Sentinels relocatedHEADmain

2 files changed, 19710 insertions, 20096 deletions

diff --git a/58240-0.txt b/58240-0.txt
new file mode 100644
index 0000000..d9da5c1
--- /dev/null
+++ b/58240-0.txt
@@ -0,0 +1,19710 @@
+*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 58240 ***
+
+
+
+E-text prepared by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen
+
+
+
+MAHTRAN SOTA
+
+Kirj.
+
+EDUARD WILDE
+
+Viron kielestä suomentanut
+
+Lilli Rainio
+
+
+
+
+
+
+Jyväskylässä,
+K. J. Gummerus Osakeyhtiö,
+1908.
+
+
+
+
+Esipuhe.
+
+
+Ensiksi tahdon lausua lukijalle muutaman sanan teokseni selitykseksi.
+
+Teoksessani olen tahtonut antaa kuvauksen niin sanotusta Mahtran
+sodasta, se on, niistä talonpoikaisrauhattomuuksista, joitten
+pääpaikaksi keväällä 1858 Mahtran kunta Juurun pitäjässä Harjunmaalla
+joutui ja jotka 2 p. kesäkuuta Mahtran moisiossa paisuivat veriseksi
+sodaksi, josta noin 60 talonpoikaa vihdoin joutui kovan rangaistuksen
+alaiseksi ja siitä sai surmansa.
+
+Olen nämä tapaukset valinnut kertomukseni taustaksi ja koittanut
+ne esittää niin asiallisina ja aikansa mukaisina kuin mahdollista.
+Mutta päämaalini on kuitenkin ollut toinen, olen heikkoin voimaini
+mukaan tahtonut antaa yleisen kuvan Räävelin ympäristön oloista
+työorjuuden loppuajoilta. Sentähden ei kertomukseni tarkota ainoastaan
+Mahtraa ja niitä seikkoja, jotka Mahtran rauhattomuuksien kautta ovat
+jälkimaailmalle tulleet tunnetuiksi, vaan olen muitakin sen aikuisia
+tapauksia ja henkilöitä vapaasti liittänyt kertomukseni yhteyteen, enkä
+ole kaikkia henkilöitä ja paikkoja maininnut omalla nimellään.
+
+Kertomukseni henkilöt voidaan jakaa kolmeen ryhmään. 1) ne, jotka
+nimitän oikealla nimellään, kuvailen kuinka he todenmukaisesti ovat
+Mahtran surunäytelmässä osallisina olleet, 2) ne, joiden nimet olen
+muuttanut taikka joiden elämää olen vapaasti kuvannut, ja 3) ne,
+joiden luonteet kertomukseni eläväksi tekemiseksi ovat kokonaan
+mielikuvitukseni luomia, vaikka tosin tähän olen niin paljon kuin
+mahdollista koittanut saada eläviä esikuvia.
+
+Ihmisten ja palkkain nimiä on täytynyt muuttaa, koska moni kuvatuista
+henkilöistä vielä elää, taikka elävät heidän jälkeläisensä. Mutta
+kertomuksessa voi kuitenkin esiintyä yhtä ja toista, joka heille ei
+ole mielenmukaista. Olen jättänyt nimet muuttamatta, kun ei mielestäni
+kertomuksessa ole ollut mitään yksityisiä henkilöitä loukkaavaa.
+
+Voin vielä mainita, että se mitä olen kertonut niistä tapauksista,
+jotka ovat välillisessä yhteydessä Mahtran sodan kanssa, perustuu
+myös tosiasioihin, vaikka ei kaikki ole tapahtunut juuri samoilla
+paikoilla ja samoina aikoina. Mutta itse Mahtran sodan kuvaukset
+perustuvat täydellisesti todellisuuteen. Niihin olen kerännyt aineksia
+sekä asiakirjoista että Mahtran sodassa vaikuttavien henkilöiden
+muistiinpanoista ja siihen aikaan eläneiden suusanallisista
+kertomuksista. Muiden muassa on kirjailija G. E. Luiga ystävällisesti
+antanut käytettäväkseni erään Mahtran sodan päähenkilön, Mahtran
+senaikuisen kunnan vanhimman Hans Tertsius'en kirjalliset
+muistiinpanot. (Tertsius kuoli 12 p. lokak. 1900 Om siirtokunnassa
+Siperiassa, jossa herra Luiga silloin oli lukkarina ja opettajana.)
+Mainitut lähteet eivät aivan joka kohdassa ole toistensa kanssa
+yhtäpitäviä, mutta kuitenkin ovat ne pääasiassa todenmukaisia.
+
+Rauhattomuuksien syntymäpaikoilla olen itse käynyt ja siellä
+erinomaisella mielenkiinnolla koonnut tietoja vanhoilta henkilöiltä,
+jotka kaiken ikänsä ovat siellä eläneet ja jotka itse ovat nähneet
+"Mahtran sotatapaukset".
+
+_Kertomuksen kirjoittaja_.
+
+
+
+
+I.
+
+VOUTI, KUPIAS JA AITTAMIES.[1]
+
+
+"Uusia ahteita maahan, te vetelykset! Mitä rukoushetkeä te pidätte?
+Rukoilkaa kuinka paljon hyvänsä, helvettiin joudutte kuitenkin kaikki
+laiskuutenne tähden!"
+
+Ei hän kuitenkaan ole niin paha, tuo leveäleukainen, tukevakasvuinen
+musta ukko nokisen oven korvalla pölypilven sisässä. Hän rähisee ja
+sadattelee aina tapansa mukaan, kun ei tiedä millä tavalla saisi
+vähänkin eloa noihin pehkuissa liikkuviin, hämäriin tonttuhaamuihin.
+Hän on suuren vastuunalainen, jos ei hän melua ja huuda, jos ei hän
+voi pitää hereillä vetelyksiään, jos ei työ tule tehdyksi määrätyllä
+ajalla. Ja vaikka hän ärjyy ja soimaa ja etsii yhä voimakkaampia
+haukkumasanoja, väräjää hänen avaran suunsa pielissä salainen hymy,
+jonka hän pian kätkee laajan leukansa tiheään partaan, joka paksuna
+nukkana peittää hänen kurkkunsa alaosan ja ulottuu puoliväliin kaulaa.
+Ei Vidisten Mart, moision riihen lämmittäjä ole niin kova kuin hänen
+sanoistaan voisi luulla. Kaikki vetelykset sen hyvin tietävät ja he
+laskeutuisivat huolettomina pehkuille pitkäkseen, jos vain ei voutikin
+seisoisi siellä keppi kädessä ja jos ei hän, tuo pitkä luiseva,
+harvapuheinen hongankolistaja alituisesti pahalla tuulella ollen
+yhä käyttäisi keppiään, jolla on paljon tehokkaampi vaikutus, kuin
+Riihi-Martin haukkumasanoilla.
+
+"Uusia ahteita maahan! Älkää varastako moision herran öitä, niinkuin
+varastatte hänen päiviään! Kuka teitä elättää, jos ette te moisiota
+elätä!"
+
+"Mehän elätämme sitä ja itsemme myös", murahti eräs nuori
+päivätyöläinen, pyyhkien nokista, pölyistä hikeä otsaltaan.
+
+"Niin tosiaankin, sinussa nyt olisi miestä toisia ja itseäsi
+elättämään!" virkkaa nyt vouti tohisevalla, nenäänsä puhuvalla äänellä.
+"Sinä, paras vetelyksien päämies! Mitä siinä pintaasi niin kauvan
+kynsit! Tahdot varmaankin saada sitä liikkeelle, että se itsestään
+alkaisi puida! -- -- -- Ja sinä, Triinu, jokos taas kykötät maassa kuin
+muniva kana! Joko sinun kinttujasi taas kivistää. Odotahan, minä sidon
+sinut varstan päähän ja annan pehmittää laiskan ruumiisi."
+
+Jopa hän lähestyykin pelottavine keppineen. Mutta kyllä nyt tytöt ja
+pojat jaloilleen lentävät! Kaarle voudin keppiä pakenevat kaikki, jotka
+suinkin kynnelle kykenevät. Se joka jää paikalle, on väsymyksestä niin
+jäykkä ja tunnoton, ettei lyömistäkään enää osaa väistää.
+
+Pian ovat uudet ahteet maassa, varstat otetaan käsiin, parit lyövät
+vuoroon ja öinen työtanssi alkaa kahisevilla olilla paksussa,
+tomuisessa ilmassa ja soittona on jälleen varstojen ikävä ja kaikille
+niin tuttu kilk-kölk! kilk-kölk! kilk-kölk!
+
+Riihenlämmittäjät tietävät niin paljon jutella tontuista. Öiset äänet
+pettävät heidän korviansa, öiset varjot heidän silmiänsä. Mustasiipisen
+yön varjossa liikkuu salaisia haamuja. Uninen, torkahtanut silmä
+voi koko riihenalustaa kuvailla suureksi aaveeksi. Tomunharmaana
+tai sysimustana on koko huone. Talikynttilät tuikkavat surullisesti
+himmeän lyhdyn sisässä, ne ovat tontun silmät. Valonsäteet, jotka
+tuskin pääsevät tunkeutumaan tomuisen huoneen etäisimpään soppeen,
+tummenevat ja käyvät vihdoin kuolonkarvaisiksi. Pitkät kapeat varjot
+hiipivät yli lattian, kiipeävät ylös seinää myöten ja kohottavat
+jättiläispäänsä kurkihirteen asti. Ulkona pauhaa syksyinen tuuli kuin
+tahtoisi se äärettömänä surulauluna tuoda ilmoille koko maailman tuskat
+ja huokaukset. Riihen veräjät kitisevät, katto ruskaa ja voihkaa, mutta
+pilvistä valuu vesi virtana. On kuin tahtoisi se vedenpaisumiseen
+upottaa kaikki, joka mustasta syvyydestä itkuna ja valituksena pyrkii
+ilmoille -- ja joka aaveena tahtoo rikkoa jumalaista rauhaa ja
+hiljaisuutta.
+
+Tontuilla, aaveilla, kummituksilla, jotka tuolla tomupilven sisässä,
+neljän karstaisen seinän vaiheella liikkuvat, heillä ei ole silmiä,
+heillä ei ole suuta, nenää eikä korvia; eikä heillä ole enää ymmärrystä
+ajatella eikä sydäntä, joka tunteista sykkää. He ovat työkaluja
+niinkuin nuo kaksi yhteenliitettyä puuta, joita käsissään liikuttavat
+ja joita nimittävät varstoiksi. Varsta ja Mihkel -- Mihkel ja varsta;
+Liisa ja varsta -- varsta ja Liisa -- kaikki yhtä maata, sano, mitä
+sanot! Äänettömät molemmat, kuurot molemmat, tunnottomat molemmat.
+Yhdellä ei ole enemmän toiveita kuin toisellakaan, yksi ei tunne
+enemmän nälkää eikä janoa kuin toinenkaan. Sillä -- varsta ei voi
+tuntea eivätkä Mikhel ja Liisakaan sitä voi.
+
+Neljä riihiviikkoa! Neljän riihipäivän välillä yksi yö lepoaikaa. Kaksi
+päivää ja kaksi yötä yhtä mittaa raskasta työtä, sitten yksi yö lepoa,
+ja jälleen kaksi päivää ja kaksi yötä yhtä mittaa raskasta työtä. Ja
+eväspussissa akanainen leipä!
+
+Kilk-kölk! Kilk-kölk! Mats-pots! Mats-pots! Jopa rupeavat lyönnit
+hiljenemään, jopa käy moni puijapari heikkona ja väsyneenä lepäämään.
+Kun latomet on puitu, nojaa moni selkäänsä vasten riihenseinää ja jää
+siihen kuin puupatsas seisomaan. Ei kukaan lausu enää toiselleen sanaa,
+ei kukaan katso enää toistaan silmiin, he eivät näe enää toistensa
+kasvoja, eivät tunne enää toisiansa, he vain aavistavat, että heidän
+ympärillään liikkuu ihmisiä ja että itsekin liikkuvat. Kaikki on kuin
+paksun, läpitunkemattoman udun sisässä, äänet kaikuvat heidän korviinsa
+kuin kaukaa, kaukaa metsän tai meren takaa. Monen silmä on ummistunut,
+he liikkuvat vain vaistomaisesti, toiset tuijottavat jäykin katsein
+eteensä maahan.
+
+Kaksi nuorta ja hentoa olentoa, poika ja tyttö, toinen toisesta, toinen
+toisesta latomesta ovat ahteita maahan otettaessa istuneet salaa
+pimeään nurkkaan. Vouti, joka itsekin on unen kanssa taistellut, avaa
+silmänsä, tarkastaa työntekijäin rivejä, huomaa toisen laiskottelijan,
+lähenee häntä ja antaa kepillään aika iskun hänen kyyristyneeseen
+selkäänsä. Makaaja herää, mutta ei tunne kipua eikä ymmärrä mitä on
+tapahtunut, ei koittele selkäänsäkään, vaan alkaa uudestaan vaipua
+uneen. Mutta toinen ja kolmas lyönti ajaa hänet ylös. Tyttö on
+terävämpi ja tunteellisempi -- hänen suustaan kuuluu ensimmäisellä
+lyönnillä heikko: "ai!" ja peläten toista iskua hän pakenee työn ääreen.
+
+"Te ylenannetut! Te kovakorvaiset! Vai tässä teidän on makuupaikkanne!"
+hönisee vouti nenäänsä, kunnes hänen silmänsä jälleen painuvat kiinni.
+
+"Liikuttakaa käsiä, liikuttakaa jalkoja!" muistuttaa puolestaan
+riihiukkokin, kun hän katsellessaan ulos huomaa aamun koittavan.
+Soimausten ja kepin avulla koitetaan noille elottomille työjuhdille
+antaa eloa ja uusia voimia. Jälleen nousevat ja laskeutuvat käsivarret,
+varstat kilkkavat, olet kahisevat ja vilja irtaantuu savilattialle,
+kaunis, kultainen vilja, josta moisiossa tehdään niin hienoja, valkeita
+lestyjauhoja, niin puhdasta makuisaa leipää, jossa ei ole akanoita eikä
+kuoria.
+
+Kun päivä nousee taivaanrannalla -- on sade tauonnut -- riihi puitu
+-- neljäs sillä viikolla ja samoin jo monta viikkoa perättäin pitkin
+syksyä.
+
+Kuinka? Mahtavatpa olla iloisia, kun työ on tehty! -- Ei, ei ainoata
+sädettäkään elostavasta onnellisesta tunteesta, josta ihminen nauttii
+lopetettuaan ankaran työn.
+
+Oi ei! He makaavat seisaallaan eivätkä siitä syystä tunne mitään. Ja
+toiseksi, ei ole työ vielä pitkään aikaan loppunut. Heidän työnsä
+vasta alkaa! Tuo loistava tulipyörä taivaalla, jonka kultaiset säteet
+pian heräävät ja suutelevat virkeää luontoa, se on noille öisille
+työtontuille pelottavana merkkinä uuden raskaan työn alkamisesta. Vielä
+kaksitoista tuntia työtä, soimauksia, keppiä, akanaista leipää, unen
+kanssa taistelemista -- sitten vasta tulee lepoaika, kallis, suloinen
+lauvantaiehtoo. -- --
+
+Vouti antaa työläisille käskyjä ja laittaa heidät moisioon. Kupias ei
+ole vielä näkyvissä. Tätä silmänräpäystä käyttää moni hyväkseen, ottaa
+kuivan leipäpalan pussistaan ja alkaa torkkuen täyttää vatsaansa;
+toiset eivät tiedä enää, mitä nälkä ja jano merkitsevät, he tarvitsevat
+unta, väkistenkin kaataa uni heidät pitkäkseen maahan. Koko maailma
+viiden minutin unesta! He heittäytyvät jaloiltaan maahan, niinkuin
+olisi heihin pyssyn luoti lentänyt. Pian lepää neljä viisi kuorsaajaa
+riihen ulkoseinuksella -- ei kääntyneenä moision puoleen, vaan sinne
+päin, mihin työnjohtajan tai voudin silmä ei ulotu. --
+
+Tuo varastettu uni ei kestänytkään kauvemmin kuin viisi minuttia.
+Äkkiä, niinkuin nousseena maan sisästä, seisoi kupias riihen nurkalla.
+Tuskin oli hänen katseensa keksinyt räystään alla lepäävät ihmiset, kun
+jo nousi uusi tuominen keppi ja lankesi lähimpänä nukkuvan vartalolle.
+
+Tuo oli nuori tyttö, joka syödessään oli torkahtanut. Hän piti
+leipäpalasta kädessään, hänen huulensa olivat leivän murenissa ja suu
+nähtävästi vielä täynnä. Uni oli voittanut nälän, ennenkun syöjä ehti
+niellä purtavaansa.
+
+Kun ei hän ensimmäisellä lyönnillä kerinnyt ylös, antoi kupias hänelle
+vielä toisen. Se sattui suoraan päähän, ja niin kovasti, että hiusten
+sisästä alkoi tihkua verta.
+
+"Luontokappale!"
+
+Tuon lyhyen, vakavan muistutuksen lausui urisevalla matalalla äänellä
+eräs suurikasvuinen päivätyöläinen, joka juuri oli tullut riihestä
+makaavien joukosta herättämään talonsa aputyöpoikaa. Tämä sattui
+olemaan lähellä mainittua tyttöä.
+
+"Kuka sanoi: 'luontokappale'?"
+
+"Minä!"
+
+"Kuka on luontokappale?"
+
+"Sinä!"
+
+Kouristuksen tapainen vavistus puistatti nuoren kupiaan ruumista. Hän
+alkoi hyppiä kuin hurja. Hänen kiiluvat silmänsä ennustivat pahaa. Nyt
+kohosi keppi ja lankesi kiivaasti työläisen tukevalle vartalolle.
+
+Völlamäen Päärn seisoi liikkumatta, ikäänkuin miettien, mitä oli
+tehtävä. Hän oli hidas sekä liikkeissään että ajatuksissaan. Mutta
+nyt oli hän tehnyt päätöksen, kun vielä toinen kepinisku sattui hänen
+olkapäähänsä. Nyt hehkui hänen silmissään ikäänkuin tumma tuli.
+Verisuonet hänen otsallaan paisuivat kuin makkarat -- sitten tarttui
+hän molemmin käsin kiinni kupiaan kaulukseen -- nosti hänet ylös
+ilmaan, ravisti häntä pari kertaa sinne tänne, ja sitten lensi pieni,
+laiha mies pari syltä loitommalle leppäpensasta kohti.
+
+Tämä kaikki tapahtui niin pian, ettei kukaan olisi kerinnyt väliin,
+vaikka olisi tahtonutkin. Kaikki työläiset seisoivat liikkumatta
+paikoillaan, ja joka ei ollut väsymyksestä liian välinpitämätön, sen
+kasvoille ilmeni vahingoniloinen hymy tai hämmästys, kun ehti ajatella
+seurauksia.
+
+Vouti oli pian jälleen jaloillaan. Ensimmäisessä vihan ja häpeän
+puuskassa aikoi hän uudestaan karata työmiehen kimppuun, mutta
+tavottaessaan keppiään maasta, huomasi hän joutuneensa toiselle
+suunnalle. Tummanpunaisena ja vapisevana kääntyi hän työläisten puoleen.
+
+"Te kaikki näitte, mitä nyt tapahtui! Jos tuo lurjus ei saa sata iskua
+selkäänsä, niin syön minä vanhat housuni! Minä sinut opetan Völlamäen
+Päärn! Minun keppini tanssii vielä monta kertaa sinun selässäsi, kunnes
+saan sinut kokonaan kukistetuksi. Sika, lurjus, peto -- mokoma! --"
+
+Hän olisi voimattomassa vihassaan vielä jatkanut soimaamistaan,
+jos ei verinen tyttöparka olisi herättänyt hänen huomiotaan. Tämä
+oli sillävälin oivaltanut tilansa. Hän huomasi verta kädellään ja
+vaatteillaan, ja polttava kipu päässä ja selässä herätti hänet täysin
+valveille. Hän piteli itkien päätään, tuskan ja vihan vallassa hän
+huusi:
+
+"Mokoma murhamies!"
+
+Vouti karkasi kaikin voiminsa tyttöön kiinni.
+
+"Vai sinä soimaat minua murhamieheksi? Sinä kurja suunpieksäjä,
+uskallat minua vastustaa! Sinä -- sinä --."
+
+Ennenkun hän keksi uusia sanoja nousi ja laski keppi hänen kädessään,
+mutta lankesi maata vasten, sillä tyttö oli notkeana kuin kissa paennut
+miesten selän taa. Kun lyöjä karkasi hänen peräänsä, juoksi hän
+kiireissään Völlamäen Päärnun rintaa vastaan.
+
+"Voisit hänet nyt jo jättää rauhaan, onhan hän verinen", murahti tämä
+rauhallisesti, ikäänkuin ei hänen ja voudin välillä mitään olisi
+tapahtunut.
+
+"Mitä hittoa se sinuun kuuluu? Minä voin piestä häntä, ettei hän enää
+liikuta jäsentäkään. Herra on minulle käskyn antanut, että minun pitää
+opettaa kovapintaisia ihmisiä. Minä kannan keppini kunnialla -- mutta
+sinä lurjus, sinä rosvo, sinä -- sinä --." Hänen äänensä muuttui
+vihaiseksi vinkumiseksi, kovaksi kiljunnaksi, ja hänen suunsa ympärillä
+värisi suonenvedontapainen vihanitku.
+
+"Sinä, Päärn, sinä saat minun kädestäni vielä sellaisen opetuksen, että
+tiedät, mistä olet kotoisin!"
+
+Nyt hän joutui sellaiseen soimaamis- ja sadattamisraivoon, että hän
+kokonaan unohti tytön. Hänen liinanvalkea tukkansa, josta lakki
+oli pudonnut pois, seisoi korvallisilla pystyssä kuin vihaisella
+kissalla; hänen keltaiset silmänsä valkeiden ripsien ympäröimänä ja
+samoin valkeiden kulmakarvojen alla kiilsivät punaisina kiukusta.
+Hänen sulkeutuneilla huulillaan, joita ympäröi valkea, harva ja
+lyhytkasvuinen parta, oli keltaista vaahtoa. Joka hänet tällaisena
+näki, arvasi, että hän haukkumaansa miestä vihasi kaikesta sydämmestään.
+
+"Kyllä sinut jo tunnetaan, sinä kovakorvaisten kuningas! Missä vain
+vastaan pannaan ja niskotellaan, siinä olet sinä alkuunpanijana! Omasta
+konnustasi sinut ajettiin pois -- nyt sinä, köyhä rotta, olet toisen
+miehen orja! Isäsi jo oli kapinoitsija, sinun koko sukusi on järkiään
+kapinoitsijasukua. Varkaita, ryöväreitä, murhamiehiä, laiskottelijoita
+ja kuhnureita ovat sinun vanhempasi ja vanhempain vanhemmat olleet,
+mutta suurin lurjus olet sinä itse! -- -- -- Jopa on uusi nahka ehtinyt
+selkääsi kasvaa. Kylläpä me sen kohta taas pois kuorimme! -- -- -- Ja
+kenenkä puolesta tuollainen kuotta alkaa tehdä vastarintaa? Kulbin Kain
+puolesta, tuon vetelehtijän, tuon nurkantakaisen puolesta, jota oikea
+ihminen ei tahdo sylkeäkään." -- -- --
+
+"No noh, olet hänen luonaan itsekin jo kyllin vieraana käynyt!" kuului
+varovainen, ilkkuva huuto etempää poikain joukosta.
+
+"Jokos pistättää, kun Kai toisia heitti suin päin ulos aitan lakasta",
+lisättiin toiselta puolen samoin varovalla äänellä.
+
+"Kuka tietää, ken Kai raukan oikea isäkään on!" arveli joku vielä
+joukkoon, jonka jälkeen kuului poikain ja tyttöjen joukosta salaista
+naurun hihitystä kuin tuulen kahinaa kuivissa lehdissä. Kolkko riita
+kupiaan ja työmiehen välillä liitti sorretut henget yhteen.
+
+Kubja-Prits ei ollut kuulevinaan mitään. Hän huomasi, että kaikki
+olivat häntä vastaan, joka tunne tekee väkivaltaisimmankin
+varovaiseksi. Mutta peittääkseen salaista pelkoaan, purki mies edelleen
+vihaansa syynalaisen niskaan:
+
+"Tunnusta pois, mitä sinulla on tekemistä tuon naisen kanssa?" karjui
+hän. "Mitä se sinuun kuului, vaikka minä tuon unisäkin ajoin työhön?
+Mitä salaisuuksia teillä on toistenne kanssa? Onko sinulla aikomus
+mennä hänen kanssaan pappilaan? Voithan mennä, kuka sinua kieltää?
+Eikä siitä kellekään tule vahinkoa, että saat niin paljon lankomiehiä!
+Mutta älä sinä, tomppeli, tule minua kieltämään, kun minä täytän herran
+käskyä ja panen laiskalle jalat alle! -- -- -- Vastaa, niskottelija,
+mitä salaystävyyttä teillä on keskenänne tuon tytön kanssa?"
+
+Vastauksen asemesta pisti Völlamäen Päärn suuren tomuisen takkinsa
+ylleen ja käänsi soimaajalle selkänsä. Tahtomatta tai tahallaan sylkäsi
+hän hyvin kuuluvasti halkopinoon ja poistui työmiesten ja vaimojen
+joukosta. -- -- --
+
+Kubja-Prits näki vain pilkallisia kasvoja. Hänen punottavat poskensa
+kävivät sinertäviksi, kouristuksen tapaisesti piti hän keppiä
+kädessään, mutta se pysyi paikoillaan. Tunne, ettei kukaan, ei
+ainoakaan ollut hänen puolellaan, ei kiittänyt hänen sanojaan ja
+tekojaan, masensi häntä. Hän huomasi kyllä, mikä siihen oli syynä.
+He vihasivat ja pelkäsivät häntä. Sen he tekivät ensiksikin hänen
+liiallisen kovuutensa ja kurjan olentonsa tähden, ja toiseksi
+sentähden, että hän vielä kuusi kuukautta sitten oli ollut samanlainen
+työmies kuin hekin, mutta nyt heilutti kupiaskeppiä. Kuusi kuukautta
+sitten oli hän samoin kuin hekin toivonut maan alle herrat ja
+johtajat, voudit ja kupiaat, oli samoin kuin hekin salaa puristanut
+käsiä nyrkkiin, jos jollekulle tehtiin vääryyttä; oli samoin kuin
+hekin ottanut kiellettyjä unia, oli niinkuin hekin kärsinyt, kun
+rankaisija kepillä heitä pehmitti. Ja nyt seisoi hän heidän edessään ja
+heilutti keppiä, eikä muistanut, mitä hän itsekin oli tehnyt, nyt hän
+tuomitsi heitä, joiden kanssa ennen oli yhtä pitänyt, rankaisi heitä
+sellaisesta, jota hän ei ennen ollut rikoksena pitänyt. He pitivät
+häntä ilmiantajana, sen huomasi Prits hyvästi muistaessaan entisiä
+aikoja ja sentähden jätti hän tekemättä sen, jota ei luullut aivan
+välttämättömäksi.
+
+"Noh, mitä te odotatte siellä vielä?" huutaa hän samassa. "Tytöt, eikös
+vouti sanonut teille, missä perunamaa on? Ja te, miehet, joudutteko
+kyntämään?"
+
+Ja vihaisella, käskevällä äänellä antaa hän työmiehille, jotka alkavat
+lähteä, vielä monet tarpeelliset varotukset.
+
+Sen ohella hautoo hän kiihkeänä kostotuumia. Hän ei tahdo maksaa
+ainoastaan Päärnulle ja Kaille, vaan jos mahdollista kaikille, jotka
+häntä ovat uskaltaneet pilkata, jopa häntä kaikkien kuullen ilkkua
+ja arvostella. Kun työmiehet ja vaimot kokoavat eväspussinsa ja
+vaatteensa, tarkastaa kupias riihen luona olevia ranka- ja puupinoja.
+Hänpä tietää omasta kokemuksestaan, että niihin kätketään aina jotakin,
+jota _hyvä_ vouti ei ole näkevinään. Mutta Pritsinhän ei tarvinnut
+asiata salata. Olivathan nämä kaikki hänen vihamiehiään.
+
+"Ahaa -- ruispussi! Kuinka mukavasti pistetty pinoon! -- -- -- Ja
+tuossa -- ahaa, vielä pussinen parhaita seinään lyötyjä rukiita!"
+
+"Miehet -- kuulkaa! Kenen nuo pussit tuossa ovat?"
+
+Miehet ovat jo menossa, mutta kääntyvät voudin huutaessa jäykkinä
+takaisin.
+
+"Tulkaa tänne!"
+
+Tulevat kyllä ympärille ja katsovat, mutta ei kukaan tunne pusseja.
+
+"Siimu-Jyrin Mats, tuo on sinun pussisi!"
+
+"Ei ole!"
+
+"Valehtelet, lurjus!"
+
+"Ei ole!"
+
+"Ja tuo pussi on Töntsun Jaakopin oma!"
+
+"Valhe!"
+
+"Sinun ne ovat!"
+
+"Valhe!"
+
+"Miehet, tunnustakaa, kenen nuo pussit ovat! -- Eivätkö nuo ole Matsin
+ja Jaakopin pussit?" karjuu hän heille.
+
+Miehet katsovat, tunnustavat, pudistavat päätä -- ei kukaan tunne
+pusseja.
+
+Vouti katsoo tyttöjen puoleen. Sama pahansuopa, pilkallinen
+vaikeneminen. Joku nenäkäs astuu lähemmä ja on haistavinaan pusseja.
+Toiset purskahtavat nauruun.
+
+"Menkää hiiteen!" huutaa Prits. "Kyllä varkaan jälille vielä päästään!"
+
+Ja kun työläiset kääntyvät menemään, kantaa vouti pussit riihen luo.
+
+Riihessä on sillä välin tehty kepposia, joita nähdäkseen Kubja-Prits
+kaikeksi onneksi tulee liian myöhään.
+
+Kun Riihi-Mart askaroitsee olkien luona riihenalusessa,[2] lähtee
+Hansu-Jyrin Jaan riihestä, hänen perässään Wildrikun Villem. Molemmat
+katsovat varovasti joukkoon, josta kuulevat Kubja-Pritsin meluamista.
+Kaksi poikaa on vielä riihessä. He iskevät toinen toiselleen silmää,
+kun näkevät Jaanin ja Villemin. Toinen heistä ottaa varstan seinältä ja
+pieksää sen varrella Jaanin suurta huopahattua. Kohta on Jaan muuttunut
+viljapatsaaksi: kaikki mitä hatun suureen sisustaan on kätketty, vuotaa
+pitkin päivätyöläisen vartaloa riihen lattialle!
+
+Pojat hämmästyvät, Jaan itse säikähtää. Mutta Riihi-Mart! kääntyy selin
+poikiin ja alkaa kaikin voiminsa aivastaa. -- -- --
+
+"Villem!" huutaa hän samassa.
+
+"Mitä?"
+
+"Tule tänne!"
+
+Villem lähtee.
+
+"Etkö sinä, pakana, kuule, kuka on pihassa? Kiiruhda pian takaisin
+riiheen!"
+
+Villem katoaa kuin tuuli riihitupaan ja tyhjentää siellä
+hattunsa. -- -- --
+
+Toinen kerta, kun pihassa on hiljaisempaa, on pimeämpää! -- -- --
+
+"Hyvästi, Mart! -- -- -- Hyvästi, Mart!"
+
+"Hyvästi, veitikat!"
+
+Kun miehet riihen takaveräjästä kiiruhtavat pois, kiipeää Kubja-Prits
+etupuolelta säkkeineen sisään.
+
+"Mitä hittoa se merkitsee, Riihi-Mart, että kaikki pinot ovat täynnä
+rukiita?"
+
+"Hyvää viljavuotta -- mitä muuta?"
+
+"Vai niin, vai viljavuotta! Mutta maan kielellä sanotaan sitä
+varkaudeksi!"
+
+"Varkaudeksi noh! Mutta minkätähden sinä sitten käyt mittaamassa
+halkopinoja?"
+
+"Minä en mitannut niitä, vaan aavistin varkautta."
+
+"Kuinka tuo kohta sinulle sitten niin tuttava oli?"
+
+"Miten niin tuttava?"
+
+"Kuinka sinä juuri sieltä osasit varkautta etsiä?"
+
+Prits heittää epäluuloisen silmäyksen mustaan vanhukseen laskiessaan
+pussit hänen eteensä.
+
+"Minulla on oikeus etsiä varkautta joka puolelta -- sentähden olenkin
+moision kupias", vastaa hän ylpeästi.
+
+Riihi-ukko jää hänen eteensä seisomaan ja katselee häntä
+veitikkamaisesti kiireestä kantapäähän.
+
+"Prits, ne ehkä ovat sinun omat pussisi, jotka sinä viime syksynä
+unohdit pinoihin. -- -- -- Olihan sinulla niitä toisinaan niin paljon,
+ettet kaikkia ehtinyt mielessäsi pitää."
+
+Kubja-Prits -- -- -- Kubja-Prits -- ei sano mitään.
+
+Kubja-Prits -- kääntää puheen toisiin asioihin.
+
+
+
+
+2.
+
+VARTIJA, MISSÄ VITSAT?
+
+
+Päivällisen jälestä toi kupias Völlamäen Päärnulle käskyn, että
+hänen piti ehtoolla tulla paronin puheille. Ja sen ohella hän heitti
+työmieheen ilkeän ilkkuvia katseita. Päärn ei lausunut kupiaalle mustaa
+eikä valkeaa, vaan huusi hevosille: "Vaolle!" ja kynti rauhallisena
+edelleen.
+
+"Kuuletko, tänä ehtoona herran puheille!" Toisti Prits kähisevällä
+äänellä.
+
+Kun ei Päärn nytkään mitään puhunut, näytti hänelle kupias selän takaa
+rusikkakeppiään ja alkoi tarkasti tutkia hänen kyntämistään. Mutta
+kyntäminen oli niin kunnollista, ettei työmiehen pahin vihollinenkaan
+keksinyt siinä mitään vikaa. Kubja-Prits läksi sen tähden kohta pois
+keppiä heiluttaen.
+
+Kulbi-Kaielle toi aittamies perunamaalle sanan, että hänen illalla piti
+tulla moisioon herran luo. Vaikka kyllä tytön sydän oli aavistanut
+pahaa, säikähti hän sittenkin niin, että hänen kätensä alkoivat väristä.
+
+"Herran luo?" hän kysyi. "Mitä pahaa olen tehnyt?"
+
+"Mistä minä tiedän", vastasi aittamies. "Enhän minä ollutkaan yöllä
+riihimiesten luona."
+
+Koska riihestä oli puhe, niin tiesi Kai varsin hyvin, minkätähden hänet
+paronin puheille kutsuttiin.
+
+"Johan hän minut pieksi veriseksi ja nyt käsketään vielä oikeuden
+eteen!" alkoi hän itkien valittaa ja suuret kyyneleet vierivät pitkin
+pölyisiä, poroisia poskia.
+
+"Mutta ethän toki siitä voi sanantuojaa soimata", lisäsi aittamies
+varottaen, ja kiirehti pois päästäkseen kuulemasta tytön valituksia. --
+
+Päärn ja Kai tapasivat illalla herran moision pihalla. Paroni Heidegg
+tuli pellolta ja kääntyi juuri viinakeittiön nurkalta kartanoon päin,
+kun työmies lakkia nostaen ja alamaisesti kumartaen lähestyi häntä.
+
+"Herra paroni on kutsuttanut minut tänne moisioon."
+
+"Kuka sinä olet? Ah niin Völlamäen Päärn!" -- -- --
+
+Paroni kääntyi kokonaan työmiehen puoleen ja tarkasti häntä
+teräksenharmailla, läpitunkevilla silmillään, joita ihmeellinen vetinen
+kehä ja suuret syvät kulmakarvat ympäröivät. Työmies kumartui ensin
+hänen edessään ja kätensä ojensi hän kuin totutusta tavasta herran
+jalkoja kohti, mutta kun paroni otti askeleen taaksepäin ja hänen
+muotonsa muuttui yhä kovemmaksi ja jäykemmäksi, oikasi Päärn itsensä
+suoraksi ja seisoi siinä voimakkaana ja kookkaana moision herran edessä.
+
+"Päärn", lausui paroni Heidegg leppeämmin kuin olisi voinut arvata
+hänen jäykästä, ankarasta katseestaan. "Päärn, sinä et ole vielä yhtään
+parantanut mieltäsi. Sinä olet vielä sama vastahakoinen koira kuin pari
+kolme vuotta sitten."
+
+"Niin olen, herra paroni."
+
+"Soo, -- vai olet!" Paroni astui askeleen lähemmäksi. "Koska sanot
+sellainen olevasi, merkitsee se, ettet tahdokaan parantaa mieltäsi?
+Mitä?"
+
+"Tahdon kyllä, mutta herra paronin voudit eivät sitä salli."
+
+"Eivät salli? Sinä hävytön karkaat aivan ilman asiatta voudin niskaan
+ja pieksät häntä kaikkien työmiesten nähden ja julkeat vielä sanoa,
+että minun voutini eivät anna sinun tehdä parannusta?"
+
+"Kupias löi minua syyttömästi, enkä minä häntä piessyt, vaan heitin
+hänet kintereiltäni leppäpensaaseen."
+
+"Suusi kiinni! Kupias saa lyödä sinua, hänellä on oikeus siihen milloin
+tahtoo -- se on minun käskyni! Mutta sinä et saa lyödä voutia --
+kuuletko! Sinä et saa häneen koskeakaan -- vouti on minun käskystäni
+liikkeellä, voutia tulee jokaisen orjan totella niinkuin minua itseäni!"
+
+"Mutta ei paroni herra liene käskenyt häntä syyttömästi piestä ihmisiä."
+
+"Vaiti! teidän joukossanne ei olekaan syyttömiä! Te olette kaikki
+kelmejä, roistoja, varkaita ja laiskottelijoita! Kiittäkää Jumalaa,
+että teillä vielä on niin armollinen herra kuin minä olen. Joka
+lyönnin, jonka saatte, olette hyvin ansainneet -- -- Ja sinä,
+vastahakoinen karhu, sinä julkeat sanoa minulle vasten kasvoja, että
+kupias on sinua syyttömästi lyönyt. Olethan sinä voutia häpeämättömillä
+sanoilla kaikkein kuullen soimannut. Olethan sinä häntä '_siaksi_'
+sanonut."
+
+"En ikinä!"
+
+"Ja minkätähden häntä niin puhuttelit?"
+
+"Sentähden että hän löi tyttöä päähän, niin että verta tuli."
+
+"Mitä se sinuun kuului?"
+
+"Ei mitään."
+
+Varmaankaan ei paroni Heidegg koskaan ennen ollut työläisen kanssa,
+jolle hän vielä pahasta rikoksesta oli vihainen, niin kauvan
+keskustellut. Mutta tuo suuri voimakas "hirtehinen", joka nyt
+seisoi hänen edessänsä ja joka kuitenkin kaikessa talonpoikaisessa
+tuhmuudessaan ymmärsi enemmän kuin toiset vertaisensa -- ja osasi
+antaa sattuvia, luontevia vastauksia -- se miellytti väkisinkin paroni
+Heideggin väkivaltaista, mutta pohjaltaan ritarillista mieltä.
+
+"Onkos Kai sinun naisesi tai morsiamesi?" hän kysyi.
+
+"Ei ole."
+
+"Vai hyvä ystävä?"
+
+"Ei vähääkään."
+
+"No, miksi sinä häntä rupesit puolustamaan?" Tähän kysymykseen ei Päärn
+vastannut mitään. Hän katseli levottomasti herran jalkoja. Vihdoin hän
+virkkoi: "Minä en voi nähdä verta."
+
+Jos niin suuri rikoksentekijä ei olisi seisonut paronin edessä -- olisi
+hän varmaankin purskahtanut nauruun. Tuo jättiläinen tuossa ei voinut
+verta nähdä! -- -- -- Mutta paroni ei naura vaan huutaa ankarasti.
+
+"Minä saatan sinut haakenrihterin[3] luo!"
+
+"Eikö moisiossa ole vitsoja?" kysyy Päärn.
+
+Paroni katsoo häneen, kääntää hänelle selän, astuu edes takaisin,
+tutkii kepillään maata ja kysyy vihdoin:
+
+"Moision vitsat ovat siis sinulle rakkaammat kuin haakenrihterin?"
+
+"Rakkaat eivät kumpaisetkaan ole minulle", vastaa työmies. "Mutta kun
+herra paroni saattaa minut oikeuteen, pitää paroni herran laittaa minun
+mukaani kirja ja siitä on herralla työtä ja suurta vaivaa?"
+
+Vôllamäen Päärn tietää nimittäin sisareltaan, joka on moisiossa
+sisäneitsyenä, että paronille ei mikään maailmassa ole niin
+vastenmielistä kuin kirjoittaminen. Joka kirjeen -- vähäpätöisemmänkin
+-- kyhäämiseen kuluttaa hän monta tuntia, on vihainen kuin leijona,
+ärjyy jokaiselle, joka silloin uskaltaa hänen oveaan avata, heittää
+sulkakynän toisensa jälkeen nurkkaan ja vie, kun hirveä työ vihdoinkin
+on valmis, sen puolisollensa korjattavaksi. Mutta rouva laatii sen
+kokonaan uudestaan, ja sitten paroni vasta sen kirjoittaa puhtaaksi.
+Sen ohella sadattelee hän kuin pakana, ja on koko päivän pahalla
+tuulella.
+
+Vôllamäen Päärn tietää siis varsin hyvin, mitä hän tarkottaa puhuessaan
+paroni herran "työstä ja vaivasta".
+
+"Jos tietäisin, että sinä tekisit parannuksen, Päärn, niin en saattaisi
+sinua haakenrihterin luo", sanoi paroni, pyörittäen suuria, harmaita
+viiksiään.
+
+"Paroni herra tietää, ettei haagrehtikään ole mikään mielenparantaja.
+Herra paroni ehkä muistaa minun isä vainajaani?"
+
+Päärn lausui tämän äänellä, jossa kuului tasainen värinä ja hänen
+miellyttävä rauhallinen muotonsa on muuttunut hirmuisen totiseksi.
+
+Paroninkin kasvot ovat muuttuneet. Hänen vasen silmäluomensa alkaa
+väristä, hänen pitkät viiksensä liikkua, ja hän vetäytyy työmiehestä
+vähitellen kauvemmaksi. -- -- --
+
+"Hyvä kyllä, Päärn", hän sanoo, "sinun pitää moision tallissa saaman
+viisikymmentä suolaista."
+
+"Neljäkymmentä, herra paroni, eikä suolaista", vastaa työläinen.
+
+"Sinä tingit? Hyvä -- neljäkymmentä _suolaista!_ Ja nyt suusi kiinni!"
+
+Näin sanoen kääntyy paroni Heidegg Kulbi-Kaien puoleen, joka koko ajan
+oli itkien ja nyyhkien seisonut Päärnun selän takana.
+
+"Mikä sun nimesi on?"
+
+"Kai!"
+
+"Kenen tytär olet?"
+
+"Tooma-Tönun Mihklin."
+
+"Sinä olet soimannut voutia -- saat kartanon tallissa kolmekymmentä
+suolaista."
+
+"Hyvä, kulta, herra paroni --."
+
+"Vaiti!"
+
+"Armoa, herra paroni, armoa!" Kai lankee maahan polvilleen, ojentaa
+rukoillen kätensä; mutta paroni kääntää hänelle selkänsä ja alkaa
+lähteä. -- -- Mutta tuskin on hän päässyt viisi askelta eteenpäin, kun
+Vôllamäen Päärn taas seisoo hänen luonaan.
+
+"Herra paroni! Vielä sana!"
+
+"Mitä sinä vielä tahdot?"
+
+"Milloin herra paroni antaa minulle takaisin isäni talon?" Tuo oli
+kaikkein julkeinta rohkeutta! Mieheltä on vastustuksen tähden otettu
+maa, ja nyt vaikka hän samasta syystä jälleen on joutunut syytteen
+alaiseksi, tulee hän vaatimaan maatansa takaisin!
+
+Paroni Heidegg ei tiedä, mitä hänen pitää vastata. Jos ei hän tuota
+miestä pelkäisi -- ja paroni ei tiedä itsekään oikein miksi hän tätä
+pelkää -- ja jos hän ei hänestä mitään välittäisi -- niin antaisi
+paroni Heidegg sitoa kiinni tuon häpeämättömän ja lähettäisi hänet
+rohkean julkeutensa tähden haakenrihterin luo. Mutta kun paroni Heidegg
+häntä pelkää ja hänestä välittää -- toisinaan myös hänen työkuntonsa ja
+ahkeruutensa tähden -- niin ei vastaa hänelle muuta kuin:
+
+"Isäsi paikan annan sinulle takaisin, kun olet mielesi parantanut etkä
+enää vastusta vouteja. Mutta tuosta kysymyksestäsi saat vielä lisäksi
+kymmenen suolaista." -- -- --
+
+"Tallin luo molemmat!"
+
+Näin hän sanoo ja lähtee edellä talliin. Molemmat syynalaiset
+viivyttelemättä seuraavat häntä.
+
+"Vartija, missä vitsat?"
+
+"Kyllä täällä vitsat ovat valmiina!"
+
+"Kahdelle suolavettä, vartija!"
+
+"Valmis, herra paroni!"
+
+Kolmas rangaistuksen alainen on vielä jälellä. Neljäntoista vuotinen
+poika. Kynti huolettomasti. Jätti kivien vierukset kyntämättä ja ajoi
+vääriä vakoja. Viisitoista lyöntiä ilman suolaista.
+
+"Suolaisiksi" nimitettiin moisiossa sitä, kun vitsat ennen lyöntejä
+ja lyöntien aikana kastettiin suolavedessä. Haakenoikeudessa sata
+lyöntiä tai kartanossa viisikymmentä "suolaista" -- se oli yhtä kova
+rangaistus. Koska paroni herra ei mielellään kirjoita kannekirjoja eikä
+tahdo vaivata oikeusherroja jokaisesta pienestä asiasta, niin laittaa
+hän omassa talossaan itse jakaa oikeutta ja on pahempia rikoksia varten
+käyttänyt "suolaisia". Asia on sama. Mutta moision poliisivallan
+loukkaamista kartetaan siitä syystä suuremmalla huolella.
+
+Ensimmäinen, joka otetaan tallissa käsille on neljäntoista vuotinen
+työläinen, joka ei tahdo kyntää oikeita vakoja. Hän vapisee kuin
+haavanlehti, itkee kuin tehtäisiin hänelle suurta vääryyttä eikä
+pelossaan ymmärrä avata edes housujaan, vaan avaa paidannappeja, kuin
+olisi se ollut tarpeellista. Vahti tulee hänelle apuun. Tuo mies
+tietää mitä tarvitaan. Kohta on pojan punainen iho paljas ja käy pian
+vielä punaisemmaksi. Hän huutaa niin, että koko kartano kajahtaa.
+Ensimmäiset lyönnit panevat hänet huutamaan, jälkimmäiset rääkymään.
+Ihmiset, jotka liikkuvat kartanolla, säikähtävät ja kiiruhtavat
+sisälle. Naiset pitelevät korviaan ja poikain sydän on kurkussa. Mutta
+paroni Heidegg seisoo tallissa huutajan vieressä, näkee, kuinka veriset
+vaot muodostuvat ihoon, ja rohkasee pieksäjää, että hän ei unohtaisi
+velvollisuuttaan. -- -- -- Eihän paroni Heidegg tahdo eikä tee muuta
+kuin oikeutta. Syyllisiä täytyy kurittaa, muutoin menevät ihmiset
+hukkaan. -- -- --
+
+Pojan perästä otetaan tyttö käsille. Hän pyytää yhä vielä armoa, vaikka
+kyllä tietää, ettei se mitään auta. Häntä hävettää kauheasti, kun hänen
+pitää miehille itsensä paljastaa. Vahti, iso ankaran näköinen vanhus
+kastaa vitsat pytyssä olevassa suolavedessä ja hänen kurja työnsä
+alkaa. Tyttö parkuu vielä kipeämmin ja kuuluvammin kuin poika. Hänen
+äänensä muuttuu vihdoin pelkäksi vinkumiseksi, joka viiltää kuulijoita
+luihin ja ytimiin.
+
+Viimeksi tulee Völlamäen Päärnun vuoro. Hän ei huuda, ei ainoatakaan
+ääntä lähde hänen suustaan. Käskemättä on hän paljastanut itsensä,
+käskemättä heittäytyy hän maahan. Hän painaa päänsä käsien väliin ja
+puree hampaat lujasti yhteen. Hän tuntee, kuinka lämmin veri alkaa
+tippua pitkin ihoa ja neljäkymmentä lyöntiä saatuaan tunkeutuu hänen
+rinnastaan hiljainen, maahan painunut korina, joka viimein muuttuu
+ähkimiseksi -- -- --. Kun rangaistus täydellisesti on annettu, nousee
+hän maasta ylös, ottaa vaatteet selkäänsä ja luo sen ohella paroniin
+silmäyksen, josta tämä ei ymmärrä, osottaako se vihaa vai ainoastaan
+tuskaa.
+
+Monella moision herralla on tapana antaa rangaistun vielä suudella
+vitsakimppua ja kiittää herraa rangaistuksesta. Paroni Heidegg ei
+sitä tahdo. Hän vain varottaa rangaistuja muutamilla isällisillä
+sanoilla, että he nyt ottaisivat opikseen ja vasta karttaisivat
+tottelemattomuutta. Sitten hän kääntää heille selkänsä ja poistuu
+tallista. Hän on sillä välin saanut hyvän ruokahalun ja illallinen
+odottaa häntä. -- --
+
+Kun tallissa rangaistiin syynalaisia, tapahtui kartanon puistossakin
+jotakin.
+
+Siellä on paronin kouluneiti neljäntoista vuotiaan tyttären ja kymmenen
+vuotisen pojan kanssa kävelyllä. Neiti Juliette Marchand on vasta
+muutaman päivän ollut moisiossa ja yleensä Virossa. Hän tuli sinne
+Pietarista. Hän on kotoisin ranskalaisesta Sweitsistä. Venäjällä oli
+hän asunut lähes vuoden.
+
+Neiti Marchand johti juuri lasten huomiota syksyisen luonnon
+kauneuteen, osotti heille kuinka värikkään ihana oli metsä monen
+karvaisessa puvussaan, kuinka sen iloinen rauhallinen vaikutus oli
+virkistävä ihmishengelle. Mutta äkkiä kalpeni nuori ranskalainen neito,
+hän otti askeleita takaperin ja tarttui kuin apua etsien tytön ja pojan
+ympäriltä kiinni. Hänen suuret mustat silmänsä tuijottivat sanomattoman
+säikähtyneinä kartanoon päin -- sinne päin, josta juuri kuului ääni,
+joka pysäytti veren suonissa.
+
+"Jumalani, mikä siellä on?" huusi hän vavisten.
+
+Paronin lapset katsoivat toinen toisiinsa ja hymyilivät.
+
+"Siellä joku murhataan! Jumalani -- apuun, apuun!"
+
+Ja neiti Marchand aikoi lähteä juoksemaan, vetäen lapsia mukaansa.
+
+Pikku Kuno alkoi kovasti nauraa neidin hätää, mutta kuitenkin tallista
+kuuluvan melun tähden pisti sormet korviinsa. Ada von Heidegg sanoi
+kouluneitiä rauhottaen:
+
+"Älkää pelätkö, eihän se ole mitään!"
+
+"Kuinka? Eikö se ole mitään? Huutaahan siellä ihminen aivan kuin olisi
+hengen hädässä!"
+
+"Ei, häntä rangaistaan. Tuolla on joku, joka on tehnyt jotakin pahaa ja
+jolle pappa annattaa vitsoja."
+
+"Vitsaa? Mutta eihän tuo ole lapsen ääni!"
+
+"Minkätähden hänellä sitten pitäisi olla lapsen ääni? -- -- -- Jaa
+niin" -- lisää Ada neiti samassa. "Te luulette, että vain lapsille
+annetaan vitsaa? Ei, meillä saavat täysi-ikäisetkin vitsaa, kun ovat
+tehneet pahaa."
+
+Neiti Marchand katsoo tyttöä kuin epäilisi hänen puhuvan leikkiä. Mutta
+neiti von Heidegg on ihan totinen.
+
+"Ja aikaihmisiä lyödään niin, että he huutavat -- että he _noin_
+huutavat?" virkkaa ranskalainen.
+
+"Niin, neiti Marchand! Huomaattehan, ettei heitä lyödä leikin vuoksi,
+vaan rangaistaan pahanteosta."
+
+"Mutta eikö teillä sitten ole oikeusistuinta?"
+
+"Se on oikeus, neiti Marchand!"
+
+Ulkomaalainen silmäilee tyttöä, joka puhuu niin rauhallisesti ja hänen
+kasvonsa ilmaisevat sanomatonta kauhua ja yhä lisääntyvää hämmästystä.
+
+"Neiti von Heidegg, eikö teitä pelota? Kuno, miksi et pakene pois?"
+huutaa hän lyöden käsiään yhteen.
+
+"Neiti Marchand", vastaa nuori tyttö, "meille ei tuo ole enää mitään
+uutta. Me olemme sitä jo monta kertaa kuulleet. Meidän pitäisi kyllä
+mamman tahdon mukaan olla sisällä, ettemme kuulisi tuota onnetonta
+melua, mutta mitä tehdä -- olemme viipyneet vähän kauvemmin ulkona.
+Mutta nyt, neiti Marchand, kiiruhtakaamme kotiin."
+
+Neiti Marchand ei milloinkaan ollut niin valmis pakenemaan. Mutta tuo
+sydäntä särkevä tuskanhuuto, joka tunkeutui hiljaisen puiston läpi
+ja pelotti linnut puiden oksilta lentoon, näytti jäykistävän neidon
+jalat aivan kuin maahan kiinni. Hän vain nosti ristissä olevat kätensä
+taivasta kohti ja huusi Ada von Heideggiä, joka myös piteli korviaan:
+
+"Ettekö voisi juosta isänne luo ja rukoilla tuon ihmisen puolesta?"
+
+Ada pudisti kiivaasti päätään.
+
+"Mitä te ajattelette, neiti Marchand! Pappa ei milloinkaan sallisi
+meidän lasten pistää nenäämme hänen asioihinsa."
+
+"Mutta mitä vääryyttä tuo ihminen sitten on tehnyt?"
+
+"Taivas tietää? Toisinaan ollut väliäpitämätön tai laiska tai
+tottelematon, toisinaan myös varastanut. Ihmiset ovat jo niin
+turmeltuneet, niinkuin pappa ja vouti aina sanovat. Kepittä ja vitsatta
+ei saa mitään aikaan. Ja niin on asia joka moisiossa, ei yksin meillä,
+neiti Marchand."
+
+Ada neiti selitti tämän totisena ja rauhallisena kuin vanhat
+ihmiset ja hänen kaunis muotonsa oli huolestuneen näköinen ihmisten
+parantumattoman kehnouden tähden.
+
+Samassa taukosi huuto. Neiti Marchand vetää helpotuksen huokauksen. Hän
+pyyhkii kädellään heleänvalkeata otsaansa, johon kylmä hiki on noussut.
+Ada neiti ja Kuno ovat ottaneet sormet korvistaan. Viimeksimainittu
+nauraa ja sanoo kerskuen:
+
+"Mutta kyllä te olette arka, neiti Marchand? Katsokaa minua --
+pelkäänkö minä? En hituistakaan! Olenhan minä mies, mutta te olette
+nainen, neiti Marchand."
+
+"Kuno, sinä miellyttäisit minua enemmän, jos et olisi niin rohkea",
+vastasi opettajaneiti ahdistus rinnassa.
+
+He alkavat kiireesti astua kartanolle. Kiiruhtaja on neiti Marchand.
+Hän pitelee lapsia kädestä ja vetää heitä mukaansa. Tahtoen tai
+tahtomatta hän rientää sinne päin, josta huuto kuului. Mutta tuskin
+ovat he päässeet pari askelta, kun opettajaneidin jalka jälleen
+jäykistyy ja hänen hienoille siroille kasvoilleen ilmaantuu uusi
+tuskainen tunne.
+
+"Vielä yksi onneton!" hän sopertaa, "ja vielä naisihminen!"
+
+Tallista kaikuu Kulbi-Kaien läpitunkeva vinkuminen.
+
+"Lähtekäämme pian kotiin, neiti Marchand!" huutaa nyt myös Ada von
+Heidegg hiukan pelonalaisena, sillä kouluneidin hirmuinen säikähdys
+vaikuttaa häneenkin.
+
+"Ada, piestäänkö _naisiakin_ vitsoilla?" kysyi ranskalainen neiti
+kalpein huulin.
+
+"Piestään, neiti Marchand!"
+
+"Kuka heitä pieksee?"
+
+"Vahti."
+
+"Mieshenkilö?"
+
+"Niin."
+
+"Ja missä isänne on?"
+
+"Siellä mukana."
+
+"Katsoo päältä, kun naista lyödään, paljaalle iholle lyödään?"
+
+"Niin, niin, niin!" huudahtaa neiti Ada kärsimättömästi, ja hänen
+punaiset, tuoreet huulensa menevät pahasti kurttuun. "Minä en ymmärrä,
+mitä siinä niin paljon kysymistä on? Onhan pappa moision herra ja hänen
+käskystään rangaistaan jokaista syyllistä, olkoon hän mies tai nainen!"
+
+"Neiti Marchand", kysyy Kuno, niittäen kepillään ruohon ja kukkasten
+latvoja tien vieressä, "eikö teitä miellytä se, että pahoja ihmisiä
+lyödään?"
+
+"Ei, en ole siihen tottunut."
+
+"Kuinka teidän kotona sitten pahoja ihmisiä rangaistaan?"
+
+"Heiltä otetaan vapaus joksikin ajaksi, taikka heidän pitää maksaa
+sakkoa."
+
+"Otetaan vapaus?"
+
+"Niin, heidät erotetaan toisista ihmisistä ja suletaan yksinäiseen
+huoneeseen."
+
+"Ei mitään muuta?"
+
+Kunon lyödessä heinänpäitä ottaa neiti Marchand Adaa hellästi
+vyötäisistä kiinni:
+
+"Ada", hän lausuu puoleksi rukoillen, "emmekö voisi saada nähdä noita
+ihmisiä, joita nyt lyötiin?"
+
+"Nähdä, minkätähden?"
+
+"Minä tahtoisin heidän kanssaan puhua pari sanaa."
+
+"Mistä sitten?"
+
+"Kysyä heiltä, mitä pahaa ovat tehneet."
+
+"Sen saamme paremmin tietää papalta tai voudilta."
+
+"Ada, minä tahtoisin heidän itsensä kanssa puhua, ainoastaan pari kolme
+sanaa!"
+
+Ada kohautti olkapäitään niinkuin ihminen, joka ei toisen mieltä
+ensinkään ymmärrä. Sitten jäi hän katsomaan neidin kalpeita kasvoja
+ja hymyili. Kouluneideillä on enimmästi aina omituiset, kummalliset
+oikkunsa. Hän oli juuri sanoa sen Juliette Marchandille, mutta sai
+kuitenkin vielä sanan päästä kiinni ja sen sijaan virkkoi:
+
+"No, jos se teitä huvittaa, niin voimme mennä heitä vastaan tielle.
+Mutta pappaa täytyy meidän siellä karttaa."
+
+He kääntyivät puiston läpi kartanon sivurakennuksiin päin, joiden
+sivuitse kulki tie kylää kohden. Rangaistun naisen kauhea huuto oli
+sillävälin vaijennut, tallin luota ei kuulunut enää minkäänlaista
+ääntä. He ehtivät puistosta aidan ja viinakeittiön välille, kun
+ensimmäinen rangaistuksen saanut, neljäntoista vuotias poika jo oli
+sieltä poistunut. Sitävastoin lähestyi tallin puolelta kurituksen
+saanut tyttö. Hän nyyhkytti suonenvedontapaisesti, pyyhki silmiään ja
+ontui. Neiti Marchand, Ada ja Kuno lähestyivät aitaa suurten puiden
+varjossa. Kun tyttö kulki ohi, kutsui neiti Ada häntä viron kielellä.
+
+Kai aikoi nyyhkien ja ontuen mennä eteenpäin, mutta Kuno juoksi hänen
+luoksensa ja huusi kovemmin:
+
+"Kuule, sinä, neidit tahtovat sinua puhutella!"
+
+Tyttö katsoi itkusta turvottunein silmin ympärilleen, ja kun hän näki,
+että pitkä sirkeä neiti astui hänen luokseen jäi hän nöyrästi seisomaan.
+
+Ada rupesi tulkiksi ranskalaiselle neidille.
+
+"Opettaja neiti tahtoo tietää, mitä pahaa olet tehnyt, kun tänään sait
+vitsoja?"
+
+"Vouti pieksi minut veriseksi ja minä sanoin hänelle 'murhamies'!"
+
+"Minkätähden vouti sinua löi?"
+
+"Silmäni olivat hetkeksi ummistuneet -- olin hyvin väsynyt."
+
+Neiti Marchand pyysi kysymään, oliko hänellä ollut hyvin raskasta
+työtä. Kai vastasi, että hän kaksi päivää ja kaksi yötä oli ollut
+nukkumatta työssä.
+
+Neiti Marchand puristi kätensä suonenvedontapaisesti ristiin ja loi
+tyttöön sellaisen katseen, että tämä kuin koira, joka vainuaa hyvää
+ihmistä, juoksi hänen luokseen ja suuteli hänen molempia käsiään. Neiti
+Marchand ei hämmästyksissään voinut tehdä muuta kuin vapauttaa kätensä
+tytön kourista ja hyväillä hänen itkusta mustuneita poskiaan. -- -- --
+Sitten hoippui Kulbi-Kai kylätietä myöten eteenpäin.
+
+Kohta lähestyy tallin puolelta jättiläisen kokoinen, karkeapintainen
+talonpoika. Hänen tummat kasvonsa punottivat, silmät olivat veriset,
+silmäluomet turvonneet, ja suu oli niin lujasti kokoon puristunut, kuin
+ei sieltä moneen aikaan ainoaa sanaakaan pääsisi ilmoille.
+
+Tätä miestä luulivat nuo kolme odottajaa siksi ihmiseksi, jota oli
+ensin rangaistu, joka niin kauheasti oli karjunut, sillä poikaa he
+eivät olleet nähneet. Ada tunsi Vôllamäen Päärnun, sillä hänpä oli
+sisätytön Maien veli ja kävi toisinaan kartanossa sisarta katsomassa.
+
+"Päärn, minkätähden sinua tänään piestiin?" huusi tyttö heleällä
+äänellä.
+
+Nuori talonpoika ei seisahtunut, ei lausunut sanaa, mutta hän loi tien
+vieressä seisovaan pieneen joukkoon katseen, joka hetkeksi pidätti
+neiti Marchandin sydämmen sykkimästä.
+
+Siinä katseessa välkkyi jotakin, jonka kaltaista Juliette ei vielä
+milloinkaan ollut ihmisen silmissä nähnyt. Ikäänkuin suojellen ja
+jonkunlaista suojelusta etsien tarttui nuori neito Adan ja Kunon
+ympäriltä kiinni ja veti heitä tien vierestä takaisin.
+
+Äänetönnä, suorana, jäykkänä kulki Völlamäen Päärn heidän ohitsensa.
+
+Sattuvasti sanottiinkin tuota miestä kankeakaulaisten
+kuninkaaksi. -- -- --
+
+
+
+
+3.
+
+HUNTAUGUN MIINA.
+
+
+Illan ruskot läntisellä taivaan rannalla ovat tummenneet, mustat
+pilvet peittävät viimeiset kultaiset valojuovat, syksyinen pimeys
+kattaa maan, tiheää, raskasta, kylmää kosteutta huokuu ilma. Viidakot
+ovat sysimustat eivätkä kohise, niityiltä nousee ilkeä, paksu sumu ja
+heikosti, epätasaisesti niinkuin kuoleva henki vilkkuu sieltä täältä
+joku tulensilmä läpi synkän pimeyden.
+
+Kun Völlamäen Päärn on päässyt pois kartanon läheisyydestä käy hänen
+kulkunsa hitaammaksi. Hänen, suuret tukevat jäsenensä alkavat nyt
+tuntea, että niille on annettu liikaa. Koko viikon työ ja vitsat
+eivät ole olleet tähänkään jättiläiseen koskematta. Hänen selkäänsä
+kirvelee ja polttaa ja joka askeleella tuntuu tuska koko ruumiissa. Se
+pistää kylkeen, niin että hän tuon tuostakin voihkasee. Paita on hänen
+selässään kiinni kuin liimattu ja kun hän kädellään sitä irrottaa,
+tuntuu kuin revittäisiin kappale nahkaa ihosta irti. Miehen suu on
+kuiva, niin että kieli jää kurkkulakeen kiinni. Ei hänen kaikeksi
+onneksi tarvitse hevosta ajaa -- sen vei poika jo kotiin.
+
+Tiellä huomaa Päärn jonkun seisovan. Tuo näkyy häntä odottavan.
+Lähemmäksi tultuaan tuntee hän Kulbi-Kain. Päärn aikoo sanaakaan
+lausumatta mennä ohi, mutta tyttö astuu hänen rinnalleen ja kulkee
+siinä eteenpäin.
+
+Tyttö näkyy odottavan, että Päärn rupeaisi puhumaan. Kun ei siitä tule
+mitään, astuvat he hetken äänettöminä.
+
+"Päärn", alkaa Kai vihdoin ja tarttuu poikaa äkkiä takin hihasta kiinni.
+
+"Mitä sinä tahdot?"
+
+"Olet mies, Päärn!"
+
+"Minkätähden?"
+
+"Kun minun puoltani olet pitänyt."
+
+"Milloinka olen sinun puoltasi pitänyt?"
+
+Ihmeellinen kysymys! Kai koittaa katsoa pimeässä häntä silmiin. Hän
+huomaa, että Päärnun kulmat ovat rypyssä ja hänen kasvonsa kalpeat.
+
+"Etkö sinä sitten tänä päivänä minua puolustanut?" kysyy hän arasti.
+
+"En!"
+
+"Ketä sitten?"
+
+"Sinua en ainakaan!"
+
+"Mutta sanoithan, kun Prits minua löi --."
+
+"Sanoin, mitä sanoin -- sen olisin tietysti sanonut -- olit siinä sinä
+tai joku toinen!"
+
+Päärn lausuu sen niin tuimasti, että tytön suu jää kiinni. Kai kyllä
+arvaa, että ihminen, joka on saanut viisikymmentä lyöntiä ei voi olla
+paremmalla tuulella. Sentähden hän vaikenee pitkän aikaa. Mutta hänen
+sydänraukkansa tuntee sittenkin niin voimakasta myötätuntoa tuota
+miestä kohtaan, joka hänen tähtensä oli itselleen tuottanut niin kovan
+rangaistuksen, ettei hän voi olla sitä ilmaisematta. Hän tarttuu miestä
+jälleen käsipuoleen ja tällä kertaa lujemmin kuin ennen. Sitten astuu
+hän hänen eteensä tielle.
+
+"Päärn", hän lausuu puoleksi kuiskaten, ja hänen korkea täyteläinen
+rintansa kohoaa ja laskeutuu, ja hän kiinnittää suuret kirkkaat
+silmänsä rukoilevasta miehen kasvoihin. "Päärn, sinä tietysti olet
+minuun suuttunut, kun tuo onnettomuus minun tähteni kohtasi sinua.
+Mutta minä en tahdo olla kiittämätön. Olet sinä mies, Päärn!" Ja hän
+tarttuu pojan käteen, sitä lujasti puristaen.
+
+Päärn murisee jotakin joutavasta ja tyhjästä ajanvietosta, pudistaa
+kätensä irti, siirtää tytön syrjään ja alkaa sitten ottaa niin pitkiä
+askeleita, ettei Kai enää jaksa häntä seurata.
+
+Mutta he ovat vielä aivan lähellä toisiaan, kun joku takaapäin
+heitä lähestyy. Kai katsoo varovasti ympärilleen ja tuntee koosta
+tulijan. Päärn huomaa miehen, joka kiirehtii käyntiään kulkiessaan
+heidän ohitsensa. Molemmat miehet katsovat toisiinsa ja molempain
+kädet puristuvat nyrkkiin. Ohimenijä katsoo vielä kerran jälelleen;
+hän silmäilee pilkallisesti ensin tyttöä sitten poikaa, ja keppiä
+heiluttaen sekä iloisesti viheltäen rientää hän eteenpäin.
+
+Se on Kubja-Prits. Menee kylään viettämään lauvantai-iltaa. Menee ehkä
+vanhempainsa luokse, tai Huntaugulle.
+
+"Kai", huutaa Päärn kiivaasti. "Poistu nyt vihdoinkin minusta!"
+
+"Miksi?"
+
+"Mitä sinä minun jaloissani pyörit! Eihän minulla ole mitään asiaa
+sinulle!"
+
+Tyttö jää seisomaan, kuin olisi häntä puulla päähän lyöty. Hän katsoo
+silmät selällään vihaisen miehen perään, hän painaa väristen kädellään
+lämmintä povea.
+
+Ääneti, kertaakaan takaisin katsomatta kiiruhtaa Päärn eteenpäin ja
+katoaa pimeyteen -- -- --.
+
+Tienristeyksessä hän ehtii voudin jälille; mutta tämä kääntyy
+vasemmalle kädelle Huntauguun päin ja Päärn astuu suoraan eteenpäin.
+Hänen mökkinsä ja Uudentuvan talo, jonka päivätyöläinen hän nyt on, ei
+ole enää kaukana. --
+
+Huntaugulla on väki illallisella, kun Prits astuu sisään. Hyvä kuppi
+ryyni-puuroa höyryää valkeaksi hangatulla pöydällä, siinä vieressä
+piimähulikka ja vuorotellen pistetään puisia lusikoita puuroon ja
+piimään. Isäntä ja emäntä istuvat, tytär, palvelustyttö ja renkipoika
+seisovat, ja päivätyöläinen vaimoineen tuvan nurkassa pistävät samoin
+lauvantaipäivän ruokaa suuhunsa.
+
+Ahdas, mustaseinäinen savutupa höyryää lämmintä. Ilma siellä on täynnä
+ihmisten hikihajua, huokumista, häkää ja savua. Totisina katselevat
+mustuneet orret epätasaista savilattiaa, jykevänä ja laajana seisoo
+kiuvas nurkassa ja lieden korvalla laulaa sirkka tunnetulla tavallaan.
+
+"Terve perheen rahvas! Hyvää jatkoa leivälle!"
+
+Kupiaan tervehdykseen vastataan, mutta ei kukaan keskeytä syömistään.
+Hän ei nähtävästi ole niin harvinainen vieras, että hänen tulonsa
+herättää kenenkään huomiota. Ainoastaan Miinan raittiille kasvoille
+nousee nähtävä puna, josta ei voi tietää, onko se mielihyvästä,
+tuskasta tai jostakin muusta. Prits seisoo hetken aikaa huopahattu
+päässä oven luona, katsoo verkkaisesti ympärilleen, silittää takin
+tinanappeja ja nostaa pari kertaa toisen jalkansa toisen päälle. Sitten
+kun perheenmies ruoka suussa on maininnut peremmälle siirtymisestä,
+astuu hän laiskasti tai ylpeästi -- siitä saattaa olla eri mieltä
+-- uunin edessä olevalle penkille. Siinä istuessaan ottaa hän hatun
+päästään. Sitten vetää hän esille piippunsa ja kirjavista tilkuista
+tehdyn tupakkakukkaron, jonka nauhoissa punaiset tupsut riippuvat ja
+alkaa verkalleen pistää piippuunsa kuin vanhat miehet.
+
+"Noh, Pärtlen Prits, mitä uutta kuuluu moisioon?" kysyy Huntaugun
+Mihkel pitemmän ajan perästä. (Pärtle-Pritsiks sanoo hän kylämiestä
+sentähden, että hän on syntyisin Pärtlen perheestä.)
+
+Prits ottaa palavan päreen uunin korvalta, "niistää sitä", vetää
+liekistä piippuunsa tulta, sylkäsee pari kertaa ja jälleen suorana
+istuessaan on valmiina vastaamaan.
+
+"Ei erinomaista! -- -- -- Eikös päivätyöläinen jo puhunut -- -- ai
+niin, ei hän ollutkaan tänään talossa." (Hän silmäilee salavihkaa
+nurkkaan, jossa työmies istuu.)
+
+"Ääh, moisiossa pidettiin jälleen suuret oikeudenkäynnit."
+
+"Kenen kanssa taas."
+
+"Ääh, kolmen samalla kertaa. -- -- -- Kahdelle annettiin suolaisetkin."
+
+"Keitä he olivat?"
+
+Prits vetelee muutaman kerran savua piipustaan, ja vastaa sitten
+rauhallisesti:
+
+"Oja -- Jaanin poika ja, kuulkaa, Kulbi-Kai -- -- --."
+
+"Kulbi-Kai? Eikös opman[4] häntä enää suvaitse? Alkaa varmaankin häneen
+jo kyllästyä."
+
+Nauretaan pöydässä. Kylässä nimittäin puhutaan, että opman on
+Kulbi-Kain kanssa pitänyt ystävyyttä. Kaunis palvelustyttö oli, kun
+tämä ensimmäisen kerran eräänä talvena oli käynyt moisiossa, suuresti
+häntä miellyttänyt.
+
+"Mitä tyhjää, kuka sellaisesta kauvemmin välittää!" vastaa kupias.
+"Völlamäen Päärn yksin näyttää hänestä huolta pitävän -- enemmän kuin
+tarpeellistakaan olisi."
+
+Aterioitsijat katsovat toinen toiseensa. Miinan lusikka jää puuroon.
+Hänen ruskeat silmänsä vilkkuvat ensin salaa puhujan puoleen, sitten
+peittää hän ne pitkien, kiiltävien ripsien alle. "Mitä Päärnulla on
+Kain kanssa tekemistä?" kysyy perheen nainen.
+
+"Pakana sen tietää; mitä pojilla aina on tyttöin kanssa tekemistä!
+Pikkuseikoissakin hän puolustaa tyttöä kuin mies naistaan."
+
+Hetken aikaa kesti äänettömyyttä. Näytti kuin kuulijat olisivat
+arvelleet kertojan valehtelevan, mutta kuin eivät olisi tahtoneet sitä
+hänelle sanoa.
+
+"Mutta puhuithan sinä kolmesta, jolle oikeutta jaettiin?" alkaa
+Huntaugun Mihkel uudestaan.
+
+"Kolmesta neh?"
+
+"Kuka se kolmas oli?"
+
+"Vôllamäen Päärn -- -- Mies sai tänään viisikymmentä suolaista!"
+
+"Viisikymmentä suolaista!"
+
+Kaikkien aterioitsevien lusikat jäivät puuroon tai suun eteen, kun
+silmät kääntyivät kertojan puoleen. Perheentytär Miina astuu askeleen
+pöydästä taaksepäin; hänen muotonsa on tavallista kalpeampi.
+
+"Päärn? Mitä pahaa hän sitten teki?" kysyy emäntä, joka katsellessaan
+tytärtään tuntee äidillistä sääliä.
+
+"Pani vastaan! Eikös sitä miestä jo tunneta! -- -- -- Tahtoi puolustaa
+Kulbi-Kaiea, karkasi kuin koira minun niskaani, kun minä tyttöä,
+laiskasäkkiä, riihen seinukselta uskalsin unesta herättää -- -- --
+Pakana tietää, mitä ystävyyttä heillä keskenään on!"
+
+"Sinä sitten heti moisioon kantelemaan!" tokasee Huntaugun
+päivätyöläinen nurkasta.
+
+"Mitäs sinä sitten olisit tehnyt?" väittää Prits vastaan.
+"Kun ihminen nyrkit suorana käy päälle -- kaiken työväen nähden --
+ja torjuu pois luota -- mikä kupias minä olisin, jos sellaista
+kärsisin! -- -- -- Annoin hänelle pari kepinlyöntiä ja heitin hänet
+leppäpensaaseen. -- -- --"
+
+Hän alkaa nyt pitkästi ja laveasti selittää, mitä riihen luona tänä
+aamuna oli tapahtunut, kuinka riita oli syntynyt ja päättynyt ja
+minkälainen loppusuoritus siitä moisiossa oli ollut. Tietysti hän sen
+ohella tekojaan ja sanojaan koitti esittää parhaimmassa valossa, mutta
+syyllisiä kuvata mustimmilla väreillä. Etenkin koitti hän selittää
+otteluaan Päärnun kanssa niin, ettei kukaan olisi voinut epäillä tämän
+röyhkeyttä ja julkeutta.
+
+Perhe on sillä välin lopettanut syömisensä. Mihkel istuu penkin päähän
+kylämiehen viereen, joka hänelle tarjoaa tupakkakukkaroa. Palvelustyttö
+tyhjentää pöydän; mutta kuuntelee renkipojan kanssa tarkasti Pritsin
+juttuja, ja emäntä lähtee viemään jotakin kamariin. Miina on tuvasta
+kerrassaan kadonnut, vaikk'ei kukaan ollut huomannut, milloin hän
+läksi, ei edes Prits.
+
+Tämä huomaa, että isäntä kuulijoista on ainoa, joka häntä hyväksyy tai
+koittaa hyväksyä, ja sen merkiksi vähän väliä lisää puheeseen "jaa,
+jaa, ne, neh" ja se kiihottaa Pritsiä yhä kiivaampaan lörpöttelemiseen.
+Ja osottaakseen kiitollisuuttaan isännän huomaavaisuudesta, ottaa
+hän taskustaan pullon täynnä moision viinaa ja pistää sen salavihkaa
+perheenmiehen poveen. Kohta huomaa hän ettei Miinaa enää ole tuvassa ja
+hänen silmänsä käyvät rauhattomiksi.
+
+"Noh, emäntä, missä tytärlapsesi on?" kysyy hän vihdoin, kun äiti
+kylmästä pimeästä kamarista päre kädessä astuu takaisin tupaan.
+
+"Eikös hän ole tuvassa?" kysyy tämä vastaan. "Ei ole näkynyt."
+
+"Mistä minä tiedän, minne hän juoksee!"
+
+"Hän ehkä toisinaan käy Uudessatalossa?"
+
+"Kuka niitä tyttöjen asioita tietää, missä käyvät."
+
+Pritsin puheliaisuus on kerrassaan loppunut. Hän koputtaa piipun
+tyhjäksi, pistää sen taskuunsa ja katselee eteensä maahan.
+
+Työmieskin on sillä välin lopettanut syöntinsä ja heittäytynyt nurkassa
+olevalle vuoteelle lepäämään. Kohta ilmoittaa kova kuorsaaminen, että
+väsymys on hänet voittanut. Naisväellä on vielä toimia; he käyvät ulos
+ja sisälle, eivätkä kuuntele enää isännän ja kylämiehen juttua.
+
+Kun Prits on jonkun aikaa kulmat rypyssä vaijennut, ottaa Mihkel pullon
+suullisen auki ja tarjoaa juomaa, josta puhdistamattoman väkiviinan
+haju nousee voudin nenään.
+
+"Etkö tahdo maistaa!"
+
+"Maista itse!"
+
+Sitten ottavat kumpikin naukun.
+
+"Noh, onko moisiossa kuultu mitään uudesta asetuksesta?" kysyy
+Huntaugun isäntä, saadakseen taas puheen käymään.
+
+"Ei mitään", vastasi Prits vastenmielisesti.
+
+"Vai aina vielä kaikki ennallaan! Taivainen taatto, kuinka kauvan
+niitä asetuksia tehdään! Milloin sitä jo on ruvettukaan puhumaan,
+että tehdään ja tehdään, ja sitten taas, että jo on valmis, jopa on
+tulemassa, jopa luetaan julki! Vai ei vieläkään -- ei hätää eikä
+hoppua!"
+
+"Usko nyt talonpoikain loruja!"
+
+"Eikös opman ole jollakulla sanalla ilmoittanut."
+
+"Vai me, voudit, uskaltaisimme puhua, mitä moisiossa tiedetään", vastaa
+Kubja-Prits hyvin itsetietoisena.
+
+"Noh, minulle voisit joka sanan kuiskata korvaan! Huudanko minä
+sellaiset asiat maailmalle, vai mitä?"
+
+"Sinulle?" vastasi Prits kulmiaan nostaen. "Minkätähden sinä minulle
+parempi olisit kuin toiset. Et sinä minulle ystävyyttäsi ole näyttänyt.
+Se pitääkin olla mies, jolle minä salaisia asioita ilmoitan!"
+
+"Enkös minä sitten mies ole?"
+
+"Et sinä ole sellaista nähnytkään! Ei saa omaa lastaankaan hallituksi."
+-- -- --
+
+Huntaugun isäntä huomaa, mitä kyläläinen tarkottaa, mitä hän mielessään
+hautoo.
+
+"Vai niin", nauraa hän, "sinä puhut meidän Miinasta? Ovatko sinun
+asiasi hänen kanssaan jo selvät?"
+
+"Kuinkas ne selviäisivät, kun juostaan pois, jos minä vain itseni
+näytän!"
+
+"Juostaan pois? Olihan Miina vastikään tässä!" -- -- --
+
+Mihkel katsoo tuvassa ympärilleen -- tytärtä ei vielä näy. "Noh, kyllä
+hän kohta tulee!" koittaa ukko lohduttaa.
+
+Prits sylkäsee ja nojaa kyynärpäitään polviaan vasten kädet ristissä.
+
+"Onkos tämä sitten ensi kerta, kun hän minun edestäni pakenee!" alkaa
+hän pahalla tuulella. "Sehän tapa hänellä aina on! En minä ymmärrä,
+minkätähden hän minua karttaa? Olenko minä sitten viimeinen miesten
+joukossa? Onhan minulla kunniallinen virka, jota ei uskota kaikille
+ryysymekoille. Minä voin vuoden tai parin perästä olla aittamies --
+herra ja opman ovat tyytyväisempiä minuun kuin yhteenkään toiseen
+työnjohtajaan; joka tapauksessa voin ennen pitkää saada parhaimman
+talon moision alueella, -- kun vain siitä puhun, niin silloin se jo
+minulla onkin!"
+
+"Uskon, veli, uskon! Älä nyt niin pahottele."
+
+Mutta liinatukkainen mies jatkaa edelleen:
+
+"Voisin sinullekin tehdä enemmän hyvää kuin pahaa. Kauvan kyllä olet
+jo istunut tässä hiekkakasassa ja kasvattanut ohdakkeita. Mikä viiden
+päivän paikka tämä sulle on? Monella kahden ja kolmen päivän miehellä
+on enemmän hinkalossa ja pöydässä kuin sinulla kaikkein parhaimpina
+vuosina! Mutta jos minä mainitsen sanan opmannille tai paronille --
+niin on sinulla paikka käsissäsi, joka maksaa miehen työn -- -- --.
+Voisinhan sitten minäkin tulla sinulle kotivävyksi -- ei sinulla ole
+poikaa, ja minun vanhemmillani kaksi vielä kotona -- -- Katso, niin tai
+näin -- ainahan me kaupoissa sopisimme."
+
+"Miksi emme sopisi", sanoo Huntaugu myöntäen.
+
+"Mutta ei kuitenkaan sovi", nauraa Prits katkerasti.
+
+"Miksi ei sovi! Enkös ole sanonut sinulle: 'tee tytön kanssa asiat
+selviksi ja minä sanon: amen!'"
+
+"Tee selväksi, tee selväksi", matkii Prits. "Mutta tee sitten selväksi,
+kun toinen ei likikään laske! Enkös minä ole hänellekin jo sinnepäin
+viitannut, mutta silloin puhutaan 'liian nuoresta', tahdotaan vielä
+'kasvaa' ja nauretaan vihdoin niinkuin tyhmille pojille vasten silmiä
+ja lähdetään juoksuun."
+
+"Tytärlasten nauruistako nyt kannattaa puhua!"
+
+"Mutta vanhempain pitää lopettaa sellaiset pilkkanaurut!" opettaa Prits.
+
+Mihkel vetelee ajatuksissaan sammunutta piippuaan, ottaa sen sitten
+huuliltaan ja pudistaa tuhat maahan.
+
+"Ainoata lasta nyt ruveta pakottamaan -- sekin on niin kummaa",
+urisee hän viimeksi. "Minä olen äidin kanssa jo puhunut ja neuvotellut
+-- hänkin sanoo, että voisi tuo vielä vuoden tai parin olla kotona
+-- -- -- Minkä sitten naisille saa!"
+
+Perheennaisen nimittäminen näytti tekevän Kubja-Pritsin tuulen vielä
+pahemmaksi.
+
+"Niin, niin, se sinun äitisi! Se näyttää myös kierosti minuun katsovan.
+En minä ymmärrä mitä minä hänelle olen tehnyt!"
+
+"Älä nyt joutavia, Prits", varottaa Mikhel. "Hän vartioi sinua niinkuin
+jokaista poikaa, joka tahtoo viedä pois hänen kalliin tyttärensä. Eikös
+naisten mieltä tunneta!"
+
+"Eikös hän vain katsone Uudentuvan jäykkäniskaista toisilla silmillä
+kuin minua?" kysyi Prits urkkivin silmin. "Ja eiköhän Miinanen itsekin
+liian usein käy kyläilemässä Uudentuvan mökin nurkassa? -- -- -- Kuule,
+Huntaugun ukko, muista minun sanoneeni: tuosta riitapukarista ei
+sinulle koidu onnea! Opman ja herra eivät salli häntä silmäinsä edessä.
+Haagrehillä on vitsat hänen varalleen jo aikoja valmiina -- hän saa
+useimmin astua oikeuspaikan ja kylän väliä kuin kylän ja moision väliä."
+
+"Kuule, Prits", Mihkel koittaa toista rauhoittaakseen kääntää leikiksi,
+"sinun mielesi alkaa käydä niin happamaksi, että olisi parempi jos
+ottaisimme suun kostuketta ja puhuisimme mukavimmista asioista!" Ja
+Mihkel tarjoaa pulloa vieraalleen, mutta tämä työntää sen takaisin.
+
+"Mukavampaa mielestäni olisi, jos sinä voisit sanoa minulle, mitä mulla
+on toivomista", tutkii Prits.
+
+"Minun puolestani aina hyvää", vakuuttaa isäntä. "Mikä olisi, vaikka
+vielä vähän odottaisit?"
+
+"Minkä varalta?"
+
+"Noh, siltäkin varalta, että minä ja äiti saisimme tytölle asian
+selittää."
+
+"Tahdotteko sitten sen tehdä?"
+
+"Käteni sen päälle."
+
+He antoivat toisilleen kättä. Sopimuksen kiinnitykseksi joivat sitten
+vielä molemmat pullosta. Kun perheenväki jälleen kokoontui tupaan, niin
+loppui miesten arkaluontoinen keskustelu. Prits viipyi vielä hetken ja
+näkyi odottavan Miinan takaisintulemista, mutta kun tämä yhä viipyi,
+heitti mies hyvästi ja lähti. Sanoi vielä menevänsä vanhempainsa luokse
+Pärttelille. -- --
+
+Uudentuvan mökissä vietettiin sillä välin toisella tavalla
+lauvantai-iltaa.
+
+Uuni oli lämminnyt, enin savu oli oven kautta mennyt ulos.
+Tummansininen savupilvi leijaili vielä katon rajassa. Muutamat
+vettyneet puun kannot paloivat vielä uunissa häkää tuottavina
+kekäleinä. Paitse tulen loistetta liedessä ei pientä kurjaa hökkeliä
+valaissut minkäänlainen valo.
+
+Lieden ääressä istuu kaksi henkeä: työmies Päärn ja hänen vanha
+äitinsä. Päärn istuu matalalla rahilla, selkä käännettynä tulenvaloa
+kohti; äiti hänen vieressään puupölkyllä. Päärnun veriseksi piesty,
+mustan sininen selkä on paljas ja äiti voitelee sitä viinaan kastetulla
+pellavatukolla.
+
+"Poikani, poikani, pahastipa ovat sinua raadelleet!" sopertaa vanhus
+vähän väliä, ja hänen kätensä sivelee hellästi ajettuneita verinaarmuja
+ja hänen vettyneistä silmistään putoaa monta kyyneltä viinan sekaan
+pojan iholle. "Sano, Päärnuseni, tekeekö kipeää?"
+
+"Ole jo huoleti! Tiedänhän, kuinka hyvä lääkäri olet."
+
+"Mutta silloin kun sinua raatelivat -- eikös silloin koskenut
+kauheasti?"
+
+"Sitä en tuntenut, olin niin vihan vimmassa, etten tuntenut mitään."
+
+"Aivan kuin mun Reino vainajani!" huokaili äiti. "Puhut juuri kuin
+isäsi, kun hän haagrehin luota tuli ja minä lieden edessä voitelin
+hänen selkäänsä niinkuin sinun nyt." Vanhus pyyhkii silmiään.
+"Muistatko, Päärn, sinun isäsi sanoi myös: 'Kun minä heittäydyin
+rangaistuspenkille ja sotamiesten vitsat alkoivat leiskua selässäni,
+paloi povessani sellainen viha, että kaikki näytti silmissäni
+veripunaiselta, enkä tuntenut mitään -- -- --.' Ja kuitenkin oli hän
+puoli kuollut, kun pääsi kotiin."
+
+"Muistan, äiti, muistan", mutisee Päärn, ja tarttuu päähänsä kuin
+viiltäisi sitä. "Ja tiedätkö, äiti, mitä minä ajattelin, kun minua
+ruvettiin lyömään? Minä muistelin isää, en tiedä itsekään, kuinka hän
+tuli mieleeni."
+
+"Sinä olet hänen poikansa, se onkin sinun onnettomuutesi. Se viha,
+joka hänet aina valtasi, kun joku häneen sattui koskemaan, se ei anna
+sinunkaan hengellesi rauhaa. Se viha, joka sinua aina on kiihottanut
+vastaan panemiseen, tuotti sinulle jo poikavuosina selkäsaunoja, etkä
+vieläkään ole tullut ymmärtäväisemmäksi. Eikä sinun isäsikään tullut
+ymmärtäväisemmäksi, hän ei taipunut, vaan antoi ennen piestä itsensä
+kuoliaaksi -- -- --."
+
+Niin, surullinen oli muisto, josta he siinä keskustelivat. Siitä
+on kolme vuotta kulunut, kun Völlamäen perheenmies Rein Ryytel sai
+Haagioikeudessa vastaanpanemisesta ja tappelusta kahdeksankymmentä
+lyöntiä, jolloin hän alkoi sairastaa, kunnes kuoli.
+
+Rikos tapahtui eräänä iltana. Paikkakunnalla liikkui rokkotauti.
+Völlamäen talossa olivat päivätyöläinen ja talon poika molemmat
+sairaana. Sentähden oli isäntä itse lähtenyt metsästä heiniä hakemaan.
+Tuisku oli ajanut tiet umpeen, niin että Reinolle tuli pimeä. Kun hän
+toisella kädellään pitelee kuormaa ja toisella ohjaa hevosta tielle,
+kuuluu takaapäin aisakellon helinä. Rein koittaa antaa puoleksi tietä
+laskeakseen saksaa tai "porvaria" ohi ajamaan. Mutta samassa huomaa
+hän, kuinka kuorma alkaa kallistua, jo on toinen reen jalas vajoamassa
+ojaan tai hankeen ja kuorma saattaa kaatua millä hetkellä tahansa.
+Sentähden hän seisauttaa hevosen. Mutta takana kuuluu kova huuto:
+
+"Tie auki, mies, tie auki!"
+
+"Tie on auki!" vastaa Rein.
+
+"Pois tieltä, lurjus! Etkö sinä näe, että saksa ajaa!" Ja hevoset
+ajetaan melkein Reinon niskaan.
+
+"Saksa voi kuorman vierestä ajaa ohi!" huutaa mies vastaan.
+
+"Jaan, lyö pahuusta piiskalla!" kuuluu mahtava vihan huuto reestä
+ajajalle ja samassa vinkuu tämän piiska Reinon korvien ympärillä. Yksi
+iskuista sattuu Reinon silmiin niin, että tulta iskee.
+
+Hirmuisesta tuskasta syttyy talonpojan sydämmessä hillitön viha, että
+hän piiskallaan antaa pari lyöntiä takaisin -- -- --. Reessä karjuu
+joku -- Rein ei tiedä, onko se kuskari vai paroni -- -- --. Mutta
+perästäpäin hän saa tietää, että hän on omaa herraansa lyönyt
+-- -- --. Pian kiitää saksalainen reki, jonka edessä hevoset ovat
+käyneet rajuiksi, kuorman ohi, sillä tie onkin auki, mutta
+talonpojan kuorma kaatuu, sillä hän on osunut tiepuoleen. -- -- --
+
+"Kuka tuo lurjus oli?" kuulee Rein vielä reestä paroni Heideggin
+huutavan, johon kuskari vastaa, että se oli varmaankin ollut Völlamäen
+Rein. -- --
+
+Mies viedään haagioikeuteen saksan vastustamisesta ja lyömisestä, ja
+saa siellä rangaistuksen, joka hänet saattaa haudan partaalle. Hän on
+suuri ja tukeva, mutta jo vanha, hänen voimansa ovat heikenneet työstä
+ja huonosta ruuasta sekä entisistä piiskan iskuista. Hän alkaa potea ja
+potee, kunnes surmaan suistuu.
+
+Poika ei ollut isältään perinyt ainoastaan tulista vihaa, joka
+häneltä hetkeksi riisti kaiken punnitsemiskyvyn, vaan vielä pari
+muutakin ominaisuutta, joita siihen aikaan vielä vähemmin suvaittiin
+kuin nykyään ja jotka syöksivät molemmat yhä uusiin onnettomuuksiin.
+Nämä rikkaruohot olivat: itsepäinen oikeutensa puolustaminen, kun
+he tiesivät itselleen vääryyttä tehtävän ja vastustamaton halu
+sattuvalla tavalla puheessaan toista loukata ja haavottaa. He eivät
+kumpikaan voineet pidättää tai niellä teräviä pilkka- ja pistosanoja.
+Selvää on, että tuollaiset uppiniskaiset eivät ymmärtäneet kyllin
+ryömiä, notkistaa selkää ja pyytää anteeksi. Ja sekin oli heidän
+onnettomuutensa.
+
+Nähtävästi ei Völlamäen Reinollakaan olisi ollut pakko kuolla, jos hän
+toisena päivänä öisen riidan jälkeen olisi mennyt moisioon, langennut
+paronin eteen polvilleen ja pyytänyt rikostansa anteeksi. Hän olisi
+myös voinut vannoa, että hän oli vain aikonut lyödä herran hevosia
+taikka pahimmassa tapauksessa hänen kuskariaan. Paroni ei olisi häntä
+saattanut haagioikeuteen, vaan olisi hänelle moision tallissa antanut
+puolta pienemmän rangaistuksen. Tai jos hän olisi asian oikeuteenkin
+vienyt, olisi hän kannekirjassa voinut lieventää rangaistusta.
+
+Mutta mitä tekee Völlamäen Rein? Tyhmyyden, joka häneltä vie hengen.
+Hänet kutsutaan moisioon. Paroni tahtoo saada tietää, oliko se
+todellakin Völlamäen Rein, joka hänelle eilen illalla pani vastaan ja
+häntä löi. Kuski saattoi pimeässä erehtyä.
+
+Reinon silmä on melkein kiinni turvonnut, herran poskella hän huomaa
+pienen punaisen naarmun. Niinpian kun herra huomaa Reinon silmän,
+tietää hän, että hänellä on käsissään todellinen syynalainen.
+
+"Vai olet sinä se eilinen tierosvo"; alkaa hän sättiä. Rein vastaa:
+
+"En minä ole, kunnioitettava herra paroni!"
+
+"Älä valehtele, lurjus! Osottaahan silmäsikin, että olet."
+
+"Minun silmäni näyttää, että itse olin ryövärin käsissä!"
+
+Rein raukka! Oliko sinun tarvis sitä sanoa? Etkö voinut kieltäsi
+hillitä ja niellä tuollaisen vastauksen?
+
+Miehen kohtalo on ratkaistu. Sidotuin käsin viedään hän oikeuteen
+ja siellä määrätään kahdeksankymmentä punaista pykälää hänen
+kuudenkymmenen vuotiselle syntiselle selälleen. -- -- --
+
+Rein käy kovin kipeäksi, toipuu vähän jonkun ajan perästä, mutta
+käy kuitenkin vähitellen huonommaksi, kunnes vuoden perästä heittää
+henkensä. -- -- --
+
+Vahinko, että kuolinhetkellä harvoin on ihmisillä aikaa antaa hyviä
+opetuksia. Niin käy enimmästi vain kuvatuissa kertomuksissa. Völlamäen
+Reinollakaan ei ollut siihen voimia. Viikatemies kiiruhti. Ja kuitenkin
+olisi tuo opetus ollut niin tarpeellinen. Hänen olisi pitänyt sanoa
+pojallensa: "Köyristä selkääsi, hillitse kieltäsi, lepy vääryyteen,
+kun sulia on tekemistä voimallisten kanssa. Vihastua voit ainoastaan
+vertaisillesi." -- Mutta Rein ei puhunut noin, vaan kun hänen sammuva
+silmänsä sattui poikaan, kuiskasi hän vielä: "Poika, he ottivat minulta
+hengen!"
+
+Eikä ole ihme, että tämä nyt alkoi tehdä typeryyksiä, kun hän jäi ilman
+isän viimeisiä opetuksia. Ensimmäisen suuremman tekee hän jo silloin,
+kun isän kylmä ruumis vielä lepää kotoisen katon alla.
+
+Päärn valvoo koko yön toisten kanssa isän ruumiin ääressä. Hän istuu
+äänetönnä kuolinvuoteella ja katsoo hänen jäykistyneihin kasvoihinsa,
+hänen avonaisiin silmiinsä ja sinisiin huuliinsa. Hänen karkea kätensä
+lepää toisinaan isän vaaleilla hiuksilla, toisinaan silittää hän
+väsyneen matkamiehen kasvoja, joihin murhe, vaiva, työ ja vanhuus ovat
+merkkinsä painaneet.
+
+Aamulla nousee hän ja katoaa majasta. Ei kukaan tiedä, mihin hän on
+mennyt.
+
+Päärn lähtee moisioon. Mitä sinne? Ensimmäistä suurempaa tyhmyyttään
+tekemään.
+
+Pyytää paroni herran puheille ja lasketaan menemään.
+
+"Noh, Päärn, mitä sulla sitten on asiaa?"
+
+"Tulin herra paronille ilmoittamaan, että isäni eilen illalla kuoli."
+
+"Völlamäen Rein?" kysyy paroni. "Soo, soo! Noh, suurta vahinkoa minulla
+hänestä juuri ei ole -- hän oli vastainen koira."
+
+"Herra paroni, hän oli minun _isäni_!"
+
+"Noh, olisit voinut saada ymmärtäväisemmänkin isän."
+
+Päärn on kalpea, hänen kätensä värisevät.
+
+"Isäni sanoi kuollessaan, että paroni herra ja haagrehi olivat ottaneet
+häneltä hengen."
+
+Paroni Heidegg on, talonpojan puhuessa, kääntänyt hänelle selkänsä
+ja katsonut akkunasta ulos. Nyt kääntyy hän äkkiä kuin olisi häntä
+takaapäin purtu.
+
+"Soo, vai niin sinun isäsi sanoi -- --? Noh, sitten oli hän
+kuollessaankin sama koira, kuin eläessään. Selkäsaunansa oli hän
+rehellisesti ansainnut -- -- --."
+
+"Paroni herra!" murahtaa samassa Päärn, kuin olisi häntä tulisilla
+pihdeillä likistetty.
+
+Nyt katsoo paroni Heidegg tarkemmasti miestä, kääntyy kalpeana takaisin
+erään nojatuolin taa, ja hänen kätensä ojentuu kirjoituspöytää kohti,
+jossa on hopeinen kello. Sitä kaikin voimin helistäen, huutaa hän niin,
+että talo kaikuu: "Tohver, Tohver!"
+
+Palvelija tulee. Hän jää kysyvänä katsomaan paronia. Tämä tuijottaa
+talonpoikaan. Päärn seisoo liikkumatta keskellä huonetta -- -- --.
+Paroni pyyhkii kädellään tukkaansa. Tumma puna nousee hänen kasvoilleen
+hiusten rajaan asti.
+
+"Ei mitään. -- -- -- Vähän ajan perästä sinua tarvitsen", hän sanoo
+palvelijalle. Ja kun tämä alkaa lähteä, lisää hän kylmästi:
+"Sinäkin voit mennä, Päärn! Toisella kertaa puhumme siitä asiasta
+enemmän -- -- --."
+
+Päärn poistuu palvelijan kanssa. -- Typeryys on tehty.
+
+Paroni Heidegg ei anna ikinä talonpojalle anteeksi sitä, että hän tätä
+on _pelännyt_ -- niin pelännyt, että hän sitä _häpeää_. -- -- -- Paroni
+Heidegg antaa monta pientä rikosta anteeksi, jos häntä ymmärretään
+rukoilla ja kunnioittaa, mutta jos joku osottaa vastustamisen halua ja
+osottaa sitä niin että paroni Heidegg menettää rauhansa, että hän jo --
+_pelkää_, silloin -- silloin on asia paha. -- -- --
+
+Tuskin on Völlamäen isäntä haudattu, kun talo otetaan leskeltä ja
+pojalta pois. Paroni herra tarvitsee taipuvamman isännän arenti
+taloonsa kuin Päärn Ryytel on. Uppiniskaiset ja vastahakoiset koirat
+eivät kelpaa isänniksi. -- --
+
+Niin, tuo kallis orjuuden aika! Ne joille kohtalo ei ollut antanut
+selkärankaa, ryömivät, ja sanoivat, että se oli paras ja hyötyisin
+aika. Mutta ne, joilla oli selkärankaa, sanoivat: Yhdentekevä, jos
+ryömin tai seison -- vääryyttä minulle sittenkin tehdään! Mutta
+vähemmin oli noita typeriä, jotka niin puhuivat. -- --
+
+"Hyvä kyllä, äiti", virkkoi Päärn, havahtuen murheellisista
+ajatuksistaan, "kyllä tuo voiteleminen jo riittää! Ehkä annat minulle
+nyt puhtaan paidan -- vanha on vähän korea." Ja jalallaan potkasee hän
+lieden edessä maassa olevaa veristä paitaa.
+
+Samassa narisee ovi, aukeaa ja nainen, isohuivi ympärillä, astuu
+sisään. Heti kiintyy hänen katseensa puolialastomaan mieheen ja hänen
+mustan-puhuvaan selkäänsä. Hänen suustaan pääsee hämmästyksen huuto.
+Ikäänkuin neuvottomana jää hän oven suuhun seisomaan.
+
+Äiti ja poika katsovat taakseen.
+
+"Kas, Huntaugun Miina!" lausuu ensimainittu.
+
+Vahva puna nousee Päärnun poskille. Hän häpeää, mutta ei paljasta
+ihoaan, vaan sitä, mitä Miina siinä näkee -- sitä että _hän_, tuo suuri
+tukeva poika on saanut vitsoja. -- -- "Äiti, anna nyt jo kerrankin
+paita tänne!" huutaa hän kärsimättömästi kuin tahtoisi peittää
+selkäänsä tytön silmiltä.
+
+Tämä astuu äkkiä lähemmä, tarttuu molemmin käsin pojan olkapäähän,
+kumartuu ja katsoo ahdistetuin mielin kurjaa työtä, jota on tehty
+ihmisen iholle.
+
+"Päärn", hän lausuu sortuneella äänellä, "kylläpä he sinua ovat
+purreet!"
+
+"Ei voi valittaa", nauroi Päärn katkerasti. "Mutta mistä sinä sen
+tiesit?"
+
+Tyttö ei vastaa. Päärn tuntee selkäänsä karmivan: kaksi polttavaa
+piiskaa sattuu siihen.
+
+"Äiti, tuo paita tänne!"
+
+Kohta on Päärnulla puhdas paita yllä. Äiti panee edestä solen kiinni.
+Kuluu hetki aikaa, ei puhu kukaan mustaa eikä valkeaa.
+
+Kun Päärn vihdoin uskaltaa katsoa tyttöön -- hän yhä vielä tuntee
+lapsellista häpeää -- on tämän näkö muuttunut. Miinan silmissä ei ole
+enää kyyneleitä, hänen kasvoissaan ei ole enää sitä myötätuntoisuutta,
+joka hänen äänessään vielä äsken värisi, hän pysyttelee kuin vieras
+etempänä.
+
+"Minä kysyin, kuka sinulle puhui minun asiastani?" virkkaa Päärn
+jotakin sanoakseen.
+
+"Pärtlen Prits."
+
+"Niin, minä näin, hän tuli teille päin."
+
+"Mokoma pyöveli!" soimaa äiti.
+
+"Mitä hän sitten teillä lörpötteli?" kysyy Päärn edelleen.
+
+"Yhtä toista", vastaa tyttö lyhyesti.
+
+"Totta vai valetta?"
+
+Miinan huivi on pudonnut olkapäille. Hänen ihmeen kauniit ruunit
+silmänsä katsovat totisina ja suoraan Päärnun yli lieteen.
+
+"Kuka tietää, mikä oli totta, mikä valetta! Valehtelija puhuu tottakin
+toisinaan", hän vastasi.
+
+"Mikä sinulla nyt sitten on?" kysyy äiti, joka myös huomasi Miinan
+vieraan olennon: "Tuntuu kuin olisit pahoillasi."
+
+Tyttö näytti salaa taistelevan itsensä kanssa. Vihdoin nostaa päätä ja
+astuu rohkein askelin rahilla istuvaa Päärnua kohti.
+
+"Prits sanoi, että sinä tänään Kulbi-Kain takia olet saanut selkääsi",
+lausuu hän katkerasti.
+
+"Sain."
+
+"Hän sanoo sinulla olevan Kain kanssa salaista ystävyyttä."
+
+"Eikös hän sanonut sitäkin, että me tulimme kylään yhdessä Kain kanssa?"
+
+"Sitä en muista, mutta hän sanoi sinun Kaiea niin puolustaneen, että
+olet Pritsin kimppuun käynyt."
+
+"Silloin hän puhui ensimmäisen kerran eläissään niin paljon totta, että
+siinä oli vain puoleksi valetta. -- -- -- Minä kävin sitten vasta hänen
+kimppuunsa, kun hän minua oli lyönyt."
+
+"Minkätähden hän sitten sinua löi?"
+
+"Sentähden, että puolustin Kaiea,"
+
+"Minkätähden häntä puolustit?"
+
+"Sentähden, ettei hän mitään pahaa tehnyt, kun Prits löi hänen päänsä
+veriseksi."
+
+"Oliko se sitten sinun asiasi?"
+
+"Ei ollut. -- -- -- Mutta, kun sinun pääsi lyödään veriseksi eikä
+kukaan puolusta sinua, silloin varmaankin on kaikki hyvin?"
+
+Miina vaikeni kuin olisi hän asiaa mielessään punninnut. Sitten siirtyi
+hän lähemmä Päärnua, ja hänen silmänsä loistivat lempeämmin.
+
+"Senkötähden vain, Päärn?" hän kysyi. "Kun tietäisin, että sentähden
+vain? -- -- -- Mutta sinä sanot, että -- että --."
+
+"Mitä sanon?"
+
+"Että olit Kain kanssa yhdessä."
+
+"Mitä sitten? Käyhän Pritskin usein sinun luonasi vieraisilla! Saattaa
+olla, että tänään oli kosimaviinatkin taskussa!"
+
+Miina vaikeni ja käänsi pois katseensa. Väkisin tunsi hän silmänsä
+kostuvan.
+
+"Kuulkaa, lapset", virkkoi äiti, hetken kuunneltuaan suutaan muikistaen
+nuorten väittelemistä. "Minun mielestäni ei teillä ole syytä toisianne
+pistellä. Kaikki on pelkkää lapsellista kateutta! Jos olette
+toisillenne luodut, niin pääsette yhteen, vaikka välillänne olisi
+mustina kissoina sata Kaiea ja Pritsiä."
+
+"Mutta minä tahtoisin saada tietää, kuinka Pärtle-Prits uskalsi sanoa,
+että Päärn Kaiea puolusti niinkuin mies naistaan, ja minkätähden Päärn
+Kain kanssa kylään tuli, niinkuin hän itse sanoi."
+
+Miina sanoi tämän puoleksi lohdutettuna, puoleksi levottomana ja hänen
+suunsa oli vielä itkuun menossa.
+
+"Ja minä tahdon saada tietää", lausui Päärn hyväsydämmisellä
+myötätuntoisuudella, "mitä tuo Kubja-Prits joka lauvantai-ilta
+Huntaugulla kuhjailee, ikäänkuin Miinalla olisi hänen kanssaan jotakin
+tekemistä!"
+
+"Sinä tiedät varsin hyvin, ettei minulla hänen kanssaan mitään
+tekemistä ole!"
+
+"Ja sinä yhtä hyvin, ettei minulla Kain kanssa tekemistä ole!"
+
+Äiti lyö nauraen kätensä yhteen ja lausuu: "Päärn, veitikka, selitä nyt
+kuitenkin, missä ja miksikä sinä Kain kanssa tiellä yhdessä kävelit?
+Voin arvata, ettei sinulla hänelle asiaa ollut. Enkö tuntisi omaa
+poikaani!" Päärn kertookin sitten lyhyesti, kuinka Kai oli häntä tiellä
+odottanut ja tahtonut häntä kiittää siitä, että hän eilen aamulla oli
+tyttöä puolustanut. Mutta Päärn oli hänelle sanonut, ettei hän ollut
+vailla tytön kiitosta ja koittanut hänestä päästä erilleen. Samassa
+oli Kubja-Prits sattunut heidät näkemään ja Päärn oli kohta arvannut,
+että kun tuo mies menee Huntaugulle, niin kyllä hän siellä kaikki, mitä
+aamulla ja nyt tapahtui pahimpaan päin kuvailee, niin että Huntaugun
+väen karvat nousevat pystyyn.
+
+Miinasta tuntui kuin olisi kivi pudonnut hänen rinnastaan. Jopa istui
+Päärn lähimmälle pölkylle ja katseli häntä syrjästäpäin kuin säälien.
+Tyttö uskoi tuota miestä; Päärnun pelkkä sana, ettei asia niin ollut
+kuin oli puhuttu, rauhotti häntä täydellisesti.
+
+"Arvasin sen itsekin", mutisi hän itsekseen.
+
+"Mutta tulit minua sittenkin tutkimaan?" kysyi Päärn ja käänsi tytön
+puoleen vahvat, tummat, hieman rokonarpiset kasvonsa, joihin nyt oli
+levinnyt kuin päivänpaistetta. Mutta sano nyt myös, kuinka Pritsin
+asiat ovat Huntaugulla. Isäntähän koittaa saada vastaisen opmannin
+vävykseen.
+
+"Noh, ensin pitää minun hänet miehekseni ottaa", vastasi Miina,
+pyyhkien kiharoita otsaltaan.
+
+"Vai sitä nyt kysyttäisiin! Eikös Huntaugulla saada tyttöä taipumaan?
+-- -- -- Ja eikös Prits ole mukava poika vai mitä? Moision herra on
+häneen tyytyväinen, elatusta kyllä, että voi naista ja lapsia elättää,
+tai jos Huntaugun ukko tahtoo, pyytää herralta suuremman ja paremman
+talon ja ottaa Pritsin kotivävyksi. Kaikki menee kuin rasvattu!"
+
+"Mutta jos minä en tahdo?"
+
+"Sinun tahtomisesi nyt mitään merkitsisi!"
+
+"Kyllä se merkitsee. Äitikin pitää minun puoltani. Hän ei suvaitse
+Pritsiä enempää kuin koira luudan vartta. Sanoo joka kerran kun hänet
+näkee: Kas salaurkkija taas tulee!"
+
+Päärn huokaa, painaa suuren tumman päänsä käden varaan ja vastaa:
+
+"Mitä tuo kaikki auttaa! Isäsi kuitenkin asiasi päättää!"
+
+"No, ei hän minua väkisin rupea pakottamaan!" huutaa Miina ja kohottaa
+jäykästi kulmiaan. "Siitä asti, kun Maria meni miehelle, pidetään minua
+ainoana lapsena ja minä tahtoisin nähdä, kuinka he ainoata lastaan
+voisivat pakottaa miehelle, jolle hän ei tahdo mennä!"
+
+"Noh, sitten tulee joku toinen ja vie sinut!"
+
+"Miksi?"
+
+"Sentähden, etten minä ole mikään naisen ottaja! Olen päivätyöläinen,
+joka äitiäni elätän, eikä minulla talontyttärelle ole mitään
+tarjoamista. -- -- -- Moision herran kanssa ovat asiani niin pahat,
+ettei isän taloa eikä muutakaan paikkaa ole toivominen. Eikä sinun
+isäsikään minua, uppiniskaista, jota moisiossa ei suvaita, uskalla
+kotivävyksi ottaa. -- -- -- Näethän itsekin, että toiveet ovat huonot."
+
+Miinan posket, jotka talonpoikaisen tytön poskiksi olivat harvinaisen
+kukoistavat, alkoivat Päärnun perinpohjaisista epäilyksistä huolimatta,
+kovasti kuumottaa. Jo pelkkä tieto siitä, että Päärn, niinkuin näytti,
+oli häntä ajatellut naisekseen, elähytti, ja teki nuoren neidon mielen
+ylen onnelliseksi.
+
+Nuo kaksi nuorta eivät olleet koskaan toisilleen toiveistaan puhuneet,
+vielä vähemmin olivat he rakkaudesta maininneet. Saman kylän lapsina
+olivat he tunteneet toisensa niin kauvan kuin muistivat -- Päärn
+muisti Miinan melkein hänen syntymästään asti, sillä hän oli tyttöä
+kuusi vuotta vanhempi. Lapsuusvuosina eivät he paljon olleet yhdessä
+seurustelleet eivätkä ystävyyttä pitäneet, mutta toisin kävi heidän
+vanhemmiksi tultuaan. Tietämättään tahtomattaan, itsestään syntyi
+heidän sydämmessään tunne ja mielessään tieto, että heitä joku asia
+yhdisti, että he toisiaan tarvitsivat, että heillä toisiaan kohtaan
+oli sekä oikeuksia että velvollisuuksia. Heidän mielestään oli kuin
+luonnollista, että he pyrkivät yhteen, että toinen otti osaa toisen
+kohtaloon, että toisen piti tietää, mitä toinen teki. Tuota asiain
+tilaa eivät he olleet itselleen eikä toisilleen selvitelleet. Heistä
+oli luonnollista, että niin piti olla.
+
+Mutta viimeisinä aikoina oli kummallekin selvinnyt, että heidän
+ystävyydellään piti olla joku tarkotus tai päämaali. Tuo ajatus oli
+heille käynyt polttavaksi siitä asti, kun kaunista Miinaa alkoivat
+lähestyä nuoret miehet, joiden tiedettiin etsivän vaimoa, ja kun
+ihmiset Päärnulta yhä useammin rupesivat tiedustamaan, milloin hän
+aikoi lähteä kosimaretkille. Nyt he siis vihdoinkin tiesivät, mitä
+heidän oli tekeminen, kun he sen selkein sanoin olivat toisilleen
+ilmoittaneet. Etenkin tänä iltana, jolloin heitä oli ahdistanut pelko,
+että heidän ystävyydelleen olisi voinut tulla toinenkin loppu, kuin se,
+jota he pitivät luonnollisena ja toivottuna oli etenkin nuoren miehen
+suusta päässyt sanoja, jotka tulevaisuuteen viittasivat. Harvinaista
+vain oli, että Päärn alkoi kosimisensa sanomalla, ettei hän _voisi_
+sitä tehdä. Hän valmisti morsiantaan ajattelemaan niitä vastuksia,
+joita heidän liitollaan olisi.
+
+Ei Miina olisi ollut rakastunut nainen, jos ei hän olisi pitänyt noita
+vastuksia voittamattomina. Ei, hän tahtoi heti osottaa, kuinka ne
+vastukset olivat voitettavissa.
+
+"Kuule, Päärn", alkoi hän suloisen totisena ja uskollisena, voitettuaan
+ensimmäisen hämmästyksensä ja pidellen sulhasen äidin kättä omassaan.
+"Minun ensimmäinen työni on, että tuon Pärtle-Pritsin ajan pois
+Huntaugulta. Minä hänet karkotan kintereiltäni. Minä suututan hänet
+niin, ettei hän enää meillä itseään näytä, että hän alkaa minua vihata
+niinkuin käärmettä aidan alla."
+
+"Kuinka sinä sen saat aikaan."
+
+"Se olkoon minun huolenani?"
+
+"Ja sitten."
+
+"Noh, sitten ei ole minun isällänikään hänelle mitään asiaa."
+
+"Mutta ei se minua vielä vaimon ottajaksi tee! Se ei tuota minulle
+vielä kotia, johon naisen voin viedä."
+
+"Etkös sitten tahdo tulla Huntaugulle kotivävyksi?" kysyi Miina nauraen
+ja punastuen.
+
+"Niin, jos otetaan! Mutta kun sinä Pritsin pois karkotat, niin ei sillä
+vielä ole sanottu, ettei hänen sijalleen tule toisia, jotka sinun
+vanhempiasi enemmän miellyttävät kuin minä!"
+
+"Voit olla varma, että minä heille kaikille näytän ovea."
+
+"Silloin näyttää sinulle vanha jotakin, joka koskee kipeämmin! Sinä
+puhut niinkuin olisi Huntaugun isännyys sinun vallassasi."
+
+Miina kohotti ylpeästi päätään.
+
+"No, sen voin sinulle vakuuttaa, Päärn, minua ei saa kukaan pakottaa!
+Ennemmin annan itseni palasiksi hakata, kuin menen miehelle, jonka
+puoleen ei vereni vedä! Ennemmin juoksen metsään ja jään sinne!"
+
+Nuoren miehen suu meni hetkeksi onnelliseen hymyyn, mutta sitten hänen
+päänsä jälleen vaipui murheelliseen toivottomuuteen. Mutta nyt rupesi
+äiti neuvoja keksimään. Niinkuin naisilla ainakin, oli hänelläkin hyviä
+toiveita kyllä varastossa.
+
+"Sinä luulet, Päärn, että Huntaugun Mihkel sinusta enemmän välittäisi,
+jos olisit talon mies, ja suret, kun ei sinulla ole kontua. Kuka
+tietää, eikö meidän Mai voisi sinun hyväksesi moisiossa jotakin tehdä.
+Hän on ymmärtäväinen tyttö, rouva on häneen hyvin tyytyväinen! Mitä,
+jos hän pyytäisi rouvaa puhumaan paronille? Ja jos sinä sitten vielä
+itse kävisit paronin puheilla."
+
+"Pyysinhän jo tänään isän paikkaa takaisin -- siitä hän lisäsi
+kymmenen lyöntiä! -- -- -- Jos vielä lähden pyytämään saan ehkä uuden
+selkäsaunan."
+
+"Mutta jos rouva sinun puolestasi pyytäisi?"
+
+"Niinkuin ei meidän paronia tunnettaisi! Niinkuin se mies naisten
+rukouksista jotakin välittäisi."
+
+"Mutta nuori paroni tulee kohta takaisin ja moisio joutuu hänelle."
+
+"Niinhän sitä sanotaan, mutta mitä siitä? Ennenkun vanha lähtee omaan
+ostettuun moisioonsa, opettaa hän nuorelle, kuka hänen alueellaan on
+lammas, kuka pässi. -- -- Älä luule, että nuori on kyyhkynen, kun vanha
+oli sonni! Ja eikös opman jää nuorelle neuvonantajaksi ja silmäin
+selittäjäksi!"
+
+"Mutta kuule, Päärn!" keskeytti Miina äkkiä, "minun isäni sanoo niinkuin
+joka puolella puhutaan, että uusi asetus tulee, että talonpoika on
+vapaa moisiosta ja että orjuus lopetetaan ja että jokainen voi saada
+maata niin paljon kuin tahtoo. Ja viime pyhänä sanoi Sepän Ants
+Mahtrasta, -- onhan hän kirjoja tunteva mies ja kunnan vanhin myös --
+Sepän Ants sanoi Juurun kirkon kapakassa, että uusi asetus jo onkin
+valmis, mutta saksat pitävät sitä vielä salassa. Keisari on jo aikoja
+pannut nimensä alle."
+
+Päärn huokaa.
+
+"Tiedän kyllä, että sitä puhutaan! Mutta sitä on puhuttu niin kauvan
+kuin olen elänyt. Kansalla on vaikeat olot, moision orjuus käy yli
+voimain -- tiedät itsekin, että hukkuva tahtoisi mielellään olla
+kuivalla maalla! Mitä ihmiset ikävöivät sitä he mielellään puhuvat, ja
+sanovat, että se tulee -- -- -- Jumala tietää, onko noissa jutuissa
+perää ja kuinka on -- mitä minä siitä hyödyn, jos uusi asetus tulee
+parinkymmenen vuoden perästä? Jota saksalainen ei tahdo, se ei tule."
+
+Äiti ja Miina aikoivat jotakin vastata, mutta tuvan ovi aukesi samassa
+ja Uudentuvan nuori isäntä astui sisään. Hän näytti huolestuneelta ja
+lyhyesti tervehdittyään kävi päivätyöläisensä luokse.
+
+"Mitä nuo pahuukset taas sinulle ovat tehneet?"
+
+"Eikös poika puhunut?"
+
+"Puhui kyllä, mutta minä en tahtonut heti uskoa."
+
+"Onkohan noilla herroilla sinua parempaa työläistä koko moision
+alueella? Ja sellaiselle miehelle antavat selkään! -- -- -- Jumala
+nähköön, jos tuon salaurkkijan Pritsin nahka nyt olisi minun käsissäni,
+kyllä minä hänet pehmittäisin!"
+
+"Hiljaa, hiljaa, Jyri!" nauroi päivätyöläinen. "Jos Pritsiin koskisit,
+niin sairastaisit kohta samallaista selkätautia kuin minä."
+
+Mutta Jyri purki yhä sisuaan ja hänen vihansa kiihtyi niin, että
+kasvotkin punaisina hehkuivat.
+
+Jyri ja Päärn eivät seurustelleet kuin isäntä ja renki, vaan he olivat
+vanhat hyvät ystävät ja kaukaa sukulaisetkin. Heidän vanhempansakin
+olivat olleet ystävykset ja pitivät toistensa kanssa ahkeraa
+kanssakäymistä. Ja vielä päälle päätteeksi oli Jyrillä aikomus
+Uudentuvan emännäksi kosia Päärnun Mai sisarta, moision sisäneitsyttä.
+Kun Päärnulle isän kuoltua ei annettu taloa, otti Uudentuvan Peeter,
+Jyrin isä, hänet päivätyöläisekseen ja antoi sekä pojan että äidin asua
+tuossa pienessä tuvassa talon lähellä. Muuten eli Päärn tuon ystävyyden
+vuoksi paremmin kuin moni muu päivätyöläinen vieraan isännän luona ja
+hänen eväspussissaan oli aina jotakin, jota ei kaikilla ollut. Jyrin
+isä oli jo vanha, sentähden oli hän viime keväänä moision luvalla
+antanut talon isännyyden pojalleen. Kun äitikin jo oli elähtänyt, niin
+kävi nuoren emännän tarvis talossa päivä päivältä tuntuvammaksi.
+
+Jyri ja Päärn alkoivat keskustella tämänpäiväisestä pieksemisestä
+ja muista moision oloista, jolloin vilkas nuori mies ystävälleen
+tapahtuneen onnettomuuden tähden joutui monenlaiseen kiihtyneeseen
+mielentilaan ja toivotti tuon tuostakin Kubja-Pritsille ja koko
+moisiolle tulta ja tulikiveä taivaasta. Miina alkoi tehdä poislähtöä.
+Hän antoi kaikille kättä, erittäin lämpimästi sairas raukalle. Kun hän
+heitti hyvästi Uudentuvan isännälle, sanoi tämä leikillisesti:
+
+"Noh, Miina, jos sinä nyt et jo näytä tuolle liinaharjaiselle
+urkkijalle, joka niin usein Huntaugulla kököttää, mistä hirret ovat
+poikki, niin en sua enää pidä tyttönäkään! Pitäisihän Huntaugun
+Mihkelinkin näkemän, mikä hän oikein on miehiään."
+
+"Voit olla varma siitä, että minä hänelle kyydin annan", vastasi nuori
+tyttö punastuen ja lähti. -- --
+
+Mutta kuka olisi voinut arvata, että tuo kyydin antaminen niin pian
+tapahtuisi!
+
+Tuskin oli Miina ehtinyt kylätielle, kun jostakin tien vierestä aidan
+luota astuu joku ihmishaamu tytön eteen tielle. Pimeässä ei Miina häntä
+tunne ja kiirehtii hänen ohitsensa, kun häntä otetaan tukevasti kädestä
+kiinni ja Pärtle-Prits lausuu:
+
+"No, noh, vai tahdotaan niin ylpeästi mennä ohi! Eikös minulle raukalle
+tänä lauvantai-iltana suotasi pari sanaa!"
+
+"Mitä sinä minusta sitten tahdot?"
+
+"Tahtoisin saada tietää, kuinka 'sairas' jaksaa. Kävithän häntä
+katsomassa ja varmaankin lääkitsemässä!"
+
+Prits teki suuren tyhmyyden, kun hän alkoi kosimisensa näillä
+pilkallisilla sanoilla, jotka ilmaisivat hänen luulevaisen mielialansa.
+Näin hän heti alussa vahingoitti omaa asiaansa.
+
+"Kävin, missä kävin -- tein mitä tein: tarvitseeko sinulle siitä tiliä
+tehdä?" vastaa neito pisteliäästi.
+
+"Noh, niin vieraita emme ole, ettet sinä voisi minulle vastausta antaa."
+
+"Emmekä ole myöskään niin tuttavat, että sinun on tarvis kysyä, missä
+käyn ja mitä teen, ja olisin hyvilläni, jos me vieraiksi toisillemme
+jäisimmekin."
+
+Prits puree hammasta. Jos ei olisi niin pimeä, näkisi Miina, kuinka hän
+kalpenee. Mutta hän koittaa pysyä rauhallisena ja nöyränä.
+
+"Mikä sinun tänään on?" hän kysyy. "Olet varmaankin vasemmalla jalalla
+noussut sängystä. En aikonut loukata, kun kysyin missä kävit ja mitä
+teit. Tiedäthän, mitä tuumia minulla on. Onko se sitten minulle
+yhdentekevä, kun sinä toisten kanssa seurustelet etkä minua lähellekään
+laske?" Miina alkaa kiivaasti nauraa. "Mitä tuumia sinulla sitten
+oikein on?"
+
+"Kysy sitä isältäsi! Hän tietää kaikki. Ja hän tahtoo, että sinä
+käännyt minun puoleeni etkä jokaisen juoksijan puoleen, josta ei
+milloinkaan tule naisen ottajaa eikä naisen elättäjää."
+
+Jälleen erehtyi Prits suuresti soimatessaan sitä miestä, jolle hän
+tänään oli tehnyt niin suurta vääryyttä ja jota rakastava tyttö piti
+miesten esikuvana. Miinan käsi vapisee kuin tahtoisi hän lyödä miestä
+suuta vasten, mutta hän piti parempana osottaa hänelle halveksimistaan
+arvokkaammalla, mutta sitä tuntuvammalla tavalla.
+
+"Tiedätkö, Prits, sanoi hän nauraen niin ilkeän pilkallisesti kuin
+vihan vallassa oleva nainen sen tekee, sellaisia miehiä kuin sinä
+löytyy joka askeleella! Sinun kaltaisesi ei ole sen miehen pölyisen
+varpaankaan arvoinen, jota sinä kiertolaiseksi soimaat! Mitä sinä
+silloin ajattelit, kun hän sinua tänä aamuna kauluksesta ravisti
+ja heitti leppäpensaaseen kuin tappuratukon. Sinä nostat nokkaasi
+sentähden, että olet moision kupias ja soimaat toista juoksijaksi, kun
+hän on työmies! Tiedätkö Prits, tuota toista pitää jokainen miehenä,
+mutta ei kukaan sinua! -- -- -- Ja minun muka pitää kysyä isältä, mitä
+tuumia sinulla minuun nähden on. Jos olet mies, niin puhu ensin minulle
+tuumiasi -- älä luule, että et minulta saa vastausta!"
+
+"Minkä vastauksen sinä sitten antaisit minulle?"
+
+"Tahdotko sen nyt heti kuulla?"
+
+"Tahdon."
+
+"Minä sanon sinulle: älä kuluta aikaa, äläkä jalkojasi käydäksesi
+Huntaugulla! Minä en sinua kärsi silmäini edessä. Voit tuuminesi
+kääntyä toisaalle onneasi etsimään!" -- -- --
+
+"Miina!"
+
+"Mitä vielä?"
+
+"Kunpa vain et vielä katuisi noita puheitasi?"
+
+"Ei, sitä vain kadun, etten ole sinulle ennen sitä sanonut!"
+
+"Ja minä kiellän sinua kertaakaan astumasta Uudentuvan mökkiin!"
+
+"Sinä? Hyh!"
+
+"Niin minä! Sillä isäsi on miehen sanalla vakuuttanut, että saan sinut
+naisekseni! Ja jos en saa sinua hyvällä, niin tiedämme kyllä, kuinka
+tottelemattomat tyttäret _taivutetaan_!"
+
+Tytön halveksiva käytös oli niin ärsyttänyt nuorta miestä, että hän ei
+enää koittanutkaan puhua mielenmukaan, vaan rupesi uhkailemaan. Mutta
+hän erehtyi kerrassaan, kun luuli tuon vaikuttavan Miinan rohkeaan,
+uskolliseen ja terävään mieleen. Ei lainkaan! Hän kiihdytti vain tytön
+vihaa itseään kohtaan.
+
+"Taivutetaan? Sinä aijot minua _pakottaa_?" huudahti Miina ja astui
+lähemmä poikaa. "Tiedä, Prits? Jos vielä näytät silmiäsi Huntaugulla,
+niin usutan meidän Murrin sun kintereillesi! Sinä voit mennä
+Kulbi-Kaielle kosijaksi, Huntaugun Miinalle et kelpaa!"
+
+Väristen, kasvot hehkuen kääntyi tyttö menemään, ennenkun Prits oli
+keksinyt sopivan vastauksen. Hän kiirehti eteenpäin ja oli pian
+kadonnut pimeyteen nuoren miehen silmistä. Mutta hän kuuli vielä,
+kuinka tämä käheällä, uhkaavalla äänellä huusi:
+
+"Sinun pitää vielä oppia minua tuntemaan, tyttö!"
+
+
+
+
+4.
+
+TULEVA HERRA.
+
+
+Paroni Heideggin perheessä oli päivä kulunut iloisessa odotuksessa,
+ja iltahämärässä suuret neljän hevosen vetämät vaunut pysähtyivät
+rappusten eteen. Tämän lähestymisestä oli tallipoika, joka loitompana
+oli seisonut vartioimassa, tuonut vähän ennen tiedon, että ehdittiin
+sytyttää värikkäät lyhdyt verannalla, joka oli koristettu seppeleillä,
+monenvärisillä lipuilla ja kotona maalatuilla vaakunoilla. Ennenkun
+kamaripalvelija ehti avaamaan vaunun ovea, kaikui rappusilta rakkaalle
+tulijalle "terve tuloa" ja sama kuultokirjaimilla tehty lause loisti
+sisään vievän oven yläpuolella.
+
+Vaunuista hyppäsi suuri, notkeavartaloinen nuorukainen, yllä pitkä
+ruskea matkaviitta. Pitkin askelin oli hän kohta omaisten rinnalla,
+jotka häntä tervehtivät hellästi syleillen ja suudellen.
+
+"Poika, veli, Herbert, oma Herbertimme!" kaikuivat äänekkäät ja iloiset
+huudot. Ainoastaan hetken aikaa annettiin tulijan ihmetellä ja ihailla
+hänen kunniakseen valmistettua valaistusta ja koristuksia, sitten
+vietiin hän suurella ilolla kylmästä tuulesta ja alkavasta sateesta
+kirkkaasti valaistuihin, lämpimiin huoneisiin.
+
+Kesti toista tuntia ennenkun nuori paroni ehti vastata kaikkiin
+kysymyksiin, joita satoi häntä vastaan kuudesta suusta. Ja kun hän
+vihdoin sai aikaa muuhun puhumiseen, oli kaikkein suureksi riemuksi
+hänen ensimmäinen sanansa:
+
+"Onko teillä ruokaa? Minun vatsani on tyhjä kuin sudella!"
+
+Siitä kyllä oli huolta pidetty! Pian vietiin käsky ruokapöydän
+valmistamisesta, ja kun vanha, hiukan vääräsäärinen, Tohver, pisti
+uteliaan harmaan päänsä ovesta sisään ja ilmoitti, että kaikki oli
+valmiina, vietiin tulija melkein kantamalla ruokahuoneeseen.
+
+Siellä paloi hauska tuli kaminassa, heleänvalkealla liinalla peitetty
+pöytä, varustettuna vanhanaikaisella hopealla ja pöytäkalustolla,
+näytti tulijasta niin miellyttävältä ja huoneessa vallitsi niin
+kotoinen henki, jota hän kauvan oli kaivannut, että hän sen nyt heti
+tunsi.
+
+Talon väki ei odotuksen hommassa ollut koko päivänä tuskin mitään
+syönyt, sentähden he nyt kaikki istuivat pöytään, vaikka tavallinen
+ruoka-aika ei vielä ollutkaan käsissä. Mutta nyt söivät kaikki
+hyvällä ruokahalulla ja sen ohella keskusteltiin enemmän silmillä
+kuin suulla. Äidillisen hellänä silmäili paronitar, joka muuten
+näytti niin ylpeältä ja kylmältä, kaunista, miehekästä poikaansa ja
+kun Herbert yhä uudestaan suuteli hänen kättään, ojensi äiti tämän
+aivan kuin onnea toivottaen nuorukaisen tumman ruskealle päälaelle.
+Paroni taas kohotti pitkiä harmaita viiksiään, niinkuin hän aina teki
+ollessaan erittäin tyytyväinen tai jostakin ylpeä. Herbertin vanhempi
+sisar, kuudentoista vuotias Adelheid, jonka hienot, kukoistavat kasvot
+ilmaisivat uteliaisuutta, kuunteli tarkasti, mitä Herbert kertoi
+pitkästä matkastaan ja ulkomaan oloista. Ada, Kuno ja kahdentoista
+vuotinen Raimund kiistelivät hetken aikaa istuimista, sillä jokainen
+tahtoi istua niin lähellä veljeä kuin mahdollista; voitto jäi Adalle ja
+Raimundille, jolloin Kuno alkoi itkeä ja sai siten parhaimman paikan,
+sillä nyt nosti Herbert hänet polvelleen ja söi hänen kanssaan yhdessä.
+
+Moision tuleva herra oli kotona! Se tieto levisi pian kaukaisempiin
+mökkeihinkin moision alueella. Paroni Herbert Heidegg oli kaksi
+vuotta oleskellut Saksanmaalla oppiakseen siellä eräässä suuressa
+mallimoisiossa maanviljelystä. Ennen sitä oli hän Tarton yliopistossa
+kuunnellut valtiotaloudellisia luennoita. Yrjön päivään asti piti hänen
+levätä opinnoistaan; mutta sitten aikoi isä luovuttaa hänelle moision
+isännyyden, sillä vanhan paronin piti muuttaa itä Harjunmaalla äsken
+ostamaansa moisioon, jonka hän oli sattunut saamaan hyvällä kaupalla.
+Tämä moisio oli entisellä omistajallansa mennyt niin rappiolle, että
+ainoastaan niin kelvollinen ja kova maanviljelijä kuin paroni Rydiger
+Heidegg oli siellä ennen pitkää saava asiat korjaantumaan. Paronin
+kolmas moisio lähellä sitä oli saksalaisen isännöitsijän hallussa.
+Herbertille avuksi ja kokeneeksi neuvonantajaksi piti entisen opmannin,
+Winterin jäädä.
+
+"Ja nyt kertokaa, armaani, mitä muuta kotiin kuuluu?" kysyi paroni
+Herbert tyydytettyään pahimman nälkänsä ja alkoi iloisin silmäyksin
+katsella siskojaan ja veljiään. "Voi hitto, kuinka olette kaikki
+suuriksi kasvaneet!" hän huudahti, ennenkun sai kysymykseensä vastausta.
+
+"Etenkin minä", huomautti Adelheid ja ojensi suoraksi pitkän, hoikan
+vartalonsa.
+
+"Ja minä! Ja minä!" huudahtivat myös Ada, Raimund ja Kuno vuoroon ja
+jokainen näytti veljelle omaa pituuttansa, ja koittivat varpaille
+nousten pettää veljeä.
+
+Herbert nauroi raikkaalla, kuuluvalla äänellä.
+
+"Mutta teidänhän piti kertoa minulle kotoisia uutisia?" hän sanoi.
+
+"Etkös ennemmin tahtoisi vähän levätä?" keskeytti paronitar
+huoltapitävänä. "Sinä olet varmaankin hyvin väsynyt."
+
+Mutta Herbert suuteli äidin kättä ja vastasi, ettei hän nyt voisi
+maata, vaikka kyllä pitkä matka oli ollut väsyttävä. Hän pyysi vain
+lupaa saada vaihtaa vaatteita, sitten tahtoi hän viettää koko illan
+armaiden omaistensa kanssa, jotta yöllä saisi sitä makeammin maata.
+
+Herbert läksi omaan huoneeseensa, joka jo pari viikkoa sitten rouvan
+käskystä oli suurella huolella järjestetty. Täälläkin hengitti häntä
+vastaan niin tuttavallinen kotoinen tunnelma, joka tavallisesti
+herättää vanhoja muistoja ja tuo mieleen kuvia entisestä elämästä.
+Herbertkin muisti nyt kaikki, kuinka hän siinä huoneessa oli
+elänyt, mitä milloinkin oli tapahtunut, mitä hän siellä oli tehnyt
+ja ajatellut. Huoneen sisustus oli samanlainen kuin hänen sieltä
+lähtiessään, jolloin Herbert kotona ylioppilaana oli vapaa-aikaansa
+viettänyt.
+
+Vanha Tohver kiirehti palvelemaan nuorta paronia niinkuin ennenkin.
+Tämä viimeinen oli niin hyvällä tuulella, että hän ystävällisesti kysyi
+vanhan kamaripalvelijan kuulumisia. Tohver kiitti nöyrästi kumartaen ja
+sanoi olevansa iloinen herransa takaisin tulosta. Kaikki palvelijat ja
+koko moisio olivat ikävöiden odottaneet nuorta paronia.
+
+"Soo? Vai toivotaan minusta niin paljon hyvää?" nauroi Herbert paroni,
+pesukaapin luona hieroen saippualla käsiään.
+
+"Kuinkas muuten!" vastasi Tohver vilkkaasti. "Nuoresta paronista
+toivotaan hyväntahtoista isäntää."
+
+"Soo? Eikös sitten nykyinen herra ole hyväntahtoinen?" Tohver
+oli pulassa, -- mutta kyllähän tuollainen vanha viekasteleva
+kamaripalvelija aina sellaisista on tottunut selviytymään!
+
+"Miksi ei, herra paroni! Mutta ihmiset ovat ihmisiä! Kun heillä on
+hyvä, niin tahtovat vielä parempaa. Milloinka palvelija ja talonpoika
+on tyytyväinen elämäänsä? Minä luulen, etteivät ole taivaassakaan
+tyytyväisiä, jos muuten heitä sinne lasketaankaan."
+
+"Mitä erityistä he sitten minusta toivovat?" kysyi nuori paroni
+ennenkun nosti vettä silmilleen.
+
+Tohver raapi hiukan ivallisen näköisenä korvallistaan.
+
+"Niin, herra paroni, jos minä sen oikein tietäisin ja jos he itsekään
+tietäisivät! Kaksi sanaa on minulla mielessä, jotka käyvät suusta
+suuhun, jota Ants Aadulle, Mats Mihklille puhuu; ne sanat ovat: 'uudet
+asetukset' ja 'helpotukset!'"
+
+"Uudet asetukset -- helpotukset", kertoi paroni Herbert Heidegg
+kuivatessaan silmiään hienolla, valkealla käsiliinalla. "Niin, niin --
+aivan kuin Saksassakin! Uusia asetuksia ja -- helpotuksia sielläkin
+jokainen vaatii eikä kukaan ajattele että heidän, joilta helpotuksia
+vaaditaan, pitää luopua omista oikeuksistaan. Toivotko sinäkin, vanha
+Tohver, toisinaan helpotuksia?"
+
+"En, herra paroni!"
+
+"Ainoa ihminen, jolta kuulen tuon sanan!" nauroi Herbert. "Mutta et
+sinä hyviä juomarahojakaan luotasi lykkää?"
+
+"En, herra paroni, en minä saata niin paljon pahaa itselleni tehdä!"
+
+Tuolla leikillisyydellään oli vanha, viekas Tohver itselleenkin
+hankkinut 'helpotuksia' -- sen hän tiesi vallan hyvästi. Nuori paroni
+ollessaan hyvällä tuulella vietti keskustellen ja leikkiä laskien
+monta hetkeä tuon vanhan kunniallisen palvelijan kanssa, joka jo
+kolmekymmentä vuotta oli talossa palvellut. Ja Tohverin pääominaisuus
+nöyryys ja iloinen mieli, vetivät nuorukaista puoleensa.
+
+Juomaraha, jonka Tohver sai, ei ollut suuri, mutta ne muutamat sanat,
+joilla hän niiden saamiseksi oli suutaan kuluttanut, olivat hyvästi
+maksetut. Syvä kumarrus, jonka hän maksutta siihen lisäsi, tyydytti
+nuorta herraa. -- -- --
+
+Paroni Herbert tapasi perheen juhlallisesti valaistussa salissa.
+Lapset ottivat hänet vastaan uudella riemulla ja veivät hänet istumaan
+nojatuoliin, jonka ympärille jokainen kantoi oman tuolinsa. Paronitar
+istui kirsikan punaisella, sametilla päällystetyllä sohvalla ja paroni
+käveli edes takaisin kädet selän takana pitkin salin lattiaa raitaista
+mattoa myöten.
+
+"Ja nyt kertokaa vihdoinkin kotoiset uutiset!" huusi Herbert, nostaen
+jälleen pienen Kunon polvilleen. "Sinä, Adelheid, voit alkaa! Et sinä,
+paha lapsi, viitsinyt minulle liian usein kirjoittaa. Ehkä olit jonkun
+toisen kanssa ahkerammassa kirjevaihdossa kuin veliraukkasi kanssa?"
+
+"Minä vihaan kirjoittamista niinkuin isäkin", nauroi vanhempi neiti.
+"Eikä minua tätä nykyä huvita mikään muu kuin tanssi. Ja siitä ei
+mielestäni sinulle kannattanut kirjoittaa."
+
+"Miten niin ei kannattanut?"
+
+"Niin, sinä varmaankin siellä sait enemmän nauttia tanssimisesta kuin
+minä, joka vasta viime syksynä ensimmäisen kerran rohkenin sitä tehdä."
+
+"Sinä erehdyt, sisareni! Minä en ole Saksassa paljon tanssinut, enkä
+muutenkaan huvitellut", vastasi Herbert aivan totisena, "minä tein
+_työtä_!"
+
+"Työtä?"
+
+Adelheid silmäili puoleksi ihmetellen, puoleksi epäillen veljeänsä.
+Vanha paroni astui pojan luo, pani kädet hänen olkapäälleen ja virkkoi
+leppeästi:
+
+"Tuo tunnustus, jota en epäile, miellyttää minua, poika! Sinä saat pian
+näyttää, mitä hedelmiä työsi kantaa. Minä en vastusta, sitä että nuori
+ihminen nauttii elämästä, mutta hän ei sen puolesta saa työtä unohtaa,
+varsinkin kun ajat käyvät niin nurjiksi kuin nyt. Meidän täytyy nyt
+todellakin itse ruveta työtä tekemään monenkertaisella huolella ja
+voimalla, muuten olemme pahassa pulassa."
+
+"Minä tiedän, isä, mitä tarkotat", sanoi poika painaen isän kättä
+poskeaan vastaan. "Mutta siitä puhumme toisen kerran, kun olemme kahden
+kesken. Minua huvittavat liian paljon uutiset, jota nyt saan kuulla."
+
+Nyt ottivat puheenvuoron naiset, jotka toivat tietonsa ilmoille.
+Puhujat olivat Adelheid ja Ada. Paronitar lausui vain silloin
+tällöin jonkun selittävän sanan. Nyt alettiin kertoa lähemmistä ja
+kaukaisemmista tuttavista, aatelis- ja yliopistosivistyksen saaneista
+perheistä. Syntymiset ja kuolemat, kihlajaiset ja häät, kaikki
+onnelliset ja onnettomat tapaukset kerrottiin ja niitä kuunteli veli
+suurella mielenkiinnolla.
+
+"Tiedätkö, Herbert, meillä on myös uusi opettajaneiti?" huusi Kuno
+samassa.
+
+"Vai niin? Minne sitten joutui vanha neiti Ritter?"
+
+"Joutui naimisiin", vastasi Raimund. "Hän asuu nyt Tallinnassa."
+
+"Ja uusi -- mistä hän tuli?"
+
+"Pietarista!"
+
+"Ei suinkaan venäläinen?"
+
+"Ei, ranskalainen. Setä Stackelberg suositti häntä meille. Hän oli
+ennen kenraali Dewöidowin luona."
+
+"Nuori vai vanha?"
+
+"Nuori."
+
+"Hyvä vai ankara?"
+
+"Hän on täällä vasta toista viikkoa."
+
+"Eikö häntä sitten kohta opi tuntemaan?" nauroi Herbert. "Onhan hän
+teille jo antanut monta tuntia!"
+
+"Hän on hyvä", päätti Raimund.
+
+"Mutta hän on niin ihmeellinen monessa asiassa", lisäsi Ada
+miettiväisenä, "niin erilainen kuin neiti Ritter."
+
+"Miten niin?"
+
+"Hän ei kysy meiltä ainoastaan sitä, mitä kirjassa on, jonka hän
+antaa meille läksyksi, vaan tahtoo tietää yhtä ja toista, jota ei ole
+kirjoissa -- -- --. Hän näyttää akkunasta puita ja luontoa ja ihmisiä,
+ja kysyy sitten mitä mieleen tulee, ja meidän pitää vastata."
+
+"Onko se sitten vaikeaa?"
+
+"Ei, mutta neiti Marchand selittää aina noita asioita toisin, kuin
+me hänelle vastaamme. Hän huomaa aina jotakin korjaamista meidän
+vastauksissamme."
+
+"Ja jos te ette vastaa oikein, onko hän paha?"
+
+"Ei milloinkaan!" keskeytti Raimund. "Neiti Marchand ei ole paha,
+vaikka kuinka hullusti vastaisi. Hän selittää joka kerran pitkästi ja
+laajalti, minkätähden joku asia on niin eikä toisin."
+
+"Mutta häntä eivät meidän olot näytä miellyttävän", kertoi Ada.
+
+"Miksi niin?"
+
+"Hän oli kaksi päivää melkein sairas. Ja sentähden, että hän säikähti
+ihmisten huutoa, kun heille tallissa annettiin vitsaa."
+
+"Lapsi, ei sellaisista asioista puhuta", virkkoi paronitar moittien.
+"Jos en erehdy, on neiti Marchandilla hieman heikko terveys", lisäsi
+hän Herbertin puoleen kääntyen.
+
+"Ei, mamma, neiti Marchand säikähti", vakuutti Ada. "Kuno ja minä
+näimme sen selvästi, sillä me olimme hänen kanssaan puistossa. Hänen
+koko ruumiinsa vapisi ja hän alkoi huutaa apua, sillä hän ei tietänyt,
+mitä se oli. Hän sanoi myös meille, ettei hän ole tottunut sellaisiin
+asioihin."
+
+Nuoren paronin otsalle ilmaantui pilvi.
+
+"Minkätähden te sitten silloin olitte ulkona?"
+
+"Kävelimme puistossa."
+
+"Ettekö tienneet, mitä tallissa tapahtui?"
+
+"Ei -- -- -- Mutta olisi neiti Marchand kuullut huudon huoneeseenkin,
+sillä nuo ihmiset --"
+
+"Ada, johan sanoin sinulle, että sinun pitää olla vaiti!" keskeytti
+paronitar.
+
+Paroni Herbert koitti kääntää puheen miellyttävimpiin asioihin ja kysyi
+äkkiä:
+
+"Onko neiti Marchand kaunis vai ruma?"
+
+Nyt vastasi Raimund ja taas kääntyi hänen arvostelunsa neiti Marchandin
+hyväksi:
+
+"Hän on kaunis, Herbert", virkkoi poika innostuneesti. "Hänellä on niin
+kauniit mustat silmät ja -- siniset hiukset. -- --"
+
+"Siniset hiukset", Kuno ja Ada purskahtivat nauruun, mutta Adelheid
+muikisti punaisia, raittiita huuliaan.
+
+"Niin, siniset hiukset", vakuutti Raimund, jonka hämmästynyt katse
+pysyi totisena, kun hän miettiväisenä silmäili veljeään. "Kun päivän
+tai tulenvalo lankeaa neiti Marchandin hiuksille, niin ne näyttävät
+sinisiltä, mutta muuten ovat ne mustat. Kun sinä hänet tapaat, Herbert,
+niin saat nähdä, että olen oikeassa."
+
+"Tuhmaa! Kaikki erehdystä!" huusi neiti Adelheid, ja poikasi
+kärsimättömästi jalkaa lattiaan. "Neiti Marchand on opettajaneiti
+niinkuin kaikki toisetkin -- ei viisaampi, ei tuhmempi -- ei kauniimpi,
+ei rumempi, mutta kyllä paljon oikullisempi kuin vanha hyvä neiti
+Ritter oli."
+
+"Ja nyt kylliksi neiti Marchandista, lapset", kaikui paronittaren
+kylmä, terävä ääni. "En minä mielelläni suvaitse, että palveluksessa
+olevasta henkilöstä niin paljon puhutaan, eiväthän he ole niin
+merkillisiä. Minä luulen, lapset, että meillä on parempiakin
+puheaineita."
+
+Paronittaren toivon mukaan puhuttiin hyvän aikaa toisista asioista,
+mutta sitten kääntyi huomaamatta puhe jälleen kouluneitiin. Kuno oli
+maininnut kotiopettaja Gottlieb Lustigin nimen, ja Herbert kysyi, oliko
+tuo mukava herrasmies vielä virassaan ja mitä hänelle kuului. Herra
+Lustig oli, nimittäin, noita alkuperäisiä henkilöitä, jonka pelkkä
+nimi veti ihmisen suun hymyyn. Tosiasia on, että hän opetustuntien
+perästä kolmena päivänä ei ollut puhunut kuin kolme sanaa, makasi yöllä
+silmälasit nenällä ja näki unta vain kukista ja ruohoista. Hän oli
+innokas kasvien tutkija, vaikka hän kyllä yliopistossa oli uskonoppia
+lukenut. Jo seitsemän, kahdeksan vuotta oli hän ollut opettajana paroni
+Heideggin luona.
+
+"Oo, herra Lustigille on hyvin onnestanut", huusi Kuno. "Hän opettaa
+nyt neiti Marchandille viron kieltä."
+
+Adelheid ja Ada rupesivat nauramaan.
+
+"Mitä, teidän ranskalainen neitinne oppii viron kieltä?" kysyi nuori
+paroni.
+
+"Niin!" vakuutti Kuno ja pahastui veljen ja sisaren nauramista. "Minä
+itse kuulin, kuinka neiti Marchand kysyi Lustigilta, miten viron
+kielellä sanotaan: kuinka voit? Herra Lustig sanoi sen, mutta kun neiti
+vielä kysyi toisen kerran, niin ei herra Lustig enää vastannut, vaan
+kirjoitti hänelle sanat paperille ja antoi hänelle sen."
+
+Herbert nauroi.
+
+"Siitä minä Lustigin tunnen", sanoi hän. "Mutta minkätähden neiti
+Marchand sitten oppii viron kieltä?"
+
+"Hänestä on kielten oppiminen hauskaa", selitti Raimund vakavana.
+"Paitse ranskaa, osaa hän vielä saksan ja italian kieltä ja on
+Pietarissa lyhyessä ajassa oppinut venäjääkin. -- -- Viron kieltä ei
+hänelle opeta yksin herra Lustig, vaan myöskin Tohver ja Mai. Neiti
+Marchand osaa jo viron kielellä sanoa: 'hyvää huomenta, hyvää päivää ja
+hyvää iltaa'."
+
+"Onhan teidän ranskalainen sitten kovin kielitaitoinen", ivaili
+Herbert, kiikuttaen Kunoa polvellaan. "Mutta nyt, lapset, tulkaa minun
+kanssani! Tohver on varmaankin jo kantanut sisälle minun matkatavarani.
+Minä toin teille kaikille tulijaisia ulkomailta. Isän ja äidin lahjat
+tuomme tänne. Lähtekäämme minun huoneeseeni!"
+
+Suuri riemu syntyi taas, hyppien ja tanssien pyörittiin veljen
+ympärillä ja eläköön huudoilla saatettiin häntä salista! Onnesta
+ja mielenliikutuksesta hymyillen katselivat vanhemmat kukoistavaa,
+elonhaluista joukkoa. He voivat todellakin sanoa, että heidän
+avioliittonsa ja perheellinen onnensa oli ollut hyvä. Tämän tunnelman
+vallassa lähestyi paroni Heidegg äkkiä vaimoaan, otti hänen kätensä
+omaansa, suuteli sitä, samoin hänen poskeaan ja otsaansa.
+
+
+
+
+5.
+
+JULIETTE MARCHAND.
+
+
+Paroni Herbert Heidegg tapasi herra Gottlieb Lustigin ja neiti Juliette
+Marchandin illallispöydässä. Hän nyökäytti opettajalle kuin vanhalle
+tuttavalleen, joka tuli huoneeseen vähää ennen ranskalaista neitiä,
+antoi hänelle ystävällisesti kättä ja teki hänelle monta leikillistä
+kysymystä, kun neiti Marchand ilmestyi ovelle. Molemmat herrat, jotka
+oven edessä seisoivat, astuivat hiukan syrjään. Nuori paroni esitti
+itsensä opettajaneidille -- hän oli ylen kohtelias mutta kylmä niinkuin
+talon herran tapa oli 'palveluksessa olevia ihmisiä' kohtaan. Hänen
+edessään seisoi noin kahdenkymmenen neljän vuotinen, tavallisen pitkä
+ja hoikka nainen yksinkertaisessa, tummanruskeassa arkipuvussa, joka
+antoi hänen hienoille, kalpeille kasvoilleen vielä valkeamman leiman;
+erittäinkin neidon korkea ihmeen somasti kaartuva otsa paistoi kuin
+heleänvalkoinen marmori sysimustain hiusten kehyksestä. Lyhyestä,
+pintapuolisesta tervehdyksestä hämärässä ovensuussa ei Herbert vielä
+saanut täysin selvää käsitystä ranskalaisen ulkomuodosta.
+
+Neiti Marchand kumarsi hiukan herralle ja rouvalle ja asettui heti
+määrätylle paikallensa Adan ja Kunon väliin ja opettaja Lustig istui
+hänen vasemmalla puolellaan, Kunon ja Raimundin välissä. Nämä paikat
+olivat pöydän alapäässä. Ylempänä istui vanha paroni pöydän päässä,
+paronitar hänen oikealla puolellaan ja Herbert ja Adelheid äitiään
+vastassa. Sekä herra Lustig että neiti Marchand olivat paroni Herbertin
+kaukaisemmat vastaistujat. Pöytää valaisi kirkkaasti kaksi suurta
+hopeista, monihaaraista kynttiläjalkaa.
+
+Nyt siis saattoi nuori paroni kirkkaammassa valaistuksessa selvemmästi
+nähdä opettajaneitiä. Keskustellessaan isän ja äidin kanssa Herbert
+herra loi tutkivan katseen neitoon. Samassa hänen puheensa keskeytyi ja
+silmä kiintyi häneen; vasta kun vanha paroni siitä huomautti, lopetti
+hän lauseensa. Nyt alkoi Herbert useammin katsella opettajaneitiä ja
+hänen puheensa kävi harvasanaisemmaksi ja hän kuunteli hajamielisemmin
+toisten keskustelua.
+
+Ihmeellinen tunne valtasi Herbertin. Hänen mieleensä nousi kysymys:
+missä olet nähnyt tuon ihmisen? Hän katseli uudestaan neitiä ja hänen
+täytyi tunnustaa, että tuo ulkomuoto oli hänelle vieras.
+
+Mutta kun hän sitten jälleen katsoi ja käänsi äkkiä silmänsä muualle
+ajatellakseen, tuntui jälleen aivan kuin olisi hän ennen nähnyt nuo
+kasvot. Tuo ihmeellinen tunnelma uudistui yhä. Herbert ajatteli,
+oliko kenties neiti Marchand jonkun hänen tuttavansa näköinen. Hän
+ei keksinyt ketään, johon tuo arvelu olisi voinut sopia. Vai oliko
+hän tuollaisia kasvoja nähnyt jossakin kuvassa? Mutta missä? Turhaan
+vaivasi hän päätään tuonkin pulman selvittämiseksi. Ja kun hän
+sitten uudestaan tutki ranskalaisen ulkomuotoa, pudisti hän päätään
+omalle erehdykselleen, sillä nuo kasvot olivat hänelle täydellisesti
+tuntemattomat. -- -- --
+
+Herbert huomasi Raimundin olleen oikeassa sanoessaan Juliette
+Marchandia kauniiksi. Mutta hän ei ollut tavallinen kaunotar, vaan
+hänessä oli jotakin tavattoman viehättävää. Ei hän niin varsin kaunis
+ollutkaan, mutta hänen kasvoissaan oli erikoinen, sanomaton sulous,
+jota suurimmalta kaunottarelta saattaa puuttua. Tuo sulous esiintyi
+kasvonilmeissä, katseessa, suunliikkeissä, hänen olennossaan, kun hän
+istui, nosti kättä tai puhui. -- -- -- Ja Raimund oli myös oikeassa
+sanoessaan, että hänellä oli kauniit silmät ja siniseltä välkkävät
+hiukset. Ne olivat todellakin harvinaisen kauniit tummat silmät, jotka
+ihmelampun tavoin valaisivat hänen aito valkoista ihoaan, ja tulen
+valolla oli neidon tukalla todellakin tumman sinertävä häive.
+
+Nuori paroni halusi päästä keskusteluun neiti Marchandin kanssa
+saadakseen kuulla hänen ääntänsä. Hän odotti kärsimättömänä
+tilaisuutta, voidakseen loukkaamatta vanhempiaan, jotka hänen kanssaan
+puhuivat, alottaa keskustelun myös palveluksessa olevien henkilöiden
+kanssa. Vihdoin tuli sellainen väliaika, mutta peittääkseen tunteitaan
+Herbert kääntyi Gottlieb Lustigin puoleen kysyen jotakin.
+
+Tuo pienenläntä, suuripäinen ja alati vaikeneva herrasmies käänsi
+pienet silmänsä, joita kiiltävät silmälasit varjosivat ja joiden väriä
+ei kukaan tiennyt, tarkkaavasti nuoren paronin puoleen ja koitti
+vastata hänen vähäpätöiseen kysymykseensä niin vähillä sanoilla kuin
+mahdollista, ja katseli sitten taas alas lautaseensa. Herbert teki
+varovaisena vielä toisen kysymyksen ja kun hän nytkin oli saanut
+samanlaisen asiallisen, mutta lyhyen vastauksen, kääntyi hän pienen
+väliajan perästä opettajaneidin puoleen.
+
+"Teidän kotonne on Sweitsissä, neiti Marchand?"
+
+"Niin, herra paroni, Genfissä."
+
+Neiti puhui kevyellä sweitsin murteella saksaa. Mutta itse kieli ei
+pannut kysyjää kuuntelemaan, vaan ääni, joka pöydän toisesta päästä
+kohtasi hänen korvaansa. Tuo matala, pehmeä äänikin, joka kaikui kuin
+metallikellon helinä, toi Herbertin mieleen jälleen kysymyksen: missä
+olet tuon äänen kuullut? Ja hänen täytyi pitemmän aikaa ajateltuaan
+taas vastata: en missään, vaikka se kyllä tutulta tuntuu.
+
+"Genfissä", toisti hän. "Oi, minä tunnen tuon sievän kaupungin sinisen
+järven rannalla, viheriärantaisen joen suussa. Viime kesänä kävin
+katsomassa teidän kaunista kotimaatanne. Minun oli vaikea sieltä erota.
+En olisi voinut uskoa, että vuorilla on niin tenhoava vaikutus ihmisen
+mieleen."
+
+"Te rakastatte luontoa, herra paroni?"
+
+Jälleen tuo matala, kumiseva kellonääni -- jälleen tuo voimakas tunne:
+sinä olet tuon tai tuollaisen äänen ennen kuullut!
+
+"Niin, neiti Marchand, minä opin rakastamaan luontoa, vasta teidän
+vuorillanne, järvillänne, laaksoissanne ja rotkoissanne. Minä sepitin
+Rigin huipulla ensimmäisen runoni -- päivän noususta."
+
+"Te runoilette?"
+
+"En tavallisesti!" nauroi Herbert. "Se oli minun ensimmäinen ja
+viimeinen kokeeni. Ystäväni varottivat minua rupeamasta joutavalle
+uralle. -- -- -- Mutta kuinkas teitä meidän maamme miellyttää, neiti
+Marchand?"
+
+"Luonnon puolesta?"
+
+"Oi, eihän meidän karu luontomme voi teitä miellyttää."
+
+"Kyllä, herra paroni, luonto herättää aina mieltymystä, ilmaantukoon
+se minkä muotoisena tahansa. Karuinkin luonto herättää tiedon halua,
+herättää huomiota ja siinä on jotakin rakastamisen arvoista."
+
+"Iloitsen, että luontomme teitä edes jossakin määrin miellyttää. Mutta
+minun kysymykseni tarkotus oli laajempi."
+
+"Miellyttääkö minua maa ja kansa?"
+
+"Niin, neiti Marchand, minä kuulin lapsilta, että te tahdotte oppia
+meidän talonpoikain kieltä. Siitä päätän, että teillä on aikomus jäädä
+maahamme pitemmäksi aikaa."
+
+"Ei", vastasi Juliette, "sitä tarkotusta varten en tahdo viron kieltä
+oppia. Minua se kieli miellyttää sievän pehmeän sointunsa vuoksi, ja
+toiseksi tahtoisin kansan kanssa, jonka joukossa oleskelen, puhua sen
+omalla kielellä."
+
+"Meidän kansamme herättää teissä mielenkiintoa."
+
+"Minun mielenkiintoani herättää joka kansa, herra paroni -- voisimpa
+sanoa joka ihminen."
+
+Vanhemmat silmäilivät toinen toisiaan, ikäänkuin puoleksi pilkaten
+olisivat sanoneet: joka kouluneidillä on omituisuutensa. Paroni
+Herbertkin ihmetteli tätä vastausta, mutta hän ei nauranut.
+
+"Hm", hän sanoi, "minä luulen että maailmassa on paljon ikäviä
+kansoja ja ikäviä ihmisiä, mutta me emme voikaan puhua kansasta,
+kun ajattelemme talonpoikiamme; kansa, jonka keskuudessa on eri
+säätyluokkia, voi ehkä monipuolisuutensa tähden herättää viehätystä,
+erittäinkin sen sivistyneet luokat. Mutta ne ihmiset, jotka täällä
+viron kieltä puhuvat ovat kaikki samaa säätyluokkaa -- talonpoikia ja
+sen lisäksi hyvin ikäviä talonpoikia."
+
+"Siinä asiassa olen toista mieltä."
+
+Paronitar Heidegg silmäili miestään. Neiti Marchandin vastaus ei häntä
+nähtävästi miellyttänyt.
+
+"Ja mitä mieltä, neiti Marchand?" kysyi Herbert. "Olen huomannut,
+että nuo talonpojat ovat hyvin ahkeria työmiehiä -- sekin jo minua
+miellyttää."
+
+"Vai ahkeria!" alkoi vanha herra nauraen. "Niin, niin, neiti Marchand,
+minä näen kuinka vääriin käsityksiin nainen voi joutua pintapuolisine
+huomioineen! Vai meidän talonpoikamme ahkeria! Johan virolaisten
+laiskuus on sananparreksi tullut!"
+
+"Mutta olenhan nähnyt, että he ovat työssä aamusta varhain iltaan
+myöhään eivätkä pidä yötyötäkään liian raskaana? Ja sen lisäksi ovat
+he sittenkin niin kurjan köyhiä! Minun kotimaassani ei ole työpäivä
+läheskään niin pitkä, yötyö on kokonaan tuntematonta ja talonpojat
+elävät monta kertaa paremmin, huolimatta siitä, ettei heillä ole
+tasaista peltoa paljon ensinkään."
+
+"Tunnetteko te sitten kotomaanne maanviljelysoloja?" kysyi paroni
+Heidegg.
+
+"Hiukan. Minun isälläni oli suurellainen maito- ja juustotalous maalla,
+ennenkun muutimme kaupunkiin asumaan."
+
+"Te mainitsitte yötyön, neiti Marchand", virkkoi paroni Herbert, "ja
+tarkotatte varmaan meidän riihenpuimista. Mutta se on vain väliaikainen
+työ, joka on meille välttämätön -- -- -- Ja mistä te päätätte, että
+meidän talonpojat ovat niin köyhiä?"
+
+"Sen päätän heidän asunnoistaan, vaatteistaan ja ruuastaan. En ole
+missään nähnyt niin kurjia majoja, niin viheliäisiä vaatteita ja niin
+mustaa leipää -- -- --. Luulin, että se mitä näin talonpoikien syövän
+oli turvetta. Mutta se oli, niinkuin lapset sanoivat leipää."
+
+Kuno ja Ada rupesivat kovasti nauramaan ja todistivat, että neiti
+Marchand oli todellakin luullut talonpoikain leipää turpeeksi. Neiti
+oli maistanutkin sitä -- -- ja jäänyt siihen luuloon, että se ei ollut
+leipää.
+
+"Te katsotte ulkomaalaisen silmillä meidän olojamme, neiti Marchand",
+sanoi Herbert ikäänkuin anteeksi pyytäen. "Oletteko olleet jossakin
+Venäjän moisiossa?"
+
+"En!"
+
+"Sitten päättäisittekin toisin."
+
+"Mutta oletteko te, herra paroni, olleet Venäjällä?"
+
+"En ole. Mutta ne olot tunnen kirjallisuudesta."
+
+"Jos meidän talonpojat ovat köyhiä", virkkoi vanha paroni syödessään,
+jolloin hänen pitkät viiksensä vilkkaasti liikkuivat ylös ja alas,
+"niin se kaikki tulee heidän laiskuudestaan, huolimattomuudestaan ja
+velttoudestaan. Viimeksimainittu on laiskuuden rinnalla virolaisen
+päävikoja."
+
+Ymmärtäväisesti ja tyynesti lausui kouluneiti:
+
+"Siitä ollaan eri mieltä, herra paroni. Olen lukenut, että virolaisilla
+on arvokkaita kansanlauluja, muiden muassa suuri kertomarunoelma,
+joka hyvin vetää vertoja pohjoismaisille, kuuluisaksi tulleille
+kansanepoksille. Siitä käy selväksi, että Viron kansa on lahjakasta
+taikka ainakin on ollut. Olenko erehtynyt, herra paroni?"
+
+"Talonpoikaimme lauluista en minä todellakaan tiedä mitään!" nauroi
+vanha paroni. "Arvaan, että ne enimmästi ovat kylän räätälien ja
+vanhain ämmäin tekemiä."
+
+Tuota pilantekoa nauroivat paronitar ja kaikki lapset.
+
+"Mutta heidän lauluhenkensä ei tee heitä vähintäkään virkummiksi
+eikä viisaammiksi", lisäsi vanha paroni. "Näettehän jo heidän
+ulkomuodostaan, minkä hengen lapsia ovat."
+
+Juliette Marchand aikoi jotakin vastata, vaan paroni käänsi puheen
+toisiin asioihin. Näytti, kuin olisi hän katunut, että hän _naisten_
+kanssa, etenkin palveluksessa olevan naisen kanssa sellaisista asioista
+rupesi puhumaan. Ja että paronitar niin innokkaasti kävi kiinni uuteen
+puheenaineeseen, osotti, että hänkin oli tuota väittelyä pitänyt
+sopimattomana. Muuten oli nyt valittu sellainen puheenaine, ettei
+opettajaneidin sopinut siihen ottaa osaa.
+
+Kohta sen jälkeen noustiin pöydästä, ja kun neiti Marchand
+kysymykseensä, vieläkö häntä siellä tarvittiin, sai kieltävän
+vastauksen, erosi hän herra Lustigin kanssa seurasta.
+
+Tuskin olivat molemmat lähteneet huoneesta, kun Raimund astui Herbertin
+eteen, asetti kädet vasten rintaa ja varmana kuin ainakin asiantuntija
+kysyi:
+
+"Enkö ollut oikeassa sanoessani, että hän on kaunis?"
+
+"Olit, poikaseni!" vastasi Herbert yhtä varmasti.
+
+"Eivätkös hänen hiuksensa ole valkean valolla siniset?"
+
+"Sinulla on tarkka silmä, Raimund!"
+
+"Hän siis sinua miellytti?"
+
+"Miellytti? Sitä en vielä tiedä", vastasi Herbert ajatuksissaan
+ikäänkuin kauvas eteensä katsoen.
+
+Hän pani kädet pojan olkapäälle ja käveli hänen kanssaan verkalleen
+toiseen huoneeseen.
+
+Paronitar näytti hermostuneelta.
+
+"Nuo ranskalaiset näyttävät seuroissa tahtovan vetää huomiota
+itseensä", virkkoi hän salissa asettuen istumaan. "He ovat toisinaan
+niin liian rohkeita ja vapaita, että sitä on kiusallinen nähdä ja
+kuulla."
+
+"Kuinka niin?" kysyi Herbert, jääden äidin nojatuolin taakse seisomaan.
+
+"Etkö sinä sitä itsekin huomannut? Nainen nyt rupeaa herrojen kanssa
+väittelemään ja vielä päälliseksi oman isäntänsä kanssa."
+
+"Ja asioista, joista hän ei tiedä mitään", lisäsi samoin moittien vanha
+paroni.
+
+"Onhan se jo aivan suunnatonta."
+
+"Mutta neiti Marchandilla on itsenäiset mielipiteet --" koitti Herbert
+lepyttää.
+
+"Mielipiteet! Mielipiteet! Naisten tavalliset luulottelemiset!"
+nauroi vanha herra pilkallisesti. "En ymmärrä, mitä hyötyä minun
+lastenkasvattajallani on tuollaisista otaksumisista!"
+
+"Tahtoisin huomauttaa, että neiti Marchand vain vastasi minun
+kysymyksiini", koitti Herbert selittää. "Minä kysyin, miten häntä
+meidän maamme miellytti ja hän lausui siitä mietteensä. Se juuri minua
+viehätti, että hän sen suoraan teki."
+
+"Hän tuntuu kovin nenäkkäältä ja seottaa itsensä asioihin, jotka eivät
+koske häneen", pahotteli rouva edelleen.
+
+"Äiti, sinun tuomiosi ovat mielestäni liian ankarat", virkkoi nuori
+paroni. "Neiti Marchandilla on terävä huomiokyky ja avonainen
+silmä kaikkeen, mikä häntä ympäröi ja nuo ominaisuudet eivät ole
+halveksittavat varsinkaan lasten kasvattajalla. Minun mielestäni
+ymmärtää sellainen opettaja paljon paremmin asettua lasten kannalle,
+kuin moni kuiva, eloton opetuskone, niinkuin vanha, lihava neiti Ritter
+oli."
+
+"Noh, neiti Ritter ei tehnyt meidän lapsiamme kuiviksi, niinkuin näet!"
+
+"Jumalan kiitos, ettei hän sitä voinut!" nauroi Herbert.
+
+"Poika, poika", varotti vanha paroni sormeaan ojentaen. "Sinä tulet
+ulkomailta -- minä pelkään, että olet salaa rajan yli tuonut noita
+uudenaikaisia aatteita."
+
+"Jumala varjelkoon, isä! Minä vain puhun sitä, mikä jokaiselle on
+selvää. Vielä kunnioitan vanhaa vakaantunutta katsantotapaa -- -- --
+Ja nyt hyvää yötä, äiti, hyvää yötä, isä! Tunnempa jo koko lailla
+matkaväsymystä."
+
+Hän antoi molemmille suuta, samoin lapsille ja lähti huoneeseen. Mutta
+vaikka hän tosin oli väsynyt ja uninen, istui hän kuitenkin vielä
+vastapäätä sänkyä olevalle matalalle leposohvalle, sytytti sikarin,
+ojensi itsensä ja alkoi katsella sinisiä savurenkaita, jotka nousivat
+kattoa kohti.
+
+Ihmeellistä! Joka renkaassa oli hän huomaavinaan kasvot, ensiksi
+epäselvät, mutta vähitellen suuremmat ja selvemmät, ja vihdoin
+hämärään kadoten. Mutta yhä uudestaan ne ilmaantuivat ja -- katosi
+samaten. -- -- --
+
+Herbert otti vaatteet yltään, heittäytyi sänkyyn ja sammutti kynttilän.
+Pilkkoinen pimeä vallitsi huoneessa. Hän luuli nyt petollisten
+mielikuviensa katoavan. Hän erehtyi. Nuo valkeat, vakavat kasvot,
+pohjattoman syvät tummat silmät olivat hänen edessään ja hänen
+mieleensä nousi voimakkaana taas tuo kysymys: missä olet sinä ennen
+nähnyt nuo kasvot? -- -- --
+
+Neiti Juliette Marchand oli myös omassa pienessä huoneessaan vielä
+ylhäällä. Sievästi oli hän sen somistanut kotoaan tuoduilla pienillä
+muistoilla. Nurkassa, eräällä hyllyllä olivat isän ja äidin sekä
+veljien ja sisarten kuvat sievissä kehyksissä ja siellä oli vielä
+muutamia korukapineita; sohvalla ja nojatuoleilla omatekoiset
+pitsipäälliset, lattialla matot. Kevyt hieno tuoksu kuin kukkasista
+täytti huoneen.
+
+Neiti Marchand istui toisella nojatuolilla, taivutti päätään taaksepäin
+kättensä varaan ja katseli tarkasti erästä syksyistä puolipyörtynyttä
+kärpästä, joka surisi valkeiden akkunaverhojen välissä.
+
+Samassa nousi hän ylös ja avasi oven. Hän oli kuullut lyhyitä, hiipiviä
+askeleita. Hän tunsi ne. Noin kulki Tohver pitkän käytävän läpi. Vanha
+kamaripalvelija lähestyi ovea, josta tulenloisto valaisi hämärää
+eteistä.
+
+"Tohver!"
+
+"Mitä, neiti."
+
+"Joko te menette maata?"
+
+"Kyllä kohta, neiti."
+
+"Voisitteko vielä viideksi minutiksi tulla minun luokseni?"
+
+"Jos neiti tahtoo."
+
+Tohver puhui kouluneidin kanssa saksaa. Hän oli ylpeä, että sai edes
+jonkun kanssa sitä kieltä käyttää. Kolmekymmentä vuotta oli hän itsekin
+nuorella ijällä sitä suurella vaivalla oppinut, eikä hän sittenkään
+isäntäväeltään saanut sitä kunniaa, että he olisivat häntä saksan
+kielellä puhutelleet. He eivät sallineet kamaripalvelijan puhua samaa
+kieltä kuin he itse, vaan pitivät häntä ikäänkuin alemmalla asteella
+antaessaan hänelle käskyjä "maankielellä", jota ainoastaan talonpojat
+puhuivat. Kerran oli Tohver suorastaan pyytänyt, että paroni puhuisi
+hänelle saksaa, kun hän sitä jo hyvin ymmärsi, vaan silloin oli paroni
+ruvennut häntä armottomasti pilkkaamaan, ja sanonut, että sitten
+hänen piti joka röhkivän porsaankin kanssa ruveta saksaa puhumaan --
+nehän ymmärsivät sitä paremmin kuin Tohver -- -- -- Ja paronitar oli
+suorastaan häneltä kieltänyt saksankielen oppimisen.
+
+Harvoin oli siis kamaripalvelija raukalla tilaisuutta käyttää tuota
+kalliisti opittua kieltä ja hän koitti nyt lohduttaa itseään sillä,
+että hän tuon tuostakin osasi opettaa sisäneitsyelle Maielle saksan
+kieltä. Mutta hänelle selvisi ettei hänen kielitaitonsa niin huono
+ollut, koska tuo ranskalainen neiti sai selvän melkein joka lauseesta.
+Kuinka kiitollinen hän siitä tälle oli. Tohver astui kouluneidin
+kamariin. Käskyä odottaen jäi hän ovensuuhun seisomaan.
+
+"Istukaa, Tohver! Istukaa tuohon minua vastapäätä!"
+
+"Kas vain", arveli Tohver, "tuo on ainoa parempi ihminen, joka minusta
+sentähden välittää, että osaan saksan kieltä." -- -- -- Ja sekä
+hämmästyneenä että ylpeänä istuutui hän.
+
+"Tohver, te olette varmaankin virolainen?" alkoi neiti Marchand,
+painaen kynällä ruusunvärisiä kynsiään.
+
+"Minä? En neiti."
+
+"Kuinka? Ettekö te ole virolainen?"
+
+"En! Puhunhan minä saksankin kieltä -- -- -- Minun vanhempani olivat
+virolaisia."
+
+"Teidän vanhempanne olivat virolaisia, mutta te ette, sitä minä en
+ymmärrä!"
+
+"Niin -- näettekös neiti. Virolaiset ovat talonpoikia -- mutta minä en
+ole talonpoika, olen paronin palvelija ja puhun saksaa."
+
+Neiti Marchand nauroi. Hän alkoi ymmärtää: virolainen merkitsi täällä
+maassa talonpoikaa ja talonpoika merkitsi virolaista. Sehän oli jo
+itsessään opettavaista, mutta hänen oli aikomus muutakin kysyä.
+
+"Tahtoisin tietää, Tohver, oletteko te tässä maassa kasvanut ja
+tunnetteko täydellisesti kansaa?"
+
+"Tietysti, neiti."
+
+"Ja rakastatte tätä kansaa?"
+
+Tuo oli pulmallinen kysymys. Tohver väänteli itseään sinne tänne ja
+katseli neitiin kuin apua pyytäen, ja neidin sysimustat silmät olivat
+kiinnitetyt häneen. Ei hän tuota kysymystä ymmärtänyt.
+
+"Minä tahtoisin teiltä saada tietää, Tohver, lausui kouluneiti
+lempeästi silmäillen palvelijaa, onko meidän moision talonpojilla hyvä
+vai huono elämä? Ovatko he rikkaat vai köyhät? Ovatko he onnelliset vai
+onnettomat? Onko heillä vähän vai paljon työtä? Ovatko he tyytyväisiä
+elämäänsä vai toivovatko parempia päiviä?"
+
+Tohverin kasvot ikäänkuin valkenivat -- hän ymmärsi. Mutta ennenkun
+vastasi, katsoi hän arasti ympärilleen ja näytti kuuntelevan
+ovenpuolelta.
+
+"Ei neiti", supatti hän kurottaen kaulaansa eteenpäin: "he eivät ole
+rikkaita, eivät onnellisia, eivätkä tyytyväisiä elämäänsä! Heillä on
+todellakin koiranpäivät! -- --"
+
+"Miksi niin?"
+
+"Raskas työ -- akanainen leipä -- vitsat."
+
+"Onkos niin joka moisiossa?"
+
+"Niin, herraa myöten. Jossa on hyvä herra, siellä on vähemmin vitsoja.
+Työkin on moniaassa moisiossa hiukan helpompi, mutta ei paljon.
+Rikkaita talonpoikia en tunne."
+
+"Ovatko heidän peltonsa niin huonoja?" kysyi neiti Marchand.
+
+"Eivät ne hyviäkään ole", vastasi Tohver, "ja he eivät saa niitä hyvään
+kuntoon."
+
+"Miksi ei?"
+
+"Sentähden että moision työ vie heidän aikansa."
+
+"He tekevät siis moisiolle enemmän työtä kuin itselleen? Maksaako
+moisio heille niin hyvää palkkaa?"
+
+"Palkkaa? He eivät saa moisiolta kopeekkaakaan palkkaa", hän sanoi.
+
+"Kuinkas? Tekevätkö he moisiolle työtä palkatta?"
+
+"Tekevät, neiti! Moisiolle heidän pitää työtä tehdä ja kuka heille
+siitä palkan maksaa?"
+
+"Pitää? Kuinka niin -- _pitää?_ Minun tietääkseni eivät tämän maan
+asukkaat enää ole henkiorjia."
+
+"Mutta he asuvat moision herran maalla ja sentähden täytyy heidän
+moisioon tehdä työtä."
+
+"Eivätkö he siitä maksa veroa?"
+
+"Maksavat kyllä neiti, työllään _maksavat_ he veron."
+
+"Eikö rahalla?"
+
+"Mistä talonpojat niin paljon rahaa ottavat! Ja kuka sitten tekisi
+moision työt?"
+
+"Onkos talonpoikain vero sitten korkea? Tarkotan -- onko heillä tuon
+veron tähden niin paljon työtä, että heidän täytyy jättää omat peltonsa
+huonoon kuntoon?"
+
+"On, neiti", virkkoi Tohver, jälleen arasti katsellen oveen päin ja
+hiljentäen ääntään. "Minun vanhempani sanoivat aina, ettei henkiorjuus
+niin kova ollutkaan kuin työorjuus. Työ oli ollut helpompaa ja
+talonpojat olivat monessa paikassa tulleet paljon paremmin toimeen
+kuin nyt. -- -- Mutta -- älkää panko, neiti, pahaksenne jos kysyn --
+minkätähden neiti näitä asioita niin kovin kyselee?"
+
+Juliette nauroi. Hän oli heti huomannut kamaripalvelijan ihmettelevän
+hänen kysymyksiään ja piti sen aivan luonnollisena. Sillä mitä
+paroni Heideggin lasten kasvattajaan nämä asiat kuuluivat, mitä
+talonpoikain työ ja elämä häntä liikuttivat? Näin saattoi Tohver omalta
+näkökannaltaan ajatella.
+
+"Minä tahdon kertoa teille, minkätähden otan osaa näihin asioihin",
+vastasi neiti ja hänen mustiin silmiinsä nousi kyyneleitä. "Olin tässä
+moisiossa ollut vain muutaman päivän, kun eräs tapaus minua niin
+säikähdytti, että sairastuin. Täällä piestiin ihmisiä. Heitä lyötiin
+niin, että jokainen voi kuulla heidän sydäntä särkevät tuskanhuutonsa!
+Se kävi sydämmelleni, Tohver. Minä säälin noita ihmisiä ja kun kuulin
+että tuo talonpoikain piekseminen täällä on yleisenä tapana, ja että
+heitä voidaan pienimmästäkin rikoksesta lyödä, niin säälin _kaikkia_
+teidän talonpoikianne. Minun myötätuntoni heitä kohtaan yhä eneni,
+kun huomasin ettei heistä kukaan täällä välittänyt, että heitä
+_halveksitaan_ -- sitten vielä halveksitaan, kun he niin kurjissa
+hökkeleissä elävät, niin mustaa leipää syövät ja niin kurjissa
+vaatteissa ovat ja niin raskasta työtä tekevät. En ole tuollaista ennen
+nähnyt, Tohver!"
+
+Hän oli puhunut hitaasti ja selvästi pannen painoa jokaiselle
+tärkeämmälle sanalle, että kamaripalvelija puutteellisella saksankielen
+taidollaan paremmin olisi häntä ymmärtänyt. Tohver oli todellakin
+ymmärtänyt pääsisällön hänen sanoistaan, mutta katseli sittenkin
+neitiä niin oudosti, kuin ei olisi kaikesta selvää saanut. Ihmeellinen
+herrasneiti tuo opettaja oli. Neiti Ritter kuuli kyllä usein
+talonpoikain huutoa, kun heitä rangaistiin, mutta ei hän sittenkään
+koskaan kysellyt talonpoikain oloja eikä elämää! -- -- -- Tohverilla
+itsellään ei myöskään ollut aivan kovettunut sydän lähimmäisen
+kärsimyksiä kohtaan; hän oli myös pitkän palveluksensa aikana nähnyt
+asioita, jotka hänenkin rintaansa polttivat ja panivat hänen kätensä
+salaa puristautumaan nyrkkiin, sillä vääryys oli toisinaan liian
+räikeä. Mutta kun ihminen aina näkee yhtä ja samaa, niin hän tottuu
+kaikkeen, varsinkin kun hän ei voi oloja verrata toisenlaisiin.
+Hän alkaa pitää luonnollisena sitä, jota hän muuten oudoksuisi
+ja ihmettelisi, hän käy kylmäksi ja välinpitämättömäksi toisen
+kärsimyksille ja asioille, jotka ovat joka paikassa tavallisia; ihmiset
+eivät enää huomaa julkisen vääryyden kataluutta. -- -- -- Sentähden
+ihmetteli Tohver tuota vierasta naista, joka kiihottui asioista,
+joita ei täällä kukaan minään pitänyt, joista hienot ihmiset, etenkin
+"saksat" eivät hyvän tavan vuoksi edes voineet puhua. -- -- --
+
+"Teiltä, Tohver, pyysin senkin tähden selitystä, että te ette säätynne
+puolesta ole kumpainenkaan -- ette talonpoika ettekä moision omistaja",
+puhui neiti Marchand edelleen. "Teidän ei siis tarvitse kumpiakaan
+kiittää eikä laittaa -- -- -- Ettekö voisi minulle nyt lähemmin
+selittää, kuinka paljon talonpojilta vuokrasta vaaditaan moisioon?"
+
+Kamaripalvelija kävi araksi. Hänen silmänsä ei nyt kääntynyt ainoastaan
+oveen päin, vaan vielä seinillekin.
+
+"Eihän neiti vain saksoille puhu, että me näistä asioista olemme
+keskustelleet?" kysyi hän arasti ja hämmästyksestä nauraen.
+
+"Pidetäänkö näitä asioita sitten salassa?" ihmetteli neiti. "Minä
+luulen, että jokainen tietää, kuinka paljon talonpojat tekevät työtä
+moisiolle?"
+
+"Niin oikein, neiti, niin oikein, -- mutta joka on parempi, se on
+parempi."
+
+"Jos te itsellenne siitä pahaa pelkäätte, niin tietysti täytän
+toivonne", vastasi Juliette äkkiä.
+
+Tohver veti tuolinsa lähemmäksi neitiä.
+
+"Minä voin neidille paljonkin puhua", supatti hän kaula pitkällään,
+"mutta paras olisi, jos toisen kerran toisin teille herran
+kirjoitushuoneesta verokirjan -- tiedän, missä se siellä on."
+
+"Verokirjan -- mikä se on?"
+
+"Siihen on kirjoitettu melkein kaikki, kuinka paljon työtä talonpoikain
+tulee tehdä maansa edestä ja mitä hän muuten maksaa, vaikka ei aina
+niistäkään asetuksista lukua pidetä."
+
+"Te aijotte siis tuoda minulle tuon kirjan herran tietämättä? Ei,
+Tohver, sitä en salli. Jos tahtoisin sen lukea, niin pyytäisin sen
+paronilta itseltään. Mutta olen tyytyväinen jos vain yleensä selitätte,
+kuinka kova työvero talonpojilla on. Minä olen maanviljelijän tytär ja
+saan varmaankin selvää teidän puheestanne."
+
+Tohver alkoi murteellisella saksan kielellä selittää. Hänelle
+helpotuksena oli se, että hän hyvin tunsi talonpoikain olot ja neiti
+Marchand helposti ymmärsi, mitä hän tarkotti. Hän kertoi tarkkaavalle
+kuulijalleen yleensä kaikista työpäivistä, mitä minkin suuruisella
+talolla moisioon on tehtävä, kuvasi työn laatua, työpäivän pituutta
+taikka urakkatyön suuruutta. Sitten kertoi hän, mitä kototöitä heillä
+oli moision hyväksi tehtävä, sekä vihdoin mitä yleisiä maksuja vielä
+oli moisiolle, kunnalle, kirkolle ja kyytilaitokselle, joita talonpojan
+piti maksaa viljavaroistaan ja kaikista tuloistaan.
+
+Esimerkiksi otti hän erään moision kuusipäiväisen verotalon, jonka
+maa-ala yleensä oli noin 18 tynnyrin alaa. Neiti Marchand kuuli,
+että sellaisesta talosta piti pitkin vuotta moisiossa pidettämän
+työssä kaksi miestä ja hevonen kuusi päivää viikossa. Näitä kahta
+ihmistä nimitetään "päivätyöläisiksi" ja "päivämiehiksi". Heitä
+täytyy talonmiehen ylläpitää yksinomaan moision työtä varten ja
+siihen lisäksi hevosta tai hevosia, joita päivätyöläinen tarvitsee.
+Sitten on vielä paljon töitä, joiden tekemiseen tarvitaan yksi kaksi
+tai useampi aputyöläinen ja toisinaan pitää heilläkin olla hevonen.
+Näitä töitä sanotaan "aputöiksi". Perheenmiehen täytyy sitä varten
+vielä pitää moisiossa "apuhenkiä", mutta toisinaan noudetaan moision
+työorjuuteen isäntä itsekin ja myöskin emäntä, jos joku työ on
+kiireellistä tai huolellisesti tehtävä. Aputöiksi luetaan: kylvöpäivät,
+lannanvetopäivät, äestämispäivät, heinäpäivät, leikkuupäivät,
+karjapäivät, lampaankeritsemispäivät, pellavanharjaamispäivät,
+kuormanvetopäivät, viinankeittopäivät ja vielä monet muut.
+
+"Kuinka paljon noita työpäiviä sitten kaikkiaan vuotta kohti tulee?"
+kysyi Juliette.
+
+"Jos oikein muistan, niin tulee hevospäiviä noin kolme sataa ja
+miespäiviä melkein kolme ja puoli sataa -- yhteensä siis yli kuusi
+sataa päivää."
+
+"Eikä siinä ole vielä kaikki mitä moisio talonpojalta vaatii."
+
+"Oi ei", nauroi Tohver. "Syksyllä ja talvella, jolloin kiireellisiä
+töitä ei ole ja jolloin talonpoikakin tahtoisi vetää henkeään
+kesäisestä ja syksyisestä raatamisesta, rupeavat naiset tulisella
+kiireellä tekemään moision tarpeeksi käsitöitä. Heidän pitää loukuttaa
+ja harjata viisitoista leiviskää pellavia, sitten kehrätä kahdeksan
+naulaa hienoimmaksi langaksi ja ne kankaaksi kutoa, taikka sen asemesta
+kehrätä ja kutoa kaksikymmentä naulaa villoja, taikka sitten kehrätä
+ja kutoa kaksikymmentä naulaa tappuroita. -- -- -- Ja nyt tulemme
+maksuihin, neiti."
+
+"Maksuihin? Vieläkö niitäkin on?"
+
+"Vielä. Talonpojan pitää moisiolle antaa osan kaikesta viljastaan,
+karjastaan ja käsitöistään. Kaikista pitää hänen antaa 'kymmenykset',
+kaksi tynnyriä rukiita, kaksi ohria, kaksi kauroja ja neljäkymmentä
+leiviskää heiniä. Sitten tuo talonpoika moisioon vielä lampaan, jota
+sanotaan 'kohtulampaaksi', kaksi 'kohtukanaa' ja kaksi 'kohtuhanhea',
+kolmekymmentä 'kohtumunaa', yhden neljävakkaisen 'kohtusäkin', kolme
+naulaa 'työmarkkalankaa', hienoa kuin henki, omista pellavista
+kehrättyä, muutamia lehmän kytkyitä, muutama pari kylpyvastoja,
+neljäkymmentä leiviskää olkia, ja viisi syltä puita. -- -- -- Mutta
+sitten on vielä valtiolle maksettava henkiraha. Sen maksaa moisio, kun
+talonpoika hänelle siitä tekee 38 miespäivää." -- -- --
+
+Sitten Tohver selitti, ettei työpäivien luku ja maksujen suuruus
+kaikissa kuusipäiväisissä taloissa ollut yhtä suuri, vaan vaihteli
+hiukan maan hyvyyden mukaan. Pienemmillä taloilla oli tuloihin nähden
+verrattain suuremmat maksut ja työt suoritettavina. Ja eri moisioissa
+olivat myös erilaiset verokuormat.
+
+Julietten oli vaikea saada selvää kaikista niistä oudoista
+vieraskielisistä sanoista, joita Tohver hänelle luetteli, mutta sen hän
+ymmärsi, että talonpojan siitä pienestä maakappaleesta, joka tuskin
+antoi hänelle ja hänen perheelleen niukan elatuksen, piti tehdä kaikki
+moision työt, ettei herran tarvinnut pitää ainoatakaan palkattua
+työmiestä ja että talonpojan vielä omista pienistä tuloistaan piti
+ylläpitää moision elintarpeita.
+
+"Joko nyt vihdoinkin on kaikki, vai keksittekö vielä jotakin?"
+
+"Niin, neiti", vastasi Tohver. "Nämä maksut ovat omalle moisiolle. Mutta
+talonpojalla on vielä yleisiä maksuja. Kunnan viljavarasto-aittaan
+antaa hän jonkun mitan talvi- ja suviviljastaan, sitten papille joka
+viljalajista yhdeksän kappaa, kuorman puita, naulan pellavia, heiniä
+ja päreitä. Lukkarikin saa naulan pellavia, jonkun kapan rukiita ja
+ohria sekä heiniä. -- -- -- Talonpojan täytyy sitten vielä pitää huolta
+kyytihevosten ylläpidosta, joilla ainoastaan saksat ajavat, nimittäin
+silloin, kun eivät huonon tien tähden henno vaivata omia hevosiaan.
+Kestikievariin tulee hänen joka kuukausi viedä kaksi vakkaa kauroja
+ja kahdeksan leiviskää heiniä. -- -- -- Samoin ylläpitävät talonpojat
+moision vartijan -- saman, joka heille tallissa antaa vitsoja."
+
+"Mutta sanokaa, Tohver mitä jää sitten talonpojalle itselleen?"
+
+"Akanainen leipä, jota ei tohdi viedä tulen läheisyyteen", nauroi
+kamaripalvelija.
+
+"Mitä se merkitsee?"
+
+"Silloin palaa leipä kuin turve."
+
+Neiti Marchand ymmärsi: olihan hän itse tuota leipää verrannut
+turpeeseen.
+
+"Mutta kun talonpoika moisioon tekee niin paljon päiviä", kysyi
+hän hämmästyneen näköisenä, "kuinka hän sitten saa aikaa omaan
+maanviljelykseensä, leikkaamiseen, heinäntekoon, riihenpuimiseen ja
+semmoisiin?"
+
+Tohver kohotti olkapäitään. "Ottakoon, mistä tahansa! Kuka sitä
+kysyy? Kauniilla ilmalla ole koko perheväkinesi moision heinämaalla
+ja leikkuupellolla -- oma heinä vanhenee kovalla päivänpaisteella
+tai jää sateeseen ja vilja varisee maahan. Silloin tällöin eli ehkä
+vaan pyhäpäivänä, voi talonpoika kiireellä työajalla ajatella omiakin
+töitään. Mutta moision päivät pitää olla tehdyt ja kaikki maksut
+suoritettuina."
+
+Neiti Marchand oli noussut ylös. Hän käveli jonkun kerran edestakaisin
+yli huoneen ja avasi sitten akkunan, josta hän hetken aikaa katseli
+ulos.
+
+"Tohver, tuohan on jo henkiorjuutta, josta olen kirjoista lukenut!"
+virkkoi hän ja kääntyi samassa vanhan palvelijan puoleen.
+
+"Me sanomme sitä työorjuudeksi", vastasi palvelija nousten myös ylös.
+
+"Ja teidän talonpojat tyytyvät siihen? Miksi eivät valita oikeudessa?"
+
+"Jumala varjelkoon, neiti, kuka meillä uskaltaa valittaa! Ja
+mihin talonpoikain ääni kuuluu? Jos valittaa, saa vitsoja. Kaikki
+oikeusmiehet ovat myös moision isäntiä. Mene sitten moision herran luo
+valittamaan toisen moision herran hallitusta!"
+
+"Onhan teillä ihmisiä, joilla ei ole maata?" kysyi kouluneiti
+seisottuaan hetken aikaa mietteissään ristissä käsin. "Minkälaista
+heidän elämänsä on?"
+
+"Niin, onhan meillä niitäkin paljon!" vastasi Tohver huoaten. "Viimeisen
+kahden, kolmenkymmenen vuoden aikana ovat moision herrat hävittäneet
+paljon taloja, jopa kokonaisia kyliäkin ja ottaneet maat moisiolle.
+Jos ennen oli paljon maattomia ihmisiä, niin on nyt vielä enemmän.
+Nämä ihmiset ovat sekä talonpoikien että moision orjia. He eivät ole
+taloissa vakituisina palvelijoina, vaan on heillä jossain oma pieni
+hökkelinsä ja vaikka heillä ei ole maata, tekevät he siitäkin moisiolle
+päivätöitä -- miehet pitkin vuotta päivän viikossa, vaimot kaksi päivää
+viikossa Jyrinpäivästä Mikkelinpäivään. Samoin täytyy talon palvelijan
+vaimon tehdä määräpäivänsä, vaikka hän ei saa moisiolta mitään, ei
+huonettakaan. Ja silloin eivät päivätyöläiset saa moisiosta ruokaakaan
+-- vaan jokaisella tulee olla mukana oma eväspussinsa. Sen lisäksi
+täytyy naisten vielä kehrätä moisiolle kolme naulaa pellavia taikka
+kahdeksan naulaa tappuroita."
+
+"Luonnollista siis on, ettei teillä ole rikkaita talonpoikia", lausui
+Juliette surullisesti nauraen. "Tässä maassa on vain moision herra
+rikas."
+
+"Neuvokkaita ihmisiä on meillä myös alemman kansan keskuudessa", selitti
+Tohver, joka koitti olla todenmukainen. "Mutta ne eivät ole tavallisia
+talonpoikia, vaan kapakkain isäntiä, mylläriä ja muita keinottelijoita
+niinkuin aittamiehiä ja muita moision käskynhaltijoita, jotka salaa
+ovat koittaneet hankkia lisätuloja talonpoikain omaisuudesta."
+
+"Vielä yksi kysymys, Tohver, kuinka teillä koulujen laita on? Käyvätkö
+lapset koulussa ja kutka ylläpitävät kouluja -- moision herrat vai
+talonpojat?"
+
+"Kouluista en tiedä paljon puhua", virkkoi Tohver raapien
+korvantaustaa. "Meidän kunnassamme ei ole kouluja, eikä monessa
+naapurikunnassakaan. Niitä saattaa olla joissakuissa paikoissa, missä
+on hyvä herra, ja siellä varmaankin saa opettaja moisiolta osan
+elatuksestaan, jos ei hänellä ole joku maatilkku."
+
+"Siis kasvavat lapset täällä ilman minkäänlaista opetusta."
+
+"Enimmästi niin. Teräväpäisemmät oppivat huonosti lukemaan. Kirjoittaa
+ei osaa paljon kukaan. Minä itse opin paronin lapsilta tekemään
+joitakuita variksenvarpaita, ja olen taitoani opettanut jollekulle
+moision palvelijalle."
+
+"Kiitän teitä, Tohver, en tahdo teidän yörauhaanne kauvemmin häiritä",
+lausui opettajaneiti laskien kevyesti kätensä palvelijan olkapäälle.
+"Olen myös iloinen siitä, että teillä on hyvä sydän, sillä muuten
+ette olisi voinut niin selvästi minulle kuvata kansanne hätää. Menkää
+lepäämään, Tohver!"
+
+Kun Juliette oli yksin alkoi hän taas astua seinästä toiseen. Ennen
+sitä sulki hän akkunan, sillä kylmä värinä tuntui hänen ruumiissaan.
+Hän mietti sitä, mitä nyt oli kuullut ja mitä sitä ennen oli kuullut
+illallispöydässä. Hän ei ymmärtänyt, kuinka nuo ylellisyydessä
+elävät, onnelliset ihmiset, jotka niin paljon rakkautta, ymmärrystä
+ja myötätuntoa toisiaan kohtaan osottivat, eivät tunteneet muuta kuin
+sydämmetöntä halveksimista ja armotonta pilkkaa noita onnettomia
+kohtaan, joilta saivat varansa ja aineellisen onnensa. Laiskuudesta,
+välinpitämättömyydestä ja huolimattomuudesta he soimasivat noita,
+jotka kaikin voiminsa heitä varten työtä tekivät. Isännät eivät
+heille toimittaneet edes opetusta, vaan vähimmästäkin erehdyksestä
+häpeällisimmän rangaistuksen. Neiti Juliette ei ollut milloinkaan ollut
+mukana valtiollisissa tai julkisissa puolueissa, hän oli vain ihminen,
+jolla oli avonainen silmä ja myötätuntoinen sydän. Sentähden tahtoi
+hän tietoa asioista, joita hän täällä puolentoista viikon aikana oli
+nähnyt ja kuullut. Hänen korviaan viilsi vieläkin tuo sydäntä särkevä
+tuskanhuuto, joka oli hänen ruumistaan värisyttänyt. Niinkuin piesty
+koira oli rangaistu tyttö suudellut Julietten kättä vain yhdestä
+ainoasta myötätuntoisesta silmäyksestä. Ja Julietten mielessä oli myös
+tuon jättiläissuuruisen työmiehen katse täynnä unohtumatonta häpeää
+ja leppymätöntä vihaa, kun hän oli katsonut sen miehen lapsiin, joka
+oli hänelle kuin suurimmalle pahantekijälle annattanut vitsoja --
+ainoastaan sentähden, että hänen sydämessään oli ollut inhimillistä
+myötätuntoa kärsivää kansalaistaan kohtaan. Sillä palvelusneito Mai,
+Päärnun sisar, oli Juliettelle Tohverin avulla kertonut, minkätähden
+hänen veljeään ja tuota työläistyttöä rangaistiin. Kouluneiti oli
+nähnyt Maien itkevän, oli kysynyt syytä hänen suruunsa ja siten saanut
+tietää kaikki. Sen jälkeen oli tuo vieras neito viettänyt kaksi pitkää
+päivää ja yötä Viron moision katon alla. Alituisesti kaikui kolkko
+huuto hänen korvissaan, alituisesti olivat nuo kurjat haamut hänen
+silmissään, ja unessa ne ilmaantuivat hänelle vielä pelottavammassa
+muodossa -- -- --
+
+Kävellessään siinä edes takaisin ja muistellessaan keskustelua
+illallispöydässä, kysyi hän kummastellen itseltään, minkätähden ei
+tuo nuori mieskään, joka pitemmän aikaa oli oleskellut vapaammissa
+oloissa, yhdelläkään myötätuntoisella ja puolustavalla sanalla puhunut
+talonpojista, kun hänen isänsä näitä rupesi niin kohtuuttomasti
+arvostelemaan? Ei, hänkään ei ollut vielä huomannut, kuinka kova
+työtaakka talonpoikain hartioita painoi! Eivätkö he sitten kukaan
+ymmärtäneet tuon työn raskautta, vai eikö heillä ollut inhimillistä
+sydäntä lähimmäistään kohtaan?
+
+Juliette ei saanut vastausta. Hän päätti ruveta näitä asioita
+tutkimaan. Toisenkin päätöksen hän teki tänä iltana. Hän aikoi kerran
+päästä kylään katsomaan Viron talonpojan kotioloja ja elämistä. Tämä
+tuuma häntä niin innosti, ettei hän vielä pitkään aikaan malttanut
+käydä levolle.
+
+
+
+
+6.
+
+KUBJA-PRITSIN PETTYMYS.
+
+
+Viikko sen jälkeen, kun Huntaugun Miina Kubja-Pritsiä löylyytti
+kylätiellä, ei Prits tavallisuuden mukaan tullutkaan Huntaugulle, mutta
+sitä vastoin lähetettiin pojilla sana Mihklille, että tämä pyhänä
+tulisi Pärtlille. Äiti ja Miina eivät vielä olleet saapuneet kirkosta
+takaisin, kun Mihkel, joka hampaanpakotuksen takia oli kirkosta kotiin
+jäänyt, lähti kylään ja vasta illalla tuli takaisin.
+
+Kipeään hampaaseen oli hän nähtävästi kaatanut hyvää rohtoa, sillä hän
+ei pidellyt enää poskeaan, mutta käveli vähän epävarmasti ja kasvot
+punottivat, kuin olisi hän tullut saunasta. Mutta kotiin tullessaan ei
+hän ollut hyvällä tuulella. Kotona hän tapasi vain äidin ja tyttären.
+Päivätyöläinen vaimoineen ja muu väki olivat lähteneet kylään. Se
+näytti olevankin Mihkelin mieleen.
+
+Piippu suorana suussa astui hän sanaa lausumatta tupaan, piti
+leveälierisen hattunsa päässään, meni ruokapöydän luo, tarttui
+kaljatuoppiin, joi hyvän siemauksen, sylki ja rupesi epävarmasti
+katseillaan etsimään jotakin puolipimeässä huoneessa. Hän silmäili
+hetken vaimoaan, siitä edelleen pysähtyi katse Miinaan.
+
+"Sinä, tyttö, olet aika porsas!" oli hänen ensimäinen sanansa.
+
+Ei kukaan vastannut. Mihkel laskeutui pitkäkseen, käsillään päätään
+tukien, pöydän vieressä olevalle tilalle. Sitten hän taas himmeällä
+katseellaan silmäili äitiä.
+
+"Etkä sinäkään, Viiu, ole yhtään parempi", lisäsi hän.
+
+"No, mitä me sinulle olemme tehneet?" kysyi perheennainen paremmin
+hyvällä kuin pahalla tuulella.
+
+Kului hetki aikaa, ennenkun Huntaugun isäntä vastasi. Ensin katseli hän
+milloin yhtä, milloin toista, sitten eteensä maahan ja alkoi viimein
+rauhallisesti pistää piippuunsa.
+
+"Te olette minun viholliseni -- te molemmat!" huudahti hän vihdoin
+vihaisesti.
+
+Mutta Huntaugun emäntä ei kovinkaan säikähtänyt tuota äkkinäistä
+vihanpurkausta. Hän tunsi Mihkelinsä. Kun tämä oli hiukan liikutettu,
+niin hän voi suuttua vaikka maassa olevaan olenkorteen.
+
+"Mitä sinä siinä joutavia!" vastasi vaimo rauhallisesti. "Kuule, isä,
+parempi olisi, jos sinä nyt nukkuisit."
+
+"Se on minun asiani! Sinun ei tarvitse minulle käskyjä antaa. _Minä_
+olen tässä talossa käskijä -- minä yksin! Kuuletko! Ja kun näen, ettei
+minun sanojani kuulla, niin, -- niin näytän, kuka on käskijä! -- -- --
+Te olette molemmat minun viholliseni!"
+
+Äiti ja tytär katsoivat totisina toisiinsa. He aavistivat, mitä hän
+tarkotti, sillä he tiesivät, että Mihkel oli tullut Pärtliltä, ja Miina
+oli kertonut äidille, että hän oli Pritsin kanssa riidellyt viime
+lauvantai-iltana.
+
+"Mutta jos luulette, että voitto jää teille", torui Mihkel edelleen,
+"niin erehdytte. Maankiertäjiä ja juoksijoita minä en ota talooni, en
+ota -- muistatteko!"
+
+Viiu ja Miina olivat hiljaa kuin hiiret. Mihkel veti piipustaan
+muutaman savun, joi taas tuopista, katseli hetken aikaa eteensä ja
+alkoi taas:
+
+"Tyttö, sinä olet Pritsille viime lauvantai-iltana pahasti puhunut.
+Olet luvannut usuttaa koiran hänen kimppuunsa, jos hän vielä tulee
+Huntaugulle. Sinä häpeämätön porsas, niinkö sinä, nuori tyttö kohtelet
+miehiä? Ovatko sinun vanhempasi sinulle sellaista opettaneet? Häpeä
+silmäsi maalle!"
+
+Mihkel näytti odottavan vastustusta, mutta kun ei sitä tullut,
+kiivastui hän yhä enemmän.
+
+"Ja sinä, joka olet tytön äiti", kääntyi hän Viiun puoleen, "olet
+vielä hänen kanssaan yhdessä juonessa ja annat hänen juosta kylässä,
+missä vain tahtoo. Sinulla pitäisi kuitenkin olla niin paljon mieltä
+päässäsi, että näkisit, missä on mies, joka voi naista ottaa, ja missä
+se lintu, joka ei äitiäänkään voi elättää."
+
+Mutta nyt alkoi Viiunkin luonto nousta.
+
+"Kuule, ukko", hän virkkoi. "Niinhän sinä teet, kuin olisit tyttäresi
+kanssa markkinoilla. Annoit varmaankin Pärtlillä houkutella itseäsi
+viinapikarista. Joka enemmän tarjoaa, se saa. Kun sanot, että minä
+annan Miinan juosta ympäri kylää, niin puhut perättömiä. Olethan sinä
+isäntä talossa -- miksi et katso lastasi, missä hän juoksentelee."
+
+"Vai minä olen markkinoilla! Vai minä moisin itseäni viinapikarista!
+-- -- -- Tiedätkö nainen, minä sanon nyt sinulle yhdellä sanalla,
+kuinka Huntaugulla tästälähin tehdään. Kuulkaa nyt tarkasti! Ensi
+torstaina viikon perästä tulee Pärtlen Prits ja tuo kihlaviinat.
+Sinä, Miina, otat vastaan hänen kihlansa. Se on minun käskyni!"
+
+Miina tutki tarkoin isää, kuin olisi tahtonut saada tietää, kuinka
+paljon viina oli hämmentänyt hänen selvää ymmärrystänsä. Hänen täytyi
+tunnustaa, ettei isä ollut niin juovuksissa ettei hänen sanoistaan
+tarvinnut välittää. Hänen sydäntään ahdisti pelko, että he kaikki
+olivat olleet Pärtlillä neuvoa pitämässä, mielistelleet isää, luvanneet
+hänelle kaikellaisia etuja ja isä suostunut. Oli hän sitten raitis tai
+juovuksissa -- mikä oli tehty, se oli tehty.
+
+"Pritsin viinoista en huoli", virkkoi Miina hiljaa, mutta päättävästi,
+Mihkel nousi ylös. Hän näytti enemmän typerältä kuin pahalta. Hän iski
+nyrkkinsä pöytään.
+
+"Sinä et ota, sinä et ota?" torui hän. "Tiedätkö tyttö mitä sitten
+teen?"
+
+"Noh?" kysyi tämä.
+
+"Kutsun koko kylän koolle ja annan sinulle kaikkein nähden selkäsaunan,
+jonka muistat."
+
+Äiti iski Miinalle salaa silmää -- tämä ymmärsi. Hän ei sanonut isän
+uhkauksiin mustaa eikä valkeaa, ja Viiukin oli ääneti. Jos hän ei niin
+olisi tehnyt, olisi voinut nousta suuri riita. Mihkel oli muuten kyllä
+jotenkin hiljainen mies, mutta kun viinapaholainen häntä kiihotti,
+saattoi hän muuttua väkivaltaiseksi. Äiti ja tytär yhdessä päättivät
+odottaa huomiseen, mitä hän selvin päin puhuisi.
+
+Kun ukko vielä jonkun aikaa oli torunut ja riidellyt, rauhottui hän
+vihdoin, osaksi myös sentähden, että kaikki talonväki alkoi kotiin
+palata.
+
+Mutta ei toinenkaan päivä muuttanut Mihklin mieltä. Miinan naittaminen
+Pärtle-Pritsille oli asia, jota hän mielessään alituiseen hautoi.
+Hän itse alkoi seuraavana päivänä siitä ensiksi puhua vaimolleen.
+Hän ei käyttänyt enää kovia sanoja, ei kerskaillut mielivaltaisella
+isännyydellään eikä uudistanut eilisiä uhkauksia tyttärelleen, mutta
+hänen joka sanastaan saattoi huomata, että hänen päätöksensä oli luja
+ja että hän tahtoi panna sen täytäntöön.
+
+Huntaugun Mihkel oli kyllä mies, joka naisille ja toisillekin ihmisille
+monessa asiassa antoi myöten. Hänen rauhaa rakastava luontonsa oli
+siihen taipuvainen -- hän ei viitsinyt riidellä, se häiritsi hänen
+mielenrauhaansa, jota hän piti kalliina. Mutta kun hän jostakin
+syystä rupesi ajamaan omaa tahtoansa perille, silloin hän sen teki
+vastustamattoman itsepäisesti eikä poikennut rahtuakaan päätöksestään.
+-- -- -- Nyt tiesivät Viiu ja Miina sen liian hyvin; sentähden
+hämmästyivät he, kun saivat kuulla Mihklin tuumat ja päätöksen.
+
+Ennen kaikkia ilmoitti Huntaugun isäntä vaimolleen, että hän oli eilen
+tehnyt "selväksi" Miinan ja Pritsin kihlauksen. Prits oli viikolla
+käynyt herralta pyytämässä lupaa naimiseen ja saanut. Herra oli häntä
+kiittänyt huolekkaaksi ja ahkeraksi ja luvannut hänelle vielä muonaa
+lisätä. Prits oli kysynyt eikö paroni tahtonut Huntaugun isännälle
+antaa jonkun hyvän kuusipäiväisen talon, niin että Prits olisi voinut
+Mihklille mennä kotivävyksi, -- ukonhan olisi Miinan poistuttua
+kotoa täytynyt teettää talon työt vierailla palkkalaisilla. Herra
+oli miettinyt ja sanonut antavansa Mihklille arvoa huolellisena ja
+alamaisena perheenmiehenä ja -- oli hänelle luvannutkin paremman
+paikan, jos ei muualla niin ehkä toisessa moisiossa. Hän oli
+vielä lisännyt aikoneensa asettaa Huntaugun Mihkel johonkuhun
+moisioonsa viinaisännäksi, sillä hän tiesi että Mihkel hyvin ymmärsi
+viinanvalmistusta.
+
+"Kuule, ukko", virkkoi Viiu, "oletko sitten varma, että kaikki on
+niinkuin Prits sinulle sanoi?"
+
+"Noh, jos se on valhe, niin saanhan sen paronilta pian kuulla", vastasi
+Mihkel. "Minä lähden näinä päivinä herran puheille, hän on minua
+kutsunut."
+
+Mutta sitten oli vielä paroni sanonut Pritsille, ettei hän heti tahdo
+päästää niin hyvää kupiasta kuin Prits on, sillä moisio oli joutuva
+tulevana keväänä nuoren herran huostaan, ja hänelle olisi helpompi,
+jos hänellä olisi uskotut ja oppineet työnjohtajat. Pritsin piti siis
+ainakin vuodeksi jäädä palvelukseen. Sitä paremman paikan aikoi hän
+sitten antaa apelle.
+
+"Niin, noin puhui vanha saksa, mutta nuori ehkä ajattelee toisin",
+arveli Viiu.
+
+Ei siitäkin on jo tieto saatu. Vanha herra oli saattanutkin Pritsin
+suorastaan nuoren paronin puheille, jotta tämä hänelle naimaluvan olisi
+antanut. Nuori herra oli sanonut, että hän suostuu kaikkeen, mitä vanha
+herra oli luvannut ja sanonut.
+
+"Mutta oletko sinä sitäkin ajatellut, isä", virkkoi perheennainen,
+jonka laihat, kurttuiset ja kalpeat kasvot kävivät yhä kalpeammiksi,
+"ettei Pärtle-Prits ole mikään hyvä ihminen. Hän on juonikas,
+salakavala ja kauhean ylpeä."
+
+"Mene nyt, mene!" virkkoi Mihkel viitaten kädellään. "Ei hän minulle
+ole ollut juonittelija ja viekas, eikä lainkaan ylpeä. Ja jos hän
+tulee mulle vävymieheksi, niin ei sitä ensinkään tarvitse pelätä.
+Mistä sinä sitten otat ne enkelit, jolle lapsesi antaisit? Onko sitten
+tuo päivätyöläinen mikä lammas? Tiedätkö, hän sinut ja sinun lapsesi
+kaataisi pari kertaa päivässä maahan! Onhan hän samanlainen murhamies
+kuin hänen isänsäkin. Julkesihan hän piestä saksaakin, ja poikakin
+hävytön, oli karannut moision huoneissakin itse paronin kimppuun.
+-- -- -- Ajattele sentään, äiti, kun ihminen ei sen enempää pelkää
+saksaakaan, karkaa saksaa lyömään -- mitä huolii sellainen naisesta
+taikka sinusta ja minusta? -- -- -- Jaa, vaikka hän olisi kultaan
+kastettu, niin en ottaisi häntä majaani! Prits tuottaa minulle hyvää
+-- mutta tuo tuittupäähän suorastaan saattaisi minut saksan vihan
+alaiseksi! Sitten voidaan minulta ottaa tämäkin hiekkahauta, jossa nyt
+kökötän!"
+
+"Hyvä kyllä, Mihkel", virkkoi siihen Huntaugun emäntä katsellen
+miestään tarkasti silmiin. "Mutta jos sinun lapsesi ei tahdo tuolle
+miehelle mennä, jolle sinä häntä pakotat -- mitä sitten?"
+
+"Ei tahdo mennä, ei tahdo mennä!" matki Mihkel ja hänen otsalleen
+ilmestyi paha pilvi. "Itse olet elähtänyt ihminen, mutta puhut lapsen
+juttuja. Miksi ei hän tahdo mennä? Ketä parempia hän sitten odottanee?
+Voiko hän sanoa siinä miehessä vikaa olevan? Sitä hän ei voi sanoa
+eikä hänellä ole parempaakaan tiedossa -- sentähden pitää hänen mennä
+Pritsille."
+
+"Sinä tahdot sitten hänet väkisin pakottaa?"
+
+Mihkel kohotti ja silitti leukaansa, jota peitti lyhyt harmaa parta.
+"Jos hän on ymmärtäväinen niin ei pakkoa tarvita. Mutta jos hän alkaa
+joutavia juonitella, niin minun pitää näyttää, että olen isä, joka saan
+taivutetuksi tottelemattoman lapsen. Ja sinun, joka olet hänen äitinsä,
+pitää auttaa minua."
+
+"Siinä asiassa minä en sinua auta, Mihkel", vastasi Huntaugun emäntä
+hyvin päättävästi. "Minun mielestäni antaisimme Pritsin vielä odottaa
+-- vähintäinkin vuoden."
+
+"Hän ei tahdo odottaa", vastasi isäntä nyrpeänä. "Ja minkätähden
+odottaa? Kenelle se vuosi tuottaisi hyötyä -- Miinalle, Pritsille vai
+minulle? Nyt minulla on parempi paikka saatavana -- kuka tietää, kuinka
+olisi vuoden perästä?"
+
+Viiu hypisteli esiliinansa nurkkaa ja katseli mietteissään sen juovia.
+
+"Mihkel", lausui hän lempeästi, melkeinpä rukoilevasti. "Minä tiedän,
+ettei tyttö kärsi sitä miestä. Sinun pitää siis häntä siihen pakottaa.
+Ajattele nyt Jumalaakin vähän! Jumala ei salli kellekään vääryyttä
+tehtävän! Älä ole julma turkkilainen, ukkoni! Jumala ei anna sinulle
+sitä anteeksi!"
+
+Jopa rupesi Huntaugun isäntä vihaiseksi.
+
+"Jumala ja Jumala -- vääryys ja vääryys" toisti hän ja sylki seinään.
+"Salliikos Jumala sitten sitä, että lapsi tekee vanhemmalle vahinkoa ja
+häntä vastustaa? Jumala tahtoo, että lapset kunnioittavat vanhempiaan
+ja ovat heille kuuliaisia -- kas, sitä tahtoo Jumala! Ja nyt, jätä sinä
+jumalinesi minut rauhaan!"
+
+Näin lopetti hän keskustelunsa vaimon kanssa, he olivat kahden
+kesken puhelleet. Mihkel koitti myös saada Miinan kanssa tilaisuutta
+kahdenkeskiseen puhumiseen ja se tapahtuikin sitten kerran aitassa.
+
+Hän selitti lyhyesti, käskevällä äänellä, mitä tytön piti odottaa
+ja tehdä ja sanoi, ettei hän tämän eilisestä vastaan sanomisesta
+välittäisi, vaan antaisi sen kokonaan anteeksi, jos Miina nyt
+parantaisi mielensä ja kuulisi hänen sanojansa. Nyt isä käänsi tytölle
+selkänsä ja aikoi lähteä aitasta odottamatta vastustusta.
+
+"Isä!"
+
+"Mitä?"
+
+"Vie Pärtle-Pritsille sana, ettei hän tulisi minulle kosijaksi."
+
+Miina sanoi sen hiljaa ja nöyrästi. Mutta kun Mihkel kääntyi ja katsoi
+hänen silmiinsä, huomasi hän niissä jotakin, joka pani hänet hetkiseksi
+miettimään, niin, jopa hämmästytti häntä.
+
+"Mitä sinä sanot, tyttö?" virkkoi hän.
+
+"Sanoin, ettei Pärtle-Pritsin tarvitse nähdä vaivaa."
+
+Huntaugun isäntä ei siihen ymmärtänyt sanoa mitään. Vaan hänen koko
+vartalonsa näytti kuin suurenevan, kohoavan. Hänen silmänsä laajenivat,
+suu meni auki, leuka venyi pitkäksi. Hän ei todellakaan enää puhunut
+mitään, mutta hän ojensi kätensä ja viittasi risukasaa. Näin
+sanattomasti uhaten käänsi hän vastahakoiselle lapselle selkänsä. --
+
+Huntaugun talon kotoelämä oli tästä päivästä kuin olisi sitä uhannut
+synkkä, onnettomuutta ennustava ukkospilvi. Nähtiin vain kurttuisia
+kulmia, himmeitä silmiä ja kiinnipuristuneita huulia. Jos joku jotakin
+puhui, tapahtui se suurimmassa tarpeessa. Palvelija ja palvelustyttö
+eivät tohtineet enää kovasti nauraakaan isännän, emännän ja Miinan
+nyrpeyden tähden.
+
+Äiti ja tytär olivat asiasta keskenään puhuneet, vaan eivät keksineet
+minkäänlaista neuvoa. Miina tiesi vain sen, ettei hän tahtonut mennä
+Pritsille, ja äiti ainoastaan sen, että tytär on onneton, jos menee
+sellaiselle miehelle, jota ei tahdo. Mutta viikon kuluessa tapahtui
+äidissä muutos. Hän alkoi pitää mahdollisena Miinan menemistä Pritsille
+ja rupesi yhä enemmän asiaa miettimään, varsinkin niitä etuja, joita
+Kubja-Prits Mihklille oli luvannut. Suurempi ja parempi talo; enemmän
+karjaa, enemmän viljaa, enemmän maitoa, enemmän liinoja ja villoja;
+Mihkel moisiossa viinaisäntänä; tytär moisiossa voudin naisena; tulee
+jonkun ajan perästä entisessä kodissa käymään, eikä hän tyhjänä tule --
+moision käskynhaltija voi aina panna jotakin talteen; sittenhän alkaa
+perin mukava elämä! -- -- --
+
+Niin, niin! Jonka vatsa on tyhjä, myö oikeutensa hernerokkaan -- miksi
+ei hänen sitten pitäisi tehdä vähän uhrauksia toisen onneksi! Kun
+Huntaugun emäntä ajatteli ja punnitsi kaikkia noita etuja, kävivät
+esteet hänen silmissään vuoren suuruisista hiekanjyvän pienuisiksi.
+Taivainen taatto! Niinkuin ei mies olisi yhtä hyvä kuin joku toinenkin!
+Eikä hän viallinen mies ole. Hänellä on terveet jalat, järkeä päässä,
+suu poikkipuolin nenän alla, niinkuin toisellakin! Näyttää rakastavan
+tyttöä -- eihän mies muuten niin kovin hänen perässään juoksisi! Ja jos
+hän tyttöä rakastaa, ei suinkaan hän sille sitte paha liene! Hiukan
+juonikas ja salakavala -- no niin, joka ihmisellä on vikansa! Ei se
+Mihkelkään parhaimpia miehiä ole -- vaan kyllä hänen kanssaan toimeen
+tulee! Ja ihminenhän tottuu kaikkeen -- rakkaus tulee itsestään. Kun on
+pari lasta talossa, sitten ei rakkautta miestä kohtaan enää kaipaakaan.
+-- -- --
+
+Näin miettien alkoi Huntaugun emäntä tyttärelleenkin sinnepäin viitata.
+Kun hän sen teki ensimmäisen kerran, jäi Miina katselemaan häntä silmät
+suurina. Sitten kääntyi hän pois -- suuret kuumat kyyneleet välkkyivät
+hänen silmäripsissään. Äiti huomasi sen ja rupesi heti lohduttamaan.
+Ei hän ollut pahalla puhunut, ei tahtonut häntä pakottaa, oli vain
+kotirauhan takia ajatellut, että ehkä voisi niinkin tehdä. -- -- --
+Mutta kun hän toisen ja kolmannen kerran jälleen teki viittauksia, ei
+Miina enää ruvennut itkemään, vaan painoi punaiset huulensa lujasti
+kokoon ja hänen suuret ruskeat silmänsä katselivat yli äidin pään
+etäisyyteen. Äänettömänä hän kuunteli äidin sanoja, äänettömänä hän
+viimein käänsi hänelle selkänsä. -- -- --
+
+Viikon lopulla kävi Huntaugun perheenmies moisiossa paronin puheilla.
+Hän tuli sieltä hyvällä tuulella takaisin, sillä herra oli luvannut
+pitää ne ehdot, joista hän jo Pritsille oli maininnut. Ei hän sanonut
+vielä varmaan päättäneensä, minkä talon oli antava Mihklille, vasta
+jonkun ajan perästä saisi hän sen kuulla, mutta Mihkel sai kuitenkin
+olla varma siitä, että hän tahtoi pitää mielessään hänen ja tulevan
+vävymiehen pyynnön.
+
+Huntaugun isäntä kertoi tämän vaimolleen voitonriemuisena. Hänen
+ulkomuotonsa ja katseensa osottivat, kuinka tärkeänä miehenä hän nyt
+piti itseään. Ja kuinka ylpeä hän oli tulevasta vävymiehestään! Pritsin
+nimi oli hänellä nyt alituiseen suussa. -- -- --
+
+Huntaugun emännänkin silmissä oli Kubja-Prits, tuo juonikas, salakavala
+ja perin ylpeä mies, nyt aivan toinen ihminen. Kaikki hänen vikansa ja
+puutteensa vähenivät pieneksi pilkuksi, jota tuskin silmä erotti; sitä
+vastoin kasvoivat hänen hyvät ominaisuutensa niin suuriksi, että Viiun
+vihdoin täytyi ihmetellä, minkätähden hän ennen tuollaista kelpo poikaa
+oli halveksinut. --
+
+Seuraavana pyhänä oli Huntaugulla pienet vieraspidot. Pärtle-Jaan
+vaimoineen ja Prits tulivat käymään. Mihkel näytti tietävän heidän
+tulostaan, sillä hän oli hankkinut tuopin viinaa ja teettänyt kaljaa.
+Miina ei tiennyt, oliko hän siitä äidille puhunut; mutta ei äiti siitä
+tyttärelleen ollut mitään virkkanut.
+
+Jos Huntaugun ukko joskus oli pelännyt, että vastahakoinen,
+uppiniskainen tyttö olisi vieraille epäkohtelias ja vihamielinen, tai
+loukkaava ja nenäkäs, tai juoksisi pois heidän näkyvistään, niin hän
+oli erehtynyt. Miina vastasi rauhallisesti kaikkiin tervehdyksiin ja
+antoi vieraille kättä, jäi tupaan heidän joukkoonsa ja vastasi joka
+kysymykseen vaikka lyhyesti ja kylmästi. Kihlauksesta ei suorastaan
+puhuttu. Näytti kuin olisivat kaikki päättäneet olla niin varovaisia
+kuin suinkin. Prits itse oli kaikkein vaatimattomin. Ainoastaan silloin
+tällöin kääntyi hän neitoon ja kysyi häneltä jotain vähäpätöistä. Hän
+oli sen ohella ystävällinen ja kohtelias kuin ei olisi hänen ja Miinan
+välillä mitään tapahtunut, kuin ei olisi hän niitä, miehiäkään, joiden
+kintereille Miina oli uhannut koiran usuttaa.
+
+Pärtle-Jaan oli pitkä, kuivettunut mies, tukka ja parta punertavat.
+Tuo lyhyeksi keritty, tiheä parta peitti ainoastaan leuvan alustan
+ja poskien ääret, mutta leuka, posket ja nenänalunen olivat paljaat.
+Hänen silmänsä olivat pienet, vaalean harmaat ja vetiset. Nuo
+kummalliset silmät punaisine ripsineen ja kulmakarvoineen tekivät
+miehen tyhmemmän näköiseksi kuin hän todellakin oli. Mutta ei Jaan
+ymmärryksensä puolesta ollut yhtään typerämpi kuin Huntaugun Mihkel ja
+monet muut. Ei, hän oli monessa asiassa paljon viisaampi kuin monet
+vertaisensa. Moisiossa arvosteltiin häntä täsmälliseksi, kuuliaiseksi
+ja herran käskyille alamaiseksi talonisännäksi, joka antoi opmannille
+tai paronille monta hyvää viittausta, kun kyläläiset olivat ottaneet
+moision omaisuutta, käyneet metsässä, taikka pistäneet jotakin mukaansa
+riihestä tai viinakeittiöstä. Sentähden toivoi hän pian pääsevänsä
+kunnan vanhimmaksi. Jaanin arvoa ylempien silmissä kohotti vielä
+se, että hän oli hyvin jumalinen, ahkera kirkkomies ja kotona piti
+lukuhetkiä.
+
+Pritsin äiti oli pieni hiljainen, harvapuheinen nainen, jolla ei ollut
+suurta sananvaltaa kotonaan. Korkea villainen päähine, ja valkea huivi
+päässä, istui hän liikkumatta kuin puukuva nurkassa. Silloin tällöin
+lausui hän toisten puheeseen jonkun sanan karkealla, kovalla miehen
+äänellä, joka ei ollut sopusoinnussa hänen vähäpätöiseen vartaloonsa
+nähden.
+
+Puhe kävi vilkkaammaksi, kun illalla ruokapöydässä pantiin viinapullo
+kiertämään. Kehotettiin naisiakin rohkeasti maistamaan. Pärtle-Jaan oli
+ensimmältä juomisessaan hyvin varovainen ja työnsi pulloa takaisin,
+mutta sitten kun ensimmäiset ryypyt alkoivat vaikuttaa, joutui hän niin
+hyvälle tuulelle, että joi itse ja kehotti toisiakin juomaan. Nytpä
+alkoi jo Mihkelin ja Jaanin suusta kuulua sanat 'vävymies' ja 'miniä',
+ja Pritsille ja Miinalle iskettiin viekkaasti silmää.
+
+Mutta enempää ei puhuttu. Näyttiin yleensä oltavan tyytyväisiä siihen,
+että Miina, joka ruokapöydässä oli istunut Pritsin vieressä, oli
+tämän kanssa vaihtanut moniaita sanoja ja vastasi myös estelemättä
+Pärtli ukon kysymyksiin tai leikkipuheisiin. Suurta mielihyvää näytti
+myös sekä Pärtlen väelle että Mihklille itselleen tuottavan se, että
+Huntaugun emäntä koitti vierailleen olla varsin ystävällinen ja
+puhelias. Mihkel ihmetteli sitä salaa. Parempaa mielenmuutosta ei
+voinut toivoa!
+
+Pienet pidot loppuivat ilman muistutuksia, mutta sekä vieraat että
+kotiväki näyttivät olevan niihin täysin tyytyväisiä. Huntaugun isä,
+jonka kieli oli käynyt hyvin pehmeäksi, virkkoi vielä Miinalle, kun oli
+vetänyt oven kiinni vierasten jälkeen:
+
+"Kuule tyttö, minä luulen, että sinä lopultakin käyt järkeväksi" -- --
+
+Tulevalla viikolla alettiin jo ajoissa huomauttaa Miinaa, minkälainen
+merkillinen tapaus hänellä torstai-iltana oli odotettavissa. Miina
+teki, niinkuin kainot tytöt sellaisissa tilaisuuksissa tavallisesti --
+hän vaikeni, käänsi pois päänsä ja väistyi syrjään.
+
+Mutta keskiviikko iltana hän itse alkoi siitä puhua äidille. Hän
+kysyi, tulisiko Prits viinoineen todellakin huomen iltana. Viiu hyvin
+vilkkaasti vakuutti niin olevan.
+
+"Kuule, äiti", lausui Miina ihmeen rauhallisen näköisenä: "jos sinä
+olisit tytär ja sinulle tulisi kosija, josta et huolisi -- mitä sinä
+silloin tekisit?"
+
+"Etkö sinä sitten Pritsistä ensinkään huoli?"
+
+"Senhän sinä kyllä tiedät! Mutta vastaa minun kysymykseeni!"
+
+"Mitä minä tekisin? Minä ajattelisin perinpohjin asiaa ja sanoisin:
+Prits on mies niinkuin joku toinen, elatusta hänellä on ja paremmin
+kuin monella muulla, vanhemmat tahtovat minut hänelle antaa, jos en
+hänelle mene, vihastutan monta ihmistä ja omat vanhempanikin -- otan
+hänet siis paremman puutteessa. -- -- -- Kas niin, lapseni, niin minä
+tekisin." -- -- --
+
+"Ja jos sinulla olisi toinen sulhanen, jota et tahtoisi jättää -- et
+millään ehdolla?" virkkoi Miina.
+
+"Onko sinulla sitten toinen?"
+
+"Minä sanoin -- jos sinulla olisi?"
+
+"Noh, niin ajattelisin taas, ja jos näkisin, että toinen on kyllä
+hyvä mies, mutta ei voisi minua ottaa, ja kun vanhemmatkin ovat häntä
+vastaan -- niin -- niin ottaisin kuitenkin ensimmäisen!"
+
+"Oikeinko totta, äiti?"
+
+"Kuinkas muuten."
+
+Miina loi nyt äitiinsä pitkän, pitkän katseen. Se oli hukkuvan katse,
+jolta viimeinenkin pelastuksen toivo oli kadonnut. -- -- -- Mutta
+sitten välkähti Miinan syvissä tummissa silmissä säde, hän puristi
+hampaansa yhteen, asetti kädet puuskaan ja -- purskahti viimein
+nauruun. -- -- --
+
+Mitä hän nauroi, sitä jäi äiti miettimään. -- --
+
+Tuo merkillinen ilta oli käsissä. Isäntä ja emäntä olivat aikaiseen
+lopettaneet työnsä ja istuivat erinomaisen juhlallisina lämmitetyssä ja
+puhdistetussa tuvassa. Miina oli mennyt aittaan pukeutumaan parempiin
+vaatteisiin. Ulkona oli lämmin ja kirkas ilma; kuu paistoi, tähdet
+loistivat, syvä hiljaisuus vallitsi kylässä; kaukaa kuului vain koiran
+haukunta. Ja tuvassa rätisi palava päre, sirkka lauloi -- täälläkin oli
+niin hiljaista, niin juhlallista, niin hauskaa. -- -- --
+
+Miina tuli aitasta tupaan, parempi puku yllään, punainen seppele
+päässä, ja meni pimeään kamariin, josta hän näytti jotakin etsivän.
+Jonkun hetken perästä tuli hän sieltä pois ja sanoi menevänsä aittaan.
+Äiti ja isä keskustelivat toistensa kanssa, eivätkä näyttäneet
+kiinnittävän erinomaista huomiota tyttöön.
+
+Samassa alkoi Murri haukkua suurella rähinällä, ja hevosella
+ajettiin pihaan. Poika juoksi tuvasta ulos, palvelustyttö perässä.
+Päivätyöläinen vaimoineen lopettivat kiireesti illallisensa ja
+viimeksimainittu puhdisti nopeasti pöydän.
+
+Sulhasia tuli!
+
+Iloisesti tervehtien astui liinatukkainen kupias matalasta ovesta
+sisään; sitten tuli aittamies, jota hän oli pyytänyt puhemiehekseen.
+Viimeksimainittu oli lyhyt, kasvoiltaan punottava mies, joka vasemmalla
+silmällä katseli kieroon ja joka yski hiljaa yhtä mittaa niinkuin joku,
+joka aikoo ruveta puhumaan.
+
+Kättä antaen tervehdittiin talon väkeä, ruvettiin istumaan ja
+pistettiin piippuun sulhasen tupakkakukkarosta ja alettiin hiukan
+jäykästi keskustella, harmaan väkevän savun noustessa kolmesta suusta
+karstaisia orsia kohti. Emäntä istui rauhattomana jonkun hetken
+miehensä rinnalla penkillä, alkoi sitten luomaan odottavia katseita
+ovelle, ja kun ei se auvennut, nousi hän ja lähti ulos. Palvelustyttö
+ja poika olivat tulleet tupaan takaisin. Viimeinen oli pitänyt huolta
+sulhasmiehen hevosesta.
+
+Emäntä läksi ja viipyi kauvan.
+
+Nyt alkoi taas Pritsin katse kääntyä oveen päin. Hän odotti, odotti --
+vihdoin kääntyi hän isännän puoleen ja sanoi:
+
+"Eivätkö teidän ihmiset olekaan vielä kaikki kotona, vaih?"
+
+"Kaikki ovat minun tieteni kotona", hän vastasi rauhallisena.
+
+"Perheentytär varmaankin ujostelee?" virkkoi puhemies yskien.
+
+"Voi niin olla! Noh, kyllä äiti rohkasee!"
+
+Mutta tuo rohkaseminen näytti kestävän liian kauvan; ei tullut äitiä
+eikä tytärtä. Tuvassa alkoi oleminen käydä yhä tuskallisemmaksi.
+-- -- -- Vihdoin kuitenkin ilmaantui Viiu, mutta ilman Miinaa. Emäntä
+oli hämmästyneen näköinen, hänen katseensa kiiti hätäisesti yli tuvan,
+sitten hän avasi pimeän kamarin oven ja astui sinne. Siellä hänen
+kuultiin tunnustelevan kuin olisi jotakin etsinyt; mutta pian astui
+hän taas ulos, nykäsi mennessään Mihkliä kylkeen ja astui sitten taas
+kiireesti pihalle. -- -- --
+
+Isäntä läksi hetken ajan perästä hänen jälkeensä.
+
+"Kuule, Mihkel, Miina on kadonnut!"
+
+"Kuinka niin?"
+
+"Häntä ei löydy mistään!"
+
+"Älä puhu joutavia!"
+
+"Ei häntä ole aitassa, ei kamarissa, ei pihassa." -- -- --
+
+"Missä hän sitten on?"
+
+"Voi Jumala, jos sen tietäisin!" hätäili Viiu, ja vasta nyt huomasi
+Mihkel, kuinka hän säikähdyksestä värisi.
+
+Huntaugun isäntä oli hetken aikaa vaiti. Hän seisoi liikkumattomana
+kuin patsas. Sitten alkoi hän kiireesti astua aitan luo. Työnsi oven
+auki ja huusi: "Miina! Miina!" Kun ei saanut vastausta, astui sisään,
+ja tunnusteli pimeän aitan aivan läpeensä. Ei mitään! Sitten käveli
+ympäri aitan, tuli jälleen tuvan luo takaisin, etsi kaikki seinän
+taustat, etsi tytärtä riihenalusesta, navetasta, karjapihasta -- kaikki
+turhaan!
+
+Viiu oli häntä etsimisessä auttanut. Nyt seisoivat he jälleen
+vastattain tuvan ovella kuunvalossa, eikä kumpainenkaan voinut sanaa
+lausua.
+
+"No, hiisi vieköön, kun hän minulle tuon tempun teki!" virkahti vihdoin
+Mihkel kähisevällä äänellä.
+
+"Minkälaisen tempun?"
+
+"Että kosijain tähden itsensä kadottaa!"
+
+Äidin mielessä oli se ajatus jo aikoja ollut. -- -- --
+
+"Joudu, Viiu, juokse Uudentuvan mökkiin -- katso, eikö hän ole siellä!
+Pistäy sitä ennen Anipaju-Liisun ja Toomu-Tönun Jaakon luona --
+siellähän tyttö aina käy. -- -- -- Minä koitan sillä aikaa rauhottaa
+Pritsiä ja puhemiestä."
+
+He astuivat molemmat tupaan takaisin. Kun Mihkel jälleen istui vieraiden
+luo, kutsui emäntä pojan ja tytön ulos. He viipyivät kaikki kolme pitkän
+aikaa poissa. Suurella vaivalla koitti Huntaugun isäntä salata
+hajamielisyyttään ja keksiä puheenaihetta, mutta pian Prits ja puhemies
+huomasivat, että jotakin oli tapahtunut ja katselivat tutkivasti
+ympärilleen.
+
+"Missä Miina on?" kysyi vihdoin kupias suoraan.
+
+"Kyllä hän kohta tulee!"
+
+"Eikö hän nytkään ole kotona?"
+
+"Oli hän tässä vast'ikään. Juuri ennen teidän tuloanne kävi tuvassa."
+
+"Ja nyt?"
+
+"Voi olla, että hän pistäytyi jonkun naapurin luona."
+
+Odotettiin vielä. Odotettiin puoli -- odotettiin lähes tunti. Silloin
+ilmestyi emäntä. Hänen kasvonsa olivat kalpeat kuin vaha. Mihklin
+kysyvään silmäykseen vastasi hän pudistaen äänetönnä päätään. Ja
+sitten tulivat tyttö ja poika. -- -- -- Eivät kumpikaan olleet Miinaa
+löytäneet kylästä. Ei missään oltu häntä tänä iltana nähty. -- -- --
+
+Tuskastuttava tunne ahdisti tuvassaolijoita. Sitten nousi Kubja-Prits
+ylös istuimeltaan.
+
+"Hän juoksi pois minun tähteni!" puhui hän ja ääni kuului hammasten
+välistä kuin vihaisen käärmeen suhina. "Ja tiedättekö, missä hän on?
+Uudentuvan mökissä on hän!"
+
+"Ei, siellä häntä ei ollut", huudahti äiti itkien, "sieltähän juuri
+tulen!"
+
+
+
+
+7.
+
+SIVEELLISET KÄSITTEET.
+
+
+Itämeren maakuntain aateliset antoivat siihen aikaan lapsilleen
+kotiopetusta aikaihmisiksi asti. Tyttärille kotiopetus pidettiin
+tavallisesti riittävänä, mutta Viron moision herrat panivat poikansa
+vielä vuodeksi tai pariksi Toompean aateliskouluun. Sieltä menivät
+nuorukaiset lyhyeksi ajaksi sotaväkeen saadakseen jonkun arvonimen
+ja rupesivat sitten kotona maanviljelijöiksi. Yllämainitun Tallinnan
+keskikoulun kurssin suoritti vain pieni osa; vuonna 1861 ilmoitettiin
+sanomalehdissä, että viimeisen 25 vuoden kuluessa oli vain 50 Viron
+aatelisnuorukaista täydellisesti läpikäynyt Toompean koulun. Ei ole
+siis ihme, että Tarton yliopistoon lähti niin vähän moision herrain
+poikia, ja että nekin, jotka siellä olivat, harvoin suorittivat mitään
+tutkinnoita. Lyhemmän tai pitemmän ajan perästä he sieltä erosivat,
+nautittuaan ylioppilaselämästä enemmän huvin kuin opintojen vuoksi.
+
+Paroni Heidegg oli myös talossaan pitänyt kaksi kotiopettajaa, mies- ja
+naisopettajan, aina siitä ajasta kun vanhemmat lapset -- neiti Ursula,
+joka kolmatta vuotta jo oli naimisissa ollut sekä Herbert ja Adelheid
+-- olivat joutuneet kouluikään. Herbertkin oli kotoa tullut Toompean
+aateliskoulun ylemmille luokille, josta hän koulun läpikäytyään,
+oli mennyt yliopistoon. Mutta sieltä oli hän eronnut tutkinnoita
+suorittamatta ja niinkuin edellä on kerrottu matkustanut Saksaan,
+erääseen moisioon länsi Preussissa, jossa oli oppimassa käytännöllistä
+maanviljelystä. Hän tahtoi nimittäin kehittyä kunnolliseksi ja eteväksi
+maanviljelijäksi, jotta olisi voinut kotimaassaan panna toimeen niitä
+uudistuksia, joista ulkomailla niin paljon siihen aikaan puhuttiin ja
+kirjoitettiin. Tällainen harrastus oli silloin harvinaista Itämeren
+maakunnissa. Paroni Rydiger Heidegg, vaikka kyllä oli hyvin suuri
+vanhoillaolija, joka väärinkäytti valtaansa talonpoikia kohtaan ja
+piti heitä ainoastaan työkoneina sekä pelkäsi kaikkia uudistuksia, ei
+kuitenkaan ollut pannut esteitä pojan opintohalulle kahdestakin syystä.
+Hän rakasti paljon vanhimpaa poikaansa ja toiseksi oli hän kyllin
+rikas, antaakseen pojan tehdä kokeita; jos onnistuivat oli hyvä, -- jos
+eivät onnistuneet -- niin eihän tullut suurempaa vahinkoa.
+
+Adelheid oli neiti Ritterin johdolla saanut yleisen sivistyksensä.
+Neiti Marchand harjoitti häntä vielä ranskan kielen puhumisessa,
+pianonsoitossa ja laulussa. Vakituisina oppilaina oli ranskalaisella
+neidillä ja herra Lustigilla vain Ada, Raimund ja Kuno.
+
+Herra Gottlieb Lustig oli vanha vakava ja tottunut opettaja, jota
+vanhemmat hyvin arvostelivat, mutta neiti Marchandista eivät vielä
+voineet mitään päättää. Vanhempain mielestä oli epäilyttävää, että
+ranskalainen käytti toista opetustapaa kuin neiti Ritter, että
+hän kirjatietoja koitti tehdä elävämmäksi luonnosta ja elämästä
+otetuilla esimerkeillä; mutta kun ei kumpikaan paljon ymmärtänyt
+kasvatusopillisia asioita, niin eivät vielä rohenneet Julietten
+opetustapaa vastaan tehdä muistutuksia, joskaan eivät sitä hyväksi
+kiittäneet. Heihin vaikutti hieman myös Herbert, joka ulkomailla
+oli tutustunut uuteen opetustapaan ja kiittänyt sitä hyväksi. Neiti
+Marchandin ranskan kielessä, pianonsoitossa ja hänen laulussaan
+he sitävastoin eivät löytäneet moitteen aihetta. Kun he kahta
+viimeksimainittua vertasivat neiti Ritterin taitoon, niin vei
+ranskalainen ehdottomasti voiton. Jopa vanha paronikin, jolle soitanto
+oli kerrassaan tuntematon asia -- paronitar ymmärsi sitä jotenkin hyvin
+-- tunsi toisinaan nautintoa, kun Julietten notkeat sormet soittimilla
+hyppelivät ja hän pehmeällä sointuvalla alttoäänellään esitti jonkun
+italialaisen aarian tai ranskalaisen kansanlaulun.
+
+Ylipäätään täytyi Julietten tunnustaa, että hän paronin kanssa tuli
+paremmin toimeen kuin paronittaren ja vanhemman tyttären Adelheidin.
+Molemmat koittivat häntä vastaan osottaa sääty-ylpeyttä, jota hän vasta
+täällä Viron moisiossa oikein oppi tuntemaan. Venäjän korkeammassa
+seurapiirissä, kenraali Dawöidowin perheessä Pietarissa, ei hän ollut
+sellaista tuntenut. Siellä oli häntä naisena, sivistyneenä ihmisenä ja
+vielä ulkomaalaisena kohdeltu sillä arvonannolla ja kohteliaisuudella
+kuin muitakin perheen- ja saman seurapiirin jäseniä. Paroni Heideggiin
+nähden ei Juliettella tässä asiassa ollut valittamisen syytä. Hän
+ei ollut tuttavallinen, mutta kohtelias. Toisinaan vaikutti hänen
+ritarilliseen mieleensä ranskalaisen harvinainen kauneus; eihän
+tällaiseen ihailemiseen juuri kukaan ole liian vanha, eikä varsinkaan
+paroni Heidegg, joka nuorena oli ollut koko perhonen.
+
+Isäntäväestä miellytti kouluneitiä enimmin paroni Herbert. Tämä oli
+ainoa, joka häntä, "palvelus ihmistä", koitti kohdella vertaisenaan.
+Hänen raitis iloinen olentonsa, hänen suoruutensa ajatuksissa ja
+puheissa, hänen hyvä ymmärryksensä ja selvä huomiokykynsä monessakin
+asiassa, ennen kaikkea hänen laajempi sivistyksensä tekivät, että hänen
+seuransa miellytti neiti Marchandia, joka täällä usein tunsi olevansa
+yksin. Heidän molempien mielipiteet olivat kyllä usein vastakkaisia,
+sillä paroni Herbert, niinkuin hän vanhemmilleen vakuutti, ei ollut
+luopunut Itämeren maakuntain vanhoillisesta katsantotavasta, mutta
+Julietten mielestä hän usein väitteli vastaan vain puolustaakseen
+mielipidettään, ja antoi kuitenkin pian myöten sekä vastustajallekin
+oikeuden.
+
+Monet pienet tapaukset, joille Juliette viattomuudessaan ei antanut
+suurta merkitystä, vaikuttivat ennen pitkää, että paronitar aivan
+erityisellä tavalla hänelle osotti sääty-ylpeyttään ja rajoitti hänen
+vaikutustaan opettajana.
+
+Kuno ja Ada olivat eräänä päivänä opettajastaan kaivanneet äidilleen.
+He kävelivät neiti Marchandin kanssa puutarhassa. Siellä oli vanha
+Lauri puutarhuri tehnyt työtä. Kun he olivat lähestyneet häntä, oli
+ukko ottanut lakin päästään kuin ainakin ja Kunon häntä puhutellessa
+seisonut koko ajan lakittomin päin. Sitä oli neiti Marchand nähtävästi
+ihmetellyt ja antanut puutarhurille merkin, että tämän piti panna
+lakki päähänsä. Ja kun ukko ei varmaankaan ollut viittausta ymmärtänyt
+eikä sitä tehnyt -- oli neiti Marchand mennyt ja pannut miehelle lakin
+päähän, jolloin hän käsillään kasvoillaan ja ranskan kielen avulla
+oli koittanut selittää, ettei hänen tarvinnat heidän edessään
+seisoa paljain päin -- tervehtäessä oli lakin nostaminen ollut
+riittävä. -- -- --
+
+Tuota kaipaamista kuullessaan alkoivat paronittaren silmät hehkua.
+
+Heti käski hän kutsua neiti Marchandin luokseen. Kiivain sanoin vaati
+hän selitystä tapauksesta. Oliko hänestä oikein käskeä puutarhurin
+pitämään lakkia päässään paronin lasten edessä.
+
+Neiti Marchand oli kuin pilvistä pudonnut. "Oli", hän sanoi, "ei
+ainoastaan lasten, vaan minunkin edessäni."
+
+"Minkätähden?"
+
+"Ensiksi sentähden, ettei vanhan, harmaapäisen miehen tarvitse minun
+ja lasten edessä seisoa paljaspäisenä ja toiseksi sentähden, että oli
+kylmä, tuulinen ilma."
+
+"Mutta tuo mies on talonpoika -- hänen pitää seisoa lasten edessä
+paljain päin, minun lasteni edessä!" huudahti armollinen rouva.
+
+"Sitä minä en tiennyt, paronitar", vastasi Juliette rauhallisena. "Minä
+luulin, että minun piti opettaa lapsille vanhuuden kunnioitusta; se
+tietääkseni kuuluu kristilliseen siveysoppiin."
+
+"Kristilliseen siveysoppiin kuuluu vain se, että alempain ylempiä,
+orjain isäntiä pitää pelätä ja kunnioittaa, ei päinvastoin! Pyydän
+teidän ottamaan huomioon tämän. Teidän valtanne ei ulotu niin
+laajalle, että te tässä talossa voisitte antaa uusia määräyksiä,
+varsinkin sellaisia, jotka voivat heikontaa palvelijain kunniantuntoa
+isäntäväkeään kohtaan. Jättäkää se paronin ja minun asiakseni."
+
+"Ei mulla sitä aikomusta ollutkaan, paronitar!"
+
+"Te olette kuitenkin pitkästi ja laajasti selittänyt, että talonpojat
+ja aateliset ovat yhdenarvoisia ihmisiä, että Jumalan silmissä ei
+ihmisillä ole minkäänlaista erotusta, ja että siis ei toinen ihminen
+saa toista halveksia -- se on synti. -- -- -- Jos uskallan pyytää
+teitä, neiti Marchand, niin pitäkää tuollaiset opetukset sille
+varalle, että vastaisuudessa saatte toimen jossakin _porvarillisessa_
+perheessä. -- -- -- Minä toivoisin, että minun lapsiani kasvatettaisiin
+ja valmistettaisiin sellaisiksi, joilla vastaisuudessa tulee
+olemaan tekemistä suuren ihmisjoukon kanssa, jota he kerran tulevat
+vallitsemaan -- minä vaadin lapsilleni heidän säätynsä mukaista
+kasvatusta."
+
+"Eikä kristillistä?"
+
+"Eikö se ole kristillistä kasvatusta, josta puhuin?"
+
+"Minua on toisin opetettu, paronitar."
+
+"Minähän sanoin, että porvari-lapsia niin voi opettaa!"
+
+"Minä en ole porvari-lapsi. Isäni on aatelismies."
+
+Dorothea von Heideggin teräsharmaat silmät kävivät suuremmiksi; hänen
+pitkä, heikko vartalonsa hoippui edes takaisin laajassa vannehameessa.
+
+"Teidän isänne on aatelismies?" toisti hän hitaasti. "Teidän
+passissanne ei puhuta siitä mitään."
+
+"Minun suvussani ei aatelisnimi ole enää tarpeellinen siitä asti,
+kun isäni Ranskasta muutti Sweitsiin ja on saanut Genfin kantonissa
+kansalaisoikeudet."
+
+"Ei ole enää tarpeellinen? Vai niin?" Ja vasten tahtoaan osottivat
+paronittaren kasvot suurta ihmettelyä. "Vaan sehän on teidän oma
+asianne", virkkoi hän sitten ylpeästi. "Pyydän teidän ottamaan
+viittaukseni huomioonne, neiti Marchand!"
+
+Kohta sen jälkeen tapahtui toinen asia. Kuno oli suuttunut
+palvelustyttöön jostakin vähäpätöisestä asiasta ja potkassut häntä niin
+kovasti sääreen, että tyttö rupesi tuskasta itkemään. Neiti Marchand
+näki tämän ja vaati poikaa pyytämään tytöltä anteeksi, ja kun ei hän
+siihen taipunut, antoi hän tälle rangaistukseksi erityisen kirjallisen
+työn.
+
+Mutta vallaton lapsi läksi äidille opettajastaan kaipaamaan.
+Seurauksena oli uusi ottelu siveyskäsitteistä.
+
+"Toivoisin, neiti Marchand", alkoi paronitar, kun kouluneiti oli
+tullut hänen eteensä, "että te jättäisitte lasten rankaisemisen minun
+huolekseni silloin, kun asia ei suorastaan koske kouluopetusta."
+
+"Se merkitsee, ettei minun tarvitse opetuksen ulkopuolella pitää mitään
+huolta lasten kasvatuksesta taikka, etten saa mitenkään koittaa heihin
+vaikuttaa", lausui Juliette neiti, "vaan ainoastaan tiedollinen opetus
+on minun tehtäväni."
+
+"Ainakin toivon, että te ette itsevaltaisesti ryhtyisi rangaistuksiin,
+vaan ensin antaisitte minun saada tietoa asiasta ja päättää
+rangaistuksesta."
+
+"Mutta, paronitar, minun täytyy huomauttaa, että se vähentää minun
+vaikutusvaltaani lapsiin nähden eikä se mielestäni ole hyväksi. Se
+henkilö, jota minun on tullut kasvatuksessa auttaa, on aina sallinut
+minun rangaista lapsia, jos olen nähnyt heidän jotakin pahaa tekevän."
+
+"Sallittehan, neiti Marchand, että minä omassa talossani saan antaa
+ohjeita", vastasi rouva von Heidegg rauhallisesti, mutta sitä
+loukkaavammasti. "Sellainen valta oli kyllä neiti Ritterillä ja monella
+muulla minun entisellä opettajattarellani, sillä he kaikki olivat --
+niinsanoakseni vanhempia ihmisiä. -- -- -- Te, neiti Marchand, olette
+siihen toimeen vielä liian nuori, jonka päätän siitä, että ette ota
+kylliksi tarkkaa tietoa lasten erehdyksistä."
+
+"Saanko kysyä, paronitar, minkälaisia erehdyksiä tarkotatte?"
+
+"Nuorimmalla pojallani on puoli tuntia sitten ollut pieni lapsellinen
+kinastus palvelustytön kanssa --."
+
+"Kuno potkasi jalallaan palvelustyttöä", sanoi kouluneiti.
+
+"Vai potkasi? Minä en sitä kiitä hyväksi, neiti Marchand. Mutta
+täytyy ensin kysyä eikö tytössä itsessään ollut syytä, eikö hän lasta
+kiusannut." -- -- --
+
+"Ei, hän ei tehnyt Kunolle mitään pahaa; Mai vain pyysi, että hän olisi
+tullut pois akkunalta, jota tyttö tahtoi pyyhkiä."
+
+"Kuno puhui toisin. Mutta olkoon! Tuosta vallattomuudesta olisin
+itsekin häntä rangaissut. Mutta nyt tulemme teidän rangaistukseenne,
+neiti Marchand. Te olette vaatinut, että minun poikani piti pyytää
+anteeksi palvelustytöltä!"
+
+"Niin, sentähden että hän tälle oli tehnyt vääryyttä! Minun mielestäni
+tulee kasvavalle lapselle tehdä selväksi, mikä on oikeutta mikä
+vääryyttä. Se kasvattaa hänen oikeuden tuntoaan ja arvostelukykyään ja
+samalla kehittää hänen luonnettaan."
+
+"Mutta heikentää palvelijain kunnioitusta ja pelkoa herrasväkeä
+kohtaan, vähentää myös aatelislapsen itseluottamusta ja oman arvon
+tuntoa", huudahti paronitar terävästi. "Olisin ollut tyytyväinen,
+jos te Kunolle olisitte rangaistukseksi hänen lapsellisesta
+vallattomuudestaan antaneet pienen lisätyön -- mutta anteeksipyytämisen
+vaatimus on liiallista. -- -- -- Niinkuin sanottu, neiti Marchand --
+välttääksemme edelleen tällaisia tapahtumia, pyydän, että jätätte
+rankaisemisen minun asiakseni." -- -- --
+
+Hän kääntyi ja meni kahisevassa, muodikkaassa vannehameessa toiseen
+huoneeseen --. Neiti Marchand sai mennä!
+
+Juliette oli enemmän surullinen kuin vihainen tullessaan omaan
+huoneeseensa. Hän rakasti työalaansa, hän piti suurena etuna saada
+kehittää kasvavia ihmisvesoja ja iloitsi onnesta nähdessään, että
+jokukaan siemen, jonka hän oli koittanut lasten sydämmeen juurruttaa,
+alkoi itää ja versoa. Vanhuus ja pettymykset eivät vielä olleet
+laimistaneet tätä innostusta. Mutta jos nyt tuolla tavalla piti ruveta
+työtä tekemään tarkasti rajoitetun suunnitelman ja vielä päälle
+päätteeksi sellaisen katsantotavan mukaan, joka oli aivan vastakkainen
+hänen omalleen -- niin saattoi halu ja innostus kerrassaan kuoleentua.
+Tämän tunteen vallassa hän päättikin heti lähteä siitä puhumaan ja
+sitten erota. Mutta kun Juliette ei koskaan voinut panna toimeen
+päätöksiä kiihottuneessa mielentilassa ja kun hän kauvan ei voinut
+kantaa vihaa ketään kohtaan, niin hän seuraavana päivänä jälleen päätti
+koittaa vielä jonkun aikaa olla paikoillaan ja katsoa, kuinka vasta oli
+käyvä.
+
+Mutta mitä kasvatukseen, ympäristöön ja avarampiin katsantotapoihin
+tulee, oli hän kasvanut niin aivan erilaisessa ilmapiirissä, että hän
+tällä vieraalla pohjalla kompastui siinä, missä toinen pääsi esteettä
+eteenpäin. Hän ei ymmärtänyt eikä huomannut välttää kompastuskiviä
+tiellänsä. Hän luuli tekevänsä täysin luvallisia asioita, mutta
+pian hän sai tietää että ne olivat kielletyitä. Sentähden ei ollut
+ihmettelemistä, että ensimmäisiä onnettomuuksia seurasi vielä monta
+muuta.
+
+Eräänä kuivana, päivänpaisteisena pyhäpäivänä marraskuun alussa oli hän
+lähtenyt Adan ja Raimundin kanssa pitemmälle kävelyretkelle. Pitkin
+jäätynyttä, epätasaista maantietä kulkiessaan he lähestyivät tien
+vieressä olevia talonpoikaishökkeleitä. Julietten, joka ajatuksissaan
+silmäili noita majoja, johtui äkkiä mieleen, että hän jo aikoja oli
+päättänyt käydä sisäpuoleltakin katsomassa virolaisten asumuksia.
+Nythän olikin siihen tilaisuutta, hehän olivatkin jo kylässä ja
+asukkaat, joita Juliette tahtoi nähdä kotonaan, olivat pyhäpäivänä
+varmaankin siellä. Opettajaneiti ilmoitti lapsille aikeensa ja kysyi
+heiltä, tahtoisivatko lähteä hänen kanssaan. Molemmat uteliaina
+suostuivatkin heti, sillä he eivät olleet koskaan ennen pistäneet
+jalkaansa kylämökkiin. Sanottu ja tehty. He astuivat erääseen
+suurenlaiseen savutupaan, katselivat, mitä siellä oli katselemista,
+puhuivat muutamia sanoja asukkaiden kanssa -- neiti Marchand tietysti
+Adan ja Raimundin tulkitsemisen avulla -- ja joivat janoonsa
+talonpoikain kaljaakin. Sattumalta olivat he joutuneet Uudentuvan
+perheeseen. Kun uuni parastaikaa lämpisi, niin katkera savu ajoi heidät
+pian jälleen ulos. Sitten he läksivät lähellä olevaan pieneen mökkiin.
+Tuskin mahtuivat he kaikki yhtaikaa tuohon matalaan karstaiseen
+kuoppaan ja siellä ollessaan voivat tuskin kääntyä. Juliette tunsi
+siellä kohta tuon suuren tukevan työmiehen, joka vitsoja saatuaan oli
+häneen ja lapsiin luonut niin vihaisen katseen ja sitten vaijeten
+kulkenut niin ylpeänä heidän ohitsensa. Juliette tiesi, että se oli
+palvelustyttö Maien veli ja tuo ujo vanha muori tuolla uunin luona
+hänen äitinsä. Nöyrästi niinkuin Uudentuvan asukkaatkin olivat tämänkin
+hökkelin eläjät herrasväen astuessa heidän huoneeseensa nousseet
+seisomaan ja nöyrästi ja kohteliaasti vastasi tuo suuri, vakava työmies
+jokaiseen ystävälliseen kysymykseen, jonka kouluneiti hänelle teki Adan
+ja Raimundin välityksellä.
+
+"Ja tuollaisessa hökkelissä elävät ihmiset!" huudahti neiti Marchand
+kotimatkalla. "En todellakaan olisi voinut uskoa, että löytyy
+tuollaista kurjuutta! Ihmettelen, ettei savu, häkä ja huono ilma heitä
+tapa."
+
+"Talvella on heillä vielä elävätkin tuvassa!" sanoi Ada
+ylenkatseellisesti.
+
+"Elävät tuvassa? Minkätähden?"
+
+"Niillä on varmaankin navetassa liian kylmä."
+
+Juliettea vaivasi niin ahdistava tunne, ettei hän enää voinut mitään
+puhua. Ja tuo tunne ahdisti häntä sitten vielä pari päivää. Hänen
+silmissään kuvastui alituiseen tuo kurja kuva, jonka hän oli saanut
+virolaisen talonpojan asunnoista.
+
+Mutta Juliette ei olisi unissaankaan voinut aavistaa, että hänen
+kylässä käyntinsä olisi jälleen tuottava ikävyyksiä. Ja kuitenkin kävi
+niin.
+
+Ada oli vielä samana iltana ilmoittanut vanhemmilleen, missä neiti
+Marchand oli heidän kanssaan käynyt. No, nyt tapahtui ihme! Paronitar
+antoi heti palvelijalle käskyn riisua paikalla lasten yltä ne vaatteet,
+joilla he olivat käyneet talonpoikain majoissa ja panna uudet sijaan.
+Sitten piti hän lapsille pitkän varotuspuheen, että minkätähden olivat
+kuulleet opettajaneidin ääntä, ja vihdoin kutsuttiin pääsyyllinen itse
+oikeuden eteen. Toisena tuomarina oli tällä kertaa itse vanha paroni.
+
+"Neiti Marchand", alkoi viimemainittu, kun rouva vihasta väristen astui
+edes takaisin lattialla. "Te olette tänään käynyt minun lasteni kanssa
+kylän majoissa."
+
+"Niin olen, herra paroni."
+
+"Se oli hyvin ajattelematonta!"
+
+"Ajattelematonta?"
+
+"Se oli anteeksiantamaton teko!" huusi rouva äänellä, joka vinkui kuin
+piiskanisku ilmassa.
+
+"Minä en ymmärrä --?" sopersi Juliette hyvin hämmästyneenä. "Uhkasiko
+meitä siellä mikään vaara? He kaikki olivat hyvin rauhallisia,
+hyväntahtoisia ihmisiä -- -- --."
+
+"Ei sellainen vaara", vastasi paroni kiivaasti. "Mutta minä en salli
+lasteni käyvän niin siivottomissa paikoissa kuin meidän talonpoikain
+asunnot ovat. Ylipäätään ei heillä siellä ole mitään tekemistä,
+ja toiseksi voivat he sieltä saada kaikellaista saastaa ja
+eläväisiä -- -- --."
+
+"Ja tautiakin!" huudahti paronitar.
+
+"Mutta me emme kummassakaan mökissä viipyneet kuin silmänräpäyksen",
+virkkoi neiti Marchand kasvot kalpeina.
+
+"Se on yhdentekevä!" huomautti paroni. "Voisitteko sanoa minulle, neiti
+Marchand, mitä asiaa teillä oli noihin mökkeihin?"
+
+"Minä tahdoin nähdä niitä sisäpuolelta ja kuinka niissä eletään."
+
+"Ja tuo teitä huvittaa! Minun täytyy tunnustaa, että teillä on
+hienoksi, sivistyneeksi naiseksi omituinen aisti! Eikö meillä sitten
+ole mitään kauniimpaa katseltavaa, jotakin joka voisi kehittää lasteni
+sydämmiä ja ylentää mieltä? Minun hevostallini kauniine, vilkkaine
+luontokappaleineen on paljon mukavampi, kuin sellainen kauhea sauna
+tuolla kylässä!"
+
+"Ja te olette antanut minun lasteni siellä juodakin -- astiasta, josta
+talonpojat juovat", soimasi paronitar värisevin huulin.
+
+"Me joimme kaikki --."
+
+"Tehän voitte juoda, se ei ole minun asiani", torui paronitar, "mutta
+minun lapsiltani se olisi pitänyt kieltää."
+
+"Minä en sitä tiennyt. -- -- -- En myöskään vienyt lapsia väkisin
+noihin majoihin; kysyin heiltä tahtoivatko seurata minua sinne ja he
+suostuivat hyvällä mielellä."
+
+"Neiti Marchand", lopetti paroni Heidegg. "Te olette vapaa ihminen
+ja voitte väliaikanne käyttää, kuinka tahdotte. Mutta pyydän teitä
+ottamaan huomioonne taloni tapoja ja pitämään itsenne erossa
+palvelijoistani ja talonpojista, sitä vaatii niin teidän kuin minunkin
+edesvastuuni lastenkasvattajana, sillä teille on kallis omaisuus
+uskottu." -- -- --
+
+"Vai sillä tavalla!" ajatteli Juliette pahalla mielellä mennessään
+huoneeseensa. Jälleen alkoi hän arvella, eikö olisi paras paeta pois
+tuosta ahtaasta ilmapiiristä, joka pakotti häntä toimimaan vasten
+parempaa tietoaan. Tuota seikkaa hän mietti koko yön ja joutuikin
+vihdoin siihen päätökseen, että huomenna piti pyytää paronilta ero.
+Se olisi todellakin tapahtunut, jos ei paronitar vanhemman tyttärensä
+kanssa, juuri kun koulutunnit loppuivat, olisi ajanut vieraisille
+johonkin naapurimoisioon. Juliette jätti asian toiseen päivään, mutta
+ennen sitä tapahtui jotakin, joka antoi hänelle aihetta jättämään
+eronpyyntönsä tuonnemmaksi.
+
+Päivällisillä tapasi neiti Marchand paroni Herbertin. Tämä huomasi
+heti neiti Marchandin totisen, kalpean ulkomuodon, ja hän kysyi
+myötätuntoisena syytä siihen. Kun Juliette vastasi asiaa kierrellen,
+virkkoi nuorukainen:
+
+"Ahaa, minä arvaan! Minä kuulin siitä. Olisin kiitollinen, jos te
+päivällisten jälkeen sallisitte minun keskustella kanssanne jonkun
+hetken."
+
+He istuutuivat puolisen jälkeen pieneen saliin.
+
+"Minä huomaan teidän ulkomuodostanne, että olette tehneet jonkun
+päätöksen, neiti Marchand", alkoi Herbert sytyttäen tulta ulkomaiseen
+sikariinsa. "Arvaanko oikein?"
+
+"Niin, herra paroni, olen todellakin sen tehnyt", vastasi Juliette.
+
+"Ja se on?"
+
+"Ettekö sitä arvaa?"
+
+"Ehkä teillä on ollut vanhempaini kanssa joku vastenmielinen
+sananvaihto. Mutta minä toivon, ettei se anna aihetta teille kokonaan
+meitä jättää?"
+
+"Olen kuitenkin, herra v. Heidegg, päättänyt luopua toimestani."
+
+Nuori paroni silmäili hätäisesti, melkeinpä säikähtyneenä neitoa.
+
+"Rohkenen toivoa, että päätöksenne ei olisi niin luja, ettei siitä
+voisi luopua", virkkoi hän.
+
+"Luopua? Minkätähden? En ole tehnyt päätöstäni kevytmielisesti enkä
+perusteettomasti. Eikä minulla olekaan tapana tehdä ajattelemattomia
+päätöksiä?"
+
+"Ja mitkä syyt teitä ovat pakottaneet."
+
+"Minä en voi täällä täyttää tehtävääni. Minun kasvatustapani ei
+miellytä teidän vanhempianne -- en voi heidän vaatimuksiaan täyttää.
+Minun päätökseeni ei antanut aihetta isäntäväkeni kohtelu, vaan itse
+asia. Meidän katsantotapamme siveellisestä lastenkasvatuksesta ovat
+niin vastakkaiset, että emme voi yhtyä, vaan olemme vain kiusaksi
+toisillemme. Tuota ristiriitaa ei meidän kummaltakaan puolen tarvitse
+ylläpitää."
+
+Herbert Heidegg leikitteli sikarikotelonsa kanssa. Hän tuijotti maahan
+ja hänen muotonsa oli totinen.
+
+"Luulen ettei valinne ensinkään tarvitse olla niin ristiriitainen, jos
+kumpaiseltakin puolen koittaisitte toisianne ymmärtää", sanoi hän ja
+kiinnitti katseensa neitiin.
+
+Juliette katsahti häneen kysyvin silmin. Hän ei ymmärtänyt, mitä nuori
+herra tarkotti.
+
+"Nähkää, neiti Marchand! Te tulette toisesta maasta ja toisista
+oloista. Teidän kotomaassanne vallitsevat toisellaiset mielipiteet kuin
+täällä. Jos te tätä ajattelisitte, niin paremmin voisitte arvostella
+vanhempaini näkökantaa ja paremmin mukaantua siihen. Voisitte ehkä
+keksiä välittävän opetustavan?"
+
+"Ja se tapa olisi?"
+
+"Teidän täytyy tunnustaa, neiti Marchand", puhui nuori paroni edelleen,
+"että teidän mielipiteitänne, joita olette kotimaastanne mukaanne
+tuoneet, ei voi täällä meillä toteuttaa, olkoot ne teidän mielestänne
+kuinka oikeat ja hyvät tahansa. Siksi ovat meidän olot Sweitsin ja koko
+länsi-Europan oloihin verraten liian erilaiset."
+
+"Kuinka? Eikö sitten kristillissiveellinen opetus ole joka paikassa
+sama? Eikö teillä opeteta: Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi?
+Eikö teillä neuvota harmaapäätä kunnioittamaan? Eikö teillä uskota,
+että kaikki ihmiset ovat Jumalan edessä yhdenarvoiset, ettei toinen
+saa toista halveksia, ja ettei lähimmäisen oikeutta saa loukata? Sillä
+näiden periaatteiden tähden olen juuri paronin ja paronittaren puolelta
+saanut muistutuksia."
+
+"Minä kyllä tiedän. -- -- -- Mutta luulen kuitenkin, että meillä on
+sama kristillissiveellinen kasvatustapa kuin teilläkin, vaikka teoria
+ja käytäntö eivät aina seuraa toisiaan. Kristillissiveellisestä
+opetuksesta voi montakin kohtaa sovittaa meidän oloihin, mutta ei niin
+tarkasti kaikkia."
+
+"Siveellinen opetus on siis muutettava olojen mukaan."
+
+"Siltä näyttää, neiti."
+
+"Näissä oloissa ei siis saa opettaa, että lähimmäistä tulee rakastaa,
+kunnioittaa eikä tehdä hänelle mitään vääryyttä?"
+
+"Noin ylimalkaisesti emme voi tuosta asiasta puhua", sanoi Herbert,
+jonka kasvoille nousi heikko puna. "Katsokaa vähän meidän oloja.
+Korkeasti sivistyneillä moision herroilla on tekemistä täysin
+sivistymättömien talonpoikien kanssa, joilla ei ole mitään siveellisiä
+käsityksiä. Jos tuollaiselle talonpojalle nyt näyttää, että moision
+herra pitää häntä itsenäisenä ihmisenä, jolla ei ole tarvis osottaa
+hänelle kunniaa ja jos rupeaa hänen kanssaan yhä tuttavallisemmalle
+kannalle -- mihin se meidät saattaa?"
+
+"Mihin sitten?"
+
+"Kapinaan, neiti Marchand! Me aatelismiehet olemme tässä maassa ainoat
+auktoriteetit. Jos se käsitys meistä katoaa, niin katoaa myös yleinen
+järjestys."
+
+"Siitä seuraa, herra paroni, ettei kristillissiveellistä opetusta voi
+sovittaa aatelismiehiin, vaan ainoastaan talonpoikiin. Siveysoppi
+ja itse siveyskin on siis sovitettava eri lailla kunkin säätyluokan
+mukaan."
+
+"Te teette tarkkoja johtopäätöksiä, neiti Marchand", nauroi Herbert
+katsellen maahan.
+
+"Näin ollen en voi ensinkään ihmetellä", puhui Juliette, "että Kuno
+minulta eräänä päivänä saattoi kysyä, pääsevätkö talonpojat kuoleman
+jälkeen taivaaseen?" -- "Miksi ei?" kysyin minä. -- "Niin", vastasi
+lapsi, "isä sanoo aina: 'Der Bauer ist ein Vieh' (talonpoika on elukka),
+ja elukathan eivät pääse taivaaseen!'"
+
+Herbert von Heidegg rypisti kulmiaan.
+
+"Tiedän, neiti Marchand, että meillä on omat vikamme", lausui hän,
+"mutta meidän olot ovat nyt sellaiset, talonpoikamme ovat todellakin
+hyvin alhaisella kannalla. Jumala paratkoon!"
+
+"Paratkoon? Te siis toivotte, etteivät teidän olonne olisi sellaisia?
+Miksi ette niitä sitten paranna?"
+
+Rohkeasti ja ylpeästi kohotti paroni Heidegg päätään.
+
+"Sitä me olemme tehneet, neiti Marchand, mehän olemme jo lähes
+kuusikymmentä vuotta tehneet parannuksia talonpoikain elämässä. Mitä
+Viron aateli on talonpojalle tehnyt, sellaista tuskin aikakirjoissa
+saa lukea. Jo kahdeksannentoista vuosisadan lopulla, synkkänä
+henkiorjuuden aikana, jolloin talonpoika kokonaan oli aatelismiehen
+omaisuutena, löytyi meidän joukossamme miehiä, jotka vapaaehtoisesti
+soivat talonpojille tärkeitä oikeuksia ja sääsivät niistä pysyvän
+lain. Vuonna 1795 alkoi talonpoikain yleisen tilan parantaminen siten,
+että aatelisto maapäivillä rajoitti heidän työkuormaansa ja kielsi sen
+korottamisen, heille annettiin omaisuuden omistusoikeus, rangaistuksia
+huojennettiin ja henkiorjien myymisen oikeutta rajoitettiin. Vuonna
+1802 ilmestyi uusi täydellisempi asetus, jossa talonpoikien oikeuksia
+vielä laajennettiin ja 1805 seurasi sitä vielä vapaamielisempi
+ja perinpohjaisempi talonpoikaislaki. Mutta 1816 osotti Viron
+aatelissääty vielä suurempaa uhrautuvaisuutta talonpoikia kohtaan,
+sillä silloin se vapaaehtoisesti, ilman minkäänlaista pakkoa, lopetti
+henkiorjuuden, teki talonpojan vapaaksi ihmiseksi, antoi hänelle
+kaikki vapaan kansalaisen valtiolliset oikeudet ja moision herran piti
+vuokramiehilleen tehdä molemmin puolin sovitut kontrahdit. -- -- --
+Emmekä ole uudempanakaan aikana olleet huolettomia talonpoikain tilan
+parantamisesta. Me pyrimme yhä eteenpäin ja sen ohella pidämme silmällä
+talonpoikainkin etuja. Viimeisenä parina vuosikymmenenä, noin vuodesta
+1839, on melkein joka ikisillä maapäivillä pohdittu talonpoikainkin
+maanviljelyskysymystä ja tuon pitkällisen ja perinpohjaisen työn
+tuloksena taas on uusi talonpoikain laki, joka viime vuonna 1856
+valmistui ja joka suuremmaksi osaksi ensi vuonna astuu voimaan.
+Tuokin uusi asetus antaa loistavan esimerkin Viron aatelin itsensä
+uhrautuvaisuudesta. Tässä laissa säädetään, että talonpojat vapautetaan
+niin sanotusta työorjuudesta ja että hän saa maksaa veronsa rahassa
+ja sen lisäksi ostaa maata perintöomaisuudeksi. Mutta nekin, jotka
+tahtovat pysyä työorjuudessa, tulevat saamaan 26-27 prosentin
+suuruisen veron alennuksen. Mutta vielä sen lisäksi uhraa moision
+herra oikeuksistaan jotakin. Hän määrää suuren osan perintömaastaan,
+jota hän ei enää voi omistaa, talonpojille viljeltäväksi ja jonka hän
+heille myös voi vuokrata tai myydä. Ja tämän tekee moision omistaja
+ainoastaan sentähden, että talonpoikain aineellinen ja henkinen tila
+yhä parantuisi."
+
+"Anteeksi, herra paroni", vastasi neiti Marchand, "mutta minä en
+ymmärrä, minkätähden nuo parannukset talonpoikain aineelliseksi ja
+henkiseksi kohottamiseksi ovat niin vähän vaikuttaneet, että talonpoika
+nytkin vielä elää suurimmassa henkisessä ja aineellisessa kurjuudessa.
+Henkistä opetusta he eivät saa ensinkään, koska heillä ei ole kouluja."
+
+"Siihen ovat todellakin suurimmaksi osaksi syynä virolaisten
+kansallisviat -- velttous, johonka yhdistyy ruumillinen ja henkinen
+laiskuus. Virolainen voi ainoastaan vähitellen kehittyä."
+
+Juliette pudisti päätään.
+
+"Tuo johtopäätös ei mielestäni ole todennäköinen ja jos asia niin on,
+täytyy kysyä, mikä siihen on syynä. Sallikaa minun olla suora, teidän
+talonpoikianne painaa niin raskas työtaakka, että en ymmärrä, kuinka he
+eivät sen alla murru."
+
+"Tunnetteko te tämän työkuorman suuruutta?"
+
+"Tunnen jotakuinkin; olen siitä selvän ottanut. Jos tämä asema joku
+vuosisata takaisinpäin oli vielä kovempi -- ja sehän on teidän
+kertomuksenne mukaan ollut kovempi -- niin ainoana luonnollisena
+ja todellisena syynä talonpoikain velttouteen on se, että heitä
+on ylellisellä työllä, kovilla rangaistuksilla ja puutteellisella
+elatuksella ylenmäärin rasitettu. He ovat siis alentuneet työjuhdan
+kaltaiseksi."
+
+"En epäile, että teidän arvelunne on tosi", virkkoi Herbert liikutellen
+sormiaan vasten pöytää.
+
+"Ja noista parannuksista ja asetuksista, joista te herra v.
+Heidegg nyt juuri niin suurella asiantuntemuksella puhuitte, olen
+kuullut hiukan toisenlaisiakin arveluita, nimittäin Pietarissa,
+kenraali Dawöidowin talossa. Siellä kävi korkeimpia valtiomiehiä,
+ministereitä, senaattoria, valtion komiteain jäseniä y.m. ja toisinaan
+he keskustelivat myös Itämeren maakuntain asioista. Innokkaasti
+he puhuivat uudesta Viron talonpoikain laista, josta te juuri
+mainitsitte, sillä herrain joukossa oli jäseniä sitä varten asetetuista
+komiteoista. Yleensä olivat he sitä mieltä, että Viron aatelismiehet
+ovat kiirehtineet tekemään noita parannuksia vain siinä pelossa,
+että asiaan ryhdytään ylemmissä piireissä, jolloin heidän etujaan on
+vaara uhannut. Aatelismiehet ovat kiirehtineet tekemään vapaaehtoisia
+uudistuksia saadakseen työn omiin käsiinsä. Ja saadessaan asiat omaan
+huostaansa, ovat he aina ymmärtäneet pitää huolta omista eduistaan
+talonpoikain vahingoksi. -- -- -- Suokaa anteeksi, herra paroni, että
+tämän tosiasian teille mainitsen, mutta asia herättää mielenkiintoani
+ja tahtoisin saada toden tietää."
+
+"Ah niin, neiti Marchand", nauroi Herbert, "nuo Pietarin virkavaltiaat
+ovat aina olleet meitä vastaan. He ovat enemmän vastustaneet kuin
+suosineet työtämme. -- -- -- Luonnollistahan on, että meidän on
+täytynyt omia etujammekin silmällä pitää."
+
+Hyvin ymmärsi nuori aatelismies kerrata tuon vanhan, ammoin tunnetun
+laulun! -- -- -- Mutta muuten ei hän voinut todistaa vääräksi
+ulkomaalaisen neidon tarkoille tiedoille perustuvaa väitettä, että
+nimittäin Viron aateli oli ainoastaan pakosta ja tarkasti omia etujaan
+silmällä pitäen ryhtynyt talonpoikain tilan parantamiseen.
+
+Niinpä vuonna 1795 alkoivat Viron aatelisherrat ajatella talonpoikain
+tilaa, kun keisarinna Katarina oli ilmaissut mielipahansa siitä, "että
+Viron talonpoika varoineen päivineen oli täydellisesti moision herran
+omaisuutena, jonka hän sai myödä, hevosta vastaan vaihettaa ja pakottaa
+muuttamaan vuokramaalta täysin asumattomaan paikkaan?" -- -- -- Niinpä
+samoin 1802 otettiin puheeksi talonpoikain olojen parantaminen keisari
+Aleksanteri I ja hänen vapaamielisten neuvonantajansa alotteesta, jotka
+moittivat sitä väkivaltaa, jota moision herrat talonpoikia vastaan
+olivat tehneet ja säälivät Viron kansan huutavaa hätää ja oikeudetonta
+asemaa. Viron aateliston päämies von Berg tunsi keisarin mielipiteet
+ja esitti asian maapäivillä. Hän nimittäin pelkäsi, että hallituksessa
+sitä ennen tehtäisiin päätöksiä, jotka olisivat voineet olla aatelisten
+eduille vahingollisia. -- -- -- Ja juuri samasta syystä kiirehtivät
+nämä miehet edelleen tekemään uuden asetuksen, joka ilmestyi 1805
+ja jolla oli tuo merkillinen nimi: "Moision isäntäin säätämä ja
+suuren armollisen majesteetin Keisarin vahvistama Viron talonpoikain
+asetus." -- -- -- Hallituksella oli nimittäin ollut aikomus asettaa
+Viron maata varten samanlainen komitea kuin Liivinmaatakin varten oli
+asetettu, jonka tarkotuksena oli valmistaa uusi asetus talonpoikain
+olojen parantamiseksi. Kaikki talonpoikain viljeltävänä oleva maa
+piti uudestaan mitata ja Ruotsin aikaiset säädökset ottaa käytäntöön,
+niissä kun talonpoikain orjuuden kuorma oli määrätty maan suuruuden ja
+hyvyyden mukaan. -- -- -- Henkiorjuuden lopettaminenkin 1816 syntyi
+hallituksen alotteesta, kun sillä oli aikomus antaa Viron talonpojille
+samanlainen asetus kuin Liivinmaan talonpojilla oli ja tahtoi, että
+Viron moisioiden maa-ala mitattaisiin. Peläten kustannuksia, jotka
+syntyisivät kalliiden komiteojen ylläpidosta ja vielä enemmän peläten
+valtamiesten pakkoa, pyysi Viron aateli henkiorjuuden lakkauttamista,
+joka muutenkin olisi tapahtunut. Viimeinenkin parannus 1856 syntyi
+hallituksen tahdosta. Sisäasiain ministerineuvoston ehdotuksesta
+valitsi aatelisto komitean, jonka piti tarkastaa 1816 annetut asetukset
+sekä täydentää ja muuttaa niitä ja tehdä ne yhdenlaisiksi Liivinmaan
+asetusten kanssa.
+
+"Mutta ennen kaikkea emme saa unohtaa, minkätähden meidän aateliset
+ryhtyivät uudistuksiin", puhui Herbert Heidegg edelleen. "Se tapahtui,
+neiti Marchand, etenkin sentähden, että ainoastaan he oikein tunsivat
+nämä olot ja epäkohdat, jota Pietarin virkavaltijaista suinkaan ei voi
+sanoa. Aateli pelkäsi, että he viheriän pöydän takana voisivat tehdä
+asetuksia, jotka käytännössä eivät kelpaa mihinkään. Käytännöllinen
+ymmärryskin pakotti meidät ryhtymään työhön, kun epäkäytännöllisyys oli
+asiaa vahingoittamassa."
+
+"Mutta keskustelumme on kerrassaan siirtynyt pois asiasta, josta meidän
+piti puhua", virkkoi Juliette Marchand. "Mehän keskustelimme minun
+erostani ja te pyysitte minun keksimään jonkun välittävän opetustavan,
+joka tekee minun tänne jäämiseni mahdolliseksi. Tässä seikassa pyysin
+teiltä tarkempaa selitystä, vaan en ole vielä saanut siihen vastausta."
+
+"Vastaukseksi tahtoisin antaa teille sen neuvon, että sisareni ja
+veljeni kasvatuksessa tekisitte kuin neiti Ritter. Se on: älkää
+koittako heitä kasvattaa, vaan ainoastaan opettaa. Jättäkää kasvatus
+vanhempain huoleksi! Sillä tavoin välttäisitte noita ikävyyksiä, joita
+teillä on ollut vanhempaini kanssa."
+
+Juliette katseli miettien alas.
+
+"Se merkitsee, että minun pitäisi luopua puoleksi velvollisuuksistani
+ja tehtävistäni?"
+
+"Niin, neiti Marchand."
+
+"Luuletteko, että työni mulle sitten tuottaisi minkäänmoista tyydytystä
+tai hauskuutta?"
+
+"Voihan niin olla, ettei se tuottaisi yhtä paljon mieltymystä tai
+huvia", vastasi Herbert. "Mutta ajatelkaa kuitenkin, että asemanne
+vanhempieni rinnalla sitä vaatii."
+
+"Ja minkätähden pitäisi minun taipua tuohon puolinaisuuteen? Sentähden
+vain, että voisin tänne jäädä ja pitää paikkani? Ei, herra paroni! En
+ole niin itserakas enkä omanvoiton pyyntöinen, että sentähden tahtoisin
+olla uskoton tehtävälleni. Minun täytyy siihen saada kokonaan antautua
+taikka muuten erota."
+
+"No täyttäkää sitten tehtävänne kuinka tahdotte, neiti Marchand",
+huudahti Herbert, "mutta karttakaa sellaisia asioita, jotka synnyttävät
+ikävyyksiä!"
+
+"Mutta kuinka voin tietää, mikä tuottaa ikävyyksiä? Minulla ei ollut
+aavistustakaan, että kristillissiveellinen opetustapa tuottaisi
+pahennusta. Minun on vaikea joka kerta tutkia, mitä teidän vanhempanne
+sallivat, mitä eivät."
+
+"Te tahdotte siis pysyä lujana päätöksessänne ja erota?"
+
+"Niin."
+
+Paroni Herbert Heidegg nousi ylös ja astui neidon luo. Lempein,
+tuntehikkain silmin hän tätä katseli ja punehtui hieman.
+
+"Mutta jos minä teitä pyydän luopumaan päätöksestänne."
+
+"Te pyydätte, herra paroni."
+
+"Niin, neiti Marchand!"
+
+"Mitä se juuri teitä liikuttaa, jos olen täällä tai en?"
+
+"En tiedä, mutta minua vaivaa se ajatus, että eroatte täältä", sanoi
+paroni Heidegg syvällä, totisella äänellä. "Koittakaa nyt kuitenkin
+vielä jonkun aikaa tulla toimeen -- minun tähteni, neiti Marchand!"
+
+"Teidän tähtenne?"
+
+"Niin! Meidän elämämme täällä maalla on muutenkin vähän yksinäistä,
+ikävää ja yksitoikkoista. Minulle on tuottanut suurta hauskuutta,
+kun olen saanut teidän kanssanne vaihtaa ajatuksia, vaikkakin me
+usein olemme joutuneet kiivaaseen väittelyyn, kun mielipiteemme ovat
+erilaiset. En tiedä, kuinka viettää vapaahetkiäni, kun ei teitä olisi.
+Neiti Marchand, minä pyydän teitä, jääkää meille, älkää vielä pyytäkö
+eroa!"
+
+Nuoren miehen äänessä ja katseissa oli jotakin, josta Juliette loi
+silmänsä maahan ja jäi ajatuksiinsa. Hänellähän oli muutenkin niin
+hyvä sydän, ettei hän voinut pyyntöjä vastustaa, ja nyt hänen oma
+taipumuksensakin sai hänet suostumaan!
+
+"Jos siten voin tuottaa teille mielihyvää, herra paroni", lausui hän,
+"niin voinhan koittaa ehkä kevääseen asti. Minulla muutenkin oli
+aikomus matkustaa ensi kesänä kotimaahani."
+
+"Kiitän teitä tästä lupauksesta, neiti Marchand!" huudahti Herbert
+lämpimästi ja puristi Julietten hienoa, valkeaa kättä.
+
+
+
+
+8.
+
+MIINAN KOHTALO.
+
+
+Kubja-Pritsin turha kosimisretki ja vielä enemmän Huntaugun Miinan
+äkillinen katoaminen synnyttivät koko kyläkunnassa suurinta huomiota.
+Kun kadonnutta morsianta oli koko kylässä turhaan etsitty, oli sulhanen
+puhemiehen kanssa kiroten ja sadatellen ajanut takaisin Huntaugulta ja
+hämmästyneet vanhemmat olivat jääneet suurimman surun valtaan.
+
+Seuraavana päivänä alkoi kyseleminen ja etsiminen uudestaan, mutta
+kaikki turhaan. Pari ihmistä oli nähnyt Miinan iltapimeällä astuvan
+kiirein askelin pitkin vainiota, mutta he eivät olleet häneltä
+kysyneet, minne hän menee, eikä hän ollut kylässä missään talossa
+käynyt. Huntaugun Mihkel antoi asiasta vihdoin tiedon järjestyksen
+valvojalle. Mutta hänenkään tiedustelunsa ei tuonut mitään selvitystä.
+Miina oli kadonnut kuin maan alle. Suurinta sydänsurua tunsi Huntaugun
+emäntä. Hän itki yöt päivät, syytti itseään ja miestään kovuudesta,
+jolla olivat pakottaneet lastaan pakenemaan ja kuvitteli mielessään,
+kuinka Miinan ruumis löydettäisiin jostakin joesta tai järvestä ja
+tuotaisiin kotiin.
+
+Onneksi oli kaikki pelko turhaa. Eräänä päivänä tuli Mihklin ja
+Viiun vanhin tytär Mari, joka naapuripitäjässä oli kolmipäiväisellä
+talonmiehenä vaimona, hevosella ajaen Huntaugulle. Viiu kiirehti häntä
+vastaan punaiseksi itkettynein silmin ja huusi jo kaukaa itkusta
+värisevällä äänellä.
+
+"Mari, meillä on tapahtunut suuri onnettomuus! Miina on ollut
+kadoksissa jo monta päivää."
+
+Mutta Mari ei tästä uutisesta ensinkään hämmästynyt, vaan hänen suunsa
+meni kuin pidätettyyn nauruun.
+
+"Kuka käskee tyttöä pakottamaan sellaiselle miehelle, jota hän ei
+kärsi!" vastasi nuori nainen sitoen hevosen aitaan kiinni. "Ja nyt kun
+hän katosi, on teillä hätä käsissä!"
+
+"Tiedätkö sinä sitten, minkätähden hän katosi?"
+
+"Tiedän kaikki."
+
+"Mistä sinä sen tiedät?"
+
+"Miinalta itseltään!"
+
+Huntaugun vanhan äidin kellastuneille kasvoille lensi ilon ilme.
+
+"Mari, hyvä kulta lapsi, sittenhän tiedät, missä meidän Miina on!
+Teillä hän on! Jo minä sitä ajattelinkin ja tänään aijoinkin jalansyten
+lähteä sitä kysymään."
+
+"Olisit sen jo pari päivää sitten voinut tehdä", nauroi Mari. "Mihin
+hänen sitten teidän mielestänne muualle piti mennä kuin sisarensa luo!
+Niin, Miina on meillä ja vielä päälliseksi terve!"
+
+"Jumalan kiitos", lausui äiti, pannen kädet ristiin. "Mihkel, Mihkel!"
+huusi hän kääntyen tuvan puoleen. "Meidän Miina on löytynyt, ukko,
+Miina elää ja on terve!"
+
+Kohta katsoi Huntaugun isäntä totisen murheellisen näköisenä ovesta
+ulos, huomasi vanhimman tyttärensä ja tuli pihalle. Äiti selitti nyt
+kiireimmiten hänelle, mitä juuri itse oli kuullut. Sitten vietiin
+tulija, joka oli kuin raskaan kiven vierittänyt vanhempain sydämmeltä,
+lämpimään tupaan.
+
+"Kuule, isä", alkoi siellä nuori perheennainen puoleksi leikillään
+nuhdellen. "Onko se nyt miehen teko, että pakottaa omaa lastaan väkisin
+miehelle, jota hän ei kärsi mailla halmeilla! Onko sillä Miinan
+naittamisella niin suuri kiire? Onhan hän sinun ainoa lapsesi kotona!
+Kun hänen annat pois jäät aivan vierasten ihmisten kanssa taloasi
+hoitamaan. Etkö tunne ensinkään sydämmen rakkautta lastasi kohtaan?"
+
+Mihkel katsoi hämmästyneen näköisenä maahan.
+
+"Onkos hänellä rakkautta minua kohtaan?" virkkoi ukko masentuneella
+äänellä. "Jos hän olisi ajatellut isäänsä, ei hän salaa olisi
+piiloutunut. Hän tiesi hyvin, mitä etuja olisin saanut, jos Prits
+meille vävymieheksi olisi tullut."
+
+"Minä tiedän, minä tiedän", vastasi Mari, "paroni on luvannut antaa
+paikan, mutta tahtoisitko sitten tuon vähäisen edun tähden myödä oman
+lapsesi? Tiedätkö, isä, Miinan sijassa olisin tehnyt aivan samalla
+tavalla ja pötkinyt pakoon!"
+
+"Miksi et sitten nyt tuonut häntä kotiin?" kysyi Mihkel.
+
+"Hän ei tullut! Hän ei tule ennen kotiin, kun isä ja äiti vakaasti
+lupaavat, etteivät pakota häntä Pritsille. Juuri sitä sanaa tulin tänne
+tuomaan."
+
+"Hän ei tule kotiin?" kertoi Mihkel nyrpeänä ja kävi vihaisen
+näköiseksi. "Hänen pitää tulla tai muuten annan järjestyksen valvojan
+tuoda hänet väkisin! Sen hän ainakin pitäisi tietää!"
+
+"No noh, no noh, isä! Kenen häpeä on, jos niin teet! Sittenhän kylän
+lapset osottavat sinulle sormea ja nauravat: 'Kas tuoss' on isä, joka
+tytärtä oikeuden kautta pakottaa miehelle!' -- -- --"
+
+"Naurakoot", vihotteli Huntaugun ukko. "Kenen häpeä se on, ettei lapsi
+tahdo vanhemman sanaa kuulla! Pitääkö minun taipua lapsen mukaan, vai
+lapsi minun?"
+
+Monen päivän tuska lapsen tähden oli kokonaan pehmittänyt äidin
+sydämmen. Hän oli täydellisesti Marin kanssa yhtä mieltä ja koitti
+rukouksilla taivuttaa ukkoa.
+
+"Isä, taivu nyt tämä kerta!" virkkoi hän mielitellen. "Käske lapsen
+tulla kotiin, annamme hänen olla jonkun ajan rauhassa, ajatelkoon itse
+perinpohjin, tahtooko mennä Pritsille vai ei, annamme hänelle muutama
+kuukausi aikaa ja sitten kysymme uudestaan. Voihan niinkin olla, ettei
+Prits hänestä enää huolikaan. Hän oli tytölle hirmuisen vihainen,
+kun tästä lähti. Mutta jos hän Miinaa vielä uudestaan tahtoo, niin
+koittakoon sitten onneaan."
+
+"Äiti on oikeassa", lisäsi Mari. "Paras on, että annatte hänelle
+aikaa ajatella asiaa. Mutta väkisin ei saa häntä pappilaan viedä!
+Hän juoksisi uudestaan pois ja sitten voisi käydä niin, ettette enää
+saisikaan häntä nähdä -- -- -- Jos tietäisitte, minkä näköinen hän
+oli, kun aamulla saapui meille väsyneenä pitkästä matkasta ja kasvot
+itkemisestä ajettuneet? En tahtonut häntä tuntea. Oli kuin haudasta
+noussut. Katsoi minuun kuin takaa-ajettu jänis, hetkeen aikaan ei
+saanut sanaa suustaan, vaan nyyhkytti kädet kaulallani -- -- -- Minä
+aloin häntä vähän nuhdella, että hän oli noin lapsellisen tempun tehnyt
+ja juossut pois vanhempien luota, mutta silloin hän huusi silmät
+tulta iskien: 'Väkisten en anna itseäni Pritsille, vaikka henkeni
+vietäisiin!' Ja sitten hän pyysi Peeteriä ja minua, että sallisimme
+hänen olla jonkun päivän luonamme ja sitten tulisimme vanhemmille
+hänestä puhumaan. Peeterin piti heti tulla teille sanomaan, että
+Miina on meillä, mutta minä tuumasin: 'Antaa heidän pari päivää itkeä
+tytärtään, kyllä he sitten herkemmin hänelle anteeksi antavat!'"
+
+Huntaugun Mihkel oli todellakin ollut tyttärestään murheellinen,
+vaikk'ei hän sitä ollut tahtonut näyttää, mutta nyt kun hän tiesi,
+että Miina oli elossa ja terve, ei ollut helppo häntä lepyttää eikä
+taivuttaa anteeksiantoon. Äidin ja tyttären piti kauvan puhua hänen
+kanssaan, ja todistaa, että ainoastaan hyvällä eikä pahalla oli jotakin
+aikaansaatava; heidän piti rukoilla jopa kyyneleitäkin vuodattaa,
+ennenkun hän vähänkin alkoi taipua ja vihdoin hän nyrpeänä huudahti:
+
+"No hyvä, tulkoon kotiin ja minä annan hänelle pari viikkoa miettimisen
+aikaa. Mutta jos Prits häntä vielä tahtoo ja paroni minulle pitää
+sanansa, niin ei auta enää mikään -- minä saatan hänet vaikka väkisin
+pappilaan. Jos hän kovin panee vastaan, niin tietäköön, että hänellä on
+aika selkäsauna odotettavana ja annan hänen saada kunnan oikeudessa[5]
+tai moision tallissa kaiken kansan nähden sellaisen opetuksen, ettei se
+ikänä lähde mielestä."
+
+Naisten täytyi tyytyä tähänkin myöntymiseen. He toivoivat, että ehkä
+aika keksii neuvon. Olihan puhuttu uudesta asetuksestakin, jonka piti
+suoda talonpojalle kaikkea hyvää ja jonka kohta piti tulla. Kuka
+tiesi vaikka isä sitten saisi uuden paremman talon ilman Pritsinkin
+toimittamista. Mari alkoi sitäkin toivoa isälle selittää, ja Mihkel,
+joka tulevaa vävymiestään rakasti ainoastaan noiden tulojen tähden,
+joita hän tältä toivoi, rupesi todellakin hieman rauhottumaan.
+
+Jo seuraavana päivänä tuli Miina takaisin kotiin. Hän oli varmaankin
+kaiket päivät ja yöt kotoa lähdettyään itkenyt, sillä hänen silmänsä
+olivat punaiset ja turvonneet ja koko hänen muotonsa kalpea kuin olisi
+hän tautivuoteesta noussut. Äiti otti hänet vastaan puoleksi salaten
+hellyyttään, sillä hän ei sitä tahtonut varsinkaan isälle näyttää,
+mutta Mihklin kulmat olivat kurtussa ja silloin tällöin pääsi joku
+pistosana hänen suustaan. Kun ei Miina puolta sanaakaan puhunut vastaan
+ja äitikin vältti vastustamista, joka ukkoa olisi voinut ärsyttää, niin
+oli suurempi riita vältetty. --
+
+Koska jokainen tiesi Miinan takaisin tulleeksi odotti Mihkel, että
+Kubja-Prits ilmaantuisi Huntaugulle tai kutsuisi hänet itsensä
+Pärtlille. Mutta ei mitään kuulunut. Pritsin viha ja häpeä turhasta
+kosioretkestä, josta hän oli joutunut koko pitäjän pilkan alaiseksi,
+oli varmaankin niin suuri, ettei hän enää tahtonut olla missään
+tekemisissä Huntaugulaisten kanssa. Mihkel sai pian tietää, että hänen
+arvelunsa oli tosi.
+
+Hän tapasi kerran sattumalta Pärtle-Jaanin kylän raitilla. Mies ei
+aikonut ensin tervehtiäkään. Mutta kun Huntaugun ukko sittenkin rupesi
+pakinoimaan hänen kanssaan, murisi Pärtle-Jaan läpi hammasten.
+
+"On sekin miehen teko, kun suotta tahtoo toisen lapselle häpeää
+tuottaa."
+
+"Niinkuin minä sitä olisin tahtonut!" koitti Mihkel selittää. "Tiesinkö
+minä, tytön pakoon lähtevän? Annoinhan Pritsille neuvon, että hänen
+piti ensin tehdä tytön kanssa asiansa selväksi ja sitten vasta tulla
+viinojen tuontiin! Mutta he olivat pari viikkoa sitä ennen riidassa, ja
+sitten tulee kosimaan!"
+
+"Minkätähden sinä olet isä, muistathan, mitä minulle ja Pritsille
+lupasit meillä: 'tytön pitää totella minua, siitä saatte olla varmat!'
+-- -- -- Mokomaakin tottelemista! Juoksee pakoon ja kun takaisin tulee,
+niin sitten vain silitetään! Minä olisin lastani opettanut, että hän
+sen unissaankin olisi muistanut!"
+
+"Ei se opetus hänelle vieläkään myöhäistä ole", puolusti itseään
+Huntaugun ukko. "Mutta minun mielestäni sellaisessa asiassa voi enemmän
+saada aikaan hyvällä kuin pahalla. Henkeähän en voi häneltä ottaa --
+eikä se Pritsiäkään hyödyttäisi. Olen antanut tytölle miettimisen ja
+parannuksen aikaa, Jos ei Prits häntä tahdo jättää, niin tulkoon ja
+puhukoon hänen kanssaan; luulen että tyttö nyt olisi taipuvampi kuin
+ennen, kun vain poika ymmärtäväisesti tahtoo asian selittää."
+
+"En luule, että minun poikani tulee itseään narriksi tekemään!" vastasi
+Pärtlen Jaan ylpeästi. "Niinkuin sellainen mies ei tyttöjä saisi!
+Hänellä niitä olisi vaikka joka sormelle! Huntaugun Miina voi odottaa
+Uudentuvan päiväläistä -- sekin on hänelle liian hyvä!" Näin hän sanoi
+ja käänsi Mihklille selkänsä.
+
+Huntaugun isäntä ymmärsi kyllä isän suuttumuksen, ja arvasi myös millä
+mielialalla poika heitä kohtaan oli. Ei Mihkel myöskään ihmetellyt
+sitä, ettei Pritsiä enää Huntaugulla näkynyt. Kun hän pari viikkoa
+myöhemmin kirkolla tuli Mihkliä vastaan, käänsi tämä päätään ja
+astui, niinkuin isänsäkin kylän raitilla, tervehtämättä ohi. Pritskin
+nähtävästi kantoi vihaa juuri Miinan isää kohtaan.
+
+Mihkel luuli, että Prits nyt oli heittänyt sikseen kosija-aikeensa. Ja
+epäilyttävää oli, olisiko Mihklillä asiain näin ollen moisiostakaan
+mitään toivomista, sillä kostaakseen tahtoi varmaankin kupias tehdä
+kaiken voitavansa, jotta paroni peruuttaisi lupauksensa. Huntaugun
+mieli oli tästä syystä kovin paha ja sen saivat tytär ja äiti kylläkin
+usein tuntea.
+
+Mutta vaikka kyllä Miina kotona paljon sai kärsiä, täytti erinomainen
+rohkaseva tyytyväisyys kuitenkin hänen sydämmensä; hän alkoi toivoa,
+että vihdoinkin pääsisi vapaaksi vastenmielisestä kosiasta ja tuota
+toivoa seurasi toinen vielä parempi: Völlamäen Päärn saattaisi
+aikaa myöten häntä jälleen lähestyä. Miina nimittäin luotti niin
+täydellisesti Päärnun kykyyn ja miehekkyyteen, että luuli hänenkin
+vielä kerran saavan oman paikan, että hänelle moisiosta annettaisiin
+isän talo tai joku toinen maakohta, jossa hän voisi elää itsenäisenä
+miehenä. Olihan paroni hänelle sanonut, että jos hän mielensä parantaa
+eikä enää vastusta käskynhaltijoita, niin olisi hänellä toivoa päästä
+Völlamäen isännäksi. Vihdoin ehkä alkaisi Huntaugun ukkokin taipua
+ja ottaisi Päärnun kotivävyksi, kun hän olisi vankka, ahkera ja
+huolellinen työmies. -- -- --
+
+Voi sitä riemua, joka nousi mökkisessä, kun Miina eräänä iltana pakonsa
+jälkeen sinne salaa ilmaantui! Tuo riemu ei näyttäytynyt sanoissa, vaan
+pojan ja äidin silmäyksissä. He katselivat niin kiitollisina ja niin
+liikutettuina nuorta tyttöä, että hänestä tuntui, kuin olisi hän tehnyt
+oikean suurtyön. Aluksi ei lausuttu sanaakaan. Äänettöminä he vain
+puristivat toistensa käsiä. Vihdoin lausui Päärn äänellä, jonka väkisin
+koitti saada, äreäksi:
+
+"On vielä nuori tytärlaps, ja kuitenkin niin itsepintainen! Onko
+ihminen enää täysijärkinen: juoksee pois vanhempain majasta yön selkään
+ja katoaa kuin tuhka tuuleen! Etkö sinä ensinkään sitä ajatellut,
+kuinka monelle ihmiselle sellaisella tempulla teit murhetta! Minä
+luulen, etteivät he kukaan maanneet silmän täyttä sinä yönä samoin kuin
+emme mekään!"
+
+"Niin, olisit vain kuullut, kuinka Päärn tilallaan ähki ja puhki --
+oli kuin kipeä!" puhui vanha muori. "Ja tiedätköhän sitäkään, että hän
+sinua yhtenä yönä salaa kävi etsimässäkin?"
+
+"Missä niin?" kysyi Miina punehtuen ja nauraen. "Mitä sitä nyt enää
+perustaa ja urkkii!" virkkoi nuori mies kädellään viitaten ja katsoi
+ikäänkuin ujostellen ja pahastuen nurkkaan. "Kävin kerran leikin vuoksi
+läpi metsän -- siinä kaikki. -- -- -- Pääasia on nyt, että elät ja olet
+terve."
+
+"Missä te oikeastaan luulitte minun olevan?" tiedusteli Miina, jota
+keskustelu nähtävästi huvitti. "Kun sinä metsässä kävit, niin luulit
+ehkä minun riippuvan jossakin oksassa?"
+
+Pojan puolesta vastasi äiti; että ensin eivät hämmästyksestä osanneet
+mitään ajatella; mutta sitten kun Miina jo pari kolme päivää oli poissa
+ollut eikä mistään löytynyt, silloin heille molemmille kerrassaan oli
+tullut mieleen: mihin muualle hän olisi voinut mennä kuin sisarensa
+luo! "Pane mieleen", oli Päärn puhunut äidille, "sieltä hän kerran
+vielä ilmestyy!" Ja tuo toivo oli antanut heille molemmille surun
+huojennusta.
+
+Miina vietti Uudentuvan mökissä onnellisen hetken. Puhumatta Päärnun
+kanssa mitään tulevaisuudesta, tunsivat kuitenkin molemmat erinomaista
+kevennystä ja iloa sydämmessään: olihan pelottava vastustaja nyt
+voitettu! He luulivat niin paljon tuntevansa Pritsiä, ettei miehen
+ylpeys sallisi hänen enää ajatella tyttöä, joka hänelle oli tehnyt
+niin häpeällisen kepposen! Tuossa rohkaisevassa toivossa he toisistaan
+erosivat. -- -- --
+
+Mutta suuresti he erehtyivät, kun luulivat tuntevansa Prits Valkmannin
+tahi hänen tunteensa Miinaa kohtaan. Sillä joku viikko myöhemmin
+tapahtui jotakin, joka osotti, ettei Prits tyttöä vielä ollut
+unohtanut. Siitä antoi hän Miinan isälle aivan odottamattoman merkin.
+
+Huntaugun työpoika toi isännälle eräänä lauvantai-iltana moisiosta
+tiedon, että kupias odotti häntä sinä iltana kapakassa, että hänellä
+oli ukolle jotakin asiaa. Mihkelin silmät levisivät suuriksi tämän
+kuullessaan. Viiu katsoi tyttäreen ja tämä kalpeni. Mutta isäntä pisti
+heti paremmat turkit ylleen -- ulkona oli jo kauvan sitten ollut kova
+talvi -- ja läksi kapakkaan.
+
+Kupias olikin jo siellä. Nauraen otti hän Huntaugun isännän vastaan.
+Hänen punottavasta näöstään saattoi huomata, että hän jo pikaristaan
+oli saanut hyvän tuulen. Hän oli nyt kokonaan lauhtunut mies. Kun hän
+oli Mihklille kättä antanut, niinkuin ei heidän välillään olisi ollut
+pienintäkään kaunaa, vei hän ukon viereiseen pienempään huoneeseen,
+johon kapakan isäntä tavallisesti laski vain paremmat ystävänsä ja
+moision käskynhaltijat.
+
+He olivat siellä aivan kahdenkesken. Prits tilasi puoli tuoppia viinaa.
+-- -- -- Mihkelin ihmetteleminen yhä kasvoi. -- -- --
+
+"Huntaugun ukko", alkoi Prits, lyöden Mihkliä olalle. "Kahden niin
+ymmärtäväisen miehen kuin me olemme, ei pitäisi toisiaan vastaan kaunaa
+kantaa. Muistatko?"
+
+"Muistan kyllä", vastasi Mihkel, "mutta minunko puoleltani se alkoi!"
+
+"Et sinäkään siihen aivan syytön ole -- olet vain vähän naisekas mies,
+mutta -- sovitaan pois entiset! On minussa itsessänikin syytä -- sen
+huomaan vasta nyt -- -- -- Tuossa käsi, Huntaugun ukko, sovitaan pois
+ja koitetaan vasta viisaampia olla."
+
+Mihkel otti estelemättä vastaan liinatukkaisen pojan käden. Hänen
+kasvoilleen ilmestyi ihmettelyn rinnalle myös mielihyvän ilme. Hän
+oli ylpeä siitä, että leppyminen alkoi Pritsin puolelta ja vielä niin
+sydämmellisellä tavalla.
+
+He joivat toistensa kanssa ja panivat piiput savuamaan. Prits käänsi
+sitten puheen toivottuun päämaaliinsa.
+
+"Minä säälin tyttöä", virkkoi hän suoraan ja hänen keltaiset silmänsä
+katselivat pöydällä palavaa talikynttilän liekkiä. "Alan nyt vasta
+tuntea, että häntä säälin. Hyi, pahuus, että me niin tyhmästi ajoimme
+asiaamme!"
+
+"Tyhmästi kyllä", vastasi Huntaugun ukko. "Sinun olisi pitänyt antaa
+aikaa, mielitellä tyttöä, ja sitten vasta lähestyä." -- -- --
+
+"Niin vahingosta viisastuu! Mutta nyt, isäntä, käytän toista keinoa,
+jos vielä tahdot tyttäresi antaa minulle."
+
+"Milloin minä häntä sinulta olen kieltänyt! Sanoinhan isällesikin, että
+tulkoon Prits ja koittakoon uudestaan!"
+
+"Niin koitankin uudestaan!" huusi kupias kiiltävin silmin. "Enkä enää
+pahalla, en enää niin äkillisesti, vaan vähitellen ja hyvällä, -- aina
+hyvällä."
+
+Ja nyt selitti hän tarkemmin aikeensa. Hän tahtoi antaa Miinalle aikaa
+keväisiin. Sillä välin koittaisi hän olla tytölle kohtelias, nöyrä,
+lähestyä häntä ystävällisesti ja mielitelien. Heidän piti useimmin
+toisiaan tavata joko Huntaugulla, Pärtlillä, tuttavien taloissa taikka
+moisiossa. Toisena joulupäivänä piti Pärtlillä olla vanhemman veljen
+häät. Älköön Mihkel koko perhekunnan kanssa jääkö sinne tulelta,
+-- kutsun hän lupasi pian heille toimittaa. Mutta yhtä asiaa hän
+ehdottomasti vaati: Mihkelin piti miehen sanalla luvata, ettei hän
+ketään muuta kosijaa Huntaugulle ota vastaan, kunnes asiat Pritsin ja
+Miinan välillä toisella tai toisella tavalla selviäisivät.
+
+Tuon lupauksen antoi Mihkel tarkemmin asiaa ajattelematta.
+
+"Sinun tulee myös pitää huolta siitä, että äiti on minun puolellani",
+vakuutti Prits vielä.
+
+"Hän oli sinun puolellasi ja on vastakin oleva!" huudahti ukko varmalla
+äänellä.
+
+Ja nyt juotiin ja poltettiin ja luvattiin ja vakuutettiin puoleen
+yöhön. Yhä uudestaan selitti yksipäinen kosija, että Miinasta hän
+ei voinut luopua, tyttö oli hänen sydämmeensä niin juurtunut, ettei
+hän yölläkään saanut lepoa eikä rauhaa. Lyöden nyrkkiä pöytään hän
+vakuutti, että ennen hän päänsä menettää, kuin luopuu tuosta naisesta.
+Ja eikös hän ollut mies, jonka piti kelvata joka tytölle? Mitä oli hän
+Miinalle tehnyt, että tämä häntä niin karttoi? Hän tahtoi häntä pitää
+armaana kuin kultamurua, täyttää kaikki hänen toiveensa, korottaa hänet
+emännän arvoon, hellitellä häntä kuin saksan lasta. -- -- -- Vihdoin
+joutui hän viinan vaikutuksesta niin tunteidensa valtaan, että itkuun
+purskahti.
+
+Molemmat olivat aivan "dobra" miehet, kun vihdoin kapakasta erosivat.
+Prits saattoi ukkoa vielä kappaleen matkaa kylään päin ennenkun kääntyi
+takaisin moisioon. --
+
+Kauhistuen huomasi Miina, että siitä illasta asti alkoivat Huntaugulla
+entiset tuulet puhaltaa. Isä ei häntä kyllä enää soimannut eikä
+hänelle kiukutellut kuin ennen, mutta kun vähänkin tilaisuutta sattui,
+antoi hän Miinan tietää, että hän tyttöön nähden vielä hautoi entisiä
+tuumiaan ja aikeitaan.
+
+Alettiin jälleen seurustella Pärtlin perheen kanssa ja vielä ahkerammin
+kuin ennen; jopa ilmestyi Prits jälleen lauvantai- ja pyhäiltoina
+Huntaugulle; jopa kokoontui jälleen viinapulloja kaapin taakse
+nurkkaan. -- -- --
+
+Prits ei nyt kohdellut Miinaa ylimielisesti. Hän oli tytölle hyvin
+ystävällinen, kohtelias, melkeinpä nöyrä, ei koskaan maininnut
+onnistumattomasta kosijaretkestään eikä Miinan pakenemisesta, ei
+puhunut omista aikeistaan ja koitti kaikessa osottaa suurinta
+varovaisuutta.
+
+Niin mentiin sitten myös toisena joulupäivänä Pärtlille häihin.
+Miina oli -- sulhasen toivomuksesta -- väkinäisesti lupautunut
+morsiusneidoksi -- hänen sulhaspoikansa tietysti oli Prits. Siellä
+syötiin, juotiin, tanssittiin ja ystävyysliitto tehtiin yhä lujemmaksi.
+Pritsin ystävät pitivät myös huolta siitä, että Miina ja Prits
+tapasivat toisensa heidän luonaan. Näin olivat siis Pritsin aikeet
+oikealla tolalla ja hänellä oli hyvä toivo niiden onnistumisesta.
+
+Mutta kun itsepäinen kosija alkoi itsekseen miettiä, kuinka hänen
+asiansa oli edistynyt, niin täytyi hänen puristaa kätensä nyrkkiin ja
+tunnustaa, että hänellä ei ollut paljon toivoa. Sitä tyttöä riivasi
+itse paholainen. Ei ainoatakaan lämpimämpää silmäystä ollut hän koko
+pitkänä aikana neidolta saanut. Kovuus ja tuimuus häntä kohtaan ei
+vahaakaan auttanut, mutta yhtä jäykästi vastusti hän Pritsin hellempää
+ja lämpimämpää lähestymistä. Ja Miinan puolelta huokui miestä vastaan
+niin kylmä, kolkko henki, että poika paran silmiin toisinaan nousi
+vihan kyyneleitä.
+
+
+
+
+9.
+
+HALPA TYÖVOIMA.
+
+
+Jota kauvemmin neiti Marchand oli Virossa, sitä selvemmin alkoi hän
+huomata, kuinka alhaisella, alkuperäisellä kannalla koko talous
+kaikkine tarpeellisine työkaluineen moisiossa oli. Juliettella ei
+tässä asiassa ollut perinpohjaisia tietoja, ja hän saattoi ainoastaan
+pintapuolisesti sen käsittää, mutta toisinaan oli erotus ulkomaiden ja
+tämän maan välillä niin silmiin pistävä, että hänkin sen huomasi.
+
+Kaikki työkalut ja maanviljelystarpeet olivat täällä aivan yhtä huonot
+kuin köyhimmillä, oppimattomilla talonpojilla vähäistä maakappaletta
+viljellessään. Niinpä olivat täällä aurat, äkeet, puima-aseet,
+maitotalouskalut j.n.e. kaikki puusta, kaikki huonoa, pelkkää
+kotityötä! Ei löytynyt nimeksikään tai ainakin harvoissa paikoissa
+maanviljelyskoneita, joita ulkomailla jo talonpojatkin käyttivät.
+Kaikki työ oli käsin tehtävä ilman sen ajan parempia apukeinoja. Ja
+näin oli laita toisissakin moisioissa, joita kouluneiti sattui näkemään
+herrasväen kanssa ajaessaan.
+
+Kun hän siitä kerran oli puhunut paroni Herbertin kanssa, oli tämä
+olkapäitään kohottaen vastannut: "Niin, me olemme aikamme jälessä,
+mutta siihen ovat meidän olomme syynä: meillä on ollut liika paljon
+halpaa työvoimaa -- mitä meidän siis on tarvinnut hankkia kalliita
+koneita ja ulkomaisia työkaluja!"
+
+Tuo "halpa työvoima" oli talonpoika. Se oli kone, joka ei rahaa
+maksanut, ei vaatinut korjauskustannuksia, eikä sen vanhenemista
+tarvinnut pelätä. Ei se ollut ainoastaan halpa työvoima, vaan täysin
+maksuton. Hän kynti, äesti, kylvi, niitti ja leikkasi; hän pui viljan,
+harjasi liinat, noukki perunat, keitti viinan, keritsi lampaat, kehräsi
+langat, kutoi kankaat, hoiti karjan, kuletti maanviljelystuotteet
+kaupaksi -- ja kaikesta tuosta hän ei saanut muuta kuin maatilkun, jota
+moision omistaja ei tarvinnut. Hän tyytyi työpäivään, joka kesällä
+kesti 17 tuntia ja ajottain, riihenpuintiaikana 48 tuntia. Hän maksoi
+vielä omista tuloistaan kymmenykset isännälleen -- vain siitä hyvästä,
+ettei tämä tuota vähää häneltä olisi pois ottanut. Oman ihonsa
+hän vaatetti tappuroilla -- palttinan ja villakankaan vei hän
+isännälle. -- -- --
+
+Mitä sitten tarvitsi ostaa kalliita koneita ja työkaluja, kun oli
+kyllin saatavana niin hyviä tuloksia tuottavaa työvoimaa!
+
+Neiti Marchand ei nähnyt, taikka näki harvoin -- kuinka "halpa
+työvoima", talonpoika vanhanaikaisilla työkaluilla ja uupuneella
+hevosellaan raatoi pellolla ja niityllä, kuinka kolmentoista vuotiaat
+kasvavat pojat hartiavoimillan nostivat auraa maan sisästä, kuinka
+alaikäiset tytöt ja raskaat vaimot polttavassa päivänpaisteessa
+hikosivat heinä- tai leikkuuvainiolla ja kuinka he selkä koukussa
+perunavaoissa ahkeroivat, kuinka tytöt ja pojat päivätyöstä
+kuollakseen väsyneinä, yöt läpi varstoja heiluttivat, kuinka
+päivätyöläiset tuiskussa ja tuulessa rahtia ajoivat kaupunkiin, kuinka
+karjapäivätytöt, iho polvia myöten jäässä, kurjissa tappurahameissaan
+kahlasivat lumihankien läpi moision ja kylän väliä. -- -- -- Ei neiti
+Marchand myöskään nähnyt, kuinka joka puolella, niin toisen kuin
+toisenkin kintereillä, kupiaan, voudin, aittamiehen ja opmanin keppi
+pani käymään noita maksuttomia koneita ja kiihotti heidän liikkeitään.
+-- -- -- Jos hän olisi kaiken tämän nähnyt, olisi hän pannut
+kädet ristiin ja vielä enemmän kysynyt, eikö tässä maassa tunneta
+siveysoppia, kristillistä lähimmäisen rakkautta!
+
+Neiti Marchand tiesi vain sen, mitä sattui huomaamaan moisiossa
+ja sen ympäristössä. Nyt talvisaikaan näki hän vieläkin vähemmin.
+Siellä navetoissa askaroitsivat kohmettuneet karjatytöt lyhyissä
+tappurahameissaan lehmien ympärillä, syöttivät, juottivat ja lypsivät
+niitä, ja samaten tappuraisissa paksulankaisissa huonoissa vaatteissa
+miehet ja pojat ajoivat karjalle pehkuja, olkia ja heiniä. Naiset
+kylästä kantoivat moisioon pellavia, joita olivat loukuttaneet ja
+kaapineet, ja joita heidän vielä perillä piti puhtaiksi harjata
+Joku aika myöhemmin ilmestyi vielä joukko naisia päässä korkeat
+munanmuotoiset myssyt ja sepelpäisiä tyttöjä puettuina Vörun
+vaateparteen. Näille paronitar jakoi pellavia tappuroita ja villoja,
+joita he kelkoilla kotiin vetivät -- -- --
+
+Jos neiti Marchand olisi voinut katsoa noihin karstaisiin savuisiin,
+olkikattoisiin hökkeleihin, olisi hän ihmetellyt, kuinka koko kylä oli
+muuttunut pieneksi tehtaaksi, kuinka kaikkein noiden vaimojen, tyttöjen
+ja lasten kädet liikkuivat nopeasti, täyttääkseen emäntänsä kirstut
+kaikellaisilla kalleilla kankailla. -- --
+
+Talvinen päivä on lyhyt -- täytyy jatkaa sitä illasta ja yöstä,
+sillä emännän töitä on paljon. Kehrätä kahdeksan naulaa liinoja
+pellavalangoiksi, niin hienoiksi, että kelpaavat saksoille
+liinavaatteiksi -- se ei ole leikin tekoa! Taikka jos on villoja, niin
+raasi ne kahteen kertaan ja kehrää sitten langaksi, niin että sormia
+pakottaa. Eivätkä tappuratkaan itsestään tule langoiksi! Ja sen lisäksi
+on sinulla oma perhe ja perhekunta vaatetettavana!
+
+Astumme tuollaiseen pieneen tehtaaseen, jollaiseksi talon tupa talven
+aikana on muuttunut. Kädensuuruisesta, nokisesta, hikisestä akkunasta
+ei puolipäivästä asti paista auringonvalo sisään. Surkea päretuli vain
+valaisee työntekijöitä silloin kun ei uuni lämpiä. Paksu ummehtunut
+ilma täyttää pienen huoneen; tarpeellisimmat huonekalut -- pöydät,
+rahit, seinään kiinnitetyt, olilla täytetyt makuusijat, joiden alla
+on rikkaläjiä, eivät näytä kovin hauskoilta. Nauloilla seinissä
+riippuu vanhoja, karheita vaatteita, ylempänä karstaiset orret, alla
+epätasainen, kuoppainen savilattia. Nurkassa suitsuaa suuri kiuvas,
+jonka päällä palvelijat toisinaan nukkuvat.
+
+Mutta kuinka hyvä onkaan tuo suuri, vahva, mustunut uuni talven
+aikana, kun ulkona tuisku vinkuu, oven kohdalla kolkuttaa, ja uhkaa
+peittää koko mökin hangen alle, tai kun pakkanen panee aidan seipäät
+paukkumaan, ja jäätää oven ja akkunan tuumanpaksuisella härmällä.
+
+Tuon hyvän lieden luona on tehtaanväki koolla. Tulenvalon ääressä
+viettää tuo työtätekevä perhekunta pitkän yksitoikkoisen talvensa.
+Perheennainen, tytär, palvelustyttö, kaikki kehräävät -- milloin
+moisiolle, milloin itselleen. Lieden luona tai pärejalassa palaa
+päre toisensa perästä karreksi, lapset niitä yhtä mittaan hoitavat
+palamaan tai sytyttävät uuden -- se on heidän tehtävänsä, heidän osansa
+ylenpalttisessa työssä. Palvelustyttö, joka kehrää moisioon, koittaa
+tuskallisella huolella saada kuontalon ja värttinän välillä juoksevan
+langan yhä hienommaksi ja sileämmäksi, jottei siihen jäisi ainoatakaan
+nystyrää. Sillä jos ei lankavyyhti kule sormuksen tai renkaan läpi,
+saa rouvalta kunniansa kuulla. Äidin rukin vieressä kyyköttää Manu
+aapinen ja tikku kädessä ja harjoittaa aakkosia. Kun hän väsyy, alkaa
+Jyts, joka jo on päreensytyttäjänä. Miehetkin pitävät huolta tulesta;
+he kiskovat koko joukon päreitä varastoon, tekevät lehmänkytkyitä
+tai luutia. Heikko punertava tulenliekki valaisee perheenmiehen
+kuivettuneet, kovat, ryppyiset kasvot, luo nuorien punottaville
+poskille surullisen, unisen heijastuksen. Puhellaan, nauretaan,
+lauletaankin, kunnes väsymys kuin hiipivä tonttu lähestyy kaikkia, kova
+taistelu alkaa sen voittamiseksi.
+
+Toisessa talossa on villankehruutalkoot. Kuusi tai kahdeksan nuorempaa
+ja vanhempaa tyttöä istuu pienessä lämpimässä huoneessa ja kehrää
+lankaa. Vilkas puhe, nauraminen ja laulu saavat unohtumaan työn
+ikävyyden. Joku poika on tullut heille seuraa pitämään -- se enentää
+hauskuutta. Mutta katsokoon emäntä, ettei talkooväki rupea nurisemaan
+huonoa kestitsemistä ja että isäntä on väkevämpääkin hankkinut. Kyllä
+on hyvä, kun tuon työn saa pois huolestaan, sillä moision isännän
+kanssa ei ole leikitteleminen -- omaan työhön on kyllin aikaa! Jos
+emäntä ei sitä itse ehdi tehdä, antaa hän sen toiselle -- köyhiä on
+kyllin, jotka tarvitsevat ansiota. -- -- --
+
+Neiti Marchand oli aikoja huomannut kuinka kova, vaativa emäntä
+paronitar Heidegg oli. Kyllä tiesi kunniansa jokainen kylännainen,
+jonka työ ei täyttänyt hänen vaatimuksiaan ja nuo vaatimukset olivat
+suuret. Liinalangan tarkastuksessa käytti rouva sormuksen suuruista
+hopeista rengasta. Se jolla oli kolme värttinällistä pellavalankoja
+valmiina, tuli sen moisioon vyyhdelle panemaan ja lukemaan pasmat. Jos
+ei vyyhti renkaassa juossut liukkaasti edes takaisin, silloin oli lanka
+hiukan vahvempaa kuin määrätty oli -- oi sitä musertavaa silmäniskua,
+niitä häpäiseviä sanoja, jotka syyllinen silloin sai nähdä ja kuulla.
+
+Ja kuinka tarkasti hän tutki kankaita, joita hänelle kevätpuoleen
+alettiin tuoda! Pieninkin kutomisen vika kiihdytti hänen vihaansa,
+jokaisesta työstä, johon hän ei ollut tyytyväinen, määräsi hän
+rangaistukseksi toisen pahemman työn; eikä antanut rikolliselle
+tavallista lahjaa, myssyvaatetta. Myssynnauhoja saivat häneltä vielä
+monet -- mutta villaisen myssyvaatteen sai vain harvoin joku, jonka
+kunnianhimo ja huolellisuus oli saanut aikaan oikean mestarityön.
+
+Rouva von Heideggistä sanottiin, ettei hän milloinkaan nauranut
+palvelijain nähden eikä heidän puhuessaan. Vielä vähemmin näkivät
+kyläläiset hänen hymyilevän, väristen he tulivat ja kiirehtien
+lähtivät. -- -- --
+
+Ja tuolle kristilliselle, jopa jumalisellekin naiselle ei milloinkaan
+tullut mieleen, että hän olisi ollut kiitollisuuden velassa heille,
+jotka täyttivät hänen arkkunsa aarteilla, joita hän ylpeänä emäntänä
+mielellään näytteli tuttavilleen. Hänellä oli eräässä sivuhuoneessa
+hinkalon suuruinen kirstu. Kun sen kansi avattiin loisti kuin lumihanki
+katsojaa vastaan. Arkku oli täynnä heleänvalkeaksi valaistua liinaa,
+jonka kauneus ja hienous sai asiantuntijat ihmettelystä huudahtamaan.
+Ei voitu ymmärtää, milloin hän tarvitsisi niin paljon liinavaatetta. Ja
+kankurit helskyttivät joka päivä uutta lisäksi.
+
+Ei, paronitar ei kiittänyt noita halpoja työvoimia, joiden avulla hän
+ei tarvinnut tehtaita eikä rahakustannuksia. Hän oli kasvanut ja elänyt
+siinä luulossa, että nuo työvoimat, nuo maksuttomat koneet olivat häntä
+varten luodut, hänen mielivaltaansa annetut. -- -- Mitä maksoi heidän
+työnsä hänen myssykangaskappaleensa rinnalla, jonka hän antoi heille
+ikäänkuin kunniamerkiksi! --
+
+Katsellessamme Viron kansan viimeksi kulunutta aikaa, on huvittavaa
+nähdä, kuinka etevästi aateli ymmärsi käyttää hyväkseen talonpojan
+"halpaa työvoimaa" ja sen ohella koitti suoda hänelle jonkinlaista
+"vapautta". Hän teki tämän niin perinpohjaisesti, ettei hänellä tähän
+päivään asti ole työvoimasta ollut puutetta, vaikka hän itseänsä
+kunnioittaa itsensäkieltävänä vapauttajana.
+
+Pintapuolisesti katsellen, täytyy ihmetellä, kuinka helposti Viron
+aateli v. 1816 lahjoitti talonpojille vapauden. Hallitus tahtoi
+tehdä henkiorjuuden Virossa samanlaiseksi kuin Liivinmaalla; sitä
+varten piti asettaa komitea, joka oli toimeenpaneva moision maiden
+mittauksen. Mutta kustannuksia välttääkseen oli Viron aatelisto valmis
+uhraamaan omistusoikeutensa talonpoikiin itseensä nähden ja 1811 anoi
+se henkiorjuuden täydellistä lopettamista, joka toteutettiinkin lain
+kautta 1816. Mutta aatelismiesten uhraukset eivät mahtaneet olla
+liian suuret, kun niin herkästi niihin suostuivat. Vai vaikuttivatko
+heihin ehkä vapaamieliset, ihmisystävälliset aatteet? Viron aateliston
+joukossa saattoi kyllä olla hyväntahtoisia, lämminsydämmisiä miehiä,
+joihin lännestä tulleet, ihmisystävälliset aatteet olivat vaikuttaneet,
+mutta heitä oli kuitenkin verrattain vähän. Enemmistön puolelta,
+vapauden nimessä annettu lahja, tuotti kuitenkin oikeastaan antajalle
+hyötyä, mutta saajalle vahinkoa. Ja tämän aatelisto kyllä edeltäkäsin
+tiesi.
+
+Hyödyn asemesta tuotti lahjoitettu vapaus Itämeren maakuntain
+talonpojille todellakin vahinkoa moneksi ajaksi. Tämän on moni
+aatelismies itsekin sen aikuisissa historiallisissa muistiinpanoissaan
+tunnustanut. Sillä kuinka voi ihminen käyttää vapauttaan, kun hänellä
+ei ole, mitä suuhun pistää? Aatelismies sanoi: Sinä olet vapaa,
+mutta jos tahdot elää, pitää sinun minua orjana palvella niinkuin
+ennenkin, sillä maa jossa elät on minun. Ja sinun pitää minua palvella
+vielä kovemmin kuin tähän asti, sillä nyt ei sinun työkuormaasi
+enää määrää verokirjan lauhkea laki, vaan nyt panen minä itse sulle
+"molemminpuolisen kontrahdin" nimessä verot, ja niihin on sinun
+ehdottomasti suostuminen, sillä mihin sinä pääset! Uusi asetus antaa
+sinulle kyllä paljon oikeuksia, joita sinulla ennen ei ollut, mutta me
+olemme pitäneet huolta, että sinä et saa käyttää niitä. Asetus, joka
+sinulle suo ne oikeudet, ottaa ne sinulta myös pois. Onhan meillä vielä
+kaikki isännyysoikeudet, ja sinun vapautesi on ainoastaan se, että me
+emme enää sinua uskalla myödä ilman maata niinkuin ennen. -- -- --
+
+Oikeus talonpoikain myömiseen maan mukana oli todellakin vielä
+jäänyt moision herroille. Koska maalla ilman työorjuutta ei ollut
+melkein mitään arvoa, niin sai ostaja maan mukana lunastaa oikeuden
+työorjuuteen. Moision herrat, jotka olivat päässeet vapaiksi päärahan
+maksamisesta, jotka eivät enää olleet velvolliset katovuosina heitä
+elättämään eikä onnettomuuden sattuessa talonpoikia auttamaan, olivat
+oikeutetut jättämään talonpojat täydellisesti oman kohtalonsa varaan.
+He tiesivät, että talonpojat eivät voineet elää ilman maata, että
+heidän piti herroilta sitä vuokrata niillä ehdoilla, joita nämä heille
+määräsivät, ja etteivät moision omistajan pellot sentähden jääneet
+viljelemättä. Heidän ei siis enää tarvinnut pitää mitään huolta
+talonpojista, taikka heidän työkyvystään. Ennen oli heidän oma etunsa
+pakottanut heitä katsomaan, ettei talonpoika kuollut nälkään, sillä
+silloin olisi heidän pitänyt rahalla ostaa toisia työläisiä. Eräs
+Liivinmaan aatelismies, joka oli puolustanut henkiorjuutta, tunnusti
+suurimmalla tyytyväisyydellä: "Moision herra voi ilman suurempaa
+vahinkoa jättää jonkun talon taikka suuremman osan taloja ilman
+vuokralaisia, sillä hänellä on siksi varaa, että hän itse voi maitaan
+viljellä; mutta vuokratalonpoika ei voi talotta elää, hänellä ei ole
+varaa ylläpitää hevosia ja karjaa, hän on pakotettu elämään omalla
+pääomallaan ja joutuu vähässä ajassa kerjäläiseksi. Se pakottaa häntä
+henkensä elatukseksi vuokraamaan maata kovimmillakin ehdoilla ja usein
+ei hän voi täyttää yhteiskunnallisia velvollisuuksiaankaan."
+
+Vapaanakin jäi talonpoika täydellisesti moision omistajan mielivallan
+alaiseksi, ja tämä käytti valtaansa väärin, jopa useinkin vielä
+entistä enemmän. Talonpoika sai kyllä vapauden, mutta ei mitään
+elämisen apuneuvoja, sillä kaikki maa ja sen mukana kaikki talonpojan
+tilan parantamisen keinot jäivät moision herroille. Talonpoika ei
+oikeastaan saanut vapautta, mutta vain sen nimen ja varjon. Henkiorjuus
+poistettiin vain nimellisesti. Mutta aatelin etuna oli se, ettei hänen
+nyt enää tarvinnut hävetä talonpoikain köyhyyttä eikä pelätä yleisön
+arvostelua. Nyt hän saattoi soimata veltoiksi ja laiskoiksi heitä,
+jotka eivät ymmärtäneet "vapauttaan" oikein käyttää.
+
+Vapaus antoi talonpojalle oikeuden tehdä moision herran kanssa
+vapaaehtoisia kontrahteja. Mutta kun talonpojilla ei ollut mitään
+apuneuvoja, joiden nojalla olisivat herroilta voineet vaatia
+helpotuksia, olivat he siitä syystä jääneet herran armon alaisiksi.
+Talonpojan työ- ja maksukuorma oli jäänyt yhtä suureksi kuin ennen,
+vieläpä oli sitä nähtävästi kovennettukin. Entiset, vuonna 1805
+valmistetut verokirjat eivät enää pitäneet paikkaansa, kun oli tehtävä
+vapaaehtoisia kontrahteja, ja moision herrojen oli helppo vaatia
+suurempia veroja, kun talonpoikain oli pakko niihin suostua.
+
+Vapaus antoi talonpojalle oikeuden muuttaa toiseen moisioon. Mutta
+talonpojat huomasivat pian, että moision herrain vaatimukset olivat
+joka paikassa samanlaiset s.o liian suuret, sillä jokainen ajatteli
+omaa etuaan! Muualle muuttaminen ei tuottanut talonpojalle voittoa,
+vaan tappiota Hän jäi ennemmin entiseen paikkaansa ja maksoi enemmän
+veroa työllään ja maanviljelystuotteillaan, kuin alkoi etsiä toista
+isäntää Jos ei hän suostunut herran määräämiin ehtoihin, saattoi hän
+menettää tuon kurjan majansa, jossa hän oli syntynyt ja kasvanut,
+jonka maata hänen esi-isänsä suurella vaivalla olivat raivanneet
+ja viljelleet. Ja hänen olisi pitänyt vaimoineen lapsineen lähteä
+toista isäntää etsimään, joka olisi voinut panna hänelle vielä
+kovempia ehtoja. Näin pakottivat olot häntä tyytymään kaikkeen, mitä
+häneltä vaadittiin ja tekivät hänestä vielä kurjemman orjan, kuin
+hän henkiorjuuden aikana oli ollut. Tilastaan hän ei missään voinut
+valittaa, sillä kontrahti oli laillinen. Talonpojalla ei siis ollut
+mitään hyötyä asunnon valitsemisoikeudestaan.
+
+Talonpoika oli vielä saanut oikeuden omistaa maata ja muuta kiinteätä
+omaisuutta, palvelus-, vuokra- ja kaikenlaisessa työssä tehdä
+vapaaehtoisia suostumuksia, muuttaa, niinkuin jokainen kansalainen,
+persoonansa ja omaisuutensa toiseen maanpaikkaan. Mutta talonpoika
+ei saanut asunto-oikeutta kaupungissa eikä siellä omistaa kiinteätä
+omaisuutta, ei saanut ruveta kaupunkilaisen palvelukseen, eikä vuokrata
+kaupungin tontteja! Sanalla sanoen: talonpojalla oli lupa ostaa
+maata vain Viron moision herralta, joka kuitenkaan sitä ei pienissä
+palstoissa tahtonut myödä, koska se ei ollut hänelle edullista.
+Moisiot, näet, olivat suurimmaksi osaksi kiinnitetyt lainauskassaan, ja
+moision omistaja, jos hän pienen osan maastaan olisi myönyt, olisi vain
+pienemmän summan saanut käyttää omaksi hyödykseen, kun suurin osa olisi
+mennyt lainauskassaan velan korvaukseksi. Niin oli siis talonpojilla
+oikeus tehdä vain sellaisia sopimuksia, jotka heitä kiinnittivät
+maanviljelystöihin ja työorjuuteen yksin Vironmaalla ja Viron moision
+herrain kanssa.
+
+Mutta kun aatelismies valmisti virolaiselle vapauslain, keksi hän
+siihen vielä yhden rajoituksen.
+
+Talonpoika, joka omavaltaisesti läksi Vironmaalta, joutui tuon lain
+nimessä kunnan puolesta sotamieheksi. Moision herrain eduksi oli
+lakiin pantava tämäkin musertava pykälä, sillä he arvasivat, että
+heidän suunnattomat vaatimuksensa pakottaisivat tuon kärsivällisen ja
+orjuuteen tottuneen virolaisen talonpojankin lähtemään kotimaastaan
+ja etsimään naapuri kuvernementissa toimeentuloaan, vaikkakin hänen
+rakkautensa savutupaansa ja kotikontuunsa oli liikuttava. Mutta
+tuokaan määräys ei vielä riittänyt. Sama rangaistus säädettiin
+myös niille talonpojille, jotka uskalsivat pyytää muuttokirjaa
+ruvetakseen palvelukseen toisessa kunnassa tai maakunnassa. Kunnassa,
+jonka kirjoissa he olivat, merkittiin heidät poissaoleviksi. Kunnan
+virkailijat nostivat sellaisten puolesta arvan ja nämä joutuivat
+sotamiehiksi, sillä asetuksessa sanottiin: "Kun arpa lankeaa sellaisen
+kunnanjäsenen osalle, joka kunnasta on poistunut (vaikkapa luvallakin),
+ja hän joutuu vieraassa kunnassa sellaisiin olosuhteisiin, joissa
+hän asetuksen mukaan olisi sotapalveluksesta vapaa, niin tulee hänen
+sittenkin lähteä sotamieheksi oman kuntansa puolesta!" Näin oli siis
+Viron talonpoika kiinnitetty omaan maakuntaansa, omaan kuntaansa ja
+omaan moision herraansa. Jos ei hän tahtonut seuraavassa sotaväen
+otossa joutua sotamieheksi, niin hänen piti jäädä siihen kuntaan, jossa
+oli kirjoissa, piti olla herrallansa "halpana työvoimana".
+
+Näin teki vapaus köyhän talonpojan aikaa myöten entistä köyhemmäksi.
+Mutta Viron moisioiden rikkaus karttui vuosi vuodelta ja niiden
+myyntihinta oli muutamassa vuodessa suhteellisesti noussut ostohintaa
+monin verroin suuremmaksi. Kun talonpoikain luku ensimmäisinä vuosina
+vapauttamisen jälkeen nopeasti kasvoi, niin saivat moision herrat yhä
+lisää "halpaa työvoimaa", ja jota enemmän heitä oli, sitä halvemmaksi
+he kävivät.
+
+
+
+
+10.
+
+UUSI ASETUS TEKEILLÄ.
+
+
+Viron talonpoika oli nauttinut vapautta neljäkymmentä vuotta, mutta
+hän oli köyhempi ja onnettomampi kuin henkiorjuuden aikana. Vapaus oli
+antanut hänelle oikeuden kiinteimistön omistamiseen, mutta ei ainoakaan
+perheenmies ollut niin paljon vaurastunut, että olisi voinut ostaa
+itselleen talon. Ja talonpojan hyväksi oli kuitenkin vapaus annettu.
+Mikä ihme sitten, että nykyinen työorja huutavassa hädässään alkoi
+odottaa uutta vapauttavaa lakia, samoin kuin henkiorja neljäkymmentä
+vuotta sitten vapautta. Hän odotti sitä niinkuin pitkän vahingoittavan
+poudan perästä odotetaan sadetta.
+
+Tuo odotus kesti kauvan. Se perustui pelkkiin huhuihin. Ainoastaan
+epävarmoista suupuheista tiesi talonpoika, että jotakin oli tekeillä,
+jotakin tulossa. Varmoja tietoja hänellä ei milloinkaan ollut siitä,
+milloin saksat sääsivät lakia. Se tavallisesti pidettiin salassa tai
+ainakin puoleksi salassa. Ensiksi ei saksalaisen sääty-ylpeys sallinut
+keskustella talonpoikien kanssa yleisistä asioista, ja toiseksi
+koittivat he pitää salaisuutena talonpoikia koskevien uusien asetusten
+säätämisen. Sillä Viron aateli ei mitään pelännyt niin kovasti kuin
+talonpoikain rauhattomuutta. Ja nuo uudistukset herättivät usein
+levotonta kiihotusta, sillä niistä toivottiin enemmän kuin ne antoivat,
+ja siten pettyi kansa vapautumisen toivossa tuosta armottoman raskaasta
+ikeestä.
+
+Ainoastaan syrjäteitä sai talonpoika kuulla, kuinka saksat
+maapäivillä päättivät asioista, jotka koskivat heidän toimeentuloaan.
+Opmannin suusta pääsi toisinaan huomaamatta joku merkillinen sana,
+kamaripalvelija tai palvelustyttö, joka hiukan ymmärsi saksaa, sai
+kuulla jonkun vajanaisen lauseen ja kertoi sen toisille; herra, joka
+itse talonpojalle jotakin ilmoitti, oli jo harvinainen otus.
+
+Siitä oli jo kulunut kauvan aikaa, kun Viron talonpojat alkoivat
+kallistaa korviansa tuollaisille huhuille uudesta asetuksesta.
+Moni saattoi, samoin kuin Völlamäen Päärn, sanoa, että he olivat
+kuulleet noista asetuksista koko elinkautensa. Sillä jo seitsemän
+vuotta sen jälkeen kun vapauslaki lopullisesti ja täydellisesti oli
+voimaan astunut vuonna 1839 alettiin keskustella talonpojan tilan
+parantamisesta ja tuo uudistustyö kesti kokonaista seitsemäntoista
+vuotta. Valmiiksi saatujen asetusten julkaisemiseen kului sitten vielä
+kaksi vuotta. Tietysti oli asia ajottain talonpoikien mielistä aivan
+unohtunut, kun olivat kyllästyneet pitkään odotukseen taikka kun
+uudistustyö oli keskeytetty.
+
+Kyllä senaikuisilla maapäivillä olivat mielet kiihtyneet! Pakko
+parannusten toimeen panemiseen oli suuri. Taloudellisen ja henkisen
+tilansa rappiolle joutuessa oli talonpoika aivan perikatonsa partaalla
+ja tämä tila uhkasi häviötä itse moision isännälle, jonka työ- ja
+maksuvoima oli häviämässä. Hallitus taas, jolle talonpojan hätä ei
+ollut tuntematon ja joka siitä pelkäsi koituvan vahinkoa valtion
+tuloille, pakotti aatelia uhrausten tekemiseen. Mutta kuka sitten
+tahtoo mielihyvällä jotakin uhrata. Itämeren maakuntain aatelin
+itsekkäisyys ja omanvoitonpyyntö oli vuosisatojen kuluessa, jolloin
+se rajattomasti oli nauttinut henkiorjuuden tuottamia etuja, kasvanut
+niin suureksi, niin luonteeseen juurtunut, että aatelismies piti oikein
+rikoksena, jos häneltä vaadittiin joitakin uhrauksia talonpoikain
+hyväksi. Sentähden jokainen ehdotus, joka viittasi moision herran
+omistusoikeuden rajoittamiseen, herätti kiivasta vastustusta.
+
+Viron aateliston kunniaksi täytyy tunnustaa, että sen joukossa kyllä
+eivät kaikki olleet jyrkästi vastustavalla kannalla. Maapäivillä
+esiintyi enimmästi kaksi, toisinaan kolmekin puoluetta, vanhoillinen,
+vapaamielinen ja keskipuolue. Vapaamieliset, jotka puolustivat
+uudistuksia, eivät tehneet sitä niin paljon hyväsydämmisyydestä, kuin
+siitä syystä, että heillä oli tarkempi taloudellinen ja valtiollinen
+huomiokyky, selvempi käsitys ja laajempi näkökanta. He tavallisesti
+sanoivat: "Näin eivät asiat kauvan voi olla, jota kauvemmin
+viivyttelemme, sitä vaikeammaksi käy työ, sillä tekemättä ei se voi
+jäädä." Mutta vanhoilliset eivät voineet nähdä omia, itsekkäitä
+lähimpiä etujaan pitemmälle. He eivät itselleen tunnustaneet: Mitä sinä
+tänään et anna, sen täytyy sinun kaksinkertaisesti huomenna maksaman.
+
+Vapaamielinen puolue vaati ennen kaikkea talonpojan taloudellisen tilan
+parantamista. Henkiorjuuden lakkauttamisen jälkeen, jolloin moision
+isännän ei enää tarvinnut pitää huolta talonpojan elättämisestä, oli
+viimeksimainittu maan puolesta aivan osaton. Moision herra ajoi hänet
+tilaltaan pois, otti maan itselleen -- talonpoika sai mennä, minne
+tahtoi! Näin hävitettiin Virossa, niinkuin tiedetään, kokonaiset suuret
+kylät. Talonpojalla, joka eli alituisessa poishäätämisen pelossa, ei
+ollut halua pitää minkäänmoista huolta omasta maanviljelyksestään; hän
+katsoi vain hetken tarpeita ja imi voiman maasta. Jos siis tahdottiin
+parantaa hänen taloudellista tilaansa sekä hänen itsensä, että moision
+hyväksi, piti annettaman hänelle parempaa varmuutta pysyväisestä
+asuinpaikasta. Moision omistajan ja talonpojan välillä oli saatava
+aikaan pitempiaikaisia tai elinkautisia kontrahteja, taikka vielä
+paremmin oli moision herran määrättävä joku erityinen osa maastaan
+ainoastaan talonpojan käytettäväksi, eikä olisi hänellä oleva oikeutta
+sitä talolle takaisin ottaa.
+
+Vapaamieliset tekivätkin tämän suuntaisia ehdotuksia, ja varsinkin
+viimeksimainittu tuli koko lainsäädännössä tärkeimmäksi kohdaksi.
+Mutta tämä herätti kiivasta vastustusta vanhoillisten puolelta.
+Heidän omaisuuteensa tahdottiin puuttua! Heiltä tahdottiin ottaa
+oikeudet, heidän perintöomaisuudellaan tehtäisiin mitä tahansa. He
+viittasivat talonpoikain vapautuslakiin, jossa selvin sanoin oli
+kaikki maa ehdottomasti heidän omaisuudekseen tunnustettu, -- niin,
+olivathan he talonpojille suoneet vapauden juuri sillä ehdolla, että
+nämä perheenmiehinä yhä edelleen pysyisivät paikoillaan! -- -- --
+Pitkien, enimmästi kiivaiden keskustelujen jälkeen voittivat kuitenkin
+vihdoin vapaamieliset ja heidän sekä välttämättömät että luonnolliset
+parannusehdotuksensa saivat riittävää kannatusta, vaikk'ei kuitenkaan
+ilman melkoisia rajoituksia. Päätökseksi tuli, että kaikki maat, jotka
+1846 olivat olleet talonpojilla viljeltävinä, piti heidän maikseen
+tunnustettaman, mutta kuudes osa siitä maasta jäädä moision herran
+vapaaehtoisen käytännön alaiseksi, jotta hän siinä voisi pitää asumassa
+talon palvelijoita.
+
+Yhtä itsepäisesti tahtoivat vanhoilliset säilyttää "vapaan kontrahdin",
+joka vapauttamisen jälkeen oli käytäntöön otettu ja joka sitten moision
+isännille oli ollut niin edullinen, mutta talonpojille tuottanut
+tappiota. Vapaamielisille oli jo aikoja selvinnyt, että "vapaasta"
+verosopimuksesta ei ole puhettakaan siinä, jossa toinen on toisen
+taloudellisen ylivallan alainen. Tuo "vapaa kontrahti" juuri oli
+pääasiallisena syynä talonpoikain köyhtymiseen ja oltiinhan maapäivillä
+koossa juuri heidän tilansa parantamista varten. Huomattiin, että vanha
+verokirja paljon paremmin kuin nykyinen vapaaehtoinen sopimus oli
+suojellut talonpoikia moision isäntäin kiskomisilta. Sentähden piti
+myös uuteen lakiin lisätä pykäliä, joissa ainakin työveroon nähden
+veron suuruus oli arvioitava verotilan mukaan. Tämäkin ajanmukainen
+parannus tuli vihdoin päätökseksi.
+
+Mutta hallituksen puolelta tehtiin aateliston ehdotuksiin vielä
+huomautuksia, parannuksia, täydennyksiä ja muutoksia enemmän
+kuin heidän mielestään oli tarpeellista. Voi niitä komiteoja,
+joissa tekeillä oleva laki vielä piti kypsytettämän! Aateli oli
+hallituksen käskystä saanut ehdotuksensa valmiiksi 1849. Mutta sitä
+ei siinä muodossa hyväksytty, vaan se annettiin eräälle komitealle
+täydennettäväksi ja korjattavaksi. Siinä oli sekä hallituksen että
+moision herrain valitsemia jäseniä ja se työskenteli Tallinnassa.
+Sitten tarkasti lakia Pietarissa eräs valtion komitea, johon myös
+kuului moision edustajia. Mutta kovemman tulen läpi kävi asetus
+vihdoin niinsanotussa Itämeren komiteassa Pietarissa, jossa sitä
+taas täydennettiin ja korjattiin ennenkun se saavutti hallituksen
+hyväksymisen. Vihdoin 5 p. kesäkuuta 1856 oli uusi Viron talonpoikain
+laki niin valmis, että se sai kaikkein korkeimman vahvistuksen.
+
+Mutta sen jälkeen se ei vielä voimaan astunut. Se oli ensin käännettävä
+saksan ja viron kielille. Tämä työ toimitettiin seuraavana vuonna 1857.
+Voimaan piti lain astua Yrjönpäivänä 1858. --
+
+Epäselvä huhu, että keisari jo aikoja sitten oli piirtänyt nimensä
+uuden asetuksen alle, kierteli jo laajalta talonpoikain keskuudessa,
+ennenkun se vielä oli tapahtunutkaan. "Veltolla" talonpojalla on
+hyvät korvat, kun huhutaan jotakin, josta hän toivoo apua hätäänsä.
+-- "Mutta", lisättiin epäluuloisesti -- "saksat pitävät asetusta
+meiltä salassa." Varmempia tietoja asetuksen olemassaolosta ja sen
+voimaan astumisesta saatiin vasta keväällä 1857. Siellä, täällä olivat
+moision herrat jo itsekin tunnustaneet, että asetus oli tulemassa,
+kun talonpojat olivat käyneet helpotuksia pyytämässä. Sen nämä usein
+tekivät saadakseen jotakin kuulla uudesta asetuksesta. Ja usein he
+siinä onnistuivatkin.
+
+Juurun pitäjässä päästiin alituisesti asiasta tiedusteltua vihdoin
+perille, sillä Mahtran moision isännöitsijä Rosenberg oli talonpojille
+suoraan sanonut, että uusi asetus oli ennen pitkää tuleva. Mahtran
+perheenmiehet läksivät nimittäin keväällä 1857 moisioon pyytämään uusia
+kontrahteja. Hekin luulivat, että uusi asetus jo keisarin tahdosta
+piti olla voimassa, vaan että moision isännät eivät tahtoneet sitä
+julaista. Sentähden he vaativat uusiin kontrahteihin asetuksen mukaisia
+helpotuksia. Mutta opman selitti heille, ettei hän voinut tehdä uusia
+kontrahteja ennenkun uusi laki ilmaantuisi, jonka mukaan kontrahdit
+olivat tehtävät. Siihen asti piti kaikki olla entisellään sekä
+perheenmiesten työorjuus että maksut.
+
+Tästä selityksestä päättivät Mahtran miehet, etteivät moision isännät
+enää koittaneet heiltä salata uutta asetusta. Mahtran perheenmiehiltä
+ja toisilta, jotka moisiosta olivat saaneet samanlaisia vastauksia,
+levisi ilosanoma kauvas yli pitäjän rajojen. Mutta sittenkin oli
+paljon epäilijöitä, jotka niinkuin Uudentuvan päiväläinen sanoivat:
+"Ei se tule, jota saksa ei tahdo." Paroni Heidegg esimerkiksi ei ollut
+perheenmiehilleen asiasta hiiskunut puoltakaan sanaa. Parille kysyjälle
+vastasi hän karkealla pilkallisella tavallaan: "Eikö teillä, laiskurit,
+nyt kyllä hyvä ole olla? Vai vielä toivotte suurempia huojennuksia.
+Sittenhän jo täitkin teidät söisivät!"
+
+Paroni Heidegg itse oli vilkkaasti seurannut uuden asetuksen
+valmistustöitä maapäivillä. Muuten oli hän melkeinpä ensimmäisiä
+vanhoillisten joukossa. Hän ei kyllä pitänyt puheita, eikä antanut
+valita itseään komiteoihin, sillä hän ei viitsinyt vaivata itseään
+raskaammalla työllä, mutta sitä enemmän ymmärsi hän tuoda mielipiteensä
+ilmoille aatelismiesten seurassa, vastustaa ja kumota vapaamielisempien
+väitteitä. Suurella taidolla esitti hän kantaansa sekä kotona
+lähimmäisten naapuriensa joukossa perheellisessä tuttavapiirissä, että
+Tallinnassa maapäivien aikana klubissa, hotelleissa ja Petenbergin
+viinakellarissa viinilasien ja osterein ääressä.
+
+Paroni Heideggin mielestä oli, niinkuin tiedetään, talonpoika
+itse syypää kurjuuteensa. Tuota velttoa, laiskaa ja huolimatonta
+talonpoikaa eivät mitkään huojennukset voineet auttaa -- ei, vaan ne
+hänet kokonaan lamauttaisivat. Paroni Rydiger Heidegg olisi hyvällä
+mielellä vielä puolustanut työ- ja maksukuorman suurentamista ja
+rangaistusten koventamista, jos sitä maapäivillä olisi julettu
+esittää. Hän taisteli kaikin voiminsa pitkäaikaisia kontrahteja,
+maasta häätämisoikeuden rajoittamista, työorjuuden huojentamista ja
+talonpoikain vapaan liikkumisoikeuden laajentamista vastaan. Kaikki
+selitykset ja todistelut, jotka tarkottivat näitä oikeuksia, kimposivat
+hänen rinnastaan takaisin kuin olisi hän vielä ollut varustettuna
+esivanhempain rautaisella kilvellä. Ainoa asia joka häntä ja hänen
+kaltaisiaan sai hiukankin myöntymään, oli pelko, että hallitus
+ottaisi tämän uudistustyön aatelistolta omiin käsiinsä, joka osaksi
+tapahtuikin, ja valmistaisi asetuksen, joka olisi vapaamielisten
+ehdotusta vieläkin vapaamielisempi.
+
+Niinkuin muualla ei paroni Heidegginkään moision alustalaisilla
+talvella 1857 ollut mieltä kiinnittävämpää puheenainetta kuin uusi
+asetus. Kun ei paronilta saatu mitään tietää, koitettiin tiedustaa
+opmannilta. Mutta hän oli täysin samaa maata kuin herransakin ylpeä,
+korkea, umpimielinen eikä talonpojille myötätuntoinen. Sen lisäksi oli
+isäntä ankarasti kieltänyt häntä puhumasta mitään uudistuksista, sillä
+"pahuus tiesi, mitä nuo vastahakoiset lurjukset saavat päähänsä!" Opman
+Winter antoi siis kysyjille vielä tylymmän vastauksen kuin itse herra,
+hän näytti heille vahvaa keppiään ja vastasi: "Tuota tuottaa teille
+uusi asetus!" -- -- --
+
+Sitten ahdistettiin alempia käskynhaltijoita. Vaan he eivät itsekään
+tienneet mitään varmasti. Kubja-Prits oli kyllä olevinaan kuin
+olisivat asetuksen 1315 pykälää hänen päässään, vaikka hän todellakaan
+ei tiennyt enempää kuin kansa itsekään. Sentähden se, joka asiata
+varovammin ja viisaammin häneltä koitti urkkia jäi suurimpaan
+hämäryyteen.
+
+
+
+
+11.
+
+KASVI VIERAASSA MULLASSA.
+
+
+Ensimmäisten kiistojen jälkeen paronin ja paronittaren kanssa eli
+neiti Marchand moisiossa jotenkin hyvässä sovussa. Hän karttoi
+suurempia loukkauksia, kun huomasi, etteivät ne mitään hyödyttäisi,
+ettei hän voisi muuttaa talon tapoja ja kun hän oli päättänyt talossa
+viipyä vain moniaan kuukauden.
+
+Ja lapsetkin olivat ruvenneet häntä rakastamaan hänen hyvän sydämmensä,
+lempeytensä ja väsymättömän kärsivällisyytensä tähden, eivätkä enää
+turhia ruvenneet kaipaamaan. Niin, neiti Marchandin ajatustapa oli jo
+aivan huomaamatta alkanut heihin vaikuttaa, että he nyt pitivät jo
+luonnollisena monta asiaa, joita alussa oudoksuivat. Sillä Julietten
+opetustapa oli edelleenkin vakavaa ja perusteellista, hän teki sen
+aivan tietämättään, tahtomattaan, sillä niin oli häntä itseäänkin
+opetettu. Lapsia oli yhä enemmän alkanut miellyttää hänen elävä,
+helpottava ja hauska opetustapansa. He puhuivat innostuksella
+neiti Marchandin oppitunneista. Neiti Ritterin ikävä, hermostunut
+päähänajamistapa oli heitä väsyttänyt. Erittäinkin kunnioitti
+hiljainen, tuntehikas Raimund uutta opettajaa ja puolusti häntä aina,
+kun toiset jotakin häntä vastaan sattuivat sanomaan. Ja kun lapset
+olivat niin tyytyväisiä kasvattajaansa eivätkä hänestä enää mitään
+pahaa puhuneet, niin ei vanhemmillakaan ollut syytä vaikeuttaa hänen
+tehtäväänsä.
+
+Mutta Adelheid von Heidegg yksin ei ollut neiti Marchandin ystävä.
+Viimemainittu ei tiennyt hänelle tehneensä mitään pahaa, vaan koitti
+lempeydellä ja hienolla huomaavaisuudella voittaa hänet puolelleen,
+mutta turhaan. Paronin tytär koitti sopivassa ja sopimattomassa
+tilaisuudessa kouluneidille osottaa, että he molemmat kuuluivat eri
+säätyluokkaan ja sen lisäksi tuntui Juliettesta usein kuin vihaisi
+tuo pieni, vasta lapsesta kehittynyt tyttönen häntä. Ensin ei neiti
+Marchand ymmärtänyt syytä siihen, vaan vihdoin selvisi hänelle, että
+Adelheid von Heidegg häntä kadehti hänen kauneutensa tähden. Nuori
+neiti pelkäsi, ettei hänen tavallista kauneuttaan ranskalaisen rinnalla
+kyllin huomattaisi.
+
+Juliette oli seuroissa huomannut kuinka tyttö loi pahansuopia
+silmäyksiä häneen, jos hän sattui nuorempain herrain kanssa pitempään
+keskusteluun, jos he kiittivät hänen lauluaan, tai jos häntä useimmin
+pyydettiin tanssiin. Ja kuitenkaan ei Juliette voinut mitään, että
+nuo nuoret korkeat aatelismiehet sääty-ylpeydestään huolimatta
+seurustelivat mieluimmin "palvelusihmisen" kuin Adelheidin kanssa.
+Juliette ei todellakaan tehnyt mitään heitä erittäin miellyttääkseen.
+Moni noista herroista oli hänelle suorastaan vastenmielinen. Mutta
+he pyörivät hänen ympärillään kuin kärpänen tulen valon ympärillä.
+Kauneus ja henkevyys ovat miellyttäviä, olkoon niiden omistaja syntynyt
+talonpojan majassa tai ruhtinaan linnassa, olkoon hän palvelija tai
+hallitsija. He ihailivat ranskalaisen erikoista kauneutta ja hänen
+puhetapansa mielevyyttä ja rohkenivat keskuudessaan taikka toisten
+kuullen sen ilmilausua. Ja tuota ei kärsinyt pieni, kaunis, nuori
+paronin tytär.
+
+Hänen tuskansa kasvoi aikaa myöten yhä suuremmaksi, kun hän naiselle
+ominaisella huomiokyvyllään pian ymmärsi, että hänen vanhempi
+veljensäkin yhä enemmän alkoi ihailla neiti Marchandia. Herbert
+Heideggin käytöshän kouluneitiä kohtaan ilmaisi lämmintä ystävyyttä,
+kunnioitusta taikka -- vielä enemmän. Kun Herbert huomasi Julietten
+läsnäolon, kun hän kuuli hänen äänensä, kun hän neidon kanssa puheli,
+saattoi hänen katseessaan erottaa jotakin erinomaista. Kasvot olivat
+silloin kirkkaat, hänen äänensä oli eloisa. Adelheid alkoi sitä
+tarkastaa ja punehtui vihasta huomatessaan, että hänen arvelunsa olivat
+oikeat ja oikeina pysyivät. Hän teki siitä veljelleen pari pistelevää
+viittausta. Tämä ei koittanut mitään salata, vaan vastasi rauhallisesti:
+
+"Niin, neiti Marchand on kaunis -- hyvin kaunis! Ja miksi en iloitsisi
+tästä kauneudesta?"
+
+Adelheidin kauniit kasvot muuttuivat hetkeksi rumiksi.
+
+"Sinun aistiasi luulin toki paremmaksi!"
+
+"Siskoseni, jos niin sanot, olet kateellinen!"
+
+"Kateellinen? Kenelle? Neiti Marchandille? Naurettavaa!"
+
+Voi, minkälaista ylenkatsetta tuon pienen neitosen ruususuu osotti!
+
+"Eikös neiti Marchandin kauneus ole kaikille selvä?" kysyi Herbert. "Me
+nuoret herrat lähellä ja kaukana olemme siitä aivan samaa mieltä."
+
+Tämän kuullessaan kalpeni Adelheid, oli kuin hänen sydämmeensä olisi
+pistetty terävä, pitkä oas. Siitä hetkestä asti hän vihasi tuota
+palvelusihmistä, jonka kauneutta suurisukuiset miehet saattoivat
+ihastella.
+
+"Kaikesta päättäen", vastasi sisar värisevällä äänellä, "ei
+paroni Herbert Heideggille ole synniksi, jos hän pitää meidän
+kouluneidin kauneutta epäjumalanaan. Sehän on tuollaisille ihmisille
+lankeemukseksi. Onhan meidän Maiekin kaunis tyttö. -- -- --"
+
+Adelheidin hermostunut viha Juliettea vastaan puhkesi joku aika
+myöhemmin kiusallisella tavalla ilmi. Maaliskuussa vietettiin hänen
+seitsentoista vuotista syntymäpäiväänsä suuremmoisella tavalla.
+Vieraiden luku oli harvinaisen suuri, heidän joukossaan erittäin paljon
+nuoria neitoja ja herroja. Laajat vannehameet, välkkyvät silkki- ja
+loistavat juhlapuvut kuhisivat verkaisien hännystakkien rinnalla
+juhlallisesti koristetussa, kirkkaasti valaistussa pitosalissa. Paljon
+kultaa ja kalliita kiviä, kukkaryhmiä, ja kirkkaita silmiä. Pitkiä,
+soreita neitoja, reippaita, vahvoja miehiä. Paljon komeita, hienoja,
+syntyperäisen sivistyksen leimaamia kasvoja. Kuinka suuri erotus näiden
+ja savutuvissa elävien välillä! Täällä komeutta, terveyttä, iloa --
+siellä kuihtumusta ja rumuutta. Ruumis, henki, ymmärrys, taito --
+kuinka ne ovat täällä ja kuinka siellä kehittyneet! Täällä on kasvanut
+kuin uhkea palmumetsä, siellä versonut matala kanervikko. -- -- --
+
+Adelheid Heidegg, seuran lellitelty syntymäpäivälapsi oli valkeassa
+puvussaan kaunis kuin kukka. Hän oli suurella huolella pukeutunut.
+Mutta toisia samanlaisia oli paljon ja vielä kauniimpiakin. Mutta
+he kaikki olivat Viron sivistyneiden saksalaisten näköisiä,
+joukossa jokapäiväisiä, jopa rumiakin. Mutta kun kouluneiti
+Marchand yksinkertaisessa, keltaisessa leningissään, keltainen
+kukka mustansinertävissä hiuksissaan, ilmestyi vieraiden joukkoon,
+niin nähtiin herrain seurassa erityistä liikettä, joka oli kuin
+tuulenpuuska nuoressa metsässä. Joka silmäys ilmaisi mieltymystä. Sillä
+ranskalaisessa oli jotakin, joka toisilta puuttui.
+
+Juliette tunsi asemansa talossa ja koitti käyttäytyä sen mukaan.
+Hän oli joka asiassa luonnollinen, syrjässä pysyvä ja mukaantuva.
+Enimmästi seurusteli hän kolmen oppilaansa kanssa puhellen ja
+keksien jotakin hauskuutta. Hänen ihailijansakin näyttäytyivät
+alussa välinpitämättömiltä, eivätkä olleet häntä huomaavinaan. Sen
+vaati harjaantunut kohteliaisuus vanhempia, sukulaisia ja koko
+ylhäissäätyistä seuraa kohtaan.
+
+Silloin oli neiti Marchandilla tilaisuutta tarkastaa vieraita
+syrjäisestä paikastaan ja kuunnella siellä ja täällä heidän
+keskustelujaan. Vanhat kaljupäiset tai vähätukkaiset herrat, silmät
+kuopalla, suut itsetyytyväisessä hymyssä -- moni vielä pitkä ja suora,
+moni jo hartiat kumarassa -- puhuivat enimmästi maanviljelyksestä,
+valittivat talonpoikiaan, tai kiittivät hevosiaan, jahtikoiriaan
+ja pyssyjään, jota seurasi monet metsästysjutut. Vanhemmat rouvat
+vannehameissaan istuen kuin heinäruvoissa, hiukset sileästi
+ohimoille kammattuina, puhuivat paljon lapsistaan, kaikellaisista
+perhetapauksista, emännöitsijäinsä ja palvelijainsa vioista. Paljon
+oli valittamista siveellisten hyveiden ja muinaisten ihanteiden
+rappeutumisesta nykyaikana. Tiede, taide ja kirjallisuus joutuivat
+harvoin keskustelun alaisiksi. Maalaisaatelista oli näille asioille
+koko lailla vieras.
+
+Nuorten seurassa olivat huvitukset pääasiana. Kevyt, pintapuolinen
+pilapuhe oli yleinen, vanhentuneet kaskut; hienot, mutta ei
+alkuperäiset kohteliaisuudet lensivät sinne tänne ja paras kaikesta
+tanssi, jota kaikki nuo sievät pienet neitoset silkkikengissä jo aikoja
+sitten olivat odottaneet.
+
+Kaikessa oli opettajaneiti näkevinään tuota ylen kohteliasta
+imartelevaa, ja usein hyvin sydämmellistäkin seurustelutapaa, jota
+kaikki vieraat, nuoret ja vanhat toisilleen osottivat. Yksimielisyys,
+rauha ja riemu vallitsivat tuossa seurassa. Siinä keksi yksi yhtä,
+toinen toista. Heidän mielipiteensä sopivat yhteen niinkuin heidän
+elinehtonsakin olivat yhdenarvoiset. Heillä oli yhdenlaiset ajatukset,
+yhdenlaiset harrastukset, sentähden kunnioitti ja rakasti jokainen
+toisessaan omaa itseään. Juliette kysyi ihmetellen itseltään, olivatko
+nämä samat ihmiset, jotka tämän piirin ulkopuolella niin aivan toisiksi
+muuttuivat, jotka kohteliaisuutensa, hienoutensa, sydämmellisyytensä
+kerrassaan sulkivat kuin rautaiseen tuppeen ja näyttivät vain teräviä,
+vetistäviä piikkejä. Olivatko nämä samat ihmiset, jotka armottomasti
+pieksättivät omia palvelijoitaan, sitä kylmäverisinä katselivat eivätkä
+heille milloinkaan antaneet ystävällistä, lämpimästä sydämmestä
+lähtevää sanaa, ja sen lisäksi raskauttivat heitä työkuormalla, joka ei
+aatelismiehille toimekkaina maanviljelijöinä voinut olla tuntematon?
+
+Nuoret herrat joivat kovasti, sillä liköörit ja viinit olivat hyvät;
+siitä oli rikkaan paroni Heideggin kellari kuuluisa. Rikkautta osotti
+myös ruokapöytä. He söivät, joivat ja olivat iloiset ja hauska
+elämännautinto kuvastui jokaisen kasvoilla.
+
+Kun tanssi alkoi, käski paronitar neiti Marchandia soittamaan.
+Mutta näytti kuin olisi tahdottu hänet soittokoneen ääreen unohtaa.
+Hän soitti järkiään melkein tunnin ajan eikä tahdottu häntä siitä
+vapauttaa. Silloin Herbert häntä armahti ja antoi kutsua herra
+Lustigin, joka niinkuin tavallisesti oli paennut yksinäiseen
+huoneeseensa; hänen piti istua neiti Marchandin asemelle pianon ääreen.
+
+Nyt Herbert ensimmäiseksi vei ranskalaisen neidin tanssiin. Hänen
+esimerkkiään noudattaen tekivät samoin myös muutamat toiset herrat.
+Nythän he jo muutenkin saattoivat opettajattaren kanssa tanssia,
+se ei herättänyt huomiota; mutta kun neiti Marchand alkoi tulla
+huomatuimmaksi henkilöksi, kun pian tanssittiin hänen kanssaan enemmän
+kuin jonkun tavallisen paronin tai kreivin tyttären kanssa, kun moni
+hänen kanssaan joutui hyvin vilkkaaseen keskusteluun -- niin se alkoi
+jo moniaita hermostuttaa.
+
+Kaikkein hermostuttavinta oli se Adelheidille ja erittäinkin vielä
+sitten, kun tämä näki kouluneidin ympärillä muutamia herroja, joita
+salaa toivoi omiksi ihailijoikseen. Herbertin huomaavaisuudesta
+Juliettea kohtaan oli hänen sydämmensä jo ilmankin täysi.
+
+Tapahtui eräällä tanssin väliajalla, että parit olivat salista
+lähteneet kävelemään toisiin huoneisiin, jossa seisoivat ja istuivat
+pienemmissä ryhmissä. Adelheid oli huomannut, että neiti Marchand
+kahden hänen ihastelijansa seurassa istui pienessä salissa kaminan
+luona ja että he olivat vilkkaassa keskustelussa. Adelheid kuuli
+Julietten nauravankin heleällä metalliäänellään, vaikka hän muuten aina
+oli niin totinen. Siinä oli kyllä. Neiti Adelheid astui tuon pienen
+ryhmän luo ja sanoi niin terävällä äänellä kuin hän ikinä voi:
+
+"Neiti Marchand pitää herroille varmaankin esitelmää talonpoikain
+kurjasta elämästä?"
+
+Molemmat herrat katsoivat häneen.
+
+"Kuinka niin arvelette, neiti?" kysyi toinen.
+
+"Sehän on neiti Marchandin mieliainetta", vastasi Adelheid väkinäisesti
+nauraen. "Minä luulen, että jos neiti Marchandille olisi mahdollista,
+hän panisi heidät kaikki moisioon elämään, mutta meidät heidän
+saunoihinsa."
+
+"Ei, sitä en tekisi", vastasi kouluneiti rauhallisesti.
+
+"Mitä sitten?"
+
+"Ennen kaikkea en pilkkaisi köyhyyttä, vaan tuntisin sääliä."
+
+"Se merkitsee -- me olemme raakalaisia, jotka emme tunne sääliä? Neiti
+Marchand yksin on helläsydämminen?"
+
+"Sitä en tarkottanut -- niin ylimalkaista johtopäätöstä en tahtonut
+tehdä. -- -- -- Mitä minuun tulee, niin täytyy tunnustaa, että sääli
+kouristi sydäntäni, kun kävin kerran sellaisessa mökissä, jota te neiti
+von Heidegg nimitätte saunaksi. Se ei todellakaan ollut ihmisasunto,
+vaan musta pimeä kuoppa, johon tuskin panisin eläimiänikään. Ja jos
+tuon sanomattoman surullisen asunnon nähdessäni tunsin mielipahaa, niin
+en lue sitä itselleni häpeäksi enkä vääryydeksi."
+
+Adelheidin rusottava poski kävi tulipunaiseksi, hän kiinnitti katseensa
+kuin terävät naskalit kouluneitiin.
+
+"Tarkottiko tuo opetus erityisesti minua?" kysyi hän vihasta värisevin
+äänin.
+
+"Ei, minä vain ilmoitin oman mielipiteeni inhimillisestä,
+myötätuntoisuudesta", vastasi Juliette yhä vielä rauhallisena.
+
+Mutta juuri tuo rauhallisuus, joka antoi vastustajalle voimia torjumaan
+hänen syytöksiään, kiidytti neitosta niin, että hän ei voinut itseään
+hillitä.
+
+"Neiti Marchand", virkkoi hän kiivaasti. "Toivoisin, etten tarvitsisi
+kuulla teidän parannussaarnojanne. Sen lisäksi pyytäisin teitä
+muistamaan asemaanne meillä, sillä ensiksi ei ole teillä mitään
+oikeutta puhutella minua tuolla tavalla ja toiseksi ei teidän paikkanne
+ole täällä herrojen joukossa, vaan tuolla -- soittokoneen ääressä!"
+
+Syvä äänettömyys seurasi näitä sanoja. Ympärillä jäätiin seisomaan,
+sillä sanat olivat etäämmällekin kuuluneet. Juliette kalpeni, mutta jäi
+istumaan kuin huumaantuneena.
+
+"Adelheid", kaikui samassa Herbert Heideggin ääni; nuori paroni
+ilmestyi äkkiä kuin maan alta sisaren luo ja laski kätensä hänen
+olalleen. "Adelheid, sinulla ei ole oikeutta puhua neiti Marchandille
+tuolla tavalla ja hänelle antaa määräyksiä. Eikä neiti Marchand ole
+milloinkaan loukannut meidän talon tapoja, sillä hän on aivan yhtä
+oikeutettu olemaan tässä seurassa kuin sinäkin. Hän voi siis istua
+missä tahtoo ja soittaa, jos häntä haluttaa. -- -- -- Niin, sisareni,
+on asia", lisäsi hän, koittaen naurulla lieventää tapauksen ikävyyttä.
+
+Herrat alkoivat puhua toisia asioita hämmentääkseen kiusallista
+mielialaa, etäämmällä olijat siirtyivät vilkkaasti kuiskaillen muualle.
+-- -- -- Mutta neiti Adelheid huomasi, että hän oli maltittomuudellaan
+käyttäytynyt tuhmasti, ett'ei häntä missään piirissä hyväksytty ja
+siten oli hän saanut kovan rangaistuksen -- hän katosi kuin tuuli
+pienestä salista.
+
+"Saanko pyytää, neiti Marchand?" virkkoi Herbert tarjoten neidolle
+käsivarttaan, kun toiset herrat kohteliaasti nousivat ylös.
+
+Juliette heräsi kuin unesta. Hän otti vastaan nuoren herran käsivarren.
+Hiljakseen hän tämän kanssa seurasi toisia kävelylle lähteneitä pareja.
+
+"Olette loukkaantunut, neiti Marchand?" kysyi hän hiljaa.
+
+"En, ainoastaan hämmästynyt!"
+
+"Teillä on oikeus olla sekä vihainen että hämmästynyt. Minä pidän
+huolta siitä, että sisareni pyytää teiltä anteeksi. Yleisen häiriön
+vuoksi en ruvennut sitä heti vaatimaan."
+
+"Minä en ensinkään toivo tuota anteeksi pyyntöä, herra paroni", vastasi
+Juliette ystävällisesti. "Minä en ole niin arkaluontoinen, että
+loukkaantuisin kokemattoman lapsen ajattelemattomista sanoista. Teidän
+puolustuksenne tuottaa minulle kyllin hyvitystä -- kiitän teitä!"
+
+Herbert silmäili ihastunein, lämpimin katsein Julietten marmorin
+valkeita kasvoja.
+
+"Kuinka hyvä te olette!"
+
+"Hyvä? Minä en mahda olla kovinkaan hyvä, koska annan aihetta vihaan."
+
+"Voi, tuota lapsellista vihaa!" virkkoi Herbert viitaten kädellään.
+
+"Mutta tuolla lapsellisella vihallakin on aiheensa. Luulen tuntevani
+sen. Kuinka mielelläni tahtoisin tehdä selväksi sisarellenne, ettei
+hänellä tarvitse olla mitään syytä pelkoon minun puoleltani ja
+että olisin onnellinen jos voisin voittaa hänen luottamuksensa ja
+rakkautensa -- mutta tähän saakka en ole häntä voinut lähestyä.
+-- -- -- Nyt kuitenkin olemme jo kyllin puhuneet tästä asiasta."
+
+"Minä tahdon pitää huolta siitä, ettei sisareni teitä vastaan, neiti
+Marchand, enää riko kohteliaisuuden vaatimuksia", virkkoi paroni kulmat
+rypyssä. "Ja nyt voimme todellakin puhua jostakin muusta. -- -- --
+Minun tulee teitä kiittää jostakin asiasta, neiti Marchand."
+
+"Minua?"
+
+"Niin! Minun täytyy tunnustaa, että teidän mielipiteenne talonpoikiemme
+kurjuudesta on herättänyt minussa ajatuksia ja olen huomannut, että
+teidän katsantotapanne ei ole niin outo kuin se alussa tuntui. Minä
+luulen, että olomme ovat parannettavissa -- niin, nopeammin kuin meillä
+yleensä luullaan. Mutta pääasia olisi, että edes jotkut tekisivät alun
+ja toiset seuraisivat perässä."
+
+Julietten suuri syvä katse kohtasi lämpimänä paronin kasvoja.
+
+"Olen iloinen siitä tunnustuksesta, mutta mistä te sitten minua
+kiitätte?"
+
+"Siitä, että saitte minut ajattelemaan. Viivyin kaksi vuotta
+Preussissa, opin tuntemaan sikäläisiä oloja, näin kyllä, että
+talonpoika siellä eli paljon paremmin kuin meillä, mutta luulin sen
+johtuvan ainoastaan Preussin talonpoikain korkeammasta sivistyksestä,
+Saksan kansan suuremmasta toimekkuudesta ja paremmasta luonteesta.
+Mutta nyt olen miettinyt teidän esittämiänne näkökohtia. Teidän
+mielestänne virolaisten velttous johtuu heidän pitkäaikaisesta
+raskaasta elämästään sekä täydellisen henkisen sivistyksen puutteesta.
+Jos näitä puutteita poistettaisiin, niin saattaisi toivoa, että
+talonpoikamme kehittyisivät toimekkaiksi, virkuiksi, ajatteleviksi. Te
+olette tässä asiassa varmaankin oikeassa."
+
+Julietten täytyi tahtomattansa nauraa. Oliko tuo nyt niin vaikea
+ymmärtää. Ja hänenkö piti tuota tulla opettamaan noille korkeasti
+sivistyneille miehille, jotka tässä maan paikassa valtaa pitivät. Kyllä
+nämä herrat ymmärsivät oman säätynsä etua valvoa ja omaan elämäänsä
+parannuksia keksiä -- kaikki muu oli heille vierasta ja epäselvää.
+
+Herbert näytti valinneen tuon niin sopimattoman puheaineen
+tanssipidoissa haihduttaakseen sitä tuskallista mielialaa, johon olivat
+joutuneet. Hän aikoi esittää neidolle taloudellisia tuumiaan aivan
+kuin olisi hänen rinnallaan kävellyt maamies, joka oli ylen innostunut
+asiaan.
+
+Kun moisio hänen haltuunsa oli joutuva, piti hänen ennen kaikkea antaa
+talonpojille niin paljon huojennuksia, että päästyään varoihinsa
+voisivat rahassa maksaa veronsa ja vihdoin lunastaa talon omakseen.
+Vielä aikoi hän vähentää niin sanotuita apupäiviä taikka ehkä
+kokonaankin poistaa ne. Hän valitti sitä, ettei hänen isänsä omassa
+kunnassaan ollut vielä perustanut yhtään koulua. Mutta uusi asetus teki
+koulujen perustamisen kuntiin välttämättömäksi, sillä jokaisen kunnan,
+jossa oli enemmän kuin 300 asukasta piti omalla kustannuksellaan
+ylläpitää koulu ja pienempien kyläkuntien piti siinä asiassa liittyä
+yhteen. Aateliston piti sitäpaitse perustaa ja ylläpitää kaksi
+opettajaseminaaria kussakin kuvernementissa. Herbert aikoi tarkasti
+pitää huolta omasta koulustaan ja katsoa, että sinne otettaisiin
+kelvollisia opettajia. Hän aikoi myös herättää moision isäntien
+harrastusta korkeimpien kansakoulujen perustamiseen. Niitä oli saatava
+yksi joka pitäjään tai ainakin yksi parin kolmen pitäjän osalle.
+
+Neiti Marchand katseli häntä lempein, iloisin silmin.
+
+"Aijotteko todellakin niin tehdä, herra paroni?" hän kysyi.
+
+"Aijon", vastasi Herbert. "Osaksi heräsi se ajatus minussa
+jo ulkomailla, sillä huomasin siellä, kuinka moni asia sujui
+koulunkäyneiden talonpoikain avulla helpommin ja yksinkertaisemmin
+kuin meidän velttojen 'luonnonihmisten' keskuudessa. Mutta ajatukseni
+on vakaantunut päätökseksi vasta nyt, kun teidän terävät mutta oikeat
+arvostelunne ovat minuun vaikuttaneet."
+
+"Te olette hyvä ja lempeä, herra paroni", virkkoi kouluneiti
+ystävällisesti, "ja minä uskon varmasti, että ette tule katumaan
+kokeitanne siihen suuntaan. Ovathan köyhät ihmiset täällä jo
+myötätuntoisesta silmäyksestäkin kiitollisia."
+
+"Tietysti", puhui nuori paroni edelleen, "heitän talossani kaikki
+vanhat talouskapineet aikaa myöten romuhuoneeseen. Ajanmukaiset
+työaseet -- koneet, koko maanviljelys on asetettava uudelle kannalle."
+
+"Eikö teidän uudistustuumissanne vielä ole yhtä kohtaa?" kysyi Juliette
+lyhyen äänettömyyden jälkeen.
+
+"Mitä ajattelette?"
+
+"Ruumiinrangaistusta. Ettekö heitä sitäkin keskiaikaista kamalaa tapaa
+romukammioon?"
+
+"Niin, neiti Marchand, sitäkin olen ajatellut", vastasi Herbert.
+"Uuden, kohta ilmestyvän asetuksen mukaan onkin moision omistajan
+oikeutta siinä kohden paljon rajoitettu; isännyysoikeutensa nimessä voi
+hän palvelijalleen, työläiselleen ja päiväläiselleen vastustamisesta,
+huolimattomasta työnteosta tai rauhanrikkomisesta rangaistukseksi
+määrätä vain 18 lyöntiä taikka panna hänet kahdeksi päiväksi vedelle
+leivälle. Tähän asti voi isäntä määrätä 50 lyöntiä ja enemmänkin. Minä
+aijon käyttää ruumiinrangaistusta ainoastaan poikkeustapauksissa."
+
+"Te ette kuitenkaan aijo kokonaan poistaa ruumiinrangaistusta?" kysyi
+Juliette hämmästyneellä äänellä.
+
+"Aikaa myöten, neiti Marchand! Ajatelkaa, että jos tuon rangaistuksen
+kokonaan poistaisin, ei minulla olisi mitään keinoja, jonka avulla
+voisin palvelijaini ja työväkeni keskuudessa ylläpitää järjestystä.
+Heidän joukossaan on paljon raakoja, kelvottomia ihmisiä."
+
+"Mutta jäähän teille vankeusrangaistus ja rahasakko?"
+
+"Hyvät ihmiset", vastasi Herbert kohteliaasti hymyillen. "Teidän täytyy
+suoda minulle anteeksi, kun vakuutan, että myötätuntoinen sydämmenne
+ja hellä ihmisrakkautenne, jolle panen paljon arvoa, saattaisi teidät
+täällä käytännöllisessä toiminnassa pahaan pulaan. Te ette vielä tunne
+maata eikä kansaa, neiti Marchand! Ei ainoastaan moision isäntä, eikä
+vain moision poliisi oikeuden valvojana määrää ruumiinrangaistusta,
+vaan sen tekevät ylipäätään kaikki meidän alemmat lain valvojat:
+talonpoikain oma kunnanoikeus samoin kuin sitä ja moision poliisivaltaa
+ylempi maaoikeus, eli haagioikeus. Meidän rangaistusmääräykset koko
+valtakunnan ylemmissäkin oikeuksissa perustuvat ruumiinrangaistukseen,
+ja asian tila johtuu yksin siitä, että lainsäätäjät tarkasti tietävät,
+että meidän maalla ja meidän kansan keskuudessa ei tulla toimeen ilman
+sitä."
+
+"Mutta tämä kansahan on niin hiljaista, niin alamaista", väitti
+Juliette.
+
+"Niin, se on niin kovan vallan alla, että se pelkää. Mutta jos ei sillä
+olisi mitään pelättävää, niin ei hiljaisuudesta ja alamaisuudesta olisi
+puhettakaan."
+
+"Ei, herra paroni", vastasi Juliette Marchand vapaasti ja iloisen
+varmana, "tuota luuloa en mitenkään voi hyväksyä. Vapaus ei ole vielä
+missään eikä koskaan tuottanut raakuutta eikä tapain turmelusta -- sen
+vaikuttaa ainoastaan väkivalta. Niinkuin väkivalta itse on raaka, niin
+voi myös sen kylvämä vilja olla raakaa."
+
+"Olen kyllä, niinkuin sanoin sitä mieltä, että ruumiinrangaistus
+poistettaisiin", puhui Herbert edelleen, "mutta se voi tapahtua vain
+vähitellen, ei äkkiä. Mitä te, neiti Marchand siitä arvelette, kun
+kerron, mitä jokapäiväisessä elämässä tapahtuu ja joka osottaa, että
+talonpoika ei niinkään vihaa ruumiinrangaistusta! Hän ottaa ennen
+vitsoja kuin maksaa rahasakon -- se on meillä useinkin tapahtunut."
+
+"Mistä hän maksaa, kun ei ole rahaa?"
+
+"Olisi hänellä niin paljon rahaa!"
+
+"Sitten johtuu se siitä, ettei teidän talonpojallanne ole inhimillistä
+kunniantuntoa eikä itsetietoisuutta ja tuo jälleen perustuu hänen
+halpaan inhimilliseen ja yhteiskunnalliseen asemaansa, johon hän on
+pakotettu. Tehkää, herra paroni, talonpoikanne vapauden ja sivistyksen
+kautta ajatteleviksi ja itsetietoisiksi ihmisiksi, ja saatte nähdä,
+että ennen myövät viimeisen vaatekappaleen selästään, kuin rupeavat
+alentavan ja häpäisevän ruumiinrangaistuksen alaiseksi!"
+
+"Niin neiti, tuo ei voi tapahtua yhtä haavaa -- se vaatii aikaa. Ja
+mitä tehdä, ennenkun talonpoika kehittyy nykyisestä tilastaan?"
+
+"Jäähän teille vankeusrangaistus."
+
+Nuori Heidegg pudisti nauraen päätään.
+
+"Sitä melkein ei rangaistuksena pidettäisikään. Mikä hätä työttömänä
+istuminen? Jos ruoka on niukka -- ei kotonakaan paljon parempi? Sen
+lisäksi on moision omistajalle vahingoksi pitää työläistä pari päivää
+kiinni."
+
+Julietten kasvoille nousi tumma puna.
+
+"Omaa etua ei tässä pitäisi ajatella, herra von Heidegg", lausui
+hän lempeästi huomauttaen. "Teillä on hyvä ja armahtava sydän,
+aijotte ruveta antamaan toisille moision isännille hyvää esimerkkiä
+ajanmukaisissa uudistuksissa -- eikö olisi tien raivaaminen tässäkin
+asiassa korkeaa, kallista, ihanteellista ja aivan aatelismiehen
+arvoista. Koittakaa, herra von Heidegg, tutustua ja harjaantua tähänkin
+aatteeseen!"
+
+Kauniin neidon rukoileva ja miellyttävä metalliääni hyväili nuoren
+miehen korvaa. Herbert katseli häntä syvästi ja tutkivasti ja jäi
+ajatuksiinsa.
+
+"Minä tahdon koittaa, neiti Marchand, tahdon koittaa!" sopersi hän.
+
+"Ja minä toivon menestystä kokeillenne!" huudahti Juliette kiitollisena
+ja myötätuntoisena.
+
+He olivat jääneet seisomaan suuren pylvään nenässä olevan kukka-astian
+luo ja puhuivat siinä. Heidän luokseen astui nyt keski-ikäinen herra
+kahden nuoremman seuralaisen kanssa, jonka jälestä Herbert, jolle muut
+velvollisuudet johtuivat mieleen, kiirehti suureen saliin.
+
+"Minun korviini kaikui tässä poliittinen keskustelu", alkoi vanhempi
+herra lempeästi, kohteliaasti hymyillen; "minä kuulin jotakin uudesta
+asetuksesta, taloudellisista uudistuksista, sivistyksen vaikutuksesta
+ja kaikkein viimeksi ruumiinrangaistuksesta. Ihmeekseni näin, että
+paroni Heideggin puhetoveri oli nuori nainen."
+
+"Minkätähden ihmeeksenne?" kysyi Juliette yhtä ystävällisesti.
+
+"Noh, eihän juuri nainen keskustele niin vakavista asioista, varsinkin
+näin hauskoissa pidoissa. Niin, niin noita ulkomaalaisia! He ottavat
+osaa kaikkeen, mitä taivaan ja maan välillä tapahtuu. -- -- -- Mutta
+kaunista ja esimerkiksi kelpaavaa, neiti Marchand, on se että te
+niin ystävällisesti toivotte meidän talonpojillemme sivistystä ja
+siveellistä kohoamista."
+
+Herra, joka seisoi Julietten edessä, oli kookas ja lihava sekä
+kasvoilta aivan sileä ja parraton. Nuo lihavat, pyöreät kasvot terävine
+tutkivine silmineen muistuttivat Martin Lutheria. Vieraalla oli pitkä,
+musta verkatakki, korkea, puoleksi poskiin ulottuva valkea kaulus
+sekä valkea kaulaliina. Tästä ei ollut vaikea päättää, että hän oli
+hengelliseen säätyluokkaan kuuluva mies. Neiti Marchand tunsi hänet,
+hänen edessään seisoi Juurun kirkkoherra Berg. Hän oli jo monessakin
+seurassa nähnyt tuon herran ja pari kertaa kuullut kirkossa hänen
+saksalaisen saarnansa.
+
+Juliette oli häntä jo tätä ennen tarkastanut vieraiden joukossa.
+Häntä huvitti tuo mies etevän käytöstapansa tähden. Alati kuumottivat
+seurassa hänen pyöreät kasvonsa kuin lempeä, pehmeä kuunpaiste; alati
+väikkyi hänen suupielissään ystävyyttä ja luottamusta herättävä hymy.
+Jos hän jonkun kanssa puheli, niin olivat hänen sanansa sileät,
+pyöreät, ei niissä voinut tavata kuhmuja, rosoja eikä särmiä. Eivät ne
+voineet ketään pahottaa taikka haavottaa, eikä kiihdyttää kiivaaseen
+väittelyyn. Hänen saksankieliset kaskunsa olivat toisinaan huvittavia,
+vaan eivät erittäin sattuvia, perussäveleenä niissä oli aina
+hyväntahtoisuus.
+
+Juliette oli salissa ihmetellyt, kuinka taitavasti kirkkoherra Berg
+ymmärsi ottaa osaa jokaiseen keskusteluun. Hän puhui vanhojen rouvien
+kanssa palttinoista ja kilpikankaista, nuorten neitojen kanssa runoista
+ja huvituksista, vanhojen herrain kanssa hevosen kasvatuksesta
+ja pernataudista sekä nuorten herrain kanssa jänismetsästyksestä
+ja "Estonia" osakunnan juomingeista. Joka aineeseen puuttui hän
+miellyttävällä, hauskalla tavalla ja jokaiselle ymmärsi hän sanoa
+sellaista, johon tämä oli tyytyväinen.
+
+"Taloudellista edistystäkin toivon teidän talonpojillenne, herra
+pastori", vastasi Juliette. "Ja paroni Heideggin kanssa väittelimme
+juuri ruumiinrangaistuksesta, joka minusta on niin kauhean
+vastenmielistä, eikö sitä täällä voisi kokonaan poistaa."
+
+"Niin, neiti Marchand", virkkoi kirkkoherra, "nuo ovat tärkeitä
+kysymyksiä, epäilemättä hyvin tärkeitä kysymyksiä ja siinä asiassa
+tehdään varmaankin vielä parannuksia, joita ei tähän asti ole tehty.
+Meidän Vironmaan aatelistoa -- nämä herratkin voivat sen todistaa --
+ei suinkaan voi kukaan syyttää siitä, ettei se ole voimainsa ja ajan
+vaatimusten mukaan huolehtinut talonpoikain parasta. Kohta, neiti
+Marchand, astuu uusi talonpoikain asetus voimaan -- jättiläistyö,
+joka on kestänyt seitsemäntoista vuotta ja jonka tekijät suuremmaksi
+osaksi olivat vain meidän aatelismiehiämme. Tuo uusi laki on loistavana
+todistuksena Viron aateliston uhrautuvasta mielestä talonpoikia
+kohtaan."
+
+"Mutta ruumiinrangaistus on sallittu tuossakin asetuksessa", huomautti
+Juliette.
+
+"Jumala paratkoon", virkkoi nyt toinen niistä herroista, jotka pastori
+Bergin mukana olivat. Hän oli punatukkainen nuori mies ja puhui
+katkonaisesti, hieman nenäänsä. "Jumala paratkoon, sanotte neiti
+Marchand? Tahtoisin tietää, kuinka ihmisten kanssa tultaisiin toimeen
+ilman vitsoja? -- Ainoa keino turmelusta vastaan. Koeteltu keino. --
+Laiskuuden lääke. -- Vapaus on haaveilua. -- Vapaus ilman kepittä on
+heikkoin sydänten runollista kuvittelua. -- Pehmeys olisi rikos. --
+Talonpoika perin tyhmä. Ja raaka."
+
+Sitten puhui toinen kirkkoherran seuralainen. Se oli eräs jättiläisen
+suuruinen, valkeapäinen ja matalaääninen nuori kreivi. Hän puhui
+erinomaisen huolettomasti ja leväperäisesti ja nauroi melkein joka
+lauseelle ilman minkäänmoista aihetta.
+
+"Neiti ajattelisi toisin ruumiinrangaistuksesta, kun olisitte itse
+olleet pari viikkoa moision omistajana -- haha!" hän sanoi. "Vuoden
+perästä olisi moisio mennyttä kalua -- haha! Talonpojat repisivät
+silmät päästä -- varastaisivat kuin korpit -- yksikään ei tulisi enää
+työhön -- ajaisivat elävänsä moision viljapeltoon -- haha! -- -- --
+Neiti luulee, että ruumiinrangaistus on heistä niin kovaa? Mitä tyhjää!
+Eivät he huudakaan. Saavat kai he teillä täällä niinkuin meilläkin
+melkein joka päivä ruoskaa -- onkos neiti kuullut huutoa?"
+
+"Olen, herra kreivi, ja hyvin kamalaakin!" vastasi Juliette. "Ne ovat
+tyttöjä -- haha! He kiljuvat tavan vuoksi -- haha!"
+
+"Ei, olen kuullut miestenkin huutoa."
+
+"Ne ovat nuoria poikia, ne karjuvat koiruuttaan -- haha! Meillä ei
+huuda melkein kukaan. He ovat siihen rangaistukseen niin tottuneet,
+pitävät sitä niin jokapäiväisenä asiana, etteivät silmiäänkään räväytä,
+kun käsketään talliin -- haha! Minä tahtoisin tietää, kuinka neiti
+heidän kanssaan tulisi toimeen, jos heittäisi vitsat ja kepit tuleen
+-- haha! Sehän olisi melkein kuin sotamies taistelussa heittäisi pois
+pyssyn, sanoen tahtovansa voittaa vihollisen pelkillä nyrkeillään --
+hahaha!"
+
+Neiti Marchand ei vastannut mitään tuohon henkevään puheeseen. Hänen
+sijastaan jatkoi kirkkoherra Berg lempeänä ja sovinnollisena:
+
+"Epäilemättä on ruumiinrangaistus vastenmielinen rangaistustapa --
+siinä olen täysin neiti Marchandin puolella. Mutta maailmassa on vielä
+nykyäänkin paljon pahaa, joka kyllä on ikävää, hyvin ikävää, mutta
+joka ei tule yhtä haavaa autetuksi. Jumalan avulla ainoastaan voimme
+kehittyä paremmiksi tässäkin asiassa. Kun evankeliumin kirkkaat säteet
+alkavat perinpohjin vaikuttaa talonpoikaimme siveelliseen elämään,
+niin joutuu vihdoin aika, jolloin maamme vallitsijat ja johtajat,
+joille Jumala kansan kohtalon on uskonut, voivat ilolla halpana keinona
+heittää nurkkaan ruumiinrangaistuksen. Sillä mielihyvää heille ei
+todellakaan tuo rangaistustapa tuota."
+
+"Eikö sitten Jumalan sana nykyaikanakin vaikuta talonpoikiimme
+toivotulla tavalla?" kysyi Juliette.
+
+"Ei, Jumala paratkoon! Hengellinen välinpitämättömyys, synnin pimeys on
+vielä hyvin suuri."
+
+"Mutta olen huomannut, että teidän talonpojat käyvät hyvin ahkerasti
+kirkossa."
+
+"Kapakassa käyvät ahkerasti -- kirkossa makaavat -- haha!" vastasi
+liinatukkainen nuori kreivi.
+
+"Minä en sano kaikista, armas neiti", virkkoi pastori lauhkeasti.
+"Minun seurakunnassani on myös paljon heränneitä henkiä ja heidän
+siveellinen elämänsä on laittamaton. Mutta te tiedätte -- rikkaruohon
+kylväjä ei nuku, hän on minunkin nisuvainioillani väsymättä yöt päivät
+työssä. Paljon, paljon työtä on minulla vielä häntä vastaan."
+
+"Varsinkin, kun teillä ei ole kouluja, jotka voisivat olla teille
+avuksi", huomautti kouluneiti.
+
+"Niin oikein, kallis sisareni! Mutta sitäkin ovat jo meidän moision
+isännät ajatelleet, ja ennen pitkää alkaa joka kunnassa säännöllinen
+koulutyö, jolle toivon kaikesta sydämmestäni menestystä. Minä olen
+suuri koulun ystävä, neiti Marchand, ja tahdon kaikin voimin harrastaa
+laissa määrättyjen koulujen perustamista pitäjässäni. Toivon, että jo
+kymmenen vuoden perästä on talonpoikaimme henkinen ja siveellinen elämä
+aivan toisella kannalla".[6]
+
+Nyt yhtyi heidän seuraansa vielä eräs vaaleatukkainen jättiläinen --
+kreivin vanhempi veli. Hänellä oli melkein neliskulmainen, kovin suuri
+pää, luonnottoman suuret pallisilmät ja pitkä ulospäin pistävä leuka.
+Joka tämän herran kookkaan ulkomuodon ensi kerran näki kuulematta hänen
+ääntänsä, hämmästyi kovin, kun kreivi alkoi puhua; hänen äänensä oli
+naisen, oli lapsen ääni. Tuo vastakohta vartalon suuruuden ja äänen
+heikkouden välillä teki kuulijaan naurettavan vaikutuksen. Neiti
+Marchandkin nauroi salaa, kun kreivi esittämisen jälkeen alkoi puhua --
+Juliette tunsi tähän asti vain hänen nuoremman veljensä.
+
+"Minä kuulin teidän puhuvan talonpojan kouluuttamisesta", virkkoi hän
+kimeällä äänellään -- "siitä voin teille kertoa hauskan esimerkin --."
+
+"Kun se vain ei olisi liian pitkä?" kysyi hänen veljensä huolestuneena.
+
+Kreivi nimittäin ei pitkäveteisten kertomusten tähden ollut suosittu
+seuroissa. Hänen kertomuksillaan ei ollut päätä eikä määrää, ja vielä
+pahempi oli se, että ne olivat kaikki varsin vähäpätöisiä, ne eivät
+päättyneet huvittavasti. Kun hän koitti olla sukkela, ei kertomuksissa
+sukkeluutta ollut ja silloin joutuivat kuulijat kiusalliseen asemaan:
+heidän olisi pitänyt nauraa, mutta eivät voineet.
+
+"Olkoon pitkä taikka lyhyt -- huvittava se kuitenkin on", vastasi
+kreivi veljelle. "Kertomus osottaa, mihin kouluuttaminen vie
+talonpojan. Raakalaiseksi hän tulee -- raakalaiseksi, ylpeäksi ja
+pahaksi. Niin, herrat, se on tosi. -- -- -- Viime kesänä maalattiin,
+niinkuin tiedetään, meidän asuinhuoneet. Maalarisällien joukossa
+oli myös eräs, joka on kotoisin meidän kunnastamme. Hän on meidän
+entisen kapakan isännän poika. Isäni luvalla oli hän pantu kouluun ja
+sitten maalarinoppiin. Puhui saksankieltä -- mutta kamalasti, perin
+vanhanaikaisesti -- ja ymmärsi tehdä jotenkin hyvää työtä. Mutta kuinka
+raaka, herrat, kuinka raaka! -- -- -- Eräänä hyvänä päivänä astun minä
+saliin, jossa juuri maalattiin lattiaa. Kolme sälliä tekee siellä
+työtä, niiden joukossa meidän kapakan poika. Katson, katson -- oikein
+-- yksi polttaa! Luulen, että hän minut nähdessään ottaa paperossin
+suustaan -- ei puhettakaan! Maalaa edelleen, lakki päässä, paperossi
+suussa. Savu nousee kuin uunin piipusta. Mitä luulette, herrat, minun
+sanoneeni? Minä huusin: 'Paperossi suusta, lurjus!'" (Kreivin voimakas
+huuto oli nuoren tytön kiljahtamisen kaltaista, jonkatähden kuulijain
+suut menivät nauruun.)
+
+"Ja hän vastasi?" kysyi joku seurasta.
+
+"Niin, ajatelkaa, mitä tuollainen vastasi! Tuijottaa minuun ja kysyy:
+'Minkätähden'? -- 'Sinä näet, kuka sinun edessäsi seisoo!' ärjyn minä.
+Tiedättekö mitä hän tekee? Katselee ympärilleen ja ihmettelee: '_Sinä?_
+Kenen kanssa te oikeastaan puhutte?' -- 'Sinun kanssasi!' -- Pudistaa
+päätään ja rupeaa edelleen maalaamaan, niinkuin olisi jollekin toiselle
+puhunut. -- 'Paperossi suusta!' pauhaan minä uudestaan. Mutta hän
+vastaa: 'Sitten kun se loppuu!' -- 'Tässä on polttaminen kielletty!'
+huudan minä. Mutta nyt tulee raakuuden huippu: hän vastaa minulle: '_Te
+poltatte itsekin!'_"
+
+"Poltitteko te sitten itsekin", kysyi neiti Marchand.
+
+"Poltin", vastasi kreivi.
+
+Juliette ei voinut pidättää nauruaan. Onneksi hän pääsi kukka-astian
+varjoon.
+
+"Mutta vielä paljon paremman jutun voin teille samasta asiasta kertoa",
+alkoi kreivi henkeään vetäen. "Ajatelkaa kuitenkin --."
+
+Mutta nyt punapäinen paroni, joka oli kiittänyt ruumiinrangaistusta,
+laski kätensä kertojan olalle ja huusi nenäänsä:
+
+"Kiitämme -- siinä jo kyllä. -- Sinä olet oikeassa -- aivan oikeassa!
+-- Kouluuttaminen on vahingoksi talonpojalle. -- Ei ylpeydessään näe
+enempää kuin nenä on pitkä. -- Raaka -- vastahakoinen -- suurisuinen.
+-- Aivan niin minäkin ajattelen! -- Talonpoikaan ei opetus pysty.
+-- Uninen ja veltto. -- Sivistys on korkeampia säätyjä varten. --
+Kyntämiseen ei tarvita kirjatietoja. -- Vihdoin ei tahdo enää kukaan
+ajaa lantaa. -- Suokaa anteeksi, neiti, karkeat sanani!"
+
+Kirkkoherra oli huomaamatta kadonnut seurasta. -- -- --
+
+Hänen sijaansa lähestyi Herbert von Heidegg pienen, vilkkaasti puhuvan,
+vanhanpuoleisen herran kanssa, jolla oli kultasankaiset silmälasit.
+
+"Ohoo", huusi nuori paroni, silmäillen pientä ryhmää, "kolme
+yhtä vastaan -- se on liikaa! Tässä neiti Marchand, tuon teille
+vapaamielisen toverin; te kahden voitatte kaikki vastustajat. -- -- --
+Herra v. S. Liivinmaalta, jonkun kuukauden vasta ollut moision isäntänä
+Virossa -- neiti Marchand, hänestä olen teille kertonut."
+
+"Heidegg kertoi minulle, mitä te arvelette meidän oloistamme",
+alkoi vieras herra elävästi ja sellaisella äänenpainolla kuin olisi
+hän seisonut maapäiväin puhujalavalla. "Niin minä vakuutan teille
+heti, että tunnen ystävyyttä talonpoikia kohtaan. Heillä oli oikeus
+vaatia uudistuksia, perinpohjaisia uudistuksia, ja se oikeus tulee
+heillä edelleenkin olemaan. Nurkkaan kaikki vanha roska -- eteenpäin
+vapauden ja sivistyksen tiellä! Meidän tähänastinen huolettomuutemme,
+kylmyytemme, itserakkautemme on meille jo tuottanut paljon pahaa
+ja tuo edelleen vielä enemmän. Odottakaa vain, hyvät herrat! Me
+olemme seitsemättä sataa vuotta pitäneet ohjakset liian kovissa
+kourissa -- siitä saamme vielä rangaistuksen. Saatte nähdä, kuinka
+käy, kun uusi asetus astuu voimaan! Se antaa talonpojille suuremman
+liikkumisoikeuden. Talonpoika voi asettua asumaan koko Venäjän
+valtakunnassa mihin tahtoo. Aavistatteko, hyvät herrat, mitä se
+merkitsee? Tuossa oikeudessa piilee paha haltija, joka voi käydä
+meille pelottavaksi. Luuletteko, että talonpoika jättää tuon oikeuden
+käyttämättä? Ei hän niin tyhmä ole! Ei, hyvät herrat! Nyt alkavat
+talonpojat muuttaa sisämaahan, niin että te silmät suurina sitä
+katselette."
+
+"Siis pidätte liikkumisoikeuden laajentamista pahana -- haha!"
+huomautti nuorempi kreivi voiton riemulla.
+
+"En ensinkään!" huudahti liiviläinen herra. "Minä päin vastoin valitan
+ettei täydellinen liikkumisvapaus jo aikoja sitten ole ollut oikeutettu
+-- ainakin henkiorjuuden lopettamisesta asti. Silloin me emme enää
+nukkuisi, emmekä rupeaisi silmiämme hieromaan vasta huomenna, kun
+se on myöhäistä. Jos vapaa liikkuminen olisi ollut sallittu, niin
+tuottaisivat meidän moisiomme nyt kaksin, kolminkertaisen sisääntulon,
+sillä koko taloutemme olisi seurannut tieteellisiä uudistuksia, meidän
+vainioillamme tehtäisiin työtä uudenaikaisilla koneilla ja muilla
+työkaluilla -- mutta ennen kaikkea olisi meillä teräviä, virkkuja,
+kyllin levänneitä työntekijöitä. Talonpoikaimme tähänastinen, maksuton
+työvoima tulee meille nyt rangaistukseksi. Niin pian kun saavat
+suuremman liikkumisoikeuden, asettuvat talonpojat Venäjän äärettömille
+heinälakeuksille, ja me saamme pian kärsiä työväen puutetta -- se
+on, jos emme pian suo talonpojillemme suuria, suuria huojennuksia.
+Mutta noita huojennuksia olisi meidän jo aikoja sitten pitänyt heille
+antaa, niin olisivat he nyt niin juurtuneet omaan kontuunsa, ettei
+kukaan ajattelisikaan poismuuttoa. Mutta mitä me teimme? Me uuvutimme
+talonpojan perinpohjin ja tahtoisimme niinkuin huomaan, vielä
+edelleenkin sitä tehdä! Siten ajamme talonpojan, jota ilman emme voi
+toimeentulla, vieraiden luo -- tiehän on hänellä nyt jo avoinna. Minä
+aijon tätä muistuttaa teille, kun sanani toteentuvat."
+
+Näin puhui herra von S. edelleen ja kosketteli montakin tunnettua
+seikkaa. Hänen mielipiteensä todistivat, että hän oli paljon nähnyt,
+lukenut ja ajatellut. Hän ei ollut vain ihmisystävällinen tunteellinen
+ihantelija, vaan terävä ja vapaamielinen maanviljelijä, jonka
+johtopäätökset perustuivat tarkkoihin huomioihin ja käytännöllisiin
+tosiasioihin.
+
+Molemmat kreivit ja punapäinen paroni eivät suinkaan vastustamatta
+kuunnelleet häntä. Syntyi väittely, jota Juliette ja Herbert
+äänettöminä kuuntelivat, sillä herra von S. näytti hyvin voivan
+pitää puoliaan vastustajilleen. Hän ei ollut vain parempi puhuja
+kuin nuo kolme, vaan hänellä oli parempi ymmärrys, hän esitti tosi
+asioita ja esimerkkejä. Juliette huomasi, että sen, mitä hän oli
+pelkästä inhimillisestä myötätuntoisuudesta toivonut sorretulle
+talonpojalle, sen juuri esitti puhuja moision isännän kannalta katsoen
+välttämättömänä tarpeena. Heidän, jotka tätä eivät tahtoneet huomata,
+vaan pysyivät järkähtämättömänä entisellä kannallaan, heidän piti
+joutua ennen tai myöhemmin pulaan. Se joka oli pahaksi jo sata vuotta
+sitten, oli sitä nyt paljon suuremmassa määrässä ja tulevaisuudessa se
+oli tuottava pelkkää perikatoa. "Me Itämeren maakuntain suurviljelijät
+emme voi kestää yleistä kilpailua, jos pysymme nykyisellä
+taloudellisella kannallamme, ja me olisimme pakotetut pysymään samalla
+kannalla, jos meidän pitäisi työskennellä taloudellisesti ja henkisesti
+rappiolle joutuneiden ihmisten kanssa. Halpaa työvoimaa jää meille
+vielä kyllin, vaikka talonpoikain elämä paranee, sillä kaikki maa on
+meidän; mutta meiltä puuttuu elinvoimaisia työmiehiä ja _maksukykyisiä_
+alustalaisia, jotka meidän ja itsensä hyväksi voisivat kaivaa maata
+ja löytää sinne kätketyitä aarteita. Pienviljelijöiden kilpailua ei
+meidän pitkiin aikoihin tarvitse pelätä, sillä meillä on vielä sata
+kertaa paremmat elinehdot kuin heillä ja heidän pitää lunastaa meiltä
+maakappale -- hinnasta, jonka me saamme määrätä -- mutta me myymme,
+mitä emme milloinkaan ole ostaneet."
+
+"Mutta tehän ostitte moisionne!" virkkoi kimeä-ääninen kreivi.
+
+"Niin, mutta mistä siihen sain rahaa?" kysyi lasisilmä herra
+myötätuntoisesti nauraen.
+
+"Sitä en tiedä."
+
+"Mutta minä tiedän. Minä möin moision Liivinmaalla -- tietysti hyödyin
+kaupassa. Sen oli isäni ostanut, joka myöskin oli entisen moisionsa
+edullisilla ehdoilla myönyt. Ja hän oli saanut moision perinnön kautta
+ja tuon moision ensimmäinen omistaja, sukumme esi-isä oli sen saanut
+'lainaksi' eli -- lahjaksi. Näin oli pääoma, jolla ostin uuden moision,
+joutunut minulle ja voin siis sanoa, etten ole maata, jota aijon
+talonpojille myödä, ostanut. Mutta talonpojan täytyy todellakin meiltä
+ostaa maa omalla rahallaan."
+
+Tanssin piti jälleen alkaa, ja neiti Marchand kiiruhti soittokoneen
+ääreen, vapauttaakseen herra Lustigin siitä velvollisuudesta. Pian
+erosivat väittelijätkin. Herra von S., tuo lammas vuohten joukossa,
+jonka taloudelliset mielipiteet saivat niin vähän kannatusta seurassa,
+tarttui jälleen Herbertin käsivarteen ja astui hänen kanssaan suureen
+saliin. Äskeinen väittely ei ollut hänelle tuottanut suurta huvitusta,
+kun vastustajat olivat liian heikkoja. Herbertin kanssa keskusteli hän
+halulla, sillä hänessä hän tapasi miehen, joka kykeni tunkeutumaan
+asian ytimeen.
+
+Herra von S. oli niitä harvinaisia moision isäntiä, joista talonpojat
+puhuivat hyvää, vaikkakin hän vasta kuudetta kuukautta vallitsi uutta
+moisiotaan. Hän oli ystävällinen ihmisille, koitti jokaiselle tehdä
+oikeutta eikä suvainnut työnjohtajien liiallista kovuutta. Palvelijat
+ja talonpojat huomasivat pian uuden herransa harvinaiset ominaisuudet
+ja häntä kiiteltiin pian pitäjän rajojen ulkopuolellakin.
+
+Samoin kiiteltiin tuon moision herran puolisoa. Rouva von S.
+kuului erääseen vanhaan, kuuluisaan Liivinmaan aatelissukuun, joka
+ei kuitenkaan estänyt häntä osottamasta alempaa kansaa kohtaan
+myötätuntoisuutta ja anteliaisuutta. Hänen luokseen eivät perheennaiset
+tulleet värisevin sydämmin, eivätkä kiirehtien lähteneet moisiosta.
+Jos ei liinalanka kulkenut renkaasta läpi, niin ei rouva heittänyt
+sitä takaisin eikä vaatinut köyhän naisen kehräämään omista aineistaan
+toista ja hienompaa lankaa niinkuin rouva von Heidegg, vaan hän lausui
+pari opettavaa sanaa vastaisen varalle eikä jättänyt huonoakaan
+kehrääjää ilman pientä vastalahjaa. Hän oikein kuulusteli köyhien
+puutteita, antoi sairaille ilman maksutta rohtoja ja hänen ja hänen
+miehensä ensimmäisenä työnä oli kyläkoulun perustaminen, jolle juuri
+nyt moision aineista ja moision työvoimilla rakennettiin taloa.
+
+Neiti Marchand tutustui myös rouva von S:een näissä pidoissa, ja
+Juliette mieltyi heti kaikesta sydämmestään tuohon rakasmieliseen ja
+luottamusta herättävään naiseen.
+
+Adelheid von Heidegg oli tuon ikävän kohtauksen jälkeen hyvin pahalla
+tuulella, Tanssiminenkaan, joka tuolle nuorelle, elinhaluiselle
+neidolle tuotti niin suurta riemua, ei nyt enää miellyttänyt. Hän
+hautoi pienessä kauniissa päässään kostontuumia tuolle "nenäkkäälle
+ranskalaiselle mamselille" ja samoin veljelleen, joka tuota naista
+oli niin "naurettavalla tavalla" puolustanut, mutta häväissyt häntä,
+Adelheid von Heideggiä, koko seuran läsnäollessa. Ei olisi äidille
+kaipaaminenkaan ollut miksikään hyödyksi; Adelheid tunsi salaa itsensä
+syylliseksi ja pelkäsi Herbertiä, joka itseään puolustaen saattoi antaa
+asialle aivan toisen leiman kuin mitä hän toivoi. Hän päätti vihdoin
+odottaa sopivaa hetkeä, takaapäin iskeäkseen vastustajaa.
+
+Illan kuluessa tanssin jälkeen saatiin vielä kuulla laulua.
+Syntymäpäivälapsi oli, niinkuin seurassa tiedettiin, laulaja, ja samoin
+löytyi vierasten joukossa naisia ja miehiä, jotka voivat antaa äänensä
+kuulua ja viimeksi lauloi myös ranskalainen neiti. Neiti Adelheid
+astuessaan pianon ääreen nouti herra von Lustigin itselleen säestäjäksi.
+
+Nuori neiti lauloi puhtaasti helkkyvällä äänellään, mutta
+tunteettomasti ja värittömästi. Kohteliaisuudesta olivat kuitenkin
+mieltymyksen osotukset runsaat. Punaisin poskin läksi Adelheid äidin
+luo ja kuiskaili:
+
+"En tahdo, että neiti Marchand tänä iltana laulaa!"
+
+"Mutta jos vieraat tahtovat?"
+
+"Aseta sitten niin, ettei heidän tahtoaan täytetä."
+
+"Miksi niin, lapsi?"
+
+"Hän on paha, keimaileva, halpamielinen olento! Meillä on nyt enemmän
+vieraita kuin koskaan ennen. Jos häntä nyt kiitetään, niin hän
+ajattelee itsestään vaikka mitä!"
+
+"Mutta kuinka voin häntä kieltää laulamasta, jos vieraat sitä toivovat?"
+
+"Kun rouva von B. ja herra von M. ovat laulaneet, niin anna, armas
+äiti, vain merkki, että tanssi taas alkaa!"
+
+"Hyvä kyllä, lapseni!"
+
+Ja rouva von Heidegg suuteli tytärtään poskelle.
+
+Mutta Adelheidin tuuma ei onnistunut. Seurassa oli paljon niitä,
+jotka tahtoivat kuulla kauniin ranskalaisen laulua. Ja kohta kun
+edellämainitut olivat lopettaneet, alettiin ranskan ja saksan kielillä
+pyytää neiti Marchandia laulamaan. Rouva von Heidegg käski kyllä
+kiireesti Juliettea soittamaan tanssimusiikkia niinkuin hän tekikin,
+mutta varsinkin nuoret herrat osottivat siitä tyytymättömyytensä ja
+hampaita kiristäen täytyi Adelheidin nähdä, että hänen vihapitonsa
+nuotteineen astui pianon ääreen ja alkoi laulaa. Hänen säestäjäkseen
+oli rouva von S. ruvennut, jonka kanssa Juliette juuri vast'ikään oli
+puhunut soitannosta.
+
+Kun ranskalainen alkoi laulaa läksi Adelheid salista. Hän värisi
+vihasta ja pienet valkeat kädet puristuivat kokoon, mutta ei hän
+kuitenkaan malttanut poistua niin kauvas, ettei olisi kuullut tuota
+hopeankirkasta,. mieleen painuvaa kellonhelinää, joka salissa liikutti
+ja innostutti kuulijoita. Paronin neiti kuunteli katkeralla mielin
+oven takana, kuinka hänen vastustajansa sai innokkaita mieltymyksen
+osotuksia ja kuinka hänen vielä piti esittää kaksi laulua lisäksi.
+
+Kun tanssi jälleen alkoi, meni Adelheid saliin takaisin ja huomasi
+äitinsäkin olevan pahalla tuulella. Äidillinen kateus kiihdytti
+paronitartakin, sillä hän huomasi, että hänen oma tyttärensä joutui
+varjoon tuon "palvelus-ihmisen" rinnalla. Rouvan mielipaha oli vielä
+suurempi, kun hän ei keksinyt keinoja, joilla olisi voinut taistella
+sitä vastaan.
+
+"En voinut sitä estää, armas lapseni", kuiskaili hän tyttärelleen.
+"Mutta sopivalla hetkellä tahdon antaa hänelle viittauksen, että en
+salissani siedä hänen laulamistaan."
+
+Adelheid puri hammasta ja katseli vaanivin silmäyksin ympäri huonetta.
+--
+
+Herbert tanssi nyt enimmästi vieraiden neitosten kanssa, mutta
+Juliette, vaikka kyllä herra Lustig oli hänet vapauttanut
+soittamisesta, katseli istuen päältä ja kieltäytyi tanssimasta, kunnes
+vihdoin katosi toiseen huoneeseen.
+
+Vähän myöhemmin etsi häntä Herbert vanhan paronin kirjoitushuoneen
+vieressä olevasta kamarista, joka oli lukuhuoneena. Neiti Marchand
+istui akkunalla ja luki, kun nuori paroni astui sisään. Huoneessa oli
+hiljaista. Ainoastaan joskus kuului sinne heikosti tanssimusiikin
+säveleet.
+
+"Näin kauvas ja yksinäiseen huoneeseen olette paenneet", lausui nuori
+Heidegg, pyyhkien nenäliinalla hikeä otsaltaan. "Niin, olen hiukan
+väsynyt."
+
+"Vai väsynyt! Ehkeivät meidän herrat teitä miellytä?"
+
+"Miellyttävät kyllä ja erittäinkin herra von S."
+
+"Mutta onhan hän jo naimisissa!" nauroi Herbert.
+
+"Sitä en pidä vikana."
+
+Heidegg istuutui vanhaan, nahalla päällystettyyn nojatuoliin ja otti
+erään kirjan käteensä. Käännellessään sen lehtiä, kääntyivät hänen
+katseensa Julietteen, jonka kasvoja pöydällä oleva lamppu hyvin valaisi.
+
+"Minä etsin teitä, neiti Marchand", virkkoi paroni pitemmän aikaa
+ääneti oltuaan.
+
+Juliette katsahti kirjasta ylös.
+
+"Minua? Minkätähden?"
+
+"Tahdoin teitä kiittää laulustanne! Sydämmessäni tunnen vielä
+ihmeellistä, pyhää liikutusta."
+
+"Kiitän myötätuntoisuudestanne, herra paroni!"
+
+"Ja tahtoisin teille vielä kertoa jotakin, joka on ihmeellisempää.
+Selittäkää minulle arvoitus, joka johtuu mieleeni kuullessani
+teidän ääntänne, vielä enemmän nähdessäni teidän kasvojanne ja koko
+olentoanne! Minusta nimittäin on kuin olisin teidän äänenne jo ennen
+kuullut jossakin, kuin olisin nähnyt teidän kasvonne, silmänne, suunne,
+leukanne ja teidän koko olentonne. Enkä kuitenkaan voi muistaa, missä
+olisin teidät nähnyt. Ensimmäisestä hetkestä asti, kun teidät näin,
+tuli mieleeni tuo kysymys ja se on minua vaivannut tähän asti enkä ole
+voinut saada selitystä."
+
+Juliette silmäili tarkkaavasti nuorta miestä.
+
+"Sitä en tiedä, herra von Heidegg. Minä en ole teitä nähnyt ennenkun
+vasta täällä moisiossa."
+
+"Oletteko ollut Preussissa, eli ehkä Berlinissä?"
+
+"Ainoastaan matkustanut läpi. Etelä-Saksassa, Mynchenissä olin kerran
+jonkun kuukauden."
+
+Herbert pudisti päätään.
+
+"Siellä en ole käynyt."
+
+"Ehkä olette nähnyt jonkun toisen, minun näköiseni ihmisen?"
+
+"Sitä olen itsekin ajatellut, mutta en voi muistaa ketään. -- -- --
+Mutta olen tehnyt erään johtopäätöksen, joka varmaankin on oikea.
+Tahdotteko sen kuulla, neiti Marchand?"
+
+"Tahdon kyllä", vastasi neito ihmettelevin silmin, mutta paronin
+katseet olivat tutkivina ja totisina kiintyneet häneen. "Minä nimittäin
+luulen, etten teitä ole milloinkaan nähnyt", alkoi paroni Herbert.
+"En ole teitä nähnyt sellaisena kuin tuossa nyt istutte. Olen nähnyt
+teitä ainoastaan _osaksi_. Kerran olen nähnyt silmänne, toisen kerran
+kaulanne, kolmannen kerran leukanne, neljännen kerran suunne -- ja niin
+eteenpäin. -- -- -- Te ette minua ymmärrä?"
+
+Juliette pudisti päätään.
+
+"Pian tulee selitys. Niinkuin tiedämme löydämme yhdellä ihmisellä
+harvoin kaikki ne ominaisuudet, jotka meitä miellyttäisivät. Te
+esimerkiksi voitte tavata ihmisen, jolla teidän mielestänne on kaunis
+pää, mutta hänen kaulansa ei teitä miellytä eikä ehkä hänen päänsä
+asento; teistä hänen silmänsä ovat kauniit taikka ainakin miellyttävät,
+mutta hänen suunsa, tai leukansa tai nenänsä soisitte olevan hieman
+toisenlaiset; teistä on hänen vartalonsa sievä, mutta hänen käyntinsä
+ja liikkeensä eivät ole mieleenne. Ja kuinka suurta pettymystä
+tunnette, jos kauniista suusta kuulette epämiellyttävän äänen! Näin
+käy ollessamme elävien ihmisten seurassa ja samoin meistä tuntuu kuvia
+katsellessamme. Meidän oma erikoinen aistimme ja omat tunteemme, jonka
+mukaan asioita arvostelemme, tuottaa meille tuollaisia miellyttäviä ja
+vastenmielisiä vaikutuksia."
+
+"Sen ymmärrän", vakuutti Juliette.
+
+"Hyvä. Onko mielestänne sitten todennäköistä, että ihmisen havaintokyky
+tai ehkä mielikuvitus voi luoda kaikista noista miellyttävistä
+ominaisuuksista, joita hän eri aikoina ja eri paikoissa on
+ihmisissä tai kuvissa tavannut, kokonaisuuden, joka vastaa hänen
+kauneusihannettaan. Ja tähän kuvaan hän sitten joskus voi verrata
+ihmistä, joka häntä miellyttää -- kerrassaan miellyttää."
+
+"Te siis tarkotatte, että muodostamme ihanteemme niiden tosiasioiden
+mukaan, joita olemme maailmassa havainneet."
+
+"Niin, eihän meidän mielikuvituksemme saa muualta aiheita kuin siitä
+mitä havaitsemme."
+
+"Oletteko te, neiti Marchand, tavannut sellaista ihmistä, jota
+nähdessänne johtuu mieleen: missä olen tuon ihmisen ennen nähnyt, missä
+hänen ääntänsä kuullut, kunnes vihdoin tulette siihen päätökseen,
+ettette ole häntä milloinkaan nähnyt ettekä kuullut?"
+
+"En muista. Mutta pitääkö sellaisen ihmisen sitten aina olla
+miellyttävän? Eikö mielikuvitus voi epämiellyttäväänkin ihmiseen
+sovittaa ihannekuvaansa?"
+
+"En tiedä. En ole sitä kokenut. Mutta minä luulen, että ihanteemme ovat
+aina miellyttävät. Mutta ihmeellistä on, että me ihanteellemme joskus
+löydämme vastineen elämässä. Se ihme on minulle sattunut."
+
+"Teille?" kysyi Juliette ja omituinen ahdistus tuntui hänen rinnassaan
+ja hän joutui hämilleen.
+
+"Niin minulle", vastasi Herbert. "Olen oikeassa, kun vakuutan, että
+olen teidät ennen nähnyt enkä ole nähnyt, että olen teistä koonnut
+osia, kunnes sain hengessäni valmiiksi teidän kuvanne. Tuon valmiin
+kuvan huomasin vasta silloin, kun näin teidät elävänä edessäni -- ei,
+vasta tänä iltana se mulle täysin on selvinnyt -- -- --"
+
+Kumpainenkaan heistä ei ollut huomannut erästä kaunista,
+kiharatukkaista tytön päätä, joka oli ilmaantunut raolle jääneen
+oven taakse ja joka nyt heitä tähysteli kauniilla, mutta ilkeillä
+silmillään. Mutta tuo pää katosi kuin varjo kun Herbert liikutti
+tuoliaan. Ja kun hän nyt lausui nuo viimeiset sanat kääntyen neidon
+puoleen, temmattiin ovi äkkiä auki ja paronittaren kova, nuhteleva ääni
+kuului:
+
+"Herbert!"
+
+"Mitä, äiti!"
+
+Hän nousi äkkiä ylös ja kiiruhti ovelle.
+
+"Tahtoisin tietää, mitä tämä merkitsee?"
+
+"Mikä niin, äiti?"
+
+"Tämä hämärätunti yksinäisessä huoneessa kouluneidin kanssa! Tiedäthän
+Herbert, että sinulla on velvollisuuksia vieraita kohtaan!"
+
+"Eiväthän he ole ainoastaan minun vieraitani."
+
+"Yhdentekevä! Et sinä saa joka väliajalla antaa _houkutella_ itseäsi
+pois toisten seurasta."
+
+"Houkutella? Minua ei ole kukaan houkutellut, äiti." Mutta hänen
+sanojaan ei otettu kuuleviin korviin, paronitar kääntyi houkuttelijan
+puoleen.
+
+"Ja teille, neiti Marchand, täytyy minun sanoa, etten talossani salli
+tuollaisia -- kuinka sanoisin -- tuollaisia eri seuroja. Teillä
+voi sopivaisuudesta ja sopimattomuudesta olla omat vapaamieliset
+käsityksenne, mutta minun täytyy pyytää, että karttaisitte niiden
+toteuttamista minun kodissani."
+
+Juliette oli noussut ylös.
+
+"En ole tehnyt mitään hyviä tapoja loukkaavaa, paronitar!"
+
+"Ei mitään? Todellakin!" Ja rouva katseli pilkallisesti Juliettesta
+Herbertiin ja sitten ympäri huoneen seiniä. "Tahtoisin sitten tietää,
+miksi ette istu soittamassa?"
+
+"Olen väsynyt."
+
+"Väsynyt, mutta täällä istuminen ei väsytä?"
+
+"Olen väsynyt soittamiseen ja tulin tänne lepäämään, paronitar. Etten
+jäänyt tänne yksin olemaan, ei ole minun syyni."
+
+"Äiti, sinä teet vääryyttä, neiti Marchandille", vakuutti nyt Herbert
+kohteliaasti, mutta varmasti. "Minä etsin neiti Marchandia täältä,
+istahdin hänen luokseen ja me rupesimme keskustelemaan. -- -- --
+Luulen, että neiti Marchand kuuluu meidän kotiväkeemme, joiden kanssa
+me kaikki voimme vapaasti milloin hyvänsä seurustella. En näe siinä
+minkäänmoista sopimattomuutta, että istumme tässä lukuhuoneessa joka on
+kaikille avoinna."
+
+Paronitar ei tiennyt todellakaan, mitä hänellä siihen olisi ollut
+muistuttamista, sentähden hän vain huudahti:
+
+"Vait, Herbert! Siitä asiasta saamme vielä puhua" -- ja kouluneidin
+puoleen kääntyen: "Jos olette väsynyt, niin voitte mennä maata!"
+
+Herbert ja Juliette poistuivat paronittaren perässä huoneesta. Kun
+ensiksi mainittu astui kirjoitushuoneeseen, näki hän, kuinka sieltä
+vastaiselle puolelle katosi valkea hame, joka jäi hetkeksi oven väliin.
+
+Herbert tiesi, kuka äidin oli sinne johdattanut.
+
+Kun hän kulki pienen salin läpi, näki hän vanhemman sisarensa seisovan
+kahden herran seurassa ja kuuli hänen heleästi nauravan. Neito katseli
+voitonriemuisena veljeänsä, mutta tämä pyyhkäsi hiukan tomua kädestään
+ja astui pystyssäpäin ohi. --
+
+Juliette oli onnellinen, kun sai kadota omaan huoneeseensa. Ajatukset
+pyörivät hänen päässään ja sydän oli tunteita tulvillaan. Ei hän
+koskaan ollut niin kaivannut lepoa kuin nyt.
+
+Mutta ennenkun hän pääsi omaan huoneeseensa, piti hänen vielä
+nähdä jotakin, joka lisäsi hänen sydämmensä tuskaa siveellisten
+epäkohtien tähden. Päästäkseen omaan kamariinsa piti Julietten kulkea
+pitkän käytävän läpi, joka jakoi talon huoneet kahteen riviin.
+Yhdestä valaistusta vierashuoneesta, jonka ovi oli auki, näki hän
+ohikulkeissaan kaksi ihmistä. Toinen oli tuo pitkä nuori kreivi, joka
+äsken oli salissa moittinut talonpoikain raakuutta ja tuhmuutta. Hän
+seisoi selin oveen päin. Hänen edessään seisoi palvelustyttö Mai
+puhtaissa vaatteissa, heleänvalkea esiliina edessä ja piti kädessään
+teetarjointa, josta kreivi otti lasin. Pidellessään lasia vasemmassa
+kädessään, ei tuo ylpeä, korkeasti sivistynyt, jalosukuinen aatelismies
+pitänyt arvoansa alentavana kietoa oikeaa kättänsä tytön vyötäisille,
+niin että Mai punastuen ja huudahtaen vetäytyi syrjään. -- -- --
+Tuollaiseen huvitukseen ei ollut tuo talonpoikaistyttö kreiville liian
+halpa. -- --
+
+Juliette kiiruhti kuin takaa-ajettuna pitkin käytävää huoneeseensa,
+heittäytyi juhlapuvussaan sohvalle ja painoi kasvonsa käsiinsä. -- -- --
+
+Alhaalla salissa kysyttiin häntä. Rouva von Heidegg selitti
+levollisena, että neiti Marchand oli pyytänyt anteeksi -- hänen piti
+äkkinäisen päänkivun tähden poistua seurasta.
+
+
+
+
+12.
+
+VIIMEINEN APUNEUVO.
+
+
+Eräänä päivänä huhtikuun alussa sai Huntaugun isäntä moisiosta käskyn
+tulla opmannin puheille. Mihkel arveli, että hänelle ehkä aijottiin
+puhua uudesta paikasta, sillä Yrjönpäivä oli kohta käsissä, ja
+hän lähti iloinen toivo mielessä menemään. Mutta kun opman rupesi
+selittämään hänelle asiaansa, kävi Mihkel nolon näköiseksi.
+
+"Mihkel, sinulla on kotona nuori ja terävä tyttö kuin mansikka", alkoi
+Winter kovalla, kähisevällä äänellään.
+
+"On kyllä, herra opman."
+
+"Olisi vahinko, jos tuollainen kaunis tyttö jäisi kylään tekemään
+raskasta talon työtä, sellaisen pitäisi joutua kevyempään ammattiin,
+niin saisi hän hienomman miehen."
+
+"Hän on minun ainoa lapseni kotona -- pitäisikö minun panna hänet
+parempaan ammattiin, ja mihin?"
+
+"Moisioon, Mihkel! Minä ajoin palvelustyttöni pois, sillä hän kävi
+liian suurisuiseksi. Nyt tarvitseisin palvelijaa. Lähetä Miina
+moisioon!"
+
+Mihkel hämmästyi. Siihen oli hänellä montakin syytä. Ensiksi oli aivan
+järjetöntä antaa ainoata, palkatonta työläistään toisen palvelukseen
+ja toiseksi oli Winter opman tunnettu ilkeäksi, raa'aksi mieheksi,
+jonka luona palvelijat eivät milloinkaan kauvan menestyneet, sillä
+hän pieksätti heitä aivan syyttömästi ja kolmanneksi tiedettiin, että
+hän harjoitti toisellakin tavalla suurta mielivaltaa moision naisia
+kohtaan. Kylässä puhuttiin, että kunnassa oli ainakin puoli tusinaa
+"kasvattilapsia", joilla kaikilla oli sama isä, ja tätä isää ei
+löytynyt kylän poikain joukosta.
+
+"Herra opman puhuu varmaankin leikkiä", virkkoi Huntaugun isäntä
+nöyrästi. "Miinahan kohta menee miehelle -- Kubja-Pritsille niinkuin
+herrat tietävät, -- ja silloin teidän taas pitäisi etsiä uutta
+palvelustyttöä."
+
+"Kupiashan minulle itse häntä ehdottikin", vastasi isännöitsijä. "Hän
+sanoi tytön häntä kylässä karttavan -- ja arveli, että hän moisiossa
+paremmin saa tyttöä tavata, kun hän alati on lähellä ja nähtävissä. Kun
+aika joutuu, että tahtovat häitä pitää, niin en minä kiellä."
+
+"Prits ehdotti?" toisti Mihkel hitaasti. "Ei hän siitä ole minulle
+sanaakaan puhunut!"
+
+"Ei hän ole ehtinyt: vasta eilen puhuimme", selitti opman, mutta lisäsi
+päättävästi: "Mitä siitä niin kauvan arvelee ja tinkii! Minä tahdon
+sinun tytärtäsi itselleni palvelijaksi, sinä tuot hänet huomenna
+moisioon, ja asia on päätetty!"
+
+"Ehkä herra opman lupaa --."
+
+"En minä lupaa mitään! Älä sinä rupea jörisemään! Itsehän olet mies,
+joka toivot parempaa paikkaa! Etkö häpeä!"
+
+"Eihän Miina osaa vähääkään herrasväen töitä -- ehkei herra opman ole
+tyytyväinen häneen --."
+
+"Kyllä minä opetan", nauroi opman rasvaisella äänellään kädet
+housuntaskuissa. "Eikä minulla niin erinomaisia töitä olekaan --
+olenhan poikamies. Jos hän on terävä tyttö niin tahdon isääkin muistaa.
+Sehän on sinulle yhdentekevää, jos elätät ja vaatetat omaa lastasi tai
+otat hänen sijaansa vieraan palvelijan."
+
+"Voinko sitten toivoa, että moision isännät muistavat minua Jyrinpäivän
+aikana?" myöntyi Mihkel.
+
+"Jos minä tahdon, tapahtuu kaikki, mutta jos en tahdo, saat jäädä
+Huntaugulle! Ja nyt hyvästi, ukko -- huomenna odotan Miinaa."
+
+Nöyrästi kumartaen läksi Huntaugun Mihkel isännöitsijän luota ja meni
+Kubja-Pritsiä tapaamaan. Hän asui aittamiehen ja voudin kanssa samassa
+rakennuksessa lähellä moision viinakeittiötä, ja sattuikin olemaan
+kotona.
+
+"Prits", virkkoi Huntaugun isäntä antaessaan kupiaalle kättä, "mitä
+hulluja sinä olet puhunut? Opman sanoi, että sinä olet ehdottanut
+meidän Miinaa palvelijaksi?"
+
+"No niin, mitä sitten?"
+
+"Etkö sitten tiedä, että minä itse häntä tarvitsen?"
+
+"Antaisithan hänet minullekin naiseksi! Ei sinulla silloinkaan olisi
+hänestä apua."
+
+"Se on toinen asia. Mutta nyt -- anna ainoa lapsesi vieraalle
+palvelijaksi ja ota itse palvelija taloosi."
+
+Kupias rupesi asiaa selittämään.
+
+"Katso, Mihkel! Miina on minua kohtaan samanlainen kuin ennenkin; kylmä
+kuin jääpuikko, puhumaton kuin puupölkky. Etkö luule minun tietävän,
+mistä se tulee? Hän käy salaa Uudentuvan mökissä, siellä hänelle
+selitetään kaikki asiat ja pannaan hänen päähänsä kaikellaisia juttuja.
+Mitä hän sitten minusta välittää! Mutta jos hän on kylästä kauvempana
+ja täällä minä häntä pidän silmällä, niin voin ehkä paremmin hänen
+kanssaan puhua. Täällä hän vasta oppii minua tuntemaan, ja ehkä meidän
+asiastamme sitten vihdoinkin jotakin tulee."
+
+Huntaugun ukko arveli, että ehkä kupias on oikeassa. Hän ei olisikaan
+ollut asiaa vastaan, jos hän olisi tiennyt, että hänellä siitä on etua.
+Sentähden hän virkkoi viisastellen "Mutta minä en voi tyttärestäni
+luopua. Jos hän menee miehelle, on toinen asia. Mutta vieraan luo
+palvelukseen -- sitä en tahdo."
+
+"Sanoitko sinä sen opmannille?"
+
+"Sanoin, kyllä!"
+
+"Nyt olit tuhma mies! Opman vihastuu ja tekee sinut herran silmissä
+niin huonoksi, että sinulla ei ole mitään toivomista."
+
+"Luuletko sitten, että voin mitään toivoa?"
+
+"Tietysti! Niinkauvan kun sinä minun ja opmannin kanssa olet hyvissä
+väleissä, voit kaikkea toivoa, mitä sydämmesi haluaa, ja jos Miina
+vielä kerran on minun vaimoni --."
+
+"Hyvä kyllä, hyvä kyllä", nauroi Mihkel pistäen piippuunsa, "enkös
+sitten tekisi kaikki, mitä moision saksat toivovat! Saatan huomenna
+Miinan opmannin luo ja jään itse odottamaan hyvää paikkaa. Jos sen saan
+Jyrinpäiväksi, on hyvä; mutta jos en, niin otan heti tytön jälleen
+kotiin. -- -- -- Sinulta pitäisi minun kuitenkin vielä jotakin kysyä."
+
+"Mitä sitten?"
+
+"Tahtoisitko sitte täällä katsoa, ettei tytölle tehdä väkivaltaa?"
+
+Kubja-Prits silitti leukaansa.
+
+"Kuinkas muuten. Voithan itsekin arvata, että pidän huolta omasta,
+tulevasta vaimostani. Eikä opman hänelle mitään julkea tehdä, kun
+tietää, että hän on minun morsiameni."
+
+Kun Huntaugun isäntä lähti kotiin pelkäsi hän, että Miina panee vastaan
+kodista lähtemistä. Sillä se tyttö oli lujatuumainen, rohkea ja
+itsepäinen. Mutta ihmeekseen huomasi Mihkel, että Miina suostui tuumaan.
+
+"Sinun pitää lähteä opmannille palvelukseen", lausui isä. "Sitä
+vaaditaan -- ei voi panna vastaan."
+
+"Voinhan mennä", vastasi tyttö ajateltuaan hetken asiaa.
+
+Hän tiesi hyvin, minkätähden hän niin mielellään tahtoi lähteä
+kodistaan. Hänen elämänsä siellä ei ollutkaan hauskimpia. Hän oli niin
+kyllästynyt isän ainaisiin muistutuksiin Pritsille menemisestä, että
+hän jo itsekin oli ajatellut johonkin lähtemistä. Opmannin vaatimus
+tuntui hänestä sentähden helpotukselta. Kyllä hän ymmärsi, että hän
+mennessään moisioon, saisi paljon kärsiä Pritsin tähden, mutta mitä
+siitä. Kaikki oli helpompaa kuin kuulla isän alituista torumista ja
+pistelemistä.
+
+Vastustus tuli aivan toiselta puolelta. Huntaugun emäntä alkoi opmannin
+vaatimuksen ja Mihkelin lupauksen tähden valittaa ja hätäillä.
+
+"Oletko hullu?" huudahti hän melkein kyynelsilmin. "Annat oman ainoan
+lapsesi pois kotoa -- annat tuollaiselle turkkilaiselle palvelukseen,
+josta ei kukaan tiedä hyvää puhua!"
+
+"Voinkos sitten vastustaa opmannin käskyä?" puolusti itseään isäntä.
+"Tiedäthän, mitä toivon moisiosta."
+
+"Tiedän kyllä, tiedän kyllä!" virkkoi äiti taas. "Mutta pitääkö sinun
+sentähden myödä oma lapsesi? Saadaksesi hiukan paremman paikan,
+kauppaat oman tyttäresi vieraille. Mitä, jos minä en laske Miinaa
+moisioon?"
+
+"Äiti", lausui Miina, "anna minun mennä koitteeksi! Minulla on aivan
+hyvä mieli, jos isä sentähden saa paremman paikan! Paha on opmannille
+vastaan paneminen -- tiedät itsekin, että hän voi isälle tehdä paljon
+pahaa."
+
+Äidin täytyikin vihdoin suostua. Hän itsekin toivoi parempaa taloa ja
+suurempia tuloja, sillä he olivat sangen köyhiä. Huntaugun huonoista
+maista he tuskin saivat elatuksensa. Joka kevät ahdisti heitä puute
+sekä ihmisten että eläinten ruuasta, ja Mihkelillä oli suuri velka
+kunnan jyväaittaan.
+
+Niin erosi siis Miina seuraavana päivänä kodistaan ja läksi moisioon
+palvelukseen. Itkien katseli äiti hänen peräänsä ja Mihkelkin oli
+liikutettu. He eivät koko päivänä puhuneet sanaakaan toisilleen eikä
+heidän käynyt syöntinsäkään.
+
+Mutta Miina otettiin opmannilla ystävällisesti vastaan. Herra Winter
+katseli tyttöä niin tarkasti kuin markkinamies ostettavaa hevosta ja
+hänen iloiset, hymyilevät kasvonsa osottivat, että hän oli kauppaan
+tyytyväinen. Vanha vaimo, joka toisinaan oli opmannilla auttamassa,
+laittoi kohta uudelle palvelustytölle ruokaa ja opman keskusteli
+hauskasti Miinan kanssa hetken aikaa.
+
+Herra Winter oli neljänkymmenen vuotinen, keskikokoinen, lihava mies.
+Hänen päälakensa oli paljas, kasvonsa punottivat ja vatsa suuri kuin
+ainakin opmannilla. Hän ei katsonut milloinkaan ihmisiä silmiin heidän
+kanssaan puhuessaan, vaan silmäili heitä vain sivultapäin, kun he
+muualle katselivat. Ei hän nyt Miinaakaan katsellut suoraan silmiin,
+mutta tarkasti kyllä häntä, kun hän muualle silmäili.
+
+Illalla ilmaantui Prits kyökkiin. Hän oli hyvin mielistelevä.
+Ystävällisesti hän kysyi Miinan voimista ja virkkoi sitten:
+
+"No, nyt sinusta tulee niin hieno ihminen, ettei maailmassa moista. Ja
+siitä saat kiittää minua."
+
+"Sinua?"
+
+"No niin! Minähän sinulle toimitin tämän paikan."
+
+"Kuinka niin?"
+
+"Eikös isäsi puhunut?"
+
+"Ei."
+
+Miina sanoi oikein. Mihkel ei siitä ollut kotona puhunut mitään, sillä
+hän oli pelännyt Miinan vastustamista.
+
+"Opman kysyi minulta", selitti Prits edelleen, "että enkö tietäisi
+hänelle neuvoa mukavaa tyttöä. Miks'en, ajattelin minä, kaikkein
+mukavin on Huntaugun Miina, ja heti sanoin sen hänelle. Luulen, että
+tulet olemaan elämääsi tyytyväinen täällä."
+
+"Saa nähdä."
+
+Prits istui kyökin pöydän reunalle, aivan kuin olisi hänellä ollut
+täydellinen vapaus talossa. Vanha ihminen, aittamiehen äiti, oli
+lähtenyt pois kyökistä.
+
+"Kuule, Miina", virkkoi kupias hetken aikaa ääneti oltuaan. "Olkoon
+elämä täällä kuinka hyvä tahansa, niin luulen, ettet sittenkään kauvan
+ole toisen palvelijana, etkä tahdo kyläänkään takaisin mennä. Sano nyt
+kerrankin oikein suoraan: tahdotko tulla minulle, vai et?"
+
+Miina katseli ajatuksissaan hellan alla räiskävään tuleen, josta
+punertava valo heijastui hänen raittiille kasvoilleen.
+
+"Tiedäthän, Prits, että en tahdo", vastasi hän lauhkealla,
+ystävällisellä äänellä.
+
+"Mutta minkätähden et?" huudahti kupias ja vihan puna nousi hänen
+poskilleen.
+
+"Me emme ole toisillemme luodut, Prits", puhui Miina vakavalla,
+leppeällä, melkeinpä lohduttavalla äänellä. "Kyllähän sinun pitäisi sen
+itsekin ymmärtää. Minun vereni ei vedä sinun puoleesi -- tunnen sen
+selvästi sydämmessäni."
+
+"Mutta Uudentuvan päiväläisen puoleen vetää."
+
+"Olkoon, kuinka on, mutta sinun ja minun välimme on niinkuin sanoin.
+Kuule, Prits, ole nyt järkevä mies, eroa minusta, etsi itsellesi toinen
+nainen ja kaikki on hyvin. Minkätähden niin kovin kiusaat itseäsi ja
+muita? Niinkuin tyttöjä ei olisi muualla maailmassa!"
+
+"Ei minun osalleni ole muuta kuin sinä!" lausui Prits hammasten
+välistä, ja silmäili kiihkeänä Miinaa. "Minun pitää saada sinut, enkä
+huoli kenestäkään toisesta. Ja minä sanon sinulle, tyttö, sinä tulet
+minulle, vastusta niin kauvan, kun tahdot!"
+
+"Ja jos en sittenkään tule?" kysyi Miina, jonka sydämmessä jälleen
+nousi entinen vastahakoinen henki. "Väkisin et minua kuitenkaan saa ja
+hyvällä olet jo kyllin koittanut."
+
+Prits astui aivan tytön eteen. Hänen silmänsä kiilsivät uhkamielisesti.
+
+"Jos en sinua saa, niin on se sinun onnettomuutesi", virkkoi hän
+puoleksi kuiskaten. "Minä sitä en yksin kadu, vaan sinä itse vielä
+paljon enemmän. Minä annan sinulle vielä kerran sen hyvän neuvon: ole
+ymmärtäväinen ja rupea minun kunnialliseksi vaimokseni, muuten --"
+
+"Muuten?" kysyi Miina katsellen pitkään ja tarkasti vastustajaansa.
+
+Prits ei vastannut. Äänettömänä hän katsoi maahan. Sitten hän nosti
+päätään ja virkkoi kiihtyneellä äänellä:
+
+"Minä en tahdo sanoa sinulle mitään muuta kuin, että sinulle ei käy
+hyvin, jos et tahto kuulla minun neuvoani. Minä annan sinulle vielä
+ajatuksen aikaa. Ole niin kauvan varuillasi. Ja jos tarvitset apua,
+niin ajattele minua. Hyvää yötä, Miina, ja muista sanojani!"
+
+Miina ymmärsi, että Pritsin sanoissa piili joku uhkaus, mutta hän ei
+arvannut, mitä tämä aikoi tehdä. Toisinaan hän vain pelotteli, sillä
+Prits oli taitava uhkauksien sepittäjä. Mutta Miina päätti kuitenkin
+salaa olla varuillaan ja pitää silmänsä auki. Jos vaara uhkaa, niin
+se on Pritsin itsensä puolelta, ajatteli Miina. Siitä illasta asti
+katsoi Miina tarkasti iltasilla olivatko kyökin ovet ja akkunat kovasti
+kiinni. Sillä kuka tiesi, mitä konnankoukkuja tuo vihamielinen ja
+kostonhimoinen poika oli keksivä.
+
+Mutta ei tapahtunut mitään pahaa. Miinan täytyi vain ihmetellä Pritsin
+itsepäisyyttä. Joka ikisenä päivänä kävi hän opmannin kyökissä
+vaihtaakseen uuden tytön kanssa jonkun sanan. Jos ei häntä siellä
+näkynyt varhain aamulla, tuli hän puolisen aikana ja jos ei silloin,
+niin illalla. Miehekkäänä koitti hän voittaa vihansa tytön kylmyydestä
+ja aina olla iloisen ja tyytyväisen näköinen. Kosimispuheet hän
+jälleen oli syrjään jättänyt, hän keskusteli vain jokapäiväisistä,
+vähäpätöisistä asioista, kysyi huolellisesti Miinan voimista, auttoi
+häntä tulen sytyttämisessä, kantoi hänelle puita ja vettä.
+
+Harvemmin kuin kupias kävi Miinaa toinen kylämies katsomassa. Se oli
+Völlamäen Päärn. Kun hän ensimmäisen kerran tuli, olivat hänen kulmansa
+rypyssä ja ääni tuskainen.
+
+"Laitoit meille tytöllä sanan, että lähdet moisioon palvelukseen", hän
+alkoi, "mutta olisit voinut minultakin neuvoa kysyä, ennenkun sellaisen
+tempun teit."
+
+"Tempun? Onko se sitten niin paha temppu?"
+
+"No, etkö sitten tiedä, ketä palvelet?"
+
+"Tiedän kyllä", vastasi Miina, "mutta kun teen työni ja täytän käskyt
+-- mitä hän mulle sitten voi tehdä? Tiedäthän, ettei minun elämäni
+kotonakaan niin hyvä ollut. Ennemmin palvelen pelolla vierasta kuin
+joka päivä itken kotona pääni kipeäksi."
+
+Päärn oli istahtanut oven suuhun penkille. Hän katseli synkästi eteensä
+maahan.
+
+"Kuinka hän sitten sinua kohtelee?"
+
+"Opman on tähän asti ollut erittäin hyvä. En ole hänen suustaan vielä
+kuullut väärää sanaa."
+
+"Sitä pahempi", murahti Päärn.
+
+"Kuinka niin?"
+
+"Koittaa sinua varmaankin mielistellä. Etkös sitten tiedä, minkälainen
+mies hän on? Jumala sinua varjelkoon, Miina!"
+
+"Ole nyt huoletta, Päärn! Minulle ei voi mitään pahaa tapahtua --
+etkös minua tunne? Olisin elämääni täällä varsin tyytyväinen, kun vain
+Prits ei minua liian paljon kävisi kiusaamassa. Hän on kuin takkiainen
+kintereilläni."
+
+"Sen saatoit edeltäkäsin arvata, mutta tulit kuitenkin tänne moisioon!"
+murisi Päärn.
+
+"Se oli opmannin kova käsky. Kuka hänelle tohtii vastaan panna?
+Tiedäthän itsekin, mitä toiveita isälläni on. Jos hän rupeaa moision
+miesten kanssa juonittelemaan, niin ajetaan entisestäkin mökistään
+pois. Juuri vanhempaini tähden rupesin vieraan leipään -- voithan
+itsekin arvata, etten sitä tehnyt hyvällä mielellä."
+
+Kun Päärn toisten tuli -- tavallisesti iltasilla -- ei hän enää
+nureksinut Miinan moisioon tulemista, mutta oli surullisen ja
+masennetun näköinen. Miina ymmärsi hänen murheensa ja koitti häntä
+kaikin voiminsa lohduttaa.
+
+"Sinä luulet, että Prits minut sittenkin itselleen houkuttaa?" sanoi
+hän. "Älä sitä pelkää, ei hän minua voita. Minä koitan palvella
+opmannia niin uskollisesti, että hän on minuun tyytyväisempi kuin
+kehenkään toiseen tyttöön. Jos isä saisi paremman paikan, niin ei
+tarvitsisi pelätä Pritsin kostoa. Minä itse pyydän opmannia, että hän
+puhuu saksoille isästäni, ja luulen varmasti, että me ilman Pritsiäkin
+saamme sen paikan."
+
+Päärn huokasi -- vaan ei sanonut minkätähden.
+
+"Miina", sanoi hän lähtöä tehdessään. "Jos sinulle väkivaltaa tehdään
+-- sama kenenkä puolelta -- niin puhu kaikki minulle. Tiedäthän, ettei
+sinulla ole parempaa ystävää. Lupaatko minulle sen?"
+
+"Kelle minä sitten puhuisin, jos en sinulle!" vastasi tyttö kostein
+silmin.
+
+Mutta pitkään aikaan ei hänen tarvinnut kenestäkään kaivata. Prits
+oli taas kohtelias ja lempeä ja opman Winter oli oikein esimerkiksi
+kelpaava isäntä. Miina näytti häntä joka päivä yhä enemmän
+miellyttävän. Hänen kasvonsa olivat leppyiset kuin päivänpaiste, kun
+nuori tyttö järjesti pöytää ja toi siihen huolellisesti keitetyt ruuat.
+-- Miina oli aittamiehen äidiltä pian oppinut keittotaidon -- ja muuten
+osasi hän palvella sangen taitavasti ja ahkerasti. Opman Winter näytti
+koittavan osottaa itsensä paremmaksi tytön silmissä kuin mitä hänestä
+kansan keskuudessa puhuttiin. Hän tahtoi panna kaiken syyn entisten
+palvelijain huolimattomuuteen, laiskuuteen sekä viekkauteen. Monta
+kertaa virkkoi hän Miinalle kiitettyään tyttöä:
+
+"Näethän nyt itsekin, että minun kanssani jokainen oikea ihminen
+tulee toimeen! Oletko sinä minun suustani kuullut pahaa sanaa? Enkö
+pidä huolta sinusta kuin sisarestani? Ne, jotka minua moittivat, ovat
+varkaita, laiskoja ja tottelemattomia, joille ei kukaan isäntä ole
+kyllin hyvä, olkoon hän sitten kissa tai enkeli."
+
+"Minä en voi valittaa", vastasi Miina -- vaikka opmannin vaaniva katse,
+jolla hän usein tyttöä tarkasti, ei ensinkään häntä miellyttänyt.
+
+Ensimmäisen pahan sanan kuuli Miina hänen suustaan, kun sattui seuraava
+tapaus.
+
+Eräänä iltana oli Päärn jälleen tullut häntä katsomaan. Hän istui
+niinkuin ainakin oven suussa penkillä ja katseli tytön askartamista.
+Silloin aukesi ovi ja Kubja-Prits astui sisään. Huomatessaan
+vihamiehensä hän kalpeni; Miina näki, kuinka hänen keltaiset silmänsä
+iskivät tulta. Hän kävi pari kertaa ympäri huonetta kuin vihainen
+kukko. Sitten kääntyi hän työmiehen puoleen:
+
+"Mitä tuollainen täältä moisiosta hakee. Etkös tiedä, mistä tie vie
+Uudentuvan mökkiin?"
+
+"Etkös sinä sitten tiedä, missä kupiaan tupa on?" vastasi Päärn
+rohkeana ja rauhallisena.
+
+"Pidä suusi kiinni!" kiljasi Prits tuimasti. "Minä voin käydä, missä
+tahdon -- sillä olen moision käskynhaltija! Mutta katso sinä, että
+paikalla lähdet."
+
+"Sinunko käskystäsi?" vastasi Päärn, ojentaen voimakasta vartaloaan.
+"Minulla on sama oikeus olla täällä kuin sinullakin."
+
+"No, sen tahtoisin nähdä!" karjui Prits, jonka suun ympärille ilmaantui
+keltaista vaahtoa. "Korjaa nyt pian luusi tästä kyökistä, taikka lähden
+opmannin luo, ja silloin on sinulla taas hyvä sauna valmis."
+
+Päärn pysyi paikoillaan kuin kivipatsas. Prits näytti miettivän,
+pitikö hänen itse karata miehen niskaan vai etsiä muualta apua. Jopa
+asettuikin taisteluasentoon, kun Miina tarttui hänen käteensä.
+
+"Olkaa nyt alallanne", huusi hän rukoillen. "Te olette molemmat
+vieraassa talossa ja rupeatte riitelemään! Siten teette vain
+minulle pahaa. Kun opman sen kuulee, niin minä teidän tähtenne saan
+rangaistuksen."
+
+"Aja sitten tuo köntys ovesta ulos!" huusi kupias kähisevällä äänellä.
+
+"Päärn, ole nyt järkevä ja ala mennä", rukoili Miina.
+
+Mutta tyttö ei vielä oikein tuntenut tuota "vastaista koiraa", kun
+luuli hänen perääntyvän vihollista, varsinkin jos huomasi, että
+tämä sitä pitäisi voittonaan. Päärn sylkäsi nurkkaan, istui vielä
+varmemmasti penkillä ja vastasi kovin tyynesti:
+
+"Ei, minä jään vielä istumaan."
+
+Nyt kiskasi Prits itsensä Miinan kädestä irti ja karkasi ulos ovesta,
+joka vei opmannin huoneeseen. Miina tiesi, että Winter herra oli
+kotona. Hän istui konttorissa niinkuin hän nimitti kirjoitushuonettaan
+ja selaili moision tilikirjoja.
+
+"Päärn lähde nyt pois, lähde kuitenkin pois!" rukoili Miina ristissä
+käsin. "Tiedäthän, mitä he jälleen sinulle tekevät!"
+
+Mutta Päärn oli jo niin itsepäisellä tuulella, ettei häneen enää
+vaikuttanut sydämmellisin rukouskaan.
+
+"Minkätähden minun pitäisi lähteä? Enhän ole tehnyt pahaa", vastasi hän
+synkän, kiihtyneen näköisenä.
+
+Nyt kuului kova riiteleminen viereisestä huoneesta. Kohta sen jälkeen
+ilmaantui opman herra tulipunaisena ovelle. Hänen selkänsä takaa hiipi
+kupias kyökkiin.
+
+"Ulos!" huusi opman kiukkuisena Päärnun ja Pritsin puoleen kääntyen.
+"Ulos sinä -- ulos molemmat! Minun kyökissäni ei ole teillä
+kummallakaan mitään asiaa -- ei sinullakaan mitään, Prits!"
+
+"Mutta, herra opman", koitti kupias puolustautua. "Vaiti!" huusi
+herra Winter. "Olen nähnyt sinut liian usein täällä. Muistatko, ettei
+sinullakaan täällä ole asiaa! Kissa kortteeriinsa! -- -- -- Ja sinä,
+päivätyöläinen, mitä sinä, lurjus, siinä vahdit? Etkö tiedä missä kylä
+on?"
+
+Sekä kupias että Päärn katsoivat parhaaksi poistua. Prits katosi kuin
+tuuli. Hän tunsi opmannin kiivastumisen, että vastustaminen vain olisi
+lisännyt tulta tappuroihin. Hitaasti kömpi myös Völlamäen Päärn ovesta
+ulos.
+
+"Miina", sanoi opman Winter nyt ankarasti tytölle, "minä en salli, että
+teet kyökistäni tuollaista markkinapaikkaa! En tahdo enää nähdä täällä
+yhtä enkä toista. Tiedänhän, että nuo molemmat pyrkivät sinua lähelle,
+mutta minä tahdon talossani pitää järjestystä, muistatko? Jos he vielä
+kerran tulevat, niin aja heidät pois. Kupias tietää, mistä tie kulkee
+minun konttoriini, ja tuo työläinen tietää, missä hänen mökkinsä on."
+
+"Päärn on minun hyvä ystäväni -- hän tuli minua katsomaan", vastasi
+Miina.
+
+"Sellaisesta ystävyydestä ei ole lukua", -- ärjäsi opman vihaisesti.
+"Heitä en salli kyökissäni!"
+
+Hän kääntyi ja lähti huoneeseensa. Mutta Miina ihmetteli opmannin
+lauhkeata muotoa, kun hän kohta sen jälkeen lähti isännälleen
+illallista viemään.
+
+"Ei sinun tarvitse olla pahoillasi", lausui hän asettaen pitkävartisen
+piippunsa nurkkaan. "Nuori ihminen tarvitsee opetusta. Voithan itsekin
+arvata, etten voi sallia tuollaisia riitapukareita. Muista se, äläkä
+laske heitä enää sisälle. Pritsiähän et itsekään suvaitse eikä tuossa
+mökkiläisessä ole sinun ottajaasi. Mitä hyötyä sinulla sitten heistä
+on? Ole järkevä tyttö, Miina, ja sinulla on minun luonani hyvä olla."
+
+
+
+
+13.
+
+UUSI ASETUS ILMESTYNYT.
+
+
+Kun uusi "Viron talonpoikain laki" 1857 vuoden kuluessa oli käännetty
+saksan ja viron kielille, julaistiin "Viron Kuvernementin Sanomissa" 21
+p. huhtik. 1858 venäjänkielinen virallinen ilmoitus, että samana vuonna
+Yrjönpäivänä 23 p. huhtik. oli laki astuva voimaan. Talonpojille piti
+tieto siitä annettaman kirkkojen kanslioissa ja kunnan vanhinten tuli
+saada uusi laki painettuna pitäjän oikeuspaikasta.
+
+Talonpoikain erehdyksiin ja suureen epäluuloon oli osaksi syynä se
+epätarkka ja yhtenäisyyttä puuttuva tapa, jolla heille annettiin
+tietoja uudesta laista. Kirkoissa oli se niinkuin tavallisesti kolmena
+pyhänä perätysten julkiluettava; mutta niin ei tapahtunut; papeille oli
+muutamissa pitäjissä ensimmäisen lukemisen jälkeen ilmoitettu, ettei
+heidän enää seuraavina pyhinä tarvinnut lukemista jatkaa. Toisissa
+pitäjissä kuuluuttivat papit, minä päivänä heidän piti julkisesti
+ja juhlallisesti antaa uudesta laista tietoja yleisölle. Odotettuna
+ja määrättynä pyhäpäivänä riensi kansaa kosolta kirkkoon, mutta
+kaikkein suureksi pettymykseksi ilmoitettiin siellä, että seuraavana
+pyhänä pitäjän oikeusherra virastossaan antaa tietoja asetuksesta
+eikä kaikille, vaan ainoastaan kunnan vanhimmille. Mutta tämäkään
+ei tapahtunut joka paikassa, vaan seuraavana pyhänä puhuttiin taas
+kirkossa, että uutta asetusta ei selitetä pitäjän oikeusvirastossa vaan
+kunnan vanhinten kokouksessa -- varmaankin sitten kunnan oikeudessa.
+Näin ei uuden asetuksen juhlallisesta julkilukemisesta tullut mitään.
+Pitäjän oikeusherrat eivät viitsineet antaa minkäänmoista selitystä
+uudesta laista kunnan vanhimmille, vaan antaessaan heille uudet
+asetukset käteen, neuvoivat heitä kysymään papeilta selitystä, jos
+eivät itse voisi siitä selvää saada. Näin kävi Juurun pitäjässä. Mutta
+oli sellaisiakin sielunpaimenia, jotka ennen uuden lain julkilukemista
+pitivät juhlallisen jumalanpalveluksen, ja rukoilivat Jumalan siunausta
+moision isännille niistä suurista oikeuksista, joita nämät armosta
+olivat lahjoittaneet talonpojille. Mutta kun kansa oli näitä oikeuksia
+odottanut ainoastaan keisarilta ja luullut moision isäntien olleen
+niitä vastaan, niin pudistettiin tällaista kiitosjumalanpalvelusta
+kuullessa epäluuloisesti päätä. Myöskin lain voimaan astumisen
+ajasta oltiin epätietoisia. Toisissa pitäjissä sanottiin, että laki
+kokonaisuudessaan ei vielä astuisi voimaan 23 p. huhtikuuta, mutta
+varmasti muuten yleensä luultiin, että asetus heti astuisi täydellisenä
+voimaan. Vasta myöhemmin saatiin tietää, että ne pykälät, jotka
+koskivat työveroa, astuisivat voimaan vasta sitten, kun talonmaat
+olivat mitatut ja arvioidut. Mutta sitä ennen oli virallisessa
+lehdessä "Maavalla Kuulutaja" varmasti ilmoitettu, että uusi laki 23
+p. huhtikuuta oli täydellisenä voimaan astunut ja että silloin myöskin
+vanha asetus oli menettänyt lain voiman. Nämä seikat olivat syynä
+siihen, että käsitykset uudesta laista olivat hyvin sekavat.
+
+Tietoja asiasta oli antanut myöskin J. V. Jannsenin "Perno Postimees",
+joka 1857 alkoi ilmestyä. Mutta kun sillä Tallinnanmaalla, jossa kansa
+oli hyvin alhaisella sivistyskannalla, ei ollut paljon lukijoita, niin
+sen ääni kuului vain muutamiin pitäjiin sillä seudulla. Huhupuheiden
+kautta saatiin kuitenkin kuulla, että tämäkin kansanlehti oli
+ilmoittanut uuden lain heti astuvan täydellisenä voimaan.
+
+Uusi laki ilmestynyt! Vihdoinkin ilmestynyt! Tuo ilosanoma levisi
+ensimmäisten julkisten kuuluutusten jälkeen kuin kulovalkea laajalle
+yli koko maakunnan. Kansan ahdistetusta rinnasta nousi helpotuksen
+huokaus, sen käyristynyt selkä ojentui suoraksi, sen kosteissa silmissä
+loisti toivon säde. Keisari on kuullut hädästämme ja rientänyt
+avuksemme. Ei moision isäntäin vastustus eikä asian talonpojilta
+salaaminen auttanut. Nyt on meillä laki ja tahdomme tehdä ja ottaa
+vastaan ainoastaan sen, mitä siinä käsketään ja säädetään.
+
+Tuskin olivat kunnan vanhimmat tuoneet uudet lakikirjat pitäjän
+oikeuspaikasta kotiin, kun joka puolella alkoivat ihmiset juosta heidän
+luonaan. Jokainen tahtoi omilla silmillään nähdä tuon kalliin kirjan
+ja korvillaan kuulla mitä se sisälsi. Ylellinen työ ja ahdistava
+köyhyys olivat syynä siihen, että uutta lakia oli odotettu kuin
+taivaallista ilmestystä. Kansan oppimattomassa mielessä liikkui siitä
+kaikellaisia ihmeellisiä, hämäriä unelmia. Huhuttiin moision orjuuden
+täydellisestä poistamisesta, maan maksutta jakamisesta jokaiselle ja
+kaikellaisesta yksilön vapaudesta, jota ei tarkemmin osattu määritellä.
+Pyhällä kunnioituksella katseltiin kunnan vanhimman pöydällä olevaa
+kallista kirjaa ja moni hämmästyi nähdessään sen suuruuden -- yli kolme
+sataa laajaa sivua ja se sisälsi 1,315 pykälää ja sitäpaitsi paljon
+lisäyksiä, selityksiä ja ehdotuksia! Mistä kohdasta sellaista piti
+alkaa lukea -- johan siinä oli kokonainen, pieni raamattu. Ja oliko
+se lukeminen itsestäänkään niin helppoa! Olihan kunnan vanhimmissakin
+sellaisia, jotka eivät osanneet lukea, ja jos osasivat, oli se
+kankeata tankkaamista tikku kädessä. Mutta rohkea alkaminen on jo
+puoleksi voitolle pääsemistä. Ja oma silmä on siinä työssä kuninkaana.
+Käskettiin kyllä papilta kysyä selitystä, jos ei itse saisi selvää,
+mutta kuka tietää, millä tavalla hän selittäisi. Pappi on saksa
+niinkuin toinenkin. Vai hänkään soisi hyvää talonpojalle! -- -- --
+Ja sanomattomalla innolla alettiin tutkia uutta kirjaa, väiteltiin
+epäselvistä kohdista, temmattiin kirja kädestä käteen ja yöllä nähtiin
+unta vain asetuksen pykälistä. Monessa paikassa toimitettiin tutkimista
+niin perinpohjin, että kirja oli miesten käsissä rikki kulunut.
+
+Huono lukija oli sekin kunnan vanhin, joka eli paroni Heideggin moision
+läheisyydessä. Kun perheenmiehet ensimmäisenä iltana tulivat hänen
+luokseen ja pyysivät hänen lukemaan uutta lakia sai hän puolen tunnin
+aikana hiki päässä tuskin selvää päällekirjoituksesta ja parista
+ensimmäisestä pykälästä ja nekin jäivät kuulijoille hämäriksi, sillä
+lakikieli on kankeata. Hänen apumiehensä ja toiset kunnan virkailijat
+eivät olleet myöskään paljon oppineempia.
+
+Ensin tyydyttiin vain siihen, että uteliaina katseltiin kirjaa kuin
+mitäkin merkillistä asiaa. Se kävi kädestä käteen, yksi huomasi yhtä,
+toinen toista merkille pantavaa.
+
+"Katsokaa nyt ensiksi miehet, onko siinä keisarin allekirjoitusta",
+lausui Töntsun Peeter, jonka huonot silmät huomasivat vain kirjan
+laajuuden ja koon.
+
+Ruvettiin etsimään kaikkein korkeimman allekirjoitusta; katseltiin
+alusta ja lopusta.
+
+"Ei näy missään", sanoi Siimu-Jyri.
+
+"Mitä puhut -- tuossahan se on", neuvoi Pärtlen Jaan, joka raamattua ja
+rukouskirjaa luki koko hyvin. "Tuossahan seisoo suurilla puustaveilla:
+Suuren majesteetin Herra Keisarin ja koko Venäjänmaan Itsevaltiaan
+nimessä." -- -- --
+
+"Niin -- nimessä", huusi Tooma-Tönun Mihkel, "mutta missä on keisarin
+omakätinen allekirjoitus? Kyllähän saksat hänen nimessään voivat tehdä
+mitä tahtovat!"
+
+"Katso vielähän sillä rivillä on kirjoitusta, minkätähden heitit
+kesken, Jaan?" sanoi joku Pärtlen vieressä.
+
+"Itsevaltiaan nimessä", lukee Jaan edelleen, "Itsevaltiaan nimessä
+valtakunnan senaatista annettu käsky!"
+
+"No niin! Senaatin käsky on tähän kirjoitettu, mutta missä on keisarin
+allekirjoitus?" huudettiin yhtaikaa. "Lue alempaa, nimi on aina
+viimeksi alla!"
+
+Jaan lukee hitaasti ja tankkaamalla:
+
+"Hal-li-tus-neu-vos-ton puolesta. Puheenjohtaja: Kreivi D.
+Blu-blu-_Bluudow_."
+
+Kaikkein silmät levisivät suuriksi. "Kreivi" sana ei miellytä ketään.
+
+"Mikä kreivi?" huudetaan epäluuloisesti. "Mikä hänen nimensä on?"
+
+"Kreivi Blu-Bluu-Bluudow!"
+
+"Mistä moisiosta se lienee?"
+
+"Kuka niitä kaikkia saksoja tietää! Mutta tuo ei ole oikea
+allekirjoitus, miehet! Olkoon vain joku lakimies, mutta ei hänen
+nimensä voi asetuksen alla olla."
+
+"Tuo tänne kirja -- minä katson itse", huutaa Oina-Kaarel kiivaasti.
+"Katso, toisella sivulla on vielä kirjoitusta!"
+
+Hän on huono lukija, mutta rohkea yrittämään. Hän alkaa toiselta
+sivulta.
+
+"Va-val-ti-on sih-tää-ri-ri-ääri."
+
+"Mikä hiiden ääri?" virkkaa joku joukosta. "Mitä sinä meille ääristä
+luet, lue alle pantu nimikirjoitus!"
+
+"Ahaa -- tuossa se on: si-sih-tee-ri V. B-u-t-But-k-o-w-Butkow."
+
+Taas vieras allekirjoitus! Miehet käyvät yhä kiihkeimmiksi. Joku
+tempaa taas kirjan käteensä. Selaillaan lehtiä ja etsitään edelleen.
+Kirja kulkee neljännen ja viidennen käteen. Keisarin allekirjoitus ja
+täydellinen nimi puuttuu; todellakin. Vihdoin löytää joku seuraavan
+lauseen.
+
+"Suuren Herra Keisarin käskystä on Viron Talonpoikain laki
+_noudatettavaksi annettu_." Ja toisessa paikassa: Suurin Herra Keisari
+on Valtioneuvoston täysistunnossa armollisimmasti _vahvistanut ja
+voimaan pannut_ Viron Talonpoikain lain. Ja lopuksi: Suuri Herra
+Keisari on tämän _läpikatsonut_.
+
+Tuo heitä vähän rauhotti, mutta täysin tyytyväisiä he eivät olleet.
+Joku huutaa:
+
+"Mutta missä on valtakunnan sinetti?"
+
+Nyt alkaa tarkka sinetin etsiminen. Etsitään alusta, lopusta ja
+keskeltä -- valtion sinettiä ei ole missään! Uusi hämmästys.
+
+"Ei ole Keisarin allekirjoitusta eikä sinettiäkään!" huudetaan
+nuristen. "Mikä laki se on, jossa ei ole valtakunnan sinettiä."
+
+"Kunnan vanhin, toitkohan vain oikeusmieheltä oikean kirjan kotiin?"
+kysyy Huntaugun Mihkel. "Ehkä hän pisti sinun käteesi jonkun väärän
+asetuksen."
+
+"Ei niihin saksoihin ole luottamista", virkkoi Hallikka Mats nylkien.
+
+"Toin, mikä minulle annettiin", vastasi kunnan vanhin.
+
+"Etkö sinä katsonut, oliko siinä valtion sinettiä! Ei ainakaan ole
+keisarin allekirjoitusta. Voivathan he panna sinne mitä tahtovat, että
+on käsketty ja vahvistettu ja läpikatsottu -- mutta kuka sen tietää
+todeksi."
+
+"Ehkä on kirja väärin käännetty venäjän ja saksan kielistä -- ja sen
+tähden ei ole uskallettu sinettiä panna alle."
+
+Kunnan vanhinta harmitti, kun hän ei voinut miehille asiaa selittää ja
+virkkoi:
+
+"Mitä te nyt kiistelette siitä kirjasta vaikk'ette vielä tiedä sen
+sisältöäkään! Olkoon allekirjoitusta ja sinettiä tai ei -- pääasia on,
+että laki itse on hyvä. Kun ei teissä ole lukijoita, niin antakaa kirja
+minulle ja menkää kotiin. Parin päivän perästä sanon sitten teille,
+mitä siinä on sanottu meitä koskevaa."
+
+Tähänkään neuvoon ei oikein hyvin tyydytty. Uteliaisuus oli niin suuri,
+ettei tahdottu ilman vähintäkään tietoa kotiin mennä. Ja epäluulo, joka
+virolaisilla aina on saksalaisia vastaan, oli jälleen kiihtynyt. Kun
+nämä olivat tuota asetusta niin kauvan salanneet ja vastahakoisesti
+antaneet kuuluuttaa, niin oli pelättävä, että he itse kirjalle olivat
+tehneet jotakin, joka tulisi talonpojille vahingoksi.
+
+"Mitä nuo puhtaat lehdet sitten merkitsevät?" huusi samassa Uudentuvan
+Jyri, joka oli saanut kirjan käteensä. "Katso, joka painetun lehden
+välissä aina puhdas lehti!"
+
+Kokoonnuttiin Jyrin ympärille, pantiin päät yhteen ja huomattiin
+todellakin vasta nyt, että puolet lehdistä oli puhtaita.
+
+"Tuossa on joku petos -- pankaa merkille!" sanoi Huntaugun Mihkel.
+
+"Mutta mikä?"
+
+Katseltiin ja arveltiin.
+
+"Noh, kyllähän tuon arvaa!" tuumasi Oja-Jaan. "Saksat aikovat sinne
+pistää uusia asetuksia, joista keisari ei tiedä mitään! Tekevät
+tyhjäksi, mitä nyt on painettu ja pistävät päiviä ja maksuja tyhjille
+lehdille niin paljon kuin tahtovat."
+
+Tuskainen hiljaisuus seurasi tätä selitystä. Yhä ahdistavammin
+painoi epäluulo miesten sydämmiä. Niin, olisi edes joku osannut
+antaa oikean selityksen, että yksinkertaisesti vain ne lehdet olivat
+kirjan käyttäjän muistiinpanoja varten. Mutta kaikki olivat he yhtä
+tietämättömiä ja yhtä epäluuloisia, sentähden jokainen selitti
+arvelunsa omalla tavallaan, ja joka ei sitä uskonut, joutui lopultakin
+siihen varmaan johtopäätökseen, että puhtaat lehdet lakikirjassa, jossa
+ei löytynyt keisarin nimikirjoitusta ja valtion sinettiä, ei tietänyt
+hyvää.
+
+"Mutta ehkä kirjoitetaan niihin jotakin vapaasta maasta, joka annetaan
+talonpojille", huudahti joku, jolla oli valoisammat toiveet.
+
+"Ei, niihin merkitään haakenrehtin lyönnit niille, jotka lähtevät
+vapaata maata saamaan", virkkoi joku pilkkakirves.
+
+"Mitä arvelette, miehet?" sanoi Hiiren Joosep, kylän nahkuri. "Me
+kiskomme nuo puhtaat lehdet kirjasta irti, sitten ei niihin saa mitään
+kirjoittaa."
+
+"Oletko hullu!" nuhteli kunnan vanhin ja ojensi kättään kirjaa
+tavottaen, "vai sinä menisit lakikirjasta lehtiä repimään!"
+
+"Ei, sitä ei tohdi", vakuuttivat kaikki toiset totisina. "Se on meille
+laiksi annettu, niin tulee se pitää lakina, kunnes varmasti tiedämme,
+että se on väärä laki."
+
+Kirjaa katseltiin ja selailtiin edelleen.
+
+"Kuulkaa, miehet, onhan tässä saksan tai venäjän kielistäkin
+kirjoitusta", huomautti Oinaan Kaarel samassa, "sitäpä ei ole kukaan
+vielä huomannut! Katso, tuossa toisella lehdellä, heti alussa -- kaksi
+riviä, toinen suurempi, toinen pienempi."
+
+Löydettiin todellakin kirjan nimilehdeltä kaksi riviä vieraskielisiä
+sanoja. Mutta mitä se auttoi! Ei kukaan osannut niitä lukea, vielä
+vähemmin selittää niiden merkitystä; eivät tienneet sitäkään, olivatko
+ne venäjän vai saksan kielisiä sanoja. -- -- -- Mutta pian keksittiin
+keino. Töntsun mökissä eli yksisilmäinen Otto, vanha sotamies,
+joka päissään ollessaan haukkui koko kuntaa venäjän kielellä. Heti
+lähetettiin isännän poika häntä noutamaan.
+
+"Tuo hänet tänne vaikka parsilla makaisi", huusivat perheenmiehet pojan
+jälkeen.
+
+Pian tulikin Otto. Poika olikin jo sanonut hänelle, mihin häntä
+tarvittiin, sentähden oli mies itsetietoisen näköinen ja astui ylpeänä
+miesten joukkoon.
+
+"Osaatko lukea venäjää?" kysyi isäntä.
+
+"Etuperin vai takaperin?" vastasi Otto suutaan muikistaen.
+
+"Lue etuperin!"
+
+Lakikirja asetettiin miehen eteen pöydälle ja näytettiin vieraskieliset
+rivit. -- -- -- Otto astuu likemmä ja alkaa silmiään selvitellä.
+Selvittää ja selvittää. Astuu lähemmä ja taas siirtyy etemmä. Vihdoin
+pistää punaisen nenänsä aivan paperiin kiinni.
+
+"Tulta!" huutaa mies, vaikka kyllä akkunan aukosta vielä valoa loistaa.
+
+Poika tuo päreellä tulta. Nyt lukee Otto suoraan puhdasta venäjää.
+Miesten muoto kirkastuu.
+
+"No mitä siinä sanoo?"
+
+"Mitä sanoo? Sanoo: 'Tätä asetusta on saksain ja talonpoikain
+noudattaminen'."
+
+"Kuka sitä sanoo?"
+
+"Noh, etkös sitä tiedä: Sooworup,[7] kukas sitten? Onhan nimi alla."
+
+"Luitko oikein."
+
+"Lue itse paremmin."
+
+Tuo viho viimeinen veitikka, toissilmäinen Otto, voi kyllä saada selvää
+jostakin venäjän kielisestä sanasta, mutta lukemisen ja lukemisen
+ymmärtämisen välillä on vielä iso ero. Mutta pelastaakseen kunniansa
+kunnan miesten silmissä, tulkitsee hän vapaasti tekstiä.
+
+Miehet eivät tosin olleet Sooworupin nimeen oikein tyytyväisiä,
+he toivoivat keisarin nimen olevan alla, mutta vähän tyynempiä ja
+rohkeampia he nyt kuitenkin olivat, sillä tiesiväthän, että kirjassa
+oli venäjän kieltäkin ja kun siinä oli kenraalikuvernöörin nimi, josta
+kaikki olivat kuulleet ja kun oli sanottu että saksojen ja talonpoikain
+piti sitä noudattaa -- niin ei se nyt voinut aivan väärennetty olla.
+
+Innokkaasti ryhdytään jälleen tutkimaan kirjan sisältöä. Kolme neljä
+miestä astuu kunnan vanhimman luo ja otetaan käsille lakipykäläin
+johdanto. Etsitään jostakin sanoja "vapaa maa", "helpotukset",
+"työorjuuden poistaminen" j.n.e. Kuinka vaikeaa on mitään ylipäätään
+löytää ja vielä vaikeampaa sitä mitä sydän toivoo. Johdannossa puhutaan
+paljon kaikenlaisista kontrahdeista -- "vero- ja työkontrahdeista" --
+ja monenlaisista veroista niinkuin "rahaverosta", "viljaverosta", --
+ja "erikoisverosta" ja "varsinaisesta raha- eli viljaverosta" sekä
+kruunun ja kunnan maksuista ja paljosta, paljosta muusta -- mutta
+toivotut sanat eivät tule eteen. Vapaasta maasta ei puhuta enempää
+kuin orjuuden poistamisestakaan. Ainoastaan "talon maista" ja "moision
+maista" puhutaan, ja useissa kohdin mainitaan "teko", "työsopimus" ja
+"työkontrahti" -- niin, puhutaan etenkin vakituisesta työsopimuksesta.
+Ei siis työorjuus vielä ollut poistettu. -- -- --
+
+Koitetaan vielä katsoa, mitä sanotaan rajan panemisesta talon maiden
+ja moision maiden välille. Ahah, tuossa se onkin! Tarkka tutkiminen
+alkaa: "Moision isännät antavat talonpojille viljeltäväksi kaiken
+sen viljelysmaan, s.o. kaikki ne peltomaat, heinämaat, laidunmaat ja
+kartanomaat, jotka 9 päivästä Kesäkuuta 1846 ovat taloihin kuuluneet ja
+talonpoikien viljeltävinä olleet, mutta moision herroille jää näihin
+maihin ne perintöoikeudet, joista tässä laissa edelleen puhutaan.
+Mutta kun oikeudessa näytetään toteen, että talonpojat ovat ottaneet
+itselleen enemmän maata, kuin kirjoitetun kontrahdin eli suusanallisen
+sopimuksen mukaan heille on tuleva -- -- -- silloin se maa otetaan
+takaisin. Moision herralla on oikeus tehdä siitä kanne ja näyttää se
+toteen. Asia sitten tutkitaan oikeudessa." -- -- -- Edelleen puhutaan,
+että moision ja talonmaiden välille pannaan raja, ja että ainoastaan
+moision herralla on oikeus määrätä mihin ja kuinka ne rajat vedetään.
+
+Että talonpojille annetaan maat elinajaksi viljeltäväksi -- se kohta
+miehiä miellyttää, mutta tyytymättömiä ollaan siihen, että moision
+isännille jää omistusoikeus maihin ja että hän voi talonpojalta
+maan, jonka tämä tai tämän edeltäkävijä on itselleen vuokrannut,
+oikeuden kautta takaisin ottaa. Sillä kun moision isännille jää maan
+omistusoikeus, niin on talonpoika yhä hänen valtansa alla -- vapaasta
+maasta ei ole puhettakaan -- ja moision isäntä voi myös ottaa pois
+talonpojan paremman pellon, vaikka se hänen aikanaan olisi tehty,
+niinkuin usein ennenkin oli tapahtunut.
+
+Edelleen kuulevat miehet, että moision isäntä voi ottaa kuudennen
+osan talonmaista moisiolle viljeltäväksi ja että hän voi ottaa ne
+perheenmiehiltä, joilla ne nyt ovat viljeltävinä. Se kohta ei myöskään
+ole miesten mieleen. Silloinhan voipi kuka hyvänsä jäädä ilman maata,
+jos herra haluaa heidän maataan itselleen. Siis ei se maa, joka
+yksitoista vuotta on talonpojilla ollut, jäisi heille viljeltäväksi
+elinkaudeksi, vaan moision isäntä saisi sen ottaa itselleen. Nuo
+pykälät eivät todellakaan tyydyttäneet miesten toiveita.
+
+Pitkällisten selailemisten ja etsimisten jälkeen joudutaan
+kaikellaisiin vuokrakontrahteihin. Se, joka moision herralta ottaa
+maapaikan, hänen tulee siitä maksaa, "joko työveroa, rahaveroa,
+viljaveroa tai monta erilaista veroa, ja kontrahtiin on kirjoitettava
+kaikki verot, joista asianomaiset ovat tehneet sopimuksia." -- -- --
+Löydetään myös ne kohdat, jossa erilainen veronmaksu on tarkemmin
+selitetty. Parhaiten tuntevat miehet työveron, sillä siihen ovat jo
+tottuneet. Rahaverosta ja muusta verotavasta ei kukaan tiedä mitään,
+ne ovat uusia asioita, joista ei kannata päätään vaivata samoin
+kuin talojen ostamisesta, sillä rahaa, tuota kallista tavaraa, ei
+ole kenelläkään. Kirjassa puhutaan "vuotuisesta työsopimuksesta" ja
+"vakituisesta (elinkautisesta) työsopimuksesta." Ensimmäistä ei voi
+tehdä pitemmäksi kuin 12 vuodeksi, toinen tehdään "epämääräiseksi
+ajaksi, jolloin taloa ei voi muuten kuin oikeuden kautta ottaa pois
+perheenmieheltä", jos nimittäin kontrahdin täyttämisen laiminlyöminen,
+huono elämä tai isännän vahingoittaminen antaa siihen aihetta.
+
+Jokainen tahtoisi nyt myöskin tietää, löytyykö uudessa asetuksessa
+jotakin "työveron" huojennuksesta; onko moision isännällä valta määrätä
+niin paljon työpäiviä ja maksuja kuin itse tahtoo, vai onko keisari
+siitä määrännyt helpotuksia. -- -- -- Käsketään moision isännän kanssa
+tekemään sopimuksia ja kontrahteja. Olihan se lupa jo ennenkin. Mutta
+meneppäs tekemään moision herran kanssa kauppoja! Hän sanoo sinulle;
+sinun pitää niin ja niin paljon maksaa -- mutta jos rupeat tinkimään,
+ajaa hän sinut ovesta ulos ja panee taloon toisen miehen, joka tyytyy
+kaikkeen.
+
+Jopa vihdoin löytyi pääasia, jossa oli määrätty vuotuinen työvero
+ja vakituinen työvero. 127 pykälässä sanotaan: "Suurin työ ja maksu,
+jota talon työkontrahtiin voi panna on: jokaisesta talosta, jolla
+on 9 tiinaa keskinkertaista peltomaata, josta saadaan 450 puutaa
+keskinkertaisia heiniä ja jossa on 400 neliösyltä kartanomaata, ja
+karjamaata niinkuin 26 pykälässä määrätään, pitää vuodessa tehdä 250
+hevospäivää ja 250 miespäivää, puida moision riihet, niinkuin 162
+pykälässä määrätään, maksaa pienemmät moision verot ja langat kehrätä
+sen mukaan kuin lisälehdissä D ja E määrätään -- -- --" Lopuksi
+muistutus, että 1 tiin on 2,400 neliösyltä.
+
+Tämän pykälän kuultuaan katselivat miehet toinen toisiaan. Ilo ilmeni
+heidän kasvoilleen, mutta jotakin epäilystä oli vielä mielissä. Toivoa
+herättivät heissä sanat 250 hevos- ja 250 miespäivää. Tähänasti olivat
+kuusipäiväiset talonmiehet tehneet 300 varsinaista ja 300 apupäivää.
+Sehän merkitsi noin sata päivää helpotusta! Mutta mitä tuo 9 tiinaa
+merkitsi? Merkitsikö se entistä 18 tynnyrinalaa, vai enemmän taikka
+vähemmän? Oliko se entinen kuusipäiväinen talonkohta vai mikä? Venäjän
+tiin oli 2,400 neliösyltä -- mutta kuinka talonpoika sellaisesta heti
+selvän saisi.
+
+Vasta perästäpäin, kun tiedusteltiin oppineimmilta ja itse tarkemmin
+mietittiin, saatiin selvää vieraista mitoista. Mutta tuo tieto ei
+taaskaan ollut ilahduttava. Sillä uuden mitan mukaan tuli talonpojalle
+koko joukon vähemmin maata. Talonmaat nimittäin olivat mitatut Ruotsin
+aikaisten mittojen mukaan. Kun kuuden päivän talolla tähän asti oli
+ollut 18 tynnyrinalaa keskinkertaista peltoa piti samalle talolle
+nyt annettaman 9 tiinaa (dessatinia), se on koko 2,32 tynnyrinalaa
+vähemmin, kuin ennen.
+
+Vasta perästäpäin huomattiin myös, että maanjako uusien mittojen
+mukaan ei ainoastaan vähentänyt talonpoikien maita, vaan että uusi
+asetus vielä maata kohden määräsi uusia maksuja. Laidun- ja kartanomaa
+oli 1805 annetun asetuksen mukaan vapaa maksuista, ainoastaan
+pelto- ja heinämaista piti maksaa; mutta uudessa laissa vaadittiin
+verotalolta, jolla oli 9 tiinaa peltoa, karjamaasta 20 kylvymittaa[8]
+ja kartanomaasta 5 kylvymittaa rukiita.
+
+Tällä kertaa ei kukaan huomannut, kuinka vähiin se huojennus hupeni,
+joka työpäivien luvun vähentämisen tähden ensin näytti koko suurelta.
+Ei kukaan arvannut vielä, mikä vahinko talonpojille tulisi uusien
+mittojen käyttämisestä ja uusien jo mainittujen verojen maksamisesta
+sekä vihdoinkin siitä, että talonpojilta tahdottiin ottaa pois ne
+viljelemättömät maatilkut, joita hän talonmaiden lisäksi aikojen
+kuluessa oli viljelysmaiksi muokannut ja joista myöskin oli veroa
+maksanut. Kun moision isännät vakuuttivat, että he olivat 26 prosenttia
+työorjuudesta huojentaneet, niin se oli äärettömästi liioteltua. Jos
+otamme lukuun edellämainitut vahingot, niin voisimme sanoa, että tästä
+orjuudesta oli tullut huojennuksia ainoastaan kuudes osa, mutta että
+sen sijaan hänen maistaan oli vähennetty enemmän kuin viides osa. --
+
+Nyt koossa olevat miehet arvelivat, että 9 tiinaa varmaankin merkitsi
+kuusipäiväistä taloa, sillä "ei suinkaan talon entisiä maita kokonaan
+toisella tavalla voinut ruveta jakamaan", arveli kunnan vanhin. Olihan
+sekin hyvä, että työpäiviä vuodessa oli noin sadan verran vähennetty.
+Mutta samassa huusi Uudentuvan Jyri, joka oli katsellut lakikirjaa
+toisten väitellessä:
+
+"Aputöistä ei puhuta mitään, miehet! Ei puolella sanallakaan puhuta
+mitään apupäivistä, toisen hengen päivistä, isännän ja emännän
+päivistä!"
+
+"Mitä! Eikö mitään kylvy-, sonnanveto-, heinä-, leikkuu-, perunanotto-,
+viinankeitto-, rahdinvetopäivistä?" huusivat iloisina useammat yhtaikaa.
+
+"Ei ole!" vastasi Jyri, jonka ympärille miehet äkkiä kokoontuivat.
+"Tässä puhutaan vain riihenpuimisesta, kehräämisestä ja veronmaksuista."
+
+"Työpäivät ovat ehkä toisessa paikassa."
+
+"Eivät voi olla toisessa paikassa", vastasi Jyri, "sillä tässähän
+sanotaan selvästi, että tuo on kaikkein suurin työ ja maksu, jonka
+yhden talon työkontrahtiin saa panna. Eikä kirjassa viittaa mihinkään
+toiseen kohtaan."
+
+"Noh, siis on aputyö poistettu, mitä muuta!"
+
+"No niin, pitäähän sitä ollakin jotain huojennusta!"
+
+"Lue tuo kohta vielä kerran!"
+
+Jyri lukee.
+
+"Meille ei siis jää muuta", puhuvat perheenmiehet yhtaikaa, "kuin
+kuusipäiväisestä talosta 250 hevos- ja 250 miespäivää tehtäväksi."
+
+"Ja moision riihen puinti, veromaksujen suoritus ja kehruut", lisäsivät
+toiset.
+
+"Mutta missä kymmenysmaksut?" huudahti Huntaugun Mihkel.
+
+"Niin oikein -- missä kymmenysmaksut?" toistivat toiset.
+
+Jälleen pantiin päät yhteen ja alettiin tutkia.
+
+"Kymmenyksistä ei myöskään puhuta mitään, ainoastaan vähemmistä
+veromaksuista. Nekin ovat siis poistetut."
+
+Hetkeen aikaan ei puhuta mitään, katsotaan vain toinen toisiaan silmiin.
+
+"No, sehän jo olisi vähän niinkuin paikallaan", tuumasi joku. "Mutta
+katsokaahan, ehkä löytyy vielä jotakin, josta saa vähän henkeään vetää."
+
+"Katsokaa tarkemmin, eikö aputöistä ja kymmenysmaksuista puhuta
+toisessa paikassa", neuvoo Ojan isäntä, joka ei uskalla iloita ennen
+kun varmasti asian tietää.
+
+Taas tutkitaan pykäliä, avataan yksi ja toinen kohta kirjasta --
+ei löydetä aputöistä eikä kymmenyksistä mitään. "Mutta jos se on
+poistettu, niin pitäisi siitä jotakin mainita", arveli kunnan vanhin,
+vaan hänelle vastataan "mitä siitä puhuu -- mitä ei ole ylös pantu, se
+on poistettu!" Nyt miehet vielä tahtoivat tietää, kuinka veronmaksut
+ja kehruut olivat määrätyt; ehkä uusi laki siinäkin teki huojennuksia.
+Hetken aikaa kuluu, ennenkun lisälehdet D. ja E. löydetään kirjan
+viimeisiltä sivuilta. Sieltä nähdään, että molemmat verot ovat melkein
+entisellään.
+
+Vihdoin katsotaan, mitä riihenpuimisesta on sanottu. Sitä selitetään
+viidessä kohdassa. Työ on hieman kevennetty ja työaika tarkemmin
+määrätty. Riihen puijalta ei enää vaadita koko vuorokauden
+yhtämittaista työtä, vaan annetaan hänelle välillä lepoaikaa. Jos
+työntekijä oli yötyössä, ei hänen tarvinnut puida kuin kolme riihtä
+viikossa.
+
+Seuraavana iltana kokoontuivat perheenmiehet jälleen kunnan vanhimman
+luo. Sinne vietiin mukana kaikki parhaat lukijat ja uteliaina
+tutkittiin taas uutta lakia. Kyllä koitettiin löytää siitä vielä joku
+helpotus, mutta vaikka asetusta kuinka olisi selailtu, ei tullut
+sittenkään enempää.
+
+Kaikki olivat kuitenkin pettyneet toiveissaan. Uudessa laissa oli
+kyllä säädetty ylimalkaisia talonpoikain tilan parannuksia, niinkuin
+sellaisia, jotka koskivat yhteiskunnallisia oikeuksia, oikeuslaitosta,
+poliisijärjestystä, kouluja y.m. mutta yksityisen toimeentuloon ei se
+paljon vaikuttanut, vaikka hän kyllä sai vapaamman liikkumisoikeuden,
+jonka mukaan hän voi asettua koko Venäjän maahan asumaan. Mutta sekin
+oikeus oli monien määräysten kautta paljon rajoitettu. Moision isäntä
+oli vieläkin varannut itselleen liika suuren vallan talonpoikain
+yli. Moision ja talonpoikain talous jäi vielä "vapaiden kontrahtien"
+perustalle, mutta vapaus oli oikeastaan vain moision isännillä ja
+talonpoikain oikeuden valvojaksi jäi ainoastaan moision isäntä itse.
+
+Vaikka perheenmiehet lakikirjaa tutkittuaan hiukan iloisempina niistä
+helpotuksista, joita heille oli luvattu, läksivät kotiin, olivat
+he kuitenkin vielä alla päin, sillä olivathan nuo suuret toiveet
+pettyneet. Mutta sorrettu virolainen tyytyy pian vähempäänkin -- vähän
+parempaa oli kuitenkin odotettavissa -- olihan sekin jotain! -- -- --
+
+Eräänä päivänä tuotiin kuntaan sana, että pitäjän oikeusherra ilmoitti
+perheenmiehille, että he nyt, kun uusi asetus oli ilmestynyt, voivat
+tehdä moision isäntien kanssa uusia kontrahteja uuden lain mukaan.
+
+Kohta sen perästä kokoontuivat paroni Heideggin talonpojat moisioon. He
+kysyivät nuorta paronia, joka Yrjönpäivästä asti oli ollut isäntänä.
+Mutta heidät vietiinkin vanhan paroni Heideggin puheille -- nuori oli
+matkustanut Tallinnaan, ilmoitti Tohver miehille.
+
+Vanha paroni oli yhä vielä entisessä moisiossa, sillä hänen uudessa
+moisiossaan oli asuinrakennus palanut. Nyt rakennettiin sinne uutta
+asuntoa ja sentähden piti vanhan paronin ehkä vielä. Juhannukseen asti
+olla pojan luona.
+
+Miehet eivät halukkaasti menneet hänen puheilleen, varsinkaan kun
+heidän ei hänen kanssaan pitänyt tehdä kontrahteja. Mutta paroni
+Heidegg oli käskenyt heidän astua sisään ja kolme neljä perheenmiestä
+täytti tämän käskyn, vaan toiset jäivät eteiseen odottamaan. Niinkuin
+tavallisesti kädet housuntaskuissa, selkä puoleksi miehiin päin
+käännettynä, kulmat ankarasti rypyssä, otti herra paroni miehet vastaan.
+
+"Mitä asiaa?"
+
+"Tulimme nuoren herran kanssa tekemään kontrahteja uuden lain mukaan",
+alkoi kunnan vähin.
+
+"Minkä uuden lain mukaan?"
+
+"Paroni herra tietää, että nyt on Jyrinpäivästä alkaen uusi laki
+voimassa, ja pitäjän oikeusherra sanoi, että sen asetuksen mukaan voi
+tehdä uusia kontrahteja."
+
+"Soo! Mikä vika sitten vanhoilla kontrahdeilla on?"
+
+"Noh, ne apupäivät ja toisenhengen päivät ja leikkuupäivät -- tietäähän
+herra paroni itse paremmin kuin me!"
+
+Paroni pyörähti ympäri ja katseli karsaasti kunnan miestä.
+
+"Oletko hullu, vai!" karjui hän. "Sinä lurjus olet olevinasi kunnan
+vanhin etkä tiedä mitä laissa seisoo!"
+
+"Tiedän kyllä, herra paroni", vastasi mies tyynesti ja nöyrästi.
+"Laissa seisoo 127 pykälässä, että jolla on 9 tiinaa peltomaata, sen
+pitää tehdä moisioon 250 hevospäivää ja 250 miespäivää, puida moision
+riihet, kehruut kehrätä ja maksaa pienet verot. Mutta apupäivistä ja
+muista aputöistä ei puhuta mitään."
+
+"Soo! Kuka ne apupäivät sitten tekee?"
+
+"Eikös herra paronin pidä ihmisiä palkata", virkkoi Uudentuvan Jyri.
+
+"Vai niin! Herran pitää rahan edestä palkata ihmisiä ja te makaatte
+kotona!" Ja herra rupesi suurella pilkkaavalla äänellä nauramaan.
+
+"Keisarin asetuksessa niin sanotaan", puolusti itseään Jyri. "Me kaikki
+katsoimme sen kirjasta."
+
+"Sinä tahdot varmaankin kunnan oikeudessa saada selkääsi!" huusi paroni
+ja kääntyi Uudentuvan nuoren perheenmiehen puoleen.
+
+Jyri vaikeni. Ei hän tahtonut selkäänsä saada ei kunnan oikeudessa,
+ei moisiossa eikä haagituomarin luona. Mutta nyt uskalsi Töntsun
+perheenmies puhua.
+
+"Mehän olemme tuhmat talonpojat, herra paroni", virkkoi hän
+alamaisesti, "mutta siinä uudessa asetuksessa sanotaan todellakin
+niinkuin tässä on puhuttu, ja keisarihan sen lain on antanut -- -- --."
+
+"Sen lain olemme me, teidän moision isännät tehneet", ojensi paroni "ja
+keisari on meitä siitä kiittänyt, sillä me olemme teille, vetelyksille,
+enemmän luvanneet kuin olisitte ansainneet!"
+
+"Siis ovat saksat meille kuitenkin luvanneet helpotuksia? Eikös herra
+paroni tahdo nyt lupausta täyttää?"
+
+"Kyllä, mutta siihen menee vielä aikaa -- vähintäin kymmenen vuotta."
+
+Miehet vilkasivat hämmästyneinä toisiinsa. Kolkko äänettömyys vallitsi
+hetken aikaa huoneessa.
+
+"Mutta onhan kuuluutettu, että uusi asetus jo Jyrinpäivänä astuu
+voimaan", huomautti toisten miesten selän takaa Hallikka Mats.
+
+"Ja pitäjän oikeusherra ilmoitti, että perheenmiehet voivat moision
+herrain kanssa tehdä uudet kontrahdit uuden lain mukaan", lisäsi
+Tooma-Tônu.
+
+"Se on valhe, oikeusherra ei ole sanonut, että te uuden asetuksen
+mukaan alatte työtä tekemään. Te oinaat ette ole saaneet selvää
+uudesta laista! Te saatte vielä tehdä aputyönne entisellä tavalla, ja
+koko orjuuskin jää vielä kymmeneksi vuodeksi entiselle kannalleen!
+Ja tiedättekö minkätähden? Teillähän on paljon enemmän maata kuin
+asetuksessa on luvattu! Sentähden mitataan teidän maanne kymmenen
+vuoden kuluessa, ja mitä on liikaa -- otetaan pois!"
+
+Siinä oli uutinen! Näin selitettiin täällä uutta asetusta! Miehet
+seisovat kuin suolapatsaat. Hämmästyneenä katselevat he kuin apua ja
+armoa pyytäen tuota ankaraa isäntäänsä. Puhua ei kukaan enää voi eikä
+ymmärrä. Huoneessa vallitsee sellainen hiljaisuus, että saattaisi
+kuulla nuppineulankin putoamisen. He seisovat liikkumattomina
+paikoillaan.
+
+"No, mitä te siinä odotatte?" sanoo paroni. "Jos ei teillä ole muuta
+sanomista, niin voitte mennä!"
+
+Hitaasti ja puolipyörryksissä astuvat miehet ulos. Eteisessä katselevat
+odottajat heitä yhtä hämmästyneinä, sillä paronin kovaäänisen puheen
+olivat he selvästi sinne kuulleet. Koko joukko jää hetkeksi sinne
+seisomaan, mutta ei kukaan hiisku sanaakaan. Sitten iskevät toisilleen
+silmää merkiksi, että tuosta pelottavasta paikasta pitää lähteä, ja
+melkeinpä varpaillaan hiipivät paljaspäiset miehet ovesta ulos. Vasta
+moision pihassa uskalletaan painaa vanha, kulunut, suuri huopahattu
+päähän, jossa pitkä, harjaamaton tukka liehuu. Vähitellen katoavat
+miesten rohtimiset polvihousut, mustat vaskinappiset liepeettömät takit
+ja korkeat päähineet puiden ja pensasten varjoon. Moision pihassa
+he eivät uskalla ruveta asioitaan keskustelemaan. Nyt, niinkuin
+aina ennenkin vaivaa heitä noiden uhkeiden, korkeiden huoneiden
+läheisyydessä masennettu ja ahdistava tunne. -- -- --
+
+Miesten joukosta puuttui joku. Se oli Huntaugun Mihkel. Kohta, kun nämä
+olivat huoneesta eteiseen astuneet, pistäytyi Mihkel, joka siellä oli
+kuunnellut ovesta paronin luo.
+
+Jo ovessa köyristyi miehen selkä. Äänettömänä odotti hän hattu kädessä,
+kunnes herra rupesi puhumaan.
+
+"Mitä sinä tahdot, Mihkel?"
+
+Mihkel pani hattunsa lattialle, polvistui paronin edessä ja syleili
+hänen polviaan.
+
+"Tulin herra paronia kiittämään uudesta paikasta. Kävin jo kerran
+moisiossa, mutta ei ollut vanhaa eikä nuorta paronia kotona."
+
+Ja jälleen puristaa hän herran säärivarsia.
+
+"Hyvä, hyvä!" ja paroni torjuu miestä takaisin; tämän kädet ovat mustat
+ja hiuksista ja vaatteista nousee piipun, savun ja hien haju. "Mene,
+seiso tuolla oven luona!"
+
+Mihkel siirtyi selkä vielä kyyryssä oven luo.
+
+"Olet siis tyytyväinen paikkaasi?"
+
+"Olen kyllä, herra paroni! Onhan se maiden puolesta vähän kunnollisempi
+kuin Huntaugu ja suurempikin."
+
+"No katso, kuinka sinun herrasi pitävät sinusta huolta. Mutta te
+talonpojat ette ole milloinkaan tyytyväisiä. -- -- Oletko sinäkin sitä
+mieltä, ettei enää tarvitse vanhalla tavalla tehdä taloon työtä?"
+
+"Oi en herra paroni! Kuinka tämmöinen semmoista rohkenisi ajatella.
+Teenhän minä, mitä saksa vaatii. Tietäähän saksa parhaiten asetukset."
+
+"Sinä puhut järkevästi, Mihkel", kiittää paroni, kävellen edes
+takaisin. "Sano noille toisille, että he ovat tyhmät kuin lampaat. Ja
+älköön kukaan uskaltako jättää apupäiviä tekemättä. Heti laitetaan
+haakenrihterin luo. Kyllä se sitten panee vitsat ja kepit heilumaan."
+
+"Kyllä minä heille sanon, herra paroni."
+
+"Ja kuuntele sinä, mitä he puhuvat ja mitä neuvoa pitävät, ja tule
+sitten moisioon puhumaan minulle."
+
+"Kyllä, kyllä, herra paroni."
+
+"Voit nyt mennä!"
+
+Jälleen kumarretaan, jälleen syleillään polvia ja sitten kuuden päivän
+perheenmies lähtee matkaansa. --
+
+Mihkel on todellakin Yrjön päivästä asti uudessa paikassa. Se
+otettiin köyhältä ja velkaantuneelta perheenmieheltä. Sekä opman että
+paroni olivat pitäneet Mihkelille sanansa ja mies ymmärsi siitä olla
+kiitollinen.
+
+Huntaugun taloa kävi Völlamäen Päärn itselleen pyytämässä Mutta vanha
+paroni, jolla vielä oli isännyysvalta näytti hänelle ovea, sillä opman,
+joka tiesi Päärnun aikeet oli häntä moittinut, ja kun paroni itsekään
+ei pitänyt häntä parhaimpana miehenä, niin oli siinä kyllä. Heidegg
+antoi talon eräälle perheenmiehen pojalle omasta kunnastaan.
+
+Kun entinen Huntaugu, nyt Ristmäen perheenmies astuu opmannin asuntoon
+tuotakin hyvää miestä kiittämään ja tytärtään katsomaan, astuivat
+toiset miehet allapäin kylää kohti.
+
+Kova kolkko keväinen tuuli puhalsi yli harmaan niityn, yli alavan
+tasangon, keikutti koivujen alastomia oksia, pani männyt salaperäisesti
+suhisemaan ja leikitteli viimevuotisissa, vaalenneissa ja kuivissa
+ruohikoissa. Kylmältä ja elottomalta tuntui vaalean sinisellä taivaalla
+aurinkokin, joka koitti herättää eloon uinuvaa luontoa. Ilmassa oli
+jotakin raskasta, painostavaa, tuossa kylmässä, terävässä päivänvalossa
+jotakin haavottavaa, kiusallista. Ja koko maa, niin pitkälle kuin silmä
+kannatti, oli kuin sanomattoman kaihon vallassa. Siinä ei ollut mitään,
+joka silmää olisi ilahduttanut tai lohduttanut. Näytti kuin joku
+salaperäinen voima olisi noitunut niityt, nurmet, metsät ja pensastot.
+
+Kylän laihat pellot olivat täynnä pyöreitä kiviä, jotka irvistivät kuin
+hampaat kuolleen pääkallossa. Toiselta puolelta ympäröi niitä vetinen
+ja mättäinen heinämaa, jossa äsken irralleen laskettu kylän karja etsi
+heikkoja ruohonpäitä ja kuivettunutta kuloheinää. Eläinraukat! Talvi
+oli vaikuttanut heihin kuin pitkällinen tauti: laihat olivat, että joka
+kylkiluun saattoi lukea. Nälkäisen ahneudella kalvoivat he mättäitä
+saadakseen edes jotakin vatsaansa.
+
+Oikealla puolella oli kylän peltomaa, vasemmalla äsken hangen alta
+esiintullut, vaalennut vihertävä rukiinoras. Kesantopellot eivät
+olleet paremmat kuin keskellä oleva suviviljamaakaan. Kiviä ja
+kunnaita täynnä. Yhdellä kunnaalla kasvoi suuri, väärä mänty, jonka
+alla kansan tarinan mukaan oli joku matkustaja tapettu. Kylän puolella
+oli maanpinta monesta kohdasta kuin nyletty, siellä ei noussut paitsi
+ohdakkeita minkäänlaista vihantaa tainta. Kylänmiehet ajoivat sieltä
+soraa ja karkeaa hiekkaa tien ja permantojen täytteeksi.
+
+Miehet astuivat päät kumarassa perätysten rapaista vesilammikkoista ja
+kuoppaista tietä myöten eteenpäin.
+
+"Mikä nyt neuvoksi -- teki lain valheeksi!" ajattelivat ja huokailivat
+he.
+
+"Täytyy vielä kuulustaa, mitä nuori sanoo, kun tulee kotiin", huomautti
+kunnan mies.
+
+"Mitä hän sanoo! Saksa on saksa. Mitä yksi sanoo, sen sanoo toinenkin."
+
+"Niin, eikä isä olisi voinut niin rohkeasti puhua, jos olisi tiennyt,
+että pojalla on toinen mieli."
+
+"No pitää kuitenkin tiedustaa, mitä nuori tuumaa."
+
+"No, kyllä nyt on paholainen merrassa, jos aikovat vielä kymmenen
+vuotta noudattaa vanhaa lakia. Eikö keisari siitä mitään tiedä."
+
+"Ei tiedä, kun eivät tahdo. Näettekö miehet, laissa seisoo, että se
+maa, joka 9 päivänä kesäkuuta 1846 oli talonpojilla, on luettava talon
+maihin. Tiedämmehän kaikki, milloin tuota uutta lakia maapäivillä
+ruvettiin tekemään. Sitähän on jo tehty kymmenen vuotta. Ja johan pari
+vuotta sitten puhuttiin, että keisari oli allekirjoittanut lain. Ja
+tämä sanoo nyt että laki astuu voimaan vasta kymmenen vuoden perästä!
+Ne kymmenen vuotta, jotka keisari antoi vanhemmalle sukupolvelle ovat
+jo kuluneet."
+
+Selitys oli miesten mielestä todennäköinen. Sillä minkä vuoksi sitten
+kansalle kuuluutettiin uutta lakia, jos se vasta kymmenen vuoden
+perästä voimaan astuisi!
+
+"Nuoren paronin puheilla käymme vielä, ja jos hän samaa laulua laulaa,
+niin menemme papin luo ja pitäjän oikeusherran luo", ehdotti kunnan
+vanhin.
+
+Miehet suostuivat siihen.
+
+He lähestyivät kylää.
+
+Kuinka surkeat asunnot ajattelevilla ja tunteellisilla olennoilla!
+Myyränkaivamilta multakasoilta näyttivät nuo matalat, kurjat,
+sysimustat hökkelit. Epäjärjestyksessä ne olivat karjapihoineen,
+retuisine navettoineen ja kallistuvine aittoineen puoleksi lahonneiden
+seiväsaitojen ympäröiminä. Kylän keskellä sijaitsevalla tantereella oli
+parin sylen pituinen mutalampi, jossa keväällä sammakot kurisivat ja
+rypevät siat kesällä nauttivat elämän iloa.
+
+Pehmeä vihanta sammal talojen katoilla todisti niiden suurta vanhuutta.
+Paikoin olivat katot sisään vajonneet ja lakeisen kohdalta paistoi
+kurkihirret ja parrut näkyviin. Toisin paikoin olivat katon kannattajat
+mädäntyneet; ne paikat, joista sadevesi oli alkanut sisään tunkeutua,
+oli täytetty pellavalyhteillä, olilla ja pahnoilla, joiden päälle oli
+pantu painoksi seipäitä, halkoja ja vanhoja äkeitä, jotta ei tuuli
+olisi saanut kulettaa pois tukkeita. Huoneiden nurkkapuut oli jätetty
+epätasaisiksi. Riihenalasessa oli osaksi olista osaksi veistetyistä
+laudoista tehdyt ovet.
+
+Päivän elähdyttävä valo ei helposti pääse noihin kurjiin hökkeleihin.
+Kamarin seinässä näkyy olevan pari aukkoa, toisessa on lasinkappale,
+toisen eteen on pantu puiset ristikot, ettei kissat pääsisi huoneeseen.
+Talvella, kun kylmä uhkaa jäätää kaljatynnyrin tapin kiinni, tukitaan
+akkunan aukko vanhoilla rievuilla. Aidat huoneiden ympärillä ovat vielä
+korjaamattomia. Naiset ovat niitä talvella koko lailla harventaneet
+saadakseen padan alle puita.
+
+Perheenmiehet seisahtuivat vielä hetkeksi ulos neuvoa pitämään, milloin
+mennä nuoren paronin puheille, ja pitikö kaikkein lähteä yhdessä,
+vai koitteeksi joku yksin. He nojasivat aitaa vasten, ottivat esille
+piippunysät ja tupakkakukkarot, taulan ja tulukset ja saivat vihdoin
+savut nousemaan. Heidän totiset huolestuneet katseensa kiitivät yli
+harmaan kylän, yli tasaisen lakeudun ja vaalenneen karjamaan kauvas
+tummaa kuusimetsää kohti. Kylä sijaitsi korkeammalla kohdalla ja
+katsetta siitä kauvas ympäristöön rajoittivat vain siellä täällä
+matalat lepikot ja nuoret koivikot.
+
+"Nöö! Nöö!" huusivat kylän pelloilla kyntäjät ja huutoja säesti piiskan
+läiske. Mutta mitä auttoivat huudot ja piiskan iskut noita ontuvia,
+laihoja ja takkukarvaisia työjuhtia. Surkeiden puuaurojen kuressa näkyi
+täysikäisten miesten rinnalla myös keskikasvuisia poikia, jotka tuskin
+jaksoivat nostaa ja kääntää raskasta auraa.
+
+Parissa kohdassa pantiin jo perunoita. Hitaasti liikkuivat
+mustanruskealla pellolla naiset ja tytöt tappurahameissaan, joiden alta
+rapaiset jalat ja sääret näkyivät, päät peitetyt tappuralankaisilla
+liinoilla. He pistivät perunalohkoja tuoreisiin vakoihin, joita pojat
+väsyneillä hevosilla ajoivat.
+
+Miesten silmät kantoivat moisionkin pelloille, jotka etelän puolella,
+kirkkotiestä asti yhtyivät kyläpeltoihin. Sielläkin ahersivat _heidän_
+väkensä ja _heidän_ hevosensa. Niinkuin harmaa kahle liikkuu moision
+mustalla pellolla perunan panijain pitkä rivi ja kyntäjät hikoilevat
+heidän rinnallaan. Keppi kädessä seisovat työnjohtajat heidän
+kintereillään ja monta kertaa päivässä suhisee keppi ilmassa ja lankeaa
+sitten jonkun työorjan selkään. Tuota vapautta ovat nuo ihmiset jo
+nauttineet yli neljäkymmentä vuotta! -- -- --
+
+Perheenmiehet arvelevat paremmaksi, että pieni joukko vain lähtee
+nuoren paronin puheille ja jo ylihuomenna, sillä kamaripalvelija Tohver
+oli sanonut kunnan vanhimmalle nuoren herran jo huomenna palaavan
+kaupungista.
+
+Mutta ei ketään haluttanut ruveta lähettilääksi. Tuumatessa kuluu aika
+-- onhan tänään kallis työpäivä melkein hukkaan mennyt -- mutta heitä
+pelottaa, johan moisio sanakin on heille vastenmielinen. Tänäänkin jo
+uhattiin vitsoja -- kuka tietää eikö uhkausta jo ylihuomenna pantaisi
+toimeen! -- -- -- Vihdoin kuitenkin tehdään päätös: kunnan vanhin
+johtajana ja kolme vanhinta, arvokkainta perheenmiestä lähtee moisioon.
+
+Nyt eroavat miehet ja jokainen astuu hitaasti halealla mielellä
+savutupaansa. Raskas, musta murhe täyttää heidän sydämmensä. Kotona
+ei heillä ole kerrottavana parempia uutisia kuin isännän ankarat
+sanat: "Teidän pitää vielä kymmenen vuotta eteenpäin samalla tavalla
+orjailla!" Ja kuka tietää eikö sittenkin vielä pitennetä aikaa kymmenen
+vuotta lisää.
+
+
+
+
+14.
+
+MAHTRASSA KÄYNTI.
+
+
+Erinomaisen kiihkeinä odotettiin pari päivää myöhemmin perheenmiesten
+lähetystön takaisin tuloa nuoren paronin luota. Jokainen joka kynnelle
+kykeni lähti ulos ja toiset menivät jo tielle vastaan.
+
+Miesten synkät katseet eivät tietäneet hyvää. He olivat alla päin ja
+kävelivät hitaasti.
+
+"Ettekö päässeet nuoren puheille!"
+
+"Miksi emme päässeet?"
+
+"No, mitä hän sanoi?"
+
+Kului hetki aikaa ennenkun miehet osasivat mitään vastata. Niin
+masennetuilta he tuntuivat.
+
+"Mitä hän sanoi? Puhui samoin kuin vanhakin", virkkoi vihdoin kunnan
+vanhin.
+
+Vähitellen sitten kertoivat kaikki.
+
+Nuori paroni oli ottanut heidät aivan lempeästi vastaan. Oli ollut
+kokonaan toisenlainen saksa kuin vanha. Puhui tyynesti huutamatta, ei
+suuttunut joka sanasta ja antoi talonpoikainkin puhua. Mutta lakia
+oli selittänyt melkein samalla tavalla kuin isäkin. Kaikki piti olla
+entisellään, kunnes talonmaat olivat moision maista erotetut, mitatut
+ja arvioidut. Ja siihen oli määrätty kymmenen vuotta aikaa. Mutta
+hän oli luullut, ettei mittausta vielä kymmenessäkään vuodessa koko
+maakunnassa voisi valmiiksi saada. Hän sanoi että moisiot toimittavat
+mittaamisen piirikunnittain; koko maakunnassa on yhdeksän piirikuntaa
+ja arvan kautta määrätään, missä järjestyksessä maat ovat mitattavat.
+Jossa kunnassa maat ovat mitatut ja arvioidut, siinä pannaan heti uusi
+asetus toimeen, mutta arpa on arpa. Moisiolla on myös todellakin oikeus
+ottaa pois talolta maata, jos sillä sitä on enemmän kuin uuden lain
+mukaan siihen kuuluu taikka voi hän siitä lisätä talonpojalle työtä
+ja maksuja. Ja sen lisäksi moision isäntä vaihtaa moision maata talon
+maihin ja asettaa talon perheet mihin kohtaan hän itse tahtoo.
+
+"Soo! Siis voi hän ottaa viljelysmaan perheenmieheltä ja antaa hiekka-,
+nummimaata tai turvesuota sijalle?" huusi joku kiukkuisella äänellä.
+
+"Ei tiedä! Eikös saksa tee aina, mitä itse tahtoo. Mutta kyllä hänen
+oikeastaan pitäisi aina antaa niin paljon pelto-, heinä- ja karjamaata
+kuin hän talonpojalta ottaa."
+
+"Ja orjuus ja aputyöt ja kymmenykset jäävät sitten vielä entiselleen."
+
+"Niin sanottiin! Hyvästä sydämmestään sanoi paroni tahtovansa
+vastaisuudessa -- Jumala tietää milloin -- suoda hiukan huojennuksia,
+vähentää apupäiviä. Viittasi siihen, että hän sen kyllä hetikin tekisi,
+mutta isän tähden, joka vielä on täällä ja toisten moision isäntien
+tähden, ei sitä heti uskalla."
+
+Miehet huokasivat, toiset sylkivät, toiset alkoivat kiukuissaan kirota.
+
+"Se on petosta."
+
+"He valehtelevat molemmat!"
+
+"Se on lain rikkomista!"
+
+"Saksat eivät tahdo antaa meille keisarin lakia! Keisari on poistanut
+aputyöt, vähentänyt orjuutta ja maksuja, mutta nuo tahtovat sen salata
+ja selittävät lakia väärin!"
+
+Näin huudettiin yhtaikaa, ja miesten näöt punottivat vihasta ja silmät
+välkkyivät.
+
+"Minä en tee enää aputöitä, tulkoon mitä tulee!" päätti samassa eräs
+tukevakasvuinen perheenmies, Oinaan Kaarel, jonka kauhean suuri käsi
+oli mennyt nyrkkiin.
+
+Toiset eivät siihen virkkaneet mitään, mutta heidän totinen miettivä
+näkönsä todisti, että nuo sanat olivat painuneet heidän mieliinsä.
+
+"Sehän olisi tyhmästi", huudahti Kaarel vielä, "jos me emme sitä
+noudata, jonka keisari on meille luvannut! Tiedämmehän kaikki, mitä
+laki sisältää. Kuinka he tohtivat asetusta rikkoa? Miehet, me jätämme
+aputyöt tekemättä!"
+
+Toiset vaikenivat yhä vielä, mutta kunnan vanhin, arka mies ja muistaen
+virkaansa, alkoi rauhottaa. Ei se käy päinsä. Sehän olisi saksojen
+vastustamista! Siitä ei koituisi hyvää. Parempi olisi vielä kuulustaa
+muualta, kuinka laki oikein on, ja sitten vasta pitää neuvoa, mitä
+tehdä.
+
+Nämä rauhottavat sanat muuttivat miesten mielen, sillä Oinaan Kaarelin
+sanat olivat pyörineet monenkin kielellä. Erottiin siis taas ja vielä
+raskaammalla mielellä kuin viime kerralla. --
+
+Tänään oli lauvantai. Illalla, kun Päärn työstä tuli kotiin, sanoi
+hänelle Uudentuvan nuori isäntä.
+
+"Jos et olisi liian väsynyt, Päärn, niin pistämme hevosen valjaisiin ja
+körötämme Juuruun päin."
+
+"Mitä sinne?"
+
+"Pitämään lauvantai-iltaa. Eikä juuri Juuruun, vaan Mahtraan. Minullahan
+on siellä kaukainen sukulainen, hänen luonaan voimme olla yötä ja
+huomenna mennä sieltä kirkkoon."
+
+"Onko sinulla sitten Mahtraan asiaa?"
+
+"On kyllä vähän. Ei lähde mielestäni uusi asetus. Siihen nähden eivät
+asiat ole oikein. Tahtoisin saada kuulla mitä Sepän Ants Mahtrassa
+arvelee -- tunnethan minun sukulaiseni -- kunnan vanhimman siellä.
+Hän on tarkka ja kirjoja tunteva mies -- ehkä ovat Mahtran miehet jo
+selvillä."
+
+"Noh, ajetaan sitten", vastasi Päärn, hetken aikaa mietittyään, "ei
+minua niin kovin väsytä. Mutta luuletko, että saksat siellä toisella
+tavalla asian selittävät? He ovat kaikki yhdessä neuvossa."
+
+Niin arveli Jyrikin. Mutta selville pitää kuitenkin päästä! Ja jos ei
+Sepän Ants osaa oikeata selitystä antaa, niin voidaan ainakin pyhänä
+mennä Juuruun papin luo. Pitäjän oikeusherra oli sanonut, että tämä
+antaa selityksen.
+
+Hevonen oli pian valjaissa ja Jyri ja Päärn, molemmat pyhävaatteissa
+istuivat puuvankkureissa, jonka pyörät armottomasti kitisivät.
+
+Matkalla eivät miehet nähneet mitään sanottavaa uutta. Joka puolella
+samat kurjat kylät kivisine tai hiekkaisine peltoineen, samat laihat
+harmaat, kuloruohon peittämät heinä- ja karjamaat, samat koivikot,
+kuusikot ja männiköt, kaukaa häämöttävät suuremmat metsät ja samat
+korkeiden puistojen sisästä välkkyvät moision rakennukset.
+
+Noin kello yhdentoista aikana he lähestyivät Mahtran kylää. Se sijaitsi
+vähän ylevämmällä paikalla, nuorta koivikkoa kasvavain niittymaiden
+keskellä, yhdellä puolella kohosi vähän suurempi ja tiheämpi metsä.
+Talojen rakennukset olivat yhtä kurjat kuin miesten kotikylässä, osaksi
+vieläkin kurjemmat, sillä Mahtran kunnassa oli paljon perin köyhiä.
+Moisio oli täällä ammoisista ajoista asti sortanut talonpoikia.
+
+Moisio itse, joka näkyi heinämaan koivujen välistä, ei ollut
+rakennusten puolesta mikään erinomainen: yksinkertainen, matala,
+puinen, puutarhan ympäröimä herraskartano, kivinen viinakeittiö,
+navetat ja aitat, siinä kaikki.
+
+Nyt pysähtyivät Jyri ja Päärn Sepän pihaveräjälle; se oli talo, jossa
+asui Mahtran kunnan vanhin Ants Tertsius, joka oli Uudentuvan Jyrin
+sukulainen äidin puolelta. Mutta katselija huomasi heti, että Sepällä
+oli isäntä, joka rakasti järjestystä ja joka väsymättömän ahkeruutensa
+kautta oli saavuttanut paremman toimeentulon. Asuinhuoneita peitti
+koko sileä, hyvin tehty katto, riihenovi uusi, aitta hyvässä kunnossa,
+aidat ehjät, piha ei ollut rapainen ja lauvantai-ehtooksi siivottu ja
+laastu. Ei missään ajelehtinut työkaluja ja ajoneuvoja, kaikki olivat
+tavallisessa pitopaikassaan.
+
+Jyri ja Päärn olivat luulleet, että Sepän väki jo oli asettunut
+levolle, mutta ihmeekseen tapasivat he talonväen vielä valvomassa,
+ja isännän koko talo oli täynnä vilkkaasti keskustelevia kylämiehiä.
+Tulijat huomasivat, että siellä pidettiin jotakin kokousta, sillä
+vieraat olivat kaikki miehiä ja heidän joukossaan tunsi Jyri joitakin
+Mahtran isäntiä. Pöydällä, isännän edessä oli avattu lakikirja ja
+sanat: "työpäivät", "toisen hengen päivät", "sonnanveto", "leikkuu"
+j.n.e. kaikuivat heidän korviinsa. Puhe, oli niin vilkasta, että tuskin
+huomattiinkaan tulijoita. Sepän isäntä näki kylälliset vasta, kun
+olivat hetken aikaa seisoneet oven suussa.
+
+"Kas, tuollahan tulee toisenkin kunnan miehiä meidän neuvotteluumme",
+lausui Ants Tertsius nousten ylös ja ojentaen ystävällisesti vieraille
+kättä. "Ja kas, kenenkä vielä näen, Uudentuvan Jyrin ja Völlamäen
+Päärnun! Mistä te sitten näin myöhään vielä tulette?"
+
+Puhuja oli noin neljänkymmenen vuotinen, keskikokoinen mies, jonka
+päivänpaahtamilla kasvoilla kuvastui rohkeutta ja lujaa tahtoa, mutta
+myöskin lämmintä, sydämmellistä lempeyttä. Hänen harmaissa, terävissä
+silmissään oli älyä ja eloa. Hän puristi lujasti karkealla kädellään
+sukulaisen ja tuttavan kättä ja huusi kamariin, johon oma perhe oli
+kokoontunut, että lapset uusille vieraille toisivat istuimia.
+
+"Tulimme kuulemaan, kuinka teidän puolella uutta lakia selitetään",
+vastasi Uudentuvan perheenmies. "Meidän saksa tahtoo väkisten noudattaa
+vanhaa asetusta."
+
+Tuo puhe herätti heti Mahtran miesten vilkasta huomiota Kaikkein silmät
+ja suut kääntyivät vieraan puoleen.
+
+"Aivan kuin meilläkin", sanoivat jotkut. "Ja mitä saksa teille sitten
+sanoi? Miks'ei hän tahdo uutta lakia ottaa vastaan?"
+
+"Sanoo, että ensin pitää maat mitata, ja siihen toimeen kuluu vähintäin
+kymmenen vuotta. Sitten vasta tehdään uudet kontrahdit."
+
+"No niin, nuo kukot kuuluvat joka puolella laulavan samaa nuottia",
+sanoi Adran Hindrek Mahtran perheenmiesten joukosta. "He ovat kaikki
+tässä asiassa tehneet päätöksen ja puhuvat joka paikassa samalla
+tavalla. Teettekö sitten yhä edelleen aputöitä?"
+
+"Olemme vielä tehneet."
+
+"Mutta eihän sitä ole laissa?"
+
+"Ei kyllä ole, mutta minkäs sille saa! Johan meidän vanha paroni uhkasi
+vitsoja, kun uskalsin hiiskua, ettei laki vaadi aputöitä. Kuka tietää
+mikä asetus se oikeastaan onkaan! Ei ole keisarin allekirjoitusta eikä
+ruunun sinettiä alla. Tyhjiä lehtiä toinen puoli -- paina tai kirjoita
+päälle, mitä tahdot! Oletteko te sitä huomanneet?"
+
+"Kyllä olemme", vastasi Sepän Ants. "Minä sen heti huomasin. Mutta
+olkoon se laki nyt, mikä on -- kunhan edes sen täyttäisivät mitä siinä
+on! Aputöistä ei ole koko kirjassa merkkiäkään, mutta moisiossa niitä
+vaaditaan vanhan asetuksen mukaan. Ettekä te varmaankaan tiedä, että me
+kerran jo jätimme aputyöt tekemättä?"
+
+"Noh, kuinka se tapahtui?"
+
+Isäntä kävi paikoilleen istumaan ja alkoi kertoa:
+
+Toukokuun ensi päivinä olivat Mahtran miehet lähtenee moisioon uuden
+lain mukaan tekemään kontrahteja. Niinkuin tietty vallitsi Mahtran
+moisiossa isännöitsijä Rosenberg, sillä omistaja, herra von Helffreich
+asui toisessa moisiossaan, Piiumetsässä. Miesten asian kuullessaan
+oli opman vihastunut. "Mitä uusia kontrahteja te tahdotte?" oli hän
+huutanut miehille. "Eivätkös vanhat ole kyllä hyvät!" Mutta miehet
+olivat vastanneet, että uusi laki salli ja vaati uusien kontrahtien
+tekemistä. Isännöitsijä ei ollut tietävinään siitä mitään, ja sanonut,
+että kaikki jää entiselleen. Miehet olivat sitten sanoneet että pitäjän
+oikeudessakin oli kuuluutettu, että kontrahdit ovat uudistettavat. Tämä
+tieto oli pannut isännöitsijän ajattelemaan ja vastannut miehille,
+että isännät odottaisivat siksi kun herra itse tulisi Mahtraan, sitten
+lupasi hän herran kanssa puhua kontrahdeista.
+
+"Hyvä", olivat perheenmiehet sanoneet. "Koska te ette voi uusia
+kontrahteja tehdä ja odotatte itse herraa, niin mekin jätämme aputyöt
+tekemättä, kunnes uudet kontrahdit ovat valmiit, sillä uusi laki on
+Jyrinpäivästä voimassa ja miksi meidän pitää suotta moisiolle tehdä
+päiviä, jotka laissa ovat poistetut!"
+
+Lähteneet kotiin ja jättäneetkin päivät tekemättä. Mutta pian oli opman
+kutsunut perheenmiehet moisioon. Nyt oli hänen kanssaan noussut kiivas
+väitös uusista asetuksista. Miehet olivat perustaneet vaatimuksensa
+lain 127 pykälään, jossa kaikki tehtävät ja maksut oli lueteltu. Mutta
+opman Rosenberg oli selittänyt lakia aivan toisella tavalla -- melkein
+niin kuin Jyri oli omasta herrastaan jutellut. Mitä asetuksessa oli
+puhuttu työorjuuden huojennuksesta, se pantaisiin täytäntöön vasta
+silloin, kun maat olivat mitatut, talonmaat moision maista erotetut,
+rajat määrätty ja talonkohdat taksotettu niiden hyvyyden mukaan.
+
+"Mutta onhan kirkossa selvin sanoin kuuluutettu, että uusi asetus 23
+päivästä huhtikuuta on voimassa", vastanneet miehet "ja siitä ei ole
+missään sanallakaan mainittu, että monias kohta vanhasta asetuksesta
+jää edelleen voimaan. Kuka ennen on kuullut, että uusi asetus julki
+kuuluutetaan, vaikka vanha vielä osaksi on voimassa!"
+
+"Te ette osaa lukea lakia", oli opman vastannut. "Siinähän on sanottu,
+että maa on mitattava, sillä muuten ei tiedetä, kellä enemmän, kellä
+vähemmän on maata ja ilman sitä ei voi uusia kontrahteja tehdä."
+
+"Mutta seisoohan laissa", vastanneet miehet, "että kaikki se maa jää
+talonpojille, joka 9 p. kesäkuuta 1846 on heillä ollut. Voihan herra
+mittuuttaa maat ja joiltakuilta ottaa pois jonkun kappaleen jos tahtoo,
+mutta eihän meidän siltä ole pakko edelleen kantaa vanhaa orjuutta,
+jonka laki on poistanut."
+
+Näin oli väitetty pitkän aikaa. Kun miehet olivat selittäneet, että he
+eivät tahdo aputöitä enää tehdä, oli isännöitsijä lausunut:
+
+"Te kaikki sokeudessanne erehdytte suuresti, mutta olkoon! Minä sanon
+teille jotakin. Tehkää työnne vanhalla tavalla, ja minä maksan teille
+puhtaalla rahalla joka päivän ja joka tunnin, jos se oikeudessa teille
+tuomitaan ja sanotaan, ettei teidän tarvitse aputöitä tehdä."
+
+Opmannin suuri varmuus oli pannut miehet epäilemään. Kun hän niin
+rohkeasti lupasi maksaa päivät, ja vielä ilman herran tietämättä
+niinkuin omasta kukkarostaan -- kyllä hän varmaankin jotakin tiesi!
+Muuten epäilivät miehet, että tuossa kaikessa piili suuri petos; saksat
+tahtoivat keisarin käskystä huolimatta jättää talonpojat osattomiksi
+tuosta uudesta laista. Mutta sittenkin katsottiin viisaammaksi tällä
+kertaa vielä tehdä aputyöt, kunnes jostakin saataisiin varmuus, kuinka
+tuo uusi laki oikeastaan oli luettava. Vastaanpanemisesta saattoi
+koitua enemmän pahaa kuin hyvää, ja velaksi jääneet päivätkin tahtoivat
+perheenmiehet vielä maksaa.
+
+"Herran itsensä kanssa ette siis vielä ole asiasta puhuneet?" kysyi
+Völlamäen Päärn.
+
+"Emme ole. On luvannut tulla vasta helluntaipyhiksi. Mutta tietysti
+silloin lähdemme häneltä itseltään kysymään."
+
+"He puhuvat yhtäpäätä maiden mittaamisesta", virkkoi Peerupuun
+Jaak, "mutta nyt parastaikaa mitataan maita meillä ja myöskin Kosen
+pitäjässä. Ettekö ole nähneet noita upseereja, jotka siellä täällä
+ovat olleet mittaamassa? No siinähän se mittaaminen onkin ja kyllä
+siitä pian valmista tulee, sillä meidän puolelta ovat upseerit jo
+lähteneet pois. Mutta nämä puhuvat meille niinkuin tulisi vielä suuri
+maanmittaus, joka, pahuus ties, vie kuinka paljon aikaa hyvänsä. Kaikki
+on valhetta ja petosta, pankaa merkille!"
+
+Puhuja oli tavallaan oikeassa, sillä siihen aikaan rakennutti sotaväen
+ylihallitus Vironmaalle sotaväen kasarmeja, ja sitä varten mitattiin
+maata. Mutta se toimi ei tietysti mitenkään koskenut Viron talonpoikain
+lakia.
+
+"Antakaa, miehet, sitten meille myös hyviä neuvoja, mitä meidän
+pitää tehdä", virkkoi Uudentuvan Jyri. "Sentähden me oikein Mahtraan
+tulimmekin. Ants, sinullahan on päänuppia -- mitä sinä nyt tuumaat?
+Luuletko sinäkin, että meitä tahdotaan pettää?"
+
+Mahtran kunnan vanhin katsoi miettien eteensä.
+
+"Varma tieto on pääasia", vastasi hän, "ennen ei voi mitään puhua.
+Minulla on kaupungissa tuttu kauppias, tarkka ja ymmärtäväinen mies,
+osaa venäjän ja saksankin kieltä; hänen luokseen aijon mennä. Mutta
+ensin koitan jostakin saada käsiini venäjän kielisen lakikirjan ja
+annan siitä hänen katsoa, mitä sanotaan 127 pykälässä."
+
+"Käskettiinhän kirkkoherraltakin kysyä", huomautti Jyri.
+
+"Niin, hänenkin luokseen pitää kyllä mennä", sanoi Ants Tertsius.
+"Lähtisin jo huomenna, mutta hänpä ei ole huomenna kotona -- on
+lukkaripyhä. Noh viikon perästä ovat helluntaipyhät, silloin käyn
+muutenkin kirkossa ja menen papinkin puheille. -- -- -- Mutta
+oikeastaan en häneen suuresti luota. Jos saksat tahtovat meitä pettää,
+niin ei kirkkoherrakaan tohdi totta puhua."
+
+Vasta myöhään yöllä erosivat Mahtran perheenmiehet kunnan vanhimman
+majasta. Lyhyen ajan kuluessa olivat he jo pitäneet monta tällaista
+kokousta, mutta rauhattomina ja alaspainettuina läksivät miehet nytkin
+kotiin, sillä punnittava asia jäi epäselväksi niinkuin ennenkin; ei
+missään näkynyt ikävöityä sädettä, joka olisi valaissut pimeää tietä.
+
+Kun Mahtran miehet olivat poistuneet, toimitti Sepän emäntä kylällisten
+kiellosta huolimatta heille ruokaa pöytään, mutta isäntä puheli sillä
+välin vielä vierasten kanssa. Yhä keskusteltiin uudesta asetuksesta
+sekä talonpoikain huonosta toimeentulosta ja vihdoin miesten jo
+pöydässä istuessa tiedusteli emäntä perheellisiä kuulumisia.
+Kylämiesten hevosista oli renkipoika pitänyt huolta ja palvelustyttö
+laittoi kamarin lattialle vieraille olkivuoteen, peitteeksi pannen
+vanhoja takkeja ja turkkeja.
+
+Talon sisustus oli samanlainen kuin senaikuisten talojen joka puolella.
+Vaikka Sepän Ants oli vähän paremmissa varoissa, niin ei hänen
+asunnostaan sitä juuri voinut huomata, sillä siinä ei ollut suurempia
+mukavuuksia ja kaunistuksia kuin ylimalkaan talonpoikain asunnoissa --
+vaan hänen toimeentulonsa näkyi ainoastaan paremmin täytetystä aitasta,
+paremmasta ja suuremmasta karjasta sekä huolellisemmin hoidetuista
+pelloista. Huoneillaan ja vaatteillaan ei senaikuinen Tallinnanmaan
+talonpoika vielä voinut ylvästellä; hyvä oli jos sai vatsansa paremmin
+ravituksi kuin köyhä, nälkiintynyt itsellinen, jos leipä oli vähemmin
+akanaista, jos silakat tynnyristä eivät niin pian loppuneet ja
+pyhäpäivinä oli lihapala pöydälle panna ainakin syksystä keväisiin asti.
+
+Sepän talon tupa oli päivän aikana pimeä eli puolipimeä niinkuin
+kylän tuvat ainakin. Oveen oli tehty suuri aukko, sillä tuo kämmenen
+suuruinen, nokisella lasinkappaleella varustettu akkuna, joka kuin
+kipeä silmä oli tuvan peräseinässä, ei voinut täyttää akkunan eikä
+valontuojan tarvetta. Mutta tuosta suuresta oviaukosta pääsi savu ulos
+ja valo sisään. Sieltä hyppäsivät kanat, kissa ja koira sisään ja
+sikakin pisti usein totisen miettivän kärsänsä sen reunalle, sanoakseen
+perheelle omalla kielellään, 'hyvää huomenta'. Siitä aukosta tulevalla
+valolla tehtiin päivän aikana kaikki sisätyöt ja toimet, siellä tuvassa
+kehrättiin ja kartattiin villoja, kudottiin kankaita, höylättiin
+astialautoja eli kärrynlavoja, pantiin päivätyöläiselle evästä
+pussiin, suittiin päitä ja kirkkoon lähtiessä pukeuduttiin parempiin
+vaatteisiin. Etempänä tuvassa vallitsi hämärä, varsinkin uunin edessä
+nurkassa, jossa halkoja, hiilihankoa, luutaa ja pataa pidettiin, oli
+niin pimeä, että olisi voinut vaikka kaataa toisen ihmisen. Karsinassa
+oli päivätyöläisen seinään kiinnitetty yhden jalan varassa oleva
+vuodelava eli niin sanottu "postivankkuri", jonka alle oli laitettu
+kanahäkki. Talvisaikana torkkuivat siellä kanat ja kukko piti aamulla
+herättäjän virkaa; nyt se oli eläjistä tyhjä. Kehno niinkuin sänky
+itse oli sen sisusta: alustana pahnaiset olet, olkitukko päänalusena,
+jokapäiväinen takki sen päällä ja vanhat rikkinäiset turkit peitteenä.
+
+Etupuolisella seinällä oli isännän ja emännän aviosänky melkein samalla
+tavalla sisustettuna, siinäkään ei olkien peitteenä ollut muuta kuin
+tappurainen hursti. Pari höyhenpatjaa ja punainen villainen peite
+antoivat vuoteelle kuitenkin miellyttävämmän näön. Palvelustytön
+makuupaikka oli tavallisesti penkillä taikka lattialla, lapset
+makasivat uunin edessä nurkassa. Pitkä valkoinen ruokapöytä kamarin
+puoleisella seinustalla, yksinkertaiset penkit ja rahit, pari rukkia
+vanhasta aurapuusta tehtyine istuimineen nurkassa, Peräseinällä
+moniaita työaseita: koururauta, näveri ja kirves. Riihenalusen[9] oven
+luona jalallinen vesisaavi, korennot, ja ämpärit.
+
+Mutta koko huonetta ikäänkuin hallitsi määrättömän suuri tulisija,
+talon kunnianarvoinen kivikiuvas. Se täytti melkein puoli tupaa ja
+oli niin korkea, että uunille lämmittelemään piti nousta portaita
+myöten, kun talvipakkasella tuli työstä tai ajosta. Uunin sivuilla
+kulkivat rauhallisina ruskeat russakat ja sen raoissa pitivät sirkat
+kilpalaulajaisia. Se antoi lämmintä koko tuvalle, siinä keitettiin ja
+paistettiin ja siitä saatiin tuhkaa lipeäksi, jolla pesuja tehtiin,
+sillä saippua oli siihen aikaan liian kallista talonpojille -- lipeää
+ja karttua käytettiin saippuan asemesta.
+
+Lähellä uunia katon alla poikki tuvan olivat karstaiset orret, joilla
+syksyllä viljaa kuivattiin ja joilla talvella pidettiin märkiä rankoja
+ja halkoja.
+
+Niin sanottu kamari oli talvella kylmä ja kostea, sillä kahden, kolmen
+jalan paksuinen uuninseinä, joka oli kamaria vasten ei voinut sitä
+lämmittää. Se ei ollut tarpeellistakaan, sillä kamarissa ei asunut
+kukaan. Siinä pidettiin kaikenlaisia ruokavaroja. Siellä oli laudoista
+kokoonkyhätty kaappi, jossa pidettiin maitoastioita, silakkapyttyä ja
+akanaisia leipiä. Kaapin pohjalla oli pari rukinrullaa ja sipulipussi.
+Kamarissa oli myös tuttu kaljatynnyri, joka ei puuttunut mistään
+talosta ja sen vieressä pitempi penkki, jonka päällä olivat ohra- ja
+ruisjauhosäkit. Toisessa nurkassa orrella oli vanhoja vaatteita
+ja moneen kertaan paikatut turkit. Siellä täällä joku tyhjä säkki,
+kokoonkääritty köysi, naulalaatikko ja yhtä toista tavaraa nurkassa.
+
+Toisenlainen sisustus oli talon kodassa eli vierustassa. Siellä olivat
+kangaspuut, pärekuvot, kelkan jalakset, pari paininpuuta, kaksi
+nuoralla kiinni sidottua heinähankoa, auranpuut, ruostuneita sirppejä
+ja viikatteen teriä.
+
+Sepän talon kamarin lakka oli varmaankin samanlainen kuin kaikissa
+muissakin taloissa. Se oli pimeä, kylpyvastat riippuivat parittain
+orrella, pari kolme haravan vartta lattialla, vanhat riihihousut
+roikkuivat harjaspuussa ja kanneton kirstu katon nurkan alla.
+
+Syötyään tunsivat kylämiehet ja isäntä kovaa väsymystä ja uni alkoi
+painostaa. Päivätyöläinen ja lapset olivatkin jo vaipuneet vuoteilleen,
+palvelustyttö rupesi penkille pitkäkseen ja emäntä vei vieraat palava
+päre kädessä kamariin lepäämään. Kohta nukkui koko talonväki. Kova
+kuorsaaminen kuului joka nurkasta, kuorsaaminen, joka olisi pannut
+akkunanruudut tärisemään, jos niitä olisi ollut. Tätä ääntä säesti
+kaksi sirkkaa liedellä, jotka helskyttivät talonpojille niin tuttua
+unilaulua -- laulua täynnä haikeaa, sydäntä liikuttavaa köyhyyden
+tunnelmaa.
+
+Seuraavana aamuna lähtiessään sepältä päätti Uuudentuvan isäntä
+helluntaina taas tulla Juuruun kuulemaan, kuinka kirkkoherra selittäisi
+Antsille uutta asetusta. Mutta hän lupasi myös sanoa oman kuntansa
+vanhimmalle, että tämäkin jollakin tavoin koittaisi saada selvää
+asiasta.
+
+Nyt oli rapainen tie tuulella koko lailla kuivanut ja molemmat miehet
+joutuivat vinkuvilla vankkureillaan istuen hyvissä ajoin Juuruun.
+Vaikka oli lukkaripyhä, tapasivat he koko lailla kansaa kirkolla.
+Kirkon ympärystä ja samoin kapakan edusta oli täynnä hevosia ja yhä
+vain tuli ajajia ja jalkamiehiä lisäksi. Siellä täällä tien vieressä,
+kirkon ympärillä kasvavien puiden alla, kirkon kapakan edessä ja
+vankkurein välissä seisoi suurempia ja pienempiä ihmisryhmiä vilkkaasti
+keskustellen. Kiihtymys ja ainakin tavallista suurempi vilkkaus
+kuvastui heidän kasvoillaan. Näytti kuin eivät olisi jumalanpalveluksen
+tähden nyt kokoontuneet kirkolle, vaan jostakin erinomaisesta syystä.
+
+Jyrin ja Päärnun ei ollut vaikea saada tietää, mikä kirkkomiesten
+mielissä nyt liikkui. Tuo kiihtymys ei nyt ensi kertaa ilmestynyt, vaan
+jo viime pyhänä oli se ollut huomattavissa. Kansa oli tullut kokoon
+pohtiakseen talonpoikien polttavinta kysymystä, uutta lakia. Toisista
+kunnista tuli ihmisiä tietämään, kuinka kukin oli asian ymmärtänyt,
+mitä saksat olivat puhuneet ja tehneet ja mistä yleensä olisi voinut
+saada varmuutta 127 pykälän sisällöstä. Joka joukossa, missä miehiä ja
+naisia oli koossa, tuumailtiin ja keskusteltiin aputöistä. Jo ennen
+jumalanpalvelusta oli tuo keskustelu vilkasta, mutta vielä vilkkaampaa
+jumalanpalveluksen jälkeen kirkkokapakassa.
+
+Jyri ja Päärn jäivät yhden ja toisen joukon luo seisomaan ja päältä
+kuuntelemaan. Ei ole helppo kuvailla, mitä kaikkia he tunnin aikana
+saivat kuulla. Jokainen koitti lain voimaan astumista ja moision
+isäntien menettelyä selittää omalla tavallaan, arvosteltiin, epäiltiin,
+ja vakuutettiin. Yhä ihmeellisimpiä arveluita asioista saatiin kuulla.
+Näytti kuin olisi tässä ollut uusi Babelin sekotus, ei tosin kielten
+puolesta, vaan sitä enemmän mielten.
+
+Kaikesta tästä huomasi, että mielet eivät milloinkaan ennen olleet niin
+kuohuksissa olleet. Ennen kaikkea tunsivat ihmiset kauvan haudotuissa
+ja hiotetuissa toiveissaan pettyneiksi. Heille oli luvattu liika vähän.
+Mutta tuota vähääkään ei tahdottu vielä antaa, eikä kukaan ruvennut
+selittämään asiaa niin, että kansa sitä olisi uskonut. -- Tämä pani
+ymmärtäväisetkin päät pyörälle. Ja sen lisäksi tuli vielä uutinen, --
+jonka Jyri ja Päärn vasta ensimmäisen kerran kuulivat. Kansa tiesi
+kertoa muutamista moision isännistä omassa ja naapuripitäjässä, jotka
+olivat Jyrinpäivästä asti vähentäneet aputekoja; kerrottiinpa että joku
+saksa oli kokonaan ruvennut noudattamaan uutta lakia, kaikki aputyöt
+lakkauttanut ja vähentänyt työorjuuden niinkuin se uudessa laissa oli
+säädetty.
+
+Tietysti eivät tuommoiset sanomat rauhottaneet niiden mieliä,
+joiden moision isännät pitivät kiinni vanhasta asetuksesta, vaan
+vakaannuttivat heitä siinä luulossa, että saksat heitä kohtaan
+tahtoivat harjoittaa petosta. Sillä kun moniaat saksat vähensivät
+aputöitä tai poistivat ne kokonaan, niin olihan selvää, että laki
+sen vaati. Jopa pidettiin joissakuissa kunnissa kovasti neuvoa,
+että piti ruveta valittamaan asiasta Tallinnan kuvernöörille tai
+Riian kenraalikuvernöörille ja jos ei se auttaisi, niin sitten itse
+keisarille. Toiselta puolen tiedettiin kertoa, että joistakuista
+paikoin oli miehiä lähtenyt salaa Liivinmaalle venäjän papeilta
+pyytämään neuvoa ja lain selitystä.
+
+Tällaisia uutisia kuultuaan ajoivat Jyri ja Päärn Juurusta kotiin ja
+levittivät noita tietoja yhdessä toisten kanssa, jotka myös samana
+päivänä olivat kirkossa käyneet, laajalle ympäri kuntaa. Mahtran
+miesten aputöiden tekemättä jättämisestä puhuttiin tietysti myöskin.
+
+Jopa maanantai-iltana kokoontuivat perheenmiehet jälleen kunnan
+vanhimman luo neuvottelemaan, kuinka menetellä moision isäntien kanssa.
+Vaikka kyllä kiihtymys oli suuri, ei vastustaminen saanut kannatusta.
+Väkivalta oli noille kaikille, jotka olivat moision herrojen edessä
+tottuneet vapisemaan ja ryömimään, kokonaan vieras. Tällainen ajatus
+nostatti mieliin haagioikeuden kuvan keppeineen ja vitsakimppuineen ja
+teki rohkeimmatkin kielet mykiksi. Kunnan vanhimpain ja ymmärtäväisten
+perheenmiesten neuvoa päätettiin seurata ja hankkia vielä parempia
+tietoja asiasta, ennen kaikkea kuulustella papilta. Olihan hän heidän
+sielunpaimenena ja hänen piti edes puoleksi puhua totta, vaikka itse
+olikin saksa. Jos sitten vihdoinkin oli saatu varma tieto siitä,
+oliko keisarin lakia muutettu tai väärin selitetty -- niin oli sitten
+vieläkin aikaa hankkia oikeutta tuntuvammalla tavalla.
+
+Näin päättäen erosivat miehet neuvottelukokouksestaan.
+
+
+
+
+15.
+
+JUURUN PAPIN LUONA.
+
+
+Helluntaina jumalanpalveluksen jälkeen tapasi Uudentuvan Jyri Ants
+Tertsiuksen kirkon kapakan edessä, jossa hän puheli Maidlan kunnan
+vanhimman, Ants Piipun ja Atlan kunnan apumiehen, Kokan Madisen kanssa.
+Heidän puheaineenaan oli tietysti jälleen "uusi verokirja", joksi kansa
+nimitti äsken ilmestynyttä lakia, Mahtran kunnan vanhin oli pyytänyt
+molempia virkatovereitaan tulemaan mukanaan kirkkoherran puheille,
+kuulemaan "mitä seurakunnan sielunpaimen sanoisi apupäivistä".
+
+"Noh, sinä tunnet kirjan -- mene sinä edellä, me tulemme perässä",
+esitti Maidlan kunnan vanhin.
+
+"Sinä Jyri voisit myös seurata meitä, että meitä olisi useampia, jotka
+kuulisivat kirkkoherran selityksen", sanoi Sepän Ants, antaen kättä
+sukulaiselleen.
+
+"Enhän minä ole kunnan virkailija", vastasi hän.
+
+"Mikä sitten! Olethan talon mies, eikös asia koske sinua niinkuin
+meitäkin."
+
+Mutta kun papin vielä piti haudata kuolleita, vihkiä pareja ja kastaa
+lapsia, joka vei hetken aikaa, niin läksivät miehet siksi aikaa
+kapakkaan kieltä kastamaan ja piippuun panemaan. Olihan kapakka täällä
+niinkuin melkein kaikkialla aivan kirkon juuressa. Kirkon ympärillä
+kasvavat lehtipuut ja pensaat vain erottivat moision viinalähteet
+Jumalan temppelistä. Totisena kohosi vahva ja matala kirkon torni ja
+sen yksinkertaiset harmaat kivimuurit näkyivät puiden ja pensaiden
+välistä. Mutta pitkän tomuisen tien ääressä siinä vieressä sijaitsi
+musta sälekattoinen, kivestä tehty kapakka, jonka ovesta ja akkunoista
+väkevä tupakansavu ja viinanhaju vähitellen tunkeutui keväiseen
+ilmaan. Harmaa, ahdistavan huonolla ilmalla täytetty, avara huone
+oli kansaa täynnä. Suurin osa seisoi; istujia oli vain pitkän pöydän
+ääressä, joka ulettui oven luota, toisen akkunan äärestä aina toiseen
+seinään. Avonaisen uunin edessä tunkeili ihmisiä. Kapakan isäntä laski
+levollisena ankkurista vaskiseen astiaan viinakeittiön puhdistamatonta
+viinaa. Köyhät väsyneet talonpojat, jotka kirkossa olivat toistensa
+nojalla puolitoista tuntia torkkuneet, heräsivät täällä jälleen
+hetkiseksi eloon, kulkeakseen sitten vielä veltompina ja unisempina
+kotiin päin.
+
+Niinkuin parina edellisenä pyhänä, oli nytkin kapakassa ja sen
+edustalla kirkon ympärillä paljon kiihtyneitä ihmisjoukkoja. Nytkin
+pohdittiin toisista kunnista ja pitäjistä tulleita uutisia. Ja
+ne olivat kylläkin jännittäviä, sillä monessa paikassa kuuluivat
+talonpojat tehneen lakon aputöiden tekemisessä, niinkuin Kosen
+pitäjässä, joissakuissa kunnissa Ojansuussa, Orussa, Uudessa moisiossa,
+Tammikussa, Tuhalassa j.n.e. ja toisissa paikoin uhattiin seurata
+näiden esimerkkiä. Ikäänkuin äkkinäinen myrskyn puuska kävi yli maan
+ja siellä, missä se ei vielä ollut valtaan päässyt, kuultiin kaukaa
+sen kohinaa ja mielissä oli kuin salaista vavistusta. Joka puolella
+kansan joukossa saattoi huomata yhä totisempia, synkempiä kasvoja, yhä
+uhkamielisempiä katseita.
+
+Kun Mahtran kunnan mies seuralaisineen astui kapakasta ja lähestyi
+kirkkoa, huomasi hän, kuinka kirkkoherra Berg virkatakissaan ja
+samettilakki päässä, astui kotiinsa. Pappilan yksikerroksinen
+kivirakennus laajoine mataloine rappusineen, tuoreine pensasaitoineen
+ja puineen oli aivan kirkon juuressa. Miehet astuivat takaovesta sisään
+-- Ants Tertsius edellä, toiset yksitellen ja hitaasti perässä.
+
+He seisoivat suuressa, yksinkertaisessa huoneessa, jossa pastori otti
+kansaa vastaan, odottivat hetken aikaa! sitten ilmaantui punottavine,
+pyöreine Lutherus kasvoineen kirkkoherra Berg, joka oli heittänyt
+yltään kirkkotakkinsa. Kylmästi, mutta leppeästi kysyi hän Mahtran
+kunnan vanhimman asiaa, sillä tämä oli astunut esiin, kun toiset vielä
+nöyrästi ovella kumarsivat ja jäivät sinne seisomaan.
+
+"Tulimme kirkkoherralta pyytämään selitystä siihen uuteen lakiin",
+alkoi Sepän Ants. "Kun pitäjän oikeusherra antoi meille Jyrinpäivänä
+lakikirjat käteen, sanoi hän, että jos ette itse saa selvää, niin
+voitte mennä kirkkoherralta kysymään."
+
+"No, mistä asiasta te sitten ette saa selvää? Osaathan sinä, Ants,
+lukea, etkö sinä lue lakia niille, jotka eivät osaa lukea!" vastasi
+kirkkoherra ja istui kirjoituspöydän ääressä olevaan nojatuoliin.
+
+"Osaan kyllä lukea", vastasi Ants Tertsius, "mutta saksat eivät
+varmaankaan tällä kertaa osaa hyvin lukea. Me luemme toisin, he toisin.
+Laissa sanotaan 127 pykälässä, että jolla on 9 tiinaa peltomaata,
+pitää tehdä 250 hevos- ja 250 miespäivää eikä ole mitään mainittu
+apupäivistä."
+
+"Soo, mihin ne sitten ovat jääneet?"
+
+"Eivätkös ne ole poistetut?"
+
+"No, kukas sitten Mahtran ja Maidlan herrain lannat ajaa, leikkuut
+leikkaa ja perunat ottaa ylös?"
+
+"Me varmaankin", vastasi Ants.
+
+"Mutta te tahdotte siitä saada rahaa."
+
+"Noh, onhan rahaa kyllä saksojen taskuissa ollut, eikös meidänkin
+taskuissamme saisi olla."
+
+Pastori nousi ja astui kirjakaapin luo.
+
+"Minä en kyllä vielä ole lukenut tuota uutta asetusta", virkkoi hän
+avaten kaapin oven ja etsien lakikirjaa, "mutta en minä luule, ettei
+siellä olisi apupäiviä. Mikä pykälä se oli, jonka mainitsit?"
+
+"Sadas kahdeskymmenes seitsemäs", vastasi Sepän Ants.
+
+Pastori otti kirjan kaapista, vei sen pöydälle ja etsi kysymyksessä
+olevan pykälän. Luki ja luki. Katseli hetken kirjaa eikä puhunut
+mitään. Vihdoin alkoi kirjaa selailla. Hänen kasvonsa osottivat
+kummastusta ja kun ei hän sitä tahtonut näyttää, nojasi hän päätään
+kätensä varaan.
+
+"Tässä pykälässä ei todellakaan ole mainittu mitään aputöistä", virkkoi
+hän viimein.
+
+"Mutta kuitenkin vaativat saksat niitä yhä edelleen!"
+
+"Kyllä varmaankin on jossain toisessa paikassa mainittu, että teidän
+pitää tehdä aputyöt, kunnes maat ovat mitatut", arveli pastori.
+
+Ants huomautti, että mitä hän oli kirjaa tutkinut, niin ei aputöistä
+ollut mitään missään sanottu.
+
+"Noh, senhän saatte kohta kuulla", lopetti pastori, jota varmaankin
+odotettiin puoliselle. "Mahtran herra tulee kohta moisioon, kyllä hän
+itse teille uuden asetuksen kuuluuttaa. Kyllä te sitten saatte nähdä,
+minkälainen se on."
+
+Hän nousi ylös ja antoi siten merkin perheenmiehille, että heidän oli
+aika lähteä. Hän oli huomannut, että toisilla miehillä oli samaa asiaa
+kuin Sepän Antsilla.
+
+Tähän mitättömään selitykseen täytyi noiden neljän totuuden etsijän
+tyytyä. Äänettöminä, kulmat rypyssä poistuivat he pappilasta.
+Hymyilevä, keväinen päivä ja pensaissa tirskuttavat varpuset ottivat
+heitä kuin pilkaten vastaan. -- -- -- Suurempi joukkokunta uteliaita
+kirkkomiehiä, joka oli nähnyt heidän menevän sisään, odotti portilla.
+Nämä kokoontuivat miesten ympärille ja kyselivät kirkkoherran selitystä.
+
+"Hänkin sanoi, ettei uudessa verokirjassa ole apupäiviä", vastasi
+Uudentuvan Jyri kuuluvalla äänellä.
+
+"Vai niin sanoi!" kuului ääniä vastaan. "Noh sittenhän onkin oikein,
+mitä kansa sanoo, että keisari on poistanut aputyöt."
+
+"Mutta kirkkoherra sanoi vielä, että aputeoista puhutaan jossakin
+toisessa paikassa, ja käski odottaa, mitä saksat itse meille sanovat",
+lisäsi Mahtran kunnan vanhin.
+
+Pilkallisesti sanottiin siihen:
+
+"Mitä saksat itse puhuvat? No niin, nehän ne ovat parhaita meille toden
+sanomaan! Eivätkös saksat jo ole meille lakia selittäneet! Kyllähän me
+heidän selityksensä tiedämme. Minkätähden sitten ei kirkkoherra itse
+selitä? Onhan oikeusherra sanonut, että kirkkoherran pitää selittää!"
+
+Ja toiset vastasivat.
+
+"Kirkkoherrahan on itsekin saksa! Eihän hän uskalla meille puhua muuta
+kuin, mitä toiset herrat edellä sanovat ja mitä he hänen käskevät
+sanomaan. Kirkkoherra on itsekin moision isäntä! Hän meitä kyllä osaa
+varottaa, että meidän pitää aina olla alamaisia ja täyttää moision
+isäntäin käskyä ja tyytyä kaikkeen, mitä saksa ja Jumala meille
+suovat. -- -- -- Älkää olko tyhmiä ja luulko, että kirkkoherra pitää
+talonpoikain puolta ja puhuu meidän hyväksemme!"
+
+Ants ja hänen seuralaisensa erosivat vähitellen joukosta ja läksivät
+hevostensa luo poismennäkseen. Mutta pappilan portilla keskusteltiin
+vielä kauvan asiasta. Ja kun ihmiset vihdoin hajaantuivat, levittivät
+he laajalle tietoja kansan joukkoon ja niinkuin tavallisesti lisättiin
+uutisiin aina jotakin omasta päästä. Vihdoin oli tosiasioihin tullut
+niin paljon lisää, ettei totuudesta enää ollut varjoakaan jälellä.
+Kun Uudentuvan Jyri oli sanonut papin myöntäneen, ettei uudessa
+verokirjassa ollut apupäiviä, niin tunnin aikaa myöhemmin kertoivat
+kirkkomiehet, että kirkkoherra oli sanonut uudessa verokirjassa aputyöt
+_kielletyiksi_, ja että saksat eivät niitä _saa_ talonpojilta vaatia.
+Tämä tietysti taas lisäsi kiihtymystä -- ja vakaannuttiin siinä
+luulossa, että saksat tahtoivat lakia kiertää. Ja mielten kuohu yhä
+kasvoi. --
+
+"Nyt ei ole enää muuta neuvoa", virkkoi Sepän Ants miesten yhdessä
+eteenpäin astuessa, "kuin pitää lähteä jalan syten kaupunkiin. Minulla
+on siellä hyvä tuttava, kauppias -- herra Hermann -- tunnette ehkä
+hänet -- on oppinut monta kieltä -- kysyn vielä häneltä selitystä."
+
+Toiset tietysti hyväksyivät aikeen. Kun he asiaa harkiten edelleen
+kulkivat, näki Uudentuvan isäntä oman päivätyöläisensä keskustelemassa
+toisen nuoren miehen kanssa vankkuria vasten nojaten. Ja Sepän Antskin
+huomasi Päärnun ja ojensi hänelle kätensä tervehdykseksi ja kaikki
+jäivät siihen seisomaan.
+
+"Noh, mitä uutta verokirjasta kuuluu?" kysyi Uudentuvan renki. "Oliko
+papin selitys hyvä?"
+
+Miesten huolestuneet kasvot ilmaisivat jo vastauksen.
+
+"Jotakin hyvää tästä kaikesta nyt kuitenkin on", puhui Völlamäen
+Päärn, "ehkäpä saksatkin sentään rupeavat vähän pelkäämään. Kun itse
+haagituomari peruuttaa lyönnit -- niin on jo viimeinen päivä käsissä."
+
+"Kenelle hän sitten peruutti lyönnit?" kysyttiin.
+
+"Tuolle minun rippikoulutoverilleni -- Antsin ukon, Purilaan
+päivätyöläiselle. Sinähän Jyri hänet tunnet! Hän on jo käynyt oikeutta
+uuden verokirjan tähden. Oli uhattu haagioikeudessa antaa hänelle
+selkään -- ollut jo vatsallaan penkillä ja sotamiehet vitsakimppu
+kädessä -- mutta siitä ei tullut mitään! Laskettu mies niine hyvineen
+menemään. Ei uskallettu lyödä. Eivät tohdi rikkoa liian julkisesti
+lakia, muuten nousisi kapina ja niin tulisi petos ilmi."
+
+"Minkätähden hän moision kanssa kävi oikeutta?" tiedusti Sepän Ants.
+
+Purilaan päivätyöläinen niisti nauraen nenäänsä.
+
+"Vaimoni tähden. Minkätähden rengin vaimon pitää tehdä moisioon päiviä,
+kun ei hän moisiosta ole saanut peltoa eikä huonetta? Onhan tietty,
+ettei sitä uuden lain mukaan ole tarvis tehdä. Minulla on nuori
+nainen kotona -- tuhat tulimmaista, minkätähden minun pitää laskea
+hänet moisioon työtä tekemään? Otin ja menin sen asian tähden pitäjän
+oikeuteen ja sitten haagrehtiin."
+
+"Ja tahdottiin antaa selkään?"
+
+"Noh, väkisten!"
+
+"Ja sittenkin pääsit ehjänä pois?"
+
+"Ei merkkiäkään minuun koskettu."
+
+Miesten pyynnöstä kertoi Purilaan mies seuraavan tapauksen.
+
+
+
+
+16.
+
+ANTS VELT KÄY MOISION HERRAN KANSSA OIKEUTTA.[10]
+
+
+"Kuulkaa, päivätyöläiset", sanoin minä eräänä päivänä toisille,
+"minkätähden meidän vaimomme tekevät moisioon päivätöitä; eihän heillä
+kellään ole moisiosta peltoja eikä mökkiäkään! Onhan jo kuultu uudesta
+verokirjasta, että jolla ei ole moision maata eikä asuntoa, sen ei
+tarvitse tuntiakaan moisiolle tehdä. Lähdetään pitäjän oikeuteen
+kuulemaan, mitä siellä siitä asiasta sanotaan."
+
+"Oh, kuka moision kanssa tohtii oikeutta käydä?" vastasivat toiset
+työmiehet.
+
+"Tulkaa kuitenkin edes joku minulle seuraksi", virkoin minä. "Juurun
+herra on hyvä mies; saamme kuulla, mitä hän sanoo."
+
+"Mene yksin, ja jos voitat eikä sinulta enää vaadita päiviä, niin
+maksamme sinun päiväsi ja aikasi", vastasivat toiset.
+
+"Voi te kesäketut ja hätähousut!" huusin minä. "Kasvaako teidän
+takapuolessanne kauroja, kun ette uskalla oikeuteen tulla? Tule, Tönun
+Jyri, sinä olet rohkea poika, lähdetään yhdessä pitäjän oikeuteen --
+huomenna on juuri käräjäpäivä Juurun moisiossa!"
+
+Tönun Jyri[11] suostuikin tuumaan, ja toisena päivänä läksimme
+käräjiin. Mutta siellä sanottiin, ettei asia kuulunut pitäjän
+oikeuteen, vaan haakenrihterille.
+
+Seuraavana tiistaina otin sijollisen työhön ja me läksimme Jyrin kanssa
+haagrehtiin. Mutta siellä sanoi oikeusherra minulle: "Minulla ei ole
+tänään aikaa sinua ottaa esille; tuossa on, vie tuo kirja moision
+herralle ja tule tulevana tiistaina uudestaan!"
+
+Minä vein kirjan moision herralle. Siellä ei minulle puhuttu mitään.
+Mutta opman kysyi, oliko minulla sijainen työssä, kun itse uskalsin
+mennä oikeuteen.
+
+"On minulla päivämies työssä."
+
+Seuraavana tiistaina otin jälleen miehen työhön. Mutta varhain aamulla
+tulee kunnan vanhin meille.
+
+"Noh, nyt lähdemme haagrehtiin."
+
+"Mitä sinä sinne lähdet?" kysyin minä.
+
+"Minä vien sen kirjan, jolla sinua huudetaan oikeuden eteen."
+
+"Noh, lähdetään sitten! Kas, johan Tönun Jyrikin tulee!"
+
+Mutta nyt rupesi minun nuori vaimoni itkemään ja rukoilemaan: "Rakas,
+kulta mies, älä mene, jää kotiin, he tekevät sinut vaivaiseksi!"
+
+"Ole vaiti!" vastasin naiselle. "Minä hankin sinulle oikeutta. En voi
+olla menemättä. Muutoin olen kuin hiiri loukussa. -- -- -- Lähdetään
+nyt menemään!"
+
+"Jyri, sinä olet oikein säikähtyneen näköinen", virkkoi kunnan vanhin
+toverilleni, johon varmaankin vaimoni pelko oli vaikuttanut.
+
+"Älä pelkää, Jyri", koetin minä häntä rohkaista, "eihän sinulle tehdä
+mitään, ethän sinä ole päällekantaja. Mutta tule minun mukanani ja
+katso, kuinka minun käy. Sitten voit toisille kertoa, kuinka vaikeaa on
+käydä oikeutta, muuten eivät toisetkaan usko, mitä oikeuden käyminen
+merkitsee."
+
+"Niin, itse kyllä tahtoisivat päästä vapaiksi naisten työstä, mutta
+pelkäsivät oikeuteen menemistä", virkkoi kunnan mies, Ants Altsepp
+nauraen.
+
+Lähdimme sitten menemään. Vaimo jäi kotiin sydän täynnä ahdistusta.
+Jyri ei puhunut koko matkalla mitään. Samassa hän virkkaa:
+
+"Kas, tuolla paistaa jo Triigin moisio! Minun koko ruumiini vapisee."
+
+"Eihän sinulla mitään hätää ole! Antsin puhe se vain jotakin
+vaikuttaa", lausui kunnan vanhin.
+
+Kello oli puoli kymmenen, kun tulimme Triigin moisioon, jossa
+haagituomari oli. Kunnan mies vei kirjan sisälle. Kirjoittaja oli
+kysynyt, oliko Ants Veit paikalla. Mies oli sanonut, että on pihassa.
+-- "Käske tulla sisälle!" -- Kunnan vanhin kutsui minut huoneeseen.
+
+"Mikä sinun nimesi on?" kysyi kirjoittaja juhlallisella äänellä.
+
+"Ants Veit."
+
+"Onkos nyt sinun aikasi tulla? Tahdot käydä oikeutta, mutta et joudu
+oikealla ajalla paikalle! Ajoit kapakan kautta ja ryyppäsit viinaa!"
+
+"Kello on puoli kymmenen ja minä olen jo täällä", vastasin minä. "Kello
+kymmenen alkaa oikeus, enhän minä ole myöhästynyt. Ja herra kirjoittaja
+sanoo, että olen juonut viinaa. Kahteen viikkoon en ole nähnytkään,
+kuinka toinen juo ja vaikka sen tänään olisin nähnytkin, en olisi
+sittekään juonut. Minä en ole juovuksissa."
+
+"Eihän selvä ihminen juokse oikeuteen käräjäherrain kiusaksi",
+vastasi kirjuri. "Mutta kyllä sinun viisautesi täällä sinusta saadaan
+lähtemään! Tänään pitää sinun selästäsi juosta verta niin, että koirat
+sitä voisivat latkia!"
+
+"En minä tänne tullut selkääni saamaan, vaan oikeutta hakemaan",
+virkoin minä. "Joka mies, jolle vääryyttä tehdään, lähtee käräjiin
+oikeutta etsimään. Mutta jos siellä oikeuden sijasta ihmisen iho
+kappaleiksi hakataan, niin se ei ole oikeutta."
+
+"Selkääsi sinä olet tullut ottamaan ja sitä myöskin saat", virkkoi
+kirjuri. "Ja sinun pitää tehdä kaikki, mitä moisiossa käsketään. Joka
+panee vastaan ja ei täytä moision käskyä, hän saa oikeudessa selkäänsä.
+-- -- -- Odotahan, oikeusherra tulee paikalla; silloin saat päätöksen
+ja enemmänkin vielä jos tahdot! Kerro sitten toisillekin, kuinka
+sinulle oikeutta käräjissä jaettiin!"
+
+Tuo kaikki oli, niinkuin perästäpäin huomasin, puhuttu minun
+pelottamisekseni. Varmaankin toivottiin, että minä rupeisin armoa
+rukoilemaan ja peruuttamaan kannettani.
+
+Kello oli yksitoista kun haagituomari tuli. Hän kysyi mitä minä
+oikeudessa vaadin. Minä rupesin asiaa selittämään ja sanoin:
+
+"Minä käyn kuusi päivää viikossa työssä ja olen perheenmiehen muassa
+ja minun vaimoni on itsellisenä sen miehen luona, jota palvelen. Minun
+vaimoni tekee Jyrin päivästä Mihklin päivään yhden päivän viikossa
+moisioon, se on 23 päivää kesässä, ja talvella kehrää moisiolle
+kolme naulaa pellavia. Mutta minun naiseni ei saa moisiolta peltoa
+eikä mökkiä. Mistä hyvästä hän sitten tekee moisiolle päivätöitä ja
+käsitöitä?"
+
+"Mutta sinun vaimosi elää moision maalla", virkkaa haagituomari.
+
+"Siitähän maasta jo talon vuokraaja tekee moisiolle päivätyöt ja
+maksaa verot!" vastasin minä. "Ja perheenmiehellähän on lupa pitää
+työntekijöitä niin paljon kuin tarvitsee."
+
+"Eihän sinun vaimosi talonmiehellä ole palveluksessa. Onhan hän sinun
+vaimosi ja hänen pitää siis moisioon tehdä päivätöitä!"
+
+"Mutta mistä hän saa ruuan moision päivätöitä tehdäkseen? Perheenmies
+antaa hänelle ruuan, kun hän on tämän työssä; mistä hän silloin saa
+syödä, kun on moision päivätöissä?"
+
+"Ottakoon mistä tahansa, se ei ole minun asiani!" karjuu oikeusherra.
+
+"Minun vaimoni tekee työtä siinä, josta saa syödä", sanoin minä
+edelleen. "Tyhjällä vatsalla ei ihminen voi työtä tehdä; kun hän tekee
+työtä, niin hänen pitää saada syödäkin. Jos moisiosta annetaan ruoka,
+niin lasken naiseni sinne työhön, muuten en. Hän saa minulta ylöspidon,
+kun hän paikkaa vaatteeni ja kun hän asuu perheenmiehen tuvassa, niin
+siitä hän tekee perheenmiehelle työtä, mutta sitä eväspussia ei ole,
+jolla hän voisi tehdä moision päivätyöt."
+
+"Mutta kyllä oli miehellä rohkeutta vastata!" ihmetteli Maidlan kunnan
+vanhin ja katseli nauraen Sepän Antsiin ja Kokan Madiseen. "Etkö sinä
+muistanut, että olit haagioikeudessa?"
+
+Purilaan työläisen silmät kiilsivät.
+
+"Kun kerran olin siellä, niin tahdoinkin sitten olla ja kerrankin
+vaatia oikeutta -- tuli mitä tuli!" hän vastasi. "Mutta kuulkaahan
+sitten!"
+
+"Sinä laiska koira naisinesi!" ärisi haagituomari. "Sinun vaimosi pitää
+tehdä kaikki, mitä moisiossa käsketään! Sinun naisesi tahtoo pitää
+eläimiä, mutta ei tahdo tehdä moision töitä! Onko hänellä lehmää?"
+
+"Ei ole."
+
+"Lammas on?"
+
+"Ei ole."
+
+"Sika on?"
+
+"Ei ole."
+
+"Kana on?"
+
+"Ei ole."
+
+Haagituomari jäi avoimin suin katsomaan minua.
+
+"Mitä hiiden ihmisiä te olette?" huusi hän. "Ei ole mitään eläimiä!"
+
+"Eihän minun ja vaimoni osaksi ole kämmenen vertaa maata moisiosta
+annettu", vastasin minä, "millä minä sitten eläimiä pidän?"
+
+Nyt kutsuttiin kunnan vanhin sisälle.
+
+"Tiedätkö, onko tuon miehen vaimolla lehmää?"
+
+"Ei ole."
+
+"Lammasta?"
+
+"Ei ole."
+
+"Sika on?"
+
+"Ei ole."
+
+"Kana on?"
+
+"Ei ole."
+
+"Mitä hiiden ihmisiä he ovat, kun ei ole eläimiä!" huusi oikeusherra
+kärtyisenä. "Tiedätkö ihan varmasti, ettei heillä ole ainoatakaan
+eläintä?"
+
+"Kunnioitettava oikeus, minä varmasti tiedän, ettei heillä ole yhtään
+eläintä", vastasi kunnan vanhin, Ants Altsepp. "Ei sen talon isäntä
+anna emännänkään pitää muuta kuin kaksitoista kanaa, kuinka hän sitten
+itsellisnaisen antaisi pitää kanoja. Ei heillä ole yhtään elukkaa."
+
+"Te laiskurit! Ei teillä ole yhtään eläintä!" ärjyi oikeusherra kasvot
+punaisena ja käski kunnan vanhimman menemään ulos.
+
+Minä jäin yksin huoneeseen.
+
+Samassa huudettiin sotamies sisään ja puhuttiin hänen kanssaan venäjää.
+Sotamies poistui, mutta tuli pian takaisin käsiraudat mukanaan. Näin
+kyllä, että minun alkoi käydä hullusti, mutta karaisin luontoni.
+Haagituomari antoi sotamiehille käskyn ja minun käteni pantiin
+rautoihin. Raudat väännettiin niin lujaan, että joka sormen päästä oli
+veri tulemassa.
+
+Sitten kutsuttiin minut raudat käsissä pöydän ääreen ja oikeusherra
+kysyi:
+
+"Lasketko vaimosi moisioon tekemään päivätöitä?"
+
+"En laske, jos ei moisiosta hänelle anneta ruokaa työpäivinä."
+
+Nyt karkasi herra pystyyn pöydän ääressä ja lykkäsi minut oven suuhun
+seisomaan, huutaen:
+
+"Huomen aamuna kello kymmenen olet Tallinnassa oikeudessa!"
+
+"Kunnioitettava oikeus, minä en voi huomenna lähteä kaupunkiin",
+selitin minä totisena. "Minulla ei ole huomiseksi sijollista työhön,
+eikä ole minulla evästäkään."
+
+"Meihin ei kuulu sinun sijollisesi eikä evääsi", ärjyi haagituomari.
+"Naula leipää ja puoli tuoppia vettä sinulle kyllä riittää."
+
+"Puoli tuoppia vettä on liian vähän kuumalla ilmalla", huomautin minä.
+"Antakaa vettä niin paljon kuin tarvitsen, eihän se maksa rahaa",
+sanoin ja rykäsin.
+
+Tulisen vihaisena hyppäsi herra jälleen ylös, tarttui minun
+rintapieliini ja sanoi:
+
+"Tiedätkö sinä, kuka minä olen? Sinun, lurjus, pitäisi rukoilla minua,
+eikä panna vastaan. Mokomakin kötys!" Mutta minä vastasin:
+
+"Näettehän, herra tuomari, että käteni ovat kiinni -- kuinka minä
+herraa voin rukoilla?"
+
+"Tule sieltä oven suusta pöydän eteen!"
+
+Lähdin pöydän luo ja jäin sinne seisomaan.
+
+"Tule lähemmä! Pelkäätkö sinä pöytää?"
+
+"En pelkää, mutta enhän voi pöydälle kivuta!"
+
+"Ovatko sinun jalkasi väsyneet seisomisesta?"
+
+"Niin, jalat ovat väsyneet ja kädet ovat kuoliintuneet raudoissa."
+
+"Jos olet väsynyt, niin istu siihen tuolille pöydän viereen!"
+
+Minä katsoin oikeusherraa silmiin ja kysyin:
+
+"Tässä olemme nyt kolme miestä; kun minä vielä istun oikeuspöydän
+ääreen -- niin ketä sitten rupeamme tuomitsemaan?"
+
+"Nyt minut pantiin kädet raudoissa keskelle huonetta seisomaan.
+Sotamies kutsui sisään kunnan miehen, ja Jyrin. Nämä pantiin minun
+kummallekin puolelleni seisomaan ja minä olin heidän keskellään."
+
+Nyt lausui oikeusherra hitaasti totisella äänellä:
+
+"Katsokaa nyt viimeisen kerran tuota rohkeata miestä ja viekää hänen
+vaimolleen sana, että hänen kallis miehensä lähtee! Hän ei enää tätä
+saa nähdä. Tekin näette hänet viimeisen kerran!"
+
+Jyri ja kunnan vanhin olivat aivan kalpeat hämmästyksestä. Minun
+sydämmeni löi vihasta.
+
+Nyt tuli oikeusherra ja pani käteni vielä kovemmin kiinni ja toverini
+ajettiin huoneesta.
+
+"Lasketko vaimosi moisioon tekemään päivätöitä?" kysyi oikeusherra
+kääntyen minun puoleeni. "Jos lasket, niin pääset vapaaksi."
+
+"En laske, tehkää minun kanssani, mitä tahdotte!" sanoin minä ja purin
+hammasta.
+
+"Noh, sitten laitetaan vankikyydillä kaupunkiin!" päätti herra.
+
+Nyt julmistui sydämmeni ja minä sanoin:
+
+"Irrottakaa käteni! Minä en ole hevosen varas enkä miehen tappaja.
+Laskekaa irti, kuolen kohta! Tuokaa minulle kylmää vettä!"
+
+Sotamies toi vettä. Minä join kahden kämmenen välistä kuin karhu.
+Vesi hiukan rohkasi minua. Sen nähtyään rupesi oikeusherra uudestaan
+kuulustelemaan.
+
+"Kuinka monen päivän työläinen sinä olet?"
+
+"Seitsemän päivän työläinen."
+
+"Kuinka sinä, häpeämätön, minulle vastaat?"
+
+"Olen niinkin seitsemän päivän työmies! Minä teen maanantaista
+lauvantaihin kuusi päivää viikossa moisioon työtä ja minun naiseni
+tekee yhden päivän, se on seitsemän päivää."
+
+"Sinun vaimollasi on lämmin tupa asua."
+
+"Minun naiseni tekee alati perheenmiehelle työtä ja on ikäänkuin hänen
+palvelijansa."
+
+Oikeusherra astui hetken aikaa edes takaisin, kädet puuskassa, silmät
+maahan luotuina; hän näkyi miettivän. Sitten astuu jälleen minun
+luokseni.
+
+"No, kuinka on? Lasketko vaimosi moisioon tekemään päivätöitä ja
+hakemaan kehruita? Jos lasket, niin päästän kätesi raudoista."
+
+"Jos hänelle annetaan moisiosta syödä, niin lasken, muuten en, vaikka
+minut kappaleiksi hakattaisiin!" vastasin. Samassa valtasi minut
+sellainen vihanpuuska, että ravistin kovasti raudoissa riippuvia
+kahleita ja huusin kovalla äänellä: "irrottakaa käteni!"
+
+Sotamiehet kutsuttiinkin sisään, he irrottivat käteni raudoista.
+Mutta ei minua sittenkään vielä laskettu menemään. Kirjoittaja rupesi
+kirjoittamaan niin että rapisi ja oikeusherra kysyi:
+
+"Kuinka monen päivän työläinen sinä olet?"
+
+"Seitsemän päivän työmies!"
+
+"Kuinka sinä, tomppeli, vastaat!"
+
+"Minä vastaan oikein."
+
+Nyt laski herra molemmat kätensä minun olkapäilleni, pisti nenänsä
+minun nenäni kohdalle ja haisteli, olinko juonut viinaa, kun olin niin
+rohkea. Mutta ei mitään -- olinhan, Jumalan tähden, raitis. Mitä nyt
+tehdä? Ei muuta kuin alkaa taas uudestaan samaa laulua ja kysyy, kuinka
+monen päivän työläinen minä olen. Vastaan hänelle niinkuin ennenkin.
+
+"Vait lurjus!" karjuu hän mulle. "Luuletko nyt paimenpoikain kanssa
+puhuvasi? Etkö tiedä, että puhut oikeusherran kanssa."
+
+"En ole herralle valehdellut, puhun oikein", vastasin minä.
+
+Nyt hyppäsi jälleen pöydän ääressä pystyyn ja huusi:
+
+"Minä panen sinut kellariin!"
+
+"Niin, oikeusherralla on valta minut sulkea kellariin, mutta en minä
+sittenkään ole pahantekijä."
+
+"Ah, sinä vastaat yhä vielä sillä tavalla! Tiedätkö, minä pidän sinua
+kellarissa, kunnes kuolet. Ymmärrätkö, mitä sanon sinulle?"
+
+"Ymmärrän kyllä!"
+
+"Sano minulle, kuinka olet niin rohkea, että tulet moision herran
+päälle kantamaan? Kuinka sinä uskallat tulla naisen päiviä pois
+tinkimään?"
+
+"Eikös niitä ole uudesta verokirjastakin poistettu, siinä sanotaan,
+että jolla ei ole moisiosta maata eikä asuntoa, ei tee moisioon
+tuntiakaan palkatta työtä."
+
+"Kuka sinulle näytti sitä uutta verokirjaa?"
+
+"Se kirja oli kuvernöörin oikeudessa",[12] vastasin minä. "Eräs
+oikeusherra näytti minulle sitä ja sanoi, tässä on uusi laki. Ja minä
+luin."
+
+"Näytettiinkö sitten todellakin sinulle sitä kirjaa kuvernöörin
+oikeudessa?" kysyi Uudentuvan Jyri kertojalta.
+
+"Ei näytetty, enkä minä ole kuvernöörin oikeudessa käynytkään", nauroi
+Ants Veit. "Sen sanoin vain haagituomarille kiusaksi, että hän olisi
+ruvennut pelkäämään."
+
+"No mitä hän siihen sanoi?"
+
+"Kuka se oikeusherra oli?" kysyi haagituomari. "Tunnetko häntä?"
+
+"En tunne. Siellä oli paljon oikeusherroja."
+
+"Sinun pitää tuntea se herra."
+
+"Mutta minä en tunne."
+
+"Kyllä sinä tunnet, kun nahkoihisi saat -- kyllä tuska avaa suusi!"
+
+Kutsuttiin sotamies sisään. Tämä nosti rangaistuspenkin toiseen
+huoneeseen, vei vitsakimpun sinne myös ja jäi odottaen seisomaan penkin
+luo: nyt piti hänen työnsä alkaa. Herra käski minun riisua vaatteet
+yltäni ja virkkoi ilkeästi nauraen:
+
+"Nyt saat selkäsaunan, kyllä se sinut tekee viisaammaksi! Sitten voit
+toisillekin puhua, kuinka hyvästi sinulle oikeutta jaettiin. Mene
+eteistupaan, siellä saat päätöksen!"
+
+Siellä seisoi sotamies valmiina penkin ääressä, vitsakasa penkin
+vieressä maassa. Sotamies käski minun riisumaan vaatteet.
+
+Otin sitten pitkän nuoran vyöltä ja heitin sen lattialle niin että
+läiskähti; sitten kiskasin takin, liivit ja kysyin:
+
+"Mihin päin panen pääni? Ehkä saadaan taas syytä, ettei ymmärrä
+itseänsä pieksättää!"
+
+"Pane pääsi oikeushuoneen ovea kohti!"
+
+Annoin sitten viimeisenkin ihonpeitteen pudota maahan, heittäydyin
+vatsalleni penkille, panin jalat ristiin ja pistin kädet leuvan alle.
+Näin katsoin kuin koira herran silmiin, joka seisoi minun vieressäni.
+-- -- --
+
+Luulin, että nyt alkavat vitsat leiskua. Odotan ja odotan -- mitä
+hittoa? Ei yhtä kertaa lyödä! -- -- --
+
+Samassa tartutaan minun olkapäähäni ja oikeusherran ääni kuuluu:
+
+"Nouse ylös, senkin lurjus! Jos kolmannen kerran vielä tulet minua
+häiritsemään, niin saat armottomasti kuusikymmentä tulista!"
+Ja antaessaan minulle kepillä vasten rintaa, huutaa hän vielä:
+"Ymmärrätkö, mitä oikeusherra sinulle sanoo?"
+
+"Ymmärrän kyllä", vastasin minä, ja uusi rohkeus täytti sydämmeni.
+"Enkä tulekaan enää tähän oikeuteen aikaani viettämään noiden
+kuudenkymmenen lyönnin tähden."
+
+Kun aloin jälleen panna vaatteita ylleni, repi oikeusherra rikki sen
+kirjan, joka ennen oli kirjoitettu, otti pöydältä lakikirjan ja rupesi
+sieltä lukemaan, kun kirjuri kirjoitti. Mutta minä odotin eteistuvassa.
+Kun kirja oli valmis ja pantu kiinni, tuli herra ja antoi kirjan
+minulle. Sitten avasi oven, lykkäsi minut ulos ja paukahtaen sulkeutui
+ovi minun perääni. Mihin minun piti viedä se kirja, siitä ei puhunut
+puolta sanaa. -- -- --
+
+Jyri ja kunnan vanhin istuivat kyyryksissä pihassa, aidan luona kuin
+koirat. He odottivat minua, että miten minun kävi.
+
+"Pääsithän kuitenkin pois?" kysyi kunnan mies, ja hänen kasvonsa
+kävivät iloisiksi.
+
+"Pääsin kyllä", vastasin minä, "mutta minun pitää vielä mennä takaisin
+sisään."
+
+"Mitä sinä vielä sinne menet?" huusivat molemmat säikähtäen. "Etkö sinä
+jo ole väsynyt! Älä mene häntä enää suututtamaan!"
+
+"Mutta hän antoi minulle kirjan, enkä tiedä, minne minun se pitää
+viedä", virkoin minä. "Vai otatko sinä kirjan? Sinä tänä aamuna toit
+sellaisen, voit siis nyt jälleen ottaa tämän!"
+
+Mutta kunnan vanhin vastaa: "Mihin minä sen panen, en minä ota!"
+
+"Noh, sitten pitää lähteä itse ja kysyä, mihin kirja on vietävä",
+vastasin minä ja astuin uudestaan huoneeseen.
+
+Herra oli porstuassa vastassa. Kysyi heti, mitä vielä tahdoin.
+
+"Kunnioitettava oikeusherra antoi minulle kirjan, mutta minä en tiedä,
+minne sen vien -- vienkö moisioon, vai jätänkö taskuuni ikuiseksi
+muistoksi?"
+
+Voi, kun herra hyppäsi ylös käsiään levittäen!
+
+"Sinä et siis tahdo ehjin nahoin tästä lähteä?" karjui hän. "Tahdot
+saada verisen takapuolen."
+
+"En minä tahdo, kunnioitettava oikeusherra, mutta minun pitää kuitenkin
+tietää, mihin minä tämän kirjan vien?"
+
+"Pitäjän oikeustuomarille! Hän kirjoittaa nimensä alle ja sitten
+viet moisioon herrallesi!" Ja nyt survasi hän minut niskasta
+pihalle. -- -- --
+
+"Nyt veljet, lähdemme rauhassa -- tämä oikeudenkäynti on loppunut",
+virkoin pihassa toisille, jonka jälkeen läksimme pois.
+
+Kello oli puoli kolme. En ollut tänä päivänä vielä saanut suun
+täyttä. Vatsaa rupesi kauheasti nipistämään. Läksimme Triigin
+moisiosta Kuimetsän Vaopereen kapakkaan; siellä ostin kolmen kopekan
+edestä korttelin viinaa ja söimme ensimmäisen kerran. Sitten jälleen
+eteenpäin. Juurun moisiossa annoin kirjan pitäjän tuomarille. Hän
+kirjoitti nimensä alle ja nyt kirjoineni kotiin päin. Maidlan Mällun
+kapakassa otin vielä toisen korttelin viinaa; sen kaasimme kuin kolmeen
+myyrän reikään. Vihdoin jouduimme Purilaan kylään. Toiset läksivät
+kotiin, mutta minun piti lähteä moisioon kirjaa viemään. Annoin sen
+opmannille.
+
+"Pääsitkö ehjin nahoin vai annettiinko sinulle juoksupalkkaakin?" kysyi
+opman.
+
+"En ole mitään palkan edestä tehnytkään", sanoin opmannille.
+
+Ei puhunut minulle sitten enää mitään.
+
+Toisena päivänä läksin työhön ja kuulin, että opman oli kupiaalle
+sanonut:
+
+"Toisia itsellisnaisia ei tarvitse enää ottaa työhön, mutta Antsin
+vaimon pitää vielä tehdä päivätöitä siitä oikeudessa juoksemisesta."
+
+"Noh, laitatko naisesi työhön?" kysyi Völlamäen Päärn, kun Ants lopetti.
+
+"Enhän minä niin hullu ole!" nauroi viimeinen. "Kun kaikki toiset
+työläisten naiset ovat vapaat, minkätähden minä sitten vaimoni työhön
+laittaisin! Jos heillä olisi oikeutta sitä vaatia, niin vaatisivathan
+kaikilta päivätöitä!" --
+
+Näin kertoi Ants Veit helluntaipyhinä 19 p. toukokuuta Juurun
+kirkkomiehille. Mutta sen jälkeen tapahtui vielä jotakin. Antsin
+käsikirjoituksesta lisäämme tähän kertomuksen täydennykseksi vielä
+lopunkin.
+
+"Nyt olivat kaikki työmiesten vaimot ja yksinäiset naiset vapautetut
+moision päivätöistä. Mutta ei ollut ainoata miestä, joka olisi minulle
+siitä hyvästä antanut kopekkaakaan rahaa taikka viinaryyppyä. Mutta
+vielä veikeämpää oli se, että toiset kaikki olivat vapaina, vaan
+minua koetettiin vielä orjuuttaa. Eukkoani en pannut enää päiviä
+tekemään. Kesä kului rauhallisesti. Syksyllä, Mihklin päivänä, kun
+perheennaisille annettiin moisiosta työtä, heitettiin meidänkin
+emännälle kolme naulaa pellavia: 'Siin'on, vie työläisen vaimolle
+pellavat kehrättäväksi! Mitä nuori ihminen työttömänä kotona istuu!'"
+
+"Oi, kunnioitettavat saksat, en minä, vanha ihminen, näitä rupea
+kantamaan! Hän on nuori, tulkoot itse hakemaan!" Emäntä ei tuonut.
+
+Viikko kului. Käsky tuli kotiin. "Tule moisioon käsityötä hakemaan!"
+Eukko aikoi lähteä, mutta minä en laskenut. Kului taas aikaa
+Mardi-päivään. Mardi-päivänä muuttivat saksat kaupunkiin asumaan. Minä
+tulin juuri työstä kotiin ja aloin hevosta riisua valjaista, kun kunnan
+vanhin ja tämän apumies ilmaantuivat meille. Minä kysyin, mitä he niin
+myöhään illalla meille tulivat, vai missä kävivät?
+
+"Tulimme sinua viemään moisioon", virkkoi kunnan mies.
+
+"Voi, voi, mitä pahaa minä olen tehnyt?"
+
+"Emme me tiedä."
+
+"Kuka kutsui moisioon?"
+
+"Opman kutsuu, ja kädet käskettiin kiinni sitoa."
+
+"Minä juuri läksin opmannin näkyvistä ja hän ei puhunut minulle
+sanaakaan", vastasin minä. "Odottakaa hiukan, minä riisun hevosen
+valjaista, sitten tulen heti!"
+
+Mutta nyt astui vaimoni pihaan, näki kunnan miesten minun kanssani
+puhuvan ja kysyi:
+
+"Mitä te meille tulitte?"
+
+"Me tulimme tuomaan sanaa, että Antsin pitää tulla hakemaan sinun
+työtäsi moisiosta. Sinulle on määrätty kolme naulaa pellavia
+kehrättäväksi!"
+
+"Eikös se ole sinulle kiusalla määrätty, kun rupesit oikeutta käymään
+ja toisten naisten päivätöitä poistamaan", virkkoi vaimo.
+
+Olin riisunut hevosen valjaista ja vienyt syömään.
+
+"Noh, lähdetään nyt, koska tahdotte! Mutta älkää tässä panko käsiäni
+rautoihin, vaimoni näkee ja rupeaa jälleen vinkumaan. Lähdetään etemmä!"
+
+"Noh, lähdetään sitten."
+
+Pääsimme lähelle moisiota.
+
+"Noh, sitokaa nyt kiinni käteni!"
+
+"Ethän sinä lähde pakoon?"
+
+"En lähde, mutta teillä on käsky sitoa minut, niin tehkää se!"
+
+"Ei ole tarvis. Menemme samalla tavalla perille."
+
+Kunnan vanhin lähti sisälle. Opman kysyi, oliko Ants mukana.
+
+"Niin, Ants on täällä."
+
+"Tule sisälle! -- -- -- Otatko vaimosi työt kotiin, vai ei?" kysyi
+opman.
+
+"En ota."
+
+"Etkö todellakaan ota?"
+
+"En! Eikä minun eukollani paremmin maata ja kontua ole kuin
+toisillakaan päivätyöläisten naisilla, että hänen pitäisi moision töitä
+tehdä!"
+
+"Noh, eivät toiset ole käyneet oikeutta."
+
+"Onko se sitten mikä vääryys, jos joku käräjäin kautta etsii oikeutta?"
+
+"Sinä otat vaimosi työt ja viet kotiin", lausui opman. "Jos et, niin
+lähdet ensi tiistaina Oruun haagioikeuteen. Et sinä sieltä enää
+pieksemättä takaisin tule! Tiedäthän sinä, että Purilaassa ja Orussa
+ovat samat saksat. Ne eivät jätä sinua rankaisematta. Olkoon se vain
+kiusasta, mutta he tahtovat kostaa sinulle, kun rohkenit ruveta
+käräjöimään. Vie työ kotiin ja mene ulos!"
+
+Näin puhui opman kovin vihaisena ja lisäsi:
+
+"Minä olen vanha opman, mutta niin julkeata miestä en ole vielä nähnyt
+kuin sinä olet. Sinä uskallat moisiolle vastaan panna!"
+
+Minä läksin huoneesta ja odotin porstuassa niinkauvan, kun kunnan
+vanhin tuli huoneesta.
+
+"Lähdetään kotiin!" virkkoi hän.
+
+"En minä tule", vastasin minä. "Minä lähden opmannin puheille vielä",
+vastasin minä.
+
+Läksin takaisin huoneeseen.
+
+"Mitä sinä vielä tahdot?" kysyi opman.
+
+"Minä pyydän opmannilta hyvää neuvoa!"
+
+"Mutta ethän sinä kuule minun neuvoani!"
+
+"Kyllä minä kuulen, jos se on mieleiseni", vastasin minä.
+
+"Kuule minun neuvoani", vastasi opman, "ota ne pellavat, vie ne kotiin
+ja vaimosi ottakoon köysikela ja kiertäköön langasta paksua kuin
+köyttä. Se ei ole minun asiani. Mutta minä neuvon sinua päästäkseni
+käskystä vapaaksi. Jos et sinä kuule neuvoani, niin minä otan tulevana
+tiistaina toisen päivätyöläisen, sidotan sinut tuohon rekeen kuin
+lampaan keritsijänsä eteen ja lähetän sinut Orun moisioon. Etkä
+sinä sieltä enää ehjin nahoin pääse. Huomaa, siellä sinusta tehdään
+vaivainen! Jos lähdet mihin moisioon tahansa -- joka paikassa on
+moision isäntä oikeusherrana. Eikä sinulle anneta oikeutta, mutta
+vitsoja voit kyllä saada. Sentähden kuule, mitä sinulle opetan!"
+
+"Tapahtukoon opmannin tahdo!" vastasin minä vihdoin, kun olin itsekseni
+miettinyt.
+
+Läksin sitten moisioon, otin pellavat, vein ne kotiin, annoin eukolle
+ja sanoin:
+
+"Pyydä nyt isännältä köysikelaa, kehrää sillä pellavat eikä sinun
+tarvitse sitten mennä moisioon vyyhteämään, minä teen itse sinulle
+sellaiset vyyhdinpuut kuin moisiossa on. Sitten ei sinulla ole niin
+paljon vaivaa."
+
+Sanottu ja tehty.
+
+Vaimo kehräsi pellavat käärmeen vahvuisiksi -- ja rangaistus oli saatu,
+käsky täytetty.
+
+Kahden ja puolen vuoden perästä läksin moision herralta vuokraamaan
+pientä taloa. Herra sanoi:
+
+"Noh, nyt tulet minulta taloa pyytämään! Pari vuotta sitten olit ylpeä
+mies, kävit minun kanssani käräjiä ja poistit minulta paljon päiviä!"
+
+"Niin, haukkui minua pahanpäiväisesti, mutta vuokrasi minulle sittenkin
+toivotun paikan -- minun isäni tähden, joka niinkuin hän sanoi, oli
+viisitoista vuotta ollut hänen leivässään."
+
+Näin kuului tuo pieni, tosi tapaus.
+
+
+
+
+17.
+
+HERBERTIN IHANNE.
+
+
+Neiti Adelheidin syntymäpäivän jälkeen vallitsi paroni Heideggin
+talossa hyvin raskas mieliala. Juliette Marchand tunsi olevansa
+paronittaren ja Adelheidin alentavan epäilyksen alaisena, joka
+teki hänen seurustelunsa heidän ja myös Herbertin kanssa hyvin
+kiusalliseksi. Paronitar ja Adelheid olivat pahoillaan Herbertin
+"merkillisestä" käytöksestä kouluneitiä kohtaan ja myöskin siitä
+kylmyydestä, jolla hän heitä kohteli. Nuoresta paronista taas tuntui,
+kuin olisi pahansuopa, kova käsi sinä yönä paljastanut hänen pyhimmät
+tunteensa.
+
+Siitä asti, kun äiti kirjastohuoneessa oli Juliettea loukkaavilla
+sanoilla nuhdellut, tunsi Herbert olevansa pakotettu vaikenemaan. Hän
+ei sen perästä puolella sanallakaan viitannut siihen puheaineeseen,
+joka heiltä mainittuna iltana keskeytettiin. Mutta hänen tunteensa
+kaunista neitoa kohtaan eivät siltä olleet muuttuneet. Ei, vaan yhä
+selvemmin ja varmemmin huomasi Herbert, että hän todellakin oli
+mieltynyt tuohon vakavaan, henkevään ja siveellisesti niin korkealla
+kannalla olevaan naiseen. Hän oli todellakin mielestään löytänyt
+ihanteensa ja se häntä yhä enemmän innostutti. Hän eli monta viikkoa
+kuin ihanassa, huumaavassa unennäössä ja unohti silloin usein koko
+todellisuuden, unohti äidin ja isän, unohti kaikki vaikeudet ja esteet,
+jotka heidän puoleltaan voisivat kohdata, jos unelmista kerran piti
+tosi tulla.
+
+Neiti Marchand pysyttelikin hänestä syrjässä entistä enemmän. Hän
+koetti olla kuin ei olisi muistanutkaan Herbertin tunteiden purkausta
+tai kuin ei olisi hän sitä puhetta oikein ymmärtänyt. Kohteliaasti,
+mutta kylmästi vastasi hän Herbertin puhutteluun ruokapöydässä tai
+muualla, jossa he tapasivat toisensa, ja hän näytti välttävän heidän
+kahdenkeskistä yhdessäoloaan. Hän ei tahtonut rahtuakaan antaa,
+varsinkaan paronittarelle ja Adelheidille aihetta siihen luuloon, että
+heidän välillään mitään erinomaista olisi.
+
+Nämä eivät todellakaan voineet heissä mitään sellaista huomata, mutta
+sittekin oli heissä vanhaa epäluuloa; he päättivät päin vastoin, että
+tuo ranskalainen "mamseli" oli taitava näyttelijä, joka hyvästi osasi
+peittää salaisia aikeitaan. Sillä kun köyhällä kouluneidillä oli
+rikas paroni voitettavana, niin täytyi hänen tietysti käyttää kaikkia
+keinoja. -- -- --
+
+Äidin ja tyttären epäluulo sai uutta aihetta siitä, että Herbert niin
+huonosti osasi salata tunteitaan. Vaikka ei hän mitään virkkanutkaan,
+niin puhuivat sitä enemmän hänen silmänsä, jotka niin usein kiintyivät
+ihastuneina ja ikävöivinä kouluneidin kalpeisiin kasvoihin.
+
+Paronitar ei ollut puhunut mitään siitä, mitä hän pidoissa oli
+nähnyt. Hän oli päättänyt pitää tarkemmin silmällä poikaansa ja neiti
+Marchandia ja sitten ratkaisevalla hetkellä keksiä jonkun esteen. Mutta
+Julietten käytös ei antanut siihen aihetta. Herbert muuttui kuitenkin
+joka päivä niin, ettei äiti voinut kauvemmin kestää huoltaan, vaan
+päätti saada selvää asiasta. Hän rupesi eräänä päivänä puhumaan pojan
+kanssa kahden kesken.
+
+"Tahdotko sinä, lapseni, olla suora minulle?" hän kysyi.
+
+"Enkö minä aina ole ollut suora sinua kohtaan, äiti?" vastasi nuori
+paroni, suudellen äidin kättä.
+
+"Luulen, että sinä viimeisinä aikoina salaat minulta jotakin, ja se
+minua loukkaa", alkoi paronitar. "Vastaa minulle, Herbert, onko sinun
+ja neiti Marchandin välillä salaista ystävyyttä?"
+
+Herbertin kulmat menivät ryppyyn. Hän vilkasi äkkiä äitiin.
+
+"Salaista ystävyyttä?" kertoi hän. "Minun ystävyyteni neiti Marchandia
+kohtaan ei ole salainen, se on julkinen. En ole sitä keltään
+tahtonut salata. Ja olen pahoillani siitä, että neiti Marchand minun
+ystävyyttäni viime aikoina karttaa, kuin olisi se joku vääryys. Mutta
+minä myös tiedän, mistä se tulee!"
+
+Pojan viimeisissä sanoissa oli viittaus, jonka äiti hyvin ymmärsi.
+
+"Sinun vastauksesi ei mielestäni ole aivan suora", virkkoi rouva von
+Heidegg. "Minä en tarkottanut tavallista ystävyyttä, vaan tahtoisin
+saada tietää, tunnetko sinä neiti Marchandia kohtaan jotakin enemmän
+kuin ystävyyttä, jota kyllä sinun ja hänen välillään vallitsevain
+olojen tähden, oikeastaan voisi nimittää sala- tai epäystävyydeksi."
+
+"Minkälaiset olot sitten neiti Marchandin ja minun välilläni ovat?"
+kysyi Herbert.
+
+"No, sen sinun kyllä itsekin pitäisi tietää! Minä luulen sinun kyllä
+ymmärtävän, että neiti Marchand ei milloinkaan voi kohota nykyistä
+asemaansa suurempaan arvoon, hän on nyt palvelus ihminen, joka vähästä
+palkasta opettaa sisartasi ja veljiäsi. Paroni Herbert Heideggistä
+voimme, meidän seurapiirimme ja minäkin toivoa, ettei hän milloinkaan
+unohda omaa säätyään ja miehistä kunniaansa."
+
+"Neiti Marchandin palkan edestä palveleminen tulee siitä, äiti, ettei
+hänen isänsä ole niin rikas kuin minun, jos minun isäni olisi köyhä,
+pitäisi minunkin palvella. Rikkaus tulee sattumalta, sen suo kohtalo,
+johon meillä useinkaan ei ole mitään ansiota. Ja minä luulen, ettei
+palveleminen ja työnteko ole millekään säädylle häpeäksi. Minäkin teen
+työtä, äiti."
+
+"Sinä teet itsellesi työtä, poikani, sinä et rahan edestä palvele
+toista", vastasi rouva terävästi. "Mutta olkoon! Minä huomaan sinun
+puheestasi jotakin, joka tuottaa minulle todellista murhetta. Tuntuu,
+kuin olisit sinä jo sitäkin ajatellut, että neiti Marchand olisi
+kelvollinen meidän moision tulevaksi emännäksi. Vai erehdynkö? Ja
+jos minun pitää uskoa sinun puhettasi, niin olet tullut siihen
+vakaumukseen, että hän kyllä kelpaisi!" lisäsi rouva pilkallisesti
+naurahtaen.
+
+Herbert nosti päätään.
+
+"Ei, äiti, niin pitkälle en ole vielä tulevaisuuden tuumissani ehtinyt
+-- sen voin sinulle suoraan sanoa!"
+
+"Jumalan kiitos! Minä pelkäsin, että sinä jo niin pitkällä olisit. Siis
+eivät nuo ystävälliset tunteet tuota ihmistä kohtaan ole sinua vielä
+saattaneet mihinkään kevytmielisiin toiveisiin tai päätöksiin."
+
+Herbert pyyhkäsi hienolla, valkealla kädellään ruskeita hiuksiaan
+otsalta.
+
+"Minä tahdon sinulle puhua ihan suoraan", virkkoi hän sitten katsoen
+alas. "Minä luulen, että tuo hyväsydäminen, sivistynyt ja henkevä neito
+voisi tehdä minut onnelliseksi, jos hän minua rakastaisi."
+
+Paronitar näytti hämmästyneeltä. Hän kiinnitti ylpeän, kylmän katseensa
+läpitunkevasti pojan kauniisiin, miehekkäisiin kasvoihin. Ja ojensi
+oikean kätensä ikäänkuin vastustaen sellaisia tuumia.
+
+"Herbert", vastasi hän pitkän aikaa ääneti oltuaan, "ei ole kaunista,
+että sinä minun kanssani lasket leikkiä sellaisista asioista."
+
+"En minä laske leikkiä, äiti", vastasi Herbert. "Se on minun puoleltani
+täyttä totta. Mutta koska en aijo olla kevytmielinen, tahdon vielä
+tarkasti punnita mielipiteitäni ja tunteitani ja päätöksen teen vasta
+sitten, kun olen tullut selville asiasta."
+
+"Sinä rakastat neiti Marchandia -- luulet häntä rakastavasi?"
+
+"Niin, äiti."
+
+"Ja hän sinua?"
+
+"Hänestä minä en tiedä mitään. En ole häneltä sitä vielä kysynyt. Hän
+on niin syrjässä pysyvä, ankara itseänsä kohtaan ja arka."
+
+"Sinä aijot häneltä kysyä, rakastaako hän sinua?"
+
+Herbert nauroi punehtuen.
+
+"Miksi en kysyisi? Sehän on luonnollista, kun minä häntä rakastan."
+
+"Ja jos hän täyttää toiveesi, joka on luultavaa?"
+
+"Silloin kysyisin häneltä, eikö hän tahtoisi tulla vaimokseni."
+
+Rouva von Heidegg nousi ylös. Hänen silmänsä välkkyivät. Suurella
+vaivalla saattoi hän pysyä levollisena.
+
+"Ja jos hän suostuu?" huudahti hän melkein hätäillen.
+
+"Silloin tulisin sinun ja isän luo ja pyytäisin teidän suostumustanne
+-- neiti Marchandin ja minun avioliittooni."
+
+"Mutta tiedäthän sinä, että et saisi meidän suostumustamme -- et
+milloinkaan!"
+
+"Miksi en, äiti?" vastasi Herbert hyvin rauhallisena. "Tehän minua
+rakastatte ja toivotte minun tulevan onnelliseksi."
+
+"Sinä näet unta, poikani! Tuo nainenhan ei ole ensinkään sinun
+vertaisesi! Ei hän siis voi tuottaa sinulle onnea!"
+
+"Ei minun vertaiseni? Sitä en ymmärrä! Jos neiti Marchand on köyhä,
+niin olen minä rikas. Minä luulen, ettei Herbert Heideggin tarvitse
+rikasta vaimoa etsiä niinkuin joku velkaantunut luutnantti."
+
+"Mutta tuon ihmisen sääty!"
+
+"Hänen säätynsä? Neiti Marchand on aatelissäätyä niinkuin minäkin, sen
+lisäksi vielä hyvää, vanhaa, ranskalaista aatelissäätyä. Minä luulin
+sinun sen tietävän, äiti? Jos neiti Marchandin isä Sweitsin tasavallan
+alamaisena ei enää pidä väliä aatelisnimestään, niin se johtuu hänen
+valtiollisista mielipiteistään, joka ei kuulu minuun eikä muuta asiaa."
+Rouva von Heidegg alkoi astua kädet ristissä edes takaisin huonetta.
+Hänen hämmästyneille kasvoilleen oli noussut punaisia vihan täpliä.
+
+"Minä huomaan, että nyt ovat viimeiset ajat käsissä", virkkoi hän
+purren sinertäviä huuliaan ja hänen matala, ahdas rintansa nousi ja
+laski. "Sen olisi jo aikoja pitänyt tapahtua jo aikoja!"
+
+"Johan neiti Marchand on sanonut itsensä irti Juhannukseksi", huomautti
+Herbert nousten ylös. "Tuollainen äkkinäinen pois ajaminen herättäisi
+vain ikävää huomiota koko seurapiirissämme eikä sillä voitaisi
+estää sitä, joka jo on tapahtunut. Rauhotu siis, rakas äiti! Minä
+voin vakuuttaa sinulle, että neiti Marchand voi olla minulle yhtä
+vaarallinen, vaikka hän olisi etäämmälläkin. Hän ei todellakaan tee
+mitään minua mielitelläkseen, eikä anna minulle vähintäkään toivoa. Hän
+on niinkuin jo sanoin sinulle ja niinkuin sinä joka päivä itse näet,
+minua vasten kylmä ja umpimielinen kuin marmorikuva."
+
+"Mutta jotakin olisi kuitenkin tehtävä!" huudahti äiti miltei
+tajuttomana.
+
+"Minkätähden olisi jotakin tehtävä?" nauroi Herbert.
+
+"Sinua ei vielä uhkaa mikään hätä eikä minuakaan. Minä sanoin sinulle,
+armas äiti, että tahdon vielä vakavasti ja miehekkäästi punnita
+tunteitani neiti Marchandia kohtaan. Jos huomaan, että ne perustuvat
+ainoastaan pintapuolisiin unelmiin ja tuon neidon erikoiseen kauneuteen
+ja mielevyyteen niin pian olen itsekin vapautunut rakkauden pauloista.
+Ja ennen kaikkea on sekin vielä huomioon otettava, voiko neiti Marchand
+vastata tunteisiini. Minä vapisen sitä ajatusta, mutta kaikki on
+mahdollista, ja silloin on minun pakko erota hänestä. Sentähden, äiti,
+antakaamme asian käydä omaa rataansa -- väkivallalla ei tässä mitään
+saada aikaan."
+
+Paronittaren silmiin oli noussut kyyneleitä; oliko siihen syynä viha
+vai suru, on vaikea arvata.
+
+"Herbert, armas, kallis lapseni, mikä sanomaton onnettomuus meitä
+uhkaa!" huusi hän asettaen molemmat kätensä pojan olalle. "Koeta päästä
+vapaaksi tuosta onnettomasta tunteesta, koeta vapautua -- ja sinä
+lahjotat minulle elämäni takaisin. Usko minua, poikani, tuo vieras
+ihminen ei voi sinulle tuottaa onnea! Minun äidillinen sydämmeni
+sen tuntee. Ensi hetkestä asti, kun hän meidän kattomme alla oli,
+tunsin vastenmielisyyttä häntä kohtaan, ikäänkuin olisin aavistanut
+pahaa. Herbert, minä vannotan sinua, koeta kaikin voiminesi taistella
+tunteitasi vastaan, ja ajattele aina sitä, että me sinun vanhempasi
+emme milloinkaan voisi sinulle anteeksi antaa, jos saattaisit meidät
+koko seurapiirimme halveksimisen alaiseksi. Ole ymmärtäväinen kallis,
+kallis lapseni!"
+
+Tuo oli ensimmäinen tumma pilvi, jonka Herbert huomasi siintävällä
+onnensa taivaalla. Hän olisi jo aikoja voinut sen huomata, ainakin
+sen selvästi mielessään kuvailla, sillä hän tunsi vanhempansa ja
+seurapiirin, joka häntä lapsuudesta asti oli ympäröinyt; mutta hän oli
+antanut rakkauden toiveiden pettää itseänsä, oli asettunut runolliseen
+mielikuvitusmaailmaan, jossa hän näki vain päivänpaistetta. Jonakuna
+järkevämpänä hetkenä oli hänen mieleensä kyllä johtunut, että hän ehkä
+saisi taistella vastuksia vastaan, mutta hän luotti omiin voimiinsa ja
+rohkeuteensa ja luuli helposti voittavansa esteet, eikä ruvennut asiaa
+huolehtimaan.
+
+Herbert lohdutti ja rauhotti äitiä niin hyvin kuin taisi ja erosi
+hänestä toivoen, että äidinrakkaus vihdoinkin huomaa sen mahdolliseksi,
+mikä nyt näyttää mahdottomalta. Mutta paronitar kiirehti puolisolleen
+helpottamaan sydäntään. Jopa tuntia myöhemmin paronikin otti pojan
+tutkinnon alaiseksi.
+
+Hän ryhtyi asiaan aivan toisella tavalla. Hämmästykselle ja
+mielipahalle ei tämä järkevä, jäykkä ja voimakas mies antanut sijaa.
+Hän puhui pojan kanssa hetken aikaa kaikenlaisista syrjäseikoista.
+Vihdoin hän kääntyi asiaan.
+
+"Jaa niin -- mitä minun sinulta vielä piti kysyä", puhui hän
+rauhallisella, keveällä tavalla, "äitisi pelkää, että sinä liian paljon
+olet kiinnittänyt katseesi neiti Marchandiin -- -- --."
+
+"Hän miellyttää minua suuresti."
+
+"No niin, onhan hän koko lailla miellyttävä, voithan kyllä huviksesi
+häntä katsella, voithan hänelle lausua joitakin kohteliaisuuksia, hänen
+kanssaan leikkiä laskea -- olethan nuori ja elonhaluinen poika -- mutta
+jos en erehdy, niin pelkää äitisi, että siitä voisi syntyä tyhmyyksiä."
+
+"Mitä sinä tyhmyyksiksi nimität, isä?"
+
+"Tyhmyydeksi sanon sitä, kun ihminen tyhjää ajanvietettä, tavallista
+leikkiä alkaa pitää täytenä totena. Sitä en minä nuorena ollessani
+tehnyt."
+
+"Mutta jos leikki ei olekaan leikkiä."
+
+"Mitä tyhjää, poikani! Nuorta reipasta poikaa miellyttää avarassa
+maailmassa monikin sievä ulkomuoto -- tänään yksi, huomenna toinen,
+ylihuomenna kolmas ja neljäs. Mutta mieltymys ei ole aina pääasia.
+Pääasia on, kenen nuo sievät kasvot ovat, jotka miellyttävät. Viisas
+nuori mies, joka välittää itsestään, tekee siinä erotuksen. Kaunista
+kättä voi puristaa, kauniita huulia joskus suudellakin, mutta sitten
+pitää päättää, harkita ja -- kääntyä takaisin, jos tekee mieli astua
+harhapoluille."
+
+"Mutta jos ei se saattaisi harhateille?" Paroni Heidegg kiinnitti
+kylmät, läpitunkevat katseensa vakavammasti poikaan.
+
+"Mitä sinä sillä tarkotat?"
+
+"Minä tarkotan", vastasi Herbert, "että minun tunteeni neiti Marchandia
+kohtaan ei perustu pelkkään ajanviettoon ja leikinlaskuun, vaan että ne
+voisivat tuottaa minulle onnea. En luule olevani harhateillä, jos olen
+päättänyt tarkasti punnita asiaa."
+
+"Pidät siis mahdollisena, että kerran voisit pyytää tuota neitoa
+omaksesi?"
+
+"Pidän kyllä, isä."
+
+Vanha paroni alkoi nauraa, ja tuon naurun piti olla pilkallista, mutta
+se muuttui nuhtelevaksi urinaksi, kun hän silmäili pojan totisia
+kasvoja.
+
+"Herbert", virkkoi hän äänellä, joka kumisi kuin olisi jostakin kaukaa
+kuulunut. "Sinä tiedät, että minä ymmärrän leikin, jopa pitkällekin
+menevän leikin, ja tiedät että olen sinulle jo monen nuoruuden tempun
+anteeksi antanut, että pyyhkäsen kädelläni silloinkin, kun joku toinen
+isä vihasta väriseisi. Mutta minä neuvon sinua, ettet liian paljon
+koettelisi minun hyvää luontoani. Minä varotan sinua, Herbert."
+
+Nuoren miehen kasvot olivat vaalenneet. Hänen kätensä, joka leikitteli
+kellonvitjoilla, värisi hiukan.
+
+"Isä", virkkoi hän hetken ääneti oltuaan, "pysyisitkö päätöksessäsi,
+jos varmasti tietäisit, että sillä vahingoittaisit minun elämäni onnea?"
+
+"Tiedätkö", vastasi vanha paroni ankarasti, "minä luulen ettei ihmisen
+onni ole yhden ainoan ihmisen varassa -- ei ainakaan sinun onnesi
+ole tuon neidon varassa. Tuo on tunteellisuutta, joka pian katoaa,
+nimittäin, jos itse miehekkäästi koetat sitä voittaa. Minä toivon että
+sinä tahdot koettaa."
+
+"Voi olla, mutta mitä, jos asia sittenkin olisi niin kuin nyt luulen?"
+
+"Silloin kysyn sinulta: voitko sinä elättää vaimoasi ja itseäsi?"
+
+Herbert katseli silmät suurina isää: hän ymmärsi tuon uhkauksen. Mutta
+kun hän ei siihen vastannut mitään, viittasi isä kädellään, että hän
+sai lähteä. Häntä oli varotettu -- tuntuvasti varotettu!
+
+Nyt alkoi Herbertille kova taistelu itsensä kanssa, taistelu, joka
+kesti yöt, päivät, ja vei työhalun ja unen. Nyt hän ei saanut
+heittäytyä tunteisiinsa, vaan hänen piti myöskin ruveta kuulemaan
+järjen varottavaa ääntä. Ja kun tuo ääni oli ristiriidassa hänen
+tunteittensa kanssa, niin kasvoi hänen tuskansa päivä päivältä. Isä
+oli uhannut jättää hänet varattomaksi ja hän tiesi, että tuo mies piti
+sanansa. Mutta mitä piti hänen alkaa tyhjin käsin? Hakea toiselta
+palveluspaikkaa. Hän, rikkaan paroni Heideggin poika? Kuinka surullinen
+tulevaisuus! Ja sitten vielä vanhempain, sisarten ja veljien, jopa
+koko seurapiirin vaino ja ylenkatse! Nuo kaikki olivat seikkoja, jotka
+olisivat tulisimman rakastajankin panneet punnitsemaan, mitä hänen
+rakkautensa maksoi. Hänen piti kaiken tuon vahingon korvaukseksi saada
+jotakin täysin arvokasta.
+
+Hetkiä oli, jolloin hän alkoi epäillä, oliko hänellä oikeutta tehdä
+väkivaltaa omalle perheelleen ja itselleen. Mutta kun hän jälleen
+näki rakastetun kauniit, totiset kasvot ja kuuli hänen äänensä
+kellonkuminan, niin katosivat kerrassaan kaikki uhkaavat epäilykset,
+silloin hän jälleen tunsi itsensä varmaksi, voimakkaaksi ja rohkeaksi
+taistelemaan tuon naisen puolesta, hänen tähtensä ilolla uhrautumaan
+ja tekemään työtä toisenkin palveluksessa, saadakseen hänen kanssaan
+yhdessä elää. Huomasiko Juliette mitään hänen tunteistaan ja
+taisteluistaan? Sitä hän ei tiennyt. Toisinaan hänestä tuntui kuin
+olisi neidon silmä erityisen lämpimänä kiintynyt häneen, kuin olisi
+äkkinäinen puna noussut hänen poskilleen, kun Herbert odottamatta
+hänet tapasi ja kuin olisi hänen äänessään kuulunut heikko värinä, kun
+Herbert jollakin myötätuntoisella sanalla koetti alottaa hänen kanssaan
+keskustelua. Mutta tuo kaikki saattoi olla luuloa taikka pelkkää
+toivoa. Sillä sitten tuli taas Herbertin mieleen hänen kylmä, arka ja
+syrjässä pysyvä olentonsa ja katkeruudella hän ajatteli, että hänen
+koko taistelunsa saattoikin olla turha, että hänen tuulentupansa eivät
+koskaan toteutuisi.
+
+Vihdoin hän ei enää kestänyt tuota epätietoisuutta. Hän päätti päästä
+varmuuteen.
+
+Ennen pitkää tapasikin hän Julietten yksinään puutarhassa. Eräänä
+iltapäivänä oli tämä mennyt sinne kukoistavien omena-, päärynä-,
+sireeni- ja akaasiapuiden varjoon. Hän istui puutarhan takimmaisessa
+nurkassa pienessä lehtimajassa kirja kädessä, ja leikkivien lasten
+äänet kaikuivat etäämmällä.
+
+Juliette katsoi ylös kirjasta vasta sitten, kun näki Herbertin varjon
+lankeavan kirjan valkeille lehdille. Nähdessään nuoren paronin jäi hän
+kysyvänä katsomaan tulijaa.
+
+"Häiritsenkö?" kysyi Herbert.
+
+"Ei, mutta --"
+
+"Mutta?" toisti Herbert hymyillen. "Tuo mutta ehkä merkitsee, että te
+ette toivo minun tänne tuloani."
+
+"Suoraan sanoen -- en", vastasi neiti avomielisellä tavallaan.
+
+"Miksi ette, jos uskallan kysyä?" tiedusteli Herbert Heidegg melkein
+hämmästyen.
+
+"Minun täytyy ihmetellä teidän kysymystänne, herra paroni", virkkoi
+neiti totisena. "Minä en tahtoisi enää antaa aihetta epäluuloon, että
+tahdon teitä houkutella luokseni. Ja jos te tahtoisitte minua varjella
+tuosta aiheettomasta epäluulosta, niin ette lähestyisi minua ollessani
+yksin."
+
+Huolimatta tuosta vastustuksesta asettui Herbert istumaan vastapäätä
+Juliettea puolapuiselle tuolille.
+
+"Sallikaa, neiti Marchand, että minä vastaan tuosta onnettomuudesta,
+niinkuin kerran ennenkin olen tehnyt ja vielä suokaa anteeksi
+rohkeuteni, jos en anna ajaa itseäni pois. Olen jo aikoja koettanut
+saada tilaisuutta puhua kanssanne kahden kesken, ja kun se nyt
+vihdoinkin on onnistunut, niin olkaa myötätuntoinen minulle, älkääkä
+enää koettako paeta."
+
+Hän puhui puoleksi leikillä, puoleksi rukoillen, ja hänen silmissään
+oli niin ihmeellinen loiste, että Juliette jäi istumaan vaikka
+varovasti.
+
+"Puhukaa, herra paroni!"
+
+"Niin, jos se olisi niin helppoa", nauroi Herbert ja tunsi kuinka veri
+nousi hänen poskiinsa. "Minä en ole arka mies, mutta kun te katselette
+minua vakavilla, nuhtelevilla silmillänne, niin tuntuu minusta kuin
+tapaisitte minut jossakin pahanteossa ja sanat jäävät kurkkuuni.
+-- -- -- Minä tahtoisin kysyä teiltä jotakin, neiti Marchand. Lupaatteko
+olla aivan suora, ei jättää mitään sanomatta, ei millään ehdolla poiketa
+sivuasioihin?"
+
+"Minulla on tapana aina vastata suoraan, herra paroni."
+
+"Hyvä. Muistatteko vielä meidän keskusteluamme kirjastossa sisareni
+syntymäpäivänä?"
+
+"Muistan. Te puhuitte ihanteista, joita mielikuvituksemme vähitellen
+voi luoda yksityisten henkilöiden erikoisista ominaisuuksista, kunnes
+erikoispiirteistä syntyy täydellinen kokonaisuus."
+
+"Niin. Ja minä kerroin teille, että olin löytänyt ihanteeni
+toteutuneena todellisessa henkilössä. Silloin ajattelin teitä, neiti
+Marchand."
+
+"Siihen en minä ymmärrä mitään sanoa."
+
+"Mutta minä kysyn teiltä vielä jotakin. Onko terävä silmänne minun
+olennossani huomannut jotakin, joka antaisi teille aihetta erikoisiin
+arveluihin?"
+
+"Olen", vastasi Juliette vakavasti. "Jos en ole erehtynyt, koetatte te
+osottaa kohtaani tunteita, joita voin nimittää lämpimäksi ystävyydeksi,
+kun en tiedä toistakaan nimeä."
+
+"Ehkä löydätte sittenkin toisen nimen?" virkkoi Herbert rukoilevasti
+ja ojensi kätensä kuin olisi tahtonut tarttua neidon hienoon, valkeaan
+käteen, mutta jonka tämä väisti pois.
+
+"Ei, minä en löydä toista nimeä", lausui Juliette. "Enkä tahtoisikaan
+toista nimeä löytää."
+
+"Te ette tahtoisi?"
+
+"En."
+
+"Juliette!"
+
+"Kuinka?"
+
+"Neiti Marchand -- suokaa anteeksi", korjasi Herbert. "Minua
+murehduttaa teidän vastauksenne. Sallitteko minun sanoa, kuinka minä
+nimitän lämmintä ystävyyttäni teitä kohtaan?"
+
+"Olkaa hyvä!"
+
+"Minä nimitän sitä palavaksi rakkaudeksi, Juliette! Se on tunteitteni
+ainoa ja oikea nimi!"
+
+Heidän yläpuolellaan, lehtimajan viheriällä katolla viserteli iloisesti
+rohkea lintu ja nousi sitten pyristen lentoon. Julietten sysimustiin
+hiuksiin oli keinuvilta lehdiltä pudonnut punertavan keltainen
+lehtimato, joka siellä hitaasti ryömi kuin vierevä veripisara. Nuorten,
+vaalean vihreiden lehtien läpi tunkeutuva valo muuttui heikoksi
+vihreäksi hohteeksi, joka antoi Julietten heleän valkealle näölle
+melkein kivuloisen muodon, josta hänen suuret mustat silmänsä sitä
+häikäisevämmällä loistolla esiintyivät.
+
+"Herra paroni", vastasi neito hetken ääneti oltuaan aivan tyynenä.
+"Minä en tahdo ruveta teidän kanssanne väittelemään siitä, kuinka
+oikean nimen te tunteillenne annatte. Minä uskon, että olette puhunut
+täyttä totta, sillä teistä en voi luulla, että te minun kanssani
+tahdotte leikitellä kevätrakkautta, joka yksitoikkoiseen maaelämään
+tuottaisi hieman hauskuutta. Mutta minä tiedän myös, että ihminen
+helpoimmin erehtyy tunteiden alalla, että hän siinä pian kadottaa
+arvostelukykynsä. Te ette ole ensimmäinen, joka minulle puhutte
+sellaisista asioista, ja ne, jotka niin ovat tehneet, ovat sen pian
+unohtaneet, kun perästäpäin huomasivat erehtyneensä."
+
+"Minä en erehdy, Juliette", sopersi Herbert niin lujasti kuin olisi
+tahtonut koko henkensä liittää siihen vakuutukseen. "Minä olen
+tutkinut, koetellut ja koettanut järkevästi arvostella tunteitani --
+mutta niissä ei ole sisältö eikä väri muuttunut. Minun rakkauteni teitä
+kohtaan on oikea ja puhdas."
+
+"Te ette antanut minun puhua loppuun", vastasi Juliette totisena.
+"Minä sanoin, etten tahtonut väitellä siitä, minkä nimen te
+tunteillenne annatte. Mutta tahtoisin vielä lisätä, että teidän pitäisi
+koettaa vapautua noista tunteista, ne suotta häiritsevät teidän
+mielenrauhaanne."
+
+"Suotta?" toisti Herbert, ja hänen silmissään kuvastui masentava
+hämmästys. "Teidän sydämmenne ei ole enää vapaa?"
+
+"Se on vapaa."
+
+"Te olette kuitenkin lujasti päättänyt, että te ette milloinkaan voisi
+minun tunteisiini suostua?"
+
+"Sellaista päätöstä en suinkaan ole tehnyt. Se olisi liian äkkipikainen
+päätös. Luulen päin vastoin, että toisissa oloissa alkaisin vakavasti
+miettiä sanojanne, sillä te miellytätte minua."
+
+"Toisissa oloissa? Minkälaisissa?"
+
+"Herra paroni, tarkotatteko sanoillanne, että todellakin tahtoisitte
+saada minut vaimoksenne?"
+
+"Mitäs sitten muuta, Juliette?"
+
+"Silloin täytyy teidän tuntea ne olot, jotka meidät erottavat!"
+
+"Minä tunnen ne, mutta minä tahdon taistella niitä vastaan ja jos te
+minua rakastaisitte, niin voittaisin ne."
+
+"Se on epätietoista, paroni Heidegg! Minä katselen noita asioita
+järkevämmin kuin te, sillä olen ylipäätään kovin järkevä ihminen. Olen
+jo kylläkin kauvan kulkenut yksinäni ympäri maailmaa, olen siis oppinut
+itsenäisesti ajattelemaan ja perinpohjin tutkimaan oloja, joissa elän.
+Yksinäinen, turvaton nainen, kehittyy lujemmaksi kuin moni mies. Minä
+siis luulen, että teidän taistelunne niitä oloja vastaan, jotka meitä
+erottavat, tuntuisi teistä liian kovalta, ja päättyisi lopultakin
+häviöön. Taikka voitto, jonka te vihdoinkin voisitte saada, ei olisi
+teille eikä minulle toivottava, ei olisi voitettavan asian arvoinen.
+Ennen kaikkea tahtoisin teiltä kysyä: onko tuo taistelu yleensä
+tarpeellinen?"
+
+"Se on tarpeellinen, jos ilman sitä en voi teitä omakseni saada!"
+vastasi Herbert.
+
+"Ja tuon omistamisen pidätte niin välttämättömän tarpeellisena?"
+
+"Niin, sillä siitä riippuu elämäni onni."
+
+"Teidän ei pitäisi sitä noin varmasti vakuuttaa, paroni Heidegg",
+virkkoi Juliette lempeästi. "Sellaisesta elämän onnesta, joka riippuu
+yhdestä ainoasta ihmisestä, luemme vain kirjoista, mutta sellaista
+tosi elämässä tapaamme harvoin. Luulen, että te ette ole erilainen
+kuin yleensä ihmiset. Ei paroni, te olette nuori, elinvoimainen, terve
+ja reipas mies, koko maailma on teillä vielä täydessä kauneudessaan
+ja suuruudessaan monta vuotta avoinna. -- -- Te löydätte epäilemättä
+siellä vielä monta naista, joiden kauniista silmistä säteilee teitä
+vastaan elämänne onni -- odottakaa vaan! -- -- -- Eivätkö minun
+järkevät sanani jo ala teihin vaikuttaa?" lisäsi Juliette hymyillen.
+
+Herbert pudisti kiivaasti kaunista, miehekästä päätään.
+
+"Ei", vastasi hän, "vaan teidän sananne loukkaavat minua, ne koskevat
+minuun. Minun täytyy surukseni niistä huomata, ettei teillä ole
+hellempiä tunteita minua kohtaan."
+
+Neiti Marchand katseli mietteissään lehtimajan aukosta sinistä
+taivasta, jolla valkeat pilvet kuin joutsenet hiljakseen kiitivät
+etelään päin. Jälleen viserteli lintu väriseväin lehtien välissä;
+kaksi pääskystä, jotka ajoivat toisiaan takaa, koskettivat siivillään
+lehtimajan edessä maanpintaa ja suristen lensivät suuret ruskeat
+kuoriaiset puusta puuhun, törmäten siellä täällä äkkiä jotakin runkoa
+vastaan.
+
+Juliette ajatteli, ennenkun hän vastasi. Eikö hänen rinnassaan
+väreillyt tunteita tuota nuorta, kaunista, kohteliasta, miellyttävää
+miestä kohtaan? Miksi ei? Olihan Juliette Marchand nainen niinkuin
+joku toinen; hän kyllä huomasi tuon miehen puoleensa vetävän olennon,
+hän saattoi antaa arvoa nuoren herran lahjoille ja henkisille
+ominaisuuksille, ja hänen hellä, myötätuntoinen sydämmensä ei ollut
+tuolle kaikelle välinpitämätön. Mutta silloin johtuu hänen mieleensä
+miehen ympäristö ja kylmä väre pudistuttaa hänen ruumistaan. Ei, ei, ei
+huutaa varottava ääni hänen povessaan -- karkota kaikki houkutukset,
+sinun onnesi ei kukoista täällä. -- -- --
+
+"Armas ystävä", vastasi Juliette Marchand, ja katseli pitkään ja
+lempeästi nuorta paronia silmiin. "Johan sanoin, että suotuisimmissa
+oloissa varmaankaan en olisi välinpitämätön teidän tunteillenne.
+Tunnen, että meistä voisi tulla hyvin, hyvin hyvät toverit. Mutta tuo
+tunne ei ole minussa vielä ensinkään kehittynyt, sillä en ole mitään
+tehnyt sitä edistääkseni -- enkä nytkään aijo sitä ruveta kehittämään.
+Olen tähän asti tukehduttanut tuota tunnetta, koittanut sen kokonaan
+voittaa ja sen tulen vastakin tekemään."
+
+"Mutta, Jumalan tähden, miksikä niin?" huudahti nuori paroni melkein
+kiivaasti.
+
+"Senhän olen jo sanonut! Te ette milloinkaan muista, että olen
+kehittynyt ja järkevä ihminen. Minä aavistan onnettomuutta, vaaraa, jos
+olisin teitä vastaan toisenlainen kuin olen. Minä en luota sellaiseen
+rakkauteen, joka olisi niin täydellinen, että se voisi kärsiä ja
+unohtaa elinkautisen onnettomuuden ja tuollainen onnettomuus minun
+luullakseni uhkaisi meitä, jos yhtyisimme."
+
+"Mihin te luulonne perustatte?"
+
+"Eikös se teille itsellenne ole selvä, ajatelkaa vain vanhempianne --."
+
+"Heidät luulen kyllä voittavani, he rakastavat minua."
+
+"Ja jos he teille antaisivatkin anteeksi -- niin minulle eivät
+milloinkaan --. Johan teidän äitinne minua nyt vihaa; meidän ja heidän
+rauhansa olisi ainaiseksi rikkoutunut, ja mitä olisi sellainen elämä
+kummallekaan? Samanlaisia ovat kaikki teidän lähemmät ja kaukaisemmat
+omaisenne -- teidän sisarenne on suorastaan minun viholliseni -- ja
+vihdoin on teidän koko seurapiirinne --."
+
+"Te, Juliette, voittaisitte pian kaikkein sydämmet -- se on aivan
+varma!" huusi Herbert kiihkeästi. "Ja jos te olisitte minun vaimoni,
+minun nimeni olisi teidän, te olisitte minun suojelukseni alainen, niin
+ei pahinkaan vihamies uskaltaisi teitä loukata."
+
+"Mutta huomauttaa tahdon teille, että minulla myös on toiveita ja
+vaatimuksia. Seurapiiri, jossa minun pitää elää, jonka kanssa tulen
+olemaan yhdessä, pitää yleensä olla vähänkin minun mieleni mukainen.
+Minun täytyy tunnustaa -- teidän seurapiirinne on minulle vieras ja
+tulee vieraana pysymään. Me emme ymmärrä toisiamme. Meidän välillämme
+ei ole mitään, joka meitä yhdistäisi ja puoleensa vetäisi. Ja minä
+pelkään, ettemme mekään kaikissa asioissa toisiamme ymmärtäisi, sillä
+tehän ajattelette ja tunnette niinkuin teidän seurapiirinne. Joka
+taholla, mihin vain silmäni luon, on kuin näkisin suurilla kirjaimilla
+piirretyt sanat 'ei, ei'."
+
+"Kuinka synkästi te kaikkia kuvailette!" huokasi Herbert katkerasti.
+
+"En synkästi, vaan luonnollisesti, ystäväni. Mutta te näette
+vain valoisaa, synkille puolille ummistatte silmänne. Taistelu
+teidän isäänne ja äitiänne vastaan tekisi teidän ja minun elämäni
+ristiriitaiseksi ja samassa myös heidän elämänsä. Ja siihenhän, armas
+ystävä, ei meillä ole pakkoa -- se olisi rikos itseämme ja toisia
+vastaan."
+
+"Minä voin erottaa itseni kaikesta, mikä minut yhdistää heihin ja
+heidän seurapiiriinsä, ja me muutamme sinne, jossa te tunnette olevanne
+kotona!" huusi Herbert Heidegg, sillä jota kauvemmin hän istui tuon
+neidon läheisyydessä, sitä enemmän hän joutui hänen salaperäisen
+vaikutuksensa alaiseksi.
+
+Juliette liikutti myötätuntoisesti päätään.
+
+"Kuinka helppoa on lausua tuollaisia suuremmoisia sanoja -- kuinka
+vaikeaa on niitä toteuttaa -- kuinka vaikeaa on tahallista, omistettua
+onnettomuutta kärsiä! Poistakaa tuollaiset haaveilut, ystäväni!
+Lainatkaa minulta vähän tervettä järkeä ja ajatelkaa vielä kerran perin
+pohjin asiaa. Minä tiedän varmasti, että te pian tulette samanlaiseen
+johtopäätökseen, että te sitten kiitollisena puristatte kättäni hyvistä
+neuvoista. Heittäkää mielikuvanne, ja me eroamme jonkun viikon perästä
+hyvinä ystävinä, joista jää kaunis, armas muisto jälelle."
+
+Lehtimajan lähellä näkyi nyt Lustigin lyhyt, nöyrä olento. Hänellä
+oli tuoreita kasveja kädessä, joiden juuria ja nuppuja hän tutki
+kiiltävien silmälasiensa läpi. Mennessään lehtimajan ohi, katsoi hän
+sattumalta sinne sisään ja jäi äkkiä seisomaan. Hänen silmänsä kiitivät
+ensin Julietteen, sitten paroniin, vielä kerran katseli hän heitä,
+sitten astui äkkiä edelleen, niin että kasvien varret putosivat hänen
+kädestään maahan. -- -- --
+
+Herbert Heidegg istui kuin väsynyt matalalla puutarhatuolilla. Väsynyt
+oli hänen katseensa, joka oli kiintynyt maahan Julietten jalkoihin,
+väsynyt kaiku oli hänen äänessään, kun hän kauvan ääneti oltuaan kysyi:
+
+"Te ette siis anna minulle minkäänmoista toivoa, ei minkäänmoista
+kehotusta, Juliette?"
+
+"Minä annan teille rauhanne, elämänilonne, onnenne takaisin", vastasi
+neito hellällä, liikutetulla äänellä, jonka kaiku tuntui nuoresta
+miehestä kuin hyväilyltä. "Olkoon tämä, minä pyydän, viimeinen kerta,
+kun me tällaisista asioista puhumme."
+
+"Juliette, minähän rakastan sinua!"
+
+Neiti Marchand nousi ylös.
+
+"Te ette noudata minun pyyntöäni, herra paroni. Sentähden täytyy
+minun sitä vaatia. Mutta minusta olisi vahinko, jos meidän hyvä
+ystävyytemmekin siitä syystä loppuisi. Suokaa anteeksi, minun pitää
+lähteä lapsia katsomaan!"
+
+
+
+
+18.
+
+JOLLA VÄKI, SILLÄ VOIMA.
+
+
+Helluntain toisena pyhänä kävi opmannin Miina kylässä katsomassa
+vanhempia ja pistäytyi illalla takaisin mennessään Uudentuvan
+mökissäkin. Hänet tietysti otettiin suurella ilolla vastaan ja Päärn,
+joka vuoteella lepäsi kirkkomatkan jälkeen, hyppäsi sieltä ylös
+silmiään hieroen. Kaikki kolme istuivat tuvan edustalla, vahvoilla
+koivupölkyillä ja hupainen keskustelu alkoi.
+
+Tietysti kysyttiin ensiksi Miinan voimista. Päärn oli siitä illasta
+asti, kun opman hänet ja Kubja-Pritsin kyökistään pois ajoi, hyvin
+harvoin tavannut Miinaa.
+
+Tytön kauniille kasvoille ilmaantui synkkä varjo, kun hän alkoi
+elämästään kertoa.
+
+"Pritsistä olen nyt erossa", virkkoi hän, "ei hän enää tunkeudu
+lähelle. Katsoo kuin susi yli olan minut nähdessään ja hänen
+silmänsäkin palavat kuin sudella. Hän on niin vihainen, että söisi
+minut karvoineen päivineen."
+
+Äiti ja poika tietysti kysyivät uteliaina, kuinka tuo eroaminen
+vihdoinkin tapahtui.
+
+"Noh, minä pidin mielessä, mitä opman sanoi sinä iltana, kun ajoi
+Pritsin kyökistä ulos enkä laskenut häntä enää sisään, kun hän sen
+perästä vielä tuli. Paiskasin oven kiinni hänen nenänsä edestä ja
+sanoin: 'opman on kovasti kieltänyt laskemasta sinua sisään, enkä minä
+sinun tähtesi tahdo saada haukkumisia ja viimein vielä lähteä talliin!'
+-- -- -- Kyllä mies ymmärsi, etten häntä itsekään siellä suvainnut,
+mutta minkä hän teki! Lähti kiroten ja sadattaen menemään ja uhkasi
+vielä: kyllä saan nähdä, kuinka minun käy, hän tahtoi toimittaa, että
+kylän lapset minua sormellaan osottavat."
+
+"Mutta minkätähden noin happaman näköisenä kerrot, että pääsit tuosta
+painajaisesta eroon?" kysyi Päärn. "Kiitä Jumalaa, että tuollainen koi
+katosi! Vai pelkäätkö hänen tuhmia uhkauksiaan?"
+
+Miina katseli äänetönnä pientä pihlajaa, joka kasvoi mökin edessä ja
+jonka oksilla varpusparvi iloisesti sirkutti.
+
+"Mitä minä nyt hänen uhkauksiaan tiedän pelätä!" lausui hän.
+"Voihan hän minut pimeässä vaikka maahan kaataa jos tahtoo -- mutta
+sille en voi mitään. Mutta kuule, kuinka hirmuinen ihminen hän on.
+Eräänä iltana merkitsee konttorissa opmannin kanssa päiviä kirjaan.
+Luuli varmaan minun kyökissä olevan enkä kuulevan, mutta minä olin
+viereisessä huoneessa ja ovi oli raollaan. Kun päivät oli merkitty,
+sanoo hän opmannille: 'Tahtoisin sanoa herra opmannille, että Miinasta
+ei tule minun vaimoani'. -- 'No noh, vastaa opman, antoiko sinulle
+sudenpassit?' -- 'Sudenpassit minä annoin hänelle', vastasi Prits. --
+'Mutta mitä sinä sitä sitten mulle kuuluutat?' kysyy opman. -- 'Noh,
+tahdoin vain sanoa, ettei opman luulisi hänen olevan minun morsiameni.
+Minä olen hänestä erossa, tehköön hänelle nyt jokainen, mitä tahtoo!'
+-- Ymmärrättekö, mitä tuo häpeämätön tarkotti?"
+
+"Miksi emme ymmärrä?" vastasi Päärn ja paksu verisuoni hänen otsallaan
+alkoi paisua. "Mitä sitten opman hänelle sanoi?"
+
+Miinan pää vaipui alas.
+
+"Mitä tuo isäntä sanoi? Hän varmaankin raapi partaansa ja ajatteli:
+'Mitä minä huolin, onko hän sinun kaltaisesi morsian vai ei! Ja
+olkoon hän vaikka sinun naisesi!' -- -- -- Sehän minua surettaa! Minä
+en kauvan ole siinä talossa palveluksessa -- lähden kerran vaikka
+yösydännä menemään, ennenkuin sellaisessa paikassa elän."
+
+Ja nyt kevensi Miina sydämmensä kertoen asian perinpohjin.
+
+Opman oli ollut alussa häntä kohtaan hyvin hyvä ja lempeä -- melkeinpä
+liian lempeä. Oli puhunut ja laskenut leikkiä hänen kanssaan. Ja
+pysyttäytynyt niinkuin oikeus ja kohtuus vaati hänestä kohteliaasti
+etäämpänä. Oli kyllä toisinaan taputtanut leikillä olalle tai
+hartioille, ottanut myös toisinaan hyvällä tuulella ollessaan leuvasta
+kiinni. -- Mutta sitä ei kauvan kestänyt. Viimeisinä aikoina oli
+hän sanoissaan ja käytöksessään käynyt yhä häpeämättömämmäksi. Hän
+oli koettanut rumalla tavalla lähestyä häntä ja pari kertaa yöllä
+koputtanut kyökin ovelle ja pyytänyt päästä sisälle. Tietysti ei Miina
+ollut hänelle ovea avannut ja hän oli vannoen kääntynyt takaisin.
+Seuraavana päivänä oli ollut ilkeän äreä kuin vihainen kissa.
+
+Päärnun päivettynyt muoto oli muuttunut vielä tummemmaksi. Äänettömänä
+tuijotti hän maahan.
+
+"Tule sitten pois mokoman paholaisen kynsistä!" virkkoi hän vihdoin.
+
+"Eihän minulla muuta neuvoa ole!" vastasi Miina. "Olisin jo sanonutkin
+itseni irti -- eikä hän kuitenkaan voi minua väkisin pitää -- mutta
+tiedäthän isäni! Siitä asti, kun hän opmannin avulla sai paremman
+talon, on tuo mies ja koko moisio hänelle pyhä. Ei kukaan saa virkkaa
+pahaa sanaa moisiosta. Puhuin tänä päivänä kotona, minkälainen oloni on
+opmannilla, mutta isä heti vastaa: 'Jää vielä paikoillesi, kärsi vielä
+-- kun hän näkee, että panet vastaan, niin jättää sinut vihdoinkin
+rauhaan! Mutta jos tulet pois, niin minultakin ehkä paikka taas menee!'
+-- -- -- Minä melkein uskon, että ukko vaikka möisi minut, jos hänelle
+luvattaisiin hyvä hinta. 'Olen jo kylläkin kauvan nähnyt nälkää, nyt
+tahtoisin jo päästä vähän helpommille päiville', sanoo hän."
+
+"Älä sinä siitä huoli", virkkoi Päärn, matalalla, nurisevalla äänellä.
+"Minä en salli, että sinä siellä annat itseäsi häväistä!"
+
+"Jos eivät asiat parane, niin kauvan en siellä viivy", vastasi Miina
+rohkealla, lujalla tavallaan. "Hävyttömin on hän silloin kun on
+päissään. Niinkuin tiedät, on hän ryyppymies. Käy monta kertaa päivässä
+kaapilla ottamassa ryypyn ja toisinaan illalla juo yksin itsensä
+humalaan. Mutta kun vielä vieraita sattuu olemaan -- käyvät siellä
+usein korttia pelaamassa -- niin kyllä silloin lasit kilisevät. Juuri
+sellaisten juominkien perästä kävi isäntä pari kolme kertaa kyökin oven
+takana. Lähti sitten vasta menemään, kun uhkasin huutaa apua. Hirveästi
+pelkään ensi lauvantaita. Silloin hän pitää syntymäpäiviään. Lähtee
+jo huomenna kaupunkiin hakemaan pitotavaraa. Tulee paljon vieraita.
+Silloin on tietysti taas suuret juomingit."
+
+"Jos pelkäät, että hän taas tulee hätyyttämään -- niin onhan sinulla
+hiilihanko kyökissä?" sanoi vanha muori.
+
+"Minä en laske häntä sisäänkään! Mutta ei tiedä mitä juopunut ihminen
+keksii! Minä pelkään häntä niinkuin itse sarvipäätä. Hänellä on niin
+kamalat silmät, ja hän irvistää niin, että ihokarvat nousevat pystyyn.
+Kyllä saattaa ihminen olla kamala!"
+
+Kun Miina teki lähtöä, hämmästyi hän huomatessaan Päärnun synkän muodon.
+
+"Älä nyt niin kovin pelkää!" virkkoi hän rauhottaen. "Onhan minulla
+kädet ja suu, jos jotakin tapahtuu."
+
+"Pidä akkuna irti haasta tai lykkää ulko-oven salpa auki, kun lähdet
+makaamaan", neuvoi Päärn, "niin pääset kuitenkin pakoon, jos hätä
+tulee."
+
+"Sen olenkin toisinaan tehnyt", nauroi Miina. "Älä luule, etten pidä
+varaani."
+
+Tämän illan perästä huomasi äiti, että poikaa vaivasi salainen
+rauhattomuus. Hän puhui vähän, oli tuskainen ja ajatuksissaan, ei
+ruokakaan hänelle maittanut ja öillä hän näki paljon unia, sillä hän
+ähki ja puhui maatessaan. Äidin kysymyksiin hän vain yrisi ja viittasi
+kädellään.
+
+Kului viikko. Tuli lauvantai-ilta. Päärn sanoi päivätyöpojalle,
+että hän aikoi mennä kapakkaan -- vieköön poika hevosen kotiin.
+Päärn viettikin illan kapakassa, vaikka hän siellä kyllä muuten oli
+harvinainen vieras. Vasta keskiyön aikana hän yksin lähti pois.
+
+Ilma oli pilvinen ja sentähden pimeämpi kuin tavallisesti. Uhkasi
+ruveta satamaan. Tuskin oli Päärn astunut neljännes virstaa, kun alkoi
+sataa hienoa, lämmintä vihmaa. Suurempia pisaroita alkoi pudota, kun
+Päärn oli ehtinyt moision puiston kohdalle. Päärn nimittäin lähti
+suoraa päätä kapakasta moisioon.
+
+Puistossa, johon hän hyppäsi yli matalan kiviaidan, leikkasi hän
+itselleen tukevan kepin -- varmaankin moision koiria karkottaakseen.
+Sitten astui hän pitkin käytävää, jota tavallisesti vain saksat
+käyttivät, kohti moision rakennuksia. Hänen vastaansa ei kukaan tullut;
+sateinen ilma oli ajanut ihmiset huoneisiin. Jo kuumotti puiden välistä
+viinakeittiö, sitten paja, sitten "vanha pytinki", jossa aittamies
+ja kupias asuivat ja siitä eteenpäin kulkien joutui Päärn opmannin
+rakennukselle, jonka puutarha ulottui puistoon asti. Kevyesti kiipesi
+Päärn yli korkean pystyaidan, astui edelleen omenapuiden välitse ja
+saapui rakennukselle, jossa akkunoiden alla suuret, tiheät, täydessä
+kukassa olevat sireenipensaat tuoksuivat.
+
+Sillä puolen oli kaksi akkunaa: toinen kyökin, toinen ruokain
+säilytyshuoneen. Ensimmäisestä loisti tuli. Pensasten suojasta kurkisti
+Päärn valaistun akkunan läpi kyökkiin. Hellan alla paloi vielä heleä
+tuli, pöydällä kynttilä. Miina ja aittamiehen vanha muori, joka oli
+tytöllä apuna, liikkuivat toimeliaina edes takaisin.
+
+Päärn kääntyi nurkan ympäri rakennuksen toiselle puolelle. Nyt näkyivät
+isännöitsijän asunhuoneiden kolme akkunaa, joista yksi oli auki.
+Huoneet olivat heleästi valaistut; puheleminen, lasien kilinä ja
+iloinen nauru kuului ulos. Pensasten suojasta kurkisti Päärn sisään ja
+näki siellä vierasten istuvan, seisovan tai liikkuvan paikasta toiseen.
+Vähän väliä näkyi myös opman Winterin ruskeaksi päivettynyt, rasvainen
+muoto, valkea päälaki ja punottava nenä vierasten miesten ja naisten
+seassa. Jostakin etäämmältä kuului korttien läiske.
+
+Päärn lähti takaisin kyökin akkunan alle. Siellä hän keppi kädessä
+asettui pensasten varjoon, märälle ruoholle. Sade valui hänen päähänsä
+ja selkäänsä -- hän ei sitä huomannut. Nojaten päätään ristissä oleviin
+käsivarsiinsa ja painaen silmät kiinni, oli hän siellä liikkumattomana
+kuin uneen rauvennut.
+
+Mutta hän ei nukkunut. Hän kuuli kaikki, mitä talossa tapahtui.
+Kyökissä puheli Miina vanhan vaimon kanssa, toisinaan kuului opmannin
+käskevä ääni ja rakennuksen toiselta puolen kuului äänten sorina,
+lasien kilinä ja iloinen nauru hiljaiseen yöhön. Vihdoin alkoi moision
+karjapihan puolelta kuulua kärryjen kuminaa, vieraat tekivät lähtöä,
+hevoset ajettiin rappusten eteen. Ei kestänytkään kauvan, ennenkun talo
+jäi hiljaiseksi. Vielä pari kertaa käytiin porstuan ovessa, sitten se
+pantiin lukkoon.
+
+Päärn nosti päätään. Kyökin akkunasta näkyi vielä vähän valoa. Jonkun
+ajan perästä sammui se kokonaan ja huone oli pimeä. Samassa liikuttiin
+akkunan luona, valkea käsivarsi näkyi heikosti vasten akkunaa, sitten
+vallitsi kyökissäkin haudan hiljaisuus.
+
+Päärn istui vielä hetken aikaa entisellä paikallaan, ryömi sitten
+aivan akkunan alle ja istui siinä maassa. Hän oli jo aivan läpimärkä
+ja yhä vielä tuli vettä, toisinaan hienona sumuna, toisinaan kovempana
+sateena. Päärn oli taistellut kylmää vastaan, mutta nyt kauvan hiljaa
+oltuaan alkoivat hänen leukansa lyödä loukkua. Varovasti ojensi hän
+kätensä ja koetti, oliko akkuna auki vai kiinni. Se oli auki. Päärn
+nojasi molempia kyynärpäitään polvia vastaan ja painoi päänsä käsien
+varaan. Hänen vahvassa pääkallossaan ei ollut muuta ajatusta, muuta
+tunnetta kuin että hänen piti siinä olla, valvoa ja taistella unta
+vastaan. Mitä varten? Sen hän melkein aavisti ja tunsi. Mutta kuinka
+hänen piti tarkotuksensa toimeen panna -- sitä hän ei voinut mielessään
+selväksi saada. Hän ei tietänyt oikein selvästi sitäkään, minkätähden
+hän oli itselleen leikannut kepin moision puistosta. Ehkä se on
+tarpeellinen -- tuumasi hän.
+
+Hän istui jonkun aikaa, silloin näytti jotakin johtuvan hänen
+mieleensä; hän nousi ylös, kiersi hiljaa talon nurkan ja näki nyt, että
+opmannin akkunoista vielä keskimmäinen oli valaistu. Se akkuna oli
+ennen ollut auki. Nyt se oli kiinni vedetty.
+
+Päärn saattoi rohkeasti katsoa akkunasta sisään, sillä mies siellä
+ei voinut häntä nähdä. Ulkona oli taivas synkässä pilvessä ja pimeys
+vallitsi ja sen lisäksi oli Winterin huomio kokonaan kääntynyt pöydällä
+oleviin konjakkipulloihin.
+
+Hän oli riisunut takin ja liivit yltään, palava sikari hampaissa käveli
+hän nähtävästi hermostuneena edes takaisin huonetta. Vähän väliä jäi
+hän pöydän ääreen seisomaan, kaasi pullosta pieneen ryyppylasiin
+keltaista juomaa, pani huulensa pitkälleen, tyhjensi pikarin ja huoaten
+asetti sen jälleen pöydälle. Nyt levisi hänen lihaville kasvoilleen
+kuin päivän lämmittävä paiste. Hitaasti otti hän sitten jälleen sikarin
+tuhka-astiasta ja pisti sen mustuneiden hampaitten väliin. Sitten
+astui hän nurkassa riippuvan, pitkän peilin eteen ja rupesi nähtävällä
+mielihyvällä, mutta rauhattomilla liikkeillä koettelemaan ja katsomaan
+nenäänsä, otsaansa ja harvaa tukkaansa, josta joku tukko oli pudonnut
+silmille. Hän käänteli päätään, katseli sitä edestä ja molemmilta
+sivuilta ja koetti takaakin nähdä paljasta takaraivoansa, jolloin hänen
+täytyi kovasti kiertää päätään, saamatta sittenkään siitä oikein selvää
+kuvaa.
+
+Sitten hän puhaltaen savuja kattoon päin jälleen astui pullojen luo,
+joi ja vajosi pehmeälle sohvalle istumaan. Hetken aikaa katseli hän
+rasvaisine, rauhattomine silmineen eteensä, karisteli sikarin tuhkaa
+pöydälle, otti ilmaa poskensa täyteen ja rupesi sitä pois puhaltamaan.
+
+Mutta äkkiä rupesi hän sormiaan läiskyttämään ja istuillaan tanssimaan.
+Ja kasvot olivat naurussa. Tuo nauru ei ollut kaunista, mutta
+hauskaa. Tuo mies iloitsi jostakin, ja hän oli viekkaan näköinen,
+hyvin inhottavan näköinen. Tuo nauru näytti lausuvan: Ohoh, tässä on
+hyväpäinen mies -- joka tietää, mitä tahtoo! -- -- -- Mutta äkkiä tuo
+hauska, iloinen muoto muuttui uhkaavaksi; kulmat menivät ryppyyn,
+silmät liekehtivät kuin ennustaen onnettomuutta, ja isännöitsijä
+Winter ojensi nyrkkiänsä seinää kohti ja pudisti sitä tuon tuostakin
+ikäänkuin jollekin näkymättömälle viholliselle. -- -- -- Sitten otti
+hän perätysten kaksi ryyppyä. -- -- --
+
+Hetken kuluttua nousi hän päättävästi ja vaivaloisesti ylös ja kun
+hän alkoi kävellä, astui hän kuin olisi keinunut laivalla. Hän joutui
+jälleen hauskaan mielialaan. Ensin hän vihelsi, sitten näki Päärn
+hänen yrittävän laulamista. Kun hän pari kertaa oli hoipertanut ympäri
+huonetta, kävi hänen käyntinsä vakavammaksi. Hän heitti palavan
+sikarinpään nurkkaan, otti pöydältä kynttilän käteen ja katosi
+vähitellen toiseen huoneeseen.
+
+Päärn kiirehti pimeäksi jääneen akkunan takaa toisen luo, joka nyt
+oli valaistu. Huone, johon hän nyt katsoi, oli suurempi, siinä oli
+pitkä pöytä ja sen ympärillä tuoleja, opmannin ruokahuone. Pöytä oli
+jo korjattu, kokoonpantu liina oli sen päällä. Ruokahuoneesta vei ovi
+kyökkiin.
+
+Opman seisoi, kynttilä kädessä tuon oven takana ja kuunteli. Hän pani
+korvansa ovelle ja suu oli auki. Sitten koetteli hän oven salpaa,
+koetti katsella avaimen reijästä sisään, työnsi olallaan ovea ja asetti
+kynttilän lattialle. Nyt otti hän voimia ja survasi suuren vartalonsa
+ovea kohti. Se aukeni. Päärn ei voinut ymmärtää, kuinka lukossa tai
+salvassa oleva ovi niin helposti voi auveta. -- -- --
+
+Mutta hänellä ei ollut aikaa ruveta sitä miettimään. Hän näki vielä,
+kuinka opman jalallaan astui kynttilän rikki. Kohta sen jälkeen kuului
+pimeästä säikähtynyt huuto.
+
+Päärn otti pari kolme pitkää hyppyä ja oli pian kyökin akkunan alla.
+Akkuna lensi säristen auki, suuri musta olento täytti sen aukon ja oli
+pian huoneessa, jolloin kuului kimeää huutoa.
+
+Päärnun silmissä näytti kaikki veripunaiselta, niinkuin kerran hänen
+isänsä, kun paronin kuskarin piiska oli sattunut hänen silmiinsä.
+Tuossa punaisessa pimeydessä erotti Päärn ainoastaan yhden suuren,
+valkean kasan ja siihen hän karkasi niinkuin peto saaliiseensa. Hänen
+rautainen nyrkkinsä kohosi ja äänettömänä iski hän sen tuohon kokoon.
+Keppi oli hänen akkunasta sisään hypätessään pudonnut lattialle.
+Hänellä ei ollut aikaa sen etsimiseen. -- -- --
+
+Työläisen iskujen sattuessa vajosi valkea olento äänettömänä, henki
+raskaasti rinnassa koristen maahan. -- -- -- Huoneessa vallitsi sitten
+haudan hiljaisuus, sillä äskeinen huutaja näytti säikähdyksestä
+jäykistyneen ja käyneen mykäksi. Päärn huomasi tai oikeastaan aavisti
+Miinan olevan nurkassa, sängyn ääressä.
+
+"Älä pelkää, Miina, minä olen", kuiskasi hän nurkkaan päin.
+
+"Kuka?" kuului sieltä sortunut ääni. "Etkö sinä minua tunne? Minä olen,
+Miina, minä!" sopersi ääni kysyjälle vastaan.
+
+Samassa koetteli Päärn kädellään pitkin permantoa, kunnes löysi
+lämpimän ruumiin, josta pari kertaa kuului heikko korina. Kun työläinen
+tunnusteli tuota lämpöistä, lihavaa olentoa, menivät hänen kätensä
+uudestaan nyrkkiin ja viha, joka täytti hänen rintansa, kiihotti häntä
+jälleen. Jättiläisen voimilla nosti hän sen maasta rintansa tasalle ja
+paiskasi hänet jälleen kuin jauhosäkin lattialle. Sitten koetteli hän
+jälleen lattiaa, kunnes löysi keppinsä akkunan alta. Nyt alkoi jälleen
+sataa iskuja -- kiivaita, armottomia iskuja. -- -- --
+
+"Päärn! Päärn!"
+
+Tuo huuto tuli kuin ahdistuksen murtamasta rinnasta. Sitten tunsi
+Päärn, kuinka joku tarttui hänen ojennettuun käsivarteensa ja kiskoi
+rajusti temmaten kepin hänen kädestään.
+
+"Taivaan isän tähden, Päärn! Oletko menettänyt järkesi?"
+
+Päärn ähkyi ja läähätti; hän ei saanut sanaa suustaan. Sitten hänet
+jälleen valtasi viha, hän aikoi taas karata uhrinsa kimppuun, mutta
+Miina tarttui koko voimallaan häneen kiinni ja huusi:
+
+"Päärn, aijotko ruveta murhamieheksi -- aijotko murhamieheksi!"
+
+Sana murhamies näytti hieman vaikuttavan. Hänen kätensä vaipuivat
+hervottomina alas. Hän antoi vetää itseänsä yhä etäämmälle yhä
+etäämmälle valkeasta kasasta, kunnes törmäsi Miinan sänkyä vastaan ja
+jäi istumaan sen reunalle.
+
+"Pyhä taivas, mitä nyt tehdään, mitä nyt tehdään?" hätäili vapiseva
+tyttö. "Herra opman!" lisäsi hän kovemmin, "herra opman, nouskaa ylös!"
+
+Kun lattialla lepäävästä olennosta ei kuulunut vähääkään ääntä, kun
+ei se tehnyt pienintäkään liikettä, tunsi Miina veren jähmettyvän
+suonissaan ja hän huudahti äärettömän tuskan vallassa:
+
+"Päärn, hän on kuollut!"
+
+Kesti kauvan ennenkun Päärn toipui sen verran, että huomasi ottaa
+tulta. Äänettömänä, sinertävän kalpeana katseli hän kynttilän valolla
+opmannin kasvoja. Ne olivat maassa, toinen poski kovasti vasten
+tiilikivistä lattiaa. Miina lankesi huokaillen opmannin viereen
+polvilleen, ravisti häntä, painoi korvansa hänen suunsa kohdalle ja
+laski kätensä hänen sydämmelleen. "Jumalan kiitos -- sydän lyö!" Hänen
+ruumiissaan ei myöskään huomattu minkäänlaista vikaa.
+
+"Kylmää vettä päähän!" kuiskasi Miina.
+
+"Ensin viemme hänet sänkyyn", vastasi Päärn.
+
+Hän nosti opmannin maasta, kantoi hänet ruokahuoneen ja salin läpi
+makuuhuoneeseen ja asetti hänet siellä vuoteelle. Miina kävi edellä ja
+näytti tulta. Sitten tuotiin kylmää vettä ja valettiin opmannin päätä.
+
+Vaikka saattoi olla kahden vaiheella, mistä isännöitsijä Winter oli
+enemmän kärsinyt, työmiehen iskuista vai alkoholista, niin kesti kauvan
+ennenkun hän rupesi vähän ymisemään ja suutaan liikuttamaan. Äkkiä
+avasi hän tulipunaiset, jäykät silmänsä. Sekavasti katseli hän ensin
+kattoon, sitten pitkin seiniä, kunnes hän vihdoin jäi tuijottamaan
+ensin Miinaan, vihdoin Päärnuun. Viimeksimainittua hän näytti
+säikähtävän.
+
+"Apuun! apuun!" äänsi hän heikosti kuin olisi rintaa painanut, sitten
+sulki hän jälleen silmänsä. Ei kestänyt kauvan, ennenkun hänen
+säännöllinen hengityksensä todisti, että hän oli nukkunut. -- -- --
+Miina ja Päärn istuivat vielä hetken hänen vieressään; sitten
+kun näkivät, että sikeää unta yhä kesti, lähtivät molemmat
+huoneesta. -- -- --
+
+"Päärn, mitä nyt?" kysyi Miina kyökissä. Hänen kasvonsa olivat
+kuolonkalpeat, hänen punaisilta huuliltaan oli joka veripisara kadonnut.
+
+Päärn vaikeni.
+
+"Mitä sinä oikeastaan täältä hait? Mistä sinä tulit, kuinka pääsit
+sisään? Mikä sinun oli mielessäsi?"
+
+"Näithän sinä jo, mitä varten tulin!" vastasi Päärn vihdoin kylmän,
+jäykän rauhallisena. "Tulin sisään akkunasta ja tarvitsithan sinä minun
+apuani. Kysy ennemmin, kuinka tuo toinen tänne sisään pääsi."
+
+"En minä tiedä!"
+
+Päärn otti kynttilän hellan nurkalta, meni ruokahuoneen ovelle ja alkoi
+tutkia sen lukkoa ja salpaa. Lukossa ei ollut avainta. Salpa roikkui
+ovipielessä. Nähtävästi olivat sen hennot osat jo ennen vialla, niin
+että ne vähällä työntämisellä saattoivat murtua.
+
+"Miksi et pannut ovea lukkoon?"
+
+"Olisin pannut, mutta en löytänyt avainta."
+
+"Eikös avain ole aina kyökin puolella?"
+
+"On."
+
+"Avain on sitten aikaisemmin viety pois ja salpa murrettu. -- -- --
+Minä luulen, että tuo tuolla oli ansainnut selkäsaunansa. -- -- -- Joko
+sinä nukuit, kun hän tuli?"
+
+"Olin juuri nukkua."
+
+"Noin vaatteissasi?"
+
+"Niin. Sinä tiedät, että pelkäsin tätä yötä."
+
+"Siihen sulla kylläkin oli syytä. Odota sinä hiiden hirtehinen, siellä!
+Vahinko, pahuus vieköön, etten sinulle enemmän antanut!"
+
+Ja jälleen välähti työmiehen silmissä tuo raivoisa, intohimoinen tuli.
+
+Miina painoi ristissä olevat kätensä hänen rintaansa vastaan ja katseli
+häntä rukoilevin silmin.
+
+"Vait, Päärn, vait! Sinä et saa täällä enää tehdä mitään! Sano
+ennemmin, mihin me nyt molemmat joudumme?"
+
+"Sinullahan ei ole mitään pelättävää", vastasi Päärn. "Ethän sinä ole
+mitään pahaa tehnyt. Minä varmaankin saan selkäsaunan, mutta mitä
+siitä! Ei se ole ensimmäinen kerta."
+
+Miinalle nousi vedet silmiin.
+
+"Olitko sinä sitä vailla?" nyyhkytti hän. "Sano, mistä tulit sille
+päälle, että yöllä tulit tänne ja aloit tuota hakata? Mikä paha henki
+sinut tänne toi?"
+
+Päärn katseli synkästi alas.
+
+"Mistä minä tiedän", virkkoi hän vihdoin. "Itse valitit helluntaina,
+että hän sinua käy ahdistamassa, kun on päissään ja sanoit, että
+hänellä piti tänään olla suuret juomingit. Noh, tuo pistätti minua ja
+minä tulin."
+
+"Hän voi nyt sinusta tehdä ryövärin ja murhamiehen, ja sinä joudut
+vihdoin vielä rautoihin!"
+
+Siihen ei Päärn osannut mitään sanoa.
+
+"Mutta neuvotelkaamme kuitenkin, mitä nyt pitäisi tehdä", sopersi Miina
+vavisten. "Mitä me huomenna sanomme?"
+
+"Sinä tulet pois täältä -- mitä muuta!" vastasi Päärn. "Ehkä hän sinut
+itsekin ajaa pois."
+
+"Mutta sinä?"
+
+"Noh minä! Saadaan nähdä, mitä minulle tehdään."
+
+"Ehkei hän tuntenutkaan sinua!" huomautti tyttö tarttuen kuin hukkuva
+olenkorteen.
+
+"Mutta kyllä hän sinulta tiedustelee, kuka olin."
+
+"Minä sanon, etten tiedä", virkkoi Miina äkkiä.
+
+Päärn katseli häntä kiitollisena, mutta pudisti päätään.
+
+"Se ei varmaankaan mitään auta", urisi hän. "Jos miehellä vielä
+vähänkin oli ymmärrystä, niin kyllä hän muistaa, kuka täällä oli, sillä
+näkihän tuo paholainen minut. Ja jos ei hän muista -- eihän vieras
+tänne voinut tulla, sinun pitää sittenkin tunnustaa, kuka täällä oli."
+
+"Mutta olisihan voinut olla varas."
+
+"Eihän ole mitään varastettu."
+
+"Mitä siitä, aikoi varastaa, mutta opman yllätti!"
+
+Miina oli unohtanut itkunsa, pyyhkinyt silmänsä ja hänen kasvonsa
+osottivat vain kiihkeätä ja huolellista miettimistä, kuinka pulmasta
+selviäisivät. Päärnun kohtalo häntä liikutti.
+
+"Mutta varas olisi lähtenyt pakoon eikä olisi ehtinyt ruveta isäntää
+pieksemään", sanoi nuori mies.
+
+"Noh, eivätkös varkaat karkaa kiinni! Varkaat voivat tappaakin -- etkö
+ole sitä kuullut! Olisi voinut tehdä vaikka opmannin ja minut kylmäksi!
+Ja hänellä olisi voinut olla tovereita ulkona."
+
+"Mutta minkätähden sitten olisivat jättäneet sinut eloon ja juosseet
+pois varastamatta nuppineulaakaan?" kysyi Päärn, ja vasten tahtoaankin
+täytyi hänen nauraa Miinan tuumille.
+
+"No minähän ajoin heidät menemään."
+
+"Kauhalla vai?"
+
+"Ei, hiilihangolla! Löin heitä hiilihangolla ja huusin kaikin voimin
+apua."
+
+"Kuka sen kuuli?"
+
+"Mitä siitä, vaikkei kuullut! Kaikki makasivat. Mutta murhamiehiä
+rupesi pelottamaan ja he läksivät pakoon."
+
+"Noh, saa nähdä, mitä huomenna kuuluu", virkkoi Päärn. "Kyllä hän pian
+sinulle sanoo, mitä hän muistaa. Sinun täytyy tietysti vielä jäädä
+tänne, muuten luulisi hän, että sinäkin olet syynalainen. Älä sure
+minun tähteni! Kyllä minä jaksan puolestani kärsiä. Ja jos ei muusta
+apua -- niin laittakoot vaikka haagioikeuteen. Mitä joku kymmenkunta
+lyöntiä miehessä vaikuttaa!"
+
+"Mutta ajattele, Päärn?" supatti Miina ja työnsi sulhastaan kylkeen.
+"Hän ehkei häpeän tähden uskalla kellekään puhuakaan asiasta, eikä
+meille mitään tehdä! Silloinhan tulisi tiedoksi, että hän yöllä minua
+ahdisti, repi säpin rikki ja sitten vielä sai työläiseltä selkäänsä.
+Etkö luule, että kaikki tuota nauraisivat."
+
+Tosiaankin -- tuossa puheessa saattoi olla perää! Päärn sen heti
+huomasi.
+
+"Tiedätkö?" kuiskasi hän vastaan. "Jos hän alkaa siitä puhua -- niin
+anna sinä hänelle niin suuta vasten ja uhkaa puhua toisille. Ehkä
+rupeaa pelkäämään."
+
+"Mutta kunhan hän vain ei kuolisi", huokaili Miina. "Taikka ehkä
+sairastuu pahasti."
+
+"En minä luule", rauhotti Päärn. "Päähän hän sai vain yhden ainoan
+kepin iskun -- muualle löin kepillä."
+
+Päivä alkoi valeta. Taivas oli vielä pilvinen, mutta sade oli
+tauvonnut. Harmaa valo kuumotti puutarhassa ja tunkeutui kyökin
+akkunastakin sisään.
+
+"Rupea lähtemään, ennenkun päivä nousee", lausui Miina Päärnulle.
+"Katso, ettei kukaan sinua näe moision läheisyydessä! -- -- -- Menet
+varmaankin taas puutarhan kautta?"
+
+"Niin sieltä pääsen suoraan puistoon", vastasi Päärn.
+
+Hän puristi tytön kättä, otti keppinsä lattialta ja kipusi akkunasta
+ulos. Tyttö katsoi hänen jälkeensä, kunnes hän katosi puutarhan
+pensaiden väliin. Syvästi huoaten veti Miina akkunan jälleen kiinni.
+
+Hän istui itkien jonkun aikaa sänkynsä reunalla, sitten pelko pakotti
+hänet vapisevin sydämmin katsomaan, kuinka opmannin laita oli.
+
+Hän saattoi rauhottua. Kuorsaaminen ilmotti hänelle jo ennakolta, että
+isäntä ainakin oli elossa. Kun Miina varpaillaan oli hiipinyt sängyn
+luo, näki hän nousevan auringon valossa hänen rauhallisesti makaavan.
+Tyttö kiskoi peitteen herran alta ja levitti sen hänen päälleen. Sitten
+hän lähti kyökkiin takaisin. Hän heittäytyi vuoteelleen, mutta ei
+voinut nukkua silmän täyttä. --
+
+Isännöitsijä Winterin sikeä uni kesti yhteen mittaan melkein puoleen
+päivään asti. Miina oli häntä pitkin aamua käynyt ovelta kurkistamassa,
+mutta aina oli tullut takaisin siinä rauhottavassa tiedossa, että hän
+makasi. Kun hän jälleen ilmaantui kello kahdentoista aikana, huomasi
+hän opmannin olevan hereillä ja katselevan kattoon kuin olisi jotakin
+itselleen selvitellyt.
+
+Tytön sydän alkoi kovasti sykkiä. "Jumala itse tietää, mitä nyt tulee!"
+Jo aikoi kääntyä ovelta takaisin, kun Winter koko lujalla, mutta
+oihkavalla äänellä häntä pari kertaa huusi.
+
+Astuessaan huoneeseen olivat Miinan kasvot kalpeat. Kun hän ei saanut
+ääntä suustaan, meni hän niin lähelle vuodetta, että Winter saattoi
+hänet nähdä.
+
+Opman silmäili häntä rauhattomasti vilkuvilla katseilla. Hän katseli
+häntä kiireestä kantapäähän lausumatta mustaa tai valkeaa. Hän oli
+selällään sängyssä; kun hän tahtoi kääntyä kylelleen, oihkasi hän
+tuskaisesti, jolloin hän irvisti ja ummisti silmänsä.
+
+"Minä olen hyvin kipeä", sanoi hän heikolla, käheällä äänellä. "Minun
+pääni on aivan haleta. Kasta liina etikkaan ja pane se pääni ympärille."
+
+Tyttö täytti heti käskyn. Hän kastoi pyyhkeen etikkaan ja sitoi sen
+taitavasti sairaan isännän pakottavaan päähän.
+
+"Anna minulle nyt lasi keltaista viinaa", käski opman. "Katso, pullo on
+varmaankin salin pöydällä."
+
+Pian täytti Miina tämänkin toivon. Isäntä joi lasin elähdyttävää
+juomaa, maiskutti suutaan ja joi sitten vielä toisen ryypyn. Ähkien
+vajosi hän jälleen vuoteelle.
+
+"Eikö herra opman tahdo syödä?" kysyi Miina hiljaa ja nöyrästi.
+
+Herra pudisti pahan tuulen näköisenä päätään.
+
+"Ei vielä!"
+
+Väkevä viina vaikutti lamauttavasti sairaaseen. Hänen silmänsä
+ummistuivat ja Miina huomasi, että hän uudestaan nukkui. Vasta tunnin
+perästä heräsi opman taas ja kutsui tyttöä. Hän tahtoi saada syödä
+jotakin hapanta -- "kurkkua tai silliä etikan ja sipulin kanssa, taikka
+mitä hyvään oikein hapanta -- -- --."
+
+Miina kantoi kaikkea, mitä vain talossa hapanta oli. Herra käski tuoda
+sängyn ääreen pienen pyöreän pöydän ja söi vuoteessa. Miinan piti
+syömisen aikana seisoa vieressä.
+
+Öisestä tapauksesta ei hän vielä virkkanut sanaakaan. Miinan sydän löi
+kovasti sitä odottaessaan. Eiköhän herra muistanut siitä mitään? Ehkä
+luuli hän juovuspäissään unta nähneensä? Voi kuitenkin, jos hän edes
+puhuisi, jos jotakin pyytäisi!
+
+Isäntä pyysi kyllä kohta jotakin, vaan ei puhunut sitä, jota Miina
+ajatteli; hän tahtoi syötyään saada sikarin. Miina toi. Jälleen
+laskeutuen tyynyille rupesi hän levollisesti polttamaan.
+
+Kun tyttö oli korjannut pöydän, aikoi hän lähteä huoneesta, mutta opman
+käski hänen jäämään. "No, nyt tulee!" ajatteli Miina ja hänestä tuntui
+kuin olisi sydän lyönyt kurkussa.
+
+"Käykö hän aina sinun luonasi makaamassa?" kysyi opman ja kiinnitti
+kiiltävät silmänsä erinomaisen kierosti katsellen säikähtyneeseen
+tyttöön.
+
+"Kuka?"
+
+"Völlamäen Päärn."
+
+Sen nimen kuullessaan tuntui tytöstä kuin olisi lattia hänen allaan
+liikkunut. Opman siis muisti kaikki.
+
+"Ei hän ole minun luonani milloinkaan maannut."
+
+"Ei milloinkaan?"
+
+"Ei tässä talossa."
+
+"Mutta viime yönä?"
+
+Miina ei tiennyt, mitä vastata. Pitikö hänen salata, valehdella vai
+puhua totta?
+
+"Ei hän viime yönäkään ollut minun luonani", virkkoi hän vihdoin.
+
+Opman katseli häntä kuin haukka.
+
+"Valehdellakin osaat", sanoi hän, ja ilkeät rypyt ilmaantuivat hänen
+suunsa ympärille. "Luuletko, etten tuntenut häntä? Seisoittehan
+molemmat tässä minun vuoteeni ääressä. Tahdoitte tappaa minut -- te
+molemmat!"
+
+Miina huomasi, että tässä ei olisi salaaminen eikä valehteleminen
+auttanut, ja päätti puhua kaikki aivan suoraan.
+
+"Päärn ei ollut minun luonani makaamassa, mutta hän tuli minulle apuun.
+Minä en siitä tiennyt mitään. Hän oli ollut puutarhassa piilossa. Kun
+herra opman pyrki luokseni, niin minä huusin ja hän hyppäsi kyökin
+akkunasta sisään ja tuli väliin. Päärn on minun sulhaseni."
+
+"Kuinka hän tiesi puutarhassa vartioida?"
+
+"Minä sanoin hänelle helluntai pyhinä, että opman pyrkii minua
+ahdistamaan, kun pää on täynnä ja että meillä on lauvantaina juomingit.
+Hän oli tullut katsomaan, mitä yöllä tapahtuu, ja näki kuinka opman
+yöllä mursi oven auki."
+
+"Mursin auki?"
+
+"No, miksi sitä sitten pitäisi sanoa? Olenhan nähnyt, että oven säppi
+on rikottu."
+
+"Sitä en minä ole tehnyt", huusi isäntä pyörittäen uhkamielisesti
+silmiään. "Minä työnsin ovea ja se avautui. Jospa ei säppi ollut oikein
+kiinni. Ja tahdoin kyökistä saada kylmää vettä -- minulla oli paha
+elämä."
+
+Miina huomasi, että opman jo oli ehtinyt asiaa miettiä ja tuumia,
+kuinka pelastaisi kunniansa. Nyt ehkä saattaisi vielä hyvä rohkeus
+jotakin auttaa.
+
+"Herra opmannilla oli huoneessaan kyllä kylmää vettä -- minä panin
+ennen makaamaan menoani pullon täyteen. Ja oven säppi oli murrettu --
+sen tiedän varmasti, sillä ennen se pysyi hyvästi kiinni. Opman on
+ottanut kyökin avaimenkin pois. Löysin sen opmannin kirjoituspöydältä
+tänään. -- -- -- Se ei kuuluisi kauniilta, jos puhuisin ihmisille, että
+opman öisin ahdistaa palvelustyttöään."
+
+"Uskaltaisitko valehdella? Eikö moisiossa ole vitsoja?"
+
+"Se ei ole valhe!"
+
+"No, saammehan nähdä, ketä uskotaan -- sinua vai minua!" huusi isäntä
+Winter.
+
+Kun opman sinisen savupilven varjossa veltolla, kivulloisella äänellä
+puheli, väijyi hänen katala katseensa yhtä mittaa tytön kalpeita
+kasvoja, joissa pelko ja säikähdys kuvastuivat. Tuo pelko näytti
+opmannia miellyttävän. Kiusatakseen tyttöä kuin kalaa ongessa, puhui
+hän hitaasti pitäen pitkiä väliaikoja, ja kun Miina teki lähtöä, käski
+hän hänen pysymään paikoillaan. Jokaisessa lauseessaan piili joku
+uhkaus.
+
+"Tuonko saan kiitokseksi siitä, että toimitin isällesi hyvän paikan!"
+alkoi hän uudestaan. "Siitä hyvästä lasket yöllä akkunasta sisään
+ryövärin, joka minut aikoo tappaa ja itse olet hänellä vielä apuna!
+Ihmettelen, että olen vielä hengissäkään! Hän löi minua kurikalla
+päähän ja kun olin pyörryksissä maassa, niin on hän koko ruumiini
+rikkonut. En voi kääntyä toiselle kylellenikään -- koko ruumis on kuin
+tulessa. Luulen, että monta kylkiluutakin on poikki. -- -- -- Tiedätkö,
+Miina, luulen, ettei Huntaugun Mihkel enää kauvan ole Ristmäen
+isäntänä. Siitä tulen minä pitämään huolta!"
+
+"Eihän isäni ole syypää tähän tapaukseen", vastasi tyttö.
+
+"Sinun isäsi on syypää siihen, että hänellä on niin eksynyt tytär.
+-- -- -- Ja kuka tietää, mitä sinulle ja tuolle ryövärille tehdään?"
+
+Winter isäntä nousi suurella vaivalla tyynyiltä puoleksi istumaan,
+antaakseen sanoilleen suurempaa painoa; hänen silmänsä pyörivät päässä,
+kun hän äkkiä huusi uhkaavalla äänellä:
+
+"Rautoihin joudutte molemmat! Autioon maahan te lähetetään elinajaksi!
+Niin totisesti kuin olen moision opman -- sen te saatte! Teidän pitää
+vielä minua oppia tuntemaan!"
+
+Kun hän sitten jälleen tuskaisen näköisenä ja ähkien vajosi
+vuoteelleen, huomasi hän mielihyväkseen, kuinka Miina uhkauksesta oli
+kuin jäykistynyt. Tytön suu liikkui kuin olisi tahtonut puhua, mutta
+sanaakaan ei tullut kuuluville.
+
+"Ennenkun teidät Siperiaan lähetetään", lisäsi opman tyynemmästi,
+"annetaan teidän tietysti kujajuoksussa saada viisi- tai kuusisataa
+lyöntiä ja seista jonkun päivän kaakinpuussa. Sellaisille suurille
+pahantekijöille kuin te olette annetaan aina tuollainen rangaistus --
+se on vanhastaan tietty."
+
+"Eikö -- herra opman -- voisi meille -- antaa anteeksi", lausui tyttö
+värisevin huulin.
+
+Opman, joka oli pannut sikarin pois, hieroi peitteen alla käsiään.
+
+"Oletko hulluksi tullut! Minä antaisin tappaa itseni ja soisin
+murhamiehelle anteeksi! Rukoilkaa ennemmin Jumalaa, että hän armahtaisi
+sielujanne! Sillä voihan tapahtua, että te kuudensadan lyönnin asemesta
+saatte tuhat; sitten ei teistä jää muuta jälelle kuin kaksi veristä
+lihamöhkälettä."
+
+Tuon uhkauksen lausuttuaan nousivat varmaan opmannille itselleenkin
+karvat pystyyn. Hän ei siis ihmetellyt, että tyttö oli käynyt aivan
+puhumattomaksi ja häntä se huvitti.
+
+"Herra opman -- voisitte ehkä sentään meille -- antaa armoa", rukoili
+Miina sydäntä liikuttavalla nöyryydellä; hän oli vähällä laskeutua
+polvilleen kovan kiusaajansa eteen.
+
+"Ei", huusi tämä ankarasti. "Jo huomenna sidotaan teidän kätenne selän
+taa ja teidät viedään haakenrihteriin; sieltä lähetetään raudoissa
+vankikyydillä kaupunkiin. -- -- -- Nyt voit mennä! Tunnin perästä
+tahdon saada puolista."
+
+Kun Miina oli mennyt, koetti Winter nousta ylös. Mutta se onnistui
+hänelle vasta suuren vaivan ja huokailemisen perästä. Hänestä tuntui
+todellakin kuin olisi ruumiinsa ollut tulessa; selkä oli niin hellä,
+ettei voinut sormillaan koskea; joka liike tuotti tuskaa. Ja kun hän
+vihdoin seisoi selkä kumarassa, tuntui kuin olisi hänen päässään
+ruvennut suhisemaan; koko huone pyöri hänen silmissään ja korvat
+soivat. Joka askeleella hän voivotti.
+
+Hitaasti, askel askeleelta siirtyi hän makuukamarista saliin. Siellä
+riippui tuo suuri peili nurkassa, jonka edessä hän viime yönä oli niin
+huolellisesti itseään tutkinut. Nyt hän jälleen asettui sen eteen.
+
+Ensisti koetteli hän pääkuortaan. Minkälainen muhku niskassa! Ja
+kuinka kipeä! Hirmuvärinä puistatti häntä: olihan hän päässyt melkein
+surman suusta. Kuinka helposti tuollainen isku, kohdatessa paljasta
+päälakea, olisi voinut viedä ihmiseltä hengen! -- -- -- Kun hän sitten
+astui lähemmä peiliä tarkemmin tutkimaan muotoansa, täytyi hänen
+säikähdyksestä ja vihasta melkein huutaa. Hänen silmänsä ympäristö
+oli tumman sininen; huomenna muuttuu tuo väri viheriäiseksi ja sitten
+keltaiseksi. Jumalan tähden, niinkuin juoppo, joka oli juossut päänsä
+seinään ja kapakassa saanut selkäänsä! -- -- -- Vihaisesti pudisti
+opman nyrkkiään ja ajatteli kauheata murhamiestä.
+
+Nyt alkoi hän tutkia ruumista. Pantuaan oven lukkoon, otti hän paidan
+yltään. Karvaiselta, tumman punaiselta rinnaltaan ei hän löytänyt
+mitään väkivallan merkkejä. Mutta peilissä nähdäkseen pakottavaa
+selkäänsä, täytyi hänen kiertää ruumistaan, ja se teki kauhean kipeää.
+Ja mitä hän vihdoin selässään huomasi. Punaisia, ajettuneita naarmuja
+pitkin ja poikki ihon ja parissa kohden oli nahka sininen kuin
+padanpohja. Todellakin niinkuin työläisen, joka tuli moision tallista!
+Vihan vimma vapisutti taas opmannia. Nyt hän näytti peilille molempia
+nyrkkejään. "Odota sinä, hirtehinen", näytti hän lausuvan, "kyllä me
+sinun selkäsi vielä kauniimmaksi maalaamme!"
+
+Ähkien hän pani paidan ylleen, otti kaapista pullon ja maiskutti
+suutaan. Mutta perinpohjainen pään parantaminen alkoi vasta sitten,
+kun puolinen höyrysi pöydällä. Hän antoi kantaa itselleen pehmeän
+nojatuolin pöydän ääreen, asettaa tyynyn selän taakse ja jalkojen
+alle rahin. Lämpimässä aamutakissa hän siinä istui ja koetti syömällä
+ja juomalla parantaa väkivallan jälkiä. Miinan piti häntä hoidella
+kuin sairasta ainakin, antaa hänelle soppaa, paistia, täyttää hänen
+pikarinsa ja kohentaa tyynyä selän takana. Sen ohella tuntui Miinasta
+kuin olisi hänen pitänyt kiveä pehmittää. Mutta isäntä, joka tämän
+hyvästi huomasi, ajatteli itsekseen: "Sinä olet minulla kuin silakka
+vartaassa!"
+
+Syötyään tunsi herra Winter huojennusta koko ruumiissaan ja unohti
+pakottavan selkänsä ja päänsä. Tämän tähden alkoi hän puhua Miinan
+kanssa melkeinpä lempeällä äänellä.
+
+"Sinä rukoilet minulta armoa", alkoi hän. "Niin, jos vain tietäisin,
+että sinä mielesi parannat ja rupeat ymmärtäväiseksi palvelustytöksi,
+niin voisi siitä ehkä vielä puhua." -- -- --
+
+"Mitä minun pitäisi tehdä?" kysyi Miina hiljaa.
+
+"Minä ehkä sitten helpottaisin sinun rangaistuksesi", puhui opman
+edelleen, ottamatta huomioon tytön kysymystä, "minä en laittaisi
+Siperiaan, en panisi sinua juoksemaan ja isäsi voisi jäädä Ristmäen
+isännäksi. -- -- -- Mutta sinähän olet uppiniskainen."
+
+"En, herra opman, minä en ole uppiniskainen! Minä palvelisin herra
+opmannia uskollisesti ja tekisin kaikki, mitä minulle käsketään."
+
+"Soo! Saa nähdä!"
+
+"Herra opman antaa siis anteeksi?"
+
+"Saamme nähdä, saamme nähdä!" sanoi Winter.
+
+"Mutta herra opmannin ei pidä ainoastaan minulle antaa anteeksi --
+Päärnun tarvitsisi myös saada anteeksi."
+
+"Ohoo -- vai tuolle hirtehiselle armoa!"
+
+"Niin! Mitä minä muutoin siitä hyödyn, jos minua yksin armahdetaan?"
+
+"Onko hän sinulle sitten niin kallis?"
+
+"Onhan hän minun sulhaseni."
+
+"Noh, voisithan minuakin vähän hyvänä pitää", virkkoi opman, vilkaisten
+tyttöön konjakkipullon takaa. "Sitten voisimme jonkun sanan puhua sinun
+sulhasesikin armahtamisesta."
+
+Miina vaikeni. Hänessä alkoi mieletön viha kiehua. Hänen teki mielensä
+karata kiusaajansa kimppuun ja tuhota hänet. Winter piti tuota
+äänettömyyttä miettimisenä ja oli tyytyväinen.
+
+"Saamme nähdä, saamme nähdä", toisti hän nousten hitaasti ylös ja
+mennen makuukamariin, sillä hän tunsi jälleen tarvitsevansa lepoa.
+"Saamme nähdä, kuinka asiat käyvät! Pidä mielessäsi, että olen hyvä
+mies, mutta ainoastaan sitä kohtaan, joka minua oikein ymmärtää
+palvella -- -- --."
+
+Opman heräsi unesta vasta myöhään illalla. Tyhjä vatsa oli hänet
+herättänyt. Hän huomasi ruokahuoneessa illallispöydän olevan valmiina.
+Istuen sinne tunsi hän jo koko lailla vironneensa. Päätä ei pakottanut
+enää ja selkääkin saattoi jo vapaammin liikuttaa. Hyvä ruokahalu ja
+vielä suurempi jano oli hänellä asettuessaan pidoista yli jääneiden
+ruokien ja juomien ääreen. Syötyään alkoi hän salissa polttaa sikaria
+ja virkistääkseen sairasta selkäänsä hiljakseen kävellä edes takaisin
+pitkin lattiaa. Vähän väliä joi hän lasin olutta. Kun hän päivällä oli
+ottanut hyvät unet, vietti hän tällä tavoin aikaansa puoleen yöhön.
+Tytön oli hän jo vähää ennen laskenut maata.
+
+Kello löi juuri kaksitoista, kun opman kerrassaan jäi ajatuksissaan
+seisomaan keskelle huonetta, katsoi nauraen maahan ja alkoi
+hieroa leukaansa. Hän näytti tuumaavan jotakin. Sitten astui hän
+ruokahuoneeseen ja jäi siellä kuuntelemaan kyökin oven taakse.
+
+Kyökissä oli kaikki hiljaista.
+
+Opman koetteli kädellään lukkoa ja väänsi avainta. Ovi aukesi.
+
+"Ahaa!" ajatteli isäntä.
+
+Hän astui sisään.
+
+"Miina!" huusi hän hiljaa ja lempeästi, lähestyen pimeässä erityistä
+nurkkaa.
+
+Vastausta ei kuulunut. Hän tuli tytön sängyn luo, koetteli sitä
+kädellään ja kääntyi takaisin. Vuode oli tyhjä. --
+
+Hän haki ruokahuoneesta palavan kynttilän, katseli sillä joka nurkan ja
+hänen täytyi nyt uskoa, että tyttöä todellakaan ei ollut huoneessa. Hän
+koetteli ulko-ovea. Se oli lukossa, avain pois ovelta. -- -- --
+
+Ääretön viha väänsi opmannin kasvoja. Hän oli niin suuttunut, että
+vapisi. -- -- -- Tuohan oli petosta, valhetta, ilmiantamista --
+pilkkaa! Häntä pidettiin narrina! -- -- --
+
+Mutta samassa valtasi hänet toinen tunne -- pelko. Hän silmäili
+pelokkaana ympäri kyökkiä, katsoi akkunaa ja näki, että toinen haka
+oli auki. Äkkiä pani hän sen kiinni, koetteli vielä ulko-ovea, oliko
+se todellakin lukossa ja pakeni sitten huoneeseensa. Sanomaton kauhu
+valtasi hänet.
+
+"Ehkä tulee tänä yönä takaisin ja tekee todellakin minut kylmäksi!"
+ajatteli hän. "Minkätähden oli akkunan haka auki ja minkätähden oli
+tyttö kadonnut? Se ei merkitse hyvää. Onhan tuon miehen väkivaltainen
+luonto tunnettu."
+
+Ja herra opman joutui sellaisen kauhun valtaan, että hän vavisten
+juoksi makuuhuoneeseensa. Mutta sielläkään hän ei kauvemmin saanut
+rauhaa. Hän rupesi tutkimaan akkunoita joka huoneessa, olivatko ne
+kiinni ja vihdoin nouti latingissa olevan metsästyspyssynsä konttorista
+makuuhuoneeseensa. Mennessään sänkyyn jätti hän kynttilän palamaan ja
+asetti pyssyn niin, että se heti tarpeen vaatiessa olisi ollut käsillä.
+-- -- --
+
+Unesta ei sinä yönä tullut paljon mitään. Kolme kertaa kävi hän
+kyökissä katsomassa, oliko Miina takaisin tullut. Ei! Vasta päivän
+koitteessa vaipui kiusaantunut miesparka tunniksi uneen.
+
+Kun hän aamulla astui kyökkiin oli tyttö siellä ahkerassa toimessa.
+
+"Missä olit yötä?"
+
+"Aittamiehen luona."
+
+"Minkätähden?"
+
+Liekehtivä puna nousi Miinan poskille. Hän ei vastannut.
+
+"Miksi et ollut kotona!" ärjyi opman kauhean vihaisena.
+
+"Minä pelkäsin!"
+
+Kaksi kovaa lyöntiä sai tyttö vasten suuta, niin että nenästä alkoi
+veri juosta. -- -- -- Opman pyörähti ympäri ja meni ulos kyökin ovesta.
+
+Noin puolen tunnin perästä tuli hän jälleen kotiin ja kutsui tytön
+huoneeseen.
+
+"Lähde paikalla talliin -- vahti jo odottaa! -- -- -- Sinun toverisi
+viedään kädet sidottuina haakenrihterin luo!"
+
+
+
+
+19.
+
+KELLÄ VALTA, SILLÄ OIKEUS.
+
+
+Lähteissään kyökistä oli opman Winter suoraa päätä mennyt "ylös".
+(Sanalla "ylös" tarkotettiin tavallisesti herrasväen rakennusta.)
+Hänen käyntinsä oli jo aivan varma ja liikkeet joustavat, sillä
+selkää, vaikka kyllä vielä hellä, ei enää pakottanut ja kuhmu päässä
+ei myöskään enää kovin vaivannut. Mutta vaikka tuska olisikin ollut
+suuri -- niin ei hän olisi sitä näyttänyt moision pihassa, jossa
+ihmisiä liikkui. Asiahan tuli tietoon syyllisten rankaisemisesta, jos
+eivät siitä jo itse olleet puhuneet, ja opmannin piti pelastaakseen
+kunniaansa näyttää, että vaikka hän oli työläiseltä saanut selkäänsä,
+niin ei kuitenkaan niin paljon, että se antaisi aihetta suurempaan
+vahingon iloon. Hän kyllä tiesi varsin hyvin, ettei talonpojalla ollut
+lähimmäisen rakkautta, jos moision käskynhaltijalle jokin onnettomuus
+tapahtui.
+
+Mutta heti muuttui opmannin terveyden tila, kun hän pääsi paronin
+kirjoitushuoneeseen. Mies, oli aivan murtunut ruumiin ja sielun
+puolesta, oli viallinen. Hänellä tuskin enää oli henkeä jälellä
+ja sekin vähä oli joka hetki menemässä. -- -- -- Hän ei ensinkään
+erehtynyt, kun luuli täällä löytävänsä myötätuntoisuutta.
+
+"Jumalan tähden, Winter, mikä teitä vaivaa?" huudahti vanha saksa heti
+huomatessaan opmannin armottoman ulkomuodon, hänen sinertävät silmänsä
+ja käyristyneen vartalonsa.
+
+Huolimatta aikaisesta aamuhetkestä olivat isä ja poika kelpo
+maanviljelijöinä jo ylhäällä ja tutkivat kirjoitushuoneessa jotakin
+peltokarttaa.
+
+Isännöitsijä ojensihe ja astui pari askelta lähemmä, antaakseen
+herrojen huomata ontumistaan ja virkkoi.
+
+"Mikä minua vaivaa, herra paroni? Eivätkös ihmiset ole aivan hukassa!
+Ei paroni vielä tiedäkään, että toissa yönä olin aivan ryövärien
+käsissä -- omissa huoneissani ryövärien käsissä!" lisäsi hän painavasti.
+
+"Mitä minä kuulen?"
+
+"Ei paljon puuttunut, etten jo henkeäni heittänyt! Koko eilisen päivän
+makasin suurissa tuskissa sängyssä, minun ei käynyt syöntinikään, ja
+nytkin vielä tuntuu kuin pitäisi siihen paikkaan kaatua. -- -- --
+Herrat lupaavat, että nojaudun tuoliin."
+
+Paroni Herbert toi omalla kädellään sairaalle tuolin ja tuki häntä
+käsivarresta, kun hän rupesi istumaan. Onneton kiitti häntä syvästi
+liikutettuna.
+
+Kului joku aika ähkimisessä, ennenkun Winter saattoi ruveta kertomaan
+kolkkoa tapausta.
+
+Hän, opman Winter, oli jo aikoja huomannut, että hänen uuden
+palvelustyttönsä luona oli käynyt poikia yöllä. Hän ei ollut sitä
+tahtonut uskoa, sillä hän oli pitänyt Miinaa siveänä tyttönä ja tämä
+oli tiennyt, ettei hän sellaista kelvottomuutta huoneissaan sallinut.
+Ei hän ollutkaan ketään tavannut tytön luona, sillä tyttö, kun oli
+kuullut opmannin yöllä tulevan, oli laskenut pojat ulos ovesta tai
+akkunasta. Mutta toissa yönä oli hän kuullut, kuinka joku oli kyökin
+akkunasta kiivennyt sisään. Opman oli vaatinut päästä kyökkiin, mutta
+ei laskettu. Poika ja tyttö olivat vain pilkallisesti nauraneet. Vielä
+kerran oli hän vaatinut oven avaamista. Ei tullut mitään! Nyt oli hän
+olallaan työntänyt ovea, jota heikko salpa oli kiinni pitänyt. Kaikki
+oli ollut pimeää.
+
+"Miina, sinun luonasi on joku poika!" oli opman huutanut.
+
+"On kyllä", oli tyttö vastannut häpeämättömän rohkeasti.
+
+"Sinä tiedät, etten minä suvaitse poikia huoneissani! Se on suuri synti
+ja häpeä!"
+
+"Kyllä minä sinulle näytän, mikä on synti ja häpeä!" oli sitten miehen
+äänellä huudettu pimeydestä ja samassa oli hänen päähänsä sattunut
+hirveä isku, ei hän tiennyt lyötiinkö häntä kivellä vai seipäällä,
+josta hän heti meni tainnuksiin. Hän oli vain vielä kuullut, kuinka
+tyttö oli sanonut: "Anna hänelle hyvästi, Päärn!" sitten oli hän mennyt
+tiedottomaksi. -- -- --
+
+"Sehän on kuulumatonta!" huusi vanhempi paroni silmiään pyörittäen.
+
+Herbertkin pudisti totisena päätään.
+
+Kun hän seuraavana aamuna oli toipunut -- kertoi opman edelleen -- oli
+hän löytänyt itsensä sängystä -- koko ruumis kuin nyletty ja survottu.
+He olivat varmaankin häntä maassa jalkoineen tallanneet ja haloilla
+rusikoineet, sillä koko hänen selkänsä oli musta ja ajettunut. Eivätkö
+herrat tahtoneet nähdä hänen selkäänsä?
+
+Eivät tahtoneet -- uskoivat muutenkin.
+
+"Ja tuota hirveätä tapausta tulette nyt vasta ilmoittamaan?" huusi
+vanha paroni vihasta kiihtyneenä.
+
+"Olin, niinkuin sanoin, eilen koko päivän sängyssä", vastasi Winter.
+
+"Mikä Päärn se oli?"
+
+"Kuka muu kuin Vôllamäen!"
+
+"Uudentuvan päiväläinen?"
+
+"Se sama!"
+
+"Oo, tuon murhamiehen minä tunnen!" huusi vanha paroni. "Ei ole
+ensimmäinen kerta, kun se mies tappelee." Ja hän selitti pojalle, mitä
+hän jo ennen tiesi Päärnun väkivaltaisista töistä. Herbert huomasi,
+että heillä oli oikean ryöväripäällikön kanssa tekemistä.
+
+"Häntä pitää nyt kerran oikein tuntuvasti opettaa", lausui vanha
+paroni. "Hän näkyy olevan parantumaton." -- -- --
+
+"Herbert, ole niin hyvä ja kirjoita kanne haagioikeuteen! Vaadi
+molemmille kovinta rangaistusta!"
+
+"Molemmille?" kysyi nuori paroni. "Lähetämmekö tytönkin oikeuteen?"
+
+"Miksi emme?"
+
+"Heillehän siellä annetaan ruumiinrangaistusta -- ehkä tytön voisi
+siitä vapauttaa?" huomautti Herbert äänellä, josta kuului tyyntä
+vastustusta.
+
+"Jälleen uutta!" nauroi vanha paroni. "Tahdotko väkisin antaa ihmisten
+joutua hukkaan? Sinuunkin näkyy tuo uudenaikainen hentomielisyys
+vaikuttaneen -- sehän on nyt muodissa -- mutta siihen eivät moision
+isännät taivu."
+
+"Tytön asian voisi moision poliisikin suorittaa", ehdotti vanhan
+paronin ihmeeksi itse rikoksen kallis uhri. "Kun hän on minun
+palvelijani ja nainen, niin annan hänelle puolen syytä anteeksi, jos
+herrat paronit suostuvat."
+
+Päätettiin, että Miina oli rangaistava moisiossa, mutta Päärn
+haagioikeudessa. Tytölle annettavat lyönnit määrättiin nuoren paronin
+pyynnöstä ainoastaan kahdeksaksitoista.
+
+Herbert ei sittenkään vielä ollut oikein tyytyväinen tytön
+rangaistukseen, mutta kun hän ajatteli rikoksen suuruutta -- Miinahan
+oli muiden muassa poikia yllyttänyt lyömään -- niin hän vihdoin
+rauhotti itseänsä. "Sellaista julkeutta ei Juliettekaan voisi jättää
+rankaisematta", hän ehkä ajatteli. Nyt hän isän käskystä kirjoitti
+Päärnun rikoksesta kannekirjan haagioikeuteen; opman moision poliisina
+ja päällekantajana pani myös nimensä alle. Kunnan vanhimman piti kirjan
+ja miehen kanssa seuraavana aamuna varhain lähteä haagioikeuteen.
+Nyt oli asia toimitettu ja herra Winter kannekirja ja tytön
+pieksättämislupa kädessä lähti ontuen menemään. Mutta moision pihassa
+oli hän jälleen suora ja terve mies. -- -- --
+
+Voi, teitä viisaat ja oikeat tuomarit tuolla "ylhäällä"! Teille ei
+kummallekaan tullut mieleen tutkia asiaa syytettyjenkin puolelta.
+Heidän syyllisyytensähän jo siitä selvisi, että heidän päällensä
+kannettiin! Talonpoika on aina syyllinen ja moision isäntä oikeassa.
+Sentähden ei huomenna haagituomarikaan kysy mitään syytteenalaiselta
+-- moision herran kirjeessä selitetään kaikki. Jos syytteenalaiset
+kertoisivat asian toisella tavalla kuin kirjeessä on, niin he
+valehtelisivat, nuo kurjat! -- -- --
+
+Keväinen aamu oli ihmeen kaunis. Kastepisarat kimmelsivät vaalean
+viheriällä nurmella, aurinko levitti kultaista loistoaan yli maan ja
+metsän ja linnut lauloivat kilvassa. Siintävä ilma henki rauhaa, iloa
+ja viehätystä; kaikki tuntui riemuitsevan.
+
+Tänä kauniina aamuna annettiin moision tallissa syyttömälle ihmiselle
+verinen selkäsauna. Pian alkoivat vitsat vinkua, sydäntä särkevät
+hätähuudot häiritsivät kukoistavan luonnon pyhää rauhaa ja punainen,
+kuuma veri sai oikeudenjakajan mielen tyydytetyksi.
+
+Sillä Winter isäntä itse on rangaistusta katsomassa ja lyöntejä
+lukemassa. -- Tallissa ovat penkki ja vitsakimppu valmiina. Penkin
+vieressä on vanha pytty, jossa sakeaa sekaista vettä. Vanha, tuskaisen
+näköinen, tukeva vahti odottaa kärsimättömänä, että tyttö lopettaisi
+itkunsa ja heittäytyisi penkille. Hän ottaa vitsat käteen ja koettelee
+niitä ilmassa heiluttaen. Winter isäntä nojautuu tallin ovipieleen ja
+hänkin odottaa kiiltävin silmin, ilkeä piirre suun ympärillä.
+
+"Anna kuivalta -- sitten suolavettä päälle", urisee hän vahtimiehelle.
+"Joutuin penkille!" karjuu hän kääntyen tytön puoleen.
+
+Vahti tarttuu tyttöön, heittää hänet penkille ja paljastaa hänet.
+Armottomat lyönnit tekevät valkean ihon pian tummaksi ja yhä
+tummemmaksi, kunnes se käy hikiseksi ja kuumaksi ja vihdoin veriseksi.
+Ja joka lyönnin perästä kuuluu vapisevasta ruumiista sydäntä viiltävä
+kiljahdus, jota kuullessaan linnut vaikenevat säikähdyksestä ja
+lähtevät pyristen lentoon. -- -- --
+
+Opman lukee lyönnit. Niitä piti olla kahdeksantoista. Mutta
+kahdeksantoista on jo täysi, vaan opman ei huuda, että riittää.
+Rangaistuksen alainen itse ei tiedä, kuinka monta lyöntiä hänen pitää
+saada, vahti ei tiedä, kuinka paljon hänen pitää antaa -- mutta opman
+seisoo ja vaikenee -- vaikenee yhä vielä, kunnes kahdeksastatoista on
+tullut kolmekymmentä. Vähän enemmän ei ole vahingoksi. Ihmisethän ovat
+niin hukassa.
+
+"Kyllä!" huutaa hän vihdoin, ei helpotuksesta huoahtaen, vaan
+kärsimättömästi. "Jää penkille paikoillesi!" karjuu hän tuskissaan
+kiemurtavalle tytölle.
+
+Vahti tietää, mitä hänen nyt pitää tehdä. "Verinen iho on valettava,
+ettei liha mene hukkaan", niinkuin kansan pilkallinen sananlasku
+kuuluu. Hän ottaa rätin pytyn päältä ja heittää veden tytön veriseen
+selkään. Hurja huuto kuuluu tytön suusta; hän karkaa ylös penkiltä,
+niinkuin olisi hänen koko ruumiinsa tulessa. -- -- --
+
+Vesi, jolla hänen haavojaan pestiin, oli silakan suolavettä.
+-- -- -- Herra paroni ja opman tiesivät, mikä oli talonpojan iholle
+terveellistä. --
+
+Ei kukaan ollut huomannut, että tuo huvittava näytelmä oli vielä yhden
+henkilön puoleensa vetänyt. Tallin toisesta ovesta oli kupias hiipinyt
+sisään, jäänyt soimen taakse seisomaan ja ilkkuvin katsein tarkastanut
+vahdin työtä loppuun asti. "Tuossa nyt on se ylpeä, nenäkäs tyttö, joka
+minut rohkeni luotaan karkottaa!" ajatteli hän silmät kiiluvina ja suu
+irvessä. Hän tahtoi sen huutaa niin kovalla äänellä, että tyttö sen
+olisi kuullut, mutta pelkäsi opmannia. Kohta, kun opman katosi tallin
+ovelta, astui hän käännellen ja väännellen itseään piilopaikastaan
+esille ja jäi seisomaan nyyhkivän tytön eteen, joka vavisten järjesti
+vaatteitaan.
+
+"Neiti sai kaiketi ensimmäisen kerran tallissa opetusta", alkoi Prits
+hävyttömästi pilkaten.
+
+Tyttö ei katsokaan häneen.
+
+"Kyllä oli kamala ulvominen! Minunkin kävi mieleni pahaksi. Mutta mikä
+sinun kasvoissasi on? Kuka sinua tuohon on raapinut?"
+
+Miinan poski oli opmannin lyönnistä turvonnut, hänen toinen silmänsä
+punainen kuin paise.
+
+"Katso", pilkkaa armoton mies edelleen, "jos olisit tullut kupiaan
+rouvaksi, niin et olisi tuollaiseen häpeään joutunut. Nyt olisit
+kunnioitettava vaimo, johon kukaan ei uskaltaisi koskea."
+
+Miina kääntää hänelle sanaa lausumatta selkänsä ja tekee lähtöä. Mutta
+tuo korska äänettömyys kiihdyttää ilkeää ihmistä. Hän puristaa raa'asti
+tytön veristä ihoa ja kysyy:
+
+"Ottiko kipeää? Puhu toki!"
+
+Nyt kääntyy Miina ja sylkäsee häntä suoraan silmiin.
+
+Ilkeä kirous kuuluu kupiaan hammasten välistä, hänen nyrkkinsä kohoaa
+lyödäkseen, mutta vanha vahti, joka tuon kaiken on nähnyt, astuu
+kiireesti väliin.
+
+"Jätä tyttö rauhaan", hän urisee. "Eikö hän jo ole saanut osaansa, vai
+mitä?"
+
+"Mitä se sinuun kuuluu?" huutaa kupias.
+
+"Mitä sinä tytöstä tahdot?" vastaa pahan näköinen ukko, jolla kuitenkin
+vielä on oikeudentuntoa sydämmessä. "Onko tuo nyt miehen työtä, ruveta
+rangaistua ihmistä vielä pilkkaamaan?"
+
+Ja antaen Miinan edellään astua, lähtee hän tallista, mutta Prits
+seuraa kiroillen hiukan matkaa perässä. Sitten nähtyään vanhan paronin
+seisovan moision pihassa, kääntyy hän äkkiä syrjään.
+
+Tiellä opmannin asuntoon päin tulee palvelustyttö Mai Miinaa vastaan.
+Tämä ei tahdo häntä ensin tunteakaan. Miinan kasvot ovat opmannin
+lyönnistä ja itkusta aivan turvonneet.
+
+"Miina!" huutaa Mai vihdoin säikähtäen. Miina tarttuu hänen käteensä ja
+vetää hänet mukanaan. Hän on löytänyt ihmisen, jolle saattaa valittaa
+hätäänsä. He menevät moision puistoon, istuvat suuren lehmuksen alle
+penkille ja Miina kertoo tytölle onnettomuutensa.
+
+Mai kuunteli ristissä käsin. Hänen kauniit siniset silmänsä, valkeat
+raittiit kasvonsa katselevat myötätuntoisina itkevää kertojaa.
+
+"Tiedätkö", virkkoi hän vihdoin, "tuon kerron Tohverille ja tämä puhuu
+kouluneidille. Hän on hyvin armas saksa. Kyllä sitten kouluneiti ottaa
+nuoren herran tilille! Nuori herra on hänen peräänsä kuin hullu.
+-- -- -- Se kyllä ei enää sinua auta", lisäsi hän, "mutta opman
+otetaan lujille. Mokomakin, hävytön valehtelija!"
+
+"Minusta ei ole väliä", nyyhkyttää Miina. "Mutta Jumala tietää, mitä
+Päärnulle tehdään! Opman sanoi, että hän kädet sidottuna viedään
+haagioikeuteen, siellä pannaan rautoihin ja piestään kujajuoksussa. Ja
+sitten laitetaan elinkaudeksi autioon maahan!"
+
+"Milloin hän sinne viedään?"
+
+"Hän varmaankin jo on viety", vastasi Miina, joka ei tiedä, että Päärn
+vasta huomen aamuna sinne viedään.
+
+Mai koettaa lohduttaa onnetonta. "Onko sitä kuultu, että ihmistä, joka
+ei ole ketään tappanut eikä kenenkään huonetta polttanut, lähetetään
+autioon maahan! Opman on varmaankin sanonut sen vain pelottaakseen
+sinua." -- -- -- Silloin Miinakin onnekseen muistaa, että opman
+hänetkin oli uhannut laittaa haagioikeuteen ja Siperiaan, vaikka häntä
+nyt vain moision tallissa rangaistiin. Tuo häntä vähän rauhottaa
+Päärnun kohtaloa ajatellessaan.
+
+Tytöt eroavat pian, sillä Mai pelkää rouvan häntä odottavan.
+
+"Et suinkaan sinä tuollaisen luo enää jää?" kysyy hän vielä Miinalta.
+
+Tämä pudistaa kiivaasti päätään.
+
+"En, suoraan menen kylään, -- pankoon pahakseen tai ei", vastaa hän.
+"Isä tulkoon noutamaan kirstuni."
+
+"Vahinko, ettei kouluneiti ole tänään kotona", valitti Mai. "Läksi Ada
+neidin kanssa eilen kaupunkiin. Mutta kohta, kun hän illalla tulee,
+laitan Tohverin hänen luokseen. Jos Päärnkin vielä on vaarassa, niin
+saa ehkä avun."
+
+Mai kiirehti päärakennusta kohti, mutta Miina astui hitaasti ja
+vaivaloisesti liikkuen, puiston läpi. Siitä joutuu hän kylään päin
+vievälle tielle. Hänellä on tuskin neljä virstaa käytävänä, mutta hän
+on melkein pari tuntia tiellä ja kun hän vihdoin pääsee Ristmäelle, on
+hän niin väsynyt, että tuskin jaksaa nostaa jalkaansa yli kynnyksen.
+Itkien heittäytyy hän säikähtyneen äidin syliin ja huutaa:
+
+"Teidän uusi talonne on kallis. Vertakin siitä vaaditaan. Minä tein,
+mitä voin. Anna minun nyt vähän levätä!" -- -- --
+
+Seuraavan päivän iltana on Uudentuvan mökissä jälleen suuri selän
+voiteleminen. Kahdeksankymmentä kepinlyöntiä paljaalle iholle ei ole
+leikintekoa, se kaataa tukevammatkin miehet kuin Völlamäen Päärn
+pariksi päiväksi vuoteelle. Sidotuin käsin, niinkuin joku ryöväri
+tai murhamies -- niin oli opmannin kova käsky -- vietiin hän kunnan
+vanhimman saattamana haagioikeuteen, siellä täytyi hänen kuulla itseään
+haukuttavan häpeämättömäksi valehtelijaksi ja kurjaksi tappelijaksi ja
+sitten vastaanpanematta penkillä kärsiä armoton rangaistus. Nyt voiteli
+hellä äiti jälleen veriseksi lyötyä selkää väkevällä viinalla ja sekaan
+tippuvilla kyyneleillään ja antoi pojalle hyviä neuvoja, kuinka ihmisen
+pitää moision herroja vastaan aina olla alamainen ja varovainen, jos ei
+tahdo menettää terveyttään ja elämäänsä.
+
+"Muista isääsi, poikani, muista isääsi!"
+
+Mutta muistiko hän?
+
+
+
+
+20.
+
+UUTTA LAKIA TUTKITAAN EDELLEEN.
+
+
+Uudentuvan Jyri tapasi pyhäpäivänä, 25:nä toukokuuta Juurun kirkolla
+jälleen sukulaisensa, Mahtran kunnan vanhimman ja taas kääntyi puhe
+uuteen lakiin.
+
+Sepän Antsilla oli Jyrille paljonkin puhumista. Hänellä oli jälleen
+ollut Mahtran opmannin kanssa asiasta sananvaihto ja kaupungissa oli
+hän myöskin käynyt kysymässä neuvoa tutulta kauppamieheltä, joka oli
+saanut opetusta kolmessa kielessä.
+
+"Läksin pyhien jälestä moisioon opmannilta ohria vaihtamaan", kertoi
+Ants Jyrille kirkkopihassa hauskan päärynäpuun alla. "Vein hänelle
+suuria ohria ja otin häneltä maaohria sijaan." Olemme juuri asiaa
+toimittamassa, kun opman samassa virkkaa:
+
+"Kuule Ants! Minkätähden sinä helluntaipyhinä kirkkoherralle väärin
+selitit uutta lakia?"
+
+"Kuinka minä väärin selitin?"
+
+"Noh, sinä olit sanonut, että sen, jolla on yhdeksän tiinaa peltomaata,
+tulee tehdä 250 hevospäivää ja 250 miespäivää eikä muita päiviä ole
+yhtään. Sitä juttua puhutaan nyt koko maakunnassa." Minä vastasin:
+
+"En minä kirkkoherralle mitään selittänyt -- kävin itse kirkkoherralta
+selitystä pyytämässä, ja kirkkoherra sanoi mitä lakikirjan 127
+pykälässä asiasta puhutaan."
+
+"Ants, Ants", vastaa opman minulle, "älä rupea omaa nahkaasi
+kauppaamaan! On niitä voimakkaimpiakin miehiä kuin sinä. Kirkkoherra
+on sanonut, että sinä olit lakia niin selittänyt, ettei aputöitä enää
+olisi; tiedätkö Ants, jos nyt lähdet oikeuteen, niin uppoat kuin
+veteen! Niin sanoi Paunkylän herra. Tiedäthän itsekin, että Paunkylän
+herra nyt Triigin virkaa hoitaa haagituomarina. Kyllä hän tietää, mitä
+sinulle tekee."
+
+"Huomasin kyllä, että hän minua rupesi pelottelemaan", puhui Ants
+Tertsius edelleen, "mutta olenko minä sitten niin arka mies, että
+heti häntä jalkain välissä vannon? -- -- Jo seuraavana päivänä läksin
+kaupunkiin. Lakikirja tietysti mukana. Luulin että sieltä jostain
+saisin venäjänkielisen kirjan, mutta en mistään."
+
+"Mistä sinä sitä kävit kysymässä?"
+
+"Maa-oikeudesta. Ei laskettu puheillekaan! Kaikki oikeusherrat ovat
+moision isäntiä -- tekevät, mitä tahtovat. Yksi ärjyi: 'Sinä oinas,
+ethän osaa valtakunnan kieltä lukeakaan, mitä sinä venäjänkielisellä
+kirjalla teet?' -- -- -- Läksin sitten lainauskassan palvelijalta
+neuvoa kysymään. Se oli myös vähän ylpeä herra. Vastasi ottavansa
+vain moision isäntiä puheilleen. -- -- -- Eipä ollut sitten muuta
+kuin läksin omakielisine kirjoineni kauppiaan luo."
+
+"No, mitä hän sanoi?"
+
+Ants pudisti katkerasti päätään.
+
+"Ei juuri mitään! Tuo mies teki niinkuin olisin pyytänyt häntä
+varastamaan tai varkautta suojelemaan. -- -- -- Otan lakikirjan esille
+ja pyydän, että hän minulle selittäisi, mitä 127 pykälässä orjuudesta
+sanotaan. Hän vastaa:
+
+"Vie pois! En minä tahdo loppuijälläni rautoja kantaa! En minä tohdi
+sinulle puhua yhtään sanaa!"
+
+"No noh, tämähän on keisarin laki, miksi ei siitä siis tohdi puhua?"
+
+"Jumalan tähden, ei sanaakaan! Suworowhan on kovasti kieltänyt, että
+jos koulunkäynyt mies sitä kirjaa kansalle alkaa selittää, niin hän
+saa olla raudoissa elinikänsä. Älä sinä koeta ketään saada itsellesi
+selittämään tuota kirjaa".[13]
+
+"Ja silleen asia sitten jäikin?" kysyi Jyri.
+
+"No niin! Tulin kaupungista niine hyvineni takaisin."
+
+"Eikös ole paholainen irti!" sadatteli Uudentuvan perheenmies pettyneen
+näköisenä. "Laki on, mutta selitystä ei saa miltään puolelta! Juuri
+kuin olisi joku salainen asia!"
+
+"Niin, niin", heilutti Ants päätään. "Saksojen käsi on raskas."
+
+"No, mikä sitten nyt neuvoksi? Mitä Mahtran miehet ajattelevat?"
+
+"Minut on kutsuttu maanantaiksi moisioon -- herra on siellä", vastasi
+Sepän isäntä. "Saa nähdä, mitä hän sanoo. Miehet tahtovat vaatia uusia
+kontrahteja ja nyt ennen kaikkea päästä vapaaksi sonnanvedosta. Tulevat
+varmaankin tänä iltana minun luokseni jälleen ja tahtovat neuvotella."
+
+Uudentuvan perheenmies katseli miettien maahan.
+
+"Tiedätkö Ants", virkkoi hän sitten päätään nostaen. "Ota minut mukaasi
+vankkureillesi ja vie Mahtraan! Minä tahtoisin kaikin mokomin saada
+tietää, mitä teidän saksa huomenna sanoo. Huominen päivä menee kyllä
+taas hukkaan, mutta tuollaisessa säkissä eläminen ei myöskään ole
+mitään kehuttavaa!"
+
+"Mielelläni", vastasi Sepän isäntä. "Vankkureissa on kyllä tilaa --
+olen vain nuoremman pojan kanssa kirkossa."
+
+Jyri antoi äitinsä yksin ajaa hevosella kotiin ja lähti Antsin kanssa
+Mahtraan. Huomenna aikoi hän sieltä jalkaisin palata kotiin.
+
+Illalla tuli kunnan vanhimman luo hyvä joukko isäntiä koolle. Sekä
+heidän muotonsa että puheensa ilmaisivat jotakin synkkää ja kovaa
+uhkamielisyyttä. He kaikki olivat kauvan mietittyään itsekseen
+päättäneet torjua luonnostaan lihaan ja vereen juurtunutta orjallista
+pelkoa, ja astua saksojen kanssa mies miestä vastaan taistelemaan
+oikeuksiensa puolesta -- itsepäisesti, järkähtämättömästi. Ja tuon
+rohkeutensa, lujuutensa ja kovuutensa perustivat he siihen tietoon,
+että laki on heidän puolellaan. Ei kukaan, ei saksakaan ollut
+selittänyt, että se olisi heitä vastaan, ja kun ei se ollut heitä
+vastaan, täytyi sen olla heidän puolellaan. Mutta kaikkia vastustivat
+saksat, vai soisivat he milloinkaan talonpojille hyvää!
+
+Ei mitään uutta itse lakiin nähden neuvottelussa tuotu kuuluville.
+Varmasti päätettiin, että kaikki vastustaisivat sonnanvetoa.
+Osottaakseen tuntuvammin tuota vastustusta moision isännille, aikoivat
+kaikki huomenna yhdessä kunnan miehen kanssa lähteä isännän puheille.
+Mutta vanha arkuus palasi jälleen yön aikana, sillä kun Sepän Ants
+huomen aamuna teki lähtöä, seurasi häntä ainoastaan seitsemän isäntää.
+Kiihkeänä jäi Uudentuvan Jyri odottamaan heidän takaisintuloaan. --
+
+Konstantin von Helffreich, Mahtran ja Piiumetsän herra, otti ainoastaan
+kunnan vanhimman puheilleen, kun hän vain tätä yksin oli kutsunutkin;
+toiset miehet jäivät moision pihaan odottamaan, mitä sanomia Ants
+heille toisi. Vähällä oli, etteivät hekin sisälle pyrkineet.
+
+Sepän isäntä tapasi kirjoitushuoneessa moision herran ja opman
+Rosenbergin. Herra von Helffreichille näytti aika olevan kallis,
+sillä hän ryhtyi heti asiaan ja koetti mahdollisimman lyhyesti ja
+kiireellisesti selittää ajatuksiaan.
+
+"Opman on sanonut minulle, että perheenmiehet ovat vaatineet uusia
+kontrahteja", alkoi hän. "Mitä uusia kontrahteja te vaaditte?
+Niitä voitte vasta sitten saada, kun maat ovat mitatut ja
+arvioidut." -- -- --
+
+Kunnan mies koetti saada sananvuoroa, mutta herra ei antanut.
+
+"Vait, nyt puhun minä!" lausui hän kulmiaan rypistäen. "Sinä, Ants,
+olet joka paikassa selittänyt, ettei aputöitä enää ole, ja olet saanut
+toisetkin sitä uskomaan. Johan kerran olette vastaankin panneet ja
+jättäneet aputyöt tekemättä. Onneksi maksoitte päivät jälleen takaisin,
+sillä suuri erehdys on se, mitä sinä itse uskot ja toisille opetat.
+Kaikki orjuus jää vielä ennalleen, kunnes maat ovat mitatut. -- -- --"
+
+"Mutta onhan ilmotettu, kunnioitettava herra, että uusi laki jo on
+voimassa, eikä siinä enää ole aputekoja", rohkeni Ants sittenkin
+väittää.
+
+"Ei ole ihme, jos toiset miehet ovat tyhmiä tomppeleita", vastasi
+moision isäntä, "mutta että sinä, Ants, joka osaat lukea ja tahdot olla
+kunnan vanhin, olet yhtä tuhma ja vielä rupeat toisten kiihottajaksi,
+sitä en olisi uskonut! Tänäkin päivänä olet joukon miehiä tuonut
+mukanasi. Sinä tietysti heitä kiihotit. Mitä he tuolla pihassa
+oikeastaan tahtovat?"
+
+"En minä ole heitä kiihottanut, kunnioitettava herra, he kaikki tulivat
+itse", vastasi Sepän Ants. "Ja mitä he tahtovat? Eikös herrat kysyisi
+heiltä itseltään!"
+
+"Minulla ei ole aikaa -- pitää heti lähteä", vastasi herra von
+Helffreich, raputtaen kärsimättömästi sormillaan pöytää. "Sano sinä
+minulle, mitä heillä jälleen tänä päivänä on mielessä -- ovatko
+ainoastaan uudet kontrahdit, vai vielä jotakin muuta?"
+
+"Tahtovat saada huojennusta sonnanvedosta", vastasi Ants, "ja tietysti
+uusia kontrahteja myöskin."
+
+"Ja sinä itse? Mitä sinä toivoisit?"
+
+"Minä! Noh, eivät helpotukset minullekaan pahaa tekisi."
+
+Moision herra nousi ylös ja astui Antsin eteen.
+
+"Huomaa nyt, mitä minä sinulle sanon ja sano sinä se toisillekin.
+Kaikki orjuus jää Mahtran moisiossa entiselleen, kunnes teille
+annetaan käsky, että tulette uusia kontrahteja tekemään. Teidän ei
+varmaankaan tarvitse kauvan odottaa, sillä toivon, että meidän maat jo
+Jaakonpäiväksi tulevat mitatuiksi. -- -- -- Jos teillä vielä muuta on
+sanomista niin puhukaa opmannille; minun pitää lähteä."
+
+Hän kääntyi Rosenbergin puoleen puhuen saksaa; tämä kiirehti ovesta
+ulos ja huusi ajajaa, joka pihassa jalotteli hevosia. Sitten ajettiin
+vaunut rappusten eteen. Hän ei ottanut enää huomioonsa kunnan vanhinta,
+eikä ulkona lakittomin päin seisovia miehiä. Kiireesti astui hän
+vaunuihin, antoi isännöitsijälle vielä joitakin määräyksiä ja ajoi pois.
+
+Sepän Ants oli sillä välin tullut miesten joukkoon ja opman lähti
+takaisin huoneeseen.
+
+"Aina sama asia -- tee niin tai näin", lausui Ants perheenmiehille. "Ei
+tahdota tietääkään uusista kontrahdeista; orjuus jää yhä orjuudeksi."
+
+"Mitä hän sanoi sonnanvedosta?" kysyi Arusepän isäntä.
+
+"Meidän pitää ajaa, mitä muuta!"
+
+"Rahan edestä vai?"
+
+"Vai rahan edestä!" nauroi Ants katkerasti. "Jos kivet moision
+pihassa olisivat rahoja, niin silloin ehkä annettaisi. Aputeot jäävät
+aputeoiksi, sonnanveto sonnanvedoksi. Se oli hänen viimeinen sanansa,
+jonka minun piti teille ilmottaa."
+
+"Se on vasten lakia!" huusi Tillin Otto kiivaasti. "Me emme luovu
+oikeudestamme, jonka keisari on meille antanut!"
+
+"Ennemmin luovun paikastani ja kuolen nälkään", selitti Adran Hindrek.
+
+"Ja minä! Ja minä!" lisättiin siihen, sillä Hindrek oli puhunut kuin
+kaikkein puolesta.
+
+"Mene sinä, Ants, sisälle ja sano opmannille, että me emme tule sontaa
+ajamaan", ehdotti Pärtlen isäntä.
+
+"Niin mene!" käskivät toisetkin. "Vaikka pää menisi, niin tahdomme
+saada oikeutta!"
+
+Uhkamielinen lujuus kaikui miesten sanoissa ja tuo lujuus ilmeni myös
+heidän vakavissa, rohkeissa kasvoissaan.
+
+"Eikö kukaan teistä tahdo lähteä sonnanajoon?" kysyi kunnan
+vanhin, jota nähtävästi miesten päättäväisyys miellytti, mutta
+joka varovaisuudesta tahtoi saada tietää, oliko heidän päätöksensä
+yksimielinen.
+
+Kaikki vakuuttivat vielä yhdestä suusta, etteivät mene sonnanajoon. Nyt
+lähti Ants Tertsius sisälle opmannin luo.
+
+Isännöitsijä Rosenberg, keski-ikäinen, suurikasvuinen, punottava mies,
+istui pöydän takana ja sulki kirjoja, joita herra siellä ollessaan oli
+katsonut ja jättänyt pöydälle levälleen.
+
+"Noh, mitä vielä?" hän kysyi kääntämättä katsettaan tulijaan.
+
+"Miehet käskevät sanomaan, että he ennen luopuvat tuloistaan ja
+kuolevat nälkään kuin vasten oikeutta tulevat ajamaan moision sontaa",
+vastasi kunnan vanhin.
+
+"Ovatko tulleet hulluiksi? Etkö sanonut heille, mitä herra juuri puhui?"
+
+"Sanoin kyllä."
+
+"Ja tahtovat sittenkin tehdä lakon sonnanvedosta."
+
+"Niin."
+
+Opman kiirehti ovesta ulos.
+
+"Miehet, tulkaa tänne!"
+
+Hitaasti alkoivat miehet puutarhan puolelta lähestyä päärakennusta.
+Opman saattoi jo heidän kasvoistaan huomata, ettei Sepän Ants ollut
+liiotellut, he olivat kaikki synkän, vihaisen totisia.
+
+"Tuletteko sonnanajoon, vai ei?" karjui opman ovelta.
+
+"Emme tule!" vastasi jokainen.
+
+Isännöitsijä kääntyi ja meni takaisin huoneeseen, kutsuen kunnan
+vanhimman jälleen puheilleen.
+
+"Tuo on kaikki sinun, pahuuksen työtäsi!" huusi hän Antsille. "Sinä
+olet heitä uskotellut, ettei aputöitä enää ole ja nyt näet, mitä
+hedelmiä sinun kiihotuksesi tuottaa! -- -- -- Seiso siellä ja odota!"
+
+Itse alkoi hän pöydän takana kiireesti kirjoittaa. Kirjoitti suurilla
+kirjaimilla saksankielisen kirjeen täyteen, käänsi kokoon, pani kirjeen
+koteloon ja lakalla sinetillä kiinni. Vihdoin osote päälle.
+
+"Mene ja vie tuo kirje huomenna haakenrihterille", sanoi hän kunnan
+vanhimmalle.
+
+Antsin valtasi salainen pelko. Siinä oli varmaankin kanne häntä
+vastaan, että hän toisille oli lakia selittänyt! Ja nyt hän myös
+muistaa opmannin uhkauksen: "Jos nyt lähdet oikeuteen, niin hukut kuin
+veteen."
+
+"En minä lähde", vastaa hän estellen, "laittakaa minun työläiseni, hän
+kyllä osaa käydä!"
+
+"Vait! Sinä lähdet itse!" ärjyi opman. "Mutta et ainoastaan sinä, nuo
+seitsemän perheenmiestä, jotka eivät tahdo ajaa sontaa, lähtevät myös;
+anna heille heti käsky!"
+
+Ants koettaa pyytää sovintoa.
+
+"Opman herra kirjoitti varmaan tuon uuden lain tähden haagituomarille?
+Se ei olisi ollut tarpeellista, sillä jos minä ensin teen kaikki
+vanhat työt, niin nuo toisetkin tekevät! Ja jos herra opman pyyttää
+oikeuteen kaikki tuolla ulkona olevat miehet, niin olisi parempi, että
+kysyttäisiin kaikilta Mahtran miehiltä, tahtovatko ajaa sontaa, vai ei.
+Jos ei kukaan tahdo, niin pitää kaikki pyyttää oikeuteen."
+
+Opman ajattelee tuota ehdotusta ja huomaa sen järkeväksi. Niin
+todellakin: pitää ensin saada tietää, mitä toiset perheenmiehet
+arvelevat; vastaanpanijat voivat sitten kaikki yhdessä mennä oikeuteen.
+
+"No hyvä", sanoo hän kääntyen Antsin puoleen heittäen kannekirjan
+jälleen pöydälle, "tiedusta siis kaikilta tarkasti, mitä sonnanvedosta
+ovat päättäneet, ja tule sitten ilmoittamaan minulle tai laita sana
+työläiselläsi!"
+
+Nyt lähti Ants Tertsius Mahtran opmannin luota. "Teidät käskettiin
+huomenna haagioikeuteen", virkkoi kunnan vanhin ulkona miehille, "mutta
+minä pyysin, että pitäisi ensin kysyä toistenkin perheenmiesten mieltä,
+sitten voivat kaikki yhdessä mennä oikeuteen. Niin päätettiin. Saa
+nähdä, mitä toiset arvelevat."
+
+Antsille tuli opmannin käskyyn nähden pieni erehdys, josta oli paha
+seuraus. Rosenberg oli vaatinut, että kunnan vanhimman piti jo tänään
+tai huomenna tuoda tietoja asiasta, jotta jo huomenna 27 p. toukokuuta
+olisivat voineet mennä haagioikeuteen. Mutta Ants arveli, ettei opman
+enää tarkottanut huomista päivää, vaan odottaa ensin tietoja ja määrää
+uuden oikeuteen menopäivän. Mutta sittenkin aikoi Ants huolellisena
+ja tunnollisena kunnan vanhimpana heti täyttää opmannin käskyn; vaan
+kotiin tullessaan sai hän kuulla, että hänen paras lehmänsä oli
+laitumella tullut sairaaksi. Siinä parannuspuuhassa kului häneltä niin
+aika, ettei enää voinut toisia miehiä lähteä tutkimaan.
+
+Niin tapahtui, että opman, joka kantajana tahtoi itsekin olla läsnä
+oikeudessa, seuraavana aamuna ilman kunnan vanhimman tietoja ajoi
+haagioikeuteen. Tietysti ei hän siellä tavannut kunnan vanhinta eikä
+muitakaan perheenmiehiä ja suuttuneena palasi hän sieltä takaisin.
+Sekä hän että haagituomari pitivät tuota poisjäämistä, sekä kunnan
+vanhimman, että toisten miesten ilkimielisenä vastustamisena. --
+
+Synkän näköisinä olivat miehet lähteneet moisiosta kylään. Sana
+haagioikeus painoi raskaasti heidän mieliään. Sittenkin pysyivät he
+lujina päätöksessään, etteivät menisi moisioon sonnanajoon -- tulkoon,
+mitä tulee! --
+
+Tuon Mahtran miesten päätöksen vei Uudentuvan Jyri ainoana uutisena
+illalla kotiin.
+
+Tuskin oli kylässä saatu kuulla, että Jyri oli Mahtrasta kotiin tullut,
+kun monta perheenmiestä ilmaantui Uudelletuvalle kuulemaan Jyriltä
+uutisia. Olihan heilläkin sonnanajo käsissä ja kesä ja syksy täynnä
+masentavia velvollisuuksia oli edessä. Vapautusta, vapautusta huokaili
+joka henki ja jos ei vapautumistakaan, niin edes vähänkin helpompaa
+hengittämistä.
+
+
+
+
+21.
+
+MURHENÄYTELMÄ ALKAA.
+
+
+Seuraavina päivinä päättivät paroni Heideggin moision perheenmiehet,
+etteivät tekisi apupäiviä. He luulivat, että moision isäntä niitä
+vaatii ilman minkäänmoista oikeutta. Näin ajatteli kansa melkein koko
+kuvernementissä, ja missä ei aputöitä ruvettu julkisesti vastaan
+torjumaan, siellä pelättiin vain haagioikeutta ja kovaa rankaisemista.
+Mutta Harjumaalla, varsinkin Kosen kihlakunnassa, jossa orjuus oli
+kova ja talonpoikain köyhyys suuri, alettiin joka puolella julkisesti
+vastustamaan aputöitä. Ennen kaikkia ei menty tekemään moision
+sonnanvetopäiviä.
+
+Sentähden pyysivät Kosen pitäjän moision herrat sotaväkeä avukseen
+ja haagituomarille huomautettiin, että tämän piti verisillä
+rangaistuksilla pakottaa vastaanpanijoita noudattamaan käskyä.
+Rangaistuspaikaksi oli valittu haagituomarin, herra von Hagemeisterin
+Habaja niminen moisio Kosen pitäjässä. Sinne kutsuttiin koolle
+kaikista kunnista ne miehet, jotka aputekoja vastustivat, ja armoton
+piekseminen alkoi sotamiesten avulla. Rumpujen päristessä ja torvien
+soidessa ajettiin rahvas sinne kokoon ja vastustavia kunnan miehiä ja
+talonpoikia rangaistiin kaikkein nähden. Mutta kansan vakaumus, että
+siltä vasten lakia vaadittiin aputekoja, oli niin luja, niin syvästi
+mieliin juurtunut, että miehet urhoollisina kuin marttyyrit kärsivät
+hirmuisen rangaistuksen.
+
+Monesta paikasta Viron maalta olivat talonpojat, jotka samassa etsivät
+selvyyttä, käyneet Tallinnassa senaikaisen siviilikuvernöörin, herra
+von Grünewaldin luona valittamassa aputekojen tähden; mutta he eivät
+sielläkään saaneet odotettua oikeutta ja kääntyivät surullisina
+takaisin kotiin, sanoen: "Eikös kuvernööri ole samanlainen moision
+isäntä kuin toisetkin saksat, ei hänkään meille hyvää suo!"
+
+Koko erehdykseen oli todellakin suureksi osaksi syynä 127 pykälä
+uudessa talonpoikain laissa, jossa todellakaan ei ollut mainittu
+aputekoja. Osaksi lain puutteellinen selittäminen ylempien puolelta,
+osaksi myös talonpoikain väärinkäsitys olivat syynä siihen, ettei niitä
+asetuksen kohtia, jotka vähänkin selvyyttä olisivat antaneet, tarkasti
+otettu huomioon. Niin seisoi lain 31 pykälässä: "Talonpoikain maita
+ruvetaan heti tämän lakikirjan ilmestyttyä mittaamaan, jonka jälkeen
+rajat määrätään"; 32 pykälässä: "Talon maiden mittaus ja rajojen
+merkitseminen pitää 10 vuoden perästä tämän lakikirjan julkaisemisen
+jälkeen olla lopetettu kaikissa moisioissa"; sitten 33 pykälässä: "Niin
+kauvan kuin mittaus ja rajamerkkien paneminen kestää, ovat talon maat
+talonpojilla vero- tai työvuokralla niinkuin laki 9 päivältä Kesäkuuta
+1846 säätää", ja vihdoin 35 pykälässä: "Niin pian kun jossakin
+moisiossa talon maiden mittaus ja rajain pyykitys on lopetettu ja
+oikeudessa vahvistettu, _aletaan noudattamaan seuraavia asetuksia_."
+
+Lain selittäjät eivät varmaankaan panneet näihin kohtiin tarpeellista
+huomiota, eivätkä sitä tehneet myöskään talonpojat, joiden ymmärtämistä
+vielä haittasi huono lukemisen taito. Mutta niinkuin sanottu oli 127
+pykäläkin vaillinainen ja erehdyttävä, kun ei siinä ollut mainittuna
+aputekoja. Ainoastaan lakikirjan mukana seuranneessa työverokontrahdin
+kaavassa, jossa oli lueteltu vuokraajan velvollisuudet, seisoi jotakin
+aputeoista; siellä oli sanottu, että "vuokraajan pitää moision herralle
+tehdä ja maksaa: 1) työpäivät; 2) _apupäivät_; 3) maksaa viljalla
+tai muulla tavalla pienet moision veromaksut." Tässäkään ei ollut
+nimitetty, kuinka paljon apupäiviä kustakin talosta piti tehdä; se jäi
+siis moision isännän ja talonpojan vastaisen suostumuksen varaan.
+
+Talonpojille ei sitäkään selitetty kaikissa moisioissa, että uusi laki
+heti mittauksen jälkeen piti astuman voimaan, vaan sanottiin, että
+asiat olisivat entisellään vielä kymmenen vuotta, vaikka se aika oli
+määrätty viimeiseksi, jona työ piti olla lopullisesti suoritettu koko
+kuvernementissa.
+
+Ei ollut siis ihme, että kaikki epäselvyys ja vaillinaisuus itse laissa
+ja sen selittämisessä kansalle, joka niin kauvan ja suurella kiihkolla
+oli helpotuksia odottanut, synnyttivät selkkauksia.
+
+Mahtrassa tapahtui seuraavaa:
+
+Torstai aamuna, 29 p. toukokuuta 1858 ilmaantui moision kupias kylään
+ja antoi kunnan vanhimmalle haagituomarin puolelta käskyn, lähteä
+seuraavana aamuna, kello 7 Habajan moisioon kaikkein perheenmiesten
+kanssa. "Sinä Ants", lisäsi hän, "tulet huomenna varhain moisioon ja
+istut opmannin viereen vankkureille, toiset miehet menkööt suoraan suon
+kautta."
+
+"Mitä sinne Habajalle sitten mennään?" kysyi kunnan vanhin.
+
+"En minä tiedä", vastasi kupias.
+
+Ants tietysti aavisti, ettei se hyvää tietänyt, vaikk'ei hän tiennyt,
+että haagituomari Mahtran miehiä jo toissa päivänä turhaan oli
+odottanut oikeuteen.
+
+Seuraavana aamuna aikaiseen alkoi perheenmiehiä kokoontua Sepän taloon.
+He tahtoivat vielä isännän kanssa neuvotella lähdöstään. Joku oli jo
+huhupuheiden mukaan kuullut, että Kosen pitäjään oli tullut joukko
+sotaväkeä ja että haagituomari Habajalla oli aputöitä vastustavia
+talonpoikia piiskuuttanut.
+
+Miehiä oli jo iso joukko talon veräjällä, kun kunnan vanhin ilmaantui
+heidän joukkoonsa.
+
+"Noh, mitä arvelet, lähdemmekö vai ei?" kysyivät miehet. "Eihän
+haagituomarin käskylle vastaan tohdi panna, mutta varmaa on, että
+siellä saamme selkäämme, jos tahdomme vaatia oikeuksiamme."
+
+Ei kunnan vanhinkaan tiennyt parempaa neuvoa.
+
+"Tahdotteko siis yhä vielä vaatia oikeuksianne?" kysyi hän.
+
+"Tietysti", oli vastaus. "Sillä kun alistuisimme, mikä meidän sitten
+olisi edessä? Keisari on meille antanut oikeuksia, saksat eivät niitä
+meille soisi -- pitääkö meidän sitä sitten ristissä käsin katsella?"
+
+"Noh, sitten pitää meidän myöskin haagioikeudessa ottaa selkäämme",
+huomautti kunnan vanhin.
+
+Kun neuvottelemista tällä tavoin yhä kesti, astui samassa eräs
+punasepelinen tyttö miesten joukkoon ja kysyi kunnan vanhinta.
+
+"Onko tuo Habajan ihmisiä?" lausui Ants Tertsius nähdessään tytön.
+"Miina, mitä sinä meillä asioitset?"
+
+Tyttö oli tullut suurella kiireellä, sillä hän oli kovin hengästynyt.
+Hänen punottavat, hikiset kasvonsa ja rauhattomasti vilkkuvat silmänsä
+osottivat, että hän oli kiihtyneessä mielentilassa.
+
+"On juuri teille asiaa", vastasi hän tuntien kunnan vanhimman. "Isäntä
+laittoi teille tuttavuuden vuoksi sanan, etteivät teidän miehet tulisi
+Habajalle; teitähän on jo tänä päivänä sinne kutsuttu -- -- --."
+
+"Soo! Mikä siellä sitten on?"
+
+"Oh, sinä taivainen isä, kuka sitä kaikkia saattaa puhua!" huusi
+tyttö kostein silmin ja vavisten. "Siellä juoksee verta, että koirat
+voivat latkia. Sotamiehiä pyssyineen kaikki paikat täynnä --
+600 miestä! -- -- --"
+
+Mahtran miehet katselivat totisina toisiaan; yhä lähemmäksi
+kokoonnuttiin kauhistuneen tytön ympärille.
+
+"Puhu, Miina, puhu!"
+
+"Eikös haagiherra rankaise niiden kuntien miehiä, jotka eivät tahdo
+tehdä aputöitä", kertoi Habajan sanansaattaja edelleen. "Eilen oli
+jo monesta kunnasta ihmisiä sinne ajettu. Moision pihassa pantiin
+sotamiehet piirittämään talonpoikia. Lyötiin rumpuja ja torviin
+puhallettiin, että kuului monen virstan päähän. Sitten vietiin
+kaikista ensin meidän kunnan vanhin oikeustupaan ja kysyttiin häneltä:
+'Vannotko sen vanhan lain mukaan, joka neljäkymmentä vuotta sitten
+annettiin'.[14] Kunnan vanhin oli vastannut: 'En vanno!' Heti oli
+häneltä kiskastu raha rinnasta pois, pantu mies rautoihin ja heitetty
+lattian alla olevaan kellariin. Sitten kutsuttu jälleen viisi kunnan
+vanhinta eteen ja kysytty taas jokaiselta: 'Vannotteko sen lain
+mukaan, joka neljäkymmentä vuotta sitten annettiin?' Hekin vastasivat,
+etteivät vanno. Jälleen revitty rahat rinnasta, pantu kädet rautoihin
+ja ajettu miehet kellariin. Nyt viety kirkon isäntä, Poe Jaan, oikeuden
+eteen. Kysytty jälleen, alistutko vanhaan lakiin? 'En alistu!' Heti
+tuotiin mies ulos kartanolle. Sielläpä oli jo penkki valmiina. Kaksi
+sotamiestä seisoivat kummallakin puolen vitsat kädessä. Poe Jaan
+sidottiin penkkiin ja piiskaaminen alkoi. Näin omilla silmilläni tuon
+kauhean tapauksen. Kun sotamiehet rupesivat kaikin voiminsa lyömään,
+pantiin rummut pärisemään ja musikantit soittamaan ja kylän kansa
+katsoi päältä. Kun viisikymmentä lyöntiä oli annettu, laskettiin mies
+irti ja kysyttiin taas: 'Vannotko vanhan lain mukaan?' Jaan nosti
+päätä, puristi hampaat yhteen ja sanoi 'En vanno!' -- -- -- Uudestaan
+sidottiin raukka penkkiin ja annettiin jälleen viisikymmentä lyöntiä.
+Taas päristettiin rumpua ja puhallettiin torviin. Sitten kysyttiin
+vielä kerran, vannooko. 'En vanno!' Kolmannen kerran temmattiin mies
+penkille ja lisättiin vielä kymmenen lyöntiä, päästettiin jälleen
+penkistä irti ja käskettiin alistumaan. Mutta Jaan huusi -- kasvot
+keltaiset kuin kuolleella ja verisenä kuin teuraseläin: 'En alistu!
+Piestäköön minut vaikka kappaleiksi, se kappalekin, johon suu jää,
+huutaa vielä: 'En alistu!" -- -- --
+
+Pelko ja kauhistus täytti Mahtran miesten mielet; mutta sittenkin he
+ihmettelivät urhoollisen miehen lujuutta:
+
+"Ajatelkaa, minkälainen mies!" huusi Matsin isäntä. "Ottaa sata
+kymmenen lyöntiä, eikä sittenkään vielä alistu!"
+
+"Kyllä hän siis tiesi, niinkuin mekin, että laki on hänen puolellaan",
+huomautti Reinun isäntä.
+
+"Sitten annettiin Jaan olla", kertoi Miina edelleen, "ja otettiin
+toiset miehet käsille. Mutta Jaanin kauhea piekseminen oli toisia
+niin hirvittänyt, että kaikki alistuivat. Heidät oli kaikki pantu
+oikeustuvassa kotkan kuvan eteen polvilleen ja niin oli heidän pitänyt
+vannoa. Sitten annettu kynä käteen, että piti kirjoittaa sen alle,
+mitä vannoi. Joka ei osannut kirjoittaa, sen kättä oli kirjoittaja
+liikuttanut ja niin kirjoitettiin nimi ja liikanimi paperiin. Sitten
+ottanut kätensä pois ja miehen oli pitänyt itse tehdä kolme ristiä
+nimen alle. -- -- -- Toiset perheenmiehet pitivät nyt pihassa neuvoa,
+mitä tehdä, kun heitäkin eteen kutsuttaisiin. Kaikki sanoivat, että
+he eivät vanno, eivätkä kirjoita nimeänsä alle, eivätkä anna itseänsä
+piiskatakaan. Kaikki tahtoivat panna vastaan ja nostaa sellainen elämä,
+että se kuuluisi keisarin korville asti; tottahan silloin vihdoinkin
+tulisi apu. 'Mutta jos kirjoitat alle ja vannot, noh, -- silloin voivat
+saksat sanoa, että rahvas itse tahtoo vanhaa lakia.' -- -- -- Näin
+käski isäntä minun sanomaan. Tänään piestään toisen kerran Habajalla
+miehiä. Älkää tulko sinne, jos ette tahdo saada selkäänne ja vannoa
+vanhan lain noudattamista."
+
+"Sotamiehet ovat tietysti vielä siellä?"
+
+"Kuinkas muuten. Meidän pitää heitä syöttää ja juottaa niin että itse
+näemme nälkää. Kaikissa kunnissa ovat mielet kuohuksissa. Olemme kuin
+sodassa!"
+
+Tytön elävä kuvaus vaikutti niin syvästi Mahtran miehiin, etteivät
+hetkeen aikaan voineet mitään puhua. Kauhu ja murhe ilmeni heidän
+totisille, päivettyneille kasvoilleen ja moni raskas huokaus kohosi
+heidän ahdistetuista rinnoistaan kirkkaaseen aamu-ilmaan, jota nousevan
+auringon hymyilevä kirkkaus kultasi. Vaikea oli päättää, mitä nyt
+tehdä: kauhea oli Habajalle mennä, kauhea menemättä olla. Oikeudestaan
+ei kukaan tahdo luopua, ei kukaan tahdo itseänsä pieksättää ja vastaan
+paneminen on myös pelottava asia.
+
+Miehet olivat istuneet nurmelle neuvotellakseen ja päättääkseen, oliko
+Habajalle mentävä, vai ei. Hyväntahtoisen sanansaattajan oli Sepän
+isäntä vienyt tupaan jalkojaan lepuuttamaan ja ruumiin vahvistusta
+saamaan. Kello oli jo seitsemän, päivä korkealla ja yhä vielä viipyivät
+Mahtran miehet alakuloisina neuvotellen.
+
+"Kuulkaa miehet", sanoi Adran Hindrek pitemmän äänettömyyden jälkeen.
+"Minun mielestäni on parempi, että olemme poissa. Tiedämme nyt
+varmasti, että jokainen saa selkäänsä, joka oikeutta uskaltaa vaatia;
+kun toiset saivat, niin mekin saamme. Parempi on siis, että me itse
+emme suorastaan juokse tuleen ja suojelemme terveyttämme niin kauvan,
+kun suinkin voimme."
+
+"Niin minäkin arvelen", virkkoi Matsin Priidik. "Kun toisilla oli
+niin paljon rohkeutta, että antoivat oikeuden edessä verensä vuotaa,
+niin pitää meilläkin olla niin paljon sisua, että panemme vastaan
+haagioikeudelle. Vihdoin käy asia niin suureksi, että eivät jaksakaan
+piiskata kaikkia vastaan panijoita, ja silloin ehkä melu jo kuuluu
+keisarin korville. Miehet, me jäämme kotiin!"
+
+"Minä kyllä en lähde nahkaani myömään", päätti Tillin isäntä. "Ennen
+heitän talon ja piilen puoli vuotta metsässä."
+
+Samoin vakuuttivat nyt toisetkin miehet. Ainoastaan kunnan vanhin
+vaikeni vielä. Hän katseli syvissä mietteissä milloin miesten
+kiihtyneitä kasvoja, milloin siintävää aamuilmaa, milloin taas
+korkeammalle nousevaa aurinkoa, jonka asento jo näytti, että meno oli
+myöhästynyt.
+
+Miehet näkyivät odottavan hänen päätöstään. Joku lykkäsi häntä kylkeen
+ja kysyi:
+
+"Noh, Ants, mikä siis sinun viimeinen sanasi on? Mitä kunnan vanhin
+edellä tekee, sitä me perässä! Sinähän tunnet lain paremmin kuin me."
+
+"Mitä laissa sanotaan, sen te tiedätte yhtä hyvin kuin minäkin ja
+kaikki muut", vastasi Sepän Ants. "Mutta minä myös arvelen, ettei
+meidän, Jumalan tähden, ole tarvis antaa itseämme piestä. Moni ehkä
+meistäkin vannoo vitsojen alla ja mikä sitten saksoilla on sanoessa:
+'katsokaa he kyllä tyytyvät vanhaan lakiin!'"
+
+"Ants on oikeassa!" huudettiin. "Habajalle me emme lähde, -- se olisi
+suuri tyhmyys! Mutta mitä teemme, jos he eivät jätä meitä rauhaan? Ja
+eivät he jätä -- onhan heillä sotamiehiä apuna!"
+
+"Mitä muuta kuin kaikki yksistä puolin vastaan, jos väkivallalla
+tulevat!" vastasivat toiset.
+
+"Panemme vastaan, niin! Koska ei mikään muu auta, niin olkoon sota",
+neuvoivat jotkut.
+
+Jälleen mietti kunnan vanhin itsekseen. Hänen näöstään saattoi huomata,
+että hän taisteli kiihtyneiden tunteittensa ja varovaisen järkevyyden
+välillä.
+
+"Miehet", sanoi hän vihdoin. "Minäkin luulen, että meidän tulee
+yhtenä miehenä taistella oikeuksiemme puolesta -- pelottomina ja
+perääntymättä, mutta koettakaamme tehdä sitä järkevästi, koettakaamme
+ensin hyvällä jotenkin päästä perille. -- -- --"
+
+"Mutta kuinka? Kuinka tästä vielä hyvällä voi selviytyä?" kysyi moni.
+
+"Lähtekäämme ensiksi vielä kirkkoherran luo", vastasi Ants, "valitamme
+hänelle hätäämme, ja pyydämme, että hän meitä auttaisi!"
+
+"Tahtoneeko hän meitä saksoja vastaan auttaa? Ja jos hän tahtoisikin --
+tohtineeko hän?"
+
+"No, ehkä koetamme! Eihän se mitään maksa! Ehkä hänellä on
+venäjänkielinen lakikirja, ja hän sanoo meille, mitä siinä on. Ja jos
+hän tätä ei tee, niin ehkä kirjoittaa haagituomarille, että me hirmusta
+emme lähteneet Habajalle ja että meitä ei piestäisi."
+
+Suurta toivoa papin apuun ei miehillä näyttänyt olevan. Sitä ei
+varmaankaan neuvonantajalla itselläänkään ollut, sillä hän lisäsi kohta:
+
+"Miehet, mutta meidän pitää myös tietää, mitä toisten kuntain miehet
+asiasta arvelevat. Hehän vaativat samaa oikeutta kuin mekin. Jos emme
+enää mistään saa apua, jos kirkkoherrakaan ei tahdo meitä auttaa, niin
+olisi hyvä, että toisten kuntain miehet olisivat meidän kanssamme
+yhdessä neuvossa ja me yhteisesti ilmottaisimme, että vaadimme
+oikeutta. Jos sitten sotamiehet lähetetään kimppuumme, tulevat he ehkä
+avuksemme eivätkä anna meitä piestä."
+
+Tämä ehdotus saavutti kohta kaikkein hyväksymisen. He kaikkihan
+todellakin taistelivat saman asian puolesta, ja mitä enemmän heitä
+oli ja mitä lujempi yksimielisyys heidän keskuudessaan vallitsi, sitä
+paremmin saattoivat toivoa voittoa.
+
+"Menkää, miehet, ja kutsukaa kaikki Juurun pitäjän kunnan vanhimmat
+kello kahdeksaksi kirkolle", lausui Sepän Ants. "Joka ei itse tahdo
+mennä, laittakoon jonkun kotona olijan sanaa viemään. Aikaa on vielä,
+mutta viivytellä ei saa minuuttiakaan. Juurussa lähdemme sitten
+kirkkoherran luo, ja jos sieltä emme saa apua, sitten pidämme yhdessä
+neuvoa, kuinka oman nahkamme voisimme säilyttää."
+
+Näin päättäen hyppäsivät miehet nurmelta ylös ja erosivat. Päätös
+pantiin ihmeen nopeasti ja hyvällä menestyksellä toimeen, sillä
+määrätyllä ajalla, kello 12 päivällä olivat kaikki Juurun pitäjän
+kunnan vanhimmat kirkon kapakassa koolla ja sitä paitse tietysti kaikki
+Mahtran miehet, jotka olivat asian alkuunpanijoita.
+
+Sepän Ants osti toisille virkatovereille tuopin viinaa ja rupesi heille
+selittämään, minkätähden hän heitä oli kokoon kutsunut. Ensin kertoi
+hän heille, mitä sanomia tyttö oli tuonut Habajalta.
+
+"Jopa ovat sotamiehetkin pyssyineen pitäjässä", lopetti hän, "ja
+joka ei tyydy vanhaan asetukseen, hän saa odottaa keppiä ja vitsoja.
+Tahtooko teistä kukaan vannoa tyytyvänsä vanhaan asetukseen ja
+suostutteko luopumaan uusista oikeuksistanne?"
+
+"Ei, ei", huusivat monet.
+
+"Tietäkää siis, että niinkuin eilen Habajalla toisille tehtiin, tehdään
+huomenna meille ja ylihuomenna teille. Tahdotteko siihen tyytyä?"
+
+Jälleen huudettiin, "ei!"
+
+"Siis auttakaa te meitä, etteivät sotamiehet tule Mahtraan, sillä
+silloin alkaa piiskaaminen. Ja jos sittenkin tulevat ja tahtovat
+piestä, niin tulkaa meidän avuksemme, että suuremmalla voimalla
+voisimme panna vastaan. Mutta ensin lähdemme vielä kirkkoherran luo ja
+kysymme häneltä neuvoa ja apua. Pyydämme että hän rupeaisi haagiherran
+ja meidän välimieheksemme ja kirjoittaisi, etteivät sotamiehet
+tulisi, sillä muutoin on sota pelättävänä. Lähtekäämme, miehet! Minä
+menen edellä, tulkaa te yksitellen perässä, muutoin ehkä kirkkoherra
+säikähtää, kun yhdellä kertaa tulemme!"
+
+Neljä Mahtran perheenmiestä sekä Maidlan ja Atlan kunnan vanhimmat
+seurasivat Sepän Antsia, ja lähetystö astui kapakasta pappilaan päin.
+
+Tuskin olivat miehet ehtineet pappilan pihaan, kun heille siellä
+pitäjän oikeusherra odottamatta tuli vastaan. Kun Ants kävi toisten
+edellä, niin sai hän ensimmäiseksi puhua tämän kanssa. Tuota
+oikeusherran vastaan tulemista piti Ants hyvänä enteenä.
+
+"Hyvää päivää, kunnioitettava oikeusherra, olipa hyvä, että tapasimme
+herran täällä."
+
+"Miksi niin?"
+
+"Meitä kutsuttiin tänään Habajan moisioon, mutta tyttö toi yöllä
+sanan ja kertoi, että siellä 600 sotamiestä pyssyineen, rumpuineen
+ja torvineen on koolla ja piirittää kansaa moision pihassa ja että
+siellä rahvas on pakotettu vannomaan sitä asetusta noudattaakseen, joka
+neljäkymmentä vuotta jo on ollut, ja joka ei ollut vannonut oli sidottu
+penkkiin ja hänet oli piiskattu veriseksi, ja viisi kunnan vanhinta
+pantu rautoihin ja pistetty kellariin. Sentähden me emme uskalla
+Habajalle mennä."
+
+"Mutta teidän pitää kuitenkin noudattaa oikeuden käskyä", virkkoi
+pitäjän oikeusherra. "Eikä teitä sinne olisi kutsuttu, jos teissä ei
+olisi syytä."
+
+"Ei meillä ole muuta syytä kuin, että emme tahdo jäädä osattomiksi
+uusista oikeuksistamme", vastasi Mahtran kunnan vanhin.
+
+"Mutta mitä te sitte täältä pappilasta haette?"
+
+"Tulimme rukoilemaan kirkkoherraa kirjoittamaan haagiherralle, ettei
+sotamiehiä Mahtraan laitettaisi. Rahvaalla on paha mielessä, aikovat
+panna vastaan ja nousta sotaan, silloin sotamiehet tapetaan ja moisio
+poltetaan."
+
+"Älä puhu niin hirveitä asioita!" huudahti oikeusherra katsellen
+tutkivasti Antsia ja sitten perästä tulevia toisia miehiä.
+
+"Älkööt saksat tehkö niin hirveitä asioita", vastasi kunnan vanhin
+syläisten. "Meillähän kaikilla on sama keisari, joka lait antaa
+ja hän on meille antanut uuden asetuksen, mutta saksat pakottavat
+pieksemisellä alistumaan vanhaan lakiin ja vannomaan! Meillä on yksi
+keisari, mutta sittenkin on joka virstan päässä kuningas."
+
+Kunnan miehen rohkeissa sanoissa kaikui jotakin, joka pani oikeusherran
+ajattelemaan! Kun talonpoika uskaltaa uhata, kun hän tohtii puhua
+vastaan panemisesta, niin hänellä on jotakin selkänojaa, johon voi
+turvautua. Oikeusherra näki toistenkin kunnan vanhimpain lähestyvän
+pappilaa, ja tuolla portin takana näkyi vielä joukko talonpoikia
+pensasten välissä. Ainoastaan hyvin vakava ja pakottava asia saattoi
+ihmisiä liikkeelle kiireenä työaikana.
+
+"Lähtekäämme sisälle", virkkoi hän Antsille.
+
+Kun Sepän isäntä oikeusherran kanssa meni sisälle, tulivat toiset
+miehet kohta perässä, eivätkä vain ne, jotka ensin olivat Antsin
+seurassa lähteneet, vaan paljon muitakin, jotka kapakassa olivat olleet
+koolla -- yhteensä kaksikymmentäkaksi talonpoikaa.
+
+Kirkkoherra Berg astui hämmästyneen näköisenä suurta miesjoukkoa
+vastaan. Juurun oikeusherra, paroni Stackelberg selitti joillakuilla
+saksankielisillä sanoilla miesten asian ja käski sitten Mahtran kunnan
+miehen esittämään pyyntönsä. Ants Tertsius kertoi ensin kirkkoherralle
+vaikuttavin sanoin, mitä olivat kuulleet Habajan tapahtumista ja kuinka
+heitä, Mahtran miehiä oli kielletty sinne lähtemästä. Paljaspäin
+seisoivat toiset miehet ovella ja kuuntelivat. Sekä oikeusherra että
+sielunpaimen katselivat huolestuneina tuota jälkijoukkoa, joka näytti
+ikäänkuin puolustavan oikeuden etsijää.
+
+Kirkkoherra ja paroni vaihtoivat jälleen pari sanaa saksan kielellä,
+sitten virkkoi ensimainittu lempeällä ja sovinnollisella tavallaan:
+
+"Rakkaat miehet, seurakuntani jäsenet, me oikeusherran kanssa
+huomaamme suureksi suruksemme, että teitä uhkaa kova rangaistus,
+ja me tahtoisimme halulla teitä siitä auttaa. Mutta se on paremmin
+teidän omassa kuin meidän vallassamme. Älkää koettako vastustaa
+moision isäntiä, täyttäkää herranne käskyt ja tehkää työnne edelleen
+vanhan asetuksen mukaan, niin me oikeusherran kanssa heti kirjoitamme
+haagenrihterille ja pyydämme häntä, ettei hän teitä antaisi rangaista.
+Sitten ei teille tehtäisi mitään, vaikk'ette tänään menneet Habajalle.
+Tahdotteko edelleen entisellä tavalla tehdä moision työt?"
+
+Ilman pitempiä arveluita vastasivat miehet, että eivät sitä tahtoneet.
+
+"Niin, sitten me myöskään emme voi mitään kirjoittaa! Sitten tulevat
+sotamiehet Mahtraan, taikka teidät viedään väkisin Habajalle ja siellä
+saatte kovan rangaistuksen."
+
+Miehet alkoivat pistää päänsä yhteen ja kuiskailla itsekseen, mutta
+heidän luja ja järkähtämätön puhujansa esitti kirkkoherralle uuden
+pyynnön. Hän toivoi, että kirkkoherra tuomarin kuullen lukisi
+virallisesta "Maavalla Kuulutajasta", mitä siellä oli sanottu uuden
+lain voimaan astumisesta. Lehdessä seisoi, niinkuin kunnan vanhin
+sangen hyvin tiesi, että uusi talonpoikain laki sinä vuonna, 23
+p. huhtikuuta täydellisenä oli voimaan astunut ja entinen v. 1816
+vahvistettu asetus oli menettänyt laillisen voimansa. Mutta ainoastaan
+ennen mainituissa kohdissa piti vielä vanhaa asetusta noudatettaman.
+Kuuluutus oli siis sen puolesta puutteellinen, ettei se ilmottanut
+työorjuuden edelleen olevan voimassa.
+
+Tunsiko kirkkoherra asian ja pelkäsikö hän sentähden sitä lukea, vai
+eikö hänellä ollut virallista lehteä käsillä, vai antoiko oikeusherra
+hänelle viittauksen, ettei nyt olisi viisasta lukea sitä kiihtyneille
+miehille -- olkoon miten oli, kirkkoherra ei täyttänyt perheenmiehen
+pyyntöä.
+
+Viimeinen pyysi sitten venäjänkielistä lakikirjaa, jota hän tähän asti
+joka puolelta turhaan oli koettanut saada. Mutta sitäkään pyyntöä ei
+kirkkoherra noudattanut. Hän vain vakuutti Antsille -- niinkuin tosi
+olikin -- että venäjänkielisessä kirjassa oli aivan sama sisällys kuin
+virolaisessa käännöksessäkin. -- -- -- Varottaen kääntyi kirkkoherra
+Berg vielä kerran miesten puoleen:
+
+"Olkaa järkevät, rakkaani, ja älkää itsepäisyytenne tähden saattako
+itseänne suureen onnettomuuteen! Ja minkätähden tahdotte te
+uppiniskaisuudellanne vastustaa moision isäntiänne? Ettekö tiedä,
+että Jumala itse omassa hyvässä neuvossaan on heidät säätänyt
+vallitsijoiksi. Ja he ovat teidän hellät ja armolliset elättäjänne,
+sillä kuka on tehnyt tuon uuden lain, joka teille vastaisuudessa suo
+niin suuria helpotuksia ja parantaa joka tavalla teidän elämäänne.
+Eivätkö teidän moision isäntänne sitä itse ole tehneet? Ja minkätähden
+he ovat tehneet tuon lain? Sentähden, että he rakastavat talonpoikiaan,
+että suovat heille hyvää, että pitävät teistä isällistä huolta. Ja
+nyt aijotte te kiittämättöminä osottaa heille tyytymättömyyttänne! Te
+ette enää tahdo kuulla isäntienne sanaa, te aijotte vastustaa heitä
+ja olettepa jo niin tehneetkin! Ei, kalliit veljet, se ei voi olla
+taivaallisen isänne tahto, siten teette suuren synnin, eikä Jumala jätä
+sitä rankaisematta. -- -- --"
+
+Kirkkoherra silmäili miehiä ikäänkuin olisi tahtonut huomata heissä
+puheensa vaikutusta. Mutta miehet tuijottivat omaan järkevään
+johtajaansa ja näyttivät häneltä odottavan vastausta. Sepän Ants
+seisoi lyhytkasvuisena ja vankkana keskellä huonetta ja katseli
+synkän näköisenä alas. Hän ei vastannut sielunpaimenen pitkään
+varotuspuheeseen mitään, mutta pastori saattoi Antsin jäykistä, lujista
+kasvonpiirteistä selvästi nähdä, kuinka vähän hänen oli onnistunut
+puheellaan vaikuttaa tuohon mieheen.
+
+"Niinkuin näyttää on koko homma syntynyt tuon miehen alkuunpanosta",
+lausui pastori saksan kielellä paronille, joka pahalla tuulella istui
+tuolilla pöydän ääressä. "Hän on toisia älykkäämpi, hyvä puhuja sekä
+lujatahtoinen, itsepäinen ja rohkea. Hän voi vielä tehdä paljon pahaa,
+jos ei meidän onnistu muuttaa hänen mieltänsä."
+
+"Eihän hän ota mitään kuullakseen", vastasi oikeusherra. "Kaikki hän
+itsepäisenä hylkää."
+
+"Koettakaamme vielä jotakin", ehdotti pastori. "Minä kutsun nuo
+toiset etuhuoneeseen ja tahdon heitä siellä vielä varottaa." Pastori
+Bergin kutsuessa toisia kunnan- ja perheenmiehiä suureen huoneeseen
+ja alkaessa heillekin pitää varotuspuhetta ja neuvoessa heitä
+varomaan Sepän Antsin kiihotusta -- jäi tämä oikeusherran kanssa
+kirjoituskamariin.
+
+Mutta Ants ei ollutkaan sitä vastaan. Vielä kerran hän pyysi
+virkamiestä pastorin kanssa kirjoittamaan Mahtran miesten asiasta
+haagituomarille ja vapauttamaan heidät uhkaavasta rangaistuksesta.
+Mutta kun paroni kysyi, tahtoiko Ants pitää huolta siitä, että
+perheenmiehet lähtisivät sonnanajoon ja vastustamatta tekisivät kaikki
+entiset työt, kääntyi kunnan vanhin hiljaa ovelle, mennäkseen toisten
+perässä.
+
+"Pidätä!" huusi paroni, nousi tuolilta ja sulki oven Antsin edestä.
+
+Tietymätöntä on, mitä hän vielä tahtoi puhua tai tehdä, mutta kunnan
+mies kiskoi oven, jonka kahvasta paroni piti kiinni, väkisin auki,
+lykkäsi oikeusherran ovelta takaisin ja astui etuhuoneeseen. Sieltä
+pastori lyhyesti heittäen hyvästi poistui.
+
+Ants meni Atlan tien ääressä olevaan Eeron kapakkaan, johon toiset
+Mahtran miehet pian perässä tulivat. Mutta vierasten kuntain miehistä
+olivat jotkut kadonneet. Niinkuin jälestäpäin kuultiin, olivat he
+pitäneet pahana Sepän Antsin kokoon kutsumista; varmaankin katsoivat he
+vastaanpanemista liian pelottavaksi kirkkoherran varotuksen kuultuaan.
+
+"Miehet," sanoi Ants oman kuntansa talon miehille, "nyt tiedämme,
+ettemme täälläkään saa oikeutta. Mutta menkää te kotiin ja tehkää
+kaikki, mitä teiltä vaaditaan, sitten ehkä ainakin pääsette vapaiksi
+haagioikeuden rangaistuksesta. Kirkkoherrahan lupasi päästää teidät
+vitsoista, jos täytätte moision käskyt."
+
+"Etkö sinä sitten kotiin tule?" kysyivät toiset.
+
+"En tule," vastasi kunnan vanhin, ja hänen kasvonsa osottivat, ettei
+hän ollut tehnyt uutta päätöstä. "Minä lähden Karuun kuulemaan venäjän
+papilta, onko saksoilla keisarin puolesta lupa niin menetellä meidän
+kanssamme. Mutta teille annan vielä kerran neuvon: älkää panko vastaan!
+Jos sen sittenkin teette, niin se ei ole minun syyni!"
+
+Tehtiin lähtöä. Ants lähti Matsin Priidikin, Adran Hindrekin ja Tillin
+Oton seurassa kappaleen matkaa eteenpäin ja kääntyi sitten oikealle
+kädelle Atlan kylän puoleen, mutta toiset astuivat surullisesti
+vaijeten Mahtraan päin.
+
+"Viekää vaimolleni ja lapsilleni paljon terveisiä, ja älkööt he minun
+tähteni olko murheissaan!" huusi Ants vielä heidän jälkeensä ja katosi
+sitten puiden ja pensasten taakse.
+
+Hän oli todellakin päättänyt lähteä pitkälle matkalle Liivinmaan
+rajan tuolle puolelle, saadakseen selvää uudesta laista. Kirkkoherra,
+jonka apua hän turhaan oli pyytänyt, oli saksa ja moision isäntä
+niinkuin toinenkin. Sitä oli Ants pelännytkin. Oikeuden asemesta antoi
+sielunpaimen hänelle varotuksia, huojennusten asemesta vaati hän heidän
+edelleenkin tyytymään orjuuteen. Kaikki, mitä Moision isäntä vaatii, on
+oikeus, ja joka moision isännän käskyt, täyttää, tekee Jumalan tahdon.
+
+Mutta niin ei voinut asian laita olla! Olihan keisari antanut
+uuden lain, huojentaakseen kiusattujen talonpoikain kuormaa, ja
+huojennuksethan todellakin olivat asetuksessa luettavina. Mutta niitä
+ei annettu heille -- -- --. Venäjän pappi ei ole saksa eikä moision
+omistaja -- hänen pitäisi siis puhua totta. Häneltä saisi ehkä
+tietää, mitä venäjänkielisessä kirjassa seisoo, jota täällä ei kukaan
+uskaltanut näyttää, ja ehkäpä hän voisi, jos saksat tekevät vääryyttä,
+ilmottaa sen keisarille.
+
+Niinkuin Tertsius sitten oikeudessa tunnusti, oli hän toisestakin
+syystä lähtenyt Käruun. Hän oli pelännyt opman Rosenbergin vihaa, joka
+häntä oli pitänyt toisten kohottajana ja uhannut hänelle kostoa. Ja
+poissa ollen aikoi Ants odottaa, tahtoiko ja voiko kirkkoherra Berg
+Mahtran miehiä auttaa sotaväen rangaistuksesta.
+
+Jouduttuaan Atlan kylään, poikkesi Ants vanhan tuttavansa, Kokan
+Madisen taloon. Hän aikoi pyytää Mädistä mukaansa Käruun. Hän tapasikin
+ystävän kotona ja olikin parhaillaan hänelle asiaa selittämässä, kun he
+etäämpää näkivät kirkkoherran kuskarin kiireesti ajavan taloa kohti.
+Ants aavisti, että mies ehkä lähetettiin häntä noutamaan; "oikeusherra,
+jonka käsistä puoli väkisin läksin menemään, tahtoo ehkä minut
+takaisin", ajatteli Ants.
+
+Hän antoi Madiselle merkin ja läksi kiiruusti piiloon. Kuskari tuleekin
+läähättävällä hevosella pihaan. "Onko Sepän Ants täällä?"
+
+"Mikä Sepän Ants?" kysyy Kokan Madis, niinkuin ei tietäisi tuon
+taivaallista.
+
+"Mahtran kunnan vanhin."
+
+"Ei minun silmäni ole häntä nähnyt,"
+
+"Mutta Mahtran miehet sanoivat juuri tiellä, että hän tuli sinun
+luoksesi."
+
+"Vielä mitä! Mutta mitä sinä hänestä sitten tahdot?"
+
+"Kirkkoherra ja oikeusherra laittoivat häntä hakemaan -- en minä tiedä
+minkätähden. Ajoin ensin Mahtraan päin, sain miehet kiinni, mutta
+heidän joukossaan hän ei ollut."
+
+"Ei hän täälläkään ole."
+
+"Mistä minä häntä sitten vielä etsin?" virkkoi kuskari tuskaisena ja
+kääntyi Juurun puoleen takaisin.
+
+Kokan perheenmies suostui lähtemään Antsin kanssa Käruun. Tämä lepäsi
+Kokan talon aitan lakassa puolisen jälkeen ja kapusi alas pimeän tultua.
+
+Sitten läksivät molemmat miehet hiljakseen matkaan.
+
+Se tapahtui perjantaina, 30 p. toukokuuta.
+
+Seuraavana päivänä varhain aamulla ilmaantui Mahtran moision kupias
+kylään ja antoi perheenmiehille käskyn kohta tulla moisioon.
+
+"Kuka panee vastaan," lisäsi mies, "sitä luvattiin niin piestä, että
+suolet tulevat maalle."
+
+"Kutka ne pieksäjät sitten oikeastaan ovat?" kysyivät perheenmiehet.
+
+"Saattehan nähdä! Ettekö tiedä, että sotamiehet eivät ole kaukana.
+Haagiherran sydän on hirmuisen vihainen, kun ette menneet Habajalle.
+Kylläpä hän pitää huolta pieksäjistä."
+
+Miehet katsoivat kalveten toisiinsa.
+
+"Tietääkö kukaan, missä Sepän Ants on? Kotoa en häntä löytänyt," kysyi
+kupias.
+
+Ei tiennyt kukaan -- ei ainakaan kukaan vastannut
+
+"No kyllä hänen saunansa sitten tuliseksi lämmitetään!" huomautti
+kupias ja teki lähtöä, muistutettuaan vielä kerran perheenmiehiä
+tulemisesta.
+
+Nämä seisoivat kauhistuneina koolla. He eivät nyt hetkeäkään
+epäilleet, ettei asia alkanut käydä vakavaksi, sillä hyväsydämisinkään
+haagituomari ei antanut itseään niin kovin pettää, ja nykyisestä
+oikeusherrasta Habajalla tiedettiin ettei hän ymmärtänyt leikkiä.
+Kirkkoherra ei tietysti ole lähettänyt armahduspyyntöä, kun eivät
+miehet olleet luvanneet noudattaa moision isäntien vaatimuksia.
+
+"Mitä nyt piti tehdä?"
+
+"Mitä muuta kuin piiloon!"
+
+"Piiloon niin! Eläinkin varjelee omaa nahkaansa, miksi siis emme me!"
+
+Ja todellakin kääntyivät miehet kukin taloihinsa, antaen naisilleen ja
+lapsille vielä joitakin neuvoja ja sitten alkoi kiireellinen pako kylän
+ympärillä olevaan metsään, heinämaille ja soille. Nuoret ja reippaat,
+vanhat ja voimattomat -- kaikki jättivät kotinsa kohtalon varaan ja
+etsivät kuin takaa ajetut eläimet metsän tiheiköissä ja pensasten
+varjossa suojaa, johon kauhistuksissaan saattoivat pistäytyä.
+
+Haudan hiljaisuus syntyi ihmisistä autiossa kylässä. Synkkinä, niinkuin
+itse mieletön musta kurjuus, kyyköttivät armottomat savuhökkelit
+kirkkaassa päivänpaisteessa matalalla hiekkatörmällä. Palavassa
+läikehtivässä ilmassa, tuossa haudan hiljaisuudessa oli jotakin
+raskasta, masentavaa -- siinä piili onnettomuutta, ja etempää niityiltä
+nousi autereen tapaista utua ilmaan -- oli kuin kuolevan hengen
+viimeinen rukous. -- -- --
+
+Mutta moision puolella, jossa nuo suuret komeat huoneet uhkeiden
+puistojen keskellä kohosivat, rupesi ilma samassa välkkymään ja
+säteilemään. Sotamiesten pyssyjen piikit kimaltelivat siellä päivän
+kuumissa säteissä. Ja maa tömisi sadan miehen ylpeästi astuessa
+raskailla saappaillaan. -- -- --
+
+Mahtran moisioon on tullut tänään 50 miestä sotaväkeä ja kaksi
+upseeria. Heillä on mukanaan keppiä ja vitsoja, 20 paria jalkarautoja
+ja 30 paria käsirautoja. Tänään on Mahtrassa säädettävä oikeutta.
+Kuuma, punainen veri oli tänään tämänkin moision pihassa kirjaava
+hiekan ja kivet punaisiksi.
+
+
+
+
+22.
+
+VAIKUTTAVAT VOIMAT.
+
+
+"Jumalan kiitos!" huudahti rouva von Heidegg, kun sai Herbertiltä
+kuulla, ettei kouluneiti ollut suostunut pojan kosimiseen.
+
+"Tyttö oli ymmärtäväisempi kuin poika!" huudahti herra von Heidegg,
+kun sai puolisoltaan kuulla, että "ranskalainen mamseli" oli hylännyt
+nuoren, rikkaan paronin kosimisen.
+
+Ja molemmat olivat niin onnelliset tuosta odottamattomasta uutisesta,
+ett'eivät huomanneetkaan, kuinka loukkaava asia oikeastaan oli heidän
+ylhäiselle sääty-ylpeydelleen ja kuinka se mahtoi masentaa heidän
+poikaansa, paroni Herbert Heideggiä. Tyttö, jonka täytyi omalla
+työllään elättää itsensä, jolla ei ollut muuta kuin kolme leninkiä ja
+lämmin sydän, jolla koko maailmassa ei ollut mitään menetettävää, vaan
+kaikki voitettavana -- tuo tyttö vastaa paroni Herbert Heideggille:
+"Kiitän hyväntahtoisuudestanne, mutta minä en teitä tarvitse!"
+-- -- -- Todellakin, jos paronin neiti von A. eli kreivin neiti von B.
+niin olisivat vastanneet -- olisivat kosijan isä ja äiti saaneet
+halvauksen. Mutta nyt kiitti toinen Jumalaa ja toinen ylisti tytön
+ymmärrystä ja molemmista tuntui kuin olisivat päässeet suuresta
+vaarasta.
+
+Heideggien onni tällaisesta asian käänteestä oli suuri. Heille olikin
+jo heidän poikansa tuottanut todellista murhetta ymmärtämättömän
+erehdyksensä tähden. Mutta he itse erehtyivät, kun luulivat, että poika
+pian unohtaa turhaan rauvenneen leikkinsä, nauraa omaa hulluuttaan ja
+sitten heittää mielestään koko asian. Niin ei käynyt. Päin vastoin
+huomasivat vanhemmat huolestuneina, että Herbertin sydäntä jäyti joku
+salainen tuska, sillä hän muuttui päivä päivältä yhä totisemmaksi,
+umpimielisemmäksi, elämästä ja ympäristöstä välinpitämättömämmäksi.
+Hän puhui vähän, söi vähän ja teki työtä vähän. Hänen koko sisällinen
+olentonsa näkyi murtuneen.
+
+"Hm", sanoivat isä ja äiti, "tuo tyhmyys näyttää juurtuneen syvemmälle
+kuin toivottava olisi." Mutta lohduttaen itseään he lisäsivät: "Aikaa
+myöten asia kyllä unohtuu. Joka haava paranee vihdoin oikeaa lääkettä
+käytettäissä." Mutta oikeana lääkkeenä he pitivät ranskalaisen neidin
+poistumista ja pojalle morsiamen hankkimista -- oikean morsiamen. Siksi
+valitsivat he oman maansa tyttäristä kaikkein hurmaavimman ja pitivät
+huolta, että poika hänen kanssaan usein sattui yhteen.
+
+Juliette Marchandkin huomasi paroni Herbertin masentuneen mielialan
+heidän keskustelunsa jälkeen lehtimajassa. Ja hänen hellä, hyvä
+sydämmensä kärsi varmaankin yhtä paljon kuin Herbertinkin.
+
+Mutta tuo sydän oli jo ennen Herbertin kosimista salaa taistellut.
+Juliette oli jo kauvan sitä ennen aavistanut, mikä hänellä talossa
+oli odotettavissa, ja tällainen tietohan ei jätä ketään naista
+välinpitämättömäksi. Ja nyt oli Juliette vielä äkkiä tullut nuoren,
+kauniin, lahjakkaan, kunnioitettavan miehen ystäväksi, jonka seurassa
+hän nautti tuota lämmintä hauskuutta, jota vastainen mieltymys
+synnyttää.
+
+Mikä ihme sitten, jos neidon sydämmessä alkoi jotakin itää -- salaa,
+vasten tahtoa. Hän itse koetti sitä salata, ikäänkuin peittää ja
+kuunnella järjen ääntä tunteita vastaan. Mutta usein hänet sittenkin
+valtasi tunne ja hän ajatteli Herbertiä, jota ei olisi saanut ajatella,
+joka ei häneen kuulunut. Kokonaiset suuret tulevaisuuden tuumat
+tunkeutuivat hänen mieleensä ja niiden keskipisteenä oli Herbert ja hän
+itse.
+
+Hän oli mielessään kuvaillut olevansa moision emäntänä. Kuinka hän
+olisi kaikkia kohtaan lempeä ja hyvä, hädänalaista auttaisi, köyhiä
+ravitsisi, puolisonsa kanssa taistelisi, huojentaen, armottomasti
+rasitettujen, henkisessä ja aineellisessa puutteessa olevien,
+sorrettujen talonpoikain tilaa, harjoittaisi väkivallan asemesta
+oikeutta, kovuuden asemesta armoa. Kaikki hyvät ihmiset olisivat sitten
+voineet sanoa: "Katsokaa Heideggin moision oloja -- ottakaa siitä
+esimerkkiä -- ja kaikki tuo on tuon pienen ranskalaisen avulla saatu
+aikaan!" -- -- --
+
+Mutta tavatessaan itsensä tuollaisissa, luvattomissa unelmissa, löi
+hän kädellään vasten otsaansa herättääkseen huolettomaa järkeänsä
+toimintaan ja päästäkseen runomaailmasta todellisuuteen. Tuo pääseminen
+kysyi taistelua ja vaivaa, mutta, Jumalan kiitos, se onnistui. Ei hän
+suotta sanonut itseään järkeväksi, eikä hän suotta ollut yksinäisellä
+elämänradallaan oppinut itsenäisyyttä ja varovaisuutta.
+
+Eihän tuo mies ole yksin maailmassa, eihän hän ole vapaa, ole
+itsenäinen. Sadat asiat liittävät häntä perheeseen, sukuun ja
+seurapiiriin -- ja niistä ei kukaan suvaitse tuota pientä ranskalaista;
+he kaikki pitäisivät häntä rohkeana tunkeilijana, jota kaikin tavoin
+vastustettaisiin. Johan he nyt häntä vihasivat, vaikkei hän heille
+ollut tehnyt mitään pahaa -- ainoastaan siitä syystä, että hän monessa
+asiassa rohkeni ajatella toisin kuin he. --
+
+Niin, Juliette Marchand oli taistellut tunteitaan vastaan ja taisteli
+yhä edelleen -- ja tämä oli hänelle raskasta senkin vuoksi, että hän
+näki Herbertin kärsivän. Olihan hän niin myötätuntoinen jokaista
+kohtaan, minkätähden ei hän olisi sitä tuota miestä kohtaan, joka oli
+hänen mielessään.
+
+Eikä hän sittenkään voinut eikä saanut häntä auttaa -- Herbertin
+itsensä, hänen onnensa tähden ei hän sitä tohtinut. Hän tiesi, että
+apu on ainoastaan heidän eroamisessaan ja huojentaakseen tuon eron
+katkeruutta, koetti hän nuorta miestä kohtaan olla kylmä ja jäykkä,
+vaikka se olikin kiusallista. Mutta hän oli koettanut tahdon voimalla
+päästä tunteittensa herraksi ja sillä tiellä eteni hän askel askeleelta.
+
+Näin olivat asiat Julietten ja Herbertin välillä, kun toukokuun lopulla
+julkiset tapaukset, jotka kiihottivat koko maakunnan väestöä, käänsivät
+heidänkin huomionsa omasta itsestään toisaalle.
+
+Juliette ei paljon asiasta voinut Herbertin kanssa keskustella, sillä
+hän karttoi kovin huolellisesti tämän seuraa. Mutta ruokapöydässä
+kuuli hän herrasväen keskinäisestä puheesta ja palvelijoilta, mitä
+julkisuudessa tapahtui ja kaikkien huomiota niin kiinnitti.
+
+Lähellä ja kaukana olivat talonpojat kuohuksissa. Uusi laki oli
+synnyttänyt selkkauksia, kansan mielen kiihottanut. Monessa moisiossa
+jättivät ihmiset vuokravelvollisuutensa täyttämättä, vastustivat
+moision työtä. Siellä, täällä näytti liike niin uhkaavalta, etteivät
+tavalliset rankaisukeinot enää auttaneet; moision isännät olivat
+kuvernementti-kaupungista pyytäneet sotaväkeä avukseen ja saaneetkin.
+
+Rauhattomuuksien syyt jäivät Juliettelle koko lailla epäselviksi;
+saksojen puheesta hän vain kuuli, että talonpojat olivat
+kiittämättömiä, häpeämättömiä, vaativia ja tyhmiä. Heille oli annettu
+sormi, mutta he tahtoivat koko käden. Kamaripalvelija Tohver kuiskaili
+jotakin saksojen petollisuudesta ja ahneudesta, mutta ei voinut sitä
+mitenkään todistaa eikä selittää. Mutta Juliette mietti itsekseen,
+minkätähden tuollaisia rauhattomuuksia nyt vasta syntyi? Kansan elämä
+oli hänen mielestään sellainen, ettei siihen milloinkaan olisi voinut
+tyytyä. Toisissa, Julietelle tutuissa maissa olisivat tuollaiset olot
+synnyttäneet alituisia, julkisia kapinoita.
+
+Rauhattomuuden sanomat johtivat Julietten mieleen jotakin, jonka
+hän viimeisinä aikoina kokonaan oli unohtanut. Paroni Herbert oli
+talvella puhunut suurista uudistuksista ja parannuksista talouden,
+isännyysvallan ja talonpoikain olojen alalla, kun moisio huhtikuun
+lopulla piti hänelle joutua. Muiden muassa oli hän vapaaehtoisesti
+luvannut huojentaa talonpoikain orjuutta, ja tehdä enemmänkin kuin
+laki vaati. Samoin oli hän luvannut harkita ruumiinrangaistuksen
+poistamista, mutta sanonut tahtovansa sitä heti rajoittaa.
+
+Neiti Marchandia huvitti nyt kysymys, kuinka paljon hän jo oli
+päätöksiään toteuttanut. Ja vielä enemmän herätti asia hänen
+mielenkiintoaan, kun hän kuuli, että paroninkin alustalaiset olivat
+vastustaneet niin sanottuja aputekoja.
+
+Juliette olisi mielellään Herbertiltä itseltään kysynyt näistä
+asioista, mutta hän ei tahtonut kahden kesken hänen kanssaan ruveta
+pitempään keskusteluun ja herrasväen kuullen ei voinut hän sellaiseen
+puheaineeseen ryhtyä, he olisivat sitä pitäneet epänaisellisena
+ja sotkeutumisena asioihin, jotka eivät häneen kuuluneet.
+Kamaripalvelijalta kysymistäkään ei Juliette pitänyt oikeana, sillä
+nyt, kun Herbert oli isäntänä, pelkäsi hän, ettei Tohver olisi
+kyllin puolueeton. Sentähden koetti hän saada tietoja tuolta alati
+vaikenevalta virkatoveriltaan, herra Lustigilta.
+
+Ensin hän kysyi, tiesikö tämä mitään talonpoikain rauhattomuuksien
+syistä.
+
+Pieni silmälasiherra punehtui kuin nuori tyttö, kun kouluneiti
+hänen kanssaan rupesi puhumaan. Juliette tiesi, että hän oli ujo ja
+harvapuheinen, mutta ilokseen sai hän herra Lustigilta aivan tarkkoja
+ja selviä vastauksia, ja niitä ei annettu hänelle ensinkään niin
+vastenmielisesti kuin hän oli pelännyt.
+
+"Teitä huvittaa, neiti, meidän talonpoikain kysymys?" kysyi herra
+Lustig.
+
+"Huvittaa kyllä."
+
+"Minä olen sen huomannut."
+
+"Te?" kysyi neiti Marchand ihmetellen.
+
+"Niin."
+
+"Kuinka niin?"
+
+"Minä kuulen paljon, kun puhun vähän. Olen siis kuullut teidän
+mielipiteitänne."
+
+"Ja te itse? Te varmaankaan ette ota osaa tuollaisiin asioihin?"
+
+Lustig kohotti olkapäitään.
+
+"Minulla ei ole puhetaitoa, sentähden en keskustele mistään asioista
+toisten kanssa. Mutta mieleeni jää, mitä näen ja kuulen ja yksinäni
+ajattelen sitä."
+
+"Siis olette talonpoikainkin asiasta paljon kuullut ja ajatellut?"
+nauroi Juliette somaa selitystä.
+
+"Minä kyllä tiedän yhtä, toista. Mitä tahtoisitte kysyä, neiti
+Marchand?"
+
+Juliette uudisti kysymyksensä rauhattomuuksien syistä, ja Gottlieb
+Lustig vastasi:
+
+"Suoranaisia syitä on minun mielestäni vain yksi ainoa: liian raskas
+elämä."
+
+Ja herra Lustig selitti Juliettelle lyhyesti, mutta havaannollisesti,
+sattuvin sanoin, mitä uusi laki talonpojille soi, mikä antoi aihetta
+epätoivoon ja epäilyksiin, millä tavoin talonpojat aikoivat moisiota
+vastustaa, mitä rauhattomuuksia tähän asti oli tapahtunut ja mitä
+apukeinoja sitä vastaan oli toimeen pantu. Juliette ei voinut olla
+ihmettelemättä, että tuo umpimielinen, näköjään koko ympäristölleen
+niin kylmä ja välinpitämätön henkilö, jota ainoastaan luonnontiede
+ja siitäkin vain yksi ainoa osa huvitti, nyt kerrassaan saattoi
+hänelle syrjäisistä asioista antaa niin asiallisen ja perusteellisen
+selityksen. Tuo mies näytti todellakin kasvattavan sisällistä ihmistään
+ainoastaan kuulemalla, näkemällä ja -- vaikenemalla.
+
+"Te olette varmaankin kuulleet", huomautti neiti Marchand, kun
+kouluherra oli lopettanut, "että meidänkin kunnan talonpojat tahtovat
+olla vastustajien joukossa?"
+
+"Olen, paroni Heideggille on se ilmotettu."
+
+"Perheenmiehet itse ovat sen tehneet?"
+
+"Ei. Kuulin, että eräs vuokramies, joka kylässä on salainen ilmiantaja
+-- hänen nimensä on Ristmäen Mihkel -- on tuonut moisioon tietoja, mitä
+neuvoja perheenmiehet ovat pitäneet ja minkä päätöksen olivat tehneet!"
+
+"Mutta en ymmärrä, minkätähden meidän kartanon talonpojat ajattelevat
+vastustusta", huusi Juliette. "Minä arvelen, että heille uusissa
+asetuksissa ei vain suoda suuria huojennuksia, vaan että vielä
+vapaaehtoisesti on huojennettu heidän työ- ja maksukuormaansa."
+Gottlieb Lustig katseli suurin silmin neitoa.
+
+"Miksi te niin arvelette?" hän kysyi.
+
+"Sentähden, että moisio nyt on nuoren paronin hallussa, ja että hän
+itse sanoi talvella tahtovansa heti panna toimeen uudistuksia."
+
+"Se ei ole tapahtunut."
+
+"Ei tapahtunut? Kuinka se on mahdollista?"
+
+Lustig kohotti olkapäitään.
+
+"Te tiedätte varmasti, että meidän talonpojille ei ole suotu
+huojennuksia, että he tekevät työtä entisillä ehdoilla!"
+
+"Tiedän, neiti Marchand!" vakuutti toinen vilkkaammasti kuin hän
+muuten oli puhunut. "Tiedän varmasti, että meidän talonmiehet kävivät
+vaatimassa uudessa laissa luvatuita huojennuksia, mutta ettei heidän
+toiveitaan täytetty."
+
+"Keltä he niitä vaativat?"
+
+"Molemmilta paroneilta."
+
+"Moision nykyiseltä isännältäkin?"
+
+"Niin! He kävivät ensin vanhan paronin ja sitten paroni Herbertin
+puheilla."
+
+"Mistä te sen tiedätte?"
+
+"Vanha paroni kertoi sen itse minulle ja niin puhui myös opman Winter."
+
+Juliette näytti hyvin rauhattomalta ja hämmästyneeltä.
+
+"Ja millä perustuksella ei heidän vaatimuksiinsa suostuttu?" hän kysyi.
+
+"Samalla perustuksella kuin toisillakin moision isännillä on, että
+eivät tahdo täyttää talonpoikain toiveita. Laki antaa heille vielä
+aikaa, kunnes maat ovat mitatut ja arvioidut."
+
+"Mutta eihän vapaaehtoisten huojennusten antaminen ole kielletty!"
+
+"Tietysti ei! Niinkuin olen kuullut on niin tehtykin muutamissa
+kauvempana olevissa moisioissa."
+
+"Niin on tehty, mutta täällä ei?"
+
+Neiti Marchand näytti niin hämmästyneeltä, että opettaja herra alkoi
+häntä ihmeissään katsella. He seisoivat herrasväen rakennuksen
+takimmaisella, puutarhan puoleisella verannalla. Vanhempia saksoja ei
+ollut näkyvissä. Alhaalla puutarhassa iloitsivat heidän oppilaansa.
+Juliette Marchand astui pari kertaa edes takaisin, sitten hän jälleen
+kääntyi virkatoverinsa puoleen.
+
+"Jos teillä on aikaa, niin tulkaa vähän puutarhaan kävelemään.
+Tahtoisin teiltä vielä jotakin kysyä. -- -- -- Puhunhan teidän
+kanssanne oikeastaan vasta ensimmäisen kerran, ja me olemme jo niin
+kauvan saman katon alla eläneet, ja sitten vielä olemme samassa
+virassa. -- Tahdotteko?"
+
+Herra Lustigin ujoille, umpimielisille kasvoille nousi jälleen heikko,
+naisekas puna.
+
+"Mielelläni", vastasi hän hämmästyen ja melkein änkyttäen.
+
+"Minä tahtoisin saada tietää teidän arveluitanne", alkoi Juliette, kun
+he hiljakseen kävellessään joutuivat kukoistavien jasminipensasten
+kohdalle, "minkätähden talon nuori isäntä ei ole toteuttanut
+uudistustuumiaan, niinkuin hän minulle itselleni kertoi. Saanko teiltä
+suoraan kysyä: pidättekö Herbert Heideggiä kunnioitettavana miehenä?"
+
+"Pidän kyllä."
+
+"Hänellä on varmaankin hyvä sydän ja jalomielinen luonne?"
+
+"Epäilemättä."
+
+"Tehän tunnette hänen mielipiteensäkin?"
+
+"Hyvin vähän; hän on pari vuotta ollut kotoa poissa, vieraiden luona
+vasta mieheksi kehittynyt, ja hänen nykyisiä mielipiteitään en ole
+vielä oppinut tuntemaan."
+
+"Minun mielestäni ajattelee hän vapaammin ja lempeämmin kuin hänen
+isänsä ja monet muut täkäläiset moision omistajat", virkkoi Juliette.
+"Olen myöskin huomannut, että hänen hyvä sydämmensä tahtoo noudattaa
+oikeutettuja pyyntöjä. Sentähden ihmettelen suuresti, ettei hän
+tahdo täyttää talonpoikiensa toiveita, vaikka hän on päättänyt
+vapaaehtoisesti parantaa heidän elämäänsä. Ihmeellisempää on vielä,
+että niinkuin te sanotte, jotkut toiset moision isännät ovat voineet
+suoda helpotuksia, mutta täällä siitä ei ole tullut mitään. Kuinka te
+sen selitätte?"
+
+"Minä luulen, ettei paroni Herbert ole vapaa", vastasi opettaja.
+
+"Kuinka niin? Hänhän on minun tietääkseni täydellisesti moision
+omistaja."
+
+"Niin kyllä. Mutta hän on voimakkaiden vaikutusten alainen."
+
+"Ja ne ovat?"
+
+"Ennen kaikkia hänen isänsä. Jos en erehdy, on vanha paroni vielä
+täällä oikeastaan vallan pitäjänä ja määrääjänä, samoin kuin myöskin
+hänen äitinsä. -- -- -- Ja sen lisäksi vaikuttavat vielä koko säädyn
+edut. -- -- --"
+
+"Uhkaisiko moision isäntiä vaara, jos joku heistä tekisi talonpojilleen
+hyvää?"
+
+"Ehkä kyllä nykyisissä oloissa. Jos yksi suostuu talonpoikien
+vaatimuksiin, niin täytyy toistenkin tehdä samoin. Mutta toiset eivät
+sitä tahdo, kun se olisi vahingoksi heidän tuloilleen. Niin tulee siis
+yhden laiminlyödä hyväntekeväisyytensä, jos tahtoo pitää silmällä koko
+säätynsä etua. Nykyisenä, rauhattomana aikana pidettäisiin myöntymistä
+hätäkeinona."
+
+Gottlieb Lustig ei varmaankaan ennen ollut saanut kokoon noin pitkiä
+lauseita, sillä hän pyyhki nenäliinalla hikeä otsaltaan.
+
+"Ja Herbert Heidegg on antautunut noiden vaikutusvoimain alaiseksi",
+lausui neiti Marchand hitaasti ja melkein itsekseen, jonka ohella hänen
+kalpeille kasvoilleen oli levinnyt syvä varjo.
+
+Juliettestä tuntui kuin olisi hän menettänyt jonkun kalliin asian;
+hän oli käynyt murheelliseksi. Kun he hitaasti jälleen lähestyivät
+rakennusta, kiitti hän virkatoveriaan seurasta ja lähti äkkiä jälleen
+omaan huoneeseensa. Siellä hän vielä kauvan ajatteli kuulemiansa
+asioita ja pitkin päivää oli hänen mielensä raskas -- hänestä tuntui
+kuin olisi joku rikkonut uskollisuutensa häntä kohtaan. -- -- --
+
+Mutta pian hänen vielä piti saada kuulla jotakin, joka vielä enemmän
+tuskastutti ja masensi hänen mieltänsä.
+
+Pari päivää tämän perästä -- kun hän oli kaupungista kotiin tullut
+-- koputettiin arasti hänen huoneensa ovelle. Vanha kamaripalvelija
+Tohver, ja hänen selkänsä takana palvelustyttö Mai raittiine kasvoineen
+ja korkeine rintoineen, astuivat Julietten sisään kutsuessa huoneeseen.
+Mai vähän esteli, mutta kun Tohver hänelle viittasi, seurasi hän
+kuitenkin perässä.
+
+Molemmat olivat kiihottuneen näköisiä.
+
+"Neiti", alkoi kamaripalvelija kumarrettuaan pari kertaa, "Mai kertoi
+minulle ihmeellisiä asioita ja pyytää nyt, että minä niitä teille,
+neiti, puhuisin. -- -- -- Meillä on maanantai-aamuna jälleen piesty
+ihmistä tallissa ja hänen veristä ihoansa valettu silakan suolavedellä.
+-- -- --"
+
+Kouluneiti katseli suurin silmin puhujaa; hän ei näyttänyt oikein
+ymmärtävän tämän sanoja.
+
+"Piesty -- ketä meillä on piesty?"
+
+"Isännöitsijän palvelijaa, Miinaa -- neiti varmaankin hänet tuntee --
+nuori, terävä tyttö. -- -- --"
+
+"Miinaa piesty? Kuka häntä on piessyt?"
+
+"Se joka aina ihmisiä moisiossa pieksee, kun käsketään -- vahti!"
+
+Ja Mai koetti osottaa kamaripalvelijan sanoja todeksi vilkkaasti
+päätään pudistaen ja pyyhkien esiliinan nurkalla vetisiä silmiään.
+Mutta Tohver rupesi kertomaan tapausta ja koetti sitä pitkillä
+selityksillä ja elävillä kädenliikkeillä tehdä kouluneidille niin
+selväksi kuin suinkin. Mai, pannen kaiken saksan kielen taitonsa
+käytäntöön oli todistajana ja vakuuttajana ja koetti loppumattomilla
+pään nyökkäyksillä vahvistaa Tohverin selityksiä.
+
+Molemmilta sai Juliette kuulla, minkälaisen ilkivaltaisuuden uhriksi
+Miina raukka oli joutunut. Ehdoin, tahdoin ahdistaa opman Miinaa,
+tyttö taistelee vastaan, ilmottaa vihdoin hätänsä sulhaselle, tämä
+tulee eräänä yönä odottamatta avuksi ja vihan vimmassa kostaa
+viettelijälle. Tämä ilmaantuu, lyötyään ensin itse syytöntä tyttöä,
+moisioon kaipaamaan ja täällä tehdään tuomio, jota inhimilliseltä
+kannalta katsoen on vaikea ymmärtää; tyttö saa moision tallissa,
+poika haagioikeudessa ruumiinrangaistuksen. Tyttö piestään veriseksi
+ja suolavedellä tehdään haavat tulisen kirveleviksi; mutta poika
+viedään sidotuin käsin vielä kovemman rangaistuksen alaiseksi. Mutta
+päärikollinen itse jää rankaisematta, sillä hän ei suinkaan olisi
+lähtenyt kaipaamaan, jos hänellä olisi ollut jotakin pelättävää.
+
+Kouluneiti ei voinut kaikkea tuota uskoa; hänestä tuntui koko kertomus
+pöyristyttävältä valheelta, tai ainakin äärettömästi liiotetulta.
+Ehkä syytti tyttö opmannia tehdäkseen itsensä viattomaksi. Mutta
+Juliettea loukkasi kuitenkin se tieto, että moisiossa vielä nuoren
+paronin isännyyden aikanakin ruumiinrangaistusta käytettiin; että
+siellä jälleen oli naista rangaistu ja vielä niin raa'alla tavalla.
+Mutta hänen epäilyksensä tapauksen todenmukaisuudesta alkoi kadota, kun
+Tohver nyt lisäsi, minkätähden hän asiasta oli kouluneidille tullut
+puhumaan.
+
+"Mai Miina raukan puolesta pyytää neidin kertomaan nuorelle paronille
+asian oikean laidan, että opman saisi vähän nenälleen. Luultava
+on, että opman aivan toisin kertoi asian herroille, eihän muuten
+viattomalle Miinalle vitsaa olisi annettu. Olihan opman itse kotona
+sanonut Miinalle: 'Saa nähdä, ketä uskotaan, sinua vai minua'."
+
+"Kelle on opman käynyt kaipaamassa?" kysyi Juliette värisevin huulin.
+
+"Saksoille -- kenelle sitten?"
+
+"Tietysti vanhalle herralle!"
+
+Siihen tiesi Tohver vastata, että hän oli opmannin nähnyt varhain sinä
+aamuna paronin kirjoitushuoneessa, jossa molemmat paronit jo olivat
+olleet ylhäällä.
+
+"Molemmat?" huusi neiti Marchand ja hänen katseissaan ilmeni jälleen
+kylmää, vastustavaa epäluuloa. "Se ei ole mahdollista", lisäsi hän
+varmasti. "Te erehdytte, Tohver, molemmat paronit eivät ole antaneet
+käskyä Miinan piiskaamisesta."
+
+"En tiedä, kuka käskyn antoi", vastasi kamaripalvelija, "mutta molemmat
+paronit olivat kirjoitushuoneessa opmannin sinne tullessa, sen tiedän
+varmasti; minä vein juuri sitä ennen herroille sinne sikareja."
+
+Juliette käänsi kalpeat kasvonsa syrjään; hänen sydäntään painoi ja
+ahdisti, että hänen oli vaikea pidättää huutoa.
+
+"Mutta eivätkö sitten Miina ja hänen sulhasensa itse selittäneet
+paronille, kuinka asia oikeastaan oli?" lausui hän kääntyen vihdoin
+jälleen kamaripalvelijan puoleen.
+
+"Heiltä ei ole mitään kysyttykään", vastasi Tohver, "he eivät ole
+herrojen luona käyneetkään."
+
+"Mitä puhutte? Kuinka voitiin heitä kuulustamatta rangaista?"
+
+Kamaripalvelija kohotti olkapäitään. Hänen kasvoilleen levisi lystikäs,
+puoleksi katkera, puoleksi leikillinen ilme.
+
+"Saksat uskovat ainoastaan opmannia -- hän on korkeampi kuin
+palvelustyttö ja kylän poika."
+
+Kouluneidin katse ilmaisi epäilystä ja kauhua.
+
+"Minä en usko tuota kaikkea", virkkoi hän kärsimättömänä ja kääntyi
+jälleen akkunaan päin. "Ainakaan ei ole totta, että rangaistus
+annettiin, ennenkun rangaistuksen alaisten syy oli selvä ja varma. Minä
+tahdon tutkia, kuinka kaikki on ollut."
+
+"Neiti", lausui jälleen Tohver nöyrällä, rukoilevalla äänellä. "Miina
+raukka on heti lähtenyt opmannin luota kylään vanhempain kotiin. Opman
+on häijy mies -- Miina pelkää, että tämä häntä vielä rankaisee tuon
+poislähdön tähden, tai ainakin kiusaa, tai pakottaa takaisin tulemaan.
+Siitä on tytöllä suuri kauhu. Neiti on ehkä niin hyvä ja pyytää nuorta
+paronia, ettei opman enää saa Miinalle tehdä pahaa ja antaa hänen olla
+vanhempainsa luona."
+
+"Sen tahdon tehdä."
+
+"Opman on myös uhannut, että Miinan isältä nyt talo otetaan", lisäsi
+Tohver vielä. "Neiti ehkä pyytäisi herra Herbertiltä, ettei sitä
+tehtäisi."
+
+Senkin lupasi Juliette erinomaisen varmalla ja lujalla äänellä.
+
+Mutta tähän ei kamaripalvelijan kertomus päättynyt. Hän piti
+tarpeellisena vielä enemmän herättää hyväsydämmisen kouluneidin
+myötätuntoa puolustettaviaan kohtaan. Sentähden hän sanoi:
+
+"Neidille tahtoisin kertoa, että Miinan sulhanen on meidän Maien veli.
+Neiti ehkä vielä muistaa -- sama nuori mies, joka viime syksynä sai
+moision tallissa vitsoja, josta neiti niin pelästyi."
+
+Juliette muisti hyvästi Päärnun, tuon suuren, tukevan, totisen
+näköisen työmiehen, jonka mökkiäkin hän kerran oli käynyt katsomassa.
+Myötätuntoisesti silmäillen Maiea, kysyi hän kamaripalvelijalta:
+
+"Ja minkälaisen rangaistuksen Maien veli tällä kertaa sai?"
+
+"Hänelle on haagioikeudessa annettu kahdeksankymmentä kepinlyöntiä",
+vastasi Tohver. "Se ei ole leikin asia, neiti! Päärn on tukeva mies
+kuin karhu, mutta sittenkin on hän nyt sängyssä ja sairastaa haavojaan."
+
+"Kahdeksankymmentä kepinlyöntiä!" kertoi kouluneiti, ja Tohverista
+näytti kuin olisi hänen pieni, valkea kätensä mennyt nyrkkiin. Sitten
+kääntyi neiti Marchand tutkivin katsein vielä kerran kamaripalvelijan
+ja tytön puoleen. "Ja te molemmat uskotte varmasti, että asia on
+niinkuin Miina ja Päärn ovat kertoneet? Te ette epäile, että molemmat
+puhuvat totta? Teidän sydämmenne sen varmasti tuntee?"
+
+Tohver nosti sormensa ylös, joka merkitsi, että hän uskalsi, vaikka
+päänsä kautta sen vannoa ja vakuutti, että tyttö ja poika ovat
+kunniallisia ihmisiä, joihin jokainen täysin luottaa. Mutta sitä ei
+voinut opmannista sanoa.
+
+"Puhutaanko hänestä pahaa?" kysyi Juliette.
+
+Tohver kohotti harmaita kulmakarvojaan ja pyyhkäsi halveksivasti
+molemmilla käsillään.
+
+"Oi taivas, neiti! Minä en tahtoisi olla kielittelijä, mutta minun
+pitää sittenkin sanoa, että se mies on monen lapsen isä, vaikkei
+hänellä ole puolisoa. -- -- --"
+
+"Onkos Maien veljellä vielä mitään pelättävää isännöitsijän puolelta?"
+kysyi Juliette katsellen myötätuntoisesti tytön kauniita, surullisia
+kasvoja.
+
+"Eikös tämä häntäkin voi kiusata", vastasi Tohver, "ja viedä talliin
+vähimmästäkin syystä. Mutta sitä miestä onkin jo niin kiusattu ja
+ahdistettu, että hän siihen on melkein tottunut."
+
+"Kertokaa neidille Päärnun talon asiasta", kuiskaili Mai, joka ymmärsi,
+että hänen veljestään oli puhe, ja nykäsi Tohveria takin liepeestä.
+"Ehkä neiti voisi hänenkin hyväkseen jotakin tehdä!"
+
+Tohver arvasi itsekin, että nyt oli paras hetki kertoa kouluneidille
+senkin seikan. Tunsihan hän sen niin hyvästi. Ja ainoastaan neiti
+Marchand saattoi jotakin tehdä myöskin Maien veljen hyväksi, jota
+vanha kamaripalvelija itse kelpo miehenä arvosteli. Vanhan, tottuneen
+kamaripalvelijan tietoon kyllä tuli kaikki, mitä talossa tapahtui.
+Tohver tiesi jo aikoja sitten, millä silmin nuori paroni katseli
+kaunista kouluneitiä ja kuinka kovin hän tätä kunnioitti ja kuinka
+neidon sanat häneen vaikuttivat. Eikä tarvinnut epäillä sitäkään, ettei
+ranskalainen neito tahtonut auttaa, sillä ei kukaan tiennyt niin hyvin
+kuin Tohver, kuinka lämmin sydän hänellä oli talonpoikaraukkoja kohtaan.
+
+"Ei suinkaan neiti pane pahaksi, jos kerron vielä jotakin Maien
+veljestä", virkkoi hän ja nauroi ikäänkuin anteeksi pyytäen. Mai koetti
+salaa häntä kehottaa tuon tuostakin nykäisten häntä takaa päin. "Sillä
+miehellä on, neiti, varsin kurjat päivät ja hän olisi iloinen, jos
+joku hänestäkin puhuisi hyvän sanan nuorelle moision herralle."
+
+Juliette kuunteli yhä enenevällä mielenkiinnolla hyväsydämmisen
+Tohverin kertomusta. Tohver alkoi Päärnun isän onnettomasta
+elämäkerrasta, kuvasi hänen kuolemaansa haagioikeudessa saatujen
+lyöntien seurauksena ja selitti, minkätähden isän talo pojalta oli
+pois otettu ja kuinka Päärn turhaan oli koettanut paronilta saada
+takaisin isänsä taloa tai jotakin toista vuokrapaikkaa, sillä vanha
+paroni ei häntä kärsinyt. Tohver ei salannut, että miehellä oli
+kiivas ja taipumaton luonne, mutta sanoi vanhan paronin itsensä
+täytyneen tunnustaa, ettei hänellä ollut ahkerampaa, huolellisempaa
+ja kunniallisempaa työläistä kuin tuo "vastahakoinen koira". Kaikkein
+surullisempaa sanoi hän olevan, ettei Päärn ilman paikkaa voisi mennä
+naimisiin, sillä nyt hänen piti pienessä mökkihökkelissä itseänsä
+elättää. Näin viettivät morsian ja sulhanen surullista, toivotonta
+elämää. -- -- Tohver ei jättänyt sitäkään kertomatta, kuinka kupias oli
+tahtonut väliin tunkeutumalla rikkoa Miinan ja Päärnun liittoa.
+
+"Tuohan on koko romaani!" huudahti neiti Marchand lyöden käsiään
+yhteen, kun kertoja oli lopettanut.
+
+Tohver kyllä ei tiennyt, mitä 'romaani' sana merkitsi, mutta oli
+kuitenkin tyytyväinen, kun kertomuksensa oli neitiin vaikuttanut. Sillä
+tämä oli liikutetun näköinen ja hänen kauniissa, mustissa silmissään
+ilmeni päättäväisyyttä ikäänkuin aikoisi hän jotakin tehdä. Sen hän
+vihdoin sanoillaankin todisti:
+
+"Minä en tiedä, kuinka paljon minun sanani paroniin vaikuttavat",
+lausui neiti Marchand, "mutta minä tahdon hänen kanssaan sopivalla
+hetkellä kaikista näistä asioista puhua. Minä pyydän paronia muistamaan
+Miinaa ja Maien veljeä."
+
+Tuo lupaus oli Maien ja Tohverin mielestä yhtä hyvä kuin voitto. Maie
+oli niin hyvillään, että tahtoi suudella kouluneidin kättä, jota tämä
+ei kuitenkaan sallinut. Kiitollisina lähtivät molemmat neiti Marchandin
+huoneesta. --
+
+Huolimatta suuresta väsymyksestä matkan jälkeen, ei hän tahtonut sinä
+yönä paljon unta saada. Mitä piti hänen ajatella kaikista noista
+hirveistä asioista, joita sinä iltana oli saanut kuulla? Mikä mies oli
+Herbert Heidegg, kun hänen moisiossaan saattoi tapahtua tuollaisia
+seikkoja? Sehän oli aivan kuin nyrkkivallan aikoina. Ja tuo tapahtui
+miehen nähden -- ei miehen tahdosta ja luvalla, hänen, joka puhui
+vapaamielisyydestä ja lempeämmistä uudistuksista, jonka oikeutta
+rakastava sydän ja selvempi näkökanta ei voisi sallia vääryyttä ja
+väkivaltaa! -- -- -- Hän ei ole vapaa -- sanoo Gottlieb Lustig --
+hän on vanhempain ja seurapiirin vaikutuksen alainen. Olkoon. Mutta
+milloinka voi hän heidän vaikutuksestaan vapautua, kun ei hän yritäkään
+sitä tehdä? Vai eikö hän tahtonutkaan heidän vaikutuksestaan vapautua?
+-- -- -- Hän ei siis puhunut totta, kun hän sitä tuonaan vakuutti.
+-- -- -- Herbert Heidegg valehteli! -- -- --
+
+Ahdistava, kiusallinen tuska teki Juliette Marchandin rauhattomaksi,
+jotta hän vasta myöhään saattoi nukkua. --
+
+Jo seuraavana päivänä oli hänellä hyvä tilaisuus puhua Herbertin kanssa
+kahden kesken. Nuori paroni itse antoi hänelle siihen aihetta. --
+
+Vanha paroni puolisonsa ja vanhimman tyttärensä kanssa oli puolisen
+jälkeen ajanut naapuriin kyläilemään. Juliette istui hieno käsityö
+kädessä puutarhan puoleisella verannalla ja koetti haihduttaa
+kiusallisia tunteitaan lukemisella. Samassa astui Herbert Heidegg
+puutarhasta rappusille, pyyhki hikeä otsaltaan -- hän tuli nähtävästi
+pellolta -- ja kääntyi kouluneidin puoleen kohteliaasti kysyen, saisiko
+hän täällä levätä ja polttaa jonkun sikarin.
+
+Neiti Marchand ei sitä vastustanut.
+
+Herbert otti itselleen tuolin nurkasta ja istui lähelle Juliettea.
+Äänetönnä sytytti hän sikarin ja katseli mietteissään alas
+kevätihanuudessa kukoistavaan puutarhaan.
+
+"No, kuinka teitä miellytti meidän vanha Tallinna, neiti Marchand?"
+kysyi hän vihdoin puheen jatkoksi.
+
+"Minä olin iloinen, kun kerran vielä sain nähdä merta", vastasi neito.
+
+"Te rakastatte merta?"
+
+"Kovin. Se on niin avara, niin rajaton ja ääretön. Minä rakastan
+vapautta, sentähden rakastan merta."
+
+"Minä taas vainioita ja niittyjä, joita metsä ympäröi", nauroi Herbert.
+"Lainehtivat viljatasangot ovat minun mereni."
+
+"Ovatko ne tänä vuonna hyvin menestyneet?"
+
+"Koko lailla. Tietysti ne vastaisuudessa tulevat vielä
+kukoistavimmiksi, kun rupean perusteellisemmin tekemään työtä.
+Eilen sain ensimmäiset, uudenaikaiset työkalut -- suoraan tilatut
+Englannista."
+
+"Taloudellisiin uudistuksiin olette siis jo ryhtyneet?"
+
+"Olen, neiti. Asioiden pitää muuttua täällä moisiossa; minä tahdon
+vapautua Aasian oloista. Teidän pitäisi parin, kolmen vuoden perästä
+nähdä minun talouttani, minun peltojani ja niittyjäni!"
+
+Juliettea ei tuo kehuminen miellyttänyt. Tuo iloinen ja itsetietoinen
+puhetapa viilsi hänen sydäntään. Tuo mies on ryhtynyt uudistuksiin ja
+parannuksiin, mutta ensiksi omassa taloudessaan! Toisia kohtaan, joilla
+on suurempi hätä, ei hän vielä ole mitään tehnyt!
+
+"Tietysti tulevat teidän vuokralaisenne pellot ja niityt myös
+vastaisuudessa kauniimmin kukoistamaan", huomautti Juliette. "Heillähän
+on nyt parempi aika pitää niistä huolta. He olivat varmaankin teille
+hyvin kiitollisia huojennetuista työpäivistä?"
+
+"Huojennuksia eivät ole vielä saaneet", vastasi Herbert, puhaltaen
+tuuleen sikarin tuhkaa, joka oli hänen polvelleen pudonnut.
+
+"Ei vielä? Eivätkös teidän talonpojat Yrjönpäivästä lähtien ole saaneet
+huojennuksia?"
+
+"Ei, se voi vasta tulevaisuudessa tapahtua. Uusi maanvuokralaki säätää,
+että maat ovat mitattavat ja arvioitavat, ennenkun huojennuksia voi
+panna toimeen."
+
+"Onkos huojennusten antaminen ennen sitä kielletty?"
+
+"Ei ole. Minä kyllä heti tahdoin noudattaa uusia asetuksia, mutta
+minun täytyi myöntyä isän ja toisten vanhempien maanviljelijäin
+mielipiteeseen, jotka siitä pelkäsivät koituvan vahinkoa. Eihän
+viivykään kauvan, ennenkun talonpoikain huojennukset laillista tietä
+toteutetaan."
+
+"Olen kuullut, että talonpojat ovat rauhattomia ja vaativat heti
+huojennuksia. Eivätkös teidänkin talonpojat ole ilmaisseet sellaisia
+toiveita?"
+
+"Ovat kyllä, mutta, paha kyllä, piti minun vastata heille, että minun
+täytyy menetellä lain mukaan. Työpäiväin vähentyessä täytyisi moision
+isäntien rahalla palkata päiväläisiä, pitää palvelijoita, ja siihen
+eivät kaikki maanviljelijät vielä ole valmistuneet."
+
+"Kaikki?" kysyi Juliette. "Pitääkö sitten kaikkien yhtaikaa olla siihen
+valmiit? Minä arvelen, että jolla on varoja, hän voisi heti palkata
+työläisiä. Ettekö te sitä saattaisi, herra paroni?"
+
+"Minä kyllä, neiti, mutta yksityisen henkilön tulee myös katsoa toisten
+etua, muuten tuotamme toisille vahinkoa. Jos yksi voi, ja kaksi ei
+voi, niin hän tekee noille kahdelle vahinkoa. Mutta jos enemmistö
+voisikin, niin jäisi yhä vielä vähemmistö, joka ei voi, ja me olemme
+aikojen kuluessa oppineet vähemmistönkin etuja silmällä pitämään.
+-- -- -- Ajatelkaa, neiti Marchand, kuinka suurta sekaannusta
+synnyttäisi, ja nyt jo on lain väärin tulkitsemisesta syntynytkin,
+jos minä heti soisin huojennuksia, mutta minun naapurini eivät
+sitä voisi. Talonpojat vaatisivat sitä kuitenkin väkisin, ja siitä
+syntyisi kapina."
+
+Yhä kovemmin alkoi Julietten sydän sykkiä. Tuo mies ajatteli kyllä
+kiitettävällä tavalla naapuriensa etuja, mutta talonpoikain edut eivät
+häntä paljon liikuttaneet, ikäänkuin ei sillä asialla olisi mitään
+merkitystä, ikäänkuin ei talonpoika olisikaan moision isännän naapuri
+ja lähimmäinen. Talonpoika voi odottaa ja kärsiä -- hänestä ei ole
+huolta, meidän etumme on pääasia! Tuo kova, loukkaava katsantotapa
+ilmeni moision isännän puheissa ja kaikissa hänen mielipiteissään. Se
+oli hänestä niin luonnollista, niin itsestään selvää, että hän puhui
+siitä, kuin olisi kaikkein sen pitänyt hyväksyä ja oikeana pitää.
+
+Juliette ei tahtonut hänen kanssaan näistä asioista väitellä, hän
+tahtoi vain tutkia hänen mielipiteitään ja luonnettaan. Sentähden hän
+karttoi arvostelevaa vastausta ja kysyi ainoastaan:
+
+"Eikö kukaan moision isäntä ole täyttänyt talonpoikain toiveita
+työpäiväin vähentämiseen nähden?"
+
+"On sitä tehty. Mutta nuo pari miestä, joista sitä on kuultu, katuvat
+varmaankin jo hyvyyttään. He olivat varomattomia. He tekivät hyvää
+omille talonpojilleen, mutta monelle moision alustalaiselle pahaa.
+Meidän naapuripitäjään, Koselle on marssinut sotaväkeä, kun talonpojat
+saatuaan kuulla, että orjuutta muutamissa moisioissa oli vähennetty,
+sitä myöskin vaativat omilta herroiltaan eivätkä tulleet työhön,
+kun heidän tahtoonsa ei suostuttu. Nuo ihmiset saavat nyt kovan
+rangaistuksen. Haagioikeuden pitää heitä sotaväen avulla -- paha kyllä!
+-- ruumiinrangaistuksella pakottaa lain noudattamiseen. Tuo olisi
+varmaankin jäänyt tekemättä, jos eivät nuo pari moision isäntää olisi
+niin kiirehtineet hyväntekeväisyyttään osottamaan. -- -- --"
+
+"Minun mieleeni johtuu, herra paroni, että te talvella lämpimästi
+ajattelitte kansakoulukysymystä", lausui Juliette lyhyen äänettömyyden
+jälkeen. "Teidän kuntaanne, ellen erehdy, piti heti perustettaman
+kyläkoulu. Vieläkö sitä olette ajatellut?"
+
+"Koulun perustaminen on oikeastaan kunnan oma asia", vastasi Herbert,
+koputtaen hiukan hämillään kepillään saappaansa kärkeä. "Mutta tietysti
+koetan tehdä kaikki, mitä voin edistääkseni ja auttaakseni asiaa. Tähän
+asti ei minulla ole vielä ollut aikaa kysyä, onko kunta tehnyt asiassa
+päätöstä. Nythän tuskin vielä on kuukauttakaan kulunut uuden lain
+voimaan astumisesta."
+
+"Ettekö te aikonut ryhtyä asian vireille herättämiseen ja johtoon?"
+
+Herbert rupesi nauramaan.
+
+"En todellakaan voisi itselleni toivoa parempaa omantunnon muistuttajaa
+kuin te olette! Mutta te voitte olla varma siitä, neiti Marchand,
+etten unhota päätöstäni. Teidän pitää kuitenkin antaa minulle vähän
+miettimisen aikaa!"
+
+"Ettehän ole pahoillanne, vaikka sekaannun asioihinne, herra paroni?"
+
+"Pahoillani teille? En!" vastasi nuori mies lämpimästi. "Te saatte
+minua nuhdella niin paljon kuin haluatte. Minä olen onnellinen, kun te
+ylipäätään minun kanssani keskustelette! Sitä onnea, Jumala paratkoon,
+en usein saa nauttia."
+
+"Lupaustanne tahdon nyt hyväkseni käyttää", lausui Juliette, mutta
+ei leikillisesti, vaan hyvin totisesti. "Jos ei kaikki ole valhetta,
+mitä tiedän, niin on teidän moisiossanne, herra paroni Heidegg, näinä
+päivinä oikeutta vastaan paljon rikottu."
+
+Herbert käänsi levottomat katseensa neitoon.
+
+"Vai niin? Ja missä asiassa?"
+
+"Te olette antanut viatonta ihmistä kovasti rangaista."
+
+"Tuo ei ole oikein, neiti Marchand! Ketä te ajattelette?"
+
+"Opman Winterin palvelustyttöä, Miinaa. Häntä on maanantai aamuna
+moision tallissa armottomasti piesty."
+
+"Mutta ei hän ollut syytön, armas neiti! Hän oli vasten isäntänsä
+kieltoa laskenut yöllä miehiä luokseen, ja kun eräänä yönä mentiin
+sellaista pois ajamaan, ei tyttö laskenut isäntää kyökkiin ja vastasi
+hänelle röyhkeästi. Winterin täytyi väkisin avata ovi. Nyt karkasi
+tytön seuralainen isännän kimppuun ja tyttö häntä siihen vielä yllytti.
+Isäntä lyötiin tunnottomaksi ja piestiin maassa melkein vialliseksi.
+Tuo oli suorastaan hengen vaarallista ja sellaista täytyy toki
+rangaista!"
+
+"Mistä te tiedätte, herra paroni, että kaikki niin tapahtui?"
+
+"Isännöitsijä Winteriltä."
+
+"Hän oli kantaja?"
+
+"Niin."
+
+"Mutta mitä vastaajat sanoivat?"
+
+Herbert käänteli itseään rauhattomasti tuolilla.
+
+"Sitä en tiedä."
+
+"Kuinka? Te vain tiedätte mitä kantaja kertoi, mutta ei mitään siitä,
+mitä syytetyillä on sanomista. Oliko tapaus todistajien kautta niin
+varma?"
+
+"Ei, todistajia ei ollutkaan. Mutta isännöitsijän onneton ulkomuotokin
+todisti liian selvästi, mitä hänelle oli tapahtunut. Hänen silmänsä
+olivat lyönneistä siniset ja koko ruumis niin pehmitetty, että hän
+tuskin pääsi käymään."
+
+"Kun ei näkijöitä ollut -- mistä te sitten niin varmasti tiedätte, kuka
+häntä ylipäätään pieksi?"
+
+"Sen hän itse kertoi."
+
+"Hän itse! Mutta jos ei hän puhunut totta?"
+
+Herbert jäi katsomaan Juliettea, etsi sanoja, mutta vaikeni.
+
+"Minä en ymmärrä teitä, neiti", virkkoi hän vihdoin. "Minkätähden
+isännöitsijä Winter sitä olisi tullut valittamaan; kuka hänelle olisi
+väkivaltaa tehnyt? Minkätähden olisi hän syyttänyt noita kahta eikä
+sitä, joka hänen kimppuunsa karkasi?"
+
+"Mutta jos hänellä siihen olisi ollut kyllin syytä? Sehän on
+mahdollista. Mutta olkoon miten on, sitä en ole kuitenkaan milloinkaan
+kuullut, että ainoastaan kantajan syyttämisen perusteella rikollisia
+tuomitaan, ilman että heiltä itseltään mitään kysytään. Tuo on --
+suokaa anteeksi -- hieman yksipuolinen tuomitsemistapa ja sentähden
+kohtuuton, väkivaltainen -- -- --."
+
+Syvä puna muutti paronin kauniit kasvot tummiksi. Loukkasiko häntä
+tuo oikea huomautus, vai hävettikö häntä? Mutta sittenkään ei hän
+menettänyt mielenmalttiaan.
+
+"Te voitte olla oikeassa, ettemme, isäni ja minä, ole huomanneet oikein
+seurata lakitieteellisiä sääntöjä", hän vastasi. "Mutta se on kuitenkin
+varma, ettemme itse asiassa ole päätöksessämme erehtyneet."
+
+"Mihin te perustatte varmuutenne?"
+
+"Me tunnemme miehen, joka isännöitsijää ahdisti. Hän on jo ennen
+osottanut intohimoista, väkivaltaista luonnetta, jota siitä syystä jo
+ennenkin on rangaistu. Toiseksi tunnemme talonpoikaisneitojen huonon
+tavan, että ottavat yöllä nuoria miehiä luokseen."
+
+"Mutta tunnetteko sitten isännöitsijä Winterin elintapoja?"
+
+"Minä en tiedä mitään -- olen täältä ollut kauvemmin aikaa
+poissa -- -- --."
+
+"Vai niin! Mitä sanotte sitten siitä, herra paroni, jos isännöitsijä
+Winter itse halusi yöllä päästä tytön luo, mutta ei päässyt, kun
+tytölle toinen oli rakkaampi ja kun tuo rakkaampi luulevaisuudesta
+tai tytön suojelemisen halusta näytti isännälle tien takaisin omaan
+huoneeseen?"
+
+Herbert katseli suurin silmin puhujaa.
+
+"Neiti Marchand, te tiedätte jotakin tuosta asiasta?" virkkoi hän
+sitten.
+
+"Niin tiedän", vastasi Juliette, "ainakin niin paljon, etten voi pitää
+oikeana teidän tuomitsemistapaanne. Tiedän nimittäin, mitä rikollisiksi
+tuomitut, syytteenalaiset tunnustavat."
+
+"Ja mitä sitten?"
+
+"Ei muuta kuin sen, että sulhanen suojeli morsiantaan häpeämättömältä
+viettelijältä. Kun hän sen teki väkivaltaisesti, olisi hän tietysti
+oikeuden edessä rikollinen, mutta inhimillisesti ajateltuna pitää hänet
+vapauttaa. Minä luulen, että kuka mies hyvänsä hänen sijassaan olisi
+tehnyt samoin. Mutta tyttö ei ole tehnyt mitään pahaa. Hän on ollut
+kantajan koston ja teidän surkean tuomionne uhrina."
+
+Tuskallisen levottomana katsoi nuori paroni neitoa.
+
+"Niinkö ovat tyttö ja poika asian kertoneet?" hän kysyi.
+
+"Niin."
+
+Nyt kertoi Juliette tarkemmin Tohverilta saadut tietonsa. Hän huomasi,
+että Herbert kuunteli hyvin tarkkaavasti. Kun hän oli lopettanut, kysyi
+paroni:
+
+"Mutta mistä te sitten tiedätte, että tytön ja pojan tunnustukset ovat
+oikeat, vaan isännöitsijän valheelliset? Tässä on tunnustus tunnustusta
+vastaan -- todistajia ei ole, todenmukaisempi on, että syytteenalaiset
+valehtelevat, kuin että isäntä sen tekee."
+
+"Tunnetteko sitten kantajan siveellistä elämää, herra paroni?" kysyi
+Juliette.
+
+"Siveellistä elämää? Minä vain tiedän, että hän on kunnon maanviljelijä
+ja pitemmän aikaa ollut isäni uskollinen palvelija."
+
+"Voi olla. Mutta tiedättekö, kuinka hän kohtelee naisia, jotka ovat
+hänen mielivaltansa alaisia?"
+
+Herbert ajatteli.
+
+"Jos oikein muistan, niin puhuttiin monta vuotta sitten, että
+Winterille oli sattunut joku julkinen hairahdus. Mutta tarkemmin en
+asiaa tunne."
+
+"Te voitte helposti saada siitä selvää. Minulle vakuutettiin, että
+kaikki ihmiset täällä tietävät, ettei isännöitsijä Winter ole mies,
+johon naiset voisivat luottaa. Julkisia 'hairahduksia' on hänelle
+sattunut useampiakin. -- -- -- Sitä vastoin ei rangaistujen,
+syytteenalaisten elämästä tiedetä mitään pahaa. Tyttö, jonka itse
+tunnen ja josta olen kuullut toistenkin arvosteluja, ei elämässään
+ja käytöksessään ole antanut epäluulolle minkäänmoista aihetta. Hän
+on jo monta vuotta liikuttavalla uskollisuudella ja mielenlujuudella
+rakastanut miestä, joka köyhyyden tähden tuskin koko elinkautenaan
+voi häntä vaimokseen pyytää. Hänen uskollisuutensa on niin luja, että
+hän erään toisen, hyvin itsepintaisen sulhasen, joka hänelle voisi
+tarjota kaikkia, mitä tuollainen talon tyttö saattaa itselleen toivoa,
+miltei väkivallalla luotaan torjui. Opmannin puhe siis, että tuo tyttö
+miesten, monen miehen kanssa yöllä pitäisi seuraa, ei voi olla oikea.
+Mutta tyttö ei ole niinkuin hän on vakuuttanut ja niinkuin hänestä
+uskotaankin, omaa sulhastaankaan yöllä ottanut vastaan, vaikka kyllä
+sellaiset seurustelut täällä maassa kuuluvat olevan tapana. Mutta minun
+mielestäni on aivan mahdotonta, että tuo siisti, siveä tyttö voisi
+yllyttää sulhastaan pieksemään omaa isäntäänsä. -- -- -- Nuoren miehen
+tavoista on myös kuultu pelkkää hyvää. Hän saattaa tosin olla kiivas
+ja kovapintainen, mutta sellaisia hairahduksia kuin opman Winterille,
+ei hänelle milloinkaan kuulu tapahtuneen. -- -- -- Ei siis huomaa
+mitään pätevää syytä, minkätähden opmannia paremmin pitäisi uskoa kuin
+noita kahta. Mutta niinkuin jo sanoin, en ensinkään ymmärrä teidän
+tuomiotanne, joka yksin perustuu opmannin syytöksiin."
+
+"Me olemme tottuneet uskomaan ylempiä ja sivistyneitä palvelijoitamme
+enemmän kuin talonpoikia", vastasi Herbert hiljaa ja nousi, kävellen
+alakuloisena pari kertaa edes takaisin. "Mutta on mielestäni ikävää,
+jos isä ja minä tässä asiassa olemme erehtyneet ja jos meidän
+tahdostamme on jollekin vääryyttä tehty. Voitte varmasti luottaa
+siihen, neiti Marchand, että rupean perinpohjin tutkimaan asiaa."
+
+"Tiedättekö, herra paroni, kuinka suuren rangaistuksen molemmat
+syynalaiset ovat saaneet?"
+
+"Tytön piti saada kahdeksantoista vitsanlyöntiä; pojan rangaistus jäi
+oikeusherran määrättäväksi. Minä en ole vielä muistanut kysyä, kuinka
+suuri hänen rangaistuksensa oli."
+
+"Kahdeksankymmentä kepinlyöntiä paljaalle iholle, herra paroni", sanoi
+neiti Marchand tuskaisena ja hänen mustat silmänsä liekitsivät. "Mies,
+vaikka kyllä vahva kuin jättiläinen, on siitä sairaana. Ja sairas
+on tyttökin. -- -- -- Uskallanko kysyä, herra paroni, oliko teidän
+rangaistusmäärässänne mitään koventavaa lisäystä?"
+
+"Ei."
+
+"Kuka oli rangaistusta annettaessa peräänkatsojana?"
+
+"Opman Winter."
+
+"Itse kantaja?!"
+
+"Niin."
+
+Katkera hymy levisi ranskalaisen neidon tulipunaisille, hienoille
+huulille. Tuo hymy nosti jälleen paronin poskille tummaa verta.
+
+"Sitten myöskin ymmärrän, minkätähden lyöntien kerrottiin nousseen
+kolmeenkymmeneen ja että onnettoman uhrin veristä ihoa vielä silakan
+suolavedellä valettiin. Pitihän halpamielisen kaipaajan täydellisesti
+kostaa."
+
+"Mitä te puhutte! Silakan suolavedellä?"
+
+"Ja te ette tiedä siitä mitään?"
+
+"Minä kuulen siitä ensimmäisen kerran! Isäni ja minun käskystäni se ei
+ole tapahtunut!"
+
+"No sitten opitte tuosta työstä tuntemaan miehen luonnetta ja tapoja,
+miehen, johon te niin luotitte, että hänestä kaipaajana teitte
+syytteenalaisen rankaisijan. Minun täytyy sanoa, herra paroni, teidän
+maassanne vallitsee omituinen oikeus! Tuollaista oikeuskäsitettä en ole
+vielä missään tavannut!"
+
+Herbert Heideggin huulet olivat lujasti yhteen sulkeutuneet, kulmat
+rypyssä, kädet selän takana hän astui edes takaisin. Tuskaiset tunteet
+näyttivät täyttävän hänen mielensä, kun hän asiaa ajatteli. Vihdoin jäi
+hän kouluneidin eteen seisomaan ja sanoi:
+
+"Jos tässä on erehdys tapahtunut -- ja teidän selityksenne kuultuani
+pelkään todellakin niin tapahtuneen -- niin olen siitä hyvin pahoillani
+ja luulen isänikin samoin olevan. Tahdon heti ottaa selvän asiasta.
+Oikea syyllinen ei saa jäädä rankaisematta; mutta niille, jotka
+syyttömästi ovat kärsineet, tahdon hyvällä mielellä maksaa sovintoa.
+-- -- -- Mutta teille, armas neiti, tahtoisin huomauttaa, että te
+liian ankarasti olette minua tuominneet. Ettekö huomaa, että minun
+erehdykseni -- jos se on sellainen -- on ainakin anteeksi annettava.
+Ajatelkaa itse: isäni pitkäaikainen, uskollinen ja luottamusta
+ansaitseva palvelija, moision isännöitsijä, moision poliisin sijainen
+tulee ja nostaa kanteen uskottavalla ja varmalla tavalla; syytös on
+isäni ja minun mielestäni täydellisesti todenmukainen; liiottelua ja
+valhetta ei voi missään huomata, ja kantajan ulkomuotokin todistaa
+hänen sanojensa todenmukaisuutta. Me emme ensinkään voi epäillä, ettei
+asia ole niin tapahtunut kuin sitä kerrotaan. Mikä ihme siis, että me
+uskomme kaikki, pidämme kanteenalaisten kuulustamisen tarpeettomana ja
+kiihottuneina määräämme syyllisille rangaistuksen?"
+
+"Teidän erehdyksenne saattaa tällä kertaa olla anteeksiannettava",
+vastasi Juliette. "Mutta anteeksiannettava ei ole teidän
+tuomitsemistapanne, jota sanotte tavalliseksi. Te sanoitte uskovanne
+ylempiä, sivistyneitä palvelijoitanne enemmän kuin talonpoikia.
+Tahtoisin saada tietää, minkätähden? Minkätähden luulette työmiehen
+ja palvelustytön olevan alemmalla siveellisellä kannalla kuin
+opmannin, kamarineitsyen tai kouluneidin? Yleensähän sivistymättömissä
+maalaisihmisissä löytyy vähemmän rikollisia kuin niin sanotuissa
+sivistyneissä piireissä."
+
+"Meidän maassamme ajatellaan asiasta toisin, ankara tuomarini",
+vastasi Herbert, "ja varmaankin on meillä siihen omat syymme." Meillä
+talonpojat eivät ole ensinkään niin viattomia kuin toivoisimme. Siitä
+voisin teille luetella paljon esimerkkejä, mutta mainitsen vain
+yhden. Meidän talonpoikain siveellistä tunnetta ei loukkaa se, että
+he kaikin mahdollisin keinoin koettavat puuttua moision omaisuuteen.
+Talonpoika varastaa hyvällä omallatunnolla tavaraa, jos hänellä siihen
+on vähänkin tilaisuutta. Hän varastaa riihestä viljaa, pellolta
+perunoita, puutarhasta hedelmiä, niityltä heiniä, metsästä puita,
+ja kun hän viinaa lähtee kaupunkiin viemään, niin kaivaa hän uuteen,
+ehjään tynnyriin reijän ja varastaa väkijuomia. Nuo kaikki ovat meillä
+tavallisia, jokapäiväisiä asioita.
+
+"Tiedättekö, armas ystävä -- minä en ensinkään ihmettele tuota
+surkeata asiain tilaa", vastasi Juliette Marchand. "Minun mielestäni
+näyttää kuin olisivat moision isännät ja talonpojat teidän maassanne
+alituisessa sodassa, jossa talonpoikain puoli on paljon heikompi ja
+jotka sentähden eivät voi sodankäynnissään valita parhaimpia keinoja.
+Talonpoika huomaa tietysti, että moision isäntä häneltä ottaa kaikki
+-- minkätähden ei talonpoikakin saisi viholliseltaan ottaa jotakin
+sotasaaliikseen? Onhan saaliin ottaminen sodassa luvallista -- ja
+tavallista! -- -- -- Sehän ei muuta asiaa, että moision isännällä on
+laillinen valta riistää itselleen talonpoikain elintarpeita, mutta
+talonpojalla ei ole sitä valtaa vastustajaansa kohtaan. Talonpoika
+ymmärtää, että tuo valta on kohtuuton, hän ei pidä oikeana, että hänen
+täytyy paljon rikkaammalle moision isännälle uhrata työkykynsä ja
+varansa, mutta että hän ei voi häneltä mitään ottaa. Ja kun talonpoika
+sitä ei pidä oikeana, ottaa hän rauhallisella tunnolla moision
+isännältä jotakin -- varsinkin kun huomaa isännän siitä huolimatta
+pysyvän yhtä rikkaana, mutta hän itse aina köyhänä."
+
+Paroni Heidegg varmaankin jo katui, että oli antanut Juliettelle niin
+suuren arvosteluoikeuden. Hän ei juuri näyttänyt olevan parhaimmassa
+mielentilassa. Mutta hän ei hennonut vastata neidolle loukkaavasti ja
+koetti sentähden leikillä kääntää puheen toiseen suuntaan.
+
+"Jos te osaisitte meidän talonpoikain kieltä, kallis ystävä",
+virkkoi hän, "niin luulen, että te astuisitte heidän joukkoonsa ja
+kiihottaisitte heitä ilmi sotaan poloisia moision isäntiä vastaan.
+Aikahan olisi siihen varsin suotuisa. Rauhaton kiihkohan jo on
+alkanut. Puhetaitoista, innostunutta ja toimekasta johtajaa vain
+puuttuu. -- -- --"
+
+Mutta tuo leikkipuhe ei varmaankaan miellyttänyt Juliettea, sillä
+hän ei siihen kiinnittänyt huomiotaan, vaan alkoi uudestaan ahdistaa
+ystäväänsä. -- -- --
+
+"Jos oikein muistan, niin aijoitte, herra paroni, omassa moisiossanne
+rajottaa ruumiinrangaistusta ja lopullisesti sen kokonaan poistaa.
+Mutta isännöitsijän palvelustytön rankaiseminen ei osota, että olette
+ryhtynyt päätöstänne toteuttamaan."
+
+Herbert istuutui jälleen vastapäätä neitoa ja katseli häntä suoraan
+silmiin.
+
+"Minä en puolustanut tuota rangaistusta, neiti Marchand", lausui
+hän. "Kaikki tunteeni sitä vastustivat, varsinkin sentähden, että
+rangaistava oli nainen. Mutta minun täytyi myöntyä isäni tahtoon, joka
+vaati sellaista rangaistusta."
+
+"Teidän täytyi?" kysyi Juliette.
+
+"Niin. -- -- -- Me olemme tottuneet kuulemaan vanhempaimme sanaa ja
+ottamaan huomioon heidän neuvojaan. Meidän ymmärtääksemme se on lasten
+velvollisuus vanhempia kohtaan. Meitä on niin kasvatettu ja opetettu,
+ja sitä vaatii meidän siveysoppimme."
+
+"Ei mikään siveysoppi vaadi, että lasten pitää vasten omaatuntoaan
+noudattaa vanhempain mieltä. Silloinhan pitäisi lapsen vanhempain
+käskystä myöskin varastaman."
+
+"Tuo vastaus ei minun mielestäni pidä paikkaansa, neiti Marchand",
+vastasi nuori paroni hieman kärsimättömästi. "Minä tarkotin vain, että
+isäni on minua paljon vanhempi, että hänellä on enemmän kokemusta kuin
+minulla, että hän paljon paremmin tuntee ihmiset ja olot kuin minä;
+sentähden pidin velvollisuutenani myöntyä hänen tahtoonsa ja kuulla
+hänen neuvoansa."
+
+"Ja tuo neuvo oli."
+
+"Hän luuli, että pehmeys niin suureen rikokseen nähden olisi suorastaan
+vahingoksi. -- -- -- Tytön rankaiseminen moisiossa oli oikeastaan
+huojennusta. Jos olisimme lähettäneet Miinan haagioikeuteen, olisi hän
+kaikissa tapauksissa siellä saanut ruumiinrangaistusta ja tietysti
+paljon kovempaa."
+
+Juliette huokasi. Joka puolella kohosivat hänen mielestään
+keskiaikaiset, vahvat ja korkeat väkivallan muurit. Alemman
+säädyn ihmisiä varten ei ollut olemassakaan muuta kuritusta kuin
+ruumiinrangaistus -- kepeillä ja vitsoilla opetettiin kansalle hyveitä
+ja siveysoppia, samoin rangaistiin myös rikoksia. Ja tuo nuori,
+oikeisiin mielipiteisiin tottunut mies, oli niin täydellisesti noiden
+olojen vaikutuksen alaisena, että hän kätki paremmat tunteensa ja
+aikeensa ja vanhempain, miespolvia kestäneen katsantotavan mukaan
+yhä edelleen harjotti vääryyttä, pitäen sitä vielä velvollisuutenaan
+vanhempiaan kohtaan. -- -- --
+
+Sanomaton suru täytti neidon mielen. Hänestä tuntui kuin olisi hän
+murehtien istunut raunioiksi rauvenneen ihanteen ääressä. Hän oli
+paljon toivonut tuosta miehestä, mutta hänen täytyi nyt nähdä, että
+kaikki oli ollut haaveilua. Paroni oli liian voimakkaiden vaikutteiden
+alainen, ja hänen luonteensa vastuksien voittamiseksi nähtävästi liian
+heikko. Hän oli luvannut enemmän kuin saattoi täyttää. Hänestä tulisi
+epäilemättä samanlainen moision isäntä kuin toisetkin olivat. Häntä
+ehkä vain talonpojat ja palvelijat sanoivat "hyväksi herraksi", koska
+he enimmästi tunsivat kovia herroja. Mutta kuinka suuri ero oikeastaan
+oli hyvän ja pahan herran välillä? Hyvä herra vaati talonpojilta samaa
+kuin pahakin, hänen tapansa ja ulkomuotonsa vain saattoi vaatiessa olla
+vähän lempeämpi; toisinaan hän ehkä kolmenkymmenen lyönnin asemesta
+määrää vain kahdeksantoista. -- -- --
+
+Juliettella ei ollut halua jatkaa tuota heille molemmille niin
+kiusallista selittämistä, sentähden hän kiirehti lopettamaan ja koetti
+vielä puhua Miinan ja Päärnun puolesta.
+
+"Isännöitsijän palvelustyttö, joka isäntänsä vihaa ja kostoa paeten, on
+mennyt kylään vanhempainsa luo, pelkää vieläkin herra Winterin puolelta
+väkivaltaa ja ahdistamista. Minua on pyydetty rukoilemaan hänelle
+teidän suojelustanne opmannia vastaan. Tämä voisi vielä pakottaa tyttöä
+palvelukseensa ja sitä Miina kauheasti pelkää."
+
+"Minun suojelukseeni hän voi luottaa -- vaikka huomaisinkin hänen
+olevan syyllisen", vastasi Herbert äkkiä.
+
+"Mutta Miinalla on vielä yksi pelko: isännöitsijä Winter on uhannut,
+että tytön isältä otetaan talo."
+
+"Minkätähden?"
+
+"Sentähden, että isännöitsijä vihaa tyttöä,"
+
+"Niin on Winter uhannut?"
+
+"Niin."
+
+"Eihän hänellä ole valtaa keneltäkään taloa ottaa!"
+
+"Mutta hän ehkä voi vaikuttaa heihin, joilla on valta, niinkuin hän
+vaikutti vastustajainsa rankaisemiseenkin, vaikkei näiden syyllisyys
+ollutkaan varma."
+
+Herbert pudisti kiivaasti päätään. Hänen silmissään liekehti tulinen
+viha.
+
+"Palvelijainsa vaikutuksen alaisena eivät Heideggit milloinkaan ole
+olleet eivätkä siitä syystä ole unohtaneet, mikä on oikeus ja kohtuus!"
+huudahti hän. "Te voitte luottaa siihen, että Miinan isä jää taloonsa,
+vaikka hänen tyttärensä olisikin syyllinen."
+
+"Kiitän teitä, paroni! Toista vastausta en teiltä odottanutkaan.
+-- -- -- Saanko teille vielä mainita yhden pyynnön?"
+
+"Ja minkä?"
+
+"Minä nimittäin olen varma, että tarkoin asiaa tutkittuanne, tulette
+huomaamaan syytteenalaisen viattomuuden. Asian niin ollen lupasitte
+heitä sovittaa. Kaikkein paras sovitus olisi, jos tekisitte heille
+mahdolliseksi naimisiin menemisen. Sen he voisivat tehdä, jos
+työläinen, Päärn, saisi oman paikan. Herra paroni, antakaa sille
+miehelle isänsä talo takaisin!"
+
+"Isäni on kovin sitä vastaan."
+
+"Minkätähden?"
+
+"Se mies on vastahakoinen, väkivaltainen ja jäykkä -- -- --."
+
+"Ja noita ominaisuuksia luulette te ankaruudella voittavanne?
+Ajatelkaa itse onko se mahdollista. Eikö kovuus vain kasvata ja
+edistä tuollaisten luonteiden huonoja ominaisuuksia, eikö se kiihota
+häntä yhä itsepäisempään vastustukseen, yhä suurempaan vihaan? Tehkää
+hänet kiitolliseksi itseänne kohtaan ja hänen sydämmestään katoavat
+väkivaltaiset, vastahakoiset tunteet ja pyyteet. Hänet voitte voittaa
+ainoastaan herättämällä luottamusta itseenne; häntä on jo kyllä
+kovuudella taivutettu, mutta hän ei ole parantunut."
+
+"Te voitte olla oikeassa, neiti Marchand", vastasi Herbert erinomaisen
+murtuneella äänellä. "Minä tahdon täyttää senkin toiveenne ja tuolle
+'ryöväripäällikölle', niinkuin isäni häntä nimittää, vastaisuudessa
+antaa talon -- jos mahdollista isänsä paikan. -- -- -- Mutta luvatkaa,
+että lähden raittiiseen ilmaan. -- -- -- Päätäni kivistää, sydäntäni
+ahdistaa. Minua ei ole vielä eläissäni niin kovasti syytetty ja
+tuomittu kuin tänään."
+
+"Te olette minun tähteni pahoillanne?" kysyi Juliette.
+
+"Olen", huudahti paroni Herbert ja kiirehti jo alas rappusia, "mutta
+vain sentähden, että minun vastaisuudessa täytyy olla ilman tuollaista
+tuomaria ja neuvonantajaa! Minä häntä niin kovin tarvitseisin!"
+
+
+
+
+23.
+
+UKKOSPILVET.
+
+
+Mahtran moisiossa odotettiin turhaan lauvantaina, 31 päivänä
+toukokuuta sinne kutsutuita perheenmiehiä. Ei kukaan tullut. Kaikki
+olivat suovesakossa sotaväeltä piilossa. Sotamiehille teurastettiin
+puoliseksi kaksi lehmää ja moision viina-aitasta saivat he karkaisevaa
+kielen kastiketta. Molemmat upseerit olivat isännöitsijä Rosenbergin
+vieraina. Virkaatekevä haagituomarikin oli tullut sinne määräämään
+vastaanpanijoille rangaistusta. Mutta nähdessään, että talonpojat
+eivät nytkään täyttäneen ylempäin käskyä, neuvoi hän isännöitsijää
+lähettämään kupiaalla uudestaan kylään sanaa, että kaikki perheenmiehet
+tulkoot maanantaina, 2 päivänä kesäkuuta moisioon ja olkoot heti
+valmiit alkamaan sonnanvetoa.
+
+Iltaa ennen mainittua päivää kiiruhtaa kupias kylään ja astuu ensiksi
+Sepän taloon. "Onko Ants jo tullut kotiin?" Emäntä Tiiu vastaa, ettei
+hän miehestään mitään tiedä. Perjantaina oli käynyt kirkkoherran
+puheilla ja sitten jäljettömiin kadonnut. Kupias juoksi edelleen
+talosta taloon -- ei ainoatakaan perheenmiestä kotona! Kaikki
+kadonneet, niinkuin kunnan vanhinkin. Naiset ja lapset kauhun vallassa,
+taloustoimet niin, näin, itkua ja huokauksia kaikkialla.
+
+Mihin ovat perheenmiehet lähteneet? Kuka sen tietää! Ja jos
+tiedettäisiin, kuka sitä sanoisi! Etsikööt itse metsästä ja suolta.
+
+Ainoa isäntä, jonka kupias vihdoin löytää, on vanha Mihkel Pärtel.
+
+"Noh, mitä uutisia sinä taas tuot moisiosta?"
+
+Kupias ilmottaa käskyn ja lisää:
+
+"Mene sinä heti ja etsi toiset ja sano heille, että maanantaina pitää
+tulla. Jota kauvemmin te panette vastaan, sitä suuremmaksi käy teidän
+rangaistuksenne."
+
+"Kuinka minä, vanha mies heitä metsästä jaksan etsiä", vastustaa Mihkel.
+
+"Kyllä sinä jaksat", vastaa kupias, "eivätkä he niin kaukana voi olla.
+Muista, että olen sinua käskenyt!"
+
+Mihkel viekin metsään miehille moision isännän ja haagioikeuden
+uuden käskyn. Mutta ei kukaan uskalla mennä kotiin. Sillä kuka
+tietää, eivätkö sotamiehet sillä välin tule kylään ja silloin on
+kiinniottaminen ja piekseminen heti käsissä! -- -- -- Aurinko laskee,
+iltaruskokin vähitellen sammuu, yön varjo peittää suot ja viidakot.
+Mutta nytkään eivät miehet vielä uskalla lähteä kotiin. He piilevät ja
+kyyköttävät pensaiden alla ja mättäiden välissä, mielessä hirmuiset
+kuvat ja synkät aavistukset ja sydän täynnä tuskaa, kunnes lyhyt,
+keväinen yö on kulunut.
+
+Tänään on pyhäpäivä. Ei suinkaan kuitenkaan sinä päivänä tulla
+kepeillä ja vitsoilla rankaisemaan! Nyt voi jälleen mennä kylään.
+-- -- -- Hymyilevänä nousee aurinko ja rupeaa miehille rohkaisevaksi
+seuralaiseksi. He astuvat piilopaikoistaan ja lähtevät yksitellen
+kylään.
+
+Vainiolla alkaa kohta suuri neuvottelu. Keskustellaan, pitikö vielä
+edelleen piilotella, vai noudattaa uutta käskyä ja mennä maanantaina
+moisioon.
+
+"Kuinka kauvan voimme kumminkaan metsässä olla, vihdoin täytyy meidän
+pois lähteä", arvelevat miehet yksimielisesti.
+
+"Mutta lähdemmekö moisioon, vai ei?"
+
+Niin, tuo asia on pulmallisempi. Tietäähän jokainen, mitä heillä siellä
+on odotettavana. Kuka tahtoo antaa itseään piestä? -- -- -- Ei kukaan.
+
+"Ja, jos olisimme tehneet jotakin pahaa, joka laissa on kielletty, niin
+voisimme lyönnit kestää", selittivät miehet. "Mutta mehän vain vaadimme
+oikeutta, joka meille on annettu. Pitäisikö meidän siitä syystä antaa
+veremme vuotaa? -- -- -- Ei miehet, sitä emme tee! Parempi, kun
+lähdemme ja kutsumme toisten kuntain miehiä avuksemme, että he eivät
+antaisi meitä piestä!"
+
+Tuo päätös hyväksytään yksimielisesti.
+
+Jaagun Hindrek ja Pärtlen Priidik ottavat lähteäkseen Juurun kirkolle
+pyytämään siellä toisten kuntain miehiä maanantaiksi apuun. Toisiakin
+sanansaattajia lähetetään kylästä lähempään naapuristoon ja sieltä
+eteenpäin. Jos pyyntöä noudatetaan ja Mahtran miehiä todellakin
+huomenna ruvetaan rankaisemaan, niin on sota käsissä. -- -- -- Tuo
+uhkaus liikkuu ilmassa kuin onnettomuutta ennustava ukkospilvi. -- -- --
+
+Hindrek ja Priidik eivät rohkene valtatietä myöten mennä kirkolle,
+sillä se kulkee moision kautta ja siellä uhkaa vaara ja viisikymmentä
+sotamiestä. Voihan sotaväkeä olla Atlankin moisiossa, jonka kautta
+täytyy mennä ja koko kirkkotielläkin voi vilistä sotamiehiä. Sentähden
+oikasevat Hindrek ja Priidik talvitietä myöten suon poikki Juuruun päin.
+
+He ehtivätkin ennen jumalanpalveluksen alkua kirkolle ja heti ryhtyvät
+asiataan ajamaan. Se onnistuu paremmin kuin saattoivat toivoa. Kaikki
+lupaavat tulla apuun ilman pitkiä pyyntöjä ja selityksiä. Joka miehen
+rinnan täyttää samanlainen vihankiihko yhteisen asian puolesta. Heille
+ei tahdota suoda uusia oikeuksia, vaan pakotetaan vannoen noudattamaan
+vanhoja asetuksia. Kaikki tietävät, mitä Habajalla on tapahtunut.
+Huomenna piti Mahtrassa samoin tehtämän. Sitten tulee vuoro kaikille
+kunnille, jotka eivät tahdo alistua. Ja siihen ei kukaan taivu. Jos
+huomenna autamme Mahtran miehiä, niin auttavat he meitä ylihuomenna.
+Mutta saattaa tapahtua, että meidät jätetään rauhaan jos Mahtran miehet
+voittavat. Saksat ehkä pelkäävät, että kapina käy liian suureksi ja
+kuuluu Nevan rannoille asti. Sitten saisimme, mitä toivomme.
+
+Tähän tapaan ajattelivat Atlan ja Maidlan, Juurun ja Kaiun, Purilaan ja
+Kuimetsän miehet, kun he noudattivat Mahtran sanansaattajain pyyntöä.
+Kirkon seutu oli täynnä neuvottelevia miesjoukkoja. Kaikkia kiihotti
+voitonhimo kuin kuohuva laine. Silmät kiilsivät, posket hehkuivat,
+kädet menivät nyrkkiin. Sana 'sota' kävi suusta suuhun eikä niitä ollut
+monta, joiden posket siitä kalpenivat.
+
+Nyt ei siis ollut ihme, ett'ei kukaan mennyt kirkkoon. Juurun kirkossa
+oli sinä pyhänä vasten tavallisuutta vain vaimoja ja tyttöjä. Oudoksuen
+katseli kirkkoherra Berg ympärilleen seistessään alttarilla. Aavistiko
+hän, mitä se merkitsi? Varmaankin, sillä olihan liike hänelle tutumpi
+kuin kenellekään muulle pitäjässä.
+
+Kohta, kun sai tilaisuutta, lähetti hän lukkarin kutsumaan miehiä
+kirkkoon. Mutta tämä tuli takaisin ja ilmotti, ettei kukaan tahtonut
+kutsua noudattaa.
+
+"Mitä he sitten vastasivat?" kysyi kirkkoherra sopertaen.
+
+"Heidän täytyy neuvotella sodasta", vastasi elähtänyt lukkari Koch.
+
+Laulun aikana lähti kirkkoherra itse ulos herättääkseen vastaanpanijain
+omiatuntoja. Koko kirkkopiha oli täynnä miehiä ja poikia.
+
+"Miksi ette tule kirkkoon Jumalan sanaa kuulemaan?" kysyi sielunpaimen
+kuuluvalla äänellä astuen heidän joukkoonsa.
+
+"Meillä ei ole aikaa", vastattiin hänelle monelta taholta, "meidän
+pitää mennä Mahtran moisioon sotaan!"
+
+"Te sokeat, mitä tuo kamala puhe merkitsee? Mistä sodasta te puhutte?
+Ettekö häpeä lasketella tuollaisia tyhmyyksiä?"
+
+"Vai tyhmyyksiä!" sanottiin loukkaantuneena. "Emme me leikillämme puhu.
+Meitä pakotetaan sotimaan."
+
+"Kuka teitä sotaan pakottaa?"
+
+"Saksat!"
+
+"Ja te neuvottelette täällä todellakin sodasta?"
+
+"Niin juuri sodasta. Me lähdemme Mahtran miesten apuun, emmekä anna
+heitä huomenna piestä."
+
+"Minä olen pahoillani teidän tähtenne, te eksyneet raukat!" huusi
+kirkkoherra. "Te ette tiedä, mitä puhutte ja mitä tahdotte tehdä!
+Olette kadottaneet terveen järkenne!"
+
+"Jos kirkkoherra toimittaa, ettei Mahtran miehiä piestä, niin me emme
+ajattele sotaa!" vastattiin kirkkoherralle.
+
+"Tulkaa kirkkoon miehet, kuulkaa sielunpaimenenne sanoja!" huusi
+kirkkoherra. "Minä tahdon jumalanpalveluksen loputtua ajaa Mahtran
+kylään ja puhua siellä rahvaan kanssa. Minä koetan tehdä minkä voin,
+ettei teidän tarvitse ajatella vastustamista ja väkivaltaa. Tulkaa
+kirkkoon, miehet, kuulemaan Herran ääntä! Siitä tulette rauhallisiksi!"
+
+Mutta hän puhui kuuroille korville. Vain muutamat seurasivat neuvoa;
+toiset jäivät jäykkinä paikoilleen taikka kääntyivät kirkosta
+etäämmälle.
+
+Tuon neuvottelun seurauksena olivat maanantain kauheat tapaukset.
+Sotahuuto levisi sähkösanoman tavoin pitkin koko pitäjää, tunkeutui
+vielä naapuripitäjiinkin ja sieltä yhä etäämmälle. Pyhä-iltana tiesivät
+tuhannet, että huomenna piti Mahtrassa tapahtua jotakin, jonka
+miettimiseen jokainen käytti mielikuvitustaan. Varmaa oli, ettei se
+ollut hyväksi.
+
+Joukko miehiä toisista kunnista ei lähtenyt enää kotiinkaan, vaan
+kääntyi suoraan Mahtraan päin. Heidän joukossaan oli Uudentuvan
+Jyrikin, joka nuoruuden innolla otti asioihin osaa. Mentiin moision
+ohi kylään ja kokoonnuttiin siellä kapakkaan. Jo Raba myllärillä, joka
+möi moision viinaa, kestitsivät Mahtran miehet rohkeita apulaisiaan
+juomilla; mutta suuremmat ystävyysjuomingit alkoivat kyläkapakassa ja
+kestivät yöhön asti.
+
+Kirkkoherra Berg piti sanansa. Hän ajoi lukkarin kanssa illalla kylään.
+Kuullessaan tai oikeastaan nähdessään, että miehet kaikki olivat
+kapakassa koolla, seisahtui hän sinne. Mutta siellä eivät olleet yksin
+Mahtran perheenmiehet ja heidän auttajansa, vaan koko kunnan ihmiset
+olivat kokoontuneet kapakkaan kuullakseen, mitä kirkkoherra puhui,
+sillä kirkkomiehet olivat ilmottaneet hänen tulostaan.
+
+Pieni, matala, likainen kapakka oli täpö täynnä vieraiden kuntain
+miehiä, samoin kihisi sen ympärillä ihmisiä. Vahva, väkevä tupakansavu
+ahdisti pastorin hengitystä, kovaääninen puhe kaikui hänen korviinsa.
+Punottavat kasvot, kiiltävät silmät, pehmeä puhe ja hoiperteleva käynti
+todistivat, että täällä jo aikaiseen oli ruvettu mieltä rohkasemaan
+huomisen päivän varalle. Mutta oli joukossa raittiitakin, joiden
+ulkomuodossa ilmeni musta murhe tai synkkä, kiihkeä viha.
+
+Kirkkoherran läsnäolo ei tyynnyttänyt miesten mieliä. Melu oli yhtä
+kova. Sieltä täältä katseltiin mustatakkista miestä kiukkuisesti,
+uhkamielisesti ja kuultiin pilkkaavia, kiusaavia sanoja.
+
+"Mitä tuo kirkkosaksa hakee täältä talonpoikain kapakasta!" huudettiin
+kansan joukosta. "Tulee varmaankin taas neuvomaan, että meidän pitää
+kuulla moision herrain sanoja ja viedä nahkamme pehmitettäväksi!"
+
+"Käännyttäkää pappi ovesta pihalle! Koska hän ei tahdo meitä auttaa,
+niin ei tarvitse varottaakaan!" lisättiin toiselta taholta.
+
+Mutta raittiimmat kokoontuivat pastorin ympärille kuulemaan hänen
+sanojaan. Matsin Priidik ja Adran Hindrek, jotka olivat olleet kunnan
+vanhimpia, astuivat esille ja kysyivät kohteliaasti, mitä kirkkoherra
+tahtoi.
+
+"Tulkoon kolme vanhinta perheenmiestä vielä tänään minun luokseni,
+että puhuisin heidän kanssaan teidän asiastanne", virkkoi kirkkoherra
+Berg, joka huomasi, kuinka vaikeaa olisi keskustella tuon rauhattoman,
+äärettömästi kiihkeän joukon kanssa.
+
+Mutta vanhat miehetkin olivat vastustajien kanssa yhdessä liitossa.
+
+"Emme me tule", vastattiin pastorille. "Mitä niistä puheista. Meitä
+uhataan keppikasoilla, vitsakimpuilla, rautaisilla kahleilla. Jos ei
+kirkkoherra tiedä, kuinka niistä vapaiksi pääsemme, niin ei meitä
+tarvitse neuvoakaan. -- -- --"
+
+"Menköön pappi ja ajakoon sotamiehet Mahtran moisiosta menemään, joita
+saksat meitä varten ovat kutsuneet; tulkoot sitten meitä neuvomaan",
+kuului taas nuorempain joukosta.
+
+"Tuokoon kirkkosaksa meille uudet oikeudet, niin sitten hän voi
+kapakassakin meille puhua", lisättiin siihen raa'asti nauraen.
+
+"Näille ei voi mitään, herra pastori", virkkoi hiljaa saksaksi lukkari
+Koch, joka arkana seisoi kirkkoherran selän takana. "Eikös olisi
+parempi, jos lähtisimme menemään?"
+
+Mutta kirkkoherra Berg tahtoi sittenkin vielä koettaa, eikö hän
+sydämmeen käyvillä sanoilla voisi tyynnyttää kiihtynyttä joukkoa.
+
+"Miehet, rakkaat, kalliit kristityt ystävät", alkoi hän kauvaksi
+kuuluvalla, mutta lempeällä ja sovinnollisella äänellä. "Suureksi
+surukseni näen, että olette käymässä kadotuksen tietä, minä näen, että
+perikadon kuilu on avannut kitansa ja uhkaa teidät niellä. Minä näen
+sen ja sydämmeni itkee teidän tähtenne. -- -- -- Ettekö sitten ymmärrä,
+kenen työtä se on? Ettekö ymmärrä, kuka teidän jalkanne tempaa helvetin
+tielle, kuka teidän silmänne lyö sokeudella? Eikö se ole sielunne
+vihollinen, joka iloitsee onnettomuudestanne? Saatana itse on astunut
+joukkoonne ja kiihottaa teitä. Hän panee suuhunne nuo kovat sanat, nuo
+kauheat uhkaukset, joita juuri teiltä kuulen. -- -- -- Te tahdotte
+vastustaa isäntiänne, tahdotte käyttää väkivaltaa heitä vastaan, te
+tallaatte jalkojenne alle heidän käskynsä ja asetuksensa. Kalliit
+sielut, ettekö sitten ensinkään pelkää Jumalaa? Ettekö sokeudessanne
+enää muista, että Jumala on käskenyt kuulla ja kunnioittaa esivaltaa?
+Oletteko jo unohtaneet Vapahtajanne, joka ei käyttänyt väkivaltaa,
+vaikka hänelle tehtiin vääryyttä, joka vastaanpanematta kärsi ja kuoli,
+vaikka hän kyllä yhdellä sanalla olisi voinut vihamiehensä tuhota?
+Mutta teille ei tahdota tehdä vääryyttä, ja te aijotte panna vastaan,
+te rohkenette puhua sodasta -- sodasta haltijoitanne vastaan!"
+
+"Vai ei tahdota tehdä vääryyttä! Kirkkoherra sanoo, ettei meille
+tahdota tehdä vääryyttä!" huudettiin vihaisesti. "Eikö ole kepit,
+käsiraudat ja kahleet moisiossa meitä varten varattu? Eivätkö
+sotamiehet pyssyineen ja keihäineen odota meitä? Ja mitä pahaa me
+olemme tehneet? Vaadimme oikeuttamme -- siinä on rikoksemme!"
+
+Kirkkoherra kuuli, kuinka kolkko nurina kaukaisen ukkosen tavalla
+kumisi miesten joukossa ja tuli tästä siihen päätökseen, ettei hän
+nykyhetkellä muistuttamalla Jumalaa ja esivaltaa voinut saavuttaa
+vastakaikua miesten sydämmissä. Sentähden koetti hän toista keinoa.
+
+"Uskokaa miehet", lausui hän, "että minä en toivo teille pahaa,
+vaan ainoastaan hyvää. Teidän onnettomuudestanne ei ole minulle
+mitään hyötyä. Teidän kanssanne ei puhu ainoastaan sielunne paimen,
+vaan todellinen ystävänne. Kuulkaa miehet! Ettekö sitten surkuttele
+itseänne? Ettekö arvaa, mitä teille tehdään, kun vastustatte moision
+isäntiä ja kruunun sotaväkeä, joita nämä ovat itselleen avuksi
+kutsuneet? Uskokaa minua, teidän haltijanne ovat teitä voimakkaammat!
+Sotamiesten pyssyt eivät ole tyhjät. Teitä ammutaan kuin luokoa
+maahan, kun uskallatte kätenne heitä vastaan kohottaa. Ja joka teistä
+jää elämään, hän otetaan vangiksi ja pannaan rautoihin ja lähetetään
+elinkaudeksi sinne, josta ei pääse takaisin. Mutta ennen sitä
+rangaistaan teitä kepeillä, kunnes menetätte terveytenne. Voisitte
+tuon kaiken itsekin arvata, sillä tehän ette ole enää lapsia! Te,
+kourallinen talonpoikia, joilla ei ole muuta kuin pelkät kourat, te
+hajoatte kuin akanat tuuleen, kun rohkenette koskea herroihinne."
+
+Kirkkoherra erehtyi, kun luuli näiden sanain vaikuttavan. Hän oli
+pelotuksilla aikonut pakottaa miehiä ajattelemaan ja peräytymään. Mutta
+vastaukseksi nousi vihainen, uhkaava nurina. Pudistettiin nyrkkejä,
+huudettiin, vannottiin.
+
+"Saammehan nähdä, ketä on enemmän -- meitä vai saksoja!" kiljuttiin
+vihan vimmassa. "Me heidät muserramme -- akanoiksi me pieksemme heidät
+-- eivätkä he meitä! heidän pitää saada kokea talonpoikain nyrkkejä!
+Kyllähän näemme, kellä enemmän voimia on, saksoilla vai talonpojilla.
+Me emme pelkää saksoja emmekä heidän sotamiehiään!"
+
+"Kalliit ystävät, minä muistutan teille vielä jotakin!" huusi pastori
+Berg kooten viimeiset voimansa. "Te, perheenmiehet, täältä ja
+kauvempaa, te olette kaikki naineet ja teillä on lapsia kotona. Jos
+ette ajattele itseänne, niin ajatelkaa naisianne ja lapsianne. Kun
+tahdotte mennä sotaan, niinkuin itse sanotte, niin moni teistä kuolee,
+tai menettää terveytensä, tai viedään autioon maahan, tai vankitorniin.
+Sitten jäävät teidän armaat vaimonne ja kalliit lapsenne itkien teitä
+suremaan, sillä heilläpä ei ole enää elättäjää eikä huolenpitäjää.
+Miehet, ajatelkaa noiden onnettomain kyyneleitä ja masentakaa kova
+mielenne! Teidän leskienne ja orpojen valitus on koston huutona
+kohoava taivaaseen voimallisemman tuomarin puoleen. Miehet armahtakaa
+vaimojanne ja lapsianne. -- -- --"
+
+Vasta nyt oli kirkkoherra osannut arimpaan kohtaan. Olihan perheellinen
+onni noiden köyhäin työorjain ainoana lohdutuksena, rakkaus vaimoon
+ja lapsiin heidän ainoana ihanteenaan. Vaimo ja lapset hädässä ja
+ahdistuksessa -- oi, se vaikutti! -- -- -- Rauhottava hiljaisuus
+vallitsi hetken aikaa kiihtyneessä joukossa. Miesten kovat, synkät
+kasvot pitkäin hiusten ympäröiminä olivat miettivän näköiset, toinen
+loi toiseen syvän katseen, siellä täällä kuiskailtiin toisen korvaan.
+-- -- --
+
+Kirkkoherra koetti vielä vaikuttavammin käyttää hyväkseen tuota
+onnellista hetkeä. Hän lykkäsi kapakan oven, jonka lähellä hän seisoi,
+äkkiä auki, pisti päänsä ulos ja huusi koolle naiset ja lapset, joita
+seisoi kapakan edessä koko paljon.
+
+"Katsokaa, perheenmiehet, tuossa seisovat naisenne ja lapsenne, ja
+surullisina rukoilevat teitä: 'heittäkää kurjat aikeenne, armahtakaa
+meitä heikkoja, joita tahdotte tehdä miehettömiksi, isättömiksi,
+elättäjää vaille!' -- Jos teillä, miehet, inhimillinen sydän sykkii,
+niin ette katsoessanne noita voi jäädä kylmiksi ja koviksi, ette voi
+antaa heille leivän asemesta kiveä. -- -- -- Ja te naiset ja lapset,
+korottakaa äänenne ja sanokaa elättäjillenne: 'Joka teistä oikea mies
+on ja rakastaa vaimoaan ja lapsiaan, hän ei tässä kapakassa, viinan
+ääressä pidä neuvoa, vaan hän lähtee kotiin armaittensa kanssa ja
+virkistää unessa voimiaan ja menee huomenna työhön -- eikä sotaan!'
+Silloin ei jää teille leskiä eikä lapsiraukkoja itkemään ja suremaan."
+
+Pari lähimpänä seisovaa naista itki; lapset katsoivat heitä silmiin
+ja alkoivat myös itkeä. Kapakan edessäkin seisovat naiset olivat
+liikutetut. -- -- -- Kirkkoherra poistui ovelta, jotta miehet olisivat
+voineet nähdä ulkona ja ovella seisovia naisia ja lapsia. Kuva oli
+todellakin surullinen, se näkyi monen miehen kasvoista.
+
+Mutta liikutusta ei kestänyt kauvan. Ja päälliseksi oli se nainen, joka
+karkein käsin riisti sydämmiltä murheen hunnun. Joku suuri, tukeva,
+kuivettunut nainen, jolla oli vanhat kellastuneet kasvot, joihin suru
+ja työ oli piirtänyt syviä uurteita, astui ovelle ja huusi kovalla,
+miehekkäällä äänellä:
+
+"Eiväthän meidän miehet leikin vuoksi sotaan tahdo mennä, he lähtevät
+hädässä! Moision työ painaa meidän hartioitamme kuin myllynkivi, joka
+meidät sortaa maahan, että henkeä ahdistaa. Meillä on vain yksi nahka
+selässä, mutta moisio ottaa meiltä monta nahkaa. Minä olin vielä lapsi,
+kun ruvettiin odottamaan uusia oikeuksia, kun jo tiedettiin puhua
+huojennuksista; nyt on uusi laki annettu, huojennuksia on luvattu,
+mutta moision isäntä vaatii edelleen vanhaa orjuutta! Tahtooko Jumala
+sitä? Tietääkö sitä keisari? Helppo on puhua, mutta raskas tehdä
+työtä. Rakkaita ovat miehillemme naiset ja lapset, mutta eikös oikeus
+ole kallis? Eikös parempi aika ole kallis? Jos eivät miehet vaadi
+meille oikeutta, niin kukas sitten vaatii? Naisetko ja lapset? Miehet,
+vaatikaa moision isänniltä oikeutta, älkääkä antako itseänne piestä!
+Kun keisari kuulee, mitä meille tehdään, niin ei uskalla yksikään
+sotamies kääntää asetta teitä vastaan!"
+
+Näillä, kovalla äänellä, mutta rauhallisesti ja sujuvasti puhutuilla
+sanoilla oli kansaan silminnähtävä vaikutus. Liikutus ja surumielisyys
+olivat kuin poispyyhityt. Nousi suuri meteli. Puhuttiin, huudettiin
+vuorotellen. Jälleen pudistettiin nyrkkejä, uhkailtiin ja silmät
+liekehtivät. Uudelleen lensi, sota, sana suusta suuhun. Kirkkoherra
+aikoi puhua, mutta häntä ei enää kuunneltu. Monet päihtyneet miehet
+tunkeutuivat kirkkoherran eteen ja alkoivat sopertaen häntä tutkia.
+Toiset rupesivat soimaamaan ja kiroilemaan hengen miestä. Taas
+huudettiin, "työntäkää pappi ovesta ulos! Hän on saksojen ystävä
+ja tulee meitä kietomaan!" -- -- -- Ja jopa nähtiinkin miesten
+uhkamielisesti häntä lähestyvän, kuin aikoen käydä häneen kiinni.
+
+"Nyt on aika lähteä, kirkkoherra", kuiskaili lukkari kauhun vallassa.
+
+Mutta pastorista tuntui ikävälle kärsiä tappio ja vielä naisen tähden.
+Hän oli lähestynyt ovea; josta kovalla äänellä huusi:
+
+"Kuulkaa miehet, minä lausun teille vielä viimeisen sanan. Te voitte
+vielä päästä vapaaksi kovasta pieksemisestä, joka teitä uhkaa.
+Tahdotteko?"
+
+"Miksi emme tahdo! Tahdomme kyllä."
+
+"Te tiedätte, että teitä aijotaan piestä! Tiedättehän sen?"
+
+"Tiedämme tietysti!"
+
+"Alistukaa siis vanhaan asetukseen, kunnes teille uusi annetaan! Se
+annetaan teille, minä sen takaan! Vannotteko alistuvanne vanhaan
+asetukseen?"
+
+"Emme vanno! -- -- -- Emme vanno! -- -- -- Vaikka meidät väkipyörällä
+murskattaisiin -- emme vanno! -- -- -- Vaikka meidät rautoihin
+kytkettäisiin, vaikka elävältä haudattaisiin, vaikka meidät kappaleiksi
+pieksettäisiin, niin emme vanno -- emme vanno!"
+
+Kirkkoherra kääntyi ja lähti.
+
+Täällä hänellä ei enää ollut mitään tekemistä. Ennemmin olisivat hänen
+sanansa voineet tyynnyttää myrskyävää merta tai sammuttaa leimuavaa
+tulta, kuin tuota vihaista, pohjiaan myöten kiihtynyttä kansanjoukkoa.
+Hän istui lukkarin kanssa ajoneuvoihin ja lähti menemään. Kovat huudot
+ja uhkaukset kapakasta ja sen ulkopuolelta kaikuivat vielä kappaleen
+matkaa hänen korviinsa.
+
+"Nyt ei ole enää epäilemistä", virkkoi hän saksan kielellä lukkarille,
+"he tahtovat tehdä julkisen kapinan".
+
+"Mutta mikä nyt neuvoksi?" kysyi kauhistunut lukkari.
+
+"Meidän täytyy poiketa moisioon ja varottaa isännöitsijää ja
+upseereja", päätti kirkkoherra Berg. "Heidän pitää viipymättä hankkia
+itselleen lisäväkeä."
+
+"Mutta mistä saavat sitä niin äkkiä?"
+
+"Habajasta -- mistä muualta. Kello on nyt yksitoista. Jos sinne nyt
+kohta laitetaan sana, niin lisäväki voi kiireesti marssien olla täällä
+huomenna ennen puolta päivää. Jumala suokoon, ettei se olisi myöhäistä!"
+
+Kirkkoherra ajoikin suoraan Mahtran moisioon, ja kertoi siellä
+isännöitsijä Rosenbergille ja molemmille upseereille millä kannalla
+asiat olivat. Kauhistunut opman laittoi heti yötä myöten sanansaattajan
+mukana kirjeen siellä olevalle sotajoukon johtajalle, kapteeni
+Bogutskille ja pyysi viipymättä itselleen lisäväkeä.
+
+Mahtran kylässä ei sinä yönä varmaankaan kukaan maannut. Kapakassa
+vallitsi kuumeentapainen elämä ja liike aamun koittoon asti ja se,
+joka naisten ja lasten mieliksi läksi kotiin, ei mennyt levolle, vaan
+vietti yönsä murheellisessa kiihkossa. Ei kenenkään mielestä, joka
+vähänkin vielä juomiseltaan saattoi ajatella, ollut huominen toimi
+helppo ja iloinen. Monessakin hökkelissä vuodatti vaimo, äiti, sisar
+tai morsian kauhun kyyneleitä, monesta ahdistetusta rinnasta kohosivat
+tuskan huokaukset ja hätähuudot taivasta kohti ja pahat aavistukset
+täyttivät mielen. Mutta pitihän sen tapahtua! Sehän tapahtui lain ja
+oikeuden tähden. Sehän oli luvattu itsensä suojelemiseksi uhkaavaa
+väkivaltaa vastaan. Ainoastaan tuo varma, sydämmeen käypä tieto antoi
+noille hiljaisille, ryömiville, tottelemiseen ja käskyn täyttämiseen
+tottuneille orjille sen rohkeuden, jolla tahtoivat huomenna panna
+päätöksensä toimeen.
+
+Hiljainen, suvinen yö peitti kylän. Ilma oli lauhkea ja miellyttävä
+kuin lämmin maito, mutta raskas ja painava. Ei ainoakaan lehti
+liikkunut puissa. Kukkain tuoksu niityiltä täytti kuuman, kostean
+ilman. Lepikossa lauleli satakieli, koivikosta kuului ruisrääkän
+särisevä ääni, kasteesta kosteassa heinikossa pitivät sirkat hiljaisia
+laulajaisia. Yölepakko lensi yli kylän -- hiljaisesti ja salaperäisesti
+kuin uhkaava onnettomuus.
+
+Yhä vielä kuului melua kapakasta, yhä vielä välkkyivät tulet, kuin
+tontun silmät hökkelein oviaukoista ulos hiljaisuuteen. Rauhan,
+unenväsymyksen kantoi yölepakko tonttusiivillään metsään -- sinne jätti
+hän murheen, pelon ja ahdistuksen. Kaikissa noissa synkissä, pimeissä
+hökkeleissä tuolla matalalla harjanteella, vesakoiden ja soiden
+keskellä valvottiin ja sykkivin sydämmin odotettiin huomista
+päivää. -- -- --
+
+Mahtraan johtavalla tiellä alkaa samaan aikaan salainen, Öinen elämä.
+Äänettöminä kulkevat miehet hevosilla tai jalkaisin, kaikki samaan
+suuntaan. Tien vieressä olevat kapakat täyttyvät ihmisistä, puhe
+muuttuu kovaäänisemmäksi, kulkevien joukko kasvaa suuremmaksi. Ja
+kun aamunkoitossa päivän terä ilmaantuu taivaan rannalle, ovat tiet
+mustanaan rauhatonta kansaa ja kapakoissa alkaa elämä, jonkakaltaista
+työpäivän aamuna ei ennen ole nähty.
+
+Vieraiden kuntain miehet ovat pitäneet sanansa, he kiirehtivät Mahtran
+miesten apuun. Kaikki nuo kansanjoukot lähtevät "Mahtran sotaan". He
+eivät anna Mahtrassa tapahtua niin, kuin Habajalla tehtiin, eivät
+salli, että täällä kepeillä ja vitsoilla ketään pakotetaan luopumaan
+oikeudesta ja suostumaan vääryyteen. He tahtovat vapauttaa Mahtran
+miehiä pieksemisestä ja uuden lain rikkomisesta. Sillä kaikkein
+mielestä on varma, että jos Mahtran miehet tänään vannovat alistuvansa,
+niin pannaan huomenna heitä myös vannomaan; mutta jos Mahtran miehet
+voittavat, niin hekin voittavat yhdessä näiden kanssa. Sota ei pysy
+salassa -- kyllä lain antaja kuulee ja lähettää apua. -- -- --
+
+Mutta kapakoissa rohkaistaan mieliä. Raittiina on talonpoika arka
+mies; hänellä ei ole sanoja suussa eikä voimaa käsivarsissa. Ja tänään
+varmasti tarvitaan molempia -- suuta ja kättä. Saksoille pitää vastata,
+kun he väärin selittävät asetusta, ja heille pitää näyttää käsivoimia,
+kun ottavat kepit ja vitsat esille. "Jos ei mikään muu auta, niin
+olkoon sota!"
+
+"Juokaa, veljet, kuka tietää kuinka kauvan elämää kestää!" huudetaan
+kapakoissa. Pullot ja pikarit kiertävät kädestä käteen, rohkeus kasvaa,
+samoin myös innostus. Voimasanat lentävät suusta suuhun, ylistyspuheet
+kaikuvat, rohkeat kiihottavat arkoja, ystävät kaulaavat ystäviä,
+vihamiehet ojentavat toisilleen ystävän kättä. Kaikillahan on yhteinen
+asia, kaikki lähtevät yhteisesti taistelemaan vihollisia vastaan.
+
+Jo pyhäiltana oli Mahtran moision luona vieraita miehiä; mutta mitä
+korkeammalle päivä maanantaiaamuna nousee, sitä suuremmaksi ja
+mustemmaksi tulee pilvi, joka kansanjoukosta syntyy. Pian kuhisee
+moision seutu kansaa ja melu täyttää ilman. Ja yhä vielä tulee väkeä
+lisää -- hevosilla ja jalkaisin. Tomupilvet nousevat maantiellä,
+rattaat jyrisevät, hevoset hirnuvat, piiskat läiskävät.
+
+Päivätyöläiset moisioiden vainioilla jättävät työnsä, ottavat hevosen
+auran edestä, rientävät kotiin, valjastavat eläimen vankkurin eteen
+ja ajavat sotaan. Toiset rientävät sontavankkureissa Mahtraan päin,
+ottaen tieltä jalkamiehiä mukaan. Toiset ratsastavat ja vielä jotkut
+jättävät hevoset valloilleen ja juoksevat jalan. Ei kukaan nyt enää
+kuule käskijän sanaa, jokainen kielto on turha. Ääretön kiihko
+valtaa kaikkein mielet, kun Mahtran puolella pamahtavat ensimmäiset
+pyssynpaukkeet. Raivoissaan ja kiihkoissaan rientävät ihmiset Mahtraan
+päin, kellä vain henki rinnassa liikkuu, seuraa mukana. --
+
+Paroni Heideggin moisiossakin tiedetään, mikä päivä nyt on. Miehet,
+jotka olivat kirkossa, toivat sotasanomia ja pitivät huolta, että
+kaikki saivat niistä tietoa. Uudentuvan Jyri lähetti työläispojan
+mukana sanan päivätyöläiselleen, että älkööt huomenna menkö työhön,
+tulkoot ennen sotaan, siellä tarvitaan vahvoja miehiä; hän itse aikoi
+jo tänään mennä Mahtraan pitämään toisten kanssa sotaneuvotteluja.
+
+Päärnun selkä on vielä kankea ja kipeä haagioikeudessa saamistaan
+lyönneistä, mutta se ei estä häntä juoksemasta kylään ja kokoamasta
+sotaväkeä. Kiihkeänä kohottaa hän suurta, rautaista nyrkkiänsä taivasta
+kohti ja vannoo, ettei hän tahdo unhottaa noita lyöntejä, että hän ne
+tahtoo saksoille kostaa -- joka lyönnistä kaksi, yhdentekevä missä ja
+kenelle. Huomenna on Mahtrassa sota, mutta ylihuomenna voi olla täällä;
+vahinko, ettei sitä ole jo tänään. -- -- --
+
+Mutta tulematta ei se jää. Tekeväthän täällä miehet samoin kuin
+Mahtrassa ja siitä heitä huomenna aijotaan rangaista. Maanantaina
+pitäisi moisiossa alkaa sonnanveto, mutta ei kukaan noudata käskyä,
+jos ei juuri Ristmäen Mihkel. Kaikki ovat päättäneet panna aputöitä
+vastaan, jos ei muuten, niin sodalla. Paronit ja käskijät saavat
+huomenna turhaan odottaa miehiä, turhaan lähettää kupiaan mukana
+käskyjä kylään -- ne, jotka ovat kuulemassa, eivät kuule ja jotka eivät
+ole kuulemassa, ovat sodassa. Mutta Päärn toivoo, että koko kunnan
+miehet lähtisivät sotaan ja sentähden käy hän perheestä perheeseen
+nostattamassa vihan tulta.
+
+"Miehet!" hän huutaa joka paikassa. "Suutamme olemme jo paljon
+soittaneet, mutta emme ole tehneet tikkua ristiin. Huomenna pitää
+meidän näyttää, että osaamme tehdäkin jotakin. Mahtran miehet pyytävät
+meitä apuun. Heillä on huomenna pieksemispäivä. Habajassa on jo kyllin
+verta vuotanut -- sallimmeko, että Mahtrassa vielä enemmän juoksee?
+Tahdotteko odottaa, kunnes pieksemisen vuoro teille tulee. Se tulee
+ehkä pikemmin kuin arvaattekaan. Jokainen sontakuorma, joka huomenna
+jää vetämättä, voi ylihuomenna muuttua vitsakuormaksi. Jos ei teidän
+nahkaanne syyhytä, niin tulkaa sotaan! Huomenna on Mahtrassa sota,
+miehet! Joka on oikea mies, valjastaa hevosen ja lähtee ajoissa tielle!
+Jääköön kotiin se, joka ei osaa muuta kuin suutaan soittaa!"
+
+Ja Päärnun sanat vaikuttivat. Ne vaikuttivat vielä paremmin, kun hän ei
+ollut perheenmies, joka omien etujensa puolesta taisteli ja jota hätä
+uhkasi, vaan toisen palvelija, jolla ei ollut mitään voitettavana, vaan
+kyllä paljon menetettävää. Jos työläinen tahtoi toisten puolesta panna
+alttiiksi oman nahkansa, miksi ei sitten perheenmies rientäisi toiselle
+perheenmiehelle apuun!
+
+"Lähdemme niin! Autamme tietysti! Rauhalla olemme kyllä jo onneamme
+koettaneet -- koettakaamme siis nyt sodalla!"
+
+Näin vastattiin Päärnulle joka taholta. Jo pyhäiltana alkoi osa miehiä
+lähteä, toiset lähtivät perässä yöllä ja aamupuolella. Päärn itse oli
+ensimmäisten joukossa.
+
+Mutta ennen sitä oli hänellä kotona äidin kanssa kova taistelu.
+Kauhistunut vanhus, jolle Päärn oli tunnustanut totuuden, rupesi poikaa
+Jumalan nimessä kieltämään, ettei hän tahallaan juoksisi surman suuhun.
+Moisiota vastaan sotaan -- taivas armahtakoon, eikö hänellä ollut
+mieltä päässä! Eikö hän sitten jo kyllin tiennyt, mitä kepit ja vitsat
+merkitsevät. Tahtoiko hän nyt vielä rautoja kantaa, vankitornit nähdä
+ja joutua autioon maahan?
+
+Kaikki turhaan! Päärnun kovaan pääkalloon ei mikään varottava sana
+mahtunut.
+
+"Kaikki toiset lähtevät, minä lähden myös!" selitti hän lyhyesti ja
+päättävästi. "Älä sinä minun tähteni pelkää, minä olen nuori, vahva
+mies. Ja meitä on paljon -- kaikista kunnista, monta tuhatta miestä.
+Tahtoisin nähdä, kuka meidät voittaa!"
+
+Äidin rukoilemista ja murinaa olisi kyllä vielä kauvan kestänyt, jos
+ei Uudentuvan emäntä olisi tullut Päärnulle apuun. Tämä nimittäin oli
+oman poikansa tähden suuressa murheessa ja toivoi, että Päärn lähtisi
+Jyrin mukana. Mutta hänkin pyysi, että molemmat pysyisivät etäämmällä
+vaarapaikasta.
+
+"Päärn, tuo minun poikani terveenä takaisin!" huusi hän vielä
+palvelijan jälkeen, kun tämä jo vankkureilla istui ja pihaveräjästä
+tielle ajoi.
+
+"Päärn, tuo minun elättäjäni terveenä takaisin", lisäsi äiti puolestaan.
+
+Ja sitten katselivat molemmat vanhukset ajajan jälkeen, kunnes hän
+katosi pimeään ja molempien poskille vieryivät kyyneleet. Äänettöminä,
+sydän täynnä tuskaa kääntyivät he sitten majoihinsa takaisin.
+
+Mutta Päärnun jälkeen huusi vielä toinenkin henkilö. Tuskin oli hän
+joutunut Ristmäen talon veräjän ohi -- sillä kohdalla hän ajoi hyvin
+hiljaa -- kun talon pihasta hyppäsi ketterä neito esille, juoksi
+kappaleen tietä vankkurein perässä ja alkoi huutaa ajajaa.
+
+"Pidätä, Päärn! Pidätä!"
+
+Mutta, kuuliko Päärn ratasten jyrinän tähden huutoa, vai eikö tahtonut
+kuulla, yhdentekevä, hän ajoi eteenpäin katselematta kertaakaan
+taakseen -- löipä vielä hevosta selkäänkin, ikäänkuin olisi joku
+kilpajuoksukin ollut käsillä. -- -- --
+
+Päärnukin vietti aamupuolen yötä tien vieressä olevassa kapakassa
+toisten sotamiesten joukossa, hänkin joi, saadakseen rohkeutta ja
+voimia tulevan raskaan päivän varalle. Kello kuuden tai puoli seitsemän
+tienoissa oli hän suuressa miesjoukossa tullut Mahtran moision portille.
+
+Ääretön ihmisjono piiritti moision pihaa portin ulkopuolella. Läpipääsö
+näytti mahdottomalta. Ja yhä vielä tuli uusia joukkoja lisäksi, koko
+tie oli mustanaan väkeä. Sanaton humina vallitsi, mutta juopuneiden
+huudot sekaantuivat siihen. Monella oli seipäät ja sauvat kädessä,
+mutta suurimmalla osalla ei ollut muuta kuin pelkät nyrkit, sota-aseita
+ei ollut kellään -- ei pyssyjä eikä pistimiä. -- Moision pihaa portin
+ja aidan takana piiritti kansa mustana, liikkumattomana vyönä. Rahvas
+ei tahtonut heti tunkeutua portista pihaan; mutta pian pidettiin
+siitäkin neuvoa, jo työnnettiin porttia, jo kaikuivat kiihottavat äänet
+joka puolelta.
+
+Moision rakennuksen edessä seisoivat sotamiehet jo asennossa,
+liikkumattomina ja suorina kuin seipäät. Pyssyjen piikit ja upseerein
+miekat välkkyivät päivän paisteessa, veripunaiset juovat mustalla
+veralla paistoivat kauvas jokaisen silmiin ja puiden alla seisoi kaksi
+satuloitua hevosta.
+
+Nähtävästi oltiin täälläkin valmiina sotaan. -- -- --
+
+
+
+
+24.
+
+MAHTRAN SOTA.
+
+
+Äkkiä kiintyi kansan vilkas huomio erääseen asiaan. Maantiellä näkyi
+kaksi ratsastajaa. He kiirehtivät täyttä nelistä, jotta pitkä tomupilvi
+harmaana huntuna jäi heidän jälelleen. Lähempänä nähtiin heidän
+olevan sotilaiksi puettuina. Edelläajaja oli upseeri, mutta hänen
+seuralaisensa tavallinen sotamies, ehkäpä edellisen palvelija.
+
+Molemmat ratsastajat tomusta harmaina läähättäväin, vaahtoisten
+hevosten selässä, seisahtuivat moision portille, sillä he eivät
+mitenkään voineet päästä tiheän kansanjoukon läpi. Upseeri silmäili
+huolestuneena odottamattoman suurta ihmispaljoutta, joka moisiota
+piiritti. Arviolta saattoi siinä olla pari tuhatta henkeä.
+
+Vanhanlainen, parrakas upseeri oli majori Laiming, joka Uudesta
+moisiosta, Kosen pitäjästä oli ajanut Mahtraan. Hänelle oli Habajasta
+laitettu sana uhkaavasta kapinasta. Hän oli luullut tapaavansa joukon
+talonpoikia -- Mahtran omia alustalaisia ja joitakuita uteliaita
+henkilöitä naapurikunnista, mutta nyt sai hän nähdä, että täällä
+oli koolla sotaväki, joka ulottui silmän siintämättömään. Hänen
+huolestustaan lisäsi vielä se henki ja mieliala, joka tässä joukossa
+ilmeni; hän saattoi selvästi huomata noiden ihmisten ulkomuodossa
+voitonhimoa, vihan kiihkoa ja ylpeää uhkamielisyyttä. Sitä samaa
+todistivat heidän joukostaan kuuluvat, rohkeat, uhkaavat huudotkin.
+Majori Laiming oli Kosen pitäjän kunnissa huomannut, että rauhattomat
+talonpojat sotaväen ilmaantuessa heti kävivät aroiksi, siirtyivät
+syrjään ja unohtivat vastustamisen. Mutta täällä hän näki, ettei hänen
+tulonsa mitään kansaan vaikuttanut, ettei hänelle tietäkään tehty,
+ja ettei moision pihassakaan seisova, aseellinen sotajoukko heitä
+pelottanut. Nostettiin seipäitä, huudettiin ja naurettiin. Nuo kaikki
+olivat huonoja enteitä.
+
+"Tie auki! Tie auki!" huusi majorin palvelija venäjän kielellä, ja
+herra itse ajoi hevosensa suoraan kansanjoukkoa kohti. Hitaasti ja
+vastenmielisesti siirryttiin portin edestä syrjään, ainoastaan askel
+askeleelta pääsi majori eteenpäin. "Miehet, älkää laskeko heitä!
+Menkööt sinne, mistä tulivat!" huusivat muutamat juopuneen äänellä,
+mutta enin osa vaikeni synkästi.
+
+Kului hiukan aikaa, ennenkun majori Laiming seuralaisineen ehti
+portille. Äkkiä tarttui joku hevosen suupielistä kiinni ja toinen veti
+eläintä hännästä, mutta onneksi pakotti upseerin kova ääni heidät
+perääntymään ja tien sulkijain täytyi myös väistyä syrjään. Mutta kun
+majori oli päässyt portista moision pihaan, tulvasi sinne meluten hänen
+perässään ääretön ihmisjoukko ja samoin tapahtui toisella, vastapäätä
+olevalla portilla. Pian oli avara, aidattu moision piha täynnä mustaa,
+kihisevää rahvasta.
+
+Oikealla puolella olivat moision aitta-, navetta- ja tallirakennukset
+sekä asuinrakennus, kaikki puiset, olkikattoiset; vasemmalla kädellä
+oli kivestä tehty viinakeittiö kahden lammikon edessä, mutta
+rakennusten väli ja länsipuolinen piha olivat avonaiset. Päärakennusta
+ja ulkohuoneita ympäröi puutarha. Aseelliset sotamiehet seisoivat
+päärakennuksen edessä, jonka akkunat aamuauringon valossa kiilsivät
+kullalle.
+
+Moision pihassa oli suuri kasa aidanseipäitä. Kohta, kun kansa oli
+päässyt pihaan, mentiin ensiksi seiväskasalle ja otettiin käsiin vahvat
+aseet. Sitten piiritti kansanjoukko pihassa seisovat sotamiehet.
+
+Nämä tekivät kunniaa tulevalle majorille. Kapteeni Bogutski ja toinen
+nuorempi upseeri lähestyivät kädet korvallisella päällikköään, joka
+tervehti heitä kättä antaen. Totisina katselivat nuo kolme upseeria
+toisiaan ja rupesivat sitten syrjässä seisten neuvottelemaan.
+
+"Mistä tuo ääretön kansanjoukko on tullut?" kysyi majori Laiming
+huolestuneella äänellä. "Eiväthän nuo kaikki voi olla tästä kunnasta!"
+
+"Eivät tietysti", vastasi kapteeni Bogutski. "Niinkuin olen kuullut,
+ovat täällä olevat talonpojat kutsuneet naapurikunnan miehiä avukseen
+ja Jumala paratkoon, he ovat kutsua noudattaneet."
+
+"Näin ollen saattaa asemamme käydä vaaralliseksi", sanoi Laiming.
+"Tullessani näin tänne tulvaavan kansaa yhä vaan lisää, ja kaikki nuo
+ihmiset näyttävät olevan pelottavalla tuulella; heidän joukossaan
+on myös paljon viinan rohkasemia miehiä. Tuskin pääsin tänne heidän
+käsistään!"
+
+"Minä lähetin eilen sanansaattajan Habajalle pyytämään, että siellä
+oleva sotaväki viipymättä rientäisi tänne", huomautti kapteeni. "Tähän
+asti olen turhaan odottanut lisäväkeä."
+
+"Se on tulossa, mutta tietymätöntä on, ehtiikö se tänne, ennenkun meitä
+ruvetaan ahdistamaan", virkkoi majori, joka huolella näki, kuinka
+rohkeina talonpojat heitä piirittivät. "Me olemme liian heikkoja
+vastustamaan tuota ääretöntä ihmisjoukkoa, vaikka meillä onkin
+viisikymmentä pyssyä; meitä on kuin pisara meressä! Mitä luulette --
+eikö meidän pitäisi koettaa hyvällä heitä estää päällekarkaamisesta,
+kunnes saamme apua?"
+
+"Mutta millä tavalla?"
+
+"Koetamme ensiksikin kärsiä heidän ärsyttäviä puheitaan ja pienempiä
+päällekarkaamisiaan. Rohkeimpia heistä koetan myös juomarahoilla
+lepyttää."
+
+"Luulen, että neuvonne ovat hyviä."
+
+Pieni sotajoukko seisoi todellakin kuin vähäinen saari raivoavan
+meren keskellä. Pian oli se joka puolelta piiritetty. Mitä merkitsi
+viisikymmentä edestä ladattavaa pyssyä tuota ääretöntä seiväsmetsää
+vastaan. Jos eivät päällekarkaajat peräänny ensimmäisistä laukauksista,
+niin vyöryvät tuon meren laineet voimattoman joukon yli, jottei
+jääaikaa pyssyjen lataamiseen, ja silloin ovat sotamiehet hukassa.
+
+Mutta näytti siltä, kuin ei väkivaltaa vielä olisi tarvinnut pelätä
+väkijoukon puolelta. Talonpojat seisoivat kyllä sotamiesten kanssa
+rinta rintaa vastaan ja koettelivat oikein käsin heidän pyssyjään,
+mutta päällekarkaamista ei vielä kukaan ajatellut. Sitävastoin
+ruvettiin heidän kanssaan keskustelemaan, eivätkö he lähtisi pois
+Mahtrasta ja jättäisi täällä olevia talonpoikia rauhaan. Tietysti
+vaikeutti tätä sopimusta se, etteivät sotamiehet ymmärtäneet viron
+kieltä, eivätkä talonpojat venäjää.
+
+Muutamat rohkeimmat heistä, vähän humaltuneet miehet, tunkeutuivat
+meluten upseerien ympärille.
+
+"Minkätähden te tänne tulitte?" ruvettiin näiltä kyselemään. "Emmehän
+ole tehneet mitään pahaa. Miksi siis meidän kimppuumme käydään pyssyjen
+kanssa ja minkätähden meitä uhataan kepeillä, vitsoilla käsi- ja
+jalkaraudoilla? Ettekö te, kruunun palvelijat, sitten tiedä, että
+saksat tahtovat tehdä meille vääryyttä? Teidän pitäisi auttaa meitä
+eikä heitä. Menkää siis matkoihinne ja me emme tee teille mitään!
+Mutta jos aijotte meitä piestä, niin muserramme teidät. Katsokaa,
+kuinka paljon meitä täällä on koolla. Mutta teitä on vain kourallinen.
+Poistukaa, keisarin palvelijat, Mahtrasta!"
+
+Upseerit katselivat kysyvinä toinen toisiinsa; he eivät ymmärtäneet,
+mitä miehet selittivät.
+
+"Puhuuko kukaan teistä venäjää?" huusi majori Laiming kovalla,
+kuuluvalla äänellä kansanjoukkoon.
+
+"Mitä hän huutaa?" kysyivät miehet keskenään.
+
+"Tahtoo varmaankin ajaa meidät pois?" vastasivat toiset.
+
+"Seiskää paikoillanne, miehet, älkää liikkuko askeltakaan!" huusivat
+taas muutamat.
+
+Kapteeni Bogutski uudisti samoin kovalla äänellä kysymyksensä. Nyt
+löytyi kansan joukossa mies, joka taisi venäjän kieltä, Peeter Olander
+Kaiusta, sotamiehenä ollut mies tunkeutui etupuolelle.
+
+"Upseerit kysyvät, kuka meistä puhuu venäjän kieltä", selitti hän
+kansalle. "Laskekaa minut esille, minä kysyn sitten, mitä he tahtovat!"
+
+"No niin, laskekaa Peeter menemään, hän osaa venäjää!" huudettiin
+ympäriinsä. "Sano heille, Peeter, että heidän pitää heti poistua, jos
+tahtovat henkensä säästää!"
+
+Suurella vaivalla pääsi vihdoin Kaiun mies upseerin luo. Niinkuin
+ainakin sotilas, nosti hän käden korvalliselle ja seisoi ylempien
+edessä niin suorana, kuin hänen kankeat, talonpoikaiset säärensä
+sallivat.
+
+"Sinä osaat venäjän kieltä?" kysyi majori.
+
+"Vähän, herra majori", vastasi Peeter.
+
+"Tulkitse sitten meille, mitä nuo miehet sanovat. Nuo tuossa."
+
+Peeter selitti, että miehet vaativat sotaväen poistumista Mahtrasta.
+
+"Vastaa sitten heille, että me emme voi täältä poistua, sillä meitä on
+käsketty täällä olemaan ja esimiestemme käskyä pitää meidän noudattaa."
+
+Peeter tulkitsi. Mutta hänen puheensa jälkeen kuului vihaisia huutoja
+ja siellä täällä kohotettiin seipäitä.
+
+"Meidän miehet sanovat, että he panevat sotamiehille vastaan, jos eivät
+lähde tiehensä", selitti tulkki upseereille. "Heitä on paljon, mutta
+sotamiehiä vähän."
+
+"Vastaa sitten heille, etteivät tahallaan syöksyisi onnettomuuteen! Se,
+joka meihin koskee on kuoleman oma. Ja vaikka vihdoin voittaisivatkin
+meidät, niin ei se mitään merkitsisi: pian tulisi muutama tuhat
+sotamiestä meidän sijaamme, ja sitten ei heistä kukaan jäisi eloon."
+
+Mutta uhkaus ei lainkaan vaikuttanut kansaan, vihainen melu, vannominen
+ja pilkallinen nauru kuului majorille vastaukseksi.
+
+"Ohoo, saammehan nähdä!" huudettiin joka puolelta. "Kuka on kuullut,
+että keisari sallii tuhota omia alamaisiaan, jotka vaativat oikeuttaan?
+Eikä keisari heitä ole tänne lähettänyt, saksat ovat kutsuneet. Älkää
+pelätkö, miehet! Siirtykää lähemmä ja älkää heille antako niin paljon
+tilaa, että saavat pyssyjään poskelle asettaa! Siirtykää lähemmä,
+pankaamme heidät niin ahtaalle, etteivät voi liikkua!"
+
+Huomatessaan, ettei varotus ja uhkaus mitään auttanut, rupesivat
+upseerit ystävällisesti heitä mielittelemään, siten koettaen onneaan.
+
+"Me emme koske teihin, jos te annatte meidän olla", käski kapteeni
+sanomaan talonpojille. "Me emme tahdo teitä vainota, me olemme teidän
+ystäviänne, vaikka meidän täytyy käskystä olla täällä pitämässä
+moisiossa järjestystä."
+
+"Mutta tehän tahdotte piestä meitä!" huudettiin vastaan.
+
+"Ei asia niin ole! Me emme tahdo teitä piestä. Oikeus voi teidät
+tuomita ja rangaista, emme me. Meidän pitää vain vahtia ja varjella
+moisiota. Jos te olette alallanne ja annatte moision asukkaiden ja
+kartanon olla rauhassa, niin me emme tee teille mitään pahaa."
+
+Tuo ei paljon rauhottanut kansaa; mutta paremmin vaikutti juomarahan
+antaminen. Majori Laiming kutsui luokseen rohkeimmat ja etummaiset
+räyhääjät, jotka kaikki enimmästi olivat juovuksissa, ja pisti heille
+kouraan jonkun hopearahan. Se vaikutti kuin öljy raivoaviin laineisiin.
+Köyhät talonpojat, jotka vain yöllä näkivät unta rahasta, eivät
+voineet vastustaa kovaa kiusausta. Lahjojen edestä vaativat upseerit
+miesten kieltämään toisia koskemasta sotamiehiin ja antamaan heille
+tietä kansan keskeltä. Majori Laiming ja kapteeni Bogutski tahtoivat
+nimittäin viedä sotamiehet paremmin suojattuun paikkaan, sillä täällä
+olivat he niinkuin on kerrottu joka puolelta kansan piirittämänä.
+
+Lahjotut miehet täyttivät tämän toiveen. He kehottivat miehiä
+väistymään syrjään ja varottivat heitä koskemasta kruunun miehiin. Näin
+saivat upseerit viedä oman joukkonsa päärakennuksen edestä tallin luo.
+
+Mutta sotamiesten ahdistettu tila ei täälläkään käynyt paremmaksi.
+Meluten tunkeutuivat talonpojat sinne heidän perässään ja pian oli
+heidät sielläkin piiritetty. Yhä murheellisemman näköisiksi kävivät
+upseerit. Huolestuneina katselivat he pitkin maantietä, mutta
+odotettua lisäväkeä ei näkynyt. Kapteeni Bogutski käski majorin
+neuvosta sotamiesten muodostamaan neliön, jotta he joka puolella
+seisoivat vihollisiaan vastaan. Näin olivat he turvassa takaapäin
+hyökkääjiltä. Talonpojat kävivät yhä uhkaavammiksi. Yhä enemmän väkeä
+kokoontui heidän joukkoonsa. Monen vankkurin edessä oli kaksi, jopa
+kolmekin hevosta ja suuri joukko miehiä istui niissä. Kovalla melulla
+he riensivät moision pihaan. Samassa määrässä kasvoi juopuneiden
+joukkokin, sillä niitä oli sekä vasta-tulijoissa, että entistenkin
+seassa ja monella oli viinapullo mukana, josta ahkerasti maistettiin.
+Luultiin yhä vielä rohkeutta tarvittavan.
+
+Tuon ryyppäämisen seurauksena oli sekin, että Kaiun työläinen, Peeter
+Olander, upseerien tulkki, joka alussa oli toimittanut tehtävänsä
+koko lailla moitteettomasti, kävi pian julkeimmaksi kiihottajaksi ja
+päällekarkaajaksi. Ensin oli hän kyllä ylpeä siitä kunniasta, jota
+upseerit hänelle osottivat, mutta sitten häntä suututti se, että oli
+jäänyt ilman juomarahoja. Kun sotamiehet oli viety toiseen paikkaan,
+oltiin Peeterille siitä vihaisia ja käskettiin häntä kansan puolesta
+yhä vielä vaatimaan sotamiesten poistumista. Peeter, jonka rohkeus joka
+ryypystä kasvoi, astui piirittäjäin eturiviin, upseerien luo.
+
+Nämä näkivät nyt, että Peetrillä oli pyssy kädessä. Tietymätöntä
+on, oliko hän yön aikana ollut sorsia ampumassa, niinkuin hän itse
+ja toisetkin jälkeenpäin vakuuttivat, vai oliko hän "sotaa" varten
+varustanut pyssyn mukaansa. Tulkkina ollessaan oli hän vasemmalla
+kädellään pitänyt pyssyä selkänsä takana, mutta nyt hän seisoi
+vihollisten joukossa kuin sotamies ainakin pyssy käsissään.
+
+Peeter ja toiset päihtyneet rupesivat tekemään pilkkaa kapteeni
+Bogutskin ontumisesta ja kepillä kävelemisestä. Tuo päällikkö oli
+nimittäin saanut Krimin sodassa luodin jalkaansa ja siitä ruvennut
+ontumaan, eroamatta kuitenkaan sotapalveluksesta. Kävellessään nojasi
+hän keppiinsä. Pilkkaajat levittivät laajalle kansanjoukkoon juttua,
+ettei muka puujalka-upseeria tarvinnut pelätä. Toiset päihtyneet
+lörpöttelijät lisäsivät vielä, että majorikin oli viallinen.
+
+Kun tähän puheeseen kyllästyttiin, ruvettiin uudestaan kovasti
+vaatimaan sotaväen viipymättä poistumista moisiosta ja vaativien
+joukossa oli Peeter Olander ensimmäisenä.
+
+Hän koetti ensin onneaan sotamiesten keskuudessa.
+
+"Veljet", sanoi hän heille, tunkeutuen aivan heidän eteensä, "parasta
+on, että menette matkaanne! Me emme pelkää teidän pyssyjänne. Me emme
+anna teidän kertaakaan lauvaista, ennen tallaamme teidät jalkaimme
+alle. Mahtran miehiä te ette kuitenkaan saa piestä -- mitä te sitten
+vielä täällä seisotte? Minä, veljet, olen itse vanha sotamies. Te
+voitte noudattaa minun neuvoani, jos henkenne on rakas."
+
+Näin sanoen nykäsi hän kädellään joitakuita ja tarttui muutamien
+pyssyihin. Mutta sotamiehet seisoivat paikoillaan äänettöminä ja
+liikkumatta, silmiään räpäyttämättä niinkuin heitä oli käsketty. Peeter
+puhui heidän kanssaan vielä hetken aikaa huonolla venäjän kielellään,
+mutta nähdessään, etteivät miehet hänestä mitään välittäneet, eivätkä
+ensinkään noudattaneet hänen vaatimustaan, kyllästyi hän ja lähti
+puhuttelemaan upseereja.
+
+Majori Laiming ja kapteeni Bogutski vastasivat kyllä hänelle, mutta he
+uudistivat äskeiset sanansa. Poistumisesta ei voinut olla puhettakaan,
+olkoon kansaa kymmenen kertaa enemmän kuin nyt. He toivoivat, että
+rahvas olisi järkevää ja ymmärtäisi, että he sotamiehet, käskystä
+olivat sinne tulleet ja että heillä oli kova rangaistus odotettavana,
+jos ilman päällikköjen käskyä liikkuivat paikoiltaan.
+
+Mutta viina sekotti Peeterin ymmärryksen, ja sitten hän edelleen
+juonitteli upseerien kintereillä ja vaati, että majori Laimingin piti
+hänelle näyttää se käskykirja, jonka nojalla hän oli tullut Mahtraan ja
+laskenut sotamiehetkin sinne.
+
+"Miehet", huusi hän kansalle, "jos upseerit eivät ole keisarilta
+saaneet lupaa Mahtran miesten pieksemiseen, niin on sotamiesten tänne
+kutsuminen vain saksojen juonittelemista ja meille ei tehdä mitään,
+vaikka ajammekin sotamiehet täältä menemään. -- -- -- Näyttäkää meille
+keisarin käskykirja!" sanoi hän ja kääntyi röyhkeästi majori Laimingin
+puoleen.
+
+Tämä ei tietysti voinut täyttää talonpojan toivoa ja koetti
+rauhallisena selittää hänelle, että Peeterillä yksityisenä henkilönä
+ei ollut mitään oikeutta vaatia upseereilta keisarin käskykirjaa; sen
+saattoi ainoastaan heidän päällikkönsä tehdä.
+
+"Ei tahdota näyttää käskykirjaa!" huusi Olander kääntyen kansan
+puoleen. "Eikä se voi ollakaan muuta kuin saksojen temppuja, että nämä
+ovat täällä, ja saksojen kutsumusta ei hän uskalla meille näyttää."
+
+Viina kiihotti työläisraukkaa tekemään vieläkin enemmän. Hän alkoi
+vaatia upseereilta rahaa ja rupesi vihaisesti kiroilemaan, kun hän
+mielestään sai liian vähän. Tällaisella tuulella kääntyi hän kapteeni
+Bogutskin puoleen ja huusi:
+
+"Odota, veliseni, kyllä minä revin olkalippusi irti! Kyllä saksat ne
+jälleen kiinni ompelevat!"
+
+Hän tarttuikin jo kapteenin olkapäähän, mutta joku järkevä mies veti
+häntä takaapäin vielä oikealla ajalla takaisin.
+
+Kansanjoukon eturivissä oli vielä muitakin mielettömän rohkeita
+päällekarkaajia, jotka tunsivat itsensä voimakkaiksi, osaksi viinan
+vaikutuksesta, osaksi nähdessään tuon pienen sotajoukon voimattomuuden
+kansan paljouteen verrattuna. Tuolla ensimmäisessä rivissä, sotamiehiä
+vastapäätä, seisoi Mahtran mies, Aadu Andrei ja kehotti yhtämittaa
+kansaa hyökkäykseen. Juurun miestä, Mihkel Baumannia, miellytti
+erittäinkin sotamiesten pyssyt, hän koetti aina jonkun kädestä kiskoa
+pyssyä, nähdäkseen olivatko ne ladatut. Sotamiehet panivat tietysti
+vastaan ja näin syntyi heidän ja Baumannin välillä kahakoita, joita
+lähelläseisojat nauraen katselivat, mutta kärsivällisten upseerien
+kulmat menivät yhä enemmän kurttuun. Näiden kärsivällisyyttä ruvettiin
+yhä enemmän koettelemaan. Nuorin upseereista oli jälleen antanut rahaa
+eräälle rauhattomuuden tekijälle, kun Ants Piller häntä lähestyi ja
+myöskin vaati rahaa. Mutta kun upseeri ei heti noudattanut hänen
+vaatimustaan, kiskoi mies rahakukkaron upseerin kädestä ja uhkasi häntä
+ja hänen seuralaisiaan seipäällä.
+
+Kansa huomasi sangen hyvin upseerien ihmeellisen kärsivällisyyden ja
+myöntyväisyyden syyt; heidän joukkonsa oli liian voimaton rahvaan
+äärettömän paljouden rinnalla. Vähempi osa vain tiesi tai arvasi,
+että apuväkeä oli tulossa. Näin ollen ei ollut ihme, että juopuneiden
+miesten joukossa yhä enemmän ilmaantui rohkeita päällekarkaajia. Miehet
+sotaisessa innossaan unohtivat yhä enemmän tänne tulonsa tarkotuksen:
+he olivat tulleet varjelemaan Mahtran miehiä kohtuuttomasta
+rangaistuksesta; mutta siihen ei vielä ollenkaan aijottu ryhtyä,
+ja näin oli heidän hyökkäyksensä rauhallista sotajoukkoa vastaan
+varomatonta ja hyödytöntä.
+
+Mutta kansanjoukosta ei myöskään puuttunut raittiita ja harkitsevia,
+järkeviä miehiä, jotka koettivat rauhottaa ja kieltää kiihottajia ja
+päällekarkaajia. Usein he kauluksesta vetivät sotamiesten kintereiltä
+noita uhkarohkeita ahdistajia, taikka heitä ei laskettu lähelle
+vaarapaikkaa.
+
+"Antakaa sotamiesten olla rauhassa, eiväthän he ole meille
+vielä tehneet pahaa!" huudettiin varottaen kiihottajille ja
+taistelunhaluisille. "Pankaa vastaan, jos he meihin koskevat, mutta
+älkää vielä heihin koskeko! Heillä on ladatut pyssyt käsissä ja kun
+he ampuvat, niin meistä aina joku kaatuu. Typerää on tahallaan mennä
+surman suuhun!"
+
+Kaksi tällaista ymmärtävää varottajaa oli Völlamäen Päärn ja työläinen,
+Ants Veit, jotka koettivat saada järkiinsä sodanhimoista tuttavaansa,
+Jyri Torkia.[15] Jyriä kiusasi hirveä halu saada koettaa, olivatko
+sotamiesten pyssyt tyhjät vai ladatut. Tuon halunsa, jonka hän pian
+pani toimeen, ilmoitti hän Antsulle, joka hänen kanssaan oli rientänyt
+sotaan ja Päärnulle, joka heihin oli yhtynyt moision pihassa. Jyri oli
+noin kahdenkymmenen viiden vuotias, hyvin suuri mies, joka ylpeili
+voimistaan; rohkeutta oli hän jo ottanut liiaksikin, jota todistivat
+hänen pehmeä kielensä, punertavat, jäykät silmänsä ja hoiperteleva
+käyntinsä.
+
+"Mitä tuollaiset kaalimadot voivat tehdä miehelle!" huusi hän
+kerskaillen ja nostaen äärettömän suurta nyrkkiään. "Pyydän joltakulta
+pyssyä, lasken taivasta kohti ja annan jälleen takaisin. Sittenhän
+saamme nähdä, pitääkö meidän heitä pelätä vai ei."
+
+"Älä ole tyhmä, Jyri!" sanoi Ants Veit. "Antaisiko nyt sotamies
+pyssyänsä sinulle!"
+
+"Noh, jos ei anna hyvällä, niin otan väkisten!" väitteli Jyri.
+
+"Ole alallasi, Jyri!" varotti Ants vakavasti. "Sinulla on nuori nainen
+kotona; eikös hän sinua rukoillut, ettei sinun pitänyt lähteä, mutta
+kun lähdit, niin varotti ajattelemaan terveyttäsi!"
+
+"Ääh, kyllähän nyt naisten valitukset tiedetään! Johan sinunkin naisesi
+ulisi ja sinä lähdit kuitenkin!"
+
+"Mutta minä en pyri ottamaan sotamieheltä pyssyä. Jyri, ole järkevä!"
+
+"Minäkin luulen, ettei siitä koidu hyvää", virkkoi Völlamäen Päärn.
+"Kun rupeat väkisin pyssyä kädestä kiskomaan, niin hän pistää piikkinsä
+sinuun, taikka joku toinen laskee luoteja päähäsi!"
+
+"Mikä hiiden sota tämä on, kun ei saa tapella!" karjui Jyri Tork
+taistelunhimoisena kuin juopunut ainakin. "Enhän minä tänne tullut
+sotamiesten nenän edessä seisomaan."
+
+"Minä tahdon antaa selkään jollekulle, olkoon kuka tahansa!"
+
+"Älä lörpöttele, Jyri, etkös tiedä, minkätähden me tänne tulimme",
+vastasi Päärn totisena. "Jos Mahtran miehiä aletaan piestä, niin
+lähdemme seipäinemme väliin -- niinhän me olemme päättäneet. Mutta
+eihän heitä vielä ole ruvettu pieksemään."
+
+Völlamäen Päärn, vaikka kyllä kokonsa ja voimiensa puolesta myös koko
+jättiläinen, ei ollut niin paljon juonut, ettei voinut hillitä kylläkin
+tulista taistelunhimoaan. Kiihkeästi hän vain seiväs kädessä odotti,
+milloin Mahtran miehiä alettaisiin viedä vitsapenkille, saadakseen
+sitten oikeuden nimessä karata väliin.
+
+"Mitä hittoa he sitten odottavat, kun eivät rupea pieksemään?"
+sadatteli Purilaan jättiläinen. "Kepit, vitsat ovat valmiina, mutta
+yhä vielä odottavat. Onkos minulla sitten aikaa tässä kaiken päivää
+seistä!"
+
+"Sitä parempi, etteivät rupea pieksemään", huomautti Antsun Ants. "He
+pelkäävät meitä, ja jättävätkin vihdoin pieksemättä. Ja mustelmia
+saisimme mekin, jos pitäisi väliin mennä."
+
+Mutta kieltämiset ja varotukset eivät onnettomaan Jyriin vaikuttaneet
+mitään. Kaksi kertaa kielsi häntä Ants Veit, pari kertaa myös Päärn,
+ja kun hän siitä huolimatta teki lähtöä, koettivat he häntä pidättää
+käsistä ja takinliepeistä. Mutta, kun ei mikään auttanut ja mies
+vihastui, laski Ants hänet valloilleen ja huusi:
+
+"Koeta sitten, tie on auki!"
+
+Melulla tunkeutui Jyri kansanjoukon läpi suoraan sotamiesten luo.
+Ants ja Päärn seurasivat hiljakseen häntä. He näkivät, kuinka heidän
+toverinsa rupesi puhumaan sotamiesten kanssa, kuinka hän sitten ojensi
+kätensä ja tarttui erään miehen pyssyyn. Mutta sotamies työnsi hänet
+takaisin ja kiskoi pyssyn hänen kädestään. Vielä toisenkin kanssa
+koetteli Jyri onneaan. Mutta ei tämäkään antanut väkisten asettaan
+itseltään riistää.
+
+Nyt tapahtui jotakin, jota kansanjoukko kalveten ja henkeään pidättäen
+katseli.
+
+Jyri Tork astui ilman asetta suoraa päätä kapteeni Bogutskin eteen,
+tarttui molemmin käsin kapteenin oluksiin ja kiskasi ne irti, niin että
+rasahti. Sitten hän iski äärettömän suuren nyrkkinsä päällikön
+päähän -- -- --
+
+Tuo kaikki tapahtui silmänräpäyksessä; ennenkun kukaan ehti punnita
+tapauksen merkitystä, oli kaikki jo myöhäistä.
+
+Mutta yhtä odottamatta seurasi rikosta kauhea kosto. Muutamia pyssyjä
+kohosi, paukahduksia kuului ja Jyri Torkin jättiläisruumis kaatui
+kasvoilleen tantereelle -- kaksi kuolettavaa luotia rinnassa.
+
+Sota oli saanut ensimmäisen uhrinsa.
+
+Hän oli karannut päälle.
+
+Tapausta seurasi hetken syvä hiljaisuus. Pelästys jäykistytä kielet
+ja mielet. Mutta sitten jälleen elämä palasi lamaantuneeseen
+kansanjoukkoon. Raivoisa, kiivas taistelunhimo syttyi. Ukkosen jyrinänä
+kaikui sotahuuto useammasta kuin kahdesta tuhannesta suusta ja pani
+ilman värisemään, kokonainen seiväsmetsä heilui ilmassa ja myrskyinen
+laine vyöryi pieneen sotamiesjoukkoon.
+
+Päälliköt koettivat vielä suoriutua ilman veren vuodatusta. Majori
+Laiming käski sotamiesten ampua, mutta ei kansanjoukkoon, vaan ilmaan.
+
+Kaksikymmentä viisi laukausta kuului yhtaikaa. Savupilvi peitti
+ampujat ja levisi sitten laajemmalle kapinoitsijain joukkoon. Rahvas
+pidättäytyi hetken. Suurin osa ei tiennyt, että sotamiehet olivat
+ilmaan ampuneet. Katseltiin kaatuneita. Kun ei heitä löytynyt,
+kaikuivat jälleen eläköönhuudot, taas kohosivat seipäät ja kansanmeri
+lähestyi rohkeammin voimatonta vastustajaansa.
+
+Jo alkoi seipääniskuja sataa sotamiesten sekaan, Peeter Olander laukasi
+pyssynsä heitä kohti, Daniel Schmiedberg Mahtrasta hyökkäsi majori
+Laimingin kimppuun ja aikoi kiskoa miekan hänen kädestään, Jyri Mursa
+Harmista repi nuorimman upseerin olukset irti. -- -- -- Päälliköt
+huomasivat, ettei nyt enää auttanut pelkkä pelotus, väkivaltaa piti
+väkivallalla vastustaa, verenvuodatus ei nyt enää ollut mitenkään
+estettävissä, sotaväen puolustus ja kunnia sitä vaati.
+
+Sotamiehet saivat uudestaan laukasemiskäskyn. Mutta tällä kertaa he
+tähtäsivät suoraan kansanjoukkoon.
+
+"Tulta!" huusi majori, ja taas paukahti viisikolmatta pyssyä yhtaikaa.
+
+Kun savupilvet tällä kertaa hajaantuivat, nähtiin joka puolella
+lämmintä verta virtaavan. Ja joka verilammikon viereen oli kaatunut
+ihminen, joka vielä äskettäin oli seisonut pystyssä, kohottanut
+seivästä ja täyttä suuta huutanut eläköön Toiset olivat kasvoilleen
+kaatuneet seivästä käsissään kouristaen, toiset selälleen, kolmannet
+kylelleen; moni oli polvillaan, painaen kättä rintaa tai kylkeään
+vastaan, josta punainen veri tihkui sormien välistä, toiset seisoivat
+vielä pystyssä, mutta horjuivat -- horjuivat ja vajosivat hervottomin
+polvin vähitellen maahan. Eräs haavottunut nauroi -- sekavasti,
+epäluuloisesti; hän huomasi, että hänelle oli jotakin tapahtunut, mutta
+ei uskonut, että hänen ruumiissaan oli luoti Vasta sitten, kun hän
+vaatteistaan näki verta vuotavan, kävi hän totiseksi ja äänettömänä hän
+lankesi maahan.
+
+Ensimmäisen, huumaantuneen hiljaisuuden jälkeen kuului kansanjoukosta
+erinomaista kumeaa huminaa. Se syntyi haavotettujen voivotuksista ja
+kuolevien viimeisistä huokauksista. Sitten kuului ikäänkuin metsän
+kohinaa. Vihanlaine nousi kansanjoukossa. Mutta kaikki tuo kuului vain
+hetken aikaa. Taistelun hälinä, joka kohta sen jälkeen alkoi, hälvensi
+sitten kaikki heikommat äänet. -- -- --
+
+Tuo ensimmäinen, todellinen ampuminen ja juokseva veri vaikuttivat
+kahdella tavalla kansaan; toiset syöksyivät suoraa päätä pakosalle,
+toiset tunkeutuivat vihan rohkasemina, seipäitään heiluttaen, huutaen
+ja vannoen sotamiesten ympärille. Pian alkoi kiivas käsikahakka;
+niinkuin raivoisa meri peitti se laineisiinsa tuon pienen joukon.
+Nähtiin vain kohoavia ja raksahtavia seipäitä, ottelevia ja pistäviä
+pyssynpiikkejä, painivia vartaloita, kasaan kaatuvia taistelijoita.
+Mutta laukauksia ei enää kuulunut. Sotamiesten pyssyt olivat tyhjät
+ja niiden lataamiseen ei ollut enää aikaa. Epätoivoisen voimilla,
+kuoleman omina, koettivat he pyssynpiikeillä ja pyssynperillä vastustaa
+ääretöntä ylivoimaa, mutta pian he olivat suletut kuin elävän muurin
+sisään, etteivät he tätäkään taistelutapaa voineet kyllin tehokkaasti
+käyttää. Moni heistä oli jo seipääniskuista kaatunut, toisilta
+kiskottiin pyssyt käsistä ja siellä täällä oli heitä hirmuisessa
+painiskelussa kaadettu maahan, jotta jäivät taistelevien jalkain alle.
+-- -- --
+
+Vollamäen Päärnun ja Uudentuvan Jyrinkin oli taistelun kiihko
+vallannut, kun näkivät haavottuneita talonpoikia verissään maassa.
+Olivathan nuo heidän ystäviään ja tovereitaan ja sama kohtalo saattoi
+joka hetki heidänkin osakseen tulla. Vihan vimma, tuo pimittäjä,
+joka kiihottaa aran sotamiehenkin taisteluun, ja luonnollinen
+itsesäilytysvaisto pakottivat molemmat ystävät puristamaan tiukemmin
+seipäitään ja tunkeutumaan taistelijain ensimmäiseen riviin.
+
+"Tule, Jyri! Tulkaa, miehet!" huusi Päärn tulisin silmin, kun
+ensimmäiset surman laukaukset olivat kuuluneet, ja paisuneet verisuonet
+hänen otsallaan näyttivät, että vihan kiihko hehkui hänen rinnassaan.
+"Pysykää koolla, miehet!" lisäsi hän. "Sulkekaa tie, jos aikovat paeta!
+Meitä surmataan -- surmatkaamme mekin! Täällä on jokainen taistelemassa
+henkensä puolesta. Saksat saakoot vielä maksaa kaiken virtaavan veren!"
+
+Hän karkasi edellä, häntä seurasi Jyri muutamien oman kunnan miesten
+ja monien tuntemattomien kanssa. Kiivaasti, äärettömällä voimalla
+alkoi Päärn seipäällään iskeä sotamiesten sekaan; se, johon lyönti
+sattui, pyörtyi ja kaatui taistelevien jalkoihin, mutta lähelläseisojat
+karkasivat hurjasti meluten oikealle ja vasemmalle.
+
+Ainoastaan hetken aikaa he panivat vastaan. Sitten syöksyi tuo pieni
+sotajoukko suin päin pakosalle. Hurjasti taistellen murtautuivat
+sotamiehet läpi kansanjoukkojen ja kääntyivät portille päin, josta
+tie johti Atlaan vievälle maantielle. Tuota tietä myöten olivat jo ne
+kansanjoukot kulkeneet, jotka kuultuaan pyssyjen laukaukset, olivat
+pakosalle lähteneet.
+
+Upseerit Laiming ja Bogutski eivät koettaneet estää sotamiesten
+pakenemista. He huomasivat, että tässä ei muu neuvo auttaisi. Mutta
+he eivät sitä enää olisi voineetkaan estää, sillä se tapahtui niin
+äkkiä ja niin hurjalla vauhdilla, ettei mitään heidän käskyjään olisi
+voitu kuulla eikä huomata. Sen lisäksi oli heillä oman henkensä
+varjelemisessa niin paljon tekemistä, etteivät ehtineet joukkoaan
+johtaa. He taistelivat miekoillaan perääntyen askel askeleelta.
+Majori Laiming oli haavottunut; kahakassa oli hän saanut takaapäin
+seipääniskun päähänsä. Veren vuotaessa pitkin poskia kaulalle ja
+vaatteille koetti hän miekallaan raivata itselleen tietä ja päästä
+etempänä seisovan, satuloidun hevosensa selkään. Samoin taisteli myös
+kapteeni Bogutski, joka ihme kyllä, vielä oli haavottumatta, vaikka hän
+kyllä oli seisonut seiväsiskujen keskellä.
+
+Kolmas, nuorin upseeri, oli ennen taistelua saanut majorilta käskyn,
+että hänen piti koettaa salaa paeta rahvaan käsistä, hypätä hevosen
+selkään, ajaa odotettua lisäväkeä vastaan ja kiirehtiä sen tuloa. Mutta
+yritys ei onnistunut. Kansanjoukosta oli nuori luutnantti onnellisesti
+päässyt ja ehtinyt päärakennuksen edessä seisovain hevosten luo. Mutta,
+juuri kun hän aikoi hypätä hevosen selkään, kiskottiin hän jaloista
+jälleen maahan.
+
+Muutama talonpoika seurasi häntä. He varmaankin arvasivat hänen
+aikeensa. Mutta hänelle ei tehty mitään muuta pahaa. Miehet vain
+piirittivät hänet ja kielsivät häntä ajamasta pois.
+
+Majori Laiming ja kapteeni Bogutski pääsivät onnellisesti tunkeutumaan
+hevosten luo. He miekkoineen karkottivat siinä seisovat talonpojat
+etäämmälle, hyppäsivät satulaan ja kiirehtivät moision portista
+pakenevien sotamiesten jälkeen. Luutnanttikin pääsi nyt hevosen selkään
+ja ajoi päällikköjen perässä. Hänen kanssaan yhdessä ratsasti majorin
+palvelija, joka kauhusta väristen oli vahtinut hevosten luona.
+
+Atlaan päin vievä tie, jonka vierillä kasvoi koivuja ja sen molemmilla
+puolilla oleva heinämaa tulivat pian täyteen pakenevia ja takaa-ajajia.
+Edellimmäisenä pakenivat ne talonpojat, jotka olivat kauhistuneet
+ensimmäisistä laukauksista ja haavottuneiden voihkinasta. Heidän
+kintereillään ja osaksi heidän seassaan juoksivat pakenevat sotamiehet
+pienissä joukoissa taikka yksitellen. Näiden perässä karkasivat jälleen
+talonpojat, jotka olivat ajaneet sotajoukon pakosalle ja jotka nyt
+heitä seipäineen ja kankeineen takaa ajoivat.
+
+Kahakka, joka oli alkanut moision pihassa, jatkui nyt täällä
+laajemmalla alalla. Juosten latasivat sotamiehet pyssynsä ja jos
+takaa-ajajat eivät olleet aivan kantapäillä, kääntyivät he ja ampuivat
+perässäjuoksijoita. Luoteja vinkui yhtä mittaa yli tien ja heinämaan ja
+moni mies, joka ensimmäisestä kahakasta oli päässyt terveenä, kaatui
+täällä haavottuneena maahan. Joka huomasi, haki suojaa puiden takana.
+Mutta rohkeimmat karkasivat pysähtymättä sotamiesten perään. Siellä
+täällä syntyi uusia otteluita. Jos sotamies, jolta pyssy oli tyhjäksi
+ammuttu, saatiin käsiin, niin taisteltiin seipäillä ja pyssynperällä.
+Pienissä joukoissa ja kahdenkesken oteltiin nyt joka puolella. Monessa
+kohdassa piti sotamies pyssyn perästä, mutta talonpoika piikistä
+kiinni. Veriset jälet kirjasivat maantien tomua ja niityn viheriää
+nurmea. Tuolla makasi maassa verissään sotamies pää puhkastuna,
+hänen lähellään talonpoika luoti tai keihäänhaava rinnassa. Joka
+jaksoi, pakeni pensaan tai puun suojaan sitoakseen haavaansa paidan
+kappaleella. Ja yhä vielä vinkuivat luodit yli tien ja heinämaan
+ja uupumattomassa taistelunkiihkossa juoksivat talonpojat voitetun
+sotaväen perässä. -- -- --
+
+Takaa-ajajien joukossa oli myös Jyri ja Päärn. Viimemainittu oli juuri
+otellut erään sotamiehen kanssa, joka häntä oli osaamatta ampunut.
+Kiivaasti tarttui Päärn pyssynpiikkiin, jolla sotamies itseään suojeli.
+Sotamies, väkevä kuin Simson, ei heittänyt irti pyssystään ja tempasi
+vihdoin piikin Päärnun kädestä sellaisella voimalla, että kämmenestä
+lähti liha ja nahka mukana. Hän olisi nyt varmaankin keihäällään
+lävistänyt Päärnun, ellei Jyri olisi kiirehtinyt avuksi ja antanut
+seipäällään hänen päähänsä aika lyöntiä. Tunnottomana kaatui mies
+maahan tien viereen. Parikymmentä askelta hänestä lepäsi Matsin
+Jaan Mahtrasta, jonka rinnan joku toinen sotamies oli pistimellään
+lävistänyt.
+
+Jyrin ja Päärnun siinä otellessa, kiiruhti eräs nuori perheenmies
+Mahtrasta, Adran Mihkel, kahden toisen miehen kanssa heidän jälkeensä;
+näiden edellä pakeni muudan mustapartainen sotamies ja latasi
+juostessaan pyssyään. Kun Päärn hoiteli haavottunutta kättään ja Jyri
+säälien koetti auttaa kaatunutta sotamiestä, niin ei kumpainenkaan
+huomannut pakenevaa sotamiestä.
+
+"Eläköön maamiesten voitto!" huusi Adran Mihkel heiluttaen iloisesti
+seivästään.
+
+Samassa kääntyi äkkiä sotamies, joka pyssyään täyttäen oli ohi juossut
+ja huusi selvällä viron kielellä Mihkelille:
+
+"Kyllä minä sinulle näytän, kellä voitto on! Tuosta saat!"
+
+Pyssy paukahti ja Mihkel kaatui kuolleena maahan. --
+
+Oman kansalaisen luoti oli lopettanut hänen nuoren, raittiin elämänsä.
+
+Tuon nähdessään rupesivat Jyri ja Päärn ampujaa ajamaan takaa.
+Viimeksimainittu oli kappaleen matkaa jäänyt toisista jälelle. Mutta
+hänen jalkansa olivat vielä yhtä nopeat juoksemaan kuin ennenkin ja
+hänen silmänsä oli tarkka ja kätensä vielä kyllin voimakas lyöntejä
+jakamaan. Jäniksen tavoin hypäten pensasten välissä, katosi hän pian
+takaa-ajajien silmistä. Mutta he juoksivat umpimähkään yhä eteenpäin,
+kun toisia pakenevia sotamiehiä vielä oli heidän edellään.
+
+Heidän seuraansa yhtyi vielä toisia läähättäviä ja hikipäisiä
+takaa-ajajia, tuttuja ja vieraita. Karu-Antsulla Kaiusta oli
+omatekoinen ase kädessä -- seipään päähän kiinnitetty viikatteen terä
+-- jonka hän oli kotoa tuonut mukanaan. Tuota alkuperäistä asettaan,
+josta hän koko lailla ylpeili, piti hän juostessaan ojennettuna
+niinkuin kasakka kivääriään pikamarssissa. Hänen rinnallaan riensi
+toinen Kaiun mies, Aadu Trost, tuominen sauva kädessä. Tiellä he
+yhtyivät Peeter Olanderiin. Tämä oli eräältä sotamieheltä, jolta pyssy
+oli ryöstetty, ottanut patrooneja saaliikseen ja koetteli juuri,
+mahtuisivatko ne hänen metsästyspyssyynsä. Kun ne eivät sopineet,
+pudisti hän patroonin sisuksen pyssyynsä ja tukki ruohoja täytteeksi.
+Mutta tätä ei hän saanut valmiiksi, sillä pensaasta vinkuivat luodit ja
+hänen täytyi heittäytyä vatsalleen maahan, niinkuin toisetkin tekivät,
+jotka eivät löytäneet paksumpaa puuta suojakseen.
+
+Kun laukauksia ei enää kuulunut, juostiin jälleen eteenpäin. Pian
+herätti miesten huomiota kova valitus, joka kuului erään katajapensaan
+takaa. Siellä nähtiin, kuinka eräs haavottunut talonpoika nelin
+ryömin konttasi. Polvien ja kyynärpäiden varassa laahasi hän itseään
+eteenpäin pitkin maata, jättäen nurmelle punaisen jälen. Se oli Jaan
+Kroon Maidlasta. Pari minuuttia sitten oli pakenevan sotamiehen luoti
+hänet kaatanut. Hän ei itsekään tiennyt, mihin oikeastaan aikoi mennä,
+ryömihän vain tuskissaan ja kuoleman pelossa. Ohijuoksevain joukossa
+oli muudan Maidlan mies; tämä häntä armahti ja jäi häntä auttamaan.
+
+Pari sataa askelta etempänä oli toinen onneton. Se oli nuori, vahva
+sotamies, joka verissään, pää puhkaistuna makasi selin maassa ja
+auringon kuumat säteet paistoivat suoraan hänen silmiinsä. Päätään hän
+nojasi pyssynperään. Nähdessään lähestyjän, alkoi hän heikolla, aralla
+äänellä jotakin pyytää, mutta hänen puheestaan ei voinut saada selvää.
+Vihdoin nosti hän suurella vaivalla kätensä ja viittasi suuhunsa. Nyt
+ymmärrettiin, että hän tahtoi juoda. Mutta mistä ottaa vettä taikka
+kellä oli aikaa sen hankkimiseen? Etempänä, pensasten välissä näkyi
+jälleen juoksevia sotamiehiä, jotka rupesivat ampumaan. Jokainen etsi
+henkeään varjellakseen suojaa puiden ja pensasten varjossa.
+
+Tällaista hurjaa ajometsästystä kesti Mahtran ja Atlan välillä
+olevalle joelle asti, joka juoksi tien poikki ja heinämaan läpi. Joki,
+oikeastaan puro, ei ollut leveä, mutta monesta kohdasta koko syvä.
+Tien kohdalla oli kapea silta joen yli. Suurella melulla olivat edellä
+pakenevat talonpojat ja heidän perässään tiellä juoksevat sotamiehet,
+rientäneet sillalle. Mutta siellä syntyi niin kova kahakka, että
+muutamat putosivat yli reunojen jokeen. Toiset, jotka huomasivat, että
+siltaa myöten ei kyllin pian pääsisi eteenpäin, hyppäsivät veteen
+ja uivat yli. Heinämaassa, jossa puro paikottain näytti pelottavan
+syvältä, joutuivat sotamiehet, jotka eivät tunteneet joen syvyyttä,
+eivätkä osanneet uida, pahaan pulaan. Takana uhkasi heitä talonpoikain
+seipäät, edessä syvä vesi. Monet karkasivat onneensa luottaen veteen,
+toiset, joilla pyssyt olivat panoksessa, ampuivat takaa-ajajia,
+kaataakseen heitä tai karkottaakseen etäämmälle ja kolmannet täyttivät
+pyssyjänsä ampujain selän takana äärettömän kiireesti.
+
+Tuskin olivat takaa-ajajat, joiden joukossa Jyri ja Päärn olivat,
+eläköötä huutaen ehtineet joelle, kun luodit alkoivat vinkua heidän
+korvissaan. Kiireesti etsittiin taas suojaa. Mutta muudan heistä,
+Aadu Trost, horjui äkkiä, jäi seisomaan suu auki, silmät selällään
+ikäänkuin kovin ihmetellen jotakin asiaa, -- painoi sitten kädellään
+vatsaansa ja istui hitaasti nurmelle. Hän tunsi paitansa vatsan edestä
+kostuvan. Koetti ja koetti kädellään -- veti kämmenensä pois ja katsoi
+-- verinen! Nyt hän tiesi, että hänen vatsassaan oli luoti. Mies kaatui
+maahan ja pyörtyi. -- --
+
+Joessa ovat pakenevat sotamiehet kaulaa myöten vedessä, pääsevät
+onnellisesti toiselle rannalle ja juoksevat eteenpäin.
+
+Mutta sotamies, joka Adran perheenmiestä, Jyri Teiniä ampui -- ainoa
+virolainen sotajoukossa -- on kadonnut. Kansan kertomuksen mukaan oli
+hän kauhistuksissaan juossut suorastaan heinämaalla, lähellä jokea
+olevaan Örden eli Ulmen lähteeseen ja siellä hädän hetkellä oli hän
+sukeltanut veden alle siksi aikaa, kun takaa-ajajat olivat kadonneet
+pensasten välistä. Sitten oli hän jäsenet jäykkinä noussut jääkylmästä
+vedestä ja karannut hampaat loukkua lyöden eteenpäin.
+
+Mutta tuota kylmää kylpyään koetti hän kostaa kansalaisilleen.
+Niinkuin hän jälestäpäin itse oli kehunut, oli hän enemmän kuin puolen
+virstan matkan päästä ampunut erästä naista, joka rauhallisesti oli
+kulkenut pitkin tietä. Ylpeänä oli hän kerskaillut, että hän heti ensi
+koitoksella oli osannut ja nainen oli kaatunut. Onneton oli löydetty
+pahasti haavottuneena maasta.
+
+Kun Päärn ja Jyri jonkun aikaa turhaan olivat etsineet viron kieltä
+puhuvaa sotamiestä maksaakseen hänelle Adran perheenmiehen kuoleman,
+kääntyivät he vihdoin takaisin Mahtraan päin. He tahtoivat saada
+nähdä, mitä siellä sillä välin oli tapahtunut ja mitä vielä syntyisi.
+Tietysti oli sinne vielä jäänyt kyllin kansaa ja arvattavasti tulvasi
+sinne vielä lisää väkeä etäisimmistä kunnista, sillä kello oli vasta
+kahdeksan vaiheilla.
+
+Mennessään moisioon takaisin, näkivät he kaikellaisia surkeita kuvia
+niinkuin sodassa ainakin; verissään olevia kuolleita ja haavotettuja,
+pienempiä vammoja saaneita, kädet ja pää siteissä, juopuneita
+voittajia, jotka pienissä joukoissa ottelivat, ja sotarosvoja, jotka
+tyhjensivät kaatuneiden vihollisten taskuja.
+
+Eräässä pensastossa piileskeli neljä miestä ja yksi poikanen
+vihollisten luoteja väistäen. Vähän matkaa heistä, aukealla istui kolme
+haavotettua sotamiestä, jotka suurella kiireellä sitoivat toistensa
+haavoja. Tiheikössä piileskelevät miehet kurkistelivat pensasten
+takaa ikäänkuin olisivat hautoneet mielissään jotakin pahaa aijetta.
+Kuiskaillen panivat he päänsä yhteen ja viittasivat salaperäisesti
+sotamiehiin päin.
+
+He olivat juuri neuvoa pitämässä, kun sadan askeleen päässä heistä
+kolme päätä varovasti kohosi pensaiden suojasta. Jyrin ja Päärnun
+toverit tunsivat nuo kolme. He olivat Kaiun miehet, Prits Vader,
+Jyri Kytsin ja Tönu Illistom. He olivat heti ensimmäisten laukausten
+pamahtaessa juosseet kuin jänikset metsään päin pakoon ja piileskelleet
+täällä kaiken aikaa.
+
+Nuo kolme hiipivät varovasti, kuulumattomin askelin pehmeällä suomaalla
+viittä piileskelevää miestä kohti, jotka kiihkeinä tarkastivat
+sotamiesten toimia. Nämä eivät kuulleet eivätkä nähneet lähestyviä.
+
+"Mitä te siinä kurkistelette?" kysyi eräs lähestyvistä aivan miesten
+selän takana melkein leikillisellä äänellä.
+
+Näytti kuin olisi ukkonen iskenyt piileskelijäin joukkoon. Ensin
+painuivat kaikkein päät tiheään ruohostoon, sitten nousivat kaikki
+yhtaikaa pystyyn ja aikoivat suin päin syöstä pakoon. Vasta
+säikähdyttäjäin nauraminen rohkasi heitä niin paljon, että he katsoivat
+taakseen ja jäivät seisomaan.
+
+"Mitä neuvoa te tässä piditte?" kysyivät tulijat yhtaikaa.
+
+Jänishousut osottivat kuiskaillen etempänä istuvia sotamiehiä.
+Mutta sitten rupesivat molemmat ryhmät yhteisesti neuvottelemaan.
+Heidän sanojaan ei voitu etäämmälle kuulla, mutta sen huomasi heidän
+liikkeistään, että heidän keskustelunsa koski haavotettuja sotamiehiä.
+
+Yhtaikaa karkasi kaikki kahdeksan miestä sotilaiden kimppuun. Nämä
+koettivat paeta, mutta otettiin kiinni ja nyt alkoi lyhyt ottelu,
+jonka seurauksena oli, että pyssyt temmattiin sotamiesten käsistä.
+Haavottuneiden sotamiesten piti aseettomina lähteä taistelupaikalta.
+Ontuen ja horjuen, käsin pidellen verisiä päitään, pakenivat he Atlaan
+päin. Tietymätöntä on, kuinka kauvaksi jalat heitä kannattivat. Heitä
+ei ajettu takaa, sillä miehet olivat tyytyväisiä saaliiseensa, sillä
+piilottelijat olivatkin juuri pyssyjä himoinneet. Niistä ammuttiin
+yhdellä, joka oli ladattu, pakenijain perään. -- -- --
+
+Mutta kauvan eivät miehet saaneet iloita saaliistaan. Kohta sodan
+loputtua pakotti pelko heidän viemään pyssyt takaisin viranomaisille. --
+
+Mutta hirmuisin näky kohtasi Jyriä ja Päärnua puistotiellä, noin
+kolmesataa viisikymmentä askelta moisiosta Atlaan päin. Nuo molemmat
+olivat juosseet pitkin heinämaata ja pensastoa, sentähden he eivät
+tienneet mitään tiellä syntyneistä tapauksista.
+
+Tuskin olivat he ehtineet tien vieressä kasvavain koivujen luo, kun
+huomasivat suuremman kansanjoukon seisovan yhdessä kohden. Siellä oli
+tapahtunut jotakin erinomaista.
+
+Sotaväen päällikkö, kapteeni Johan Bogutski, oli saanut sodassa
+surmansa. Tämä ilmoitettiin lähestyville jo ennen, kun ehtivät
+paikalle. Vanhanlaisen sotilaan, joka Krimin sodasta oli elävänä,
+vaikkakin viallisena, päässyt, piti täällä ilman kunniaa sortua
+talonpoikain seipäiden iskuista.
+
+Lähestyviä puistatti hirmuinen näky. Kapteenin ruumis, ja rikki lyöty
+verinen pää, josta toinen silmä oli puhkastu, makasi poikkipuolin
+tietä, verisen pölyn seassa. Hänellä ei ollut enää univormua eikä
+päässä lakkia. Surmaajat tai toiset sotasankarit olivat hänet paljaaksi
+riisuneet. Yllään oleva paita ja alushousut olivat yleensä veriset.
+Sotilaan murskattu pää lepäsi nuoren, viheriöitsevän koivun juurella,
+jonka lehtiä pehmeä tuulenhenki liikutteli ja jonka latvassa varpuset
+tirskuttivat.
+
+Vähän matkaa onnettomasta, tien vieressä, makasi hänen satuloitu
+hevosensa kuolleena maassa. Seipäillä ja kangeilla oli senkin pää
+muserrettu.
+
+Siinä olleesta, verisestä taistelusta ei kukaan läsnäolijoista tiennyt
+kertoa. Päällikön voittajat eivät uskaltaneet asiasta mitään hiiskua,
+sillä heidän täytyi salata sotasaaliitaan ja samasta syystä olivat
+ääneti myös näkijät, jotka saaliista osansa ottivat. Mutta saattoi
+olla niinkin, että yksi ainoa sotamies antoi upseerille surmaavan
+iskun ja ettei kukaan sitä ollut läheltä näkemässä; sitten ryöstivät
+perästätulijat päällikön vaatteet ja tyhjensivät hänen taskunsa, sillä
+Bogutskin omaisuutta löytyi sittemmin muutaman talonpojan huostasta.
+Oikeudenkäynti ei nimittäin tuottanut selvyyttä kapteenin surmaajista,
+epäluulon alaiseksi siitä työstä jäi ainoastaan Ylehallikan
+perheenmies, Jyri, Purilaasta.
+
+Kansa kyllä jo sotapäivänä rupesi arvaamaan, kuka surmaaja oli.
+Hallikka-Jyrin rinnalla epäiltiin sotatapausten tehokkainta osallista,
+Peeter Olanderia. Vielä muitakin miehiä nimitettiin. Mutta varmaa ei
+kukaan tiennyt, sillä sotamiesten pakeneminen ja heidän takaa-ajonsa
+tapahtui niin äkkiä ja hurjassa mellakassa, ettei kellään ollut
+aikaa jäädä seisomaan ja tekemään huomioita. Jyriä epäiltiin etenkin
+sentähden, että hänet ensiksi oli nähty kuolleen päällikön ruumiin
+luona, jossa hän oli seisonut kapteenin viitta käsivarrella. Viitta,
+joka oli liian suuri kätkeä ja viedä pois, löydettiin sittemmin tien
+vierestä niityltä ja siihen ruumis käärittiin.
+
+Bogutskin takkikin ilmaantui jo kahakkapäivänä. Jaan Liiv Mahtrasta oli
+päissään pannut ylleen upseerin univormun ja ylpeänä näytteli hän sillä
+Moision pihassa päällikön osaa. Tuo pitkätukkainen, polvihousuihin
+ja tallukoihin puettu talonpoika tuossa, punaisilla käänteillä
+ja kultaisilla oluksilla kirjatussa sotilastakissa, näytti niin
+hullunkuriselta, että vakavimmallakin hetkellä menivät suut nauruun
+sitä nähdessään. Uusi päällikkö otti toimekseen ruveta sauvallaan
+särkemään Moision akkunoita.
+
+Mutta hänen komea asunsa herätti toisten Mahtran miesten kateutta.
+Matsin Priidik Kastan koetti ryöstää virkatakkia Liivin yltä ja silloin
+syntyi molempien päihtyneiden välillä kahakka, jossa Matsin Priidik
+pääsi voitolle. -- -- --
+
+Kapteenin muut vaatteet, rahakukkaro ja joitakuita nappeja y.m.
+löytyivät sitten perästäpäin etsittäessä ilmiantajain tietojen mukaan.
+
+Päällikön kuolemasta kerrotaan kansan kesken muun muassa, että hän
+kauvan oli taistellut miekallaan henkensä puolesta. Hän oli yksin
+seisonut väkijoukon keskellä. Hevonen oli saanut kauhean iskun päähänsä
+ja langennut maahan. Miekka oli lyöty upseerin kädestä, jotta hän
+aseettomana ja suojattomana oli hädissään temmannut rahakukkaronsa ja
+tarjonnut päällekarkaajalle kultarahaa. Mutta tuo oli sanonut: "kun
+sinut lyön, saan koko kukkarosi ja muut tavarat vielä lisäksi". Oli
+sitten iskenyt seipäällään kolme kertaa ja hengettömänä oli upseeri
+kaatunut puistikkotielle, suhisevan koivun alle.[16]
+
+Uudentuvan Jyri ja Vollamäen Päärn eivät kauvan viipyneet ruumiin
+ääressä. He kiirehtivät takaisin Moisioon, saadakseen nähdä, kuinka
+asiat siellä olivat. Toisetkin taistelijat olivat kääntyneet sotamiehiä
+takaa-ajamasta. Hurja ajo ei ollut virstaakaan matkaa kestänyt. Sitten
+väsyivät ja kyllästyivät talonpojat ja kääntyivät takaisin.
+
+Nyt vasta alkoi sotamiesten joukko jälleen kokoontua. Se oli kurjassa
+tilassa. Veriset, rikkirevityt univormut päällä, miehet tomuisina ja
+hikisinä, jotkut aseettomina, monet pää ja kädet sidotut revityllä
+paidankappaleella. Moni pahemmin haavottunut oli jälelle jäänyt, moni
+muuten kadonnut. Yleensä oli 12 tai 15 miestä pahemmin haavottunut,
+heidän joukossaan, niinkuin jo sanottu, majori Laiming itse. Hevosensa
+vikkelän juoksun avulla oli hän pelastunut talonpoikain käsistä.
+Vakavan, kalpean näköisenä ratsasti hän nyt voitetun joukkonsa edellä
+Atlan Moisioon päin.
+
+Mihin oli odotettu apuväki jäänyt?
+
+Se oli tulossa. Pian näki majori suuren tomupilven nousevan Moision
+luona tiellä ja sotamiesten pyssyjen piikit välkkyivät päivän
+paisteessa. Apu tuli, mutta tuli myöhään -- kaikeksi onneksi. Sillä jos
+viidenkymmenen sotamiehen lisäksi olisi vielä viisikymmentä tullut,
+olisi talonpojille käynyt huonommasti, vaan sotamiesten voitto ei
+sittenkään olisi ollut varma, vaikka taistelu olisikin käynyt paljon
+kiivaammaksi, ja kaatuneiden luku monta vertaa suuremmaksi.
+
+Majori Laiming ei myöskään varmasti toivonut voittoa, sillä hän
+ei apujoukonkaan kanssa kääntynyt Mahtraan takaisin. Kun molemmat
+sotajoukot olivat yhtyneet noin puolen virstan päässä Atlan Moisiosta
+Mahtraan päin, antoi majori heidän marssia Habajalle takaisin. Sieltä
+he lähetettiin Kosen Uuteen-Moisioon. Mutta majori itse lähti Atlan
+Moisioon haavojansa sitomaan ja ruokaa saamaan. -- --
+
+Mahtran Moisiossa oli kapinan aikana elämä kauhistuttava.
+
+Varhain aamulla oli virkaatekevä haagituomari, herra von Hagemeister,
+sairastunut ja hänen sijaisekseen oli ruvennut Triigin herra von
+Kotzebue ja kiirehtinyt apulaisineen Mahtraan. Mutta, kun nuo herrat
+olivat huomanneet kokoontuneiden talonpoikien äärettömän paljouden,
+heidän intonsa ja sotaväen ahdinkotilan, pitivät he viisaimpana kääntyä
+pois vaarallisesta paikasta. Moisioon jäi siis vain opman Gustav
+Rosenberg puolisoineen, jolle noin viikko sitten oli syntynyt lapsi.
+Hänen apunaan oli eräs sukulainen, Moision emännöitsijä, palvelija ja
+kätilö.
+
+Jo varhain aamulla alkoi rauhaton liike Moision pihassa herättää
+näiden ihmisten huomiota. Moision pihan läpi ajettiin vankkureilla,
+joiden edessä oli pari kolme hevosta, huudettiin, juopuneet lauloivat,
+ja Mahtran kylästä sekä Atlan Moision puolelta johtavasta portista
+virtaili kansaa alituisesti lisää. Akkunasta nähtiin myös, kuinka
+asennossa seisovat sotamiehet kävivät yhä rauhattomammiksi, kuinka
+kapteeni Bogutski keppinsä nojalla yhä kiivaammin liikkui edestakaisin
+ja vaihtoi nuoren upseerin kanssa huolestuneita katseita ja rauhattomia
+sanoja.
+
+"Tuo ei voi enää merkitä hyvää", virkkoi emännöitsijä Reisberg opmannin
+nuorelle puolisolle, joka ensimmäistä lastaan imetti. "Noilla ihmisillä
+on jotain pahaa mielessä. Eikö meidän pitäisi panna ovet lukkoon?"
+
+"Oh, onhan meitä viisikymmentä sotamiestä suojelemassa", vastasi
+Auguste Rosenberg, vaikka hän kyllä itsekin huolestuneena katseli
+akkunaan päin. "Olkaa hyvä ja katsokaa, eikö minun mieheni jo ulkoa ole
+takaisin tullut. Minä pelkään, että joku päihtynyt mies voisi häntä
+ruveta ahdistamaan."
+
+Kätilö lähti katselemaan, oliko isännöitsijä läheisyydessä ja rouva
+Rosenberg jäi huoneeseen nuoren palvelustyttönsä kanssa, joka etsi
+lapselle kuivia kapaloita.
+
+Opman Rosenbergillä oli yksinkertaisessa, jotenkin matalassa Moision
+rakennuksessa asuttavana kaksi suurta huonetta, joiden akkunat olivat
+osaksi Moision pihaan, osaksi puutarhaan päin. Puutarha ympäröi
+rakennuksen vasempaa puolta ja koko taustaa. Opmannin asunnosta, joka
+oli rakennuksen vasemmalla sivustalla, vei ovi avaraan eteiseen.
+Opmannin ovea vastapäätä, eteisessä oli toinen ovi, joka johti
+rakennuksen oikeanpuoliseen sivustaan, ensiksi väentupaan, sieltä
+kyökkiin; sitten seurasi Moision emännöitsijän huone. Päärakennuksen
+koko takimmaisen puolen, joka oli puutarhaanpäin, täytti herrasväen
+asuinhuoneiden pitkä rivi, jotka seisoivat tyhjinä, kun Moision isäntä
+asui muualla. Pihan puolelta johtavasta pääovesta tultiin suoraan
+eteisen läpi saksojen suureen saliin.
+
+Kätilö meni eteisen läpi väentupaan ja kysyi siellä olevalta
+palvelustytöltä, eikö hän ollut nähnyt opmannia. Tämä kielsi.
+Vanhanpuoleinen emännöitsijäkään, joka huoneessaan hämmästyneen
+näköisenä oli katsellut rauhattomia kansanjoukkoja, ei tiennyt mitään
+isännöitsijästä. Mutta onneksi astui herra Rosenberg juuri ulko-ovesta
+sisään, kun etsijä oli menemässä takaisin hänen asuntoonsa.
+
+Lihava, päivettynyt isännöitsijä oli hyvin levottoman näköinen.
+
+"Jumalan tähden, mikä siellä ulkona oikeastaan on?" kysyivät kaikki
+naiset, kun Rosenberg oli huoneeseen ehtinyt. "Mitä kaikki nuo ihmiset
+tahtovat?"
+
+Opman seisoi neuvottomana keskellä huonetta. Hän oli koettanut naisilta
+salata, mitä pastori Berg hänelle eilen illalla oli ilmoittanut
+talonpoikain pelottavista aikeista.
+
+"Jos sen olisin tiennyt", sopersi hän. "Mahtran miehet ovat kutsuneet
+toisista kunnista väkeä avukseen, ettei heitä piestäisi, mutta en ole
+uskonut, että he tulevat ja vielä niin suurissa joukoissa. Koko Moision
+piha kihisee jo heitä. Ja kaikki ovat niin rohkeita ja uhkaavia, etten
+ole heitä ikinä sellaisina nähnyt. Eikä pieksemisestä näin ollen tule
+mitään. Apujoukkojakaan ei ole vielä täällä."
+
+"Luuletko sitten, että tekevät vastarintaa?" kysyi nuori nainen.
+
+"En luule", rauhotti Rosenberg. "Minun täytyy lähteä ja kysyä herra
+Hagemeisteriltä, mitä hän arvelee."
+
+Ja opman aikoi mennä etsimään haagituomaria herrasväen huoneista.
+
+"Herrat eivät enää ole täällä", sanoi nuori neiti, rouva Rosenbergin
+vieras; "näin heidän puoli tuntia sitten kiireesti rientävän pois".
+
+"He lähtivät pois? He ovat siis menneet, sillä en nähnyt heidän
+hevosiaankaan enää kartanolla", sanoi opman, joka kävi yhä synkemmän
+näköiseksi. "He varmaankin ajoivat katsomaan, eikö Habajasta tulevia
+sotamiehiä vielä näy."
+
+"Jumalan tähden, älä anna tänään tehdä mitään noille ihmisille!"
+huusi opmannin puoliso kauhistuneena. "Näethän kuinka paljon heidän
+joukossaan on juopuneita. Minä luulen, että nuo kaikki ovat saaneet
+viinaa. Jos heillä todellakin on pahoja aikeita, jos tekevät
+vastarintaa, niin Jumala tietää, mitä vielä tapahtuu."
+
+"Ei ole hätää, tuleehan meille sotaväkeä apuun."
+
+Kaikki katsoivat akkunasta ulos. He näkivät, kuinka kansaa yhä enemmän
+ja enemmän kokoontui sotamiesten ympärille, kunnes he vihdoin olivat
+aivan piiritetyt, kuinka upseerit kuiskailivat toisilleen, kuinka he
+ensin sanoilla, sitten juomarahoilla koettivat rauhottaa meluavia
+päällekarkaajia.
+
+"Tulkaa kaikki pois akkunasta!" käski isännöitsijä ja se joka häneen
+katsoi näki, että hän oli käynyt kalpeaksi.
+
+Naiset seurasivat hänen neuvoaan ja siirtyivät pois. Kohta sen jälkeen
+nähtiin, kuinka sotamiehet nostivat pyssyt olalle ja alkoivat tunkeutua
+väkijoukon läpi puutarhaan päin. Nyt he eivät enää voineet nähdä, mitä
+joukolle sitten tapahtui.
+
+"Pankaamme ovet lukkoon", sanoi rouva Rosenberg, käyden yhä
+levottomammaksi, "joku juopunut voi tänne sisällekin tunkeutua. Gustav,
+väännä kaikki ovet lukkoon, ulko-ovikin."
+
+"En luule, että he tänne uskaltavat tulla", vastasi opman
+rauhottaakseen, sillä hän oli huolissaan vasta vuoteesta nousseen
+vaimonsa tähden. "Mutta voimmehan lukita ovet, jos se sinua rauhottaa."
+
+Hän oli juuri astumassa eteisen luo, kun samassa jäi seisomaan.
+Ulkoa kuului pyssyn laukauksia. -- -- -- -- Sitten täytti huuto ja
+melu ilman. -- -- -- Kohta sen jälkeen pamahtivat jälleen pyssyt.
+-- -- -- Ja hetken perästä uudestaan. -- -- -- Sitten melua ja hurjaa
+kirkumista. -- -- --
+
+Naiset olivat kaiken aikaa äänettömiä. Rosenbergin vaimon kauniilta,
+raittiilta kasvoilta oli joka verenpisara kadonnut, hänen huulensa
+olivat siniset. Nuori neito piti kätilöstä kiinni ja värisi kuin haavan
+lehti. -- -- --
+
+"Herra Jumala, siellä surmataan!" kiljahti nuori neito.
+
+Kun isännöitsijä itse väristen koko ruumiiltaan kiirehti puolisonsa luo
+häntä rauhottaakseen, oli emännöitsijä Reisberg niin tajussaan, että
+kiireesti lukitsi eteisen oven.
+
+Mutta tuskin oli tuo tapahtunut, kun eteisestä kuului askeleita ja
+kovalla ryskeellä lähestyttiin isännöitsijän ovea. Vedettiin ovea,
+mutta kun se tuntui olevan lukossa, ruvettiin kovasti sitä koputtamaan.
+
+Sisällä olijat vaikenivat. Jokainen seisoi liikkumattomana paikoillaan
+ja tuijotti oveen päin.
+
+Koputus kävi yhä kovemmaksi.
+
+"Kuka siellä on?" huusi vihdoin opman ja astui eteiseen.
+
+"Mahtran perheenmiehet", vastattiin ulkoa.
+
+"Mitä te tahdotte?"
+
+"Tahtoisimme päästä herra opmannin puheille. Päästäkää, ei meillä ole
+pahoja aikeita!"
+
+Isännöitsijä oli kahden vaiheilla, mitä tehdä.
+
+"Jumalan nimessä, älkää avatko ovea!" kuiskaili kätilö.
+
+"Tulkaa toisen kerran", vastasi Rosenberg oven takana olijoille.
+"Minulla ei nyt ole aikaa."
+
+"Kuinka?" huudettiin ulkoa. "Herra opmannilla ei ole aikaa päästää
+meitä puheilleen? Käskittehän itse meitä täksi päiväksi Moisioon tulla?
+Me tahdomme puhua sonnanvedosta."
+
+Äänet kuuluivat niin rauhallisilta ja opmannilla ei ollut mitään
+perustusta kieltoonsa, että Rosenberg hetken epäiltyään päätti täyttää
+miesten toiveen. Hän pyysi naisten olemaan takimmaisessa huoneessa,
+sulki välioven ja avasi eteisen oven. Muutamia Mahtran perheen
+miehiä astui sisään. Siivosti ottivat he lakit päästään ja jäivät
+rauhallisesti seisomaan oven suuhun:
+
+"Ulkona on sota", alkoi Nooren Tänu-Ants. "Se on syntynyt siitä syystä,
+ettei rahvas tiedä, mitä uudessa laissa vaaditaan tai luvataan. Herra
+opman sanoisi nyt viimeisen kerran, mitä uudessa asetuksessa oikeastaan
+sanotaan aputeoista. Jos moisiolla on oikeus, niin rupeamme sontaa
+vetämään; jos ei moisiolla ole oikeutta sitä vaatia, niin emme rupea."
+
+"Olenhan teille jo monta kertaa sanonut, kuinka laissa säädetään, ja
+herrakin sanoi sen kunnan vanhimmalle", vastasi opman, pitäen miehiä
+tarkasti silmällä.
+
+"Siis pitää meidän yhä orjailla entiseen tapaan?" kysyi Koidun Ants.
+
+"Tietysti."
+
+"Mutta kuinka sen pieksemisen laita on?" tutkasi Jaagun Hindrek.
+
+"Haagrehti on varmaankin jo täällä", sanoi Peerupuun Jaan. "Eikö hän
+voisi sanoa meille, ovatko meitä varten ne vitsat ja raudat, joita
+tänne on tuotu, vai miten?"
+
+"Herra haakenrihter on mennyt pois", vastasi Rosenberg. "Tuleeko hän
+tänään vielä takaisin, sitä en tiedä. Mutta jos ei tule, niin kyllä hän
+sitten vielä antaa tietää, mitä hän aikoo tehdä."
+
+"Ettekö te voisi kirjoittaa haagrehille, että hän jättäisi meidät
+rauhaan? Ehkä sitten rupeaisimme sontaa vetämään."
+
+"Voinhan sen tehdä! Parempi olisi, miehet, jos tottelisitte. -- -- --
+Mutta mikä tuolla ulkona sitten oikein on? Ammutaan ja huudetaan!"
+
+Miehet katselivat merkitsevästi toisiaan, sitten vastasivat:
+
+"Siellä on sota, mitä muuta! Joukko ihmisiä on jo kaatunut --
+sotamiehet läksivät pakoon, meidän miehet kiivaasti perässä ajamaan
+heitä takaa. -- -- --"
+
+"Mitä?" huusi opman ja hänen kalpeat kasvonsa kävivät vielä
+kalpeimmaksi. "Sotamiehet pakenivat, onko se mahdollista?"
+
+"Miksi ei ole! Onhan meidän miehiä monta tuhatta, mutta heitä viisi tai
+kuusikymmentä. Jos eivät olisi paenneet, olisi heidät muserrettu."
+
+Tuskin oli nuo sanat lausuttu, kun ulkoa kuului askeleiden kopinaa,
+melua ja kovaa viheltämistä. Ovi työnnettiin jyrinällä auki, eteisessä
+oli kova hälinä ja nyt lensi opmannin huoneen ovi selki selälleen.
+Sisään karkasi suuri joukko hiestyneitä, levottoman näköisiä
+miehiä, kaikilla seipäät ja sauvat käsissä. Heidän joukossaan oli
+perheenmiehiä, työläisiä ja päivämiehiä Mahtrasta ja vieraistakin
+kunnista ja muutamia naisiakin.
+
+"Missä haagrehit on? Haagrehit tulkoot esille! Meillä on asiaa
+tuomareille!" huudettiin vihaisesti, hurjasti ja uhkaillen
+kokoonnuttiin seipäät käsissä opmannin ympärille. Tämä perääntyi askel
+askeleelta.
+
+"Haakenrihter ja toinen herra ovat jo lähteneet pois", vastasi hän.
+
+Vihainen myrsky seurasi tätä vastausta.
+
+"Valhe! Hän valehtelee! Opmannin pitää tuoda esille nuo herrat, jotka
+kutsuivat sotamiehiä tänne ja tahtoivat piestä Mahtran miehiä! Nylkijät
+esille! Sortajat alas!"
+
+"He eivät todellakaan enää ole moisiossa", huusi opman melun sekaan.
+"He lähtivät jo aikoja pois. Minkätähden minä teille rupeaisin
+valehtelemaan!"
+
+Uusi myrsky.
+
+"Sinä, pahuus, et osaakaan muuta kuin valehdella!" karjui Päärnun
+Miku-Aadu. "Sinun lainselityksesi on myös suuri valhe! Sinä, lurjushan,
+olet saksojen kätyri."
+
+"Ja meidän nylkijämme!" lisäsi Mäen Daniel. "Kuka se oli, joka
+haagrehissa meitä syytti! Kuka tunkeutuu aina kunnan miesten ja herran
+väliin ja puristaa meitä kuin oven välissä? Kun me tahdoimme herran
+kanssa tehdä uusia kontrahteja, niin ei meitä laskettu puheillekaan --
+'kyllä opman tekee ja puhuu kaikki!' Opman ensimmäinen ja viimeinen!
+Ilman opmannin lupaa ei uskalla enää mennä tarpeelleenkaan! Sinä,
+pahuus, pistät nenäsi joka paikkaan! Meillä olisi uusi oikeus käsissä,
+jos sinua ei olisi täällä! Sinä se oikea talonpoikain nylkijä oletkin!"
+
+Seipäitä ja nyrkkejä kohotettiin, kiroiltiin ja vannottiin. Opmannin
+tila kävi yhä vaarallisemmaksi. Hän oli paennut pöydän luona olevan
+nojatuolin taakse. -- -- -- Ulkoa tulvi huoneeseen yhä enemmän miehiä.
+Kartano kaikui heidän melustaan. Ja yhä kovemmin ruvettiin huutamaan
+haagituomaria.
+
+"Tuokaa haagreht esille! Me annamme hänelle selkään!" karjui Kuimetsän
+mies, Mihkel Otsa.
+
+"Hän on jo kyllin haavottanut meidän nahkaamme, koettakoon nyt itse
+myös kerran, miltä se tuntuu", lisäsi Völlamäen Päärn, joka vihasta
+hehkuvin silmin oli huoneeseen tunkeutunut.
+
+"Jos ei haagrehti tule esille, niin hajotamme koko moision!" kiljui
+Kaiun mies, Otto Olander.
+
+Hänellä oli heinähangon haara, toisten kertomusten mukaan sotamiesten
+pyssystä kiskottu piikki, kädessä, jolla hän uhkamielisesti huitoi
+opmannin nenän edessä.
+
+"Minä sanon vielä kerran teille, miehet", huusi Rosenberg, jonka
+otsasta kauhun hiki helmeili, "että haakenrihter herraa ei ole
+moisiossa. Hän on jo aikoja apulaisineen ajanut pois. Te voitte etsiä
+kaikista huoneista, jos tahdotte!"
+
+"No sitten pitää sinun vastata haagrehin ja kaikkein saksojen
+puolesta!" huusi Päärnun Miku-Aadu. "Mitä me, miehet, odotamme!
+Kaadetaan tuo pahuus maahan!"
+
+"Niin maahan!" vakuutti Purilaan mies, Päärn Valk. "Kun hän laski
+haagrehin pakoon, niin olkoon nyt itse hänen sijassaan!"
+
+"Antakaa opmannille hyvä selkäsauna!" yllytti Mihkel Otsa. "Hän on
+satoja saattanut moision talliin -- tietäköön nyt itse myöskin, mitä
+punaisenkirjavat housut merkitsevät!"
+
+Hurja kiihko valtasi miehet, eikä mikään voima olisi voinut estää heitä
+karkaamasta vihatun isännöitsijän kimppuun. Pian olivat kapinoitsijat
+piirittäneet opman Rosenbergin. Ensimmäiseksi tarttui häneen Päärnun
+Miku-Aadu. Hän kiskasi hänet rintapielistä maahan. Mihkel Otsa antoi
+hänelle kovan iskun vasten kasvoja.
+
+Nyt temmattiin takimmaisen huoneen ovi auki ja opmannin nuori vaimo
+sekä kätilö kiirehtivät hädästä huutaen väliin. Ensinmainittu ryntäsi
+epätoivoisen voimilla miesjoukon läpi, tarttui suojellen puolisonsa
+ympäriltä kiinni ja huusi.
+
+"Jättäkää minun mieheni rauhaan! Eihän hän ole teille mitään tehnyt!
+Armahtakaa miestäni!"
+
+Vihaiset talonpojat astuivat todellakin askeleen taaksepäin. He
+näyttivät kunnioittavan naista. Hetken vallitsi äänettömyys huoneessa.
+Sauvat ja seipäät vajosivat alas. Jopa rohkeni opman hengittää
+helpommin. Mutta miesten hellempi mieliala ei kestänyt kauvan.
+
+"Naisten kanssa ei meillä ole mitään tekemistä!" huudettiin. "Naiset
+menkööt huoneeseensa ja olkoot vaiti! Opmannin me otamme käsiimme, emme
+naisia."
+
+"Minä en anna mieheeni koskea!" nyyhkytti Auguste Rosenberg, jonka
+käsivarret kouristuivat puolison kaulan ympärille. "Jos te pieksette
+häntä, niin teidän pitää minuakin piestä!"
+
+"Naista me emme piekse", selittivät miehet. "Nainen ei ole meille
+pahaa tehnyt, me emme häntä piekse. Mutta opman on antanut meitä kyllä
+piestä, hänen itsensä pitää nyt myöskin saaman!"
+
+Isännöitsijän nuori vaimo oli tuttu koko pitäjässä, sillä hän oli
+kasvanut Juurun lukkarin, Kochin luona, jonka puolison sukulainen
+hän oli. Häntä pidettiin lempeänä, hyväsydämmisenä ihmisenä. Rouva
+Rosenberg saattoi siis olla varma siitä, etteivät ilkeimmätkään
+noista miehistä häneen koskisi, mutta kun hän luuli voivansa heihin
+niin paljon vaikuttaa, että olisivat antaneet hänen miehensäkin olla
+rauhassa, niin hän erehtyi suuresti. Rosenberg oli ollut ankara
+käskynhaltija, joka lempeyttä ja armahtamista talonpoikia kohtaan piti
+heikkoutena, joka ei olisi miksikään hyödyksi. Hänen mielestään olivat
+ainoastaan moision edut oikeutetut, ja talonpoikain piti vaijeten
+alistua kaikkiin vaatimuksiin. Tuollaiset mielipiteet johtuivat
+tietysti isännistä, joiden koko hallitustapa perustui ylivallan
+etuihin. Kun siitä puhutaan uusimpana aikana, syyttävät moision
+herrat hyvällä mielellä senaikuisia isännöitsijöitä ja vouteja --
+he olivat olleet omalla luvallaan liian ankaria, käyttäen huonosti
+virkavaltaansa; mutta kuinka olisi palveluksessa oleva henkilö voinut
+seurata toista periaatetta, kuin mitä herrat itse miespolvia olivat
+noudattaneet?
+
+"Miehet, olkaa kuitenkin kristityitä", rupesi nyt kätilökin
+rukoilemaan. "Te tiedätte, että nuori rouva vasta muutama päivä sitten
+sai ensimmäisen lapsensa. Vasta eilen aamulla nousi hän lapsivuoteesta.
+Hän on nyt vielä heikko ja voimaton. Jos te ette häneen tahdo
+koskeakaan, niin ajatelkaa kuitenkin, kuinka kovasti te häntä olette
+säikähdyttäneet! Ja jos te nyt vielä hyökkäätte isännöitsijän kimppuun,
+niin tapatte tuon nuoren ihmisen, joka ei ole teille mitään pahaa
+tehnyt."
+
+"Rouva menköön takimmaiseen huoneeseen!" huusivat miehet siirtyen
+jälleen lähemmä. "Älköön hän pelätkö, emme me häneltä henkeä ota! Emme
+me tarvitse hänen henkeään. Mutta selkäänsä hänen pitää saada! Hän
+saakoon nyt kerran kärsiä itsekin, sen hän kyllä kestää -- hänellä on
+rasvaa ja lihaa enemmän kuin meillä kaikilla yhteensä! -- -- -- Miehet,
+viekää naiset takimmaiseen huoneeseen!"
+
+Huoneeseen tuli yhä vielä meluavia taistelijoita. Kokoonnuttiin
+opmannin ympärille. Tukevin käsin irrottivat he itkevän ja kovasti
+huutavan rouvan miehensä rinnoilta. Tämä taisteli epätoivoisesti heidän
+käsissään ja koetti yhä vaan tunkeutua miehen luo, ikäänkuin kana
+poikiaan suojellakseen. -- -- --
+
+"Miehet!" alkoi nyt opman itkuisella äänellä rukoilla. "Jättäkää minun
+vaimoni rauhaan! Älkää tehkö hänelle vääryyttä! Älkää tappako vaimoani!
+-- -- -- Auguste, minä rukoilen sinua, mene takimmaiseen huoneeseen!"
+
+"Vait!" karjui Otsan Mihkel ja iski opmannia jälleen vasten kasvoja.
+"Vaimollesi ei tehdä mitään pahaa! Mutta sinun nahkasi on parkittava!"
+
+Nähdessään miestään lyötävän kiljahti nuori nainen sanomattomassa
+tuskassa. Jälleen koetti hän joukon keskeltä rientää puolisonsa avuksi;
+mutta nyt tartuttiin hänen ympäriltään kiinni ja nostettiin syliin kuin
+lapsi ja kannettiin takimmaiseen kamariin. Sitten ajettiin myös rouva
+Reisberg sinne ja sulettiin ovi heidän jälkeensä. Hurjasti nyyhkyttäen
+lankesi rouva Rosenberg tädintyttärensä eteen polvilleen, joka pelosta
+istui puolikuolleena pieni lapsi sylissään kätkyen vieressä. -- -- --
+
+Mutta etuhuoneessa taisteli opman henkensä kaupalla. Nähdessään, ettei
+hän voisi päästä vapaaksi, koetti hän vastustaa vihollisiaan. Hän oli
+vahva mies, ja kuoleman pelko antoi hänelle kaksinkertaiset voimat.
+Voimakkaasti lyöden sai hän pari kolme miestä karkotetuksi luotaan ja
+koetti perääntyä oven luo, joka vei herrasväen huoneisiin. Mutta hänen
+vastustuksensa kiihotti päällekarkaajia suurempaan vihaan ja heidän
+ääretöntä ylivoimaansa ei hän kauvan voinut vastustaa. Nyt olivat
+jo ehtineet paikalle nekin miehet, jotka olivat palanneet takaisin
+sotamiesten takaa-ajosta. Heidän joukossaan oli kapinoitsijain päämies,
+Peeter Olander, joka alussa oli ollut tulkkina sotamiehille ja heitä
+sitten niin rohkeasti ärsyttänyt.
+
+Nähdessään, mitä oli tekeillä, karkasi hän toisten päällekävijäin
+sekaan ja yllytti heitä. Joukko toisiakin miehiä, joiden seurassa
+Mihkel Otsa, Päärn Valk, Sepän Mart Juurusta ja Otto Olander, uudestaan
+hyökkäsivät opmannin kimppuun. Tällä oli sinijuovaiset, ohuet vaatteet.
+Äkkiä olivat hänen takkinsa ja liivinsä rikki revityt.
+
+Käsistä, rinnoista, jaloista tarttuivat nuo tukevat työmiehet häneen
+kiinni. Toiset kiskoivat häntä sinne, toiset tänne, kuin olisi tahdottu
+hänet kappaleiksi repiä. Toisinaan ei kuulunut muuta kuin taistelijain
+ähkimistä, jalkojen töminää ja opmannin vaatteiden repimistä.
+
+Mutta nyt tapahtui pieni ihme.
+
+Mahtran kunnan omat miehet, samat, jotka kaikkein ensimmäisinä
+rauhallisesti olivat tulleet huoneeseen kysymään vielä kerran uuden
+lain selitystä -- nuo perheenmiehet rupesivat äkkiä isännöitsijän
+puolustajiksi. Myötätuntoisuudesta se varmaankaan ei tapahtunut, sillä
+kuka oli enemmän saanut kärsiä isännöitsijän kovuudesta kuin he, mutta
+miehiä kaiketi rupesi pelottamaan tämänpäiväisten tapausten seuraukset.
+Asiat alkoivat jo mennä rajattomiin. He olivat kutsuneet vieraiden
+kuntain miehiä avukseen suojelemaan heitä pieksemisestä; mutta
+suojelijoista oli tullut päällekarkaajia. Sillä ulkona ollut taistelu
+oli etupäässä syntynyt vierasten miesten alotteesta. Pelko ajoi siis
+Mahtran perheenmiehiä suojelemaan isännöitsijää. Kaikkein uutterin
+noista oli Koidun perheenmies, Ants Till.
+
+"Jättäkää opman rauhaan, eihän hän ole teille tehnyt mitään pahaa",
+huusi hän käyden taistelijain väliin, jotka enimmästi kaikki olivat
+vieraita miehiä. "Kun Mahtran miehet eivät opmannia piekse, niin ei
+teillä ole syytä hänen kimppuunsa käydä."
+
+"Hän onkin jo saanut osansa", lisäsi Tillin Otto. "Ettekö näe, johan
+hänen suustaan ja nenästään juoksee veri."
+
+Toisetkin ilmaisivat tyytymättömyytensä ja koettivat tunkeutua väliin.
+Mutta heidän voimansa oli liian heikko vihaisten pieksijäin suurta
+joukkoa vastaan. He karkotettiin takaisin, työnnettiin nurkkaan tai
+ovesta ulos, ja väkivalta opmannia vastaan jatkui yhä.
+
+Toisinaan oli onneton mies maassa toisten jaloissa, toisinaan
+nostettiin hän käsien varassa ylös ilmaan ja armottomasti iskettiin
+häntä nyrkeillä päähän ja selkään, sillä seivästen käyttämiseksi oli
+tila liian ahdas.
+
+Sillä välin pisti Koedun Antsulle päähän vääntää herrasväen huoneisiin
+johtava ovi auki. Hän tahtoi laskea sinne opmannin, toivoen että
+tämä pääsisi sieltä akkunan kautta pakenemaan puutarhaan ja sitten
+eteenpäin. Toisten Mahtran perheenmiesten avulla sai hän Rosenbergin
+pieksijäin käsistä ja työnsi hänet ovesta toiseen huoneeseen. He
+koettivat panna ovea jälleen kiinni ja kun ei se onnistunut, niin
+he seisoivat edessä antaakseen opmannille aikaa pakenemiseen. Mutta
+pieksijät huomasivat sangen hyvin heidän neuvonsa ja kiivaasti
+hyökäten, saivat he miehet pois oven edestä. Meluten karkasi nyt koko
+kansanjoukko herrasväen huoneisiin. Samalla hetkellä aukesi myös
+ryskeellä se ovi, joka eteisestä vei saliin. Ja siltä puolelta virtasi
+nyt toinen kapinoitsijain joukko sisään. Koko moisio oli voittajien
+vallassa. Voiton huumaus oli yhtä suuri kuin alkoholin tuottama, jota
+viimeistä yhä vielä saatiin lisää. Sillä ulkona oli sillä välin moision
+viina-aitta murrettu ja siellä juotiin viinaa maitopytyistä. Näistä
+juojista oli nyt suuri joukko hyökännyt päärakennukseen.
+
+Moisiolla on paljon varoja. Ja tänään on sota. Mutta sodassa saadaan
+sotasaalista. Ottakoon sitten joka mies, mitä saa! Suurin osa
+sodankävijöistä on vierasta kansaa. Vie saalis kotiin, kätke se siellä
+-- kuka sitä vieraasta paikasta tietää tulla etsimään! Ja mitä ei voi
+viedä mukaansa, se murskataan. Saksoille pitää kerran kostaa kaikki
+vääryys, mitä he polvi polvelta ovat tehneet talonpojille ja nytkin
+tekevät, kun eivät tahdo antaa heille keisarin suoraa oikeutta. Moisio
+on tyhjennettävä ja sitten raunioksi hävitettävä -- varotukseksi ja
+uhkauksesi kaikille saksoille, jotka pakottavat talonpoikia vannomaan
+vanhan lain noudattamista. --
+
+Ja moision tyhjentäminen ja hävittäminen alkoi. Se toimitettiin niin
+rajusti kuin olisi kaikki se viha ja katkeruus, jota talonpojat polvi
+polvelta olivat sortajiaan, moision herroja vastaan mieliinsä koonneet,
+nyt kerrassaan syttynyt ilmiliekkiin. --
+
+Kun osa miehiä kuritti opmannia, alkoi suuri kansanjoukko etsiä
+saalista ja särkeä huonekaluja, kaunistuksia ja akkunoita. Kaapit,
+piirongit, pöydät -- kaikki murrettiin rikki ja tyhjennettiin. Kun ei
+herrasväki täällä asunut, niin ei huoneista löytynyt paljon kalleuksia.
+Mutta sen sijaan oli rikkomiseksi kyllin tavaraa. Ensiksi käytiin
+suurten, komeiden peilien kimppuun, jotka loistavissa, kullatuissa
+kehyksissä seinää kaunistivat. Helisten murtuivat lattialle suuret
+lasilevyt seipäiden sattuessa. Raskaat, täytetyt nojatuolit heitettiin
+ulos akkunoista puutarhaan, mennessään veivät ne akkunaruudut ja
+mursivat puitteet. Ei ainoatakaan ruutua jätetty ehjäksi, loput lyötiin
+seipäillä rikki. Tuolit nostettiin tukevin käsin maasta, lyötiin
+vasten permantoa ja heitettiin kappaleet hajalle! Kaappien ovet
+lyötiin sisään, piironkein laatikot kiskottiin ulos, tyhjennettiin ja
+käännettiin ylösalaisin ja lyötiin rikki. Seiniltä temmattiin taulut
+maahan ja tallattiin jalkojen alle; kynttiläkruunut, vaasit ja lamput
+murskattiin sauvoilla, vuoteista kiskottiin tyynyt, matrassit ja
+peitteet ja särettiin sängyt. Lyhyesti: mitä ikinä moision huoneissa
+voitiin liikuttaa, se hävitettiin.
+
+Mutta ei ainoastaan herrasväen huoneissa tehty hävitystyötä,
+vaan opmanninkin luona ja kaikissa sivuhuoneissa, kyökissä,
+säilytyshuoneissa ja kellarissa. Ensiksi revittiin opmannin suuri
+ruokakaappi auki ja tyhjennettiin. Sokerit, jauhot, riisi- ja
+mannaryynit otettiin käsille ja jota ei otettu mukaan, pudistettiin
+maahan. Siellä oli miesten joukossa monta naista, jotka kokosivat
+itselleen tavaraa esiliinaansa. Samoin katosivat hopealusikat,
+veitset, kahvelit ja kaikki arvokkaammat talouskalut. Joka ei
+kelvannut heitettiin lattialle murskaksi. Pian oli lattia peitetty
+jauhoilla, manna- ja riisiryyneillä, hienolla sokerilla, posliini- ja
+lasisiruilla. --
+
+Tuota kaikkea katselivat äänettöminä ja tuskastuneina opmannin naiset,
+joiden edestä ei nyt enää pidetty ovea kiinni. Emännöitsijä Reisberg
+rohkeni kysyä kapinoitsijoilta, minkätähden he tuon kaiken tekivät.
+
+"Sota-aika, mitä muuta!" vastattiin hänelle.
+
+"Kun kerran on sota, niin olkoon sitten!" huudettiin joka puolelta.
+
+"Eihän se ole sota eikä mikään, jossa ei saa mitään vaivansa
+palkkioksi!" vastasivat naisetkin, jotka esiliinojaan täyttivät.
+-- -- --
+
+Kaiken tuon ryöstön ja hävityksen aikana tapahtui suuressa salissa,
+jonka kaksipuolinen ulko-ovi oli aivan selällään välikohtaus, joka
+koski Völlamäen Päärnua.
+
+Hän oli toisten kanssa tunkeutunut suureen saliin, kun joku selän takaa
+tarttui hänen käteensä ja alkoi häntä vetää ulos hälinästä.
+
+"Päärn, Päärn!" huudahti ahdistettu, varottava ääni, ja kun nuori mies
+katsoi ympärilleen, jäi hänen suunsa ihmeissään auki.
+
+Hänen edessään seisoi Ristmäen Miina.
+
+Nuori tyttö läähätti kuin olisi kovasti juossut, hiki valui sinisen
+pääkoristeen alta ja hänen kasvonsa ja suuret silmänsä ilmaisivat
+suurta kauhua. Mutta, kun hän näki nuoren miehen elossa ja terveenä,
+muuttui hänen muotonsa äkkiä iloiseksi ja hän veti syvään henkeään.
+
+Päärn oli hetken aikaa äänetönnä.
+
+"Mitä sinä täältä haet?" huudahti hän vihdoin.
+
+"Sinua etsin! Sinua -- sinua --."
+
+"Mitä sinä minusta sitten tahdot? Minähän olen sodassa!"
+
+"Kotiin sinun pitää tulla! Heti paikalla minun kanssani
+kotiin. -- -- --"
+
+"Mitä tyhjää! Eihän sota ole vielä loppunut!"
+
+"Päärn, sinä olet juovuksissa!" huudahti tyttö kuullessaan hänen
+pehmeän puheensa ja nähdessään hänen harmaat kiiltävät silmänsä.
+
+"Olen, mitä olen! Sodassa pitää miehen olla rohkea -- -- --. Mutta
+koeta sinä tästä paikasta poistua! Voit sinäkin vielä saada jonkun
+lyönnin niskaasi. -- --"
+
+"Päärn, sinun pitää paikalla tulla pois", alkoi tyttö rukoillen
+kuiskailla. "Etkö sinä näe, mitä kauhistuksia täällä tehdään! Moision
+piha on täynnä kuolleita, haavotettuja ja verta. -- -- -- Tuolla
+hajotetaan ja tyhjennetään aittoja. -- -- -- Ja katso, mitä näissä
+huoneissa tehdään! -- -- Päärn, ajattele, mikä tätä vihdoin seuraa!
+-- -- -- Ole järkevä ja lähtekäämme paikalla -- -- --."
+
+Ja Miina alkoi kiihkeästi vetää häntä pois joukosta, joka täytti salin.
+Mutta Päärn ponnisti vastaan.
+
+"Ole hiljaa, enhän minä voi pakoon lähteä, kun kaikki toiset ovat
+täällä! Voitto on jo meidän käsissämme -- ei meillä ole mitään pelkoa.
+-- -- Kuka sinut, hullu, tänne lähetti?" lisäsi hän kiivastuen. "Eikö
+sinulla ole mieltä päässäsi -- nainen olet ja juokset suin päin sotaan!
+Sano minulle, tuhat tulimmaista, mitä sinä nyt oikein täältä tahdot?"
+
+"Minä tulin sinua hakemaan!" Tyttö sanoi sen aivan yksinkertaisesti,
+mutta hänen äänessään oli sittenkin jotakin, joka sai puolijuopuneen
+miehen ihastumaan.
+
+"Minua hakemaan? Tulit minua hakemaan?" kertoi hän. "Jalanko, vai?"
+
+"Jalan."
+
+"Jalan juoksit? Koko tien jalan?"
+
+"Niin."
+
+"Etkö pelännyt? Etkö kuullut ampumista?"
+
+"Miksi en kuullut! Näin kuinka lauvaistiin. Sotamiehet ryntäsivät
+vastaan. -- -- -- Juoksin yli heinämaan, kun luodit vinkuivat -- -- --"
+
+Päärnun kasvot kalpenivat. Hän oli jo kokonaan poistunut kapinoitsijain
+joukosta.
+
+"Ja sinä et pelännyt?" mutisi hän, yhä vielä katsoen tyttöön. "Näit
+kuinka lauvaistiin, etkä pelännyt! Hiton tyttö -- tuollainen! -- -- --
+Mutta mistä sinä sitten minua etsit?"
+
+"Joka paikasta. Kysyin sieltä, kysyin täältä. Vihdoin juoksin tänne.
+-- -- -- Mutta tule nyt! Sinun äitisi odottaa sinua kotona. Päärn,
+sinä olet hänen elättäjänsä!"
+
+Jos Päärnulla vielä oli voimaa vastustamiseen, niin se raukesi tuon
+sanan vaikutuksesta. Niinpä kyllä, olihan hänellä äiti kotona! Kuinka
+helposti hän tänään olisi voinut hänet menettää.
+
+Ja nyt alkoi Päärnun sekava pää selvitä. Mitä siis tänään tehtiin?
+Oliko hän tullut tänne hävittämään ja ryöstämään? Oliko hän kertaakaan
+sitä ajatellut, kun hän kotoa lähti? Eikö hän tullut Mahtran miesten
+avuksi, ettei heitä kohtuuttomasti rangaistaisi vasten lakia.
+Väkivaltaa vastaan oli hän aikonut taistella, vaikkei hän aavistanut,
+että se niin veriseksi saattaisi käydä. Mutta hävitystä, ryöstöä
+-- ei, sitä hän ei ensinkään ollut aikonut tehdä. Hän ei vieläkään
+voinut punnita, kuinka suurta vahinkoa siten tehtiin, sillä hän
+oli yhä tuo vihainen talonpoika, joka kaikesta sydämmestään toivoi
+saksoille kostoa, mutta hänestä tuntui sittenkin kuin ei kaikki olisi
+ollut oikein, kuin tekisi tuo raivostunut kansanjoukko itselleen vain
+vahinkoa. Ei, tuolla tavalla ei pitäisi sotaa käydä! Toisin oli hän
+sitä mielessään kuvaillut. Hänestä oli vain vahinko, ettei haagituomari
+ollut saanut selkäänsä -- sitä oli hänen sydämmensä kovin toivonut --
+mutta tyytyväinen oli hän siihen, että sotaväki oli karkotettu ja että
+opman sai ansaitun palkkansa. Mutta kaikki muu -- --.
+
+"Miina, lähdetään sitten menemään", lausui hän kerrassaan kuin unesta
+heräten. "Mutta ensin etsimme Jyrin käsiimme. Hänelläkin on äiti
+kotona."
+
+Kun Päärn ja Miina astuivat ulos kartanosta etsiäkseen Uudentuvan
+Jyriä, joka moision ovessa oli joutunut työläisestä erilleen, jatkui
+herrasväen huoneissa hävitystyö yhä edelleen, samoin myös opmannin
+rääkkääminen.
+
+Tämän kimpussa ei kuitenkaan enää ollut niin paljon miehiä kuin alussa,
+sillä hävitystyö ja saaliin etsiminen oli heitä enemmän miellyttänyt;
+Rosenberg sai itsensä temmatuksi irti ahdistajainsa käsistä ja pakeni
+ovesta takimmaiseen huoneeseen. Hänen vaimonsa ja säälivä kätilö
+asettuivat suojaksi oven eteen.
+
+Mutta viholliset olivat heti uhrinsa kintereillä. Nuoren vaimon ja
+kätilön sydämmelliset rukoukset eivät mitään auttaneet; he työnnettiin
+pois oven edestä, emännöitsijä Reisbergille annettiin nyrkinisku
+kasvoihin ja vihainen joukko tunkeutui uhrinsa perässä.
+
+Mutta suojelijatkin ilmestyivät. Heitä oli Mahtran miesten joukosta
+tullut vielä lisää. Nyt alkoi opmannin takimmaisessa huoneessa
+ottelu pieksijäin ja suojelijain välillä. Sillä välin huomasi Koidun
+isäntä, Ans Tilli käyttää hetkeä opmannin pelastamiseksi. Hän avasi
+kiireesti puutarhan puoleisen akkunan, osotti opmannille pakotien ja
+oli parhaillaan häntä auttamassa akkunalaudalle, kun heidän aikeensa
+huomattiin. Tuskin oli opmannin vartalo kadonnut akkunasta puutarhaan,
+kun moniaat miehet hyppäsivät kiirehtien hänen perässään.
+
+"Mihin niin kiire, veli? Selkäsauna on vielä saamatta!" karjui Mihkel
+Otsa, tarttuen pakenijan kauluksesta jälleen kiinni. "Pitäkää, pojat,
+häntä kiinni, minä toimitan vitsoja!"
+
+Vähitellen oli opman puutarhassa jälleen piiritetty.
+
+"Kaatakaa hänet maahan!" huudettiin kiivaasti. "Näytämme hänelle tuhat
+tulimmaista, se on oikeus ja kohtuus!"
+
+Kun toiset seipäillä estivät lähestyviä suojelijoita perille
+pääsemästä, koettivat toiset kaataa isännöitsijää maahan. Vielä
+kerran koetti tämä epätoivoisen voimilla panna vastaan. Hän luuli
+viimeisen hetkensä lähestyvän. Sillä, kun kaikki nuo kepit ja seipäät
+iskettäisiin hänen päähänsä ja selkäänsä -- mitä hänestä enää jäisi
+jälelle!
+
+Ensin ei todellakaan saatu vahvaa miestä kaatumaan. Päärn Falk oli
+polvillaan maassa ja veti isännöitsijää jaloista. Häntä rupesi
+auttamaan Sepän Mart Juurusta. Toiset repivät häntä kädestä, kolmannet
+työnsivät selästä. Vihdoin kaatui opman pitkäkseen eräälle törmälle.
+
+Nyt rupesi isännöitsijä rukoilemaan armoa. Hädissään hän alkoi itkeä.
+Koko ruumiinsa vapisi ja hän huusi liikuttavasti nyyhkien:
+
+"Miehet, jättäkää minut henkiin! Minä tahdon antaa kaikkia, mitä
+toivotte, mutta jättäkää minut henkiin! Te saatte viinaa, te saatte
+rahaa -- kaikki mitä minulla ja moisiossa on, pitää olla teidän --
+laskekaa minut irti! Veljet, laskekaa minut irti!"
+
+"Vai nyt olemme sinun veljiäsi!" naurettiin raa'asti ja armottomasti.
+"Ketä me silloin olimme, kun sinä kutsuit tänne sotamiehiä parkitsemaan
+nahkaamme? Olimmeko silloinkin sinun veljiäsi?"
+
+Toiset huusivat:
+
+"Mitä sinä meille lupaat, sen nyt voimme ilman sinutta ottaa! Sano
+ennemmin, mitä sinä nyt arvelet sonnanvedosta ja aputöistä!"
+
+"Miehet", itki opman, "te pääsette minusta eroon -- minä lähden pois
+Mahtrasta, lähden kaupunkiin asumaan, kunhan vain jätätte minut eloon.
+Minä vannon teille, etten enää jää Mahtraan opmanniksi!"
+
+Mutta turhia olivat kaikki rukoukset ja vannomiset, turhaan hän
+myös syleili rääkkääjäinsä jalkoja ja polvia ja nimitti heitä
+lempeimmillä sanoilla. Hän ei voinut yhtään heitä liikuttaa, ikäänkuin
+rautapihdeillä pitivät he häntä kiinni. Hauskuudeksi laahattiin häntä
+pitkin maata ja vedettiin tukasta.
+
+Mihkel Otsa oli sillä välin hankkinut vitsat. Ja minkälaiset! Tuo mies
+oli todellakin kekseliäs kiduttamistaidossa, -- ainakin yhtä kekseliäs
+kuin ne moision isännät, jotka antoivat kastaa vitsoja suolaveteen,
+taikka jotka huuhdottivat suolavedellä veristä ihoa. Mihkel, nimittäin,
+ilmaantui kädessä karviaismarjapensaasta leikatut vitsat.
+
+Nyt revittiin opman raukalta viimeiset vaatekaistaleet selästä; mies
+istui hänen jaloilleen, toinen pään puolelle ja piikkisillä vitsoilla
+annettiin ruumiinrangaistus. Otsan Mihkel ja Aadun Andrei olivat
+piiskaajina. He löivät vuorotellen ja tahdissa niinkuin "oikeus ja
+kohtuus" vaati. Mutta ympärillä seisojat suut naurussa käskivät antaa
+hyvästi. Opmannin suojelijatkin olivat nyt hiljaa ja katselivat päältä.
+Näytti kuin hekin olisivat nauttineet nähdessään, että talonpojan
+sijaan moision käskynhaltijakin kerran verisenä kiemurteli lyöntien
+tähden -- -- --.
+
+Oltiin juuri parhaillaan tässä mieltäkiinnittävässä työssä, kun samassa
+kuului ulkoa, moision pihasta tuhatääninen hurraa huuto. Muutamat
+huusivat kartanon rikotuista akkunoista puutarhaan: "Tuli irti! Tuli
+irti!"
+
+Pieksijät pidättivät, rangaistuksen alaisen kiinnipitäjät karkasivat
+pystyyn, katselivat ympärilleen ja alkoivat sitten juosta pihan
+puolelle -- toiset kartanon läpi, toiset puutarhan portin kautta.
+Isännöitsijä huomasi olevansa vapaa.
+
+Ensimmäisessä ilonhuumauksessa eloon jäämisestä alkoi hän juosta
+puutarhan etäisimpään nurkkaan, paetakseen sieltä johonkin
+naapurimoisioon; mutta puolitiessä kääntyi hän hiipien takaisin. Hän
+tahtoi ensin salaa katsoa, kuinka hänen perheensä laita oli. Ilokseen
+huomasi hän rakennuksen olevan tyhjänä vieraista, mutta tyhjä oli
+myöskin hänen oma asuntonsa. Hänen vaimonsa lapsineen ja nuori neiti
+olivat paenneet Juuruun päin, heidän perässään, vähän myöhemmin, oli
+lähtenyt kätilökin. He kaikki pääsivät onnellisesti lukkarin asuntoon.
+
+Viimeinen pakenija oli Rosenberg itse.
+
+Hän juoksi takaisin puutarhaan, päästäkseen sieltä salaa väljemmälle.
+Paljain päin, paita ja alushousut yllä, riensi piesty mies umpimähkään
+niittyjen yli eteenpäin, kunnes hän vihdoin päätti hakea suojaa ja
+vaatteita Järlepan moisiosta. Matkallaan tapasi hän pienen kylänpojan
+lantaa ajamassa. Tältä otti hän hevosen ja ajoi lantavankkureissa
+eteenpäin Järlepan moisioon, josta hän tuttavaltaan isännöitsijältä
+lainasi vaatteet ylleen -- --.
+
+Sillä välin oli moision pihassa paljonkin tapahtunut.
+
+Raskaan työn ja loistavan voiton jälkeen tunsivat sotilaat
+tarvitsevansa kaulan kastiketta. Moision viina-aitassa oli kylläksi
+väkijuomaa. Mitä muuta kuin ovi auki ja saaliille!
+
+Jaan Baumann Juurusta ja Vade-Jaan Paulus Kaiusta rupesivat tämän asian
+toimeenpanijoiksi. Ensimmäinen hankki vahvan puupölkyn ja hakkasi sillä
+aitan ovea; Vade-Jaan auttoi, heittäen suuria kiviä ovea kohti. Ovi
+räiskähti auki.
+
+Meluten tunkeutui rahvas sisään. Väkijuomia löytyi aitassa yli
+kolmekymmentä aamia[17] -- oli vaikka pään pesemiseksi! Sitten
+kiskottiin suulliset auki ja pistettiin pumput sisään. Kaivon luota,
+jonne joukko maitohulikoita oli tuotu pestäväksi, saatiin astioita,
+johon kallista nestettä laskettiin. Pelkästä ilkivaltaisuudesta
+särettiinkin paljon aameja. Aitasta vieritettiin muutamia niistä
+ulkopihaan, nostettiin pystyyn, lyötiin pohja puhki ja kutsuttiin
+väkeä juomaan. Nyt piti viettää voittojuhlaa. Pari aamia vieryi pitkin
+maata vastapäätä olevan viinakeittiön luo ja pyörähti vesilammikkoon.
+Raskaita kun olivat, vajosivat ne syvään lammikon pohjamutaan.[18]
+
+Aittamies, joka etäämpää oli katsellut miesten väkivallan työtä,
+kiirehti heitä kieltämään ja varottamaan. Olihan aitan sisältö uskottu
+hänen haltuunsa. Mutta ei kukaan häntä kuullut. Jaan Baumann kiivastui
+niin, että hän seiväs ja viinapumppu kädessä karkasi hänen kimppuunsa.
+Aittamies lähti juoksemaan, juopunut hänen perässään! Tuskin pääsi
+pakenija viinakeittiön taakse, kun Baumann heitti pumpun lampiin ja
+lähti juoksemaan takaisin. Sen jälkeen arvasi aittamies paremmaksi
+ruveta hyvällä kohtelemaan voittajia ja siten hän pääsi ehjin nahoin
+heidän käsistään. Kerrotaampa, että hän sitten olisi auttanut heitä
+omistamaan moision varoja.
+
+Mieletön juominen alkoi nyt.
+
+Näytti siltä kuin olisivat nuo alituisesti nälän ja puutteen kanssa
+taistelevat, ilottomat ihmiset kerrankin tahtoneet viettää pitoja
+orjuuttajiensa kustannuksella. He tahtoivat myös unohtaa kaikki, mikä
+heitä ahdisti ja masensi -- tämänpäiväisen kauhean verileikinkin.
+He tahtoivat upottaa viinaan pahat aavistukset tuon verilöylyn
+seurauksista ja nukuttaa omaatuntoaan. Pitäkäämme tänään pitoja,
+tulkoon huomenna, mitä tulee! Mutta monet olivat jo ennestään niin
+juovuksissa, etteivät tietäneetkään, mitä tekivät. Niin saattoi monikin
+hävittäjä ja ryöstäjä toisena aamuna makaamasta herättyään kysyä
+ihmetellen itseltään, eikö kaikki ollut pelkkää kauheata unennäköä.
+
+Vaikea on kuvata, mitä kaikkea noiden pitojen aikana Mahtran moision
+kartanolla tapahtui. Viina antoi kansalle uutta rohkeutta ja sokaisi
+heitä ja nyt sai ryöstäminenkin uutta vauhtia. Muiden muassa kannettiin
+kartanosta ja aitoista kokoon kaikki, mikä kelpasi syödä: leipää, voita
+lampaanlapoja, silliä, silakoita. Laudoista kyhättiin pari pitopöytää,
+johon ruoka ja juoma asetettiin. Lasien asemesta pantiin viina
+maitohulikoissa kiertämään. Koko piha kuhisi syöviä, juovia ja remuavia
+ihmisiä, joilla oli lihakappaleet kainalossa ja viinaleilit käsissä.
+Suurin osa hoiperteli ja moni kaatui viinapyttyineen maahan ja jäi
+tiedottomaksi kuin kuollut. Andreksen isäntä Purilaasta ja elähtänyt
+Ants Sommer olivat onnellisia kuin lapset. Lampaanlapa kainalossa ja
+väkijuomapytty käsissä kierteli hän moision pihaa ja kutsui kaikkia
+pitoihinsa.
+
+"Ryypätkää pojat Mahtran juomia", huusi hän kimeällä, pehmeällä
+naisäänellään ja hänen suunsa oli naurussa. "Juokaa pojat, nyt saatte!"
+
+Mutta ei kukaan tahtonut, sillä jokaisella oli itselläänkin. Tänään
+oli kerrankin saatu kylläksi. Aarmen ympärillä kihisi kovasti ihmisiä.
+Ammennettiin ja ryypättiin yhtä mittaa. Siellä täällä istuttiin
+piirissä maassa -- toiset joivat, toiset söivät, kolmannet lauloivat,
+mutta neljännet jo kuorsasivat. Toisessa paikassa taas kaulattiin
+toinen toisiaan, kehuttiin tämänpäiväisiä voimatekoja taikka lähdettiin
+uudestaan hävitystyöhön.
+
+Niinpä Jyri Nikola Juurusta särki huvikseen kupiaan asunhuoneiden
+akkunoita, heitti maitoastioita kaivoon ja vihdoin rupesi
+vaunuliiterissä särkemään ajopelejä. -- -- -- Jaan Baumann jälleen oli
+temmannut erään haavotetun sotamiehen kädestä pyssyn. Sitä hän hakkasi
+niin kauvan aitan ovea vasten, että hänen kouraansa jäi vaan väärä
+rauta.
+
+Näkö Mahtran moision kartanolla näiden juominkien aikana oli jokaisesta
+raittiimmasta henkilöstä inhottava. Jokapaikassa sekaisin kuolleita,
+haavotettuja ja tukkihumalaisia toinen toisensa rinnalla. Kaikki paikat
+täynnä hyytyneitä verilätäköitä, katkenneita seipäitä, särkyneitä
+talouskaluja, viina-aameja, maitoastioita. Suurissa tuskissaan makasi
+tuolla sotamies, jonka pää oli puhkaistu, hänen vieressään valitti
+talonpoika, jolla oli luoti rinnassa tai keihään haava kylessä, eikä
+kaukana näistä melusi kaatunut viinaveikko, joka turhaan koetti
+nousta jälleen pystyyn. Syvää, hiljaista unta nauttivat ainoastaan
+ne, joiden elämänlangan luoti oli kokonaan katkaissut tai jotka
+viina-aamista olivat nauttineet niin paljon unirohtoa, että elottomina
+ja tunnottomina olivat kaatuneet maahan.
+
+Uhrien luku oli suuri, sillä taistelu oli ollut tulinen. Moision
+pihassa ja sotamiesten takaa-ajossa oli seitsemän talonpoikaa saanut
+surmansa ja kaksi pahasti haavotettua kuoli kohta sodan loputtua, muita
+pahasti haavotettuja oli talonpoikain joukossa noin viisitoista, mutta
+helpommin haavotettujen lukua ei varmasti tiedetä, koska talonpojat
+kapinan perästä koettivat heitä huolellisesti salata, jotta eivät olisi
+joutuneet sota-oikeuden rangaistuksen alaisiksi. Sotaväki menetti,
+niinkuin jo kerrottiin, kapteeninsa ja majorin sekä viisitoista
+sotamiestä sai suurempia tai pienempiä haavoja, tietymätöntä on,
+kuoliko heistä ketään näihin haavoihin. "Mahtran sodassa" oli
+siis kokonaista kymmenen kuollutta ja noin kolmekymmentä pahemmin
+haavottunutta, lukematta helpommin haavotettuja!
+
+Moision pihassa lepäävien kuolleiden ja haavotettujen joukkoon tuotiin
+vielä muutamia, jotka heinämaalla tai vesakossa olivat kuolleet tai
+haavotetut. Ne olivat enimmästi Mahtran kylän miehiä. Omaiset tahi
+ystävät koettivat muutamia haavotettuja hoidella, pesten tai sitoen
+heidän haavojansa; mutta suurin osa oli niin juovuksissa, ettei
+huomannutkaan apuatarvitsevia, taikka avun asemesta teki heille vielä
+enemmän vahinkoa. Päälääkkeenä käytettiin viinaa. Sillä pestiin haavoja
+ja koetettiin lieventää heidän tuskiaan juottamalla heidät humalaan.
+-- -- -- Kuolleidenkin suuhun kaadettiin viinaa ja koetettiin siten
+saada heidät jälleen henkiin.
+
+Muudan sotamies, joka leukaluu rikkilyötynä, hirmuisissa tuskissa
+makasi kahden kuolleen talonpojan välissä, pyysi liikuttavalla tavalla
+jotakin venäjän kielellä. Hänen pyyntöään ei ymmärretty. Jaan Baumann
+Juurusta, joka hoiperteli hänen ohitsensa, rupesi onnettoman kanssa
+puhumaan, mutta oli niin juovuksissa, ettei kädenliikkeistäkään
+ymmärtänyt, mitä toinen tahtoi. Sotamies osotti hirmuista haavaansa,
+viittasi sormellaan päätään, suutaan, sydäntään ja rukoili edelleen
+apua sydäntäsärkevällä tavalla. Hän nähtävästi toivoi, että talonpoika
+hänet lopettaisi, sillä hänen tuskansa olivat sietämättömät. Mutta
+Baumann arvasi, että haavottunut sotamies myös himoitsi sitä juomaa,
+jota niin suurella innolla joka puolella nautittiin. Hän armahti
+kaatunutta vihollista, toi hyvän pytyn täynnä väkiviinaa ja rupesi
+sillä valamaan sotilaan verisiä kasvoja. Mutta viina poltti niin kovin
+haavoja, että sotamies hirmuisissa tuskissaan kiemurteli. Sitten antoi
+Baumann hänen ryypätä pytyn laidasta. Tämä joikin ja joi niin, että hän
+huumaantuneena jälleen vajosi maahan kivien päälle. Tuskiinsa oli hän
+siten saanut lievitystä. --
+
+Toisessa paikassa koetti kaksi juopunutta miestä nostaa maasta
+pahasti haavottunutta ystäväänsä. Toinen otti päästä, toinen jaloista
+kiinni. Onnettoman kaulassa oli luodin haava. Mutta apumiesten kädet
+olivat niin hervottomat ja heidän jalkansa niin ponnettomat, että he
+pääsivät vain pari askelta eteenpäin, vaan sitten antoivat onnettoman
+jälleen pudota takaisin. Hänen suustaan purskahti veri ja hänen kipeä
+voihkinansa olisi voinut kiviäkin pehmittää.
+
+Monen kuolleen ja haavotetun vieressä itkettiin. Isä oli pojan, veli
+veljen tai ystävä ystävän löytänyt ruumiina. Mutta surun pyhyyttä
+häiritsi juopuneiden melu, itkun seassa kaikui päihtyneiden nauru ja
+loilotus.
+
+Ja kaiken tuon veren, tuskan ja kurjuuden yläpuolella hymyili sininen
+taivas ja kesäinen päivä loi raittiit, kultaiset säteensä maahan.
+Kaikessa kauheudessaan ja inhottavuudessaan oli sotakenttä nyt selkeänä
+ja varjottomana jokaisen nähtävänä. Vahinko vain, ettei täällä ollut
+katselijoita, jotka olisivat ymmärtäneet noita kuvia, näkijöitä,
+joihin ne äärettömällä surunvoittoisuudellaan olisivat vaikuttaneet.
+-- -- -- Hiljaiset, alamaiset, tottelevat talonpojat olivat muuttuneet
+kapinoitsijoiksi ja ryöstäjiksi! Kuinka? Minkätähden? -- --
+
+Juominkein väliajoilla yhä raastettiin kartanon huoneissa, joiden ovet
+kaikki olivat avatut. Jota ei otettu saaliiksi, se rikottiin. Hevoset
+ajettiin aittojen eteen ja ladottiin varastettua tavaraa vankkureihin.
+Parhaimpana saaliina oli viina. Pienemmissä ja suuremmissa määrissä
+koetettiin sitä ottaa mukaan ja ammennettiin kaikenmoisiin astioihin.
+Ankkurit, leilit, tynnyrit ja pytyt etsittiin ja täytettiin.
+Kapakoitsija Hindrek Piil Kaiusta kahden toverinsa kanssa kantoi koko
+viina-aamin vankkureilleen, jakaakseen sitten saaliistaan toisille.
+Mutta kuorma oli liian raskas, sillä vankkureissa oli sitäpaitsi
+ohrasäkkejä, hevoskaluja ja kaikellaista tavaraa; sentähden työnsivät
+he tiellä viina-aamin maahan. Heidän vankkurinsakin oli moision
+omaisuutta.
+
+Saaliiksi ottivat ryöstäjät vielä viljaa, jauhoja, ryynejä, leipää,
+palttinaa, kilpikangasta, kaikenlaisia liinavaatteita, turkiksia,
+kengännahkaa, saippuakankeja, lusikoita, veitsiä ja kahveleita,
+työkaluja j.n.e. Kansan suuren paljouden tähden ei yksityisen saalis
+ollut suuriarvoinen, yhdellä oli vähän yhtä, toisella toista, mutta
+moni oli myös aivan ilman. Oli niitäkin, jotka vain ottivat käteensä
+kappaleen valkeata leipää sillä täyttääkseen tyhjää vatsaansa.
+Monella oli jotakin vaatteitten alla, joka saattoi olla viiden tai
+kymmenen kopekan arvoista. Suurin osa ei raittiina olisi varkautta
+ajatellutkaan; koska ryöstäminen oli vasta väkijuomien vaikutuksesta
+alkanut, jonka todistaa sekin, että moni selvittyään vapaaehtoisesti
+toi saaliinsa takaisin.
+
+Hävittämistä ja ryöstämistä harjottivat vain vieraiden kuntain ihmiset.
+Mahtran perheenmiehet eivät siihen ottaneet osaa ja sen kunnan muutkin
+ihmiset tekivät sitä hyvin vähän. Koettivatpa Mahtran miehet estääkin
+tuota hävitystyötä, koettivat suojella ja säilyttää moision ja opmannin
+omaisuutta. Mutta heidän voimansa oli liian heikko tuon äärettömän
+kansanjoukon rinnalla, joka heidän avukseen oli naapurikunnista
+rientänyt. He huomasivat, etteivät enää päässeet eroon noista
+ihmisistä. He olivat avanneet vesisulut, mutta vesi syöksyäkin nyt
+heidän myllynsä yli. Auttajista tuli heidän vihollisiaan. Koko moisio
+joutui kokonaan vierasten ihmisten mielivallan alaiseksi. Mahtran
+miehet saattoivat vain katsella päältä, jos tahtoivat. -- -- --
+
+Näin kesti edelleen hurjaa hävitystä ja ryöstämistä moision huoneissa,
+kunnes murhenäytelmälle tuli pikainen loppu. Juurun itsellinen, Jyri
+Nikola, juopuneena niinkuin muutkin, sytytti tulitikulla piippuansa
+kalkkuna-koppelin luona, jonka vieressä oli puupino. Tahallaan tai
+vahingossa heitti hän palavan tikun koppelin olkikatolle, joka heti
+syttyi palamaan. Sen näki toinen Juurun mies, Mihkel Baumann, joka
+seisoi Jyrin lähellä.
+
+"No, noh, mitä sinä teet?" huusi hän. "Onhan vielä Juhannukseen kolme
+viikkoa!"
+
+"Ääh, sota-aika -- antaa mennä", vastasi Jyri irvistäen, ja eikös
+mennytkin!
+
+Nauraen katselivat molemmat miehet, kuinka tuli laajalle levisi,
+sytytti koppelin liekkeihin, ryömi puupinon kupeeseen ja sieltä heitti
+tulikieliä aitan olkikattoon. Aurinko paistoi kuumasti, puu ja olki
+olivat kuumia ja kuivia kuin taula -- äärettömän nopeasti levisivät
+liekit laajalle, kunnes vähitellen kaikki rakennukset olivat tulessa,
+kaksi aittaa, navetta, talli ja vihdoin asuinrakennus.
+
+Mahtran miehet saivat päästetyksi moniaita eläimiä tallista ja
+navetasta; mutta muuta moision tavaraa ei kukaan aikonutkaan pelastaa,
+eikä tulen sammuttamistakaan ajateltu. Sodalle tuli kauhea loppu.
+
+Tuliliekit rätisivät vanhoissa, kuivissa puuhuoneissa. Suuret savu- ja
+tulipatsaat kohosivat kohti taivasta, virstan laajuudelle kantoi tuuli
+säkeniä ja tulikekäleitä ja tulen räiskeeseen yhtyivät juopuneiden melu
+ja haavottuneiden voivotukset.
+
+Uudessa valaistuksessa näytti sotatanner moision kartanolla
+verilammikoineen, kuolleineen ja haavottuneineen ja mässäävine
+sotilaineen vielä entistä kolkommalta.
+
+Juopuneet miehet iloitsivat tulesta kuin lapset. He huusivat hurraata,
+nauroivat ja koettivat hoiperrellen kohentaa tulta. Juotiin edelleen
+viinaa, loilotettiin ja uhkailtiin.
+
+Jaan Baumann -- juopuneena niin, että tuskin pysyi pystyssä -- huusi
+kansanjoukolle:
+
+"Veljet, nyt marssimme Atlaan! Poltamme senkin poroksi! Kun kerran
+on sota, niin olkoon laajalta. Atlasta lähdemme Juuruun, Juurusta
+Maidlaan. Palakoon koko pitäjä. Samat saksat jokapuolella! Tulkaa minun
+perässäni, miehet!"
+
+Mutta ei kukaan lähtenyt. Joku pisti jalkansa Jaanin eteen, niin että
+hän kaatui pitkäkseen maahan. Kova naurun rähinä kuului ympäriltä.
+Mutta nyt alkoi pakeneminen.
+
+Tulen kauhea kuumuus ajoi ihmiset etäämmälle, samassa koetti jokainen
+pelastaa saaliinsa ja vihdoin huomattiin, ettei siellä enää ollut
+mitään ottamista -- hävitystyön lopettivat liekit. Paitse kivistä
+viinakeittiötä paloivat kaikki moision huoneet tavaroineen
+poroksi. -- -- --
+
+Miina ja Päärn olivat tulen alkaessa moision päärakennuksesta tulleet
+pihaan etsimään Uudentuvan Jyriä. Kansan paljouden ja yleisen
+sekasorron tähden ei ollut löytäminen helppoa. Päärn kulki kuin päätön
+kana joukkojen keskellä, mutta Miinan terävä silmä huomasi vihdoin
+Uudentuvan perheenmiehen viinanjuojien joukossa. Jyri oli muuten raitis
+mies, mutta tänään joi hänkin. Hän oli juuri nostamassa väkijuomapyttyä
+huulilleen, kun Päärn ja Miina astuivat hänen luokseen ja viimeinen
+häntä nykäsi kovasti takinliepeestä.
+
+"Jyri tule kotiin, äitisi kutsuu sinua!" Yhtä pitkään kuin Päärn,
+katsoi nyt nuori perheenmieskin tyttöön.
+
+"Oletko hullu! Sinä täällä!" hän huusi. "Sinun äitisi lähetti minun
+sinua hakemaan", sanoi Miina huolestuneesti.
+
+"Minun äitini? -- -- Vai niin -- niin, niin, kyllä hän mahtaa olla
+poikansa tähden kauhuissaan. Mutta enhän minä täältä kotiin lähde,
+ennen kun Päärn!"
+
+"Minä olenkin jo menossa", sanoi työläinen sekavasti maahan katsoen.
+"Meidän vanhuskin ikävöi poikaansa." Nyt suostui Jyrikin lähtöön.
+
+Menkää etsimään hevosta. Päärn oli aamulla sitonut sen kiinni moision
+aidan taakse eikä ollut sitten kertaakaan käynyt sitä katsomassa. Eläin
+oli siellä vielä. Mutta jos olisivat hiukan myöhemmin tulleet, niin
+olisi ruuna ehkä viimeisen kerran vetänyt henkeään. Sodan melske oli
+niin pelottanut sitä raukkaa, että sen oli rimpuillessaan luistanut
+valjaat kurkkuun ja ohjakset kiertyneet kaulan ympärille ja puolen
+ruumistaan oli se työntänyt aidasten väliin. Näin reuhuessaan oli se
+vihdoin kaatunut maahan. Se huomattiin melkein kuristuneena.
+
+Molemmat miehet juoksivat eläintä auttamaan. Mutta Päärnun haavottuneet
+kädet alkoivat sitä tehdessä uudestaan vuotaa verta. Nyt vasta huomasi
+Miina hänen tilansa.
+
+"Jumalan tähden, Päärn", huusi hän kauhun vallassa, "mitä sinä olet
+tehnyt?"
+
+"Sota-aika -- mikä auttaa", vastasi nuori mies koettaen piilottaa
+käsiään. "Ei se mitään haittaa -- joitakuita naarmuja kämmenessä."
+
+"Päärn", kuiskasi tyttö, ja astui kalpeana ja säikähtynein silmin pojan
+luo. "Päärn, ethän sinä ketään ihmistä liene sodassa tappanut?"
+
+Sotilas, joka moision pihassa oli seipäillään antanut niin kovia
+iskuja, ajatteli ja pudisti päätään.
+
+"En luule", hän vastasi. "En nähnyt kenenkään minun tähteni kuolevan.
+Mutta kyllä vain moni sai päähänsä!"
+
+Nyt tempasi Miina väkisten hänen kätensä näkyviin ja katseli väräjävin
+huulin hänen rikkinäisiä kouriansa. Jyrikin, joka jo oli saanut
+hevosen maasta ylös ja valjaisiin, astui lähemmä. Hän itse oli aivan
+terve, ainoastaan pari kuhmua polvissa, jotka oli saanut kaatuessaan
+sotamiesten takaa-ajossa.
+
+"Päärn", lausui tyttö huolestuneena, "näitä käsiä et sinä saa kotona
+kellekään näyttää! Sitten heti tiedetään, mitä sinä sodassa teit."
+
+"Mitä tyhjää! Kyllä ne paranevat!"
+
+"Sinun pitäisi ne pestä."
+
+"Sen voimme heti tehdä", sanoi Jyri nauraen ja otti taskustaan pienen
+läkkikannun. "Pidä kätesi suorassa!"
+
+Hän kaasi kannusta jotakin palvelijan käsille, ja sen haju ilmaisi,
+että neste oli puhdistamatonta väkiviinaa -- Mahtran moision viinaa,
+joka tänään valui virtana joka paikassa. Kun Päärnun kädet näin olivat
+valetut, pyysi Miina Jyriltä veistä ja repäsi pitemmittä arveluitta
+paidanhelmastaan kappaleen, sitoakseen sillä Päärnun kädet.
+
+"Pidä kätesi piilossa, kun tiellä ihmisiä vastaan tulee", neuvoi hän
+sen ohella äidillisesti.
+
+Sitten asettuivat kaikki kolme vankkureille ja ajettiin kotiin päin.
+
+Heidän taakseen jäi Sodoman ja Gomorran kaltainen kuva. Suhisten
+ja räiskien kohosivat suuret savu ja tulipatsaat taivasta kohden,
+tuhkaa ja tulikipunoita satoi heidän päähänsä. Melu ja hälinä
+parista tuhannesta kurkusta sekaantui liekkien räiskeeseen ja joka
+puolella hurja juokseminen, tungos ja pakeneminen. Vankkureita,
+toinen toisensa perässä vyöryi moision kartanolta tielle täynnä
+juopuneita ja ryöstettyä sotasaalista, tiheitä ryhmiä hoipertelevia
+ja ontuvia jalkamiehiä täytti tiet ja tien vieret. Moni joukkokunta
+laahasi mukanaan päästä tai käsistä sidottuja haavotettuja ja monessa
+vankkurissa lepäsi hyytyneessä veressään kuolleita tai surkeasti
+valittavia haavotettuja. Pari tuntia sitten oli sotakuva ollut
+täydellinen, mutta nyt oli sodasta lähdön kuva selvä. Ja näitä
+näytelmiä seurasi vielä toisia. Missä kapakka oli tien vieressä, siellä
+pian lääkittiin monta haavottunutta ja missä kylä oli, siellä nähtiin
+itkeviä naisia ja lapsia, joiden mies ja isä, veli tai muu sukulainen
+verisenä kotiin kannettiin. -- -- --
+
+Eerun kapakan luona, Atlan ja Juurun välillä oli pastori lukkarin
+kanssa. Hän aikoi varmaankin ajaa sotapaikalle, sillä pyssynlaukaukset
+ja savupatsaat todistavat selvästi, mitä Mahtrassa tänään oli
+tapahtunut. Mutta Eerun kapakassa sai pastori jo nähdä pari sotauhria;
+sinne oli juuri tuotu Purilaan perheenmies, Kaarel Anresmann, suuri
+haava selässä, ja sinne saatettiin myös saman kunnan vanhin, Tönis
+Kaur, jonka käsivarret olivat lävistetyt.
+
+"Te sokeat, mitä olette tehneet!" huusi kirkkoherra kuuluvalla,
+kumisevalla äänellään miesjoukkoon, jossa Antsun perheen palvelija,
+Ants Veit Purilaasta oli.
+
+"Teimme niinkuin lupasimme", vastasi joku miesten joukosta. "Ehkä nyt
+saamme saksoilta uuden lain."
+
+"Niin, niin, nyt te saatte uuden lain saksoilta", vastasi pastori
+päätään pudistaen ja hymyillen pilkallisesti. "Mutta odottakaa,
+uusi laki annetaan kohta teille; mutta älkää olko ihmeissänne sen
+sisällöstä."
+
+Pastori kääntyi nyt Antsun puoleen, joka oli kaikista raittiin ja kysyi
+häneltä, mitä Mahtrassa oli tapahtunut. Vähän väliä pudistaen päätään
+huolestuneesti ja pilkallisesti kuunteli hän kertomusta.
+
+"Ja mitävarten sinä sitten menit Mahtraan?" hän vihdoin kysyi.
+
+"Menin katsomaan, mitä siellä tehdään", vastasi Veit.
+
+Tuo keskustelu pastorin kanssa vapautti Antsun sittemmin tutkinnosta ja
+tuomiosta. Pastori oli nähnyt hänet raittiina ja kuullut, että hän vain
+uteliaisuudesta oli mennyt Mahtraan. --
+
+Samaan aikaan ajoivat Jyri, Päärn ja Miina kapakan ohi. He näkivät,
+kuinka kirkkoherra astui kapakkaan haavottuneita katsomaan.
+Seisahtamatta ajoivat he eteenpäin, sillä he pelkäsivät Päärnun sidotun
+käden tähden.
+
+Tiellä mietti Miina alituisesti, kuinka voisi pitää salassa Päärnun
+haavottumista, taikka kuinka sen selittäisi. Sodassahan olivat kaikki
+käyneet, koko pitäjän miehet olivat siellä olleet koolla; ota sitten
+selvää, kuka heistä soti ja kuka päältä katseli, jos ei miehessä
+merkkiä löytynyt. Mutta Päärn on merkitty, hän on siis sotinut! Miina
+kyllä ei osannut kuvailla, mitä siitä saattoi seurata, mutta pakottavin
+sydämmin hän aavisti, että jotakin seuraa ja ettei se ole hyvää.
+
+"Kuule," virkkoi hän vihdoin Päärnulle, "sano sinä huomenna kaikille,
+että hevosesi pillastui, kun olit sitä laitumella kiinni ottamassa
+ja että sen päitsiraudat repivät kämmenesi verisiksi. Tänään piilota
+itseäsi kaikilta."
+
+Miehet hyväksyivät neuvon. Onneksi eivät haavat olleet niin syvät,
+ettei sellaista valhetta olisi voinut uskoa.
+
+"Ethän sinä mitään moision tavaraa ole mukaasi ottanut?" tutki Miina
+sitten uudelleen huolestuneena.
+
+Päärn katseli hämillään nauraen jalkoihinsa ja vaikeni.
+
+"Sinulla on jotakin, Päärn, sinulla on jotakin", tutkasi Miina. "Anna
+pian se pois, kuuletko!"
+
+Päärn rupesi kipeällä kädellään poveaan kopeloimaan ja veti sieltä
+vihdoin häpeissään kirjavan esiliinan ja hienon, palttinaisen naisen
+paidan. Hän oli ne löytänyt opmannin huoneesta, säretyn piirongin luota.
+
+"Nuo pari kappaletta minulla on, aijoin ne antaa sinulle", lausui hän.
+
+Tuskin oli Miina nähnyt vaatteet, kun hän sieppasi ne käteensä ja
+kiivaasti heitti ne vankkureista menemään, ne lensivät leppäpensaaseen.
+
+"Sinne menkööt sinun kauniit lahjasi! -- -- -- Ja sinä Jyri, onko
+sinulla myös jotakin?"
+
+Jyri veti hopeisen teelusikan ja toisen pienen esineen taskustaan; ei
+kukaan heistä, tiennyt mihin tarkotukseen viimeksimainittua käytettiin;
+se oli kengän tapainen tuhka-astia maalatusta posliinista. Päihtynyt
+sotilas koetti vielä sormissaan katsella tavaroita, mutta toimekas
+tyttö, jonka selvä, terve järki ymmärsi että ne olivat vaarallisia,
+tempasi nuokin saaliit käteensä ja heitti lusikan ja tuhka-astian samaa
+tietä kuin esiliinan ja paidan.
+
+"Onko vielä jotakin? Te kurjat, olkaa järkeviä ja antakaa pois kaikki,
+mitä teillä on."
+
+Mutta molemmat vakuuttivat, ettei heillä enää ollut mitään. Miina käski
+ruunaa ja pian pääsivät ajajat sotatantereen läheisyydestä omalle
+puolelle.
+
+Eräältä aukealta ylängöltä katselivat kaikki kolme vielä kerran
+Mahtraan päin. Yhä vielä näkyi pohjanpuolisella taivaanrannalla paksuja
+savupilviä, joita tuuli vinkuen hajotti laajalle yli pitäjän, ja yhä
+vielä kihisi tiellä talonpoikain voitokkaita sotilaita, jotka laulaen
+ja riemuiten saaliineen kiirehtivät kotiin päin.
+
+
+
+
+25.
+
+KUN ORJA MURTAA KAHLEENSA.
+
+
+Vanhempi paroni Heidegg oli sotapäivän aamuna vihainen kuin unesta
+herätetty jalopeura. Hänen täytyi tänään kuulla ja nähdä, mitä hän
+ei ikinä ollut kuullut eikä nähnyt: talonpoika ei täyttänyt moision
+herran käskyä, vaan pani vastaan! Varhain aamulla toi opman moision
+herralle tiedon, että perheenmiehet olivat pysyneet päätöksessään
+eivätkä tulleet lannanvetoon. Ainoastaan kupiaan isä, Pärtlen Jaan,
+Ristmäen Mihkel ja pari muuta arempaa miestä olivat pysyneet moisiolle
+uskollisina.
+
+Ensimmäisessä vihan puuskassa aikoi vanha paroni ratsastaa heti kylään,
+saadakseen piiskallaan perheenmiehiä tottelemaan ja sitten antaa
+heidän saada kunnan oikeudessa opetusta, taikka kuletuttaa heidät
+sidotuin käsin suoraan haagituomarin luo. Hän pyysi poikaansa ja
+opmannia mukaansa. Mutta tuosta tuumasta ei tullut mitään, sillä opman
+huomautti, ettei paroni löytäisi perheenmiehiä kotona -- he olivat
+kaikki lähteneet Mahtraan sotaan.
+
+"Mahtraan sotaan? Mitä se merkitsee?"
+
+"Mahtran miehiä aijotaan tänään vastaanpanemisesta rangaista."
+
+"Sen tiedän, mutta mitä se minun perheenmiehiini kuuluu?"
+
+"He ovat lähteneet sitä vastustamaan. Mahtran isännät ovat kutsuneet
+kaikki miehet toisista kunnista itselleen avuksi."
+
+"Ja he lähtivät? Minun väkeni lähti?"
+
+"Melkein kaikki ovat lähteneet."
+
+"Mutta onhan Mahtrassa sotaväkeä."
+
+"Sen he tiesivät."
+
+Paroni Heidegg ähki ja puhki ja puhisi kuin liikanaisella höyryllä
+täytetty kattila. Nuori paronikin oli levoton. "Siinä nyt ovat
+nuo hiljaiset, alamaiset ja rauhalliset Viron talonpojat, joita
+ranskalainen opettajaneiti ei kyllin voi kiittää eikä puolustaa!" hän
+itsekseen ajattelee. "He rohkenevat jäädä pois moision työstä -- ja
+vielä sen lisäksi uskaltavat mennä vieraita vastaanpanijoita auttamaan
+eivätkä pelkää kruunun sotaväkeäkään!"
+
+Tietysti ei nuori eikä vanha paronikaan voinut sillä hetkellä
+aavistaa, että tuo auttaminen voisi muuttua veriseksi väkivallaksi. He
+saattoivat vain arvella talonpojista, että he monilukuisuudellaan ja
+suusanallisella vastustuksellaan koettivat rankaisijoita pelottaa ja
+pakottaa heitä luopumaan pieksemisestä. Mutta kun sotaväki esiintyy ja
+liikuttaa pyssyjään -- niin talonpojat tietysti juoksevat hajalle kuin
+lammaslauma.
+
+Paronit ja opman puhuivat moision pihassa, kun jo kupias surkean
+näköisenä, ontuen toi uusia, hämmästyttäviä tietoja. Ei kukaan enää
+työläisistä kuule käskijän ääntä; kaikki ovat kuin pahanhengen
+vallassa. Monta työmiestä oli lähtenyt työstä ja alkanut mennä
+Mahtraan päin. Kupias oli koettanut kahta miestä kieltää, mutta oli
+saanut selkäänsä. (Nyt koetteli Prits kovasti voihkien selkäänsä ja
+hartioitansa.) Nähtävästi teki toistenkin mieli heittää sonnanveto,
+kylväminen ja luokojen kokoileminen hakametsässä Herran huomaan
+ja mennä "sotaa" katsomaan. "Tulkoot herrat ja opman meitä itse
+kieltämään." Voudin ja aittamiehen sanat eivät myöskään auttaneet.
+
+Kiirehdittiinkin siten pakottamaan vastaanpanijoita kuuliaisuuteen.
+Vanha paroni itse kuritti kepillään erästä nuorta miestä, joka juuri
+oli päästämässä hevosta auran edestä ja alkoi kiirehtiä Mahtraan päin.
+Huutava poika oli rupeavinaan jälleen kyntämään, mutta kun herrat
+hänelle olivat kääntäneet selkänsä, näytti hän heille kieltänsä,
+irrotti jälleen hevosen auran edestä ja ratsasti pois.
+
+Seuraavan "kapinoitsijan" luo ehdittiin liian myöhään. Hän istui jo
+hevosen selässä.
+
+"Mihin sinä, lurjus, menet?" karjui vanha paroni.
+
+"Sotaan", vastasi mies aivan kylmäverisesti.
+
+"Kuka sinun työsi tekee?"
+
+"Kyllähän teen toisella kertaa."
+
+"Vaiti tomppeli! Tule paikalla hevosen selästä ja rupea kyntämään!"
+
+"Ei ole aikaa!" huusi mies vastaan, löi hevosta jaloillaan kupeeseen
+ja lähti. -- -- -- Ei hän enää nähnyt paronein keppejä eikä opmannin
+nyrkkejä, joita hänen peräänsä heilutettiin.
+
+Tuo oli julkista vastustusta, jota paroni Heidegg vanhoilla silmillään
+ensi kerran näki. Maailma oli siis nyt vallan nurin. Hänelle itselleen
+uskallettiin panna vastaan, hänen omaa käskyänsä ei toteltu! No nyt
+piti kaikki tuhota, joka vain kantoi talonpojan nimeä. Moision pihaan
+oli laitettava hirttopuu ja ripustettava kaikki siihen! -- -- --
+
+Samassa kantoi tuuli erinomaisia ääniä herrojen korviin. Oli kuin olisi
+seipäillä lyöty lautoja. Jäätiin tarkemmin kuuntelemaan. Jälleen tuo
+merkillinen pauke.
+
+"Nuo olivat pyssyn laukauksia", virkkoi vihdoin opman Winter.
+
+"Niin laukauksia", todisti Herbert. "Siellä lauvaistiin monta pyssyä
+yhdellä kertaa."
+
+"Sieltä Mahtrasta tuo kuuluu, ei mistään muualta!" huusi vanha Heidegg,
+ja kuopat ja rypyt hänen silmäinsä ympärillä oikesivat, sillä paroni
+levitti silmänsä suuriksi ja nosti kulmansa korkealle. Hänen pitkät
+viiksensä alkoivat liikkua kuin kissan, joka näyttää hampaitaan.
+
+Jos herrojen ilmaantuminen pakotti pysymään työssä, niin Mahtran
+puolelta kuuluvat laukaukset poistivat pelon ja tottelemisen; joka
+puolella nähtiin ihmisten lähtevän juoksuun työnsä äärestä, eikä
+käskijäin ääntä kuultu. Kaikki eivät tietysti lähteneet "sotaan", eivät
+juosseet Mahtran moisioon asti, vaan suurin osa koetti päästä lähemmä
+taistelupaikkaa, katsellakseen korkeammalta ja aukeammalta paikalta
+kapinan menoa.
+
+"Nyt ei ole enää epäilemistä, Mahtrassa harjotetaan väkivaltaa", lausui
+vanha paroni totisen näköisenä. "Talonpojat ovat varmaankin uskaltaneet
+vastustaa Mahtran perheenmiesten rankaisemista, ja sotamiehet ovat
+saaneet sitten käskyn ampua heitä. Mutta minä tahtoisin siitä saada
+varmoja tietoja. Winter, lähettäkää joku ymmärtävä ihminen Mahtraan
+kuulemaan, kuinka kaikki on alkanut ja mitä siellä tapahtuu. Antakaa
+sanansaattajalle joku minun ratsuhevosistani."
+
+Kun isännöitsijä lähti täyttämään paronin käskyä, kääntyivät molemmat
+paronit takaisin moisioon. Täälläkin oltiin sillä välin kuultu pyssyjen
+pauketta. Joka puolella nähtiin säikähtyneen näköisiä ihmisiä, jotka
+korkeimmilla ja aukeimmilla paikoilla katselivat sinnepäin, josta
+laukaukset kuuluivat. Paronitar Heidegg Adelheidin ja Adan kanssa
+kiiruhti suuresti kiihtyneenä miestään ja poikaansa vastaan verannalle.
+
+"Mitä siellä tapahtuu? Mitä nuo pyssynlaukaukset merkitsevät?" huusi
+hän kalpeana. "Ovatko talonpojat todellakin uskaltaneet jossain
+paikassa vastustaa isäntiään."
+
+Isä ja poika koettivat rouvaa rauhottaa, mutta heidän molempien totiset
+kasvot vain lisäsivät naisten levottomuutta.
+
+"Me saamme kohta kuulla, mitä nuo laukaukset merkitsevät, sanoi vanha
+paroni. Winter lähettää heti sanansaattajan Atlaan ja Mahtraan päin.
+Meillä tietysti ei ole mitään pelättävää; kyllä sotamiehet tekevät
+velvollisuutensa."
+
+"Mutta ovathan meidänkin talonpojat vastustajia", huusi paronitar.
+"Mitä jos he aikovat meitäkin uhata pahoilla juonillaan ja tulevat
+tänne? Meitä ei ole sotamiehet suojelemassa."
+
+"Armas lapsi", lohdutti häntä vanha paroni, koettaen väkisten nauraa.
+"Jos heillä olisi meitä vastaan joitakin pahoja aikeita, niin eivät
+he kaikki pakenisi Mahtraan päin. Me juuri tulimme pellolta ja näimme
+siellä, että kaikki työläisemme uteliaina juoksivat sinne, josta
+laukaukset kuuluivat. Jos väkivaltaa tapahtuu, niin sitä tehdään
+vain Mahtrassa, jossa haagituomari aikoi vastahakoisia talonpoikia
+pieksettää. Meitä vastaan ei rahvas osottanut minkäänmoista
+vihamielisyyttä."
+
+Yhä vielä kantoi tuuli pyssynlaukausten äänen heidän korviinsa, mutta
+nyt ei ammuttu enää yhtaikaa, vaan pienten väliaikain perästä kuului
+joku laukaus ja sitten oli taas pitempiäkin väliaikoja. Sitten ei
+laukauksia kuulunut ensinkään.
+
+Saksat verannalla keskustelivat juuri asiasta, kun Raimund ja Kuno
+uhossaan ja hikisinä juosten tulivat puistosta päin ja huusivat jo
+kaukaa: "tulipalo, tulipalo!" Kiiruhtaen verannalle ilmoittivat he
+vanhemmille ja veljelle, että etempänä, Juurun puolella kohosi paksu
+musta savupilvi ja siellä varmaankin paloi joku suuri rakennus, taikka
+moniakin rakennuksia.
+
+"Se on varmaankin joku moisio!" huudahti paronitar.
+
+"Niin", vakuutti Raimund. "Ehkä Atlan tai Mahtran moisio, taikka ehkä
+kylä näillä alueilla."
+
+"Mistä sen parhaiten näkee?" kysyi vanha paroni, joka hieman vapisevin
+käsin silitteli viiksiään.
+
+"Joka aukeasta paikasta", vastasi Raimund. "Me kiipesimme puistossa
+suuren poppelin latvaan ja näimme sieltä parhaiten, tultakin saattoi
+erottaa."
+
+"Herbert, tuo kiikarisi, niin lähdemme ullakolle katsomaan", esitti
+vanha paroni.
+
+Se tapahtui. Moision rakennuksen ullakon päätyikkunasta saattoi
+selvästi nähdä savupilvet ja tulenliekit. Samassa oli molemmille
+herroille selvä, että Mahtran moision huoneet paloivat. Koko seutu
+oli heille niin tuttu, etteivät voineet erehtyä. Kuno ja Raimund,
+jotka heidän kanssaan olivat lähteneet ullakolle, saattoivat nuorilla
+silmillään nähdä samaa kuin mitä isä ja veli kiikarilla näkivät.
+
+Vanha ja nuori paroni katsoivat äänettöminä ja totisina toisiansa.
+
+"Siellä on tapahtunut jotakin kurjaa", lausui vihdoin Herbert
+masennetulla äänellä. "Minä pelkään, että moisio on pistetty palamaan."
+
+"Sittenhän on julkinen kapina riehumassa!" huusi vanha paroni. "Nuo,
+kurjat, ovat todellakin uskaltaneet vastustaa sotaväkeä! Muuten en osaa
+selittää tuota ampumista ja tulipaloa. -- -- -- Eikö meitäkin, Herbert,
+vaara uhkaa -- naapureitamme ja meitä?"
+
+"Me emme tiedä mitään pelätä, ennenkun Winterin sanansaattaja on tullut
+takaisin ja ilmoittanut meille, mitä siellä on tapahtunut."
+
+Molemmat paronit tutkivat vielä kerran kiikarilla savupilviä, jotka
+kävivät yhä suuremmiksi ja mustemmiksi ja astuivat sitten jälleen
+alas ullakon rappusia. Paronitar molempine tyttärineen kiiruhti heitä
+vastaan kysyvin, kauhistunein katsein.
+
+"Varmaa on, että Juurusta itäpohjoiseen päin jokin palaa", koetti
+paroni selittää niin rauhallisella äänellä kuin suinkin. "Mutta vaikea
+on päättää, palaako siellä kartano vai turvesuo."
+
+"Ei, pappa, Mahtran moisio palaa!" huusi Kuno varmasti. "Onhan aivan
+selvää, että suuret rakennukset palavat."
+
+Paronittaren silmät ilmaisivat suurta hätää. Hänen koko ruumiinsa
+vapisi ja turhaan koettivat Adelheid ja Ada häntä rauhottaa
+miellyttävillä syleilyillään.
+
+"Talonpojat kapinoitsevat!" huusi hän ja joka vesipisara oli kadonnut
+hänen huuliltaan. "He polttavat moisiot poroksi ja tulevat meillekin!
+Rydiger, meidän pitäisi ajoissa paeta! Anna heti valjastaa hevoset,
+että voisimme ajaa pois! Lähetä myös haagituomarille sana, että hän
+lähettäisi meidänkin moisioomme sotaväkeä suojelemaan omaisuuttamme!"
+
+"Mamma rakas, ei meillä vielä ole syytä paeta", koetti Herbert
+rauhottaa. "Meitä vastaan ei vielä ole yritetty tehdä mitään
+väkivaltaa, eikä meidän sanansaattaja, joka meille tuo varmoja tietoja,
+ole vielä palannut takaisin."
+
+"Mutta voimme jo olla poltetut ja surmatut, kun teidän sanansaattajanne
+tulevat takaisin", huusi rouva kauhuissaan kyyneleitä vuodattaen.
+
+"Minä vaadin, Rydiger, itseni ja lasteni hengen tähden; anna heti
+valjastaa hevoset, että voisimme paeta!"
+
+"Mihin sitten, armas, kallis lapseni?" kysyi vanha paroni. "Kaupunkiin,
+kaupunkiin!" itki rouva viittoen kädellään. Sillä välin palasi paronien
+sanansaattajakin takaisin ja lähestyi kiireesti opmannin seurassa
+moision pääkäytävää, jossa vanhempi herra jo oli heitä vastassa. Paroni
+Heideggin koko perhe juoksi huoneista verannalle, ensimmäisenä tietysti
+kauhistunut paronitar. Neiti Marchand ja herra Lustig, kuullessaan
+rouvan hätähuudot, olivat myös vihdoin ilmestyneet verannalle,
+saadakseen tietää syytä rouvan ja tyttären suureen levottomuuteen.
+
+"Noh, Jaan, mitä siellä Atlan tai Mahtran puolella tänään oikeastaan on
+tapahtunut?" kysyi paroni nuorelta, terävältä puutarha-pojalta, Joka
+oli ruvennut sanansaattajaksi ja ajanut ratsuhevosella. "Sano meille
+ensiksikin, mitä tuo suuri savu merkitsee?"
+
+"Mahtran moisio kaikkine ulkohuoneineen palaa, herra paroni", vastasi
+Jaan, jonka kiihtynyt ulkomuoto osotti suurta levottomuutta. "Kaikki on
+yhtenä tulimerenä, ettei pääse likikään."
+
+"Kuinkas tuli on syttynyt?"
+
+"Kuka sen tietää! Mahtrassahan on sota! Verta kaikki paikat täynnä,
+paljo haavottuneita ja kuolleita, sotamiehet kaikki ajettu
+pakoon. -- -- --"
+
+Vanha ja nuori paroni katsoivat säikähtäen toisiinsa, mutta rouva
+tarttuen molemmin käsin Adelheidin ja Adan ympäriltä kiinni kirkasi
+vanhalle paronille.
+
+"Kuuletkos nyt, Rydiger? Eikös minun aavistukseni olleet oikeat? Ja
+sinä seisot vielä, etkä anna valjastaa hevosia vaunujen eteen?"
+
+"Heti, lapseni, heti", vastasi vanha paroni. "Anna minulle vain niin
+paljon aikaa, että saan asioista oikean tiedon. -- -- -- Jaan, siis
+on rahvas Mahtrassa vastustanut moision ja kruunun väkeä -- ihan
+väkivallalla vastaan pannut?"
+
+"Niin, niin, herra paroni!" alkoi Jaan kertoa. "Mahtran miehet olivat
+itselleen kutsuneet avuksi vierasten kuntain miehiä, ettei heitä
+tänään moisiossa olisi saanut piestä. Ja kansaa toisista kunnista oli
+virrannut kuin mustaa pilveä Mahtraan. Sotamiehiä oli liian vähän
+-- ainoastaan viisi tai kuusikymmentä miestä; heitä oli ahdistettu
+ja piiritetty niin, että vain pari kertaa saivat lauvaista pyssynsä
+moision pihassa, mutta sitten lähtivät pakenemaan väistäen maalaisten
+seiväsiskuja. Pyssynlaukaukset olivat ajaneet joukon meidänkin
+miehiämme juoksemaan, sotamiehet kiiruhtivat heidän perässään ja sitten
+taas ne talonpojat, jotka sotamiehiä takaa ajoivat! Juostessa olivat
+sotamiehet tuon tuostakin ampuneet takaa-ajajia ja joukko miehiä oli
+luotien lävistämänä jäänyt tielle ja heinämaalle. -- -- --"
+
+"Ja kuinkas asiat nyt ovat? Mitä palavan moision luona nyt tehdään?"
+
+"Kansa on, ennen kun pisti moision palamaan sen hävittänyt, tyhjäksi
+ryöstänyt ja on nyt saaliskuormineen kotiin ajamassa. Kyllä siellä on
+juotu ja mässätty. Suurin osa ihmisiä on ollut päissään."
+
+"Eikös juopunut rahvas nyt aijo tunkeutua toisten moisioiden kimppuun?"
+tutki vanhempi paroni edelleen.
+
+"Kuka tietää, mitä he aikovat! Ihmisiä on siellä vielä kaikki tiet
+täynnä. Saa nähdä, mihin he vihdoin kääntyvät!"
+
+Paronittaren hätä nousi vasta nyt korkeimmilleen. Se ilmeni niin
+mielettömänä touhuna ja niin naurettavassa muodossa, että kouluneidin
+vasten tahtoaan täytyi nauraa ja herra Lustig varmaan myöskin salaa
+taisteli nauruaan vastaan. Tytär kummassakin käsipuolessaan ja Kunoa
+edellään ajaen juoksuun, alkoi paronitar, päästyään verannalta saliin,
+hypätä huoneesta huoneeseen ja huutaa kovasti apua niinkuin olisi
+joku uhannut puukolla pistää hänen kurkkuunsa. Vanha paroni, Herbert,
+Raimund -- kaikki juoksivat hänen perässään koettaen häntä rauhottaa ja
+rohkaista - turhaan!
+
+Rouva huusi kuin ratasten alla. Kauhu kapinoitsevien talonpoikien
+tähden oli kokonaan vienyt hänen järkensä. Hän loi hurjat katseensa
+akkunoita kohti ja pelkäsi juopuneiden talonpoikain piirittämistä. Hän
+oli kuulevinaan liekkien räiskettä katolla. Pelko oli tehnyt hänen
+muotonsa niin oudoksi, että häntä tuskin enää saattoi tunteakaan. Hänen
+joka liikkeensä vapisi ja värisi. -- --
+
+"Hevoset, Rydiger, hevoset, hevoset!" kirkui hän yhtä mittaa. "Miksi
+eivät hevoset vielä ole rappusten edessä? Minkätähden me jätetään
+surmattaviksi ja poltettaviksi!"
+
+"Hevoset paikalla valjaisiin!" huusi salin ovella vanha paroni kovalla
+äänellä verannalla seisovalle opmannille.
+
+"Kuinka monta herrasväestä aikoo lähteä -- kaikkiko?" kysyi Winter.
+
+"Kaikki, kaikki!" huudahti rouva. "Ei kukaan jää tänne! Hevoset kaksien
+suurten vaunujen eteen!"
+
+Herbert katseli kysyvästi isään. Hän huomasi vanhan paroninkin
+kasvoista pelkoa ja kauhistusta. Epäilemättä aikoi vanha paroni myös
+paeta.
+
+"Me emme kaikki voi lähteä moisiosta ja jättää omaisuuttamme kohtalon
+varaan", virkkoi nuori paroni masennetulla äänellä isälle. "Menkää te
+kaikki, mutta minä jään tänne!"
+
+"Kuinka? Tahdotko sinä jäädä tänne? Ajattele minkälainen vaara uhkaa?"
+sopersi vanha paroni vastaan.
+
+"Kohta, kun pahempi hätä uhkaa, koetan pitää huolta hengestäni",
+vastasi Herbert. "Mutta moision isäntänä ja nuorena, vahvana, terveenä
+miehenä en voi juosta pakoon, ennen kun todellinen vaara on käsissä.
+Tietysti pidän tarpeellisena, että te vanhemmat lasten kanssa olette
+varovaisia ja siirrytte muualle. Se onkin tehtävä ajoissa, sillä teitä
+on monta ja pakeneminen on viimeisellä hetkellä vaikeampi kuin nyt."
+
+"Sinä siis luulet, että talonpojat voisivat tulla tännekin väkivaltaa
+tekemään?" kysyi vanha paroni yhä levottomampana.
+
+"Jos Mahtrasta tuodut sanomat ovat oikeita", vastasi Herbert, "eikä
+meillä ole syytä niiden oikeutta epäillä, niin on myös sangen varmaa,
+että talonpojat naapurikunnissakin aikovat toteuttaa pahoja aikeitaan.
+Minä aijon kohta vielä lähettää pari sanansaattajaa sinne tarkastamaan
+heidän liikkeitään, jotta he sitten toisivat minulle tietoja jokaisesta
+uhkaavasta vaarasta."
+
+"Lähetä ennen kaikkia sanansaattajia viemään kirjettä haagituomarille
+ja pyydä sotamiehiä vartioimaan!"
+
+"Senkin teen!"
+
+Kun vanha paroni huomasi, että Herbertin kotiin jääminen oli tarpeen
+vaatima, suostui hän siihen, mutta paronitar vastusti sitä kaikesta
+sydämmestään. Hän alkoi jälleen huutaa, kun Herbert koetti hänelle
+selittää, että hänen moision isäntänä piti jotakin toimia omaisuutensa
+säilyttämiseksi. Jos hänkin olisi paennut, niin merkitsisi se, että
+hän koko omaisuutensa hädän hetkellä jättäisi vihollisen valtaan,
+tietysti olisi se vain kiihottanut juopuneiden joukkojen rohkeutta ja
+hävittämishimoa.
+
+Herbertin täytyi äidin kanssa taistella jotenkin kauvan, ennenkun tämä
+vähänkin rupesi myöntymään.
+
+"Mutta sinun pitää pyhästi luvata minulle, että sinä kutsut tänne
+koolle kaikki moisiossa olevat ihmiset ja antaa heille ladatut pyssyt
+käteen", huusi rouva von Heidegg itkien. "Kaikki ovet panet lukkoon
+ja akkunoista annat ampua pyssyilläsi. Älä sinä itse itseäsi näytä
+kellekään! Pidä myös omassa puutarhassasi satuloitu hevonen valmiina.
+Jos elämääsi vaara uhkaa, niin riennä kohta menemään!"
+
+Herbert tietysti lupasi tehdä kaikki, joka saattoi rauhottaa äidin
+sydäntä. Sillä välin piti palvelijain kiireimmiten etsiä ja sääliä
+mukaan kaikki kalleudet. Tohver ja Mai juoksivat kilvan huoneesta
+huoneeseen kuin pelotetut jänikset rouvan, vanhan paronin ja Adelheidin
+huudettuja käskyjä täyttämään, jolloin he unohtivat tarpeelliset
+tavarat, mutta ajoivat matkalaukkuihin arvotonta romua. Pian oli kahdet
+umpinaiset vaunut moision rappusten edessä -- kuski ja tallipoika
+kuskilla. Rouva Heidegg molempine tyttärineen, joilla oli yllä
+kiireessä siepatut päällysvaatteet ja jostakin löydetyt päähineet
+päässä, kiirehtivät alas rappusia ja hyppäsivät toisiin vaunuihin;
+toisiin astui vanha paroni molempine poikineen ja herra Lustig, jota
+paroni oli pyytänyt mukaan. Toisien vaunujen kuskipukille kiipesi
+Tohver, mutta Mai ei ollut saanut käskyä mukaan tulosta.
+
+Kumma kyllä jätettiin opettajaneitikin vaaranalaiseen moisioon. Hänet
+huomasi Raimund verannalla seisomassa juuri, kun vaunun ovia aijottiin
+panna kiinni, ja poika huusi hätäisellä, itkunsekaisella äänellä:
+
+"Neiti Marchand, miksi te ette tule mukaan? Isä, neiti Marchand jää
+tänne!"
+
+Vasta nyt huomasi vanha paroni ja rouvakin, että he yleisessä
+sekamellakassa olivat unhottaneet lastensa kasvattajan.
+
+"Neiti Marchand", huusi ensimainittu vaunun ovelta. "Mitä te vielä
+odotatte? Ettekö tule mukaan?"
+
+"Teidän luvallanne jään kotiin", vastasi neiti selvällä, kaikuvalla
+äänellä.
+
+"Mitä? Te siis uskallatte jäädä uhkaavan vaaran alaiseksi?" huusi vanha
+paroni.
+
+"Niin, herra paroni! Minä luulen, etteivät talonpojat minulle,
+vieraalle naiselle mitään tee. Mutta, jos tapahtuu jotakin vaarallista,
+niin kyllä sitten juoksen pakoon!"
+
+"Jääkää sitten! Meillä ei ole aikaa teidän kanssanne neuvotella!"
+huudahti paronitar vaunujen ovelta ja kumisten lensivät molemmat
+vaununovet kiinni.
+
+Toisista vaunuista kuultiin vielä Raimundin itkunsekaista ääntä;
+poika varmaankin hätäili kouluneidin jäämisestä. Sitten läksivät
+molemmat ajopelit liikkeelle ja katosivat pian puiston taakse.
+Verannalla seisoivat paroni Herbert ja Juliette katsellen mietteissään
+kauhistuneita pakolaisia.
+
+"Minun täytyy ihmetellä teidän rohkeuttanne, neiti Marchand!" lausui
+nuori paroni kääntyen Julietteen päin ja katsellen pitkään häntä.
+"Teille olisi todellakin ollut parempi mennä vanhempaini kanssa
+kaupungin suojelevien muurien sisälle?"
+
+"Ja te itse, herra paroni?"
+
+"Minä olen mies!"
+
+"Niin, mutta yksinäinen mies monia vastaan! Minä tahtoisin olla teidän
+toverinanne. Omasta puolestani en pidä vaaraa kovinkaan suurena."
+
+"Kiitän teitä seurastanne!" vastasi Herbert vilkkaasti ja puristi
+lämpimästi Julietten kättä. "Luulen, että teidän kanssanne ei minun
+tarvitse pelätä ketään vihamiestä", lisäsi hän hymyillen.
+
+Mutta vihollisia ei heidän tarvinnutkaan pelätä. Mahtrasta kotiin
+palaavat talonpojat eivät enää ajatelleetkaan väkivallan tekoja. Suurin
+osa oli viinan juomisen tähden menettänyt toimintakykynsä, taistelussa
+kaatuneet uhrit olivat varotuksena selväpäisemmille ja toiset
+kiirehtivät kotiin kätkemään sotasaalistaan; ja sen lisäksi saattoi
+olla paljo niitäkin, joilla oli salainen pelko tapausten seurauksista
+ja jotka sentähden jättivät muut pahat aikeensa tekemättä.
+
+Kun paroni Herbert iltapäivällä ratsasti Juuruun päin, itse nähdäkseen
+asiain tilan, niin hän pian kääntyi kotiin takaisin, koska nähtävästi
+ei ainakaan sinä päivänä enää lähimmille moisioille aijottu mitään
+tehdä. Hän näki kyllä tiellä ajajia ja jalkamiehiä, joista muutamia
+kulki Mahtraan päin -- nähtävästi olivat he tulleet etäisimmistä
+pitäjistä ja myöhästyneet sodasta -- mutta suurempia, väkivaltaisia
+joukkoja ei ollut enää koolla ja suurin osa oli rauhallisesti kotiin
+kulkemassa. Illan kuluessa oli vielä kansan kertomusten mukaan tullut
+Liivinmaaltakin miehiä, joilla oli vankkureissa ollut pyssyt kätkössä;
+mutta kun he kuulivat, että sota oli lopussa ja Mahtran moisio
+poltettu poroksi, olivat hekin lähteneet jälleen rauhallisesti kotiin
+päin. Hekin olivat arvattavasti tulleet Mahtran miehiä puolustamaan
+laittomasta rangaistuksesta eikä heillä luultavasti muita pahoja
+aikeita ollut.
+
+Mutta kuinka suurta pelkoa Mahtran tapaukset olivat herättäneet moision
+herrasväen joukossa, osottaa se, että heitä kapinapäivänä ja sen
+perästäkin oli paennut Tallinnaan -- toiset koettaen pelastaa vain
+henkensä, toiset myöskin vieden talteen rahojaan ja muita kalleuksiaan.
+Ei ainoastaan paroni Heideggin talossa, vaan monissa muissakin
+moisioissa Juurun ja naapuripitäjissä, joihin levisi tieto Mahtran
+tapauksista, vallinnut kapinan tähden mieletön kauhu, jota seurasi suin
+päin tapahtuva pako.
+
+Niinpä kerrotaan eräästä elähtäneestä moision isännästä seuraavaa.
+Alustalaiset olivat pitäneet häntä hyväsydämmisenä saksana ja senvuoksi
+häntä kunnioittaneetkin. Väkivaltaa häntä vastaan ei oltu ajateltukaan.
+Mutta tuskin oli moision isäntä kuullut, mitä talonpojat Mahtrassa
+olivat tehneet, kun hän ja hänen perheensä tulisella kiireellä olivat
+alkaneet valmistautua pakomatkalle. Palvelijat pyysivät heitä jäämään
+ja vakuuttivat, ettei heillä oman eikä toisten kuntain rahvaan puolelta
+ollut mitään pelättävää, olivathan he tunnetut hyviksi ja lempeiksi
+saksoiksi. Ei mikään auttanut. Moision isännän epäluulo oli hyvin
+suuri. Vihdoin kiirehtivät vielä kunnan perheenmiehet vakuuttamaan,
+ettei heillä ollut herraansa vastaan vähintäkään pahaa mielessään; he
+pyysivät ja rukoilivat saksoja, että he rauhallisesti olisivat jääneet
+kotiin; he vielä lupasivat heitä kaikin voimin varjellakin, jos muualta
+päin vaara uhkaisi. Kaikki turhaan! Moision isäntä ja hänen perheensä
+eivät heitä uskoneet.
+
+Huomenna tai ylihuomenna voi meitä kohdata samat tapaukset kuin
+Mahtrassa, "sillä te talonpojat vihaatte isäntiänne". Ja ajatuksissaan
+he lisäsivät, ettei varmaankaan mikään vihollinen ole pelottavampi kuin
+orja, joka murtaa kahleensa. --
+
+Ja sitten he todellakin riensivät kaupunkiin, jättäen moisionsa
+kaikkine tavaroineen. -- -- Tietysti löysivät he kaikki paikoillaan,
+kun taas kotiin palasivat. Uskolliset palvelijat ja kunnialliset
+talonpojat olisivat todellakin koettaneet herran omaisuutta suojella
+jokaiselta väkivallan yritykseltä, samoin kuin Mahtran miehetkin
+tekivät, vaikka heidän voimansa siihen olikin liian heikko.
+
+Moni saksa oli kapinapäivänä myöskin aikonut Mahtran moisiota
+ampuma-aseilla lähteä puolustamaan. Eräs herra oli antanut täyttää
+jahtivaununsa pyssyillä ja pistooleilla ja varustanut sen täydelliseen
+sota-asuun ja alkanut ajaa monen rohkean vahvan palvelijan kanssa
+taistelutantereelle. Mutta nähtyään, että talonpoikain ylivoima oli
+liian suuri ja että sotaväkikin jo oli lähtenyt pakoon, oli moision
+herra kääntynyt tieltä takaisin.
+
+Mutta, kun ei seuraavinakaan päivinä mitään vaaraa enää kuulunut ja
+paroni Herbert oli haagituomarilta saanut tietää, että moisioiden
+puolustamiseksi oli paljon sotaväkeä tullut lisää, saattoi hän
+lähettää vanhemmille Tallinnaan sanan, että kotona kaikki asiat olivat
+rauhalliset ja että pakenijatkin levollisina saattoivat palata takaisin.
+
+
+
+
+26.
+
+SODAN JÄLESTÄ.
+
+
+Jo sotapäivän iltana rupesivat talonpojat järkevämmin ajattelemaan
+sodan kamalia tapauksia. Ennen kaikkia heräsivät Mahtran kunnan ihmiset
+hirmuisesta huumeesta, johon olivat joutuneet viinan ja vieraan rahvaan
+kautta. He hieroivat silmiään ja kysyvät hämmästyneinä toisiltaan:
+"miten nyt käynee?" He olivat jääneet rankaisematta, heidän ei ollut
+tarvinnut kärsiä haagituomarin vitsoja ja keppejä, mutta, Jumala
+nähköön, millä kaupalla? Pelastamisen asemesta oli surmattu, ryöstetty
+ja poltettu! Nuo olivat suunnattomia rikoksia, joita lempeinkään laki
+ei voinut jättää rankaisematta.
+
+Syyn tuosta kaikesta lykkäsivät Mahtran miehet vieraiden kuntain
+miehille ja heillä oli siihen kyllin aihetta. He kyllä olivat näitä
+kutsuneet apuun, vaan ainoastaan uhkaavaa väkivaltaa ja vääryyttä
+vastaan. Mutta mitä tekivät auttajat? Viinan kiihottamina he unhottivat
+tehtävänsä ja saivat aikaan sen, että Mahtran miehiä nyt uhkasi uusi ja
+suurempi rangaistus ja vielä todellisista rikoksista. Sillä kuka nyt
+todistaisi, ettei Mahtran miehillä apua pyytäessään heti ollut pahoja
+hävityksen aikeita? Olihan heidän kokeensa estää ryöstöä kokonaan
+turhat. Voitiinhan sanoa, että se oli tapahtunut ainoastaan näön vuoksi!
+
+Mahtran asukkaat toinnuttuaan tunsivat aluksi suurta tuskaa ja vihaa
+apuun kiirehtineiden vieraiden ihmisten tähden. Avun asemesta oli
+heille saatettu onnettomuutta. Kun heillä olisi ollut enemmän voimaa,
+olisivat he varmaankin lähteneet verisiksi rankaisemaan naapurikuntain
+ihmisiä ja tuoneet takaisin ryöstetyt saaliit.
+
+Mutta vihaa ja sappea täynnä olivat vieraiden kuntain ihmisetkin.
+Rangaistuksen pelko ahdisti heidänkin sydämmiänsä. Jumalan tähden,
+mitä olemme tehneet? kysyi heidänkin joukossaan jokainen. Mihin meidät
+on juopumus ja sotahuume saattanut? Mutta kun ihminen aina ennemmin
+syyttää toisia kuin itseään, niin syyttivät vieraat Mahtran kyläläisiä,
+jotka heitä olivat kotoa houkutelleet ja saattaneet onnettomuuteen. Jo
+sodasta erotessa olivat selvemmät miehet eri kunnista näistä
+asioista väitelleet. Turhaan nuhtelivat Mahtran miehet apulaisiaan
+hävittämis- ja ryöstöhimosta, nämä taas kirosivat, että miksi heitä
+niin vaaralliseen paikkaan houkuteltiin. Mutta molemminpuolinen
+mielipaha paisui suureksi vasta sitten, kun kaikki selvemmin
+aavistivat tapausten seurauksia.
+
+Mahtran kylässä vallitsi sotapäivän iltana yhtä suuri pakenemisen vimma
+kuin monessa läheisessä moisiossa. Asukkaiden joukossa oli nimittäin
+levinnyt huhu, että myöskin Mahtran kylä samana iltana tai seuraavana
+yönä tyhjäksi ryöstetään ja poltetaan. Toiset pelkäsivät, että sen
+tekisivät vierasten kuntain miehet, joiden kauheita väkivallan tekoja
+he moisiossa tänään olivat nähneet; toiset jälleen luulivat, että sen
+tekisi saksain lähettämä sotaväki. Tiedettiinhän, että Habajalla ja
+muualla Kosen pitäjässä oli paljon sotaväkeä, jota pian voitiin saada
+liikkeelle.
+
+Pelko ryöstämisestä ja polttamisesta oli niin tarttunut jokaiseen,
+että koko kylän asukkaat suurella kiireellä alkoivat paeta. Sullottiin
+kokoon vaatteita, elintarpeita ja muuta helpommin kuletettavaa tavaraa
+ja käännyttiin jalkaisin ja hevostenkin kanssa metsää, suota ja
+vesakkoa kohti etsimään sieltä piilopaikkaa. Pian oli melkein koko kylä
+tyhjänä asukkaista. Ainoastaan Adran Tönun talossa laadittiin suurella
+kiireellä ruumisarkkua, johon sodassa surmansa saaneen perheenmiehen
+ruumis piti pantaman. Haavottuneet miehet saivat tuskin aikaa puhdistaa
+itseänsä verestä ja sitoa haavojansa, kun piti toisten avulla tai
+omilla voimillaan laahustaa itseänsä terveiden perässä metsään.
+
+Mutta suolla ja vesakossa alkoi illalla elämä niinkuin jossakin
+suuressa pakenijain leirissä sodan ajalla. Miehet etsivät kadonneita
+naisiaan, vaimot huusivat hädissään kadonneita lapsiaan; joltakulta
+oli kadonnut mukaan otettua tavaraa, toiset eivät löytäneet itselleen
+eivätkä tavaroilleen piilopaikkaa. Pakenijat eivät yleisessä mellakassa
+huomanneet sitä suurta melua ja hälinää, jota itse synnyttivät ja
+joka kohta olisi etsijälle ilmaissut heidän piilopaikkansa. Niinkuin
+sotaleirissä ainakin syötiin, juotiin ja maattiin, miten sattui, mutta
+tulta ei uskallettu tehdä, kun pelättiin vihollisten siitä huomaavan
+heidän pakopaikkansa.
+
+Äidit leikkasivat itkeville lapsilleen suurista limpuista kappaleen
+leipää, toiset lypsivät lehmiä saadakseen illalliseksi maitoa ja
+Sipelgan Mari koetti Kuhjamäen alla olevalla suolla voitakin kirnuta. --
+
+Yöksi lähtivät muutamat miehet salaa kylään valvomaan. Olihan suurin
+osa heidän omaisuudestaan jäänyt tyhjiin aittoihin. Mutta onneksi
+eivät huhut ryöstämisestä ja polttamisesta toteutuneet. Ei ilmaantunut
+juopuneita kyläläisiä vieraista kunnista eikä sotamiehiäkään pyssyineen
+ja piikkeineen.
+
+Mahtran kyläläisten joukossa oli Ants Tertsiuskin, joka aamulla oli
+lähtenyt Kärusta ja illalla ehtinyt kotiin. Tuo älykäs mies oli käynyt
+Liivinmaalla venäjän papin luona kysymässä lain selitystä, mutta
+joutui liian myöhään takaisin Mahtraan, eikä ehtinyt enää yrittääkään
+estämään kauheata onnettomuutta. Aamulla lähtiessään Kärusta ei hän
+aavistanutkaan, minkälaista hävityksen kauhistusta hän illalla tapaisi
+Mahtrassa! Hämmästyksissään seisoi hän äänettömänä Mahtran suitsevilla
+raunioilla ja kuuli kansan suusta, kuinka paljon verta ja varoja tänään
+oli tuhlattu. Sota oli ollut -- Jumala paratkoon ollut! -- -- --
+
+Masennetuin mielin etsien lohdutusta, kokoontuivat Mahtran
+perheenmiehet kunnan vanhimman ympärille saadakseen häneltä kuulla,
+kuinka venäjän pappi selitti talonpojille annettua uutta lakia. Oliko
+moision isännillä ollut oikeutta pakottaa talonpoikia pieksemisen
+uhalla vannomaan vanhan asetuksen noudattamista. Jos ei heillä sitä
+oikeutta ollut, olivat he todellakin kaikkein talonpoikain arvelun
+mukaan rikkoneet lakia, ja niin olisi siis toivottava, ettei Mahtrassa
+tapahtuneita rikoksiakaan niin ankarasti rangaistaisi, sillä väkivaltaa
+oli väkivallalla vastustettu.
+
+Sepän Ants toi Kärusta osaksi lohduttavia tietoja. Pappi oli nimittäin
+arvellut, ettei moision isännillä ollut oikeutta väkivallalla
+talonpoikia pakottaa vanhaa asetusta noudattamaan, kun uusi laki jo
+virallisesti oli voimaan astunut. Mutta, lapsellisesti kyllä, oli Ants
+pyytänyt papin kirjoittamaan siitä valituskirjan keisarille ja se hänen
+mieltään pahotti, kun tämä ei ollut ryhtynyt asiaan, vaan oli käskenyt
+odottamaan, kuinka asioissa vastaisuudessa meneteltäisiin.
+
+"Me saavuimme Kokan Madisen kanssa pyhäaamuna Käruun, kun pappi
+parhaillaan oli kirkossa", kertoi Ants Tertsius miehelle. "Kun lasten
+kaste oli toimitettu ja rippivieraat päässeet kirkosta, läksin minä
+yksin papin luo ja puhuin hänelle kaikki ne sanat, jotka Habajan
+palvelustyttö oli meille kertonut. Kysyin sitten papilta, mitä hän
+arveli; oliko saksoilla keisarilta lupa meitä niin kohdella. Venäjän
+pappi arveli, ettei heillä sitä lupaa ollut ja että sitä tehdään
+keisarin tietämättä. Minä pyysin, että hän siitä kirjoittaisi
+keisarille. Hän vastasi: 'Mitä minä hänelle nyt kirjoitan? Eihän
+sinulle ole vielä mitään vääryyttä tehty. Mene takaisin, katso mitä
+edelleen tapahtuu, tule sitten uudestaan minun luokseni, sittenhän
+nähdään, mitä voin teidän puolestanne tehdä. Mutta älä anna itseäsi
+kiinni panna!'"
+
+Tertsius oli sitten vielä käynyt Kärun kunnan esimiehen luona ja
+pyytänyt selitystä tuohon uuden lain epävarmaan pykälään. Ei oikein
+tiedetä, mitä tämä hänelle vastasi, mutta Ants kääntyi kotiin varmasti
+vakuutettuna, että oikeus oli talonpojilla.
+
+Mahtran kyläläiset huomasivat, että heidän pelkonsa kylän polttamisesta
+oli ollut turha ja tulivat seuraavana aamuna takaisin piilopaikoistaan.
+Seuraava päivä vietettiin synkin, masentunein mielin, mutta mitään ei
+tapahtunut. Keskiviikkona, 4 päivänä kesäkuuta ilmaantui suuri joukko
+sotaväkeä Mahtran moisioon ja sieltä sitten kylään. Peläten yleistä,
+veristä kapinaa koko Vironmaalla, olivat moision isännät kuvernementin
+päällikön kautta pyytäneet suojeluksekseen suurempaa joukkoa sotaväkeä.
+Kun heidän arvelunsa mukaan ei Viron kuvernementissä oleva sotaväki
+riittäisi kapinan tukahduttamiseksi, pyydettiin Pietarista vielä lisää
+ja viipymättä lähetettiinkin Kronstadista neljä pataljoonaa jalkaväkeä
+kanonat mukana ja sitten vielä suuri joukko Uralin kasakoita.
+Pikamarssissa kulkivat joukot perille ja sitten hajotettiin heidät
+suuremmissa ja pienemmissä osastoissa ympäri maata. Tuo suuremmoinen
+apuun kutsuminen, jota tulisella kiireellä toimitettiin, osotti myös,
+kuinka suuri kauhu moision saksoissa niinä päivinä vallitsi.
+
+Juurun ja osaksi Kosenkin pitäjässä käskettiin sotaväen ottaa Mahtran
+kapinoitsijoita kiinni ja yleensä varjella moisioita päällekarkaajilta.
+Mutta talonpojista ei enää kukaan ajatellutkaan uusia hyökkäyksiä.
+Tuskin olivat he toipuneet viinan ja voiton huumauksesta, kun seurasi
+yleinen lamautuminen. Ei ajateltu enää väkivaltaa, eikä myöskään
+järjestelmällisempää vastustusta. Mutta kunnan virkailijat ja
+muut arkamieliset henkilöt sitä vastoin rupesivat vapaaehtoisesti
+ilmiantamaan syyllisiä ja auttamaan kätkettyjen saaliiden etsimistä.
+Ilmi-antajia oli niidenkin joukossa paljonkin, jotka itse olivat olleet
+mukana sodassa ja ryöstämisessä. --
+
+Ensimmäisiä, joita sotamiehet Mahtrassa ottivat vangiksi, oli Ants
+Tertsius. Saksat pitivät häntä kapinan kiihottajana, huolimatta siitä,
+että Tertsius Käruun lähtiessään selvin sanoin oli oman kuntansa miehiä
+varottanut noudattamaan käskyjä ja kieltänyt ryhtymästä väkivaltaan,
+kunnes lain epäselvistä kohdista olisi saatu varma tieto. Tuota
+selvyyttä oli hän itse vielä kerran lähtenyt hankkimaan.
+
+Ants Tertsius kertoo itse vangitsemisestaan.
+
+Hän lähtee keskiviikkoaamuna moisioon katsomaan, mitä sinne ilmaantunut
+suuri sotaväen joukko alkaa tehdä. Heti otetaan mies kiinni ja viedään
+tuhannen sotamiehen keskellä jalkaisin lähellä olevaan Atlan moisioon,
+jossa on sotaväen kortteeri. Sotamiehet astuvat vangin kanssa ylös
+moision rappusia. Kartanossa ovat jo virkamiehet ja oikeusherrat
+käräjiä pitämässä, heidän joukossaan on myös apukuvernööri Tallinnasta.
+Oikeusherrat astuvat rappusille ottamaan vastaan pelottavaa kapinan
+johtajaa. Käsketään Antsin ottamaan virkaraha rinnasta ja astumaan
+rappusille. Mies tekee niin. Siellä lausuu apukuvernööri, eräs Viron
+paroneja:
+
+"Eikös puilla metsässä ollut oksia, johon olisit voinut itsesi hirttää?
+Kun nyt olet hengissä tänne tullut, niin meidän pitää sinut kedolla
+ampua kuoliaaksi."
+
+Sotamiehille annetaan merkki; he sitovat köydellä Antsin kädet
+kiinni selän taakse, niin että rintaluut ruskavat ja onnettoman
+silmät iskevät tulta, sitovat hänen jalkansakin ja vetävät kolisten
+hänet alas rappusia. Kahden sotamiesrivin keskeltä viedään Ants
+alakerrassa olevaan kyökkiin, johon hän suletaan ja jonka oveen tehdään
+nelisnurkkainen aukko vartioimista varten.
+
+Hetken perästä alkaa kuulustelu jossakin huoneessa. Ensin riisutaan
+vangilta vaatteet ja hän tutkitaan huolellisesti. Ants kertoo
+oikeusherrain käskystä kaikki, mitä hän tähän asti oli tehnyt uuden
+lain selville saamiseksi ja mitä hän siitä oli sanonut -- kuinka hän
+lakikirjan oli saanut kihlakunnan oikeudesta, kuinka oli käsketty
+pastorilta selitystä kysyä, jos eivät ymmärtäisi joitakuita kohtia,
+kuinka hän sen oli tehnytkin ja kuinka hän sitten vielä oli mennyt
+Käruun kysymään venäjän papilta neuvoa. Hän nimittää myös joukon
+ihmisiä, jotka olivat hänet nähneet Kärun tiellä ja jotka voivat
+todistaa, ettei hän Mahtran sodan aikana ollut kotonakaan.
+
+Antsin tunnustukset pannaan pöytäkirjaan, sitten sidotaan hänen kätensä
+jälleen selän taakse ja häntä kuletetaan nuoran päästä pidellen
+sadan sotamiehen ja kahdenkymmenen soittoniekan saattamana Kuimetsän
+moisioon. Atlan kylän läpi mennessä, soittavat miehet ja päristävät
+rumpuja, että kaikki kylän kansa juoksisi kokoon suurta pahantekijää
+katsomaan.
+
+Kuimetsän moisioon ovat jo apukuvernööri ja oikeusherrat edellä
+tulleet; heidän joukossaan näkee Ants Mahtran moision opmannin,
+Rosenberginkin. Saksat tulevat vankia vastaan ja lausuvat:
+
+"Sinä olet kiihottanut koko läänin asukkaita kapinaan -- kyllä nyt
+näet, minkä palkan itsellesi olet ansainnut!"
+
+"En minä ole ketään kiihottanut", vastaa rohkea mies, "sen olette te,
+saksat, itse tehneet". Vanki viedään huoneeseen ja aletaan häntä siellä
+syyttää. "Sinä olet kapinoitsijain johtaja", huudetaan hänelle. "Sinä
+neuvoit toisia sotimaan. Jos et sinä olisi talonpoikia kiihottanut,
+niin ei kukaan olisi uskaltanut koskea sotamiehiin eikä Mahtran
+moisioon."
+
+"En minä ole ketään kiihottanut", koettaa kunnan vanhin puolustautua.
+"Minä juuri teille ilmoitin, mitä aijotaan tehdä, mutta te ette
+kuunnelleet minun sanojani, te tulitte ja toitte vitsakuormat, kepit,
+käsi- ja jalkaraudat. Siten itse yllytitte kansaa vihaan!"
+
+Sillä välin on monia muitakin Mahtran miehiä otettu vangiksi ja
+sidotuin käsin sotamiesten saattamana sinne kuletettu. Ants viedään
+puutarhaan vartijan mukana. Pihassa hän näkee toisia miehiä. Noiden luo
+tulee sisältä opman Rosenberg ja Ants Tertsius kuulee hänen sanovan
+miehille: "Älkää te pelätkö mitään, teissä ei ole syytä; Ants yksin
+menettää henkensä, kunhan te vain sanotte, että olette tehneet hänen
+käskynsä mukaan."
+
+Miehet seuraavatkin tätä neuvoa ja päästäkseen rangaistuksesta
+todistavat he kaikki oikeuden edessä, että he Antsin käskystä olivat
+tehneet rikoksensa.
+
+Mutta tunnustus varmaankin on apukuvernöörin mielestä hieman
+epäilyttävä. Miehet saatetaan jälleen pihaan ja Ants tuodaan
+puutarhasta heidän luoksensa -- he asetetaan suut suuta vastaan.
+Apukuvernööri, paroni Rosen kysyy miehiltä, voivatko he kirkon
+alttarilla vannoa, että kunnan vanhin, Ants Tertsius heitä oli käskenyt
+sotaan ryhtymään, että he ainoastaan hänen neuvostaan olivat alkaneet
+kapinan? Joka sen uskalsi vannomalla todistaa, hänen piti sanoa:
+jaa, mutta hänen, joka väärin vannoi, oli ajatteleminen, että hänen
+viimeisenä tuomiopäivänä piti vastata jokaisesta veripisarasta, jonka
+hän syyttömästi antoi vuotaa.
+
+Joka miehelle on elämä rakas -- he vastaavat yhteen ääneen: "jaa!"
+
+Mutta Ants puolustautui rohkeasti.
+
+"Te valehtelette!" hän huusi miehille. "Te luotatte opmanniin, että
+hän teitä auttaisi. Kun olin puutarhassa, tuli opman teidän luoksenne
+ja minä kuulin, kuinka hän teille sanoi: 'Syyttäkää kaikesta Antsia,
+niin ei teille tehdä mitään!' Te kaikki tiedätte, että perjantaiaamuna
+läksin kotoa ja palasin vasta maanantai-iltana Mahtraan kun moisio oli
+palanut. Kuinka minä teitä saatoin käskeä sotaan?"
+
+Sitten Ants viedään kellariin ja pidetään siellä koko yö kovasti
+vartioituna. Aamulla pyytää vanki vahdilta päästä tarpeelleen! Sotaväen
+annetaan jakaantua kahteen riviin ja pelottava kapinoitsija saa kulkea
+heidän välillään. Tuskin on Ants ehtinyt puoliväliin moision pihaa, kun
+eräs oikeusherra, joka hänet huomaa akkunasta, astuu huoneesta ulos ja
+kysyy, mihin vanki viedään. Se hänelle ilmoitetaan.
+
+"Viekää hän heti takaisin", käskee oikeusherra. "Hän voi asiansa
+toimittaa siellä, jossa on."
+
+Vanki viedään takaisin kellariin. Hetken perästä hän kutsutaan
+käräjätupaan ja joku oikeusherroista lausuu hänelle:
+
+"Sinun rikoksesi on nyt tutkittu. Sinä saat tuhat viisisataa lyöntiä
+kujajuoksussa, nostetaan hirsipuu siihen viereen ja sinä hirtetään
+siinä. -- -- -- Oletko rukoillut Jumalaa armahtamaan sielu raukkaasi?"
+
+Hirsipuuta ruvetaan sitten Antsin nähden kohottamaan. Hänet pannaan
+moision rappusten alle istumaan. Sieltä hän myöskin saattaa nähdä,
+kuinka sotamiehet kahta pääkapinoitsijaa, Andreita ja Peeter Olanderia
+pieksevät -- aina kolme lyöntiä vitsan latvoilla ja kolme lyöntiä
+tyvillä.
+
+Sillä välin on Antsin päätä ruvettu paljaaksi ajelemaan ja jalkoja
+panemaan rautoihin. Samassa ilmaantuu eräs sotaväen päällikkö -- Ants
+nimittää häntä kahdentoista kenraalin kenraaliksi! Hän sanoo huoneeseen
+mennessään, kahdentoista tunnin kuluttua lopettavansa sotaoikeuden.
+Antsun vasen jalka on jo raudoissa, oikea vapaa, sakset hiuksissa,
+mutta työ taukoaa, kunnes kenraali jälleen tulee huoneesta ulos.
+
+Nyt kiinnitetään Antsin jalkaraudat, hänen päänsä ajellaan
+partaveitsellä paljaaksi, rintaan vedetään liidulla kolme ristiä
+ja sanotaan, että hän viedään kaupunkiin ammuttavaksi. Ants istuu
+hevosen selässä, Peeter, Aadu ja toiset, yhteensä kuusi miestä,
+käyvät jalkaisin takana, ja heitä kaikkia piirittää sata sotamiestä.
+Kulkiessaan kylän läpi päristetään rumpuja ja puhalletaan pilleihin,
+että kansa kauhuissaan juoksisi katselemaan kapinoitsijoita. Rumpujen
+päristessä ja pillien helistessä tullaan myös Tallinnaan. On juuri
+pyhäpäivä ja kansaa paljon kaduilla kulkemassa. Täälläkin juostaan
+mustanaan koolle katsomaan 'Mahtran sotamiehiä'. Vasta Viron portilla,
+jonka kautta mennään kaupunkiin, vaikenee soitto ja rummun pärinä.
+Vangit viedään Toompean torille. Siellä kuvernööri itse ottaa heitä
+vastaan, katselee uteliaana kapinan johtajaa, tekee hänelle pari
+kysymystä ja antaa viedä miehet vankihuoneeseen ja panna erityiseen
+koppiin. -- --
+
+Toisia kiinniotetulta syyllisiä ei kuulusteltu Atlassa eikä
+Kuimetsässä, eikä heitä kuletettu maantietä myöten Kosen pitäjän kautta
+Tallinnaan, vaan kiinniotetut, epäilyksen alaiset vietiin Juuruun,
+pitäjän etelä-laidalla olevaan Purilaan moisioon. Tämä moisio, Mahtran
+herran, von Helffreichin isän omistama, oli nyt virkamiesten ja
+sotaväen pääasemana, johon vangitkin ensiksi koottiin. Parin viikon
+aikana, sitä myöten kun kansaa piilopaikoista saatiin käsiin, pidettiin
+vankeja suuremmissa ja pienemmissä joukoissa täällä vartioituna.
+Täällä koetettiin keksiä ja erottaa syyttömät syyllisten joukosta,
+pantiin oikeuteen tuomitut rautoihin ja vihdoin vietiin kaikki yhdessä
+Tallinnaan.
+
+Ei vain Mahtran kyläläiset olleet lähteneet sodan jälestä pakoon,
+vaan niin tapahtui joka kunnassa, jossa asukkaat olivat ottaneet osaa
+kapinaan. Joka paikassa luultiin, että kylät ryöstetään tyhjiksi ja
+poltetaan. Pelko aiheutui osaksi siitä, että muudan moision herra ensi
+vihan puuskassa oli sitä uhannut.
+
+Monet talot olivat tavaroista aivan tyhjät, samoin koko kylät kaikista
+asukkaista. Miehet, naiset, lapset -- jopa sairaatkin oleskelivat
+metsiköissä, taivasalla pari, kolme ja useampiakin päiviä. Moisioissa
+olivat työt täydellisesti tai osaksi lakkautetut, kun työmiehet olivat
+kadonneet. Purijaankin moisiossa oli Antsin perheen työläinen, Ants
+Veit, pari päivää aivan yksin työssä, hänen rohkea esiintymisensä
+vapautti hänet epäluuloista.
+
+Sotaväen annettiin etsiä ja vartioida paenneita miehiä. He tunkeutuivat
+kyliin, hakivat kaikki nurkat ja huoneet läpi ja löydettyään naisia
+pakottivat heitä ilmiantamaan miesten piilopaikkoja. Sen ohella oli
+sotamiehillä valta ottaa talonpoikien omaisuutta, jos sitä vielä
+löytyi, ja etenkin täyttää vatsansa heidän ruokavaroillaan.
+
+Sitten mentiin miehiä etsimään piilopaikoista. Otettiin kiinni sekä
+syyllisiä että syyttömiä. Ennen kiinniottamista ajettiin usein
+pakolaista takaa yli puiden ja kantojen, läpi viljapeltojen ja
+niittyjen. Joka puolella juoksenteli ihmisiä sydän täynnä kuoleman
+kauhua.
+
+Kiinniotetut miehet, joita joka päivä suurissa joukoissa tuotiin
+Purilaan moisioon, pistettiin siellä ensin pieneen, pimeään navettaan.
+Navetassa saattoi olla tilaa kahdeksalle eläimelle, mutta sinne
+sullottiin aikaa myöten sata miestä taikka enemmänkin ja pantiin ovet
+kiinni. Jos he siellä toisiaan kuoliaiksi tallasivat tai murskaksi
+likistivät, siitä ei kukaan välittänyt -- hehän olivat talonpoikia,
+vieläpä kapinoitsijoita! Sitten oli vielä kesäinen aika, jotta aurinko
+paahtoi ilman kuumaksi ja sen lisäksi kokoonkutsutuista ihmisistä
+lähtevä lämmin. Haju ulostuksista ja hiestä oli kauhea, sillä ihmisiä
+ei laskettu ulos edes luonnolliselle tarpeelleen.
+
+Kokonaista kaksi päivää ja kaksi yötä pidettiin onnettomia tuossa
+sanomattoman kurjassa vankihuoneessa. Ja tämän ajan kuluessa ei heille
+annettu ravinnoksi leipäpalaakaan eikä pisaraakaan vettä juoda! Heidän
+täytyi kärsiä nälkää ja kauheaa janoa sietämättömässä kuumuudessa.
+Kynä ei voi sitä kuvata, järki ei uskoa, tahtomatta pitää kysyä, oliko
+todellakin silloin, kun se tapahtui, vuosi 1858 eikä vuosi 1358! Mutta
+luotettavat ihmiset, jotka sen näkivät ja vielä elävät, eivät salli
+meidän epäillä. Kun moision omistaja rankaisee talonpoikaa, niin
+se tapahtuu sillä tavalla, että jälkeentulevat polvet sen
+muistavat! -- -- --
+
+Kaikki haavotetutkin tuotiin Purilaan moisioon. Ei katsottu haavojen
+suuruuteenkaan. Kuolkoon ken tahansa -- onhan hän syyllinen! Että
+haavojen parantamisesta ei ollut puhettakaan on itsestään selvää.
+Moision viinakeittiö oli määrätty haavottuneiden asuinpaikaksi. Siellä
+saivat mielin määrin avutta ja armotta valittaa.
+
+Vankien tutkinto toimitettiin täällä vain pintapuolisesti. Käskettiin
+miesten tunnustamaan, olivatko ylipäätään Mahtrassa käyneet. Jos joku
+kielsi, kysyttiin toisilta, joita pelko pakotti ilmiantajiksi ja
+annettiin etenkin moision käskynhaltijaan todistaa, kutka sotapäivänä
+eivät olleet tulleet työhön, josta heti tiedettiin, että he olivat
+Mahtrassa. Pahimpia rikollisia osasivat tietysti muutenkin Mahtran
+työnjohtajat, opman ja aittamies ilmiantaa. Erittäinkin ensimainittu,
+joka vielä kantoi ruumiissaan Mahtran sodan merkkejä, ei enää näkynyt
+olevan talonpoikien ystävä. -- -- --
+
+Pelottavina todistajina talonpoikia vastaan olivat ne sotamiehet,
+joita kapinapäivänä oli Mahtran moisiosta pakoon ajettu. Nämä kaikki,
+paitse pahemmin haavottuneet, oli tuotu Purilaan moisioon tuntemaan
+ja erottamaan syyllisiä syyttömistä. Vangit asetettiin riviin ja
+sotamiehet kulkivat tutkien heidän ohitsensa. Ensin annettiin heidän
+tunnustaa vankeja avopäisinä, sitten hatut päässä. Jonka joku sotamies
+oman muistinsa mukaan arveli syylliseksi, sen piti astua pois rivistä.
+Tietysti väittelivät syytetyt kaikin voimin vastaan. Joka onnistui
+saamaan sotamiehen epävarmaksi, ja jonka syyllisyyttä ei muutenkaan
+voitu todistaa, hän pääsi vapaaksi. Eihän syyllisistä ollutkaan
+puutetta -- yhdentekevää, oliko heitä joku enemmän vai vähemmän!
+
+Niinkuin jo sanottu, ei ollut kapinoitsijain itsensäkään joukossa
+puutetta kurjista ilmiantajista. Näiden joukossa oli Purilaan mies,
+Päärn Valk, eräs siveellisesti langennut henkilö, jota ennen oli
+varkaudesta rangaistu. Mahtrassa oli hän ollut raaimpia moision
+ryöstäjiä, viinan juojia ja opmannin pieksäjiä. Tämä mies koetti päästä
+rangaistuksesta siten, että hän vapaaehtoisesti rupesi syyllisten
+etsijäin ja tutkijain opastajaksi ja ilmiantoi suuren joukon oman
+kunnan ja vierastenkin kuntain miehiä. Eräs nuori, uuttera upseeri
+-- varmaankin Itämeren maakuntain saksalaisia, sillä hän puhui viron
+kieltä -- kulki myötäänsä Päärn Valkin seurassa ja antoi näyttää
+itselleen syyllisiä. Päärn menee miehestä toiseen ja huutaa: "Sinä teit
+sitä ja sitä!" Mies koettaa tietysti vastustaa, mutta kuka sitä uskoo!
+Ajetaan pois rivistä ja rautoihin hän joutuu.
+
+Kahdesta oman kunnan miehestä kertoi Päärn, että he olivat tuoneet
+kotiin sodassa surmatun kapteenin Bogutskin saappaat ja housut ja
+kätkeneet riihen luona olevaan puupinoon. Nämä miehet olivat Ants
+Laur ja Ants Kasper. Ainoastaan juopumus oli syynä heidän ryöstöönsä,
+sillä mitä olisivat talonpojat tehneet upseerin kiiltosaappailla,
+jotka heidän jalkaansakaan eivät mahtuneet, ja hänen hienosta verasta
+tehdyillä ja punaisilla raidoilla kaunistetuilla housuillaan. Pelossaan
+he kätkivät saaliit puupinoon.
+
+Päärn Valk oli sen nähnyt taikka saanut siitä tietää. Molemmat miehet
+otetaan kiinni ja aletaan heitä viemään moision pihasta. Ei heille
+tiellä sanota, mihin heitä viedään.
+
+Vasta riihen luona virkkaa nuori upseeri ankarasti:
+
+"Tuokaa saappaat ja housut pinosta tänne!"
+
+Miehet kalpenevat ja rupeavat vapisemaan. Koettavat myös hiukan
+kieltää, mutta Päärn Valk, joka juoksee kuin koira upseerin perässä,
+antaa heille lyönnin, huutaen.
+
+"Te kätkitte saappaat ja housut pinoon -- älkää kieltäkö!"
+
+Ei auta, miesten on hakeminen tavarat esille.
+
+Mutta hämmästyksissään taikka ehkeivät niin tarkkaan muistaneet, mihin
+juovuksissaan olivat tavarat pistäneet, he eivät vain löydä pinosta
+tavaroita. Koko pino hajotetaan, ennenkun saappaat ja housut saadaan
+käsiin.
+
+Miesten syyllisyys on päivän selvä. Voimattomassa vihassaan katsovat he
+ilmiantajaa, jota upseeri kiittää.
+
+Mutta jos Päärn luuli, että hän Juudaksen virassa jotakin hyötyi, niin
+hän erehtyi suuresti. Hänkin pistettiin moisiossa rautoihin ja tuomion
+julistettua sai hän sata vitsanlyöntiä, lähetettiin kuudeksi vuodeksi
+pakkotyöhön ja hänen täytyi vihdoin jäädä Siperiaan loppuijäkseen.
+
+Kun Purilaan moisioon joka päivä joukottain tuotiin kiinniotetulta
+talonpoikia, tapahtui samassa kyläkunnassa lyhyt, mutta sydäntä särkevä
+surunäytelmä, jonka päähenkilönä oli Ylehallikan Jyri.
+
+Häntä luultiin kapteeni Johan Bogutskin surmaajaksi, taikka ainakin
+yhdeksi hänen surmaajistaan. Ilmiantajaan todistusten mukaan oli
+hänet ensimmäiseksi nähty upseerin ruumiin ääressä, tämän viitta
+käsivarrella. Tietysti kiirehdittiin suurella touhulla tuon päällikön
+tappajaa kiinni ottamaan. Mutta häntä ei löydetty kotoa. Hän oli
+niinkuin toisetkin piilopaikassa. Taloa tutkittaessa löydettiin sieltä
+upseerin univormutakki ja sitten vielä hänen rahakukkaronsa, josta
+melkein varmasti päätettiin, että Jyri oli syyllinen.
+
+Heti sotapäivän jälkeen, kun Jyri oli maannut päänsä selväksi, joutui
+hän niin suuren pelon valtaan, ettei hän syönyt murentakaan, eikä
+puhunut kellekään mitään. Kiinnijoutumisen ja rangaistuksen kauhu
+oli vähällä hämmentää hänen järkensä. Synkissä mietteissään katseli
+hän alituisesti eteensä maahan, tai liikkui äänettömänä ja kalpeana
+kotinsa kartanolla. Vaimon lohdutus ei mitään auttanut. Äkkiä katosi
+hän kodista. Vaimo oli neuvonut häntä pakenemaan ja luuli tietysti,
+että hän oli niin tehnyt, samoin kuin toisetkin ja Jyri olikin paossa,
+mutta hän ei tullutkaan enää toisten näkyviin. Mieletön kauhu ja
+ahdistus rangaistuksen tähden ja ehkä omantunnon tuskatkin päällikön
+surmaamisesta ja ryöstämisestä saivat onnettoman lopettamaan oman
+elämänsä.
+
+Purilaan joen partaalla löydettiin hänen hattunsa ja takkinsa. Hän oli
+ne jättänyt sinne ikäänkuin merkiksi, mistä häntä piti etsiä. Hänen
+ruumiinsa löydettiinkin monen ajan perästä joen pohjasta.
+
+Jyri, noin kolmenkymmenen vuotias, reipas mies, kuusipäiväisen
+talon isäntä, jätti suremaan vaimon ja neljä lasta. -- Jyri oli
+nainut leskivaimon, jolla oli lapsi ensimmäisestä miehestä. Oliko
+tuo pienenlainen, tanakka mies todellakin yksin vai toisten kanssa
+surmannut kapteenin ja hänen hevosensa -- sen salaisuuden vei
+Ylehallikan Jyri mukanaan joen pohjaan.
+
+Purilaan moisio oli niinä päivinä aivan sota-aseman näköinen. Joka
+paikassa kihisi sotamiehiä, heidän joukossaan liikkuivat päälliköt,
+ajutantit tulivat ja lähtivät. Jalkaväen lisäksi tuli pian vielä
+ratsuväkeä, Uralin kasakoita. Ostettiin eläimiä ja muita elintarpeita
+moisiosta ja kylistä, jauhatettiin jauhoja myllyissä, niitettiin ruohoa
+hevosille, teurastettiin eläimiä, keitettiin, paistettiin, syötiin ja
+juotiin. Sata tuoppia ja enemmänkin juotiin viinaa päivässä -- moision
+aitassahan oli sitä tavaraa kyllältä!
+
+Täällä sotaleirissä näytti kuin olisi sotaväki saanut suuren voiton:
+joka puolella oli sotavankeja vartioittavana, viinakeittiössä oli
+sairaala haavottuneille.
+
+Sotamiesten ja talonpoikain keskinäinen väli oli ystävällistä, usein
+sydämmellistä. Venäjän sotamiehellä, kasakallakin, on lämmin, lempeä
+sydän. Jos hän osotti kovuutta, teki hän sen käskystä. Muuten osotti
+hän joka tavalla lempeää myötätuntoa noita masennettuja ja pelästyneitä
+ihmisiä kohtaan, joiden kanssa he tällä vieraalla maan kulmalla
+joutuivat yhteen. Siitä tietää kansa kertoa montakin liikuttavaa
+tapausta. Niinpä nähtiin, kuinka sotamies työmiehelle jakoi parempaa
+ruokaansa ja viinaa, auttoi heitä heidän töissään ja kylässä kohteli
+hellästi vanhoja ihmisiä ja lapsia. Sitävastoin huomattiin, etteivät
+sotamiehet hyvillä silmin katselleet moision käskynhaltijoita, joiden
+ylpeyden ja kovuuden talonpoikia vastaan he kyllä näkivät.
+
+Eräänä päivänä ilmaantui sotaleiriin itse kenraalikuvernööri, ruhtinas
+Suworow, Viron kuvernööri von Grünewaldin seuraamana, joka tapaus
+tuotti leirissä ja koko moisiossa suurta touhua. Itämeren maakuntain
+päällikön nähtävälle tuotiin vangit, joita hän lyhyesti kuulusteli.
+Mutta pian sen jälkeen poistui hän moisiosta.
+
+Sitten alkoi syyllisten rautoihin paneminen. Käsi- ja jalkarautoja oli
+sotaväki kuormittain tuonut mukanaan. Purilaan moision seppä, Mihkel
+Aaver kiinnitti raudat taivasalla. Alasin pystytettiin nurmelle ja
+miesten täytyi vuoron perään pistää jalkansa sepän käteen ja astua
+sitten helisevine rautoineen jälleen toisten joukkoon. -- -- --
+
+Sitten seurasi ero.
+
+Naisia ja lapsia oli joukottain kokoontunut kylään. Olivathan nuo
+kaikki enimmäkseen perheen elättäjiä, jotka siellä pyssyjen välissä
+helistivät rautoja ja joista ei kukaan tiennyt, mihin heitä vietiin
+ja mitä heille oli tehtävä. Tuntien saksojen ankaruuden, luulivat
+talonpojat varmasti, etteivät vangit enää saisi nähdä ketään
+omaisistaan. Kyyneleitä vuodattaen katseltiin heitä viimeisen kerran,
+nyyhkien lausuttiin heille viimeiset jäähyväiset. -- -- --
+
+Haavottuneet vietiin kyytihevosilla, terveet kulkivat sotamiesten
+välissä. Näin alkoi surullinen jono liikkua Purilaan moision pihasta.
+Naiset ja lapset, sisaret, veljet ja vanhemmat -- he juoksivat vielä
+itkien ja huutaen kappaleen tietä rakkaitten jälkeen. Sitten pantiin
+pillit soimaan ja rummut pärisemään. Se hälvensi kaikki muut äänet. Ja
+vihdoin ajettiin kaikki saattajat takaisin. He jäivät kuin lammaslauma
+tielle seisomaan -- liikkumattomana paikoilleen. Siinä katselivat
+vielä, yhä vielä kulkuetta, kunnes viimeisen sotamiehen kirkas
+pyssynpiikki katosi heidän näkyvistään.
+
+
+
+
+27.
+
+JULIETTEN VIIMEINEN PYYNTÖ.
+
+
+Paroni Herbert Heidegg oli varmasti aikonut pitää Juliette Marchandille
+annetun sanansa ja siis ottaa opman Winterin asia ankaran tutkinnon
+alaiseksi. Tietysti ei hän tahtonut sitä tehdä ilman isän tietämättä --
+vanha paroni olisi pannut pahaksi sellaista itsenäisyyttä, joka olisi
+ollut hänen mielipiteitään vastaan. Sentähden hän kertoi isälleen koko
+asian ja pyysi sydämmellisesti hänen apuaan asian selvittämiseksi.
+
+Vanha paroni kuunteli pojan kertomusta kylmänä ja rauhallisena. Hän oli
+vain hieman ihmeissään. Eikä juuri muusta, kuin pojan rauhattomuudesta.
+Paroni ei näyttänyt ymmärtävän tuota rauhattomuutta. Mitä, herran
+tähden, oli väliä; vaikka ei kaikki niin olisi tapahtunut kuin opman
+oli kertonut! Eikös siinä ollut kylliksi, että työmies oli uskaltanut
+kättään nostaa moision isännöitsijää vastaan! Ja eikös se riittänyt,
+että tuollainen hirtehinen oli tytön kosijana. Olivathan he jo siitä
+ansainneet rangaistuksensa. Vaikka nyt opman tytön luo olisikin
+pyrkinyt ja vaikka tyttö kahdeksantoista lyönnin asemasta saikin
+kaksikymmentä viisi -- mitä, taivaan tähden, sillä oli väliä. Siitä nyt
+ei kannattanut suutaankaan kuluttaa!
+
+Mutta Herbert ajatteli asiasta toisin. Hän koetti isälleen selittää
+-- huolimatta tämän kummallisesta naurusta -- että vääryys on aina
+vääryys, tehtäköön se rikasta taikka köyhää, korkeata tai alhaista
+kohtaan. Jos pojan ja tytön kertomukset olivat tosia, niin oli opman
+tehnyt väärän syytöksen ja tyttö oli hänen valheensa tähden saanut
+ansaitsemattoman rangaistuksen. Sentähden tulisi häntä hyvittää ja
+väärä syyttäjä oli otettava tutkinnon alaiseksi! Oli aivan mahdotonta
+jättää asia sillensä.
+
+Vanha Heidegg, pudistaen päätään nuorten intoilemiselle, myöntyi
+kuitenkin vihdoin. Herberthän saattoi vielä kerran vaatia opmannilta
+selitystä, ja ottaa myös tytön ja pojan puheilleen -- hän itse
+ei tahtonut asiaan puuttua. Mutta tuota tutkintoa ja oikeuden
+noudattamista ei pojan kuitenkaan näinä rauhattomina aikoina pitänyt
+toimittaa, vaan joskus vastaisuudessa.
+
+Herbert väitti vastaan, mutta vihdoin täytyi hänen myöntyä. Ja vanhalla
+paronilla oli vielä yksi muistutus. Kuinka aikoi Herbert rangaista
+isännöitsijää, jos hän todellakin olisi hairahtunut.
+
+"Minä vapautan hänet heti toimestaan", vastasi nuori mies.
+
+Vanha herra nosti ristissä olevat kätensä taivasta kohden tuollaisen
+tyhmyyden tähden.
+
+"Mitä!" hän huusi. "Sinä aijot nykyaikana, jolloin uppiniskaiset
+talonpojat tahtovat repiä silmät päästäsi, heidän naurukseen ja
+ilkkumisekseen, erottaa moision isännöitsijän? Jumala antakoon sinulle
+ymmärrystä! Ei moisiossa eikä kylässä saa kellekään ilmaista, että
+opmannille on lausuttu ainoatakaan pahaa sanaa. Kuuletko? Kahden kesken
+voit sanoa, että hän on sika, minun puolestani myöskin suuri sika,
+mutta heti vapauttaa virasta -- älä ole mieletön!"
+
+Tässäkin asiassa myöntyi Herbert vihdoin isän tahtoon.
+
+"Sitten vapautan hänet vuoden perästä", päätti hän.
+
+"Siitäkin varotan minä sinua", vastasi vanha Heidegg. "Winter on
+mies, joka ymmärtää talonpoikia pitää kurissa. Sellaisen apulaisen
+nuori moision isäntä tarvitsee. Onhan sinulla vapaa valta tehdä, mitä
+tahdot, mutta jos panet arvoa minun neuvolleni, niin anna Winterin
+maksaa kymmenen ruplaa sakkoa ja anna se raha lahjan nimellä tytölle
+kipurahaksi. Siten olisi koko tyhjästä asiasta päästy."
+
+Herbert lupasi ajatella isän neuvoa ja jättää tutkinto tuonnemmaksi.
+Raskain mielin hän sen ohella ajatteli Juliettea. Mitä hänelle vastata,
+jos hän asiaa tiedustelee? Nuori paroni raukka oli todellakin vaikeassa
+pulassa. Omasta puolestaan hän olisi tehnyt kaikki, mitä oikeus ja
+kohtuus vaati, vastustamattomine vaatimuksineen tuli väliin isä ja
+tosi elämä. Äkkiä saatiin kaksi kertaa kahdesta viisi, ja oikeutta
+harrastavan sydämmen piti vaijeta. -- -- --
+
+Tuo keskustelu isän kanssa tapahtui pari päivää ennen Mahtran
+kapinaa. Julietten hienotuntoisuus esti häntä mitenkään pakottavasti
+vaikuttamasta paronin päätöksiin ja tekoihin, ja sentähden ei hän
+nytkään ollut kysynyt, mitä paroni Miinan ja Päärnun asian puolesta
+oli toimittanut ja mitä seurauksia siitä oli ollut. Mutta nuori
+paroni kiitti Jumalaa, ettei neiti Marchand ollut utelias. Yöt ja
+päivät hän ajatteli, kuinka pääsisi pulasta. Niin, jos vain isä olisi
+omassa, uudessa moisiossaan, niin hän voisi montakin asiaa korjata.
+Silloin hän, huolimatta talonpoikien rauhattomuuksista, heti ryhtyisi
+kuulusteluun ja rankaisisi syyllistä niinkuin oikeus ja kohtuus vaati.
+Mutta nyt? Talonpoikain rauhattomuudet voisivat vielä kauvan kestää
+-- pitikö hänen siis jättää Juliette kahden vaiheille, kuinka hän oli
+lupauksensa pitänyt?
+
+Mutta kapina tuli ja päästi nuoren paronin pulasta. Isä ja äiti
+pakenivat kaupunkiin. Herbert tunsi ensi kerran olevansa moision
+omistaja. Kun hän parin päivän perästä huomasi, ettei häntä mikään
+suoranainen vaara uhannut rahvaan puolelta, päätti hän heti voimainsa
+mukaan täyttää Juliettelle antama lupauksensa, joka häntä oli
+huolettanut kuin märkä luissa.
+
+Opmannin rankaisemiseksi keksi hän hyvän keinon. Hän aikoi olla häntä
+kohtaan niin kova ja pureva, että Winter, jos hänellä vähänkin oli
+itsetuntoa ja ylpeyttä, itse tahtoisi erota virastaan. Herbert aikoi
+myöskin tytön sovittamiseksi vaatia häneltä paljoa suuremman summan
+kuin isä oli ehdottanut. Silläkin tavalla arveli hän niin loukkaavansa
+opmannia, että hänen ainoana keinonaan olisi virasta eroaminen.
+
+Kyllä paroni Herbertinkin aatelissydämmessä kiehui koston viha
+talonpoikia kohtaan, jotka olivat rohenneet isäntiään vastaan ryhtyä
+veriseen kapinaan ja tähän aikaan ei hän olisi tahtonut ketään heistä
+ruveta puolustamaan, kaikkein vähemmin tuota kapinoitsevaa Uudentuvan
+päivätyöläistä, joka monen muun kanssa jo toista päivää oli ollut
+työstä poissa. Mutta senhän täytyi tapahtua! Hänen piti täyttää
+ritarilupauksensa. Muuten hän ei Juliettea voisi katsoa suoraan
+silmiinkään. Herbert ei voinut toisin tehdä -- tuo nainen vaikutti
+häneen vastustamattomasti.
+
+Nuori Heidegg otti opman Winterin tutkittavakseen kirjoitushuoneeseensa
+kahden kesken. Saadakseen syyllistä tunnustamaan, oli hän tutkinnon
+ja suuttumisen yksityiskohdat jo kaikki edeltäpäin ajatellut. Se
+todellakin hänelle onnistui, vaikka hän kyllä oli tekemisissä kavalan
+ketun kanssa. Hän sai miehen pulaan siten, että hän suoraan, ilman
+mitään johdantoa lateli hänelle asian todellisuuden ja tahtoi siten
+näyttää hänelle tietävänsä kaikki. Samoin kertoi hän opmannille
+kaikki hänen entiset salaiset rikoksensa, joista hänelle vanha
+Tohver oli kertonut. Tuo vaikutti. Winter hämmästyi, ennenkun ehti
+keksiä hätävalhetta. Hän koetti väittää vastaan, mutta se ei hänelle
+onnistunut. Hän itsekin huomasi olevansa pälkäässä. Lopputili tuli
+vielä Miinalle annetuista lyönneistä ja suolavedellä valamisesta.
+
+"Te saitte käskyn annattaa tytölle kahdeksantoista lyöntiä; mutta vahti
+sanoo, että te annatitte melkein toista vertaa enemmän."
+
+"Minä en lukenut lyöntejä."
+
+"Mutta teidän olisi pitänyt ne lukea; se oli teidän velvollisuutenne!"
+tiuskasi nuori paroni. "Ja kuka käski teidän tytön veristä ihoa
+valattaa silakan suolavedellä!"
+
+"Me olemme sen usein ennenkin tehneet."
+
+"Mutta silloin olitte siihen saaneet käskyn!"
+
+"Ei aina. -- -- --"
+
+"Vaiti! Te olette siis valtaanne ennenkin väärin käyttäneet, mutta
+se ei oikeuta teitä aina niin tekemään. Sellaista raakuutta en minä
+moisiossani salli. Minä vaadin, että käskyjäni noudatetaan. Ilman minun
+lupaani, te ette saa mitään tehdä."
+
+"Vanhan paronin aikana oli minulla valta. --"
+
+"Niin, isäni luotti teihin. Mutta minä en teihin luota, sillä huomaan,
+ettei teihin voi luottaa. Minä vaadin, että tytölle, jolle teitte niin
+suurta vääryyttä, maksatte kolmekymmentä ruplaa kipurahaa."
+
+Nyt tapahtuikin se, jota Herbert oli toivonut ja odottanut. Opmannin
+pyöreät, lihavat kasvot kalpenivat vihasta. Häntä toruttiin ja
+nuhdeltiin kuin nuorta poikaa. Ja sen teki tuo nuori mies, joka äsken
+oli tullut koulusta. Ja minkätähden? Uppiniskaisen talonpoikaistytön
+tähden, jolle moision tallissa annettiin vähän opetusta! Ja siitä piti
+hänen vielä maksaakin. Ja ehkäpä häntä pakotettiin tytöltä anteeksikin
+pyytämään. Mitä sanoisivat toiset palvelijat, mitä työläiset, kun sen
+kuulisivat!
+
+"Sitä rahaa minä en maksa", selitti opman värisevin huulin, "ja paroni
+herra voi itselleen tulevaksi kevääksi hankkia uuden opmannin".
+
+"Minä suostun siihen. Kipurahan maksan tytölle omasta taskustani",
+vastasi Herbert kylmästi ja ylpeästi.
+
+Näin päättyi asia. Nuori paroni oli hyvin tyytyväinen tutkimustensa
+seurauksiin. Opmannin syyllisyys oli selvä, hän sai rangaistuksen,
+kun joutui pois hyvästä paikastaan eikä Herbertin tarvinnut kertoa
+isälle, että hän oli antanut Winterin erota. Niin, eikä hänen tarvinnut
+ottaa tyttöä ja poikaa tutkittavaksi nykyisenä "levottomana aikana".
+Kipurahan saattoi hän Miinalle antaa vasta sitten, kun isä ei enää
+olisi moisiossa ja samoin pitää Juliettelle annetun lupauksensa myöskin
+Päärnuun nähden. Olihan mahdollista, että tuosta kankeasta, jäykästä
+pojasta, joka muuten oli ahkera ja rehellinen työläinen, tulisi vielä
+kunnon mies.
+
+Rohkeasti ja avoimin katsein saattoi Herbert nyt esiintyä neiti
+Marchandin seuraan.
+
+Kun hän astui käytävän läpi etsiäkseen kouluneitiä, joka tavallisesti
+siihen aikaan oleskeli puutarhanpuoleisella verannalla tai puutarhassa,
+näki hän palvelustytön, Main punaiseksi itkettynein silmin tulevan
+neiti Marchandin huoneesta.
+
+"Mikä sinulla on?" kysyi hän palvelustytöltä.
+
+"Kyllä kouluneiti puhuu paroni herralle", vastasi Mai peittäen kädellä
+silmiään.
+
+"Onko neiti huoneessaan?"
+
+"On, herra paroni."
+
+Neiti Marchand ilmaantuikin ovelle. Hän näytti levottomalta, mutta
+huomatessaan nuoren paronin kirkastui hänen katseensa.
+
+"Mai ja minä aijoimme juuri tulla teiltä jotakin pyytämään, herra
+paroni", lausui hän vilkkaasti.
+
+"Ja minä etsin teitä, neiti", vastasi Herbert. "Mitä on Maille
+tapahtunut?"
+
+"Hän kertoi minulle asiansa, mutta me emme ymmärrä toistemme kieltä
+niin hyvin, että olisin saanut selvää kaikesta. Niin paljon kuitenkin
+ymmärsin, että Maien veli ja hänen sulhasensa ovat vaarassa, tuo vaara
+näkyy johtuneen Mahtrassa maanantaina tapahtuneista seikoista. Mai
+pyysi juuri minua esittämään hänen veljensä ja sulhasensa asian teille,
+herra paroni. Jos sallitte, niin hän voi nyt heti puhua teille asiansa."
+
+"Mielelläni, neiti. Saammeko tulla teidän huoneeseenne? Kiitoksia
+paljon! Mai, tule tänne ja kerro, mitä sinun veljellesi jälleen on
+tapahtunut!"
+
+He astuivat kaikki opettajaneidin hauskaan huoneeseen, jossa Herbert
+kunnioittavasti katseli ympärilleen, ennenkun Julietten pyynnöstä
+istuutui sohvaan. Mai kuivasi esiliinan nurkalla silmiään ja koetti
+voittaa nyyhkytyksensä.
+
+"Saanko, paroni herra, kutsua Miinankin tänne. Hän on minun
+huoneessani. Hän ehkä osaa paremmin kuin minä pyytää paroni herraa."
+
+"Kenen Miinan?" kysyi Herbert.
+
+"Ristmäen Miinan -- opmannin entisen palvelustytön, hän on minun
+veljeni morsian."
+
+"Ja sinun sulhasesi on?"
+
+"Uudentuvan Jyri."
+
+"Mene sitten ja tuo Miina tänne!"
+
+Pian toi Mai tytön, jonka tähden paroni vähää ennen oli rangaissut
+opmannia. Uteliaana silmäili Herbert tulijaa. Miinan kaunis, raitis
+ulkomuoto, terävät, avonaiset silmät ja kohtelias olento miellyttivät
+häntä. Jos ei hän jo olisi tiennyt, että Winterin syytökset tuota
+tyttöä vastaan olivat väärät, niin olisi hän nyt nähdessään Miinan
+kunnialliset, luottamusta herättävät kasvot, voinut sen uskoa.
+
+Paroni antoi Miinan puhua.
+
+Päärn ja Jyri olivat maanantaina käyneet Mahtran sodassa niinkuin
+kaikki toisetkin. Nyt oli pelättävä, että heidät siitä syystä otetaan
+tutkittavaksi ja Jumala tietää minkälaisen rangaistuksen alaiseksi
+tuomitaan. Kaikki kansa oli metsässä piilossa, sillä puhutaan, että
+sotaväki tulee ja polttaa kylän ja ampuu kaikki miehet. Peläten, että
+häntä täällä kiinni otetaan ei Päärnkään tänään ollut työhön tullut.
+Sentähden oli Miina tullut moisioon rukoilemaan nuorta, hyväsydämmistä
+paronia, ettei Päärnua ja Jyriä otettaisi kiinni, eikä annettaisi
+rangaistuksen alaiseksi.
+
+Paroni kysyi, mitä molemmat miehet olivat sodassa tehneet -- olivatko
+he siellä olleet vain uteliaisuudesta, vai pahaa tekemässä.
+
+"Olivathan he myös toisten joukossa", selitti Miina, jonka kasvoille
+nousi polttava puna, "mutta ei kumpainenkaan ole ketään surmannut,
+eivätkä vierasta tavaraa tuoneet kotiin."
+
+"Mutta minkätähden he sinne sitten ensinkään menivät?"
+
+"Siinähän he juuri tekivätkin väärin, herra paroni", vastasi Miina
+surullisesti. "He tahtoivat Mahtran miehiä puolustaa pieksemistä
+vastaan; nämähän kutsuivat heitä apuun. Eivätkä he sotaan olisi
+menneetkään, kun olisivat olleet selvin päin. Mutta he olivat jo ennen
+sinne menoaan matkalla juoneet, ja molemmat olivat ihan juovuksissa,
+kun minä heitä pois kutsuin."
+
+"Mitä?" huusi paroni Herbert. "Sinä kävit heitä Mahtrasta hakemassa?"
+
+"Niin, herra paroni. Minä näin, kun Päärn illalla sotaan läksi, ja
+juoksin hänen perässään pitkin yötä. Sydämmeni oli haleta pelosta.
+Eihän sellaisesta asiasta voinut hyvää seurata. Löysin sitten Päärnun
+ja Jyrin moisiosta ja toin heidät kotiin."
+
+"Sinä olet reipas tyttö, Miina", virkkoi nuori paroni, "ja sinä olit
+ymmärtäväinen, kun toit miehet Mahtrasta pois. Mutta jos Päärn ja Jyri
+Mahtrassa olivat vain katsojain joukossa eivätkä tehneet muuta pahaa,
+niin eihän heillä ole mitään pelättävää. Voi kyllä tapahtua, että
+heidät otetaan kiinni toisten kanssa, mutta jos he ovat syyttömiä, niin
+lasketaan he pian taas irti."
+
+Miina katseli epäilevänä maahan. Hänen rintansa nousi ja laski kuin
+äkkinäisestä sisällisestä taistelusta, ja samallaista taistelua ilmaisi
+hänen vakava, miettivä muotonsa. Hetken vaijettuaan kohotti hän
+tutkivat, tarkat katseensa nuoreen paroniin ikäänkuin olisi tahtonut
+tietää, oliko tuohon mieheen luottamista ja uskaltaisiko sitä. Äkkiä
+vilkasi hän myös paronin lähellä seisovaan kouluneitiin, ja kun tämä
+kehottavasti nyökäytti päätään, rohkasi tyttö mielensä ja virkkoi
+käyden kalman kalpeaksi.
+
+"Päärnun kädet ovat haavotetut. Kun se huomataan, niin ei häntä enää
+lasketa vapaaksi."
+
+"Haavat käsissä? Kuinka hän ne sai?"
+
+Jälleen epäili tyttö, jälleen kiinnitti hän katseensa Herbertiin kuin
+olisi tahtonut silmäillä hänen sydämmensä pohjaan. Sitten hän vastasi
+hiljaisella, soinnuttomalla äänellä:
+
+"Päärn on tarttunut sotamiehen pyssyn piikkiin. Mutta sotamies on
+kiskassut niin äkkiä pyssynsä pois, että piikki on haavottanut Päärnun
+kourat verisiksi."
+
+Nuoren paronin katse synkistyi.
+
+"Sittenhän sinunkin sulhasesi oli sotimassa ja vielä sangen tuimasti",
+lausui hän kylmällä, ankaralla äänellä. "Niin, niin, eihän hänen
+kaltaisestaan saata muuta ajatellakaan? Siinä, jossa tapellaan ja
+riidellään, siinähän on tuo mies aina ensimmäisenä joukossa. -- -- --
+Asiain näin ollen en voi minä hänen puolestaan mitään tehdä. Syyllistä
+en voi vapauttaa rangaistuksesta." -- -- --
+
+Kuullessaan paronin ankaran vastauksen, rupesi tytön koko ruumis
+vapisemaan. Hän varmaankin katui, että itse oli ilmoittanut
+salaisuuden. Miina oli nimittäin tarkemmin asiaa punnittuaan tullut
+siihen päätökseen, ettei keksimänsä valhe päitsistä olisi auttanut
+Päärnun käsien haavottumisen salaamiseksi. Sillä olihan ollut kyllin
+näkijöitä ja saattoihan myös olla ilmiantajia, jotka oikeudessa
+voisivat todistaa Päärnua vastaan. Perinpohjin asiaa punnittuaan
+oli siis tyttö huomannut, että Päärnun ja Jyrin vapauttaminen oli
+mahdollista ainoastaan vaikuttavien henkilöiden välityksellä, ja
+tällaisena henkilönä hän tietysti piti herraansa. Hän tiesi, että nuori
+paroni, jota kiitettiin hyväksi saksaksi, onneksi oli yksin kotona ja
+hän tiesi myös, kenen välityksellä olisi paras päästä hänen puheilleen.
+Jos joku mies saattoi vapauttaa, oli se nuori paroni ja hän taas
+taipuisi sen tekemään vain lempeän opettajaneidin välityksellä.
+
+"Päärn ja Jyri olivat juovuksissa, muutoin eivät he olisi sotamiehiin
+koskeneet", vastasi Miina vavisten. "Mutta he eivät ole ketään
+surmanneet, eivätkä ole saalista tuoneet mukanaan."
+
+"Voi niin olla, mutta he ovat taistelleet sotamiesten kanssa ja se
+on suuri rikos. Mutta kuinka niin rikollisia voisin vapauttaa? Siitä
+saisin itse oikeudessa rangaistuksen. Toinen asia olisi, jos Päärn
+ja Jyri eivät olisi tehneet muuta kuin olleet sotaa katsomassa.
+Silloin voisin antaa anteeksi sen, ettei Jyri tullut lantaa ajamaan ja
+että työläinen jäi pois päivätyöstä, eikä oikeuskaan heitä pelkästä
+katselemisesta tuomitsisi. Mutta, joka on pahaa tehnyt, hänen tulee
+saada pahantekijän palkka -- sitä en minä voi auttaa."
+
+Ja nuori paroni nousi ylös sohvalta, kääntyi selin molempiin tyttöihin
+ja jäi äänettömänä ja suuttuneena katsomaan akkunasta ulos. Mai ja
+Miina panivat päänsä yhteen, katselivat toisiaan ja molempien silmistä
+valuivat kyyneleet.
+
+Neiti Marchand seisoi kuin tulisilla hiilillä. Hän toivoi kaikesta
+sydämmestään, että onnettomien rukoukset olisivat tulleet täytetyiksi.
+Hän alkoi jo sitä toivoakin, kun näki, minkälaisella osaaottavalla
+katseella paroni silmäili Miinaa, mutta nyt hän huomasi, että asia
+oli saanut huonon käänteen, sillä Herbert Heideggin kasvot osottivat
+peittämätöntä vihaa ja kylmyyttä. Mitä oli tapahtunut? Juliette ei
+ollut ymmärtänyt Miinan ja paronin keskustelua.
+
+"Uskallanko kysyä, mikä teidän mieltänne pahottaa, herra paroni?"
+lausui Juliette hiljaisella äänellään.
+
+"Miksi ette", vastasi paroni. "Tyttö ilmottaa minulle, että miehet ovat
+olleet mukana kapinassa, ovat taistelleet sotaväkeä vastaan. Toinen
+heistä on sen lisäksi haavottunut. Näin ollen on minun mahdoton tehdä
+mitään heidän vapauttamisekseen. He ovat kapinoitsijoita."
+
+"Mutta, jos he olisivat syyttömiä, niin eihän silloin tarvittaisikaan
+avunpyyntöjä, herra paroni! Eihän heillä silloin olisikaan mitään
+vaaraa pelättävänä. Mutta, kun he ovat syyllisiä -- niin sentähden
+juuri rukoillaan teidän armoanne ja apuanne".
+
+"Mutta näin ollen en voi antaa sitä armoa ja apua", vastasi Herbert
+tuimemmasti kuin Juliette olisi voinut odottaa. "Se olisi minun
+puolelta lain rikkomista. Minä en voi estää oikeutta täyttämästä
+tehtäväänsä. Silloinhan rupeisin julkisten pahantekijäin puolustajaksi,
+koettaisin anteeksiantaa sitä, joka sotii yleistä järjestystä ja hyviä
+tapoja vastaan. Minä hyväksyisin väkivaltaa, polttamista, ryöstöä ja
+murhaa!"
+
+Julietten kielellä pyöri jotakin, jota hän kuitenkaan ei tahtonut tällä
+hetkellä ilmaista, koska pelkäsi vielä enemmän sillä suututtavansa
+paronia. Hänen olisi tehnyt mieli kysyä, eivätkö ne, jotka nyt
+talonpoikia tuomitsivat 'pahanilkisestä väkivallasta', itse olleet
+siihen syypäitä. Eivätkö he itse väkivallalla olleet antaneet aihetta
+siihen. Eikö heillä sittenkin ollut apukeinoja ja voimaa suojella
+talonpoikia ja itseään raakamaiselta kapinalta.
+
+"Ettekö luule, herra paroni, että talonpojat nyt, kun ovat selvempänä
+miettineet asiaa, kaikesta sydämmestään katuneet tekojaan?" vastasi
+Juliette Marchand lempeästi ja sovinnollisesti. "Noista molemmista
+miehistä saattaa varmasti sitä ajatella, eiväthän he muutoin olisi
+tänne lähettäneet sanansaattajia teiltä armoa rukoilemaan. Sentähden
+olisikin moision isäntä tehnyt suuren ja arvokkaan asian, jos hän ei
+työntäisi takaisin armonpyytäjiä."
+
+"Mutta eihän minulla ole oikeutta armon antamiseen, neiti Marchand",
+huudahti Herbert. "Eihän tuo kapina ollut minua vastaan. Minua vastaan
+tehdyn pahan voisin antaa anteeksi, toisia vastaan tehtyä väkivaltaa en
+voi antaa anteeksi".
+
+"Te olette oikeassa, herra paroni. Mutta ajatelkaa, että niitä on
+kyllin, jotka väkivallan tähden saavat kärsiä rangaistuksen. Eihän
+tehty rikos jää rankaisematta ja pahan rankaiseminen on tullut
+varotukseksi, jota sillä on tarkotettukin. Jos syyllisiä on kaksi
+enemmän tai vähemmän, se ei todellakaan merkitse mitään. Mutta noille
+kahdelle tekisitte te hyvän työn, jota he eivät ikänään unhottaisi --
+te tekisitte heistä kiitollisia ihmisiä ja kuuliaita talonpoikia koko
+elinkaudeksi."
+
+"Minä en voi", päätti Herbert lyhyesti ja kärsimättömästi.
+
+"Ettekö ajattele sitäkään, että teillä on kunniavelka suoritettavana
+tuolle tytölle ja hänen sulhaselleen?"
+
+"Sepä on jo suoritettu."
+
+"Jo suoritettu."
+
+"Niin. Isännöitsijä Winter syyllisenä menettää paikkansa ja tyttö, joka
+kärsi syyttömästi rangaistuksen, saa minulta kipurahan."
+
+"Entäs mies, joka siitä, että hän morsiantaan suojeli raa'alta
+väkivallalta, sai kahdeksankymmentä kepinlyöntiä?"
+
+Nuoren moision isännän kasvoille nousi tumma puna.
+
+"Eikös siinä ole kyllä, että hänen vastustajansa menettää hyvän
+paikan?" kysyi hän epävarmasti. "Onhan hänkin syyllinen, kun käytti
+esimiestään vastaan väkivaltaa."
+
+"Jos teillä, herra paroni, olisi ollut morsian suojeltavana
+esimiehiänne vastaan?..."
+
+"Niin olisin tehnyt samoin kuin tuo työmies, mutta laki olisi minua
+samoin rangaissut."
+
+"Ei niin ankarasti. Syy, minkätähden te käytitte väkivaltaa, olisi
+paljon huojentanut teidän rangaistustanne."
+
+"Minä tahdon sitten työläisellekin maksaa kipurahat."
+
+Molemmat itkevät tytöt olivat pelon ja toivon välillä kuunnelleet
+opettajaneidin ja herran väittelyä, jonka sisällyksen he aavistivat.
+Mutta, kun paroni yhä vain kovan näköisenä kääntyi akkunan luota,
+rupesi sisäneitsyt Mai nöyrällä ja pelokkaalla äänellä puhumaan. Hän
+selitti kaikki, mitä ikinä hän molempien miesten hyväksi saattoi
+keksiä; hän muistutti paronia, kuinka kelpo, raitis ja säännöllinen
+mies Jyri oli ollut; hän huomautti, kuinka hän itse, tuon miehen
+morsian, monta vuotta oli saksoja kunniallisesti ja uskollisesti
+palvellut, ja koetti puhua hyvää Päärnun ja Miinankin puolesta.
+
+"Jyrillä ja Päärnulla on molemmilla kotona vanhat äidit, joiden ainoat
+elättäjät he ovat", huudahti hän vihdoin ristissä käsin ja kuumat
+kyyneleet vieryivät pitkin poskia. "Ehkä heltyy herra paronin mieli
+näiden köyhäin raukkainkin tähden. Mitä saavat kärsiä, kun poikansa
+pannaan rautoihin ja Jumala tietää, mihin heidät elinkaudeksi viedään!
+Onkos herra paronin sitten niin vaikea antaa takaisin kahdelle vanhalle
+äidille heidän poikansa?"
+
+Paroni Heidegg katseli molempain tyttöjen liikuttavaa itkemistä,
+olematta erittäin myötätuntoisen näköinen. Hänen mielensä moision
+isäntänä oli nähtävästi kovin kiihtynyt kapinoitsijain tähden. Mutta
+äkkiä muuttui hänen muotonsa, Herbert oli sattumalta silmäillyt
+Juliettea. Värinä tuntui hänen jäsenissään.
+
+"Te itkette, Juliette?"
+
+Hellä, värisevä, melkeinpä rukoileva oli hänen äänensä lausuessaan
+nämät sanat. Äkkiä, kuin apua tarjoten, astui hän pari askelta lähemmä
+neitoa.
+
+"Niin, minä itken", vastasi Juliette. "Minä itken sentähden, että nämä
+molemmat itkevät, ja minä itken samasta syystä kuin hekin. Mai puhui,
+ellen erehdy, molempien miesten äideistä. Minä tunnen nuo vanhukset,
+sillä kävin syksyllä heidän hökkeleissään. Heidän muotonsa muistuivat
+nyt mieleeni -- nuo lakastuneet, keltaiset, mullankarvaiset, vaivan
+ja murheen murtamat kasvot. Noiden vanhuksien ainoana lohdutuksena,
+ainoana elämän ilona on heidän lapsensa, heidän reippaat poikansa.
+Onko teillä, herra paroni, sydäntä jättää noita raukkoja ilman ainoata
+maallista turvaa? Onko teillä sydäntä kuvailla, kuinka nuo kurjat
+näkevät poikansa sotamiesten keskellä, pyssyjen välissä, kalisevissa
+kahleissa, kuinka heitä rosvoina ja murhapolttajina näin kuletetaan
+vankitorniin. Jos teillä on siihen sydäntä, niin teillä ei ole
+inhimillisiä tunteita ja silloin teidän ei mielestänne sovi antaa
+apuanne, johon teillä muuten kyllä olisi valtaa. Minulla ei ole siihen
+sydäntä ja sentähden itken."
+
+Hän katseli suurilla, syvillä silmillään suoraan nuoreen mieheen ja
+hänen näin katseltuaan vierivät suuret, raskaat, kiiltävät kyyneleet
+hänen marmorin valkealle poskelleen. Akkunasta lankesi kultainen
+auringon loiste hänen hienolle, sirolle, kumartuneelle vartalolleen ja
+pani hänen sysimustan päänsä ihmeellisesti sinertämään.
+
+Herbert katseli häntä pitkään ja äänettömänä. Tuossa ihmettelevässä,
+ihastuneessa katseessa oli jo horjumista, myöntymistä. Neito huomasi
+sen ja koetti käyttää hyväksi tätä onnellista hetkeä.
+
+"Älkää kieltäkö apuanne noilta kurjilta -- tämä on minun viimeinen
+pyyntöni teille, Herbert", kuiskaili hän sydämmellisesti. "Minä eroan
+pian teidän talostanne. Minä tahtoisin saada täältä muiston, joka olisi
+kallis. Tahtoisin puhtaana ja kirkkaana saada mukaani muiston teistä,
+että kaukana maailmassa kulkiessani edelleenkin voisin ilolla ja
+ylpeydellä tuon muiston säilyttää. Lahjoittakaa minulle itsestänne tämä
+muisto. Herbert! Te teette siten minut onnelliseksi. Ja jos se tuntuu
+teistä vaikealta -- ajatelkaa, minä en pyydä teiltä enää milloinkaan
+mitään, en milloinkaan!" Vielä loi nuori paroni silmäyksen pyytäjään,
+pitkän, lämpimän, aran silmäyksen, sitten hän kääntyi ja lausui
+Miinalle ja Maille:
+
+"Minä tahdon auttaa teidän sulhasianne!" Tytöt katselivat toisiaan
+ikäänkuin epätietoisina, mitä nyt oli tehtävä. He aikoivat nähtävästi
+ilosta ja kiitollisuudesta laskeutua paronin eteen polvilleen. Vihdoin
+juoksivat molemmat Herbertin luo, tarttuivat hänen käsiinsä ja
+suutelivat väkisin niitä -- -- --
+
+Opettajaneitikin kiiruhti kiittämään paronia. Mutta tuskin oli hän
+pistänyt valkean kätensä hänen kouraansa, kun ulkoa kuului jotakin,
+joka veti kaikkein huomion akkunaan päin. Moision pihasta kaikui
+rumpujen pärinä ja kun katsottiin ulos, nähtiin joukko sotamiehiä
+kiväärit olalla, kahden ratsu-upseerin johtamina portista sisään
+marssivan.
+
+Miinan ja Maien poskilta oli joka veripisara kadonnut. Kädet ristissä,
+katseet tuskaa täynnä, katselivat he paronin ja kouluneidin selän takaa
+ulos akkunasta.
+
+"Mitä nyt tehdä, paroni herra, mitä nyt tehdä?" kuiskaili Mai väristen.
+
+Nuori herra kääntyi rauhallisena tyttöjen puoleen.
+
+"Älkää te pelätkö -- ilman minun luvattani eivät sotamiehet tee
+kenellekään pahaa", hän lausui. "Sinä, Miina, mene heti kylään ja käske
+Päärnun ja Jyrin tulla moisioon. Tiedäthän, missä he piileskelevät."
+
+"Tiedän, paroni herra."
+
+"Tulkoot he heti, mutta ei jalan, vaan hevosella ja vankkureilla.
+Ottakoot myös kirveet, sahat ja muut kirvesmiesten aseet mukaansa ja
+pariksi, kolmeksi päivää itselleen ja hevosille eväät. Ymmärrätkö?"
+
+"Mutta sotamiehet, paroni herra."
+
+"He tulkoot rohkeasti, sotamiehet eivät tee heille mitään! Mene, älä
+menetä aikaa!"
+
+Ulkona oli sotajoukko jäänyt seisomaan moision pihaan ja ottanut pyssyt
+olalta. Upseerit hyppäsivät hikisten hevosten selästä ja lähestyivät
+moision päärakennuksen rappusia. Nuori paroni kiirehti huoneesta
+ystävällisesti heitä vastaan. -- -- --
+
+Heideggin moisiossa ja läheisessä kyläkunnassa alkoi nyt sama elämä
+kuin näinä päivinä melkein koko pitäjässä. Sotamiehet sijoittuivat
+moisioon sitä suojellakseen, siellä heitä syötettiin ja juotettiin ja
+sitten mentiin kylään kapinaan osallisia talonpoikia etsimään.
+
+Joukko oli juuri puolisella ja upseereille valmistettiin myös jo
+herrasväen ruokahuoneessa päivällispöytää, kun Uudentuvan perheenmies
+päivätyöläisineen ehti moisioon. Nuori paroni otti heidät puheilleen
+kirjoitushuoneeseen.
+
+Molemmat miehet olivat totiset ja kalpeat. Heidän katseensa ilmaisi
+salaista pelkoa ja epäluuloa. He eivät varmaankaan voineet olla
+ajattelematta, että heitä kavalasti tahdotaan saada ansaan. Voisiko
+talonpoika toivoa moision isännältä mitään hyvää, etenkin se, joka
+heitä vastaan oli rikkonut!
+
+"Eikö teidän kotonanne ole mitään varastettua tavaraa?" kysyi nuori
+paroni ensimmäiseksi. Miehet kielsivät.
+
+"Eikö siellä ole pienintäkään tavaraa Mahtrasta?"
+
+"Ei kynnen vertaa!" vakuuttivat molemmat.
+
+"Näytä kätesi tänne, Päärn!"
+
+Työmies, joka oli pitänyt kätensä selän takana, astui jättiläisen
+kokoisena paronin eteen ja ojensi kätensä. Miinalta hän jo oli kuullut,
+että paroni tiesi hänen haavoistaan. Herbert silmäili miehen suuria
+karhunkämmeniä ja huomasi, että sysimusta rupi peitti niiden pinnan.
+
+"Työtä et sinä näillä käsillä voi vielä tehdä?"
+
+"Voin kyllä! Ei haittaa mitään."
+
+"Hoida niitä vielä pari päivää, äläkä virka kellekään, mikä niitä
+vaivaa. -- -- Sinä, Jyri, olet terve?"
+
+"Olen, paroni herra."
+
+"Osaatteko tehdä vähän puutyötä?"
+
+"Osaamme kyllä."
+
+Herbert otti kirjoituspöydältä suurella sinetillä lukitun kirjeen,
+ojensi sen Jyrille ja sanoi:
+
+"Te molemmat lähdette vanhan paronin uuteen moisioon. Kirjeen
+annatte siellä opmannille. Itse jäätte sinne siksi aikaa, kun teitä
+jälleen kutsutaan kotiin. Siellä rakennetaan uutta moision kartanoa.
+On kelvollisista työmiehistä puute. Opman panee teidät siellä
+rakennustöihin. Olkaa ahkerat ja tottelevaiset! Ja nyt menkää!"
+
+"Entäs sotamiehet tiellä --?" alkoi Jyri sopertaen.
+
+"Eivät he teihin koske! Mutta näyttäkää upseereille tuota kirjettä,
+jossa on minun sinettini, ja teidät lasketaan joka paikassa menemään."
+
+Miehet aikoivat jotakin lausua herralle kiitokseksi, sillä he
+ymmärsivät hänen toimensa, mutta paroni sanoin ja käsin viittasi heitä
+lähtemään.
+
+Jyri ja Päärn olivat vapaat.
+
+Paroni Heidegg olisi kyllä voinut heidät vapauttaa lähettämällä heidät
+tutkinnon ajaksi muualle. Mutta hän varmaankin ei tahtonut hyvätekoaan
+ilmaista toisille moision isännille, jotka siitä olisivat oikeusherrain
+kautta saaneet tietää; sentähden ei hän sallinut miehiä kiinnikään
+ottaa eikä tuoda heitä tutkittaviksi.
+
+Yleensä ei Heideggin moision alueesta löydetty suurempia rikollisia.
+Seivästaisteluun olivat Päärn ja Jyri melkein yksin ottaneet osaa,
+eikä moision ryöstämiseen juuri kukaan ollut sanottavasti syyllinen.
+Pientä sotasaalista oli kyllä monikin tuonut muassaan, mutta Jyrin
+ja Päärnun neuvosta toimitettiin jo seuraavana yönä kaikki niin
+huolellisesti pois, tai kokonaan hävitettiin, ettei taloista löytynyt
+mitään vierasta tavaraa. Suurin osa Heideggin moision alustalaisia oli
+sodassa ollut vain katsojina, jotka joiltakuilta olivat saaneet ryypätä
+hiukan Mahtran viinaa. Vangiksi otettujen luku oli siis ylipäätään
+pieni ja nekin pääsivät kuulustelusta ehjin nahoin vapaiksi. Oikeiksi
+syyllisiksi olisivat vain Päärn ja Jyri voineet joutua. Mutta he olivat
+toisia Purilaassa tutkittaessa jo aikoja paronin toimesta päässeet
+turvapaikkaan.
+
+
+
+
+28.
+
+ERO.
+
+
+Eräänä päivänä näiden tapausten jälkeen tuli kouluherra, Gottlieb
+Lustig, Tallinnasta kotiin ja toi mukanaan kaksi kirjettä paroni
+Heideggiltä: toisen Herbertille, toisen neiti Marchandille. Pojalleen
+ilmoitti vanha paroni, että hän oli päättänyt perheineen jäädä
+kaupunkiin, kunnes rakennus uudessa moisiossa oli valmistunut.
+Juliettelle ilmoitettiin, ettei hänen eroonsa ollut estettä, sillä
+lapsille ei nyt enää sinä lukukautena annettaisi opetusta. Neidin
+palkan maksaminen oli annettu nuoren paronin toimeksi.
+
+Näin oli Julietten ero tullut pari viikkoa aikaisemmin, kun hän oli
+ajatellut.
+
+Hän ei ollut siitä onneton, saisihan hän lähteä rakkaaseen
+kotimaahansa, armaiden omaistensa luo. Toisin vaikutti tuo määräys
+paroni Herbertiin. Kyllähän Julietten eron hetki oli alituisesti
+ollut uhkaavana hänen mielessään, mutta sittenkin loukkasi häntä tuo
+kiirehtiminen niin kovin, että hän ensimmäisinä päivinä oikein tunsi
+vihaa vanhempiaan kohtaan.
+
+Viha muuttui vihdoin pahaksi tunteeksi, jota sai kokea jokainen, jolla
+oli jotain tekemistä nuoren paronin kanssa ja tuota tuulta ei voinut
+parantaa se, että Juliette iloitsi lähdöstään. -- --
+
+Herbertin rintaa ahdisti ja poltti kivun tunne. Hänestä oli vahinko
+erota tuosta tytöstä, sanomaton vahinko. Monta kertaa päivässä hän
+päätti vielä kerran kolkuttaa hänen sydämmelleen, liikuttavasti
+ilmaista hänelle sydämmensä tuskan. Mutta neidon olennossa oli jotakin,
+joka yhä uudestaan pani esteen tunteiden purkauksille, ja sitten esti
+häntä myös ylpeys, jota uudet rukkaset kovin olisivat loukanneet.
+Vihdoin täytyi hänen myös ajatella niitä suuria esteitä, joita vielä
+muuten oli hänen ja tuon neidon välillä.
+
+Julietten täytyi tunnustaa itsekseen, ettei hänen povessaan enää ollut
+minkäänlaista taistelua, ei ikävän eikä surun tunnetta. Hän oli tullut
+siihen varmaan, selvään vakaumukseen, ettei hänen ja tuon miehen
+välillä löytynyt niin kiinteitä yhtymäkohtia, että hän koko elämänsä
+olisi uskaltanut hänelle antaa. Ystävänä, hyvänä, hauskana ystävänä
+olisi hän voinut pitää Herbertiä, ei muuna. Mistä ja kuinka tuo
+vakaumus oli syntynyt? Varmasti ei hän sitä itsekään tiennyt, tunteiden
+maailmahan on niin läpinäkymätön ja hieno. Niin paljon Juliette vain
+tiesi, että nuoren paronin horjuva luonne, hänen heikko tahtonsa, joka
+salli voimakkaiden vaikutteiden kukistaa itsensä maahan, ei Juliettea
+miellyttänyt. Mitä kaikkea oli Herbert aikonut ja mitä todellisuudessa
+tehnyt. Hänen aikeensa ja mielipiteensä, vaikka eivät kaikki olleetkaan
+omintakeisia, tuntuivat hyviltä, eikä häneltä puuttunut todellista
+tahtoa ja innostusta niiden toteuttamiseen. Mutta tuskin puhalsi joku
+kovempi tuuli häntä vastaan, niin oli kaikki horjumassa ja häviämässä,
+jollei ensimmäinen innostus jo itsestään ollut haihtunut.
+
+Eihän Juliette vaatinut mieheltä, joka elävämmin olisi saanut
+hänen sydämmensä sykkimään, mitään erinomaisia tekoja; eihän hänen
+miesihanteensa ollut mikään sankari, joka omisti kaikellaisia
+esimerkiksi kelpaavia avuja, tai jonka olentoa kunnianloiste ja
+runollisuus ympäröivät. Mutta hänen sydäntänsä ei myöskään voinut
+lämmittää mies, joka suuria ja kauniita aikeita vain mielessään kuvaili
+ja noissa mielikuvissa löysi enemmän tyydytystä, kuin aikeittensa
+toteuttamisen kokeissa. Juliette luuli varmasti, ettei Herbert saisi
+mitään aikaan noista kauniista uudistuksista talonpoikain hyväksi,
+joista hän talvella oli innostuneena haaveillut. Ja nyt ei hänellä
+enää olisi ketään, joka häntä ohjaisi ja innostaisi, nyt hän jälleen
+joutuisi oman seurapiirinsä mielivaltaisen vaikutuksen alle.
+
+Juliettea ei myöskään miellyttänyt tuo piintynyt, itsetietoinen
+sääty-ylpeys, joka vastustamattomalla voimalla yhä uudestaan ilmeni
+kaikissa nuoren miehen mielipiteissä ja töissä. Hänen kokeensa
+taistella sitä vastaan jäi vain kokeeksi. Ja jos joku niistä
+onnistuikin, niin oli se tapahtunut vain satunnaisten vaikutteiden
+ja tapausten johdosta, eikä Herbertin itsensä vakaumuksen pohjalla
+syntyneestä tahdosta.
+
+Viimeisinä päivinä tapahtui sitten vielä jotakin, joka Juliettea ei
+miellyttänyt, joka häntä kohtasi kuin jääkylmä, kolkko pohjatuuli.
+
+Juliette oli puistossa viimeisen kerran katselemassa moniaita paikkoja,
+jotka hänelle erittäinkin tänä keväänä olivat käyneet rakkaiksi.
+Lähestyen puistosta moision ulkohuoneita sai hän tahtomattaan nähdä
+pienen kohtauksen, joka karjapihassa, jossa juuri ajettiin lantaa,
+tapahtui nuoren paronin ja erään vanhanpuoleisen päivätyöläisnaisen
+välillä.
+
+Nainen näytti tehneen jotakin pahaa. Paroni riiteli kovalla äänellä
+hänen kanssaan. Silloin -- Juliette ei tahtonut uskoa silmiään --
+nousee äkkiä Herbertin käsi ja lankeaa pari kertaa vasten naisen
+kasvoja. -- -- --
+
+Juliette ei tiedä, mitä pahaa nainen on tehnyt; sen hän vain huomaa,
+että tämä oli saanut lyönnit vastaan sanomisesta. Mutta olkoon hänen
+syynsä kuinka suuri hyvänsä -- ajatteli Juliette vihasta väristen --
+voiko sitten mies, sivistynyt mies niin vähän itseään hillitä, että
+hän ihmistä, että _naista_ rupeaa lyömään. Tuo työ ei sovi Julietten
+ajatus- ja tunnepiiriin. Vanhan Heideggin tekona se vielä olisi ollut
+ymmärrettävä -- olihan se mies ikänsä tottunut nyrkin ja kepin avulla
+hallitsemaan. Mutta hän, Herbert Heidegg -- oi, oi!
+
+Neito painoi kättään sydäntään vastaan, sillä siellä tuntui viiltävä,
+polttava tuska. Hän kiiruhti puoleksi juosten puistoon takaisin,
+mennäkseen sisälle toista tietä. -- -- --
+
+Tästä huolimatta ei Juliette epäillyt, että nuorella paronilla oli
+hyvä ja oikeutta rakastava sydän; olihan hän siitä antanut varmoja
+todistuksia. Mutta Herbert oli ruumiiltaan ja sielultaan, ajatuksiltaan
+ja mieleltään tämän maan moision herra -- hän oli sitä tahtomattaan,
+vasten parempaa tietoaan. Umpimähkään hän seurasi juurtuneita,
+polveutuneita tapoja, kun hän kohteli alustalaisiaan niinkuin yleensä
+täällä tehtiin. Hänellä saattoi olla harras halu muuttaa noita oloja.
+Mutta halusta tekoihin on suuri askele. Suuttumuksen hetkinä, kun
+viha hämmentää ymmärrystä, oli hänkin, tuo hyvä ja oikeamielinen
+mies Itämeren maakuntain keppiherra, ja hän oli sellainen, sillä
+samanlaisiahan olivat kaikki toisetkin. Kuka saattoi vapautua omasta
+luonnostaan.
+
+Ehkä olisi neiti Marchand hiukan lempeämmin tuominnut nuoren paronin
+tekoa, jos hän tarkemmin olisi tuntenut hänen nykyistä tuskaansa.
+Herbert ei ollut vanhemmille vihainen ainoastaan neiti Marchandin
+äkkinäisen eron tähden -- vaan hän tunsi heitä vastaan sydämmensä
+pohjasta katkeruutta siitäkin syystä, että tuo ero heidän tähtensä oli
+tullut välttämättömäksi, että he niin järkähtämättä olivat vastustaneet
+pojan rakkautta neitoon. Tuo sieluntuska vanhempain väkivaltaisuudesta
+teki hänet vihaiseksi ja sitä vihaa sai hänen ympäristönsä tuntea.
+
+Eropäivän aattona koetti hän viimeisen kerran lähestyä neitoa. Mutta
+tuskin oli hän lausunut jonkun sanan, joka viittasi hänen tunteisiinsa,
+kun Juliette Marchand alkoi pudistaa päätään. Hän pudisti sitä niin
+varmasti ja torjuvasti ja hänen lempeistä, ystävällisistä silmistään
+loisti niin selvä vastaus, että Herbertistä tuntui kuin olisi kylmä
+pohjatuuli koskenut hänen poskeansa ja sanat jäivät lausumatta. -- --
+
+Ja sitten läheni eron hetki.
+
+Mai asetti neidin viimeiset tavarat matkalaukkuun ja jokaiselle
+esineelle, jota hän liikutti, vierähti kyynel. Kyllä tuntui ikävältä ja
+raskaalta saattaa pois niin hyvää saksaa! Ja sitten tuli vielä kylästä
+Miina, joka oli kuullut lempeän neidin lähdöstä, ja osotti myös niin
+liikuttavalla tavalla pahaa mieltään, että Julietten silmät kostuivat.
+
+Samassa toi puutarhuripoika kouluneidille pienen, mutta hienoimmalla
+aistilla kokoonpannun kukkavihon. Siinä oli enimmästi metsä- ja
+niittykukkia, ainoastaan joitakuita puutarhakukkia oli pistetty
+joukkoon. Tummansinisellä silkkinauhalla oli vihko sidottu kiinni.
+
+Juliette kysyi, kuka lahjan oli lähettänyt. Hän ajatteli tietysti
+paroni Herbertiä. Mutta ihmeekseen hän kuuli, että kohtelias
+lahjoittaja oli herra Gottlieb Lustig. Hän oli itse valmistanut kimpun
+noukkimistaan kukista. -- -- --
+
+Kysyessään oli neito naurahtanut, vastauksen kuultuaan kävi hän
+totiseksi. Ja sitten hän katseli totisena ja yhä totisemmaksi käyden
+kaunista vihkoa, ja vähitellen, vähitellen nousi puna hänen poskilleen
+ja hänen silmissään oli jotakin, joka ilmaisi ikäänkuin innokasta
+tutkimista. Sitten jälleen kirkastuivat hänen kasvonsa ikäänkuin olisi
+joku asia selvinnyt. -- -- --
+
+Hän käski pyytää luokseen opettaja herraa.
+
+Tämän kiiltävät silmälasit ilmaantuivat pian ovelle. Hän jäi nöyrästi
+seisomaan oven suuhun, ja Juliette ei ymmärtänyt, mihin hänen pienet
+silmänsä lasien takaa katselivat, lattiaanko, akkunasta ulos vai
+kattoon; sen vain neito huomasi, että hän ei uskaltanut luoda silmiään
+suoraan häneen.
+
+Juliette kiirehti häntä vastaan ojennetuin käsin.
+
+"Teidän lahjanne ilahduttaa minua suuresti! Niinkuin näen, ette te ole
+vain kasvien tutkija, vaan myös suuri taidepuutarhuri. Kiitän teitä!"
+
+Gottlieb Lustigin kalpeille kasvoille, mustan lyhyen parran ja
+äärettömän korkean, leveän otsan välille nousi äkkiä puna. Tuo
+naisellinen puna teki hänen kasvonsa miellyttäväksi, jolle naiset
+antavat arvoa.
+
+"Ettehän suinkaan pahastu minun rohkeuttani, neiti Marchand?" kysyi
+hän äänellä, joka kurkun ahtauden tähden väkisin tahtoi muuttua
+kuiskaukseksi.
+
+"Pahastu? Ei. Olen iloinen!"
+
+Syntyi äänettömyys. Herra Gottlieb Lustig korjasi suurella
+uutteruudella silmälasejaan, vaikka ne kyllä hyvin pysyivät nenällä.
+
+"Minä tahtoisin teiltä -- teiltä jotakin -- pyytää", lausui hän vihdoin.
+
+"Pyytäkää sitten!"
+
+"Jos te voisitte kirjoittaa minulle jonkun rivin -- kodistanne --
+vastaisuudessa -- niin olisin hyvin kiitollinen."
+
+"Vain sillä ehdolla, että te ette jätä kirjeitäni vastaamatta."
+
+"Kuinka voisin sitä!" Tuo huuto tuli aivan kuin säikähdyksissä Lustigin
+suusta.
+
+"Hyvä! Me rupeamme kirjevaihtoon."
+
+Opettajan silmälasit säteilivät iloisesti.
+
+"Kiitän! Osotteeni lähetän pian teille ja pyydän saada teidän."
+
+"Kuinka? Ettekö jää tänne?"
+
+"En. Minä lopetan palvelukseni tässä talossa. Minulle tarjottiin
+Riiassa syksyksi ylemmän koulun opettajan paikka ja minä suostuin
+siihen."
+
+"Mikä uutinen! Ja missä te aijotte viettää kesän? Varmaankin vanhempain
+tai sukulaisten luona?"
+
+"Vanhempia ei minulla enää ole. Tartossa asuu veljeni. Kun olen hänet
+tavannut, niin aijon hiukan käydä ulkomailla. Tahtoisin siellä nähdä
+muutamia kuuluisia kasvitarhoja."
+
+"Tulette ehkä sitten myös minun kotimaahani?"
+
+"Niin -- niin luulen." --
+
+Ja hän punehtui jälleen.
+
+Mutta Juliette tarttui nyt hänen molempiin olkapäihinsä, katseli häntä
+nauraen suoraan silmiin, pudisti ja huudahti:
+
+"Ja tuota kaikkea ette voineet minulle ennemmin puhua! Te olette
+olleet soma virkaveli! Mutta minä annan teille anteeksi, jos pidätte
+sananne ja tulette käymään minun vanhempaini kotiin. Vanha isäni tulee
+varmaankin iloiseksi, sillä hän on suurin vuoristometsästäjä koko
+kantonissa ja kun hän kallioiden välissä ajaa otuksiaan, voitte te
+olla hänen seuralaisenaan ja etsiä itsellenne alppiruusuja ja muita
+harvinaisia kasveja. Lausun teille nyt jo vanhempaini, kolmen sisaren
+ja kahden veljen puolesta tervetuloa."
+
+"Ja te itse?"
+
+"Minä itse. Omista tunteistani puhun teille Genfissä. -- -- --"
+
+Ja Juliette nauroi hänelle itse myöskin punehtuen.
+
+Gottlieb Lustig nosti jälleen silmälasejaan, pisti sitten kädet
+povitaskuun ja veti sieltä koko paksun, pehmeäkantisen muistikirjan.
+
+"Te seurasitte vilkkaasti meidän sosialistisia olojamme", lausui
+hän. "Te satuitte myös olemaan täällä pienen kapinan aikana, joka
+kehittyi täkäläisistä oloista. Minä olen pitkin vuosia kirjoittanut
+tähän kirjaan kotimaan elämästä yksityisiä tapauksia, joita te ehkä
+matkalla taikka kotona ajanvietteeksi voisitte lukea, ettette niin pian
+kadottaisi henkistä yhteyttä meidän maan ja sen asukkaiden kanssa.
+Tahtoisitteko ottaa mukaanne tämän mitättömän muistikirjan?"
+
+Uteliaana ojensi Juliette kätensä kirjaa kohti ja avasi sen nimilehden.
+"Kolme vuotta haagituomarin talossa" -- oli siihen kauniilla, selvillä
+kirjaimilla kirjoitettu.
+
+"Te olette kirjoittanut muistonne tähän?"
+
+"Niin olen."
+
+"Mistä haagituomarin talosta te puhutte?"
+
+"Paroni Heideggin talosta."
+
+"Paroni Heidegg on ollut haagituomarina?"
+
+"Niin."
+
+"Ettekö anna painattaa tuota kirjaa?"
+
+"En. En ole kirjailija. Ainoastaan ajanvietoksi olen jonkun
+värikkäämmän tapauksen, joka elävämmin jäi mieleeni, piirtänyt
+muistiin!"
+
+"Ainoastaan ajan vietteeksi?"
+
+"Noh, ehkä voisi joku, joka osaa kirjoittaa ja puhua saada tästä
+aineksia. Minä en osaa kumpaakaan."
+
+"Mutta te osaatte tuntea -- sydämmessänne tuntea, herra Lustig!"
+huudahti Juliette, joka innostuneena oli selaillut kirjaa ja äkkiä
+lukenut muutamia kohtia. "Pelkään, että olen liian myöhään oppinut
+teitä tuntemaan, te ainainen vaikenija! Näen tässä monta ajatusta,
+jonka alle halulla kirjoittaisin oman nimeni. Kiitän teitä tästä
+huvittavasta lukemisesta!"
+
+Ja vilkkaasti puristaen tarttui hän hienolla kädellään Gottlieb
+Lustigin käteen.
+
+Heitä häirittiin. Ulkopuolelta koputettiin ovelle ja paroni Herbert
+Heidegg astui sisään. Nähdessään Lustigin nyykäytti hän ystävällisesti
+päätään ja kääntyi sitten lausumaan jäähyväisiä neiti Marchandille.
+
+Heidän hyvästinsä oli lyhyt ja kuiva. Paroni näytti väkisin kätkevän
+olentoonsa jotakin ja koettavan äänessään pidättää jotakin; se pakotti
+häntä harvasanaiseksi ja jäykäksi. Hänen katseensa vain puhui, mutta
+eihän sitä kieltä täällä ymmärretty! -- -- --
+
+"Onko teillä vielä jotakin toivoa, neiti Marchand?" kysyi hän vihdoin.
+
+"On, herra paroni. Minä pyytäisin teiltä pian tietoa, kuinka
+suojattinne menestyvät."
+
+"Te ajattelette Maien ja Miinan sulhasia? Minä tahdon antaa teille
+tietoa heidän kohtalostaan."
+
+"Vielä kerran -- kiitän teitä! Erotessani teistä sain haluamani
+muiston."
+
+Neljännes tunti sen jälkeen vierivät pois vaunut, joissa neiti
+Marchand ajoi Tallinnaan, sieltä laivalla matkustaakseen Saksaan.
+Matkustaja näki usein tiellä sotamiehiä, joiden välissä kuletettiin
+masennettuja talonpoikia ja kylissä huomasi hän itkeviä naisia ja
+lapsia. Välttääkseen tuollaista surkeutta näkemästä, rupesi hän
+vaunuissa lukemaan Gottlieb Lustigin muistikirjaa. Mutta sekin oli
+huono lohdutus. Mieltä ei ilahduta se, mitä kolmen vuoden aikana on
+tapahtunut haagituomarin talossa.
+
+Juliette Marchand pani kirjan kiinni, nojasi päätään vaunun patjaa
+vastaan ja painoi silmät kiinni. Hän ei tahtonut surullisesta maasta
+mitään nähdä eikä kuulla. --
+
+
+
+
+29.
+
+MURHENÄYTELMÄN LOPPU.
+
+
+Mahtran tapauksia rupesi Tallinnassa tutkimaan eräs komitea, jonka
+kaikki jäsenet olivat moision isäntiä, nimittäin, paroni von der
+Pahlen, von Nottbeck ja kreivi Mantenffel, kirjurina toimi herra Lamp.
+Komitea kuulusteli vangit ja antoi pöytäkirjat sotaoikeudelle, jonka
+piti tehdä päätökset.
+
+Saksat, nimittäin, sanoivat Mahtran tapahtumia kapinaksi valtiota
+vastaan ja sentähden heidän mielestään ei asiaa käynyt antaminen
+tavallisen oikeuden tuomittavaksi, vaan jätettiin se sotaoikeudelle.
+Mutta edellä on kyllä jo selitetty, ettei kapina vähääkään tarkottanut
+hallitusta, vaan ainoastaan moision herroja.
+
+Kun tutkintokomitea oli lopettanut työnsä, lähetettiin pöytäkirjat
+sisäasiain ministerin tarkastettavaksi. Keisarin käskystä asetettiin
+sitten sotaoikeus, jonka jäsenet osaksi oli myös Viron moision isäntiä,
+se on, talonpoikain vihollisia. Sotaoikeudessa oli seuraavat jäsenet:
+esimiehenä oli Laatokan jalkaväen neljännen varapataljoonan komentaja,
+paroni von der Brinken, jäseninä kapteeni Malshew, taapikapteeni
+Markuschewski, alaluutnantti, paroni Pritwitz, haagituomari von
+Mohrenschild ja Harjun piirioikeuden jäsenet, von Brevern ja von Klugen.
+
+Paitse tutkintokomiteaa ja sotaoikeutta, oli kapinaa tutkimassa vielä
+hallituksen puolelta lähetetty edustaja, kenraalimajori Issakow. Hän
+tuli jo muutamia päiviä Mahtran sodan jälkeen Viron maalle, tutki
+keisarin käskystä kapinan syitä, tarkasti kuvernementin hallitusta ja
+matkusti kesäkuun lopulla takaisin Pietariin. Täällä hän yksityisesti
+hallitukselle arvosteli noita huolestuttavia tapauksia.
+
+Pääkaupungissa vallitsi siihen aikaan Viron moision herroja vastaan
+selvästi nähtävä mielipaha, joka alkoi itse keisarista. Siellä
+arvattiin ja tiedettiin, että kuvernementissa tapahtuneisiin
+rauhattomuuksiin, jotka Mahtrassa olivat paisuneet veriseksi kapinaksi,
+täytyi saksojen olla syypäitä, ja Viron aatelisto näki paljon vaivaa,
+ennenkun se sai asemansa parannetuksi ja luottamusta Pietarin
+hallituksen ja keisarin silmissä.
+
+Mitä keisarin lähettiläs, kenraali Issakow ilmoitti kapinan syistä, sen
+saamme tietää eräästä kirjeestä, jonka sisäasiain ministeri lähetti
+Viron kuvernöörille ja johon Issakowin arvostelu on liitetty.[19]
+
+"Raskaan orjuuden tähden odottivat talonpojat kiihkeästi helpotuksia
+tuottavia, pikaisia uudistuksia, mutta niitä eivät toivoneet isänniltä,
+vaan vasta ilmestyneestä talonpoikaislaista. Mutta tässä toivossa he
+pettyivät. Olkoon kuinka on, mutta talonpojat panivat enemmän huomiota
+velvollisuuksiin, joita uusi laki heille määräsi kuin oikeuksiin,
+joita siinä heille annettiin. Mutta nyt oli veron suuruus perustettu
+maan arvioimiseen, jonka seuraukset vielä olivat tietämättömät, asia,
+joka ei voinut mieliä rauhoittaa. Siihen lisäksi tuli vielä, että 127
+pykälässä, jossa määrättiin työveron korkein suuruus, ei mainittu
+mitään niin sanotuista aputöistä. Kun mainitussa pykälässä muuten
+kaikki työt, erityisetkin olivat nimitetyt, luulivat talonpojat, että
+aputöitä ei enää lain mukaan saisi vaatia. Luultiin myös, että maan
+arvioimiseen määrätty kymmenen vuotinen aika oli alkanut 9 päivänä
+kesäkuuta v. 1846, arvelu, johon antoi aihetta lause, että mittaaminen
+kuvernementissa viimeisinä aikoina oli nopeasti edistynyt. Sen lisäksi
+oli virallisessa lehdessä ilmestynyt kirjoitus, jossa ilmoitettiin,
+että uusi laki heti sen julaistua oli voimaan astuva, josta talonpojat
+tietysti tulivat siihen päätökseen, että se kokonaisuudessaan oli
+lainvoimainen. Sen lisäksi tuli vielä, että lain julkaisemista
+viivytettiin kaksi vuotta ja että paikalliset virkamiehet sen
+toimittivat hyvin huolimattomasti, ilman minkäänmoista yhtenäisyyttä,
+joka vain tuotti sekavuutta ja erehdyksiä."
+
+Näin olivat siis talonpojat joutuneet erehdysten uhreiksi, johon uuden
+lain puutteet ja paikallisten viranomaisten huolimattomuus antoivat
+aihetta. Siitä huolimatta annettiin he rikoksellisina, valtion
+vihollisina sotaoikeuden tuomittavaksi, joka heille määräsi kovimpia
+rangaistuksia, enimmästi kuoleman rangaistuksia, pitäen syytetyitä
+pelottavina kapinoitsijoina.
+
+Oikeudessa oli kaikkiaan kuusikymmentä viisi talonpoikaa Juurun ja
+Kosen pitäjästä. Heitä oli syytetty kapinoitsemisesta ja ryöstöstä.
+Mahtran moisiossa tapahtunut vahinko arvioitiin 800 ruplaksi.
+Tutkintokomitean työ kesti syksyyn, jolloin sotaoikeus alkoi ja piti
+ensimmäisen istuntonsa 29 päivänä lokakuuta ja tämän oikeuden toimet
+kestivät kuukauden ajan.
+
+Kunnan vanhin, Ants Tertsius, eräs kapinan päähenkilöitä
+kuvaa vankeus- ja kuulusteluaikaa Tallinnassa seuraavalla,
+mieltäkiinnittävällä tavalla.
+
+Ants Tertsius istuu Toompean linnan vankikopissa. Hänen koppinsa
+vieressä olevassa käytävässä sattuu olemaan eräs Jöhvi niminen kunnan
+vanhin. Kun Ants oli kuusi päivää istunut vankeudessa, ilmoittaa tämä,
+että kohta joku "viidentoistakymmenen kenraalin kenraali" tulee vankeja
+kuulustamaan. Jöhvi osaa venäjän kieltä, ja Ants pyytää sitten, että
+tämä hänelle opettaisi, kuinka venäjän kielellä pitäisi sanoa: "Minä
+en ole syyllinen, toiset kotona ovat syyllisiä." Näin aikoo Ants
+vastata ylhäiselle päällikölle, kun hän tulee häntä kuulustelemaan.
+Toinen opettaakin: "Ja ne vinavat, kak drugi dooma vinavat". Ettei
+hän unohtaisi sanoja, alkaa Tertsius niitä sormellaan akkunaruudulle
+kirjoittaa, mutta ennenkun hän sen saa valmiiksi, käy ovi ja kun hän
+kääntyy, näkee hän uuden päällikön toisten seurassa seisovan edessään.
+
+"Ja ne vinavat, kak drugi dooma vinavat!" huutaa Ants heille vastaan,
+ennenkun he ehtivät suutaankaan avata.
+
+Uusi oikeustienä alkaa Antsin kanssa puhua venäjän kieltä, mutta tämä
+ei ymmärrä sanaakaan hänen puheestaan. Herra katsoo hetken aikaa
+tutkien Antsia silmiin ja kääntyy sitten seuralaisensa puoleen, pyytäen
+että hän puhuttelisi vankia viron kielellä. Tämä alkaa kysyä Antsilta.
+
+"Osaatko venäjää?"
+
+"En osaa."
+
+"Entäs saksaa."
+
+"En osaa."
+
+"Osaatko lätin kieltä?"
+
+"En osaa."
+
+"Osaatko ranskan kieltä?"
+
+"En osaa. En ole ollut missään matkoilla, että olisin oppinut vieraita
+kieliä."
+
+Sitten kysyy uusi päällikkö vangilta, mitä tämä oli puhunut.
+
+"Tunnustaa itsensä kaikkeen syylliseksi", vastasi tämä.
+
+"Noh, sitä parempi, että hän itse tunnustaa olevansa syyllinen", lausuu
+korkea herra ja lähtee seuralaisineen vangin luota.
+
+Mutta Jöhvi, joka käytävään oli kuullut tutkinnon, selitti Antsille,
+kuinka väärin hänen sanansa oli venäjän kielelle käännetty.
+
+"Ole varma, että sinua huomenna jälleen kuulustellaan", lisäsi hän;
+"mutta silloin sano, ettet tunnusta itseäsi syylliseksi niinkuin tänään
+tulkittiin."
+
+Seuraavana päivänä on kolme pääsyyllistä, Ants Tertsius, Päärn
+Miku-Aadu Mahtrasta ja Peeter Olander jälleen tutkittavana. Ants ja
+Aadu eivät osaa venäjän kieltä, mutta Peeter, sama Kaiun työläinen,
+joka sodan alkaessa oli upseerein tulkkina, puhuu venäjää ja kertoo
+Pietarin päällikölle kaikki, kuinka ja minkätähden sota oli alkanut.
+
+"Viidentoistakymmenen kenraalin kenraali" kysyy Peeteriltä, oliko Ants
+Tertsius todellakin käynyt Liivinmaalla sotaa varten pyssyjä tilaamassa
+niinkuin häntä syytettiin. Peeter vastasi, ettei asia niin ollut;
+Ants oli vain käynyt venäjän papilta salaa kysymässä, oliko moision
+isännillä keisarilta lupa panna talonpoikia vannomaan vanhan asetuksen
+noudattamista, vai tekivätkö sitä omalla luvallaan. Samassa kuulee
+myös korkea herra, kuinka se paikkakunnan mahtimies, jonka kanssa hän
+eilen vankeudessa oli käynyt Antsia katsomassa, tämän sanat väärin oli
+tulkinnut. Siitä suuttui päällikkö niin kovin, että hän sylkien lähti
+menemään.
+
+Mutta Viron maan mahtimies tulee seuraavana aamuna tuimana Peeterin luo
+ja sanoo:
+
+"Sinun kielesi olisi leikattava irti suustasi."
+
+Antsin luo ilmaantuen hän huutaa:
+
+"Kuudella sadalla miehellä ei ole niin tarkat sanat kuin sinulla.
+Tuossa sinun nupissasi on yhdeksän miehen mieli."
+
+Sitten tarttuu hän Antsin päästä kiinni, pudistaa sitä ja lähtee
+menemään.
+
+Antsin rikosta tutkitaan suurella ahkeruudella. Seitsemän viikkoa
+perättäin käy hän joka päivä kuulustelijoiden tutkittavana. Mitä
+häneltä kysyttiin ja mitä hän oli vastannut, sitä ei hän kaikkea
+ole voinut mielessään pitää, mutta hän on kovasti koettanut itseään
+puolustaa jokaista väärää syytöstä vastaan.
+
+"Kerran lausui eräs oikeusherra hänelle:
+
+"'Jos sinä yhdeksään kymmeneen seitsemään pykälään nähden olisitkin
+oikeassa -- kolmea pykälää vastaan olet sittenkin rikkonut'."
+
+"Mitä kolmea pykälää vastaan?" kysyi Ants.
+
+"Ensiksikin et lähtenyt Habajalle haakenrihterin luo, kun kerran sinua
+käskettiin."
+
+"Kun me olisimme toisen Jumalan luomat ja saksat toisen, silloin ehkä
+kyllä; mutta nyt meillä on yksi Jumala, joka kieltää itsensä tappamisen
+-- kuinka minä sitten ilman syyttä teidän käskystänne olisin tuleen
+mennyt?" kysyy Tertsius pelkäämättä. "Mutta minkälainen on toinen
+pykälä?"
+
+"Toinen pykälä on se, että sinä, niinkuin itse sanoit, kutsuit kaikki
+pitäjän kunnan vanhimmat kirkkokapakkaan ja tarjosit heille tuopin
+viinaa. Mikä asiamies sinä oikeastaan olet, että kansaa koolle yllytät?"
+
+"Minä kutsuin kansaa koolle sentähden, että asiamme oli hyvin vakava;
+eihän sitä voinut korjata kylän naisten joukossa", vastaa Ants, joka ei
+tässäkään kohdassa huomaa syyllisyyttään. "Ja nyt vielä kolmas pykälä?"
+
+"Sinun kolmas syysi on se, että läksit ilman luvatta ja passitta
+Käruun, ettet kääntynyt takaisin, kun pappilan kuski sinua ajoi takaa
+ja etsi sinua Kokalla."
+
+"Enhän minä pahuudella enkä huonoissa aikeissa sinne mennyt, läksin
+toisille ja itselleni saamaan selitystä uuteen lakiin", vastaa Ants.
+"Pappilan kuskaria en nähnyt, makasin Kokan perheen aitan parvella."
+
+Todistajien joukossa on myös Venäjän pappi Kärusta, jonka puheilla
+Ants Tertsius kävi. Hänen pyynnöstään oli varmaankin Antsille ja
+monelle muulle syytteenalaiselle vihdoin suotu se helpotus, että he
+vankeusajaksi vapautettiin raudoista. Heidät oli pantu rautoihin
+vasta, kun heidät jonkun kuukauden perästä oli viety Mahtraan saamaan
+oikeudessa määrätty raipparangaistuksensa.
+
+Koko viisikymmentä henkeä tuomittiin sotaoikeudessa
+kuolemanrangaistukseen; kaksi miestä piti saada kujajuoksussa 1500
+lyöntiä ja sitten lähteä Siperiaan ja kolmelle määrättiin vain
+pieksemistä kujajuoksussa. Tulen ja ryöstön kautta tehdyn vahingon
+korvaukseksi oli syyllisten omaisuus myötävä pakkohuutokaupalla.
+Sotaoikeuden päätös, jonka kenraalikuvernööri, ruhtinas Suworow esitti
+korkeimman oikeuden vahvistettavaksi, muutettiin keisarin käskystä
+helpommaksi; kuoleman rangaistuksesta vapautettiin kaikki syylliset ja
+suurin lyöntien luku kujajuoksussa määrättiin tuhanneksi.
+
+Mahtran murhenäytelmän viimeinen, sydäntä särkevä tapaus oli helmikuun
+10 päivänä 1859.
+
+Mahtran kylään oli jo aikaisin ilmaantunut suurempi sotajoukko. Talot
+saivat käskyn lähettää moisioon työläisen tai palvelustytön, joiden
+piti tuoda mukanaan vankkurein eturattaita, ruumensäkkejä, sekä
+lapioita ja luutia. Vankkurein rattailla piti heikkoja rangaistavia
+vedettämän kujajuoksussa, ruumensäkkien päällä aijottiin piestä niitä
+syyllisiä, joiden tuli saada vain vitsoja. Lapioita ja luutia taas
+tarvittiin lumen luomista varten rangaistuspaikalta. Tuo paikka oli
+riihen ja moision välillä, lakealla kentällä. Pojat ja tytöt loivat
+vahvan lumen syrjälle, lakasivat paikan luudilla ja aikaiseen alkoi
+sinne lähikunnista kokoontua kansaa, vanhoja ja nuoria, miehiä ja
+naisia katsomaan, kuinka oikeuden verinen tuomio pantiin täytäntöön.
+
+Kuudellakymmenellä kyytihevosella tuotiin vangit raudoissa Tallinnasta
+Mahtraan. Heitä saattoi joukko jalkaväkeä ja kolmekymmentä kasakkaa
+ja niinkuin sanottu, oli Mahtrassa jo ennestään sotaväkeä. Pelättiin
+varmaan, että kotona oleva kansa yrittäisi väkivallalla vapauttaa
+vankeja. Kaupungista tuotiin myös niinipusseissa kujajuoksussa
+tarvittavat kepit ja vitsat.
+
+Pitkässä jonossa lähestyi Mahtran moisiota vankien surullinen joukko,
+käyden jalkaväen ja kasakkain välissä. Heidän harmaat, kuihtuneet
+kasvonsa, silmät tuijottaen synkkinä ja välinpitämättöminä, todistivat
+pitkästä vankeudesta ja kaikista ruumiin ja sielun tuskista, joita
+yhdeksättä kuukautta olivat kärsineet. Moni heistä oli nyt viimeisen
+kerran näkevä oman kotipaikkansa, verisenä, ehkä myös mielipuolena
+taikka kuolleena erotakseen sieltä ikipäiviksi. Hevoset hirnuivat,
+raudat helisivät, sotamiesten astunta pani maan kumisemaan.
+
+Pian oli Mahtran moision luminen kenttä mustanaan kansaa. Monet
+juoksivat vankeja vastaan tielle ja rupesivat heidät nähdessään kovasti
+itkemään. Naiset etsivät silmillään vankkureilta miehiään, lapset
+isiä, sukulaiset sukulaisia. Ahdistuksesta huutaen ja nyyhkyttäen
+tervehdittiin tuttuja, vankikopin ummehtuneessa ilmassa kellastuneita,
+huonosta ruuasta, kaikellaisesta vaivasta ja murheesta kuihtuneita
+kasvoja. Vankien lähelle ei laskettu ketään; jalkaväki pyssyineen ja
+kasakat hevosten selässä, jotka ympäröivät vankeja, pitivät kaikki
+loitommalla.
+
+Rangaistuspaikan ympärillä seisoi ennen tullut sotaväki vahdissa. Kepit
+ja vitsat oli säkeistä otettu pois ja pantu pinoon. Niiden vieressä
+oli vankkurein rattaat, joihin aijottiin sitoa pieksettäviä, jotka
+kujajuoksussa uupuivat. Lumella maassa olivat ruumenpussit, joiden
+päälle vitsarangaistuksen saajat piti pantaman. Kaksi lääkäriä, joiden
+oli tainnutettava tainnuksiin menneitä rangaistavia ja paikkakunnan
+pappi, joka oli nuhteleva heitä heidän rikoksestaan ja valmistava heitä
+kuoleman varalta, olivat myös jo saapuneet paikalle.
+
+Vankien jono seisahtui. Miehet helisevissä raudoissa astuivat reestä
+ja asetettiin riviin sotamiesten väliin. Kokoontunutta, pelon ja
+ahdistuksen vallassa olevaa rahvasta oli mustana pilvenä vankien ja
+sotamiesten ympärillä.
+
+Ensin luettiin rangaistaville oikeuden päätös ja rangaistuksen suuruus.
+Kuullessaan kauheat rangaistukset, puistatti hirmuvärinä kansanjoukkoa.
+Kaksi miestä, Päärn Miku Aadu ja Peeter Olander oli saava tuhat lyöntiä
+kujajuoksussa, heiltä otettiin kaikki oikeudet, kahdeksikymmeneksi
+vuodeksi piti heidän mennä kovimpaan pakkotyöhön ja sitten elinkaudeksi
+Siperiaan asumaan.
+
+Kuudelle miehelle oli määrätty kuusisataa lyöntiä kujajuoksussa;
+heidänkin piti menettää kaikki oikeudet, viideksi, kuudeksi vuodeksi
+kovaan pakkotyöhön ja sitten elinkaudeksi Siperiaan; neljälle Mahtran
+miehelle määrättiin neljäsataa lyöntiä kujajuoksussa ja elinkaudeksi
+Siperian etäisimpään seutuun, mutta ei pakkotyöhön. Kunnan vanhimmalle,
+Ants Tertsiukselle kujajuoksulyöntejä kaikkein vähimmin, ainoastaan
+sata; hän oli Siperian lähemmissä seuduissa saava elinkautisen
+asuinpaikan. Vihdoin seurasi niiden syyllisten pitkä rivi, joiden tuli
+saada vitsoja ja muita rangaistuksia. Kymmenen miehen rangaistuksena
+oli: sata vitsanlyöntiä, kaikkein oikeuksien kadottaminen, kuusi
+vuotta vankiruotuun ja Siperiaan elinajaksi. Viisi miestä sai vain
+kahdeksankymmentä vitsanlyöntiä, neljä vuotta vankeustyötä ja menetti
+kaikki kansalaisoikeudet. Seitsemänkymmentä vitsanlyöntiä ja kaksi
+vuotta vankeustyötä oli kuudella miehellä, ainoastaan seitsemänkymmentä
+lyöntiä oli kahdella ja vain viisikymmentä lyöntiä viidellä. Kolme
+Mahtran miestä jätettiin, paitse tutkinto-aikaa, vielä kuudeksi
+kuukaudeksi vankeuteen; kolme laskettiin vapaaksi, mutta määrättiin
+oikeuden valvonnan alaiseksi. Yksitoista miestä sai kärsiä vaan
+tutkinnon ajan kestäneen vankeuden ja seitsemän miestä oli täysin
+syyttömäksi julistettu. Ruumiinrangaistuksesta vapautettiin myös monta
+miestä, kun olivat sodassa pahasti haavotetut ja pelättiin, etteivät
+kestäisi ruumiinrangaistusta. Heitä piti rangaista vasta sitten, kun
+olivat parantuneet haavoistaan.
+
+Kun tuomio oli luettu, pantiin rangaistavien rintaan liput, joihin oli
+kirjoitettu lyöntien luku.
+
+Nyt alkoi kirkkoherra Bergin hengellinen toimi. Kauvas yli aavan,
+lumisen kentän, jonka heleän valkean pinnan päivä pani välkkymään,
+kaikui surullinen hautauslaulu monesta nyyhkyttävästä suusta, siihen
+yhtyi synkkä itkun ääni ja muutamien ahdistetusta sydämmestä nouseva
+tuskan huuto. Tuo oli hautaustoimitus elossa oleville; he seisoivat
+vielä kokonaan omilla jaloillaan, hengittivät, tunsivat, näkivät ja
+kuulivat. Mutta monen heistä täytyi ajatella, että heidän oli erottava
+eläväin joukosta; pelottavana kuvattiin heille kuolemaa, heidät
+laskettiin kuin elävänä hautaan ja annettiin heidän katsella omia
+hautajaisiaan. -- -- --
+
+Laulua seurasi papin hautajaispuhe. Kirkkoherra Berg selitti
+pitkässä, voimakkaassa saarnassa, kuinka kurjaa, kiittämätöntä mieltä
+talonpojat olivat Mahtrassa tapahtuneiden rikosten kautta osottaneet
+hallitsijoilleen, jotka heistä aina olivat pitäneet isällistä huolta.
+Sillä, kuka oli heille suonut kaikki ne helpotukset, joita ajan
+pitkään oli tullut talonpoikain osaksi ja edelleenkin oli tuleva?
+Kenenkä pyynnöstä olivat kaikki entiset ja nykyiset, talonpojan elämää
+helpottavat lait säädetyt ja annetut? Eikö kaikessa siinä ollut
+moision isäntien huolenpito ja rakkaus vaikuttamassa? Yhä uudestaan
+olivat moision isännät muistuttaneet hallitusta, että he tahtoivat
+luvata ja antaa talonpojilleen helpotuksia. "Me tahdomme heille
+vapaasta, kristillisestä, isällisestä mielestä säätää uusia lakeja
+ja laajempia oikeuksia; siihen pyydämme vain hallituksen lupaa ja
+keisarin vahvistusta." Keisari ja hallitus olivat sen aina luvanneet
+tietäen, että he vain talonpojille hyvää soivat. Mutta talonpojat
+rikollisessa pimityksessään eivät tahtoneet luottaa isäntiinsä, he
+maksoivat tottelemattomuudellaan heidän hyvät tekonsa. Niin, olipa
+heidän kiittämättömyytensä, heidän hengellinen pimeytensä viime
+kesänä niin suuri, etteivät olleet karttaneet ryöstöä, polttamista
+ja tappamistakaan! Siten olivat myöneet henkensä paholaiselle ja
+syösseet itsensä helvettiin, mutta tuottaneet ruumiilleen kovan,
+verisen rangaistuksen. Joka on isäntiään vastaan, se on Jumalaa
+vastaan, mutta Jumala ei anna itseään pilkata -- hän rankaisee! Se
+rangaistus oli nyt käsillä. Mutta Jumala on armollinen. Se, joka
+tekojaan vielä ennen rankaisemista, moni ehkä viimeisellä hetkellään
+vilpittömästä sydämestään katuu, hänelle antaa Jumala anteeksi, sen
+sielun Jumala armostaan vapauttaa vielä helvetin tulestakin. Mutta
+moision isännätkin, talonpoikain haltijat ovat armollisia. Enemmän kuin
+viisikymmentä syyllistä teidän joukossanne ei eläisi enää, jos eivät
+moision isännät olisi rukoilleet, ettei heitä pyssyillä surmattaisi,
+niinkuin kruunun sota-oikeus tuomitsi. Siitä näette, että isäntännekin
+tahtovat armahtaa pahantekijöitä, sillä he rakastavat talonpoikiaan.
+Onko teillä syytä vastaanpanemisen ja uppiniskaisuuden kautta
+murehduttaa ja pahastuttaa sellaisia isäntiä? Eikö teidän pitäisi
+tuntea, kuka teille suo hyvää ja yhtenään tekee hyvää? Voisitteko vielä
+edelleen kantaa epäluuloa ja vastahakoisuutta heitä vastaan?
+
+Rahvas ja rangaistavat kuuntelivat puhetta kolkon, synkän äänettöminä.
+Niiden joukkoon tuli vasta sitten eloa, kun pastori kääntyi suoraan
+vankien puoleen ja huomautti heille rangaistuksen kovuutta. Naiset
+koettivat itkien päästä lähemmä rangaistavia; vangit katselivat
+toistensa kalpeita kasvoja ja heidän silmänsä etsivät kansanjoukosta
+omaisia. Monen kellastuneelle poskelle vierivät kyyneleet, toiset
+piiloutuivat toverien selän taakse.
+
+Hautaustoimituksen jälkeen saivat vangit puhua jonkun sanan omaistensa
+kanssa. Mutta moni ei voinut mitään sanoa. Äänettöminä, kyynelsilmin
+vain katselivat toisiaan ja pitivät toisiaan kädestä kiinni.
+
+Sitten alkoi rangaistuksen verinen näytelmä.
+
+Upseerien käskyt kaikuivat. Sotamiehet menivät keppi- ja vitsakasoille
+ja asettuivat sitten kahteen pitkään riviin muodostaen väliinsä kujan.
+Toiset astuivat vitsoineen ruumensäkkien ympärille.
+
+Kaksi pääsyyllistä, Päärnun Miku Aadu Mahtrasta ja Peeter Olander
+Kaiusta kutsuttiin eteen. Molempain miesten käskettiin heittää kaikki
+muut vaatteet pois, paitse housuja. Oli lähes kymmenen asteen pakkanen.
+Pian olivat rangaistavat alasti viiltävässä pakkasessa. Heidän ihonsa
+meni siniseksi, heidän jäsenensä värisivät ja sittenkään he eivät
+tunteneet kylmää.
+
+Kummankin rangaistavan piti nyt tarttua kiinni erään sotamiehen pyssyn
+piikkiin, joka oli ojennettu hänen rintansa eteen ja sotamies itse
+piti perästä kiinni. Sotamies astui kujaan ja käveli siellä hitaasti
+eteenpäin -- piestävä astui hänen perässään. Siinä satoi molemmilta
+puolilta hänen selkäänsä kepinlyöntejä. Toinen syyllinen alkoi kujan
+toisesta päästä, toinen toisesta, niin että he kujan keskikohdalla
+tulivat vastakkain, siitä kääntyivät jälleen alkupäähän ja tulivat
+uudestaan takaisin -- väliä he kävelivät, kunnes olivat saaneet tuhat
+lyöntiä. Kumpaisessakin rivissä oli sata miestä ja rangaistava sai
+kerran käytyään kujan päästä toiseen sata lyöntiä.
+
+Jo ensimmäiset parikymmentä lyöntiä panivat selän sinertämään,
+seuraavat mustumaan, sitten alkoi tumma, punainen veri juosta heleän
+valkealle lumelle, jossa se pian hyytyi. Ahnaasti imi lumi sen ensin
+sisäänsä, mutta kun tie kovaksi tallattiin, syntyi siellä täällä
+punaisia, höyryäviä lammikoita.
+
+Talonpojan karaistu, raskaaseen työhön ja kovaan vuoteeseen tottunut
+ruumis kestää kauvan kepinlyöntejäkin. Aadulla ja Peetrillä saattoi jo
+olla kolme-, neljäsataa lyöntiä selässä, vaan yhä astuivat he vielä
+pyssyn piikkien takana omilla jaloillaan kujan läpi.
+
+Jopa oli pari kertaa vaihdettu sotamiehiä, lyöjien sijaan otettu
+toisia, joiden kädet olivat levähtäneet; jopa rupesivat lääkärit
+lähemmä siirtymään, jääkylmällä vedellä tai elvyttävällä rohdolla
+auttaakseen jälleen jaloilleen miehiä, jos pyörtyisivät. Mutta yhä
+nähtiin Aadun ja Peetrin vielä liikkuvan, yhä vielä läiskyivät kepit
+veriselle, rikkonaiselle iholle. Heidän tuhanharmaat kasvonsa kävivät
+aikaa myöten tummemmiksi, melkeinpä mustiksi, heidän sinisillä
+huulillaan oli punaisen keltaista vaahtoa, heidän silmänsä olivat
+syvillä kuopilla ja katseessa ei ollut elon merkkiäkään. Ja sittenkin
+he elivät vielä! Vihdoin seitsemännellä kerralla vajosi Aadu polvilleen
+veriselle tantereelle. Hänen rinnastaan kuului matala korina. Hänen
+päänsä rupesi vaipumaan alas. Lääkärin käskystä valettiin hänen päätään
+jäisellä vedellä. Kaksi sotamiestä nosti hänet pystyyn. Hän toipui ja
+astui taas eteenpäin. Lihakappaleet riippuivat hänen selässään hän oli
+yleensä verinen kuin tapettu eläin.
+
+Peeterkin oli jo langennut polvilleen, hänkin oli pelkkänä verisenä
+lihapatsaana. Mutta häntä tainnutettiin samoin kuin Aadua, ja hänkin
+astui vielä kooten viimeiset voimansa.
+
+Mutta joka kerralla raukesi heidän voimansa armottomista lyönneistä ja
+kauheasta verenvuodosta. He pyörtyivät ja kaatuivat kasvoilleen maahan.
+Uusi lääkitseminen jäisellä vedellä. Heidän annettiin myös hengittää
+pullosta väkevää rohtoa. Mutta kun lääkärit näkivät, etteivät he enää
+voineet kävellä, tuotiin vankkurein pyörät paikalle, heidät sidottiin
+akseleihin kiinni ja niin vedettiin noita puolikuolleita, heikosti
+väriseviä, verisiä lihapatsaita hitaasti pitkin kujaa tulisten,
+musertavain iskujen selkään sattuessa. -- -- --
+
+Sillä välin oli syyllisiä silppusäkkienkin päällä ruvettu vitsoilla
+rankaisemaan. Talonpoika oli siihen aikaan tottunut vitsoihin, että
+sata lyöntiä voitiin pitää helpompina rangaistuksina, jonka jokainen
+luuli jaksavansa kestää. Ja sittenkin tapahtui täällä se ihme, että
+pari miestä meni tainnuksiin silppupussien päällä. Varmaankin olivat
+lyönnit armottoman kovat. Aivan hengettömäksi meni Mahtran perheenmies,
+Jaagun Hindrek, jonka piti saada kahdeksankymmentä lyöntiä, mutta
+pyörtyi jo seitsemästäkymmenestä. Hänen tilansa oli niin pelottava,
+ettei häntä sen enempää piesty. Vaan noita kymmentä lyöntiä ei hänelle
+lahjoitettu. Hän sai perästäpäin Tallinnassa täyden määrän.
+
+Aadu ja Peetri taas kestivät tuhat lyöntiä kujajuoksussa, jota ei
+kukaan olisi voinut uskoa. He jäivät elämään. Kyllä oli heissä
+kytevä elonkipinä heikko ja voimaton; kyllä eivät voineet vankkurein
+akseleilta enää nousta ylös; kyllä ei ollut heidän ruumiistaan
+jälellä muuta kuin repaleinen, verinen lihapatsas, jota nähdessään
+heikkoluontoinen ihminen olisi voinut pyörtyä tai kauhusta juosta
+pakoon. Mutta he elivät, heidän sydämmensä tykyttivät ja Peeter avasi
+silmänsäkin, kun tohtori häntä apuneuvoillaan toinnutti. Molemmat
+onnettomat pantiin reen päälle pitkälleen ja peitettiin niinkuin
+kuolleet valkeilla limoilla. Oli mahdoton panna vaatteita heidän
+rikkirevityille vartaloilleen.
+
+Sitten otettiin uudet rangaistavat piestäviksi. Heidän rintaansa
+kiinnitetyt liput osottivat, että heidän piti saada kuusisataa lyöntiä.
+Ja niin järjestään annettiin kaikille. Viimeisinä oli Sepän perheenmies
+Ants Tertsius.
+
+Rangaistavista olivat toiset vahvemmat, toiset heikommat. Kun toiset
+hirmuisten lyöntien alla ainoastaan ähkivät ja vihdoin heikosti
+korisivat, eivät toiset voineet pidättää kovaa, hurjaa huutamista.
+Heidän hätähuutonsa koski luihin ja ytimiin ja pysähdytti veren
+suonissa. Se kaikui kauvas yli valkean kentän ja joka sen kuuli, pisti
+kalveten sormet korviinsa. Eräs mies koetti pikemmin paeta selkään
+satavia lyöntejä, mutta juoksi rintoineen sotamiehen piikin kärkeen,
+joka pidettiin häntä vastassa. Kuolema edessä, lyönnit takana -- apua
+ei missään! -- -- -- Joku meni tiedottomaksi ja lankesi kasvoilleen
+veriseen lumiräntään. Ämpäri jääkylmää vettä päähän -- se ajoi miehen
+jälleen jaloilleen. Jos ei hän voinut nousta ylös, niin asetettiin
+vankkurein rattaille. Hitaasti veti kaksi sotamiestä rattaita, joiden
+akselien päällä piestäväin ruumiit jälleen saivat molemmilta puolilta
+yhä uusia lyöntejä, kun määrä oli täysi, heitettiin lakanat heidän
+ympärilleen ja pantiin kasvoilleen rekeen.
+
+Äänettömänä, kokoon puristetuin huulin, pää pystyssä, astui kunnan
+vanhin, Ants Tertsius sotamiesten välillä. Saihan hän vain sata
+lyöntiä! Mitä oli sata lyöntiä tuhatta ja kuuttasataa vastaan!
+Antsinkin iho tuli veriseksi, hänenkin selästään lohkesi liha, mutta
+mies seisoi varmasti pystyssä ainoastaan lopulla hän meni hiukan
+pyörryksiin ja hänen kasvonsa oli kuolonkarvainen.
+
+Kauheaa toimitusta katsellen seisoi kansanjoukko ympärillä
+liikkumattomana kuin muuri. Se oli ikäänkuin jäykistynyt hirmusta
+ja hämmästyksestä. Ei ollut enää voimia itkemiseenkään. Alussa
+vuodatetut kyyneleet olivat jäätyneet poskille. Ajettunein silmin,
+joissa sanomaton ahdistettu mielentila kuvastui, katseltiin kolkkoa,
+alituisesti vaihtelevaa, mutta sittenkin yhtä surullista näytelmää.
+Sitähän katseltiin ensimmäisen kerran elämässä. Verta joka paikassa!
+Kylläpä se päivänpaisteessa ja lumen hohteessa punotti ja höyrysi!
+Silmät eivät lopulta nähneet enää muuta kuin punaisia varjoja, punaista
+huntua, joka levisi yli koko seudun. Rinnoissa oli kaikki sammunut,
+jäykistynyt. Ikäänkuin kovassa, henkeä ahdistavassa kuolontuskassa
+kuului siellä, täällä joku heikko, pidätetty rukous. Ja moision
+pihasta, poltettujen huoneiden mustuneilta raunioilta nousi suuri musta
+lintuparvi kovasti rääkyen lentoon. Muuten oli kaikki hiljaista ja
+elotonta kuin haudassa. Ja punainen höyryävä veri virtasi edelleen,
+virtasi vielä kauvan, sillä sitä oli kyllin. -- -- --
+
+Naisten täytyi kirkkoherran käskystä poistua rangaistuspaikalta.
+Pastori vei heidät moision luo, jossa hän heidän kanssaan rukoili ja
+lauloi. Vaimot, tytöt ja alaikäiset saivat vasta rangaistuksen jälkeen
+mennä sinne takaisin.
+
+Joukko rekiä oli lakanoilla peitetty, joiden alla ihmiset verissään
+lepäsivät. Näytti kuin olisi siinä teurastettuja elukoita alettu
+viemään myötäväksi. Monet heikosti ähkivät ja korisivat, toiset
+olivat äänettöminä ja liikkumattomina. Onnettomain vaimot, tyttäret
+ja muut sukulaiset tungeskelivat rekien ympärille. Jokainen etsi
+omaa "kuolluttaan". Heitä ei laskettu kovin lähelle. Vielä kerran
+silmäiltiin onnettoman kuolonkalpeita kasvoja, vielä pääsi huuto
+nyyhkyttävästä rinnasta, -- sitten ajoivat sotamiehet rahvaan pois
+rekien ympäriltä; pitkässä jonossa lähtivät ne jalkaväen ja kasakkain
+saattamina Atlan moisioon päin, jonne piestyjä vietiin suojaan, ja
+jossa heitä toinnutettiin kaupunkiin vietäviksi.
+
+Pian oli Mahtran tanner ihmisistä tyhjä. Kalpeana katseli talvinen
+päivä suurta, rapaista verikenttää, joka ryvetti puhtaan, välkkyvän
+lumenpinnan. Etäämpänä, alastomien puiden välissä seisoivat kolkkoina
+palaneiden huoneiden rauniot. Mutta Juurun puolisesta, tummasta
+metsästä ja suolta tuli uutta elämää veriselle tantereelle. Parvi
+rääkkyviä variksia laskeutui verenhimoisina kentälle. Sitten tuli
+sysimustia kaarneita ja ahneita korppeja. Ne joivat ja iloitsivat.
+Variksilla, kaarneilla ja korpeilla -- niillä oli tänään pidot. -- --
+
+Mahtran murhenäytelmä oli päättynyt. Rangaistut syylliset vietiin
+Tallinnaan takaisin, josta toiset lähetettiin vankijonossa Siperiaan,
+toiset pantiin vankiruotuun sekä kolmannet jätettiin vielä määrätyksi
+ajaksi vankeuteen. Siperiaan vietävistä kulkivat toiset, jalan, mutta
+niitä, jotka vielä sairastivat sotahaavoistaan, vietiin kyytihevosilla.
+Siperiaan lähetettyjen vaimot ja lapset saivat luvan seurata
+elättäjiänsä autioon maahan. Sitä lupaa käyttivät monet hyväkseen.
+
+Kuka saattaa kuvata kaikkea sitä hätää ja kurjuutta, jota nuo
+ihmiset saivat kärsiä äärettömän pitkällä matkalla ja peräti
+vieraalla, kolkolla maalla! Moni sairastui tiellä ja poti vankiloiden
+sairashuoneissa, moni heitti siellä henkensä; toiset elivät jonkun
+aikaa surullista vanki- ja maanpakolaiselämää, kunnes kuolema heidätkin
+korjasi. Mutta joku, kestävämmän terveytensä, väsymättömän työn ja
+ahkeruuden avulla, pääsi Siperiassakin vaurastumaan ja eli vakituisessa
+asuntopaikassaan vanhaksi. Niinpä Ants Tertsius, tuo Mahtran arvokkain
+ja järkevin talonpoika, kuoli kahdeksankymmenen vuotiaana 1900 luvulla
+Omin siirtokunnassa varakkaana miehenä. Hänkin oli lähtenyt koko
+perheineen, vaimon ja neljän alaikäisen lapsen kanssa kaukaiseen
+maahan, jossa hän mainitussa paikassa rupesi maanviljelijäksi ja kohosi
+talon ja myllyn omistajaksi.
+
+
+
+
+30.
+
+TÄYDENNYSLAKI.
+
+
+Ennenkun Mahtran kapinassa surmansa saaneita talonpoikia ruvettiin
+hautaamaan, kysyi Viron kirkollishallinnon esimies, kuvernööri herra
+von Grünewaldilta, kuinka näitä kuolleita piti haudata, niinkuin
+tavallisia kuolleitako, vai kuin itsensä murhaajia. Kuvernööri oli
+käskenyt heitä haudata kirkollisten menojen mukaan, mutta ilman
+kellonsoittoa. Ilman viimeistä, inhimillistä kunnianosotusta tahdottiin
+siis jättää heidät, joista heidän oma pastorinsa oli oikeudessa
+tunnustanut, että he olivat olleet kunniallisia, siveellisesti
+nuhteettomia ihmisiä.
+
+Hallituksessa ajateltiin Mahtran ja toisista Virossa kesällä 1858
+tapahtuneista rauhattomuuksista aivan toisin. Täällä arvattiin, ettei
+Viron hiljainen, ahkera talonpoika aivan perusteettomasti, äkkiä,
+pelkästä ilkivaltaisuudesta ryhtyisi lainvastaisiin rikoksiin, hän,
+joka aina oli kunnioittanut lakia. Pian selvisivätkin asiat. Tahtoen
+taikka tahtomatta piti Viron aateliston tunnustaa itsensä osaksi
+syylliseksi. Olihan uusi lakikirja syntynyt aateliston mietinnön
+perustuksella ja sen avulla ja nuo ehdotukset olivat osaksi väärät ja
+vaillinaiset. Tämän täytyi ritariston esimiehen, kreivi Keyserlingin
+itse keisarille tunnustaa, kun hän rauhattomuuksien jälkeen, 12
+p. heinäkuuta 1858 kävi Pietarissa Aleksanteri toiselle antamassa
+lausuntonsa asiasta. Ja nuo viat ja puutteet olivat kovin suuret.
+Keisarin täytyi antaa aatelistolle käsky, että se viipymättä ryhtyisi
+täydentämään ja parantamaan lakia, joka tapahtuikin.
+
+Talonpoikain rauhattomuudet, varsinkin Mahtran veriset tapaukset, eivät
+siis olleet aivan hyödyttömiä.
+
+Jo 2 päivänä syyskuuta, samana vuonna kutsuttiin väliaikaiset maapäivät
+kokoon, jossa uuden talonpoikaislain puutteet ja epäselvyydet
+otettiin parannettaviksi, niin paljon kuin aateliston tunnettu
+taloudellinen asema talonpoikiin nähden sitä salli. Aatelisto teki
+täydennyksiä uuteen lakiin ja esitti ne hallitukselle. Erinomaisia
+helpotuksia talonpojille ei noissa täydennyksissä ollut; paljon enemmän
+parannettiin ja tarkistettiin sisällön ja muodon puolesta monta tärkeää
+pykälää ja poistettiin sellaiset, joita oli mahdoton täyttää.
+
+Aateliston valmistama "täydennys ehdotus" lähetettiin tarkastettavaksi
+ensin pääkaupungissa olevalle toimikunnalle, sieltä sitten Itämeren
+komitealle ja vihdoin se vahvistettiin 23 p. tammikuuta 1859 kolmeksi
+vuodeksi väliaikaiseksi laiksi. Sen jälkeen pidennettiin tämä aika
+kuudeksi vuodeksi, mutta tuo laki on tähän päivään asti pysynyt
+voimassa, ainoastaan pieniä muutoksia on siihen tehty.
+
+Tärkeä kohta on lain täydennyksessä se, että talon maiden vaihtaminen
+moision maihin tehtiin paljon vaikeammaksi, että molempain
+maakappaleita saattoi yksinkertaisemmalla ja pikaisemmalla tavalla,
+ilman mittaamista toisistaan erottaa ja ettei maan ja talonpoikain työn
+arvo enää olisi määrättävä viljan mitan vaan sen painon mukaan.
+
+Täydennyskin sisältö on lyhyesti seuraava:
+
+Jokainen moision isäntä on velvollinen kunnan vanhimman ja hänen
+apumiestensä kanssa selvästi merkitsemään rajat moision maiden ja
+talon maiden välillä; tämä työ on oleva valmiina 1 p. lokakuuta
+1859.[20] Kunnan vanhimpain ja heidän apumiestensä pitää antaa todistus
+paikkakunnan pitäjän oikeudessa, että rajamerkeillä varustettuja talon
+maita on niin paljon, kuin talonpojille 9 p. heinäkuuta 1846 niitä oli.
+
+Niin oli kumottu uuden talonpoikaislain määräys, jonka mukaan moision
+ja talon maita kymmenen vuoden kuluessa piti mitata ja uudestaan
+arvioida, ennenkun työorjuuden helpotuksiin oli ryhdyttävä. Sillä
+tuo työ ei olisi kymmenessäkään vuodessa tullut suoritetuksi, eipä
+vielä kahdenkolmenkymmenenkään vuoden aikana, joka nähdään siitäkin,
+että puolentoista vuoden perästä, kesällä 1859 olivat 555 moisiosta
+vasta kahdeksassa maat mitatut ja arvioidut! Siitä saattaa arvata,
+kuinka kauvan talonpojat olisivat saaneet "vannoa" vanhan asetuksen
+noudattamista. Edelleen on täydennyslaissa sanottu: Jokaisen moision
+omistajan tulee antaa kihlakunnan oikeudessa selitys, tahtooko hän
+työorjuuden täydelliseksi lopettamiseksi ottaa talonmaiden kuudennen
+osan omaan haltuunsa ja omaksi tarpeekseen. Jos hän tätä haluaa, niin
+tulee hänen heti ilmoittaa ne vuokramaat, jotka jäävät hänen vapaasti
+käytettäväkseen. Vuokra näistä maista ei saa nousta yli kuudennen osan
+koko moision talonmaiden vuokramaksuista. -- Jos moision isäntä tahtoo
+vaihtaa moision maat talon maihin, niin tulee erään arviolautakunnan
+moision isäntien lainauskassan sääntöjen mukaan määrätä vaihdettavien
+maiden arvo.
+
+Moision isäntien ja talonpoikain välisten kontrahtienkin tekeminen
+säädettiin uudelle perusteelle:
+
+Jokaisen moision isännän tulee pitää niinsanottua "verokirjaa", johon
+hän kirjoittaa kaikkein vuokratalojensa vuokravelvollisuudet ja jonka
+hänen tulee antaa pitäjän oikeuden vahvistettavaksi. Verokirjaan on
+merkittävä: ensiksi kaikki _yleiset_ vuokramaksut, jotka kaikille
+taloille ovat samat, ja toiseksi kaikki _erikoismaksut_, joita
+yksityisten talojen tulee suorittaa. Viimeksimainitut ehdot ovat
+perustuksena kaikille vuokrakontrahdeille ja niiden pitää verokirjoissa
+joka talon kohdalla olla aivan tarkimman mukaan määrätyt. Verokirjaan
+olkoon vielä merkittynä kaikki taloille määrätyt käyttöoikeudet ja
+samoin myös jokaiset tavalliset, talon entiset työpäivät. Kaiken maan
+vuokra on määrätty rukiin arvon mukaan, jonka ohella sen paino otetaan
+mittapuuksi.
+
+Jos vuokrakontrahti perustuu työorjuuteen, niin pitää tavalliset
+viikkotyöpäivät merkitä erilleen aputyöpäivistä; joka viikolle olkoon
+päivien luku määrätty ja kesä- ja talvipäivät merkittäköön erikseen.
+Aputöiden määrä olkoon selvästi merkitty, kuinka monta päivää joka
+vuokraajalta vaaditaan, minkälaisissa töissä ja minä vuodenaikana.
+Aputöiksi nimitetään ainoastaan niitä töitä, joita tehdään määräaikoina
+ja jotka nimenomaan ovat mainitut. -- Talon vuokraaja saa moision
+isännältä hänen allekirjoittamansa kontrahdin, jossa kaikki ehdot
+ovat mainitut, jotka verokirjaan ovat merkityt, samoin myös ne, joita
+ei siellä ole tai, jotka koskevat vuokraajaa itseään. Kontrahti on
+vahvistettava pitäjän oikeudessa.
+
+Verokirjassa merkityt työorjuuden määräykset eivät saa nousta yli
+tavallisten verotöiden ja sen on moision isännän tunnustaminen
+omakätisellä allekirjoituksella. Entisenä, tavallisena työveromääränä
+pidetään sitä, jonka vuokraaja, joka työllä maksoi veronsa vuosittain,
+viimeisenä neljänä vuonna, 23 päivään huhtikuuta 1858, täytti. Jos
+jonkun talon työveroa on huojennettu ja huojennukset ovat olleet
+olemassa, enemmän kuin kolme vuotta, niin pidetään sitä entisenä,
+tavallisena työverona. Entisiä, tavallisia työveromääräyksiä pidetään
+korkeimpina ja niitä ei saa lisätä.
+
+Vaikka tuo uusi työveron määräys kyllä syrjäytti talonpoikain lain
+127 pykälän, joka kansan kesken tuotti niin onnetonta sekavuutta,
+tahdottiin sittenkin vielä säätää, että sen yleensä piti jäädä
+korkeimmankin työvuokran mittapuuksi. Joka moision isännän piti
+erityisesti kunniasanallaan, kirjallisesti vakuuttaa ritariston
+esimiehelle, ettei hän keltään talonpojalta vaadi enempää, kuin
+talonpoikain lain pykälässä on säädetty.
+
+Vihdoin sai työvuokralainen oikeuden ensimmäisenä, kolmena vuotena
+kontrahdin tehtyä sanoa itsensä siitä vapaaksi ja luopua paikastaan
+odottamatta vuokra-ajan loppua. Tyhjäksi jääneen talonpaikan sai
+moision isäntä pitää vain kolme vuotta huostassaan; sen jälkeen oli
+hänen pakko antaa talo raha- tai viljavuokraa vastaan vuokralaiselle.
+-- Erään myöhemmän määräyksen mukaan ei saa vuokrakontrahteja tehdä
+lyhemmäksi kuin kuudeksi vuodeksi.
+
+Että maan ja työveron suuruutta ruvettiin rukiin mitan asemesta sen
+painon mukaan määräämään, siitä tuli talonpojalle enemmän vahinkoa kuin
+hyötyä, vaikka kyllä työ arvosteltiin vähän korkeammaksi. Määrätyn
+painon rukiin hinta oli nimittäin arvosteltu tavallista kauppahintaa
+halvemmaksi Työhinnan rinnalla nostettiin siten myös verohintaa. Jos
+esimerkiksi otetaan talo, jolla oli 9 desjatinaa tavallisen hyvää
+peltoa, 400 neliösyltä kartanomaata j.n.e. oli uuden määrän mukaan
+veroa vain 123 ruplaa 86 kop niin hän rukiin kauppahinnan mukaan maksoi
+noin 155 ruplaa. Tuollaisesta paikasta maksettava työvero yksin oli
+uuden määräyksen mukaan 78 ruplaa, 87 kopeekkaa, mutta oikeastaan
+rukiin kauppahinnan mukaan 97 ruplaa, 87 kop. Jos työveron maksaja jäi
+moisiolle päiviä velkaa ja maksoi ne viljassa, niin piti hänen niistä
+maksaa koko joukon kalliimman hinnan.
+
+Näin olivat moision isännät tässäkin osanneet etuaan katsoa. Sittenkin
+antoivat täydennykset osaksi selvyyttä ja varmuutta uuden lain
+seikkoihin ja epämääräisiin kohtiin. --
+
+Talonpoikain vapauttaminen moision isäntien mielivallasta on siitä
+ajasta asti huomattavasti edistynyt. Kaikki perusteellisemmat
+parannukset etenkin viimeisellä vuosikymmenellä on tehty hallituksen
+alotteesta ja moision isäntien vaikutusta lainsäädännön alalla on
+yhä vähennetty. Tietysti olivat nuo uudistukset usein herroille
+vastenmielisiä ja synnyttivät paljon eripuraisuutta aateliston ja
+hallituksen välillä.
+
+Lähin parannus oli uusi passiasetus. Moision isännät olivat kyllä 1856
+vuoden talonpoikain laissa toisella kädellään avanneet talonpojalle
+portit vapaammalle liikkumiselle, mutta toisella kädellään jälleen
+vetäneet ne niin kiinni, että vain suurella vaivalla saattoi päästä
+ulos. Talonpoika sai muuttaa toiseen kuntaan, toiseen kuvernementtiin
+koko Venäjän maalla, mutta niin kovilla ehdoilla, että luvasta
+ei ollut paljon hyötyä. Tietysti tahdottiin kansaa sillä tavalla
+kiinnittää kotikontuun, ettei moision isännille tulisi halvasta
+työvoimasta puutetta. Kaikista noista rajoituksista huolimatta
+alkoi Virossa vuodesta 1860 painostavien olojen tähden suuri
+matkustuskiihko, niinkuin entinen Liivinmaan moision isäntä oli
+ennustanut paroni Heideggin pidoissa. Enimmästi muutettiin Samaran
+kuvernementtiin. Tuo kiihko näytti äkkiä tulevan niin suureksi, että
+hallitus peläten kaikellaisia häiriöitä, rupesi julkisesti kansaa
+varottamaan. Mutta kansan alituiset valitukset moision isäntien
+liiallisesta liikkumisvapauden rajoittamisesta herättivät kuitenkin
+huomiota Pietarissa. Nuo valitukset olivat syynä uuden passiasetuksen
+syntymiseen, jonka ehdotuksen kenraalikuvernööri, ruhtinas Suworow
+sisäasiain ministerin kehotuksesta valmisti ja joka vuonna 1661
+vahvistettiin ja astui voimaan. Uusi asetus antoi talonpojalle nykyisen
+laajan liikkumisvapauden.
+
+Vuonna 1865 kiellettiin moision isäntiä, kunnanhallintoa ja
+poliisia ilman oikeuden tuomiota antamasta talonpojille kotoista
+ruumiinrangaistusta.
+
+Jo vuonna 1866 seurasi uusi maaoikeusasetus. Se vapautti kunnan ja
+sen itsehallinnon moision isännän yliherruuden ja mielivallan alta.
+Moision poliisin valtaa rajoitettiin. Hänen vaikutuksensa ei ulottunut
+moision alueen ulkopuolelle, mutta kuitenkin jäi hänelle vielä kunnan
+poliisin tarkastusoikeus. -- Samana vuonna ilmestyi -- jälleen ylemmän
+valtiomahdin alotteesta -- niinsanotut vahingonkorvausmääräykset. Tämän
+kautta vahvistettiin talonpojille etuoikeus heidän hallussaan oleviin
+taloihin veron uudistuksissa ja ostoissa sekä määrättiin heille niistä
+luopuessa korvausta maan vuokrasta ja parannuksista.
+
+Kaksi vuotta myöhemmin, 1868 lopetettiin Viron maalla työorjuus
+kokonaan. Liivinmaan aatelisto oli maapäivillä 1865 päättänyt
+lopettaa kaikki työ- ja sekavero-kontrahdit Yrjönpäiväksi 1868 ja
+kieltää uusien sellaisten tekemisen. Hallitus vaati sitä myös Viron
+ritaristolta. Kenraalikuvernööri, kreivi Schuwalow ilmoitti Viron
+ritariston esimiehelle, paroni A. von der Pahlenille, että hän aikoi
+Viron maapäivillä kohta esittää työorjuuden lopettamista. Tämän
+ilmoitti paroni v. d. Pahlen 1865 maapäivillä ja ehdotti samalla,
+että Viron ritaristo itse, ilman hallituksen väliintuloa, ottaisi
+työorjuuden lopettamisen pohdittavaksi ja että laki oli oleva
+valmiina 23 p. huhtikuuta 1868. Ehdotus hyväksyttiin, vaikka siihen
+tehtiin muutoksia. Maapäivillä päätöstä tehtäessä oli lausuttu: "Me
+emme tahdo antaa hallitukselle aihetta väkivaltaisesti sekaantumaan
+meidän vapaisiin edistystoimiimme ja sentähden valtuuttaa ritaristo
+päämiehensä ilmoittamaan hallitukselle, että työorjuus Virossa kolmen
+vuoden kuluttua on lopetettu; jääköön sitten hallituksen päätettäväksi,
+onko tarvis määrätä työorjuuden lopettamiseksi vissiä aikaa." Mutta,
+kun monessa moisiossa työorjuuden lopettamista koetettiin viivyttää,
+niin antoi uusi kenraaliajutantti, Albedinski Keisarin valtuuttaman
+käskyn, että työorjuus Yrjönpäiväksi 1868 ehdottomasti kaikissa Viron
+moisioissa oli lopetettava ja että oikeus oli pitävä laittomina
+työorjuuden kontrahdit, joita vielä tämän ajan perästä tehtiin. Näin
+tuli työorjuus poistetuksi Vironmaan laeista.
+
+Ritariston valtaa maan hallinnossa rajoitti paljon talonpoikain asian
+toimiston lopettaminen vuonna 1893. Kun 1856 vuoden talonpoikain lain
+mukaan tähän toimistoon ritariston ja hallituksen puolelta valittiin
+yhtä monta jäsentä, sai aatelisto täydennysten kautta enemmistön
+käsiinsä -- heillä oli kolme edustajaa ja hallituksella kaksi
+virkailijaa. Sisäasiain ministerin käskystä pantiin 1886 vanhempi
+asetus jälleen voimaan, ritariston vastustuksesta huolimatta; mutta
+1893 lakkautettiin tämä toimisto kokonaan ja sen sijalle asetettiin
+kuvernementin hallinnon talonpoikain asiain osasto, johon kuului vain
+ritariston esimies, mutta seitsemän hallituksen virkailijaa.
+
+Tärkeitä muutoksia Viron oloihin toi suuri oikeuslaitoksen uudistus
+vuonna 1889. Vuotta ennen oli poliisilaitos uudistettu. Siihen asti oli
+moision isäntä aina ollut talonpojan tuomarina. Harvoin tapahtui tuomio
+puolueettomasti, varsinkin jos talonpojalla oli asiaa moision isäntää
+vastaan. Oikeuslaitoksen uudistus vapautti talonpojan moision isännän
+tuomiovallasta ja hän sai puolueettomat tuomarit -- -- puolueettomat
+siitä syystä, ettei heidän käräjäasioissa tarvinnut omaa puoltaan pitää
+eikä omia etujaan valvoa.
+
+Näin on vähin erin aateliston täytynyt luopua talonpoikain
+mielivaltaisesta hallinnosta; nyt he maan omistajina ja työn antajina
+vallitsevat heitä vain taloudellisen ylivoimansa kautta. Kauvan ovat he
+rajatonta mielivaltaansa saaneet harjoittaa, uusimpaan aikaan asti ovat
+he olleet kaiken lainsäädännön, kaikkien uudistusten etunenässä, ilman
+heidän tahtoaan ja alotettaan ei tehty mitään. Vasta parin viimeisen
+vuosikymmenen kuluessa on heitä lannistettu ja maan sekä kansan kohtalo
+joutunut valtakunnan hallituksen käsiin. Kaikissa lainsäätämistoimissa,
+uudistuksissa ja parannuksissa, joita Vironmaan talonpoikain oloihin
+aina vuodesta 1795 on tehty, on ikäänkuin punaisena lankana huomattava,
+ettei aateliston enemmistö kristillisestä lähimmäisen rakkaudesta
+tai myötätunnosta mitään tehnyt talonpoikain hyväksi. Mitä tekivät,
+tekivät ehkä oman aineellisen hyötynsä vuoksi tai myöntyivät ylempää
+tulleeseen vaatimukseen tai pakkoon. Talonpoikain eduille on aatelisto
+aina pysynyt kylmänä. Jos heidän joukossaan oli lämminsydämmisiä, niin
+olivat he kuin valkeat kaarneet mustien joukossa.
+
+
+
+
+31.
+
+KUUSI KIRJETTÄ.
+
+
+    Virossa 13 p. heinäk. 1858.
+
+    Kallis, unohtumaton ystävä!
+
+    Toivomuksenne mukaan ilmoitan teille, kuinka Teidän holhokkinne
+    jaksavat. Minun voinnistani Te ette halunneetkaan tietoja; mutta
+    suokaa anteeksi, jos kirjeeni lopulla itsestänikin kirjoitan
+    pari sanaa. Tehän tiedätte, että yksinäinen, hylätty ihminen
+    mielellään kirjeessä keventää sydäntään.
+
+    Päärn ja Jyri ovat jälleen kotona. Heillä ei ollut siellä, johon
+    lähetin heidät, mitään hätää, eikä heillä nyt eikä vastakaan ole
+    mitään pelättävää. Mai, joka jäi minulle palvelijaksi, on sanonut
+    luopuvansa paikastaan. Jyri viettää hänen kanssaan syksyllä
+    häitä. Päärnun puolesta tahdon tehdä, mitä voin. -- Kun molemmat
+    miehet isäni moisiosta tulivat kotiin, kävivät Miina ja Mai
+    minua siitä kiittämässä ja pyysivät minun Teille ilmoittamaan,
+    kuinka kiitollisia he olivat myöskin Teidän avustanne ja
+    huolenpidostanne.
+
+    Minun vanhempani, veljeni ja sisareni elävät jo uudessa
+    paikassa. Joku päivä Teidän lähtönne jälkeen erosi täältä myös
+    herra Gottlieb Lustig ja hänkin jätti minut ilman äänetöntä
+    seuraansa. Minä elän yksin suuressa, tyhjässä moisiossa. En
+    ole vielä koskaan ollut niin hylätty. Toisinaan on mieleni
+    niin alakuloinen, että tahtoisin itkeä kuin pienenä poikana.
+    Ei mikään tuo minulle enää iloa, ei mikään asia minua huvita.
+    Minusta tuntuu kuin olisi sieluni siivet katkaistu. En löydä
+    mitään huojennusta, enkä lohdutusta. Työlläni ja elämälläni ei
+    mielestäni ole mitään tarkotusta, minulla ei ole enää mitään
+    toivomista -- olen vailla ihannettani. -- -- --
+
+    Tiedättekö, mitä tein, kun vaunut veivät teidät pois meidän
+    pihastamme? Läksin salaa talon ullakolle, sinne, josta kaikki
+    katselimme Mahtran moision tulipaloa ja silmäilin sieltä Teidän
+    jälkeenne. Jos en ujostelisi, niin tunnustaisin Teille, että
+    pyyhin kaksi suurta kyyneltä rinnoiltani. Katselin vaunujanne
+    niin kauvan, kun ne näin. Sitten käänsin silmäni Mahtran moision
+    raunioille. Minunkin rinnassani olivat kaikki tunteet raunioina.
+
+                                              Teidän
+                                        Herbert Heidegginne.
+
+    Genfissä 4 p. elok. 1858.
+
+    Ystävä raukkani!
+
+    Teidän surullinen mielentilanne herättää minussa syvää
+    myötätuntoa. Mutta tiedän Teille lohdutuksen: tehkää paljon työtä
+    ja tehkää paljon hyvää! Molempiin on teillä kyllä voimia. Olen
+    varma, että se suloinen tunne, jonka jokainen tehty ja onnistunut
+    työ sekä jokainen hyväteko Teille suo, pian poistaa kaiken kaihon
+    ja alakuloisuuden.
+
+    Kiitän paljon tiedoistanne holhokkeihimme nähden! Toivon,
+    että ne eivät jää viimeisiksi. Erinomaisella ilolla tahtoisin
+    myöskin kuulla, että Päärn ja Miina ovat saavuttaneet toivotun
+    päämaalinsa. Minua miellyttää tuo suuri, tukeva, totinen
+    ja jäykkä talonpoika, samoin myös hänen kaunis, terävä,
+    hellämielinen morsiammensa.
+
+    Tiedättekö uutisia? Minun virkatoverini Vironmaalta, tuo äänetön
+    rikkaruohon tutkija, Gottlieb Lustig, oleskelee nyt Genfissä
+    ja on kodissani jokapäiväisenä vieraana. Vasta nyt olen vähän
+    oppinut tuntemaan tuota ihmeellistä miestä. Ei hän vieläkään
+    osaa puhua, mutta hän osaa kirjoittaa. Olen lukenut erään hänen
+    käsikirjoituksensa, jossa hän kuvailee muistoja kotimaansa
+    elämästä. Olin liikutettu, innostunut. Olen kehottanut häntä
+    rupeamaan kirjailijaksi. Hän vastustaa kaikin voimin. Ei hän sano
+    siihen olevansa ensinkään kykenevä. Hänen terveisensä Teille
+    lisään tähän vielä.
+
+                                              Teidän
+                                        Juliette Marchandinne.
+
+    Virossa 17 p. joulukuuta. 1858.
+
+    Armas neiti Marchand!
+
+    Suokaa anteeksi, että nyt vasta vastaan viimeiseen kirjeeseenne.
+    Seurasin teidän neuvoanne ja rupesin tekemään työtä ja hyvää. Se
+    lyhensi aikaa. Oman talouteni olen saanut täysin uudistetuksi ja
+    voin ylpeänä silmäillä tähänastista raskasta, mutta onnistunutta
+    työtäni. Luulen, että minusta aikaa myöten tulee kunnollinen
+    moision isäntä. Tämä _työstäni_.
+
+    Hyvää olen voinut tehdä niin paljon, että autoin Päärua ja
+    Miinaa avioelämään ja toimitin heille vakituisen paikan. Poika
+    löysi eräästä naapurikunnasta pienen talon, jonka hän heti sai
+    vuokrata. Minulla ei ollut nykyään hänelle antaa taloa. Minä
+    maksoin hänelle ja hänen morsiammelleen niin paljon kipurahoja
+    saadusta rangaistuksesta, että he saattoivat ostaa itselleen
+    talossa tarvittavat eläimet ja työkalut. Pari kuukautta sitten
+    he menivät naimisiin ja elävät nyt onnellisina omassa, pienessä
+    pesässään. Miinan entinen ihailija, kupias Prits, jonka te
+    tunnette, on myöskin löytänyt lohdutuksekseen toisen armaan,
+    jonka hän jouluna aikoo viedä vihille. Vähän aikaisemmin olivat
+    Main ja Jyrin häät.
+
+                                          Teitä tervehtii
+                                          Herbert Heidegg.
+
+    Genfissä 4 p. tammikuuta 1859.
+
+    Kunnioitettava herra paroni!
+
+    Teidän viimeiset tietonne minua ilahduttivat. Kiitän Teitä.
+    Jos ei se tuota Teille vaivaa, niin tervehtäkää paljon minun
+    puolestani nuorta paria. Sen voisi vanha, hyvä Tohver tehdä, jos
+    hän on Teidän palveluksessanne. Jos Teillä suinkin on aikaa, niin
+    antakaa minun muutamilla sanoilla tietää, mihin ne talonpojat
+    joutuivat, jotka ottivat osaa Mahtran kapinaan. Muutkin uutiset
+    Teidän paikkakunnaltanne minua huvittaisivat. Osotteeni on
+    entinen. Jään vielä vanhempaini luo.
+
+                                           Kunnioittaen
+                                         Juliette Marchand.
+
+    Virossa 20 p. helmikuuta 1859.
+
+    Arvoisa neiti!
+
+    Teidän viimeisen kirjeenne vastaukseksi saan ilmoittaa, että
+    Mahtran kapinoitsijat ovat saaneet ansaitun rangaistuksensa.
+    Kymmenen päivää sitten oli sotakentällä ryöstäjäin ja polttajain
+    rankaiseminen. Päämiehet saivat kujajuoksussa tuhat lyöntiä ja
+    lähetettiin Siperiaan pakkotyöhön; toisille annettiin pienempiä
+    rangaistuksia: raippoja ja vankeutta. Luulen, ettei se opetus ole
+    vaikuttamatta.
+
+    Tohver on minun palveluksessani ja lupasi Teidän tervehdykset
+    toimittaa nuorelle parille. Saan myös ilmoittaa, että opman
+    Winter jää vielä minun palvelukseeni. Hän pyysi minulta anteeksi
+    rikostaan ja minä myönnyin. Olkoon mikä on -- hän on kelpo
+    maanviljelijä.
+
+    Lopuksi pieni uutinen: Olen kihloissa kreivin tyttären, neiti
+    Gertrud von M--n kanssa. Te näitte hänet pari kertaa meillä.
+    Armas, hauska lapsukainen.
+
+                                          Kunnioittaen
+                                            Heidegg.
+
+    Genfissä 2 p. maaliskuuta 1859.
+
+    Kunnioitettava herra paroni!
+
+    Toivotan onnea kihlauksenne johdosta. Soma kyllä, on minullakin
+    teille sellainen "pieni uutinen". Rikkaruohon tutkija, Gottlieb
+    Lustig kirjoitti minulle äskettäin Riiasta, että hän tahtoisi
+    minua vaimokseen. Minä vastasin, etten ole sitä vastaan. Tuo
+    tulee olemaan hiljaista sanatonta avioelämää. Mutta me ymmärrämme
+    äänettöminäkin toisiamme. Siis täytyy minun jälleen tulla
+    Itämeren maakuntiin. En olisi sitä toivonut. Teidän maanne on
+    kylmä, kolkko, surullinen -- niin surullinen!
+
+                                         Juliette Marchand.
+
+
+
+
+Viiteselitykset:
+
+
+[1] Suuressa moisiossa eli aateliskartanossa on monta ylempää ja
+alempaa virkailijaa ja työnjohtajaa. Yllämainitut ovat sellaisia. Kun
+suomenkielessä ei ole vastaavia sanoja käytämme tässä teoksessa osaksi
+virolaisia nimityksiä. Kupias on alempi vouti, aittamies on jyväaitan
+hoitaja. (Suomentaja.)
+
+[2] Viron riihissä on riihitupa, jossa vilja kuivataan ja riihenalunen,
+toinen huone ilman uunia, jossa vilja puidaan. (Suoment.)
+
+[3] Haakenrihter oli moision poliisimies ja samalla tuomari, joka
+mielivaltaisesti tuomitsi talonpojille rangaistuksia, kun moision
+isäntä sitä vaati. (Suomentaja.)
+
+[4] Opman on ylempi vouti eli isännöitsijä. (Suoment.)
+
+[5] Viron kyläkunnissa on oikeuslaitos, jossa ratkaistaan kyläläisten
+pienemmät riita-asiat. Tämän oikeuden jäseniksi valitaan kylän
+uskotuimmat miehet; esimies on valla vanem tai talitaja, eli kunnan
+vanhin. (Suomentaja.)
+
+[6] Mutta kansakoulujen perustaminen edistyi sangen hitaasti, sillä
+niinkuin Tallinnan ylemmän koulun opettaja Blagoweschtschenski
+kirjassaan "Virolainen ja hänen isäntänsä" todistaa, ei ollut Virossa
+v. 1861 vielä 1,000 koulua olemassa niinkuin niitä piti olla, vaan
+ainoastaan viides osa siitä, nimittäin joka 800 henkeä kohti ei ollut
+koulua, vaan ainoastaan 1,500 henkeä kohden. Ei ainoastaan pitäjät
+olleet ilman kouluja, vaan piiritkin, joihin kuului 6 pitäjää, 39
+kuntaa ja noin 23,000 asukasta! Kolmessa piirissä, joihin kuului 10
+pitäjää, 125 moisiota ja noin 70,000 asukasta ei ollut enemmän kuin
+13 koulua, joissa tuskin oli 300 oppilasta. 554 kunnan osalle tuli
+ainoastaan 206 koulua, ja 300,000 virolaisesta kävi ainoastaan 6,600
+henkeä koulussa. (Tekijä.)
+
+[7] Suworow Viron, Liivin- ja Kuurinmaan kenraalikuvernööri.
+
+[8] 1 kylvymitta on noin 15 litraa. (Suomentaja.)
+
+[9] Virolaisissa talonpoikaisasunnoissa ovat asuinmaja, riihi ja
+navetta saman katon alla. (Suomentaja.)
+
+[10] Tämän tositapauksen on Ants Veit, joka siihen aikaan oli Purilaan
+Antsin perheessä renkinä, itse kirjoittanut ja hyväntahtoisesti
+antanut käsikirjoituksensa minulle käytettäväksi. Minä julkasen
+sen aivan muuttamatta. Ants Veit, joka nyt elähtäneenä työmiehenä
+elää Tallinnassa, oli niinkuin tulemme näkemään osallisena "Mahtran
+sodassa". (Kirjoittaja.)
+
+[11] Tônu Jyrin oikea nimi oli Jyri Tork, oli sittemmin Mahtran sodan
+ensimmäinen uhri. Sotamiehet ampuivat hänet sodan alkaessa Mahtran
+moision pihassa. (Kirjoittaja.)
+
+[12] Kuvernöörin oikeudella tarkotti kertoja varmaankin senaikaista
+ylempää maaoikeutta. (Kirjoittaja.)
+
+[13] Näin kertoo Ants Tertsius itse asian omissa muistiinpanoissaan.
+Mutta tietysti ei kenraalikuvernööri Suworowin puolelta sellaista
+kieltoa oltu annettu, päinvastoinhan piti hallituksen toivoa, että
+oppineet miehet talonpojille selittäisivät lakia. Kauppamiehen arkuus
+tuli varmaankin siitä, että hän -- kumartaen saksalaisten määrätöntä
+mielivaltaa -- pelkäsi puhuvansa talonpojalle jotakin, josta tämä olisi
+saanut aihetta saksalaisia vastustamaan. (Kirjoittaja.)
+
+[14] Ants Tertsiuksen muistiinpanoissa on näin kirjoitettu.
+(Kirjoittaja.)
+
+[15] Myös nimellä Tort eli Torter; tämä oli sama mies, jonka kanssa
+Ants Veit pari viikkoa aikaisemmin oli käynyt haagioikeudessa. (Tekijä.)
+
+[16] Vielä tänäkin päivänä on koivussa, jonka alla kapteeni Bogutski
+sai surmansa, ristin merkki. Kun risti kasvaa umpeen, niin se jälleen
+uudistetaan. Tekijä.
+
+[17] Tynnyriä. (Suom.)
+
+[18] Kansantarun mukaan ei viinanhaju ole vieläkään kadonnut lammikon
+vedestä. (Tekijä.)
+
+[19] Axel von Gernet'in: "Geschichte und System des bauerlichen
+Agrarrechts in Estland." (Tekijä.)
+
+[20] Oikeastaan se päättyi vasta 1 p. elokuuta 1867.
+
+
+
+
+
+*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 58240 ***
diff --git a/58240-8.txt b/58240-8.txt
deleted file mode 100644
index 1773353..0000000
--- a/58240-8.txt
+++ /dev/null
@@ -1,20096 +0,0 @@
-The Project Gutenberg eBook, Mahtran sota, by Eduard Wilde, Translated by
-Lilli Rainio
-
-
-This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most
-other parts of the world at no cost and with almost no restrictions 
-whatsoever.  You may copy it, give it away or re-use it under the terms of
-the Project Gutenberg License included with this eBook or online at 
-www.gutenberg.org.  If you are not located in the United States, you'll have
-to check the laws of the country where you are located before using this ebook.
-
-
-
-
-Title: Mahtran sota
-
-
-Author: Eduard Wilde
-
-
-
-Release Date: November 6, 2018  [eBook #58240]
-
-Language: Finnish
-
-Character set encoding: ISO-8859-1
-
-
-***START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK MAHTRAN SOTA***
-
-
-E-text prepared by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen
-
-
-
-MAHTRAN SOTA
-
-Kirj.
-
-EDUARD WILDE
-
-Viron kielestä suomentanut
-
-Lilli Rainio
-
-
-
-
-
-
-Jyväskylässä,
-K. J. Gummerus Osakeyhtiö,
-1908.
-
-
-
-
-Esipuhe.
-
-
-Ensiksi tahdon lausua lukijalle muutaman sanan teokseni selitykseksi.
-
-Teoksessani olen tahtonut antaa kuvauksen niin sanotusta Mahtran
-sodasta, se on, niistä talonpoikaisrauhattomuuksista, joitten
-pääpaikaksi keväällä 1858 Mahtran kunta Juurun pitäjässä Harjunmaalla
-joutui ja jotka 2 p. kesäkuuta Mahtran moisiossa paisuivat veriseksi
-sodaksi, josta noin 60 talonpoikaa vihdoin joutui kovan rangaistuksen
-alaiseksi ja siitä sai surmansa.
-
-Olen nämä tapaukset valinnut kertomukseni taustaksi ja koittanut
-ne esittää niin asiallisina ja aikansa mukaisina kuin mahdollista.
-Mutta päämaalini on kuitenkin ollut toinen, olen heikkoin voimaini
-mukaan tahtonut antaa yleisen kuvan Räävelin ympäristön oloista
-työorjuuden loppuajoilta. Sentähden ei kertomukseni tarkota ainoastaan
-Mahtraa ja niitä seikkoja, jotka Mahtran rauhattomuuksien kautta ovat
-jälkimaailmalle tulleet tunnetuiksi, vaan olen muitakin sen aikuisia
-tapauksia ja henkilöitä vapaasti liittänyt kertomukseni yhteyteen, enkä
-ole kaikkia henkilöitä ja paikkoja maininnut omalla nimellään.
-
-Kertomukseni henkilöt voidaan jakaa kolmeen ryhmään. 1) ne, jotka
-nimitän oikealla nimellään, kuvailen kuinka he todenmukaisesti ovat
-Mahtran surunäytelmässä osallisina olleet, 2) ne, joiden nimet olen
-muuttanut taikka joiden elämää olen vapaasti kuvannut, ja 3) ne,
-joiden luonteet kertomukseni eläväksi tekemiseksi ovat kokonaan
-mielikuvitukseni luomia, vaikka tosin tähän olen niin paljon kuin
-mahdollista koittanut saada eläviä esikuvia.
-
-Ihmisten ja palkkain nimiä on täytynyt muuttaa, koska moni kuvatuista
-henkilöistä vielä elää, taikka elävät heidän jälkeläisensä. Mutta
-kertomuksessa voi kuitenkin esiintyä yhtä ja toista, joka heille ei
-ole mielenmukaista. Olen jättänyt nimet muuttamatta, kun ei mielestäni
-kertomuksessa ole ollut mitään yksityisiä henkilöitä loukkaavaa.
-
-Voin vielä mainita, että se mitä olen kertonut niistä tapauksista,
-jotka ovat välillisessä yhteydessä Mahtran sodan kanssa, perustuu
-myös tosiasioihin, vaikka ei kaikki ole tapahtunut juuri samoilla
-paikoilla ja samoina aikoina. Mutta itse Mahtran sodan kuvaukset
-perustuvat täydellisesti todellisuuteen. Niihin olen kerännyt aineksia
-sekä asiakirjoista että Mahtran sodassa vaikuttavien henkilöiden
-muistiinpanoista ja siihen aikaan eläneiden suusanallisista
-kertomuksista. Muiden muassa on kirjailija G. E. Luiga ystävällisesti
-antanut käytettäväkseni erään Mahtran sodan päähenkilön, Mahtran
-senaikuisen kunnan vanhimman Hans Tertsius'en kirjalliset
-muistiinpanot. (Tertsius kuoli 12 p. lokak. 1900 Om siirtokunnassa
-Siperiassa, jossa herra Luiga silloin oli lukkarina ja opettajana.)
-Mainitut lähteet eivät aivan joka kohdassa ole toistensa kanssa
-yhtäpitäviä, mutta kuitenkin ovat ne pääasiassa todenmukaisia.
-
-Rauhattomuuksien syntymäpaikoilla olen itse käynyt ja siellä
-erinomaisella mielenkiinnolla koonnut tietoja vanhoilta henkilöiltä,
-jotka kaiken ikänsä ovat siellä eläneet ja jotka itse ovat nähneet
-"Mahtran sotatapaukset".
-
-_Kertomuksen kirjoittaja_.
-
-
-
-
-I.
-
-VOUTI, KUPIAS JA AITTAMIES.[1]
-
-
-"Uusia ahteita maahan, te vetelykset! Mitä rukoushetkeä te pidätte?
-Rukoilkaa kuinka paljon hyvänsä, helvettiin joudutte kuitenkin kaikki
-laiskuutenne tähden!"
-
-Ei hän kuitenkaan ole niin paha, tuo leveäleukainen, tukevakasvuinen
-musta ukko nokisen oven korvalla pölypilven sisässä. Hän rähisee ja
-sadattelee aina tapansa mukaan, kun ei tiedä millä tavalla saisi
-vähänkin eloa noihin pehkuissa liikkuviin, hämäriin tonttuhaamuihin.
-Hän on suuren vastuunalainen, jos ei hän melua ja huuda, jos ei hän
-voi pitää hereillä vetelyksiään, jos ei työ tule tehdyksi määrätyllä
-ajalla. Ja vaikka hän ärjyy ja soimaa ja etsii yhä voimakkaampia
-haukkumasanoja, väräjää hänen avaran suunsa pielissä salainen hymy,
-jonka hän pian kätkee laajan leukansa tiheään partaan, joka paksuna
-nukkana peittää hänen kurkkunsa alaosan ja ulottuu puoliväliin kaulaa.
-Ei Vidisten Mart, moision riihen lämmittäjä ole niin kova kuin hänen
-sanoistaan voisi luulla. Kaikki vetelykset sen hyvin tietävät ja he
-laskeutuisivat huolettomina pehkuille pitkäkseen, jos vain ei voutikin
-seisoisi siellä keppi kädessä ja jos ei hän, tuo pitkä luiseva,
-harvapuheinen hongankolistaja alituisesti pahalla tuulella ollen
-yhä käyttäisi keppiään, jolla on paljon tehokkaampi vaikutus, kuin
-Riihi-Martin haukkumasanoilla.
-
-"Uusia ahteita maahan! Älkää varastako moision herran öitä, niinkuin
-varastatte hänen päiviään! Kuka teitä elättää, jos ette te moisiota
-elätä!"
-
-"Mehän elätämme sitä ja itsemme myös", murahti eräs nuori
-päivätyöläinen, pyyhkien nokista, pölyistä hikeä otsaltaan.
-
-"Niin tosiaankin, sinussa nyt olisi miestä toisia ja itseäsi
-elättämään!" virkkaa nyt vouti tohisevalla, nenäänsä puhuvalla äänellä.
-"Sinä, paras vetelyksien päämies! Mitä siinä pintaasi niin kauvan
-kynsit! Tahdot varmaankin saada sitä liikkeelle, että se itsestään
-alkaisi puida! -- -- -- Ja sinä, Triinu, jokos taas kykötät maassa kuin
-muniva kana! Joko sinun kinttujasi taas kivistää. Odotahan, minä sidon
-sinut varstan päähän ja annan pehmittää laiskan ruumiisi."
-
-Jopa hän lähestyykin pelottavine keppineen. Mutta kyllä nyt tytöt ja
-pojat jaloilleen lentävät! Kaarle voudin keppiä pakenevat kaikki, jotka
-suinkin kynnelle kykenevät. Se joka jää paikalle, on väsymyksestä niin
-jäykkä ja tunnoton, ettei lyömistäkään enää osaa väistää.
-
-Pian ovat uudet ahteet maassa, varstat otetaan käsiin, parit lyövät
-vuoroon ja öinen työtanssi alkaa kahisevilla olilla paksussa,
-tomuisessa ilmassa ja soittona on jälleen varstojen ikävä ja kaikille
-niin tuttu kilk-kölk! kilk-kölk! kilk-kölk!
-
-Riihenlämmittäjät tietävät niin paljon jutella tontuista. Öiset äänet
-pettävät heidän korviansa, öiset varjot heidän silmiänsä. Mustasiipisen
-yön varjossa liikkuu salaisia haamuja. Uninen, torkahtanut silmä
-voi koko riihenalustaa kuvailla suureksi aaveeksi. Tomunharmaana
-tai sysimustana on koko huone. Talikynttilät tuikkavat surullisesti
-himmeän lyhdyn sisässä, ne ovat tontun silmät. Valonsäteet, jotka
-tuskin pääsevät tunkeutumaan tomuisen huoneen etäisimpään soppeen,
-tummenevat ja käyvät vihdoin kuolonkarvaisiksi. Pitkät kapeat varjot
-hiipivät yli lattian, kiipeävät ylös seinää myöten ja kohottavat
-jättiläispäänsä kurkihirteen asti. Ulkona pauhaa syksyinen tuuli kuin
-tahtoisi se äärettömänä surulauluna tuoda ilmoille koko maailman tuskat
-ja huokaukset. Riihen veräjät kitisevät, katto ruskaa ja voihkaa, mutta
-pilvistä valuu vesi virtana. On kuin tahtoisi se vedenpaisumiseen
-upottaa kaikki, joka mustasta syvyydestä itkuna ja valituksena pyrkii
-ilmoille -- ja joka aaveena tahtoo rikkoa jumalaista rauhaa ja
-hiljaisuutta.
-
-Tontuilla, aaveilla, kummituksilla, jotka tuolla tomupilven sisässä,
-neljän karstaisen seinän vaiheella liikkuvat, heillä ei ole silmiä,
-heillä ei ole suuta, nenää eikä korvia; eikä heillä ole enää ymmärrystä
-ajatella eikä sydäntä, joka tunteista sykkää. He ovat työkaluja
-niinkuin nuo kaksi yhteenliitettyä puuta, joita käsissään liikuttavat
-ja joita nimittävät varstoiksi. Varsta ja Mihkel -- Mihkel ja varsta;
-Liisa ja varsta -- varsta ja Liisa -- kaikki yhtä maata, sano, mitä
-sanot! Äänettömät molemmat, kuurot molemmat, tunnottomat molemmat.
-Yhdellä ei ole enemmän toiveita kuin toisellakaan, yksi ei tunne
-enemmän nälkää eikä janoa kuin toinenkaan. Sillä -- varsta ei voi
-tuntea eivätkä Mikhel ja Liisakaan sitä voi.
-
-Neljä riihiviikkoa! Neljän riihipäivän välillä yksi yö lepoaikaa. Kaksi
-päivää ja kaksi yötä yhtä mittaa raskasta työtä, sitten yksi yö lepoa,
-ja jälleen kaksi päivää ja kaksi yötä yhtä mittaa raskasta työtä. Ja
-eväspussissa akanainen leipä!
-
-Kilk-kölk! Kilk-kölk! Mats-pots! Mats-pots! Jopa rupeavat lyönnit
-hiljenemään, jopa käy moni puijapari heikkona ja väsyneenä lepäämään.
-Kun latomet on puitu, nojaa moni selkäänsä vasten riihenseinää ja jää
-siihen kuin puupatsas seisomaan. Ei kukaan lausu enää toiselleen sanaa,
-ei kukaan katso enää toistaan silmiin, he eivät näe enää toistensa
-kasvoja, eivät tunne enää toisiansa, he vain aavistavat, että heidän
-ympärillään liikkuu ihmisiä ja että itsekin liikkuvat. Kaikki on kuin
-paksun, läpitunkemattoman udun sisässä, äänet kaikuvat heidän korviinsa
-kuin kaukaa, kaukaa metsän tai meren takaa. Monen silmä on ummistunut,
-he liikkuvat vain vaistomaisesti, toiset tuijottavat jäykin katsein
-eteensä maahan.
-
-Kaksi nuorta ja hentoa olentoa, poika ja tyttö, toinen toisesta, toinen
-toisesta latomesta ovat ahteita maahan otettaessa istuneet salaa
-pimeään nurkkaan. Vouti, joka itsekin on unen kanssa taistellut, avaa
-silmänsä, tarkastaa työntekijäin rivejä, huomaa toisen laiskottelijan,
-lähenee häntä ja antaa kepillään aika iskun hänen kyyristyneeseen
-selkäänsä. Makaaja herää, mutta ei tunne kipua eikä ymmärrä mitä on
-tapahtunut, ei koittele selkäänsäkään, vaan alkaa uudestaan vaipua
-uneen. Mutta toinen ja kolmas lyönti ajaa hänet ylös. Tyttö on
-terävämpi ja tunteellisempi -- hänen suustaan kuuluu ensimmäisellä
-lyönnillä heikko: "ai!" ja peläten toista iskua hän pakenee työn ääreen.
-
-"Te ylenannetut! Te kovakorvaiset! Vai tässä teidän on makuupaikkanne!"
-hönisee vouti nenäänsä, kunnes hänen silmänsä jälleen painuvat kiinni.
-
-"Liikuttakaa käsiä, liikuttakaa jalkoja!" muistuttaa puolestaan
-riihiukkokin, kun hän katsellessaan ulos huomaa aamun koittavan.
-Soimausten ja kepin avulla koitetaan noille elottomille työjuhdille
-antaa eloa ja uusia voimia. Jälleen nousevat ja laskeutuvat käsivarret,
-varstat kilkkavat, olet kahisevat ja vilja irtaantuu savilattialle,
-kaunis, kultainen vilja, josta moisiossa tehdään niin hienoja, valkeita
-lestyjauhoja, niin puhdasta makuisaa leipää, jossa ei ole akanoita eikä
-kuoria.
-
-Kun päivä nousee taivaanrannalla -- on sade tauonnut -- riihi puitu
--- neljäs sillä viikolla ja samoin jo monta viikkoa perättäin pitkin
-syksyä.
-
-Kuinka? Mahtavatpa olla iloisia, kun työ on tehty! -- Ei, ei ainoata
-sädettäkään elostavasta onnellisesta tunteesta, josta ihminen nauttii
-lopetettuaan ankaran työn.
-
-Oi ei! He makaavat seisaallaan eivätkä siitä syystä tunne mitään. Ja
-toiseksi, ei ole työ vielä pitkään aikaan loppunut. Heidän työnsä
-vasta alkaa! Tuo loistava tulipyörä taivaalla, jonka kultaiset säteet
-pian heräävät ja suutelevat virkeää luontoa, se on noille öisille
-työtontuille pelottavana merkkinä uuden raskaan työn alkamisesta. Vielä
-kaksitoista tuntia työtä, soimauksia, keppiä, akanaista leipää, unen
-kanssa taistelemista -- sitten vasta tulee lepoaika, kallis, suloinen
-lauvantaiehtoo. -- --
-
-Vouti antaa työläisille käskyjä ja laittaa heidät moisioon. Kupias ei
-ole vielä näkyvissä. Tätä silmänräpäystä käyttää moni hyväkseen, ottaa
-kuivan leipäpalan pussistaan ja alkaa torkkuen täyttää vatsaansa;
-toiset eivät tiedä enää, mitä nälkä ja jano merkitsevät, he tarvitsevat
-unta, väkistenkin kaataa uni heidät pitkäkseen maahan. Koko maailma
-viiden minutin unesta! He heittäytyvät jaloiltaan maahan, niinkuin
-olisi heihin pyssyn luoti lentänyt. Pian lepää neljä viisi kuorsaajaa
-riihen ulkoseinuksella -- ei kääntyneenä moision puoleen, vaan sinne
-päin, mihin työnjohtajan tai voudin silmä ei ulotu. --
-
-Tuo varastettu uni ei kestänytkään kauvemmin kuin viisi minuttia.
-Äkkiä, niinkuin nousseena maan sisästä, seisoi kupias riihen nurkalla.
-Tuskin oli hänen katseensa keksinyt räystään alla lepäävät ihmiset, kun
-jo nousi uusi tuominen keppi ja lankesi lähimpänä nukkuvan vartalolle.
-
-Tuo oli nuori tyttö, joka syödessään oli torkahtanut. Hän piti
-leipäpalasta kädessään, hänen huulensa olivat leivän murenissa ja suu
-nähtävästi vielä täynnä. Uni oli voittanut nälän, ennenkun syöjä ehti
-niellä purtavaansa.
-
-Kun ei hän ensimmäisellä lyönnillä kerinnyt ylös, antoi kupias hänelle
-vielä toisen. Se sattui suoraan päähän, ja niin kovasti, että hiusten
-sisästä alkoi tihkua verta.
-
-"Luontokappale!"
-
-Tuon lyhyen, vakavan muistutuksen lausui urisevalla matalalla äänellä
-eräs suurikasvuinen päivätyöläinen, joka juuri oli tullut riihestä
-makaavien joukosta herättämään talonsa aputyöpoikaa. Tämä sattui
-olemaan lähellä mainittua tyttöä.
-
-"Kuka sanoi: 'luontokappale'?"
-
-"Minä!"
-
-"Kuka on luontokappale?"
-
-"Sinä!"
-
-Kouristuksen tapainen vavistus puistatti nuoren kupiaan ruumista. Hän
-alkoi hyppiä kuin hurja. Hänen kiiluvat silmänsä ennustivat pahaa. Nyt
-kohosi keppi ja lankesi kiivaasti työläisen tukevalle vartalolle.
-
-Völlamäen Päärn seisoi liikkumatta, ikäänkuin miettien, mitä oli
-tehtävä. Hän oli hidas sekä liikkeissään että ajatuksissaan. Mutta
-nyt oli hän tehnyt päätöksen, kun vielä toinen kepinisku sattui hänen
-olkapäähänsä. Nyt hehkui hänen silmissään ikäänkuin tumma tuli.
-Verisuonet hänen otsallaan paisuivat kuin makkarat -- sitten tarttui
-hän molemmin käsin kiinni kupiaan kaulukseen -- nosti hänet ylös
-ilmaan, ravisti häntä pari kertaa sinne tänne, ja sitten lensi pieni,
-laiha mies pari syltä loitommalle leppäpensasta kohti.
-
-Tämä kaikki tapahtui niin pian, ettei kukaan olisi kerinnyt väliin,
-vaikka olisi tahtonutkin. Kaikki työläiset seisoivat liikkumatta
-paikoillaan, ja joka ei ollut väsymyksestä liian välinpitämätön, sen
-kasvoille ilmeni vahingoniloinen hymy tai hämmästys, kun ehti ajatella
-seurauksia.
-
-Vouti oli pian jälleen jaloillaan. Ensimmäisessä vihan ja häpeän
-puuskassa aikoi hän uudestaan karata työmiehen kimppuun, mutta
-tavottaessaan keppiään maasta, huomasi hän joutuneensa toiselle
-suunnalle. Tummanpunaisena ja vapisevana kääntyi hän työläisten puoleen.
-
-"Te kaikki näitte, mitä nyt tapahtui! Jos tuo lurjus ei saa sata iskua
-selkäänsä, niin syön minä vanhat housuni! Minä sinut opetan Völlamäen
-Päärn! Minun keppini tanssii vielä monta kertaa sinun selässäsi, kunnes
-saan sinut kokonaan kukistetuksi. Sika, lurjus, peto -- mokoma! --"
-
-Hän olisi voimattomassa vihassaan vielä jatkanut soimaamistaan,
-jos ei verinen tyttöparka olisi herättänyt hänen huomiotaan. Tämä
-oli sillävälin oivaltanut tilansa. Hän huomasi verta kädellään ja
-vaatteillaan, ja polttava kipu päässä ja selässä herätti hänet täysin
-valveille. Hän piteli itkien päätään, tuskan ja vihan vallassa hän
-huusi:
-
-"Mokoma murhamies!"
-
-Vouti karkasi kaikin voiminsa tyttöön kiinni.
-
-"Vai sinä soimaat minua murhamieheksi? Sinä kurja suunpieksäjä,
-uskallat minua vastustaa! Sinä -- sinä --."
-
-Ennenkun hän keksi uusia sanoja nousi ja laski keppi hänen kädessään,
-mutta lankesi maata vasten, sillä tyttö oli notkeana kuin kissa paennut
-miesten selän taa. Kun lyöjä karkasi hänen peräänsä, juoksi hän
-kiireissään Völlamäen Päärnun rintaa vastaan.
-
-"Voisit hänet nyt jo jättää rauhaan, onhan hän verinen", murahti tämä
-rauhallisesti, ikäänkuin ei hänen ja voudin välillä mitään olisi
-tapahtunut.
-
-"Mitä hittoa se sinuun kuuluu? Minä voin piestä häntä, ettei hän enää
-liikuta jäsentäkään. Herra on minulle käskyn antanut, että minun pitää
-opettaa kovapintaisia ihmisiä. Minä kannan keppini kunnialla -- mutta
-sinä lurjus, sinä rosvo, sinä -- sinä --." Hänen äänensä muuttui
-vihaiseksi vinkumiseksi, kovaksi kiljunnaksi, ja hänen suunsa ympärillä
-värisi suonenvedontapainen vihanitku.
-
-"Sinä, Päärn, sinä saat minun kädestäni vielä sellaisen opetuksen, että
-tiedät, mistä olet kotoisin!"
-
-Nyt hän joutui sellaiseen soimaamis- ja sadattamisraivoon, että hän
-kokonaan unohti tytön. Hänen liinanvalkea tukkansa, josta lakki
-oli pudonnut pois, seisoi korvallisilla pystyssä kuin vihaisella
-kissalla; hänen keltaiset silmänsä valkeiden ripsien ympäröimänä ja
-samoin valkeiden kulmakarvojen alla kiilsivät punaisina kiukusta.
-Hänen sulkeutuneilla huulillaan, joita ympäröi valkea, harva ja
-lyhytkasvuinen parta, oli keltaista vaahtoa. Joka hänet tällaisena
-näki, arvasi, että hän haukkumaansa miestä vihasi kaikesta sydämmestään.
-
-"Kyllä sinut jo tunnetaan, sinä kovakorvaisten kuningas! Missä vain
-vastaan pannaan ja niskotellaan, siinä olet sinä alkuunpanijana! Omasta
-konnustasi sinut ajettiin pois -- nyt sinä, köyhä rotta, olet toisen
-miehen orja! Isäsi jo oli kapinoitsija, sinun koko sukusi on järkiään
-kapinoitsijasukua. Varkaita, ryöväreitä, murhamiehiä, laiskottelijoita
-ja kuhnureita ovat sinun vanhempasi ja vanhempain vanhemmat olleet,
-mutta suurin lurjus olet sinä itse! -- -- -- Jopa on uusi nahka ehtinyt
-selkääsi kasvaa. Kylläpä me sen kohta taas pois kuorimme! -- -- -- Ja
-kenenkä puolesta tuollainen kuotta alkaa tehdä vastarintaa? Kulbin Kain
-puolesta, tuon vetelehtijän, tuon nurkantakaisen puolesta, jota oikea
-ihminen ei tahdo sylkeäkään." -- -- --
-
-"No noh, olet hänen luonaan itsekin jo kyllin vieraana käynyt!" kuului
-varovainen, ilkkuva huuto etempää poikain joukosta.
-
-"Jokos pistättää, kun Kai toisia heitti suin päin ulos aitan lakasta",
-lisättiin toiselta puolen samoin varovalla äänellä.
-
-"Kuka tietää, ken Kai raukan oikea isäkään on!" arveli joku vielä
-joukkoon, jonka jälkeen kuului poikain ja tyttöjen joukosta salaista
-naurun hihitystä kuin tuulen kahinaa kuivissa lehdissä. Kolkko riita
-kupiaan ja työmiehen välillä liitti sorretut henget yhteen.
-
-Kubja-Prits ei ollut kuulevinaan mitään. Hän huomasi, että kaikki
-olivat häntä vastaan, joka tunne tekee väkivaltaisimmankin
-varovaiseksi. Mutta peittääkseen salaista pelkoaan, purki mies edelleen
-vihaansa syynalaisen niskaan:
-
-"Tunnusta pois, mitä sinulla on tekemistä tuon naisen kanssa?" karjui
-hän. "Mitä se sinuun kuului, vaikka minä tuon unisäkin ajoin työhön?
-Mitä salaisuuksia teillä on toistenne kanssa? Onko sinulla aikomus
-mennä hänen kanssaan pappilaan? Voithan mennä, kuka sinua kieltää?
-Eikä siitä kellekään tule vahinkoa, että saat niin paljon lankomiehiä!
-Mutta älä sinä, tomppeli, tule minua kieltämään, kun minä täytän herran
-käskyä ja panen laiskalle jalat alle! -- -- -- Vastaa, niskottelija,
-mitä salaystävyyttä teillä on keskenänne tuon tytön kanssa?"
-
-Vastauksen asemesta pisti Völlamäen Päärn suuren tomuisen takkinsa
-ylleen ja käänsi soimaajalle selkänsä. Tahtomatta tai tahallaan sylkäsi
-hän hyvin kuuluvasti halkopinoon ja poistui työmiesten ja vaimojen
-joukosta. -- -- --
-
-Kubja-Prits näki vain pilkallisia kasvoja. Hänen punottavat poskensa
-kävivät sinertäviksi, kouristuksen tapaisesti piti hän keppiä
-kädessään, mutta se pysyi paikoillaan. Tunne, ettei kukaan, ei
-ainoakaan ollut hänen puolellaan, ei kiittänyt hänen sanojaan ja
-tekojaan, masensi häntä. Hän huomasi kyllä, mikä siihen oli syynä.
-He vihasivat ja pelkäsivät häntä. Sen he tekivät ensiksikin hänen
-liiallisen kovuutensa ja kurjan olentonsa tähden, ja toiseksi
-sentähden, että hän vielä kuusi kuukautta sitten oli ollut samanlainen
-työmies kuin hekin, mutta nyt heilutti kupiaskeppiä. Kuusi kuukautta
-sitten oli hän samoin kuin hekin toivonut maan alle herrat ja
-johtajat, voudit ja kupiaat, oli samoin kuin hekin salaa puristanut
-käsiä nyrkkiin, jos jollekulle tehtiin vääryyttä; oli samoin kuin
-hekin ottanut kiellettyjä unia, oli niinkuin hekin kärsinyt, kun
-rankaisija kepillä heitä pehmitti. Ja nyt seisoi hän heidän edessään ja
-heilutti keppiä, eikä muistanut, mitä hän itsekin oli tehnyt, nyt hän
-tuomitsi heitä, joiden kanssa ennen oli yhtä pitänyt, rankaisi heitä
-sellaisesta, jota hän ei ennen ollut rikoksena pitänyt. He pitivät
-häntä ilmiantajana, sen huomasi Prits hyvästi muistaessaan entisiä
-aikoja ja sentähden jätti hän tekemättä sen, jota ei luullut aivan
-välttämättömäksi.
-
-"Noh, mitä te odotatte siellä vielä?" huutaa hän samassa. "Tytöt, eikös
-vouti sanonut teille, missä perunamaa on? Ja te, miehet, joudutteko
-kyntämään?"
-
-Ja vihaisella, käskevällä äänellä antaa hän työmiehille, jotka alkavat
-lähteä, vielä monet tarpeelliset varotukset.
-
-Sen ohella hautoo hän kiihkeänä kostotuumia. Hän ei tahdo maksaa
-ainoastaan Päärnulle ja Kaille, vaan jos mahdollista kaikille, jotka
-häntä ovat uskaltaneet pilkata, jopa häntä kaikkien kuullen ilkkua
-ja arvostella. Kun työmiehet ja vaimot kokoavat eväspussinsa ja
-vaatteensa, tarkastaa kupias riihen luona olevia ranka- ja puupinoja.
-Hänpä tietää omasta kokemuksestaan, että niihin kätketään aina jotakin,
-jota _hyvä_ vouti ei ole näkevinään. Mutta Pritsinhän ei tarvinnut
-asiata salata. Olivathan nämä kaikki hänen vihamiehiään.
-
-"Ahaa -- ruispussi! Kuinka mukavasti pistetty pinoon! -- -- -- Ja
-tuossa -- ahaa, vielä pussinen parhaita seinään lyötyjä rukiita!"
-
-"Miehet -- kuulkaa! Kenen nuo pussit tuossa ovat?"
-
-Miehet ovat jo menossa, mutta kääntyvät voudin huutaessa jäykkinä
-takaisin.
-
-"Tulkaa tänne!"
-
-Tulevat kyllä ympärille ja katsovat, mutta ei kukaan tunne pusseja.
-
-"Siimu-Jyrin Mats, tuo on sinun pussisi!"
-
-"Ei ole!"
-
-"Valehtelet, lurjus!"
-
-"Ei ole!"
-
-"Ja tuo pussi on Töntsun Jaakopin oma!"
-
-"Valhe!"
-
-"Sinun ne ovat!"
-
-"Valhe!"
-
-"Miehet, tunnustakaa, kenen nuo pussit ovat! -- Eivätkö nuo ole Matsin
-ja Jaakopin pussit?" karjuu hän heille.
-
-Miehet katsovat, tunnustavat, pudistavat päätä -- ei kukaan tunne
-pusseja.
-
-Vouti katsoo tyttöjen puoleen. Sama pahansuopa, pilkallinen
-vaikeneminen. Joku nenäkäs astuu lähemmä ja on haistavinaan pusseja.
-Toiset purskahtavat nauruun.
-
-"Menkää hiiteen!" huutaa Prits. "Kyllä varkaan jälille vielä päästään!"
-
-Ja kun työläiset kääntyvät menemään, kantaa vouti pussit riihen luo.
-
-Riihessä on sillä välin tehty kepposia, joita nähdäkseen Kubja-Prits
-kaikeksi onneksi tulee liian myöhään.
-
-Kun Riihi-Mart askaroitsee olkien luona riihenalusessa,[2] lähtee
-Hansu-Jyrin Jaan riihestä, hänen perässään Wildrikun Villem. Molemmat
-katsovat varovasti joukkoon, josta kuulevat Kubja-Pritsin meluamista.
-Kaksi poikaa on vielä riihessä. He iskevät toinen toiselleen silmää,
-kun näkevät Jaanin ja Villemin. Toinen heistä ottaa varstan seinältä ja
-pieksää sen varrella Jaanin suurta huopahattua. Kohta on Jaan muuttunut
-viljapatsaaksi: kaikki mitä hatun suureen sisustaan on kätketty, vuotaa
-pitkin päivätyöläisen vartaloa riihen lattialle!
-
-Pojat hämmästyvät, Jaan itse säikähtää. Mutta Riihi-Mart! kääntyy selin
-poikiin ja alkaa kaikin voiminsa aivastaa. -- -- --
-
-"Villem!" huutaa hän samassa.
-
-"Mitä?"
-
-"Tule tänne!"
-
-Villem lähtee.
-
-"Etkö sinä, pakana, kuule, kuka on pihassa? Kiiruhda pian takaisin
-riiheen!"
-
-Villem katoaa kuin tuuli riihitupaan ja tyhjentää siellä
-hattunsa. -- -- --
-
-Toinen kerta, kun pihassa on hiljaisempaa, on pimeämpää! -- -- --
-
-"Hyvästi, Mart! -- -- -- Hyvästi, Mart!"
-
-"Hyvästi, veitikat!"
-
-Kun miehet riihen takaveräjästä kiiruhtavat pois, kiipeää Kubja-Prits
-etupuolelta säkkeineen sisään.
-
-"Mitä hittoa se merkitsee, Riihi-Mart, että kaikki pinot ovat täynnä
-rukiita?"
-
-"Hyvää viljavuotta -- mitä muuta?"
-
-"Vai niin, vai viljavuotta! Mutta maan kielellä sanotaan sitä
-varkaudeksi!"
-
-"Varkaudeksi noh! Mutta minkätähden sinä sitten käyt mittaamassa
-halkopinoja?"
-
-"Minä en mitannut niitä, vaan aavistin varkautta."
-
-"Kuinka tuo kohta sinulle sitten niin tuttava oli?"
-
-"Miten niin tuttava?"
-
-"Kuinka sinä juuri sieltä osasit varkautta etsiä?"
-
-Prits heittää epäluuloisen silmäyksen mustaan vanhukseen laskiessaan
-pussit hänen eteensä.
-
-"Minulla on oikeus etsiä varkautta joka puolelta -- sentähden olenkin
-moision kupias", vastaa hän ylpeästi.
-
-Riihi-ukko jää hänen eteensä seisomaan ja katselee häntä
-veitikkamaisesti kiireestä kantapäähän.
-
-"Prits, ne ehkä ovat sinun omat pussisi, jotka sinä viime syksynä
-unohdit pinoihin. -- -- -- Olihan sinulla niitä toisinaan niin paljon,
-ettet kaikkia ehtinyt mielessäsi pitää."
-
-Kubja-Prits -- -- -- Kubja-Prits -- ei sano mitään.
-
-Kubja-Prits -- kääntää puheen toisiin asioihin.
-
-
-
-
-2.
-
-VARTIJA, MISSÄ VITSAT?
-
-
-Päivällisen jälestä toi kupias Völlamäen Päärnulle käskyn, että
-hänen piti ehtoolla tulla paronin puheille. Ja sen ohella hän heitti
-työmieheen ilkeän ilkkuvia katseita. Päärn ei lausunut kupiaalle mustaa
-eikä valkeaa, vaan huusi hevosille: "Vaolle!" ja kynti rauhallisena
-edelleen.
-
-"Kuuletko, tänä ehtoona herran puheille!" Toisti Prits kähisevällä
-äänellä.
-
-Kun ei Päärn nytkään mitään puhunut, näytti hänelle kupias selän takaa
-rusikkakeppiään ja alkoi tarkasti tutkia hänen kyntämistään. Mutta
-kyntäminen oli niin kunnollista, ettei työmiehen pahin vihollinenkaan
-keksinyt siinä mitään vikaa. Kubja-Prits läksi sen tähden kohta pois
-keppiä heiluttaen.
-
-Kulbi-Kaielle toi aittamies perunamaalle sanan, että hänen illalla piti
-tulla moisioon herran luo. Vaikka kyllä tytön sydän oli aavistanut
-pahaa, säikähti hän sittenkin niin, että hänen kätensä alkoivat väristä.
-
-"Herran luo?" hän kysyi. "Mitä pahaa olen tehnyt?"
-
-"Mistä minä tiedän", vastasi aittamies. "Enhän minä ollutkaan yöllä
-riihimiesten luona."
-
-Koska riihestä oli puhe, niin tiesi Kai varsin hyvin, minkätähden hänet
-paronin puheille kutsuttiin.
-
-"Johan hän minut pieksi veriseksi ja nyt käsketään vielä oikeuden
-eteen!" alkoi hän itkien valittaa ja suuret kyyneleet vierivät pitkin
-pölyisiä, poroisia poskia.
-
-"Mutta ethän toki siitä voi sanantuojaa soimata", lisäsi aittamies
-varottaen, ja kiirehti pois päästäkseen kuulemasta tytön valituksia. --
-
-Päärn ja Kai tapasivat illalla herran moision pihalla. Paroni Heidegg
-tuli pellolta ja kääntyi juuri viinakeittiön nurkalta kartanoon päin,
-kun työmies lakkia nostaen ja alamaisesti kumartaen lähestyi häntä.
-
-"Herra paroni on kutsuttanut minut tänne moisioon."
-
-"Kuka sinä olet? Ah niin Völlamäen Päärn!" -- -- --
-
-Paroni kääntyi kokonaan työmiehen puoleen ja tarkasti häntä
-teräksenharmailla, läpitunkevilla silmillään, joita ihmeellinen vetinen
-kehä ja suuret syvät kulmakarvat ympäröivät. Työmies kumartui ensin
-hänen edessään ja kätensä ojensi hän kuin totutusta tavasta herran
-jalkoja kohti, mutta kun paroni otti askeleen taaksepäin ja hänen
-muotonsa muuttui yhä kovemmaksi ja jäykemmäksi, oikasi Päärn itsensä
-suoraksi ja seisoi siinä voimakkaana ja kookkaana moision herran edessä.
-
-"Päärn", lausui paroni Heidegg leppeämmin kuin olisi voinut arvata
-hänen jäykästä, ankarasta katseestaan. "Päärn, sinä et ole vielä yhtään
-parantanut mieltäsi. Sinä olet vielä sama vastahakoinen koira kuin pari
-kolme vuotta sitten."
-
-"Niin olen, herra paroni."
-
-"Soo, -- vai olet!" Paroni astui askeleen lähemmäksi. "Koska sanot
-sellainen olevasi, merkitsee se, ettet tahdokaan parantaa mieltäsi?
-Mitä?"
-
-"Tahdon kyllä, mutta herra paronin voudit eivät sitä salli."
-
-"Eivät salli? Sinä hävytön karkaat aivan ilman asiatta voudin niskaan
-ja pieksät häntä kaikkien työmiesten nähden ja julkeat vielä sanoa,
-että minun voutini eivät anna sinun tehdä parannusta?"
-
-"Kupias löi minua syyttömästi, enkä minä häntä piessyt, vaan heitin
-hänet kintereiltäni leppäpensaaseen."
-
-"Suusi kiinni! Kupias saa lyödä sinua, hänellä on oikeus siihen milloin
-tahtoo -- se on minun käskyni! Mutta sinä et saa lyödä voutia --
-kuuletko! Sinä et saa häneen koskeakaan -- vouti on minun käskystäni
-liikkeellä, voutia tulee jokaisen orjan totella niinkuin minua itseäni!"
-
-"Mutta ei paroni herra liene käskenyt häntä syyttömästi piestä ihmisiä."
-
-"Vaiti! teidän joukossanne ei olekaan syyttömiä! Te olette kaikki
-kelmejä, roistoja, varkaita ja laiskottelijoita! Kiittäkää Jumalaa,
-että teillä vielä on niin armollinen herra kuin minä olen. Joka
-lyönnin, jonka saatte, olette hyvin ansainneet -- -- Ja sinä,
-vastahakoinen karhu, sinä julkeat sanoa minulle vasten kasvoja, että
-kupias on sinua syyttömästi lyönyt. Olethan sinä voutia häpeämättömillä
-sanoilla kaikkein kuullen soimannut. Olethan sinä häntä '_siaksi_'
-sanonut."
-
-"En ikinä!"
-
-"Ja minkätähden häntä niin puhuttelit?"
-
-"Sentähden että hän löi tyttöä päähän, niin että verta tuli."
-
-"Mitä se sinuun kuului?"
-
-"Ei mitään."
-
-Varmaankaan ei paroni Heidegg koskaan ennen ollut työläisen kanssa,
-jolle hän vielä pahasta rikoksesta oli vihainen, niin kauvan
-keskustellut. Mutta tuo suuri voimakas "hirtehinen", joka nyt
-seisoi hänen edessänsä ja joka kuitenkin kaikessa talonpoikaisessa
-tuhmuudessaan ymmärsi enemmän kuin toiset vertaisensa -- ja osasi
-antaa sattuvia, luontevia vastauksia -- se miellytti väkisinkin paroni
-Heideggin väkivaltaista, mutta pohjaltaan ritarillista mieltä.
-
-"Onkos Kai sinun naisesi tai morsiamesi?" hän kysyi.
-
-"Ei ole."
-
-"Vai hyvä ystävä?"
-
-"Ei vähääkään."
-
-"No, miksi sinä häntä rupesit puolustamaan?" Tähän kysymykseen ei Päärn
-vastannut mitään. Hän katseli levottomasti herran jalkoja. Vihdoin hän
-virkkoi: "Minä en voi nähdä verta."
-
-Jos niin suuri rikoksentekijä ei olisi seisonut paronin edessä -- olisi
-hän varmaankin purskahtanut nauruun. Tuo jättiläinen tuossa ei voinut
-verta nähdä! -- -- -- Mutta paroni ei naura vaan huutaa ankarasti.
-
-"Minä saatan sinut haakenrihterin[3] luo!"
-
-"Eikö moisiossa ole vitsoja?" kysyy Päärn.
-
-Paroni katsoo häneen, kääntää hänelle selän, astuu edes takaisin,
-tutkii kepillään maata ja kysyy vihdoin:
-
-"Moision vitsat ovat siis sinulle rakkaammat kuin haakenrihterin?"
-
-"Rakkaat eivät kumpaisetkaan ole minulle", vastaa työmies. "Mutta kun
-herra paroni saattaa minut oikeuteen, pitää paroni herran laittaa minun
-mukaani kirja ja siitä on herralla työtä ja suurta vaivaa?"
-
-Vôllamäen Päärn tietää nimittäin sisareltaan, joka on moisiossa
-sisäneitsyenä, että paronille ei mikään maailmassa ole niin
-vastenmielistä kuin kirjoittaminen. Joka kirjeen -- vähäpätöisemmänkin
--- kyhäämiseen kuluttaa hän monta tuntia, on vihainen kuin leijona,
-ärjyy jokaiselle, joka silloin uskaltaa hänen oveaan avata, heittää
-sulkakynän toisensa jälkeen nurkkaan ja vie, kun hirveä työ vihdoinkin
-on valmis, sen puolisollensa korjattavaksi. Mutta rouva laatii sen
-kokonaan uudestaan, ja sitten paroni vasta sen kirjoittaa puhtaaksi.
-Sen ohella sadattelee hän kuin pakana, ja on koko päivän pahalla
-tuulella.
-
-Vôllamäen Päärn tietää siis varsin hyvin, mitä hän tarkottaa puhuessaan
-paroni herran "työstä ja vaivasta".
-
-"Jos tietäisin, että sinä tekisit parannuksen, Päärn, niin en saattaisi
-sinua haakenrihterin luo", sanoi paroni, pyörittäen suuria, harmaita
-viiksiään.
-
-"Paroni herra tietää, ettei haagrehtikään ole mikään mielenparantaja.
-Herra paroni ehkä muistaa minun isä vainajaani?"
-
-Päärn lausui tämän äänellä, jossa kuului tasainen värinä ja hänen
-miellyttävä rauhallinen muotonsa on muuttunut hirmuisen totiseksi.
-
-Paroninkin kasvot ovat muuttuneet. Hänen vasen silmäluomensa alkaa
-väristä, hänen pitkät viiksensä liikkua, ja hän vetäytyy työmiehestä
-vähitellen kauvemmaksi. -- -- --
-
-"Hyvä kyllä, Päärn", hän sanoo, "sinun pitää moision tallissa saaman
-viisikymmentä suolaista."
-
-"Neljäkymmentä, herra paroni, eikä suolaista", vastaa työläinen.
-
-"Sinä tingit? Hyvä -- neljäkymmentä _suolaista!_ Ja nyt suusi kiinni!"
-
-Näin sanoen kääntyy paroni Heidegg Kulbi-Kaien puoleen, joka koko ajan
-oli itkien ja nyyhkien seisonut Päärnun selän takana.
-
-"Mikä sun nimesi on?"
-
-"Kai!"
-
-"Kenen tytär olet?"
-
-"Tooma-Tönun Mihklin."
-
-"Sinä olet soimannut voutia -- saat kartanon tallissa kolmekymmentä
-suolaista."
-
-"Hyvä, kulta, herra paroni --."
-
-"Vaiti!"
-
-"Armoa, herra paroni, armoa!" Kai lankee maahan polvilleen, ojentaa
-rukoillen kätensä; mutta paroni kääntää hänelle selkänsä ja alkaa
-lähteä. -- -- Mutta tuskin on hän päässyt viisi askelta eteenpäin, kun
-Vôllamäen Päärn taas seisoo hänen luonaan.
-
-"Herra paroni! Vielä sana!"
-
-"Mitä sinä vielä tahdot?"
-
-"Milloin herra paroni antaa minulle takaisin isäni talon?" Tuo oli
-kaikkein julkeinta rohkeutta! Mieheltä on vastustuksen tähden otettu
-maa, ja nyt vaikka hän samasta syystä jälleen on joutunut syytteen
-alaiseksi, tulee hän vaatimaan maatansa takaisin!
-
-Paroni Heidegg ei tiedä, mitä hänen pitää vastata. Jos ei hän tuota
-miestä pelkäisi -- ja paroni ei tiedä itsekään oikein miksi hän tätä
-pelkää -- ja jos hän ei hänestä mitään välittäisi -- niin antaisi
-paroni Heidegg sitoa kiinni tuon häpeämättömän ja lähettäisi hänet
-rohkean julkeutensa tähden haakenrihterin luo. Mutta kun paroni Heidegg
-häntä pelkää ja hänestä välittää -- toisinaan myös hänen työkuntonsa ja
-ahkeruutensa tähden -- niin ei vastaa hänelle muuta kuin:
-
-"Isäsi paikan annan sinulle takaisin, kun olet mielesi parantanut etkä
-enää vastusta vouteja. Mutta tuosta kysymyksestäsi saat vielä lisäksi
-kymmenen suolaista." -- -- --
-
-"Tallin luo molemmat!"
-
-Näin hän sanoo ja lähtee edellä talliin. Molemmat syynalaiset
-viivyttelemättä seuraavat häntä.
-
-"Vartija, missä vitsat?"
-
-"Kyllä täällä vitsat ovat valmiina!"
-
-"Kahdelle suolavettä, vartija!"
-
-"Valmis, herra paroni!"
-
-Kolmas rangaistuksen alainen on vielä jälellä. Neljäntoista vuotinen
-poika. Kynti huolettomasti. Jätti kivien vierukset kyntämättä ja ajoi
-vääriä vakoja. Viisitoista lyöntiä ilman suolaista.
-
-"Suolaisiksi" nimitettiin moisiossa sitä, kun vitsat ennen lyöntejä
-ja lyöntien aikana kastettiin suolavedessä. Haakenoikeudessa sata
-lyöntiä tai kartanossa viisikymmentä "suolaista" -- se oli yhtä kova
-rangaistus. Koska paroni herra ei mielellään kirjoita kannekirjoja eikä
-tahdo vaivata oikeusherroja jokaisesta pienestä asiasta, niin laittaa
-hän omassa talossaan itse jakaa oikeutta ja on pahempia rikoksia varten
-käyttänyt "suolaisia". Asia on sama. Mutta moision poliisivallan
-loukkaamista kartetaan siitä syystä suuremmalla huolella.
-
-Ensimmäinen, joka otetaan tallissa käsille on neljäntoista vuotinen
-työläinen, joka ei tahdo kyntää oikeita vakoja. Hän vapisee kuin
-haavanlehti, itkee kuin tehtäisiin hänelle suurta vääryyttä eikä
-pelossaan ymmärrä avata edes housujaan, vaan avaa paidannappeja, kuin
-olisi se ollut tarpeellista. Vahti tulee hänelle apuun. Tuo mies
-tietää mitä tarvitaan. Kohta on pojan punainen iho paljas ja käy pian
-vielä punaisemmaksi. Hän huutaa niin, että koko kartano kajahtaa.
-Ensimmäiset lyönnit panevat hänet huutamaan, jälkimmäiset rääkymään.
-Ihmiset, jotka liikkuvat kartanolla, säikähtävät ja kiiruhtavat
-sisälle. Naiset pitelevät korviaan ja poikain sydän on kurkussa. Mutta
-paroni Heidegg seisoo tallissa huutajan vieressä, näkee, kuinka veriset
-vaot muodostuvat ihoon, ja rohkasee pieksäjää, että hän ei unohtaisi
-velvollisuuttaan. -- -- -- Eihän paroni Heidegg tahdo eikä tee muuta
-kuin oikeutta. Syyllisiä täytyy kurittaa, muutoin menevät ihmiset
-hukkaan. -- -- --
-
-Pojan perästä otetaan tyttö käsille. Hän pyytää yhä vielä armoa, vaikka
-kyllä tietää, ettei se mitään auta. Häntä hävettää kauheasti, kun hänen
-pitää miehille itsensä paljastaa. Vahti, iso ankaran näköinen vanhus
-kastaa vitsat pytyssä olevassa suolavedessä ja hänen kurja työnsä
-alkaa. Tyttö parkuu vielä kipeämmin ja kuuluvammin kuin poika. Hänen
-äänensä muuttuu vihdoin pelkäksi vinkumiseksi, joka viiltää kuulijoita
-luihin ja ytimiin.
-
-Viimeksi tulee Völlamäen Päärnun vuoro. Hän ei huuda, ei ainoatakaan
-ääntä lähde hänen suustaan. Käskemättä on hän paljastanut itsensä,
-käskemättä heittäytyy hän maahan. Hän painaa päänsä käsien väliin ja
-puree hampaat lujasti yhteen. Hän tuntee, kuinka lämmin veri alkaa
-tippua pitkin ihoa ja neljäkymmentä lyöntiä saatuaan tunkeutuu hänen
-rinnastaan hiljainen, maahan painunut korina, joka viimein muuttuu
-ähkimiseksi -- -- --. Kun rangaistus täydellisesti on annettu, nousee
-hän maasta ylös, ottaa vaatteet selkäänsä ja luo sen ohella paroniin
-silmäyksen, josta tämä ei ymmärrä, osottaako se vihaa vai ainoastaan
-tuskaa.
-
-Monella moision herralla on tapana antaa rangaistun vielä suudella
-vitsakimppua ja kiittää herraa rangaistuksesta. Paroni Heidegg ei
-sitä tahdo. Hän vain varottaa rangaistuja muutamilla isällisillä
-sanoilla, että he nyt ottaisivat opikseen ja vasta karttaisivat
-tottelemattomuutta. Sitten hän kääntää heille selkänsä ja poistuu
-tallista. Hän on sillä välin saanut hyvän ruokahalun ja illallinen
-odottaa häntä. -- --
-
-Kun tallissa rangaistiin syynalaisia, tapahtui kartanon puistossakin
-jotakin.
-
-Siellä on paronin kouluneiti neljäntoista vuotiaan tyttären ja kymmenen
-vuotisen pojan kanssa kävelyllä. Neiti Juliette Marchand on vasta
-muutaman päivän ollut moisiossa ja yleensä Virossa. Hän tuli sinne
-Pietarista. Hän on kotoisin ranskalaisesta Sweitsistä. Venäjällä oli
-hän asunut lähes vuoden.
-
-Neiti Marchand johti juuri lasten huomiota syksyisen luonnon
-kauneuteen, osotti heille kuinka värikkään ihana oli metsä monen
-karvaisessa puvussaan, kuinka sen iloinen rauhallinen vaikutus oli
-virkistävä ihmishengelle. Mutta äkkiä kalpeni nuori ranskalainen neito,
-hän otti askeleita takaperin ja tarttui kuin apua etsien tytön ja pojan
-ympäriltä kiinni. Hänen suuret mustat silmänsä tuijottivat sanomattoman
-säikähtyneinä kartanoon päin -- sinne päin, josta juuri kuului ääni,
-joka pysäytti veren suonissa.
-
-"Jumalani, mikä siellä on?" huusi hän vavisten.
-
-Paronin lapset katsoivat toinen toisiinsa ja hymyilivät.
-
-"Siellä joku murhataan! Jumalani -- apuun, apuun!"
-
-Ja neiti Marchand aikoi lähteä juoksemaan, vetäen lapsia mukaansa.
-
-Pikku Kuno alkoi kovasti nauraa neidin hätää, mutta kuitenkin tallista
-kuuluvan melun tähden pisti sormet korviinsa. Ada von Heidegg sanoi
-kouluneitiä rauhottaen:
-
-"Älkää pelätkö, eihän se ole mitään!"
-
-"Kuinka? Eikö se ole mitään? Huutaahan siellä ihminen aivan kuin olisi
-hengen hädässä!"
-
-"Ei, häntä rangaistaan. Tuolla on joku, joka on tehnyt jotakin pahaa ja
-jolle pappa annattaa vitsoja."
-
-"Vitsaa? Mutta eihän tuo ole lapsen ääni!"
-
-"Minkätähden hänellä sitten pitäisi olla lapsen ääni? -- -- -- Jaa
-niin" -- lisää Ada neiti samassa. "Te luulette, että vain lapsille
-annetaan vitsaa? Ei, meillä saavat täysi-ikäisetkin vitsaa, kun ovat
-tehneet pahaa."
-
-Neiti Marchand katsoo tyttöä kuin epäilisi hänen puhuvan leikkiä. Mutta
-neiti von Heidegg on ihan totinen.
-
-"Ja aikaihmisiä lyödään niin, että he huutavat -- että he _noin_
-huutavat?" virkkaa ranskalainen.
-
-"Niin, neiti Marchand! Huomaattehan, ettei heitä lyödä leikin vuoksi,
-vaan rangaistaan pahanteosta."
-
-"Mutta eikö teillä sitten ole oikeusistuinta?"
-
-"Se on oikeus, neiti Marchand!"
-
-Ulkomaalainen silmäilee tyttöä, joka puhuu niin rauhallisesti ja hänen
-kasvonsa ilmaisevat sanomatonta kauhua ja yhä lisääntyvää hämmästystä.
-
-"Neiti von Heidegg, eikö teitä pelota? Kuno, miksi et pakene pois?"
-huutaa hän lyöden käsiään yhteen.
-
-"Neiti Marchand", vastaa nuori tyttö, "meille ei tuo ole enää mitään
-uutta. Me olemme sitä jo monta kertaa kuulleet. Meidän pitäisi kyllä
-mamman tahdon mukaan olla sisällä, ettemme kuulisi tuota onnetonta
-melua, mutta mitä tehdä -- olemme viipyneet vähän kauvemmin ulkona.
-Mutta nyt, neiti Marchand, kiiruhtakaamme kotiin."
-
-Neiti Marchand ei milloinkaan ollut niin valmis pakenemaan. Mutta tuo
-sydäntä särkevä tuskanhuuto, joka tunkeutui hiljaisen puiston läpi
-ja pelotti linnut puiden oksilta lentoon, näytti jäykistävän neidon
-jalat aivan kuin maahan kiinni. Hän vain nosti ristissä olevat kätensä
-taivasta kohti ja huusi Ada von Heideggiä, joka myös piteli korviaan:
-
-"Ettekö voisi juosta isänne luo ja rukoilla tuon ihmisen puolesta?"
-
-Ada pudisti kiivaasti päätään.
-
-"Mitä te ajattelette, neiti Marchand! Pappa ei milloinkaan sallisi
-meidän lasten pistää nenäämme hänen asioihinsa."
-
-"Mutta mitä vääryyttä tuo ihminen sitten on tehnyt?"
-
-"Taivas tietää? Toisinaan ollut väliäpitämätön tai laiska tai
-tottelematon, toisinaan myös varastanut. Ihmiset ovat jo niin
-turmeltuneet, niinkuin pappa ja vouti aina sanovat. Kepittä ja vitsatta
-ei saa mitään aikaan. Ja niin on asia joka moisiossa, ei yksin meillä,
-neiti Marchand."
-
-Ada neiti selitti tämän totisena ja rauhallisena kuin vanhat
-ihmiset ja hänen kaunis muotonsa oli huolestuneen näköinen ihmisten
-parantumattoman kehnouden tähden.
-
-Samassa taukosi huuto. Neiti Marchand vetää helpotuksen huokauksen. Hän
-pyyhkii kädellään heleänvalkeata otsaansa, johon kylmä hiki on noussut.
-Ada neiti ja Kuno ovat ottaneet sormet korvistaan. Viimeksimainittu
-nauraa ja sanoo kerskuen:
-
-"Mutta kyllä te olette arka, neiti Marchand? Katsokaa minua --
-pelkäänkö minä? En hituistakaan! Olenhan minä mies, mutta te olette
-nainen, neiti Marchand."
-
-"Kuno, sinä miellyttäisit minua enemmän, jos et olisi niin rohkea",
-vastasi opettajaneiti ahdistus rinnassa.
-
-He alkavat kiireesti astua kartanolle. Kiiruhtaja on neiti Marchand.
-Hän pitelee lapsia kädestä ja vetää heitä mukaansa. Tahtoen tai
-tahtomatta hän rientää sinne päin, josta huuto kuului. Mutta tuskin
-ovat he päässeet pari askelta, kun opettajaneidin jalka jälleen
-jäykistyy ja hänen hienoille siroille kasvoilleen ilmaantuu uusi
-tuskainen tunne.
-
-"Vielä yksi onneton!" hän sopertaa, "ja vielä naisihminen!"
-
-Tallista kaikuu Kulbi-Kaien läpitunkeva vinkuminen.
-
-"Lähtekäämme pian kotiin, neiti Marchand!" huutaa nyt myös Ada von
-Heidegg hiukan pelonalaisena, sillä kouluneidin hirmuinen säikähdys
-vaikuttaa häneenkin.
-
-"Ada, piestäänkö _naisiakin_ vitsoilla?" kysyi ranskalainen neiti
-kalpein huulin.
-
-"Piestään, neiti Marchand!"
-
-"Kuka heitä pieksee?"
-
-"Vahti."
-
-"Mieshenkilö?"
-
-"Niin."
-
-"Ja missä isänne on?"
-
-"Siellä mukana."
-
-"Katsoo päältä, kun naista lyödään, paljaalle iholle lyödään?"
-
-"Niin, niin, niin!" huudahtaa neiti Ada kärsimättömästi, ja hänen
-punaiset, tuoreet huulensa menevät pahasti kurttuun. "Minä en ymmärrä,
-mitä siinä niin paljon kysymistä on? Onhan pappa moision herra ja hänen
-käskystään rangaistaan jokaista syyllistä, olkoon hän mies tai nainen!"
-
-"Neiti Marchand", kysyy Kuno, niittäen kepillään ruohon ja kukkasten
-latvoja tien vieressä, "eikö teitä miellytä se, että pahoja ihmisiä
-lyödään?"
-
-"Ei, en ole siihen tottunut."
-
-"Kuinka teidän kotona sitten pahoja ihmisiä rangaistaan?"
-
-"Heiltä otetaan vapaus joksikin ajaksi, taikka heidän pitää maksaa
-sakkoa."
-
-"Otetaan vapaus?"
-
-"Niin, heidät erotetaan toisista ihmisistä ja suletaan yksinäiseen
-huoneeseen."
-
-"Ei mitään muuta?"
-
-Kunon lyödessä heinänpäitä ottaa neiti Marchand Adaa hellästi
-vyötäisistä kiinni:
-
-"Ada", hän lausuu puoleksi rukoillen, "emmekö voisi saada nähdä noita
-ihmisiä, joita nyt lyötiin?"
-
-"Nähdä, minkätähden?"
-
-"Minä tahtoisin heidän kanssaan puhua pari sanaa."
-
-"Mistä sitten?"
-
-"Kysyä heiltä, mitä pahaa ovat tehneet."
-
-"Sen saamme paremmin tietää papalta tai voudilta."
-
-"Ada, minä tahtoisin heidän itsensä kanssa puhua, ainoastaan pari kolme
-sanaa!"
-
-Ada kohautti olkapäitään niinkuin ihminen, joka ei toisen mieltä
-ensinkään ymmärrä. Sitten jäi hän katsomaan neidin kalpeita kasvoja
-ja hymyili. Kouluneideillä on enimmästi aina omituiset, kummalliset
-oikkunsa. Hän oli juuri sanoa sen Juliette Marchandille, mutta sai
-kuitenkin vielä sanan päästä kiinni ja sen sijaan virkkoi:
-
-"No, jos se teitä huvittaa, niin voimme mennä heitä vastaan tielle.
-Mutta pappaa täytyy meidän siellä karttaa."
-
-He kääntyivät puiston läpi kartanon sivurakennuksiin päin, joiden
-sivuitse kulki tie kylää kohden. Rangaistun naisen kauhea huuto oli
-sillävälin vaijennut, tallin luota ei kuulunut enää minkäänlaista
-ääntä. He ehtivät puistosta aidan ja viinakeittiön välille, kun
-ensimmäinen rangaistuksen saanut, neljäntoista vuotias poika jo oli
-sieltä poistunut. Sitävastoin lähestyi tallin puolelta kurituksen
-saanut tyttö. Hän nyyhkytti suonenvedontapaisesti, pyyhki silmiään ja
-ontui. Neiti Marchand, Ada ja Kuno lähestyivät aitaa suurten puiden
-varjossa. Kun tyttö kulki ohi, kutsui neiti Ada häntä viron kielellä.
-
-Kai aikoi nyyhkien ja ontuen mennä eteenpäin, mutta Kuno juoksi hänen
-luoksensa ja huusi kovemmin:
-
-"Kuule, sinä, neidit tahtovat sinua puhutella!"
-
-Tyttö katsoi itkusta turvottunein silmin ympärilleen, ja kun hän näki,
-että pitkä sirkeä neiti astui hänen luokseen jäi hän nöyrästi seisomaan.
-
-Ada rupesi tulkiksi ranskalaiselle neidille.
-
-"Opettaja neiti tahtoo tietää, mitä pahaa olet tehnyt, kun tänään sait
-vitsoja?"
-
-"Vouti pieksi minut veriseksi ja minä sanoin hänelle 'murhamies'!"
-
-"Minkätähden vouti sinua löi?"
-
-"Silmäni olivat hetkeksi ummistuneet -- olin hyvin väsynyt."
-
-Neiti Marchand pyysi kysymään, oliko hänellä ollut hyvin raskasta
-työtä. Kai vastasi, että hän kaksi päivää ja kaksi yötä oli ollut
-nukkumatta työssä.
-
-Neiti Marchand puristi kätensä suonenvedontapaisesti ristiin ja loi
-tyttöön sellaisen katseen, että tämä kuin koira, joka vainuaa hyvää
-ihmistä, juoksi hänen luokseen ja suuteli hänen molempia käsiään. Neiti
-Marchand ei hämmästyksissään voinut tehdä muuta kuin vapauttaa kätensä
-tytön kourista ja hyväillä hänen itkusta mustuneita poskiaan. -- -- --
-Sitten hoippui Kulbi-Kai kylätietä myöten eteenpäin.
-
-Kohta lähestyy tallin puolelta jättiläisen kokoinen, karkeapintainen
-talonpoika. Hänen tummat kasvonsa punottivat, silmät olivat veriset,
-silmäluomet turvonneet, ja suu oli niin lujasti kokoon puristunut, kuin
-ei sieltä moneen aikaan ainoaa sanaakaan pääsisi ilmoille.
-
-Tätä miestä luulivat nuo kolme odottajaa siksi ihmiseksi, jota oli
-ensin rangaistu, joka niin kauheasti oli karjunut, sillä poikaa he
-eivät olleet nähneet. Ada tunsi Vôllamäen Päärnun, sillä hänpä oli
-sisätytön Maien veli ja kävi toisinaan kartanossa sisarta katsomassa.
-
-"Päärn, minkätähden sinua tänään piestiin?" huusi tyttö heleällä
-äänellä.
-
-Nuori talonpoika ei seisahtunut, ei lausunut sanaa, mutta hän loi tien
-vieressä seisovaan pieneen joukkoon katseen, joka hetkeksi pidätti
-neiti Marchandin sydämmen sykkimästä.
-
-Siinä katseessa välkkyi jotakin, jonka kaltaista Juliette ei vielä
-milloinkaan ollut ihmisen silmissä nähnyt. Ikäänkuin suojellen ja
-jonkunlaista suojelusta etsien tarttui nuori neito Adan ja Kunon
-ympäriltä kiinni ja veti heitä tien vierestä takaisin.
-
-Äänetönnä, suorana, jäykkänä kulki Völlamäen Päärn heidän ohitsensa.
-
-Sattuvasti sanottiinkin tuota miestä kankeakaulaisten
-kuninkaaksi. -- -- --
-
-
-
-
-3.
-
-HUNTAUGUN MIINA.
-
-
-Illan ruskot läntisellä taivaan rannalla ovat tummenneet, mustat
-pilvet peittävät viimeiset kultaiset valojuovat, syksyinen pimeys
-kattaa maan, tiheää, raskasta, kylmää kosteutta huokuu ilma. Viidakot
-ovat sysimustat eivätkä kohise, niityiltä nousee ilkeä, paksu sumu ja
-heikosti, epätasaisesti niinkuin kuoleva henki vilkkuu sieltä täältä
-joku tulensilmä läpi synkän pimeyden.
-
-Kun Völlamäen Päärn on päässyt pois kartanon läheisyydestä käy hänen
-kulkunsa hitaammaksi. Hänen, suuret tukevat jäsenensä alkavat nyt
-tuntea, että niille on annettu liikaa. Koko viikon työ ja vitsat
-eivät ole olleet tähänkään jättiläiseen koskematta. Hänen selkäänsä
-kirvelee ja polttaa ja joka askeleella tuntuu tuska koko ruumiissa. Se
-pistää kylkeen, niin että hän tuon tuostakin voihkasee. Paita on hänen
-selässään kiinni kuin liimattu ja kun hän kädellään sitä irrottaa,
-tuntuu kuin revittäisiin kappale nahkaa ihosta irti. Miehen suu on
-kuiva, niin että kieli jää kurkkulakeen kiinni. Ei hänen kaikeksi
-onneksi tarvitse hevosta ajaa -- sen vei poika jo kotiin.
-
-Tiellä huomaa Päärn jonkun seisovan. Tuo näkyy häntä odottavan.
-Lähemmäksi tultuaan tuntee hän Kulbi-Kain. Päärn aikoo sanaakaan
-lausumatta mennä ohi, mutta tyttö astuu hänen rinnalleen ja kulkee
-siinä eteenpäin.
-
-Tyttö näkyy odottavan, että Päärn rupeaisi puhumaan. Kun ei siitä tule
-mitään, astuvat he hetken äänettöminä.
-
-"Päärn", alkaa Kai vihdoin ja tarttuu poikaa äkkiä takin hihasta kiinni.
-
-"Mitä sinä tahdot?"
-
-"Olet mies, Päärn!"
-
-"Minkätähden?"
-
-"Kun minun puoltani olet pitänyt."
-
-"Milloinka olen sinun puoltasi pitänyt?"
-
-Ihmeellinen kysymys! Kai koittaa katsoa pimeässä häntä silmiin. Hän
-huomaa, että Päärnun kulmat ovat rypyssä ja hänen kasvonsa kalpeat.
-
-"Etkö sinä sitten tänä päivänä minua puolustanut?" kysyy hän arasti.
-
-"En!"
-
-"Ketä sitten?"
-
-"Sinua en ainakaan!"
-
-"Mutta sanoithan, kun Prits minua löi --."
-
-"Sanoin, mitä sanoin -- sen olisin tietysti sanonut -- olit siinä sinä
-tai joku toinen!"
-
-Päärn lausuu sen niin tuimasti, että tytön suu jää kiinni. Kai kyllä
-arvaa, että ihminen, joka on saanut viisikymmentä lyöntiä ei voi olla
-paremmalla tuulella. Sentähden hän vaikenee pitkän aikaa. Mutta hänen
-sydänraukkansa tuntee sittenkin niin voimakasta myötätuntoa tuota
-miestä kohtaan, joka hänen tähtensä oli itselleen tuottanut niin kovan
-rangaistuksen, ettei hän voi olla sitä ilmaisematta. Hän tarttuu miestä
-jälleen käsipuoleen ja tällä kertaa lujemmin kuin ennen. Sitten astuu
-hän hänen eteensä tielle.
-
-"Päärn", hän lausuu puoleksi kuiskaten, ja hänen korkea täyteläinen
-rintansa kohoaa ja laskeutuu, ja hän kiinnittää suuret kirkkaat
-silmänsä rukoilevasta miehen kasvoihin. "Päärn, sinä tietysti olet
-minuun suuttunut, kun tuo onnettomuus minun tähteni kohtasi sinua.
-Mutta minä en tahdo olla kiittämätön. Olet sinä mies, Päärn!" Ja hän
-tarttuu pojan käteen, sitä lujasti puristaen.
-
-Päärn murisee jotakin joutavasta ja tyhjästä ajanvietosta, pudistaa
-kätensä irti, siirtää tytön syrjään ja alkaa sitten ottaa niin pitkiä
-askeleita, ettei Kai enää jaksa häntä seurata.
-
-Mutta he ovat vielä aivan lähellä toisiaan, kun joku takaapäin
-heitä lähestyy. Kai katsoo varovasti ympärilleen ja tuntee koosta
-tulijan. Päärn huomaa miehen, joka kiirehtii käyntiään kulkiessaan
-heidän ohitsensa. Molemmat miehet katsovat toisiinsa ja molempain
-kädet puristuvat nyrkkiin. Ohimenijä katsoo vielä kerran jälelleen;
-hän silmäilee pilkallisesti ensin tyttöä sitten poikaa, ja keppiä
-heiluttaen sekä iloisesti viheltäen rientää hän eteenpäin.
-
-Se on Kubja-Prits. Menee kylään viettämään lauvantai-iltaa. Menee ehkä
-vanhempainsa luokse, tai Huntaugulle.
-
-"Kai", huutaa Päärn kiivaasti. "Poistu nyt vihdoinkin minusta!"
-
-"Miksi?"
-
-"Mitä sinä minun jaloissani pyörit! Eihän minulla ole mitään asiaa
-sinulle!"
-
-Tyttö jää seisomaan, kuin olisi häntä puulla päähän lyöty. Hän katsoo
-silmät selällään vihaisen miehen perään, hän painaa väristen kädellään
-lämmintä povea.
-
-Ääneti, kertaakaan takaisin katsomatta kiiruhtaa Päärn eteenpäin ja
-katoaa pimeyteen -- -- --.
-
-Tienristeyksessä hän ehtii voudin jälille; mutta tämä kääntyy
-vasemmalle kädelle Huntauguun päin ja Päärn astuu suoraan eteenpäin.
-Hänen mökkinsä ja Uudentuvan talo, jonka päivätyöläinen hän nyt on, ei
-ole enää kaukana. --
-
-Huntaugulla on väki illallisella, kun Prits astuu sisään. Hyvä kuppi
-ryyni-puuroa höyryää valkeaksi hangatulla pöydällä, siinä vieressä
-piimähulikka ja vuorotellen pistetään puisia lusikoita puuroon ja
-piimään. Isäntä ja emäntä istuvat, tytär, palvelustyttö ja renkipoika
-seisovat, ja päivätyöläinen vaimoineen tuvan nurkassa pistävät samoin
-lauvantaipäivän ruokaa suuhunsa.
-
-Ahdas, mustaseinäinen savutupa höyryää lämmintä. Ilma siellä on täynnä
-ihmisten hikihajua, huokumista, häkää ja savua. Totisina katselevat
-mustuneet orret epätasaista savilattiaa, jykevänä ja laajana seisoo
-kiuvas nurkassa ja lieden korvalla laulaa sirkka tunnetulla tavallaan.
-
-"Terve perheen rahvas! Hyvää jatkoa leivälle!"
-
-Kupiaan tervehdykseen vastataan, mutta ei kukaan keskeytä syömistään.
-Hän ei nähtävästi ole niin harvinainen vieras, että hänen tulonsa
-herättää kenenkään huomiota. Ainoastaan Miinan raittiille kasvoille
-nousee nähtävä puna, josta ei voi tietää, onko se mielihyvästä,
-tuskasta tai jostakin muusta. Prits seisoo hetken aikaa huopahattu
-päässä oven luona, katsoo verkkaisesti ympärilleen, silittää takin
-tinanappeja ja nostaa pari kertaa toisen jalkansa toisen päälle. Sitten
-kun perheenmies ruoka suussa on maininnut peremmälle siirtymisestä,
-astuu hän laiskasti tai ylpeästi -- siitä saattaa olla eri mieltä
--- uunin edessä olevalle penkille. Siinä istuessaan ottaa hän hatun
-päästään. Sitten vetää hän esille piippunsa ja kirjavista tilkuista
-tehdyn tupakkakukkaron, jonka nauhoissa punaiset tupsut riippuvat ja
-alkaa verkalleen pistää piippuunsa kuin vanhat miehet.
-
-"Noh, Pärtlen Prits, mitä uutta kuuluu moisioon?" kysyy Huntaugun
-Mihkel pitemmän ajan perästä. (Pärtle-Pritsiks sanoo hän kylämiestä
-sentähden, että hän on syntyisin Pärtlen perheestä.)
-
-Prits ottaa palavan päreen uunin korvalta, "niistää sitä", vetää
-liekistä piippuunsa tulta, sylkäsee pari kertaa ja jälleen suorana
-istuessaan on valmiina vastaamaan.
-
-"Ei erinomaista! -- -- -- Eikös päivätyöläinen jo puhunut -- -- ai
-niin, ei hän ollutkaan tänään talossa." (Hän silmäilee salavihkaa
-nurkkaan, jossa työmies istuu.)
-
-"Ääh, moisiossa pidettiin jälleen suuret oikeudenkäynnit."
-
-"Kenen kanssa taas."
-
-"Ääh, kolmen samalla kertaa. -- -- -- Kahdelle annettiin suolaisetkin."
-
-"Keitä he olivat?"
-
-Prits vetelee muutaman kerran savua piipustaan, ja vastaa sitten
-rauhallisesti:
-
-"Oja -- Jaanin poika ja, kuulkaa, Kulbi-Kai -- -- --."
-
-"Kulbi-Kai? Eikös opman[4] häntä enää suvaitse? Alkaa varmaankin häneen
-jo kyllästyä."
-
-Nauretaan pöydässä. Kylässä nimittäin puhutaan, että opman on
-Kulbi-Kain kanssa pitänyt ystävyyttä. Kaunis palvelustyttö oli, kun
-tämä ensimmäisen kerran eräänä talvena oli käynyt moisiossa, suuresti
-häntä miellyttänyt.
-
-"Mitä tyhjää, kuka sellaisesta kauvemmin välittää!" vastaa kupias.
-"Völlamäen Päärn yksin näyttää hänestä huolta pitävän -- enemmän kuin
-tarpeellistakaan olisi."
-
-Aterioitsijat katsovat toinen toiseensa. Miinan lusikka jää puuroon.
-Hänen ruskeat silmänsä vilkkuvat ensin salaa puhujan puoleen, sitten
-peittää hän ne pitkien, kiiltävien ripsien alle. "Mitä Päärnulla on
-Kain kanssa tekemistä?" kysyy perheen nainen.
-
-"Pakana sen tietää; mitä pojilla aina on tyttöin kanssa tekemistä!
-Pikkuseikoissakin hän puolustaa tyttöä kuin mies naistaan."
-
-Hetken aikaa kesti äänettömyyttä. Näytti kuin kuulijat olisivat
-arvelleet kertojan valehtelevan, mutta kuin eivät olisi tahtoneet sitä
-hänelle sanoa.
-
-"Mutta puhuithan sinä kolmesta, jolle oikeutta jaettiin?" alkaa
-Huntaugun Mihkel uudestaan.
-
-"Kolmesta neh?"
-
-"Kuka se kolmas oli?"
-
-"Vôllamäen Päärn -- -- Mies sai tänään viisikymmentä suolaista!"
-
-"Viisikymmentä suolaista!"
-
-Kaikkien aterioitsevien lusikat jäivät puuroon tai suun eteen, kun
-silmät kääntyivät kertojan puoleen. Perheentytär Miina astuu askeleen
-pöydästä taaksepäin; hänen muotonsa on tavallista kalpeampi.
-
-"Päärn? Mitä pahaa hän sitten teki?" kysyy emäntä, joka katsellessaan
-tytärtään tuntee äidillistä sääliä.
-
-"Pani vastaan! Eikös sitä miestä jo tunneta! -- -- -- Tahtoi puolustaa
-Kulbi-Kaiea, karkasi kuin koira minun niskaani, kun minä tyttöä,
-laiskasäkkiä, riihen seinukselta uskalsin unesta herättää -- -- --
-Pakana tietää, mitä ystävyyttä heillä keskenään on!"
-
-"Sinä sitten heti moisioon kantelemaan!" tokasee Huntaugun
-päivätyöläinen nurkasta.
-
-"Mitäs sinä sitten olisit tehnyt?" väittää Prits vastaan.
-"Kun ihminen nyrkit suorana käy päälle -- kaiken työväen nähden --
-ja torjuu pois luota -- mikä kupias minä olisin, jos sellaista
-kärsisin! -- -- -- Annoin hänelle pari kepinlyöntiä ja heitin hänet
-leppäpensaaseen. -- -- --"
-
-Hän alkaa nyt pitkästi ja laveasti selittää, mitä riihen luona tänä
-aamuna oli tapahtunut, kuinka riita oli syntynyt ja päättynyt ja
-minkälainen loppusuoritus siitä moisiossa oli ollut. Tietysti hän sen
-ohella tekojaan ja sanojaan koitti esittää parhaimmassa valossa, mutta
-syyllisiä kuvata mustimmilla väreillä. Etenkin koitti hän selittää
-otteluaan Päärnun kanssa niin, ettei kukaan olisi voinut epäillä tämän
-röyhkeyttä ja julkeutta.
-
-Perhe on sillä välin lopettanut syömisensä. Mihkel istuu penkin päähän
-kylämiehen viereen, joka hänelle tarjoaa tupakkakukkaroa. Palvelustyttö
-tyhjentää pöydän; mutta kuuntelee renkipojan kanssa tarkasti Pritsin
-juttuja, ja emäntä lähtee viemään jotakin kamariin. Miina on tuvasta
-kerrassaan kadonnut, vaikk'ei kukaan ollut huomannut, milloin hän
-läksi, ei edes Prits.
-
-Tämä huomaa, että isäntä kuulijoista on ainoa, joka häntä hyväksyy tai
-koittaa hyväksyä, ja sen merkiksi vähän väliä lisää puheeseen "jaa,
-jaa, ne, neh" ja se kiihottaa Pritsiä yhä kiivaampaan lörpöttelemiseen.
-Ja osottaakseen kiitollisuuttaan isännän huomaavaisuudesta, ottaa
-hän taskustaan pullon täynnä moision viinaa ja pistää sen salavihkaa
-perheenmiehen poveen. Kohta huomaa hän ettei Miinaa enää ole tuvassa ja
-hänen silmänsä käyvät rauhattomiksi.
-
-"Noh, emäntä, missä tytärlapsesi on?" kysyy hän vihdoin, kun äiti
-kylmästä pimeästä kamarista päre kädessä astuu takaisin tupaan.
-
-"Eikös hän ole tuvassa?" kysyy tämä vastaan. "Ei ole näkynyt."
-
-"Mistä minä tiedän, minne hän juoksee!"
-
-"Hän ehkä toisinaan käy Uudessatalossa?"
-
-"Kuka niitä tyttöjen asioita tietää, missä käyvät."
-
-Pritsin puheliaisuus on kerrassaan loppunut. Hän koputtaa piipun
-tyhjäksi, pistää sen taskuunsa ja katselee eteensä maahan.
-
-Työmieskin on sillä välin lopettanut syöntinsä ja heittäytynyt nurkassa
-olevalle vuoteelle lepäämään. Kohta ilmoittaa kova kuorsaaminen, että
-väsymys on hänet voittanut. Naisväellä on vielä toimia; he käyvät ulos
-ja sisälle, eivätkä kuuntele enää isännän ja kylämiehen juttua.
-
-Kun Prits on jonkun aikaa kulmat rypyssä vaijennut, ottaa Mihkel pullon
-suullisen auki ja tarjoaa juomaa, josta puhdistamattoman väkiviinan
-haju nousee voudin nenään.
-
-"Etkö tahdo maistaa!"
-
-"Maista itse!"
-
-Sitten ottavat kumpikin naukun.
-
-"Noh, onko moisiossa kuultu mitään uudesta asetuksesta?" kysyy
-Huntaugun isäntä, saadakseen taas puheen käymään.
-
-"Ei mitään", vastasi Prits vastenmielisesti.
-
-"Vai aina vielä kaikki ennallaan! Taivainen taatto, kuinka kauvan
-niitä asetuksia tehdään! Milloin sitä jo on ruvettukaan puhumaan,
-että tehdään ja tehdään, ja sitten taas, että jo on valmis, jopa on
-tulemassa, jopa luetaan julki! Vai ei vieläkään -- ei hätää eikä
-hoppua!"
-
-"Usko nyt talonpoikain loruja!"
-
-"Eikös opman ole jollakulla sanalla ilmoittanut."
-
-"Vai me, voudit, uskaltaisimme puhua, mitä moisiossa tiedetään", vastaa
-Kubja-Prits hyvin itsetietoisena.
-
-"Noh, minulle voisit joka sanan kuiskata korvaan! Huudanko minä
-sellaiset asiat maailmalle, vai mitä?"
-
-"Sinulle?" vastasi Prits kulmiaan nostaen. "Minkätähden sinä minulle
-parempi olisit kuin toiset. Et sinä minulle ystävyyttäsi ole näyttänyt.
-Se pitääkin olla mies, jolle minä salaisia asioita ilmoitan!"
-
-"Enkös minä sitten mies ole?"
-
-"Et sinä ole sellaista nähnytkään! Ei saa omaa lastaankaan hallituksi."
--- -- --
-
-Huntaugun isäntä huomaa, mitä kyläläinen tarkottaa, mitä hän mielessään
-hautoo.
-
-"Vai niin", nauraa hän, "sinä puhut meidän Miinasta? Ovatko sinun
-asiasi hänen kanssaan jo selvät?"
-
-"Kuinkas ne selviäisivät, kun juostaan pois, jos minä vain itseni
-näytän!"
-
-"Juostaan pois? Olihan Miina vastikään tässä!" -- -- --
-
-Mihkel katsoo tuvassa ympärilleen -- tytärtä ei vielä näy. "Noh, kyllä
-hän kohta tulee!" koittaa ukko lohduttaa.
-
-Prits sylkäsee ja nojaa kyynärpäitään polviaan vasten kädet ristissä.
-
-"Onkos tämä sitten ensi kerta, kun hän minun edestäni pakenee!" alkaa
-hän pahalla tuulella. "Sehän tapa hänellä aina on! En minä ymmärrä,
-minkätähden hän minua karttaa? Olenko minä sitten viimeinen miesten
-joukossa? Onhan minulla kunniallinen virka, jota ei uskota kaikille
-ryysymekoille. Minä voin vuoden tai parin perästä olla aittamies --
-herra ja opman ovat tyytyväisempiä minuun kuin yhteenkään toiseen
-työnjohtajaan; joka tapauksessa voin ennen pitkää saada parhaimman
-talon moision alueella, -- kun vain siitä puhun, niin silloin se jo
-minulla onkin!"
-
-"Uskon, veli, uskon! Älä nyt niin pahottele."
-
-Mutta liinatukkainen mies jatkaa edelleen:
-
-"Voisin sinullekin tehdä enemmän hyvää kuin pahaa. Kauvan kyllä olet
-jo istunut tässä hiekkakasassa ja kasvattanut ohdakkeita. Mikä viiden
-päivän paikka tämä sulle on? Monella kahden ja kolmen päivän miehellä
-on enemmän hinkalossa ja pöydässä kuin sinulla kaikkein parhaimpina
-vuosina! Mutta jos minä mainitsen sanan opmannille tai paronille --
-niin on sinulla paikka käsissäsi, joka maksaa miehen työn -- -- --.
-Voisinhan sitten minäkin tulla sinulle kotivävyksi -- ei sinulla ole
-poikaa, ja minun vanhemmillani kaksi vielä kotona -- -- Katso, niin tai
-näin -- ainahan me kaupoissa sopisimme."
-
-"Miksi emme sopisi", sanoo Huntaugu myöntäen.
-
-"Mutta ei kuitenkaan sovi", nauraa Prits katkerasti.
-
-"Miksi ei sovi! Enkös ole sanonut sinulle: 'tee tytön kanssa asiat
-selviksi ja minä sanon: amen!'"
-
-"Tee selväksi, tee selväksi", matkii Prits. "Mutta tee sitten selväksi,
-kun toinen ei likikään laske! Enkös minä ole hänellekin jo sinnepäin
-viitannut, mutta silloin puhutaan 'liian nuoresta', tahdotaan vielä
-'kasvaa' ja nauretaan vihdoin niinkuin tyhmille pojille vasten silmiä
-ja lähdetään juoksuun."
-
-"Tytärlasten nauruistako nyt kannattaa puhua!"
-
-"Mutta vanhempain pitää lopettaa sellaiset pilkkanaurut!" opettaa Prits.
-
-Mihkel vetelee ajatuksissaan sammunutta piippuaan, ottaa sen sitten
-huuliltaan ja pudistaa tuhat maahan.
-
-"Ainoata lasta nyt ruveta pakottamaan -- sekin on niin kummaa",
-urisee hän viimeksi. "Minä olen äidin kanssa jo puhunut ja neuvotellut
--- hänkin sanoo, että voisi tuo vielä vuoden tai parin olla kotona
--- -- -- Minkä sitten naisille saa!"
-
-Perheennaisen nimittäminen näytti tekevän Kubja-Pritsin tuulen vielä
-pahemmaksi.
-
-"Niin, niin, se sinun äitisi! Se näyttää myös kierosti minuun katsovan.
-En minä ymmärrä mitä minä hänelle olen tehnyt!"
-
-"Älä nyt joutavia, Prits", varottaa Mikhel. "Hän vartioi sinua niinkuin
-jokaista poikaa, joka tahtoo viedä pois hänen kalliin tyttärensä. Eikös
-naisten mieltä tunneta!"
-
-"Eikös hän vain katsone Uudentuvan jäykkäniskaista toisilla silmillä
-kuin minua?" kysyi Prits urkkivin silmin. "Ja eiköhän Miinanen itsekin
-liian usein käy kyläilemässä Uudentuvan mökin nurkassa? -- -- -- Kuule,
-Huntaugun ukko, muista minun sanoneeni: tuosta riitapukarista ei
-sinulle koidu onnea! Opman ja herra eivät salli häntä silmäinsä edessä.
-Haagrehillä on vitsat hänen varalleen jo aikoja valmiina -- hän saa
-useimmin astua oikeuspaikan ja kylän väliä kuin kylän ja moision väliä."
-
-"Kuule, Prits", Mihkel koittaa toista rauhoittaakseen kääntää leikiksi,
-"sinun mielesi alkaa käydä niin happamaksi, että olisi parempi jos
-ottaisimme suun kostuketta ja puhuisimme mukavimmista asioista!" Ja
-Mihkel tarjoaa pulloa vieraalleen, mutta tämä työntää sen takaisin.
-
-"Mukavampaa mielestäni olisi, jos sinä voisit sanoa minulle, mitä mulla
-on toivomista", tutkii Prits.
-
-"Minun puolestani aina hyvää", vakuuttaa isäntä. "Mikä olisi, vaikka
-vielä vähän odottaisit?"
-
-"Minkä varalta?"
-
-"Noh, siltäkin varalta, että minä ja äiti saisimme tytölle asian
-selittää."
-
-"Tahdotteko sitten sen tehdä?"
-
-"Käteni sen päälle."
-
-He antoivat toisilleen kättä. Sopimuksen kiinnitykseksi joivat sitten
-vielä molemmat pullosta. Kun perheenväki jälleen kokoontui tupaan, niin
-loppui miesten arkaluontoinen keskustelu. Prits viipyi vielä hetken ja
-näkyi odottavan Miinan takaisintulemista, mutta kun tämä yhä viipyi,
-heitti mies hyvästi ja lähti. Sanoi vielä menevänsä vanhempainsa luokse
-Pärttelille. -- --
-
-Uudentuvan mökissä vietettiin sillä välin toisella tavalla
-lauvantai-iltaa.
-
-Uuni oli lämminnyt, enin savu oli oven kautta mennyt ulos.
-Tummansininen savupilvi leijaili vielä katon rajassa. Muutamat
-vettyneet puun kannot paloivat vielä uunissa häkää tuottavina
-kekäleinä. Paitse tulen loistetta liedessä ei pientä kurjaa hökkeliä
-valaissut minkäänlainen valo.
-
-Lieden ääressä istuu kaksi henkeä: työmies Päärn ja hänen vanha
-äitinsä. Päärn istuu matalalla rahilla, selkä käännettynä tulenvaloa
-kohti; äiti hänen vieressään puupölkyllä. Päärnun veriseksi piesty,
-mustan sininen selkä on paljas ja äiti voitelee sitä viinaan kastetulla
-pellavatukolla.
-
-"Poikani, poikani, pahastipa ovat sinua raadelleet!" sopertaa vanhus
-vähän väliä, ja hänen kätensä sivelee hellästi ajettuneita verinaarmuja
-ja hänen vettyneistä silmistään putoaa monta kyyneltä viinan sekaan
-pojan iholle. "Sano, Päärnuseni, tekeekö kipeää?"
-
-"Ole jo huoleti! Tiedänhän, kuinka hyvä lääkäri olet."
-
-"Mutta silloin kun sinua raatelivat -- eikös silloin koskenut
-kauheasti?"
-
-"Sitä en tuntenut, olin niin vihan vimmassa, etten tuntenut mitään."
-
-"Aivan kuin mun Reino vainajani!" huokaili äiti. "Puhut juuri kuin
-isäsi, kun hän haagrehin luota tuli ja minä lieden edessä voitelin
-hänen selkäänsä niinkuin sinun nyt." Vanhus pyyhkii silmiään.
-"Muistatko, Päärn, sinun isäsi sanoi myös: 'Kun minä heittäydyin
-rangaistuspenkille ja sotamiesten vitsat alkoivat leiskua selässäni,
-paloi povessani sellainen viha, että kaikki näytti silmissäni
-veripunaiselta, enkä tuntenut mitään -- -- --.' Ja kuitenkin oli hän
-puoli kuollut, kun pääsi kotiin."
-
-"Muistan, äiti, muistan", mutisee Päärn, ja tarttuu päähänsä kuin
-viiltäisi sitä. "Ja tiedätkö, äiti, mitä minä ajattelin, kun minua
-ruvettiin lyömään? Minä muistelin isää, en tiedä itsekään, kuinka hän
-tuli mieleeni."
-
-"Sinä olet hänen poikansa, se onkin sinun onnettomuutesi. Se viha,
-joka hänet aina valtasi, kun joku häneen sattui koskemaan, se ei anna
-sinunkaan hengellesi rauhaa. Se viha, joka sinua aina on kiihottanut
-vastaan panemiseen, tuotti sinulle jo poikavuosina selkäsaunoja, etkä
-vieläkään ole tullut ymmärtäväisemmäksi. Eikä sinun isäsikään tullut
-ymmärtäväisemmäksi, hän ei taipunut, vaan antoi ennen piestä itsensä
-kuoliaaksi -- -- --."
-
-Niin, surullinen oli muisto, josta he siinä keskustelivat. Siitä
-on kolme vuotta kulunut, kun Völlamäen perheenmies Rein Ryytel sai
-Haagioikeudessa vastaanpanemisesta ja tappelusta kahdeksankymmentä
-lyöntiä, jolloin hän alkoi sairastaa, kunnes kuoli.
-
-Rikos tapahtui eräänä iltana. Paikkakunnalla liikkui rokkotauti.
-Völlamäen talossa olivat päivätyöläinen ja talon poika molemmat
-sairaana. Sentähden oli isäntä itse lähtenyt metsästä heiniä hakemaan.
-Tuisku oli ajanut tiet umpeen, niin että Reinolle tuli pimeä. Kun hän
-toisella kädellään pitelee kuormaa ja toisella ohjaa hevosta tielle,
-kuuluu takaapäin aisakellon helinä. Rein koittaa antaa puoleksi tietä
-laskeakseen saksaa tai "porvaria" ohi ajamaan. Mutta samassa huomaa
-hän, kuinka kuorma alkaa kallistua, jo on toinen reen jalas vajoamassa
-ojaan tai hankeen ja kuorma saattaa kaatua millä hetkellä tahansa.
-Sentähden hän seisauttaa hevosen. Mutta takana kuuluu kova huuto:
-
-"Tie auki, mies, tie auki!"
-
-"Tie on auki!" vastaa Rein.
-
-"Pois tieltä, lurjus! Etkö sinä näe, että saksa ajaa!" Ja hevoset
-ajetaan melkein Reinon niskaan.
-
-"Saksa voi kuorman vierestä ajaa ohi!" huutaa mies vastaan.
-
-"Jaan, lyö pahuusta piiskalla!" kuuluu mahtava vihan huuto reestä
-ajajalle ja samassa vinkuu tämän piiska Reinon korvien ympärillä. Yksi
-iskuista sattuu Reinon silmiin niin, että tulta iskee.
-
-Hirmuisesta tuskasta syttyy talonpojan sydämmessä hillitön viha, että
-hän piiskallaan antaa pari lyöntiä takaisin -- -- --. Reessä karjuu
-joku -- Rein ei tiedä, onko se kuskari vai paroni -- -- --. Mutta
-perästäpäin hän saa tietää, että hän on omaa herraansa lyönyt
--- -- --. Pian kiitää saksalainen reki, jonka edessä hevoset ovat
-käyneet rajuiksi, kuorman ohi, sillä tie onkin auki, mutta
-talonpojan kuorma kaatuu, sillä hän on osunut tiepuoleen. -- -- --
-
-"Kuka tuo lurjus oli?" kuulee Rein vielä reestä paroni Heideggin
-huutavan, johon kuskari vastaa, että se oli varmaankin ollut Völlamäen
-Rein. -- --
-
-Mies viedään haagioikeuteen saksan vastustamisesta ja lyömisestä, ja
-saa siellä rangaistuksen, joka hänet saattaa haudan partaalle. Hän on
-suuri ja tukeva, mutta jo vanha, hänen voimansa ovat heikenneet työstä
-ja huonosta ruuasta sekä entisistä piiskan iskuista. Hän alkaa potea ja
-potee, kunnes surmaan suistuu.
-
-Poika ei ollut isältään perinyt ainoastaan tulista vihaa, joka
-häneltä hetkeksi riisti kaiken punnitsemiskyvyn, vaan vielä pari
-muutakin ominaisuutta, joita siihen aikaan vielä vähemmin suvaittiin
-kuin nykyään ja jotka syöksivät molemmat yhä uusiin onnettomuuksiin.
-Nämä rikkaruohot olivat: itsepäinen oikeutensa puolustaminen, kun
-he tiesivät itselleen vääryyttä tehtävän ja vastustamaton halu
-sattuvalla tavalla puheessaan toista loukata ja haavottaa. He eivät
-kumpikaan voineet pidättää tai niellä teräviä pilkka- ja pistosanoja.
-Selvää on, että tuollaiset uppiniskaiset eivät ymmärtäneet kyllin
-ryömiä, notkistaa selkää ja pyytää anteeksi. Ja sekin oli heidän
-onnettomuutensa.
-
-Nähtävästi ei Völlamäen Reinollakaan olisi ollut pakko kuolla, jos hän
-toisena päivänä öisen riidan jälkeen olisi mennyt moisioon, langennut
-paronin eteen polvilleen ja pyytänyt rikostansa anteeksi. Hän olisi
-myös voinut vannoa, että hän oli vain aikonut lyödä herran hevosia
-taikka pahimmassa tapauksessa hänen kuskariaan. Paroni ei olisi häntä
-saattanut haagioikeuteen, vaan olisi hänelle moision tallissa antanut
-puolta pienemmän rangaistuksen. Tai jos hän olisi asian oikeuteenkin
-vienyt, olisi hän kannekirjassa voinut lieventää rangaistusta.
-
-Mutta mitä tekee Völlamäen Rein? Tyhmyyden, joka häneltä vie hengen.
-Hänet kutsutaan moisioon. Paroni tahtoo saada tietää, oliko se
-todellakin Völlamäen Rein, joka hänelle eilen illalla pani vastaan ja
-häntä löi. Kuski saattoi pimeässä erehtyä.
-
-Reinon silmä on melkein kiinni turvonnut, herran poskella hän huomaa
-pienen punaisen naarmun. Niinpian kun herra huomaa Reinon silmän,
-tietää hän, että hänellä on käsissään todellinen syynalainen.
-
-"Vai olet sinä se eilinen tierosvo"; alkaa hän sättiä. Rein vastaa:
-
-"En minä ole, kunnioitettava herra paroni!"
-
-"Älä valehtele, lurjus! Osottaahan silmäsikin, että olet."
-
-"Minun silmäni näyttää, että itse olin ryövärin käsissä!"
-
-Rein raukka! Oliko sinun tarvis sitä sanoa? Etkö voinut kieltäsi
-hillitä ja niellä tuollaisen vastauksen?
-
-Miehen kohtalo on ratkaistu. Sidotuin käsin viedään hän oikeuteen
-ja siellä määrätään kahdeksankymmentä punaista pykälää hänen
-kuudenkymmenen vuotiselle syntiselle selälleen. -- -- --
-
-Rein käy kovin kipeäksi, toipuu vähän jonkun ajan perästä, mutta
-käy kuitenkin vähitellen huonommaksi, kunnes vuoden perästä heittää
-henkensä. -- -- --
-
-Vahinko, että kuolinhetkellä harvoin on ihmisillä aikaa antaa hyviä
-opetuksia. Niin käy enimmästi vain kuvatuissa kertomuksissa. Völlamäen
-Reinollakaan ei ollut siihen voimia. Viikatemies kiiruhti. Ja kuitenkin
-olisi tuo opetus ollut niin tarpeellinen. Hänen olisi pitänyt sanoa
-pojallensa: "Köyristä selkääsi, hillitse kieltäsi, lepy vääryyteen,
-kun sulia on tekemistä voimallisten kanssa. Vihastua voit ainoastaan
-vertaisillesi." -- Mutta Rein ei puhunut noin, vaan kun hänen sammuva
-silmänsä sattui poikaan, kuiskasi hän vielä: "Poika, he ottivat minulta
-hengen!"
-
-Eikä ole ihme, että tämä nyt alkoi tehdä typeryyksiä, kun hän jäi ilman
-isän viimeisiä opetuksia. Ensimmäisen suuremman tekee hän jo silloin,
-kun isän kylmä ruumis vielä lepää kotoisen katon alla.
-
-Päärn valvoo koko yön toisten kanssa isän ruumiin ääressä. Hän istuu
-äänetönnä kuolinvuoteella ja katsoo hänen jäykistyneihin kasvoihinsa,
-hänen avonaisiin silmiinsä ja sinisiin huuliinsa. Hänen karkea kätensä
-lepää toisinaan isän vaaleilla hiuksilla, toisinaan silittää hän
-väsyneen matkamiehen kasvoja, joihin murhe, vaiva, työ ja vanhuus ovat
-merkkinsä painaneet.
-
-Aamulla nousee hän ja katoaa majasta. Ei kukaan tiedä, mihin hän on
-mennyt.
-
-Päärn lähtee moisioon. Mitä sinne? Ensimmäistä suurempaa tyhmyyttään
-tekemään.
-
-Pyytää paroni herran puheille ja lasketaan menemään.
-
-"Noh, Päärn, mitä sulla sitten on asiaa?"
-
-"Tulin herra paronille ilmoittamaan, että isäni eilen illalla kuoli."
-
-"Völlamäen Rein?" kysyy paroni. "Soo, soo! Noh, suurta vahinkoa minulla
-hänestä juuri ei ole -- hän oli vastainen koira."
-
-"Herra paroni, hän oli minun _isäni_!"
-
-"Noh, olisit voinut saada ymmärtäväisemmänkin isän."
-
-Päärn on kalpea, hänen kätensä värisevät.
-
-"Isäni sanoi kuollessaan, että paroni herra ja haagrehi olivat ottaneet
-häneltä hengen."
-
-Paroni Heidegg on, talonpojan puhuessa, kääntänyt hänelle selkänsä
-ja katsonut akkunasta ulos. Nyt kääntyy hän äkkiä kuin olisi häntä
-takaapäin purtu.
-
-"Soo, vai niin sinun isäsi sanoi -- --? Noh, sitten oli hän
-kuollessaankin sama koira, kuin eläessään. Selkäsaunansa oli hän
-rehellisesti ansainnut -- -- --."
-
-"Paroni herra!" murahtaa samassa Päärn, kuin olisi häntä tulisilla
-pihdeillä likistetty.
-
-Nyt katsoo paroni Heidegg tarkemmasti miestä, kääntyy kalpeana takaisin
-erään nojatuolin taa, ja hänen kätensä ojentuu kirjoituspöytää kohti,
-jossa on hopeinen kello. Sitä kaikin voimin helistäen, huutaa hän niin,
-että talo kaikuu: "Tohver, Tohver!"
-
-Palvelija tulee. Hän jää kysyvänä katsomaan paronia. Tämä tuijottaa
-talonpoikaan. Päärn seisoo liikkumatta keskellä huonetta -- -- --.
-Paroni pyyhkii kädellään tukkaansa. Tumma puna nousee hänen kasvoilleen
-hiusten rajaan asti.
-
-"Ei mitään. -- -- -- Vähän ajan perästä sinua tarvitsen", hän sanoo
-palvelijalle. Ja kun tämä alkaa lähteä, lisää hän kylmästi:
-"Sinäkin voit mennä, Päärn! Toisella kertaa puhumme siitä asiasta
-enemmän -- -- --."
-
-Päärn poistuu palvelijan kanssa. -- Typeryys on tehty.
-
-Paroni Heidegg ei anna ikinä talonpojalle anteeksi sitä, että hän tätä
-on _pelännyt_ -- niin pelännyt, että hän sitä _häpeää_. -- -- -- Paroni
-Heidegg antaa monta pientä rikosta anteeksi, jos häntä ymmärretään
-rukoilla ja kunnioittaa, mutta jos joku osottaa vastustamisen halua ja
-osottaa sitä niin että paroni Heidegg menettää rauhansa, että hän jo --
-_pelkää_, silloin -- silloin on asia paha. -- -- --
-
-Tuskin on Völlamäen isäntä haudattu, kun talo otetaan leskeltä ja
-pojalta pois. Paroni herra tarvitsee taipuvamman isännän arenti
-taloonsa kuin Päärn Ryytel on. Uppiniskaiset ja vastahakoiset koirat
-eivät kelpaa isänniksi. -- --
-
-Niin, tuo kallis orjuuden aika! Ne joille kohtalo ei ollut antanut
-selkärankaa, ryömivät, ja sanoivat, että se oli paras ja hyötyisin
-aika. Mutta ne, joilla oli selkärankaa, sanoivat: Yhdentekevä, jos
-ryömin tai seison -- vääryyttä minulle sittenkin tehdään! Mutta
-vähemmin oli noita typeriä, jotka niin puhuivat. -- --
-
-"Hyvä kyllä, äiti", virkkoi Päärn, havahtuen murheellisista
-ajatuksistaan, "kyllä tuo voiteleminen jo riittää! Ehkä annat minulle
-nyt puhtaan paidan -- vanha on vähän korea." Ja jalallaan potkasee hän
-lieden edessä maassa olevaa veristä paitaa.
-
-Samassa narisee ovi, aukeaa ja nainen, isohuivi ympärillä, astuu
-sisään. Heti kiintyy hänen katseensa puolialastomaan mieheen ja hänen
-mustan-puhuvaan selkäänsä. Hänen suustaan pääsee hämmästyksen huuto.
-Ikäänkuin neuvottomana jää hän oven suuhun seisomaan.
-
-Äiti ja poika katsovat taakseen.
-
-"Kas, Huntaugun Miina!" lausuu ensimainittu.
-
-Vahva puna nousee Päärnun poskille. Hän häpeää, mutta ei paljasta
-ihoaan, vaan sitä, mitä Miina siinä näkee -- sitä että _hän_, tuo suuri
-tukeva poika on saanut vitsoja. -- -- "Äiti, anna nyt jo kerrankin
-paita tänne!" huutaa hän kärsimättömästi kuin tahtoisi peittää
-selkäänsä tytön silmiltä.
-
-Tämä astuu äkkiä lähemmä, tarttuu molemmin käsin pojan olkapäähän,
-kumartuu ja katsoo ahdistetuin mielin kurjaa työtä, jota on tehty
-ihmisen iholle.
-
-"Päärn", hän lausuu sortuneella äänellä, "kylläpä he sinua ovat
-purreet!"
-
-"Ei voi valittaa", nauroi Päärn katkerasti. "Mutta mistä sinä sen
-tiesit?"
-
-Tyttö ei vastaa. Päärn tuntee selkäänsä karmivan: kaksi polttavaa
-piiskaa sattuu siihen.
-
-"Äiti, tuo paita tänne!"
-
-Kohta on Päärnulla puhdas paita yllä. Äiti panee edestä solen kiinni.
-Kuluu hetki aikaa, ei puhu kukaan mustaa eikä valkeaa.
-
-Kun Päärn vihdoin uskaltaa katsoa tyttöön -- hän yhä vielä tuntee
-lapsellista häpeää -- on tämän näkö muuttunut. Miinan silmissä ei ole
-enää kyyneleitä, hänen kasvoissaan ei ole enää sitä myötätuntoisuutta,
-joka hänen äänessään vielä äsken värisi, hän pysyttelee kuin vieras
-etempänä.
-
-"Minä kysyin, kuka sinulle puhui minun asiastani?" virkkaa Päärn
-jotakin sanoakseen.
-
-"Pärtlen Prits."
-
-"Niin, minä näin, hän tuli teille päin."
-
-"Mokoma pyöveli!" soimaa äiti.
-
-"Mitä hän sitten teillä lörpötteli?" kysyy Päärn edelleen.
-
-"Yhtä toista", vastaa tyttö lyhyesti.
-
-"Totta vai valetta?"
-
-Miinan huivi on pudonnut olkapäille. Hänen ihmeen kauniit ruunit
-silmänsä katsovat totisina ja suoraan Päärnun yli lieteen.
-
-"Kuka tietää, mikä oli totta, mikä valetta! Valehtelija puhuu tottakin
-toisinaan", hän vastasi.
-
-"Mikä sinulla nyt sitten on?" kysyy äiti, joka myös huomasi Miinan
-vieraan olennon: "Tuntuu kuin olisit pahoillasi."
-
-Tyttö näytti salaa taistelevan itsensä kanssa. Vihdoin nostaa päätä ja
-astuu rohkein askelin rahilla istuvaa Päärnua kohti.
-
-"Prits sanoi, että sinä tänään Kulbi-Kain takia olet saanut selkääsi",
-lausuu hän katkerasti.
-
-"Sain."
-
-"Hän sanoo sinulla olevan Kain kanssa salaista ystävyyttä."
-
-"Eikös hän sanonut sitäkin, että me tulimme kylään yhdessä Kain kanssa?"
-
-"Sitä en muista, mutta hän sanoi sinun Kaiea niin puolustaneen, että
-olet Pritsin kimppuun käynyt."
-
-"Silloin hän puhui ensimmäisen kerran eläissään niin paljon totta, että
-siinä oli vain puoleksi valetta. -- -- -- Minä kävin sitten vasta hänen
-kimppuunsa, kun hän minua oli lyönyt."
-
-"Minkätähden hän sitten sinua löi?"
-
-"Sentähden, että puolustin Kaiea,"
-
-"Minkätähden häntä puolustit?"
-
-"Sentähden, ettei hän mitään pahaa tehnyt, kun Prits löi hänen päänsä
-veriseksi."
-
-"Oliko se sitten sinun asiasi?"
-
-"Ei ollut. -- -- -- Mutta, kun sinun pääsi lyödään veriseksi eikä
-kukaan puolusta sinua, silloin varmaankin on kaikki hyvin?"
-
-Miina vaikeni kuin olisi hän asiaa mielessään punninnut. Sitten siirtyi
-hän lähemmä Päärnua, ja hänen silmänsä loistivat lempeämmin.
-
-"Senkötähden vain, Päärn?" hän kysyi. "Kun tietäisin, että sentähden
-vain? -- -- -- Mutta sinä sanot, että -- että --."
-
-"Mitä sanon?"
-
-"Että olit Kain kanssa yhdessä."
-
-"Mitä sitten? Käyhän Pritskin usein sinun luonasi vieraisilla! Saattaa
-olla, että tänään oli kosimaviinatkin taskussa!"
-
-Miina vaikeni ja käänsi pois katseensa. Väkisin tunsi hän silmänsä
-kostuvan.
-
-"Kuulkaa, lapset", virkkoi äiti, hetken kuunneltuaan suutaan muikistaen
-nuorten väittelemistä. "Minun mielestäni ei teillä ole syytä toisianne
-pistellä. Kaikki on pelkkää lapsellista kateutta! Jos olette
-toisillenne luodut, niin pääsette yhteen, vaikka välillänne olisi
-mustina kissoina sata Kaiea ja Pritsiä."
-
-"Mutta minä tahtoisin saada tietää, kuinka Pärtle-Prits uskalsi sanoa,
-että Päärn Kaiea puolusti niinkuin mies naistaan, ja minkätähden Päärn
-Kain kanssa kylään tuli, niinkuin hän itse sanoi."
-
-Miina sanoi tämän puoleksi lohdutettuna, puoleksi levottomana ja hänen
-suunsa oli vielä itkuun menossa.
-
-"Ja minä tahdon saada tietää", lausui Päärn hyväsydämmisellä
-myötätuntoisuudella, "mitä tuo Kubja-Prits joka lauvantai-ilta
-Huntaugulla kuhjailee, ikäänkuin Miinalla olisi hänen kanssaan jotakin
-tekemistä!"
-
-"Sinä tiedät varsin hyvin, ettei minulla hänen kanssaan mitään
-tekemistä ole!"
-
-"Ja sinä yhtä hyvin, ettei minulla Kain kanssa tekemistä ole!"
-
-Äiti lyö nauraen kätensä yhteen ja lausuu: "Päärn, veitikka, selitä nyt
-kuitenkin, missä ja miksikä sinä Kain kanssa tiellä yhdessä kävelit?
-Voin arvata, ettei sinulla hänelle asiaa ollut. Enkö tuntisi omaa
-poikaani!" Päärn kertookin sitten lyhyesti, kuinka Kai oli häntä tiellä
-odottanut ja tahtonut häntä kiittää siitä, että hän eilen aamulla oli
-tyttöä puolustanut. Mutta Päärn oli hänelle sanonut, ettei hän ollut
-vailla tytön kiitosta ja koittanut hänestä päästä erilleen. Samassa
-oli Kubja-Prits sattunut heidät näkemään ja Päärn oli kohta arvannut,
-että kun tuo mies menee Huntaugulle, niin kyllä hän siellä kaikki, mitä
-aamulla ja nyt tapahtui pahimpaan päin kuvailee, niin että Huntaugun
-väen karvat nousevat pystyyn.
-
-Miinasta tuntui kuin olisi kivi pudonnut hänen rinnastaan. Jopa istui
-Päärn lähimmälle pölkylle ja katseli häntä syrjästäpäin kuin säälien.
-Tyttö uskoi tuota miestä; Päärnun pelkkä sana, ettei asia niin ollut
-kuin oli puhuttu, rauhotti häntä täydellisesti.
-
-"Arvasin sen itsekin", mutisi hän itsekseen.
-
-"Mutta tulit minua sittenkin tutkimaan?" kysyi Päärn ja käänsi tytön
-puoleen vahvat, tummat, hieman rokonarpiset kasvonsa, joihin nyt oli
-levinnyt kuin päivänpaistetta. Mutta sano nyt myös, kuinka Pritsin
-asiat ovat Huntaugulla. Isäntähän koittaa saada vastaisen opmannin
-vävykseen.
-
-"Noh, ensin pitää minun hänet miehekseni ottaa", vastasi Miina,
-pyyhkien kiharoita otsaltaan.
-
-"Vai sitä nyt kysyttäisiin! Eikös Huntaugulla saada tyttöä taipumaan?
--- -- -- Ja eikös Prits ole mukava poika vai mitä? Moision herra on
-häneen tyytyväinen, elatusta kyllä, että voi naista ja lapsia elättää,
-tai jos Huntaugun ukko tahtoo, pyytää herralta suuremman ja paremman
-talon ja ottaa Pritsin kotivävyksi. Kaikki menee kuin rasvattu!"
-
-"Mutta jos minä en tahdo?"
-
-"Sinun tahtomisesi nyt mitään merkitsisi!"
-
-"Kyllä se merkitsee. Äitikin pitää minun puoltani. Hän ei suvaitse
-Pritsiä enempää kuin koira luudan vartta. Sanoo joka kerran kun hänet
-näkee: Kas salaurkkija taas tulee!"
-
-Päärn huokaa, painaa suuren tumman päänsä käden varaan ja vastaa:
-
-"Mitä tuo kaikki auttaa! Isäsi kuitenkin asiasi päättää!"
-
-"No, ei hän minua väkisin rupea pakottamaan!" huutaa Miina ja kohottaa
-jäykästi kulmiaan. "Siitä asti, kun Maria meni miehelle, pidetään minua
-ainoana lapsena ja minä tahtoisin nähdä, kuinka he ainoata lastaan
-voisivat pakottaa miehelle, jolle hän ei tahdo mennä!"
-
-"Noh, sitten tulee joku toinen ja vie sinut!"
-
-"Miksi?"
-
-"Sentähden, etten minä ole mikään naisen ottaja! Olen päivätyöläinen,
-joka äitiäni elätän, eikä minulla talontyttärelle ole mitään
-tarjoamista. -- -- -- Moision herran kanssa ovat asiani niin pahat,
-ettei isän taloa eikä muutakaan paikkaa ole toivominen. Eikä sinun
-isäsikään minua, uppiniskaista, jota moisiossa ei suvaita, uskalla
-kotivävyksi ottaa. -- -- -- Näethän itsekin, että toiveet ovat huonot."
-
-Miinan posket, jotka talonpoikaisen tytön poskiksi olivat harvinaisen
-kukoistavat, alkoivat Päärnun perinpohjaisista epäilyksistä huolimatta,
-kovasti kuumottaa. Jo pelkkä tieto siitä, että Päärn, niinkuin näytti,
-oli häntä ajatellut naisekseen, elähytti, ja teki nuoren neidon mielen
-ylen onnelliseksi.
-
-Nuo kaksi nuorta eivät olleet koskaan toisilleen toiveistaan puhuneet,
-vielä vähemmin olivat he rakkaudesta maininneet. Saman kylän lapsina
-olivat he tunteneet toisensa niin kauvan kuin muistivat -- Päärn
-muisti Miinan melkein hänen syntymästään asti, sillä hän oli tyttöä
-kuusi vuotta vanhempi. Lapsuusvuosina eivät he paljon olleet yhdessä
-seurustelleet eivätkä ystävyyttä pitäneet, mutta toisin kävi heidän
-vanhemmiksi tultuaan. Tietämättään tahtomattaan, itsestään syntyi
-heidän sydämmessään tunne ja mielessään tieto, että heitä joku asia
-yhdisti, että he toisiaan tarvitsivat, että heillä toisiaan kohtaan
-oli sekä oikeuksia että velvollisuuksia. Heidän mielestään oli kuin
-luonnollista, että he pyrkivät yhteen, että toinen otti osaa toisen
-kohtaloon, että toisen piti tietää, mitä toinen teki. Tuota asiain
-tilaa eivät he olleet itselleen eikä toisilleen selvitelleet. Heistä
-oli luonnollista, että niin piti olla.
-
-Mutta viimeisinä aikoina oli kummallekin selvinnyt, että heidän
-ystävyydellään piti olla joku tarkotus tai päämaali. Tuo ajatus oli
-heille käynyt polttavaksi siitä asti, kun kaunista Miinaa alkoivat
-lähestyä nuoret miehet, joiden tiedettiin etsivän vaimoa, ja kun
-ihmiset Päärnulta yhä useammin rupesivat tiedustamaan, milloin hän
-aikoi lähteä kosimaretkille. Nyt he siis vihdoinkin tiesivät, mitä
-heidän oli tekeminen, kun he sen selkein sanoin olivat toisilleen
-ilmoittaneet. Etenkin tänä iltana, jolloin heitä oli ahdistanut pelko,
-että heidän ystävyydelleen olisi voinut tulla toinenkin loppu, kuin se,
-jota he pitivät luonnollisena ja toivottuna oli etenkin nuoren miehen
-suusta päässyt sanoja, jotka tulevaisuuteen viittasivat. Harvinaista
-vain oli, että Päärn alkoi kosimisensa sanomalla, ettei hän _voisi_
-sitä tehdä. Hän valmisti morsiantaan ajattelemaan niitä vastuksia,
-joita heidän liitollaan olisi.
-
-Ei Miina olisi ollut rakastunut nainen, jos ei hän olisi pitänyt noita
-vastuksia voittamattomina. Ei, hän tahtoi heti osottaa, kuinka ne
-vastukset olivat voitettavissa.
-
-"Kuule, Päärn", alkoi hän suloisen totisena ja uskollisena, voitettuaan
-ensimmäisen hämmästyksensä ja pidellen sulhasen äidin kättä omassaan.
-"Minun ensimmäinen työni on, että tuon Pärtle-Pritsin ajan pois
-Huntaugulta. Minä hänet karkotan kintereiltäni. Minä suututan hänet
-niin, ettei hän enää meillä itseään näytä, että hän alkaa minua vihata
-niinkuin käärmettä aidan alla."
-
-"Kuinka sinä sen saat aikaan."
-
-"Se olkoon minun huolenani?"
-
-"Ja sitten."
-
-"Noh, sitten ei ole minun isällänikään hänelle mitään asiaa."
-
-"Mutta ei se minua vielä vaimon ottajaksi tee! Se ei tuota minulle
-vielä kotia, johon naisen voin viedä."
-
-"Etkös sitten tahdo tulla Huntaugulle kotivävyksi?" kysyi Miina nauraen
-ja punastuen.
-
-"Niin, jos otetaan! Mutta kun sinä Pritsin pois karkotat, niin ei sillä
-vielä ole sanottu, ettei hänen sijalleen tule toisia, jotka sinun
-vanhempiasi enemmän miellyttävät kuin minä!"
-
-"Voit olla varma, että minä heille kaikille näytän ovea."
-
-"Silloin näyttää sinulle vanha jotakin, joka koskee kipeämmin! Sinä
-puhut niinkuin olisi Huntaugun isännyys sinun vallassasi."
-
-Miina kohotti ylpeästi päätään.
-
-"No, sen voin sinulle vakuuttaa, Päärn, minua ei saa kukaan pakottaa!
-Ennemmin annan itseni palasiksi hakata, kuin menen miehelle, jonka
-puoleen ei vereni vedä! Ennemmin juoksen metsään ja jään sinne!"
-
-Nuoren miehen suu meni hetkeksi onnelliseen hymyyn, mutta sitten hänen
-päänsä jälleen vaipui murheelliseen toivottomuuteen. Mutta nyt rupesi
-äiti neuvoja keksimään. Niinkuin naisilla ainakin, oli hänelläkin hyviä
-toiveita kyllä varastossa.
-
-"Sinä luulet, Päärn, että Huntaugun Mihkel sinusta enemmän välittäisi,
-jos olisit talon mies, ja suret, kun ei sinulla ole kontua. Kuka
-tietää, eikö meidän Mai voisi sinun hyväksesi moisiossa jotakin tehdä.
-Hän on ymmärtäväinen tyttö, rouva on häneen hyvin tyytyväinen! Mitä,
-jos hän pyytäisi rouvaa puhumaan paronille? Ja jos sinä sitten vielä
-itse kävisit paronin puheilla."
-
-"Pyysinhän jo tänään isän paikkaa takaisin -- siitä hän lisäsi
-kymmenen lyöntiä! -- -- -- Jos vielä lähden pyytämään saan ehkä uuden
-selkäsaunan."
-
-"Mutta jos rouva sinun puolestasi pyytäisi?"
-
-"Niinkuin ei meidän paronia tunnettaisi! Niinkuin se mies naisten
-rukouksista jotakin välittäisi."
-
-"Mutta nuori paroni tulee kohta takaisin ja moisio joutuu hänelle."
-
-"Niinhän sitä sanotaan, mutta mitä siitä? Ennenkun vanha lähtee omaan
-ostettuun moisioonsa, opettaa hän nuorelle, kuka hänen alueellaan on
-lammas, kuka pässi. -- -- Älä luule, että nuori on kyyhkynen, kun vanha
-oli sonni! Ja eikös opman jää nuorelle neuvonantajaksi ja silmäin
-selittäjäksi!"
-
-"Mutta kuule, Päärn!" keskeytti Miina äkkiä, "minun isäni sanoo niinkuin
-joka puolella puhutaan, että uusi asetus tulee, että talonpoika on
-vapaa moisiosta ja että orjuus lopetetaan ja että jokainen voi saada
-maata niin paljon kuin tahtoo. Ja viime pyhänä sanoi Sepän Ants
-Mahtrasta, -- onhan hän kirjoja tunteva mies ja kunnan vanhin myös --
-Sepän Ants sanoi Juurun kirkon kapakassa, että uusi asetus jo onkin
-valmis, mutta saksat pitävät sitä vielä salassa. Keisari on jo aikoja
-pannut nimensä alle."
-
-Päärn huokaa.
-
-"Tiedän kyllä, että sitä puhutaan! Mutta sitä on puhuttu niin kauvan
-kuin olen elänyt. Kansalla on vaikeat olot, moision orjuus käy yli
-voimain -- tiedät itsekin, että hukkuva tahtoisi mielellään olla
-kuivalla maalla! Mitä ihmiset ikävöivät sitä he mielellään puhuvat, ja
-sanovat, että se tulee -- -- -- Jumala tietää, onko noissa jutuissa
-perää ja kuinka on -- mitä minä siitä hyödyn, jos uusi asetus tulee
-parinkymmenen vuoden perästä? Jota saksalainen ei tahdo, se ei tule."
-
-Äiti ja Miina aikoivat jotakin vastata, mutta tuvan ovi aukesi samassa
-ja Uudentuvan nuori isäntä astui sisään. Hän näytti huolestuneelta ja
-lyhyesti tervehdittyään kävi päivätyöläisensä luokse.
-
-"Mitä nuo pahuukset taas sinulle ovat tehneet?"
-
-"Eikös poika puhunut?"
-
-"Puhui kyllä, mutta minä en tahtonut heti uskoa."
-
-"Onkohan noilla herroilla sinua parempaa työläistä koko moision
-alueella? Ja sellaiselle miehelle antavat selkään! -- -- -- Jumala
-nähköön, jos tuon salaurkkijan Pritsin nahka nyt olisi minun käsissäni,
-kyllä minä hänet pehmittäisin!"
-
-"Hiljaa, hiljaa, Jyri!" nauroi päivätyöläinen. "Jos Pritsiin koskisit,
-niin sairastaisit kohta samallaista selkätautia kuin minä."
-
-Mutta Jyri purki yhä sisuaan ja hänen vihansa kiihtyi niin, että
-kasvotkin punaisina hehkuivat.
-
-Jyri ja Päärn eivät seurustelleet kuin isäntä ja renki, vaan he olivat
-vanhat hyvät ystävät ja kaukaa sukulaisetkin. Heidän vanhempansakin
-olivat olleet ystävykset ja pitivät toistensa kanssa ahkeraa
-kanssakäymistä. Ja vielä päälle päätteeksi oli Jyrillä aikomus
-Uudentuvan emännäksi kosia Päärnun Mai sisarta, moision sisäneitsyttä.
-Kun Päärnulle isän kuoltua ei annettu taloa, otti Uudentuvan Peeter,
-Jyrin isä, hänet päivätyöläisekseen ja antoi sekä pojan että äidin asua
-tuossa pienessä tuvassa talon lähellä. Muuten eli Päärn tuon ystävyyden
-vuoksi paremmin kuin moni muu päivätyöläinen vieraan isännän luona ja
-hänen eväspussissaan oli aina jotakin, jota ei kaikilla ollut. Jyrin
-isä oli jo vanha, sentähden oli hän viime keväänä moision luvalla
-antanut talon isännyyden pojalleen. Kun äitikin jo oli elähtänyt, niin
-kävi nuoren emännän tarvis talossa päivä päivältä tuntuvammaksi.
-
-Jyri ja Päärn alkoivat keskustella tämänpäiväisestä pieksemisestä
-ja muista moision oloista, jolloin vilkas nuori mies ystävälleen
-tapahtuneen onnettomuuden tähden joutui monenlaiseen kiihtyneeseen
-mielentilaan ja toivotti tuon tuostakin Kubja-Pritsille ja koko
-moisiolle tulta ja tulikiveä taivaasta. Miina alkoi tehdä poislähtöä.
-Hän antoi kaikille kättä, erittäin lämpimästi sairas raukalle. Kun hän
-heitti hyvästi Uudentuvan isännälle, sanoi tämä leikillisesti:
-
-"Noh, Miina, jos sinä nyt et jo näytä tuolle liinaharjaiselle
-urkkijalle, joka niin usein Huntaugulla kököttää, mistä hirret ovat
-poikki, niin en sua enää pidä tyttönäkään! Pitäisihän Huntaugun
-Mihkelinkin näkemän, mikä hän oikein on miehiään."
-
-"Voit olla varma siitä, että minä hänelle kyydin annan", vastasi nuori
-tyttö punastuen ja lähti. -- --
-
-Mutta kuka olisi voinut arvata, että tuo kyydin antaminen niin pian
-tapahtuisi!
-
-Tuskin oli Miina ehtinyt kylätielle, kun jostakin tien vierestä aidan
-luota astuu joku ihmishaamu tytön eteen tielle. Pimeässä ei Miina häntä
-tunne ja kiirehtii hänen ohitsensa, kun häntä otetaan tukevasti kädestä
-kiinni ja Pärtle-Prits lausuu:
-
-"No, noh, vai tahdotaan niin ylpeästi mennä ohi! Eikös minulle raukalle
-tänä lauvantai-iltana suotasi pari sanaa!"
-
-"Mitä sinä minusta sitten tahdot?"
-
-"Tahtoisin saada tietää, kuinka 'sairas' jaksaa. Kävithän häntä
-katsomassa ja varmaankin lääkitsemässä!"
-
-Prits teki suuren tyhmyyden, kun hän alkoi kosimisensa näillä
-pilkallisilla sanoilla, jotka ilmaisivat hänen luulevaisen mielialansa.
-Näin hän heti alussa vahingoitti omaa asiaansa.
-
-"Kävin, missä kävin -- tein mitä tein: tarvitseeko sinulle siitä tiliä
-tehdä?" vastaa neito pisteliäästi.
-
-"Noh, niin vieraita emme ole, ettet sinä voisi minulle vastausta antaa."
-
-"Emmekä ole myöskään niin tuttavat, että sinun on tarvis kysyä, missä
-käyn ja mitä teen, ja olisin hyvilläni, jos me vieraiksi toisillemme
-jäisimmekin."
-
-Prits puree hammasta. Jos ei olisi niin pimeä, näkisi Miina, kuinka hän
-kalpenee. Mutta hän koittaa pysyä rauhallisena ja nöyränä.
-
-"Mikä sinun tänään on?" hän kysyy. "Olet varmaankin vasemmalla jalalla
-noussut sängystä. En aikonut loukata, kun kysyin missä kävit ja mitä
-teit. Tiedäthän, mitä tuumia minulla on. Onko se sitten minulle
-yhdentekevä, kun sinä toisten kanssa seurustelet etkä minua lähellekään
-laske?" Miina alkaa kiivaasti nauraa. "Mitä tuumia sinulla sitten
-oikein on?"
-
-"Kysy sitä isältäsi! Hän tietää kaikki. Ja hän tahtoo, että sinä
-käännyt minun puoleeni etkä jokaisen juoksijan puoleen, josta ei
-milloinkaan tule naisen ottajaa eikä naisen elättäjää."
-
-Jälleen erehtyi Prits suuresti soimatessaan sitä miestä, jolle hän
-tänään oli tehnyt niin suurta vääryyttä ja jota rakastava tyttö piti
-miesten esikuvana. Miinan käsi vapisee kuin tahtoisi hän lyödä miestä
-suuta vasten, mutta hän piti parempana osottaa hänelle halveksimistaan
-arvokkaammalla, mutta sitä tuntuvammalla tavalla.
-
-"Tiedätkö, Prits, sanoi hän nauraen niin ilkeän pilkallisesti kuin
-vihan vallassa oleva nainen sen tekee, sellaisia miehiä kuin sinä
-löytyy joka askeleella! Sinun kaltaisesi ei ole sen miehen pölyisen
-varpaankaan arvoinen, jota sinä kiertolaiseksi soimaat! Mitä sinä
-silloin ajattelit, kun hän sinua tänä aamuna kauluksesta ravisti
-ja heitti leppäpensaaseen kuin tappuratukon. Sinä nostat nokkaasi
-sentähden, että olet moision kupias ja soimaat toista juoksijaksi, kun
-hän on työmies! Tiedätkö Prits, tuota toista pitää jokainen miehenä,
-mutta ei kukaan sinua! -- -- -- Ja minun muka pitää kysyä isältä, mitä
-tuumia sinulla minuun nähden on. Jos olet mies, niin puhu ensin minulle
-tuumiasi -- älä luule, että et minulta saa vastausta!"
-
-"Minkä vastauksen sinä sitten antaisit minulle?"
-
-"Tahdotko sen nyt heti kuulla?"
-
-"Tahdon."
-
-"Minä sanon sinulle: älä kuluta aikaa, äläkä jalkojasi käydäksesi
-Huntaugulla! Minä en sinua kärsi silmäini edessä. Voit tuuminesi
-kääntyä toisaalle onneasi etsimään!" -- -- --
-
-"Miina!"
-
-"Mitä vielä?"
-
-"Kunpa vain et vielä katuisi noita puheitasi?"
-
-"Ei, sitä vain kadun, etten ole sinulle ennen sitä sanonut!"
-
-"Ja minä kiellän sinua kertaakaan astumasta Uudentuvan mökkiin!"
-
-"Sinä? Hyh!"
-
-"Niin minä! Sillä isäsi on miehen sanalla vakuuttanut, että saan sinut
-naisekseni! Ja jos en saa sinua hyvällä, niin tiedämme kyllä, kuinka
-tottelemattomat tyttäret _taivutetaan_!"
-
-Tytön halveksiva käytös oli niin ärsyttänyt nuorta miestä, että hän ei
-enää koittanutkaan puhua mielenmukaan, vaan rupesi uhkailemaan. Mutta
-hän erehtyi kerrassaan, kun luuli tuon vaikuttavan Miinan rohkeaan,
-uskolliseen ja terävään mieleen. Ei lainkaan! Hän kiihdytti vain tytön
-vihaa itseään kohtaan.
-
-"Taivutetaan? Sinä aijot minua _pakottaa_?" huudahti Miina ja astui
-lähemmä poikaa. "Tiedä, Prits? Jos vielä näytät silmiäsi Huntaugulla,
-niin usutan meidän Murrin sun kintereillesi! Sinä voit mennä
-Kulbi-Kaielle kosijaksi, Huntaugun Miinalle et kelpaa!"
-
-Väristen, kasvot hehkuen kääntyi tyttö menemään, ennenkun Prits oli
-keksinyt sopivan vastauksen. Hän kiirehti eteenpäin ja oli pian
-kadonnut pimeyteen nuoren miehen silmistä. Mutta hän kuuli vielä,
-kuinka tämä käheällä, uhkaavalla äänellä huusi:
-
-"Sinun pitää vielä oppia minua tuntemaan, tyttö!"
-
-
-
-
-4.
-
-TULEVA HERRA.
-
-
-Paroni Heideggin perheessä oli päivä kulunut iloisessa odotuksessa,
-ja iltahämärässä suuret neljän hevosen vetämät vaunut pysähtyivät
-rappusten eteen. Tämän lähestymisestä oli tallipoika, joka loitompana
-oli seisonut vartioimassa, tuonut vähän ennen tiedon, että ehdittiin
-sytyttää värikkäät lyhdyt verannalla, joka oli koristettu seppeleillä,
-monenvärisillä lipuilla ja kotona maalatuilla vaakunoilla. Ennenkun
-kamaripalvelija ehti avaamaan vaunun ovea, kaikui rappusilta rakkaalle
-tulijalle "terve tuloa" ja sama kuultokirjaimilla tehty lause loisti
-sisään vievän oven yläpuolella.
-
-Vaunuista hyppäsi suuri, notkeavartaloinen nuorukainen, yllä pitkä
-ruskea matkaviitta. Pitkin askelin oli hän kohta omaisten rinnalla,
-jotka häntä tervehtivät hellästi syleillen ja suudellen.
-
-"Poika, veli, Herbert, oma Herbertimme!" kaikuivat äänekkäät ja iloiset
-huudot. Ainoastaan hetken aikaa annettiin tulijan ihmetellä ja ihailla
-hänen kunniakseen valmistettua valaistusta ja koristuksia, sitten
-vietiin hän suurella ilolla kylmästä tuulesta ja alkavasta sateesta
-kirkkaasti valaistuihin, lämpimiin huoneisiin.
-
-Kesti toista tuntia ennenkun nuori paroni ehti vastata kaikkiin
-kysymyksiin, joita satoi häntä vastaan kuudesta suusta. Ja kun hän
-vihdoin sai aikaa muuhun puhumiseen, oli kaikkein suureksi riemuksi
-hänen ensimmäinen sanansa:
-
-"Onko teillä ruokaa? Minun vatsani on tyhjä kuin sudella!"
-
-Siitä kyllä oli huolta pidetty! Pian vietiin käsky ruokapöydän
-valmistamisesta, ja kun vanha, hiukan vääräsäärinen, Tohver, pisti
-uteliaan harmaan päänsä ovesta sisään ja ilmoitti, että kaikki oli
-valmiina, vietiin tulija melkein kantamalla ruokahuoneeseen.
-
-Siellä paloi hauska tuli kaminassa, heleänvalkealla liinalla peitetty
-pöytä, varustettuna vanhanaikaisella hopealla ja pöytäkalustolla,
-näytti tulijasta niin miellyttävältä ja huoneessa vallitsi niin
-kotoinen henki, jota hän kauvan oli kaivannut, että hän sen nyt heti
-tunsi.
-
-Talon väki ei odotuksen hommassa ollut koko päivänä tuskin mitään
-syönyt, sentähden he nyt kaikki istuivat pöytään, vaikka tavallinen
-ruoka-aika ei vielä ollutkaan käsissä. Mutta nyt söivät kaikki
-hyvällä ruokahalulla ja sen ohella keskusteltiin enemmän silmillä
-kuin suulla. Äidillisen hellänä silmäili paronitar, joka muuten
-näytti niin ylpeältä ja kylmältä, kaunista, miehekästä poikaansa ja
-kun Herbert yhä uudestaan suuteli hänen kättään, ojensi äiti tämän
-aivan kuin onnea toivottaen nuorukaisen tumman ruskealle päälaelle.
-Paroni taas kohotti pitkiä harmaita viiksiään, niinkuin hän aina teki
-ollessaan erittäin tyytyväinen tai jostakin ylpeä. Herbertin vanhempi
-sisar, kuudentoista vuotias Adelheid, jonka hienot, kukoistavat kasvot
-ilmaisivat uteliaisuutta, kuunteli tarkasti, mitä Herbert kertoi
-pitkästä matkastaan ja ulkomaan oloista. Ada, Kuno ja kahdentoista
-vuotinen Raimund kiistelivät hetken aikaa istuimista, sillä jokainen
-tahtoi istua niin lähellä veljeä kuin mahdollista; voitto jäi Adalle ja
-Raimundille, jolloin Kuno alkoi itkeä ja sai siten parhaimman paikan,
-sillä nyt nosti Herbert hänet polvelleen ja söi hänen kanssaan yhdessä.
-
-Moision tuleva herra oli kotona! Se tieto levisi pian kaukaisempiin
-mökkeihinkin moision alueella. Paroni Herbert Heidegg oli kaksi
-vuotta oleskellut Saksanmaalla oppiakseen siellä eräässä suuressa
-mallimoisiossa maanviljelystä. Ennen sitä oli hän Tarton yliopistossa
-kuunnellut valtiotaloudellisia luennoita. Yrjön päivään asti piti hänen
-levätä opinnoistaan; mutta sitten aikoi isä luovuttaa hänelle moision
-isännyyden, sillä vanhan paronin piti muuttaa itä Harjunmaalla äsken
-ostamaansa moisioon, jonka hän oli sattunut saamaan hyvällä kaupalla.
-Tämä moisio oli entisellä omistajallansa mennyt niin rappiolle, että
-ainoastaan niin kelvollinen ja kova maanviljelijä kuin paroni Rydiger
-Heidegg oli siellä ennen pitkää saava asiat korjaantumaan. Paronin
-kolmas moisio lähellä sitä oli saksalaisen isännöitsijän hallussa.
-Herbertille avuksi ja kokeneeksi neuvonantajaksi piti entisen opmannin,
-Winterin jäädä.
-
-"Ja nyt kertokaa, armaani, mitä muuta kotiin kuuluu?" kysyi paroni
-Herbert tyydytettyään pahimman nälkänsä ja alkoi iloisin silmäyksin
-katsella siskojaan ja veljiään. "Voi hitto, kuinka olette kaikki
-suuriksi kasvaneet!" hän huudahti, ennenkun sai kysymykseensä vastausta.
-
-"Etenkin minä", huomautti Adelheid ja ojensi suoraksi pitkän, hoikan
-vartalonsa.
-
-"Ja minä! Ja minä!" huudahtivat myös Ada, Raimund ja Kuno vuoroon ja
-jokainen näytti veljelle omaa pituuttansa, ja koittivat varpaille
-nousten pettää veljeä.
-
-Herbert nauroi raikkaalla, kuuluvalla äänellä.
-
-"Mutta teidänhän piti kertoa minulle kotoisia uutisia?" hän sanoi.
-
-"Etkös ennemmin tahtoisi vähän levätä?" keskeytti paronitar
-huoltapitävänä. "Sinä olet varmaankin hyvin väsynyt."
-
-Mutta Herbert suuteli äidin kättä ja vastasi, ettei hän nyt voisi
-maata, vaikka kyllä pitkä matka oli ollut väsyttävä. Hän pyysi vain
-lupaa saada vaihtaa vaatteita, sitten tahtoi hän viettää koko illan
-armaiden omaistensa kanssa, jotta yöllä saisi sitä makeammin maata.
-
-Herbert läksi omaan huoneeseensa, joka jo pari viikkoa sitten rouvan
-käskystä oli suurella huolella järjestetty. Täälläkin hengitti häntä
-vastaan niin tuttavallinen kotoinen tunnelma, joka tavallisesti
-herättää vanhoja muistoja ja tuo mieleen kuvia entisestä elämästä.
-Herbertkin muisti nyt kaikki, kuinka hän siinä huoneessa oli
-elänyt, mitä milloinkin oli tapahtunut, mitä hän siellä oli tehnyt
-ja ajatellut. Huoneen sisustus oli samanlainen kuin hänen sieltä
-lähtiessään, jolloin Herbert kotona ylioppilaana oli vapaa-aikaansa
-viettänyt.
-
-Vanha Tohver kiirehti palvelemaan nuorta paronia niinkuin ennenkin.
-Tämä viimeinen oli niin hyvällä tuulella, että hän ystävällisesti kysyi
-vanhan kamaripalvelijan kuulumisia. Tohver kiitti nöyrästi kumartaen ja
-sanoi olevansa iloinen herransa takaisin tulosta. Kaikki palvelijat ja
-koko moisio olivat ikävöiden odottaneet nuorta paronia.
-
-"Soo? Vai toivotaan minusta niin paljon hyvää?" nauroi Herbert paroni,
-pesukaapin luona hieroen saippualla käsiään.
-
-"Kuinkas muuten!" vastasi Tohver vilkkaasti. "Nuoresta paronista
-toivotaan hyväntahtoista isäntää."
-
-"Soo? Eikös sitten nykyinen herra ole hyväntahtoinen?" Tohver
-oli pulassa, -- mutta kyllähän tuollainen vanha viekasteleva
-kamaripalvelija aina sellaisista on tottunut selviytymään!
-
-"Miksi ei, herra paroni! Mutta ihmiset ovat ihmisiä! Kun heillä on
-hyvä, niin tahtovat vielä parempaa. Milloinka palvelija ja talonpoika
-on tyytyväinen elämäänsä? Minä luulen, etteivät ole taivaassakaan
-tyytyväisiä, jos muuten heitä sinne lasketaankaan."
-
-"Mitä erityistä he sitten minusta toivovat?" kysyi nuori paroni
-ennenkun nosti vettä silmilleen.
-
-Tohver raapi hiukan ivallisen näköisenä korvallistaan.
-
-"Niin, herra paroni, jos minä sen oikein tietäisin ja jos he itsekään
-tietäisivät! Kaksi sanaa on minulla mielessä, jotka käyvät suusta
-suuhun, jota Ants Aadulle, Mats Mihklille puhuu; ne sanat ovat: 'uudet
-asetukset' ja 'helpotukset!'"
-
-"Uudet asetukset -- helpotukset", kertoi paroni Herbert Heidegg
-kuivatessaan silmiään hienolla, valkealla käsiliinalla. "Niin, niin --
-aivan kuin Saksassakin! Uusia asetuksia ja -- helpotuksia sielläkin
-jokainen vaatii eikä kukaan ajattele että heidän, joilta helpotuksia
-vaaditaan, pitää luopua omista oikeuksistaan. Toivotko sinäkin, vanha
-Tohver, toisinaan helpotuksia?"
-
-"En, herra paroni!"
-
-"Ainoa ihminen, jolta kuulen tuon sanan!" nauroi Herbert. "Mutta et
-sinä hyviä juomarahojakaan luotasi lykkää?"
-
-"En, herra paroni, en minä saata niin paljon pahaa itselleni tehdä!"
-
-Tuolla leikillisyydellään oli vanha, viekas Tohver itselleenkin
-hankkinut 'helpotuksia' -- sen hän tiesi vallan hyvästi. Nuori paroni
-ollessaan hyvällä tuulella vietti keskustellen ja leikkiä laskien
-monta hetkeä tuon vanhan kunniallisen palvelijan kanssa, joka jo
-kolmekymmentä vuotta oli talossa palvellut. Ja Tohverin pääominaisuus
-nöyryys ja iloinen mieli, vetivät nuorukaista puoleensa.
-
-Juomaraha, jonka Tohver sai, ei ollut suuri, mutta ne muutamat sanat,
-joilla hän niiden saamiseksi oli suutaan kuluttanut, olivat hyvästi
-maksetut. Syvä kumarrus, jonka hän maksutta siihen lisäsi, tyydytti
-nuorta herraa. -- -- --
-
-Paroni Herbert tapasi perheen juhlallisesti valaistussa salissa.
-Lapset ottivat hänet vastaan uudella riemulla ja veivät hänet istumaan
-nojatuoliin, jonka ympärille jokainen kantoi oman tuolinsa. Paronitar
-istui kirsikan punaisella, sametilla päällystetyllä sohvalla ja paroni
-käveli edes takaisin kädet selän takana pitkin salin lattiaa raitaista
-mattoa myöten.
-
-"Ja nyt kertokaa vihdoinkin kotoiset uutiset!" huusi Herbert, nostaen
-jälleen pienen Kunon polvilleen. "Sinä, Adelheid, voit alkaa! Et sinä,
-paha lapsi, viitsinyt minulle liian usein kirjoittaa. Ehkä olit jonkun
-toisen kanssa ahkerammassa kirjevaihdossa kuin veliraukkasi kanssa?"
-
-"Minä vihaan kirjoittamista niinkuin isäkin", nauroi vanhempi neiti.
-"Eikä minua tätä nykyä huvita mikään muu kuin tanssi. Ja siitä ei
-mielestäni sinulle kannattanut kirjoittaa."
-
-"Miten niin ei kannattanut?"
-
-"Niin, sinä varmaankin siellä sait enemmän nauttia tanssimisesta kuin
-minä, joka vasta viime syksynä ensimmäisen kerran rohkenin sitä tehdä."
-
-"Sinä erehdyt, sisareni! Minä en ole Saksassa paljon tanssinut, enkä
-muutenkaan huvitellut", vastasi Herbert aivan totisena, "minä tein
-_työtä_!"
-
-"Työtä?"
-
-Adelheid silmäili puoleksi ihmetellen, puoleksi epäillen veljeänsä.
-Vanha paroni astui pojan luo, pani kädet hänen olkapäälleen ja virkkoi
-leppeästi:
-
-"Tuo tunnustus, jota en epäile, miellyttää minua, poika! Sinä saat pian
-näyttää, mitä hedelmiä työsi kantaa. Minä en vastusta, sitä että nuori
-ihminen nauttii elämästä, mutta hän ei sen puolesta saa työtä unohtaa,
-varsinkin kun ajat käyvät niin nurjiksi kuin nyt. Meidän täytyy nyt
-todellakin itse ruveta työtä tekemään monenkertaisella huolella ja
-voimalla, muuten olemme pahassa pulassa."
-
-"Minä tiedän, isä, mitä tarkotat", sanoi poika painaen isän kättä
-poskeaan vastaan. "Mutta siitä puhumme toisen kerran, kun olemme kahden
-kesken. Minua huvittavat liian paljon uutiset, jota nyt saan kuulla."
-
-Nyt ottivat puheenvuoron naiset, jotka toivat tietonsa ilmoille.
-Puhujat olivat Adelheid ja Ada. Paronitar lausui vain silloin
-tällöin jonkun selittävän sanan. Nyt alettiin kertoa lähemmistä ja
-kaukaisemmista tuttavista, aatelis- ja yliopistosivistyksen saaneista
-perheistä. Syntymiset ja kuolemat, kihlajaiset ja häät, kaikki
-onnelliset ja onnettomat tapaukset kerrottiin ja niitä kuunteli veli
-suurella mielenkiinnolla.
-
-"Tiedätkö, Herbert, meillä on myös uusi opettajaneiti?" huusi Kuno
-samassa.
-
-"Vai niin? Minne sitten joutui vanha neiti Ritter?"
-
-"Joutui naimisiin", vastasi Raimund. "Hän asuu nyt Tallinnassa."
-
-"Ja uusi -- mistä hän tuli?"
-
-"Pietarista!"
-
-"Ei suinkaan venäläinen?"
-
-"Ei, ranskalainen. Setä Stackelberg suositti häntä meille. Hän oli
-ennen kenraali Dewöidowin luona."
-
-"Nuori vai vanha?"
-
-"Nuori."
-
-"Hyvä vai ankara?"
-
-"Hän on täällä vasta toista viikkoa."
-
-"Eikö häntä sitten kohta opi tuntemaan?" nauroi Herbert. "Onhan hän
-teille jo antanut monta tuntia!"
-
-"Hän on hyvä", päätti Raimund.
-
-"Mutta hän on niin ihmeellinen monessa asiassa", lisäsi Ada
-miettiväisenä, "niin erilainen kuin neiti Ritter."
-
-"Miten niin?"
-
-"Hän ei kysy meiltä ainoastaan sitä, mitä kirjassa on, jonka hän
-antaa meille läksyksi, vaan tahtoo tietää yhtä ja toista, jota ei ole
-kirjoissa -- -- --. Hän näyttää akkunasta puita ja luontoa ja ihmisiä,
-ja kysyy sitten mitä mieleen tulee, ja meidän pitää vastata."
-
-"Onko se sitten vaikeaa?"
-
-"Ei, mutta neiti Marchand selittää aina noita asioita toisin, kuin
-me hänelle vastaamme. Hän huomaa aina jotakin korjaamista meidän
-vastauksissamme."
-
-"Ja jos te ette vastaa oikein, onko hän paha?"
-
-"Ei milloinkaan!" keskeytti Raimund. "Neiti Marchand ei ole paha,
-vaikka kuinka hullusti vastaisi. Hän selittää joka kerran pitkästi ja
-laajalti, minkätähden joku asia on niin eikä toisin."
-
-"Mutta häntä eivät meidän olot näytä miellyttävän", kertoi Ada.
-
-"Miksi niin?"
-
-"Hän oli kaksi päivää melkein sairas. Ja sentähden, että hän säikähti
-ihmisten huutoa, kun heille tallissa annettiin vitsaa."
-
-"Lapsi, ei sellaisista asioista puhuta", virkkoi paronitar moittien.
-"Jos en erehdy, on neiti Marchandilla hieman heikko terveys", lisäsi
-hän Herbertin puoleen kääntyen.
-
-"Ei, mamma, neiti Marchand säikähti", vakuutti Ada. "Kuno ja minä
-näimme sen selvästi, sillä me olimme hänen kanssaan puistossa. Hänen
-koko ruumiinsa vapisi ja hän alkoi huutaa apua, sillä hän ei tietänyt,
-mitä se oli. Hän sanoi myös meille, ettei hän ole tottunut sellaisiin
-asioihin."
-
-Nuoren paronin otsalle ilmaantui pilvi.
-
-"Minkätähden te sitten silloin olitte ulkona?"
-
-"Kävelimme puistossa."
-
-"Ettekö tienneet, mitä tallissa tapahtui?"
-
-"Ei -- -- -- Mutta olisi neiti Marchand kuullut huudon huoneeseenkin,
-sillä nuo ihmiset --"
-
-"Ada, johan sanoin sinulle, että sinun pitää olla vaiti!" keskeytti
-paronitar.
-
-Paroni Herbert koitti kääntää puheen miellyttävimpiin asioihin ja kysyi
-äkkiä:
-
-"Onko neiti Marchand kaunis vai ruma?"
-
-Nyt vastasi Raimund ja taas kääntyi hänen arvostelunsa neiti Marchandin
-hyväksi:
-
-"Hän on kaunis, Herbert", virkkoi poika innostuneesti. "Hänellä on niin
-kauniit mustat silmät ja -- siniset hiukset. -- --"
-
-"Siniset hiukset", Kuno ja Ada purskahtivat nauruun, mutta Adelheid
-muikisti punaisia, raittiita huuliaan.
-
-"Niin, siniset hiukset", vakuutti Raimund, jonka hämmästynyt katse
-pysyi totisena, kun hän miettiväisenä silmäili veljeään. "Kun päivän
-tai tulenvalo lankeaa neiti Marchandin hiuksille, niin ne näyttävät
-sinisiltä, mutta muuten ovat ne mustat. Kun sinä hänet tapaat, Herbert,
-niin saat nähdä, että olen oikeassa."
-
-"Tuhmaa! Kaikki erehdystä!" huusi neiti Adelheid, ja poikasi
-kärsimättömästi jalkaa lattiaan. "Neiti Marchand on opettajaneiti
-niinkuin kaikki toisetkin -- ei viisaampi, ei tuhmempi -- ei kauniimpi,
-ei rumempi, mutta kyllä paljon oikullisempi kuin vanha hyvä neiti
-Ritter oli."
-
-"Ja nyt kylliksi neiti Marchandista, lapset", kaikui paronittaren
-kylmä, terävä ääni. "En minä mielelläni suvaitse, että palveluksessa
-olevasta henkilöstä niin paljon puhutaan, eiväthän he ole niin
-merkillisiä. Minä luulen, lapset, että meillä on parempiakin
-puheaineita."
-
-Paronittaren toivon mukaan puhuttiin hyvän aikaa toisista asioista,
-mutta sitten kääntyi huomaamatta puhe jälleen kouluneitiin. Kuno oli
-maininnut kotiopettaja Gottlieb Lustigin nimen, ja Herbert kysyi, oliko
-tuo mukava herrasmies vielä virassaan ja mitä hänelle kuului. Herra
-Lustig oli, nimittäin, noita alkuperäisiä henkilöitä, jonka pelkkä
-nimi veti ihmisen suun hymyyn. Tosiasia on, että hän opetustuntien
-perästä kolmena päivänä ei ollut puhunut kuin kolme sanaa, makasi yöllä
-silmälasit nenällä ja näki unta vain kukista ja ruohoista. Hän oli
-innokas kasvien tutkija, vaikka hän kyllä yliopistossa oli uskonoppia
-lukenut. Jo seitsemän, kahdeksan vuotta oli hän ollut opettajana paroni
-Heideggin luona.
-
-"Oo, herra Lustigille on hyvin onnestanut", huusi Kuno. "Hän opettaa
-nyt neiti Marchandille viron kieltä."
-
-Adelheid ja Ada rupesivat nauramaan.
-
-"Mitä, teidän ranskalainen neitinne oppii viron kieltä?" kysyi nuori
-paroni.
-
-"Niin!" vakuutti Kuno ja pahastui veljen ja sisaren nauramista. "Minä
-itse kuulin, kuinka neiti Marchand kysyi Lustigilta, miten viron
-kielellä sanotaan: kuinka voit? Herra Lustig sanoi sen, mutta kun neiti
-vielä kysyi toisen kerran, niin ei herra Lustig enää vastannut, vaan
-kirjoitti hänelle sanat paperille ja antoi hänelle sen."
-
-Herbert nauroi.
-
-"Siitä minä Lustigin tunnen", sanoi hän. "Mutta minkätähden neiti
-Marchand sitten oppii viron kieltä?"
-
-"Hänestä on kielten oppiminen hauskaa", selitti Raimund vakavana.
-"Paitse ranskaa, osaa hän vielä saksan ja italian kieltä ja on
-Pietarissa lyhyessä ajassa oppinut venäjääkin. -- -- Viron kieltä ei
-hänelle opeta yksin herra Lustig, vaan myöskin Tohver ja Mai. Neiti
-Marchand osaa jo viron kielellä sanoa: 'hyvää huomenta, hyvää päivää ja
-hyvää iltaa'."
-
-"Onhan teidän ranskalainen sitten kovin kielitaitoinen", ivaili
-Herbert, kiikuttaen Kunoa polvellaan. "Mutta nyt, lapset, tulkaa minun
-kanssani! Tohver on varmaankin jo kantanut sisälle minun matkatavarani.
-Minä toin teille kaikille tulijaisia ulkomailta. Isän ja äidin lahjat
-tuomme tänne. Lähtekäämme minun huoneeseeni!"
-
-Suuri riemu syntyi taas, hyppien ja tanssien pyörittiin veljen
-ympärillä ja eläköön huudoilla saatettiin häntä salista! Onnesta
-ja mielenliikutuksesta hymyillen katselivat vanhemmat kukoistavaa,
-elonhaluista joukkoa. He voivat todellakin sanoa, että heidän
-avioliittonsa ja perheellinen onnensa oli ollut hyvä. Tämän tunnelman
-vallassa lähestyi paroni Heidegg äkkiä vaimoaan, otti hänen kätensä
-omaansa, suuteli sitä, samoin hänen poskeaan ja otsaansa.
-
-
-
-
-5.
-
-JULIETTE MARCHAND.
-
-
-Paroni Herbert Heidegg tapasi herra Gottlieb Lustigin ja neiti Juliette
-Marchandin illallispöydässä. Hän nyökäytti opettajalle kuin vanhalle
-tuttavalleen, joka tuli huoneeseen vähää ennen ranskalaista neitiä,
-antoi hänelle ystävällisesti kättä ja teki hänelle monta leikillistä
-kysymystä, kun neiti Marchand ilmestyi ovelle. Molemmat herrat, jotka
-oven edessä seisoivat, astuivat hiukan syrjään. Nuori paroni esitti
-itsensä opettajaneidille -- hän oli ylen kohtelias mutta kylmä niinkuin
-talon herran tapa oli 'palveluksessa olevia ihmisiä' kohtaan. Hänen
-edessään seisoi noin kahdenkymmenen neljän vuotinen, tavallisen pitkä
-ja hoikka nainen yksinkertaisessa, tummanruskeassa arkipuvussa, joka
-antoi hänen hienoille, kalpeille kasvoilleen vielä valkeamman leiman;
-erittäinkin neidon korkea ihmeen somasti kaartuva otsa paistoi kuin
-heleänvalkoinen marmori sysimustain hiusten kehyksestä. Lyhyestä,
-pintapuolisesta tervehdyksestä hämärässä ovensuussa ei Herbert vielä
-saanut täysin selvää käsitystä ranskalaisen ulkomuodosta.
-
-Neiti Marchand kumarsi hiukan herralle ja rouvalle ja asettui heti
-määrätylle paikallensa Adan ja Kunon väliin ja opettaja Lustig istui
-hänen vasemmalla puolellaan, Kunon ja Raimundin välissä. Nämä paikat
-olivat pöydän alapäässä. Ylempänä istui vanha paroni pöydän päässä,
-paronitar hänen oikealla puolellaan ja Herbert ja Adelheid äitiään
-vastassa. Sekä herra Lustig että neiti Marchand olivat paroni Herbertin
-kaukaisemmat vastaistujat. Pöytää valaisi kirkkaasti kaksi suurta
-hopeista, monihaaraista kynttiläjalkaa.
-
-Nyt siis saattoi nuori paroni kirkkaammassa valaistuksessa selvemmästi
-nähdä opettajaneitiä. Keskustellessaan isän ja äidin kanssa Herbert
-herra loi tutkivan katseen neitoon. Samassa hänen puheensa keskeytyi ja
-silmä kiintyi häneen; vasta kun vanha paroni siitä huomautti, lopetti
-hän lauseensa. Nyt alkoi Herbert useammin katsella opettajaneitiä ja
-hänen puheensa kävi harvasanaisemmaksi ja hän kuunteli hajamielisemmin
-toisten keskustelua.
-
-Ihmeellinen tunne valtasi Herbertin. Hänen mieleensä nousi kysymys:
-missä olet nähnyt tuon ihmisen? Hän katseli uudestaan neitiä ja hänen
-täytyi tunnustaa, että tuo ulkomuoto oli hänelle vieras.
-
-Mutta kun hän sitten jälleen katsoi ja käänsi äkkiä silmänsä muualle
-ajatellakseen, tuntui jälleen aivan kuin olisi hän ennen nähnyt nuo
-kasvot. Tuo ihmeellinen tunnelma uudistui yhä. Herbert ajatteli,
-oliko kenties neiti Marchand jonkun hänen tuttavansa näköinen. Hän
-ei keksinyt ketään, johon tuo arvelu olisi voinut sopia. Vai oliko
-hän tuollaisia kasvoja nähnyt jossakin kuvassa? Mutta missä? Turhaan
-vaivasi hän päätään tuonkin pulman selvittämiseksi. Ja kun hän
-sitten uudestaan tutki ranskalaisen ulkomuotoa, pudisti hän päätään
-omalle erehdykselleen, sillä nuo kasvot olivat hänelle täydellisesti
-tuntemattomat. -- -- --
-
-Herbert huomasi Raimundin olleen oikeassa sanoessaan Juliette
-Marchandia kauniiksi. Mutta hän ei ollut tavallinen kaunotar, vaan
-hänessä oli jotakin tavattoman viehättävää. Ei hän niin varsin kaunis
-ollutkaan, mutta hänen kasvoissaan oli erikoinen, sanomaton sulous,
-jota suurimmalta kaunottarelta saattaa puuttua. Tuo sulous esiintyi
-kasvonilmeissä, katseessa, suunliikkeissä, hänen olennossaan, kun hän
-istui, nosti kättä tai puhui. -- -- -- Ja Raimund oli myös oikeassa
-sanoessaan, että hänellä oli kauniit silmät ja siniseltä välkkävät
-hiukset. Ne olivat todellakin harvinaisen kauniit tummat silmät, jotka
-ihmelampun tavoin valaisivat hänen aito valkoista ihoaan, ja tulen
-valolla oli neidon tukalla todellakin tumman sinertävä häive.
-
-Nuori paroni halusi päästä keskusteluun neiti Marchandin kanssa
-saadakseen kuulla hänen ääntänsä. Hän odotti kärsimättömänä
-tilaisuutta, voidakseen loukkaamatta vanhempiaan, jotka hänen kanssaan
-puhuivat, alottaa keskustelun myös palveluksessa olevien henkilöiden
-kanssa. Vihdoin tuli sellainen väliaika, mutta peittääkseen tunteitaan
-Herbert kääntyi Gottlieb Lustigin puoleen kysyen jotakin.
-
-Tuo pienenläntä, suuripäinen ja alati vaikeneva herrasmies käänsi
-pienet silmänsä, joita kiiltävät silmälasit varjosivat ja joiden väriä
-ei kukaan tiennyt, tarkkaavasti nuoren paronin puoleen ja koitti
-vastata hänen vähäpätöiseen kysymykseensä niin vähillä sanoilla kuin
-mahdollista, ja katseli sitten taas alas lautaseensa. Herbert teki
-varovaisena vielä toisen kysymyksen ja kun hän nytkin oli saanut
-samanlaisen asiallisen, mutta lyhyen vastauksen, kääntyi hän pienen
-väliajan perästä opettajaneidin puoleen.
-
-"Teidän kotonne on Sweitsissä, neiti Marchand?"
-
-"Niin, herra paroni, Genfissä."
-
-Neiti puhui kevyellä sweitsin murteella saksaa. Mutta itse kieli ei
-pannut kysyjää kuuntelemaan, vaan ääni, joka pöydän toisesta päästä
-kohtasi hänen korvaansa. Tuo matala, pehmeä äänikin, joka kaikui kuin
-metallikellon helinä, toi Herbertin mieleen jälleen kysymyksen: missä
-olet tuon äänen kuullut? Ja hänen täytyi pitemmän aikaa ajateltuaan
-taas vastata: en missään, vaikka se kyllä tutulta tuntuu.
-
-"Genfissä", toisti hän. "Oi, minä tunnen tuon sievän kaupungin sinisen
-järven rannalla, viheriärantaisen joen suussa. Viime kesänä kävin
-katsomassa teidän kaunista kotimaatanne. Minun oli vaikea sieltä erota.
-En olisi voinut uskoa, että vuorilla on niin tenhoava vaikutus ihmisen
-mieleen."
-
-"Te rakastatte luontoa, herra paroni?"
-
-Jälleen tuo matala, kumiseva kellonääni -- jälleen tuo voimakas tunne:
-sinä olet tuon tai tuollaisen äänen ennen kuullut!
-
-"Niin, neiti Marchand, minä opin rakastamaan luontoa, vasta teidän
-vuorillanne, järvillänne, laaksoissanne ja rotkoissanne. Minä sepitin
-Rigin huipulla ensimmäisen runoni -- päivän noususta."
-
-"Te runoilette?"
-
-"En tavallisesti!" nauroi Herbert. "Se oli minun ensimmäinen ja
-viimeinen kokeeni. Ystäväni varottivat minua rupeamasta joutavalle
-uralle. -- -- -- Mutta kuinkas teitä meidän maamme miellyttää, neiti
-Marchand?"
-
-"Luonnon puolesta?"
-
-"Oi, eihän meidän karu luontomme voi teitä miellyttää."
-
-"Kyllä, herra paroni, luonto herättää aina mieltymystä, ilmaantukoon
-se minkä muotoisena tahansa. Karuinkin luonto herättää tiedon halua,
-herättää huomiota ja siinä on jotakin rakastamisen arvoista."
-
-"Iloitsen, että luontomme teitä edes jossakin määrin miellyttää. Mutta
-minun kysymykseni tarkotus oli laajempi."
-
-"Miellyttääkö minua maa ja kansa?"
-
-"Niin, neiti Marchand, minä kuulin lapsilta, että te tahdotte oppia
-meidän talonpoikain kieltä. Siitä päätän, että teillä on aikomus jäädä
-maahamme pitemmäksi aikaa."
-
-"Ei", vastasi Juliette, "sitä tarkotusta varten en tahdo viron kieltä
-oppia. Minua se kieli miellyttää sievän pehmeän sointunsa vuoksi, ja
-toiseksi tahtoisin kansan kanssa, jonka joukossa oleskelen, puhua sen
-omalla kielellä."
-
-"Meidän kansamme herättää teissä mielenkiintoa."
-
-"Minun mielenkiintoani herättää joka kansa, herra paroni -- voisimpa
-sanoa joka ihminen."
-
-Vanhemmat silmäilivät toinen toisiaan, ikäänkuin puoleksi pilkaten
-olisivat sanoneet: joka kouluneidillä on omituisuutensa. Paroni
-Herbertkin ihmetteli tätä vastausta, mutta hän ei nauranut.
-
-"Hm", hän sanoi, "minä luulen että maailmassa on paljon ikäviä
-kansoja ja ikäviä ihmisiä, mutta me emme voikaan puhua kansasta,
-kun ajattelemme talonpoikiamme; kansa, jonka keskuudessa on eri
-säätyluokkia, voi ehkä monipuolisuutensa tähden herättää viehätystä,
-erittäinkin sen sivistyneet luokat. Mutta ne ihmiset, jotka täällä
-viron kieltä puhuvat ovat kaikki samaa säätyluokkaa -- talonpoikia ja
-sen lisäksi hyvin ikäviä talonpoikia."
-
-"Siinä asiassa olen toista mieltä."
-
-Paronitar Heidegg silmäili miestään. Neiti Marchandin vastaus ei häntä
-nähtävästi miellyttänyt.
-
-"Ja mitä mieltä, neiti Marchand?" kysyi Herbert. "Olen huomannut,
-että nuo talonpojat ovat hyvin ahkeria työmiehiä -- sekin jo minua
-miellyttää."
-
-"Vai ahkeria!" alkoi vanha herra nauraen. "Niin, niin, neiti Marchand,
-minä näen kuinka vääriin käsityksiin nainen voi joutua pintapuolisine
-huomioineen! Vai meidän talonpoikamme ahkeria! Johan virolaisten
-laiskuus on sananparreksi tullut!"
-
-"Mutta olenhan nähnyt, että he ovat työssä aamusta varhain iltaan
-myöhään eivätkä pidä yötyötäkään liian raskaana? Ja sen lisäksi ovat
-he sittenkin niin kurjan köyhiä! Minun kotimaassani ei ole työpäivä
-läheskään niin pitkä, yötyö on kokonaan tuntematonta ja talonpojat
-elävät monta kertaa paremmin, huolimatta siitä, ettei heillä ole
-tasaista peltoa paljon ensinkään."
-
-"Tunnetteko te sitten kotomaanne maanviljelysoloja?" kysyi paroni
-Heidegg.
-
-"Hiukan. Minun isälläni oli suurellainen maito- ja juustotalous maalla,
-ennenkun muutimme kaupunkiin asumaan."
-
-"Te mainitsitte yötyön, neiti Marchand", virkkoi paroni Herbert, "ja
-tarkotatte varmaan meidän riihenpuimista. Mutta se on vain väliaikainen
-työ, joka on meille välttämätön -- -- -- Ja mistä te päätätte, että
-meidän talonpojat ovat niin köyhiä?"
-
-"Sen päätän heidän asunnoistaan, vaatteistaan ja ruuastaan. En ole
-missään nähnyt niin kurjia majoja, niin viheliäisiä vaatteita ja niin
-mustaa leipää -- -- --. Luulin, että se mitä näin talonpoikien syövän
-oli turvetta. Mutta se oli, niinkuin lapset sanoivat leipää."
-
-Kuno ja Ada rupesivat kovasti nauramaan ja todistivat, että neiti
-Marchand oli todellakin luullut talonpoikain leipää turpeeksi. Neiti
-oli maistanutkin sitä -- -- ja jäänyt siihen luuloon, että se ei ollut
-leipää.
-
-"Te katsotte ulkomaalaisen silmillä meidän olojamme, neiti Marchand",
-sanoi Herbert ikäänkuin anteeksi pyytäen. "Oletteko olleet jossakin
-Venäjän moisiossa?"
-
-"En!"
-
-"Sitten päättäisittekin toisin."
-
-"Mutta oletteko te, herra paroni, olleet Venäjällä?"
-
-"En ole. Mutta ne olot tunnen kirjallisuudesta."
-
-"Jos meidän talonpojat ovat köyhiä", virkkoi vanha paroni syödessään,
-jolloin hänen pitkät viiksensä vilkkaasti liikkuivat ylös ja alas,
-"niin se kaikki tulee heidän laiskuudestaan, huolimattomuudestaan ja
-velttoudestaan. Viimeksimainittu on laiskuuden rinnalla virolaisen
-päävikoja."
-
-Ymmärtäväisesti ja tyynesti lausui kouluneiti:
-
-"Siitä ollaan eri mieltä, herra paroni. Olen lukenut, että virolaisilla
-on arvokkaita kansanlauluja, muiden muassa suuri kertomarunoelma,
-joka hyvin vetää vertoja pohjoismaisille, kuuluisaksi tulleille
-kansanepoksille. Siitä käy selväksi, että Viron kansa on lahjakasta
-taikka ainakin on ollut. Olenko erehtynyt, herra paroni?"
-
-"Talonpoikaimme lauluista en minä todellakaan tiedä mitään!" nauroi
-vanha paroni. "Arvaan, että ne enimmästi ovat kylän räätälien ja
-vanhain ämmäin tekemiä."
-
-Tuota pilantekoa nauroivat paronitar ja kaikki lapset.
-
-"Mutta heidän lauluhenkensä ei tee heitä vähintäkään virkummiksi
-eikä viisaammiksi", lisäsi vanha paroni. "Näettehän jo heidän
-ulkomuodostaan, minkä hengen lapsia ovat."
-
-Juliette Marchand aikoi jotakin vastata, vaan paroni käänsi puheen
-toisiin asioihin. Näytti, kuin olisi hän katunut, että hän _naisten_
-kanssa, etenkin palveluksessa olevan naisen kanssa sellaisista asioista
-rupesi puhumaan. Ja että paronitar niin innokkaasti kävi kiinni uuteen
-puheenaineeseen, osotti, että hänkin oli tuota väittelyä pitänyt
-sopimattomana. Muuten oli nyt valittu sellainen puheenaine, ettei
-opettajaneidin sopinut siihen ottaa osaa.
-
-Kohta sen jälkeen noustiin pöydästä, ja kun neiti Marchand
-kysymykseensä, vieläkö häntä siellä tarvittiin, sai kieltävän
-vastauksen, erosi hän herra Lustigin kanssa seurasta.
-
-Tuskin olivat molemmat lähteneet huoneesta, kun Raimund astui Herbertin
-eteen, asetti kädet vasten rintaa ja varmana kuin ainakin asiantuntija
-kysyi:
-
-"Enkö ollut oikeassa sanoessani, että hän on kaunis?"
-
-"Olit, poikaseni!" vastasi Herbert yhtä varmasti.
-
-"Eivätkös hänen hiuksensa ole valkean valolla siniset?"
-
-"Sinulla on tarkka silmä, Raimund!"
-
-"Hän siis sinua miellytti?"
-
-"Miellytti? Sitä en vielä tiedä", vastasi Herbert ajatuksissaan
-ikäänkuin kauvas eteensä katsoen.
-
-Hän pani kädet pojan olkapäälle ja käveli hänen kanssaan verkalleen
-toiseen huoneeseen.
-
-Paronitar näytti hermostuneelta.
-
-"Nuo ranskalaiset näyttävät seuroissa tahtovan vetää huomiota
-itseensä", virkkoi hän salissa asettuen istumaan. "He ovat toisinaan
-niin liian rohkeita ja vapaita, että sitä on kiusallinen nähdä ja
-kuulla."
-
-"Kuinka niin?" kysyi Herbert, jääden äidin nojatuolin taakse seisomaan.
-
-"Etkö sinä sitä itsekin huomannut? Nainen nyt rupeaa herrojen kanssa
-väittelemään ja vielä päälliseksi oman isäntänsä kanssa."
-
-"Ja asioista, joista hän ei tiedä mitään", lisäsi samoin moittien vanha
-paroni.
-
-"Onhan se jo aivan suunnatonta."
-
-"Mutta neiti Marchandilla on itsenäiset mielipiteet --" koitti Herbert
-lepyttää.
-
-"Mielipiteet! Mielipiteet! Naisten tavalliset luulottelemiset!"
-nauroi vanha herra pilkallisesti. "En ymmärrä, mitä hyötyä minun
-lastenkasvattajallani on tuollaisista otaksumisista!"
-
-"Tahtoisin huomauttaa, että neiti Marchand vain vastasi minun
-kysymyksiini", koitti Herbert selittää. "Minä kysyin, miten häntä
-meidän maamme miellytti ja hän lausui siitä mietteensä. Se juuri minua
-viehätti, että hän sen suoraan teki."
-
-"Hän tuntuu kovin nenäkkäältä ja seottaa itsensä asioihin, jotka eivät
-koske häneen", pahotteli rouva edelleen.
-
-"Äiti, sinun tuomiosi ovat mielestäni liian ankarat", virkkoi nuori
-paroni. "Neiti Marchandilla on terävä huomiokyky ja avonainen
-silmä kaikkeen, mikä häntä ympäröi ja nuo ominaisuudet eivät ole
-halveksittavat varsinkaan lasten kasvattajalla. Minun mielestäni
-ymmärtää sellainen opettaja paljon paremmin asettua lasten kannalle,
-kuin moni kuiva, eloton opetuskone, niinkuin vanha, lihava neiti Ritter
-oli."
-
-"Noh, neiti Ritter ei tehnyt meidän lapsiamme kuiviksi, niinkuin näet!"
-
-"Jumalan kiitos, ettei hän sitä voinut!" nauroi Herbert.
-
-"Poika, poika", varotti vanha paroni sormeaan ojentaen. "Sinä tulet
-ulkomailta -- minä pelkään, että olet salaa rajan yli tuonut noita
-uudenaikaisia aatteita."
-
-"Jumala varjelkoon, isä! Minä vain puhun sitä, mikä jokaiselle on
-selvää. Vielä kunnioitan vanhaa vakaantunutta katsantotapaa -- -- --
-Ja nyt hyvää yötä, äiti, hyvää yötä, isä! Tunnempa jo koko lailla
-matkaväsymystä."
-
-Hän antoi molemmille suuta, samoin lapsille ja lähti huoneeseen. Mutta
-vaikka hän tosin oli väsynyt ja uninen, istui hän kuitenkin vielä
-vastapäätä sänkyä olevalle matalalle leposohvalle, sytytti sikarin,
-ojensi itsensä ja alkoi katsella sinisiä savurenkaita, jotka nousivat
-kattoa kohti.
-
-Ihmeellistä! Joka renkaassa oli hän huomaavinaan kasvot, ensiksi
-epäselvät, mutta vähitellen suuremmat ja selvemmät, ja vihdoin
-hämärään kadoten. Mutta yhä uudestaan ne ilmaantuivat ja -- katosi
-samaten. -- -- --
-
-Herbert otti vaatteet yltään, heittäytyi sänkyyn ja sammutti kynttilän.
-Pilkkoinen pimeä vallitsi huoneessa. Hän luuli nyt petollisten
-mielikuviensa katoavan. Hän erehtyi. Nuo valkeat, vakavat kasvot,
-pohjattoman syvät tummat silmät olivat hänen edessään ja hänen
-mieleensä nousi voimakkaana taas tuo kysymys: missä olet sinä ennen
-nähnyt nuo kasvot? -- -- --
-
-Neiti Juliette Marchand oli myös omassa pienessä huoneessaan vielä
-ylhäällä. Sievästi oli hän sen somistanut kotoaan tuoduilla pienillä
-muistoilla. Nurkassa, eräällä hyllyllä olivat isän ja äidin sekä
-veljien ja sisarten kuvat sievissä kehyksissä ja siellä oli vielä
-muutamia korukapineita; sohvalla ja nojatuoleilla omatekoiset
-pitsipäälliset, lattialla matot. Kevyt hieno tuoksu kuin kukkasista
-täytti huoneen.
-
-Neiti Marchand istui toisella nojatuolilla, taivutti päätään taaksepäin
-kättensä varaan ja katseli tarkasti erästä syksyistä puolipyörtynyttä
-kärpästä, joka surisi valkeiden akkunaverhojen välissä.
-
-Samassa nousi hän ylös ja avasi oven. Hän oli kuullut lyhyitä, hiipiviä
-askeleita. Hän tunsi ne. Noin kulki Tohver pitkän käytävän läpi. Vanha
-kamaripalvelija lähestyi ovea, josta tulenloisto valaisi hämärää
-eteistä.
-
-"Tohver!"
-
-"Mitä, neiti."
-
-"Joko te menette maata?"
-
-"Kyllä kohta, neiti."
-
-"Voisitteko vielä viideksi minutiksi tulla minun luokseni?"
-
-"Jos neiti tahtoo."
-
-Tohver puhui kouluneidin kanssa saksaa. Hän oli ylpeä, että sai edes
-jonkun kanssa sitä kieltä käyttää. Kolmekymmentä vuotta oli hän itsekin
-nuorella ijällä sitä suurella vaivalla oppinut, eikä hän sittenkään
-isäntäväeltään saanut sitä kunniaa, että he olisivat häntä saksan
-kielellä puhutelleet. He eivät sallineet kamaripalvelijan puhua samaa
-kieltä kuin he itse, vaan pitivät häntä ikäänkuin alemmalla asteella
-antaessaan hänelle käskyjä "maankielellä", jota ainoastaan talonpojat
-puhuivat. Kerran oli Tohver suorastaan pyytänyt, että paroni puhuisi
-hänelle saksaa, kun hän sitä jo hyvin ymmärsi, vaan silloin oli paroni
-ruvennut häntä armottomasti pilkkaamaan, ja sanonut, että sitten
-hänen piti joka röhkivän porsaankin kanssa ruveta saksaa puhumaan --
-nehän ymmärsivät sitä paremmin kuin Tohver -- -- -- Ja paronitar oli
-suorastaan häneltä kieltänyt saksankielen oppimisen.
-
-Harvoin oli siis kamaripalvelija raukalla tilaisuutta käyttää tuota
-kalliisti opittua kieltä ja hän koitti nyt lohduttaa itseään sillä,
-että hän tuon tuostakin osasi opettaa sisäneitsyelle Maielle saksan
-kieltä. Mutta hänelle selvisi ettei hänen kielitaitonsa niin huono
-ollut, koska tuo ranskalainen neiti sai selvän melkein joka lauseesta.
-Kuinka kiitollinen hän siitä tälle oli. Tohver astui kouluneidin
-kamariin. Käskyä odottaen jäi hän ovensuuhun seisomaan.
-
-"Istukaa, Tohver! Istukaa tuohon minua vastapäätä!"
-
-"Kas vain", arveli Tohver, "tuo on ainoa parempi ihminen, joka minusta
-sentähden välittää, että osaan saksan kieltä." -- -- -- Ja sekä
-hämmästyneenä että ylpeänä istuutui hän.
-
-"Tohver, te olette varmaankin virolainen?" alkoi neiti Marchand,
-painaen kynällä ruusunvärisiä kynsiään.
-
-"Minä? En neiti."
-
-"Kuinka? Ettekö te ole virolainen?"
-
-"En! Puhunhan minä saksankin kieltä -- -- -- Minun vanhempani olivat
-virolaisia."
-
-"Teidän vanhempanne olivat virolaisia, mutta te ette, sitä minä en
-ymmärrä!"
-
-"Niin -- näettekös neiti. Virolaiset ovat talonpoikia -- mutta minä en
-ole talonpoika, olen paronin palvelija ja puhun saksaa."
-
-Neiti Marchand nauroi. Hän alkoi ymmärtää: virolainen merkitsi täällä
-maassa talonpoikaa ja talonpoika merkitsi virolaista. Sehän oli jo
-itsessään opettavaista, mutta hänen oli aikomus muutakin kysyä.
-
-"Tahtoisin tietää, Tohver, oletteko te tässä maassa kasvanut ja
-tunnetteko täydellisesti kansaa?"
-
-"Tietysti, neiti."
-
-"Ja rakastatte tätä kansaa?"
-
-Tuo oli pulmallinen kysymys. Tohver väänteli itseään sinne tänne ja
-katseli neitiin kuin apua pyytäen, ja neidin sysimustat silmät olivat
-kiinnitetyt häneen. Ei hän tuota kysymystä ymmärtänyt.
-
-"Minä tahtoisin teiltä saada tietää, Tohver, lausui kouluneiti
-lempeästi silmäillen palvelijaa, onko meidän moision talonpojilla hyvä
-vai huono elämä? Ovatko he rikkaat vai köyhät? Ovatko he onnelliset vai
-onnettomat? Onko heillä vähän vai paljon työtä? Ovatko he tyytyväisiä
-elämäänsä vai toivovatko parempia päiviä?"
-
-Tohverin kasvot ikäänkuin valkenivat -- hän ymmärsi. Mutta ennenkun
-vastasi, katsoi hän arasti ympärilleen ja näytti kuuntelevan
-ovenpuolelta.
-
-"Ei neiti", supatti hän kurottaen kaulaansa eteenpäin: "he eivät ole
-rikkaita, eivät onnellisia, eivätkä tyytyväisiä elämäänsä! Heillä on
-todellakin koiranpäivät! -- --"
-
-"Miksi niin?"
-
-"Raskas työ -- akanainen leipä -- vitsat."
-
-"Onkos niin joka moisiossa?"
-
-"Niin, herraa myöten. Jossa on hyvä herra, siellä on vähemmin vitsoja.
-Työkin on moniaassa moisiossa hiukan helpompi, mutta ei paljon.
-Rikkaita talonpoikia en tunne."
-
-"Ovatko heidän peltonsa niin huonoja?" kysyi neiti Marchand.
-
-"Eivät ne hyviäkään ole", vastasi Tohver, "ja he eivät saa niitä hyvään
-kuntoon."
-
-"Miksi ei?"
-
-"Sentähden että moision työ vie heidän aikansa."
-
-"He tekevät siis moisiolle enemmän työtä kuin itselleen? Maksaako
-moisio heille niin hyvää palkkaa?"
-
-"Palkkaa? He eivät saa moisiolta kopeekkaakaan palkkaa", hän sanoi.
-
-"Kuinkas? Tekevätkö he moisiolle työtä palkatta?"
-
-"Tekevät, neiti! Moisiolle heidän pitää työtä tehdä ja kuka heille
-siitä palkan maksaa?"
-
-"Pitää? Kuinka niin -- _pitää?_ Minun tietääkseni eivät tämän maan
-asukkaat enää ole henkiorjia."
-
-"Mutta he asuvat moision herran maalla ja sentähden täytyy heidän
-moisioon tehdä työtä."
-
-"Eivätkö he siitä maksa veroa?"
-
-"Maksavat kyllä neiti, työllään _maksavat_ he veron."
-
-"Eikö rahalla?"
-
-"Mistä talonpojat niin paljon rahaa ottavat! Ja kuka sitten tekisi
-moision työt?"
-
-"Onkos talonpoikain vero sitten korkea? Tarkotan -- onko heillä tuon
-veron tähden niin paljon työtä, että heidän täytyy jättää omat peltonsa
-huonoon kuntoon?"
-
-"On, neiti", virkkoi Tohver, jälleen arasti katsellen oveen päin ja
-hiljentäen ääntään. "Minun vanhempani sanoivat aina, ettei henkiorjuus
-niin kova ollutkaan kuin työorjuus. Työ oli ollut helpompaa ja
-talonpojat olivat monessa paikassa tulleet paljon paremmin toimeen
-kuin nyt. -- -- Mutta -- älkää panko, neiti, pahaksenne jos kysyn --
-minkätähden neiti näitä asioita niin kovin kyselee?"
-
-Juliette nauroi. Hän oli heti huomannut kamaripalvelijan ihmettelevän
-hänen kysymyksiään ja piti sen aivan luonnollisena. Sillä mitä
-paroni Heideggin lasten kasvattajaan nämä asiat kuuluivat, mitä
-talonpoikain työ ja elämä häntä liikuttivat? Näin saattoi Tohver omalta
-näkökannaltaan ajatella.
-
-"Minä tahdon kertoa teille, minkätähden otan osaa näihin asioihin",
-vastasi neiti ja hänen mustiin silmiinsä nousi kyyneleitä. "Olin tässä
-moisiossa ollut vain muutaman päivän, kun eräs tapaus minua niin
-säikähdytti, että sairastuin. Täällä piestiin ihmisiä. Heitä lyötiin
-niin, että jokainen voi kuulla heidän sydäntä särkevät tuskanhuutonsa!
-Se kävi sydämmelleni, Tohver. Minä säälin noita ihmisiä ja kun kuulin
-että tuo talonpoikain piekseminen täällä on yleisenä tapana, ja että
-heitä voidaan pienimmästäkin rikoksesta lyödä, niin säälin _kaikkia_
-teidän talonpoikianne. Minun myötätuntoni heitä kohtaan yhä eneni,
-kun huomasin ettei heistä kukaan täällä välittänyt, että heitä
-_halveksitaan_ -- sitten vielä halveksitaan, kun he niin kurjissa
-hökkeleissä elävät, niin mustaa leipää syövät ja niin kurjissa
-vaatteissa ovat ja niin raskasta työtä tekevät. En ole tuollaista ennen
-nähnyt, Tohver!"
-
-Hän oli puhunut hitaasti ja selvästi pannen painoa jokaiselle
-tärkeämmälle sanalle, että kamaripalvelija puutteellisella saksankielen
-taidollaan paremmin olisi häntä ymmärtänyt. Tohver oli todellakin
-ymmärtänyt pääsisällön hänen sanoistaan, mutta katseli sittenkin
-neitiä niin oudosti, kuin ei olisi kaikesta selvää saanut. Ihmeellinen
-herrasneiti tuo opettaja oli. Neiti Ritter kuuli kyllä usein
-talonpoikain huutoa, kun heitä rangaistiin, mutta ei hän sittenkään
-koskaan kysellyt talonpoikain oloja eikä elämää! -- -- -- Tohverilla
-itsellään ei myöskään ollut aivan kovettunut sydän lähimmäisen
-kärsimyksiä kohtaan; hän oli myös pitkän palveluksensa aikana nähnyt
-asioita, jotka hänenkin rintaansa polttivat ja panivat hänen kätensä
-salaa puristautumaan nyrkkiin, sillä vääryys oli toisinaan liian
-räikeä. Mutta kun ihminen aina näkee yhtä ja samaa, niin hän tottuu
-kaikkeen, varsinkin kun hän ei voi oloja verrata toisenlaisiin.
-Hän alkaa pitää luonnollisena sitä, jota hän muuten oudoksuisi
-ja ihmettelisi, hän käy kylmäksi ja välinpitämättömäksi toisen
-kärsimyksille ja asioille, jotka ovat joka paikassa tavallisia; ihmiset
-eivät enää huomaa julkisen vääryyden kataluutta. -- -- -- Sentähden
-ihmetteli Tohver tuota vierasta naista, joka kiihottui asioista,
-joita ei täällä kukaan minään pitänyt, joista hienot ihmiset, etenkin
-"saksat" eivät hyvän tavan vuoksi edes voineet puhua. -- -- --
-
-"Teiltä, Tohver, pyysin senkin tähden selitystä, että te ette säätynne
-puolesta ole kumpainenkaan -- ette talonpoika ettekä moision omistaja",
-puhui neiti Marchand edelleen. "Teidän ei siis tarvitse kumpiakaan
-kiittää eikä laittaa -- -- -- Ettekö voisi minulle nyt lähemmin
-selittää, kuinka paljon talonpojilta vuokrasta vaaditaan moisioon?"
-
-Kamaripalvelija kävi araksi. Hänen silmänsä ei nyt kääntynyt ainoastaan
-oveen päin, vaan vielä seinillekin.
-
-"Eihän neiti vain saksoille puhu, että me näistä asioista olemme
-keskustelleet?" kysyi hän arasti ja hämmästyksestä nauraen.
-
-"Pidetäänkö näitä asioita sitten salassa?" ihmetteli neiti. "Minä
-luulen, että jokainen tietää, kuinka paljon talonpojat tekevät työtä
-moisiolle?"
-
-"Niin oikein, neiti, niin oikein, -- mutta joka on parempi, se on
-parempi."
-
-"Jos te itsellenne siitä pahaa pelkäätte, niin tietysti täytän
-toivonne", vastasi Juliette äkkiä.
-
-Tohver veti tuolinsa lähemmäksi neitiä.
-
-"Minä voin neidille paljonkin puhua", supatti hän kaula pitkällään,
-"mutta paras olisi, jos toisen kerran toisin teille herran
-kirjoitushuoneesta verokirjan -- tiedän, missä se siellä on."
-
-"Verokirjan -- mikä se on?"
-
-"Siihen on kirjoitettu melkein kaikki, kuinka paljon työtä talonpoikain
-tulee tehdä maansa edestä ja mitä hän muuten maksaa, vaikka ei aina
-niistäkään asetuksista lukua pidetä."
-
-"Te aijotte siis tuoda minulle tuon kirjan herran tietämättä? Ei,
-Tohver, sitä en salli. Jos tahtoisin sen lukea, niin pyytäisin sen
-paronilta itseltään. Mutta olen tyytyväinen jos vain yleensä selitätte,
-kuinka kova työvero talonpojilla on. Minä olen maanviljelijän tytär ja
-saan varmaankin selvää teidän puheestanne."
-
-Tohver alkoi murteellisella saksan kielellä selittää. Hänelle
-helpotuksena oli se, että hän hyvin tunsi talonpoikain olot ja neiti
-Marchand helposti ymmärsi, mitä hän tarkotti. Hän kertoi tarkkaavalle
-kuulijalleen yleensä kaikista työpäivistä, mitä minkin suuruisella
-talolla moisioon on tehtävä, kuvasi työn laatua, työpäivän pituutta
-taikka urakkatyön suuruutta. Sitten kertoi hän, mitä kototöitä heillä
-oli moision hyväksi tehtävä, sekä vihdoin mitä yleisiä maksuja vielä
-oli moisiolle, kunnalle, kirkolle ja kyytilaitokselle, joita talonpojan
-piti maksaa viljavaroistaan ja kaikista tuloistaan.
-
-Esimerkiksi otti hän erään moision kuusipäiväisen verotalon, jonka
-maa-ala yleensä oli noin 18 tynnyrin alaa. Neiti Marchand kuuli,
-että sellaisesta talosta piti pitkin vuotta moisiossa pidettämän
-työssä kaksi miestä ja hevonen kuusi päivää viikossa. Näitä kahta
-ihmistä nimitetään "päivätyöläisiksi" ja "päivämiehiksi". Heitä
-täytyy talonmiehen ylläpitää yksinomaan moision työtä varten ja
-siihen lisäksi hevosta tai hevosia, joita päivätyöläinen tarvitsee.
-Sitten on vielä paljon töitä, joiden tekemiseen tarvitaan yksi kaksi
-tai useampi aputyöläinen ja toisinaan pitää heilläkin olla hevonen.
-Näitä töitä sanotaan "aputöiksi". Perheenmiehen täytyy sitä varten
-vielä pitää moisiossa "apuhenkiä", mutta toisinaan noudetaan moision
-työorjuuteen isäntä itsekin ja myöskin emäntä, jos joku työ on
-kiireellistä tai huolellisesti tehtävä. Aputöiksi luetaan: kylvöpäivät,
-lannanvetopäivät, äestämispäivät, heinäpäivät, leikkuupäivät,
-karjapäivät, lampaankeritsemispäivät, pellavanharjaamispäivät,
-kuormanvetopäivät, viinankeittopäivät ja vielä monet muut.
-
-"Kuinka paljon noita työpäiviä sitten kaikkiaan vuotta kohti tulee?"
-kysyi Juliette.
-
-"Jos oikein muistan, niin tulee hevospäiviä noin kolme sataa ja
-miespäiviä melkein kolme ja puoli sataa -- yhteensä siis yli kuusi
-sataa päivää."
-
-"Eikä siinä ole vielä kaikki mitä moisio talonpojalta vaatii."
-
-"Oi ei", nauroi Tohver. "Syksyllä ja talvella, jolloin kiireellisiä
-töitä ei ole ja jolloin talonpoikakin tahtoisi vetää henkeään
-kesäisestä ja syksyisestä raatamisesta, rupeavat naiset tulisella
-kiireellä tekemään moision tarpeeksi käsitöitä. Heidän pitää loukuttaa
-ja harjata viisitoista leiviskää pellavia, sitten kehrätä kahdeksan
-naulaa hienoimmaksi langaksi ja ne kankaaksi kutoa, taikka sen asemesta
-kehrätä ja kutoa kaksikymmentä naulaa villoja, taikka sitten kehrätä
-ja kutoa kaksikymmentä naulaa tappuroita. -- -- -- Ja nyt tulemme
-maksuihin, neiti."
-
-"Maksuihin? Vieläkö niitäkin on?"
-
-"Vielä. Talonpojan pitää moisiolle antaa osan kaikesta viljastaan,
-karjastaan ja käsitöistään. Kaikista pitää hänen antaa 'kymmenykset',
-kaksi tynnyriä rukiita, kaksi ohria, kaksi kauroja ja neljäkymmentä
-leiviskää heiniä. Sitten tuo talonpoika moisioon vielä lampaan, jota
-sanotaan 'kohtulampaaksi', kaksi 'kohtukanaa' ja kaksi 'kohtuhanhea',
-kolmekymmentä 'kohtumunaa', yhden neljävakkaisen 'kohtusäkin', kolme
-naulaa 'työmarkkalankaa', hienoa kuin henki, omista pellavista
-kehrättyä, muutamia lehmän kytkyitä, muutama pari kylpyvastoja,
-neljäkymmentä leiviskää olkia, ja viisi syltä puita. -- -- -- Mutta
-sitten on vielä valtiolle maksettava henkiraha. Sen maksaa moisio, kun
-talonpoika hänelle siitä tekee 38 miespäivää." -- -- --
-
-Sitten Tohver selitti, ettei työpäivien luku ja maksujen suuruus
-kaikissa kuusipäiväisissä taloissa ollut yhtä suuri, vaan vaihteli
-hiukan maan hyvyyden mukaan. Pienemmillä taloilla oli tuloihin nähden
-verrattain suuremmat maksut ja työt suoritettavina. Ja eri moisioissa
-olivat myös erilaiset verokuormat.
-
-Julietten oli vaikea saada selvää kaikista niistä oudoista
-vieraskielisistä sanoista, joita Tohver hänelle luetteli, mutta sen hän
-ymmärsi, että talonpojan siitä pienestä maakappaleesta, joka tuskin
-antoi hänelle ja hänen perheelleen niukan elatuksen, piti tehdä kaikki
-moision työt, ettei herran tarvinnut pitää ainoatakaan palkattua
-työmiestä ja että talonpojan vielä omista pienistä tuloistaan piti
-ylläpitää moision elintarpeita.
-
-"Joko nyt vihdoinkin on kaikki, vai keksittekö vielä jotakin?"
-
-"Niin, neiti", vastasi Tohver. "Nämä maksut ovat omalle moisiolle. Mutta
-talonpojalla on vielä yleisiä maksuja. Kunnan viljavarasto-aittaan
-antaa hän jonkun mitan talvi- ja suviviljastaan, sitten papille joka
-viljalajista yhdeksän kappaa, kuorman puita, naulan pellavia, heiniä
-ja päreitä. Lukkarikin saa naulan pellavia, jonkun kapan rukiita ja
-ohria sekä heiniä. -- -- -- Talonpojan täytyy sitten vielä pitää huolta
-kyytihevosten ylläpidosta, joilla ainoastaan saksat ajavat, nimittäin
-silloin, kun eivät huonon tien tähden henno vaivata omia hevosiaan.
-Kestikievariin tulee hänen joka kuukausi viedä kaksi vakkaa kauroja
-ja kahdeksan leiviskää heiniä. -- -- -- Samoin ylläpitävät talonpojat
-moision vartijan -- saman, joka heille tallissa antaa vitsoja."
-
-"Mutta sanokaa, Tohver mitä jää sitten talonpojalle itselleen?"
-
-"Akanainen leipä, jota ei tohdi viedä tulen läheisyyteen", nauroi
-kamaripalvelija.
-
-"Mitä se merkitsee?"
-
-"Silloin palaa leipä kuin turve."
-
-Neiti Marchand ymmärsi: olihan hän itse tuota leipää verrannut
-turpeeseen.
-
-"Mutta kun talonpoika moisioon tekee niin paljon päiviä", kysyi
-hän hämmästyneen näköisenä, "kuinka hän sitten saa aikaa omaan
-maanviljelykseensä, leikkaamiseen, heinäntekoon, riihenpuimiseen ja
-semmoisiin?"
-
-Tohver kohotti olkapäitään. "Ottakoon, mistä tahansa! Kuka sitä
-kysyy? Kauniilla ilmalla ole koko perheväkinesi moision heinämaalla
-ja leikkuupellolla -- oma heinä vanhenee kovalla päivänpaisteella
-tai jää sateeseen ja vilja varisee maahan. Silloin tällöin eli ehkä
-vaan pyhäpäivänä, voi talonpoika kiireellä työajalla ajatella omiakin
-töitään. Mutta moision päivät pitää olla tehdyt ja kaikki maksut
-suoritettuina."
-
-Neiti Marchand oli noussut ylös. Hän käveli jonkun kerran edestakaisin
-yli huoneen ja avasi sitten akkunan, josta hän hetken aikaa katseli
-ulos.
-
-"Tohver, tuohan on jo henkiorjuutta, josta olen kirjoista lukenut!"
-virkkoi hän ja kääntyi samassa vanhan palvelijan puoleen.
-
-"Me sanomme sitä työorjuudeksi", vastasi palvelija nousten myös ylös.
-
-"Ja teidän talonpojat tyytyvät siihen? Miksi eivät valita oikeudessa?"
-
-"Jumala varjelkoon, neiti, kuka meillä uskaltaa valittaa! Ja
-mihin talonpoikain ääni kuuluu? Jos valittaa, saa vitsoja. Kaikki
-oikeusmiehet ovat myös moision isäntiä. Mene sitten moision herran luo
-valittamaan toisen moision herran hallitusta!"
-
-"Onhan teillä ihmisiä, joilla ei ole maata?" kysyi kouluneiti
-seisottuaan hetken aikaa mietteissään ristissä käsin. "Minkälaista
-heidän elämänsä on?"
-
-"Niin, onhan meillä niitäkin paljon!" vastasi Tohver huoaten. "Viimeisen
-kahden, kolmenkymmenen vuoden aikana ovat moision herrat hävittäneet
-paljon taloja, jopa kokonaisia kyliäkin ja ottaneet maat moisiolle.
-Jos ennen oli paljon maattomia ihmisiä, niin on nyt vielä enemmän.
-Nämä ihmiset ovat sekä talonpoikien että moision orjia. He eivät ole
-taloissa vakituisina palvelijoina, vaan on heillä jossain oma pieni
-hökkelinsä ja vaikka heillä ei ole maata, tekevät he siitäkin moisiolle
-päivätöitä -- miehet pitkin vuotta päivän viikossa, vaimot kaksi päivää
-viikossa Jyrinpäivästä Mikkelinpäivään. Samoin täytyy talon palvelijan
-vaimon tehdä määräpäivänsä, vaikka hän ei saa moisiolta mitään, ei
-huonettakaan. Ja silloin eivät päivätyöläiset saa moisiosta ruokaakaan
--- vaan jokaisella tulee olla mukana oma eväspussinsa. Sen lisäksi
-täytyy naisten vielä kehrätä moisiolle kolme naulaa pellavia taikka
-kahdeksan naulaa tappuroita."
-
-"Luonnollista siis on, ettei teillä ole rikkaita talonpoikia", lausui
-Juliette surullisesti nauraen. "Tässä maassa on vain moision herra
-rikas."
-
-"Neuvokkaita ihmisiä on meillä myös alemman kansan keskuudessa", selitti
-Tohver, joka koitti olla todenmukainen. "Mutta ne eivät ole tavallisia
-talonpoikia, vaan kapakkain isäntiä, mylläriä ja muita keinottelijoita
-niinkuin aittamiehiä ja muita moision käskynhaltijoita, jotka salaa
-ovat koittaneet hankkia lisätuloja talonpoikain omaisuudesta."
-
-"Vielä yksi kysymys, Tohver, kuinka teillä koulujen laita on? Käyvätkö
-lapset koulussa ja kutka ylläpitävät kouluja -- moision herrat vai
-talonpojat?"
-
-"Kouluista en tiedä paljon puhua", virkkoi Tohver raapien
-korvantaustaa. "Meidän kunnassamme ei ole kouluja, eikä monessa
-naapurikunnassakaan. Niitä saattaa olla joissakuissa paikoissa, missä
-on hyvä herra, ja siellä varmaankin saa opettaja moisiolta osan
-elatuksestaan, jos ei hänellä ole joku maatilkku."
-
-"Siis kasvavat lapset täällä ilman minkäänlaista opetusta."
-
-"Enimmästi niin. Teräväpäisemmät oppivat huonosti lukemaan. Kirjoittaa
-ei osaa paljon kukaan. Minä itse opin paronin lapsilta tekemään
-joitakuita variksenvarpaita, ja olen taitoani opettanut jollekulle
-moision palvelijalle."
-
-"Kiitän teitä, Tohver, en tahdo teidän yörauhaanne kauvemmin häiritä",
-lausui opettajaneiti laskien kevyesti kätensä palvelijan olkapäälle.
-"Olen myös iloinen siitä, että teillä on hyvä sydän, sillä muuten
-ette olisi voinut niin selvästi minulle kuvata kansanne hätää. Menkää
-lepäämään, Tohver!"
-
-Kun Juliette oli yksin alkoi hän taas astua seinästä toiseen. Ennen
-sitä sulki hän akkunan, sillä kylmä värinä tuntui hänen ruumiissaan.
-Hän mietti sitä, mitä nyt oli kuullut ja mitä sitä ennen oli kuullut
-illallispöydässä. Hän ei ymmärtänyt, kuinka nuo ylellisyydessä
-elävät, onnelliset ihmiset, jotka niin paljon rakkautta, ymmärrystä
-ja myötätuntoa toisiaan kohtaan osottivat, eivät tunteneet muuta kuin
-sydämmetöntä halveksimista ja armotonta pilkkaa noita onnettomia
-kohtaan, joilta saivat varansa ja aineellisen onnensa. Laiskuudesta,
-välinpitämättömyydestä ja huolimattomuudesta he soimasivat noita,
-jotka kaikin voiminsa heitä varten työtä tekivät. Isännät eivät
-heille toimittaneet edes opetusta, vaan vähimmästäkin erehdyksestä
-häpeällisimmän rangaistuksen. Neiti Juliette ei ollut milloinkaan ollut
-mukana valtiollisissa tai julkisissa puolueissa, hän oli vain ihminen,
-jolla oli avonainen silmä ja myötätuntoinen sydän. Sentähden tahtoi
-hän tietoa asioista, joita hän täällä puolentoista viikon aikana oli
-nähnyt ja kuullut. Hänen korviaan viilsi vieläkin tuo sydäntä särkevä
-tuskanhuuto, joka oli hänen ruumistaan värisyttänyt. Niinkuin piesty
-koira oli rangaistu tyttö suudellut Julietten kättä vain yhdestä
-ainoasta myötätuntoisesta silmäyksestä. Ja Julietten mielessä oli myös
-tuon jättiläissuuruisen työmiehen katse täynnä unohtumatonta häpeää
-ja leppymätöntä vihaa, kun hän oli katsonut sen miehen lapsiin, joka
-oli hänelle kuin suurimmalle pahantekijälle annattanut vitsoja --
-ainoastaan sentähden, että hänen sydämessään oli ollut inhimillistä
-myötätuntoa kärsivää kansalaistaan kohtaan. Sillä palvelusneito Mai,
-Päärnun sisar, oli Juliettelle Tohverin avulla kertonut, minkätähden
-hänen veljeään ja tuota työläistyttöä rangaistiin. Kouluneiti oli
-nähnyt Maien itkevän, oli kysynyt syytä hänen suruunsa ja siten saanut
-tietää kaikki. Sen jälkeen oli tuo vieras neito viettänyt kaksi pitkää
-päivää ja yötä Viron moision katon alla. Alituisesti kaikui kolkko
-huuto hänen korvissaan, alituisesti olivat nuo kurjat haamut hänen
-silmissään, ja unessa ne ilmaantuivat hänelle vielä pelottavammassa
-muodossa -- -- --
-
-Kävellessään siinä edes takaisin ja muistellessaan keskustelua
-illallispöydässä, kysyi hän kummastellen itseltään, minkätähden ei
-tuo nuori mieskään, joka pitemmän aikaa oli oleskellut vapaammissa
-oloissa, yhdelläkään myötätuntoisella ja puolustavalla sanalla puhunut
-talonpojista, kun hänen isänsä näitä rupesi niin kohtuuttomasti
-arvostelemaan? Ei, hänkään ei ollut vielä huomannut, kuinka kova
-työtaakka talonpoikain hartioita painoi! Eivätkö he sitten kukaan
-ymmärtäneet tuon työn raskautta, vai eikö heillä ollut inhimillistä
-sydäntä lähimmäistään kohtaan?
-
-Juliette ei saanut vastausta. Hän päätti ruveta näitä asioita
-tutkimaan. Toisenkin päätöksen hän teki tänä iltana. Hän aikoi kerran
-päästä kylään katsomaan Viron talonpojan kotioloja ja elämistä. Tämä
-tuuma häntä niin innosti, ettei hän vielä pitkään aikaan malttanut
-käydä levolle.
-
-
-
-
-6.
-
-KUBJA-PRITSIN PETTYMYS.
-
-
-Viikko sen jälkeen, kun Huntaugun Miina Kubja-Pritsiä löylyytti
-kylätiellä, ei Prits tavallisuuden mukaan tullutkaan Huntaugulle, mutta
-sitä vastoin lähetettiin pojilla sana Mihklille, että tämä pyhänä
-tulisi Pärtlille. Äiti ja Miina eivät vielä olleet saapuneet kirkosta
-takaisin, kun Mihkel, joka hampaanpakotuksen takia oli kirkosta kotiin
-jäänyt, lähti kylään ja vasta illalla tuli takaisin.
-
-Kipeään hampaaseen oli hän nähtävästi kaatanut hyvää rohtoa, sillä hän
-ei pidellyt enää poskeaan, mutta käveli vähän epävarmasti ja kasvot
-punottivat, kuin olisi hän tullut saunasta. Mutta kotiin tullessaan ei
-hän ollut hyvällä tuulella. Kotona hän tapasi vain äidin ja tyttären.
-Päivätyöläinen vaimoineen ja muu väki olivat lähteneet kylään. Se
-näytti olevankin Mihkelin mieleen.
-
-Piippu suorana suussa astui hän sanaa lausumatta tupaan, piti
-leveälierisen hattunsa päässään, meni ruokapöydän luo, tarttui
-kaljatuoppiin, joi hyvän siemauksen, sylki ja rupesi epävarmasti
-katseillaan etsimään jotakin puolipimeässä huoneessa. Hän silmäili
-hetken vaimoaan, siitä edelleen pysähtyi katse Miinaan.
-
-"Sinä, tyttö, olet aika porsas!" oli hänen ensimäinen sanansa.
-
-Ei kukaan vastannut. Mihkel laskeutui pitkäkseen, käsillään päätään
-tukien, pöydän vieressä olevalle tilalle. Sitten hän taas himmeällä
-katseellaan silmäili äitiä.
-
-"Etkä sinäkään, Viiu, ole yhtään parempi", lisäsi hän.
-
-"No, mitä me sinulle olemme tehneet?" kysyi perheennainen paremmin
-hyvällä kuin pahalla tuulella.
-
-Kului hetki aikaa, ennenkun Huntaugun isäntä vastasi. Ensin katseli hän
-milloin yhtä, milloin toista, sitten eteensä maahan ja alkoi viimein
-rauhallisesti pistää piippuunsa.
-
-"Te olette minun viholliseni -- te molemmat!" huudahti hän vihdoin
-vihaisesti.
-
-Mutta Huntaugun emäntä ei kovinkaan säikähtänyt tuota äkkinäistä
-vihanpurkausta. Hän tunsi Mihkelinsä. Kun tämä oli hiukan liikutettu,
-niin hän voi suuttua vaikka maassa olevaan olenkorteen.
-
-"Mitä sinä siinä joutavia!" vastasi vaimo rauhallisesti. "Kuule, isä,
-parempi olisi, jos sinä nyt nukkuisit."
-
-"Se on minun asiani! Sinun ei tarvitse minulle käskyjä antaa. _Minä_
-olen tässä talossa käskijä -- minä yksin! Kuuletko! Ja kun näen, ettei
-minun sanojani kuulla, niin, -- niin näytän, kuka on käskijä! -- -- --
-Te olette molemmat minun viholliseni!"
-
-Äiti ja tytär katsoivat totisina toisiinsa. He aavistivat, mitä hän
-tarkotti, sillä he tiesivät, että Mihkel oli tullut Pärtliltä, ja Miina
-oli kertonut äidille, että hän oli Pritsin kanssa riidellyt viime
-lauvantai-iltana.
-
-"Mutta jos luulette, että voitto jää teille", torui Mihkel edelleen,
-"niin erehdytte. Maankiertäjiä ja juoksijoita minä en ota talooni, en
-ota -- muistatteko!"
-
-Viiu ja Miina olivat hiljaa kuin hiiret. Mihkel veti piipustaan
-muutaman savun, joi taas tuopista, katseli hetken aikaa eteensä ja
-alkoi taas:
-
-"Tyttö, sinä olet Pritsille viime lauvantai-iltana pahasti puhunut.
-Olet luvannut usuttaa koiran hänen kimppuunsa, jos hän vielä tulee
-Huntaugulle. Sinä häpeämätön porsas, niinkö sinä, nuori tyttö kohtelet
-miehiä? Ovatko sinun vanhempasi sinulle sellaista opettaneet? Häpeä
-silmäsi maalle!"
-
-Mihkel näytti odottavan vastustusta, mutta kun ei sitä tullut,
-kiivastui hän yhä enemmän.
-
-"Ja sinä, joka olet tytön äiti", kääntyi hän Viiun puoleen, "olet
-vielä hänen kanssaan yhdessä juonessa ja annat hänen juosta kylässä,
-missä vain tahtoo. Sinulla pitäisi kuitenkin olla niin paljon mieltä
-päässäsi, että näkisit, missä on mies, joka voi naista ottaa, ja missä
-se lintu, joka ei äitiäänkään voi elättää."
-
-Mutta nyt alkoi Viiunkin luonto nousta.
-
-"Kuule, ukko", hän virkkoi. "Niinhän sinä teet, kuin olisit tyttäresi
-kanssa markkinoilla. Annoit varmaankin Pärtlillä houkutella itseäsi
-viinapikarista. Joka enemmän tarjoaa, se saa. Kun sanot, että minä
-annan Miinan juosta ympäri kylää, niin puhut perättömiä. Olethan sinä
-isäntä talossa -- miksi et katso lastasi, missä hän juoksentelee."
-
-"Vai minä olen markkinoilla! Vai minä moisin itseäni viinapikarista!
--- -- -- Tiedätkö nainen, minä sanon nyt sinulle yhdellä sanalla,
-kuinka Huntaugulla tästälähin tehdään. Kuulkaa nyt tarkasti! Ensi
-torstaina viikon perästä tulee Pärtlen Prits ja tuo kihlaviinat.
-Sinä, Miina, otat vastaan hänen kihlansa. Se on minun käskyni!"
-
-Miina tutki tarkoin isää, kuin olisi tahtonut saada tietää, kuinka
-paljon viina oli hämmentänyt hänen selvää ymmärrystänsä. Hänen täytyi
-tunnustaa, ettei isä ollut niin juovuksissa ettei hänen sanoistaan
-tarvinnut välittää. Hänen sydäntään ahdisti pelko, että he kaikki
-olivat olleet Pärtlillä neuvoa pitämässä, mielistelleet isää, luvanneet
-hänelle kaikellaisia etuja ja isä suostunut. Oli hän sitten raitis tai
-juovuksissa -- mikä oli tehty, se oli tehty.
-
-"Pritsin viinoista en huoli", virkkoi Miina hiljaa, mutta päättävästi,
-Mihkel nousi ylös. Hän näytti enemmän typerältä kuin pahalta. Hän iski
-nyrkkinsä pöytään.
-
-"Sinä et ota, sinä et ota?" torui hän. "Tiedätkö tyttö mitä sitten
-teen?"
-
-"Noh?" kysyi tämä.
-
-"Kutsun koko kylän koolle ja annan sinulle kaikkein nähden selkäsaunan,
-jonka muistat."
-
-Äiti iski Miinalle salaa silmää -- tämä ymmärsi. Hän ei sanonut isän
-uhkauksiin mustaa eikä valkeaa, ja Viiukin oli ääneti. Jos hän ei niin
-olisi tehnyt, olisi voinut nousta suuri riita. Mihkel oli muuten kyllä
-jotenkin hiljainen mies, mutta kun viinapaholainen häntä kiihotti,
-saattoi hän muuttua väkivaltaiseksi. Äiti ja tytär yhdessä päättivät
-odottaa huomiseen, mitä hän selvin päin puhuisi.
-
-Kun ukko vielä jonkun aikaa oli torunut ja riidellyt, rauhottui hän
-vihdoin, osaksi myös sentähden, että kaikki talonväki alkoi kotiin
-palata.
-
-Mutta ei toinenkaan päivä muuttanut Mihklin mieltä. Miinan naittaminen
-Pärtle-Pritsille oli asia, jota hän mielessään alituiseen hautoi.
-Hän itse alkoi seuraavana päivänä siitä ensiksi puhua vaimolleen.
-Hän ei käyttänyt enää kovia sanoja, ei kerskaillut mielivaltaisella
-isännyydellään eikä uudistanut eilisiä uhkauksia tyttärelleen, mutta
-hänen joka sanastaan saattoi huomata, että hänen päätöksensä oli luja
-ja että hän tahtoi panna sen täytäntöön.
-
-Huntaugun Mihkel oli kyllä mies, joka naisille ja toisillekin ihmisille
-monessa asiassa antoi myöten. Hänen rauhaa rakastava luontonsa oli
-siihen taipuvainen -- hän ei viitsinyt riidellä, se häiritsi hänen
-mielenrauhaansa, jota hän piti kalliina. Mutta kun hän jostakin
-syystä rupesi ajamaan omaa tahtoansa perille, silloin hän sen teki
-vastustamattoman itsepäisesti eikä poikennut rahtuakaan päätöksestään.
--- -- -- Nyt tiesivät Viiu ja Miina sen liian hyvin; sentähden
-hämmästyivät he, kun saivat kuulla Mihklin tuumat ja päätöksen.
-
-Ennen kaikkia ilmoitti Huntaugun isäntä vaimolleen, että hän oli eilen
-tehnyt "selväksi" Miinan ja Pritsin kihlauksen. Prits oli viikolla
-käynyt herralta pyytämässä lupaa naimiseen ja saanut. Herra oli häntä
-kiittänyt huolekkaaksi ja ahkeraksi ja luvannut hänelle vielä muonaa
-lisätä. Prits oli kysynyt eikö paroni tahtonut Huntaugun isännälle
-antaa jonkun hyvän kuusipäiväisen talon, niin että Prits olisi voinut
-Mihklille mennä kotivävyksi, -- ukonhan olisi Miinan poistuttua
-kotoa täytynyt teettää talon työt vierailla palkkalaisilla. Herra
-oli miettinyt ja sanonut antavansa Mihklille arvoa huolellisena ja
-alamaisena perheenmiehenä ja -- oli hänelle luvannutkin paremman
-paikan, jos ei muualla niin ehkä toisessa moisiossa. Hän oli
-vielä lisännyt aikoneensa asettaa Huntaugun Mihkel johonkuhun
-moisioonsa viinaisännäksi, sillä hän tiesi että Mihkel hyvin ymmärsi
-viinanvalmistusta.
-
-"Kuule, ukko", virkkoi Viiu, "oletko sitten varma, että kaikki on
-niinkuin Prits sinulle sanoi?"
-
-"Noh, jos se on valhe, niin saanhan sen paronilta pian kuulla", vastasi
-Mihkel. "Minä lähden näinä päivinä herran puheille, hän on minua
-kutsunut."
-
-Mutta sitten oli vielä paroni sanonut Pritsille, ettei hän heti tahdo
-päästää niin hyvää kupiasta kuin Prits on, sillä moisio oli joutuva
-tulevana keväänä nuoren herran huostaan, ja hänelle olisi helpompi,
-jos hänellä olisi uskotut ja oppineet työnjohtajat. Pritsin piti siis
-ainakin vuodeksi jäädä palvelukseen. Sitä paremman paikan aikoi hän
-sitten antaa apelle.
-
-"Niin, noin puhui vanha saksa, mutta nuori ehkä ajattelee toisin",
-arveli Viiu.
-
-Ei siitäkin on jo tieto saatu. Vanha herra oli saattanutkin Pritsin
-suorastaan nuoren paronin puheille, jotta tämä hänelle naimaluvan olisi
-antanut. Nuori herra oli sanonut, että hän suostuu kaikkeen, mitä vanha
-herra oli luvannut ja sanonut.
-
-"Mutta oletko sinä sitäkin ajatellut, isä", virkkoi perheennainen,
-jonka laihat, kurttuiset ja kalpeat kasvot kävivät yhä kalpeammiksi,
-"ettei Pärtle-Prits ole mikään hyvä ihminen. Hän on juonikas,
-salakavala ja kauhean ylpeä."
-
-"Mene nyt, mene!" virkkoi Mihkel viitaten kädellään. "Ei hän minulle
-ole ollut juonittelija ja viekas, eikä lainkaan ylpeä. Ja jos hän
-tulee mulle vävymieheksi, niin ei sitä ensinkään tarvitse pelätä.
-Mistä sinä sitten otat ne enkelit, jolle lapsesi antaisit? Onko sitten
-tuo päivätyöläinen mikä lammas? Tiedätkö, hän sinut ja sinun lapsesi
-kaataisi pari kertaa päivässä maahan! Onhan hän samanlainen murhamies
-kuin hänen isänsäkin. Julkesihan hän piestä saksaakin, ja poikakin
-hävytön, oli karannut moision huoneissakin itse paronin kimppuun.
--- -- -- Ajattele sentään, äiti, kun ihminen ei sen enempää pelkää
-saksaakaan, karkaa saksaa lyömään -- mitä huolii sellainen naisesta
-taikka sinusta ja minusta? -- -- -- Jaa, vaikka hän olisi kultaan
-kastettu, niin en ottaisi häntä majaani! Prits tuottaa minulle hyvää
--- mutta tuo tuittupäähän suorastaan saattaisi minut saksan vihan
-alaiseksi! Sitten voidaan minulta ottaa tämäkin hiekkahauta, jossa nyt
-kökötän!"
-
-"Hyvä kyllä, Mihkel", virkkoi siihen Huntaugun emäntä katsellen
-miestään tarkasti silmiin. "Mutta jos sinun lapsesi ei tahdo tuolle
-miehelle mennä, jolle sinä häntä pakotat -- mitä sitten?"
-
-"Ei tahdo mennä, ei tahdo mennä!" matki Mihkel ja hänen otsalleen
-ilmestyi paha pilvi. "Itse olet elähtänyt ihminen, mutta puhut lapsen
-juttuja. Miksi ei hän tahdo mennä? Ketä parempia hän sitten odottanee?
-Voiko hän sanoa siinä miehessä vikaa olevan? Sitä hän ei voi sanoa
-eikä hänellä ole parempaakaan tiedossa -- sentähden pitää hänen mennä
-Pritsille."
-
-"Sinä tahdot sitten hänet väkisin pakottaa?"
-
-Mihkel kohotti ja silitti leukaansa, jota peitti lyhyt harmaa parta.
-"Jos hän on ymmärtäväinen niin ei pakkoa tarvita. Mutta jos hän alkaa
-joutavia juonitella, niin minun pitää näyttää, että olen isä, joka saan
-taivutetuksi tottelemattoman lapsen. Ja sinun, joka olet hänen äitinsä,
-pitää auttaa minua."
-
-"Siinä asiassa minä en sinua auta, Mihkel", vastasi Huntaugun emäntä
-hyvin päättävästi. "Minun mielestäni antaisimme Pritsin vielä odottaa
--- vähintäinkin vuoden."
-
-"Hän ei tahdo odottaa", vastasi isäntä nyrpeänä. "Ja minkätähden
-odottaa? Kenelle se vuosi tuottaisi hyötyä -- Miinalle, Pritsille vai
-minulle? Nyt minulla on parempi paikka saatavana -- kuka tietää, kuinka
-olisi vuoden perästä?"
-
-Viiu hypisteli esiliinansa nurkkaa ja katseli mietteissään sen juovia.
-
-"Mihkel", lausui hän lempeästi, melkeinpä rukoilevasti. "Minä tiedän,
-ettei tyttö kärsi sitä miestä. Sinun pitää siis häntä siihen pakottaa.
-Ajattele nyt Jumalaakin vähän! Jumala ei salli kellekään vääryyttä
-tehtävän! Älä ole julma turkkilainen, ukkoni! Jumala ei anna sinulle
-sitä anteeksi!"
-
-Jopa rupesi Huntaugun isäntä vihaiseksi.
-
-"Jumala ja Jumala -- vääryys ja vääryys" toisti hän ja sylki seinään.
-"Salliikos Jumala sitten sitä, että lapsi tekee vanhemmalle vahinkoa ja
-häntä vastustaa? Jumala tahtoo, että lapset kunnioittavat vanhempiaan
-ja ovat heille kuuliaisia -- kas, sitä tahtoo Jumala! Ja nyt, jätä sinä
-jumalinesi minut rauhaan!"
-
-Näin lopetti hän keskustelunsa vaimon kanssa, he olivat kahden
-kesken puhelleet. Mihkel koitti myös saada Miinan kanssa tilaisuutta
-kahdenkeskiseen puhumiseen ja se tapahtuikin sitten kerran aitassa.
-
-Hän selitti lyhyesti, käskevällä äänellä, mitä tytön piti odottaa
-ja tehdä ja sanoi, ettei hän tämän eilisestä vastaan sanomisesta
-välittäisi, vaan antaisi sen kokonaan anteeksi, jos Miina nyt
-parantaisi mielensä ja kuulisi hänen sanojansa. Nyt isä käänsi tytölle
-selkänsä ja aikoi lähteä aitasta odottamatta vastustusta.
-
-"Isä!"
-
-"Mitä?"
-
-"Vie Pärtle-Pritsille sana, ettei hän tulisi minulle kosijaksi."
-
-Miina sanoi sen hiljaa ja nöyrästi. Mutta kun Mihkel kääntyi ja katsoi
-hänen silmiinsä, huomasi hän niissä jotakin, joka pani hänet hetkiseksi
-miettimään, niin, jopa hämmästytti häntä.
-
-"Mitä sinä sanot, tyttö?" virkkoi hän.
-
-"Sanoin, ettei Pärtle-Pritsin tarvitse nähdä vaivaa."
-
-Huntaugun isäntä ei siihen ymmärtänyt sanoa mitään. Vaan hänen koko
-vartalonsa näytti kuin suurenevan, kohoavan. Hänen silmänsä laajenivat,
-suu meni auki, leuka venyi pitkäksi. Hän ei todellakaan enää puhunut
-mitään, mutta hän ojensi kätensä ja viittasi risukasaa. Näin
-sanattomasti uhaten käänsi hän vastahakoiselle lapselle selkänsä. --
-
-Huntaugun talon kotoelämä oli tästä päivästä kuin olisi sitä uhannut
-synkkä, onnettomuutta ennustava ukkospilvi. Nähtiin vain kurttuisia
-kulmia, himmeitä silmiä ja kiinnipuristuneita huulia. Jos joku jotakin
-puhui, tapahtui se suurimmassa tarpeessa. Palvelija ja palvelustyttö
-eivät tohtineet enää kovasti nauraakaan isännän, emännän ja Miinan
-nyrpeyden tähden.
-
-Äiti ja tytär olivat asiasta keskenään puhuneet, vaan eivät keksineet
-minkäänlaista neuvoa. Miina tiesi vain sen, ettei hän tahtonut mennä
-Pritsille, ja äiti ainoastaan sen, että tytär on onneton, jos menee
-sellaiselle miehelle, jota ei tahdo. Mutta viikon kuluessa tapahtui
-äidissä muutos. Hän alkoi pitää mahdollisena Miinan menemistä Pritsille
-ja rupesi yhä enemmän asiaa miettimään, varsinkin niitä etuja, joita
-Kubja-Prits Mihklille oli luvannut. Suurempi ja parempi talo; enemmän
-karjaa, enemmän viljaa, enemmän maitoa, enemmän liinoja ja villoja;
-Mihkel moisiossa viinaisäntänä; tytär moisiossa voudin naisena; tulee
-jonkun ajan perästä entisessä kodissa käymään, eikä hän tyhjänä tule --
-moision käskynhaltija voi aina panna jotakin talteen; sittenhän alkaa
-perin mukava elämä! -- -- --
-
-Niin, niin! Jonka vatsa on tyhjä, myö oikeutensa hernerokkaan -- miksi
-ei hänen sitten pitäisi tehdä vähän uhrauksia toisen onneksi! Kun
-Huntaugun emäntä ajatteli ja punnitsi kaikkia noita etuja, kävivät
-esteet hänen silmissään vuoren suuruisista hiekanjyvän pienuisiksi.
-Taivainen taatto! Niinkuin ei mies olisi yhtä hyvä kuin joku toinenkin!
-Eikä hän viallinen mies ole. Hänellä on terveet jalat, järkeä päässä,
-suu poikkipuolin nenän alla, niinkuin toisellakin! Näyttää rakastavan
-tyttöä -- eihän mies muuten niin kovin hänen perässään juoksisi! Ja jos
-hän tyttöä rakastaa, ei suinkaan hän sille sitte paha liene! Hiukan
-juonikas ja salakavala -- no niin, joka ihmisellä on vikansa! Ei se
-Mihkelkään parhaimpia miehiä ole -- vaan kyllä hänen kanssaan toimeen
-tulee! Ja ihminenhän tottuu kaikkeen -- rakkaus tulee itsestään. Kun on
-pari lasta talossa, sitten ei rakkautta miestä kohtaan enää kaipaakaan.
--- -- --
-
-Näin miettien alkoi Huntaugun emäntä tyttärelleenkin sinnepäin viitata.
-Kun hän sen teki ensimmäisen kerran, jäi Miina katselemaan häntä silmät
-suurina. Sitten kääntyi hän pois -- suuret kuumat kyyneleet välkkyivät
-hänen silmäripsissään. Äiti huomasi sen ja rupesi heti lohduttamaan.
-Ei hän ollut pahalla puhunut, ei tahtonut häntä pakottaa, oli vain
-kotirauhan takia ajatellut, että ehkä voisi niinkin tehdä. -- -- --
-Mutta kun hän toisen ja kolmannen kerran jälleen teki viittauksia, ei
-Miina enää ruvennut itkemään, vaan painoi punaiset huulensa lujasti
-kokoon ja hänen suuret ruskeat silmänsä katselivat yli äidin pään
-etäisyyteen. Äänettömänä hän kuunteli äidin sanoja, äänettömänä hän
-viimein käänsi hänelle selkänsä. -- -- --
-
-Viikon lopulla kävi Huntaugun perheenmies moisiossa paronin puheilla.
-Hän tuli sieltä hyvällä tuulella takaisin, sillä herra oli luvannut
-pitää ne ehdot, joista hän jo Pritsille oli maininnut. Ei hän sanonut
-vielä varmaan päättäneensä, minkä talon oli antava Mihklille, vasta
-jonkun ajan perästä saisi hän sen kuulla, mutta Mihkel sai kuitenkin
-olla varma siitä, että hän tahtoi pitää mielessään hänen ja tulevan
-vävymiehen pyynnön.
-
-Huntaugun isäntä kertoi tämän vaimolleen voitonriemuisena. Hänen
-ulkomuotonsa ja katseensa osottivat, kuinka tärkeänä miehenä hän nyt
-piti itseään. Ja kuinka ylpeä hän oli tulevasta vävymiehestään! Pritsin
-nimi oli hänellä nyt alituiseen suussa. -- -- --
-
-Huntaugun emännänkin silmissä oli Kubja-Prits, tuo juonikas, salakavala
-ja perin ylpeä mies, nyt aivan toinen ihminen. Kaikki hänen vikansa ja
-puutteensa vähenivät pieneksi pilkuksi, jota tuskin silmä erotti; sitä
-vastoin kasvoivat hänen hyvät ominaisuutensa niin suuriksi, että Viiun
-vihdoin täytyi ihmetellä, minkätähden hän ennen tuollaista kelpo poikaa
-oli halveksinut. --
-
-Seuraavana pyhänä oli Huntaugulla pienet vieraspidot. Pärtle-Jaan
-vaimoineen ja Prits tulivat käymään. Mihkel näytti tietävän heidän
-tulostaan, sillä hän oli hankkinut tuopin viinaa ja teettänyt kaljaa.
-Miina ei tiennyt, oliko hän siitä äidille puhunut; mutta ei äiti siitä
-tyttärelleen ollut mitään virkkanut.
-
-Jos Huntaugun ukko joskus oli pelännyt, että vastahakoinen,
-uppiniskainen tyttö olisi vieraille epäkohtelias ja vihamielinen, tai
-loukkaava ja nenäkäs, tai juoksisi pois heidän näkyvistään, niin hän
-oli erehtynyt. Miina vastasi rauhallisesti kaikkiin tervehdyksiin ja
-antoi vieraille kättä, jäi tupaan heidän joukkoonsa ja vastasi joka
-kysymykseen vaikka lyhyesti ja kylmästi. Kihlauksesta ei suorastaan
-puhuttu. Näytti kuin olisivat kaikki päättäneet olla niin varovaisia
-kuin suinkin. Prits itse oli kaikkein vaatimattomin. Ainoastaan silloin
-tällöin kääntyi hän neitoon ja kysyi häneltä jotain vähäpätöistä. Hän
-oli sen ohella ystävällinen ja kohtelias kuin ei olisi hänen ja Miinan
-välillä mitään tapahtunut, kuin ei olisi hän niitä, miehiäkään, joiden
-kintereille Miina oli uhannut koiran usuttaa.
-
-Pärtle-Jaan oli pitkä, kuivettunut mies, tukka ja parta punertavat.
-Tuo lyhyeksi keritty, tiheä parta peitti ainoastaan leuvan alustan
-ja poskien ääret, mutta leuka, posket ja nenänalunen olivat paljaat.
-Hänen silmänsä olivat pienet, vaalean harmaat ja vetiset. Nuo
-kummalliset silmät punaisine ripsineen ja kulmakarvoineen tekivät
-miehen tyhmemmän näköiseksi kuin hän todellakin oli. Mutta ei Jaan
-ymmärryksensä puolesta ollut yhtään typerämpi kuin Huntaugun Mihkel ja
-monet muut. Ei, hän oli monessa asiassa paljon viisaampi kuin monet
-vertaisensa. Moisiossa arvosteltiin häntä täsmälliseksi, kuuliaiseksi
-ja herran käskyille alamaiseksi talonisännäksi, joka antoi opmannille
-tai paronille monta hyvää viittausta, kun kyläläiset olivat ottaneet
-moision omaisuutta, käyneet metsässä, taikka pistäneet jotakin mukaansa
-riihestä tai viinakeittiöstä. Sentähden toivoi hän pian pääsevänsä
-kunnan vanhimmaksi. Jaanin arvoa ylempien silmissä kohotti vielä
-se, että hän oli hyvin jumalinen, ahkera kirkkomies ja kotona piti
-lukuhetkiä.
-
-Pritsin äiti oli pieni hiljainen, harvapuheinen nainen, jolla ei ollut
-suurta sananvaltaa kotonaan. Korkea villainen päähine, ja valkea huivi
-päässä, istui hän liikkumatta kuin puukuva nurkassa. Silloin tällöin
-lausui hän toisten puheeseen jonkun sanan karkealla, kovalla miehen
-äänellä, joka ei ollut sopusoinnussa hänen vähäpätöiseen vartaloonsa
-nähden.
-
-Puhe kävi vilkkaammaksi, kun illalla ruokapöydässä pantiin viinapullo
-kiertämään. Kehotettiin naisiakin rohkeasti maistamaan. Pärtle-Jaan oli
-ensimmältä juomisessaan hyvin varovainen ja työnsi pulloa takaisin,
-mutta sitten kun ensimmäiset ryypyt alkoivat vaikuttaa, joutui hän niin
-hyvälle tuulelle, että joi itse ja kehotti toisiakin juomaan. Nytpä
-alkoi jo Mihkelin ja Jaanin suusta kuulua sanat 'vävymies' ja 'miniä',
-ja Pritsille ja Miinalle iskettiin viekkaasti silmää.
-
-Mutta enempää ei puhuttu. Näyttiin yleensä oltavan tyytyväisiä siihen,
-että Miina, joka ruokapöydässä oli istunut Pritsin vieressä, oli
-tämän kanssa vaihtanut moniaita sanoja ja vastasi myös estelemättä
-Pärtli ukon kysymyksiin tai leikkipuheisiin. Suurta mielihyvää näytti
-myös sekä Pärtlen väelle että Mihklille itselleen tuottavan se, että
-Huntaugun emäntä koitti vierailleen olla varsin ystävällinen ja
-puhelias. Mihkel ihmetteli sitä salaa. Parempaa mielenmuutosta ei
-voinut toivoa!
-
-Pienet pidot loppuivat ilman muistutuksia, mutta sekä vieraat että
-kotiväki näyttivät olevan niihin täysin tyytyväisiä. Huntaugun isä,
-jonka kieli oli käynyt hyvin pehmeäksi, virkkoi vielä Miinalle, kun oli
-vetänyt oven kiinni vierasten jälkeen:
-
-"Kuule tyttö, minä luulen, että sinä lopultakin käyt järkeväksi" -- --
-
-Tulevalla viikolla alettiin jo ajoissa huomauttaa Miinaa, minkälainen
-merkillinen tapaus hänellä torstai-iltana oli odotettavissa. Miina
-teki, niinkuin kainot tytöt sellaisissa tilaisuuksissa tavallisesti --
-hän vaikeni, käänsi pois päänsä ja väistyi syrjään.
-
-Mutta keskiviikko iltana hän itse alkoi siitä puhua äidille. Hän
-kysyi, tulisiko Prits viinoineen todellakin huomen iltana. Viiu hyvin
-vilkkaasti vakuutti niin olevan.
-
-"Kuule, äiti", lausui Miina ihmeen rauhallisen näköisenä: "jos sinä
-olisit tytär ja sinulle tulisi kosija, josta et huolisi -- mitä sinä
-silloin tekisit?"
-
-"Etkö sinä sitten Pritsistä ensinkään huoli?"
-
-"Senhän sinä kyllä tiedät! Mutta vastaa minun kysymykseeni!"
-
-"Mitä minä tekisin? Minä ajattelisin perinpohjin asiaa ja sanoisin:
-Prits on mies niinkuin joku toinen, elatusta hänellä on ja paremmin
-kuin monella muulla, vanhemmat tahtovat minut hänelle antaa, jos en
-hänelle mene, vihastutan monta ihmistä ja omat vanhempanikin -- otan
-hänet siis paremman puutteessa. -- -- -- Kas niin, lapseni, niin minä
-tekisin." -- -- --
-
-"Ja jos sinulla olisi toinen sulhanen, jota et tahtoisi jättää -- et
-millään ehdolla?" virkkoi Miina.
-
-"Onko sinulla sitten toinen?"
-
-"Minä sanoin -- jos sinulla olisi?"
-
-"Noh, niin ajattelisin taas, ja jos näkisin, että toinen on kyllä
-hyvä mies, mutta ei voisi minua ottaa, ja kun vanhemmatkin ovat häntä
-vastaan -- niin -- niin ottaisin kuitenkin ensimmäisen!"
-
-"Oikeinko totta, äiti?"
-
-"Kuinkas muuten."
-
-Miina loi nyt äitiinsä pitkän, pitkän katseen. Se oli hukkuvan katse,
-jolta viimeinenkin pelastuksen toivo oli kadonnut. -- -- -- Mutta
-sitten välkähti Miinan syvissä tummissa silmissä säde, hän puristi
-hampaansa yhteen, asetti kädet puuskaan ja -- purskahti viimein
-nauruun. -- -- --
-
-Mitä hän nauroi, sitä jäi äiti miettimään. -- --
-
-Tuo merkillinen ilta oli käsissä. Isäntä ja emäntä olivat aikaiseen
-lopettaneet työnsä ja istuivat erinomaisen juhlallisina lämmitetyssä ja
-puhdistetussa tuvassa. Miina oli mennyt aittaan pukeutumaan parempiin
-vaatteisiin. Ulkona oli lämmin ja kirkas ilma; kuu paistoi, tähdet
-loistivat, syvä hiljaisuus vallitsi kylässä; kaukaa kuului vain koiran
-haukunta. Ja tuvassa rätisi palava päre, sirkka lauloi -- täälläkin oli
-niin hiljaista, niin juhlallista, niin hauskaa. -- -- --
-
-Miina tuli aitasta tupaan, parempi puku yllään, punainen seppele
-päässä, ja meni pimeään kamariin, josta hän näytti jotakin etsivän.
-Jonkun hetken perästä tuli hän sieltä pois ja sanoi menevänsä aittaan.
-Äiti ja isä keskustelivat toistensa kanssa, eivätkä näyttäneet
-kiinnittävän erinomaista huomiota tyttöön.
-
-Samassa alkoi Murri haukkua suurella rähinällä, ja hevosella
-ajettiin pihaan. Poika juoksi tuvasta ulos, palvelustyttö perässä.
-Päivätyöläinen vaimoineen lopettivat kiireesti illallisensa ja
-viimeksimainittu puhdisti nopeasti pöydän.
-
-Sulhasia tuli!
-
-Iloisesti tervehtien astui liinatukkainen kupias matalasta ovesta
-sisään; sitten tuli aittamies, jota hän oli pyytänyt puhemiehekseen.
-Viimeksimainittu oli lyhyt, kasvoiltaan punottava mies, joka vasemmalla
-silmällä katseli kieroon ja joka yski hiljaa yhtä mittaa niinkuin joku,
-joka aikoo ruveta puhumaan.
-
-Kättä antaen tervehdittiin talon väkeä, ruvettiin istumaan ja
-pistettiin piippuun sulhasen tupakkakukkarosta ja alettiin hiukan
-jäykästi keskustella, harmaan väkevän savun noustessa kolmesta suusta
-karstaisia orsia kohti. Emäntä istui rauhattomana jonkun hetken
-miehensä rinnalla penkillä, alkoi sitten luomaan odottavia katseita
-ovelle, ja kun ei se auvennut, nousi hän ja lähti ulos. Palvelustyttö
-ja poika olivat tulleet tupaan takaisin. Viimeinen oli pitänyt huolta
-sulhasmiehen hevosesta.
-
-Emäntä läksi ja viipyi kauvan.
-
-Nyt alkoi taas Pritsin katse kääntyä oveen päin. Hän odotti, odotti --
-vihdoin kääntyi hän isännän puoleen ja sanoi:
-
-"Eivätkö teidän ihmiset olekaan vielä kaikki kotona, vaih?"
-
-"Kaikki ovat minun tieteni kotona", hän vastasi rauhallisena.
-
-"Perheentytär varmaankin ujostelee?" virkkoi puhemies yskien.
-
-"Voi niin olla! Noh, kyllä äiti rohkasee!"
-
-Mutta tuo rohkaseminen näytti kestävän liian kauvan; ei tullut äitiä
-eikä tytärtä. Tuvassa alkoi oleminen käydä yhä tuskallisemmaksi.
--- -- -- Vihdoin kuitenkin ilmaantui Viiu, mutta ilman Miinaa. Emäntä
-oli hämmästyneen näköinen, hänen katseensa kiiti hätäisesti yli tuvan,
-sitten hän avasi pimeän kamarin oven ja astui sinne. Siellä hänen
-kuultiin tunnustelevan kuin olisi jotakin etsinyt; mutta pian astui
-hän taas ulos, nykäsi mennessään Mihkliä kylkeen ja astui sitten taas
-kiireesti pihalle. -- -- --
-
-Isäntä läksi hetken ajan perästä hänen jälkeensä.
-
-"Kuule, Mihkel, Miina on kadonnut!"
-
-"Kuinka niin?"
-
-"Häntä ei löydy mistään!"
-
-"Älä puhu joutavia!"
-
-"Ei häntä ole aitassa, ei kamarissa, ei pihassa." -- -- --
-
-"Missä hän sitten on?"
-
-"Voi Jumala, jos sen tietäisin!" hätäili Viiu, ja vasta nyt huomasi
-Mihkel, kuinka hän säikähdyksestä värisi.
-
-Huntaugun isäntä oli hetken aikaa vaiti. Hän seisoi liikkumattomana
-kuin patsas. Sitten alkoi hän kiireesti astua aitan luo. Työnsi oven
-auki ja huusi: "Miina! Miina!" Kun ei saanut vastausta, astui sisään,
-ja tunnusteli pimeän aitan aivan läpeensä. Ei mitään! Sitten käveli
-ympäri aitan, tuli jälleen tuvan luo takaisin, etsi kaikki seinän
-taustat, etsi tytärtä riihenalusesta, navetasta, karjapihasta -- kaikki
-turhaan!
-
-Viiu oli häntä etsimisessä auttanut. Nyt seisoivat he jälleen
-vastattain tuvan ovella kuunvalossa, eikä kumpainenkaan voinut sanaa
-lausua.
-
-"No, hiisi vieköön, kun hän minulle tuon tempun teki!" virkahti vihdoin
-Mihkel kähisevällä äänellä.
-
-"Minkälaisen tempun?"
-
-"Että kosijain tähden itsensä kadottaa!"
-
-Äidin mielessä oli se ajatus jo aikoja ollut. -- -- --
-
-"Joudu, Viiu, juokse Uudentuvan mökkiin -- katso, eikö hän ole siellä!
-Pistäy sitä ennen Anipaju-Liisun ja Toomu-Tönun Jaakon luona --
-siellähän tyttö aina käy. -- -- -- Minä koitan sillä aikaa rauhottaa
-Pritsiä ja puhemiestä."
-
-He astuivat molemmat tupaan takaisin. Kun Mihkel jälleen istui vieraiden
-luo, kutsui emäntä pojan ja tytön ulos. He viipyivät kaikki kolme pitkän
-aikaa poissa. Suurella vaivalla koitti Huntaugun isäntä salata
-hajamielisyyttään ja keksiä puheenaihetta, mutta pian Prits ja puhemies
-huomasivat, että jotakin oli tapahtunut ja katselivat tutkivasti
-ympärilleen.
-
-"Missä Miina on?" kysyi vihdoin kupias suoraan.
-
-"Kyllä hän kohta tulee!"
-
-"Eikö hän nytkään ole kotona?"
-
-"Oli hän tässä vast'ikään. Juuri ennen teidän tuloanne kävi tuvassa."
-
-"Ja nyt?"
-
-"Voi olla, että hän pistäytyi jonkun naapurin luona."
-
-Odotettiin vielä. Odotettiin puoli -- odotettiin lähes tunti. Silloin
-ilmestyi emäntä. Hänen kasvonsa olivat kalpeat kuin vaha. Mihklin
-kysyvään silmäykseen vastasi hän pudistaen äänetönnä päätään. Ja
-sitten tulivat tyttö ja poika. -- -- -- Eivät kumpikaan olleet Miinaa
-löytäneet kylästä. Ei missään oltu häntä tänä iltana nähty. -- -- --
-
-Tuskastuttava tunne ahdisti tuvassaolijoita. Sitten nousi Kubja-Prits
-ylös istuimeltaan.
-
-"Hän juoksi pois minun tähteni!" puhui hän ja ääni kuului hammasten
-välistä kuin vihaisen käärmeen suhina. "Ja tiedättekö, missä hän on?
-Uudentuvan mökissä on hän!"
-
-"Ei, siellä häntä ei ollut", huudahti äiti itkien, "sieltähän juuri
-tulen!"
-
-
-
-
-7.
-
-SIVEELLISET KÄSITTEET.
-
-
-Itämeren maakuntain aateliset antoivat siihen aikaan lapsilleen
-kotiopetusta aikaihmisiksi asti. Tyttärille kotiopetus pidettiin
-tavallisesti riittävänä, mutta Viron moision herrat panivat poikansa
-vielä vuodeksi tai pariksi Toompean aateliskouluun. Sieltä menivät
-nuorukaiset lyhyeksi ajaksi sotaväkeen saadakseen jonkun arvonimen
-ja rupesivat sitten kotona maanviljelijöiksi. Yllämainitun Tallinnan
-keskikoulun kurssin suoritti vain pieni osa; vuonna 1861 ilmoitettiin
-sanomalehdissä, että viimeisen 25 vuoden kuluessa oli vain 50 Viron
-aatelisnuorukaista täydellisesti läpikäynyt Toompean koulun. Ei ole
-siis ihme, että Tarton yliopistoon lähti niin vähän moision herrain
-poikia, ja että nekin, jotka siellä olivat, harvoin suorittivat mitään
-tutkinnoita. Lyhemmän tai pitemmän ajan perästä he sieltä erosivat,
-nautittuaan ylioppilaselämästä enemmän huvin kuin opintojen vuoksi.
-
-Paroni Heidegg oli myös talossaan pitänyt kaksi kotiopettajaa, mies- ja
-naisopettajan, aina siitä ajasta kun vanhemmat lapset -- neiti Ursula,
-joka kolmatta vuotta jo oli naimisissa ollut sekä Herbert ja Adelheid
--- olivat joutuneet kouluikään. Herbertkin oli kotoa tullut Toompean
-aateliskoulun ylemmille luokille, josta hän koulun läpikäytyään,
-oli mennyt yliopistoon. Mutta sieltä oli hän eronnut tutkinnoita
-suorittamatta ja niinkuin edellä on kerrottu matkustanut Saksaan,
-erääseen moisioon länsi Preussissa, jossa oli oppimassa käytännöllistä
-maanviljelystä. Hän tahtoi nimittäin kehittyä kunnolliseksi ja eteväksi
-maanviljelijäksi, jotta olisi voinut kotimaassaan panna toimeen niitä
-uudistuksia, joista ulkomailla niin paljon siihen aikaan puhuttiin ja
-kirjoitettiin. Tällainen harrastus oli silloin harvinaista Itämeren
-maakunnissa. Paroni Rydiger Heidegg, vaikka kyllä oli hyvin suuri
-vanhoillaolija, joka väärinkäytti valtaansa talonpoikia kohtaan ja
-piti heitä ainoastaan työkoneina sekä pelkäsi kaikkia uudistuksia, ei
-kuitenkaan ollut pannut esteitä pojan opintohalulle kahdestakin syystä.
-Hän rakasti paljon vanhimpaa poikaansa ja toiseksi oli hän kyllin
-rikas, antaakseen pojan tehdä kokeita; jos onnistuivat oli hyvä, -- jos
-eivät onnistuneet -- niin eihän tullut suurempaa vahinkoa.
-
-Adelheid oli neiti Ritterin johdolla saanut yleisen sivistyksensä.
-Neiti Marchand harjoitti häntä vielä ranskan kielen puhumisessa,
-pianonsoitossa ja laulussa. Vakituisina oppilaina oli ranskalaisella
-neidillä ja herra Lustigilla vain Ada, Raimund ja Kuno.
-
-Herra Gottlieb Lustig oli vanha vakava ja tottunut opettaja, jota
-vanhemmat hyvin arvostelivat, mutta neiti Marchandista eivät vielä
-voineet mitään päättää. Vanhempain mielestä oli epäilyttävää, että
-ranskalainen käytti toista opetustapaa kuin neiti Ritter, että
-hän kirjatietoja koitti tehdä elävämmäksi luonnosta ja elämästä
-otetuilla esimerkeillä; mutta kun ei kumpikaan paljon ymmärtänyt
-kasvatusopillisia asioita, niin eivät vielä rohenneet Julietten
-opetustapaa vastaan tehdä muistutuksia, joskaan eivät sitä hyväksi
-kiittäneet. Heihin vaikutti hieman myös Herbert, joka ulkomailla
-oli tutustunut uuteen opetustapaan ja kiittänyt sitä hyväksi. Neiti
-Marchandin ranskan kielessä, pianonsoitossa ja hänen laulussaan
-he sitävastoin eivät löytäneet moitteen aihetta. Kun he kahta
-viimeksimainittua vertasivat neiti Ritterin taitoon, niin vei
-ranskalainen ehdottomasti voiton. Jopa vanha paronikin, jolle soitanto
-oli kerrassaan tuntematon asia -- paronitar ymmärsi sitä jotenkin hyvin
--- tunsi toisinaan nautintoa, kun Julietten notkeat sormet soittimilla
-hyppelivät ja hän pehmeällä sointuvalla alttoäänellään esitti jonkun
-italialaisen aarian tai ranskalaisen kansanlaulun.
-
-Ylipäätään täytyi Julietten tunnustaa, että hän paronin kanssa tuli
-paremmin toimeen kuin paronittaren ja vanhemman tyttären Adelheidin.
-Molemmat koittivat häntä vastaan osottaa sääty-ylpeyttä, jota hän vasta
-täällä Viron moisiossa oikein oppi tuntemaan. Venäjän korkeammassa
-seurapiirissä, kenraali Dawöidowin perheessä Pietarissa, ei hän ollut
-sellaista tuntenut. Siellä oli häntä naisena, sivistyneenä ihmisenä ja
-vielä ulkomaalaisena kohdeltu sillä arvonannolla ja kohteliaisuudella
-kuin muitakin perheen- ja saman seurapiirin jäseniä. Paroni Heideggiin
-nähden ei Juliettella tässä asiassa ollut valittamisen syytä. Hän
-ei ollut tuttavallinen, mutta kohtelias. Toisinaan vaikutti hänen
-ritarilliseen mieleensä ranskalaisen harvinainen kauneus; eihän
-tällaiseen ihailemiseen juuri kukaan ole liian vanha, eikä varsinkaan
-paroni Heidegg, joka nuorena oli ollut koko perhonen.
-
-Isäntäväestä miellytti kouluneitiä enimmin paroni Herbert. Tämä oli
-ainoa, joka häntä, "palvelus ihmistä", koitti kohdella vertaisenaan.
-Hänen raitis iloinen olentonsa, hänen suoruutensa ajatuksissa ja
-puheissa, hänen hyvä ymmärryksensä ja selvä huomiokykynsä monessakin
-asiassa, ennen kaikkea hänen laajempi sivistyksensä tekivät, että hänen
-seuransa miellytti neiti Marchandia, joka täällä usein tunsi olevansa
-yksin. Heidän molempien mielipiteet olivat kyllä usein vastakkaisia,
-sillä paroni Herbert, niinkuin hän vanhemmilleen vakuutti, ei ollut
-luopunut Itämeren maakuntain vanhoillisesta katsantotavasta, mutta
-Julietten mielestä hän usein väitteli vastaan vain puolustaakseen
-mielipidettään, ja antoi kuitenkin pian myöten sekä vastustajallekin
-oikeuden.
-
-Monet pienet tapaukset, joille Juliette viattomuudessaan ei antanut
-suurta merkitystä, vaikuttivat ennen pitkää, että paronitar aivan
-erityisellä tavalla hänelle osotti sääty-ylpeyttään ja rajoitti hänen
-vaikutustaan opettajana.
-
-Kuno ja Ada olivat eräänä päivänä opettajastaan kaivanneet äidilleen.
-He kävelivät neiti Marchandin kanssa puutarhassa. Siellä oli vanha
-Lauri puutarhuri tehnyt työtä. Kun he olivat lähestyneet häntä, oli
-ukko ottanut lakin päästään kuin ainakin ja Kunon häntä puhutellessa
-seisonut koko ajan lakittomin päin. Sitä oli neiti Marchand nähtävästi
-ihmetellyt ja antanut puutarhurille merkin, että tämän piti panna
-lakki päähänsä. Ja kun ukko ei varmaankaan ollut viittausta ymmärtänyt
-eikä sitä tehnyt -- oli neiti Marchand mennyt ja pannut miehelle lakin
-päähän, jolloin hän käsillään kasvoillaan ja ranskan kielen avulla
-oli koittanut selittää, ettei hänen tarvinnat heidän edessään
-seisoa paljain päin -- tervehtäessä oli lakin nostaminen ollut
-riittävä. -- -- --
-
-Tuota kaipaamista kuullessaan alkoivat paronittaren silmät hehkua.
-
-Heti käski hän kutsua neiti Marchandin luokseen. Kiivain sanoin vaati
-hän selitystä tapauksesta. Oliko hänestä oikein käskeä puutarhurin
-pitämään lakkia päässään paronin lasten edessä.
-
-Neiti Marchand oli kuin pilvistä pudonnut. "Oli", hän sanoi, "ei
-ainoastaan lasten, vaan minunkin edessäni."
-
-"Minkätähden?"
-
-"Ensiksi sentähden, ettei vanhan, harmaapäisen miehen tarvitse minun
-ja lasten edessä seisoa paljaspäisenä ja toiseksi sentähden, että oli
-kylmä, tuulinen ilma."
-
-"Mutta tuo mies on talonpoika -- hänen pitää seisoa lasten edessä
-paljain päin, minun lasteni edessä!" huudahti armollinen rouva.
-
-"Sitä minä en tiennyt, paronitar", vastasi Juliette rauhallisena. "Minä
-luulin, että minun piti opettaa lapsille vanhuuden kunnioitusta; se
-tietääkseni kuuluu kristilliseen siveysoppiin."
-
-"Kristilliseen siveysoppiin kuuluu vain se, että alempain ylempiä,
-orjain isäntiä pitää pelätä ja kunnioittaa, ei päinvastoin! Pyydän
-teidän ottamaan huomioon tämän. Teidän valtanne ei ulotu niin
-laajalle, että te tässä talossa voisitte antaa uusia määräyksiä,
-varsinkin sellaisia, jotka voivat heikontaa palvelijain kunniantuntoa
-isäntäväkeään kohtaan. Jättäkää se paronin ja minun asiakseni."
-
-"Ei mulla sitä aikomusta ollutkaan, paronitar!"
-
-"Te olette kuitenkin pitkästi ja laajasti selittänyt, että talonpojat
-ja aateliset ovat yhdenarvoisia ihmisiä, että Jumalan silmissä ei
-ihmisillä ole minkäänlaista erotusta, ja että siis ei toinen ihminen
-saa toista halveksia -- se on synti. -- -- -- Jos uskallan pyytää
-teitä, neiti Marchand, niin pitäkää tuollaiset opetukset sille
-varalle, että vastaisuudessa saatte toimen jossakin _porvarillisessa_
-perheessä. -- -- -- Minä toivoisin, että minun lapsiani kasvatettaisiin
-ja valmistettaisiin sellaisiksi, joilla vastaisuudessa tulee
-olemaan tekemistä suuren ihmisjoukon kanssa, jota he kerran tulevat
-vallitsemaan -- minä vaadin lapsilleni heidän säätynsä mukaista
-kasvatusta."
-
-"Eikä kristillistä?"
-
-"Eikö se ole kristillistä kasvatusta, josta puhuin?"
-
-"Minua on toisin opetettu, paronitar."
-
-"Minähän sanoin, että porvari-lapsia niin voi opettaa!"
-
-"Minä en ole porvari-lapsi. Isäni on aatelismies."
-
-Dorothea von Heideggin teräsharmaat silmät kävivät suuremmiksi; hänen
-pitkä, heikko vartalonsa hoippui edes takaisin laajassa vannehameessa.
-
-"Teidän isänne on aatelismies?" toisti hän hitaasti. "Teidän
-passissanne ei puhuta siitä mitään."
-
-"Minun suvussani ei aatelisnimi ole enää tarpeellinen siitä asti,
-kun isäni Ranskasta muutti Sweitsiin ja on saanut Genfin kantonissa
-kansalaisoikeudet."
-
-"Ei ole enää tarpeellinen? Vai niin?" Ja vasten tahtoaan osottivat
-paronittaren kasvot suurta ihmettelyä. "Vaan sehän on teidän oma
-asianne", virkkoi hän sitten ylpeästi. "Pyydän teidän ottamaan
-viittaukseni huomioonne, neiti Marchand!"
-
-Kohta sen jälkeen tapahtui toinen asia. Kuno oli suuttunut
-palvelustyttöön jostakin vähäpätöisestä asiasta ja potkassut häntä niin
-kovasti sääreen, että tyttö rupesi tuskasta itkemään. Neiti Marchand
-näki tämän ja vaati poikaa pyytämään tytöltä anteeksi, ja kun ei hän
-siihen taipunut, antoi hän tälle rangaistukseksi erityisen kirjallisen
-työn.
-
-Mutta vallaton lapsi läksi äidille opettajastaan kaipaamaan.
-Seurauksena oli uusi ottelu siveyskäsitteistä.
-
-"Toivoisin, neiti Marchand", alkoi paronitar, kun kouluneiti oli
-tullut hänen eteensä, "että te jättäisitte lasten rankaisemisen minun
-huolekseni silloin, kun asia ei suorastaan koske kouluopetusta."
-
-"Se merkitsee, ettei minun tarvitse opetuksen ulkopuolella pitää mitään
-huolta lasten kasvatuksesta taikka, etten saa mitenkään koittaa heihin
-vaikuttaa", lausui Juliette neiti, "vaan ainoastaan tiedollinen opetus
-on minun tehtäväni."
-
-"Ainakin toivon, että te ette itsevaltaisesti ryhtyisi rangaistuksiin,
-vaan ensin antaisitte minun saada tietoa asiasta ja päättää
-rangaistuksesta."
-
-"Mutta, paronitar, minun täytyy huomauttaa, että se vähentää minun
-vaikutusvaltaani lapsiin nähden eikä se mielestäni ole hyväksi. Se
-henkilö, jota minun on tullut kasvatuksessa auttaa, on aina sallinut
-minun rangaista lapsia, jos olen nähnyt heidän jotakin pahaa tekevän."
-
-"Sallittehan, neiti Marchand, että minä omassa talossani saan antaa
-ohjeita", vastasi rouva von Heidegg rauhallisesti, mutta sitä
-loukkaavammasti. "Sellainen valta oli kyllä neiti Ritterillä ja monella
-muulla minun entisellä opettajattarellani, sillä he kaikki olivat --
-niinsanoakseni vanhempia ihmisiä. -- -- -- Te, neiti Marchand, olette
-siihen toimeen vielä liian nuori, jonka päätän siitä, että ette ota
-kylliksi tarkkaa tietoa lasten erehdyksistä."
-
-"Saanko kysyä, paronitar, minkälaisia erehdyksiä tarkotatte?"
-
-"Nuorimmalla pojallani on puoli tuntia sitten ollut pieni lapsellinen
-kinastus palvelustytön kanssa --."
-
-"Kuno potkasi jalallaan palvelustyttöä", sanoi kouluneiti.
-
-"Vai potkasi? Minä en sitä kiitä hyväksi, neiti Marchand. Mutta
-täytyy ensin kysyä eikö tytössä itsessään ollut syytä, eikö hän lasta
-kiusannut." -- -- --
-
-"Ei, hän ei tehnyt Kunolle mitään pahaa; Mai vain pyysi, että hän olisi
-tullut pois akkunalta, jota tyttö tahtoi pyyhkiä."
-
-"Kuno puhui toisin. Mutta olkoon! Tuosta vallattomuudesta olisin
-itsekin häntä rangaissut. Mutta nyt tulemme teidän rangaistukseenne,
-neiti Marchand. Te olette vaatinut, että minun poikani piti pyytää
-anteeksi palvelustytöltä!"
-
-"Niin, sentähden että hän tälle oli tehnyt vääryyttä! Minun mielestäni
-tulee kasvavalle lapselle tehdä selväksi, mikä on oikeutta mikä
-vääryyttä. Se kasvattaa hänen oikeuden tuntoaan ja arvostelukykyään ja
-samalla kehittää hänen luonnettaan."
-
-"Mutta heikentää palvelijain kunnioitusta ja pelkoa herrasväkeä
-kohtaan, vähentää myös aatelislapsen itseluottamusta ja oman arvon
-tuntoa", huudahti paronitar terävästi. "Olisin ollut tyytyväinen,
-jos te Kunolle olisitte rangaistukseksi hänen lapsellisesta
-vallattomuudestaan antaneet pienen lisätyön -- mutta anteeksipyytämisen
-vaatimus on liiallista. -- -- -- Niinkuin sanottu, neiti Marchand --
-välttääksemme edelleen tällaisia tapahtumia, pyydän, että jätätte
-rankaisemisen minun asiakseni." -- -- --
-
-Hän kääntyi ja meni kahisevassa, muodikkaassa vannehameessa toiseen
-huoneeseen --. Neiti Marchand sai mennä!
-
-Juliette oli enemmän surullinen kuin vihainen tullessaan omaan
-huoneeseensa. Hän rakasti työalaansa, hän piti suurena etuna saada
-kehittää kasvavia ihmisvesoja ja iloitsi onnesta nähdessään, että
-jokukaan siemen, jonka hän oli koittanut lasten sydämmeen juurruttaa,
-alkoi itää ja versoa. Vanhuus ja pettymykset eivät vielä olleet
-laimistaneet tätä innostusta. Mutta jos nyt tuolla tavalla piti ruveta
-työtä tekemään tarkasti rajoitetun suunnitelman ja vielä päälle
-päätteeksi sellaisen katsantotavan mukaan, joka oli aivan vastakkainen
-hänen omalleen -- niin saattoi halu ja innostus kerrassaan kuoleentua.
-Tämän tunteen vallassa hän päättikin heti lähteä siitä puhumaan ja
-sitten erota. Mutta kun Juliette ei koskaan voinut panna toimeen
-päätöksiä kiihottuneessa mielentilassa ja kun hän kauvan ei voinut
-kantaa vihaa ketään kohtaan, niin hän seuraavana päivänä jälleen päätti
-koittaa vielä jonkun aikaa olla paikoillaan ja katsoa, kuinka vasta oli
-käyvä.
-
-Mutta mitä kasvatukseen, ympäristöön ja avarampiin katsantotapoihin
-tulee, oli hän kasvanut niin aivan erilaisessa ilmapiirissä, että hän
-tällä vieraalla pohjalla kompastui siinä, missä toinen pääsi esteettä
-eteenpäin. Hän ei ymmärtänyt eikä huomannut välttää kompastuskiviä
-tiellänsä. Hän luuli tekevänsä täysin luvallisia asioita, mutta
-pian hän sai tietää että ne olivat kielletyitä. Sentähden ei ollut
-ihmettelemistä, että ensimmäisiä onnettomuuksia seurasi vielä monta
-muuta.
-
-Eräänä kuivana, päivänpaisteisena pyhäpäivänä marraskuun alussa oli hän
-lähtenyt Adan ja Raimundin kanssa pitemmälle kävelyretkelle. Pitkin
-jäätynyttä, epätasaista maantietä kulkiessaan he lähestyivät tien
-vieressä olevia talonpoikaishökkeleitä. Julietten, joka ajatuksissaan
-silmäili noita majoja, johtui äkkiä mieleen, että hän jo aikoja oli
-päättänyt käydä sisäpuoleltakin katsomassa virolaisten asumuksia.
-Nythän olikin siihen tilaisuutta, hehän olivatkin jo kylässä ja
-asukkaat, joita Juliette tahtoi nähdä kotonaan, olivat pyhäpäivänä
-varmaankin siellä. Opettajaneiti ilmoitti lapsille aikeensa ja kysyi
-heiltä, tahtoisivatko lähteä hänen kanssaan. Molemmat uteliaina
-suostuivatkin heti, sillä he eivät olleet koskaan ennen pistäneet
-jalkaansa kylämökkiin. Sanottu ja tehty. He astuivat erääseen
-suurenlaiseen savutupaan, katselivat, mitä siellä oli katselemista,
-puhuivat muutamia sanoja asukkaiden kanssa -- neiti Marchand tietysti
-Adan ja Raimundin tulkitsemisen avulla -- ja joivat janoonsa
-talonpoikain kaljaakin. Sattumalta olivat he joutuneet Uudentuvan
-perheeseen. Kun uuni parastaikaa lämpisi, niin katkera savu ajoi heidät
-pian jälleen ulos. Sitten he läksivät lähellä olevaan pieneen mökkiin.
-Tuskin mahtuivat he kaikki yhtaikaa tuohon matalaan karstaiseen
-kuoppaan ja siellä ollessaan voivat tuskin kääntyä. Juliette tunsi
-siellä kohta tuon suuren tukevan työmiehen, joka vitsoja saatuaan oli
-häneen ja lapsiin luonut niin vihaisen katseen ja sitten vaijeten
-kulkenut niin ylpeänä heidän ohitsensa. Juliette tiesi, että se oli
-palvelustyttö Maien veli ja tuo ujo vanha muori tuolla uunin luona
-hänen äitinsä. Nöyrästi niinkuin Uudentuvan asukkaatkin olivat tämänkin
-hökkelin eläjät herrasväen astuessa heidän huoneeseensa nousseet
-seisomaan ja nöyrästi ja kohteliaasti vastasi tuo suuri, vakava työmies
-jokaiseen ystävälliseen kysymykseen, jonka kouluneiti hänelle teki Adan
-ja Raimundin välityksellä.
-
-"Ja tuollaisessa hökkelissä elävät ihmiset!" huudahti neiti Marchand
-kotimatkalla. "En todellakaan olisi voinut uskoa, että löytyy
-tuollaista kurjuutta! Ihmettelen, ettei savu, häkä ja huono ilma heitä
-tapa."
-
-"Talvella on heillä vielä elävätkin tuvassa!" sanoi Ada
-ylenkatseellisesti.
-
-"Elävät tuvassa? Minkätähden?"
-
-"Niillä on varmaankin navetassa liian kylmä."
-
-Juliettea vaivasi niin ahdistava tunne, ettei hän enää voinut mitään
-puhua. Ja tuo tunne ahdisti häntä sitten vielä pari päivää. Hänen
-silmissään kuvastui alituiseen tuo kurja kuva, jonka hän oli saanut
-virolaisen talonpojan asunnoista.
-
-Mutta Juliette ei olisi unissaankaan voinut aavistaa, että hänen
-kylässä käyntinsä olisi jälleen tuottava ikävyyksiä. Ja kuitenkin kävi
-niin.
-
-Ada oli vielä samana iltana ilmoittanut vanhemmilleen, missä neiti
-Marchand oli heidän kanssaan käynyt. No, nyt tapahtui ihme! Paronitar
-antoi heti palvelijalle käskyn riisua paikalla lasten yltä ne vaatteet,
-joilla he olivat käyneet talonpoikain majoissa ja panna uudet sijaan.
-Sitten piti hän lapsille pitkän varotuspuheen, että minkätähden olivat
-kuulleet opettajaneidin ääntä, ja vihdoin kutsuttiin pääsyyllinen itse
-oikeuden eteen. Toisena tuomarina oli tällä kertaa itse vanha paroni.
-
-"Neiti Marchand", alkoi viimemainittu, kun rouva vihasta väristen astui
-edes takaisin lattialla. "Te olette tänään käynyt minun lasteni kanssa
-kylän majoissa."
-
-"Niin olen, herra paroni."
-
-"Se oli hyvin ajattelematonta!"
-
-"Ajattelematonta?"
-
-"Se oli anteeksiantamaton teko!" huusi rouva äänellä, joka vinkui kuin
-piiskanisku ilmassa.
-
-"Minä en ymmärrä --?" sopersi Juliette hyvin hämmästyneenä. "Uhkasiko
-meitä siellä mikään vaara? He kaikki olivat hyvin rauhallisia,
-hyväntahtoisia ihmisiä -- -- --."
-
-"Ei sellainen vaara", vastasi paroni kiivaasti. "Mutta minä en salli
-lasteni käyvän niin siivottomissa paikoissa kuin meidän talonpoikain
-asunnot ovat. Ylipäätään ei heillä siellä ole mitään tekemistä,
-ja toiseksi voivat he sieltä saada kaikellaista saastaa ja
-eläväisiä -- -- --."
-
-"Ja tautiakin!" huudahti paronitar.
-
-"Mutta me emme kummassakaan mökissä viipyneet kuin silmänräpäyksen",
-virkkoi neiti Marchand kasvot kalpeina.
-
-"Se on yhdentekevä!" huomautti paroni. "Voisitteko sanoa minulle, neiti
-Marchand, mitä asiaa teillä oli noihin mökkeihin?"
-
-"Minä tahdoin nähdä niitä sisäpuolelta ja kuinka niissä eletään."
-
-"Ja tuo teitä huvittaa! Minun täytyy tunnustaa, että teillä on
-hienoksi, sivistyneeksi naiseksi omituinen aisti! Eikö meillä sitten
-ole mitään kauniimpaa katseltavaa, jotakin joka voisi kehittää lasteni
-sydämmiä ja ylentää mieltä? Minun hevostallini kauniine, vilkkaine
-luontokappaleineen on paljon mukavampi, kuin sellainen kauhea sauna
-tuolla kylässä!"
-
-"Ja te olette antanut minun lasteni siellä juodakin -- astiasta, josta
-talonpojat juovat", soimasi paronitar värisevin huulin.
-
-"Me joimme kaikki --."
-
-"Tehän voitte juoda, se ei ole minun asiani", torui paronitar, "mutta
-minun lapsiltani se olisi pitänyt kieltää."
-
-"Minä en sitä tiennyt. -- -- -- En myöskään vienyt lapsia väkisin
-noihin majoihin; kysyin heiltä tahtoivatko seurata minua sinne ja he
-suostuivat hyvällä mielellä."
-
-"Neiti Marchand", lopetti paroni Heidegg. "Te olette vapaa ihminen
-ja voitte väliaikanne käyttää, kuinka tahdotte. Mutta pyydän teitä
-ottamaan huomioonne taloni tapoja ja pitämään itsenne erossa
-palvelijoistani ja talonpojista, sitä vaatii niin teidän kuin minunkin
-edesvastuuni lastenkasvattajana, sillä teille on kallis omaisuus
-uskottu." -- -- --
-
-"Vai sillä tavalla!" ajatteli Juliette pahalla mielellä mennessään
-huoneeseensa. Jälleen alkoi hän arvella, eikö olisi paras paeta pois
-tuosta ahtaasta ilmapiiristä, joka pakotti häntä toimimaan vasten
-parempaa tietoaan. Tuota seikkaa hän mietti koko yön ja joutuikin
-vihdoin siihen päätökseen, että huomenna piti pyytää paronilta ero.
-Se olisi todellakin tapahtunut, jos ei paronitar vanhemman tyttärensä
-kanssa, juuri kun koulutunnit loppuivat, olisi ajanut vieraisille
-johonkin naapurimoisioon. Juliette jätti asian toiseen päivään, mutta
-ennen sitä tapahtui jotakin, joka antoi hänelle aihetta jättämään
-eronpyyntönsä tuonnemmaksi.
-
-Päivällisillä tapasi neiti Marchand paroni Herbertin. Tämä huomasi
-heti neiti Marchandin totisen, kalpean ulkomuodon, ja hän kysyi
-myötätuntoisena syytä siihen. Kun Juliette vastasi asiaa kierrellen,
-virkkoi nuorukainen:
-
-"Ahaa, minä arvaan! Minä kuulin siitä. Olisin kiitollinen, jos te
-päivällisten jälkeen sallisitte minun keskustella kanssanne jonkun
-hetken."
-
-He istuutuivat puolisen jälkeen pieneen saliin.
-
-"Minä huomaan teidän ulkomuodostanne, että olette tehneet jonkun
-päätöksen, neiti Marchand", alkoi Herbert sytyttäen tulta ulkomaiseen
-sikariinsa. "Arvaanko oikein?"
-
-"Niin, herra paroni, olen todellakin sen tehnyt", vastasi Juliette.
-
-"Ja se on?"
-
-"Ettekö sitä arvaa?"
-
-"Ehkä teillä on ollut vanhempaini kanssa joku vastenmielinen
-sananvaihto. Mutta minä toivon, ettei se anna aihetta teille kokonaan
-meitä jättää?"
-
-"Olen kuitenkin, herra v. Heidegg, päättänyt luopua toimestani."
-
-Nuori paroni silmäili hätäisesti, melkeinpä säikähtyneenä neitoa.
-
-"Rohkenen toivoa, että päätöksenne ei olisi niin luja, ettei siitä
-voisi luopua", virkkoi hän.
-
-"Luopua? Minkätähden? En ole tehnyt päätöstäni kevytmielisesti enkä
-perusteettomasti. Eikä minulla olekaan tapana tehdä ajattelemattomia
-päätöksiä?"
-
-"Ja mitkä syyt teitä ovat pakottaneet."
-
-"Minä en voi täällä täyttää tehtävääni. Minun kasvatustapani ei
-miellytä teidän vanhempianne -- en voi heidän vaatimuksiaan täyttää.
-Minun päätökseeni ei antanut aihetta isäntäväkeni kohtelu, vaan itse
-asia. Meidän katsantotapamme siveellisestä lastenkasvatuksesta ovat
-niin vastakkaiset, että emme voi yhtyä, vaan olemme vain kiusaksi
-toisillemme. Tuota ristiriitaa ei meidän kummaltakaan puolen tarvitse
-ylläpitää."
-
-Herbert Heidegg leikitteli sikarikotelonsa kanssa. Hän tuijotti maahan
-ja hänen muotonsa oli totinen.
-
-"Luulen ettei valinne ensinkään tarvitse olla niin ristiriitainen, jos
-kumpaiseltakin puolen koittaisitte toisianne ymmärtää", sanoi hän ja
-kiinnitti katseensa neitiin.
-
-Juliette katsahti häneen kysyvin silmin. Hän ei ymmärtänyt, mitä nuori
-herra tarkotti.
-
-"Nähkää, neiti Marchand! Te tulette toisesta maasta ja toisista
-oloista. Teidän kotomaassanne vallitsevat toisellaiset mielipiteet kuin
-täällä. Jos te tätä ajattelisitte, niin paremmin voisitte arvostella
-vanhempaini näkökantaa ja paremmin mukaantua siihen. Voisitte ehkä
-keksiä välittävän opetustavan?"
-
-"Ja se tapa olisi?"
-
-"Teidän täytyy tunnustaa, neiti Marchand", puhui nuori paroni edelleen,
-"että teidän mielipiteitänne, joita olette kotimaastanne mukaanne
-tuoneet, ei voi täällä meillä toteuttaa, olkoot ne teidän mielestänne
-kuinka oikeat ja hyvät tahansa. Siksi ovat meidän olot Sweitsin ja koko
-länsi-Europan oloihin verraten liian erilaiset."
-
-"Kuinka? Eikö sitten kristillissiveellinen opetus ole joka paikassa
-sama? Eikö teillä opeteta: Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi?
-Eikö teillä neuvota harmaapäätä kunnioittamaan? Eikö teillä uskota,
-että kaikki ihmiset ovat Jumalan edessä yhdenarvoiset, ettei toinen
-saa toista halveksia, ja ettei lähimmäisen oikeutta saa loukata? Sillä
-näiden periaatteiden tähden olen juuri paronin ja paronittaren puolelta
-saanut muistutuksia."
-
-"Minä kyllä tiedän. -- -- -- Mutta luulen kuitenkin, että meillä on
-sama kristillissiveellinen kasvatustapa kuin teilläkin, vaikka teoria
-ja käytäntö eivät aina seuraa toisiaan. Kristillissiveellisestä
-opetuksesta voi montakin kohtaa sovittaa meidän oloihin, mutta ei niin
-tarkasti kaikkia."
-
-"Siveellinen opetus on siis muutettava olojen mukaan."
-
-"Siltä näyttää, neiti."
-
-"Näissä oloissa ei siis saa opettaa, että lähimmäistä tulee rakastaa,
-kunnioittaa eikä tehdä hänelle mitään vääryyttä?"
-
-"Noin ylimalkaisesti emme voi tuosta asiasta puhua", sanoi Herbert,
-jonka kasvoille nousi heikko puna. "Katsokaa vähän meidän oloja.
-Korkeasti sivistyneillä moision herroilla on tekemistä täysin
-sivistymättömien talonpoikien kanssa, joilla ei ole mitään siveellisiä
-käsityksiä. Jos tuollaiselle talonpojalle nyt näyttää, että moision
-herra pitää häntä itsenäisenä ihmisenä, jolla ei ole tarvis osottaa
-hänelle kunniaa ja jos rupeaa hänen kanssaan yhä tuttavallisemmalle
-kannalle -- mihin se meidät saattaa?"
-
-"Mihin sitten?"
-
-"Kapinaan, neiti Marchand! Me aatelismiehet olemme tässä maassa ainoat
-auktoriteetit. Jos se käsitys meistä katoaa, niin katoaa myös yleinen
-järjestys."
-
-"Siitä seuraa, herra paroni, ettei kristillissiveellistä opetusta voi
-sovittaa aatelismiehiin, vaan ainoastaan talonpoikiin. Siveysoppi
-ja itse siveyskin on siis sovitettava eri lailla kunkin säätyluokan
-mukaan."
-
-"Te teette tarkkoja johtopäätöksiä, neiti Marchand", nauroi Herbert
-katsellen maahan.
-
-"Näin ollen en voi ensinkään ihmetellä", puhui Juliette, "että Kuno
-minulta eräänä päivänä saattoi kysyä, pääsevätkö talonpojat kuoleman
-jälkeen taivaaseen?" -- "Miksi ei?" kysyin minä. -- "Niin", vastasi
-lapsi, "isä sanoo aina: 'Der Bauer ist ein Vieh' (talonpoika on elukka),
-ja elukathan eivät pääse taivaaseen!'"
-
-Herbert von Heidegg rypisti kulmiaan.
-
-"Tiedän, neiti Marchand, että meillä on omat vikamme", lausui hän,
-"mutta meidän olot ovat nyt sellaiset, talonpoikamme ovat todellakin
-hyvin alhaisella kannalla. Jumala paratkoon!"
-
-"Paratkoon? Te siis toivotte, etteivät teidän olonne olisi sellaisia?
-Miksi ette niitä sitten paranna?"
-
-Rohkeasti ja ylpeästi kohotti paroni Heidegg päätään.
-
-"Sitä me olemme tehneet, neiti Marchand, mehän olemme jo lähes
-kuusikymmentä vuotta tehneet parannuksia talonpoikain elämässä. Mitä
-Viron aateli on talonpojalle tehnyt, sellaista tuskin aikakirjoissa
-saa lukea. Jo kahdeksannentoista vuosisadan lopulla, synkkänä
-henkiorjuuden aikana, jolloin talonpoika kokonaan oli aatelismiehen
-omaisuutena, löytyi meidän joukossamme miehiä, jotka vapaaehtoisesti
-soivat talonpojille tärkeitä oikeuksia ja sääsivät niistä pysyvän
-lain. Vuonna 1795 alkoi talonpoikain yleisen tilan parantaminen siten,
-että aatelisto maapäivillä rajoitti heidän työkuormaansa ja kielsi sen
-korottamisen, heille annettiin omaisuuden omistusoikeus, rangaistuksia
-huojennettiin ja henkiorjien myymisen oikeutta rajoitettiin. Vuonna
-1802 ilmestyi uusi täydellisempi asetus, jossa talonpoikien oikeuksia
-vielä laajennettiin ja 1805 seurasi sitä vielä vapaamielisempi
-ja perinpohjaisempi talonpoikaislaki. Mutta 1816 osotti Viron
-aatelissääty vielä suurempaa uhrautuvaisuutta talonpoikia kohtaan,
-sillä silloin se vapaaehtoisesti, ilman minkäänlaista pakkoa, lopetti
-henkiorjuuden, teki talonpojan vapaaksi ihmiseksi, antoi hänelle
-kaikki vapaan kansalaisen valtiolliset oikeudet ja moision herran piti
-vuokramiehilleen tehdä molemmin puolin sovitut kontrahdit. -- -- --
-Emmekä ole uudempanakaan aikana olleet huolettomia talonpoikain tilan
-parantamisesta. Me pyrimme yhä eteenpäin ja sen ohella pidämme silmällä
-talonpoikainkin etuja. Viimeisenä parina vuosikymmenenä, noin vuodesta
-1839, on melkein joka ikisillä maapäivillä pohdittu talonpoikainkin
-maanviljelyskysymystä ja tuon pitkällisen ja perinpohjaisen työn
-tuloksena taas on uusi talonpoikain laki, joka viime vuonna 1856
-valmistui ja joka suuremmaksi osaksi ensi vuonna astuu voimaan.
-Tuokin uusi asetus antaa loistavan esimerkin Viron aatelin itsensä
-uhrautuvaisuudesta. Tässä laissa säädetään, että talonpojat vapautetaan
-niin sanotusta työorjuudesta ja että hän saa maksaa veronsa rahassa
-ja sen lisäksi ostaa maata perintöomaisuudeksi. Mutta nekin, jotka
-tahtovat pysyä työorjuudessa, tulevat saamaan 26-27 prosentin
-suuruisen veron alennuksen. Mutta vielä sen lisäksi uhraa moision
-herra oikeuksistaan jotakin. Hän määrää suuren osan perintömaastaan,
-jota hän ei enää voi omistaa, talonpojille viljeltäväksi ja jonka hän
-heille myös voi vuokrata tai myydä. Ja tämän tekee moision omistaja
-ainoastaan sentähden, että talonpoikain aineellinen ja henkinen tila
-yhä parantuisi."
-
-"Anteeksi, herra paroni", vastasi neiti Marchand, "mutta minä en
-ymmärrä, minkätähden nuo parannukset talonpoikain aineelliseksi ja
-henkiseksi kohottamiseksi ovat niin vähän vaikuttaneet, että talonpoika
-nytkin vielä elää suurimmassa henkisessä ja aineellisessa kurjuudessa.
-Henkistä opetusta he eivät saa ensinkään, koska heillä ei ole kouluja."
-
-"Siihen ovat todellakin suurimmaksi osaksi syynä virolaisten
-kansallisviat -- velttous, johonka yhdistyy ruumillinen ja henkinen
-laiskuus. Virolainen voi ainoastaan vähitellen kehittyä."
-
-Juliette pudisti päätään.
-
-"Tuo johtopäätös ei mielestäni ole todennäköinen ja jos asia niin on,
-täytyy kysyä, mikä siihen on syynä. Sallikaa minun olla suora, teidän
-talonpoikianne painaa niin raskas työtaakka, että en ymmärrä, kuinka he
-eivät sen alla murru."
-
-"Tunnetteko te tämän työkuorman suuruutta?"
-
-"Tunnen jotakuinkin; olen siitä selvän ottanut. Jos tämä asema joku
-vuosisata takaisinpäin oli vielä kovempi -- ja sehän on teidän
-kertomuksenne mukaan ollut kovempi -- niin ainoana luonnollisena
-ja todellisena syynä talonpoikain velttouteen on se, että heitä
-on ylellisellä työllä, kovilla rangaistuksilla ja puutteellisella
-elatuksella ylenmäärin rasitettu. He ovat siis alentuneet työjuhdan
-kaltaiseksi."
-
-"En epäile, että teidän arvelunne on tosi", virkkoi Herbert liikutellen
-sormiaan vasten pöytää.
-
-"Ja noista parannuksista ja asetuksista, joista te herra v.
-Heidegg nyt juuri niin suurella asiantuntemuksella puhuitte, olen
-kuullut hiukan toisenlaisiakin arveluita, nimittäin Pietarissa,
-kenraali Dawöidowin talossa. Siellä kävi korkeimpia valtiomiehiä,
-ministereitä, senaattoria, valtion komiteain jäseniä y.m. ja toisinaan
-he keskustelivat myös Itämeren maakuntain asioista. Innokkaasti
-he puhuivat uudesta Viron talonpoikain laista, josta te juuri
-mainitsitte, sillä herrain joukossa oli jäseniä sitä varten asetetuista
-komiteoista. Yleensä olivat he sitä mieltä, että Viron aatelismiehet
-ovat kiirehtineet tekemään noita parannuksia vain siinä pelossa,
-että asiaan ryhdytään ylemmissä piireissä, jolloin heidän etujaan on
-vaara uhannut. Aatelismiehet ovat kiirehtineet tekemään vapaaehtoisia
-uudistuksia saadakseen työn omiin käsiinsä. Ja saadessaan asiat omaan
-huostaansa, ovat he aina ymmärtäneet pitää huolta omista eduistaan
-talonpoikain vahingoksi. -- -- -- Suokaa anteeksi, herra paroni, että
-tämän tosiasian teille mainitsen, mutta asia herättää mielenkiintoani
-ja tahtoisin saada toden tietää."
-
-"Ah niin, neiti Marchand", nauroi Herbert, "nuo Pietarin virkavaltiaat
-ovat aina olleet meitä vastaan. He ovat enemmän vastustaneet kuin
-suosineet työtämme. -- -- -- Luonnollistahan on, että meidän on
-täytynyt omia etujammekin silmällä pitää."
-
-Hyvin ymmärsi nuori aatelismies kerrata tuon vanhan, ammoin tunnetun
-laulun! -- -- -- Mutta muuten ei hän voinut todistaa vääräksi
-ulkomaalaisen neidon tarkoille tiedoille perustuvaa väitettä, että
-nimittäin Viron aateli oli ainoastaan pakosta ja tarkasti omia etujaan
-silmällä pitäen ryhtynyt talonpoikain tilan parantamiseen.
-
-Niinpä vuonna 1795 alkoivat Viron aatelisherrat ajatella talonpoikain
-tilaa, kun keisarinna Katarina oli ilmaissut mielipahansa siitä, "että
-Viron talonpoika varoineen päivineen oli täydellisesti moision herran
-omaisuutena, jonka hän sai myödä, hevosta vastaan vaihettaa ja pakottaa
-muuttamaan vuokramaalta täysin asumattomaan paikkaan?" -- -- -- Niinpä
-samoin 1802 otettiin puheeksi talonpoikain olojen parantaminen keisari
-Aleksanteri I ja hänen vapaamielisten neuvonantajansa alotteesta, jotka
-moittivat sitä väkivaltaa, jota moision herrat talonpoikia vastaan
-olivat tehneet ja säälivät Viron kansan huutavaa hätää ja oikeudetonta
-asemaa. Viron aateliston päämies von Berg tunsi keisarin mielipiteet
-ja esitti asian maapäivillä. Hän nimittäin pelkäsi, että hallituksessa
-sitä ennen tehtäisiin päätöksiä, jotka olisivat voineet olla aatelisten
-eduille vahingollisia. -- -- -- Ja juuri samasta syystä kiirehtivät
-nämä miehet edelleen tekemään uuden asetuksen, joka ilmestyi 1805
-ja jolla oli tuo merkillinen nimi: "Moision isäntäin säätämä ja
-suuren armollisen majesteetin Keisarin vahvistama Viron talonpoikain
-asetus." -- -- -- Hallituksella oli nimittäin ollut aikomus asettaa
-Viron maata varten samanlainen komitea kuin Liivinmaatakin varten oli
-asetettu, jonka tarkotuksena oli valmistaa uusi asetus talonpoikain
-olojen parantamiseksi. Kaikki talonpoikain viljeltävänä oleva maa
-piti uudestaan mitata ja Ruotsin aikaiset säädökset ottaa käytäntöön,
-niissä kun talonpoikain orjuuden kuorma oli määrätty maan suuruuden ja
-hyvyyden mukaan. -- -- -- Henkiorjuuden lopettaminenkin 1816 syntyi
-hallituksen alotteesta, kun sillä oli aikomus antaa Viron talonpojille
-samanlainen asetus kuin Liivinmaan talonpojilla oli ja tahtoi, että
-Viron moisioiden maa-ala mitattaisiin. Peläten kustannuksia, jotka
-syntyisivät kalliiden komiteojen ylläpidosta ja vielä enemmän peläten
-valtamiesten pakkoa, pyysi Viron aateli henkiorjuuden lakkauttamista,
-joka muutenkin olisi tapahtunut. Viimeinenkin parannus 1856 syntyi
-hallituksen tahdosta. Sisäasiain ministerineuvoston ehdotuksesta
-valitsi aatelisto komitean, jonka piti tarkastaa 1816 annetut asetukset
-sekä täydentää ja muuttaa niitä ja tehdä ne yhdenlaisiksi Liivinmaan
-asetusten kanssa.
-
-"Mutta ennen kaikkea emme saa unohtaa, minkätähden meidän aateliset
-ryhtyivät uudistuksiin", puhui Herbert Heidegg edelleen. "Se tapahtui,
-neiti Marchand, etenkin sentähden, että ainoastaan he oikein tunsivat
-nämä olot ja epäkohdat, jota Pietarin virkavaltijaista suinkaan ei voi
-sanoa. Aateli pelkäsi, että he viheriän pöydän takana voisivat tehdä
-asetuksia, jotka käytännössä eivät kelpaa mihinkään. Käytännöllinen
-ymmärryskin pakotti meidät ryhtymään työhön, kun epäkäytännöllisyys oli
-asiaa vahingoittamassa."
-
-"Mutta keskustelumme on kerrassaan siirtynyt pois asiasta, josta meidän
-piti puhua", virkkoi Juliette Marchand. "Mehän keskustelimme minun
-erostani ja te pyysitte minun keksimään jonkun välittävän opetustavan,
-joka tekee minun tänne jäämiseni mahdolliseksi. Tässä seikassa pyysin
-teiltä tarkempaa selitystä, vaan en ole vielä saanut siihen vastausta."
-
-"Vastaukseksi tahtoisin antaa teille sen neuvon, että sisareni ja
-veljeni kasvatuksessa tekisitte kuin neiti Ritter. Se on: älkää
-koittako heitä kasvattaa, vaan ainoastaan opettaa. Jättäkää kasvatus
-vanhempain huoleksi! Sillä tavoin välttäisitte noita ikävyyksiä, joita
-teillä on ollut vanhempaini kanssa."
-
-Juliette katseli miettien alas.
-
-"Se merkitsee, että minun pitäisi luopua puoleksi velvollisuuksistani
-ja tehtävistäni?"
-
-"Niin, neiti Marchand."
-
-"Luuletteko, että työni mulle sitten tuottaisi minkäänmoista tyydytystä
-tai hauskuutta?"
-
-"Voihan niin olla, ettei se tuottaisi yhtä paljon mieltymystä tai
-huvia", vastasi Herbert. "Mutta ajatelkaa kuitenkin, että asemanne
-vanhempieni rinnalla sitä vaatii."
-
-"Ja minkätähden pitäisi minun taipua tuohon puolinaisuuteen? Sentähden
-vain, että voisin tänne jäädä ja pitää paikkani? Ei, herra paroni! En
-ole niin itserakas enkä omanvoiton pyyntöinen, että sentähden tahtoisin
-olla uskoton tehtävälleni. Minun täytyy siihen saada kokonaan antautua
-taikka muuten erota."
-
-"No täyttäkää sitten tehtävänne kuinka tahdotte, neiti Marchand",
-huudahti Herbert, "mutta karttakaa sellaisia asioita, jotka synnyttävät
-ikävyyksiä!"
-
-"Mutta kuinka voin tietää, mikä tuottaa ikävyyksiä? Minulla ei ollut
-aavistustakaan, että kristillissiveellinen opetustapa tuottaisi
-pahennusta. Minun on vaikea joka kerta tutkia, mitä teidän vanhempanne
-sallivat, mitä eivät."
-
-"Te tahdotte siis pysyä lujana päätöksessänne ja erota?"
-
-"Niin."
-
-Paroni Herbert Heidegg nousi ylös ja astui neidon luo. Lempein,
-tuntehikkain silmin hän tätä katseli ja punehtui hieman.
-
-"Mutta jos minä teitä pyydän luopumaan päätöksestänne."
-
-"Te pyydätte, herra paroni."
-
-"Niin, neiti Marchand!"
-
-"Mitä se juuri teitä liikuttaa, jos olen täällä tai en?"
-
-"En tiedä, mutta minua vaivaa se ajatus, että eroatte täältä", sanoi
-paroni Heidegg syvällä, totisella äänellä. "Koittakaa nyt kuitenkin
-vielä jonkun aikaa tulla toimeen -- minun tähteni, neiti Marchand!"
-
-"Teidän tähtenne?"
-
-"Niin! Meidän elämämme täällä maalla on muutenkin vähän yksinäistä,
-ikävää ja yksitoikkoista. Minulle on tuottanut suurta hauskuutta,
-kun olen saanut teidän kanssanne vaihtaa ajatuksia, vaikkakin me
-usein olemme joutuneet kiivaaseen väittelyyn, kun mielipiteemme ovat
-erilaiset. En tiedä, kuinka viettää vapaahetkiäni, kun ei teitä olisi.
-Neiti Marchand, minä pyydän teitä, jääkää meille, älkää vielä pyytäkö
-eroa!"
-
-Nuoren miehen äänessä ja katseissa oli jotakin, josta Juliette loi
-silmänsä maahan ja jäi ajatuksiinsa. Hänellähän oli muutenkin niin
-hyvä sydän, ettei hän voinut pyyntöjä vastustaa, ja nyt hänen oma
-taipumuksensakin sai hänet suostumaan!
-
-"Jos siten voin tuottaa teille mielihyvää, herra paroni", lausui hän,
-"niin voinhan koittaa ehkä kevääseen asti. Minulla muutenkin oli
-aikomus matkustaa ensi kesänä kotimaahani."
-
-"Kiitän teitä tästä lupauksesta, neiti Marchand!" huudahti Herbert
-lämpimästi ja puristi Julietten hienoa, valkeaa kättä.
-
-
-
-
-8.
-
-MIINAN KOHTALO.
-
-
-Kubja-Pritsin turha kosimisretki ja vielä enemmän Huntaugun Miinan
-äkillinen katoaminen synnyttivät koko kyläkunnassa suurinta huomiota.
-Kun kadonnutta morsianta oli koko kylässä turhaan etsitty, oli sulhanen
-puhemiehen kanssa kiroten ja sadatellen ajanut takaisin Huntaugulta ja
-hämmästyneet vanhemmat olivat jääneet suurimman surun valtaan.
-
-Seuraavana päivänä alkoi kyseleminen ja etsiminen uudestaan, mutta
-kaikki turhaan. Pari ihmistä oli nähnyt Miinan iltapimeällä astuvan
-kiirein askelin pitkin vainiota, mutta he eivät olleet häneltä
-kysyneet, minne hän menee, eikä hän ollut kylässä missään talossa
-käynyt. Huntaugun Mihkel antoi asiasta vihdoin tiedon järjestyksen
-valvojalle. Mutta hänenkään tiedustelunsa ei tuonut mitään selvitystä.
-Miina oli kadonnut kuin maan alle. Suurinta sydänsurua tunsi Huntaugun
-emäntä. Hän itki yöt päivät, syytti itseään ja miestään kovuudesta,
-jolla olivat pakottaneet lastaan pakenemaan ja kuvitteli mielessään,
-kuinka Miinan ruumis löydettäisiin jostakin joesta tai järvestä ja
-tuotaisiin kotiin.
-
-Onneksi oli kaikki pelko turhaa. Eräänä päivänä tuli Mihklin ja
-Viiun vanhin tytär Mari, joka naapuripitäjässä oli kolmipäiväisellä
-talonmiehenä vaimona, hevosella ajaen Huntaugulle. Viiu kiirehti häntä
-vastaan punaiseksi itkettynein silmin ja huusi jo kaukaa itkusta
-värisevällä äänellä.
-
-"Mari, meillä on tapahtunut suuri onnettomuus! Miina on ollut
-kadoksissa jo monta päivää."
-
-Mutta Mari ei tästä uutisesta ensinkään hämmästynyt, vaan hänen suunsa
-meni kuin pidätettyyn nauruun.
-
-"Kuka käskee tyttöä pakottamaan sellaiselle miehelle, jota hän ei
-kärsi!" vastasi nuori nainen sitoen hevosen aitaan kiinni. "Ja nyt kun
-hän katosi, on teillä hätä käsissä!"
-
-"Tiedätkö sinä sitten, minkätähden hän katosi?"
-
-"Tiedän kaikki."
-
-"Mistä sinä sen tiedät?"
-
-"Miinalta itseltään!"
-
-Huntaugun vanhan äidin kellastuneille kasvoille lensi ilon ilme.
-
-"Mari, hyvä kulta lapsi, sittenhän tiedät, missä meidän Miina on!
-Teillä hän on! Jo minä sitä ajattelinkin ja tänään aijoinkin jalansyten
-lähteä sitä kysymään."
-
-"Olisit sen jo pari päivää sitten voinut tehdä", nauroi Mari. "Mihin
-hänen sitten teidän mielestänne muualle piti mennä kuin sisarensa luo!
-Niin, Miina on meillä ja vielä päälliseksi terve!"
-
-"Jumalan kiitos", lausui äiti, pannen kädet ristiin. "Mihkel, Mihkel!"
-huusi hän kääntyen tuvan puoleen. "Meidän Miina on löytynyt, ukko,
-Miina elää ja on terve!"
-
-Kohta katsoi Huntaugun isäntä totisen murheellisen näköisenä ovesta
-ulos, huomasi vanhimman tyttärensä ja tuli pihalle. Äiti selitti nyt
-kiireimmiten hänelle, mitä juuri itse oli kuullut. Sitten vietiin
-tulija, joka oli kuin raskaan kiven vierittänyt vanhempain sydämmeltä,
-lämpimään tupaan.
-
-"Kuule, isä", alkoi siellä nuori perheennainen puoleksi leikillään
-nuhdellen. "Onko se nyt miehen teko, että pakottaa omaa lastaan väkisin
-miehelle, jota hän ei kärsi mailla halmeilla! Onko sillä Miinan
-naittamisella niin suuri kiire? Onhan hän sinun ainoa lapsesi kotona!
-Kun hänen annat pois jäät aivan vierasten ihmisten kanssa taloasi
-hoitamaan. Etkö tunne ensinkään sydämmen rakkautta lastasi kohtaan?"
-
-Mihkel katsoi hämmästyneen näköisenä maahan.
-
-"Onkos hänellä rakkautta minua kohtaan?" virkkoi ukko masentuneella
-äänellä. "Jos hän olisi ajatellut isäänsä, ei hän salaa olisi
-piiloutunut. Hän tiesi hyvin, mitä etuja olisin saanut, jos Prits
-meille vävymieheksi olisi tullut."
-
-"Minä tiedän, minä tiedän", vastasi Mari, "paroni on luvannut antaa
-paikan, mutta tahtoisitko sitten tuon vähäisen edun tähden myödä oman
-lapsesi? Tiedätkö, isä, Miinan sijassa olisin tehnyt aivan samalla
-tavalla ja pötkinyt pakoon!"
-
-"Miksi et sitten nyt tuonut häntä kotiin?" kysyi Mihkel.
-
-"Hän ei tullut! Hän ei tule ennen kotiin, kun isä ja äiti vakaasti
-lupaavat, etteivät pakota häntä Pritsille. Juuri sitä sanaa tulin tänne
-tuomaan."
-
-"Hän ei tule kotiin?" kertoi Mihkel nyrpeänä ja kävi vihaisen
-näköiseksi. "Hänen pitää tulla tai muuten annan järjestyksen valvojan
-tuoda hänet väkisin! Sen hän ainakin pitäisi tietää!"
-
-"No noh, no noh, isä! Kenen häpeä on, jos niin teet! Sittenhän kylän
-lapset osottavat sinulle sormea ja nauravat: 'Kas tuoss' on isä, joka
-tytärtä oikeuden kautta pakottaa miehelle!' -- -- --"
-
-"Naurakoot", vihotteli Huntaugun ukko. "Kenen häpeä se on, ettei lapsi
-tahdo vanhemman sanaa kuulla! Pitääkö minun taipua lapsen mukaan, vai
-lapsi minun?"
-
-Monen päivän tuska lapsen tähden oli kokonaan pehmittänyt äidin
-sydämmen. Hän oli täydellisesti Marin kanssa yhtä mieltä ja koitti
-rukouksilla taivuttaa ukkoa.
-
-"Isä, taivu nyt tämä kerta!" virkkoi hän mielitellen. "Käske lapsen
-tulla kotiin, annamme hänen olla jonkun ajan rauhassa, ajatelkoon itse
-perinpohjin, tahtooko mennä Pritsille vai ei, annamme hänelle muutama
-kuukausi aikaa ja sitten kysymme uudestaan. Voihan niinkin olla, ettei
-Prits hänestä enää huolikaan. Hän oli tytölle hirmuisen vihainen,
-kun tästä lähti. Mutta jos hän Miinaa vielä uudestaan tahtoo, niin
-koittakoon sitten onneaan."
-
-"Äiti on oikeassa", lisäsi Mari. "Paras on, että annatte hänelle
-aikaa ajatella asiaa. Mutta väkisin ei saa häntä pappilaan viedä!
-Hän juoksisi uudestaan pois ja sitten voisi käydä niin, ettette enää
-saisikaan häntä nähdä -- -- -- Jos tietäisitte, minkä näköinen hän
-oli, kun aamulla saapui meille väsyneenä pitkästä matkasta ja kasvot
-itkemisestä ajettuneet? En tahtonut häntä tuntea. Oli kuin haudasta
-noussut. Katsoi minuun kuin takaa-ajettu jänis, hetkeen aikaan ei
-saanut sanaa suustaan, vaan nyyhkytti kädet kaulallani -- -- -- Minä
-aloin häntä vähän nuhdella, että hän oli noin lapsellisen tempun tehnyt
-ja juossut pois vanhempien luota, mutta silloin hän huusi silmät
-tulta iskien: 'Väkisten en anna itseäni Pritsille, vaikka henkeni
-vietäisiin!' Ja sitten hän pyysi Peeteriä ja minua, että sallisimme
-hänen olla jonkun päivän luonamme ja sitten tulisimme vanhemmille
-hänestä puhumaan. Peeterin piti heti tulla teille sanomaan, että
-Miina on meillä, mutta minä tuumasin: 'Antaa heidän pari päivää itkeä
-tytärtään, kyllä he sitten herkemmin hänelle anteeksi antavat!'"
-
-Huntaugun Mihkel oli todellakin ollut tyttärestään murheellinen,
-vaikk'ei hän sitä ollut tahtonut näyttää, mutta nyt kun hän tiesi,
-että Miina oli elossa ja terve, ei ollut helppo häntä lepyttää eikä
-taivuttaa anteeksiantoon. Äidin ja tyttären piti kauvan puhua hänen
-kanssaan, ja todistaa, että ainoastaan hyvällä eikä pahalla oli jotakin
-aikaansaatava; heidän piti rukoilla jopa kyyneleitäkin vuodattaa,
-ennenkun hän vähänkin alkoi taipua ja vihdoin hän nyrpeänä huudahti:
-
-"No hyvä, tulkoon kotiin ja minä annan hänelle pari viikkoa miettimisen
-aikaa. Mutta jos Prits häntä vielä tahtoo ja paroni minulle pitää
-sanansa, niin ei auta enää mikään -- minä saatan hänet vaikka väkisin
-pappilaan. Jos hän kovin panee vastaan, niin tietäköön, että hänellä on
-aika selkäsauna odotettavana ja annan hänen saada kunnan oikeudessa[5]
-tai moision tallissa kaiken kansan nähden sellaisen opetuksen, ettei se
-ikänä lähde mielestä."
-
-Naisten täytyi tyytyä tähänkin myöntymiseen. He toivoivat, että ehkä
-aika keksii neuvon. Olihan puhuttu uudesta asetuksestakin, jonka piti
-suoda talonpojalle kaikkea hyvää ja jonka kohta piti tulla. Kuka
-tiesi vaikka isä sitten saisi uuden paremman talon ilman Pritsinkin
-toimittamista. Mari alkoi sitäkin toivoa isälle selittää, ja Mihkel,
-joka tulevaa vävymiestään rakasti ainoastaan noiden tulojen tähden,
-joita hän tältä toivoi, rupesi todellakin hieman rauhottumaan.
-
-Jo seuraavana päivänä tuli Miina takaisin kotiin. Hän oli varmaankin
-kaiket päivät ja yöt kotoa lähdettyään itkenyt, sillä hänen silmänsä
-olivat punaiset ja turvonneet ja koko hänen muotonsa kalpea kuin olisi
-hän tautivuoteesta noussut. Äiti otti hänet vastaan puoleksi salaten
-hellyyttään, sillä hän ei sitä tahtonut varsinkaan isälle näyttää,
-mutta Mihklin kulmat olivat kurtussa ja silloin tällöin pääsi joku
-pistosana hänen suustaan. Kun ei Miina puolta sanaakaan puhunut vastaan
-ja äitikin vältti vastustamista, joka ukkoa olisi voinut ärsyttää, niin
-oli suurempi riita vältetty. --
-
-Koska jokainen tiesi Miinan takaisin tulleeksi odotti Mihkel, että
-Kubja-Prits ilmaantuisi Huntaugulle tai kutsuisi hänet itsensä
-Pärtlille. Mutta ei mitään kuulunut. Pritsin viha ja häpeä turhasta
-kosioretkestä, josta hän oli joutunut koko pitäjän pilkan alaiseksi,
-oli varmaankin niin suuri, ettei hän enää tahtonut olla missään
-tekemisissä Huntaugulaisten kanssa. Mihkel sai pian tietää, että hänen
-arvelunsa oli tosi.
-
-Hän tapasi kerran sattumalta Pärtle-Jaanin kylän raitilla. Mies ei
-aikonut ensin tervehtiäkään. Mutta kun Huntaugun ukko sittenkin rupesi
-pakinoimaan hänen kanssaan, murisi Pärtle-Jaan läpi hammasten.
-
-"On sekin miehen teko, kun suotta tahtoo toisen lapselle häpeää
-tuottaa."
-
-"Niinkuin minä sitä olisin tahtonut!" koitti Mihkel selittää. "Tiesinkö
-minä, tytön pakoon lähtevän? Annoinhan Pritsille neuvon, että hänen
-piti ensin tehdä tytön kanssa asiansa selväksi ja sitten vasta tulla
-viinojen tuontiin! Mutta he olivat pari viikkoa sitä ennen riidassa, ja
-sitten tulee kosimaan!"
-
-"Minkätähden sinä olet isä, muistathan, mitä minulle ja Pritsille
-lupasit meillä: 'tytön pitää totella minua, siitä saatte olla varmat!'
--- -- -- Mokomaakin tottelemista! Juoksee pakoon ja kun takaisin tulee,
-niin sitten vain silitetään! Minä olisin lastani opettanut, että hän
-sen unissaankin olisi muistanut!"
-
-"Ei se opetus hänelle vieläkään myöhäistä ole", puolusti itseään
-Huntaugun ukko. "Mutta minun mielestäni sellaisessa asiassa voi enemmän
-saada aikaan hyvällä kuin pahalla. Henkeähän en voi häneltä ottaa --
-eikä se Pritsiäkään hyödyttäisi. Olen antanut tytölle miettimisen ja
-parannuksen aikaa, Jos ei Prits häntä tahdo jättää, niin tulkoon ja
-puhukoon hänen kanssaan; luulen että tyttö nyt olisi taipuvampi kuin
-ennen, kun vain poika ymmärtäväisesti tahtoo asian selittää."
-
-"En luule, että minun poikani tulee itseään narriksi tekemään!" vastasi
-Pärtlen Jaan ylpeästi. "Niinkuin sellainen mies ei tyttöjä saisi!
-Hänellä niitä olisi vaikka joka sormelle! Huntaugun Miina voi odottaa
-Uudentuvan päiväläistä -- sekin on hänelle liian hyvä!" Näin hän sanoi
-ja käänsi Mihklille selkänsä.
-
-Huntaugun isäntä ymmärsi kyllä isän suuttumuksen, ja arvasi myös millä
-mielialalla poika heitä kohtaan oli. Ei Mihkel myöskään ihmetellyt
-sitä, ettei Pritsiä enää Huntaugulla näkynyt. Kun hän pari viikkoa
-myöhemmin kirkolla tuli Mihkliä vastaan, käänsi tämä päätään ja
-astui, niinkuin isänsäkin kylän raitilla, tervehtämättä ohi. Pritskin
-nähtävästi kantoi vihaa juuri Miinan isää kohtaan.
-
-Mihkel luuli, että Prits nyt oli heittänyt sikseen kosija-aikeensa. Ja
-epäilyttävää oli, olisiko Mihklillä asiain näin ollen moisiostakaan
-mitään toivomista, sillä kostaakseen tahtoi varmaankin kupias tehdä
-kaiken voitavansa, jotta paroni peruuttaisi lupauksensa. Huntaugun
-mieli oli tästä syystä kovin paha ja sen saivat tytär ja äiti kylläkin
-usein tuntea.
-
-Mutta vaikka kyllä Miina kotona paljon sai kärsiä, täytti erinomainen
-rohkaseva tyytyväisyys kuitenkin hänen sydämmensä; hän alkoi toivoa,
-että vihdoinkin pääsisi vapaaksi vastenmielisestä kosiasta ja tuota
-toivoa seurasi toinen vielä parempi: Völlamäen Päärn saattaisi
-aikaa myöten häntä jälleen lähestyä. Miina nimittäin luotti niin
-täydellisesti Päärnun kykyyn ja miehekkyyteen, että luuli hänenkin
-vielä kerran saavan oman paikan, että hänelle moisiosta annettaisiin
-isän talo tai joku toinen maakohta, jossa hän voisi elää itsenäisenä
-miehenä. Olihan paroni hänelle sanonut, että jos hän mielensä parantaa
-eikä enää vastusta käskynhaltijoita, niin olisi hänellä toivoa päästä
-Völlamäen isännäksi. Vihdoin ehkä alkaisi Huntaugun ukkokin taipua
-ja ottaisi Päärnun kotivävyksi, kun hän olisi vankka, ahkera ja
-huolellinen työmies. -- -- --
-
-Voi sitä riemua, joka nousi mökkisessä, kun Miina eräänä iltana pakonsa
-jälkeen sinne salaa ilmaantui! Tuo riemu ei näyttäytynyt sanoissa, vaan
-pojan ja äidin silmäyksissä. He katselivat niin kiitollisina ja niin
-liikutettuina nuorta tyttöä, että hänestä tuntui, kuin olisi hän tehnyt
-oikean suurtyön. Aluksi ei lausuttu sanaakaan. Äänettöminä he vain
-puristivat toistensa käsiä. Vihdoin lausui Päärn äänellä, jonka väkisin
-koitti saada, äreäksi:
-
-"On vielä nuori tytärlaps, ja kuitenkin niin itsepintainen! Onko
-ihminen enää täysijärkinen: juoksee pois vanhempain majasta yön selkään
-ja katoaa kuin tuhka tuuleen! Etkö sinä ensinkään sitä ajatellut,
-kuinka monelle ihmiselle sellaisella tempulla teit murhetta! Minä
-luulen, etteivät he kukaan maanneet silmän täyttä sinä yönä samoin kuin
-emme mekään!"
-
-"Niin, olisit vain kuullut, kuinka Päärn tilallaan ähki ja puhki --
-oli kuin kipeä!" puhui vanha muori. "Ja tiedätköhän sitäkään, että hän
-sinua yhtenä yönä salaa kävi etsimässäkin?"
-
-"Missä niin?" kysyi Miina punehtuen ja nauraen. "Mitä sitä nyt enää
-perustaa ja urkkii!" virkkoi nuori mies kädellään viitaten ja katsoi
-ikäänkuin ujostellen ja pahastuen nurkkaan. "Kävin kerran leikin vuoksi
-läpi metsän -- siinä kaikki. -- -- -- Pääasia on nyt, että elät ja olet
-terve."
-
-"Missä te oikeastaan luulitte minun olevan?" tiedusteli Miina, jota
-keskustelu nähtävästi huvitti. "Kun sinä metsässä kävit, niin luulit
-ehkä minun riippuvan jossakin oksassa?"
-
-Pojan puolesta vastasi äiti; että ensin eivät hämmästyksestä osanneet
-mitään ajatella; mutta sitten kun Miina jo pari kolme päivää oli poissa
-ollut eikä mistään löytynyt, silloin heille molemmille kerrassaan oli
-tullut mieleen: mihin muualle hän olisi voinut mennä kuin sisarensa
-luo! "Pane mieleen", oli Päärn puhunut äidille, "sieltä hän kerran
-vielä ilmestyy!" Ja tuo toivo oli antanut heille molemmille surun
-huojennusta.
-
-Miina vietti Uudentuvan mökissä onnellisen hetken. Puhumatta Päärnun
-kanssa mitään tulevaisuudesta, tunsivat kuitenkin molemmat erinomaista
-kevennystä ja iloa sydämmessään: olihan pelottava vastustaja nyt
-voitettu! He luulivat niin paljon tuntevansa Pritsiä, ettei miehen
-ylpeys sallisi hänen enää ajatella tyttöä, joka hänelle oli tehnyt
-niin häpeällisen kepposen! Tuossa rohkaisevassa toivossa he toisistaan
-erosivat. -- -- --
-
-Mutta suuresti he erehtyivät, kun luulivat tuntevansa Prits Valkmannin
-tahi hänen tunteensa Miinaa kohtaan. Sillä joku viikko myöhemmin
-tapahtui jotakin, joka osotti, ettei Prits tyttöä vielä ollut
-unohtanut. Siitä antoi hän Miinan isälle aivan odottamattoman merkin.
-
-Huntaugun työpoika toi isännälle eräänä lauvantai-iltana moisiosta
-tiedon, että kupias odotti häntä sinä iltana kapakassa, että hänellä
-oli ukolle jotakin asiaa. Mihkelin silmät levisivät suuriksi tämän
-kuullessaan. Viiu katsoi tyttäreen ja tämä kalpeni. Mutta isäntä pisti
-heti paremmat turkit ylleen -- ulkona oli jo kauvan sitten ollut kova
-talvi -- ja läksi kapakkaan.
-
-Kupias olikin jo siellä. Nauraen otti hän Huntaugun isännän vastaan.
-Hänen punottavasta näöstään saattoi huomata, että hän jo pikaristaan
-oli saanut hyvän tuulen. Hän oli nyt kokonaan lauhtunut mies. Kun hän
-oli Mihklille kättä antanut, niinkuin ei heidän välillään olisi ollut
-pienintäkään kaunaa, vei hän ukon viereiseen pienempään huoneeseen,
-johon kapakan isäntä tavallisesti laski vain paremmat ystävänsä ja
-moision käskynhaltijat.
-
-He olivat siellä aivan kahdenkesken. Prits tilasi puoli tuoppia viinaa.
--- -- -- Mihkelin ihmetteleminen yhä kasvoi. -- -- --
-
-"Huntaugun ukko", alkoi Prits, lyöden Mihkliä olalle. "Kahden niin
-ymmärtäväisen miehen kuin me olemme, ei pitäisi toisiaan vastaan kaunaa
-kantaa. Muistatko?"
-
-"Muistan kyllä", vastasi Mihkel, "mutta minunko puoleltani se alkoi!"
-
-"Et sinäkään siihen aivan syytön ole -- olet vain vähän naisekas mies,
-mutta -- sovitaan pois entiset! On minussa itsessänikin syytä -- sen
-huomaan vasta nyt -- -- -- Tuossa käsi, Huntaugun ukko, sovitaan pois
-ja koitetaan vasta viisaampia olla."
-
-Mihkel otti estelemättä vastaan liinatukkaisen pojan käden. Hänen
-kasvoilleen ilmestyi ihmettelyn rinnalle myös mielihyvän ilme. Hän
-oli ylpeä siitä, että leppyminen alkoi Pritsin puolelta ja vielä niin
-sydämmellisellä tavalla.
-
-He joivat toistensa kanssa ja panivat piiput savuamaan. Prits käänsi
-sitten puheen toivottuun päämaaliinsa.
-
-"Minä säälin tyttöä", virkkoi hän suoraan ja hänen keltaiset silmänsä
-katselivat pöydällä palavaa talikynttilän liekkiä. "Alan nyt vasta
-tuntea, että häntä säälin. Hyi, pahuus, että me niin tyhmästi ajoimme
-asiaamme!"
-
-"Tyhmästi kyllä", vastasi Huntaugun ukko. "Sinun olisi pitänyt antaa
-aikaa, mielitellä tyttöä, ja sitten vasta lähestyä." -- -- --
-
-"Niin vahingosta viisastuu! Mutta nyt, isäntä, käytän toista keinoa,
-jos vielä tahdot tyttäresi antaa minulle."
-
-"Milloin minä häntä sinulta olen kieltänyt! Sanoinhan isällesikin, että
-tulkoon Prits ja koittakoon uudestaan!"
-
-"Niin koitankin uudestaan!" huusi kupias kiiltävin silmin. "Enkä enää
-pahalla, en enää niin äkillisesti, vaan vähitellen ja hyvällä, -- aina
-hyvällä."
-
-Ja nyt selitti hän tarkemmin aikeensa. Hän tahtoi antaa Miinalle aikaa
-keväisiin. Sillä välin koittaisi hän olla tytölle kohtelias, nöyrä,
-lähestyä häntä ystävällisesti ja mielitelien. Heidän piti useimmin
-toisiaan tavata joko Huntaugulla, Pärtlillä, tuttavien taloissa taikka
-moisiossa. Toisena joulupäivänä piti Pärtlillä olla vanhemman veljen
-häät. Älköön Mihkel koko perhekunnan kanssa jääkö sinne tulelta,
--- kutsun hän lupasi pian heille toimittaa. Mutta yhtä asiaa hän
-ehdottomasti vaati: Mihkelin piti miehen sanalla luvata, ettei hän
-ketään muuta kosijaa Huntaugulle ota vastaan, kunnes asiat Pritsin ja
-Miinan välillä toisella tai toisella tavalla selviäisivät.
-
-Tuon lupauksen antoi Mihkel tarkemmin asiaa ajattelematta.
-
-"Sinun tulee myös pitää huolta siitä, että äiti on minun puolellani",
-vakuutti Prits vielä.
-
-"Hän oli sinun puolellasi ja on vastakin oleva!" huudahti ukko varmalla
-äänellä.
-
-Ja nyt juotiin ja poltettiin ja luvattiin ja vakuutettiin puoleen
-yöhön. Yhä uudestaan selitti yksipäinen kosija, että Miinasta hän
-ei voinut luopua, tyttö oli hänen sydämmeensä niin juurtunut, ettei
-hän yölläkään saanut lepoa eikä rauhaa. Lyöden nyrkkiä pöytään hän
-vakuutti, että ennen hän päänsä menettää, kuin luopuu tuosta naisesta.
-Ja eikös hän ollut mies, jonka piti kelvata joka tytölle? Mitä oli hän
-Miinalle tehnyt, että tämä häntä niin karttoi? Hän tahtoi häntä pitää
-armaana kuin kultamurua, täyttää kaikki hänen toiveensa, korottaa hänet
-emännän arvoon, hellitellä häntä kuin saksan lasta. -- -- -- Vihdoin
-joutui hän viinan vaikutuksesta niin tunteidensa valtaan, että itkuun
-purskahti.
-
-Molemmat olivat aivan "dobra" miehet, kun vihdoin kapakasta erosivat.
-Prits saattoi ukkoa vielä kappaleen matkaa kylään päin ennenkun kääntyi
-takaisin moisioon. --
-
-Kauhistuen huomasi Miina, että siitä illasta asti alkoivat Huntaugulla
-entiset tuulet puhaltaa. Isä ei häntä kyllä enää soimannut eikä
-hänelle kiukutellut kuin ennen, mutta kun vähänkin tilaisuutta sattui,
-antoi hän Miinan tietää, että hän tyttöön nähden vielä hautoi entisiä
-tuumiaan ja aikeitaan.
-
-Alettiin jälleen seurustella Pärtlin perheen kanssa ja vielä ahkerammin
-kuin ennen; jopa ilmestyi Prits jälleen lauvantai- ja pyhäiltoina
-Huntaugulle; jopa kokoontui jälleen viinapulloja kaapin taakse
-nurkkaan. -- -- --
-
-Prits ei nyt kohdellut Miinaa ylimielisesti. Hän oli tytölle hyvin
-ystävällinen, kohtelias, melkeinpä nöyrä, ei koskaan maininnut
-onnistumattomasta kosijaretkestään eikä Miinan pakenemisesta, ei
-puhunut omista aikeistaan ja koitti kaikessa osottaa suurinta
-varovaisuutta.
-
-Niin mentiin sitten myös toisena joulupäivänä Pärtlille häihin.
-Miina oli -- sulhasen toivomuksesta -- väkinäisesti lupautunut
-morsiusneidoksi -- hänen sulhaspoikansa tietysti oli Prits. Siellä
-syötiin, juotiin, tanssittiin ja ystävyysliitto tehtiin yhä lujemmaksi.
-Pritsin ystävät pitivät myös huolta siitä, että Miina ja Prits
-tapasivat toisensa heidän luonaan. Näin olivat siis Pritsin aikeet
-oikealla tolalla ja hänellä oli hyvä toivo niiden onnistumisesta.
-
-Mutta kun itsepäinen kosija alkoi itsekseen miettiä, kuinka hänen
-asiansa oli edistynyt, niin täytyi hänen puristaa kätensä nyrkkiin ja
-tunnustaa, että hänellä ei ollut paljon toivoa. Sitä tyttöä riivasi
-itse paholainen. Ei ainoatakaan lämpimämpää silmäystä ollut hän koko
-pitkänä aikana neidolta saanut. Kovuus ja tuimuus häntä kohtaan ei
-vahaakaan auttanut, mutta yhtä jäykästi vastusti hän Pritsin hellempää
-ja lämpimämpää lähestymistä. Ja Miinan puolelta huokui miestä vastaan
-niin kylmä, kolkko henki, että poika paran silmiin toisinaan nousi
-vihan kyyneleitä.
-
-
-
-
-9.
-
-HALPA TYÖVOIMA.
-
-
-Jota kauvemmin neiti Marchand oli Virossa, sitä selvemmin alkoi hän
-huomata, kuinka alhaisella, alkuperäisellä kannalla koko talous
-kaikkine tarpeellisine työkaluineen moisiossa oli. Juliettella ei
-tässä asiassa ollut perinpohjaisia tietoja, ja hän saattoi ainoastaan
-pintapuolisesti sen käsittää, mutta toisinaan oli erotus ulkomaiden ja
-tämän maan välillä niin silmiin pistävä, että hänkin sen huomasi.
-
-Kaikki työkalut ja maanviljelystarpeet olivat täällä aivan yhtä huonot
-kuin köyhimmillä, oppimattomilla talonpojilla vähäistä maakappaletta
-viljellessään. Niinpä olivat täällä aurat, äkeet, puima-aseet,
-maitotalouskalut j.n.e. kaikki puusta, kaikki huonoa, pelkkää
-kotityötä! Ei löytynyt nimeksikään tai ainakin harvoissa paikoissa
-maanviljelyskoneita, joita ulkomailla jo talonpojatkin käyttivät.
-Kaikki työ oli käsin tehtävä ilman sen ajan parempia apukeinoja. Ja
-näin oli laita toisissakin moisioissa, joita kouluneiti sattui näkemään
-herrasväen kanssa ajaessaan.
-
-Kun hän siitä kerran oli puhunut paroni Herbertin kanssa, oli tämä
-olkapäitään kohottaen vastannut: "Niin, me olemme aikamme jälessä,
-mutta siihen ovat meidän olomme syynä: meillä on ollut liika paljon
-halpaa työvoimaa -- mitä meidän siis on tarvinnut hankkia kalliita
-koneita ja ulkomaisia työkaluja!"
-
-Tuo "halpa työvoima" oli talonpoika. Se oli kone, joka ei rahaa
-maksanut, ei vaatinut korjauskustannuksia, eikä sen vanhenemista
-tarvinnut pelätä. Ei se ollut ainoastaan halpa työvoima, vaan täysin
-maksuton. Hän kynti, äesti, kylvi, niitti ja leikkasi; hän pui viljan,
-harjasi liinat, noukki perunat, keitti viinan, keritsi lampaat, kehräsi
-langat, kutoi kankaat, hoiti karjan, kuletti maanviljelystuotteet
-kaupaksi -- ja kaikesta tuosta hän ei saanut muuta kuin maatilkun, jota
-moision omistaja ei tarvinnut. Hän tyytyi työpäivään, joka kesällä
-kesti 17 tuntia ja ajottain, riihenpuintiaikana 48 tuntia. Hän maksoi
-vielä omista tuloistaan kymmenykset isännälleen -- vain siitä hyvästä,
-ettei tämä tuota vähää häneltä olisi pois ottanut. Oman ihonsa
-hän vaatetti tappuroilla -- palttinan ja villakankaan vei hän
-isännälle. -- -- --
-
-Mitä sitten tarvitsi ostaa kalliita koneita ja työkaluja, kun oli
-kyllin saatavana niin hyviä tuloksia tuottavaa työvoimaa!
-
-Neiti Marchand ei nähnyt, taikka näki harvoin -- kuinka "halpa
-työvoima", talonpoika vanhanaikaisilla työkaluilla ja uupuneella
-hevosellaan raatoi pellolla ja niityllä, kuinka kolmentoista vuotiaat
-kasvavat pojat hartiavoimillan nostivat auraa maan sisästä, kuinka
-alaikäiset tytöt ja raskaat vaimot polttavassa päivänpaisteessa
-hikosivat heinä- tai leikkuuvainiolla ja kuinka he selkä koukussa
-perunavaoissa ahkeroivat, kuinka tytöt ja pojat päivätyöstä
-kuollakseen väsyneinä, yöt läpi varstoja heiluttivat, kuinka
-päivätyöläiset tuiskussa ja tuulessa rahtia ajoivat kaupunkiin, kuinka
-karjapäivätytöt, iho polvia myöten jäässä, kurjissa tappurahameissaan
-kahlasivat lumihankien läpi moision ja kylän väliä. -- -- -- Ei neiti
-Marchand myöskään nähnyt, kuinka joka puolella, niin toisen kuin
-toisenkin kintereillä, kupiaan, voudin, aittamiehen ja opmanin keppi
-pani käymään noita maksuttomia koneita ja kiihotti heidän liikkeitään.
--- -- -- Jos hän olisi kaiken tämän nähnyt, olisi hän pannut
-kädet ristiin ja vielä enemmän kysynyt, eikö tässä maassa tunneta
-siveysoppia, kristillistä lähimmäisen rakkautta!
-
-Neiti Marchand tiesi vain sen, mitä sattui huomaamaan moisiossa
-ja sen ympäristössä. Nyt talvisaikaan näki hän vieläkin vähemmin.
-Siellä navetoissa askaroitsivat kohmettuneet karjatytöt lyhyissä
-tappurahameissaan lehmien ympärillä, syöttivät, juottivat ja lypsivät
-niitä, ja samaten tappuraisissa paksulankaisissa huonoissa vaatteissa
-miehet ja pojat ajoivat karjalle pehkuja, olkia ja heiniä. Naiset
-kylästä kantoivat moisioon pellavia, joita olivat loukuttaneet ja
-kaapineet, ja joita heidän vielä perillä piti puhtaiksi harjata
-Joku aika myöhemmin ilmestyi vielä joukko naisia päässä korkeat
-munanmuotoiset myssyt ja sepelpäisiä tyttöjä puettuina Vörun
-vaateparteen. Näille paronitar jakoi pellavia tappuroita ja villoja,
-joita he kelkoilla kotiin vetivät -- -- --
-
-Jos neiti Marchand olisi voinut katsoa noihin karstaisiin savuisiin,
-olkikattoisiin hökkeleihin, olisi hän ihmetellyt, kuinka koko kylä oli
-muuttunut pieneksi tehtaaksi, kuinka kaikkein noiden vaimojen, tyttöjen
-ja lasten kädet liikkuivat nopeasti, täyttääkseen emäntänsä kirstut
-kaikellaisilla kalleilla kankailla. -- --
-
-Talvinen päivä on lyhyt -- täytyy jatkaa sitä illasta ja yöstä,
-sillä emännän töitä on paljon. Kehrätä kahdeksan naulaa liinoja
-pellavalangoiksi, niin hienoiksi, että kelpaavat saksoille
-liinavaatteiksi -- se ei ole leikin tekoa! Taikka jos on villoja, niin
-raasi ne kahteen kertaan ja kehrää sitten langaksi, niin että sormia
-pakottaa. Eivätkä tappuratkaan itsestään tule langoiksi! Ja sen lisäksi
-on sinulla oma perhe ja perhekunta vaatetettavana!
-
-Astumme tuollaiseen pieneen tehtaaseen, jollaiseksi talon tupa talven
-aikana on muuttunut. Kädensuuruisesta, nokisesta, hikisestä akkunasta
-ei puolipäivästä asti paista auringonvalo sisään. Surkea päretuli vain
-valaisee työntekijöitä silloin kun ei uuni lämpiä. Paksu ummehtunut
-ilma täyttää pienen huoneen; tarpeellisimmat huonekalut -- pöydät,
-rahit, seinään kiinnitetyt, olilla täytetyt makuusijat, joiden alla
-on rikkaläjiä, eivät näytä kovin hauskoilta. Nauloilla seinissä
-riippuu vanhoja, karheita vaatteita, ylempänä karstaiset orret, alla
-epätasainen, kuoppainen savilattia. Nurkassa suitsuaa suuri kiuvas,
-jonka päällä palvelijat toisinaan nukkuvat.
-
-Mutta kuinka hyvä onkaan tuo suuri, vahva, mustunut uuni talven
-aikana, kun ulkona tuisku vinkuu, oven kohdalla kolkuttaa, ja uhkaa
-peittää koko mökin hangen alle, tai kun pakkanen panee aidan seipäät
-paukkumaan, ja jäätää oven ja akkunan tuumanpaksuisella härmällä.
-
-Tuon hyvän lieden luona on tehtaanväki koolla. Tulenvalon ääressä
-viettää tuo työtätekevä perhekunta pitkän yksitoikkoisen talvensa.
-Perheennainen, tytär, palvelustyttö, kaikki kehräävät -- milloin
-moisiolle, milloin itselleen. Lieden luona tai pärejalassa palaa
-päre toisensa perästä karreksi, lapset niitä yhtä mittaan hoitavat
-palamaan tai sytyttävät uuden -- se on heidän tehtävänsä, heidän osansa
-ylenpalttisessa työssä. Palvelustyttö, joka kehrää moisioon, koittaa
-tuskallisella huolella saada kuontalon ja värttinän välillä juoksevan
-langan yhä hienommaksi ja sileämmäksi, jottei siihen jäisi ainoatakaan
-nystyrää. Sillä jos ei lankavyyhti kule sormuksen tai renkaan läpi,
-saa rouvalta kunniansa kuulla. Äidin rukin vieressä kyyköttää Manu
-aapinen ja tikku kädessä ja harjoittaa aakkosia. Kun hän väsyy, alkaa
-Jyts, joka jo on päreensytyttäjänä. Miehetkin pitävät huolta tulesta;
-he kiskovat koko joukon päreitä varastoon, tekevät lehmänkytkyitä
-tai luutia. Heikko punertava tulenliekki valaisee perheenmiehen
-kuivettuneet, kovat, ryppyiset kasvot, luo nuorien punottaville
-poskille surullisen, unisen heijastuksen. Puhellaan, nauretaan,
-lauletaankin, kunnes väsymys kuin hiipivä tonttu lähestyy kaikkia, kova
-taistelu alkaa sen voittamiseksi.
-
-Toisessa talossa on villankehruutalkoot. Kuusi tai kahdeksan nuorempaa
-ja vanhempaa tyttöä istuu pienessä lämpimässä huoneessa ja kehrää
-lankaa. Vilkas puhe, nauraminen ja laulu saavat unohtumaan työn
-ikävyyden. Joku poika on tullut heille seuraa pitämään -- se enentää
-hauskuutta. Mutta katsokoon emäntä, ettei talkooväki rupea nurisemaan
-huonoa kestitsemistä ja että isäntä on väkevämpääkin hankkinut. Kyllä
-on hyvä, kun tuon työn saa pois huolestaan, sillä moision isännän
-kanssa ei ole leikitteleminen -- omaan työhön on kyllin aikaa! Jos
-emäntä ei sitä itse ehdi tehdä, antaa hän sen toiselle -- köyhiä on
-kyllin, jotka tarvitsevat ansiota. -- -- --
-
-Neiti Marchand oli aikoja huomannut kuinka kova, vaativa emäntä
-paronitar Heidegg oli. Kyllä tiesi kunniansa jokainen kylännainen,
-jonka työ ei täyttänyt hänen vaatimuksiaan ja nuo vaatimukset olivat
-suuret. Liinalangan tarkastuksessa käytti rouva sormuksen suuruista
-hopeista rengasta. Se jolla oli kolme värttinällistä pellavalankoja
-valmiina, tuli sen moisioon vyyhdelle panemaan ja lukemaan pasmat. Jos
-ei vyyhti renkaassa juossut liukkaasti edes takaisin, silloin oli lanka
-hiukan vahvempaa kuin määrätty oli -- oi sitä musertavaa silmäniskua,
-niitä häpäiseviä sanoja, jotka syyllinen silloin sai nähdä ja kuulla.
-
-Ja kuinka tarkasti hän tutki kankaita, joita hänelle kevätpuoleen
-alettiin tuoda! Pieninkin kutomisen vika kiihdytti hänen vihaansa,
-jokaisesta työstä, johon hän ei ollut tyytyväinen, määräsi hän
-rangaistukseksi toisen pahemman työn; eikä antanut rikolliselle
-tavallista lahjaa, myssyvaatetta. Myssynnauhoja saivat häneltä vielä
-monet -- mutta villaisen myssyvaatteen sai vain harvoin joku, jonka
-kunnianhimo ja huolellisuus oli saanut aikaan oikean mestarityön.
-
-Rouva von Heideggistä sanottiin, ettei hän milloinkaan nauranut
-palvelijain nähden eikä heidän puhuessaan. Vielä vähemmin näkivät
-kyläläiset hänen hymyilevän, väristen he tulivat ja kiirehtien
-lähtivät. -- -- --
-
-Ja tuolle kristilliselle, jopa jumalisellekin naiselle ei milloinkaan
-tullut mieleen, että hän olisi ollut kiitollisuuden velassa heille,
-jotka täyttivät hänen arkkunsa aarteilla, joita hän ylpeänä emäntänä
-mielellään näytteli tuttavilleen. Hänellä oli eräässä sivuhuoneessa
-hinkalon suuruinen kirstu. Kun sen kansi avattiin loisti kuin lumihanki
-katsojaa vastaan. Arkku oli täynnä heleänvalkeaksi valaistua liinaa,
-jonka kauneus ja hienous sai asiantuntijat ihmettelystä huudahtamaan.
-Ei voitu ymmärtää, milloin hän tarvitsisi niin paljon liinavaatetta. Ja
-kankurit helskyttivät joka päivä uutta lisäksi.
-
-Ei, paronitar ei kiittänyt noita halpoja työvoimia, joiden avulla hän
-ei tarvinnut tehtaita eikä rahakustannuksia. Hän oli kasvanut ja elänyt
-siinä luulossa, että nuo työvoimat, nuo maksuttomat koneet olivat häntä
-varten luodut, hänen mielivaltaansa annetut. -- -- Mitä maksoi heidän
-työnsä hänen myssykangaskappaleensa rinnalla, jonka hän antoi heille
-ikäänkuin kunniamerkiksi! --
-
-Katsellessamme Viron kansan viimeksi kulunutta aikaa, on huvittavaa
-nähdä, kuinka etevästi aateli ymmärsi käyttää hyväkseen talonpojan
-"halpaa työvoimaa" ja sen ohella koitti suoda hänelle jonkinlaista
-"vapautta". Hän teki tämän niin perinpohjaisesti, ettei hänellä tähän
-päivään asti ole työvoimasta ollut puutetta, vaikka hän itseänsä
-kunnioittaa itsensäkieltävänä vapauttajana.
-
-Pintapuolisesti katsellen, täytyy ihmetellä, kuinka helposti Viron
-aateli v. 1816 lahjoitti talonpojille vapauden. Hallitus tahtoi
-tehdä henkiorjuuden Virossa samanlaiseksi kuin Liivinmaalla; sitä
-varten piti asettaa komitea, joka oli toimeenpaneva moision maiden
-mittauksen. Mutta kustannuksia välttääkseen oli Viron aatelisto valmis
-uhraamaan omistusoikeutensa talonpoikiin itseensä nähden ja 1811 anoi
-se henkiorjuuden täydellistä lopettamista, joka toteutettiinkin lain
-kautta 1816. Mutta aatelismiesten uhraukset eivät mahtaneet olla
-liian suuret, kun niin herkästi niihin suostuivat. Vai vaikuttivatko
-heihin ehkä vapaamieliset, ihmisystävälliset aatteet? Viron aateliston
-joukossa saattoi kyllä olla hyväntahtoisia, lämminsydämmisiä miehiä,
-joihin lännestä tulleet, ihmisystävälliset aatteet olivat vaikuttaneet,
-mutta heitä oli kuitenkin verrattain vähän. Enemmistön puolelta,
-vapauden nimessä annettu lahja, tuotti kuitenkin oikeastaan antajalle
-hyötyä, mutta saajalle vahinkoa. Ja tämän aatelisto kyllä edeltäkäsin
-tiesi.
-
-Hyödyn asemesta tuotti lahjoitettu vapaus Itämeren maakuntain
-talonpojille todellakin vahinkoa moneksi ajaksi. Tämän on moni
-aatelismies itsekin sen aikuisissa historiallisissa muistiinpanoissaan
-tunnustanut. Sillä kuinka voi ihminen käyttää vapauttaan, kun hänellä
-ei ole, mitä suuhun pistää? Aatelismies sanoi: Sinä olet vapaa,
-mutta jos tahdot elää, pitää sinun minua orjana palvella niinkuin
-ennenkin, sillä maa jossa elät on minun. Ja sinun pitää minua palvella
-vielä kovemmin kuin tähän asti, sillä nyt ei sinun työkuormaasi
-enää määrää verokirjan lauhkea laki, vaan nyt panen minä itse sulle
-"molemminpuolisen kontrahdin" nimessä verot, ja niihin on sinun
-ehdottomasti suostuminen, sillä mihin sinä pääset! Uusi asetus antaa
-sinulle kyllä paljon oikeuksia, joita sinulla ennen ei ollut, mutta me
-olemme pitäneet huolta, että sinä et saa käyttää niitä. Asetus, joka
-sinulle suo ne oikeudet, ottaa ne sinulta myös pois. Onhan meillä vielä
-kaikki isännyysoikeudet, ja sinun vapautesi on ainoastaan se, että me
-emme enää sinua uskalla myödä ilman maata niinkuin ennen. -- -- --
-
-Oikeus talonpoikain myömiseen maan mukana oli todellakin vielä
-jäänyt moision herroille. Koska maalla ilman työorjuutta ei ollut
-melkein mitään arvoa, niin sai ostaja maan mukana lunastaa oikeuden
-työorjuuteen. Moision herrat, jotka olivat päässeet vapaiksi päärahan
-maksamisesta, jotka eivät enää olleet velvolliset katovuosina heitä
-elättämään eikä onnettomuuden sattuessa talonpoikia auttamaan, olivat
-oikeutetut jättämään talonpojat täydellisesti oman kohtalonsa varaan.
-He tiesivät, että talonpojat eivät voineet elää ilman maata, että
-heidän piti herroilta sitä vuokrata niillä ehdoilla, joita nämä heille
-määräsivät, ja etteivät moision omistajan pellot sentähden jääneet
-viljelemättä. Heidän ei siis enää tarvinnut pitää mitään huolta
-talonpojista, taikka heidän työkyvystään. Ennen oli heidän oma etunsa
-pakottanut heitä katsomaan, ettei talonpoika kuollut nälkään, sillä
-silloin olisi heidän pitänyt rahalla ostaa toisia työläisiä. Eräs
-Liivinmaan aatelismies, joka oli puolustanut henkiorjuutta, tunnusti
-suurimmalla tyytyväisyydellä: "Moision herra voi ilman suurempaa
-vahinkoa jättää jonkun talon taikka suuremman osan taloja ilman
-vuokralaisia, sillä hänellä on siksi varaa, että hän itse voi maitaan
-viljellä; mutta vuokratalonpoika ei voi talotta elää, hänellä ei ole
-varaa ylläpitää hevosia ja karjaa, hän on pakotettu elämään omalla
-pääomallaan ja joutuu vähässä ajassa kerjäläiseksi. Se pakottaa häntä
-henkensä elatukseksi vuokraamaan maata kovimmillakin ehdoilla ja usein
-ei hän voi täyttää yhteiskunnallisia velvollisuuksiaankaan."
-
-Vapaanakin jäi talonpoika täydellisesti moision omistajan mielivallan
-alaiseksi, ja tämä käytti valtaansa väärin, jopa useinkin vielä
-entistä enemmän. Talonpoika sai kyllä vapauden, mutta ei mitään
-elämisen apuneuvoja, sillä kaikki maa ja sen mukana kaikki talonpojan
-tilan parantamisen keinot jäivät moision herroille. Talonpoika ei
-oikeastaan saanut vapautta, mutta vain sen nimen ja varjon. Henkiorjuus
-poistettiin vain nimellisesti. Mutta aatelin etuna oli se, ettei hänen
-nyt enää tarvinnut hävetä talonpoikain köyhyyttä eikä pelätä yleisön
-arvostelua. Nyt hän saattoi soimata veltoiksi ja laiskoiksi heitä,
-jotka eivät ymmärtäneet "vapauttaan" oikein käyttää.
-
-Vapaus antoi talonpojalle oikeuden tehdä moision herran kanssa
-vapaaehtoisia kontrahteja. Mutta kun talonpojilla ei ollut mitään
-apuneuvoja, joiden nojalla olisivat herroilta voineet vaatia
-helpotuksia, olivat he siitä syystä jääneet herran armon alaisiksi.
-Talonpojan työ- ja maksukuorma oli jäänyt yhtä suureksi kuin ennen,
-vieläpä oli sitä nähtävästi kovennettukin. Entiset, vuonna 1805
-valmistetut verokirjat eivät enää pitäneet paikkaansa, kun oli tehtävä
-vapaaehtoisia kontrahteja, ja moision herrojen oli helppo vaatia
-suurempia veroja, kun talonpoikain oli pakko niihin suostua.
-
-Vapaus antoi talonpojalle oikeuden muuttaa toiseen moisioon. Mutta
-talonpojat huomasivat pian, että moision herrain vaatimukset olivat
-joka paikassa samanlaiset s.o liian suuret, sillä jokainen ajatteli
-omaa etuaan! Muualle muuttaminen ei tuottanut talonpojalle voittoa,
-vaan tappiota Hän jäi ennemmin entiseen paikkaansa ja maksoi enemmän
-veroa työllään ja maanviljelystuotteillaan, kuin alkoi etsiä toista
-isäntää Jos ei hän suostunut herran määräämiin ehtoihin, saattoi hän
-menettää tuon kurjan majansa, jossa hän oli syntynyt ja kasvanut,
-jonka maata hänen esi-isänsä suurella vaivalla olivat raivanneet
-ja viljelleet. Ja hänen olisi pitänyt vaimoineen lapsineen lähteä
-toista isäntää etsimään, joka olisi voinut panna hänelle vielä
-kovempia ehtoja. Näin pakottivat olot häntä tyytymään kaikkeen, mitä
-häneltä vaadittiin ja tekivät hänestä vielä kurjemman orjan, kuin
-hän henkiorjuuden aikana oli ollut. Tilastaan hän ei missään voinut
-valittaa, sillä kontrahti oli laillinen. Talonpojalla ei siis ollut
-mitään hyötyä asunnon valitsemisoikeudestaan.
-
-Talonpoika oli vielä saanut oikeuden omistaa maata ja muuta kiinteätä
-omaisuutta, palvelus-, vuokra- ja kaikenlaisessa työssä tehdä
-vapaaehtoisia suostumuksia, muuttaa, niinkuin jokainen kansalainen,
-persoonansa ja omaisuutensa toiseen maanpaikkaan. Mutta talonpoika
-ei saanut asunto-oikeutta kaupungissa eikä siellä omistaa kiinteätä
-omaisuutta, ei saanut ruveta kaupunkilaisen palvelukseen, eikä vuokrata
-kaupungin tontteja! Sanalla sanoen: talonpojalla oli lupa ostaa
-maata vain Viron moision herralta, joka kuitenkaan sitä ei pienissä
-palstoissa tahtonut myödä, koska se ei ollut hänelle edullista.
-Moisiot, näet, olivat suurimmaksi osaksi kiinnitetyt lainauskassaan, ja
-moision omistaja, jos hän pienen osan maastaan olisi myönyt, olisi vain
-pienemmän summan saanut käyttää omaksi hyödykseen, kun suurin osa olisi
-mennyt lainauskassaan velan korvaukseksi. Niin oli siis talonpojilla
-oikeus tehdä vain sellaisia sopimuksia, jotka heitä kiinnittivät
-maanviljelystöihin ja työorjuuteen yksin Vironmaalla ja Viron moision
-herrain kanssa.
-
-Mutta kun aatelismies valmisti virolaiselle vapauslain, keksi hän
-siihen vielä yhden rajoituksen.
-
-Talonpoika, joka omavaltaisesti läksi Vironmaalta, joutui tuon lain
-nimessä kunnan puolesta sotamieheksi. Moision herrain eduksi oli
-lakiin pantava tämäkin musertava pykälä, sillä he arvasivat, että
-heidän suunnattomat vaatimuksensa pakottaisivat tuon kärsivällisen ja
-orjuuteen tottuneen virolaisen talonpojankin lähtemään kotimaastaan
-ja etsimään naapuri kuvernementissa toimeentuloaan, vaikkakin hänen
-rakkautensa savutupaansa ja kotikontuunsa oli liikuttava. Mutta
-tuokaan määräys ei vielä riittänyt. Sama rangaistus säädettiin
-myös niille talonpojille, jotka uskalsivat pyytää muuttokirjaa
-ruvetakseen palvelukseen toisessa kunnassa tai maakunnassa. Kunnassa,
-jonka kirjoissa he olivat, merkittiin heidät poissaoleviksi. Kunnan
-virkailijat nostivat sellaisten puolesta arvan ja nämä joutuivat
-sotamiehiksi, sillä asetuksessa sanottiin: "Kun arpa lankeaa sellaisen
-kunnanjäsenen osalle, joka kunnasta on poistunut (vaikkapa luvallakin),
-ja hän joutuu vieraassa kunnassa sellaisiin olosuhteisiin, joissa
-hän asetuksen mukaan olisi sotapalveluksesta vapaa, niin tulee hänen
-sittenkin lähteä sotamieheksi oman kuntansa puolesta!" Näin oli siis
-Viron talonpoika kiinnitetty omaan maakuntaansa, omaan kuntaansa ja
-omaan moision herraansa. Jos ei hän tahtonut seuraavassa sotaväen
-otossa joutua sotamieheksi, niin hänen piti jäädä siihen kuntaan, jossa
-oli kirjoissa, piti olla herrallansa "halpana työvoimana".
-
-Näin teki vapaus köyhän talonpojan aikaa myöten entistä köyhemmäksi.
-Mutta Viron moisioiden rikkaus karttui vuosi vuodelta ja niiden
-myyntihinta oli muutamassa vuodessa suhteellisesti noussut ostohintaa
-monin verroin suuremmaksi. Kun talonpoikain luku ensimmäisinä vuosina
-vapauttamisen jälkeen nopeasti kasvoi, niin saivat moision herrat yhä
-lisää "halpaa työvoimaa", ja jota enemmän heitä oli, sitä halvemmaksi
-he kävivät.
-
-
-
-
-10.
-
-UUSI ASETUS TEKEILLÄ.
-
-
-Viron talonpoika oli nauttinut vapautta neljäkymmentä vuotta, mutta
-hän oli köyhempi ja onnettomampi kuin henkiorjuuden aikana. Vapaus oli
-antanut hänelle oikeuden kiinteimistön omistamiseen, mutta ei ainoakaan
-perheenmies ollut niin paljon vaurastunut, että olisi voinut ostaa
-itselleen talon. Ja talonpojan hyväksi oli kuitenkin vapaus annettu.
-Mikä ihme sitten, että nykyinen työorja huutavassa hädässään alkoi
-odottaa uutta vapauttavaa lakia, samoin kuin henkiorja neljäkymmentä
-vuotta sitten vapautta. Hän odotti sitä niinkuin pitkän vahingoittavan
-poudan perästä odotetaan sadetta.
-
-Tuo odotus kesti kauvan. Se perustui pelkkiin huhuihin. Ainoastaan
-epävarmoista suupuheista tiesi talonpoika, että jotakin oli tekeillä,
-jotakin tulossa. Varmoja tietoja hänellä ei milloinkaan ollut siitä,
-milloin saksat sääsivät lakia. Se tavallisesti pidettiin salassa tai
-ainakin puoleksi salassa. Ensiksi ei saksalaisen sääty-ylpeys sallinut
-keskustella talonpoikien kanssa yleisistä asioista, ja toiseksi
-koittivat he pitää salaisuutena talonpoikia koskevien uusien asetusten
-säätämisen. Sillä Viron aateli ei mitään pelännyt niin kovasti kuin
-talonpoikain rauhattomuutta. Ja nuo uudistukset herättivät usein
-levotonta kiihotusta, sillä niistä toivottiin enemmän kuin ne antoivat,
-ja siten pettyi kansa vapautumisen toivossa tuosta armottoman raskaasta
-ikeestä.
-
-Ainoastaan syrjäteitä sai talonpoika kuulla, kuinka saksat
-maapäivillä päättivät asioista, jotka koskivat heidän toimeentuloaan.
-Opmannin suusta pääsi toisinaan huomaamatta joku merkillinen sana,
-kamaripalvelija tai palvelustyttö, joka hiukan ymmärsi saksaa, sai
-kuulla jonkun vajanaisen lauseen ja kertoi sen toisille; herra, joka
-itse talonpojalle jotakin ilmoitti, oli jo harvinainen otus.
-
-Siitä oli jo kulunut kauvan aikaa, kun Viron talonpojat alkoivat
-kallistaa korviansa tuollaisille huhuille uudesta asetuksesta.
-Moni saattoi, samoin kuin Völlamäen Päärn, sanoa, että he olivat
-kuulleet noista asetuksista koko elinkautensa. Sillä jo seitsemän
-vuotta sen jälkeen kun vapauslaki lopullisesti ja täydellisesti oli
-voimaan astunut vuonna 1839 alettiin keskustella talonpojan tilan
-parantamisesta ja tuo uudistustyö kesti kokonaista seitsemäntoista
-vuotta. Valmiiksi saatujen asetusten julkaisemiseen kului sitten vielä
-kaksi vuotta. Tietysti oli asia ajottain talonpoikien mielistä aivan
-unohtunut, kun olivat kyllästyneet pitkään odotukseen taikka kun
-uudistustyö oli keskeytetty.
-
-Kyllä senaikuisilla maapäivillä olivat mielet kiihtyneet! Pakko
-parannusten toimeen panemiseen oli suuri. Taloudellisen ja henkisen
-tilansa rappiolle joutuessa oli talonpoika aivan perikatonsa partaalla
-ja tämä tila uhkasi häviötä itse moision isännälle, jonka työ- ja
-maksuvoima oli häviämässä. Hallitus taas, jolle talonpojan hätä ei
-ollut tuntematon ja joka siitä pelkäsi koituvan vahinkoa valtion
-tuloille, pakotti aatelia uhrausten tekemiseen. Mutta kuka sitten
-tahtoo mielihyvällä jotakin uhrata. Itämeren maakuntain aatelin
-itsekkäisyys ja omanvoitonpyyntö oli vuosisatojen kuluessa, jolloin
-se rajattomasti oli nauttinut henkiorjuuden tuottamia etuja, kasvanut
-niin suureksi, niin luonteeseen juurtunut, että aatelismies piti oikein
-rikoksena, jos häneltä vaadittiin joitakin uhrauksia talonpoikain
-hyväksi. Sentähden jokainen ehdotus, joka viittasi moision herran
-omistusoikeuden rajoittamiseen, herätti kiivasta vastustusta.
-
-Viron aateliston kunniaksi täytyy tunnustaa, että sen joukossa kyllä
-eivät kaikki olleet jyrkästi vastustavalla kannalla. Maapäivillä
-esiintyi enimmästi kaksi, toisinaan kolmekin puoluetta, vanhoillinen,
-vapaamielinen ja keskipuolue. Vapaamieliset, jotka puolustivat
-uudistuksia, eivät tehneet sitä niin paljon hyväsydämmisyydestä, kuin
-siitä syystä, että heillä oli tarkempi taloudellinen ja valtiollinen
-huomiokyky, selvempi käsitys ja laajempi näkökanta. He tavallisesti
-sanoivat: "Näin eivät asiat kauvan voi olla, jota kauvemmin
-viivyttelemme, sitä vaikeammaksi käy työ, sillä tekemättä ei se voi
-jäädä." Mutta vanhoilliset eivät voineet nähdä omia, itsekkäitä
-lähimpiä etujaan pitemmälle. He eivät itselleen tunnustaneet: Mitä sinä
-tänään et anna, sen täytyy sinun kaksinkertaisesti huomenna maksaman.
-
-Vapaamielinen puolue vaati ennen kaikkea talonpojan taloudellisen tilan
-parantamista. Henkiorjuuden lakkauttamisen jälkeen, jolloin moision
-isännän ei enää tarvinnut pitää huolta talonpojan elättämisestä, oli
-viimeksimainittu maan puolesta aivan osaton. Moision herra ajoi hänet
-tilaltaan pois, otti maan itselleen -- talonpoika sai mennä, minne
-tahtoi! Näin hävitettiin Virossa, niinkuin tiedetään, kokonaiset suuret
-kylät. Talonpojalla, joka eli alituisessa poishäätämisen pelossa, ei
-ollut halua pitää minkäänmoista huolta omasta maanviljelyksestään; hän
-katsoi vain hetken tarpeita ja imi voiman maasta. Jos siis tahdottiin
-parantaa hänen taloudellista tilaansa sekä hänen itsensä, että moision
-hyväksi, piti annettaman hänelle parempaa varmuutta pysyväisestä
-asuinpaikasta. Moision omistajan ja talonpojan välillä oli saatava
-aikaan pitempiaikaisia tai elinkautisia kontrahteja, taikka vielä
-paremmin oli moision herran määrättävä joku erityinen osa maastaan
-ainoastaan talonpojan käytettäväksi, eikä olisi hänellä oleva oikeutta
-sitä talolle takaisin ottaa.
-
-Vapaamieliset tekivätkin tämän suuntaisia ehdotuksia, ja varsinkin
-viimeksimainittu tuli koko lainsäädännössä tärkeimmäksi kohdaksi.
-Mutta tämä herätti kiivasta vastustusta vanhoillisten puolelta.
-Heidän omaisuuteensa tahdottiin puuttua! Heiltä tahdottiin ottaa
-oikeudet, heidän perintöomaisuudellaan tehtäisiin mitä tahansa. He
-viittasivat talonpoikain vapautuslakiin, jossa selvin sanoin oli
-kaikki maa ehdottomasti heidän omaisuudekseen tunnustettu, -- niin,
-olivathan he talonpojille suoneet vapauden juuri sillä ehdolla, että
-nämä perheenmiehinä yhä edelleen pysyisivät paikoillaan! -- -- --
-Pitkien, enimmästi kiivaiden keskustelujen jälkeen voittivat kuitenkin
-vihdoin vapaamieliset ja heidän sekä välttämättömät että luonnolliset
-parannusehdotuksensa saivat riittävää kannatusta, vaikk'ei kuitenkaan
-ilman melkoisia rajoituksia. Päätökseksi tuli, että kaikki maat, jotka
-1846 olivat olleet talonpojilla viljeltävinä, piti heidän maikseen
-tunnustettaman, mutta kuudes osa siitä maasta jäädä moision herran
-vapaaehtoisen käytännön alaiseksi, jotta hän siinä voisi pitää asumassa
-talon palvelijoita.
-
-Yhtä itsepäisesti tahtoivat vanhoilliset säilyttää "vapaan kontrahdin",
-joka vapauttamisen jälkeen oli käytäntöön otettu ja joka sitten moision
-isännille oli ollut niin edullinen, mutta talonpojille tuottanut
-tappiota. Vapaamielisille oli jo aikoja selvinnyt, että "vapaasta"
-verosopimuksesta ei ole puhettakaan siinä, jossa toinen on toisen
-taloudellisen ylivallan alainen. Tuo "vapaa kontrahti" juuri oli
-pääasiallisena syynä talonpoikain köyhtymiseen ja oltiinhan maapäivillä
-koossa juuri heidän tilansa parantamista varten. Huomattiin, että vanha
-verokirja paljon paremmin kuin nykyinen vapaaehtoinen sopimus oli
-suojellut talonpoikia moision isäntäin kiskomisilta. Sentähden piti
-myös uuteen lakiin lisätä pykäliä, joissa ainakin työveroon nähden
-veron suuruus oli arvioitava verotilan mukaan. Tämäkin ajanmukainen
-parannus tuli vihdoin päätökseksi.
-
-Mutta hallituksen puolelta tehtiin aateliston ehdotuksiin vielä
-huomautuksia, parannuksia, täydennyksiä ja muutoksia enemmän
-kuin heidän mielestään oli tarpeellista. Voi niitä komiteoja,
-joissa tekeillä oleva laki vielä piti kypsytettämän! Aateli oli
-hallituksen käskystä saanut ehdotuksensa valmiiksi 1849. Mutta sitä
-ei siinä muodossa hyväksytty, vaan se annettiin eräälle komitealle
-täydennettäväksi ja korjattavaksi. Siinä oli sekä hallituksen että
-moision herrain valitsemia jäseniä ja se työskenteli Tallinnassa.
-Sitten tarkasti lakia Pietarissa eräs valtion komitea, johon myös
-kuului moision edustajia. Mutta kovemman tulen läpi kävi asetus
-vihdoin niinsanotussa Itämeren komiteassa Pietarissa, jossa sitä
-taas täydennettiin ja korjattiin ennenkun se saavutti hallituksen
-hyväksymisen. Vihdoin 5 p. kesäkuuta 1856 oli uusi Viron talonpoikain
-laki niin valmis, että se sai kaikkein korkeimman vahvistuksen.
-
-Mutta sen jälkeen se ei vielä voimaan astunut. Se oli ensin käännettävä
-saksan ja viron kielille. Tämä työ toimitettiin seuraavana vuonna 1857.
-Voimaan piti lain astua Yrjönpäivänä 1858. --
-
-Epäselvä huhu, että keisari jo aikoja sitten oli piirtänyt nimensä
-uuden asetuksen alle, kierteli jo laajalta talonpoikain keskuudessa,
-ennenkun se vielä oli tapahtunutkaan. "Veltolla" talonpojalla on
-hyvät korvat, kun huhutaan jotakin, josta hän toivoo apua hätäänsä.
--- "Mutta", lisättiin epäluuloisesti -- "saksat pitävät asetusta
-meiltä salassa." Varmempia tietoja asetuksen olemassaolosta ja sen
-voimaan astumisesta saatiin vasta keväällä 1857. Siellä, täällä olivat
-moision herrat jo itsekin tunnustaneet, että asetus oli tulemassa,
-kun talonpojat olivat käyneet helpotuksia pyytämässä. Sen nämä usein
-tekivät saadakseen jotakin kuulla uudesta asetuksesta. Ja usein he
-siinä onnistuivatkin.
-
-Juurun pitäjässä päästiin alituisesti asiasta tiedusteltua vihdoin
-perille, sillä Mahtran moision isännöitsijä Rosenberg oli talonpojille
-suoraan sanonut, että uusi asetus oli ennen pitkää tuleva. Mahtran
-perheenmiehet läksivät nimittäin keväällä 1857 moisioon pyytämään uusia
-kontrahteja. Hekin luulivat, että uusi asetus jo keisarin tahdosta
-piti olla voimassa, vaan että moision isännät eivät tahtoneet sitä
-julaista. Sentähden he vaativat uusiin kontrahteihin asetuksen mukaisia
-helpotuksia. Mutta opman selitti heille, ettei hän voinut tehdä uusia
-kontrahteja ennenkun uusi laki ilmaantuisi, jonka mukaan kontrahdit
-olivat tehtävät. Siihen asti piti kaikki olla entisellään sekä
-perheenmiesten työorjuus että maksut.
-
-Tästä selityksestä päättivät Mahtran miehet, etteivät moision isännät
-enää koittaneet heiltä salata uutta asetusta. Mahtran perheenmiehiltä
-ja toisilta, jotka moisiosta olivat saaneet samanlaisia vastauksia,
-levisi ilosanoma kauvas yli pitäjän rajojen. Mutta sittenkin oli
-paljon epäilijöitä, jotka niinkuin Uudentuvan päiväläinen sanoivat:
-"Ei se tule, jota saksa ei tahdo." Paroni Heidegg esimerkiksi ei ollut
-perheenmiehilleen asiasta hiiskunut puoltakaan sanaa. Parille kysyjälle
-vastasi hän karkealla pilkallisella tavallaan: "Eikö teillä, laiskurit,
-nyt kyllä hyvä ole olla? Vai vielä toivotte suurempia huojennuksia.
-Sittenhän jo täitkin teidät söisivät!"
-
-Paroni Heidegg itse oli vilkkaasti seurannut uuden asetuksen
-valmistustöitä maapäivillä. Muuten oli hän melkeinpä ensimmäisiä
-vanhoillisten joukossa. Hän ei kyllä pitänyt puheita, eikä antanut
-valita itseään komiteoihin, sillä hän ei viitsinyt vaivata itseään
-raskaammalla työllä, mutta sitä enemmän ymmärsi hän tuoda mielipiteensä
-ilmoille aatelismiesten seurassa, vastustaa ja kumota vapaamielisempien
-väitteitä. Suurella taidolla esitti hän kantaansa sekä kotona
-lähimmäisten naapuriensa joukossa perheellisessä tuttavapiirissä, että
-Tallinnassa maapäivien aikana klubissa, hotelleissa ja Petenbergin
-viinakellarissa viinilasien ja osterein ääressä.
-
-Paroni Heideggin mielestä oli, niinkuin tiedetään, talonpoika
-itse syypää kurjuuteensa. Tuota velttoa, laiskaa ja huolimatonta
-talonpoikaa eivät mitkään huojennukset voineet auttaa -- ei, vaan ne
-hänet kokonaan lamauttaisivat. Paroni Rydiger Heidegg olisi hyvällä
-mielellä vielä puolustanut työ- ja maksukuorman suurentamista ja
-rangaistusten koventamista, jos sitä maapäivillä olisi julettu
-esittää. Hän taisteli kaikin voiminsa pitkäaikaisia kontrahteja,
-maasta häätämisoikeuden rajoittamista, työorjuuden huojentamista ja
-talonpoikain vapaan liikkumisoikeuden laajentamista vastaan. Kaikki
-selitykset ja todistelut, jotka tarkottivat näitä oikeuksia, kimposivat
-hänen rinnastaan takaisin kuin olisi hän vielä ollut varustettuna
-esivanhempain rautaisella kilvellä. Ainoa asia joka häntä ja hänen
-kaltaisiaan sai hiukankin myöntymään, oli pelko, että hallitus
-ottaisi tämän uudistustyön aatelistolta omiin käsiinsä, joka osaksi
-tapahtuikin, ja valmistaisi asetuksen, joka olisi vapaamielisten
-ehdotusta vieläkin vapaamielisempi.
-
-Niinkuin muualla ei paroni Heidegginkään moision alustalaisilla
-talvella 1857 ollut mieltä kiinnittävämpää puheenainetta kuin uusi
-asetus. Kun ei paronilta saatu mitään tietää, koitettiin tiedustaa
-opmannilta. Mutta hän oli täysin samaa maata kuin herransakin ylpeä,
-korkea, umpimielinen eikä talonpojille myötätuntoinen. Sen lisäksi oli
-isäntä ankarasti kieltänyt häntä puhumasta mitään uudistuksista, sillä
-"pahuus tiesi, mitä nuo vastahakoiset lurjukset saavat päähänsä!" Opman
-Winter antoi siis kysyjille vielä tylymmän vastauksen kuin itse herra,
-hän näytti heille vahvaa keppiään ja vastasi: "Tuota tuottaa teille
-uusi asetus!" -- -- --
-
-Sitten ahdistettiin alempia käskynhaltijoita. Vaan he eivät itsekään
-tienneet mitään varmasti. Kubja-Prits oli kyllä olevinaan kuin
-olisivat asetuksen 1315 pykälää hänen päässään, vaikka hän todellakaan
-ei tiennyt enempää kuin kansa itsekään. Sentähden se, joka asiata
-varovammin ja viisaammin häneltä koitti urkkia jäi suurimpaan
-hämäryyteen.
-
-
-
-
-11.
-
-KASVI VIERAASSA MULLASSA.
-
-
-Ensimmäisten kiistojen jälkeen paronin ja paronittaren kanssa eli
-neiti Marchand moisiossa jotenkin hyvässä sovussa. Hän karttoi
-suurempia loukkauksia, kun huomasi, etteivät ne mitään hyödyttäisi,
-ettei hän voisi muuttaa talon tapoja ja kun hän oli päättänyt talossa
-viipyä vain moniaan kuukauden.
-
-Ja lapsetkin olivat ruvenneet häntä rakastamaan hänen hyvän sydämmensä,
-lempeytensä ja väsymättömän kärsivällisyytensä tähden, eivätkä enää
-turhia ruvenneet kaipaamaan. Niin, neiti Marchandin ajatustapa oli jo
-aivan huomaamatta alkanut heihin vaikuttaa, että he nyt pitivät jo
-luonnollisena monta asiaa, joita alussa oudoksuivat. Sillä Julietten
-opetustapa oli edelleenkin vakavaa ja perusteellista, hän teki sen
-aivan tietämättään, tahtomattaan, sillä niin oli häntä itseäänkin
-opetettu. Lapsia oli yhä enemmän alkanut miellyttää hänen elävä,
-helpottava ja hauska opetustapansa. He puhuivat innostuksella
-neiti Marchandin oppitunneista. Neiti Ritterin ikävä, hermostunut
-päähänajamistapa oli heitä väsyttänyt. Erittäinkin kunnioitti
-hiljainen, tuntehikas Raimund uutta opettajaa ja puolusti häntä aina,
-kun toiset jotakin häntä vastaan sattuivat sanomaan. Ja kun lapset
-olivat niin tyytyväisiä kasvattajaansa eivätkä hänestä enää mitään
-pahaa puhuneet, niin ei vanhemmillakaan ollut syytä vaikeuttaa hänen
-tehtäväänsä.
-
-Mutta Adelheid von Heidegg yksin ei ollut neiti Marchandin ystävä.
-Viimemainittu ei tiennyt hänelle tehneensä mitään pahaa, vaan koitti
-lempeydellä ja hienolla huomaavaisuudella voittaa hänet puolelleen,
-mutta turhaan. Paronin tytär koitti sopivassa ja sopimattomassa
-tilaisuudessa kouluneidille osottaa, että he molemmat kuuluivat eri
-säätyluokkaan ja sen lisäksi tuntui Juliettesta usein kuin vihaisi
-tuo pieni, vasta lapsesta kehittynyt tyttönen häntä. Ensin ei neiti
-Marchand ymmärtänyt syytä siihen, vaan vihdoin selvisi hänelle, että
-Adelheid von Heidegg häntä kadehti hänen kauneutensa tähden. Nuori
-neiti pelkäsi, ettei hänen tavallista kauneuttaan ranskalaisen rinnalla
-kyllin huomattaisi.
-
-Juliette oli seuroissa huomannut kuinka tyttö loi pahansuopia
-silmäyksiä häneen, jos hän sattui nuorempain herrain kanssa pitempään
-keskusteluun, jos he kiittivät hänen lauluaan, tai jos häntä useimmin
-pyydettiin tanssiin. Ja kuitenkaan ei Juliette voinut mitään, että
-nuo nuoret korkeat aatelismiehet sääty-ylpeydestään huolimatta
-seurustelivat mieluimmin "palvelusihmisen" kuin Adelheidin kanssa.
-Juliette ei todellakaan tehnyt mitään heitä erittäin miellyttääkseen.
-Moni noista herroista oli hänelle suorastaan vastenmielinen. Mutta
-he pyörivät hänen ympärillään kuin kärpänen tulen valon ympärillä.
-Kauneus ja henkevyys ovat miellyttäviä, olkoon niiden omistaja syntynyt
-talonpojan majassa tai ruhtinaan linnassa, olkoon hän palvelija tai
-hallitsija. He ihailivat ranskalaisen erikoista kauneutta ja hänen
-puhetapansa mielevyyttä ja rohkenivat keskuudessaan taikka toisten
-kuullen sen ilmilausua. Ja tuota ei kärsinyt pieni, kaunis, nuori
-paronin tytär.
-
-Hänen tuskansa kasvoi aikaa myöten yhä suuremmaksi, kun hän naiselle
-ominaisella huomiokyvyllään pian ymmärsi, että hänen vanhempi
-veljensäkin yhä enemmän alkoi ihailla neiti Marchandia. Herbert
-Heideggin käytöshän kouluneitiä kohtaan ilmaisi lämmintä ystävyyttä,
-kunnioitusta taikka -- vielä enemmän. Kun Herbert huomasi Julietten
-läsnäolon, kun hän kuuli hänen äänensä, kun hän neidon kanssa puheli,
-saattoi hänen katseessaan erottaa jotakin erinomaista. Kasvot olivat
-silloin kirkkaat, hänen äänensä oli eloisa. Adelheid alkoi sitä
-tarkastaa ja punehtui vihasta huomatessaan, että hänen arvelunsa olivat
-oikeat ja oikeina pysyivät. Hän teki siitä veljelleen pari pistelevää
-viittausta. Tämä ei koittanut mitään salata, vaan vastasi rauhallisesti:
-
-"Niin, neiti Marchand on kaunis -- hyvin kaunis! Ja miksi en iloitsisi
-tästä kauneudesta?"
-
-Adelheidin kauniit kasvot muuttuivat hetkeksi rumiksi.
-
-"Sinun aistiasi luulin toki paremmaksi!"
-
-"Siskoseni, jos niin sanot, olet kateellinen!"
-
-"Kateellinen? Kenelle? Neiti Marchandille? Naurettavaa!"
-
-Voi, minkälaista ylenkatsetta tuon pienen neitosen ruususuu osotti!
-
-"Eikös neiti Marchandin kauneus ole kaikille selvä?" kysyi Herbert. "Me
-nuoret herrat lähellä ja kaukana olemme siitä aivan samaa mieltä."
-
-Tämän kuullessaan kalpeni Adelheid, oli kuin hänen sydämmeensä olisi
-pistetty terävä, pitkä oas. Siitä hetkestä asti hän vihasi tuota
-palvelusihmistä, jonka kauneutta suurisukuiset miehet saattoivat
-ihastella.
-
-"Kaikesta päättäen", vastasi sisar värisevällä äänellä, "ei
-paroni Herbert Heideggille ole synniksi, jos hän pitää meidän
-kouluneidin kauneutta epäjumalanaan. Sehän on tuollaisille ihmisille
-lankeemukseksi. Onhan meidän Maiekin kaunis tyttö. -- -- --"
-
-Adelheidin hermostunut viha Juliettea vastaan puhkesi joku aika
-myöhemmin kiusallisella tavalla ilmi. Maaliskuussa vietettiin hänen
-seitsentoista vuotista syntymäpäiväänsä suuremmoisella tavalla.
-Vieraiden luku oli harvinaisen suuri, heidän joukossaan erittäin paljon
-nuoria neitoja ja herroja. Laajat vannehameet, välkkyvät silkki- ja
-loistavat juhlapuvut kuhisivat verkaisien hännystakkien rinnalla
-juhlallisesti koristetussa, kirkkaasti valaistussa pitosalissa. Paljon
-kultaa ja kalliita kiviä, kukkaryhmiä, ja kirkkaita silmiä. Pitkiä,
-soreita neitoja, reippaita, vahvoja miehiä. Paljon komeita, hienoja,
-syntyperäisen sivistyksen leimaamia kasvoja. Kuinka suuri erotus näiden
-ja savutuvissa elävien välillä! Täällä komeutta, terveyttä, iloa --
-siellä kuihtumusta ja rumuutta. Ruumis, henki, ymmärrys, taito --
-kuinka ne ovat täällä ja kuinka siellä kehittyneet! Täällä on kasvanut
-kuin uhkea palmumetsä, siellä versonut matala kanervikko. -- -- --
-
-Adelheid Heidegg, seuran lellitelty syntymäpäivälapsi oli valkeassa
-puvussaan kaunis kuin kukka. Hän oli suurella huolella pukeutunut.
-Mutta toisia samanlaisia oli paljon ja vielä kauniimpiakin. Mutta
-he kaikki olivat Viron sivistyneiden saksalaisten näköisiä,
-joukossa jokapäiväisiä, jopa rumiakin. Mutta kun kouluneiti
-Marchand yksinkertaisessa, keltaisessa leningissään, keltainen
-kukka mustansinertävissä hiuksissaan, ilmestyi vieraiden joukkoon,
-niin nähtiin herrain seurassa erityistä liikettä, joka oli kuin
-tuulenpuuska nuoressa metsässä. Joka silmäys ilmaisi mieltymystä. Sillä
-ranskalaisessa oli jotakin, joka toisilta puuttui.
-
-Juliette tunsi asemansa talossa ja koitti käyttäytyä sen mukaan.
-Hän oli joka asiassa luonnollinen, syrjässä pysyvä ja mukaantuva.
-Enimmästi seurusteli hän kolmen oppilaansa kanssa puhellen ja
-keksien jotakin hauskuutta. Hänen ihailijansakin näyttäytyivät
-alussa välinpitämättömiltä, eivätkä olleet häntä huomaavinaan. Sen
-vaati harjaantunut kohteliaisuus vanhempia, sukulaisia ja koko
-ylhäissäätyistä seuraa kohtaan.
-
-Silloin oli neiti Marchandilla tilaisuutta tarkastaa vieraita
-syrjäisestä paikastaan ja kuunnella siellä ja täällä heidän
-keskustelujaan. Vanhat kaljupäiset tai vähätukkaiset herrat, silmät
-kuopalla, suut itsetyytyväisessä hymyssä -- moni vielä pitkä ja suora,
-moni jo hartiat kumarassa -- puhuivat enimmästi maanviljelyksestä,
-valittivat talonpoikiaan, tai kiittivät hevosiaan, jahtikoiriaan
-ja pyssyjään, jota seurasi monet metsästysjutut. Vanhemmat rouvat
-vannehameissaan istuen kuin heinäruvoissa, hiukset sileästi
-ohimoille kammattuina, puhuivat paljon lapsistaan, kaikellaisista
-perhetapauksista, emännöitsijäinsä ja palvelijainsa vioista. Paljon
-oli valittamista siveellisten hyveiden ja muinaisten ihanteiden
-rappeutumisesta nykyaikana. Tiede, taide ja kirjallisuus joutuivat
-harvoin keskustelun alaisiksi. Maalaisaatelista oli näille asioille
-koko lailla vieras.
-
-Nuorten seurassa olivat huvitukset pääasiana. Kevyt, pintapuolinen
-pilapuhe oli yleinen, vanhentuneet kaskut; hienot, mutta ei
-alkuperäiset kohteliaisuudet lensivät sinne tänne ja paras kaikesta
-tanssi, jota kaikki nuo sievät pienet neitoset silkkikengissä jo aikoja
-sitten olivat odottaneet.
-
-Kaikessa oli opettajaneiti näkevinään tuota ylen kohteliasta
-imartelevaa, ja usein hyvin sydämmellistäkin seurustelutapaa, jota
-kaikki vieraat, nuoret ja vanhat toisilleen osottivat. Yksimielisyys,
-rauha ja riemu vallitsivat tuossa seurassa. Siinä keksi yksi yhtä,
-toinen toista. Heidän mielipiteensä sopivat yhteen niinkuin heidän
-elinehtonsakin olivat yhdenarvoiset. Heillä oli yhdenlaiset ajatukset,
-yhdenlaiset harrastukset, sentähden kunnioitti ja rakasti jokainen
-toisessaan omaa itseään. Juliette kysyi ihmetellen itseltään, olivatko
-nämä samat ihmiset, jotka tämän piirin ulkopuolella niin aivan toisiksi
-muuttuivat, jotka kohteliaisuutensa, hienoutensa, sydämmellisyytensä
-kerrassaan sulkivat kuin rautaiseen tuppeen ja näyttivät vain teräviä,
-vetistäviä piikkejä. Olivatko nämä samat ihmiset, jotka armottomasti
-pieksättivät omia palvelijoitaan, sitä kylmäverisinä katselivat eivätkä
-heille milloinkaan antaneet ystävällistä, lämpimästä sydämmestä
-lähtevää sanaa, ja sen lisäksi raskauttivat heitä työkuormalla, joka ei
-aatelismiehille toimekkaina maanviljelijöinä voinut olla tuntematon?
-
-Nuoret herrat joivat kovasti, sillä liköörit ja viinit olivat hyvät;
-siitä oli rikkaan paroni Heideggin kellari kuuluisa. Rikkautta osotti
-myös ruokapöytä. He söivät, joivat ja olivat iloiset ja hauska
-elämännautinto kuvastui jokaisen kasvoilla.
-
-Kun tanssi alkoi, käski paronitar neiti Marchandia soittamaan.
-Mutta näytti kuin olisi tahdottu hänet soittokoneen ääreen unohtaa.
-Hän soitti järkiään melkein tunnin ajan eikä tahdottu häntä siitä
-vapauttaa. Silloin Herbert häntä armahti ja antoi kutsua herra
-Lustigin, joka niinkuin tavallisesti oli paennut yksinäiseen
-huoneeseensa; hänen piti istua neiti Marchandin asemelle pianon ääreen.
-
-Nyt Herbert ensimmäiseksi vei ranskalaisen neidin tanssiin. Hänen
-esimerkkiään noudattaen tekivät samoin myös muutamat toiset herrat.
-Nythän he jo muutenkin saattoivat opettajattaren kanssa tanssia,
-se ei herättänyt huomiota; mutta kun neiti Marchand alkoi tulla
-huomatuimmaksi henkilöksi, kun pian tanssittiin hänen kanssaan enemmän
-kuin jonkun tavallisen paronin tai kreivin tyttären kanssa, kun moni
-hänen kanssaan joutui hyvin vilkkaaseen keskusteluun -- niin se alkoi
-jo moniaita hermostuttaa.
-
-Kaikkein hermostuttavinta oli se Adelheidille ja erittäinkin vielä
-sitten, kun tämä näki kouluneidin ympärillä muutamia herroja, joita
-salaa toivoi omiksi ihailijoikseen. Herbertin huomaavaisuudesta
-Juliettea kohtaan oli hänen sydämmensä jo ilmankin täysi.
-
-Tapahtui eräällä tanssin väliajalla, että parit olivat salista
-lähteneet kävelemään toisiin huoneisiin, jossa seisoivat ja istuivat
-pienemmissä ryhmissä. Adelheid oli huomannut, että neiti Marchand
-kahden hänen ihastelijansa seurassa istui pienessä salissa kaminan
-luona ja että he olivat vilkkaassa keskustelussa. Adelheid kuuli
-Julietten nauravankin heleällä metalliäänellään, vaikka hän muuten aina
-oli niin totinen. Siinä oli kyllä. Neiti Adelheid astui tuon pienen
-ryhmän luo ja sanoi niin terävällä äänellä kuin hän ikinä voi:
-
-"Neiti Marchand pitää herroille varmaankin esitelmää talonpoikain
-kurjasta elämästä?"
-
-Molemmat herrat katsoivat häneen.
-
-"Kuinka niin arvelette, neiti?" kysyi toinen.
-
-"Sehän on neiti Marchandin mieliainetta", vastasi Adelheid väkinäisesti
-nauraen. "Minä luulen, että jos neiti Marchandille olisi mahdollista,
-hän panisi heidät kaikki moisioon elämään, mutta meidät heidän
-saunoihinsa."
-
-"Ei, sitä en tekisi", vastasi kouluneiti rauhallisesti.
-
-"Mitä sitten?"
-
-"Ennen kaikkea en pilkkaisi köyhyyttä, vaan tuntisin sääliä."
-
-"Se merkitsee -- me olemme raakalaisia, jotka emme tunne sääliä? Neiti
-Marchand yksin on helläsydämminen?"
-
-"Sitä en tarkottanut -- niin ylimalkaista johtopäätöstä en tahtonut
-tehdä. -- -- -- Mitä minuun tulee, niin täytyy tunnustaa, että sääli
-kouristi sydäntäni, kun kävin kerran sellaisessa mökissä, jota te neiti
-von Heidegg nimitätte saunaksi. Se ei todellakaan ollut ihmisasunto,
-vaan musta pimeä kuoppa, johon tuskin panisin eläimiänikään. Ja jos
-tuon sanomattoman surullisen asunnon nähdessäni tunsin mielipahaa, niin
-en lue sitä itselleni häpeäksi enkä vääryydeksi."
-
-Adelheidin rusottava poski kävi tulipunaiseksi, hän kiinnitti katseensa
-kuin terävät naskalit kouluneitiin.
-
-"Tarkottiko tuo opetus erityisesti minua?" kysyi hän vihasta värisevin
-äänin.
-
-"Ei, minä vain ilmoitin oman mielipiteeni inhimillisestä,
-myötätuntoisuudesta", vastasi Juliette yhä vielä rauhallisena.
-
-Mutta juuri tuo rauhallisuus, joka antoi vastustajalle voimia torjumaan
-hänen syytöksiään, kiidytti neitosta niin, että hän ei voinut itseään
-hillitä.
-
-"Neiti Marchand", virkkoi hän kiivaasti. "Toivoisin, etten tarvitsisi
-kuulla teidän parannussaarnojanne. Sen lisäksi pyytäisin teitä
-muistamaan asemaanne meillä, sillä ensiksi ei ole teillä mitään
-oikeutta puhutella minua tuolla tavalla ja toiseksi ei teidän paikkanne
-ole täällä herrojen joukossa, vaan tuolla -- soittokoneen ääressä!"
-
-Syvä äänettömyys seurasi näitä sanoja. Ympärillä jäätiin seisomaan,
-sillä sanat olivat etäämmällekin kuuluneet. Juliette kalpeni, mutta jäi
-istumaan kuin huumaantuneena.
-
-"Adelheid", kaikui samassa Herbert Heideggin ääni; nuori paroni
-ilmestyi äkkiä kuin maan alta sisaren luo ja laski kätensä hänen
-olalleen. "Adelheid, sinulla ei ole oikeutta puhua neiti Marchandille
-tuolla tavalla ja hänelle antaa määräyksiä. Eikä neiti Marchand ole
-milloinkaan loukannut meidän talon tapoja, sillä hän on aivan yhtä
-oikeutettu olemaan tässä seurassa kuin sinäkin. Hän voi siis istua
-missä tahtoo ja soittaa, jos häntä haluttaa. -- -- -- Niin, sisareni,
-on asia", lisäsi hän, koittaen naurulla lieventää tapauksen ikävyyttä.
-
-Herrat alkoivat puhua toisia asioita hämmentääkseen kiusallista
-mielialaa, etäämmällä olijat siirtyivät vilkkaasti kuiskaillen muualle.
--- -- -- Mutta neiti Adelheid huomasi, että hän oli maltittomuudellaan
-käyttäytynyt tuhmasti, ett'ei häntä missään piirissä hyväksytty ja
-siten oli hän saanut kovan rangaistuksen -- hän katosi kuin tuuli
-pienestä salista.
-
-"Saanko pyytää, neiti Marchand?" virkkoi Herbert tarjoten neidolle
-käsivarttaan, kun toiset herrat kohteliaasti nousivat ylös.
-
-Juliette heräsi kuin unesta. Hän otti vastaan nuoren herran käsivarren.
-Hiljakseen hän tämän kanssa seurasi toisia kävelylle lähteneitä pareja.
-
-"Olette loukkaantunut, neiti Marchand?" kysyi hän hiljaa.
-
-"En, ainoastaan hämmästynyt!"
-
-"Teillä on oikeus olla sekä vihainen että hämmästynyt. Minä pidän
-huolta siitä, että sisareni pyytää teiltä anteeksi. Yleisen häiriön
-vuoksi en ruvennut sitä heti vaatimaan."
-
-"Minä en ensinkään toivo tuota anteeksi pyyntöä, herra paroni", vastasi
-Juliette ystävällisesti. "Minä en ole niin arkaluontoinen, että
-loukkaantuisin kokemattoman lapsen ajattelemattomista sanoista. Teidän
-puolustuksenne tuottaa minulle kyllin hyvitystä -- kiitän teitä!"
-
-Herbert silmäili ihastunein, lämpimin katsein Julietten marmorin
-valkeita kasvoja.
-
-"Kuinka hyvä te olette!"
-
-"Hyvä? Minä en mahda olla kovinkaan hyvä, koska annan aihetta vihaan."
-
-"Voi, tuota lapsellista vihaa!" virkkoi Herbert viitaten kädellään.
-
-"Mutta tuolla lapsellisella vihallakin on aiheensa. Luulen tuntevani
-sen. Kuinka mielelläni tahtoisin tehdä selväksi sisarellenne, ettei
-hänellä tarvitse olla mitään syytä pelkoon minun puoleltani ja
-että olisin onnellinen jos voisin voittaa hänen luottamuksensa ja
-rakkautensa -- mutta tähän saakka en ole häntä voinut lähestyä.
--- -- -- Nyt kuitenkin olemme jo kyllin puhuneet tästä asiasta."
-
-"Minä tahdon pitää huolta siitä, ettei sisareni teitä vastaan, neiti
-Marchand, enää riko kohteliaisuuden vaatimuksia", virkkoi paroni kulmat
-rypyssä. "Ja nyt voimme todellakin puhua jostakin muusta. -- -- --
-Minun tulee teitä kiittää jostakin asiasta, neiti Marchand."
-
-"Minua?"
-
-"Niin! Minun täytyy tunnustaa, että teidän mielipiteenne talonpoikiemme
-kurjuudesta on herättänyt minussa ajatuksia ja olen huomannut, että
-teidän katsantotapanne ei ole niin outo kuin se alussa tuntui. Minä
-luulen, että olomme ovat parannettavissa -- niin, nopeammin kuin meillä
-yleensä luullaan. Mutta pääasia olisi, että edes jotkut tekisivät alun
-ja toiset seuraisivat perässä."
-
-Julietten suuri syvä katse kohtasi lämpimänä paronin kasvoja.
-
-"Olen iloinen siitä tunnustuksesta, mutta mistä te sitten minua
-kiitätte?"
-
-"Siitä, että saitte minut ajattelemaan. Viivyin kaksi vuotta
-Preussissa, opin tuntemaan sikäläisiä oloja, näin kyllä, että
-talonpoika siellä eli paljon paremmin kuin meillä, mutta luulin sen
-johtuvan ainoastaan Preussin talonpoikain korkeammasta sivistyksestä,
-Saksan kansan suuremmasta toimekkuudesta ja paremmasta luonteesta.
-Mutta nyt olen miettinyt teidän esittämiänne näkökohtia. Teidän
-mielestänne virolaisten velttous johtuu heidän pitkäaikaisesta
-raskaasta elämästään sekä täydellisen henkisen sivistyksen puutteesta.
-Jos näitä puutteita poistettaisiin, niin saattaisi toivoa, että
-talonpoikamme kehittyisivät toimekkaiksi, virkuiksi, ajatteleviksi. Te
-olette tässä asiassa varmaankin oikeassa."
-
-Julietten täytyi tahtomattansa nauraa. Oliko tuo nyt niin vaikea
-ymmärtää. Ja hänenkö piti tuota tulla opettamaan noille korkeasti
-sivistyneille miehille, jotka tässä maan paikassa valtaa pitivät. Kyllä
-nämä herrat ymmärsivät oman säätynsä etua valvoa ja omaan elämäänsä
-parannuksia keksiä -- kaikki muu oli heille vierasta ja epäselvää.
-
-Herbert näytti valinneen tuon niin sopimattoman puheaineen
-tanssipidoissa haihduttaakseen sitä tuskallista mielialaa, johon olivat
-joutuneet. Hän aikoi esittää neidolle taloudellisia tuumiaan aivan
-kuin olisi hänen rinnallaan kävellyt maamies, joka oli ylen innostunut
-asiaan.
-
-Kun moisio hänen haltuunsa oli joutuva, piti hänen ennen kaikkea antaa
-talonpojille niin paljon huojennuksia, että päästyään varoihinsa
-voisivat rahassa maksaa veronsa ja vihdoin lunastaa talon omakseen.
-Vielä aikoi hän vähentää niin sanotuita apupäiviä taikka ehkä
-kokonaankin poistaa ne. Hän valitti sitä, ettei hänen isänsä omassa
-kunnassaan ollut vielä perustanut yhtään koulua. Mutta uusi asetus teki
-koulujen perustamisen kuntiin välttämättömäksi, sillä jokaisen kunnan,
-jossa oli enemmän kuin 300 asukasta piti omalla kustannuksellaan
-ylläpitää koulu ja pienempien kyläkuntien piti siinä asiassa liittyä
-yhteen. Aateliston piti sitäpaitse perustaa ja ylläpitää kaksi
-opettajaseminaaria kussakin kuvernementissa. Herbert aikoi tarkasti
-pitää huolta omasta koulustaan ja katsoa, että sinne otettaisiin
-kelvollisia opettajia. Hän aikoi myös herättää moision isäntien
-harrastusta korkeimpien kansakoulujen perustamiseen. Niitä oli saatava
-yksi joka pitäjään tai ainakin yksi parin kolmen pitäjän osalle.
-
-Neiti Marchand katseli häntä lempein, iloisin silmin.
-
-"Aijotteko todellakin niin tehdä, herra paroni?" hän kysyi.
-
-"Aijon", vastasi Herbert. "Osaksi heräsi se ajatus minussa
-jo ulkomailla, sillä huomasin siellä, kuinka moni asia sujui
-koulunkäyneiden talonpoikain avulla helpommin ja yksinkertaisemmin
-kuin meidän velttojen 'luonnonihmisten' keskuudessa. Mutta ajatukseni
-on vakaantunut päätökseksi vasta nyt, kun teidän terävät mutta oikeat
-arvostelunne ovat minuun vaikuttaneet."
-
-"Te olette hyvä ja lempeä, herra paroni", virkkoi kouluneiti
-ystävällisesti, "ja minä uskon varmasti, että ette tule katumaan
-kokeitanne siihen suuntaan. Ovathan köyhät ihmiset täällä jo
-myötätuntoisesta silmäyksestäkin kiitollisia."
-
-"Tietysti", puhui nuori paroni edelleen, "heitän talossani kaikki
-vanhat talouskapineet aikaa myöten romuhuoneeseen. Ajanmukaiset
-työaseet -- koneet, koko maanviljelys on asetettava uudelle kannalle."
-
-"Eikö teidän uudistustuumissanne vielä ole yhtä kohtaa?" kysyi Juliette
-lyhyen äänettömyyden jälkeen.
-
-"Mitä ajattelette?"
-
-"Ruumiinrangaistusta. Ettekö heitä sitäkin keskiaikaista kamalaa tapaa
-romukammioon?"
-
-"Niin, neiti Marchand, sitäkin olen ajatellut", vastasi Herbert.
-"Uuden, kohta ilmestyvän asetuksen mukaan onkin moision omistajan
-oikeutta siinä kohden paljon rajoitettu; isännyysoikeutensa nimessä voi
-hän palvelijalleen, työläiselleen ja päiväläiselleen vastustamisesta,
-huolimattomasta työnteosta tai rauhanrikkomisesta rangaistukseksi
-määrätä vain 18 lyöntiä taikka panna hänet kahdeksi päiväksi vedelle
-leivälle. Tähän asti voi isäntä määrätä 50 lyöntiä ja enemmänkin. Minä
-aijon käyttää ruumiinrangaistusta ainoastaan poikkeustapauksissa."
-
-"Te ette kuitenkaan aijo kokonaan poistaa ruumiinrangaistusta?" kysyi
-Juliette hämmästyneellä äänellä.
-
-"Aikaa myöten, neiti Marchand! Ajatelkaa, että jos tuon rangaistuksen
-kokonaan poistaisin, ei minulla olisi mitään keinoja, jonka avulla
-voisin palvelijaini ja työväkeni keskuudessa ylläpitää järjestystä.
-Heidän joukossaan on paljon raakoja, kelvottomia ihmisiä."
-
-"Mutta jäähän teille vankeusrangaistus ja rahasakko?"
-
-"Hyvät ihmiset", vastasi Herbert kohteliaasti hymyillen. "Teidän täytyy
-suoda minulle anteeksi, kun vakuutan, että myötätuntoinen sydämmenne
-ja hellä ihmisrakkautenne, jolle panen paljon arvoa, saattaisi teidät
-täällä käytännöllisessä toiminnassa pahaan pulaan. Te ette vielä tunne
-maata eikä kansaa, neiti Marchand! Ei ainoastaan moision isäntä, eikä
-vain moision poliisi oikeuden valvojana määrää ruumiinrangaistusta,
-vaan sen tekevät ylipäätään kaikki meidän alemmat lain valvojat:
-talonpoikain oma kunnanoikeus samoin kuin sitä ja moision poliisivaltaa
-ylempi maaoikeus, eli haagioikeus. Meidän rangaistusmääräykset koko
-valtakunnan ylemmissäkin oikeuksissa perustuvat ruumiinrangaistukseen,
-ja asian tila johtuu yksin siitä, että lainsäätäjät tarkasti tietävät,
-että meidän maalla ja meidän kansan keskuudessa ei tulla toimeen ilman
-sitä."
-
-"Mutta tämä kansahan on niin hiljaista, niin alamaista", väitti
-Juliette.
-
-"Niin, se on niin kovan vallan alla, että se pelkää. Mutta jos ei sillä
-olisi mitään pelättävää, niin ei hiljaisuudesta ja alamaisuudesta olisi
-puhettakaan."
-
-"Ei, herra paroni", vastasi Juliette Marchand vapaasti ja iloisen
-varmana, "tuota luuloa en mitenkään voi hyväksyä. Vapaus ei ole vielä
-missään eikä koskaan tuottanut raakuutta eikä tapain turmelusta -- sen
-vaikuttaa ainoastaan väkivalta. Niinkuin väkivalta itse on raaka, niin
-voi myös sen kylvämä vilja olla raakaa."
-
-"Olen kyllä, niinkuin sanoin sitä mieltä, että ruumiinrangaistus
-poistettaisiin", puhui Herbert edelleen, "mutta se voi tapahtua vain
-vähitellen, ei äkkiä. Mitä te, neiti Marchand siitä arvelette, kun
-kerron, mitä jokapäiväisessä elämässä tapahtuu ja joka osottaa, että
-talonpoika ei niinkään vihaa ruumiinrangaistusta! Hän ottaa ennen
-vitsoja kuin maksaa rahasakon -- se on meillä useinkin tapahtunut."
-
-"Mistä hän maksaa, kun ei ole rahaa?"
-
-"Olisi hänellä niin paljon rahaa!"
-
-"Sitten johtuu se siitä, ettei teidän talonpojallanne ole inhimillistä
-kunniantuntoa eikä itsetietoisuutta ja tuo jälleen perustuu hänen
-halpaan inhimilliseen ja yhteiskunnalliseen asemaansa, johon hän on
-pakotettu. Tehkää, herra paroni, talonpoikanne vapauden ja sivistyksen
-kautta ajatteleviksi ja itsetietoisiksi ihmisiksi, ja saatte nähdä,
-että ennen myövät viimeisen vaatekappaleen selästään, kuin rupeavat
-alentavan ja häpäisevän ruumiinrangaistuksen alaiseksi!"
-
-"Niin neiti, tuo ei voi tapahtua yhtä haavaa -- se vaatii aikaa. Ja
-mitä tehdä, ennenkun talonpoika kehittyy nykyisestä tilastaan?"
-
-"Jäähän teille vankeusrangaistus."
-
-Nuori Heidegg pudisti nauraen päätään.
-
-"Sitä melkein ei rangaistuksena pidettäisikään. Mikä hätä työttömänä
-istuminen? Jos ruoka on niukka -- ei kotonakaan paljon parempi? Sen
-lisäksi on moision omistajalle vahingoksi pitää työläistä pari päivää
-kiinni."
-
-Julietten kasvoille nousi tumma puna.
-
-"Omaa etua ei tässä pitäisi ajatella, herra von Heidegg", lausui
-hän lempeästi huomauttaen. "Teillä on hyvä ja armahtava sydän,
-aijotte ruveta antamaan toisille moision isännille hyvää esimerkkiä
-ajanmukaisissa uudistuksissa -- eikö olisi tien raivaaminen tässäkin
-asiassa korkeaa, kallista, ihanteellista ja aivan aatelismiehen
-arvoista. Koittakaa, herra von Heidegg, tutustua ja harjaantua tähänkin
-aatteeseen!"
-
-Kauniin neidon rukoileva ja miellyttävä metalliääni hyväili nuoren
-miehen korvaa. Herbert katseli häntä syvästi ja tutkivasti ja jäi
-ajatuksiinsa.
-
-"Minä tahdon koittaa, neiti Marchand, tahdon koittaa!" sopersi hän.
-
-"Ja minä toivon menestystä kokeillenne!" huudahti Juliette kiitollisena
-ja myötätuntoisena.
-
-He olivat jääneet seisomaan suuren pylvään nenässä olevan kukka-astian
-luo ja puhuivat siinä. Heidän luokseen astui nyt keski-ikäinen herra
-kahden nuoremman seuralaisen kanssa, jonka jälestä Herbert, jolle muut
-velvollisuudet johtuivat mieleen, kiirehti suureen saliin.
-
-"Minun korviini kaikui tässä poliittinen keskustelu", alkoi vanhempi
-herra lempeästi, kohteliaasti hymyillen; "minä kuulin jotakin uudesta
-asetuksesta, taloudellisista uudistuksista, sivistyksen vaikutuksesta
-ja kaikkein viimeksi ruumiinrangaistuksesta. Ihmeekseni näin, että
-paroni Heideggin puhetoveri oli nuori nainen."
-
-"Minkätähden ihmeeksenne?" kysyi Juliette yhtä ystävällisesti.
-
-"Noh, eihän juuri nainen keskustele niin vakavista asioista, varsinkin
-näin hauskoissa pidoissa. Niin, niin noita ulkomaalaisia! He ottavat
-osaa kaikkeen, mitä taivaan ja maan välillä tapahtuu. -- -- -- Mutta
-kaunista ja esimerkiksi kelpaavaa, neiti Marchand, on se että te
-niin ystävällisesti toivotte meidän talonpojillemme sivistystä ja
-siveellistä kohoamista."
-
-Herra, joka seisoi Julietten edessä, oli kookas ja lihava sekä
-kasvoilta aivan sileä ja parraton. Nuo lihavat, pyöreät kasvot terävine
-tutkivine silmineen muistuttivat Martin Lutheria. Vieraalla oli pitkä,
-musta verkatakki, korkea, puoleksi poskiin ulottuva valkea kaulus
-sekä valkea kaulaliina. Tästä ei ollut vaikea päättää, että hän oli
-hengelliseen säätyluokkaan kuuluva mies. Neiti Marchand tunsi hänet,
-hänen edessään seisoi Juurun kirkkoherra Berg. Hän oli jo monessakin
-seurassa nähnyt tuon herran ja pari kertaa kuullut kirkossa hänen
-saksalaisen saarnansa.
-
-Juliette oli häntä jo tätä ennen tarkastanut vieraiden joukossa.
-Häntä huvitti tuo mies etevän käytöstapansa tähden. Alati kuumottivat
-seurassa hänen pyöreät kasvonsa kuin lempeä, pehmeä kuunpaiste; alati
-väikkyi hänen suupielissään ystävyyttä ja luottamusta herättävä hymy.
-Jos hän jonkun kanssa puheli, niin olivat hänen sanansa sileät,
-pyöreät, ei niissä voinut tavata kuhmuja, rosoja eikä särmiä. Eivät ne
-voineet ketään pahottaa taikka haavottaa, eikä kiihdyttää kiivaaseen
-väittelyyn. Hänen saksankieliset kaskunsa olivat toisinaan huvittavia,
-vaan eivät erittäin sattuvia, perussäveleenä niissä oli aina
-hyväntahtoisuus.
-
-Juliette oli salissa ihmetellyt, kuinka taitavasti kirkkoherra Berg
-ymmärsi ottaa osaa jokaiseen keskusteluun. Hän puhui vanhojen rouvien
-kanssa palttinoista ja kilpikankaista, nuorten neitojen kanssa runoista
-ja huvituksista, vanhojen herrain kanssa hevosen kasvatuksesta
-ja pernataudista sekä nuorten herrain kanssa jänismetsästyksestä
-ja "Estonia" osakunnan juomingeista. Joka aineeseen puuttui hän
-miellyttävällä, hauskalla tavalla ja jokaiselle ymmärsi hän sanoa
-sellaista, johon tämä oli tyytyväinen.
-
-"Taloudellista edistystäkin toivon teidän talonpojillenne, herra
-pastori", vastasi Juliette. "Ja paroni Heideggin kanssa väittelimme
-juuri ruumiinrangaistuksesta, joka minusta on niin kauhean
-vastenmielistä, eikö sitä täällä voisi kokonaan poistaa."
-
-"Niin, neiti Marchand", virkkoi kirkkoherra, "nuo ovat tärkeitä
-kysymyksiä, epäilemättä hyvin tärkeitä kysymyksiä ja siinä asiassa
-tehdään varmaankin vielä parannuksia, joita ei tähän asti ole tehty.
-Meidän Vironmaan aatelistoa -- nämä herratkin voivat sen todistaa --
-ei suinkaan voi kukaan syyttää siitä, ettei se ole voimainsa ja ajan
-vaatimusten mukaan huolehtinut talonpoikain parasta. Kohta, neiti
-Marchand, astuu uusi talonpoikain asetus voimaan -- jättiläistyö,
-joka on kestänyt seitsemäntoista vuotta ja jonka tekijät suuremmaksi
-osaksi olivat vain meidän aatelismiehiämme. Tuo uusi laki on loistavana
-todistuksena Viron aateliston uhrautuvasta mielestä talonpoikia
-kohtaan."
-
-"Mutta ruumiinrangaistus on sallittu tuossakin asetuksessa", huomautti
-Juliette.
-
-"Jumala paratkoon", virkkoi nyt toinen niistä herroista, jotka pastori
-Bergin mukana olivat. Hän oli punatukkainen nuori mies ja puhui
-katkonaisesti, hieman nenäänsä. "Jumala paratkoon, sanotte neiti
-Marchand? Tahtoisin tietää, kuinka ihmisten kanssa tultaisiin toimeen
-ilman vitsoja? -- Ainoa keino turmelusta vastaan. Koeteltu keino. --
-Laiskuuden lääke. -- Vapaus on haaveilua. -- Vapaus ilman kepittä on
-heikkoin sydänten runollista kuvittelua. -- Pehmeys olisi rikos. --
-Talonpoika perin tyhmä. Ja raaka."
-
-Sitten puhui toinen kirkkoherran seuralainen. Se oli eräs jättiläisen
-suuruinen, valkeapäinen ja matalaääninen nuori kreivi. Hän puhui
-erinomaisen huolettomasti ja leväperäisesti ja nauroi melkein joka
-lauseelle ilman minkäänmoista aihetta.
-
-"Neiti ajattelisi toisin ruumiinrangaistuksesta, kun olisitte itse
-olleet pari viikkoa moision omistajana -- haha!" hän sanoi. "Vuoden
-perästä olisi moisio mennyttä kalua -- haha! Talonpojat repisivät
-silmät päästä -- varastaisivat kuin korpit -- yksikään ei tulisi enää
-työhön -- ajaisivat elävänsä moision viljapeltoon -- haha! -- -- --
-Neiti luulee, että ruumiinrangaistus on heistä niin kovaa? Mitä tyhjää!
-Eivät he huudakaan. Saavat kai he teillä täällä niinkuin meilläkin
-melkein joka päivä ruoskaa -- onkos neiti kuullut huutoa?"
-
-"Olen, herra kreivi, ja hyvin kamalaakin!" vastasi Juliette. "Ne ovat
-tyttöjä -- haha! He kiljuvat tavan vuoksi -- haha!"
-
-"Ei, olen kuullut miestenkin huutoa."
-
-"Ne ovat nuoria poikia, ne karjuvat koiruuttaan -- haha! Meillä ei
-huuda melkein kukaan. He ovat siihen rangaistukseen niin tottuneet,
-pitävät sitä niin jokapäiväisenä asiana, etteivät silmiäänkään räväytä,
-kun käsketään talliin -- haha! Minä tahtoisin tietää, kuinka neiti
-heidän kanssaan tulisi toimeen, jos heittäisi vitsat ja kepit tuleen
--- haha! Sehän olisi melkein kuin sotamies taistelussa heittäisi pois
-pyssyn, sanoen tahtovansa voittaa vihollisen pelkillä nyrkeillään --
-hahaha!"
-
-Neiti Marchand ei vastannut mitään tuohon henkevään puheeseen. Hänen
-sijastaan jatkoi kirkkoherra Berg lempeänä ja sovinnollisena:
-
-"Epäilemättä on ruumiinrangaistus vastenmielinen rangaistustapa --
-siinä olen täysin neiti Marchandin puolella. Mutta maailmassa on vielä
-nykyäänkin paljon pahaa, joka kyllä on ikävää, hyvin ikävää, mutta
-joka ei tule yhtä haavaa autetuksi. Jumalan avulla ainoastaan voimme
-kehittyä paremmiksi tässäkin asiassa. Kun evankeliumin kirkkaat säteet
-alkavat perinpohjin vaikuttaa talonpoikaimme siveelliseen elämään,
-niin joutuu vihdoin aika, jolloin maamme vallitsijat ja johtajat,
-joille Jumala kansan kohtalon on uskonut, voivat ilolla halpana keinona
-heittää nurkkaan ruumiinrangaistuksen. Sillä mielihyvää heille ei
-todellakaan tuo rangaistustapa tuota."
-
-"Eikö sitten Jumalan sana nykyaikanakin vaikuta talonpoikiimme
-toivotulla tavalla?" kysyi Juliette.
-
-"Ei, Jumala paratkoon! Hengellinen välinpitämättömyys, synnin pimeys on
-vielä hyvin suuri."
-
-"Mutta olen huomannut, että teidän talonpojat käyvät hyvin ahkerasti
-kirkossa."
-
-"Kapakassa käyvät ahkerasti -- kirkossa makaavat -- haha!" vastasi
-liinatukkainen nuori kreivi.
-
-"Minä en sano kaikista, armas neiti", virkkoi pastori lauhkeasti.
-"Minun seurakunnassani on myös paljon heränneitä henkiä ja heidän
-siveellinen elämänsä on laittamaton. Mutta te tiedätte -- rikkaruohon
-kylväjä ei nuku, hän on minunkin nisuvainioillani väsymättä yöt päivät
-työssä. Paljon, paljon työtä on minulla vielä häntä vastaan."
-
-"Varsinkin, kun teillä ei ole kouluja, jotka voisivat olla teille
-avuksi", huomautti kouluneiti.
-
-"Niin oikein, kallis sisareni! Mutta sitäkin ovat jo meidän moision
-isännät ajatelleet, ja ennen pitkää alkaa joka kunnassa säännöllinen
-koulutyö, jolle toivon kaikesta sydämmestäni menestystä. Minä olen
-suuri koulun ystävä, neiti Marchand, ja tahdon kaikin voimin harrastaa
-laissa määrättyjen koulujen perustamista pitäjässäni. Toivon, että jo
-kymmenen vuoden perästä on talonpoikaimme henkinen ja siveellinen elämä
-aivan toisella kannalla".[6]
-
-Nyt yhtyi heidän seuraansa vielä eräs vaaleatukkainen jättiläinen --
-kreivin vanhempi veli. Hänellä oli melkein neliskulmainen, kovin suuri
-pää, luonnottoman suuret pallisilmät ja pitkä ulospäin pistävä leuka.
-Joka tämän herran kookkaan ulkomuodon ensi kerran näki kuulematta hänen
-ääntänsä, hämmästyi kovin, kun kreivi alkoi puhua; hänen äänensä oli
-naisen, oli lapsen ääni. Tuo vastakohta vartalon suuruuden ja äänen
-heikkouden välillä teki kuulijaan naurettavan vaikutuksen. Neiti
-Marchandkin nauroi salaa, kun kreivi esittämisen jälkeen alkoi puhua --
-Juliette tunsi tähän asti vain hänen nuoremman veljensä.
-
-"Minä kuulin teidän puhuvan talonpojan kouluuttamisesta", virkkoi hän
-kimeällä äänellään -- "siitä voin teille kertoa hauskan esimerkin --."
-
-"Kun se vain ei olisi liian pitkä?" kysyi hänen veljensä huolestuneena.
-
-Kreivi nimittäin ei pitkäveteisten kertomusten tähden ollut suosittu
-seuroissa. Hänen kertomuksillaan ei ollut päätä eikä määrää, ja vielä
-pahempi oli se, että ne olivat kaikki varsin vähäpätöisiä, ne eivät
-päättyneet huvittavasti. Kun hän koitti olla sukkela, ei kertomuksissa
-sukkeluutta ollut ja silloin joutuivat kuulijat kiusalliseen asemaan:
-heidän olisi pitänyt nauraa, mutta eivät voineet.
-
-"Olkoon pitkä taikka lyhyt -- huvittava se kuitenkin on", vastasi
-kreivi veljelle. "Kertomus osottaa, mihin kouluuttaminen vie
-talonpojan. Raakalaiseksi hän tulee -- raakalaiseksi, ylpeäksi ja
-pahaksi. Niin, herrat, se on tosi. -- -- -- Viime kesänä maalattiin,
-niinkuin tiedetään, meidän asuinhuoneet. Maalarisällien joukossa
-oli myös eräs, joka on kotoisin meidän kunnastamme. Hän on meidän
-entisen kapakan isännän poika. Isäni luvalla oli hän pantu kouluun ja
-sitten maalarinoppiin. Puhui saksankieltä -- mutta kamalasti, perin
-vanhanaikaisesti -- ja ymmärsi tehdä jotenkin hyvää työtä. Mutta kuinka
-raaka, herrat, kuinka raaka! -- -- -- Eräänä hyvänä päivänä astun minä
-saliin, jossa juuri maalattiin lattiaa. Kolme sälliä tekee siellä
-työtä, niiden joukossa meidän kapakan poika. Katson, katson -- oikein
--- yksi polttaa! Luulen, että hän minut nähdessään ottaa paperossin
-suustaan -- ei puhettakaan! Maalaa edelleen, lakki päässä, paperossi
-suussa. Savu nousee kuin uunin piipusta. Mitä luulette, herrat, minun
-sanoneeni? Minä huusin: 'Paperossi suusta, lurjus!'" (Kreivin voimakas
-huuto oli nuoren tytön kiljahtamisen kaltaista, jonkatähden kuulijain
-suut menivät nauruun.)
-
-"Ja hän vastasi?" kysyi joku seurasta.
-
-"Niin, ajatelkaa, mitä tuollainen vastasi! Tuijottaa minuun ja kysyy:
-'Minkätähden'? -- 'Sinä näet, kuka sinun edessäsi seisoo!' ärjyn minä.
-Tiedättekö mitä hän tekee? Katselee ympärilleen ja ihmettelee: '_Sinä?_
-Kenen kanssa te oikeastaan puhutte?' -- 'Sinun kanssasi!' -- Pudistaa
-päätään ja rupeaa edelleen maalaamaan, niinkuin olisi jollekin toiselle
-puhunut. -- 'Paperossi suusta!' pauhaan minä uudestaan. Mutta hän
-vastaa: 'Sitten kun se loppuu!' -- 'Tässä on polttaminen kielletty!'
-huudan minä. Mutta nyt tulee raakuuden huippu: hän vastaa minulle: '_Te
-poltatte itsekin!'_"
-
-"Poltitteko te sitten itsekin", kysyi neiti Marchand.
-
-"Poltin", vastasi kreivi.
-
-Juliette ei voinut pidättää nauruaan. Onneksi hän pääsi kukka-astian
-varjoon.
-
-"Mutta vielä paljon paremman jutun voin teille samasta asiasta kertoa",
-alkoi kreivi henkeään vetäen. "Ajatelkaa kuitenkin --."
-
-Mutta nyt punapäinen paroni, joka oli kiittänyt ruumiinrangaistusta,
-laski kätensä kertojan olalle ja huusi nenäänsä:
-
-"Kiitämme -- siinä jo kyllä. -- Sinä olet oikeassa -- aivan oikeassa!
--- Kouluuttaminen on vahingoksi talonpojalle. -- Ei ylpeydessään näe
-enempää kuin nenä on pitkä. -- Raaka -- vastahakoinen -- suurisuinen.
--- Aivan niin minäkin ajattelen! -- Talonpoikaan ei opetus pysty.
--- Uninen ja veltto. -- Sivistys on korkeampia säätyjä varten. --
-Kyntämiseen ei tarvita kirjatietoja. -- Vihdoin ei tahdo enää kukaan
-ajaa lantaa. -- Suokaa anteeksi, neiti, karkeat sanani!"
-
-Kirkkoherra oli huomaamatta kadonnut seurasta. -- -- --
-
-Hänen sijaansa lähestyi Herbert von Heidegg pienen, vilkkaasti puhuvan,
-vanhanpuoleisen herran kanssa, jolla oli kultasankaiset silmälasit.
-
-"Ohoo", huusi nuori paroni, silmäillen pientä ryhmää, "kolme
-yhtä vastaan -- se on liikaa! Tässä neiti Marchand, tuon teille
-vapaamielisen toverin; te kahden voitatte kaikki vastustajat. -- -- --
-Herra v. S. Liivinmaalta, jonkun kuukauden vasta ollut moision isäntänä
-Virossa -- neiti Marchand, hänestä olen teille kertonut."
-
-"Heidegg kertoi minulle, mitä te arvelette meidän oloistamme",
-alkoi vieras herra elävästi ja sellaisella äänenpainolla kuin olisi
-hän seisonut maapäiväin puhujalavalla. "Niin minä vakuutan teille
-heti, että tunnen ystävyyttä talonpoikia kohtaan. Heillä oli oikeus
-vaatia uudistuksia, perinpohjaisia uudistuksia, ja se oikeus tulee
-heillä edelleenkin olemaan. Nurkkaan kaikki vanha roska -- eteenpäin
-vapauden ja sivistyksen tiellä! Meidän tähänastinen huolettomuutemme,
-kylmyytemme, itserakkautemme on meille jo tuottanut paljon pahaa
-ja tuo edelleen vielä enemmän. Odottakaa vain, hyvät herrat! Me
-olemme seitsemättä sataa vuotta pitäneet ohjakset liian kovissa
-kourissa -- siitä saamme vielä rangaistuksen. Saatte nähdä, kuinka
-käy, kun uusi asetus astuu voimaan! Se antaa talonpojille suuremman
-liikkumisoikeuden. Talonpoika voi asettua asumaan koko Venäjän
-valtakunnassa mihin tahtoo. Aavistatteko, hyvät herrat, mitä se
-merkitsee? Tuossa oikeudessa piilee paha haltija, joka voi käydä
-meille pelottavaksi. Luuletteko, että talonpoika jättää tuon oikeuden
-käyttämättä? Ei hän niin tyhmä ole! Ei, hyvät herrat! Nyt alkavat
-talonpojat muuttaa sisämaahan, niin että te silmät suurina sitä
-katselette."
-
-"Siis pidätte liikkumisoikeuden laajentamista pahana -- haha!"
-huomautti nuorempi kreivi voiton riemulla.
-
-"En ensinkään!" huudahti liiviläinen herra. "Minä päin vastoin valitan
-ettei täydellinen liikkumisvapaus jo aikoja sitten ole ollut oikeutettu
--- ainakin henkiorjuuden lopettamisesta asti. Silloin me emme enää
-nukkuisi, emmekä rupeaisi silmiämme hieromaan vasta huomenna, kun
-se on myöhäistä. Jos vapaa liikkuminen olisi ollut sallittu, niin
-tuottaisivat meidän moisiomme nyt kaksin, kolminkertaisen sisääntulon,
-sillä koko taloutemme olisi seurannut tieteellisiä uudistuksia, meidän
-vainioillamme tehtäisiin työtä uudenaikaisilla koneilla ja muilla
-työkaluilla -- mutta ennen kaikkea olisi meillä teräviä, virkkuja,
-kyllin levänneitä työntekijöitä. Talonpoikaimme tähänastinen, maksuton
-työvoima tulee meille nyt rangaistukseksi. Niin pian kun saavat
-suuremman liikkumisoikeuden, asettuvat talonpojat Venäjän äärettömille
-heinälakeuksille, ja me saamme pian kärsiä työväen puutetta -- se
-on, jos emme pian suo talonpojillemme suuria, suuria huojennuksia.
-Mutta noita huojennuksia olisi meidän jo aikoja sitten pitänyt heille
-antaa, niin olisivat he nyt niin juurtuneet omaan kontuunsa, ettei
-kukaan ajattelisikaan poismuuttoa. Mutta mitä me teimme? Me uuvutimme
-talonpojan perinpohjin ja tahtoisimme niinkuin huomaan, vielä
-edelleenkin sitä tehdä! Siten ajamme talonpojan, jota ilman emme voi
-toimeentulla, vieraiden luo -- tiehän on hänellä nyt jo avoinna. Minä
-aijon tätä muistuttaa teille, kun sanani toteentuvat."
-
-Näin puhui herra von S. edelleen ja kosketteli montakin tunnettua
-seikkaa. Hänen mielipiteensä todistivat, että hän oli paljon nähnyt,
-lukenut ja ajatellut. Hän ei ollut vain ihmisystävällinen tunteellinen
-ihantelija, vaan terävä ja vapaamielinen maanviljelijä, jonka
-johtopäätökset perustuivat tarkkoihin huomioihin ja käytännöllisiin
-tosiasioihin.
-
-Molemmat kreivit ja punapäinen paroni eivät suinkaan vastustamatta
-kuunnelleet häntä. Syntyi väittely, jota Juliette ja Herbert
-äänettöminä kuuntelivat, sillä herra von S. näytti hyvin voivan
-pitää puoliaan vastustajilleen. Hän ei ollut vain parempi puhuja
-kuin nuo kolme, vaan hänellä oli parempi ymmärrys, hän esitti tosi
-asioita ja esimerkkejä. Juliette huomasi, että sen, mitä hän oli
-pelkästä inhimillisestä myötätuntoisuudesta toivonut sorretulle
-talonpojalle, sen juuri esitti puhuja moision isännän kannalta katsoen
-välttämättömänä tarpeena. Heidän, jotka tätä eivät tahtoneet huomata,
-vaan pysyivät järkähtämättömänä entisellä kannallaan, heidän piti
-joutua ennen tai myöhemmin pulaan. Se joka oli pahaksi jo sata vuotta
-sitten, oli sitä nyt paljon suuremmassa määrässä ja tulevaisuudessa se
-oli tuottava pelkkää perikatoa. "Me Itämeren maakuntain suurviljelijät
-emme voi kestää yleistä kilpailua, jos pysymme nykyisellä
-taloudellisella kannallamme, ja me olisimme pakotetut pysymään samalla
-kannalla, jos meidän pitäisi työskennellä taloudellisesti ja henkisesti
-rappiolle joutuneiden ihmisten kanssa. Halpaa työvoimaa jää meille
-vielä kyllin, vaikka talonpoikain elämä paranee, sillä kaikki maa on
-meidän; mutta meiltä puuttuu elinvoimaisia työmiehiä ja _maksukykyisiä_
-alustalaisia, jotka meidän ja itsensä hyväksi voisivat kaivaa maata
-ja löytää sinne kätketyitä aarteita. Pienviljelijöiden kilpailua ei
-meidän pitkiin aikoihin tarvitse pelätä, sillä meillä on vielä sata
-kertaa paremmat elinehdot kuin heillä ja heidän pitää lunastaa meiltä
-maakappale -- hinnasta, jonka me saamme määrätä -- mutta me myymme,
-mitä emme milloinkaan ole ostaneet."
-
-"Mutta tehän ostitte moisionne!" virkkoi kimeä-ääninen kreivi.
-
-"Niin, mutta mistä siihen sain rahaa?" kysyi lasisilmä herra
-myötätuntoisesti nauraen.
-
-"Sitä en tiedä."
-
-"Mutta minä tiedän. Minä möin moision Liivinmaalla -- tietysti hyödyin
-kaupassa. Sen oli isäni ostanut, joka myöskin oli entisen moisionsa
-edullisilla ehdoilla myönyt. Ja hän oli saanut moision perinnön kautta
-ja tuon moision ensimmäinen omistaja, sukumme esi-isä oli sen saanut
-'lainaksi' eli -- lahjaksi. Näin oli pääoma, jolla ostin uuden moision,
-joutunut minulle ja voin siis sanoa, etten ole maata, jota aijon
-talonpojille myödä, ostanut. Mutta talonpojan täytyy todellakin meiltä
-ostaa maa omalla rahallaan."
-
-Tanssin piti jälleen alkaa, ja neiti Marchand kiiruhti soittokoneen
-ääreen, vapauttaakseen herra Lustigin siitä velvollisuudesta. Pian
-erosivat väittelijätkin. Herra von S., tuo lammas vuohten joukossa,
-jonka taloudelliset mielipiteet saivat niin vähän kannatusta seurassa,
-tarttui jälleen Herbertin käsivarteen ja astui hänen kanssaan suureen
-saliin. Äskeinen väittely ei ollut hänelle tuottanut suurta huvitusta,
-kun vastustajat olivat liian heikkoja. Herbertin kanssa keskusteli hän
-halulla, sillä hänessä hän tapasi miehen, joka kykeni tunkeutumaan
-asian ytimeen.
-
-Herra von S. oli niitä harvinaisia moision isäntiä, joista talonpojat
-puhuivat hyvää, vaikkakin hän vasta kuudetta kuukautta vallitsi uutta
-moisiotaan. Hän oli ystävällinen ihmisille, koitti jokaiselle tehdä
-oikeutta eikä suvainnut työnjohtajien liiallista kovuutta. Palvelijat
-ja talonpojat huomasivat pian uuden herransa harvinaiset ominaisuudet
-ja häntä kiiteltiin pian pitäjän rajojen ulkopuolellakin.
-
-Samoin kiiteltiin tuon moision herran puolisoa. Rouva von S.
-kuului erääseen vanhaan, kuuluisaan Liivinmaan aatelissukuun, joka
-ei kuitenkaan estänyt häntä osottamasta alempaa kansaa kohtaan
-myötätuntoisuutta ja anteliaisuutta. Hänen luokseen eivät perheennaiset
-tulleet värisevin sydämmin, eivätkä kiirehtien lähteneet moisiosta.
-Jos ei liinalanka kulkenut renkaasta läpi, niin ei rouva heittänyt
-sitä takaisin eikä vaatinut köyhän naisen kehräämään omista aineistaan
-toista ja hienompaa lankaa niinkuin rouva von Heidegg, vaan hän lausui
-pari opettavaa sanaa vastaisen varalle eikä jättänyt huonoakaan
-kehrääjää ilman pientä vastalahjaa. Hän oikein kuulusteli köyhien
-puutteita, antoi sairaille ilman maksutta rohtoja ja hänen ja hänen
-miehensä ensimmäisenä työnä oli kyläkoulun perustaminen, jolle juuri
-nyt moision aineista ja moision työvoimilla rakennettiin taloa.
-
-Neiti Marchand tutustui myös rouva von S:een näissä pidoissa, ja
-Juliette mieltyi heti kaikesta sydämmestään tuohon rakasmieliseen ja
-luottamusta herättävään naiseen.
-
-Adelheid von Heidegg oli tuon ikävän kohtauksen jälkeen hyvin pahalla
-tuulella, Tanssiminenkaan, joka tuolle nuorelle, elinhaluiselle
-neidolle tuotti niin suurta riemua, ei nyt enää miellyttänyt. Hän
-hautoi pienessä kauniissa päässään kostontuumia tuolle "nenäkkäälle
-ranskalaiselle mamselille" ja samoin veljelleen, joka tuota naista
-oli niin "naurettavalla tavalla" puolustanut, mutta häväissyt häntä,
-Adelheid von Heideggiä, koko seuran läsnäollessa. Ei olisi äidille
-kaipaaminenkaan ollut miksikään hyödyksi; Adelheid tunsi salaa itsensä
-syylliseksi ja pelkäsi Herbertiä, joka itseään puolustaen saattoi antaa
-asialle aivan toisen leiman kuin mitä hän toivoi. Hän päätti vihdoin
-odottaa sopivaa hetkeä, takaapäin iskeäkseen vastustajaa.
-
-Illan kuluessa tanssin jälkeen saatiin vielä kuulla laulua.
-Syntymäpäivälapsi oli, niinkuin seurassa tiedettiin, laulaja, ja samoin
-löytyi vierasten joukossa naisia ja miehiä, jotka voivat antaa äänensä
-kuulua ja viimeksi lauloi myös ranskalainen neiti. Neiti Adelheid
-astuessaan pianon ääreen nouti herra von Lustigin itselleen säestäjäksi.
-
-Nuori neiti lauloi puhtaasti helkkyvällä äänellään, mutta
-tunteettomasti ja värittömästi. Kohteliaisuudesta olivat kuitenkin
-mieltymyksen osotukset runsaat. Punaisin poskin läksi Adelheid äidin
-luo ja kuiskaili:
-
-"En tahdo, että neiti Marchand tänä iltana laulaa!"
-
-"Mutta jos vieraat tahtovat?"
-
-"Aseta sitten niin, ettei heidän tahtoaan täytetä."
-
-"Miksi niin, lapsi?"
-
-"Hän on paha, keimaileva, halpamielinen olento! Meillä on nyt enemmän
-vieraita kuin koskaan ennen. Jos häntä nyt kiitetään, niin hän
-ajattelee itsestään vaikka mitä!"
-
-"Mutta kuinka voin häntä kieltää laulamasta, jos vieraat sitä toivovat?"
-
-"Kun rouva von B. ja herra von M. ovat laulaneet, niin anna, armas
-äiti, vain merkki, että tanssi taas alkaa!"
-
-"Hyvä kyllä, lapseni!"
-
-Ja rouva von Heidegg suuteli tytärtään poskelle.
-
-Mutta Adelheidin tuuma ei onnistunut. Seurassa oli paljon niitä,
-jotka tahtoivat kuulla kauniin ranskalaisen laulua. Ja kohta kun
-edellämainitut olivat lopettaneet, alettiin ranskan ja saksan kielillä
-pyytää neiti Marchandia laulamaan. Rouva von Heidegg käski kyllä
-kiireesti Juliettea soittamaan tanssimusiikkia niinkuin hän tekikin,
-mutta varsinkin nuoret herrat osottivat siitä tyytymättömyytensä ja
-hampaita kiristäen täytyi Adelheidin nähdä, että hänen vihapitonsa
-nuotteineen astui pianon ääreen ja alkoi laulaa. Hänen säestäjäkseen
-oli rouva von S. ruvennut, jonka kanssa Juliette juuri vast'ikään oli
-puhunut soitannosta.
-
-Kun ranskalainen alkoi laulaa läksi Adelheid salista. Hän värisi
-vihasta ja pienet valkeat kädet puristuivat kokoon, mutta ei hän
-kuitenkaan malttanut poistua niin kauvas, ettei olisi kuullut tuota
-hopeankirkasta,. mieleen painuvaa kellonhelinää, joka salissa liikutti
-ja innostutti kuulijoita. Paronin neiti kuunteli katkeralla mielin
-oven takana, kuinka hänen vastustajansa sai innokkaita mieltymyksen
-osotuksia ja kuinka hänen vielä piti esittää kaksi laulua lisäksi.
-
-Kun tanssi jälleen alkoi, meni Adelheid saliin takaisin ja huomasi
-äitinsäkin olevan pahalla tuulella. Äidillinen kateus kiihdytti
-paronitartakin, sillä hän huomasi, että hänen oma tyttärensä joutui
-varjoon tuon "palvelus-ihmisen" rinnalla. Rouvan mielipaha oli vielä
-suurempi, kun hän ei keksinyt keinoja, joilla olisi voinut taistella
-sitä vastaan.
-
-"En voinut sitä estää, armas lapseni", kuiskaili hän tyttärelleen.
-"Mutta sopivalla hetkellä tahdon antaa hänelle viittauksen, että en
-salissani siedä hänen laulamistaan."
-
-Adelheid puri hammasta ja katseli vaanivin silmäyksin ympäri huonetta.
---
-
-Herbert tanssi nyt enimmästi vieraiden neitosten kanssa, mutta
-Juliette, vaikka kyllä herra Lustig oli hänet vapauttanut
-soittamisesta, katseli istuen päältä ja kieltäytyi tanssimasta, kunnes
-vihdoin katosi toiseen huoneeseen.
-
-Vähän myöhemmin etsi häntä Herbert vanhan paronin kirjoitushuoneen
-vieressä olevasta kamarista, joka oli lukuhuoneena. Neiti Marchand
-istui akkunalla ja luki, kun nuori paroni astui sisään. Huoneessa oli
-hiljaista. Ainoastaan joskus kuului sinne heikosti tanssimusiikin
-säveleet.
-
-"Näin kauvas ja yksinäiseen huoneeseen olette paenneet", lausui nuori
-Heidegg, pyyhkien nenäliinalla hikeä otsaltaan. "Niin, olen hiukan
-väsynyt."
-
-"Vai väsynyt! Ehkeivät meidän herrat teitä miellytä?"
-
-"Miellyttävät kyllä ja erittäinkin herra von S."
-
-"Mutta onhan hän jo naimisissa!" nauroi Herbert.
-
-"Sitä en pidä vikana."
-
-Heidegg istuutui vanhaan, nahalla päällystettyyn nojatuoliin ja otti
-erään kirjan käteensä. Käännellessään sen lehtiä, kääntyivät hänen
-katseensa Julietteen, jonka kasvoja pöydällä oleva lamppu hyvin valaisi.
-
-"Minä etsin teitä, neiti Marchand", virkkoi paroni pitemmän aikaa
-ääneti oltuaan.
-
-Juliette katsahti kirjasta ylös.
-
-"Minua? Minkätähden?"
-
-"Tahdoin teitä kiittää laulustanne! Sydämmessäni tunnen vielä
-ihmeellistä, pyhää liikutusta."
-
-"Kiitän myötätuntoisuudestanne, herra paroni!"
-
-"Ja tahtoisin teille vielä kertoa jotakin, joka on ihmeellisempää.
-Selittäkää minulle arvoitus, joka johtuu mieleeni kuullessani
-teidän ääntänne, vielä enemmän nähdessäni teidän kasvojanne ja koko
-olentoanne! Minusta nimittäin on kuin olisin teidän äänenne jo ennen
-kuullut jossakin, kuin olisin nähnyt teidän kasvonne, silmänne, suunne,
-leukanne ja teidän koko olentonne. Enkä kuitenkaan voi muistaa, missä
-olisin teidät nähnyt. Ensimmäisestä hetkestä asti, kun teidät näin,
-tuli mieleeni tuo kysymys ja se on minua vaivannut tähän asti enkä ole
-voinut saada selitystä."
-
-Juliette silmäili tarkkaavasti nuorta miestä.
-
-"Sitä en tiedä, herra von Heidegg. Minä en ole teitä nähnyt ennenkun
-vasta täällä moisiossa."
-
-"Oletteko ollut Preussissa, eli ehkä Berlinissä?"
-
-"Ainoastaan matkustanut läpi. Etelä-Saksassa, Mynchenissä olin kerran
-jonkun kuukauden."
-
-Herbert pudisti päätään.
-
-"Siellä en ole käynyt."
-
-"Ehkä olette nähnyt jonkun toisen, minun näköiseni ihmisen?"
-
-"Sitä olen itsekin ajatellut, mutta en voi muistaa ketään. -- -- --
-Mutta olen tehnyt erään johtopäätöksen, joka varmaankin on oikea.
-Tahdotteko sen kuulla, neiti Marchand?"
-
-"Tahdon kyllä", vastasi neito ihmettelevin silmin, mutta paronin
-katseet olivat tutkivina ja totisina kiintyneet häneen. "Minä nimittäin
-luulen, etten teitä ole milloinkaan nähnyt", alkoi paroni Herbert.
-"En ole teitä nähnyt sellaisena kuin tuossa nyt istutte. Olen nähnyt
-teitä ainoastaan _osaksi_. Kerran olen nähnyt silmänne, toisen kerran
-kaulanne, kolmannen kerran leukanne, neljännen kerran suunne -- ja niin
-eteenpäin. -- -- -- Te ette minua ymmärrä?"
-
-Juliette pudisti päätään.
-
-"Pian tulee selitys. Niinkuin tiedämme löydämme yhdellä ihmisellä
-harvoin kaikki ne ominaisuudet, jotka meitä miellyttäisivät. Te
-esimerkiksi voitte tavata ihmisen, jolla teidän mielestänne on kaunis
-pää, mutta hänen kaulansa ei teitä miellytä eikä ehkä hänen päänsä
-asento; teistä hänen silmänsä ovat kauniit taikka ainakin miellyttävät,
-mutta hänen suunsa, tai leukansa tai nenänsä soisitte olevan hieman
-toisenlaiset; teistä on hänen vartalonsa sievä, mutta hänen käyntinsä
-ja liikkeensä eivät ole mieleenne. Ja kuinka suurta pettymystä
-tunnette, jos kauniista suusta kuulette epämiellyttävän äänen! Näin
-käy ollessamme elävien ihmisten seurassa ja samoin meistä tuntuu kuvia
-katsellessamme. Meidän oma erikoinen aistimme ja omat tunteemme, jonka
-mukaan asioita arvostelemme, tuottaa meille tuollaisia miellyttäviä ja
-vastenmielisiä vaikutuksia."
-
-"Sen ymmärrän", vakuutti Juliette.
-
-"Hyvä. Onko mielestänne sitten todennäköistä, että ihmisen havaintokyky
-tai ehkä mielikuvitus voi luoda kaikista noista miellyttävistä
-ominaisuuksista, joita hän eri aikoina ja eri paikoissa on
-ihmisissä tai kuvissa tavannut, kokonaisuuden, joka vastaa hänen
-kauneusihannettaan. Ja tähän kuvaan hän sitten joskus voi verrata
-ihmistä, joka häntä miellyttää -- kerrassaan miellyttää."
-
-"Te siis tarkotatte, että muodostamme ihanteemme niiden tosiasioiden
-mukaan, joita olemme maailmassa havainneet."
-
-"Niin, eihän meidän mielikuvituksemme saa muualta aiheita kuin siitä
-mitä havaitsemme."
-
-"Oletteko te, neiti Marchand, tavannut sellaista ihmistä, jota
-nähdessänne johtuu mieleen: missä olen tuon ihmisen ennen nähnyt, missä
-hänen ääntänsä kuullut, kunnes vihdoin tulette siihen päätökseen,
-ettette ole häntä milloinkaan nähnyt ettekä kuullut?"
-
-"En muista. Mutta pitääkö sellaisen ihmisen sitten aina olla
-miellyttävän? Eikö mielikuvitus voi epämiellyttäväänkin ihmiseen
-sovittaa ihannekuvaansa?"
-
-"En tiedä. En ole sitä kokenut. Mutta minä luulen, että ihanteemme ovat
-aina miellyttävät. Mutta ihmeellistä on, että me ihanteellemme joskus
-löydämme vastineen elämässä. Se ihme on minulle sattunut."
-
-"Teille?" kysyi Juliette ja omituinen ahdistus tuntui hänen rinnassaan
-ja hän joutui hämilleen.
-
-"Niin minulle", vastasi Herbert. "Olen oikeassa, kun vakuutan, että
-olen teidät ennen nähnyt enkä ole nähnyt, että olen teistä koonnut
-osia, kunnes sain hengessäni valmiiksi teidän kuvanne. Tuon valmiin
-kuvan huomasin vasta silloin, kun näin teidät elävänä edessäni -- ei,
-vasta tänä iltana se mulle täysin on selvinnyt -- -- --"
-
-Kumpainenkaan heistä ei ollut huomannut erästä kaunista,
-kiharatukkaista tytön päätä, joka oli ilmaantunut raolle jääneen
-oven taakse ja joka nyt heitä tähysteli kauniilla, mutta ilkeillä
-silmillään. Mutta tuo pää katosi kuin varjo kun Herbert liikutti
-tuoliaan. Ja kun hän nyt lausui nuo viimeiset sanat kääntyen neidon
-puoleen, temmattiin ovi äkkiä auki ja paronittaren kova, nuhteleva ääni
-kuului:
-
-"Herbert!"
-
-"Mitä, äiti!"
-
-Hän nousi äkkiä ylös ja kiiruhti ovelle.
-
-"Tahtoisin tietää, mitä tämä merkitsee?"
-
-"Mikä niin, äiti?"
-
-"Tämä hämärätunti yksinäisessä huoneessa kouluneidin kanssa! Tiedäthän
-Herbert, että sinulla on velvollisuuksia vieraita kohtaan!"
-
-"Eiväthän he ole ainoastaan minun vieraitani."
-
-"Yhdentekevä! Et sinä saa joka väliajalla antaa _houkutella_ itseäsi
-pois toisten seurasta."
-
-"Houkutella? Minua ei ole kukaan houkutellut, äiti." Mutta hänen
-sanojaan ei otettu kuuleviin korviin, paronitar kääntyi houkuttelijan
-puoleen.
-
-"Ja teille, neiti Marchand, täytyy minun sanoa, etten talossani salli
-tuollaisia -- kuinka sanoisin -- tuollaisia eri seuroja. Teillä
-voi sopivaisuudesta ja sopimattomuudesta olla omat vapaamieliset
-käsityksenne, mutta minun täytyy pyytää, että karttaisitte niiden
-toteuttamista minun kodissani."
-
-Juliette oli noussut ylös.
-
-"En ole tehnyt mitään hyviä tapoja loukkaavaa, paronitar!"
-
-"Ei mitään? Todellakin!" Ja rouva katseli pilkallisesti Juliettesta
-Herbertiin ja sitten ympäri huoneen seiniä. "Tahtoisin sitten tietää,
-miksi ette istu soittamassa?"
-
-"Olen väsynyt."
-
-"Väsynyt, mutta täällä istuminen ei väsytä?"
-
-"Olen väsynyt soittamiseen ja tulin tänne lepäämään, paronitar. Etten
-jäänyt tänne yksin olemaan, ei ole minun syyni."
-
-"Äiti, sinä teet vääryyttä, neiti Marchandille", vakuutti nyt Herbert
-kohteliaasti, mutta varmasti. "Minä etsin neiti Marchandia täältä,
-istahdin hänen luokseen ja me rupesimme keskustelemaan. -- -- --
-Luulen, että neiti Marchand kuuluu meidän kotiväkeemme, joiden kanssa
-me kaikki voimme vapaasti milloin hyvänsä seurustella. En näe siinä
-minkäänmoista sopimattomuutta, että istumme tässä lukuhuoneessa joka on
-kaikille avoinna."
-
-Paronitar ei tiennyt todellakaan, mitä hänellä siihen olisi ollut
-muistuttamista, sentähden hän vain huudahti:
-
-"Vait, Herbert! Siitä asiasta saamme vielä puhua" -- ja kouluneidin
-puoleen kääntyen: "Jos olette väsynyt, niin voitte mennä maata!"
-
-Herbert ja Juliette poistuivat paronittaren perässä huoneesta. Kun
-ensiksi mainittu astui kirjoitushuoneeseen, näki hän, kuinka sieltä
-vastaiselle puolelle katosi valkea hame, joka jäi hetkeksi oven väliin.
-
-Herbert tiesi, kuka äidin oli sinne johdattanut.
-
-Kun hän kulki pienen salin läpi, näki hän vanhemman sisarensa seisovan
-kahden herran seurassa ja kuuli hänen heleästi nauravan. Neito katseli
-voitonriemuisena veljeänsä, mutta tämä pyyhkäsi hiukan tomua kädestään
-ja astui pystyssäpäin ohi. --
-
-Juliette oli onnellinen, kun sai kadota omaan huoneeseensa. Ajatukset
-pyörivät hänen päässään ja sydän oli tunteita tulvillaan. Ei hän
-koskaan ollut niin kaivannut lepoa kuin nyt.
-
-Mutta ennenkun hän pääsi omaan huoneeseensa, piti hänen vielä
-nähdä jotakin, joka lisäsi hänen sydämmensä tuskaa siveellisten
-epäkohtien tähden. Päästäkseen omaan kamariinsa piti Julietten kulkea
-pitkän käytävän läpi, joka jakoi talon huoneet kahteen riviin.
-Yhdestä valaistusta vierashuoneesta, jonka ovi oli auki, näki hän
-ohikulkeissaan kaksi ihmistä. Toinen oli tuo pitkä nuori kreivi, joka
-äsken oli salissa moittinut talonpoikain raakuutta ja tuhmuutta. Hän
-seisoi selin oveen päin. Hänen edessään seisoi palvelustyttö Mai
-puhtaissa vaatteissa, heleänvalkea esiliina edessä ja piti kädessään
-teetarjointa, josta kreivi otti lasin. Pidellessään lasia vasemmassa
-kädessään, ei tuo ylpeä, korkeasti sivistynyt, jalosukuinen aatelismies
-pitänyt arvoansa alentavana kietoa oikeaa kättänsä tytön vyötäisille,
-niin että Mai punastuen ja huudahtaen vetäytyi syrjään. -- -- --
-Tuollaiseen huvitukseen ei ollut tuo talonpoikaistyttö kreiville liian
-halpa. -- --
-
-Juliette kiiruhti kuin takaa-ajettuna pitkin käytävää huoneeseensa,
-heittäytyi juhlapuvussaan sohvalle ja painoi kasvonsa käsiinsä. -- -- --
-
-Alhaalla salissa kysyttiin häntä. Rouva von Heidegg selitti
-levollisena, että neiti Marchand oli pyytänyt anteeksi -- hänen piti
-äkkinäisen päänkivun tähden poistua seurasta.
-
-
-
-
-12.
-
-VIIMEINEN APUNEUVO.
-
-
-Eräänä päivänä huhtikuun alussa sai Huntaugun isäntä moisiosta käskyn
-tulla opmannin puheille. Mihkel arveli, että hänelle ehkä aijottiin
-puhua uudesta paikasta, sillä Yrjönpäivä oli kohta käsissä, ja
-hän lähti iloinen toivo mielessä menemään. Mutta kun opman rupesi
-selittämään hänelle asiaansa, kävi Mihkel nolon näköiseksi.
-
-"Mihkel, sinulla on kotona nuori ja terävä tyttö kuin mansikka", alkoi
-Winter kovalla, kähisevällä äänellään.
-
-"On kyllä, herra opman."
-
-"Olisi vahinko, jos tuollainen kaunis tyttö jäisi kylään tekemään
-raskasta talon työtä, sellaisen pitäisi joutua kevyempään ammattiin,
-niin saisi hän hienomman miehen."
-
-"Hän on minun ainoa lapseni kotona -- pitäisikö minun panna hänet
-parempaan ammattiin, ja mihin?"
-
-"Moisioon, Mihkel! Minä ajoin palvelustyttöni pois, sillä hän kävi
-liian suurisuiseksi. Nyt tarvitseisin palvelijaa. Lähetä Miina
-moisioon!"
-
-Mihkel hämmästyi. Siihen oli hänellä montakin syytä. Ensiksi oli aivan
-järjetöntä antaa ainoata, palkatonta työläistään toisen palvelukseen
-ja toiseksi oli Winter opman tunnettu ilkeäksi, raa'aksi mieheksi,
-jonka luona palvelijat eivät milloinkaan kauvan menestyneet, sillä
-hän pieksätti heitä aivan syyttömästi ja kolmanneksi tiedettiin, että
-hän harjoitti toisellakin tavalla suurta mielivaltaa moision naisia
-kohtaan. Kylässä puhuttiin, että kunnassa oli ainakin puoli tusinaa
-"kasvattilapsia", joilla kaikilla oli sama isä, ja tätä isää ei
-löytynyt kylän poikain joukosta.
-
-"Herra opman puhuu varmaankin leikkiä", virkkoi Huntaugun isäntä
-nöyrästi. "Miinahan kohta menee miehelle -- Kubja-Pritsille niinkuin
-herrat tietävät, -- ja silloin teidän taas pitäisi etsiä uutta
-palvelustyttöä."
-
-"Kupiashan minulle itse häntä ehdottikin", vastasi isännöitsijä. "Hän
-sanoi tytön häntä kylässä karttavan -- ja arveli, että hän moisiossa
-paremmin saa tyttöä tavata, kun hän alati on lähellä ja nähtävissä. Kun
-aika joutuu, että tahtovat häitä pitää, niin en minä kiellä."
-
-"Prits ehdotti?" toisti Mihkel hitaasti. "Ei hän siitä ole minulle
-sanaakaan puhunut!"
-
-"Ei hän ole ehtinyt: vasta eilen puhuimme", selitti opman, mutta lisäsi
-päättävästi: "Mitä siitä niin kauvan arvelee ja tinkii! Minä tahdon
-sinun tytärtäsi itselleni palvelijaksi, sinä tuot hänet huomenna
-moisioon, ja asia on päätetty!"
-
-"Ehkä herra opman lupaa --."
-
-"En minä lupaa mitään! Älä sinä rupea jörisemään! Itsehän olet mies,
-joka toivot parempaa paikkaa! Etkö häpeä!"
-
-"Eihän Miina osaa vähääkään herrasväen töitä -- ehkei herra opman ole
-tyytyväinen häneen --."
-
-"Kyllä minä opetan", nauroi opman rasvaisella äänellään kädet
-housuntaskuissa. "Eikä minulla niin erinomaisia töitä olekaan --
-olenhan poikamies. Jos hän on terävä tyttö niin tahdon isääkin muistaa.
-Sehän on sinulle yhdentekevää, jos elätät ja vaatetat omaa lastasi tai
-otat hänen sijaansa vieraan palvelijan."
-
-"Voinko sitten toivoa, että moision isännät muistavat minua Jyrinpäivän
-aikana?" myöntyi Mihkel.
-
-"Jos minä tahdon, tapahtuu kaikki, mutta jos en tahdo, saat jäädä
-Huntaugulle! Ja nyt hyvästi, ukko -- huomenna odotan Miinaa."
-
-Nöyrästi kumartaen läksi Huntaugun Mihkel isännöitsijän luota ja meni
-Kubja-Pritsiä tapaamaan. Hän asui aittamiehen ja voudin kanssa samassa
-rakennuksessa lähellä moision viinakeittiötä, ja sattuikin olemaan
-kotona.
-
-"Prits", virkkoi Huntaugun isäntä antaessaan kupiaalle kättä, "mitä
-hulluja sinä olet puhunut? Opman sanoi, että sinä olet ehdottanut
-meidän Miinaa palvelijaksi?"
-
-"No niin, mitä sitten?"
-
-"Etkö sitten tiedä, että minä itse häntä tarvitsen?"
-
-"Antaisithan hänet minullekin naiseksi! Ei sinulla silloinkaan olisi
-hänestä apua."
-
-"Se on toinen asia. Mutta nyt -- anna ainoa lapsesi vieraalle
-palvelijaksi ja ota itse palvelija taloosi."
-
-Kupias rupesi asiaa selittämään.
-
-"Katso, Mihkel! Miina on minua kohtaan samanlainen kuin ennenkin; kylmä
-kuin jääpuikko, puhumaton kuin puupölkky. Etkö luule minun tietävän,
-mistä se tulee? Hän käy salaa Uudentuvan mökissä, siellä hänelle
-selitetään kaikki asiat ja pannaan hänen päähänsä kaikellaisia juttuja.
-Mitä hän sitten minusta välittää! Mutta jos hän on kylästä kauvempana
-ja täällä minä häntä pidän silmällä, niin voin ehkä paremmin hänen
-kanssaan puhua. Täällä hän vasta oppii minua tuntemaan, ja ehkä meidän
-asiastamme sitten vihdoinkin jotakin tulee."
-
-Huntaugun ukko arveli, että ehkä kupias on oikeassa. Hän ei olisikaan
-ollut asiaa vastaan, jos hän olisi tiennyt, että hänellä siitä on etua.
-Sentähden hän virkkoi viisastellen "Mutta minä en voi tyttärestäni
-luopua. Jos hän menee miehelle, on toinen asia. Mutta vieraan luo
-palvelukseen -- sitä en tahdo."
-
-"Sanoitko sinä sen opmannille?"
-
-"Sanoin, kyllä!"
-
-"Nyt olit tuhma mies! Opman vihastuu ja tekee sinut herran silmissä
-niin huonoksi, että sinulla ei ole mitään toivomista."
-
-"Luuletko sitten, että voin mitään toivoa?"
-
-"Tietysti! Niinkauvan kun sinä minun ja opmannin kanssa olet hyvissä
-väleissä, voit kaikkea toivoa, mitä sydämmesi haluaa, ja jos Miina
-vielä kerran on minun vaimoni --."
-
-"Hyvä kyllä, hyvä kyllä", nauroi Mihkel pistäen piippuunsa, "enkös
-sitten tekisi kaikki, mitä moision saksat toivovat! Saatan huomenna
-Miinan opmannin luo ja jään itse odottamaan hyvää paikkaa. Jos sen saan
-Jyrinpäiväksi, on hyvä; mutta jos en, niin otan heti tytön jälleen
-kotiin. -- -- -- Sinulta pitäisi minun kuitenkin vielä jotakin kysyä."
-
-"Mitä sitten?"
-
-"Tahtoisitko sitte täällä katsoa, ettei tytölle tehdä väkivaltaa?"
-
-Kubja-Prits silitti leukaansa.
-
-"Kuinkas muuten. Voithan itsekin arvata, että pidän huolta omasta,
-tulevasta vaimostani. Eikä opman hänelle mitään julkea tehdä, kun
-tietää, että hän on minun morsiameni."
-
-Kun Huntaugun isäntä lähti kotiin pelkäsi hän, että Miina panee vastaan
-kodista lähtemistä. Sillä se tyttö oli lujatuumainen, rohkea ja
-itsepäinen. Mutta ihmeekseen huomasi Mihkel, että Miina suostui tuumaan.
-
-"Sinun pitää lähteä opmannille palvelukseen", lausui isä. "Sitä
-vaaditaan -- ei voi panna vastaan."
-
-"Voinhan mennä", vastasi tyttö ajateltuaan hetken asiaa.
-
-Hän tiesi hyvin, minkätähden hän niin mielellään tahtoi lähteä
-kodistaan. Hänen elämänsä siellä ei ollutkaan hauskimpia. Hän oli niin
-kyllästynyt isän ainaisiin muistutuksiin Pritsille menemisestä, että
-hän jo itsekin oli ajatellut johonkin lähtemistä. Opmannin vaatimus
-tuntui hänestä sentähden helpotukselta. Kyllä hän ymmärsi, että hän
-mennessään moisioon, saisi paljon kärsiä Pritsin tähden, mutta mitä
-siitä. Kaikki oli helpompaa kuin kuulla isän alituista torumista ja
-pistelemistä.
-
-Vastustus tuli aivan toiselta puolelta. Huntaugun emäntä alkoi opmannin
-vaatimuksen ja Mihkelin lupauksen tähden valittaa ja hätäillä.
-
-"Oletko hullu?" huudahti hän melkein kyynelsilmin. "Annat oman ainoan
-lapsesi pois kotoa -- annat tuollaiselle turkkilaiselle palvelukseen,
-josta ei kukaan tiedä hyvää puhua!"
-
-"Voinkos sitten vastustaa opmannin käskyä?" puolusti itseään isäntä.
-"Tiedäthän, mitä toivon moisiosta."
-
-"Tiedän kyllä, tiedän kyllä!" virkkoi äiti taas. "Mutta pitääkö sinun
-sentähden myödä oma lapsesi? Saadaksesi hiukan paremman paikan,
-kauppaat oman tyttäresi vieraille. Mitä, jos minä en laske Miinaa
-moisioon?"
-
-"Äiti", lausui Miina, "anna minun mennä koitteeksi! Minulla on aivan
-hyvä mieli, jos isä sentähden saa paremman paikan! Paha on opmannille
-vastaan paneminen -- tiedät itsekin, että hän voi isälle tehdä paljon
-pahaa."
-
-Äidin täytyikin vihdoin suostua. Hän itsekin toivoi parempaa taloa ja
-suurempia tuloja, sillä he olivat sangen köyhiä. Huntaugun huonoista
-maista he tuskin saivat elatuksensa. Joka kevät ahdisti heitä puute
-sekä ihmisten että eläinten ruuasta, ja Mihkelillä oli suuri velka
-kunnan jyväaittaan.
-
-Niin erosi siis Miina seuraavana päivänä kodistaan ja läksi moisioon
-palvelukseen. Itkien katseli äiti hänen peräänsä ja Mihkelkin oli
-liikutettu. He eivät koko päivänä puhuneet sanaakaan toisilleen eikä
-heidän käynyt syöntinsäkään.
-
-Mutta Miina otettiin opmannilla ystävällisesti vastaan. Herra Winter
-katseli tyttöä niin tarkasti kuin markkinamies ostettavaa hevosta ja
-hänen iloiset, hymyilevät kasvonsa osottivat, että hän oli kauppaan
-tyytyväinen. Vanha vaimo, joka toisinaan oli opmannilla auttamassa,
-laittoi kohta uudelle palvelustytölle ruokaa ja opman keskusteli
-hauskasti Miinan kanssa hetken aikaa.
-
-Herra Winter oli neljänkymmenen vuotinen, keskikokoinen, lihava mies.
-Hänen päälakensa oli paljas, kasvonsa punottivat ja vatsa suuri kuin
-ainakin opmannilla. Hän ei katsonut milloinkaan ihmisiä silmiin heidän
-kanssaan puhuessaan, vaan silmäili heitä vain sivultapäin, kun he
-muualle katselivat. Ei hän nyt Miinaakaan katsellut suoraan silmiin,
-mutta tarkasti kyllä häntä, kun hän muualle silmäili.
-
-Illalla ilmaantui Prits kyökkiin. Hän oli hyvin mielistelevä.
-Ystävällisesti hän kysyi Miinan voimista ja virkkoi sitten:
-
-"No, nyt sinusta tulee niin hieno ihminen, ettei maailmassa moista. Ja
-siitä saat kiittää minua."
-
-"Sinua?"
-
-"No niin! Minähän sinulle toimitin tämän paikan."
-
-"Kuinka niin?"
-
-"Eikös isäsi puhunut?"
-
-"Ei."
-
-Miina sanoi oikein. Mihkel ei siitä ollut kotona puhunut mitään, sillä
-hän oli pelännyt Miinan vastustamista.
-
-"Opman kysyi minulta", selitti Prits edelleen, "että enkö tietäisi
-hänelle neuvoa mukavaa tyttöä. Miks'en, ajattelin minä, kaikkein
-mukavin on Huntaugun Miina, ja heti sanoin sen hänelle. Luulen, että
-tulet olemaan elämääsi tyytyväinen täällä."
-
-"Saa nähdä."
-
-Prits istui kyökin pöydän reunalle, aivan kuin olisi hänellä ollut
-täydellinen vapaus talossa. Vanha ihminen, aittamiehen äiti, oli
-lähtenyt pois kyökistä.
-
-"Kuule, Miina", virkkoi kupias hetken aikaa ääneti oltuaan. "Olkoon
-elämä täällä kuinka hyvä tahansa, niin luulen, ettet sittenkään kauvan
-ole toisen palvelijana, etkä tahdo kyläänkään takaisin mennä. Sano nyt
-kerrankin oikein suoraan: tahdotko tulla minulle, vai et?"
-
-Miina katseli ajatuksissaan hellan alla räiskävään tuleen, josta
-punertava valo heijastui hänen raittiille kasvoilleen.
-
-"Tiedäthän, Prits, että en tahdo", vastasi hän lauhkealla,
-ystävällisellä äänellä.
-
-"Mutta minkätähden et?" huudahti kupias ja vihan puna nousi hänen
-poskilleen.
-
-"Me emme ole toisillemme luodut, Prits", puhui Miina vakavalla,
-leppeällä, melkeinpä lohduttavalla äänellä. "Kyllähän sinun pitäisi sen
-itsekin ymmärtää. Minun vereni ei vedä sinun puoleesi -- tunnen sen
-selvästi sydämmessäni."
-
-"Mutta Uudentuvan päiväläisen puoleen vetää."
-
-"Olkoon, kuinka on, mutta sinun ja minun välimme on niinkuin sanoin.
-Kuule, Prits, ole nyt järkevä mies, eroa minusta, etsi itsellesi toinen
-nainen ja kaikki on hyvin. Minkätähden niin kovin kiusaat itseäsi ja
-muita? Niinkuin tyttöjä ei olisi muualla maailmassa!"
-
-"Ei minun osalleni ole muuta kuin sinä!" lausui Prits hammasten
-välistä, ja silmäili kiihkeänä Miinaa. "Minun pitää saada sinut, enkä
-huoli kenestäkään toisesta. Ja minä sanon sinulle, tyttö, sinä tulet
-minulle, vastusta niin kauvan, kun tahdot!"
-
-"Ja jos en sittenkään tule?" kysyi Miina, jonka sydämmessä jälleen
-nousi entinen vastahakoinen henki. "Väkisin et minua kuitenkaan saa ja
-hyvällä olet jo kyllin koittanut."
-
-Prits astui aivan tytön eteen. Hänen silmänsä kiilsivät uhkamielisesti.
-
-"Jos en sinua saa, niin on se sinun onnettomuutesi", virkkoi hän
-puoleksi kuiskaten. "Minä sitä en yksin kadu, vaan sinä itse vielä
-paljon enemmän. Minä annan sinulle vielä kerran sen hyvän neuvon: ole
-ymmärtäväinen ja rupea minun kunnialliseksi vaimokseni, muuten --"
-
-"Muuten?" kysyi Miina katsellen pitkään ja tarkasti vastustajaansa.
-
-Prits ei vastannut. Äänettömänä hän katsoi maahan. Sitten hän nosti
-päätään ja virkkoi kiihtyneellä äänellä:
-
-"Minä en tahdo sanoa sinulle mitään muuta kuin, että sinulle ei käy
-hyvin, jos et tahto kuulla minun neuvoani. Minä annan sinulle vielä
-ajatuksen aikaa. Ole niin kauvan varuillasi. Ja jos tarvitset apua,
-niin ajattele minua. Hyvää yötä, Miina, ja muista sanojani!"
-
-Miina ymmärsi, että Pritsin sanoissa piili joku uhkaus, mutta hän ei
-arvannut, mitä tämä aikoi tehdä. Toisinaan hän vain pelotteli, sillä
-Prits oli taitava uhkauksien sepittäjä. Mutta Miina päätti kuitenkin
-salaa olla varuillaan ja pitää silmänsä auki. Jos vaara uhkaa, niin
-se on Pritsin itsensä puolelta, ajatteli Miina. Siitä illasta asti
-katsoi Miina tarkasti iltasilla olivatko kyökin ovet ja akkunat kovasti
-kiinni. Sillä kuka tiesi, mitä konnankoukkuja tuo vihamielinen ja
-kostonhimoinen poika oli keksivä.
-
-Mutta ei tapahtunut mitään pahaa. Miinan täytyi vain ihmetellä Pritsin
-itsepäisyyttä. Joka ikisenä päivänä kävi hän opmannin kyökissä
-vaihtaakseen uuden tytön kanssa jonkun sanan. Jos ei häntä siellä
-näkynyt varhain aamulla, tuli hän puolisen aikana ja jos ei silloin,
-niin illalla. Miehekkäänä koitti hän voittaa vihansa tytön kylmyydestä
-ja aina olla iloisen ja tyytyväisen näköinen. Kosimispuheet hän
-jälleen oli syrjään jättänyt, hän keskusteli vain jokapäiväisistä,
-vähäpätöisistä asioista, kysyi huolellisesti Miinan voimista, auttoi
-häntä tulen sytyttämisessä, kantoi hänelle puita ja vettä.
-
-Harvemmin kuin kupias kävi Miinaa toinen kylämies katsomassa. Se oli
-Völlamäen Päärn. Kun hän ensimmäisen kerran tuli, olivat hänen kulmansa
-rypyssä ja ääni tuskainen.
-
-"Laitoit meille tytöllä sanan, että lähdet moisioon palvelukseen", hän
-alkoi, "mutta olisit voinut minultakin neuvoa kysyä, ennenkun sellaisen
-tempun teit."
-
-"Tempun? Onko se sitten niin paha temppu?"
-
-"No, etkö sitten tiedä, ketä palvelet?"
-
-"Tiedän kyllä", vastasi Miina, "mutta kun teen työni ja täytän käskyt
--- mitä hän mulle sitten voi tehdä? Tiedäthän, ettei minun elämäni
-kotonakaan niin hyvä ollut. Ennemmin palvelen pelolla vierasta kuin
-joka päivä itken kotona pääni kipeäksi."
-
-Päärn oli istahtanut oven suuhun penkille. Hän katseli synkästi eteensä
-maahan.
-
-"Kuinka hän sitten sinua kohtelee?"
-
-"Opman on tähän asti ollut erittäin hyvä. En ole hänen suustaan vielä
-kuullut väärää sanaa."
-
-"Sitä pahempi", murahti Päärn.
-
-"Kuinka niin?"
-
-"Koittaa sinua varmaankin mielistellä. Etkös sitten tiedä, minkälainen
-mies hän on? Jumala sinua varjelkoon, Miina!"
-
-"Ole nyt huoletta, Päärn! Minulle ei voi mitään pahaa tapahtua --
-etkös minua tunne? Olisin elämääni täällä varsin tyytyväinen, kun vain
-Prits ei minua liian paljon kävisi kiusaamassa. Hän on kuin takkiainen
-kintereilläni."
-
-"Sen saatoit edeltäkäsin arvata, mutta tulit kuitenkin tänne moisioon!"
-murisi Päärn.
-
-"Se oli opmannin kova käsky. Kuka hänelle tohtii vastaan panna?
-Tiedäthän itsekin, mitä toiveita isälläni on. Jos hän rupeaa moision
-miesten kanssa juonittelemaan, niin ajetaan entisestäkin mökistään
-pois. Juuri vanhempaini tähden rupesin vieraan leipään -- voithan
-itsekin arvata, etten sitä tehnyt hyvällä mielellä."
-
-Kun Päärn toisten tuli -- tavallisesti iltasilla -- ei hän enää
-nureksinut Miinan moisioon tulemista, mutta oli surullisen ja
-masennetun näköinen. Miina ymmärsi hänen murheensa ja koitti häntä
-kaikin voiminsa lohduttaa.
-
-"Sinä luulet, että Prits minut sittenkin itselleen houkuttaa?" sanoi
-hän. "Älä sitä pelkää, ei hän minua voita. Minä koitan palvella
-opmannia niin uskollisesti, että hän on minuun tyytyväisempi kuin
-kehenkään toiseen tyttöön. Jos isä saisi paremman paikan, niin ei
-tarvitsisi pelätä Pritsin kostoa. Minä itse pyydän opmannia, että hän
-puhuu saksoille isästäni, ja luulen varmasti, että me ilman Pritsiäkin
-saamme sen paikan."
-
-Päärn huokasi -- vaan ei sanonut minkätähden.
-
-"Miina", sanoi hän lähtöä tehdessään. "Jos sinulle väkivaltaa tehdään
--- sama kenenkä puolelta -- niin puhu kaikki minulle. Tiedäthän, ettei
-sinulla ole parempaa ystävää. Lupaatko minulle sen?"
-
-"Kelle minä sitten puhuisin, jos en sinulle!" vastasi tyttö kostein
-silmin.
-
-Mutta pitkään aikaan ei hänen tarvinnut kenestäkään kaivata. Prits
-oli taas kohtelias ja lempeä ja opman Winter oli oikein esimerkiksi
-kelpaava isäntä. Miina näytti häntä joka päivä yhä enemmän
-miellyttävän. Hänen kasvonsa olivat leppyiset kuin päivänpaiste, kun
-nuori tyttö järjesti pöytää ja toi siihen huolellisesti keitetyt ruuat.
--- Miina oli aittamiehen äidiltä pian oppinut keittotaidon -- ja muuten
-osasi hän palvella sangen taitavasti ja ahkerasti. Opman Winter näytti
-koittavan osottaa itsensä paremmaksi tytön silmissä kuin mitä hänestä
-kansan keskuudessa puhuttiin. Hän tahtoi panna kaiken syyn entisten
-palvelijain huolimattomuuteen, laiskuuteen sekä viekkauteen. Monta
-kertaa virkkoi hän Miinalle kiitettyään tyttöä:
-
-"Näethän nyt itsekin, että minun kanssani jokainen oikea ihminen
-tulee toimeen! Oletko sinä minun suustani kuullut pahaa sanaa? Enkö
-pidä huolta sinusta kuin sisarestani? Ne, jotka minua moittivat, ovat
-varkaita, laiskoja ja tottelemattomia, joille ei kukaan isäntä ole
-kyllin hyvä, olkoon hän sitten kissa tai enkeli."
-
-"Minä en voi valittaa", vastasi Miina -- vaikka opmannin vaaniva katse,
-jolla hän usein tyttöä tarkasti, ei ensinkään häntä miellyttänyt.
-
-Ensimmäisen pahan sanan kuuli Miina hänen suustaan, kun sattui seuraava
-tapaus.
-
-Eräänä iltana oli Päärn jälleen tullut häntä katsomaan. Hän istui
-niinkuin ainakin oven suussa penkillä ja katseli tytön askartamista.
-Silloin aukesi ovi ja Kubja-Prits astui sisään. Huomatessaan
-vihamiehensä hän kalpeni; Miina näki, kuinka hänen keltaiset silmänsä
-iskivät tulta. Hän kävi pari kertaa ympäri huonetta kuin vihainen
-kukko. Sitten kääntyi hän työmiehen puoleen:
-
-"Mitä tuollainen täältä moisiosta hakee. Etkös tiedä, mistä tie vie
-Uudentuvan mökkiin?"
-
-"Etkös sinä sitten tiedä, missä kupiaan tupa on?" vastasi Päärn
-rohkeana ja rauhallisena.
-
-"Pidä suusi kiinni!" kiljasi Prits tuimasti. "Minä voin käydä, missä
-tahdon -- sillä olen moision käskynhaltija! Mutta katso sinä, että
-paikalla lähdet."
-
-"Sinunko käskystäsi?" vastasi Päärn, ojentaen voimakasta vartaloaan.
-"Minulla on sama oikeus olla täällä kuin sinullakin."
-
-"No, sen tahtoisin nähdä!" karjui Prits, jonka suun ympärille ilmaantui
-keltaista vaahtoa. "Korjaa nyt pian luusi tästä kyökistä, taikka lähden
-opmannin luo, ja silloin on sinulla taas hyvä sauna valmis."
-
-Päärn pysyi paikoillaan kuin kivipatsas. Prits näytti miettivän,
-pitikö hänen itse karata miehen niskaan vai etsiä muualta apua. Jopa
-asettuikin taisteluasentoon, kun Miina tarttui hänen käteensä.
-
-"Olkaa nyt alallanne", huusi hän rukoillen. "Te olette molemmat
-vieraassa talossa ja rupeatte riitelemään! Siten teette vain
-minulle pahaa. Kun opman sen kuulee, niin minä teidän tähtenne saan
-rangaistuksen."
-
-"Aja sitten tuo köntys ovesta ulos!" huusi kupias kähisevällä äänellä.
-
-"Päärn, ole nyt järkevä ja ala mennä", rukoili Miina.
-
-Mutta tyttö ei vielä oikein tuntenut tuota "vastaista koiraa", kun
-luuli hänen perääntyvän vihollista, varsinkin jos huomasi, että
-tämä sitä pitäisi voittonaan. Päärn sylkäsi nurkkaan, istui vielä
-varmemmasti penkillä ja vastasi kovin tyynesti:
-
-"Ei, minä jään vielä istumaan."
-
-Nyt kiskasi Prits itsensä Miinan kädestä irti ja karkasi ulos ovesta,
-joka vei opmannin huoneeseen. Miina tiesi, että Winter herra oli
-kotona. Hän istui konttorissa niinkuin hän nimitti kirjoitushuonettaan
-ja selaili moision tilikirjoja.
-
-"Päärn lähde nyt pois, lähde kuitenkin pois!" rukoili Miina ristissä
-käsin. "Tiedäthän, mitä he jälleen sinulle tekevät!"
-
-Mutta Päärn oli jo niin itsepäisellä tuulella, ettei häneen enää
-vaikuttanut sydämmellisin rukouskaan.
-
-"Minkätähden minun pitäisi lähteä? Enhän ole tehnyt pahaa", vastasi hän
-synkän, kiihtyneen näköisenä.
-
-Nyt kuului kova riiteleminen viereisestä huoneesta. Kohta sen jälkeen
-ilmaantui opman herra tulipunaisena ovelle. Hänen selkänsä takaa hiipi
-kupias kyökkiin.
-
-"Ulos!" huusi opman kiukkuisena Päärnun ja Pritsin puoleen kääntyen.
-"Ulos sinä -- ulos molemmat! Minun kyökissäni ei ole teillä
-kummallakaan mitään asiaa -- ei sinullakaan mitään, Prits!"
-
-"Mutta, herra opman", koitti kupias puolustautua. "Vaiti!" huusi
-herra Winter. "Olen nähnyt sinut liian usein täällä. Muistatko, ettei
-sinullakaan täällä ole asiaa! Kissa kortteeriinsa! -- -- -- Ja sinä,
-päivätyöläinen, mitä sinä, lurjus, siinä vahdit? Etkö tiedä missä kylä
-on?"
-
-Sekä kupias että Päärn katsoivat parhaaksi poistua. Prits katosi kuin
-tuuli. Hän tunsi opmannin kiivastumisen, että vastustaminen vain olisi
-lisännyt tulta tappuroihin. Hitaasti kömpi myös Völlamäen Päärn ovesta
-ulos.
-
-"Miina", sanoi opman Winter nyt ankarasti tytölle, "minä en salli, että
-teet kyökistäni tuollaista markkinapaikkaa! En tahdo enää nähdä täällä
-yhtä enkä toista. Tiedänhän, että nuo molemmat pyrkivät sinua lähelle,
-mutta minä tahdon talossani pitää järjestystä, muistatko? Jos he vielä
-kerran tulevat, niin aja heidät pois. Kupias tietää, mistä tie kulkee
-minun konttoriini, ja tuo työläinen tietää, missä hänen mökkinsä on."
-
-"Päärn on minun hyvä ystäväni -- hän tuli minua katsomaan", vastasi
-Miina.
-
-"Sellaisesta ystävyydestä ei ole lukua", -- ärjäsi opman vihaisesti.
-"Heitä en salli kyökissäni!"
-
-Hän kääntyi ja lähti huoneeseensa. Mutta Miina ihmetteli opmannin
-lauhkeata muotoa, kun hän kohta sen jälkeen lähti isännälleen
-illallista viemään.
-
-"Ei sinun tarvitse olla pahoillasi", lausui hän asettaen pitkävartisen
-piippunsa nurkkaan. "Nuori ihminen tarvitsee opetusta. Voithan itsekin
-arvata, etten voi sallia tuollaisia riitapukareita. Muista se, äläkä
-laske heitä enää sisälle. Pritsiähän et itsekään suvaitse eikä tuossa
-mökkiläisessä ole sinun ottajaasi. Mitä hyötyä sinulla sitten heistä
-on? Ole järkevä tyttö, Miina, ja sinulla on minun luonani hyvä olla."
-
-
-
-
-13.
-
-UUSI ASETUS ILMESTYNYT.
-
-
-Kun uusi "Viron talonpoikain laki" 1857 vuoden kuluessa oli käännetty
-saksan ja viron kielille, julaistiin "Viron Kuvernementin Sanomissa" 21
-p. huhtik. 1858 venäjänkielinen virallinen ilmoitus, että samana vuonna
-Yrjönpäivänä 23 p. huhtik. oli laki astuva voimaan. Talonpojille piti
-tieto siitä annettaman kirkkojen kanslioissa ja kunnan vanhinten tuli
-saada uusi laki painettuna pitäjän oikeuspaikasta.
-
-Talonpoikain erehdyksiin ja suureen epäluuloon oli osaksi syynä se
-epätarkka ja yhtenäisyyttä puuttuva tapa, jolla heille annettiin
-tietoja uudesta laista. Kirkoissa oli se niinkuin tavallisesti kolmena
-pyhänä perätysten julkiluettava; mutta niin ei tapahtunut; papeille oli
-muutamissa pitäjissä ensimmäisen lukemisen jälkeen ilmoitettu, ettei
-heidän enää seuraavina pyhinä tarvinnut lukemista jatkaa. Toisissa
-pitäjissä kuuluuttivat papit, minä päivänä heidän piti julkisesti
-ja juhlallisesti antaa uudesta laista tietoja yleisölle. Odotettuna
-ja määrättynä pyhäpäivänä riensi kansaa kosolta kirkkoon, mutta
-kaikkein suureksi pettymykseksi ilmoitettiin siellä, että seuraavana
-pyhänä pitäjän oikeusherra virastossaan antaa tietoja asetuksesta
-eikä kaikille, vaan ainoastaan kunnan vanhimmille. Mutta tämäkään
-ei tapahtunut joka paikassa, vaan seuraavana pyhänä puhuttiin taas
-kirkossa, että uutta asetusta ei selitetä pitäjän oikeusvirastossa vaan
-kunnan vanhinten kokouksessa -- varmaankin sitten kunnan oikeudessa.
-Näin ei uuden asetuksen juhlallisesta julkilukemisesta tullut mitään.
-Pitäjän oikeusherrat eivät viitsineet antaa minkäänmoista selitystä
-uudesta laista kunnan vanhimmille, vaan antaessaan heille uudet
-asetukset käteen, neuvoivat heitä kysymään papeilta selitystä, jos
-eivät itse voisi siitä selvää saada. Näin kävi Juurun pitäjässä. Mutta
-oli sellaisiakin sielunpaimenia, jotka ennen uuden lain julkilukemista
-pitivät juhlallisen jumalanpalveluksen, ja rukoilivat Jumalan siunausta
-moision isännille niistä suurista oikeuksista, joita nämät armosta
-olivat lahjoittaneet talonpojille. Mutta kun kansa oli näitä oikeuksia
-odottanut ainoastaan keisarilta ja luullut moision isäntien olleen
-niitä vastaan, niin pudistettiin tällaista kiitosjumalanpalvelusta
-kuullessa epäluuloisesti päätä. Myöskin lain voimaan astumisen
-ajasta oltiin epätietoisia. Toisissa pitäjissä sanottiin, että laki
-kokonaisuudessaan ei vielä astuisi voimaan 23 p. huhtikuuta, mutta
-varmasti muuten yleensä luultiin, että asetus heti astuisi täydellisenä
-voimaan. Vasta myöhemmin saatiin tietää, että ne pykälät, jotka
-koskivat työveroa, astuisivat voimaan vasta sitten, kun talonmaat
-olivat mitatut ja arvioidut. Mutta sitä ennen oli virallisessa
-lehdessä "Maavalla Kuulutaja" varmasti ilmoitettu, että uusi laki 23
-p. huhtikuuta oli täydellisenä voimaan astunut ja että silloin myöskin
-vanha asetus oli menettänyt lain voiman. Nämä seikat olivat syynä
-siihen, että käsitykset uudesta laista olivat hyvin sekavat.
-
-Tietoja asiasta oli antanut myöskin J. V. Jannsenin "Perno Postimees",
-joka 1857 alkoi ilmestyä. Mutta kun sillä Tallinnanmaalla, jossa kansa
-oli hyvin alhaisella sivistyskannalla, ei ollut paljon lukijoita, niin
-sen ääni kuului vain muutamiin pitäjiin sillä seudulla. Huhupuheiden
-kautta saatiin kuitenkin kuulla, että tämäkin kansanlehti oli
-ilmoittanut uuden lain heti astuvan täydellisenä voimaan.
-
-Uusi laki ilmestynyt! Vihdoinkin ilmestynyt! Tuo ilosanoma levisi
-ensimmäisten julkisten kuuluutusten jälkeen kuin kulovalkea laajalle
-yli koko maakunnan. Kansan ahdistetusta rinnasta nousi helpotuksen
-huokaus, sen käyristynyt selkä ojentui suoraksi, sen kosteissa silmissä
-loisti toivon säde. Keisari on kuullut hädästämme ja rientänyt
-avuksemme. Ei moision isäntäin vastustus eikä asian talonpojilta
-salaaminen auttanut. Nyt on meillä laki ja tahdomme tehdä ja ottaa
-vastaan ainoastaan sen, mitä siinä käsketään ja säädetään.
-
-Tuskin olivat kunnan vanhimmat tuoneet uudet lakikirjat pitäjän
-oikeuspaikasta kotiin, kun joka puolella alkoivat ihmiset juosta heidän
-luonaan. Jokainen tahtoi omilla silmillään nähdä tuon kalliin kirjan
-ja korvillaan kuulla mitä se sisälsi. Ylellinen työ ja ahdistava
-köyhyys olivat syynä siihen, että uutta lakia oli odotettu kuin
-taivaallista ilmestystä. Kansan oppimattomassa mielessä liikkui siitä
-kaikellaisia ihmeellisiä, hämäriä unelmia. Huhuttiin moision orjuuden
-täydellisestä poistamisesta, maan maksutta jakamisesta jokaiselle ja
-kaikellaisesta yksilön vapaudesta, jota ei tarkemmin osattu määritellä.
-Pyhällä kunnioituksella katseltiin kunnan vanhimman pöydällä olevaa
-kallista kirjaa ja moni hämmästyi nähdessään sen suuruuden -- yli kolme
-sataa laajaa sivua ja se sisälsi 1,315 pykälää ja sitäpaitsi paljon
-lisäyksiä, selityksiä ja ehdotuksia! Mistä kohdasta sellaista piti
-alkaa lukea -- johan siinä oli kokonainen, pieni raamattu. Ja oliko
-se lukeminen itsestäänkään niin helppoa! Olihan kunnan vanhimmissakin
-sellaisia, jotka eivät osanneet lukea, ja jos osasivat, oli se
-kankeata tankkaamista tikku kädessä. Mutta rohkea alkaminen on jo
-puoleksi voitolle pääsemistä. Ja oma silmä on siinä työssä kuninkaana.
-Käskettiin kyllä papilta kysyä selitystä, jos ei itse saisi selvää,
-mutta kuka tietää, millä tavalla hän selittäisi. Pappi on saksa
-niinkuin toinenkin. Vai hänkään soisi hyvää talonpojalle! -- -- --
-Ja sanomattomalla innolla alettiin tutkia uutta kirjaa, väiteltiin
-epäselvistä kohdista, temmattiin kirja kädestä käteen ja yöllä nähtiin
-unta vain asetuksen pykälistä. Monessa paikassa toimitettiin tutkimista
-niin perinpohjin, että kirja oli miesten käsissä rikki kulunut.
-
-Huono lukija oli sekin kunnan vanhin, joka eli paroni Heideggin moision
-läheisyydessä. Kun perheenmiehet ensimmäisenä iltana tulivat hänen
-luokseen ja pyysivät hänen lukemaan uutta lakia sai hän puolen tunnin
-aikana hiki päässä tuskin selvää päällekirjoituksesta ja parista
-ensimmäisestä pykälästä ja nekin jäivät kuulijoille hämäriksi, sillä
-lakikieli on kankeata. Hänen apumiehensä ja toiset kunnan virkailijat
-eivät olleet myöskään paljon oppineempia.
-
-Ensin tyydyttiin vain siihen, että uteliaina katseltiin kirjaa kuin
-mitäkin merkillistä asiaa. Se kävi kädestä käteen, yksi huomasi yhtä,
-toinen toista merkille pantavaa.
-
-"Katsokaa nyt ensiksi miehet, onko siinä keisarin allekirjoitusta",
-lausui Töntsun Peeter, jonka huonot silmät huomasivat vain kirjan
-laajuuden ja koon.
-
-Ruvettiin etsimään kaikkein korkeimman allekirjoitusta; katseltiin
-alusta ja lopusta.
-
-"Ei näy missään", sanoi Siimu-Jyri.
-
-"Mitä puhut -- tuossahan se on", neuvoi Pärtlen Jaan, joka raamattua ja
-rukouskirjaa luki koko hyvin. "Tuossahan seisoo suurilla puustaveilla:
-Suuren majesteetin Herra Keisarin ja koko Venäjänmaan Itsevaltiaan
-nimessä." -- -- --
-
-"Niin -- nimessä", huusi Tooma-Tönun Mihkel, "mutta missä on keisarin
-omakätinen allekirjoitus? Kyllähän saksat hänen nimessään voivat tehdä
-mitä tahtovat!"
-
-"Katso vielähän sillä rivillä on kirjoitusta, minkätähden heitit
-kesken, Jaan?" sanoi joku Pärtlen vieressä.
-
-"Itsevaltiaan nimessä", lukee Jaan edelleen, "Itsevaltiaan nimessä
-valtakunnan senaatista annettu käsky!"
-
-"No niin! Senaatin käsky on tähän kirjoitettu, mutta missä on keisarin
-allekirjoitus?" huudettiin yhtaikaa. "Lue alempaa, nimi on aina
-viimeksi alla!"
-
-Jaan lukee hitaasti ja tankkaamalla:
-
-"Hal-li-tus-neu-vos-ton puolesta. Puheenjohtaja: Kreivi D.
-Blu-blu-_Bluudow_."
-
-Kaikkein silmät levisivät suuriksi. "Kreivi" sana ei miellytä ketään.
-
-"Mikä kreivi?" huudetaan epäluuloisesti. "Mikä hänen nimensä on?"
-
-"Kreivi Blu-Bluu-Bluudow!"
-
-"Mistä moisiosta se lienee?"
-
-"Kuka niitä kaikkia saksoja tietää! Mutta tuo ei ole oikea
-allekirjoitus, miehet! Olkoon vain joku lakimies, mutta ei hänen
-nimensä voi asetuksen alla olla."
-
-"Tuo tänne kirja -- minä katson itse", huutaa Oina-Kaarel kiivaasti.
-"Katso, toisella sivulla on vielä kirjoitusta!"
-
-Hän on huono lukija, mutta rohkea yrittämään. Hän alkaa toiselta
-sivulta.
-
-"Va-val-ti-on sih-tää-ri-ri-ääri."
-
-"Mikä hiiden ääri?" virkkaa joku joukosta. "Mitä sinä meille ääristä
-luet, lue alle pantu nimikirjoitus!"
-
-"Ahaa -- tuossa se on: si-sih-tee-ri V. B-u-t-But-k-o-w-Butkow."
-
-Taas vieras allekirjoitus! Miehet käyvät yhä kiihkeimmiksi. Joku
-tempaa taas kirjan käteensä. Selaillaan lehtiä ja etsitään edelleen.
-Kirja kulkee neljännen ja viidennen käteen. Keisarin allekirjoitus ja
-täydellinen nimi puuttuu; todellakin. Vihdoin löytää joku seuraavan
-lauseen.
-
-"Suuren Herra Keisarin käskystä on Viron Talonpoikain laki
-_noudatettavaksi annettu_." Ja toisessa paikassa: Suurin Herra Keisari
-on Valtioneuvoston täysistunnossa armollisimmasti _vahvistanut ja
-voimaan pannut_ Viron Talonpoikain lain. Ja lopuksi: Suuri Herra
-Keisari on tämän _läpikatsonut_.
-
-Tuo heitä vähän rauhotti, mutta täysin tyytyväisiä he eivät olleet.
-Joku huutaa:
-
-"Mutta missä on valtakunnan sinetti?"
-
-Nyt alkaa tarkka sinetin etsiminen. Etsitään alusta, lopusta ja
-keskeltä -- valtion sinettiä ei ole missään! Uusi hämmästys.
-
-"Ei ole Keisarin allekirjoitusta eikä sinettiäkään!" huudetaan
-nuristen. "Mikä laki se on, jossa ei ole valtakunnan sinettiä."
-
-"Kunnan vanhin, toitkohan vain oikeusmieheltä oikean kirjan kotiin?"
-kysyy Huntaugun Mihkel. "Ehkä hän pisti sinun käteesi jonkun väärän
-asetuksen."
-
-"Ei niihin saksoihin ole luottamista", virkkoi Hallikka Mats nylkien.
-
-"Toin, mikä minulle annettiin", vastasi kunnan vanhin.
-
-"Etkö sinä katsonut, oliko siinä valtion sinettiä! Ei ainakaan ole
-keisarin allekirjoitusta. Voivathan he panna sinne mitä tahtovat, että
-on käsketty ja vahvistettu ja läpikatsottu -- mutta kuka sen tietää
-todeksi."
-
-"Ehkä on kirja väärin käännetty venäjän ja saksan kielistä -- ja sen
-tähden ei ole uskallettu sinettiä panna alle."
-
-Kunnan vanhinta harmitti, kun hän ei voinut miehille asiaa selittää ja
-virkkoi:
-
-"Mitä te nyt kiistelette siitä kirjasta vaikk'ette vielä tiedä sen
-sisältöäkään! Olkoon allekirjoitusta ja sinettiä tai ei -- pääasia on,
-että laki itse on hyvä. Kun ei teissä ole lukijoita, niin antakaa kirja
-minulle ja menkää kotiin. Parin päivän perästä sanon sitten teille,
-mitä siinä on sanottu meitä koskevaa."
-
-Tähänkään neuvoon ei oikein hyvin tyydytty. Uteliaisuus oli niin suuri,
-ettei tahdottu ilman vähintäkään tietoa kotiin mennä. Ja epäluulo, joka
-virolaisilla aina on saksalaisia vastaan, oli jälleen kiihtynyt. Kun
-nämä olivat tuota asetusta niin kauvan salanneet ja vastahakoisesti
-antaneet kuuluuttaa, niin oli pelättävä, että he itse kirjalle olivat
-tehneet jotakin, joka tulisi talonpojille vahingoksi.
-
-"Mitä nuo puhtaat lehdet sitten merkitsevät?" huusi samassa Uudentuvan
-Jyri, joka oli saanut kirjan käteensä. "Katso, joka painetun lehden
-välissä aina puhdas lehti!"
-
-Kokoonnuttiin Jyrin ympärille, pantiin päät yhteen ja huomattiin
-todellakin vasta nyt, että puolet lehdistä oli puhtaita.
-
-"Tuossa on joku petos -- pankaa merkille!" sanoi Huntaugun Mihkel.
-
-"Mutta mikä?"
-
-Katseltiin ja arveltiin.
-
-"Noh, kyllähän tuon arvaa!" tuumasi Oja-Jaan. "Saksat aikovat sinne
-pistää uusia asetuksia, joista keisari ei tiedä mitään! Tekevät
-tyhjäksi, mitä nyt on painettu ja pistävät päiviä ja maksuja tyhjille
-lehdille niin paljon kuin tahtovat."
-
-Tuskainen hiljaisuus seurasi tätä selitystä. Yhä ahdistavammin
-painoi epäluulo miesten sydämmiä. Niin, olisi edes joku osannut
-antaa oikean selityksen, että yksinkertaisesti vain ne lehdet olivat
-kirjan käyttäjän muistiinpanoja varten. Mutta kaikki olivat he yhtä
-tietämättömiä ja yhtä epäluuloisia, sentähden jokainen selitti
-arvelunsa omalla tavallaan, ja joka ei sitä uskonut, joutui lopultakin
-siihen varmaan johtopäätökseen, että puhtaat lehdet lakikirjassa, jossa
-ei löytynyt keisarin nimikirjoitusta ja valtion sinettiä, ei tietänyt
-hyvää.
-
-"Mutta ehkä kirjoitetaan niihin jotakin vapaasta maasta, joka annetaan
-talonpojille", huudahti joku, jolla oli valoisammat toiveet.
-
-"Ei, niihin merkitään haakenrehtin lyönnit niille, jotka lähtevät
-vapaata maata saamaan", virkkoi joku pilkkakirves.
-
-"Mitä arvelette, miehet?" sanoi Hiiren Joosep, kylän nahkuri. "Me
-kiskomme nuo puhtaat lehdet kirjasta irti, sitten ei niihin saa mitään
-kirjoittaa."
-
-"Oletko hullu!" nuhteli kunnan vanhin ja ojensi kättään kirjaa
-tavottaen, "vai sinä menisit lakikirjasta lehtiä repimään!"
-
-"Ei, sitä ei tohdi", vakuuttivat kaikki toiset totisina. "Se on meille
-laiksi annettu, niin tulee se pitää lakina, kunnes varmasti tiedämme,
-että se on väärä laki."
-
-Kirjaa katseltiin ja selailtiin edelleen.
-
-"Kuulkaa, miehet, onhan tässä saksan tai venäjän kielistäkin
-kirjoitusta", huomautti Oinaan Kaarel samassa, "sitäpä ei ole kukaan
-vielä huomannut! Katso, tuossa toisella lehdellä, heti alussa -- kaksi
-riviä, toinen suurempi, toinen pienempi."
-
-Löydettiin todellakin kirjan nimilehdeltä kaksi riviä vieraskielisiä
-sanoja. Mutta mitä se auttoi! Ei kukaan osannut niitä lukea, vielä
-vähemmin selittää niiden merkitystä; eivät tienneet sitäkään, olivatko
-ne venäjän vai saksan kielisiä sanoja. -- -- -- Mutta pian keksittiin
-keino. Töntsun mökissä eli yksisilmäinen Otto, vanha sotamies,
-joka päissään ollessaan haukkui koko kuntaa venäjän kielellä. Heti
-lähetettiin isännän poika häntä noutamaan.
-
-"Tuo hänet tänne vaikka parsilla makaisi", huusivat perheenmiehet pojan
-jälkeen.
-
-Pian tulikin Otto. Poika olikin jo sanonut hänelle, mihin häntä
-tarvittiin, sentähden oli mies itsetietoisen näköinen ja astui ylpeänä
-miesten joukkoon.
-
-"Osaatko lukea venäjää?" kysyi isäntä.
-
-"Etuperin vai takaperin?" vastasi Otto suutaan muikistaen.
-
-"Lue etuperin!"
-
-Lakikirja asetettiin miehen eteen pöydälle ja näytettiin vieraskieliset
-rivit. -- -- -- Otto astuu likemmä ja alkaa silmiään selvitellä.
-Selvittää ja selvittää. Astuu lähemmä ja taas siirtyy etemmä. Vihdoin
-pistää punaisen nenänsä aivan paperiin kiinni.
-
-"Tulta!" huutaa mies, vaikka kyllä akkunan aukosta vielä valoa loistaa.
-
-Poika tuo päreellä tulta. Nyt lukee Otto suoraan puhdasta venäjää.
-Miesten muoto kirkastuu.
-
-"No mitä siinä sanoo?"
-
-"Mitä sanoo? Sanoo: 'Tätä asetusta on saksain ja talonpoikain
-noudattaminen'."
-
-"Kuka sitä sanoo?"
-
-"Noh, etkös sitä tiedä: Sooworup,[7] kukas sitten? Onhan nimi alla."
-
-"Luitko oikein."
-
-"Lue itse paremmin."
-
-Tuo viho viimeinen veitikka, toissilmäinen Otto, voi kyllä saada selvää
-jostakin venäjän kielisestä sanasta, mutta lukemisen ja lukemisen
-ymmärtämisen välillä on vielä iso ero. Mutta pelastaakseen kunniansa
-kunnan miesten silmissä, tulkitsee hän vapaasti tekstiä.
-
-Miehet eivät tosin olleet Sooworupin nimeen oikein tyytyväisiä,
-he toivoivat keisarin nimen olevan alla, mutta vähän tyynempiä ja
-rohkeampia he nyt kuitenkin olivat, sillä tiesiväthän, että kirjassa
-oli venäjän kieltäkin ja kun siinä oli kenraalikuvernöörin nimi, josta
-kaikki olivat kuulleet ja kun oli sanottu että saksojen ja talonpoikain
-piti sitä noudattaa -- niin ei se nyt voinut aivan väärennetty olla.
-
-Innokkaasti ryhdytään jälleen tutkimaan kirjan sisältöä. Kolme neljä
-miestä astuu kunnan vanhimman luo ja otetaan käsille lakipykäläin
-johdanto. Etsitään jostakin sanoja "vapaa maa", "helpotukset",
-"työorjuuden poistaminen" j.n.e. Kuinka vaikeaa on mitään ylipäätään
-löytää ja vielä vaikeampaa sitä mitä sydän toivoo. Johdannossa puhutaan
-paljon kaikenlaisista kontrahdeista -- "vero- ja työkontrahdeista" --
-ja monenlaisista veroista niinkuin "rahaverosta", "viljaverosta", --
-ja "erikoisverosta" ja "varsinaisesta raha- eli viljaverosta" sekä
-kruunun ja kunnan maksuista ja paljosta, paljosta muusta -- mutta
-toivotut sanat eivät tule eteen. Vapaasta maasta ei puhuta enempää
-kuin orjuuden poistamisestakaan. Ainoastaan "talon maista" ja "moision
-maista" puhutaan, ja useissa kohdin mainitaan "teko", "työsopimus" ja
-"työkontrahti" -- niin, puhutaan etenkin vakituisesta työsopimuksesta.
-Ei siis työorjuus vielä ollut poistettu. -- -- --
-
-Koitetaan vielä katsoa, mitä sanotaan rajan panemisesta talon maiden
-ja moision maiden välille. Ahah, tuossa se onkin! Tarkka tutkiminen
-alkaa: "Moision isännät antavat talonpojille viljeltäväksi kaiken
-sen viljelysmaan, s.o. kaikki ne peltomaat, heinämaat, laidunmaat ja
-kartanomaat, jotka 9 päivästä Kesäkuuta 1846 ovat taloihin kuuluneet ja
-talonpoikien viljeltävinä olleet, mutta moision herroille jää näihin
-maihin ne perintöoikeudet, joista tässä laissa edelleen puhutaan.
-Mutta kun oikeudessa näytetään toteen, että talonpojat ovat ottaneet
-itselleen enemmän maata, kuin kirjoitetun kontrahdin eli suusanallisen
-sopimuksen mukaan heille on tuleva -- -- -- silloin se maa otetaan
-takaisin. Moision herralla on oikeus tehdä siitä kanne ja näyttää se
-toteen. Asia sitten tutkitaan oikeudessa." -- -- -- Edelleen puhutaan,
-että moision ja talonmaiden välille pannaan raja, ja että ainoastaan
-moision herralla on oikeus määrätä mihin ja kuinka ne rajat vedetään.
-
-Että talonpojille annetaan maat elinajaksi viljeltäväksi -- se kohta
-miehiä miellyttää, mutta tyytymättömiä ollaan siihen, että moision
-isännille jää omistusoikeus maihin ja että hän voi talonpojalta
-maan, jonka tämä tai tämän edeltäkävijä on itselleen vuokrannut,
-oikeuden kautta takaisin ottaa. Sillä kun moision isännille jää maan
-omistusoikeus, niin on talonpoika yhä hänen valtansa alla -- vapaasta
-maasta ei ole puhettakaan -- ja moision isäntä voi myös ottaa pois
-talonpojan paremman pellon, vaikka se hänen aikanaan olisi tehty,
-niinkuin usein ennenkin oli tapahtunut.
-
-Edelleen kuulevat miehet, että moision isäntä voi ottaa kuudennen
-osan talonmaista moisiolle viljeltäväksi ja että hän voi ottaa ne
-perheenmiehiltä, joilla ne nyt ovat viljeltävinä. Se kohta ei myöskään
-ole miesten mieleen. Silloinhan voipi kuka hyvänsä jäädä ilman maata,
-jos herra haluaa heidän maataan itselleen. Siis ei se maa, joka
-yksitoista vuotta on talonpojilla ollut, jäisi heille viljeltäväksi
-elinkaudeksi, vaan moision isäntä saisi sen ottaa itselleen. Nuo
-pykälät eivät todellakaan tyydyttäneet miesten toiveita.
-
-Pitkällisten selailemisten ja etsimisten jälkeen joudutaan
-kaikellaisiin vuokrakontrahteihin. Se, joka moision herralta ottaa
-maapaikan, hänen tulee siitä maksaa, "joko työveroa, rahaveroa,
-viljaveroa tai monta erilaista veroa, ja kontrahtiin on kirjoitettava
-kaikki verot, joista asianomaiset ovat tehneet sopimuksia." -- -- --
-Löydetään myös ne kohdat, jossa erilainen veronmaksu on tarkemmin
-selitetty. Parhaiten tuntevat miehet työveron, sillä siihen ovat jo
-tottuneet. Rahaverosta ja muusta verotavasta ei kukaan tiedä mitään,
-ne ovat uusia asioita, joista ei kannata päätään vaivata samoin
-kuin talojen ostamisesta, sillä rahaa, tuota kallista tavaraa, ei
-ole kenelläkään. Kirjassa puhutaan "vuotuisesta työsopimuksesta" ja
-"vakituisesta (elinkautisesta) työsopimuksesta." Ensimmäistä ei voi
-tehdä pitemmäksi kuin 12 vuodeksi, toinen tehdään "epämääräiseksi
-ajaksi, jolloin taloa ei voi muuten kuin oikeuden kautta ottaa pois
-perheenmieheltä", jos nimittäin kontrahdin täyttämisen laiminlyöminen,
-huono elämä tai isännän vahingoittaminen antaa siihen aihetta.
-
-Jokainen tahtoisi nyt myöskin tietää, löytyykö uudessa asetuksessa
-jotakin "työveron" huojennuksesta; onko moision isännällä valta määrätä
-niin paljon työpäiviä ja maksuja kuin itse tahtoo, vai onko keisari
-siitä määrännyt helpotuksia. -- -- -- Käsketään moision isännän kanssa
-tekemään sopimuksia ja kontrahteja. Olihan se lupa jo ennenkin. Mutta
-meneppäs tekemään moision herran kanssa kauppoja! Hän sanoo sinulle;
-sinun pitää niin ja niin paljon maksaa -- mutta jos rupeat tinkimään,
-ajaa hän sinut ovesta ulos ja panee taloon toisen miehen, joka tyytyy
-kaikkeen.
-
-Jopa vihdoin löytyi pääasia, jossa oli määrätty vuotuinen työvero
-ja vakituinen työvero. 127 pykälässä sanotaan: "Suurin työ ja maksu,
-jota talon työkontrahtiin voi panna on: jokaisesta talosta, jolla
-on 9 tiinaa keskinkertaista peltomaata, josta saadaan 450 puutaa
-keskinkertaisia heiniä ja jossa on 400 neliösyltä kartanomaata, ja
-karjamaata niinkuin 26 pykälässä määrätään, pitää vuodessa tehdä 250
-hevospäivää ja 250 miespäivää, puida moision riihet, niinkuin 162
-pykälässä määrätään, maksaa pienemmät moision verot ja langat kehrätä
-sen mukaan kuin lisälehdissä D ja E määrätään -- -- --" Lopuksi
-muistutus, että 1 tiin on 2,400 neliösyltä.
-
-Tämän pykälän kuultuaan katselivat miehet toinen toisiaan. Ilo ilmeni
-heidän kasvoilleen, mutta jotakin epäilystä oli vielä mielissä. Toivoa
-herättivät heissä sanat 250 hevos- ja 250 miespäivää. Tähänasti olivat
-kuusipäiväiset talonmiehet tehneet 300 varsinaista ja 300 apupäivää.
-Sehän merkitsi noin sata päivää helpotusta! Mutta mitä tuo 9 tiinaa
-merkitsi? Merkitsikö se entistä 18 tynnyrinalaa, vai enemmän taikka
-vähemmän? Oliko se entinen kuusipäiväinen talonkohta vai mikä? Venäjän
-tiin oli 2,400 neliösyltä -- mutta kuinka talonpoika sellaisesta heti
-selvän saisi.
-
-Vasta perästäpäin, kun tiedusteltiin oppineimmilta ja itse tarkemmin
-mietittiin, saatiin selvää vieraista mitoista. Mutta tuo tieto ei
-taaskaan ollut ilahduttava. Sillä uuden mitan mukaan tuli talonpojalle
-koko joukon vähemmin maata. Talonmaat nimittäin olivat mitatut Ruotsin
-aikaisten mittojen mukaan. Kun kuuden päivän talolla tähän asti oli
-ollut 18 tynnyrinalaa keskinkertaista peltoa piti samalle talolle
-nyt annettaman 9 tiinaa (dessatinia), se on koko 2,32 tynnyrinalaa
-vähemmin, kuin ennen.
-
-Vasta perästäpäin huomattiin myös, että maanjako uusien mittojen
-mukaan ei ainoastaan vähentänyt talonpoikien maita, vaan että uusi
-asetus vielä maata kohden määräsi uusia maksuja. Laidun- ja kartanomaa
-oli 1805 annetun asetuksen mukaan vapaa maksuista, ainoastaan
-pelto- ja heinämaista piti maksaa; mutta uudessa laissa vaadittiin
-verotalolta, jolla oli 9 tiinaa peltoa, karjamaasta 20 kylvymittaa[8]
-ja kartanomaasta 5 kylvymittaa rukiita.
-
-Tällä kertaa ei kukaan huomannut, kuinka vähiin se huojennus hupeni,
-joka työpäivien luvun vähentämisen tähden ensin näytti koko suurelta.
-Ei kukaan arvannut vielä, mikä vahinko talonpojille tulisi uusien
-mittojen käyttämisestä ja uusien jo mainittujen verojen maksamisesta
-sekä vihdoinkin siitä, että talonpojilta tahdottiin ottaa pois ne
-viljelemättömät maatilkut, joita hän talonmaiden lisäksi aikojen
-kuluessa oli viljelysmaiksi muokannut ja joista myöskin oli veroa
-maksanut. Kun moision isännät vakuuttivat, että he olivat 26 prosenttia
-työorjuudesta huojentaneet, niin se oli äärettömästi liioteltua. Jos
-otamme lukuun edellämainitut vahingot, niin voisimme sanoa, että tästä
-orjuudesta oli tullut huojennuksia ainoastaan kuudes osa, mutta että
-sen sijaan hänen maistaan oli vähennetty enemmän kuin viides osa. --
-
-Nyt koossa olevat miehet arvelivat, että 9 tiinaa varmaankin merkitsi
-kuusipäiväistä taloa, sillä "ei suinkaan talon entisiä maita kokonaan
-toisella tavalla voinut ruveta jakamaan", arveli kunnan vanhin. Olihan
-sekin hyvä, että työpäiviä vuodessa oli noin sadan verran vähennetty.
-Mutta samassa huusi Uudentuvan Jyri, joka oli katsellut lakikirjaa
-toisten väitellessä:
-
-"Aputöistä ei puhuta mitään, miehet! Ei puolella sanallakaan puhuta
-mitään apupäivistä, toisen hengen päivistä, isännän ja emännän
-päivistä!"
-
-"Mitä! Eikö mitään kylvy-, sonnanveto-, heinä-, leikkuu-, perunanotto-,
-viinankeitto-, rahdinvetopäivistä?" huusivat iloisina useammat yhtaikaa.
-
-"Ei ole!" vastasi Jyri, jonka ympärille miehet äkkiä kokoontuivat.
-"Tässä puhutaan vain riihenpuimisesta, kehräämisestä ja veronmaksuista."
-
-"Työpäivät ovat ehkä toisessa paikassa."
-
-"Eivät voi olla toisessa paikassa", vastasi Jyri, "sillä tässähän
-sanotaan selvästi, että tuo on kaikkein suurin työ ja maksu, jonka
-yhden talon työkontrahtiin saa panna. Eikä kirjassa viittaa mihinkään
-toiseen kohtaan."
-
-"Noh, siis on aputyö poistettu, mitä muuta!"
-
-"No niin, pitäähän sitä ollakin jotain huojennusta!"
-
-"Lue tuo kohta vielä kerran!"
-
-Jyri lukee.
-
-"Meille ei siis jää muuta", puhuvat perheenmiehet yhtaikaa, "kuin
-kuusipäiväisestä talosta 250 hevos- ja 250 miespäivää tehtäväksi."
-
-"Ja moision riihen puinti, veromaksujen suoritus ja kehruut", lisäsivät
-toiset.
-
-"Mutta missä kymmenysmaksut?" huudahti Huntaugun Mihkel.
-
-"Niin oikein -- missä kymmenysmaksut?" toistivat toiset.
-
-Jälleen pantiin päät yhteen ja alettiin tutkia.
-
-"Kymmenyksistä ei myöskään puhuta mitään, ainoastaan vähemmistä
-veromaksuista. Nekin ovat siis poistetut."
-
-Hetkeen aikaan ei puhuta mitään, katsotaan vain toinen toisiaan silmiin.
-
-"No, sehän jo olisi vähän niinkuin paikallaan", tuumasi joku. "Mutta
-katsokaahan, ehkä löytyy vielä jotakin, josta saa vähän henkeään vetää."
-
-"Katsokaa tarkemmin, eikö aputöistä ja kymmenysmaksuista puhuta
-toisessa paikassa", neuvoo Ojan isäntä, joka ei uskalla iloita ennen
-kun varmasti asian tietää.
-
-Taas tutkitaan pykäliä, avataan yksi ja toinen kohta kirjasta --
-ei löydetä aputöistä eikä kymmenyksistä mitään. "Mutta jos se on
-poistettu, niin pitäisi siitä jotakin mainita", arveli kunnan vanhin,
-vaan hänelle vastataan "mitä siitä puhuu -- mitä ei ole ylös pantu, se
-on poistettu!" Nyt miehet vielä tahtoivat tietää, kuinka veronmaksut
-ja kehruut olivat määrätyt; ehkä uusi laki siinäkin teki huojennuksia.
-Hetken aikaa kuluu, ennenkun lisälehdet D. ja E. löydetään kirjan
-viimeisiltä sivuilta. Sieltä nähdään, että molemmat verot ovat melkein
-entisellään.
-
-Vihdoin katsotaan, mitä riihenpuimisesta on sanottu. Sitä selitetään
-viidessä kohdassa. Työ on hieman kevennetty ja työaika tarkemmin
-määrätty. Riihen puijalta ei enää vaadita koko vuorokauden
-yhtämittaista työtä, vaan annetaan hänelle välillä lepoaikaa. Jos
-työntekijä oli yötyössä, ei hänen tarvinnut puida kuin kolme riihtä
-viikossa.
-
-Seuraavana iltana kokoontuivat perheenmiehet jälleen kunnan vanhimman
-luo. Sinne vietiin mukana kaikki parhaat lukijat ja uteliaina
-tutkittiin taas uutta lakia. Kyllä koitettiin löytää siitä vielä joku
-helpotus, mutta vaikka asetusta kuinka olisi selailtu, ei tullut
-sittenkään enempää.
-
-Kaikki olivat kuitenkin pettyneet toiveissaan. Uudessa laissa oli
-kyllä säädetty ylimalkaisia talonpoikain tilan parannuksia, niinkuin
-sellaisia, jotka koskivat yhteiskunnallisia oikeuksia, oikeuslaitosta,
-poliisijärjestystä, kouluja y.m. mutta yksityisen toimeentuloon ei se
-paljon vaikuttanut, vaikka hän kyllä sai vapaamman liikkumisoikeuden,
-jonka mukaan hän voi asettua koko Venäjän maahan asumaan. Mutta sekin
-oikeus oli monien määräysten kautta paljon rajoitettu. Moision isäntä
-oli vieläkin varannut itselleen liika suuren vallan talonpoikain
-yli. Moision ja talonpoikain talous jäi vielä "vapaiden kontrahtien"
-perustalle, mutta vapaus oli oikeastaan vain moision isännillä ja
-talonpoikain oikeuden valvojaksi jäi ainoastaan moision isäntä itse.
-
-Vaikka perheenmiehet lakikirjaa tutkittuaan hiukan iloisempina niistä
-helpotuksista, joita heille oli luvattu, läksivät kotiin, olivat
-he kuitenkin vielä alla päin, sillä olivathan nuo suuret toiveet
-pettyneet. Mutta sorrettu virolainen tyytyy pian vähempäänkin -- vähän
-parempaa oli kuitenkin odotettavissa -- olihan sekin jotain! -- -- --
-
-Eräänä päivänä tuotiin kuntaan sana, että pitäjän oikeusherra ilmoitti
-perheenmiehille, että he nyt, kun uusi asetus oli ilmestynyt, voivat
-tehdä moision isäntien kanssa uusia kontrahteja uuden lain mukaan.
-
-Kohta sen perästä kokoontuivat paroni Heideggin talonpojat moisioon. He
-kysyivät nuorta paronia, joka Yrjönpäivästä asti oli ollut isäntänä.
-Mutta heidät vietiinkin vanhan paroni Heideggin puheille -- nuori oli
-matkustanut Tallinnaan, ilmoitti Tohver miehille.
-
-Vanha paroni oli yhä vielä entisessä moisiossa, sillä hänen uudessa
-moisiossaan oli asuinrakennus palanut. Nyt rakennettiin sinne uutta
-asuntoa ja sentähden piti vanhan paronin ehkä vielä. Juhannukseen asti
-olla pojan luona.
-
-Miehet eivät halukkaasti menneet hänen puheilleen, varsinkaan kun
-heidän ei hänen kanssaan pitänyt tehdä kontrahteja. Mutta paroni
-Heidegg oli käskenyt heidän astua sisään ja kolme neljä perheenmiestä
-täytti tämän käskyn, vaan toiset jäivät eteiseen odottamaan. Niinkuin
-tavallisesti kädet housuntaskuissa, selkä puoleksi miehiin päin
-käännettynä, kulmat ankarasti rypyssä, otti herra paroni miehet vastaan.
-
-"Mitä asiaa?"
-
-"Tulimme nuoren herran kanssa tekemään kontrahteja uuden lain mukaan",
-alkoi kunnan vähin.
-
-"Minkä uuden lain mukaan?"
-
-"Paroni herra tietää, että nyt on Jyrinpäivästä alkaen uusi laki
-voimassa, ja pitäjän oikeusherra sanoi, että sen asetuksen mukaan voi
-tehdä uusia kontrahteja."
-
-"Soo! Mikä vika sitten vanhoilla kontrahdeilla on?"
-
-"Noh, ne apupäivät ja toisenhengen päivät ja leikkuupäivät -- tietäähän
-herra paroni itse paremmin kuin me!"
-
-Paroni pyörähti ympäri ja katseli karsaasti kunnan miestä.
-
-"Oletko hullu, vai!" karjui hän. "Sinä lurjus olet olevinasi kunnan
-vanhin etkä tiedä mitä laissa seisoo!"
-
-"Tiedän kyllä, herra paroni", vastasi mies tyynesti ja nöyrästi.
-"Laissa seisoo 127 pykälässä, että jolla on 9 tiinaa peltomaata, sen
-pitää tehdä moisioon 250 hevospäivää ja 250 miespäivää, puida moision
-riihet, kehruut kehrätä ja maksaa pienet verot. Mutta apupäivistä ja
-muista aputöistä ei puhuta mitään."
-
-"Soo! Kuka ne apupäivät sitten tekee?"
-
-"Eikös herra paronin pidä ihmisiä palkata", virkkoi Uudentuvan Jyri.
-
-"Vai niin! Herran pitää rahan edestä palkata ihmisiä ja te makaatte
-kotona!" Ja herra rupesi suurella pilkkaavalla äänellä nauramaan.
-
-"Keisarin asetuksessa niin sanotaan", puolusti itseään Jyri. "Me kaikki
-katsoimme sen kirjasta."
-
-"Sinä tahdot varmaankin kunnan oikeudessa saada selkääsi!" huusi paroni
-ja kääntyi Uudentuvan nuoren perheenmiehen puoleen.
-
-Jyri vaikeni. Ei hän tahtonut selkäänsä saada ei kunnan oikeudessa,
-ei moisiossa eikä haagituomarin luona. Mutta nyt uskalsi Töntsun
-perheenmies puhua.
-
-"Mehän olemme tuhmat talonpojat, herra paroni", virkkoi hän
-alamaisesti, "mutta siinä uudessa asetuksessa sanotaan todellakin
-niinkuin tässä on puhuttu, ja keisarihan sen lain on antanut -- -- --."
-
-"Sen lain olemme me, teidän moision isännät tehneet", ojensi paroni "ja
-keisari on meitä siitä kiittänyt, sillä me olemme teille, vetelyksille,
-enemmän luvanneet kuin olisitte ansainneet!"
-
-"Siis ovat saksat meille kuitenkin luvanneet helpotuksia? Eikös herra
-paroni tahdo nyt lupausta täyttää?"
-
-"Kyllä, mutta siihen menee vielä aikaa -- vähintäin kymmenen vuotta."
-
-Miehet vilkasivat hämmästyneinä toisiinsa. Kolkko äänettömyys vallitsi
-hetken aikaa huoneessa.
-
-"Mutta onhan kuuluutettu, että uusi asetus jo Jyrinpäivänä astuu
-voimaan", huomautti toisten miesten selän takaa Hallikka Mats.
-
-"Ja pitäjän oikeusherra ilmoitti, että perheenmiehet voivat moision
-herrain kanssa tehdä uudet kontrahdit uuden lain mukaan", lisäsi
-Tooma-Tônu.
-
-"Se on valhe, oikeusherra ei ole sanonut, että te uuden asetuksen
-mukaan alatte työtä tekemään. Te oinaat ette ole saaneet selvää
-uudesta laista! Te saatte vielä tehdä aputyönne entisellä tavalla, ja
-koko orjuuskin jää vielä kymmeneksi vuodeksi entiselle kannalleen!
-Ja tiedättekö minkätähden? Teillähän on paljon enemmän maata kuin
-asetuksessa on luvattu! Sentähden mitataan teidän maanne kymmenen
-vuoden kuluessa, ja mitä on liikaa -- otetaan pois!"
-
-Siinä oli uutinen! Näin selitettiin täällä uutta asetusta! Miehet
-seisovat kuin suolapatsaat. Hämmästyneenä katselevat he kuin apua ja
-armoa pyytäen tuota ankaraa isäntäänsä. Puhua ei kukaan enää voi eikä
-ymmärrä. Huoneessa vallitsee sellainen hiljaisuus, että saattaisi
-kuulla nuppineulankin putoamisen. He seisovat liikkumattomina
-paikoillaan.
-
-"No, mitä te siinä odotatte?" sanoo paroni. "Jos ei teillä ole muuta
-sanomista, niin voitte mennä!"
-
-Hitaasti ja puolipyörryksissä astuvat miehet ulos. Eteisessä katselevat
-odottajat heitä yhtä hämmästyneinä, sillä paronin kovaäänisen puheen
-olivat he selvästi sinne kuulleet. Koko joukko jää hetkeksi sinne
-seisomaan, mutta ei kukaan hiisku sanaakaan. Sitten iskevät toisilleen
-silmää merkiksi, että tuosta pelottavasta paikasta pitää lähteä, ja
-melkeinpä varpaillaan hiipivät paljaspäiset miehet ovesta ulos. Vasta
-moision pihassa uskalletaan painaa vanha, kulunut, suuri huopahattu
-päähän, jossa pitkä, harjaamaton tukka liehuu. Vähitellen katoavat
-miesten rohtimiset polvihousut, mustat vaskinappiset liepeettömät takit
-ja korkeat päähineet puiden ja pensasten varjoon. Moision pihassa
-he eivät uskalla ruveta asioitaan keskustelemaan. Nyt, niinkuin
-aina ennenkin vaivaa heitä noiden uhkeiden, korkeiden huoneiden
-läheisyydessä masennettu ja ahdistava tunne. -- -- --
-
-Miesten joukosta puuttui joku. Se oli Huntaugun Mihkel. Kohta, kun nämä
-olivat huoneesta eteiseen astuneet, pistäytyi Mihkel, joka siellä oli
-kuunnellut ovesta paronin luo.
-
-Jo ovessa köyristyi miehen selkä. Äänettömänä odotti hän hattu kädessä,
-kunnes herra rupesi puhumaan.
-
-"Mitä sinä tahdot, Mihkel?"
-
-Mihkel pani hattunsa lattialle, polvistui paronin edessä ja syleili
-hänen polviaan.
-
-"Tulin herra paronia kiittämään uudesta paikasta. Kävin jo kerran
-moisiossa, mutta ei ollut vanhaa eikä nuorta paronia kotona."
-
-Ja jälleen puristaa hän herran säärivarsia.
-
-"Hyvä, hyvä!" ja paroni torjuu miestä takaisin; tämän kädet ovat mustat
-ja hiuksista ja vaatteista nousee piipun, savun ja hien haju. "Mene,
-seiso tuolla oven luona!"
-
-Mihkel siirtyi selkä vielä kyyryssä oven luo.
-
-"Olet siis tyytyväinen paikkaasi?"
-
-"Olen kyllä, herra paroni! Onhan se maiden puolesta vähän kunnollisempi
-kuin Huntaugu ja suurempikin."
-
-"No katso, kuinka sinun herrasi pitävät sinusta huolta. Mutta te
-talonpojat ette ole milloinkaan tyytyväisiä. -- -- Oletko sinäkin sitä
-mieltä, ettei enää tarvitse vanhalla tavalla tehdä taloon työtä?"
-
-"Oi en herra paroni! Kuinka tämmöinen semmoista rohkenisi ajatella.
-Teenhän minä, mitä saksa vaatii. Tietäähän saksa parhaiten asetukset."
-
-"Sinä puhut järkevästi, Mihkel", kiittää paroni, kävellen edes
-takaisin. "Sano noille toisille, että he ovat tyhmät kuin lampaat. Ja
-älköön kukaan uskaltako jättää apupäiviä tekemättä. Heti laitetaan
-haakenrihterin luo. Kyllä se sitten panee vitsat ja kepit heilumaan."
-
-"Kyllä minä heille sanon, herra paroni."
-
-"Ja kuuntele sinä, mitä he puhuvat ja mitä neuvoa pitävät, ja tule
-sitten moisioon puhumaan minulle."
-
-"Kyllä, kyllä, herra paroni."
-
-"Voit nyt mennä!"
-
-Jälleen kumarretaan, jälleen syleillään polvia ja sitten kuuden päivän
-perheenmies lähtee matkaansa. --
-
-Mihkel on todellakin Yrjön päivästä asti uudessa paikassa. Se
-otettiin köyhältä ja velkaantuneelta perheenmieheltä. Sekä opman että
-paroni olivat pitäneet Mihkelille sanansa ja mies ymmärsi siitä olla
-kiitollinen.
-
-Huntaugun taloa kävi Völlamäen Päärn itselleen pyytämässä Mutta vanha
-paroni, jolla vielä oli isännyysvalta näytti hänelle ovea, sillä opman,
-joka tiesi Päärnun aikeet oli häntä moittinut, ja kun paroni itsekään
-ei pitänyt häntä parhaimpana miehenä, niin oli siinä kyllä. Heidegg
-antoi talon eräälle perheenmiehen pojalle omasta kunnastaan.
-
-Kun entinen Huntaugu, nyt Ristmäen perheenmies astuu opmannin asuntoon
-tuotakin hyvää miestä kiittämään ja tytärtään katsomaan, astuivat
-toiset miehet allapäin kylää kohti.
-
-Kova kolkko keväinen tuuli puhalsi yli harmaan niityn, yli alavan
-tasangon, keikutti koivujen alastomia oksia, pani männyt salaperäisesti
-suhisemaan ja leikitteli viimevuotisissa, vaalenneissa ja kuivissa
-ruohikoissa. Kylmältä ja elottomalta tuntui vaalean sinisellä taivaalla
-aurinkokin, joka koitti herättää eloon uinuvaa luontoa. Ilmassa oli
-jotakin raskasta, painostavaa, tuossa kylmässä, terävässä päivänvalossa
-jotakin haavottavaa, kiusallista. Ja koko maa, niin pitkälle kuin silmä
-kannatti, oli kuin sanomattoman kaihon vallassa. Siinä ei ollut mitään,
-joka silmää olisi ilahduttanut tai lohduttanut. Näytti kuin joku
-salaperäinen voima olisi noitunut niityt, nurmet, metsät ja pensastot.
-
-Kylän laihat pellot olivat täynnä pyöreitä kiviä, jotka irvistivät kuin
-hampaat kuolleen pääkallossa. Toiselta puolelta ympäröi niitä vetinen
-ja mättäinen heinämaa, jossa äsken irralleen laskettu kylän karja etsi
-heikkoja ruohonpäitä ja kuivettunutta kuloheinää. Eläinraukat! Talvi
-oli vaikuttanut heihin kuin pitkällinen tauti: laihat olivat, että joka
-kylkiluun saattoi lukea. Nälkäisen ahneudella kalvoivat he mättäitä
-saadakseen edes jotakin vatsaansa.
-
-Oikealla puolella oli kylän peltomaa, vasemmalla äsken hangen alta
-esiintullut, vaalennut vihertävä rukiinoras. Kesantopellot eivät
-olleet paremmat kuin keskellä oleva suviviljamaakaan. Kiviä ja
-kunnaita täynnä. Yhdellä kunnaalla kasvoi suuri, väärä mänty, jonka
-alla kansan tarinan mukaan oli joku matkustaja tapettu. Kylän puolella
-oli maanpinta monesta kohdasta kuin nyletty, siellä ei noussut paitsi
-ohdakkeita minkäänlaista vihantaa tainta. Kylänmiehet ajoivat sieltä
-soraa ja karkeaa hiekkaa tien ja permantojen täytteeksi.
-
-Miehet astuivat päät kumarassa perätysten rapaista vesilammikkoista ja
-kuoppaista tietä myöten eteenpäin.
-
-"Mikä nyt neuvoksi -- teki lain valheeksi!" ajattelivat ja huokailivat
-he.
-
-"Täytyy vielä kuulustaa, mitä nuori sanoo, kun tulee kotiin", huomautti
-kunnan mies.
-
-"Mitä hän sanoo! Saksa on saksa. Mitä yksi sanoo, sen sanoo toinenkin."
-
-"Niin, eikä isä olisi voinut niin rohkeasti puhua, jos olisi tiennyt,
-että pojalla on toinen mieli."
-
-"No pitää kuitenkin tiedustaa, mitä nuori tuumaa."
-
-"No, kyllä nyt on paholainen merrassa, jos aikovat vielä kymmenen
-vuotta noudattaa vanhaa lakia. Eikö keisari siitä mitään tiedä."
-
-"Ei tiedä, kun eivät tahdo. Näettekö miehet, laissa seisoo, että se
-maa, joka 9 päivänä kesäkuuta 1846 oli talonpojilla, on luettava talon
-maihin. Tiedämmehän kaikki, milloin tuota uutta lakia maapäivillä
-ruvettiin tekemään. Sitähän on jo tehty kymmenen vuotta. Ja johan pari
-vuotta sitten puhuttiin, että keisari oli allekirjoittanut lain. Ja
-tämä sanoo nyt että laki astuu voimaan vasta kymmenen vuoden perästä!
-Ne kymmenen vuotta, jotka keisari antoi vanhemmalle sukupolvelle ovat
-jo kuluneet."
-
-Selitys oli miesten mielestä todennäköinen. Sillä minkä vuoksi sitten
-kansalle kuuluutettiin uutta lakia, jos se vasta kymmenen vuoden
-perästä voimaan astuisi!
-
-"Nuoren paronin puheilla käymme vielä, ja jos hän samaa laulua laulaa,
-niin menemme papin luo ja pitäjän oikeusherran luo", ehdotti kunnan
-vanhin.
-
-Miehet suostuivat siihen.
-
-He lähestyivät kylää.
-
-Kuinka surkeat asunnot ajattelevilla ja tunteellisilla olennoilla!
-Myyränkaivamilta multakasoilta näyttivät nuo matalat, kurjat,
-sysimustat hökkelit. Epäjärjestyksessä ne olivat karjapihoineen,
-retuisine navettoineen ja kallistuvine aittoineen puoleksi lahonneiden
-seiväsaitojen ympäröiminä. Kylän keskellä sijaitsevalla tantereella oli
-parin sylen pituinen mutalampi, jossa keväällä sammakot kurisivat ja
-rypevät siat kesällä nauttivat elämän iloa.
-
-Pehmeä vihanta sammal talojen katoilla todisti niiden suurta vanhuutta.
-Paikoin olivat katot sisään vajonneet ja lakeisen kohdalta paistoi
-kurkihirret ja parrut näkyviin. Toisin paikoin olivat katon kannattajat
-mädäntyneet; ne paikat, joista sadevesi oli alkanut sisään tunkeutua,
-oli täytetty pellavalyhteillä, olilla ja pahnoilla, joiden päälle oli
-pantu painoksi seipäitä, halkoja ja vanhoja äkeitä, jotta ei tuuli
-olisi saanut kulettaa pois tukkeita. Huoneiden nurkkapuut oli jätetty
-epätasaisiksi. Riihenalasessa oli osaksi olista osaksi veistetyistä
-laudoista tehdyt ovet.
-
-Päivän elähdyttävä valo ei helposti pääse noihin kurjiin hökkeleihin.
-Kamarin seinässä näkyy olevan pari aukkoa, toisessa on lasinkappale,
-toisen eteen on pantu puiset ristikot, ettei kissat pääsisi huoneeseen.
-Talvella, kun kylmä uhkaa jäätää kaljatynnyrin tapin kiinni, tukitaan
-akkunan aukko vanhoilla rievuilla. Aidat huoneiden ympärillä ovat vielä
-korjaamattomia. Naiset ovat niitä talvella koko lailla harventaneet
-saadakseen padan alle puita.
-
-Perheenmiehet seisahtuivat vielä hetkeksi ulos neuvoa pitämään, milloin
-mennä nuoren paronin puheille, ja pitikö kaikkein lähteä yhdessä,
-vai koitteeksi joku yksin. He nojasivat aitaa vasten, ottivat esille
-piippunysät ja tupakkakukkarot, taulan ja tulukset ja saivat vihdoin
-savut nousemaan. Heidän totiset huolestuneet katseensa kiitivät yli
-harmaan kylän, yli tasaisen lakeudun ja vaalenneen karjamaan kauvas
-tummaa kuusimetsää kohti. Kylä sijaitsi korkeammalla kohdalla ja
-katsetta siitä kauvas ympäristöön rajoittivat vain siellä täällä
-matalat lepikot ja nuoret koivikot.
-
-"Nöö! Nöö!" huusivat kylän pelloilla kyntäjät ja huutoja säesti piiskan
-läiske. Mutta mitä auttoivat huudot ja piiskan iskut noita ontuvia,
-laihoja ja takkukarvaisia työjuhtia. Surkeiden puuaurojen kuressa näkyi
-täysikäisten miesten rinnalla myös keskikasvuisia poikia, jotka tuskin
-jaksoivat nostaa ja kääntää raskasta auraa.
-
-Parissa kohdassa pantiin jo perunoita. Hitaasti liikkuivat
-mustanruskealla pellolla naiset ja tytöt tappurahameissaan, joiden alta
-rapaiset jalat ja sääret näkyivät, päät peitetyt tappuralankaisilla
-liinoilla. He pistivät perunalohkoja tuoreisiin vakoihin, joita pojat
-väsyneillä hevosilla ajoivat.
-
-Miesten silmät kantoivat moisionkin pelloille, jotka etelän puolella,
-kirkkotiestä asti yhtyivät kyläpeltoihin. Sielläkin ahersivat _heidän_
-väkensä ja _heidän_ hevosensa. Niinkuin harmaa kahle liikkuu moision
-mustalla pellolla perunan panijain pitkä rivi ja kyntäjät hikoilevat
-heidän rinnallaan. Keppi kädessä seisovat työnjohtajat heidän
-kintereillään ja monta kertaa päivässä suhisee keppi ilmassa ja lankeaa
-sitten jonkun työorjan selkään. Tuota vapautta ovat nuo ihmiset jo
-nauttineet yli neljäkymmentä vuotta! -- -- --
-
-Perheenmiehet arvelevat paremmaksi, että pieni joukko vain lähtee
-nuoren paronin puheille ja jo ylihuomenna, sillä kamaripalvelija Tohver
-oli sanonut kunnan vanhimmalle nuoren herran jo huomenna palaavan
-kaupungista.
-
-Mutta ei ketään haluttanut ruveta lähettilääksi. Tuumatessa kuluu aika
--- onhan tänään kallis työpäivä melkein hukkaan mennyt -- mutta heitä
-pelottaa, johan moisio sanakin on heille vastenmielinen. Tänäänkin jo
-uhattiin vitsoja -- kuka tietää eikö uhkausta jo ylihuomenna pantaisi
-toimeen! -- -- -- Vihdoin kuitenkin tehdään päätös: kunnan vanhin
-johtajana ja kolme vanhinta, arvokkainta perheenmiestä lähtee moisioon.
-
-Nyt eroavat miehet ja jokainen astuu hitaasti halealla mielellä
-savutupaansa. Raskas, musta murhe täyttää heidän sydämmensä. Kotona
-ei heillä ole kerrottavana parempia uutisia kuin isännän ankarat
-sanat: "Teidän pitää vielä kymmenen vuotta eteenpäin samalla tavalla
-orjailla!" Ja kuka tietää eikö sittenkin vielä pitennetä aikaa kymmenen
-vuotta lisää.
-
-
-
-
-14.
-
-MAHTRASSA KÄYNTI.
-
-
-Erinomaisen kiihkeinä odotettiin pari päivää myöhemmin perheenmiesten
-lähetystön takaisin tuloa nuoren paronin luota. Jokainen joka kynnelle
-kykeni lähti ulos ja toiset menivät jo tielle vastaan.
-
-Miesten synkät katseet eivät tietäneet hyvää. He olivat alla päin ja
-kävelivät hitaasti.
-
-"Ettekö päässeet nuoren puheille!"
-
-"Miksi emme päässeet?"
-
-"No, mitä hän sanoi?"
-
-Kului hetki aikaa ennenkun miehet osasivat mitään vastata. Niin
-masennetuilta he tuntuivat.
-
-"Mitä hän sanoi? Puhui samoin kuin vanhakin", virkkoi vihdoin kunnan
-vanhin.
-
-Vähitellen sitten kertoivat kaikki.
-
-Nuori paroni oli ottanut heidät aivan lempeästi vastaan. Oli ollut
-kokonaan toisenlainen saksa kuin vanha. Puhui tyynesti huutamatta, ei
-suuttunut joka sanasta ja antoi talonpoikainkin puhua. Mutta lakia
-oli selittänyt melkein samalla tavalla kuin isäkin. Kaikki piti olla
-entisellään, kunnes talonmaat olivat moision maista erotetut, mitatut
-ja arvioidut. Ja siihen oli määrätty kymmenen vuotta aikaa. Mutta
-hän oli luullut, ettei mittausta vielä kymmenessäkään vuodessa koko
-maakunnassa voisi valmiiksi saada. Hän sanoi että moisiot toimittavat
-mittaamisen piirikunnittain; koko maakunnassa on yhdeksän piirikuntaa
-ja arvan kautta määrätään, missä järjestyksessä maat ovat mitattavat.
-Jossa kunnassa maat ovat mitatut ja arvioidut, siinä pannaan heti uusi
-asetus toimeen, mutta arpa on arpa. Moisiolla on myös todellakin oikeus
-ottaa pois talolta maata, jos sillä sitä on enemmän kuin uuden lain
-mukaan siihen kuuluu taikka voi hän siitä lisätä talonpojalle työtä
-ja maksuja. Ja sen lisäksi moision isäntä vaihtaa moision maata talon
-maihin ja asettaa talon perheet mihin kohtaan hän itse tahtoo.
-
-"Soo! Siis voi hän ottaa viljelysmaan perheenmieheltä ja antaa hiekka-,
-nummimaata tai turvesuota sijalle?" huusi joku kiukkuisella äänellä.
-
-"Ei tiedä! Eikös saksa tee aina, mitä itse tahtoo. Mutta kyllä hänen
-oikeastaan pitäisi aina antaa niin paljon pelto-, heinä- ja karjamaata
-kuin hän talonpojalta ottaa."
-
-"Ja orjuus ja aputyöt ja kymmenykset jäävät sitten vielä entiselleen."
-
-"Niin sanottiin! Hyvästä sydämmestään sanoi paroni tahtovansa
-vastaisuudessa -- Jumala tietää milloin -- suoda hiukan huojennuksia,
-vähentää apupäiviä. Viittasi siihen, että hän sen kyllä hetikin tekisi,
-mutta isän tähden, joka vielä on täällä ja toisten moision isäntien
-tähden, ei sitä heti uskalla."
-
-Miehet huokasivat, toiset sylkivät, toiset alkoivat kiukuissaan kirota.
-
-"Se on petosta."
-
-"He valehtelevat molemmat!"
-
-"Se on lain rikkomista!"
-
-"Saksat eivät tahdo antaa meille keisarin lakia! Keisari on poistanut
-aputyöt, vähentänyt orjuutta ja maksuja, mutta nuo tahtovat sen salata
-ja selittävät lakia väärin!"
-
-Näin huudettiin yhtaikaa, ja miesten näöt punottivat vihasta ja silmät
-välkkyivät.
-
-"Minä en tee enää aputöitä, tulkoon mitä tulee!" päätti samassa eräs
-tukevakasvuinen perheenmies, Oinaan Kaarel, jonka kauhean suuri käsi
-oli mennyt nyrkkiin.
-
-Toiset eivät siihen virkkaneet mitään, mutta heidän totinen miettivä
-näkönsä todisti, että nuo sanat olivat painuneet heidän mieliinsä.
-
-"Sehän olisi tyhmästi", huudahti Kaarel vielä, "jos me emme sitä
-noudata, jonka keisari on meille luvannut! Tiedämmehän kaikki, mitä
-laki sisältää. Kuinka he tohtivat asetusta rikkoa? Miehet, me jätämme
-aputyöt tekemättä!"
-
-Toiset vaikenivat yhä vielä, mutta kunnan vanhin, arka mies ja muistaen
-virkaansa, alkoi rauhottaa. Ei se käy päinsä. Sehän olisi saksojen
-vastustamista! Siitä ei koituisi hyvää. Parempi olisi vielä kuulustaa
-muualta, kuinka laki oikein on, ja sitten vasta pitää neuvoa, mitä
-tehdä.
-
-Nämä rauhottavat sanat muuttivat miesten mielen, sillä Oinaan Kaarelin
-sanat olivat pyörineet monenkin kielellä. Erottiin siis taas ja vielä
-raskaammalla mielellä kuin viime kerralla. --
-
-Tänään oli lauvantai. Illalla, kun Päärn työstä tuli kotiin, sanoi
-hänelle Uudentuvan nuori isäntä.
-
-"Jos et olisi liian väsynyt, Päärn, niin pistämme hevosen valjaisiin ja
-körötämme Juuruun päin."
-
-"Mitä sinne?"
-
-"Pitämään lauvantai-iltaa. Eikä juuri Juuruun, vaan Mahtraan. Minullahan
-on siellä kaukainen sukulainen, hänen luonaan voimme olla yötä ja
-huomenna mennä sieltä kirkkoon."
-
-"Onko sinulla sitten Mahtraan asiaa?"
-
-"On kyllä vähän. Ei lähde mielestäni uusi asetus. Siihen nähden eivät
-asiat ole oikein. Tahtoisin saada kuulla mitä Sepän Ants Mahtrassa
-arvelee -- tunnethan minun sukulaiseni -- kunnan vanhimman siellä.
-Hän on tarkka ja kirjoja tunteva mies -- ehkä ovat Mahtran miehet jo
-selvillä."
-
-"Noh, ajetaan sitten", vastasi Päärn, hetken aikaa mietittyään, "ei
-minua niin kovin väsytä. Mutta luuletko, että saksat siellä toisella
-tavalla asian selittävät? He ovat kaikki yhdessä neuvossa."
-
-Niin arveli Jyrikin. Mutta selville pitää kuitenkin päästä! Ja jos ei
-Sepän Ants osaa oikeata selitystä antaa, niin voidaan ainakin pyhänä
-mennä Juuruun papin luo. Pitäjän oikeusherra oli sanonut, että tämä
-antaa selityksen.
-
-Hevonen oli pian valjaissa ja Jyri ja Päärn, molemmat pyhävaatteissa
-istuivat puuvankkureissa, jonka pyörät armottomasti kitisivät.
-
-Matkalla eivät miehet nähneet mitään sanottavaa uutta. Joka puolella
-samat kurjat kylät kivisine tai hiekkaisine peltoineen, samat laihat
-harmaat, kuloruohon peittämät heinä- ja karjamaat, samat koivikot,
-kuusikot ja männiköt, kaukaa häämöttävät suuremmat metsät ja samat
-korkeiden puistojen sisästä välkkyvät moision rakennukset.
-
-Noin kello yhdentoista aikana he lähestyivät Mahtran kylää. Se sijaitsi
-vähän ylevämmällä paikalla, nuorta koivikkoa kasvavain niittymaiden
-keskellä, yhdellä puolella kohosi vähän suurempi ja tiheämpi metsä.
-Talojen rakennukset olivat yhtä kurjat kuin miesten kotikylässä, osaksi
-vieläkin kurjemmat, sillä Mahtran kunnassa oli paljon perin köyhiä.
-Moisio oli täällä ammoisista ajoista asti sortanut talonpoikia.
-
-Moisio itse, joka näkyi heinämaan koivujen välistä, ei ollut
-rakennusten puolesta mikään erinomainen: yksinkertainen, matala,
-puinen, puutarhan ympäröimä herraskartano, kivinen viinakeittiö,
-navetat ja aitat, siinä kaikki.
-
-Nyt pysähtyivät Jyri ja Päärn Sepän pihaveräjälle; se oli talo, jossa
-asui Mahtran kunnan vanhin Ants Tertsius, joka oli Uudentuvan Jyrin
-sukulainen äidin puolelta. Mutta katselija huomasi heti, että Sepällä
-oli isäntä, joka rakasti järjestystä ja joka väsymättömän ahkeruutensa
-kautta oli saavuttanut paremman toimeentulon. Asuinhuoneita peitti
-koko sileä, hyvin tehty katto, riihenovi uusi, aitta hyvässä kunnossa,
-aidat ehjät, piha ei ollut rapainen ja lauvantai-ehtooksi siivottu ja
-laastu. Ei missään ajelehtinut työkaluja ja ajoneuvoja, kaikki olivat
-tavallisessa pitopaikassaan.
-
-Jyri ja Päärn olivat luulleet, että Sepän väki jo oli asettunut
-levolle, mutta ihmeekseen tapasivat he talonväen vielä valvomassa,
-ja isännän koko talo oli täynnä vilkkaasti keskustelevia kylämiehiä.
-Tulijat huomasivat, että siellä pidettiin jotakin kokousta, sillä
-vieraat olivat kaikki miehiä ja heidän joukossaan tunsi Jyri joitakin
-Mahtran isäntiä. Pöydällä, isännän edessä oli avattu lakikirja ja
-sanat: "työpäivät", "toisen hengen päivät", "sonnanveto", "leikkuu"
-j.n.e. kaikuivat heidän korviinsa. Puhe, oli niin vilkasta, että tuskin
-huomattiinkaan tulijoita. Sepän isäntä näki kylälliset vasta, kun
-olivat hetken aikaa seisoneet oven suussa.
-
-"Kas, tuollahan tulee toisenkin kunnan miehiä meidän neuvotteluumme",
-lausui Ants Tertsius nousten ylös ja ojentaen ystävällisesti vieraille
-kättä. "Ja kas, kenenkä vielä näen, Uudentuvan Jyrin ja Völlamäen
-Päärnun! Mistä te sitten näin myöhään vielä tulette?"
-
-Puhuja oli noin neljänkymmenen vuotinen, keskikokoinen mies, jonka
-päivänpaahtamilla kasvoilla kuvastui rohkeutta ja lujaa tahtoa, mutta
-myöskin lämmintä, sydämmellistä lempeyttä. Hänen harmaissa, terävissä
-silmissään oli älyä ja eloa. Hän puristi lujasti karkealla kädellään
-sukulaisen ja tuttavan kättä ja huusi kamariin, johon oma perhe oli
-kokoontunut, että lapset uusille vieraille toisivat istuimia.
-
-"Tulimme kuulemaan, kuinka teidän puolella uutta lakia selitetään",
-vastasi Uudentuvan perheenmies. "Meidän saksa tahtoo väkisten noudattaa
-vanhaa asetusta."
-
-Tuo puhe herätti heti Mahtran miesten vilkasta huomiota Kaikkein silmät
-ja suut kääntyivät vieraan puoleen.
-
-"Aivan kuin meilläkin", sanoivat jotkut. "Ja mitä saksa teille sitten
-sanoi? Miks'ei hän tahdo uutta lakia ottaa vastaan?"
-
-"Sanoo, että ensin pitää maat mitata, ja siihen toimeen kuluu vähintäin
-kymmenen vuotta. Sitten vasta tehdään uudet kontrahdit."
-
-"No niin, nuo kukot kuuluvat joka puolella laulavan samaa nuottia",
-sanoi Adran Hindrek Mahtran perheenmiesten joukosta. "He ovat kaikki
-tässä asiassa tehneet päätöksen ja puhuvat joka paikassa samalla
-tavalla. Teettekö sitten yhä edelleen aputöitä?"
-
-"Olemme vielä tehneet."
-
-"Mutta eihän sitä ole laissa?"
-
-"Ei kyllä ole, mutta minkäs sille saa! Johan meidän vanha paroni uhkasi
-vitsoja, kun uskalsin hiiskua, ettei laki vaadi aputöitä. Kuka tietää
-mikä asetus se oikeastaan onkaan! Ei ole keisarin allekirjoitusta eikä
-ruunun sinettiä alla. Tyhjiä lehtiä toinen puoli -- paina tai kirjoita
-päälle, mitä tahdot! Oletteko te sitä huomanneet?"
-
-"Kyllä olemme", vastasi Sepän Ants. "Minä sen heti huomasin. Mutta
-olkoon se laki nyt, mikä on -- kunhan edes sen täyttäisivät mitä siinä
-on! Aputöistä ei ole koko kirjassa merkkiäkään, mutta moisiossa niitä
-vaaditaan vanhan asetuksen mukaan. Ettekä te varmaankaan tiedä, että me
-kerran jo jätimme aputyöt tekemättä?"
-
-"Noh, kuinka se tapahtui?"
-
-Isäntä kävi paikoilleen istumaan ja alkoi kertoa:
-
-Toukokuun ensi päivinä olivat Mahtran miehet lähtenee moisioon uuden
-lain mukaan tekemään kontrahteja. Niinkuin tietty vallitsi Mahtran
-moisiossa isännöitsijä Rosenberg, sillä omistaja, herra von Helffreich
-asui toisessa moisiossaan, Piiumetsässä. Miesten asian kuullessaan
-oli opman vihastunut. "Mitä uusia kontrahteja te tahdotte?" oli hän
-huutanut miehille. "Eivätkös vanhat ole kyllä hyvät!" Mutta miehet
-olivat vastanneet, että uusi laki salli ja vaati uusien kontrahtien
-tekemistä. Isännöitsijä ei ollut tietävinään siitä mitään, ja sanonut,
-että kaikki jää entiselleen. Miehet olivat sitten sanoneet että pitäjän
-oikeudessakin oli kuuluutettu, että kontrahdit ovat uudistettavat. Tämä
-tieto oli pannut isännöitsijän ajattelemaan ja vastannut miehille,
-että isännät odottaisivat siksi kun herra itse tulisi Mahtraan, sitten
-lupasi hän herran kanssa puhua kontrahdeista.
-
-"Hyvä", olivat perheenmiehet sanoneet. "Koska te ette voi uusia
-kontrahteja tehdä ja odotatte itse herraa, niin mekin jätämme aputyöt
-tekemättä, kunnes uudet kontrahdit ovat valmiit, sillä uusi laki on
-Jyrinpäivästä voimassa ja miksi meidän pitää suotta moisiolle tehdä
-päiviä, jotka laissa ovat poistetut!"
-
-Lähteneet kotiin ja jättäneetkin päivät tekemättä. Mutta pian oli opman
-kutsunut perheenmiehet moisioon. Nyt oli hänen kanssaan noussut kiivas
-väitös uusista asetuksista. Miehet olivat perustaneet vaatimuksensa
-lain 127 pykälään, jossa kaikki tehtävät ja maksut oli lueteltu. Mutta
-opman Rosenberg oli selittänyt lakia aivan toisella tavalla -- melkein
-niin kuin Jyri oli omasta herrastaan jutellut. Mitä asetuksessa oli
-puhuttu työorjuuden huojennuksesta, se pantaisiin täytäntöön vasta
-silloin, kun maat olivat mitatut, talonmaat moision maista erotetut,
-rajat määrätty ja talonkohdat taksotettu niiden hyvyyden mukaan.
-
-"Mutta onhan kirkossa selvin sanoin kuuluutettu, että uusi asetus 23
-päivästä huhtikuuta on voimassa", vastanneet miehet "ja siitä ei ole
-missään sanallakaan mainittu, että monias kohta vanhasta asetuksesta
-jää edelleen voimaan. Kuka ennen on kuullut, että uusi asetus julki
-kuuluutetaan, vaikka vanha vielä osaksi on voimassa!"
-
-"Te ette osaa lukea lakia", oli opman vastannut. "Siinähän on sanottu,
-että maa on mitattava, sillä muuten ei tiedetä, kellä enemmän, kellä
-vähemmän on maata ja ilman sitä ei voi uusia kontrahteja tehdä."
-
-"Mutta seisoohan laissa", vastanneet miehet, "että kaikki se maa jää
-talonpojille, joka 9 p. kesäkuuta 1846 on heillä ollut. Voihan herra
-mittuuttaa maat ja joiltakuilta ottaa pois jonkun kappaleen jos tahtoo,
-mutta eihän meidän siltä ole pakko edelleen kantaa vanhaa orjuutta,
-jonka laki on poistanut."
-
-Näin oli väitetty pitkän aikaa. Kun miehet olivat selittäneet, että he
-eivät tahdo aputöitä enää tehdä, oli isännöitsijä lausunut:
-
-"Te kaikki sokeudessanne erehdytte suuresti, mutta olkoon! Minä sanon
-teille jotakin. Tehkää työnne vanhalla tavalla, ja minä maksan teille
-puhtaalla rahalla joka päivän ja joka tunnin, jos se oikeudessa teille
-tuomitaan ja sanotaan, ettei teidän tarvitse aputöitä tehdä."
-
-Opmannin suuri varmuus oli pannut miehet epäilemään. Kun hän niin
-rohkeasti lupasi maksaa päivät, ja vielä ilman herran tietämättä
-niinkuin omasta kukkarostaan -- kyllä hän varmaankin jotakin tiesi!
-Muuten epäilivät miehet, että tuossa kaikessa piili suuri petos; saksat
-tahtoivat keisarin käskystä huolimatta jättää talonpojat osattomiksi
-tuosta uudesta laista. Mutta sittenkin katsottiin viisaammaksi tällä
-kertaa vielä tehdä aputyöt, kunnes jostakin saataisiin varmuus, kuinka
-tuo uusi laki oikeastaan oli luettava. Vastaanpanemisesta saattoi
-koitua enemmän pahaa kuin hyvää, ja velaksi jääneet päivätkin tahtoivat
-perheenmiehet vielä maksaa.
-
-"Herran itsensä kanssa ette siis vielä ole asiasta puhuneet?" kysyi
-Völlamäen Päärn.
-
-"Emme ole. On luvannut tulla vasta helluntaipyhiksi. Mutta tietysti
-silloin lähdemme häneltä itseltään kysymään."
-
-"He puhuvat yhtäpäätä maiden mittaamisesta", virkkoi Peerupuun
-Jaak, "mutta nyt parastaikaa mitataan maita meillä ja myöskin Kosen
-pitäjässä. Ettekö ole nähneet noita upseereja, jotka siellä täällä
-ovat olleet mittaamassa? No siinähän se mittaaminen onkin ja kyllä
-siitä pian valmista tulee, sillä meidän puolelta ovat upseerit jo
-lähteneet pois. Mutta nämä puhuvat meille niinkuin tulisi vielä suuri
-maanmittaus, joka, pahuus ties, vie kuinka paljon aikaa hyvänsä. Kaikki
-on valhetta ja petosta, pankaa merkille!"
-
-Puhuja oli tavallaan oikeassa, sillä siihen aikaan rakennutti sotaväen
-ylihallitus Vironmaalle sotaväen kasarmeja, ja sitä varten mitattiin
-maata. Mutta se toimi ei tietysti mitenkään koskenut Viron talonpoikain
-lakia.
-
-"Antakaa, miehet, sitten meille myös hyviä neuvoja, mitä meidän
-pitää tehdä", virkkoi Uudentuvan Jyri. "Sentähden me oikein Mahtraan
-tulimmekin. Ants, sinullahan on päänuppia -- mitä sinä nyt tuumaat?
-Luuletko sinäkin, että meitä tahdotaan pettää?"
-
-Mahtran kunnan vanhin katsoi miettien eteensä.
-
-"Varma tieto on pääasia", vastasi hän, "ennen ei voi mitään puhua.
-Minulla on kaupungissa tuttu kauppias, tarkka ja ymmärtäväinen mies,
-osaa venäjän ja saksankin kieltä; hänen luokseen aijon mennä. Mutta
-ensin koitan jostakin saada käsiini venäjän kielisen lakikirjan ja
-annan siitä hänen katsoa, mitä sanotaan 127 pykälässä."
-
-"Käskettiinhän kirkkoherraltakin kysyä", huomautti Jyri.
-
-"Niin, hänenkin luokseen pitää kyllä mennä", sanoi Ants Tertsius.
-"Lähtisin jo huomenna, mutta hänpä ei ole huomenna kotona -- on
-lukkaripyhä. Noh viikon perästä ovat helluntaipyhät, silloin käyn
-muutenkin kirkossa ja menen papinkin puheille. -- -- -- Mutta
-oikeastaan en häneen suuresti luota. Jos saksat tahtovat meitä pettää,
-niin ei kirkkoherrakaan tohdi totta puhua."
-
-Vasta myöhään yöllä erosivat Mahtran perheenmiehet kunnan vanhimman
-majasta. Lyhyen ajan kuluessa olivat he jo pitäneet monta tällaista
-kokousta, mutta rauhattomina ja alaspainettuina läksivät miehet nytkin
-kotiin, sillä punnittava asia jäi epäselväksi niinkuin ennenkin; ei
-missään näkynyt ikävöityä sädettä, joka olisi valaissut pimeää tietä.
-
-Kun Mahtran miehet olivat poistuneet, toimitti Sepän emäntä kylällisten
-kiellosta huolimatta heille ruokaa pöytään, mutta isäntä puheli sillä
-välin vielä vierasten kanssa. Yhä keskusteltiin uudesta asetuksesta
-sekä talonpoikain huonosta toimeentulosta ja vihdoin miesten jo
-pöydässä istuessa tiedusteli emäntä perheellisiä kuulumisia.
-Kylämiesten hevosista oli renkipoika pitänyt huolta ja palvelustyttö
-laittoi kamarin lattialle vieraille olkivuoteen, peitteeksi pannen
-vanhoja takkeja ja turkkeja.
-
-Talon sisustus oli samanlainen kuin senaikuisten talojen joka puolella.
-Vaikka Sepän Ants oli vähän paremmissa varoissa, niin ei hänen
-asunnostaan sitä juuri voinut huomata, sillä siinä ei ollut suurempia
-mukavuuksia ja kaunistuksia kuin ylimalkaan talonpoikain asunnoissa --
-vaan hänen toimeentulonsa näkyi ainoastaan paremmin täytetystä aitasta,
-paremmasta ja suuremmasta karjasta sekä huolellisemmin hoidetuista
-pelloista. Huoneillaan ja vaatteillaan ei senaikuinen Tallinnanmaan
-talonpoika vielä voinut ylvästellä; hyvä oli jos sai vatsansa paremmin
-ravituksi kuin köyhä, nälkiintynyt itsellinen, jos leipä oli vähemmin
-akanaista, jos silakat tynnyristä eivät niin pian loppuneet ja
-pyhäpäivinä oli lihapala pöydälle panna ainakin syksystä keväisiin asti.
-
-Sepän talon tupa oli päivän aikana pimeä eli puolipimeä niinkuin
-kylän tuvat ainakin. Oveen oli tehty suuri aukko, sillä tuo kämmenen
-suuruinen, nokisella lasinkappaleella varustettu akkuna, joka kuin
-kipeä silmä oli tuvan peräseinässä, ei voinut täyttää akkunan eikä
-valontuojan tarvetta. Mutta tuosta suuresta oviaukosta pääsi savu ulos
-ja valo sisään. Sieltä hyppäsivät kanat, kissa ja koira sisään ja
-sikakin pisti usein totisen miettivän kärsänsä sen reunalle, sanoakseen
-perheelle omalla kielellään, 'hyvää huomenta'. Siitä aukosta tulevalla
-valolla tehtiin päivän aikana kaikki sisätyöt ja toimet, siellä tuvassa
-kehrättiin ja kartattiin villoja, kudottiin kankaita, höylättiin
-astialautoja eli kärrynlavoja, pantiin päivätyöläiselle evästä
-pussiin, suittiin päitä ja kirkkoon lähtiessä pukeuduttiin parempiin
-vaatteisiin. Etempänä tuvassa vallitsi hämärä, varsinkin uunin edessä
-nurkassa, jossa halkoja, hiilihankoa, luutaa ja pataa pidettiin, oli
-niin pimeä, että olisi voinut vaikka kaataa toisen ihmisen. Karsinassa
-oli päivätyöläisen seinään kiinnitetty yhden jalan varassa oleva
-vuodelava eli niin sanottu "postivankkuri", jonka alle oli laitettu
-kanahäkki. Talvisaikana torkkuivat siellä kanat ja kukko piti aamulla
-herättäjän virkaa; nyt se oli eläjistä tyhjä. Kehno niinkuin sänky
-itse oli sen sisusta: alustana pahnaiset olet, olkitukko päänalusena,
-jokapäiväinen takki sen päällä ja vanhat rikkinäiset turkit peitteenä.
-
-Etupuolisella seinällä oli isännän ja emännän aviosänky melkein samalla
-tavalla sisustettuna, siinäkään ei olkien peitteenä ollut muuta kuin
-tappurainen hursti. Pari höyhenpatjaa ja punainen villainen peite
-antoivat vuoteelle kuitenkin miellyttävämmän näön. Palvelustytön
-makuupaikka oli tavallisesti penkillä taikka lattialla, lapset
-makasivat uunin edessä nurkassa. Pitkä valkoinen ruokapöytä kamarin
-puoleisella seinustalla, yksinkertaiset penkit ja rahit, pari rukkia
-vanhasta aurapuusta tehtyine istuimineen nurkassa, Peräseinällä
-moniaita työaseita: koururauta, näveri ja kirves. Riihenalusen[9] oven
-luona jalallinen vesisaavi, korennot, ja ämpärit.
-
-Mutta koko huonetta ikäänkuin hallitsi määrättömän suuri tulisija,
-talon kunnianarvoinen kivikiuvas. Se täytti melkein puoli tupaa ja
-oli niin korkea, että uunille lämmittelemään piti nousta portaita
-myöten, kun talvipakkasella tuli työstä tai ajosta. Uunin sivuilla
-kulkivat rauhallisina ruskeat russakat ja sen raoissa pitivät sirkat
-kilpalaulajaisia. Se antoi lämmintä koko tuvalle, siinä keitettiin ja
-paistettiin ja siitä saatiin tuhkaa lipeäksi, jolla pesuja tehtiin,
-sillä saippua oli siihen aikaan liian kallista talonpojille -- lipeää
-ja karttua käytettiin saippuan asemesta.
-
-Lähellä uunia katon alla poikki tuvan olivat karstaiset orret, joilla
-syksyllä viljaa kuivattiin ja joilla talvella pidettiin märkiä rankoja
-ja halkoja.
-
-Niin sanottu kamari oli talvella kylmä ja kostea, sillä kahden, kolmen
-jalan paksuinen uuninseinä, joka oli kamaria vasten ei voinut sitä
-lämmittää. Se ei ollut tarpeellistakaan, sillä kamarissa ei asunut
-kukaan. Siinä pidettiin kaikenlaisia ruokavaroja. Siellä oli laudoista
-kokoonkyhätty kaappi, jossa pidettiin maitoastioita, silakkapyttyä ja
-akanaisia leipiä. Kaapin pohjalla oli pari rukinrullaa ja sipulipussi.
-Kamarissa oli myös tuttu kaljatynnyri, joka ei puuttunut mistään
-talosta ja sen vieressä pitempi penkki, jonka päällä olivat ohra- ja
-ruisjauhosäkit. Toisessa nurkassa orrella oli vanhoja vaatteita
-ja moneen kertaan paikatut turkit. Siellä täällä joku tyhjä säkki,
-kokoonkääritty köysi, naulalaatikko ja yhtä toista tavaraa nurkassa.
-
-Toisenlainen sisustus oli talon kodassa eli vierustassa. Siellä olivat
-kangaspuut, pärekuvot, kelkan jalakset, pari paininpuuta, kaksi
-nuoralla kiinni sidottua heinähankoa, auranpuut, ruostuneita sirppejä
-ja viikatteen teriä.
-
-Sepän talon kamarin lakka oli varmaankin samanlainen kuin kaikissa
-muissakin taloissa. Se oli pimeä, kylpyvastat riippuivat parittain
-orrella, pari kolme haravan vartta lattialla, vanhat riihihousut
-roikkuivat harjaspuussa ja kanneton kirstu katon nurkan alla.
-
-Syötyään tunsivat kylämiehet ja isäntä kovaa väsymystä ja uni alkoi
-painostaa. Päivätyöläinen ja lapset olivatkin jo vaipuneet vuoteilleen,
-palvelustyttö rupesi penkille pitkäkseen ja emäntä vei vieraat palava
-päre kädessä kamariin lepäämään. Kohta nukkui koko talonväki. Kova
-kuorsaaminen kuului joka nurkasta, kuorsaaminen, joka olisi pannut
-akkunanruudut tärisemään, jos niitä olisi ollut. Tätä ääntä säesti
-kaksi sirkkaa liedellä, jotka helskyttivät talonpojille niin tuttua
-unilaulua -- laulua täynnä haikeaa, sydäntä liikuttavaa köyhyyden
-tunnelmaa.
-
-Seuraavana aamuna lähtiessään sepältä päätti Uuudentuvan isäntä
-helluntaina taas tulla Juuruun kuulemaan, kuinka kirkkoherra selittäisi
-Antsille uutta asetusta. Mutta hän lupasi myös sanoa oman kuntansa
-vanhimmalle, että tämäkin jollakin tavoin koittaisi saada selvää
-asiasta.
-
-Nyt oli rapainen tie tuulella koko lailla kuivanut ja molemmat miehet
-joutuivat vinkuvilla vankkureillaan istuen hyvissä ajoin Juuruun.
-Vaikka oli lukkaripyhä, tapasivat he koko lailla kansaa kirkolla.
-Kirkon ympärystä ja samoin kapakan edusta oli täynnä hevosia ja yhä
-vain tuli ajajia ja jalkamiehiä lisäksi. Siellä täällä tien vieressä,
-kirkon ympärillä kasvavien puiden alla, kirkon kapakan edessä ja
-vankkurein välissä seisoi suurempia ja pienempiä ihmisryhmiä vilkkaasti
-keskustellen. Kiihtymys ja ainakin tavallista suurempi vilkkaus
-kuvastui heidän kasvoillaan. Näytti kuin eivät olisi jumalanpalveluksen
-tähden nyt kokoontuneet kirkolle, vaan jostakin erinomaisesta syystä.
-
-Jyrin ja Päärnun ei ollut vaikea saada tietää, mikä kirkkomiesten
-mielissä nyt liikkui. Tuo kiihtymys ei nyt ensi kertaa ilmestynyt, vaan
-jo viime pyhänä oli se ollut huomattavissa. Kansa oli tullut kokoon
-pohtiakseen talonpoikien polttavinta kysymystä, uutta lakia. Toisista
-kunnista tuli ihmisiä tietämään, kuinka kukin oli asian ymmärtänyt,
-mitä saksat olivat puhuneet ja tehneet ja mistä yleensä olisi voinut
-saada varmuutta 127 pykälän sisällöstä. Joka joukossa, missä miehiä ja
-naisia oli koossa, tuumailtiin ja keskusteltiin aputöistä. Jo ennen
-jumalanpalvelusta oli tuo keskustelu vilkasta, mutta vielä vilkkaampaa
-jumalanpalveluksen jälkeen kirkkokapakassa.
-
-Jyri ja Päärn jäivät yhden ja toisen joukon luo seisomaan ja päältä
-kuuntelemaan. Ei ole helppo kuvailla, mitä kaikkia he tunnin aikana
-saivat kuulla. Jokainen koitti lain voimaan astumista ja moision
-isäntien menettelyä selittää omalla tavallaan, arvosteltiin, epäiltiin,
-ja vakuutettiin. Yhä ihmeellisimpiä arveluita asioista saatiin kuulla.
-Näytti kuin olisi tässä ollut uusi Babelin sekotus, ei tosin kielten
-puolesta, vaan sitä enemmän mielten.
-
-Kaikesta tästä huomasi, että mielet eivät milloinkaan ennen olleet niin
-kuohuksissa olleet. Ennen kaikkea tunsivat ihmiset kauvan haudotuissa
-ja hiotetuissa toiveissaan pettyneiksi. Heille oli luvattu liika vähän.
-Mutta tuota vähääkään ei tahdottu vielä antaa, eikä kukaan ruvennut
-selittämään asiaa niin, että kansa sitä olisi uskonut. -- Tämä pani
-ymmärtäväisetkin päät pyörälle. Ja sen lisäksi tuli vielä uutinen, --
-jonka Jyri ja Päärn vasta ensimmäisen kerran kuulivat. Kansa tiesi
-kertoa muutamista moision isännistä omassa ja naapuripitäjässä, jotka
-olivat Jyrinpäivästä asti vähentäneet aputekoja; kerrottiinpa että joku
-saksa oli kokonaan ruvennut noudattamaan uutta lakia, kaikki aputyöt
-lakkauttanut ja vähentänyt työorjuuden niinkuin se uudessa laissa oli
-säädetty.
-
-Tietysti eivät tuommoiset sanomat rauhottaneet niiden mieliä,
-joiden moision isännät pitivät kiinni vanhasta asetuksesta, vaan
-vakaannuttivat heitä siinä luulossa, että saksat heitä kohtaan
-tahtoivat harjoittaa petosta. Sillä kun moniaat saksat vähensivät
-aputöitä tai poistivat ne kokonaan, niin olihan selvää, että laki
-sen vaati. Jopa pidettiin joissakuissa kunnissa kovasti neuvoa,
-että piti ruveta valittamaan asiasta Tallinnan kuvernöörille tai
-Riian kenraalikuvernöörille ja jos ei se auttaisi, niin sitten itse
-keisarille. Toiselta puolen tiedettiin kertoa, että joistakuista
-paikoin oli miehiä lähtenyt salaa Liivinmaalle venäjän papeilta
-pyytämään neuvoa ja lain selitystä.
-
-Tällaisia uutisia kuultuaan ajoivat Jyri ja Päärn Juurusta kotiin ja
-levittivät noita tietoja yhdessä toisten kanssa, jotka myös samana
-päivänä olivat kirkossa käyneet, laajalle ympäri kuntaa. Mahtran
-miesten aputöiden tekemättä jättämisestä puhuttiin tietysti myöskin.
-
-Jopa maanantai-iltana kokoontuivat perheenmiehet jälleen kunnan
-vanhimman luo neuvottelemaan, kuinka menetellä moision isäntien kanssa.
-Vaikka kyllä kiihtymys oli suuri, ei vastustaminen saanut kannatusta.
-Väkivalta oli noille kaikille, jotka olivat moision herrojen edessä
-tottuneet vapisemaan ja ryömimään, kokonaan vieras. Tällainen ajatus
-nostatti mieliin haagioikeuden kuvan keppeineen ja vitsakimppuineen ja
-teki rohkeimmatkin kielet mykiksi. Kunnan vanhimpain ja ymmärtäväisten
-perheenmiesten neuvoa päätettiin seurata ja hankkia vielä parempia
-tietoja asiasta, ennen kaikkea kuulustella papilta. Olihan hän heidän
-sielunpaimenena ja hänen piti edes puoleksi puhua totta, vaikka itse
-olikin saksa. Jos sitten vihdoinkin oli saatu varma tieto siitä,
-oliko keisarin lakia muutettu tai väärin selitetty -- niin oli sitten
-vieläkin aikaa hankkia oikeutta tuntuvammalla tavalla.
-
-Näin päättäen erosivat miehet neuvottelukokouksestaan.
-
-
-
-
-15.
-
-JUURUN PAPIN LUONA.
-
-
-Helluntaina jumalanpalveluksen jälkeen tapasi Uudentuvan Jyri Ants
-Tertsiuksen kirkon kapakan edessä, jossa hän puheli Maidlan kunnan
-vanhimman, Ants Piipun ja Atlan kunnan apumiehen, Kokan Madisen kanssa.
-Heidän puheaineenaan oli tietysti jälleen "uusi verokirja", joksi kansa
-nimitti äsken ilmestynyttä lakia, Mahtran kunnan vanhin oli pyytänyt
-molempia virkatovereitaan tulemaan mukanaan kirkkoherran puheille,
-kuulemaan "mitä seurakunnan sielunpaimen sanoisi apupäivistä".
-
-"Noh, sinä tunnet kirjan -- mene sinä edellä, me tulemme perässä",
-esitti Maidlan kunnan vanhin.
-
-"Sinä Jyri voisit myös seurata meitä, että meitä olisi useampia, jotka
-kuulisivat kirkkoherran selityksen", sanoi Sepän Ants, antaen kättä
-sukulaiselleen.
-
-"Enhän minä ole kunnan virkailija", vastasi hän.
-
-"Mikä sitten! Olethan talon mies, eikös asia koske sinua niinkuin
-meitäkin."
-
-Mutta kun papin vielä piti haudata kuolleita, vihkiä pareja ja kastaa
-lapsia, joka vei hetken aikaa, niin läksivät miehet siksi aikaa
-kapakkaan kieltä kastamaan ja piippuun panemaan. Olihan kapakka täällä
-niinkuin melkein kaikkialla aivan kirkon juuressa. Kirkon ympärillä
-kasvavat lehtipuut ja pensaat vain erottivat moision viinalähteet
-Jumalan temppelistä. Totisena kohosi vahva ja matala kirkon torni ja
-sen yksinkertaiset harmaat kivimuurit näkyivät puiden ja pensaiden
-välistä. Mutta pitkän tomuisen tien ääressä siinä vieressä sijaitsi
-musta sälekattoinen, kivestä tehty kapakka, jonka ovesta ja akkunoista
-väkevä tupakansavu ja viinanhaju vähitellen tunkeutui keväiseen
-ilmaan. Harmaa, ahdistavan huonolla ilmalla täytetty, avara huone
-oli kansaa täynnä. Suurin osa seisoi; istujia oli vain pitkän pöydän
-ääressä, joka ulettui oven luota, toisen akkunan äärestä aina toiseen
-seinään. Avonaisen uunin edessä tunkeili ihmisiä. Kapakan isäntä laski
-levollisena ankkurista vaskiseen astiaan viinakeittiön puhdistamatonta
-viinaa. Köyhät väsyneet talonpojat, jotka kirkossa olivat toistensa
-nojalla puolitoista tuntia torkkuneet, heräsivät täällä jälleen
-hetkiseksi eloon, kulkeakseen sitten vielä veltompina ja unisempina
-kotiin päin.
-
-Niinkuin parina edellisenä pyhänä, oli nytkin kapakassa ja sen
-edustalla kirkon ympärillä paljon kiihtyneitä ihmisjoukkoja. Nytkin
-pohdittiin toisista kunnista ja pitäjistä tulleita uutisia. Ja
-ne olivat kylläkin jännittäviä, sillä monessa paikassa kuuluivat
-talonpojat tehneen lakon aputöiden tekemisessä, niinkuin Kosen
-pitäjässä, joissakuissa kunnissa Ojansuussa, Orussa, Uudessa moisiossa,
-Tammikussa, Tuhalassa j.n.e. ja toisissa paikoin uhattiin seurata
-näiden esimerkkiä. Ikäänkuin äkkinäinen myrskyn puuska kävi yli maan
-ja siellä, missä se ei vielä ollut valtaan päässyt, kuultiin kaukaa
-sen kohinaa ja mielissä oli kuin salaista vavistusta. Joka puolella
-kansan joukossa saattoi huomata yhä totisempia, synkempiä kasvoja, yhä
-uhkamielisempiä katseita.
-
-Kun Mahtran kunnan mies seuralaisineen astui kapakasta ja lähestyi
-kirkkoa, huomasi hän, kuinka kirkkoherra Berg virkatakissaan ja
-samettilakki päässä, astui kotiinsa. Pappilan yksikerroksinen
-kivirakennus laajoine mataloine rappusineen, tuoreine pensasaitoineen
-ja puineen oli aivan kirkon juuressa. Miehet astuivat takaovesta sisään
--- Ants Tertsius edellä, toiset yksitellen ja hitaasti perässä.
-
-He seisoivat suuressa, yksinkertaisessa huoneessa, jossa pastori otti
-kansaa vastaan, odottivat hetken aikaa! sitten ilmaantui punottavine,
-pyöreine Lutherus kasvoineen kirkkoherra Berg, joka oli heittänyt
-yltään kirkkotakkinsa. Kylmästi, mutta leppeästi kysyi hän Mahtran
-kunnan vanhimman asiaa, sillä tämä oli astunut esiin, kun toiset vielä
-nöyrästi ovella kumarsivat ja jäivät sinne seisomaan.
-
-"Tulimme kirkkoherralta pyytämään selitystä siihen uuteen lakiin",
-alkoi Sepän Ants. "Kun pitäjän oikeusherra antoi meille Jyrinpäivänä
-lakikirjat käteen, sanoi hän, että jos ette itse saa selvää, niin
-voitte mennä kirkkoherralta kysymään."
-
-"No, mistä asiasta te sitten ette saa selvää? Osaathan sinä, Ants,
-lukea, etkö sinä lue lakia niille, jotka eivät osaa lukea!" vastasi
-kirkkoherra ja istui kirjoituspöydän ääressä olevaan nojatuoliin.
-
-"Osaan kyllä lukea", vastasi Ants Tertsius, "mutta saksat eivät
-varmaankaan tällä kertaa osaa hyvin lukea. Me luemme toisin, he toisin.
-Laissa sanotaan 127 pykälässä, että jolla on 9 tiinaa peltomaata,
-pitää tehdä 250 hevos- ja 250 miespäivää eikä ole mitään mainittu
-apupäivistä."
-
-"Soo, mihin ne sitten ovat jääneet?"
-
-"Eivätkös ne ole poistetut?"
-
-"No, kukas sitten Mahtran ja Maidlan herrain lannat ajaa, leikkuut
-leikkaa ja perunat ottaa ylös?"
-
-"Me varmaankin", vastasi Ants.
-
-"Mutta te tahdotte siitä saada rahaa."
-
-"Noh, onhan rahaa kyllä saksojen taskuissa ollut, eikös meidänkin
-taskuissamme saisi olla."
-
-Pastori nousi ja astui kirjakaapin luo.
-
-"Minä en kyllä vielä ole lukenut tuota uutta asetusta", virkkoi hän
-avaten kaapin oven ja etsien lakikirjaa, "mutta en minä luule, ettei
-siellä olisi apupäiviä. Mikä pykälä se oli, jonka mainitsit?"
-
-"Sadas kahdeskymmenes seitsemäs", vastasi Sepän Ants.
-
-Pastori otti kirjan kaapista, vei sen pöydälle ja etsi kysymyksessä
-olevan pykälän. Luki ja luki. Katseli hetken kirjaa eikä puhunut
-mitään. Vihdoin alkoi kirjaa selailla. Hänen kasvonsa osottivat
-kummastusta ja kun ei hän sitä tahtonut näyttää, nojasi hän päätään
-kätensä varaan.
-
-"Tässä pykälässä ei todellakaan ole mainittu mitään aputöistä", virkkoi
-hän viimein.
-
-"Mutta kuitenkin vaativat saksat niitä yhä edelleen!"
-
-"Kyllä varmaankin on jossain toisessa paikassa mainittu, että teidän
-pitää tehdä aputyöt, kunnes maat ovat mitatut", arveli pastori.
-
-Ants huomautti, että mitä hän oli kirjaa tutkinut, niin ei aputöistä
-ollut mitään missään sanottu.
-
-"Noh, senhän saatte kohta kuulla", lopetti pastori, jota varmaankin
-odotettiin puoliselle. "Mahtran herra tulee kohta moisioon, kyllä hän
-itse teille uuden asetuksen kuuluuttaa. Kyllä te sitten saatte nähdä,
-minkälainen se on."
-
-Hän nousi ylös ja antoi siten merkin perheenmiehille, että heidän oli
-aika lähteä. Hän oli huomannut, että toisilla miehillä oli samaa asiaa
-kuin Sepän Antsilla.
-
-Tähän mitättömään selitykseen täytyi noiden neljän totuuden etsijän
-tyytyä. Äänettöminä, kulmat rypyssä poistuivat he pappilasta.
-Hymyilevä, keväinen päivä ja pensaissa tirskuttavat varpuset ottivat
-heitä kuin pilkaten vastaan. -- -- -- Suurempi joukkokunta uteliaita
-kirkkomiehiä, joka oli nähnyt heidän menevän sisään, odotti portilla.
-Nämä kokoontuivat miesten ympärille ja kyselivät kirkkoherran selitystä.
-
-"Hänkin sanoi, ettei uudessa verokirjassa ole apupäiviä", vastasi
-Uudentuvan Jyri kuuluvalla äänellä.
-
-"Vai niin sanoi!" kuului ääniä vastaan. "Noh sittenhän onkin oikein,
-mitä kansa sanoo, että keisari on poistanut aputyöt."
-
-"Mutta kirkkoherra sanoi vielä, että aputeoista puhutaan jossakin
-toisessa paikassa, ja käski odottaa, mitä saksat itse meille sanovat",
-lisäsi Mahtran kunnan vanhin.
-
-Pilkallisesti sanottiin siihen:
-
-"Mitä saksat itse puhuvat? No niin, nehän ne ovat parhaita meille toden
-sanomaan! Eivätkös saksat jo ole meille lakia selittäneet! Kyllähän me
-heidän selityksensä tiedämme. Minkätähden sitten ei kirkkoherra itse
-selitä? Onhan oikeusherra sanonut, että kirkkoherran pitää selittää!"
-
-Ja toiset vastasivat.
-
-"Kirkkoherrahan on itsekin saksa! Eihän hän uskalla meille puhua muuta
-kuin, mitä toiset herrat edellä sanovat ja mitä he hänen käskevät
-sanomaan. Kirkkoherra on itsekin moision isäntä! Hän meitä kyllä osaa
-varottaa, että meidän pitää aina olla alamaisia ja täyttää moision
-isäntäin käskyä ja tyytyä kaikkeen, mitä saksa ja Jumala meille
-suovat. -- -- -- Älkää olko tyhmiä ja luulko, että kirkkoherra pitää
-talonpoikain puolta ja puhuu meidän hyväksemme!"
-
-Ants ja hänen seuralaisensa erosivat vähitellen joukosta ja läksivät
-hevostensa luo poismennäkseen. Mutta pappilan portilla keskusteltiin
-vielä kauvan asiasta. Ja kun ihmiset vihdoin hajaantuivat, levittivät
-he laajalle tietoja kansan joukkoon ja niinkuin tavallisesti lisättiin
-uutisiin aina jotakin omasta päästä. Vihdoin oli tosiasioihin tullut
-niin paljon lisää, ettei totuudesta enää ollut varjoakaan jälellä.
-Kun Uudentuvan Jyri oli sanonut papin myöntäneen, ettei uudessa
-verokirjassa ollut apupäiviä, niin tunnin aikaa myöhemmin kertoivat
-kirkkomiehet, että kirkkoherra oli sanonut uudessa verokirjassa aputyöt
-_kielletyiksi_, ja että saksat eivät niitä _saa_ talonpojilta vaatia.
-Tämä tietysti taas lisäsi kiihtymystä -- ja vakaannuttiin siinä
-luulossa, että saksat tahtoivat lakia kiertää. Ja mielten kuohu yhä
-kasvoi. --
-
-"Nyt ei ole enää muuta neuvoa", virkkoi Sepän Ants miesten yhdessä
-eteenpäin astuessa, "kuin pitää lähteä jalan syten kaupunkiin. Minulla
-on siellä hyvä tuttava, kauppias -- herra Hermann -- tunnette ehkä
-hänet -- on oppinut monta kieltä -- kysyn vielä häneltä selitystä."
-
-Toiset tietysti hyväksyivät aikeen. Kun he asiaa harkiten edelleen
-kulkivat, näki Uudentuvan isäntä oman päivätyöläisensä keskustelemassa
-toisen nuoren miehen kanssa vankkuria vasten nojaten. Ja Sepän Antskin
-huomasi Päärnun ja ojensi hänelle kätensä tervehdykseksi ja kaikki
-jäivät siihen seisomaan.
-
-"Noh, mitä uutta verokirjasta kuuluu?" kysyi Uudentuvan renki. "Oliko
-papin selitys hyvä?"
-
-Miesten huolestuneet kasvot ilmaisivat jo vastauksen.
-
-"Jotakin hyvää tästä kaikesta nyt kuitenkin on", puhui Völlamäen
-Päärn, "ehkäpä saksatkin sentään rupeavat vähän pelkäämään. Kun itse
-haagituomari peruuttaa lyönnit -- niin on jo viimeinen päivä käsissä."
-
-"Kenelle hän sitten peruutti lyönnit?" kysyttiin.
-
-"Tuolle minun rippikoulutoverilleni -- Antsin ukon, Purilaan
-päivätyöläiselle. Sinähän Jyri hänet tunnet! Hän on jo käynyt oikeutta
-uuden verokirjan tähden. Oli uhattu haagioikeudessa antaa hänelle
-selkään -- ollut jo vatsallaan penkillä ja sotamiehet vitsakimppu
-kädessä -- mutta siitä ei tullut mitään! Laskettu mies niine hyvineen
-menemään. Ei uskallettu lyödä. Eivät tohdi rikkoa liian julkisesti
-lakia, muuten nousisi kapina ja niin tulisi petos ilmi."
-
-"Minkätähden hän moision kanssa kävi oikeutta?" tiedusti Sepän Ants.
-
-Purilaan päivätyöläinen niisti nauraen nenäänsä.
-
-"Vaimoni tähden. Minkätähden rengin vaimon pitää tehdä moisioon päiviä,
-kun ei hän moisiosta ole saanut peltoa eikä huonetta? Onhan tietty,
-ettei sitä uuden lain mukaan ole tarvis tehdä. Minulla on nuori
-nainen kotona -- tuhat tulimmaista, minkätähden minun pitää laskea
-hänet moisioon työtä tekemään? Otin ja menin sen asian tähden pitäjän
-oikeuteen ja sitten haagrehtiin."
-
-"Ja tahdottiin antaa selkään?"
-
-"Noh, väkisten!"
-
-"Ja sittenkin pääsit ehjänä pois?"
-
-"Ei merkkiäkään minuun koskettu."
-
-Miesten pyynnöstä kertoi Purilaan mies seuraavan tapauksen.
-
-
-
-
-16.
-
-ANTS VELT KÄY MOISION HERRAN KANSSA OIKEUTTA.[10]
-
-
-"Kuulkaa, päivätyöläiset", sanoin minä eräänä päivänä toisille,
-"minkätähden meidän vaimomme tekevät moisioon päivätöitä; eihän heillä
-kellään ole moisiosta peltoja eikä mökkiäkään! Onhan jo kuultu uudesta
-verokirjasta, että jolla ei ole moision maata eikä asuntoa, sen ei
-tarvitse tuntiakaan moisiolle tehdä. Lähdetään pitäjän oikeuteen
-kuulemaan, mitä siellä siitä asiasta sanotaan."
-
-"Oh, kuka moision kanssa tohtii oikeutta käydä?" vastasivat toiset
-työmiehet.
-
-"Tulkaa kuitenkin edes joku minulle seuraksi", virkoin minä. "Juurun
-herra on hyvä mies; saamme kuulla, mitä hän sanoo."
-
-"Mene yksin, ja jos voitat eikä sinulta enää vaadita päiviä, niin
-maksamme sinun päiväsi ja aikasi", vastasivat toiset.
-
-"Voi te kesäketut ja hätähousut!" huusin minä. "Kasvaako teidän
-takapuolessanne kauroja, kun ette uskalla oikeuteen tulla? Tule, Tönun
-Jyri, sinä olet rohkea poika, lähdetään yhdessä pitäjän oikeuteen --
-huomenna on juuri käräjäpäivä Juurun moisiossa!"
-
-Tönun Jyri[11] suostuikin tuumaan, ja toisena päivänä läksimme
-käräjiin. Mutta siellä sanottiin, ettei asia kuulunut pitäjän
-oikeuteen, vaan haakenrihterille.
-
-Seuraavana tiistaina otin sijollisen työhön ja me läksimme Jyrin kanssa
-haagrehtiin. Mutta siellä sanoi oikeusherra minulle: "Minulla ei ole
-tänään aikaa sinua ottaa esille; tuossa on, vie tuo kirja moision
-herralle ja tule tulevana tiistaina uudestaan!"
-
-Minä vein kirjan moision herralle. Siellä ei minulle puhuttu mitään.
-Mutta opman kysyi, oliko minulla sijainen työssä, kun itse uskalsin
-mennä oikeuteen.
-
-"On minulla päivämies työssä."
-
-Seuraavana tiistaina otin jälleen miehen työhön. Mutta varhain aamulla
-tulee kunnan vanhin meille.
-
-"Noh, nyt lähdemme haagrehtiin."
-
-"Mitä sinä sinne lähdet?" kysyin minä.
-
-"Minä vien sen kirjan, jolla sinua huudetaan oikeuden eteen."
-
-"Noh, lähdetään sitten! Kas, johan Tönun Jyrikin tulee!"
-
-Mutta nyt rupesi minun nuori vaimoni itkemään ja rukoilemaan: "Rakas,
-kulta mies, älä mene, jää kotiin, he tekevät sinut vaivaiseksi!"
-
-"Ole vaiti!" vastasin naiselle. "Minä hankin sinulle oikeutta. En voi
-olla menemättä. Muutoin olen kuin hiiri loukussa. -- -- -- Lähdetään
-nyt menemään!"
-
-"Jyri, sinä olet oikein säikähtyneen näköinen", virkkoi kunnan vanhin
-toverilleni, johon varmaankin vaimoni pelko oli vaikuttanut.
-
-"Älä pelkää, Jyri", koetin minä häntä rohkaista, "eihän sinulle tehdä
-mitään, ethän sinä ole päällekantaja. Mutta tule minun mukanani ja
-katso, kuinka minun käy. Sitten voit toisille kertoa, kuinka vaikeaa on
-käydä oikeutta, muuten eivät toisetkaan usko, mitä oikeuden käyminen
-merkitsee."
-
-"Niin, itse kyllä tahtoisivat päästä vapaiksi naisten työstä, mutta
-pelkäsivät oikeuteen menemistä", virkkoi kunnan mies, Ants Altsepp
-nauraen.
-
-Lähdimme sitten menemään. Vaimo jäi kotiin sydän täynnä ahdistusta.
-Jyri ei puhunut koko matkalla mitään. Samassa hän virkkaa:
-
-"Kas, tuolla paistaa jo Triigin moisio! Minun koko ruumiini vapisee."
-
-"Eihän sinulla mitään hätää ole! Antsin puhe se vain jotakin
-vaikuttaa", lausui kunnan vanhin.
-
-Kello oli puoli kymmenen, kun tulimme Triigin moisioon, jossa
-haagituomari oli. Kunnan mies vei kirjan sisälle. Kirjoittaja oli
-kysynyt, oliko Ants Veit paikalla. Mies oli sanonut, että on pihassa.
--- "Käske tulla sisälle!" -- Kunnan vanhin kutsui minut huoneeseen.
-
-"Mikä sinun nimesi on?" kysyi kirjoittaja juhlallisella äänellä.
-
-"Ants Veit."
-
-"Onkos nyt sinun aikasi tulla? Tahdot käydä oikeutta, mutta et joudu
-oikealla ajalla paikalle! Ajoit kapakan kautta ja ryyppäsit viinaa!"
-
-"Kello on puoli kymmenen ja minä olen jo täällä", vastasin minä. "Kello
-kymmenen alkaa oikeus, enhän minä ole myöhästynyt. Ja herra kirjoittaja
-sanoo, että olen juonut viinaa. Kahteen viikkoon en ole nähnytkään,
-kuinka toinen juo ja vaikka sen tänään olisin nähnytkin, en olisi
-sittekään juonut. Minä en ole juovuksissa."
-
-"Eihän selvä ihminen juokse oikeuteen käräjäherrain kiusaksi",
-vastasi kirjuri. "Mutta kyllä sinun viisautesi täällä sinusta saadaan
-lähtemään! Tänään pitää sinun selästäsi juosta verta niin, että koirat
-sitä voisivat latkia!"
-
-"En minä tänne tullut selkääni saamaan, vaan oikeutta hakemaan",
-virkoin minä. "Joka mies, jolle vääryyttä tehdään, lähtee käräjiin
-oikeutta etsimään. Mutta jos siellä oikeuden sijasta ihmisen iho
-kappaleiksi hakataan, niin se ei ole oikeutta."
-
-"Selkääsi sinä olet tullut ottamaan ja sitä myöskin saat", virkkoi
-kirjuri. "Ja sinun pitää tehdä kaikki, mitä moisiossa käsketään. Joka
-panee vastaan ja ei täytä moision käskyä, hän saa oikeudessa selkäänsä.
--- -- -- Odotahan, oikeusherra tulee paikalla; silloin saat päätöksen
-ja enemmänkin vielä jos tahdot! Kerro sitten toisillekin, kuinka
-sinulle oikeutta käräjissä jaettiin!"
-
-Tuo kaikki oli, niinkuin perästäpäin huomasin, puhuttu minun
-pelottamisekseni. Varmaankin toivottiin, että minä rupeisin armoa
-rukoilemaan ja peruuttamaan kannettani.
-
-Kello oli yksitoista kun haagituomari tuli. Hän kysyi mitä minä
-oikeudessa vaadin. Minä rupesin asiaa selittämään ja sanoin:
-
-"Minä käyn kuusi päivää viikossa työssä ja olen perheenmiehen muassa
-ja minun vaimoni on itsellisenä sen miehen luona, jota palvelen. Minun
-vaimoni tekee Jyrin päivästä Mihklin päivään yhden päivän viikossa
-moisioon, se on 23 päivää kesässä, ja talvella kehrää moisiolle
-kolme naulaa pellavia. Mutta minun naiseni ei saa moisiolta peltoa
-eikä mökkiä. Mistä hyvästä hän sitten tekee moisiolle päivätöitä ja
-käsitöitä?"
-
-"Mutta sinun vaimosi elää moision maalla", virkkaa haagituomari.
-
-"Siitähän maasta jo talon vuokraaja tekee moisiolle päivätyöt ja
-maksaa verot!" vastasin minä. "Ja perheenmiehellähän on lupa pitää
-työntekijöitä niin paljon kuin tarvitsee."
-
-"Eihän sinun vaimosi talonmiehellä ole palveluksessa. Onhan hän sinun
-vaimosi ja hänen pitää siis moisioon tehdä päivätöitä!"
-
-"Mutta mistä hän saa ruuan moision päivätöitä tehdäkseen? Perheenmies
-antaa hänelle ruuan, kun hän on tämän työssä; mistä hän silloin saa
-syödä, kun on moision päivätöissä?"
-
-"Ottakoon mistä tahansa, se ei ole minun asiani!" karjuu oikeusherra.
-
-"Minun vaimoni tekee työtä siinä, josta saa syödä", sanoin minä
-edelleen. "Tyhjällä vatsalla ei ihminen voi työtä tehdä; kun hän tekee
-työtä, niin hänen pitää saada syödäkin. Jos moisiosta annetaan ruoka,
-niin lasken naiseni sinne työhön, muuten en. Hän saa minulta ylöspidon,
-kun hän paikkaa vaatteeni ja kun hän asuu perheenmiehen tuvassa, niin
-siitä hän tekee perheenmiehelle työtä, mutta sitä eväspussia ei ole,
-jolla hän voisi tehdä moision päivätyöt."
-
-"Mutta kyllä oli miehellä rohkeutta vastata!" ihmetteli Maidlan kunnan
-vanhin ja katseli nauraen Sepän Antsiin ja Kokan Madiseen. "Etkö sinä
-muistanut, että olit haagioikeudessa?"
-
-Purilaan työläisen silmät kiilsivät.
-
-"Kun kerran olin siellä, niin tahdoinkin sitten olla ja kerrankin
-vaatia oikeutta -- tuli mitä tuli!" hän vastasi. "Mutta kuulkaahan
-sitten!"
-
-"Sinä laiska koira naisinesi!" ärisi haagituomari. "Sinun vaimosi pitää
-tehdä kaikki, mitä moisiossa käsketään! Sinun naisesi tahtoo pitää
-eläimiä, mutta ei tahdo tehdä moision töitä! Onko hänellä lehmää?"
-
-"Ei ole."
-
-"Lammas on?"
-
-"Ei ole."
-
-"Sika on?"
-
-"Ei ole."
-
-"Kana on?"
-
-"Ei ole."
-
-Haagituomari jäi avoimin suin katsomaan minua.
-
-"Mitä hiiden ihmisiä te olette?" huusi hän. "Ei ole mitään eläimiä!"
-
-"Eihän minun ja vaimoni osaksi ole kämmenen vertaa maata moisiosta
-annettu", vastasin minä, "millä minä sitten eläimiä pidän?"
-
-Nyt kutsuttiin kunnan vanhin sisälle.
-
-"Tiedätkö, onko tuon miehen vaimolla lehmää?"
-
-"Ei ole."
-
-"Lammasta?"
-
-"Ei ole."
-
-"Sika on?"
-
-"Ei ole."
-
-"Kana on?"
-
-"Ei ole."
-
-"Mitä hiiden ihmisiä he ovat, kun ei ole eläimiä!" huusi oikeusherra
-kärtyisenä. "Tiedätkö ihan varmasti, ettei heillä ole ainoatakaan
-eläintä?"
-
-"Kunnioitettava oikeus, minä varmasti tiedän, ettei heillä ole yhtään
-eläintä", vastasi kunnan vanhin, Ants Altsepp. "Ei sen talon isäntä
-anna emännänkään pitää muuta kuin kaksitoista kanaa, kuinka hän sitten
-itsellisnaisen antaisi pitää kanoja. Ei heillä ole yhtään elukkaa."
-
-"Te laiskurit! Ei teillä ole yhtään eläintä!" ärjyi oikeusherra kasvot
-punaisena ja käski kunnan vanhimman menemään ulos.
-
-Minä jäin yksin huoneeseen.
-
-Samassa huudettiin sotamies sisään ja puhuttiin hänen kanssaan venäjää.
-Sotamies poistui, mutta tuli pian takaisin käsiraudat mukanaan. Näin
-kyllä, että minun alkoi käydä hullusti, mutta karaisin luontoni.
-Haagituomari antoi sotamiehille käskyn ja minun käteni pantiin
-rautoihin. Raudat väännettiin niin lujaan, että joka sormen päästä oli
-veri tulemassa.
-
-Sitten kutsuttiin minut raudat käsissä pöydän ääreen ja oikeusherra
-kysyi:
-
-"Lasketko vaimosi moisioon tekemään päivätöitä?"
-
-"En laske, jos ei moisiosta hänelle anneta ruokaa työpäivinä."
-
-Nyt karkasi herra pystyyn pöydän ääressä ja lykkäsi minut oven suuhun
-seisomaan, huutaen:
-
-"Huomen aamuna kello kymmenen olet Tallinnassa oikeudessa!"
-
-"Kunnioitettava oikeus, minä en voi huomenna lähteä kaupunkiin",
-selitin minä totisena. "Minulla ei ole huomiseksi sijollista työhön,
-eikä ole minulla evästäkään."
-
-"Meihin ei kuulu sinun sijollisesi eikä evääsi", ärjyi haagituomari.
-"Naula leipää ja puoli tuoppia vettä sinulle kyllä riittää."
-
-"Puoli tuoppia vettä on liian vähän kuumalla ilmalla", huomautin minä.
-"Antakaa vettä niin paljon kuin tarvitsen, eihän se maksa rahaa",
-sanoin ja rykäsin.
-
-Tulisen vihaisena hyppäsi herra jälleen ylös, tarttui minun
-rintapieliini ja sanoi:
-
-"Tiedätkö sinä, kuka minä olen? Sinun, lurjus, pitäisi rukoilla minua,
-eikä panna vastaan. Mokomakin kötys!" Mutta minä vastasin:
-
-"Näettehän, herra tuomari, että käteni ovat kiinni -- kuinka minä
-herraa voin rukoilla?"
-
-"Tule sieltä oven suusta pöydän eteen!"
-
-Lähdin pöydän luo ja jäin sinne seisomaan.
-
-"Tule lähemmä! Pelkäätkö sinä pöytää?"
-
-"En pelkää, mutta enhän voi pöydälle kivuta!"
-
-"Ovatko sinun jalkasi väsyneet seisomisesta?"
-
-"Niin, jalat ovat väsyneet ja kädet ovat kuoliintuneet raudoissa."
-
-"Jos olet väsynyt, niin istu siihen tuolille pöydän viereen!"
-
-Minä katsoin oikeusherraa silmiin ja kysyin:
-
-"Tässä olemme nyt kolme miestä; kun minä vielä istun oikeuspöydän
-ääreen -- niin ketä sitten rupeamme tuomitsemaan?"
-
-"Nyt minut pantiin kädet raudoissa keskelle huonetta seisomaan.
-Sotamies kutsui sisään kunnan miehen, ja Jyrin. Nämä pantiin minun
-kummallekin puolelleni seisomaan ja minä olin heidän keskellään."
-
-Nyt lausui oikeusherra hitaasti totisella äänellä:
-
-"Katsokaa nyt viimeisen kerran tuota rohkeata miestä ja viekää hänen
-vaimolleen sana, että hänen kallis miehensä lähtee! Hän ei enää tätä
-saa nähdä. Tekin näette hänet viimeisen kerran!"
-
-Jyri ja kunnan vanhin olivat aivan kalpeat hämmästyksestä. Minun
-sydämmeni löi vihasta.
-
-Nyt tuli oikeusherra ja pani käteni vielä kovemmin kiinni ja toverini
-ajettiin huoneesta.
-
-"Lasketko vaimosi moisioon tekemään päivätöitä?" kysyi oikeusherra
-kääntyen minun puoleeni. "Jos lasket, niin pääset vapaaksi."
-
-"En laske, tehkää minun kanssani, mitä tahdotte!" sanoin minä ja purin
-hammasta.
-
-"Noh, sitten laitetaan vankikyydillä kaupunkiin!" päätti herra.
-
-Nyt julmistui sydämmeni ja minä sanoin:
-
-"Irrottakaa käteni! Minä en ole hevosen varas enkä miehen tappaja.
-Laskekaa irti, kuolen kohta! Tuokaa minulle kylmää vettä!"
-
-Sotamies toi vettä. Minä join kahden kämmenen välistä kuin karhu.
-Vesi hiukan rohkasi minua. Sen nähtyään rupesi oikeusherra uudestaan
-kuulustelemaan.
-
-"Kuinka monen päivän työläinen sinä olet?"
-
-"Seitsemän päivän työläinen."
-
-"Kuinka sinä, häpeämätön, minulle vastaat?"
-
-"Olen niinkin seitsemän päivän työmies! Minä teen maanantaista
-lauvantaihin kuusi päivää viikossa moisioon työtä ja minun naiseni
-tekee yhden päivän, se on seitsemän päivää."
-
-"Sinun vaimollasi on lämmin tupa asua."
-
-"Minun naiseni tekee alati perheenmiehelle työtä ja on ikäänkuin hänen
-palvelijansa."
-
-Oikeusherra astui hetken aikaa edes takaisin, kädet puuskassa, silmät
-maahan luotuina; hän näkyi miettivän. Sitten astuu jälleen minun
-luokseni.
-
-"No, kuinka on? Lasketko vaimosi moisioon tekemään päivätöitä ja
-hakemaan kehruita? Jos lasket, niin päästän kätesi raudoista."
-
-"Jos hänelle annetaan moisiosta syödä, niin lasken, muuten en, vaikka
-minut kappaleiksi hakattaisiin!" vastasin. Samassa valtasi minut
-sellainen vihanpuuska, että ravistin kovasti raudoissa riippuvia
-kahleita ja huusin kovalla äänellä: "irrottakaa käteni!"
-
-Sotamiehet kutsuttiinkin sisään, he irrottivat käteni raudoista.
-Mutta ei minua sittenkään vielä laskettu menemään. Kirjoittaja rupesi
-kirjoittamaan niin että rapisi ja oikeusherra kysyi:
-
-"Kuinka monen päivän työläinen sinä olet?"
-
-"Seitsemän päivän työmies!"
-
-"Kuinka sinä, tomppeli, vastaat!"
-
-"Minä vastaan oikein."
-
-Nyt laski herra molemmat kätensä minun olkapäilleni, pisti nenänsä
-minun nenäni kohdalle ja haisteli, olinko juonut viinaa, kun olin niin
-rohkea. Mutta ei mitään -- olinhan, Jumalan tähden, raitis. Mitä nyt
-tehdä? Ei muuta kuin alkaa taas uudestaan samaa laulua ja kysyy, kuinka
-monen päivän työläinen minä olen. Vastaan hänelle niinkuin ennenkin.
-
-"Vait lurjus!" karjuu hän mulle. "Luuletko nyt paimenpoikain kanssa
-puhuvasi? Etkö tiedä, että puhut oikeusherran kanssa."
-
-"En ole herralle valehdellut, puhun oikein", vastasin minä.
-
-Nyt hyppäsi jälleen pöydän ääressä pystyyn ja huusi:
-
-"Minä panen sinut kellariin!"
-
-"Niin, oikeusherralla on valta minut sulkea kellariin, mutta en minä
-sittenkään ole pahantekijä."
-
-"Ah, sinä vastaat yhä vielä sillä tavalla! Tiedätkö, minä pidän sinua
-kellarissa, kunnes kuolet. Ymmärrätkö, mitä sanon sinulle?"
-
-"Ymmärrän kyllä!"
-
-"Sano minulle, kuinka olet niin rohkea, että tulet moision herran
-päälle kantamaan? Kuinka sinä uskallat tulla naisen päiviä pois
-tinkimään?"
-
-"Eikös niitä ole uudesta verokirjastakin poistettu, siinä sanotaan,
-että jolla ei ole moisiosta maata eikä asuntoa, ei tee moisioon
-tuntiakaan palkatta työtä."
-
-"Kuka sinulle näytti sitä uutta verokirjaa?"
-
-"Se kirja oli kuvernöörin oikeudessa",[12] vastasin minä. "Eräs
-oikeusherra näytti minulle sitä ja sanoi, tässä on uusi laki. Ja minä
-luin."
-
-"Näytettiinkö sitten todellakin sinulle sitä kirjaa kuvernöörin
-oikeudessa?" kysyi Uudentuvan Jyri kertojalta.
-
-"Ei näytetty, enkä minä ole kuvernöörin oikeudessa käynytkään", nauroi
-Ants Veit. "Sen sanoin vain haagituomarille kiusaksi, että hän olisi
-ruvennut pelkäämään."
-
-"No mitä hän siihen sanoi?"
-
-"Kuka se oikeusherra oli?" kysyi haagituomari. "Tunnetko häntä?"
-
-"En tunne. Siellä oli paljon oikeusherroja."
-
-"Sinun pitää tuntea se herra."
-
-"Mutta minä en tunne."
-
-"Kyllä sinä tunnet, kun nahkoihisi saat -- kyllä tuska avaa suusi!"
-
-Kutsuttiin sotamies sisään. Tämä nosti rangaistuspenkin toiseen
-huoneeseen, vei vitsakimpun sinne myös ja jäi odottaen seisomaan penkin
-luo: nyt piti hänen työnsä alkaa. Herra käski minun riisua vaatteet
-yltäni ja virkkoi ilkeästi nauraen:
-
-"Nyt saat selkäsaunan, kyllä se sinut tekee viisaammaksi! Sitten voit
-toisillekin puhua, kuinka hyvästi sinulle oikeutta jaettiin. Mene
-eteistupaan, siellä saat päätöksen!"
-
-Siellä seisoi sotamies valmiina penkin ääressä, vitsakasa penkin
-vieressä maassa. Sotamies käski minun riisumaan vaatteet.
-
-Otin sitten pitkän nuoran vyöltä ja heitin sen lattialle niin että
-läiskähti; sitten kiskasin takin, liivit ja kysyin:
-
-"Mihin päin panen pääni? Ehkä saadaan taas syytä, ettei ymmärrä
-itseänsä pieksättää!"
-
-"Pane pääsi oikeushuoneen ovea kohti!"
-
-Annoin sitten viimeisenkin ihonpeitteen pudota maahan, heittäydyin
-vatsalleni penkille, panin jalat ristiin ja pistin kädet leuvan alle.
-Näin katsoin kuin koira herran silmiin, joka seisoi minun vieressäni.
--- -- --
-
-Luulin, että nyt alkavat vitsat leiskua. Odotan ja odotan -- mitä
-hittoa? Ei yhtä kertaa lyödä! -- -- --
-
-Samassa tartutaan minun olkapäähäni ja oikeusherran ääni kuuluu:
-
-"Nouse ylös, senkin lurjus! Jos kolmannen kerran vielä tulet minua
-häiritsemään, niin saat armottomasti kuusikymmentä tulista!"
-Ja antaessaan minulle kepillä vasten rintaa, huutaa hän vielä:
-"Ymmärrätkö, mitä oikeusherra sinulle sanoo?"
-
-"Ymmärrän kyllä", vastasin minä, ja uusi rohkeus täytti sydämmeni.
-"Enkä tulekaan enää tähän oikeuteen aikaani viettämään noiden
-kuudenkymmenen lyönnin tähden."
-
-Kun aloin jälleen panna vaatteita ylleni, repi oikeusherra rikki sen
-kirjan, joka ennen oli kirjoitettu, otti pöydältä lakikirjan ja rupesi
-sieltä lukemaan, kun kirjuri kirjoitti. Mutta minä odotin eteistuvassa.
-Kun kirja oli valmis ja pantu kiinni, tuli herra ja antoi kirjan
-minulle. Sitten avasi oven, lykkäsi minut ulos ja paukahtaen sulkeutui
-ovi minun perääni. Mihin minun piti viedä se kirja, siitä ei puhunut
-puolta sanaa. -- -- --
-
-Jyri ja kunnan vanhin istuivat kyyryksissä pihassa, aidan luona kuin
-koirat. He odottivat minua, että miten minun kävi.
-
-"Pääsithän kuitenkin pois?" kysyi kunnan mies, ja hänen kasvonsa
-kävivät iloisiksi.
-
-"Pääsin kyllä", vastasin minä, "mutta minun pitää vielä mennä takaisin
-sisään."
-
-"Mitä sinä vielä sinne menet?" huusivat molemmat säikähtäen. "Etkö sinä
-jo ole väsynyt! Älä mene häntä enää suututtamaan!"
-
-"Mutta hän antoi minulle kirjan, enkä tiedä, minne minun se pitää
-viedä", virkoin minä. "Vai otatko sinä kirjan? Sinä tänä aamuna toit
-sellaisen, voit siis nyt jälleen ottaa tämän!"
-
-Mutta kunnan vanhin vastaa: "Mihin minä sen panen, en minä ota!"
-
-"Noh, sitten pitää lähteä itse ja kysyä, mihin kirja on vietävä",
-vastasin minä ja astuin uudestaan huoneeseen.
-
-Herra oli porstuassa vastassa. Kysyi heti, mitä vielä tahdoin.
-
-"Kunnioitettava oikeusherra antoi minulle kirjan, mutta minä en tiedä,
-minne sen vien -- vienkö moisioon, vai jätänkö taskuuni ikuiseksi
-muistoksi?"
-
-Voi, kun herra hyppäsi ylös käsiään levittäen!
-
-"Sinä et siis tahdo ehjin nahoin tästä lähteä?" karjui hän. "Tahdot
-saada verisen takapuolen."
-
-"En minä tahdo, kunnioitettava oikeusherra, mutta minun pitää kuitenkin
-tietää, mihin minä tämän kirjan vien?"
-
-"Pitäjän oikeustuomarille! Hän kirjoittaa nimensä alle ja sitten
-viet moisioon herrallesi!" Ja nyt survasi hän minut niskasta
-pihalle. -- -- --
-
-"Nyt veljet, lähdemme rauhassa -- tämä oikeudenkäynti on loppunut",
-virkoin pihassa toisille, jonka jälkeen läksimme pois.
-
-Kello oli puoli kolme. En ollut tänä päivänä vielä saanut suun
-täyttä. Vatsaa rupesi kauheasti nipistämään. Läksimme Triigin
-moisiosta Kuimetsän Vaopereen kapakkaan; siellä ostin kolmen kopekan
-edestä korttelin viinaa ja söimme ensimmäisen kerran. Sitten jälleen
-eteenpäin. Juurun moisiossa annoin kirjan pitäjän tuomarille. Hän
-kirjoitti nimensä alle ja nyt kirjoineni kotiin päin. Maidlan Mällun
-kapakassa otin vielä toisen korttelin viinaa; sen kaasimme kuin kolmeen
-myyrän reikään. Vihdoin jouduimme Purilaan kylään. Toiset läksivät
-kotiin, mutta minun piti lähteä moisioon kirjaa viemään. Annoin sen
-opmannille.
-
-"Pääsitkö ehjin nahoin vai annettiinko sinulle juoksupalkkaakin?" kysyi
-opman.
-
-"En ole mitään palkan edestä tehnytkään", sanoin opmannille.
-
-Ei puhunut minulle sitten enää mitään.
-
-Toisena päivänä läksin työhön ja kuulin, että opman oli kupiaalle
-sanonut:
-
-"Toisia itsellisnaisia ei tarvitse enää ottaa työhön, mutta Antsin
-vaimon pitää vielä tehdä päivätöitä siitä oikeudessa juoksemisesta."
-
-"Noh, laitatko naisesi työhön?" kysyi Völlamäen Päärn, kun Ants lopetti.
-
-"Enhän minä niin hullu ole!" nauroi viimeinen. "Kun kaikki toiset
-työläisten naiset ovat vapaat, minkätähden minä sitten vaimoni työhön
-laittaisin! Jos heillä olisi oikeutta sitä vaatia, niin vaatisivathan
-kaikilta päivätöitä!" --
-
-Näin kertoi Ants Veit helluntaipyhinä 19 p. toukokuuta Juurun
-kirkkomiehille. Mutta sen jälkeen tapahtui vielä jotakin. Antsin
-käsikirjoituksesta lisäämme tähän kertomuksen täydennykseksi vielä
-lopunkin.
-
-"Nyt olivat kaikki työmiesten vaimot ja yksinäiset naiset vapautetut
-moision päivätöistä. Mutta ei ollut ainoata miestä, joka olisi minulle
-siitä hyvästä antanut kopekkaakaan rahaa taikka viinaryyppyä. Mutta
-vielä veikeämpää oli se, että toiset kaikki olivat vapaina, vaan
-minua koetettiin vielä orjuuttaa. Eukkoani en pannut enää päiviä
-tekemään. Kesä kului rauhallisesti. Syksyllä, Mihklin päivänä, kun
-perheennaisille annettiin moisiosta työtä, heitettiin meidänkin
-emännälle kolme naulaa pellavia: 'Siin'on, vie työläisen vaimolle
-pellavat kehrättäväksi! Mitä nuori ihminen työttömänä kotona istuu!'"
-
-"Oi, kunnioitettavat saksat, en minä, vanha ihminen, näitä rupea
-kantamaan! Hän on nuori, tulkoot itse hakemaan!" Emäntä ei tuonut.
-
-Viikko kului. Käsky tuli kotiin. "Tule moisioon käsityötä hakemaan!"
-Eukko aikoi lähteä, mutta minä en laskenut. Kului taas aikaa
-Mardi-päivään. Mardi-päivänä muuttivat saksat kaupunkiin asumaan. Minä
-tulin juuri työstä kotiin ja aloin hevosta riisua valjaista, kun kunnan
-vanhin ja tämän apumies ilmaantuivat meille. Minä kysyin, mitä he niin
-myöhään illalla meille tulivat, vai missä kävivät?
-
-"Tulimme sinua viemään moisioon", virkkoi kunnan mies.
-
-"Voi, voi, mitä pahaa minä olen tehnyt?"
-
-"Emme me tiedä."
-
-"Kuka kutsui moisioon?"
-
-"Opman kutsuu, ja kädet käskettiin kiinni sitoa."
-
-"Minä juuri läksin opmannin näkyvistä ja hän ei puhunut minulle
-sanaakaan", vastasin minä. "Odottakaa hiukan, minä riisun hevosen
-valjaista, sitten tulen heti!"
-
-Mutta nyt astui vaimoni pihaan, näki kunnan miesten minun kanssani
-puhuvan ja kysyi:
-
-"Mitä te meille tulitte?"
-
-"Me tulimme tuomaan sanaa, että Antsin pitää tulla hakemaan sinun
-työtäsi moisiosta. Sinulle on määrätty kolme naulaa pellavia
-kehrättäväksi!"
-
-"Eikös se ole sinulle kiusalla määrätty, kun rupesit oikeutta käymään
-ja toisten naisten päivätöitä poistamaan", virkkoi vaimo.
-
-Olin riisunut hevosen valjaista ja vienyt syömään.
-
-"Noh, lähdetään nyt, koska tahdotte! Mutta älkää tässä panko käsiäni
-rautoihin, vaimoni näkee ja rupeaa jälleen vinkumaan. Lähdetään etemmä!"
-
-"Noh, lähdetään sitten."
-
-Pääsimme lähelle moisiota.
-
-"Noh, sitokaa nyt kiinni käteni!"
-
-"Ethän sinä lähde pakoon?"
-
-"En lähde, mutta teillä on käsky sitoa minut, niin tehkää se!"
-
-"Ei ole tarvis. Menemme samalla tavalla perille."
-
-Kunnan vanhin lähti sisälle. Opman kysyi, oliko Ants mukana.
-
-"Niin, Ants on täällä."
-
-"Tule sisälle! -- -- -- Otatko vaimosi työt kotiin, vai ei?" kysyi
-opman.
-
-"En ota."
-
-"Etkö todellakaan ota?"
-
-"En! Eikä minun eukollani paremmin maata ja kontua ole kuin
-toisillakaan päivätyöläisten naisilla, että hänen pitäisi moision töitä
-tehdä!"
-
-"Noh, eivät toiset ole käyneet oikeutta."
-
-"Onko se sitten mikä vääryys, jos joku käräjäin kautta etsii oikeutta?"
-
-"Sinä otat vaimosi työt ja viet kotiin", lausui opman. "Jos et, niin
-lähdet ensi tiistaina Oruun haagioikeuteen. Et sinä sieltä enää
-pieksemättä takaisin tule! Tiedäthän sinä, että Purilaassa ja Orussa
-ovat samat saksat. Ne eivät jätä sinua rankaisematta. Olkoon se vain
-kiusasta, mutta he tahtovat kostaa sinulle, kun rohkenit ruveta
-käräjöimään. Vie työ kotiin ja mene ulos!"
-
-Näin puhui opman kovin vihaisena ja lisäsi:
-
-"Minä olen vanha opman, mutta niin julkeata miestä en ole vielä nähnyt
-kuin sinä olet. Sinä uskallat moisiolle vastaan panna!"
-
-Minä läksin huoneesta ja odotin porstuassa niinkauvan, kun kunnan
-vanhin tuli huoneesta.
-
-"Lähdetään kotiin!" virkkoi hän.
-
-"En minä tule", vastasin minä. "Minä lähden opmannin puheille vielä",
-vastasin minä.
-
-Läksin takaisin huoneeseen.
-
-"Mitä sinä vielä tahdot?" kysyi opman.
-
-"Minä pyydän opmannilta hyvää neuvoa!"
-
-"Mutta ethän sinä kuule minun neuvoani!"
-
-"Kyllä minä kuulen, jos se on mieleiseni", vastasin minä.
-
-"Kuule minun neuvoani", vastasi opman, "ota ne pellavat, vie ne kotiin
-ja vaimosi ottakoon köysikela ja kiertäköön langasta paksua kuin
-köyttä. Se ei ole minun asiani. Mutta minä neuvon sinua päästäkseni
-käskystä vapaaksi. Jos et sinä kuule neuvoani, niin minä otan tulevana
-tiistaina toisen päivätyöläisen, sidotan sinut tuohon rekeen kuin
-lampaan keritsijänsä eteen ja lähetän sinut Orun moisioon. Etkä
-sinä sieltä enää ehjin nahoin pääse. Huomaa, siellä sinusta tehdään
-vaivainen! Jos lähdet mihin moisioon tahansa -- joka paikassa on
-moision isäntä oikeusherrana. Eikä sinulle anneta oikeutta, mutta
-vitsoja voit kyllä saada. Sentähden kuule, mitä sinulle opetan!"
-
-"Tapahtukoon opmannin tahdo!" vastasin minä vihdoin, kun olin itsekseni
-miettinyt.
-
-Läksin sitten moisioon, otin pellavat, vein ne kotiin, annoin eukolle
-ja sanoin:
-
-"Pyydä nyt isännältä köysikelaa, kehrää sillä pellavat eikä sinun
-tarvitse sitten mennä moisioon vyyhteämään, minä teen itse sinulle
-sellaiset vyyhdinpuut kuin moisiossa on. Sitten ei sinulla ole niin
-paljon vaivaa."
-
-Sanottu ja tehty.
-
-Vaimo kehräsi pellavat käärmeen vahvuisiksi -- ja rangaistus oli saatu,
-käsky täytetty.
-
-Kahden ja puolen vuoden perästä läksin moision herralta vuokraamaan
-pientä taloa. Herra sanoi:
-
-"Noh, nyt tulet minulta taloa pyytämään! Pari vuotta sitten olit ylpeä
-mies, kävit minun kanssani käräjiä ja poistit minulta paljon päiviä!"
-
-"Niin, haukkui minua pahanpäiväisesti, mutta vuokrasi minulle sittenkin
-toivotun paikan -- minun isäni tähden, joka niinkuin hän sanoi, oli
-viisitoista vuotta ollut hänen leivässään."
-
-Näin kuului tuo pieni, tosi tapaus.
-
-
-
-
-17.
-
-HERBERTIN IHANNE.
-
-
-Neiti Adelheidin syntymäpäivän jälkeen vallitsi paroni Heideggin
-talossa hyvin raskas mieliala. Juliette Marchand tunsi olevansa
-paronittaren ja Adelheidin alentavan epäilyksen alaisena, joka
-teki hänen seurustelunsa heidän ja myös Herbertin kanssa hyvin
-kiusalliseksi. Paronitar ja Adelheid olivat pahoillaan Herbertin
-"merkillisestä" käytöksestä kouluneitiä kohtaan ja myöskin siitä
-kylmyydestä, jolla hän heitä kohteli. Nuoresta paronista taas tuntui,
-kuin olisi pahansuopa, kova käsi sinä yönä paljastanut hänen pyhimmät
-tunteensa.
-
-Siitä asti, kun äiti kirjastohuoneessa oli Juliettea loukkaavilla
-sanoilla nuhdellut, tunsi Herbert olevansa pakotettu vaikenemaan. Hän
-ei sen perästä puolella sanallakaan viitannut siihen puheaineeseen,
-joka heiltä mainittuna iltana keskeytettiin. Mutta hänen tunteensa
-kaunista neitoa kohtaan eivät siltä olleet muuttuneet. Ei, vaan yhä
-selvemmin ja varmemmin huomasi Herbert, että hän todellakin oli
-mieltynyt tuohon vakavaan, henkevään ja siveellisesti niin korkealla
-kannalla olevaan naiseen. Hän oli todellakin mielestään löytänyt
-ihanteensa ja se häntä yhä enemmän innostutti. Hän eli monta viikkoa
-kuin ihanassa, huumaavassa unennäössä ja unohti silloin usein koko
-todellisuuden, unohti äidin ja isän, unohti kaikki vaikeudet ja esteet,
-jotka heidän puoleltaan voisivat kohdata, jos unelmista kerran piti
-tosi tulla.
-
-Neiti Marchand pysyttelikin hänestä syrjässä entistä enemmän. Hän
-koetti olla kuin ei olisi muistanutkaan Herbertin tunteiden purkausta
-tai kuin ei olisi hän sitä puhetta oikein ymmärtänyt. Kohteliaasti,
-mutta kylmästi vastasi hän Herbertin puhutteluun ruokapöydässä tai
-muualla, jossa he tapasivat toisensa, ja hän näytti välttävän heidän
-kahdenkeskistä yhdessäoloaan. Hän ei tahtonut rahtuakaan antaa,
-varsinkaan paronittarelle ja Adelheidille aihetta siihen luuloon, että
-heidän välillään mitään erinomaista olisi.
-
-Nämä eivät todellakaan voineet heissä mitään sellaista huomata, mutta
-sittekin oli heissä vanhaa epäluuloa; he päättivät päin vastoin, että
-tuo ranskalainen "mamseli" oli taitava näyttelijä, joka hyvästi osasi
-peittää salaisia aikeitaan. Sillä kun köyhällä kouluneidillä oli
-rikas paroni voitettavana, niin täytyi hänen tietysti käyttää kaikkia
-keinoja. -- -- --
-
-Äidin ja tyttären epäluulo sai uutta aihetta siitä, että Herbert niin
-huonosti osasi salata tunteitaan. Vaikka ei hän mitään virkkanutkaan,
-niin puhuivat sitä enemmän hänen silmänsä, jotka niin usein kiintyivät
-ihastuneina ja ikävöivinä kouluneidin kalpeisiin kasvoihin.
-
-Paronitar ei ollut puhunut mitään siitä, mitä hän pidoissa oli
-nähnyt. Hän oli päättänyt pitää tarkemmin silmällä poikaansa ja neiti
-Marchandia ja sitten ratkaisevalla hetkellä keksiä jonkun esteen. Mutta
-Julietten käytös ei antanut siihen aihetta. Herbert muuttui kuitenkin
-joka päivä niin, ettei äiti voinut kauvemmin kestää huoltaan, vaan
-päätti saada selvää asiasta. Hän rupesi eräänä päivänä puhumaan pojan
-kanssa kahden kesken.
-
-"Tahdotko sinä, lapseni, olla suora minulle?" hän kysyi.
-
-"Enkö minä aina ole ollut suora sinua kohtaan, äiti?" vastasi nuori
-paroni, suudellen äidin kättä.
-
-"Luulen, että sinä viimeisinä aikoina salaat minulta jotakin, ja se
-minua loukkaa", alkoi paronitar. "Vastaa minulle, Herbert, onko sinun
-ja neiti Marchandin välillä salaista ystävyyttä?"
-
-Herbertin kulmat menivät ryppyyn. Hän vilkasi äkkiä äitiin.
-
-"Salaista ystävyyttä?" kertoi hän. "Minun ystävyyteni neiti Marchandia
-kohtaan ei ole salainen, se on julkinen. En ole sitä keltään
-tahtonut salata. Ja olen pahoillani siitä, että neiti Marchand minun
-ystävyyttäni viime aikoina karttaa, kuin olisi se joku vääryys. Mutta
-minä myös tiedän, mistä se tulee!"
-
-Pojan viimeisissä sanoissa oli viittaus, jonka äiti hyvin ymmärsi.
-
-"Sinun vastauksesi ei mielestäni ole aivan suora", virkkoi rouva von
-Heidegg. "Minä en tarkottanut tavallista ystävyyttä, vaan tahtoisin
-saada tietää, tunnetko sinä neiti Marchandia kohtaan jotakin enemmän
-kuin ystävyyttä, jota kyllä sinun ja hänen välillään vallitsevain
-olojen tähden, oikeastaan voisi nimittää sala- tai epäystävyydeksi."
-
-"Minkälaiset olot sitten neiti Marchandin ja minun välilläni ovat?"
-kysyi Herbert.
-
-"No, sen sinun kyllä itsekin pitäisi tietää! Minä luulen sinun kyllä
-ymmärtävän, että neiti Marchand ei milloinkaan voi kohota nykyistä
-asemaansa suurempaan arvoon, hän on nyt palvelus ihminen, joka vähästä
-palkasta opettaa sisartasi ja veljiäsi. Paroni Herbert Heideggistä
-voimme, meidän seurapiirimme ja minäkin toivoa, ettei hän milloinkaan
-unohda omaa säätyään ja miehistä kunniaansa."
-
-"Neiti Marchandin palkan edestä palveleminen tulee siitä, äiti, ettei
-hänen isänsä ole niin rikas kuin minun, jos minun isäni olisi köyhä,
-pitäisi minunkin palvella. Rikkaus tulee sattumalta, sen suo kohtalo,
-johon meillä useinkaan ei ole mitään ansiota. Ja minä luulen, ettei
-palveleminen ja työnteko ole millekään säädylle häpeäksi. Minäkin teen
-työtä, äiti."
-
-"Sinä teet itsellesi työtä, poikani, sinä et rahan edestä palvele
-toista", vastasi rouva terävästi. "Mutta olkoon! Minä huomaan sinun
-puheestasi jotakin, joka tuottaa minulle todellista murhetta. Tuntuu,
-kuin olisit sinä jo sitäkin ajatellut, että neiti Marchand olisi
-kelvollinen meidän moision tulevaksi emännäksi. Vai erehdynkö? Ja
-jos minun pitää uskoa sinun puhettasi, niin olet tullut siihen
-vakaumukseen, että hän kyllä kelpaisi!" lisäsi rouva pilkallisesti
-naurahtaen.
-
-Herbert nosti päätään.
-
-"Ei, äiti, niin pitkälle en ole vielä tulevaisuuden tuumissani ehtinyt
--- sen voin sinulle suoraan sanoa!"
-
-"Jumalan kiitos! Minä pelkäsin, että sinä jo niin pitkällä olisit. Siis
-eivät nuo ystävälliset tunteet tuota ihmistä kohtaan ole sinua vielä
-saattaneet mihinkään kevytmielisiin toiveisiin tai päätöksiin."
-
-Herbert pyyhkäsi hienolla, valkealla kädellään ruskeita hiuksiaan
-otsalta.
-
-"Minä tahdon sinulle puhua ihan suoraan", virkkoi hän sitten katsoen
-alas. "Minä luulen, että tuo hyväsydäminen, sivistynyt ja henkevä neito
-voisi tehdä minut onnelliseksi, jos hän minua rakastaisi."
-
-Paronitar näytti hämmästyneeltä. Hän kiinnitti ylpeän, kylmän katseensa
-läpitunkevasti pojan kauniisiin, miehekkäisiin kasvoihin. Ja ojensi
-oikean kätensä ikäänkuin vastustaen sellaisia tuumia.
-
-"Herbert", vastasi hän pitkän aikaa ääneti oltuaan, "ei ole kaunista,
-että sinä minun kanssani lasket leikkiä sellaisista asioista."
-
-"En minä laske leikkiä, äiti", vastasi Herbert. "Se on minun puoleltani
-täyttä totta. Mutta koska en aijo olla kevytmielinen, tahdon vielä
-tarkasti punnita mielipiteitäni ja tunteitani ja päätöksen teen vasta
-sitten, kun olen tullut selville asiasta."
-
-"Sinä rakastat neiti Marchandia -- luulet häntä rakastavasi?"
-
-"Niin, äiti."
-
-"Ja hän sinua?"
-
-"Hänestä minä en tiedä mitään. En ole häneltä sitä vielä kysynyt. Hän
-on niin syrjässä pysyvä, ankara itseänsä kohtaan ja arka."
-
-"Sinä aijot häneltä kysyä, rakastaako hän sinua?"
-
-Herbert nauroi punehtuen.
-
-"Miksi en kysyisi? Sehän on luonnollista, kun minä häntä rakastan."
-
-"Ja jos hän täyttää toiveesi, joka on luultavaa?"
-
-"Silloin kysyisin häneltä, eikö hän tahtoisi tulla vaimokseni."
-
-Rouva von Heidegg nousi ylös. Hänen silmänsä välkkyivät. Suurella
-vaivalla saattoi hän pysyä levollisena.
-
-"Ja jos hän suostuu?" huudahti hän melkein hätäillen.
-
-"Silloin tulisin sinun ja isän luo ja pyytäisin teidän suostumustanne
--- neiti Marchandin ja minun avioliittooni."
-
-"Mutta tiedäthän sinä, että et saisi meidän suostumustamme -- et
-milloinkaan!"
-
-"Miksi en, äiti?" vastasi Herbert hyvin rauhallisena. "Tehän minua
-rakastatte ja toivotte minun tulevan onnelliseksi."
-
-"Sinä näet unta, poikani! Tuo nainenhan ei ole ensinkään sinun
-vertaisesi! Ei hän siis voi tuottaa sinulle onnea!"
-
-"Ei minun vertaiseni? Sitä en ymmärrä! Jos neiti Marchand on köyhä,
-niin olen minä rikas. Minä luulen, ettei Herbert Heideggin tarvitse
-rikasta vaimoa etsiä niinkuin joku velkaantunut luutnantti."
-
-"Mutta tuon ihmisen sääty!"
-
-"Hänen säätynsä? Neiti Marchand on aatelissäätyä niinkuin minäkin, sen
-lisäksi vielä hyvää, vanhaa, ranskalaista aatelissäätyä. Minä luulin
-sinun sen tietävän, äiti? Jos neiti Marchandin isä Sweitsin tasavallan
-alamaisena ei enää pidä väliä aatelisnimestään, niin se johtuu hänen
-valtiollisista mielipiteistään, joka ei kuulu minuun eikä muuta asiaa."
-Rouva von Heidegg alkoi astua kädet ristissä edes takaisin huonetta.
-Hänen hämmästyneille kasvoilleen oli noussut punaisia vihan täpliä.
-
-"Minä huomaan, että nyt ovat viimeiset ajat käsissä", virkkoi hän
-purren sinertäviä huuliaan ja hänen matala, ahdas rintansa nousi ja
-laski. "Sen olisi jo aikoja pitänyt tapahtua jo aikoja!"
-
-"Johan neiti Marchand on sanonut itsensä irti Juhannukseksi", huomautti
-Herbert nousten ylös. "Tuollainen äkkinäinen pois ajaminen herättäisi
-vain ikävää huomiota koko seurapiirissämme eikä sillä voitaisi
-estää sitä, joka jo on tapahtunut. Rauhotu siis, rakas äiti! Minä
-voin vakuuttaa sinulle, että neiti Marchand voi olla minulle yhtä
-vaarallinen, vaikka hän olisi etäämmälläkin. Hän ei todellakaan tee
-mitään minua mielitelläkseen, eikä anna minulle vähintäkään toivoa. Hän
-on niinkuin jo sanoin sinulle ja niinkuin sinä joka päivä itse näet,
-minua vasten kylmä ja umpimielinen kuin marmorikuva."
-
-"Mutta jotakin olisi kuitenkin tehtävä!" huudahti äiti miltei
-tajuttomana.
-
-"Minkätähden olisi jotakin tehtävä?" nauroi Herbert.
-
-"Sinua ei vielä uhkaa mikään hätä eikä minuakaan. Minä sanoin sinulle,
-armas äiti, että tahdon vielä vakavasti ja miehekkäästi punnita
-tunteitani neiti Marchandia kohtaan. Jos huomaan, että ne perustuvat
-ainoastaan pintapuolisiin unelmiin ja tuon neidon erikoiseen kauneuteen
-ja mielevyyteen niin pian olen itsekin vapautunut rakkauden pauloista.
-Ja ennen kaikkea on sekin vielä huomioon otettava, voiko neiti Marchand
-vastata tunteisiini. Minä vapisen sitä ajatusta, mutta kaikki on
-mahdollista, ja silloin on minun pakko erota hänestä. Sentähden, äiti,
-antakaamme asian käydä omaa rataansa -- väkivallalla ei tässä mitään
-saada aikaan."
-
-Paronittaren silmiin oli noussut kyyneleitä; oliko siihen syynä viha
-vai suru, on vaikea arvata.
-
-"Herbert, armas, kallis lapseni, mikä sanomaton onnettomuus meitä
-uhkaa!" huusi hän asettaen molemmat kätensä pojan olalle. "Koeta päästä
-vapaaksi tuosta onnettomasta tunteesta, koeta vapautua -- ja sinä
-lahjotat minulle elämäni takaisin. Usko minua, poikani, tuo vieras
-ihminen ei voi sinulle tuottaa onnea! Minun äidillinen sydämmeni
-sen tuntee. Ensi hetkestä asti, kun hän meidän kattomme alla oli,
-tunsin vastenmielisyyttä häntä kohtaan, ikäänkuin olisin aavistanut
-pahaa. Herbert, minä vannotan sinua, koeta kaikin voiminesi taistella
-tunteitasi vastaan, ja ajattele aina sitä, että me sinun vanhempasi
-emme milloinkaan voisi sinulle anteeksi antaa, jos saattaisit meidät
-koko seurapiirimme halveksimisen alaiseksi. Ole ymmärtäväinen kallis,
-kallis lapseni!"
-
-Tuo oli ensimmäinen tumma pilvi, jonka Herbert huomasi siintävällä
-onnensa taivaalla. Hän olisi jo aikoja voinut sen huomata, ainakin
-sen selvästi mielessään kuvailla, sillä hän tunsi vanhempansa ja
-seurapiirin, joka häntä lapsuudesta asti oli ympäröinyt; mutta hän oli
-antanut rakkauden toiveiden pettää itseänsä, oli asettunut runolliseen
-mielikuvitusmaailmaan, jossa hän näki vain päivänpaistetta. Jonakuna
-järkevämpänä hetkenä oli hänen mieleensä kyllä johtunut, että hän ehkä
-saisi taistella vastuksia vastaan, mutta hän luotti omiin voimiinsa ja
-rohkeuteensa ja luuli helposti voittavansa esteet, eikä ruvennut asiaa
-huolehtimaan.
-
-Herbert lohdutti ja rauhotti äitiä niin hyvin kuin taisi ja erosi
-hänestä toivoen, että äidinrakkaus vihdoinkin huomaa sen mahdolliseksi,
-mikä nyt näyttää mahdottomalta. Mutta paronitar kiirehti puolisolleen
-helpottamaan sydäntään. Jopa tuntia myöhemmin paronikin otti pojan
-tutkinnon alaiseksi.
-
-Hän ryhtyi asiaan aivan toisella tavalla. Hämmästykselle ja
-mielipahalle ei tämä järkevä, jäykkä ja voimakas mies antanut sijaa.
-Hän puhui pojan kanssa hetken aikaa kaikenlaisista syrjäseikoista.
-Vihdoin hän kääntyi asiaan.
-
-"Jaa niin -- mitä minun sinulta vielä piti kysyä", puhui hän
-rauhallisella, keveällä tavalla, "äitisi pelkää, että sinä liian paljon
-olet kiinnittänyt katseesi neiti Marchandiin -- -- --."
-
-"Hän miellyttää minua suuresti."
-
-"No niin, onhan hän koko lailla miellyttävä, voithan kyllä huviksesi
-häntä katsella, voithan hänelle lausua joitakin kohteliaisuuksia, hänen
-kanssaan leikkiä laskea -- olethan nuori ja elonhaluinen poika -- mutta
-jos en erehdy, niin pelkää äitisi, että siitä voisi syntyä tyhmyyksiä."
-
-"Mitä sinä tyhmyyksiksi nimität, isä?"
-
-"Tyhmyydeksi sanon sitä, kun ihminen tyhjää ajanvietettä, tavallista
-leikkiä alkaa pitää täytenä totena. Sitä en minä nuorena ollessani
-tehnyt."
-
-"Mutta jos leikki ei olekaan leikkiä."
-
-"Mitä tyhjää, poikani! Nuorta reipasta poikaa miellyttää avarassa
-maailmassa monikin sievä ulkomuoto -- tänään yksi, huomenna toinen,
-ylihuomenna kolmas ja neljäs. Mutta mieltymys ei ole aina pääasia.
-Pääasia on, kenen nuo sievät kasvot ovat, jotka miellyttävät. Viisas
-nuori mies, joka välittää itsestään, tekee siinä erotuksen. Kaunista
-kättä voi puristaa, kauniita huulia joskus suudellakin, mutta sitten
-pitää päättää, harkita ja -- kääntyä takaisin, jos tekee mieli astua
-harhapoluille."
-
-"Mutta jos ei se saattaisi harhateille?" Paroni Heidegg kiinnitti
-kylmät, läpitunkevat katseensa vakavammasti poikaan.
-
-"Mitä sinä sillä tarkotat?"
-
-"Minä tarkotan", vastasi Herbert, "että minun tunteeni neiti Marchandia
-kohtaan ei perustu pelkkään ajanviettoon ja leikinlaskuun, vaan että ne
-voisivat tuottaa minulle onnea. En luule olevani harhateillä, jos olen
-päättänyt tarkasti punnita asiaa."
-
-"Pidät siis mahdollisena, että kerran voisit pyytää tuota neitoa
-omaksesi?"
-
-"Pidän kyllä, isä."
-
-Vanha paroni alkoi nauraa, ja tuon naurun piti olla pilkallista, mutta
-se muuttui nuhtelevaksi urinaksi, kun hän silmäili pojan totisia
-kasvoja.
-
-"Herbert", virkkoi hän äänellä, joka kumisi kuin olisi jostakin kaukaa
-kuulunut. "Sinä tiedät, että minä ymmärrän leikin, jopa pitkällekin
-menevän leikin, ja tiedät että olen sinulle jo monen nuoruuden tempun
-anteeksi antanut, että pyyhkäsen kädelläni silloinkin, kun joku toinen
-isä vihasta väriseisi. Mutta minä neuvon sinua, ettet liian paljon
-koettelisi minun hyvää luontoani. Minä varotan sinua, Herbert."
-
-Nuoren miehen kasvot olivat vaalenneet. Hänen kätensä, joka leikitteli
-kellonvitjoilla, värisi hiukan.
-
-"Isä", virkkoi hän hetken ääneti oltuaan, "pysyisitkö päätöksessäsi,
-jos varmasti tietäisit, että sillä vahingoittaisit minun elämäni onnea?"
-
-"Tiedätkö", vastasi vanha paroni ankarasti, "minä luulen ettei ihmisen
-onni ole yhden ainoan ihmisen varassa -- ei ainakaan sinun onnesi
-ole tuon neidon varassa. Tuo on tunteellisuutta, joka pian katoaa,
-nimittäin, jos itse miehekkäästi koetat sitä voittaa. Minä toivon että
-sinä tahdot koettaa."
-
-"Voi olla, mutta mitä, jos asia sittenkin olisi niin kuin nyt luulen?"
-
-"Silloin kysyn sinulta: voitko sinä elättää vaimoasi ja itseäsi?"
-
-Herbert katseli silmät suurina isää: hän ymmärsi tuon uhkauksen. Mutta
-kun hän ei siihen vastannut mitään, viittasi isä kädellään, että hän
-sai lähteä. Häntä oli varotettu -- tuntuvasti varotettu!
-
-Nyt alkoi Herbertille kova taistelu itsensä kanssa, taistelu, joka
-kesti yöt, päivät, ja vei työhalun ja unen. Nyt hän ei saanut
-heittäytyä tunteisiinsa, vaan hänen piti myöskin ruveta kuulemaan
-järjen varottavaa ääntä. Ja kun tuo ääni oli ristiriidassa hänen
-tunteittensa kanssa, niin kasvoi hänen tuskansa päivä päivältä. Isä
-oli uhannut jättää hänet varattomaksi ja hän tiesi, että tuo mies piti
-sanansa. Mutta mitä piti hänen alkaa tyhjin käsin? Hakea toiselta
-palveluspaikkaa. Hän, rikkaan paroni Heideggin poika? Kuinka surullinen
-tulevaisuus! Ja sitten vielä vanhempain, sisarten ja veljien, jopa
-koko seurapiirin vaino ja ylenkatse! Nuo kaikki olivat seikkoja, jotka
-olisivat tulisimman rakastajankin panneet punnitsemaan, mitä hänen
-rakkautensa maksoi. Hänen piti kaiken tuon vahingon korvaukseksi saada
-jotakin täysin arvokasta.
-
-Hetkiä oli, jolloin hän alkoi epäillä, oliko hänellä oikeutta tehdä
-väkivaltaa omalle perheelleen ja itselleen. Mutta kun hän jälleen
-näki rakastetun kauniit, totiset kasvot ja kuuli hänen äänensä
-kellonkuminan, niin katosivat kerrassaan kaikki uhkaavat epäilykset,
-silloin hän jälleen tunsi itsensä varmaksi, voimakkaaksi ja rohkeaksi
-taistelemaan tuon naisen puolesta, hänen tähtensä ilolla uhrautumaan
-ja tekemään työtä toisenkin palveluksessa, saadakseen hänen kanssaan
-yhdessä elää. Huomasiko Juliette mitään hänen tunteistaan ja
-taisteluistaan? Sitä hän ei tiennyt. Toisinaan hänestä tuntui kuin
-olisi neidon silmä erityisen lämpimänä kiintynyt häneen, kuin olisi
-äkkinäinen puna noussut hänen poskilleen, kun Herbert odottamatta
-hänet tapasi ja kuin olisi hänen äänessään kuulunut heikko värinä, kun
-Herbert jollakin myötätuntoisella sanalla koetti alottaa hänen kanssaan
-keskustelua. Mutta tuo kaikki saattoi olla luuloa taikka pelkkää
-toivoa. Sillä sitten tuli taas Herbertin mieleen hänen kylmä, arka ja
-syrjässä pysyvä olentonsa ja katkeruudella hän ajatteli, että hänen
-koko taistelunsa saattoikin olla turha, että hänen tuulentupansa eivät
-koskaan toteutuisi.
-
-Vihdoin hän ei enää kestänyt tuota epätietoisuutta. Hän päätti päästä
-varmuuteen.
-
-Ennen pitkää tapasikin hän Julietten yksinään puutarhassa. Eräänä
-iltapäivänä oli tämä mennyt sinne kukoistavien omena-, päärynä-,
-sireeni- ja akaasiapuiden varjoon. Hän istui puutarhan takimmaisessa
-nurkassa pienessä lehtimajassa kirja kädessä, ja leikkivien lasten
-äänet kaikuivat etäämmällä.
-
-Juliette katsoi ylös kirjasta vasta sitten, kun näki Herbertin varjon
-lankeavan kirjan valkeille lehdille. Nähdessään nuoren paronin jäi hän
-kysyvänä katsomaan tulijaa.
-
-"Häiritsenkö?" kysyi Herbert.
-
-"Ei, mutta --"
-
-"Mutta?" toisti Herbert hymyillen. "Tuo mutta ehkä merkitsee, että te
-ette toivo minun tänne tuloani."
-
-"Suoraan sanoen -- en", vastasi neiti avomielisellä tavallaan.
-
-"Miksi ette, jos uskallan kysyä?" tiedusteli Herbert Heidegg melkein
-hämmästyen.
-
-"Minun täytyy ihmetellä teidän kysymystänne, herra paroni", virkkoi
-neiti totisena. "Minä en tahtoisi enää antaa aihetta epäluuloon, että
-tahdon teitä houkutella luokseni. Ja jos te tahtoisitte minua varjella
-tuosta aiheettomasta epäluulosta, niin ette lähestyisi minua ollessani
-yksin."
-
-Huolimatta tuosta vastustuksesta asettui Herbert istumaan vastapäätä
-Juliettea puolapuiselle tuolille.
-
-"Sallikaa, neiti Marchand, että minä vastaan tuosta onnettomuudesta,
-niinkuin kerran ennenkin olen tehnyt ja vielä suokaa anteeksi
-rohkeuteni, jos en anna ajaa itseäni pois. Olen jo aikoja koettanut
-saada tilaisuutta puhua kanssanne kahden kesken, ja kun se nyt
-vihdoinkin on onnistunut, niin olkaa myötätuntoinen minulle, älkääkä
-enää koettako paeta."
-
-Hän puhui puoleksi leikillä, puoleksi rukoillen, ja hänen silmissään
-oli niin ihmeellinen loiste, että Juliette jäi istumaan vaikka
-varovasti.
-
-"Puhukaa, herra paroni!"
-
-"Niin, jos se olisi niin helppoa", nauroi Herbert ja tunsi kuinka veri
-nousi hänen poskiinsa. "Minä en ole arka mies, mutta kun te katselette
-minua vakavilla, nuhtelevilla silmillänne, niin tuntuu minusta kuin
-tapaisitte minut jossakin pahanteossa ja sanat jäävät kurkkuuni.
--- -- -- Minä tahtoisin kysyä teiltä jotakin, neiti Marchand. Lupaatteko
-olla aivan suora, ei jättää mitään sanomatta, ei millään ehdolla poiketa
-sivuasioihin?"
-
-"Minulla on tapana aina vastata suoraan, herra paroni."
-
-"Hyvä. Muistatteko vielä meidän keskusteluamme kirjastossa sisareni
-syntymäpäivänä?"
-
-"Muistan. Te puhuitte ihanteista, joita mielikuvituksemme vähitellen
-voi luoda yksityisten henkilöiden erikoisista ominaisuuksista, kunnes
-erikoispiirteistä syntyy täydellinen kokonaisuus."
-
-"Niin. Ja minä kerroin teille, että olin löytänyt ihanteeni
-toteutuneena todellisessa henkilössä. Silloin ajattelin teitä, neiti
-Marchand."
-
-"Siihen en minä ymmärrä mitään sanoa."
-
-"Mutta minä kysyn teiltä vielä jotakin. Onko terävä silmänne minun
-olennossani huomannut jotakin, joka antaisi teille aihetta erikoisiin
-arveluihin?"
-
-"Olen", vastasi Juliette vakavasti. "Jos en ole erehtynyt, koetatte te
-osottaa kohtaani tunteita, joita voin nimittää lämpimäksi ystävyydeksi,
-kun en tiedä toistakaan nimeä."
-
-"Ehkä löydätte sittenkin toisen nimen?" virkkoi Herbert rukoilevasti
-ja ojensi kätensä kuin olisi tahtonut tarttua neidon hienoon, valkeaan
-käteen, mutta jonka tämä väisti pois.
-
-"Ei, minä en löydä toista nimeä", lausui Juliette. "Enkä tahtoisikaan
-toista nimeä löytää."
-
-"Te ette tahtoisi?"
-
-"En."
-
-"Juliette!"
-
-"Kuinka?"
-
-"Neiti Marchand -- suokaa anteeksi", korjasi Herbert. "Minua
-murehduttaa teidän vastauksenne. Sallitteko minun sanoa, kuinka minä
-nimitän lämmintä ystävyyttäni teitä kohtaan?"
-
-"Olkaa hyvä!"
-
-"Minä nimitän sitä palavaksi rakkaudeksi, Juliette! Se on tunteitteni
-ainoa ja oikea nimi!"
-
-Heidän yläpuolellaan, lehtimajan viheriällä katolla viserteli iloisesti
-rohkea lintu ja nousi sitten pyristen lentoon. Julietten sysimustiin
-hiuksiin oli keinuvilta lehdiltä pudonnut punertavan keltainen
-lehtimato, joka siellä hitaasti ryömi kuin vierevä veripisara. Nuorten,
-vaalean vihreiden lehtien läpi tunkeutuva valo muuttui heikoksi
-vihreäksi hohteeksi, joka antoi Julietten heleän valkealle näölle
-melkein kivuloisen muodon, josta hänen suuret mustat silmänsä sitä
-häikäisevämmällä loistolla esiintyivät.
-
-"Herra paroni", vastasi neito hetken ääneti oltuaan aivan tyynenä.
-"Minä en tahdo ruveta teidän kanssanne väittelemään siitä, kuinka
-oikean nimen te tunteillenne annatte. Minä uskon, että olette puhunut
-täyttä totta, sillä teistä en voi luulla, että te minun kanssani
-tahdotte leikitellä kevätrakkautta, joka yksitoikkoiseen maaelämään
-tuottaisi hieman hauskuutta. Mutta minä tiedän myös, että ihminen
-helpoimmin erehtyy tunteiden alalla, että hän siinä pian kadottaa
-arvostelukykynsä. Te ette ole ensimmäinen, joka minulle puhutte
-sellaisista asioista, ja ne, jotka niin ovat tehneet, ovat sen pian
-unohtaneet, kun perästäpäin huomasivat erehtyneensä."
-
-"Minä en erehdy, Juliette", sopersi Herbert niin lujasti kuin olisi
-tahtonut koko henkensä liittää siihen vakuutukseen. "Minä olen
-tutkinut, koetellut ja koettanut järkevästi arvostella tunteitani --
-mutta niissä ei ole sisältö eikä väri muuttunut. Minun rakkauteni teitä
-kohtaan on oikea ja puhdas."
-
-"Te ette antanut minun puhua loppuun", vastasi Juliette totisena.
-"Minä sanoin, etten tahtonut väitellä siitä, minkä nimen te
-tunteillenne annatte. Mutta tahtoisin vielä lisätä, että teidän pitäisi
-koettaa vapautua noista tunteista, ne suotta häiritsevät teidän
-mielenrauhaanne."
-
-"Suotta?" toisti Herbert, ja hänen silmissään kuvastui masentava
-hämmästys. "Teidän sydämmenne ei ole enää vapaa?"
-
-"Se on vapaa."
-
-"Te olette kuitenkin lujasti päättänyt, että te ette milloinkaan voisi
-minun tunteisiini suostua?"
-
-"Sellaista päätöstä en suinkaan ole tehnyt. Se olisi liian äkkipikainen
-päätös. Luulen päin vastoin, että toisissa oloissa alkaisin vakavasti
-miettiä sanojanne, sillä te miellytätte minua."
-
-"Toisissa oloissa? Minkälaisissa?"
-
-"Herra paroni, tarkotatteko sanoillanne, että todellakin tahtoisitte
-saada minut vaimoksenne?"
-
-"Mitäs sitten muuta, Juliette?"
-
-"Silloin täytyy teidän tuntea ne olot, jotka meidät erottavat!"
-
-"Minä tunnen ne, mutta minä tahdon taistella niitä vastaan ja jos te
-minua rakastaisitte, niin voittaisin ne."
-
-"Se on epätietoista, paroni Heidegg! Minä katselen noita asioita
-järkevämmin kuin te, sillä olen ylipäätään kovin järkevä ihminen. Olen
-jo kylläkin kauvan kulkenut yksinäni ympäri maailmaa, olen siis oppinut
-itsenäisesti ajattelemaan ja perinpohjin tutkimaan oloja, joissa elän.
-Yksinäinen, turvaton nainen, kehittyy lujemmaksi kuin moni mies. Minä
-siis luulen, että teidän taistelunne niitä oloja vastaan, jotka meitä
-erottavat, tuntuisi teistä liian kovalta, ja päättyisi lopultakin
-häviöön. Taikka voitto, jonka te vihdoinkin voisitte saada, ei olisi
-teille eikä minulle toivottava, ei olisi voitettavan asian arvoinen.
-Ennen kaikkea tahtoisin teiltä kysyä: onko tuo taistelu yleensä
-tarpeellinen?"
-
-"Se on tarpeellinen, jos ilman sitä en voi teitä omakseni saada!"
-vastasi Herbert.
-
-"Ja tuon omistamisen pidätte niin välttämättömän tarpeellisena?"
-
-"Niin, sillä siitä riippuu elämäni onni."
-
-"Teidän ei pitäisi sitä noin varmasti vakuuttaa, paroni Heidegg",
-virkkoi Juliette lempeästi. "Sellaisesta elämän onnesta, joka riippuu
-yhdestä ainoasta ihmisestä, luemme vain kirjoista, mutta sellaista
-tosi elämässä tapaamme harvoin. Luulen, että te ette ole erilainen
-kuin yleensä ihmiset. Ei paroni, te olette nuori, elinvoimainen, terve
-ja reipas mies, koko maailma on teillä vielä täydessä kauneudessaan
-ja suuruudessaan monta vuotta avoinna. -- -- Te löydätte epäilemättä
-siellä vielä monta naista, joiden kauniista silmistä säteilee teitä
-vastaan elämänne onni -- odottakaa vaan! -- -- -- Eivätkö minun
-järkevät sanani jo ala teihin vaikuttaa?" lisäsi Juliette hymyillen.
-
-Herbert pudisti kiivaasti kaunista, miehekästä päätään.
-
-"Ei", vastasi hän, "vaan teidän sananne loukkaavat minua, ne koskevat
-minuun. Minun täytyy surukseni niistä huomata, ettei teillä ole
-hellempiä tunteita minua kohtaan."
-
-Neiti Marchand katseli mietteissään lehtimajan aukosta sinistä
-taivasta, jolla valkeat pilvet kuin joutsenet hiljakseen kiitivät
-etelään päin. Jälleen viserteli lintu väriseväin lehtien välissä;
-kaksi pääskystä, jotka ajoivat toisiaan takaa, koskettivat siivillään
-lehtimajan edessä maanpintaa ja suristen lensivät suuret ruskeat
-kuoriaiset puusta puuhun, törmäten siellä täällä äkkiä jotakin runkoa
-vastaan.
-
-Juliette ajatteli, ennenkun hän vastasi. Eikö hänen rinnassaan
-väreillyt tunteita tuota nuorta, kaunista, kohteliasta, miellyttävää
-miestä kohtaan? Miksi ei? Olihan Juliette Marchand nainen niinkuin
-joku toinen; hän kyllä huomasi tuon miehen puoleensa vetävän olennon,
-hän saattoi antaa arvoa nuoren herran lahjoille ja henkisille
-ominaisuuksille, ja hänen hellä, myötätuntoinen sydämmensä ei ollut
-tuolle kaikelle välinpitämätön. Mutta silloin johtuu hänen mieleensä
-miehen ympäristö ja kylmä väre pudistuttaa hänen ruumistaan. Ei, ei, ei
-huutaa varottava ääni hänen povessaan -- karkota kaikki houkutukset,
-sinun onnesi ei kukoista täällä. -- -- --
-
-"Armas ystävä", vastasi Juliette Marchand, ja katseli pitkään ja
-lempeästi nuorta paronia silmiin. "Johan sanoin, että suotuisimmissa
-oloissa varmaankaan en olisi välinpitämätön teidän tunteillenne.
-Tunnen, että meistä voisi tulla hyvin, hyvin hyvät toverit. Mutta tuo
-tunne ei ole minussa vielä ensinkään kehittynyt, sillä en ole mitään
-tehnyt sitä edistääkseni -- enkä nytkään aijo sitä ruveta kehittämään.
-Olen tähän asti tukehduttanut tuota tunnetta, koittanut sen kokonaan
-voittaa ja sen tulen vastakin tekemään."
-
-"Mutta, Jumalan tähden, miksikä niin?" huudahti nuori paroni melkein
-kiivaasti.
-
-"Senhän olen jo sanonut! Te ette milloinkaan muista, että olen
-kehittynyt ja järkevä ihminen. Minä aavistan onnettomuutta, vaaraa, jos
-olisin teitä vastaan toisenlainen kuin olen. Minä en luota sellaiseen
-rakkauteen, joka olisi niin täydellinen, että se voisi kärsiä ja
-unohtaa elinkautisen onnettomuuden ja tuollainen onnettomuus minun
-luullakseni uhkaisi meitä, jos yhtyisimme."
-
-"Mihin te luulonne perustatte?"
-
-"Eikös se teille itsellenne ole selvä, ajatelkaa vain vanhempianne --."
-
-"Heidät luulen kyllä voittavani, he rakastavat minua."
-
-"Ja jos he teille antaisivatkin anteeksi -- niin minulle eivät
-milloinkaan --. Johan teidän äitinne minua nyt vihaa; meidän ja heidän
-rauhansa olisi ainaiseksi rikkoutunut, ja mitä olisi sellainen elämä
-kummallekaan? Samanlaisia ovat kaikki teidän lähemmät ja kaukaisemmat
-omaisenne -- teidän sisarenne on suorastaan minun viholliseni -- ja
-vihdoin on teidän koko seurapiirinne --."
-
-"Te, Juliette, voittaisitte pian kaikkein sydämmet -- se on aivan
-varma!" huusi Herbert kiihkeästi. "Ja jos te olisitte minun vaimoni,
-minun nimeni olisi teidän, te olisitte minun suojelukseni alainen, niin
-ei pahinkaan vihamies uskaltaisi teitä loukata."
-
-"Mutta huomauttaa tahdon teille, että minulla myös on toiveita ja
-vaatimuksia. Seurapiiri, jossa minun pitää elää, jonka kanssa tulen
-olemaan yhdessä, pitää yleensä olla vähänkin minun mieleni mukainen.
-Minun täytyy tunnustaa -- teidän seurapiirinne on minulle vieras ja
-tulee vieraana pysymään. Me emme ymmärrä toisiamme. Meidän välillämme
-ei ole mitään, joka meitä yhdistäisi ja puoleensa vetäisi. Ja minä
-pelkään, ettemme mekään kaikissa asioissa toisiamme ymmärtäisi, sillä
-tehän ajattelette ja tunnette niinkuin teidän seurapiirinne. Joka
-taholla, mihin vain silmäni luon, on kuin näkisin suurilla kirjaimilla
-piirretyt sanat 'ei, ei'."
-
-"Kuinka synkästi te kaikkia kuvailette!" huokasi Herbert katkerasti.
-
-"En synkästi, vaan luonnollisesti, ystäväni. Mutta te näette
-vain valoisaa, synkille puolille ummistatte silmänne. Taistelu
-teidän isäänne ja äitiänne vastaan tekisi teidän ja minun elämäni
-ristiriitaiseksi ja samassa myös heidän elämänsä. Ja siihenhän, armas
-ystävä, ei meillä ole pakkoa -- se olisi rikos itseämme ja toisia
-vastaan."
-
-"Minä voin erottaa itseni kaikesta, mikä minut yhdistää heihin ja
-heidän seurapiiriinsä, ja me muutamme sinne, jossa te tunnette olevanne
-kotona!" huusi Herbert Heidegg, sillä jota kauvemmin hän istui tuon
-neidon läheisyydessä, sitä enemmän hän joutui hänen salaperäisen
-vaikutuksensa alaiseksi.
-
-Juliette liikutti myötätuntoisesti päätään.
-
-"Kuinka helppoa on lausua tuollaisia suuremmoisia sanoja -- kuinka
-vaikeaa on niitä toteuttaa -- kuinka vaikeaa on tahallista, omistettua
-onnettomuutta kärsiä! Poistakaa tuollaiset haaveilut, ystäväni!
-Lainatkaa minulta vähän tervettä järkeä ja ajatelkaa vielä kerran perin
-pohjin asiaa. Minä tiedän varmasti, että te pian tulette samanlaiseen
-johtopäätökseen, että te sitten kiitollisena puristatte kättäni hyvistä
-neuvoista. Heittäkää mielikuvanne, ja me eroamme jonkun viikon perästä
-hyvinä ystävinä, joista jää kaunis, armas muisto jälelle."
-
-Lehtimajan lähellä näkyi nyt Lustigin lyhyt, nöyrä olento. Hänellä
-oli tuoreita kasveja kädessä, joiden juuria ja nuppuja hän tutki
-kiiltävien silmälasiensa läpi. Mennessään lehtimajan ohi, katsoi hän
-sattumalta sinne sisään ja jäi äkkiä seisomaan. Hänen silmänsä kiitivät
-ensin Julietteen, sitten paroniin, vielä kerran katseli hän heitä,
-sitten astui äkkiä edelleen, niin että kasvien varret putosivat hänen
-kädestään maahan. -- -- --
-
-Herbert Heidegg istui kuin väsynyt matalalla puutarhatuolilla. Väsynyt
-oli hänen katseensa, joka oli kiintynyt maahan Julietten jalkoihin,
-väsynyt kaiku oli hänen äänessään, kun hän kauvan ääneti oltuaan kysyi:
-
-"Te ette siis anna minulle minkäänmoista toivoa, ei minkäänmoista
-kehotusta, Juliette?"
-
-"Minä annan teille rauhanne, elämänilonne, onnenne takaisin", vastasi
-neito hellällä, liikutetulla äänellä, jonka kaiku tuntui nuoresta
-miehestä kuin hyväilyltä. "Olkoon tämä, minä pyydän, viimeinen kerta,
-kun me tällaisista asioista puhumme."
-
-"Juliette, minähän rakastan sinua!"
-
-Neiti Marchand nousi ylös.
-
-"Te ette noudata minun pyyntöäni, herra paroni. Sentähden täytyy
-minun sitä vaatia. Mutta minusta olisi vahinko, jos meidän hyvä
-ystävyytemmekin siitä syystä loppuisi. Suokaa anteeksi, minun pitää
-lähteä lapsia katsomaan!"
-
-
-
-
-18.
-
-JOLLA VÄKI, SILLÄ VOIMA.
-
-
-Helluntain toisena pyhänä kävi opmannin Miina kylässä katsomassa
-vanhempia ja pistäytyi illalla takaisin mennessään Uudentuvan
-mökissäkin. Hänet tietysti otettiin suurella ilolla vastaan ja Päärn,
-joka vuoteella lepäsi kirkkomatkan jälkeen, hyppäsi sieltä ylös
-silmiään hieroen. Kaikki kolme istuivat tuvan edustalla, vahvoilla
-koivupölkyillä ja hupainen keskustelu alkoi.
-
-Tietysti kysyttiin ensiksi Miinan voimista. Päärn oli siitä illasta
-asti, kun opman hänet ja Kubja-Pritsin kyökistään pois ajoi, hyvin
-harvoin tavannut Miinaa.
-
-Tytön kauniille kasvoille ilmaantui synkkä varjo, kun hän alkoi
-elämästään kertoa.
-
-"Pritsistä olen nyt erossa", virkkoi hän, "ei hän enää tunkeudu
-lähelle. Katsoo kuin susi yli olan minut nähdessään ja hänen
-silmänsäkin palavat kuin sudella. Hän on niin vihainen, että söisi
-minut karvoineen päivineen."
-
-Äiti ja poika tietysti kysyivät uteliaina, kuinka tuo eroaminen
-vihdoinkin tapahtui.
-
-"Noh, minä pidin mielessä, mitä opman sanoi sinä iltana, kun ajoi
-Pritsin kyökistä ulos enkä laskenut häntä enää sisään, kun hän sen
-perästä vielä tuli. Paiskasin oven kiinni hänen nenänsä edestä ja
-sanoin: 'opman on kovasti kieltänyt laskemasta sinua sisään, enkä minä
-sinun tähtesi tahdo saada haukkumisia ja viimein vielä lähteä talliin!'
--- -- -- Kyllä mies ymmärsi, etten häntä itsekään siellä suvainnut,
-mutta minkä hän teki! Lähti kiroten ja sadattaen menemään ja uhkasi
-vielä: kyllä saan nähdä, kuinka minun käy, hän tahtoi toimittaa, että
-kylän lapset minua sormellaan osottavat."
-
-"Mutta minkätähden noin happaman näköisenä kerrot, että pääsit tuosta
-painajaisesta eroon?" kysyi Päärn. "Kiitä Jumalaa, että tuollainen koi
-katosi! Vai pelkäätkö hänen tuhmia uhkauksiaan?"
-
-Miina katseli äänetönnä pientä pihlajaa, joka kasvoi mökin edessä ja
-jonka oksilla varpusparvi iloisesti sirkutti.
-
-"Mitä minä nyt hänen uhkauksiaan tiedän pelätä!" lausui hän.
-"Voihan hän minut pimeässä vaikka maahan kaataa jos tahtoo -- mutta
-sille en voi mitään. Mutta kuule, kuinka hirmuinen ihminen hän on.
-Eräänä iltana merkitsee konttorissa opmannin kanssa päiviä kirjaan.
-Luuli varmaan minun kyökissä olevan enkä kuulevan, mutta minä olin
-viereisessä huoneessa ja ovi oli raollaan. Kun päivät oli merkitty,
-sanoo hän opmannille: 'Tahtoisin sanoa herra opmannille, että Miinasta
-ei tule minun vaimoani'. -- 'No noh, vastaa opman, antoiko sinulle
-sudenpassit?' -- 'Sudenpassit minä annoin hänelle', vastasi Prits. --
-'Mutta mitä sinä sitä sitten mulle kuuluutat?' kysyy opman. -- 'Noh,
-tahdoin vain sanoa, ettei opman luulisi hänen olevan minun morsiameni.
-Minä olen hänestä erossa, tehköön hänelle nyt jokainen, mitä tahtoo!'
--- Ymmärrättekö, mitä tuo häpeämätön tarkotti?"
-
-"Miksi emme ymmärrä?" vastasi Päärn ja paksu verisuoni hänen otsallaan
-alkoi paisua. "Mitä sitten opman hänelle sanoi?"
-
-Miinan pää vaipui alas.
-
-"Mitä tuo isäntä sanoi? Hän varmaankin raapi partaansa ja ajatteli:
-'Mitä minä huolin, onko hän sinun kaltaisesi morsian vai ei! Ja
-olkoon hän vaikka sinun naisesi!' -- -- -- Sehän minua surettaa! Minä
-en kauvan ole siinä talossa palveluksessa -- lähden kerran vaikka
-yösydännä menemään, ennenkuin sellaisessa paikassa elän."
-
-Ja nyt kevensi Miina sydämmensä kertoen asian perinpohjin.
-
-Opman oli ollut alussa häntä kohtaan hyvin hyvä ja lempeä -- melkeinpä
-liian lempeä. Oli puhunut ja laskenut leikkiä hänen kanssaan. Ja
-pysyttäytynyt niinkuin oikeus ja kohtuus vaati hänestä kohteliaasti
-etäämpänä. Oli kyllä toisinaan taputtanut leikillä olalle tai
-hartioille, ottanut myös toisinaan hyvällä tuulella ollessaan leuvasta
-kiinni. -- Mutta sitä ei kauvan kestänyt. Viimeisinä aikoina oli
-hän sanoissaan ja käytöksessään käynyt yhä häpeämättömämmäksi. Hän
-oli koettanut rumalla tavalla lähestyä häntä ja pari kertaa yöllä
-koputtanut kyökin ovelle ja pyytänyt päästä sisälle. Tietysti ei Miina
-ollut hänelle ovea avannut ja hän oli vannoen kääntynyt takaisin.
-Seuraavana päivänä oli ollut ilkeän äreä kuin vihainen kissa.
-
-Päärnun päivettynyt muoto oli muuttunut vielä tummemmaksi. Äänettömänä
-tuijotti hän maahan.
-
-"Tule sitten pois mokoman paholaisen kynsistä!" virkkoi hän vihdoin.
-
-"Eihän minulla muuta neuvoa ole!" vastasi Miina. "Olisin jo sanonutkin
-itseni irti -- eikä hän kuitenkaan voi minua väkisin pitää -- mutta
-tiedäthän isäni! Siitä asti, kun hän opmannin avulla sai paremman
-talon, on tuo mies ja koko moisio hänelle pyhä. Ei kukaan saa virkkaa
-pahaa sanaa moisiosta. Puhuin tänä päivänä kotona, minkälainen oloni on
-opmannilla, mutta isä heti vastaa: 'Jää vielä paikoillesi, kärsi vielä
--- kun hän näkee, että panet vastaan, niin jättää sinut vihdoinkin
-rauhaan! Mutta jos tulet pois, niin minultakin ehkä paikka taas menee!'
--- -- -- Minä melkein uskon, että ukko vaikka möisi minut, jos hänelle
-luvattaisiin hyvä hinta. 'Olen jo kylläkin kauvan nähnyt nälkää, nyt
-tahtoisin jo päästä vähän helpommille päiville', sanoo hän."
-
-"Älä sinä siitä huoli", virkkoi Päärn, matalalla, nurisevalla äänellä.
-"Minä en salli, että sinä siellä annat itseäsi häväistä!"
-
-"Jos eivät asiat parane, niin kauvan en siellä viivy", vastasi Miina
-rohkealla, lujalla tavallaan. "Hävyttömin on hän silloin kun on
-päissään. Niinkuin tiedät, on hän ryyppymies. Käy monta kertaa päivässä
-kaapilla ottamassa ryypyn ja toisinaan illalla juo yksin itsensä
-humalaan. Mutta kun vielä vieraita sattuu olemaan -- käyvät siellä
-usein korttia pelaamassa -- niin kyllä silloin lasit kilisevät. Juuri
-sellaisten juominkien perästä kävi isäntä pari kolme kertaa kyökin oven
-takana. Lähti sitten vasta menemään, kun uhkasin huutaa apua. Hirveästi
-pelkään ensi lauvantaita. Silloin hän pitää syntymäpäiviään. Lähtee
-jo huomenna kaupunkiin hakemaan pitotavaraa. Tulee paljon vieraita.
-Silloin on tietysti taas suuret juomingit."
-
-"Jos pelkäät, että hän taas tulee hätyyttämään -- niin onhan sinulla
-hiilihanko kyökissä?" sanoi vanha muori.
-
-"Minä en laske häntä sisäänkään! Mutta ei tiedä mitä juopunut ihminen
-keksii! Minä pelkään häntä niinkuin itse sarvipäätä. Hänellä on niin
-kamalat silmät, ja hän irvistää niin, että ihokarvat nousevat pystyyn.
-Kyllä saattaa ihminen olla kamala!"
-
-Kun Miina teki lähtöä, hämmästyi hän huomatessaan Päärnun synkän muodon.
-
-"Älä nyt niin kovin pelkää!" virkkoi hän rauhottaen. "Onhan minulla
-kädet ja suu, jos jotakin tapahtuu."
-
-"Pidä akkuna irti haasta tai lykkää ulko-oven salpa auki, kun lähdet
-makaamaan", neuvoi Päärn, "niin pääset kuitenkin pakoon, jos hätä
-tulee."
-
-"Sen olenkin toisinaan tehnyt", nauroi Miina. "Älä luule, etten pidä
-varaani."
-
-Tämän illan perästä huomasi äiti, että poikaa vaivasi salainen
-rauhattomuus. Hän puhui vähän, oli tuskainen ja ajatuksissaan, ei
-ruokakaan hänelle maittanut ja öillä hän näki paljon unia, sillä hän
-ähki ja puhui maatessaan. Äidin kysymyksiin hän vain yrisi ja viittasi
-kädellään.
-
-Kului viikko. Tuli lauvantai-ilta. Päärn sanoi päivätyöpojalle,
-että hän aikoi mennä kapakkaan -- vieköön poika hevosen kotiin.
-Päärn viettikin illan kapakassa, vaikka hän siellä kyllä muuten oli
-harvinainen vieras. Vasta keskiyön aikana hän yksin lähti pois.
-
-Ilma oli pilvinen ja sentähden pimeämpi kuin tavallisesti. Uhkasi
-ruveta satamaan. Tuskin oli Päärn astunut neljännes virstaa, kun alkoi
-sataa hienoa, lämmintä vihmaa. Suurempia pisaroita alkoi pudota, kun
-Päärn oli ehtinyt moision puiston kohdalle. Päärn nimittäin lähti
-suoraa päätä kapakasta moisioon.
-
-Puistossa, johon hän hyppäsi yli matalan kiviaidan, leikkasi hän
-itselleen tukevan kepin -- varmaankin moision koiria karkottaakseen.
-Sitten astui hän pitkin käytävää, jota tavallisesti vain saksat
-käyttivät, kohti moision rakennuksia. Hänen vastaansa ei kukaan tullut;
-sateinen ilma oli ajanut ihmiset huoneisiin. Jo kuumotti puiden välistä
-viinakeittiö, sitten paja, sitten "vanha pytinki", jossa aittamies
-ja kupias asuivat ja siitä eteenpäin kulkien joutui Päärn opmannin
-rakennukselle, jonka puutarha ulottui puistoon asti. Kevyesti kiipesi
-Päärn yli korkean pystyaidan, astui edelleen omenapuiden välitse ja
-saapui rakennukselle, jossa akkunoiden alla suuret, tiheät, täydessä
-kukassa olevat sireenipensaat tuoksuivat.
-
-Sillä puolen oli kaksi akkunaa: toinen kyökin, toinen ruokain
-säilytyshuoneen. Ensimmäisestä loisti tuli. Pensasten suojasta kurkisti
-Päärn valaistun akkunan läpi kyökkiin. Hellan alla paloi vielä heleä
-tuli, pöydällä kynttilä. Miina ja aittamiehen vanha muori, joka oli
-tytöllä apuna, liikkuivat toimeliaina edes takaisin.
-
-Päärn kääntyi nurkan ympäri rakennuksen toiselle puolelle. Nyt näkyivät
-isännöitsijän asunhuoneiden kolme akkunaa, joista yksi oli auki.
-Huoneet olivat heleästi valaistut; puheleminen, lasien kilinä ja
-iloinen nauru kuului ulos. Pensasten suojasta kurkisti Päärn sisään ja
-näki siellä vierasten istuvan, seisovan tai liikkuvan paikasta toiseen.
-Vähän väliä näkyi myös opman Winterin ruskeaksi päivettynyt, rasvainen
-muoto, valkea päälaki ja punottava nenä vierasten miesten ja naisten
-seassa. Jostakin etäämmältä kuului korttien läiske.
-
-Päärn lähti takaisin kyökin akkunan alle. Siellä hän keppi kädessä
-asettui pensasten varjoon, märälle ruoholle. Sade valui hänen päähänsä
-ja selkäänsä -- hän ei sitä huomannut. Nojaten päätään ristissä oleviin
-käsivarsiinsa ja painaen silmät kiinni, oli hän siellä liikkumattomana
-kuin uneen rauvennut.
-
-Mutta hän ei nukkunut. Hän kuuli kaikki, mitä talossa tapahtui.
-Kyökissä puheli Miina vanhan vaimon kanssa, toisinaan kuului opmannin
-käskevä ääni ja rakennuksen toiselta puolen kuului äänten sorina,
-lasien kilinä ja iloinen nauru hiljaiseen yöhön. Vihdoin alkoi moision
-karjapihan puolelta kuulua kärryjen kuminaa, vieraat tekivät lähtöä,
-hevoset ajettiin rappusten eteen. Ei kestänytkään kauvan, ennenkun talo
-jäi hiljaiseksi. Vielä pari kertaa käytiin porstuan ovessa, sitten se
-pantiin lukkoon.
-
-Päärn nosti päätään. Kyökin akkunasta näkyi vielä vähän valoa. Jonkun
-ajan perästä sammui se kokonaan ja huone oli pimeä. Samassa liikuttiin
-akkunan luona, valkea käsivarsi näkyi heikosti vasten akkunaa, sitten
-vallitsi kyökissäkin haudan hiljaisuus.
-
-Päärn istui vielä hetken aikaa entisellä paikallaan, ryömi sitten
-aivan akkunan alle ja istui siinä maassa. Hän oli jo aivan läpimärkä
-ja yhä vielä tuli vettä, toisinaan hienona sumuna, toisinaan kovempana
-sateena. Päärn oli taistellut kylmää vastaan, mutta nyt kauvan hiljaa
-oltuaan alkoivat hänen leukansa lyödä loukkua. Varovasti ojensi hän
-kätensä ja koetti, oliko akkuna auki vai kiinni. Se oli auki. Päärn
-nojasi molempia kyynärpäitään polvia vastaan ja painoi päänsä käsien
-varaan. Hänen vahvassa pääkallossaan ei ollut muuta ajatusta, muuta
-tunnetta kuin että hänen piti siinä olla, valvoa ja taistella unta
-vastaan. Mitä varten? Sen hän melkein aavisti ja tunsi. Mutta kuinka
-hänen piti tarkotuksensa toimeen panna -- sitä hän ei voinut mielessään
-selväksi saada. Hän ei tietänyt oikein selvästi sitäkään, minkätähden
-hän oli itselleen leikannut kepin moision puistosta. Ehkä se on
-tarpeellinen -- tuumasi hän.
-
-Hän istui jonkun aikaa, silloin näytti jotakin johtuvan hänen
-mieleensä; hän nousi ylös, kiersi hiljaa talon nurkan ja näki nyt, että
-opmannin akkunoista vielä keskimmäinen oli valaistu. Se akkuna oli
-ennen ollut auki. Nyt se oli kiinni vedetty.
-
-Päärn saattoi rohkeasti katsoa akkunasta sisään, sillä mies siellä
-ei voinut häntä nähdä. Ulkona oli taivas synkässä pilvessä ja pimeys
-vallitsi ja sen lisäksi oli Winterin huomio kokonaan kääntynyt pöydällä
-oleviin konjakkipulloihin.
-
-Hän oli riisunut takin ja liivit yltään, palava sikari hampaissa käveli
-hän nähtävästi hermostuneena edes takaisin huonetta. Vähän väliä jäi
-hän pöydän ääreen seisomaan, kaasi pullosta pieneen ryyppylasiin
-keltaista juomaa, pani huulensa pitkälleen, tyhjensi pikarin ja huoaten
-asetti sen jälleen pöydälle. Nyt levisi hänen lihaville kasvoilleen
-kuin päivän lämmittävä paiste. Hitaasti otti hän sitten jälleen sikarin
-tuhka-astiasta ja pisti sen mustuneiden hampaitten väliin. Sitten
-astui hän nurkassa riippuvan, pitkän peilin eteen ja rupesi nähtävällä
-mielihyvällä, mutta rauhattomilla liikkeillä koettelemaan ja katsomaan
-nenäänsä, otsaansa ja harvaa tukkaansa, josta joku tukko oli pudonnut
-silmille. Hän käänteli päätään, katseli sitä edestä ja molemmilta
-sivuilta ja koetti takaakin nähdä paljasta takaraivoansa, jolloin hänen
-täytyi kovasti kiertää päätään, saamatta sittenkään siitä oikein selvää
-kuvaa.
-
-Sitten hän puhaltaen savuja kattoon päin jälleen astui pullojen luo,
-joi ja vajosi pehmeälle sohvalle istumaan. Hetken aikaa katseli hän
-rasvaisine, rauhattomine silmineen eteensä, karisteli sikarin tuhkaa
-pöydälle, otti ilmaa poskensa täyteen ja rupesi sitä pois puhaltamaan.
-
-Mutta äkkiä rupesi hän sormiaan läiskyttämään ja istuillaan tanssimaan.
-Ja kasvot olivat naurussa. Tuo nauru ei ollut kaunista, mutta
-hauskaa. Tuo mies iloitsi jostakin, ja hän oli viekkaan näköinen,
-hyvin inhottavan näköinen. Tuo nauru näytti lausuvan: Ohoh, tässä on
-hyväpäinen mies -- joka tietää, mitä tahtoo! -- -- -- Mutta äkkiä tuo
-hauska, iloinen muoto muuttui uhkaavaksi; kulmat menivät ryppyyn,
-silmät liekehtivät kuin ennustaen onnettomuutta, ja isännöitsijä
-Winter ojensi nyrkkiänsä seinää kohti ja pudisti sitä tuon tuostakin
-ikäänkuin jollekin näkymättömälle viholliselle. -- -- -- Sitten otti
-hän perätysten kaksi ryyppyä. -- -- --
-
-Hetken kuluttua nousi hän päättävästi ja vaivaloisesti ylös ja kun
-hän alkoi kävellä, astui hän kuin olisi keinunut laivalla. Hän joutui
-jälleen hauskaan mielialaan. Ensin hän vihelsi, sitten näki Päärn
-hänen yrittävän laulamista. Kun hän pari kertaa oli hoipertanut ympäri
-huonetta, kävi hänen käyntinsä vakavammaksi. Hän heitti palavan
-sikarinpään nurkkaan, otti pöydältä kynttilän käteen ja katosi
-vähitellen toiseen huoneeseen.
-
-Päärn kiirehti pimeäksi jääneen akkunan takaa toisen luo, joka nyt
-oli valaistu. Huone, johon hän nyt katsoi, oli suurempi, siinä oli
-pitkä pöytä ja sen ympärillä tuoleja, opmannin ruokahuone. Pöytä oli
-jo korjattu, kokoonpantu liina oli sen päällä. Ruokahuoneesta vei ovi
-kyökkiin.
-
-Opman seisoi, kynttilä kädessä tuon oven takana ja kuunteli. Hän pani
-korvansa ovelle ja suu oli auki. Sitten koetteli hän oven salpaa,
-koetti katsella avaimen reijästä sisään, työnsi olallaan ovea ja asetti
-kynttilän lattialle. Nyt otti hän voimia ja survasi suuren vartalonsa
-ovea kohti. Se aukeni. Päärn ei voinut ymmärtää, kuinka lukossa tai
-salvassa oleva ovi niin helposti voi auveta. -- -- --
-
-Mutta hänellä ei ollut aikaa ruveta sitä miettimään. Hän näki vielä,
-kuinka opman jalallaan astui kynttilän rikki. Kohta sen jälkeen kuului
-pimeästä säikähtynyt huuto.
-
-Päärn otti pari kolme pitkää hyppyä ja oli pian kyökin akkunan alla.
-Akkuna lensi säristen auki, suuri musta olento täytti sen aukon ja oli
-pian huoneessa, jolloin kuului kimeää huutoa.
-
-Päärnun silmissä näytti kaikki veripunaiselta, niinkuin kerran hänen
-isänsä, kun paronin kuskarin piiska oli sattunut hänen silmiinsä.
-Tuossa punaisessa pimeydessä erotti Päärn ainoastaan yhden suuren,
-valkean kasan ja siihen hän karkasi niinkuin peto saaliiseensa. Hänen
-rautainen nyrkkinsä kohosi ja äänettömänä iski hän sen tuohon kokoon.
-Keppi oli hänen akkunasta sisään hypätessään pudonnut lattialle.
-Hänellä ei ollut aikaa sen etsimiseen. -- -- --
-
-Työläisen iskujen sattuessa vajosi valkea olento äänettömänä, henki
-raskaasti rinnassa koristen maahan. -- -- -- Huoneessa vallitsi sitten
-haudan hiljaisuus, sillä äskeinen huutaja näytti säikähdyksestä
-jäykistyneen ja käyneen mykäksi. Päärn huomasi tai oikeastaan aavisti
-Miinan olevan nurkassa, sängyn ääressä.
-
-"Älä pelkää, Miina, minä olen", kuiskasi hän nurkkaan päin.
-
-"Kuka?" kuului sieltä sortunut ääni. "Etkö sinä minua tunne? Minä olen,
-Miina, minä!" sopersi ääni kysyjälle vastaan.
-
-Samassa koetteli Päärn kädellään pitkin permantoa, kunnes löysi
-lämpimän ruumiin, josta pari kertaa kuului heikko korina. Kun työläinen
-tunnusteli tuota lämpöistä, lihavaa olentoa, menivät hänen kätensä
-uudestaan nyrkkiin ja viha, joka täytti hänen rintansa, kiihotti häntä
-jälleen. Jättiläisen voimilla nosti hän sen maasta rintansa tasalle ja
-paiskasi hänet jälleen kuin jauhosäkin lattialle. Sitten koetteli hän
-jälleen lattiaa, kunnes löysi keppinsä akkunan alta. Nyt alkoi jälleen
-sataa iskuja -- kiivaita, armottomia iskuja. -- -- --
-
-"Päärn! Päärn!"
-
-Tuo huuto tuli kuin ahdistuksen murtamasta rinnasta. Sitten tunsi
-Päärn, kuinka joku tarttui hänen ojennettuun käsivarteensa ja kiskoi
-rajusti temmaten kepin hänen kädestään.
-
-"Taivaan isän tähden, Päärn! Oletko menettänyt järkesi?"
-
-Päärn ähkyi ja läähätti; hän ei saanut sanaa suustaan. Sitten hänet
-jälleen valtasi viha, hän aikoi taas karata uhrinsa kimppuun, mutta
-Miina tarttui koko voimallaan häneen kiinni ja huusi:
-
-"Päärn, aijotko ruveta murhamieheksi -- aijotko murhamieheksi!"
-
-Sana murhamies näytti hieman vaikuttavan. Hänen kätensä vaipuivat
-hervottomina alas. Hän antoi vetää itseänsä yhä etäämmälle yhä
-etäämmälle valkeasta kasasta, kunnes törmäsi Miinan sänkyä vastaan ja
-jäi istumaan sen reunalle.
-
-"Pyhä taivas, mitä nyt tehdään, mitä nyt tehdään?" hätäili vapiseva
-tyttö. "Herra opman!" lisäsi hän kovemmin, "herra opman, nouskaa ylös!"
-
-Kun lattialla lepäävästä olennosta ei kuulunut vähääkään ääntä, kun
-ei se tehnyt pienintäkään liikettä, tunsi Miina veren jähmettyvän
-suonissaan ja hän huudahti äärettömän tuskan vallassa:
-
-"Päärn, hän on kuollut!"
-
-Kesti kauvan ennenkun Päärn toipui sen verran, että huomasi ottaa
-tulta. Äänettömänä, sinertävän kalpeana katseli hän kynttilän valolla
-opmannin kasvoja. Ne olivat maassa, toinen poski kovasti vasten
-tiilikivistä lattiaa. Miina lankesi huokaillen opmannin viereen
-polvilleen, ravisti häntä, painoi korvansa hänen suunsa kohdalle ja
-laski kätensä hänen sydämmelleen. "Jumalan kiitos -- sydän lyö!" Hänen
-ruumiissaan ei myöskään huomattu minkäänlaista vikaa.
-
-"Kylmää vettä päähän!" kuiskasi Miina.
-
-"Ensin viemme hänet sänkyyn", vastasi Päärn.
-
-Hän nosti opmannin maasta, kantoi hänet ruokahuoneen ja salin läpi
-makuuhuoneeseen ja asetti hänet siellä vuoteelle. Miina kävi edellä ja
-näytti tulta. Sitten tuotiin kylmää vettä ja valettiin opmannin päätä.
-
-Vaikka saattoi olla kahden vaiheella, mistä isännöitsijä Winter oli
-enemmän kärsinyt, työmiehen iskuista vai alkoholista, niin kesti kauvan
-ennenkun hän rupesi vähän ymisemään ja suutaan liikuttamaan. Äkkiä
-avasi hän tulipunaiset, jäykät silmänsä. Sekavasti katseli hän ensin
-kattoon, sitten pitkin seiniä, kunnes hän vihdoin jäi tuijottamaan
-ensin Miinaan, vihdoin Päärnuun. Viimeksimainittua hän näytti
-säikähtävän.
-
-"Apuun! apuun!" äänsi hän heikosti kuin olisi rintaa painanut, sitten
-sulki hän jälleen silmänsä. Ei kestänyt kauvan, ennenkun hänen
-säännöllinen hengityksensä todisti, että hän oli nukkunut. -- -- --
-Miina ja Päärn istuivat vielä hetken hänen vieressään; sitten
-kun näkivät, että sikeää unta yhä kesti, lähtivät molemmat
-huoneesta. -- -- --
-
-"Päärn, mitä nyt?" kysyi Miina kyökissä. Hänen kasvonsa olivat
-kuolonkalpeat, hänen punaisilta huuliltaan oli joka veripisara kadonnut.
-
-Päärn vaikeni.
-
-"Mitä sinä oikeastaan täältä hait? Mistä sinä tulit, kuinka pääsit
-sisään? Mikä sinun oli mielessäsi?"
-
-"Näithän sinä jo, mitä varten tulin!" vastasi Päärn vihdoin kylmän,
-jäykän rauhallisena. "Tulin sisään akkunasta ja tarvitsithan sinä minun
-apuani. Kysy ennemmin, kuinka tuo toinen tänne sisään pääsi."
-
-"En minä tiedä!"
-
-Päärn otti kynttilän hellan nurkalta, meni ruokahuoneen ovelle ja alkoi
-tutkia sen lukkoa ja salpaa. Lukossa ei ollut avainta. Salpa roikkui
-ovipielessä. Nähtävästi olivat sen hennot osat jo ennen vialla, niin
-että ne vähällä työntämisellä saattoivat murtua.
-
-"Miksi et pannut ovea lukkoon?"
-
-"Olisin pannut, mutta en löytänyt avainta."
-
-"Eikös avain ole aina kyökin puolella?"
-
-"On."
-
-"Avain on sitten aikaisemmin viety pois ja salpa murrettu. -- -- --
-Minä luulen, että tuo tuolla oli ansainnut selkäsaunansa. -- -- -- Joko
-sinä nukuit, kun hän tuli?"
-
-"Olin juuri nukkua."
-
-"Noin vaatteissasi?"
-
-"Niin. Sinä tiedät, että pelkäsin tätä yötä."
-
-"Siihen sulla kylläkin oli syytä. Odota sinä hiiden hirtehinen, siellä!
-Vahinko, pahuus vieköön, etten sinulle enemmän antanut!"
-
-Ja jälleen välähti työmiehen silmissä tuo raivoisa, intohimoinen tuli.
-
-Miina painoi ristissä olevat kätensä hänen rintaansa vastaan ja katseli
-häntä rukoilevin silmin.
-
-"Vait, Päärn, vait! Sinä et saa täällä enää tehdä mitään! Sano
-ennemmin, mihin me nyt molemmat joudumme?"
-
-"Sinullahan ei ole mitään pelättävää", vastasi Päärn. "Ethän sinä ole
-mitään pahaa tehnyt. Minä varmaankin saan selkäsaunan, mutta mitä
-siitä! Ei se ole ensimmäinen kerta."
-
-Miinalle nousi vedet silmiin.
-
-"Olitko sinä sitä vailla?" nyyhkytti hän. "Sano, mistä tulit sille
-päälle, että yöllä tulit tänne ja aloit tuota hakata? Mikä paha henki
-sinut tänne toi?"
-
-Päärn katseli synkästi alas.
-
-"Mistä minä tiedän", virkkoi hän vihdoin. "Itse valitit helluntaina,
-että hän sinua käy ahdistamassa, kun on päissään ja sanoit, että
-hänellä piti tänään olla suuret juomingit. Noh, tuo pistätti minua ja
-minä tulin."
-
-"Hän voi nyt sinusta tehdä ryövärin ja murhamiehen, ja sinä joudut
-vihdoin vielä rautoihin!"
-
-Siihen ei Päärn osannut mitään sanoa.
-
-"Mutta neuvotelkaamme kuitenkin, mitä nyt pitäisi tehdä", sopersi Miina
-vavisten. "Mitä me huomenna sanomme?"
-
-"Sinä tulet pois täältä -- mitä muuta!" vastasi Päärn. "Ehkä hän sinut
-itsekin ajaa pois."
-
-"Mutta sinä?"
-
-"Noh minä! Saadaan nähdä, mitä minulle tehdään."
-
-"Ehkei hän tuntenutkaan sinua!" huomautti tyttö tarttuen kuin hukkuva
-olenkorteen.
-
-"Mutta kyllä hän sinulta tiedustelee, kuka olin."
-
-"Minä sanon, etten tiedä", virkkoi Miina äkkiä.
-
-Päärn katseli häntä kiitollisena, mutta pudisti päätään.
-
-"Se ei varmaankaan mitään auta", urisi hän. "Jos miehellä vielä
-vähänkin oli ymmärrystä, niin kyllä hän muistaa, kuka täällä oli, sillä
-näkihän tuo paholainen minut. Ja jos ei hän muista -- eihän vieras
-tänne voinut tulla, sinun pitää sittenkin tunnustaa, kuka täällä oli."
-
-"Mutta olisihan voinut olla varas."
-
-"Eihän ole mitään varastettu."
-
-"Mitä siitä, aikoi varastaa, mutta opman yllätti!"
-
-Miina oli unohtanut itkunsa, pyyhkinyt silmänsä ja hänen kasvonsa
-osottivat vain kiihkeätä ja huolellista miettimistä, kuinka pulmasta
-selviäisivät. Päärnun kohtalo häntä liikutti.
-
-"Mutta varas olisi lähtenyt pakoon eikä olisi ehtinyt ruveta isäntää
-pieksemään", sanoi nuori mies.
-
-"Noh, eivätkös varkaat karkaa kiinni! Varkaat voivat tappaakin -- etkö
-ole sitä kuullut! Olisi voinut tehdä vaikka opmannin ja minut kylmäksi!
-Ja hänellä olisi voinut olla tovereita ulkona."
-
-"Mutta minkätähden sitten olisivat jättäneet sinut eloon ja juosseet
-pois varastamatta nuppineulaakaan?" kysyi Päärn, ja vasten tahtoaankin
-täytyi hänen nauraa Miinan tuumille.
-
-"No minähän ajoin heidät menemään."
-
-"Kauhalla vai?"
-
-"Ei, hiilihangolla! Löin heitä hiilihangolla ja huusin kaikin voimin
-apua."
-
-"Kuka sen kuuli?"
-
-"Mitä siitä, vaikkei kuullut! Kaikki makasivat. Mutta murhamiehiä
-rupesi pelottamaan ja he läksivät pakoon."
-
-"Noh, saa nähdä, mitä huomenna kuuluu", virkkoi Päärn. "Kyllä hän pian
-sinulle sanoo, mitä hän muistaa. Sinun täytyy tietysti vielä jäädä
-tänne, muuten luulisi hän, että sinäkin olet syynalainen. Älä sure
-minun tähteni! Kyllä minä jaksan puolestani kärsiä. Ja jos ei muusta
-apua -- niin laittakoot vaikka haagioikeuteen. Mitä joku kymmenkunta
-lyöntiä miehessä vaikuttaa!"
-
-"Mutta ajattele, Päärn?" supatti Miina ja työnsi sulhastaan kylkeen.
-"Hän ehkei häpeän tähden uskalla kellekään puhuakaan asiasta, eikä
-meille mitään tehdä! Silloinhan tulisi tiedoksi, että hän yöllä minua
-ahdisti, repi säpin rikki ja sitten vielä sai työläiseltä selkäänsä.
-Etkö luule, että kaikki tuota nauraisivat."
-
-Tosiaankin -- tuossa puheessa saattoi olla perää! Päärn sen heti
-huomasi.
-
-"Tiedätkö?" kuiskasi hän vastaan. "Jos hän alkaa siitä puhua -- niin
-anna sinä hänelle niin suuta vasten ja uhkaa puhua toisille. Ehkä
-rupeaa pelkäämään."
-
-"Mutta kunhan hän vain ei kuolisi", huokaili Miina. "Taikka ehkä
-sairastuu pahasti."
-
-"En minä luule", rauhotti Päärn. "Päähän hän sai vain yhden ainoan
-kepin iskun -- muualle löin kepillä."
-
-Päivä alkoi valeta. Taivas oli vielä pilvinen, mutta sade oli
-tauvonnut. Harmaa valo kuumotti puutarhassa ja tunkeutui kyökin
-akkunastakin sisään.
-
-"Rupea lähtemään, ennenkun päivä nousee", lausui Miina Päärnulle.
-"Katso, ettei kukaan sinua näe moision läheisyydessä! -- -- -- Menet
-varmaankin taas puutarhan kautta?"
-
-"Niin sieltä pääsen suoraan puistoon", vastasi Päärn.
-
-Hän puristi tytön kättä, otti keppinsä lattialta ja kipusi akkunasta
-ulos. Tyttö katsoi hänen jälkeensä, kunnes hän katosi puutarhan
-pensaiden väliin. Syvästi huoaten veti Miina akkunan jälleen kiinni.
-
-Hän istui itkien jonkun aikaa sänkynsä reunalla, sitten pelko pakotti
-hänet vapisevin sydämmin katsomaan, kuinka opmannin laita oli.
-
-Hän saattoi rauhottua. Kuorsaaminen ilmotti hänelle jo ennakolta, että
-isäntä ainakin oli elossa. Kun Miina varpaillaan oli hiipinyt sängyn
-luo, näki hän nousevan auringon valossa hänen rauhallisesti makaavan.
-Tyttö kiskoi peitteen herran alta ja levitti sen hänen päälleen. Sitten
-hän lähti kyökkiin takaisin. Hän heittäytyi vuoteelleen, mutta ei
-voinut nukkua silmän täyttä. --
-
-Isännöitsijä Winterin sikeä uni kesti yhteen mittaan melkein puoleen
-päivään asti. Miina oli häntä pitkin aamua käynyt ovelta kurkistamassa,
-mutta aina oli tullut takaisin siinä rauhottavassa tiedossa, että hän
-makasi. Kun hän jälleen ilmaantui kello kahdentoista aikana, huomasi
-hän opmannin olevan hereillä ja katselevan kattoon kuin olisi jotakin
-itselleen selvitellyt.
-
-Tytön sydän alkoi kovasti sykkiä. "Jumala itse tietää, mitä nyt tulee!"
-Jo aikoi kääntyä ovelta takaisin, kun Winter koko lujalla, mutta
-oihkavalla äänellä häntä pari kertaa huusi.
-
-Astuessaan huoneeseen olivat Miinan kasvot kalpeat. Kun hän ei saanut
-ääntä suustaan, meni hän niin lähelle vuodetta, että Winter saattoi
-hänet nähdä.
-
-Opman silmäili häntä rauhattomasti vilkuvilla katseilla. Hän katseli
-häntä kiireestä kantapäähän lausumatta mustaa tai valkeaa. Hän oli
-selällään sängyssä; kun hän tahtoi kääntyä kylelleen, oihkasi hän
-tuskaisesti, jolloin hän irvisti ja ummisti silmänsä.
-
-"Minä olen hyvin kipeä", sanoi hän heikolla, käheällä äänellä. "Minun
-pääni on aivan haleta. Kasta liina etikkaan ja pane se pääni ympärille."
-
-Tyttö täytti heti käskyn. Hän kastoi pyyhkeen etikkaan ja sitoi sen
-taitavasti sairaan isännän pakottavaan päähän.
-
-"Anna minulle nyt lasi keltaista viinaa", käski opman. "Katso, pullo on
-varmaankin salin pöydällä."
-
-Pian täytti Miina tämänkin toivon. Isäntä joi lasin elähdyttävää
-juomaa, maiskutti suutaan ja joi sitten vielä toisen ryypyn. Ähkien
-vajosi hän jälleen vuoteelle.
-
-"Eikö herra opman tahdo syödä?" kysyi Miina hiljaa ja nöyrästi.
-
-Herra pudisti pahan tuulen näköisenä päätään.
-
-"Ei vielä!"
-
-Väkevä viina vaikutti lamauttavasti sairaaseen. Hänen silmänsä
-ummistuivat ja Miina huomasi, että hän uudestaan nukkui. Vasta tunnin
-perästä heräsi opman taas ja kutsui tyttöä. Hän tahtoi saada syödä
-jotakin hapanta -- "kurkkua tai silliä etikan ja sipulin kanssa, taikka
-mitä hyvään oikein hapanta -- -- --."
-
-Miina kantoi kaikkea, mitä vain talossa hapanta oli. Herra käski tuoda
-sängyn ääreen pienen pyöreän pöydän ja söi vuoteessa. Miinan piti
-syömisen aikana seisoa vieressä.
-
-Öisestä tapauksesta ei hän vielä virkkanut sanaakaan. Miinan sydän löi
-kovasti sitä odottaessaan. Eiköhän herra muistanut siitä mitään? Ehkä
-luuli hän juovuspäissään unta nähneensä? Voi kuitenkin, jos hän edes
-puhuisi, jos jotakin pyytäisi!
-
-Isäntä pyysi kyllä kohta jotakin, vaan ei puhunut sitä, jota Miina
-ajatteli; hän tahtoi syötyään saada sikarin. Miina toi. Jälleen
-laskeutuen tyynyille rupesi hän levollisesti polttamaan.
-
-Kun tyttö oli korjannut pöydän, aikoi hän lähteä huoneesta, mutta opman
-käski hänen jäämään. "No, nyt tulee!" ajatteli Miina ja hänestä tuntui
-kuin olisi sydän lyönyt kurkussa.
-
-"Käykö hän aina sinun luonasi makaamassa?" kysyi opman ja kiinnitti
-kiiltävät silmänsä erinomaisen kierosti katsellen säikähtyneeseen
-tyttöön.
-
-"Kuka?"
-
-"Völlamäen Päärn."
-
-Sen nimen kuullessaan tuntui tytöstä kuin olisi lattia hänen allaan
-liikkunut. Opman siis muisti kaikki.
-
-"Ei hän ole minun luonani milloinkaan maannut."
-
-"Ei milloinkaan?"
-
-"Ei tässä talossa."
-
-"Mutta viime yönä?"
-
-Miina ei tiennyt, mitä vastata. Pitikö hänen salata, valehdella vai
-puhua totta?
-
-"Ei hän viime yönäkään ollut minun luonani", virkkoi hän vihdoin.
-
-Opman katseli häntä kuin haukka.
-
-"Valehdellakin osaat", sanoi hän, ja ilkeät rypyt ilmaantuivat hänen
-suunsa ympärille. "Luuletko, etten tuntenut häntä? Seisoittehan
-molemmat tässä minun vuoteeni ääressä. Tahdoitte tappaa minut -- te
-molemmat!"
-
-Miina huomasi, että tässä ei olisi salaaminen eikä valehteleminen
-auttanut, ja päätti puhua kaikki aivan suoraan.
-
-"Päärn ei ollut minun luonani makaamassa, mutta hän tuli minulle apuun.
-Minä en siitä tiennyt mitään. Hän oli ollut puutarhassa piilossa. Kun
-herra opman pyrki luokseni, niin minä huusin ja hän hyppäsi kyökin
-akkunasta sisään ja tuli väliin. Päärn on minun sulhaseni."
-
-"Kuinka hän tiesi puutarhassa vartioida?"
-
-"Minä sanoin hänelle helluntai pyhinä, että opman pyrkii minua
-ahdistamaan, kun pää on täynnä ja että meillä on lauvantaina juomingit.
-Hän oli tullut katsomaan, mitä yöllä tapahtuu, ja näki kuinka opman
-yöllä mursi oven auki."
-
-"Mursin auki?"
-
-"No, miksi sitä sitten pitäisi sanoa? Olenhan nähnyt, että oven säppi
-on rikottu."
-
-"Sitä en minä ole tehnyt", huusi isäntä pyörittäen uhkamielisesti
-silmiään. "Minä työnsin ovea ja se avautui. Jospa ei säppi ollut oikein
-kiinni. Ja tahdoin kyökistä saada kylmää vettä -- minulla oli paha
-elämä."
-
-Miina huomasi, että opman jo oli ehtinyt asiaa miettiä ja tuumia,
-kuinka pelastaisi kunniansa. Nyt ehkä saattaisi vielä hyvä rohkeus
-jotakin auttaa.
-
-"Herra opmannilla oli huoneessaan kyllä kylmää vettä -- minä panin
-ennen makaamaan menoani pullon täyteen. Ja oven säppi oli murrettu --
-sen tiedän varmasti, sillä ennen se pysyi hyvästi kiinni. Opman on
-ottanut kyökin avaimenkin pois. Löysin sen opmannin kirjoituspöydältä
-tänään. -- -- -- Se ei kuuluisi kauniilta, jos puhuisin ihmisille, että
-opman öisin ahdistaa palvelustyttöään."
-
-"Uskaltaisitko valehdella? Eikö moisiossa ole vitsoja?"
-
-"Se ei ole valhe!"
-
-"No, saammehan nähdä, ketä uskotaan -- sinua vai minua!" huusi isäntä
-Winter.
-
-Kun opman sinisen savupilven varjossa veltolla, kivulloisella äänellä
-puheli, väijyi hänen katala katseensa yhtä mittaa tytön kalpeita
-kasvoja, joissa pelko ja säikähdys kuvastuivat. Tuo pelko näytti
-opmannia miellyttävän. Kiusatakseen tyttöä kuin kalaa ongessa, puhui
-hän hitaasti pitäen pitkiä väliaikoja, ja kun Miina teki lähtöä, käski
-hän hänen pysymään paikoillaan. Jokaisessa lauseessaan piili joku
-uhkaus.
-
-"Tuonko saan kiitokseksi siitä, että toimitin isällesi hyvän paikan!"
-alkoi hän uudestaan. "Siitä hyvästä lasket yöllä akkunasta sisään
-ryövärin, joka minut aikoo tappaa ja itse olet hänellä vielä apuna!
-Ihmettelen, että olen vielä hengissäkään! Hän löi minua kurikalla
-päähän ja kun olin pyörryksissä maassa, niin on hän koko ruumiini
-rikkonut. En voi kääntyä toiselle kylellenikään -- koko ruumis on kuin
-tulessa. Luulen, että monta kylkiluutakin on poikki. -- -- -- Tiedätkö,
-Miina, luulen, ettei Huntaugun Mihkel enää kauvan ole Ristmäen
-isäntänä. Siitä tulen minä pitämään huolta!"
-
-"Eihän isäni ole syypää tähän tapaukseen", vastasi tyttö.
-
-"Sinun isäsi on syypää siihen, että hänellä on niin eksynyt tytär.
--- -- -- Ja kuka tietää, mitä sinulle ja tuolle ryövärille tehdään?"
-
-Winter isäntä nousi suurella vaivalla tyynyiltä puoleksi istumaan,
-antaakseen sanoilleen suurempaa painoa; hänen silmänsä pyörivät päässä,
-kun hän äkkiä huusi uhkaavalla äänellä:
-
-"Rautoihin joudutte molemmat! Autioon maahan te lähetetään elinajaksi!
-Niin totisesti kuin olen moision opman -- sen te saatte! Teidän pitää
-vielä minua oppia tuntemaan!"
-
-Kun hän sitten jälleen tuskaisen näköisenä ja ähkien vajosi
-vuoteelleen, huomasi hän mielihyväkseen, kuinka Miina uhkauksesta oli
-kuin jäykistynyt. Tytön suu liikkui kuin olisi tahtonut puhua, mutta
-sanaakaan ei tullut kuuluville.
-
-"Ennenkun teidät Siperiaan lähetetään", lisäsi opman tyynemmästi,
-"annetaan teidän tietysti kujajuoksussa saada viisi- tai kuusisataa
-lyöntiä ja seista jonkun päivän kaakinpuussa. Sellaisille suurille
-pahantekijöille kuin te olette annetaan aina tuollainen rangaistus --
-se on vanhastaan tietty."
-
-"Eikö -- herra opman -- voisi meille -- antaa anteeksi", lausui tyttö
-värisevin huulin.
-
-Opman, joka oli pannut sikarin pois, hieroi peitteen alla käsiään.
-
-"Oletko hulluksi tullut! Minä antaisin tappaa itseni ja soisin
-murhamiehelle anteeksi! Rukoilkaa ennemmin Jumalaa, että hän armahtaisi
-sielujanne! Sillä voihan tapahtua, että te kuudensadan lyönnin asemesta
-saatte tuhat; sitten ei teistä jää muuta jälelle kuin kaksi veristä
-lihamöhkälettä."
-
-Tuon uhkauksen lausuttuaan nousivat varmaan opmannille itselleenkin
-karvat pystyyn. Hän ei siis ihmetellyt, että tyttö oli käynyt aivan
-puhumattomaksi ja häntä se huvitti.
-
-"Herra opman -- voisitte ehkä sentään meille -- antaa armoa", rukoili
-Miina sydäntä liikuttavalla nöyryydellä; hän oli vähällä laskeutua
-polvilleen kovan kiusaajansa eteen.
-
-"Ei", huusi tämä ankarasti. "Jo huomenna sidotaan teidän kätenne selän
-taa ja teidät viedään haakenrihteriin; sieltä lähetetään raudoissa
-vankikyydillä kaupunkiin. -- -- -- Nyt voit mennä! Tunnin perästä
-tahdon saada puolista."
-
-Kun Miina oli mennyt, koetti Winter nousta ylös. Mutta se onnistui
-hänelle vasta suuren vaivan ja huokailemisen perästä. Hänestä tuntui
-todellakin kuin olisi ruumiinsa ollut tulessa; selkä oli niin hellä,
-ettei voinut sormillaan koskea; joka liike tuotti tuskaa. Ja kun hän
-vihdoin seisoi selkä kumarassa, tuntui kuin olisi hänen päässään
-ruvennut suhisemaan; koko huone pyöri hänen silmissään ja korvat
-soivat. Joka askeleella hän voivotti.
-
-Hitaasti, askel askeleelta siirtyi hän makuukamarista saliin. Siellä
-riippui tuo suuri peili nurkassa, jonka edessä hän viime yönä oli niin
-huolellisesti itseään tutkinut. Nyt hän jälleen asettui sen eteen.
-
-Ensisti koetteli hän pääkuortaan. Minkälainen muhku niskassa! Ja
-kuinka kipeä! Hirmuvärinä puistatti häntä: olihan hän päässyt melkein
-surman suusta. Kuinka helposti tuollainen isku, kohdatessa paljasta
-päälakea, olisi voinut viedä ihmiseltä hengen! -- -- -- Kun hän sitten
-astui lähemmä peiliä tarkemmin tutkimaan muotoansa, täytyi hänen
-säikähdyksestä ja vihasta melkein huutaa. Hänen silmänsä ympäristö
-oli tumman sininen; huomenna muuttuu tuo väri viheriäiseksi ja sitten
-keltaiseksi. Jumalan tähden, niinkuin juoppo, joka oli juossut päänsä
-seinään ja kapakassa saanut selkäänsä! -- -- -- Vihaisesti pudisti
-opman nyrkkiään ja ajatteli kauheata murhamiestä.
-
-Nyt alkoi hän tutkia ruumista. Pantuaan oven lukkoon, otti hän paidan
-yltään. Karvaiselta, tumman punaiselta rinnaltaan ei hän löytänyt
-mitään väkivallan merkkejä. Mutta peilissä nähdäkseen pakottavaa
-selkäänsä, täytyi hänen kiertää ruumistaan, ja se teki kauhean kipeää.
-Ja mitä hän vihdoin selässään huomasi. Punaisia, ajettuneita naarmuja
-pitkin ja poikki ihon ja parissa kohden oli nahka sininen kuin
-padanpohja. Todellakin niinkuin työläisen, joka tuli moision tallista!
-Vihan vimma vapisutti taas opmannia. Nyt hän näytti peilille molempia
-nyrkkejään. "Odota sinä, hirtehinen", näytti hän lausuvan, "kyllä me
-sinun selkäsi vielä kauniimmaksi maalaamme!"
-
-Ähkien hän pani paidan ylleen, otti kaapista pullon ja maiskutti
-suutaan. Mutta perinpohjainen pään parantaminen alkoi vasta sitten,
-kun puolinen höyrysi pöydällä. Hän antoi kantaa itselleen pehmeän
-nojatuolin pöydän ääreen, asettaa tyynyn selän taakse ja jalkojen
-alle rahin. Lämpimässä aamutakissa hän siinä istui ja koetti syömällä
-ja juomalla parantaa väkivallan jälkiä. Miinan piti häntä hoidella
-kuin sairasta ainakin, antaa hänelle soppaa, paistia, täyttää hänen
-pikarinsa ja kohentaa tyynyä selän takana. Sen ohella tuntui Miinasta
-kuin olisi hänen pitänyt kiveä pehmittää. Mutta isäntä, joka tämän
-hyvästi huomasi, ajatteli itsekseen: "Sinä olet minulla kuin silakka
-vartaassa!"
-
-Syötyään tunsi herra Winter huojennusta koko ruumiissaan ja unohti
-pakottavan selkänsä ja päänsä. Tämän tähden alkoi hän puhua Miinan
-kanssa melkeinpä lempeällä äänellä.
-
-"Sinä rukoilet minulta armoa", alkoi hän. "Niin, jos vain tietäisin,
-että sinä mielesi parannat ja rupeat ymmärtäväiseksi palvelustytöksi,
-niin voisi siitä ehkä vielä puhua." -- -- --
-
-"Mitä minun pitäisi tehdä?" kysyi Miina hiljaa.
-
-"Minä ehkä sitten helpottaisin sinun rangaistuksesi", puhui opman
-edelleen, ottamatta huomioon tytön kysymystä, "minä en laittaisi
-Siperiaan, en panisi sinua juoksemaan ja isäsi voisi jäädä Ristmäen
-isännäksi. -- -- -- Mutta sinähän olet uppiniskainen."
-
-"En, herra opman, minä en ole uppiniskainen! Minä palvelisin herra
-opmannia uskollisesti ja tekisin kaikki, mitä minulle käsketään."
-
-"Soo! Saa nähdä!"
-
-"Herra opman antaa siis anteeksi?"
-
-"Saamme nähdä, saamme nähdä!" sanoi Winter.
-
-"Mutta herra opmannin ei pidä ainoastaan minulle antaa anteeksi --
-Päärnun tarvitsisi myös saada anteeksi."
-
-"Ohoo -- vai tuolle hirtehiselle armoa!"
-
-"Niin! Mitä minä muutoin siitä hyödyn, jos minua yksin armahdetaan?"
-
-"Onko hän sinulle sitten niin kallis?"
-
-"Onhan hän minun sulhaseni."
-
-"Noh, voisithan minuakin vähän hyvänä pitää", virkkoi opman, vilkaisten
-tyttöön konjakkipullon takaa. "Sitten voisimme jonkun sanan puhua sinun
-sulhasesikin armahtamisesta."
-
-Miina vaikeni. Hänessä alkoi mieletön viha kiehua. Hänen teki mielensä
-karata kiusaajansa kimppuun ja tuhota hänet. Winter piti tuota
-äänettömyyttä miettimisenä ja oli tyytyväinen.
-
-"Saamme nähdä, saamme nähdä", toisti hän nousten hitaasti ylös ja
-mennen makuukamariin, sillä hän tunsi jälleen tarvitsevansa lepoa.
-"Saamme nähdä, kuinka asiat käyvät! Pidä mielessäsi, että olen hyvä
-mies, mutta ainoastaan sitä kohtaan, joka minua oikein ymmärtää
-palvella -- -- --."
-
-Opman heräsi unesta vasta myöhään illalla. Tyhjä vatsa oli hänet
-herättänyt. Hän huomasi ruokahuoneessa illallispöydän olevan valmiina.
-Istuen sinne tunsi hän jo koko lailla vironneensa. Päätä ei pakottanut
-enää ja selkääkin saattoi jo vapaammin liikuttaa. Hyvä ruokahalu ja
-vielä suurempi jano oli hänellä asettuessaan pidoista yli jääneiden
-ruokien ja juomien ääreen. Syötyään alkoi hän salissa polttaa sikaria
-ja virkistääkseen sairasta selkäänsä hiljakseen kävellä edes takaisin
-pitkin lattiaa. Vähän väliä joi hän lasin olutta. Kun hän päivällä oli
-ottanut hyvät unet, vietti hän tällä tavoin aikaansa puoleen yöhön.
-Tytön oli hän jo vähää ennen laskenut maata.
-
-Kello löi juuri kaksitoista, kun opman kerrassaan jäi ajatuksissaan
-seisomaan keskelle huonetta, katsoi nauraen maahan ja alkoi
-hieroa leukaansa. Hän näytti tuumaavan jotakin. Sitten astui hän
-ruokahuoneeseen ja jäi siellä kuuntelemaan kyökin oven taakse.
-
-Kyökissä oli kaikki hiljaista.
-
-Opman koetteli kädellään lukkoa ja väänsi avainta. Ovi aukesi.
-
-"Ahaa!" ajatteli isäntä.
-
-Hän astui sisään.
-
-"Miina!" huusi hän hiljaa ja lempeästi, lähestyen pimeässä erityistä
-nurkkaa.
-
-Vastausta ei kuulunut. Hän tuli tytön sängyn luo, koetteli sitä
-kädellään ja kääntyi takaisin. Vuode oli tyhjä. --
-
-Hän haki ruokahuoneesta palavan kynttilän, katseli sillä joka nurkan ja
-hänen täytyi nyt uskoa, että tyttöä todellakaan ei ollut huoneessa. Hän
-koetteli ulko-ovea. Se oli lukossa, avain pois ovelta. -- -- --
-
-Ääretön viha väänsi opmannin kasvoja. Hän oli niin suuttunut, että
-vapisi. -- -- -- Tuohan oli petosta, valhetta, ilmiantamista --
-pilkkaa! Häntä pidettiin narrina! -- -- --
-
-Mutta samassa valtasi hänet toinen tunne -- pelko. Hän silmäili
-pelokkaana ympäri kyökkiä, katsoi akkunaa ja näki, että toinen haka
-oli auki. Äkkiä pani hän sen kiinni, koetteli vielä ulko-ovea, oliko
-se todellakin lukossa ja pakeni sitten huoneeseensa. Sanomaton kauhu
-valtasi hänet.
-
-"Ehkä tulee tänä yönä takaisin ja tekee todellakin minut kylmäksi!"
-ajatteli hän. "Minkätähden oli akkunan haka auki ja minkätähden oli
-tyttö kadonnut? Se ei merkitse hyvää. Onhan tuon miehen väkivaltainen
-luonto tunnettu."
-
-Ja herra opman joutui sellaisen kauhun valtaan, että hän vavisten
-juoksi makuuhuoneeseensa. Mutta sielläkään hän ei kauvemmin saanut
-rauhaa. Hän rupesi tutkimaan akkunoita joka huoneessa, olivatko ne
-kiinni ja vihdoin nouti latingissa olevan metsästyspyssynsä konttorista
-makuuhuoneeseensa. Mennessään sänkyyn jätti hän kynttilän palamaan ja
-asetti pyssyn niin, että se heti tarpeen vaatiessa olisi ollut käsillä.
--- -- --
-
-Unesta ei sinä yönä tullut paljon mitään. Kolme kertaa kävi hän
-kyökissä katsomassa, oliko Miina takaisin tullut. Ei! Vasta päivän
-koitteessa vaipui kiusaantunut miesparka tunniksi uneen.
-
-Kun hän aamulla astui kyökkiin oli tyttö siellä ahkerassa toimessa.
-
-"Missä olit yötä?"
-
-"Aittamiehen luona."
-
-"Minkätähden?"
-
-Liekehtivä puna nousi Miinan poskille. Hän ei vastannut.
-
-"Miksi et ollut kotona!" ärjyi opman kauhean vihaisena.
-
-"Minä pelkäsin!"
-
-Kaksi kovaa lyöntiä sai tyttö vasten suuta, niin että nenästä alkoi
-veri juosta. -- -- -- Opman pyörähti ympäri ja meni ulos kyökin ovesta.
-
-Noin puolen tunnin perästä tuli hän jälleen kotiin ja kutsui tytön
-huoneeseen.
-
-"Lähde paikalla talliin -- vahti jo odottaa! -- -- -- Sinun toverisi
-viedään kädet sidottuina haakenrihterin luo!"
-
-
-
-
-19.
-
-KELLÄ VALTA, SILLÄ OIKEUS.
-
-
-Lähteissään kyökistä oli opman Winter suoraa päätä mennyt "ylös".
-(Sanalla "ylös" tarkotettiin tavallisesti herrasväen rakennusta.)
-Hänen käyntinsä oli jo aivan varma ja liikkeet joustavat, sillä
-selkää, vaikka kyllä vielä hellä, ei enää pakottanut ja kuhmu päässä
-ei myöskään enää kovin vaivannut. Mutta vaikka tuska olisikin ollut
-suuri -- niin ei hän olisi sitä näyttänyt moision pihassa, jossa
-ihmisiä liikkui. Asiahan tuli tietoon syyllisten rankaisemisesta, jos
-eivät siitä jo itse olleet puhuneet, ja opmannin piti pelastaakseen
-kunniaansa näyttää, että vaikka hän oli työläiseltä saanut selkäänsä,
-niin ei kuitenkaan niin paljon, että se antaisi aihetta suurempaan
-vahingon iloon. Hän kyllä tiesi varsin hyvin, ettei talonpojalla ollut
-lähimmäisen rakkautta, jos moision käskynhaltijalle jokin onnettomuus
-tapahtui.
-
-Mutta heti muuttui opmannin terveyden tila, kun hän pääsi paronin
-kirjoitushuoneeseen. Mies, oli aivan murtunut ruumiin ja sielun
-puolesta, oli viallinen. Hänellä tuskin enää oli henkeä jälellä
-ja sekin vähä oli joka hetki menemässä. -- -- -- Hän ei ensinkään
-erehtynyt, kun luuli täällä löytävänsä myötätuntoisuutta.
-
-"Jumalan tähden, Winter, mikä teitä vaivaa?" huudahti vanha saksa heti
-huomatessaan opmannin armottoman ulkomuodon, hänen sinertävät silmänsä
-ja käyristyneen vartalonsa.
-
-Huolimatta aikaisesta aamuhetkestä olivat isä ja poika kelpo
-maanviljelijöinä jo ylhäällä ja tutkivat kirjoitushuoneessa jotakin
-peltokarttaa.
-
-Isännöitsijä ojensihe ja astui pari askelta lähemmä, antaakseen
-herrojen huomata ontumistaan ja virkkoi.
-
-"Mikä minua vaivaa, herra paroni? Eivätkös ihmiset ole aivan hukassa!
-Ei paroni vielä tiedäkään, että toissa yönä olin aivan ryövärien
-käsissä -- omissa huoneissani ryövärien käsissä!" lisäsi hän painavasti.
-
-"Mitä minä kuulen?"
-
-"Ei paljon puuttunut, etten jo henkeäni heittänyt! Koko eilisen päivän
-makasin suurissa tuskissa sängyssä, minun ei käynyt syöntinikään, ja
-nytkin vielä tuntuu kuin pitäisi siihen paikkaan kaatua. -- -- --
-Herrat lupaavat, että nojaudun tuoliin."
-
-Paroni Herbert toi omalla kädellään sairaalle tuolin ja tuki häntä
-käsivarresta, kun hän rupesi istumaan. Onneton kiitti häntä syvästi
-liikutettuna.
-
-Kului joku aika ähkimisessä, ennenkun Winter saattoi ruveta kertomaan
-kolkkoa tapausta.
-
-Hän, opman Winter, oli jo aikoja huomannut, että hänen uuden
-palvelustyttönsä luona oli käynyt poikia yöllä. Hän ei ollut sitä
-tahtonut uskoa, sillä hän oli pitänyt Miinaa siveänä tyttönä ja tämä
-oli tiennyt, ettei hän sellaista kelvottomuutta huoneissaan sallinut.
-Ei hän ollutkaan ketään tavannut tytön luona, sillä tyttö, kun oli
-kuullut opmannin yöllä tulevan, oli laskenut pojat ulos ovesta tai
-akkunasta. Mutta toissa yönä oli hän kuullut, kuinka joku oli kyökin
-akkunasta kiivennyt sisään. Opman oli vaatinut päästä kyökkiin, mutta
-ei laskettu. Poika ja tyttö olivat vain pilkallisesti nauraneet. Vielä
-kerran oli hän vaatinut oven avaamista. Ei tullut mitään! Nyt oli hän
-olallaan työntänyt ovea, jota heikko salpa oli kiinni pitänyt. Kaikki
-oli ollut pimeää.
-
-"Miina, sinun luonasi on joku poika!" oli opman huutanut.
-
-"On kyllä", oli tyttö vastannut häpeämättömän rohkeasti.
-
-"Sinä tiedät, etten minä suvaitse poikia huoneissani! Se on suuri synti
-ja häpeä!"
-
-"Kyllä minä sinulle näytän, mikä on synti ja häpeä!" oli sitten miehen
-äänellä huudettu pimeydestä ja samassa oli hänen päähänsä sattunut
-hirveä isku, ei hän tiennyt lyötiinkö häntä kivellä vai seipäällä,
-josta hän heti meni tainnuksiin. Hän oli vain vielä kuullut, kuinka
-tyttö oli sanonut: "Anna hänelle hyvästi, Päärn!" sitten oli hän mennyt
-tiedottomaksi. -- -- --
-
-"Sehän on kuulumatonta!" huusi vanhempi paroni silmiään pyörittäen.
-
-Herbertkin pudisti totisena päätään.
-
-Kun hän seuraavana aamuna oli toipunut -- kertoi opman edelleen -- oli
-hän löytänyt itsensä sängystä -- koko ruumis kuin nyletty ja survottu.
-He olivat varmaankin häntä maassa jalkoineen tallanneet ja haloilla
-rusikoineet, sillä koko hänen selkänsä oli musta ja ajettunut. Eivätkö
-herrat tahtoneet nähdä hänen selkäänsä?
-
-Eivät tahtoneet -- uskoivat muutenkin.
-
-"Ja tuota hirveätä tapausta tulette nyt vasta ilmoittamaan?" huusi
-vanha paroni vihasta kiihtyneenä.
-
-"Olin, niinkuin sanoin, eilen koko päivän sängyssä", vastasi Winter.
-
-"Mikä Päärn se oli?"
-
-"Kuka muu kuin Vôllamäen!"
-
-"Uudentuvan päiväläinen?"
-
-"Se sama!"
-
-"Oo, tuon murhamiehen minä tunnen!" huusi vanha paroni. "Ei ole
-ensimmäinen kerta, kun se mies tappelee." Ja hän selitti pojalle, mitä
-hän jo ennen tiesi Päärnun väkivaltaisista töistä. Herbert huomasi,
-että heillä oli oikean ryöväripäällikön kanssa tekemistä.
-
-"Häntä pitää nyt kerran oikein tuntuvasti opettaa", lausui vanha
-paroni. "Hän näkyy olevan parantumaton." -- -- --
-
-"Herbert, ole niin hyvä ja kirjoita kanne haagioikeuteen! Vaadi
-molemmille kovinta rangaistusta!"
-
-"Molemmille?" kysyi nuori paroni. "Lähetämmekö tytönkin oikeuteen?"
-
-"Miksi emme?"
-
-"Heillehän siellä annetaan ruumiinrangaistusta -- ehkä tytön voisi
-siitä vapauttaa?" huomautti Herbert äänellä, josta kuului tyyntä
-vastustusta.
-
-"Jälleen uutta!" nauroi vanha paroni. "Tahdotko väkisin antaa ihmisten
-joutua hukkaan? Sinuunkin näkyy tuo uudenaikainen hentomielisyys
-vaikuttaneen -- sehän on nyt muodissa -- mutta siihen eivät moision
-isännät taivu."
-
-"Tytön asian voisi moision poliisikin suorittaa", ehdotti vanhan
-paronin ihmeeksi itse rikoksen kallis uhri. "Kun hän on minun
-palvelijani ja nainen, niin annan hänelle puolen syytä anteeksi, jos
-herrat paronit suostuvat."
-
-Päätettiin, että Miina oli rangaistava moisiossa, mutta Päärn
-haagioikeudessa. Tytölle annettavat lyönnit määrättiin nuoren paronin
-pyynnöstä ainoastaan kahdeksaksitoista.
-
-Herbert ei sittenkään vielä ollut oikein tyytyväinen tytön
-rangaistukseen, mutta kun hän ajatteli rikoksen suuruutta -- Miinahan
-oli muiden muassa poikia yllyttänyt lyömään -- niin hän vihdoin
-rauhotti itseänsä. "Sellaista julkeutta ei Juliettekaan voisi jättää
-rankaisematta", hän ehkä ajatteli. Nyt hän isän käskystä kirjoitti
-Päärnun rikoksesta kannekirjan haagioikeuteen; opman moision poliisina
-ja päällekantajana pani myös nimensä alle. Kunnan vanhimman piti kirjan
-ja miehen kanssa seuraavana aamuna varhain lähteä haagioikeuteen.
-Nyt oli asia toimitettu ja herra Winter kannekirja ja tytön
-pieksättämislupa kädessä lähti ontuen menemään. Mutta moision pihassa
-oli hän jälleen suora ja terve mies. -- -- --
-
-Voi, teitä viisaat ja oikeat tuomarit tuolla "ylhäällä"! Teille ei
-kummallekaan tullut mieleen tutkia asiaa syytettyjenkin puolelta.
-Heidän syyllisyytensähän jo siitä selvisi, että heidän päällensä
-kannettiin! Talonpoika on aina syyllinen ja moision isäntä oikeassa.
-Sentähden ei huomenna haagituomarikaan kysy mitään syytteenalaiselta
--- moision herran kirjeessä selitetään kaikki. Jos syytteenalaiset
-kertoisivat asian toisella tavalla kuin kirjeessä on, niin he
-valehtelisivat, nuo kurjat! -- -- --
-
-Keväinen aamu oli ihmeen kaunis. Kastepisarat kimmelsivät vaalean
-viheriällä nurmella, aurinko levitti kultaista loistoaan yli maan ja
-metsän ja linnut lauloivat kilvassa. Siintävä ilma henki rauhaa, iloa
-ja viehätystä; kaikki tuntui riemuitsevan.
-
-Tänä kauniina aamuna annettiin moision tallissa syyttömälle ihmiselle
-verinen selkäsauna. Pian alkoivat vitsat vinkua, sydäntä särkevät
-hätähuudot häiritsivät kukoistavan luonnon pyhää rauhaa ja punainen,
-kuuma veri sai oikeudenjakajan mielen tyydytetyksi.
-
-Sillä Winter isäntä itse on rangaistusta katsomassa ja lyöntejä
-lukemassa. -- Tallissa ovat penkki ja vitsakimppu valmiina. Penkin
-vieressä on vanha pytty, jossa sakeaa sekaista vettä. Vanha, tuskaisen
-näköinen, tukeva vahti odottaa kärsimättömänä, että tyttö lopettaisi
-itkunsa ja heittäytyisi penkille. Hän ottaa vitsat käteen ja koettelee
-niitä ilmassa heiluttaen. Winter isäntä nojautuu tallin ovipieleen ja
-hänkin odottaa kiiltävin silmin, ilkeä piirre suun ympärillä.
-
-"Anna kuivalta -- sitten suolavettä päälle", urisee hän vahtimiehelle.
-"Joutuin penkille!" karjuu hän kääntyen tytön puoleen.
-
-Vahti tarttuu tyttöön, heittää hänet penkille ja paljastaa hänet.
-Armottomat lyönnit tekevät valkean ihon pian tummaksi ja yhä
-tummemmaksi, kunnes se käy hikiseksi ja kuumaksi ja vihdoin veriseksi.
-Ja joka lyönnin perästä kuuluu vapisevasta ruumiista sydäntä viiltävä
-kiljahdus, jota kuullessaan linnut vaikenevat säikähdyksestä ja
-lähtevät pyristen lentoon. -- -- --
-
-Opman lukee lyönnit. Niitä piti olla kahdeksantoista. Mutta
-kahdeksantoista on jo täysi, vaan opman ei huuda, että riittää.
-Rangaistuksen alainen itse ei tiedä, kuinka monta lyöntiä hänen pitää
-saada, vahti ei tiedä, kuinka paljon hänen pitää antaa -- mutta opman
-seisoo ja vaikenee -- vaikenee yhä vielä, kunnes kahdeksastatoista on
-tullut kolmekymmentä. Vähän enemmän ei ole vahingoksi. Ihmisethän ovat
-niin hukassa.
-
-"Kyllä!" huutaa hän vihdoin, ei helpotuksesta huoahtaen, vaan
-kärsimättömästi. "Jää penkille paikoillesi!" karjuu hän tuskissaan
-kiemurtavalle tytölle.
-
-Vahti tietää, mitä hänen nyt pitää tehdä. "Verinen iho on valettava,
-ettei liha mene hukkaan", niinkuin kansan pilkallinen sananlasku
-kuuluu. Hän ottaa rätin pytyn päältä ja heittää veden tytön veriseen
-selkään. Hurja huuto kuuluu tytön suusta; hän karkaa ylös penkiltä,
-niinkuin olisi hänen koko ruumiinsa tulessa. -- -- --
-
-Vesi, jolla hänen haavojaan pestiin, oli silakan suolavettä.
--- -- -- Herra paroni ja opman tiesivät, mikä oli talonpojan iholle
-terveellistä. --
-
-Ei kukaan ollut huomannut, että tuo huvittava näytelmä oli vielä yhden
-henkilön puoleensa vetänyt. Tallin toisesta ovesta oli kupias hiipinyt
-sisään, jäänyt soimen taakse seisomaan ja ilkkuvin katsein tarkastanut
-vahdin työtä loppuun asti. "Tuossa nyt on se ylpeä, nenäkäs tyttö, joka
-minut rohkeni luotaan karkottaa!" ajatteli hän silmät kiiluvina ja suu
-irvessä. Hän tahtoi sen huutaa niin kovalla äänellä, että tyttö sen
-olisi kuullut, mutta pelkäsi opmannia. Kohta, kun opman katosi tallin
-ovelta, astui hän käännellen ja väännellen itseään piilopaikastaan
-esille ja jäi seisomaan nyyhkivän tytön eteen, joka vavisten järjesti
-vaatteitaan.
-
-"Neiti sai kaiketi ensimmäisen kerran tallissa opetusta", alkoi Prits
-hävyttömästi pilkaten.
-
-Tyttö ei katsokaan häneen.
-
-"Kyllä oli kamala ulvominen! Minunkin kävi mieleni pahaksi. Mutta mikä
-sinun kasvoissasi on? Kuka sinua tuohon on raapinut?"
-
-Miinan poski oli opmannin lyönnistä turvonnut, hänen toinen silmänsä
-punainen kuin paise.
-
-"Katso", pilkkaa armoton mies edelleen, "jos olisit tullut kupiaan
-rouvaksi, niin et olisi tuollaiseen häpeään joutunut. Nyt olisit
-kunnioitettava vaimo, johon kukaan ei uskaltaisi koskea."
-
-Miina kääntää hänelle sanaa lausumatta selkänsä ja tekee lähtöä. Mutta
-tuo korska äänettömyys kiihdyttää ilkeää ihmistä. Hän puristaa raa'asti
-tytön veristä ihoa ja kysyy:
-
-"Ottiko kipeää? Puhu toki!"
-
-Nyt kääntyy Miina ja sylkäsee häntä suoraan silmiin.
-
-Ilkeä kirous kuuluu kupiaan hammasten välistä, hänen nyrkkinsä kohoaa
-lyödäkseen, mutta vanha vahti, joka tuon kaiken on nähnyt, astuu
-kiireesti väliin.
-
-"Jätä tyttö rauhaan", hän urisee. "Eikö hän jo ole saanut osaansa, vai
-mitä?"
-
-"Mitä se sinuun kuuluu?" huutaa kupias.
-
-"Mitä sinä tytöstä tahdot?" vastaa pahan näköinen ukko, jolla kuitenkin
-vielä on oikeudentuntoa sydämmessä. "Onko tuo nyt miehen työtä, ruveta
-rangaistua ihmistä vielä pilkkaamaan?"
-
-Ja antaen Miinan edellään astua, lähtee hän tallista, mutta Prits
-seuraa kiroillen hiukan matkaa perässä. Sitten nähtyään vanhan paronin
-seisovan moision pihassa, kääntyy hän äkkiä syrjään.
-
-Tiellä opmannin asuntoon päin tulee palvelustyttö Mai Miinaa vastaan.
-Tämä ei tahdo häntä ensin tunteakaan. Miinan kasvot ovat opmannin
-lyönnistä ja itkusta aivan turvonneet.
-
-"Miina!" huutaa Mai vihdoin säikähtäen. Miina tarttuu hänen käteensä ja
-vetää hänet mukanaan. Hän on löytänyt ihmisen, jolle saattaa valittaa
-hätäänsä. He menevät moision puistoon, istuvat suuren lehmuksen alle
-penkille ja Miina kertoo tytölle onnettomuutensa.
-
-Mai kuunteli ristissä käsin. Hänen kauniit siniset silmänsä, valkeat
-raittiit kasvonsa katselevat myötätuntoisina itkevää kertojaa.
-
-"Tiedätkö", virkkoi hän vihdoin, "tuon kerron Tohverille ja tämä puhuu
-kouluneidille. Hän on hyvin armas saksa. Kyllä sitten kouluneiti ottaa
-nuoren herran tilille! Nuori herra on hänen peräänsä kuin hullu.
--- -- -- Se kyllä ei enää sinua auta", lisäsi hän, "mutta opman
-otetaan lujille. Mokomakin, hävytön valehtelija!"
-
-"Minusta ei ole väliä", nyyhkyttää Miina. "Mutta Jumala tietää, mitä
-Päärnulle tehdään! Opman sanoi, että hän kädet sidottuna viedään
-haagioikeuteen, siellä pannaan rautoihin ja piestään kujajuoksussa. Ja
-sitten laitetaan elinkaudeksi autioon maahan!"
-
-"Milloin hän sinne viedään?"
-
-"Hän varmaankin jo on viety", vastasi Miina, joka ei tiedä, että Päärn
-vasta huomen aamuna sinne viedään.
-
-Mai koettaa lohduttaa onnetonta. "Onko sitä kuultu, että ihmistä, joka
-ei ole ketään tappanut eikä kenenkään huonetta polttanut, lähetetään
-autioon maahan! Opman on varmaankin sanonut sen vain pelottaakseen
-sinua." -- -- -- Silloin Miinakin onnekseen muistaa, että opman
-hänetkin oli uhannut laittaa haagioikeuteen ja Siperiaan, vaikka häntä
-nyt vain moision tallissa rangaistiin. Tuo häntä vähän rauhottaa
-Päärnun kohtaloa ajatellessaan.
-
-Tytöt eroavat pian, sillä Mai pelkää rouvan häntä odottavan.
-
-"Et suinkaan sinä tuollaisen luo enää jää?" kysyy hän vielä Miinalta.
-
-Tämä pudistaa kiivaasti päätään.
-
-"En, suoraan menen kylään, -- pankoon pahakseen tai ei", vastaa hän.
-"Isä tulkoon noutamaan kirstuni."
-
-"Vahinko, ettei kouluneiti ole tänään kotona", valitti Mai. "Läksi Ada
-neidin kanssa eilen kaupunkiin. Mutta kohta, kun hän illalla tulee,
-laitan Tohverin hänen luokseen. Jos Päärnkin vielä on vaarassa, niin
-saa ehkä avun."
-
-Mai kiirehti päärakennusta kohti, mutta Miina astui hitaasti ja
-vaivaloisesti liikkuen, puiston läpi. Siitä joutuu hän kylään päin
-vievälle tielle. Hänellä on tuskin neljä virstaa käytävänä, mutta hän
-on melkein pari tuntia tiellä ja kun hän vihdoin pääsee Ristmäelle, on
-hän niin väsynyt, että tuskin jaksaa nostaa jalkaansa yli kynnyksen.
-Itkien heittäytyy hän säikähtyneen äidin syliin ja huutaa:
-
-"Teidän uusi talonne on kallis. Vertakin siitä vaaditaan. Minä tein,
-mitä voin. Anna minun nyt vähän levätä!" -- -- --
-
-Seuraavan päivän iltana on Uudentuvan mökissä jälleen suuri selän
-voiteleminen. Kahdeksankymmentä kepinlyöntiä paljaalle iholle ei ole
-leikintekoa, se kaataa tukevammatkin miehet kuin Völlamäen Päärn
-pariksi päiväksi vuoteelle. Sidotuin käsin, niinkuin joku ryöväri
-tai murhamies -- niin oli opmannin kova käsky -- vietiin hän kunnan
-vanhimman saattamana haagioikeuteen, siellä täytyi hänen kuulla itseään
-haukuttavan häpeämättömäksi valehtelijaksi ja kurjaksi tappelijaksi ja
-sitten vastaanpanematta penkillä kärsiä armoton rangaistus. Nyt voiteli
-hellä äiti jälleen veriseksi lyötyä selkää väkevällä viinalla ja sekaan
-tippuvilla kyyneleillään ja antoi pojalle hyviä neuvoja, kuinka ihmisen
-pitää moision herroja vastaan aina olla alamainen ja varovainen, jos ei
-tahdo menettää terveyttään ja elämäänsä.
-
-"Muista isääsi, poikani, muista isääsi!"
-
-Mutta muistiko hän?
-
-
-
-
-20.
-
-UUTTA LAKIA TUTKITAAN EDELLEEN.
-
-
-Uudentuvan Jyri tapasi pyhäpäivänä, 25:nä toukokuuta Juurun kirkolla
-jälleen sukulaisensa, Mahtran kunnan vanhimman ja taas kääntyi puhe
-uuteen lakiin.
-
-Sepän Antsilla oli Jyrille paljonkin puhumista. Hänellä oli jälleen
-ollut Mahtran opmannin kanssa asiasta sananvaihto ja kaupungissa oli
-hän myöskin käynyt kysymässä neuvoa tutulta kauppamieheltä, joka oli
-saanut opetusta kolmessa kielessä.
-
-"Läksin pyhien jälestä moisioon opmannilta ohria vaihtamaan", kertoi
-Ants Jyrille kirkkopihassa hauskan päärynäpuun alla. "Vein hänelle
-suuria ohria ja otin häneltä maaohria sijaan." Olemme juuri asiaa
-toimittamassa, kun opman samassa virkkaa:
-
-"Kuule Ants! Minkätähden sinä helluntaipyhinä kirkkoherralle väärin
-selitit uutta lakia?"
-
-"Kuinka minä väärin selitin?"
-
-"Noh, sinä olit sanonut, että sen, jolla on yhdeksän tiinaa peltomaata,
-tulee tehdä 250 hevospäivää ja 250 miespäivää eikä muita päiviä ole
-yhtään. Sitä juttua puhutaan nyt koko maakunnassa." Minä vastasin:
-
-"En minä kirkkoherralle mitään selittänyt -- kävin itse kirkkoherralta
-selitystä pyytämässä, ja kirkkoherra sanoi mitä lakikirjan 127
-pykälässä asiasta puhutaan."
-
-"Ants, Ants", vastaa opman minulle, "älä rupea omaa nahkaasi
-kauppaamaan! On niitä voimakkaimpiakin miehiä kuin sinä. Kirkkoherra
-on sanonut, että sinä olit lakia niin selittänyt, ettei aputöitä enää
-olisi; tiedätkö Ants, jos nyt lähdet oikeuteen, niin uppoat kuin
-veteen! Niin sanoi Paunkylän herra. Tiedäthän itsekin, että Paunkylän
-herra nyt Triigin virkaa hoitaa haagituomarina. Kyllä hän tietää, mitä
-sinulle tekee."
-
-"Huomasin kyllä, että hän minua rupesi pelottelemaan", puhui Ants
-Tertsius edelleen, "mutta olenko minä sitten niin arka mies, että
-heti häntä jalkain välissä vannon? -- -- Jo seuraavana päivänä läksin
-kaupunkiin. Lakikirja tietysti mukana. Luulin että sieltä jostain
-saisin venäjänkielisen kirjan, mutta en mistään."
-
-"Mistä sinä sitä kävit kysymässä?"
-
-"Maa-oikeudesta. Ei laskettu puheillekaan! Kaikki oikeusherrat ovat
-moision isäntiä -- tekevät, mitä tahtovat. Yksi ärjyi: 'Sinä oinas,
-ethän osaa valtakunnan kieltä lukeakaan, mitä sinä venäjänkielisellä
-kirjalla teet?' -- -- -- Läksin sitten lainauskassan palvelijalta
-neuvoa kysymään. Se oli myös vähän ylpeä herra. Vastasi ottavansa
-vain moision isäntiä puheilleen. -- -- -- Eipä ollut sitten muuta
-kuin läksin omakielisine kirjoineni kauppiaan luo."
-
-"No, mitä hän sanoi?"
-
-Ants pudisti katkerasti päätään.
-
-"Ei juuri mitään! Tuo mies teki niinkuin olisin pyytänyt häntä
-varastamaan tai varkautta suojelemaan. -- -- -- Otan lakikirjan esille
-ja pyydän, että hän minulle selittäisi, mitä 127 pykälässä orjuudesta
-sanotaan. Hän vastaa:
-
-"Vie pois! En minä tahdo loppuijälläni rautoja kantaa! En minä tohdi
-sinulle puhua yhtään sanaa!"
-
-"No noh, tämähän on keisarin laki, miksi ei siitä siis tohdi puhua?"
-
-"Jumalan tähden, ei sanaakaan! Suworowhan on kovasti kieltänyt, että
-jos koulunkäynyt mies sitä kirjaa kansalle alkaa selittää, niin hän
-saa olla raudoissa elinikänsä. Älä sinä koeta ketään saada itsellesi
-selittämään tuota kirjaa".[13]
-
-"Ja silleen asia sitten jäikin?" kysyi Jyri.
-
-"No niin! Tulin kaupungista niine hyvineni takaisin."
-
-"Eikös ole paholainen irti!" sadatteli Uudentuvan perheenmies pettyneen
-näköisenä. "Laki on, mutta selitystä ei saa miltään puolelta! Juuri
-kuin olisi joku salainen asia!"
-
-"Niin, niin", heilutti Ants päätään. "Saksojen käsi on raskas."
-
-"No, mikä sitten nyt neuvoksi? Mitä Mahtran miehet ajattelevat?"
-
-"Minut on kutsuttu maanantaiksi moisioon -- herra on siellä", vastasi
-Sepän isäntä. "Saa nähdä, mitä hän sanoo. Miehet tahtovat vaatia uusia
-kontrahteja ja nyt ennen kaikkea päästä vapaaksi sonnanvedosta. Tulevat
-varmaankin tänä iltana minun luokseni jälleen ja tahtovat neuvotella."
-
-Uudentuvan perheenmies katseli miettien maahan.
-
-"Tiedätkö Ants", virkkoi hän sitten päätään nostaen. "Ota minut mukaasi
-vankkureillesi ja vie Mahtraan! Minä tahtoisin kaikin mokomin saada
-tietää, mitä teidän saksa huomenna sanoo. Huominen päivä menee kyllä
-taas hukkaan, mutta tuollaisessa säkissä eläminen ei myöskään ole
-mitään kehuttavaa!"
-
-"Mielelläni", vastasi Sepän isäntä. "Vankkureissa on kyllä tilaa --
-olen vain nuoremman pojan kanssa kirkossa."
-
-Jyri antoi äitinsä yksin ajaa hevosella kotiin ja lähti Antsin kanssa
-Mahtraan. Huomenna aikoi hän sieltä jalkaisin palata kotiin.
-
-Illalla tuli kunnan vanhimman luo hyvä joukko isäntiä koolle. Sekä
-heidän muotonsa että puheensa ilmaisivat jotakin synkkää ja kovaa
-uhkamielisyyttä. He kaikki olivat kauvan mietittyään itsekseen
-päättäneet torjua luonnostaan lihaan ja vereen juurtunutta orjallista
-pelkoa, ja astua saksojen kanssa mies miestä vastaan taistelemaan
-oikeuksiensa puolesta -- itsepäisesti, järkähtämättömästi. Ja tuon
-rohkeutensa, lujuutensa ja kovuutensa perustivat he siihen tietoon,
-että laki on heidän puolellaan. Ei kukaan, ei saksakaan ollut
-selittänyt, että se olisi heitä vastaan, ja kun ei se ollut heitä
-vastaan, täytyi sen olla heidän puolellaan. Mutta kaikkia vastustivat
-saksat, vai soisivat he milloinkaan talonpojille hyvää!
-
-Ei mitään uutta itse lakiin nähden neuvottelussa tuotu kuuluville.
-Varmasti päätettiin, että kaikki vastustaisivat sonnanvetoa.
-Osottaakseen tuntuvammin tuota vastustusta moision isännille, aikoivat
-kaikki huomenna yhdessä kunnan miehen kanssa lähteä isännän puheille.
-Mutta vanha arkuus palasi jälleen yön aikana, sillä kun Sepän Ants
-huomen aamuna teki lähtöä, seurasi häntä ainoastaan seitsemän isäntää.
-Kiihkeänä jäi Uudentuvan Jyri odottamaan heidän takaisintuloaan. --
-
-Konstantin von Helffreich, Mahtran ja Piiumetsän herra, otti ainoastaan
-kunnan vanhimman puheilleen, kun hän vain tätä yksin oli kutsunutkin;
-toiset miehet jäivät moision pihaan odottamaan, mitä sanomia Ants
-heille toisi. Vähällä oli, etteivät hekin sisälle pyrkineet.
-
-Sepän isäntä tapasi kirjoitushuoneessa moision herran ja opman
-Rosenbergin. Herra von Helffreichille näytti aika olevan kallis,
-sillä hän ryhtyi heti asiaan ja koetti mahdollisimman lyhyesti ja
-kiireellisesti selittää ajatuksiaan.
-
-"Opman on sanonut minulle, että perheenmiehet ovat vaatineet uusia
-kontrahteja", alkoi hän. "Mitä uusia kontrahteja te vaaditte?
-Niitä voitte vasta sitten saada, kun maat ovat mitatut ja
-arvioidut." -- -- --
-
-Kunnan mies koetti saada sananvuoroa, mutta herra ei antanut.
-
-"Vait, nyt puhun minä!" lausui hän kulmiaan rypistäen. "Sinä, Ants,
-olet joka paikassa selittänyt, ettei aputöitä enää ole, ja olet saanut
-toisetkin sitä uskomaan. Johan kerran olette vastaankin panneet ja
-jättäneet aputyöt tekemättä. Onneksi maksoitte päivät jälleen takaisin,
-sillä suuri erehdys on se, mitä sinä itse uskot ja toisille opetat.
-Kaikki orjuus jää vielä ennalleen, kunnes maat ovat mitatut. -- -- --"
-
-"Mutta onhan ilmotettu, kunnioitettava herra, että uusi laki jo on
-voimassa, eikä siinä enää ole aputekoja", rohkeni Ants sittenkin
-väittää.
-
-"Ei ole ihme, jos toiset miehet ovat tyhmiä tomppeleita", vastasi
-moision isäntä, "mutta että sinä, Ants, joka osaat lukea ja tahdot olla
-kunnan vanhin, olet yhtä tuhma ja vielä rupeat toisten kiihottajaksi,
-sitä en olisi uskonut! Tänäkin päivänä olet joukon miehiä tuonut
-mukanasi. Sinä tietysti heitä kiihotit. Mitä he tuolla pihassa
-oikeastaan tahtovat?"
-
-"En minä ole heitä kiihottanut, kunnioitettava herra, he kaikki tulivat
-itse", vastasi Sepän Ants. "Ja mitä he tahtovat? Eikös herrat kysyisi
-heiltä itseltään!"
-
-"Minulla ei ole aikaa -- pitää heti lähteä", vastasi herra von
-Helffreich, raputtaen kärsimättömästi sormillaan pöytää. "Sano sinä
-minulle, mitä heillä jälleen tänä päivänä on mielessä -- ovatko
-ainoastaan uudet kontrahdit, vai vielä jotakin muuta?"
-
-"Tahtovat saada huojennusta sonnanvedosta", vastasi Ants, "ja tietysti
-uusia kontrahteja myöskin."
-
-"Ja sinä itse? Mitä sinä toivoisit?"
-
-"Minä! Noh, eivät helpotukset minullekaan pahaa tekisi."
-
-Moision herra nousi ylös ja astui Antsin eteen.
-
-"Huomaa nyt, mitä minä sinulle sanon ja sano sinä se toisillekin.
-Kaikki orjuus jää Mahtran moisiossa entiselleen, kunnes teille
-annetaan käsky, että tulette uusia kontrahteja tekemään. Teidän ei
-varmaankaan tarvitse kauvan odottaa, sillä toivon, että meidän maat jo
-Jaakonpäiväksi tulevat mitatuiksi. -- -- -- Jos teillä vielä muuta on
-sanomista niin puhukaa opmannille; minun pitää lähteä."
-
-Hän kääntyi Rosenbergin puoleen puhuen saksaa; tämä kiirehti ovesta
-ulos ja huusi ajajaa, joka pihassa jalotteli hevosia. Sitten ajettiin
-vaunut rappusten eteen. Hän ei ottanut enää huomioonsa kunnan vanhinta,
-eikä ulkona lakittomin päin seisovia miehiä. Kiireesti astui hän
-vaunuihin, antoi isännöitsijälle vielä joitakin määräyksiä ja ajoi pois.
-
-Sepän Ants oli sillä välin tullut miesten joukkoon ja opman lähti
-takaisin huoneeseen.
-
-"Aina sama asia -- tee niin tai näin", lausui Ants perheenmiehille. "Ei
-tahdota tietääkään uusista kontrahdeista; orjuus jää yhä orjuudeksi."
-
-"Mitä hän sanoi sonnanvedosta?" kysyi Arusepän isäntä.
-
-"Meidän pitää ajaa, mitä muuta!"
-
-"Rahan edestä vai?"
-
-"Vai rahan edestä!" nauroi Ants katkerasti. "Jos kivet moision
-pihassa olisivat rahoja, niin silloin ehkä annettaisi. Aputeot jäävät
-aputeoiksi, sonnanveto sonnanvedoksi. Se oli hänen viimeinen sanansa,
-jonka minun piti teille ilmottaa."
-
-"Se on vasten lakia!" huusi Tillin Otto kiivaasti. "Me emme luovu
-oikeudestamme, jonka keisari on meille antanut!"
-
-"Ennemmin luovun paikastani ja kuolen nälkään", selitti Adran Hindrek.
-
-"Ja minä! Ja minä!" lisättiin siihen, sillä Hindrek oli puhunut kuin
-kaikkein puolesta.
-
-"Mene sinä, Ants, sisälle ja sano opmannille, että me emme tule sontaa
-ajamaan", ehdotti Pärtlen isäntä.
-
-"Niin mene!" käskivät toisetkin. "Vaikka pää menisi, niin tahdomme
-saada oikeutta!"
-
-Uhkamielinen lujuus kaikui miesten sanoissa ja tuo lujuus ilmeni myös
-heidän vakavissa, rohkeissa kasvoissaan.
-
-"Eikö kukaan teistä tahdo lähteä sonnanajoon?" kysyi kunnan
-vanhin, jota nähtävästi miesten päättäväisyys miellytti, mutta
-joka varovaisuudesta tahtoi saada tietää, oliko heidän päätöksensä
-yksimielinen.
-
-Kaikki vakuuttivat vielä yhdestä suusta, etteivät mene sonnanajoon. Nyt
-lähti Ants Tertsius sisälle opmannin luo.
-
-Isännöitsijä Rosenberg, keski-ikäinen, suurikasvuinen, punottava mies,
-istui pöydän takana ja sulki kirjoja, joita herra siellä ollessaan oli
-katsonut ja jättänyt pöydälle levälleen.
-
-"Noh, mitä vielä?" hän kysyi kääntämättä katsettaan tulijaan.
-
-"Miehet käskevät sanomaan, että he ennen luopuvat tuloistaan ja
-kuolevat nälkään kuin vasten oikeutta tulevat ajamaan moision sontaa",
-vastasi kunnan vanhin.
-
-"Ovatko tulleet hulluiksi? Etkö sanonut heille, mitä herra juuri puhui?"
-
-"Sanoin kyllä."
-
-"Ja tahtovat sittenkin tehdä lakon sonnanvedosta."
-
-"Niin."
-
-Opman kiirehti ovesta ulos.
-
-"Miehet, tulkaa tänne!"
-
-Hitaasti alkoivat miehet puutarhan puolelta lähestyä päärakennusta.
-Opman saattoi jo heidän kasvoistaan huomata, ettei Sepän Ants ollut
-liiotellut, he olivat kaikki synkän, vihaisen totisia.
-
-"Tuletteko sonnanajoon, vai ei?" karjui opman ovelta.
-
-"Emme tule!" vastasi jokainen.
-
-Isännöitsijä kääntyi ja meni takaisin huoneeseen, kutsuen kunnan
-vanhimman jälleen puheilleen.
-
-"Tuo on kaikki sinun, pahuuksen työtäsi!" huusi hän Antsille. "Sinä
-olet heitä uskotellut, ettei aputöitä enää ole ja nyt näet, mitä
-hedelmiä sinun kiihotuksesi tuottaa! -- -- -- Seiso siellä ja odota!"
-
-Itse alkoi hän pöydän takana kiireesti kirjoittaa. Kirjoitti suurilla
-kirjaimilla saksankielisen kirjeen täyteen, käänsi kokoon, pani kirjeen
-koteloon ja lakalla sinetillä kiinni. Vihdoin osote päälle.
-
-"Mene ja vie tuo kirje huomenna haakenrihterille", sanoi hän kunnan
-vanhimmalle.
-
-Antsin valtasi salainen pelko. Siinä oli varmaankin kanne häntä
-vastaan, että hän toisille oli lakia selittänyt! Ja nyt hän myös
-muistaa opmannin uhkauksen: "Jos nyt lähdet oikeuteen, niin hukut kuin
-veteen."
-
-"En minä lähde", vastaa hän estellen, "laittakaa minun työläiseni, hän
-kyllä osaa käydä!"
-
-"Vait! Sinä lähdet itse!" ärjyi opman. "Mutta et ainoastaan sinä, nuo
-seitsemän perheenmiestä, jotka eivät tahdo ajaa sontaa, lähtevät myös;
-anna heille heti käsky!"
-
-Ants koettaa pyytää sovintoa.
-
-"Opman herra kirjoitti varmaan tuon uuden lain tähden haagituomarille?
-Se ei olisi ollut tarpeellista, sillä jos minä ensin teen kaikki
-vanhat työt, niin nuo toisetkin tekevät! Ja jos herra opman pyyttää
-oikeuteen kaikki tuolla ulkona olevat miehet, niin olisi parempi, että
-kysyttäisiin kaikilta Mahtran miehiltä, tahtovatko ajaa sontaa, vai ei.
-Jos ei kukaan tahdo, niin pitää kaikki pyyttää oikeuteen."
-
-Opman ajattelee tuota ehdotusta ja huomaa sen järkeväksi. Niin
-todellakin: pitää ensin saada tietää, mitä toiset perheenmiehet
-arvelevat; vastaanpanijat voivat sitten kaikki yhdessä mennä oikeuteen.
-
-"No hyvä", sanoo hän kääntyen Antsin puoleen heittäen kannekirjan
-jälleen pöydälle, "tiedusta siis kaikilta tarkasti, mitä sonnanvedosta
-ovat päättäneet, ja tule sitten ilmoittamaan minulle tai laita sana
-työläiselläsi!"
-
-Nyt lähti Ants Tertsius Mahtran opmannin luota. "Teidät käskettiin
-huomenna haagioikeuteen", virkkoi kunnan vanhin ulkona miehille, "mutta
-minä pyysin, että pitäisi ensin kysyä toistenkin perheenmiesten mieltä,
-sitten voivat kaikki yhdessä mennä oikeuteen. Niin päätettiin. Saa
-nähdä, mitä toiset arvelevat."
-
-Antsille tuli opmannin käskyyn nähden pieni erehdys, josta oli paha
-seuraus. Rosenberg oli vaatinut, että kunnan vanhimman piti jo tänään
-tai huomenna tuoda tietoja asiasta, jotta jo huomenna 27 p. toukokuuta
-olisivat voineet mennä haagioikeuteen. Mutta Ants arveli, ettei opman
-enää tarkottanut huomista päivää, vaan odottaa ensin tietoja ja määrää
-uuden oikeuteen menopäivän. Mutta sittenkin aikoi Ants huolellisena
-ja tunnollisena kunnan vanhimpana heti täyttää opmannin käskyn; vaan
-kotiin tullessaan sai hän kuulla, että hänen paras lehmänsä oli
-laitumella tullut sairaaksi. Siinä parannuspuuhassa kului häneltä niin
-aika, ettei enää voinut toisia miehiä lähteä tutkimaan.
-
-Niin tapahtui, että opman, joka kantajana tahtoi itsekin olla läsnä
-oikeudessa, seuraavana aamuna ilman kunnan vanhimman tietoja ajoi
-haagioikeuteen. Tietysti ei hän siellä tavannut kunnan vanhinta eikä
-muitakaan perheenmiehiä ja suuttuneena palasi hän sieltä takaisin.
-Sekä hän että haagituomari pitivät tuota poisjäämistä, sekä kunnan
-vanhimman, että toisten miesten ilkimielisenä vastustamisena. --
-
-Synkän näköisinä olivat miehet lähteneet moisiosta kylään. Sana
-haagioikeus painoi raskaasti heidän mieliään. Sittenkin pysyivät he
-lujina päätöksessään, etteivät menisi moisioon sonnanajoon -- tulkoon,
-mitä tulee! --
-
-Tuon Mahtran miesten päätöksen vei Uudentuvan Jyri ainoana uutisena
-illalla kotiin.
-
-Tuskin oli kylässä saatu kuulla, että Jyri oli Mahtrasta kotiin tullut,
-kun monta perheenmiestä ilmaantui Uudelletuvalle kuulemaan Jyriltä
-uutisia. Olihan heilläkin sonnanajo käsissä ja kesä ja syksy täynnä
-masentavia velvollisuuksia oli edessä. Vapautusta, vapautusta huokaili
-joka henki ja jos ei vapautumistakaan, niin edes vähänkin helpompaa
-hengittämistä.
-
-
-
-
-21.
-
-MURHENÄYTELMÄ ALKAA.
-
-
-Seuraavina päivinä päättivät paroni Heideggin moision perheenmiehet,
-etteivät tekisi apupäiviä. He luulivat, että moision isäntä niitä
-vaatii ilman minkäänmoista oikeutta. Näin ajatteli kansa melkein koko
-kuvernementissä, ja missä ei aputöitä ruvettu julkisesti vastaan
-torjumaan, siellä pelättiin vain haagioikeutta ja kovaa rankaisemista.
-Mutta Harjumaalla, varsinkin Kosen kihlakunnassa, jossa orjuus oli
-kova ja talonpoikain köyhyys suuri, alettiin joka puolella julkisesti
-vastustamaan aputöitä. Ennen kaikkia ei menty tekemään moision
-sonnanvetopäiviä.
-
-Sentähden pyysivät Kosen pitäjän moision herrat sotaväkeä avukseen
-ja haagituomarille huomautettiin, että tämän piti verisillä
-rangaistuksilla pakottaa vastaanpanijoita noudattamaan käskyä.
-Rangaistuspaikaksi oli valittu haagituomarin, herra von Hagemeisterin
-Habaja niminen moisio Kosen pitäjässä. Sinne kutsuttiin koolle
-kaikista kunnista ne miehet, jotka aputekoja vastustivat, ja armoton
-piekseminen alkoi sotamiesten avulla. Rumpujen päristessä ja torvien
-soidessa ajettiin rahvas sinne kokoon ja vastustavia kunnan miehiä ja
-talonpoikia rangaistiin kaikkein nähden. Mutta kansan vakaumus, että
-siltä vasten lakia vaadittiin aputekoja, oli niin luja, niin syvästi
-mieliin juurtunut, että miehet urhoollisina kuin marttyyrit kärsivät
-hirmuisen rangaistuksen.
-
-Monesta paikasta Viron maalta olivat talonpojat, jotka samassa etsivät
-selvyyttä, käyneet Tallinnassa senaikaisen siviilikuvernöörin, herra
-von Grünewaldin luona valittamassa aputekojen tähden; mutta he eivät
-sielläkään saaneet odotettua oikeutta ja kääntyivät surullisina
-takaisin kotiin, sanoen: "Eikös kuvernööri ole samanlainen moision
-isäntä kuin toisetkin saksat, ei hänkään meille hyvää suo!"
-
-Koko erehdykseen oli todellakin suureksi osaksi syynä 127 pykälä
-uudessa talonpoikain laissa, jossa todellakaan ei ollut mainittu
-aputekoja. Osaksi lain puutteellinen selittäminen ylempien puolelta,
-osaksi myös talonpoikain väärinkäsitys olivat syynä siihen, ettei niitä
-asetuksen kohtia, jotka vähänkin selvyyttä olisivat antaneet, tarkasti
-otettu huomioon. Niin seisoi lain 31 pykälässä: "Talonpoikain maita
-ruvetaan heti tämän lakikirjan ilmestyttyä mittaamaan, jonka jälkeen
-rajat määrätään"; 32 pykälässä: "Talon maiden mittaus ja rajojen
-merkitseminen pitää 10 vuoden perästä tämän lakikirjan julkaisemisen
-jälkeen olla lopetettu kaikissa moisioissa"; sitten 33 pykälässä: "Niin
-kauvan kuin mittaus ja rajamerkkien paneminen kestää, ovat talon maat
-talonpojilla vero- tai työvuokralla niinkuin laki 9 päivältä Kesäkuuta
-1846 säätää", ja vihdoin 35 pykälässä: "Niin pian kun jossakin
-moisiossa talon maiden mittaus ja rajain pyykitys on lopetettu ja
-oikeudessa vahvistettu, _aletaan noudattamaan seuraavia asetuksia_."
-
-Lain selittäjät eivät varmaankaan panneet näihin kohtiin tarpeellista
-huomiota, eivätkä sitä tehneet myöskään talonpojat, joiden ymmärtämistä
-vielä haittasi huono lukemisen taito. Mutta niinkuin sanottu oli 127
-pykäläkin vaillinainen ja erehdyttävä, kun ei siinä ollut mainittuna
-aputekoja. Ainoastaan lakikirjan mukana seuranneessa työverokontrahdin
-kaavassa, jossa oli lueteltu vuokraajan velvollisuudet, seisoi jotakin
-aputeoista; siellä oli sanottu, että "vuokraajan pitää moision herralle
-tehdä ja maksaa: 1) työpäivät; 2) _apupäivät_; 3) maksaa viljalla
-tai muulla tavalla pienet moision veromaksut." Tässäkään ei ollut
-nimitetty, kuinka paljon apupäiviä kustakin talosta piti tehdä; se jäi
-siis moision isännän ja talonpojan vastaisen suostumuksen varaan.
-
-Talonpojille ei sitäkään selitetty kaikissa moisioissa, että uusi laki
-heti mittauksen jälkeen piti astuman voimaan, vaan sanottiin, että
-asiat olisivat entisellään vielä kymmenen vuotta, vaikka se aika oli
-määrätty viimeiseksi, jona työ piti olla lopullisesti suoritettu koko
-kuvernementissa.
-
-Ei ollut siis ihme, että kaikki epäselvyys ja vaillinaisuus itse laissa
-ja sen selittämisessä kansalle, joka niin kauvan ja suurella kiihkolla
-oli helpotuksia odottanut, synnyttivät selkkauksia.
-
-Mahtrassa tapahtui seuraavaa:
-
-Torstai aamuna, 29 p. toukokuuta 1858 ilmaantui moision kupias kylään
-ja antoi kunnan vanhimmalle haagituomarin puolelta käskyn, lähteä
-seuraavana aamuna, kello 7 Habajan moisioon kaikkein perheenmiesten
-kanssa. "Sinä Ants", lisäsi hän, "tulet huomenna varhain moisioon ja
-istut opmannin viereen vankkureille, toiset miehet menkööt suoraan suon
-kautta."
-
-"Mitä sinne Habajalle sitten mennään?" kysyi kunnan vanhin.
-
-"En minä tiedä", vastasi kupias.
-
-Ants tietysti aavisti, ettei se hyvää tietänyt, vaikk'ei hän tiennyt,
-että haagituomari Mahtran miehiä jo toissa päivänä turhaan oli
-odottanut oikeuteen.
-
-Seuraavana aamuna aikaiseen alkoi perheenmiehiä kokoontua Sepän taloon.
-He tahtoivat vielä isännän kanssa neuvotella lähdöstään. Joku oli jo
-huhupuheiden mukaan kuullut, että Kosen pitäjään oli tullut joukko
-sotaväkeä ja että haagituomari Habajalla oli aputöitä vastustavia
-talonpoikia piiskuuttanut.
-
-Miehiä oli jo iso joukko talon veräjällä, kun kunnan vanhin ilmaantui
-heidän joukkoonsa.
-
-"Noh, mitä arvelet, lähdemmekö vai ei?" kysyivät miehet. "Eihän
-haagituomarin käskylle vastaan tohdi panna, mutta varmaa on, että
-siellä saamme selkäämme, jos tahdomme vaatia oikeuksiamme."
-
-Ei kunnan vanhinkaan tiennyt parempaa neuvoa.
-
-"Tahdotteko siis yhä vielä vaatia oikeuksianne?" kysyi hän.
-
-"Tietysti", oli vastaus. "Sillä kun alistuisimme, mikä meidän sitten
-olisi edessä? Keisari on meille antanut oikeuksia, saksat eivät niitä
-meille soisi -- pitääkö meidän sitä sitten ristissä käsin katsella?"
-
-"Noh, sitten pitää meidän myöskin haagioikeudessa ottaa selkäämme",
-huomautti kunnan vanhin.
-
-Kun neuvottelemista tällä tavoin yhä kesti, astui samassa eräs
-punasepelinen tyttö miesten joukkoon ja kysyi kunnan vanhinta.
-
-"Onko tuo Habajan ihmisiä?" lausui Ants Tertsius nähdessään tytön.
-"Miina, mitä sinä meillä asioitset?"
-
-Tyttö oli tullut suurella kiireellä, sillä hän oli kovin hengästynyt.
-Hänen punottavat, hikiset kasvonsa ja rauhattomasti vilkkuvat silmänsä
-osottivat, että hän oli kiihtyneessä mielentilassa.
-
-"On juuri teille asiaa", vastasi hän tuntien kunnan vanhimman. "Isäntä
-laittoi teille tuttavuuden vuoksi sanan, etteivät teidän miehet tulisi
-Habajalle; teitähän on jo tänä päivänä sinne kutsuttu -- -- --."
-
-"Soo! Mikä siellä sitten on?"
-
-"Oh, sinä taivainen isä, kuka sitä kaikkia saattaa puhua!" huusi
-tyttö kostein silmin ja vavisten. "Siellä juoksee verta, että koirat
-voivat latkia. Sotamiehiä pyssyineen kaikki paikat täynnä --
-600 miestä! -- -- --"
-
-Mahtran miehet katselivat totisina toisiaan; yhä lähemmäksi
-kokoonnuttiin kauhistuneen tytön ympärille.
-
-"Puhu, Miina, puhu!"
-
-"Eikös haagiherra rankaise niiden kuntien miehiä, jotka eivät tahdo
-tehdä aputöitä", kertoi Habajan sanansaattaja edelleen. "Eilen oli
-jo monesta kunnasta ihmisiä sinne ajettu. Moision pihassa pantiin
-sotamiehet piirittämään talonpoikia. Lyötiin rumpuja ja torviin
-puhallettiin, että kuului monen virstan päähän. Sitten vietiin
-kaikista ensin meidän kunnan vanhin oikeustupaan ja kysyttiin häneltä:
-'Vannotko sen vanhan lain mukaan, joka neljäkymmentä vuotta sitten
-annettiin'.[14] Kunnan vanhin oli vastannut: 'En vanno!' Heti oli
-häneltä kiskastu raha rinnasta pois, pantu mies rautoihin ja heitetty
-lattian alla olevaan kellariin. Sitten kutsuttu jälleen viisi kunnan
-vanhinta eteen ja kysytty taas jokaiselta: 'Vannotteko sen lain
-mukaan, joka neljäkymmentä vuotta sitten annettiin?' Hekin vastasivat,
-etteivät vanno. Jälleen revitty rahat rinnasta, pantu kädet rautoihin
-ja ajettu miehet kellariin. Nyt viety kirkon isäntä, Poe Jaan, oikeuden
-eteen. Kysytty jälleen, alistutko vanhaan lakiin? 'En alistu!' Heti
-tuotiin mies ulos kartanolle. Sielläpä oli jo penkki valmiina. Kaksi
-sotamiestä seisoivat kummallakin puolen vitsat kädessä. Poe Jaan
-sidottiin penkkiin ja piiskaaminen alkoi. Näin omilla silmilläni tuon
-kauhean tapauksen. Kun sotamiehet rupesivat kaikin voiminsa lyömään,
-pantiin rummut pärisemään ja musikantit soittamaan ja kylän kansa
-katsoi päältä. Kun viisikymmentä lyöntiä oli annettu, laskettiin mies
-irti ja kysyttiin taas: 'Vannotko vanhan lain mukaan?' Jaan nosti
-päätä, puristi hampaat yhteen ja sanoi 'En vanno!' -- -- -- Uudestaan
-sidottiin raukka penkkiin ja annettiin jälleen viisikymmentä lyöntiä.
-Taas päristettiin rumpua ja puhallettiin torviin. Sitten kysyttiin
-vielä kerran, vannooko. 'En vanno!' Kolmannen kerran temmattiin mies
-penkille ja lisättiin vielä kymmenen lyöntiä, päästettiin jälleen
-penkistä irti ja käskettiin alistumaan. Mutta Jaan huusi -- kasvot
-keltaiset kuin kuolleella ja verisenä kuin teuraseläin: 'En alistu!
-Piestäköön minut vaikka kappaleiksi, se kappalekin, johon suu jää,
-huutaa vielä: 'En alistu!" -- -- --
-
-Pelko ja kauhistus täytti Mahtran miesten mielet; mutta sittenkin he
-ihmettelivät urhoollisen miehen lujuutta:
-
-"Ajatelkaa, minkälainen mies!" huusi Matsin isäntä. "Ottaa sata
-kymmenen lyöntiä, eikä sittenkään vielä alistu!"
-
-"Kyllä hän siis tiesi, niinkuin mekin, että laki on hänen puolellaan",
-huomautti Reinun isäntä.
-
-"Sitten annettiin Jaan olla", kertoi Miina edelleen, "ja otettiin
-toiset miehet käsille. Mutta Jaanin kauhea piekseminen oli toisia
-niin hirvittänyt, että kaikki alistuivat. Heidät oli kaikki pantu
-oikeustuvassa kotkan kuvan eteen polvilleen ja niin oli heidän pitänyt
-vannoa. Sitten annettu kynä käteen, että piti kirjoittaa sen alle,
-mitä vannoi. Joka ei osannut kirjoittaa, sen kättä oli kirjoittaja
-liikuttanut ja niin kirjoitettiin nimi ja liikanimi paperiin. Sitten
-ottanut kätensä pois ja miehen oli pitänyt itse tehdä kolme ristiä
-nimen alle. -- -- -- Toiset perheenmiehet pitivät nyt pihassa neuvoa,
-mitä tehdä, kun heitäkin eteen kutsuttaisiin. Kaikki sanoivat, että
-he eivät vanno, eivätkä kirjoita nimeänsä alle, eivätkä anna itseänsä
-piiskatakaan. Kaikki tahtoivat panna vastaan ja nostaa sellainen elämä,
-että se kuuluisi keisarin korville asti; tottahan silloin vihdoinkin
-tulisi apu. 'Mutta jos kirjoitat alle ja vannot, noh, -- silloin voivat
-saksat sanoa, että rahvas itse tahtoo vanhaa lakia.' -- -- -- Näin
-käski isäntä minun sanomaan. Tänään piestään toisen kerran Habajalla
-miehiä. Älkää tulko sinne, jos ette tahdo saada selkäänne ja vannoa
-vanhan lain noudattamista."
-
-"Sotamiehet ovat tietysti vielä siellä?"
-
-"Kuinkas muuten. Meidän pitää heitä syöttää ja juottaa niin että itse
-näemme nälkää. Kaikissa kunnissa ovat mielet kuohuksissa. Olemme kuin
-sodassa!"
-
-Tytön elävä kuvaus vaikutti niin syvästi Mahtran miehiin, etteivät
-hetkeen aikaan voineet mitään puhua. Kauhu ja murhe ilmeni heidän
-totisille, päivettyneille kasvoilleen ja moni raskas huokaus kohosi
-heidän ahdistetuista rinnoistaan kirkkaaseen aamu-ilmaan, jota nousevan
-auringon hymyilevä kirkkaus kultasi. Vaikea oli päättää, mitä nyt
-tehdä: kauhea oli Habajalle mennä, kauhea menemättä olla. Oikeudestaan
-ei kukaan tahdo luopua, ei kukaan tahdo itseänsä pieksättää ja vastaan
-paneminen on myös pelottava asia.
-
-Miehet olivat istuneet nurmelle neuvotellakseen ja päättääkseen, oliko
-Habajalle mentävä, vai ei. Hyväntahtoisen sanansaattajan oli Sepän
-isäntä vienyt tupaan jalkojaan lepuuttamaan ja ruumiin vahvistusta
-saamaan. Kello oli jo seitsemän, päivä korkealla ja yhä vielä viipyivät
-Mahtran miehet alakuloisina neuvotellen.
-
-"Kuulkaa miehet", sanoi Adran Hindrek pitemmän äänettömyyden jälkeen.
-"Minun mielestäni on parempi, että olemme poissa. Tiedämme nyt
-varmasti, että jokainen saa selkäänsä, joka oikeutta uskaltaa vaatia;
-kun toiset saivat, niin mekin saamme. Parempi on siis, että me itse
-emme suorastaan juokse tuleen ja suojelemme terveyttämme niin kauvan,
-kun suinkin voimme."
-
-"Niin minäkin arvelen", virkkoi Matsin Priidik. "Kun toisilla oli
-niin paljon rohkeutta, että antoivat oikeuden edessä verensä vuotaa,
-niin pitää meilläkin olla niin paljon sisua, että panemme vastaan
-haagioikeudelle. Vihdoin käy asia niin suureksi, että eivät jaksakaan
-piiskata kaikkia vastaan panijoita, ja silloin ehkä melu jo kuuluu
-keisarin korville. Miehet, me jäämme kotiin!"
-
-"Minä kyllä en lähde nahkaani myömään", päätti Tillin isäntä. "Ennen
-heitän talon ja piilen puoli vuotta metsässä."
-
-Samoin vakuuttivat nyt toisetkin miehet. Ainoastaan kunnan vanhin
-vaikeni vielä. Hän katseli syvissä mietteissä milloin miesten
-kiihtyneitä kasvoja, milloin siintävää aamuilmaa, milloin taas
-korkeammalle nousevaa aurinkoa, jonka asento jo näytti, että meno oli
-myöhästynyt.
-
-Miehet näkyivät odottavan hänen päätöstään. Joku lykkäsi häntä kylkeen
-ja kysyi:
-
-"Noh, Ants, mikä siis sinun viimeinen sanasi on? Mitä kunnan vanhin
-edellä tekee, sitä me perässä! Sinähän tunnet lain paremmin kuin me."
-
-"Mitä laissa sanotaan, sen te tiedätte yhtä hyvin kuin minäkin ja
-kaikki muut", vastasi Sepän Ants. "Mutta minä myös arvelen, ettei
-meidän, Jumalan tähden, ole tarvis antaa itseämme piestä. Moni ehkä
-meistäkin vannoo vitsojen alla ja mikä sitten saksoilla on sanoessa:
-'katsokaa he kyllä tyytyvät vanhaan lakiin!'"
-
-"Ants on oikeassa!" huudettiin. "Habajalle me emme lähde, -- se olisi
-suuri tyhmyys! Mutta mitä teemme, jos he eivät jätä meitä rauhaan? Ja
-eivät he jätä -- onhan heillä sotamiehiä apuna!"
-
-"Mitä muuta kuin kaikki yksistä puolin vastaan, jos väkivallalla
-tulevat!" vastasivat toiset.
-
-"Panemme vastaan, niin! Koska ei mikään muu auta, niin olkoon sota",
-neuvoivat jotkut.
-
-Jälleen mietti kunnan vanhin itsekseen. Hänen näöstään saattoi huomata,
-että hän taisteli kiihtyneiden tunteittensa ja varovaisen järkevyyden
-välillä.
-
-"Miehet", sanoi hän vihdoin. "Minäkin luulen, että meidän tulee
-yhtenä miehenä taistella oikeuksiemme puolesta -- pelottomina ja
-perääntymättä, mutta koettakaamme tehdä sitä järkevästi, koettakaamme
-ensin hyvällä jotenkin päästä perille. -- -- --"
-
-"Mutta kuinka? Kuinka tästä vielä hyvällä voi selviytyä?" kysyi moni.
-
-"Lähtekäämme ensiksi vielä kirkkoherran luo", vastasi Ants, "valitamme
-hänelle hätäämme, ja pyydämme, että hän meitä auttaisi!"
-
-"Tahtoneeko hän meitä saksoja vastaan auttaa? Ja jos hän tahtoisikin --
-tohtineeko hän?"
-
-"No, ehkä koetamme! Eihän se mitään maksa! Ehkä hänellä on
-venäjänkielinen lakikirja, ja hän sanoo meille, mitä siinä on. Ja jos
-hän tätä ei tee, niin ehkä kirjoittaa haagituomarille, että me hirmusta
-emme lähteneet Habajalle ja että meitä ei piestäisi."
-
-Suurta toivoa papin apuun ei miehillä näyttänyt olevan. Sitä ei
-varmaankaan neuvonantajalla itselläänkään ollut, sillä hän lisäsi kohta:
-
-"Miehet, mutta meidän pitää myös tietää, mitä toisten kuntain miehet
-asiasta arvelevat. Hehän vaativat samaa oikeutta kuin mekin. Jos emme
-enää mistään saa apua, jos kirkkoherrakaan ei tahdo meitä auttaa, niin
-olisi hyvä, että toisten kuntain miehet olisivat meidän kanssamme
-yhdessä neuvossa ja me yhteisesti ilmottaisimme, että vaadimme
-oikeutta. Jos sitten sotamiehet lähetetään kimppuumme, tulevat he ehkä
-avuksemme eivätkä anna meitä piestä."
-
-Tämä ehdotus saavutti kohta kaikkein hyväksymisen. He kaikkihan
-todellakin taistelivat saman asian puolesta, ja mitä enemmän heitä
-oli ja mitä lujempi yksimielisyys heidän keskuudessaan vallitsi, sitä
-paremmin saattoivat toivoa voittoa.
-
-"Menkää, miehet, ja kutsukaa kaikki Juurun pitäjän kunnan vanhimmat
-kello kahdeksaksi kirkolle", lausui Sepän Ants. "Joka ei itse tahdo
-mennä, laittakoon jonkun kotona olijan sanaa viemään. Aikaa on vielä,
-mutta viivytellä ei saa minuuttiakaan. Juurussa lähdemme sitten
-kirkkoherran luo, ja jos sieltä emme saa apua, sitten pidämme yhdessä
-neuvoa, kuinka oman nahkamme voisimme säilyttää."
-
-Näin päättäen hyppäsivät miehet nurmelta ylös ja erosivat. Päätös
-pantiin ihmeen nopeasti ja hyvällä menestyksellä toimeen, sillä
-määrätyllä ajalla, kello 12 päivällä olivat kaikki Juurun pitäjän
-kunnan vanhimmat kirkon kapakassa koolla ja sitä paitse tietysti kaikki
-Mahtran miehet, jotka olivat asian alkuunpanijoita.
-
-Sepän Ants osti toisille virkatovereille tuopin viinaa ja rupesi heille
-selittämään, minkätähden hän heitä oli kokoon kutsunut. Ensin kertoi
-hän heille, mitä sanomia tyttö oli tuonut Habajalta.
-
-"Jopa ovat sotamiehetkin pyssyineen pitäjässä", lopetti hän, "ja
-joka ei tyydy vanhaan asetukseen, hän saa odottaa keppiä ja vitsoja.
-Tahtooko teistä kukaan vannoa tyytyvänsä vanhaan asetukseen ja
-suostutteko luopumaan uusista oikeuksistanne?"
-
-"Ei, ei", huusivat monet.
-
-"Tietäkää siis, että niinkuin eilen Habajalla toisille tehtiin, tehdään
-huomenna meille ja ylihuomenna teille. Tahdotteko siihen tyytyä?"
-
-Jälleen huudettiin, "ei!"
-
-"Siis auttakaa te meitä, etteivät sotamiehet tule Mahtraan, sillä
-silloin alkaa piiskaaminen. Ja jos sittenkin tulevat ja tahtovat
-piestä, niin tulkaa meidän avuksemme, että suuremmalla voimalla
-voisimme panna vastaan. Mutta ensin lähdemme vielä kirkkoherran luo ja
-kysymme häneltä neuvoa ja apua. Pyydämme että hän rupeaisi haagiherran
-ja meidän välimieheksemme ja kirjoittaisi, etteivät sotamiehet
-tulisi, sillä muutoin on sota pelättävänä. Lähtekäämme, miehet! Minä
-menen edellä, tulkaa te yksitellen perässä, muutoin ehkä kirkkoherra
-säikähtää, kun yhdellä kertaa tulemme!"
-
-Neljä Mahtran perheenmiestä sekä Maidlan ja Atlan kunnan vanhimmat
-seurasivat Sepän Antsia, ja lähetystö astui kapakasta pappilaan päin.
-
-Tuskin olivat miehet ehtineet pappilan pihaan, kun heille siellä
-pitäjän oikeusherra odottamatta tuli vastaan. Kun Ants kävi toisten
-edellä, niin sai hän ensimmäiseksi puhua tämän kanssa. Tuota
-oikeusherran vastaan tulemista piti Ants hyvänä enteenä.
-
-"Hyvää päivää, kunnioitettava oikeusherra, olipa hyvä, että tapasimme
-herran täällä."
-
-"Miksi niin?"
-
-"Meitä kutsuttiin tänään Habajan moisioon, mutta tyttö toi yöllä
-sanan ja kertoi, että siellä 600 sotamiestä pyssyineen, rumpuineen
-ja torvineen on koolla ja piirittää kansaa moision pihassa ja että
-siellä rahvas on pakotettu vannomaan sitä asetusta noudattaakseen, joka
-neljäkymmentä vuotta jo on ollut, ja joka ei ollut vannonut oli sidottu
-penkkiin ja hänet oli piiskattu veriseksi, ja viisi kunnan vanhinta
-pantu rautoihin ja pistetty kellariin. Sentähden me emme uskalla
-Habajalle mennä."
-
-"Mutta teidän pitää kuitenkin noudattaa oikeuden käskyä", virkkoi
-pitäjän oikeusherra. "Eikä teitä sinne olisi kutsuttu, jos teissä ei
-olisi syytä."
-
-"Ei meillä ole muuta syytä kuin, että emme tahdo jäädä osattomiksi
-uusista oikeuksistamme", vastasi Mahtran kunnan vanhin.
-
-"Mutta mitä te sitte täältä pappilasta haette?"
-
-"Tulimme rukoilemaan kirkkoherraa kirjoittamaan haagiherralle, ettei
-sotamiehiä Mahtraan laitettaisi. Rahvaalla on paha mielessä, aikovat
-panna vastaan ja nousta sotaan, silloin sotamiehet tapetaan ja moisio
-poltetaan."
-
-"Älä puhu niin hirveitä asioita!" huudahti oikeusherra katsellen
-tutkivasti Antsia ja sitten perästä tulevia toisia miehiä.
-
-"Älkööt saksat tehkö niin hirveitä asioita", vastasi kunnan vanhin
-syläisten. "Meillähän kaikilla on sama keisari, joka lait antaa
-ja hän on meille antanut uuden asetuksen, mutta saksat pakottavat
-pieksemisellä alistumaan vanhaan lakiin ja vannomaan! Meillä on yksi
-keisari, mutta sittenkin on joka virstan päässä kuningas."
-
-Kunnan miehen rohkeissa sanoissa kaikui jotakin, joka pani oikeusherran
-ajattelemaan! Kun talonpoika uskaltaa uhata, kun hän tohtii puhua
-vastaan panemisesta, niin hänellä on jotakin selkänojaa, johon voi
-turvautua. Oikeusherra näki toistenkin kunnan vanhimpain lähestyvän
-pappilaa, ja tuolla portin takana näkyi vielä joukko talonpoikia
-pensasten välissä. Ainoastaan hyvin vakava ja pakottava asia saattoi
-ihmisiä liikkeelle kiireenä työaikana.
-
-"Lähtekäämme sisälle", virkkoi hän Antsille.
-
-Kun Sepän isäntä oikeusherran kanssa meni sisälle, tulivat toiset
-miehet kohta perässä, eivätkä vain ne, jotka ensin olivat Antsin
-seurassa lähteneet, vaan paljon muitakin, jotka kapakassa olivat olleet
-koolla -- yhteensä kaksikymmentäkaksi talonpoikaa.
-
-Kirkkoherra Berg astui hämmästyneen näköisenä suurta miesjoukkoa
-vastaan. Juurun oikeusherra, paroni Stackelberg selitti joillakuilla
-saksankielisillä sanoilla miesten asian ja käski sitten Mahtran kunnan
-miehen esittämään pyyntönsä. Ants Tertsius kertoi ensin kirkkoherralle
-vaikuttavin sanoin, mitä olivat kuulleet Habajan tapahtumista ja kuinka
-heitä, Mahtran miehiä oli kielletty sinne lähtemästä. Paljaspäin
-seisoivat toiset miehet ovella ja kuuntelivat. Sekä oikeusherra että
-sielunpaimen katselivat huolestuneina tuota jälkijoukkoa, joka näytti
-ikäänkuin puolustavan oikeuden etsijää.
-
-Kirkkoherra ja paroni vaihtoivat jälleen pari sanaa saksan kielellä,
-sitten virkkoi ensimainittu lempeällä ja sovinnollisella tavallaan:
-
-"Rakkaat miehet, seurakuntani jäsenet, me oikeusherran kanssa
-huomaamme suureksi suruksemme, että teitä uhkaa kova rangaistus,
-ja me tahtoisimme halulla teitä siitä auttaa. Mutta se on paremmin
-teidän omassa kuin meidän vallassamme. Älkää koettako vastustaa
-moision isäntiä, täyttäkää herranne käskyt ja tehkää työnne edelleen
-vanhan asetuksen mukaan, niin me oikeusherran kanssa heti kirjoitamme
-haagenrihterille ja pyydämme häntä, ettei hän teitä antaisi rangaista.
-Sitten ei teille tehtäisi mitään, vaikk'ette tänään menneet Habajalle.
-Tahdotteko edelleen entisellä tavalla tehdä moision työt?"
-
-Ilman pitempiä arveluita vastasivat miehet, että eivät sitä tahtoneet.
-
-"Niin, sitten me myöskään emme voi mitään kirjoittaa! Sitten tulevat
-sotamiehet Mahtraan, taikka teidät viedään väkisin Habajalle ja siellä
-saatte kovan rangaistuksen."
-
-Miehet alkoivat pistää päänsä yhteen ja kuiskailla itsekseen, mutta
-heidän luja ja järkähtämätön puhujansa esitti kirkkoherralle uuden
-pyynnön. Hän toivoi, että kirkkoherra tuomarin kuullen lukisi
-virallisesta "Maavalla Kuulutajasta", mitä siellä oli sanottu uuden
-lain voimaan astumisesta. Lehdessä seisoi, niinkuin kunnan vanhin
-sangen hyvin tiesi, että uusi talonpoikain laki sinä vuonna, 23
-p. huhtikuuta täydellisenä oli voimaan astunut ja entinen v. 1816
-vahvistettu asetus oli menettänyt laillisen voimansa. Mutta ainoastaan
-ennen mainituissa kohdissa piti vielä vanhaa asetusta noudatettaman.
-Kuuluutus oli siis sen puolesta puutteellinen, ettei se ilmottanut
-työorjuuden edelleen olevan voimassa.
-
-Tunsiko kirkkoherra asian ja pelkäsikö hän sentähden sitä lukea, vai
-eikö hänellä ollut virallista lehteä käsillä, vai antoiko oikeusherra
-hänelle viittauksen, ettei nyt olisi viisasta lukea sitä kiihtyneille
-miehille -- olkoon miten oli, kirkkoherra ei täyttänyt perheenmiehen
-pyyntöä.
-
-Viimeinen pyysi sitten venäjänkielistä lakikirjaa, jota hän tähän asti
-joka puolelta turhaan oli koettanut saada. Mutta sitäkään pyyntöä ei
-kirkkoherra noudattanut. Hän vain vakuutti Antsille -- niinkuin tosi
-olikin -- että venäjänkielisessä kirjassa oli aivan sama sisällys kuin
-virolaisessa käännöksessäkin. -- -- -- Varottaen kääntyi kirkkoherra
-Berg vielä kerran miesten puoleen:
-
-"Olkaa järkevät, rakkaani, ja älkää itsepäisyytenne tähden saattako
-itseänne suureen onnettomuuteen! Ja minkätähden tahdotte te
-uppiniskaisuudellanne vastustaa moision isäntiänne? Ettekö tiedä,
-että Jumala itse omassa hyvässä neuvossaan on heidät säätänyt
-vallitsijoiksi. Ja he ovat teidän hellät ja armolliset elättäjänne,
-sillä kuka on tehnyt tuon uuden lain, joka teille vastaisuudessa suo
-niin suuria helpotuksia ja parantaa joka tavalla teidän elämäänne.
-Eivätkö teidän moision isäntänne sitä itse ole tehneet? Ja minkätähden
-he ovat tehneet tuon lain? Sentähden, että he rakastavat talonpoikiaan,
-että suovat heille hyvää, että pitävät teistä isällistä huolta. Ja
-nyt aijotte te kiittämättöminä osottaa heille tyytymättömyyttänne! Te
-ette enää tahdo kuulla isäntienne sanaa, te aijotte vastustaa heitä
-ja olettepa jo niin tehneetkin! Ei, kalliit veljet, se ei voi olla
-taivaallisen isänne tahto, siten teette suuren synnin, eikä Jumala jätä
-sitä rankaisematta. -- -- --"
-
-Kirkkoherra silmäili miehiä ikäänkuin olisi tahtonut huomata heissä
-puheensa vaikutusta. Mutta miehet tuijottivat omaan järkevään
-johtajaansa ja näyttivät häneltä odottavan vastausta. Sepän Ants
-seisoi lyhytkasvuisena ja vankkana keskellä huonetta ja katseli
-synkän näköisenä alas. Hän ei vastannut sielunpaimenen pitkään
-varotuspuheeseen mitään, mutta pastori saattoi Antsin jäykistä, lujista
-kasvonpiirteistä selvästi nähdä, kuinka vähän hänen oli onnistunut
-puheellaan vaikuttaa tuohon mieheen.
-
-"Niinkuin näyttää on koko homma syntynyt tuon miehen alkuunpanosta",
-lausui pastori saksan kielellä paronille, joka pahalla tuulella istui
-tuolilla pöydän ääressä. "Hän on toisia älykkäämpi, hyvä puhuja sekä
-lujatahtoinen, itsepäinen ja rohkea. Hän voi vielä tehdä paljon pahaa,
-jos ei meidän onnistu muuttaa hänen mieltänsä."
-
-"Eihän hän ota mitään kuullakseen", vastasi oikeusherra. "Kaikki hän
-itsepäisenä hylkää."
-
-"Koettakaamme vielä jotakin", ehdotti pastori. "Minä kutsun nuo
-toiset etuhuoneeseen ja tahdon heitä siellä vielä varottaa." Pastori
-Bergin kutsuessa toisia kunnan- ja perheenmiehiä suureen huoneeseen
-ja alkaessa heillekin pitää varotuspuhetta ja neuvoessa heitä
-varomaan Sepän Antsin kiihotusta -- jäi tämä oikeusherran kanssa
-kirjoituskamariin.
-
-Mutta Ants ei ollutkaan sitä vastaan. Vielä kerran hän pyysi
-virkamiestä pastorin kanssa kirjoittamaan Mahtran miesten asiasta
-haagituomarille ja vapauttamaan heidät uhkaavasta rangaistuksesta.
-Mutta kun paroni kysyi, tahtoiko Ants pitää huolta siitä, että
-perheenmiehet lähtisivät sonnanajoon ja vastustamatta tekisivät kaikki
-entiset työt, kääntyi kunnan vanhin hiljaa ovelle, mennäkseen toisten
-perässä.
-
-"Pidätä!" huusi paroni, nousi tuolilta ja sulki oven Antsin edestä.
-
-Tietymätöntä on, mitä hän vielä tahtoi puhua tai tehdä, mutta kunnan
-mies kiskoi oven, jonka kahvasta paroni piti kiinni, väkisin auki,
-lykkäsi oikeusherran ovelta takaisin ja astui etuhuoneeseen. Sieltä
-pastori lyhyesti heittäen hyvästi poistui.
-
-Ants meni Atlan tien ääressä olevaan Eeron kapakkaan, johon toiset
-Mahtran miehet pian perässä tulivat. Mutta vierasten kuntain miehistä
-olivat jotkut kadonneet. Niinkuin jälestäpäin kuultiin, olivat he
-pitäneet pahana Sepän Antsin kokoon kutsumista; varmaankin katsoivat he
-vastaanpanemista liian pelottavaksi kirkkoherran varotuksen kuultuaan.
-
-"Miehet," sanoi Ants oman kuntansa talon miehille, "nyt tiedämme,
-ettemme täälläkään saa oikeutta. Mutta menkää te kotiin ja tehkää
-kaikki, mitä teiltä vaaditaan, sitten ehkä ainakin pääsette vapaiksi
-haagioikeuden rangaistuksesta. Kirkkoherrahan lupasi päästää teidät
-vitsoista, jos täytätte moision käskyt."
-
-"Etkö sinä sitten kotiin tule?" kysyivät toiset.
-
-"En tule," vastasi kunnan vanhin, ja hänen kasvonsa osottivat, ettei
-hän ollut tehnyt uutta päätöstä. "Minä lähden Karuun kuulemaan venäjän
-papilta, onko saksoilla keisarin puolesta lupa niin menetellä meidän
-kanssamme. Mutta teille annan vielä kerran neuvon: älkää panko vastaan!
-Jos sen sittenkin teette, niin se ei ole minun syyni!"
-
-Tehtiin lähtöä. Ants lähti Matsin Priidikin, Adran Hindrekin ja Tillin
-Oton seurassa kappaleen matkaa eteenpäin ja kääntyi sitten oikealle
-kädelle Atlan kylän puoleen, mutta toiset astuivat surullisesti
-vaijeten Mahtraan päin.
-
-"Viekää vaimolleni ja lapsilleni paljon terveisiä, ja älkööt he minun
-tähteni olko murheissaan!" huusi Ants vielä heidän jälkeensä ja katosi
-sitten puiden ja pensasten taakse.
-
-Hän oli todellakin päättänyt lähteä pitkälle matkalle Liivinmaan
-rajan tuolle puolelle, saadakseen selvää uudesta laista. Kirkkoherra,
-jonka apua hän turhaan oli pyytänyt, oli saksa ja moision isäntä
-niinkuin toinenkin. Sitä oli Ants pelännytkin. Oikeuden asemesta antoi
-sielunpaimen hänelle varotuksia, huojennusten asemesta vaati hän heidän
-edelleenkin tyytymään orjuuteen. Kaikki, mitä Moision isäntä vaatii, on
-oikeus, ja joka moision isännän käskyt, täyttää, tekee Jumalan tahdon.
-
-Mutta niin ei voinut asian laita olla! Olihan keisari antanut
-uuden lain, huojentaakseen kiusattujen talonpoikain kuormaa, ja
-huojennuksethan todellakin olivat asetuksessa luettavina. Mutta niitä
-ei annettu heille -- -- --. Venäjän pappi ei ole saksa eikä moision
-omistaja -- hänen pitäisi siis puhua totta. Häneltä saisi ehkä
-tietää, mitä venäjänkielisessä kirjassa seisoo, jota täällä ei kukaan
-uskaltanut näyttää, ja ehkäpä hän voisi, jos saksat tekevät vääryyttä,
-ilmottaa sen keisarille.
-
-Niinkuin Tertsius sitten oikeudessa tunnusti, oli hän toisestakin
-syystä lähtenyt Käruun. Hän oli pelännyt opman Rosenbergin vihaa, joka
-häntä oli pitänyt toisten kohottajana ja uhannut hänelle kostoa. Ja
-poissa ollen aikoi Ants odottaa, tahtoiko ja voiko kirkkoherra Berg
-Mahtran miehiä auttaa sotaväen rangaistuksesta.
-
-Jouduttuaan Atlan kylään, poikkesi Ants vanhan tuttavansa, Kokan
-Madisen taloon. Hän aikoi pyytää Mädistä mukaansa Käruun. Hän tapasikin
-ystävän kotona ja olikin parhaillaan hänelle asiaa selittämässä, kun he
-etäämpää näkivät kirkkoherran kuskarin kiireesti ajavan taloa kohti.
-Ants aavisti, että mies ehkä lähetettiin häntä noutamaan; "oikeusherra,
-jonka käsistä puoli väkisin läksin menemään, tahtoo ehkä minut
-takaisin", ajatteli Ants.
-
-Hän antoi Madiselle merkin ja läksi kiiruusti piiloon. Kuskari tuleekin
-läähättävällä hevosella pihaan. "Onko Sepän Ants täällä?"
-
-"Mikä Sepän Ants?" kysyy Kokan Madis, niinkuin ei tietäisi tuon
-taivaallista.
-
-"Mahtran kunnan vanhin."
-
-"Ei minun silmäni ole häntä nähnyt,"
-
-"Mutta Mahtran miehet sanoivat juuri tiellä, että hän tuli sinun
-luoksesi."
-
-"Vielä mitä! Mutta mitä sinä hänestä sitten tahdot?"
-
-"Kirkkoherra ja oikeusherra laittoivat häntä hakemaan -- en minä tiedä
-minkätähden. Ajoin ensin Mahtraan päin, sain miehet kiinni, mutta
-heidän joukossaan hän ei ollut."
-
-"Ei hän täälläkään ole."
-
-"Mistä minä häntä sitten vielä etsin?" virkkoi kuskari tuskaisena ja
-kääntyi Juurun puoleen takaisin.
-
-Kokan perheenmies suostui lähtemään Antsin kanssa Käruun. Tämä lepäsi
-Kokan talon aitan lakassa puolisen jälkeen ja kapusi alas pimeän tultua.
-
-Sitten läksivät molemmat miehet hiljakseen matkaan.
-
-Se tapahtui perjantaina, 30 p. toukokuuta.
-
-Seuraavana päivänä varhain aamulla ilmaantui Mahtran moision kupias
-kylään ja antoi perheenmiehille käskyn kohta tulla moisioon.
-
-"Kuka panee vastaan," lisäsi mies, "sitä luvattiin niin piestä, että
-suolet tulevat maalle."
-
-"Kutka ne pieksäjät sitten oikeastaan ovat?" kysyivät perheenmiehet.
-
-"Saattehan nähdä! Ettekö tiedä, että sotamiehet eivät ole kaukana.
-Haagiherran sydän on hirmuisen vihainen, kun ette menneet Habajalle.
-Kylläpä hän pitää huolta pieksäjistä."
-
-Miehet katsoivat kalveten toisiinsa.
-
-"Tietääkö kukaan, missä Sepän Ants on? Kotoa en häntä löytänyt," kysyi
-kupias.
-
-Ei tiennyt kukaan -- ei ainakaan kukaan vastannut
-
-"No kyllä hänen saunansa sitten tuliseksi lämmitetään!" huomautti
-kupias ja teki lähtöä, muistutettuaan vielä kerran perheenmiehiä
-tulemisesta.
-
-Nämä seisoivat kauhistuneina koolla. He eivät nyt hetkeäkään
-epäilleet, ettei asia alkanut käydä vakavaksi, sillä hyväsydämisinkään
-haagituomari ei antanut itseään niin kovin pettää, ja nykyisestä
-oikeusherrasta Habajalla tiedettiin ettei hän ymmärtänyt leikkiä.
-Kirkkoherra ei tietysti ole lähettänyt armahduspyyntöä, kun eivät
-miehet olleet luvanneet noudattaa moision isäntien vaatimuksia.
-
-"Mitä nyt piti tehdä?"
-
-"Mitä muuta kuin piiloon!"
-
-"Piiloon niin! Eläinkin varjelee omaa nahkaansa, miksi siis emme me!"
-
-Ja todellakin kääntyivät miehet kukin taloihinsa, antaen naisilleen ja
-lapsille vielä joitakin neuvoja ja sitten alkoi kiireellinen pako kylän
-ympärillä olevaan metsään, heinämaille ja soille. Nuoret ja reippaat,
-vanhat ja voimattomat -- kaikki jättivät kotinsa kohtalon varaan ja
-etsivät kuin takaa ajetut eläimet metsän tiheiköissä ja pensasten
-varjossa suojaa, johon kauhistuksissaan saattoivat pistäytyä.
-
-Haudan hiljaisuus syntyi ihmisistä autiossa kylässä. Synkkinä, niinkuin
-itse mieletön musta kurjuus, kyyköttivät armottomat savuhökkelit
-kirkkaassa päivänpaisteessa matalalla hiekkatörmällä. Palavassa
-läikehtivässä ilmassa, tuossa haudan hiljaisuudessa oli jotakin
-raskasta, masentavaa -- siinä piili onnettomuutta, ja etempää niityiltä
-nousi autereen tapaista utua ilmaan -- oli kuin kuolevan hengen
-viimeinen rukous. -- -- --
-
-Mutta moision puolella, jossa nuo suuret komeat huoneet uhkeiden
-puistojen keskellä kohosivat, rupesi ilma samassa välkkymään ja
-säteilemään. Sotamiesten pyssyjen piikit kimaltelivat siellä päivän
-kuumissa säteissä. Ja maa tömisi sadan miehen ylpeästi astuessa
-raskailla saappaillaan. -- -- --
-
-Mahtran moisioon on tullut tänään 50 miestä sotaväkeä ja kaksi
-upseeria. Heillä on mukanaan keppiä ja vitsoja, 20 paria jalkarautoja
-ja 30 paria käsirautoja. Tänään on Mahtrassa säädettävä oikeutta.
-Kuuma, punainen veri oli tänään tämänkin moision pihassa kirjaava
-hiekan ja kivet punaisiksi.
-
-
-
-
-22.
-
-VAIKUTTAVAT VOIMAT.
-
-
-"Jumalan kiitos!" huudahti rouva von Heidegg, kun sai Herbertiltä
-kuulla, ettei kouluneiti ollut suostunut pojan kosimiseen.
-
-"Tyttö oli ymmärtäväisempi kuin poika!" huudahti herra von Heidegg,
-kun sai puolisoltaan kuulla, että "ranskalainen mamseli" oli hylännyt
-nuoren, rikkaan paronin kosimisen.
-
-Ja molemmat olivat niin onnelliset tuosta odottamattomasta uutisesta,
-ett'eivät huomanneetkaan, kuinka loukkaava asia oikeastaan oli heidän
-ylhäiselle sääty-ylpeydelleen ja kuinka se mahtoi masentaa heidän
-poikaansa, paroni Herbert Heideggiä. Tyttö, jonka täytyi omalla
-työllään elättää itsensä, jolla ei ollut muuta kuin kolme leninkiä ja
-lämmin sydän, jolla koko maailmassa ei ollut mitään menetettävää, vaan
-kaikki voitettavana -- tuo tyttö vastaa paroni Herbert Heideggille:
-"Kiitän hyväntahtoisuudestanne, mutta minä en teitä tarvitse!"
--- -- -- Todellakin, jos paronin neiti von A. eli kreivin neiti von B.
-niin olisivat vastanneet -- olisivat kosijan isä ja äiti saaneet
-halvauksen. Mutta nyt kiitti toinen Jumalaa ja toinen ylisti tytön
-ymmärrystä ja molemmista tuntui kuin olisivat päässeet suuresta
-vaarasta.
-
-Heideggien onni tällaisesta asian käänteestä oli suuri. Heille olikin
-jo heidän poikansa tuottanut todellista murhetta ymmärtämättömän
-erehdyksensä tähden. Mutta he itse erehtyivät, kun luulivat, että poika
-pian unohtaa turhaan rauvenneen leikkinsä, nauraa omaa hulluuttaan ja
-sitten heittää mielestään koko asian. Niin ei käynyt. Päin vastoin
-huomasivat vanhemmat huolestuneina, että Herbertin sydäntä jäyti joku
-salainen tuska, sillä hän muuttui päivä päivältä yhä totisemmaksi,
-umpimielisemmäksi, elämästä ja ympäristöstä välinpitämättömämmäksi.
-Hän puhui vähän, söi vähän ja teki työtä vähän. Hänen koko sisällinen
-olentonsa näkyi murtuneen.
-
-"Hm", sanoivat isä ja äiti, "tuo tyhmyys näyttää juurtuneen syvemmälle
-kuin toivottava olisi." Mutta lohduttaen itseään he lisäsivät: "Aikaa
-myöten asia kyllä unohtuu. Joka haava paranee vihdoin oikeaa lääkettä
-käytettäissä." Mutta oikeana lääkkeenä he pitivät ranskalaisen neidin
-poistumista ja pojalle morsiamen hankkimista -- oikean morsiamen. Siksi
-valitsivat he oman maansa tyttäristä kaikkein hurmaavimman ja pitivät
-huolta, että poika hänen kanssaan usein sattui yhteen.
-
-Juliette Marchandkin huomasi paroni Herbertin masentuneen mielialan
-heidän keskustelunsa jälkeen lehtimajassa. Ja hänen hellä, hyvä
-sydämmensä kärsi varmaankin yhtä paljon kuin Herbertinkin.
-
-Mutta tuo sydän oli jo ennen Herbertin kosimista salaa taistellut.
-Juliette oli jo kauvan sitä ennen aavistanut, mikä hänellä talossa
-oli odotettavissa, ja tällainen tietohan ei jätä ketään naista
-välinpitämättömäksi. Ja nyt oli Juliette vielä äkkiä tullut nuoren,
-kauniin, lahjakkaan, kunnioitettavan miehen ystäväksi, jonka seurassa
-hän nautti tuota lämmintä hauskuutta, jota vastainen mieltymys
-synnyttää.
-
-Mikä ihme sitten, jos neidon sydämmessä alkoi jotakin itää -- salaa,
-vasten tahtoa. Hän itse koetti sitä salata, ikäänkuin peittää ja
-kuunnella järjen ääntä tunteita vastaan. Mutta usein hänet sittenkin
-valtasi tunne ja hän ajatteli Herbertiä, jota ei olisi saanut ajatella,
-joka ei häneen kuulunut. Kokonaiset suuret tulevaisuuden tuumat
-tunkeutuivat hänen mieleensä ja niiden keskipisteenä oli Herbert ja hän
-itse.
-
-Hän oli mielessään kuvaillut olevansa moision emäntänä. Kuinka hän
-olisi kaikkia kohtaan lempeä ja hyvä, hädänalaista auttaisi, köyhiä
-ravitsisi, puolisonsa kanssa taistelisi, huojentaen, armottomasti
-rasitettujen, henkisessä ja aineellisessa puutteessa olevien,
-sorrettujen talonpoikain tilaa, harjoittaisi väkivallan asemesta
-oikeutta, kovuuden asemesta armoa. Kaikki hyvät ihmiset olisivat sitten
-voineet sanoa: "Katsokaa Heideggin moision oloja -- ottakaa siitä
-esimerkkiä -- ja kaikki tuo on tuon pienen ranskalaisen avulla saatu
-aikaan!" -- -- --
-
-Mutta tavatessaan itsensä tuollaisissa, luvattomissa unelmissa, löi
-hän kädellään vasten otsaansa herättääkseen huolettomaa järkeänsä
-toimintaan ja päästäkseen runomaailmasta todellisuuteen. Tuo pääseminen
-kysyi taistelua ja vaivaa, mutta, Jumalan kiitos, se onnistui. Ei hän
-suotta sanonut itseään järkeväksi, eikä hän suotta ollut yksinäisellä
-elämänradallaan oppinut itsenäisyyttä ja varovaisuutta.
-
-Eihän tuo mies ole yksin maailmassa, eihän hän ole vapaa, ole
-itsenäinen. Sadat asiat liittävät häntä perheeseen, sukuun ja
-seurapiiriin -- ja niistä ei kukaan suvaitse tuota pientä ranskalaista;
-he kaikki pitäisivät häntä rohkeana tunkeilijana, jota kaikin tavoin
-vastustettaisiin. Johan he nyt häntä vihasivat, vaikkei hän heille
-ollut tehnyt mitään pahaa -- ainoastaan siitä syystä, että hän monessa
-asiassa rohkeni ajatella toisin kuin he. --
-
-Niin, Juliette Marchand oli taistellut tunteitaan vastaan ja taisteli
-yhä edelleen -- ja tämä oli hänelle raskasta senkin vuoksi, että hän
-näki Herbertin kärsivän. Olihan hän niin myötätuntoinen jokaista
-kohtaan, minkätähden ei hän olisi sitä tuota miestä kohtaan, joka oli
-hänen mielessään.
-
-Eikä hän sittenkään voinut eikä saanut häntä auttaa -- Herbertin
-itsensä, hänen onnensa tähden ei hän sitä tohtinut. Hän tiesi, että
-apu on ainoastaan heidän eroamisessaan ja huojentaakseen tuon eron
-katkeruutta, koetti hän nuorta miestä kohtaan olla kylmä ja jäykkä,
-vaikka se olikin kiusallista. Mutta hän oli koettanut tahdon voimalla
-päästä tunteittensa herraksi ja sillä tiellä eteni hän askel askeleelta.
-
-Näin olivat asiat Julietten ja Herbertin välillä, kun toukokuun lopulla
-julkiset tapaukset, jotka kiihottivat koko maakunnan väestöä, käänsivät
-heidänkin huomionsa omasta itsestään toisaalle.
-
-Juliette ei paljon asiasta voinut Herbertin kanssa keskustella, sillä
-hän karttoi kovin huolellisesti tämän seuraa. Mutta ruokapöydässä
-kuuli hän herrasväen keskinäisestä puheesta ja palvelijoilta, mitä
-julkisuudessa tapahtui ja kaikkien huomiota niin kiinnitti.
-
-Lähellä ja kaukana olivat talonpojat kuohuksissa. Uusi laki oli
-synnyttänyt selkkauksia, kansan mielen kiihottanut. Monessa moisiossa
-jättivät ihmiset vuokravelvollisuutensa täyttämättä, vastustivat
-moision työtä. Siellä, täällä näytti liike niin uhkaavalta, etteivät
-tavalliset rankaisukeinot enää auttaneet; moision isännät olivat
-kuvernementti-kaupungista pyytäneet sotaväkeä avukseen ja saaneetkin.
-
-Rauhattomuuksien syyt jäivät Juliettelle koko lailla epäselviksi;
-saksojen puheesta hän vain kuuli, että talonpojat olivat
-kiittämättömiä, häpeämättömiä, vaativia ja tyhmiä. Heille oli annettu
-sormi, mutta he tahtoivat koko käden. Kamaripalvelija Tohver kuiskaili
-jotakin saksojen petollisuudesta ja ahneudesta, mutta ei voinut sitä
-mitenkään todistaa eikä selittää. Mutta Juliette mietti itsekseen,
-minkätähden tuollaisia rauhattomuuksia nyt vasta syntyi? Kansan elämä
-oli hänen mielestään sellainen, ettei siihen milloinkaan olisi voinut
-tyytyä. Toisissa, Julietelle tutuissa maissa olisivat tuollaiset olot
-synnyttäneet alituisia, julkisia kapinoita.
-
-Rauhattomuuden sanomat johtivat Julietten mieleen jotakin, jonka
-hän viimeisinä aikoina kokonaan oli unohtanut. Paroni Herbert oli
-talvella puhunut suurista uudistuksista ja parannuksista talouden,
-isännyysvallan ja talonpoikain olojen alalla, kun moisio huhtikuun
-lopulla piti hänelle joutua. Muiden muassa oli hän vapaaehtoisesti
-luvannut huojentaa talonpoikain orjuutta, ja tehdä enemmänkin kuin
-laki vaati. Samoin oli hän luvannut harkita ruumiinrangaistuksen
-poistamista, mutta sanonut tahtovansa sitä heti rajoittaa.
-
-Neiti Marchandia huvitti nyt kysymys, kuinka paljon hän jo oli
-päätöksiään toteuttanut. Ja vielä enemmän herätti asia hänen
-mielenkiintoaan, kun hän kuuli, että paroninkin alustalaiset olivat
-vastustaneet niin sanottuja aputekoja.
-
-Juliette olisi mielellään Herbertiltä itseltään kysynyt näistä
-asioista, mutta hän ei tahtonut kahden kesken hänen kanssaan ruveta
-pitempään keskusteluun ja herrasväen kuullen ei voinut hän sellaiseen
-puheaineeseen ryhtyä, he olisivat sitä pitäneet epänaisellisena
-ja sotkeutumisena asioihin, jotka eivät häneen kuuluneet.
-Kamaripalvelijalta kysymistäkään ei Juliette pitänyt oikeana, sillä
-nyt, kun Herbert oli isäntänä, pelkäsi hän, ettei Tohver olisi
-kyllin puolueeton. Sentähden koetti hän saada tietoja tuolta alati
-vaikenevalta virkatoveriltaan, herra Lustigilta.
-
-Ensin hän kysyi, tiesikö tämä mitään talonpoikain rauhattomuuksien
-syistä.
-
-Pieni silmälasiherra punehtui kuin nuori tyttö, kun kouluneiti
-hänen kanssaan rupesi puhumaan. Juliette tiesi, että hän oli ujo ja
-harvapuheinen, mutta ilokseen sai hän herra Lustigilta aivan tarkkoja
-ja selviä vastauksia, ja niitä ei annettu hänelle ensinkään niin
-vastenmielisesti kuin hän oli pelännyt.
-
-"Teitä huvittaa, neiti, meidän talonpoikain kysymys?" kysyi herra
-Lustig.
-
-"Huvittaa kyllä."
-
-"Minä olen sen huomannut."
-
-"Te?" kysyi neiti Marchand ihmetellen.
-
-"Niin."
-
-"Kuinka niin?"
-
-"Minä kuulen paljon, kun puhun vähän. Olen siis kuullut teidän
-mielipiteitänne."
-
-"Ja te itse? Te varmaankaan ette ota osaa tuollaisiin asioihin?"
-
-Lustig kohotti olkapäitään.
-
-"Minulla ei ole puhetaitoa, sentähden en keskustele mistään asioista
-toisten kanssa. Mutta mieleeni jää, mitä näen ja kuulen ja yksinäni
-ajattelen sitä."
-
-"Siis olette talonpoikainkin asiasta paljon kuullut ja ajatellut?"
-nauroi Juliette somaa selitystä.
-
-"Minä kyllä tiedän yhtä, toista. Mitä tahtoisitte kysyä, neiti
-Marchand?"
-
-Juliette uudisti kysymyksensä rauhattomuuksien syistä, ja Gottlieb
-Lustig vastasi:
-
-"Suoranaisia syitä on minun mielestäni vain yksi ainoa: liian raskas
-elämä."
-
-Ja herra Lustig selitti Juliettelle lyhyesti, mutta havaannollisesti,
-sattuvin sanoin, mitä uusi laki talonpojille soi, mikä antoi aihetta
-epätoivoon ja epäilyksiin, millä tavoin talonpojat aikoivat moisiota
-vastustaa, mitä rauhattomuuksia tähän asti oli tapahtunut ja mitä
-apukeinoja sitä vastaan oli toimeen pantu. Juliette ei voinut olla
-ihmettelemättä, että tuo umpimielinen, näköjään koko ympäristölleen
-niin kylmä ja välinpitämätön henkilö, jota ainoastaan luonnontiede
-ja siitäkin vain yksi ainoa osa huvitti, nyt kerrassaan saattoi
-hänelle syrjäisistä asioista antaa niin asiallisen ja perusteellisen
-selityksen. Tuo mies näytti todellakin kasvattavan sisällistä ihmistään
-ainoastaan kuulemalla, näkemällä ja -- vaikenemalla.
-
-"Te olette varmaankin kuulleet", huomautti neiti Marchand, kun
-kouluherra oli lopettanut, "että meidänkin kunnan talonpojat tahtovat
-olla vastustajien joukossa?"
-
-"Olen, paroni Heideggille on se ilmotettu."
-
-"Perheenmiehet itse ovat sen tehneet?"
-
-"Ei. Kuulin, että eräs vuokramies, joka kylässä on salainen ilmiantaja
--- hänen nimensä on Ristmäen Mihkel -- on tuonut moisioon tietoja, mitä
-neuvoja perheenmiehet ovat pitäneet ja minkä päätöksen olivat tehneet!"
-
-"Mutta en ymmärrä, minkätähden meidän kartanon talonpojat ajattelevat
-vastustusta", huusi Juliette. "Minä arvelen, että heille uusissa
-asetuksissa ei vain suoda suuria huojennuksia, vaan että vielä
-vapaaehtoisesti on huojennettu heidän työ- ja maksukuormaansa."
-Gottlieb Lustig katseli suurin silmin neitoa.
-
-"Miksi te niin arvelette?" hän kysyi.
-
-"Sentähden, että moisio nyt on nuoren paronin hallussa, ja että hän
-itse sanoi talvella tahtovansa heti panna toimeen uudistuksia."
-
-"Se ei ole tapahtunut."
-
-"Ei tapahtunut? Kuinka se on mahdollista?"
-
-Lustig kohotti olkapäitään.
-
-"Te tiedätte varmasti, että meidän talonpojille ei ole suotu
-huojennuksia, että he tekevät työtä entisillä ehdoilla!"
-
-"Tiedän, neiti Marchand!" vakuutti toinen vilkkaammasti kuin hän
-muuten oli puhunut. "Tiedän varmasti, että meidän talonmiehet kävivät
-vaatimassa uudessa laissa luvatuita huojennuksia, mutta ettei heidän
-toiveitaan täytetty."
-
-"Keltä he niitä vaativat?"
-
-"Molemmilta paroneilta."
-
-"Moision nykyiseltä isännältäkin?"
-
-"Niin! He kävivät ensin vanhan paronin ja sitten paroni Herbertin
-puheilla."
-
-"Mistä te sen tiedätte?"
-
-"Vanha paroni kertoi sen itse minulle ja niin puhui myös opman Winter."
-
-Juliette näytti hyvin rauhattomalta ja hämmästyneeltä.
-
-"Ja millä perustuksella ei heidän vaatimuksiinsa suostuttu?" hän kysyi.
-
-"Samalla perustuksella kuin toisillakin moision isännillä on, että
-eivät tahdo täyttää talonpoikain toiveita. Laki antaa heille vielä
-aikaa, kunnes maat ovat mitatut ja arvioidut."
-
-"Mutta eihän vapaaehtoisten huojennusten antaminen ole kielletty!"
-
-"Tietysti ei! Niinkuin olen kuullut on niin tehtykin muutamissa
-kauvempana olevissa moisioissa."
-
-"Niin on tehty, mutta täällä ei?"
-
-Neiti Marchand näytti niin hämmästyneeltä, että opettaja herra alkoi
-häntä ihmeissään katsella. He seisoivat herrasväen rakennuksen
-takimmaisella, puutarhan puoleisella verannalla. Vanhempia saksoja ei
-ollut näkyvissä. Alhaalla puutarhassa iloitsivat heidän oppilaansa.
-Juliette Marchand astui pari kertaa edes takaisin, sitten hän jälleen
-kääntyi virkatoverinsa puoleen.
-
-"Jos teillä on aikaa, niin tulkaa vähän puutarhaan kävelemään.
-Tahtoisin teiltä vielä jotakin kysyä. -- -- -- Puhunhan teidän
-kanssanne oikeastaan vasta ensimmäisen kerran, ja me olemme jo niin
-kauvan saman katon alla eläneet, ja sitten vielä olemme samassa
-virassa. -- Tahdotteko?"
-
-Herra Lustigin ujoille, umpimielisille kasvoille nousi jälleen heikko,
-naisekas puna.
-
-"Mielelläni", vastasi hän hämmästyen ja melkein änkyttäen.
-
-"Minä tahtoisin saada tietää teidän arveluitanne", alkoi Juliette, kun
-he hiljakseen kävellessään joutuivat kukoistavien jasminipensasten
-kohdalle, "minkätähden talon nuori isäntä ei ole toteuttanut
-uudistustuumiaan, niinkuin hän minulle itselleni kertoi. Saanko teiltä
-suoraan kysyä: pidättekö Herbert Heideggiä kunnioitettavana miehenä?"
-
-"Pidän kyllä."
-
-"Hänellä on varmaankin hyvä sydän ja jalomielinen luonne?"
-
-"Epäilemättä."
-
-"Tehän tunnette hänen mielipiteensäkin?"
-
-"Hyvin vähän; hän on pari vuotta ollut kotoa poissa, vieraiden luona
-vasta mieheksi kehittynyt, ja hänen nykyisiä mielipiteitään en ole
-vielä oppinut tuntemaan."
-
-"Minun mielestäni ajattelee hän vapaammin ja lempeämmin kuin hänen
-isänsä ja monet muut täkäläiset moision omistajat", virkkoi Juliette.
-"Olen myöskin huomannut, että hänen hyvä sydämmensä tahtoo noudattaa
-oikeutettuja pyyntöjä. Sentähden ihmettelen suuresti, ettei hän
-tahdo täyttää talonpoikiensa toiveita, vaikka hän on päättänyt
-vapaaehtoisesti parantaa heidän elämäänsä. Ihmeellisempää on vielä,
-että niinkuin te sanotte, jotkut toiset moision isännät ovat voineet
-suoda helpotuksia, mutta täällä siitä ei ole tullut mitään. Kuinka te
-sen selitätte?"
-
-"Minä luulen, ettei paroni Herbert ole vapaa", vastasi opettaja.
-
-"Kuinka niin? Hänhän on minun tietääkseni täydellisesti moision
-omistaja."
-
-"Niin kyllä. Mutta hän on voimakkaiden vaikutusten alainen."
-
-"Ja ne ovat?"
-
-"Ennen kaikkia hänen isänsä. Jos en erehdy, on vanha paroni vielä
-täällä oikeastaan vallan pitäjänä ja määrääjänä, samoin kuin myöskin
-hänen äitinsä. -- -- -- Ja sen lisäksi vaikuttavat vielä koko säädyn
-edut. -- -- --"
-
-"Uhkaisiko moision isäntiä vaara, jos joku heistä tekisi talonpojilleen
-hyvää?"
-
-"Ehkä kyllä nykyisissä oloissa. Jos yksi suostuu talonpoikien
-vaatimuksiin, niin täytyy toistenkin tehdä samoin. Mutta toiset eivät
-sitä tahdo, kun se olisi vahingoksi heidän tuloilleen. Niin tulee siis
-yhden laiminlyödä hyväntekeväisyytensä, jos tahtoo pitää silmällä koko
-säätynsä etua. Nykyisenä, rauhattomana aikana pidettäisiin myöntymistä
-hätäkeinona."
-
-Gottlieb Lustig ei varmaankaan ennen ollut saanut kokoon noin pitkiä
-lauseita, sillä hän pyyhki nenäliinalla hikeä otsaltaan.
-
-"Ja Herbert Heidegg on antautunut noiden vaikutusvoimain alaiseksi",
-lausui neiti Marchand hitaasti ja melkein itsekseen, jonka ohella hänen
-kalpeille kasvoilleen oli levinnyt syvä varjo.
-
-Juliettestä tuntui kuin olisi hän menettänyt jonkun kalliin asian;
-hän oli käynyt murheelliseksi. Kun he hitaasti jälleen lähestyivät
-rakennusta, kiitti hän virkatoveriaan seurasta ja lähti äkkiä jälleen
-omaan huoneeseensa. Siellä hän vielä kauvan ajatteli kuulemiansa
-asioita ja pitkin päivää oli hänen mielensä raskas -- hänestä tuntui
-kuin olisi joku rikkonut uskollisuutensa häntä kohtaan. -- -- --
-
-Mutta pian hänen vielä piti saada kuulla jotakin, joka vielä enemmän
-tuskastutti ja masensi hänen mieltänsä.
-
-Pari päivää tämän perästä -- kun hän oli kaupungista kotiin tullut
--- koputettiin arasti hänen huoneensa ovelle. Vanha kamaripalvelija
-Tohver, ja hänen selkänsä takana palvelustyttö Mai raittiine kasvoineen
-ja korkeine rintoineen, astuivat Julietten sisään kutsuessa huoneeseen.
-Mai vähän esteli, mutta kun Tohver hänelle viittasi, seurasi hän
-kuitenkin perässä.
-
-Molemmat olivat kiihottuneen näköisiä.
-
-"Neiti", alkoi kamaripalvelija kumarrettuaan pari kertaa, "Mai kertoi
-minulle ihmeellisiä asioita ja pyytää nyt, että minä niitä teille,
-neiti, puhuisin. -- -- -- Meillä on maanantai-aamuna jälleen piesty
-ihmistä tallissa ja hänen veristä ihoansa valettu silakan suolavedellä.
--- -- --"
-
-Kouluneiti katseli suurin silmin puhujaa; hän ei näyttänyt oikein
-ymmärtävän tämän sanoja.
-
-"Piesty -- ketä meillä on piesty?"
-
-"Isännöitsijän palvelijaa, Miinaa -- neiti varmaankin hänet tuntee --
-nuori, terävä tyttö. -- -- --"
-
-"Miinaa piesty? Kuka häntä on piessyt?"
-
-"Se joka aina ihmisiä moisiossa pieksee, kun käsketään -- vahti!"
-
-Ja Mai koetti osottaa kamaripalvelijan sanoja todeksi vilkkaasti
-päätään pudistaen ja pyyhkien esiliinan nurkalla vetisiä silmiään.
-Mutta Tohver rupesi kertomaan tapausta ja koetti sitä pitkillä
-selityksillä ja elävillä kädenliikkeillä tehdä kouluneidille niin
-selväksi kuin suinkin. Mai, pannen kaiken saksan kielen taitonsa
-käytäntöön oli todistajana ja vakuuttajana ja koetti loppumattomilla
-pään nyökkäyksillä vahvistaa Tohverin selityksiä.
-
-Molemmilta sai Juliette kuulla, minkälaisen ilkivaltaisuuden uhriksi
-Miina raukka oli joutunut. Ehdoin, tahdoin ahdistaa opman Miinaa,
-tyttö taistelee vastaan, ilmottaa vihdoin hätänsä sulhaselle, tämä
-tulee eräänä yönä odottamatta avuksi ja vihan vimmassa kostaa
-viettelijälle. Tämä ilmaantuu, lyötyään ensin itse syytöntä tyttöä,
-moisioon kaipaamaan ja täällä tehdään tuomio, jota inhimilliseltä
-kannalta katsoen on vaikea ymmärtää; tyttö saa moision tallissa,
-poika haagioikeudessa ruumiinrangaistuksen. Tyttö piestään veriseksi
-ja suolavedellä tehdään haavat tulisen kirveleviksi; mutta poika
-viedään sidotuin käsin vielä kovemman rangaistuksen alaiseksi. Mutta
-päärikollinen itse jää rankaisematta, sillä hän ei suinkaan olisi
-lähtenyt kaipaamaan, jos hänellä olisi ollut jotakin pelättävää.
-
-Kouluneiti ei voinut kaikkea tuota uskoa; hänestä tuntui koko kertomus
-pöyristyttävältä valheelta, tai ainakin äärettömästi liiotetulta.
-Ehkä syytti tyttö opmannia tehdäkseen itsensä viattomaksi. Mutta
-Juliettea loukkasi kuitenkin se tieto, että moisiossa vielä nuoren
-paronin isännyyden aikanakin ruumiinrangaistusta käytettiin; että
-siellä jälleen oli naista rangaistu ja vielä niin raa'alla tavalla.
-Mutta hänen epäilyksensä tapauksen todenmukaisuudesta alkoi kadota, kun
-Tohver nyt lisäsi, minkätähden hän asiasta oli kouluneidille tullut
-puhumaan.
-
-"Mai Miina raukan puolesta pyytää neidin kertomaan nuorelle paronille
-asian oikean laidan, että opman saisi vähän nenälleen. Luultava
-on, että opman aivan toisin kertoi asian herroille, eihän muuten
-viattomalle Miinalle vitsaa olisi annettu. Olihan opman itse kotona
-sanonut Miinalle: 'Saa nähdä, ketä uskotaan, sinua vai minua'."
-
-"Kelle on opman käynyt kaipaamassa?" kysyi Juliette värisevin huulin.
-
-"Saksoille -- kenelle sitten?"
-
-"Tietysti vanhalle herralle!"
-
-Siihen tiesi Tohver vastata, että hän oli opmannin nähnyt varhain sinä
-aamuna paronin kirjoitushuoneessa, jossa molemmat paronit jo olivat
-olleet ylhäällä.
-
-"Molemmat?" huusi neiti Marchand ja hänen katseissaan ilmeni jälleen
-kylmää, vastustavaa epäluuloa. "Se ei ole mahdollista", lisäsi hän
-varmasti. "Te erehdytte, Tohver, molemmat paronit eivät ole antaneet
-käskyä Miinan piiskaamisesta."
-
-"En tiedä, kuka käskyn antoi", vastasi kamaripalvelija, "mutta molemmat
-paronit olivat kirjoitushuoneessa opmannin sinne tullessa, sen tiedän
-varmasti; minä vein juuri sitä ennen herroille sinne sikareja."
-
-Juliette käänsi kalpeat kasvonsa syrjään; hänen sydäntään painoi ja
-ahdisti, että hänen oli vaikea pidättää huutoa.
-
-"Mutta eivätkö sitten Miina ja hänen sulhasensa itse selittäneet
-paronille, kuinka asia oikeastaan oli?" lausui hän kääntyen vihdoin
-jälleen kamaripalvelijan puoleen.
-
-"Heiltä ei ole mitään kysyttykään", vastasi Tohver, "he eivät ole
-herrojen luona käyneetkään."
-
-"Mitä puhutte? Kuinka voitiin heitä kuulustamatta rangaista?"
-
-Kamaripalvelija kohotti olkapäitään. Hänen kasvoilleen levisi lystikäs,
-puoleksi katkera, puoleksi leikillinen ilme.
-
-"Saksat uskovat ainoastaan opmannia -- hän on korkeampi kuin
-palvelustyttö ja kylän poika."
-
-Kouluneidin katse ilmaisi epäilystä ja kauhua.
-
-"Minä en usko tuota kaikkea", virkkoi hän kärsimättömänä ja kääntyi
-jälleen akkunaan päin. "Ainakaan ei ole totta, että rangaistus
-annettiin, ennenkun rangaistuksen alaisten syy oli selvä ja varma. Minä
-tahdon tutkia, kuinka kaikki on ollut."
-
-"Neiti", lausui jälleen Tohver nöyrällä, rukoilevalla äänellä. "Miina
-raukka on heti lähtenyt opmannin luota kylään vanhempain kotiin. Opman
-on häijy mies -- Miina pelkää, että tämä häntä vielä rankaisee tuon
-poislähdön tähden, tai ainakin kiusaa, tai pakottaa takaisin tulemaan.
-Siitä on tytöllä suuri kauhu. Neiti on ehkä niin hyvä ja pyytää nuorta
-paronia, ettei opman enää saa Miinalle tehdä pahaa ja antaa hänen olla
-vanhempainsa luona."
-
-"Sen tahdon tehdä."
-
-"Opman on myös uhannut, että Miinan isältä nyt talo otetaan", lisäsi
-Tohver vielä. "Neiti ehkä pyytäisi herra Herbertiltä, ettei sitä
-tehtäisi."
-
-Senkin lupasi Juliette erinomaisen varmalla ja lujalla äänellä.
-
-Mutta tähän ei kamaripalvelijan kertomus päättynyt. Hän piti
-tarpeellisena vielä enemmän herättää hyväsydämmisen kouluneidin
-myötätuntoa puolustettaviaan kohtaan. Sentähden hän sanoi:
-
-"Neidille tahtoisin kertoa, että Miinan sulhanen on meidän Maien veli.
-Neiti ehkä vielä muistaa -- sama nuori mies, joka viime syksynä sai
-moision tallissa vitsoja, josta neiti niin pelästyi."
-
-Juliette muisti hyvästi Päärnun, tuon suuren, tukevan, totisen
-näköisen työmiehen, jonka mökkiäkin hän kerran oli käynyt katsomassa.
-Myötätuntoisesti silmäillen Maiea, kysyi hän kamaripalvelijalta:
-
-"Ja minkälaisen rangaistuksen Maien veli tällä kertaa sai?"
-
-"Hänelle on haagioikeudessa annettu kahdeksankymmentä kepinlyöntiä",
-vastasi Tohver. "Se ei ole leikin asia, neiti! Päärn on tukeva mies
-kuin karhu, mutta sittenkin on hän nyt sängyssä ja sairastaa haavojaan."
-
-"Kahdeksankymmentä kepinlyöntiä!" kertoi kouluneiti, ja Tohverista
-näytti kuin olisi hänen pieni, valkea kätensä mennyt nyrkkiin. Sitten
-kääntyi neiti Marchand tutkivin katsein vielä kerran kamaripalvelijan
-ja tytön puoleen. "Ja te molemmat uskotte varmasti, että asia on
-niinkuin Miina ja Päärn ovat kertoneet? Te ette epäile, että molemmat
-puhuvat totta? Teidän sydämmenne sen varmasti tuntee?"
-
-Tohver nosti sormensa ylös, joka merkitsi, että hän uskalsi, vaikka
-päänsä kautta sen vannoa ja vakuutti, että tyttö ja poika ovat
-kunniallisia ihmisiä, joihin jokainen täysin luottaa. Mutta sitä ei
-voinut opmannista sanoa.
-
-"Puhutaanko hänestä pahaa?" kysyi Juliette.
-
-Tohver kohotti harmaita kulmakarvojaan ja pyyhkäsi halveksivasti
-molemmilla käsillään.
-
-"Oi taivas, neiti! Minä en tahtoisi olla kielittelijä, mutta minun
-pitää sittenkin sanoa, että se mies on monen lapsen isä, vaikkei
-hänellä ole puolisoa. -- -- --"
-
-"Onkos Maien veljellä vielä mitään pelättävää isännöitsijän puolelta?"
-kysyi Juliette katsellen myötätuntoisesti tytön kauniita, surullisia
-kasvoja.
-
-"Eikös tämä häntäkin voi kiusata", vastasi Tohver, "ja viedä talliin
-vähimmästäkin syystä. Mutta sitä miestä onkin jo niin kiusattu ja
-ahdistettu, että hän siihen on melkein tottunut."
-
-"Kertokaa neidille Päärnun talon asiasta", kuiskaili Mai, joka ymmärsi,
-että hänen veljestään oli puhe, ja nykäsi Tohveria takin liepeestä.
-"Ehkä neiti voisi hänenkin hyväkseen jotakin tehdä!"
-
-Tohver arvasi itsekin, että nyt oli paras hetki kertoa kouluneidille
-senkin seikan. Tunsihan hän sen niin hyvästi. Ja ainoastaan neiti
-Marchand saattoi jotakin tehdä myöskin Maien veljen hyväksi, jota
-vanha kamaripalvelija itse kelpo miehenä arvosteli. Vanhan, tottuneen
-kamaripalvelijan tietoon kyllä tuli kaikki, mitä talossa tapahtui.
-Tohver tiesi jo aikoja sitten, millä silmin nuori paroni katseli
-kaunista kouluneitiä ja kuinka kovin hän tätä kunnioitti ja kuinka
-neidon sanat häneen vaikuttivat. Eikä tarvinnut epäillä sitäkään, ettei
-ranskalainen neito tahtonut auttaa, sillä ei kukaan tiennyt niin hyvin
-kuin Tohver, kuinka lämmin sydän hänellä oli talonpoikaraukkoja kohtaan.
-
-"Ei suinkaan neiti pane pahaksi, jos kerron vielä jotakin Maien
-veljestä", virkkoi hän ja nauroi ikäänkuin anteeksi pyytäen. Mai koetti
-salaa häntä kehottaa tuon tuostakin nykäisten häntä takaa päin. "Sillä
-miehellä on, neiti, varsin kurjat päivät ja hän olisi iloinen, jos
-joku hänestäkin puhuisi hyvän sanan nuorelle moision herralle."
-
-Juliette kuunteli yhä enenevällä mielenkiinnolla hyväsydämmisen
-Tohverin kertomusta. Tohver alkoi Päärnun isän onnettomasta
-elämäkerrasta, kuvasi hänen kuolemaansa haagioikeudessa saatujen
-lyöntien seurauksena ja selitti, minkätähden isän talo pojalta oli
-pois otettu ja kuinka Päärn turhaan oli koettanut paronilta saada
-takaisin isänsä taloa tai jotakin toista vuokrapaikkaa, sillä vanha
-paroni ei häntä kärsinyt. Tohver ei salannut, että miehellä oli
-kiivas ja taipumaton luonne, mutta sanoi vanhan paronin itsensä
-täytyneen tunnustaa, ettei hänellä ollut ahkerampaa, huolellisempaa
-ja kunniallisempaa työläistä kuin tuo "vastahakoinen koira". Kaikkein
-surullisempaa sanoi hän olevan, ettei Päärn ilman paikkaa voisi mennä
-naimisiin, sillä nyt hänen piti pienessä mökkihökkelissä itseänsä
-elättää. Näin viettivät morsian ja sulhanen surullista, toivotonta
-elämää. -- -- Tohver ei jättänyt sitäkään kertomatta, kuinka kupias oli
-tahtonut väliin tunkeutumalla rikkoa Miinan ja Päärnun liittoa.
-
-"Tuohan on koko romaani!" huudahti neiti Marchand lyöden käsiään
-yhteen, kun kertoja oli lopettanut.
-
-Tohver kyllä ei tiennyt, mitä 'romaani' sana merkitsi, mutta oli
-kuitenkin tyytyväinen, kun kertomuksensa oli neitiin vaikuttanut. Sillä
-tämä oli liikutetun näköinen ja hänen kauniissa, mustissa silmissään
-ilmeni päättäväisyyttä ikäänkuin aikoisi hän jotakin tehdä. Sen hän
-vihdoin sanoillaankin todisti:
-
-"Minä en tiedä, kuinka paljon minun sanani paroniin vaikuttavat",
-lausui neiti Marchand, "mutta minä tahdon hänen kanssaan sopivalla
-hetkellä kaikista näistä asioista puhua. Minä pyydän paronia muistamaan
-Miinaa ja Maien veljeä."
-
-Tuo lupaus oli Maien ja Tohverin mielestä yhtä hyvä kuin voitto. Maie
-oli niin hyvillään, että tahtoi suudella kouluneidin kättä, jota tämä
-ei kuitenkaan sallinut. Kiitollisina lähtivät molemmat neiti Marchandin
-huoneesta. --
-
-Huolimatta suuresta väsymyksestä matkan jälkeen, ei hän tahtonut sinä
-yönä paljon unta saada. Mitä piti hänen ajatella kaikista noista
-hirveistä asioista, joita sinä iltana oli saanut kuulla? Mikä mies oli
-Herbert Heidegg, kun hänen moisiossaan saattoi tapahtua tuollaisia
-seikkoja? Sehän oli aivan kuin nyrkkivallan aikoina. Ja tuo tapahtui
-miehen nähden -- ei miehen tahdosta ja luvalla, hänen, joka puhui
-vapaamielisyydestä ja lempeämmistä uudistuksista, jonka oikeutta
-rakastava sydän ja selvempi näkökanta ei voisi sallia vääryyttä ja
-väkivaltaa! -- -- -- Hän ei ole vapaa -- sanoo Gottlieb Lustig --
-hän on vanhempain ja seurapiirin vaikutuksen alainen. Olkoon. Mutta
-milloinka voi hän heidän vaikutuksestaan vapautua, kun ei hän yritäkään
-sitä tehdä? Vai eikö hän tahtonutkaan heidän vaikutuksestaan vapautua?
--- -- -- Hän ei siis puhunut totta, kun hän sitä tuonaan vakuutti.
--- -- -- Herbert Heidegg valehteli! -- -- --
-
-Ahdistava, kiusallinen tuska teki Juliette Marchandin rauhattomaksi,
-jotta hän vasta myöhään saattoi nukkua. --
-
-Jo seuraavana päivänä oli hänellä hyvä tilaisuus puhua Herbertin kanssa
-kahden kesken. Nuori paroni itse antoi hänelle siihen aihetta. --
-
-Vanha paroni puolisonsa ja vanhimman tyttärensä kanssa oli puolisen
-jälkeen ajanut naapuriin kyläilemään. Juliette istui hieno käsityö
-kädessä puutarhan puoleisella verannalla ja koetti haihduttaa
-kiusallisia tunteitaan lukemisella. Samassa astui Herbert Heidegg
-puutarhasta rappusille, pyyhki hikeä otsaltaan -- hän tuli nähtävästi
-pellolta -- ja kääntyi kouluneidin puoleen kohteliaasti kysyen, saisiko
-hän täällä levätä ja polttaa jonkun sikarin.
-
-Neiti Marchand ei sitä vastustanut.
-
-Herbert otti itselleen tuolin nurkasta ja istui lähelle Juliettea.
-Äänetönnä sytytti hän sikarin ja katseli mietteissään alas
-kevätihanuudessa kukoistavaan puutarhaan.
-
-"No, kuinka teitä miellytti meidän vanha Tallinna, neiti Marchand?"
-kysyi hän vihdoin puheen jatkoksi.
-
-"Minä olin iloinen, kun kerran vielä sain nähdä merta", vastasi neito.
-
-"Te rakastatte merta?"
-
-"Kovin. Se on niin avara, niin rajaton ja ääretön. Minä rakastan
-vapautta, sentähden rakastan merta."
-
-"Minä taas vainioita ja niittyjä, joita metsä ympäröi", nauroi Herbert.
-"Lainehtivat viljatasangot ovat minun mereni."
-
-"Ovatko ne tänä vuonna hyvin menestyneet?"
-
-"Koko lailla. Tietysti ne vastaisuudessa tulevat vielä
-kukoistavimmiksi, kun rupean perusteellisemmin tekemään työtä.
-Eilen sain ensimmäiset, uudenaikaiset työkalut -- suoraan tilatut
-Englannista."
-
-"Taloudellisiin uudistuksiin olette siis jo ryhtyneet?"
-
-"Olen, neiti. Asioiden pitää muuttua täällä moisiossa; minä tahdon
-vapautua Aasian oloista. Teidän pitäisi parin, kolmen vuoden perästä
-nähdä minun talouttani, minun peltojani ja niittyjäni!"
-
-Juliettea ei tuo kehuminen miellyttänyt. Tuo iloinen ja itsetietoinen
-puhetapa viilsi hänen sydäntään. Tuo mies on ryhtynyt uudistuksiin ja
-parannuksiin, mutta ensiksi omassa taloudessaan! Toisia kohtaan, joilla
-on suurempi hätä, ei hän vielä ole mitään tehnyt!
-
-"Tietysti tulevat teidän vuokralaisenne pellot ja niityt myös
-vastaisuudessa kauniimmin kukoistamaan", huomautti Juliette. "Heillähän
-on nyt parempi aika pitää niistä huolta. He olivat varmaankin teille
-hyvin kiitollisia huojennetuista työpäivistä?"
-
-"Huojennuksia eivät ole vielä saaneet", vastasi Herbert, puhaltaen
-tuuleen sikarin tuhkaa, joka oli hänen polvelleen pudonnut.
-
-"Ei vielä? Eivätkös teidän talonpojat Yrjönpäivästä lähtien ole saaneet
-huojennuksia?"
-
-"Ei, se voi vasta tulevaisuudessa tapahtua. Uusi maanvuokralaki säätää,
-että maat ovat mitattavat ja arvioitavat, ennenkun huojennuksia voi
-panna toimeen."
-
-"Onkos huojennusten antaminen ennen sitä kielletty?"
-
-"Ei ole. Minä kyllä heti tahdoin noudattaa uusia asetuksia, mutta
-minun täytyi myöntyä isän ja toisten vanhempien maanviljelijäin
-mielipiteeseen, jotka siitä pelkäsivät koituvan vahinkoa. Eihän
-viivykään kauvan, ennenkun talonpoikain huojennukset laillista tietä
-toteutetaan."
-
-"Olen kuullut, että talonpojat ovat rauhattomia ja vaativat heti
-huojennuksia. Eivätkös teidänkin talonpojat ole ilmaisseet sellaisia
-toiveita?"
-
-"Ovat kyllä, mutta, paha kyllä, piti minun vastata heille, että minun
-täytyy menetellä lain mukaan. Työpäiväin vähentyessä täytyisi moision
-isäntien rahalla palkata päiväläisiä, pitää palvelijoita, ja siihen
-eivät kaikki maanviljelijät vielä ole valmistuneet."
-
-"Kaikki?" kysyi Juliette. "Pitääkö sitten kaikkien yhtaikaa olla siihen
-valmiit? Minä arvelen, että jolla on varoja, hän voisi heti palkata
-työläisiä. Ettekö te sitä saattaisi, herra paroni?"
-
-"Minä kyllä, neiti, mutta yksityisen henkilön tulee myös katsoa toisten
-etua, muuten tuotamme toisille vahinkoa. Jos yksi voi, ja kaksi ei
-voi, niin hän tekee noille kahdelle vahinkoa. Mutta jos enemmistö
-voisikin, niin jäisi yhä vielä vähemmistö, joka ei voi, ja me olemme
-aikojen kuluessa oppineet vähemmistönkin etuja silmällä pitämään.
--- -- -- Ajatelkaa, neiti Marchand, kuinka suurta sekaannusta
-synnyttäisi, ja nyt jo on lain väärin tulkitsemisesta syntynytkin,
-jos minä heti soisin huojennuksia, mutta minun naapurini eivät
-sitä voisi. Talonpojat vaatisivat sitä kuitenkin väkisin, ja siitä
-syntyisi kapina."
-
-Yhä kovemmin alkoi Julietten sydän sykkiä. Tuo mies ajatteli kyllä
-kiitettävällä tavalla naapuriensa etuja, mutta talonpoikain edut eivät
-häntä paljon liikuttaneet, ikäänkuin ei sillä asialla olisi mitään
-merkitystä, ikäänkuin ei talonpoika olisikaan moision isännän naapuri
-ja lähimmäinen. Talonpoika voi odottaa ja kärsiä -- hänestä ei ole
-huolta, meidän etumme on pääasia! Tuo kova, loukkaava katsantotapa
-ilmeni moision isännän puheissa ja kaikissa hänen mielipiteissään. Se
-oli hänestä niin luonnollista, niin itsestään selvää, että hän puhui
-siitä, kuin olisi kaikkein sen pitänyt hyväksyä ja oikeana pitää.
-
-Juliette ei tahtonut hänen kanssaan näistä asioista väitellä, hän
-tahtoi vain tutkia hänen mielipiteitään ja luonnettaan. Sentähden hän
-karttoi arvostelevaa vastausta ja kysyi ainoastaan:
-
-"Eikö kukaan moision isäntä ole täyttänyt talonpoikain toiveita
-työpäiväin vähentämiseen nähden?"
-
-"On sitä tehty. Mutta nuo pari miestä, joista sitä on kuultu, katuvat
-varmaankin jo hyvyyttään. He olivat varomattomia. He tekivät hyvää
-omille talonpojilleen, mutta monelle moision alustalaiselle pahaa.
-Meidän naapuripitäjään, Koselle on marssinut sotaväkeä, kun talonpojat
-saatuaan kuulla, että orjuutta muutamissa moisioissa oli vähennetty,
-sitä myöskin vaativat omilta herroiltaan eivätkä tulleet työhön,
-kun heidän tahtoonsa ei suostuttu. Nuo ihmiset saavat nyt kovan
-rangaistuksen. Haagioikeuden pitää heitä sotaväen avulla -- paha kyllä!
--- ruumiinrangaistuksella pakottaa lain noudattamiseen. Tuo olisi
-varmaankin jäänyt tekemättä, jos eivät nuo pari moision isäntää olisi
-niin kiirehtineet hyväntekeväisyyttään osottamaan. -- -- --"
-
-"Minun mieleeni johtuu, herra paroni, että te talvella lämpimästi
-ajattelitte kansakoulukysymystä", lausui Juliette lyhyen äänettömyyden
-jälkeen. "Teidän kuntaanne, ellen erehdy, piti heti perustettaman
-kyläkoulu. Vieläkö sitä olette ajatellut?"
-
-"Koulun perustaminen on oikeastaan kunnan oma asia", vastasi Herbert,
-koputtaen hiukan hämillään kepillään saappaansa kärkeä. "Mutta tietysti
-koetan tehdä kaikki, mitä voin edistääkseni ja auttaakseni asiaa. Tähän
-asti ei minulla ole vielä ollut aikaa kysyä, onko kunta tehnyt asiassa
-päätöstä. Nythän tuskin vielä on kuukauttakaan kulunut uuden lain
-voimaan astumisesta."
-
-"Ettekö te aikonut ryhtyä asian vireille herättämiseen ja johtoon?"
-
-Herbert rupesi nauramaan.
-
-"En todellakaan voisi itselleni toivoa parempaa omantunnon muistuttajaa
-kuin te olette! Mutta te voitte olla varma siitä, neiti Marchand,
-etten unhota päätöstäni. Teidän pitää kuitenkin antaa minulle vähän
-miettimisen aikaa!"
-
-"Ettehän ole pahoillanne, vaikka sekaannun asioihinne, herra paroni?"
-
-"Pahoillani teille? En!" vastasi nuori mies lämpimästi. "Te saatte
-minua nuhdella niin paljon kuin haluatte. Minä olen onnellinen, kun te
-ylipäätään minun kanssani keskustelette! Sitä onnea, Jumala paratkoon,
-en usein saa nauttia."
-
-"Lupaustanne tahdon nyt hyväkseni käyttää", lausui Juliette, mutta
-ei leikillisesti, vaan hyvin totisesti. "Jos ei kaikki ole valhetta,
-mitä tiedän, niin on teidän moisiossanne, herra paroni Heidegg, näinä
-päivinä oikeutta vastaan paljon rikottu."
-
-Herbert käänsi levottomat katseensa neitoon.
-
-"Vai niin? Ja missä asiassa?"
-
-"Te olette antanut viatonta ihmistä kovasti rangaista."
-
-"Tuo ei ole oikein, neiti Marchand! Ketä te ajattelette?"
-
-"Opman Winterin palvelustyttöä, Miinaa. Häntä on maanantai aamuna
-moision tallissa armottomasti piesty."
-
-"Mutta ei hän ollut syytön, armas neiti! Hän oli vasten isäntänsä
-kieltoa laskenut yöllä miehiä luokseen, ja kun eräänä yönä mentiin
-sellaista pois ajamaan, ei tyttö laskenut isäntää kyökkiin ja vastasi
-hänelle röyhkeästi. Winterin täytyi väkisin avata ovi. Nyt karkasi
-tytön seuralainen isännän kimppuun ja tyttö häntä siihen vielä yllytti.
-Isäntä lyötiin tunnottomaksi ja piestiin maassa melkein vialliseksi.
-Tuo oli suorastaan hengen vaarallista ja sellaista täytyy toki
-rangaista!"
-
-"Mistä te tiedätte, herra paroni, että kaikki niin tapahtui?"
-
-"Isännöitsijä Winteriltä."
-
-"Hän oli kantaja?"
-
-"Niin."
-
-"Mutta mitä vastaajat sanoivat?"
-
-Herbert käänteli itseään rauhattomasti tuolilla.
-
-"Sitä en tiedä."
-
-"Kuinka? Te vain tiedätte mitä kantaja kertoi, mutta ei mitään siitä,
-mitä syytetyillä on sanomista. Oliko tapaus todistajien kautta niin
-varma?"
-
-"Ei, todistajia ei ollutkaan. Mutta isännöitsijän onneton ulkomuotokin
-todisti liian selvästi, mitä hänelle oli tapahtunut. Hänen silmänsä
-olivat lyönneistä siniset ja koko ruumis niin pehmitetty, että hän
-tuskin pääsi käymään."
-
-"Kun ei näkijöitä ollut -- mistä te sitten niin varmasti tiedätte, kuka
-häntä ylipäätään pieksi?"
-
-"Sen hän itse kertoi."
-
-"Hän itse! Mutta jos ei hän puhunut totta?"
-
-Herbert jäi katsomaan Juliettea, etsi sanoja, mutta vaikeni.
-
-"Minä en ymmärrä teitä, neiti", virkkoi hän vihdoin. "Minkätähden
-isännöitsijä Winter sitä olisi tullut valittamaan; kuka hänelle olisi
-väkivaltaa tehnyt? Minkätähden olisi hän syyttänyt noita kahta eikä
-sitä, joka hänen kimppuunsa karkasi?"
-
-"Mutta jos hänellä siihen olisi ollut kyllin syytä? Sehän on
-mahdollista. Mutta olkoon miten on, sitä en ole kuitenkaan milloinkaan
-kuullut, että ainoastaan kantajan syyttämisen perusteella rikollisia
-tuomitaan, ilman että heiltä itseltään mitään kysytään. Tuo on --
-suokaa anteeksi -- hieman yksipuolinen tuomitsemistapa ja sentähden
-kohtuuton, väkivaltainen -- -- --."
-
-Syvä puna muutti paronin kauniit kasvot tummiksi. Loukkasiko häntä
-tuo oikea huomautus, vai hävettikö häntä? Mutta sittenkään ei hän
-menettänyt mielenmalttiaan.
-
-"Te voitte olla oikeassa, ettemme, isäni ja minä, ole huomanneet oikein
-seurata lakitieteellisiä sääntöjä", hän vastasi. "Mutta se on kuitenkin
-varma, ettemme itse asiassa ole päätöksessämme erehtyneet."
-
-"Mihin te perustatte varmuutenne?"
-
-"Me tunnemme miehen, joka isännöitsijää ahdisti. Hän on jo ennen
-osottanut intohimoista, väkivaltaista luonnetta, jota siitä syystä jo
-ennenkin on rangaistu. Toiseksi tunnemme talonpoikaisneitojen huonon
-tavan, että ottavat yöllä nuoria miehiä luokseen."
-
-"Mutta tunnetteko sitten isännöitsijä Winterin elintapoja?"
-
-"Minä en tiedä mitään -- olen täältä ollut kauvemmin aikaa
-poissa -- -- --."
-
-"Vai niin! Mitä sanotte sitten siitä, herra paroni, jos isännöitsijä
-Winter itse halusi yöllä päästä tytön luo, mutta ei päässyt, kun
-tytölle toinen oli rakkaampi ja kun tuo rakkaampi luulevaisuudesta
-tai tytön suojelemisen halusta näytti isännälle tien takaisin omaan
-huoneeseen?"
-
-Herbert katseli suurin silmin puhujaa.
-
-"Neiti Marchand, te tiedätte jotakin tuosta asiasta?" virkkoi hän
-sitten.
-
-"Niin tiedän", vastasi Juliette, "ainakin niin paljon, etten voi pitää
-oikeana teidän tuomitsemistapaanne. Tiedän nimittäin, mitä rikollisiksi
-tuomitut, syytteenalaiset tunnustavat."
-
-"Ja mitä sitten?"
-
-"Ei muuta kuin sen, että sulhanen suojeli morsiantaan häpeämättömältä
-viettelijältä. Kun hän sen teki väkivaltaisesti, olisi hän tietysti
-oikeuden edessä rikollinen, mutta inhimillisesti ajateltuna pitää hänet
-vapauttaa. Minä luulen, että kuka mies hyvänsä hänen sijassaan olisi
-tehnyt samoin. Mutta tyttö ei ole tehnyt mitään pahaa. Hän on ollut
-kantajan koston ja teidän surkean tuomionne uhrina."
-
-Tuskallisen levottomana katsoi nuori paroni neitoa.
-
-"Niinkö ovat tyttö ja poika asian kertoneet?" hän kysyi.
-
-"Niin."
-
-Nyt kertoi Juliette tarkemmin Tohverilta saadut tietonsa. Hän huomasi,
-että Herbert kuunteli hyvin tarkkaavasti. Kun hän oli lopettanut, kysyi
-paroni:
-
-"Mutta mistä te sitten tiedätte, että tytön ja pojan tunnustukset ovat
-oikeat, vaan isännöitsijän valheelliset? Tässä on tunnustus tunnustusta
-vastaan -- todistajia ei ole, todenmukaisempi on, että syytteenalaiset
-valehtelevat, kuin että isäntä sen tekee."
-
-"Tunnetteko sitten kantajan siveellistä elämää, herra paroni?" kysyi
-Juliette.
-
-"Siveellistä elämää? Minä vain tiedän, että hän on kunnon maanviljelijä
-ja pitemmän aikaa ollut isäni uskollinen palvelija."
-
-"Voi olla. Mutta tiedättekö, kuinka hän kohtelee naisia, jotka ovat
-hänen mielivaltansa alaisia?"
-
-Herbert ajatteli.
-
-"Jos oikein muistan, niin puhuttiin monta vuotta sitten, että
-Winterille oli sattunut joku julkinen hairahdus. Mutta tarkemmin en
-asiaa tunne."
-
-"Te voitte helposti saada siitä selvää. Minulle vakuutettiin, että
-kaikki ihmiset täällä tietävät, ettei isännöitsijä Winter ole mies,
-johon naiset voisivat luottaa. Julkisia 'hairahduksia' on hänelle
-sattunut useampiakin. -- -- -- Sitä vastoin ei rangaistujen,
-syytteenalaisten elämästä tiedetä mitään pahaa. Tyttö, jonka itse
-tunnen ja josta olen kuullut toistenkin arvosteluja, ei elämässään
-ja käytöksessään ole antanut epäluulolle minkäänmoista aihetta. Hän
-on jo monta vuotta liikuttavalla uskollisuudella ja mielenlujuudella
-rakastanut miestä, joka köyhyyden tähden tuskin koko elinkautenaan
-voi häntä vaimokseen pyytää. Hänen uskollisuutensa on niin luja, että
-hän erään toisen, hyvin itsepintaisen sulhasen, joka hänelle voisi
-tarjota kaikkia, mitä tuollainen talon tyttö saattaa itselleen toivoa,
-miltei väkivallalla luotaan torjui. Opmannin puhe siis, että tuo tyttö
-miesten, monen miehen kanssa yöllä pitäisi seuraa, ei voi olla oikea.
-Mutta tyttö ei ole niinkuin hän on vakuuttanut ja niinkuin hänestä
-uskotaankin, omaa sulhastaankaan yöllä ottanut vastaan, vaikka kyllä
-sellaiset seurustelut täällä maassa kuuluvat olevan tapana. Mutta minun
-mielestäni on aivan mahdotonta, että tuo siisti, siveä tyttö voisi
-yllyttää sulhastaan pieksemään omaa isäntäänsä. -- -- -- Nuoren miehen
-tavoista on myös kuultu pelkkää hyvää. Hän saattaa tosin olla kiivas
-ja kovapintainen, mutta sellaisia hairahduksia kuin opman Winterille,
-ei hänelle milloinkaan kuulu tapahtuneen. -- -- -- Ei siis huomaa
-mitään pätevää syytä, minkätähden opmannia paremmin pitäisi uskoa kuin
-noita kahta. Mutta niinkuin jo sanoin, en ensinkään ymmärrä teidän
-tuomiotanne, joka yksin perustuu opmannin syytöksiin."
-
-"Me olemme tottuneet uskomaan ylempiä ja sivistyneitä palvelijoitamme
-enemmän kuin talonpoikia", vastasi Herbert hiljaa ja nousi, kävellen
-alakuloisena pari kertaa edes takaisin. "Mutta on mielestäni ikävää,
-jos isä ja minä tässä asiassa olemme erehtyneet ja jos meidän
-tahdostamme on jollekin vääryyttä tehty. Voitte varmasti luottaa
-siihen, neiti Marchand, että rupean perinpohjin tutkimaan asiaa."
-
-"Tiedättekö, herra paroni, kuinka suuren rangaistuksen molemmat
-syynalaiset ovat saaneet?"
-
-"Tytön piti saada kahdeksantoista vitsanlyöntiä; pojan rangaistus jäi
-oikeusherran määrättäväksi. Minä en ole vielä muistanut kysyä, kuinka
-suuri hänen rangaistuksensa oli."
-
-"Kahdeksankymmentä kepinlyöntiä paljaalle iholle, herra paroni", sanoi
-neiti Marchand tuskaisena ja hänen mustat silmänsä liekitsivät. "Mies,
-vaikka kyllä vahva kuin jättiläinen, on siitä sairaana. Ja sairas
-on tyttökin. -- -- -- Uskallanko kysyä, herra paroni, oliko teidän
-rangaistusmäärässänne mitään koventavaa lisäystä?"
-
-"Ei."
-
-"Kuka oli rangaistusta annettaessa peräänkatsojana?"
-
-"Opman Winter."
-
-"Itse kantaja?!"
-
-"Niin."
-
-Katkera hymy levisi ranskalaisen neidon tulipunaisille, hienoille
-huulille. Tuo hymy nosti jälleen paronin poskille tummaa verta.
-
-"Sitten myöskin ymmärrän, minkätähden lyöntien kerrottiin nousseen
-kolmeenkymmeneen ja että onnettoman uhrin veristä ihoa vielä silakan
-suolavedellä valettiin. Pitihän halpamielisen kaipaajan täydellisesti
-kostaa."
-
-"Mitä te puhutte! Silakan suolavedellä?"
-
-"Ja te ette tiedä siitä mitään?"
-
-"Minä kuulen siitä ensimmäisen kerran! Isäni ja minun käskystäni se ei
-ole tapahtunut!"
-
-"No sitten opitte tuosta työstä tuntemaan miehen luonnetta ja tapoja,
-miehen, johon te niin luotitte, että hänestä kaipaajana teitte
-syytteenalaisen rankaisijan. Minun täytyy sanoa, herra paroni, teidän
-maassanne vallitsee omituinen oikeus! Tuollaista oikeuskäsitettä en ole
-vielä missään tavannut!"
-
-Herbert Heideggin huulet olivat lujasti yhteen sulkeutuneet, kulmat
-rypyssä, kädet selän takana hän astui edes takaisin. Tuskaiset tunteet
-näyttivät täyttävän hänen mielensä, kun hän asiaa ajatteli. Vihdoin jäi
-hän kouluneidin eteen seisomaan ja sanoi:
-
-"Jos tässä on erehdys tapahtunut -- ja teidän selityksenne kuultuani
-pelkään todellakin niin tapahtuneen -- niin olen siitä hyvin pahoillani
-ja luulen isänikin samoin olevan. Tahdon heti ottaa selvän asiasta.
-Oikea syyllinen ei saa jäädä rankaisematta; mutta niille, jotka
-syyttömästi ovat kärsineet, tahdon hyvällä mielellä maksaa sovintoa.
--- -- -- Mutta teille, armas neiti, tahtoisin huomauttaa, että te
-liian ankarasti olette minua tuominneet. Ettekö huomaa, että minun
-erehdykseni -- jos se on sellainen -- on ainakin anteeksi annettava.
-Ajatelkaa itse: isäni pitkäaikainen, uskollinen ja luottamusta
-ansaitseva palvelija, moision isännöitsijä, moision poliisin sijainen
-tulee ja nostaa kanteen uskottavalla ja varmalla tavalla; syytös on
-isäni ja minun mielestäni täydellisesti todenmukainen; liiottelua ja
-valhetta ei voi missään huomata, ja kantajan ulkomuotokin todistaa
-hänen sanojensa todenmukaisuutta. Me emme ensinkään voi epäillä, ettei
-asia ole niin tapahtunut kuin sitä kerrotaan. Mikä ihme siis, että me
-uskomme kaikki, pidämme kanteenalaisten kuulustamisen tarpeettomana ja
-kiihottuneina määräämme syyllisille rangaistuksen?"
-
-"Teidän erehdyksenne saattaa tällä kertaa olla anteeksiannettava",
-vastasi Juliette. "Mutta anteeksiannettava ei ole teidän
-tuomitsemistapanne, jota sanotte tavalliseksi. Te sanoitte uskovanne
-ylempiä, sivistyneitä palvelijoitanne enemmän kuin talonpoikia.
-Tahtoisin saada tietää, minkätähden? Minkätähden luulette työmiehen
-ja palvelustytön olevan alemmalla siveellisellä kannalla kuin
-opmannin, kamarineitsyen tai kouluneidin? Yleensähän sivistymättömissä
-maalaisihmisissä löytyy vähemmän rikollisia kuin niin sanotuissa
-sivistyneissä piireissä."
-
-"Meidän maassamme ajatellaan asiasta toisin, ankara tuomarini",
-vastasi Herbert, "ja varmaankin on meillä siihen omat syymme." Meillä
-talonpojat eivät ole ensinkään niin viattomia kuin toivoisimme. Siitä
-voisin teille luetella paljon esimerkkejä, mutta mainitsen vain
-yhden. Meidän talonpoikain siveellistä tunnetta ei loukkaa se, että
-he kaikin mahdollisin keinoin koettavat puuttua moision omaisuuteen.
-Talonpoika varastaa hyvällä omallatunnolla tavaraa, jos hänellä siihen
-on vähänkin tilaisuutta. Hän varastaa riihestä viljaa, pellolta
-perunoita, puutarhasta hedelmiä, niityltä heiniä, metsästä puita,
-ja kun hän viinaa lähtee kaupunkiin viemään, niin kaivaa hän uuteen,
-ehjään tynnyriin reijän ja varastaa väkijuomia. Nuo kaikki ovat meillä
-tavallisia, jokapäiväisiä asioita.
-
-"Tiedättekö, armas ystävä -- minä en ensinkään ihmettele tuota
-surkeata asiain tilaa", vastasi Juliette Marchand. "Minun mielestäni
-näyttää kuin olisivat moision isännät ja talonpojat teidän maassanne
-alituisessa sodassa, jossa talonpoikain puoli on paljon heikompi ja
-jotka sentähden eivät voi sodankäynnissään valita parhaimpia keinoja.
-Talonpoika huomaa tietysti, että moision isäntä häneltä ottaa kaikki
--- minkätähden ei talonpoikakin saisi viholliseltaan ottaa jotakin
-sotasaaliikseen? Onhan saaliin ottaminen sodassa luvallista -- ja
-tavallista! -- -- -- Sehän ei muuta asiaa, että moision isännällä on
-laillinen valta riistää itselleen talonpoikain elintarpeita, mutta
-talonpojalla ei ole sitä valtaa vastustajaansa kohtaan. Talonpoika
-ymmärtää, että tuo valta on kohtuuton, hän ei pidä oikeana, että hänen
-täytyy paljon rikkaammalle moision isännälle uhrata työkykynsä ja
-varansa, mutta että hän ei voi häneltä mitään ottaa. Ja kun talonpoika
-sitä ei pidä oikeana, ottaa hän rauhallisella tunnolla moision
-isännältä jotakin -- varsinkin kun huomaa isännän siitä huolimatta
-pysyvän yhtä rikkaana, mutta hän itse aina köyhänä."
-
-Paroni Heidegg varmaankin jo katui, että oli antanut Juliettelle niin
-suuren arvosteluoikeuden. Hän ei juuri näyttänyt olevan parhaimmassa
-mielentilassa. Mutta hän ei hennonut vastata neidolle loukkaavasti ja
-koetti sentähden leikillä kääntää puheen toiseen suuntaan.
-
-"Jos te osaisitte meidän talonpoikain kieltä, kallis ystävä",
-virkkoi hän, "niin luulen, että te astuisitte heidän joukkoonsa ja
-kiihottaisitte heitä ilmi sotaan poloisia moision isäntiä vastaan.
-Aikahan olisi siihen varsin suotuisa. Rauhaton kiihkohan jo on
-alkanut. Puhetaitoista, innostunutta ja toimekasta johtajaa vain
-puuttuu. -- -- --"
-
-Mutta tuo leikkipuhe ei varmaankaan miellyttänyt Juliettea, sillä
-hän ei siihen kiinnittänyt huomiotaan, vaan alkoi uudestaan ahdistaa
-ystäväänsä. -- -- --
-
-"Jos oikein muistan, niin aijoitte, herra paroni, omassa moisiossanne
-rajottaa ruumiinrangaistusta ja lopullisesti sen kokonaan poistaa.
-Mutta isännöitsijän palvelustytön rankaiseminen ei osota, että olette
-ryhtynyt päätöstänne toteuttamaan."
-
-Herbert istuutui jälleen vastapäätä neitoa ja katseli häntä suoraan
-silmiin.
-
-"Minä en puolustanut tuota rangaistusta, neiti Marchand", lausui
-hän. "Kaikki tunteeni sitä vastustivat, varsinkin sentähden, että
-rangaistava oli nainen. Mutta minun täytyi myöntyä isäni tahtoon, joka
-vaati sellaista rangaistusta."
-
-"Teidän täytyi?" kysyi Juliette.
-
-"Niin. -- -- -- Me olemme tottuneet kuulemaan vanhempaimme sanaa ja
-ottamaan huomioon heidän neuvojaan. Meidän ymmärtääksemme se on lasten
-velvollisuus vanhempia kohtaan. Meitä on niin kasvatettu ja opetettu,
-ja sitä vaatii meidän siveysoppimme."
-
-"Ei mikään siveysoppi vaadi, että lasten pitää vasten omaatuntoaan
-noudattaa vanhempain mieltä. Silloinhan pitäisi lapsen vanhempain
-käskystä myöskin varastaman."
-
-"Tuo vastaus ei minun mielestäni pidä paikkaansa, neiti Marchand",
-vastasi nuori paroni hieman kärsimättömästi. "Minä tarkotin vain, että
-isäni on minua paljon vanhempi, että hänellä on enemmän kokemusta kuin
-minulla, että hän paljon paremmin tuntee ihmiset ja olot kuin minä;
-sentähden pidin velvollisuutenani myöntyä hänen tahtoonsa ja kuulla
-hänen neuvoansa."
-
-"Ja tuo neuvo oli."
-
-"Hän luuli, että pehmeys niin suureen rikokseen nähden olisi suorastaan
-vahingoksi. -- -- -- Tytön rankaiseminen moisiossa oli oikeastaan
-huojennusta. Jos olisimme lähettäneet Miinan haagioikeuteen, olisi hän
-kaikissa tapauksissa siellä saanut ruumiinrangaistusta ja tietysti
-paljon kovempaa."
-
-Juliette huokasi. Joka puolella kohosivat hänen mielestään
-keskiaikaiset, vahvat ja korkeat väkivallan muurit. Alemman
-säädyn ihmisiä varten ei ollut olemassakaan muuta kuritusta kuin
-ruumiinrangaistus -- kepeillä ja vitsoilla opetettiin kansalle hyveitä
-ja siveysoppia, samoin rangaistiin myös rikoksia. Ja tuo nuori,
-oikeisiin mielipiteisiin tottunut mies, oli niin täydellisesti noiden
-olojen vaikutuksen alaisena, että hän kätki paremmat tunteensa ja
-aikeensa ja vanhempain, miespolvia kestäneen katsantotavan mukaan
-yhä edelleen harjotti vääryyttä, pitäen sitä vielä velvollisuutenaan
-vanhempiaan kohtaan. -- -- --
-
-Sanomaton suru täytti neidon mielen. Hänestä tuntui kuin olisi hän
-murehtien istunut raunioiksi rauvenneen ihanteen ääressä. Hän oli
-paljon toivonut tuosta miehestä, mutta hänen täytyi nyt nähdä, että
-kaikki oli ollut haaveilua. Paroni oli liian voimakkaiden vaikutteiden
-alainen, ja hänen luonteensa vastuksien voittamiseksi nähtävästi liian
-heikko. Hän oli luvannut enemmän kuin saattoi täyttää. Hänestä tulisi
-epäilemättä samanlainen moision isäntä kuin toisetkin olivat. Häntä
-ehkä vain talonpojat ja palvelijat sanoivat "hyväksi herraksi", koska
-he enimmästi tunsivat kovia herroja. Mutta kuinka suuri ero oikeastaan
-oli hyvän ja pahan herran välillä? Hyvä herra vaati talonpojilta samaa
-kuin pahakin, hänen tapansa ja ulkomuotonsa vain saattoi vaatiessa olla
-vähän lempeämpi; toisinaan hän ehkä kolmenkymmenen lyönnin asemesta
-määrää vain kahdeksantoista. -- -- --
-
-Juliettella ei ollut halua jatkaa tuota heille molemmille niin
-kiusallista selittämistä, sentähden hän kiirehti lopettamaan ja koetti
-vielä puhua Miinan ja Päärnun puolesta.
-
-"Isännöitsijän palvelustyttö, joka isäntänsä vihaa ja kostoa paeten, on
-mennyt kylään vanhempainsa luo, pelkää vieläkin herra Winterin puolelta
-väkivaltaa ja ahdistamista. Minua on pyydetty rukoilemaan hänelle
-teidän suojelustanne opmannia vastaan. Tämä voisi vielä pakottaa tyttöä
-palvelukseensa ja sitä Miina kauheasti pelkää."
-
-"Minun suojelukseeni hän voi luottaa -- vaikka huomaisinkin hänen
-olevan syyllisen", vastasi Herbert äkkiä.
-
-"Mutta Miinalla on vielä yksi pelko: isännöitsijä Winter on uhannut,
-että tytön isältä otetaan talo."
-
-"Minkätähden?"
-
-"Sentähden, että isännöitsijä vihaa tyttöä,"
-
-"Niin on Winter uhannut?"
-
-"Niin."
-
-"Eihän hänellä ole valtaa keneltäkään taloa ottaa!"
-
-"Mutta hän ehkä voi vaikuttaa heihin, joilla on valta, niinkuin hän
-vaikutti vastustajainsa rankaisemiseenkin, vaikkei näiden syyllisyys
-ollutkaan varma."
-
-Herbert pudisti kiivaasti päätään. Hänen silmissään liekehti tulinen
-viha.
-
-"Palvelijainsa vaikutuksen alaisena eivät Heideggit milloinkaan ole
-olleet eivätkä siitä syystä ole unohtaneet, mikä on oikeus ja kohtuus!"
-huudahti hän. "Te voitte luottaa siihen, että Miinan isä jää taloonsa,
-vaikka hänen tyttärensä olisikin syyllinen."
-
-"Kiitän teitä, paroni! Toista vastausta en teiltä odottanutkaan.
--- -- -- Saanko teille vielä mainita yhden pyynnön?"
-
-"Ja minkä?"
-
-"Minä nimittäin olen varma, että tarkoin asiaa tutkittuanne, tulette
-huomaamaan syytteenalaisen viattomuuden. Asian niin ollen lupasitte
-heitä sovittaa. Kaikkein paras sovitus olisi, jos tekisitte heille
-mahdolliseksi naimisiin menemisen. Sen he voisivat tehdä, jos
-työläinen, Päärn, saisi oman paikan. Herra paroni, antakaa sille
-miehelle isänsä talo takaisin!"
-
-"Isäni on kovin sitä vastaan."
-
-"Minkätähden?"
-
-"Se mies on vastahakoinen, väkivaltainen ja jäykkä -- -- --."
-
-"Ja noita ominaisuuksia luulette te ankaruudella voittavanne?
-Ajatelkaa itse onko se mahdollista. Eikö kovuus vain kasvata ja
-edistä tuollaisten luonteiden huonoja ominaisuuksia, eikö se kiihota
-häntä yhä itsepäisempään vastustukseen, yhä suurempaan vihaan? Tehkää
-hänet kiitolliseksi itseänne kohtaan ja hänen sydämmestään katoavat
-väkivaltaiset, vastahakoiset tunteet ja pyyteet. Hänet voitte voittaa
-ainoastaan herättämällä luottamusta itseenne; häntä on jo kyllä
-kovuudella taivutettu, mutta hän ei ole parantunut."
-
-"Te voitte olla oikeassa, neiti Marchand", vastasi Herbert erinomaisen
-murtuneella äänellä. "Minä tahdon täyttää senkin toiveenne ja tuolle
-'ryöväripäällikölle', niinkuin isäni häntä nimittää, vastaisuudessa
-antaa talon -- jos mahdollista isänsä paikan. -- -- -- Mutta luvatkaa,
-että lähden raittiiseen ilmaan. -- -- -- Päätäni kivistää, sydäntäni
-ahdistaa. Minua ei ole vielä eläissäni niin kovasti syytetty ja
-tuomittu kuin tänään."
-
-"Te olette minun tähteni pahoillanne?" kysyi Juliette.
-
-"Olen", huudahti paroni Herbert ja kiirehti jo alas rappusia, "mutta
-vain sentähden, että minun vastaisuudessa täytyy olla ilman tuollaista
-tuomaria ja neuvonantajaa! Minä häntä niin kovin tarvitseisin!"
-
-
-
-
-23.
-
-UKKOSPILVET.
-
-
-Mahtran moisiossa odotettiin turhaan lauvantaina, 31 päivänä
-toukokuuta sinne kutsutuita perheenmiehiä. Ei kukaan tullut. Kaikki
-olivat suovesakossa sotaväeltä piilossa. Sotamiehille teurastettiin
-puoliseksi kaksi lehmää ja moision viina-aitasta saivat he karkaisevaa
-kielen kastiketta. Molemmat upseerit olivat isännöitsijä Rosenbergin
-vieraina. Virkaatekevä haagituomarikin oli tullut sinne määräämään
-vastaanpanijoille rangaistusta. Mutta nähdessään, että talonpojat
-eivät nytkään täyttäneen ylempäin käskyä, neuvoi hän isännöitsijää
-lähettämään kupiaalla uudestaan kylään sanaa, että kaikki perheenmiehet
-tulkoot maanantaina, 2 päivänä kesäkuuta moisioon ja olkoot heti
-valmiit alkamaan sonnanvetoa.
-
-Iltaa ennen mainittua päivää kiiruhtaa kupias kylään ja astuu ensiksi
-Sepän taloon. "Onko Ants jo tullut kotiin?" Emäntä Tiiu vastaa, ettei
-hän miehestään mitään tiedä. Perjantaina oli käynyt kirkkoherran
-puheilla ja sitten jäljettömiin kadonnut. Kupias juoksi edelleen
-talosta taloon -- ei ainoatakaan perheenmiestä kotona! Kaikki
-kadonneet, niinkuin kunnan vanhinkin. Naiset ja lapset kauhun vallassa,
-taloustoimet niin, näin, itkua ja huokauksia kaikkialla.
-
-Mihin ovat perheenmiehet lähteneet? Kuka sen tietää! Ja jos
-tiedettäisiin, kuka sitä sanoisi! Etsikööt itse metsästä ja suolta.
-
-Ainoa isäntä, jonka kupias vihdoin löytää, on vanha Mihkel Pärtel.
-
-"Noh, mitä uutisia sinä taas tuot moisiosta?"
-
-Kupias ilmottaa käskyn ja lisää:
-
-"Mene sinä heti ja etsi toiset ja sano heille, että maanantaina pitää
-tulla. Jota kauvemmin te panette vastaan, sitä suuremmaksi käy teidän
-rangaistuksenne."
-
-"Kuinka minä, vanha mies heitä metsästä jaksan etsiä", vastustaa Mihkel.
-
-"Kyllä sinä jaksat", vastaa kupias, "eivätkä he niin kaukana voi olla.
-Muista, että olen sinua käskenyt!"
-
-Mihkel viekin metsään miehille moision isännän ja haagioikeuden
-uuden käskyn. Mutta ei kukaan uskalla mennä kotiin. Sillä kuka
-tietää, eivätkö sotamiehet sillä välin tule kylään ja silloin on
-kiinniottaminen ja piekseminen heti käsissä! -- -- -- Aurinko laskee,
-iltaruskokin vähitellen sammuu, yön varjo peittää suot ja viidakot.
-Mutta nytkään eivät miehet vielä uskalla lähteä kotiin. He piilevät ja
-kyyköttävät pensaiden alla ja mättäiden välissä, mielessä hirmuiset
-kuvat ja synkät aavistukset ja sydän täynnä tuskaa, kunnes lyhyt,
-keväinen yö on kulunut.
-
-Tänään on pyhäpäivä. Ei suinkaan kuitenkaan sinä päivänä tulla
-kepeillä ja vitsoilla rankaisemaan! Nyt voi jälleen mennä kylään.
--- -- -- Hymyilevänä nousee aurinko ja rupeaa miehille rohkaisevaksi
-seuralaiseksi. He astuvat piilopaikoistaan ja lähtevät yksitellen
-kylään.
-
-Vainiolla alkaa kohta suuri neuvottelu. Keskustellaan, pitikö vielä
-edelleen piilotella, vai noudattaa uutta käskyä ja mennä maanantaina
-moisioon.
-
-"Kuinka kauvan voimme kumminkaan metsässä olla, vihdoin täytyy meidän
-pois lähteä", arvelevat miehet yksimielisesti.
-
-"Mutta lähdemmekö moisioon, vai ei?"
-
-Niin, tuo asia on pulmallisempi. Tietäähän jokainen, mitä heillä siellä
-on odotettavana. Kuka tahtoo antaa itseään piestä? -- -- -- Ei kukaan.
-
-"Ja, jos olisimme tehneet jotakin pahaa, joka laissa on kielletty, niin
-voisimme lyönnit kestää", selittivät miehet. "Mutta mehän vain vaadimme
-oikeutta, joka meille on annettu. Pitäisikö meidän siitä syystä antaa
-veremme vuotaa? -- -- -- Ei miehet, sitä emme tee! Parempi, kun
-lähdemme ja kutsumme toisten kuntain miehiä avuksemme, että he eivät
-antaisi meitä piestä!"
-
-Tuo päätös hyväksytään yksimielisesti.
-
-Jaagun Hindrek ja Pärtlen Priidik ottavat lähteäkseen Juurun kirkolle
-pyytämään siellä toisten kuntain miehiä maanantaiksi apuun. Toisiakin
-sanansaattajia lähetetään kylästä lähempään naapuristoon ja sieltä
-eteenpäin. Jos pyyntöä noudatetaan ja Mahtran miehiä todellakin
-huomenna ruvetaan rankaisemaan, niin on sota käsissä. -- -- -- Tuo
-uhkaus liikkuu ilmassa kuin onnettomuutta ennustava ukkospilvi. -- -- --
-
-Hindrek ja Priidik eivät rohkene valtatietä myöten mennä kirkolle,
-sillä se kulkee moision kautta ja siellä uhkaa vaara ja viisikymmentä
-sotamiestä. Voihan sotaväkeä olla Atlankin moisiossa, jonka kautta
-täytyy mennä ja koko kirkkotielläkin voi vilistä sotamiehiä. Sentähden
-oikasevat Hindrek ja Priidik talvitietä myöten suon poikki Juuruun päin.
-
-He ehtivätkin ennen jumalanpalveluksen alkua kirkolle ja heti ryhtyvät
-asiataan ajamaan. Se onnistuu paremmin kuin saattoivat toivoa. Kaikki
-lupaavat tulla apuun ilman pitkiä pyyntöjä ja selityksiä. Joka miehen
-rinnan täyttää samanlainen vihankiihko yhteisen asian puolesta. Heille
-ei tahdota suoda uusia oikeuksia, vaan pakotetaan vannoen noudattamaan
-vanhoja asetuksia. Kaikki tietävät, mitä Habajalla on tapahtunut.
-Huomenna piti Mahtrassa samoin tehtämän. Sitten tulee vuoro kaikille
-kunnille, jotka eivät tahdo alistua. Ja siihen ei kukaan taivu. Jos
-huomenna autamme Mahtran miehiä, niin auttavat he meitä ylihuomenna.
-Mutta saattaa tapahtua, että meidät jätetään rauhaan jos Mahtran miehet
-voittavat. Saksat ehkä pelkäävät, että kapina käy liian suureksi ja
-kuuluu Nevan rannoille asti. Sitten saisimme, mitä toivomme.
-
-Tähän tapaan ajattelivat Atlan ja Maidlan, Juurun ja Kaiun, Purilaan ja
-Kuimetsän miehet, kun he noudattivat Mahtran sanansaattajain pyyntöä.
-Kirkon seutu oli täynnä neuvottelevia miesjoukkoja. Kaikkia kiihotti
-voitonhimo kuin kuohuva laine. Silmät kiilsivät, posket hehkuivat,
-kädet menivät nyrkkiin. Sana 'sota' kävi suusta suuhun eikä niitä ollut
-monta, joiden posket siitä kalpenivat.
-
-Nyt ei siis ollut ihme, ett'ei kukaan mennyt kirkkoon. Juurun kirkossa
-oli sinä pyhänä vasten tavallisuutta vain vaimoja ja tyttöjä. Oudoksuen
-katseli kirkkoherra Berg ympärilleen seistessään alttarilla. Aavistiko
-hän, mitä se merkitsi? Varmaankin, sillä olihan liike hänelle tutumpi
-kuin kenellekään muulle pitäjässä.
-
-Kohta, kun sai tilaisuutta, lähetti hän lukkarin kutsumaan miehiä
-kirkkoon. Mutta tämä tuli takaisin ja ilmotti, ettei kukaan tahtonut
-kutsua noudattaa.
-
-"Mitä he sitten vastasivat?" kysyi kirkkoherra sopertaen.
-
-"Heidän täytyy neuvotella sodasta", vastasi elähtänyt lukkari Koch.
-
-Laulun aikana lähti kirkkoherra itse ulos herättääkseen vastaanpanijain
-omiatuntoja. Koko kirkkopiha oli täynnä miehiä ja poikia.
-
-"Miksi ette tule kirkkoon Jumalan sanaa kuulemaan?" kysyi sielunpaimen
-kuuluvalla äänellä astuen heidän joukkoonsa.
-
-"Meillä ei ole aikaa", vastattiin hänelle monelta taholta, "meidän
-pitää mennä Mahtran moisioon sotaan!"
-
-"Te sokeat, mitä tuo kamala puhe merkitsee? Mistä sodasta te puhutte?
-Ettekö häpeä lasketella tuollaisia tyhmyyksiä?"
-
-"Vai tyhmyyksiä!" sanottiin loukkaantuneena. "Emme me leikillämme puhu.
-Meitä pakotetaan sotimaan."
-
-"Kuka teitä sotaan pakottaa?"
-
-"Saksat!"
-
-"Ja te neuvottelette täällä todellakin sodasta?"
-
-"Niin juuri sodasta. Me lähdemme Mahtran miesten apuun, emmekä anna
-heitä huomenna piestä."
-
-"Minä olen pahoillani teidän tähtenne, te eksyneet raukat!" huusi
-kirkkoherra. "Te ette tiedä, mitä puhutte ja mitä tahdotte tehdä!
-Olette kadottaneet terveen järkenne!"
-
-"Jos kirkkoherra toimittaa, ettei Mahtran miehiä piestä, niin me emme
-ajattele sotaa!" vastattiin kirkkoherralle.
-
-"Tulkaa kirkkoon miehet, kuulkaa sielunpaimenenne sanoja!" huusi
-kirkkoherra. "Minä tahdon jumalanpalveluksen loputtua ajaa Mahtran
-kylään ja puhua siellä rahvaan kanssa. Minä koetan tehdä minkä voin,
-ettei teidän tarvitse ajatella vastustamista ja väkivaltaa. Tulkaa
-kirkkoon, miehet, kuulemaan Herran ääntä! Siitä tulette rauhallisiksi!"
-
-Mutta hän puhui kuuroille korville. Vain muutamat seurasivat neuvoa;
-toiset jäivät jäykkinä paikoilleen taikka kääntyivät kirkosta
-etäämmälle.
-
-Tuon neuvottelun seurauksena olivat maanantain kauheat tapaukset.
-Sotahuuto levisi sähkösanoman tavoin pitkin koko pitäjää, tunkeutui
-vielä naapuripitäjiinkin ja sieltä yhä etäämmälle. Pyhä-iltana tiesivät
-tuhannet, että huomenna piti Mahtrassa tapahtua jotakin, jonka
-miettimiseen jokainen käytti mielikuvitustaan. Varmaa oli, ettei se
-ollut hyväksi.
-
-Joukko miehiä toisista kunnista ei lähtenyt enää kotiinkaan, vaan
-kääntyi suoraan Mahtraan päin. Heidän joukossaan oli Uudentuvan
-Jyrikin, joka nuoruuden innolla otti asioihin osaa. Mentiin moision
-ohi kylään ja kokoonnuttiin siellä kapakkaan. Jo Raba myllärillä, joka
-möi moision viinaa, kestitsivät Mahtran miehet rohkeita apulaisiaan
-juomilla; mutta suuremmat ystävyysjuomingit alkoivat kyläkapakassa ja
-kestivät yöhön asti.
-
-Kirkkoherra Berg piti sanansa. Hän ajoi lukkarin kanssa illalla kylään.
-Kuullessaan tai oikeastaan nähdessään, että miehet kaikki olivat
-kapakassa koolla, seisahtui hän sinne. Mutta siellä eivät olleet yksin
-Mahtran perheenmiehet ja heidän auttajansa, vaan koko kunnan ihmiset
-olivat kokoontuneet kapakkaan kuullakseen, mitä kirkkoherra puhui,
-sillä kirkkomiehet olivat ilmottaneet hänen tulostaan.
-
-Pieni, matala, likainen kapakka oli täpö täynnä vieraiden kuntain
-miehiä, samoin kihisi sen ympärillä ihmisiä. Vahva, väkevä tupakansavu
-ahdisti pastorin hengitystä, kovaääninen puhe kaikui hänen korviinsa.
-Punottavat kasvot, kiiltävät silmät, pehmeä puhe ja hoiperteleva käynti
-todistivat, että täällä jo aikaiseen oli ruvettu mieltä rohkasemaan
-huomisen päivän varalle. Mutta oli joukossa raittiitakin, joiden
-ulkomuodossa ilmeni musta murhe tai synkkä, kiihkeä viha.
-
-Kirkkoherran läsnäolo ei tyynnyttänyt miesten mieliä. Melu oli yhtä
-kova. Sieltä täältä katseltiin mustatakkista miestä kiukkuisesti,
-uhkamielisesti ja kuultiin pilkkaavia, kiusaavia sanoja.
-
-"Mitä tuo kirkkosaksa hakee täältä talonpoikain kapakasta!" huudettiin
-kansan joukosta. "Tulee varmaankin taas neuvomaan, että meidän pitää
-kuulla moision herrain sanoja ja viedä nahkamme pehmitettäväksi!"
-
-"Käännyttäkää pappi ovesta pihalle! Koska hän ei tahdo meitä auttaa,
-niin ei tarvitse varottaakaan!" lisättiin toiselta taholta.
-
-Mutta raittiimmat kokoontuivat pastorin ympärille kuulemaan hänen
-sanojaan. Matsin Priidik ja Adran Hindrek, jotka olivat olleet kunnan
-vanhimpia, astuivat esille ja kysyivät kohteliaasti, mitä kirkkoherra
-tahtoi.
-
-"Tulkoon kolme vanhinta perheenmiestä vielä tänään minun luokseni,
-että puhuisin heidän kanssaan teidän asiastanne", virkkoi kirkkoherra
-Berg, joka huomasi, kuinka vaikeaa olisi keskustella tuon rauhattoman,
-äärettömästi kiihkeän joukon kanssa.
-
-Mutta vanhat miehetkin olivat vastustajien kanssa yhdessä liitossa.
-
-"Emme me tule", vastattiin pastorille. "Mitä niistä puheista. Meitä
-uhataan keppikasoilla, vitsakimpuilla, rautaisilla kahleilla. Jos ei
-kirkkoherra tiedä, kuinka niistä vapaiksi pääsemme, niin ei meitä
-tarvitse neuvoakaan. -- -- --"
-
-"Menköön pappi ja ajakoon sotamiehet Mahtran moisiosta menemään, joita
-saksat meitä varten ovat kutsuneet; tulkoot sitten meitä neuvomaan",
-kuului taas nuorempain joukosta.
-
-"Tuokoon kirkkosaksa meille uudet oikeudet, niin sitten hän voi
-kapakassakin meille puhua", lisättiin siihen raa'asti nauraen.
-
-"Näille ei voi mitään, herra pastori", virkkoi hiljaa saksaksi lukkari
-Koch, joka arkana seisoi kirkkoherran selän takana. "Eikös olisi
-parempi, jos lähtisimme menemään?"
-
-Mutta kirkkoherra Berg tahtoi sittenkin vielä koettaa, eikö hän
-sydämmeen käyvillä sanoilla voisi tyynnyttää kiihtynyttä joukkoa.
-
-"Miehet, rakkaat, kalliit kristityt ystävät", alkoi hän kauvaksi
-kuuluvalla, mutta lempeällä ja sovinnollisella äänellä. "Suureksi
-surukseni näen, että olette käymässä kadotuksen tietä, minä näen, että
-perikadon kuilu on avannut kitansa ja uhkaa teidät niellä. Minä näen
-sen ja sydämmeni itkee teidän tähtenne. -- -- -- Ettekö sitten ymmärrä,
-kenen työtä se on? Ettekö ymmärrä, kuka teidän jalkanne tempaa helvetin
-tielle, kuka teidän silmänne lyö sokeudella? Eikö se ole sielunne
-vihollinen, joka iloitsee onnettomuudestanne? Saatana itse on astunut
-joukkoonne ja kiihottaa teitä. Hän panee suuhunne nuo kovat sanat, nuo
-kauheat uhkaukset, joita juuri teiltä kuulen. -- -- -- Te tahdotte
-vastustaa isäntiänne, tahdotte käyttää väkivaltaa heitä vastaan, te
-tallaatte jalkojenne alle heidän käskynsä ja asetuksensa. Kalliit
-sielut, ettekö sitten ensinkään pelkää Jumalaa? Ettekö sokeudessanne
-enää muista, että Jumala on käskenyt kuulla ja kunnioittaa esivaltaa?
-Oletteko jo unohtaneet Vapahtajanne, joka ei käyttänyt väkivaltaa,
-vaikka hänelle tehtiin vääryyttä, joka vastaanpanematta kärsi ja kuoli,
-vaikka hän kyllä yhdellä sanalla olisi voinut vihamiehensä tuhota?
-Mutta teille ei tahdota tehdä vääryyttä, ja te aijotte panna vastaan,
-te rohkenette puhua sodasta -- sodasta haltijoitanne vastaan!"
-
-"Vai ei tahdota tehdä vääryyttä! Kirkkoherra sanoo, ettei meille
-tahdota tehdä vääryyttä!" huudettiin vihaisesti. "Eikö ole kepit,
-käsiraudat ja kahleet moisiossa meitä varten varattu? Eivätkö
-sotamiehet pyssyineen ja keihäineen odota meitä? Ja mitä pahaa me
-olemme tehneet? Vaadimme oikeuttamme -- siinä on rikoksemme!"
-
-Kirkkoherra kuuli, kuinka kolkko nurina kaukaisen ukkosen tavalla
-kumisi miesten joukossa ja tuli tästä siihen päätökseen, ettei hän
-nykyhetkellä muistuttamalla Jumalaa ja esivaltaa voinut saavuttaa
-vastakaikua miesten sydämmissä. Sentähden koetti hän toista keinoa.
-
-"Uskokaa miehet", lausui hän, "että minä en toivo teille pahaa,
-vaan ainoastaan hyvää. Teidän onnettomuudestanne ei ole minulle
-mitään hyötyä. Teidän kanssanne ei puhu ainoastaan sielunne paimen,
-vaan todellinen ystävänne. Kuulkaa miehet! Ettekö sitten surkuttele
-itseänne? Ettekö arvaa, mitä teille tehdään, kun vastustatte moision
-isäntiä ja kruunun sotaväkeä, joita nämä ovat itselleen avuksi
-kutsuneet? Uskokaa minua, teidän haltijanne ovat teitä voimakkaammat!
-Sotamiesten pyssyt eivät ole tyhjät. Teitä ammutaan kuin luokoa
-maahan, kun uskallatte kätenne heitä vastaan kohottaa. Ja joka teistä
-jää elämään, hän otetaan vangiksi ja pannaan rautoihin ja lähetetään
-elinkaudeksi sinne, josta ei pääse takaisin. Mutta ennen sitä
-rangaistaan teitä kepeillä, kunnes menetätte terveytenne. Voisitte
-tuon kaiken itsekin arvata, sillä tehän ette ole enää lapsia! Te,
-kourallinen talonpoikia, joilla ei ole muuta kuin pelkät kourat, te
-hajoatte kuin akanat tuuleen, kun rohkenette koskea herroihinne."
-
-Kirkkoherra erehtyi, kun luuli näiden sanain vaikuttavan. Hän oli
-pelotuksilla aikonut pakottaa miehiä ajattelemaan ja peräytymään. Mutta
-vastaukseksi nousi vihainen, uhkaava nurina. Pudistettiin nyrkkejä,
-huudettiin, vannottiin.
-
-"Saammehan nähdä, ketä on enemmän -- meitä vai saksoja!" kiljuttiin
-vihan vimmassa. "Me heidät muserramme -- akanoiksi me pieksemme heidät
--- eivätkä he meitä! heidän pitää saada kokea talonpoikain nyrkkejä!
-Kyllähän näemme, kellä enemmän voimia on, saksoilla vai talonpojilla.
-Me emme pelkää saksoja emmekä heidän sotamiehiään!"
-
-"Kalliit ystävät, minä muistutan teille vielä jotakin!" huusi pastori
-Berg kooten viimeiset voimansa. "Te, perheenmiehet, täältä ja
-kauvempaa, te olette kaikki naineet ja teillä on lapsia kotona. Jos
-ette ajattele itseänne, niin ajatelkaa naisianne ja lapsianne. Kun
-tahdotte mennä sotaan, niinkuin itse sanotte, niin moni teistä kuolee,
-tai menettää terveytensä, tai viedään autioon maahan, tai vankitorniin.
-Sitten jäävät teidän armaat vaimonne ja kalliit lapsenne itkien teitä
-suremaan, sillä heilläpä ei ole enää elättäjää eikä huolenpitäjää.
-Miehet, ajatelkaa noiden onnettomain kyyneleitä ja masentakaa kova
-mielenne! Teidän leskienne ja orpojen valitus on koston huutona
-kohoava taivaaseen voimallisemman tuomarin puoleen. Miehet armahtakaa
-vaimojanne ja lapsianne. -- -- --"
-
-Vasta nyt oli kirkkoherra osannut arimpaan kohtaan. Olihan perheellinen
-onni noiden köyhäin työorjain ainoana lohdutuksena, rakkaus vaimoon
-ja lapsiin heidän ainoana ihanteenaan. Vaimo ja lapset hädässä ja
-ahdistuksessa -- oi, se vaikutti! -- -- -- Rauhottava hiljaisuus
-vallitsi hetken aikaa kiihtyneessä joukossa. Miesten kovat, synkät
-kasvot pitkäin hiusten ympäröiminä olivat miettivän näköiset, toinen
-loi toiseen syvän katseen, siellä täällä kuiskailtiin toisen korvaan.
--- -- --
-
-Kirkkoherra koetti vielä vaikuttavammin käyttää hyväkseen tuota
-onnellista hetkeä. Hän lykkäsi kapakan oven, jonka lähellä hän seisoi,
-äkkiä auki, pisti päänsä ulos ja huusi koolle naiset ja lapset, joita
-seisoi kapakan edessä koko paljon.
-
-"Katsokaa, perheenmiehet, tuossa seisovat naisenne ja lapsenne, ja
-surullisina rukoilevat teitä: 'heittäkää kurjat aikeenne, armahtakaa
-meitä heikkoja, joita tahdotte tehdä miehettömiksi, isättömiksi,
-elättäjää vaille!' -- Jos teillä, miehet, inhimillinen sydän sykkii,
-niin ette katsoessanne noita voi jäädä kylmiksi ja koviksi, ette voi
-antaa heille leivän asemesta kiveä. -- -- -- Ja te naiset ja lapset,
-korottakaa äänenne ja sanokaa elättäjillenne: 'Joka teistä oikea mies
-on ja rakastaa vaimoaan ja lapsiaan, hän ei tässä kapakassa, viinan
-ääressä pidä neuvoa, vaan hän lähtee kotiin armaittensa kanssa ja
-virkistää unessa voimiaan ja menee huomenna työhön -- eikä sotaan!'
-Silloin ei jää teille leskiä eikä lapsiraukkoja itkemään ja suremaan."
-
-Pari lähimpänä seisovaa naista itki; lapset katsoivat heitä silmiin
-ja alkoivat myös itkeä. Kapakan edessäkin seisovat naiset olivat
-liikutetut. -- -- -- Kirkkoherra poistui ovelta, jotta miehet olisivat
-voineet nähdä ulkona ja ovella seisovia naisia ja lapsia. Kuva oli
-todellakin surullinen, se näkyi monen miehen kasvoista.
-
-Mutta liikutusta ei kestänyt kauvan. Ja päälliseksi oli se nainen, joka
-karkein käsin riisti sydämmiltä murheen hunnun. Joku suuri, tukeva,
-kuivettunut nainen, jolla oli vanhat kellastuneet kasvot, joihin suru
-ja työ oli piirtänyt syviä uurteita, astui ovelle ja huusi kovalla,
-miehekkäällä äänellä:
-
-"Eiväthän meidän miehet leikin vuoksi sotaan tahdo mennä, he lähtevät
-hädässä! Moision työ painaa meidän hartioitamme kuin myllynkivi, joka
-meidät sortaa maahan, että henkeä ahdistaa. Meillä on vain yksi nahka
-selässä, mutta moisio ottaa meiltä monta nahkaa. Minä olin vielä lapsi,
-kun ruvettiin odottamaan uusia oikeuksia, kun jo tiedettiin puhua
-huojennuksista; nyt on uusi laki annettu, huojennuksia on luvattu,
-mutta moision isäntä vaatii edelleen vanhaa orjuutta! Tahtooko Jumala
-sitä? Tietääkö sitä keisari? Helppo on puhua, mutta raskas tehdä
-työtä. Rakkaita ovat miehillemme naiset ja lapset, mutta eikös oikeus
-ole kallis? Eikös parempi aika ole kallis? Jos eivät miehet vaadi
-meille oikeutta, niin kukas sitten vaatii? Naisetko ja lapset? Miehet,
-vaatikaa moision isänniltä oikeutta, älkääkä antako itseänne piestä!
-Kun keisari kuulee, mitä meille tehdään, niin ei uskalla yksikään
-sotamies kääntää asetta teitä vastaan!"
-
-Näillä, kovalla äänellä, mutta rauhallisesti ja sujuvasti puhutuilla
-sanoilla oli kansaan silminnähtävä vaikutus. Liikutus ja surumielisyys
-olivat kuin poispyyhityt. Nousi suuri meteli. Puhuttiin, huudettiin
-vuorotellen. Jälleen pudistettiin nyrkkejä, uhkailtiin ja silmät
-liekehtivät. Uudelleen lensi, sota, sana suusta suuhun. Kirkkoherra
-aikoi puhua, mutta häntä ei enää kuunneltu. Monet päihtyneet miehet
-tunkeutuivat kirkkoherran eteen ja alkoivat sopertaen häntä tutkia.
-Toiset rupesivat soimaamaan ja kiroilemaan hengen miestä. Taas
-huudettiin, "työntäkää pappi ovesta ulos! Hän on saksojen ystävä
-ja tulee meitä kietomaan!" -- -- -- Ja jopa nähtiinkin miesten
-uhkamielisesti häntä lähestyvän, kuin aikoen käydä häneen kiinni.
-
-"Nyt on aika lähteä, kirkkoherra", kuiskaili lukkari kauhun vallassa.
-
-Mutta pastorista tuntui ikävälle kärsiä tappio ja vielä naisen tähden.
-Hän oli lähestynyt ovea; josta kovalla äänellä huusi:
-
-"Kuulkaa miehet, minä lausun teille vielä viimeisen sanan. Te voitte
-vielä päästä vapaaksi kovasta pieksemisestä, joka teitä uhkaa.
-Tahdotteko?"
-
-"Miksi emme tahdo! Tahdomme kyllä."
-
-"Te tiedätte, että teitä aijotaan piestä! Tiedättehän sen?"
-
-"Tiedämme tietysti!"
-
-"Alistukaa siis vanhaan asetukseen, kunnes teille uusi annetaan! Se
-annetaan teille, minä sen takaan! Vannotteko alistuvanne vanhaan
-asetukseen?"
-
-"Emme vanno! -- -- -- Emme vanno! -- -- -- Vaikka meidät väkipyörällä
-murskattaisiin -- emme vanno! -- -- -- Vaikka meidät rautoihin
-kytkettäisiin, vaikka elävältä haudattaisiin, vaikka meidät kappaleiksi
-pieksettäisiin, niin emme vanno -- emme vanno!"
-
-Kirkkoherra kääntyi ja lähti.
-
-Täällä hänellä ei enää ollut mitään tekemistä. Ennemmin olisivat hänen
-sanansa voineet tyynnyttää myrskyävää merta tai sammuttaa leimuavaa
-tulta, kuin tuota vihaista, pohjiaan myöten kiihtynyttä kansanjoukkoa.
-Hän istui lukkarin kanssa ajoneuvoihin ja lähti menemään. Kovat huudot
-ja uhkaukset kapakasta ja sen ulkopuolelta kaikuivat vielä kappaleen
-matkaa hänen korviinsa.
-
-"Nyt ei ole enää epäilemistä", virkkoi hän saksan kielellä lukkarille,
-"he tahtovat tehdä julkisen kapinan".
-
-"Mutta mikä nyt neuvoksi?" kysyi kauhistunut lukkari.
-
-"Meidän täytyy poiketa moisioon ja varottaa isännöitsijää ja
-upseereja", päätti kirkkoherra Berg. "Heidän pitää viipymättä hankkia
-itselleen lisäväkeä."
-
-"Mutta mistä saavat sitä niin äkkiä?"
-
-"Habajasta -- mistä muualta. Kello on nyt yksitoista. Jos sinne nyt
-kohta laitetaan sana, niin lisäväki voi kiireesti marssien olla täällä
-huomenna ennen puolta päivää. Jumala suokoon, ettei se olisi myöhäistä!"
-
-Kirkkoherra ajoikin suoraan Mahtran moisioon, ja kertoi siellä
-isännöitsijä Rosenbergille ja molemmille upseereille millä kannalla
-asiat olivat. Kauhistunut opman laittoi heti yötä myöten sanansaattajan
-mukana kirjeen siellä olevalle sotajoukon johtajalle, kapteeni
-Bogutskille ja pyysi viipymättä itselleen lisäväkeä.
-
-Mahtran kylässä ei sinä yönä varmaankaan kukaan maannut. Kapakassa
-vallitsi kuumeentapainen elämä ja liike aamun koittoon asti ja se,
-joka naisten ja lasten mieliksi läksi kotiin, ei mennyt levolle, vaan
-vietti yönsä murheellisessa kiihkossa. Ei kenenkään mielestä, joka
-vähänkin vielä juomiseltaan saattoi ajatella, ollut huominen toimi
-helppo ja iloinen. Monessakin hökkelissä vuodatti vaimo, äiti, sisar
-tai morsian kauhun kyyneleitä, monesta ahdistetusta rinnasta kohosivat
-tuskan huokaukset ja hätähuudot taivasta kohti ja pahat aavistukset
-täyttivät mielen. Mutta pitihän sen tapahtua! Sehän tapahtui lain ja
-oikeuden tähden. Sehän oli luvattu itsensä suojelemiseksi uhkaavaa
-väkivaltaa vastaan. Ainoastaan tuo varma, sydämmeen käypä tieto antoi
-noille hiljaisille, ryömiville, tottelemiseen ja käskyn täyttämiseen
-tottuneille orjille sen rohkeuden, jolla tahtoivat huomenna panna
-päätöksensä toimeen.
-
-Hiljainen, suvinen yö peitti kylän. Ilma oli lauhkea ja miellyttävä
-kuin lämmin maito, mutta raskas ja painava. Ei ainoakaan lehti
-liikkunut puissa. Kukkain tuoksu niityiltä täytti kuuman, kostean
-ilman. Lepikossa lauleli satakieli, koivikosta kuului ruisrääkän
-särisevä ääni, kasteesta kosteassa heinikossa pitivät sirkat hiljaisia
-laulajaisia. Yölepakko lensi yli kylän -- hiljaisesti ja salaperäisesti
-kuin uhkaava onnettomuus.
-
-Yhä vielä kuului melua kapakasta, yhä vielä välkkyivät tulet, kuin
-tontun silmät hökkelein oviaukoista ulos hiljaisuuteen. Rauhan,
-unenväsymyksen kantoi yölepakko tonttusiivillään metsään -- sinne jätti
-hän murheen, pelon ja ahdistuksen. Kaikissa noissa synkissä, pimeissä
-hökkeleissä tuolla matalalla harjanteella, vesakoiden ja soiden
-keskellä valvottiin ja sykkivin sydämmin odotettiin huomista
-päivää. -- -- --
-
-Mahtraan johtavalla tiellä alkaa samaan aikaan salainen, Öinen elämä.
-Äänettöminä kulkevat miehet hevosilla tai jalkaisin, kaikki samaan
-suuntaan. Tien vieressä olevat kapakat täyttyvät ihmisistä, puhe
-muuttuu kovaäänisemmäksi, kulkevien joukko kasvaa suuremmaksi. Ja
-kun aamunkoitossa päivän terä ilmaantuu taivaan rannalle, ovat tiet
-mustanaan rauhatonta kansaa ja kapakoissa alkaa elämä, jonkakaltaista
-työpäivän aamuna ei ennen ole nähty.
-
-Vieraiden kuntain miehet ovat pitäneet sanansa, he kiirehtivät Mahtran
-miesten apuun. Kaikki nuo kansanjoukot lähtevät "Mahtran sotaan". He
-eivät anna Mahtrassa tapahtua niin, kuin Habajalla tehtiin, eivät
-salli, että täällä kepeillä ja vitsoilla ketään pakotetaan luopumaan
-oikeudesta ja suostumaan vääryyteen. He tahtovat vapauttaa Mahtran
-miehiä pieksemisestä ja uuden lain rikkomisesta. Sillä kaikkein
-mielestä on varma, että jos Mahtran miehet tänään vannovat alistuvansa,
-niin pannaan huomenna heitä myös vannomaan; mutta jos Mahtran miehet
-voittavat, niin hekin voittavat yhdessä näiden kanssa. Sota ei pysy
-salassa -- kyllä lain antaja kuulee ja lähettää apua. -- -- --
-
-Mutta kapakoissa rohkaistaan mieliä. Raittiina on talonpoika arka
-mies; hänellä ei ole sanoja suussa eikä voimaa käsivarsissa. Ja tänään
-varmasti tarvitaan molempia -- suuta ja kättä. Saksoille pitää vastata,
-kun he väärin selittävät asetusta, ja heille pitää näyttää käsivoimia,
-kun ottavat kepit ja vitsat esille. "Jos ei mikään muu auta, niin
-olkoon sota!"
-
-"Juokaa, veljet, kuka tietää kuinka kauvan elämää kestää!" huudetaan
-kapakoissa. Pullot ja pikarit kiertävät kädestä käteen, rohkeus kasvaa,
-samoin myös innostus. Voimasanat lentävät suusta suuhun, ylistyspuheet
-kaikuvat, rohkeat kiihottavat arkoja, ystävät kaulaavat ystäviä,
-vihamiehet ojentavat toisilleen ystävän kättä. Kaikillahan on yhteinen
-asia, kaikki lähtevät yhteisesti taistelemaan vihollisia vastaan.
-
-Jo pyhäiltana oli Mahtran moision luona vieraita miehiä; mutta mitä
-korkeammalle päivä maanantaiaamuna nousee, sitä suuremmaksi ja
-mustemmaksi tulee pilvi, joka kansanjoukosta syntyy. Pian kuhisee
-moision seutu kansaa ja melu täyttää ilman. Ja yhä vielä tulee väkeä
-lisää -- hevosilla ja jalkaisin. Tomupilvet nousevat maantiellä,
-rattaat jyrisevät, hevoset hirnuvat, piiskat läiskävät.
-
-Päivätyöläiset moisioiden vainioilla jättävät työnsä, ottavat hevosen
-auran edestä, rientävät kotiin, valjastavat eläimen vankkurin eteen
-ja ajavat sotaan. Toiset rientävät sontavankkureissa Mahtraan päin,
-ottaen tieltä jalkamiehiä mukaan. Toiset ratsastavat ja vielä jotkut
-jättävät hevoset valloilleen ja juoksevat jalan. Ei kukaan nyt enää
-kuule käskijän sanaa, jokainen kielto on turha. Ääretön kiihko
-valtaa kaikkein mielet, kun Mahtran puolella pamahtavat ensimmäiset
-pyssynpaukkeet. Raivoissaan ja kiihkoissaan rientävät ihmiset Mahtraan
-päin, kellä vain henki rinnassa liikkuu, seuraa mukana. --
-
-Paroni Heideggin moisiossakin tiedetään, mikä päivä nyt on. Miehet,
-jotka olivat kirkossa, toivat sotasanomia ja pitivät huolta, että
-kaikki saivat niistä tietoa. Uudentuvan Jyri lähetti työläispojan
-mukana sanan päivätyöläiselleen, että älkööt huomenna menkö työhön,
-tulkoot ennen sotaan, siellä tarvitaan vahvoja miehiä; hän itse aikoi
-jo tänään mennä Mahtraan pitämään toisten kanssa sotaneuvotteluja.
-
-Päärnun selkä on vielä kankea ja kipeä haagioikeudessa saamistaan
-lyönneistä, mutta se ei estä häntä juoksemasta kylään ja kokoamasta
-sotaväkeä. Kiihkeänä kohottaa hän suurta, rautaista nyrkkiänsä taivasta
-kohti ja vannoo, ettei hän tahdo unhottaa noita lyöntejä, että hän ne
-tahtoo saksoille kostaa -- joka lyönnistä kaksi, yhdentekevä missä ja
-kenelle. Huomenna on Mahtrassa sota, mutta ylihuomenna voi olla täällä;
-vahinko, ettei sitä ole jo tänään. -- -- --
-
-Mutta tulematta ei se jää. Tekeväthän täällä miehet samoin kuin
-Mahtrassa ja siitä heitä huomenna aijotaan rangaista. Maanantaina
-pitäisi moisiossa alkaa sonnanveto, mutta ei kukaan noudata käskyä,
-jos ei juuri Ristmäen Mihkel. Kaikki ovat päättäneet panna aputöitä
-vastaan, jos ei muuten, niin sodalla. Paronit ja käskijät saavat
-huomenna turhaan odottaa miehiä, turhaan lähettää kupiaan mukana
-käskyjä kylään -- ne, jotka ovat kuulemassa, eivät kuule ja jotka eivät
-ole kuulemassa, ovat sodassa. Mutta Päärn toivoo, että koko kunnan
-miehet lähtisivät sotaan ja sentähden käy hän perheestä perheeseen
-nostattamassa vihan tulta.
-
-"Miehet!" hän huutaa joka paikassa. "Suutamme olemme jo paljon
-soittaneet, mutta emme ole tehneet tikkua ristiin. Huomenna pitää
-meidän näyttää, että osaamme tehdäkin jotakin. Mahtran miehet pyytävät
-meitä apuun. Heillä on huomenna pieksemispäivä. Habajassa on jo kyllin
-verta vuotanut -- sallimmeko, että Mahtrassa vielä enemmän juoksee?
-Tahdotteko odottaa, kunnes pieksemisen vuoro teille tulee. Se tulee
-ehkä pikemmin kuin arvaattekaan. Jokainen sontakuorma, joka huomenna
-jää vetämättä, voi ylihuomenna muuttua vitsakuormaksi. Jos ei teidän
-nahkaanne syyhytä, niin tulkaa sotaan! Huomenna on Mahtrassa sota,
-miehet! Joka on oikea mies, valjastaa hevosen ja lähtee ajoissa tielle!
-Jääköön kotiin se, joka ei osaa muuta kuin suutaan soittaa!"
-
-Ja Päärnun sanat vaikuttivat. Ne vaikuttivat vielä paremmin, kun hän ei
-ollut perheenmies, joka omien etujensa puolesta taisteli ja jota hätä
-uhkasi, vaan toisen palvelija, jolla ei ollut mitään voitettavana, vaan
-kyllä paljon menetettävää. Jos työläinen tahtoi toisten puolesta panna
-alttiiksi oman nahkansa, miksi ei sitten perheenmies rientäisi toiselle
-perheenmiehelle apuun!
-
-"Lähdemme niin! Autamme tietysti! Rauhalla olemme kyllä jo onneamme
-koettaneet -- koettakaamme siis nyt sodalla!"
-
-Näin vastattiin Päärnulle joka taholta. Jo pyhäiltana alkoi osa miehiä
-lähteä, toiset lähtivät perässä yöllä ja aamupuolella. Päärn itse oli
-ensimmäisten joukossa.
-
-Mutta ennen sitä oli hänellä kotona äidin kanssa kova taistelu.
-Kauhistunut vanhus, jolle Päärn oli tunnustanut totuuden, rupesi poikaa
-Jumalan nimessä kieltämään, ettei hän tahallaan juoksisi surman suuhun.
-Moisiota vastaan sotaan -- taivas armahtakoon, eikö hänellä ollut
-mieltä päässä! Eikö hän sitten jo kyllin tiennyt, mitä kepit ja vitsat
-merkitsevät. Tahtoiko hän nyt vielä rautoja kantaa, vankitornit nähdä
-ja joutua autioon maahan?
-
-Kaikki turhaan! Päärnun kovaan pääkalloon ei mikään varottava sana
-mahtunut.
-
-"Kaikki toiset lähtevät, minä lähden myös!" selitti hän lyhyesti ja
-päättävästi. "Älä sinä minun tähteni pelkää, minä olen nuori, vahva
-mies. Ja meitä on paljon -- kaikista kunnista, monta tuhatta miestä.
-Tahtoisin nähdä, kuka meidät voittaa!"
-
-Äidin rukoilemista ja murinaa olisi kyllä vielä kauvan kestänyt, jos
-ei Uudentuvan emäntä olisi tullut Päärnulle apuun. Tämä nimittäin oli
-oman poikansa tähden suuressa murheessa ja toivoi, että Päärn lähtisi
-Jyrin mukana. Mutta hänkin pyysi, että molemmat pysyisivät etäämmällä
-vaarapaikasta.
-
-"Päärn, tuo minun poikani terveenä takaisin!" huusi hän vielä
-palvelijan jälkeen, kun tämä jo vankkureilla istui ja pihaveräjästä
-tielle ajoi.
-
-"Päärn, tuo minun elättäjäni terveenä takaisin", lisäsi äiti puolestaan.
-
-Ja sitten katselivat molemmat vanhukset ajajan jälkeen, kunnes hän
-katosi pimeään ja molempien poskille vieryivät kyyneleet. Äänettöminä,
-sydän täynnä tuskaa kääntyivät he sitten majoihinsa takaisin.
-
-Mutta Päärnun jälkeen huusi vielä toinenkin henkilö. Tuskin oli hän
-joutunut Ristmäen talon veräjän ohi -- sillä kohdalla hän ajoi hyvin
-hiljaa -- kun talon pihasta hyppäsi ketterä neito esille, juoksi
-kappaleen tietä vankkurein perässä ja alkoi huutaa ajajaa.
-
-"Pidätä, Päärn! Pidätä!"
-
-Mutta, kuuliko Päärn ratasten jyrinän tähden huutoa, vai eikö tahtonut
-kuulla, yhdentekevä, hän ajoi eteenpäin katselematta kertaakaan
-taakseen -- löipä vielä hevosta selkäänkin, ikäänkuin olisi joku
-kilpajuoksukin ollut käsillä. -- -- --
-
-Päärnukin vietti aamupuolen yötä tien vieressä olevassa kapakassa
-toisten sotamiesten joukossa, hänkin joi, saadakseen rohkeutta ja
-voimia tulevan raskaan päivän varalle. Kello kuuden tai puoli seitsemän
-tienoissa oli hän suuressa miesjoukossa tullut Mahtran moision portille.
-
-Ääretön ihmisjono piiritti moision pihaa portin ulkopuolella. Läpipääsö
-näytti mahdottomalta. Ja yhä vielä tuli uusia joukkoja lisäksi, koko
-tie oli mustanaan väkeä. Sanaton humina vallitsi, mutta juopuneiden
-huudot sekaantuivat siihen. Monella oli seipäät ja sauvat kädessä,
-mutta suurimmalla osalla ei ollut muuta kuin pelkät nyrkit, sota-aseita
-ei ollut kellään -- ei pyssyjä eikä pistimiä. -- Moision pihaa portin
-ja aidan takana piiritti kansa mustana, liikkumattomana vyönä. Rahvas
-ei tahtonut heti tunkeutua portista pihaan; mutta pian pidettiin
-siitäkin neuvoa, jo työnnettiin porttia, jo kaikuivat kiihottavat äänet
-joka puolelta.
-
-Moision rakennuksen edessä seisoivat sotamiehet jo asennossa,
-liikkumattomina ja suorina kuin seipäät. Pyssyjen piikit ja upseerein
-miekat välkkyivät päivän paisteessa, veripunaiset juovat mustalla
-veralla paistoivat kauvas jokaisen silmiin ja puiden alla seisoi kaksi
-satuloitua hevosta.
-
-Nähtävästi oltiin täälläkin valmiina sotaan. -- -- --
-
-
-
-
-24.
-
-MAHTRAN SOTA.
-
-
-Äkkiä kiintyi kansan vilkas huomio erääseen asiaan. Maantiellä näkyi
-kaksi ratsastajaa. He kiirehtivät täyttä nelistä, jotta pitkä tomupilvi
-harmaana huntuna jäi heidän jälelleen. Lähempänä nähtiin heidän
-olevan sotilaiksi puettuina. Edelläajaja oli upseeri, mutta hänen
-seuralaisensa tavallinen sotamies, ehkäpä edellisen palvelija.
-
-Molemmat ratsastajat tomusta harmaina läähättäväin, vaahtoisten
-hevosten selässä, seisahtuivat moision portille, sillä he eivät
-mitenkään voineet päästä tiheän kansanjoukon läpi. Upseeri silmäili
-huolestuneena odottamattoman suurta ihmispaljoutta, joka moisiota
-piiritti. Arviolta saattoi siinä olla pari tuhatta henkeä.
-
-Vanhanlainen, parrakas upseeri oli majori Laiming, joka Uudesta
-moisiosta, Kosen pitäjästä oli ajanut Mahtraan. Hänelle oli Habajasta
-laitettu sana uhkaavasta kapinasta. Hän oli luullut tapaavansa joukon
-talonpoikia -- Mahtran omia alustalaisia ja joitakuita uteliaita
-henkilöitä naapurikunnista, mutta nyt sai hän nähdä, että täällä
-oli koolla sotaväki, joka ulottui silmän siintämättömään. Hänen
-huolestustaan lisäsi vielä se henki ja mieliala, joka tässä joukossa
-ilmeni; hän saattoi selvästi huomata noiden ihmisten ulkomuodossa
-voitonhimoa, vihan kiihkoa ja ylpeää uhkamielisyyttä. Sitä samaa
-todistivat heidän joukostaan kuuluvat, rohkeat, uhkaavat huudotkin.
-Majori Laiming oli Kosen pitäjän kunnissa huomannut, että rauhattomat
-talonpojat sotaväen ilmaantuessa heti kävivät aroiksi, siirtyivät
-syrjään ja unohtivat vastustamisen. Mutta täällä hän näki, ettei hänen
-tulonsa mitään kansaan vaikuttanut, ettei hänelle tietäkään tehty,
-ja ettei moision pihassakaan seisova, aseellinen sotajoukko heitä
-pelottanut. Nostettiin seipäitä, huudettiin ja naurettiin. Nuo kaikki
-olivat huonoja enteitä.
-
-"Tie auki! Tie auki!" huusi majorin palvelija venäjän kielellä, ja
-herra itse ajoi hevosensa suoraan kansanjoukkoa kohti. Hitaasti ja
-vastenmielisesti siirryttiin portin edestä syrjään, ainoastaan askel
-askeleelta pääsi majori eteenpäin. "Miehet, älkää laskeko heitä!
-Menkööt sinne, mistä tulivat!" huusivat muutamat juopuneen äänellä,
-mutta enin osa vaikeni synkästi.
-
-Kului hiukan aikaa, ennenkun majori Laiming seuralaisineen ehti
-portille. Äkkiä tarttui joku hevosen suupielistä kiinni ja toinen veti
-eläintä hännästä, mutta onneksi pakotti upseerin kova ääni heidät
-perääntymään ja tien sulkijain täytyi myös väistyä syrjään. Mutta kun
-majori oli päässyt portista moision pihaan, tulvasi sinne meluten hänen
-perässään ääretön ihmisjoukko ja samoin tapahtui toisella, vastapäätä
-olevalla portilla. Pian oli avara, aidattu moision piha täynnä mustaa,
-kihisevää rahvasta.
-
-Oikealla puolella olivat moision aitta-, navetta- ja tallirakennukset
-sekä asuinrakennus, kaikki puiset, olkikattoiset; vasemmalla kädellä
-oli kivestä tehty viinakeittiö kahden lammikon edessä, mutta
-rakennusten väli ja länsipuolinen piha olivat avonaiset. Päärakennusta
-ja ulkohuoneita ympäröi puutarha. Aseelliset sotamiehet seisoivat
-päärakennuksen edessä, jonka akkunat aamuauringon valossa kiilsivät
-kullalle.
-
-Moision pihassa oli suuri kasa aidanseipäitä. Kohta, kun kansa oli
-päässyt pihaan, mentiin ensiksi seiväskasalle ja otettiin käsiin vahvat
-aseet. Sitten piiritti kansanjoukko pihassa seisovat sotamiehet.
-
-Nämä tekivät kunniaa tulevalle majorille. Kapteeni Bogutski ja toinen
-nuorempi upseeri lähestyivät kädet korvallisella päällikköään, joka
-tervehti heitä kättä antaen. Totisina katselivat nuo kolme upseeria
-toisiaan ja rupesivat sitten syrjässä seisten neuvottelemaan.
-
-"Mistä tuo ääretön kansanjoukko on tullut?" kysyi majori Laiming
-huolestuneella äänellä. "Eiväthän nuo kaikki voi olla tästä kunnasta!"
-
-"Eivät tietysti", vastasi kapteeni Bogutski. "Niinkuin olen kuullut,
-ovat täällä olevat talonpojat kutsuneet naapurikunnan miehiä avukseen
-ja Jumala paratkoon, he ovat kutsua noudattaneet."
-
-"Näin ollen saattaa asemamme käydä vaaralliseksi", sanoi Laiming.
-"Tullessani näin tänne tulvaavan kansaa yhä vaan lisää, ja kaikki nuo
-ihmiset näyttävät olevan pelottavalla tuulella; heidän joukossaan
-on myös paljon viinan rohkasemia miehiä. Tuskin pääsin tänne heidän
-käsistään!"
-
-"Minä lähetin eilen sanansaattajan Habajalle pyytämään, että siellä
-oleva sotaväki viipymättä rientäisi tänne", huomautti kapteeni. "Tähän
-asti olen turhaan odottanut lisäväkeä."
-
-"Se on tulossa, mutta tietymätöntä on, ehtiikö se tänne, ennenkun meitä
-ruvetaan ahdistamaan", virkkoi majori, joka huolella näki, kuinka
-rohkeina talonpojat heitä piirittivät. "Me olemme liian heikkoja
-vastustamaan tuota ääretöntä ihmisjoukkoa, vaikka meillä onkin
-viisikymmentä pyssyä; meitä on kuin pisara meressä! Mitä luulette --
-eikö meidän pitäisi koettaa hyvällä heitä estää päällekarkaamisesta,
-kunnes saamme apua?"
-
-"Mutta millä tavalla?"
-
-"Koetamme ensiksikin kärsiä heidän ärsyttäviä puheitaan ja pienempiä
-päällekarkaamisiaan. Rohkeimpia heistä koetan myös juomarahoilla
-lepyttää."
-
-"Luulen, että neuvonne ovat hyviä."
-
-Pieni sotajoukko seisoi todellakin kuin vähäinen saari raivoavan
-meren keskellä. Pian oli se joka puolelta piiritetty. Mitä merkitsi
-viisikymmentä edestä ladattavaa pyssyä tuota ääretöntä seiväsmetsää
-vastaan. Jos eivät päällekarkaajat peräänny ensimmäisistä laukauksista,
-niin vyöryvät tuon meren laineet voimattoman joukon yli, jottei
-jääaikaa pyssyjen lataamiseen, ja silloin ovat sotamiehet hukassa.
-
-Mutta näytti siltä, kuin ei väkivaltaa vielä olisi tarvinnut pelätä
-väkijoukon puolelta. Talonpojat seisoivat kyllä sotamiesten kanssa
-rinta rintaa vastaan ja koettelivat oikein käsin heidän pyssyjään,
-mutta päällekarkaamista ei vielä kukaan ajatellut. Sitävastoin
-ruvettiin heidän kanssaan keskustelemaan, eivätkö he lähtisi pois
-Mahtrasta ja jättäisi täällä olevia talonpoikia rauhaan. Tietysti
-vaikeutti tätä sopimusta se, etteivät sotamiehet ymmärtäneet viron
-kieltä, eivätkä talonpojat venäjää.
-
-Muutamat rohkeimmat heistä, vähän humaltuneet miehet, tunkeutuivat
-meluten upseerien ympärille.
-
-"Minkätähden te tänne tulitte?" ruvettiin näiltä kyselemään. "Emmehän
-ole tehneet mitään pahaa. Miksi siis meidän kimppuumme käydään pyssyjen
-kanssa ja minkätähden meitä uhataan kepeillä, vitsoilla käsi- ja
-jalkaraudoilla? Ettekö te, kruunun palvelijat, sitten tiedä, että
-saksat tahtovat tehdä meille vääryyttä? Teidän pitäisi auttaa meitä
-eikä heitä. Menkää siis matkoihinne ja me emme tee teille mitään!
-Mutta jos aijotte meitä piestä, niin muserramme teidät. Katsokaa,
-kuinka paljon meitä täällä on koolla. Mutta teitä on vain kourallinen.
-Poistukaa, keisarin palvelijat, Mahtrasta!"
-
-Upseerit katselivat kysyvinä toinen toisiinsa; he eivät ymmärtäneet,
-mitä miehet selittivät.
-
-"Puhuuko kukaan teistä venäjää?" huusi majori Laiming kovalla,
-kuuluvalla äänellä kansanjoukkoon.
-
-"Mitä hän huutaa?" kysyivät miehet keskenään.
-
-"Tahtoo varmaankin ajaa meidät pois?" vastasivat toiset.
-
-"Seiskää paikoillanne, miehet, älkää liikkuko askeltakaan!" huusivat
-taas muutamat.
-
-Kapteeni Bogutski uudisti samoin kovalla äänellä kysymyksensä. Nyt
-löytyi kansan joukossa mies, joka taisi venäjän kieltä, Peeter Olander
-Kaiusta, sotamiehenä ollut mies tunkeutui etupuolelle.
-
-"Upseerit kysyvät, kuka meistä puhuu venäjän kieltä", selitti hän
-kansalle. "Laskekaa minut esille, minä kysyn sitten, mitä he tahtovat!"
-
-"No niin, laskekaa Peeter menemään, hän osaa venäjää!" huudettiin
-ympäriinsä. "Sano heille, Peeter, että heidän pitää heti poistua, jos
-tahtovat henkensä säästää!"
-
-Suurella vaivalla pääsi vihdoin Kaiun mies upseerin luo. Niinkuin
-ainakin sotilas, nosti hän käden korvalliselle ja seisoi ylempien
-edessä niin suorana, kuin hänen kankeat, talonpoikaiset säärensä
-sallivat.
-
-"Sinä osaat venäjän kieltä?" kysyi majori.
-
-"Vähän, herra majori", vastasi Peeter.
-
-"Tulkitse sitten meille, mitä nuo miehet sanovat. Nuo tuossa."
-
-Peeter selitti, että miehet vaativat sotaväen poistumista Mahtrasta.
-
-"Vastaa sitten heille, että me emme voi täältä poistua, sillä meitä on
-käsketty täällä olemaan ja esimiestemme käskyä pitää meidän noudattaa."
-
-Peeter tulkitsi. Mutta hänen puheensa jälkeen kuului vihaisia huutoja
-ja siellä täällä kohotettiin seipäitä.
-
-"Meidän miehet sanovat, että he panevat sotamiehille vastaan, jos eivät
-lähde tiehensä", selitti tulkki upseereille. "Heitä on paljon, mutta
-sotamiehiä vähän."
-
-"Vastaa sitten heille, etteivät tahallaan syöksyisi onnettomuuteen! Se,
-joka meihin koskee on kuoleman oma. Ja vaikka vihdoin voittaisivatkin
-meidät, niin ei se mitään merkitsisi: pian tulisi muutama tuhat
-sotamiestä meidän sijaamme, ja sitten ei heistä kukaan jäisi eloon."
-
-Mutta uhkaus ei lainkaan vaikuttanut kansaan, vihainen melu, vannominen
-ja pilkallinen nauru kuului majorille vastaukseksi.
-
-"Ohoo, saammehan nähdä!" huudettiin joka puolelta. "Kuka on kuullut,
-että keisari sallii tuhota omia alamaisiaan, jotka vaativat oikeuttaan?
-Eikä keisari heitä ole tänne lähettänyt, saksat ovat kutsuneet. Älkää
-pelätkö, miehet! Siirtykää lähemmä ja älkää heille antako niin paljon
-tilaa, että saavat pyssyjään poskelle asettaa! Siirtykää lähemmä,
-pankaamme heidät niin ahtaalle, etteivät voi liikkua!"
-
-Huomatessaan, ettei varotus ja uhkaus mitään auttanut, rupesivat
-upseerit ystävällisesti heitä mielittelemään, siten koettaen onneaan.
-
-"Me emme koske teihin, jos te annatte meidän olla", käski kapteeni
-sanomaan talonpojille. "Me emme tahdo teitä vainota, me olemme teidän
-ystäviänne, vaikka meidän täytyy käskystä olla täällä pitämässä
-moisiossa järjestystä."
-
-"Mutta tehän tahdotte piestä meitä!" huudettiin vastaan.
-
-"Ei asia niin ole! Me emme tahdo teitä piestä. Oikeus voi teidät
-tuomita ja rangaista, emme me. Meidän pitää vain vahtia ja varjella
-moisiota. Jos te olette alallanne ja annatte moision asukkaiden ja
-kartanon olla rauhassa, niin me emme tee teille mitään pahaa."
-
-Tuo ei paljon rauhottanut kansaa; mutta paremmin vaikutti juomarahan
-antaminen. Majori Laiming kutsui luokseen rohkeimmat ja etummaiset
-räyhääjät, jotka kaikki enimmästi olivat juovuksissa, ja pisti heille
-kouraan jonkun hopearahan. Se vaikutti kuin öljy raivoaviin laineisiin.
-Köyhät talonpojat, jotka vain yöllä näkivät unta rahasta, eivät
-voineet vastustaa kovaa kiusausta. Lahjojen edestä vaativat upseerit
-miesten kieltämään toisia koskemasta sotamiehiin ja antamaan heille
-tietä kansan keskeltä. Majori Laiming ja kapteeni Bogutski tahtoivat
-nimittäin viedä sotamiehet paremmin suojattuun paikkaan, sillä täällä
-olivat he niinkuin on kerrottu joka puolelta kansan piirittämänä.
-
-Lahjotut miehet täyttivät tämän toiveen. He kehottivat miehiä
-väistymään syrjään ja varottivat heitä koskemasta kruunun miehiin. Näin
-saivat upseerit viedä oman joukkonsa päärakennuksen edestä tallin luo.
-
-Mutta sotamiesten ahdistettu tila ei täälläkään käynyt paremmaksi.
-Meluten tunkeutuivat talonpojat sinne heidän perässään ja pian oli
-heidät sielläkin piiritetty. Yhä murheellisemman näköisiksi kävivät
-upseerit. Huolestuneina katselivat he pitkin maantietä, mutta
-odotettua lisäväkeä ei näkynyt. Kapteeni Bogutski käski majorin
-neuvosta sotamiesten muodostamaan neliön, jotta he joka puolella
-seisoivat vihollisiaan vastaan. Näin olivat he turvassa takaapäin
-hyökkääjiltä. Talonpojat kävivät yhä uhkaavammiksi. Yhä enemmän väkeä
-kokoontui heidän joukkoonsa. Monen vankkurin edessä oli kaksi, jopa
-kolmekin hevosta ja suuri joukko miehiä istui niissä. Kovalla melulla
-he riensivät moision pihaan. Samassa määrässä kasvoi juopuneiden
-joukkokin, sillä niitä oli sekä vasta-tulijoissa, että entistenkin
-seassa ja monella oli viinapullo mukana, josta ahkerasti maistettiin.
-Luultiin yhä vielä rohkeutta tarvittavan.
-
-Tuon ryyppäämisen seurauksena oli sekin, että Kaiun työläinen, Peeter
-Olander, upseerien tulkki, joka alussa oli toimittanut tehtävänsä
-koko lailla moitteettomasti, kävi pian julkeimmaksi kiihottajaksi ja
-päällekarkaajaksi. Ensin oli hän kyllä ylpeä siitä kunniasta, jota
-upseerit hänelle osottivat, mutta sitten häntä suututti se, että oli
-jäänyt ilman juomarahoja. Kun sotamiehet oli viety toiseen paikkaan,
-oltiin Peeterille siitä vihaisia ja käskettiin häntä kansan puolesta
-yhä vielä vaatimaan sotamiesten poistumista. Peeter, jonka rohkeus joka
-ryypystä kasvoi, astui piirittäjäin eturiviin, upseerien luo.
-
-Nämä näkivät nyt, että Peetrillä oli pyssy kädessä. Tietymätöntä
-on, oliko hän yön aikana ollut sorsia ampumassa, niinkuin hän itse
-ja toisetkin jälkeenpäin vakuuttivat, vai oliko hän "sotaa" varten
-varustanut pyssyn mukaansa. Tulkkina ollessaan oli hän vasemmalla
-kädellään pitänyt pyssyä selkänsä takana, mutta nyt hän seisoi
-vihollisten joukossa kuin sotamies ainakin pyssy käsissään.
-
-Peeter ja toiset päihtyneet rupesivat tekemään pilkkaa kapteeni
-Bogutskin ontumisesta ja kepillä kävelemisestä. Tuo päällikkö oli
-nimittäin saanut Krimin sodassa luodin jalkaansa ja siitä ruvennut
-ontumaan, eroamatta kuitenkaan sotapalveluksesta. Kävellessään nojasi
-hän keppiinsä. Pilkkaajat levittivät laajalle kansanjoukkoon juttua,
-ettei muka puujalka-upseeria tarvinnut pelätä. Toiset päihtyneet
-lörpöttelijät lisäsivät vielä, että majorikin oli viallinen.
-
-Kun tähän puheeseen kyllästyttiin, ruvettiin uudestaan kovasti
-vaatimaan sotaväen viipymättä poistumista moisiosta ja vaativien
-joukossa oli Peeter Olander ensimmäisenä.
-
-Hän koetti ensin onneaan sotamiesten keskuudessa.
-
-"Veljet", sanoi hän heille, tunkeutuen aivan heidän eteensä, "parasta
-on, että menette matkaanne! Me emme pelkää teidän pyssyjänne. Me emme
-anna teidän kertaakaan lauvaista, ennen tallaamme teidät jalkaimme
-alle. Mahtran miehiä te ette kuitenkaan saa piestä -- mitä te sitten
-vielä täällä seisotte? Minä, veljet, olen itse vanha sotamies. Te
-voitte noudattaa minun neuvoani, jos henkenne on rakas."
-
-Näin sanoen nykäsi hän kädellään joitakuita ja tarttui muutamien
-pyssyihin. Mutta sotamiehet seisoivat paikoillaan äänettöminä ja
-liikkumatta, silmiään räpäyttämättä niinkuin heitä oli käsketty. Peeter
-puhui heidän kanssaan vielä hetken aikaa huonolla venäjän kielellään,
-mutta nähdessään, etteivät miehet hänestä mitään välittäneet, eivätkä
-ensinkään noudattaneet hänen vaatimustaan, kyllästyi hän ja lähti
-puhuttelemaan upseereja.
-
-Majori Laiming ja kapteeni Bogutski vastasivat kyllä hänelle, mutta he
-uudistivat äskeiset sanansa. Poistumisesta ei voinut olla puhettakaan,
-olkoon kansaa kymmenen kertaa enemmän kuin nyt. He toivoivat, että
-rahvas olisi järkevää ja ymmärtäisi, että he sotamiehet, käskystä
-olivat sinne tulleet ja että heillä oli kova rangaistus odotettavana,
-jos ilman päällikköjen käskyä liikkuivat paikoiltaan.
-
-Mutta viina sekotti Peeterin ymmärryksen, ja sitten hän edelleen
-juonitteli upseerien kintereillä ja vaati, että majori Laimingin piti
-hänelle näyttää se käskykirja, jonka nojalla hän oli tullut Mahtraan ja
-laskenut sotamiehetkin sinne.
-
-"Miehet", huusi hän kansalle, "jos upseerit eivät ole keisarilta
-saaneet lupaa Mahtran miesten pieksemiseen, niin on sotamiesten tänne
-kutsuminen vain saksojen juonittelemista ja meille ei tehdä mitään,
-vaikka ajammekin sotamiehet täältä menemään. -- -- -- Näyttäkää meille
-keisarin käskykirja!" sanoi hän ja kääntyi röyhkeästi majori Laimingin
-puoleen.
-
-Tämä ei tietysti voinut täyttää talonpojan toivoa ja koetti
-rauhallisena selittää hänelle, että Peeterillä yksityisenä henkilönä
-ei ollut mitään oikeutta vaatia upseereilta keisarin käskykirjaa; sen
-saattoi ainoastaan heidän päällikkönsä tehdä.
-
-"Ei tahdota näyttää käskykirjaa!" huusi Olander kääntyen kansan
-puoleen. "Eikä se voi ollakaan muuta kuin saksojen temppuja, että nämä
-ovat täällä, ja saksojen kutsumusta ei hän uskalla meille näyttää."
-
-Viina kiihotti työläisraukkaa tekemään vieläkin enemmän. Hän alkoi
-vaatia upseereilta rahaa ja rupesi vihaisesti kiroilemaan, kun hän
-mielestään sai liian vähän. Tällaisella tuulella kääntyi hän kapteeni
-Bogutskin puoleen ja huusi:
-
-"Odota, veliseni, kyllä minä revin olkalippusi irti! Kyllä saksat ne
-jälleen kiinni ompelevat!"
-
-Hän tarttuikin jo kapteenin olkapäähän, mutta joku järkevä mies veti
-häntä takaapäin vielä oikealla ajalla takaisin.
-
-Kansanjoukon eturivissä oli vielä muitakin mielettömän rohkeita
-päällekarkaajia, jotka tunsivat itsensä voimakkaiksi, osaksi viinan
-vaikutuksesta, osaksi nähdessään tuon pienen sotajoukon voimattomuuden
-kansan paljouteen verrattuna. Tuolla ensimmäisessä rivissä, sotamiehiä
-vastapäätä, seisoi Mahtran mies, Aadu Andrei ja kehotti yhtämittaa
-kansaa hyökkäykseen. Juurun miestä, Mihkel Baumannia, miellytti
-erittäinkin sotamiesten pyssyt, hän koetti aina jonkun kädestä kiskoa
-pyssyä, nähdäkseen olivatko ne ladatut. Sotamiehet panivat tietysti
-vastaan ja näin syntyi heidän ja Baumannin välillä kahakoita, joita
-lähelläseisojat nauraen katselivat, mutta kärsivällisten upseerien
-kulmat menivät yhä enemmän kurttuun. Näiden kärsivällisyyttä ruvettiin
-yhä enemmän koettelemaan. Nuorin upseereista oli jälleen antanut rahaa
-eräälle rauhattomuuden tekijälle, kun Ants Piller häntä lähestyi ja
-myöskin vaati rahaa. Mutta kun upseeri ei heti noudattanut hänen
-vaatimustaan, kiskoi mies rahakukkaron upseerin kädestä ja uhkasi häntä
-ja hänen seuralaisiaan seipäällä.
-
-Kansa huomasi sangen hyvin upseerien ihmeellisen kärsivällisyyden ja
-myöntyväisyyden syyt; heidän joukkonsa oli liian voimaton rahvaan
-äärettömän paljouden rinnalla. Vähempi osa vain tiesi tai arvasi,
-että apuväkeä oli tulossa. Näin ollen ei ollut ihme, että juopuneiden
-miesten joukossa yhä enemmän ilmaantui rohkeita päällekarkaajia. Miehet
-sotaisessa innossaan unohtivat yhä enemmän tänne tulonsa tarkotuksen:
-he olivat tulleet varjelemaan Mahtran miehiä kohtuuttomasta
-rangaistuksesta; mutta siihen ei vielä ollenkaan aijottu ryhtyä,
-ja näin oli heidän hyökkäyksensä rauhallista sotajoukkoa vastaan
-varomatonta ja hyödytöntä.
-
-Mutta kansanjoukosta ei myöskään puuttunut raittiita ja harkitsevia,
-järkeviä miehiä, jotka koettivat rauhottaa ja kieltää kiihottajia ja
-päällekarkaajia. Usein he kauluksesta vetivät sotamiesten kintereiltä
-noita uhkarohkeita ahdistajia, taikka heitä ei laskettu lähelle
-vaarapaikkaa.
-
-"Antakaa sotamiesten olla rauhassa, eiväthän he ole meille
-vielä tehneet pahaa!" huudettiin varottaen kiihottajille ja
-taistelunhaluisille. "Pankaa vastaan, jos he meihin koskevat, mutta
-älkää vielä heihin koskeko! Heillä on ladatut pyssyt käsissä ja kun
-he ampuvat, niin meistä aina joku kaatuu. Typerää on tahallaan mennä
-surman suuhun!"
-
-Kaksi tällaista ymmärtävää varottajaa oli Völlamäen Päärn ja työläinen,
-Ants Veit, jotka koettivat saada järkiinsä sodanhimoista tuttavaansa,
-Jyri Torkia.[15] Jyriä kiusasi hirveä halu saada koettaa, olivatko
-sotamiesten pyssyt tyhjät vai ladatut. Tuon halunsa, jonka hän pian
-pani toimeen, ilmoitti hän Antsulle, joka hänen kanssaan oli rientänyt
-sotaan ja Päärnulle, joka heihin oli yhtynyt moision pihassa. Jyri oli
-noin kahdenkymmenen viiden vuotias, hyvin suuri mies, joka ylpeili
-voimistaan; rohkeutta oli hän jo ottanut liiaksikin, jota todistivat
-hänen pehmeä kielensä, punertavat, jäykät silmänsä ja hoiperteleva
-käyntinsä.
-
-"Mitä tuollaiset kaalimadot voivat tehdä miehelle!" huusi hän
-kerskaillen ja nostaen äärettömän suurta nyrkkiään. "Pyydän joltakulta
-pyssyä, lasken taivasta kohti ja annan jälleen takaisin. Sittenhän
-saamme nähdä, pitääkö meidän heitä pelätä vai ei."
-
-"Älä ole tyhmä, Jyri!" sanoi Ants Veit. "Antaisiko nyt sotamies
-pyssyänsä sinulle!"
-
-"Noh, jos ei anna hyvällä, niin otan väkisten!" väitteli Jyri.
-
-"Ole alallasi, Jyri!" varotti Ants vakavasti. "Sinulla on nuori nainen
-kotona; eikös hän sinua rukoillut, ettei sinun pitänyt lähteä, mutta
-kun lähdit, niin varotti ajattelemaan terveyttäsi!"
-
-"Ääh, kyllähän nyt naisten valitukset tiedetään! Johan sinunkin naisesi
-ulisi ja sinä lähdit kuitenkin!"
-
-"Mutta minä en pyri ottamaan sotamieheltä pyssyä. Jyri, ole järkevä!"
-
-"Minäkin luulen, ettei siitä koidu hyvää", virkkoi Völlamäen Päärn.
-"Kun rupeat väkisin pyssyä kädestä kiskomaan, niin hän pistää piikkinsä
-sinuun, taikka joku toinen laskee luoteja päähäsi!"
-
-"Mikä hiiden sota tämä on, kun ei saa tapella!" karjui Jyri Tork
-taistelunhimoisena kuin juopunut ainakin. "Enhän minä tänne tullut
-sotamiesten nenän edessä seisomaan."
-
-"Minä tahdon antaa selkään jollekulle, olkoon kuka tahansa!"
-
-"Älä lörpöttele, Jyri, etkös tiedä, minkätähden me tänne tulimme",
-vastasi Päärn totisena. "Jos Mahtran miehiä aletaan piestä, niin
-lähdemme seipäinemme väliin -- niinhän me olemme päättäneet. Mutta
-eihän heitä vielä ole ruvettu pieksemään."
-
-Völlamäen Päärn, vaikka kyllä kokonsa ja voimiensa puolesta myös koko
-jättiläinen, ei ollut niin paljon juonut, ettei voinut hillitä kylläkin
-tulista taistelunhimoaan. Kiihkeästi hän vain seiväs kädessä odotti,
-milloin Mahtran miehiä alettaisiin viedä vitsapenkille, saadakseen
-sitten oikeuden nimessä karata väliin.
-
-"Mitä hittoa he sitten odottavat, kun eivät rupea pieksemään?"
-sadatteli Purilaan jättiläinen. "Kepit, vitsat ovat valmiina, mutta
-yhä vielä odottavat. Onkos minulla sitten aikaa tässä kaiken päivää
-seistä!"
-
-"Sitä parempi, etteivät rupea pieksemään", huomautti Antsun Ants. "He
-pelkäävät meitä, ja jättävätkin vihdoin pieksemättä. Ja mustelmia
-saisimme mekin, jos pitäisi väliin mennä."
-
-Mutta kieltämiset ja varotukset eivät onnettomaan Jyriin vaikuttaneet
-mitään. Kaksi kertaa kielsi häntä Ants Veit, pari kertaa myös Päärn,
-ja kun hän siitä huolimatta teki lähtöä, koettivat he häntä pidättää
-käsistä ja takinliepeistä. Mutta, kun ei mikään auttanut ja mies
-vihastui, laski Ants hänet valloilleen ja huusi:
-
-"Koeta sitten, tie on auki!"
-
-Melulla tunkeutui Jyri kansanjoukon läpi suoraan sotamiesten luo.
-Ants ja Päärn seurasivat hiljakseen häntä. He näkivät, kuinka heidän
-toverinsa rupesi puhumaan sotamiesten kanssa, kuinka hän sitten ojensi
-kätensä ja tarttui erään miehen pyssyyn. Mutta sotamies työnsi hänet
-takaisin ja kiskoi pyssyn hänen kädestään. Vielä toisenkin kanssa
-koetteli Jyri onneaan. Mutta ei tämäkään antanut väkisten asettaan
-itseltään riistää.
-
-Nyt tapahtui jotakin, jota kansanjoukko kalveten ja henkeään pidättäen
-katseli.
-
-Jyri Tork astui ilman asetta suoraa päätä kapteeni Bogutskin eteen,
-tarttui molemmin käsin kapteenin oluksiin ja kiskasi ne irti, niin että
-rasahti. Sitten hän iski äärettömän suuren nyrkkinsä päällikön
-päähän -- -- --
-
-Tuo kaikki tapahtui silmänräpäyksessä; ennenkun kukaan ehti punnita
-tapauksen merkitystä, oli kaikki jo myöhäistä.
-
-Mutta yhtä odottamatta seurasi rikosta kauhea kosto. Muutamia pyssyjä
-kohosi, paukahduksia kuului ja Jyri Torkin jättiläisruumis kaatui
-kasvoilleen tantereelle -- kaksi kuolettavaa luotia rinnassa.
-
-Sota oli saanut ensimmäisen uhrinsa.
-
-Hän oli karannut päälle.
-
-Tapausta seurasi hetken syvä hiljaisuus. Pelästys jäykistytä kielet
-ja mielet. Mutta sitten jälleen elämä palasi lamaantuneeseen
-kansanjoukkoon. Raivoisa, kiivas taistelunhimo syttyi. Ukkosen jyrinänä
-kaikui sotahuuto useammasta kuin kahdesta tuhannesta suusta ja pani
-ilman värisemään, kokonainen seiväsmetsä heilui ilmassa ja myrskyinen
-laine vyöryi pieneen sotamiesjoukkoon.
-
-Päälliköt koettivat vielä suoriutua ilman veren vuodatusta. Majori
-Laiming käski sotamiesten ampua, mutta ei kansanjoukkoon, vaan ilmaan.
-
-Kaksikymmentä viisi laukausta kuului yhtaikaa. Savupilvi peitti
-ampujat ja levisi sitten laajemmalle kapinoitsijain joukkoon. Rahvas
-pidättäytyi hetken. Suurin osa ei tiennyt, että sotamiehet olivat
-ilmaan ampuneet. Katseltiin kaatuneita. Kun ei heitä löytynyt,
-kaikuivat jälleen eläköönhuudot, taas kohosivat seipäät ja kansanmeri
-lähestyi rohkeammin voimatonta vastustajaansa.
-
-Jo alkoi seipääniskuja sataa sotamiesten sekaan, Peeter Olander laukasi
-pyssynsä heitä kohti, Daniel Schmiedberg Mahtrasta hyökkäsi majori
-Laimingin kimppuun ja aikoi kiskoa miekan hänen kädestään, Jyri Mursa
-Harmista repi nuorimman upseerin olukset irti. -- -- -- Päälliköt
-huomasivat, ettei nyt enää auttanut pelkkä pelotus, väkivaltaa piti
-väkivallalla vastustaa, verenvuodatus ei nyt enää ollut mitenkään
-estettävissä, sotaväen puolustus ja kunnia sitä vaati.
-
-Sotamiehet saivat uudestaan laukasemiskäskyn. Mutta tällä kertaa he
-tähtäsivät suoraan kansanjoukkoon.
-
-"Tulta!" huusi majori, ja taas paukahti viisikolmatta pyssyä yhtaikaa.
-
-Kun savupilvet tällä kertaa hajaantuivat, nähtiin joka puolella
-lämmintä verta virtaavan. Ja joka verilammikon viereen oli kaatunut
-ihminen, joka vielä äskettäin oli seisonut pystyssä, kohottanut
-seivästä ja täyttä suuta huutanut eläköön Toiset olivat kasvoilleen
-kaatuneet seivästä käsissään kouristaen, toiset selälleen, kolmannet
-kylelleen; moni oli polvillaan, painaen kättä rintaa tai kylkeään
-vastaan, josta punainen veri tihkui sormien välistä, toiset seisoivat
-vielä pystyssä, mutta horjuivat -- horjuivat ja vajosivat hervottomin
-polvin vähitellen maahan. Eräs haavottunut nauroi -- sekavasti,
-epäluuloisesti; hän huomasi, että hänelle oli jotakin tapahtunut, mutta
-ei uskonut, että hänen ruumiissaan oli luoti Vasta sitten, kun hän
-vaatteistaan näki verta vuotavan, kävi hän totiseksi ja äänettömänä hän
-lankesi maahan.
-
-Ensimmäisen, huumaantuneen hiljaisuuden jälkeen kuului kansanjoukosta
-erinomaista kumeaa huminaa. Se syntyi haavotettujen voivotuksista ja
-kuolevien viimeisistä huokauksista. Sitten kuului ikäänkuin metsän
-kohinaa. Vihanlaine nousi kansanjoukossa. Mutta kaikki tuo kuului vain
-hetken aikaa. Taistelun hälinä, joka kohta sen jälkeen alkoi, hälvensi
-sitten kaikki heikommat äänet. -- -- --
-
-Tuo ensimmäinen, todellinen ampuminen ja juokseva veri vaikuttivat
-kahdella tavalla kansaan; toiset syöksyivät suoraa päätä pakosalle,
-toiset tunkeutuivat vihan rohkasemina, seipäitään heiluttaen, huutaen
-ja vannoen sotamiesten ympärille. Pian alkoi kiivas käsikahakka;
-niinkuin raivoisa meri peitti se laineisiinsa tuon pienen joukon.
-Nähtiin vain kohoavia ja raksahtavia seipäitä, ottelevia ja pistäviä
-pyssynpiikkejä, painivia vartaloita, kasaan kaatuvia taistelijoita.
-Mutta laukauksia ei enää kuulunut. Sotamiesten pyssyt olivat tyhjät
-ja niiden lataamiseen ei ollut enää aikaa. Epätoivoisen voimilla,
-kuoleman omina, koettivat he pyssynpiikeillä ja pyssynperillä vastustaa
-ääretöntä ylivoimaa, mutta pian he olivat suletut kuin elävän muurin
-sisään, etteivät he tätäkään taistelutapaa voineet kyllin tehokkaasti
-käyttää. Moni heistä oli jo seipääniskuista kaatunut, toisilta
-kiskottiin pyssyt käsistä ja siellä täällä oli heitä hirmuisessa
-painiskelussa kaadettu maahan, jotta jäivät taistelevien jalkain alle.
--- -- --
-
-Vollamäen Päärnun ja Uudentuvan Jyrinkin oli taistelun kiihko
-vallannut, kun näkivät haavottuneita talonpoikia verissään maassa.
-Olivathan nuo heidän ystäviään ja tovereitaan ja sama kohtalo saattoi
-joka hetki heidänkin osakseen tulla. Vihan vimma, tuo pimittäjä,
-joka kiihottaa aran sotamiehenkin taisteluun, ja luonnollinen
-itsesäilytysvaisto pakottivat molemmat ystävät puristamaan tiukemmin
-seipäitään ja tunkeutumaan taistelijain ensimmäiseen riviin.
-
-"Tule, Jyri! Tulkaa, miehet!" huusi Päärn tulisin silmin, kun
-ensimmäiset surman laukaukset olivat kuuluneet, ja paisuneet verisuonet
-hänen otsallaan näyttivät, että vihan kiihko hehkui hänen rinnassaan.
-"Pysykää koolla, miehet!" lisäsi hän. "Sulkekaa tie, jos aikovat paeta!
-Meitä surmataan -- surmatkaamme mekin! Täällä on jokainen taistelemassa
-henkensä puolesta. Saksat saakoot vielä maksaa kaiken virtaavan veren!"
-
-Hän karkasi edellä, häntä seurasi Jyri muutamien oman kunnan miesten
-ja monien tuntemattomien kanssa. Kiivaasti, äärettömällä voimalla
-alkoi Päärn seipäällään iskeä sotamiesten sekaan; se, johon lyönti
-sattui, pyörtyi ja kaatui taistelevien jalkoihin, mutta lähelläseisojat
-karkasivat hurjasti meluten oikealle ja vasemmalle.
-
-Ainoastaan hetken aikaa he panivat vastaan. Sitten syöksyi tuo pieni
-sotajoukko suin päin pakosalle. Hurjasti taistellen murtautuivat
-sotamiehet läpi kansanjoukkojen ja kääntyivät portille päin, josta
-tie johti Atlaan vievälle maantielle. Tuota tietä myöten olivat jo ne
-kansanjoukot kulkeneet, jotka kuultuaan pyssyjen laukaukset, olivat
-pakosalle lähteneet.
-
-Upseerit Laiming ja Bogutski eivät koettaneet estää sotamiesten
-pakenemista. He huomasivat, että tässä ei muu neuvo auttaisi. Mutta
-he eivät sitä enää olisi voineetkaan estää, sillä se tapahtui niin
-äkkiä ja niin hurjalla vauhdilla, ettei mitään heidän käskyjään olisi
-voitu kuulla eikä huomata. Sen lisäksi oli heillä oman henkensä
-varjelemisessa niin paljon tekemistä, etteivät ehtineet joukkoaan
-johtaa. He taistelivat miekoillaan perääntyen askel askeleelta.
-Majori Laiming oli haavottunut; kahakassa oli hän saanut takaapäin
-seipääniskun päähänsä. Veren vuotaessa pitkin poskia kaulalle ja
-vaatteille koetti hän miekallaan raivata itselleen tietä ja päästä
-etempänä seisovan, satuloidun hevosensa selkään. Samoin taisteli myös
-kapteeni Bogutski, joka ihme kyllä, vielä oli haavottumatta, vaikka hän
-kyllä oli seisonut seiväsiskujen keskellä.
-
-Kolmas, nuorin upseeri, oli ennen taistelua saanut majorilta käskyn,
-että hänen piti koettaa salaa paeta rahvaan käsistä, hypätä hevosen
-selkään, ajaa odotettua lisäväkeä vastaan ja kiirehtiä sen tuloa. Mutta
-yritys ei onnistunut. Kansanjoukosta oli nuori luutnantti onnellisesti
-päässyt ja ehtinyt päärakennuksen edessä seisovain hevosten luo. Mutta,
-juuri kun hän aikoi hypätä hevosen selkään, kiskottiin hän jaloista
-jälleen maahan.
-
-Muutama talonpoika seurasi häntä. He varmaankin arvasivat hänen
-aikeensa. Mutta hänelle ei tehty mitään muuta pahaa. Miehet vain
-piirittivät hänet ja kielsivät häntä ajamasta pois.
-
-Majori Laiming ja kapteeni Bogutski pääsivät onnellisesti tunkeutumaan
-hevosten luo. He miekkoineen karkottivat siinä seisovat talonpojat
-etäämmälle, hyppäsivät satulaan ja kiirehtivät moision portista
-pakenevien sotamiesten jälkeen. Luutnanttikin pääsi nyt hevosen selkään
-ja ajoi päällikköjen perässä. Hänen kanssaan yhdessä ratsasti majorin
-palvelija, joka kauhusta väristen oli vahtinut hevosten luona.
-
-Atlaan päin vievä tie, jonka vierillä kasvoi koivuja ja sen molemmilla
-puolilla oleva heinämaa tulivat pian täyteen pakenevia ja takaa-ajajia.
-Edellimmäisenä pakenivat ne talonpojat, jotka olivat kauhistuneet
-ensimmäisistä laukauksista ja haavottuneiden voihkinasta. Heidän
-kintereillään ja osaksi heidän seassaan juoksivat pakenevat sotamiehet
-pienissä joukoissa taikka yksitellen. Näiden perässä karkasivat jälleen
-talonpojat, jotka olivat ajaneet sotajoukon pakosalle ja jotka nyt
-heitä seipäineen ja kankeineen takaa ajoivat.
-
-Kahakka, joka oli alkanut moision pihassa, jatkui nyt täällä
-laajemmalla alalla. Juosten latasivat sotamiehet pyssynsä ja jos
-takaa-ajajat eivät olleet aivan kantapäillä, kääntyivät he ja ampuivat
-perässäjuoksijoita. Luoteja vinkui yhtä mittaa yli tien ja heinämaan ja
-moni mies, joka ensimmäisestä kahakasta oli päässyt terveenä, kaatui
-täällä haavottuneena maahan. Joka huomasi, haki suojaa puiden takana.
-Mutta rohkeimmat karkasivat pysähtymättä sotamiesten perään. Siellä
-täällä syntyi uusia otteluita. Jos sotamies, jolta pyssy oli tyhjäksi
-ammuttu, saatiin käsiin, niin taisteltiin seipäillä ja pyssynperällä.
-Pienissä joukoissa ja kahdenkesken oteltiin nyt joka puolella. Monessa
-kohdassa piti sotamies pyssyn perästä, mutta talonpoika piikistä
-kiinni. Veriset jälet kirjasivat maantien tomua ja niityn viheriää
-nurmea. Tuolla makasi maassa verissään sotamies pää puhkastuna,
-hänen lähellään talonpoika luoti tai keihäänhaava rinnassa. Joka
-jaksoi, pakeni pensaan tai puun suojaan sitoakseen haavaansa paidan
-kappaleella. Ja yhä vielä vinkuivat luodit yli tien ja heinämaan
-ja uupumattomassa taistelunkiihkossa juoksivat talonpojat voitetun
-sotaväen perässä. -- -- --
-
-Takaa-ajajien joukossa oli myös Jyri ja Päärn. Viimemainittu oli juuri
-otellut erään sotamiehen kanssa, joka häntä oli osaamatta ampunut.
-Kiivaasti tarttui Päärn pyssynpiikkiin, jolla sotamies itseään suojeli.
-Sotamies, väkevä kuin Simson, ei heittänyt irti pyssystään ja tempasi
-vihdoin piikin Päärnun kädestä sellaisella voimalla, että kämmenestä
-lähti liha ja nahka mukana. Hän olisi nyt varmaankin keihäällään
-lävistänyt Päärnun, ellei Jyri olisi kiirehtinyt avuksi ja antanut
-seipäällään hänen päähänsä aika lyöntiä. Tunnottomana kaatui mies
-maahan tien viereen. Parikymmentä askelta hänestä lepäsi Matsin
-Jaan Mahtrasta, jonka rinnan joku toinen sotamies oli pistimellään
-lävistänyt.
-
-Jyrin ja Päärnun siinä otellessa, kiiruhti eräs nuori perheenmies
-Mahtrasta, Adran Mihkel, kahden toisen miehen kanssa heidän jälkeensä;
-näiden edellä pakeni muudan mustapartainen sotamies ja latasi
-juostessaan pyssyään. Kun Päärn hoiteli haavottunutta kättään ja Jyri
-säälien koetti auttaa kaatunutta sotamiestä, niin ei kumpainenkaan
-huomannut pakenevaa sotamiestä.
-
-"Eläköön maamiesten voitto!" huusi Adran Mihkel heiluttaen iloisesti
-seivästään.
-
-Samassa kääntyi äkkiä sotamies, joka pyssyään täyttäen oli ohi juossut
-ja huusi selvällä viron kielellä Mihkelille:
-
-"Kyllä minä sinulle näytän, kellä voitto on! Tuosta saat!"
-
-Pyssy paukahti ja Mihkel kaatui kuolleena maahan. --
-
-Oman kansalaisen luoti oli lopettanut hänen nuoren, raittiin elämänsä.
-
-Tuon nähdessään rupesivat Jyri ja Päärn ampujaa ajamaan takaa.
-Viimeksimainittu oli kappaleen matkaa jäänyt toisista jälelle. Mutta
-hänen jalkansa olivat vielä yhtä nopeat juoksemaan kuin ennenkin ja
-hänen silmänsä oli tarkka ja kätensä vielä kyllin voimakas lyöntejä
-jakamaan. Jäniksen tavoin hypäten pensasten välissä, katosi hän pian
-takaa-ajajien silmistä. Mutta he juoksivat umpimähkään yhä eteenpäin,
-kun toisia pakenevia sotamiehiä vielä oli heidän edellään.
-
-Heidän seuraansa yhtyi vielä toisia läähättäviä ja hikipäisiä
-takaa-ajajia, tuttuja ja vieraita. Karu-Antsulla Kaiusta oli
-omatekoinen ase kädessä -- seipään päähän kiinnitetty viikatteen terä
--- jonka hän oli kotoa tuonut mukanaan. Tuota alkuperäistä asettaan,
-josta hän koko lailla ylpeili, piti hän juostessaan ojennettuna
-niinkuin kasakka kivääriään pikamarssissa. Hänen rinnallaan riensi
-toinen Kaiun mies, Aadu Trost, tuominen sauva kädessä. Tiellä he
-yhtyivät Peeter Olanderiin. Tämä oli eräältä sotamieheltä, jolta pyssy
-oli ryöstetty, ottanut patrooneja saaliikseen ja koetteli juuri,
-mahtuisivatko ne hänen metsästyspyssyynsä. Kun ne eivät sopineet,
-pudisti hän patroonin sisuksen pyssyynsä ja tukki ruohoja täytteeksi.
-Mutta tätä ei hän saanut valmiiksi, sillä pensaasta vinkuivat luodit ja
-hänen täytyi heittäytyä vatsalleen maahan, niinkuin toisetkin tekivät,
-jotka eivät löytäneet paksumpaa puuta suojakseen.
-
-Kun laukauksia ei enää kuulunut, juostiin jälleen eteenpäin. Pian
-herätti miesten huomiota kova valitus, joka kuului erään katajapensaan
-takaa. Siellä nähtiin, kuinka eräs haavottunut talonpoika nelin
-ryömin konttasi. Polvien ja kyynärpäiden varassa laahasi hän itseään
-eteenpäin pitkin maata, jättäen nurmelle punaisen jälen. Se oli Jaan
-Kroon Maidlasta. Pari minuuttia sitten oli pakenevan sotamiehen luoti
-hänet kaatanut. Hän ei itsekään tiennyt, mihin oikeastaan aikoi mennä,
-ryömihän vain tuskissaan ja kuoleman pelossa. Ohijuoksevain joukossa
-oli muudan Maidlan mies; tämä häntä armahti ja jäi häntä auttamaan.
-
-Pari sataa askelta etempänä oli toinen onneton. Se oli nuori, vahva
-sotamies, joka verissään, pää puhkaistuna makasi selin maassa ja
-auringon kuumat säteet paistoivat suoraan hänen silmiinsä. Päätään hän
-nojasi pyssynperään. Nähdessään lähestyjän, alkoi hän heikolla, aralla
-äänellä jotakin pyytää, mutta hänen puheestaan ei voinut saada selvää.
-Vihdoin nosti hän suurella vaivalla kätensä ja viittasi suuhunsa. Nyt
-ymmärrettiin, että hän tahtoi juoda. Mutta mistä ottaa vettä taikka
-kellä oli aikaa sen hankkimiseen? Etempänä, pensasten välissä näkyi
-jälleen juoksevia sotamiehiä, jotka rupesivat ampumaan. Jokainen etsi
-henkeään varjellakseen suojaa puiden ja pensasten varjossa.
-
-Tällaista hurjaa ajometsästystä kesti Mahtran ja Atlan välillä
-olevalle joelle asti, joka juoksi tien poikki ja heinämaan läpi. Joki,
-oikeastaan puro, ei ollut leveä, mutta monesta kohdasta koko syvä.
-Tien kohdalla oli kapea silta joen yli. Suurella melulla olivat edellä
-pakenevat talonpojat ja heidän perässään tiellä juoksevat sotamiehet,
-rientäneet sillalle. Mutta siellä syntyi niin kova kahakka, että
-muutamat putosivat yli reunojen jokeen. Toiset, jotka huomasivat, että
-siltaa myöten ei kyllin pian pääsisi eteenpäin, hyppäsivät veteen
-ja uivat yli. Heinämaassa, jossa puro paikottain näytti pelottavan
-syvältä, joutuivat sotamiehet, jotka eivät tunteneet joen syvyyttä,
-eivätkä osanneet uida, pahaan pulaan. Takana uhkasi heitä talonpoikain
-seipäät, edessä syvä vesi. Monet karkasivat onneensa luottaen veteen,
-toiset, joilla pyssyt olivat panoksessa, ampuivat takaa-ajajia,
-kaataakseen heitä tai karkottaakseen etäämmälle ja kolmannet täyttivät
-pyssyjänsä ampujain selän takana äärettömän kiireesti.
-
-Tuskin olivat takaa-ajajat, joiden joukossa Jyri ja Päärn olivat,
-eläköötä huutaen ehtineet joelle, kun luodit alkoivat vinkua heidän
-korvissaan. Kiireesti etsittiin taas suojaa. Mutta muudan heistä,
-Aadu Trost, horjui äkkiä, jäi seisomaan suu auki, silmät selällään
-ikäänkuin kovin ihmetellen jotakin asiaa, -- painoi sitten kädellään
-vatsaansa ja istui hitaasti nurmelle. Hän tunsi paitansa vatsan edestä
-kostuvan. Koetti ja koetti kädellään -- veti kämmenensä pois ja katsoi
--- verinen! Nyt hän tiesi, että hänen vatsassaan oli luoti. Mies kaatui
-maahan ja pyörtyi. -- --
-
-Joessa ovat pakenevat sotamiehet kaulaa myöten vedessä, pääsevät
-onnellisesti toiselle rannalle ja juoksevat eteenpäin.
-
-Mutta sotamies, joka Adran perheenmiestä, Jyri Teiniä ampui -- ainoa
-virolainen sotajoukossa -- on kadonnut. Kansan kertomuksen mukaan oli
-hän kauhistuksissaan juossut suorastaan heinämaalla, lähellä jokea
-olevaan Örden eli Ulmen lähteeseen ja siellä hädän hetkellä oli hän
-sukeltanut veden alle siksi aikaa, kun takaa-ajajat olivat kadonneet
-pensasten välistä. Sitten oli hän jäsenet jäykkinä noussut jääkylmästä
-vedestä ja karannut hampaat loukkua lyöden eteenpäin.
-
-Mutta tuota kylmää kylpyään koetti hän kostaa kansalaisilleen.
-Niinkuin hän jälestäpäin itse oli kehunut, oli hän enemmän kuin puolen
-virstan matkan päästä ampunut erästä naista, joka rauhallisesti oli
-kulkenut pitkin tietä. Ylpeänä oli hän kerskaillut, että hän heti ensi
-koitoksella oli osannut ja nainen oli kaatunut. Onneton oli löydetty
-pahasti haavottuneena maasta.
-
-Kun Päärn ja Jyri jonkun aikaa turhaan olivat etsineet viron kieltä
-puhuvaa sotamiestä maksaakseen hänelle Adran perheenmiehen kuoleman,
-kääntyivät he vihdoin takaisin Mahtraan päin. He tahtoivat saada
-nähdä, mitä siellä sillä välin oli tapahtunut ja mitä vielä syntyisi.
-Tietysti oli sinne vielä jäänyt kyllin kansaa ja arvattavasti tulvasi
-sinne vielä lisää väkeä etäisimmistä kunnista, sillä kello oli vasta
-kahdeksan vaiheilla.
-
-Mennessään moisioon takaisin, näkivät he kaikellaisia surkeita kuvia
-niinkuin sodassa ainakin; verissään olevia kuolleita ja haavotettuja,
-pienempiä vammoja saaneita, kädet ja pää siteissä, juopuneita
-voittajia, jotka pienissä joukoissa ottelivat, ja sotarosvoja, jotka
-tyhjensivät kaatuneiden vihollisten taskuja.
-
-Eräässä pensastossa piileskeli neljä miestä ja yksi poikanen
-vihollisten luoteja väistäen. Vähän matkaa heistä, aukealla istui kolme
-haavotettua sotamiestä, jotka suurella kiireellä sitoivat toistensa
-haavoja. Tiheikössä piileskelevät miehet kurkistelivat pensasten
-takaa ikäänkuin olisivat hautoneet mielissään jotakin pahaa aijetta.
-Kuiskaillen panivat he päänsä yhteen ja viittasivat salaperäisesti
-sotamiehiin päin.
-
-He olivat juuri neuvoa pitämässä, kun sadan askeleen päässä heistä
-kolme päätä varovasti kohosi pensaiden suojasta. Jyrin ja Päärnun
-toverit tunsivat nuo kolme. He olivat Kaiun miehet, Prits Vader,
-Jyri Kytsin ja Tönu Illistom. He olivat heti ensimmäisten laukausten
-pamahtaessa juosseet kuin jänikset metsään päin pakoon ja piileskelleet
-täällä kaiken aikaa.
-
-Nuo kolme hiipivät varovasti, kuulumattomin askelin pehmeällä suomaalla
-viittä piileskelevää miestä kohti, jotka kiihkeinä tarkastivat
-sotamiesten toimia. Nämä eivät kuulleet eivätkä nähneet lähestyviä.
-
-"Mitä te siinä kurkistelette?" kysyi eräs lähestyvistä aivan miesten
-selän takana melkein leikillisellä äänellä.
-
-Näytti kuin olisi ukkonen iskenyt piileskelijäin joukkoon. Ensin
-painuivat kaikkein päät tiheään ruohostoon, sitten nousivat kaikki
-yhtaikaa pystyyn ja aikoivat suin päin syöstä pakoon. Vasta
-säikähdyttäjäin nauraminen rohkasi heitä niin paljon, että he katsoivat
-taakseen ja jäivät seisomaan.
-
-"Mitä neuvoa te tässä piditte?" kysyivät tulijat yhtaikaa.
-
-Jänishousut osottivat kuiskaillen etempänä istuvia sotamiehiä.
-Mutta sitten rupesivat molemmat ryhmät yhteisesti neuvottelemaan.
-Heidän sanojaan ei voitu etäämmälle kuulla, mutta sen huomasi heidän
-liikkeistään, että heidän keskustelunsa koski haavotettuja sotamiehiä.
-
-Yhtaikaa karkasi kaikki kahdeksan miestä sotilaiden kimppuun. Nämä
-koettivat paeta, mutta otettiin kiinni ja nyt alkoi lyhyt ottelu,
-jonka seurauksena oli, että pyssyt temmattiin sotamiesten käsistä.
-Haavottuneiden sotamiesten piti aseettomina lähteä taistelupaikalta.
-Ontuen ja horjuen, käsin pidellen verisiä päitään, pakenivat he Atlaan
-päin. Tietymätöntä on, kuinka kauvaksi jalat heitä kannattivat. Heitä
-ei ajettu takaa, sillä miehet olivat tyytyväisiä saaliiseensa, sillä
-piilottelijat olivatkin juuri pyssyjä himoinneet. Niistä ammuttiin
-yhdellä, joka oli ladattu, pakenijain perään. -- -- --
-
-Mutta kauvan eivät miehet saaneet iloita saaliistaan. Kohta sodan
-loputtua pakotti pelko heidän viemään pyssyt takaisin viranomaisille. --
-
-Mutta hirmuisin näky kohtasi Jyriä ja Päärnua puistotiellä, noin
-kolmesataa viisikymmentä askelta moisiosta Atlaan päin. Nuo molemmat
-olivat juosseet pitkin heinämaata ja pensastoa, sentähden he eivät
-tienneet mitään tiellä syntyneistä tapauksista.
-
-Tuskin olivat he ehtineet tien vieressä kasvavain koivujen luo, kun
-huomasivat suuremman kansanjoukon seisovan yhdessä kohden. Siellä oli
-tapahtunut jotakin erinomaista.
-
-Sotaväen päällikkö, kapteeni Johan Bogutski, oli saanut sodassa
-surmansa. Tämä ilmoitettiin lähestyville jo ennen, kun ehtivät
-paikalle. Vanhanlaisen sotilaan, joka Krimin sodasta oli elävänä,
-vaikkakin viallisena, päässyt, piti täällä ilman kunniaa sortua
-talonpoikain seipäiden iskuista.
-
-Lähestyviä puistatti hirmuinen näky. Kapteenin ruumis, ja rikki lyöty
-verinen pää, josta toinen silmä oli puhkastu, makasi poikkipuolin
-tietä, verisen pölyn seassa. Hänellä ei ollut enää univormua eikä
-päässä lakkia. Surmaajat tai toiset sotasankarit olivat hänet paljaaksi
-riisuneet. Yllään oleva paita ja alushousut olivat yleensä veriset.
-Sotilaan murskattu pää lepäsi nuoren, viheriöitsevän koivun juurella,
-jonka lehtiä pehmeä tuulenhenki liikutteli ja jonka latvassa varpuset
-tirskuttivat.
-
-Vähän matkaa onnettomasta, tien vieressä, makasi hänen satuloitu
-hevosensa kuolleena maassa. Seipäillä ja kangeilla oli senkin pää
-muserrettu.
-
-Siinä olleesta, verisestä taistelusta ei kukaan läsnäolijoista tiennyt
-kertoa. Päällikön voittajat eivät uskaltaneet asiasta mitään hiiskua,
-sillä heidän täytyi salata sotasaaliitaan ja samasta syystä olivat
-ääneti myös näkijät, jotka saaliista osansa ottivat. Mutta saattoi
-olla niinkin, että yksi ainoa sotamies antoi upseerille surmaavan
-iskun ja ettei kukaan sitä ollut läheltä näkemässä; sitten ryöstivät
-perästätulijat päällikön vaatteet ja tyhjensivät hänen taskunsa, sillä
-Bogutskin omaisuutta löytyi sittemmin muutaman talonpojan huostasta.
-Oikeudenkäynti ei nimittäin tuottanut selvyyttä kapteenin surmaajista,
-epäluulon alaiseksi siitä työstä jäi ainoastaan Ylehallikan
-perheenmies, Jyri, Purilaasta.
-
-Kansa kyllä jo sotapäivänä rupesi arvaamaan, kuka surmaaja oli.
-Hallikka-Jyrin rinnalla epäiltiin sotatapausten tehokkainta osallista,
-Peeter Olanderia. Vielä muitakin miehiä nimitettiin. Mutta varmaa ei
-kukaan tiennyt, sillä sotamiesten pakeneminen ja heidän takaa-ajonsa
-tapahtui niin äkkiä ja hurjassa mellakassa, ettei kellään ollut
-aikaa jäädä seisomaan ja tekemään huomioita. Jyriä epäiltiin etenkin
-sentähden, että hänet ensiksi oli nähty kuolleen päällikön ruumiin
-luona, jossa hän oli seisonut kapteenin viitta käsivarrella. Viitta,
-joka oli liian suuri kätkeä ja viedä pois, löydettiin sittemmin tien
-vierestä niityltä ja siihen ruumis käärittiin.
-
-Bogutskin takkikin ilmaantui jo kahakkapäivänä. Jaan Liiv Mahtrasta oli
-päissään pannut ylleen upseerin univormun ja ylpeänä näytteli hän sillä
-Moision pihassa päällikön osaa. Tuo pitkätukkainen, polvihousuihin
-ja tallukoihin puettu talonpoika tuossa, punaisilla käänteillä
-ja kultaisilla oluksilla kirjatussa sotilastakissa, näytti niin
-hullunkuriselta, että vakavimmallakin hetkellä menivät suut nauruun
-sitä nähdessään. Uusi päällikkö otti toimekseen ruveta sauvallaan
-särkemään Moision akkunoita.
-
-Mutta hänen komea asunsa herätti toisten Mahtran miesten kateutta.
-Matsin Priidik Kastan koetti ryöstää virkatakkia Liivin yltä ja silloin
-syntyi molempien päihtyneiden välillä kahakka, jossa Matsin Priidik
-pääsi voitolle. -- -- --
-
-Kapteenin muut vaatteet, rahakukkaro ja joitakuita nappeja y.m.
-löytyivät sitten perästäpäin etsittäessä ilmiantajain tietojen mukaan.
-
-Päällikön kuolemasta kerrotaan kansan kesken muun muassa, että hän
-kauvan oli taistellut miekallaan henkensä puolesta. Hän oli yksin
-seisonut väkijoukon keskellä. Hevonen oli saanut kauhean iskun päähänsä
-ja langennut maahan. Miekka oli lyöty upseerin kädestä, jotta hän
-aseettomana ja suojattomana oli hädissään temmannut rahakukkaronsa ja
-tarjonnut päällekarkaajalle kultarahaa. Mutta tuo oli sanonut: "kun
-sinut lyön, saan koko kukkarosi ja muut tavarat vielä lisäksi". Oli
-sitten iskenyt seipäällään kolme kertaa ja hengettömänä oli upseeri
-kaatunut puistikkotielle, suhisevan koivun alle.[16]
-
-Uudentuvan Jyri ja Vollamäen Päärn eivät kauvan viipyneet ruumiin
-ääressä. He kiirehtivät takaisin Moisioon, saadakseen nähdä, kuinka
-asiat siellä olivat. Toisetkin taistelijat olivat kääntyneet sotamiehiä
-takaa-ajamasta. Hurja ajo ei ollut virstaakaan matkaa kestänyt. Sitten
-väsyivät ja kyllästyivät talonpojat ja kääntyivät takaisin.
-
-Nyt vasta alkoi sotamiesten joukko jälleen kokoontua. Se oli kurjassa
-tilassa. Veriset, rikkirevityt univormut päällä, miehet tomuisina ja
-hikisinä, jotkut aseettomina, monet pää ja kädet sidotut revityllä
-paidankappaleella. Moni pahemmin haavottunut oli jälelle jäänyt, moni
-muuten kadonnut. Yleensä oli 12 tai 15 miestä pahemmin haavottunut,
-heidän joukossaan, niinkuin jo sanottu, majori Laiming itse. Hevosensa
-vikkelän juoksun avulla oli hän pelastunut talonpoikain käsistä.
-Vakavan, kalpean näköisenä ratsasti hän nyt voitetun joukkonsa edellä
-Atlan Moisioon päin.
-
-Mihin oli odotettu apuväki jäänyt?
-
-Se oli tulossa. Pian näki majori suuren tomupilven nousevan Moision
-luona tiellä ja sotamiesten pyssyjen piikit välkkyivät päivän
-paisteessa. Apu tuli, mutta tuli myöhään -- kaikeksi onneksi. Sillä jos
-viidenkymmenen sotamiehen lisäksi olisi vielä viisikymmentä tullut,
-olisi talonpojille käynyt huonommasti, vaan sotamiesten voitto ei
-sittenkään olisi ollut varma, vaikka taistelu olisikin käynyt paljon
-kiivaammaksi, ja kaatuneiden luku monta vertaa suuremmaksi.
-
-Majori Laiming ei myöskään varmasti toivonut voittoa, sillä hän
-ei apujoukonkaan kanssa kääntynyt Mahtraan takaisin. Kun molemmat
-sotajoukot olivat yhtyneet noin puolen virstan päässä Atlan Moisiosta
-Mahtraan päin, antoi majori heidän marssia Habajalle takaisin. Sieltä
-he lähetettiin Kosen Uuteen-Moisioon. Mutta majori itse lähti Atlan
-Moisioon haavojansa sitomaan ja ruokaa saamaan. -- --
-
-Mahtran Moisiossa oli kapinan aikana elämä kauhistuttava.
-
-Varhain aamulla oli virkaatekevä haagituomari, herra von Hagemeister,
-sairastunut ja hänen sijaisekseen oli ruvennut Triigin herra von
-Kotzebue ja kiirehtinyt apulaisineen Mahtraan. Mutta, kun nuo herrat
-olivat huomanneet kokoontuneiden talonpoikien äärettömän paljouden,
-heidän intonsa ja sotaväen ahdinkotilan, pitivät he viisaimpana kääntyä
-pois vaarallisesta paikasta. Moisioon jäi siis vain opman Gustav
-Rosenberg puolisoineen, jolle noin viikko sitten oli syntynyt lapsi.
-Hänen apunaan oli eräs sukulainen, Moision emännöitsijä, palvelija ja
-kätilö.
-
-Jo varhain aamulla alkoi rauhaton liike Moision pihassa herättää
-näiden ihmisten huomiota. Moision pihan läpi ajettiin vankkureilla,
-joiden edessä oli pari kolme hevosta, huudettiin, juopuneet lauloivat,
-ja Mahtran kylästä sekä Atlan Moision puolelta johtavasta portista
-virtaili kansaa alituisesti lisää. Akkunasta nähtiin myös, kuinka
-asennossa seisovat sotamiehet kävivät yhä rauhattomammiksi, kuinka
-kapteeni Bogutski keppinsä nojalla yhä kiivaammin liikkui edestakaisin
-ja vaihtoi nuoren upseerin kanssa huolestuneita katseita ja rauhattomia
-sanoja.
-
-"Tuo ei voi enää merkitä hyvää", virkkoi emännöitsijä Reisberg opmannin
-nuorelle puolisolle, joka ensimmäistä lastaan imetti. "Noilla ihmisillä
-on jotain pahaa mielessä. Eikö meidän pitäisi panna ovet lukkoon?"
-
-"Oh, onhan meitä viisikymmentä sotamiestä suojelemassa", vastasi
-Auguste Rosenberg, vaikka hän kyllä itsekin huolestuneena katseli
-akkunaan päin. "Olkaa hyvä ja katsokaa, eikö minun mieheni jo ulkoa ole
-takaisin tullut. Minä pelkään, että joku päihtynyt mies voisi häntä
-ruveta ahdistamaan."
-
-Kätilö lähti katselemaan, oliko isännöitsijä läheisyydessä ja rouva
-Rosenberg jäi huoneeseen nuoren palvelustyttönsä kanssa, joka etsi
-lapselle kuivia kapaloita.
-
-Opman Rosenbergillä oli yksinkertaisessa, jotenkin matalassa Moision
-rakennuksessa asuttavana kaksi suurta huonetta, joiden akkunat olivat
-osaksi Moision pihaan, osaksi puutarhaan päin. Puutarha ympäröi
-rakennuksen vasempaa puolta ja koko taustaa. Opmannin asunnosta, joka
-oli rakennuksen vasemmalla sivustalla, vei ovi avaraan eteiseen.
-Opmannin ovea vastapäätä, eteisessä oli toinen ovi, joka johti
-rakennuksen oikeanpuoliseen sivustaan, ensiksi väentupaan, sieltä
-kyökkiin; sitten seurasi Moision emännöitsijän huone. Päärakennuksen
-koko takimmaisen puolen, joka oli puutarhaanpäin, täytti herrasväen
-asuinhuoneiden pitkä rivi, jotka seisoivat tyhjinä, kun Moision isäntä
-asui muualla. Pihan puolelta johtavasta pääovesta tultiin suoraan
-eteisen läpi saksojen suureen saliin.
-
-Kätilö meni eteisen läpi väentupaan ja kysyi siellä olevalta
-palvelustytöltä, eikö hän ollut nähnyt opmannia. Tämä kielsi.
-Vanhanpuoleinen emännöitsijäkään, joka huoneessaan hämmästyneen
-näköisenä oli katsellut rauhattomia kansanjoukkoja, ei tiennyt mitään
-isännöitsijästä. Mutta onneksi astui herra Rosenberg juuri ulko-ovesta
-sisään, kun etsijä oli menemässä takaisin hänen asuntoonsa.
-
-Lihava, päivettynyt isännöitsijä oli hyvin levottoman näköinen.
-
-"Jumalan tähden, mikä siellä ulkona oikeastaan on?" kysyivät kaikki
-naiset, kun Rosenberg oli huoneeseen ehtinyt. "Mitä kaikki nuo ihmiset
-tahtovat?"
-
-Opman seisoi neuvottomana keskellä huonetta. Hän oli koettanut naisilta
-salata, mitä pastori Berg hänelle eilen illalla oli ilmoittanut
-talonpoikain pelottavista aikeista.
-
-"Jos sen olisin tiennyt", sopersi hän. "Mahtran miehet ovat kutsuneet
-toisista kunnista väkeä avukseen, ettei heitä piestäisi, mutta en ole
-uskonut, että he tulevat ja vielä niin suurissa joukoissa. Koko Moision
-piha kihisee jo heitä. Ja kaikki ovat niin rohkeita ja uhkaavia, etten
-ole heitä ikinä sellaisina nähnyt. Eikä pieksemisestä näin ollen tule
-mitään. Apujoukkojakaan ei ole vielä täällä."
-
-"Luuletko sitten, että tekevät vastarintaa?" kysyi nuori nainen.
-
-"En luule", rauhotti Rosenberg. "Minun täytyy lähteä ja kysyä herra
-Hagemeisteriltä, mitä hän arvelee."
-
-Ja opman aikoi mennä etsimään haagituomaria herrasväen huoneista.
-
-"Herrat eivät enää ole täällä", sanoi nuori neiti, rouva Rosenbergin
-vieras; "näin heidän puoli tuntia sitten kiireesti rientävän pois".
-
-"He lähtivät pois? He ovat siis menneet, sillä en nähnyt heidän
-hevosiaankaan enää kartanolla", sanoi opman, joka kävi yhä synkemmän
-näköiseksi. "He varmaankin ajoivat katsomaan, eikö Habajasta tulevia
-sotamiehiä vielä näy."
-
-"Jumalan tähden, älä anna tänään tehdä mitään noille ihmisille!"
-huusi opmannin puoliso kauhistuneena. "Näethän kuinka paljon heidän
-joukossaan on juopuneita. Minä luulen, että nuo kaikki ovat saaneet
-viinaa. Jos heillä todellakin on pahoja aikeita, jos tekevät
-vastarintaa, niin Jumala tietää, mitä vielä tapahtuu."
-
-"Ei ole hätää, tuleehan meille sotaväkeä apuun."
-
-Kaikki katsoivat akkunasta ulos. He näkivät, kuinka kansaa yhä enemmän
-ja enemmän kokoontui sotamiesten ympärille, kunnes he vihdoin olivat
-aivan piiritetyt, kuinka upseerit kuiskailivat toisilleen, kuinka he
-ensin sanoilla, sitten juomarahoilla koettivat rauhottaa meluavia
-päällekarkaajia.
-
-"Tulkaa kaikki pois akkunasta!" käski isännöitsijä ja se joka häneen
-katsoi näki, että hän oli käynyt kalpeaksi.
-
-Naiset seurasivat hänen neuvoaan ja siirtyivät pois. Kohta sen jälkeen
-nähtiin, kuinka sotamiehet nostivat pyssyt olalle ja alkoivat tunkeutua
-väkijoukon läpi puutarhaan päin. Nyt he eivät enää voineet nähdä, mitä
-joukolle sitten tapahtui.
-
-"Pankaamme ovet lukkoon", sanoi rouva Rosenberg, käyden yhä
-levottomammaksi, "joku juopunut voi tänne sisällekin tunkeutua. Gustav,
-väännä kaikki ovet lukkoon, ulko-ovikin."
-
-"En luule, että he tänne uskaltavat tulla", vastasi opman
-rauhottaakseen, sillä hän oli huolissaan vasta vuoteesta nousseen
-vaimonsa tähden. "Mutta voimmehan lukita ovet, jos se sinua rauhottaa."
-
-Hän oli juuri astumassa eteisen luo, kun samassa jäi seisomaan.
-Ulkoa kuului pyssyn laukauksia. -- -- -- -- Sitten täytti huuto ja
-melu ilman. -- -- -- Kohta sen jälkeen pamahtivat jälleen pyssyt.
--- -- -- Ja hetken perästä uudestaan. -- -- -- Sitten melua ja hurjaa
-kirkumista. -- -- --
-
-Naiset olivat kaiken aikaa äänettömiä. Rosenbergin vaimon kauniilta,
-raittiilta kasvoilta oli joka verenpisara kadonnut, hänen huulensa
-olivat siniset. Nuori neito piti kätilöstä kiinni ja värisi kuin haavan
-lehti. -- -- --
-
-"Herra Jumala, siellä surmataan!" kiljahti nuori neito.
-
-Kun isännöitsijä itse väristen koko ruumiiltaan kiirehti puolisonsa luo
-häntä rauhottaakseen, oli emännöitsijä Reisberg niin tajussaan, että
-kiireesti lukitsi eteisen oven.
-
-Mutta tuskin oli tuo tapahtunut, kun eteisestä kuului askeleita ja
-kovalla ryskeellä lähestyttiin isännöitsijän ovea. Vedettiin ovea,
-mutta kun se tuntui olevan lukossa, ruvettiin kovasti sitä koputtamaan.
-
-Sisällä olijat vaikenivat. Jokainen seisoi liikkumattomana paikoillaan
-ja tuijotti oveen päin.
-
-Koputus kävi yhä kovemmaksi.
-
-"Kuka siellä on?" huusi vihdoin opman ja astui eteiseen.
-
-"Mahtran perheenmiehet", vastattiin ulkoa.
-
-"Mitä te tahdotte?"
-
-"Tahtoisimme päästä herra opmannin puheille. Päästäkää, ei meillä ole
-pahoja aikeita!"
-
-Isännöitsijä oli kahden vaiheilla, mitä tehdä.
-
-"Jumalan nimessä, älkää avatko ovea!" kuiskaili kätilö.
-
-"Tulkaa toisen kerran", vastasi Rosenberg oven takana olijoille.
-"Minulla ei nyt ole aikaa."
-
-"Kuinka?" huudettiin ulkoa. "Herra opmannilla ei ole aikaa päästää
-meitä puheilleen? Käskittehän itse meitä täksi päiväksi Moisioon tulla?
-Me tahdomme puhua sonnanvedosta."
-
-Äänet kuuluivat niin rauhallisilta ja opmannilla ei ollut mitään
-perustusta kieltoonsa, että Rosenberg hetken epäiltyään päätti täyttää
-miesten toiveen. Hän pyysi naisten olemaan takimmaisessa huoneessa,
-sulki välioven ja avasi eteisen oven. Muutamia Mahtran perheen
-miehiä astui sisään. Siivosti ottivat he lakit päästään ja jäivät
-rauhallisesti seisomaan oven suuhun:
-
-"Ulkona on sota", alkoi Nooren Tänu-Ants. "Se on syntynyt siitä syystä,
-ettei rahvas tiedä, mitä uudessa laissa vaaditaan tai luvataan. Herra
-opman sanoisi nyt viimeisen kerran, mitä uudessa asetuksessa oikeastaan
-sanotaan aputeoista. Jos moisiolla on oikeus, niin rupeamme sontaa
-vetämään; jos ei moisiolla ole oikeutta sitä vaatia, niin emme rupea."
-
-"Olenhan teille jo monta kertaa sanonut, kuinka laissa säädetään, ja
-herrakin sanoi sen kunnan vanhimmalle", vastasi opman, pitäen miehiä
-tarkasti silmällä.
-
-"Siis pitää meidän yhä orjailla entiseen tapaan?" kysyi Koidun Ants.
-
-"Tietysti."
-
-"Mutta kuinka sen pieksemisen laita on?" tutkasi Jaagun Hindrek.
-
-"Haagrehti on varmaankin jo täällä", sanoi Peerupuun Jaan. "Eikö hän
-voisi sanoa meille, ovatko meitä varten ne vitsat ja raudat, joita
-tänne on tuotu, vai miten?"
-
-"Herra haakenrihter on mennyt pois", vastasi Rosenberg. "Tuleeko hän
-tänään vielä takaisin, sitä en tiedä. Mutta jos ei tule, niin kyllä hän
-sitten vielä antaa tietää, mitä hän aikoo tehdä."
-
-"Ettekö te voisi kirjoittaa haagrehille, että hän jättäisi meidät
-rauhaan? Ehkä sitten rupeaisimme sontaa vetämään."
-
-"Voinhan sen tehdä! Parempi olisi, miehet, jos tottelisitte. -- -- --
-Mutta mikä tuolla ulkona sitten oikein on? Ammutaan ja huudetaan!"
-
-Miehet katselivat merkitsevästi toisiaan, sitten vastasivat:
-
-"Siellä on sota, mitä muuta! Joukko ihmisiä on jo kaatunut --
-sotamiehet läksivät pakoon, meidän miehet kiivaasti perässä ajamaan
-heitä takaa. -- -- --"
-
-"Mitä?" huusi opman ja hänen kalpeat kasvonsa kävivät vielä
-kalpeimmaksi. "Sotamiehet pakenivat, onko se mahdollista?"
-
-"Miksi ei ole! Onhan meidän miehiä monta tuhatta, mutta heitä viisi tai
-kuusikymmentä. Jos eivät olisi paenneet, olisi heidät muserrettu."
-
-Tuskin oli nuo sanat lausuttu, kun ulkoa kuului askeleiden kopinaa,
-melua ja kovaa viheltämistä. Ovi työnnettiin jyrinällä auki, eteisessä
-oli kova hälinä ja nyt lensi opmannin huoneen ovi selki selälleen.
-Sisään karkasi suuri joukko hiestyneitä, levottoman näköisiä
-miehiä, kaikilla seipäät ja sauvat käsissä. Heidän joukossaan oli
-perheenmiehiä, työläisiä ja päivämiehiä Mahtrasta ja vieraistakin
-kunnista ja muutamia naisiakin.
-
-"Missä haagrehit on? Haagrehit tulkoot esille! Meillä on asiaa
-tuomareille!" huudettiin vihaisesti, hurjasti ja uhkaillen
-kokoonnuttiin seipäät käsissä opmannin ympärille. Tämä perääntyi askel
-askeleelta.
-
-"Haakenrihter ja toinen herra ovat jo lähteneet pois", vastasi hän.
-
-Vihainen myrsky seurasi tätä vastausta.
-
-"Valhe! Hän valehtelee! Opmannin pitää tuoda esille nuo herrat, jotka
-kutsuivat sotamiehiä tänne ja tahtoivat piestä Mahtran miehiä! Nylkijät
-esille! Sortajat alas!"
-
-"He eivät todellakaan enää ole moisiossa", huusi opman melun sekaan.
-"He lähtivät jo aikoja pois. Minkätähden minä teille rupeaisin
-valehtelemaan!"
-
-Uusi myrsky.
-
-"Sinä, pahuus, et osaakaan muuta kuin valehdella!" karjui Päärnun
-Miku-Aadu. "Sinun lainselityksesi on myös suuri valhe! Sinä, lurjushan,
-olet saksojen kätyri."
-
-"Ja meidän nylkijämme!" lisäsi Mäen Daniel. "Kuka se oli, joka
-haagrehissa meitä syytti! Kuka tunkeutuu aina kunnan miesten ja herran
-väliin ja puristaa meitä kuin oven välissä? Kun me tahdoimme herran
-kanssa tehdä uusia kontrahteja, niin ei meitä laskettu puheillekaan --
-'kyllä opman tekee ja puhuu kaikki!' Opman ensimmäinen ja viimeinen!
-Ilman opmannin lupaa ei uskalla enää mennä tarpeelleenkaan! Sinä,
-pahuus, pistät nenäsi joka paikkaan! Meillä olisi uusi oikeus käsissä,
-jos sinua ei olisi täällä! Sinä se oikea talonpoikain nylkijä oletkin!"
-
-Seipäitä ja nyrkkejä kohotettiin, kiroiltiin ja vannottiin. Opmannin
-tila kävi yhä vaarallisemmaksi. Hän oli paennut pöydän luona olevan
-nojatuolin taakse. -- -- -- Ulkoa tulvi huoneeseen yhä enemmän miehiä.
-Kartano kaikui heidän melustaan. Ja yhä kovemmin ruvettiin huutamaan
-haagituomaria.
-
-"Tuokaa haagreht esille! Me annamme hänelle selkään!" karjui Kuimetsän
-mies, Mihkel Otsa.
-
-"Hän on jo kyllin haavottanut meidän nahkaamme, koettakoon nyt itse
-myös kerran, miltä se tuntuu", lisäsi Völlamäen Päärn, joka vihasta
-hehkuvin silmin oli huoneeseen tunkeutunut.
-
-"Jos ei haagrehti tule esille, niin hajotamme koko moision!" kiljui
-Kaiun mies, Otto Olander.
-
-Hänellä oli heinähangon haara, toisten kertomusten mukaan sotamiesten
-pyssystä kiskottu piikki, kädessä, jolla hän uhkamielisesti huitoi
-opmannin nenän edessä.
-
-"Minä sanon vielä kerran teille, miehet", huusi Rosenberg, jonka
-otsasta kauhun hiki helmeili, "että haakenrihter herraa ei ole
-moisiossa. Hän on jo aikoja apulaisineen ajanut pois. Te voitte etsiä
-kaikista huoneista, jos tahdotte!"
-
-"No sitten pitää sinun vastata haagrehin ja kaikkein saksojen
-puolesta!" huusi Päärnun Miku-Aadu. "Mitä me, miehet, odotamme!
-Kaadetaan tuo pahuus maahan!"
-
-"Niin maahan!" vakuutti Purilaan mies, Päärn Valk. "Kun hän laski
-haagrehin pakoon, niin olkoon nyt itse hänen sijassaan!"
-
-"Antakaa opmannille hyvä selkäsauna!" yllytti Mihkel Otsa. "Hän on
-satoja saattanut moision talliin -- tietäköön nyt itse myöskin, mitä
-punaisenkirjavat housut merkitsevät!"
-
-Hurja kiihko valtasi miehet, eikä mikään voima olisi voinut estää heitä
-karkaamasta vihatun isännöitsijän kimppuun. Pian olivat kapinoitsijat
-piirittäneet opman Rosenbergin. Ensimmäiseksi tarttui häneen Päärnun
-Miku-Aadu. Hän kiskasi hänet rintapielistä maahan. Mihkel Otsa antoi
-hänelle kovan iskun vasten kasvoja.
-
-Nyt temmattiin takimmaisen huoneen ovi auki ja opmannin nuori vaimo
-sekä kätilö kiirehtivät hädästä huutaen väliin. Ensinmainittu ryntäsi
-epätoivoisen voimilla miesjoukon läpi, tarttui suojellen puolisonsa
-ympäriltä kiinni ja huusi.
-
-"Jättäkää minun mieheni rauhaan! Eihän hän ole teille mitään tehnyt!
-Armahtakaa miestäni!"
-
-Vihaiset talonpojat astuivat todellakin askeleen taaksepäin. He
-näyttivät kunnioittavan naista. Hetken vallitsi äänettömyys huoneessa.
-Sauvat ja seipäät vajosivat alas. Jopa rohkeni opman hengittää
-helpommin. Mutta miesten hellempi mieliala ei kestänyt kauvan.
-
-"Naisten kanssa ei meillä ole mitään tekemistä!" huudettiin. "Naiset
-menkööt huoneeseensa ja olkoot vaiti! Opmannin me otamme käsiimme, emme
-naisia."
-
-"Minä en anna mieheeni koskea!" nyyhkytti Auguste Rosenberg, jonka
-käsivarret kouristuivat puolison kaulan ympärille. "Jos te pieksette
-häntä, niin teidän pitää minuakin piestä!"
-
-"Naista me emme piekse", selittivät miehet. "Nainen ei ole meille
-pahaa tehnyt, me emme häntä piekse. Mutta opman on antanut meitä kyllä
-piestä, hänen itsensä pitää nyt myöskin saaman!"
-
-Isännöitsijän nuori vaimo oli tuttu koko pitäjässä, sillä hän oli
-kasvanut Juurun lukkarin, Kochin luona, jonka puolison sukulainen
-hän oli. Häntä pidettiin lempeänä, hyväsydämmisenä ihmisenä. Rouva
-Rosenberg saattoi siis olla varma siitä, etteivät ilkeimmätkään
-noista miehistä häneen koskisi, mutta kun hän luuli voivansa heihin
-niin paljon vaikuttaa, että olisivat antaneet hänen miehensäkin olla
-rauhassa, niin hän erehtyi suuresti. Rosenberg oli ollut ankara
-käskynhaltija, joka lempeyttä ja armahtamista talonpoikia kohtaan piti
-heikkoutena, joka ei olisi miksikään hyödyksi. Hänen mielestään olivat
-ainoastaan moision edut oikeutetut, ja talonpoikain piti vaijeten
-alistua kaikkiin vaatimuksiin. Tuollaiset mielipiteet johtuivat
-tietysti isännistä, joiden koko hallitustapa perustui ylivallan
-etuihin. Kun siitä puhutaan uusimpana aikana, syyttävät moision
-herrat hyvällä mielellä senaikuisia isännöitsijöitä ja vouteja --
-he olivat olleet omalla luvallaan liian ankaria, käyttäen huonosti
-virkavaltaansa; mutta kuinka olisi palveluksessa oleva henkilö voinut
-seurata toista periaatetta, kuin mitä herrat itse miespolvia olivat
-noudattaneet?
-
-"Miehet, olkaa kuitenkin kristityitä", rupesi nyt kätilökin
-rukoilemaan. "Te tiedätte, että nuori rouva vasta muutama päivä sitten
-sai ensimmäisen lapsensa. Vasta eilen aamulla nousi hän lapsivuoteesta.
-Hän on nyt vielä heikko ja voimaton. Jos te ette häneen tahdo
-koskeakaan, niin ajatelkaa kuitenkin, kuinka kovasti te häntä olette
-säikähdyttäneet! Ja jos te nyt vielä hyökkäätte isännöitsijän kimppuun,
-niin tapatte tuon nuoren ihmisen, joka ei ole teille mitään pahaa
-tehnyt."
-
-"Rouva menköön takimmaiseen huoneeseen!" huusivat miehet siirtyen
-jälleen lähemmä. "Älköön hän pelätkö, emme me häneltä henkeä ota! Emme
-me tarvitse hänen henkeään. Mutta selkäänsä hänen pitää saada! Hän
-saakoon nyt kerran kärsiä itsekin, sen hän kyllä kestää -- hänellä on
-rasvaa ja lihaa enemmän kuin meillä kaikilla yhteensä! -- -- -- Miehet,
-viekää naiset takimmaiseen huoneeseen!"
-
-Huoneeseen tuli yhä vielä meluavia taistelijoita. Kokoonnuttiin
-opmannin ympärille. Tukevin käsin irrottivat he itkevän ja kovasti
-huutavan rouvan miehensä rinnoilta. Tämä taisteli epätoivoisesti heidän
-käsissään ja koetti yhä vaan tunkeutua miehen luo, ikäänkuin kana
-poikiaan suojellakseen. -- -- --
-
-"Miehet!" alkoi nyt opman itkuisella äänellä rukoilla. "Jättäkää minun
-vaimoni rauhaan! Älkää tehkö hänelle vääryyttä! Älkää tappako vaimoani!
--- -- -- Auguste, minä rukoilen sinua, mene takimmaiseen huoneeseen!"
-
-"Vait!" karjui Otsan Mihkel ja iski opmannia jälleen vasten kasvoja.
-"Vaimollesi ei tehdä mitään pahaa! Mutta sinun nahkasi on parkittava!"
-
-Nähdessään miestään lyötävän kiljahti nuori nainen sanomattomassa
-tuskassa. Jälleen koetti hän joukon keskeltä rientää puolisonsa avuksi;
-mutta nyt tartuttiin hänen ympäriltään kiinni ja nostettiin syliin kuin
-lapsi ja kannettiin takimmaiseen kamariin. Sitten ajettiin myös rouva
-Reisberg sinne ja sulettiin ovi heidän jälkeensä. Hurjasti nyyhkyttäen
-lankesi rouva Rosenberg tädintyttärensä eteen polvilleen, joka pelosta
-istui puolikuolleena pieni lapsi sylissään kätkyen vieressä. -- -- --
-
-Mutta etuhuoneessa taisteli opman henkensä kaupalla. Nähdessään, ettei
-hän voisi päästä vapaaksi, koetti hän vastustaa vihollisiaan. Hän oli
-vahva mies, ja kuoleman pelko antoi hänelle kaksinkertaiset voimat.
-Voimakkaasti lyöden sai hän pari kolme miestä karkotetuksi luotaan ja
-koetti perääntyä oven luo, joka vei herrasväen huoneisiin. Mutta hänen
-vastustuksensa kiihotti päällekarkaajia suurempaan vihaan ja heidän
-ääretöntä ylivoimaansa ei hän kauvan voinut vastustaa. Nyt olivat
-jo ehtineet paikalle nekin miehet, jotka olivat palanneet takaisin
-sotamiesten takaa-ajosta. Heidän joukossaan oli kapinoitsijain päämies,
-Peeter Olander, joka alussa oli ollut tulkkina sotamiehille ja heitä
-sitten niin rohkeasti ärsyttänyt.
-
-Nähdessään, mitä oli tekeillä, karkasi hän toisten päällekävijäin
-sekaan ja yllytti heitä. Joukko toisiakin miehiä, joiden seurassa
-Mihkel Otsa, Päärn Valk, Sepän Mart Juurusta ja Otto Olander, uudestaan
-hyökkäsivät opmannin kimppuun. Tällä oli sinijuovaiset, ohuet vaatteet.
-Äkkiä olivat hänen takkinsa ja liivinsä rikki revityt.
-
-Käsistä, rinnoista, jaloista tarttuivat nuo tukevat työmiehet häneen
-kiinni. Toiset kiskoivat häntä sinne, toiset tänne, kuin olisi tahdottu
-hänet kappaleiksi repiä. Toisinaan ei kuulunut muuta kuin taistelijain
-ähkimistä, jalkojen töminää ja opmannin vaatteiden repimistä.
-
-Mutta nyt tapahtui pieni ihme.
-
-Mahtran kunnan omat miehet, samat, jotka kaikkein ensimmäisinä
-rauhallisesti olivat tulleet huoneeseen kysymään vielä kerran uuden
-lain selitystä -- nuo perheenmiehet rupesivat äkkiä isännöitsijän
-puolustajiksi. Myötätuntoisuudesta se varmaankaan ei tapahtunut, sillä
-kuka oli enemmän saanut kärsiä isännöitsijän kovuudesta kuin he, mutta
-miehiä kaiketi rupesi pelottamaan tämänpäiväisten tapausten seuraukset.
-Asiat alkoivat jo mennä rajattomiin. He olivat kutsuneet vieraiden
-kuntain miehiä avukseen suojelemaan heitä pieksemisestä; mutta
-suojelijoista oli tullut päällekarkaajia. Sillä ulkona ollut taistelu
-oli etupäässä syntynyt vierasten miesten alotteesta. Pelko ajoi siis
-Mahtran perheenmiehiä suojelemaan isännöitsijää. Kaikkein uutterin
-noista oli Koidun perheenmies, Ants Till.
-
-"Jättäkää opman rauhaan, eihän hän ole teille tehnyt mitään pahaa",
-huusi hän käyden taistelijain väliin, jotka enimmästi kaikki olivat
-vieraita miehiä. "Kun Mahtran miehet eivät opmannia piekse, niin ei
-teillä ole syytä hänen kimppuunsa käydä."
-
-"Hän onkin jo saanut osansa", lisäsi Tillin Otto. "Ettekö näe, johan
-hänen suustaan ja nenästään juoksee veri."
-
-Toisetkin ilmaisivat tyytymättömyytensä ja koettivat tunkeutua väliin.
-Mutta heidän voimansa oli liian heikko vihaisten pieksijäin suurta
-joukkoa vastaan. He karkotettiin takaisin, työnnettiin nurkkaan tai
-ovesta ulos, ja väkivalta opmannia vastaan jatkui yhä.
-
-Toisinaan oli onneton mies maassa toisten jaloissa, toisinaan
-nostettiin hän käsien varassa ylös ilmaan ja armottomasti iskettiin
-häntä nyrkeillä päähän ja selkään, sillä seivästen käyttämiseksi oli
-tila liian ahdas.
-
-Sillä välin pisti Koedun Antsulle päähän vääntää herrasväen huoneisiin
-johtava ovi auki. Hän tahtoi laskea sinne opmannin, toivoen että
-tämä pääsisi sieltä akkunan kautta pakenemaan puutarhaan ja sitten
-eteenpäin. Toisten Mahtran perheenmiesten avulla sai hän Rosenbergin
-pieksijäin käsistä ja työnsi hänet ovesta toiseen huoneeseen. He
-koettivat panna ovea jälleen kiinni ja kun ei se onnistunut, niin
-he seisoivat edessä antaakseen opmannille aikaa pakenemiseen. Mutta
-pieksijät huomasivat sangen hyvin heidän neuvonsa ja kiivaasti
-hyökäten, saivat he miehet pois oven edestä. Meluten karkasi nyt koko
-kansanjoukko herrasväen huoneisiin. Samalla hetkellä aukesi myös
-ryskeellä se ovi, joka eteisestä vei saliin. Ja siltä puolelta virtasi
-nyt toinen kapinoitsijain joukko sisään. Koko moisio oli voittajien
-vallassa. Voiton huumaus oli yhtä suuri kuin alkoholin tuottama, jota
-viimeistä yhä vielä saatiin lisää. Sillä ulkona oli sillä välin moision
-viina-aitta murrettu ja siellä juotiin viinaa maitopytyistä. Näistä
-juojista oli nyt suuri joukko hyökännyt päärakennukseen.
-
-Moisiolla on paljon varoja. Ja tänään on sota. Mutta sodassa saadaan
-sotasaalista. Ottakoon sitten joka mies, mitä saa! Suurin osa
-sodankävijöistä on vierasta kansaa. Vie saalis kotiin, kätke se siellä
--- kuka sitä vieraasta paikasta tietää tulla etsimään! Ja mitä ei voi
-viedä mukaansa, se murskataan. Saksoille pitää kerran kostaa kaikki
-vääryys, mitä he polvi polvelta ovat tehneet talonpojille ja nytkin
-tekevät, kun eivät tahdo antaa heille keisarin suoraa oikeutta. Moisio
-on tyhjennettävä ja sitten raunioksi hävitettävä -- varotukseksi ja
-uhkauksesi kaikille saksoille, jotka pakottavat talonpoikia vannomaan
-vanhan lain noudattamista. --
-
-Ja moision tyhjentäminen ja hävittäminen alkoi. Se toimitettiin niin
-rajusti kuin olisi kaikki se viha ja katkeruus, jota talonpojat polvi
-polvelta olivat sortajiaan, moision herroja vastaan mieliinsä koonneet,
-nyt kerrassaan syttynyt ilmiliekkiin. --
-
-Kun osa miehiä kuritti opmannia, alkoi suuri kansanjoukko etsiä
-saalista ja särkeä huonekaluja, kaunistuksia ja akkunoita. Kaapit,
-piirongit, pöydät -- kaikki murrettiin rikki ja tyhjennettiin. Kun ei
-herrasväki täällä asunut, niin ei huoneista löytynyt paljon kalleuksia.
-Mutta sen sijaan oli rikkomiseksi kyllin tavaraa. Ensiksi käytiin
-suurten, komeiden peilien kimppuun, jotka loistavissa, kullatuissa
-kehyksissä seinää kaunistivat. Helisten murtuivat lattialle suuret
-lasilevyt seipäiden sattuessa. Raskaat, täytetyt nojatuolit heitettiin
-ulos akkunoista puutarhaan, mennessään veivät ne akkunaruudut ja
-mursivat puitteet. Ei ainoatakaan ruutua jätetty ehjäksi, loput lyötiin
-seipäillä rikki. Tuolit nostettiin tukevin käsin maasta, lyötiin
-vasten permantoa ja heitettiin kappaleet hajalle! Kaappien ovet
-lyötiin sisään, piironkein laatikot kiskottiin ulos, tyhjennettiin ja
-käännettiin ylösalaisin ja lyötiin rikki. Seiniltä temmattiin taulut
-maahan ja tallattiin jalkojen alle; kynttiläkruunut, vaasit ja lamput
-murskattiin sauvoilla, vuoteista kiskottiin tyynyt, matrassit ja
-peitteet ja särettiin sängyt. Lyhyesti: mitä ikinä moision huoneissa
-voitiin liikuttaa, se hävitettiin.
-
-Mutta ei ainoastaan herrasväen huoneissa tehty hävitystyötä,
-vaan opmanninkin luona ja kaikissa sivuhuoneissa, kyökissä,
-säilytyshuoneissa ja kellarissa. Ensiksi revittiin opmannin suuri
-ruokakaappi auki ja tyhjennettiin. Sokerit, jauhot, riisi- ja
-mannaryynit otettiin käsille ja jota ei otettu mukaan, pudistettiin
-maahan. Siellä oli miesten joukossa monta naista, jotka kokosivat
-itselleen tavaraa esiliinaansa. Samoin katosivat hopealusikat,
-veitset, kahvelit ja kaikki arvokkaammat talouskalut. Joka ei
-kelvannut heitettiin lattialle murskaksi. Pian oli lattia peitetty
-jauhoilla, manna- ja riisiryyneillä, hienolla sokerilla, posliini- ja
-lasisiruilla. --
-
-Tuota kaikkea katselivat äänettöminä ja tuskastuneina opmannin naiset,
-joiden edestä ei nyt enää pidetty ovea kiinni. Emännöitsijä Reisberg
-rohkeni kysyä kapinoitsijoilta, minkätähden he tuon kaiken tekivät.
-
-"Sota-aika, mitä muuta!" vastattiin hänelle.
-
-"Kun kerran on sota, niin olkoon sitten!" huudettiin joka puolelta.
-
-"Eihän se ole sota eikä mikään, jossa ei saa mitään vaivansa
-palkkioksi!" vastasivat naisetkin, jotka esiliinojaan täyttivät.
--- -- --
-
-Kaiken tuon ryöstön ja hävityksen aikana tapahtui suuressa salissa,
-jonka kaksipuolinen ulko-ovi oli aivan selällään välikohtaus, joka
-koski Völlamäen Päärnua.
-
-Hän oli toisten kanssa tunkeutunut suureen saliin, kun joku selän takaa
-tarttui hänen käteensä ja alkoi häntä vetää ulos hälinästä.
-
-"Päärn, Päärn!" huudahti ahdistettu, varottava ääni, ja kun nuori mies
-katsoi ympärilleen, jäi hänen suunsa ihmeissään auki.
-
-Hänen edessään seisoi Ristmäen Miina.
-
-Nuori tyttö läähätti kuin olisi kovasti juossut, hiki valui sinisen
-pääkoristeen alta ja hänen kasvonsa ja suuret silmänsä ilmaisivat
-suurta kauhua. Mutta, kun hän näki nuoren miehen elossa ja terveenä,
-muuttui hänen muotonsa äkkiä iloiseksi ja hän veti syvään henkeään.
-
-Päärn oli hetken aikaa äänetönnä.
-
-"Mitä sinä täältä haet?" huudahti hän vihdoin.
-
-"Sinua etsin! Sinua -- sinua --."
-
-"Mitä sinä minusta sitten tahdot? Minähän olen sodassa!"
-
-"Kotiin sinun pitää tulla! Heti paikalla minun kanssani
-kotiin. -- -- --"
-
-"Mitä tyhjää! Eihän sota ole vielä loppunut!"
-
-"Päärn, sinä olet juovuksissa!" huudahti tyttö kuullessaan hänen
-pehmeän puheensa ja nähdessään hänen harmaat kiiltävät silmänsä.
-
-"Olen, mitä olen! Sodassa pitää miehen olla rohkea -- -- --. Mutta
-koeta sinä tästä paikasta poistua! Voit sinäkin vielä saada jonkun
-lyönnin niskaasi. -- --"
-
-"Päärn, sinun pitää paikalla tulla pois", alkoi tyttö rukoillen
-kuiskailla. "Etkö sinä näe, mitä kauhistuksia täällä tehdään! Moision
-piha on täynnä kuolleita, haavotettuja ja verta. -- -- -- Tuolla
-hajotetaan ja tyhjennetään aittoja. -- -- -- Ja katso, mitä näissä
-huoneissa tehdään! -- -- Päärn, ajattele, mikä tätä vihdoin seuraa!
--- -- -- Ole järkevä ja lähtekäämme paikalla -- -- --."
-
-Ja Miina alkoi kiihkeästi vetää häntä pois joukosta, joka täytti salin.
-Mutta Päärn ponnisti vastaan.
-
-"Ole hiljaa, enhän minä voi pakoon lähteä, kun kaikki toiset ovat
-täällä! Voitto on jo meidän käsissämme -- ei meillä ole mitään pelkoa.
--- -- Kuka sinut, hullu, tänne lähetti?" lisäsi hän kiivastuen. "Eikö
-sinulla ole mieltä päässäsi -- nainen olet ja juokset suin päin sotaan!
-Sano minulle, tuhat tulimmaista, mitä sinä nyt oikein täältä tahdot?"
-
-"Minä tulin sinua hakemaan!" Tyttö sanoi sen aivan yksinkertaisesti,
-mutta hänen äänessään oli sittenkin jotakin, joka sai puolijuopuneen
-miehen ihastumaan.
-
-"Minua hakemaan? Tulit minua hakemaan?" kertoi hän. "Jalanko, vai?"
-
-"Jalan."
-
-"Jalan juoksit? Koko tien jalan?"
-
-"Niin."
-
-"Etkö pelännyt? Etkö kuullut ampumista?"
-
-"Miksi en kuullut! Näin kuinka lauvaistiin. Sotamiehet ryntäsivät
-vastaan. -- -- -- Juoksin yli heinämaan, kun luodit vinkuivat -- -- --"
-
-Päärnun kasvot kalpenivat. Hän oli jo kokonaan poistunut kapinoitsijain
-joukosta.
-
-"Ja sinä et pelännyt?" mutisi hän, yhä vielä katsoen tyttöön. "Näit
-kuinka lauvaistiin, etkä pelännyt! Hiton tyttö -- tuollainen! -- -- --
-Mutta mistä sinä sitten minua etsit?"
-
-"Joka paikasta. Kysyin sieltä, kysyin täältä. Vihdoin juoksin tänne.
--- -- -- Mutta tule nyt! Sinun äitisi odottaa sinua kotona. Päärn,
-sinä olet hänen elättäjänsä!"
-
-Jos Päärnulla vielä oli voimaa vastustamiseen, niin se raukesi tuon
-sanan vaikutuksesta. Niinpä kyllä, olihan hänellä äiti kotona! Kuinka
-helposti hän tänään olisi voinut hänet menettää.
-
-Ja nyt alkoi Päärnun sekava pää selvitä. Mitä siis tänään tehtiin?
-Oliko hän tullut tänne hävittämään ja ryöstämään? Oliko hän kertaakaan
-sitä ajatellut, kun hän kotoa lähti? Eikö hän tullut Mahtran miesten
-avuksi, ettei heitä kohtuuttomasti rangaistaisi vasten lakia.
-Väkivaltaa vastaan oli hän aikonut taistella, vaikkei hän aavistanut,
-että se niin veriseksi saattaisi käydä. Mutta hävitystä, ryöstöä
--- ei, sitä hän ei ensinkään ollut aikonut tehdä. Hän ei vieläkään
-voinut punnita, kuinka suurta vahinkoa siten tehtiin, sillä hän
-oli yhä tuo vihainen talonpoika, joka kaikesta sydämmestään toivoi
-saksoille kostoa, mutta hänestä tuntui sittenkin kuin ei kaikki olisi
-ollut oikein, kuin tekisi tuo raivostunut kansanjoukko itselleen vain
-vahinkoa. Ei, tuolla tavalla ei pitäisi sotaa käydä! Toisin oli hän
-sitä mielessään kuvaillut. Hänestä oli vain vahinko, ettei haagituomari
-ollut saanut selkäänsä -- sitä oli hänen sydämmensä kovin toivonut --
-mutta tyytyväinen oli hän siihen, että sotaväki oli karkotettu ja että
-opman sai ansaitun palkkansa. Mutta kaikki muu -- --.
-
-"Miina, lähdetään sitten menemään", lausui hän kerrassaan kuin unesta
-heräten. "Mutta ensin etsimme Jyrin käsiimme. Hänelläkin on äiti
-kotona."
-
-Kun Päärn ja Miina astuivat ulos kartanosta etsiäkseen Uudentuvan
-Jyriä, joka moision ovessa oli joutunut työläisestä erilleen, jatkui
-herrasväen huoneissa hävitystyö yhä edelleen, samoin myös opmannin
-rääkkääminen.
-
-Tämän kimpussa ei kuitenkaan enää ollut niin paljon miehiä kuin alussa,
-sillä hävitystyö ja saaliin etsiminen oli heitä enemmän miellyttänyt;
-Rosenberg sai itsensä temmatuksi irti ahdistajainsa käsistä ja pakeni
-ovesta takimmaiseen huoneeseen. Hänen vaimonsa ja säälivä kätilö
-asettuivat suojaksi oven eteen.
-
-Mutta viholliset olivat heti uhrinsa kintereillä. Nuoren vaimon ja
-kätilön sydämmelliset rukoukset eivät mitään auttaneet; he työnnettiin
-pois oven edestä, emännöitsijä Reisbergille annettiin nyrkinisku
-kasvoihin ja vihainen joukko tunkeutui uhrinsa perässä.
-
-Mutta suojelijatkin ilmestyivät. Heitä oli Mahtran miesten joukosta
-tullut vielä lisää. Nyt alkoi opmannin takimmaisessa huoneessa
-ottelu pieksijäin ja suojelijain välillä. Sillä välin huomasi Koidun
-isäntä, Ans Tilli käyttää hetkeä opmannin pelastamiseksi. Hän avasi
-kiireesti puutarhan puoleisen akkunan, osotti opmannille pakotien ja
-oli parhaillaan häntä auttamassa akkunalaudalle, kun heidän aikeensa
-huomattiin. Tuskin oli opmannin vartalo kadonnut akkunasta puutarhaan,
-kun moniaat miehet hyppäsivät kiirehtien hänen perässään.
-
-"Mihin niin kiire, veli? Selkäsauna on vielä saamatta!" karjui Mihkel
-Otsa, tarttuen pakenijan kauluksesta jälleen kiinni. "Pitäkää, pojat,
-häntä kiinni, minä toimitan vitsoja!"
-
-Vähitellen oli opman puutarhassa jälleen piiritetty.
-
-"Kaatakaa hänet maahan!" huudettiin kiivaasti. "Näytämme hänelle tuhat
-tulimmaista, se on oikeus ja kohtuus!"
-
-Kun toiset seipäillä estivät lähestyviä suojelijoita perille
-pääsemästä, koettivat toiset kaataa isännöitsijää maahan. Vielä
-kerran koetti tämä epätoivoisen voimilla panna vastaan. Hän luuli
-viimeisen hetkensä lähestyvän. Sillä, kun kaikki nuo kepit ja seipäät
-iskettäisiin hänen päähänsä ja selkäänsä -- mitä hänestä enää jäisi
-jälelle!
-
-Ensin ei todellakaan saatu vahvaa miestä kaatumaan. Päärn Falk oli
-polvillaan maassa ja veti isännöitsijää jaloista. Häntä rupesi
-auttamaan Sepän Mart Juurusta. Toiset repivät häntä kädestä, kolmannet
-työnsivät selästä. Vihdoin kaatui opman pitkäkseen eräälle törmälle.
-
-Nyt rupesi isännöitsijä rukoilemaan armoa. Hädissään hän alkoi itkeä.
-Koko ruumiinsa vapisi ja hän huusi liikuttavasti nyyhkien:
-
-"Miehet, jättäkää minut henkiin! Minä tahdon antaa kaikkia, mitä
-toivotte, mutta jättäkää minut henkiin! Te saatte viinaa, te saatte
-rahaa -- kaikki mitä minulla ja moisiossa on, pitää olla teidän --
-laskekaa minut irti! Veljet, laskekaa minut irti!"
-
-"Vai nyt olemme sinun veljiäsi!" naurettiin raa'asti ja armottomasti.
-"Ketä me silloin olimme, kun sinä kutsuit tänne sotamiehiä parkitsemaan
-nahkaamme? Olimmeko silloinkin sinun veljiäsi?"
-
-Toiset huusivat:
-
-"Mitä sinä meille lupaat, sen nyt voimme ilman sinutta ottaa! Sano
-ennemmin, mitä sinä nyt arvelet sonnanvedosta ja aputöistä!"
-
-"Miehet", itki opman, "te pääsette minusta eroon -- minä lähden pois
-Mahtrasta, lähden kaupunkiin asumaan, kunhan vain jätätte minut eloon.
-Minä vannon teille, etten enää jää Mahtraan opmanniksi!"
-
-Mutta turhia olivat kaikki rukoukset ja vannomiset, turhaan hän
-myös syleili rääkkääjäinsä jalkoja ja polvia ja nimitti heitä
-lempeimmillä sanoilla. Hän ei voinut yhtään heitä liikuttaa, ikäänkuin
-rautapihdeillä pitivät he häntä kiinni. Hauskuudeksi laahattiin häntä
-pitkin maata ja vedettiin tukasta.
-
-Mihkel Otsa oli sillä välin hankkinut vitsat. Ja minkälaiset! Tuo mies
-oli todellakin kekseliäs kiduttamistaidossa, -- ainakin yhtä kekseliäs
-kuin ne moision isännät, jotka antoivat kastaa vitsoja suolaveteen,
-taikka jotka huuhdottivat suolavedellä veristä ihoa. Mihkel, nimittäin,
-ilmaantui kädessä karviaismarjapensaasta leikatut vitsat.
-
-Nyt revittiin opman raukalta viimeiset vaatekaistaleet selästä; mies
-istui hänen jaloilleen, toinen pään puolelle ja piikkisillä vitsoilla
-annettiin ruumiinrangaistus. Otsan Mihkel ja Aadun Andrei olivat
-piiskaajina. He löivät vuorotellen ja tahdissa niinkuin "oikeus ja
-kohtuus" vaati. Mutta ympärillä seisojat suut naurussa käskivät antaa
-hyvästi. Opmannin suojelijatkin olivat nyt hiljaa ja katselivat päältä.
-Näytti kuin hekin olisivat nauttineet nähdessään, että talonpojan
-sijaan moision käskynhaltijakin kerran verisenä kiemurteli lyöntien
-tähden -- -- --.
-
-Oltiin juuri parhaillaan tässä mieltäkiinnittävässä työssä, kun samassa
-kuului ulkoa, moision pihasta tuhatääninen hurraa huuto. Muutamat
-huusivat kartanon rikotuista akkunoista puutarhaan: "Tuli irti! Tuli
-irti!"
-
-Pieksijät pidättivät, rangaistuksen alaisen kiinnipitäjät karkasivat
-pystyyn, katselivat ympärilleen ja alkoivat sitten juosta pihan
-puolelle -- toiset kartanon läpi, toiset puutarhan portin kautta.
-Isännöitsijä huomasi olevansa vapaa.
-
-Ensimmäisessä ilonhuumauksessa eloon jäämisestä alkoi hän juosta
-puutarhan etäisimpään nurkkaan, paetakseen sieltä johonkin
-naapurimoisioon; mutta puolitiessä kääntyi hän hiipien takaisin. Hän
-tahtoi ensin salaa katsoa, kuinka hänen perheensä laita oli. Ilokseen
-huomasi hän rakennuksen olevan tyhjänä vieraista, mutta tyhjä oli
-myöskin hänen oma asuntonsa. Hänen vaimonsa lapsineen ja nuori neiti
-olivat paenneet Juuruun päin, heidän perässään, vähän myöhemmin, oli
-lähtenyt kätilökin. He kaikki pääsivät onnellisesti lukkarin asuntoon.
-
-Viimeinen pakenija oli Rosenberg itse.
-
-Hän juoksi takaisin puutarhaan, päästäkseen sieltä salaa väljemmälle.
-Paljain päin, paita ja alushousut yllä, riensi piesty mies umpimähkään
-niittyjen yli eteenpäin, kunnes hän vihdoin päätti hakea suojaa ja
-vaatteita Järlepan moisiosta. Matkallaan tapasi hän pienen kylänpojan
-lantaa ajamassa. Tältä otti hän hevosen ja ajoi lantavankkureissa
-eteenpäin Järlepan moisioon, josta hän tuttavaltaan isännöitsijältä
-lainasi vaatteet ylleen -- --.
-
-Sillä välin oli moision pihassa paljonkin tapahtunut.
-
-Raskaan työn ja loistavan voiton jälkeen tunsivat sotilaat
-tarvitsevansa kaulan kastiketta. Moision viina-aitassa oli kylläksi
-väkijuomaa. Mitä muuta kuin ovi auki ja saaliille!
-
-Jaan Baumann Juurusta ja Vade-Jaan Paulus Kaiusta rupesivat tämän asian
-toimeenpanijoiksi. Ensimmäinen hankki vahvan puupölkyn ja hakkasi sillä
-aitan ovea; Vade-Jaan auttoi, heittäen suuria kiviä ovea kohti. Ovi
-räiskähti auki.
-
-Meluten tunkeutui rahvas sisään. Väkijuomia löytyi aitassa yli
-kolmekymmentä aamia[17] -- oli vaikka pään pesemiseksi! Sitten
-kiskottiin suulliset auki ja pistettiin pumput sisään. Kaivon luota,
-jonne joukko maitohulikoita oli tuotu pestäväksi, saatiin astioita,
-johon kallista nestettä laskettiin. Pelkästä ilkivaltaisuudesta
-särettiinkin paljon aameja. Aitasta vieritettiin muutamia niistä
-ulkopihaan, nostettiin pystyyn, lyötiin pohja puhki ja kutsuttiin
-väkeä juomaan. Nyt piti viettää voittojuhlaa. Pari aamia vieryi pitkin
-maata vastapäätä olevan viinakeittiön luo ja pyörähti vesilammikkoon.
-Raskaita kun olivat, vajosivat ne syvään lammikon pohjamutaan.[18]
-
-Aittamies, joka etäämpää oli katsellut miesten väkivallan työtä,
-kiirehti heitä kieltämään ja varottamaan. Olihan aitan sisältö uskottu
-hänen haltuunsa. Mutta ei kukaan häntä kuullut. Jaan Baumann kiivastui
-niin, että hän seiväs ja viinapumppu kädessä karkasi hänen kimppuunsa.
-Aittamies lähti juoksemaan, juopunut hänen perässään! Tuskin pääsi
-pakenija viinakeittiön taakse, kun Baumann heitti pumpun lampiin ja
-lähti juoksemaan takaisin. Sen jälkeen arvasi aittamies paremmaksi
-ruveta hyvällä kohtelemaan voittajia ja siten hän pääsi ehjin nahoin
-heidän käsistään. Kerrotaampa, että hän sitten olisi auttanut heitä
-omistamaan moision varoja.
-
-Mieletön juominen alkoi nyt.
-
-Näytti siltä kuin olisivat nuo alituisesti nälän ja puutteen kanssa
-taistelevat, ilottomat ihmiset kerrankin tahtoneet viettää pitoja
-orjuuttajiensa kustannuksella. He tahtoivat myös unohtaa kaikki, mikä
-heitä ahdisti ja masensi -- tämänpäiväisen kauhean verileikinkin.
-He tahtoivat upottaa viinaan pahat aavistukset tuon verilöylyn
-seurauksista ja nukuttaa omaatuntoaan. Pitäkäämme tänään pitoja,
-tulkoon huomenna, mitä tulee! Mutta monet olivat jo ennestään niin
-juovuksissa, etteivät tietäneetkään, mitä tekivät. Niin saattoi monikin
-hävittäjä ja ryöstäjä toisena aamuna makaamasta herättyään kysyä
-ihmetellen itseltään, eikö kaikki ollut pelkkää kauheata unennäköä.
-
-Vaikea on kuvata, mitä kaikkea noiden pitojen aikana Mahtran moision
-kartanolla tapahtui. Viina antoi kansalle uutta rohkeutta ja sokaisi
-heitä ja nyt sai ryöstäminenkin uutta vauhtia. Muiden muassa kannettiin
-kartanosta ja aitoista kokoon kaikki, mikä kelpasi syödä: leipää, voita
-lampaanlapoja, silliä, silakoita. Laudoista kyhättiin pari pitopöytää,
-johon ruoka ja juoma asetettiin. Lasien asemesta pantiin viina
-maitohulikoissa kiertämään. Koko piha kuhisi syöviä, juovia ja remuavia
-ihmisiä, joilla oli lihakappaleet kainalossa ja viinaleilit käsissä.
-Suurin osa hoiperteli ja moni kaatui viinapyttyineen maahan ja jäi
-tiedottomaksi kuin kuollut. Andreksen isäntä Purilaasta ja elähtänyt
-Ants Sommer olivat onnellisia kuin lapset. Lampaanlapa kainalossa ja
-väkijuomapytty käsissä kierteli hän moision pihaa ja kutsui kaikkia
-pitoihinsa.
-
-"Ryypätkää pojat Mahtran juomia", huusi hän kimeällä, pehmeällä
-naisäänellään ja hänen suunsa oli naurussa. "Juokaa pojat, nyt saatte!"
-
-Mutta ei kukaan tahtonut, sillä jokaisella oli itselläänkin. Tänään
-oli kerrankin saatu kylläksi. Aarmen ympärillä kihisi kovasti ihmisiä.
-Ammennettiin ja ryypättiin yhtä mittaa. Siellä täällä istuttiin
-piirissä maassa -- toiset joivat, toiset söivät, kolmannet lauloivat,
-mutta neljännet jo kuorsasivat. Toisessa paikassa taas kaulattiin
-toinen toisiaan, kehuttiin tämänpäiväisiä voimatekoja taikka lähdettiin
-uudestaan hävitystyöhön.
-
-Niinpä Jyri Nikola Juurusta särki huvikseen kupiaan asunhuoneiden
-akkunoita, heitti maitoastioita kaivoon ja vihdoin rupesi
-vaunuliiterissä särkemään ajopelejä. -- -- -- Jaan Baumann jälleen oli
-temmannut erään haavotetun sotamiehen kädestä pyssyn. Sitä hän hakkasi
-niin kauvan aitan ovea vasten, että hänen kouraansa jäi vaan väärä
-rauta.
-
-Näkö Mahtran moision kartanolla näiden juominkien aikana oli jokaisesta
-raittiimmasta henkilöstä inhottava. Jokapaikassa sekaisin kuolleita,
-haavotettuja ja tukkihumalaisia toinen toisensa rinnalla. Kaikki paikat
-täynnä hyytyneitä verilätäköitä, katkenneita seipäitä, särkyneitä
-talouskaluja, viina-aameja, maitoastioita. Suurissa tuskissaan makasi
-tuolla sotamies, jonka pää oli puhkaistu, hänen vieressään valitti
-talonpoika, jolla oli luoti rinnassa tai keihään haava kylessä, eikä
-kaukana näistä melusi kaatunut viinaveikko, joka turhaan koetti
-nousta jälleen pystyyn. Syvää, hiljaista unta nauttivat ainoastaan
-ne, joiden elämänlangan luoti oli kokonaan katkaissut tai jotka
-viina-aamista olivat nauttineet niin paljon unirohtoa, että elottomina
-ja tunnottomina olivat kaatuneet maahan.
-
-Uhrien luku oli suuri, sillä taistelu oli ollut tulinen. Moision
-pihassa ja sotamiesten takaa-ajossa oli seitsemän talonpoikaa saanut
-surmansa ja kaksi pahasti haavotettua kuoli kohta sodan loputtua, muita
-pahasti haavotettuja oli talonpoikain joukossa noin viisitoista, mutta
-helpommin haavotettujen lukua ei varmasti tiedetä, koska talonpojat
-kapinan perästä koettivat heitä huolellisesti salata, jotta eivät olisi
-joutuneet sota-oikeuden rangaistuksen alaisiksi. Sotaväki menetti,
-niinkuin jo kerrottiin, kapteeninsa ja majorin sekä viisitoista
-sotamiestä sai suurempia tai pienempiä haavoja, tietymätöntä on,
-kuoliko heistä ketään näihin haavoihin. "Mahtran sodassa" oli
-siis kokonaista kymmenen kuollutta ja noin kolmekymmentä pahemmin
-haavottunutta, lukematta helpommin haavotettuja!
-
-Moision pihassa lepäävien kuolleiden ja haavotettujen joukkoon tuotiin
-vielä muutamia, jotka heinämaalla tai vesakossa olivat kuolleet tai
-haavotetut. Ne olivat enimmästi Mahtran kylän miehiä. Omaiset tahi
-ystävät koettivat muutamia haavotettuja hoidella, pesten tai sitoen
-heidän haavojansa; mutta suurin osa oli niin juovuksissa, ettei
-huomannutkaan apuatarvitsevia, taikka avun asemesta teki heille vielä
-enemmän vahinkoa. Päälääkkeenä käytettiin viinaa. Sillä pestiin haavoja
-ja koetettiin lieventää heidän tuskiaan juottamalla heidät humalaan.
--- -- -- Kuolleidenkin suuhun kaadettiin viinaa ja koetettiin siten
-saada heidät jälleen henkiin.
-
-Muudan sotamies, joka leukaluu rikkilyötynä, hirmuisissa tuskissa
-makasi kahden kuolleen talonpojan välissä, pyysi liikuttavalla tavalla
-jotakin venäjän kielellä. Hänen pyyntöään ei ymmärretty. Jaan Baumann
-Juurusta, joka hoiperteli hänen ohitsensa, rupesi onnettoman kanssa
-puhumaan, mutta oli niin juovuksissa, ettei kädenliikkeistäkään
-ymmärtänyt, mitä toinen tahtoi. Sotamies osotti hirmuista haavaansa,
-viittasi sormellaan päätään, suutaan, sydäntään ja rukoili edelleen
-apua sydäntäsärkevällä tavalla. Hän nähtävästi toivoi, että talonpoika
-hänet lopettaisi, sillä hänen tuskansa olivat sietämättömät. Mutta
-Baumann arvasi, että haavottunut sotamies myös himoitsi sitä juomaa,
-jota niin suurella innolla joka puolella nautittiin. Hän armahti
-kaatunutta vihollista, toi hyvän pytyn täynnä väkiviinaa ja rupesi
-sillä valamaan sotilaan verisiä kasvoja. Mutta viina poltti niin kovin
-haavoja, että sotamies hirmuisissa tuskissaan kiemurteli. Sitten antoi
-Baumann hänen ryypätä pytyn laidasta. Tämä joikin ja joi niin, että hän
-huumaantuneena jälleen vajosi maahan kivien päälle. Tuskiinsa oli hän
-siten saanut lievitystä. --
-
-Toisessa paikassa koetti kaksi juopunutta miestä nostaa maasta
-pahasti haavottunutta ystäväänsä. Toinen otti päästä, toinen jaloista
-kiinni. Onnettoman kaulassa oli luodin haava. Mutta apumiesten kädet
-olivat niin hervottomat ja heidän jalkansa niin ponnettomat, että he
-pääsivät vain pari askelta eteenpäin, vaan sitten antoivat onnettoman
-jälleen pudota takaisin. Hänen suustaan purskahti veri ja hänen kipeä
-voihkinansa olisi voinut kiviäkin pehmittää.
-
-Monen kuolleen ja haavotetun vieressä itkettiin. Isä oli pojan, veli
-veljen tai ystävä ystävän löytänyt ruumiina. Mutta surun pyhyyttä
-häiritsi juopuneiden melu, itkun seassa kaikui päihtyneiden nauru ja
-loilotus.
-
-Ja kaiken tuon veren, tuskan ja kurjuuden yläpuolella hymyili sininen
-taivas ja kesäinen päivä loi raittiit, kultaiset säteensä maahan.
-Kaikessa kauheudessaan ja inhottavuudessaan oli sotakenttä nyt selkeänä
-ja varjottomana jokaisen nähtävänä. Vahinko vain, ettei täällä ollut
-katselijoita, jotka olisivat ymmärtäneet noita kuvia, näkijöitä,
-joihin ne äärettömällä surunvoittoisuudellaan olisivat vaikuttaneet.
--- -- -- Hiljaiset, alamaiset, tottelevat talonpojat olivat muuttuneet
-kapinoitsijoiksi ja ryöstäjiksi! Kuinka? Minkätähden? -- --
-
-Juominkein väliajoilla yhä raastettiin kartanon huoneissa, joiden ovet
-kaikki olivat avatut. Jota ei otettu saaliiksi, se rikottiin. Hevoset
-ajettiin aittojen eteen ja ladottiin varastettua tavaraa vankkureihin.
-Parhaimpana saaliina oli viina. Pienemmissä ja suuremmissa määrissä
-koetettiin sitä ottaa mukaan ja ammennettiin kaikenmoisiin astioihin.
-Ankkurit, leilit, tynnyrit ja pytyt etsittiin ja täytettiin.
-Kapakoitsija Hindrek Piil Kaiusta kahden toverinsa kanssa kantoi koko
-viina-aamin vankkureilleen, jakaakseen sitten saaliistaan toisille.
-Mutta kuorma oli liian raskas, sillä vankkureissa oli sitäpaitsi
-ohrasäkkejä, hevoskaluja ja kaikellaista tavaraa; sentähden työnsivät
-he tiellä viina-aamin maahan. Heidän vankkurinsakin oli moision
-omaisuutta.
-
-Saaliiksi ottivat ryöstäjät vielä viljaa, jauhoja, ryynejä, leipää,
-palttinaa, kilpikangasta, kaikenlaisia liinavaatteita, turkiksia,
-kengännahkaa, saippuakankeja, lusikoita, veitsiä ja kahveleita,
-työkaluja j.n.e. Kansan suuren paljouden tähden ei yksityisen saalis
-ollut suuriarvoinen, yhdellä oli vähän yhtä, toisella toista, mutta
-moni oli myös aivan ilman. Oli niitäkin, jotka vain ottivat käteensä
-kappaleen valkeata leipää sillä täyttääkseen tyhjää vatsaansa.
-Monella oli jotakin vaatteitten alla, joka saattoi olla viiden tai
-kymmenen kopekan arvoista. Suurin osa ei raittiina olisi varkautta
-ajatellutkaan; koska ryöstäminen oli vasta väkijuomien vaikutuksesta
-alkanut, jonka todistaa sekin, että moni selvittyään vapaaehtoisesti
-toi saaliinsa takaisin.
-
-Hävittämistä ja ryöstämistä harjottivat vain vieraiden kuntain ihmiset.
-Mahtran perheenmiehet eivät siihen ottaneet osaa ja sen kunnan muutkin
-ihmiset tekivät sitä hyvin vähän. Koettivatpa Mahtran miehet estääkin
-tuota hävitystyötä, koettivat suojella ja säilyttää moision ja opmannin
-omaisuutta. Mutta heidän voimansa oli liian heikko tuon äärettömän
-kansanjoukon rinnalla, joka heidän avukseen oli naapurikunnista
-rientänyt. He huomasivat, etteivät enää päässeet eroon noista
-ihmisistä. He olivat avanneet vesisulut, mutta vesi syöksyäkin nyt
-heidän myllynsä yli. Auttajista tuli heidän vihollisiaan. Koko moisio
-joutui kokonaan vierasten ihmisten mielivallan alaiseksi. Mahtran
-miehet saattoivat vain katsella päältä, jos tahtoivat. -- -- --
-
-Näin kesti edelleen hurjaa hävitystä ja ryöstämistä moision huoneissa,
-kunnes murhenäytelmälle tuli pikainen loppu. Juurun itsellinen, Jyri
-Nikola, juopuneena niinkuin muutkin, sytytti tulitikulla piippuansa
-kalkkuna-koppelin luona, jonka vieressä oli puupino. Tahallaan tai
-vahingossa heitti hän palavan tikun koppelin olkikatolle, joka heti
-syttyi palamaan. Sen näki toinen Juurun mies, Mihkel Baumann, joka
-seisoi Jyrin lähellä.
-
-"No, noh, mitä sinä teet?" huusi hän. "Onhan vielä Juhannukseen kolme
-viikkoa!"
-
-"Ääh, sota-aika -- antaa mennä", vastasi Jyri irvistäen, ja eikös
-mennytkin!
-
-Nauraen katselivat molemmat miehet, kuinka tuli laajalle levisi,
-sytytti koppelin liekkeihin, ryömi puupinon kupeeseen ja sieltä heitti
-tulikieliä aitan olkikattoon. Aurinko paistoi kuumasti, puu ja olki
-olivat kuumia ja kuivia kuin taula -- äärettömän nopeasti levisivät
-liekit laajalle, kunnes vähitellen kaikki rakennukset olivat tulessa,
-kaksi aittaa, navetta, talli ja vihdoin asuinrakennus.
-
-Mahtran miehet saivat päästetyksi moniaita eläimiä tallista ja
-navetasta; mutta muuta moision tavaraa ei kukaan aikonutkaan pelastaa,
-eikä tulen sammuttamistakaan ajateltu. Sodalle tuli kauhea loppu.
-
-Tuliliekit rätisivät vanhoissa, kuivissa puuhuoneissa. Suuret savu- ja
-tulipatsaat kohosivat kohti taivasta, virstan laajuudelle kantoi tuuli
-säkeniä ja tulikekäleitä ja tulen räiskeeseen yhtyivät juopuneiden melu
-ja haavottuneiden voivotukset.
-
-Uudessa valaistuksessa näytti sotatanner moision kartanolla
-verilammikoineen, kuolleineen ja haavottuneineen ja mässäävine
-sotilaineen vielä entistä kolkommalta.
-
-Juopuneet miehet iloitsivat tulesta kuin lapset. He huusivat hurraata,
-nauroivat ja koettivat hoiperrellen kohentaa tulta. Juotiin edelleen
-viinaa, loilotettiin ja uhkailtiin.
-
-Jaan Baumann -- juopuneena niin, että tuskin pysyi pystyssä -- huusi
-kansanjoukolle:
-
-"Veljet, nyt marssimme Atlaan! Poltamme senkin poroksi! Kun kerran
-on sota, niin olkoon laajalta. Atlasta lähdemme Juuruun, Juurusta
-Maidlaan. Palakoon koko pitäjä. Samat saksat jokapuolella! Tulkaa minun
-perässäni, miehet!"
-
-Mutta ei kukaan lähtenyt. Joku pisti jalkansa Jaanin eteen, niin että
-hän kaatui pitkäkseen maahan. Kova naurun rähinä kuului ympäriltä.
-Mutta nyt alkoi pakeneminen.
-
-Tulen kauhea kuumuus ajoi ihmiset etäämmälle, samassa koetti jokainen
-pelastaa saaliinsa ja vihdoin huomattiin, ettei siellä enää ollut
-mitään ottamista -- hävitystyön lopettivat liekit. Paitse kivistä
-viinakeittiötä paloivat kaikki moision huoneet tavaroineen
-poroksi. -- -- --
-
-Miina ja Päärn olivat tulen alkaessa moision päärakennuksesta tulleet
-pihaan etsimään Uudentuvan Jyriä. Kansan paljouden ja yleisen
-sekasorron tähden ei ollut löytäminen helppoa. Päärn kulki kuin päätön
-kana joukkojen keskellä, mutta Miinan terävä silmä huomasi vihdoin
-Uudentuvan perheenmiehen viinanjuojien joukossa. Jyri oli muuten raitis
-mies, mutta tänään joi hänkin. Hän oli juuri nostamassa väkijuomapyttyä
-huulilleen, kun Päärn ja Miina astuivat hänen luokseen ja viimeinen
-häntä nykäsi kovasti takinliepeestä.
-
-"Jyri tule kotiin, äitisi kutsuu sinua!" Yhtä pitkään kuin Päärn,
-katsoi nyt nuori perheenmieskin tyttöön.
-
-"Oletko hullu! Sinä täällä!" hän huusi. "Sinun äitisi lähetti minun
-sinua hakemaan", sanoi Miina huolestuneesti.
-
-"Minun äitini? -- -- Vai niin -- niin, niin, kyllä hän mahtaa olla
-poikansa tähden kauhuissaan. Mutta enhän minä täältä kotiin lähde,
-ennen kun Päärn!"
-
-"Minä olenkin jo menossa", sanoi työläinen sekavasti maahan katsoen.
-"Meidän vanhuskin ikävöi poikaansa." Nyt suostui Jyrikin lähtöön.
-
-Menkää etsimään hevosta. Päärn oli aamulla sitonut sen kiinni moision
-aidan taakse eikä ollut sitten kertaakaan käynyt sitä katsomassa. Eläin
-oli siellä vielä. Mutta jos olisivat hiukan myöhemmin tulleet, niin
-olisi ruuna ehkä viimeisen kerran vetänyt henkeään. Sodan melske oli
-niin pelottanut sitä raukkaa, että sen oli rimpuillessaan luistanut
-valjaat kurkkuun ja ohjakset kiertyneet kaulan ympärille ja puolen
-ruumistaan oli se työntänyt aidasten väliin. Näin reuhuessaan oli se
-vihdoin kaatunut maahan. Se huomattiin melkein kuristuneena.
-
-Molemmat miehet juoksivat eläintä auttamaan. Mutta Päärnun haavottuneet
-kädet alkoivat sitä tehdessä uudestaan vuotaa verta. Nyt vasta huomasi
-Miina hänen tilansa.
-
-"Jumalan tähden, Päärn", huusi hän kauhun vallassa, "mitä sinä olet
-tehnyt?"
-
-"Sota-aika -- mikä auttaa", vastasi nuori mies koettaen piilottaa
-käsiään. "Ei se mitään haittaa -- joitakuita naarmuja kämmenessä."
-
-"Päärn", kuiskasi tyttö, ja astui kalpeana ja säikähtynein silmin pojan
-luo. "Päärn, ethän sinä ketään ihmistä liene sodassa tappanut?"
-
-Sotilas, joka moision pihassa oli seipäillään antanut niin kovia
-iskuja, ajatteli ja pudisti päätään.
-
-"En luule", hän vastasi. "En nähnyt kenenkään minun tähteni kuolevan.
-Mutta kyllä vain moni sai päähänsä!"
-
-Nyt tempasi Miina väkisten hänen kätensä näkyviin ja katseli väräjävin
-huulin hänen rikkinäisiä kouriansa. Jyrikin, joka jo oli saanut
-hevosen maasta ylös ja valjaisiin, astui lähemmä. Hän itse oli aivan
-terve, ainoastaan pari kuhmua polvissa, jotka oli saanut kaatuessaan
-sotamiesten takaa-ajossa.
-
-"Päärn", lausui tyttö huolestuneena, "näitä käsiä et sinä saa kotona
-kellekään näyttää! Sitten heti tiedetään, mitä sinä sodassa teit."
-
-"Mitä tyhjää! Kyllä ne paranevat!"
-
-"Sinun pitäisi ne pestä."
-
-"Sen voimme heti tehdä", sanoi Jyri nauraen ja otti taskustaan pienen
-läkkikannun. "Pidä kätesi suorassa!"
-
-Hän kaasi kannusta jotakin palvelijan käsille, ja sen haju ilmaisi,
-että neste oli puhdistamatonta väkiviinaa -- Mahtran moision viinaa,
-joka tänään valui virtana joka paikassa. Kun Päärnun kädet näin olivat
-valetut, pyysi Miina Jyriltä veistä ja repäsi pitemmittä arveluitta
-paidanhelmastaan kappaleen, sitoakseen sillä Päärnun kädet.
-
-"Pidä kätesi piilossa, kun tiellä ihmisiä vastaan tulee", neuvoi hän
-sen ohella äidillisesti.
-
-Sitten asettuivat kaikki kolme vankkureille ja ajettiin kotiin päin.
-
-Heidän taakseen jäi Sodoman ja Gomorran kaltainen kuva. Suhisten
-ja räiskien kohosivat suuret savu ja tulipatsaat taivasta kohden,
-tuhkaa ja tulikipunoita satoi heidän päähänsä. Melu ja hälinä
-parista tuhannesta kurkusta sekaantui liekkien räiskeeseen ja joka
-puolella hurja juokseminen, tungos ja pakeneminen. Vankkureita,
-toinen toisensa perässä vyöryi moision kartanolta tielle täynnä
-juopuneita ja ryöstettyä sotasaalista, tiheitä ryhmiä hoipertelevia
-ja ontuvia jalkamiehiä täytti tiet ja tien vieret. Moni joukkokunta
-laahasi mukanaan päästä tai käsistä sidottuja haavotettuja ja monessa
-vankkurissa lepäsi hyytyneessä veressään kuolleita tai surkeasti
-valittavia haavotettuja. Pari tuntia sitten oli sotakuva ollut
-täydellinen, mutta nyt oli sodasta lähdön kuva selvä. Ja näitä
-näytelmiä seurasi vielä toisia. Missä kapakka oli tien vieressä, siellä
-pian lääkittiin monta haavottunutta ja missä kylä oli, siellä nähtiin
-itkeviä naisia ja lapsia, joiden mies ja isä, veli tai muu sukulainen
-verisenä kotiin kannettiin. -- -- --
-
-Eerun kapakan luona, Atlan ja Juurun välillä oli pastori lukkarin
-kanssa. Hän aikoi varmaankin ajaa sotapaikalle, sillä pyssynlaukaukset
-ja savupatsaat todistavat selvästi, mitä Mahtrassa tänään oli
-tapahtunut. Mutta Eerun kapakassa sai pastori jo nähdä pari sotauhria;
-sinne oli juuri tuotu Purilaan perheenmies, Kaarel Anresmann, suuri
-haava selässä, ja sinne saatettiin myös saman kunnan vanhin, Tönis
-Kaur, jonka käsivarret olivat lävistetyt.
-
-"Te sokeat, mitä olette tehneet!" huusi kirkkoherra kuuluvalla,
-kumisevalla äänellään miesjoukkoon, jossa Antsun perheen palvelija,
-Ants Veit Purilaasta oli.
-
-"Teimme niinkuin lupasimme", vastasi joku miesten joukosta. "Ehkä nyt
-saamme saksoilta uuden lain."
-
-"Niin, niin, nyt te saatte uuden lain saksoilta", vastasi pastori
-päätään pudistaen ja hymyillen pilkallisesti. "Mutta odottakaa,
-uusi laki annetaan kohta teille; mutta älkää olko ihmeissänne sen
-sisällöstä."
-
-Pastori kääntyi nyt Antsun puoleen, joka oli kaikista raittiin ja kysyi
-häneltä, mitä Mahtrassa oli tapahtunut. Vähän väliä pudistaen päätään
-huolestuneesti ja pilkallisesti kuunteli hän kertomusta.
-
-"Ja mitävarten sinä sitten menit Mahtraan?" hän vihdoin kysyi.
-
-"Menin katsomaan, mitä siellä tehdään", vastasi Veit.
-
-Tuo keskustelu pastorin kanssa vapautti Antsun sittemmin tutkinnosta ja
-tuomiosta. Pastori oli nähnyt hänet raittiina ja kuullut, että hän vain
-uteliaisuudesta oli mennyt Mahtraan. --
-
-Samaan aikaan ajoivat Jyri, Päärn ja Miina kapakan ohi. He näkivät,
-kuinka kirkkoherra astui kapakkaan haavottuneita katsomaan.
-Seisahtamatta ajoivat he eteenpäin, sillä he pelkäsivät Päärnun sidotun
-käden tähden.
-
-Tiellä mietti Miina alituisesti, kuinka voisi pitää salassa Päärnun
-haavottumista, taikka kuinka sen selittäisi. Sodassahan olivat kaikki
-käyneet, koko pitäjän miehet olivat siellä olleet koolla; ota sitten
-selvää, kuka heistä soti ja kuka päältä katseli, jos ei miehessä
-merkkiä löytynyt. Mutta Päärn on merkitty, hän on siis sotinut! Miina
-kyllä ei osannut kuvailla, mitä siitä saattoi seurata, mutta pakottavin
-sydämmin hän aavisti, että jotakin seuraa ja ettei se ole hyvää.
-
-"Kuule," virkkoi hän vihdoin Päärnulle, "sano sinä huomenna kaikille,
-että hevosesi pillastui, kun olit sitä laitumella kiinni ottamassa
-ja että sen päitsiraudat repivät kämmenesi verisiksi. Tänään piilota
-itseäsi kaikilta."
-
-Miehet hyväksyivät neuvon. Onneksi eivät haavat olleet niin syvät,
-ettei sellaista valhetta olisi voinut uskoa.
-
-"Ethän sinä mitään moision tavaraa ole mukaasi ottanut?" tutki Miina
-sitten uudelleen huolestuneena.
-
-Päärn katseli hämillään nauraen jalkoihinsa ja vaikeni.
-
-"Sinulla on jotakin, Päärn, sinulla on jotakin", tutkasi Miina. "Anna
-pian se pois, kuuletko!"
-
-Päärn rupesi kipeällä kädellään poveaan kopeloimaan ja veti sieltä
-vihdoin häpeissään kirjavan esiliinan ja hienon, palttinaisen naisen
-paidan. Hän oli ne löytänyt opmannin huoneesta, säretyn piirongin luota.
-
-"Nuo pari kappaletta minulla on, aijoin ne antaa sinulle", lausui hän.
-
-Tuskin oli Miina nähnyt vaatteet, kun hän sieppasi ne käteensä ja
-kiivaasti heitti ne vankkureista menemään, ne lensivät leppäpensaaseen.
-
-"Sinne menkööt sinun kauniit lahjasi! -- -- -- Ja sinä Jyri, onko
-sinulla myös jotakin?"
-
-Jyri veti hopeisen teelusikan ja toisen pienen esineen taskustaan; ei
-kukaan heistä, tiennyt mihin tarkotukseen viimeksimainittua käytettiin;
-se oli kengän tapainen tuhka-astia maalatusta posliinista. Päihtynyt
-sotilas koetti vielä sormissaan katsella tavaroita, mutta toimekas
-tyttö, jonka selvä, terve järki ymmärsi että ne olivat vaarallisia,
-tempasi nuokin saaliit käteensä ja heitti lusikan ja tuhka-astian samaa
-tietä kuin esiliinan ja paidan.
-
-"Onko vielä jotakin? Te kurjat, olkaa järkeviä ja antakaa pois kaikki,
-mitä teillä on."
-
-Mutta molemmat vakuuttivat, ettei heillä enää ollut mitään. Miina käski
-ruunaa ja pian pääsivät ajajat sotatantereen läheisyydestä omalle
-puolelle.
-
-Eräältä aukealta ylängöltä katselivat kaikki kolme vielä kerran
-Mahtraan päin. Yhä vielä näkyi pohjanpuolisella taivaanrannalla paksuja
-savupilviä, joita tuuli vinkuen hajotti laajalle yli pitäjän, ja yhä
-vielä kihisi tiellä talonpoikain voitokkaita sotilaita, jotka laulaen
-ja riemuiten saaliineen kiirehtivät kotiin päin.
-
-
-
-
-25.
-
-KUN ORJA MURTAA KAHLEENSA.
-
-
-Vanhempi paroni Heidegg oli sotapäivän aamuna vihainen kuin unesta
-herätetty jalopeura. Hänen täytyi tänään kuulla ja nähdä, mitä hän
-ei ikinä ollut kuullut eikä nähnyt: talonpoika ei täyttänyt moision
-herran käskyä, vaan pani vastaan! Varhain aamulla toi opman moision
-herralle tiedon, että perheenmiehet olivat pysyneet päätöksessään
-eivätkä tulleet lannanvetoon. Ainoastaan kupiaan isä, Pärtlen Jaan,
-Ristmäen Mihkel ja pari muuta arempaa miestä olivat pysyneet moisiolle
-uskollisina.
-
-Ensimmäisessä vihan puuskassa aikoi vanha paroni ratsastaa heti kylään,
-saadakseen piiskallaan perheenmiehiä tottelemaan ja sitten antaa
-heidän saada kunnan oikeudessa opetusta, taikka kuletuttaa heidät
-sidotuin käsin suoraan haagituomarin luo. Hän pyysi poikaansa ja
-opmannia mukaansa. Mutta tuosta tuumasta ei tullut mitään, sillä opman
-huomautti, ettei paroni löytäisi perheenmiehiä kotona -- he olivat
-kaikki lähteneet Mahtraan sotaan.
-
-"Mahtraan sotaan? Mitä se merkitsee?"
-
-"Mahtran miehiä aijotaan tänään vastaanpanemisesta rangaista."
-
-"Sen tiedän, mutta mitä se minun perheenmiehiini kuuluu?"
-
-"He ovat lähteneet sitä vastustamaan. Mahtran isännät ovat kutsuneet
-kaikki miehet toisista kunnista itselleen avuksi."
-
-"Ja he lähtivät? Minun väkeni lähti?"
-
-"Melkein kaikki ovat lähteneet."
-
-"Mutta onhan Mahtrassa sotaväkeä."
-
-"Sen he tiesivät."
-
-Paroni Heidegg ähki ja puhki ja puhisi kuin liikanaisella höyryllä
-täytetty kattila. Nuori paronikin oli levoton. "Siinä nyt ovat
-nuo hiljaiset, alamaiset ja rauhalliset Viron talonpojat, joita
-ranskalainen opettajaneiti ei kyllin voi kiittää eikä puolustaa!" hän
-itsekseen ajattelee. "He rohkenevat jäädä pois moision työstä -- ja
-vielä sen lisäksi uskaltavat mennä vieraita vastaanpanijoita auttamaan
-eivätkä pelkää kruunun sotaväkeäkään!"
-
-Tietysti ei nuori eikä vanha paronikaan voinut sillä hetkellä
-aavistaa, että tuo auttaminen voisi muuttua veriseksi väkivallaksi. He
-saattoivat vain arvella talonpojista, että he monilukuisuudellaan ja
-suusanallisella vastustuksellaan koettivat rankaisijoita pelottaa ja
-pakottaa heitä luopumaan pieksemisestä. Mutta kun sotaväki esiintyy ja
-liikuttaa pyssyjään -- niin talonpojat tietysti juoksevat hajalle kuin
-lammaslauma.
-
-Paronit ja opman puhuivat moision pihassa, kun jo kupias surkean
-näköisenä, ontuen toi uusia, hämmästyttäviä tietoja. Ei kukaan enää
-työläisistä kuule käskijän ääntä; kaikki ovat kuin pahanhengen
-vallassa. Monta työmiestä oli lähtenyt työstä ja alkanut mennä
-Mahtraan päin. Kupias oli koettanut kahta miestä kieltää, mutta oli
-saanut selkäänsä. (Nyt koetteli Prits kovasti voihkien selkäänsä ja
-hartioitansa.) Nähtävästi teki toistenkin mieli heittää sonnanveto,
-kylväminen ja luokojen kokoileminen hakametsässä Herran huomaan
-ja mennä "sotaa" katsomaan. "Tulkoot herrat ja opman meitä itse
-kieltämään." Voudin ja aittamiehen sanat eivät myöskään auttaneet.
-
-Kiirehdittiinkin siten pakottamaan vastaanpanijoita kuuliaisuuteen.
-Vanha paroni itse kuritti kepillään erästä nuorta miestä, joka juuri
-oli päästämässä hevosta auran edestä ja alkoi kiirehtiä Mahtraan päin.
-Huutava poika oli rupeavinaan jälleen kyntämään, mutta kun herrat
-hänelle olivat kääntäneet selkänsä, näytti hän heille kieltänsä,
-irrotti jälleen hevosen auran edestä ja ratsasti pois.
-
-Seuraavan "kapinoitsijan" luo ehdittiin liian myöhään. Hän istui jo
-hevosen selässä.
-
-"Mihin sinä, lurjus, menet?" karjui vanha paroni.
-
-"Sotaan", vastasi mies aivan kylmäverisesti.
-
-"Kuka sinun työsi tekee?"
-
-"Kyllähän teen toisella kertaa."
-
-"Vaiti tomppeli! Tule paikalla hevosen selästä ja rupea kyntämään!"
-
-"Ei ole aikaa!" huusi mies vastaan, löi hevosta jaloillaan kupeeseen
-ja lähti. -- -- -- Ei hän enää nähnyt paronein keppejä eikä opmannin
-nyrkkejä, joita hänen peräänsä heilutettiin.
-
-Tuo oli julkista vastustusta, jota paroni Heidegg vanhoilla silmillään
-ensi kerran näki. Maailma oli siis nyt vallan nurin. Hänelle itselleen
-uskallettiin panna vastaan, hänen omaa käskyänsä ei toteltu! No nyt
-piti kaikki tuhota, joka vain kantoi talonpojan nimeä. Moision pihaan
-oli laitettava hirttopuu ja ripustettava kaikki siihen! -- -- --
-
-Samassa kantoi tuuli erinomaisia ääniä herrojen korviin. Oli kuin olisi
-seipäillä lyöty lautoja. Jäätiin tarkemmin kuuntelemaan. Jälleen tuo
-merkillinen pauke.
-
-"Nuo olivat pyssyn laukauksia", virkkoi vihdoin opman Winter.
-
-"Niin laukauksia", todisti Herbert. "Siellä lauvaistiin monta pyssyä
-yhdellä kertaa."
-
-"Sieltä Mahtrasta tuo kuuluu, ei mistään muualta!" huusi vanha Heidegg,
-ja kuopat ja rypyt hänen silmäinsä ympärillä oikesivat, sillä paroni
-levitti silmänsä suuriksi ja nosti kulmansa korkealle. Hänen pitkät
-viiksensä alkoivat liikkua kuin kissan, joka näyttää hampaitaan.
-
-Jos herrojen ilmaantuminen pakotti pysymään työssä, niin Mahtran
-puolelta kuuluvat laukaukset poistivat pelon ja tottelemisen; joka
-puolella nähtiin ihmisten lähtevän juoksuun työnsä äärestä, eikä
-käskijäin ääntä kuultu. Kaikki eivät tietysti lähteneet "sotaan", eivät
-juosseet Mahtran moisioon asti, vaan suurin osa koetti päästä lähemmä
-taistelupaikkaa, katsellakseen korkeammalta ja aukeammalta paikalta
-kapinan menoa.
-
-"Nyt ei ole enää epäilemistä, Mahtrassa harjotetaan väkivaltaa", lausui
-vanha paroni totisen näköisenä. "Talonpojat ovat varmaankin uskaltaneet
-vastustaa Mahtran perheenmiesten rankaisemista, ja sotamiehet ovat
-saaneet sitten käskyn ampua heitä. Mutta minä tahtoisin siitä saada
-varmoja tietoja. Winter, lähettäkää joku ymmärtävä ihminen Mahtraan
-kuulemaan, kuinka kaikki on alkanut ja mitä siellä tapahtuu. Antakaa
-sanansaattajalle joku minun ratsuhevosistani."
-
-Kun isännöitsijä lähti täyttämään paronin käskyä, kääntyivät molemmat
-paronit takaisin moisioon. Täälläkin oltiin sillä välin kuultu pyssyjen
-pauketta. Joka puolella nähtiin säikähtyneen näköisiä ihmisiä, jotka
-korkeimmilla ja aukeimmilla paikoilla katselivat sinnepäin, josta
-laukaukset kuuluivat. Paronitar Heidegg Adelheidin ja Adan kanssa
-kiiruhti suuresti kiihtyneenä miestään ja poikaansa vastaan verannalle.
-
-"Mitä siellä tapahtuu? Mitä nuo pyssynlaukaukset merkitsevät?" huusi
-hän kalpeana. "Ovatko talonpojat todellakin uskaltaneet jossain
-paikassa vastustaa isäntiään."
-
-Isä ja poika koettivat rouvaa rauhottaa, mutta heidän molempien totiset
-kasvot vain lisäsivät naisten levottomuutta.
-
-"Me saamme kohta kuulla, mitä nuo laukaukset merkitsevät, sanoi vanha
-paroni. Winter lähettää heti sanansaattajan Atlaan ja Mahtraan päin.
-Meillä tietysti ei ole mitään pelättävää; kyllä sotamiehet tekevät
-velvollisuutensa."
-
-"Mutta ovathan meidänkin talonpojat vastustajia", huusi paronitar.
-"Mitä jos he aikovat meitäkin uhata pahoilla juonillaan ja tulevat
-tänne? Meitä ei ole sotamiehet suojelemassa."
-
-"Armas lapsi", lohdutti häntä vanha paroni, koettaen väkisten nauraa.
-"Jos heillä olisi meitä vastaan joitakin pahoja aikeita, niin eivät
-he kaikki pakenisi Mahtraan päin. Me juuri tulimme pellolta ja näimme
-siellä, että kaikki työläisemme uteliaina juoksivat sinne, josta
-laukaukset kuuluivat. Jos väkivaltaa tapahtuu, niin sitä tehdään
-vain Mahtrassa, jossa haagituomari aikoi vastahakoisia talonpoikia
-pieksettää. Meitä vastaan ei rahvas osottanut minkäänmoista
-vihamielisyyttä."
-
-Yhä vielä kantoi tuuli pyssynlaukausten äänen heidän korviinsa, mutta
-nyt ei ammuttu enää yhtaikaa, vaan pienten väliaikain perästä kuului
-joku laukaus ja sitten oli taas pitempiäkin väliaikoja. Sitten ei
-laukauksia kuulunut ensinkään.
-
-Saksat verannalla keskustelivat juuri asiasta, kun Raimund ja Kuno
-uhossaan ja hikisinä juosten tulivat puistosta päin ja huusivat jo
-kaukaa: "tulipalo, tulipalo!" Kiiruhtaen verannalle ilmoittivat he
-vanhemmille ja veljelle, että etempänä, Juurun puolella kohosi paksu
-musta savupilvi ja siellä varmaankin paloi joku suuri rakennus, taikka
-moniakin rakennuksia.
-
-"Se on varmaankin joku moisio!" huudahti paronitar.
-
-"Niin", vakuutti Raimund. "Ehkä Atlan tai Mahtran moisio, taikka ehkä
-kylä näillä alueilla."
-
-"Mistä sen parhaiten näkee?" kysyi vanha paroni, joka hieman vapisevin
-käsin silitteli viiksiään.
-
-"Joka aukeasta paikasta", vastasi Raimund. "Me kiipesimme puistossa
-suuren poppelin latvaan ja näimme sieltä parhaiten, tultakin saattoi
-erottaa."
-
-"Herbert, tuo kiikarisi, niin lähdemme ullakolle katsomaan", esitti
-vanha paroni.
-
-Se tapahtui. Moision rakennuksen ullakon päätyikkunasta saattoi
-selvästi nähdä savupilvet ja tulenliekit. Samassa oli molemmille
-herroille selvä, että Mahtran moision huoneet paloivat. Koko seutu
-oli heille niin tuttu, etteivät voineet erehtyä. Kuno ja Raimund,
-jotka heidän kanssaan olivat lähteneet ullakolle, saattoivat nuorilla
-silmillään nähdä samaa kuin mitä isä ja veli kiikarilla näkivät.
-
-Vanha ja nuori paroni katsoivat äänettöminä ja totisina toisiansa.
-
-"Siellä on tapahtunut jotakin kurjaa", lausui vihdoin Herbert
-masennetulla äänellä. "Minä pelkään, että moisio on pistetty palamaan."
-
-"Sittenhän on julkinen kapina riehumassa!" huusi vanha paroni. "Nuo,
-kurjat, ovat todellakin uskaltaneet vastustaa sotaväkeä! Muuten en osaa
-selittää tuota ampumista ja tulipaloa. -- -- -- Eikö meitäkin, Herbert,
-vaara uhkaa -- naapureitamme ja meitä?"
-
-"Me emme tiedä mitään pelätä, ennenkun Winterin sanansaattaja on tullut
-takaisin ja ilmoittanut meille, mitä siellä on tapahtunut."
-
-Molemmat paronit tutkivat vielä kerran kiikarilla savupilviä, jotka
-kävivät yhä suuremmiksi ja mustemmiksi ja astuivat sitten jälleen
-alas ullakon rappusia. Paronitar molempine tyttärineen kiiruhti heitä
-vastaan kysyvin, kauhistunein katsein.
-
-"Varmaa on, että Juurusta itäpohjoiseen päin jokin palaa", koetti
-paroni selittää niin rauhallisella äänellä kuin suinkin. "Mutta vaikea
-on päättää, palaako siellä kartano vai turvesuo."
-
-"Ei, pappa, Mahtran moisio palaa!" huusi Kuno varmasti. "Onhan aivan
-selvää, että suuret rakennukset palavat."
-
-Paronittaren silmät ilmaisivat suurta hätää. Hänen koko ruumiinsa
-vapisi ja turhaan koettivat Adelheid ja Ada häntä rauhottaa
-miellyttävillä syleilyillään.
-
-"Talonpojat kapinoitsevat!" huusi hän ja joka vesipisara oli kadonnut
-hänen huuliltaan. "He polttavat moisiot poroksi ja tulevat meillekin!
-Rydiger, meidän pitäisi ajoissa paeta! Anna heti valjastaa hevoset,
-että voisimme ajaa pois! Lähetä myös haagituomarille sana, että hän
-lähettäisi meidänkin moisioomme sotaväkeä suojelemaan omaisuuttamme!"
-
-"Mamma rakas, ei meillä vielä ole syytä paeta", koetti Herbert
-rauhottaa. "Meitä vastaan ei vielä ole yritetty tehdä mitään
-väkivaltaa, eikä meidän sanansaattaja, joka meille tuo varmoja tietoja,
-ole vielä palannut takaisin."
-
-"Mutta voimme jo olla poltetut ja surmatut, kun teidän sanansaattajanne
-tulevat takaisin", huusi rouva kauhuissaan kyyneleitä vuodattaen.
-
-"Minä vaadin, Rydiger, itseni ja lasteni hengen tähden; anna heti
-valjastaa hevoset, että voisimme paeta!"
-
-"Mihin sitten, armas, kallis lapseni?" kysyi vanha paroni. "Kaupunkiin,
-kaupunkiin!" itki rouva viittoen kädellään. Sillä välin palasi paronien
-sanansaattajakin takaisin ja lähestyi kiireesti opmannin seurassa
-moision pääkäytävää, jossa vanhempi herra jo oli heitä vastassa. Paroni
-Heideggin koko perhe juoksi huoneista verannalle, ensimmäisenä tietysti
-kauhistunut paronitar. Neiti Marchand ja herra Lustig, kuullessaan
-rouvan hätähuudot, olivat myös vihdoin ilmestyneet verannalle,
-saadakseen tietää syytä rouvan ja tyttären suureen levottomuuteen.
-
-"Noh, Jaan, mitä siellä Atlan tai Mahtran puolella tänään oikeastaan on
-tapahtunut?" kysyi paroni nuorelta, terävältä puutarha-pojalta, Joka
-oli ruvennut sanansaattajaksi ja ajanut ratsuhevosella. "Sano meille
-ensiksikin, mitä tuo suuri savu merkitsee?"
-
-"Mahtran moisio kaikkine ulkohuoneineen palaa, herra paroni", vastasi
-Jaan, jonka kiihtynyt ulkomuoto osotti suurta levottomuutta. "Kaikki on
-yhtenä tulimerenä, ettei pääse likikään."
-
-"Kuinkas tuli on syttynyt?"
-
-"Kuka sen tietää! Mahtrassahan on sota! Verta kaikki paikat täynnä,
-paljo haavottuneita ja kuolleita, sotamiehet kaikki ajettu
-pakoon. -- -- --"
-
-Vanha ja nuori paroni katsoivat säikähtäen toisiinsa, mutta rouva
-tarttuen molemmin käsin Adelheidin ja Adan ympäriltä kiinni kirkasi
-vanhalle paronille.
-
-"Kuuletkos nyt, Rydiger? Eikös minun aavistukseni olleet oikeat? Ja
-sinä seisot vielä, etkä anna valjastaa hevosia vaunujen eteen?"
-
-"Heti, lapseni, heti", vastasi vanha paroni. "Anna minulle vain niin
-paljon aikaa, että saan asioista oikean tiedon. -- -- -- Jaan, siis
-on rahvas Mahtrassa vastustanut moision ja kruunun väkeä -- ihan
-väkivallalla vastaan pannut?"
-
-"Niin, niin, herra paroni!" alkoi Jaan kertoa. "Mahtran miehet olivat
-itselleen kutsuneet avuksi vierasten kuntain miehiä, ettei heitä
-tänään moisiossa olisi saanut piestä. Ja kansaa toisista kunnista oli
-virrannut kuin mustaa pilveä Mahtraan. Sotamiehiä oli liian vähän
--- ainoastaan viisi tai kuusikymmentä miestä; heitä oli ahdistettu
-ja piiritetty niin, että vain pari kertaa saivat lauvaista pyssynsä
-moision pihassa, mutta sitten lähtivät pakenemaan väistäen maalaisten
-seiväsiskuja. Pyssynlaukaukset olivat ajaneet joukon meidänkin
-miehiämme juoksemaan, sotamiehet kiiruhtivat heidän perässään ja sitten
-taas ne talonpojat, jotka sotamiehiä takaa ajoivat! Juostessa olivat
-sotamiehet tuon tuostakin ampuneet takaa-ajajia ja joukko miehiä oli
-luotien lävistämänä jäänyt tielle ja heinämaalle. -- -- --"
-
-"Ja kuinkas asiat nyt ovat? Mitä palavan moision luona nyt tehdään?"
-
-"Kansa on, ennen kun pisti moision palamaan sen hävittänyt, tyhjäksi
-ryöstänyt ja on nyt saaliskuormineen kotiin ajamassa. Kyllä siellä on
-juotu ja mässätty. Suurin osa ihmisiä on ollut päissään."
-
-"Eikös juopunut rahvas nyt aijo tunkeutua toisten moisioiden kimppuun?"
-tutki vanhempi paroni edelleen.
-
-"Kuka tietää, mitä he aikovat! Ihmisiä on siellä vielä kaikki tiet
-täynnä. Saa nähdä, mihin he vihdoin kääntyvät!"
-
-Paronittaren hätä nousi vasta nyt korkeimmilleen. Se ilmeni niin
-mielettömänä touhuna ja niin naurettavassa muodossa, että kouluneidin
-vasten tahtoaan täytyi nauraa ja herra Lustig varmaan myöskin salaa
-taisteli nauruaan vastaan. Tytär kummassakin käsipuolessaan ja Kunoa
-edellään ajaen juoksuun, alkoi paronitar, päästyään verannalta saliin,
-hypätä huoneesta huoneeseen ja huutaa kovasti apua niinkuin olisi
-joku uhannut puukolla pistää hänen kurkkuunsa. Vanha paroni, Herbert,
-Raimund -- kaikki juoksivat hänen perässään koettaen häntä rauhottaa ja
-rohkaista - turhaan!
-
-Rouva huusi kuin ratasten alla. Kauhu kapinoitsevien talonpoikien
-tähden oli kokonaan vienyt hänen järkensä. Hän loi hurjat katseensa
-akkunoita kohti ja pelkäsi juopuneiden talonpoikain piirittämistä. Hän
-oli kuulevinaan liekkien räiskettä katolla. Pelko oli tehnyt hänen
-muotonsa niin oudoksi, että häntä tuskin enää saattoi tunteakaan. Hänen
-joka liikkeensä vapisi ja värisi. -- --
-
-"Hevoset, Rydiger, hevoset, hevoset!" kirkui hän yhtä mittaa. "Miksi
-eivät hevoset vielä ole rappusten edessä? Minkätähden me jätetään
-surmattaviksi ja poltettaviksi!"
-
-"Hevoset paikalla valjaisiin!" huusi salin ovella vanha paroni kovalla
-äänellä verannalla seisovalle opmannille.
-
-"Kuinka monta herrasväestä aikoo lähteä -- kaikkiko?" kysyi Winter.
-
-"Kaikki, kaikki!" huudahti rouva. "Ei kukaan jää tänne! Hevoset kaksien
-suurten vaunujen eteen!"
-
-Herbert katseli kysyvästi isään. Hän huomasi vanhan paroninkin
-kasvoista pelkoa ja kauhistusta. Epäilemättä aikoi vanha paroni myös
-paeta.
-
-"Me emme kaikki voi lähteä moisiosta ja jättää omaisuuttamme kohtalon
-varaan", virkkoi nuori paroni masennetulla äänellä isälle. "Menkää te
-kaikki, mutta minä jään tänne!"
-
-"Kuinka? Tahdotko sinä jäädä tänne? Ajattele minkälainen vaara uhkaa?"
-sopersi vanha paroni vastaan.
-
-"Kohta, kun pahempi hätä uhkaa, koetan pitää huolta hengestäni",
-vastasi Herbert. "Mutta moision isäntänä ja nuorena, vahvana, terveenä
-miehenä en voi juosta pakoon, ennen kun todellinen vaara on käsissä.
-Tietysti pidän tarpeellisena, että te vanhemmat lasten kanssa olette
-varovaisia ja siirrytte muualle. Se onkin tehtävä ajoissa, sillä teitä
-on monta ja pakeneminen on viimeisellä hetkellä vaikeampi kuin nyt."
-
-"Sinä siis luulet, että talonpojat voisivat tulla tännekin väkivaltaa
-tekemään?" kysyi vanha paroni yhä levottomampana.
-
-"Jos Mahtrasta tuodut sanomat ovat oikeita", vastasi Herbert, "eikä
-meillä ole syytä niiden oikeutta epäillä, niin on myös sangen varmaa,
-että talonpojat naapurikunnissakin aikovat toteuttaa pahoja aikeitaan.
-Minä aijon kohta vielä lähettää pari sanansaattajaa sinne tarkastamaan
-heidän liikkeitään, jotta he sitten toisivat minulle tietoja jokaisesta
-uhkaavasta vaarasta."
-
-"Lähetä ennen kaikkia sanansaattajia viemään kirjettä haagituomarille
-ja pyydä sotamiehiä vartioimaan!"
-
-"Senkin teen!"
-
-Kun vanha paroni huomasi, että Herbertin kotiin jääminen oli tarpeen
-vaatima, suostui hän siihen, mutta paronitar vastusti sitä kaikesta
-sydämmestään. Hän alkoi jälleen huutaa, kun Herbert koetti hänelle
-selittää, että hänen moision isäntänä piti jotakin toimia omaisuutensa
-säilyttämiseksi. Jos hänkin olisi paennut, niin merkitsisi se, että
-hän koko omaisuutensa hädän hetkellä jättäisi vihollisen valtaan,
-tietysti olisi se vain kiihottanut juopuneiden joukkojen rohkeutta ja
-hävittämishimoa.
-
-Herbertin täytyi äidin kanssa taistella jotenkin kauvan, ennenkun tämä
-vähänkin rupesi myöntymään.
-
-"Mutta sinun pitää pyhästi luvata minulle, että sinä kutsut tänne
-koolle kaikki moisiossa olevat ihmiset ja antaa heille ladatut pyssyt
-käteen", huusi rouva von Heidegg itkien. "Kaikki ovet panet lukkoon
-ja akkunoista annat ampua pyssyilläsi. Älä sinä itse itseäsi näytä
-kellekään! Pidä myös omassa puutarhassasi satuloitu hevonen valmiina.
-Jos elämääsi vaara uhkaa, niin riennä kohta menemään!"
-
-Herbert tietysti lupasi tehdä kaikki, joka saattoi rauhottaa äidin
-sydäntä. Sillä välin piti palvelijain kiireimmiten etsiä ja sääliä
-mukaan kaikki kalleudet. Tohver ja Mai juoksivat kilvan huoneesta
-huoneeseen kuin pelotetut jänikset rouvan, vanhan paronin ja Adelheidin
-huudettuja käskyjä täyttämään, jolloin he unohtivat tarpeelliset
-tavarat, mutta ajoivat matkalaukkuihin arvotonta romua. Pian oli kahdet
-umpinaiset vaunut moision rappusten edessä -- kuski ja tallipoika
-kuskilla. Rouva Heidegg molempine tyttärineen, joilla oli yllä
-kiireessä siepatut päällysvaatteet ja jostakin löydetyt päähineet
-päässä, kiirehtivät alas rappusia ja hyppäsivät toisiin vaunuihin;
-toisiin astui vanha paroni molempine poikineen ja herra Lustig, jota
-paroni oli pyytänyt mukaan. Toisien vaunujen kuskipukille kiipesi
-Tohver, mutta Mai ei ollut saanut käskyä mukaan tulosta.
-
-Kumma kyllä jätettiin opettajaneitikin vaaranalaiseen moisioon. Hänet
-huomasi Raimund verannalla seisomassa juuri, kun vaunun ovia aijottiin
-panna kiinni, ja poika huusi hätäisellä, itkunsekaisella äänellä:
-
-"Neiti Marchand, miksi te ette tule mukaan? Isä, neiti Marchand jää
-tänne!"
-
-Vasta nyt huomasi vanha paroni ja rouvakin, että he yleisessä
-sekamellakassa olivat unhottaneet lastensa kasvattajan.
-
-"Neiti Marchand", huusi ensimainittu vaunun ovelta. "Mitä te vielä
-odotatte? Ettekö tule mukaan?"
-
-"Teidän luvallanne jään kotiin", vastasi neiti selvällä, kaikuvalla
-äänellä.
-
-"Mitä? Te siis uskallatte jäädä uhkaavan vaaran alaiseksi?" huusi vanha
-paroni.
-
-"Niin, herra paroni! Minä luulen, etteivät talonpojat minulle,
-vieraalle naiselle mitään tee. Mutta, jos tapahtuu jotakin vaarallista,
-niin kyllä sitten juoksen pakoon!"
-
-"Jääkää sitten! Meillä ei ole aikaa teidän kanssanne neuvotella!"
-huudahti paronitar vaunujen ovelta ja kumisten lensivät molemmat
-vaununovet kiinni.
-
-Toisista vaunuista kuultiin vielä Raimundin itkunsekaista ääntä;
-poika varmaankin hätäili kouluneidin jäämisestä. Sitten läksivät
-molemmat ajopelit liikkeelle ja katosivat pian puiston taakse.
-Verannalla seisoivat paroni Herbert ja Juliette katsellen mietteissään
-kauhistuneita pakolaisia.
-
-"Minun täytyy ihmetellä teidän rohkeuttanne, neiti Marchand!" lausui
-nuori paroni kääntyen Julietteen päin ja katsellen pitkään häntä.
-"Teille olisi todellakin ollut parempi mennä vanhempaini kanssa
-kaupungin suojelevien muurien sisälle?"
-
-"Ja te itse, herra paroni?"
-
-"Minä olen mies!"
-
-"Niin, mutta yksinäinen mies monia vastaan! Minä tahtoisin olla teidän
-toverinanne. Omasta puolestani en pidä vaaraa kovinkaan suurena."
-
-"Kiitän teitä seurastanne!" vastasi Herbert vilkkaasti ja puristi
-lämpimästi Julietten kättä. "Luulen, että teidän kanssanne ei minun
-tarvitse pelätä ketään vihamiestä", lisäsi hän hymyillen.
-
-Mutta vihollisia ei heidän tarvinnutkaan pelätä. Mahtrasta kotiin
-palaavat talonpojat eivät enää ajatelleetkaan väkivallan tekoja. Suurin
-osa oli viinan juomisen tähden menettänyt toimintakykynsä, taistelussa
-kaatuneet uhrit olivat varotuksena selväpäisemmille ja toiset
-kiirehtivät kotiin kätkemään sotasaalistaan; ja sen lisäksi saattoi
-olla paljo niitäkin, joilla oli salainen pelko tapausten seurauksista
-ja jotka sentähden jättivät muut pahat aikeensa tekemättä.
-
-Kun paroni Herbert iltapäivällä ratsasti Juuruun päin, itse nähdäkseen
-asiain tilan, niin hän pian kääntyi kotiin takaisin, koska nähtävästi
-ei ainakaan sinä päivänä enää lähimmille moisioille aijottu mitään
-tehdä. Hän näki kyllä tiellä ajajia ja jalkamiehiä, joista muutamia
-kulki Mahtraan päin -- nähtävästi olivat he tulleet etäisimmistä
-pitäjistä ja myöhästyneet sodasta -- mutta suurempia, väkivaltaisia
-joukkoja ei ollut enää koolla ja suurin osa oli rauhallisesti kotiin
-kulkemassa. Illan kuluessa oli vielä kansan kertomusten mukaan tullut
-Liivinmaaltakin miehiä, joilla oli vankkureissa ollut pyssyt kätkössä;
-mutta kun he kuulivat, että sota oli lopussa ja Mahtran moisio
-poltettu poroksi, olivat hekin lähteneet jälleen rauhallisesti kotiin
-päin. Hekin olivat arvattavasti tulleet Mahtran miehiä puolustamaan
-laittomasta rangaistuksesta eikä heillä luultavasti muita pahoja
-aikeita ollut.
-
-Mutta kuinka suurta pelkoa Mahtran tapaukset olivat herättäneet moision
-herrasväen joukossa, osottaa se, että heitä kapinapäivänä ja sen
-perästäkin oli paennut Tallinnaan -- toiset koettaen pelastaa vain
-henkensä, toiset myöskin vieden talteen rahojaan ja muita kalleuksiaan.
-Ei ainoastaan paroni Heideggin talossa, vaan monissa muissakin
-moisioissa Juurun ja naapuripitäjissä, joihin levisi tieto Mahtran
-tapauksista, vallinnut kapinan tähden mieletön kauhu, jota seurasi suin
-päin tapahtuva pako.
-
-Niinpä kerrotaan eräästä elähtäneestä moision isännästä seuraavaa.
-Alustalaiset olivat pitäneet häntä hyväsydämmisenä saksana ja senvuoksi
-häntä kunnioittaneetkin. Väkivaltaa häntä vastaan ei oltu ajateltukaan.
-Mutta tuskin oli moision isäntä kuullut, mitä talonpojat Mahtrassa
-olivat tehneet, kun hän ja hänen perheensä tulisella kiireellä olivat
-alkaneet valmistautua pakomatkalle. Palvelijat pyysivät heitä jäämään
-ja vakuuttivat, ettei heillä oman eikä toisten kuntain rahvaan puolelta
-ollut mitään pelättävää, olivathan he tunnetut hyviksi ja lempeiksi
-saksoiksi. Ei mikään auttanut. Moision isännän epäluulo oli hyvin
-suuri. Vihdoin kiirehtivät vielä kunnan perheenmiehet vakuuttamaan,
-ettei heillä ollut herraansa vastaan vähintäkään pahaa mielessään; he
-pyysivät ja rukoilivat saksoja, että he rauhallisesti olisivat jääneet
-kotiin; he vielä lupasivat heitä kaikin voimin varjellakin, jos muualta
-päin vaara uhkaisi. Kaikki turhaan! Moision isäntä ja hänen perheensä
-eivät heitä uskoneet.
-
-Huomenna tai ylihuomenna voi meitä kohdata samat tapaukset kuin
-Mahtrassa, "sillä te talonpojat vihaatte isäntiänne". Ja ajatuksissaan
-he lisäsivät, ettei varmaankaan mikään vihollinen ole pelottavampi kuin
-orja, joka murtaa kahleensa. --
-
-Ja sitten he todellakin riensivät kaupunkiin, jättäen moisionsa
-kaikkine tavaroineen. -- -- Tietysti löysivät he kaikki paikoillaan,
-kun taas kotiin palasivat. Uskolliset palvelijat ja kunnialliset
-talonpojat olisivat todellakin koettaneet herran omaisuutta suojella
-jokaiselta väkivallan yritykseltä, samoin kuin Mahtran miehetkin
-tekivät, vaikka heidän voimansa siihen olikin liian heikko.
-
-Moni saksa oli kapinapäivänä myöskin aikonut Mahtran moisiota
-ampuma-aseilla lähteä puolustamaan. Eräs herra oli antanut täyttää
-jahtivaununsa pyssyillä ja pistooleilla ja varustanut sen täydelliseen
-sota-asuun ja alkanut ajaa monen rohkean vahvan palvelijan kanssa
-taistelutantereelle. Mutta nähtyään, että talonpoikain ylivoima oli
-liian suuri ja että sotaväkikin jo oli lähtenyt pakoon, oli moision
-herra kääntynyt tieltä takaisin.
-
-Mutta, kun ei seuraavinakaan päivinä mitään vaaraa enää kuulunut ja
-paroni Herbert oli haagituomarilta saanut tietää, että moisioiden
-puolustamiseksi oli paljon sotaväkeä tullut lisää, saattoi hän
-lähettää vanhemmille Tallinnaan sanan, että kotona kaikki asiat olivat
-rauhalliset ja että pakenijatkin levollisina saattoivat palata takaisin.
-
-
-
-
-26.
-
-SODAN JÄLESTÄ.
-
-
-Jo sotapäivän iltana rupesivat talonpojat järkevämmin ajattelemaan
-sodan kamalia tapauksia. Ennen kaikkia heräsivät Mahtran kunnan ihmiset
-hirmuisesta huumeesta, johon olivat joutuneet viinan ja vieraan rahvaan
-kautta. He hieroivat silmiään ja kysyvät hämmästyneinä toisiltaan:
-"miten nyt käynee?" He olivat jääneet rankaisematta, heidän ei ollut
-tarvinnut kärsiä haagituomarin vitsoja ja keppejä, mutta, Jumala
-nähköön, millä kaupalla? Pelastamisen asemesta oli surmattu, ryöstetty
-ja poltettu! Nuo olivat suunnattomia rikoksia, joita lempeinkään laki
-ei voinut jättää rankaisematta.
-
-Syyn tuosta kaikesta lykkäsivät Mahtran miehet vieraiden kuntain
-miehille ja heillä oli siihen kyllin aihetta. He kyllä olivat näitä
-kutsuneet apuun, vaan ainoastaan uhkaavaa väkivaltaa ja vääryyttä
-vastaan. Mutta mitä tekivät auttajat? Viinan kiihottamina he unhottivat
-tehtävänsä ja saivat aikaan sen, että Mahtran miehiä nyt uhkasi uusi ja
-suurempi rangaistus ja vielä todellisista rikoksista. Sillä kuka nyt
-todistaisi, ettei Mahtran miehillä apua pyytäessään heti ollut pahoja
-hävityksen aikeita? Olihan heidän kokeensa estää ryöstöä kokonaan
-turhat. Voitiinhan sanoa, että se oli tapahtunut ainoastaan näön vuoksi!
-
-Mahtran asukkaat toinnuttuaan tunsivat aluksi suurta tuskaa ja vihaa
-apuun kiirehtineiden vieraiden ihmisten tähden. Avun asemesta oli
-heille saatettu onnettomuutta. Kun heillä olisi ollut enemmän voimaa,
-olisivat he varmaankin lähteneet verisiksi rankaisemaan naapurikuntain
-ihmisiä ja tuoneet takaisin ryöstetyt saaliit.
-
-Mutta vihaa ja sappea täynnä olivat vieraiden kuntain ihmisetkin.
-Rangaistuksen pelko ahdisti heidänkin sydämmiänsä. Jumalan tähden,
-mitä olemme tehneet? kysyi heidänkin joukossaan jokainen. Mihin meidät
-on juopumus ja sotahuume saattanut? Mutta kun ihminen aina ennemmin
-syyttää toisia kuin itseään, niin syyttivät vieraat Mahtran kyläläisiä,
-jotka heitä olivat kotoa houkutelleet ja saattaneet onnettomuuteen. Jo
-sodasta erotessa olivat selvemmät miehet eri kunnista näistä
-asioista väitelleet. Turhaan nuhtelivat Mahtran miehet apulaisiaan
-hävittämis- ja ryöstöhimosta, nämä taas kirosivat, että miksi heitä
-niin vaaralliseen paikkaan houkuteltiin. Mutta molemminpuolinen
-mielipaha paisui suureksi vasta sitten, kun kaikki selvemmin
-aavistivat tapausten seurauksia.
-
-Mahtran kylässä vallitsi sotapäivän iltana yhtä suuri pakenemisen vimma
-kuin monessa läheisessä moisiossa. Asukkaiden joukossa oli nimittäin
-levinnyt huhu, että myöskin Mahtran kylä samana iltana tai seuraavana
-yönä tyhjäksi ryöstetään ja poltetaan. Toiset pelkäsivät, että sen
-tekisivät vierasten kuntain miehet, joiden kauheita väkivallan tekoja
-he moisiossa tänään olivat nähneet; toiset jälleen luulivat, että sen
-tekisi saksain lähettämä sotaväki. Tiedettiinhän, että Habajalla ja
-muualla Kosen pitäjässä oli paljon sotaväkeä, jota pian voitiin saada
-liikkeelle.
-
-Pelko ryöstämisestä ja polttamisesta oli niin tarttunut jokaiseen,
-että koko kylän asukkaat suurella kiireellä alkoivat paeta. Sullottiin
-kokoon vaatteita, elintarpeita ja muuta helpommin kuletettavaa tavaraa
-ja käännyttiin jalkaisin ja hevostenkin kanssa metsää, suota ja
-vesakkoa kohti etsimään sieltä piilopaikkaa. Pian oli melkein koko kylä
-tyhjänä asukkaista. Ainoastaan Adran Tönun talossa laadittiin suurella
-kiireellä ruumisarkkua, johon sodassa surmansa saaneen perheenmiehen
-ruumis piti pantaman. Haavottuneet miehet saivat tuskin aikaa puhdistaa
-itseänsä verestä ja sitoa haavojansa, kun piti toisten avulla tai
-omilla voimillaan laahustaa itseänsä terveiden perässä metsään.
-
-Mutta suolla ja vesakossa alkoi illalla elämä niinkuin jossakin
-suuressa pakenijain leirissä sodan ajalla. Miehet etsivät kadonneita
-naisiaan, vaimot huusivat hädissään kadonneita lapsiaan; joltakulta
-oli kadonnut mukaan otettua tavaraa, toiset eivät löytäneet itselleen
-eivätkä tavaroilleen piilopaikkaa. Pakenijat eivät yleisessä mellakassa
-huomanneet sitä suurta melua ja hälinää, jota itse synnyttivät ja
-joka kohta olisi etsijälle ilmaissut heidän piilopaikkansa. Niinkuin
-sotaleirissä ainakin syötiin, juotiin ja maattiin, miten sattui, mutta
-tulta ei uskallettu tehdä, kun pelättiin vihollisten siitä huomaavan
-heidän pakopaikkansa.
-
-Äidit leikkasivat itkeville lapsilleen suurista limpuista kappaleen
-leipää, toiset lypsivät lehmiä saadakseen illalliseksi maitoa ja
-Sipelgan Mari koetti Kuhjamäen alla olevalla suolla voitakin kirnuta. --
-
-Yöksi lähtivät muutamat miehet salaa kylään valvomaan. Olihan suurin
-osa heidän omaisuudestaan jäänyt tyhjiin aittoihin. Mutta onneksi
-eivät huhut ryöstämisestä ja polttamisesta toteutuneet. Ei ilmaantunut
-juopuneita kyläläisiä vieraista kunnista eikä sotamiehiäkään pyssyineen
-ja piikkeineen.
-
-Mahtran kyläläisten joukossa oli Ants Tertsiuskin, joka aamulla oli
-lähtenyt Kärusta ja illalla ehtinyt kotiin. Tuo älykäs mies oli käynyt
-Liivinmaalla venäjän papin luona kysymässä lain selitystä, mutta
-joutui liian myöhään takaisin Mahtraan, eikä ehtinyt enää yrittääkään
-estämään kauheata onnettomuutta. Aamulla lähtiessään Kärusta ei hän
-aavistanutkaan, minkälaista hävityksen kauhistusta hän illalla tapaisi
-Mahtrassa! Hämmästyksissään seisoi hän äänettömänä Mahtran suitsevilla
-raunioilla ja kuuli kansan suusta, kuinka paljon verta ja varoja tänään
-oli tuhlattu. Sota oli ollut -- Jumala paratkoon ollut! -- -- --
-
-Masennetuin mielin etsien lohdutusta, kokoontuivat Mahtran
-perheenmiehet kunnan vanhimman ympärille saadakseen häneltä kuulla,
-kuinka venäjän pappi selitti talonpojille annettua uutta lakia. Oliko
-moision isännillä ollut oikeutta pakottaa talonpoikia pieksemisen
-uhalla vannomaan vanhan asetuksen noudattamista. Jos ei heillä sitä
-oikeutta ollut, olivat he todellakin kaikkein talonpoikain arvelun
-mukaan rikkoneet lakia, ja niin olisi siis toivottava, ettei Mahtrassa
-tapahtuneita rikoksiakaan niin ankarasti rangaistaisi, sillä väkivaltaa
-oli väkivallalla vastustettu.
-
-Sepän Ants toi Kärusta osaksi lohduttavia tietoja. Pappi oli nimittäin
-arvellut, ettei moision isännillä ollut oikeutta väkivallalla
-talonpoikia pakottaa vanhaa asetusta noudattamaan, kun uusi laki jo
-virallisesti oli voimaan astunut. Mutta, lapsellisesti kyllä, oli Ants
-pyytänyt papin kirjoittamaan siitä valituskirjan keisarille ja se hänen
-mieltään pahotti, kun tämä ei ollut ryhtynyt asiaan, vaan oli käskenyt
-odottamaan, kuinka asioissa vastaisuudessa meneteltäisiin.
-
-"Me saavuimme Kokan Madisen kanssa pyhäaamuna Käruun, kun pappi
-parhaillaan oli kirkossa", kertoi Ants Tertsius miehelle. "Kun lasten
-kaste oli toimitettu ja rippivieraat päässeet kirkosta, läksin minä
-yksin papin luo ja puhuin hänelle kaikki ne sanat, jotka Habajan
-palvelustyttö oli meille kertonut. Kysyin sitten papilta, mitä hän
-arveli; oliko saksoilla keisarilta lupa meitä niin kohdella. Venäjän
-pappi arveli, ettei heillä sitä lupaa ollut ja että sitä tehdään
-keisarin tietämättä. Minä pyysin, että hän siitä kirjoittaisi
-keisarille. Hän vastasi: 'Mitä minä hänelle nyt kirjoitan? Eihän
-sinulle ole vielä mitään vääryyttä tehty. Mene takaisin, katso mitä
-edelleen tapahtuu, tule sitten uudestaan minun luokseni, sittenhän
-nähdään, mitä voin teidän puolestanne tehdä. Mutta älä anna itseäsi
-kiinni panna!'"
-
-Tertsius oli sitten vielä käynyt Kärun kunnan esimiehen luona ja
-pyytänyt selitystä tuohon uuden lain epävarmaan pykälään. Ei oikein
-tiedetä, mitä tämä hänelle vastasi, mutta Ants kääntyi kotiin varmasti
-vakuutettuna, että oikeus oli talonpojilla.
-
-Mahtran kyläläiset huomasivat, että heidän pelkonsa kylän polttamisesta
-oli ollut turha ja tulivat seuraavana aamuna takaisin piilopaikoistaan.
-Seuraava päivä vietettiin synkin, masentunein mielin, mutta mitään ei
-tapahtunut. Keskiviikkona, 4 päivänä kesäkuuta ilmaantui suuri joukko
-sotaväkeä Mahtran moisioon ja sieltä sitten kylään. Peläten yleistä,
-veristä kapinaa koko Vironmaalla, olivat moision isännät kuvernementin
-päällikön kautta pyytäneet suojeluksekseen suurempaa joukkoa sotaväkeä.
-Kun heidän arvelunsa mukaan ei Viron kuvernementissä oleva sotaväki
-riittäisi kapinan tukahduttamiseksi, pyydettiin Pietarista vielä lisää
-ja viipymättä lähetettiinkin Kronstadista neljä pataljoonaa jalkaväkeä
-kanonat mukana ja sitten vielä suuri joukko Uralin kasakoita.
-Pikamarssissa kulkivat joukot perille ja sitten hajotettiin heidät
-suuremmissa ja pienemmissä osastoissa ympäri maata. Tuo suuremmoinen
-apuun kutsuminen, jota tulisella kiireellä toimitettiin, osotti myös,
-kuinka suuri kauhu moision saksoissa niinä päivinä vallitsi.
-
-Juurun ja osaksi Kosenkin pitäjässä käskettiin sotaväen ottaa Mahtran
-kapinoitsijoita kiinni ja yleensä varjella moisioita päällekarkaajilta.
-Mutta talonpojista ei enää kukaan ajatellutkaan uusia hyökkäyksiä.
-Tuskin olivat he toipuneet viinan ja voiton huumauksesta, kun seurasi
-yleinen lamautuminen. Ei ajateltu enää väkivaltaa, eikä myöskään
-järjestelmällisempää vastustusta. Mutta kunnan virkailijat ja
-muut arkamieliset henkilöt sitä vastoin rupesivat vapaaehtoisesti
-ilmiantamaan syyllisiä ja auttamaan kätkettyjen saaliiden etsimistä.
-Ilmi-antajia oli niidenkin joukossa paljonkin, jotka itse olivat olleet
-mukana sodassa ja ryöstämisessä. --
-
-Ensimmäisiä, joita sotamiehet Mahtrassa ottivat vangiksi, oli Ants
-Tertsius. Saksat pitivät häntä kapinan kiihottajana, huolimatta siitä,
-että Tertsius Käruun lähtiessään selvin sanoin oli oman kuntansa miehiä
-varottanut noudattamaan käskyjä ja kieltänyt ryhtymästä väkivaltaan,
-kunnes lain epäselvistä kohdista olisi saatu varma tieto. Tuota
-selvyyttä oli hän itse vielä kerran lähtenyt hankkimaan.
-
-Ants Tertsius kertoo itse vangitsemisestaan.
-
-Hän lähtee keskiviikkoaamuna moisioon katsomaan, mitä sinne ilmaantunut
-suuri sotaväen joukko alkaa tehdä. Heti otetaan mies kiinni ja viedään
-tuhannen sotamiehen keskellä jalkaisin lähellä olevaan Atlan moisioon,
-jossa on sotaväen kortteeri. Sotamiehet astuvat vangin kanssa ylös
-moision rappusia. Kartanossa ovat jo virkamiehet ja oikeusherrat
-käräjiä pitämässä, heidän joukossaan on myös apukuvernööri Tallinnasta.
-Oikeusherrat astuvat rappusille ottamaan vastaan pelottavaa kapinan
-johtajaa. Käsketään Antsin ottamaan virkaraha rinnasta ja astumaan
-rappusille. Mies tekee niin. Siellä lausuu apukuvernööri, eräs Viron
-paroneja:
-
-"Eikös puilla metsässä ollut oksia, johon olisit voinut itsesi hirttää?
-Kun nyt olet hengissä tänne tullut, niin meidän pitää sinut kedolla
-ampua kuoliaaksi."
-
-Sotamiehille annetaan merkki; he sitovat köydellä Antsin kädet
-kiinni selän taakse, niin että rintaluut ruskavat ja onnettoman
-silmät iskevät tulta, sitovat hänen jalkansakin ja vetävät kolisten
-hänet alas rappusia. Kahden sotamiesrivin keskeltä viedään Ants
-alakerrassa olevaan kyökkiin, johon hän suletaan ja jonka oveen tehdään
-nelisnurkkainen aukko vartioimista varten.
-
-Hetken perästä alkaa kuulustelu jossakin huoneessa. Ensin riisutaan
-vangilta vaatteet ja hän tutkitaan huolellisesti. Ants kertoo
-oikeusherrain käskystä kaikki, mitä hän tähän asti oli tehnyt uuden
-lain selville saamiseksi ja mitä hän siitä oli sanonut -- kuinka hän
-lakikirjan oli saanut kihlakunnan oikeudesta, kuinka oli käsketty
-pastorilta selitystä kysyä, jos eivät ymmärtäisi joitakuita kohtia,
-kuinka hän sen oli tehnytkin ja kuinka hän sitten vielä oli mennyt
-Käruun kysymään venäjän papilta neuvoa. Hän nimittää myös joukon
-ihmisiä, jotka olivat hänet nähneet Kärun tiellä ja jotka voivat
-todistaa, ettei hän Mahtran sodan aikana ollut kotonakaan.
-
-Antsin tunnustukset pannaan pöytäkirjaan, sitten sidotaan hänen kätensä
-jälleen selän taakse ja häntä kuletetaan nuoran päästä pidellen
-sadan sotamiehen ja kahdenkymmenen soittoniekan saattamana Kuimetsän
-moisioon. Atlan kylän läpi mennessä, soittavat miehet ja päristävät
-rumpuja, että kaikki kylän kansa juoksisi kokoon suurta pahantekijää
-katsomaan.
-
-Kuimetsän moisioon ovat jo apukuvernööri ja oikeusherrat edellä
-tulleet; heidän joukossaan näkee Ants Mahtran moision opmannin,
-Rosenberginkin. Saksat tulevat vankia vastaan ja lausuvat:
-
-"Sinä olet kiihottanut koko läänin asukkaita kapinaan -- kyllä nyt
-näet, minkä palkan itsellesi olet ansainnut!"
-
-"En minä ole ketään kiihottanut", vastaa rohkea mies, "sen olette te,
-saksat, itse tehneet". Vanki viedään huoneeseen ja aletaan häntä siellä
-syyttää. "Sinä olet kapinoitsijain johtaja", huudetaan hänelle. "Sinä
-neuvoit toisia sotimaan. Jos et sinä olisi talonpoikia kiihottanut,
-niin ei kukaan olisi uskaltanut koskea sotamiehiin eikä Mahtran
-moisioon."
-
-"En minä ole ketään kiihottanut", koettaa kunnan vanhin puolustautua.
-"Minä juuri teille ilmoitin, mitä aijotaan tehdä, mutta te ette
-kuunnelleet minun sanojani, te tulitte ja toitte vitsakuormat, kepit,
-käsi- ja jalkaraudat. Siten itse yllytitte kansaa vihaan!"
-
-Sillä välin on monia muitakin Mahtran miehiä otettu vangiksi ja
-sidotuin käsin sotamiesten saattamana sinne kuletettu. Ants viedään
-puutarhaan vartijan mukana. Pihassa hän näkee toisia miehiä. Noiden luo
-tulee sisältä opman Rosenberg ja Ants Tertsius kuulee hänen sanovan
-miehille: "Älkää te pelätkö mitään, teissä ei ole syytä; Ants yksin
-menettää henkensä, kunhan te vain sanotte, että olette tehneet hänen
-käskynsä mukaan."
-
-Miehet seuraavatkin tätä neuvoa ja päästäkseen rangaistuksesta
-todistavat he kaikki oikeuden edessä, että he Antsin käskystä olivat
-tehneet rikoksensa.
-
-Mutta tunnustus varmaankin on apukuvernöörin mielestä hieman
-epäilyttävä. Miehet saatetaan jälleen pihaan ja Ants tuodaan
-puutarhasta heidän luoksensa -- he asetetaan suut suuta vastaan.
-Apukuvernööri, paroni Rosen kysyy miehiltä, voivatko he kirkon
-alttarilla vannoa, että kunnan vanhin, Ants Tertsius heitä oli käskenyt
-sotaan ryhtymään, että he ainoastaan hänen neuvostaan olivat alkaneet
-kapinan? Joka sen uskalsi vannomalla todistaa, hänen piti sanoa:
-jaa, mutta hänen, joka väärin vannoi, oli ajatteleminen, että hänen
-viimeisenä tuomiopäivänä piti vastata jokaisesta veripisarasta, jonka
-hän syyttömästi antoi vuotaa.
-
-Joka miehelle on elämä rakas -- he vastaavat yhteen ääneen: "jaa!"
-
-Mutta Ants puolustautui rohkeasti.
-
-"Te valehtelette!" hän huusi miehille. "Te luotatte opmanniin, että
-hän teitä auttaisi. Kun olin puutarhassa, tuli opman teidän luoksenne
-ja minä kuulin, kuinka hän teille sanoi: 'Syyttäkää kaikesta Antsia,
-niin ei teille tehdä mitään!' Te kaikki tiedätte, että perjantaiaamuna
-läksin kotoa ja palasin vasta maanantai-iltana Mahtraan kun moisio oli
-palanut. Kuinka minä teitä saatoin käskeä sotaan?"
-
-Sitten Ants viedään kellariin ja pidetään siellä koko yö kovasti
-vartioituna. Aamulla pyytää vanki vahdilta päästä tarpeelleen! Sotaväen
-annetaan jakaantua kahteen riviin ja pelottava kapinoitsija saa kulkea
-heidän välillään. Tuskin on Ants ehtinyt puoliväliin moision pihaa, kun
-eräs oikeusherra, joka hänet huomaa akkunasta, astuu huoneesta ulos ja
-kysyy, mihin vanki viedään. Se hänelle ilmoitetaan.
-
-"Viekää hän heti takaisin", käskee oikeusherra. "Hän voi asiansa
-toimittaa siellä, jossa on."
-
-Vanki viedään takaisin kellariin. Hetken perästä hän kutsutaan
-käräjätupaan ja joku oikeusherroista lausuu hänelle:
-
-"Sinun rikoksesi on nyt tutkittu. Sinä saat tuhat viisisataa lyöntiä
-kujajuoksussa, nostetaan hirsipuu siihen viereen ja sinä hirtetään
-siinä. -- -- -- Oletko rukoillut Jumalaa armahtamaan sielu raukkaasi?"
-
-Hirsipuuta ruvetaan sitten Antsin nähden kohottamaan. Hänet pannaan
-moision rappusten alle istumaan. Sieltä hän myöskin saattaa nähdä,
-kuinka sotamiehet kahta pääkapinoitsijaa, Andreita ja Peeter Olanderia
-pieksevät -- aina kolme lyöntiä vitsan latvoilla ja kolme lyöntiä
-tyvillä.
-
-Sillä välin on Antsin päätä ruvettu paljaaksi ajelemaan ja jalkoja
-panemaan rautoihin. Samassa ilmaantuu eräs sotaväen päällikkö -- Ants
-nimittää häntä kahdentoista kenraalin kenraaliksi! Hän sanoo huoneeseen
-mennessään, kahdentoista tunnin kuluttua lopettavansa sotaoikeuden.
-Antsun vasen jalka on jo raudoissa, oikea vapaa, sakset hiuksissa,
-mutta työ taukoaa, kunnes kenraali jälleen tulee huoneesta ulos.
-
-Nyt kiinnitetään Antsin jalkaraudat, hänen päänsä ajellaan
-partaveitsellä paljaaksi, rintaan vedetään liidulla kolme ristiä
-ja sanotaan, että hän viedään kaupunkiin ammuttavaksi. Ants istuu
-hevosen selässä, Peeter, Aadu ja toiset, yhteensä kuusi miestä,
-käyvät jalkaisin takana, ja heitä kaikkia piirittää sata sotamiestä.
-Kulkiessaan kylän läpi päristetään rumpuja ja puhalletaan pilleihin,
-että kansa kauhuissaan juoksisi katselemaan kapinoitsijoita. Rumpujen
-päristessä ja pillien helistessä tullaan myös Tallinnaan. On juuri
-pyhäpäivä ja kansaa paljon kaduilla kulkemassa. Täälläkin juostaan
-mustanaan koolle katsomaan 'Mahtran sotamiehiä'. Vasta Viron portilla,
-jonka kautta mennään kaupunkiin, vaikenee soitto ja rummun pärinä.
-Vangit viedään Toompean torille. Siellä kuvernööri itse ottaa heitä
-vastaan, katselee uteliaana kapinan johtajaa, tekee hänelle pari
-kysymystä ja antaa viedä miehet vankihuoneeseen ja panna erityiseen
-koppiin. -- --
-
-Toisia kiinniotetulta syyllisiä ei kuulusteltu Atlassa eikä
-Kuimetsässä, eikä heitä kuletettu maantietä myöten Kosen pitäjän kautta
-Tallinnaan, vaan kiinniotetut, epäilyksen alaiset vietiin Juuruun,
-pitäjän etelä-laidalla olevaan Purilaan moisioon. Tämä moisio, Mahtran
-herran, von Helffreichin isän omistama, oli nyt virkamiesten ja
-sotaväen pääasemana, johon vangitkin ensiksi koottiin. Parin viikon
-aikana, sitä myöten kun kansaa piilopaikoista saatiin käsiin, pidettiin
-vankeja suuremmissa ja pienemmissä joukoissa täällä vartioituna.
-Täällä koetettiin keksiä ja erottaa syyttömät syyllisten joukosta,
-pantiin oikeuteen tuomitut rautoihin ja vihdoin vietiin kaikki yhdessä
-Tallinnaan.
-
-Ei vain Mahtran kyläläiset olleet lähteneet sodan jälestä pakoon,
-vaan niin tapahtui joka kunnassa, jossa asukkaat olivat ottaneet osaa
-kapinaan. Joka paikassa luultiin, että kylät ryöstetään tyhjiksi ja
-poltetaan. Pelko aiheutui osaksi siitä, että muudan moision herra ensi
-vihan puuskassa oli sitä uhannut.
-
-Monet talot olivat tavaroista aivan tyhjät, samoin koko kylät kaikista
-asukkaista. Miehet, naiset, lapset -- jopa sairaatkin oleskelivat
-metsiköissä, taivasalla pari, kolme ja useampiakin päiviä. Moisioissa
-olivat työt täydellisesti tai osaksi lakkautetut, kun työmiehet olivat
-kadonneet. Purijaankin moisiossa oli Antsin perheen työläinen, Ants
-Veit, pari päivää aivan yksin työssä, hänen rohkea esiintymisensä
-vapautti hänet epäluuloista.
-
-Sotaväen annettiin etsiä ja vartioida paenneita miehiä. He tunkeutuivat
-kyliin, hakivat kaikki nurkat ja huoneet läpi ja löydettyään naisia
-pakottivat heitä ilmiantamaan miesten piilopaikkoja. Sen ohella oli
-sotamiehillä valta ottaa talonpoikien omaisuutta, jos sitä vielä
-löytyi, ja etenkin täyttää vatsansa heidän ruokavaroillaan.
-
-Sitten mentiin miehiä etsimään piilopaikoista. Otettiin kiinni sekä
-syyllisiä että syyttömiä. Ennen kiinniottamista ajettiin usein
-pakolaista takaa yli puiden ja kantojen, läpi viljapeltojen ja
-niittyjen. Joka puolella juoksenteli ihmisiä sydän täynnä kuoleman
-kauhua.
-
-Kiinniotetut miehet, joita joka päivä suurissa joukoissa tuotiin
-Purilaan moisioon, pistettiin siellä ensin pieneen, pimeään navettaan.
-Navetassa saattoi olla tilaa kahdeksalle eläimelle, mutta sinne
-sullottiin aikaa myöten sata miestä taikka enemmänkin ja pantiin ovet
-kiinni. Jos he siellä toisiaan kuoliaiksi tallasivat tai murskaksi
-likistivät, siitä ei kukaan välittänyt -- hehän olivat talonpoikia,
-vieläpä kapinoitsijoita! Sitten oli vielä kesäinen aika, jotta aurinko
-paahtoi ilman kuumaksi ja sen lisäksi kokoonkutsutuista ihmisistä
-lähtevä lämmin. Haju ulostuksista ja hiestä oli kauhea, sillä ihmisiä
-ei laskettu ulos edes luonnolliselle tarpeelleen.
-
-Kokonaista kaksi päivää ja kaksi yötä pidettiin onnettomia tuossa
-sanomattoman kurjassa vankihuoneessa. Ja tämän ajan kuluessa ei heille
-annettu ravinnoksi leipäpalaakaan eikä pisaraakaan vettä juoda! Heidän
-täytyi kärsiä nälkää ja kauheaa janoa sietämättömässä kuumuudessa.
-Kynä ei voi sitä kuvata, järki ei uskoa, tahtomatta pitää kysyä, oliko
-todellakin silloin, kun se tapahtui, vuosi 1858 eikä vuosi 1358! Mutta
-luotettavat ihmiset, jotka sen näkivät ja vielä elävät, eivät salli
-meidän epäillä. Kun moision omistaja rankaisee talonpoikaa, niin
-se tapahtuu sillä tavalla, että jälkeentulevat polvet sen
-muistavat! -- -- --
-
-Kaikki haavotetutkin tuotiin Purilaan moisioon. Ei katsottu haavojen
-suuruuteenkaan. Kuolkoon ken tahansa -- onhan hän syyllinen! Että
-haavojen parantamisesta ei ollut puhettakaan on itsestään selvää.
-Moision viinakeittiö oli määrätty haavottuneiden asuinpaikaksi. Siellä
-saivat mielin määrin avutta ja armotta valittaa.
-
-Vankien tutkinto toimitettiin täällä vain pintapuolisesti. Käskettiin
-miesten tunnustamaan, olivatko ylipäätään Mahtrassa käyneet. Jos joku
-kielsi, kysyttiin toisilta, joita pelko pakotti ilmiantajiksi ja
-annettiin etenkin moision käskynhaltijaan todistaa, kutka sotapäivänä
-eivät olleet tulleet työhön, josta heti tiedettiin, että he olivat
-Mahtrassa. Pahimpia rikollisia osasivat tietysti muutenkin Mahtran
-työnjohtajat, opman ja aittamies ilmiantaa. Erittäinkin ensimainittu,
-joka vielä kantoi ruumiissaan Mahtran sodan merkkejä, ei enää näkynyt
-olevan talonpoikien ystävä. -- -- --
-
-Pelottavina todistajina talonpoikia vastaan olivat ne sotamiehet,
-joita kapinapäivänä oli Mahtran moisiosta pakoon ajettu. Nämä kaikki,
-paitse pahemmin haavottuneet, oli tuotu Purilaan moisioon tuntemaan
-ja erottamaan syyllisiä syyttömistä. Vangit asetettiin riviin ja
-sotamiehet kulkivat tutkien heidän ohitsensa. Ensin annettiin heidän
-tunnustaa vankeja avopäisinä, sitten hatut päässä. Jonka joku sotamies
-oman muistinsa mukaan arveli syylliseksi, sen piti astua pois rivistä.
-Tietysti väittelivät syytetyt kaikin voimin vastaan. Joka onnistui
-saamaan sotamiehen epävarmaksi, ja jonka syyllisyyttä ei muutenkaan
-voitu todistaa, hän pääsi vapaaksi. Eihän syyllisistä ollutkaan
-puutetta -- yhdentekevää, oliko heitä joku enemmän vai vähemmän!
-
-Niinkuin jo sanottu, ei ollut kapinoitsijain itsensäkään joukossa
-puutetta kurjista ilmiantajista. Näiden joukossa oli Purilaan mies,
-Päärn Valk, eräs siveellisesti langennut henkilö, jota ennen oli
-varkaudesta rangaistu. Mahtrassa oli hän ollut raaimpia moision
-ryöstäjiä, viinan juojia ja opmannin pieksäjiä. Tämä mies koetti päästä
-rangaistuksesta siten, että hän vapaaehtoisesti rupesi syyllisten
-etsijäin ja tutkijain opastajaksi ja ilmiantoi suuren joukon oman
-kunnan ja vierastenkin kuntain miehiä. Eräs nuori, uuttera upseeri
--- varmaankin Itämeren maakuntain saksalaisia, sillä hän puhui viron
-kieltä -- kulki myötäänsä Päärn Valkin seurassa ja antoi näyttää
-itselleen syyllisiä. Päärn menee miehestä toiseen ja huutaa: "Sinä teit
-sitä ja sitä!" Mies koettaa tietysti vastustaa, mutta kuka sitä uskoo!
-Ajetaan pois rivistä ja rautoihin hän joutuu.
-
-Kahdesta oman kunnan miehestä kertoi Päärn, että he olivat tuoneet
-kotiin sodassa surmatun kapteenin Bogutskin saappaat ja housut ja
-kätkeneet riihen luona olevaan puupinoon. Nämä miehet olivat Ants
-Laur ja Ants Kasper. Ainoastaan juopumus oli syynä heidän ryöstöönsä,
-sillä mitä olisivat talonpojat tehneet upseerin kiiltosaappailla,
-jotka heidän jalkaansakaan eivät mahtuneet, ja hänen hienosta verasta
-tehdyillä ja punaisilla raidoilla kaunistetuilla housuillaan. Pelossaan
-he kätkivät saaliit puupinoon.
-
-Päärn Valk oli sen nähnyt taikka saanut siitä tietää. Molemmat miehet
-otetaan kiinni ja aletaan heitä viemään moision pihasta. Ei heille
-tiellä sanota, mihin heitä viedään.
-
-Vasta riihen luona virkkaa nuori upseeri ankarasti:
-
-"Tuokaa saappaat ja housut pinosta tänne!"
-
-Miehet kalpenevat ja rupeavat vapisemaan. Koettavat myös hiukan
-kieltää, mutta Päärn Valk, joka juoksee kuin koira upseerin perässä,
-antaa heille lyönnin, huutaen.
-
-"Te kätkitte saappaat ja housut pinoon -- älkää kieltäkö!"
-
-Ei auta, miesten on hakeminen tavarat esille.
-
-Mutta hämmästyksissään taikka ehkeivät niin tarkkaan muistaneet, mihin
-juovuksissaan olivat tavarat pistäneet, he eivät vain löydä pinosta
-tavaroita. Koko pino hajotetaan, ennenkun saappaat ja housut saadaan
-käsiin.
-
-Miesten syyllisyys on päivän selvä. Voimattomassa vihassaan katsovat he
-ilmiantajaa, jota upseeri kiittää.
-
-Mutta jos Päärn luuli, että hän Juudaksen virassa jotakin hyötyi, niin
-hän erehtyi suuresti. Hänkin pistettiin moisiossa rautoihin ja tuomion
-julistettua sai hän sata vitsanlyöntiä, lähetettiin kuudeksi vuodeksi
-pakkotyöhön ja hänen täytyi vihdoin jäädä Siperiaan loppuijäkseen.
-
-Kun Purilaan moisioon joka päivä joukottain tuotiin kiinniotetulta
-talonpoikia, tapahtui samassa kyläkunnassa lyhyt, mutta sydäntä särkevä
-surunäytelmä, jonka päähenkilönä oli Ylehallikan Jyri.
-
-Häntä luultiin kapteeni Johan Bogutskin surmaajaksi, taikka ainakin
-yhdeksi hänen surmaajistaan. Ilmiantajaan todistusten mukaan oli
-hänet ensimmäiseksi nähty upseerin ruumiin ääressä, tämän viitta
-käsivarrella. Tietysti kiirehdittiin suurella touhulla tuon päällikön
-tappajaa kiinni ottamaan. Mutta häntä ei löydetty kotoa. Hän oli
-niinkuin toisetkin piilopaikassa. Taloa tutkittaessa löydettiin sieltä
-upseerin univormutakki ja sitten vielä hänen rahakukkaronsa, josta
-melkein varmasti päätettiin, että Jyri oli syyllinen.
-
-Heti sotapäivän jälkeen, kun Jyri oli maannut päänsä selväksi, joutui
-hän niin suuren pelon valtaan, ettei hän syönyt murentakaan, eikä
-puhunut kellekään mitään. Kiinnijoutumisen ja rangaistuksen kauhu
-oli vähällä hämmentää hänen järkensä. Synkissä mietteissään katseli
-hän alituisesti eteensä maahan, tai liikkui äänettömänä ja kalpeana
-kotinsa kartanolla. Vaimon lohdutus ei mitään auttanut. Äkkiä katosi
-hän kodista. Vaimo oli neuvonut häntä pakenemaan ja luuli tietysti,
-että hän oli niin tehnyt, samoin kuin toisetkin ja Jyri olikin paossa,
-mutta hän ei tullutkaan enää toisten näkyviin. Mieletön kauhu ja
-ahdistus rangaistuksen tähden ja ehkä omantunnon tuskatkin päällikön
-surmaamisesta ja ryöstämisestä saivat onnettoman lopettamaan oman
-elämänsä.
-
-Purilaan joen partaalla löydettiin hänen hattunsa ja takkinsa. Hän oli
-ne jättänyt sinne ikäänkuin merkiksi, mistä häntä piti etsiä. Hänen
-ruumiinsa löydettiinkin monen ajan perästä joen pohjasta.
-
-Jyri, noin kolmenkymmenen vuotias, reipas mies, kuusipäiväisen
-talon isäntä, jätti suremaan vaimon ja neljä lasta. -- Jyri oli
-nainut leskivaimon, jolla oli lapsi ensimmäisestä miehestä. Oliko
-tuo pienenlainen, tanakka mies todellakin yksin vai toisten kanssa
-surmannut kapteenin ja hänen hevosensa -- sen salaisuuden vei
-Ylehallikan Jyri mukanaan joen pohjaan.
-
-Purilaan moisio oli niinä päivinä aivan sota-aseman näköinen. Joka
-paikassa kihisi sotamiehiä, heidän joukossaan liikkuivat päälliköt,
-ajutantit tulivat ja lähtivät. Jalkaväen lisäksi tuli pian vielä
-ratsuväkeä, Uralin kasakoita. Ostettiin eläimiä ja muita elintarpeita
-moisiosta ja kylistä, jauhatettiin jauhoja myllyissä, niitettiin ruohoa
-hevosille, teurastettiin eläimiä, keitettiin, paistettiin, syötiin ja
-juotiin. Sata tuoppia ja enemmänkin juotiin viinaa päivässä -- moision
-aitassahan oli sitä tavaraa kyllältä!
-
-Täällä sotaleirissä näytti kuin olisi sotaväki saanut suuren voiton:
-joka puolella oli sotavankeja vartioittavana, viinakeittiössä oli
-sairaala haavottuneille.
-
-Sotamiesten ja talonpoikain keskinäinen väli oli ystävällistä, usein
-sydämmellistä. Venäjän sotamiehellä, kasakallakin, on lämmin, lempeä
-sydän. Jos hän osotti kovuutta, teki hän sen käskystä. Muuten osotti
-hän joka tavalla lempeää myötätuntoa noita masennettuja ja pelästyneitä
-ihmisiä kohtaan, joiden kanssa he tällä vieraalla maan kulmalla
-joutuivat yhteen. Siitä tietää kansa kertoa montakin liikuttavaa
-tapausta. Niinpä nähtiin, kuinka sotamies työmiehelle jakoi parempaa
-ruokaansa ja viinaa, auttoi heitä heidän töissään ja kylässä kohteli
-hellästi vanhoja ihmisiä ja lapsia. Sitävastoin huomattiin, etteivät
-sotamiehet hyvillä silmin katselleet moision käskynhaltijoita, joiden
-ylpeyden ja kovuuden talonpoikia vastaan he kyllä näkivät.
-
-Eräänä päivänä ilmaantui sotaleiriin itse kenraalikuvernööri, ruhtinas
-Suworow, Viron kuvernööri von Grünewaldin seuraamana, joka tapaus
-tuotti leirissä ja koko moisiossa suurta touhua. Itämeren maakuntain
-päällikön nähtävälle tuotiin vangit, joita hän lyhyesti kuulusteli.
-Mutta pian sen jälkeen poistui hän moisiosta.
-
-Sitten alkoi syyllisten rautoihin paneminen. Käsi- ja jalkarautoja oli
-sotaväki kuormittain tuonut mukanaan. Purilaan moision seppä, Mihkel
-Aaver kiinnitti raudat taivasalla. Alasin pystytettiin nurmelle ja
-miesten täytyi vuoron perään pistää jalkansa sepän käteen ja astua
-sitten helisevine rautoineen jälleen toisten joukkoon. -- -- --
-
-Sitten seurasi ero.
-
-Naisia ja lapsia oli joukottain kokoontunut kylään. Olivathan nuo
-kaikki enimmäkseen perheen elättäjiä, jotka siellä pyssyjen välissä
-helistivät rautoja ja joista ei kukaan tiennyt, mihin heitä vietiin
-ja mitä heille oli tehtävä. Tuntien saksojen ankaruuden, luulivat
-talonpojat varmasti, etteivät vangit enää saisi nähdä ketään
-omaisistaan. Kyyneleitä vuodattaen katseltiin heitä viimeisen kerran,
-nyyhkien lausuttiin heille viimeiset jäähyväiset. -- -- --
-
-Haavottuneet vietiin kyytihevosilla, terveet kulkivat sotamiesten
-välissä. Näin alkoi surullinen jono liikkua Purilaan moision pihasta.
-Naiset ja lapset, sisaret, veljet ja vanhemmat -- he juoksivat vielä
-itkien ja huutaen kappaleen tietä rakkaitten jälkeen. Sitten pantiin
-pillit soimaan ja rummut pärisemään. Se hälvensi kaikki muut äänet. Ja
-vihdoin ajettiin kaikki saattajat takaisin. He jäivät kuin lammaslauma
-tielle seisomaan -- liikkumattomana paikoilleen. Siinä katselivat
-vielä, yhä vielä kulkuetta, kunnes viimeisen sotamiehen kirkas
-pyssynpiikki katosi heidän näkyvistään.
-
-
-
-
-27.
-
-JULIETTEN VIIMEINEN PYYNTÖ.
-
-
-Paroni Herbert Heidegg oli varmasti aikonut pitää Juliette Marchandille
-annetun sanansa ja siis ottaa opman Winterin asia ankaran tutkinnon
-alaiseksi. Tietysti ei hän tahtonut sitä tehdä ilman isän tietämättä --
-vanha paroni olisi pannut pahaksi sellaista itsenäisyyttä, joka olisi
-ollut hänen mielipiteitään vastaan. Sentähden hän kertoi isälleen koko
-asian ja pyysi sydämmellisesti hänen apuaan asian selvittämiseksi.
-
-Vanha paroni kuunteli pojan kertomusta kylmänä ja rauhallisena. Hän oli
-vain hieman ihmeissään. Eikä juuri muusta, kuin pojan rauhattomuudesta.
-Paroni ei näyttänyt ymmärtävän tuota rauhattomuutta. Mitä, herran
-tähden, oli väliä; vaikka ei kaikki niin olisi tapahtunut kuin opman
-oli kertonut! Eikös siinä ollut kylliksi, että työmies oli uskaltanut
-kättään nostaa moision isännöitsijää vastaan! Ja eikös se riittänyt,
-että tuollainen hirtehinen oli tytön kosijana. Olivathan he jo siitä
-ansainneet rangaistuksensa. Vaikka nyt opman tytön luo olisikin
-pyrkinyt ja vaikka tyttö kahdeksantoista lyönnin asemasta saikin
-kaksikymmentä viisi -- mitä, taivaan tähden, sillä oli väliä. Siitä nyt
-ei kannattanut suutaankaan kuluttaa!
-
-Mutta Herbert ajatteli asiasta toisin. Hän koetti isälleen selittää
--- huolimatta tämän kummallisesta naurusta -- että vääryys on aina
-vääryys, tehtäköön se rikasta taikka köyhää, korkeata tai alhaista
-kohtaan. Jos pojan ja tytön kertomukset olivat tosia, niin oli opman
-tehnyt väärän syytöksen ja tyttö oli hänen valheensa tähden saanut
-ansaitsemattoman rangaistuksen. Sentähden tulisi häntä hyvittää ja
-väärä syyttäjä oli otettava tutkinnon alaiseksi! Oli aivan mahdotonta
-jättää asia sillensä.
-
-Vanha Heidegg, pudistaen päätään nuorten intoilemiselle, myöntyi
-kuitenkin vihdoin. Herberthän saattoi vielä kerran vaatia opmannilta
-selitystä, ja ottaa myös tytön ja pojan puheilleen -- hän itse
-ei tahtonut asiaan puuttua. Mutta tuota tutkintoa ja oikeuden
-noudattamista ei pojan kuitenkaan näinä rauhattomina aikoina pitänyt
-toimittaa, vaan joskus vastaisuudessa.
-
-Herbert väitti vastaan, mutta vihdoin täytyi hänen myöntyä. Ja vanhalla
-paronilla oli vielä yksi muistutus. Kuinka aikoi Herbert rangaista
-isännöitsijää, jos hän todellakin olisi hairahtunut.
-
-"Minä vapautan hänet heti toimestaan", vastasi nuori mies.
-
-Vanha herra nosti ristissä olevat kätensä taivasta kohden tuollaisen
-tyhmyyden tähden.
-
-"Mitä!" hän huusi. "Sinä aijot nykyaikana, jolloin uppiniskaiset
-talonpojat tahtovat repiä silmät päästäsi, heidän naurukseen ja
-ilkkumisekseen, erottaa moision isännöitsijän? Jumala antakoon sinulle
-ymmärrystä! Ei moisiossa eikä kylässä saa kellekään ilmaista, että
-opmannille on lausuttu ainoatakaan pahaa sanaa. Kuuletko? Kahden kesken
-voit sanoa, että hän on sika, minun puolestani myöskin suuri sika,
-mutta heti vapauttaa virasta -- älä ole mieletön!"
-
-Tässäkin asiassa myöntyi Herbert vihdoin isän tahtoon.
-
-"Sitten vapautan hänet vuoden perästä", päätti hän.
-
-"Siitäkin varotan minä sinua", vastasi vanha Heidegg. "Winter on
-mies, joka ymmärtää talonpoikia pitää kurissa. Sellaisen apulaisen
-nuori moision isäntä tarvitsee. Onhan sinulla vapaa valta tehdä, mitä
-tahdot, mutta jos panet arvoa minun neuvolleni, niin anna Winterin
-maksaa kymmenen ruplaa sakkoa ja anna se raha lahjan nimellä tytölle
-kipurahaksi. Siten olisi koko tyhjästä asiasta päästy."
-
-Herbert lupasi ajatella isän neuvoa ja jättää tutkinto tuonnemmaksi.
-Raskain mielin hän sen ohella ajatteli Juliettea. Mitä hänelle vastata,
-jos hän asiaa tiedustelee? Nuori paroni raukka oli todellakin vaikeassa
-pulassa. Omasta puolestaan hän olisi tehnyt kaikki, mitä oikeus ja
-kohtuus vaati, vastustamattomine vaatimuksineen tuli väliin isä ja
-tosi elämä. Äkkiä saatiin kaksi kertaa kahdesta viisi, ja oikeutta
-harrastavan sydämmen piti vaijeta. -- -- --
-
-Tuo keskustelu isän kanssa tapahtui pari päivää ennen Mahtran
-kapinaa. Julietten hienotuntoisuus esti häntä mitenkään pakottavasti
-vaikuttamasta paronin päätöksiin ja tekoihin, ja sentähden ei hän
-nytkään ollut kysynyt, mitä paroni Miinan ja Päärnun asian puolesta
-oli toimittanut ja mitä seurauksia siitä oli ollut. Mutta nuori
-paroni kiitti Jumalaa, ettei neiti Marchand ollut utelias. Yöt ja
-päivät hän ajatteli, kuinka pääsisi pulasta. Niin, jos vain isä olisi
-omassa, uudessa moisiossaan, niin hän voisi montakin asiaa korjata.
-Silloin hän, huolimatta talonpoikien rauhattomuuksista, heti ryhtyisi
-kuulusteluun ja rankaisisi syyllistä niinkuin oikeus ja kohtuus vaati.
-Mutta nyt? Talonpoikain rauhattomuudet voisivat vielä kauvan kestää
--- pitikö hänen siis jättää Juliette kahden vaiheille, kuinka hän oli
-lupauksensa pitänyt?
-
-Mutta kapina tuli ja päästi nuoren paronin pulasta. Isä ja äiti
-pakenivat kaupunkiin. Herbert tunsi ensi kerran olevansa moision
-omistaja. Kun hän parin päivän perästä huomasi, ettei häntä mikään
-suoranainen vaara uhannut rahvaan puolelta, päätti hän heti voimainsa
-mukaan täyttää Juliettelle antama lupauksensa, joka häntä oli
-huolettanut kuin märkä luissa.
-
-Opmannin rankaisemiseksi keksi hän hyvän keinon. Hän aikoi olla häntä
-kohtaan niin kova ja pureva, että Winter, jos hänellä vähänkin oli
-itsetuntoa ja ylpeyttä, itse tahtoisi erota virastaan. Herbert aikoi
-myöskin tytön sovittamiseksi vaatia häneltä paljoa suuremman summan
-kuin isä oli ehdottanut. Silläkin tavalla arveli hän niin loukkaavansa
-opmannia, että hänen ainoana keinonaan olisi virasta eroaminen.
-
-Kyllä paroni Herbertinkin aatelissydämmessä kiehui koston viha
-talonpoikia kohtaan, jotka olivat rohenneet isäntiään vastaan ryhtyä
-veriseen kapinaan ja tähän aikaan ei hän olisi tahtonut ketään heistä
-ruveta puolustamaan, kaikkein vähemmin tuota kapinoitsevaa Uudentuvan
-päivätyöläistä, joka monen muun kanssa jo toista päivää oli ollut
-työstä poissa. Mutta senhän täytyi tapahtua! Hänen piti täyttää
-ritarilupauksensa. Muuten hän ei Juliettea voisi katsoa suoraan
-silmiinkään. Herbert ei voinut toisin tehdä -- tuo nainen vaikutti
-häneen vastustamattomasti.
-
-Nuori Heidegg otti opman Winterin tutkittavakseen kirjoitushuoneeseensa
-kahden kesken. Saadakseen syyllistä tunnustamaan, oli hän tutkinnon
-ja suuttumisen yksityiskohdat jo kaikki edeltäpäin ajatellut. Se
-todellakin hänelle onnistui, vaikka hän kyllä oli tekemisissä kavalan
-ketun kanssa. Hän sai miehen pulaan siten, että hän suoraan, ilman
-mitään johdantoa lateli hänelle asian todellisuuden ja tahtoi siten
-näyttää hänelle tietävänsä kaikki. Samoin kertoi hän opmannille
-kaikki hänen entiset salaiset rikoksensa, joista hänelle vanha
-Tohver oli kertonut. Tuo vaikutti. Winter hämmästyi, ennenkun ehti
-keksiä hätävalhetta. Hän koetti väittää vastaan, mutta se ei hänelle
-onnistunut. Hän itsekin huomasi olevansa pälkäässä. Lopputili tuli
-vielä Miinalle annetuista lyönneistä ja suolavedellä valamisesta.
-
-"Te saitte käskyn annattaa tytölle kahdeksantoista lyöntiä; mutta vahti
-sanoo, että te annatitte melkein toista vertaa enemmän."
-
-"Minä en lukenut lyöntejä."
-
-"Mutta teidän olisi pitänyt ne lukea; se oli teidän velvollisuutenne!"
-tiuskasi nuori paroni. "Ja kuka käski teidän tytön veristä ihoa
-valattaa silakan suolavedellä!"
-
-"Me olemme sen usein ennenkin tehneet."
-
-"Mutta silloin olitte siihen saaneet käskyn!"
-
-"Ei aina. -- -- --"
-
-"Vaiti! Te olette siis valtaanne ennenkin väärin käyttäneet, mutta
-se ei oikeuta teitä aina niin tekemään. Sellaista raakuutta en minä
-moisiossani salli. Minä vaadin, että käskyjäni noudatetaan. Ilman minun
-lupaani, te ette saa mitään tehdä."
-
-"Vanhan paronin aikana oli minulla valta. --"
-
-"Niin, isäni luotti teihin. Mutta minä en teihin luota, sillä huomaan,
-ettei teihin voi luottaa. Minä vaadin, että tytölle, jolle teitte niin
-suurta vääryyttä, maksatte kolmekymmentä ruplaa kipurahaa."
-
-Nyt tapahtuikin se, jota Herbert oli toivonut ja odottanut. Opmannin
-pyöreät, lihavat kasvot kalpenivat vihasta. Häntä toruttiin ja
-nuhdeltiin kuin nuorta poikaa. Ja sen teki tuo nuori mies, joka äsken
-oli tullut koulusta. Ja minkätähden? Uppiniskaisen talonpoikaistytön
-tähden, jolle moision tallissa annettiin vähän opetusta! Ja siitä piti
-hänen vielä maksaakin. Ja ehkäpä häntä pakotettiin tytöltä anteeksikin
-pyytämään. Mitä sanoisivat toiset palvelijat, mitä työläiset, kun sen
-kuulisivat!
-
-"Sitä rahaa minä en maksa", selitti opman värisevin huulin, "ja paroni
-herra voi itselleen tulevaksi kevääksi hankkia uuden opmannin".
-
-"Minä suostun siihen. Kipurahan maksan tytölle omasta taskustani",
-vastasi Herbert kylmästi ja ylpeästi.
-
-Näin päättyi asia. Nuori paroni oli hyvin tyytyväinen tutkimustensa
-seurauksiin. Opmannin syyllisyys oli selvä, hän sai rangaistuksen,
-kun joutui pois hyvästä paikastaan eikä Herbertin tarvinnut kertoa
-isälle, että hän oli antanut Winterin erota. Niin, eikä hänen tarvinnut
-ottaa tyttöä ja poikaa tutkittavaksi nykyisenä "levottomana aikana".
-Kipurahan saattoi hän Miinalle antaa vasta sitten, kun isä ei enää
-olisi moisiossa ja samoin pitää Juliettelle annetun lupauksensa myöskin
-Päärnuun nähden. Olihan mahdollista, että tuosta kankeasta, jäykästä
-pojasta, joka muuten oli ahkera ja rehellinen työläinen, tulisi vielä
-kunnon mies.
-
-Rohkeasti ja avoimin katsein saattoi Herbert nyt esiintyä neiti
-Marchandin seuraan.
-
-Kun hän astui käytävän läpi etsiäkseen kouluneitiä, joka tavallisesti
-siihen aikaan oleskeli puutarhanpuoleisella verannalla tai puutarhassa,
-näki hän palvelustytön, Main punaiseksi itkettynein silmin tulevan
-neiti Marchandin huoneesta.
-
-"Mikä sinulla on?" kysyi hän palvelustytöltä.
-
-"Kyllä kouluneiti puhuu paroni herralle", vastasi Mai peittäen kädellä
-silmiään.
-
-"Onko neiti huoneessaan?"
-
-"On, herra paroni."
-
-Neiti Marchand ilmaantuikin ovelle. Hän näytti levottomalta, mutta
-huomatessaan nuoren paronin kirkastui hänen katseensa.
-
-"Mai ja minä aijoimme juuri tulla teiltä jotakin pyytämään, herra
-paroni", lausui hän vilkkaasti.
-
-"Ja minä etsin teitä, neiti", vastasi Herbert. "Mitä on Maille
-tapahtunut?"
-
-"Hän kertoi minulle asiansa, mutta me emme ymmärrä toistemme kieltä
-niin hyvin, että olisin saanut selvää kaikesta. Niin paljon kuitenkin
-ymmärsin, että Maien veli ja hänen sulhasensa ovat vaarassa, tuo vaara
-näkyy johtuneen Mahtrassa maanantaina tapahtuneista seikoista. Mai
-pyysi juuri minua esittämään hänen veljensä ja sulhasensa asian teille,
-herra paroni. Jos sallitte, niin hän voi nyt heti puhua teille asiansa."
-
-"Mielelläni, neiti. Saammeko tulla teidän huoneeseenne? Kiitoksia
-paljon! Mai, tule tänne ja kerro, mitä sinun veljellesi jälleen on
-tapahtunut!"
-
-He astuivat kaikki opettajaneidin hauskaan huoneeseen, jossa Herbert
-kunnioittavasti katseli ympärilleen, ennenkun Julietten pyynnöstä
-istuutui sohvaan. Mai kuivasi esiliinan nurkalla silmiään ja koetti
-voittaa nyyhkytyksensä.
-
-"Saanko, paroni herra, kutsua Miinankin tänne. Hän on minun
-huoneessani. Hän ehkä osaa paremmin kuin minä pyytää paroni herraa."
-
-"Kenen Miinan?" kysyi Herbert.
-
-"Ristmäen Miinan -- opmannin entisen palvelustytön, hän on minun
-veljeni morsian."
-
-"Ja sinun sulhasesi on?"
-
-"Uudentuvan Jyri."
-
-"Mene sitten ja tuo Miina tänne!"
-
-Pian toi Mai tytön, jonka tähden paroni vähää ennen oli rangaissut
-opmannia. Uteliaana silmäili Herbert tulijaa. Miinan kaunis, raitis
-ulkomuoto, terävät, avonaiset silmät ja kohtelias olento miellyttivät
-häntä. Jos ei hän jo olisi tiennyt, että Winterin syytökset tuota
-tyttöä vastaan olivat väärät, niin olisi hän nyt nähdessään Miinan
-kunnialliset, luottamusta herättävät kasvot, voinut sen uskoa.
-
-Paroni antoi Miinan puhua.
-
-Päärn ja Jyri olivat maanantaina käyneet Mahtran sodassa niinkuin
-kaikki toisetkin. Nyt oli pelättävä, että heidät siitä syystä otetaan
-tutkittavaksi ja Jumala tietää minkälaisen rangaistuksen alaiseksi
-tuomitaan. Kaikki kansa oli metsässä piilossa, sillä puhutaan, että
-sotaväki tulee ja polttaa kylän ja ampuu kaikki miehet. Peläten, että
-häntä täällä kiinni otetaan ei Päärnkään tänään ollut työhön tullut.
-Sentähden oli Miina tullut moisioon rukoilemaan nuorta, hyväsydämmistä
-paronia, ettei Päärnua ja Jyriä otettaisi kiinni, eikä annettaisi
-rangaistuksen alaiseksi.
-
-Paroni kysyi, mitä molemmat miehet olivat sodassa tehneet -- olivatko
-he siellä olleet vain uteliaisuudesta, vai pahaa tekemässä.
-
-"Olivathan he myös toisten joukossa", selitti Miina, jonka kasvoille
-nousi polttava puna, "mutta ei kumpainenkaan ole ketään surmannut,
-eivätkä vierasta tavaraa tuoneet kotiin."
-
-"Mutta minkätähden he sinne sitten ensinkään menivät?"
-
-"Siinähän he juuri tekivätkin väärin, herra paroni", vastasi Miina
-surullisesti. "He tahtoivat Mahtran miehiä puolustaa pieksemistä
-vastaan; nämähän kutsuivat heitä apuun. Eivätkä he sotaan olisi
-menneetkään, kun olisivat olleet selvin päin. Mutta he olivat jo ennen
-sinne menoaan matkalla juoneet, ja molemmat olivat ihan juovuksissa,
-kun minä heitä pois kutsuin."
-
-"Mitä?" huusi paroni Herbert. "Sinä kävit heitä Mahtrasta hakemassa?"
-
-"Niin, herra paroni. Minä näin, kun Päärn illalla sotaan läksi, ja
-juoksin hänen perässään pitkin yötä. Sydämmeni oli haleta pelosta.
-Eihän sellaisesta asiasta voinut hyvää seurata. Löysin sitten Päärnun
-ja Jyrin moisiosta ja toin heidät kotiin."
-
-"Sinä olet reipas tyttö, Miina", virkkoi nuori paroni, "ja sinä olit
-ymmärtäväinen, kun toit miehet Mahtrasta pois. Mutta jos Päärn ja Jyri
-Mahtrassa olivat vain katsojain joukossa eivätkä tehneet muuta pahaa,
-niin eihän heillä ole mitään pelättävää. Voi kyllä tapahtua, että
-heidät otetaan kiinni toisten kanssa, mutta jos he ovat syyttömiä, niin
-lasketaan he pian taas irti."
-
-Miina katseli epäilevänä maahan. Hänen rintansa nousi ja laski kuin
-äkkinäisestä sisällisestä taistelusta, ja samallaista taistelua ilmaisi
-hänen vakava, miettivä muotonsa. Hetken vaijettuaan kohotti hän
-tutkivat, tarkat katseensa nuoreen paroniin ikäänkuin olisi tahtonut
-tietää, oliko tuohon mieheen luottamista ja uskaltaisiko sitä. Äkkiä
-vilkasi hän myös paronin lähellä seisovaan kouluneitiin, ja kun tämä
-kehottavasti nyökäytti päätään, rohkasi tyttö mielensä ja virkkoi
-käyden kalman kalpeaksi.
-
-"Päärnun kädet ovat haavotetut. Kun se huomataan, niin ei häntä enää
-lasketa vapaaksi."
-
-"Haavat käsissä? Kuinka hän ne sai?"
-
-Jälleen epäili tyttö, jälleen kiinnitti hän katseensa Herbertiin kuin
-olisi tahtonut silmäillä hänen sydämmensä pohjaan. Sitten hän vastasi
-hiljaisella, soinnuttomalla äänellä:
-
-"Päärn on tarttunut sotamiehen pyssyn piikkiin. Mutta sotamies on
-kiskassut niin äkkiä pyssynsä pois, että piikki on haavottanut Päärnun
-kourat verisiksi."
-
-Nuoren paronin katse synkistyi.
-
-"Sittenhän sinunkin sulhasesi oli sotimassa ja vielä sangen tuimasti",
-lausui hän kylmällä, ankaralla äänellä. "Niin, niin, eihän hänen
-kaltaisestaan saata muuta ajatellakaan? Siinä, jossa tapellaan ja
-riidellään, siinähän on tuo mies aina ensimmäisenä joukossa. -- -- --
-Asiain näin ollen en voi minä hänen puolestaan mitään tehdä. Syyllistä
-en voi vapauttaa rangaistuksesta." -- -- --
-
-Kuullessaan paronin ankaran vastauksen, rupesi tytön koko ruumis
-vapisemaan. Hän varmaankin katui, että itse oli ilmoittanut
-salaisuuden. Miina oli nimittäin tarkemmin asiaa punnittuaan tullut
-siihen päätökseen, ettei keksimänsä valhe päitsistä olisi auttanut
-Päärnun käsien haavottumisen salaamiseksi. Sillä olihan ollut kyllin
-näkijöitä ja saattoihan myös olla ilmiantajia, jotka oikeudessa
-voisivat todistaa Päärnua vastaan. Perinpohjin asiaa punnittuaan
-oli siis tyttö huomannut, että Päärnun ja Jyrin vapauttaminen oli
-mahdollista ainoastaan vaikuttavien henkilöiden välityksellä, ja
-tällaisena henkilönä hän tietysti piti herraansa. Hän tiesi, että nuori
-paroni, jota kiitettiin hyväksi saksaksi, onneksi oli yksin kotona ja
-hän tiesi myös, kenen välityksellä olisi paras päästä hänen puheilleen.
-Jos joku mies saattoi vapauttaa, oli se nuori paroni ja hän taas
-taipuisi sen tekemään vain lempeän opettajaneidin välityksellä.
-
-"Päärn ja Jyri olivat juovuksissa, muutoin eivät he olisi sotamiehiin
-koskeneet", vastasi Miina vavisten. "Mutta he eivät ole ketään
-surmanneet, eivätkä ole saalista tuoneet mukanaan."
-
-"Voi niin olla, mutta he ovat taistelleet sotamiesten kanssa ja se
-on suuri rikos. Mutta kuinka niin rikollisia voisin vapauttaa? Siitä
-saisin itse oikeudessa rangaistuksen. Toinen asia olisi, jos Päärn
-ja Jyri eivät olisi tehneet muuta kuin olleet sotaa katsomassa.
-Silloin voisin antaa anteeksi sen, ettei Jyri tullut lantaa ajamaan ja
-että työläinen jäi pois päivätyöstä, eikä oikeuskaan heitä pelkästä
-katselemisesta tuomitsisi. Mutta, joka on pahaa tehnyt, hänen tulee
-saada pahantekijän palkka -- sitä en minä voi auttaa."
-
-Ja nuori paroni nousi ylös sohvalta, kääntyi selin molempiin tyttöihin
-ja jäi äänettömänä ja suuttuneena katsomaan akkunasta ulos. Mai ja
-Miina panivat päänsä yhteen, katselivat toisiaan ja molempien silmistä
-valuivat kyyneleet.
-
-Neiti Marchand seisoi kuin tulisilla hiilillä. Hän toivoi kaikesta
-sydämmestään, että onnettomien rukoukset olisivat tulleet täytetyiksi.
-Hän alkoi jo sitä toivoakin, kun näki, minkälaisella osaaottavalla
-katseella paroni silmäili Miinaa, mutta nyt hän huomasi, että asia
-oli saanut huonon käänteen, sillä Herbert Heideggin kasvot osottivat
-peittämätöntä vihaa ja kylmyyttä. Mitä oli tapahtunut? Juliette ei
-ollut ymmärtänyt Miinan ja paronin keskustelua.
-
-"Uskallanko kysyä, mikä teidän mieltänne pahottaa, herra paroni?"
-lausui Juliette hiljaisella äänellään.
-
-"Miksi ette", vastasi paroni. "Tyttö ilmottaa minulle, että miehet ovat
-olleet mukana kapinassa, ovat taistelleet sotaväkeä vastaan. Toinen
-heistä on sen lisäksi haavottunut. Näin ollen on minun mahdoton tehdä
-mitään heidän vapauttamisekseen. He ovat kapinoitsijoita."
-
-"Mutta, jos he olisivat syyttömiä, niin eihän silloin tarvittaisikaan
-avunpyyntöjä, herra paroni! Eihän heillä silloin olisikaan mitään
-vaaraa pelättävänä. Mutta, kun he ovat syyllisiä -- niin sentähden
-juuri rukoillaan teidän armoanne ja apuanne".
-
-"Mutta näin ollen en voi antaa sitä armoa ja apua", vastasi Herbert
-tuimemmasti kuin Juliette olisi voinut odottaa. "Se olisi minun
-puolelta lain rikkomista. Minä en voi estää oikeutta täyttämästä
-tehtäväänsä. Silloinhan rupeisin julkisten pahantekijäin puolustajaksi,
-koettaisin anteeksiantaa sitä, joka sotii yleistä järjestystä ja hyviä
-tapoja vastaan. Minä hyväksyisin väkivaltaa, polttamista, ryöstöä ja
-murhaa!"
-
-Julietten kielellä pyöri jotakin, jota hän kuitenkaan ei tahtonut tällä
-hetkellä ilmaista, koska pelkäsi vielä enemmän sillä suututtavansa
-paronia. Hänen olisi tehnyt mieli kysyä, eivätkö ne, jotka nyt
-talonpoikia tuomitsivat 'pahanilkisestä väkivallasta', itse olleet
-siihen syypäitä. Eivätkö he itse väkivallalla olleet antaneet aihetta
-siihen. Eikö heillä sittenkin ollut apukeinoja ja voimaa suojella
-talonpoikia ja itseään raakamaiselta kapinalta.
-
-"Ettekö luule, herra paroni, että talonpojat nyt, kun ovat selvempänä
-miettineet asiaa, kaikesta sydämmestään katuneet tekojaan?" vastasi
-Juliette Marchand lempeästi ja sovinnollisesti. "Noista molemmista
-miehistä saattaa varmasti sitä ajatella, eiväthän he muutoin olisi
-tänne lähettäneet sanansaattajia teiltä armoa rukoilemaan. Sentähden
-olisikin moision isäntä tehnyt suuren ja arvokkaan asian, jos hän ei
-työntäisi takaisin armonpyytäjiä."
-
-"Mutta eihän minulla ole oikeutta armon antamiseen, neiti Marchand",
-huudahti Herbert. "Eihän tuo kapina ollut minua vastaan. Minua vastaan
-tehdyn pahan voisin antaa anteeksi, toisia vastaan tehtyä väkivaltaa en
-voi antaa anteeksi".
-
-"Te olette oikeassa, herra paroni. Mutta ajatelkaa, että niitä on
-kyllin, jotka väkivallan tähden saavat kärsiä rangaistuksen. Eihän
-tehty rikos jää rankaisematta ja pahan rankaiseminen on tullut
-varotukseksi, jota sillä on tarkotettukin. Jos syyllisiä on kaksi
-enemmän tai vähemmän, se ei todellakaan merkitse mitään. Mutta noille
-kahdelle tekisitte te hyvän työn, jota he eivät ikänään unhottaisi --
-te tekisitte heistä kiitollisia ihmisiä ja kuuliaita talonpoikia koko
-elinkaudeksi."
-
-"Minä en voi", päätti Herbert lyhyesti ja kärsimättömästi.
-
-"Ettekö ajattele sitäkään, että teillä on kunniavelka suoritettavana
-tuolle tytölle ja hänen sulhaselleen?"
-
-"Sepä on jo suoritettu."
-
-"Jo suoritettu."
-
-"Niin. Isännöitsijä Winter syyllisenä menettää paikkansa ja tyttö, joka
-kärsi syyttömästi rangaistuksen, saa minulta kipurahan."
-
-"Entäs mies, joka siitä, että hän morsiantaan suojeli raa'alta
-väkivallalta, sai kahdeksankymmentä kepinlyöntiä?"
-
-Nuoren moision isännän kasvoille nousi tumma puna.
-
-"Eikös siinä ole kyllä, että hänen vastustajansa menettää hyvän
-paikan?" kysyi hän epävarmasti. "Onhan hänkin syyllinen, kun käytti
-esimiestään vastaan väkivaltaa."
-
-"Jos teillä, herra paroni, olisi ollut morsian suojeltavana
-esimiehiänne vastaan?..."
-
-"Niin olisin tehnyt samoin kuin tuo työmies, mutta laki olisi minua
-samoin rangaissut."
-
-"Ei niin ankarasti. Syy, minkätähden te käytitte väkivaltaa, olisi
-paljon huojentanut teidän rangaistustanne."
-
-"Minä tahdon sitten työläisellekin maksaa kipurahat."
-
-Molemmat itkevät tytöt olivat pelon ja toivon välillä kuunnelleet
-opettajaneidin ja herran väittelyä, jonka sisällyksen he aavistivat.
-Mutta, kun paroni yhä vain kovan näköisenä kääntyi akkunan luota,
-rupesi sisäneitsyt Mai nöyrällä ja pelokkaalla äänellä puhumaan. Hän
-selitti kaikki, mitä ikinä hän molempien miesten hyväksi saattoi
-keksiä; hän muistutti paronia, kuinka kelpo, raitis ja säännöllinen
-mies Jyri oli ollut; hän huomautti, kuinka hän itse, tuon miehen
-morsian, monta vuotta oli saksoja kunniallisesti ja uskollisesti
-palvellut, ja koetti puhua hyvää Päärnun ja Miinankin puolesta.
-
-"Jyrillä ja Päärnulla on molemmilla kotona vanhat äidit, joiden ainoat
-elättäjät he ovat", huudahti hän vihdoin ristissä käsin ja kuumat
-kyyneleet vieryivät pitkin poskia. "Ehkä heltyy herra paronin mieli
-näiden köyhäin raukkainkin tähden. Mitä saavat kärsiä, kun poikansa
-pannaan rautoihin ja Jumala tietää, mihin heidät elinkaudeksi viedään!
-Onkos herra paronin sitten niin vaikea antaa takaisin kahdelle vanhalle
-äidille heidän poikansa?"
-
-Paroni Heidegg katseli molempain tyttöjen liikuttavaa itkemistä,
-olematta erittäin myötätuntoisen näköinen. Hänen mielensä moision
-isäntänä oli nähtävästi kovin kiihtynyt kapinoitsijain tähden. Mutta
-äkkiä muuttui hänen muotonsa, Herbert oli sattumalta silmäillyt
-Juliettea. Värinä tuntui hänen jäsenissään.
-
-"Te itkette, Juliette?"
-
-Hellä, värisevä, melkeinpä rukoileva oli hänen äänensä lausuessaan
-nämät sanat. Äkkiä, kuin apua tarjoten, astui hän pari askelta lähemmä
-neitoa.
-
-"Niin, minä itken", vastasi Juliette. "Minä itken sentähden, että nämä
-molemmat itkevät, ja minä itken samasta syystä kuin hekin. Mai puhui,
-ellen erehdy, molempien miesten äideistä. Minä tunnen nuo vanhukset,
-sillä kävin syksyllä heidän hökkeleissään. Heidän muotonsa muistuivat
-nyt mieleeni -- nuo lakastuneet, keltaiset, mullankarvaiset, vaivan
-ja murheen murtamat kasvot. Noiden vanhuksien ainoana lohdutuksena,
-ainoana elämän ilona on heidän lapsensa, heidän reippaat poikansa.
-Onko teillä, herra paroni, sydäntä jättää noita raukkoja ilman ainoata
-maallista turvaa? Onko teillä sydäntä kuvailla, kuinka nuo kurjat
-näkevät poikansa sotamiesten keskellä, pyssyjen välissä, kalisevissa
-kahleissa, kuinka heitä rosvoina ja murhapolttajina näin kuletetaan
-vankitorniin. Jos teillä on siihen sydäntä, niin teillä ei ole
-inhimillisiä tunteita ja silloin teidän ei mielestänne sovi antaa
-apuanne, johon teillä muuten kyllä olisi valtaa. Minulla ei ole siihen
-sydäntä ja sentähden itken."
-
-Hän katseli suurilla, syvillä silmillään suoraan nuoreen mieheen ja
-hänen näin katseltuaan vierivät suuret, raskaat, kiiltävät kyyneleet
-hänen marmorin valkealle poskelleen. Akkunasta lankesi kultainen
-auringon loiste hänen hienolle, sirolle, kumartuneelle vartalolleen ja
-pani hänen sysimustan päänsä ihmeellisesti sinertämään.
-
-Herbert katseli häntä pitkään ja äänettömänä. Tuossa ihmettelevässä,
-ihastuneessa katseessa oli jo horjumista, myöntymistä. Neito huomasi
-sen ja koetti käyttää hyväksi tätä onnellista hetkeä.
-
-"Älkää kieltäkö apuanne noilta kurjilta -- tämä on minun viimeinen
-pyyntöni teille, Herbert", kuiskaili hän sydämmellisesti. "Minä eroan
-pian teidän talostanne. Minä tahtoisin saada täältä muiston, joka olisi
-kallis. Tahtoisin puhtaana ja kirkkaana saada mukaani muiston teistä,
-että kaukana maailmassa kulkiessani edelleenkin voisin ilolla ja
-ylpeydellä tuon muiston säilyttää. Lahjoittakaa minulle itsestänne tämä
-muisto. Herbert! Te teette siten minut onnelliseksi. Ja jos se tuntuu
-teistä vaikealta -- ajatelkaa, minä en pyydä teiltä enää milloinkaan
-mitään, en milloinkaan!" Vielä loi nuori paroni silmäyksen pyytäjään,
-pitkän, lämpimän, aran silmäyksen, sitten hän kääntyi ja lausui
-Miinalle ja Maille:
-
-"Minä tahdon auttaa teidän sulhasianne!" Tytöt katselivat toisiaan
-ikäänkuin epätietoisina, mitä nyt oli tehtävä. He aikoivat nähtävästi
-ilosta ja kiitollisuudesta laskeutua paronin eteen polvilleen. Vihdoin
-juoksivat molemmat Herbertin luo, tarttuivat hänen käsiinsä ja
-suutelivat väkisin niitä -- -- --
-
-Opettajaneitikin kiiruhti kiittämään paronia. Mutta tuskin oli hän
-pistänyt valkean kätensä hänen kouraansa, kun ulkoa kuului jotakin,
-joka veti kaikkein huomion akkunaan päin. Moision pihasta kaikui
-rumpujen pärinä ja kun katsottiin ulos, nähtiin joukko sotamiehiä
-kiväärit olalla, kahden ratsu-upseerin johtamina portista sisään
-marssivan.
-
-Miinan ja Maien poskilta oli joka veripisara kadonnut. Kädet ristissä,
-katseet tuskaa täynnä, katselivat he paronin ja kouluneidin selän takaa
-ulos akkunasta.
-
-"Mitä nyt tehdä, paroni herra, mitä nyt tehdä?" kuiskaili Mai väristen.
-
-Nuori herra kääntyi rauhallisena tyttöjen puoleen.
-
-"Älkää te pelätkö -- ilman minun luvattani eivät sotamiehet tee
-kenellekään pahaa", hän lausui. "Sinä, Miina, mene heti kylään ja käske
-Päärnun ja Jyrin tulla moisioon. Tiedäthän, missä he piileskelevät."
-
-"Tiedän, paroni herra."
-
-"Tulkoot he heti, mutta ei jalan, vaan hevosella ja vankkureilla.
-Ottakoot myös kirveet, sahat ja muut kirvesmiesten aseet mukaansa ja
-pariksi, kolmeksi päivää itselleen ja hevosille eväät. Ymmärrätkö?"
-
-"Mutta sotamiehet, paroni herra."
-
-"He tulkoot rohkeasti, sotamiehet eivät tee heille mitään! Mene, älä
-menetä aikaa!"
-
-Ulkona oli sotajoukko jäänyt seisomaan moision pihaan ja ottanut pyssyt
-olalta. Upseerit hyppäsivät hikisten hevosten selästä ja lähestyivät
-moision päärakennuksen rappusia. Nuori paroni kiirehti huoneesta
-ystävällisesti heitä vastaan. -- -- --
-
-Heideggin moisiossa ja läheisessä kyläkunnassa alkoi nyt sama elämä
-kuin näinä päivinä melkein koko pitäjässä. Sotamiehet sijoittuivat
-moisioon sitä suojellakseen, siellä heitä syötettiin ja juotettiin ja
-sitten mentiin kylään kapinaan osallisia talonpoikia etsimään.
-
-Joukko oli juuri puolisella ja upseereille valmistettiin myös jo
-herrasväen ruokahuoneessa päivällispöytää, kun Uudentuvan perheenmies
-päivätyöläisineen ehti moisioon. Nuori paroni otti heidät puheilleen
-kirjoitushuoneeseen.
-
-Molemmat miehet olivat totiset ja kalpeat. Heidän katseensa ilmaisi
-salaista pelkoa ja epäluuloa. He eivät varmaankaan voineet olla
-ajattelematta, että heitä kavalasti tahdotaan saada ansaan. Voisiko
-talonpoika toivoa moision isännältä mitään hyvää, etenkin se, joka
-heitä vastaan oli rikkonut!
-
-"Eikö teidän kotonanne ole mitään varastettua tavaraa?" kysyi nuori
-paroni ensimmäiseksi. Miehet kielsivät.
-
-"Eikö siellä ole pienintäkään tavaraa Mahtrasta?"
-
-"Ei kynnen vertaa!" vakuuttivat molemmat.
-
-"Näytä kätesi tänne, Päärn!"
-
-Työmies, joka oli pitänyt kätensä selän takana, astui jättiläisen
-kokoisena paronin eteen ja ojensi kätensä. Miinalta hän jo oli kuullut,
-että paroni tiesi hänen haavoistaan. Herbert silmäili miehen suuria
-karhunkämmeniä ja huomasi, että sysimusta rupi peitti niiden pinnan.
-
-"Työtä et sinä näillä käsillä voi vielä tehdä?"
-
-"Voin kyllä! Ei haittaa mitään."
-
-"Hoida niitä vielä pari päivää, äläkä virka kellekään, mikä niitä
-vaivaa. -- -- Sinä, Jyri, olet terve?"
-
-"Olen, paroni herra."
-
-"Osaatteko tehdä vähän puutyötä?"
-
-"Osaamme kyllä."
-
-Herbert otti kirjoituspöydältä suurella sinetillä lukitun kirjeen,
-ojensi sen Jyrille ja sanoi:
-
-"Te molemmat lähdette vanhan paronin uuteen moisioon. Kirjeen
-annatte siellä opmannille. Itse jäätte sinne siksi aikaa, kun teitä
-jälleen kutsutaan kotiin. Siellä rakennetaan uutta moision kartanoa.
-On kelvollisista työmiehistä puute. Opman panee teidät siellä
-rakennustöihin. Olkaa ahkerat ja tottelevaiset! Ja nyt menkää!"
-
-"Entäs sotamiehet tiellä --?" alkoi Jyri sopertaen.
-
-"Eivät he teihin koske! Mutta näyttäkää upseereille tuota kirjettä,
-jossa on minun sinettini, ja teidät lasketaan joka paikassa menemään."
-
-Miehet aikoivat jotakin lausua herralle kiitokseksi, sillä he
-ymmärsivät hänen toimensa, mutta paroni sanoin ja käsin viittasi heitä
-lähtemään.
-
-Jyri ja Päärn olivat vapaat.
-
-Paroni Heidegg olisi kyllä voinut heidät vapauttaa lähettämällä heidät
-tutkinnon ajaksi muualle. Mutta hän varmaankin ei tahtonut hyvätekoaan
-ilmaista toisille moision isännille, jotka siitä olisivat oikeusherrain
-kautta saaneet tietää; sentähden ei hän sallinut miehiä kiinnikään
-ottaa eikä tuoda heitä tutkittaviksi.
-
-Yleensä ei Heideggin moision alueesta löydetty suurempia rikollisia.
-Seivästaisteluun olivat Päärn ja Jyri melkein yksin ottaneet osaa,
-eikä moision ryöstämiseen juuri kukaan ollut sanottavasti syyllinen.
-Pientä sotasaalista oli kyllä monikin tuonut muassaan, mutta Jyrin
-ja Päärnun neuvosta toimitettiin jo seuraavana yönä kaikki niin
-huolellisesti pois, tai kokonaan hävitettiin, ettei taloista löytynyt
-mitään vierasta tavaraa. Suurin osa Heideggin moision alustalaisia oli
-sodassa ollut vain katsojina, jotka joiltakuilta olivat saaneet ryypätä
-hiukan Mahtran viinaa. Vangiksi otettujen luku oli siis ylipäätään
-pieni ja nekin pääsivät kuulustelusta ehjin nahoin vapaiksi. Oikeiksi
-syyllisiksi olisivat vain Päärn ja Jyri voineet joutua. Mutta he olivat
-toisia Purilaassa tutkittaessa jo aikoja paronin toimesta päässeet
-turvapaikkaan.
-
-
-
-
-28.
-
-ERO.
-
-
-Eräänä päivänä näiden tapausten jälkeen tuli kouluherra, Gottlieb
-Lustig, Tallinnasta kotiin ja toi mukanaan kaksi kirjettä paroni
-Heideggiltä: toisen Herbertille, toisen neiti Marchandille. Pojalleen
-ilmoitti vanha paroni, että hän oli päättänyt perheineen jäädä
-kaupunkiin, kunnes rakennus uudessa moisiossa oli valmistunut.
-Juliettelle ilmoitettiin, ettei hänen eroonsa ollut estettä, sillä
-lapsille ei nyt enää sinä lukukautena annettaisi opetusta. Neidin
-palkan maksaminen oli annettu nuoren paronin toimeksi.
-
-Näin oli Julietten ero tullut pari viikkoa aikaisemmin, kun hän oli
-ajatellut.
-
-Hän ei ollut siitä onneton, saisihan hän lähteä rakkaaseen
-kotimaahansa, armaiden omaistensa luo. Toisin vaikutti tuo määräys
-paroni Herbertiin. Kyllähän Julietten eron hetki oli alituisesti
-ollut uhkaavana hänen mielessään, mutta sittenkin loukkasi häntä tuo
-kiirehtiminen niin kovin, että hän ensimmäisinä päivinä oikein tunsi
-vihaa vanhempiaan kohtaan.
-
-Viha muuttui vihdoin pahaksi tunteeksi, jota sai kokea jokainen, jolla
-oli jotain tekemistä nuoren paronin kanssa ja tuota tuulta ei voinut
-parantaa se, että Juliette iloitsi lähdöstään. -- --
-
-Herbertin rintaa ahdisti ja poltti kivun tunne. Hänestä oli vahinko
-erota tuosta tytöstä, sanomaton vahinko. Monta kertaa päivässä hän
-päätti vielä kerran kolkuttaa hänen sydämmelleen, liikuttavasti
-ilmaista hänelle sydämmensä tuskan. Mutta neidon olennossa oli jotakin,
-joka yhä uudestaan pani esteen tunteiden purkauksille, ja sitten esti
-häntä myös ylpeys, jota uudet rukkaset kovin olisivat loukanneet.
-Vihdoin täytyi hänen myös ajatella niitä suuria esteitä, joita vielä
-muuten oli hänen ja tuon neidon välillä.
-
-Julietten täytyi tunnustaa itsekseen, ettei hänen povessaan enää ollut
-minkäänlaista taistelua, ei ikävän eikä surun tunnetta. Hän oli tullut
-siihen varmaan, selvään vakaumukseen, ettei hänen ja tuon miehen
-välillä löytynyt niin kiinteitä yhtymäkohtia, että hän koko elämänsä
-olisi uskaltanut hänelle antaa. Ystävänä, hyvänä, hauskana ystävänä
-olisi hän voinut pitää Herbertiä, ei muuna. Mistä ja kuinka tuo
-vakaumus oli syntynyt? Varmasti ei hän sitä itsekään tiennyt, tunteiden
-maailmahan on niin läpinäkymätön ja hieno. Niin paljon Juliette vain
-tiesi, että nuoren paronin horjuva luonne, hänen heikko tahtonsa, joka
-salli voimakkaiden vaikutteiden kukistaa itsensä maahan, ei Juliettea
-miellyttänyt. Mitä kaikkea oli Herbert aikonut ja mitä todellisuudessa
-tehnyt. Hänen aikeensa ja mielipiteensä, vaikka eivät kaikki olleetkaan
-omintakeisia, tuntuivat hyviltä, eikä häneltä puuttunut todellista
-tahtoa ja innostusta niiden toteuttamiseen. Mutta tuskin puhalsi joku
-kovempi tuuli häntä vastaan, niin oli kaikki horjumassa ja häviämässä,
-jollei ensimmäinen innostus jo itsestään ollut haihtunut.
-
-Eihän Juliette vaatinut mieheltä, joka elävämmin olisi saanut
-hänen sydämmensä sykkimään, mitään erinomaisia tekoja; eihän hänen
-miesihanteensa ollut mikään sankari, joka omisti kaikellaisia
-esimerkiksi kelpaavia avuja, tai jonka olentoa kunnianloiste ja
-runollisuus ympäröivät. Mutta hänen sydäntänsä ei myöskään voinut
-lämmittää mies, joka suuria ja kauniita aikeita vain mielessään kuvaili
-ja noissa mielikuvissa löysi enemmän tyydytystä, kuin aikeittensa
-toteuttamisen kokeissa. Juliette luuli varmasti, ettei Herbert saisi
-mitään aikaan noista kauniista uudistuksista talonpoikain hyväksi,
-joista hän talvella oli innostuneena haaveillut. Ja nyt ei hänellä
-enää olisi ketään, joka häntä ohjaisi ja innostaisi, nyt hän jälleen
-joutuisi oman seurapiirinsä mielivaltaisen vaikutuksen alle.
-
-Juliettea ei myöskään miellyttänyt tuo piintynyt, itsetietoinen
-sääty-ylpeys, joka vastustamattomalla voimalla yhä uudestaan ilmeni
-kaikissa nuoren miehen mielipiteissä ja töissä. Hänen kokeensa
-taistella sitä vastaan jäi vain kokeeksi. Ja jos joku niistä
-onnistuikin, niin oli se tapahtunut vain satunnaisten vaikutteiden
-ja tapausten johdosta, eikä Herbertin itsensä vakaumuksen pohjalla
-syntyneestä tahdosta.
-
-Viimeisinä päivinä tapahtui sitten vielä jotakin, joka Juliettea ei
-miellyttänyt, joka häntä kohtasi kuin jääkylmä, kolkko pohjatuuli.
-
-Juliette oli puistossa viimeisen kerran katselemassa moniaita paikkoja,
-jotka hänelle erittäinkin tänä keväänä olivat käyneet rakkaiksi.
-Lähestyen puistosta moision ulkohuoneita sai hän tahtomattaan nähdä
-pienen kohtauksen, joka karjapihassa, jossa juuri ajettiin lantaa,
-tapahtui nuoren paronin ja erään vanhanpuoleisen päivätyöläisnaisen
-välillä.
-
-Nainen näytti tehneen jotakin pahaa. Paroni riiteli kovalla äänellä
-hänen kanssaan. Silloin -- Juliette ei tahtonut uskoa silmiään --
-nousee äkkiä Herbertin käsi ja lankeaa pari kertaa vasten naisen
-kasvoja. -- -- --
-
-Juliette ei tiedä, mitä pahaa nainen on tehnyt; sen hän vain huomaa,
-että tämä oli saanut lyönnit vastaan sanomisesta. Mutta olkoon hänen
-syynsä kuinka suuri hyvänsä -- ajatteli Juliette vihasta väristen --
-voiko sitten mies, sivistynyt mies niin vähän itseään hillitä, että
-hän ihmistä, että _naista_ rupeaa lyömään. Tuo työ ei sovi Julietten
-ajatus- ja tunnepiiriin. Vanhan Heideggin tekona se vielä olisi ollut
-ymmärrettävä -- olihan se mies ikänsä tottunut nyrkin ja kepin avulla
-hallitsemaan. Mutta hän, Herbert Heidegg -- oi, oi!
-
-Neito painoi kättään sydäntään vastaan, sillä siellä tuntui viiltävä,
-polttava tuska. Hän kiiruhti puoleksi juosten puistoon takaisin,
-mennäkseen sisälle toista tietä. -- -- --
-
-Tästä huolimatta ei Juliette epäillyt, että nuorella paronilla oli
-hyvä ja oikeutta rakastava sydän; olihan hän siitä antanut varmoja
-todistuksia. Mutta Herbert oli ruumiiltaan ja sielultaan, ajatuksiltaan
-ja mieleltään tämän maan moision herra -- hän oli sitä tahtomattaan,
-vasten parempaa tietoaan. Umpimähkään hän seurasi juurtuneita,
-polveutuneita tapoja, kun hän kohteli alustalaisiaan niinkuin yleensä
-täällä tehtiin. Hänellä saattoi olla harras halu muuttaa noita oloja.
-Mutta halusta tekoihin on suuri askele. Suuttumuksen hetkinä, kun
-viha hämmentää ymmärrystä, oli hänkin, tuo hyvä ja oikeamielinen
-mies Itämeren maakuntain keppiherra, ja hän oli sellainen, sillä
-samanlaisiahan olivat kaikki toisetkin. Kuka saattoi vapautua omasta
-luonnostaan.
-
-Ehkä olisi neiti Marchand hiukan lempeämmin tuominnut nuoren paronin
-tekoa, jos hän tarkemmin olisi tuntenut hänen nykyistä tuskaansa.
-Herbert ei ollut vanhemmille vihainen ainoastaan neiti Marchandin
-äkkinäisen eron tähden -- vaan hän tunsi heitä vastaan sydämmensä
-pohjasta katkeruutta siitäkin syystä, että tuo ero heidän tähtensä oli
-tullut välttämättömäksi, että he niin järkähtämättä olivat vastustaneet
-pojan rakkautta neitoon. Tuo sieluntuska vanhempain väkivaltaisuudesta
-teki hänet vihaiseksi ja sitä vihaa sai hänen ympäristönsä tuntea.
-
-Eropäivän aattona koetti hän viimeisen kerran lähestyä neitoa. Mutta
-tuskin oli hän lausunut jonkun sanan, joka viittasi hänen tunteisiinsa,
-kun Juliette Marchand alkoi pudistaa päätään. Hän pudisti sitä niin
-varmasti ja torjuvasti ja hänen lempeistä, ystävällisistä silmistään
-loisti niin selvä vastaus, että Herbertistä tuntui kuin olisi kylmä
-pohjatuuli koskenut hänen poskeansa ja sanat jäivät lausumatta. -- --
-
-Ja sitten läheni eron hetki.
-
-Mai asetti neidin viimeiset tavarat matkalaukkuun ja jokaiselle
-esineelle, jota hän liikutti, vierähti kyynel. Kyllä tuntui ikävältä ja
-raskaalta saattaa pois niin hyvää saksaa! Ja sitten tuli vielä kylästä
-Miina, joka oli kuullut lempeän neidin lähdöstä, ja osotti myös niin
-liikuttavalla tavalla pahaa mieltään, että Julietten silmät kostuivat.
-
-Samassa toi puutarhuripoika kouluneidille pienen, mutta hienoimmalla
-aistilla kokoonpannun kukkavihon. Siinä oli enimmästi metsä- ja
-niittykukkia, ainoastaan joitakuita puutarhakukkia oli pistetty
-joukkoon. Tummansinisellä silkkinauhalla oli vihko sidottu kiinni.
-
-Juliette kysyi, kuka lahjan oli lähettänyt. Hän ajatteli tietysti
-paroni Herbertiä. Mutta ihmeekseen hän kuuli, että kohtelias
-lahjoittaja oli herra Gottlieb Lustig. Hän oli itse valmistanut kimpun
-noukkimistaan kukista. -- -- --
-
-Kysyessään oli neito naurahtanut, vastauksen kuultuaan kävi hän
-totiseksi. Ja sitten hän katseli totisena ja yhä totisemmaksi käyden
-kaunista vihkoa, ja vähitellen, vähitellen nousi puna hänen poskilleen
-ja hänen silmissään oli jotakin, joka ilmaisi ikäänkuin innokasta
-tutkimista. Sitten jälleen kirkastuivat hänen kasvonsa ikäänkuin olisi
-joku asia selvinnyt. -- -- --
-
-Hän käski pyytää luokseen opettaja herraa.
-
-Tämän kiiltävät silmälasit ilmaantuivat pian ovelle. Hän jäi nöyrästi
-seisomaan oven suuhun, ja Juliette ei ymmärtänyt, mihin hänen pienet
-silmänsä lasien takaa katselivat, lattiaanko, akkunasta ulos vai
-kattoon; sen vain neito huomasi, että hän ei uskaltanut luoda silmiään
-suoraan häneen.
-
-Juliette kiirehti häntä vastaan ojennetuin käsin.
-
-"Teidän lahjanne ilahduttaa minua suuresti! Niinkuin näen, ette te ole
-vain kasvien tutkija, vaan myös suuri taidepuutarhuri. Kiitän teitä!"
-
-Gottlieb Lustigin kalpeille kasvoille, mustan lyhyen parran ja
-äärettömän korkean, leveän otsan välille nousi äkkiä puna. Tuo
-naisellinen puna teki hänen kasvonsa miellyttäväksi, jolle naiset
-antavat arvoa.
-
-"Ettehän suinkaan pahastu minun rohkeuttani, neiti Marchand?" kysyi
-hän äänellä, joka kurkun ahtauden tähden väkisin tahtoi muuttua
-kuiskaukseksi.
-
-"Pahastu? Ei. Olen iloinen!"
-
-Syntyi äänettömyys. Herra Gottlieb Lustig korjasi suurella
-uutteruudella silmälasejaan, vaikka ne kyllä hyvin pysyivät nenällä.
-
-"Minä tahtoisin teiltä -- teiltä jotakin -- pyytää", lausui hän vihdoin.
-
-"Pyytäkää sitten!"
-
-"Jos te voisitte kirjoittaa minulle jonkun rivin -- kodistanne --
-vastaisuudessa -- niin olisin hyvin kiitollinen."
-
-"Vain sillä ehdolla, että te ette jätä kirjeitäni vastaamatta."
-
-"Kuinka voisin sitä!" Tuo huuto tuli aivan kuin säikähdyksissä Lustigin
-suusta.
-
-"Hyvä! Me rupeamme kirjevaihtoon."
-
-Opettajan silmälasit säteilivät iloisesti.
-
-"Kiitän! Osotteeni lähetän pian teille ja pyydän saada teidän."
-
-"Kuinka? Ettekö jää tänne?"
-
-"En. Minä lopetan palvelukseni tässä talossa. Minulle tarjottiin
-Riiassa syksyksi ylemmän koulun opettajan paikka ja minä suostuin
-siihen."
-
-"Mikä uutinen! Ja missä te aijotte viettää kesän? Varmaankin vanhempain
-tai sukulaisten luona?"
-
-"Vanhempia ei minulla enää ole. Tartossa asuu veljeni. Kun olen hänet
-tavannut, niin aijon hiukan käydä ulkomailla. Tahtoisin siellä nähdä
-muutamia kuuluisia kasvitarhoja."
-
-"Tulette ehkä sitten myös minun kotimaahani?"
-
-"Niin -- niin luulen." --
-
-Ja hän punehtui jälleen.
-
-Mutta Juliette tarttui nyt hänen molempiin olkapäihinsä, katseli häntä
-nauraen suoraan silmiin, pudisti ja huudahti:
-
-"Ja tuota kaikkea ette voineet minulle ennemmin puhua! Te olette
-olleet soma virkaveli! Mutta minä annan teille anteeksi, jos pidätte
-sananne ja tulette käymään minun vanhempaini kotiin. Vanha isäni tulee
-varmaankin iloiseksi, sillä hän on suurin vuoristometsästäjä koko
-kantonissa ja kun hän kallioiden välissä ajaa otuksiaan, voitte te
-olla hänen seuralaisenaan ja etsiä itsellenne alppiruusuja ja muita
-harvinaisia kasveja. Lausun teille nyt jo vanhempaini, kolmen sisaren
-ja kahden veljen puolesta tervetuloa."
-
-"Ja te itse?"
-
-"Minä itse. Omista tunteistani puhun teille Genfissä. -- -- --"
-
-Ja Juliette nauroi hänelle itse myöskin punehtuen.
-
-Gottlieb Lustig nosti jälleen silmälasejaan, pisti sitten kädet
-povitaskuun ja veti sieltä koko paksun, pehmeäkantisen muistikirjan.
-
-"Te seurasitte vilkkaasti meidän sosialistisia olojamme", lausui
-hän. "Te satuitte myös olemaan täällä pienen kapinan aikana, joka
-kehittyi täkäläisistä oloista. Minä olen pitkin vuosia kirjoittanut
-tähän kirjaan kotimaan elämästä yksityisiä tapauksia, joita te ehkä
-matkalla taikka kotona ajanvietteeksi voisitte lukea, ettette niin pian
-kadottaisi henkistä yhteyttä meidän maan ja sen asukkaiden kanssa.
-Tahtoisitteko ottaa mukaanne tämän mitättömän muistikirjan?"
-
-Uteliaana ojensi Juliette kätensä kirjaa kohti ja avasi sen nimilehden.
-"Kolme vuotta haagituomarin talossa" -- oli siihen kauniilla, selvillä
-kirjaimilla kirjoitettu.
-
-"Te olette kirjoittanut muistonne tähän?"
-
-"Niin olen."
-
-"Mistä haagituomarin talosta te puhutte?"
-
-"Paroni Heideggin talosta."
-
-"Paroni Heidegg on ollut haagituomarina?"
-
-"Niin."
-
-"Ettekö anna painattaa tuota kirjaa?"
-
-"En. En ole kirjailija. Ainoastaan ajanvietoksi olen jonkun
-värikkäämmän tapauksen, joka elävämmin jäi mieleeni, piirtänyt
-muistiin!"
-
-"Ainoastaan ajan vietteeksi?"
-
-"Noh, ehkä voisi joku, joka osaa kirjoittaa ja puhua saada tästä
-aineksia. Minä en osaa kumpaakaan."
-
-"Mutta te osaatte tuntea -- sydämmessänne tuntea, herra Lustig!"
-huudahti Juliette, joka innostuneena oli selaillut kirjaa ja äkkiä
-lukenut muutamia kohtia. "Pelkään, että olen liian myöhään oppinut
-teitä tuntemaan, te ainainen vaikenija! Näen tässä monta ajatusta,
-jonka alle halulla kirjoittaisin oman nimeni. Kiitän teitä tästä
-huvittavasta lukemisesta!"
-
-Ja vilkkaasti puristaen tarttui hän hienolla kädellään Gottlieb
-Lustigin käteen.
-
-Heitä häirittiin. Ulkopuolelta koputettiin ovelle ja paroni Herbert
-Heidegg astui sisään. Nähdessään Lustigin nyykäytti hän ystävällisesti
-päätään ja kääntyi sitten lausumaan jäähyväisiä neiti Marchandille.
-
-Heidän hyvästinsä oli lyhyt ja kuiva. Paroni näytti väkisin kätkevän
-olentoonsa jotakin ja koettavan äänessään pidättää jotakin; se pakotti
-häntä harvasanaiseksi ja jäykäksi. Hänen katseensa vain puhui, mutta
-eihän sitä kieltä täällä ymmärretty! -- -- --
-
-"Onko teillä vielä jotakin toivoa, neiti Marchand?" kysyi hän vihdoin.
-
-"On, herra paroni. Minä pyytäisin teiltä pian tietoa, kuinka
-suojattinne menestyvät."
-
-"Te ajattelette Maien ja Miinan sulhasia? Minä tahdon antaa teille
-tietoa heidän kohtalostaan."
-
-"Vielä kerran -- kiitän teitä! Erotessani teistä sain haluamani
-muiston."
-
-Neljännes tunti sen jälkeen vierivät pois vaunut, joissa neiti
-Marchand ajoi Tallinnaan, sieltä laivalla matkustaakseen Saksaan.
-Matkustaja näki usein tiellä sotamiehiä, joiden välissä kuletettiin
-masennettuja talonpoikia ja kylissä huomasi hän itkeviä naisia ja
-lapsia. Välttääkseen tuollaista surkeutta näkemästä, rupesi hän
-vaunuissa lukemaan Gottlieb Lustigin muistikirjaa. Mutta sekin oli
-huono lohdutus. Mieltä ei ilahduta se, mitä kolmen vuoden aikana on
-tapahtunut haagituomarin talossa.
-
-Juliette Marchand pani kirjan kiinni, nojasi päätään vaunun patjaa
-vastaan ja painoi silmät kiinni. Hän ei tahtonut surullisesta maasta
-mitään nähdä eikä kuulla. --
-
-
-
-
-29.
-
-MURHENÄYTELMÄN LOPPU.
-
-
-Mahtran tapauksia rupesi Tallinnassa tutkimaan eräs komitea, jonka
-kaikki jäsenet olivat moision isäntiä, nimittäin, paroni von der
-Pahlen, von Nottbeck ja kreivi Mantenffel, kirjurina toimi herra Lamp.
-Komitea kuulusteli vangit ja antoi pöytäkirjat sotaoikeudelle, jonka
-piti tehdä päätökset.
-
-Saksat, nimittäin, sanoivat Mahtran tapahtumia kapinaksi valtiota
-vastaan ja sentähden heidän mielestään ei asiaa käynyt antaminen
-tavallisen oikeuden tuomittavaksi, vaan jätettiin se sotaoikeudelle.
-Mutta edellä on kyllä jo selitetty, ettei kapina vähääkään tarkottanut
-hallitusta, vaan ainoastaan moision herroja.
-
-Kun tutkintokomitea oli lopettanut työnsä, lähetettiin pöytäkirjat
-sisäasiain ministerin tarkastettavaksi. Keisarin käskystä asetettiin
-sitten sotaoikeus, jonka jäsenet osaksi oli myös Viron moision isäntiä,
-se on, talonpoikain vihollisia. Sotaoikeudessa oli seuraavat jäsenet:
-esimiehenä oli Laatokan jalkaväen neljännen varapataljoonan komentaja,
-paroni von der Brinken, jäseninä kapteeni Malshew, taapikapteeni
-Markuschewski, alaluutnantti, paroni Pritwitz, haagituomari von
-Mohrenschild ja Harjun piirioikeuden jäsenet, von Brevern ja von Klugen.
-
-Paitse tutkintokomiteaa ja sotaoikeutta, oli kapinaa tutkimassa vielä
-hallituksen puolelta lähetetty edustaja, kenraalimajori Issakow. Hän
-tuli jo muutamia päiviä Mahtran sodan jälkeen Viron maalle, tutki
-keisarin käskystä kapinan syitä, tarkasti kuvernementin hallitusta ja
-matkusti kesäkuun lopulla takaisin Pietariin. Täällä hän yksityisesti
-hallitukselle arvosteli noita huolestuttavia tapauksia.
-
-Pääkaupungissa vallitsi siihen aikaan Viron moision herroja vastaan
-selvästi nähtävä mielipaha, joka alkoi itse keisarista. Siellä
-arvattiin ja tiedettiin, että kuvernementissa tapahtuneisiin
-rauhattomuuksiin, jotka Mahtrassa olivat paisuneet veriseksi kapinaksi,
-täytyi saksojen olla syypäitä, ja Viron aatelisto näki paljon vaivaa,
-ennenkun se sai asemansa parannetuksi ja luottamusta Pietarin
-hallituksen ja keisarin silmissä.
-
-Mitä keisarin lähettiläs, kenraali Issakow ilmoitti kapinan syistä, sen
-saamme tietää eräästä kirjeestä, jonka sisäasiain ministeri lähetti
-Viron kuvernöörille ja johon Issakowin arvostelu on liitetty.[19]
-
-"Raskaan orjuuden tähden odottivat talonpojat kiihkeästi helpotuksia
-tuottavia, pikaisia uudistuksia, mutta niitä eivät toivoneet isänniltä,
-vaan vasta ilmestyneestä talonpoikaislaista. Mutta tässä toivossa he
-pettyivät. Olkoon kuinka on, mutta talonpojat panivat enemmän huomiota
-velvollisuuksiin, joita uusi laki heille määräsi kuin oikeuksiin,
-joita siinä heille annettiin. Mutta nyt oli veron suuruus perustettu
-maan arvioimiseen, jonka seuraukset vielä olivat tietämättömät, asia,
-joka ei voinut mieliä rauhoittaa. Siihen lisäksi tuli vielä, että 127
-pykälässä, jossa määrättiin työveron korkein suuruus, ei mainittu
-mitään niin sanotuista aputöistä. Kun mainitussa pykälässä muuten
-kaikki työt, erityisetkin olivat nimitetyt, luulivat talonpojat, että
-aputöitä ei enää lain mukaan saisi vaatia. Luultiin myös, että maan
-arvioimiseen määrätty kymmenen vuotinen aika oli alkanut 9 päivänä
-kesäkuuta v. 1846, arvelu, johon antoi aihetta lause, että mittaaminen
-kuvernementissa viimeisinä aikoina oli nopeasti edistynyt. Sen lisäksi
-oli virallisessa lehdessä ilmestynyt kirjoitus, jossa ilmoitettiin,
-että uusi laki heti sen julaistua oli voimaan astuva, josta talonpojat
-tietysti tulivat siihen päätökseen, että se kokonaisuudessaan oli
-lainvoimainen. Sen lisäksi tuli vielä, että lain julkaisemista
-viivytettiin kaksi vuotta ja että paikalliset virkamiehet sen
-toimittivat hyvin huolimattomasti, ilman minkäänmoista yhtenäisyyttä,
-joka vain tuotti sekavuutta ja erehdyksiä."
-
-Näin olivat siis talonpojat joutuneet erehdysten uhreiksi, johon uuden
-lain puutteet ja paikallisten viranomaisten huolimattomuus antoivat
-aihetta. Siitä huolimatta annettiin he rikoksellisina, valtion
-vihollisina sotaoikeuden tuomittavaksi, joka heille määräsi kovimpia
-rangaistuksia, enimmästi kuoleman rangaistuksia, pitäen syytetyitä
-pelottavina kapinoitsijoina.
-
-Oikeudessa oli kaikkiaan kuusikymmentä viisi talonpoikaa Juurun ja
-Kosen pitäjästä. Heitä oli syytetty kapinoitsemisesta ja ryöstöstä.
-Mahtran moisiossa tapahtunut vahinko arvioitiin 800 ruplaksi.
-Tutkintokomitean työ kesti syksyyn, jolloin sotaoikeus alkoi ja piti
-ensimmäisen istuntonsa 29 päivänä lokakuuta ja tämän oikeuden toimet
-kestivät kuukauden ajan.
-
-Kunnan vanhin, Ants Tertsius, eräs kapinan päähenkilöitä
-kuvaa vankeus- ja kuulusteluaikaa Tallinnassa seuraavalla,
-mieltäkiinnittävällä tavalla.
-
-Ants Tertsius istuu Toompean linnan vankikopissa. Hänen koppinsa
-vieressä olevassa käytävässä sattuu olemaan eräs Jöhvi niminen kunnan
-vanhin. Kun Ants oli kuusi päivää istunut vankeudessa, ilmoittaa tämä,
-että kohta joku "viidentoistakymmenen kenraalin kenraali" tulee vankeja
-kuulustamaan. Jöhvi osaa venäjän kieltä, ja Ants pyytää sitten, että
-tämä hänelle opettaisi, kuinka venäjän kielellä pitäisi sanoa: "Minä
-en ole syyllinen, toiset kotona ovat syyllisiä." Näin aikoo Ants
-vastata ylhäiselle päällikölle, kun hän tulee häntä kuulustelemaan.
-Toinen opettaakin: "Ja ne vinavat, kak drugi dooma vinavat". Ettei
-hän unohtaisi sanoja, alkaa Tertsius niitä sormellaan akkunaruudulle
-kirjoittaa, mutta ennenkun hän sen saa valmiiksi, käy ovi ja kun hän
-kääntyy, näkee hän uuden päällikön toisten seurassa seisovan edessään.
-
-"Ja ne vinavat, kak drugi dooma vinavat!" huutaa Ants heille vastaan,
-ennenkun he ehtivät suutaankaan avata.
-
-Uusi oikeustienä alkaa Antsin kanssa puhua venäjän kieltä, mutta tämä
-ei ymmärrä sanaakaan hänen puheestaan. Herra katsoo hetken aikaa
-tutkien Antsia silmiin ja kääntyy sitten seuralaisensa puoleen, pyytäen
-että hän puhuttelisi vankia viron kielellä. Tämä alkaa kysyä Antsilta.
-
-"Osaatko venäjää?"
-
-"En osaa."
-
-"Entäs saksaa."
-
-"En osaa."
-
-"Osaatko lätin kieltä?"
-
-"En osaa."
-
-"Osaatko ranskan kieltä?"
-
-"En osaa. En ole ollut missään matkoilla, että olisin oppinut vieraita
-kieliä."
-
-Sitten kysyy uusi päällikkö vangilta, mitä tämä oli puhunut.
-
-"Tunnustaa itsensä kaikkeen syylliseksi", vastasi tämä.
-
-"Noh, sitä parempi, että hän itse tunnustaa olevansa syyllinen", lausuu
-korkea herra ja lähtee seuralaisineen vangin luota.
-
-Mutta Jöhvi, joka käytävään oli kuullut tutkinnon, selitti Antsille,
-kuinka väärin hänen sanansa oli venäjän kielelle käännetty.
-
-"Ole varma, että sinua huomenna jälleen kuulustellaan", lisäsi hän;
-"mutta silloin sano, ettet tunnusta itseäsi syylliseksi niinkuin tänään
-tulkittiin."
-
-Seuraavana päivänä on kolme pääsyyllistä, Ants Tertsius, Päärn
-Miku-Aadu Mahtrasta ja Peeter Olander jälleen tutkittavana. Ants ja
-Aadu eivät osaa venäjän kieltä, mutta Peeter, sama Kaiun työläinen,
-joka sodan alkaessa oli upseerein tulkkina, puhuu venäjää ja kertoo
-Pietarin päällikölle kaikki, kuinka ja minkätähden sota oli alkanut.
-
-"Viidentoistakymmenen kenraalin kenraali" kysyy Peeteriltä, oliko Ants
-Tertsius todellakin käynyt Liivinmaalla sotaa varten pyssyjä tilaamassa
-niinkuin häntä syytettiin. Peeter vastasi, ettei asia niin ollut;
-Ants oli vain käynyt venäjän papilta salaa kysymässä, oliko moision
-isännillä keisarilta lupa panna talonpoikia vannomaan vanhan asetuksen
-noudattamista, vai tekivätkö sitä omalla luvallaan. Samassa kuulee
-myös korkea herra, kuinka se paikkakunnan mahtimies, jonka kanssa hän
-eilen vankeudessa oli käynyt Antsia katsomassa, tämän sanat väärin oli
-tulkinnut. Siitä suuttui päällikkö niin kovin, että hän sylkien lähti
-menemään.
-
-Mutta Viron maan mahtimies tulee seuraavana aamuna tuimana Peeterin luo
-ja sanoo:
-
-"Sinun kielesi olisi leikattava irti suustasi."
-
-Antsin luo ilmaantuen hän huutaa:
-
-"Kuudella sadalla miehellä ei ole niin tarkat sanat kuin sinulla.
-Tuossa sinun nupissasi on yhdeksän miehen mieli."
-
-Sitten tarttuu hän Antsin päästä kiinni, pudistaa sitä ja lähtee
-menemään.
-
-Antsin rikosta tutkitaan suurella ahkeruudella. Seitsemän viikkoa
-perättäin käy hän joka päivä kuulustelijoiden tutkittavana. Mitä
-häneltä kysyttiin ja mitä hän oli vastannut, sitä ei hän kaikkea
-ole voinut mielessään pitää, mutta hän on kovasti koettanut itseään
-puolustaa jokaista väärää syytöstä vastaan.
-
-"Kerran lausui eräs oikeusherra hänelle:
-
-"'Jos sinä yhdeksään kymmeneen seitsemään pykälään nähden olisitkin
-oikeassa -- kolmea pykälää vastaan olet sittenkin rikkonut'."
-
-"Mitä kolmea pykälää vastaan?" kysyi Ants.
-
-"Ensiksikin et lähtenyt Habajalle haakenrihterin luo, kun kerran sinua
-käskettiin."
-
-"Kun me olisimme toisen Jumalan luomat ja saksat toisen, silloin ehkä
-kyllä; mutta nyt meillä on yksi Jumala, joka kieltää itsensä tappamisen
--- kuinka minä sitten ilman syyttä teidän käskystänne olisin tuleen
-mennyt?" kysyy Tertsius pelkäämättä. "Mutta minkälainen on toinen
-pykälä?"
-
-"Toinen pykälä on se, että sinä, niinkuin itse sanoit, kutsuit kaikki
-pitäjän kunnan vanhimmat kirkkokapakkaan ja tarjosit heille tuopin
-viinaa. Mikä asiamies sinä oikeastaan olet, että kansaa koolle yllytät?"
-
-"Minä kutsuin kansaa koolle sentähden, että asiamme oli hyvin vakava;
-eihän sitä voinut korjata kylän naisten joukossa", vastaa Ants, joka ei
-tässäkään kohdassa huomaa syyllisyyttään. "Ja nyt vielä kolmas pykälä?"
-
-"Sinun kolmas syysi on se, että läksit ilman luvatta ja passitta
-Käruun, ettet kääntynyt takaisin, kun pappilan kuski sinua ajoi takaa
-ja etsi sinua Kokalla."
-
-"Enhän minä pahuudella enkä huonoissa aikeissa sinne mennyt, läksin
-toisille ja itselleni saamaan selitystä uuteen lakiin", vastaa Ants.
-"Pappilan kuskaria en nähnyt, makasin Kokan perheen aitan parvella."
-
-Todistajien joukossa on myös Venäjän pappi Kärusta, jonka puheilla
-Ants Tertsius kävi. Hänen pyynnöstään oli varmaankin Antsille ja
-monelle muulle syytteenalaiselle vihdoin suotu se helpotus, että he
-vankeusajaksi vapautettiin raudoista. Heidät oli pantu rautoihin
-vasta, kun heidät jonkun kuukauden perästä oli viety Mahtraan saamaan
-oikeudessa määrätty raipparangaistuksensa.
-
-Koko viisikymmentä henkeä tuomittiin sotaoikeudessa
-kuolemanrangaistukseen; kaksi miestä piti saada kujajuoksussa 1500
-lyöntiä ja sitten lähteä Siperiaan ja kolmelle määrättiin vain
-pieksemistä kujajuoksussa. Tulen ja ryöstön kautta tehdyn vahingon
-korvaukseksi oli syyllisten omaisuus myötävä pakkohuutokaupalla.
-Sotaoikeuden päätös, jonka kenraalikuvernööri, ruhtinas Suworow esitti
-korkeimman oikeuden vahvistettavaksi, muutettiin keisarin käskystä
-helpommaksi; kuoleman rangaistuksesta vapautettiin kaikki syylliset ja
-suurin lyöntien luku kujajuoksussa määrättiin tuhanneksi.
-
-Mahtran murhenäytelmän viimeinen, sydäntä särkevä tapaus oli helmikuun
-10 päivänä 1859.
-
-Mahtran kylään oli jo aikaisin ilmaantunut suurempi sotajoukko. Talot
-saivat käskyn lähettää moisioon työläisen tai palvelustytön, joiden
-piti tuoda mukanaan vankkurein eturattaita, ruumensäkkejä, sekä
-lapioita ja luutia. Vankkurein rattailla piti heikkoja rangaistavia
-vedettämän kujajuoksussa, ruumensäkkien päällä aijottiin piestä niitä
-syyllisiä, joiden tuli saada vain vitsoja. Lapioita ja luutia taas
-tarvittiin lumen luomista varten rangaistuspaikalta. Tuo paikka oli
-riihen ja moision välillä, lakealla kentällä. Pojat ja tytöt loivat
-vahvan lumen syrjälle, lakasivat paikan luudilla ja aikaiseen alkoi
-sinne lähikunnista kokoontua kansaa, vanhoja ja nuoria, miehiä ja
-naisia katsomaan, kuinka oikeuden verinen tuomio pantiin täytäntöön.
-
-Kuudellakymmenellä kyytihevosella tuotiin vangit raudoissa Tallinnasta
-Mahtraan. Heitä saattoi joukko jalkaväkeä ja kolmekymmentä kasakkaa
-ja niinkuin sanottu, oli Mahtrassa jo ennestään sotaväkeä. Pelättiin
-varmaan, että kotona oleva kansa yrittäisi väkivallalla vapauttaa
-vankeja. Kaupungista tuotiin myös niinipusseissa kujajuoksussa
-tarvittavat kepit ja vitsat.
-
-Pitkässä jonossa lähestyi Mahtran moisiota vankien surullinen joukko,
-käyden jalkaväen ja kasakkain välissä. Heidän harmaat, kuihtuneet
-kasvonsa, silmät tuijottaen synkkinä ja välinpitämättöminä, todistivat
-pitkästä vankeudesta ja kaikista ruumiin ja sielun tuskista, joita
-yhdeksättä kuukautta olivat kärsineet. Moni heistä oli nyt viimeisen
-kerran näkevä oman kotipaikkansa, verisenä, ehkä myös mielipuolena
-taikka kuolleena erotakseen sieltä ikipäiviksi. Hevoset hirnuivat,
-raudat helisivät, sotamiesten astunta pani maan kumisemaan.
-
-Pian oli Mahtran moision luminen kenttä mustanaan kansaa. Monet
-juoksivat vankeja vastaan tielle ja rupesivat heidät nähdessään kovasti
-itkemään. Naiset etsivät silmillään vankkureilta miehiään, lapset
-isiä, sukulaiset sukulaisia. Ahdistuksesta huutaen ja nyyhkyttäen
-tervehdittiin tuttuja, vankikopin ummehtuneessa ilmassa kellastuneita,
-huonosta ruuasta, kaikellaisesta vaivasta ja murheesta kuihtuneita
-kasvoja. Vankien lähelle ei laskettu ketään; jalkaväki pyssyineen ja
-kasakat hevosten selässä, jotka ympäröivät vankeja, pitivät kaikki
-loitommalla.
-
-Rangaistuspaikan ympärillä seisoi ennen tullut sotaväki vahdissa. Kepit
-ja vitsat oli säkeistä otettu pois ja pantu pinoon. Niiden vieressä
-oli vankkurein rattaat, joihin aijottiin sitoa pieksettäviä, jotka
-kujajuoksussa uupuivat. Lumella maassa olivat ruumenpussit, joiden
-päälle vitsarangaistuksen saajat piti pantaman. Kaksi lääkäriä, joiden
-oli tainnutettava tainnuksiin menneitä rangaistavia ja paikkakunnan
-pappi, joka oli nuhteleva heitä heidän rikoksestaan ja valmistava heitä
-kuoleman varalta, olivat myös jo saapuneet paikalle.
-
-Vankien jono seisahtui. Miehet helisevissä raudoissa astuivat reestä
-ja asetettiin riviin sotamiesten väliin. Kokoontunutta, pelon ja
-ahdistuksen vallassa olevaa rahvasta oli mustana pilvenä vankien ja
-sotamiesten ympärillä.
-
-Ensin luettiin rangaistaville oikeuden päätös ja rangaistuksen suuruus.
-Kuullessaan kauheat rangaistukset, puistatti hirmuvärinä kansanjoukkoa.
-Kaksi miestä, Päärn Miku Aadu ja Peeter Olander oli saava tuhat lyöntiä
-kujajuoksussa, heiltä otettiin kaikki oikeudet, kahdeksikymmeneksi
-vuodeksi piti heidän mennä kovimpaan pakkotyöhön ja sitten elinkaudeksi
-Siperiaan asumaan.
-
-Kuudelle miehelle oli määrätty kuusisataa lyöntiä kujajuoksussa;
-heidänkin piti menettää kaikki oikeudet, viideksi, kuudeksi vuodeksi
-kovaan pakkotyöhön ja sitten elinkaudeksi Siperiaan; neljälle Mahtran
-miehelle määrättiin neljäsataa lyöntiä kujajuoksussa ja elinkaudeksi
-Siperian etäisimpään seutuun, mutta ei pakkotyöhön. Kunnan vanhimmalle,
-Ants Tertsiukselle kujajuoksulyöntejä kaikkein vähimmin, ainoastaan
-sata; hän oli Siperian lähemmissä seuduissa saava elinkautisen
-asuinpaikan. Vihdoin seurasi niiden syyllisten pitkä rivi, joiden tuli
-saada vitsoja ja muita rangaistuksia. Kymmenen miehen rangaistuksena
-oli: sata vitsanlyöntiä, kaikkein oikeuksien kadottaminen, kuusi
-vuotta vankiruotuun ja Siperiaan elinajaksi. Viisi miestä sai vain
-kahdeksankymmentä vitsanlyöntiä, neljä vuotta vankeustyötä ja menetti
-kaikki kansalaisoikeudet. Seitsemänkymmentä vitsanlyöntiä ja kaksi
-vuotta vankeustyötä oli kuudella miehellä, ainoastaan seitsemänkymmentä
-lyöntiä oli kahdella ja vain viisikymmentä lyöntiä viidellä. Kolme
-Mahtran miestä jätettiin, paitse tutkinto-aikaa, vielä kuudeksi
-kuukaudeksi vankeuteen; kolme laskettiin vapaaksi, mutta määrättiin
-oikeuden valvonnan alaiseksi. Yksitoista miestä sai kärsiä vaan
-tutkinnon ajan kestäneen vankeuden ja seitsemän miestä oli täysin
-syyttömäksi julistettu. Ruumiinrangaistuksesta vapautettiin myös monta
-miestä, kun olivat sodassa pahasti haavotetut ja pelättiin, etteivät
-kestäisi ruumiinrangaistusta. Heitä piti rangaista vasta sitten, kun
-olivat parantuneet haavoistaan.
-
-Kun tuomio oli luettu, pantiin rangaistavien rintaan liput, joihin oli
-kirjoitettu lyöntien luku.
-
-Nyt alkoi kirkkoherra Bergin hengellinen toimi. Kauvas yli aavan,
-lumisen kentän, jonka heleän valkean pinnan päivä pani välkkymään,
-kaikui surullinen hautauslaulu monesta nyyhkyttävästä suusta, siihen
-yhtyi synkkä itkun ääni ja muutamien ahdistetusta sydämmestä nouseva
-tuskan huuto. Tuo oli hautaustoimitus elossa oleville; he seisoivat
-vielä kokonaan omilla jaloillaan, hengittivät, tunsivat, näkivät ja
-kuulivat. Mutta monen heistä täytyi ajatella, että heidän oli erottava
-eläväin joukosta; pelottavana kuvattiin heille kuolemaa, heidät
-laskettiin kuin elävänä hautaan ja annettiin heidän katsella omia
-hautajaisiaan. -- -- --
-
-Laulua seurasi papin hautajaispuhe. Kirkkoherra Berg selitti
-pitkässä, voimakkaassa saarnassa, kuinka kurjaa, kiittämätöntä mieltä
-talonpojat olivat Mahtrassa tapahtuneiden rikosten kautta osottaneet
-hallitsijoilleen, jotka heistä aina olivat pitäneet isällistä huolta.
-Sillä, kuka oli heille suonut kaikki ne helpotukset, joita ajan
-pitkään oli tullut talonpoikain osaksi ja edelleenkin oli tuleva?
-Kenenkä pyynnöstä olivat kaikki entiset ja nykyiset, talonpojan elämää
-helpottavat lait säädetyt ja annetut? Eikö kaikessa siinä ollut
-moision isäntien huolenpito ja rakkaus vaikuttamassa? Yhä uudestaan
-olivat moision isännät muistuttaneet hallitusta, että he tahtoivat
-luvata ja antaa talonpojilleen helpotuksia. "Me tahdomme heille
-vapaasta, kristillisestä, isällisestä mielestä säätää uusia lakeja
-ja laajempia oikeuksia; siihen pyydämme vain hallituksen lupaa ja
-keisarin vahvistusta." Keisari ja hallitus olivat sen aina luvanneet
-tietäen, että he vain talonpojille hyvää soivat. Mutta talonpojat
-rikollisessa pimityksessään eivät tahtoneet luottaa isäntiinsä, he
-maksoivat tottelemattomuudellaan heidän hyvät tekonsa. Niin, olipa
-heidän kiittämättömyytensä, heidän hengellinen pimeytensä viime
-kesänä niin suuri, etteivät olleet karttaneet ryöstöä, polttamista
-ja tappamistakaan! Siten olivat myöneet henkensä paholaiselle ja
-syösseet itsensä helvettiin, mutta tuottaneet ruumiilleen kovan,
-verisen rangaistuksen. Joka on isäntiään vastaan, se on Jumalaa
-vastaan, mutta Jumala ei anna itseään pilkata -- hän rankaisee! Se
-rangaistus oli nyt käsillä. Mutta Jumala on armollinen. Se, joka
-tekojaan vielä ennen rankaisemista, moni ehkä viimeisellä hetkellään
-vilpittömästä sydämestään katuu, hänelle antaa Jumala anteeksi, sen
-sielun Jumala armostaan vapauttaa vielä helvetin tulestakin. Mutta
-moision isännätkin, talonpoikain haltijat ovat armollisia. Enemmän kuin
-viisikymmentä syyllistä teidän joukossanne ei eläisi enää, jos eivät
-moision isännät olisi rukoilleet, ettei heitä pyssyillä surmattaisi,
-niinkuin kruunun sota-oikeus tuomitsi. Siitä näette, että isäntännekin
-tahtovat armahtaa pahantekijöitä, sillä he rakastavat talonpoikiaan.
-Onko teillä syytä vastaanpanemisen ja uppiniskaisuuden kautta
-murehduttaa ja pahastuttaa sellaisia isäntiä? Eikö teidän pitäisi
-tuntea, kuka teille suo hyvää ja yhtenään tekee hyvää? Voisitteko vielä
-edelleen kantaa epäluuloa ja vastahakoisuutta heitä vastaan?
-
-Rahvas ja rangaistavat kuuntelivat puhetta kolkon, synkän äänettöminä.
-Niiden joukkoon tuli vasta sitten eloa, kun pastori kääntyi suoraan
-vankien puoleen ja huomautti heille rangaistuksen kovuutta. Naiset
-koettivat itkien päästä lähemmä rangaistavia; vangit katselivat
-toistensa kalpeita kasvoja ja heidän silmänsä etsivät kansanjoukosta
-omaisia. Monen kellastuneelle poskelle vierivät kyyneleet, toiset
-piiloutuivat toverien selän taakse.
-
-Hautaustoimituksen jälkeen saivat vangit puhua jonkun sanan omaistensa
-kanssa. Mutta moni ei voinut mitään sanoa. Äänettöminä, kyynelsilmin
-vain katselivat toisiaan ja pitivät toisiaan kädestä kiinni.
-
-Sitten alkoi rangaistuksen verinen näytelmä.
-
-Upseerien käskyt kaikuivat. Sotamiehet menivät keppi- ja vitsakasoille
-ja asettuivat sitten kahteen pitkään riviin muodostaen väliinsä kujan.
-Toiset astuivat vitsoineen ruumensäkkien ympärille.
-
-Kaksi pääsyyllistä, Päärnun Miku Aadu Mahtrasta ja Peeter Olander
-Kaiusta kutsuttiin eteen. Molempain miesten käskettiin heittää kaikki
-muut vaatteet pois, paitse housuja. Oli lähes kymmenen asteen pakkanen.
-Pian olivat rangaistavat alasti viiltävässä pakkasessa. Heidän ihonsa
-meni siniseksi, heidän jäsenensä värisivät ja sittenkään he eivät
-tunteneet kylmää.
-
-Kummankin rangaistavan piti nyt tarttua kiinni erään sotamiehen pyssyn
-piikkiin, joka oli ojennettu hänen rintansa eteen ja sotamies itse
-piti perästä kiinni. Sotamies astui kujaan ja käveli siellä hitaasti
-eteenpäin -- piestävä astui hänen perässään. Siinä satoi molemmilta
-puolilta hänen selkäänsä kepinlyöntejä. Toinen syyllinen alkoi kujan
-toisesta päästä, toinen toisesta, niin että he kujan keskikohdalla
-tulivat vastakkain, siitä kääntyivät jälleen alkupäähän ja tulivat
-uudestaan takaisin -- väliä he kävelivät, kunnes olivat saaneet tuhat
-lyöntiä. Kumpaisessakin rivissä oli sata miestä ja rangaistava sai
-kerran käytyään kujan päästä toiseen sata lyöntiä.
-
-Jo ensimmäiset parikymmentä lyöntiä panivat selän sinertämään,
-seuraavat mustumaan, sitten alkoi tumma, punainen veri juosta heleän
-valkealle lumelle, jossa se pian hyytyi. Ahnaasti imi lumi sen ensin
-sisäänsä, mutta kun tie kovaksi tallattiin, syntyi siellä täällä
-punaisia, höyryäviä lammikoita.
-
-Talonpojan karaistu, raskaaseen työhön ja kovaan vuoteeseen tottunut
-ruumis kestää kauvan kepinlyöntejäkin. Aadulla ja Peetrillä saattoi jo
-olla kolme-, neljäsataa lyöntiä selässä, vaan yhä astuivat he vielä
-pyssyn piikkien takana omilla jaloillaan kujan läpi.
-
-Jopa oli pari kertaa vaihdettu sotamiehiä, lyöjien sijaan otettu
-toisia, joiden kädet olivat levähtäneet; jopa rupesivat lääkärit
-lähemmä siirtymään, jääkylmällä vedellä tai elvyttävällä rohdolla
-auttaakseen jälleen jaloilleen miehiä, jos pyörtyisivät. Mutta yhä
-nähtiin Aadun ja Peetrin vielä liikkuvan, yhä vielä läiskyivät kepit
-veriselle, rikkonaiselle iholle. Heidän tuhanharmaat kasvonsa kävivät
-aikaa myöten tummemmiksi, melkeinpä mustiksi, heidän sinisillä
-huulillaan oli punaisen keltaista vaahtoa, heidän silmänsä olivat
-syvillä kuopilla ja katseessa ei ollut elon merkkiäkään. Ja sittenkin
-he elivät vielä! Vihdoin seitsemännellä kerralla vajosi Aadu polvilleen
-veriselle tantereelle. Hänen rinnastaan kuului matala korina. Hänen
-päänsä rupesi vaipumaan alas. Lääkärin käskystä valettiin hänen päätään
-jäisellä vedellä. Kaksi sotamiestä nosti hänet pystyyn. Hän toipui ja
-astui taas eteenpäin. Lihakappaleet riippuivat hänen selässään hän oli
-yleensä verinen kuin tapettu eläin.
-
-Peeterkin oli jo langennut polvilleen, hänkin oli pelkkänä verisenä
-lihapatsaana. Mutta häntä tainnutettiin samoin kuin Aadua, ja hänkin
-astui vielä kooten viimeiset voimansa.
-
-Mutta joka kerralla raukesi heidän voimansa armottomista lyönneistä ja
-kauheasta verenvuodosta. He pyörtyivät ja kaatuivat kasvoilleen maahan.
-Uusi lääkitseminen jäisellä vedellä. Heidän annettiin myös hengittää
-pullosta väkevää rohtoa. Mutta kun lääkärit näkivät, etteivät he enää
-voineet kävellä, tuotiin vankkurein pyörät paikalle, heidät sidottiin
-akseleihin kiinni ja niin vedettiin noita puolikuolleita, heikosti
-väriseviä, verisiä lihapatsaita hitaasti pitkin kujaa tulisten,
-musertavain iskujen selkään sattuessa. -- -- --
-
-Sillä välin oli syyllisiä silppusäkkienkin päällä ruvettu vitsoilla
-rankaisemaan. Talonpoika oli siihen aikaan tottunut vitsoihin, että
-sata lyöntiä voitiin pitää helpompina rangaistuksina, jonka jokainen
-luuli jaksavansa kestää. Ja sittenkin tapahtui täällä se ihme, että
-pari miestä meni tainnuksiin silppupussien päällä. Varmaankin olivat
-lyönnit armottoman kovat. Aivan hengettömäksi meni Mahtran perheenmies,
-Jaagun Hindrek, jonka piti saada kahdeksankymmentä lyöntiä, mutta
-pyörtyi jo seitsemästäkymmenestä. Hänen tilansa oli niin pelottava,
-ettei häntä sen enempää piesty. Vaan noita kymmentä lyöntiä ei hänelle
-lahjoitettu. Hän sai perästäpäin Tallinnassa täyden määrän.
-
-Aadu ja Peetri taas kestivät tuhat lyöntiä kujajuoksussa, jota ei
-kukaan olisi voinut uskoa. He jäivät elämään. Kyllä oli heissä
-kytevä elonkipinä heikko ja voimaton; kyllä eivät voineet vankkurein
-akseleilta enää nousta ylös; kyllä ei ollut heidän ruumiistaan
-jälellä muuta kuin repaleinen, verinen lihapatsas, jota nähdessään
-heikkoluontoinen ihminen olisi voinut pyörtyä tai kauhusta juosta
-pakoon. Mutta he elivät, heidän sydämmensä tykyttivät ja Peeter avasi
-silmänsäkin, kun tohtori häntä apuneuvoillaan toinnutti. Molemmat
-onnettomat pantiin reen päälle pitkälleen ja peitettiin niinkuin
-kuolleet valkeilla limoilla. Oli mahdoton panna vaatteita heidän
-rikkirevityille vartaloilleen.
-
-Sitten otettiin uudet rangaistavat piestäviksi. Heidän rintaansa
-kiinnitetyt liput osottivat, että heidän piti saada kuusisataa lyöntiä.
-Ja niin järjestään annettiin kaikille. Viimeisinä oli Sepän perheenmies
-Ants Tertsius.
-
-Rangaistavista olivat toiset vahvemmat, toiset heikommat. Kun toiset
-hirmuisten lyöntien alla ainoastaan ähkivät ja vihdoin heikosti
-korisivat, eivät toiset voineet pidättää kovaa, hurjaa huutamista.
-Heidän hätähuutonsa koski luihin ja ytimiin ja pysähdytti veren
-suonissa. Se kaikui kauvas yli valkean kentän ja joka sen kuuli, pisti
-kalveten sormet korviinsa. Eräs mies koetti pikemmin paeta selkään
-satavia lyöntejä, mutta juoksi rintoineen sotamiehen piikin kärkeen,
-joka pidettiin häntä vastassa. Kuolema edessä, lyönnit takana -- apua
-ei missään! -- -- -- Joku meni tiedottomaksi ja lankesi kasvoilleen
-veriseen lumiräntään. Ämpäri jääkylmää vettä päähän -- se ajoi miehen
-jälleen jaloilleen. Jos ei hän voinut nousta ylös, niin asetettiin
-vankkurein rattaille. Hitaasti veti kaksi sotamiestä rattaita, joiden
-akselien päällä piestäväin ruumiit jälleen saivat molemmilta puolilta
-yhä uusia lyöntejä, kun määrä oli täysi, heitettiin lakanat heidän
-ympärilleen ja pantiin kasvoilleen rekeen.
-
-Äänettömänä, kokoon puristetuin huulin, pää pystyssä, astui kunnan
-vanhin, Ants Tertsius sotamiesten välillä. Saihan hän vain sata
-lyöntiä! Mitä oli sata lyöntiä tuhatta ja kuuttasataa vastaan!
-Antsinkin iho tuli veriseksi, hänenkin selästään lohkesi liha, mutta
-mies seisoi varmasti pystyssä ainoastaan lopulla hän meni hiukan
-pyörryksiin ja hänen kasvonsa oli kuolonkarvainen.
-
-Kauheaa toimitusta katsellen seisoi kansanjoukko ympärillä
-liikkumattomana kuin muuri. Se oli ikäänkuin jäykistynyt hirmusta
-ja hämmästyksestä. Ei ollut enää voimia itkemiseenkään. Alussa
-vuodatetut kyyneleet olivat jäätyneet poskille. Ajettunein silmin,
-joissa sanomaton ahdistettu mielentila kuvastui, katseltiin kolkkoa,
-alituisesti vaihtelevaa, mutta sittenkin yhtä surullista näytelmää.
-Sitähän katseltiin ensimmäisen kerran elämässä. Verta joka paikassa!
-Kylläpä se päivänpaisteessa ja lumen hohteessa punotti ja höyrysi!
-Silmät eivät lopulta nähneet enää muuta kuin punaisia varjoja, punaista
-huntua, joka levisi yli koko seudun. Rinnoissa oli kaikki sammunut,
-jäykistynyt. Ikäänkuin kovassa, henkeä ahdistavassa kuolontuskassa
-kuului siellä, täällä joku heikko, pidätetty rukous. Ja moision
-pihasta, poltettujen huoneiden mustuneilta raunioilta nousi suuri musta
-lintuparvi kovasti rääkyen lentoon. Muuten oli kaikki hiljaista ja
-elotonta kuin haudassa. Ja punainen höyryävä veri virtasi edelleen,
-virtasi vielä kauvan, sillä sitä oli kyllin. -- -- --
-
-Naisten täytyi kirkkoherran käskystä poistua rangaistuspaikalta.
-Pastori vei heidät moision luo, jossa hän heidän kanssaan rukoili ja
-lauloi. Vaimot, tytöt ja alaikäiset saivat vasta rangaistuksen jälkeen
-mennä sinne takaisin.
-
-Joukko rekiä oli lakanoilla peitetty, joiden alla ihmiset verissään
-lepäsivät. Näytti kuin olisi siinä teurastettuja elukoita alettu
-viemään myötäväksi. Monet heikosti ähkivät ja korisivat, toiset
-olivat äänettöminä ja liikkumattomina. Onnettomain vaimot, tyttäret
-ja muut sukulaiset tungeskelivat rekien ympärille. Jokainen etsi
-omaa "kuolluttaan". Heitä ei laskettu kovin lähelle. Vielä kerran
-silmäiltiin onnettoman kuolonkalpeita kasvoja, vielä pääsi huuto
-nyyhkyttävästä rinnasta, -- sitten ajoivat sotamiehet rahvaan pois
-rekien ympäriltä; pitkässä jonossa lähtivät ne jalkaväen ja kasakkain
-saattamina Atlan moisioon päin, jonne piestyjä vietiin suojaan, ja
-jossa heitä toinnutettiin kaupunkiin vietäviksi.
-
-Pian oli Mahtran tanner ihmisistä tyhjä. Kalpeana katseli talvinen
-päivä suurta, rapaista verikenttää, joka ryvetti puhtaan, välkkyvän
-lumenpinnan. Etäämpänä, alastomien puiden välissä seisoivat kolkkoina
-palaneiden huoneiden rauniot. Mutta Juurun puolisesta, tummasta
-metsästä ja suolta tuli uutta elämää veriselle tantereelle. Parvi
-rääkkyviä variksia laskeutui verenhimoisina kentälle. Sitten tuli
-sysimustia kaarneita ja ahneita korppeja. Ne joivat ja iloitsivat.
-Variksilla, kaarneilla ja korpeilla -- niillä oli tänään pidot. -- --
-
-Mahtran murhenäytelmä oli päättynyt. Rangaistut syylliset vietiin
-Tallinnaan takaisin, josta toiset lähetettiin vankijonossa Siperiaan,
-toiset pantiin vankiruotuun sekä kolmannet jätettiin vielä määrätyksi
-ajaksi vankeuteen. Siperiaan vietävistä kulkivat toiset, jalan, mutta
-niitä, jotka vielä sairastivat sotahaavoistaan, vietiin kyytihevosilla.
-Siperiaan lähetettyjen vaimot ja lapset saivat luvan seurata
-elättäjiänsä autioon maahan. Sitä lupaa käyttivät monet hyväkseen.
-
-Kuka saattaa kuvata kaikkea sitä hätää ja kurjuutta, jota nuo
-ihmiset saivat kärsiä äärettömän pitkällä matkalla ja peräti
-vieraalla, kolkolla maalla! Moni sairastui tiellä ja poti vankiloiden
-sairashuoneissa, moni heitti siellä henkensä; toiset elivät jonkun
-aikaa surullista vanki- ja maanpakolaiselämää, kunnes kuolema heidätkin
-korjasi. Mutta joku, kestävämmän terveytensä, väsymättömän työn ja
-ahkeruuden avulla, pääsi Siperiassakin vaurastumaan ja eli vakituisessa
-asuntopaikassaan vanhaksi. Niinpä Ants Tertsius, tuo Mahtran arvokkain
-ja järkevin talonpoika, kuoli kahdeksankymmenen vuotiaana 1900 luvulla
-Omin siirtokunnassa varakkaana miehenä. Hänkin oli lähtenyt koko
-perheineen, vaimon ja neljän alaikäisen lapsen kanssa kaukaiseen
-maahan, jossa hän mainitussa paikassa rupesi maanviljelijäksi ja kohosi
-talon ja myllyn omistajaksi.
-
-
-
-
-30.
-
-TÄYDENNYSLAKI.
-
-
-Ennenkun Mahtran kapinassa surmansa saaneita talonpoikia ruvettiin
-hautaamaan, kysyi Viron kirkollishallinnon esimies, kuvernööri herra
-von Grünewaldilta, kuinka näitä kuolleita piti haudata, niinkuin
-tavallisia kuolleitako, vai kuin itsensä murhaajia. Kuvernööri oli
-käskenyt heitä haudata kirkollisten menojen mukaan, mutta ilman
-kellonsoittoa. Ilman viimeistä, inhimillistä kunnianosotusta tahdottiin
-siis jättää heidät, joista heidän oma pastorinsa oli oikeudessa
-tunnustanut, että he olivat olleet kunniallisia, siveellisesti
-nuhteettomia ihmisiä.
-
-Hallituksessa ajateltiin Mahtran ja toisista Virossa kesällä 1858
-tapahtuneista rauhattomuuksista aivan toisin. Täällä arvattiin, ettei
-Viron hiljainen, ahkera talonpoika aivan perusteettomasti, äkkiä,
-pelkästä ilkivaltaisuudesta ryhtyisi lainvastaisiin rikoksiin, hän,
-joka aina oli kunnioittanut lakia. Pian selvisivätkin asiat. Tahtoen
-taikka tahtomatta piti Viron aateliston tunnustaa itsensä osaksi
-syylliseksi. Olihan uusi lakikirja syntynyt aateliston mietinnön
-perustuksella ja sen avulla ja nuo ehdotukset olivat osaksi väärät ja
-vaillinaiset. Tämän täytyi ritariston esimiehen, kreivi Keyserlingin
-itse keisarille tunnustaa, kun hän rauhattomuuksien jälkeen, 12
-p. heinäkuuta 1858 kävi Pietarissa Aleksanteri toiselle antamassa
-lausuntonsa asiasta. Ja nuo viat ja puutteet olivat kovin suuret.
-Keisarin täytyi antaa aatelistolle käsky, että se viipymättä ryhtyisi
-täydentämään ja parantamaan lakia, joka tapahtuikin.
-
-Talonpoikain rauhattomuudet, varsinkin Mahtran veriset tapaukset, eivät
-siis olleet aivan hyödyttömiä.
-
-Jo 2 päivänä syyskuuta, samana vuonna kutsuttiin väliaikaiset maapäivät
-kokoon, jossa uuden talonpoikaislain puutteet ja epäselvyydet
-otettiin parannettaviksi, niin paljon kuin aateliston tunnettu
-taloudellinen asema talonpoikiin nähden sitä salli. Aatelisto teki
-täydennyksiä uuteen lakiin ja esitti ne hallitukselle. Erinomaisia
-helpotuksia talonpojille ei noissa täydennyksissä ollut; paljon enemmän
-parannettiin ja tarkistettiin sisällön ja muodon puolesta monta tärkeää
-pykälää ja poistettiin sellaiset, joita oli mahdoton täyttää.
-
-Aateliston valmistama "täydennys ehdotus" lähetettiin tarkastettavaksi
-ensin pääkaupungissa olevalle toimikunnalle, sieltä sitten Itämeren
-komitealle ja vihdoin se vahvistettiin 23 p. tammikuuta 1859 kolmeksi
-vuodeksi väliaikaiseksi laiksi. Sen jälkeen pidennettiin tämä aika
-kuudeksi vuodeksi, mutta tuo laki on tähän päivään asti pysynyt
-voimassa, ainoastaan pieniä muutoksia on siihen tehty.
-
-Tärkeä kohta on lain täydennyksessä se, että talon maiden vaihtaminen
-moision maihin tehtiin paljon vaikeammaksi, että molempain
-maakappaleita saattoi yksinkertaisemmalla ja pikaisemmalla tavalla,
-ilman mittaamista toisistaan erottaa ja ettei maan ja talonpoikain työn
-arvo enää olisi määrättävä viljan mitan vaan sen painon mukaan.
-
-Täydennyskin sisältö on lyhyesti seuraava:
-
-Jokainen moision isäntä on velvollinen kunnan vanhimman ja hänen
-apumiestensä kanssa selvästi merkitsemään rajat moision maiden ja
-talon maiden välillä; tämä työ on oleva valmiina 1 p. lokakuuta
-1859.[20] Kunnan vanhimpain ja heidän apumiestensä pitää antaa todistus
-paikkakunnan pitäjän oikeudessa, että rajamerkeillä varustettuja talon
-maita on niin paljon, kuin talonpojille 9 p. heinäkuuta 1846 niitä oli.
-
-Niin oli kumottu uuden talonpoikaislain määräys, jonka mukaan moision
-ja talon maita kymmenen vuoden kuluessa piti mitata ja uudestaan
-arvioida, ennenkun työorjuuden helpotuksiin oli ryhdyttävä. Sillä
-tuo työ ei olisi kymmenessäkään vuodessa tullut suoritetuksi, eipä
-vielä kahdenkolmenkymmenenkään vuoden aikana, joka nähdään siitäkin,
-että puolentoista vuoden perästä, kesällä 1859 olivat 555 moisiosta
-vasta kahdeksassa maat mitatut ja arvioidut! Siitä saattaa arvata,
-kuinka kauvan talonpojat olisivat saaneet "vannoa" vanhan asetuksen
-noudattamista. Edelleen on täydennyslaissa sanottu: Jokaisen moision
-omistajan tulee antaa kihlakunnan oikeudessa selitys, tahtooko hän
-työorjuuden täydelliseksi lopettamiseksi ottaa talonmaiden kuudennen
-osan omaan haltuunsa ja omaksi tarpeekseen. Jos hän tätä haluaa, niin
-tulee hänen heti ilmoittaa ne vuokramaat, jotka jäävät hänen vapaasti
-käytettäväkseen. Vuokra näistä maista ei saa nousta yli kuudennen osan
-koko moision talonmaiden vuokramaksuista. -- Jos moision isäntä tahtoo
-vaihtaa moision maat talon maihin, niin tulee erään arviolautakunnan
-moision isäntien lainauskassan sääntöjen mukaan määrätä vaihdettavien
-maiden arvo.
-
-Moision isäntien ja talonpoikain välisten kontrahtienkin tekeminen
-säädettiin uudelle perusteelle:
-
-Jokaisen moision isännän tulee pitää niinsanottua "verokirjaa", johon
-hän kirjoittaa kaikkein vuokratalojensa vuokravelvollisuudet ja jonka
-hänen tulee antaa pitäjän oikeuden vahvistettavaksi. Verokirjaan on
-merkittävä: ensiksi kaikki _yleiset_ vuokramaksut, jotka kaikille
-taloille ovat samat, ja toiseksi kaikki _erikoismaksut_, joita
-yksityisten talojen tulee suorittaa. Viimeksimainitut ehdot ovat
-perustuksena kaikille vuokrakontrahdeille ja niiden pitää verokirjoissa
-joka talon kohdalla olla aivan tarkimman mukaan määrätyt. Verokirjaan
-olkoon vielä merkittynä kaikki taloille määrätyt käyttöoikeudet ja
-samoin myös jokaiset tavalliset, talon entiset työpäivät. Kaiken maan
-vuokra on määrätty rukiin arvon mukaan, jonka ohella sen paino otetaan
-mittapuuksi.
-
-Jos vuokrakontrahti perustuu työorjuuteen, niin pitää tavalliset
-viikkotyöpäivät merkitä erilleen aputyöpäivistä; joka viikolle olkoon
-päivien luku määrätty ja kesä- ja talvipäivät merkittäköön erikseen.
-Aputöiden määrä olkoon selvästi merkitty, kuinka monta päivää joka
-vuokraajalta vaaditaan, minkälaisissa töissä ja minä vuodenaikana.
-Aputöiksi nimitetään ainoastaan niitä töitä, joita tehdään määräaikoina
-ja jotka nimenomaan ovat mainitut. -- Talon vuokraaja saa moision
-isännältä hänen allekirjoittamansa kontrahdin, jossa kaikki ehdot
-ovat mainitut, jotka verokirjaan ovat merkityt, samoin myös ne, joita
-ei siellä ole tai, jotka koskevat vuokraajaa itseään. Kontrahti on
-vahvistettava pitäjän oikeudessa.
-
-Verokirjassa merkityt työorjuuden määräykset eivät saa nousta yli
-tavallisten verotöiden ja sen on moision isännän tunnustaminen
-omakätisellä allekirjoituksella. Entisenä, tavallisena työveromääränä
-pidetään sitä, jonka vuokraaja, joka työllä maksoi veronsa vuosittain,
-viimeisenä neljänä vuonna, 23 päivään huhtikuuta 1858, täytti. Jos
-jonkun talon työveroa on huojennettu ja huojennukset ovat olleet
-olemassa, enemmän kuin kolme vuotta, niin pidetään sitä entisenä,
-tavallisena työverona. Entisiä, tavallisia työveromääräyksiä pidetään
-korkeimpina ja niitä ei saa lisätä.
-
-Vaikka tuo uusi työveron määräys kyllä syrjäytti talonpoikain lain
-127 pykälän, joka kansan kesken tuotti niin onnetonta sekavuutta,
-tahdottiin sittenkin vielä säätää, että sen yleensä piti jäädä
-korkeimmankin työvuokran mittapuuksi. Joka moision isännän piti
-erityisesti kunniasanallaan, kirjallisesti vakuuttaa ritariston
-esimiehelle, ettei hän keltään talonpojalta vaadi enempää, kuin
-talonpoikain lain pykälässä on säädetty.
-
-Vihdoin sai työvuokralainen oikeuden ensimmäisenä, kolmena vuotena
-kontrahdin tehtyä sanoa itsensä siitä vapaaksi ja luopua paikastaan
-odottamatta vuokra-ajan loppua. Tyhjäksi jääneen talonpaikan sai
-moision isäntä pitää vain kolme vuotta huostassaan; sen jälkeen oli
-hänen pakko antaa talo raha- tai viljavuokraa vastaan vuokralaiselle.
--- Erään myöhemmän määräyksen mukaan ei saa vuokrakontrahteja tehdä
-lyhemmäksi kuin kuudeksi vuodeksi.
-
-Että maan ja työveron suuruutta ruvettiin rukiin mitan asemesta sen
-painon mukaan määräämään, siitä tuli talonpojalle enemmän vahinkoa kuin
-hyötyä, vaikka kyllä työ arvosteltiin vähän korkeammaksi. Määrätyn
-painon rukiin hinta oli nimittäin arvosteltu tavallista kauppahintaa
-halvemmaksi Työhinnan rinnalla nostettiin siten myös verohintaa. Jos
-esimerkiksi otetaan talo, jolla oli 9 desjatinaa tavallisen hyvää
-peltoa, 400 neliösyltä kartanomaata j.n.e. oli uuden määrän mukaan
-veroa vain 123 ruplaa 86 kop niin hän rukiin kauppahinnan mukaan maksoi
-noin 155 ruplaa. Tuollaisesta paikasta maksettava työvero yksin oli
-uuden määräyksen mukaan 78 ruplaa, 87 kopeekkaa, mutta oikeastaan
-rukiin kauppahinnan mukaan 97 ruplaa, 87 kop. Jos työveron maksaja jäi
-moisiolle päiviä velkaa ja maksoi ne viljassa, niin piti hänen niistä
-maksaa koko joukon kalliimman hinnan.
-
-Näin olivat moision isännät tässäkin osanneet etuaan katsoa. Sittenkin
-antoivat täydennykset osaksi selvyyttä ja varmuutta uuden lain
-seikkoihin ja epämääräisiin kohtiin. --
-
-Talonpoikain vapauttaminen moision isäntien mielivallasta on siitä
-ajasta asti huomattavasti edistynyt. Kaikki perusteellisemmat
-parannukset etenkin viimeisellä vuosikymmenellä on tehty hallituksen
-alotteesta ja moision isäntien vaikutusta lainsäädännön alalla on
-yhä vähennetty. Tietysti olivat nuo uudistukset usein herroille
-vastenmielisiä ja synnyttivät paljon eripuraisuutta aateliston ja
-hallituksen välillä.
-
-Lähin parannus oli uusi passiasetus. Moision isännät olivat kyllä 1856
-vuoden talonpoikain laissa toisella kädellään avanneet talonpojalle
-portit vapaammalle liikkumiselle, mutta toisella kädellään jälleen
-vetäneet ne niin kiinni, että vain suurella vaivalla saattoi päästä
-ulos. Talonpoika sai muuttaa toiseen kuntaan, toiseen kuvernementtiin
-koko Venäjän maalla, mutta niin kovilla ehdoilla, että luvasta
-ei ollut paljon hyötyä. Tietysti tahdottiin kansaa sillä tavalla
-kiinnittää kotikontuun, ettei moision isännille tulisi halvasta
-työvoimasta puutetta. Kaikista noista rajoituksista huolimatta
-alkoi Virossa vuodesta 1860 painostavien olojen tähden suuri
-matkustuskiihko, niinkuin entinen Liivinmaan moision isäntä oli
-ennustanut paroni Heideggin pidoissa. Enimmästi muutettiin Samaran
-kuvernementtiin. Tuo kiihko näytti äkkiä tulevan niin suureksi, että
-hallitus peläten kaikellaisia häiriöitä, rupesi julkisesti kansaa
-varottamaan. Mutta kansan alituiset valitukset moision isäntien
-liiallisesta liikkumisvapauden rajoittamisesta herättivät kuitenkin
-huomiota Pietarissa. Nuo valitukset olivat syynä uuden passiasetuksen
-syntymiseen, jonka ehdotuksen kenraalikuvernööri, ruhtinas Suworow
-sisäasiain ministerin kehotuksesta valmisti ja joka vuonna 1661
-vahvistettiin ja astui voimaan. Uusi asetus antoi talonpojalle nykyisen
-laajan liikkumisvapauden.
-
-Vuonna 1865 kiellettiin moision isäntiä, kunnanhallintoa ja
-poliisia ilman oikeuden tuomiota antamasta talonpojille kotoista
-ruumiinrangaistusta.
-
-Jo vuonna 1866 seurasi uusi maaoikeusasetus. Se vapautti kunnan ja
-sen itsehallinnon moision isännän yliherruuden ja mielivallan alta.
-Moision poliisin valtaa rajoitettiin. Hänen vaikutuksensa ei ulottunut
-moision alueen ulkopuolelle, mutta kuitenkin jäi hänelle vielä kunnan
-poliisin tarkastusoikeus. -- Samana vuonna ilmestyi -- jälleen ylemmän
-valtiomahdin alotteesta -- niinsanotut vahingonkorvausmääräykset. Tämän
-kautta vahvistettiin talonpojille etuoikeus heidän hallussaan oleviin
-taloihin veron uudistuksissa ja ostoissa sekä määrättiin heille niistä
-luopuessa korvausta maan vuokrasta ja parannuksista.
-
-Kaksi vuotta myöhemmin, 1868 lopetettiin Viron maalla työorjuus
-kokonaan. Liivinmaan aatelisto oli maapäivillä 1865 päättänyt
-lopettaa kaikki työ- ja sekavero-kontrahdit Yrjönpäiväksi 1868 ja
-kieltää uusien sellaisten tekemisen. Hallitus vaati sitä myös Viron
-ritaristolta. Kenraalikuvernööri, kreivi Schuwalow ilmoitti Viron
-ritariston esimiehelle, paroni A. von der Pahlenille, että hän aikoi
-Viron maapäivillä kohta esittää työorjuuden lopettamista. Tämän
-ilmoitti paroni v. d. Pahlen 1865 maapäivillä ja ehdotti samalla,
-että Viron ritaristo itse, ilman hallituksen väliintuloa, ottaisi
-työorjuuden lopettamisen pohdittavaksi ja että laki oli oleva
-valmiina 23 p. huhtikuuta 1868. Ehdotus hyväksyttiin, vaikka siihen
-tehtiin muutoksia. Maapäivillä päätöstä tehtäessä oli lausuttu: "Me
-emme tahdo antaa hallitukselle aihetta väkivaltaisesti sekaantumaan
-meidän vapaisiin edistystoimiimme ja sentähden valtuuttaa ritaristo
-päämiehensä ilmoittamaan hallitukselle, että työorjuus Virossa kolmen
-vuoden kuluttua on lopetettu; jääköön sitten hallituksen päätettäväksi,
-onko tarvis määrätä työorjuuden lopettamiseksi vissiä aikaa." Mutta,
-kun monessa moisiossa työorjuuden lopettamista koetettiin viivyttää,
-niin antoi uusi kenraaliajutantti, Albedinski Keisarin valtuuttaman
-käskyn, että työorjuus Yrjönpäiväksi 1868 ehdottomasti kaikissa Viron
-moisioissa oli lopetettava ja että oikeus oli pitävä laittomina
-työorjuuden kontrahdit, joita vielä tämän ajan perästä tehtiin. Näin
-tuli työorjuus poistetuksi Vironmaan laeista.
-
-Ritariston valtaa maan hallinnossa rajoitti paljon talonpoikain asian
-toimiston lopettaminen vuonna 1893. Kun 1856 vuoden talonpoikain lain
-mukaan tähän toimistoon ritariston ja hallituksen puolelta valittiin
-yhtä monta jäsentä, sai aatelisto täydennysten kautta enemmistön
-käsiinsä -- heillä oli kolme edustajaa ja hallituksella kaksi
-virkailijaa. Sisäasiain ministerin käskystä pantiin 1886 vanhempi
-asetus jälleen voimaan, ritariston vastustuksesta huolimatta; mutta
-1893 lakkautettiin tämä toimisto kokonaan ja sen sijalle asetettiin
-kuvernementin hallinnon talonpoikain asiain osasto, johon kuului vain
-ritariston esimies, mutta seitsemän hallituksen virkailijaa.
-
-Tärkeitä muutoksia Viron oloihin toi suuri oikeuslaitoksen uudistus
-vuonna 1889. Vuotta ennen oli poliisilaitos uudistettu. Siihen asti oli
-moision isäntä aina ollut talonpojan tuomarina. Harvoin tapahtui tuomio
-puolueettomasti, varsinkin jos talonpojalla oli asiaa moision isäntää
-vastaan. Oikeuslaitoksen uudistus vapautti talonpojan moision isännän
-tuomiovallasta ja hän sai puolueettomat tuomarit -- -- puolueettomat
-siitä syystä, ettei heidän käräjäasioissa tarvinnut omaa puoltaan pitää
-eikä omia etujaan valvoa.
-
-Näin on vähin erin aateliston täytynyt luopua talonpoikain
-mielivaltaisesta hallinnosta; nyt he maan omistajina ja työn antajina
-vallitsevat heitä vain taloudellisen ylivoimansa kautta. Kauvan ovat he
-rajatonta mielivaltaansa saaneet harjoittaa, uusimpaan aikaan asti ovat
-he olleet kaiken lainsäädännön, kaikkien uudistusten etunenässä, ilman
-heidän tahtoaan ja alotettaan ei tehty mitään. Vasta parin viimeisen
-vuosikymmenen kuluessa on heitä lannistettu ja maan sekä kansan kohtalo
-joutunut valtakunnan hallituksen käsiin. Kaikissa lainsäätämistoimissa,
-uudistuksissa ja parannuksissa, joita Vironmaan talonpoikain oloihin
-aina vuodesta 1795 on tehty, on ikäänkuin punaisena lankana huomattava,
-ettei aateliston enemmistö kristillisestä lähimmäisen rakkaudesta
-tai myötätunnosta mitään tehnyt talonpoikain hyväksi. Mitä tekivät,
-tekivät ehkä oman aineellisen hyötynsä vuoksi tai myöntyivät ylempää
-tulleeseen vaatimukseen tai pakkoon. Talonpoikain eduille on aatelisto
-aina pysynyt kylmänä. Jos heidän joukossaan oli lämminsydämmisiä, niin
-olivat he kuin valkeat kaarneet mustien joukossa.
-
-
-
-
-31.
-
-KUUSI KIRJETTÄ.
-
-
-    Virossa 13 p. heinäk. 1858.
-
-    Kallis, unohtumaton ystävä!
-
-    Toivomuksenne mukaan ilmoitan teille, kuinka Teidän holhokkinne
-    jaksavat. Minun voinnistani Te ette halunneetkaan tietoja; mutta
-    suokaa anteeksi, jos kirjeeni lopulla itsestänikin kirjoitan
-    pari sanaa. Tehän tiedätte, että yksinäinen, hylätty ihminen
-    mielellään kirjeessä keventää sydäntään.
-
-    Päärn ja Jyri ovat jälleen kotona. Heillä ei ollut siellä, johon
-    lähetin heidät, mitään hätää, eikä heillä nyt eikä vastakaan ole
-    mitään pelättävää. Mai, joka jäi minulle palvelijaksi, on sanonut
-    luopuvansa paikastaan. Jyri viettää hänen kanssaan syksyllä
-    häitä. Päärnun puolesta tahdon tehdä, mitä voin. -- Kun molemmat
-    miehet isäni moisiosta tulivat kotiin, kävivät Miina ja Mai
-    minua siitä kiittämässä ja pyysivät minun Teille ilmoittamaan,
-    kuinka kiitollisia he olivat myöskin Teidän avustanne ja
-    huolenpidostanne.
-
-    Minun vanhempani, veljeni ja sisareni elävät jo uudessa
-    paikassa. Joku päivä Teidän lähtönne jälkeen erosi täältä myös
-    herra Gottlieb Lustig ja hänkin jätti minut ilman äänetöntä
-    seuraansa. Minä elän yksin suuressa, tyhjässä moisiossa. En
-    ole vielä koskaan ollut niin hylätty. Toisinaan on mieleni
-    niin alakuloinen, että tahtoisin itkeä kuin pienenä poikana.
-    Ei mikään tuo minulle enää iloa, ei mikään asia minua huvita.
-    Minusta tuntuu kuin olisi sieluni siivet katkaistu. En löydä
-    mitään huojennusta, enkä lohdutusta. Työlläni ja elämälläni ei
-    mielestäni ole mitään tarkotusta, minulla ei ole enää mitään
-    toivomista -- olen vailla ihannettani. -- -- --
-
-    Tiedättekö, mitä tein, kun vaunut veivät teidät pois meidän
-    pihastamme? Läksin salaa talon ullakolle, sinne, josta kaikki
-    katselimme Mahtran moision tulipaloa ja silmäilin sieltä Teidän
-    jälkeenne. Jos en ujostelisi, niin tunnustaisin Teille, että
-    pyyhin kaksi suurta kyyneltä rinnoiltani. Katselin vaunujanne
-    niin kauvan, kun ne näin. Sitten käänsin silmäni Mahtran moision
-    raunioille. Minunkin rinnassani olivat kaikki tunteet raunioina.
-
-                                              Teidän
-                                        Herbert Heidegginne.
-
-    Genfissä 4 p. elok. 1858.
-
-    Ystävä raukkani!
-
-    Teidän surullinen mielentilanne herättää minussa syvää
-    myötätuntoa. Mutta tiedän Teille lohdutuksen: tehkää paljon työtä
-    ja tehkää paljon hyvää! Molempiin on teillä kyllä voimia. Olen
-    varma, että se suloinen tunne, jonka jokainen tehty ja onnistunut
-    työ sekä jokainen hyväteko Teille suo, pian poistaa kaiken kaihon
-    ja alakuloisuuden.
-
-    Kiitän paljon tiedoistanne holhokkeihimme nähden! Toivon,
-    että ne eivät jää viimeisiksi. Erinomaisella ilolla tahtoisin
-    myöskin kuulla, että Päärn ja Miina ovat saavuttaneet toivotun
-    päämaalinsa. Minua miellyttää tuo suuri, tukeva, totinen
-    ja jäykkä talonpoika, samoin myös hänen kaunis, terävä,
-    hellämielinen morsiammensa.
-
-    Tiedättekö uutisia? Minun virkatoverini Vironmaalta, tuo äänetön
-    rikkaruohon tutkija, Gottlieb Lustig, oleskelee nyt Genfissä
-    ja on kodissani jokapäiväisenä vieraana. Vasta nyt olen vähän
-    oppinut tuntemaan tuota ihmeellistä miestä. Ei hän vieläkään
-    osaa puhua, mutta hän osaa kirjoittaa. Olen lukenut erään hänen
-    käsikirjoituksensa, jossa hän kuvailee muistoja kotimaansa
-    elämästä. Olin liikutettu, innostunut. Olen kehottanut häntä
-    rupeamaan kirjailijaksi. Hän vastustaa kaikin voimin. Ei hän sano
-    siihen olevansa ensinkään kykenevä. Hänen terveisensä Teille
-    lisään tähän vielä.
-
-                                              Teidän
-                                        Juliette Marchandinne.
-
-    Virossa 17 p. joulukuuta. 1858.
-
-    Armas neiti Marchand!
-
-    Suokaa anteeksi, että nyt vasta vastaan viimeiseen kirjeeseenne.
-    Seurasin teidän neuvoanne ja rupesin tekemään työtä ja hyvää. Se
-    lyhensi aikaa. Oman talouteni olen saanut täysin uudistetuksi ja
-    voin ylpeänä silmäillä tähänastista raskasta, mutta onnistunutta
-    työtäni. Luulen, että minusta aikaa myöten tulee kunnollinen
-    moision isäntä. Tämä _työstäni_.
-
-    Hyvää olen voinut tehdä niin paljon, että autoin Päärua ja
-    Miinaa avioelämään ja toimitin heille vakituisen paikan. Poika
-    löysi eräästä naapurikunnasta pienen talon, jonka hän heti sai
-    vuokrata. Minulla ei ollut nykyään hänelle antaa taloa. Minä
-    maksoin hänelle ja hänen morsiammelleen niin paljon kipurahoja
-    saadusta rangaistuksesta, että he saattoivat ostaa itselleen
-    talossa tarvittavat eläimet ja työkalut. Pari kuukautta sitten
-    he menivät naimisiin ja elävät nyt onnellisina omassa, pienessä
-    pesässään. Miinan entinen ihailija, kupias Prits, jonka te
-    tunnette, on myöskin löytänyt lohdutuksekseen toisen armaan,
-    jonka hän jouluna aikoo viedä vihille. Vähän aikaisemmin olivat
-    Main ja Jyrin häät.
-
-                                          Teitä tervehtii
-                                          Herbert Heidegg.
-
-    Genfissä 4 p. tammikuuta 1859.
-
-    Kunnioitettava herra paroni!
-
-    Teidän viimeiset tietonne minua ilahduttivat. Kiitän Teitä.
-    Jos ei se tuota Teille vaivaa, niin tervehtäkää paljon minun
-    puolestani nuorta paria. Sen voisi vanha, hyvä Tohver tehdä, jos
-    hän on Teidän palveluksessanne. Jos Teillä suinkin on aikaa, niin
-    antakaa minun muutamilla sanoilla tietää, mihin ne talonpojat
-    joutuivat, jotka ottivat osaa Mahtran kapinaan. Muutkin uutiset
-    Teidän paikkakunnaltanne minua huvittaisivat. Osotteeni on
-    entinen. Jään vielä vanhempaini luo.
-
-                                           Kunnioittaen
-                                         Juliette Marchand.
-
-    Virossa 20 p. helmikuuta 1859.
-
-    Arvoisa neiti!
-
-    Teidän viimeisen kirjeenne vastaukseksi saan ilmoittaa, että
-    Mahtran kapinoitsijat ovat saaneet ansaitun rangaistuksensa.
-    Kymmenen päivää sitten oli sotakentällä ryöstäjäin ja polttajain
-    rankaiseminen. Päämiehet saivat kujajuoksussa tuhat lyöntiä ja
-    lähetettiin Siperiaan pakkotyöhön; toisille annettiin pienempiä
-    rangaistuksia: raippoja ja vankeutta. Luulen, ettei se opetus ole
-    vaikuttamatta.
-
-    Tohver on minun palveluksessani ja lupasi Teidän tervehdykset
-    toimittaa nuorelle parille. Saan myös ilmoittaa, että opman
-    Winter jää vielä minun palvelukseeni. Hän pyysi minulta anteeksi
-    rikostaan ja minä myönnyin. Olkoon mikä on -- hän on kelpo
-    maanviljelijä.
-
-    Lopuksi pieni uutinen: Olen kihloissa kreivin tyttären, neiti
-    Gertrud von M--n kanssa. Te näitte hänet pari kertaa meillä.
-    Armas, hauska lapsukainen.
-
-                                          Kunnioittaen
-                                            Heidegg.
-
-    Genfissä 2 p. maaliskuuta 1859.
-
-    Kunnioitettava herra paroni!
-
-    Toivotan onnea kihlauksenne johdosta. Soma kyllä, on minullakin
-    teille sellainen "pieni uutinen". Rikkaruohon tutkija, Gottlieb
-    Lustig kirjoitti minulle äskettäin Riiasta, että hän tahtoisi
-    minua vaimokseen. Minä vastasin, etten ole sitä vastaan. Tuo
-    tulee olemaan hiljaista sanatonta avioelämää. Mutta me ymmärrämme
-    äänettöminäkin toisiamme. Siis täytyy minun jälleen tulla
-    Itämeren maakuntiin. En olisi sitä toivonut. Teidän maanne on
-    kylmä, kolkko, surullinen -- niin surullinen!
-
-                                         Juliette Marchand.
-
-
-
-
-Viiteselitykset:
-
-
-[1] Suuressa moisiossa eli aateliskartanossa on monta ylempää ja
-alempaa virkailijaa ja työnjohtajaa. Yllämainitut ovat sellaisia. Kun
-suomenkielessä ei ole vastaavia sanoja käytämme tässä teoksessa osaksi
-virolaisia nimityksiä. Kupias on alempi vouti, aittamies on jyväaitan
-hoitaja. (Suomentaja.)
-
-[2] Viron riihissä on riihitupa, jossa vilja kuivataan ja riihenalunen,
-toinen huone ilman uunia, jossa vilja puidaan. (Suoment.)
-
-[3] Haakenrihter oli moision poliisimies ja samalla tuomari, joka
-mielivaltaisesti tuomitsi talonpojille rangaistuksia, kun moision
-isäntä sitä vaati. (Suomentaja.)
-
-[4] Opman on ylempi vouti eli isännöitsijä. (Suoment.)
-
-[5] Viron kyläkunnissa on oikeuslaitos, jossa ratkaistaan kyläläisten
-pienemmät riita-asiat. Tämän oikeuden jäseniksi valitaan kylän
-uskotuimmat miehet; esimies on valla vanem tai talitaja, eli kunnan
-vanhin. (Suomentaja.)
-
-[6] Mutta kansakoulujen perustaminen edistyi sangen hitaasti, sillä
-niinkuin Tallinnan ylemmän koulun opettaja Blagoweschtschenski
-kirjassaan "Virolainen ja hänen isäntänsä" todistaa, ei ollut Virossa
-v. 1861 vielä 1,000 koulua olemassa niinkuin niitä piti olla, vaan
-ainoastaan viides osa siitä, nimittäin joka 800 henkeä kohti ei ollut
-koulua, vaan ainoastaan 1,500 henkeä kohden. Ei ainoastaan pitäjät
-olleet ilman kouluja, vaan piiritkin, joihin kuului 6 pitäjää, 39
-kuntaa ja noin 23,000 asukasta! Kolmessa piirissä, joihin kuului 10
-pitäjää, 125 moisiota ja noin 70,000 asukasta ei ollut enemmän kuin
-13 koulua, joissa tuskin oli 300 oppilasta. 554 kunnan osalle tuli
-ainoastaan 206 koulua, ja 300,000 virolaisesta kävi ainoastaan 6,600
-henkeä koulussa. (Tekijä.)
-
-[7] Suworow Viron, Liivin- ja Kuurinmaan kenraalikuvernööri.
-
-[8] 1 kylvymitta on noin 15 litraa. (Suomentaja.)
-
-[9] Virolaisissa talonpoikaisasunnoissa ovat asuinmaja, riihi ja
-navetta saman katon alla. (Suomentaja.)
-
-[10] Tämän tositapauksen on Ants Veit, joka siihen aikaan oli Purilaan
-Antsin perheessä renkinä, itse kirjoittanut ja hyväntahtoisesti
-antanut käsikirjoituksensa minulle käytettäväksi. Minä julkasen
-sen aivan muuttamatta. Ants Veit, joka nyt elähtäneenä työmiehenä
-elää Tallinnassa, oli niinkuin tulemme näkemään osallisena "Mahtran
-sodassa". (Kirjoittaja.)
-
-[11] Tônu Jyrin oikea nimi oli Jyri Tork, oli sittemmin Mahtran sodan
-ensimmäinen uhri. Sotamiehet ampuivat hänet sodan alkaessa Mahtran
-moision pihassa. (Kirjoittaja.)
-
-[12] Kuvernöörin oikeudella tarkotti kertoja varmaankin senaikaista
-ylempää maaoikeutta. (Kirjoittaja.)
-
-[13] Näin kertoo Ants Tertsius itse asian omissa muistiinpanoissaan.
-Mutta tietysti ei kenraalikuvernööri Suworowin puolelta sellaista
-kieltoa oltu annettu, päinvastoinhan piti hallituksen toivoa, että
-oppineet miehet talonpojille selittäisivät lakia. Kauppamiehen arkuus
-tuli varmaankin siitä, että hän -- kumartaen saksalaisten määrätöntä
-mielivaltaa -- pelkäsi puhuvansa talonpojalle jotakin, josta tämä olisi
-saanut aihetta saksalaisia vastustamaan. (Kirjoittaja.)
-
-[14] Ants Tertsiuksen muistiinpanoissa on näin kirjoitettu.
-(Kirjoittaja.)
-
-[15] Myös nimellä Tort eli Torter; tämä oli sama mies, jonka kanssa
-Ants Veit pari viikkoa aikaisemmin oli käynyt haagioikeudessa. (Tekijä.)
-
-[16] Vielä tänäkin päivänä on koivussa, jonka alla kapteeni Bogutski
-sai surmansa, ristin merkki. Kun risti kasvaa umpeen, niin se jälleen
-uudistetaan. Tekijä.
-
-[17] Tynnyriä. (Suom.)
-
-[18] Kansantarun mukaan ei viinanhaju ole vieläkään kadonnut lammikon
-vedestä. (Tekijä.)
-
-[19] Axel von Gernet'in: "Geschichte und System des bauerlichen
-Agrarrechts in Estland." (Tekijä.)
-
-[20] Oikeastaan se päättyi vasta 1 p. elokuuta 1867.
-
-
-
-***END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK MAHTRAN SOTA***
-
-
-******* This file should be named 58240-8.txt or 58240-8.zip *******
-
-
-This and all associated files of various formats will be found in:
-http://www.gutenberg.org/dirs/5/8/2/4/58240
-
-
-Updated editions will replace the previous one--the old editions will
-be renamed.
-
-Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
-law means that no one owns a United States copyright in these works,
-so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United
-States without permission and without paying copyright
-royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
-of this license, apply to copying and distributing Project
-Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm
-concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
-and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive
-specific permission. If you do not charge anything for copies of this
-eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook
-for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports,
-performances and research. They may be modified and printed and given
-away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks
-not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the
-trademark license, especially commercial redistribution.
-
-START: FULL LICENSE
-
-THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
-PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
-
-To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
-distribution of electronic works, by using or distributing this work
-(or any other work associated in any way with the phrase "Project
-Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full
-Project Gutenberg-tm License available with this file or online at
-www.gutenberg.org/license.
-
-Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project
-Gutenberg-tm electronic works
-
-1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
-electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
-and accept all the terms of this license and intellectual property
-(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
-the terms of this agreement, you must cease using and return or
-destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your
-possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
-Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound
-by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the
-person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph
-1.E.8.
-
-1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be
-used on or associated in any way with an electronic work by people who
-agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
-things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
-even without complying with the full terms of this agreement. See
-paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
-Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this
-agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm
-electronic works. See paragraph 1.E below.
-
-1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the
-Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
-of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual
-works in the collection are in the public domain in the United
-States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
-United States and you are located in the United States, we do not
-claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
-displaying or creating derivative works based on the work as long as
-all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
-that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting
-free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm
-works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
-Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily
-comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
-same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when
-you share it without charge with others.
-
-1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
-what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
-in a constant state of change. If you are outside the United States,
-check the laws of your country in addition to the terms of this
-agreement before downloading, copying, displaying, performing,
-distributing or creating derivative works based on this work or any
-other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no
-representations concerning the copyright status of any work in any
-country outside the United States.
-
-1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
-
-1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
-immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear
-prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work
-on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the
-phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed,
-performed, viewed, copied or distributed:
-
-  This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and
-  most other parts of the world at no cost and with almost no
-  restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it
-  under the terms of the Project Gutenberg License included with this
-  eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the
-  United States, you'll have to check the laws of the country where you
-  are located before using this ebook.
-
-1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is
-derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
-contain a notice indicating that it is posted with permission of the
-copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
-the United States without paying any fees or charges. If you are
-redistributing or providing access to a work with the phrase "Project
-Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply
-either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
-obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm
-trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
-with the permission of the copyright holder, your use and distribution
-must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
-additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
-will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works
-posted with the permission of the copyright holder found at the
-beginning of this work.
-
-1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
-License terms from this work, or any files containing a part of this
-work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
-
-1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
-electronic work, or any part of this electronic work, without
-prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
-active links or immediate access to the full terms of the Project
-Gutenberg-tm License.
-
-1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
-compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
-any word processing or hypertext form. However, if you provide access
-to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format
-other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official
-version posted on the official Project Gutenberg-tm web site
-(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
-to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
-of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain
-Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the
-full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1.
-
-1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
-performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
-unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
-access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works
-provided that
-
-* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
-  the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
-  you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
-  to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has
-  agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
-  within 60 days following each date on which you prepare (or are
-  legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
-  payments should be clearly marked as such and sent to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
-  Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg
-  Literary Archive Foundation."
-
-* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
-  you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
-  does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
-  License. You must require such a user to return or destroy all
-  copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
-  all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm
-  works.
-
-* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
-  any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
-  electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
-  receipt of the work.
-
-* You comply with all other terms of this agreement for free
-  distribution of Project Gutenberg-tm works.
-
-1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
-Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than
-are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
-from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The
-Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm
-trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.
-
-1.F.
-
-1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
-effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
-works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
-Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm
-electronic works, and the medium on which they may be stored, may
-contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
-or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
-intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
-other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
-cannot be read by your equipment.
-
-1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
-of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
-Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
-Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
-liability to you for damages, costs and expenses, including legal
-fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
-LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
-PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
-TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
-LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
-INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
-DAMAGE.
-
-1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
-defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
-receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
-written explanation to the person you received the work from. If you
-received the work on a physical medium, you must return the medium
-with your written explanation. The person or entity that provided you
-with the defective work may elect to provide a replacement copy in
-lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
-or entity providing it to you may choose to give you a second
-opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
-the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
-without further opportunities to fix the problem.
-
-1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
-in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO
-OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
-LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
-
-1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
-warranties or the exclusion or limitation of certain types of
-damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
-violates the law of the state applicable to this agreement, the
-agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
-limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
-unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
-remaining provisions.
-
-1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
-trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
-providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in
-accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
-production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm
-electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
-including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
-the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
-or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or
-additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any
-Defect you cause.
-
-Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
-
-Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
-electronic works in formats readable by the widest variety of
-computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
-exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
-from people in all walks of life.
-
-Volunteers and financial support to provide volunteers with the
-assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
-goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
-remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
-and permanent future for Project Gutenberg-tm and future
-generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
-Sections 3 and 4 and the Foundation information page at
-www.gutenberg.org 
-
-Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary 
-Archive Foundation
-
-The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
-501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
-state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
-Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification
-number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
-U.S. federal laws and your state's laws.
-
-The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the
-mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its
-volunteers and employees are scattered throughout numerous
-locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt
-Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to
-date contact information can be found at the Foundation's web site and
-official page at www.gutenberg.org/contact
-
-For additional contact information:
-
-    Dr. Gregory B. Newby
-    Chief Executive and Director
-    gbnewby@pglaf.org
-
-Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation
-
-Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
-spread public support and donations to carry out its mission of
-increasing the number of public domain and licensed works that can be
-freely distributed in machine readable form accessible by the widest
-array of equipment including outdated equipment. Many small donations
-($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
-status with the IRS.
-
-The Foundation is committed to complying with the laws regulating
-charities and charitable donations in all 50 states of the United
-States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
-considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
-with these requirements. We do not solicit donations in locations
-where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
-DONATIONS or determine the status of compliance for any particular
-state visit www.gutenberg.org/donate
-
-While we cannot and do not solicit contributions from states where we
-have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
-against accepting unsolicited donations from donors in such states who
-approach us with offers to donate.
-
-International donations are gratefully accepted, but we cannot make
-any statements concerning tax treatment of donations received from
-outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.
-
-Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
-methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
-ways including checks, online payments and credit card donations. To
-donate, please visit: www.gutenberg.org/donate
-
-Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works.
-
-Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
-Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be
-freely shared with anyone. For forty years, he produced and
-distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of
-volunteer support.
-
-Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
-editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
-the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
-necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
-edition.
-
-Most people start at our Web site which has the main PG search
-facility: www.gutenberg.org
-
-This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
-including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
-subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
-