diff options
Diffstat (limited to '58240-8.txt')
| -rw-r--r-- | 58240-8.txt | 20096 |
1 files changed, 0 insertions, 20096 deletions
diff --git a/58240-8.txt b/58240-8.txt deleted file mode 100644 index 1773353..0000000 --- a/58240-8.txt +++ /dev/null @@ -1,20096 +0,0 @@ -The Project Gutenberg eBook, Mahtran sota, by Eduard Wilde, Translated by -Lilli Rainio - - -This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most -other parts of the world at no cost and with almost no restrictions -whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of -the Project Gutenberg License included with this eBook or online at -www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you'll have -to check the laws of the country where you are located before using this ebook. - - - - -Title: Mahtran sota - - -Author: Eduard Wilde - - - -Release Date: November 6, 2018 [eBook #58240] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - - -***START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK MAHTRAN SOTA*** - - -E-text prepared by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen - - - -MAHTRAN SOTA - -Kirj. - -EDUARD WILDE - -Viron kielestä suomentanut - -Lilli Rainio - - - - - - -Jyväskylässä, -K. J. Gummerus Osakeyhtiö, -1908. - - - - -Esipuhe. - - -Ensiksi tahdon lausua lukijalle muutaman sanan teokseni selitykseksi. - -Teoksessani olen tahtonut antaa kuvauksen niin sanotusta Mahtran -sodasta, se on, niistä talonpoikaisrauhattomuuksista, joitten -pääpaikaksi keväällä 1858 Mahtran kunta Juurun pitäjässä Harjunmaalla -joutui ja jotka 2 p. kesäkuuta Mahtran moisiossa paisuivat veriseksi -sodaksi, josta noin 60 talonpoikaa vihdoin joutui kovan rangaistuksen -alaiseksi ja siitä sai surmansa. - -Olen nämä tapaukset valinnut kertomukseni taustaksi ja koittanut -ne esittää niin asiallisina ja aikansa mukaisina kuin mahdollista. -Mutta päämaalini on kuitenkin ollut toinen, olen heikkoin voimaini -mukaan tahtonut antaa yleisen kuvan Räävelin ympäristön oloista -työorjuuden loppuajoilta. Sentähden ei kertomukseni tarkota ainoastaan -Mahtraa ja niitä seikkoja, jotka Mahtran rauhattomuuksien kautta ovat -jälkimaailmalle tulleet tunnetuiksi, vaan olen muitakin sen aikuisia -tapauksia ja henkilöitä vapaasti liittänyt kertomukseni yhteyteen, enkä -ole kaikkia henkilöitä ja paikkoja maininnut omalla nimellään. - -Kertomukseni henkilöt voidaan jakaa kolmeen ryhmään. 1) ne, jotka -nimitän oikealla nimellään, kuvailen kuinka he todenmukaisesti ovat -Mahtran surunäytelmässä osallisina olleet, 2) ne, joiden nimet olen -muuttanut taikka joiden elämää olen vapaasti kuvannut, ja 3) ne, -joiden luonteet kertomukseni eläväksi tekemiseksi ovat kokonaan -mielikuvitukseni luomia, vaikka tosin tähän olen niin paljon kuin -mahdollista koittanut saada eläviä esikuvia. - -Ihmisten ja palkkain nimiä on täytynyt muuttaa, koska moni kuvatuista -henkilöistä vielä elää, taikka elävät heidän jälkeläisensä. Mutta -kertomuksessa voi kuitenkin esiintyä yhtä ja toista, joka heille ei -ole mielenmukaista. Olen jättänyt nimet muuttamatta, kun ei mielestäni -kertomuksessa ole ollut mitään yksityisiä henkilöitä loukkaavaa. - -Voin vielä mainita, että se mitä olen kertonut niistä tapauksista, -jotka ovat välillisessä yhteydessä Mahtran sodan kanssa, perustuu -myös tosiasioihin, vaikka ei kaikki ole tapahtunut juuri samoilla -paikoilla ja samoina aikoina. Mutta itse Mahtran sodan kuvaukset -perustuvat täydellisesti todellisuuteen. Niihin olen kerännyt aineksia -sekä asiakirjoista että Mahtran sodassa vaikuttavien henkilöiden -muistiinpanoista ja siihen aikaan eläneiden suusanallisista -kertomuksista. Muiden muassa on kirjailija G. E. Luiga ystävällisesti -antanut käytettäväkseni erään Mahtran sodan päähenkilön, Mahtran -senaikuisen kunnan vanhimman Hans Tertsius'en kirjalliset -muistiinpanot. (Tertsius kuoli 12 p. lokak. 1900 Om siirtokunnassa -Siperiassa, jossa herra Luiga silloin oli lukkarina ja opettajana.) -Mainitut lähteet eivät aivan joka kohdassa ole toistensa kanssa -yhtäpitäviä, mutta kuitenkin ovat ne pääasiassa todenmukaisia. - -Rauhattomuuksien syntymäpaikoilla olen itse käynyt ja siellä -erinomaisella mielenkiinnolla koonnut tietoja vanhoilta henkilöiltä, -jotka kaiken ikänsä ovat siellä eläneet ja jotka itse ovat nähneet -"Mahtran sotatapaukset". - -_Kertomuksen kirjoittaja_. - - - - -I. - -VOUTI, KUPIAS JA AITTAMIES.[1] - - -"Uusia ahteita maahan, te vetelykset! Mitä rukoushetkeä te pidätte? -Rukoilkaa kuinka paljon hyvänsä, helvettiin joudutte kuitenkin kaikki -laiskuutenne tähden!" - -Ei hän kuitenkaan ole niin paha, tuo leveäleukainen, tukevakasvuinen -musta ukko nokisen oven korvalla pölypilven sisässä. Hän rähisee ja -sadattelee aina tapansa mukaan, kun ei tiedä millä tavalla saisi -vähänkin eloa noihin pehkuissa liikkuviin, hämäriin tonttuhaamuihin. -Hän on suuren vastuunalainen, jos ei hän melua ja huuda, jos ei hän -voi pitää hereillä vetelyksiään, jos ei työ tule tehdyksi määrätyllä -ajalla. Ja vaikka hän ärjyy ja soimaa ja etsii yhä voimakkaampia -haukkumasanoja, väräjää hänen avaran suunsa pielissä salainen hymy, -jonka hän pian kätkee laajan leukansa tiheään partaan, joka paksuna -nukkana peittää hänen kurkkunsa alaosan ja ulottuu puoliväliin kaulaa. -Ei Vidisten Mart, moision riihen lämmittäjä ole niin kova kuin hänen -sanoistaan voisi luulla. Kaikki vetelykset sen hyvin tietävät ja he -laskeutuisivat huolettomina pehkuille pitkäkseen, jos vain ei voutikin -seisoisi siellä keppi kädessä ja jos ei hän, tuo pitkä luiseva, -harvapuheinen hongankolistaja alituisesti pahalla tuulella ollen -yhä käyttäisi keppiään, jolla on paljon tehokkaampi vaikutus, kuin -Riihi-Martin haukkumasanoilla. - -"Uusia ahteita maahan! Älkää varastako moision herran öitä, niinkuin -varastatte hänen päiviään! Kuka teitä elättää, jos ette te moisiota -elätä!" - -"Mehän elätämme sitä ja itsemme myös", murahti eräs nuori -päivätyöläinen, pyyhkien nokista, pölyistä hikeä otsaltaan. - -"Niin tosiaankin, sinussa nyt olisi miestä toisia ja itseäsi -elättämään!" virkkaa nyt vouti tohisevalla, nenäänsä puhuvalla äänellä. -"Sinä, paras vetelyksien päämies! Mitä siinä pintaasi niin kauvan -kynsit! Tahdot varmaankin saada sitä liikkeelle, että se itsestään -alkaisi puida! -- -- -- Ja sinä, Triinu, jokos taas kykötät maassa kuin -muniva kana! Joko sinun kinttujasi taas kivistää. Odotahan, minä sidon -sinut varstan päähän ja annan pehmittää laiskan ruumiisi." - -Jopa hän lähestyykin pelottavine keppineen. Mutta kyllä nyt tytöt ja -pojat jaloilleen lentävät! Kaarle voudin keppiä pakenevat kaikki, jotka -suinkin kynnelle kykenevät. Se joka jää paikalle, on väsymyksestä niin -jäykkä ja tunnoton, ettei lyömistäkään enää osaa väistää. - -Pian ovat uudet ahteet maassa, varstat otetaan käsiin, parit lyövät -vuoroon ja öinen työtanssi alkaa kahisevilla olilla paksussa, -tomuisessa ilmassa ja soittona on jälleen varstojen ikävä ja kaikille -niin tuttu kilk-kölk! kilk-kölk! kilk-kölk! - -Riihenlämmittäjät tietävät niin paljon jutella tontuista. Öiset äänet -pettävät heidän korviansa, öiset varjot heidän silmiänsä. Mustasiipisen -yön varjossa liikkuu salaisia haamuja. Uninen, torkahtanut silmä -voi koko riihenalustaa kuvailla suureksi aaveeksi. Tomunharmaana -tai sysimustana on koko huone. Talikynttilät tuikkavat surullisesti -himmeän lyhdyn sisässä, ne ovat tontun silmät. Valonsäteet, jotka -tuskin pääsevät tunkeutumaan tomuisen huoneen etäisimpään soppeen, -tummenevat ja käyvät vihdoin kuolonkarvaisiksi. Pitkät kapeat varjot -hiipivät yli lattian, kiipeävät ylös seinää myöten ja kohottavat -jättiläispäänsä kurkihirteen asti. Ulkona pauhaa syksyinen tuuli kuin -tahtoisi se äärettömänä surulauluna tuoda ilmoille koko maailman tuskat -ja huokaukset. Riihen veräjät kitisevät, katto ruskaa ja voihkaa, mutta -pilvistä valuu vesi virtana. On kuin tahtoisi se vedenpaisumiseen -upottaa kaikki, joka mustasta syvyydestä itkuna ja valituksena pyrkii -ilmoille -- ja joka aaveena tahtoo rikkoa jumalaista rauhaa ja -hiljaisuutta. - -Tontuilla, aaveilla, kummituksilla, jotka tuolla tomupilven sisässä, -neljän karstaisen seinän vaiheella liikkuvat, heillä ei ole silmiä, -heillä ei ole suuta, nenää eikä korvia; eikä heillä ole enää ymmärrystä -ajatella eikä sydäntä, joka tunteista sykkää. He ovat työkaluja -niinkuin nuo kaksi yhteenliitettyä puuta, joita käsissään liikuttavat -ja joita nimittävät varstoiksi. Varsta ja Mihkel -- Mihkel ja varsta; -Liisa ja varsta -- varsta ja Liisa -- kaikki yhtä maata, sano, mitä -sanot! Äänettömät molemmat, kuurot molemmat, tunnottomat molemmat. -Yhdellä ei ole enemmän toiveita kuin toisellakaan, yksi ei tunne -enemmän nälkää eikä janoa kuin toinenkaan. Sillä -- varsta ei voi -tuntea eivätkä Mikhel ja Liisakaan sitä voi. - -Neljä riihiviikkoa! Neljän riihipäivän välillä yksi yö lepoaikaa. Kaksi -päivää ja kaksi yötä yhtä mittaa raskasta työtä, sitten yksi yö lepoa, -ja jälleen kaksi päivää ja kaksi yötä yhtä mittaa raskasta työtä. Ja -eväspussissa akanainen leipä! - -Kilk-kölk! Kilk-kölk! Mats-pots! Mats-pots! Jopa rupeavat lyönnit -hiljenemään, jopa käy moni puijapari heikkona ja väsyneenä lepäämään. -Kun latomet on puitu, nojaa moni selkäänsä vasten riihenseinää ja jää -siihen kuin puupatsas seisomaan. Ei kukaan lausu enää toiselleen sanaa, -ei kukaan katso enää toistaan silmiin, he eivät näe enää toistensa -kasvoja, eivät tunne enää toisiansa, he vain aavistavat, että heidän -ympärillään liikkuu ihmisiä ja että itsekin liikkuvat. Kaikki on kuin -paksun, läpitunkemattoman udun sisässä, äänet kaikuvat heidän korviinsa -kuin kaukaa, kaukaa metsän tai meren takaa. Monen silmä on ummistunut, -he liikkuvat vain vaistomaisesti, toiset tuijottavat jäykin katsein -eteensä maahan. - -Kaksi nuorta ja hentoa olentoa, poika ja tyttö, toinen toisesta, toinen -toisesta latomesta ovat ahteita maahan otettaessa istuneet salaa -pimeään nurkkaan. Vouti, joka itsekin on unen kanssa taistellut, avaa -silmänsä, tarkastaa työntekijäin rivejä, huomaa toisen laiskottelijan, -lähenee häntä ja antaa kepillään aika iskun hänen kyyristyneeseen -selkäänsä. Makaaja herää, mutta ei tunne kipua eikä ymmärrä mitä on -tapahtunut, ei koittele selkäänsäkään, vaan alkaa uudestaan vaipua -uneen. Mutta toinen ja kolmas lyönti ajaa hänet ylös. Tyttö on -terävämpi ja tunteellisempi -- hänen suustaan kuuluu ensimmäisellä -lyönnillä heikko: "ai!" ja peläten toista iskua hän pakenee työn ääreen. - -"Te ylenannetut! Te kovakorvaiset! Vai tässä teidän on makuupaikkanne!" -hönisee vouti nenäänsä, kunnes hänen silmänsä jälleen painuvat kiinni. - -"Liikuttakaa käsiä, liikuttakaa jalkoja!" muistuttaa puolestaan -riihiukkokin, kun hän katsellessaan ulos huomaa aamun koittavan. -Soimausten ja kepin avulla koitetaan noille elottomille työjuhdille -antaa eloa ja uusia voimia. Jälleen nousevat ja laskeutuvat käsivarret, -varstat kilkkavat, olet kahisevat ja vilja irtaantuu savilattialle, -kaunis, kultainen vilja, josta moisiossa tehdään niin hienoja, valkeita -lestyjauhoja, niin puhdasta makuisaa leipää, jossa ei ole akanoita eikä -kuoria. - -Kun päivä nousee taivaanrannalla -- on sade tauonnut -- riihi puitu --- neljäs sillä viikolla ja samoin jo monta viikkoa perättäin pitkin -syksyä. - -Kuinka? Mahtavatpa olla iloisia, kun työ on tehty! -- Ei, ei ainoata -sädettäkään elostavasta onnellisesta tunteesta, josta ihminen nauttii -lopetettuaan ankaran työn. - -Oi ei! He makaavat seisaallaan eivätkä siitä syystä tunne mitään. Ja -toiseksi, ei ole työ vielä pitkään aikaan loppunut. Heidän työnsä -vasta alkaa! Tuo loistava tulipyörä taivaalla, jonka kultaiset säteet -pian heräävät ja suutelevat virkeää luontoa, se on noille öisille -työtontuille pelottavana merkkinä uuden raskaan työn alkamisesta. Vielä -kaksitoista tuntia työtä, soimauksia, keppiä, akanaista leipää, unen -kanssa taistelemista -- sitten vasta tulee lepoaika, kallis, suloinen -lauvantaiehtoo. -- -- - -Vouti antaa työläisille käskyjä ja laittaa heidät moisioon. Kupias ei -ole vielä näkyvissä. Tätä silmänräpäystä käyttää moni hyväkseen, ottaa -kuivan leipäpalan pussistaan ja alkaa torkkuen täyttää vatsaansa; -toiset eivät tiedä enää, mitä nälkä ja jano merkitsevät, he tarvitsevat -unta, väkistenkin kaataa uni heidät pitkäkseen maahan. Koko maailma -viiden minutin unesta! He heittäytyvät jaloiltaan maahan, niinkuin -olisi heihin pyssyn luoti lentänyt. Pian lepää neljä viisi kuorsaajaa -riihen ulkoseinuksella -- ei kääntyneenä moision puoleen, vaan sinne -päin, mihin työnjohtajan tai voudin silmä ei ulotu. -- - -Tuo varastettu uni ei kestänytkään kauvemmin kuin viisi minuttia. -Äkkiä, niinkuin nousseena maan sisästä, seisoi kupias riihen nurkalla. -Tuskin oli hänen katseensa keksinyt räystään alla lepäävät ihmiset, kun -jo nousi uusi tuominen keppi ja lankesi lähimpänä nukkuvan vartalolle. - -Tuo oli nuori tyttö, joka syödessään oli torkahtanut. Hän piti -leipäpalasta kädessään, hänen huulensa olivat leivän murenissa ja suu -nähtävästi vielä täynnä. Uni oli voittanut nälän, ennenkun syöjä ehti -niellä purtavaansa. - -Kun ei hän ensimmäisellä lyönnillä kerinnyt ylös, antoi kupias hänelle -vielä toisen. Se sattui suoraan päähän, ja niin kovasti, että hiusten -sisästä alkoi tihkua verta. - -"Luontokappale!" - -Tuon lyhyen, vakavan muistutuksen lausui urisevalla matalalla äänellä -eräs suurikasvuinen päivätyöläinen, joka juuri oli tullut riihestä -makaavien joukosta herättämään talonsa aputyöpoikaa. Tämä sattui -olemaan lähellä mainittua tyttöä. - -"Kuka sanoi: 'luontokappale'?" - -"Minä!" - -"Kuka on luontokappale?" - -"Sinä!" - -Kouristuksen tapainen vavistus puistatti nuoren kupiaan ruumista. Hän -alkoi hyppiä kuin hurja. Hänen kiiluvat silmänsä ennustivat pahaa. Nyt -kohosi keppi ja lankesi kiivaasti työläisen tukevalle vartalolle. - -Völlamäen Päärn seisoi liikkumatta, ikäänkuin miettien, mitä oli -tehtävä. Hän oli hidas sekä liikkeissään että ajatuksissaan. Mutta -nyt oli hän tehnyt päätöksen, kun vielä toinen kepinisku sattui hänen -olkapäähänsä. Nyt hehkui hänen silmissään ikäänkuin tumma tuli. -Verisuonet hänen otsallaan paisuivat kuin makkarat -- sitten tarttui -hän molemmin käsin kiinni kupiaan kaulukseen -- nosti hänet ylös -ilmaan, ravisti häntä pari kertaa sinne tänne, ja sitten lensi pieni, -laiha mies pari syltä loitommalle leppäpensasta kohti. - -Tämä kaikki tapahtui niin pian, ettei kukaan olisi kerinnyt väliin, -vaikka olisi tahtonutkin. Kaikki työläiset seisoivat liikkumatta -paikoillaan, ja joka ei ollut väsymyksestä liian välinpitämätön, sen -kasvoille ilmeni vahingoniloinen hymy tai hämmästys, kun ehti ajatella -seurauksia. - -Vouti oli pian jälleen jaloillaan. Ensimmäisessä vihan ja häpeän -puuskassa aikoi hän uudestaan karata työmiehen kimppuun, mutta -tavottaessaan keppiään maasta, huomasi hän joutuneensa toiselle -suunnalle. Tummanpunaisena ja vapisevana kääntyi hän työläisten puoleen. - -"Te kaikki näitte, mitä nyt tapahtui! Jos tuo lurjus ei saa sata iskua -selkäänsä, niin syön minä vanhat housuni! Minä sinut opetan Völlamäen -Päärn! Minun keppini tanssii vielä monta kertaa sinun selässäsi, kunnes -saan sinut kokonaan kukistetuksi. Sika, lurjus, peto -- mokoma! --" - -Hän olisi voimattomassa vihassaan vielä jatkanut soimaamistaan, -jos ei verinen tyttöparka olisi herättänyt hänen huomiotaan. Tämä -oli sillävälin oivaltanut tilansa. Hän huomasi verta kädellään ja -vaatteillaan, ja polttava kipu päässä ja selässä herätti hänet täysin -valveille. Hän piteli itkien päätään, tuskan ja vihan vallassa hän -huusi: - -"Mokoma murhamies!" - -Vouti karkasi kaikin voiminsa tyttöön kiinni. - -"Vai sinä soimaat minua murhamieheksi? Sinä kurja suunpieksäjä, -uskallat minua vastustaa! Sinä -- sinä --." - -Ennenkun hän keksi uusia sanoja nousi ja laski keppi hänen kädessään, -mutta lankesi maata vasten, sillä tyttö oli notkeana kuin kissa paennut -miesten selän taa. Kun lyöjä karkasi hänen peräänsä, juoksi hän -kiireissään Völlamäen Päärnun rintaa vastaan. - -"Voisit hänet nyt jo jättää rauhaan, onhan hän verinen", murahti tämä -rauhallisesti, ikäänkuin ei hänen ja voudin välillä mitään olisi -tapahtunut. - -"Mitä hittoa se sinuun kuuluu? Minä voin piestä häntä, ettei hän enää -liikuta jäsentäkään. Herra on minulle käskyn antanut, että minun pitää -opettaa kovapintaisia ihmisiä. Minä kannan keppini kunnialla -- mutta -sinä lurjus, sinä rosvo, sinä -- sinä --." Hänen äänensä muuttui -vihaiseksi vinkumiseksi, kovaksi kiljunnaksi, ja hänen suunsa ympärillä -värisi suonenvedontapainen vihanitku. - -"Sinä, Päärn, sinä saat minun kädestäni vielä sellaisen opetuksen, että -tiedät, mistä olet kotoisin!" - -Nyt hän joutui sellaiseen soimaamis- ja sadattamisraivoon, että hän -kokonaan unohti tytön. Hänen liinanvalkea tukkansa, josta lakki -oli pudonnut pois, seisoi korvallisilla pystyssä kuin vihaisella -kissalla; hänen keltaiset silmänsä valkeiden ripsien ympäröimänä ja -samoin valkeiden kulmakarvojen alla kiilsivät punaisina kiukusta. -Hänen sulkeutuneilla huulillaan, joita ympäröi valkea, harva ja -lyhytkasvuinen parta, oli keltaista vaahtoa. Joka hänet tällaisena -näki, arvasi, että hän haukkumaansa miestä vihasi kaikesta sydämmestään. - -"Kyllä sinut jo tunnetaan, sinä kovakorvaisten kuningas! Missä vain -vastaan pannaan ja niskotellaan, siinä olet sinä alkuunpanijana! Omasta -konnustasi sinut ajettiin pois -- nyt sinä, köyhä rotta, olet toisen -miehen orja! Isäsi jo oli kapinoitsija, sinun koko sukusi on järkiään -kapinoitsijasukua. Varkaita, ryöväreitä, murhamiehiä, laiskottelijoita -ja kuhnureita ovat sinun vanhempasi ja vanhempain vanhemmat olleet, -mutta suurin lurjus olet sinä itse! -- -- -- Jopa on uusi nahka ehtinyt -selkääsi kasvaa. Kylläpä me sen kohta taas pois kuorimme! -- -- -- Ja -kenenkä puolesta tuollainen kuotta alkaa tehdä vastarintaa? Kulbin Kain -puolesta, tuon vetelehtijän, tuon nurkantakaisen puolesta, jota oikea -ihminen ei tahdo sylkeäkään." -- -- -- - -"No noh, olet hänen luonaan itsekin jo kyllin vieraana käynyt!" kuului -varovainen, ilkkuva huuto etempää poikain joukosta. - -"Jokos pistättää, kun Kai toisia heitti suin päin ulos aitan lakasta", -lisättiin toiselta puolen samoin varovalla äänellä. - -"Kuka tietää, ken Kai raukan oikea isäkään on!" arveli joku vielä -joukkoon, jonka jälkeen kuului poikain ja tyttöjen joukosta salaista -naurun hihitystä kuin tuulen kahinaa kuivissa lehdissä. Kolkko riita -kupiaan ja työmiehen välillä liitti sorretut henget yhteen. - -Kubja-Prits ei ollut kuulevinaan mitään. Hän huomasi, että kaikki -olivat häntä vastaan, joka tunne tekee väkivaltaisimmankin -varovaiseksi. Mutta peittääkseen salaista pelkoaan, purki mies edelleen -vihaansa syynalaisen niskaan: - -"Tunnusta pois, mitä sinulla on tekemistä tuon naisen kanssa?" karjui -hän. "Mitä se sinuun kuului, vaikka minä tuon unisäkin ajoin työhön? -Mitä salaisuuksia teillä on toistenne kanssa? Onko sinulla aikomus -mennä hänen kanssaan pappilaan? Voithan mennä, kuka sinua kieltää? -Eikä siitä kellekään tule vahinkoa, että saat niin paljon lankomiehiä! -Mutta älä sinä, tomppeli, tule minua kieltämään, kun minä täytän herran -käskyä ja panen laiskalle jalat alle! -- -- -- Vastaa, niskottelija, -mitä salaystävyyttä teillä on keskenänne tuon tytön kanssa?" - -Vastauksen asemesta pisti Völlamäen Päärn suuren tomuisen takkinsa -ylleen ja käänsi soimaajalle selkänsä. Tahtomatta tai tahallaan sylkäsi -hän hyvin kuuluvasti halkopinoon ja poistui työmiesten ja vaimojen -joukosta. -- -- -- - -Kubja-Prits näki vain pilkallisia kasvoja. Hänen punottavat poskensa -kävivät sinertäviksi, kouristuksen tapaisesti piti hän keppiä -kädessään, mutta se pysyi paikoillaan. Tunne, ettei kukaan, ei -ainoakaan ollut hänen puolellaan, ei kiittänyt hänen sanojaan ja -tekojaan, masensi häntä. Hän huomasi kyllä, mikä siihen oli syynä. -He vihasivat ja pelkäsivät häntä. Sen he tekivät ensiksikin hänen -liiallisen kovuutensa ja kurjan olentonsa tähden, ja toiseksi -sentähden, että hän vielä kuusi kuukautta sitten oli ollut samanlainen -työmies kuin hekin, mutta nyt heilutti kupiaskeppiä. Kuusi kuukautta -sitten oli hän samoin kuin hekin toivonut maan alle herrat ja -johtajat, voudit ja kupiaat, oli samoin kuin hekin salaa puristanut -käsiä nyrkkiin, jos jollekulle tehtiin vääryyttä; oli samoin kuin -hekin ottanut kiellettyjä unia, oli niinkuin hekin kärsinyt, kun -rankaisija kepillä heitä pehmitti. Ja nyt seisoi hän heidän edessään ja -heilutti keppiä, eikä muistanut, mitä hän itsekin oli tehnyt, nyt hän -tuomitsi heitä, joiden kanssa ennen oli yhtä pitänyt, rankaisi heitä -sellaisesta, jota hän ei ennen ollut rikoksena pitänyt. He pitivät -häntä ilmiantajana, sen huomasi Prits hyvästi muistaessaan entisiä -aikoja ja sentähden jätti hän tekemättä sen, jota ei luullut aivan -välttämättömäksi. - -"Noh, mitä te odotatte siellä vielä?" huutaa hän samassa. "Tytöt, eikös -vouti sanonut teille, missä perunamaa on? Ja te, miehet, joudutteko -kyntämään?" - -Ja vihaisella, käskevällä äänellä antaa hän työmiehille, jotka alkavat -lähteä, vielä monet tarpeelliset varotukset. - -Sen ohella hautoo hän kiihkeänä kostotuumia. Hän ei tahdo maksaa -ainoastaan Päärnulle ja Kaille, vaan jos mahdollista kaikille, jotka -häntä ovat uskaltaneet pilkata, jopa häntä kaikkien kuullen ilkkua -ja arvostella. Kun työmiehet ja vaimot kokoavat eväspussinsa ja -vaatteensa, tarkastaa kupias riihen luona olevia ranka- ja puupinoja. -Hänpä tietää omasta kokemuksestaan, että niihin kätketään aina jotakin, -jota _hyvä_ vouti ei ole näkevinään. Mutta Pritsinhän ei tarvinnut -asiata salata. Olivathan nämä kaikki hänen vihamiehiään. - -"Ahaa -- ruispussi! Kuinka mukavasti pistetty pinoon! -- -- -- Ja -tuossa -- ahaa, vielä pussinen parhaita seinään lyötyjä rukiita!" - -"Miehet -- kuulkaa! Kenen nuo pussit tuossa ovat?" - -Miehet ovat jo menossa, mutta kääntyvät voudin huutaessa jäykkinä -takaisin. - -"Tulkaa tänne!" - -Tulevat kyllä ympärille ja katsovat, mutta ei kukaan tunne pusseja. - -"Siimu-Jyrin Mats, tuo on sinun pussisi!" - -"Ei ole!" - -"Valehtelet, lurjus!" - -"Ei ole!" - -"Ja tuo pussi on Töntsun Jaakopin oma!" - -"Valhe!" - -"Sinun ne ovat!" - -"Valhe!" - -"Miehet, tunnustakaa, kenen nuo pussit ovat! -- Eivätkö nuo ole Matsin -ja Jaakopin pussit?" karjuu hän heille. - -Miehet katsovat, tunnustavat, pudistavat päätä -- ei kukaan tunne -pusseja. - -Vouti katsoo tyttöjen puoleen. Sama pahansuopa, pilkallinen -vaikeneminen. Joku nenäkäs astuu lähemmä ja on haistavinaan pusseja. -Toiset purskahtavat nauruun. - -"Menkää hiiteen!" huutaa Prits. "Kyllä varkaan jälille vielä päästään!" - -Ja kun työläiset kääntyvät menemään, kantaa vouti pussit riihen luo. - -Riihessä on sillä välin tehty kepposia, joita nähdäkseen Kubja-Prits -kaikeksi onneksi tulee liian myöhään. - -Kun Riihi-Mart askaroitsee olkien luona riihenalusessa,[2] lähtee -Hansu-Jyrin Jaan riihestä, hänen perässään Wildrikun Villem. Molemmat -katsovat varovasti joukkoon, josta kuulevat Kubja-Pritsin meluamista. -Kaksi poikaa on vielä riihessä. He iskevät toinen toiselleen silmää, -kun näkevät Jaanin ja Villemin. Toinen heistä ottaa varstan seinältä ja -pieksää sen varrella Jaanin suurta huopahattua. Kohta on Jaan muuttunut -viljapatsaaksi: kaikki mitä hatun suureen sisustaan on kätketty, vuotaa -pitkin päivätyöläisen vartaloa riihen lattialle! - -Pojat hämmästyvät, Jaan itse säikähtää. Mutta Riihi-Mart! kääntyy selin -poikiin ja alkaa kaikin voiminsa aivastaa. -- -- -- - -"Villem!" huutaa hän samassa. - -"Mitä?" - -"Tule tänne!" - -Villem lähtee. - -"Etkö sinä, pakana, kuule, kuka on pihassa? Kiiruhda pian takaisin -riiheen!" - -Villem katoaa kuin tuuli riihitupaan ja tyhjentää siellä -hattunsa. -- -- -- - -Toinen kerta, kun pihassa on hiljaisempaa, on pimeämpää! -- -- -- - -"Hyvästi, Mart! -- -- -- Hyvästi, Mart!" - -"Hyvästi, veitikat!" - -Kun miehet riihen takaveräjästä kiiruhtavat pois, kiipeää Kubja-Prits -etupuolelta säkkeineen sisään. - -"Mitä hittoa se merkitsee, Riihi-Mart, että kaikki pinot ovat täynnä -rukiita?" - -"Hyvää viljavuotta -- mitä muuta?" - -"Vai niin, vai viljavuotta! Mutta maan kielellä sanotaan sitä -varkaudeksi!" - -"Varkaudeksi noh! Mutta minkätähden sinä sitten käyt mittaamassa -halkopinoja?" - -"Minä en mitannut niitä, vaan aavistin varkautta." - -"Kuinka tuo kohta sinulle sitten niin tuttava oli?" - -"Miten niin tuttava?" - -"Kuinka sinä juuri sieltä osasit varkautta etsiä?" - -Prits heittää epäluuloisen silmäyksen mustaan vanhukseen laskiessaan -pussit hänen eteensä. - -"Minulla on oikeus etsiä varkautta joka puolelta -- sentähden olenkin -moision kupias", vastaa hän ylpeästi. - -Riihi-ukko jää hänen eteensä seisomaan ja katselee häntä -veitikkamaisesti kiireestä kantapäähän. - -"Prits, ne ehkä ovat sinun omat pussisi, jotka sinä viime syksynä -unohdit pinoihin. -- -- -- Olihan sinulla niitä toisinaan niin paljon, -ettet kaikkia ehtinyt mielessäsi pitää." - -Kubja-Prits -- -- -- Kubja-Prits -- ei sano mitään. - -Kubja-Prits -- kääntää puheen toisiin asioihin. - - - - -2. - -VARTIJA, MISSÄ VITSAT? - - -Päivällisen jälestä toi kupias Völlamäen Päärnulle käskyn, että -hänen piti ehtoolla tulla paronin puheille. Ja sen ohella hän heitti -työmieheen ilkeän ilkkuvia katseita. Päärn ei lausunut kupiaalle mustaa -eikä valkeaa, vaan huusi hevosille: "Vaolle!" ja kynti rauhallisena -edelleen. - -"Kuuletko, tänä ehtoona herran puheille!" Toisti Prits kähisevällä -äänellä. - -Kun ei Päärn nytkään mitään puhunut, näytti hänelle kupias selän takaa -rusikkakeppiään ja alkoi tarkasti tutkia hänen kyntämistään. Mutta -kyntäminen oli niin kunnollista, ettei työmiehen pahin vihollinenkaan -keksinyt siinä mitään vikaa. Kubja-Prits läksi sen tähden kohta pois -keppiä heiluttaen. - -Kulbi-Kaielle toi aittamies perunamaalle sanan, että hänen illalla piti -tulla moisioon herran luo. Vaikka kyllä tytön sydän oli aavistanut -pahaa, säikähti hän sittenkin niin, että hänen kätensä alkoivat väristä. - -"Herran luo?" hän kysyi. "Mitä pahaa olen tehnyt?" - -"Mistä minä tiedän", vastasi aittamies. "Enhän minä ollutkaan yöllä -riihimiesten luona." - -Koska riihestä oli puhe, niin tiesi Kai varsin hyvin, minkätähden hänet -paronin puheille kutsuttiin. - -"Johan hän minut pieksi veriseksi ja nyt käsketään vielä oikeuden -eteen!" alkoi hän itkien valittaa ja suuret kyyneleet vierivät pitkin -pölyisiä, poroisia poskia. - -"Mutta ethän toki siitä voi sanantuojaa soimata", lisäsi aittamies -varottaen, ja kiirehti pois päästäkseen kuulemasta tytön valituksia. -- - -Päärn ja Kai tapasivat illalla herran moision pihalla. Paroni Heidegg -tuli pellolta ja kääntyi juuri viinakeittiön nurkalta kartanoon päin, -kun työmies lakkia nostaen ja alamaisesti kumartaen lähestyi häntä. - -"Herra paroni on kutsuttanut minut tänne moisioon." - -"Kuka sinä olet? Ah niin Völlamäen Päärn!" -- -- -- - -Paroni kääntyi kokonaan työmiehen puoleen ja tarkasti häntä -teräksenharmailla, läpitunkevilla silmillään, joita ihmeellinen vetinen -kehä ja suuret syvät kulmakarvat ympäröivät. Työmies kumartui ensin -hänen edessään ja kätensä ojensi hän kuin totutusta tavasta herran -jalkoja kohti, mutta kun paroni otti askeleen taaksepäin ja hänen -muotonsa muuttui yhä kovemmaksi ja jäykemmäksi, oikasi Päärn itsensä -suoraksi ja seisoi siinä voimakkaana ja kookkaana moision herran edessä. - -"Päärn", lausui paroni Heidegg leppeämmin kuin olisi voinut arvata -hänen jäykästä, ankarasta katseestaan. "Päärn, sinä et ole vielä yhtään -parantanut mieltäsi. Sinä olet vielä sama vastahakoinen koira kuin pari -kolme vuotta sitten." - -"Niin olen, herra paroni." - -"Soo, -- vai olet!" Paroni astui askeleen lähemmäksi. "Koska sanot -sellainen olevasi, merkitsee se, ettet tahdokaan parantaa mieltäsi? -Mitä?" - -"Tahdon kyllä, mutta herra paronin voudit eivät sitä salli." - -"Eivät salli? Sinä hävytön karkaat aivan ilman asiatta voudin niskaan -ja pieksät häntä kaikkien työmiesten nähden ja julkeat vielä sanoa, -että minun voutini eivät anna sinun tehdä parannusta?" - -"Kupias löi minua syyttömästi, enkä minä häntä piessyt, vaan heitin -hänet kintereiltäni leppäpensaaseen." - -"Suusi kiinni! Kupias saa lyödä sinua, hänellä on oikeus siihen milloin -tahtoo -- se on minun käskyni! Mutta sinä et saa lyödä voutia -- -kuuletko! Sinä et saa häneen koskeakaan -- vouti on minun käskystäni -liikkeellä, voutia tulee jokaisen orjan totella niinkuin minua itseäni!" - -"Mutta ei paroni herra liene käskenyt häntä syyttömästi piestä ihmisiä." - -"Vaiti! teidän joukossanne ei olekaan syyttömiä! Te olette kaikki -kelmejä, roistoja, varkaita ja laiskottelijoita! Kiittäkää Jumalaa, -että teillä vielä on niin armollinen herra kuin minä olen. Joka -lyönnin, jonka saatte, olette hyvin ansainneet -- -- Ja sinä, -vastahakoinen karhu, sinä julkeat sanoa minulle vasten kasvoja, että -kupias on sinua syyttömästi lyönyt. Olethan sinä voutia häpeämättömillä -sanoilla kaikkein kuullen soimannut. Olethan sinä häntä '_siaksi_' -sanonut." - -"En ikinä!" - -"Ja minkätähden häntä niin puhuttelit?" - -"Sentähden että hän löi tyttöä päähän, niin että verta tuli." - -"Mitä se sinuun kuului?" - -"Ei mitään." - -Varmaankaan ei paroni Heidegg koskaan ennen ollut työläisen kanssa, -jolle hän vielä pahasta rikoksesta oli vihainen, niin kauvan -keskustellut. Mutta tuo suuri voimakas "hirtehinen", joka nyt -seisoi hänen edessänsä ja joka kuitenkin kaikessa talonpoikaisessa -tuhmuudessaan ymmärsi enemmän kuin toiset vertaisensa -- ja osasi -antaa sattuvia, luontevia vastauksia -- se miellytti väkisinkin paroni -Heideggin väkivaltaista, mutta pohjaltaan ritarillista mieltä. - -"Onkos Kai sinun naisesi tai morsiamesi?" hän kysyi. - -"Ei ole." - -"Vai hyvä ystävä?" - -"Ei vähääkään." - -"No, miksi sinä häntä rupesit puolustamaan?" Tähän kysymykseen ei Päärn -vastannut mitään. Hän katseli levottomasti herran jalkoja. Vihdoin hän -virkkoi: "Minä en voi nähdä verta." - -Jos niin suuri rikoksentekijä ei olisi seisonut paronin edessä -- olisi -hän varmaankin purskahtanut nauruun. Tuo jättiläinen tuossa ei voinut -verta nähdä! -- -- -- Mutta paroni ei naura vaan huutaa ankarasti. - -"Minä saatan sinut haakenrihterin[3] luo!" - -"Eikö moisiossa ole vitsoja?" kysyy Päärn. - -Paroni katsoo häneen, kääntää hänelle selän, astuu edes takaisin, -tutkii kepillään maata ja kysyy vihdoin: - -"Moision vitsat ovat siis sinulle rakkaammat kuin haakenrihterin?" - -"Rakkaat eivät kumpaisetkaan ole minulle", vastaa työmies. "Mutta kun -herra paroni saattaa minut oikeuteen, pitää paroni herran laittaa minun -mukaani kirja ja siitä on herralla työtä ja suurta vaivaa?" - -Vôllamäen Päärn tietää nimittäin sisareltaan, joka on moisiossa -sisäneitsyenä, että paronille ei mikään maailmassa ole niin -vastenmielistä kuin kirjoittaminen. Joka kirjeen -- vähäpätöisemmänkin --- kyhäämiseen kuluttaa hän monta tuntia, on vihainen kuin leijona, -ärjyy jokaiselle, joka silloin uskaltaa hänen oveaan avata, heittää -sulkakynän toisensa jälkeen nurkkaan ja vie, kun hirveä työ vihdoinkin -on valmis, sen puolisollensa korjattavaksi. Mutta rouva laatii sen -kokonaan uudestaan, ja sitten paroni vasta sen kirjoittaa puhtaaksi. -Sen ohella sadattelee hän kuin pakana, ja on koko päivän pahalla -tuulella. - -Vôllamäen Päärn tietää siis varsin hyvin, mitä hän tarkottaa puhuessaan -paroni herran "työstä ja vaivasta". - -"Jos tietäisin, että sinä tekisit parannuksen, Päärn, niin en saattaisi -sinua haakenrihterin luo", sanoi paroni, pyörittäen suuria, harmaita -viiksiään. - -"Paroni herra tietää, ettei haagrehtikään ole mikään mielenparantaja. -Herra paroni ehkä muistaa minun isä vainajaani?" - -Päärn lausui tämän äänellä, jossa kuului tasainen värinä ja hänen -miellyttävä rauhallinen muotonsa on muuttunut hirmuisen totiseksi. - -Paroninkin kasvot ovat muuttuneet. Hänen vasen silmäluomensa alkaa -väristä, hänen pitkät viiksensä liikkua, ja hän vetäytyy työmiehestä -vähitellen kauvemmaksi. -- -- -- - -"Hyvä kyllä, Päärn", hän sanoo, "sinun pitää moision tallissa saaman -viisikymmentä suolaista." - -"Neljäkymmentä, herra paroni, eikä suolaista", vastaa työläinen. - -"Sinä tingit? Hyvä -- neljäkymmentä _suolaista!_ Ja nyt suusi kiinni!" - -Näin sanoen kääntyy paroni Heidegg Kulbi-Kaien puoleen, joka koko ajan -oli itkien ja nyyhkien seisonut Päärnun selän takana. - -"Mikä sun nimesi on?" - -"Kai!" - -"Kenen tytär olet?" - -"Tooma-Tönun Mihklin." - -"Sinä olet soimannut voutia -- saat kartanon tallissa kolmekymmentä -suolaista." - -"Hyvä, kulta, herra paroni --." - -"Vaiti!" - -"Armoa, herra paroni, armoa!" Kai lankee maahan polvilleen, ojentaa -rukoillen kätensä; mutta paroni kääntää hänelle selkänsä ja alkaa -lähteä. -- -- Mutta tuskin on hän päässyt viisi askelta eteenpäin, kun -Vôllamäen Päärn taas seisoo hänen luonaan. - -"Herra paroni! Vielä sana!" - -"Mitä sinä vielä tahdot?" - -"Milloin herra paroni antaa minulle takaisin isäni talon?" Tuo oli -kaikkein julkeinta rohkeutta! Mieheltä on vastustuksen tähden otettu -maa, ja nyt vaikka hän samasta syystä jälleen on joutunut syytteen -alaiseksi, tulee hän vaatimaan maatansa takaisin! - -Paroni Heidegg ei tiedä, mitä hänen pitää vastata. Jos ei hän tuota -miestä pelkäisi -- ja paroni ei tiedä itsekään oikein miksi hän tätä -pelkää -- ja jos hän ei hänestä mitään välittäisi -- niin antaisi -paroni Heidegg sitoa kiinni tuon häpeämättömän ja lähettäisi hänet -rohkean julkeutensa tähden haakenrihterin luo. Mutta kun paroni Heidegg -häntä pelkää ja hänestä välittää -- toisinaan myös hänen työkuntonsa ja -ahkeruutensa tähden -- niin ei vastaa hänelle muuta kuin: - -"Isäsi paikan annan sinulle takaisin, kun olet mielesi parantanut etkä -enää vastusta vouteja. Mutta tuosta kysymyksestäsi saat vielä lisäksi -kymmenen suolaista." -- -- -- - -"Tallin luo molemmat!" - -Näin hän sanoo ja lähtee edellä talliin. Molemmat syynalaiset -viivyttelemättä seuraavat häntä. - -"Vartija, missä vitsat?" - -"Kyllä täällä vitsat ovat valmiina!" - -"Kahdelle suolavettä, vartija!" - -"Valmis, herra paroni!" - -Kolmas rangaistuksen alainen on vielä jälellä. Neljäntoista vuotinen -poika. Kynti huolettomasti. Jätti kivien vierukset kyntämättä ja ajoi -vääriä vakoja. Viisitoista lyöntiä ilman suolaista. - -"Suolaisiksi" nimitettiin moisiossa sitä, kun vitsat ennen lyöntejä -ja lyöntien aikana kastettiin suolavedessä. Haakenoikeudessa sata -lyöntiä tai kartanossa viisikymmentä "suolaista" -- se oli yhtä kova -rangaistus. Koska paroni herra ei mielellään kirjoita kannekirjoja eikä -tahdo vaivata oikeusherroja jokaisesta pienestä asiasta, niin laittaa -hän omassa talossaan itse jakaa oikeutta ja on pahempia rikoksia varten -käyttänyt "suolaisia". Asia on sama. Mutta moision poliisivallan -loukkaamista kartetaan siitä syystä suuremmalla huolella. - -Ensimmäinen, joka otetaan tallissa käsille on neljäntoista vuotinen -työläinen, joka ei tahdo kyntää oikeita vakoja. Hän vapisee kuin -haavanlehti, itkee kuin tehtäisiin hänelle suurta vääryyttä eikä -pelossaan ymmärrä avata edes housujaan, vaan avaa paidannappeja, kuin -olisi se ollut tarpeellista. Vahti tulee hänelle apuun. Tuo mies -tietää mitä tarvitaan. Kohta on pojan punainen iho paljas ja käy pian -vielä punaisemmaksi. Hän huutaa niin, että koko kartano kajahtaa. -Ensimmäiset lyönnit panevat hänet huutamaan, jälkimmäiset rääkymään. -Ihmiset, jotka liikkuvat kartanolla, säikähtävät ja kiiruhtavat -sisälle. Naiset pitelevät korviaan ja poikain sydän on kurkussa. Mutta -paroni Heidegg seisoo tallissa huutajan vieressä, näkee, kuinka veriset -vaot muodostuvat ihoon, ja rohkasee pieksäjää, että hän ei unohtaisi -velvollisuuttaan. -- -- -- Eihän paroni Heidegg tahdo eikä tee muuta -kuin oikeutta. Syyllisiä täytyy kurittaa, muutoin menevät ihmiset -hukkaan. -- -- -- - -Pojan perästä otetaan tyttö käsille. Hän pyytää yhä vielä armoa, vaikka -kyllä tietää, ettei se mitään auta. Häntä hävettää kauheasti, kun hänen -pitää miehille itsensä paljastaa. Vahti, iso ankaran näköinen vanhus -kastaa vitsat pytyssä olevassa suolavedessä ja hänen kurja työnsä -alkaa. Tyttö parkuu vielä kipeämmin ja kuuluvammin kuin poika. Hänen -äänensä muuttuu vihdoin pelkäksi vinkumiseksi, joka viiltää kuulijoita -luihin ja ytimiin. - -Viimeksi tulee Völlamäen Päärnun vuoro. Hän ei huuda, ei ainoatakaan -ääntä lähde hänen suustaan. Käskemättä on hän paljastanut itsensä, -käskemättä heittäytyy hän maahan. Hän painaa päänsä käsien väliin ja -puree hampaat lujasti yhteen. Hän tuntee, kuinka lämmin veri alkaa -tippua pitkin ihoa ja neljäkymmentä lyöntiä saatuaan tunkeutuu hänen -rinnastaan hiljainen, maahan painunut korina, joka viimein muuttuu -ähkimiseksi -- -- --. Kun rangaistus täydellisesti on annettu, nousee -hän maasta ylös, ottaa vaatteet selkäänsä ja luo sen ohella paroniin -silmäyksen, josta tämä ei ymmärrä, osottaako se vihaa vai ainoastaan -tuskaa. - -Monella moision herralla on tapana antaa rangaistun vielä suudella -vitsakimppua ja kiittää herraa rangaistuksesta. Paroni Heidegg ei -sitä tahdo. Hän vain varottaa rangaistuja muutamilla isällisillä -sanoilla, että he nyt ottaisivat opikseen ja vasta karttaisivat -tottelemattomuutta. Sitten hän kääntää heille selkänsä ja poistuu -tallista. Hän on sillä välin saanut hyvän ruokahalun ja illallinen -odottaa häntä. -- -- - -Kun tallissa rangaistiin syynalaisia, tapahtui kartanon puistossakin -jotakin. - -Siellä on paronin kouluneiti neljäntoista vuotiaan tyttären ja kymmenen -vuotisen pojan kanssa kävelyllä. Neiti Juliette Marchand on vasta -muutaman päivän ollut moisiossa ja yleensä Virossa. Hän tuli sinne -Pietarista. Hän on kotoisin ranskalaisesta Sweitsistä. Venäjällä oli -hän asunut lähes vuoden. - -Neiti Marchand johti juuri lasten huomiota syksyisen luonnon -kauneuteen, osotti heille kuinka värikkään ihana oli metsä monen -karvaisessa puvussaan, kuinka sen iloinen rauhallinen vaikutus oli -virkistävä ihmishengelle. Mutta äkkiä kalpeni nuori ranskalainen neito, -hän otti askeleita takaperin ja tarttui kuin apua etsien tytön ja pojan -ympäriltä kiinni. Hänen suuret mustat silmänsä tuijottivat sanomattoman -säikähtyneinä kartanoon päin -- sinne päin, josta juuri kuului ääni, -joka pysäytti veren suonissa. - -"Jumalani, mikä siellä on?" huusi hän vavisten. - -Paronin lapset katsoivat toinen toisiinsa ja hymyilivät. - -"Siellä joku murhataan! Jumalani -- apuun, apuun!" - -Ja neiti Marchand aikoi lähteä juoksemaan, vetäen lapsia mukaansa. - -Pikku Kuno alkoi kovasti nauraa neidin hätää, mutta kuitenkin tallista -kuuluvan melun tähden pisti sormet korviinsa. Ada von Heidegg sanoi -kouluneitiä rauhottaen: - -"Älkää pelätkö, eihän se ole mitään!" - -"Kuinka? Eikö se ole mitään? Huutaahan siellä ihminen aivan kuin olisi -hengen hädässä!" - -"Ei, häntä rangaistaan. Tuolla on joku, joka on tehnyt jotakin pahaa ja -jolle pappa annattaa vitsoja." - -"Vitsaa? Mutta eihän tuo ole lapsen ääni!" - -"Minkätähden hänellä sitten pitäisi olla lapsen ääni? -- -- -- Jaa -niin" -- lisää Ada neiti samassa. "Te luulette, että vain lapsille -annetaan vitsaa? Ei, meillä saavat täysi-ikäisetkin vitsaa, kun ovat -tehneet pahaa." - -Neiti Marchand katsoo tyttöä kuin epäilisi hänen puhuvan leikkiä. Mutta -neiti von Heidegg on ihan totinen. - -"Ja aikaihmisiä lyödään niin, että he huutavat -- että he _noin_ -huutavat?" virkkaa ranskalainen. - -"Niin, neiti Marchand! Huomaattehan, ettei heitä lyödä leikin vuoksi, -vaan rangaistaan pahanteosta." - -"Mutta eikö teillä sitten ole oikeusistuinta?" - -"Se on oikeus, neiti Marchand!" - -Ulkomaalainen silmäilee tyttöä, joka puhuu niin rauhallisesti ja hänen -kasvonsa ilmaisevat sanomatonta kauhua ja yhä lisääntyvää hämmästystä. - -"Neiti von Heidegg, eikö teitä pelota? Kuno, miksi et pakene pois?" -huutaa hän lyöden käsiään yhteen. - -"Neiti Marchand", vastaa nuori tyttö, "meille ei tuo ole enää mitään -uutta. Me olemme sitä jo monta kertaa kuulleet. Meidän pitäisi kyllä -mamman tahdon mukaan olla sisällä, ettemme kuulisi tuota onnetonta -melua, mutta mitä tehdä -- olemme viipyneet vähän kauvemmin ulkona. -Mutta nyt, neiti Marchand, kiiruhtakaamme kotiin." - -Neiti Marchand ei milloinkaan ollut niin valmis pakenemaan. Mutta tuo -sydäntä särkevä tuskanhuuto, joka tunkeutui hiljaisen puiston läpi -ja pelotti linnut puiden oksilta lentoon, näytti jäykistävän neidon -jalat aivan kuin maahan kiinni. Hän vain nosti ristissä olevat kätensä -taivasta kohti ja huusi Ada von Heideggiä, joka myös piteli korviaan: - -"Ettekö voisi juosta isänne luo ja rukoilla tuon ihmisen puolesta?" - -Ada pudisti kiivaasti päätään. - -"Mitä te ajattelette, neiti Marchand! Pappa ei milloinkaan sallisi -meidän lasten pistää nenäämme hänen asioihinsa." - -"Mutta mitä vääryyttä tuo ihminen sitten on tehnyt?" - -"Taivas tietää? Toisinaan ollut väliäpitämätön tai laiska tai -tottelematon, toisinaan myös varastanut. Ihmiset ovat jo niin -turmeltuneet, niinkuin pappa ja vouti aina sanovat. Kepittä ja vitsatta -ei saa mitään aikaan. Ja niin on asia joka moisiossa, ei yksin meillä, -neiti Marchand." - -Ada neiti selitti tämän totisena ja rauhallisena kuin vanhat -ihmiset ja hänen kaunis muotonsa oli huolestuneen näköinen ihmisten -parantumattoman kehnouden tähden. - -Samassa taukosi huuto. Neiti Marchand vetää helpotuksen huokauksen. Hän -pyyhkii kädellään heleänvalkeata otsaansa, johon kylmä hiki on noussut. -Ada neiti ja Kuno ovat ottaneet sormet korvistaan. Viimeksimainittu -nauraa ja sanoo kerskuen: - -"Mutta kyllä te olette arka, neiti Marchand? Katsokaa minua -- -pelkäänkö minä? En hituistakaan! Olenhan minä mies, mutta te olette -nainen, neiti Marchand." - -"Kuno, sinä miellyttäisit minua enemmän, jos et olisi niin rohkea", -vastasi opettajaneiti ahdistus rinnassa. - -He alkavat kiireesti astua kartanolle. Kiiruhtaja on neiti Marchand. -Hän pitelee lapsia kädestä ja vetää heitä mukaansa. Tahtoen tai -tahtomatta hän rientää sinne päin, josta huuto kuului. Mutta tuskin -ovat he päässeet pari askelta, kun opettajaneidin jalka jälleen -jäykistyy ja hänen hienoille siroille kasvoilleen ilmaantuu uusi -tuskainen tunne. - -"Vielä yksi onneton!" hän sopertaa, "ja vielä naisihminen!" - -Tallista kaikuu Kulbi-Kaien läpitunkeva vinkuminen. - -"Lähtekäämme pian kotiin, neiti Marchand!" huutaa nyt myös Ada von -Heidegg hiukan pelonalaisena, sillä kouluneidin hirmuinen säikähdys -vaikuttaa häneenkin. - -"Ada, piestäänkö _naisiakin_ vitsoilla?" kysyi ranskalainen neiti -kalpein huulin. - -"Piestään, neiti Marchand!" - -"Kuka heitä pieksee?" - -"Vahti." - -"Mieshenkilö?" - -"Niin." - -"Ja missä isänne on?" - -"Siellä mukana." - -"Katsoo päältä, kun naista lyödään, paljaalle iholle lyödään?" - -"Niin, niin, niin!" huudahtaa neiti Ada kärsimättömästi, ja hänen -punaiset, tuoreet huulensa menevät pahasti kurttuun. "Minä en ymmärrä, -mitä siinä niin paljon kysymistä on? Onhan pappa moision herra ja hänen -käskystään rangaistaan jokaista syyllistä, olkoon hän mies tai nainen!" - -"Neiti Marchand", kysyy Kuno, niittäen kepillään ruohon ja kukkasten -latvoja tien vieressä, "eikö teitä miellytä se, että pahoja ihmisiä -lyödään?" - -"Ei, en ole siihen tottunut." - -"Kuinka teidän kotona sitten pahoja ihmisiä rangaistaan?" - -"Heiltä otetaan vapaus joksikin ajaksi, taikka heidän pitää maksaa -sakkoa." - -"Otetaan vapaus?" - -"Niin, heidät erotetaan toisista ihmisistä ja suletaan yksinäiseen -huoneeseen." - -"Ei mitään muuta?" - -Kunon lyödessä heinänpäitä ottaa neiti Marchand Adaa hellästi -vyötäisistä kiinni: - -"Ada", hän lausuu puoleksi rukoillen, "emmekö voisi saada nähdä noita -ihmisiä, joita nyt lyötiin?" - -"Nähdä, minkätähden?" - -"Minä tahtoisin heidän kanssaan puhua pari sanaa." - -"Mistä sitten?" - -"Kysyä heiltä, mitä pahaa ovat tehneet." - -"Sen saamme paremmin tietää papalta tai voudilta." - -"Ada, minä tahtoisin heidän itsensä kanssa puhua, ainoastaan pari kolme -sanaa!" - -Ada kohautti olkapäitään niinkuin ihminen, joka ei toisen mieltä -ensinkään ymmärrä. Sitten jäi hän katsomaan neidin kalpeita kasvoja -ja hymyili. Kouluneideillä on enimmästi aina omituiset, kummalliset -oikkunsa. Hän oli juuri sanoa sen Juliette Marchandille, mutta sai -kuitenkin vielä sanan päästä kiinni ja sen sijaan virkkoi: - -"No, jos se teitä huvittaa, niin voimme mennä heitä vastaan tielle. -Mutta pappaa täytyy meidän siellä karttaa." - -He kääntyivät puiston läpi kartanon sivurakennuksiin päin, joiden -sivuitse kulki tie kylää kohden. Rangaistun naisen kauhea huuto oli -sillävälin vaijennut, tallin luota ei kuulunut enää minkäänlaista -ääntä. He ehtivät puistosta aidan ja viinakeittiön välille, kun -ensimmäinen rangaistuksen saanut, neljäntoista vuotias poika jo oli -sieltä poistunut. Sitävastoin lähestyi tallin puolelta kurituksen -saanut tyttö. Hän nyyhkytti suonenvedontapaisesti, pyyhki silmiään ja -ontui. Neiti Marchand, Ada ja Kuno lähestyivät aitaa suurten puiden -varjossa. Kun tyttö kulki ohi, kutsui neiti Ada häntä viron kielellä. - -Kai aikoi nyyhkien ja ontuen mennä eteenpäin, mutta Kuno juoksi hänen -luoksensa ja huusi kovemmin: - -"Kuule, sinä, neidit tahtovat sinua puhutella!" - -Tyttö katsoi itkusta turvottunein silmin ympärilleen, ja kun hän näki, -että pitkä sirkeä neiti astui hänen luokseen jäi hän nöyrästi seisomaan. - -Ada rupesi tulkiksi ranskalaiselle neidille. - -"Opettaja neiti tahtoo tietää, mitä pahaa olet tehnyt, kun tänään sait -vitsoja?" - -"Vouti pieksi minut veriseksi ja minä sanoin hänelle 'murhamies'!" - -"Minkätähden vouti sinua löi?" - -"Silmäni olivat hetkeksi ummistuneet -- olin hyvin väsynyt." - -Neiti Marchand pyysi kysymään, oliko hänellä ollut hyvin raskasta -työtä. Kai vastasi, että hän kaksi päivää ja kaksi yötä oli ollut -nukkumatta työssä. - -Neiti Marchand puristi kätensä suonenvedontapaisesti ristiin ja loi -tyttöön sellaisen katseen, että tämä kuin koira, joka vainuaa hyvää -ihmistä, juoksi hänen luokseen ja suuteli hänen molempia käsiään. Neiti -Marchand ei hämmästyksissään voinut tehdä muuta kuin vapauttaa kätensä -tytön kourista ja hyväillä hänen itkusta mustuneita poskiaan. -- -- -- -Sitten hoippui Kulbi-Kai kylätietä myöten eteenpäin. - -Kohta lähestyy tallin puolelta jättiläisen kokoinen, karkeapintainen -talonpoika. Hänen tummat kasvonsa punottivat, silmät olivat veriset, -silmäluomet turvonneet, ja suu oli niin lujasti kokoon puristunut, kuin -ei sieltä moneen aikaan ainoaa sanaakaan pääsisi ilmoille. - -Tätä miestä luulivat nuo kolme odottajaa siksi ihmiseksi, jota oli -ensin rangaistu, joka niin kauheasti oli karjunut, sillä poikaa he -eivät olleet nähneet. Ada tunsi Vôllamäen Päärnun, sillä hänpä oli -sisätytön Maien veli ja kävi toisinaan kartanossa sisarta katsomassa. - -"Päärn, minkätähden sinua tänään piestiin?" huusi tyttö heleällä -äänellä. - -Nuori talonpoika ei seisahtunut, ei lausunut sanaa, mutta hän loi tien -vieressä seisovaan pieneen joukkoon katseen, joka hetkeksi pidätti -neiti Marchandin sydämmen sykkimästä. - -Siinä katseessa välkkyi jotakin, jonka kaltaista Juliette ei vielä -milloinkaan ollut ihmisen silmissä nähnyt. Ikäänkuin suojellen ja -jonkunlaista suojelusta etsien tarttui nuori neito Adan ja Kunon -ympäriltä kiinni ja veti heitä tien vierestä takaisin. - -Äänetönnä, suorana, jäykkänä kulki Völlamäen Päärn heidän ohitsensa. - -Sattuvasti sanottiinkin tuota miestä kankeakaulaisten -kuninkaaksi. -- -- -- - - - - -3. - -HUNTAUGUN MIINA. - - -Illan ruskot läntisellä taivaan rannalla ovat tummenneet, mustat -pilvet peittävät viimeiset kultaiset valojuovat, syksyinen pimeys -kattaa maan, tiheää, raskasta, kylmää kosteutta huokuu ilma. Viidakot -ovat sysimustat eivätkä kohise, niityiltä nousee ilkeä, paksu sumu ja -heikosti, epätasaisesti niinkuin kuoleva henki vilkkuu sieltä täältä -joku tulensilmä läpi synkän pimeyden. - -Kun Völlamäen Päärn on päässyt pois kartanon läheisyydestä käy hänen -kulkunsa hitaammaksi. Hänen, suuret tukevat jäsenensä alkavat nyt -tuntea, että niille on annettu liikaa. Koko viikon työ ja vitsat -eivät ole olleet tähänkään jättiläiseen koskematta. Hänen selkäänsä -kirvelee ja polttaa ja joka askeleella tuntuu tuska koko ruumiissa. Se -pistää kylkeen, niin että hän tuon tuostakin voihkasee. Paita on hänen -selässään kiinni kuin liimattu ja kun hän kädellään sitä irrottaa, -tuntuu kuin revittäisiin kappale nahkaa ihosta irti. Miehen suu on -kuiva, niin että kieli jää kurkkulakeen kiinni. Ei hänen kaikeksi -onneksi tarvitse hevosta ajaa -- sen vei poika jo kotiin. - -Tiellä huomaa Päärn jonkun seisovan. Tuo näkyy häntä odottavan. -Lähemmäksi tultuaan tuntee hän Kulbi-Kain. Päärn aikoo sanaakaan -lausumatta mennä ohi, mutta tyttö astuu hänen rinnalleen ja kulkee -siinä eteenpäin. - -Tyttö näkyy odottavan, että Päärn rupeaisi puhumaan. Kun ei siitä tule -mitään, astuvat he hetken äänettöminä. - -"Päärn", alkaa Kai vihdoin ja tarttuu poikaa äkkiä takin hihasta kiinni. - -"Mitä sinä tahdot?" - -"Olet mies, Päärn!" - -"Minkätähden?" - -"Kun minun puoltani olet pitänyt." - -"Milloinka olen sinun puoltasi pitänyt?" - -Ihmeellinen kysymys! Kai koittaa katsoa pimeässä häntä silmiin. Hän -huomaa, että Päärnun kulmat ovat rypyssä ja hänen kasvonsa kalpeat. - -"Etkö sinä sitten tänä päivänä minua puolustanut?" kysyy hän arasti. - -"En!" - -"Ketä sitten?" - -"Sinua en ainakaan!" - -"Mutta sanoithan, kun Prits minua löi --." - -"Sanoin, mitä sanoin -- sen olisin tietysti sanonut -- olit siinä sinä -tai joku toinen!" - -Päärn lausuu sen niin tuimasti, että tytön suu jää kiinni. Kai kyllä -arvaa, että ihminen, joka on saanut viisikymmentä lyöntiä ei voi olla -paremmalla tuulella. Sentähden hän vaikenee pitkän aikaa. Mutta hänen -sydänraukkansa tuntee sittenkin niin voimakasta myötätuntoa tuota -miestä kohtaan, joka hänen tähtensä oli itselleen tuottanut niin kovan -rangaistuksen, ettei hän voi olla sitä ilmaisematta. Hän tarttuu miestä -jälleen käsipuoleen ja tällä kertaa lujemmin kuin ennen. Sitten astuu -hän hänen eteensä tielle. - -"Päärn", hän lausuu puoleksi kuiskaten, ja hänen korkea täyteläinen -rintansa kohoaa ja laskeutuu, ja hän kiinnittää suuret kirkkaat -silmänsä rukoilevasta miehen kasvoihin. "Päärn, sinä tietysti olet -minuun suuttunut, kun tuo onnettomuus minun tähteni kohtasi sinua. -Mutta minä en tahdo olla kiittämätön. Olet sinä mies, Päärn!" Ja hän -tarttuu pojan käteen, sitä lujasti puristaen. - -Päärn murisee jotakin joutavasta ja tyhjästä ajanvietosta, pudistaa -kätensä irti, siirtää tytön syrjään ja alkaa sitten ottaa niin pitkiä -askeleita, ettei Kai enää jaksa häntä seurata. - -Mutta he ovat vielä aivan lähellä toisiaan, kun joku takaapäin -heitä lähestyy. Kai katsoo varovasti ympärilleen ja tuntee koosta -tulijan. Päärn huomaa miehen, joka kiirehtii käyntiään kulkiessaan -heidän ohitsensa. Molemmat miehet katsovat toisiinsa ja molempain -kädet puristuvat nyrkkiin. Ohimenijä katsoo vielä kerran jälelleen; -hän silmäilee pilkallisesti ensin tyttöä sitten poikaa, ja keppiä -heiluttaen sekä iloisesti viheltäen rientää hän eteenpäin. - -Se on Kubja-Prits. Menee kylään viettämään lauvantai-iltaa. Menee ehkä -vanhempainsa luokse, tai Huntaugulle. - -"Kai", huutaa Päärn kiivaasti. "Poistu nyt vihdoinkin minusta!" - -"Miksi?" - -"Mitä sinä minun jaloissani pyörit! Eihän minulla ole mitään asiaa -sinulle!" - -Tyttö jää seisomaan, kuin olisi häntä puulla päähän lyöty. Hän katsoo -silmät selällään vihaisen miehen perään, hän painaa väristen kädellään -lämmintä povea. - -Ääneti, kertaakaan takaisin katsomatta kiiruhtaa Päärn eteenpäin ja -katoaa pimeyteen -- -- --. - -Tienristeyksessä hän ehtii voudin jälille; mutta tämä kääntyy -vasemmalle kädelle Huntauguun päin ja Päärn astuu suoraan eteenpäin. -Hänen mökkinsä ja Uudentuvan talo, jonka päivätyöläinen hän nyt on, ei -ole enää kaukana. -- - -Huntaugulla on väki illallisella, kun Prits astuu sisään. Hyvä kuppi -ryyni-puuroa höyryää valkeaksi hangatulla pöydällä, siinä vieressä -piimähulikka ja vuorotellen pistetään puisia lusikoita puuroon ja -piimään. Isäntä ja emäntä istuvat, tytär, palvelustyttö ja renkipoika -seisovat, ja päivätyöläinen vaimoineen tuvan nurkassa pistävät samoin -lauvantaipäivän ruokaa suuhunsa. - -Ahdas, mustaseinäinen savutupa höyryää lämmintä. Ilma siellä on täynnä -ihmisten hikihajua, huokumista, häkää ja savua. Totisina katselevat -mustuneet orret epätasaista savilattiaa, jykevänä ja laajana seisoo -kiuvas nurkassa ja lieden korvalla laulaa sirkka tunnetulla tavallaan. - -"Terve perheen rahvas! Hyvää jatkoa leivälle!" - -Kupiaan tervehdykseen vastataan, mutta ei kukaan keskeytä syömistään. -Hän ei nähtävästi ole niin harvinainen vieras, että hänen tulonsa -herättää kenenkään huomiota. Ainoastaan Miinan raittiille kasvoille -nousee nähtävä puna, josta ei voi tietää, onko se mielihyvästä, -tuskasta tai jostakin muusta. Prits seisoo hetken aikaa huopahattu -päässä oven luona, katsoo verkkaisesti ympärilleen, silittää takin -tinanappeja ja nostaa pari kertaa toisen jalkansa toisen päälle. Sitten -kun perheenmies ruoka suussa on maininnut peremmälle siirtymisestä, -astuu hän laiskasti tai ylpeästi -- siitä saattaa olla eri mieltä --- uunin edessä olevalle penkille. Siinä istuessaan ottaa hän hatun -päästään. Sitten vetää hän esille piippunsa ja kirjavista tilkuista -tehdyn tupakkakukkaron, jonka nauhoissa punaiset tupsut riippuvat ja -alkaa verkalleen pistää piippuunsa kuin vanhat miehet. - -"Noh, Pärtlen Prits, mitä uutta kuuluu moisioon?" kysyy Huntaugun -Mihkel pitemmän ajan perästä. (Pärtle-Pritsiks sanoo hän kylämiestä -sentähden, että hän on syntyisin Pärtlen perheestä.) - -Prits ottaa palavan päreen uunin korvalta, "niistää sitä", vetää -liekistä piippuunsa tulta, sylkäsee pari kertaa ja jälleen suorana -istuessaan on valmiina vastaamaan. - -"Ei erinomaista! -- -- -- Eikös päivätyöläinen jo puhunut -- -- ai -niin, ei hän ollutkaan tänään talossa." (Hän silmäilee salavihkaa -nurkkaan, jossa työmies istuu.) - -"Ääh, moisiossa pidettiin jälleen suuret oikeudenkäynnit." - -"Kenen kanssa taas." - -"Ääh, kolmen samalla kertaa. -- -- -- Kahdelle annettiin suolaisetkin." - -"Keitä he olivat?" - -Prits vetelee muutaman kerran savua piipustaan, ja vastaa sitten -rauhallisesti: - -"Oja -- Jaanin poika ja, kuulkaa, Kulbi-Kai -- -- --." - -"Kulbi-Kai? Eikös opman[4] häntä enää suvaitse? Alkaa varmaankin häneen -jo kyllästyä." - -Nauretaan pöydässä. Kylässä nimittäin puhutaan, että opman on -Kulbi-Kain kanssa pitänyt ystävyyttä. Kaunis palvelustyttö oli, kun -tämä ensimmäisen kerran eräänä talvena oli käynyt moisiossa, suuresti -häntä miellyttänyt. - -"Mitä tyhjää, kuka sellaisesta kauvemmin välittää!" vastaa kupias. -"Völlamäen Päärn yksin näyttää hänestä huolta pitävän -- enemmän kuin -tarpeellistakaan olisi." - -Aterioitsijat katsovat toinen toiseensa. Miinan lusikka jää puuroon. -Hänen ruskeat silmänsä vilkkuvat ensin salaa puhujan puoleen, sitten -peittää hän ne pitkien, kiiltävien ripsien alle. "Mitä Päärnulla on -Kain kanssa tekemistä?" kysyy perheen nainen. - -"Pakana sen tietää; mitä pojilla aina on tyttöin kanssa tekemistä! -Pikkuseikoissakin hän puolustaa tyttöä kuin mies naistaan." - -Hetken aikaa kesti äänettömyyttä. Näytti kuin kuulijat olisivat -arvelleet kertojan valehtelevan, mutta kuin eivät olisi tahtoneet sitä -hänelle sanoa. - -"Mutta puhuithan sinä kolmesta, jolle oikeutta jaettiin?" alkaa -Huntaugun Mihkel uudestaan. - -"Kolmesta neh?" - -"Kuka se kolmas oli?" - -"Vôllamäen Päärn -- -- Mies sai tänään viisikymmentä suolaista!" - -"Viisikymmentä suolaista!" - -Kaikkien aterioitsevien lusikat jäivät puuroon tai suun eteen, kun -silmät kääntyivät kertojan puoleen. Perheentytär Miina astuu askeleen -pöydästä taaksepäin; hänen muotonsa on tavallista kalpeampi. - -"Päärn? Mitä pahaa hän sitten teki?" kysyy emäntä, joka katsellessaan -tytärtään tuntee äidillistä sääliä. - -"Pani vastaan! Eikös sitä miestä jo tunneta! -- -- -- Tahtoi puolustaa -Kulbi-Kaiea, karkasi kuin koira minun niskaani, kun minä tyttöä, -laiskasäkkiä, riihen seinukselta uskalsin unesta herättää -- -- -- -Pakana tietää, mitä ystävyyttä heillä keskenään on!" - -"Sinä sitten heti moisioon kantelemaan!" tokasee Huntaugun -päivätyöläinen nurkasta. - -"Mitäs sinä sitten olisit tehnyt?" väittää Prits vastaan. -"Kun ihminen nyrkit suorana käy päälle -- kaiken työväen nähden -- -ja torjuu pois luota -- mikä kupias minä olisin, jos sellaista -kärsisin! -- -- -- Annoin hänelle pari kepinlyöntiä ja heitin hänet -leppäpensaaseen. -- -- --" - -Hän alkaa nyt pitkästi ja laveasti selittää, mitä riihen luona tänä -aamuna oli tapahtunut, kuinka riita oli syntynyt ja päättynyt ja -minkälainen loppusuoritus siitä moisiossa oli ollut. Tietysti hän sen -ohella tekojaan ja sanojaan koitti esittää parhaimmassa valossa, mutta -syyllisiä kuvata mustimmilla väreillä. Etenkin koitti hän selittää -otteluaan Päärnun kanssa niin, ettei kukaan olisi voinut epäillä tämän -röyhkeyttä ja julkeutta. - -Perhe on sillä välin lopettanut syömisensä. Mihkel istuu penkin päähän -kylämiehen viereen, joka hänelle tarjoaa tupakkakukkaroa. Palvelustyttö -tyhjentää pöydän; mutta kuuntelee renkipojan kanssa tarkasti Pritsin -juttuja, ja emäntä lähtee viemään jotakin kamariin. Miina on tuvasta -kerrassaan kadonnut, vaikk'ei kukaan ollut huomannut, milloin hän -läksi, ei edes Prits. - -Tämä huomaa, että isäntä kuulijoista on ainoa, joka häntä hyväksyy tai -koittaa hyväksyä, ja sen merkiksi vähän väliä lisää puheeseen "jaa, -jaa, ne, neh" ja se kiihottaa Pritsiä yhä kiivaampaan lörpöttelemiseen. -Ja osottaakseen kiitollisuuttaan isännän huomaavaisuudesta, ottaa -hän taskustaan pullon täynnä moision viinaa ja pistää sen salavihkaa -perheenmiehen poveen. Kohta huomaa hän ettei Miinaa enää ole tuvassa ja -hänen silmänsä käyvät rauhattomiksi. - -"Noh, emäntä, missä tytärlapsesi on?" kysyy hän vihdoin, kun äiti -kylmästä pimeästä kamarista päre kädessä astuu takaisin tupaan. - -"Eikös hän ole tuvassa?" kysyy tämä vastaan. "Ei ole näkynyt." - -"Mistä minä tiedän, minne hän juoksee!" - -"Hän ehkä toisinaan käy Uudessatalossa?" - -"Kuka niitä tyttöjen asioita tietää, missä käyvät." - -Pritsin puheliaisuus on kerrassaan loppunut. Hän koputtaa piipun -tyhjäksi, pistää sen taskuunsa ja katselee eteensä maahan. - -Työmieskin on sillä välin lopettanut syöntinsä ja heittäytynyt nurkassa -olevalle vuoteelle lepäämään. Kohta ilmoittaa kova kuorsaaminen, että -väsymys on hänet voittanut. Naisväellä on vielä toimia; he käyvät ulos -ja sisälle, eivätkä kuuntele enää isännän ja kylämiehen juttua. - -Kun Prits on jonkun aikaa kulmat rypyssä vaijennut, ottaa Mihkel pullon -suullisen auki ja tarjoaa juomaa, josta puhdistamattoman väkiviinan -haju nousee voudin nenään. - -"Etkö tahdo maistaa!" - -"Maista itse!" - -Sitten ottavat kumpikin naukun. - -"Noh, onko moisiossa kuultu mitään uudesta asetuksesta?" kysyy -Huntaugun isäntä, saadakseen taas puheen käymään. - -"Ei mitään", vastasi Prits vastenmielisesti. - -"Vai aina vielä kaikki ennallaan! Taivainen taatto, kuinka kauvan -niitä asetuksia tehdään! Milloin sitä jo on ruvettukaan puhumaan, -että tehdään ja tehdään, ja sitten taas, että jo on valmis, jopa on -tulemassa, jopa luetaan julki! Vai ei vieläkään -- ei hätää eikä -hoppua!" - -"Usko nyt talonpoikain loruja!" - -"Eikös opman ole jollakulla sanalla ilmoittanut." - -"Vai me, voudit, uskaltaisimme puhua, mitä moisiossa tiedetään", vastaa -Kubja-Prits hyvin itsetietoisena. - -"Noh, minulle voisit joka sanan kuiskata korvaan! Huudanko minä -sellaiset asiat maailmalle, vai mitä?" - -"Sinulle?" vastasi Prits kulmiaan nostaen. "Minkätähden sinä minulle -parempi olisit kuin toiset. Et sinä minulle ystävyyttäsi ole näyttänyt. -Se pitääkin olla mies, jolle minä salaisia asioita ilmoitan!" - -"Enkös minä sitten mies ole?" - -"Et sinä ole sellaista nähnytkään! Ei saa omaa lastaankaan hallituksi." --- -- -- - -Huntaugun isäntä huomaa, mitä kyläläinen tarkottaa, mitä hän mielessään -hautoo. - -"Vai niin", nauraa hän, "sinä puhut meidän Miinasta? Ovatko sinun -asiasi hänen kanssaan jo selvät?" - -"Kuinkas ne selviäisivät, kun juostaan pois, jos minä vain itseni -näytän!" - -"Juostaan pois? Olihan Miina vastikään tässä!" -- -- -- - -Mihkel katsoo tuvassa ympärilleen -- tytärtä ei vielä näy. "Noh, kyllä -hän kohta tulee!" koittaa ukko lohduttaa. - -Prits sylkäsee ja nojaa kyynärpäitään polviaan vasten kädet ristissä. - -"Onkos tämä sitten ensi kerta, kun hän minun edestäni pakenee!" alkaa -hän pahalla tuulella. "Sehän tapa hänellä aina on! En minä ymmärrä, -minkätähden hän minua karttaa? Olenko minä sitten viimeinen miesten -joukossa? Onhan minulla kunniallinen virka, jota ei uskota kaikille -ryysymekoille. Minä voin vuoden tai parin perästä olla aittamies -- -herra ja opman ovat tyytyväisempiä minuun kuin yhteenkään toiseen -työnjohtajaan; joka tapauksessa voin ennen pitkää saada parhaimman -talon moision alueella, -- kun vain siitä puhun, niin silloin se jo -minulla onkin!" - -"Uskon, veli, uskon! Älä nyt niin pahottele." - -Mutta liinatukkainen mies jatkaa edelleen: - -"Voisin sinullekin tehdä enemmän hyvää kuin pahaa. Kauvan kyllä olet -jo istunut tässä hiekkakasassa ja kasvattanut ohdakkeita. Mikä viiden -päivän paikka tämä sulle on? Monella kahden ja kolmen päivän miehellä -on enemmän hinkalossa ja pöydässä kuin sinulla kaikkein parhaimpina -vuosina! Mutta jos minä mainitsen sanan opmannille tai paronille -- -niin on sinulla paikka käsissäsi, joka maksaa miehen työn -- -- --. -Voisinhan sitten minäkin tulla sinulle kotivävyksi -- ei sinulla ole -poikaa, ja minun vanhemmillani kaksi vielä kotona -- -- Katso, niin tai -näin -- ainahan me kaupoissa sopisimme." - -"Miksi emme sopisi", sanoo Huntaugu myöntäen. - -"Mutta ei kuitenkaan sovi", nauraa Prits katkerasti. - -"Miksi ei sovi! Enkös ole sanonut sinulle: 'tee tytön kanssa asiat -selviksi ja minä sanon: amen!'" - -"Tee selväksi, tee selväksi", matkii Prits. "Mutta tee sitten selväksi, -kun toinen ei likikään laske! Enkös minä ole hänellekin jo sinnepäin -viitannut, mutta silloin puhutaan 'liian nuoresta', tahdotaan vielä -'kasvaa' ja nauretaan vihdoin niinkuin tyhmille pojille vasten silmiä -ja lähdetään juoksuun." - -"Tytärlasten nauruistako nyt kannattaa puhua!" - -"Mutta vanhempain pitää lopettaa sellaiset pilkkanaurut!" opettaa Prits. - -Mihkel vetelee ajatuksissaan sammunutta piippuaan, ottaa sen sitten -huuliltaan ja pudistaa tuhat maahan. - -"Ainoata lasta nyt ruveta pakottamaan -- sekin on niin kummaa", -urisee hän viimeksi. "Minä olen äidin kanssa jo puhunut ja neuvotellut --- hänkin sanoo, että voisi tuo vielä vuoden tai parin olla kotona --- -- -- Minkä sitten naisille saa!" - -Perheennaisen nimittäminen näytti tekevän Kubja-Pritsin tuulen vielä -pahemmaksi. - -"Niin, niin, se sinun äitisi! Se näyttää myös kierosti minuun katsovan. -En minä ymmärrä mitä minä hänelle olen tehnyt!" - -"Älä nyt joutavia, Prits", varottaa Mikhel. "Hän vartioi sinua niinkuin -jokaista poikaa, joka tahtoo viedä pois hänen kalliin tyttärensä. Eikös -naisten mieltä tunneta!" - -"Eikös hän vain katsone Uudentuvan jäykkäniskaista toisilla silmillä -kuin minua?" kysyi Prits urkkivin silmin. "Ja eiköhän Miinanen itsekin -liian usein käy kyläilemässä Uudentuvan mökin nurkassa? -- -- -- Kuule, -Huntaugun ukko, muista minun sanoneeni: tuosta riitapukarista ei -sinulle koidu onnea! Opman ja herra eivät salli häntä silmäinsä edessä. -Haagrehillä on vitsat hänen varalleen jo aikoja valmiina -- hän saa -useimmin astua oikeuspaikan ja kylän väliä kuin kylän ja moision väliä." - -"Kuule, Prits", Mihkel koittaa toista rauhoittaakseen kääntää leikiksi, -"sinun mielesi alkaa käydä niin happamaksi, että olisi parempi jos -ottaisimme suun kostuketta ja puhuisimme mukavimmista asioista!" Ja -Mihkel tarjoaa pulloa vieraalleen, mutta tämä työntää sen takaisin. - -"Mukavampaa mielestäni olisi, jos sinä voisit sanoa minulle, mitä mulla -on toivomista", tutkii Prits. - -"Minun puolestani aina hyvää", vakuuttaa isäntä. "Mikä olisi, vaikka -vielä vähän odottaisit?" - -"Minkä varalta?" - -"Noh, siltäkin varalta, että minä ja äiti saisimme tytölle asian -selittää." - -"Tahdotteko sitten sen tehdä?" - -"Käteni sen päälle." - -He antoivat toisilleen kättä. Sopimuksen kiinnitykseksi joivat sitten -vielä molemmat pullosta. Kun perheenväki jälleen kokoontui tupaan, niin -loppui miesten arkaluontoinen keskustelu. Prits viipyi vielä hetken ja -näkyi odottavan Miinan takaisintulemista, mutta kun tämä yhä viipyi, -heitti mies hyvästi ja lähti. Sanoi vielä menevänsä vanhempainsa luokse -Pärttelille. -- -- - -Uudentuvan mökissä vietettiin sillä välin toisella tavalla -lauvantai-iltaa. - -Uuni oli lämminnyt, enin savu oli oven kautta mennyt ulos. -Tummansininen savupilvi leijaili vielä katon rajassa. Muutamat -vettyneet puun kannot paloivat vielä uunissa häkää tuottavina -kekäleinä. Paitse tulen loistetta liedessä ei pientä kurjaa hökkeliä -valaissut minkäänlainen valo. - -Lieden ääressä istuu kaksi henkeä: työmies Päärn ja hänen vanha -äitinsä. Päärn istuu matalalla rahilla, selkä käännettynä tulenvaloa -kohti; äiti hänen vieressään puupölkyllä. Päärnun veriseksi piesty, -mustan sininen selkä on paljas ja äiti voitelee sitä viinaan kastetulla -pellavatukolla. - -"Poikani, poikani, pahastipa ovat sinua raadelleet!" sopertaa vanhus -vähän väliä, ja hänen kätensä sivelee hellästi ajettuneita verinaarmuja -ja hänen vettyneistä silmistään putoaa monta kyyneltä viinan sekaan -pojan iholle. "Sano, Päärnuseni, tekeekö kipeää?" - -"Ole jo huoleti! Tiedänhän, kuinka hyvä lääkäri olet." - -"Mutta silloin kun sinua raatelivat -- eikös silloin koskenut -kauheasti?" - -"Sitä en tuntenut, olin niin vihan vimmassa, etten tuntenut mitään." - -"Aivan kuin mun Reino vainajani!" huokaili äiti. "Puhut juuri kuin -isäsi, kun hän haagrehin luota tuli ja minä lieden edessä voitelin -hänen selkäänsä niinkuin sinun nyt." Vanhus pyyhkii silmiään. -"Muistatko, Päärn, sinun isäsi sanoi myös: 'Kun minä heittäydyin -rangaistuspenkille ja sotamiesten vitsat alkoivat leiskua selässäni, -paloi povessani sellainen viha, että kaikki näytti silmissäni -veripunaiselta, enkä tuntenut mitään -- -- --.' Ja kuitenkin oli hän -puoli kuollut, kun pääsi kotiin." - -"Muistan, äiti, muistan", mutisee Päärn, ja tarttuu päähänsä kuin -viiltäisi sitä. "Ja tiedätkö, äiti, mitä minä ajattelin, kun minua -ruvettiin lyömään? Minä muistelin isää, en tiedä itsekään, kuinka hän -tuli mieleeni." - -"Sinä olet hänen poikansa, se onkin sinun onnettomuutesi. Se viha, -joka hänet aina valtasi, kun joku häneen sattui koskemaan, se ei anna -sinunkaan hengellesi rauhaa. Se viha, joka sinua aina on kiihottanut -vastaan panemiseen, tuotti sinulle jo poikavuosina selkäsaunoja, etkä -vieläkään ole tullut ymmärtäväisemmäksi. Eikä sinun isäsikään tullut -ymmärtäväisemmäksi, hän ei taipunut, vaan antoi ennen piestä itsensä -kuoliaaksi -- -- --." - -Niin, surullinen oli muisto, josta he siinä keskustelivat. Siitä -on kolme vuotta kulunut, kun Völlamäen perheenmies Rein Ryytel sai -Haagioikeudessa vastaanpanemisesta ja tappelusta kahdeksankymmentä -lyöntiä, jolloin hän alkoi sairastaa, kunnes kuoli. - -Rikos tapahtui eräänä iltana. Paikkakunnalla liikkui rokkotauti. -Völlamäen talossa olivat päivätyöläinen ja talon poika molemmat -sairaana. Sentähden oli isäntä itse lähtenyt metsästä heiniä hakemaan. -Tuisku oli ajanut tiet umpeen, niin että Reinolle tuli pimeä. Kun hän -toisella kädellään pitelee kuormaa ja toisella ohjaa hevosta tielle, -kuuluu takaapäin aisakellon helinä. Rein koittaa antaa puoleksi tietä -laskeakseen saksaa tai "porvaria" ohi ajamaan. Mutta samassa huomaa -hän, kuinka kuorma alkaa kallistua, jo on toinen reen jalas vajoamassa -ojaan tai hankeen ja kuorma saattaa kaatua millä hetkellä tahansa. -Sentähden hän seisauttaa hevosen. Mutta takana kuuluu kova huuto: - -"Tie auki, mies, tie auki!" - -"Tie on auki!" vastaa Rein. - -"Pois tieltä, lurjus! Etkö sinä näe, että saksa ajaa!" Ja hevoset -ajetaan melkein Reinon niskaan. - -"Saksa voi kuorman vierestä ajaa ohi!" huutaa mies vastaan. - -"Jaan, lyö pahuusta piiskalla!" kuuluu mahtava vihan huuto reestä -ajajalle ja samassa vinkuu tämän piiska Reinon korvien ympärillä. Yksi -iskuista sattuu Reinon silmiin niin, että tulta iskee. - -Hirmuisesta tuskasta syttyy talonpojan sydämmessä hillitön viha, että -hän piiskallaan antaa pari lyöntiä takaisin -- -- --. Reessä karjuu -joku -- Rein ei tiedä, onko se kuskari vai paroni -- -- --. Mutta -perästäpäin hän saa tietää, että hän on omaa herraansa lyönyt --- -- --. Pian kiitää saksalainen reki, jonka edessä hevoset ovat -käyneet rajuiksi, kuorman ohi, sillä tie onkin auki, mutta -talonpojan kuorma kaatuu, sillä hän on osunut tiepuoleen. -- -- -- - -"Kuka tuo lurjus oli?" kuulee Rein vielä reestä paroni Heideggin -huutavan, johon kuskari vastaa, että se oli varmaankin ollut Völlamäen -Rein. -- -- - -Mies viedään haagioikeuteen saksan vastustamisesta ja lyömisestä, ja -saa siellä rangaistuksen, joka hänet saattaa haudan partaalle. Hän on -suuri ja tukeva, mutta jo vanha, hänen voimansa ovat heikenneet työstä -ja huonosta ruuasta sekä entisistä piiskan iskuista. Hän alkaa potea ja -potee, kunnes surmaan suistuu. - -Poika ei ollut isältään perinyt ainoastaan tulista vihaa, joka -häneltä hetkeksi riisti kaiken punnitsemiskyvyn, vaan vielä pari -muutakin ominaisuutta, joita siihen aikaan vielä vähemmin suvaittiin -kuin nykyään ja jotka syöksivät molemmat yhä uusiin onnettomuuksiin. -Nämä rikkaruohot olivat: itsepäinen oikeutensa puolustaminen, kun -he tiesivät itselleen vääryyttä tehtävän ja vastustamaton halu -sattuvalla tavalla puheessaan toista loukata ja haavottaa. He eivät -kumpikaan voineet pidättää tai niellä teräviä pilkka- ja pistosanoja. -Selvää on, että tuollaiset uppiniskaiset eivät ymmärtäneet kyllin -ryömiä, notkistaa selkää ja pyytää anteeksi. Ja sekin oli heidän -onnettomuutensa. - -Nähtävästi ei Völlamäen Reinollakaan olisi ollut pakko kuolla, jos hän -toisena päivänä öisen riidan jälkeen olisi mennyt moisioon, langennut -paronin eteen polvilleen ja pyytänyt rikostansa anteeksi. Hän olisi -myös voinut vannoa, että hän oli vain aikonut lyödä herran hevosia -taikka pahimmassa tapauksessa hänen kuskariaan. Paroni ei olisi häntä -saattanut haagioikeuteen, vaan olisi hänelle moision tallissa antanut -puolta pienemmän rangaistuksen. Tai jos hän olisi asian oikeuteenkin -vienyt, olisi hän kannekirjassa voinut lieventää rangaistusta. - -Mutta mitä tekee Völlamäen Rein? Tyhmyyden, joka häneltä vie hengen. -Hänet kutsutaan moisioon. Paroni tahtoo saada tietää, oliko se -todellakin Völlamäen Rein, joka hänelle eilen illalla pani vastaan ja -häntä löi. Kuski saattoi pimeässä erehtyä. - -Reinon silmä on melkein kiinni turvonnut, herran poskella hän huomaa -pienen punaisen naarmun. Niinpian kun herra huomaa Reinon silmän, -tietää hän, että hänellä on käsissään todellinen syynalainen. - -"Vai olet sinä se eilinen tierosvo"; alkaa hän sättiä. Rein vastaa: - -"En minä ole, kunnioitettava herra paroni!" - -"Älä valehtele, lurjus! Osottaahan silmäsikin, että olet." - -"Minun silmäni näyttää, että itse olin ryövärin käsissä!" - -Rein raukka! Oliko sinun tarvis sitä sanoa? Etkö voinut kieltäsi -hillitä ja niellä tuollaisen vastauksen? - -Miehen kohtalo on ratkaistu. Sidotuin käsin viedään hän oikeuteen -ja siellä määrätään kahdeksankymmentä punaista pykälää hänen -kuudenkymmenen vuotiselle syntiselle selälleen. -- -- -- - -Rein käy kovin kipeäksi, toipuu vähän jonkun ajan perästä, mutta -käy kuitenkin vähitellen huonommaksi, kunnes vuoden perästä heittää -henkensä. -- -- -- - -Vahinko, että kuolinhetkellä harvoin on ihmisillä aikaa antaa hyviä -opetuksia. Niin käy enimmästi vain kuvatuissa kertomuksissa. Völlamäen -Reinollakaan ei ollut siihen voimia. Viikatemies kiiruhti. Ja kuitenkin -olisi tuo opetus ollut niin tarpeellinen. Hänen olisi pitänyt sanoa -pojallensa: "Köyristä selkääsi, hillitse kieltäsi, lepy vääryyteen, -kun sulia on tekemistä voimallisten kanssa. Vihastua voit ainoastaan -vertaisillesi." -- Mutta Rein ei puhunut noin, vaan kun hänen sammuva -silmänsä sattui poikaan, kuiskasi hän vielä: "Poika, he ottivat minulta -hengen!" - -Eikä ole ihme, että tämä nyt alkoi tehdä typeryyksiä, kun hän jäi ilman -isän viimeisiä opetuksia. Ensimmäisen suuremman tekee hän jo silloin, -kun isän kylmä ruumis vielä lepää kotoisen katon alla. - -Päärn valvoo koko yön toisten kanssa isän ruumiin ääressä. Hän istuu -äänetönnä kuolinvuoteella ja katsoo hänen jäykistyneihin kasvoihinsa, -hänen avonaisiin silmiinsä ja sinisiin huuliinsa. Hänen karkea kätensä -lepää toisinaan isän vaaleilla hiuksilla, toisinaan silittää hän -väsyneen matkamiehen kasvoja, joihin murhe, vaiva, työ ja vanhuus ovat -merkkinsä painaneet. - -Aamulla nousee hän ja katoaa majasta. Ei kukaan tiedä, mihin hän on -mennyt. - -Päärn lähtee moisioon. Mitä sinne? Ensimmäistä suurempaa tyhmyyttään -tekemään. - -Pyytää paroni herran puheille ja lasketaan menemään. - -"Noh, Päärn, mitä sulla sitten on asiaa?" - -"Tulin herra paronille ilmoittamaan, että isäni eilen illalla kuoli." - -"Völlamäen Rein?" kysyy paroni. "Soo, soo! Noh, suurta vahinkoa minulla -hänestä juuri ei ole -- hän oli vastainen koira." - -"Herra paroni, hän oli minun _isäni_!" - -"Noh, olisit voinut saada ymmärtäväisemmänkin isän." - -Päärn on kalpea, hänen kätensä värisevät. - -"Isäni sanoi kuollessaan, että paroni herra ja haagrehi olivat ottaneet -häneltä hengen." - -Paroni Heidegg on, talonpojan puhuessa, kääntänyt hänelle selkänsä -ja katsonut akkunasta ulos. Nyt kääntyy hän äkkiä kuin olisi häntä -takaapäin purtu. - -"Soo, vai niin sinun isäsi sanoi -- --? Noh, sitten oli hän -kuollessaankin sama koira, kuin eläessään. Selkäsaunansa oli hän -rehellisesti ansainnut -- -- --." - -"Paroni herra!" murahtaa samassa Päärn, kuin olisi häntä tulisilla -pihdeillä likistetty. - -Nyt katsoo paroni Heidegg tarkemmasti miestä, kääntyy kalpeana takaisin -erään nojatuolin taa, ja hänen kätensä ojentuu kirjoituspöytää kohti, -jossa on hopeinen kello. Sitä kaikin voimin helistäen, huutaa hän niin, -että talo kaikuu: "Tohver, Tohver!" - -Palvelija tulee. Hän jää kysyvänä katsomaan paronia. Tämä tuijottaa -talonpoikaan. Päärn seisoo liikkumatta keskellä huonetta -- -- --. -Paroni pyyhkii kädellään tukkaansa. Tumma puna nousee hänen kasvoilleen -hiusten rajaan asti. - -"Ei mitään. -- -- -- Vähän ajan perästä sinua tarvitsen", hän sanoo -palvelijalle. Ja kun tämä alkaa lähteä, lisää hän kylmästi: -"Sinäkin voit mennä, Päärn! Toisella kertaa puhumme siitä asiasta -enemmän -- -- --." - -Päärn poistuu palvelijan kanssa. -- Typeryys on tehty. - -Paroni Heidegg ei anna ikinä talonpojalle anteeksi sitä, että hän tätä -on _pelännyt_ -- niin pelännyt, että hän sitä _häpeää_. -- -- -- Paroni -Heidegg antaa monta pientä rikosta anteeksi, jos häntä ymmärretään -rukoilla ja kunnioittaa, mutta jos joku osottaa vastustamisen halua ja -osottaa sitä niin että paroni Heidegg menettää rauhansa, että hän jo -- -_pelkää_, silloin -- silloin on asia paha. -- -- -- - -Tuskin on Völlamäen isäntä haudattu, kun talo otetaan leskeltä ja -pojalta pois. Paroni herra tarvitsee taipuvamman isännän arenti -taloonsa kuin Päärn Ryytel on. Uppiniskaiset ja vastahakoiset koirat -eivät kelpaa isänniksi. -- -- - -Niin, tuo kallis orjuuden aika! Ne joille kohtalo ei ollut antanut -selkärankaa, ryömivät, ja sanoivat, että se oli paras ja hyötyisin -aika. Mutta ne, joilla oli selkärankaa, sanoivat: Yhdentekevä, jos -ryömin tai seison -- vääryyttä minulle sittenkin tehdään! Mutta -vähemmin oli noita typeriä, jotka niin puhuivat. -- -- - -"Hyvä kyllä, äiti", virkkoi Päärn, havahtuen murheellisista -ajatuksistaan, "kyllä tuo voiteleminen jo riittää! Ehkä annat minulle -nyt puhtaan paidan -- vanha on vähän korea." Ja jalallaan potkasee hän -lieden edessä maassa olevaa veristä paitaa. - -Samassa narisee ovi, aukeaa ja nainen, isohuivi ympärillä, astuu -sisään. Heti kiintyy hänen katseensa puolialastomaan mieheen ja hänen -mustan-puhuvaan selkäänsä. Hänen suustaan pääsee hämmästyksen huuto. -Ikäänkuin neuvottomana jää hän oven suuhun seisomaan. - -Äiti ja poika katsovat taakseen. - -"Kas, Huntaugun Miina!" lausuu ensimainittu. - -Vahva puna nousee Päärnun poskille. Hän häpeää, mutta ei paljasta -ihoaan, vaan sitä, mitä Miina siinä näkee -- sitä että _hän_, tuo suuri -tukeva poika on saanut vitsoja. -- -- "Äiti, anna nyt jo kerrankin -paita tänne!" huutaa hän kärsimättömästi kuin tahtoisi peittää -selkäänsä tytön silmiltä. - -Tämä astuu äkkiä lähemmä, tarttuu molemmin käsin pojan olkapäähän, -kumartuu ja katsoo ahdistetuin mielin kurjaa työtä, jota on tehty -ihmisen iholle. - -"Päärn", hän lausuu sortuneella äänellä, "kylläpä he sinua ovat -purreet!" - -"Ei voi valittaa", nauroi Päärn katkerasti. "Mutta mistä sinä sen -tiesit?" - -Tyttö ei vastaa. Päärn tuntee selkäänsä karmivan: kaksi polttavaa -piiskaa sattuu siihen. - -"Äiti, tuo paita tänne!" - -Kohta on Päärnulla puhdas paita yllä. Äiti panee edestä solen kiinni. -Kuluu hetki aikaa, ei puhu kukaan mustaa eikä valkeaa. - -Kun Päärn vihdoin uskaltaa katsoa tyttöön -- hän yhä vielä tuntee -lapsellista häpeää -- on tämän näkö muuttunut. Miinan silmissä ei ole -enää kyyneleitä, hänen kasvoissaan ei ole enää sitä myötätuntoisuutta, -joka hänen äänessään vielä äsken värisi, hän pysyttelee kuin vieras -etempänä. - -"Minä kysyin, kuka sinulle puhui minun asiastani?" virkkaa Päärn -jotakin sanoakseen. - -"Pärtlen Prits." - -"Niin, minä näin, hän tuli teille päin." - -"Mokoma pyöveli!" soimaa äiti. - -"Mitä hän sitten teillä lörpötteli?" kysyy Päärn edelleen. - -"Yhtä toista", vastaa tyttö lyhyesti. - -"Totta vai valetta?" - -Miinan huivi on pudonnut olkapäille. Hänen ihmeen kauniit ruunit -silmänsä katsovat totisina ja suoraan Päärnun yli lieteen. - -"Kuka tietää, mikä oli totta, mikä valetta! Valehtelija puhuu tottakin -toisinaan", hän vastasi. - -"Mikä sinulla nyt sitten on?" kysyy äiti, joka myös huomasi Miinan -vieraan olennon: "Tuntuu kuin olisit pahoillasi." - -Tyttö näytti salaa taistelevan itsensä kanssa. Vihdoin nostaa päätä ja -astuu rohkein askelin rahilla istuvaa Päärnua kohti. - -"Prits sanoi, että sinä tänään Kulbi-Kain takia olet saanut selkääsi", -lausuu hän katkerasti. - -"Sain." - -"Hän sanoo sinulla olevan Kain kanssa salaista ystävyyttä." - -"Eikös hän sanonut sitäkin, että me tulimme kylään yhdessä Kain kanssa?" - -"Sitä en muista, mutta hän sanoi sinun Kaiea niin puolustaneen, että -olet Pritsin kimppuun käynyt." - -"Silloin hän puhui ensimmäisen kerran eläissään niin paljon totta, että -siinä oli vain puoleksi valetta. -- -- -- Minä kävin sitten vasta hänen -kimppuunsa, kun hän minua oli lyönyt." - -"Minkätähden hän sitten sinua löi?" - -"Sentähden, että puolustin Kaiea," - -"Minkätähden häntä puolustit?" - -"Sentähden, ettei hän mitään pahaa tehnyt, kun Prits löi hänen päänsä -veriseksi." - -"Oliko se sitten sinun asiasi?" - -"Ei ollut. -- -- -- Mutta, kun sinun pääsi lyödään veriseksi eikä -kukaan puolusta sinua, silloin varmaankin on kaikki hyvin?" - -Miina vaikeni kuin olisi hän asiaa mielessään punninnut. Sitten siirtyi -hän lähemmä Päärnua, ja hänen silmänsä loistivat lempeämmin. - -"Senkötähden vain, Päärn?" hän kysyi. "Kun tietäisin, että sentähden -vain? -- -- -- Mutta sinä sanot, että -- että --." - -"Mitä sanon?" - -"Että olit Kain kanssa yhdessä." - -"Mitä sitten? Käyhän Pritskin usein sinun luonasi vieraisilla! Saattaa -olla, että tänään oli kosimaviinatkin taskussa!" - -Miina vaikeni ja käänsi pois katseensa. Väkisin tunsi hän silmänsä -kostuvan. - -"Kuulkaa, lapset", virkkoi äiti, hetken kuunneltuaan suutaan muikistaen -nuorten väittelemistä. "Minun mielestäni ei teillä ole syytä toisianne -pistellä. Kaikki on pelkkää lapsellista kateutta! Jos olette -toisillenne luodut, niin pääsette yhteen, vaikka välillänne olisi -mustina kissoina sata Kaiea ja Pritsiä." - -"Mutta minä tahtoisin saada tietää, kuinka Pärtle-Prits uskalsi sanoa, -että Päärn Kaiea puolusti niinkuin mies naistaan, ja minkätähden Päärn -Kain kanssa kylään tuli, niinkuin hän itse sanoi." - -Miina sanoi tämän puoleksi lohdutettuna, puoleksi levottomana ja hänen -suunsa oli vielä itkuun menossa. - -"Ja minä tahdon saada tietää", lausui Päärn hyväsydämmisellä -myötätuntoisuudella, "mitä tuo Kubja-Prits joka lauvantai-ilta -Huntaugulla kuhjailee, ikäänkuin Miinalla olisi hänen kanssaan jotakin -tekemistä!" - -"Sinä tiedät varsin hyvin, ettei minulla hänen kanssaan mitään -tekemistä ole!" - -"Ja sinä yhtä hyvin, ettei minulla Kain kanssa tekemistä ole!" - -Äiti lyö nauraen kätensä yhteen ja lausuu: "Päärn, veitikka, selitä nyt -kuitenkin, missä ja miksikä sinä Kain kanssa tiellä yhdessä kävelit? -Voin arvata, ettei sinulla hänelle asiaa ollut. Enkö tuntisi omaa -poikaani!" Päärn kertookin sitten lyhyesti, kuinka Kai oli häntä tiellä -odottanut ja tahtonut häntä kiittää siitä, että hän eilen aamulla oli -tyttöä puolustanut. Mutta Päärn oli hänelle sanonut, ettei hän ollut -vailla tytön kiitosta ja koittanut hänestä päästä erilleen. Samassa -oli Kubja-Prits sattunut heidät näkemään ja Päärn oli kohta arvannut, -että kun tuo mies menee Huntaugulle, niin kyllä hän siellä kaikki, mitä -aamulla ja nyt tapahtui pahimpaan päin kuvailee, niin että Huntaugun -väen karvat nousevat pystyyn. - -Miinasta tuntui kuin olisi kivi pudonnut hänen rinnastaan. Jopa istui -Päärn lähimmälle pölkylle ja katseli häntä syrjästäpäin kuin säälien. -Tyttö uskoi tuota miestä; Päärnun pelkkä sana, ettei asia niin ollut -kuin oli puhuttu, rauhotti häntä täydellisesti. - -"Arvasin sen itsekin", mutisi hän itsekseen. - -"Mutta tulit minua sittenkin tutkimaan?" kysyi Päärn ja käänsi tytön -puoleen vahvat, tummat, hieman rokonarpiset kasvonsa, joihin nyt oli -levinnyt kuin päivänpaistetta. Mutta sano nyt myös, kuinka Pritsin -asiat ovat Huntaugulla. Isäntähän koittaa saada vastaisen opmannin -vävykseen. - -"Noh, ensin pitää minun hänet miehekseni ottaa", vastasi Miina, -pyyhkien kiharoita otsaltaan. - -"Vai sitä nyt kysyttäisiin! Eikös Huntaugulla saada tyttöä taipumaan? --- -- -- Ja eikös Prits ole mukava poika vai mitä? Moision herra on -häneen tyytyväinen, elatusta kyllä, että voi naista ja lapsia elättää, -tai jos Huntaugun ukko tahtoo, pyytää herralta suuremman ja paremman -talon ja ottaa Pritsin kotivävyksi. Kaikki menee kuin rasvattu!" - -"Mutta jos minä en tahdo?" - -"Sinun tahtomisesi nyt mitään merkitsisi!" - -"Kyllä se merkitsee. Äitikin pitää minun puoltani. Hän ei suvaitse -Pritsiä enempää kuin koira luudan vartta. Sanoo joka kerran kun hänet -näkee: Kas salaurkkija taas tulee!" - -Päärn huokaa, painaa suuren tumman päänsä käden varaan ja vastaa: - -"Mitä tuo kaikki auttaa! Isäsi kuitenkin asiasi päättää!" - -"No, ei hän minua väkisin rupea pakottamaan!" huutaa Miina ja kohottaa -jäykästi kulmiaan. "Siitä asti, kun Maria meni miehelle, pidetään minua -ainoana lapsena ja minä tahtoisin nähdä, kuinka he ainoata lastaan -voisivat pakottaa miehelle, jolle hän ei tahdo mennä!" - -"Noh, sitten tulee joku toinen ja vie sinut!" - -"Miksi?" - -"Sentähden, etten minä ole mikään naisen ottaja! Olen päivätyöläinen, -joka äitiäni elätän, eikä minulla talontyttärelle ole mitään -tarjoamista. -- -- -- Moision herran kanssa ovat asiani niin pahat, -ettei isän taloa eikä muutakaan paikkaa ole toivominen. Eikä sinun -isäsikään minua, uppiniskaista, jota moisiossa ei suvaita, uskalla -kotivävyksi ottaa. -- -- -- Näethän itsekin, että toiveet ovat huonot." - -Miinan posket, jotka talonpoikaisen tytön poskiksi olivat harvinaisen -kukoistavat, alkoivat Päärnun perinpohjaisista epäilyksistä huolimatta, -kovasti kuumottaa. Jo pelkkä tieto siitä, että Päärn, niinkuin näytti, -oli häntä ajatellut naisekseen, elähytti, ja teki nuoren neidon mielen -ylen onnelliseksi. - -Nuo kaksi nuorta eivät olleet koskaan toisilleen toiveistaan puhuneet, -vielä vähemmin olivat he rakkaudesta maininneet. Saman kylän lapsina -olivat he tunteneet toisensa niin kauvan kuin muistivat -- Päärn -muisti Miinan melkein hänen syntymästään asti, sillä hän oli tyttöä -kuusi vuotta vanhempi. Lapsuusvuosina eivät he paljon olleet yhdessä -seurustelleet eivätkä ystävyyttä pitäneet, mutta toisin kävi heidän -vanhemmiksi tultuaan. Tietämättään tahtomattaan, itsestään syntyi -heidän sydämmessään tunne ja mielessään tieto, että heitä joku asia -yhdisti, että he toisiaan tarvitsivat, että heillä toisiaan kohtaan -oli sekä oikeuksia että velvollisuuksia. Heidän mielestään oli kuin -luonnollista, että he pyrkivät yhteen, että toinen otti osaa toisen -kohtaloon, että toisen piti tietää, mitä toinen teki. Tuota asiain -tilaa eivät he olleet itselleen eikä toisilleen selvitelleet. Heistä -oli luonnollista, että niin piti olla. - -Mutta viimeisinä aikoina oli kummallekin selvinnyt, että heidän -ystävyydellään piti olla joku tarkotus tai päämaali. Tuo ajatus oli -heille käynyt polttavaksi siitä asti, kun kaunista Miinaa alkoivat -lähestyä nuoret miehet, joiden tiedettiin etsivän vaimoa, ja kun -ihmiset Päärnulta yhä useammin rupesivat tiedustamaan, milloin hän -aikoi lähteä kosimaretkille. Nyt he siis vihdoinkin tiesivät, mitä -heidän oli tekeminen, kun he sen selkein sanoin olivat toisilleen -ilmoittaneet. Etenkin tänä iltana, jolloin heitä oli ahdistanut pelko, -että heidän ystävyydelleen olisi voinut tulla toinenkin loppu, kuin se, -jota he pitivät luonnollisena ja toivottuna oli etenkin nuoren miehen -suusta päässyt sanoja, jotka tulevaisuuteen viittasivat. Harvinaista -vain oli, että Päärn alkoi kosimisensa sanomalla, ettei hän _voisi_ -sitä tehdä. Hän valmisti morsiantaan ajattelemaan niitä vastuksia, -joita heidän liitollaan olisi. - -Ei Miina olisi ollut rakastunut nainen, jos ei hän olisi pitänyt noita -vastuksia voittamattomina. Ei, hän tahtoi heti osottaa, kuinka ne -vastukset olivat voitettavissa. - -"Kuule, Päärn", alkoi hän suloisen totisena ja uskollisena, voitettuaan -ensimmäisen hämmästyksensä ja pidellen sulhasen äidin kättä omassaan. -"Minun ensimmäinen työni on, että tuon Pärtle-Pritsin ajan pois -Huntaugulta. Minä hänet karkotan kintereiltäni. Minä suututan hänet -niin, ettei hän enää meillä itseään näytä, että hän alkaa minua vihata -niinkuin käärmettä aidan alla." - -"Kuinka sinä sen saat aikaan." - -"Se olkoon minun huolenani?" - -"Ja sitten." - -"Noh, sitten ei ole minun isällänikään hänelle mitään asiaa." - -"Mutta ei se minua vielä vaimon ottajaksi tee! Se ei tuota minulle -vielä kotia, johon naisen voin viedä." - -"Etkös sitten tahdo tulla Huntaugulle kotivävyksi?" kysyi Miina nauraen -ja punastuen. - -"Niin, jos otetaan! Mutta kun sinä Pritsin pois karkotat, niin ei sillä -vielä ole sanottu, ettei hänen sijalleen tule toisia, jotka sinun -vanhempiasi enemmän miellyttävät kuin minä!" - -"Voit olla varma, että minä heille kaikille näytän ovea." - -"Silloin näyttää sinulle vanha jotakin, joka koskee kipeämmin! Sinä -puhut niinkuin olisi Huntaugun isännyys sinun vallassasi." - -Miina kohotti ylpeästi päätään. - -"No, sen voin sinulle vakuuttaa, Päärn, minua ei saa kukaan pakottaa! -Ennemmin annan itseni palasiksi hakata, kuin menen miehelle, jonka -puoleen ei vereni vedä! Ennemmin juoksen metsään ja jään sinne!" - -Nuoren miehen suu meni hetkeksi onnelliseen hymyyn, mutta sitten hänen -päänsä jälleen vaipui murheelliseen toivottomuuteen. Mutta nyt rupesi -äiti neuvoja keksimään. Niinkuin naisilla ainakin, oli hänelläkin hyviä -toiveita kyllä varastossa. - -"Sinä luulet, Päärn, että Huntaugun Mihkel sinusta enemmän välittäisi, -jos olisit talon mies, ja suret, kun ei sinulla ole kontua. Kuka -tietää, eikö meidän Mai voisi sinun hyväksesi moisiossa jotakin tehdä. -Hän on ymmärtäväinen tyttö, rouva on häneen hyvin tyytyväinen! Mitä, -jos hän pyytäisi rouvaa puhumaan paronille? Ja jos sinä sitten vielä -itse kävisit paronin puheilla." - -"Pyysinhän jo tänään isän paikkaa takaisin -- siitä hän lisäsi -kymmenen lyöntiä! -- -- -- Jos vielä lähden pyytämään saan ehkä uuden -selkäsaunan." - -"Mutta jos rouva sinun puolestasi pyytäisi?" - -"Niinkuin ei meidän paronia tunnettaisi! Niinkuin se mies naisten -rukouksista jotakin välittäisi." - -"Mutta nuori paroni tulee kohta takaisin ja moisio joutuu hänelle." - -"Niinhän sitä sanotaan, mutta mitä siitä? Ennenkun vanha lähtee omaan -ostettuun moisioonsa, opettaa hän nuorelle, kuka hänen alueellaan on -lammas, kuka pässi. -- -- Älä luule, että nuori on kyyhkynen, kun vanha -oli sonni! Ja eikös opman jää nuorelle neuvonantajaksi ja silmäin -selittäjäksi!" - -"Mutta kuule, Päärn!" keskeytti Miina äkkiä, "minun isäni sanoo niinkuin -joka puolella puhutaan, että uusi asetus tulee, että talonpoika on -vapaa moisiosta ja että orjuus lopetetaan ja että jokainen voi saada -maata niin paljon kuin tahtoo. Ja viime pyhänä sanoi Sepän Ants -Mahtrasta, -- onhan hän kirjoja tunteva mies ja kunnan vanhin myös -- -Sepän Ants sanoi Juurun kirkon kapakassa, että uusi asetus jo onkin -valmis, mutta saksat pitävät sitä vielä salassa. Keisari on jo aikoja -pannut nimensä alle." - -Päärn huokaa. - -"Tiedän kyllä, että sitä puhutaan! Mutta sitä on puhuttu niin kauvan -kuin olen elänyt. Kansalla on vaikeat olot, moision orjuus käy yli -voimain -- tiedät itsekin, että hukkuva tahtoisi mielellään olla -kuivalla maalla! Mitä ihmiset ikävöivät sitä he mielellään puhuvat, ja -sanovat, että se tulee -- -- -- Jumala tietää, onko noissa jutuissa -perää ja kuinka on -- mitä minä siitä hyödyn, jos uusi asetus tulee -parinkymmenen vuoden perästä? Jota saksalainen ei tahdo, se ei tule." - -Äiti ja Miina aikoivat jotakin vastata, mutta tuvan ovi aukesi samassa -ja Uudentuvan nuori isäntä astui sisään. Hän näytti huolestuneelta ja -lyhyesti tervehdittyään kävi päivätyöläisensä luokse. - -"Mitä nuo pahuukset taas sinulle ovat tehneet?" - -"Eikös poika puhunut?" - -"Puhui kyllä, mutta minä en tahtonut heti uskoa." - -"Onkohan noilla herroilla sinua parempaa työläistä koko moision -alueella? Ja sellaiselle miehelle antavat selkään! -- -- -- Jumala -nähköön, jos tuon salaurkkijan Pritsin nahka nyt olisi minun käsissäni, -kyllä minä hänet pehmittäisin!" - -"Hiljaa, hiljaa, Jyri!" nauroi päivätyöläinen. "Jos Pritsiin koskisit, -niin sairastaisit kohta samallaista selkätautia kuin minä." - -Mutta Jyri purki yhä sisuaan ja hänen vihansa kiihtyi niin, että -kasvotkin punaisina hehkuivat. - -Jyri ja Päärn eivät seurustelleet kuin isäntä ja renki, vaan he olivat -vanhat hyvät ystävät ja kaukaa sukulaisetkin. Heidän vanhempansakin -olivat olleet ystävykset ja pitivät toistensa kanssa ahkeraa -kanssakäymistä. Ja vielä päälle päätteeksi oli Jyrillä aikomus -Uudentuvan emännäksi kosia Päärnun Mai sisarta, moision sisäneitsyttä. -Kun Päärnulle isän kuoltua ei annettu taloa, otti Uudentuvan Peeter, -Jyrin isä, hänet päivätyöläisekseen ja antoi sekä pojan että äidin asua -tuossa pienessä tuvassa talon lähellä. Muuten eli Päärn tuon ystävyyden -vuoksi paremmin kuin moni muu päivätyöläinen vieraan isännän luona ja -hänen eväspussissaan oli aina jotakin, jota ei kaikilla ollut. Jyrin -isä oli jo vanha, sentähden oli hän viime keväänä moision luvalla -antanut talon isännyyden pojalleen. Kun äitikin jo oli elähtänyt, niin -kävi nuoren emännän tarvis talossa päivä päivältä tuntuvammaksi. - -Jyri ja Päärn alkoivat keskustella tämänpäiväisestä pieksemisestä -ja muista moision oloista, jolloin vilkas nuori mies ystävälleen -tapahtuneen onnettomuuden tähden joutui monenlaiseen kiihtyneeseen -mielentilaan ja toivotti tuon tuostakin Kubja-Pritsille ja koko -moisiolle tulta ja tulikiveä taivaasta. Miina alkoi tehdä poislähtöä. -Hän antoi kaikille kättä, erittäin lämpimästi sairas raukalle. Kun hän -heitti hyvästi Uudentuvan isännälle, sanoi tämä leikillisesti: - -"Noh, Miina, jos sinä nyt et jo näytä tuolle liinaharjaiselle -urkkijalle, joka niin usein Huntaugulla kököttää, mistä hirret ovat -poikki, niin en sua enää pidä tyttönäkään! Pitäisihän Huntaugun -Mihkelinkin näkemän, mikä hän oikein on miehiään." - -"Voit olla varma siitä, että minä hänelle kyydin annan", vastasi nuori -tyttö punastuen ja lähti. -- -- - -Mutta kuka olisi voinut arvata, että tuo kyydin antaminen niin pian -tapahtuisi! - -Tuskin oli Miina ehtinyt kylätielle, kun jostakin tien vierestä aidan -luota astuu joku ihmishaamu tytön eteen tielle. Pimeässä ei Miina häntä -tunne ja kiirehtii hänen ohitsensa, kun häntä otetaan tukevasti kädestä -kiinni ja Pärtle-Prits lausuu: - -"No, noh, vai tahdotaan niin ylpeästi mennä ohi! Eikös minulle raukalle -tänä lauvantai-iltana suotasi pari sanaa!" - -"Mitä sinä minusta sitten tahdot?" - -"Tahtoisin saada tietää, kuinka 'sairas' jaksaa. Kävithän häntä -katsomassa ja varmaankin lääkitsemässä!" - -Prits teki suuren tyhmyyden, kun hän alkoi kosimisensa näillä -pilkallisilla sanoilla, jotka ilmaisivat hänen luulevaisen mielialansa. -Näin hän heti alussa vahingoitti omaa asiaansa. - -"Kävin, missä kävin -- tein mitä tein: tarvitseeko sinulle siitä tiliä -tehdä?" vastaa neito pisteliäästi. - -"Noh, niin vieraita emme ole, ettet sinä voisi minulle vastausta antaa." - -"Emmekä ole myöskään niin tuttavat, että sinun on tarvis kysyä, missä -käyn ja mitä teen, ja olisin hyvilläni, jos me vieraiksi toisillemme -jäisimmekin." - -Prits puree hammasta. Jos ei olisi niin pimeä, näkisi Miina, kuinka hän -kalpenee. Mutta hän koittaa pysyä rauhallisena ja nöyränä. - -"Mikä sinun tänään on?" hän kysyy. "Olet varmaankin vasemmalla jalalla -noussut sängystä. En aikonut loukata, kun kysyin missä kävit ja mitä -teit. Tiedäthän, mitä tuumia minulla on. Onko se sitten minulle -yhdentekevä, kun sinä toisten kanssa seurustelet etkä minua lähellekään -laske?" Miina alkaa kiivaasti nauraa. "Mitä tuumia sinulla sitten -oikein on?" - -"Kysy sitä isältäsi! Hän tietää kaikki. Ja hän tahtoo, että sinä -käännyt minun puoleeni etkä jokaisen juoksijan puoleen, josta ei -milloinkaan tule naisen ottajaa eikä naisen elättäjää." - -Jälleen erehtyi Prits suuresti soimatessaan sitä miestä, jolle hän -tänään oli tehnyt niin suurta vääryyttä ja jota rakastava tyttö piti -miesten esikuvana. Miinan käsi vapisee kuin tahtoisi hän lyödä miestä -suuta vasten, mutta hän piti parempana osottaa hänelle halveksimistaan -arvokkaammalla, mutta sitä tuntuvammalla tavalla. - -"Tiedätkö, Prits, sanoi hän nauraen niin ilkeän pilkallisesti kuin -vihan vallassa oleva nainen sen tekee, sellaisia miehiä kuin sinä -löytyy joka askeleella! Sinun kaltaisesi ei ole sen miehen pölyisen -varpaankaan arvoinen, jota sinä kiertolaiseksi soimaat! Mitä sinä -silloin ajattelit, kun hän sinua tänä aamuna kauluksesta ravisti -ja heitti leppäpensaaseen kuin tappuratukon. Sinä nostat nokkaasi -sentähden, että olet moision kupias ja soimaat toista juoksijaksi, kun -hän on työmies! Tiedätkö Prits, tuota toista pitää jokainen miehenä, -mutta ei kukaan sinua! -- -- -- Ja minun muka pitää kysyä isältä, mitä -tuumia sinulla minuun nähden on. Jos olet mies, niin puhu ensin minulle -tuumiasi -- älä luule, että et minulta saa vastausta!" - -"Minkä vastauksen sinä sitten antaisit minulle?" - -"Tahdotko sen nyt heti kuulla?" - -"Tahdon." - -"Minä sanon sinulle: älä kuluta aikaa, äläkä jalkojasi käydäksesi -Huntaugulla! Minä en sinua kärsi silmäini edessä. Voit tuuminesi -kääntyä toisaalle onneasi etsimään!" -- -- -- - -"Miina!" - -"Mitä vielä?" - -"Kunpa vain et vielä katuisi noita puheitasi?" - -"Ei, sitä vain kadun, etten ole sinulle ennen sitä sanonut!" - -"Ja minä kiellän sinua kertaakaan astumasta Uudentuvan mökkiin!" - -"Sinä? Hyh!" - -"Niin minä! Sillä isäsi on miehen sanalla vakuuttanut, että saan sinut -naisekseni! Ja jos en saa sinua hyvällä, niin tiedämme kyllä, kuinka -tottelemattomat tyttäret _taivutetaan_!" - -Tytön halveksiva käytös oli niin ärsyttänyt nuorta miestä, että hän ei -enää koittanutkaan puhua mielenmukaan, vaan rupesi uhkailemaan. Mutta -hän erehtyi kerrassaan, kun luuli tuon vaikuttavan Miinan rohkeaan, -uskolliseen ja terävään mieleen. Ei lainkaan! Hän kiihdytti vain tytön -vihaa itseään kohtaan. - -"Taivutetaan? Sinä aijot minua _pakottaa_?" huudahti Miina ja astui -lähemmä poikaa. "Tiedä, Prits? Jos vielä näytät silmiäsi Huntaugulla, -niin usutan meidän Murrin sun kintereillesi! Sinä voit mennä -Kulbi-Kaielle kosijaksi, Huntaugun Miinalle et kelpaa!" - -Väristen, kasvot hehkuen kääntyi tyttö menemään, ennenkun Prits oli -keksinyt sopivan vastauksen. Hän kiirehti eteenpäin ja oli pian -kadonnut pimeyteen nuoren miehen silmistä. Mutta hän kuuli vielä, -kuinka tämä käheällä, uhkaavalla äänellä huusi: - -"Sinun pitää vielä oppia minua tuntemaan, tyttö!" - - - - -4. - -TULEVA HERRA. - - -Paroni Heideggin perheessä oli päivä kulunut iloisessa odotuksessa, -ja iltahämärässä suuret neljän hevosen vetämät vaunut pysähtyivät -rappusten eteen. Tämän lähestymisestä oli tallipoika, joka loitompana -oli seisonut vartioimassa, tuonut vähän ennen tiedon, että ehdittiin -sytyttää värikkäät lyhdyt verannalla, joka oli koristettu seppeleillä, -monenvärisillä lipuilla ja kotona maalatuilla vaakunoilla. Ennenkun -kamaripalvelija ehti avaamaan vaunun ovea, kaikui rappusilta rakkaalle -tulijalle "terve tuloa" ja sama kuultokirjaimilla tehty lause loisti -sisään vievän oven yläpuolella. - -Vaunuista hyppäsi suuri, notkeavartaloinen nuorukainen, yllä pitkä -ruskea matkaviitta. Pitkin askelin oli hän kohta omaisten rinnalla, -jotka häntä tervehtivät hellästi syleillen ja suudellen. - -"Poika, veli, Herbert, oma Herbertimme!" kaikuivat äänekkäät ja iloiset -huudot. Ainoastaan hetken aikaa annettiin tulijan ihmetellä ja ihailla -hänen kunniakseen valmistettua valaistusta ja koristuksia, sitten -vietiin hän suurella ilolla kylmästä tuulesta ja alkavasta sateesta -kirkkaasti valaistuihin, lämpimiin huoneisiin. - -Kesti toista tuntia ennenkun nuori paroni ehti vastata kaikkiin -kysymyksiin, joita satoi häntä vastaan kuudesta suusta. Ja kun hän -vihdoin sai aikaa muuhun puhumiseen, oli kaikkein suureksi riemuksi -hänen ensimmäinen sanansa: - -"Onko teillä ruokaa? Minun vatsani on tyhjä kuin sudella!" - -Siitä kyllä oli huolta pidetty! Pian vietiin käsky ruokapöydän -valmistamisesta, ja kun vanha, hiukan vääräsäärinen, Tohver, pisti -uteliaan harmaan päänsä ovesta sisään ja ilmoitti, että kaikki oli -valmiina, vietiin tulija melkein kantamalla ruokahuoneeseen. - -Siellä paloi hauska tuli kaminassa, heleänvalkealla liinalla peitetty -pöytä, varustettuna vanhanaikaisella hopealla ja pöytäkalustolla, -näytti tulijasta niin miellyttävältä ja huoneessa vallitsi niin -kotoinen henki, jota hän kauvan oli kaivannut, että hän sen nyt heti -tunsi. - -Talon väki ei odotuksen hommassa ollut koko päivänä tuskin mitään -syönyt, sentähden he nyt kaikki istuivat pöytään, vaikka tavallinen -ruoka-aika ei vielä ollutkaan käsissä. Mutta nyt söivät kaikki -hyvällä ruokahalulla ja sen ohella keskusteltiin enemmän silmillä -kuin suulla. Äidillisen hellänä silmäili paronitar, joka muuten -näytti niin ylpeältä ja kylmältä, kaunista, miehekästä poikaansa ja -kun Herbert yhä uudestaan suuteli hänen kättään, ojensi äiti tämän -aivan kuin onnea toivottaen nuorukaisen tumman ruskealle päälaelle. -Paroni taas kohotti pitkiä harmaita viiksiään, niinkuin hän aina teki -ollessaan erittäin tyytyväinen tai jostakin ylpeä. Herbertin vanhempi -sisar, kuudentoista vuotias Adelheid, jonka hienot, kukoistavat kasvot -ilmaisivat uteliaisuutta, kuunteli tarkasti, mitä Herbert kertoi -pitkästä matkastaan ja ulkomaan oloista. Ada, Kuno ja kahdentoista -vuotinen Raimund kiistelivät hetken aikaa istuimista, sillä jokainen -tahtoi istua niin lähellä veljeä kuin mahdollista; voitto jäi Adalle ja -Raimundille, jolloin Kuno alkoi itkeä ja sai siten parhaimman paikan, -sillä nyt nosti Herbert hänet polvelleen ja söi hänen kanssaan yhdessä. - -Moision tuleva herra oli kotona! Se tieto levisi pian kaukaisempiin -mökkeihinkin moision alueella. Paroni Herbert Heidegg oli kaksi -vuotta oleskellut Saksanmaalla oppiakseen siellä eräässä suuressa -mallimoisiossa maanviljelystä. Ennen sitä oli hän Tarton yliopistossa -kuunnellut valtiotaloudellisia luennoita. Yrjön päivään asti piti hänen -levätä opinnoistaan; mutta sitten aikoi isä luovuttaa hänelle moision -isännyyden, sillä vanhan paronin piti muuttaa itä Harjunmaalla äsken -ostamaansa moisioon, jonka hän oli sattunut saamaan hyvällä kaupalla. -Tämä moisio oli entisellä omistajallansa mennyt niin rappiolle, että -ainoastaan niin kelvollinen ja kova maanviljelijä kuin paroni Rydiger -Heidegg oli siellä ennen pitkää saava asiat korjaantumaan. Paronin -kolmas moisio lähellä sitä oli saksalaisen isännöitsijän hallussa. -Herbertille avuksi ja kokeneeksi neuvonantajaksi piti entisen opmannin, -Winterin jäädä. - -"Ja nyt kertokaa, armaani, mitä muuta kotiin kuuluu?" kysyi paroni -Herbert tyydytettyään pahimman nälkänsä ja alkoi iloisin silmäyksin -katsella siskojaan ja veljiään. "Voi hitto, kuinka olette kaikki -suuriksi kasvaneet!" hän huudahti, ennenkun sai kysymykseensä vastausta. - -"Etenkin minä", huomautti Adelheid ja ojensi suoraksi pitkän, hoikan -vartalonsa. - -"Ja minä! Ja minä!" huudahtivat myös Ada, Raimund ja Kuno vuoroon ja -jokainen näytti veljelle omaa pituuttansa, ja koittivat varpaille -nousten pettää veljeä. - -Herbert nauroi raikkaalla, kuuluvalla äänellä. - -"Mutta teidänhän piti kertoa minulle kotoisia uutisia?" hän sanoi. - -"Etkös ennemmin tahtoisi vähän levätä?" keskeytti paronitar -huoltapitävänä. "Sinä olet varmaankin hyvin väsynyt." - -Mutta Herbert suuteli äidin kättä ja vastasi, ettei hän nyt voisi -maata, vaikka kyllä pitkä matka oli ollut väsyttävä. Hän pyysi vain -lupaa saada vaihtaa vaatteita, sitten tahtoi hän viettää koko illan -armaiden omaistensa kanssa, jotta yöllä saisi sitä makeammin maata. - -Herbert läksi omaan huoneeseensa, joka jo pari viikkoa sitten rouvan -käskystä oli suurella huolella järjestetty. Täälläkin hengitti häntä -vastaan niin tuttavallinen kotoinen tunnelma, joka tavallisesti -herättää vanhoja muistoja ja tuo mieleen kuvia entisestä elämästä. -Herbertkin muisti nyt kaikki, kuinka hän siinä huoneessa oli -elänyt, mitä milloinkin oli tapahtunut, mitä hän siellä oli tehnyt -ja ajatellut. Huoneen sisustus oli samanlainen kuin hänen sieltä -lähtiessään, jolloin Herbert kotona ylioppilaana oli vapaa-aikaansa -viettänyt. - -Vanha Tohver kiirehti palvelemaan nuorta paronia niinkuin ennenkin. -Tämä viimeinen oli niin hyvällä tuulella, että hän ystävällisesti kysyi -vanhan kamaripalvelijan kuulumisia. Tohver kiitti nöyrästi kumartaen ja -sanoi olevansa iloinen herransa takaisin tulosta. Kaikki palvelijat ja -koko moisio olivat ikävöiden odottaneet nuorta paronia. - -"Soo? Vai toivotaan minusta niin paljon hyvää?" nauroi Herbert paroni, -pesukaapin luona hieroen saippualla käsiään. - -"Kuinkas muuten!" vastasi Tohver vilkkaasti. "Nuoresta paronista -toivotaan hyväntahtoista isäntää." - -"Soo? Eikös sitten nykyinen herra ole hyväntahtoinen?" Tohver -oli pulassa, -- mutta kyllähän tuollainen vanha viekasteleva -kamaripalvelija aina sellaisista on tottunut selviytymään! - -"Miksi ei, herra paroni! Mutta ihmiset ovat ihmisiä! Kun heillä on -hyvä, niin tahtovat vielä parempaa. Milloinka palvelija ja talonpoika -on tyytyväinen elämäänsä? Minä luulen, etteivät ole taivaassakaan -tyytyväisiä, jos muuten heitä sinne lasketaankaan." - -"Mitä erityistä he sitten minusta toivovat?" kysyi nuori paroni -ennenkun nosti vettä silmilleen. - -Tohver raapi hiukan ivallisen näköisenä korvallistaan. - -"Niin, herra paroni, jos minä sen oikein tietäisin ja jos he itsekään -tietäisivät! Kaksi sanaa on minulla mielessä, jotka käyvät suusta -suuhun, jota Ants Aadulle, Mats Mihklille puhuu; ne sanat ovat: 'uudet -asetukset' ja 'helpotukset!'" - -"Uudet asetukset -- helpotukset", kertoi paroni Herbert Heidegg -kuivatessaan silmiään hienolla, valkealla käsiliinalla. "Niin, niin -- -aivan kuin Saksassakin! Uusia asetuksia ja -- helpotuksia sielläkin -jokainen vaatii eikä kukaan ajattele että heidän, joilta helpotuksia -vaaditaan, pitää luopua omista oikeuksistaan. Toivotko sinäkin, vanha -Tohver, toisinaan helpotuksia?" - -"En, herra paroni!" - -"Ainoa ihminen, jolta kuulen tuon sanan!" nauroi Herbert. "Mutta et -sinä hyviä juomarahojakaan luotasi lykkää?" - -"En, herra paroni, en minä saata niin paljon pahaa itselleni tehdä!" - -Tuolla leikillisyydellään oli vanha, viekas Tohver itselleenkin -hankkinut 'helpotuksia' -- sen hän tiesi vallan hyvästi. Nuori paroni -ollessaan hyvällä tuulella vietti keskustellen ja leikkiä laskien -monta hetkeä tuon vanhan kunniallisen palvelijan kanssa, joka jo -kolmekymmentä vuotta oli talossa palvellut. Ja Tohverin pääominaisuus -nöyryys ja iloinen mieli, vetivät nuorukaista puoleensa. - -Juomaraha, jonka Tohver sai, ei ollut suuri, mutta ne muutamat sanat, -joilla hän niiden saamiseksi oli suutaan kuluttanut, olivat hyvästi -maksetut. Syvä kumarrus, jonka hän maksutta siihen lisäsi, tyydytti -nuorta herraa. -- -- -- - -Paroni Herbert tapasi perheen juhlallisesti valaistussa salissa. -Lapset ottivat hänet vastaan uudella riemulla ja veivät hänet istumaan -nojatuoliin, jonka ympärille jokainen kantoi oman tuolinsa. Paronitar -istui kirsikan punaisella, sametilla päällystetyllä sohvalla ja paroni -käveli edes takaisin kädet selän takana pitkin salin lattiaa raitaista -mattoa myöten. - -"Ja nyt kertokaa vihdoinkin kotoiset uutiset!" huusi Herbert, nostaen -jälleen pienen Kunon polvilleen. "Sinä, Adelheid, voit alkaa! Et sinä, -paha lapsi, viitsinyt minulle liian usein kirjoittaa. Ehkä olit jonkun -toisen kanssa ahkerammassa kirjevaihdossa kuin veliraukkasi kanssa?" - -"Minä vihaan kirjoittamista niinkuin isäkin", nauroi vanhempi neiti. -"Eikä minua tätä nykyä huvita mikään muu kuin tanssi. Ja siitä ei -mielestäni sinulle kannattanut kirjoittaa." - -"Miten niin ei kannattanut?" - -"Niin, sinä varmaankin siellä sait enemmän nauttia tanssimisesta kuin -minä, joka vasta viime syksynä ensimmäisen kerran rohkenin sitä tehdä." - -"Sinä erehdyt, sisareni! Minä en ole Saksassa paljon tanssinut, enkä -muutenkaan huvitellut", vastasi Herbert aivan totisena, "minä tein -_työtä_!" - -"Työtä?" - -Adelheid silmäili puoleksi ihmetellen, puoleksi epäillen veljeänsä. -Vanha paroni astui pojan luo, pani kädet hänen olkapäälleen ja virkkoi -leppeästi: - -"Tuo tunnustus, jota en epäile, miellyttää minua, poika! Sinä saat pian -näyttää, mitä hedelmiä työsi kantaa. Minä en vastusta, sitä että nuori -ihminen nauttii elämästä, mutta hän ei sen puolesta saa työtä unohtaa, -varsinkin kun ajat käyvät niin nurjiksi kuin nyt. Meidän täytyy nyt -todellakin itse ruveta työtä tekemään monenkertaisella huolella ja -voimalla, muuten olemme pahassa pulassa." - -"Minä tiedän, isä, mitä tarkotat", sanoi poika painaen isän kättä -poskeaan vastaan. "Mutta siitä puhumme toisen kerran, kun olemme kahden -kesken. Minua huvittavat liian paljon uutiset, jota nyt saan kuulla." - -Nyt ottivat puheenvuoron naiset, jotka toivat tietonsa ilmoille. -Puhujat olivat Adelheid ja Ada. Paronitar lausui vain silloin -tällöin jonkun selittävän sanan. Nyt alettiin kertoa lähemmistä ja -kaukaisemmista tuttavista, aatelis- ja yliopistosivistyksen saaneista -perheistä. Syntymiset ja kuolemat, kihlajaiset ja häät, kaikki -onnelliset ja onnettomat tapaukset kerrottiin ja niitä kuunteli veli -suurella mielenkiinnolla. - -"Tiedätkö, Herbert, meillä on myös uusi opettajaneiti?" huusi Kuno -samassa. - -"Vai niin? Minne sitten joutui vanha neiti Ritter?" - -"Joutui naimisiin", vastasi Raimund. "Hän asuu nyt Tallinnassa." - -"Ja uusi -- mistä hän tuli?" - -"Pietarista!" - -"Ei suinkaan venäläinen?" - -"Ei, ranskalainen. Setä Stackelberg suositti häntä meille. Hän oli -ennen kenraali Dewöidowin luona." - -"Nuori vai vanha?" - -"Nuori." - -"Hyvä vai ankara?" - -"Hän on täällä vasta toista viikkoa." - -"Eikö häntä sitten kohta opi tuntemaan?" nauroi Herbert. "Onhan hän -teille jo antanut monta tuntia!" - -"Hän on hyvä", päätti Raimund. - -"Mutta hän on niin ihmeellinen monessa asiassa", lisäsi Ada -miettiväisenä, "niin erilainen kuin neiti Ritter." - -"Miten niin?" - -"Hän ei kysy meiltä ainoastaan sitä, mitä kirjassa on, jonka hän -antaa meille läksyksi, vaan tahtoo tietää yhtä ja toista, jota ei ole -kirjoissa -- -- --. Hän näyttää akkunasta puita ja luontoa ja ihmisiä, -ja kysyy sitten mitä mieleen tulee, ja meidän pitää vastata." - -"Onko se sitten vaikeaa?" - -"Ei, mutta neiti Marchand selittää aina noita asioita toisin, kuin -me hänelle vastaamme. Hän huomaa aina jotakin korjaamista meidän -vastauksissamme." - -"Ja jos te ette vastaa oikein, onko hän paha?" - -"Ei milloinkaan!" keskeytti Raimund. "Neiti Marchand ei ole paha, -vaikka kuinka hullusti vastaisi. Hän selittää joka kerran pitkästi ja -laajalti, minkätähden joku asia on niin eikä toisin." - -"Mutta häntä eivät meidän olot näytä miellyttävän", kertoi Ada. - -"Miksi niin?" - -"Hän oli kaksi päivää melkein sairas. Ja sentähden, että hän säikähti -ihmisten huutoa, kun heille tallissa annettiin vitsaa." - -"Lapsi, ei sellaisista asioista puhuta", virkkoi paronitar moittien. -"Jos en erehdy, on neiti Marchandilla hieman heikko terveys", lisäsi -hän Herbertin puoleen kääntyen. - -"Ei, mamma, neiti Marchand säikähti", vakuutti Ada. "Kuno ja minä -näimme sen selvästi, sillä me olimme hänen kanssaan puistossa. Hänen -koko ruumiinsa vapisi ja hän alkoi huutaa apua, sillä hän ei tietänyt, -mitä se oli. Hän sanoi myös meille, ettei hän ole tottunut sellaisiin -asioihin." - -Nuoren paronin otsalle ilmaantui pilvi. - -"Minkätähden te sitten silloin olitte ulkona?" - -"Kävelimme puistossa." - -"Ettekö tienneet, mitä tallissa tapahtui?" - -"Ei -- -- -- Mutta olisi neiti Marchand kuullut huudon huoneeseenkin, -sillä nuo ihmiset --" - -"Ada, johan sanoin sinulle, että sinun pitää olla vaiti!" keskeytti -paronitar. - -Paroni Herbert koitti kääntää puheen miellyttävimpiin asioihin ja kysyi -äkkiä: - -"Onko neiti Marchand kaunis vai ruma?" - -Nyt vastasi Raimund ja taas kääntyi hänen arvostelunsa neiti Marchandin -hyväksi: - -"Hän on kaunis, Herbert", virkkoi poika innostuneesti. "Hänellä on niin -kauniit mustat silmät ja -- siniset hiukset. -- --" - -"Siniset hiukset", Kuno ja Ada purskahtivat nauruun, mutta Adelheid -muikisti punaisia, raittiita huuliaan. - -"Niin, siniset hiukset", vakuutti Raimund, jonka hämmästynyt katse -pysyi totisena, kun hän miettiväisenä silmäili veljeään. "Kun päivän -tai tulenvalo lankeaa neiti Marchandin hiuksille, niin ne näyttävät -sinisiltä, mutta muuten ovat ne mustat. Kun sinä hänet tapaat, Herbert, -niin saat nähdä, että olen oikeassa." - -"Tuhmaa! Kaikki erehdystä!" huusi neiti Adelheid, ja poikasi -kärsimättömästi jalkaa lattiaan. "Neiti Marchand on opettajaneiti -niinkuin kaikki toisetkin -- ei viisaampi, ei tuhmempi -- ei kauniimpi, -ei rumempi, mutta kyllä paljon oikullisempi kuin vanha hyvä neiti -Ritter oli." - -"Ja nyt kylliksi neiti Marchandista, lapset", kaikui paronittaren -kylmä, terävä ääni. "En minä mielelläni suvaitse, että palveluksessa -olevasta henkilöstä niin paljon puhutaan, eiväthän he ole niin -merkillisiä. Minä luulen, lapset, että meillä on parempiakin -puheaineita." - -Paronittaren toivon mukaan puhuttiin hyvän aikaa toisista asioista, -mutta sitten kääntyi huomaamatta puhe jälleen kouluneitiin. Kuno oli -maininnut kotiopettaja Gottlieb Lustigin nimen, ja Herbert kysyi, oliko -tuo mukava herrasmies vielä virassaan ja mitä hänelle kuului. Herra -Lustig oli, nimittäin, noita alkuperäisiä henkilöitä, jonka pelkkä -nimi veti ihmisen suun hymyyn. Tosiasia on, että hän opetustuntien -perästä kolmena päivänä ei ollut puhunut kuin kolme sanaa, makasi yöllä -silmälasit nenällä ja näki unta vain kukista ja ruohoista. Hän oli -innokas kasvien tutkija, vaikka hän kyllä yliopistossa oli uskonoppia -lukenut. Jo seitsemän, kahdeksan vuotta oli hän ollut opettajana paroni -Heideggin luona. - -"Oo, herra Lustigille on hyvin onnestanut", huusi Kuno. "Hän opettaa -nyt neiti Marchandille viron kieltä." - -Adelheid ja Ada rupesivat nauramaan. - -"Mitä, teidän ranskalainen neitinne oppii viron kieltä?" kysyi nuori -paroni. - -"Niin!" vakuutti Kuno ja pahastui veljen ja sisaren nauramista. "Minä -itse kuulin, kuinka neiti Marchand kysyi Lustigilta, miten viron -kielellä sanotaan: kuinka voit? Herra Lustig sanoi sen, mutta kun neiti -vielä kysyi toisen kerran, niin ei herra Lustig enää vastannut, vaan -kirjoitti hänelle sanat paperille ja antoi hänelle sen." - -Herbert nauroi. - -"Siitä minä Lustigin tunnen", sanoi hän. "Mutta minkätähden neiti -Marchand sitten oppii viron kieltä?" - -"Hänestä on kielten oppiminen hauskaa", selitti Raimund vakavana. -"Paitse ranskaa, osaa hän vielä saksan ja italian kieltä ja on -Pietarissa lyhyessä ajassa oppinut venäjääkin. -- -- Viron kieltä ei -hänelle opeta yksin herra Lustig, vaan myöskin Tohver ja Mai. Neiti -Marchand osaa jo viron kielellä sanoa: 'hyvää huomenta, hyvää päivää ja -hyvää iltaa'." - -"Onhan teidän ranskalainen sitten kovin kielitaitoinen", ivaili -Herbert, kiikuttaen Kunoa polvellaan. "Mutta nyt, lapset, tulkaa minun -kanssani! Tohver on varmaankin jo kantanut sisälle minun matkatavarani. -Minä toin teille kaikille tulijaisia ulkomailta. Isän ja äidin lahjat -tuomme tänne. Lähtekäämme minun huoneeseeni!" - -Suuri riemu syntyi taas, hyppien ja tanssien pyörittiin veljen -ympärillä ja eläköön huudoilla saatettiin häntä salista! Onnesta -ja mielenliikutuksesta hymyillen katselivat vanhemmat kukoistavaa, -elonhaluista joukkoa. He voivat todellakin sanoa, että heidän -avioliittonsa ja perheellinen onnensa oli ollut hyvä. Tämän tunnelman -vallassa lähestyi paroni Heidegg äkkiä vaimoaan, otti hänen kätensä -omaansa, suuteli sitä, samoin hänen poskeaan ja otsaansa. - - - - -5. - -JULIETTE MARCHAND. - - -Paroni Herbert Heidegg tapasi herra Gottlieb Lustigin ja neiti Juliette -Marchandin illallispöydässä. Hän nyökäytti opettajalle kuin vanhalle -tuttavalleen, joka tuli huoneeseen vähää ennen ranskalaista neitiä, -antoi hänelle ystävällisesti kättä ja teki hänelle monta leikillistä -kysymystä, kun neiti Marchand ilmestyi ovelle. Molemmat herrat, jotka -oven edessä seisoivat, astuivat hiukan syrjään. Nuori paroni esitti -itsensä opettajaneidille -- hän oli ylen kohtelias mutta kylmä niinkuin -talon herran tapa oli 'palveluksessa olevia ihmisiä' kohtaan. Hänen -edessään seisoi noin kahdenkymmenen neljän vuotinen, tavallisen pitkä -ja hoikka nainen yksinkertaisessa, tummanruskeassa arkipuvussa, joka -antoi hänen hienoille, kalpeille kasvoilleen vielä valkeamman leiman; -erittäinkin neidon korkea ihmeen somasti kaartuva otsa paistoi kuin -heleänvalkoinen marmori sysimustain hiusten kehyksestä. Lyhyestä, -pintapuolisesta tervehdyksestä hämärässä ovensuussa ei Herbert vielä -saanut täysin selvää käsitystä ranskalaisen ulkomuodosta. - -Neiti Marchand kumarsi hiukan herralle ja rouvalle ja asettui heti -määrätylle paikallensa Adan ja Kunon väliin ja opettaja Lustig istui -hänen vasemmalla puolellaan, Kunon ja Raimundin välissä. Nämä paikat -olivat pöydän alapäässä. Ylempänä istui vanha paroni pöydän päässä, -paronitar hänen oikealla puolellaan ja Herbert ja Adelheid äitiään -vastassa. Sekä herra Lustig että neiti Marchand olivat paroni Herbertin -kaukaisemmat vastaistujat. Pöytää valaisi kirkkaasti kaksi suurta -hopeista, monihaaraista kynttiläjalkaa. - -Nyt siis saattoi nuori paroni kirkkaammassa valaistuksessa selvemmästi -nähdä opettajaneitiä. Keskustellessaan isän ja äidin kanssa Herbert -herra loi tutkivan katseen neitoon. Samassa hänen puheensa keskeytyi ja -silmä kiintyi häneen; vasta kun vanha paroni siitä huomautti, lopetti -hän lauseensa. Nyt alkoi Herbert useammin katsella opettajaneitiä ja -hänen puheensa kävi harvasanaisemmaksi ja hän kuunteli hajamielisemmin -toisten keskustelua. - -Ihmeellinen tunne valtasi Herbertin. Hänen mieleensä nousi kysymys: -missä olet nähnyt tuon ihmisen? Hän katseli uudestaan neitiä ja hänen -täytyi tunnustaa, että tuo ulkomuoto oli hänelle vieras. - -Mutta kun hän sitten jälleen katsoi ja käänsi äkkiä silmänsä muualle -ajatellakseen, tuntui jälleen aivan kuin olisi hän ennen nähnyt nuo -kasvot. Tuo ihmeellinen tunnelma uudistui yhä. Herbert ajatteli, -oliko kenties neiti Marchand jonkun hänen tuttavansa näköinen. Hän -ei keksinyt ketään, johon tuo arvelu olisi voinut sopia. Vai oliko -hän tuollaisia kasvoja nähnyt jossakin kuvassa? Mutta missä? Turhaan -vaivasi hän päätään tuonkin pulman selvittämiseksi. Ja kun hän -sitten uudestaan tutki ranskalaisen ulkomuotoa, pudisti hän päätään -omalle erehdykselleen, sillä nuo kasvot olivat hänelle täydellisesti -tuntemattomat. -- -- -- - -Herbert huomasi Raimundin olleen oikeassa sanoessaan Juliette -Marchandia kauniiksi. Mutta hän ei ollut tavallinen kaunotar, vaan -hänessä oli jotakin tavattoman viehättävää. Ei hän niin varsin kaunis -ollutkaan, mutta hänen kasvoissaan oli erikoinen, sanomaton sulous, -jota suurimmalta kaunottarelta saattaa puuttua. Tuo sulous esiintyi -kasvonilmeissä, katseessa, suunliikkeissä, hänen olennossaan, kun hän -istui, nosti kättä tai puhui. -- -- -- Ja Raimund oli myös oikeassa -sanoessaan, että hänellä oli kauniit silmät ja siniseltä välkkävät -hiukset. Ne olivat todellakin harvinaisen kauniit tummat silmät, jotka -ihmelampun tavoin valaisivat hänen aito valkoista ihoaan, ja tulen -valolla oli neidon tukalla todellakin tumman sinertävä häive. - -Nuori paroni halusi päästä keskusteluun neiti Marchandin kanssa -saadakseen kuulla hänen ääntänsä. Hän odotti kärsimättömänä -tilaisuutta, voidakseen loukkaamatta vanhempiaan, jotka hänen kanssaan -puhuivat, alottaa keskustelun myös palveluksessa olevien henkilöiden -kanssa. Vihdoin tuli sellainen väliaika, mutta peittääkseen tunteitaan -Herbert kääntyi Gottlieb Lustigin puoleen kysyen jotakin. - -Tuo pienenläntä, suuripäinen ja alati vaikeneva herrasmies käänsi -pienet silmänsä, joita kiiltävät silmälasit varjosivat ja joiden väriä -ei kukaan tiennyt, tarkkaavasti nuoren paronin puoleen ja koitti -vastata hänen vähäpätöiseen kysymykseensä niin vähillä sanoilla kuin -mahdollista, ja katseli sitten taas alas lautaseensa. Herbert teki -varovaisena vielä toisen kysymyksen ja kun hän nytkin oli saanut -samanlaisen asiallisen, mutta lyhyen vastauksen, kääntyi hän pienen -väliajan perästä opettajaneidin puoleen. - -"Teidän kotonne on Sweitsissä, neiti Marchand?" - -"Niin, herra paroni, Genfissä." - -Neiti puhui kevyellä sweitsin murteella saksaa. Mutta itse kieli ei -pannut kysyjää kuuntelemaan, vaan ääni, joka pöydän toisesta päästä -kohtasi hänen korvaansa. Tuo matala, pehmeä äänikin, joka kaikui kuin -metallikellon helinä, toi Herbertin mieleen jälleen kysymyksen: missä -olet tuon äänen kuullut? Ja hänen täytyi pitemmän aikaa ajateltuaan -taas vastata: en missään, vaikka se kyllä tutulta tuntuu. - -"Genfissä", toisti hän. "Oi, minä tunnen tuon sievän kaupungin sinisen -järven rannalla, viheriärantaisen joen suussa. Viime kesänä kävin -katsomassa teidän kaunista kotimaatanne. Minun oli vaikea sieltä erota. -En olisi voinut uskoa, että vuorilla on niin tenhoava vaikutus ihmisen -mieleen." - -"Te rakastatte luontoa, herra paroni?" - -Jälleen tuo matala, kumiseva kellonääni -- jälleen tuo voimakas tunne: -sinä olet tuon tai tuollaisen äänen ennen kuullut! - -"Niin, neiti Marchand, minä opin rakastamaan luontoa, vasta teidän -vuorillanne, järvillänne, laaksoissanne ja rotkoissanne. Minä sepitin -Rigin huipulla ensimmäisen runoni -- päivän noususta." - -"Te runoilette?" - -"En tavallisesti!" nauroi Herbert. "Se oli minun ensimmäinen ja -viimeinen kokeeni. Ystäväni varottivat minua rupeamasta joutavalle -uralle. -- -- -- Mutta kuinkas teitä meidän maamme miellyttää, neiti -Marchand?" - -"Luonnon puolesta?" - -"Oi, eihän meidän karu luontomme voi teitä miellyttää." - -"Kyllä, herra paroni, luonto herättää aina mieltymystä, ilmaantukoon -se minkä muotoisena tahansa. Karuinkin luonto herättää tiedon halua, -herättää huomiota ja siinä on jotakin rakastamisen arvoista." - -"Iloitsen, että luontomme teitä edes jossakin määrin miellyttää. Mutta -minun kysymykseni tarkotus oli laajempi." - -"Miellyttääkö minua maa ja kansa?" - -"Niin, neiti Marchand, minä kuulin lapsilta, että te tahdotte oppia -meidän talonpoikain kieltä. Siitä päätän, että teillä on aikomus jäädä -maahamme pitemmäksi aikaa." - -"Ei", vastasi Juliette, "sitä tarkotusta varten en tahdo viron kieltä -oppia. Minua se kieli miellyttää sievän pehmeän sointunsa vuoksi, ja -toiseksi tahtoisin kansan kanssa, jonka joukossa oleskelen, puhua sen -omalla kielellä." - -"Meidän kansamme herättää teissä mielenkiintoa." - -"Minun mielenkiintoani herättää joka kansa, herra paroni -- voisimpa -sanoa joka ihminen." - -Vanhemmat silmäilivät toinen toisiaan, ikäänkuin puoleksi pilkaten -olisivat sanoneet: joka kouluneidillä on omituisuutensa. Paroni -Herbertkin ihmetteli tätä vastausta, mutta hän ei nauranut. - -"Hm", hän sanoi, "minä luulen että maailmassa on paljon ikäviä -kansoja ja ikäviä ihmisiä, mutta me emme voikaan puhua kansasta, -kun ajattelemme talonpoikiamme; kansa, jonka keskuudessa on eri -säätyluokkia, voi ehkä monipuolisuutensa tähden herättää viehätystä, -erittäinkin sen sivistyneet luokat. Mutta ne ihmiset, jotka täällä -viron kieltä puhuvat ovat kaikki samaa säätyluokkaa -- talonpoikia ja -sen lisäksi hyvin ikäviä talonpoikia." - -"Siinä asiassa olen toista mieltä." - -Paronitar Heidegg silmäili miestään. Neiti Marchandin vastaus ei häntä -nähtävästi miellyttänyt. - -"Ja mitä mieltä, neiti Marchand?" kysyi Herbert. "Olen huomannut, -että nuo talonpojat ovat hyvin ahkeria työmiehiä -- sekin jo minua -miellyttää." - -"Vai ahkeria!" alkoi vanha herra nauraen. "Niin, niin, neiti Marchand, -minä näen kuinka vääriin käsityksiin nainen voi joutua pintapuolisine -huomioineen! Vai meidän talonpoikamme ahkeria! Johan virolaisten -laiskuus on sananparreksi tullut!" - -"Mutta olenhan nähnyt, että he ovat työssä aamusta varhain iltaan -myöhään eivätkä pidä yötyötäkään liian raskaana? Ja sen lisäksi ovat -he sittenkin niin kurjan köyhiä! Minun kotimaassani ei ole työpäivä -läheskään niin pitkä, yötyö on kokonaan tuntematonta ja talonpojat -elävät monta kertaa paremmin, huolimatta siitä, ettei heillä ole -tasaista peltoa paljon ensinkään." - -"Tunnetteko te sitten kotomaanne maanviljelysoloja?" kysyi paroni -Heidegg. - -"Hiukan. Minun isälläni oli suurellainen maito- ja juustotalous maalla, -ennenkun muutimme kaupunkiin asumaan." - -"Te mainitsitte yötyön, neiti Marchand", virkkoi paroni Herbert, "ja -tarkotatte varmaan meidän riihenpuimista. Mutta se on vain väliaikainen -työ, joka on meille välttämätön -- -- -- Ja mistä te päätätte, että -meidän talonpojat ovat niin köyhiä?" - -"Sen päätän heidän asunnoistaan, vaatteistaan ja ruuastaan. En ole -missään nähnyt niin kurjia majoja, niin viheliäisiä vaatteita ja niin -mustaa leipää -- -- --. Luulin, että se mitä näin talonpoikien syövän -oli turvetta. Mutta se oli, niinkuin lapset sanoivat leipää." - -Kuno ja Ada rupesivat kovasti nauramaan ja todistivat, että neiti -Marchand oli todellakin luullut talonpoikain leipää turpeeksi. Neiti -oli maistanutkin sitä -- -- ja jäänyt siihen luuloon, että se ei ollut -leipää. - -"Te katsotte ulkomaalaisen silmillä meidän olojamme, neiti Marchand", -sanoi Herbert ikäänkuin anteeksi pyytäen. "Oletteko olleet jossakin -Venäjän moisiossa?" - -"En!" - -"Sitten päättäisittekin toisin." - -"Mutta oletteko te, herra paroni, olleet Venäjällä?" - -"En ole. Mutta ne olot tunnen kirjallisuudesta." - -"Jos meidän talonpojat ovat köyhiä", virkkoi vanha paroni syödessään, -jolloin hänen pitkät viiksensä vilkkaasti liikkuivat ylös ja alas, -"niin se kaikki tulee heidän laiskuudestaan, huolimattomuudestaan ja -velttoudestaan. Viimeksimainittu on laiskuuden rinnalla virolaisen -päävikoja." - -Ymmärtäväisesti ja tyynesti lausui kouluneiti: - -"Siitä ollaan eri mieltä, herra paroni. Olen lukenut, että virolaisilla -on arvokkaita kansanlauluja, muiden muassa suuri kertomarunoelma, -joka hyvin vetää vertoja pohjoismaisille, kuuluisaksi tulleille -kansanepoksille. Siitä käy selväksi, että Viron kansa on lahjakasta -taikka ainakin on ollut. Olenko erehtynyt, herra paroni?" - -"Talonpoikaimme lauluista en minä todellakaan tiedä mitään!" nauroi -vanha paroni. "Arvaan, että ne enimmästi ovat kylän räätälien ja -vanhain ämmäin tekemiä." - -Tuota pilantekoa nauroivat paronitar ja kaikki lapset. - -"Mutta heidän lauluhenkensä ei tee heitä vähintäkään virkummiksi -eikä viisaammiksi", lisäsi vanha paroni. "Näettehän jo heidän -ulkomuodostaan, minkä hengen lapsia ovat." - -Juliette Marchand aikoi jotakin vastata, vaan paroni käänsi puheen -toisiin asioihin. Näytti, kuin olisi hän katunut, että hän _naisten_ -kanssa, etenkin palveluksessa olevan naisen kanssa sellaisista asioista -rupesi puhumaan. Ja että paronitar niin innokkaasti kävi kiinni uuteen -puheenaineeseen, osotti, että hänkin oli tuota väittelyä pitänyt -sopimattomana. Muuten oli nyt valittu sellainen puheenaine, ettei -opettajaneidin sopinut siihen ottaa osaa. - -Kohta sen jälkeen noustiin pöydästä, ja kun neiti Marchand -kysymykseensä, vieläkö häntä siellä tarvittiin, sai kieltävän -vastauksen, erosi hän herra Lustigin kanssa seurasta. - -Tuskin olivat molemmat lähteneet huoneesta, kun Raimund astui Herbertin -eteen, asetti kädet vasten rintaa ja varmana kuin ainakin asiantuntija -kysyi: - -"Enkö ollut oikeassa sanoessani, että hän on kaunis?" - -"Olit, poikaseni!" vastasi Herbert yhtä varmasti. - -"Eivätkös hänen hiuksensa ole valkean valolla siniset?" - -"Sinulla on tarkka silmä, Raimund!" - -"Hän siis sinua miellytti?" - -"Miellytti? Sitä en vielä tiedä", vastasi Herbert ajatuksissaan -ikäänkuin kauvas eteensä katsoen. - -Hän pani kädet pojan olkapäälle ja käveli hänen kanssaan verkalleen -toiseen huoneeseen. - -Paronitar näytti hermostuneelta. - -"Nuo ranskalaiset näyttävät seuroissa tahtovan vetää huomiota -itseensä", virkkoi hän salissa asettuen istumaan. "He ovat toisinaan -niin liian rohkeita ja vapaita, että sitä on kiusallinen nähdä ja -kuulla." - -"Kuinka niin?" kysyi Herbert, jääden äidin nojatuolin taakse seisomaan. - -"Etkö sinä sitä itsekin huomannut? Nainen nyt rupeaa herrojen kanssa -väittelemään ja vielä päälliseksi oman isäntänsä kanssa." - -"Ja asioista, joista hän ei tiedä mitään", lisäsi samoin moittien vanha -paroni. - -"Onhan se jo aivan suunnatonta." - -"Mutta neiti Marchandilla on itsenäiset mielipiteet --" koitti Herbert -lepyttää. - -"Mielipiteet! Mielipiteet! Naisten tavalliset luulottelemiset!" -nauroi vanha herra pilkallisesti. "En ymmärrä, mitä hyötyä minun -lastenkasvattajallani on tuollaisista otaksumisista!" - -"Tahtoisin huomauttaa, että neiti Marchand vain vastasi minun -kysymyksiini", koitti Herbert selittää. "Minä kysyin, miten häntä -meidän maamme miellytti ja hän lausui siitä mietteensä. Se juuri minua -viehätti, että hän sen suoraan teki." - -"Hän tuntuu kovin nenäkkäältä ja seottaa itsensä asioihin, jotka eivät -koske häneen", pahotteli rouva edelleen. - -"Äiti, sinun tuomiosi ovat mielestäni liian ankarat", virkkoi nuori -paroni. "Neiti Marchandilla on terävä huomiokyky ja avonainen -silmä kaikkeen, mikä häntä ympäröi ja nuo ominaisuudet eivät ole -halveksittavat varsinkaan lasten kasvattajalla. Minun mielestäni -ymmärtää sellainen opettaja paljon paremmin asettua lasten kannalle, -kuin moni kuiva, eloton opetuskone, niinkuin vanha, lihava neiti Ritter -oli." - -"Noh, neiti Ritter ei tehnyt meidän lapsiamme kuiviksi, niinkuin näet!" - -"Jumalan kiitos, ettei hän sitä voinut!" nauroi Herbert. - -"Poika, poika", varotti vanha paroni sormeaan ojentaen. "Sinä tulet -ulkomailta -- minä pelkään, että olet salaa rajan yli tuonut noita -uudenaikaisia aatteita." - -"Jumala varjelkoon, isä! Minä vain puhun sitä, mikä jokaiselle on -selvää. Vielä kunnioitan vanhaa vakaantunutta katsantotapaa -- -- -- -Ja nyt hyvää yötä, äiti, hyvää yötä, isä! Tunnempa jo koko lailla -matkaväsymystä." - -Hän antoi molemmille suuta, samoin lapsille ja lähti huoneeseen. Mutta -vaikka hän tosin oli väsynyt ja uninen, istui hän kuitenkin vielä -vastapäätä sänkyä olevalle matalalle leposohvalle, sytytti sikarin, -ojensi itsensä ja alkoi katsella sinisiä savurenkaita, jotka nousivat -kattoa kohti. - -Ihmeellistä! Joka renkaassa oli hän huomaavinaan kasvot, ensiksi -epäselvät, mutta vähitellen suuremmat ja selvemmät, ja vihdoin -hämärään kadoten. Mutta yhä uudestaan ne ilmaantuivat ja -- katosi -samaten. -- -- -- - -Herbert otti vaatteet yltään, heittäytyi sänkyyn ja sammutti kynttilän. -Pilkkoinen pimeä vallitsi huoneessa. Hän luuli nyt petollisten -mielikuviensa katoavan. Hän erehtyi. Nuo valkeat, vakavat kasvot, -pohjattoman syvät tummat silmät olivat hänen edessään ja hänen -mieleensä nousi voimakkaana taas tuo kysymys: missä olet sinä ennen -nähnyt nuo kasvot? -- -- -- - -Neiti Juliette Marchand oli myös omassa pienessä huoneessaan vielä -ylhäällä. Sievästi oli hän sen somistanut kotoaan tuoduilla pienillä -muistoilla. Nurkassa, eräällä hyllyllä olivat isän ja äidin sekä -veljien ja sisarten kuvat sievissä kehyksissä ja siellä oli vielä -muutamia korukapineita; sohvalla ja nojatuoleilla omatekoiset -pitsipäälliset, lattialla matot. Kevyt hieno tuoksu kuin kukkasista -täytti huoneen. - -Neiti Marchand istui toisella nojatuolilla, taivutti päätään taaksepäin -kättensä varaan ja katseli tarkasti erästä syksyistä puolipyörtynyttä -kärpästä, joka surisi valkeiden akkunaverhojen välissä. - -Samassa nousi hän ylös ja avasi oven. Hän oli kuullut lyhyitä, hiipiviä -askeleita. Hän tunsi ne. Noin kulki Tohver pitkän käytävän läpi. Vanha -kamaripalvelija lähestyi ovea, josta tulenloisto valaisi hämärää -eteistä. - -"Tohver!" - -"Mitä, neiti." - -"Joko te menette maata?" - -"Kyllä kohta, neiti." - -"Voisitteko vielä viideksi minutiksi tulla minun luokseni?" - -"Jos neiti tahtoo." - -Tohver puhui kouluneidin kanssa saksaa. Hän oli ylpeä, että sai edes -jonkun kanssa sitä kieltä käyttää. Kolmekymmentä vuotta oli hän itsekin -nuorella ijällä sitä suurella vaivalla oppinut, eikä hän sittenkään -isäntäväeltään saanut sitä kunniaa, että he olisivat häntä saksan -kielellä puhutelleet. He eivät sallineet kamaripalvelijan puhua samaa -kieltä kuin he itse, vaan pitivät häntä ikäänkuin alemmalla asteella -antaessaan hänelle käskyjä "maankielellä", jota ainoastaan talonpojat -puhuivat. Kerran oli Tohver suorastaan pyytänyt, että paroni puhuisi -hänelle saksaa, kun hän sitä jo hyvin ymmärsi, vaan silloin oli paroni -ruvennut häntä armottomasti pilkkaamaan, ja sanonut, että sitten -hänen piti joka röhkivän porsaankin kanssa ruveta saksaa puhumaan -- -nehän ymmärsivät sitä paremmin kuin Tohver -- -- -- Ja paronitar oli -suorastaan häneltä kieltänyt saksankielen oppimisen. - -Harvoin oli siis kamaripalvelija raukalla tilaisuutta käyttää tuota -kalliisti opittua kieltä ja hän koitti nyt lohduttaa itseään sillä, -että hän tuon tuostakin osasi opettaa sisäneitsyelle Maielle saksan -kieltä. Mutta hänelle selvisi ettei hänen kielitaitonsa niin huono -ollut, koska tuo ranskalainen neiti sai selvän melkein joka lauseesta. -Kuinka kiitollinen hän siitä tälle oli. Tohver astui kouluneidin -kamariin. Käskyä odottaen jäi hän ovensuuhun seisomaan. - -"Istukaa, Tohver! Istukaa tuohon minua vastapäätä!" - -"Kas vain", arveli Tohver, "tuo on ainoa parempi ihminen, joka minusta -sentähden välittää, että osaan saksan kieltä." -- -- -- Ja sekä -hämmästyneenä että ylpeänä istuutui hän. - -"Tohver, te olette varmaankin virolainen?" alkoi neiti Marchand, -painaen kynällä ruusunvärisiä kynsiään. - -"Minä? En neiti." - -"Kuinka? Ettekö te ole virolainen?" - -"En! Puhunhan minä saksankin kieltä -- -- -- Minun vanhempani olivat -virolaisia." - -"Teidän vanhempanne olivat virolaisia, mutta te ette, sitä minä en -ymmärrä!" - -"Niin -- näettekös neiti. Virolaiset ovat talonpoikia -- mutta minä en -ole talonpoika, olen paronin palvelija ja puhun saksaa." - -Neiti Marchand nauroi. Hän alkoi ymmärtää: virolainen merkitsi täällä -maassa talonpoikaa ja talonpoika merkitsi virolaista. Sehän oli jo -itsessään opettavaista, mutta hänen oli aikomus muutakin kysyä. - -"Tahtoisin tietää, Tohver, oletteko te tässä maassa kasvanut ja -tunnetteko täydellisesti kansaa?" - -"Tietysti, neiti." - -"Ja rakastatte tätä kansaa?" - -Tuo oli pulmallinen kysymys. Tohver väänteli itseään sinne tänne ja -katseli neitiin kuin apua pyytäen, ja neidin sysimustat silmät olivat -kiinnitetyt häneen. Ei hän tuota kysymystä ymmärtänyt. - -"Minä tahtoisin teiltä saada tietää, Tohver, lausui kouluneiti -lempeästi silmäillen palvelijaa, onko meidän moision talonpojilla hyvä -vai huono elämä? Ovatko he rikkaat vai köyhät? Ovatko he onnelliset vai -onnettomat? Onko heillä vähän vai paljon työtä? Ovatko he tyytyväisiä -elämäänsä vai toivovatko parempia päiviä?" - -Tohverin kasvot ikäänkuin valkenivat -- hän ymmärsi. Mutta ennenkun -vastasi, katsoi hän arasti ympärilleen ja näytti kuuntelevan -ovenpuolelta. - -"Ei neiti", supatti hän kurottaen kaulaansa eteenpäin: "he eivät ole -rikkaita, eivät onnellisia, eivätkä tyytyväisiä elämäänsä! Heillä on -todellakin koiranpäivät! -- --" - -"Miksi niin?" - -"Raskas työ -- akanainen leipä -- vitsat." - -"Onkos niin joka moisiossa?" - -"Niin, herraa myöten. Jossa on hyvä herra, siellä on vähemmin vitsoja. -Työkin on moniaassa moisiossa hiukan helpompi, mutta ei paljon. -Rikkaita talonpoikia en tunne." - -"Ovatko heidän peltonsa niin huonoja?" kysyi neiti Marchand. - -"Eivät ne hyviäkään ole", vastasi Tohver, "ja he eivät saa niitä hyvään -kuntoon." - -"Miksi ei?" - -"Sentähden että moision työ vie heidän aikansa." - -"He tekevät siis moisiolle enemmän työtä kuin itselleen? Maksaako -moisio heille niin hyvää palkkaa?" - -"Palkkaa? He eivät saa moisiolta kopeekkaakaan palkkaa", hän sanoi. - -"Kuinkas? Tekevätkö he moisiolle työtä palkatta?" - -"Tekevät, neiti! Moisiolle heidän pitää työtä tehdä ja kuka heille -siitä palkan maksaa?" - -"Pitää? Kuinka niin -- _pitää?_ Minun tietääkseni eivät tämän maan -asukkaat enää ole henkiorjia." - -"Mutta he asuvat moision herran maalla ja sentähden täytyy heidän -moisioon tehdä työtä." - -"Eivätkö he siitä maksa veroa?" - -"Maksavat kyllä neiti, työllään _maksavat_ he veron." - -"Eikö rahalla?" - -"Mistä talonpojat niin paljon rahaa ottavat! Ja kuka sitten tekisi -moision työt?" - -"Onkos talonpoikain vero sitten korkea? Tarkotan -- onko heillä tuon -veron tähden niin paljon työtä, että heidän täytyy jättää omat peltonsa -huonoon kuntoon?" - -"On, neiti", virkkoi Tohver, jälleen arasti katsellen oveen päin ja -hiljentäen ääntään. "Minun vanhempani sanoivat aina, ettei henkiorjuus -niin kova ollutkaan kuin työorjuus. Työ oli ollut helpompaa ja -talonpojat olivat monessa paikassa tulleet paljon paremmin toimeen -kuin nyt. -- -- Mutta -- älkää panko, neiti, pahaksenne jos kysyn -- -minkätähden neiti näitä asioita niin kovin kyselee?" - -Juliette nauroi. Hän oli heti huomannut kamaripalvelijan ihmettelevän -hänen kysymyksiään ja piti sen aivan luonnollisena. Sillä mitä -paroni Heideggin lasten kasvattajaan nämä asiat kuuluivat, mitä -talonpoikain työ ja elämä häntä liikuttivat? Näin saattoi Tohver omalta -näkökannaltaan ajatella. - -"Minä tahdon kertoa teille, minkätähden otan osaa näihin asioihin", -vastasi neiti ja hänen mustiin silmiinsä nousi kyyneleitä. "Olin tässä -moisiossa ollut vain muutaman päivän, kun eräs tapaus minua niin -säikähdytti, että sairastuin. Täällä piestiin ihmisiä. Heitä lyötiin -niin, että jokainen voi kuulla heidän sydäntä särkevät tuskanhuutonsa! -Se kävi sydämmelleni, Tohver. Minä säälin noita ihmisiä ja kun kuulin -että tuo talonpoikain piekseminen täällä on yleisenä tapana, ja että -heitä voidaan pienimmästäkin rikoksesta lyödä, niin säälin _kaikkia_ -teidän talonpoikianne. Minun myötätuntoni heitä kohtaan yhä eneni, -kun huomasin ettei heistä kukaan täällä välittänyt, että heitä -_halveksitaan_ -- sitten vielä halveksitaan, kun he niin kurjissa -hökkeleissä elävät, niin mustaa leipää syövät ja niin kurjissa -vaatteissa ovat ja niin raskasta työtä tekevät. En ole tuollaista ennen -nähnyt, Tohver!" - -Hän oli puhunut hitaasti ja selvästi pannen painoa jokaiselle -tärkeämmälle sanalle, että kamaripalvelija puutteellisella saksankielen -taidollaan paremmin olisi häntä ymmärtänyt. Tohver oli todellakin -ymmärtänyt pääsisällön hänen sanoistaan, mutta katseli sittenkin -neitiä niin oudosti, kuin ei olisi kaikesta selvää saanut. Ihmeellinen -herrasneiti tuo opettaja oli. Neiti Ritter kuuli kyllä usein -talonpoikain huutoa, kun heitä rangaistiin, mutta ei hän sittenkään -koskaan kysellyt talonpoikain oloja eikä elämää! -- -- -- Tohverilla -itsellään ei myöskään ollut aivan kovettunut sydän lähimmäisen -kärsimyksiä kohtaan; hän oli myös pitkän palveluksensa aikana nähnyt -asioita, jotka hänenkin rintaansa polttivat ja panivat hänen kätensä -salaa puristautumaan nyrkkiin, sillä vääryys oli toisinaan liian -räikeä. Mutta kun ihminen aina näkee yhtä ja samaa, niin hän tottuu -kaikkeen, varsinkin kun hän ei voi oloja verrata toisenlaisiin. -Hän alkaa pitää luonnollisena sitä, jota hän muuten oudoksuisi -ja ihmettelisi, hän käy kylmäksi ja välinpitämättömäksi toisen -kärsimyksille ja asioille, jotka ovat joka paikassa tavallisia; ihmiset -eivät enää huomaa julkisen vääryyden kataluutta. -- -- -- Sentähden -ihmetteli Tohver tuota vierasta naista, joka kiihottui asioista, -joita ei täällä kukaan minään pitänyt, joista hienot ihmiset, etenkin -"saksat" eivät hyvän tavan vuoksi edes voineet puhua. -- -- -- - -"Teiltä, Tohver, pyysin senkin tähden selitystä, että te ette säätynne -puolesta ole kumpainenkaan -- ette talonpoika ettekä moision omistaja", -puhui neiti Marchand edelleen. "Teidän ei siis tarvitse kumpiakaan -kiittää eikä laittaa -- -- -- Ettekö voisi minulle nyt lähemmin -selittää, kuinka paljon talonpojilta vuokrasta vaaditaan moisioon?" - -Kamaripalvelija kävi araksi. Hänen silmänsä ei nyt kääntynyt ainoastaan -oveen päin, vaan vielä seinillekin. - -"Eihän neiti vain saksoille puhu, että me näistä asioista olemme -keskustelleet?" kysyi hän arasti ja hämmästyksestä nauraen. - -"Pidetäänkö näitä asioita sitten salassa?" ihmetteli neiti. "Minä -luulen, että jokainen tietää, kuinka paljon talonpojat tekevät työtä -moisiolle?" - -"Niin oikein, neiti, niin oikein, -- mutta joka on parempi, se on -parempi." - -"Jos te itsellenne siitä pahaa pelkäätte, niin tietysti täytän -toivonne", vastasi Juliette äkkiä. - -Tohver veti tuolinsa lähemmäksi neitiä. - -"Minä voin neidille paljonkin puhua", supatti hän kaula pitkällään, -"mutta paras olisi, jos toisen kerran toisin teille herran -kirjoitushuoneesta verokirjan -- tiedän, missä se siellä on." - -"Verokirjan -- mikä se on?" - -"Siihen on kirjoitettu melkein kaikki, kuinka paljon työtä talonpoikain -tulee tehdä maansa edestä ja mitä hän muuten maksaa, vaikka ei aina -niistäkään asetuksista lukua pidetä." - -"Te aijotte siis tuoda minulle tuon kirjan herran tietämättä? Ei, -Tohver, sitä en salli. Jos tahtoisin sen lukea, niin pyytäisin sen -paronilta itseltään. Mutta olen tyytyväinen jos vain yleensä selitätte, -kuinka kova työvero talonpojilla on. Minä olen maanviljelijän tytär ja -saan varmaankin selvää teidän puheestanne." - -Tohver alkoi murteellisella saksan kielellä selittää. Hänelle -helpotuksena oli se, että hän hyvin tunsi talonpoikain olot ja neiti -Marchand helposti ymmärsi, mitä hän tarkotti. Hän kertoi tarkkaavalle -kuulijalleen yleensä kaikista työpäivistä, mitä minkin suuruisella -talolla moisioon on tehtävä, kuvasi työn laatua, työpäivän pituutta -taikka urakkatyön suuruutta. Sitten kertoi hän, mitä kototöitä heillä -oli moision hyväksi tehtävä, sekä vihdoin mitä yleisiä maksuja vielä -oli moisiolle, kunnalle, kirkolle ja kyytilaitokselle, joita talonpojan -piti maksaa viljavaroistaan ja kaikista tuloistaan. - -Esimerkiksi otti hän erään moision kuusipäiväisen verotalon, jonka -maa-ala yleensä oli noin 18 tynnyrin alaa. Neiti Marchand kuuli, -että sellaisesta talosta piti pitkin vuotta moisiossa pidettämän -työssä kaksi miestä ja hevonen kuusi päivää viikossa. Näitä kahta -ihmistä nimitetään "päivätyöläisiksi" ja "päivämiehiksi". Heitä -täytyy talonmiehen ylläpitää yksinomaan moision työtä varten ja -siihen lisäksi hevosta tai hevosia, joita päivätyöläinen tarvitsee. -Sitten on vielä paljon töitä, joiden tekemiseen tarvitaan yksi kaksi -tai useampi aputyöläinen ja toisinaan pitää heilläkin olla hevonen. -Näitä töitä sanotaan "aputöiksi". Perheenmiehen täytyy sitä varten -vielä pitää moisiossa "apuhenkiä", mutta toisinaan noudetaan moision -työorjuuteen isäntä itsekin ja myöskin emäntä, jos joku työ on -kiireellistä tai huolellisesti tehtävä. Aputöiksi luetaan: kylvöpäivät, -lannanvetopäivät, äestämispäivät, heinäpäivät, leikkuupäivät, -karjapäivät, lampaankeritsemispäivät, pellavanharjaamispäivät, -kuormanvetopäivät, viinankeittopäivät ja vielä monet muut. - -"Kuinka paljon noita työpäiviä sitten kaikkiaan vuotta kohti tulee?" -kysyi Juliette. - -"Jos oikein muistan, niin tulee hevospäiviä noin kolme sataa ja -miespäiviä melkein kolme ja puoli sataa -- yhteensä siis yli kuusi -sataa päivää." - -"Eikä siinä ole vielä kaikki mitä moisio talonpojalta vaatii." - -"Oi ei", nauroi Tohver. "Syksyllä ja talvella, jolloin kiireellisiä -töitä ei ole ja jolloin talonpoikakin tahtoisi vetää henkeään -kesäisestä ja syksyisestä raatamisesta, rupeavat naiset tulisella -kiireellä tekemään moision tarpeeksi käsitöitä. Heidän pitää loukuttaa -ja harjata viisitoista leiviskää pellavia, sitten kehrätä kahdeksan -naulaa hienoimmaksi langaksi ja ne kankaaksi kutoa, taikka sen asemesta -kehrätä ja kutoa kaksikymmentä naulaa villoja, taikka sitten kehrätä -ja kutoa kaksikymmentä naulaa tappuroita. -- -- -- Ja nyt tulemme -maksuihin, neiti." - -"Maksuihin? Vieläkö niitäkin on?" - -"Vielä. Talonpojan pitää moisiolle antaa osan kaikesta viljastaan, -karjastaan ja käsitöistään. Kaikista pitää hänen antaa 'kymmenykset', -kaksi tynnyriä rukiita, kaksi ohria, kaksi kauroja ja neljäkymmentä -leiviskää heiniä. Sitten tuo talonpoika moisioon vielä lampaan, jota -sanotaan 'kohtulampaaksi', kaksi 'kohtukanaa' ja kaksi 'kohtuhanhea', -kolmekymmentä 'kohtumunaa', yhden neljävakkaisen 'kohtusäkin', kolme -naulaa 'työmarkkalankaa', hienoa kuin henki, omista pellavista -kehrättyä, muutamia lehmän kytkyitä, muutama pari kylpyvastoja, -neljäkymmentä leiviskää olkia, ja viisi syltä puita. -- -- -- Mutta -sitten on vielä valtiolle maksettava henkiraha. Sen maksaa moisio, kun -talonpoika hänelle siitä tekee 38 miespäivää." -- -- -- - -Sitten Tohver selitti, ettei työpäivien luku ja maksujen suuruus -kaikissa kuusipäiväisissä taloissa ollut yhtä suuri, vaan vaihteli -hiukan maan hyvyyden mukaan. Pienemmillä taloilla oli tuloihin nähden -verrattain suuremmat maksut ja työt suoritettavina. Ja eri moisioissa -olivat myös erilaiset verokuormat. - -Julietten oli vaikea saada selvää kaikista niistä oudoista -vieraskielisistä sanoista, joita Tohver hänelle luetteli, mutta sen hän -ymmärsi, että talonpojan siitä pienestä maakappaleesta, joka tuskin -antoi hänelle ja hänen perheelleen niukan elatuksen, piti tehdä kaikki -moision työt, ettei herran tarvinnut pitää ainoatakaan palkattua -työmiestä ja että talonpojan vielä omista pienistä tuloistaan piti -ylläpitää moision elintarpeita. - -"Joko nyt vihdoinkin on kaikki, vai keksittekö vielä jotakin?" - -"Niin, neiti", vastasi Tohver. "Nämä maksut ovat omalle moisiolle. Mutta -talonpojalla on vielä yleisiä maksuja. Kunnan viljavarasto-aittaan -antaa hän jonkun mitan talvi- ja suviviljastaan, sitten papille joka -viljalajista yhdeksän kappaa, kuorman puita, naulan pellavia, heiniä -ja päreitä. Lukkarikin saa naulan pellavia, jonkun kapan rukiita ja -ohria sekä heiniä. -- -- -- Talonpojan täytyy sitten vielä pitää huolta -kyytihevosten ylläpidosta, joilla ainoastaan saksat ajavat, nimittäin -silloin, kun eivät huonon tien tähden henno vaivata omia hevosiaan. -Kestikievariin tulee hänen joka kuukausi viedä kaksi vakkaa kauroja -ja kahdeksan leiviskää heiniä. -- -- -- Samoin ylläpitävät talonpojat -moision vartijan -- saman, joka heille tallissa antaa vitsoja." - -"Mutta sanokaa, Tohver mitä jää sitten talonpojalle itselleen?" - -"Akanainen leipä, jota ei tohdi viedä tulen läheisyyteen", nauroi -kamaripalvelija. - -"Mitä se merkitsee?" - -"Silloin palaa leipä kuin turve." - -Neiti Marchand ymmärsi: olihan hän itse tuota leipää verrannut -turpeeseen. - -"Mutta kun talonpoika moisioon tekee niin paljon päiviä", kysyi -hän hämmästyneen näköisenä, "kuinka hän sitten saa aikaa omaan -maanviljelykseensä, leikkaamiseen, heinäntekoon, riihenpuimiseen ja -semmoisiin?" - -Tohver kohotti olkapäitään. "Ottakoon, mistä tahansa! Kuka sitä -kysyy? Kauniilla ilmalla ole koko perheväkinesi moision heinämaalla -ja leikkuupellolla -- oma heinä vanhenee kovalla päivänpaisteella -tai jää sateeseen ja vilja varisee maahan. Silloin tällöin eli ehkä -vaan pyhäpäivänä, voi talonpoika kiireellä työajalla ajatella omiakin -töitään. Mutta moision päivät pitää olla tehdyt ja kaikki maksut -suoritettuina." - -Neiti Marchand oli noussut ylös. Hän käveli jonkun kerran edestakaisin -yli huoneen ja avasi sitten akkunan, josta hän hetken aikaa katseli -ulos. - -"Tohver, tuohan on jo henkiorjuutta, josta olen kirjoista lukenut!" -virkkoi hän ja kääntyi samassa vanhan palvelijan puoleen. - -"Me sanomme sitä työorjuudeksi", vastasi palvelija nousten myös ylös. - -"Ja teidän talonpojat tyytyvät siihen? Miksi eivät valita oikeudessa?" - -"Jumala varjelkoon, neiti, kuka meillä uskaltaa valittaa! Ja -mihin talonpoikain ääni kuuluu? Jos valittaa, saa vitsoja. Kaikki -oikeusmiehet ovat myös moision isäntiä. Mene sitten moision herran luo -valittamaan toisen moision herran hallitusta!" - -"Onhan teillä ihmisiä, joilla ei ole maata?" kysyi kouluneiti -seisottuaan hetken aikaa mietteissään ristissä käsin. "Minkälaista -heidän elämänsä on?" - -"Niin, onhan meillä niitäkin paljon!" vastasi Tohver huoaten. "Viimeisen -kahden, kolmenkymmenen vuoden aikana ovat moision herrat hävittäneet -paljon taloja, jopa kokonaisia kyliäkin ja ottaneet maat moisiolle. -Jos ennen oli paljon maattomia ihmisiä, niin on nyt vielä enemmän. -Nämä ihmiset ovat sekä talonpoikien että moision orjia. He eivät ole -taloissa vakituisina palvelijoina, vaan on heillä jossain oma pieni -hökkelinsä ja vaikka heillä ei ole maata, tekevät he siitäkin moisiolle -päivätöitä -- miehet pitkin vuotta päivän viikossa, vaimot kaksi päivää -viikossa Jyrinpäivästä Mikkelinpäivään. Samoin täytyy talon palvelijan -vaimon tehdä määräpäivänsä, vaikka hän ei saa moisiolta mitään, ei -huonettakaan. Ja silloin eivät päivätyöläiset saa moisiosta ruokaakaan --- vaan jokaisella tulee olla mukana oma eväspussinsa. Sen lisäksi -täytyy naisten vielä kehrätä moisiolle kolme naulaa pellavia taikka -kahdeksan naulaa tappuroita." - -"Luonnollista siis on, ettei teillä ole rikkaita talonpoikia", lausui -Juliette surullisesti nauraen. "Tässä maassa on vain moision herra -rikas." - -"Neuvokkaita ihmisiä on meillä myös alemman kansan keskuudessa", selitti -Tohver, joka koitti olla todenmukainen. "Mutta ne eivät ole tavallisia -talonpoikia, vaan kapakkain isäntiä, mylläriä ja muita keinottelijoita -niinkuin aittamiehiä ja muita moision käskynhaltijoita, jotka salaa -ovat koittaneet hankkia lisätuloja talonpoikain omaisuudesta." - -"Vielä yksi kysymys, Tohver, kuinka teillä koulujen laita on? Käyvätkö -lapset koulussa ja kutka ylläpitävät kouluja -- moision herrat vai -talonpojat?" - -"Kouluista en tiedä paljon puhua", virkkoi Tohver raapien -korvantaustaa. "Meidän kunnassamme ei ole kouluja, eikä monessa -naapurikunnassakaan. Niitä saattaa olla joissakuissa paikoissa, missä -on hyvä herra, ja siellä varmaankin saa opettaja moisiolta osan -elatuksestaan, jos ei hänellä ole joku maatilkku." - -"Siis kasvavat lapset täällä ilman minkäänlaista opetusta." - -"Enimmästi niin. Teräväpäisemmät oppivat huonosti lukemaan. Kirjoittaa -ei osaa paljon kukaan. Minä itse opin paronin lapsilta tekemään -joitakuita variksenvarpaita, ja olen taitoani opettanut jollekulle -moision palvelijalle." - -"Kiitän teitä, Tohver, en tahdo teidän yörauhaanne kauvemmin häiritä", -lausui opettajaneiti laskien kevyesti kätensä palvelijan olkapäälle. -"Olen myös iloinen siitä, että teillä on hyvä sydän, sillä muuten -ette olisi voinut niin selvästi minulle kuvata kansanne hätää. Menkää -lepäämään, Tohver!" - -Kun Juliette oli yksin alkoi hän taas astua seinästä toiseen. Ennen -sitä sulki hän akkunan, sillä kylmä värinä tuntui hänen ruumiissaan. -Hän mietti sitä, mitä nyt oli kuullut ja mitä sitä ennen oli kuullut -illallispöydässä. Hän ei ymmärtänyt, kuinka nuo ylellisyydessä -elävät, onnelliset ihmiset, jotka niin paljon rakkautta, ymmärrystä -ja myötätuntoa toisiaan kohtaan osottivat, eivät tunteneet muuta kuin -sydämmetöntä halveksimista ja armotonta pilkkaa noita onnettomia -kohtaan, joilta saivat varansa ja aineellisen onnensa. Laiskuudesta, -välinpitämättömyydestä ja huolimattomuudesta he soimasivat noita, -jotka kaikin voiminsa heitä varten työtä tekivät. Isännät eivät -heille toimittaneet edes opetusta, vaan vähimmästäkin erehdyksestä -häpeällisimmän rangaistuksen. Neiti Juliette ei ollut milloinkaan ollut -mukana valtiollisissa tai julkisissa puolueissa, hän oli vain ihminen, -jolla oli avonainen silmä ja myötätuntoinen sydän. Sentähden tahtoi -hän tietoa asioista, joita hän täällä puolentoista viikon aikana oli -nähnyt ja kuullut. Hänen korviaan viilsi vieläkin tuo sydäntä särkevä -tuskanhuuto, joka oli hänen ruumistaan värisyttänyt. Niinkuin piesty -koira oli rangaistu tyttö suudellut Julietten kättä vain yhdestä -ainoasta myötätuntoisesta silmäyksestä. Ja Julietten mielessä oli myös -tuon jättiläissuuruisen työmiehen katse täynnä unohtumatonta häpeää -ja leppymätöntä vihaa, kun hän oli katsonut sen miehen lapsiin, joka -oli hänelle kuin suurimmalle pahantekijälle annattanut vitsoja -- -ainoastaan sentähden, että hänen sydämessään oli ollut inhimillistä -myötätuntoa kärsivää kansalaistaan kohtaan. Sillä palvelusneito Mai, -Päärnun sisar, oli Juliettelle Tohverin avulla kertonut, minkätähden -hänen veljeään ja tuota työläistyttöä rangaistiin. Kouluneiti oli -nähnyt Maien itkevän, oli kysynyt syytä hänen suruunsa ja siten saanut -tietää kaikki. Sen jälkeen oli tuo vieras neito viettänyt kaksi pitkää -päivää ja yötä Viron moision katon alla. Alituisesti kaikui kolkko -huuto hänen korvissaan, alituisesti olivat nuo kurjat haamut hänen -silmissään, ja unessa ne ilmaantuivat hänelle vielä pelottavammassa -muodossa -- -- -- - -Kävellessään siinä edes takaisin ja muistellessaan keskustelua -illallispöydässä, kysyi hän kummastellen itseltään, minkätähden ei -tuo nuori mieskään, joka pitemmän aikaa oli oleskellut vapaammissa -oloissa, yhdelläkään myötätuntoisella ja puolustavalla sanalla puhunut -talonpojista, kun hänen isänsä näitä rupesi niin kohtuuttomasti -arvostelemaan? Ei, hänkään ei ollut vielä huomannut, kuinka kova -työtaakka talonpoikain hartioita painoi! Eivätkö he sitten kukaan -ymmärtäneet tuon työn raskautta, vai eikö heillä ollut inhimillistä -sydäntä lähimmäistään kohtaan? - -Juliette ei saanut vastausta. Hän päätti ruveta näitä asioita -tutkimaan. Toisenkin päätöksen hän teki tänä iltana. Hän aikoi kerran -päästä kylään katsomaan Viron talonpojan kotioloja ja elämistä. Tämä -tuuma häntä niin innosti, ettei hän vielä pitkään aikaan malttanut -käydä levolle. - - - - -6. - -KUBJA-PRITSIN PETTYMYS. - - -Viikko sen jälkeen, kun Huntaugun Miina Kubja-Pritsiä löylyytti -kylätiellä, ei Prits tavallisuuden mukaan tullutkaan Huntaugulle, mutta -sitä vastoin lähetettiin pojilla sana Mihklille, että tämä pyhänä -tulisi Pärtlille. Äiti ja Miina eivät vielä olleet saapuneet kirkosta -takaisin, kun Mihkel, joka hampaanpakotuksen takia oli kirkosta kotiin -jäänyt, lähti kylään ja vasta illalla tuli takaisin. - -Kipeään hampaaseen oli hän nähtävästi kaatanut hyvää rohtoa, sillä hän -ei pidellyt enää poskeaan, mutta käveli vähän epävarmasti ja kasvot -punottivat, kuin olisi hän tullut saunasta. Mutta kotiin tullessaan ei -hän ollut hyvällä tuulella. Kotona hän tapasi vain äidin ja tyttären. -Päivätyöläinen vaimoineen ja muu väki olivat lähteneet kylään. Se -näytti olevankin Mihkelin mieleen. - -Piippu suorana suussa astui hän sanaa lausumatta tupaan, piti -leveälierisen hattunsa päässään, meni ruokapöydän luo, tarttui -kaljatuoppiin, joi hyvän siemauksen, sylki ja rupesi epävarmasti -katseillaan etsimään jotakin puolipimeässä huoneessa. Hän silmäili -hetken vaimoaan, siitä edelleen pysähtyi katse Miinaan. - -"Sinä, tyttö, olet aika porsas!" oli hänen ensimäinen sanansa. - -Ei kukaan vastannut. Mihkel laskeutui pitkäkseen, käsillään päätään -tukien, pöydän vieressä olevalle tilalle. Sitten hän taas himmeällä -katseellaan silmäili äitiä. - -"Etkä sinäkään, Viiu, ole yhtään parempi", lisäsi hän. - -"No, mitä me sinulle olemme tehneet?" kysyi perheennainen paremmin -hyvällä kuin pahalla tuulella. - -Kului hetki aikaa, ennenkun Huntaugun isäntä vastasi. Ensin katseli hän -milloin yhtä, milloin toista, sitten eteensä maahan ja alkoi viimein -rauhallisesti pistää piippuunsa. - -"Te olette minun viholliseni -- te molemmat!" huudahti hän vihdoin -vihaisesti. - -Mutta Huntaugun emäntä ei kovinkaan säikähtänyt tuota äkkinäistä -vihanpurkausta. Hän tunsi Mihkelinsä. Kun tämä oli hiukan liikutettu, -niin hän voi suuttua vaikka maassa olevaan olenkorteen. - -"Mitä sinä siinä joutavia!" vastasi vaimo rauhallisesti. "Kuule, isä, -parempi olisi, jos sinä nyt nukkuisit." - -"Se on minun asiani! Sinun ei tarvitse minulle käskyjä antaa. _Minä_ -olen tässä talossa käskijä -- minä yksin! Kuuletko! Ja kun näen, ettei -minun sanojani kuulla, niin, -- niin näytän, kuka on käskijä! -- -- -- -Te olette molemmat minun viholliseni!" - -Äiti ja tytär katsoivat totisina toisiinsa. He aavistivat, mitä hän -tarkotti, sillä he tiesivät, että Mihkel oli tullut Pärtliltä, ja Miina -oli kertonut äidille, että hän oli Pritsin kanssa riidellyt viime -lauvantai-iltana. - -"Mutta jos luulette, että voitto jää teille", torui Mihkel edelleen, -"niin erehdytte. Maankiertäjiä ja juoksijoita minä en ota talooni, en -ota -- muistatteko!" - -Viiu ja Miina olivat hiljaa kuin hiiret. Mihkel veti piipustaan -muutaman savun, joi taas tuopista, katseli hetken aikaa eteensä ja -alkoi taas: - -"Tyttö, sinä olet Pritsille viime lauvantai-iltana pahasti puhunut. -Olet luvannut usuttaa koiran hänen kimppuunsa, jos hän vielä tulee -Huntaugulle. Sinä häpeämätön porsas, niinkö sinä, nuori tyttö kohtelet -miehiä? Ovatko sinun vanhempasi sinulle sellaista opettaneet? Häpeä -silmäsi maalle!" - -Mihkel näytti odottavan vastustusta, mutta kun ei sitä tullut, -kiivastui hän yhä enemmän. - -"Ja sinä, joka olet tytön äiti", kääntyi hän Viiun puoleen, "olet -vielä hänen kanssaan yhdessä juonessa ja annat hänen juosta kylässä, -missä vain tahtoo. Sinulla pitäisi kuitenkin olla niin paljon mieltä -päässäsi, että näkisit, missä on mies, joka voi naista ottaa, ja missä -se lintu, joka ei äitiäänkään voi elättää." - -Mutta nyt alkoi Viiunkin luonto nousta. - -"Kuule, ukko", hän virkkoi. "Niinhän sinä teet, kuin olisit tyttäresi -kanssa markkinoilla. Annoit varmaankin Pärtlillä houkutella itseäsi -viinapikarista. Joka enemmän tarjoaa, se saa. Kun sanot, että minä -annan Miinan juosta ympäri kylää, niin puhut perättömiä. Olethan sinä -isäntä talossa -- miksi et katso lastasi, missä hän juoksentelee." - -"Vai minä olen markkinoilla! Vai minä moisin itseäni viinapikarista! --- -- -- Tiedätkö nainen, minä sanon nyt sinulle yhdellä sanalla, -kuinka Huntaugulla tästälähin tehdään. Kuulkaa nyt tarkasti! Ensi -torstaina viikon perästä tulee Pärtlen Prits ja tuo kihlaviinat. -Sinä, Miina, otat vastaan hänen kihlansa. Se on minun käskyni!" - -Miina tutki tarkoin isää, kuin olisi tahtonut saada tietää, kuinka -paljon viina oli hämmentänyt hänen selvää ymmärrystänsä. Hänen täytyi -tunnustaa, ettei isä ollut niin juovuksissa ettei hänen sanoistaan -tarvinnut välittää. Hänen sydäntään ahdisti pelko, että he kaikki -olivat olleet Pärtlillä neuvoa pitämässä, mielistelleet isää, luvanneet -hänelle kaikellaisia etuja ja isä suostunut. Oli hän sitten raitis tai -juovuksissa -- mikä oli tehty, se oli tehty. - -"Pritsin viinoista en huoli", virkkoi Miina hiljaa, mutta päättävästi, -Mihkel nousi ylös. Hän näytti enemmän typerältä kuin pahalta. Hän iski -nyrkkinsä pöytään. - -"Sinä et ota, sinä et ota?" torui hän. "Tiedätkö tyttö mitä sitten -teen?" - -"Noh?" kysyi tämä. - -"Kutsun koko kylän koolle ja annan sinulle kaikkein nähden selkäsaunan, -jonka muistat." - -Äiti iski Miinalle salaa silmää -- tämä ymmärsi. Hän ei sanonut isän -uhkauksiin mustaa eikä valkeaa, ja Viiukin oli ääneti. Jos hän ei niin -olisi tehnyt, olisi voinut nousta suuri riita. Mihkel oli muuten kyllä -jotenkin hiljainen mies, mutta kun viinapaholainen häntä kiihotti, -saattoi hän muuttua väkivaltaiseksi. Äiti ja tytär yhdessä päättivät -odottaa huomiseen, mitä hän selvin päin puhuisi. - -Kun ukko vielä jonkun aikaa oli torunut ja riidellyt, rauhottui hän -vihdoin, osaksi myös sentähden, että kaikki talonväki alkoi kotiin -palata. - -Mutta ei toinenkaan päivä muuttanut Mihklin mieltä. Miinan naittaminen -Pärtle-Pritsille oli asia, jota hän mielessään alituiseen hautoi. -Hän itse alkoi seuraavana päivänä siitä ensiksi puhua vaimolleen. -Hän ei käyttänyt enää kovia sanoja, ei kerskaillut mielivaltaisella -isännyydellään eikä uudistanut eilisiä uhkauksia tyttärelleen, mutta -hänen joka sanastaan saattoi huomata, että hänen päätöksensä oli luja -ja että hän tahtoi panna sen täytäntöön. - -Huntaugun Mihkel oli kyllä mies, joka naisille ja toisillekin ihmisille -monessa asiassa antoi myöten. Hänen rauhaa rakastava luontonsa oli -siihen taipuvainen -- hän ei viitsinyt riidellä, se häiritsi hänen -mielenrauhaansa, jota hän piti kalliina. Mutta kun hän jostakin -syystä rupesi ajamaan omaa tahtoansa perille, silloin hän sen teki -vastustamattoman itsepäisesti eikä poikennut rahtuakaan päätöksestään. --- -- -- Nyt tiesivät Viiu ja Miina sen liian hyvin; sentähden -hämmästyivät he, kun saivat kuulla Mihklin tuumat ja päätöksen. - -Ennen kaikkia ilmoitti Huntaugun isäntä vaimolleen, että hän oli eilen -tehnyt "selväksi" Miinan ja Pritsin kihlauksen. Prits oli viikolla -käynyt herralta pyytämässä lupaa naimiseen ja saanut. Herra oli häntä -kiittänyt huolekkaaksi ja ahkeraksi ja luvannut hänelle vielä muonaa -lisätä. Prits oli kysynyt eikö paroni tahtonut Huntaugun isännälle -antaa jonkun hyvän kuusipäiväisen talon, niin että Prits olisi voinut -Mihklille mennä kotivävyksi, -- ukonhan olisi Miinan poistuttua -kotoa täytynyt teettää talon työt vierailla palkkalaisilla. Herra -oli miettinyt ja sanonut antavansa Mihklille arvoa huolellisena ja -alamaisena perheenmiehenä ja -- oli hänelle luvannutkin paremman -paikan, jos ei muualla niin ehkä toisessa moisiossa. Hän oli -vielä lisännyt aikoneensa asettaa Huntaugun Mihkel johonkuhun -moisioonsa viinaisännäksi, sillä hän tiesi että Mihkel hyvin ymmärsi -viinanvalmistusta. - -"Kuule, ukko", virkkoi Viiu, "oletko sitten varma, että kaikki on -niinkuin Prits sinulle sanoi?" - -"Noh, jos se on valhe, niin saanhan sen paronilta pian kuulla", vastasi -Mihkel. "Minä lähden näinä päivinä herran puheille, hän on minua -kutsunut." - -Mutta sitten oli vielä paroni sanonut Pritsille, ettei hän heti tahdo -päästää niin hyvää kupiasta kuin Prits on, sillä moisio oli joutuva -tulevana keväänä nuoren herran huostaan, ja hänelle olisi helpompi, -jos hänellä olisi uskotut ja oppineet työnjohtajat. Pritsin piti siis -ainakin vuodeksi jäädä palvelukseen. Sitä paremman paikan aikoi hän -sitten antaa apelle. - -"Niin, noin puhui vanha saksa, mutta nuori ehkä ajattelee toisin", -arveli Viiu. - -Ei siitäkin on jo tieto saatu. Vanha herra oli saattanutkin Pritsin -suorastaan nuoren paronin puheille, jotta tämä hänelle naimaluvan olisi -antanut. Nuori herra oli sanonut, että hän suostuu kaikkeen, mitä vanha -herra oli luvannut ja sanonut. - -"Mutta oletko sinä sitäkin ajatellut, isä", virkkoi perheennainen, -jonka laihat, kurttuiset ja kalpeat kasvot kävivät yhä kalpeammiksi, -"ettei Pärtle-Prits ole mikään hyvä ihminen. Hän on juonikas, -salakavala ja kauhean ylpeä." - -"Mene nyt, mene!" virkkoi Mihkel viitaten kädellään. "Ei hän minulle -ole ollut juonittelija ja viekas, eikä lainkaan ylpeä. Ja jos hän -tulee mulle vävymieheksi, niin ei sitä ensinkään tarvitse pelätä. -Mistä sinä sitten otat ne enkelit, jolle lapsesi antaisit? Onko sitten -tuo päivätyöläinen mikä lammas? Tiedätkö, hän sinut ja sinun lapsesi -kaataisi pari kertaa päivässä maahan! Onhan hän samanlainen murhamies -kuin hänen isänsäkin. Julkesihan hän piestä saksaakin, ja poikakin -hävytön, oli karannut moision huoneissakin itse paronin kimppuun. --- -- -- Ajattele sentään, äiti, kun ihminen ei sen enempää pelkää -saksaakaan, karkaa saksaa lyömään -- mitä huolii sellainen naisesta -taikka sinusta ja minusta? -- -- -- Jaa, vaikka hän olisi kultaan -kastettu, niin en ottaisi häntä majaani! Prits tuottaa minulle hyvää --- mutta tuo tuittupäähän suorastaan saattaisi minut saksan vihan -alaiseksi! Sitten voidaan minulta ottaa tämäkin hiekkahauta, jossa nyt -kökötän!" - -"Hyvä kyllä, Mihkel", virkkoi siihen Huntaugun emäntä katsellen -miestään tarkasti silmiin. "Mutta jos sinun lapsesi ei tahdo tuolle -miehelle mennä, jolle sinä häntä pakotat -- mitä sitten?" - -"Ei tahdo mennä, ei tahdo mennä!" matki Mihkel ja hänen otsalleen -ilmestyi paha pilvi. "Itse olet elähtänyt ihminen, mutta puhut lapsen -juttuja. Miksi ei hän tahdo mennä? Ketä parempia hän sitten odottanee? -Voiko hän sanoa siinä miehessä vikaa olevan? Sitä hän ei voi sanoa -eikä hänellä ole parempaakaan tiedossa -- sentähden pitää hänen mennä -Pritsille." - -"Sinä tahdot sitten hänet väkisin pakottaa?" - -Mihkel kohotti ja silitti leukaansa, jota peitti lyhyt harmaa parta. -"Jos hän on ymmärtäväinen niin ei pakkoa tarvita. Mutta jos hän alkaa -joutavia juonitella, niin minun pitää näyttää, että olen isä, joka saan -taivutetuksi tottelemattoman lapsen. Ja sinun, joka olet hänen äitinsä, -pitää auttaa minua." - -"Siinä asiassa minä en sinua auta, Mihkel", vastasi Huntaugun emäntä -hyvin päättävästi. "Minun mielestäni antaisimme Pritsin vielä odottaa --- vähintäinkin vuoden." - -"Hän ei tahdo odottaa", vastasi isäntä nyrpeänä. "Ja minkätähden -odottaa? Kenelle se vuosi tuottaisi hyötyä -- Miinalle, Pritsille vai -minulle? Nyt minulla on parempi paikka saatavana -- kuka tietää, kuinka -olisi vuoden perästä?" - -Viiu hypisteli esiliinansa nurkkaa ja katseli mietteissään sen juovia. - -"Mihkel", lausui hän lempeästi, melkeinpä rukoilevasti. "Minä tiedän, -ettei tyttö kärsi sitä miestä. Sinun pitää siis häntä siihen pakottaa. -Ajattele nyt Jumalaakin vähän! Jumala ei salli kellekään vääryyttä -tehtävän! Älä ole julma turkkilainen, ukkoni! Jumala ei anna sinulle -sitä anteeksi!" - -Jopa rupesi Huntaugun isäntä vihaiseksi. - -"Jumala ja Jumala -- vääryys ja vääryys" toisti hän ja sylki seinään. -"Salliikos Jumala sitten sitä, että lapsi tekee vanhemmalle vahinkoa ja -häntä vastustaa? Jumala tahtoo, että lapset kunnioittavat vanhempiaan -ja ovat heille kuuliaisia -- kas, sitä tahtoo Jumala! Ja nyt, jätä sinä -jumalinesi minut rauhaan!" - -Näin lopetti hän keskustelunsa vaimon kanssa, he olivat kahden -kesken puhelleet. Mihkel koitti myös saada Miinan kanssa tilaisuutta -kahdenkeskiseen puhumiseen ja se tapahtuikin sitten kerran aitassa. - -Hän selitti lyhyesti, käskevällä äänellä, mitä tytön piti odottaa -ja tehdä ja sanoi, ettei hän tämän eilisestä vastaan sanomisesta -välittäisi, vaan antaisi sen kokonaan anteeksi, jos Miina nyt -parantaisi mielensä ja kuulisi hänen sanojansa. Nyt isä käänsi tytölle -selkänsä ja aikoi lähteä aitasta odottamatta vastustusta. - -"Isä!" - -"Mitä?" - -"Vie Pärtle-Pritsille sana, ettei hän tulisi minulle kosijaksi." - -Miina sanoi sen hiljaa ja nöyrästi. Mutta kun Mihkel kääntyi ja katsoi -hänen silmiinsä, huomasi hän niissä jotakin, joka pani hänet hetkiseksi -miettimään, niin, jopa hämmästytti häntä. - -"Mitä sinä sanot, tyttö?" virkkoi hän. - -"Sanoin, ettei Pärtle-Pritsin tarvitse nähdä vaivaa." - -Huntaugun isäntä ei siihen ymmärtänyt sanoa mitään. Vaan hänen koko -vartalonsa näytti kuin suurenevan, kohoavan. Hänen silmänsä laajenivat, -suu meni auki, leuka venyi pitkäksi. Hän ei todellakaan enää puhunut -mitään, mutta hän ojensi kätensä ja viittasi risukasaa. Näin -sanattomasti uhaten käänsi hän vastahakoiselle lapselle selkänsä. -- - -Huntaugun talon kotoelämä oli tästä päivästä kuin olisi sitä uhannut -synkkä, onnettomuutta ennustava ukkospilvi. Nähtiin vain kurttuisia -kulmia, himmeitä silmiä ja kiinnipuristuneita huulia. Jos joku jotakin -puhui, tapahtui se suurimmassa tarpeessa. Palvelija ja palvelustyttö -eivät tohtineet enää kovasti nauraakaan isännän, emännän ja Miinan -nyrpeyden tähden. - -Äiti ja tytär olivat asiasta keskenään puhuneet, vaan eivät keksineet -minkäänlaista neuvoa. Miina tiesi vain sen, ettei hän tahtonut mennä -Pritsille, ja äiti ainoastaan sen, että tytär on onneton, jos menee -sellaiselle miehelle, jota ei tahdo. Mutta viikon kuluessa tapahtui -äidissä muutos. Hän alkoi pitää mahdollisena Miinan menemistä Pritsille -ja rupesi yhä enemmän asiaa miettimään, varsinkin niitä etuja, joita -Kubja-Prits Mihklille oli luvannut. Suurempi ja parempi talo; enemmän -karjaa, enemmän viljaa, enemmän maitoa, enemmän liinoja ja villoja; -Mihkel moisiossa viinaisäntänä; tytär moisiossa voudin naisena; tulee -jonkun ajan perästä entisessä kodissa käymään, eikä hän tyhjänä tule -- -moision käskynhaltija voi aina panna jotakin talteen; sittenhän alkaa -perin mukava elämä! -- -- -- - -Niin, niin! Jonka vatsa on tyhjä, myö oikeutensa hernerokkaan -- miksi -ei hänen sitten pitäisi tehdä vähän uhrauksia toisen onneksi! Kun -Huntaugun emäntä ajatteli ja punnitsi kaikkia noita etuja, kävivät -esteet hänen silmissään vuoren suuruisista hiekanjyvän pienuisiksi. -Taivainen taatto! Niinkuin ei mies olisi yhtä hyvä kuin joku toinenkin! -Eikä hän viallinen mies ole. Hänellä on terveet jalat, järkeä päässä, -suu poikkipuolin nenän alla, niinkuin toisellakin! Näyttää rakastavan -tyttöä -- eihän mies muuten niin kovin hänen perässään juoksisi! Ja jos -hän tyttöä rakastaa, ei suinkaan hän sille sitte paha liene! Hiukan -juonikas ja salakavala -- no niin, joka ihmisellä on vikansa! Ei se -Mihkelkään parhaimpia miehiä ole -- vaan kyllä hänen kanssaan toimeen -tulee! Ja ihminenhän tottuu kaikkeen -- rakkaus tulee itsestään. Kun on -pari lasta talossa, sitten ei rakkautta miestä kohtaan enää kaipaakaan. --- -- -- - -Näin miettien alkoi Huntaugun emäntä tyttärelleenkin sinnepäin viitata. -Kun hän sen teki ensimmäisen kerran, jäi Miina katselemaan häntä silmät -suurina. Sitten kääntyi hän pois -- suuret kuumat kyyneleet välkkyivät -hänen silmäripsissään. Äiti huomasi sen ja rupesi heti lohduttamaan. -Ei hän ollut pahalla puhunut, ei tahtonut häntä pakottaa, oli vain -kotirauhan takia ajatellut, että ehkä voisi niinkin tehdä. -- -- -- -Mutta kun hän toisen ja kolmannen kerran jälleen teki viittauksia, ei -Miina enää ruvennut itkemään, vaan painoi punaiset huulensa lujasti -kokoon ja hänen suuret ruskeat silmänsä katselivat yli äidin pään -etäisyyteen. Äänettömänä hän kuunteli äidin sanoja, äänettömänä hän -viimein käänsi hänelle selkänsä. -- -- -- - -Viikon lopulla kävi Huntaugun perheenmies moisiossa paronin puheilla. -Hän tuli sieltä hyvällä tuulella takaisin, sillä herra oli luvannut -pitää ne ehdot, joista hän jo Pritsille oli maininnut. Ei hän sanonut -vielä varmaan päättäneensä, minkä talon oli antava Mihklille, vasta -jonkun ajan perästä saisi hän sen kuulla, mutta Mihkel sai kuitenkin -olla varma siitä, että hän tahtoi pitää mielessään hänen ja tulevan -vävymiehen pyynnön. - -Huntaugun isäntä kertoi tämän vaimolleen voitonriemuisena. Hänen -ulkomuotonsa ja katseensa osottivat, kuinka tärkeänä miehenä hän nyt -piti itseään. Ja kuinka ylpeä hän oli tulevasta vävymiehestään! Pritsin -nimi oli hänellä nyt alituiseen suussa. -- -- -- - -Huntaugun emännänkin silmissä oli Kubja-Prits, tuo juonikas, salakavala -ja perin ylpeä mies, nyt aivan toinen ihminen. Kaikki hänen vikansa ja -puutteensa vähenivät pieneksi pilkuksi, jota tuskin silmä erotti; sitä -vastoin kasvoivat hänen hyvät ominaisuutensa niin suuriksi, että Viiun -vihdoin täytyi ihmetellä, minkätähden hän ennen tuollaista kelpo poikaa -oli halveksinut. -- - -Seuraavana pyhänä oli Huntaugulla pienet vieraspidot. Pärtle-Jaan -vaimoineen ja Prits tulivat käymään. Mihkel näytti tietävän heidän -tulostaan, sillä hän oli hankkinut tuopin viinaa ja teettänyt kaljaa. -Miina ei tiennyt, oliko hän siitä äidille puhunut; mutta ei äiti siitä -tyttärelleen ollut mitään virkkanut. - -Jos Huntaugun ukko joskus oli pelännyt, että vastahakoinen, -uppiniskainen tyttö olisi vieraille epäkohtelias ja vihamielinen, tai -loukkaava ja nenäkäs, tai juoksisi pois heidän näkyvistään, niin hän -oli erehtynyt. Miina vastasi rauhallisesti kaikkiin tervehdyksiin ja -antoi vieraille kättä, jäi tupaan heidän joukkoonsa ja vastasi joka -kysymykseen vaikka lyhyesti ja kylmästi. Kihlauksesta ei suorastaan -puhuttu. Näytti kuin olisivat kaikki päättäneet olla niin varovaisia -kuin suinkin. Prits itse oli kaikkein vaatimattomin. Ainoastaan silloin -tällöin kääntyi hän neitoon ja kysyi häneltä jotain vähäpätöistä. Hän -oli sen ohella ystävällinen ja kohtelias kuin ei olisi hänen ja Miinan -välillä mitään tapahtunut, kuin ei olisi hän niitä, miehiäkään, joiden -kintereille Miina oli uhannut koiran usuttaa. - -Pärtle-Jaan oli pitkä, kuivettunut mies, tukka ja parta punertavat. -Tuo lyhyeksi keritty, tiheä parta peitti ainoastaan leuvan alustan -ja poskien ääret, mutta leuka, posket ja nenänalunen olivat paljaat. -Hänen silmänsä olivat pienet, vaalean harmaat ja vetiset. Nuo -kummalliset silmät punaisine ripsineen ja kulmakarvoineen tekivät -miehen tyhmemmän näköiseksi kuin hän todellakin oli. Mutta ei Jaan -ymmärryksensä puolesta ollut yhtään typerämpi kuin Huntaugun Mihkel ja -monet muut. Ei, hän oli monessa asiassa paljon viisaampi kuin monet -vertaisensa. Moisiossa arvosteltiin häntä täsmälliseksi, kuuliaiseksi -ja herran käskyille alamaiseksi talonisännäksi, joka antoi opmannille -tai paronille monta hyvää viittausta, kun kyläläiset olivat ottaneet -moision omaisuutta, käyneet metsässä, taikka pistäneet jotakin mukaansa -riihestä tai viinakeittiöstä. Sentähden toivoi hän pian pääsevänsä -kunnan vanhimmaksi. Jaanin arvoa ylempien silmissä kohotti vielä -se, että hän oli hyvin jumalinen, ahkera kirkkomies ja kotona piti -lukuhetkiä. - -Pritsin äiti oli pieni hiljainen, harvapuheinen nainen, jolla ei ollut -suurta sananvaltaa kotonaan. Korkea villainen päähine, ja valkea huivi -päässä, istui hän liikkumatta kuin puukuva nurkassa. Silloin tällöin -lausui hän toisten puheeseen jonkun sanan karkealla, kovalla miehen -äänellä, joka ei ollut sopusoinnussa hänen vähäpätöiseen vartaloonsa -nähden. - -Puhe kävi vilkkaammaksi, kun illalla ruokapöydässä pantiin viinapullo -kiertämään. Kehotettiin naisiakin rohkeasti maistamaan. Pärtle-Jaan oli -ensimmältä juomisessaan hyvin varovainen ja työnsi pulloa takaisin, -mutta sitten kun ensimmäiset ryypyt alkoivat vaikuttaa, joutui hän niin -hyvälle tuulelle, että joi itse ja kehotti toisiakin juomaan. Nytpä -alkoi jo Mihkelin ja Jaanin suusta kuulua sanat 'vävymies' ja 'miniä', -ja Pritsille ja Miinalle iskettiin viekkaasti silmää. - -Mutta enempää ei puhuttu. Näyttiin yleensä oltavan tyytyväisiä siihen, -että Miina, joka ruokapöydässä oli istunut Pritsin vieressä, oli -tämän kanssa vaihtanut moniaita sanoja ja vastasi myös estelemättä -Pärtli ukon kysymyksiin tai leikkipuheisiin. Suurta mielihyvää näytti -myös sekä Pärtlen väelle että Mihklille itselleen tuottavan se, että -Huntaugun emäntä koitti vierailleen olla varsin ystävällinen ja -puhelias. Mihkel ihmetteli sitä salaa. Parempaa mielenmuutosta ei -voinut toivoa! - -Pienet pidot loppuivat ilman muistutuksia, mutta sekä vieraat että -kotiväki näyttivät olevan niihin täysin tyytyväisiä. Huntaugun isä, -jonka kieli oli käynyt hyvin pehmeäksi, virkkoi vielä Miinalle, kun oli -vetänyt oven kiinni vierasten jälkeen: - -"Kuule tyttö, minä luulen, että sinä lopultakin käyt järkeväksi" -- -- - -Tulevalla viikolla alettiin jo ajoissa huomauttaa Miinaa, minkälainen -merkillinen tapaus hänellä torstai-iltana oli odotettavissa. Miina -teki, niinkuin kainot tytöt sellaisissa tilaisuuksissa tavallisesti -- -hän vaikeni, käänsi pois päänsä ja väistyi syrjään. - -Mutta keskiviikko iltana hän itse alkoi siitä puhua äidille. Hän -kysyi, tulisiko Prits viinoineen todellakin huomen iltana. Viiu hyvin -vilkkaasti vakuutti niin olevan. - -"Kuule, äiti", lausui Miina ihmeen rauhallisen näköisenä: "jos sinä -olisit tytär ja sinulle tulisi kosija, josta et huolisi -- mitä sinä -silloin tekisit?" - -"Etkö sinä sitten Pritsistä ensinkään huoli?" - -"Senhän sinä kyllä tiedät! Mutta vastaa minun kysymykseeni!" - -"Mitä minä tekisin? Minä ajattelisin perinpohjin asiaa ja sanoisin: -Prits on mies niinkuin joku toinen, elatusta hänellä on ja paremmin -kuin monella muulla, vanhemmat tahtovat minut hänelle antaa, jos en -hänelle mene, vihastutan monta ihmistä ja omat vanhempanikin -- otan -hänet siis paremman puutteessa. -- -- -- Kas niin, lapseni, niin minä -tekisin." -- -- -- - -"Ja jos sinulla olisi toinen sulhanen, jota et tahtoisi jättää -- et -millään ehdolla?" virkkoi Miina. - -"Onko sinulla sitten toinen?" - -"Minä sanoin -- jos sinulla olisi?" - -"Noh, niin ajattelisin taas, ja jos näkisin, että toinen on kyllä -hyvä mies, mutta ei voisi minua ottaa, ja kun vanhemmatkin ovat häntä -vastaan -- niin -- niin ottaisin kuitenkin ensimmäisen!" - -"Oikeinko totta, äiti?" - -"Kuinkas muuten." - -Miina loi nyt äitiinsä pitkän, pitkän katseen. Se oli hukkuvan katse, -jolta viimeinenkin pelastuksen toivo oli kadonnut. -- -- -- Mutta -sitten välkähti Miinan syvissä tummissa silmissä säde, hän puristi -hampaansa yhteen, asetti kädet puuskaan ja -- purskahti viimein -nauruun. -- -- -- - -Mitä hän nauroi, sitä jäi äiti miettimään. -- -- - -Tuo merkillinen ilta oli käsissä. Isäntä ja emäntä olivat aikaiseen -lopettaneet työnsä ja istuivat erinomaisen juhlallisina lämmitetyssä ja -puhdistetussa tuvassa. Miina oli mennyt aittaan pukeutumaan parempiin -vaatteisiin. Ulkona oli lämmin ja kirkas ilma; kuu paistoi, tähdet -loistivat, syvä hiljaisuus vallitsi kylässä; kaukaa kuului vain koiran -haukunta. Ja tuvassa rätisi palava päre, sirkka lauloi -- täälläkin oli -niin hiljaista, niin juhlallista, niin hauskaa. -- -- -- - -Miina tuli aitasta tupaan, parempi puku yllään, punainen seppele -päässä, ja meni pimeään kamariin, josta hän näytti jotakin etsivän. -Jonkun hetken perästä tuli hän sieltä pois ja sanoi menevänsä aittaan. -Äiti ja isä keskustelivat toistensa kanssa, eivätkä näyttäneet -kiinnittävän erinomaista huomiota tyttöön. - -Samassa alkoi Murri haukkua suurella rähinällä, ja hevosella -ajettiin pihaan. Poika juoksi tuvasta ulos, palvelustyttö perässä. -Päivätyöläinen vaimoineen lopettivat kiireesti illallisensa ja -viimeksimainittu puhdisti nopeasti pöydän. - -Sulhasia tuli! - -Iloisesti tervehtien astui liinatukkainen kupias matalasta ovesta -sisään; sitten tuli aittamies, jota hän oli pyytänyt puhemiehekseen. -Viimeksimainittu oli lyhyt, kasvoiltaan punottava mies, joka vasemmalla -silmällä katseli kieroon ja joka yski hiljaa yhtä mittaa niinkuin joku, -joka aikoo ruveta puhumaan. - -Kättä antaen tervehdittiin talon väkeä, ruvettiin istumaan ja -pistettiin piippuun sulhasen tupakkakukkarosta ja alettiin hiukan -jäykästi keskustella, harmaan väkevän savun noustessa kolmesta suusta -karstaisia orsia kohti. Emäntä istui rauhattomana jonkun hetken -miehensä rinnalla penkillä, alkoi sitten luomaan odottavia katseita -ovelle, ja kun ei se auvennut, nousi hän ja lähti ulos. Palvelustyttö -ja poika olivat tulleet tupaan takaisin. Viimeinen oli pitänyt huolta -sulhasmiehen hevosesta. - -Emäntä läksi ja viipyi kauvan. - -Nyt alkoi taas Pritsin katse kääntyä oveen päin. Hän odotti, odotti -- -vihdoin kääntyi hän isännän puoleen ja sanoi: - -"Eivätkö teidän ihmiset olekaan vielä kaikki kotona, vaih?" - -"Kaikki ovat minun tieteni kotona", hän vastasi rauhallisena. - -"Perheentytär varmaankin ujostelee?" virkkoi puhemies yskien. - -"Voi niin olla! Noh, kyllä äiti rohkasee!" - -Mutta tuo rohkaseminen näytti kestävän liian kauvan; ei tullut äitiä -eikä tytärtä. Tuvassa alkoi oleminen käydä yhä tuskallisemmaksi. --- -- -- Vihdoin kuitenkin ilmaantui Viiu, mutta ilman Miinaa. Emäntä -oli hämmästyneen näköinen, hänen katseensa kiiti hätäisesti yli tuvan, -sitten hän avasi pimeän kamarin oven ja astui sinne. Siellä hänen -kuultiin tunnustelevan kuin olisi jotakin etsinyt; mutta pian astui -hän taas ulos, nykäsi mennessään Mihkliä kylkeen ja astui sitten taas -kiireesti pihalle. -- -- -- - -Isäntä läksi hetken ajan perästä hänen jälkeensä. - -"Kuule, Mihkel, Miina on kadonnut!" - -"Kuinka niin?" - -"Häntä ei löydy mistään!" - -"Älä puhu joutavia!" - -"Ei häntä ole aitassa, ei kamarissa, ei pihassa." -- -- -- - -"Missä hän sitten on?" - -"Voi Jumala, jos sen tietäisin!" hätäili Viiu, ja vasta nyt huomasi -Mihkel, kuinka hän säikähdyksestä värisi. - -Huntaugun isäntä oli hetken aikaa vaiti. Hän seisoi liikkumattomana -kuin patsas. Sitten alkoi hän kiireesti astua aitan luo. Työnsi oven -auki ja huusi: "Miina! Miina!" Kun ei saanut vastausta, astui sisään, -ja tunnusteli pimeän aitan aivan läpeensä. Ei mitään! Sitten käveli -ympäri aitan, tuli jälleen tuvan luo takaisin, etsi kaikki seinän -taustat, etsi tytärtä riihenalusesta, navetasta, karjapihasta -- kaikki -turhaan! - -Viiu oli häntä etsimisessä auttanut. Nyt seisoivat he jälleen -vastattain tuvan ovella kuunvalossa, eikä kumpainenkaan voinut sanaa -lausua. - -"No, hiisi vieköön, kun hän minulle tuon tempun teki!" virkahti vihdoin -Mihkel kähisevällä äänellä. - -"Minkälaisen tempun?" - -"Että kosijain tähden itsensä kadottaa!" - -Äidin mielessä oli se ajatus jo aikoja ollut. -- -- -- - -"Joudu, Viiu, juokse Uudentuvan mökkiin -- katso, eikö hän ole siellä! -Pistäy sitä ennen Anipaju-Liisun ja Toomu-Tönun Jaakon luona -- -siellähän tyttö aina käy. -- -- -- Minä koitan sillä aikaa rauhottaa -Pritsiä ja puhemiestä." - -He astuivat molemmat tupaan takaisin. Kun Mihkel jälleen istui vieraiden -luo, kutsui emäntä pojan ja tytön ulos. He viipyivät kaikki kolme pitkän -aikaa poissa. Suurella vaivalla koitti Huntaugun isäntä salata -hajamielisyyttään ja keksiä puheenaihetta, mutta pian Prits ja puhemies -huomasivat, että jotakin oli tapahtunut ja katselivat tutkivasti -ympärilleen. - -"Missä Miina on?" kysyi vihdoin kupias suoraan. - -"Kyllä hän kohta tulee!" - -"Eikö hän nytkään ole kotona?" - -"Oli hän tässä vast'ikään. Juuri ennen teidän tuloanne kävi tuvassa." - -"Ja nyt?" - -"Voi olla, että hän pistäytyi jonkun naapurin luona." - -Odotettiin vielä. Odotettiin puoli -- odotettiin lähes tunti. Silloin -ilmestyi emäntä. Hänen kasvonsa olivat kalpeat kuin vaha. Mihklin -kysyvään silmäykseen vastasi hän pudistaen äänetönnä päätään. Ja -sitten tulivat tyttö ja poika. -- -- -- Eivät kumpikaan olleet Miinaa -löytäneet kylästä. Ei missään oltu häntä tänä iltana nähty. -- -- -- - -Tuskastuttava tunne ahdisti tuvassaolijoita. Sitten nousi Kubja-Prits -ylös istuimeltaan. - -"Hän juoksi pois minun tähteni!" puhui hän ja ääni kuului hammasten -välistä kuin vihaisen käärmeen suhina. "Ja tiedättekö, missä hän on? -Uudentuvan mökissä on hän!" - -"Ei, siellä häntä ei ollut", huudahti äiti itkien, "sieltähän juuri -tulen!" - - - - -7. - -SIVEELLISET KÄSITTEET. - - -Itämeren maakuntain aateliset antoivat siihen aikaan lapsilleen -kotiopetusta aikaihmisiksi asti. Tyttärille kotiopetus pidettiin -tavallisesti riittävänä, mutta Viron moision herrat panivat poikansa -vielä vuodeksi tai pariksi Toompean aateliskouluun. Sieltä menivät -nuorukaiset lyhyeksi ajaksi sotaväkeen saadakseen jonkun arvonimen -ja rupesivat sitten kotona maanviljelijöiksi. Yllämainitun Tallinnan -keskikoulun kurssin suoritti vain pieni osa; vuonna 1861 ilmoitettiin -sanomalehdissä, että viimeisen 25 vuoden kuluessa oli vain 50 Viron -aatelisnuorukaista täydellisesti läpikäynyt Toompean koulun. Ei ole -siis ihme, että Tarton yliopistoon lähti niin vähän moision herrain -poikia, ja että nekin, jotka siellä olivat, harvoin suorittivat mitään -tutkinnoita. Lyhemmän tai pitemmän ajan perästä he sieltä erosivat, -nautittuaan ylioppilaselämästä enemmän huvin kuin opintojen vuoksi. - -Paroni Heidegg oli myös talossaan pitänyt kaksi kotiopettajaa, mies- ja -naisopettajan, aina siitä ajasta kun vanhemmat lapset -- neiti Ursula, -joka kolmatta vuotta jo oli naimisissa ollut sekä Herbert ja Adelheid --- olivat joutuneet kouluikään. Herbertkin oli kotoa tullut Toompean -aateliskoulun ylemmille luokille, josta hän koulun läpikäytyään, -oli mennyt yliopistoon. Mutta sieltä oli hän eronnut tutkinnoita -suorittamatta ja niinkuin edellä on kerrottu matkustanut Saksaan, -erääseen moisioon länsi Preussissa, jossa oli oppimassa käytännöllistä -maanviljelystä. Hän tahtoi nimittäin kehittyä kunnolliseksi ja eteväksi -maanviljelijäksi, jotta olisi voinut kotimaassaan panna toimeen niitä -uudistuksia, joista ulkomailla niin paljon siihen aikaan puhuttiin ja -kirjoitettiin. Tällainen harrastus oli silloin harvinaista Itämeren -maakunnissa. Paroni Rydiger Heidegg, vaikka kyllä oli hyvin suuri -vanhoillaolija, joka väärinkäytti valtaansa talonpoikia kohtaan ja -piti heitä ainoastaan työkoneina sekä pelkäsi kaikkia uudistuksia, ei -kuitenkaan ollut pannut esteitä pojan opintohalulle kahdestakin syystä. -Hän rakasti paljon vanhimpaa poikaansa ja toiseksi oli hän kyllin -rikas, antaakseen pojan tehdä kokeita; jos onnistuivat oli hyvä, -- jos -eivät onnistuneet -- niin eihän tullut suurempaa vahinkoa. - -Adelheid oli neiti Ritterin johdolla saanut yleisen sivistyksensä. -Neiti Marchand harjoitti häntä vielä ranskan kielen puhumisessa, -pianonsoitossa ja laulussa. Vakituisina oppilaina oli ranskalaisella -neidillä ja herra Lustigilla vain Ada, Raimund ja Kuno. - -Herra Gottlieb Lustig oli vanha vakava ja tottunut opettaja, jota -vanhemmat hyvin arvostelivat, mutta neiti Marchandista eivät vielä -voineet mitään päättää. Vanhempain mielestä oli epäilyttävää, että -ranskalainen käytti toista opetustapaa kuin neiti Ritter, että -hän kirjatietoja koitti tehdä elävämmäksi luonnosta ja elämästä -otetuilla esimerkeillä; mutta kun ei kumpikaan paljon ymmärtänyt -kasvatusopillisia asioita, niin eivät vielä rohenneet Julietten -opetustapaa vastaan tehdä muistutuksia, joskaan eivät sitä hyväksi -kiittäneet. Heihin vaikutti hieman myös Herbert, joka ulkomailla -oli tutustunut uuteen opetustapaan ja kiittänyt sitä hyväksi. Neiti -Marchandin ranskan kielessä, pianonsoitossa ja hänen laulussaan -he sitävastoin eivät löytäneet moitteen aihetta. Kun he kahta -viimeksimainittua vertasivat neiti Ritterin taitoon, niin vei -ranskalainen ehdottomasti voiton. Jopa vanha paronikin, jolle soitanto -oli kerrassaan tuntematon asia -- paronitar ymmärsi sitä jotenkin hyvin --- tunsi toisinaan nautintoa, kun Julietten notkeat sormet soittimilla -hyppelivät ja hän pehmeällä sointuvalla alttoäänellään esitti jonkun -italialaisen aarian tai ranskalaisen kansanlaulun. - -Ylipäätään täytyi Julietten tunnustaa, että hän paronin kanssa tuli -paremmin toimeen kuin paronittaren ja vanhemman tyttären Adelheidin. -Molemmat koittivat häntä vastaan osottaa sääty-ylpeyttä, jota hän vasta -täällä Viron moisiossa oikein oppi tuntemaan. Venäjän korkeammassa -seurapiirissä, kenraali Dawöidowin perheessä Pietarissa, ei hän ollut -sellaista tuntenut. Siellä oli häntä naisena, sivistyneenä ihmisenä ja -vielä ulkomaalaisena kohdeltu sillä arvonannolla ja kohteliaisuudella -kuin muitakin perheen- ja saman seurapiirin jäseniä. Paroni Heideggiin -nähden ei Juliettella tässä asiassa ollut valittamisen syytä. Hän -ei ollut tuttavallinen, mutta kohtelias. Toisinaan vaikutti hänen -ritarilliseen mieleensä ranskalaisen harvinainen kauneus; eihän -tällaiseen ihailemiseen juuri kukaan ole liian vanha, eikä varsinkaan -paroni Heidegg, joka nuorena oli ollut koko perhonen. - -Isäntäväestä miellytti kouluneitiä enimmin paroni Herbert. Tämä oli -ainoa, joka häntä, "palvelus ihmistä", koitti kohdella vertaisenaan. -Hänen raitis iloinen olentonsa, hänen suoruutensa ajatuksissa ja -puheissa, hänen hyvä ymmärryksensä ja selvä huomiokykynsä monessakin -asiassa, ennen kaikkea hänen laajempi sivistyksensä tekivät, että hänen -seuransa miellytti neiti Marchandia, joka täällä usein tunsi olevansa -yksin. Heidän molempien mielipiteet olivat kyllä usein vastakkaisia, -sillä paroni Herbert, niinkuin hän vanhemmilleen vakuutti, ei ollut -luopunut Itämeren maakuntain vanhoillisesta katsantotavasta, mutta -Julietten mielestä hän usein väitteli vastaan vain puolustaakseen -mielipidettään, ja antoi kuitenkin pian myöten sekä vastustajallekin -oikeuden. - -Monet pienet tapaukset, joille Juliette viattomuudessaan ei antanut -suurta merkitystä, vaikuttivat ennen pitkää, että paronitar aivan -erityisellä tavalla hänelle osotti sääty-ylpeyttään ja rajoitti hänen -vaikutustaan opettajana. - -Kuno ja Ada olivat eräänä päivänä opettajastaan kaivanneet äidilleen. -He kävelivät neiti Marchandin kanssa puutarhassa. Siellä oli vanha -Lauri puutarhuri tehnyt työtä. Kun he olivat lähestyneet häntä, oli -ukko ottanut lakin päästään kuin ainakin ja Kunon häntä puhutellessa -seisonut koko ajan lakittomin päin. Sitä oli neiti Marchand nähtävästi -ihmetellyt ja antanut puutarhurille merkin, että tämän piti panna -lakki päähänsä. Ja kun ukko ei varmaankaan ollut viittausta ymmärtänyt -eikä sitä tehnyt -- oli neiti Marchand mennyt ja pannut miehelle lakin -päähän, jolloin hän käsillään kasvoillaan ja ranskan kielen avulla -oli koittanut selittää, ettei hänen tarvinnat heidän edessään -seisoa paljain päin -- tervehtäessä oli lakin nostaminen ollut -riittävä. -- -- -- - -Tuota kaipaamista kuullessaan alkoivat paronittaren silmät hehkua. - -Heti käski hän kutsua neiti Marchandin luokseen. Kiivain sanoin vaati -hän selitystä tapauksesta. Oliko hänestä oikein käskeä puutarhurin -pitämään lakkia päässään paronin lasten edessä. - -Neiti Marchand oli kuin pilvistä pudonnut. "Oli", hän sanoi, "ei -ainoastaan lasten, vaan minunkin edessäni." - -"Minkätähden?" - -"Ensiksi sentähden, ettei vanhan, harmaapäisen miehen tarvitse minun -ja lasten edessä seisoa paljaspäisenä ja toiseksi sentähden, että oli -kylmä, tuulinen ilma." - -"Mutta tuo mies on talonpoika -- hänen pitää seisoa lasten edessä -paljain päin, minun lasteni edessä!" huudahti armollinen rouva. - -"Sitä minä en tiennyt, paronitar", vastasi Juliette rauhallisena. "Minä -luulin, että minun piti opettaa lapsille vanhuuden kunnioitusta; se -tietääkseni kuuluu kristilliseen siveysoppiin." - -"Kristilliseen siveysoppiin kuuluu vain se, että alempain ylempiä, -orjain isäntiä pitää pelätä ja kunnioittaa, ei päinvastoin! Pyydän -teidän ottamaan huomioon tämän. Teidän valtanne ei ulotu niin -laajalle, että te tässä talossa voisitte antaa uusia määräyksiä, -varsinkin sellaisia, jotka voivat heikontaa palvelijain kunniantuntoa -isäntäväkeään kohtaan. Jättäkää se paronin ja minun asiakseni." - -"Ei mulla sitä aikomusta ollutkaan, paronitar!" - -"Te olette kuitenkin pitkästi ja laajasti selittänyt, että talonpojat -ja aateliset ovat yhdenarvoisia ihmisiä, että Jumalan silmissä ei -ihmisillä ole minkäänlaista erotusta, ja että siis ei toinen ihminen -saa toista halveksia -- se on synti. -- -- -- Jos uskallan pyytää -teitä, neiti Marchand, niin pitäkää tuollaiset opetukset sille -varalle, että vastaisuudessa saatte toimen jossakin _porvarillisessa_ -perheessä. -- -- -- Minä toivoisin, että minun lapsiani kasvatettaisiin -ja valmistettaisiin sellaisiksi, joilla vastaisuudessa tulee -olemaan tekemistä suuren ihmisjoukon kanssa, jota he kerran tulevat -vallitsemaan -- minä vaadin lapsilleni heidän säätynsä mukaista -kasvatusta." - -"Eikä kristillistä?" - -"Eikö se ole kristillistä kasvatusta, josta puhuin?" - -"Minua on toisin opetettu, paronitar." - -"Minähän sanoin, että porvari-lapsia niin voi opettaa!" - -"Minä en ole porvari-lapsi. Isäni on aatelismies." - -Dorothea von Heideggin teräsharmaat silmät kävivät suuremmiksi; hänen -pitkä, heikko vartalonsa hoippui edes takaisin laajassa vannehameessa. - -"Teidän isänne on aatelismies?" toisti hän hitaasti. "Teidän -passissanne ei puhuta siitä mitään." - -"Minun suvussani ei aatelisnimi ole enää tarpeellinen siitä asti, -kun isäni Ranskasta muutti Sweitsiin ja on saanut Genfin kantonissa -kansalaisoikeudet." - -"Ei ole enää tarpeellinen? Vai niin?" Ja vasten tahtoaan osottivat -paronittaren kasvot suurta ihmettelyä. "Vaan sehän on teidän oma -asianne", virkkoi hän sitten ylpeästi. "Pyydän teidän ottamaan -viittaukseni huomioonne, neiti Marchand!" - -Kohta sen jälkeen tapahtui toinen asia. Kuno oli suuttunut -palvelustyttöön jostakin vähäpätöisestä asiasta ja potkassut häntä niin -kovasti sääreen, että tyttö rupesi tuskasta itkemään. Neiti Marchand -näki tämän ja vaati poikaa pyytämään tytöltä anteeksi, ja kun ei hän -siihen taipunut, antoi hän tälle rangaistukseksi erityisen kirjallisen -työn. - -Mutta vallaton lapsi läksi äidille opettajastaan kaipaamaan. -Seurauksena oli uusi ottelu siveyskäsitteistä. - -"Toivoisin, neiti Marchand", alkoi paronitar, kun kouluneiti oli -tullut hänen eteensä, "että te jättäisitte lasten rankaisemisen minun -huolekseni silloin, kun asia ei suorastaan koske kouluopetusta." - -"Se merkitsee, ettei minun tarvitse opetuksen ulkopuolella pitää mitään -huolta lasten kasvatuksesta taikka, etten saa mitenkään koittaa heihin -vaikuttaa", lausui Juliette neiti, "vaan ainoastaan tiedollinen opetus -on minun tehtäväni." - -"Ainakin toivon, että te ette itsevaltaisesti ryhtyisi rangaistuksiin, -vaan ensin antaisitte minun saada tietoa asiasta ja päättää -rangaistuksesta." - -"Mutta, paronitar, minun täytyy huomauttaa, että se vähentää minun -vaikutusvaltaani lapsiin nähden eikä se mielestäni ole hyväksi. Se -henkilö, jota minun on tullut kasvatuksessa auttaa, on aina sallinut -minun rangaista lapsia, jos olen nähnyt heidän jotakin pahaa tekevän." - -"Sallittehan, neiti Marchand, että minä omassa talossani saan antaa -ohjeita", vastasi rouva von Heidegg rauhallisesti, mutta sitä -loukkaavammasti. "Sellainen valta oli kyllä neiti Ritterillä ja monella -muulla minun entisellä opettajattarellani, sillä he kaikki olivat -- -niinsanoakseni vanhempia ihmisiä. -- -- -- Te, neiti Marchand, olette -siihen toimeen vielä liian nuori, jonka päätän siitä, että ette ota -kylliksi tarkkaa tietoa lasten erehdyksistä." - -"Saanko kysyä, paronitar, minkälaisia erehdyksiä tarkotatte?" - -"Nuorimmalla pojallani on puoli tuntia sitten ollut pieni lapsellinen -kinastus palvelustytön kanssa --." - -"Kuno potkasi jalallaan palvelustyttöä", sanoi kouluneiti. - -"Vai potkasi? Minä en sitä kiitä hyväksi, neiti Marchand. Mutta -täytyy ensin kysyä eikö tytössä itsessään ollut syytä, eikö hän lasta -kiusannut." -- -- -- - -"Ei, hän ei tehnyt Kunolle mitään pahaa; Mai vain pyysi, että hän olisi -tullut pois akkunalta, jota tyttö tahtoi pyyhkiä." - -"Kuno puhui toisin. Mutta olkoon! Tuosta vallattomuudesta olisin -itsekin häntä rangaissut. Mutta nyt tulemme teidän rangaistukseenne, -neiti Marchand. Te olette vaatinut, että minun poikani piti pyytää -anteeksi palvelustytöltä!" - -"Niin, sentähden että hän tälle oli tehnyt vääryyttä! Minun mielestäni -tulee kasvavalle lapselle tehdä selväksi, mikä on oikeutta mikä -vääryyttä. Se kasvattaa hänen oikeuden tuntoaan ja arvostelukykyään ja -samalla kehittää hänen luonnettaan." - -"Mutta heikentää palvelijain kunnioitusta ja pelkoa herrasväkeä -kohtaan, vähentää myös aatelislapsen itseluottamusta ja oman arvon -tuntoa", huudahti paronitar terävästi. "Olisin ollut tyytyväinen, -jos te Kunolle olisitte rangaistukseksi hänen lapsellisesta -vallattomuudestaan antaneet pienen lisätyön -- mutta anteeksipyytämisen -vaatimus on liiallista. -- -- -- Niinkuin sanottu, neiti Marchand -- -välttääksemme edelleen tällaisia tapahtumia, pyydän, että jätätte -rankaisemisen minun asiakseni." -- -- -- - -Hän kääntyi ja meni kahisevassa, muodikkaassa vannehameessa toiseen -huoneeseen --. Neiti Marchand sai mennä! - -Juliette oli enemmän surullinen kuin vihainen tullessaan omaan -huoneeseensa. Hän rakasti työalaansa, hän piti suurena etuna saada -kehittää kasvavia ihmisvesoja ja iloitsi onnesta nähdessään, että -jokukaan siemen, jonka hän oli koittanut lasten sydämmeen juurruttaa, -alkoi itää ja versoa. Vanhuus ja pettymykset eivät vielä olleet -laimistaneet tätä innostusta. Mutta jos nyt tuolla tavalla piti ruveta -työtä tekemään tarkasti rajoitetun suunnitelman ja vielä päälle -päätteeksi sellaisen katsantotavan mukaan, joka oli aivan vastakkainen -hänen omalleen -- niin saattoi halu ja innostus kerrassaan kuoleentua. -Tämän tunteen vallassa hän päättikin heti lähteä siitä puhumaan ja -sitten erota. Mutta kun Juliette ei koskaan voinut panna toimeen -päätöksiä kiihottuneessa mielentilassa ja kun hän kauvan ei voinut -kantaa vihaa ketään kohtaan, niin hän seuraavana päivänä jälleen päätti -koittaa vielä jonkun aikaa olla paikoillaan ja katsoa, kuinka vasta oli -käyvä. - -Mutta mitä kasvatukseen, ympäristöön ja avarampiin katsantotapoihin -tulee, oli hän kasvanut niin aivan erilaisessa ilmapiirissä, että hän -tällä vieraalla pohjalla kompastui siinä, missä toinen pääsi esteettä -eteenpäin. Hän ei ymmärtänyt eikä huomannut välttää kompastuskiviä -tiellänsä. Hän luuli tekevänsä täysin luvallisia asioita, mutta -pian hän sai tietää että ne olivat kielletyitä. Sentähden ei ollut -ihmettelemistä, että ensimmäisiä onnettomuuksia seurasi vielä monta -muuta. - -Eräänä kuivana, päivänpaisteisena pyhäpäivänä marraskuun alussa oli hän -lähtenyt Adan ja Raimundin kanssa pitemmälle kävelyretkelle. Pitkin -jäätynyttä, epätasaista maantietä kulkiessaan he lähestyivät tien -vieressä olevia talonpoikaishökkeleitä. Julietten, joka ajatuksissaan -silmäili noita majoja, johtui äkkiä mieleen, että hän jo aikoja oli -päättänyt käydä sisäpuoleltakin katsomassa virolaisten asumuksia. -Nythän olikin siihen tilaisuutta, hehän olivatkin jo kylässä ja -asukkaat, joita Juliette tahtoi nähdä kotonaan, olivat pyhäpäivänä -varmaankin siellä. Opettajaneiti ilmoitti lapsille aikeensa ja kysyi -heiltä, tahtoisivatko lähteä hänen kanssaan. Molemmat uteliaina -suostuivatkin heti, sillä he eivät olleet koskaan ennen pistäneet -jalkaansa kylämökkiin. Sanottu ja tehty. He astuivat erääseen -suurenlaiseen savutupaan, katselivat, mitä siellä oli katselemista, -puhuivat muutamia sanoja asukkaiden kanssa -- neiti Marchand tietysti -Adan ja Raimundin tulkitsemisen avulla -- ja joivat janoonsa -talonpoikain kaljaakin. Sattumalta olivat he joutuneet Uudentuvan -perheeseen. Kun uuni parastaikaa lämpisi, niin katkera savu ajoi heidät -pian jälleen ulos. Sitten he läksivät lähellä olevaan pieneen mökkiin. -Tuskin mahtuivat he kaikki yhtaikaa tuohon matalaan karstaiseen -kuoppaan ja siellä ollessaan voivat tuskin kääntyä. Juliette tunsi -siellä kohta tuon suuren tukevan työmiehen, joka vitsoja saatuaan oli -häneen ja lapsiin luonut niin vihaisen katseen ja sitten vaijeten -kulkenut niin ylpeänä heidän ohitsensa. Juliette tiesi, että se oli -palvelustyttö Maien veli ja tuo ujo vanha muori tuolla uunin luona -hänen äitinsä. Nöyrästi niinkuin Uudentuvan asukkaatkin olivat tämänkin -hökkelin eläjät herrasväen astuessa heidän huoneeseensa nousseet -seisomaan ja nöyrästi ja kohteliaasti vastasi tuo suuri, vakava työmies -jokaiseen ystävälliseen kysymykseen, jonka kouluneiti hänelle teki Adan -ja Raimundin välityksellä. - -"Ja tuollaisessa hökkelissä elävät ihmiset!" huudahti neiti Marchand -kotimatkalla. "En todellakaan olisi voinut uskoa, että löytyy -tuollaista kurjuutta! Ihmettelen, ettei savu, häkä ja huono ilma heitä -tapa." - -"Talvella on heillä vielä elävätkin tuvassa!" sanoi Ada -ylenkatseellisesti. - -"Elävät tuvassa? Minkätähden?" - -"Niillä on varmaankin navetassa liian kylmä." - -Juliettea vaivasi niin ahdistava tunne, ettei hän enää voinut mitään -puhua. Ja tuo tunne ahdisti häntä sitten vielä pari päivää. Hänen -silmissään kuvastui alituiseen tuo kurja kuva, jonka hän oli saanut -virolaisen talonpojan asunnoista. - -Mutta Juliette ei olisi unissaankaan voinut aavistaa, että hänen -kylässä käyntinsä olisi jälleen tuottava ikävyyksiä. Ja kuitenkin kävi -niin. - -Ada oli vielä samana iltana ilmoittanut vanhemmilleen, missä neiti -Marchand oli heidän kanssaan käynyt. No, nyt tapahtui ihme! Paronitar -antoi heti palvelijalle käskyn riisua paikalla lasten yltä ne vaatteet, -joilla he olivat käyneet talonpoikain majoissa ja panna uudet sijaan. -Sitten piti hän lapsille pitkän varotuspuheen, että minkätähden olivat -kuulleet opettajaneidin ääntä, ja vihdoin kutsuttiin pääsyyllinen itse -oikeuden eteen. Toisena tuomarina oli tällä kertaa itse vanha paroni. - -"Neiti Marchand", alkoi viimemainittu, kun rouva vihasta väristen astui -edes takaisin lattialla. "Te olette tänään käynyt minun lasteni kanssa -kylän majoissa." - -"Niin olen, herra paroni." - -"Se oli hyvin ajattelematonta!" - -"Ajattelematonta?" - -"Se oli anteeksiantamaton teko!" huusi rouva äänellä, joka vinkui kuin -piiskanisku ilmassa. - -"Minä en ymmärrä --?" sopersi Juliette hyvin hämmästyneenä. "Uhkasiko -meitä siellä mikään vaara? He kaikki olivat hyvin rauhallisia, -hyväntahtoisia ihmisiä -- -- --." - -"Ei sellainen vaara", vastasi paroni kiivaasti. "Mutta minä en salli -lasteni käyvän niin siivottomissa paikoissa kuin meidän talonpoikain -asunnot ovat. Ylipäätään ei heillä siellä ole mitään tekemistä, -ja toiseksi voivat he sieltä saada kaikellaista saastaa ja -eläväisiä -- -- --." - -"Ja tautiakin!" huudahti paronitar. - -"Mutta me emme kummassakaan mökissä viipyneet kuin silmänräpäyksen", -virkkoi neiti Marchand kasvot kalpeina. - -"Se on yhdentekevä!" huomautti paroni. "Voisitteko sanoa minulle, neiti -Marchand, mitä asiaa teillä oli noihin mökkeihin?" - -"Minä tahdoin nähdä niitä sisäpuolelta ja kuinka niissä eletään." - -"Ja tuo teitä huvittaa! Minun täytyy tunnustaa, että teillä on -hienoksi, sivistyneeksi naiseksi omituinen aisti! Eikö meillä sitten -ole mitään kauniimpaa katseltavaa, jotakin joka voisi kehittää lasteni -sydämmiä ja ylentää mieltä? Minun hevostallini kauniine, vilkkaine -luontokappaleineen on paljon mukavampi, kuin sellainen kauhea sauna -tuolla kylässä!" - -"Ja te olette antanut minun lasteni siellä juodakin -- astiasta, josta -talonpojat juovat", soimasi paronitar värisevin huulin. - -"Me joimme kaikki --." - -"Tehän voitte juoda, se ei ole minun asiani", torui paronitar, "mutta -minun lapsiltani se olisi pitänyt kieltää." - -"Minä en sitä tiennyt. -- -- -- En myöskään vienyt lapsia väkisin -noihin majoihin; kysyin heiltä tahtoivatko seurata minua sinne ja he -suostuivat hyvällä mielellä." - -"Neiti Marchand", lopetti paroni Heidegg. "Te olette vapaa ihminen -ja voitte väliaikanne käyttää, kuinka tahdotte. Mutta pyydän teitä -ottamaan huomioonne taloni tapoja ja pitämään itsenne erossa -palvelijoistani ja talonpojista, sitä vaatii niin teidän kuin minunkin -edesvastuuni lastenkasvattajana, sillä teille on kallis omaisuus -uskottu." -- -- -- - -"Vai sillä tavalla!" ajatteli Juliette pahalla mielellä mennessään -huoneeseensa. Jälleen alkoi hän arvella, eikö olisi paras paeta pois -tuosta ahtaasta ilmapiiristä, joka pakotti häntä toimimaan vasten -parempaa tietoaan. Tuota seikkaa hän mietti koko yön ja joutuikin -vihdoin siihen päätökseen, että huomenna piti pyytää paronilta ero. -Se olisi todellakin tapahtunut, jos ei paronitar vanhemman tyttärensä -kanssa, juuri kun koulutunnit loppuivat, olisi ajanut vieraisille -johonkin naapurimoisioon. Juliette jätti asian toiseen päivään, mutta -ennen sitä tapahtui jotakin, joka antoi hänelle aihetta jättämään -eronpyyntönsä tuonnemmaksi. - -Päivällisillä tapasi neiti Marchand paroni Herbertin. Tämä huomasi -heti neiti Marchandin totisen, kalpean ulkomuodon, ja hän kysyi -myötätuntoisena syytä siihen. Kun Juliette vastasi asiaa kierrellen, -virkkoi nuorukainen: - -"Ahaa, minä arvaan! Minä kuulin siitä. Olisin kiitollinen, jos te -päivällisten jälkeen sallisitte minun keskustella kanssanne jonkun -hetken." - -He istuutuivat puolisen jälkeen pieneen saliin. - -"Minä huomaan teidän ulkomuodostanne, että olette tehneet jonkun -päätöksen, neiti Marchand", alkoi Herbert sytyttäen tulta ulkomaiseen -sikariinsa. "Arvaanko oikein?" - -"Niin, herra paroni, olen todellakin sen tehnyt", vastasi Juliette. - -"Ja se on?" - -"Ettekö sitä arvaa?" - -"Ehkä teillä on ollut vanhempaini kanssa joku vastenmielinen -sananvaihto. Mutta minä toivon, ettei se anna aihetta teille kokonaan -meitä jättää?" - -"Olen kuitenkin, herra v. Heidegg, päättänyt luopua toimestani." - -Nuori paroni silmäili hätäisesti, melkeinpä säikähtyneenä neitoa. - -"Rohkenen toivoa, että päätöksenne ei olisi niin luja, ettei siitä -voisi luopua", virkkoi hän. - -"Luopua? Minkätähden? En ole tehnyt päätöstäni kevytmielisesti enkä -perusteettomasti. Eikä minulla olekaan tapana tehdä ajattelemattomia -päätöksiä?" - -"Ja mitkä syyt teitä ovat pakottaneet." - -"Minä en voi täällä täyttää tehtävääni. Minun kasvatustapani ei -miellytä teidän vanhempianne -- en voi heidän vaatimuksiaan täyttää. -Minun päätökseeni ei antanut aihetta isäntäväkeni kohtelu, vaan itse -asia. Meidän katsantotapamme siveellisestä lastenkasvatuksesta ovat -niin vastakkaiset, että emme voi yhtyä, vaan olemme vain kiusaksi -toisillemme. Tuota ristiriitaa ei meidän kummaltakaan puolen tarvitse -ylläpitää." - -Herbert Heidegg leikitteli sikarikotelonsa kanssa. Hän tuijotti maahan -ja hänen muotonsa oli totinen. - -"Luulen ettei valinne ensinkään tarvitse olla niin ristiriitainen, jos -kumpaiseltakin puolen koittaisitte toisianne ymmärtää", sanoi hän ja -kiinnitti katseensa neitiin. - -Juliette katsahti häneen kysyvin silmin. Hän ei ymmärtänyt, mitä nuori -herra tarkotti. - -"Nähkää, neiti Marchand! Te tulette toisesta maasta ja toisista -oloista. Teidän kotomaassanne vallitsevat toisellaiset mielipiteet kuin -täällä. Jos te tätä ajattelisitte, niin paremmin voisitte arvostella -vanhempaini näkökantaa ja paremmin mukaantua siihen. Voisitte ehkä -keksiä välittävän opetustavan?" - -"Ja se tapa olisi?" - -"Teidän täytyy tunnustaa, neiti Marchand", puhui nuori paroni edelleen, -"että teidän mielipiteitänne, joita olette kotimaastanne mukaanne -tuoneet, ei voi täällä meillä toteuttaa, olkoot ne teidän mielestänne -kuinka oikeat ja hyvät tahansa. Siksi ovat meidän olot Sweitsin ja koko -länsi-Europan oloihin verraten liian erilaiset." - -"Kuinka? Eikö sitten kristillissiveellinen opetus ole joka paikassa -sama? Eikö teillä opeteta: Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi? -Eikö teillä neuvota harmaapäätä kunnioittamaan? Eikö teillä uskota, -että kaikki ihmiset ovat Jumalan edessä yhdenarvoiset, ettei toinen -saa toista halveksia, ja ettei lähimmäisen oikeutta saa loukata? Sillä -näiden periaatteiden tähden olen juuri paronin ja paronittaren puolelta -saanut muistutuksia." - -"Minä kyllä tiedän. -- -- -- Mutta luulen kuitenkin, että meillä on -sama kristillissiveellinen kasvatustapa kuin teilläkin, vaikka teoria -ja käytäntö eivät aina seuraa toisiaan. Kristillissiveellisestä -opetuksesta voi montakin kohtaa sovittaa meidän oloihin, mutta ei niin -tarkasti kaikkia." - -"Siveellinen opetus on siis muutettava olojen mukaan." - -"Siltä näyttää, neiti." - -"Näissä oloissa ei siis saa opettaa, että lähimmäistä tulee rakastaa, -kunnioittaa eikä tehdä hänelle mitään vääryyttä?" - -"Noin ylimalkaisesti emme voi tuosta asiasta puhua", sanoi Herbert, -jonka kasvoille nousi heikko puna. "Katsokaa vähän meidän oloja. -Korkeasti sivistyneillä moision herroilla on tekemistä täysin -sivistymättömien talonpoikien kanssa, joilla ei ole mitään siveellisiä -käsityksiä. Jos tuollaiselle talonpojalle nyt näyttää, että moision -herra pitää häntä itsenäisenä ihmisenä, jolla ei ole tarvis osottaa -hänelle kunniaa ja jos rupeaa hänen kanssaan yhä tuttavallisemmalle -kannalle -- mihin se meidät saattaa?" - -"Mihin sitten?" - -"Kapinaan, neiti Marchand! Me aatelismiehet olemme tässä maassa ainoat -auktoriteetit. Jos se käsitys meistä katoaa, niin katoaa myös yleinen -järjestys." - -"Siitä seuraa, herra paroni, ettei kristillissiveellistä opetusta voi -sovittaa aatelismiehiin, vaan ainoastaan talonpoikiin. Siveysoppi -ja itse siveyskin on siis sovitettava eri lailla kunkin säätyluokan -mukaan." - -"Te teette tarkkoja johtopäätöksiä, neiti Marchand", nauroi Herbert -katsellen maahan. - -"Näin ollen en voi ensinkään ihmetellä", puhui Juliette, "että Kuno -minulta eräänä päivänä saattoi kysyä, pääsevätkö talonpojat kuoleman -jälkeen taivaaseen?" -- "Miksi ei?" kysyin minä. -- "Niin", vastasi -lapsi, "isä sanoo aina: 'Der Bauer ist ein Vieh' (talonpoika on elukka), -ja elukathan eivät pääse taivaaseen!'" - -Herbert von Heidegg rypisti kulmiaan. - -"Tiedän, neiti Marchand, että meillä on omat vikamme", lausui hän, -"mutta meidän olot ovat nyt sellaiset, talonpoikamme ovat todellakin -hyvin alhaisella kannalla. Jumala paratkoon!" - -"Paratkoon? Te siis toivotte, etteivät teidän olonne olisi sellaisia? -Miksi ette niitä sitten paranna?" - -Rohkeasti ja ylpeästi kohotti paroni Heidegg päätään. - -"Sitä me olemme tehneet, neiti Marchand, mehän olemme jo lähes -kuusikymmentä vuotta tehneet parannuksia talonpoikain elämässä. Mitä -Viron aateli on talonpojalle tehnyt, sellaista tuskin aikakirjoissa -saa lukea. Jo kahdeksannentoista vuosisadan lopulla, synkkänä -henkiorjuuden aikana, jolloin talonpoika kokonaan oli aatelismiehen -omaisuutena, löytyi meidän joukossamme miehiä, jotka vapaaehtoisesti -soivat talonpojille tärkeitä oikeuksia ja sääsivät niistä pysyvän -lain. Vuonna 1795 alkoi talonpoikain yleisen tilan parantaminen siten, -että aatelisto maapäivillä rajoitti heidän työkuormaansa ja kielsi sen -korottamisen, heille annettiin omaisuuden omistusoikeus, rangaistuksia -huojennettiin ja henkiorjien myymisen oikeutta rajoitettiin. Vuonna -1802 ilmestyi uusi täydellisempi asetus, jossa talonpoikien oikeuksia -vielä laajennettiin ja 1805 seurasi sitä vielä vapaamielisempi -ja perinpohjaisempi talonpoikaislaki. Mutta 1816 osotti Viron -aatelissääty vielä suurempaa uhrautuvaisuutta talonpoikia kohtaan, -sillä silloin se vapaaehtoisesti, ilman minkäänlaista pakkoa, lopetti -henkiorjuuden, teki talonpojan vapaaksi ihmiseksi, antoi hänelle -kaikki vapaan kansalaisen valtiolliset oikeudet ja moision herran piti -vuokramiehilleen tehdä molemmin puolin sovitut kontrahdit. -- -- -- -Emmekä ole uudempanakaan aikana olleet huolettomia talonpoikain tilan -parantamisesta. Me pyrimme yhä eteenpäin ja sen ohella pidämme silmällä -talonpoikainkin etuja. Viimeisenä parina vuosikymmenenä, noin vuodesta -1839, on melkein joka ikisillä maapäivillä pohdittu talonpoikainkin -maanviljelyskysymystä ja tuon pitkällisen ja perinpohjaisen työn -tuloksena taas on uusi talonpoikain laki, joka viime vuonna 1856 -valmistui ja joka suuremmaksi osaksi ensi vuonna astuu voimaan. -Tuokin uusi asetus antaa loistavan esimerkin Viron aatelin itsensä -uhrautuvaisuudesta. Tässä laissa säädetään, että talonpojat vapautetaan -niin sanotusta työorjuudesta ja että hän saa maksaa veronsa rahassa -ja sen lisäksi ostaa maata perintöomaisuudeksi. Mutta nekin, jotka -tahtovat pysyä työorjuudessa, tulevat saamaan 26-27 prosentin -suuruisen veron alennuksen. Mutta vielä sen lisäksi uhraa moision -herra oikeuksistaan jotakin. Hän määrää suuren osan perintömaastaan, -jota hän ei enää voi omistaa, talonpojille viljeltäväksi ja jonka hän -heille myös voi vuokrata tai myydä. Ja tämän tekee moision omistaja -ainoastaan sentähden, että talonpoikain aineellinen ja henkinen tila -yhä parantuisi." - -"Anteeksi, herra paroni", vastasi neiti Marchand, "mutta minä en -ymmärrä, minkätähden nuo parannukset talonpoikain aineelliseksi ja -henkiseksi kohottamiseksi ovat niin vähän vaikuttaneet, että talonpoika -nytkin vielä elää suurimmassa henkisessä ja aineellisessa kurjuudessa. -Henkistä opetusta he eivät saa ensinkään, koska heillä ei ole kouluja." - -"Siihen ovat todellakin suurimmaksi osaksi syynä virolaisten -kansallisviat -- velttous, johonka yhdistyy ruumillinen ja henkinen -laiskuus. Virolainen voi ainoastaan vähitellen kehittyä." - -Juliette pudisti päätään. - -"Tuo johtopäätös ei mielestäni ole todennäköinen ja jos asia niin on, -täytyy kysyä, mikä siihen on syynä. Sallikaa minun olla suora, teidän -talonpoikianne painaa niin raskas työtaakka, että en ymmärrä, kuinka he -eivät sen alla murru." - -"Tunnetteko te tämän työkuorman suuruutta?" - -"Tunnen jotakuinkin; olen siitä selvän ottanut. Jos tämä asema joku -vuosisata takaisinpäin oli vielä kovempi -- ja sehän on teidän -kertomuksenne mukaan ollut kovempi -- niin ainoana luonnollisena -ja todellisena syynä talonpoikain velttouteen on se, että heitä -on ylellisellä työllä, kovilla rangaistuksilla ja puutteellisella -elatuksella ylenmäärin rasitettu. He ovat siis alentuneet työjuhdan -kaltaiseksi." - -"En epäile, että teidän arvelunne on tosi", virkkoi Herbert liikutellen -sormiaan vasten pöytää. - -"Ja noista parannuksista ja asetuksista, joista te herra v. -Heidegg nyt juuri niin suurella asiantuntemuksella puhuitte, olen -kuullut hiukan toisenlaisiakin arveluita, nimittäin Pietarissa, -kenraali Dawöidowin talossa. Siellä kävi korkeimpia valtiomiehiä, -ministereitä, senaattoria, valtion komiteain jäseniä y.m. ja toisinaan -he keskustelivat myös Itämeren maakuntain asioista. Innokkaasti -he puhuivat uudesta Viron talonpoikain laista, josta te juuri -mainitsitte, sillä herrain joukossa oli jäseniä sitä varten asetetuista -komiteoista. Yleensä olivat he sitä mieltä, että Viron aatelismiehet -ovat kiirehtineet tekemään noita parannuksia vain siinä pelossa, -että asiaan ryhdytään ylemmissä piireissä, jolloin heidän etujaan on -vaara uhannut. Aatelismiehet ovat kiirehtineet tekemään vapaaehtoisia -uudistuksia saadakseen työn omiin käsiinsä. Ja saadessaan asiat omaan -huostaansa, ovat he aina ymmärtäneet pitää huolta omista eduistaan -talonpoikain vahingoksi. -- -- -- Suokaa anteeksi, herra paroni, että -tämän tosiasian teille mainitsen, mutta asia herättää mielenkiintoani -ja tahtoisin saada toden tietää." - -"Ah niin, neiti Marchand", nauroi Herbert, "nuo Pietarin virkavaltiaat -ovat aina olleet meitä vastaan. He ovat enemmän vastustaneet kuin -suosineet työtämme. -- -- -- Luonnollistahan on, että meidän on -täytynyt omia etujammekin silmällä pitää." - -Hyvin ymmärsi nuori aatelismies kerrata tuon vanhan, ammoin tunnetun -laulun! -- -- -- Mutta muuten ei hän voinut todistaa vääräksi -ulkomaalaisen neidon tarkoille tiedoille perustuvaa väitettä, että -nimittäin Viron aateli oli ainoastaan pakosta ja tarkasti omia etujaan -silmällä pitäen ryhtynyt talonpoikain tilan parantamiseen. - -Niinpä vuonna 1795 alkoivat Viron aatelisherrat ajatella talonpoikain -tilaa, kun keisarinna Katarina oli ilmaissut mielipahansa siitä, "että -Viron talonpoika varoineen päivineen oli täydellisesti moision herran -omaisuutena, jonka hän sai myödä, hevosta vastaan vaihettaa ja pakottaa -muuttamaan vuokramaalta täysin asumattomaan paikkaan?" -- -- -- Niinpä -samoin 1802 otettiin puheeksi talonpoikain olojen parantaminen keisari -Aleksanteri I ja hänen vapaamielisten neuvonantajansa alotteesta, jotka -moittivat sitä väkivaltaa, jota moision herrat talonpoikia vastaan -olivat tehneet ja säälivät Viron kansan huutavaa hätää ja oikeudetonta -asemaa. Viron aateliston päämies von Berg tunsi keisarin mielipiteet -ja esitti asian maapäivillä. Hän nimittäin pelkäsi, että hallituksessa -sitä ennen tehtäisiin päätöksiä, jotka olisivat voineet olla aatelisten -eduille vahingollisia. -- -- -- Ja juuri samasta syystä kiirehtivät -nämä miehet edelleen tekemään uuden asetuksen, joka ilmestyi 1805 -ja jolla oli tuo merkillinen nimi: "Moision isäntäin säätämä ja -suuren armollisen majesteetin Keisarin vahvistama Viron talonpoikain -asetus." -- -- -- Hallituksella oli nimittäin ollut aikomus asettaa -Viron maata varten samanlainen komitea kuin Liivinmaatakin varten oli -asetettu, jonka tarkotuksena oli valmistaa uusi asetus talonpoikain -olojen parantamiseksi. Kaikki talonpoikain viljeltävänä oleva maa -piti uudestaan mitata ja Ruotsin aikaiset säädökset ottaa käytäntöön, -niissä kun talonpoikain orjuuden kuorma oli määrätty maan suuruuden ja -hyvyyden mukaan. -- -- -- Henkiorjuuden lopettaminenkin 1816 syntyi -hallituksen alotteesta, kun sillä oli aikomus antaa Viron talonpojille -samanlainen asetus kuin Liivinmaan talonpojilla oli ja tahtoi, että -Viron moisioiden maa-ala mitattaisiin. Peläten kustannuksia, jotka -syntyisivät kalliiden komiteojen ylläpidosta ja vielä enemmän peläten -valtamiesten pakkoa, pyysi Viron aateli henkiorjuuden lakkauttamista, -joka muutenkin olisi tapahtunut. Viimeinenkin parannus 1856 syntyi -hallituksen tahdosta. Sisäasiain ministerineuvoston ehdotuksesta -valitsi aatelisto komitean, jonka piti tarkastaa 1816 annetut asetukset -sekä täydentää ja muuttaa niitä ja tehdä ne yhdenlaisiksi Liivinmaan -asetusten kanssa. - -"Mutta ennen kaikkea emme saa unohtaa, minkätähden meidän aateliset -ryhtyivät uudistuksiin", puhui Herbert Heidegg edelleen. "Se tapahtui, -neiti Marchand, etenkin sentähden, että ainoastaan he oikein tunsivat -nämä olot ja epäkohdat, jota Pietarin virkavaltijaista suinkaan ei voi -sanoa. Aateli pelkäsi, että he viheriän pöydän takana voisivat tehdä -asetuksia, jotka käytännössä eivät kelpaa mihinkään. Käytännöllinen -ymmärryskin pakotti meidät ryhtymään työhön, kun epäkäytännöllisyys oli -asiaa vahingoittamassa." - -"Mutta keskustelumme on kerrassaan siirtynyt pois asiasta, josta meidän -piti puhua", virkkoi Juliette Marchand. "Mehän keskustelimme minun -erostani ja te pyysitte minun keksimään jonkun välittävän opetustavan, -joka tekee minun tänne jäämiseni mahdolliseksi. Tässä seikassa pyysin -teiltä tarkempaa selitystä, vaan en ole vielä saanut siihen vastausta." - -"Vastaukseksi tahtoisin antaa teille sen neuvon, että sisareni ja -veljeni kasvatuksessa tekisitte kuin neiti Ritter. Se on: älkää -koittako heitä kasvattaa, vaan ainoastaan opettaa. Jättäkää kasvatus -vanhempain huoleksi! Sillä tavoin välttäisitte noita ikävyyksiä, joita -teillä on ollut vanhempaini kanssa." - -Juliette katseli miettien alas. - -"Se merkitsee, että minun pitäisi luopua puoleksi velvollisuuksistani -ja tehtävistäni?" - -"Niin, neiti Marchand." - -"Luuletteko, että työni mulle sitten tuottaisi minkäänmoista tyydytystä -tai hauskuutta?" - -"Voihan niin olla, ettei se tuottaisi yhtä paljon mieltymystä tai -huvia", vastasi Herbert. "Mutta ajatelkaa kuitenkin, että asemanne -vanhempieni rinnalla sitä vaatii." - -"Ja minkätähden pitäisi minun taipua tuohon puolinaisuuteen? Sentähden -vain, että voisin tänne jäädä ja pitää paikkani? Ei, herra paroni! En -ole niin itserakas enkä omanvoiton pyyntöinen, että sentähden tahtoisin -olla uskoton tehtävälleni. Minun täytyy siihen saada kokonaan antautua -taikka muuten erota." - -"No täyttäkää sitten tehtävänne kuinka tahdotte, neiti Marchand", -huudahti Herbert, "mutta karttakaa sellaisia asioita, jotka synnyttävät -ikävyyksiä!" - -"Mutta kuinka voin tietää, mikä tuottaa ikävyyksiä? Minulla ei ollut -aavistustakaan, että kristillissiveellinen opetustapa tuottaisi -pahennusta. Minun on vaikea joka kerta tutkia, mitä teidän vanhempanne -sallivat, mitä eivät." - -"Te tahdotte siis pysyä lujana päätöksessänne ja erota?" - -"Niin." - -Paroni Herbert Heidegg nousi ylös ja astui neidon luo. Lempein, -tuntehikkain silmin hän tätä katseli ja punehtui hieman. - -"Mutta jos minä teitä pyydän luopumaan päätöksestänne." - -"Te pyydätte, herra paroni." - -"Niin, neiti Marchand!" - -"Mitä se juuri teitä liikuttaa, jos olen täällä tai en?" - -"En tiedä, mutta minua vaivaa se ajatus, että eroatte täältä", sanoi -paroni Heidegg syvällä, totisella äänellä. "Koittakaa nyt kuitenkin -vielä jonkun aikaa tulla toimeen -- minun tähteni, neiti Marchand!" - -"Teidän tähtenne?" - -"Niin! Meidän elämämme täällä maalla on muutenkin vähän yksinäistä, -ikävää ja yksitoikkoista. Minulle on tuottanut suurta hauskuutta, -kun olen saanut teidän kanssanne vaihtaa ajatuksia, vaikkakin me -usein olemme joutuneet kiivaaseen väittelyyn, kun mielipiteemme ovat -erilaiset. En tiedä, kuinka viettää vapaahetkiäni, kun ei teitä olisi. -Neiti Marchand, minä pyydän teitä, jääkää meille, älkää vielä pyytäkö -eroa!" - -Nuoren miehen äänessä ja katseissa oli jotakin, josta Juliette loi -silmänsä maahan ja jäi ajatuksiinsa. Hänellähän oli muutenkin niin -hyvä sydän, ettei hän voinut pyyntöjä vastustaa, ja nyt hänen oma -taipumuksensakin sai hänet suostumaan! - -"Jos siten voin tuottaa teille mielihyvää, herra paroni", lausui hän, -"niin voinhan koittaa ehkä kevääseen asti. Minulla muutenkin oli -aikomus matkustaa ensi kesänä kotimaahani." - -"Kiitän teitä tästä lupauksesta, neiti Marchand!" huudahti Herbert -lämpimästi ja puristi Julietten hienoa, valkeaa kättä. - - - - -8. - -MIINAN KOHTALO. - - -Kubja-Pritsin turha kosimisretki ja vielä enemmän Huntaugun Miinan -äkillinen katoaminen synnyttivät koko kyläkunnassa suurinta huomiota. -Kun kadonnutta morsianta oli koko kylässä turhaan etsitty, oli sulhanen -puhemiehen kanssa kiroten ja sadatellen ajanut takaisin Huntaugulta ja -hämmästyneet vanhemmat olivat jääneet suurimman surun valtaan. - -Seuraavana päivänä alkoi kyseleminen ja etsiminen uudestaan, mutta -kaikki turhaan. Pari ihmistä oli nähnyt Miinan iltapimeällä astuvan -kiirein askelin pitkin vainiota, mutta he eivät olleet häneltä -kysyneet, minne hän menee, eikä hän ollut kylässä missään talossa -käynyt. Huntaugun Mihkel antoi asiasta vihdoin tiedon järjestyksen -valvojalle. Mutta hänenkään tiedustelunsa ei tuonut mitään selvitystä. -Miina oli kadonnut kuin maan alle. Suurinta sydänsurua tunsi Huntaugun -emäntä. Hän itki yöt päivät, syytti itseään ja miestään kovuudesta, -jolla olivat pakottaneet lastaan pakenemaan ja kuvitteli mielessään, -kuinka Miinan ruumis löydettäisiin jostakin joesta tai järvestä ja -tuotaisiin kotiin. - -Onneksi oli kaikki pelko turhaa. Eräänä päivänä tuli Mihklin ja -Viiun vanhin tytär Mari, joka naapuripitäjässä oli kolmipäiväisellä -talonmiehenä vaimona, hevosella ajaen Huntaugulle. Viiu kiirehti häntä -vastaan punaiseksi itkettynein silmin ja huusi jo kaukaa itkusta -värisevällä äänellä. - -"Mari, meillä on tapahtunut suuri onnettomuus! Miina on ollut -kadoksissa jo monta päivää." - -Mutta Mari ei tästä uutisesta ensinkään hämmästynyt, vaan hänen suunsa -meni kuin pidätettyyn nauruun. - -"Kuka käskee tyttöä pakottamaan sellaiselle miehelle, jota hän ei -kärsi!" vastasi nuori nainen sitoen hevosen aitaan kiinni. "Ja nyt kun -hän katosi, on teillä hätä käsissä!" - -"Tiedätkö sinä sitten, minkätähden hän katosi?" - -"Tiedän kaikki." - -"Mistä sinä sen tiedät?" - -"Miinalta itseltään!" - -Huntaugun vanhan äidin kellastuneille kasvoille lensi ilon ilme. - -"Mari, hyvä kulta lapsi, sittenhän tiedät, missä meidän Miina on! -Teillä hän on! Jo minä sitä ajattelinkin ja tänään aijoinkin jalansyten -lähteä sitä kysymään." - -"Olisit sen jo pari päivää sitten voinut tehdä", nauroi Mari. "Mihin -hänen sitten teidän mielestänne muualle piti mennä kuin sisarensa luo! -Niin, Miina on meillä ja vielä päälliseksi terve!" - -"Jumalan kiitos", lausui äiti, pannen kädet ristiin. "Mihkel, Mihkel!" -huusi hän kääntyen tuvan puoleen. "Meidän Miina on löytynyt, ukko, -Miina elää ja on terve!" - -Kohta katsoi Huntaugun isäntä totisen murheellisen näköisenä ovesta -ulos, huomasi vanhimman tyttärensä ja tuli pihalle. Äiti selitti nyt -kiireimmiten hänelle, mitä juuri itse oli kuullut. Sitten vietiin -tulija, joka oli kuin raskaan kiven vierittänyt vanhempain sydämmeltä, -lämpimään tupaan. - -"Kuule, isä", alkoi siellä nuori perheennainen puoleksi leikillään -nuhdellen. "Onko se nyt miehen teko, että pakottaa omaa lastaan väkisin -miehelle, jota hän ei kärsi mailla halmeilla! Onko sillä Miinan -naittamisella niin suuri kiire? Onhan hän sinun ainoa lapsesi kotona! -Kun hänen annat pois jäät aivan vierasten ihmisten kanssa taloasi -hoitamaan. Etkö tunne ensinkään sydämmen rakkautta lastasi kohtaan?" - -Mihkel katsoi hämmästyneen näköisenä maahan. - -"Onkos hänellä rakkautta minua kohtaan?" virkkoi ukko masentuneella -äänellä. "Jos hän olisi ajatellut isäänsä, ei hän salaa olisi -piiloutunut. Hän tiesi hyvin, mitä etuja olisin saanut, jos Prits -meille vävymieheksi olisi tullut." - -"Minä tiedän, minä tiedän", vastasi Mari, "paroni on luvannut antaa -paikan, mutta tahtoisitko sitten tuon vähäisen edun tähden myödä oman -lapsesi? Tiedätkö, isä, Miinan sijassa olisin tehnyt aivan samalla -tavalla ja pötkinyt pakoon!" - -"Miksi et sitten nyt tuonut häntä kotiin?" kysyi Mihkel. - -"Hän ei tullut! Hän ei tule ennen kotiin, kun isä ja äiti vakaasti -lupaavat, etteivät pakota häntä Pritsille. Juuri sitä sanaa tulin tänne -tuomaan." - -"Hän ei tule kotiin?" kertoi Mihkel nyrpeänä ja kävi vihaisen -näköiseksi. "Hänen pitää tulla tai muuten annan järjestyksen valvojan -tuoda hänet väkisin! Sen hän ainakin pitäisi tietää!" - -"No noh, no noh, isä! Kenen häpeä on, jos niin teet! Sittenhän kylän -lapset osottavat sinulle sormea ja nauravat: 'Kas tuoss' on isä, joka -tytärtä oikeuden kautta pakottaa miehelle!' -- -- --" - -"Naurakoot", vihotteli Huntaugun ukko. "Kenen häpeä se on, ettei lapsi -tahdo vanhemman sanaa kuulla! Pitääkö minun taipua lapsen mukaan, vai -lapsi minun?" - -Monen päivän tuska lapsen tähden oli kokonaan pehmittänyt äidin -sydämmen. Hän oli täydellisesti Marin kanssa yhtä mieltä ja koitti -rukouksilla taivuttaa ukkoa. - -"Isä, taivu nyt tämä kerta!" virkkoi hän mielitellen. "Käske lapsen -tulla kotiin, annamme hänen olla jonkun ajan rauhassa, ajatelkoon itse -perinpohjin, tahtooko mennä Pritsille vai ei, annamme hänelle muutama -kuukausi aikaa ja sitten kysymme uudestaan. Voihan niinkin olla, ettei -Prits hänestä enää huolikaan. Hän oli tytölle hirmuisen vihainen, -kun tästä lähti. Mutta jos hän Miinaa vielä uudestaan tahtoo, niin -koittakoon sitten onneaan." - -"Äiti on oikeassa", lisäsi Mari. "Paras on, että annatte hänelle -aikaa ajatella asiaa. Mutta väkisin ei saa häntä pappilaan viedä! -Hän juoksisi uudestaan pois ja sitten voisi käydä niin, ettette enää -saisikaan häntä nähdä -- -- -- Jos tietäisitte, minkä näköinen hän -oli, kun aamulla saapui meille väsyneenä pitkästä matkasta ja kasvot -itkemisestä ajettuneet? En tahtonut häntä tuntea. Oli kuin haudasta -noussut. Katsoi minuun kuin takaa-ajettu jänis, hetkeen aikaan ei -saanut sanaa suustaan, vaan nyyhkytti kädet kaulallani -- -- -- Minä -aloin häntä vähän nuhdella, että hän oli noin lapsellisen tempun tehnyt -ja juossut pois vanhempien luota, mutta silloin hän huusi silmät -tulta iskien: 'Väkisten en anna itseäni Pritsille, vaikka henkeni -vietäisiin!' Ja sitten hän pyysi Peeteriä ja minua, että sallisimme -hänen olla jonkun päivän luonamme ja sitten tulisimme vanhemmille -hänestä puhumaan. Peeterin piti heti tulla teille sanomaan, että -Miina on meillä, mutta minä tuumasin: 'Antaa heidän pari päivää itkeä -tytärtään, kyllä he sitten herkemmin hänelle anteeksi antavat!'" - -Huntaugun Mihkel oli todellakin ollut tyttärestään murheellinen, -vaikk'ei hän sitä ollut tahtonut näyttää, mutta nyt kun hän tiesi, -että Miina oli elossa ja terve, ei ollut helppo häntä lepyttää eikä -taivuttaa anteeksiantoon. Äidin ja tyttären piti kauvan puhua hänen -kanssaan, ja todistaa, että ainoastaan hyvällä eikä pahalla oli jotakin -aikaansaatava; heidän piti rukoilla jopa kyyneleitäkin vuodattaa, -ennenkun hän vähänkin alkoi taipua ja vihdoin hän nyrpeänä huudahti: - -"No hyvä, tulkoon kotiin ja minä annan hänelle pari viikkoa miettimisen -aikaa. Mutta jos Prits häntä vielä tahtoo ja paroni minulle pitää -sanansa, niin ei auta enää mikään -- minä saatan hänet vaikka väkisin -pappilaan. Jos hän kovin panee vastaan, niin tietäköön, että hänellä on -aika selkäsauna odotettavana ja annan hänen saada kunnan oikeudessa[5] -tai moision tallissa kaiken kansan nähden sellaisen opetuksen, ettei se -ikänä lähde mielestä." - -Naisten täytyi tyytyä tähänkin myöntymiseen. He toivoivat, että ehkä -aika keksii neuvon. Olihan puhuttu uudesta asetuksestakin, jonka piti -suoda talonpojalle kaikkea hyvää ja jonka kohta piti tulla. Kuka -tiesi vaikka isä sitten saisi uuden paremman talon ilman Pritsinkin -toimittamista. Mari alkoi sitäkin toivoa isälle selittää, ja Mihkel, -joka tulevaa vävymiestään rakasti ainoastaan noiden tulojen tähden, -joita hän tältä toivoi, rupesi todellakin hieman rauhottumaan. - -Jo seuraavana päivänä tuli Miina takaisin kotiin. Hän oli varmaankin -kaiket päivät ja yöt kotoa lähdettyään itkenyt, sillä hänen silmänsä -olivat punaiset ja turvonneet ja koko hänen muotonsa kalpea kuin olisi -hän tautivuoteesta noussut. Äiti otti hänet vastaan puoleksi salaten -hellyyttään, sillä hän ei sitä tahtonut varsinkaan isälle näyttää, -mutta Mihklin kulmat olivat kurtussa ja silloin tällöin pääsi joku -pistosana hänen suustaan. Kun ei Miina puolta sanaakaan puhunut vastaan -ja äitikin vältti vastustamista, joka ukkoa olisi voinut ärsyttää, niin -oli suurempi riita vältetty. -- - -Koska jokainen tiesi Miinan takaisin tulleeksi odotti Mihkel, että -Kubja-Prits ilmaantuisi Huntaugulle tai kutsuisi hänet itsensä -Pärtlille. Mutta ei mitään kuulunut. Pritsin viha ja häpeä turhasta -kosioretkestä, josta hän oli joutunut koko pitäjän pilkan alaiseksi, -oli varmaankin niin suuri, ettei hän enää tahtonut olla missään -tekemisissä Huntaugulaisten kanssa. Mihkel sai pian tietää, että hänen -arvelunsa oli tosi. - -Hän tapasi kerran sattumalta Pärtle-Jaanin kylän raitilla. Mies ei -aikonut ensin tervehtiäkään. Mutta kun Huntaugun ukko sittenkin rupesi -pakinoimaan hänen kanssaan, murisi Pärtle-Jaan läpi hammasten. - -"On sekin miehen teko, kun suotta tahtoo toisen lapselle häpeää -tuottaa." - -"Niinkuin minä sitä olisin tahtonut!" koitti Mihkel selittää. "Tiesinkö -minä, tytön pakoon lähtevän? Annoinhan Pritsille neuvon, että hänen -piti ensin tehdä tytön kanssa asiansa selväksi ja sitten vasta tulla -viinojen tuontiin! Mutta he olivat pari viikkoa sitä ennen riidassa, ja -sitten tulee kosimaan!" - -"Minkätähden sinä olet isä, muistathan, mitä minulle ja Pritsille -lupasit meillä: 'tytön pitää totella minua, siitä saatte olla varmat!' --- -- -- Mokomaakin tottelemista! Juoksee pakoon ja kun takaisin tulee, -niin sitten vain silitetään! Minä olisin lastani opettanut, että hän -sen unissaankin olisi muistanut!" - -"Ei se opetus hänelle vieläkään myöhäistä ole", puolusti itseään -Huntaugun ukko. "Mutta minun mielestäni sellaisessa asiassa voi enemmän -saada aikaan hyvällä kuin pahalla. Henkeähän en voi häneltä ottaa -- -eikä se Pritsiäkään hyödyttäisi. Olen antanut tytölle miettimisen ja -parannuksen aikaa, Jos ei Prits häntä tahdo jättää, niin tulkoon ja -puhukoon hänen kanssaan; luulen että tyttö nyt olisi taipuvampi kuin -ennen, kun vain poika ymmärtäväisesti tahtoo asian selittää." - -"En luule, että minun poikani tulee itseään narriksi tekemään!" vastasi -Pärtlen Jaan ylpeästi. "Niinkuin sellainen mies ei tyttöjä saisi! -Hänellä niitä olisi vaikka joka sormelle! Huntaugun Miina voi odottaa -Uudentuvan päiväläistä -- sekin on hänelle liian hyvä!" Näin hän sanoi -ja käänsi Mihklille selkänsä. - -Huntaugun isäntä ymmärsi kyllä isän suuttumuksen, ja arvasi myös millä -mielialalla poika heitä kohtaan oli. Ei Mihkel myöskään ihmetellyt -sitä, ettei Pritsiä enää Huntaugulla näkynyt. Kun hän pari viikkoa -myöhemmin kirkolla tuli Mihkliä vastaan, käänsi tämä päätään ja -astui, niinkuin isänsäkin kylän raitilla, tervehtämättä ohi. Pritskin -nähtävästi kantoi vihaa juuri Miinan isää kohtaan. - -Mihkel luuli, että Prits nyt oli heittänyt sikseen kosija-aikeensa. Ja -epäilyttävää oli, olisiko Mihklillä asiain näin ollen moisiostakaan -mitään toivomista, sillä kostaakseen tahtoi varmaankin kupias tehdä -kaiken voitavansa, jotta paroni peruuttaisi lupauksensa. Huntaugun -mieli oli tästä syystä kovin paha ja sen saivat tytär ja äiti kylläkin -usein tuntea. - -Mutta vaikka kyllä Miina kotona paljon sai kärsiä, täytti erinomainen -rohkaseva tyytyväisyys kuitenkin hänen sydämmensä; hän alkoi toivoa, -että vihdoinkin pääsisi vapaaksi vastenmielisestä kosiasta ja tuota -toivoa seurasi toinen vielä parempi: Völlamäen Päärn saattaisi -aikaa myöten häntä jälleen lähestyä. Miina nimittäin luotti niin -täydellisesti Päärnun kykyyn ja miehekkyyteen, että luuli hänenkin -vielä kerran saavan oman paikan, että hänelle moisiosta annettaisiin -isän talo tai joku toinen maakohta, jossa hän voisi elää itsenäisenä -miehenä. Olihan paroni hänelle sanonut, että jos hän mielensä parantaa -eikä enää vastusta käskynhaltijoita, niin olisi hänellä toivoa päästä -Völlamäen isännäksi. Vihdoin ehkä alkaisi Huntaugun ukkokin taipua -ja ottaisi Päärnun kotivävyksi, kun hän olisi vankka, ahkera ja -huolellinen työmies. -- -- -- - -Voi sitä riemua, joka nousi mökkisessä, kun Miina eräänä iltana pakonsa -jälkeen sinne salaa ilmaantui! Tuo riemu ei näyttäytynyt sanoissa, vaan -pojan ja äidin silmäyksissä. He katselivat niin kiitollisina ja niin -liikutettuina nuorta tyttöä, että hänestä tuntui, kuin olisi hän tehnyt -oikean suurtyön. Aluksi ei lausuttu sanaakaan. Äänettöminä he vain -puristivat toistensa käsiä. Vihdoin lausui Päärn äänellä, jonka väkisin -koitti saada, äreäksi: - -"On vielä nuori tytärlaps, ja kuitenkin niin itsepintainen! Onko -ihminen enää täysijärkinen: juoksee pois vanhempain majasta yön selkään -ja katoaa kuin tuhka tuuleen! Etkö sinä ensinkään sitä ajatellut, -kuinka monelle ihmiselle sellaisella tempulla teit murhetta! Minä -luulen, etteivät he kukaan maanneet silmän täyttä sinä yönä samoin kuin -emme mekään!" - -"Niin, olisit vain kuullut, kuinka Päärn tilallaan ähki ja puhki -- -oli kuin kipeä!" puhui vanha muori. "Ja tiedätköhän sitäkään, että hän -sinua yhtenä yönä salaa kävi etsimässäkin?" - -"Missä niin?" kysyi Miina punehtuen ja nauraen. "Mitä sitä nyt enää -perustaa ja urkkii!" virkkoi nuori mies kädellään viitaten ja katsoi -ikäänkuin ujostellen ja pahastuen nurkkaan. "Kävin kerran leikin vuoksi -läpi metsän -- siinä kaikki. -- -- -- Pääasia on nyt, että elät ja olet -terve." - -"Missä te oikeastaan luulitte minun olevan?" tiedusteli Miina, jota -keskustelu nähtävästi huvitti. "Kun sinä metsässä kävit, niin luulit -ehkä minun riippuvan jossakin oksassa?" - -Pojan puolesta vastasi äiti; että ensin eivät hämmästyksestä osanneet -mitään ajatella; mutta sitten kun Miina jo pari kolme päivää oli poissa -ollut eikä mistään löytynyt, silloin heille molemmille kerrassaan oli -tullut mieleen: mihin muualle hän olisi voinut mennä kuin sisarensa -luo! "Pane mieleen", oli Päärn puhunut äidille, "sieltä hän kerran -vielä ilmestyy!" Ja tuo toivo oli antanut heille molemmille surun -huojennusta. - -Miina vietti Uudentuvan mökissä onnellisen hetken. Puhumatta Päärnun -kanssa mitään tulevaisuudesta, tunsivat kuitenkin molemmat erinomaista -kevennystä ja iloa sydämmessään: olihan pelottava vastustaja nyt -voitettu! He luulivat niin paljon tuntevansa Pritsiä, ettei miehen -ylpeys sallisi hänen enää ajatella tyttöä, joka hänelle oli tehnyt -niin häpeällisen kepposen! Tuossa rohkaisevassa toivossa he toisistaan -erosivat. -- -- -- - -Mutta suuresti he erehtyivät, kun luulivat tuntevansa Prits Valkmannin -tahi hänen tunteensa Miinaa kohtaan. Sillä joku viikko myöhemmin -tapahtui jotakin, joka osotti, ettei Prits tyttöä vielä ollut -unohtanut. Siitä antoi hän Miinan isälle aivan odottamattoman merkin. - -Huntaugun työpoika toi isännälle eräänä lauvantai-iltana moisiosta -tiedon, että kupias odotti häntä sinä iltana kapakassa, että hänellä -oli ukolle jotakin asiaa. Mihkelin silmät levisivät suuriksi tämän -kuullessaan. Viiu katsoi tyttäreen ja tämä kalpeni. Mutta isäntä pisti -heti paremmat turkit ylleen -- ulkona oli jo kauvan sitten ollut kova -talvi -- ja läksi kapakkaan. - -Kupias olikin jo siellä. Nauraen otti hän Huntaugun isännän vastaan. -Hänen punottavasta näöstään saattoi huomata, että hän jo pikaristaan -oli saanut hyvän tuulen. Hän oli nyt kokonaan lauhtunut mies. Kun hän -oli Mihklille kättä antanut, niinkuin ei heidän välillään olisi ollut -pienintäkään kaunaa, vei hän ukon viereiseen pienempään huoneeseen, -johon kapakan isäntä tavallisesti laski vain paremmat ystävänsä ja -moision käskynhaltijat. - -He olivat siellä aivan kahdenkesken. Prits tilasi puoli tuoppia viinaa. --- -- -- Mihkelin ihmetteleminen yhä kasvoi. -- -- -- - -"Huntaugun ukko", alkoi Prits, lyöden Mihkliä olalle. "Kahden niin -ymmärtäväisen miehen kuin me olemme, ei pitäisi toisiaan vastaan kaunaa -kantaa. Muistatko?" - -"Muistan kyllä", vastasi Mihkel, "mutta minunko puoleltani se alkoi!" - -"Et sinäkään siihen aivan syytön ole -- olet vain vähän naisekas mies, -mutta -- sovitaan pois entiset! On minussa itsessänikin syytä -- sen -huomaan vasta nyt -- -- -- Tuossa käsi, Huntaugun ukko, sovitaan pois -ja koitetaan vasta viisaampia olla." - -Mihkel otti estelemättä vastaan liinatukkaisen pojan käden. Hänen -kasvoilleen ilmestyi ihmettelyn rinnalle myös mielihyvän ilme. Hän -oli ylpeä siitä, että leppyminen alkoi Pritsin puolelta ja vielä niin -sydämmellisellä tavalla. - -He joivat toistensa kanssa ja panivat piiput savuamaan. Prits käänsi -sitten puheen toivottuun päämaaliinsa. - -"Minä säälin tyttöä", virkkoi hän suoraan ja hänen keltaiset silmänsä -katselivat pöydällä palavaa talikynttilän liekkiä. "Alan nyt vasta -tuntea, että häntä säälin. Hyi, pahuus, että me niin tyhmästi ajoimme -asiaamme!" - -"Tyhmästi kyllä", vastasi Huntaugun ukko. "Sinun olisi pitänyt antaa -aikaa, mielitellä tyttöä, ja sitten vasta lähestyä." -- -- -- - -"Niin vahingosta viisastuu! Mutta nyt, isäntä, käytän toista keinoa, -jos vielä tahdot tyttäresi antaa minulle." - -"Milloin minä häntä sinulta olen kieltänyt! Sanoinhan isällesikin, että -tulkoon Prits ja koittakoon uudestaan!" - -"Niin koitankin uudestaan!" huusi kupias kiiltävin silmin. "Enkä enää -pahalla, en enää niin äkillisesti, vaan vähitellen ja hyvällä, -- aina -hyvällä." - -Ja nyt selitti hän tarkemmin aikeensa. Hän tahtoi antaa Miinalle aikaa -keväisiin. Sillä välin koittaisi hän olla tytölle kohtelias, nöyrä, -lähestyä häntä ystävällisesti ja mielitelien. Heidän piti useimmin -toisiaan tavata joko Huntaugulla, Pärtlillä, tuttavien taloissa taikka -moisiossa. Toisena joulupäivänä piti Pärtlillä olla vanhemman veljen -häät. Älköön Mihkel koko perhekunnan kanssa jääkö sinne tulelta, --- kutsun hän lupasi pian heille toimittaa. Mutta yhtä asiaa hän -ehdottomasti vaati: Mihkelin piti miehen sanalla luvata, ettei hän -ketään muuta kosijaa Huntaugulle ota vastaan, kunnes asiat Pritsin ja -Miinan välillä toisella tai toisella tavalla selviäisivät. - -Tuon lupauksen antoi Mihkel tarkemmin asiaa ajattelematta. - -"Sinun tulee myös pitää huolta siitä, että äiti on minun puolellani", -vakuutti Prits vielä. - -"Hän oli sinun puolellasi ja on vastakin oleva!" huudahti ukko varmalla -äänellä. - -Ja nyt juotiin ja poltettiin ja luvattiin ja vakuutettiin puoleen -yöhön. Yhä uudestaan selitti yksipäinen kosija, että Miinasta hän -ei voinut luopua, tyttö oli hänen sydämmeensä niin juurtunut, ettei -hän yölläkään saanut lepoa eikä rauhaa. Lyöden nyrkkiä pöytään hän -vakuutti, että ennen hän päänsä menettää, kuin luopuu tuosta naisesta. -Ja eikös hän ollut mies, jonka piti kelvata joka tytölle? Mitä oli hän -Miinalle tehnyt, että tämä häntä niin karttoi? Hän tahtoi häntä pitää -armaana kuin kultamurua, täyttää kaikki hänen toiveensa, korottaa hänet -emännän arvoon, hellitellä häntä kuin saksan lasta. -- -- -- Vihdoin -joutui hän viinan vaikutuksesta niin tunteidensa valtaan, että itkuun -purskahti. - -Molemmat olivat aivan "dobra" miehet, kun vihdoin kapakasta erosivat. -Prits saattoi ukkoa vielä kappaleen matkaa kylään päin ennenkun kääntyi -takaisin moisioon. -- - -Kauhistuen huomasi Miina, että siitä illasta asti alkoivat Huntaugulla -entiset tuulet puhaltaa. Isä ei häntä kyllä enää soimannut eikä -hänelle kiukutellut kuin ennen, mutta kun vähänkin tilaisuutta sattui, -antoi hän Miinan tietää, että hän tyttöön nähden vielä hautoi entisiä -tuumiaan ja aikeitaan. - -Alettiin jälleen seurustella Pärtlin perheen kanssa ja vielä ahkerammin -kuin ennen; jopa ilmestyi Prits jälleen lauvantai- ja pyhäiltoina -Huntaugulle; jopa kokoontui jälleen viinapulloja kaapin taakse -nurkkaan. -- -- -- - -Prits ei nyt kohdellut Miinaa ylimielisesti. Hän oli tytölle hyvin -ystävällinen, kohtelias, melkeinpä nöyrä, ei koskaan maininnut -onnistumattomasta kosijaretkestään eikä Miinan pakenemisesta, ei -puhunut omista aikeistaan ja koitti kaikessa osottaa suurinta -varovaisuutta. - -Niin mentiin sitten myös toisena joulupäivänä Pärtlille häihin. -Miina oli -- sulhasen toivomuksesta -- väkinäisesti lupautunut -morsiusneidoksi -- hänen sulhaspoikansa tietysti oli Prits. Siellä -syötiin, juotiin, tanssittiin ja ystävyysliitto tehtiin yhä lujemmaksi. -Pritsin ystävät pitivät myös huolta siitä, että Miina ja Prits -tapasivat toisensa heidän luonaan. Näin olivat siis Pritsin aikeet -oikealla tolalla ja hänellä oli hyvä toivo niiden onnistumisesta. - -Mutta kun itsepäinen kosija alkoi itsekseen miettiä, kuinka hänen -asiansa oli edistynyt, niin täytyi hänen puristaa kätensä nyrkkiin ja -tunnustaa, että hänellä ei ollut paljon toivoa. Sitä tyttöä riivasi -itse paholainen. Ei ainoatakaan lämpimämpää silmäystä ollut hän koko -pitkänä aikana neidolta saanut. Kovuus ja tuimuus häntä kohtaan ei -vahaakaan auttanut, mutta yhtä jäykästi vastusti hän Pritsin hellempää -ja lämpimämpää lähestymistä. Ja Miinan puolelta huokui miestä vastaan -niin kylmä, kolkko henki, että poika paran silmiin toisinaan nousi -vihan kyyneleitä. - - - - -9. - -HALPA TYÖVOIMA. - - -Jota kauvemmin neiti Marchand oli Virossa, sitä selvemmin alkoi hän -huomata, kuinka alhaisella, alkuperäisellä kannalla koko talous -kaikkine tarpeellisine työkaluineen moisiossa oli. Juliettella ei -tässä asiassa ollut perinpohjaisia tietoja, ja hän saattoi ainoastaan -pintapuolisesti sen käsittää, mutta toisinaan oli erotus ulkomaiden ja -tämän maan välillä niin silmiin pistävä, että hänkin sen huomasi. - -Kaikki työkalut ja maanviljelystarpeet olivat täällä aivan yhtä huonot -kuin köyhimmillä, oppimattomilla talonpojilla vähäistä maakappaletta -viljellessään. Niinpä olivat täällä aurat, äkeet, puima-aseet, -maitotalouskalut j.n.e. kaikki puusta, kaikki huonoa, pelkkää -kotityötä! Ei löytynyt nimeksikään tai ainakin harvoissa paikoissa -maanviljelyskoneita, joita ulkomailla jo talonpojatkin käyttivät. -Kaikki työ oli käsin tehtävä ilman sen ajan parempia apukeinoja. Ja -näin oli laita toisissakin moisioissa, joita kouluneiti sattui näkemään -herrasväen kanssa ajaessaan. - -Kun hän siitä kerran oli puhunut paroni Herbertin kanssa, oli tämä -olkapäitään kohottaen vastannut: "Niin, me olemme aikamme jälessä, -mutta siihen ovat meidän olomme syynä: meillä on ollut liika paljon -halpaa työvoimaa -- mitä meidän siis on tarvinnut hankkia kalliita -koneita ja ulkomaisia työkaluja!" - -Tuo "halpa työvoima" oli talonpoika. Se oli kone, joka ei rahaa -maksanut, ei vaatinut korjauskustannuksia, eikä sen vanhenemista -tarvinnut pelätä. Ei se ollut ainoastaan halpa työvoima, vaan täysin -maksuton. Hän kynti, äesti, kylvi, niitti ja leikkasi; hän pui viljan, -harjasi liinat, noukki perunat, keitti viinan, keritsi lampaat, kehräsi -langat, kutoi kankaat, hoiti karjan, kuletti maanviljelystuotteet -kaupaksi -- ja kaikesta tuosta hän ei saanut muuta kuin maatilkun, jota -moision omistaja ei tarvinnut. Hän tyytyi työpäivään, joka kesällä -kesti 17 tuntia ja ajottain, riihenpuintiaikana 48 tuntia. Hän maksoi -vielä omista tuloistaan kymmenykset isännälleen -- vain siitä hyvästä, -ettei tämä tuota vähää häneltä olisi pois ottanut. Oman ihonsa -hän vaatetti tappuroilla -- palttinan ja villakankaan vei hän -isännälle. -- -- -- - -Mitä sitten tarvitsi ostaa kalliita koneita ja työkaluja, kun oli -kyllin saatavana niin hyviä tuloksia tuottavaa työvoimaa! - -Neiti Marchand ei nähnyt, taikka näki harvoin -- kuinka "halpa -työvoima", talonpoika vanhanaikaisilla työkaluilla ja uupuneella -hevosellaan raatoi pellolla ja niityllä, kuinka kolmentoista vuotiaat -kasvavat pojat hartiavoimillan nostivat auraa maan sisästä, kuinka -alaikäiset tytöt ja raskaat vaimot polttavassa päivänpaisteessa -hikosivat heinä- tai leikkuuvainiolla ja kuinka he selkä koukussa -perunavaoissa ahkeroivat, kuinka tytöt ja pojat päivätyöstä -kuollakseen väsyneinä, yöt läpi varstoja heiluttivat, kuinka -päivätyöläiset tuiskussa ja tuulessa rahtia ajoivat kaupunkiin, kuinka -karjapäivätytöt, iho polvia myöten jäässä, kurjissa tappurahameissaan -kahlasivat lumihankien läpi moision ja kylän väliä. -- -- -- Ei neiti -Marchand myöskään nähnyt, kuinka joka puolella, niin toisen kuin -toisenkin kintereillä, kupiaan, voudin, aittamiehen ja opmanin keppi -pani käymään noita maksuttomia koneita ja kiihotti heidän liikkeitään. --- -- -- Jos hän olisi kaiken tämän nähnyt, olisi hän pannut -kädet ristiin ja vielä enemmän kysynyt, eikö tässä maassa tunneta -siveysoppia, kristillistä lähimmäisen rakkautta! - -Neiti Marchand tiesi vain sen, mitä sattui huomaamaan moisiossa -ja sen ympäristössä. Nyt talvisaikaan näki hän vieläkin vähemmin. -Siellä navetoissa askaroitsivat kohmettuneet karjatytöt lyhyissä -tappurahameissaan lehmien ympärillä, syöttivät, juottivat ja lypsivät -niitä, ja samaten tappuraisissa paksulankaisissa huonoissa vaatteissa -miehet ja pojat ajoivat karjalle pehkuja, olkia ja heiniä. Naiset -kylästä kantoivat moisioon pellavia, joita olivat loukuttaneet ja -kaapineet, ja joita heidän vielä perillä piti puhtaiksi harjata -Joku aika myöhemmin ilmestyi vielä joukko naisia päässä korkeat -munanmuotoiset myssyt ja sepelpäisiä tyttöjä puettuina Vörun -vaateparteen. Näille paronitar jakoi pellavia tappuroita ja villoja, -joita he kelkoilla kotiin vetivät -- -- -- - -Jos neiti Marchand olisi voinut katsoa noihin karstaisiin savuisiin, -olkikattoisiin hökkeleihin, olisi hän ihmetellyt, kuinka koko kylä oli -muuttunut pieneksi tehtaaksi, kuinka kaikkein noiden vaimojen, tyttöjen -ja lasten kädet liikkuivat nopeasti, täyttääkseen emäntänsä kirstut -kaikellaisilla kalleilla kankailla. -- -- - -Talvinen päivä on lyhyt -- täytyy jatkaa sitä illasta ja yöstä, -sillä emännän töitä on paljon. Kehrätä kahdeksan naulaa liinoja -pellavalangoiksi, niin hienoiksi, että kelpaavat saksoille -liinavaatteiksi -- se ei ole leikin tekoa! Taikka jos on villoja, niin -raasi ne kahteen kertaan ja kehrää sitten langaksi, niin että sormia -pakottaa. Eivätkä tappuratkaan itsestään tule langoiksi! Ja sen lisäksi -on sinulla oma perhe ja perhekunta vaatetettavana! - -Astumme tuollaiseen pieneen tehtaaseen, jollaiseksi talon tupa talven -aikana on muuttunut. Kädensuuruisesta, nokisesta, hikisestä akkunasta -ei puolipäivästä asti paista auringonvalo sisään. Surkea päretuli vain -valaisee työntekijöitä silloin kun ei uuni lämpiä. Paksu ummehtunut -ilma täyttää pienen huoneen; tarpeellisimmat huonekalut -- pöydät, -rahit, seinään kiinnitetyt, olilla täytetyt makuusijat, joiden alla -on rikkaläjiä, eivät näytä kovin hauskoilta. Nauloilla seinissä -riippuu vanhoja, karheita vaatteita, ylempänä karstaiset orret, alla -epätasainen, kuoppainen savilattia. Nurkassa suitsuaa suuri kiuvas, -jonka päällä palvelijat toisinaan nukkuvat. - -Mutta kuinka hyvä onkaan tuo suuri, vahva, mustunut uuni talven -aikana, kun ulkona tuisku vinkuu, oven kohdalla kolkuttaa, ja uhkaa -peittää koko mökin hangen alle, tai kun pakkanen panee aidan seipäät -paukkumaan, ja jäätää oven ja akkunan tuumanpaksuisella härmällä. - -Tuon hyvän lieden luona on tehtaanväki koolla. Tulenvalon ääressä -viettää tuo työtätekevä perhekunta pitkän yksitoikkoisen talvensa. -Perheennainen, tytär, palvelustyttö, kaikki kehräävät -- milloin -moisiolle, milloin itselleen. Lieden luona tai pärejalassa palaa -päre toisensa perästä karreksi, lapset niitä yhtä mittaan hoitavat -palamaan tai sytyttävät uuden -- se on heidän tehtävänsä, heidän osansa -ylenpalttisessa työssä. Palvelustyttö, joka kehrää moisioon, koittaa -tuskallisella huolella saada kuontalon ja värttinän välillä juoksevan -langan yhä hienommaksi ja sileämmäksi, jottei siihen jäisi ainoatakaan -nystyrää. Sillä jos ei lankavyyhti kule sormuksen tai renkaan läpi, -saa rouvalta kunniansa kuulla. Äidin rukin vieressä kyyköttää Manu -aapinen ja tikku kädessä ja harjoittaa aakkosia. Kun hän väsyy, alkaa -Jyts, joka jo on päreensytyttäjänä. Miehetkin pitävät huolta tulesta; -he kiskovat koko joukon päreitä varastoon, tekevät lehmänkytkyitä -tai luutia. Heikko punertava tulenliekki valaisee perheenmiehen -kuivettuneet, kovat, ryppyiset kasvot, luo nuorien punottaville -poskille surullisen, unisen heijastuksen. Puhellaan, nauretaan, -lauletaankin, kunnes väsymys kuin hiipivä tonttu lähestyy kaikkia, kova -taistelu alkaa sen voittamiseksi. - -Toisessa talossa on villankehruutalkoot. Kuusi tai kahdeksan nuorempaa -ja vanhempaa tyttöä istuu pienessä lämpimässä huoneessa ja kehrää -lankaa. Vilkas puhe, nauraminen ja laulu saavat unohtumaan työn -ikävyyden. Joku poika on tullut heille seuraa pitämään -- se enentää -hauskuutta. Mutta katsokoon emäntä, ettei talkooväki rupea nurisemaan -huonoa kestitsemistä ja että isäntä on väkevämpääkin hankkinut. Kyllä -on hyvä, kun tuon työn saa pois huolestaan, sillä moision isännän -kanssa ei ole leikitteleminen -- omaan työhön on kyllin aikaa! Jos -emäntä ei sitä itse ehdi tehdä, antaa hän sen toiselle -- köyhiä on -kyllin, jotka tarvitsevat ansiota. -- -- -- - -Neiti Marchand oli aikoja huomannut kuinka kova, vaativa emäntä -paronitar Heidegg oli. Kyllä tiesi kunniansa jokainen kylännainen, -jonka työ ei täyttänyt hänen vaatimuksiaan ja nuo vaatimukset olivat -suuret. Liinalangan tarkastuksessa käytti rouva sormuksen suuruista -hopeista rengasta. Se jolla oli kolme värttinällistä pellavalankoja -valmiina, tuli sen moisioon vyyhdelle panemaan ja lukemaan pasmat. Jos -ei vyyhti renkaassa juossut liukkaasti edes takaisin, silloin oli lanka -hiukan vahvempaa kuin määrätty oli -- oi sitä musertavaa silmäniskua, -niitä häpäiseviä sanoja, jotka syyllinen silloin sai nähdä ja kuulla. - -Ja kuinka tarkasti hän tutki kankaita, joita hänelle kevätpuoleen -alettiin tuoda! Pieninkin kutomisen vika kiihdytti hänen vihaansa, -jokaisesta työstä, johon hän ei ollut tyytyväinen, määräsi hän -rangaistukseksi toisen pahemman työn; eikä antanut rikolliselle -tavallista lahjaa, myssyvaatetta. Myssynnauhoja saivat häneltä vielä -monet -- mutta villaisen myssyvaatteen sai vain harvoin joku, jonka -kunnianhimo ja huolellisuus oli saanut aikaan oikean mestarityön. - -Rouva von Heideggistä sanottiin, ettei hän milloinkaan nauranut -palvelijain nähden eikä heidän puhuessaan. Vielä vähemmin näkivät -kyläläiset hänen hymyilevän, väristen he tulivat ja kiirehtien -lähtivät. -- -- -- - -Ja tuolle kristilliselle, jopa jumalisellekin naiselle ei milloinkaan -tullut mieleen, että hän olisi ollut kiitollisuuden velassa heille, -jotka täyttivät hänen arkkunsa aarteilla, joita hän ylpeänä emäntänä -mielellään näytteli tuttavilleen. Hänellä oli eräässä sivuhuoneessa -hinkalon suuruinen kirstu. Kun sen kansi avattiin loisti kuin lumihanki -katsojaa vastaan. Arkku oli täynnä heleänvalkeaksi valaistua liinaa, -jonka kauneus ja hienous sai asiantuntijat ihmettelystä huudahtamaan. -Ei voitu ymmärtää, milloin hän tarvitsisi niin paljon liinavaatetta. Ja -kankurit helskyttivät joka päivä uutta lisäksi. - -Ei, paronitar ei kiittänyt noita halpoja työvoimia, joiden avulla hän -ei tarvinnut tehtaita eikä rahakustannuksia. Hän oli kasvanut ja elänyt -siinä luulossa, että nuo työvoimat, nuo maksuttomat koneet olivat häntä -varten luodut, hänen mielivaltaansa annetut. -- -- Mitä maksoi heidän -työnsä hänen myssykangaskappaleensa rinnalla, jonka hän antoi heille -ikäänkuin kunniamerkiksi! -- - -Katsellessamme Viron kansan viimeksi kulunutta aikaa, on huvittavaa -nähdä, kuinka etevästi aateli ymmärsi käyttää hyväkseen talonpojan -"halpaa työvoimaa" ja sen ohella koitti suoda hänelle jonkinlaista -"vapautta". Hän teki tämän niin perinpohjaisesti, ettei hänellä tähän -päivään asti ole työvoimasta ollut puutetta, vaikka hän itseänsä -kunnioittaa itsensäkieltävänä vapauttajana. - -Pintapuolisesti katsellen, täytyy ihmetellä, kuinka helposti Viron -aateli v. 1816 lahjoitti talonpojille vapauden. Hallitus tahtoi -tehdä henkiorjuuden Virossa samanlaiseksi kuin Liivinmaalla; sitä -varten piti asettaa komitea, joka oli toimeenpaneva moision maiden -mittauksen. Mutta kustannuksia välttääkseen oli Viron aatelisto valmis -uhraamaan omistusoikeutensa talonpoikiin itseensä nähden ja 1811 anoi -se henkiorjuuden täydellistä lopettamista, joka toteutettiinkin lain -kautta 1816. Mutta aatelismiesten uhraukset eivät mahtaneet olla -liian suuret, kun niin herkästi niihin suostuivat. Vai vaikuttivatko -heihin ehkä vapaamieliset, ihmisystävälliset aatteet? Viron aateliston -joukossa saattoi kyllä olla hyväntahtoisia, lämminsydämmisiä miehiä, -joihin lännestä tulleet, ihmisystävälliset aatteet olivat vaikuttaneet, -mutta heitä oli kuitenkin verrattain vähän. Enemmistön puolelta, -vapauden nimessä annettu lahja, tuotti kuitenkin oikeastaan antajalle -hyötyä, mutta saajalle vahinkoa. Ja tämän aatelisto kyllä edeltäkäsin -tiesi. - -Hyödyn asemesta tuotti lahjoitettu vapaus Itämeren maakuntain -talonpojille todellakin vahinkoa moneksi ajaksi. Tämän on moni -aatelismies itsekin sen aikuisissa historiallisissa muistiinpanoissaan -tunnustanut. Sillä kuinka voi ihminen käyttää vapauttaan, kun hänellä -ei ole, mitä suuhun pistää? Aatelismies sanoi: Sinä olet vapaa, -mutta jos tahdot elää, pitää sinun minua orjana palvella niinkuin -ennenkin, sillä maa jossa elät on minun. Ja sinun pitää minua palvella -vielä kovemmin kuin tähän asti, sillä nyt ei sinun työkuormaasi -enää määrää verokirjan lauhkea laki, vaan nyt panen minä itse sulle -"molemminpuolisen kontrahdin" nimessä verot, ja niihin on sinun -ehdottomasti suostuminen, sillä mihin sinä pääset! Uusi asetus antaa -sinulle kyllä paljon oikeuksia, joita sinulla ennen ei ollut, mutta me -olemme pitäneet huolta, että sinä et saa käyttää niitä. Asetus, joka -sinulle suo ne oikeudet, ottaa ne sinulta myös pois. Onhan meillä vielä -kaikki isännyysoikeudet, ja sinun vapautesi on ainoastaan se, että me -emme enää sinua uskalla myödä ilman maata niinkuin ennen. -- -- -- - -Oikeus talonpoikain myömiseen maan mukana oli todellakin vielä -jäänyt moision herroille. Koska maalla ilman työorjuutta ei ollut -melkein mitään arvoa, niin sai ostaja maan mukana lunastaa oikeuden -työorjuuteen. Moision herrat, jotka olivat päässeet vapaiksi päärahan -maksamisesta, jotka eivät enää olleet velvolliset katovuosina heitä -elättämään eikä onnettomuuden sattuessa talonpoikia auttamaan, olivat -oikeutetut jättämään talonpojat täydellisesti oman kohtalonsa varaan. -He tiesivät, että talonpojat eivät voineet elää ilman maata, että -heidän piti herroilta sitä vuokrata niillä ehdoilla, joita nämä heille -määräsivät, ja etteivät moision omistajan pellot sentähden jääneet -viljelemättä. Heidän ei siis enää tarvinnut pitää mitään huolta -talonpojista, taikka heidän työkyvystään. Ennen oli heidän oma etunsa -pakottanut heitä katsomaan, ettei talonpoika kuollut nälkään, sillä -silloin olisi heidän pitänyt rahalla ostaa toisia työläisiä. Eräs -Liivinmaan aatelismies, joka oli puolustanut henkiorjuutta, tunnusti -suurimmalla tyytyväisyydellä: "Moision herra voi ilman suurempaa -vahinkoa jättää jonkun talon taikka suuremman osan taloja ilman -vuokralaisia, sillä hänellä on siksi varaa, että hän itse voi maitaan -viljellä; mutta vuokratalonpoika ei voi talotta elää, hänellä ei ole -varaa ylläpitää hevosia ja karjaa, hän on pakotettu elämään omalla -pääomallaan ja joutuu vähässä ajassa kerjäläiseksi. Se pakottaa häntä -henkensä elatukseksi vuokraamaan maata kovimmillakin ehdoilla ja usein -ei hän voi täyttää yhteiskunnallisia velvollisuuksiaankaan." - -Vapaanakin jäi talonpoika täydellisesti moision omistajan mielivallan -alaiseksi, ja tämä käytti valtaansa väärin, jopa useinkin vielä -entistä enemmän. Talonpoika sai kyllä vapauden, mutta ei mitään -elämisen apuneuvoja, sillä kaikki maa ja sen mukana kaikki talonpojan -tilan parantamisen keinot jäivät moision herroille. Talonpoika ei -oikeastaan saanut vapautta, mutta vain sen nimen ja varjon. Henkiorjuus -poistettiin vain nimellisesti. Mutta aatelin etuna oli se, ettei hänen -nyt enää tarvinnut hävetä talonpoikain köyhyyttä eikä pelätä yleisön -arvostelua. Nyt hän saattoi soimata veltoiksi ja laiskoiksi heitä, -jotka eivät ymmärtäneet "vapauttaan" oikein käyttää. - -Vapaus antoi talonpojalle oikeuden tehdä moision herran kanssa -vapaaehtoisia kontrahteja. Mutta kun talonpojilla ei ollut mitään -apuneuvoja, joiden nojalla olisivat herroilta voineet vaatia -helpotuksia, olivat he siitä syystä jääneet herran armon alaisiksi. -Talonpojan työ- ja maksukuorma oli jäänyt yhtä suureksi kuin ennen, -vieläpä oli sitä nähtävästi kovennettukin. Entiset, vuonna 1805 -valmistetut verokirjat eivät enää pitäneet paikkaansa, kun oli tehtävä -vapaaehtoisia kontrahteja, ja moision herrojen oli helppo vaatia -suurempia veroja, kun talonpoikain oli pakko niihin suostua. - -Vapaus antoi talonpojalle oikeuden muuttaa toiseen moisioon. Mutta -talonpojat huomasivat pian, että moision herrain vaatimukset olivat -joka paikassa samanlaiset s.o liian suuret, sillä jokainen ajatteli -omaa etuaan! Muualle muuttaminen ei tuottanut talonpojalle voittoa, -vaan tappiota Hän jäi ennemmin entiseen paikkaansa ja maksoi enemmän -veroa työllään ja maanviljelystuotteillaan, kuin alkoi etsiä toista -isäntää Jos ei hän suostunut herran määräämiin ehtoihin, saattoi hän -menettää tuon kurjan majansa, jossa hän oli syntynyt ja kasvanut, -jonka maata hänen esi-isänsä suurella vaivalla olivat raivanneet -ja viljelleet. Ja hänen olisi pitänyt vaimoineen lapsineen lähteä -toista isäntää etsimään, joka olisi voinut panna hänelle vielä -kovempia ehtoja. Näin pakottivat olot häntä tyytymään kaikkeen, mitä -häneltä vaadittiin ja tekivät hänestä vielä kurjemman orjan, kuin -hän henkiorjuuden aikana oli ollut. Tilastaan hän ei missään voinut -valittaa, sillä kontrahti oli laillinen. Talonpojalla ei siis ollut -mitään hyötyä asunnon valitsemisoikeudestaan. - -Talonpoika oli vielä saanut oikeuden omistaa maata ja muuta kiinteätä -omaisuutta, palvelus-, vuokra- ja kaikenlaisessa työssä tehdä -vapaaehtoisia suostumuksia, muuttaa, niinkuin jokainen kansalainen, -persoonansa ja omaisuutensa toiseen maanpaikkaan. Mutta talonpoika -ei saanut asunto-oikeutta kaupungissa eikä siellä omistaa kiinteätä -omaisuutta, ei saanut ruveta kaupunkilaisen palvelukseen, eikä vuokrata -kaupungin tontteja! Sanalla sanoen: talonpojalla oli lupa ostaa -maata vain Viron moision herralta, joka kuitenkaan sitä ei pienissä -palstoissa tahtonut myödä, koska se ei ollut hänelle edullista. -Moisiot, näet, olivat suurimmaksi osaksi kiinnitetyt lainauskassaan, ja -moision omistaja, jos hän pienen osan maastaan olisi myönyt, olisi vain -pienemmän summan saanut käyttää omaksi hyödykseen, kun suurin osa olisi -mennyt lainauskassaan velan korvaukseksi. Niin oli siis talonpojilla -oikeus tehdä vain sellaisia sopimuksia, jotka heitä kiinnittivät -maanviljelystöihin ja työorjuuteen yksin Vironmaalla ja Viron moision -herrain kanssa. - -Mutta kun aatelismies valmisti virolaiselle vapauslain, keksi hän -siihen vielä yhden rajoituksen. - -Talonpoika, joka omavaltaisesti läksi Vironmaalta, joutui tuon lain -nimessä kunnan puolesta sotamieheksi. Moision herrain eduksi oli -lakiin pantava tämäkin musertava pykälä, sillä he arvasivat, että -heidän suunnattomat vaatimuksensa pakottaisivat tuon kärsivällisen ja -orjuuteen tottuneen virolaisen talonpojankin lähtemään kotimaastaan -ja etsimään naapuri kuvernementissa toimeentuloaan, vaikkakin hänen -rakkautensa savutupaansa ja kotikontuunsa oli liikuttava. Mutta -tuokaan määräys ei vielä riittänyt. Sama rangaistus säädettiin -myös niille talonpojille, jotka uskalsivat pyytää muuttokirjaa -ruvetakseen palvelukseen toisessa kunnassa tai maakunnassa. Kunnassa, -jonka kirjoissa he olivat, merkittiin heidät poissaoleviksi. Kunnan -virkailijat nostivat sellaisten puolesta arvan ja nämä joutuivat -sotamiehiksi, sillä asetuksessa sanottiin: "Kun arpa lankeaa sellaisen -kunnanjäsenen osalle, joka kunnasta on poistunut (vaikkapa luvallakin), -ja hän joutuu vieraassa kunnassa sellaisiin olosuhteisiin, joissa -hän asetuksen mukaan olisi sotapalveluksesta vapaa, niin tulee hänen -sittenkin lähteä sotamieheksi oman kuntansa puolesta!" Näin oli siis -Viron talonpoika kiinnitetty omaan maakuntaansa, omaan kuntaansa ja -omaan moision herraansa. Jos ei hän tahtonut seuraavassa sotaväen -otossa joutua sotamieheksi, niin hänen piti jäädä siihen kuntaan, jossa -oli kirjoissa, piti olla herrallansa "halpana työvoimana". - -Näin teki vapaus köyhän talonpojan aikaa myöten entistä köyhemmäksi. -Mutta Viron moisioiden rikkaus karttui vuosi vuodelta ja niiden -myyntihinta oli muutamassa vuodessa suhteellisesti noussut ostohintaa -monin verroin suuremmaksi. Kun talonpoikain luku ensimmäisinä vuosina -vapauttamisen jälkeen nopeasti kasvoi, niin saivat moision herrat yhä -lisää "halpaa työvoimaa", ja jota enemmän heitä oli, sitä halvemmaksi -he kävivät. - - - - -10. - -UUSI ASETUS TEKEILLÄ. - - -Viron talonpoika oli nauttinut vapautta neljäkymmentä vuotta, mutta -hän oli köyhempi ja onnettomampi kuin henkiorjuuden aikana. Vapaus oli -antanut hänelle oikeuden kiinteimistön omistamiseen, mutta ei ainoakaan -perheenmies ollut niin paljon vaurastunut, että olisi voinut ostaa -itselleen talon. Ja talonpojan hyväksi oli kuitenkin vapaus annettu. -Mikä ihme sitten, että nykyinen työorja huutavassa hädässään alkoi -odottaa uutta vapauttavaa lakia, samoin kuin henkiorja neljäkymmentä -vuotta sitten vapautta. Hän odotti sitä niinkuin pitkän vahingoittavan -poudan perästä odotetaan sadetta. - -Tuo odotus kesti kauvan. Se perustui pelkkiin huhuihin. Ainoastaan -epävarmoista suupuheista tiesi talonpoika, että jotakin oli tekeillä, -jotakin tulossa. Varmoja tietoja hänellä ei milloinkaan ollut siitä, -milloin saksat sääsivät lakia. Se tavallisesti pidettiin salassa tai -ainakin puoleksi salassa. Ensiksi ei saksalaisen sääty-ylpeys sallinut -keskustella talonpoikien kanssa yleisistä asioista, ja toiseksi -koittivat he pitää salaisuutena talonpoikia koskevien uusien asetusten -säätämisen. Sillä Viron aateli ei mitään pelännyt niin kovasti kuin -talonpoikain rauhattomuutta. Ja nuo uudistukset herättivät usein -levotonta kiihotusta, sillä niistä toivottiin enemmän kuin ne antoivat, -ja siten pettyi kansa vapautumisen toivossa tuosta armottoman raskaasta -ikeestä. - -Ainoastaan syrjäteitä sai talonpoika kuulla, kuinka saksat -maapäivillä päättivät asioista, jotka koskivat heidän toimeentuloaan. -Opmannin suusta pääsi toisinaan huomaamatta joku merkillinen sana, -kamaripalvelija tai palvelustyttö, joka hiukan ymmärsi saksaa, sai -kuulla jonkun vajanaisen lauseen ja kertoi sen toisille; herra, joka -itse talonpojalle jotakin ilmoitti, oli jo harvinainen otus. - -Siitä oli jo kulunut kauvan aikaa, kun Viron talonpojat alkoivat -kallistaa korviansa tuollaisille huhuille uudesta asetuksesta. -Moni saattoi, samoin kuin Völlamäen Päärn, sanoa, että he olivat -kuulleet noista asetuksista koko elinkautensa. Sillä jo seitsemän -vuotta sen jälkeen kun vapauslaki lopullisesti ja täydellisesti oli -voimaan astunut vuonna 1839 alettiin keskustella talonpojan tilan -parantamisesta ja tuo uudistustyö kesti kokonaista seitsemäntoista -vuotta. Valmiiksi saatujen asetusten julkaisemiseen kului sitten vielä -kaksi vuotta. Tietysti oli asia ajottain talonpoikien mielistä aivan -unohtunut, kun olivat kyllästyneet pitkään odotukseen taikka kun -uudistustyö oli keskeytetty. - -Kyllä senaikuisilla maapäivillä olivat mielet kiihtyneet! Pakko -parannusten toimeen panemiseen oli suuri. Taloudellisen ja henkisen -tilansa rappiolle joutuessa oli talonpoika aivan perikatonsa partaalla -ja tämä tila uhkasi häviötä itse moision isännälle, jonka työ- ja -maksuvoima oli häviämässä. Hallitus taas, jolle talonpojan hätä ei -ollut tuntematon ja joka siitä pelkäsi koituvan vahinkoa valtion -tuloille, pakotti aatelia uhrausten tekemiseen. Mutta kuka sitten -tahtoo mielihyvällä jotakin uhrata. Itämeren maakuntain aatelin -itsekkäisyys ja omanvoitonpyyntö oli vuosisatojen kuluessa, jolloin -se rajattomasti oli nauttinut henkiorjuuden tuottamia etuja, kasvanut -niin suureksi, niin luonteeseen juurtunut, että aatelismies piti oikein -rikoksena, jos häneltä vaadittiin joitakin uhrauksia talonpoikain -hyväksi. Sentähden jokainen ehdotus, joka viittasi moision herran -omistusoikeuden rajoittamiseen, herätti kiivasta vastustusta. - -Viron aateliston kunniaksi täytyy tunnustaa, että sen joukossa kyllä -eivät kaikki olleet jyrkästi vastustavalla kannalla. Maapäivillä -esiintyi enimmästi kaksi, toisinaan kolmekin puoluetta, vanhoillinen, -vapaamielinen ja keskipuolue. Vapaamieliset, jotka puolustivat -uudistuksia, eivät tehneet sitä niin paljon hyväsydämmisyydestä, kuin -siitä syystä, että heillä oli tarkempi taloudellinen ja valtiollinen -huomiokyky, selvempi käsitys ja laajempi näkökanta. He tavallisesti -sanoivat: "Näin eivät asiat kauvan voi olla, jota kauvemmin -viivyttelemme, sitä vaikeammaksi käy työ, sillä tekemättä ei se voi -jäädä." Mutta vanhoilliset eivät voineet nähdä omia, itsekkäitä -lähimpiä etujaan pitemmälle. He eivät itselleen tunnustaneet: Mitä sinä -tänään et anna, sen täytyy sinun kaksinkertaisesti huomenna maksaman. - -Vapaamielinen puolue vaati ennen kaikkea talonpojan taloudellisen tilan -parantamista. Henkiorjuuden lakkauttamisen jälkeen, jolloin moision -isännän ei enää tarvinnut pitää huolta talonpojan elättämisestä, oli -viimeksimainittu maan puolesta aivan osaton. Moision herra ajoi hänet -tilaltaan pois, otti maan itselleen -- talonpoika sai mennä, minne -tahtoi! Näin hävitettiin Virossa, niinkuin tiedetään, kokonaiset suuret -kylät. Talonpojalla, joka eli alituisessa poishäätämisen pelossa, ei -ollut halua pitää minkäänmoista huolta omasta maanviljelyksestään; hän -katsoi vain hetken tarpeita ja imi voiman maasta. Jos siis tahdottiin -parantaa hänen taloudellista tilaansa sekä hänen itsensä, että moision -hyväksi, piti annettaman hänelle parempaa varmuutta pysyväisestä -asuinpaikasta. Moision omistajan ja talonpojan välillä oli saatava -aikaan pitempiaikaisia tai elinkautisia kontrahteja, taikka vielä -paremmin oli moision herran määrättävä joku erityinen osa maastaan -ainoastaan talonpojan käytettäväksi, eikä olisi hänellä oleva oikeutta -sitä talolle takaisin ottaa. - -Vapaamieliset tekivätkin tämän suuntaisia ehdotuksia, ja varsinkin -viimeksimainittu tuli koko lainsäädännössä tärkeimmäksi kohdaksi. -Mutta tämä herätti kiivasta vastustusta vanhoillisten puolelta. -Heidän omaisuuteensa tahdottiin puuttua! Heiltä tahdottiin ottaa -oikeudet, heidän perintöomaisuudellaan tehtäisiin mitä tahansa. He -viittasivat talonpoikain vapautuslakiin, jossa selvin sanoin oli -kaikki maa ehdottomasti heidän omaisuudekseen tunnustettu, -- niin, -olivathan he talonpojille suoneet vapauden juuri sillä ehdolla, että -nämä perheenmiehinä yhä edelleen pysyisivät paikoillaan! -- -- -- -Pitkien, enimmästi kiivaiden keskustelujen jälkeen voittivat kuitenkin -vihdoin vapaamieliset ja heidän sekä välttämättömät että luonnolliset -parannusehdotuksensa saivat riittävää kannatusta, vaikk'ei kuitenkaan -ilman melkoisia rajoituksia. Päätökseksi tuli, että kaikki maat, jotka -1846 olivat olleet talonpojilla viljeltävinä, piti heidän maikseen -tunnustettaman, mutta kuudes osa siitä maasta jäädä moision herran -vapaaehtoisen käytännön alaiseksi, jotta hän siinä voisi pitää asumassa -talon palvelijoita. - -Yhtä itsepäisesti tahtoivat vanhoilliset säilyttää "vapaan kontrahdin", -joka vapauttamisen jälkeen oli käytäntöön otettu ja joka sitten moision -isännille oli ollut niin edullinen, mutta talonpojille tuottanut -tappiota. Vapaamielisille oli jo aikoja selvinnyt, että "vapaasta" -verosopimuksesta ei ole puhettakaan siinä, jossa toinen on toisen -taloudellisen ylivallan alainen. Tuo "vapaa kontrahti" juuri oli -pääasiallisena syynä talonpoikain köyhtymiseen ja oltiinhan maapäivillä -koossa juuri heidän tilansa parantamista varten. Huomattiin, että vanha -verokirja paljon paremmin kuin nykyinen vapaaehtoinen sopimus oli -suojellut talonpoikia moision isäntäin kiskomisilta. Sentähden piti -myös uuteen lakiin lisätä pykäliä, joissa ainakin työveroon nähden -veron suuruus oli arvioitava verotilan mukaan. Tämäkin ajanmukainen -parannus tuli vihdoin päätökseksi. - -Mutta hallituksen puolelta tehtiin aateliston ehdotuksiin vielä -huomautuksia, parannuksia, täydennyksiä ja muutoksia enemmän -kuin heidän mielestään oli tarpeellista. Voi niitä komiteoja, -joissa tekeillä oleva laki vielä piti kypsytettämän! Aateli oli -hallituksen käskystä saanut ehdotuksensa valmiiksi 1849. Mutta sitä -ei siinä muodossa hyväksytty, vaan se annettiin eräälle komitealle -täydennettäväksi ja korjattavaksi. Siinä oli sekä hallituksen että -moision herrain valitsemia jäseniä ja se työskenteli Tallinnassa. -Sitten tarkasti lakia Pietarissa eräs valtion komitea, johon myös -kuului moision edustajia. Mutta kovemman tulen läpi kävi asetus -vihdoin niinsanotussa Itämeren komiteassa Pietarissa, jossa sitä -taas täydennettiin ja korjattiin ennenkun se saavutti hallituksen -hyväksymisen. Vihdoin 5 p. kesäkuuta 1856 oli uusi Viron talonpoikain -laki niin valmis, että se sai kaikkein korkeimman vahvistuksen. - -Mutta sen jälkeen se ei vielä voimaan astunut. Se oli ensin käännettävä -saksan ja viron kielille. Tämä työ toimitettiin seuraavana vuonna 1857. -Voimaan piti lain astua Yrjönpäivänä 1858. -- - -Epäselvä huhu, että keisari jo aikoja sitten oli piirtänyt nimensä -uuden asetuksen alle, kierteli jo laajalta talonpoikain keskuudessa, -ennenkun se vielä oli tapahtunutkaan. "Veltolla" talonpojalla on -hyvät korvat, kun huhutaan jotakin, josta hän toivoo apua hätäänsä. --- "Mutta", lisättiin epäluuloisesti -- "saksat pitävät asetusta -meiltä salassa." Varmempia tietoja asetuksen olemassaolosta ja sen -voimaan astumisesta saatiin vasta keväällä 1857. Siellä, täällä olivat -moision herrat jo itsekin tunnustaneet, että asetus oli tulemassa, -kun talonpojat olivat käyneet helpotuksia pyytämässä. Sen nämä usein -tekivät saadakseen jotakin kuulla uudesta asetuksesta. Ja usein he -siinä onnistuivatkin. - -Juurun pitäjässä päästiin alituisesti asiasta tiedusteltua vihdoin -perille, sillä Mahtran moision isännöitsijä Rosenberg oli talonpojille -suoraan sanonut, että uusi asetus oli ennen pitkää tuleva. Mahtran -perheenmiehet läksivät nimittäin keväällä 1857 moisioon pyytämään uusia -kontrahteja. Hekin luulivat, että uusi asetus jo keisarin tahdosta -piti olla voimassa, vaan että moision isännät eivät tahtoneet sitä -julaista. Sentähden he vaativat uusiin kontrahteihin asetuksen mukaisia -helpotuksia. Mutta opman selitti heille, ettei hän voinut tehdä uusia -kontrahteja ennenkun uusi laki ilmaantuisi, jonka mukaan kontrahdit -olivat tehtävät. Siihen asti piti kaikki olla entisellään sekä -perheenmiesten työorjuus että maksut. - -Tästä selityksestä päättivät Mahtran miehet, etteivät moision isännät -enää koittaneet heiltä salata uutta asetusta. Mahtran perheenmiehiltä -ja toisilta, jotka moisiosta olivat saaneet samanlaisia vastauksia, -levisi ilosanoma kauvas yli pitäjän rajojen. Mutta sittenkin oli -paljon epäilijöitä, jotka niinkuin Uudentuvan päiväläinen sanoivat: -"Ei se tule, jota saksa ei tahdo." Paroni Heidegg esimerkiksi ei ollut -perheenmiehilleen asiasta hiiskunut puoltakaan sanaa. Parille kysyjälle -vastasi hän karkealla pilkallisella tavallaan: "Eikö teillä, laiskurit, -nyt kyllä hyvä ole olla? Vai vielä toivotte suurempia huojennuksia. -Sittenhän jo täitkin teidät söisivät!" - -Paroni Heidegg itse oli vilkkaasti seurannut uuden asetuksen -valmistustöitä maapäivillä. Muuten oli hän melkeinpä ensimmäisiä -vanhoillisten joukossa. Hän ei kyllä pitänyt puheita, eikä antanut -valita itseään komiteoihin, sillä hän ei viitsinyt vaivata itseään -raskaammalla työllä, mutta sitä enemmän ymmärsi hän tuoda mielipiteensä -ilmoille aatelismiesten seurassa, vastustaa ja kumota vapaamielisempien -väitteitä. Suurella taidolla esitti hän kantaansa sekä kotona -lähimmäisten naapuriensa joukossa perheellisessä tuttavapiirissä, että -Tallinnassa maapäivien aikana klubissa, hotelleissa ja Petenbergin -viinakellarissa viinilasien ja osterein ääressä. - -Paroni Heideggin mielestä oli, niinkuin tiedetään, talonpoika -itse syypää kurjuuteensa. Tuota velttoa, laiskaa ja huolimatonta -talonpoikaa eivät mitkään huojennukset voineet auttaa -- ei, vaan ne -hänet kokonaan lamauttaisivat. Paroni Rydiger Heidegg olisi hyvällä -mielellä vielä puolustanut työ- ja maksukuorman suurentamista ja -rangaistusten koventamista, jos sitä maapäivillä olisi julettu -esittää. Hän taisteli kaikin voiminsa pitkäaikaisia kontrahteja, -maasta häätämisoikeuden rajoittamista, työorjuuden huojentamista ja -talonpoikain vapaan liikkumisoikeuden laajentamista vastaan. Kaikki -selitykset ja todistelut, jotka tarkottivat näitä oikeuksia, kimposivat -hänen rinnastaan takaisin kuin olisi hän vielä ollut varustettuna -esivanhempain rautaisella kilvellä. Ainoa asia joka häntä ja hänen -kaltaisiaan sai hiukankin myöntymään, oli pelko, että hallitus -ottaisi tämän uudistustyön aatelistolta omiin käsiinsä, joka osaksi -tapahtuikin, ja valmistaisi asetuksen, joka olisi vapaamielisten -ehdotusta vieläkin vapaamielisempi. - -Niinkuin muualla ei paroni Heidegginkään moision alustalaisilla -talvella 1857 ollut mieltä kiinnittävämpää puheenainetta kuin uusi -asetus. Kun ei paronilta saatu mitään tietää, koitettiin tiedustaa -opmannilta. Mutta hän oli täysin samaa maata kuin herransakin ylpeä, -korkea, umpimielinen eikä talonpojille myötätuntoinen. Sen lisäksi oli -isäntä ankarasti kieltänyt häntä puhumasta mitään uudistuksista, sillä -"pahuus tiesi, mitä nuo vastahakoiset lurjukset saavat päähänsä!" Opman -Winter antoi siis kysyjille vielä tylymmän vastauksen kuin itse herra, -hän näytti heille vahvaa keppiään ja vastasi: "Tuota tuottaa teille -uusi asetus!" -- -- -- - -Sitten ahdistettiin alempia käskynhaltijoita. Vaan he eivät itsekään -tienneet mitään varmasti. Kubja-Prits oli kyllä olevinaan kuin -olisivat asetuksen 1315 pykälää hänen päässään, vaikka hän todellakaan -ei tiennyt enempää kuin kansa itsekään. Sentähden se, joka asiata -varovammin ja viisaammin häneltä koitti urkkia jäi suurimpaan -hämäryyteen. - - - - -11. - -KASVI VIERAASSA MULLASSA. - - -Ensimmäisten kiistojen jälkeen paronin ja paronittaren kanssa eli -neiti Marchand moisiossa jotenkin hyvässä sovussa. Hän karttoi -suurempia loukkauksia, kun huomasi, etteivät ne mitään hyödyttäisi, -ettei hän voisi muuttaa talon tapoja ja kun hän oli päättänyt talossa -viipyä vain moniaan kuukauden. - -Ja lapsetkin olivat ruvenneet häntä rakastamaan hänen hyvän sydämmensä, -lempeytensä ja väsymättömän kärsivällisyytensä tähden, eivätkä enää -turhia ruvenneet kaipaamaan. Niin, neiti Marchandin ajatustapa oli jo -aivan huomaamatta alkanut heihin vaikuttaa, että he nyt pitivät jo -luonnollisena monta asiaa, joita alussa oudoksuivat. Sillä Julietten -opetustapa oli edelleenkin vakavaa ja perusteellista, hän teki sen -aivan tietämättään, tahtomattaan, sillä niin oli häntä itseäänkin -opetettu. Lapsia oli yhä enemmän alkanut miellyttää hänen elävä, -helpottava ja hauska opetustapansa. He puhuivat innostuksella -neiti Marchandin oppitunneista. Neiti Ritterin ikävä, hermostunut -päähänajamistapa oli heitä väsyttänyt. Erittäinkin kunnioitti -hiljainen, tuntehikas Raimund uutta opettajaa ja puolusti häntä aina, -kun toiset jotakin häntä vastaan sattuivat sanomaan. Ja kun lapset -olivat niin tyytyväisiä kasvattajaansa eivätkä hänestä enää mitään -pahaa puhuneet, niin ei vanhemmillakaan ollut syytä vaikeuttaa hänen -tehtäväänsä. - -Mutta Adelheid von Heidegg yksin ei ollut neiti Marchandin ystävä. -Viimemainittu ei tiennyt hänelle tehneensä mitään pahaa, vaan koitti -lempeydellä ja hienolla huomaavaisuudella voittaa hänet puolelleen, -mutta turhaan. Paronin tytär koitti sopivassa ja sopimattomassa -tilaisuudessa kouluneidille osottaa, että he molemmat kuuluivat eri -säätyluokkaan ja sen lisäksi tuntui Juliettesta usein kuin vihaisi -tuo pieni, vasta lapsesta kehittynyt tyttönen häntä. Ensin ei neiti -Marchand ymmärtänyt syytä siihen, vaan vihdoin selvisi hänelle, että -Adelheid von Heidegg häntä kadehti hänen kauneutensa tähden. Nuori -neiti pelkäsi, ettei hänen tavallista kauneuttaan ranskalaisen rinnalla -kyllin huomattaisi. - -Juliette oli seuroissa huomannut kuinka tyttö loi pahansuopia -silmäyksiä häneen, jos hän sattui nuorempain herrain kanssa pitempään -keskusteluun, jos he kiittivät hänen lauluaan, tai jos häntä useimmin -pyydettiin tanssiin. Ja kuitenkaan ei Juliette voinut mitään, että -nuo nuoret korkeat aatelismiehet sääty-ylpeydestään huolimatta -seurustelivat mieluimmin "palvelusihmisen" kuin Adelheidin kanssa. -Juliette ei todellakaan tehnyt mitään heitä erittäin miellyttääkseen. -Moni noista herroista oli hänelle suorastaan vastenmielinen. Mutta -he pyörivät hänen ympärillään kuin kärpänen tulen valon ympärillä. -Kauneus ja henkevyys ovat miellyttäviä, olkoon niiden omistaja syntynyt -talonpojan majassa tai ruhtinaan linnassa, olkoon hän palvelija tai -hallitsija. He ihailivat ranskalaisen erikoista kauneutta ja hänen -puhetapansa mielevyyttä ja rohkenivat keskuudessaan taikka toisten -kuullen sen ilmilausua. Ja tuota ei kärsinyt pieni, kaunis, nuori -paronin tytär. - -Hänen tuskansa kasvoi aikaa myöten yhä suuremmaksi, kun hän naiselle -ominaisella huomiokyvyllään pian ymmärsi, että hänen vanhempi -veljensäkin yhä enemmän alkoi ihailla neiti Marchandia. Herbert -Heideggin käytöshän kouluneitiä kohtaan ilmaisi lämmintä ystävyyttä, -kunnioitusta taikka -- vielä enemmän. Kun Herbert huomasi Julietten -läsnäolon, kun hän kuuli hänen äänensä, kun hän neidon kanssa puheli, -saattoi hänen katseessaan erottaa jotakin erinomaista. Kasvot olivat -silloin kirkkaat, hänen äänensä oli eloisa. Adelheid alkoi sitä -tarkastaa ja punehtui vihasta huomatessaan, että hänen arvelunsa olivat -oikeat ja oikeina pysyivät. Hän teki siitä veljelleen pari pistelevää -viittausta. Tämä ei koittanut mitään salata, vaan vastasi rauhallisesti: - -"Niin, neiti Marchand on kaunis -- hyvin kaunis! Ja miksi en iloitsisi -tästä kauneudesta?" - -Adelheidin kauniit kasvot muuttuivat hetkeksi rumiksi. - -"Sinun aistiasi luulin toki paremmaksi!" - -"Siskoseni, jos niin sanot, olet kateellinen!" - -"Kateellinen? Kenelle? Neiti Marchandille? Naurettavaa!" - -Voi, minkälaista ylenkatsetta tuon pienen neitosen ruususuu osotti! - -"Eikös neiti Marchandin kauneus ole kaikille selvä?" kysyi Herbert. "Me -nuoret herrat lähellä ja kaukana olemme siitä aivan samaa mieltä." - -Tämän kuullessaan kalpeni Adelheid, oli kuin hänen sydämmeensä olisi -pistetty terävä, pitkä oas. Siitä hetkestä asti hän vihasi tuota -palvelusihmistä, jonka kauneutta suurisukuiset miehet saattoivat -ihastella. - -"Kaikesta päättäen", vastasi sisar värisevällä äänellä, "ei -paroni Herbert Heideggille ole synniksi, jos hän pitää meidän -kouluneidin kauneutta epäjumalanaan. Sehän on tuollaisille ihmisille -lankeemukseksi. Onhan meidän Maiekin kaunis tyttö. -- -- --" - -Adelheidin hermostunut viha Juliettea vastaan puhkesi joku aika -myöhemmin kiusallisella tavalla ilmi. Maaliskuussa vietettiin hänen -seitsentoista vuotista syntymäpäiväänsä suuremmoisella tavalla. -Vieraiden luku oli harvinaisen suuri, heidän joukossaan erittäin paljon -nuoria neitoja ja herroja. Laajat vannehameet, välkkyvät silkki- ja -loistavat juhlapuvut kuhisivat verkaisien hännystakkien rinnalla -juhlallisesti koristetussa, kirkkaasti valaistussa pitosalissa. Paljon -kultaa ja kalliita kiviä, kukkaryhmiä, ja kirkkaita silmiä. Pitkiä, -soreita neitoja, reippaita, vahvoja miehiä. Paljon komeita, hienoja, -syntyperäisen sivistyksen leimaamia kasvoja. Kuinka suuri erotus näiden -ja savutuvissa elävien välillä! Täällä komeutta, terveyttä, iloa -- -siellä kuihtumusta ja rumuutta. Ruumis, henki, ymmärrys, taito -- -kuinka ne ovat täällä ja kuinka siellä kehittyneet! Täällä on kasvanut -kuin uhkea palmumetsä, siellä versonut matala kanervikko. -- -- -- - -Adelheid Heidegg, seuran lellitelty syntymäpäivälapsi oli valkeassa -puvussaan kaunis kuin kukka. Hän oli suurella huolella pukeutunut. -Mutta toisia samanlaisia oli paljon ja vielä kauniimpiakin. Mutta -he kaikki olivat Viron sivistyneiden saksalaisten näköisiä, -joukossa jokapäiväisiä, jopa rumiakin. Mutta kun kouluneiti -Marchand yksinkertaisessa, keltaisessa leningissään, keltainen -kukka mustansinertävissä hiuksissaan, ilmestyi vieraiden joukkoon, -niin nähtiin herrain seurassa erityistä liikettä, joka oli kuin -tuulenpuuska nuoressa metsässä. Joka silmäys ilmaisi mieltymystä. Sillä -ranskalaisessa oli jotakin, joka toisilta puuttui. - -Juliette tunsi asemansa talossa ja koitti käyttäytyä sen mukaan. -Hän oli joka asiassa luonnollinen, syrjässä pysyvä ja mukaantuva. -Enimmästi seurusteli hän kolmen oppilaansa kanssa puhellen ja -keksien jotakin hauskuutta. Hänen ihailijansakin näyttäytyivät -alussa välinpitämättömiltä, eivätkä olleet häntä huomaavinaan. Sen -vaati harjaantunut kohteliaisuus vanhempia, sukulaisia ja koko -ylhäissäätyistä seuraa kohtaan. - -Silloin oli neiti Marchandilla tilaisuutta tarkastaa vieraita -syrjäisestä paikastaan ja kuunnella siellä ja täällä heidän -keskustelujaan. Vanhat kaljupäiset tai vähätukkaiset herrat, silmät -kuopalla, suut itsetyytyväisessä hymyssä -- moni vielä pitkä ja suora, -moni jo hartiat kumarassa -- puhuivat enimmästi maanviljelyksestä, -valittivat talonpoikiaan, tai kiittivät hevosiaan, jahtikoiriaan -ja pyssyjään, jota seurasi monet metsästysjutut. Vanhemmat rouvat -vannehameissaan istuen kuin heinäruvoissa, hiukset sileästi -ohimoille kammattuina, puhuivat paljon lapsistaan, kaikellaisista -perhetapauksista, emännöitsijäinsä ja palvelijainsa vioista. Paljon -oli valittamista siveellisten hyveiden ja muinaisten ihanteiden -rappeutumisesta nykyaikana. Tiede, taide ja kirjallisuus joutuivat -harvoin keskustelun alaisiksi. Maalaisaatelista oli näille asioille -koko lailla vieras. - -Nuorten seurassa olivat huvitukset pääasiana. Kevyt, pintapuolinen -pilapuhe oli yleinen, vanhentuneet kaskut; hienot, mutta ei -alkuperäiset kohteliaisuudet lensivät sinne tänne ja paras kaikesta -tanssi, jota kaikki nuo sievät pienet neitoset silkkikengissä jo aikoja -sitten olivat odottaneet. - -Kaikessa oli opettajaneiti näkevinään tuota ylen kohteliasta -imartelevaa, ja usein hyvin sydämmellistäkin seurustelutapaa, jota -kaikki vieraat, nuoret ja vanhat toisilleen osottivat. Yksimielisyys, -rauha ja riemu vallitsivat tuossa seurassa. Siinä keksi yksi yhtä, -toinen toista. Heidän mielipiteensä sopivat yhteen niinkuin heidän -elinehtonsakin olivat yhdenarvoiset. Heillä oli yhdenlaiset ajatukset, -yhdenlaiset harrastukset, sentähden kunnioitti ja rakasti jokainen -toisessaan omaa itseään. Juliette kysyi ihmetellen itseltään, olivatko -nämä samat ihmiset, jotka tämän piirin ulkopuolella niin aivan toisiksi -muuttuivat, jotka kohteliaisuutensa, hienoutensa, sydämmellisyytensä -kerrassaan sulkivat kuin rautaiseen tuppeen ja näyttivät vain teräviä, -vetistäviä piikkejä. Olivatko nämä samat ihmiset, jotka armottomasti -pieksättivät omia palvelijoitaan, sitä kylmäverisinä katselivat eivätkä -heille milloinkaan antaneet ystävällistä, lämpimästä sydämmestä -lähtevää sanaa, ja sen lisäksi raskauttivat heitä työkuormalla, joka ei -aatelismiehille toimekkaina maanviljelijöinä voinut olla tuntematon? - -Nuoret herrat joivat kovasti, sillä liköörit ja viinit olivat hyvät; -siitä oli rikkaan paroni Heideggin kellari kuuluisa. Rikkautta osotti -myös ruokapöytä. He söivät, joivat ja olivat iloiset ja hauska -elämännautinto kuvastui jokaisen kasvoilla. - -Kun tanssi alkoi, käski paronitar neiti Marchandia soittamaan. -Mutta näytti kuin olisi tahdottu hänet soittokoneen ääreen unohtaa. -Hän soitti järkiään melkein tunnin ajan eikä tahdottu häntä siitä -vapauttaa. Silloin Herbert häntä armahti ja antoi kutsua herra -Lustigin, joka niinkuin tavallisesti oli paennut yksinäiseen -huoneeseensa; hänen piti istua neiti Marchandin asemelle pianon ääreen. - -Nyt Herbert ensimmäiseksi vei ranskalaisen neidin tanssiin. Hänen -esimerkkiään noudattaen tekivät samoin myös muutamat toiset herrat. -Nythän he jo muutenkin saattoivat opettajattaren kanssa tanssia, -se ei herättänyt huomiota; mutta kun neiti Marchand alkoi tulla -huomatuimmaksi henkilöksi, kun pian tanssittiin hänen kanssaan enemmän -kuin jonkun tavallisen paronin tai kreivin tyttären kanssa, kun moni -hänen kanssaan joutui hyvin vilkkaaseen keskusteluun -- niin se alkoi -jo moniaita hermostuttaa. - -Kaikkein hermostuttavinta oli se Adelheidille ja erittäinkin vielä -sitten, kun tämä näki kouluneidin ympärillä muutamia herroja, joita -salaa toivoi omiksi ihailijoikseen. Herbertin huomaavaisuudesta -Juliettea kohtaan oli hänen sydämmensä jo ilmankin täysi. - -Tapahtui eräällä tanssin väliajalla, että parit olivat salista -lähteneet kävelemään toisiin huoneisiin, jossa seisoivat ja istuivat -pienemmissä ryhmissä. Adelheid oli huomannut, että neiti Marchand -kahden hänen ihastelijansa seurassa istui pienessä salissa kaminan -luona ja että he olivat vilkkaassa keskustelussa. Adelheid kuuli -Julietten nauravankin heleällä metalliäänellään, vaikka hän muuten aina -oli niin totinen. Siinä oli kyllä. Neiti Adelheid astui tuon pienen -ryhmän luo ja sanoi niin terävällä äänellä kuin hän ikinä voi: - -"Neiti Marchand pitää herroille varmaankin esitelmää talonpoikain -kurjasta elämästä?" - -Molemmat herrat katsoivat häneen. - -"Kuinka niin arvelette, neiti?" kysyi toinen. - -"Sehän on neiti Marchandin mieliainetta", vastasi Adelheid väkinäisesti -nauraen. "Minä luulen, että jos neiti Marchandille olisi mahdollista, -hän panisi heidät kaikki moisioon elämään, mutta meidät heidän -saunoihinsa." - -"Ei, sitä en tekisi", vastasi kouluneiti rauhallisesti. - -"Mitä sitten?" - -"Ennen kaikkea en pilkkaisi köyhyyttä, vaan tuntisin sääliä." - -"Se merkitsee -- me olemme raakalaisia, jotka emme tunne sääliä? Neiti -Marchand yksin on helläsydämminen?" - -"Sitä en tarkottanut -- niin ylimalkaista johtopäätöstä en tahtonut -tehdä. -- -- -- Mitä minuun tulee, niin täytyy tunnustaa, että sääli -kouristi sydäntäni, kun kävin kerran sellaisessa mökissä, jota te neiti -von Heidegg nimitätte saunaksi. Se ei todellakaan ollut ihmisasunto, -vaan musta pimeä kuoppa, johon tuskin panisin eläimiänikään. Ja jos -tuon sanomattoman surullisen asunnon nähdessäni tunsin mielipahaa, niin -en lue sitä itselleni häpeäksi enkä vääryydeksi." - -Adelheidin rusottava poski kävi tulipunaiseksi, hän kiinnitti katseensa -kuin terävät naskalit kouluneitiin. - -"Tarkottiko tuo opetus erityisesti minua?" kysyi hän vihasta värisevin -äänin. - -"Ei, minä vain ilmoitin oman mielipiteeni inhimillisestä, -myötätuntoisuudesta", vastasi Juliette yhä vielä rauhallisena. - -Mutta juuri tuo rauhallisuus, joka antoi vastustajalle voimia torjumaan -hänen syytöksiään, kiidytti neitosta niin, että hän ei voinut itseään -hillitä. - -"Neiti Marchand", virkkoi hän kiivaasti. "Toivoisin, etten tarvitsisi -kuulla teidän parannussaarnojanne. Sen lisäksi pyytäisin teitä -muistamaan asemaanne meillä, sillä ensiksi ei ole teillä mitään -oikeutta puhutella minua tuolla tavalla ja toiseksi ei teidän paikkanne -ole täällä herrojen joukossa, vaan tuolla -- soittokoneen ääressä!" - -Syvä äänettömyys seurasi näitä sanoja. Ympärillä jäätiin seisomaan, -sillä sanat olivat etäämmällekin kuuluneet. Juliette kalpeni, mutta jäi -istumaan kuin huumaantuneena. - -"Adelheid", kaikui samassa Herbert Heideggin ääni; nuori paroni -ilmestyi äkkiä kuin maan alta sisaren luo ja laski kätensä hänen -olalleen. "Adelheid, sinulla ei ole oikeutta puhua neiti Marchandille -tuolla tavalla ja hänelle antaa määräyksiä. Eikä neiti Marchand ole -milloinkaan loukannut meidän talon tapoja, sillä hän on aivan yhtä -oikeutettu olemaan tässä seurassa kuin sinäkin. Hän voi siis istua -missä tahtoo ja soittaa, jos häntä haluttaa. -- -- -- Niin, sisareni, -on asia", lisäsi hän, koittaen naurulla lieventää tapauksen ikävyyttä. - -Herrat alkoivat puhua toisia asioita hämmentääkseen kiusallista -mielialaa, etäämmällä olijat siirtyivät vilkkaasti kuiskaillen muualle. --- -- -- Mutta neiti Adelheid huomasi, että hän oli maltittomuudellaan -käyttäytynyt tuhmasti, ett'ei häntä missään piirissä hyväksytty ja -siten oli hän saanut kovan rangaistuksen -- hän katosi kuin tuuli -pienestä salista. - -"Saanko pyytää, neiti Marchand?" virkkoi Herbert tarjoten neidolle -käsivarttaan, kun toiset herrat kohteliaasti nousivat ylös. - -Juliette heräsi kuin unesta. Hän otti vastaan nuoren herran käsivarren. -Hiljakseen hän tämän kanssa seurasi toisia kävelylle lähteneitä pareja. - -"Olette loukkaantunut, neiti Marchand?" kysyi hän hiljaa. - -"En, ainoastaan hämmästynyt!" - -"Teillä on oikeus olla sekä vihainen että hämmästynyt. Minä pidän -huolta siitä, että sisareni pyytää teiltä anteeksi. Yleisen häiriön -vuoksi en ruvennut sitä heti vaatimaan." - -"Minä en ensinkään toivo tuota anteeksi pyyntöä, herra paroni", vastasi -Juliette ystävällisesti. "Minä en ole niin arkaluontoinen, että -loukkaantuisin kokemattoman lapsen ajattelemattomista sanoista. Teidän -puolustuksenne tuottaa minulle kyllin hyvitystä -- kiitän teitä!" - -Herbert silmäili ihastunein, lämpimin katsein Julietten marmorin -valkeita kasvoja. - -"Kuinka hyvä te olette!" - -"Hyvä? Minä en mahda olla kovinkaan hyvä, koska annan aihetta vihaan." - -"Voi, tuota lapsellista vihaa!" virkkoi Herbert viitaten kädellään. - -"Mutta tuolla lapsellisella vihallakin on aiheensa. Luulen tuntevani -sen. Kuinka mielelläni tahtoisin tehdä selväksi sisarellenne, ettei -hänellä tarvitse olla mitään syytä pelkoon minun puoleltani ja -että olisin onnellinen jos voisin voittaa hänen luottamuksensa ja -rakkautensa -- mutta tähän saakka en ole häntä voinut lähestyä. --- -- -- Nyt kuitenkin olemme jo kyllin puhuneet tästä asiasta." - -"Minä tahdon pitää huolta siitä, ettei sisareni teitä vastaan, neiti -Marchand, enää riko kohteliaisuuden vaatimuksia", virkkoi paroni kulmat -rypyssä. "Ja nyt voimme todellakin puhua jostakin muusta. -- -- -- -Minun tulee teitä kiittää jostakin asiasta, neiti Marchand." - -"Minua?" - -"Niin! Minun täytyy tunnustaa, että teidän mielipiteenne talonpoikiemme -kurjuudesta on herättänyt minussa ajatuksia ja olen huomannut, että -teidän katsantotapanne ei ole niin outo kuin se alussa tuntui. Minä -luulen, että olomme ovat parannettavissa -- niin, nopeammin kuin meillä -yleensä luullaan. Mutta pääasia olisi, että edes jotkut tekisivät alun -ja toiset seuraisivat perässä." - -Julietten suuri syvä katse kohtasi lämpimänä paronin kasvoja. - -"Olen iloinen siitä tunnustuksesta, mutta mistä te sitten minua -kiitätte?" - -"Siitä, että saitte minut ajattelemaan. Viivyin kaksi vuotta -Preussissa, opin tuntemaan sikäläisiä oloja, näin kyllä, että -talonpoika siellä eli paljon paremmin kuin meillä, mutta luulin sen -johtuvan ainoastaan Preussin talonpoikain korkeammasta sivistyksestä, -Saksan kansan suuremmasta toimekkuudesta ja paremmasta luonteesta. -Mutta nyt olen miettinyt teidän esittämiänne näkökohtia. Teidän -mielestänne virolaisten velttous johtuu heidän pitkäaikaisesta -raskaasta elämästään sekä täydellisen henkisen sivistyksen puutteesta. -Jos näitä puutteita poistettaisiin, niin saattaisi toivoa, että -talonpoikamme kehittyisivät toimekkaiksi, virkuiksi, ajatteleviksi. Te -olette tässä asiassa varmaankin oikeassa." - -Julietten täytyi tahtomattansa nauraa. Oliko tuo nyt niin vaikea -ymmärtää. Ja hänenkö piti tuota tulla opettamaan noille korkeasti -sivistyneille miehille, jotka tässä maan paikassa valtaa pitivät. Kyllä -nämä herrat ymmärsivät oman säätynsä etua valvoa ja omaan elämäänsä -parannuksia keksiä -- kaikki muu oli heille vierasta ja epäselvää. - -Herbert näytti valinneen tuon niin sopimattoman puheaineen -tanssipidoissa haihduttaakseen sitä tuskallista mielialaa, johon olivat -joutuneet. Hän aikoi esittää neidolle taloudellisia tuumiaan aivan -kuin olisi hänen rinnallaan kävellyt maamies, joka oli ylen innostunut -asiaan. - -Kun moisio hänen haltuunsa oli joutuva, piti hänen ennen kaikkea antaa -talonpojille niin paljon huojennuksia, että päästyään varoihinsa -voisivat rahassa maksaa veronsa ja vihdoin lunastaa talon omakseen. -Vielä aikoi hän vähentää niin sanotuita apupäiviä taikka ehkä -kokonaankin poistaa ne. Hän valitti sitä, ettei hänen isänsä omassa -kunnassaan ollut vielä perustanut yhtään koulua. Mutta uusi asetus teki -koulujen perustamisen kuntiin välttämättömäksi, sillä jokaisen kunnan, -jossa oli enemmän kuin 300 asukasta piti omalla kustannuksellaan -ylläpitää koulu ja pienempien kyläkuntien piti siinä asiassa liittyä -yhteen. Aateliston piti sitäpaitse perustaa ja ylläpitää kaksi -opettajaseminaaria kussakin kuvernementissa. Herbert aikoi tarkasti -pitää huolta omasta koulustaan ja katsoa, että sinne otettaisiin -kelvollisia opettajia. Hän aikoi myös herättää moision isäntien -harrastusta korkeimpien kansakoulujen perustamiseen. Niitä oli saatava -yksi joka pitäjään tai ainakin yksi parin kolmen pitäjän osalle. - -Neiti Marchand katseli häntä lempein, iloisin silmin. - -"Aijotteko todellakin niin tehdä, herra paroni?" hän kysyi. - -"Aijon", vastasi Herbert. "Osaksi heräsi se ajatus minussa -jo ulkomailla, sillä huomasin siellä, kuinka moni asia sujui -koulunkäyneiden talonpoikain avulla helpommin ja yksinkertaisemmin -kuin meidän velttojen 'luonnonihmisten' keskuudessa. Mutta ajatukseni -on vakaantunut päätökseksi vasta nyt, kun teidän terävät mutta oikeat -arvostelunne ovat minuun vaikuttaneet." - -"Te olette hyvä ja lempeä, herra paroni", virkkoi kouluneiti -ystävällisesti, "ja minä uskon varmasti, että ette tule katumaan -kokeitanne siihen suuntaan. Ovathan köyhät ihmiset täällä jo -myötätuntoisesta silmäyksestäkin kiitollisia." - -"Tietysti", puhui nuori paroni edelleen, "heitän talossani kaikki -vanhat talouskapineet aikaa myöten romuhuoneeseen. Ajanmukaiset -työaseet -- koneet, koko maanviljelys on asetettava uudelle kannalle." - -"Eikö teidän uudistustuumissanne vielä ole yhtä kohtaa?" kysyi Juliette -lyhyen äänettömyyden jälkeen. - -"Mitä ajattelette?" - -"Ruumiinrangaistusta. Ettekö heitä sitäkin keskiaikaista kamalaa tapaa -romukammioon?" - -"Niin, neiti Marchand, sitäkin olen ajatellut", vastasi Herbert. -"Uuden, kohta ilmestyvän asetuksen mukaan onkin moision omistajan -oikeutta siinä kohden paljon rajoitettu; isännyysoikeutensa nimessä voi -hän palvelijalleen, työläiselleen ja päiväläiselleen vastustamisesta, -huolimattomasta työnteosta tai rauhanrikkomisesta rangaistukseksi -määrätä vain 18 lyöntiä taikka panna hänet kahdeksi päiväksi vedelle -leivälle. Tähän asti voi isäntä määrätä 50 lyöntiä ja enemmänkin. Minä -aijon käyttää ruumiinrangaistusta ainoastaan poikkeustapauksissa." - -"Te ette kuitenkaan aijo kokonaan poistaa ruumiinrangaistusta?" kysyi -Juliette hämmästyneellä äänellä. - -"Aikaa myöten, neiti Marchand! Ajatelkaa, että jos tuon rangaistuksen -kokonaan poistaisin, ei minulla olisi mitään keinoja, jonka avulla -voisin palvelijaini ja työväkeni keskuudessa ylläpitää järjestystä. -Heidän joukossaan on paljon raakoja, kelvottomia ihmisiä." - -"Mutta jäähän teille vankeusrangaistus ja rahasakko?" - -"Hyvät ihmiset", vastasi Herbert kohteliaasti hymyillen. "Teidän täytyy -suoda minulle anteeksi, kun vakuutan, että myötätuntoinen sydämmenne -ja hellä ihmisrakkautenne, jolle panen paljon arvoa, saattaisi teidät -täällä käytännöllisessä toiminnassa pahaan pulaan. Te ette vielä tunne -maata eikä kansaa, neiti Marchand! Ei ainoastaan moision isäntä, eikä -vain moision poliisi oikeuden valvojana määrää ruumiinrangaistusta, -vaan sen tekevät ylipäätään kaikki meidän alemmat lain valvojat: -talonpoikain oma kunnanoikeus samoin kuin sitä ja moision poliisivaltaa -ylempi maaoikeus, eli haagioikeus. Meidän rangaistusmääräykset koko -valtakunnan ylemmissäkin oikeuksissa perustuvat ruumiinrangaistukseen, -ja asian tila johtuu yksin siitä, että lainsäätäjät tarkasti tietävät, -että meidän maalla ja meidän kansan keskuudessa ei tulla toimeen ilman -sitä." - -"Mutta tämä kansahan on niin hiljaista, niin alamaista", väitti -Juliette. - -"Niin, se on niin kovan vallan alla, että se pelkää. Mutta jos ei sillä -olisi mitään pelättävää, niin ei hiljaisuudesta ja alamaisuudesta olisi -puhettakaan." - -"Ei, herra paroni", vastasi Juliette Marchand vapaasti ja iloisen -varmana, "tuota luuloa en mitenkään voi hyväksyä. Vapaus ei ole vielä -missään eikä koskaan tuottanut raakuutta eikä tapain turmelusta -- sen -vaikuttaa ainoastaan väkivalta. Niinkuin väkivalta itse on raaka, niin -voi myös sen kylvämä vilja olla raakaa." - -"Olen kyllä, niinkuin sanoin sitä mieltä, että ruumiinrangaistus -poistettaisiin", puhui Herbert edelleen, "mutta se voi tapahtua vain -vähitellen, ei äkkiä. Mitä te, neiti Marchand siitä arvelette, kun -kerron, mitä jokapäiväisessä elämässä tapahtuu ja joka osottaa, että -talonpoika ei niinkään vihaa ruumiinrangaistusta! Hän ottaa ennen -vitsoja kuin maksaa rahasakon -- se on meillä useinkin tapahtunut." - -"Mistä hän maksaa, kun ei ole rahaa?" - -"Olisi hänellä niin paljon rahaa!" - -"Sitten johtuu se siitä, ettei teidän talonpojallanne ole inhimillistä -kunniantuntoa eikä itsetietoisuutta ja tuo jälleen perustuu hänen -halpaan inhimilliseen ja yhteiskunnalliseen asemaansa, johon hän on -pakotettu. Tehkää, herra paroni, talonpoikanne vapauden ja sivistyksen -kautta ajatteleviksi ja itsetietoisiksi ihmisiksi, ja saatte nähdä, -että ennen myövät viimeisen vaatekappaleen selästään, kuin rupeavat -alentavan ja häpäisevän ruumiinrangaistuksen alaiseksi!" - -"Niin neiti, tuo ei voi tapahtua yhtä haavaa -- se vaatii aikaa. Ja -mitä tehdä, ennenkun talonpoika kehittyy nykyisestä tilastaan?" - -"Jäähän teille vankeusrangaistus." - -Nuori Heidegg pudisti nauraen päätään. - -"Sitä melkein ei rangaistuksena pidettäisikään. Mikä hätä työttömänä -istuminen? Jos ruoka on niukka -- ei kotonakaan paljon parempi? Sen -lisäksi on moision omistajalle vahingoksi pitää työläistä pari päivää -kiinni." - -Julietten kasvoille nousi tumma puna. - -"Omaa etua ei tässä pitäisi ajatella, herra von Heidegg", lausui -hän lempeästi huomauttaen. "Teillä on hyvä ja armahtava sydän, -aijotte ruveta antamaan toisille moision isännille hyvää esimerkkiä -ajanmukaisissa uudistuksissa -- eikö olisi tien raivaaminen tässäkin -asiassa korkeaa, kallista, ihanteellista ja aivan aatelismiehen -arvoista. Koittakaa, herra von Heidegg, tutustua ja harjaantua tähänkin -aatteeseen!" - -Kauniin neidon rukoileva ja miellyttävä metalliääni hyväili nuoren -miehen korvaa. Herbert katseli häntä syvästi ja tutkivasti ja jäi -ajatuksiinsa. - -"Minä tahdon koittaa, neiti Marchand, tahdon koittaa!" sopersi hän. - -"Ja minä toivon menestystä kokeillenne!" huudahti Juliette kiitollisena -ja myötätuntoisena. - -He olivat jääneet seisomaan suuren pylvään nenässä olevan kukka-astian -luo ja puhuivat siinä. Heidän luokseen astui nyt keski-ikäinen herra -kahden nuoremman seuralaisen kanssa, jonka jälestä Herbert, jolle muut -velvollisuudet johtuivat mieleen, kiirehti suureen saliin. - -"Minun korviini kaikui tässä poliittinen keskustelu", alkoi vanhempi -herra lempeästi, kohteliaasti hymyillen; "minä kuulin jotakin uudesta -asetuksesta, taloudellisista uudistuksista, sivistyksen vaikutuksesta -ja kaikkein viimeksi ruumiinrangaistuksesta. Ihmeekseni näin, että -paroni Heideggin puhetoveri oli nuori nainen." - -"Minkätähden ihmeeksenne?" kysyi Juliette yhtä ystävällisesti. - -"Noh, eihän juuri nainen keskustele niin vakavista asioista, varsinkin -näin hauskoissa pidoissa. Niin, niin noita ulkomaalaisia! He ottavat -osaa kaikkeen, mitä taivaan ja maan välillä tapahtuu. -- -- -- Mutta -kaunista ja esimerkiksi kelpaavaa, neiti Marchand, on se että te -niin ystävällisesti toivotte meidän talonpojillemme sivistystä ja -siveellistä kohoamista." - -Herra, joka seisoi Julietten edessä, oli kookas ja lihava sekä -kasvoilta aivan sileä ja parraton. Nuo lihavat, pyöreät kasvot terävine -tutkivine silmineen muistuttivat Martin Lutheria. Vieraalla oli pitkä, -musta verkatakki, korkea, puoleksi poskiin ulottuva valkea kaulus -sekä valkea kaulaliina. Tästä ei ollut vaikea päättää, että hän oli -hengelliseen säätyluokkaan kuuluva mies. Neiti Marchand tunsi hänet, -hänen edessään seisoi Juurun kirkkoherra Berg. Hän oli jo monessakin -seurassa nähnyt tuon herran ja pari kertaa kuullut kirkossa hänen -saksalaisen saarnansa. - -Juliette oli häntä jo tätä ennen tarkastanut vieraiden joukossa. -Häntä huvitti tuo mies etevän käytöstapansa tähden. Alati kuumottivat -seurassa hänen pyöreät kasvonsa kuin lempeä, pehmeä kuunpaiste; alati -väikkyi hänen suupielissään ystävyyttä ja luottamusta herättävä hymy. -Jos hän jonkun kanssa puheli, niin olivat hänen sanansa sileät, -pyöreät, ei niissä voinut tavata kuhmuja, rosoja eikä särmiä. Eivät ne -voineet ketään pahottaa taikka haavottaa, eikä kiihdyttää kiivaaseen -väittelyyn. Hänen saksankieliset kaskunsa olivat toisinaan huvittavia, -vaan eivät erittäin sattuvia, perussäveleenä niissä oli aina -hyväntahtoisuus. - -Juliette oli salissa ihmetellyt, kuinka taitavasti kirkkoherra Berg -ymmärsi ottaa osaa jokaiseen keskusteluun. Hän puhui vanhojen rouvien -kanssa palttinoista ja kilpikankaista, nuorten neitojen kanssa runoista -ja huvituksista, vanhojen herrain kanssa hevosen kasvatuksesta -ja pernataudista sekä nuorten herrain kanssa jänismetsästyksestä -ja "Estonia" osakunnan juomingeista. Joka aineeseen puuttui hän -miellyttävällä, hauskalla tavalla ja jokaiselle ymmärsi hän sanoa -sellaista, johon tämä oli tyytyväinen. - -"Taloudellista edistystäkin toivon teidän talonpojillenne, herra -pastori", vastasi Juliette. "Ja paroni Heideggin kanssa väittelimme -juuri ruumiinrangaistuksesta, joka minusta on niin kauhean -vastenmielistä, eikö sitä täällä voisi kokonaan poistaa." - -"Niin, neiti Marchand", virkkoi kirkkoherra, "nuo ovat tärkeitä -kysymyksiä, epäilemättä hyvin tärkeitä kysymyksiä ja siinä asiassa -tehdään varmaankin vielä parannuksia, joita ei tähän asti ole tehty. -Meidän Vironmaan aatelistoa -- nämä herratkin voivat sen todistaa -- -ei suinkaan voi kukaan syyttää siitä, ettei se ole voimainsa ja ajan -vaatimusten mukaan huolehtinut talonpoikain parasta. Kohta, neiti -Marchand, astuu uusi talonpoikain asetus voimaan -- jättiläistyö, -joka on kestänyt seitsemäntoista vuotta ja jonka tekijät suuremmaksi -osaksi olivat vain meidän aatelismiehiämme. Tuo uusi laki on loistavana -todistuksena Viron aateliston uhrautuvasta mielestä talonpoikia -kohtaan." - -"Mutta ruumiinrangaistus on sallittu tuossakin asetuksessa", huomautti -Juliette. - -"Jumala paratkoon", virkkoi nyt toinen niistä herroista, jotka pastori -Bergin mukana olivat. Hän oli punatukkainen nuori mies ja puhui -katkonaisesti, hieman nenäänsä. "Jumala paratkoon, sanotte neiti -Marchand? Tahtoisin tietää, kuinka ihmisten kanssa tultaisiin toimeen -ilman vitsoja? -- Ainoa keino turmelusta vastaan. Koeteltu keino. -- -Laiskuuden lääke. -- Vapaus on haaveilua. -- Vapaus ilman kepittä on -heikkoin sydänten runollista kuvittelua. -- Pehmeys olisi rikos. -- -Talonpoika perin tyhmä. Ja raaka." - -Sitten puhui toinen kirkkoherran seuralainen. Se oli eräs jättiläisen -suuruinen, valkeapäinen ja matalaääninen nuori kreivi. Hän puhui -erinomaisen huolettomasti ja leväperäisesti ja nauroi melkein joka -lauseelle ilman minkäänmoista aihetta. - -"Neiti ajattelisi toisin ruumiinrangaistuksesta, kun olisitte itse -olleet pari viikkoa moision omistajana -- haha!" hän sanoi. "Vuoden -perästä olisi moisio mennyttä kalua -- haha! Talonpojat repisivät -silmät päästä -- varastaisivat kuin korpit -- yksikään ei tulisi enää -työhön -- ajaisivat elävänsä moision viljapeltoon -- haha! -- -- -- -Neiti luulee, että ruumiinrangaistus on heistä niin kovaa? Mitä tyhjää! -Eivät he huudakaan. Saavat kai he teillä täällä niinkuin meilläkin -melkein joka päivä ruoskaa -- onkos neiti kuullut huutoa?" - -"Olen, herra kreivi, ja hyvin kamalaakin!" vastasi Juliette. "Ne ovat -tyttöjä -- haha! He kiljuvat tavan vuoksi -- haha!" - -"Ei, olen kuullut miestenkin huutoa." - -"Ne ovat nuoria poikia, ne karjuvat koiruuttaan -- haha! Meillä ei -huuda melkein kukaan. He ovat siihen rangaistukseen niin tottuneet, -pitävät sitä niin jokapäiväisenä asiana, etteivät silmiäänkään räväytä, -kun käsketään talliin -- haha! Minä tahtoisin tietää, kuinka neiti -heidän kanssaan tulisi toimeen, jos heittäisi vitsat ja kepit tuleen --- haha! Sehän olisi melkein kuin sotamies taistelussa heittäisi pois -pyssyn, sanoen tahtovansa voittaa vihollisen pelkillä nyrkeillään -- -hahaha!" - -Neiti Marchand ei vastannut mitään tuohon henkevään puheeseen. Hänen -sijastaan jatkoi kirkkoherra Berg lempeänä ja sovinnollisena: - -"Epäilemättä on ruumiinrangaistus vastenmielinen rangaistustapa -- -siinä olen täysin neiti Marchandin puolella. Mutta maailmassa on vielä -nykyäänkin paljon pahaa, joka kyllä on ikävää, hyvin ikävää, mutta -joka ei tule yhtä haavaa autetuksi. Jumalan avulla ainoastaan voimme -kehittyä paremmiksi tässäkin asiassa. Kun evankeliumin kirkkaat säteet -alkavat perinpohjin vaikuttaa talonpoikaimme siveelliseen elämään, -niin joutuu vihdoin aika, jolloin maamme vallitsijat ja johtajat, -joille Jumala kansan kohtalon on uskonut, voivat ilolla halpana keinona -heittää nurkkaan ruumiinrangaistuksen. Sillä mielihyvää heille ei -todellakaan tuo rangaistustapa tuota." - -"Eikö sitten Jumalan sana nykyaikanakin vaikuta talonpoikiimme -toivotulla tavalla?" kysyi Juliette. - -"Ei, Jumala paratkoon! Hengellinen välinpitämättömyys, synnin pimeys on -vielä hyvin suuri." - -"Mutta olen huomannut, että teidän talonpojat käyvät hyvin ahkerasti -kirkossa." - -"Kapakassa käyvät ahkerasti -- kirkossa makaavat -- haha!" vastasi -liinatukkainen nuori kreivi. - -"Minä en sano kaikista, armas neiti", virkkoi pastori lauhkeasti. -"Minun seurakunnassani on myös paljon heränneitä henkiä ja heidän -siveellinen elämänsä on laittamaton. Mutta te tiedätte -- rikkaruohon -kylväjä ei nuku, hän on minunkin nisuvainioillani väsymättä yöt päivät -työssä. Paljon, paljon työtä on minulla vielä häntä vastaan." - -"Varsinkin, kun teillä ei ole kouluja, jotka voisivat olla teille -avuksi", huomautti kouluneiti. - -"Niin oikein, kallis sisareni! Mutta sitäkin ovat jo meidän moision -isännät ajatelleet, ja ennen pitkää alkaa joka kunnassa säännöllinen -koulutyö, jolle toivon kaikesta sydämmestäni menestystä. Minä olen -suuri koulun ystävä, neiti Marchand, ja tahdon kaikin voimin harrastaa -laissa määrättyjen koulujen perustamista pitäjässäni. Toivon, että jo -kymmenen vuoden perästä on talonpoikaimme henkinen ja siveellinen elämä -aivan toisella kannalla".[6] - -Nyt yhtyi heidän seuraansa vielä eräs vaaleatukkainen jättiläinen -- -kreivin vanhempi veli. Hänellä oli melkein neliskulmainen, kovin suuri -pää, luonnottoman suuret pallisilmät ja pitkä ulospäin pistävä leuka. -Joka tämän herran kookkaan ulkomuodon ensi kerran näki kuulematta hänen -ääntänsä, hämmästyi kovin, kun kreivi alkoi puhua; hänen äänensä oli -naisen, oli lapsen ääni. Tuo vastakohta vartalon suuruuden ja äänen -heikkouden välillä teki kuulijaan naurettavan vaikutuksen. Neiti -Marchandkin nauroi salaa, kun kreivi esittämisen jälkeen alkoi puhua -- -Juliette tunsi tähän asti vain hänen nuoremman veljensä. - -"Minä kuulin teidän puhuvan talonpojan kouluuttamisesta", virkkoi hän -kimeällä äänellään -- "siitä voin teille kertoa hauskan esimerkin --." - -"Kun se vain ei olisi liian pitkä?" kysyi hänen veljensä huolestuneena. - -Kreivi nimittäin ei pitkäveteisten kertomusten tähden ollut suosittu -seuroissa. Hänen kertomuksillaan ei ollut päätä eikä määrää, ja vielä -pahempi oli se, että ne olivat kaikki varsin vähäpätöisiä, ne eivät -päättyneet huvittavasti. Kun hän koitti olla sukkela, ei kertomuksissa -sukkeluutta ollut ja silloin joutuivat kuulijat kiusalliseen asemaan: -heidän olisi pitänyt nauraa, mutta eivät voineet. - -"Olkoon pitkä taikka lyhyt -- huvittava se kuitenkin on", vastasi -kreivi veljelle. "Kertomus osottaa, mihin kouluuttaminen vie -talonpojan. Raakalaiseksi hän tulee -- raakalaiseksi, ylpeäksi ja -pahaksi. Niin, herrat, se on tosi. -- -- -- Viime kesänä maalattiin, -niinkuin tiedetään, meidän asuinhuoneet. Maalarisällien joukossa -oli myös eräs, joka on kotoisin meidän kunnastamme. Hän on meidän -entisen kapakan isännän poika. Isäni luvalla oli hän pantu kouluun ja -sitten maalarinoppiin. Puhui saksankieltä -- mutta kamalasti, perin -vanhanaikaisesti -- ja ymmärsi tehdä jotenkin hyvää työtä. Mutta kuinka -raaka, herrat, kuinka raaka! -- -- -- Eräänä hyvänä päivänä astun minä -saliin, jossa juuri maalattiin lattiaa. Kolme sälliä tekee siellä -työtä, niiden joukossa meidän kapakan poika. Katson, katson -- oikein --- yksi polttaa! Luulen, että hän minut nähdessään ottaa paperossin -suustaan -- ei puhettakaan! Maalaa edelleen, lakki päässä, paperossi -suussa. Savu nousee kuin uunin piipusta. Mitä luulette, herrat, minun -sanoneeni? Minä huusin: 'Paperossi suusta, lurjus!'" (Kreivin voimakas -huuto oli nuoren tytön kiljahtamisen kaltaista, jonkatähden kuulijain -suut menivät nauruun.) - -"Ja hän vastasi?" kysyi joku seurasta. - -"Niin, ajatelkaa, mitä tuollainen vastasi! Tuijottaa minuun ja kysyy: -'Minkätähden'? -- 'Sinä näet, kuka sinun edessäsi seisoo!' ärjyn minä. -Tiedättekö mitä hän tekee? Katselee ympärilleen ja ihmettelee: '_Sinä?_ -Kenen kanssa te oikeastaan puhutte?' -- 'Sinun kanssasi!' -- Pudistaa -päätään ja rupeaa edelleen maalaamaan, niinkuin olisi jollekin toiselle -puhunut. -- 'Paperossi suusta!' pauhaan minä uudestaan. Mutta hän -vastaa: 'Sitten kun se loppuu!' -- 'Tässä on polttaminen kielletty!' -huudan minä. Mutta nyt tulee raakuuden huippu: hän vastaa minulle: '_Te -poltatte itsekin!'_" - -"Poltitteko te sitten itsekin", kysyi neiti Marchand. - -"Poltin", vastasi kreivi. - -Juliette ei voinut pidättää nauruaan. Onneksi hän pääsi kukka-astian -varjoon. - -"Mutta vielä paljon paremman jutun voin teille samasta asiasta kertoa", -alkoi kreivi henkeään vetäen. "Ajatelkaa kuitenkin --." - -Mutta nyt punapäinen paroni, joka oli kiittänyt ruumiinrangaistusta, -laski kätensä kertojan olalle ja huusi nenäänsä: - -"Kiitämme -- siinä jo kyllä. -- Sinä olet oikeassa -- aivan oikeassa! --- Kouluuttaminen on vahingoksi talonpojalle. -- Ei ylpeydessään näe -enempää kuin nenä on pitkä. -- Raaka -- vastahakoinen -- suurisuinen. --- Aivan niin minäkin ajattelen! -- Talonpoikaan ei opetus pysty. --- Uninen ja veltto. -- Sivistys on korkeampia säätyjä varten. -- -Kyntämiseen ei tarvita kirjatietoja. -- Vihdoin ei tahdo enää kukaan -ajaa lantaa. -- Suokaa anteeksi, neiti, karkeat sanani!" - -Kirkkoherra oli huomaamatta kadonnut seurasta. -- -- -- - -Hänen sijaansa lähestyi Herbert von Heidegg pienen, vilkkaasti puhuvan, -vanhanpuoleisen herran kanssa, jolla oli kultasankaiset silmälasit. - -"Ohoo", huusi nuori paroni, silmäillen pientä ryhmää, "kolme -yhtä vastaan -- se on liikaa! Tässä neiti Marchand, tuon teille -vapaamielisen toverin; te kahden voitatte kaikki vastustajat. -- -- -- -Herra v. S. Liivinmaalta, jonkun kuukauden vasta ollut moision isäntänä -Virossa -- neiti Marchand, hänestä olen teille kertonut." - -"Heidegg kertoi minulle, mitä te arvelette meidän oloistamme", -alkoi vieras herra elävästi ja sellaisella äänenpainolla kuin olisi -hän seisonut maapäiväin puhujalavalla. "Niin minä vakuutan teille -heti, että tunnen ystävyyttä talonpoikia kohtaan. Heillä oli oikeus -vaatia uudistuksia, perinpohjaisia uudistuksia, ja se oikeus tulee -heillä edelleenkin olemaan. Nurkkaan kaikki vanha roska -- eteenpäin -vapauden ja sivistyksen tiellä! Meidän tähänastinen huolettomuutemme, -kylmyytemme, itserakkautemme on meille jo tuottanut paljon pahaa -ja tuo edelleen vielä enemmän. Odottakaa vain, hyvät herrat! Me -olemme seitsemättä sataa vuotta pitäneet ohjakset liian kovissa -kourissa -- siitä saamme vielä rangaistuksen. Saatte nähdä, kuinka -käy, kun uusi asetus astuu voimaan! Se antaa talonpojille suuremman -liikkumisoikeuden. Talonpoika voi asettua asumaan koko Venäjän -valtakunnassa mihin tahtoo. Aavistatteko, hyvät herrat, mitä se -merkitsee? Tuossa oikeudessa piilee paha haltija, joka voi käydä -meille pelottavaksi. Luuletteko, että talonpoika jättää tuon oikeuden -käyttämättä? Ei hän niin tyhmä ole! Ei, hyvät herrat! Nyt alkavat -talonpojat muuttaa sisämaahan, niin että te silmät suurina sitä -katselette." - -"Siis pidätte liikkumisoikeuden laajentamista pahana -- haha!" -huomautti nuorempi kreivi voiton riemulla. - -"En ensinkään!" huudahti liiviläinen herra. "Minä päin vastoin valitan -ettei täydellinen liikkumisvapaus jo aikoja sitten ole ollut oikeutettu --- ainakin henkiorjuuden lopettamisesta asti. Silloin me emme enää -nukkuisi, emmekä rupeaisi silmiämme hieromaan vasta huomenna, kun -se on myöhäistä. Jos vapaa liikkuminen olisi ollut sallittu, niin -tuottaisivat meidän moisiomme nyt kaksin, kolminkertaisen sisääntulon, -sillä koko taloutemme olisi seurannut tieteellisiä uudistuksia, meidän -vainioillamme tehtäisiin työtä uudenaikaisilla koneilla ja muilla -työkaluilla -- mutta ennen kaikkea olisi meillä teräviä, virkkuja, -kyllin levänneitä työntekijöitä. Talonpoikaimme tähänastinen, maksuton -työvoima tulee meille nyt rangaistukseksi. Niin pian kun saavat -suuremman liikkumisoikeuden, asettuvat talonpojat Venäjän äärettömille -heinälakeuksille, ja me saamme pian kärsiä työväen puutetta -- se -on, jos emme pian suo talonpojillemme suuria, suuria huojennuksia. -Mutta noita huojennuksia olisi meidän jo aikoja sitten pitänyt heille -antaa, niin olisivat he nyt niin juurtuneet omaan kontuunsa, ettei -kukaan ajattelisikaan poismuuttoa. Mutta mitä me teimme? Me uuvutimme -talonpojan perinpohjin ja tahtoisimme niinkuin huomaan, vielä -edelleenkin sitä tehdä! Siten ajamme talonpojan, jota ilman emme voi -toimeentulla, vieraiden luo -- tiehän on hänellä nyt jo avoinna. Minä -aijon tätä muistuttaa teille, kun sanani toteentuvat." - -Näin puhui herra von S. edelleen ja kosketteli montakin tunnettua -seikkaa. Hänen mielipiteensä todistivat, että hän oli paljon nähnyt, -lukenut ja ajatellut. Hän ei ollut vain ihmisystävällinen tunteellinen -ihantelija, vaan terävä ja vapaamielinen maanviljelijä, jonka -johtopäätökset perustuivat tarkkoihin huomioihin ja käytännöllisiin -tosiasioihin. - -Molemmat kreivit ja punapäinen paroni eivät suinkaan vastustamatta -kuunnelleet häntä. Syntyi väittely, jota Juliette ja Herbert -äänettöminä kuuntelivat, sillä herra von S. näytti hyvin voivan -pitää puoliaan vastustajilleen. Hän ei ollut vain parempi puhuja -kuin nuo kolme, vaan hänellä oli parempi ymmärrys, hän esitti tosi -asioita ja esimerkkejä. Juliette huomasi, että sen, mitä hän oli -pelkästä inhimillisestä myötätuntoisuudesta toivonut sorretulle -talonpojalle, sen juuri esitti puhuja moision isännän kannalta katsoen -välttämättömänä tarpeena. Heidän, jotka tätä eivät tahtoneet huomata, -vaan pysyivät järkähtämättömänä entisellä kannallaan, heidän piti -joutua ennen tai myöhemmin pulaan. Se joka oli pahaksi jo sata vuotta -sitten, oli sitä nyt paljon suuremmassa määrässä ja tulevaisuudessa se -oli tuottava pelkkää perikatoa. "Me Itämeren maakuntain suurviljelijät -emme voi kestää yleistä kilpailua, jos pysymme nykyisellä -taloudellisella kannallamme, ja me olisimme pakotetut pysymään samalla -kannalla, jos meidän pitäisi työskennellä taloudellisesti ja henkisesti -rappiolle joutuneiden ihmisten kanssa. Halpaa työvoimaa jää meille -vielä kyllin, vaikka talonpoikain elämä paranee, sillä kaikki maa on -meidän; mutta meiltä puuttuu elinvoimaisia työmiehiä ja _maksukykyisiä_ -alustalaisia, jotka meidän ja itsensä hyväksi voisivat kaivaa maata -ja löytää sinne kätketyitä aarteita. Pienviljelijöiden kilpailua ei -meidän pitkiin aikoihin tarvitse pelätä, sillä meillä on vielä sata -kertaa paremmat elinehdot kuin heillä ja heidän pitää lunastaa meiltä -maakappale -- hinnasta, jonka me saamme määrätä -- mutta me myymme, -mitä emme milloinkaan ole ostaneet." - -"Mutta tehän ostitte moisionne!" virkkoi kimeä-ääninen kreivi. - -"Niin, mutta mistä siihen sain rahaa?" kysyi lasisilmä herra -myötätuntoisesti nauraen. - -"Sitä en tiedä." - -"Mutta minä tiedän. Minä möin moision Liivinmaalla -- tietysti hyödyin -kaupassa. Sen oli isäni ostanut, joka myöskin oli entisen moisionsa -edullisilla ehdoilla myönyt. Ja hän oli saanut moision perinnön kautta -ja tuon moision ensimmäinen omistaja, sukumme esi-isä oli sen saanut -'lainaksi' eli -- lahjaksi. Näin oli pääoma, jolla ostin uuden moision, -joutunut minulle ja voin siis sanoa, etten ole maata, jota aijon -talonpojille myödä, ostanut. Mutta talonpojan täytyy todellakin meiltä -ostaa maa omalla rahallaan." - -Tanssin piti jälleen alkaa, ja neiti Marchand kiiruhti soittokoneen -ääreen, vapauttaakseen herra Lustigin siitä velvollisuudesta. Pian -erosivat väittelijätkin. Herra von S., tuo lammas vuohten joukossa, -jonka taloudelliset mielipiteet saivat niin vähän kannatusta seurassa, -tarttui jälleen Herbertin käsivarteen ja astui hänen kanssaan suureen -saliin. Äskeinen väittely ei ollut hänelle tuottanut suurta huvitusta, -kun vastustajat olivat liian heikkoja. Herbertin kanssa keskusteli hän -halulla, sillä hänessä hän tapasi miehen, joka kykeni tunkeutumaan -asian ytimeen. - -Herra von S. oli niitä harvinaisia moision isäntiä, joista talonpojat -puhuivat hyvää, vaikkakin hän vasta kuudetta kuukautta vallitsi uutta -moisiotaan. Hän oli ystävällinen ihmisille, koitti jokaiselle tehdä -oikeutta eikä suvainnut työnjohtajien liiallista kovuutta. Palvelijat -ja talonpojat huomasivat pian uuden herransa harvinaiset ominaisuudet -ja häntä kiiteltiin pian pitäjän rajojen ulkopuolellakin. - -Samoin kiiteltiin tuon moision herran puolisoa. Rouva von S. -kuului erääseen vanhaan, kuuluisaan Liivinmaan aatelissukuun, joka -ei kuitenkaan estänyt häntä osottamasta alempaa kansaa kohtaan -myötätuntoisuutta ja anteliaisuutta. Hänen luokseen eivät perheennaiset -tulleet värisevin sydämmin, eivätkä kiirehtien lähteneet moisiosta. -Jos ei liinalanka kulkenut renkaasta läpi, niin ei rouva heittänyt -sitä takaisin eikä vaatinut köyhän naisen kehräämään omista aineistaan -toista ja hienompaa lankaa niinkuin rouva von Heidegg, vaan hän lausui -pari opettavaa sanaa vastaisen varalle eikä jättänyt huonoakaan -kehrääjää ilman pientä vastalahjaa. Hän oikein kuulusteli köyhien -puutteita, antoi sairaille ilman maksutta rohtoja ja hänen ja hänen -miehensä ensimmäisenä työnä oli kyläkoulun perustaminen, jolle juuri -nyt moision aineista ja moision työvoimilla rakennettiin taloa. - -Neiti Marchand tutustui myös rouva von S:een näissä pidoissa, ja -Juliette mieltyi heti kaikesta sydämmestään tuohon rakasmieliseen ja -luottamusta herättävään naiseen. - -Adelheid von Heidegg oli tuon ikävän kohtauksen jälkeen hyvin pahalla -tuulella, Tanssiminenkaan, joka tuolle nuorelle, elinhaluiselle -neidolle tuotti niin suurta riemua, ei nyt enää miellyttänyt. Hän -hautoi pienessä kauniissa päässään kostontuumia tuolle "nenäkkäälle -ranskalaiselle mamselille" ja samoin veljelleen, joka tuota naista -oli niin "naurettavalla tavalla" puolustanut, mutta häväissyt häntä, -Adelheid von Heideggiä, koko seuran läsnäollessa. Ei olisi äidille -kaipaaminenkaan ollut miksikään hyödyksi; Adelheid tunsi salaa itsensä -syylliseksi ja pelkäsi Herbertiä, joka itseään puolustaen saattoi antaa -asialle aivan toisen leiman kuin mitä hän toivoi. Hän päätti vihdoin -odottaa sopivaa hetkeä, takaapäin iskeäkseen vastustajaa. - -Illan kuluessa tanssin jälkeen saatiin vielä kuulla laulua. -Syntymäpäivälapsi oli, niinkuin seurassa tiedettiin, laulaja, ja samoin -löytyi vierasten joukossa naisia ja miehiä, jotka voivat antaa äänensä -kuulua ja viimeksi lauloi myös ranskalainen neiti. Neiti Adelheid -astuessaan pianon ääreen nouti herra von Lustigin itselleen säestäjäksi. - -Nuori neiti lauloi puhtaasti helkkyvällä äänellään, mutta -tunteettomasti ja värittömästi. Kohteliaisuudesta olivat kuitenkin -mieltymyksen osotukset runsaat. Punaisin poskin läksi Adelheid äidin -luo ja kuiskaili: - -"En tahdo, että neiti Marchand tänä iltana laulaa!" - -"Mutta jos vieraat tahtovat?" - -"Aseta sitten niin, ettei heidän tahtoaan täytetä." - -"Miksi niin, lapsi?" - -"Hän on paha, keimaileva, halpamielinen olento! Meillä on nyt enemmän -vieraita kuin koskaan ennen. Jos häntä nyt kiitetään, niin hän -ajattelee itsestään vaikka mitä!" - -"Mutta kuinka voin häntä kieltää laulamasta, jos vieraat sitä toivovat?" - -"Kun rouva von B. ja herra von M. ovat laulaneet, niin anna, armas -äiti, vain merkki, että tanssi taas alkaa!" - -"Hyvä kyllä, lapseni!" - -Ja rouva von Heidegg suuteli tytärtään poskelle. - -Mutta Adelheidin tuuma ei onnistunut. Seurassa oli paljon niitä, -jotka tahtoivat kuulla kauniin ranskalaisen laulua. Ja kohta kun -edellämainitut olivat lopettaneet, alettiin ranskan ja saksan kielillä -pyytää neiti Marchandia laulamaan. Rouva von Heidegg käski kyllä -kiireesti Juliettea soittamaan tanssimusiikkia niinkuin hän tekikin, -mutta varsinkin nuoret herrat osottivat siitä tyytymättömyytensä ja -hampaita kiristäen täytyi Adelheidin nähdä, että hänen vihapitonsa -nuotteineen astui pianon ääreen ja alkoi laulaa. Hänen säestäjäkseen -oli rouva von S. ruvennut, jonka kanssa Juliette juuri vast'ikään oli -puhunut soitannosta. - -Kun ranskalainen alkoi laulaa läksi Adelheid salista. Hän värisi -vihasta ja pienet valkeat kädet puristuivat kokoon, mutta ei hän -kuitenkaan malttanut poistua niin kauvas, ettei olisi kuullut tuota -hopeankirkasta,. mieleen painuvaa kellonhelinää, joka salissa liikutti -ja innostutti kuulijoita. Paronin neiti kuunteli katkeralla mielin -oven takana, kuinka hänen vastustajansa sai innokkaita mieltymyksen -osotuksia ja kuinka hänen vielä piti esittää kaksi laulua lisäksi. - -Kun tanssi jälleen alkoi, meni Adelheid saliin takaisin ja huomasi -äitinsäkin olevan pahalla tuulella. Äidillinen kateus kiihdytti -paronitartakin, sillä hän huomasi, että hänen oma tyttärensä joutui -varjoon tuon "palvelus-ihmisen" rinnalla. Rouvan mielipaha oli vielä -suurempi, kun hän ei keksinyt keinoja, joilla olisi voinut taistella -sitä vastaan. - -"En voinut sitä estää, armas lapseni", kuiskaili hän tyttärelleen. -"Mutta sopivalla hetkellä tahdon antaa hänelle viittauksen, että en -salissani siedä hänen laulamistaan." - -Adelheid puri hammasta ja katseli vaanivin silmäyksin ympäri huonetta. --- - -Herbert tanssi nyt enimmästi vieraiden neitosten kanssa, mutta -Juliette, vaikka kyllä herra Lustig oli hänet vapauttanut -soittamisesta, katseli istuen päältä ja kieltäytyi tanssimasta, kunnes -vihdoin katosi toiseen huoneeseen. - -Vähän myöhemmin etsi häntä Herbert vanhan paronin kirjoitushuoneen -vieressä olevasta kamarista, joka oli lukuhuoneena. Neiti Marchand -istui akkunalla ja luki, kun nuori paroni astui sisään. Huoneessa oli -hiljaista. Ainoastaan joskus kuului sinne heikosti tanssimusiikin -säveleet. - -"Näin kauvas ja yksinäiseen huoneeseen olette paenneet", lausui nuori -Heidegg, pyyhkien nenäliinalla hikeä otsaltaan. "Niin, olen hiukan -väsynyt." - -"Vai väsynyt! Ehkeivät meidän herrat teitä miellytä?" - -"Miellyttävät kyllä ja erittäinkin herra von S." - -"Mutta onhan hän jo naimisissa!" nauroi Herbert. - -"Sitä en pidä vikana." - -Heidegg istuutui vanhaan, nahalla päällystettyyn nojatuoliin ja otti -erään kirjan käteensä. Käännellessään sen lehtiä, kääntyivät hänen -katseensa Julietteen, jonka kasvoja pöydällä oleva lamppu hyvin valaisi. - -"Minä etsin teitä, neiti Marchand", virkkoi paroni pitemmän aikaa -ääneti oltuaan. - -Juliette katsahti kirjasta ylös. - -"Minua? Minkätähden?" - -"Tahdoin teitä kiittää laulustanne! Sydämmessäni tunnen vielä -ihmeellistä, pyhää liikutusta." - -"Kiitän myötätuntoisuudestanne, herra paroni!" - -"Ja tahtoisin teille vielä kertoa jotakin, joka on ihmeellisempää. -Selittäkää minulle arvoitus, joka johtuu mieleeni kuullessani -teidän ääntänne, vielä enemmän nähdessäni teidän kasvojanne ja koko -olentoanne! Minusta nimittäin on kuin olisin teidän äänenne jo ennen -kuullut jossakin, kuin olisin nähnyt teidän kasvonne, silmänne, suunne, -leukanne ja teidän koko olentonne. Enkä kuitenkaan voi muistaa, missä -olisin teidät nähnyt. Ensimmäisestä hetkestä asti, kun teidät näin, -tuli mieleeni tuo kysymys ja se on minua vaivannut tähän asti enkä ole -voinut saada selitystä." - -Juliette silmäili tarkkaavasti nuorta miestä. - -"Sitä en tiedä, herra von Heidegg. Minä en ole teitä nähnyt ennenkun -vasta täällä moisiossa." - -"Oletteko ollut Preussissa, eli ehkä Berlinissä?" - -"Ainoastaan matkustanut läpi. Etelä-Saksassa, Mynchenissä olin kerran -jonkun kuukauden." - -Herbert pudisti päätään. - -"Siellä en ole käynyt." - -"Ehkä olette nähnyt jonkun toisen, minun näköiseni ihmisen?" - -"Sitä olen itsekin ajatellut, mutta en voi muistaa ketään. -- -- -- -Mutta olen tehnyt erään johtopäätöksen, joka varmaankin on oikea. -Tahdotteko sen kuulla, neiti Marchand?" - -"Tahdon kyllä", vastasi neito ihmettelevin silmin, mutta paronin -katseet olivat tutkivina ja totisina kiintyneet häneen. "Minä nimittäin -luulen, etten teitä ole milloinkaan nähnyt", alkoi paroni Herbert. -"En ole teitä nähnyt sellaisena kuin tuossa nyt istutte. Olen nähnyt -teitä ainoastaan _osaksi_. Kerran olen nähnyt silmänne, toisen kerran -kaulanne, kolmannen kerran leukanne, neljännen kerran suunne -- ja niin -eteenpäin. -- -- -- Te ette minua ymmärrä?" - -Juliette pudisti päätään. - -"Pian tulee selitys. Niinkuin tiedämme löydämme yhdellä ihmisellä -harvoin kaikki ne ominaisuudet, jotka meitä miellyttäisivät. Te -esimerkiksi voitte tavata ihmisen, jolla teidän mielestänne on kaunis -pää, mutta hänen kaulansa ei teitä miellytä eikä ehkä hänen päänsä -asento; teistä hänen silmänsä ovat kauniit taikka ainakin miellyttävät, -mutta hänen suunsa, tai leukansa tai nenänsä soisitte olevan hieman -toisenlaiset; teistä on hänen vartalonsa sievä, mutta hänen käyntinsä -ja liikkeensä eivät ole mieleenne. Ja kuinka suurta pettymystä -tunnette, jos kauniista suusta kuulette epämiellyttävän äänen! Näin -käy ollessamme elävien ihmisten seurassa ja samoin meistä tuntuu kuvia -katsellessamme. Meidän oma erikoinen aistimme ja omat tunteemme, jonka -mukaan asioita arvostelemme, tuottaa meille tuollaisia miellyttäviä ja -vastenmielisiä vaikutuksia." - -"Sen ymmärrän", vakuutti Juliette. - -"Hyvä. Onko mielestänne sitten todennäköistä, että ihmisen havaintokyky -tai ehkä mielikuvitus voi luoda kaikista noista miellyttävistä -ominaisuuksista, joita hän eri aikoina ja eri paikoissa on -ihmisissä tai kuvissa tavannut, kokonaisuuden, joka vastaa hänen -kauneusihannettaan. Ja tähän kuvaan hän sitten joskus voi verrata -ihmistä, joka häntä miellyttää -- kerrassaan miellyttää." - -"Te siis tarkotatte, että muodostamme ihanteemme niiden tosiasioiden -mukaan, joita olemme maailmassa havainneet." - -"Niin, eihän meidän mielikuvituksemme saa muualta aiheita kuin siitä -mitä havaitsemme." - -"Oletteko te, neiti Marchand, tavannut sellaista ihmistä, jota -nähdessänne johtuu mieleen: missä olen tuon ihmisen ennen nähnyt, missä -hänen ääntänsä kuullut, kunnes vihdoin tulette siihen päätökseen, -ettette ole häntä milloinkaan nähnyt ettekä kuullut?" - -"En muista. Mutta pitääkö sellaisen ihmisen sitten aina olla -miellyttävän? Eikö mielikuvitus voi epämiellyttäväänkin ihmiseen -sovittaa ihannekuvaansa?" - -"En tiedä. En ole sitä kokenut. Mutta minä luulen, että ihanteemme ovat -aina miellyttävät. Mutta ihmeellistä on, että me ihanteellemme joskus -löydämme vastineen elämässä. Se ihme on minulle sattunut." - -"Teille?" kysyi Juliette ja omituinen ahdistus tuntui hänen rinnassaan -ja hän joutui hämilleen. - -"Niin minulle", vastasi Herbert. "Olen oikeassa, kun vakuutan, että -olen teidät ennen nähnyt enkä ole nähnyt, että olen teistä koonnut -osia, kunnes sain hengessäni valmiiksi teidän kuvanne. Tuon valmiin -kuvan huomasin vasta silloin, kun näin teidät elävänä edessäni -- ei, -vasta tänä iltana se mulle täysin on selvinnyt -- -- --" - -Kumpainenkaan heistä ei ollut huomannut erästä kaunista, -kiharatukkaista tytön päätä, joka oli ilmaantunut raolle jääneen -oven taakse ja joka nyt heitä tähysteli kauniilla, mutta ilkeillä -silmillään. Mutta tuo pää katosi kuin varjo kun Herbert liikutti -tuoliaan. Ja kun hän nyt lausui nuo viimeiset sanat kääntyen neidon -puoleen, temmattiin ovi äkkiä auki ja paronittaren kova, nuhteleva ääni -kuului: - -"Herbert!" - -"Mitä, äiti!" - -Hän nousi äkkiä ylös ja kiiruhti ovelle. - -"Tahtoisin tietää, mitä tämä merkitsee?" - -"Mikä niin, äiti?" - -"Tämä hämärätunti yksinäisessä huoneessa kouluneidin kanssa! Tiedäthän -Herbert, että sinulla on velvollisuuksia vieraita kohtaan!" - -"Eiväthän he ole ainoastaan minun vieraitani." - -"Yhdentekevä! Et sinä saa joka väliajalla antaa _houkutella_ itseäsi -pois toisten seurasta." - -"Houkutella? Minua ei ole kukaan houkutellut, äiti." Mutta hänen -sanojaan ei otettu kuuleviin korviin, paronitar kääntyi houkuttelijan -puoleen. - -"Ja teille, neiti Marchand, täytyy minun sanoa, etten talossani salli -tuollaisia -- kuinka sanoisin -- tuollaisia eri seuroja. Teillä -voi sopivaisuudesta ja sopimattomuudesta olla omat vapaamieliset -käsityksenne, mutta minun täytyy pyytää, että karttaisitte niiden -toteuttamista minun kodissani." - -Juliette oli noussut ylös. - -"En ole tehnyt mitään hyviä tapoja loukkaavaa, paronitar!" - -"Ei mitään? Todellakin!" Ja rouva katseli pilkallisesti Juliettesta -Herbertiin ja sitten ympäri huoneen seiniä. "Tahtoisin sitten tietää, -miksi ette istu soittamassa?" - -"Olen väsynyt." - -"Väsynyt, mutta täällä istuminen ei väsytä?" - -"Olen väsynyt soittamiseen ja tulin tänne lepäämään, paronitar. Etten -jäänyt tänne yksin olemaan, ei ole minun syyni." - -"Äiti, sinä teet vääryyttä, neiti Marchandille", vakuutti nyt Herbert -kohteliaasti, mutta varmasti. "Minä etsin neiti Marchandia täältä, -istahdin hänen luokseen ja me rupesimme keskustelemaan. -- -- -- -Luulen, että neiti Marchand kuuluu meidän kotiväkeemme, joiden kanssa -me kaikki voimme vapaasti milloin hyvänsä seurustella. En näe siinä -minkäänmoista sopimattomuutta, että istumme tässä lukuhuoneessa joka on -kaikille avoinna." - -Paronitar ei tiennyt todellakaan, mitä hänellä siihen olisi ollut -muistuttamista, sentähden hän vain huudahti: - -"Vait, Herbert! Siitä asiasta saamme vielä puhua" -- ja kouluneidin -puoleen kääntyen: "Jos olette väsynyt, niin voitte mennä maata!" - -Herbert ja Juliette poistuivat paronittaren perässä huoneesta. Kun -ensiksi mainittu astui kirjoitushuoneeseen, näki hän, kuinka sieltä -vastaiselle puolelle katosi valkea hame, joka jäi hetkeksi oven väliin. - -Herbert tiesi, kuka äidin oli sinne johdattanut. - -Kun hän kulki pienen salin läpi, näki hän vanhemman sisarensa seisovan -kahden herran seurassa ja kuuli hänen heleästi nauravan. Neito katseli -voitonriemuisena veljeänsä, mutta tämä pyyhkäsi hiukan tomua kädestään -ja astui pystyssäpäin ohi. -- - -Juliette oli onnellinen, kun sai kadota omaan huoneeseensa. Ajatukset -pyörivät hänen päässään ja sydän oli tunteita tulvillaan. Ei hän -koskaan ollut niin kaivannut lepoa kuin nyt. - -Mutta ennenkun hän pääsi omaan huoneeseensa, piti hänen vielä -nähdä jotakin, joka lisäsi hänen sydämmensä tuskaa siveellisten -epäkohtien tähden. Päästäkseen omaan kamariinsa piti Julietten kulkea -pitkän käytävän läpi, joka jakoi talon huoneet kahteen riviin. -Yhdestä valaistusta vierashuoneesta, jonka ovi oli auki, näki hän -ohikulkeissaan kaksi ihmistä. Toinen oli tuo pitkä nuori kreivi, joka -äsken oli salissa moittinut talonpoikain raakuutta ja tuhmuutta. Hän -seisoi selin oveen päin. Hänen edessään seisoi palvelustyttö Mai -puhtaissa vaatteissa, heleänvalkea esiliina edessä ja piti kädessään -teetarjointa, josta kreivi otti lasin. Pidellessään lasia vasemmassa -kädessään, ei tuo ylpeä, korkeasti sivistynyt, jalosukuinen aatelismies -pitänyt arvoansa alentavana kietoa oikeaa kättänsä tytön vyötäisille, -niin että Mai punastuen ja huudahtaen vetäytyi syrjään. -- -- -- -Tuollaiseen huvitukseen ei ollut tuo talonpoikaistyttö kreiville liian -halpa. -- -- - -Juliette kiiruhti kuin takaa-ajettuna pitkin käytävää huoneeseensa, -heittäytyi juhlapuvussaan sohvalle ja painoi kasvonsa käsiinsä. -- -- -- - -Alhaalla salissa kysyttiin häntä. Rouva von Heidegg selitti -levollisena, että neiti Marchand oli pyytänyt anteeksi -- hänen piti -äkkinäisen päänkivun tähden poistua seurasta. - - - - -12. - -VIIMEINEN APUNEUVO. - - -Eräänä päivänä huhtikuun alussa sai Huntaugun isäntä moisiosta käskyn -tulla opmannin puheille. Mihkel arveli, että hänelle ehkä aijottiin -puhua uudesta paikasta, sillä Yrjönpäivä oli kohta käsissä, ja -hän lähti iloinen toivo mielessä menemään. Mutta kun opman rupesi -selittämään hänelle asiaansa, kävi Mihkel nolon näköiseksi. - -"Mihkel, sinulla on kotona nuori ja terävä tyttö kuin mansikka", alkoi -Winter kovalla, kähisevällä äänellään. - -"On kyllä, herra opman." - -"Olisi vahinko, jos tuollainen kaunis tyttö jäisi kylään tekemään -raskasta talon työtä, sellaisen pitäisi joutua kevyempään ammattiin, -niin saisi hän hienomman miehen." - -"Hän on minun ainoa lapseni kotona -- pitäisikö minun panna hänet -parempaan ammattiin, ja mihin?" - -"Moisioon, Mihkel! Minä ajoin palvelustyttöni pois, sillä hän kävi -liian suurisuiseksi. Nyt tarvitseisin palvelijaa. Lähetä Miina -moisioon!" - -Mihkel hämmästyi. Siihen oli hänellä montakin syytä. Ensiksi oli aivan -järjetöntä antaa ainoata, palkatonta työläistään toisen palvelukseen -ja toiseksi oli Winter opman tunnettu ilkeäksi, raa'aksi mieheksi, -jonka luona palvelijat eivät milloinkaan kauvan menestyneet, sillä -hän pieksätti heitä aivan syyttömästi ja kolmanneksi tiedettiin, että -hän harjoitti toisellakin tavalla suurta mielivaltaa moision naisia -kohtaan. Kylässä puhuttiin, että kunnassa oli ainakin puoli tusinaa -"kasvattilapsia", joilla kaikilla oli sama isä, ja tätä isää ei -löytynyt kylän poikain joukosta. - -"Herra opman puhuu varmaankin leikkiä", virkkoi Huntaugun isäntä -nöyrästi. "Miinahan kohta menee miehelle -- Kubja-Pritsille niinkuin -herrat tietävät, -- ja silloin teidän taas pitäisi etsiä uutta -palvelustyttöä." - -"Kupiashan minulle itse häntä ehdottikin", vastasi isännöitsijä. "Hän -sanoi tytön häntä kylässä karttavan -- ja arveli, että hän moisiossa -paremmin saa tyttöä tavata, kun hän alati on lähellä ja nähtävissä. Kun -aika joutuu, että tahtovat häitä pitää, niin en minä kiellä." - -"Prits ehdotti?" toisti Mihkel hitaasti. "Ei hän siitä ole minulle -sanaakaan puhunut!" - -"Ei hän ole ehtinyt: vasta eilen puhuimme", selitti opman, mutta lisäsi -päättävästi: "Mitä siitä niin kauvan arvelee ja tinkii! Minä tahdon -sinun tytärtäsi itselleni palvelijaksi, sinä tuot hänet huomenna -moisioon, ja asia on päätetty!" - -"Ehkä herra opman lupaa --." - -"En minä lupaa mitään! Älä sinä rupea jörisemään! Itsehän olet mies, -joka toivot parempaa paikkaa! Etkö häpeä!" - -"Eihän Miina osaa vähääkään herrasväen töitä -- ehkei herra opman ole -tyytyväinen häneen --." - -"Kyllä minä opetan", nauroi opman rasvaisella äänellään kädet -housuntaskuissa. "Eikä minulla niin erinomaisia töitä olekaan -- -olenhan poikamies. Jos hän on terävä tyttö niin tahdon isääkin muistaa. -Sehän on sinulle yhdentekevää, jos elätät ja vaatetat omaa lastasi tai -otat hänen sijaansa vieraan palvelijan." - -"Voinko sitten toivoa, että moision isännät muistavat minua Jyrinpäivän -aikana?" myöntyi Mihkel. - -"Jos minä tahdon, tapahtuu kaikki, mutta jos en tahdo, saat jäädä -Huntaugulle! Ja nyt hyvästi, ukko -- huomenna odotan Miinaa." - -Nöyrästi kumartaen läksi Huntaugun Mihkel isännöitsijän luota ja meni -Kubja-Pritsiä tapaamaan. Hän asui aittamiehen ja voudin kanssa samassa -rakennuksessa lähellä moision viinakeittiötä, ja sattuikin olemaan -kotona. - -"Prits", virkkoi Huntaugun isäntä antaessaan kupiaalle kättä, "mitä -hulluja sinä olet puhunut? Opman sanoi, että sinä olet ehdottanut -meidän Miinaa palvelijaksi?" - -"No niin, mitä sitten?" - -"Etkö sitten tiedä, että minä itse häntä tarvitsen?" - -"Antaisithan hänet minullekin naiseksi! Ei sinulla silloinkaan olisi -hänestä apua." - -"Se on toinen asia. Mutta nyt -- anna ainoa lapsesi vieraalle -palvelijaksi ja ota itse palvelija taloosi." - -Kupias rupesi asiaa selittämään. - -"Katso, Mihkel! Miina on minua kohtaan samanlainen kuin ennenkin; kylmä -kuin jääpuikko, puhumaton kuin puupölkky. Etkö luule minun tietävän, -mistä se tulee? Hän käy salaa Uudentuvan mökissä, siellä hänelle -selitetään kaikki asiat ja pannaan hänen päähänsä kaikellaisia juttuja. -Mitä hän sitten minusta välittää! Mutta jos hän on kylästä kauvempana -ja täällä minä häntä pidän silmällä, niin voin ehkä paremmin hänen -kanssaan puhua. Täällä hän vasta oppii minua tuntemaan, ja ehkä meidän -asiastamme sitten vihdoinkin jotakin tulee." - -Huntaugun ukko arveli, että ehkä kupias on oikeassa. Hän ei olisikaan -ollut asiaa vastaan, jos hän olisi tiennyt, että hänellä siitä on etua. -Sentähden hän virkkoi viisastellen "Mutta minä en voi tyttärestäni -luopua. Jos hän menee miehelle, on toinen asia. Mutta vieraan luo -palvelukseen -- sitä en tahdo." - -"Sanoitko sinä sen opmannille?" - -"Sanoin, kyllä!" - -"Nyt olit tuhma mies! Opman vihastuu ja tekee sinut herran silmissä -niin huonoksi, että sinulla ei ole mitään toivomista." - -"Luuletko sitten, että voin mitään toivoa?" - -"Tietysti! Niinkauvan kun sinä minun ja opmannin kanssa olet hyvissä -väleissä, voit kaikkea toivoa, mitä sydämmesi haluaa, ja jos Miina -vielä kerran on minun vaimoni --." - -"Hyvä kyllä, hyvä kyllä", nauroi Mihkel pistäen piippuunsa, "enkös -sitten tekisi kaikki, mitä moision saksat toivovat! Saatan huomenna -Miinan opmannin luo ja jään itse odottamaan hyvää paikkaa. Jos sen saan -Jyrinpäiväksi, on hyvä; mutta jos en, niin otan heti tytön jälleen -kotiin. -- -- -- Sinulta pitäisi minun kuitenkin vielä jotakin kysyä." - -"Mitä sitten?" - -"Tahtoisitko sitte täällä katsoa, ettei tytölle tehdä väkivaltaa?" - -Kubja-Prits silitti leukaansa. - -"Kuinkas muuten. Voithan itsekin arvata, että pidän huolta omasta, -tulevasta vaimostani. Eikä opman hänelle mitään julkea tehdä, kun -tietää, että hän on minun morsiameni." - -Kun Huntaugun isäntä lähti kotiin pelkäsi hän, että Miina panee vastaan -kodista lähtemistä. Sillä se tyttö oli lujatuumainen, rohkea ja -itsepäinen. Mutta ihmeekseen huomasi Mihkel, että Miina suostui tuumaan. - -"Sinun pitää lähteä opmannille palvelukseen", lausui isä. "Sitä -vaaditaan -- ei voi panna vastaan." - -"Voinhan mennä", vastasi tyttö ajateltuaan hetken asiaa. - -Hän tiesi hyvin, minkätähden hän niin mielellään tahtoi lähteä -kodistaan. Hänen elämänsä siellä ei ollutkaan hauskimpia. Hän oli niin -kyllästynyt isän ainaisiin muistutuksiin Pritsille menemisestä, että -hän jo itsekin oli ajatellut johonkin lähtemistä. Opmannin vaatimus -tuntui hänestä sentähden helpotukselta. Kyllä hän ymmärsi, että hän -mennessään moisioon, saisi paljon kärsiä Pritsin tähden, mutta mitä -siitä. Kaikki oli helpompaa kuin kuulla isän alituista torumista ja -pistelemistä. - -Vastustus tuli aivan toiselta puolelta. Huntaugun emäntä alkoi opmannin -vaatimuksen ja Mihkelin lupauksen tähden valittaa ja hätäillä. - -"Oletko hullu?" huudahti hän melkein kyynelsilmin. "Annat oman ainoan -lapsesi pois kotoa -- annat tuollaiselle turkkilaiselle palvelukseen, -josta ei kukaan tiedä hyvää puhua!" - -"Voinkos sitten vastustaa opmannin käskyä?" puolusti itseään isäntä. -"Tiedäthän, mitä toivon moisiosta." - -"Tiedän kyllä, tiedän kyllä!" virkkoi äiti taas. "Mutta pitääkö sinun -sentähden myödä oma lapsesi? Saadaksesi hiukan paremman paikan, -kauppaat oman tyttäresi vieraille. Mitä, jos minä en laske Miinaa -moisioon?" - -"Äiti", lausui Miina, "anna minun mennä koitteeksi! Minulla on aivan -hyvä mieli, jos isä sentähden saa paremman paikan! Paha on opmannille -vastaan paneminen -- tiedät itsekin, että hän voi isälle tehdä paljon -pahaa." - -Äidin täytyikin vihdoin suostua. Hän itsekin toivoi parempaa taloa ja -suurempia tuloja, sillä he olivat sangen köyhiä. Huntaugun huonoista -maista he tuskin saivat elatuksensa. Joka kevät ahdisti heitä puute -sekä ihmisten että eläinten ruuasta, ja Mihkelillä oli suuri velka -kunnan jyväaittaan. - -Niin erosi siis Miina seuraavana päivänä kodistaan ja läksi moisioon -palvelukseen. Itkien katseli äiti hänen peräänsä ja Mihkelkin oli -liikutettu. He eivät koko päivänä puhuneet sanaakaan toisilleen eikä -heidän käynyt syöntinsäkään. - -Mutta Miina otettiin opmannilla ystävällisesti vastaan. Herra Winter -katseli tyttöä niin tarkasti kuin markkinamies ostettavaa hevosta ja -hänen iloiset, hymyilevät kasvonsa osottivat, että hän oli kauppaan -tyytyväinen. Vanha vaimo, joka toisinaan oli opmannilla auttamassa, -laittoi kohta uudelle palvelustytölle ruokaa ja opman keskusteli -hauskasti Miinan kanssa hetken aikaa. - -Herra Winter oli neljänkymmenen vuotinen, keskikokoinen, lihava mies. -Hänen päälakensa oli paljas, kasvonsa punottivat ja vatsa suuri kuin -ainakin opmannilla. Hän ei katsonut milloinkaan ihmisiä silmiin heidän -kanssaan puhuessaan, vaan silmäili heitä vain sivultapäin, kun he -muualle katselivat. Ei hän nyt Miinaakaan katsellut suoraan silmiin, -mutta tarkasti kyllä häntä, kun hän muualle silmäili. - -Illalla ilmaantui Prits kyökkiin. Hän oli hyvin mielistelevä. -Ystävällisesti hän kysyi Miinan voimista ja virkkoi sitten: - -"No, nyt sinusta tulee niin hieno ihminen, ettei maailmassa moista. Ja -siitä saat kiittää minua." - -"Sinua?" - -"No niin! Minähän sinulle toimitin tämän paikan." - -"Kuinka niin?" - -"Eikös isäsi puhunut?" - -"Ei." - -Miina sanoi oikein. Mihkel ei siitä ollut kotona puhunut mitään, sillä -hän oli pelännyt Miinan vastustamista. - -"Opman kysyi minulta", selitti Prits edelleen, "että enkö tietäisi -hänelle neuvoa mukavaa tyttöä. Miks'en, ajattelin minä, kaikkein -mukavin on Huntaugun Miina, ja heti sanoin sen hänelle. Luulen, että -tulet olemaan elämääsi tyytyväinen täällä." - -"Saa nähdä." - -Prits istui kyökin pöydän reunalle, aivan kuin olisi hänellä ollut -täydellinen vapaus talossa. Vanha ihminen, aittamiehen äiti, oli -lähtenyt pois kyökistä. - -"Kuule, Miina", virkkoi kupias hetken aikaa ääneti oltuaan. "Olkoon -elämä täällä kuinka hyvä tahansa, niin luulen, ettet sittenkään kauvan -ole toisen palvelijana, etkä tahdo kyläänkään takaisin mennä. Sano nyt -kerrankin oikein suoraan: tahdotko tulla minulle, vai et?" - -Miina katseli ajatuksissaan hellan alla räiskävään tuleen, josta -punertava valo heijastui hänen raittiille kasvoilleen. - -"Tiedäthän, Prits, että en tahdo", vastasi hän lauhkealla, -ystävällisellä äänellä. - -"Mutta minkätähden et?" huudahti kupias ja vihan puna nousi hänen -poskilleen. - -"Me emme ole toisillemme luodut, Prits", puhui Miina vakavalla, -leppeällä, melkeinpä lohduttavalla äänellä. "Kyllähän sinun pitäisi sen -itsekin ymmärtää. Minun vereni ei vedä sinun puoleesi -- tunnen sen -selvästi sydämmessäni." - -"Mutta Uudentuvan päiväläisen puoleen vetää." - -"Olkoon, kuinka on, mutta sinun ja minun välimme on niinkuin sanoin. -Kuule, Prits, ole nyt järkevä mies, eroa minusta, etsi itsellesi toinen -nainen ja kaikki on hyvin. Minkätähden niin kovin kiusaat itseäsi ja -muita? Niinkuin tyttöjä ei olisi muualla maailmassa!" - -"Ei minun osalleni ole muuta kuin sinä!" lausui Prits hammasten -välistä, ja silmäili kiihkeänä Miinaa. "Minun pitää saada sinut, enkä -huoli kenestäkään toisesta. Ja minä sanon sinulle, tyttö, sinä tulet -minulle, vastusta niin kauvan, kun tahdot!" - -"Ja jos en sittenkään tule?" kysyi Miina, jonka sydämmessä jälleen -nousi entinen vastahakoinen henki. "Väkisin et minua kuitenkaan saa ja -hyvällä olet jo kyllin koittanut." - -Prits astui aivan tytön eteen. Hänen silmänsä kiilsivät uhkamielisesti. - -"Jos en sinua saa, niin on se sinun onnettomuutesi", virkkoi hän -puoleksi kuiskaten. "Minä sitä en yksin kadu, vaan sinä itse vielä -paljon enemmän. Minä annan sinulle vielä kerran sen hyvän neuvon: ole -ymmärtäväinen ja rupea minun kunnialliseksi vaimokseni, muuten --" - -"Muuten?" kysyi Miina katsellen pitkään ja tarkasti vastustajaansa. - -Prits ei vastannut. Äänettömänä hän katsoi maahan. Sitten hän nosti -päätään ja virkkoi kiihtyneellä äänellä: - -"Minä en tahdo sanoa sinulle mitään muuta kuin, että sinulle ei käy -hyvin, jos et tahto kuulla minun neuvoani. Minä annan sinulle vielä -ajatuksen aikaa. Ole niin kauvan varuillasi. Ja jos tarvitset apua, -niin ajattele minua. Hyvää yötä, Miina, ja muista sanojani!" - -Miina ymmärsi, että Pritsin sanoissa piili joku uhkaus, mutta hän ei -arvannut, mitä tämä aikoi tehdä. Toisinaan hän vain pelotteli, sillä -Prits oli taitava uhkauksien sepittäjä. Mutta Miina päätti kuitenkin -salaa olla varuillaan ja pitää silmänsä auki. Jos vaara uhkaa, niin -se on Pritsin itsensä puolelta, ajatteli Miina. Siitä illasta asti -katsoi Miina tarkasti iltasilla olivatko kyökin ovet ja akkunat kovasti -kiinni. Sillä kuka tiesi, mitä konnankoukkuja tuo vihamielinen ja -kostonhimoinen poika oli keksivä. - -Mutta ei tapahtunut mitään pahaa. Miinan täytyi vain ihmetellä Pritsin -itsepäisyyttä. Joka ikisenä päivänä kävi hän opmannin kyökissä -vaihtaakseen uuden tytön kanssa jonkun sanan. Jos ei häntä siellä -näkynyt varhain aamulla, tuli hän puolisen aikana ja jos ei silloin, -niin illalla. Miehekkäänä koitti hän voittaa vihansa tytön kylmyydestä -ja aina olla iloisen ja tyytyväisen näköinen. Kosimispuheet hän -jälleen oli syrjään jättänyt, hän keskusteli vain jokapäiväisistä, -vähäpätöisistä asioista, kysyi huolellisesti Miinan voimista, auttoi -häntä tulen sytyttämisessä, kantoi hänelle puita ja vettä. - -Harvemmin kuin kupias kävi Miinaa toinen kylämies katsomassa. Se oli -Völlamäen Päärn. Kun hän ensimmäisen kerran tuli, olivat hänen kulmansa -rypyssä ja ääni tuskainen. - -"Laitoit meille tytöllä sanan, että lähdet moisioon palvelukseen", hän -alkoi, "mutta olisit voinut minultakin neuvoa kysyä, ennenkun sellaisen -tempun teit." - -"Tempun? Onko se sitten niin paha temppu?" - -"No, etkö sitten tiedä, ketä palvelet?" - -"Tiedän kyllä", vastasi Miina, "mutta kun teen työni ja täytän käskyt --- mitä hän mulle sitten voi tehdä? Tiedäthän, ettei minun elämäni -kotonakaan niin hyvä ollut. Ennemmin palvelen pelolla vierasta kuin -joka päivä itken kotona pääni kipeäksi." - -Päärn oli istahtanut oven suuhun penkille. Hän katseli synkästi eteensä -maahan. - -"Kuinka hän sitten sinua kohtelee?" - -"Opman on tähän asti ollut erittäin hyvä. En ole hänen suustaan vielä -kuullut väärää sanaa." - -"Sitä pahempi", murahti Päärn. - -"Kuinka niin?" - -"Koittaa sinua varmaankin mielistellä. Etkös sitten tiedä, minkälainen -mies hän on? Jumala sinua varjelkoon, Miina!" - -"Ole nyt huoletta, Päärn! Minulle ei voi mitään pahaa tapahtua -- -etkös minua tunne? Olisin elämääni täällä varsin tyytyväinen, kun vain -Prits ei minua liian paljon kävisi kiusaamassa. Hän on kuin takkiainen -kintereilläni." - -"Sen saatoit edeltäkäsin arvata, mutta tulit kuitenkin tänne moisioon!" -murisi Päärn. - -"Se oli opmannin kova käsky. Kuka hänelle tohtii vastaan panna? -Tiedäthän itsekin, mitä toiveita isälläni on. Jos hän rupeaa moision -miesten kanssa juonittelemaan, niin ajetaan entisestäkin mökistään -pois. Juuri vanhempaini tähden rupesin vieraan leipään -- voithan -itsekin arvata, etten sitä tehnyt hyvällä mielellä." - -Kun Päärn toisten tuli -- tavallisesti iltasilla -- ei hän enää -nureksinut Miinan moisioon tulemista, mutta oli surullisen ja -masennetun näköinen. Miina ymmärsi hänen murheensa ja koitti häntä -kaikin voiminsa lohduttaa. - -"Sinä luulet, että Prits minut sittenkin itselleen houkuttaa?" sanoi -hän. "Älä sitä pelkää, ei hän minua voita. Minä koitan palvella -opmannia niin uskollisesti, että hän on minuun tyytyväisempi kuin -kehenkään toiseen tyttöön. Jos isä saisi paremman paikan, niin ei -tarvitsisi pelätä Pritsin kostoa. Minä itse pyydän opmannia, että hän -puhuu saksoille isästäni, ja luulen varmasti, että me ilman Pritsiäkin -saamme sen paikan." - -Päärn huokasi -- vaan ei sanonut minkätähden. - -"Miina", sanoi hän lähtöä tehdessään. "Jos sinulle väkivaltaa tehdään --- sama kenenkä puolelta -- niin puhu kaikki minulle. Tiedäthän, ettei -sinulla ole parempaa ystävää. Lupaatko minulle sen?" - -"Kelle minä sitten puhuisin, jos en sinulle!" vastasi tyttö kostein -silmin. - -Mutta pitkään aikaan ei hänen tarvinnut kenestäkään kaivata. Prits -oli taas kohtelias ja lempeä ja opman Winter oli oikein esimerkiksi -kelpaava isäntä. Miina näytti häntä joka päivä yhä enemmän -miellyttävän. Hänen kasvonsa olivat leppyiset kuin päivänpaiste, kun -nuori tyttö järjesti pöytää ja toi siihen huolellisesti keitetyt ruuat. --- Miina oli aittamiehen äidiltä pian oppinut keittotaidon -- ja muuten -osasi hän palvella sangen taitavasti ja ahkerasti. Opman Winter näytti -koittavan osottaa itsensä paremmaksi tytön silmissä kuin mitä hänestä -kansan keskuudessa puhuttiin. Hän tahtoi panna kaiken syyn entisten -palvelijain huolimattomuuteen, laiskuuteen sekä viekkauteen. Monta -kertaa virkkoi hän Miinalle kiitettyään tyttöä: - -"Näethän nyt itsekin, että minun kanssani jokainen oikea ihminen -tulee toimeen! Oletko sinä minun suustani kuullut pahaa sanaa? Enkö -pidä huolta sinusta kuin sisarestani? Ne, jotka minua moittivat, ovat -varkaita, laiskoja ja tottelemattomia, joille ei kukaan isäntä ole -kyllin hyvä, olkoon hän sitten kissa tai enkeli." - -"Minä en voi valittaa", vastasi Miina -- vaikka opmannin vaaniva katse, -jolla hän usein tyttöä tarkasti, ei ensinkään häntä miellyttänyt. - -Ensimmäisen pahan sanan kuuli Miina hänen suustaan, kun sattui seuraava -tapaus. - -Eräänä iltana oli Päärn jälleen tullut häntä katsomaan. Hän istui -niinkuin ainakin oven suussa penkillä ja katseli tytön askartamista. -Silloin aukesi ovi ja Kubja-Prits astui sisään. Huomatessaan -vihamiehensä hän kalpeni; Miina näki, kuinka hänen keltaiset silmänsä -iskivät tulta. Hän kävi pari kertaa ympäri huonetta kuin vihainen -kukko. Sitten kääntyi hän työmiehen puoleen: - -"Mitä tuollainen täältä moisiosta hakee. Etkös tiedä, mistä tie vie -Uudentuvan mökkiin?" - -"Etkös sinä sitten tiedä, missä kupiaan tupa on?" vastasi Päärn -rohkeana ja rauhallisena. - -"Pidä suusi kiinni!" kiljasi Prits tuimasti. "Minä voin käydä, missä -tahdon -- sillä olen moision käskynhaltija! Mutta katso sinä, että -paikalla lähdet." - -"Sinunko käskystäsi?" vastasi Päärn, ojentaen voimakasta vartaloaan. -"Minulla on sama oikeus olla täällä kuin sinullakin." - -"No, sen tahtoisin nähdä!" karjui Prits, jonka suun ympärille ilmaantui -keltaista vaahtoa. "Korjaa nyt pian luusi tästä kyökistä, taikka lähden -opmannin luo, ja silloin on sinulla taas hyvä sauna valmis." - -Päärn pysyi paikoillaan kuin kivipatsas. Prits näytti miettivän, -pitikö hänen itse karata miehen niskaan vai etsiä muualta apua. Jopa -asettuikin taisteluasentoon, kun Miina tarttui hänen käteensä. - -"Olkaa nyt alallanne", huusi hän rukoillen. "Te olette molemmat -vieraassa talossa ja rupeatte riitelemään! Siten teette vain -minulle pahaa. Kun opman sen kuulee, niin minä teidän tähtenne saan -rangaistuksen." - -"Aja sitten tuo köntys ovesta ulos!" huusi kupias kähisevällä äänellä. - -"Päärn, ole nyt järkevä ja ala mennä", rukoili Miina. - -Mutta tyttö ei vielä oikein tuntenut tuota "vastaista koiraa", kun -luuli hänen perääntyvän vihollista, varsinkin jos huomasi, että -tämä sitä pitäisi voittonaan. Päärn sylkäsi nurkkaan, istui vielä -varmemmasti penkillä ja vastasi kovin tyynesti: - -"Ei, minä jään vielä istumaan." - -Nyt kiskasi Prits itsensä Miinan kädestä irti ja karkasi ulos ovesta, -joka vei opmannin huoneeseen. Miina tiesi, että Winter herra oli -kotona. Hän istui konttorissa niinkuin hän nimitti kirjoitushuonettaan -ja selaili moision tilikirjoja. - -"Päärn lähde nyt pois, lähde kuitenkin pois!" rukoili Miina ristissä -käsin. "Tiedäthän, mitä he jälleen sinulle tekevät!" - -Mutta Päärn oli jo niin itsepäisellä tuulella, ettei häneen enää -vaikuttanut sydämmellisin rukouskaan. - -"Minkätähden minun pitäisi lähteä? Enhän ole tehnyt pahaa", vastasi hän -synkän, kiihtyneen näköisenä. - -Nyt kuului kova riiteleminen viereisestä huoneesta. Kohta sen jälkeen -ilmaantui opman herra tulipunaisena ovelle. Hänen selkänsä takaa hiipi -kupias kyökkiin. - -"Ulos!" huusi opman kiukkuisena Päärnun ja Pritsin puoleen kääntyen. -"Ulos sinä -- ulos molemmat! Minun kyökissäni ei ole teillä -kummallakaan mitään asiaa -- ei sinullakaan mitään, Prits!" - -"Mutta, herra opman", koitti kupias puolustautua. "Vaiti!" huusi -herra Winter. "Olen nähnyt sinut liian usein täällä. Muistatko, ettei -sinullakaan täällä ole asiaa! Kissa kortteeriinsa! -- -- -- Ja sinä, -päivätyöläinen, mitä sinä, lurjus, siinä vahdit? Etkö tiedä missä kylä -on?" - -Sekä kupias että Päärn katsoivat parhaaksi poistua. Prits katosi kuin -tuuli. Hän tunsi opmannin kiivastumisen, että vastustaminen vain olisi -lisännyt tulta tappuroihin. Hitaasti kömpi myös Völlamäen Päärn ovesta -ulos. - -"Miina", sanoi opman Winter nyt ankarasti tytölle, "minä en salli, että -teet kyökistäni tuollaista markkinapaikkaa! En tahdo enää nähdä täällä -yhtä enkä toista. Tiedänhän, että nuo molemmat pyrkivät sinua lähelle, -mutta minä tahdon talossani pitää järjestystä, muistatko? Jos he vielä -kerran tulevat, niin aja heidät pois. Kupias tietää, mistä tie kulkee -minun konttoriini, ja tuo työläinen tietää, missä hänen mökkinsä on." - -"Päärn on minun hyvä ystäväni -- hän tuli minua katsomaan", vastasi -Miina. - -"Sellaisesta ystävyydestä ei ole lukua", -- ärjäsi opman vihaisesti. -"Heitä en salli kyökissäni!" - -Hän kääntyi ja lähti huoneeseensa. Mutta Miina ihmetteli opmannin -lauhkeata muotoa, kun hän kohta sen jälkeen lähti isännälleen -illallista viemään. - -"Ei sinun tarvitse olla pahoillasi", lausui hän asettaen pitkävartisen -piippunsa nurkkaan. "Nuori ihminen tarvitsee opetusta. Voithan itsekin -arvata, etten voi sallia tuollaisia riitapukareita. Muista se, äläkä -laske heitä enää sisälle. Pritsiähän et itsekään suvaitse eikä tuossa -mökkiläisessä ole sinun ottajaasi. Mitä hyötyä sinulla sitten heistä -on? Ole järkevä tyttö, Miina, ja sinulla on minun luonani hyvä olla." - - - - -13. - -UUSI ASETUS ILMESTYNYT. - - -Kun uusi "Viron talonpoikain laki" 1857 vuoden kuluessa oli käännetty -saksan ja viron kielille, julaistiin "Viron Kuvernementin Sanomissa" 21 -p. huhtik. 1858 venäjänkielinen virallinen ilmoitus, että samana vuonna -Yrjönpäivänä 23 p. huhtik. oli laki astuva voimaan. Talonpojille piti -tieto siitä annettaman kirkkojen kanslioissa ja kunnan vanhinten tuli -saada uusi laki painettuna pitäjän oikeuspaikasta. - -Talonpoikain erehdyksiin ja suureen epäluuloon oli osaksi syynä se -epätarkka ja yhtenäisyyttä puuttuva tapa, jolla heille annettiin -tietoja uudesta laista. Kirkoissa oli se niinkuin tavallisesti kolmena -pyhänä perätysten julkiluettava; mutta niin ei tapahtunut; papeille oli -muutamissa pitäjissä ensimmäisen lukemisen jälkeen ilmoitettu, ettei -heidän enää seuraavina pyhinä tarvinnut lukemista jatkaa. Toisissa -pitäjissä kuuluuttivat papit, minä päivänä heidän piti julkisesti -ja juhlallisesti antaa uudesta laista tietoja yleisölle. Odotettuna -ja määrättynä pyhäpäivänä riensi kansaa kosolta kirkkoon, mutta -kaikkein suureksi pettymykseksi ilmoitettiin siellä, että seuraavana -pyhänä pitäjän oikeusherra virastossaan antaa tietoja asetuksesta -eikä kaikille, vaan ainoastaan kunnan vanhimmille. Mutta tämäkään -ei tapahtunut joka paikassa, vaan seuraavana pyhänä puhuttiin taas -kirkossa, että uutta asetusta ei selitetä pitäjän oikeusvirastossa vaan -kunnan vanhinten kokouksessa -- varmaankin sitten kunnan oikeudessa. -Näin ei uuden asetuksen juhlallisesta julkilukemisesta tullut mitään. -Pitäjän oikeusherrat eivät viitsineet antaa minkäänmoista selitystä -uudesta laista kunnan vanhimmille, vaan antaessaan heille uudet -asetukset käteen, neuvoivat heitä kysymään papeilta selitystä, jos -eivät itse voisi siitä selvää saada. Näin kävi Juurun pitäjässä. Mutta -oli sellaisiakin sielunpaimenia, jotka ennen uuden lain julkilukemista -pitivät juhlallisen jumalanpalveluksen, ja rukoilivat Jumalan siunausta -moision isännille niistä suurista oikeuksista, joita nämät armosta -olivat lahjoittaneet talonpojille. Mutta kun kansa oli näitä oikeuksia -odottanut ainoastaan keisarilta ja luullut moision isäntien olleen -niitä vastaan, niin pudistettiin tällaista kiitosjumalanpalvelusta -kuullessa epäluuloisesti päätä. Myöskin lain voimaan astumisen -ajasta oltiin epätietoisia. Toisissa pitäjissä sanottiin, että laki -kokonaisuudessaan ei vielä astuisi voimaan 23 p. huhtikuuta, mutta -varmasti muuten yleensä luultiin, että asetus heti astuisi täydellisenä -voimaan. Vasta myöhemmin saatiin tietää, että ne pykälät, jotka -koskivat työveroa, astuisivat voimaan vasta sitten, kun talonmaat -olivat mitatut ja arvioidut. Mutta sitä ennen oli virallisessa -lehdessä "Maavalla Kuulutaja" varmasti ilmoitettu, että uusi laki 23 -p. huhtikuuta oli täydellisenä voimaan astunut ja että silloin myöskin -vanha asetus oli menettänyt lain voiman. Nämä seikat olivat syynä -siihen, että käsitykset uudesta laista olivat hyvin sekavat. - -Tietoja asiasta oli antanut myöskin J. V. Jannsenin "Perno Postimees", -joka 1857 alkoi ilmestyä. Mutta kun sillä Tallinnanmaalla, jossa kansa -oli hyvin alhaisella sivistyskannalla, ei ollut paljon lukijoita, niin -sen ääni kuului vain muutamiin pitäjiin sillä seudulla. Huhupuheiden -kautta saatiin kuitenkin kuulla, että tämäkin kansanlehti oli -ilmoittanut uuden lain heti astuvan täydellisenä voimaan. - -Uusi laki ilmestynyt! Vihdoinkin ilmestynyt! Tuo ilosanoma levisi -ensimmäisten julkisten kuuluutusten jälkeen kuin kulovalkea laajalle -yli koko maakunnan. Kansan ahdistetusta rinnasta nousi helpotuksen -huokaus, sen käyristynyt selkä ojentui suoraksi, sen kosteissa silmissä -loisti toivon säde. Keisari on kuullut hädästämme ja rientänyt -avuksemme. Ei moision isäntäin vastustus eikä asian talonpojilta -salaaminen auttanut. Nyt on meillä laki ja tahdomme tehdä ja ottaa -vastaan ainoastaan sen, mitä siinä käsketään ja säädetään. - -Tuskin olivat kunnan vanhimmat tuoneet uudet lakikirjat pitäjän -oikeuspaikasta kotiin, kun joka puolella alkoivat ihmiset juosta heidän -luonaan. Jokainen tahtoi omilla silmillään nähdä tuon kalliin kirjan -ja korvillaan kuulla mitä se sisälsi. Ylellinen työ ja ahdistava -köyhyys olivat syynä siihen, että uutta lakia oli odotettu kuin -taivaallista ilmestystä. Kansan oppimattomassa mielessä liikkui siitä -kaikellaisia ihmeellisiä, hämäriä unelmia. Huhuttiin moision orjuuden -täydellisestä poistamisesta, maan maksutta jakamisesta jokaiselle ja -kaikellaisesta yksilön vapaudesta, jota ei tarkemmin osattu määritellä. -Pyhällä kunnioituksella katseltiin kunnan vanhimman pöydällä olevaa -kallista kirjaa ja moni hämmästyi nähdessään sen suuruuden -- yli kolme -sataa laajaa sivua ja se sisälsi 1,315 pykälää ja sitäpaitsi paljon -lisäyksiä, selityksiä ja ehdotuksia! Mistä kohdasta sellaista piti -alkaa lukea -- johan siinä oli kokonainen, pieni raamattu. Ja oliko -se lukeminen itsestäänkään niin helppoa! Olihan kunnan vanhimmissakin -sellaisia, jotka eivät osanneet lukea, ja jos osasivat, oli se -kankeata tankkaamista tikku kädessä. Mutta rohkea alkaminen on jo -puoleksi voitolle pääsemistä. Ja oma silmä on siinä työssä kuninkaana. -Käskettiin kyllä papilta kysyä selitystä, jos ei itse saisi selvää, -mutta kuka tietää, millä tavalla hän selittäisi. Pappi on saksa -niinkuin toinenkin. Vai hänkään soisi hyvää talonpojalle! -- -- -- -Ja sanomattomalla innolla alettiin tutkia uutta kirjaa, väiteltiin -epäselvistä kohdista, temmattiin kirja kädestä käteen ja yöllä nähtiin -unta vain asetuksen pykälistä. Monessa paikassa toimitettiin tutkimista -niin perinpohjin, että kirja oli miesten käsissä rikki kulunut. - -Huono lukija oli sekin kunnan vanhin, joka eli paroni Heideggin moision -läheisyydessä. Kun perheenmiehet ensimmäisenä iltana tulivat hänen -luokseen ja pyysivät hänen lukemaan uutta lakia sai hän puolen tunnin -aikana hiki päässä tuskin selvää päällekirjoituksesta ja parista -ensimmäisestä pykälästä ja nekin jäivät kuulijoille hämäriksi, sillä -lakikieli on kankeata. Hänen apumiehensä ja toiset kunnan virkailijat -eivät olleet myöskään paljon oppineempia. - -Ensin tyydyttiin vain siihen, että uteliaina katseltiin kirjaa kuin -mitäkin merkillistä asiaa. Se kävi kädestä käteen, yksi huomasi yhtä, -toinen toista merkille pantavaa. - -"Katsokaa nyt ensiksi miehet, onko siinä keisarin allekirjoitusta", -lausui Töntsun Peeter, jonka huonot silmät huomasivat vain kirjan -laajuuden ja koon. - -Ruvettiin etsimään kaikkein korkeimman allekirjoitusta; katseltiin -alusta ja lopusta. - -"Ei näy missään", sanoi Siimu-Jyri. - -"Mitä puhut -- tuossahan se on", neuvoi Pärtlen Jaan, joka raamattua ja -rukouskirjaa luki koko hyvin. "Tuossahan seisoo suurilla puustaveilla: -Suuren majesteetin Herra Keisarin ja koko Venäjänmaan Itsevaltiaan -nimessä." -- -- -- - -"Niin -- nimessä", huusi Tooma-Tönun Mihkel, "mutta missä on keisarin -omakätinen allekirjoitus? Kyllähän saksat hänen nimessään voivat tehdä -mitä tahtovat!" - -"Katso vielähän sillä rivillä on kirjoitusta, minkätähden heitit -kesken, Jaan?" sanoi joku Pärtlen vieressä. - -"Itsevaltiaan nimessä", lukee Jaan edelleen, "Itsevaltiaan nimessä -valtakunnan senaatista annettu käsky!" - -"No niin! Senaatin käsky on tähän kirjoitettu, mutta missä on keisarin -allekirjoitus?" huudettiin yhtaikaa. "Lue alempaa, nimi on aina -viimeksi alla!" - -Jaan lukee hitaasti ja tankkaamalla: - -"Hal-li-tus-neu-vos-ton puolesta. Puheenjohtaja: Kreivi D. -Blu-blu-_Bluudow_." - -Kaikkein silmät levisivät suuriksi. "Kreivi" sana ei miellytä ketään. - -"Mikä kreivi?" huudetaan epäluuloisesti. "Mikä hänen nimensä on?" - -"Kreivi Blu-Bluu-Bluudow!" - -"Mistä moisiosta se lienee?" - -"Kuka niitä kaikkia saksoja tietää! Mutta tuo ei ole oikea -allekirjoitus, miehet! Olkoon vain joku lakimies, mutta ei hänen -nimensä voi asetuksen alla olla." - -"Tuo tänne kirja -- minä katson itse", huutaa Oina-Kaarel kiivaasti. -"Katso, toisella sivulla on vielä kirjoitusta!" - -Hän on huono lukija, mutta rohkea yrittämään. Hän alkaa toiselta -sivulta. - -"Va-val-ti-on sih-tää-ri-ri-ääri." - -"Mikä hiiden ääri?" virkkaa joku joukosta. "Mitä sinä meille ääristä -luet, lue alle pantu nimikirjoitus!" - -"Ahaa -- tuossa se on: si-sih-tee-ri V. B-u-t-But-k-o-w-Butkow." - -Taas vieras allekirjoitus! Miehet käyvät yhä kiihkeimmiksi. Joku -tempaa taas kirjan käteensä. Selaillaan lehtiä ja etsitään edelleen. -Kirja kulkee neljännen ja viidennen käteen. Keisarin allekirjoitus ja -täydellinen nimi puuttuu; todellakin. Vihdoin löytää joku seuraavan -lauseen. - -"Suuren Herra Keisarin käskystä on Viron Talonpoikain laki -_noudatettavaksi annettu_." Ja toisessa paikassa: Suurin Herra Keisari -on Valtioneuvoston täysistunnossa armollisimmasti _vahvistanut ja -voimaan pannut_ Viron Talonpoikain lain. Ja lopuksi: Suuri Herra -Keisari on tämän _läpikatsonut_. - -Tuo heitä vähän rauhotti, mutta täysin tyytyväisiä he eivät olleet. -Joku huutaa: - -"Mutta missä on valtakunnan sinetti?" - -Nyt alkaa tarkka sinetin etsiminen. Etsitään alusta, lopusta ja -keskeltä -- valtion sinettiä ei ole missään! Uusi hämmästys. - -"Ei ole Keisarin allekirjoitusta eikä sinettiäkään!" huudetaan -nuristen. "Mikä laki se on, jossa ei ole valtakunnan sinettiä." - -"Kunnan vanhin, toitkohan vain oikeusmieheltä oikean kirjan kotiin?" -kysyy Huntaugun Mihkel. "Ehkä hän pisti sinun käteesi jonkun väärän -asetuksen." - -"Ei niihin saksoihin ole luottamista", virkkoi Hallikka Mats nylkien. - -"Toin, mikä minulle annettiin", vastasi kunnan vanhin. - -"Etkö sinä katsonut, oliko siinä valtion sinettiä! Ei ainakaan ole -keisarin allekirjoitusta. Voivathan he panna sinne mitä tahtovat, että -on käsketty ja vahvistettu ja läpikatsottu -- mutta kuka sen tietää -todeksi." - -"Ehkä on kirja väärin käännetty venäjän ja saksan kielistä -- ja sen -tähden ei ole uskallettu sinettiä panna alle." - -Kunnan vanhinta harmitti, kun hän ei voinut miehille asiaa selittää ja -virkkoi: - -"Mitä te nyt kiistelette siitä kirjasta vaikk'ette vielä tiedä sen -sisältöäkään! Olkoon allekirjoitusta ja sinettiä tai ei -- pääasia on, -että laki itse on hyvä. Kun ei teissä ole lukijoita, niin antakaa kirja -minulle ja menkää kotiin. Parin päivän perästä sanon sitten teille, -mitä siinä on sanottu meitä koskevaa." - -Tähänkään neuvoon ei oikein hyvin tyydytty. Uteliaisuus oli niin suuri, -ettei tahdottu ilman vähintäkään tietoa kotiin mennä. Ja epäluulo, joka -virolaisilla aina on saksalaisia vastaan, oli jälleen kiihtynyt. Kun -nämä olivat tuota asetusta niin kauvan salanneet ja vastahakoisesti -antaneet kuuluuttaa, niin oli pelättävä, että he itse kirjalle olivat -tehneet jotakin, joka tulisi talonpojille vahingoksi. - -"Mitä nuo puhtaat lehdet sitten merkitsevät?" huusi samassa Uudentuvan -Jyri, joka oli saanut kirjan käteensä. "Katso, joka painetun lehden -välissä aina puhdas lehti!" - -Kokoonnuttiin Jyrin ympärille, pantiin päät yhteen ja huomattiin -todellakin vasta nyt, että puolet lehdistä oli puhtaita. - -"Tuossa on joku petos -- pankaa merkille!" sanoi Huntaugun Mihkel. - -"Mutta mikä?" - -Katseltiin ja arveltiin. - -"Noh, kyllähän tuon arvaa!" tuumasi Oja-Jaan. "Saksat aikovat sinne -pistää uusia asetuksia, joista keisari ei tiedä mitään! Tekevät -tyhjäksi, mitä nyt on painettu ja pistävät päiviä ja maksuja tyhjille -lehdille niin paljon kuin tahtovat." - -Tuskainen hiljaisuus seurasi tätä selitystä. Yhä ahdistavammin -painoi epäluulo miesten sydämmiä. Niin, olisi edes joku osannut -antaa oikean selityksen, että yksinkertaisesti vain ne lehdet olivat -kirjan käyttäjän muistiinpanoja varten. Mutta kaikki olivat he yhtä -tietämättömiä ja yhtä epäluuloisia, sentähden jokainen selitti -arvelunsa omalla tavallaan, ja joka ei sitä uskonut, joutui lopultakin -siihen varmaan johtopäätökseen, että puhtaat lehdet lakikirjassa, jossa -ei löytynyt keisarin nimikirjoitusta ja valtion sinettiä, ei tietänyt -hyvää. - -"Mutta ehkä kirjoitetaan niihin jotakin vapaasta maasta, joka annetaan -talonpojille", huudahti joku, jolla oli valoisammat toiveet. - -"Ei, niihin merkitään haakenrehtin lyönnit niille, jotka lähtevät -vapaata maata saamaan", virkkoi joku pilkkakirves. - -"Mitä arvelette, miehet?" sanoi Hiiren Joosep, kylän nahkuri. "Me -kiskomme nuo puhtaat lehdet kirjasta irti, sitten ei niihin saa mitään -kirjoittaa." - -"Oletko hullu!" nuhteli kunnan vanhin ja ojensi kättään kirjaa -tavottaen, "vai sinä menisit lakikirjasta lehtiä repimään!" - -"Ei, sitä ei tohdi", vakuuttivat kaikki toiset totisina. "Se on meille -laiksi annettu, niin tulee se pitää lakina, kunnes varmasti tiedämme, -että se on väärä laki." - -Kirjaa katseltiin ja selailtiin edelleen. - -"Kuulkaa, miehet, onhan tässä saksan tai venäjän kielistäkin -kirjoitusta", huomautti Oinaan Kaarel samassa, "sitäpä ei ole kukaan -vielä huomannut! Katso, tuossa toisella lehdellä, heti alussa -- kaksi -riviä, toinen suurempi, toinen pienempi." - -Löydettiin todellakin kirjan nimilehdeltä kaksi riviä vieraskielisiä -sanoja. Mutta mitä se auttoi! Ei kukaan osannut niitä lukea, vielä -vähemmin selittää niiden merkitystä; eivät tienneet sitäkään, olivatko -ne venäjän vai saksan kielisiä sanoja. -- -- -- Mutta pian keksittiin -keino. Töntsun mökissä eli yksisilmäinen Otto, vanha sotamies, -joka päissään ollessaan haukkui koko kuntaa venäjän kielellä. Heti -lähetettiin isännän poika häntä noutamaan. - -"Tuo hänet tänne vaikka parsilla makaisi", huusivat perheenmiehet pojan -jälkeen. - -Pian tulikin Otto. Poika olikin jo sanonut hänelle, mihin häntä -tarvittiin, sentähden oli mies itsetietoisen näköinen ja astui ylpeänä -miesten joukkoon. - -"Osaatko lukea venäjää?" kysyi isäntä. - -"Etuperin vai takaperin?" vastasi Otto suutaan muikistaen. - -"Lue etuperin!" - -Lakikirja asetettiin miehen eteen pöydälle ja näytettiin vieraskieliset -rivit. -- -- -- Otto astuu likemmä ja alkaa silmiään selvitellä. -Selvittää ja selvittää. Astuu lähemmä ja taas siirtyy etemmä. Vihdoin -pistää punaisen nenänsä aivan paperiin kiinni. - -"Tulta!" huutaa mies, vaikka kyllä akkunan aukosta vielä valoa loistaa. - -Poika tuo päreellä tulta. Nyt lukee Otto suoraan puhdasta venäjää. -Miesten muoto kirkastuu. - -"No mitä siinä sanoo?" - -"Mitä sanoo? Sanoo: 'Tätä asetusta on saksain ja talonpoikain -noudattaminen'." - -"Kuka sitä sanoo?" - -"Noh, etkös sitä tiedä: Sooworup,[7] kukas sitten? Onhan nimi alla." - -"Luitko oikein." - -"Lue itse paremmin." - -Tuo viho viimeinen veitikka, toissilmäinen Otto, voi kyllä saada selvää -jostakin venäjän kielisestä sanasta, mutta lukemisen ja lukemisen -ymmärtämisen välillä on vielä iso ero. Mutta pelastaakseen kunniansa -kunnan miesten silmissä, tulkitsee hän vapaasti tekstiä. - -Miehet eivät tosin olleet Sooworupin nimeen oikein tyytyväisiä, -he toivoivat keisarin nimen olevan alla, mutta vähän tyynempiä ja -rohkeampia he nyt kuitenkin olivat, sillä tiesiväthän, että kirjassa -oli venäjän kieltäkin ja kun siinä oli kenraalikuvernöörin nimi, josta -kaikki olivat kuulleet ja kun oli sanottu että saksojen ja talonpoikain -piti sitä noudattaa -- niin ei se nyt voinut aivan väärennetty olla. - -Innokkaasti ryhdytään jälleen tutkimaan kirjan sisältöä. Kolme neljä -miestä astuu kunnan vanhimman luo ja otetaan käsille lakipykäläin -johdanto. Etsitään jostakin sanoja "vapaa maa", "helpotukset", -"työorjuuden poistaminen" j.n.e. Kuinka vaikeaa on mitään ylipäätään -löytää ja vielä vaikeampaa sitä mitä sydän toivoo. Johdannossa puhutaan -paljon kaikenlaisista kontrahdeista -- "vero- ja työkontrahdeista" -- -ja monenlaisista veroista niinkuin "rahaverosta", "viljaverosta", -- -ja "erikoisverosta" ja "varsinaisesta raha- eli viljaverosta" sekä -kruunun ja kunnan maksuista ja paljosta, paljosta muusta -- mutta -toivotut sanat eivät tule eteen. Vapaasta maasta ei puhuta enempää -kuin orjuuden poistamisestakaan. Ainoastaan "talon maista" ja "moision -maista" puhutaan, ja useissa kohdin mainitaan "teko", "työsopimus" ja -"työkontrahti" -- niin, puhutaan etenkin vakituisesta työsopimuksesta. -Ei siis työorjuus vielä ollut poistettu. -- -- -- - -Koitetaan vielä katsoa, mitä sanotaan rajan panemisesta talon maiden -ja moision maiden välille. Ahah, tuossa se onkin! Tarkka tutkiminen -alkaa: "Moision isännät antavat talonpojille viljeltäväksi kaiken -sen viljelysmaan, s.o. kaikki ne peltomaat, heinämaat, laidunmaat ja -kartanomaat, jotka 9 päivästä Kesäkuuta 1846 ovat taloihin kuuluneet ja -talonpoikien viljeltävinä olleet, mutta moision herroille jää näihin -maihin ne perintöoikeudet, joista tässä laissa edelleen puhutaan. -Mutta kun oikeudessa näytetään toteen, että talonpojat ovat ottaneet -itselleen enemmän maata, kuin kirjoitetun kontrahdin eli suusanallisen -sopimuksen mukaan heille on tuleva -- -- -- silloin se maa otetaan -takaisin. Moision herralla on oikeus tehdä siitä kanne ja näyttää se -toteen. Asia sitten tutkitaan oikeudessa." -- -- -- Edelleen puhutaan, -että moision ja talonmaiden välille pannaan raja, ja että ainoastaan -moision herralla on oikeus määrätä mihin ja kuinka ne rajat vedetään. - -Että talonpojille annetaan maat elinajaksi viljeltäväksi -- se kohta -miehiä miellyttää, mutta tyytymättömiä ollaan siihen, että moision -isännille jää omistusoikeus maihin ja että hän voi talonpojalta -maan, jonka tämä tai tämän edeltäkävijä on itselleen vuokrannut, -oikeuden kautta takaisin ottaa. Sillä kun moision isännille jää maan -omistusoikeus, niin on talonpoika yhä hänen valtansa alla -- vapaasta -maasta ei ole puhettakaan -- ja moision isäntä voi myös ottaa pois -talonpojan paremman pellon, vaikka se hänen aikanaan olisi tehty, -niinkuin usein ennenkin oli tapahtunut. - -Edelleen kuulevat miehet, että moision isäntä voi ottaa kuudennen -osan talonmaista moisiolle viljeltäväksi ja että hän voi ottaa ne -perheenmiehiltä, joilla ne nyt ovat viljeltävinä. Se kohta ei myöskään -ole miesten mieleen. Silloinhan voipi kuka hyvänsä jäädä ilman maata, -jos herra haluaa heidän maataan itselleen. Siis ei se maa, joka -yksitoista vuotta on talonpojilla ollut, jäisi heille viljeltäväksi -elinkaudeksi, vaan moision isäntä saisi sen ottaa itselleen. Nuo -pykälät eivät todellakaan tyydyttäneet miesten toiveita. - -Pitkällisten selailemisten ja etsimisten jälkeen joudutaan -kaikellaisiin vuokrakontrahteihin. Se, joka moision herralta ottaa -maapaikan, hänen tulee siitä maksaa, "joko työveroa, rahaveroa, -viljaveroa tai monta erilaista veroa, ja kontrahtiin on kirjoitettava -kaikki verot, joista asianomaiset ovat tehneet sopimuksia." -- -- -- -Löydetään myös ne kohdat, jossa erilainen veronmaksu on tarkemmin -selitetty. Parhaiten tuntevat miehet työveron, sillä siihen ovat jo -tottuneet. Rahaverosta ja muusta verotavasta ei kukaan tiedä mitään, -ne ovat uusia asioita, joista ei kannata päätään vaivata samoin -kuin talojen ostamisesta, sillä rahaa, tuota kallista tavaraa, ei -ole kenelläkään. Kirjassa puhutaan "vuotuisesta työsopimuksesta" ja -"vakituisesta (elinkautisesta) työsopimuksesta." Ensimmäistä ei voi -tehdä pitemmäksi kuin 12 vuodeksi, toinen tehdään "epämääräiseksi -ajaksi, jolloin taloa ei voi muuten kuin oikeuden kautta ottaa pois -perheenmieheltä", jos nimittäin kontrahdin täyttämisen laiminlyöminen, -huono elämä tai isännän vahingoittaminen antaa siihen aihetta. - -Jokainen tahtoisi nyt myöskin tietää, löytyykö uudessa asetuksessa -jotakin "työveron" huojennuksesta; onko moision isännällä valta määrätä -niin paljon työpäiviä ja maksuja kuin itse tahtoo, vai onko keisari -siitä määrännyt helpotuksia. -- -- -- Käsketään moision isännän kanssa -tekemään sopimuksia ja kontrahteja. Olihan se lupa jo ennenkin. Mutta -meneppäs tekemään moision herran kanssa kauppoja! Hän sanoo sinulle; -sinun pitää niin ja niin paljon maksaa -- mutta jos rupeat tinkimään, -ajaa hän sinut ovesta ulos ja panee taloon toisen miehen, joka tyytyy -kaikkeen. - -Jopa vihdoin löytyi pääasia, jossa oli määrätty vuotuinen työvero -ja vakituinen työvero. 127 pykälässä sanotaan: "Suurin työ ja maksu, -jota talon työkontrahtiin voi panna on: jokaisesta talosta, jolla -on 9 tiinaa keskinkertaista peltomaata, josta saadaan 450 puutaa -keskinkertaisia heiniä ja jossa on 400 neliösyltä kartanomaata, ja -karjamaata niinkuin 26 pykälässä määrätään, pitää vuodessa tehdä 250 -hevospäivää ja 250 miespäivää, puida moision riihet, niinkuin 162 -pykälässä määrätään, maksaa pienemmät moision verot ja langat kehrätä -sen mukaan kuin lisälehdissä D ja E määrätään -- -- --" Lopuksi -muistutus, että 1 tiin on 2,400 neliösyltä. - -Tämän pykälän kuultuaan katselivat miehet toinen toisiaan. Ilo ilmeni -heidän kasvoilleen, mutta jotakin epäilystä oli vielä mielissä. Toivoa -herättivät heissä sanat 250 hevos- ja 250 miespäivää. Tähänasti olivat -kuusipäiväiset talonmiehet tehneet 300 varsinaista ja 300 apupäivää. -Sehän merkitsi noin sata päivää helpotusta! Mutta mitä tuo 9 tiinaa -merkitsi? Merkitsikö se entistä 18 tynnyrinalaa, vai enemmän taikka -vähemmän? Oliko se entinen kuusipäiväinen talonkohta vai mikä? Venäjän -tiin oli 2,400 neliösyltä -- mutta kuinka talonpoika sellaisesta heti -selvän saisi. - -Vasta perästäpäin, kun tiedusteltiin oppineimmilta ja itse tarkemmin -mietittiin, saatiin selvää vieraista mitoista. Mutta tuo tieto ei -taaskaan ollut ilahduttava. Sillä uuden mitan mukaan tuli talonpojalle -koko joukon vähemmin maata. Talonmaat nimittäin olivat mitatut Ruotsin -aikaisten mittojen mukaan. Kun kuuden päivän talolla tähän asti oli -ollut 18 tynnyrinalaa keskinkertaista peltoa piti samalle talolle -nyt annettaman 9 tiinaa (dessatinia), se on koko 2,32 tynnyrinalaa -vähemmin, kuin ennen. - -Vasta perästäpäin huomattiin myös, että maanjako uusien mittojen -mukaan ei ainoastaan vähentänyt talonpoikien maita, vaan että uusi -asetus vielä maata kohden määräsi uusia maksuja. Laidun- ja kartanomaa -oli 1805 annetun asetuksen mukaan vapaa maksuista, ainoastaan -pelto- ja heinämaista piti maksaa; mutta uudessa laissa vaadittiin -verotalolta, jolla oli 9 tiinaa peltoa, karjamaasta 20 kylvymittaa[8] -ja kartanomaasta 5 kylvymittaa rukiita. - -Tällä kertaa ei kukaan huomannut, kuinka vähiin se huojennus hupeni, -joka työpäivien luvun vähentämisen tähden ensin näytti koko suurelta. -Ei kukaan arvannut vielä, mikä vahinko talonpojille tulisi uusien -mittojen käyttämisestä ja uusien jo mainittujen verojen maksamisesta -sekä vihdoinkin siitä, että talonpojilta tahdottiin ottaa pois ne -viljelemättömät maatilkut, joita hän talonmaiden lisäksi aikojen -kuluessa oli viljelysmaiksi muokannut ja joista myöskin oli veroa -maksanut. Kun moision isännät vakuuttivat, että he olivat 26 prosenttia -työorjuudesta huojentaneet, niin se oli äärettömästi liioteltua. Jos -otamme lukuun edellämainitut vahingot, niin voisimme sanoa, että tästä -orjuudesta oli tullut huojennuksia ainoastaan kuudes osa, mutta että -sen sijaan hänen maistaan oli vähennetty enemmän kuin viides osa. -- - -Nyt koossa olevat miehet arvelivat, että 9 tiinaa varmaankin merkitsi -kuusipäiväistä taloa, sillä "ei suinkaan talon entisiä maita kokonaan -toisella tavalla voinut ruveta jakamaan", arveli kunnan vanhin. Olihan -sekin hyvä, että työpäiviä vuodessa oli noin sadan verran vähennetty. -Mutta samassa huusi Uudentuvan Jyri, joka oli katsellut lakikirjaa -toisten väitellessä: - -"Aputöistä ei puhuta mitään, miehet! Ei puolella sanallakaan puhuta -mitään apupäivistä, toisen hengen päivistä, isännän ja emännän -päivistä!" - -"Mitä! Eikö mitään kylvy-, sonnanveto-, heinä-, leikkuu-, perunanotto-, -viinankeitto-, rahdinvetopäivistä?" huusivat iloisina useammat yhtaikaa. - -"Ei ole!" vastasi Jyri, jonka ympärille miehet äkkiä kokoontuivat. -"Tässä puhutaan vain riihenpuimisesta, kehräämisestä ja veronmaksuista." - -"Työpäivät ovat ehkä toisessa paikassa." - -"Eivät voi olla toisessa paikassa", vastasi Jyri, "sillä tässähän -sanotaan selvästi, että tuo on kaikkein suurin työ ja maksu, jonka -yhden talon työkontrahtiin saa panna. Eikä kirjassa viittaa mihinkään -toiseen kohtaan." - -"Noh, siis on aputyö poistettu, mitä muuta!" - -"No niin, pitäähän sitä ollakin jotain huojennusta!" - -"Lue tuo kohta vielä kerran!" - -Jyri lukee. - -"Meille ei siis jää muuta", puhuvat perheenmiehet yhtaikaa, "kuin -kuusipäiväisestä talosta 250 hevos- ja 250 miespäivää tehtäväksi." - -"Ja moision riihen puinti, veromaksujen suoritus ja kehruut", lisäsivät -toiset. - -"Mutta missä kymmenysmaksut?" huudahti Huntaugun Mihkel. - -"Niin oikein -- missä kymmenysmaksut?" toistivat toiset. - -Jälleen pantiin päät yhteen ja alettiin tutkia. - -"Kymmenyksistä ei myöskään puhuta mitään, ainoastaan vähemmistä -veromaksuista. Nekin ovat siis poistetut." - -Hetkeen aikaan ei puhuta mitään, katsotaan vain toinen toisiaan silmiin. - -"No, sehän jo olisi vähän niinkuin paikallaan", tuumasi joku. "Mutta -katsokaahan, ehkä löytyy vielä jotakin, josta saa vähän henkeään vetää." - -"Katsokaa tarkemmin, eikö aputöistä ja kymmenysmaksuista puhuta -toisessa paikassa", neuvoo Ojan isäntä, joka ei uskalla iloita ennen -kun varmasti asian tietää. - -Taas tutkitaan pykäliä, avataan yksi ja toinen kohta kirjasta -- -ei löydetä aputöistä eikä kymmenyksistä mitään. "Mutta jos se on -poistettu, niin pitäisi siitä jotakin mainita", arveli kunnan vanhin, -vaan hänelle vastataan "mitä siitä puhuu -- mitä ei ole ylös pantu, se -on poistettu!" Nyt miehet vielä tahtoivat tietää, kuinka veronmaksut -ja kehruut olivat määrätyt; ehkä uusi laki siinäkin teki huojennuksia. -Hetken aikaa kuluu, ennenkun lisälehdet D. ja E. löydetään kirjan -viimeisiltä sivuilta. Sieltä nähdään, että molemmat verot ovat melkein -entisellään. - -Vihdoin katsotaan, mitä riihenpuimisesta on sanottu. Sitä selitetään -viidessä kohdassa. Työ on hieman kevennetty ja työaika tarkemmin -määrätty. Riihen puijalta ei enää vaadita koko vuorokauden -yhtämittaista työtä, vaan annetaan hänelle välillä lepoaikaa. Jos -työntekijä oli yötyössä, ei hänen tarvinnut puida kuin kolme riihtä -viikossa. - -Seuraavana iltana kokoontuivat perheenmiehet jälleen kunnan vanhimman -luo. Sinne vietiin mukana kaikki parhaat lukijat ja uteliaina -tutkittiin taas uutta lakia. Kyllä koitettiin löytää siitä vielä joku -helpotus, mutta vaikka asetusta kuinka olisi selailtu, ei tullut -sittenkään enempää. - -Kaikki olivat kuitenkin pettyneet toiveissaan. Uudessa laissa oli -kyllä säädetty ylimalkaisia talonpoikain tilan parannuksia, niinkuin -sellaisia, jotka koskivat yhteiskunnallisia oikeuksia, oikeuslaitosta, -poliisijärjestystä, kouluja y.m. mutta yksityisen toimeentuloon ei se -paljon vaikuttanut, vaikka hän kyllä sai vapaamman liikkumisoikeuden, -jonka mukaan hän voi asettua koko Venäjän maahan asumaan. Mutta sekin -oikeus oli monien määräysten kautta paljon rajoitettu. Moision isäntä -oli vieläkin varannut itselleen liika suuren vallan talonpoikain -yli. Moision ja talonpoikain talous jäi vielä "vapaiden kontrahtien" -perustalle, mutta vapaus oli oikeastaan vain moision isännillä ja -talonpoikain oikeuden valvojaksi jäi ainoastaan moision isäntä itse. - -Vaikka perheenmiehet lakikirjaa tutkittuaan hiukan iloisempina niistä -helpotuksista, joita heille oli luvattu, läksivät kotiin, olivat -he kuitenkin vielä alla päin, sillä olivathan nuo suuret toiveet -pettyneet. Mutta sorrettu virolainen tyytyy pian vähempäänkin -- vähän -parempaa oli kuitenkin odotettavissa -- olihan sekin jotain! -- -- -- - -Eräänä päivänä tuotiin kuntaan sana, että pitäjän oikeusherra ilmoitti -perheenmiehille, että he nyt, kun uusi asetus oli ilmestynyt, voivat -tehdä moision isäntien kanssa uusia kontrahteja uuden lain mukaan. - -Kohta sen perästä kokoontuivat paroni Heideggin talonpojat moisioon. He -kysyivät nuorta paronia, joka Yrjönpäivästä asti oli ollut isäntänä. -Mutta heidät vietiinkin vanhan paroni Heideggin puheille -- nuori oli -matkustanut Tallinnaan, ilmoitti Tohver miehille. - -Vanha paroni oli yhä vielä entisessä moisiossa, sillä hänen uudessa -moisiossaan oli asuinrakennus palanut. Nyt rakennettiin sinne uutta -asuntoa ja sentähden piti vanhan paronin ehkä vielä. Juhannukseen asti -olla pojan luona. - -Miehet eivät halukkaasti menneet hänen puheilleen, varsinkaan kun -heidän ei hänen kanssaan pitänyt tehdä kontrahteja. Mutta paroni -Heidegg oli käskenyt heidän astua sisään ja kolme neljä perheenmiestä -täytti tämän käskyn, vaan toiset jäivät eteiseen odottamaan. Niinkuin -tavallisesti kädet housuntaskuissa, selkä puoleksi miehiin päin -käännettynä, kulmat ankarasti rypyssä, otti herra paroni miehet vastaan. - -"Mitä asiaa?" - -"Tulimme nuoren herran kanssa tekemään kontrahteja uuden lain mukaan", -alkoi kunnan vähin. - -"Minkä uuden lain mukaan?" - -"Paroni herra tietää, että nyt on Jyrinpäivästä alkaen uusi laki -voimassa, ja pitäjän oikeusherra sanoi, että sen asetuksen mukaan voi -tehdä uusia kontrahteja." - -"Soo! Mikä vika sitten vanhoilla kontrahdeilla on?" - -"Noh, ne apupäivät ja toisenhengen päivät ja leikkuupäivät -- tietäähän -herra paroni itse paremmin kuin me!" - -Paroni pyörähti ympäri ja katseli karsaasti kunnan miestä. - -"Oletko hullu, vai!" karjui hän. "Sinä lurjus olet olevinasi kunnan -vanhin etkä tiedä mitä laissa seisoo!" - -"Tiedän kyllä, herra paroni", vastasi mies tyynesti ja nöyrästi. -"Laissa seisoo 127 pykälässä, että jolla on 9 tiinaa peltomaata, sen -pitää tehdä moisioon 250 hevospäivää ja 250 miespäivää, puida moision -riihet, kehruut kehrätä ja maksaa pienet verot. Mutta apupäivistä ja -muista aputöistä ei puhuta mitään." - -"Soo! Kuka ne apupäivät sitten tekee?" - -"Eikös herra paronin pidä ihmisiä palkata", virkkoi Uudentuvan Jyri. - -"Vai niin! Herran pitää rahan edestä palkata ihmisiä ja te makaatte -kotona!" Ja herra rupesi suurella pilkkaavalla äänellä nauramaan. - -"Keisarin asetuksessa niin sanotaan", puolusti itseään Jyri. "Me kaikki -katsoimme sen kirjasta." - -"Sinä tahdot varmaankin kunnan oikeudessa saada selkääsi!" huusi paroni -ja kääntyi Uudentuvan nuoren perheenmiehen puoleen. - -Jyri vaikeni. Ei hän tahtonut selkäänsä saada ei kunnan oikeudessa, -ei moisiossa eikä haagituomarin luona. Mutta nyt uskalsi Töntsun -perheenmies puhua. - -"Mehän olemme tuhmat talonpojat, herra paroni", virkkoi hän -alamaisesti, "mutta siinä uudessa asetuksessa sanotaan todellakin -niinkuin tässä on puhuttu, ja keisarihan sen lain on antanut -- -- --." - -"Sen lain olemme me, teidän moision isännät tehneet", ojensi paroni "ja -keisari on meitä siitä kiittänyt, sillä me olemme teille, vetelyksille, -enemmän luvanneet kuin olisitte ansainneet!" - -"Siis ovat saksat meille kuitenkin luvanneet helpotuksia? Eikös herra -paroni tahdo nyt lupausta täyttää?" - -"Kyllä, mutta siihen menee vielä aikaa -- vähintäin kymmenen vuotta." - -Miehet vilkasivat hämmästyneinä toisiinsa. Kolkko äänettömyys vallitsi -hetken aikaa huoneessa. - -"Mutta onhan kuuluutettu, että uusi asetus jo Jyrinpäivänä astuu -voimaan", huomautti toisten miesten selän takaa Hallikka Mats. - -"Ja pitäjän oikeusherra ilmoitti, että perheenmiehet voivat moision -herrain kanssa tehdä uudet kontrahdit uuden lain mukaan", lisäsi -Tooma-Tônu. - -"Se on valhe, oikeusherra ei ole sanonut, että te uuden asetuksen -mukaan alatte työtä tekemään. Te oinaat ette ole saaneet selvää -uudesta laista! Te saatte vielä tehdä aputyönne entisellä tavalla, ja -koko orjuuskin jää vielä kymmeneksi vuodeksi entiselle kannalleen! -Ja tiedättekö minkätähden? Teillähän on paljon enemmän maata kuin -asetuksessa on luvattu! Sentähden mitataan teidän maanne kymmenen -vuoden kuluessa, ja mitä on liikaa -- otetaan pois!" - -Siinä oli uutinen! Näin selitettiin täällä uutta asetusta! Miehet -seisovat kuin suolapatsaat. Hämmästyneenä katselevat he kuin apua ja -armoa pyytäen tuota ankaraa isäntäänsä. Puhua ei kukaan enää voi eikä -ymmärrä. Huoneessa vallitsee sellainen hiljaisuus, että saattaisi -kuulla nuppineulankin putoamisen. He seisovat liikkumattomina -paikoillaan. - -"No, mitä te siinä odotatte?" sanoo paroni. "Jos ei teillä ole muuta -sanomista, niin voitte mennä!" - -Hitaasti ja puolipyörryksissä astuvat miehet ulos. Eteisessä katselevat -odottajat heitä yhtä hämmästyneinä, sillä paronin kovaäänisen puheen -olivat he selvästi sinne kuulleet. Koko joukko jää hetkeksi sinne -seisomaan, mutta ei kukaan hiisku sanaakaan. Sitten iskevät toisilleen -silmää merkiksi, että tuosta pelottavasta paikasta pitää lähteä, ja -melkeinpä varpaillaan hiipivät paljaspäiset miehet ovesta ulos. Vasta -moision pihassa uskalletaan painaa vanha, kulunut, suuri huopahattu -päähän, jossa pitkä, harjaamaton tukka liehuu. Vähitellen katoavat -miesten rohtimiset polvihousut, mustat vaskinappiset liepeettömät takit -ja korkeat päähineet puiden ja pensasten varjoon. Moision pihassa -he eivät uskalla ruveta asioitaan keskustelemaan. Nyt, niinkuin -aina ennenkin vaivaa heitä noiden uhkeiden, korkeiden huoneiden -läheisyydessä masennettu ja ahdistava tunne. -- -- -- - -Miesten joukosta puuttui joku. Se oli Huntaugun Mihkel. Kohta, kun nämä -olivat huoneesta eteiseen astuneet, pistäytyi Mihkel, joka siellä oli -kuunnellut ovesta paronin luo. - -Jo ovessa köyristyi miehen selkä. Äänettömänä odotti hän hattu kädessä, -kunnes herra rupesi puhumaan. - -"Mitä sinä tahdot, Mihkel?" - -Mihkel pani hattunsa lattialle, polvistui paronin edessä ja syleili -hänen polviaan. - -"Tulin herra paronia kiittämään uudesta paikasta. Kävin jo kerran -moisiossa, mutta ei ollut vanhaa eikä nuorta paronia kotona." - -Ja jälleen puristaa hän herran säärivarsia. - -"Hyvä, hyvä!" ja paroni torjuu miestä takaisin; tämän kädet ovat mustat -ja hiuksista ja vaatteista nousee piipun, savun ja hien haju. "Mene, -seiso tuolla oven luona!" - -Mihkel siirtyi selkä vielä kyyryssä oven luo. - -"Olet siis tyytyväinen paikkaasi?" - -"Olen kyllä, herra paroni! Onhan se maiden puolesta vähän kunnollisempi -kuin Huntaugu ja suurempikin." - -"No katso, kuinka sinun herrasi pitävät sinusta huolta. Mutta te -talonpojat ette ole milloinkaan tyytyväisiä. -- -- Oletko sinäkin sitä -mieltä, ettei enää tarvitse vanhalla tavalla tehdä taloon työtä?" - -"Oi en herra paroni! Kuinka tämmöinen semmoista rohkenisi ajatella. -Teenhän minä, mitä saksa vaatii. Tietäähän saksa parhaiten asetukset." - -"Sinä puhut järkevästi, Mihkel", kiittää paroni, kävellen edes -takaisin. "Sano noille toisille, että he ovat tyhmät kuin lampaat. Ja -älköön kukaan uskaltako jättää apupäiviä tekemättä. Heti laitetaan -haakenrihterin luo. Kyllä se sitten panee vitsat ja kepit heilumaan." - -"Kyllä minä heille sanon, herra paroni." - -"Ja kuuntele sinä, mitä he puhuvat ja mitä neuvoa pitävät, ja tule -sitten moisioon puhumaan minulle." - -"Kyllä, kyllä, herra paroni." - -"Voit nyt mennä!" - -Jälleen kumarretaan, jälleen syleillään polvia ja sitten kuuden päivän -perheenmies lähtee matkaansa. -- - -Mihkel on todellakin Yrjön päivästä asti uudessa paikassa. Se -otettiin köyhältä ja velkaantuneelta perheenmieheltä. Sekä opman että -paroni olivat pitäneet Mihkelille sanansa ja mies ymmärsi siitä olla -kiitollinen. - -Huntaugun taloa kävi Völlamäen Päärn itselleen pyytämässä Mutta vanha -paroni, jolla vielä oli isännyysvalta näytti hänelle ovea, sillä opman, -joka tiesi Päärnun aikeet oli häntä moittinut, ja kun paroni itsekään -ei pitänyt häntä parhaimpana miehenä, niin oli siinä kyllä. Heidegg -antoi talon eräälle perheenmiehen pojalle omasta kunnastaan. - -Kun entinen Huntaugu, nyt Ristmäen perheenmies astuu opmannin asuntoon -tuotakin hyvää miestä kiittämään ja tytärtään katsomaan, astuivat -toiset miehet allapäin kylää kohti. - -Kova kolkko keväinen tuuli puhalsi yli harmaan niityn, yli alavan -tasangon, keikutti koivujen alastomia oksia, pani männyt salaperäisesti -suhisemaan ja leikitteli viimevuotisissa, vaalenneissa ja kuivissa -ruohikoissa. Kylmältä ja elottomalta tuntui vaalean sinisellä taivaalla -aurinkokin, joka koitti herättää eloon uinuvaa luontoa. Ilmassa oli -jotakin raskasta, painostavaa, tuossa kylmässä, terävässä päivänvalossa -jotakin haavottavaa, kiusallista. Ja koko maa, niin pitkälle kuin silmä -kannatti, oli kuin sanomattoman kaihon vallassa. Siinä ei ollut mitään, -joka silmää olisi ilahduttanut tai lohduttanut. Näytti kuin joku -salaperäinen voima olisi noitunut niityt, nurmet, metsät ja pensastot. - -Kylän laihat pellot olivat täynnä pyöreitä kiviä, jotka irvistivät kuin -hampaat kuolleen pääkallossa. Toiselta puolelta ympäröi niitä vetinen -ja mättäinen heinämaa, jossa äsken irralleen laskettu kylän karja etsi -heikkoja ruohonpäitä ja kuivettunutta kuloheinää. Eläinraukat! Talvi -oli vaikuttanut heihin kuin pitkällinen tauti: laihat olivat, että joka -kylkiluun saattoi lukea. Nälkäisen ahneudella kalvoivat he mättäitä -saadakseen edes jotakin vatsaansa. - -Oikealla puolella oli kylän peltomaa, vasemmalla äsken hangen alta -esiintullut, vaalennut vihertävä rukiinoras. Kesantopellot eivät -olleet paremmat kuin keskellä oleva suviviljamaakaan. Kiviä ja -kunnaita täynnä. Yhdellä kunnaalla kasvoi suuri, väärä mänty, jonka -alla kansan tarinan mukaan oli joku matkustaja tapettu. Kylän puolella -oli maanpinta monesta kohdasta kuin nyletty, siellä ei noussut paitsi -ohdakkeita minkäänlaista vihantaa tainta. Kylänmiehet ajoivat sieltä -soraa ja karkeaa hiekkaa tien ja permantojen täytteeksi. - -Miehet astuivat päät kumarassa perätysten rapaista vesilammikkoista ja -kuoppaista tietä myöten eteenpäin. - -"Mikä nyt neuvoksi -- teki lain valheeksi!" ajattelivat ja huokailivat -he. - -"Täytyy vielä kuulustaa, mitä nuori sanoo, kun tulee kotiin", huomautti -kunnan mies. - -"Mitä hän sanoo! Saksa on saksa. Mitä yksi sanoo, sen sanoo toinenkin." - -"Niin, eikä isä olisi voinut niin rohkeasti puhua, jos olisi tiennyt, -että pojalla on toinen mieli." - -"No pitää kuitenkin tiedustaa, mitä nuori tuumaa." - -"No, kyllä nyt on paholainen merrassa, jos aikovat vielä kymmenen -vuotta noudattaa vanhaa lakia. Eikö keisari siitä mitään tiedä." - -"Ei tiedä, kun eivät tahdo. Näettekö miehet, laissa seisoo, että se -maa, joka 9 päivänä kesäkuuta 1846 oli talonpojilla, on luettava talon -maihin. Tiedämmehän kaikki, milloin tuota uutta lakia maapäivillä -ruvettiin tekemään. Sitähän on jo tehty kymmenen vuotta. Ja johan pari -vuotta sitten puhuttiin, että keisari oli allekirjoittanut lain. Ja -tämä sanoo nyt että laki astuu voimaan vasta kymmenen vuoden perästä! -Ne kymmenen vuotta, jotka keisari antoi vanhemmalle sukupolvelle ovat -jo kuluneet." - -Selitys oli miesten mielestä todennäköinen. Sillä minkä vuoksi sitten -kansalle kuuluutettiin uutta lakia, jos se vasta kymmenen vuoden -perästä voimaan astuisi! - -"Nuoren paronin puheilla käymme vielä, ja jos hän samaa laulua laulaa, -niin menemme papin luo ja pitäjän oikeusherran luo", ehdotti kunnan -vanhin. - -Miehet suostuivat siihen. - -He lähestyivät kylää. - -Kuinka surkeat asunnot ajattelevilla ja tunteellisilla olennoilla! -Myyränkaivamilta multakasoilta näyttivät nuo matalat, kurjat, -sysimustat hökkelit. Epäjärjestyksessä ne olivat karjapihoineen, -retuisine navettoineen ja kallistuvine aittoineen puoleksi lahonneiden -seiväsaitojen ympäröiminä. Kylän keskellä sijaitsevalla tantereella oli -parin sylen pituinen mutalampi, jossa keväällä sammakot kurisivat ja -rypevät siat kesällä nauttivat elämän iloa. - -Pehmeä vihanta sammal talojen katoilla todisti niiden suurta vanhuutta. -Paikoin olivat katot sisään vajonneet ja lakeisen kohdalta paistoi -kurkihirret ja parrut näkyviin. Toisin paikoin olivat katon kannattajat -mädäntyneet; ne paikat, joista sadevesi oli alkanut sisään tunkeutua, -oli täytetty pellavalyhteillä, olilla ja pahnoilla, joiden päälle oli -pantu painoksi seipäitä, halkoja ja vanhoja äkeitä, jotta ei tuuli -olisi saanut kulettaa pois tukkeita. Huoneiden nurkkapuut oli jätetty -epätasaisiksi. Riihenalasessa oli osaksi olista osaksi veistetyistä -laudoista tehdyt ovet. - -Päivän elähdyttävä valo ei helposti pääse noihin kurjiin hökkeleihin. -Kamarin seinässä näkyy olevan pari aukkoa, toisessa on lasinkappale, -toisen eteen on pantu puiset ristikot, ettei kissat pääsisi huoneeseen. -Talvella, kun kylmä uhkaa jäätää kaljatynnyrin tapin kiinni, tukitaan -akkunan aukko vanhoilla rievuilla. Aidat huoneiden ympärillä ovat vielä -korjaamattomia. Naiset ovat niitä talvella koko lailla harventaneet -saadakseen padan alle puita. - -Perheenmiehet seisahtuivat vielä hetkeksi ulos neuvoa pitämään, milloin -mennä nuoren paronin puheille, ja pitikö kaikkein lähteä yhdessä, -vai koitteeksi joku yksin. He nojasivat aitaa vasten, ottivat esille -piippunysät ja tupakkakukkarot, taulan ja tulukset ja saivat vihdoin -savut nousemaan. Heidän totiset huolestuneet katseensa kiitivät yli -harmaan kylän, yli tasaisen lakeudun ja vaalenneen karjamaan kauvas -tummaa kuusimetsää kohti. Kylä sijaitsi korkeammalla kohdalla ja -katsetta siitä kauvas ympäristöön rajoittivat vain siellä täällä -matalat lepikot ja nuoret koivikot. - -"Nöö! Nöö!" huusivat kylän pelloilla kyntäjät ja huutoja säesti piiskan -läiske. Mutta mitä auttoivat huudot ja piiskan iskut noita ontuvia, -laihoja ja takkukarvaisia työjuhtia. Surkeiden puuaurojen kuressa näkyi -täysikäisten miesten rinnalla myös keskikasvuisia poikia, jotka tuskin -jaksoivat nostaa ja kääntää raskasta auraa. - -Parissa kohdassa pantiin jo perunoita. Hitaasti liikkuivat -mustanruskealla pellolla naiset ja tytöt tappurahameissaan, joiden alta -rapaiset jalat ja sääret näkyivät, päät peitetyt tappuralankaisilla -liinoilla. He pistivät perunalohkoja tuoreisiin vakoihin, joita pojat -väsyneillä hevosilla ajoivat. - -Miesten silmät kantoivat moisionkin pelloille, jotka etelän puolella, -kirkkotiestä asti yhtyivät kyläpeltoihin. Sielläkin ahersivat _heidän_ -väkensä ja _heidän_ hevosensa. Niinkuin harmaa kahle liikkuu moision -mustalla pellolla perunan panijain pitkä rivi ja kyntäjät hikoilevat -heidän rinnallaan. Keppi kädessä seisovat työnjohtajat heidän -kintereillään ja monta kertaa päivässä suhisee keppi ilmassa ja lankeaa -sitten jonkun työorjan selkään. Tuota vapautta ovat nuo ihmiset jo -nauttineet yli neljäkymmentä vuotta! -- -- -- - -Perheenmiehet arvelevat paremmaksi, että pieni joukko vain lähtee -nuoren paronin puheille ja jo ylihuomenna, sillä kamaripalvelija Tohver -oli sanonut kunnan vanhimmalle nuoren herran jo huomenna palaavan -kaupungista. - -Mutta ei ketään haluttanut ruveta lähettilääksi. Tuumatessa kuluu aika --- onhan tänään kallis työpäivä melkein hukkaan mennyt -- mutta heitä -pelottaa, johan moisio sanakin on heille vastenmielinen. Tänäänkin jo -uhattiin vitsoja -- kuka tietää eikö uhkausta jo ylihuomenna pantaisi -toimeen! -- -- -- Vihdoin kuitenkin tehdään päätös: kunnan vanhin -johtajana ja kolme vanhinta, arvokkainta perheenmiestä lähtee moisioon. - -Nyt eroavat miehet ja jokainen astuu hitaasti halealla mielellä -savutupaansa. Raskas, musta murhe täyttää heidän sydämmensä. Kotona -ei heillä ole kerrottavana parempia uutisia kuin isännän ankarat -sanat: "Teidän pitää vielä kymmenen vuotta eteenpäin samalla tavalla -orjailla!" Ja kuka tietää eikö sittenkin vielä pitennetä aikaa kymmenen -vuotta lisää. - - - - -14. - -MAHTRASSA KÄYNTI. - - -Erinomaisen kiihkeinä odotettiin pari päivää myöhemmin perheenmiesten -lähetystön takaisin tuloa nuoren paronin luota. Jokainen joka kynnelle -kykeni lähti ulos ja toiset menivät jo tielle vastaan. - -Miesten synkät katseet eivät tietäneet hyvää. He olivat alla päin ja -kävelivät hitaasti. - -"Ettekö päässeet nuoren puheille!" - -"Miksi emme päässeet?" - -"No, mitä hän sanoi?" - -Kului hetki aikaa ennenkun miehet osasivat mitään vastata. Niin -masennetuilta he tuntuivat. - -"Mitä hän sanoi? Puhui samoin kuin vanhakin", virkkoi vihdoin kunnan -vanhin. - -Vähitellen sitten kertoivat kaikki. - -Nuori paroni oli ottanut heidät aivan lempeästi vastaan. Oli ollut -kokonaan toisenlainen saksa kuin vanha. Puhui tyynesti huutamatta, ei -suuttunut joka sanasta ja antoi talonpoikainkin puhua. Mutta lakia -oli selittänyt melkein samalla tavalla kuin isäkin. Kaikki piti olla -entisellään, kunnes talonmaat olivat moision maista erotetut, mitatut -ja arvioidut. Ja siihen oli määrätty kymmenen vuotta aikaa. Mutta -hän oli luullut, ettei mittausta vielä kymmenessäkään vuodessa koko -maakunnassa voisi valmiiksi saada. Hän sanoi että moisiot toimittavat -mittaamisen piirikunnittain; koko maakunnassa on yhdeksän piirikuntaa -ja arvan kautta määrätään, missä järjestyksessä maat ovat mitattavat. -Jossa kunnassa maat ovat mitatut ja arvioidut, siinä pannaan heti uusi -asetus toimeen, mutta arpa on arpa. Moisiolla on myös todellakin oikeus -ottaa pois talolta maata, jos sillä sitä on enemmän kuin uuden lain -mukaan siihen kuuluu taikka voi hän siitä lisätä talonpojalle työtä -ja maksuja. Ja sen lisäksi moision isäntä vaihtaa moision maata talon -maihin ja asettaa talon perheet mihin kohtaan hän itse tahtoo. - -"Soo! Siis voi hän ottaa viljelysmaan perheenmieheltä ja antaa hiekka-, -nummimaata tai turvesuota sijalle?" huusi joku kiukkuisella äänellä. - -"Ei tiedä! Eikös saksa tee aina, mitä itse tahtoo. Mutta kyllä hänen -oikeastaan pitäisi aina antaa niin paljon pelto-, heinä- ja karjamaata -kuin hän talonpojalta ottaa." - -"Ja orjuus ja aputyöt ja kymmenykset jäävät sitten vielä entiselleen." - -"Niin sanottiin! Hyvästä sydämmestään sanoi paroni tahtovansa -vastaisuudessa -- Jumala tietää milloin -- suoda hiukan huojennuksia, -vähentää apupäiviä. Viittasi siihen, että hän sen kyllä hetikin tekisi, -mutta isän tähden, joka vielä on täällä ja toisten moision isäntien -tähden, ei sitä heti uskalla." - -Miehet huokasivat, toiset sylkivät, toiset alkoivat kiukuissaan kirota. - -"Se on petosta." - -"He valehtelevat molemmat!" - -"Se on lain rikkomista!" - -"Saksat eivät tahdo antaa meille keisarin lakia! Keisari on poistanut -aputyöt, vähentänyt orjuutta ja maksuja, mutta nuo tahtovat sen salata -ja selittävät lakia väärin!" - -Näin huudettiin yhtaikaa, ja miesten näöt punottivat vihasta ja silmät -välkkyivät. - -"Minä en tee enää aputöitä, tulkoon mitä tulee!" päätti samassa eräs -tukevakasvuinen perheenmies, Oinaan Kaarel, jonka kauhean suuri käsi -oli mennyt nyrkkiin. - -Toiset eivät siihen virkkaneet mitään, mutta heidän totinen miettivä -näkönsä todisti, että nuo sanat olivat painuneet heidän mieliinsä. - -"Sehän olisi tyhmästi", huudahti Kaarel vielä, "jos me emme sitä -noudata, jonka keisari on meille luvannut! Tiedämmehän kaikki, mitä -laki sisältää. Kuinka he tohtivat asetusta rikkoa? Miehet, me jätämme -aputyöt tekemättä!" - -Toiset vaikenivat yhä vielä, mutta kunnan vanhin, arka mies ja muistaen -virkaansa, alkoi rauhottaa. Ei se käy päinsä. Sehän olisi saksojen -vastustamista! Siitä ei koituisi hyvää. Parempi olisi vielä kuulustaa -muualta, kuinka laki oikein on, ja sitten vasta pitää neuvoa, mitä -tehdä. - -Nämä rauhottavat sanat muuttivat miesten mielen, sillä Oinaan Kaarelin -sanat olivat pyörineet monenkin kielellä. Erottiin siis taas ja vielä -raskaammalla mielellä kuin viime kerralla. -- - -Tänään oli lauvantai. Illalla, kun Päärn työstä tuli kotiin, sanoi -hänelle Uudentuvan nuori isäntä. - -"Jos et olisi liian väsynyt, Päärn, niin pistämme hevosen valjaisiin ja -körötämme Juuruun päin." - -"Mitä sinne?" - -"Pitämään lauvantai-iltaa. Eikä juuri Juuruun, vaan Mahtraan. Minullahan -on siellä kaukainen sukulainen, hänen luonaan voimme olla yötä ja -huomenna mennä sieltä kirkkoon." - -"Onko sinulla sitten Mahtraan asiaa?" - -"On kyllä vähän. Ei lähde mielestäni uusi asetus. Siihen nähden eivät -asiat ole oikein. Tahtoisin saada kuulla mitä Sepän Ants Mahtrassa -arvelee -- tunnethan minun sukulaiseni -- kunnan vanhimman siellä. -Hän on tarkka ja kirjoja tunteva mies -- ehkä ovat Mahtran miehet jo -selvillä." - -"Noh, ajetaan sitten", vastasi Päärn, hetken aikaa mietittyään, "ei -minua niin kovin väsytä. Mutta luuletko, että saksat siellä toisella -tavalla asian selittävät? He ovat kaikki yhdessä neuvossa." - -Niin arveli Jyrikin. Mutta selville pitää kuitenkin päästä! Ja jos ei -Sepän Ants osaa oikeata selitystä antaa, niin voidaan ainakin pyhänä -mennä Juuruun papin luo. Pitäjän oikeusherra oli sanonut, että tämä -antaa selityksen. - -Hevonen oli pian valjaissa ja Jyri ja Päärn, molemmat pyhävaatteissa -istuivat puuvankkureissa, jonka pyörät armottomasti kitisivät. - -Matkalla eivät miehet nähneet mitään sanottavaa uutta. Joka puolella -samat kurjat kylät kivisine tai hiekkaisine peltoineen, samat laihat -harmaat, kuloruohon peittämät heinä- ja karjamaat, samat koivikot, -kuusikot ja männiköt, kaukaa häämöttävät suuremmat metsät ja samat -korkeiden puistojen sisästä välkkyvät moision rakennukset. - -Noin kello yhdentoista aikana he lähestyivät Mahtran kylää. Se sijaitsi -vähän ylevämmällä paikalla, nuorta koivikkoa kasvavain niittymaiden -keskellä, yhdellä puolella kohosi vähän suurempi ja tiheämpi metsä. -Talojen rakennukset olivat yhtä kurjat kuin miesten kotikylässä, osaksi -vieläkin kurjemmat, sillä Mahtran kunnassa oli paljon perin köyhiä. -Moisio oli täällä ammoisista ajoista asti sortanut talonpoikia. - -Moisio itse, joka näkyi heinämaan koivujen välistä, ei ollut -rakennusten puolesta mikään erinomainen: yksinkertainen, matala, -puinen, puutarhan ympäröimä herraskartano, kivinen viinakeittiö, -navetat ja aitat, siinä kaikki. - -Nyt pysähtyivät Jyri ja Päärn Sepän pihaveräjälle; se oli talo, jossa -asui Mahtran kunnan vanhin Ants Tertsius, joka oli Uudentuvan Jyrin -sukulainen äidin puolelta. Mutta katselija huomasi heti, että Sepällä -oli isäntä, joka rakasti järjestystä ja joka väsymättömän ahkeruutensa -kautta oli saavuttanut paremman toimeentulon. Asuinhuoneita peitti -koko sileä, hyvin tehty katto, riihenovi uusi, aitta hyvässä kunnossa, -aidat ehjät, piha ei ollut rapainen ja lauvantai-ehtooksi siivottu ja -laastu. Ei missään ajelehtinut työkaluja ja ajoneuvoja, kaikki olivat -tavallisessa pitopaikassaan. - -Jyri ja Päärn olivat luulleet, että Sepän väki jo oli asettunut -levolle, mutta ihmeekseen tapasivat he talonväen vielä valvomassa, -ja isännän koko talo oli täynnä vilkkaasti keskustelevia kylämiehiä. -Tulijat huomasivat, että siellä pidettiin jotakin kokousta, sillä -vieraat olivat kaikki miehiä ja heidän joukossaan tunsi Jyri joitakin -Mahtran isäntiä. Pöydällä, isännän edessä oli avattu lakikirja ja -sanat: "työpäivät", "toisen hengen päivät", "sonnanveto", "leikkuu" -j.n.e. kaikuivat heidän korviinsa. Puhe, oli niin vilkasta, että tuskin -huomattiinkaan tulijoita. Sepän isäntä näki kylälliset vasta, kun -olivat hetken aikaa seisoneet oven suussa. - -"Kas, tuollahan tulee toisenkin kunnan miehiä meidän neuvotteluumme", -lausui Ants Tertsius nousten ylös ja ojentaen ystävällisesti vieraille -kättä. "Ja kas, kenenkä vielä näen, Uudentuvan Jyrin ja Völlamäen -Päärnun! Mistä te sitten näin myöhään vielä tulette?" - -Puhuja oli noin neljänkymmenen vuotinen, keskikokoinen mies, jonka -päivänpaahtamilla kasvoilla kuvastui rohkeutta ja lujaa tahtoa, mutta -myöskin lämmintä, sydämmellistä lempeyttä. Hänen harmaissa, terävissä -silmissään oli älyä ja eloa. Hän puristi lujasti karkealla kädellään -sukulaisen ja tuttavan kättä ja huusi kamariin, johon oma perhe oli -kokoontunut, että lapset uusille vieraille toisivat istuimia. - -"Tulimme kuulemaan, kuinka teidän puolella uutta lakia selitetään", -vastasi Uudentuvan perheenmies. "Meidän saksa tahtoo väkisten noudattaa -vanhaa asetusta." - -Tuo puhe herätti heti Mahtran miesten vilkasta huomiota Kaikkein silmät -ja suut kääntyivät vieraan puoleen. - -"Aivan kuin meilläkin", sanoivat jotkut. "Ja mitä saksa teille sitten -sanoi? Miks'ei hän tahdo uutta lakia ottaa vastaan?" - -"Sanoo, että ensin pitää maat mitata, ja siihen toimeen kuluu vähintäin -kymmenen vuotta. Sitten vasta tehdään uudet kontrahdit." - -"No niin, nuo kukot kuuluvat joka puolella laulavan samaa nuottia", -sanoi Adran Hindrek Mahtran perheenmiesten joukosta. "He ovat kaikki -tässä asiassa tehneet päätöksen ja puhuvat joka paikassa samalla -tavalla. Teettekö sitten yhä edelleen aputöitä?" - -"Olemme vielä tehneet." - -"Mutta eihän sitä ole laissa?" - -"Ei kyllä ole, mutta minkäs sille saa! Johan meidän vanha paroni uhkasi -vitsoja, kun uskalsin hiiskua, ettei laki vaadi aputöitä. Kuka tietää -mikä asetus se oikeastaan onkaan! Ei ole keisarin allekirjoitusta eikä -ruunun sinettiä alla. Tyhjiä lehtiä toinen puoli -- paina tai kirjoita -päälle, mitä tahdot! Oletteko te sitä huomanneet?" - -"Kyllä olemme", vastasi Sepän Ants. "Minä sen heti huomasin. Mutta -olkoon se laki nyt, mikä on -- kunhan edes sen täyttäisivät mitä siinä -on! Aputöistä ei ole koko kirjassa merkkiäkään, mutta moisiossa niitä -vaaditaan vanhan asetuksen mukaan. Ettekä te varmaankaan tiedä, että me -kerran jo jätimme aputyöt tekemättä?" - -"Noh, kuinka se tapahtui?" - -Isäntä kävi paikoilleen istumaan ja alkoi kertoa: - -Toukokuun ensi päivinä olivat Mahtran miehet lähtenee moisioon uuden -lain mukaan tekemään kontrahteja. Niinkuin tietty vallitsi Mahtran -moisiossa isännöitsijä Rosenberg, sillä omistaja, herra von Helffreich -asui toisessa moisiossaan, Piiumetsässä. Miesten asian kuullessaan -oli opman vihastunut. "Mitä uusia kontrahteja te tahdotte?" oli hän -huutanut miehille. "Eivätkös vanhat ole kyllä hyvät!" Mutta miehet -olivat vastanneet, että uusi laki salli ja vaati uusien kontrahtien -tekemistä. Isännöitsijä ei ollut tietävinään siitä mitään, ja sanonut, -että kaikki jää entiselleen. Miehet olivat sitten sanoneet että pitäjän -oikeudessakin oli kuuluutettu, että kontrahdit ovat uudistettavat. Tämä -tieto oli pannut isännöitsijän ajattelemaan ja vastannut miehille, -että isännät odottaisivat siksi kun herra itse tulisi Mahtraan, sitten -lupasi hän herran kanssa puhua kontrahdeista. - -"Hyvä", olivat perheenmiehet sanoneet. "Koska te ette voi uusia -kontrahteja tehdä ja odotatte itse herraa, niin mekin jätämme aputyöt -tekemättä, kunnes uudet kontrahdit ovat valmiit, sillä uusi laki on -Jyrinpäivästä voimassa ja miksi meidän pitää suotta moisiolle tehdä -päiviä, jotka laissa ovat poistetut!" - -Lähteneet kotiin ja jättäneetkin päivät tekemättä. Mutta pian oli opman -kutsunut perheenmiehet moisioon. Nyt oli hänen kanssaan noussut kiivas -väitös uusista asetuksista. Miehet olivat perustaneet vaatimuksensa -lain 127 pykälään, jossa kaikki tehtävät ja maksut oli lueteltu. Mutta -opman Rosenberg oli selittänyt lakia aivan toisella tavalla -- melkein -niin kuin Jyri oli omasta herrastaan jutellut. Mitä asetuksessa oli -puhuttu työorjuuden huojennuksesta, se pantaisiin täytäntöön vasta -silloin, kun maat olivat mitatut, talonmaat moision maista erotetut, -rajat määrätty ja talonkohdat taksotettu niiden hyvyyden mukaan. - -"Mutta onhan kirkossa selvin sanoin kuuluutettu, että uusi asetus 23 -päivästä huhtikuuta on voimassa", vastanneet miehet "ja siitä ei ole -missään sanallakaan mainittu, että monias kohta vanhasta asetuksesta -jää edelleen voimaan. Kuka ennen on kuullut, että uusi asetus julki -kuuluutetaan, vaikka vanha vielä osaksi on voimassa!" - -"Te ette osaa lukea lakia", oli opman vastannut. "Siinähän on sanottu, -että maa on mitattava, sillä muuten ei tiedetä, kellä enemmän, kellä -vähemmän on maata ja ilman sitä ei voi uusia kontrahteja tehdä." - -"Mutta seisoohan laissa", vastanneet miehet, "että kaikki se maa jää -talonpojille, joka 9 p. kesäkuuta 1846 on heillä ollut. Voihan herra -mittuuttaa maat ja joiltakuilta ottaa pois jonkun kappaleen jos tahtoo, -mutta eihän meidän siltä ole pakko edelleen kantaa vanhaa orjuutta, -jonka laki on poistanut." - -Näin oli väitetty pitkän aikaa. Kun miehet olivat selittäneet, että he -eivät tahdo aputöitä enää tehdä, oli isännöitsijä lausunut: - -"Te kaikki sokeudessanne erehdytte suuresti, mutta olkoon! Minä sanon -teille jotakin. Tehkää työnne vanhalla tavalla, ja minä maksan teille -puhtaalla rahalla joka päivän ja joka tunnin, jos se oikeudessa teille -tuomitaan ja sanotaan, ettei teidän tarvitse aputöitä tehdä." - -Opmannin suuri varmuus oli pannut miehet epäilemään. Kun hän niin -rohkeasti lupasi maksaa päivät, ja vielä ilman herran tietämättä -niinkuin omasta kukkarostaan -- kyllä hän varmaankin jotakin tiesi! -Muuten epäilivät miehet, että tuossa kaikessa piili suuri petos; saksat -tahtoivat keisarin käskystä huolimatta jättää talonpojat osattomiksi -tuosta uudesta laista. Mutta sittenkin katsottiin viisaammaksi tällä -kertaa vielä tehdä aputyöt, kunnes jostakin saataisiin varmuus, kuinka -tuo uusi laki oikeastaan oli luettava. Vastaanpanemisesta saattoi -koitua enemmän pahaa kuin hyvää, ja velaksi jääneet päivätkin tahtoivat -perheenmiehet vielä maksaa. - -"Herran itsensä kanssa ette siis vielä ole asiasta puhuneet?" kysyi -Völlamäen Päärn. - -"Emme ole. On luvannut tulla vasta helluntaipyhiksi. Mutta tietysti -silloin lähdemme häneltä itseltään kysymään." - -"He puhuvat yhtäpäätä maiden mittaamisesta", virkkoi Peerupuun -Jaak, "mutta nyt parastaikaa mitataan maita meillä ja myöskin Kosen -pitäjässä. Ettekö ole nähneet noita upseereja, jotka siellä täällä -ovat olleet mittaamassa? No siinähän se mittaaminen onkin ja kyllä -siitä pian valmista tulee, sillä meidän puolelta ovat upseerit jo -lähteneet pois. Mutta nämä puhuvat meille niinkuin tulisi vielä suuri -maanmittaus, joka, pahuus ties, vie kuinka paljon aikaa hyvänsä. Kaikki -on valhetta ja petosta, pankaa merkille!" - -Puhuja oli tavallaan oikeassa, sillä siihen aikaan rakennutti sotaväen -ylihallitus Vironmaalle sotaväen kasarmeja, ja sitä varten mitattiin -maata. Mutta se toimi ei tietysti mitenkään koskenut Viron talonpoikain -lakia. - -"Antakaa, miehet, sitten meille myös hyviä neuvoja, mitä meidän -pitää tehdä", virkkoi Uudentuvan Jyri. "Sentähden me oikein Mahtraan -tulimmekin. Ants, sinullahan on päänuppia -- mitä sinä nyt tuumaat? -Luuletko sinäkin, että meitä tahdotaan pettää?" - -Mahtran kunnan vanhin katsoi miettien eteensä. - -"Varma tieto on pääasia", vastasi hän, "ennen ei voi mitään puhua. -Minulla on kaupungissa tuttu kauppias, tarkka ja ymmärtäväinen mies, -osaa venäjän ja saksankin kieltä; hänen luokseen aijon mennä. Mutta -ensin koitan jostakin saada käsiini venäjän kielisen lakikirjan ja -annan siitä hänen katsoa, mitä sanotaan 127 pykälässä." - -"Käskettiinhän kirkkoherraltakin kysyä", huomautti Jyri. - -"Niin, hänenkin luokseen pitää kyllä mennä", sanoi Ants Tertsius. -"Lähtisin jo huomenna, mutta hänpä ei ole huomenna kotona -- on -lukkaripyhä. Noh viikon perästä ovat helluntaipyhät, silloin käyn -muutenkin kirkossa ja menen papinkin puheille. -- -- -- Mutta -oikeastaan en häneen suuresti luota. Jos saksat tahtovat meitä pettää, -niin ei kirkkoherrakaan tohdi totta puhua." - -Vasta myöhään yöllä erosivat Mahtran perheenmiehet kunnan vanhimman -majasta. Lyhyen ajan kuluessa olivat he jo pitäneet monta tällaista -kokousta, mutta rauhattomina ja alaspainettuina läksivät miehet nytkin -kotiin, sillä punnittava asia jäi epäselväksi niinkuin ennenkin; ei -missään näkynyt ikävöityä sädettä, joka olisi valaissut pimeää tietä. - -Kun Mahtran miehet olivat poistuneet, toimitti Sepän emäntä kylällisten -kiellosta huolimatta heille ruokaa pöytään, mutta isäntä puheli sillä -välin vielä vierasten kanssa. Yhä keskusteltiin uudesta asetuksesta -sekä talonpoikain huonosta toimeentulosta ja vihdoin miesten jo -pöydässä istuessa tiedusteli emäntä perheellisiä kuulumisia. -Kylämiesten hevosista oli renkipoika pitänyt huolta ja palvelustyttö -laittoi kamarin lattialle vieraille olkivuoteen, peitteeksi pannen -vanhoja takkeja ja turkkeja. - -Talon sisustus oli samanlainen kuin senaikuisten talojen joka puolella. -Vaikka Sepän Ants oli vähän paremmissa varoissa, niin ei hänen -asunnostaan sitä juuri voinut huomata, sillä siinä ei ollut suurempia -mukavuuksia ja kaunistuksia kuin ylimalkaan talonpoikain asunnoissa -- -vaan hänen toimeentulonsa näkyi ainoastaan paremmin täytetystä aitasta, -paremmasta ja suuremmasta karjasta sekä huolellisemmin hoidetuista -pelloista. Huoneillaan ja vaatteillaan ei senaikuinen Tallinnanmaan -talonpoika vielä voinut ylvästellä; hyvä oli jos sai vatsansa paremmin -ravituksi kuin köyhä, nälkiintynyt itsellinen, jos leipä oli vähemmin -akanaista, jos silakat tynnyristä eivät niin pian loppuneet ja -pyhäpäivinä oli lihapala pöydälle panna ainakin syksystä keväisiin asti. - -Sepän talon tupa oli päivän aikana pimeä eli puolipimeä niinkuin -kylän tuvat ainakin. Oveen oli tehty suuri aukko, sillä tuo kämmenen -suuruinen, nokisella lasinkappaleella varustettu akkuna, joka kuin -kipeä silmä oli tuvan peräseinässä, ei voinut täyttää akkunan eikä -valontuojan tarvetta. Mutta tuosta suuresta oviaukosta pääsi savu ulos -ja valo sisään. Sieltä hyppäsivät kanat, kissa ja koira sisään ja -sikakin pisti usein totisen miettivän kärsänsä sen reunalle, sanoakseen -perheelle omalla kielellään, 'hyvää huomenta'. Siitä aukosta tulevalla -valolla tehtiin päivän aikana kaikki sisätyöt ja toimet, siellä tuvassa -kehrättiin ja kartattiin villoja, kudottiin kankaita, höylättiin -astialautoja eli kärrynlavoja, pantiin päivätyöläiselle evästä -pussiin, suittiin päitä ja kirkkoon lähtiessä pukeuduttiin parempiin -vaatteisiin. Etempänä tuvassa vallitsi hämärä, varsinkin uunin edessä -nurkassa, jossa halkoja, hiilihankoa, luutaa ja pataa pidettiin, oli -niin pimeä, että olisi voinut vaikka kaataa toisen ihmisen. Karsinassa -oli päivätyöläisen seinään kiinnitetty yhden jalan varassa oleva -vuodelava eli niin sanottu "postivankkuri", jonka alle oli laitettu -kanahäkki. Talvisaikana torkkuivat siellä kanat ja kukko piti aamulla -herättäjän virkaa; nyt se oli eläjistä tyhjä. Kehno niinkuin sänky -itse oli sen sisusta: alustana pahnaiset olet, olkitukko päänalusena, -jokapäiväinen takki sen päällä ja vanhat rikkinäiset turkit peitteenä. - -Etupuolisella seinällä oli isännän ja emännän aviosänky melkein samalla -tavalla sisustettuna, siinäkään ei olkien peitteenä ollut muuta kuin -tappurainen hursti. Pari höyhenpatjaa ja punainen villainen peite -antoivat vuoteelle kuitenkin miellyttävämmän näön. Palvelustytön -makuupaikka oli tavallisesti penkillä taikka lattialla, lapset -makasivat uunin edessä nurkassa. Pitkä valkoinen ruokapöytä kamarin -puoleisella seinustalla, yksinkertaiset penkit ja rahit, pari rukkia -vanhasta aurapuusta tehtyine istuimineen nurkassa, Peräseinällä -moniaita työaseita: koururauta, näveri ja kirves. Riihenalusen[9] oven -luona jalallinen vesisaavi, korennot, ja ämpärit. - -Mutta koko huonetta ikäänkuin hallitsi määrättömän suuri tulisija, -talon kunnianarvoinen kivikiuvas. Se täytti melkein puoli tupaa ja -oli niin korkea, että uunille lämmittelemään piti nousta portaita -myöten, kun talvipakkasella tuli työstä tai ajosta. Uunin sivuilla -kulkivat rauhallisina ruskeat russakat ja sen raoissa pitivät sirkat -kilpalaulajaisia. Se antoi lämmintä koko tuvalle, siinä keitettiin ja -paistettiin ja siitä saatiin tuhkaa lipeäksi, jolla pesuja tehtiin, -sillä saippua oli siihen aikaan liian kallista talonpojille -- lipeää -ja karttua käytettiin saippuan asemesta. - -Lähellä uunia katon alla poikki tuvan olivat karstaiset orret, joilla -syksyllä viljaa kuivattiin ja joilla talvella pidettiin märkiä rankoja -ja halkoja. - -Niin sanottu kamari oli talvella kylmä ja kostea, sillä kahden, kolmen -jalan paksuinen uuninseinä, joka oli kamaria vasten ei voinut sitä -lämmittää. Se ei ollut tarpeellistakaan, sillä kamarissa ei asunut -kukaan. Siinä pidettiin kaikenlaisia ruokavaroja. Siellä oli laudoista -kokoonkyhätty kaappi, jossa pidettiin maitoastioita, silakkapyttyä ja -akanaisia leipiä. Kaapin pohjalla oli pari rukinrullaa ja sipulipussi. -Kamarissa oli myös tuttu kaljatynnyri, joka ei puuttunut mistään -talosta ja sen vieressä pitempi penkki, jonka päällä olivat ohra- ja -ruisjauhosäkit. Toisessa nurkassa orrella oli vanhoja vaatteita -ja moneen kertaan paikatut turkit. Siellä täällä joku tyhjä säkki, -kokoonkääritty köysi, naulalaatikko ja yhtä toista tavaraa nurkassa. - -Toisenlainen sisustus oli talon kodassa eli vierustassa. Siellä olivat -kangaspuut, pärekuvot, kelkan jalakset, pari paininpuuta, kaksi -nuoralla kiinni sidottua heinähankoa, auranpuut, ruostuneita sirppejä -ja viikatteen teriä. - -Sepän talon kamarin lakka oli varmaankin samanlainen kuin kaikissa -muissakin taloissa. Se oli pimeä, kylpyvastat riippuivat parittain -orrella, pari kolme haravan vartta lattialla, vanhat riihihousut -roikkuivat harjaspuussa ja kanneton kirstu katon nurkan alla. - -Syötyään tunsivat kylämiehet ja isäntä kovaa väsymystä ja uni alkoi -painostaa. Päivätyöläinen ja lapset olivatkin jo vaipuneet vuoteilleen, -palvelustyttö rupesi penkille pitkäkseen ja emäntä vei vieraat palava -päre kädessä kamariin lepäämään. Kohta nukkui koko talonväki. Kova -kuorsaaminen kuului joka nurkasta, kuorsaaminen, joka olisi pannut -akkunanruudut tärisemään, jos niitä olisi ollut. Tätä ääntä säesti -kaksi sirkkaa liedellä, jotka helskyttivät talonpojille niin tuttua -unilaulua -- laulua täynnä haikeaa, sydäntä liikuttavaa köyhyyden -tunnelmaa. - -Seuraavana aamuna lähtiessään sepältä päätti Uuudentuvan isäntä -helluntaina taas tulla Juuruun kuulemaan, kuinka kirkkoherra selittäisi -Antsille uutta asetusta. Mutta hän lupasi myös sanoa oman kuntansa -vanhimmalle, että tämäkin jollakin tavoin koittaisi saada selvää -asiasta. - -Nyt oli rapainen tie tuulella koko lailla kuivanut ja molemmat miehet -joutuivat vinkuvilla vankkureillaan istuen hyvissä ajoin Juuruun. -Vaikka oli lukkaripyhä, tapasivat he koko lailla kansaa kirkolla. -Kirkon ympärystä ja samoin kapakan edusta oli täynnä hevosia ja yhä -vain tuli ajajia ja jalkamiehiä lisäksi. Siellä täällä tien vieressä, -kirkon ympärillä kasvavien puiden alla, kirkon kapakan edessä ja -vankkurein välissä seisoi suurempia ja pienempiä ihmisryhmiä vilkkaasti -keskustellen. Kiihtymys ja ainakin tavallista suurempi vilkkaus -kuvastui heidän kasvoillaan. Näytti kuin eivät olisi jumalanpalveluksen -tähden nyt kokoontuneet kirkolle, vaan jostakin erinomaisesta syystä. - -Jyrin ja Päärnun ei ollut vaikea saada tietää, mikä kirkkomiesten -mielissä nyt liikkui. Tuo kiihtymys ei nyt ensi kertaa ilmestynyt, vaan -jo viime pyhänä oli se ollut huomattavissa. Kansa oli tullut kokoon -pohtiakseen talonpoikien polttavinta kysymystä, uutta lakia. Toisista -kunnista tuli ihmisiä tietämään, kuinka kukin oli asian ymmärtänyt, -mitä saksat olivat puhuneet ja tehneet ja mistä yleensä olisi voinut -saada varmuutta 127 pykälän sisällöstä. Joka joukossa, missä miehiä ja -naisia oli koossa, tuumailtiin ja keskusteltiin aputöistä. Jo ennen -jumalanpalvelusta oli tuo keskustelu vilkasta, mutta vielä vilkkaampaa -jumalanpalveluksen jälkeen kirkkokapakassa. - -Jyri ja Päärn jäivät yhden ja toisen joukon luo seisomaan ja päältä -kuuntelemaan. Ei ole helppo kuvailla, mitä kaikkia he tunnin aikana -saivat kuulla. Jokainen koitti lain voimaan astumista ja moision -isäntien menettelyä selittää omalla tavallaan, arvosteltiin, epäiltiin, -ja vakuutettiin. Yhä ihmeellisimpiä arveluita asioista saatiin kuulla. -Näytti kuin olisi tässä ollut uusi Babelin sekotus, ei tosin kielten -puolesta, vaan sitä enemmän mielten. - -Kaikesta tästä huomasi, että mielet eivät milloinkaan ennen olleet niin -kuohuksissa olleet. Ennen kaikkea tunsivat ihmiset kauvan haudotuissa -ja hiotetuissa toiveissaan pettyneiksi. Heille oli luvattu liika vähän. -Mutta tuota vähääkään ei tahdottu vielä antaa, eikä kukaan ruvennut -selittämään asiaa niin, että kansa sitä olisi uskonut. -- Tämä pani -ymmärtäväisetkin päät pyörälle. Ja sen lisäksi tuli vielä uutinen, -- -jonka Jyri ja Päärn vasta ensimmäisen kerran kuulivat. Kansa tiesi -kertoa muutamista moision isännistä omassa ja naapuripitäjässä, jotka -olivat Jyrinpäivästä asti vähentäneet aputekoja; kerrottiinpa että joku -saksa oli kokonaan ruvennut noudattamaan uutta lakia, kaikki aputyöt -lakkauttanut ja vähentänyt työorjuuden niinkuin se uudessa laissa oli -säädetty. - -Tietysti eivät tuommoiset sanomat rauhottaneet niiden mieliä, -joiden moision isännät pitivät kiinni vanhasta asetuksesta, vaan -vakaannuttivat heitä siinä luulossa, että saksat heitä kohtaan -tahtoivat harjoittaa petosta. Sillä kun moniaat saksat vähensivät -aputöitä tai poistivat ne kokonaan, niin olihan selvää, että laki -sen vaati. Jopa pidettiin joissakuissa kunnissa kovasti neuvoa, -että piti ruveta valittamaan asiasta Tallinnan kuvernöörille tai -Riian kenraalikuvernöörille ja jos ei se auttaisi, niin sitten itse -keisarille. Toiselta puolen tiedettiin kertoa, että joistakuista -paikoin oli miehiä lähtenyt salaa Liivinmaalle venäjän papeilta -pyytämään neuvoa ja lain selitystä. - -Tällaisia uutisia kuultuaan ajoivat Jyri ja Päärn Juurusta kotiin ja -levittivät noita tietoja yhdessä toisten kanssa, jotka myös samana -päivänä olivat kirkossa käyneet, laajalle ympäri kuntaa. Mahtran -miesten aputöiden tekemättä jättämisestä puhuttiin tietysti myöskin. - -Jopa maanantai-iltana kokoontuivat perheenmiehet jälleen kunnan -vanhimman luo neuvottelemaan, kuinka menetellä moision isäntien kanssa. -Vaikka kyllä kiihtymys oli suuri, ei vastustaminen saanut kannatusta. -Väkivalta oli noille kaikille, jotka olivat moision herrojen edessä -tottuneet vapisemaan ja ryömimään, kokonaan vieras. Tällainen ajatus -nostatti mieliin haagioikeuden kuvan keppeineen ja vitsakimppuineen ja -teki rohkeimmatkin kielet mykiksi. Kunnan vanhimpain ja ymmärtäväisten -perheenmiesten neuvoa päätettiin seurata ja hankkia vielä parempia -tietoja asiasta, ennen kaikkea kuulustella papilta. Olihan hän heidän -sielunpaimenena ja hänen piti edes puoleksi puhua totta, vaikka itse -olikin saksa. Jos sitten vihdoinkin oli saatu varma tieto siitä, -oliko keisarin lakia muutettu tai väärin selitetty -- niin oli sitten -vieläkin aikaa hankkia oikeutta tuntuvammalla tavalla. - -Näin päättäen erosivat miehet neuvottelukokouksestaan. - - - - -15. - -JUURUN PAPIN LUONA. - - -Helluntaina jumalanpalveluksen jälkeen tapasi Uudentuvan Jyri Ants -Tertsiuksen kirkon kapakan edessä, jossa hän puheli Maidlan kunnan -vanhimman, Ants Piipun ja Atlan kunnan apumiehen, Kokan Madisen kanssa. -Heidän puheaineenaan oli tietysti jälleen "uusi verokirja", joksi kansa -nimitti äsken ilmestynyttä lakia, Mahtran kunnan vanhin oli pyytänyt -molempia virkatovereitaan tulemaan mukanaan kirkkoherran puheille, -kuulemaan "mitä seurakunnan sielunpaimen sanoisi apupäivistä". - -"Noh, sinä tunnet kirjan -- mene sinä edellä, me tulemme perässä", -esitti Maidlan kunnan vanhin. - -"Sinä Jyri voisit myös seurata meitä, että meitä olisi useampia, jotka -kuulisivat kirkkoherran selityksen", sanoi Sepän Ants, antaen kättä -sukulaiselleen. - -"Enhän minä ole kunnan virkailija", vastasi hän. - -"Mikä sitten! Olethan talon mies, eikös asia koske sinua niinkuin -meitäkin." - -Mutta kun papin vielä piti haudata kuolleita, vihkiä pareja ja kastaa -lapsia, joka vei hetken aikaa, niin läksivät miehet siksi aikaa -kapakkaan kieltä kastamaan ja piippuun panemaan. Olihan kapakka täällä -niinkuin melkein kaikkialla aivan kirkon juuressa. Kirkon ympärillä -kasvavat lehtipuut ja pensaat vain erottivat moision viinalähteet -Jumalan temppelistä. Totisena kohosi vahva ja matala kirkon torni ja -sen yksinkertaiset harmaat kivimuurit näkyivät puiden ja pensaiden -välistä. Mutta pitkän tomuisen tien ääressä siinä vieressä sijaitsi -musta sälekattoinen, kivestä tehty kapakka, jonka ovesta ja akkunoista -väkevä tupakansavu ja viinanhaju vähitellen tunkeutui keväiseen -ilmaan. Harmaa, ahdistavan huonolla ilmalla täytetty, avara huone -oli kansaa täynnä. Suurin osa seisoi; istujia oli vain pitkän pöydän -ääressä, joka ulettui oven luota, toisen akkunan äärestä aina toiseen -seinään. Avonaisen uunin edessä tunkeili ihmisiä. Kapakan isäntä laski -levollisena ankkurista vaskiseen astiaan viinakeittiön puhdistamatonta -viinaa. Köyhät väsyneet talonpojat, jotka kirkossa olivat toistensa -nojalla puolitoista tuntia torkkuneet, heräsivät täällä jälleen -hetkiseksi eloon, kulkeakseen sitten vielä veltompina ja unisempina -kotiin päin. - -Niinkuin parina edellisenä pyhänä, oli nytkin kapakassa ja sen -edustalla kirkon ympärillä paljon kiihtyneitä ihmisjoukkoja. Nytkin -pohdittiin toisista kunnista ja pitäjistä tulleita uutisia. Ja -ne olivat kylläkin jännittäviä, sillä monessa paikassa kuuluivat -talonpojat tehneen lakon aputöiden tekemisessä, niinkuin Kosen -pitäjässä, joissakuissa kunnissa Ojansuussa, Orussa, Uudessa moisiossa, -Tammikussa, Tuhalassa j.n.e. ja toisissa paikoin uhattiin seurata -näiden esimerkkiä. Ikäänkuin äkkinäinen myrskyn puuska kävi yli maan -ja siellä, missä se ei vielä ollut valtaan päässyt, kuultiin kaukaa -sen kohinaa ja mielissä oli kuin salaista vavistusta. Joka puolella -kansan joukossa saattoi huomata yhä totisempia, synkempiä kasvoja, yhä -uhkamielisempiä katseita. - -Kun Mahtran kunnan mies seuralaisineen astui kapakasta ja lähestyi -kirkkoa, huomasi hän, kuinka kirkkoherra Berg virkatakissaan ja -samettilakki päässä, astui kotiinsa. Pappilan yksikerroksinen -kivirakennus laajoine mataloine rappusineen, tuoreine pensasaitoineen -ja puineen oli aivan kirkon juuressa. Miehet astuivat takaovesta sisään --- Ants Tertsius edellä, toiset yksitellen ja hitaasti perässä. - -He seisoivat suuressa, yksinkertaisessa huoneessa, jossa pastori otti -kansaa vastaan, odottivat hetken aikaa! sitten ilmaantui punottavine, -pyöreine Lutherus kasvoineen kirkkoherra Berg, joka oli heittänyt -yltään kirkkotakkinsa. Kylmästi, mutta leppeästi kysyi hän Mahtran -kunnan vanhimman asiaa, sillä tämä oli astunut esiin, kun toiset vielä -nöyrästi ovella kumarsivat ja jäivät sinne seisomaan. - -"Tulimme kirkkoherralta pyytämään selitystä siihen uuteen lakiin", -alkoi Sepän Ants. "Kun pitäjän oikeusherra antoi meille Jyrinpäivänä -lakikirjat käteen, sanoi hän, että jos ette itse saa selvää, niin -voitte mennä kirkkoherralta kysymään." - -"No, mistä asiasta te sitten ette saa selvää? Osaathan sinä, Ants, -lukea, etkö sinä lue lakia niille, jotka eivät osaa lukea!" vastasi -kirkkoherra ja istui kirjoituspöydän ääressä olevaan nojatuoliin. - -"Osaan kyllä lukea", vastasi Ants Tertsius, "mutta saksat eivät -varmaankaan tällä kertaa osaa hyvin lukea. Me luemme toisin, he toisin. -Laissa sanotaan 127 pykälässä, että jolla on 9 tiinaa peltomaata, -pitää tehdä 250 hevos- ja 250 miespäivää eikä ole mitään mainittu -apupäivistä." - -"Soo, mihin ne sitten ovat jääneet?" - -"Eivätkös ne ole poistetut?" - -"No, kukas sitten Mahtran ja Maidlan herrain lannat ajaa, leikkuut -leikkaa ja perunat ottaa ylös?" - -"Me varmaankin", vastasi Ants. - -"Mutta te tahdotte siitä saada rahaa." - -"Noh, onhan rahaa kyllä saksojen taskuissa ollut, eikös meidänkin -taskuissamme saisi olla." - -Pastori nousi ja astui kirjakaapin luo. - -"Minä en kyllä vielä ole lukenut tuota uutta asetusta", virkkoi hän -avaten kaapin oven ja etsien lakikirjaa, "mutta en minä luule, ettei -siellä olisi apupäiviä. Mikä pykälä se oli, jonka mainitsit?" - -"Sadas kahdeskymmenes seitsemäs", vastasi Sepän Ants. - -Pastori otti kirjan kaapista, vei sen pöydälle ja etsi kysymyksessä -olevan pykälän. Luki ja luki. Katseli hetken kirjaa eikä puhunut -mitään. Vihdoin alkoi kirjaa selailla. Hänen kasvonsa osottivat -kummastusta ja kun ei hän sitä tahtonut näyttää, nojasi hän päätään -kätensä varaan. - -"Tässä pykälässä ei todellakaan ole mainittu mitään aputöistä", virkkoi -hän viimein. - -"Mutta kuitenkin vaativat saksat niitä yhä edelleen!" - -"Kyllä varmaankin on jossain toisessa paikassa mainittu, että teidän -pitää tehdä aputyöt, kunnes maat ovat mitatut", arveli pastori. - -Ants huomautti, että mitä hän oli kirjaa tutkinut, niin ei aputöistä -ollut mitään missään sanottu. - -"Noh, senhän saatte kohta kuulla", lopetti pastori, jota varmaankin -odotettiin puoliselle. "Mahtran herra tulee kohta moisioon, kyllä hän -itse teille uuden asetuksen kuuluuttaa. Kyllä te sitten saatte nähdä, -minkälainen se on." - -Hän nousi ylös ja antoi siten merkin perheenmiehille, että heidän oli -aika lähteä. Hän oli huomannut, että toisilla miehillä oli samaa asiaa -kuin Sepän Antsilla. - -Tähän mitättömään selitykseen täytyi noiden neljän totuuden etsijän -tyytyä. Äänettöminä, kulmat rypyssä poistuivat he pappilasta. -Hymyilevä, keväinen päivä ja pensaissa tirskuttavat varpuset ottivat -heitä kuin pilkaten vastaan. -- -- -- Suurempi joukkokunta uteliaita -kirkkomiehiä, joka oli nähnyt heidän menevän sisään, odotti portilla. -Nämä kokoontuivat miesten ympärille ja kyselivät kirkkoherran selitystä. - -"Hänkin sanoi, ettei uudessa verokirjassa ole apupäiviä", vastasi -Uudentuvan Jyri kuuluvalla äänellä. - -"Vai niin sanoi!" kuului ääniä vastaan. "Noh sittenhän onkin oikein, -mitä kansa sanoo, että keisari on poistanut aputyöt." - -"Mutta kirkkoherra sanoi vielä, että aputeoista puhutaan jossakin -toisessa paikassa, ja käski odottaa, mitä saksat itse meille sanovat", -lisäsi Mahtran kunnan vanhin. - -Pilkallisesti sanottiin siihen: - -"Mitä saksat itse puhuvat? No niin, nehän ne ovat parhaita meille toden -sanomaan! Eivätkös saksat jo ole meille lakia selittäneet! Kyllähän me -heidän selityksensä tiedämme. Minkätähden sitten ei kirkkoherra itse -selitä? Onhan oikeusherra sanonut, että kirkkoherran pitää selittää!" - -Ja toiset vastasivat. - -"Kirkkoherrahan on itsekin saksa! Eihän hän uskalla meille puhua muuta -kuin, mitä toiset herrat edellä sanovat ja mitä he hänen käskevät -sanomaan. Kirkkoherra on itsekin moision isäntä! Hän meitä kyllä osaa -varottaa, että meidän pitää aina olla alamaisia ja täyttää moision -isäntäin käskyä ja tyytyä kaikkeen, mitä saksa ja Jumala meille -suovat. -- -- -- Älkää olko tyhmiä ja luulko, että kirkkoherra pitää -talonpoikain puolta ja puhuu meidän hyväksemme!" - -Ants ja hänen seuralaisensa erosivat vähitellen joukosta ja läksivät -hevostensa luo poismennäkseen. Mutta pappilan portilla keskusteltiin -vielä kauvan asiasta. Ja kun ihmiset vihdoin hajaantuivat, levittivät -he laajalle tietoja kansan joukkoon ja niinkuin tavallisesti lisättiin -uutisiin aina jotakin omasta päästä. Vihdoin oli tosiasioihin tullut -niin paljon lisää, ettei totuudesta enää ollut varjoakaan jälellä. -Kun Uudentuvan Jyri oli sanonut papin myöntäneen, ettei uudessa -verokirjassa ollut apupäiviä, niin tunnin aikaa myöhemmin kertoivat -kirkkomiehet, että kirkkoherra oli sanonut uudessa verokirjassa aputyöt -_kielletyiksi_, ja että saksat eivät niitä _saa_ talonpojilta vaatia. -Tämä tietysti taas lisäsi kiihtymystä -- ja vakaannuttiin siinä -luulossa, että saksat tahtoivat lakia kiertää. Ja mielten kuohu yhä -kasvoi. -- - -"Nyt ei ole enää muuta neuvoa", virkkoi Sepän Ants miesten yhdessä -eteenpäin astuessa, "kuin pitää lähteä jalan syten kaupunkiin. Minulla -on siellä hyvä tuttava, kauppias -- herra Hermann -- tunnette ehkä -hänet -- on oppinut monta kieltä -- kysyn vielä häneltä selitystä." - -Toiset tietysti hyväksyivät aikeen. Kun he asiaa harkiten edelleen -kulkivat, näki Uudentuvan isäntä oman päivätyöläisensä keskustelemassa -toisen nuoren miehen kanssa vankkuria vasten nojaten. Ja Sepän Antskin -huomasi Päärnun ja ojensi hänelle kätensä tervehdykseksi ja kaikki -jäivät siihen seisomaan. - -"Noh, mitä uutta verokirjasta kuuluu?" kysyi Uudentuvan renki. "Oliko -papin selitys hyvä?" - -Miesten huolestuneet kasvot ilmaisivat jo vastauksen. - -"Jotakin hyvää tästä kaikesta nyt kuitenkin on", puhui Völlamäen -Päärn, "ehkäpä saksatkin sentään rupeavat vähän pelkäämään. Kun itse -haagituomari peruuttaa lyönnit -- niin on jo viimeinen päivä käsissä." - -"Kenelle hän sitten peruutti lyönnit?" kysyttiin. - -"Tuolle minun rippikoulutoverilleni -- Antsin ukon, Purilaan -päivätyöläiselle. Sinähän Jyri hänet tunnet! Hän on jo käynyt oikeutta -uuden verokirjan tähden. Oli uhattu haagioikeudessa antaa hänelle -selkään -- ollut jo vatsallaan penkillä ja sotamiehet vitsakimppu -kädessä -- mutta siitä ei tullut mitään! Laskettu mies niine hyvineen -menemään. Ei uskallettu lyödä. Eivät tohdi rikkoa liian julkisesti -lakia, muuten nousisi kapina ja niin tulisi petos ilmi." - -"Minkätähden hän moision kanssa kävi oikeutta?" tiedusti Sepän Ants. - -Purilaan päivätyöläinen niisti nauraen nenäänsä. - -"Vaimoni tähden. Minkätähden rengin vaimon pitää tehdä moisioon päiviä, -kun ei hän moisiosta ole saanut peltoa eikä huonetta? Onhan tietty, -ettei sitä uuden lain mukaan ole tarvis tehdä. Minulla on nuori -nainen kotona -- tuhat tulimmaista, minkätähden minun pitää laskea -hänet moisioon työtä tekemään? Otin ja menin sen asian tähden pitäjän -oikeuteen ja sitten haagrehtiin." - -"Ja tahdottiin antaa selkään?" - -"Noh, väkisten!" - -"Ja sittenkin pääsit ehjänä pois?" - -"Ei merkkiäkään minuun koskettu." - -Miesten pyynnöstä kertoi Purilaan mies seuraavan tapauksen. - - - - -16. - -ANTS VELT KÄY MOISION HERRAN KANSSA OIKEUTTA.[10] - - -"Kuulkaa, päivätyöläiset", sanoin minä eräänä päivänä toisille, -"minkätähden meidän vaimomme tekevät moisioon päivätöitä; eihän heillä -kellään ole moisiosta peltoja eikä mökkiäkään! Onhan jo kuultu uudesta -verokirjasta, että jolla ei ole moision maata eikä asuntoa, sen ei -tarvitse tuntiakaan moisiolle tehdä. Lähdetään pitäjän oikeuteen -kuulemaan, mitä siellä siitä asiasta sanotaan." - -"Oh, kuka moision kanssa tohtii oikeutta käydä?" vastasivat toiset -työmiehet. - -"Tulkaa kuitenkin edes joku minulle seuraksi", virkoin minä. "Juurun -herra on hyvä mies; saamme kuulla, mitä hän sanoo." - -"Mene yksin, ja jos voitat eikä sinulta enää vaadita päiviä, niin -maksamme sinun päiväsi ja aikasi", vastasivat toiset. - -"Voi te kesäketut ja hätähousut!" huusin minä. "Kasvaako teidän -takapuolessanne kauroja, kun ette uskalla oikeuteen tulla? Tule, Tönun -Jyri, sinä olet rohkea poika, lähdetään yhdessä pitäjän oikeuteen -- -huomenna on juuri käräjäpäivä Juurun moisiossa!" - -Tönun Jyri[11] suostuikin tuumaan, ja toisena päivänä läksimme -käräjiin. Mutta siellä sanottiin, ettei asia kuulunut pitäjän -oikeuteen, vaan haakenrihterille. - -Seuraavana tiistaina otin sijollisen työhön ja me läksimme Jyrin kanssa -haagrehtiin. Mutta siellä sanoi oikeusherra minulle: "Minulla ei ole -tänään aikaa sinua ottaa esille; tuossa on, vie tuo kirja moision -herralle ja tule tulevana tiistaina uudestaan!" - -Minä vein kirjan moision herralle. Siellä ei minulle puhuttu mitään. -Mutta opman kysyi, oliko minulla sijainen työssä, kun itse uskalsin -mennä oikeuteen. - -"On minulla päivämies työssä." - -Seuraavana tiistaina otin jälleen miehen työhön. Mutta varhain aamulla -tulee kunnan vanhin meille. - -"Noh, nyt lähdemme haagrehtiin." - -"Mitä sinä sinne lähdet?" kysyin minä. - -"Minä vien sen kirjan, jolla sinua huudetaan oikeuden eteen." - -"Noh, lähdetään sitten! Kas, johan Tönun Jyrikin tulee!" - -Mutta nyt rupesi minun nuori vaimoni itkemään ja rukoilemaan: "Rakas, -kulta mies, älä mene, jää kotiin, he tekevät sinut vaivaiseksi!" - -"Ole vaiti!" vastasin naiselle. "Minä hankin sinulle oikeutta. En voi -olla menemättä. Muutoin olen kuin hiiri loukussa. -- -- -- Lähdetään -nyt menemään!" - -"Jyri, sinä olet oikein säikähtyneen näköinen", virkkoi kunnan vanhin -toverilleni, johon varmaankin vaimoni pelko oli vaikuttanut. - -"Älä pelkää, Jyri", koetin minä häntä rohkaista, "eihän sinulle tehdä -mitään, ethän sinä ole päällekantaja. Mutta tule minun mukanani ja -katso, kuinka minun käy. Sitten voit toisille kertoa, kuinka vaikeaa on -käydä oikeutta, muuten eivät toisetkaan usko, mitä oikeuden käyminen -merkitsee." - -"Niin, itse kyllä tahtoisivat päästä vapaiksi naisten työstä, mutta -pelkäsivät oikeuteen menemistä", virkkoi kunnan mies, Ants Altsepp -nauraen. - -Lähdimme sitten menemään. Vaimo jäi kotiin sydän täynnä ahdistusta. -Jyri ei puhunut koko matkalla mitään. Samassa hän virkkaa: - -"Kas, tuolla paistaa jo Triigin moisio! Minun koko ruumiini vapisee." - -"Eihän sinulla mitään hätää ole! Antsin puhe se vain jotakin -vaikuttaa", lausui kunnan vanhin. - -Kello oli puoli kymmenen, kun tulimme Triigin moisioon, jossa -haagituomari oli. Kunnan mies vei kirjan sisälle. Kirjoittaja oli -kysynyt, oliko Ants Veit paikalla. Mies oli sanonut, että on pihassa. --- "Käske tulla sisälle!" -- Kunnan vanhin kutsui minut huoneeseen. - -"Mikä sinun nimesi on?" kysyi kirjoittaja juhlallisella äänellä. - -"Ants Veit." - -"Onkos nyt sinun aikasi tulla? Tahdot käydä oikeutta, mutta et joudu -oikealla ajalla paikalle! Ajoit kapakan kautta ja ryyppäsit viinaa!" - -"Kello on puoli kymmenen ja minä olen jo täällä", vastasin minä. "Kello -kymmenen alkaa oikeus, enhän minä ole myöhästynyt. Ja herra kirjoittaja -sanoo, että olen juonut viinaa. Kahteen viikkoon en ole nähnytkään, -kuinka toinen juo ja vaikka sen tänään olisin nähnytkin, en olisi -sittekään juonut. Minä en ole juovuksissa." - -"Eihän selvä ihminen juokse oikeuteen käräjäherrain kiusaksi", -vastasi kirjuri. "Mutta kyllä sinun viisautesi täällä sinusta saadaan -lähtemään! Tänään pitää sinun selästäsi juosta verta niin, että koirat -sitä voisivat latkia!" - -"En minä tänne tullut selkääni saamaan, vaan oikeutta hakemaan", -virkoin minä. "Joka mies, jolle vääryyttä tehdään, lähtee käräjiin -oikeutta etsimään. Mutta jos siellä oikeuden sijasta ihmisen iho -kappaleiksi hakataan, niin se ei ole oikeutta." - -"Selkääsi sinä olet tullut ottamaan ja sitä myöskin saat", virkkoi -kirjuri. "Ja sinun pitää tehdä kaikki, mitä moisiossa käsketään. Joka -panee vastaan ja ei täytä moision käskyä, hän saa oikeudessa selkäänsä. --- -- -- Odotahan, oikeusherra tulee paikalla; silloin saat päätöksen -ja enemmänkin vielä jos tahdot! Kerro sitten toisillekin, kuinka -sinulle oikeutta käräjissä jaettiin!" - -Tuo kaikki oli, niinkuin perästäpäin huomasin, puhuttu minun -pelottamisekseni. Varmaankin toivottiin, että minä rupeisin armoa -rukoilemaan ja peruuttamaan kannettani. - -Kello oli yksitoista kun haagituomari tuli. Hän kysyi mitä minä -oikeudessa vaadin. Minä rupesin asiaa selittämään ja sanoin: - -"Minä käyn kuusi päivää viikossa työssä ja olen perheenmiehen muassa -ja minun vaimoni on itsellisenä sen miehen luona, jota palvelen. Minun -vaimoni tekee Jyrin päivästä Mihklin päivään yhden päivän viikossa -moisioon, se on 23 päivää kesässä, ja talvella kehrää moisiolle -kolme naulaa pellavia. Mutta minun naiseni ei saa moisiolta peltoa -eikä mökkiä. Mistä hyvästä hän sitten tekee moisiolle päivätöitä ja -käsitöitä?" - -"Mutta sinun vaimosi elää moision maalla", virkkaa haagituomari. - -"Siitähän maasta jo talon vuokraaja tekee moisiolle päivätyöt ja -maksaa verot!" vastasin minä. "Ja perheenmiehellähän on lupa pitää -työntekijöitä niin paljon kuin tarvitsee." - -"Eihän sinun vaimosi talonmiehellä ole palveluksessa. Onhan hän sinun -vaimosi ja hänen pitää siis moisioon tehdä päivätöitä!" - -"Mutta mistä hän saa ruuan moision päivätöitä tehdäkseen? Perheenmies -antaa hänelle ruuan, kun hän on tämän työssä; mistä hän silloin saa -syödä, kun on moision päivätöissä?" - -"Ottakoon mistä tahansa, se ei ole minun asiani!" karjuu oikeusherra. - -"Minun vaimoni tekee työtä siinä, josta saa syödä", sanoin minä -edelleen. "Tyhjällä vatsalla ei ihminen voi työtä tehdä; kun hän tekee -työtä, niin hänen pitää saada syödäkin. Jos moisiosta annetaan ruoka, -niin lasken naiseni sinne työhön, muuten en. Hän saa minulta ylöspidon, -kun hän paikkaa vaatteeni ja kun hän asuu perheenmiehen tuvassa, niin -siitä hän tekee perheenmiehelle työtä, mutta sitä eväspussia ei ole, -jolla hän voisi tehdä moision päivätyöt." - -"Mutta kyllä oli miehellä rohkeutta vastata!" ihmetteli Maidlan kunnan -vanhin ja katseli nauraen Sepän Antsiin ja Kokan Madiseen. "Etkö sinä -muistanut, että olit haagioikeudessa?" - -Purilaan työläisen silmät kiilsivät. - -"Kun kerran olin siellä, niin tahdoinkin sitten olla ja kerrankin -vaatia oikeutta -- tuli mitä tuli!" hän vastasi. "Mutta kuulkaahan -sitten!" - -"Sinä laiska koira naisinesi!" ärisi haagituomari. "Sinun vaimosi pitää -tehdä kaikki, mitä moisiossa käsketään! Sinun naisesi tahtoo pitää -eläimiä, mutta ei tahdo tehdä moision töitä! Onko hänellä lehmää?" - -"Ei ole." - -"Lammas on?" - -"Ei ole." - -"Sika on?" - -"Ei ole." - -"Kana on?" - -"Ei ole." - -Haagituomari jäi avoimin suin katsomaan minua. - -"Mitä hiiden ihmisiä te olette?" huusi hän. "Ei ole mitään eläimiä!" - -"Eihän minun ja vaimoni osaksi ole kämmenen vertaa maata moisiosta -annettu", vastasin minä, "millä minä sitten eläimiä pidän?" - -Nyt kutsuttiin kunnan vanhin sisälle. - -"Tiedätkö, onko tuon miehen vaimolla lehmää?" - -"Ei ole." - -"Lammasta?" - -"Ei ole." - -"Sika on?" - -"Ei ole." - -"Kana on?" - -"Ei ole." - -"Mitä hiiden ihmisiä he ovat, kun ei ole eläimiä!" huusi oikeusherra -kärtyisenä. "Tiedätkö ihan varmasti, ettei heillä ole ainoatakaan -eläintä?" - -"Kunnioitettava oikeus, minä varmasti tiedän, ettei heillä ole yhtään -eläintä", vastasi kunnan vanhin, Ants Altsepp. "Ei sen talon isäntä -anna emännänkään pitää muuta kuin kaksitoista kanaa, kuinka hän sitten -itsellisnaisen antaisi pitää kanoja. Ei heillä ole yhtään elukkaa." - -"Te laiskurit! Ei teillä ole yhtään eläintä!" ärjyi oikeusherra kasvot -punaisena ja käski kunnan vanhimman menemään ulos. - -Minä jäin yksin huoneeseen. - -Samassa huudettiin sotamies sisään ja puhuttiin hänen kanssaan venäjää. -Sotamies poistui, mutta tuli pian takaisin käsiraudat mukanaan. Näin -kyllä, että minun alkoi käydä hullusti, mutta karaisin luontoni. -Haagituomari antoi sotamiehille käskyn ja minun käteni pantiin -rautoihin. Raudat väännettiin niin lujaan, että joka sormen päästä oli -veri tulemassa. - -Sitten kutsuttiin minut raudat käsissä pöydän ääreen ja oikeusherra -kysyi: - -"Lasketko vaimosi moisioon tekemään päivätöitä?" - -"En laske, jos ei moisiosta hänelle anneta ruokaa työpäivinä." - -Nyt karkasi herra pystyyn pöydän ääressä ja lykkäsi minut oven suuhun -seisomaan, huutaen: - -"Huomen aamuna kello kymmenen olet Tallinnassa oikeudessa!" - -"Kunnioitettava oikeus, minä en voi huomenna lähteä kaupunkiin", -selitin minä totisena. "Minulla ei ole huomiseksi sijollista työhön, -eikä ole minulla evästäkään." - -"Meihin ei kuulu sinun sijollisesi eikä evääsi", ärjyi haagituomari. -"Naula leipää ja puoli tuoppia vettä sinulle kyllä riittää." - -"Puoli tuoppia vettä on liian vähän kuumalla ilmalla", huomautin minä. -"Antakaa vettä niin paljon kuin tarvitsen, eihän se maksa rahaa", -sanoin ja rykäsin. - -Tulisen vihaisena hyppäsi herra jälleen ylös, tarttui minun -rintapieliini ja sanoi: - -"Tiedätkö sinä, kuka minä olen? Sinun, lurjus, pitäisi rukoilla minua, -eikä panna vastaan. Mokomakin kötys!" Mutta minä vastasin: - -"Näettehän, herra tuomari, että käteni ovat kiinni -- kuinka minä -herraa voin rukoilla?" - -"Tule sieltä oven suusta pöydän eteen!" - -Lähdin pöydän luo ja jäin sinne seisomaan. - -"Tule lähemmä! Pelkäätkö sinä pöytää?" - -"En pelkää, mutta enhän voi pöydälle kivuta!" - -"Ovatko sinun jalkasi väsyneet seisomisesta?" - -"Niin, jalat ovat väsyneet ja kädet ovat kuoliintuneet raudoissa." - -"Jos olet väsynyt, niin istu siihen tuolille pöydän viereen!" - -Minä katsoin oikeusherraa silmiin ja kysyin: - -"Tässä olemme nyt kolme miestä; kun minä vielä istun oikeuspöydän -ääreen -- niin ketä sitten rupeamme tuomitsemaan?" - -"Nyt minut pantiin kädet raudoissa keskelle huonetta seisomaan. -Sotamies kutsui sisään kunnan miehen, ja Jyrin. Nämä pantiin minun -kummallekin puolelleni seisomaan ja minä olin heidän keskellään." - -Nyt lausui oikeusherra hitaasti totisella äänellä: - -"Katsokaa nyt viimeisen kerran tuota rohkeata miestä ja viekää hänen -vaimolleen sana, että hänen kallis miehensä lähtee! Hän ei enää tätä -saa nähdä. Tekin näette hänet viimeisen kerran!" - -Jyri ja kunnan vanhin olivat aivan kalpeat hämmästyksestä. Minun -sydämmeni löi vihasta. - -Nyt tuli oikeusherra ja pani käteni vielä kovemmin kiinni ja toverini -ajettiin huoneesta. - -"Lasketko vaimosi moisioon tekemään päivätöitä?" kysyi oikeusherra -kääntyen minun puoleeni. "Jos lasket, niin pääset vapaaksi." - -"En laske, tehkää minun kanssani, mitä tahdotte!" sanoin minä ja purin -hammasta. - -"Noh, sitten laitetaan vankikyydillä kaupunkiin!" päätti herra. - -Nyt julmistui sydämmeni ja minä sanoin: - -"Irrottakaa käteni! Minä en ole hevosen varas enkä miehen tappaja. -Laskekaa irti, kuolen kohta! Tuokaa minulle kylmää vettä!" - -Sotamies toi vettä. Minä join kahden kämmenen välistä kuin karhu. -Vesi hiukan rohkasi minua. Sen nähtyään rupesi oikeusherra uudestaan -kuulustelemaan. - -"Kuinka monen päivän työläinen sinä olet?" - -"Seitsemän päivän työläinen." - -"Kuinka sinä, häpeämätön, minulle vastaat?" - -"Olen niinkin seitsemän päivän työmies! Minä teen maanantaista -lauvantaihin kuusi päivää viikossa moisioon työtä ja minun naiseni -tekee yhden päivän, se on seitsemän päivää." - -"Sinun vaimollasi on lämmin tupa asua." - -"Minun naiseni tekee alati perheenmiehelle työtä ja on ikäänkuin hänen -palvelijansa." - -Oikeusherra astui hetken aikaa edes takaisin, kädet puuskassa, silmät -maahan luotuina; hän näkyi miettivän. Sitten astuu jälleen minun -luokseni. - -"No, kuinka on? Lasketko vaimosi moisioon tekemään päivätöitä ja -hakemaan kehruita? Jos lasket, niin päästän kätesi raudoista." - -"Jos hänelle annetaan moisiosta syödä, niin lasken, muuten en, vaikka -minut kappaleiksi hakattaisiin!" vastasin. Samassa valtasi minut -sellainen vihanpuuska, että ravistin kovasti raudoissa riippuvia -kahleita ja huusin kovalla äänellä: "irrottakaa käteni!" - -Sotamiehet kutsuttiinkin sisään, he irrottivat käteni raudoista. -Mutta ei minua sittenkään vielä laskettu menemään. Kirjoittaja rupesi -kirjoittamaan niin että rapisi ja oikeusherra kysyi: - -"Kuinka monen päivän työläinen sinä olet?" - -"Seitsemän päivän työmies!" - -"Kuinka sinä, tomppeli, vastaat!" - -"Minä vastaan oikein." - -Nyt laski herra molemmat kätensä minun olkapäilleni, pisti nenänsä -minun nenäni kohdalle ja haisteli, olinko juonut viinaa, kun olin niin -rohkea. Mutta ei mitään -- olinhan, Jumalan tähden, raitis. Mitä nyt -tehdä? Ei muuta kuin alkaa taas uudestaan samaa laulua ja kysyy, kuinka -monen päivän työläinen minä olen. Vastaan hänelle niinkuin ennenkin. - -"Vait lurjus!" karjuu hän mulle. "Luuletko nyt paimenpoikain kanssa -puhuvasi? Etkö tiedä, että puhut oikeusherran kanssa." - -"En ole herralle valehdellut, puhun oikein", vastasin minä. - -Nyt hyppäsi jälleen pöydän ääressä pystyyn ja huusi: - -"Minä panen sinut kellariin!" - -"Niin, oikeusherralla on valta minut sulkea kellariin, mutta en minä -sittenkään ole pahantekijä." - -"Ah, sinä vastaat yhä vielä sillä tavalla! Tiedätkö, minä pidän sinua -kellarissa, kunnes kuolet. Ymmärrätkö, mitä sanon sinulle?" - -"Ymmärrän kyllä!" - -"Sano minulle, kuinka olet niin rohkea, että tulet moision herran -päälle kantamaan? Kuinka sinä uskallat tulla naisen päiviä pois -tinkimään?" - -"Eikös niitä ole uudesta verokirjastakin poistettu, siinä sanotaan, -että jolla ei ole moisiosta maata eikä asuntoa, ei tee moisioon -tuntiakaan palkatta työtä." - -"Kuka sinulle näytti sitä uutta verokirjaa?" - -"Se kirja oli kuvernöörin oikeudessa",[12] vastasin minä. "Eräs -oikeusherra näytti minulle sitä ja sanoi, tässä on uusi laki. Ja minä -luin." - -"Näytettiinkö sitten todellakin sinulle sitä kirjaa kuvernöörin -oikeudessa?" kysyi Uudentuvan Jyri kertojalta. - -"Ei näytetty, enkä minä ole kuvernöörin oikeudessa käynytkään", nauroi -Ants Veit. "Sen sanoin vain haagituomarille kiusaksi, että hän olisi -ruvennut pelkäämään." - -"No mitä hän siihen sanoi?" - -"Kuka se oikeusherra oli?" kysyi haagituomari. "Tunnetko häntä?" - -"En tunne. Siellä oli paljon oikeusherroja." - -"Sinun pitää tuntea se herra." - -"Mutta minä en tunne." - -"Kyllä sinä tunnet, kun nahkoihisi saat -- kyllä tuska avaa suusi!" - -Kutsuttiin sotamies sisään. Tämä nosti rangaistuspenkin toiseen -huoneeseen, vei vitsakimpun sinne myös ja jäi odottaen seisomaan penkin -luo: nyt piti hänen työnsä alkaa. Herra käski minun riisua vaatteet -yltäni ja virkkoi ilkeästi nauraen: - -"Nyt saat selkäsaunan, kyllä se sinut tekee viisaammaksi! Sitten voit -toisillekin puhua, kuinka hyvästi sinulle oikeutta jaettiin. Mene -eteistupaan, siellä saat päätöksen!" - -Siellä seisoi sotamies valmiina penkin ääressä, vitsakasa penkin -vieressä maassa. Sotamies käski minun riisumaan vaatteet. - -Otin sitten pitkän nuoran vyöltä ja heitin sen lattialle niin että -läiskähti; sitten kiskasin takin, liivit ja kysyin: - -"Mihin päin panen pääni? Ehkä saadaan taas syytä, ettei ymmärrä -itseänsä pieksättää!" - -"Pane pääsi oikeushuoneen ovea kohti!" - -Annoin sitten viimeisenkin ihonpeitteen pudota maahan, heittäydyin -vatsalleni penkille, panin jalat ristiin ja pistin kädet leuvan alle. -Näin katsoin kuin koira herran silmiin, joka seisoi minun vieressäni. --- -- -- - -Luulin, että nyt alkavat vitsat leiskua. Odotan ja odotan -- mitä -hittoa? Ei yhtä kertaa lyödä! -- -- -- - -Samassa tartutaan minun olkapäähäni ja oikeusherran ääni kuuluu: - -"Nouse ylös, senkin lurjus! Jos kolmannen kerran vielä tulet minua -häiritsemään, niin saat armottomasti kuusikymmentä tulista!" -Ja antaessaan minulle kepillä vasten rintaa, huutaa hän vielä: -"Ymmärrätkö, mitä oikeusherra sinulle sanoo?" - -"Ymmärrän kyllä", vastasin minä, ja uusi rohkeus täytti sydämmeni. -"Enkä tulekaan enää tähän oikeuteen aikaani viettämään noiden -kuudenkymmenen lyönnin tähden." - -Kun aloin jälleen panna vaatteita ylleni, repi oikeusherra rikki sen -kirjan, joka ennen oli kirjoitettu, otti pöydältä lakikirjan ja rupesi -sieltä lukemaan, kun kirjuri kirjoitti. Mutta minä odotin eteistuvassa. -Kun kirja oli valmis ja pantu kiinni, tuli herra ja antoi kirjan -minulle. Sitten avasi oven, lykkäsi minut ulos ja paukahtaen sulkeutui -ovi minun perääni. Mihin minun piti viedä se kirja, siitä ei puhunut -puolta sanaa. -- -- -- - -Jyri ja kunnan vanhin istuivat kyyryksissä pihassa, aidan luona kuin -koirat. He odottivat minua, että miten minun kävi. - -"Pääsithän kuitenkin pois?" kysyi kunnan mies, ja hänen kasvonsa -kävivät iloisiksi. - -"Pääsin kyllä", vastasin minä, "mutta minun pitää vielä mennä takaisin -sisään." - -"Mitä sinä vielä sinne menet?" huusivat molemmat säikähtäen. "Etkö sinä -jo ole väsynyt! Älä mene häntä enää suututtamaan!" - -"Mutta hän antoi minulle kirjan, enkä tiedä, minne minun se pitää -viedä", virkoin minä. "Vai otatko sinä kirjan? Sinä tänä aamuna toit -sellaisen, voit siis nyt jälleen ottaa tämän!" - -Mutta kunnan vanhin vastaa: "Mihin minä sen panen, en minä ota!" - -"Noh, sitten pitää lähteä itse ja kysyä, mihin kirja on vietävä", -vastasin minä ja astuin uudestaan huoneeseen. - -Herra oli porstuassa vastassa. Kysyi heti, mitä vielä tahdoin. - -"Kunnioitettava oikeusherra antoi minulle kirjan, mutta minä en tiedä, -minne sen vien -- vienkö moisioon, vai jätänkö taskuuni ikuiseksi -muistoksi?" - -Voi, kun herra hyppäsi ylös käsiään levittäen! - -"Sinä et siis tahdo ehjin nahoin tästä lähteä?" karjui hän. "Tahdot -saada verisen takapuolen." - -"En minä tahdo, kunnioitettava oikeusherra, mutta minun pitää kuitenkin -tietää, mihin minä tämän kirjan vien?" - -"Pitäjän oikeustuomarille! Hän kirjoittaa nimensä alle ja sitten -viet moisioon herrallesi!" Ja nyt survasi hän minut niskasta -pihalle. -- -- -- - -"Nyt veljet, lähdemme rauhassa -- tämä oikeudenkäynti on loppunut", -virkoin pihassa toisille, jonka jälkeen läksimme pois. - -Kello oli puoli kolme. En ollut tänä päivänä vielä saanut suun -täyttä. Vatsaa rupesi kauheasti nipistämään. Läksimme Triigin -moisiosta Kuimetsän Vaopereen kapakkaan; siellä ostin kolmen kopekan -edestä korttelin viinaa ja söimme ensimmäisen kerran. Sitten jälleen -eteenpäin. Juurun moisiossa annoin kirjan pitäjän tuomarille. Hän -kirjoitti nimensä alle ja nyt kirjoineni kotiin päin. Maidlan Mällun -kapakassa otin vielä toisen korttelin viinaa; sen kaasimme kuin kolmeen -myyrän reikään. Vihdoin jouduimme Purilaan kylään. Toiset läksivät -kotiin, mutta minun piti lähteä moisioon kirjaa viemään. Annoin sen -opmannille. - -"Pääsitkö ehjin nahoin vai annettiinko sinulle juoksupalkkaakin?" kysyi -opman. - -"En ole mitään palkan edestä tehnytkään", sanoin opmannille. - -Ei puhunut minulle sitten enää mitään. - -Toisena päivänä läksin työhön ja kuulin, että opman oli kupiaalle -sanonut: - -"Toisia itsellisnaisia ei tarvitse enää ottaa työhön, mutta Antsin -vaimon pitää vielä tehdä päivätöitä siitä oikeudessa juoksemisesta." - -"Noh, laitatko naisesi työhön?" kysyi Völlamäen Päärn, kun Ants lopetti. - -"Enhän minä niin hullu ole!" nauroi viimeinen. "Kun kaikki toiset -työläisten naiset ovat vapaat, minkätähden minä sitten vaimoni työhön -laittaisin! Jos heillä olisi oikeutta sitä vaatia, niin vaatisivathan -kaikilta päivätöitä!" -- - -Näin kertoi Ants Veit helluntaipyhinä 19 p. toukokuuta Juurun -kirkkomiehille. Mutta sen jälkeen tapahtui vielä jotakin. Antsin -käsikirjoituksesta lisäämme tähän kertomuksen täydennykseksi vielä -lopunkin. - -"Nyt olivat kaikki työmiesten vaimot ja yksinäiset naiset vapautetut -moision päivätöistä. Mutta ei ollut ainoata miestä, joka olisi minulle -siitä hyvästä antanut kopekkaakaan rahaa taikka viinaryyppyä. Mutta -vielä veikeämpää oli se, että toiset kaikki olivat vapaina, vaan -minua koetettiin vielä orjuuttaa. Eukkoani en pannut enää päiviä -tekemään. Kesä kului rauhallisesti. Syksyllä, Mihklin päivänä, kun -perheennaisille annettiin moisiosta työtä, heitettiin meidänkin -emännälle kolme naulaa pellavia: 'Siin'on, vie työläisen vaimolle -pellavat kehrättäväksi! Mitä nuori ihminen työttömänä kotona istuu!'" - -"Oi, kunnioitettavat saksat, en minä, vanha ihminen, näitä rupea -kantamaan! Hän on nuori, tulkoot itse hakemaan!" Emäntä ei tuonut. - -Viikko kului. Käsky tuli kotiin. "Tule moisioon käsityötä hakemaan!" -Eukko aikoi lähteä, mutta minä en laskenut. Kului taas aikaa -Mardi-päivään. Mardi-päivänä muuttivat saksat kaupunkiin asumaan. Minä -tulin juuri työstä kotiin ja aloin hevosta riisua valjaista, kun kunnan -vanhin ja tämän apumies ilmaantuivat meille. Minä kysyin, mitä he niin -myöhään illalla meille tulivat, vai missä kävivät? - -"Tulimme sinua viemään moisioon", virkkoi kunnan mies. - -"Voi, voi, mitä pahaa minä olen tehnyt?" - -"Emme me tiedä." - -"Kuka kutsui moisioon?" - -"Opman kutsuu, ja kädet käskettiin kiinni sitoa." - -"Minä juuri läksin opmannin näkyvistä ja hän ei puhunut minulle -sanaakaan", vastasin minä. "Odottakaa hiukan, minä riisun hevosen -valjaista, sitten tulen heti!" - -Mutta nyt astui vaimoni pihaan, näki kunnan miesten minun kanssani -puhuvan ja kysyi: - -"Mitä te meille tulitte?" - -"Me tulimme tuomaan sanaa, että Antsin pitää tulla hakemaan sinun -työtäsi moisiosta. Sinulle on määrätty kolme naulaa pellavia -kehrättäväksi!" - -"Eikös se ole sinulle kiusalla määrätty, kun rupesit oikeutta käymään -ja toisten naisten päivätöitä poistamaan", virkkoi vaimo. - -Olin riisunut hevosen valjaista ja vienyt syömään. - -"Noh, lähdetään nyt, koska tahdotte! Mutta älkää tässä panko käsiäni -rautoihin, vaimoni näkee ja rupeaa jälleen vinkumaan. Lähdetään etemmä!" - -"Noh, lähdetään sitten." - -Pääsimme lähelle moisiota. - -"Noh, sitokaa nyt kiinni käteni!" - -"Ethän sinä lähde pakoon?" - -"En lähde, mutta teillä on käsky sitoa minut, niin tehkää se!" - -"Ei ole tarvis. Menemme samalla tavalla perille." - -Kunnan vanhin lähti sisälle. Opman kysyi, oliko Ants mukana. - -"Niin, Ants on täällä." - -"Tule sisälle! -- -- -- Otatko vaimosi työt kotiin, vai ei?" kysyi -opman. - -"En ota." - -"Etkö todellakaan ota?" - -"En! Eikä minun eukollani paremmin maata ja kontua ole kuin -toisillakaan päivätyöläisten naisilla, että hänen pitäisi moision töitä -tehdä!" - -"Noh, eivät toiset ole käyneet oikeutta." - -"Onko se sitten mikä vääryys, jos joku käräjäin kautta etsii oikeutta?" - -"Sinä otat vaimosi työt ja viet kotiin", lausui opman. "Jos et, niin -lähdet ensi tiistaina Oruun haagioikeuteen. Et sinä sieltä enää -pieksemättä takaisin tule! Tiedäthän sinä, että Purilaassa ja Orussa -ovat samat saksat. Ne eivät jätä sinua rankaisematta. Olkoon se vain -kiusasta, mutta he tahtovat kostaa sinulle, kun rohkenit ruveta -käräjöimään. Vie työ kotiin ja mene ulos!" - -Näin puhui opman kovin vihaisena ja lisäsi: - -"Minä olen vanha opman, mutta niin julkeata miestä en ole vielä nähnyt -kuin sinä olet. Sinä uskallat moisiolle vastaan panna!" - -Minä läksin huoneesta ja odotin porstuassa niinkauvan, kun kunnan -vanhin tuli huoneesta. - -"Lähdetään kotiin!" virkkoi hän. - -"En minä tule", vastasin minä. "Minä lähden opmannin puheille vielä", -vastasin minä. - -Läksin takaisin huoneeseen. - -"Mitä sinä vielä tahdot?" kysyi opman. - -"Minä pyydän opmannilta hyvää neuvoa!" - -"Mutta ethän sinä kuule minun neuvoani!" - -"Kyllä minä kuulen, jos se on mieleiseni", vastasin minä. - -"Kuule minun neuvoani", vastasi opman, "ota ne pellavat, vie ne kotiin -ja vaimosi ottakoon köysikela ja kiertäköön langasta paksua kuin -köyttä. Se ei ole minun asiani. Mutta minä neuvon sinua päästäkseni -käskystä vapaaksi. Jos et sinä kuule neuvoani, niin minä otan tulevana -tiistaina toisen päivätyöläisen, sidotan sinut tuohon rekeen kuin -lampaan keritsijänsä eteen ja lähetän sinut Orun moisioon. Etkä -sinä sieltä enää ehjin nahoin pääse. Huomaa, siellä sinusta tehdään -vaivainen! Jos lähdet mihin moisioon tahansa -- joka paikassa on -moision isäntä oikeusherrana. Eikä sinulle anneta oikeutta, mutta -vitsoja voit kyllä saada. Sentähden kuule, mitä sinulle opetan!" - -"Tapahtukoon opmannin tahdo!" vastasin minä vihdoin, kun olin itsekseni -miettinyt. - -Läksin sitten moisioon, otin pellavat, vein ne kotiin, annoin eukolle -ja sanoin: - -"Pyydä nyt isännältä köysikelaa, kehrää sillä pellavat eikä sinun -tarvitse sitten mennä moisioon vyyhteämään, minä teen itse sinulle -sellaiset vyyhdinpuut kuin moisiossa on. Sitten ei sinulla ole niin -paljon vaivaa." - -Sanottu ja tehty. - -Vaimo kehräsi pellavat käärmeen vahvuisiksi -- ja rangaistus oli saatu, -käsky täytetty. - -Kahden ja puolen vuoden perästä läksin moision herralta vuokraamaan -pientä taloa. Herra sanoi: - -"Noh, nyt tulet minulta taloa pyytämään! Pari vuotta sitten olit ylpeä -mies, kävit minun kanssani käräjiä ja poistit minulta paljon päiviä!" - -"Niin, haukkui minua pahanpäiväisesti, mutta vuokrasi minulle sittenkin -toivotun paikan -- minun isäni tähden, joka niinkuin hän sanoi, oli -viisitoista vuotta ollut hänen leivässään." - -Näin kuului tuo pieni, tosi tapaus. - - - - -17. - -HERBERTIN IHANNE. - - -Neiti Adelheidin syntymäpäivän jälkeen vallitsi paroni Heideggin -talossa hyvin raskas mieliala. Juliette Marchand tunsi olevansa -paronittaren ja Adelheidin alentavan epäilyksen alaisena, joka -teki hänen seurustelunsa heidän ja myös Herbertin kanssa hyvin -kiusalliseksi. Paronitar ja Adelheid olivat pahoillaan Herbertin -"merkillisestä" käytöksestä kouluneitiä kohtaan ja myöskin siitä -kylmyydestä, jolla hän heitä kohteli. Nuoresta paronista taas tuntui, -kuin olisi pahansuopa, kova käsi sinä yönä paljastanut hänen pyhimmät -tunteensa. - -Siitä asti, kun äiti kirjastohuoneessa oli Juliettea loukkaavilla -sanoilla nuhdellut, tunsi Herbert olevansa pakotettu vaikenemaan. Hän -ei sen perästä puolella sanallakaan viitannut siihen puheaineeseen, -joka heiltä mainittuna iltana keskeytettiin. Mutta hänen tunteensa -kaunista neitoa kohtaan eivät siltä olleet muuttuneet. Ei, vaan yhä -selvemmin ja varmemmin huomasi Herbert, että hän todellakin oli -mieltynyt tuohon vakavaan, henkevään ja siveellisesti niin korkealla -kannalla olevaan naiseen. Hän oli todellakin mielestään löytänyt -ihanteensa ja se häntä yhä enemmän innostutti. Hän eli monta viikkoa -kuin ihanassa, huumaavassa unennäössä ja unohti silloin usein koko -todellisuuden, unohti äidin ja isän, unohti kaikki vaikeudet ja esteet, -jotka heidän puoleltaan voisivat kohdata, jos unelmista kerran piti -tosi tulla. - -Neiti Marchand pysyttelikin hänestä syrjässä entistä enemmän. Hän -koetti olla kuin ei olisi muistanutkaan Herbertin tunteiden purkausta -tai kuin ei olisi hän sitä puhetta oikein ymmärtänyt. Kohteliaasti, -mutta kylmästi vastasi hän Herbertin puhutteluun ruokapöydässä tai -muualla, jossa he tapasivat toisensa, ja hän näytti välttävän heidän -kahdenkeskistä yhdessäoloaan. Hän ei tahtonut rahtuakaan antaa, -varsinkaan paronittarelle ja Adelheidille aihetta siihen luuloon, että -heidän välillään mitään erinomaista olisi. - -Nämä eivät todellakaan voineet heissä mitään sellaista huomata, mutta -sittekin oli heissä vanhaa epäluuloa; he päättivät päin vastoin, että -tuo ranskalainen "mamseli" oli taitava näyttelijä, joka hyvästi osasi -peittää salaisia aikeitaan. Sillä kun köyhällä kouluneidillä oli -rikas paroni voitettavana, niin täytyi hänen tietysti käyttää kaikkia -keinoja. -- -- -- - -Äidin ja tyttären epäluulo sai uutta aihetta siitä, että Herbert niin -huonosti osasi salata tunteitaan. Vaikka ei hän mitään virkkanutkaan, -niin puhuivat sitä enemmän hänen silmänsä, jotka niin usein kiintyivät -ihastuneina ja ikävöivinä kouluneidin kalpeisiin kasvoihin. - -Paronitar ei ollut puhunut mitään siitä, mitä hän pidoissa oli -nähnyt. Hän oli päättänyt pitää tarkemmin silmällä poikaansa ja neiti -Marchandia ja sitten ratkaisevalla hetkellä keksiä jonkun esteen. Mutta -Julietten käytös ei antanut siihen aihetta. Herbert muuttui kuitenkin -joka päivä niin, ettei äiti voinut kauvemmin kestää huoltaan, vaan -päätti saada selvää asiasta. Hän rupesi eräänä päivänä puhumaan pojan -kanssa kahden kesken. - -"Tahdotko sinä, lapseni, olla suora minulle?" hän kysyi. - -"Enkö minä aina ole ollut suora sinua kohtaan, äiti?" vastasi nuori -paroni, suudellen äidin kättä. - -"Luulen, että sinä viimeisinä aikoina salaat minulta jotakin, ja se -minua loukkaa", alkoi paronitar. "Vastaa minulle, Herbert, onko sinun -ja neiti Marchandin välillä salaista ystävyyttä?" - -Herbertin kulmat menivät ryppyyn. Hän vilkasi äkkiä äitiin. - -"Salaista ystävyyttä?" kertoi hän. "Minun ystävyyteni neiti Marchandia -kohtaan ei ole salainen, se on julkinen. En ole sitä keltään -tahtonut salata. Ja olen pahoillani siitä, että neiti Marchand minun -ystävyyttäni viime aikoina karttaa, kuin olisi se joku vääryys. Mutta -minä myös tiedän, mistä se tulee!" - -Pojan viimeisissä sanoissa oli viittaus, jonka äiti hyvin ymmärsi. - -"Sinun vastauksesi ei mielestäni ole aivan suora", virkkoi rouva von -Heidegg. "Minä en tarkottanut tavallista ystävyyttä, vaan tahtoisin -saada tietää, tunnetko sinä neiti Marchandia kohtaan jotakin enemmän -kuin ystävyyttä, jota kyllä sinun ja hänen välillään vallitsevain -olojen tähden, oikeastaan voisi nimittää sala- tai epäystävyydeksi." - -"Minkälaiset olot sitten neiti Marchandin ja minun välilläni ovat?" -kysyi Herbert. - -"No, sen sinun kyllä itsekin pitäisi tietää! Minä luulen sinun kyllä -ymmärtävän, että neiti Marchand ei milloinkaan voi kohota nykyistä -asemaansa suurempaan arvoon, hän on nyt palvelus ihminen, joka vähästä -palkasta opettaa sisartasi ja veljiäsi. Paroni Herbert Heideggistä -voimme, meidän seurapiirimme ja minäkin toivoa, ettei hän milloinkaan -unohda omaa säätyään ja miehistä kunniaansa." - -"Neiti Marchandin palkan edestä palveleminen tulee siitä, äiti, ettei -hänen isänsä ole niin rikas kuin minun, jos minun isäni olisi köyhä, -pitäisi minunkin palvella. Rikkaus tulee sattumalta, sen suo kohtalo, -johon meillä useinkaan ei ole mitään ansiota. Ja minä luulen, ettei -palveleminen ja työnteko ole millekään säädylle häpeäksi. Minäkin teen -työtä, äiti." - -"Sinä teet itsellesi työtä, poikani, sinä et rahan edestä palvele -toista", vastasi rouva terävästi. "Mutta olkoon! Minä huomaan sinun -puheestasi jotakin, joka tuottaa minulle todellista murhetta. Tuntuu, -kuin olisit sinä jo sitäkin ajatellut, että neiti Marchand olisi -kelvollinen meidän moision tulevaksi emännäksi. Vai erehdynkö? Ja -jos minun pitää uskoa sinun puhettasi, niin olet tullut siihen -vakaumukseen, että hän kyllä kelpaisi!" lisäsi rouva pilkallisesti -naurahtaen. - -Herbert nosti päätään. - -"Ei, äiti, niin pitkälle en ole vielä tulevaisuuden tuumissani ehtinyt --- sen voin sinulle suoraan sanoa!" - -"Jumalan kiitos! Minä pelkäsin, että sinä jo niin pitkällä olisit. Siis -eivät nuo ystävälliset tunteet tuota ihmistä kohtaan ole sinua vielä -saattaneet mihinkään kevytmielisiin toiveisiin tai päätöksiin." - -Herbert pyyhkäsi hienolla, valkealla kädellään ruskeita hiuksiaan -otsalta. - -"Minä tahdon sinulle puhua ihan suoraan", virkkoi hän sitten katsoen -alas. "Minä luulen, että tuo hyväsydäminen, sivistynyt ja henkevä neito -voisi tehdä minut onnelliseksi, jos hän minua rakastaisi." - -Paronitar näytti hämmästyneeltä. Hän kiinnitti ylpeän, kylmän katseensa -läpitunkevasti pojan kauniisiin, miehekkäisiin kasvoihin. Ja ojensi -oikean kätensä ikäänkuin vastustaen sellaisia tuumia. - -"Herbert", vastasi hän pitkän aikaa ääneti oltuaan, "ei ole kaunista, -että sinä minun kanssani lasket leikkiä sellaisista asioista." - -"En minä laske leikkiä, äiti", vastasi Herbert. "Se on minun puoleltani -täyttä totta. Mutta koska en aijo olla kevytmielinen, tahdon vielä -tarkasti punnita mielipiteitäni ja tunteitani ja päätöksen teen vasta -sitten, kun olen tullut selville asiasta." - -"Sinä rakastat neiti Marchandia -- luulet häntä rakastavasi?" - -"Niin, äiti." - -"Ja hän sinua?" - -"Hänestä minä en tiedä mitään. En ole häneltä sitä vielä kysynyt. Hän -on niin syrjässä pysyvä, ankara itseänsä kohtaan ja arka." - -"Sinä aijot häneltä kysyä, rakastaako hän sinua?" - -Herbert nauroi punehtuen. - -"Miksi en kysyisi? Sehän on luonnollista, kun minä häntä rakastan." - -"Ja jos hän täyttää toiveesi, joka on luultavaa?" - -"Silloin kysyisin häneltä, eikö hän tahtoisi tulla vaimokseni." - -Rouva von Heidegg nousi ylös. Hänen silmänsä välkkyivät. Suurella -vaivalla saattoi hän pysyä levollisena. - -"Ja jos hän suostuu?" huudahti hän melkein hätäillen. - -"Silloin tulisin sinun ja isän luo ja pyytäisin teidän suostumustanne --- neiti Marchandin ja minun avioliittooni." - -"Mutta tiedäthän sinä, että et saisi meidän suostumustamme -- et -milloinkaan!" - -"Miksi en, äiti?" vastasi Herbert hyvin rauhallisena. "Tehän minua -rakastatte ja toivotte minun tulevan onnelliseksi." - -"Sinä näet unta, poikani! Tuo nainenhan ei ole ensinkään sinun -vertaisesi! Ei hän siis voi tuottaa sinulle onnea!" - -"Ei minun vertaiseni? Sitä en ymmärrä! Jos neiti Marchand on köyhä, -niin olen minä rikas. Minä luulen, ettei Herbert Heideggin tarvitse -rikasta vaimoa etsiä niinkuin joku velkaantunut luutnantti." - -"Mutta tuon ihmisen sääty!" - -"Hänen säätynsä? Neiti Marchand on aatelissäätyä niinkuin minäkin, sen -lisäksi vielä hyvää, vanhaa, ranskalaista aatelissäätyä. Minä luulin -sinun sen tietävän, äiti? Jos neiti Marchandin isä Sweitsin tasavallan -alamaisena ei enää pidä väliä aatelisnimestään, niin se johtuu hänen -valtiollisista mielipiteistään, joka ei kuulu minuun eikä muuta asiaa." -Rouva von Heidegg alkoi astua kädet ristissä edes takaisin huonetta. -Hänen hämmästyneille kasvoilleen oli noussut punaisia vihan täpliä. - -"Minä huomaan, että nyt ovat viimeiset ajat käsissä", virkkoi hän -purren sinertäviä huuliaan ja hänen matala, ahdas rintansa nousi ja -laski. "Sen olisi jo aikoja pitänyt tapahtua jo aikoja!" - -"Johan neiti Marchand on sanonut itsensä irti Juhannukseksi", huomautti -Herbert nousten ylös. "Tuollainen äkkinäinen pois ajaminen herättäisi -vain ikävää huomiota koko seurapiirissämme eikä sillä voitaisi -estää sitä, joka jo on tapahtunut. Rauhotu siis, rakas äiti! Minä -voin vakuuttaa sinulle, että neiti Marchand voi olla minulle yhtä -vaarallinen, vaikka hän olisi etäämmälläkin. Hän ei todellakaan tee -mitään minua mielitelläkseen, eikä anna minulle vähintäkään toivoa. Hän -on niinkuin jo sanoin sinulle ja niinkuin sinä joka päivä itse näet, -minua vasten kylmä ja umpimielinen kuin marmorikuva." - -"Mutta jotakin olisi kuitenkin tehtävä!" huudahti äiti miltei -tajuttomana. - -"Minkätähden olisi jotakin tehtävä?" nauroi Herbert. - -"Sinua ei vielä uhkaa mikään hätä eikä minuakaan. Minä sanoin sinulle, -armas äiti, että tahdon vielä vakavasti ja miehekkäästi punnita -tunteitani neiti Marchandia kohtaan. Jos huomaan, että ne perustuvat -ainoastaan pintapuolisiin unelmiin ja tuon neidon erikoiseen kauneuteen -ja mielevyyteen niin pian olen itsekin vapautunut rakkauden pauloista. -Ja ennen kaikkea on sekin vielä huomioon otettava, voiko neiti Marchand -vastata tunteisiini. Minä vapisen sitä ajatusta, mutta kaikki on -mahdollista, ja silloin on minun pakko erota hänestä. Sentähden, äiti, -antakaamme asian käydä omaa rataansa -- väkivallalla ei tässä mitään -saada aikaan." - -Paronittaren silmiin oli noussut kyyneleitä; oliko siihen syynä viha -vai suru, on vaikea arvata. - -"Herbert, armas, kallis lapseni, mikä sanomaton onnettomuus meitä -uhkaa!" huusi hän asettaen molemmat kätensä pojan olalle. "Koeta päästä -vapaaksi tuosta onnettomasta tunteesta, koeta vapautua -- ja sinä -lahjotat minulle elämäni takaisin. Usko minua, poikani, tuo vieras -ihminen ei voi sinulle tuottaa onnea! Minun äidillinen sydämmeni -sen tuntee. Ensi hetkestä asti, kun hän meidän kattomme alla oli, -tunsin vastenmielisyyttä häntä kohtaan, ikäänkuin olisin aavistanut -pahaa. Herbert, minä vannotan sinua, koeta kaikin voiminesi taistella -tunteitasi vastaan, ja ajattele aina sitä, että me sinun vanhempasi -emme milloinkaan voisi sinulle anteeksi antaa, jos saattaisit meidät -koko seurapiirimme halveksimisen alaiseksi. Ole ymmärtäväinen kallis, -kallis lapseni!" - -Tuo oli ensimmäinen tumma pilvi, jonka Herbert huomasi siintävällä -onnensa taivaalla. Hän olisi jo aikoja voinut sen huomata, ainakin -sen selvästi mielessään kuvailla, sillä hän tunsi vanhempansa ja -seurapiirin, joka häntä lapsuudesta asti oli ympäröinyt; mutta hän oli -antanut rakkauden toiveiden pettää itseänsä, oli asettunut runolliseen -mielikuvitusmaailmaan, jossa hän näki vain päivänpaistetta. Jonakuna -järkevämpänä hetkenä oli hänen mieleensä kyllä johtunut, että hän ehkä -saisi taistella vastuksia vastaan, mutta hän luotti omiin voimiinsa ja -rohkeuteensa ja luuli helposti voittavansa esteet, eikä ruvennut asiaa -huolehtimaan. - -Herbert lohdutti ja rauhotti äitiä niin hyvin kuin taisi ja erosi -hänestä toivoen, että äidinrakkaus vihdoinkin huomaa sen mahdolliseksi, -mikä nyt näyttää mahdottomalta. Mutta paronitar kiirehti puolisolleen -helpottamaan sydäntään. Jopa tuntia myöhemmin paronikin otti pojan -tutkinnon alaiseksi. - -Hän ryhtyi asiaan aivan toisella tavalla. Hämmästykselle ja -mielipahalle ei tämä järkevä, jäykkä ja voimakas mies antanut sijaa. -Hän puhui pojan kanssa hetken aikaa kaikenlaisista syrjäseikoista. -Vihdoin hän kääntyi asiaan. - -"Jaa niin -- mitä minun sinulta vielä piti kysyä", puhui hän -rauhallisella, keveällä tavalla, "äitisi pelkää, että sinä liian paljon -olet kiinnittänyt katseesi neiti Marchandiin -- -- --." - -"Hän miellyttää minua suuresti." - -"No niin, onhan hän koko lailla miellyttävä, voithan kyllä huviksesi -häntä katsella, voithan hänelle lausua joitakin kohteliaisuuksia, hänen -kanssaan leikkiä laskea -- olethan nuori ja elonhaluinen poika -- mutta -jos en erehdy, niin pelkää äitisi, että siitä voisi syntyä tyhmyyksiä." - -"Mitä sinä tyhmyyksiksi nimität, isä?" - -"Tyhmyydeksi sanon sitä, kun ihminen tyhjää ajanvietettä, tavallista -leikkiä alkaa pitää täytenä totena. Sitä en minä nuorena ollessani -tehnyt." - -"Mutta jos leikki ei olekaan leikkiä." - -"Mitä tyhjää, poikani! Nuorta reipasta poikaa miellyttää avarassa -maailmassa monikin sievä ulkomuoto -- tänään yksi, huomenna toinen, -ylihuomenna kolmas ja neljäs. Mutta mieltymys ei ole aina pääasia. -Pääasia on, kenen nuo sievät kasvot ovat, jotka miellyttävät. Viisas -nuori mies, joka välittää itsestään, tekee siinä erotuksen. Kaunista -kättä voi puristaa, kauniita huulia joskus suudellakin, mutta sitten -pitää päättää, harkita ja -- kääntyä takaisin, jos tekee mieli astua -harhapoluille." - -"Mutta jos ei se saattaisi harhateille?" Paroni Heidegg kiinnitti -kylmät, läpitunkevat katseensa vakavammasti poikaan. - -"Mitä sinä sillä tarkotat?" - -"Minä tarkotan", vastasi Herbert, "että minun tunteeni neiti Marchandia -kohtaan ei perustu pelkkään ajanviettoon ja leikinlaskuun, vaan että ne -voisivat tuottaa minulle onnea. En luule olevani harhateillä, jos olen -päättänyt tarkasti punnita asiaa." - -"Pidät siis mahdollisena, että kerran voisit pyytää tuota neitoa -omaksesi?" - -"Pidän kyllä, isä." - -Vanha paroni alkoi nauraa, ja tuon naurun piti olla pilkallista, mutta -se muuttui nuhtelevaksi urinaksi, kun hän silmäili pojan totisia -kasvoja. - -"Herbert", virkkoi hän äänellä, joka kumisi kuin olisi jostakin kaukaa -kuulunut. "Sinä tiedät, että minä ymmärrän leikin, jopa pitkällekin -menevän leikin, ja tiedät että olen sinulle jo monen nuoruuden tempun -anteeksi antanut, että pyyhkäsen kädelläni silloinkin, kun joku toinen -isä vihasta väriseisi. Mutta minä neuvon sinua, ettet liian paljon -koettelisi minun hyvää luontoani. Minä varotan sinua, Herbert." - -Nuoren miehen kasvot olivat vaalenneet. Hänen kätensä, joka leikitteli -kellonvitjoilla, värisi hiukan. - -"Isä", virkkoi hän hetken ääneti oltuaan, "pysyisitkö päätöksessäsi, -jos varmasti tietäisit, että sillä vahingoittaisit minun elämäni onnea?" - -"Tiedätkö", vastasi vanha paroni ankarasti, "minä luulen ettei ihmisen -onni ole yhden ainoan ihmisen varassa -- ei ainakaan sinun onnesi -ole tuon neidon varassa. Tuo on tunteellisuutta, joka pian katoaa, -nimittäin, jos itse miehekkäästi koetat sitä voittaa. Minä toivon että -sinä tahdot koettaa." - -"Voi olla, mutta mitä, jos asia sittenkin olisi niin kuin nyt luulen?" - -"Silloin kysyn sinulta: voitko sinä elättää vaimoasi ja itseäsi?" - -Herbert katseli silmät suurina isää: hän ymmärsi tuon uhkauksen. Mutta -kun hän ei siihen vastannut mitään, viittasi isä kädellään, että hän -sai lähteä. Häntä oli varotettu -- tuntuvasti varotettu! - -Nyt alkoi Herbertille kova taistelu itsensä kanssa, taistelu, joka -kesti yöt, päivät, ja vei työhalun ja unen. Nyt hän ei saanut -heittäytyä tunteisiinsa, vaan hänen piti myöskin ruveta kuulemaan -järjen varottavaa ääntä. Ja kun tuo ääni oli ristiriidassa hänen -tunteittensa kanssa, niin kasvoi hänen tuskansa päivä päivältä. Isä -oli uhannut jättää hänet varattomaksi ja hän tiesi, että tuo mies piti -sanansa. Mutta mitä piti hänen alkaa tyhjin käsin? Hakea toiselta -palveluspaikkaa. Hän, rikkaan paroni Heideggin poika? Kuinka surullinen -tulevaisuus! Ja sitten vielä vanhempain, sisarten ja veljien, jopa -koko seurapiirin vaino ja ylenkatse! Nuo kaikki olivat seikkoja, jotka -olisivat tulisimman rakastajankin panneet punnitsemaan, mitä hänen -rakkautensa maksoi. Hänen piti kaiken tuon vahingon korvaukseksi saada -jotakin täysin arvokasta. - -Hetkiä oli, jolloin hän alkoi epäillä, oliko hänellä oikeutta tehdä -väkivaltaa omalle perheelleen ja itselleen. Mutta kun hän jälleen -näki rakastetun kauniit, totiset kasvot ja kuuli hänen äänensä -kellonkuminan, niin katosivat kerrassaan kaikki uhkaavat epäilykset, -silloin hän jälleen tunsi itsensä varmaksi, voimakkaaksi ja rohkeaksi -taistelemaan tuon naisen puolesta, hänen tähtensä ilolla uhrautumaan -ja tekemään työtä toisenkin palveluksessa, saadakseen hänen kanssaan -yhdessä elää. Huomasiko Juliette mitään hänen tunteistaan ja -taisteluistaan? Sitä hän ei tiennyt. Toisinaan hänestä tuntui kuin -olisi neidon silmä erityisen lämpimänä kiintynyt häneen, kuin olisi -äkkinäinen puna noussut hänen poskilleen, kun Herbert odottamatta -hänet tapasi ja kuin olisi hänen äänessään kuulunut heikko värinä, kun -Herbert jollakin myötätuntoisella sanalla koetti alottaa hänen kanssaan -keskustelua. Mutta tuo kaikki saattoi olla luuloa taikka pelkkää -toivoa. Sillä sitten tuli taas Herbertin mieleen hänen kylmä, arka ja -syrjässä pysyvä olentonsa ja katkeruudella hän ajatteli, että hänen -koko taistelunsa saattoikin olla turha, että hänen tuulentupansa eivät -koskaan toteutuisi. - -Vihdoin hän ei enää kestänyt tuota epätietoisuutta. Hän päätti päästä -varmuuteen. - -Ennen pitkää tapasikin hän Julietten yksinään puutarhassa. Eräänä -iltapäivänä oli tämä mennyt sinne kukoistavien omena-, päärynä-, -sireeni- ja akaasiapuiden varjoon. Hän istui puutarhan takimmaisessa -nurkassa pienessä lehtimajassa kirja kädessä, ja leikkivien lasten -äänet kaikuivat etäämmällä. - -Juliette katsoi ylös kirjasta vasta sitten, kun näki Herbertin varjon -lankeavan kirjan valkeille lehdille. Nähdessään nuoren paronin jäi hän -kysyvänä katsomaan tulijaa. - -"Häiritsenkö?" kysyi Herbert. - -"Ei, mutta --" - -"Mutta?" toisti Herbert hymyillen. "Tuo mutta ehkä merkitsee, että te -ette toivo minun tänne tuloani." - -"Suoraan sanoen -- en", vastasi neiti avomielisellä tavallaan. - -"Miksi ette, jos uskallan kysyä?" tiedusteli Herbert Heidegg melkein -hämmästyen. - -"Minun täytyy ihmetellä teidän kysymystänne, herra paroni", virkkoi -neiti totisena. "Minä en tahtoisi enää antaa aihetta epäluuloon, että -tahdon teitä houkutella luokseni. Ja jos te tahtoisitte minua varjella -tuosta aiheettomasta epäluulosta, niin ette lähestyisi minua ollessani -yksin." - -Huolimatta tuosta vastustuksesta asettui Herbert istumaan vastapäätä -Juliettea puolapuiselle tuolille. - -"Sallikaa, neiti Marchand, että minä vastaan tuosta onnettomuudesta, -niinkuin kerran ennenkin olen tehnyt ja vielä suokaa anteeksi -rohkeuteni, jos en anna ajaa itseäni pois. Olen jo aikoja koettanut -saada tilaisuutta puhua kanssanne kahden kesken, ja kun se nyt -vihdoinkin on onnistunut, niin olkaa myötätuntoinen minulle, älkääkä -enää koettako paeta." - -Hän puhui puoleksi leikillä, puoleksi rukoillen, ja hänen silmissään -oli niin ihmeellinen loiste, että Juliette jäi istumaan vaikka -varovasti. - -"Puhukaa, herra paroni!" - -"Niin, jos se olisi niin helppoa", nauroi Herbert ja tunsi kuinka veri -nousi hänen poskiinsa. "Minä en ole arka mies, mutta kun te katselette -minua vakavilla, nuhtelevilla silmillänne, niin tuntuu minusta kuin -tapaisitte minut jossakin pahanteossa ja sanat jäävät kurkkuuni. --- -- -- Minä tahtoisin kysyä teiltä jotakin, neiti Marchand. Lupaatteko -olla aivan suora, ei jättää mitään sanomatta, ei millään ehdolla poiketa -sivuasioihin?" - -"Minulla on tapana aina vastata suoraan, herra paroni." - -"Hyvä. Muistatteko vielä meidän keskusteluamme kirjastossa sisareni -syntymäpäivänä?" - -"Muistan. Te puhuitte ihanteista, joita mielikuvituksemme vähitellen -voi luoda yksityisten henkilöiden erikoisista ominaisuuksista, kunnes -erikoispiirteistä syntyy täydellinen kokonaisuus." - -"Niin. Ja minä kerroin teille, että olin löytänyt ihanteeni -toteutuneena todellisessa henkilössä. Silloin ajattelin teitä, neiti -Marchand." - -"Siihen en minä ymmärrä mitään sanoa." - -"Mutta minä kysyn teiltä vielä jotakin. Onko terävä silmänne minun -olennossani huomannut jotakin, joka antaisi teille aihetta erikoisiin -arveluihin?" - -"Olen", vastasi Juliette vakavasti. "Jos en ole erehtynyt, koetatte te -osottaa kohtaani tunteita, joita voin nimittää lämpimäksi ystävyydeksi, -kun en tiedä toistakaan nimeä." - -"Ehkä löydätte sittenkin toisen nimen?" virkkoi Herbert rukoilevasti -ja ojensi kätensä kuin olisi tahtonut tarttua neidon hienoon, valkeaan -käteen, mutta jonka tämä väisti pois. - -"Ei, minä en löydä toista nimeä", lausui Juliette. "Enkä tahtoisikaan -toista nimeä löytää." - -"Te ette tahtoisi?" - -"En." - -"Juliette!" - -"Kuinka?" - -"Neiti Marchand -- suokaa anteeksi", korjasi Herbert. "Minua -murehduttaa teidän vastauksenne. Sallitteko minun sanoa, kuinka minä -nimitän lämmintä ystävyyttäni teitä kohtaan?" - -"Olkaa hyvä!" - -"Minä nimitän sitä palavaksi rakkaudeksi, Juliette! Se on tunteitteni -ainoa ja oikea nimi!" - -Heidän yläpuolellaan, lehtimajan viheriällä katolla viserteli iloisesti -rohkea lintu ja nousi sitten pyristen lentoon. Julietten sysimustiin -hiuksiin oli keinuvilta lehdiltä pudonnut punertavan keltainen -lehtimato, joka siellä hitaasti ryömi kuin vierevä veripisara. Nuorten, -vaalean vihreiden lehtien läpi tunkeutuva valo muuttui heikoksi -vihreäksi hohteeksi, joka antoi Julietten heleän valkealle näölle -melkein kivuloisen muodon, josta hänen suuret mustat silmänsä sitä -häikäisevämmällä loistolla esiintyivät. - -"Herra paroni", vastasi neito hetken ääneti oltuaan aivan tyynenä. -"Minä en tahdo ruveta teidän kanssanne väittelemään siitä, kuinka -oikean nimen te tunteillenne annatte. Minä uskon, että olette puhunut -täyttä totta, sillä teistä en voi luulla, että te minun kanssani -tahdotte leikitellä kevätrakkautta, joka yksitoikkoiseen maaelämään -tuottaisi hieman hauskuutta. Mutta minä tiedän myös, että ihminen -helpoimmin erehtyy tunteiden alalla, että hän siinä pian kadottaa -arvostelukykynsä. Te ette ole ensimmäinen, joka minulle puhutte -sellaisista asioista, ja ne, jotka niin ovat tehneet, ovat sen pian -unohtaneet, kun perästäpäin huomasivat erehtyneensä." - -"Minä en erehdy, Juliette", sopersi Herbert niin lujasti kuin olisi -tahtonut koko henkensä liittää siihen vakuutukseen. "Minä olen -tutkinut, koetellut ja koettanut järkevästi arvostella tunteitani -- -mutta niissä ei ole sisältö eikä väri muuttunut. Minun rakkauteni teitä -kohtaan on oikea ja puhdas." - -"Te ette antanut minun puhua loppuun", vastasi Juliette totisena. -"Minä sanoin, etten tahtonut väitellä siitä, minkä nimen te -tunteillenne annatte. Mutta tahtoisin vielä lisätä, että teidän pitäisi -koettaa vapautua noista tunteista, ne suotta häiritsevät teidän -mielenrauhaanne." - -"Suotta?" toisti Herbert, ja hänen silmissään kuvastui masentava -hämmästys. "Teidän sydämmenne ei ole enää vapaa?" - -"Se on vapaa." - -"Te olette kuitenkin lujasti päättänyt, että te ette milloinkaan voisi -minun tunteisiini suostua?" - -"Sellaista päätöstä en suinkaan ole tehnyt. Se olisi liian äkkipikainen -päätös. Luulen päin vastoin, että toisissa oloissa alkaisin vakavasti -miettiä sanojanne, sillä te miellytätte minua." - -"Toisissa oloissa? Minkälaisissa?" - -"Herra paroni, tarkotatteko sanoillanne, että todellakin tahtoisitte -saada minut vaimoksenne?" - -"Mitäs sitten muuta, Juliette?" - -"Silloin täytyy teidän tuntea ne olot, jotka meidät erottavat!" - -"Minä tunnen ne, mutta minä tahdon taistella niitä vastaan ja jos te -minua rakastaisitte, niin voittaisin ne." - -"Se on epätietoista, paroni Heidegg! Minä katselen noita asioita -järkevämmin kuin te, sillä olen ylipäätään kovin järkevä ihminen. Olen -jo kylläkin kauvan kulkenut yksinäni ympäri maailmaa, olen siis oppinut -itsenäisesti ajattelemaan ja perinpohjin tutkimaan oloja, joissa elän. -Yksinäinen, turvaton nainen, kehittyy lujemmaksi kuin moni mies. Minä -siis luulen, että teidän taistelunne niitä oloja vastaan, jotka meitä -erottavat, tuntuisi teistä liian kovalta, ja päättyisi lopultakin -häviöön. Taikka voitto, jonka te vihdoinkin voisitte saada, ei olisi -teille eikä minulle toivottava, ei olisi voitettavan asian arvoinen. -Ennen kaikkea tahtoisin teiltä kysyä: onko tuo taistelu yleensä -tarpeellinen?" - -"Se on tarpeellinen, jos ilman sitä en voi teitä omakseni saada!" -vastasi Herbert. - -"Ja tuon omistamisen pidätte niin välttämättömän tarpeellisena?" - -"Niin, sillä siitä riippuu elämäni onni." - -"Teidän ei pitäisi sitä noin varmasti vakuuttaa, paroni Heidegg", -virkkoi Juliette lempeästi. "Sellaisesta elämän onnesta, joka riippuu -yhdestä ainoasta ihmisestä, luemme vain kirjoista, mutta sellaista -tosi elämässä tapaamme harvoin. Luulen, että te ette ole erilainen -kuin yleensä ihmiset. Ei paroni, te olette nuori, elinvoimainen, terve -ja reipas mies, koko maailma on teillä vielä täydessä kauneudessaan -ja suuruudessaan monta vuotta avoinna. -- -- Te löydätte epäilemättä -siellä vielä monta naista, joiden kauniista silmistä säteilee teitä -vastaan elämänne onni -- odottakaa vaan! -- -- -- Eivätkö minun -järkevät sanani jo ala teihin vaikuttaa?" lisäsi Juliette hymyillen. - -Herbert pudisti kiivaasti kaunista, miehekästä päätään. - -"Ei", vastasi hän, "vaan teidän sananne loukkaavat minua, ne koskevat -minuun. Minun täytyy surukseni niistä huomata, ettei teillä ole -hellempiä tunteita minua kohtaan." - -Neiti Marchand katseli mietteissään lehtimajan aukosta sinistä -taivasta, jolla valkeat pilvet kuin joutsenet hiljakseen kiitivät -etelään päin. Jälleen viserteli lintu väriseväin lehtien välissä; -kaksi pääskystä, jotka ajoivat toisiaan takaa, koskettivat siivillään -lehtimajan edessä maanpintaa ja suristen lensivät suuret ruskeat -kuoriaiset puusta puuhun, törmäten siellä täällä äkkiä jotakin runkoa -vastaan. - -Juliette ajatteli, ennenkun hän vastasi. Eikö hänen rinnassaan -väreillyt tunteita tuota nuorta, kaunista, kohteliasta, miellyttävää -miestä kohtaan? Miksi ei? Olihan Juliette Marchand nainen niinkuin -joku toinen; hän kyllä huomasi tuon miehen puoleensa vetävän olennon, -hän saattoi antaa arvoa nuoren herran lahjoille ja henkisille -ominaisuuksille, ja hänen hellä, myötätuntoinen sydämmensä ei ollut -tuolle kaikelle välinpitämätön. Mutta silloin johtuu hänen mieleensä -miehen ympäristö ja kylmä väre pudistuttaa hänen ruumistaan. Ei, ei, ei -huutaa varottava ääni hänen povessaan -- karkota kaikki houkutukset, -sinun onnesi ei kukoista täällä. -- -- -- - -"Armas ystävä", vastasi Juliette Marchand, ja katseli pitkään ja -lempeästi nuorta paronia silmiin. "Johan sanoin, että suotuisimmissa -oloissa varmaankaan en olisi välinpitämätön teidän tunteillenne. -Tunnen, että meistä voisi tulla hyvin, hyvin hyvät toverit. Mutta tuo -tunne ei ole minussa vielä ensinkään kehittynyt, sillä en ole mitään -tehnyt sitä edistääkseni -- enkä nytkään aijo sitä ruveta kehittämään. -Olen tähän asti tukehduttanut tuota tunnetta, koittanut sen kokonaan -voittaa ja sen tulen vastakin tekemään." - -"Mutta, Jumalan tähden, miksikä niin?" huudahti nuori paroni melkein -kiivaasti. - -"Senhän olen jo sanonut! Te ette milloinkaan muista, että olen -kehittynyt ja järkevä ihminen. Minä aavistan onnettomuutta, vaaraa, jos -olisin teitä vastaan toisenlainen kuin olen. Minä en luota sellaiseen -rakkauteen, joka olisi niin täydellinen, että se voisi kärsiä ja -unohtaa elinkautisen onnettomuuden ja tuollainen onnettomuus minun -luullakseni uhkaisi meitä, jos yhtyisimme." - -"Mihin te luulonne perustatte?" - -"Eikös se teille itsellenne ole selvä, ajatelkaa vain vanhempianne --." - -"Heidät luulen kyllä voittavani, he rakastavat minua." - -"Ja jos he teille antaisivatkin anteeksi -- niin minulle eivät -milloinkaan --. Johan teidän äitinne minua nyt vihaa; meidän ja heidän -rauhansa olisi ainaiseksi rikkoutunut, ja mitä olisi sellainen elämä -kummallekaan? Samanlaisia ovat kaikki teidän lähemmät ja kaukaisemmat -omaisenne -- teidän sisarenne on suorastaan minun viholliseni -- ja -vihdoin on teidän koko seurapiirinne --." - -"Te, Juliette, voittaisitte pian kaikkein sydämmet -- se on aivan -varma!" huusi Herbert kiihkeästi. "Ja jos te olisitte minun vaimoni, -minun nimeni olisi teidän, te olisitte minun suojelukseni alainen, niin -ei pahinkaan vihamies uskaltaisi teitä loukata." - -"Mutta huomauttaa tahdon teille, että minulla myös on toiveita ja -vaatimuksia. Seurapiiri, jossa minun pitää elää, jonka kanssa tulen -olemaan yhdessä, pitää yleensä olla vähänkin minun mieleni mukainen. -Minun täytyy tunnustaa -- teidän seurapiirinne on minulle vieras ja -tulee vieraana pysymään. Me emme ymmärrä toisiamme. Meidän välillämme -ei ole mitään, joka meitä yhdistäisi ja puoleensa vetäisi. Ja minä -pelkään, ettemme mekään kaikissa asioissa toisiamme ymmärtäisi, sillä -tehän ajattelette ja tunnette niinkuin teidän seurapiirinne. Joka -taholla, mihin vain silmäni luon, on kuin näkisin suurilla kirjaimilla -piirretyt sanat 'ei, ei'." - -"Kuinka synkästi te kaikkia kuvailette!" huokasi Herbert katkerasti. - -"En synkästi, vaan luonnollisesti, ystäväni. Mutta te näette -vain valoisaa, synkille puolille ummistatte silmänne. Taistelu -teidän isäänne ja äitiänne vastaan tekisi teidän ja minun elämäni -ristiriitaiseksi ja samassa myös heidän elämänsä. Ja siihenhän, armas -ystävä, ei meillä ole pakkoa -- se olisi rikos itseämme ja toisia -vastaan." - -"Minä voin erottaa itseni kaikesta, mikä minut yhdistää heihin ja -heidän seurapiiriinsä, ja me muutamme sinne, jossa te tunnette olevanne -kotona!" huusi Herbert Heidegg, sillä jota kauvemmin hän istui tuon -neidon läheisyydessä, sitä enemmän hän joutui hänen salaperäisen -vaikutuksensa alaiseksi. - -Juliette liikutti myötätuntoisesti päätään. - -"Kuinka helppoa on lausua tuollaisia suuremmoisia sanoja -- kuinka -vaikeaa on niitä toteuttaa -- kuinka vaikeaa on tahallista, omistettua -onnettomuutta kärsiä! Poistakaa tuollaiset haaveilut, ystäväni! -Lainatkaa minulta vähän tervettä järkeä ja ajatelkaa vielä kerran perin -pohjin asiaa. Minä tiedän varmasti, että te pian tulette samanlaiseen -johtopäätökseen, että te sitten kiitollisena puristatte kättäni hyvistä -neuvoista. Heittäkää mielikuvanne, ja me eroamme jonkun viikon perästä -hyvinä ystävinä, joista jää kaunis, armas muisto jälelle." - -Lehtimajan lähellä näkyi nyt Lustigin lyhyt, nöyrä olento. Hänellä -oli tuoreita kasveja kädessä, joiden juuria ja nuppuja hän tutki -kiiltävien silmälasiensa läpi. Mennessään lehtimajan ohi, katsoi hän -sattumalta sinne sisään ja jäi äkkiä seisomaan. Hänen silmänsä kiitivät -ensin Julietteen, sitten paroniin, vielä kerran katseli hän heitä, -sitten astui äkkiä edelleen, niin että kasvien varret putosivat hänen -kädestään maahan. -- -- -- - -Herbert Heidegg istui kuin väsynyt matalalla puutarhatuolilla. Väsynyt -oli hänen katseensa, joka oli kiintynyt maahan Julietten jalkoihin, -väsynyt kaiku oli hänen äänessään, kun hän kauvan ääneti oltuaan kysyi: - -"Te ette siis anna minulle minkäänmoista toivoa, ei minkäänmoista -kehotusta, Juliette?" - -"Minä annan teille rauhanne, elämänilonne, onnenne takaisin", vastasi -neito hellällä, liikutetulla äänellä, jonka kaiku tuntui nuoresta -miehestä kuin hyväilyltä. "Olkoon tämä, minä pyydän, viimeinen kerta, -kun me tällaisista asioista puhumme." - -"Juliette, minähän rakastan sinua!" - -Neiti Marchand nousi ylös. - -"Te ette noudata minun pyyntöäni, herra paroni. Sentähden täytyy -minun sitä vaatia. Mutta minusta olisi vahinko, jos meidän hyvä -ystävyytemmekin siitä syystä loppuisi. Suokaa anteeksi, minun pitää -lähteä lapsia katsomaan!" - - - - -18. - -JOLLA VÄKI, SILLÄ VOIMA. - - -Helluntain toisena pyhänä kävi opmannin Miina kylässä katsomassa -vanhempia ja pistäytyi illalla takaisin mennessään Uudentuvan -mökissäkin. Hänet tietysti otettiin suurella ilolla vastaan ja Päärn, -joka vuoteella lepäsi kirkkomatkan jälkeen, hyppäsi sieltä ylös -silmiään hieroen. Kaikki kolme istuivat tuvan edustalla, vahvoilla -koivupölkyillä ja hupainen keskustelu alkoi. - -Tietysti kysyttiin ensiksi Miinan voimista. Päärn oli siitä illasta -asti, kun opman hänet ja Kubja-Pritsin kyökistään pois ajoi, hyvin -harvoin tavannut Miinaa. - -Tytön kauniille kasvoille ilmaantui synkkä varjo, kun hän alkoi -elämästään kertoa. - -"Pritsistä olen nyt erossa", virkkoi hän, "ei hän enää tunkeudu -lähelle. Katsoo kuin susi yli olan minut nähdessään ja hänen -silmänsäkin palavat kuin sudella. Hän on niin vihainen, että söisi -minut karvoineen päivineen." - -Äiti ja poika tietysti kysyivät uteliaina, kuinka tuo eroaminen -vihdoinkin tapahtui. - -"Noh, minä pidin mielessä, mitä opman sanoi sinä iltana, kun ajoi -Pritsin kyökistä ulos enkä laskenut häntä enää sisään, kun hän sen -perästä vielä tuli. Paiskasin oven kiinni hänen nenänsä edestä ja -sanoin: 'opman on kovasti kieltänyt laskemasta sinua sisään, enkä minä -sinun tähtesi tahdo saada haukkumisia ja viimein vielä lähteä talliin!' --- -- -- Kyllä mies ymmärsi, etten häntä itsekään siellä suvainnut, -mutta minkä hän teki! Lähti kiroten ja sadattaen menemään ja uhkasi -vielä: kyllä saan nähdä, kuinka minun käy, hän tahtoi toimittaa, että -kylän lapset minua sormellaan osottavat." - -"Mutta minkätähden noin happaman näköisenä kerrot, että pääsit tuosta -painajaisesta eroon?" kysyi Päärn. "Kiitä Jumalaa, että tuollainen koi -katosi! Vai pelkäätkö hänen tuhmia uhkauksiaan?" - -Miina katseli äänetönnä pientä pihlajaa, joka kasvoi mökin edessä ja -jonka oksilla varpusparvi iloisesti sirkutti. - -"Mitä minä nyt hänen uhkauksiaan tiedän pelätä!" lausui hän. -"Voihan hän minut pimeässä vaikka maahan kaataa jos tahtoo -- mutta -sille en voi mitään. Mutta kuule, kuinka hirmuinen ihminen hän on. -Eräänä iltana merkitsee konttorissa opmannin kanssa päiviä kirjaan. -Luuli varmaan minun kyökissä olevan enkä kuulevan, mutta minä olin -viereisessä huoneessa ja ovi oli raollaan. Kun päivät oli merkitty, -sanoo hän opmannille: 'Tahtoisin sanoa herra opmannille, että Miinasta -ei tule minun vaimoani'. -- 'No noh, vastaa opman, antoiko sinulle -sudenpassit?' -- 'Sudenpassit minä annoin hänelle', vastasi Prits. -- -'Mutta mitä sinä sitä sitten mulle kuuluutat?' kysyy opman. -- 'Noh, -tahdoin vain sanoa, ettei opman luulisi hänen olevan minun morsiameni. -Minä olen hänestä erossa, tehköön hänelle nyt jokainen, mitä tahtoo!' --- Ymmärrättekö, mitä tuo häpeämätön tarkotti?" - -"Miksi emme ymmärrä?" vastasi Päärn ja paksu verisuoni hänen otsallaan -alkoi paisua. "Mitä sitten opman hänelle sanoi?" - -Miinan pää vaipui alas. - -"Mitä tuo isäntä sanoi? Hän varmaankin raapi partaansa ja ajatteli: -'Mitä minä huolin, onko hän sinun kaltaisesi morsian vai ei! Ja -olkoon hän vaikka sinun naisesi!' -- -- -- Sehän minua surettaa! Minä -en kauvan ole siinä talossa palveluksessa -- lähden kerran vaikka -yösydännä menemään, ennenkuin sellaisessa paikassa elän." - -Ja nyt kevensi Miina sydämmensä kertoen asian perinpohjin. - -Opman oli ollut alussa häntä kohtaan hyvin hyvä ja lempeä -- melkeinpä -liian lempeä. Oli puhunut ja laskenut leikkiä hänen kanssaan. Ja -pysyttäytynyt niinkuin oikeus ja kohtuus vaati hänestä kohteliaasti -etäämpänä. Oli kyllä toisinaan taputtanut leikillä olalle tai -hartioille, ottanut myös toisinaan hyvällä tuulella ollessaan leuvasta -kiinni. -- Mutta sitä ei kauvan kestänyt. Viimeisinä aikoina oli -hän sanoissaan ja käytöksessään käynyt yhä häpeämättömämmäksi. Hän -oli koettanut rumalla tavalla lähestyä häntä ja pari kertaa yöllä -koputtanut kyökin ovelle ja pyytänyt päästä sisälle. Tietysti ei Miina -ollut hänelle ovea avannut ja hän oli vannoen kääntynyt takaisin. -Seuraavana päivänä oli ollut ilkeän äreä kuin vihainen kissa. - -Päärnun päivettynyt muoto oli muuttunut vielä tummemmaksi. Äänettömänä -tuijotti hän maahan. - -"Tule sitten pois mokoman paholaisen kynsistä!" virkkoi hän vihdoin. - -"Eihän minulla muuta neuvoa ole!" vastasi Miina. "Olisin jo sanonutkin -itseni irti -- eikä hän kuitenkaan voi minua väkisin pitää -- mutta -tiedäthän isäni! Siitä asti, kun hän opmannin avulla sai paremman -talon, on tuo mies ja koko moisio hänelle pyhä. Ei kukaan saa virkkaa -pahaa sanaa moisiosta. Puhuin tänä päivänä kotona, minkälainen oloni on -opmannilla, mutta isä heti vastaa: 'Jää vielä paikoillesi, kärsi vielä --- kun hän näkee, että panet vastaan, niin jättää sinut vihdoinkin -rauhaan! Mutta jos tulet pois, niin minultakin ehkä paikka taas menee!' --- -- -- Minä melkein uskon, että ukko vaikka möisi minut, jos hänelle -luvattaisiin hyvä hinta. 'Olen jo kylläkin kauvan nähnyt nälkää, nyt -tahtoisin jo päästä vähän helpommille päiville', sanoo hän." - -"Älä sinä siitä huoli", virkkoi Päärn, matalalla, nurisevalla äänellä. -"Minä en salli, että sinä siellä annat itseäsi häväistä!" - -"Jos eivät asiat parane, niin kauvan en siellä viivy", vastasi Miina -rohkealla, lujalla tavallaan. "Hävyttömin on hän silloin kun on -päissään. Niinkuin tiedät, on hän ryyppymies. Käy monta kertaa päivässä -kaapilla ottamassa ryypyn ja toisinaan illalla juo yksin itsensä -humalaan. Mutta kun vielä vieraita sattuu olemaan -- käyvät siellä -usein korttia pelaamassa -- niin kyllä silloin lasit kilisevät. Juuri -sellaisten juominkien perästä kävi isäntä pari kolme kertaa kyökin oven -takana. Lähti sitten vasta menemään, kun uhkasin huutaa apua. Hirveästi -pelkään ensi lauvantaita. Silloin hän pitää syntymäpäiviään. Lähtee -jo huomenna kaupunkiin hakemaan pitotavaraa. Tulee paljon vieraita. -Silloin on tietysti taas suuret juomingit." - -"Jos pelkäät, että hän taas tulee hätyyttämään -- niin onhan sinulla -hiilihanko kyökissä?" sanoi vanha muori. - -"Minä en laske häntä sisäänkään! Mutta ei tiedä mitä juopunut ihminen -keksii! Minä pelkään häntä niinkuin itse sarvipäätä. Hänellä on niin -kamalat silmät, ja hän irvistää niin, että ihokarvat nousevat pystyyn. -Kyllä saattaa ihminen olla kamala!" - -Kun Miina teki lähtöä, hämmästyi hän huomatessaan Päärnun synkän muodon. - -"Älä nyt niin kovin pelkää!" virkkoi hän rauhottaen. "Onhan minulla -kädet ja suu, jos jotakin tapahtuu." - -"Pidä akkuna irti haasta tai lykkää ulko-oven salpa auki, kun lähdet -makaamaan", neuvoi Päärn, "niin pääset kuitenkin pakoon, jos hätä -tulee." - -"Sen olenkin toisinaan tehnyt", nauroi Miina. "Älä luule, etten pidä -varaani." - -Tämän illan perästä huomasi äiti, että poikaa vaivasi salainen -rauhattomuus. Hän puhui vähän, oli tuskainen ja ajatuksissaan, ei -ruokakaan hänelle maittanut ja öillä hän näki paljon unia, sillä hän -ähki ja puhui maatessaan. Äidin kysymyksiin hän vain yrisi ja viittasi -kädellään. - -Kului viikko. Tuli lauvantai-ilta. Päärn sanoi päivätyöpojalle, -että hän aikoi mennä kapakkaan -- vieköön poika hevosen kotiin. -Päärn viettikin illan kapakassa, vaikka hän siellä kyllä muuten oli -harvinainen vieras. Vasta keskiyön aikana hän yksin lähti pois. - -Ilma oli pilvinen ja sentähden pimeämpi kuin tavallisesti. Uhkasi -ruveta satamaan. Tuskin oli Päärn astunut neljännes virstaa, kun alkoi -sataa hienoa, lämmintä vihmaa. Suurempia pisaroita alkoi pudota, kun -Päärn oli ehtinyt moision puiston kohdalle. Päärn nimittäin lähti -suoraa päätä kapakasta moisioon. - -Puistossa, johon hän hyppäsi yli matalan kiviaidan, leikkasi hän -itselleen tukevan kepin -- varmaankin moision koiria karkottaakseen. -Sitten astui hän pitkin käytävää, jota tavallisesti vain saksat -käyttivät, kohti moision rakennuksia. Hänen vastaansa ei kukaan tullut; -sateinen ilma oli ajanut ihmiset huoneisiin. Jo kuumotti puiden välistä -viinakeittiö, sitten paja, sitten "vanha pytinki", jossa aittamies -ja kupias asuivat ja siitä eteenpäin kulkien joutui Päärn opmannin -rakennukselle, jonka puutarha ulottui puistoon asti. Kevyesti kiipesi -Päärn yli korkean pystyaidan, astui edelleen omenapuiden välitse ja -saapui rakennukselle, jossa akkunoiden alla suuret, tiheät, täydessä -kukassa olevat sireenipensaat tuoksuivat. - -Sillä puolen oli kaksi akkunaa: toinen kyökin, toinen ruokain -säilytyshuoneen. Ensimmäisestä loisti tuli. Pensasten suojasta kurkisti -Päärn valaistun akkunan läpi kyökkiin. Hellan alla paloi vielä heleä -tuli, pöydällä kynttilä. Miina ja aittamiehen vanha muori, joka oli -tytöllä apuna, liikkuivat toimeliaina edes takaisin. - -Päärn kääntyi nurkan ympäri rakennuksen toiselle puolelle. Nyt näkyivät -isännöitsijän asunhuoneiden kolme akkunaa, joista yksi oli auki. -Huoneet olivat heleästi valaistut; puheleminen, lasien kilinä ja -iloinen nauru kuului ulos. Pensasten suojasta kurkisti Päärn sisään ja -näki siellä vierasten istuvan, seisovan tai liikkuvan paikasta toiseen. -Vähän väliä näkyi myös opman Winterin ruskeaksi päivettynyt, rasvainen -muoto, valkea päälaki ja punottava nenä vierasten miesten ja naisten -seassa. Jostakin etäämmältä kuului korttien läiske. - -Päärn lähti takaisin kyökin akkunan alle. Siellä hän keppi kädessä -asettui pensasten varjoon, märälle ruoholle. Sade valui hänen päähänsä -ja selkäänsä -- hän ei sitä huomannut. Nojaten päätään ristissä oleviin -käsivarsiinsa ja painaen silmät kiinni, oli hän siellä liikkumattomana -kuin uneen rauvennut. - -Mutta hän ei nukkunut. Hän kuuli kaikki, mitä talossa tapahtui. -Kyökissä puheli Miina vanhan vaimon kanssa, toisinaan kuului opmannin -käskevä ääni ja rakennuksen toiselta puolen kuului äänten sorina, -lasien kilinä ja iloinen nauru hiljaiseen yöhön. Vihdoin alkoi moision -karjapihan puolelta kuulua kärryjen kuminaa, vieraat tekivät lähtöä, -hevoset ajettiin rappusten eteen. Ei kestänytkään kauvan, ennenkun talo -jäi hiljaiseksi. Vielä pari kertaa käytiin porstuan ovessa, sitten se -pantiin lukkoon. - -Päärn nosti päätään. Kyökin akkunasta näkyi vielä vähän valoa. Jonkun -ajan perästä sammui se kokonaan ja huone oli pimeä. Samassa liikuttiin -akkunan luona, valkea käsivarsi näkyi heikosti vasten akkunaa, sitten -vallitsi kyökissäkin haudan hiljaisuus. - -Päärn istui vielä hetken aikaa entisellä paikallaan, ryömi sitten -aivan akkunan alle ja istui siinä maassa. Hän oli jo aivan läpimärkä -ja yhä vielä tuli vettä, toisinaan hienona sumuna, toisinaan kovempana -sateena. Päärn oli taistellut kylmää vastaan, mutta nyt kauvan hiljaa -oltuaan alkoivat hänen leukansa lyödä loukkua. Varovasti ojensi hän -kätensä ja koetti, oliko akkuna auki vai kiinni. Se oli auki. Päärn -nojasi molempia kyynärpäitään polvia vastaan ja painoi päänsä käsien -varaan. Hänen vahvassa pääkallossaan ei ollut muuta ajatusta, muuta -tunnetta kuin että hänen piti siinä olla, valvoa ja taistella unta -vastaan. Mitä varten? Sen hän melkein aavisti ja tunsi. Mutta kuinka -hänen piti tarkotuksensa toimeen panna -- sitä hän ei voinut mielessään -selväksi saada. Hän ei tietänyt oikein selvästi sitäkään, minkätähden -hän oli itselleen leikannut kepin moision puistosta. Ehkä se on -tarpeellinen -- tuumasi hän. - -Hän istui jonkun aikaa, silloin näytti jotakin johtuvan hänen -mieleensä; hän nousi ylös, kiersi hiljaa talon nurkan ja näki nyt, että -opmannin akkunoista vielä keskimmäinen oli valaistu. Se akkuna oli -ennen ollut auki. Nyt se oli kiinni vedetty. - -Päärn saattoi rohkeasti katsoa akkunasta sisään, sillä mies siellä -ei voinut häntä nähdä. Ulkona oli taivas synkässä pilvessä ja pimeys -vallitsi ja sen lisäksi oli Winterin huomio kokonaan kääntynyt pöydällä -oleviin konjakkipulloihin. - -Hän oli riisunut takin ja liivit yltään, palava sikari hampaissa käveli -hän nähtävästi hermostuneena edes takaisin huonetta. Vähän väliä jäi -hän pöydän ääreen seisomaan, kaasi pullosta pieneen ryyppylasiin -keltaista juomaa, pani huulensa pitkälleen, tyhjensi pikarin ja huoaten -asetti sen jälleen pöydälle. Nyt levisi hänen lihaville kasvoilleen -kuin päivän lämmittävä paiste. Hitaasti otti hän sitten jälleen sikarin -tuhka-astiasta ja pisti sen mustuneiden hampaitten väliin. Sitten -astui hän nurkassa riippuvan, pitkän peilin eteen ja rupesi nähtävällä -mielihyvällä, mutta rauhattomilla liikkeillä koettelemaan ja katsomaan -nenäänsä, otsaansa ja harvaa tukkaansa, josta joku tukko oli pudonnut -silmille. Hän käänteli päätään, katseli sitä edestä ja molemmilta -sivuilta ja koetti takaakin nähdä paljasta takaraivoansa, jolloin hänen -täytyi kovasti kiertää päätään, saamatta sittenkään siitä oikein selvää -kuvaa. - -Sitten hän puhaltaen savuja kattoon päin jälleen astui pullojen luo, -joi ja vajosi pehmeälle sohvalle istumaan. Hetken aikaa katseli hän -rasvaisine, rauhattomine silmineen eteensä, karisteli sikarin tuhkaa -pöydälle, otti ilmaa poskensa täyteen ja rupesi sitä pois puhaltamaan. - -Mutta äkkiä rupesi hän sormiaan läiskyttämään ja istuillaan tanssimaan. -Ja kasvot olivat naurussa. Tuo nauru ei ollut kaunista, mutta -hauskaa. Tuo mies iloitsi jostakin, ja hän oli viekkaan näköinen, -hyvin inhottavan näköinen. Tuo nauru näytti lausuvan: Ohoh, tässä on -hyväpäinen mies -- joka tietää, mitä tahtoo! -- -- -- Mutta äkkiä tuo -hauska, iloinen muoto muuttui uhkaavaksi; kulmat menivät ryppyyn, -silmät liekehtivät kuin ennustaen onnettomuutta, ja isännöitsijä -Winter ojensi nyrkkiänsä seinää kohti ja pudisti sitä tuon tuostakin -ikäänkuin jollekin näkymättömälle viholliselle. -- -- -- Sitten otti -hän perätysten kaksi ryyppyä. -- -- -- - -Hetken kuluttua nousi hän päättävästi ja vaivaloisesti ylös ja kun -hän alkoi kävellä, astui hän kuin olisi keinunut laivalla. Hän joutui -jälleen hauskaan mielialaan. Ensin hän vihelsi, sitten näki Päärn -hänen yrittävän laulamista. Kun hän pari kertaa oli hoipertanut ympäri -huonetta, kävi hänen käyntinsä vakavammaksi. Hän heitti palavan -sikarinpään nurkkaan, otti pöydältä kynttilän käteen ja katosi -vähitellen toiseen huoneeseen. - -Päärn kiirehti pimeäksi jääneen akkunan takaa toisen luo, joka nyt -oli valaistu. Huone, johon hän nyt katsoi, oli suurempi, siinä oli -pitkä pöytä ja sen ympärillä tuoleja, opmannin ruokahuone. Pöytä oli -jo korjattu, kokoonpantu liina oli sen päällä. Ruokahuoneesta vei ovi -kyökkiin. - -Opman seisoi, kynttilä kädessä tuon oven takana ja kuunteli. Hän pani -korvansa ovelle ja suu oli auki. Sitten koetteli hän oven salpaa, -koetti katsella avaimen reijästä sisään, työnsi olallaan ovea ja asetti -kynttilän lattialle. Nyt otti hän voimia ja survasi suuren vartalonsa -ovea kohti. Se aukeni. Päärn ei voinut ymmärtää, kuinka lukossa tai -salvassa oleva ovi niin helposti voi auveta. -- -- -- - -Mutta hänellä ei ollut aikaa ruveta sitä miettimään. Hän näki vielä, -kuinka opman jalallaan astui kynttilän rikki. Kohta sen jälkeen kuului -pimeästä säikähtynyt huuto. - -Päärn otti pari kolme pitkää hyppyä ja oli pian kyökin akkunan alla. -Akkuna lensi säristen auki, suuri musta olento täytti sen aukon ja oli -pian huoneessa, jolloin kuului kimeää huutoa. - -Päärnun silmissä näytti kaikki veripunaiselta, niinkuin kerran hänen -isänsä, kun paronin kuskarin piiska oli sattunut hänen silmiinsä. -Tuossa punaisessa pimeydessä erotti Päärn ainoastaan yhden suuren, -valkean kasan ja siihen hän karkasi niinkuin peto saaliiseensa. Hänen -rautainen nyrkkinsä kohosi ja äänettömänä iski hän sen tuohon kokoon. -Keppi oli hänen akkunasta sisään hypätessään pudonnut lattialle. -Hänellä ei ollut aikaa sen etsimiseen. -- -- -- - -Työläisen iskujen sattuessa vajosi valkea olento äänettömänä, henki -raskaasti rinnassa koristen maahan. -- -- -- Huoneessa vallitsi sitten -haudan hiljaisuus, sillä äskeinen huutaja näytti säikähdyksestä -jäykistyneen ja käyneen mykäksi. Päärn huomasi tai oikeastaan aavisti -Miinan olevan nurkassa, sängyn ääressä. - -"Älä pelkää, Miina, minä olen", kuiskasi hän nurkkaan päin. - -"Kuka?" kuului sieltä sortunut ääni. "Etkö sinä minua tunne? Minä olen, -Miina, minä!" sopersi ääni kysyjälle vastaan. - -Samassa koetteli Päärn kädellään pitkin permantoa, kunnes löysi -lämpimän ruumiin, josta pari kertaa kuului heikko korina. Kun työläinen -tunnusteli tuota lämpöistä, lihavaa olentoa, menivät hänen kätensä -uudestaan nyrkkiin ja viha, joka täytti hänen rintansa, kiihotti häntä -jälleen. Jättiläisen voimilla nosti hän sen maasta rintansa tasalle ja -paiskasi hänet jälleen kuin jauhosäkin lattialle. Sitten koetteli hän -jälleen lattiaa, kunnes löysi keppinsä akkunan alta. Nyt alkoi jälleen -sataa iskuja -- kiivaita, armottomia iskuja. -- -- -- - -"Päärn! Päärn!" - -Tuo huuto tuli kuin ahdistuksen murtamasta rinnasta. Sitten tunsi -Päärn, kuinka joku tarttui hänen ojennettuun käsivarteensa ja kiskoi -rajusti temmaten kepin hänen kädestään. - -"Taivaan isän tähden, Päärn! Oletko menettänyt järkesi?" - -Päärn ähkyi ja läähätti; hän ei saanut sanaa suustaan. Sitten hänet -jälleen valtasi viha, hän aikoi taas karata uhrinsa kimppuun, mutta -Miina tarttui koko voimallaan häneen kiinni ja huusi: - -"Päärn, aijotko ruveta murhamieheksi -- aijotko murhamieheksi!" - -Sana murhamies näytti hieman vaikuttavan. Hänen kätensä vaipuivat -hervottomina alas. Hän antoi vetää itseänsä yhä etäämmälle yhä -etäämmälle valkeasta kasasta, kunnes törmäsi Miinan sänkyä vastaan ja -jäi istumaan sen reunalle. - -"Pyhä taivas, mitä nyt tehdään, mitä nyt tehdään?" hätäili vapiseva -tyttö. "Herra opman!" lisäsi hän kovemmin, "herra opman, nouskaa ylös!" - -Kun lattialla lepäävästä olennosta ei kuulunut vähääkään ääntä, kun -ei se tehnyt pienintäkään liikettä, tunsi Miina veren jähmettyvän -suonissaan ja hän huudahti äärettömän tuskan vallassa: - -"Päärn, hän on kuollut!" - -Kesti kauvan ennenkun Päärn toipui sen verran, että huomasi ottaa -tulta. Äänettömänä, sinertävän kalpeana katseli hän kynttilän valolla -opmannin kasvoja. Ne olivat maassa, toinen poski kovasti vasten -tiilikivistä lattiaa. Miina lankesi huokaillen opmannin viereen -polvilleen, ravisti häntä, painoi korvansa hänen suunsa kohdalle ja -laski kätensä hänen sydämmelleen. "Jumalan kiitos -- sydän lyö!" Hänen -ruumiissaan ei myöskään huomattu minkäänlaista vikaa. - -"Kylmää vettä päähän!" kuiskasi Miina. - -"Ensin viemme hänet sänkyyn", vastasi Päärn. - -Hän nosti opmannin maasta, kantoi hänet ruokahuoneen ja salin läpi -makuuhuoneeseen ja asetti hänet siellä vuoteelle. Miina kävi edellä ja -näytti tulta. Sitten tuotiin kylmää vettä ja valettiin opmannin päätä. - -Vaikka saattoi olla kahden vaiheella, mistä isännöitsijä Winter oli -enemmän kärsinyt, työmiehen iskuista vai alkoholista, niin kesti kauvan -ennenkun hän rupesi vähän ymisemään ja suutaan liikuttamaan. Äkkiä -avasi hän tulipunaiset, jäykät silmänsä. Sekavasti katseli hän ensin -kattoon, sitten pitkin seiniä, kunnes hän vihdoin jäi tuijottamaan -ensin Miinaan, vihdoin Päärnuun. Viimeksimainittua hän näytti -säikähtävän. - -"Apuun! apuun!" äänsi hän heikosti kuin olisi rintaa painanut, sitten -sulki hän jälleen silmänsä. Ei kestänyt kauvan, ennenkun hänen -säännöllinen hengityksensä todisti, että hän oli nukkunut. -- -- -- -Miina ja Päärn istuivat vielä hetken hänen vieressään; sitten -kun näkivät, että sikeää unta yhä kesti, lähtivät molemmat -huoneesta. -- -- -- - -"Päärn, mitä nyt?" kysyi Miina kyökissä. Hänen kasvonsa olivat -kuolonkalpeat, hänen punaisilta huuliltaan oli joka veripisara kadonnut. - -Päärn vaikeni. - -"Mitä sinä oikeastaan täältä hait? Mistä sinä tulit, kuinka pääsit -sisään? Mikä sinun oli mielessäsi?" - -"Näithän sinä jo, mitä varten tulin!" vastasi Päärn vihdoin kylmän, -jäykän rauhallisena. "Tulin sisään akkunasta ja tarvitsithan sinä minun -apuani. Kysy ennemmin, kuinka tuo toinen tänne sisään pääsi." - -"En minä tiedä!" - -Päärn otti kynttilän hellan nurkalta, meni ruokahuoneen ovelle ja alkoi -tutkia sen lukkoa ja salpaa. Lukossa ei ollut avainta. Salpa roikkui -ovipielessä. Nähtävästi olivat sen hennot osat jo ennen vialla, niin -että ne vähällä työntämisellä saattoivat murtua. - -"Miksi et pannut ovea lukkoon?" - -"Olisin pannut, mutta en löytänyt avainta." - -"Eikös avain ole aina kyökin puolella?" - -"On." - -"Avain on sitten aikaisemmin viety pois ja salpa murrettu. -- -- -- -Minä luulen, että tuo tuolla oli ansainnut selkäsaunansa. -- -- -- Joko -sinä nukuit, kun hän tuli?" - -"Olin juuri nukkua." - -"Noin vaatteissasi?" - -"Niin. Sinä tiedät, että pelkäsin tätä yötä." - -"Siihen sulla kylläkin oli syytä. Odota sinä hiiden hirtehinen, siellä! -Vahinko, pahuus vieköön, etten sinulle enemmän antanut!" - -Ja jälleen välähti työmiehen silmissä tuo raivoisa, intohimoinen tuli. - -Miina painoi ristissä olevat kätensä hänen rintaansa vastaan ja katseli -häntä rukoilevin silmin. - -"Vait, Päärn, vait! Sinä et saa täällä enää tehdä mitään! Sano -ennemmin, mihin me nyt molemmat joudumme?" - -"Sinullahan ei ole mitään pelättävää", vastasi Päärn. "Ethän sinä ole -mitään pahaa tehnyt. Minä varmaankin saan selkäsaunan, mutta mitä -siitä! Ei se ole ensimmäinen kerta." - -Miinalle nousi vedet silmiin. - -"Olitko sinä sitä vailla?" nyyhkytti hän. "Sano, mistä tulit sille -päälle, että yöllä tulit tänne ja aloit tuota hakata? Mikä paha henki -sinut tänne toi?" - -Päärn katseli synkästi alas. - -"Mistä minä tiedän", virkkoi hän vihdoin. "Itse valitit helluntaina, -että hän sinua käy ahdistamassa, kun on päissään ja sanoit, että -hänellä piti tänään olla suuret juomingit. Noh, tuo pistätti minua ja -minä tulin." - -"Hän voi nyt sinusta tehdä ryövärin ja murhamiehen, ja sinä joudut -vihdoin vielä rautoihin!" - -Siihen ei Päärn osannut mitään sanoa. - -"Mutta neuvotelkaamme kuitenkin, mitä nyt pitäisi tehdä", sopersi Miina -vavisten. "Mitä me huomenna sanomme?" - -"Sinä tulet pois täältä -- mitä muuta!" vastasi Päärn. "Ehkä hän sinut -itsekin ajaa pois." - -"Mutta sinä?" - -"Noh minä! Saadaan nähdä, mitä minulle tehdään." - -"Ehkei hän tuntenutkaan sinua!" huomautti tyttö tarttuen kuin hukkuva -olenkorteen. - -"Mutta kyllä hän sinulta tiedustelee, kuka olin." - -"Minä sanon, etten tiedä", virkkoi Miina äkkiä. - -Päärn katseli häntä kiitollisena, mutta pudisti päätään. - -"Se ei varmaankaan mitään auta", urisi hän. "Jos miehellä vielä -vähänkin oli ymmärrystä, niin kyllä hän muistaa, kuka täällä oli, sillä -näkihän tuo paholainen minut. Ja jos ei hän muista -- eihän vieras -tänne voinut tulla, sinun pitää sittenkin tunnustaa, kuka täällä oli." - -"Mutta olisihan voinut olla varas." - -"Eihän ole mitään varastettu." - -"Mitä siitä, aikoi varastaa, mutta opman yllätti!" - -Miina oli unohtanut itkunsa, pyyhkinyt silmänsä ja hänen kasvonsa -osottivat vain kiihkeätä ja huolellista miettimistä, kuinka pulmasta -selviäisivät. Päärnun kohtalo häntä liikutti. - -"Mutta varas olisi lähtenyt pakoon eikä olisi ehtinyt ruveta isäntää -pieksemään", sanoi nuori mies. - -"Noh, eivätkös varkaat karkaa kiinni! Varkaat voivat tappaakin -- etkö -ole sitä kuullut! Olisi voinut tehdä vaikka opmannin ja minut kylmäksi! -Ja hänellä olisi voinut olla tovereita ulkona." - -"Mutta minkätähden sitten olisivat jättäneet sinut eloon ja juosseet -pois varastamatta nuppineulaakaan?" kysyi Päärn, ja vasten tahtoaankin -täytyi hänen nauraa Miinan tuumille. - -"No minähän ajoin heidät menemään." - -"Kauhalla vai?" - -"Ei, hiilihangolla! Löin heitä hiilihangolla ja huusin kaikin voimin -apua." - -"Kuka sen kuuli?" - -"Mitä siitä, vaikkei kuullut! Kaikki makasivat. Mutta murhamiehiä -rupesi pelottamaan ja he läksivät pakoon." - -"Noh, saa nähdä, mitä huomenna kuuluu", virkkoi Päärn. "Kyllä hän pian -sinulle sanoo, mitä hän muistaa. Sinun täytyy tietysti vielä jäädä -tänne, muuten luulisi hän, että sinäkin olet syynalainen. Älä sure -minun tähteni! Kyllä minä jaksan puolestani kärsiä. Ja jos ei muusta -apua -- niin laittakoot vaikka haagioikeuteen. Mitä joku kymmenkunta -lyöntiä miehessä vaikuttaa!" - -"Mutta ajattele, Päärn?" supatti Miina ja työnsi sulhastaan kylkeen. -"Hän ehkei häpeän tähden uskalla kellekään puhuakaan asiasta, eikä -meille mitään tehdä! Silloinhan tulisi tiedoksi, että hän yöllä minua -ahdisti, repi säpin rikki ja sitten vielä sai työläiseltä selkäänsä. -Etkö luule, että kaikki tuota nauraisivat." - -Tosiaankin -- tuossa puheessa saattoi olla perää! Päärn sen heti -huomasi. - -"Tiedätkö?" kuiskasi hän vastaan. "Jos hän alkaa siitä puhua -- niin -anna sinä hänelle niin suuta vasten ja uhkaa puhua toisille. Ehkä -rupeaa pelkäämään." - -"Mutta kunhan hän vain ei kuolisi", huokaili Miina. "Taikka ehkä -sairastuu pahasti." - -"En minä luule", rauhotti Päärn. "Päähän hän sai vain yhden ainoan -kepin iskun -- muualle löin kepillä." - -Päivä alkoi valeta. Taivas oli vielä pilvinen, mutta sade oli -tauvonnut. Harmaa valo kuumotti puutarhassa ja tunkeutui kyökin -akkunastakin sisään. - -"Rupea lähtemään, ennenkun päivä nousee", lausui Miina Päärnulle. -"Katso, ettei kukaan sinua näe moision läheisyydessä! -- -- -- Menet -varmaankin taas puutarhan kautta?" - -"Niin sieltä pääsen suoraan puistoon", vastasi Päärn. - -Hän puristi tytön kättä, otti keppinsä lattialta ja kipusi akkunasta -ulos. Tyttö katsoi hänen jälkeensä, kunnes hän katosi puutarhan -pensaiden väliin. Syvästi huoaten veti Miina akkunan jälleen kiinni. - -Hän istui itkien jonkun aikaa sänkynsä reunalla, sitten pelko pakotti -hänet vapisevin sydämmin katsomaan, kuinka opmannin laita oli. - -Hän saattoi rauhottua. Kuorsaaminen ilmotti hänelle jo ennakolta, että -isäntä ainakin oli elossa. Kun Miina varpaillaan oli hiipinyt sängyn -luo, näki hän nousevan auringon valossa hänen rauhallisesti makaavan. -Tyttö kiskoi peitteen herran alta ja levitti sen hänen päälleen. Sitten -hän lähti kyökkiin takaisin. Hän heittäytyi vuoteelleen, mutta ei -voinut nukkua silmän täyttä. -- - -Isännöitsijä Winterin sikeä uni kesti yhteen mittaan melkein puoleen -päivään asti. Miina oli häntä pitkin aamua käynyt ovelta kurkistamassa, -mutta aina oli tullut takaisin siinä rauhottavassa tiedossa, että hän -makasi. Kun hän jälleen ilmaantui kello kahdentoista aikana, huomasi -hän opmannin olevan hereillä ja katselevan kattoon kuin olisi jotakin -itselleen selvitellyt. - -Tytön sydän alkoi kovasti sykkiä. "Jumala itse tietää, mitä nyt tulee!" -Jo aikoi kääntyä ovelta takaisin, kun Winter koko lujalla, mutta -oihkavalla äänellä häntä pari kertaa huusi. - -Astuessaan huoneeseen olivat Miinan kasvot kalpeat. Kun hän ei saanut -ääntä suustaan, meni hän niin lähelle vuodetta, että Winter saattoi -hänet nähdä. - -Opman silmäili häntä rauhattomasti vilkuvilla katseilla. Hän katseli -häntä kiireestä kantapäähän lausumatta mustaa tai valkeaa. Hän oli -selällään sängyssä; kun hän tahtoi kääntyä kylelleen, oihkasi hän -tuskaisesti, jolloin hän irvisti ja ummisti silmänsä. - -"Minä olen hyvin kipeä", sanoi hän heikolla, käheällä äänellä. "Minun -pääni on aivan haleta. Kasta liina etikkaan ja pane se pääni ympärille." - -Tyttö täytti heti käskyn. Hän kastoi pyyhkeen etikkaan ja sitoi sen -taitavasti sairaan isännän pakottavaan päähän. - -"Anna minulle nyt lasi keltaista viinaa", käski opman. "Katso, pullo on -varmaankin salin pöydällä." - -Pian täytti Miina tämänkin toivon. Isäntä joi lasin elähdyttävää -juomaa, maiskutti suutaan ja joi sitten vielä toisen ryypyn. Ähkien -vajosi hän jälleen vuoteelle. - -"Eikö herra opman tahdo syödä?" kysyi Miina hiljaa ja nöyrästi. - -Herra pudisti pahan tuulen näköisenä päätään. - -"Ei vielä!" - -Väkevä viina vaikutti lamauttavasti sairaaseen. Hänen silmänsä -ummistuivat ja Miina huomasi, että hän uudestaan nukkui. Vasta tunnin -perästä heräsi opman taas ja kutsui tyttöä. Hän tahtoi saada syödä -jotakin hapanta -- "kurkkua tai silliä etikan ja sipulin kanssa, taikka -mitä hyvään oikein hapanta -- -- --." - -Miina kantoi kaikkea, mitä vain talossa hapanta oli. Herra käski tuoda -sängyn ääreen pienen pyöreän pöydän ja söi vuoteessa. Miinan piti -syömisen aikana seisoa vieressä. - -Öisestä tapauksesta ei hän vielä virkkanut sanaakaan. Miinan sydän löi -kovasti sitä odottaessaan. Eiköhän herra muistanut siitä mitään? Ehkä -luuli hän juovuspäissään unta nähneensä? Voi kuitenkin, jos hän edes -puhuisi, jos jotakin pyytäisi! - -Isäntä pyysi kyllä kohta jotakin, vaan ei puhunut sitä, jota Miina -ajatteli; hän tahtoi syötyään saada sikarin. Miina toi. Jälleen -laskeutuen tyynyille rupesi hän levollisesti polttamaan. - -Kun tyttö oli korjannut pöydän, aikoi hän lähteä huoneesta, mutta opman -käski hänen jäämään. "No, nyt tulee!" ajatteli Miina ja hänestä tuntui -kuin olisi sydän lyönyt kurkussa. - -"Käykö hän aina sinun luonasi makaamassa?" kysyi opman ja kiinnitti -kiiltävät silmänsä erinomaisen kierosti katsellen säikähtyneeseen -tyttöön. - -"Kuka?" - -"Völlamäen Päärn." - -Sen nimen kuullessaan tuntui tytöstä kuin olisi lattia hänen allaan -liikkunut. Opman siis muisti kaikki. - -"Ei hän ole minun luonani milloinkaan maannut." - -"Ei milloinkaan?" - -"Ei tässä talossa." - -"Mutta viime yönä?" - -Miina ei tiennyt, mitä vastata. Pitikö hänen salata, valehdella vai -puhua totta? - -"Ei hän viime yönäkään ollut minun luonani", virkkoi hän vihdoin. - -Opman katseli häntä kuin haukka. - -"Valehdellakin osaat", sanoi hän, ja ilkeät rypyt ilmaantuivat hänen -suunsa ympärille. "Luuletko, etten tuntenut häntä? Seisoittehan -molemmat tässä minun vuoteeni ääressä. Tahdoitte tappaa minut -- te -molemmat!" - -Miina huomasi, että tässä ei olisi salaaminen eikä valehteleminen -auttanut, ja päätti puhua kaikki aivan suoraan. - -"Päärn ei ollut minun luonani makaamassa, mutta hän tuli minulle apuun. -Minä en siitä tiennyt mitään. Hän oli ollut puutarhassa piilossa. Kun -herra opman pyrki luokseni, niin minä huusin ja hän hyppäsi kyökin -akkunasta sisään ja tuli väliin. Päärn on minun sulhaseni." - -"Kuinka hän tiesi puutarhassa vartioida?" - -"Minä sanoin hänelle helluntai pyhinä, että opman pyrkii minua -ahdistamaan, kun pää on täynnä ja että meillä on lauvantaina juomingit. -Hän oli tullut katsomaan, mitä yöllä tapahtuu, ja näki kuinka opman -yöllä mursi oven auki." - -"Mursin auki?" - -"No, miksi sitä sitten pitäisi sanoa? Olenhan nähnyt, että oven säppi -on rikottu." - -"Sitä en minä ole tehnyt", huusi isäntä pyörittäen uhkamielisesti -silmiään. "Minä työnsin ovea ja se avautui. Jospa ei säppi ollut oikein -kiinni. Ja tahdoin kyökistä saada kylmää vettä -- minulla oli paha -elämä." - -Miina huomasi, että opman jo oli ehtinyt asiaa miettiä ja tuumia, -kuinka pelastaisi kunniansa. Nyt ehkä saattaisi vielä hyvä rohkeus -jotakin auttaa. - -"Herra opmannilla oli huoneessaan kyllä kylmää vettä -- minä panin -ennen makaamaan menoani pullon täyteen. Ja oven säppi oli murrettu -- -sen tiedän varmasti, sillä ennen se pysyi hyvästi kiinni. Opman on -ottanut kyökin avaimenkin pois. Löysin sen opmannin kirjoituspöydältä -tänään. -- -- -- Se ei kuuluisi kauniilta, jos puhuisin ihmisille, että -opman öisin ahdistaa palvelustyttöään." - -"Uskaltaisitko valehdella? Eikö moisiossa ole vitsoja?" - -"Se ei ole valhe!" - -"No, saammehan nähdä, ketä uskotaan -- sinua vai minua!" huusi isäntä -Winter. - -Kun opman sinisen savupilven varjossa veltolla, kivulloisella äänellä -puheli, väijyi hänen katala katseensa yhtä mittaa tytön kalpeita -kasvoja, joissa pelko ja säikähdys kuvastuivat. Tuo pelko näytti -opmannia miellyttävän. Kiusatakseen tyttöä kuin kalaa ongessa, puhui -hän hitaasti pitäen pitkiä väliaikoja, ja kun Miina teki lähtöä, käski -hän hänen pysymään paikoillaan. Jokaisessa lauseessaan piili joku -uhkaus. - -"Tuonko saan kiitokseksi siitä, että toimitin isällesi hyvän paikan!" -alkoi hän uudestaan. "Siitä hyvästä lasket yöllä akkunasta sisään -ryövärin, joka minut aikoo tappaa ja itse olet hänellä vielä apuna! -Ihmettelen, että olen vielä hengissäkään! Hän löi minua kurikalla -päähän ja kun olin pyörryksissä maassa, niin on hän koko ruumiini -rikkonut. En voi kääntyä toiselle kylellenikään -- koko ruumis on kuin -tulessa. Luulen, että monta kylkiluutakin on poikki. -- -- -- Tiedätkö, -Miina, luulen, ettei Huntaugun Mihkel enää kauvan ole Ristmäen -isäntänä. Siitä tulen minä pitämään huolta!" - -"Eihän isäni ole syypää tähän tapaukseen", vastasi tyttö. - -"Sinun isäsi on syypää siihen, että hänellä on niin eksynyt tytär. --- -- -- Ja kuka tietää, mitä sinulle ja tuolle ryövärille tehdään?" - -Winter isäntä nousi suurella vaivalla tyynyiltä puoleksi istumaan, -antaakseen sanoilleen suurempaa painoa; hänen silmänsä pyörivät päässä, -kun hän äkkiä huusi uhkaavalla äänellä: - -"Rautoihin joudutte molemmat! Autioon maahan te lähetetään elinajaksi! -Niin totisesti kuin olen moision opman -- sen te saatte! Teidän pitää -vielä minua oppia tuntemaan!" - -Kun hän sitten jälleen tuskaisen näköisenä ja ähkien vajosi -vuoteelleen, huomasi hän mielihyväkseen, kuinka Miina uhkauksesta oli -kuin jäykistynyt. Tytön suu liikkui kuin olisi tahtonut puhua, mutta -sanaakaan ei tullut kuuluville. - -"Ennenkun teidät Siperiaan lähetetään", lisäsi opman tyynemmästi, -"annetaan teidän tietysti kujajuoksussa saada viisi- tai kuusisataa -lyöntiä ja seista jonkun päivän kaakinpuussa. Sellaisille suurille -pahantekijöille kuin te olette annetaan aina tuollainen rangaistus -- -se on vanhastaan tietty." - -"Eikö -- herra opman -- voisi meille -- antaa anteeksi", lausui tyttö -värisevin huulin. - -Opman, joka oli pannut sikarin pois, hieroi peitteen alla käsiään. - -"Oletko hulluksi tullut! Minä antaisin tappaa itseni ja soisin -murhamiehelle anteeksi! Rukoilkaa ennemmin Jumalaa, että hän armahtaisi -sielujanne! Sillä voihan tapahtua, että te kuudensadan lyönnin asemesta -saatte tuhat; sitten ei teistä jää muuta jälelle kuin kaksi veristä -lihamöhkälettä." - -Tuon uhkauksen lausuttuaan nousivat varmaan opmannille itselleenkin -karvat pystyyn. Hän ei siis ihmetellyt, että tyttö oli käynyt aivan -puhumattomaksi ja häntä se huvitti. - -"Herra opman -- voisitte ehkä sentään meille -- antaa armoa", rukoili -Miina sydäntä liikuttavalla nöyryydellä; hän oli vähällä laskeutua -polvilleen kovan kiusaajansa eteen. - -"Ei", huusi tämä ankarasti. "Jo huomenna sidotaan teidän kätenne selän -taa ja teidät viedään haakenrihteriin; sieltä lähetetään raudoissa -vankikyydillä kaupunkiin. -- -- -- Nyt voit mennä! Tunnin perästä -tahdon saada puolista." - -Kun Miina oli mennyt, koetti Winter nousta ylös. Mutta se onnistui -hänelle vasta suuren vaivan ja huokailemisen perästä. Hänestä tuntui -todellakin kuin olisi ruumiinsa ollut tulessa; selkä oli niin hellä, -ettei voinut sormillaan koskea; joka liike tuotti tuskaa. Ja kun hän -vihdoin seisoi selkä kumarassa, tuntui kuin olisi hänen päässään -ruvennut suhisemaan; koko huone pyöri hänen silmissään ja korvat -soivat. Joka askeleella hän voivotti. - -Hitaasti, askel askeleelta siirtyi hän makuukamarista saliin. Siellä -riippui tuo suuri peili nurkassa, jonka edessä hän viime yönä oli niin -huolellisesti itseään tutkinut. Nyt hän jälleen asettui sen eteen. - -Ensisti koetteli hän pääkuortaan. Minkälainen muhku niskassa! Ja -kuinka kipeä! Hirmuvärinä puistatti häntä: olihan hän päässyt melkein -surman suusta. Kuinka helposti tuollainen isku, kohdatessa paljasta -päälakea, olisi voinut viedä ihmiseltä hengen! -- -- -- Kun hän sitten -astui lähemmä peiliä tarkemmin tutkimaan muotoansa, täytyi hänen -säikähdyksestä ja vihasta melkein huutaa. Hänen silmänsä ympäristö -oli tumman sininen; huomenna muuttuu tuo väri viheriäiseksi ja sitten -keltaiseksi. Jumalan tähden, niinkuin juoppo, joka oli juossut päänsä -seinään ja kapakassa saanut selkäänsä! -- -- -- Vihaisesti pudisti -opman nyrkkiään ja ajatteli kauheata murhamiestä. - -Nyt alkoi hän tutkia ruumista. Pantuaan oven lukkoon, otti hän paidan -yltään. Karvaiselta, tumman punaiselta rinnaltaan ei hän löytänyt -mitään väkivallan merkkejä. Mutta peilissä nähdäkseen pakottavaa -selkäänsä, täytyi hänen kiertää ruumistaan, ja se teki kauhean kipeää. -Ja mitä hän vihdoin selässään huomasi. Punaisia, ajettuneita naarmuja -pitkin ja poikki ihon ja parissa kohden oli nahka sininen kuin -padanpohja. Todellakin niinkuin työläisen, joka tuli moision tallista! -Vihan vimma vapisutti taas opmannia. Nyt hän näytti peilille molempia -nyrkkejään. "Odota sinä, hirtehinen", näytti hän lausuvan, "kyllä me -sinun selkäsi vielä kauniimmaksi maalaamme!" - -Ähkien hän pani paidan ylleen, otti kaapista pullon ja maiskutti -suutaan. Mutta perinpohjainen pään parantaminen alkoi vasta sitten, -kun puolinen höyrysi pöydällä. Hän antoi kantaa itselleen pehmeän -nojatuolin pöydän ääreen, asettaa tyynyn selän taakse ja jalkojen -alle rahin. Lämpimässä aamutakissa hän siinä istui ja koetti syömällä -ja juomalla parantaa väkivallan jälkiä. Miinan piti häntä hoidella -kuin sairasta ainakin, antaa hänelle soppaa, paistia, täyttää hänen -pikarinsa ja kohentaa tyynyä selän takana. Sen ohella tuntui Miinasta -kuin olisi hänen pitänyt kiveä pehmittää. Mutta isäntä, joka tämän -hyvästi huomasi, ajatteli itsekseen: "Sinä olet minulla kuin silakka -vartaassa!" - -Syötyään tunsi herra Winter huojennusta koko ruumiissaan ja unohti -pakottavan selkänsä ja päänsä. Tämän tähden alkoi hän puhua Miinan -kanssa melkeinpä lempeällä äänellä. - -"Sinä rukoilet minulta armoa", alkoi hän. "Niin, jos vain tietäisin, -että sinä mielesi parannat ja rupeat ymmärtäväiseksi palvelustytöksi, -niin voisi siitä ehkä vielä puhua." -- -- -- - -"Mitä minun pitäisi tehdä?" kysyi Miina hiljaa. - -"Minä ehkä sitten helpottaisin sinun rangaistuksesi", puhui opman -edelleen, ottamatta huomioon tytön kysymystä, "minä en laittaisi -Siperiaan, en panisi sinua juoksemaan ja isäsi voisi jäädä Ristmäen -isännäksi. -- -- -- Mutta sinähän olet uppiniskainen." - -"En, herra opman, minä en ole uppiniskainen! Minä palvelisin herra -opmannia uskollisesti ja tekisin kaikki, mitä minulle käsketään." - -"Soo! Saa nähdä!" - -"Herra opman antaa siis anteeksi?" - -"Saamme nähdä, saamme nähdä!" sanoi Winter. - -"Mutta herra opmannin ei pidä ainoastaan minulle antaa anteeksi -- -Päärnun tarvitsisi myös saada anteeksi." - -"Ohoo -- vai tuolle hirtehiselle armoa!" - -"Niin! Mitä minä muutoin siitä hyödyn, jos minua yksin armahdetaan?" - -"Onko hän sinulle sitten niin kallis?" - -"Onhan hän minun sulhaseni." - -"Noh, voisithan minuakin vähän hyvänä pitää", virkkoi opman, vilkaisten -tyttöön konjakkipullon takaa. "Sitten voisimme jonkun sanan puhua sinun -sulhasesikin armahtamisesta." - -Miina vaikeni. Hänessä alkoi mieletön viha kiehua. Hänen teki mielensä -karata kiusaajansa kimppuun ja tuhota hänet. Winter piti tuota -äänettömyyttä miettimisenä ja oli tyytyväinen. - -"Saamme nähdä, saamme nähdä", toisti hän nousten hitaasti ylös ja -mennen makuukamariin, sillä hän tunsi jälleen tarvitsevansa lepoa. -"Saamme nähdä, kuinka asiat käyvät! Pidä mielessäsi, että olen hyvä -mies, mutta ainoastaan sitä kohtaan, joka minua oikein ymmärtää -palvella -- -- --." - -Opman heräsi unesta vasta myöhään illalla. Tyhjä vatsa oli hänet -herättänyt. Hän huomasi ruokahuoneessa illallispöydän olevan valmiina. -Istuen sinne tunsi hän jo koko lailla vironneensa. Päätä ei pakottanut -enää ja selkääkin saattoi jo vapaammin liikuttaa. Hyvä ruokahalu ja -vielä suurempi jano oli hänellä asettuessaan pidoista yli jääneiden -ruokien ja juomien ääreen. Syötyään alkoi hän salissa polttaa sikaria -ja virkistääkseen sairasta selkäänsä hiljakseen kävellä edes takaisin -pitkin lattiaa. Vähän väliä joi hän lasin olutta. Kun hän päivällä oli -ottanut hyvät unet, vietti hän tällä tavoin aikaansa puoleen yöhön. -Tytön oli hän jo vähää ennen laskenut maata. - -Kello löi juuri kaksitoista, kun opman kerrassaan jäi ajatuksissaan -seisomaan keskelle huonetta, katsoi nauraen maahan ja alkoi -hieroa leukaansa. Hän näytti tuumaavan jotakin. Sitten astui hän -ruokahuoneeseen ja jäi siellä kuuntelemaan kyökin oven taakse. - -Kyökissä oli kaikki hiljaista. - -Opman koetteli kädellään lukkoa ja väänsi avainta. Ovi aukesi. - -"Ahaa!" ajatteli isäntä. - -Hän astui sisään. - -"Miina!" huusi hän hiljaa ja lempeästi, lähestyen pimeässä erityistä -nurkkaa. - -Vastausta ei kuulunut. Hän tuli tytön sängyn luo, koetteli sitä -kädellään ja kääntyi takaisin. Vuode oli tyhjä. -- - -Hän haki ruokahuoneesta palavan kynttilän, katseli sillä joka nurkan ja -hänen täytyi nyt uskoa, että tyttöä todellakaan ei ollut huoneessa. Hän -koetteli ulko-ovea. Se oli lukossa, avain pois ovelta. -- -- -- - -Ääretön viha väänsi opmannin kasvoja. Hän oli niin suuttunut, että -vapisi. -- -- -- Tuohan oli petosta, valhetta, ilmiantamista -- -pilkkaa! Häntä pidettiin narrina! -- -- -- - -Mutta samassa valtasi hänet toinen tunne -- pelko. Hän silmäili -pelokkaana ympäri kyökkiä, katsoi akkunaa ja näki, että toinen haka -oli auki. Äkkiä pani hän sen kiinni, koetteli vielä ulko-ovea, oliko -se todellakin lukossa ja pakeni sitten huoneeseensa. Sanomaton kauhu -valtasi hänet. - -"Ehkä tulee tänä yönä takaisin ja tekee todellakin minut kylmäksi!" -ajatteli hän. "Minkätähden oli akkunan haka auki ja minkätähden oli -tyttö kadonnut? Se ei merkitse hyvää. Onhan tuon miehen väkivaltainen -luonto tunnettu." - -Ja herra opman joutui sellaisen kauhun valtaan, että hän vavisten -juoksi makuuhuoneeseensa. Mutta sielläkään hän ei kauvemmin saanut -rauhaa. Hän rupesi tutkimaan akkunoita joka huoneessa, olivatko ne -kiinni ja vihdoin nouti latingissa olevan metsästyspyssynsä konttorista -makuuhuoneeseensa. Mennessään sänkyyn jätti hän kynttilän palamaan ja -asetti pyssyn niin, että se heti tarpeen vaatiessa olisi ollut käsillä. --- -- -- - -Unesta ei sinä yönä tullut paljon mitään. Kolme kertaa kävi hän -kyökissä katsomassa, oliko Miina takaisin tullut. Ei! Vasta päivän -koitteessa vaipui kiusaantunut miesparka tunniksi uneen. - -Kun hän aamulla astui kyökkiin oli tyttö siellä ahkerassa toimessa. - -"Missä olit yötä?" - -"Aittamiehen luona." - -"Minkätähden?" - -Liekehtivä puna nousi Miinan poskille. Hän ei vastannut. - -"Miksi et ollut kotona!" ärjyi opman kauhean vihaisena. - -"Minä pelkäsin!" - -Kaksi kovaa lyöntiä sai tyttö vasten suuta, niin että nenästä alkoi -veri juosta. -- -- -- Opman pyörähti ympäri ja meni ulos kyökin ovesta. - -Noin puolen tunnin perästä tuli hän jälleen kotiin ja kutsui tytön -huoneeseen. - -"Lähde paikalla talliin -- vahti jo odottaa! -- -- -- Sinun toverisi -viedään kädet sidottuina haakenrihterin luo!" - - - - -19. - -KELLÄ VALTA, SILLÄ OIKEUS. - - -Lähteissään kyökistä oli opman Winter suoraa päätä mennyt "ylös". -(Sanalla "ylös" tarkotettiin tavallisesti herrasväen rakennusta.) -Hänen käyntinsä oli jo aivan varma ja liikkeet joustavat, sillä -selkää, vaikka kyllä vielä hellä, ei enää pakottanut ja kuhmu päässä -ei myöskään enää kovin vaivannut. Mutta vaikka tuska olisikin ollut -suuri -- niin ei hän olisi sitä näyttänyt moision pihassa, jossa -ihmisiä liikkui. Asiahan tuli tietoon syyllisten rankaisemisesta, jos -eivät siitä jo itse olleet puhuneet, ja opmannin piti pelastaakseen -kunniaansa näyttää, että vaikka hän oli työläiseltä saanut selkäänsä, -niin ei kuitenkaan niin paljon, että se antaisi aihetta suurempaan -vahingon iloon. Hän kyllä tiesi varsin hyvin, ettei talonpojalla ollut -lähimmäisen rakkautta, jos moision käskynhaltijalle jokin onnettomuus -tapahtui. - -Mutta heti muuttui opmannin terveyden tila, kun hän pääsi paronin -kirjoitushuoneeseen. Mies, oli aivan murtunut ruumiin ja sielun -puolesta, oli viallinen. Hänellä tuskin enää oli henkeä jälellä -ja sekin vähä oli joka hetki menemässä. -- -- -- Hän ei ensinkään -erehtynyt, kun luuli täällä löytävänsä myötätuntoisuutta. - -"Jumalan tähden, Winter, mikä teitä vaivaa?" huudahti vanha saksa heti -huomatessaan opmannin armottoman ulkomuodon, hänen sinertävät silmänsä -ja käyristyneen vartalonsa. - -Huolimatta aikaisesta aamuhetkestä olivat isä ja poika kelpo -maanviljelijöinä jo ylhäällä ja tutkivat kirjoitushuoneessa jotakin -peltokarttaa. - -Isännöitsijä ojensihe ja astui pari askelta lähemmä, antaakseen -herrojen huomata ontumistaan ja virkkoi. - -"Mikä minua vaivaa, herra paroni? Eivätkös ihmiset ole aivan hukassa! -Ei paroni vielä tiedäkään, että toissa yönä olin aivan ryövärien -käsissä -- omissa huoneissani ryövärien käsissä!" lisäsi hän painavasti. - -"Mitä minä kuulen?" - -"Ei paljon puuttunut, etten jo henkeäni heittänyt! Koko eilisen päivän -makasin suurissa tuskissa sängyssä, minun ei käynyt syöntinikään, ja -nytkin vielä tuntuu kuin pitäisi siihen paikkaan kaatua. -- -- -- -Herrat lupaavat, että nojaudun tuoliin." - -Paroni Herbert toi omalla kädellään sairaalle tuolin ja tuki häntä -käsivarresta, kun hän rupesi istumaan. Onneton kiitti häntä syvästi -liikutettuna. - -Kului joku aika ähkimisessä, ennenkun Winter saattoi ruveta kertomaan -kolkkoa tapausta. - -Hän, opman Winter, oli jo aikoja huomannut, että hänen uuden -palvelustyttönsä luona oli käynyt poikia yöllä. Hän ei ollut sitä -tahtonut uskoa, sillä hän oli pitänyt Miinaa siveänä tyttönä ja tämä -oli tiennyt, ettei hän sellaista kelvottomuutta huoneissaan sallinut. -Ei hän ollutkaan ketään tavannut tytön luona, sillä tyttö, kun oli -kuullut opmannin yöllä tulevan, oli laskenut pojat ulos ovesta tai -akkunasta. Mutta toissa yönä oli hän kuullut, kuinka joku oli kyökin -akkunasta kiivennyt sisään. Opman oli vaatinut päästä kyökkiin, mutta -ei laskettu. Poika ja tyttö olivat vain pilkallisesti nauraneet. Vielä -kerran oli hän vaatinut oven avaamista. Ei tullut mitään! Nyt oli hän -olallaan työntänyt ovea, jota heikko salpa oli kiinni pitänyt. Kaikki -oli ollut pimeää. - -"Miina, sinun luonasi on joku poika!" oli opman huutanut. - -"On kyllä", oli tyttö vastannut häpeämättömän rohkeasti. - -"Sinä tiedät, etten minä suvaitse poikia huoneissani! Se on suuri synti -ja häpeä!" - -"Kyllä minä sinulle näytän, mikä on synti ja häpeä!" oli sitten miehen -äänellä huudettu pimeydestä ja samassa oli hänen päähänsä sattunut -hirveä isku, ei hän tiennyt lyötiinkö häntä kivellä vai seipäällä, -josta hän heti meni tainnuksiin. Hän oli vain vielä kuullut, kuinka -tyttö oli sanonut: "Anna hänelle hyvästi, Päärn!" sitten oli hän mennyt -tiedottomaksi. -- -- -- - -"Sehän on kuulumatonta!" huusi vanhempi paroni silmiään pyörittäen. - -Herbertkin pudisti totisena päätään. - -Kun hän seuraavana aamuna oli toipunut -- kertoi opman edelleen -- oli -hän löytänyt itsensä sängystä -- koko ruumis kuin nyletty ja survottu. -He olivat varmaankin häntä maassa jalkoineen tallanneet ja haloilla -rusikoineet, sillä koko hänen selkänsä oli musta ja ajettunut. Eivätkö -herrat tahtoneet nähdä hänen selkäänsä? - -Eivät tahtoneet -- uskoivat muutenkin. - -"Ja tuota hirveätä tapausta tulette nyt vasta ilmoittamaan?" huusi -vanha paroni vihasta kiihtyneenä. - -"Olin, niinkuin sanoin, eilen koko päivän sängyssä", vastasi Winter. - -"Mikä Päärn se oli?" - -"Kuka muu kuin Vôllamäen!" - -"Uudentuvan päiväläinen?" - -"Se sama!" - -"Oo, tuon murhamiehen minä tunnen!" huusi vanha paroni. "Ei ole -ensimmäinen kerta, kun se mies tappelee." Ja hän selitti pojalle, mitä -hän jo ennen tiesi Päärnun väkivaltaisista töistä. Herbert huomasi, -että heillä oli oikean ryöväripäällikön kanssa tekemistä. - -"Häntä pitää nyt kerran oikein tuntuvasti opettaa", lausui vanha -paroni. "Hän näkyy olevan parantumaton." -- -- -- - -"Herbert, ole niin hyvä ja kirjoita kanne haagioikeuteen! Vaadi -molemmille kovinta rangaistusta!" - -"Molemmille?" kysyi nuori paroni. "Lähetämmekö tytönkin oikeuteen?" - -"Miksi emme?" - -"Heillehän siellä annetaan ruumiinrangaistusta -- ehkä tytön voisi -siitä vapauttaa?" huomautti Herbert äänellä, josta kuului tyyntä -vastustusta. - -"Jälleen uutta!" nauroi vanha paroni. "Tahdotko väkisin antaa ihmisten -joutua hukkaan? Sinuunkin näkyy tuo uudenaikainen hentomielisyys -vaikuttaneen -- sehän on nyt muodissa -- mutta siihen eivät moision -isännät taivu." - -"Tytön asian voisi moision poliisikin suorittaa", ehdotti vanhan -paronin ihmeeksi itse rikoksen kallis uhri. "Kun hän on minun -palvelijani ja nainen, niin annan hänelle puolen syytä anteeksi, jos -herrat paronit suostuvat." - -Päätettiin, että Miina oli rangaistava moisiossa, mutta Päärn -haagioikeudessa. Tytölle annettavat lyönnit määrättiin nuoren paronin -pyynnöstä ainoastaan kahdeksaksitoista. - -Herbert ei sittenkään vielä ollut oikein tyytyväinen tytön -rangaistukseen, mutta kun hän ajatteli rikoksen suuruutta -- Miinahan -oli muiden muassa poikia yllyttänyt lyömään -- niin hän vihdoin -rauhotti itseänsä. "Sellaista julkeutta ei Juliettekaan voisi jättää -rankaisematta", hän ehkä ajatteli. Nyt hän isän käskystä kirjoitti -Päärnun rikoksesta kannekirjan haagioikeuteen; opman moision poliisina -ja päällekantajana pani myös nimensä alle. Kunnan vanhimman piti kirjan -ja miehen kanssa seuraavana aamuna varhain lähteä haagioikeuteen. -Nyt oli asia toimitettu ja herra Winter kannekirja ja tytön -pieksättämislupa kädessä lähti ontuen menemään. Mutta moision pihassa -oli hän jälleen suora ja terve mies. -- -- -- - -Voi, teitä viisaat ja oikeat tuomarit tuolla "ylhäällä"! Teille ei -kummallekaan tullut mieleen tutkia asiaa syytettyjenkin puolelta. -Heidän syyllisyytensähän jo siitä selvisi, että heidän päällensä -kannettiin! Talonpoika on aina syyllinen ja moision isäntä oikeassa. -Sentähden ei huomenna haagituomarikaan kysy mitään syytteenalaiselta --- moision herran kirjeessä selitetään kaikki. Jos syytteenalaiset -kertoisivat asian toisella tavalla kuin kirjeessä on, niin he -valehtelisivat, nuo kurjat! -- -- -- - -Keväinen aamu oli ihmeen kaunis. Kastepisarat kimmelsivät vaalean -viheriällä nurmella, aurinko levitti kultaista loistoaan yli maan ja -metsän ja linnut lauloivat kilvassa. Siintävä ilma henki rauhaa, iloa -ja viehätystä; kaikki tuntui riemuitsevan. - -Tänä kauniina aamuna annettiin moision tallissa syyttömälle ihmiselle -verinen selkäsauna. Pian alkoivat vitsat vinkua, sydäntä särkevät -hätähuudot häiritsivät kukoistavan luonnon pyhää rauhaa ja punainen, -kuuma veri sai oikeudenjakajan mielen tyydytetyksi. - -Sillä Winter isäntä itse on rangaistusta katsomassa ja lyöntejä -lukemassa. -- Tallissa ovat penkki ja vitsakimppu valmiina. Penkin -vieressä on vanha pytty, jossa sakeaa sekaista vettä. Vanha, tuskaisen -näköinen, tukeva vahti odottaa kärsimättömänä, että tyttö lopettaisi -itkunsa ja heittäytyisi penkille. Hän ottaa vitsat käteen ja koettelee -niitä ilmassa heiluttaen. Winter isäntä nojautuu tallin ovipieleen ja -hänkin odottaa kiiltävin silmin, ilkeä piirre suun ympärillä. - -"Anna kuivalta -- sitten suolavettä päälle", urisee hän vahtimiehelle. -"Joutuin penkille!" karjuu hän kääntyen tytön puoleen. - -Vahti tarttuu tyttöön, heittää hänet penkille ja paljastaa hänet. -Armottomat lyönnit tekevät valkean ihon pian tummaksi ja yhä -tummemmaksi, kunnes se käy hikiseksi ja kuumaksi ja vihdoin veriseksi. -Ja joka lyönnin perästä kuuluu vapisevasta ruumiista sydäntä viiltävä -kiljahdus, jota kuullessaan linnut vaikenevat säikähdyksestä ja -lähtevät pyristen lentoon. -- -- -- - -Opman lukee lyönnit. Niitä piti olla kahdeksantoista. Mutta -kahdeksantoista on jo täysi, vaan opman ei huuda, että riittää. -Rangaistuksen alainen itse ei tiedä, kuinka monta lyöntiä hänen pitää -saada, vahti ei tiedä, kuinka paljon hänen pitää antaa -- mutta opman -seisoo ja vaikenee -- vaikenee yhä vielä, kunnes kahdeksastatoista on -tullut kolmekymmentä. Vähän enemmän ei ole vahingoksi. Ihmisethän ovat -niin hukassa. - -"Kyllä!" huutaa hän vihdoin, ei helpotuksesta huoahtaen, vaan -kärsimättömästi. "Jää penkille paikoillesi!" karjuu hän tuskissaan -kiemurtavalle tytölle. - -Vahti tietää, mitä hänen nyt pitää tehdä. "Verinen iho on valettava, -ettei liha mene hukkaan", niinkuin kansan pilkallinen sananlasku -kuuluu. Hän ottaa rätin pytyn päältä ja heittää veden tytön veriseen -selkään. Hurja huuto kuuluu tytön suusta; hän karkaa ylös penkiltä, -niinkuin olisi hänen koko ruumiinsa tulessa. -- -- -- - -Vesi, jolla hänen haavojaan pestiin, oli silakan suolavettä. --- -- -- Herra paroni ja opman tiesivät, mikä oli talonpojan iholle -terveellistä. -- - -Ei kukaan ollut huomannut, että tuo huvittava näytelmä oli vielä yhden -henkilön puoleensa vetänyt. Tallin toisesta ovesta oli kupias hiipinyt -sisään, jäänyt soimen taakse seisomaan ja ilkkuvin katsein tarkastanut -vahdin työtä loppuun asti. "Tuossa nyt on se ylpeä, nenäkäs tyttö, joka -minut rohkeni luotaan karkottaa!" ajatteli hän silmät kiiluvina ja suu -irvessä. Hän tahtoi sen huutaa niin kovalla äänellä, että tyttö sen -olisi kuullut, mutta pelkäsi opmannia. Kohta, kun opman katosi tallin -ovelta, astui hän käännellen ja väännellen itseään piilopaikastaan -esille ja jäi seisomaan nyyhkivän tytön eteen, joka vavisten järjesti -vaatteitaan. - -"Neiti sai kaiketi ensimmäisen kerran tallissa opetusta", alkoi Prits -hävyttömästi pilkaten. - -Tyttö ei katsokaan häneen. - -"Kyllä oli kamala ulvominen! Minunkin kävi mieleni pahaksi. Mutta mikä -sinun kasvoissasi on? Kuka sinua tuohon on raapinut?" - -Miinan poski oli opmannin lyönnistä turvonnut, hänen toinen silmänsä -punainen kuin paise. - -"Katso", pilkkaa armoton mies edelleen, "jos olisit tullut kupiaan -rouvaksi, niin et olisi tuollaiseen häpeään joutunut. Nyt olisit -kunnioitettava vaimo, johon kukaan ei uskaltaisi koskea." - -Miina kääntää hänelle sanaa lausumatta selkänsä ja tekee lähtöä. Mutta -tuo korska äänettömyys kiihdyttää ilkeää ihmistä. Hän puristaa raa'asti -tytön veristä ihoa ja kysyy: - -"Ottiko kipeää? Puhu toki!" - -Nyt kääntyy Miina ja sylkäsee häntä suoraan silmiin. - -Ilkeä kirous kuuluu kupiaan hammasten välistä, hänen nyrkkinsä kohoaa -lyödäkseen, mutta vanha vahti, joka tuon kaiken on nähnyt, astuu -kiireesti väliin. - -"Jätä tyttö rauhaan", hän urisee. "Eikö hän jo ole saanut osaansa, vai -mitä?" - -"Mitä se sinuun kuuluu?" huutaa kupias. - -"Mitä sinä tytöstä tahdot?" vastaa pahan näköinen ukko, jolla kuitenkin -vielä on oikeudentuntoa sydämmessä. "Onko tuo nyt miehen työtä, ruveta -rangaistua ihmistä vielä pilkkaamaan?" - -Ja antaen Miinan edellään astua, lähtee hän tallista, mutta Prits -seuraa kiroillen hiukan matkaa perässä. Sitten nähtyään vanhan paronin -seisovan moision pihassa, kääntyy hän äkkiä syrjään. - -Tiellä opmannin asuntoon päin tulee palvelustyttö Mai Miinaa vastaan. -Tämä ei tahdo häntä ensin tunteakaan. Miinan kasvot ovat opmannin -lyönnistä ja itkusta aivan turvonneet. - -"Miina!" huutaa Mai vihdoin säikähtäen. Miina tarttuu hänen käteensä ja -vetää hänet mukanaan. Hän on löytänyt ihmisen, jolle saattaa valittaa -hätäänsä. He menevät moision puistoon, istuvat suuren lehmuksen alle -penkille ja Miina kertoo tytölle onnettomuutensa. - -Mai kuunteli ristissä käsin. Hänen kauniit siniset silmänsä, valkeat -raittiit kasvonsa katselevat myötätuntoisina itkevää kertojaa. - -"Tiedätkö", virkkoi hän vihdoin, "tuon kerron Tohverille ja tämä puhuu -kouluneidille. Hän on hyvin armas saksa. Kyllä sitten kouluneiti ottaa -nuoren herran tilille! Nuori herra on hänen peräänsä kuin hullu. --- -- -- Se kyllä ei enää sinua auta", lisäsi hän, "mutta opman -otetaan lujille. Mokomakin, hävytön valehtelija!" - -"Minusta ei ole väliä", nyyhkyttää Miina. "Mutta Jumala tietää, mitä -Päärnulle tehdään! Opman sanoi, että hän kädet sidottuna viedään -haagioikeuteen, siellä pannaan rautoihin ja piestään kujajuoksussa. Ja -sitten laitetaan elinkaudeksi autioon maahan!" - -"Milloin hän sinne viedään?" - -"Hän varmaankin jo on viety", vastasi Miina, joka ei tiedä, että Päärn -vasta huomen aamuna sinne viedään. - -Mai koettaa lohduttaa onnetonta. "Onko sitä kuultu, että ihmistä, joka -ei ole ketään tappanut eikä kenenkään huonetta polttanut, lähetetään -autioon maahan! Opman on varmaankin sanonut sen vain pelottaakseen -sinua." -- -- -- Silloin Miinakin onnekseen muistaa, että opman -hänetkin oli uhannut laittaa haagioikeuteen ja Siperiaan, vaikka häntä -nyt vain moision tallissa rangaistiin. Tuo häntä vähän rauhottaa -Päärnun kohtaloa ajatellessaan. - -Tytöt eroavat pian, sillä Mai pelkää rouvan häntä odottavan. - -"Et suinkaan sinä tuollaisen luo enää jää?" kysyy hän vielä Miinalta. - -Tämä pudistaa kiivaasti päätään. - -"En, suoraan menen kylään, -- pankoon pahakseen tai ei", vastaa hän. -"Isä tulkoon noutamaan kirstuni." - -"Vahinko, ettei kouluneiti ole tänään kotona", valitti Mai. "Läksi Ada -neidin kanssa eilen kaupunkiin. Mutta kohta, kun hän illalla tulee, -laitan Tohverin hänen luokseen. Jos Päärnkin vielä on vaarassa, niin -saa ehkä avun." - -Mai kiirehti päärakennusta kohti, mutta Miina astui hitaasti ja -vaivaloisesti liikkuen, puiston läpi. Siitä joutuu hän kylään päin -vievälle tielle. Hänellä on tuskin neljä virstaa käytävänä, mutta hän -on melkein pari tuntia tiellä ja kun hän vihdoin pääsee Ristmäelle, on -hän niin väsynyt, että tuskin jaksaa nostaa jalkaansa yli kynnyksen. -Itkien heittäytyy hän säikähtyneen äidin syliin ja huutaa: - -"Teidän uusi talonne on kallis. Vertakin siitä vaaditaan. Minä tein, -mitä voin. Anna minun nyt vähän levätä!" -- -- -- - -Seuraavan päivän iltana on Uudentuvan mökissä jälleen suuri selän -voiteleminen. Kahdeksankymmentä kepinlyöntiä paljaalle iholle ei ole -leikintekoa, se kaataa tukevammatkin miehet kuin Völlamäen Päärn -pariksi päiväksi vuoteelle. Sidotuin käsin, niinkuin joku ryöväri -tai murhamies -- niin oli opmannin kova käsky -- vietiin hän kunnan -vanhimman saattamana haagioikeuteen, siellä täytyi hänen kuulla itseään -haukuttavan häpeämättömäksi valehtelijaksi ja kurjaksi tappelijaksi ja -sitten vastaanpanematta penkillä kärsiä armoton rangaistus. Nyt voiteli -hellä äiti jälleen veriseksi lyötyä selkää väkevällä viinalla ja sekaan -tippuvilla kyyneleillään ja antoi pojalle hyviä neuvoja, kuinka ihmisen -pitää moision herroja vastaan aina olla alamainen ja varovainen, jos ei -tahdo menettää terveyttään ja elämäänsä. - -"Muista isääsi, poikani, muista isääsi!" - -Mutta muistiko hän? - - - - -20. - -UUTTA LAKIA TUTKITAAN EDELLEEN. - - -Uudentuvan Jyri tapasi pyhäpäivänä, 25:nä toukokuuta Juurun kirkolla -jälleen sukulaisensa, Mahtran kunnan vanhimman ja taas kääntyi puhe -uuteen lakiin. - -Sepän Antsilla oli Jyrille paljonkin puhumista. Hänellä oli jälleen -ollut Mahtran opmannin kanssa asiasta sananvaihto ja kaupungissa oli -hän myöskin käynyt kysymässä neuvoa tutulta kauppamieheltä, joka oli -saanut opetusta kolmessa kielessä. - -"Läksin pyhien jälestä moisioon opmannilta ohria vaihtamaan", kertoi -Ants Jyrille kirkkopihassa hauskan päärynäpuun alla. "Vein hänelle -suuria ohria ja otin häneltä maaohria sijaan." Olemme juuri asiaa -toimittamassa, kun opman samassa virkkaa: - -"Kuule Ants! Minkätähden sinä helluntaipyhinä kirkkoherralle väärin -selitit uutta lakia?" - -"Kuinka minä väärin selitin?" - -"Noh, sinä olit sanonut, että sen, jolla on yhdeksän tiinaa peltomaata, -tulee tehdä 250 hevospäivää ja 250 miespäivää eikä muita päiviä ole -yhtään. Sitä juttua puhutaan nyt koko maakunnassa." Minä vastasin: - -"En minä kirkkoherralle mitään selittänyt -- kävin itse kirkkoherralta -selitystä pyytämässä, ja kirkkoherra sanoi mitä lakikirjan 127 -pykälässä asiasta puhutaan." - -"Ants, Ants", vastaa opman minulle, "älä rupea omaa nahkaasi -kauppaamaan! On niitä voimakkaimpiakin miehiä kuin sinä. Kirkkoherra -on sanonut, että sinä olit lakia niin selittänyt, ettei aputöitä enää -olisi; tiedätkö Ants, jos nyt lähdet oikeuteen, niin uppoat kuin -veteen! Niin sanoi Paunkylän herra. Tiedäthän itsekin, että Paunkylän -herra nyt Triigin virkaa hoitaa haagituomarina. Kyllä hän tietää, mitä -sinulle tekee." - -"Huomasin kyllä, että hän minua rupesi pelottelemaan", puhui Ants -Tertsius edelleen, "mutta olenko minä sitten niin arka mies, että -heti häntä jalkain välissä vannon? -- -- Jo seuraavana päivänä läksin -kaupunkiin. Lakikirja tietysti mukana. Luulin että sieltä jostain -saisin venäjänkielisen kirjan, mutta en mistään." - -"Mistä sinä sitä kävit kysymässä?" - -"Maa-oikeudesta. Ei laskettu puheillekaan! Kaikki oikeusherrat ovat -moision isäntiä -- tekevät, mitä tahtovat. Yksi ärjyi: 'Sinä oinas, -ethän osaa valtakunnan kieltä lukeakaan, mitä sinä venäjänkielisellä -kirjalla teet?' -- -- -- Läksin sitten lainauskassan palvelijalta -neuvoa kysymään. Se oli myös vähän ylpeä herra. Vastasi ottavansa -vain moision isäntiä puheilleen. -- -- -- Eipä ollut sitten muuta -kuin läksin omakielisine kirjoineni kauppiaan luo." - -"No, mitä hän sanoi?" - -Ants pudisti katkerasti päätään. - -"Ei juuri mitään! Tuo mies teki niinkuin olisin pyytänyt häntä -varastamaan tai varkautta suojelemaan. -- -- -- Otan lakikirjan esille -ja pyydän, että hän minulle selittäisi, mitä 127 pykälässä orjuudesta -sanotaan. Hän vastaa: - -"Vie pois! En minä tahdo loppuijälläni rautoja kantaa! En minä tohdi -sinulle puhua yhtään sanaa!" - -"No noh, tämähän on keisarin laki, miksi ei siitä siis tohdi puhua?" - -"Jumalan tähden, ei sanaakaan! Suworowhan on kovasti kieltänyt, että -jos koulunkäynyt mies sitä kirjaa kansalle alkaa selittää, niin hän -saa olla raudoissa elinikänsä. Älä sinä koeta ketään saada itsellesi -selittämään tuota kirjaa".[13] - -"Ja silleen asia sitten jäikin?" kysyi Jyri. - -"No niin! Tulin kaupungista niine hyvineni takaisin." - -"Eikös ole paholainen irti!" sadatteli Uudentuvan perheenmies pettyneen -näköisenä. "Laki on, mutta selitystä ei saa miltään puolelta! Juuri -kuin olisi joku salainen asia!" - -"Niin, niin", heilutti Ants päätään. "Saksojen käsi on raskas." - -"No, mikä sitten nyt neuvoksi? Mitä Mahtran miehet ajattelevat?" - -"Minut on kutsuttu maanantaiksi moisioon -- herra on siellä", vastasi -Sepän isäntä. "Saa nähdä, mitä hän sanoo. Miehet tahtovat vaatia uusia -kontrahteja ja nyt ennen kaikkea päästä vapaaksi sonnanvedosta. Tulevat -varmaankin tänä iltana minun luokseni jälleen ja tahtovat neuvotella." - -Uudentuvan perheenmies katseli miettien maahan. - -"Tiedätkö Ants", virkkoi hän sitten päätään nostaen. "Ota minut mukaasi -vankkureillesi ja vie Mahtraan! Minä tahtoisin kaikin mokomin saada -tietää, mitä teidän saksa huomenna sanoo. Huominen päivä menee kyllä -taas hukkaan, mutta tuollaisessa säkissä eläminen ei myöskään ole -mitään kehuttavaa!" - -"Mielelläni", vastasi Sepän isäntä. "Vankkureissa on kyllä tilaa -- -olen vain nuoremman pojan kanssa kirkossa." - -Jyri antoi äitinsä yksin ajaa hevosella kotiin ja lähti Antsin kanssa -Mahtraan. Huomenna aikoi hän sieltä jalkaisin palata kotiin. - -Illalla tuli kunnan vanhimman luo hyvä joukko isäntiä koolle. Sekä -heidän muotonsa että puheensa ilmaisivat jotakin synkkää ja kovaa -uhkamielisyyttä. He kaikki olivat kauvan mietittyään itsekseen -päättäneet torjua luonnostaan lihaan ja vereen juurtunutta orjallista -pelkoa, ja astua saksojen kanssa mies miestä vastaan taistelemaan -oikeuksiensa puolesta -- itsepäisesti, järkähtämättömästi. Ja tuon -rohkeutensa, lujuutensa ja kovuutensa perustivat he siihen tietoon, -että laki on heidän puolellaan. Ei kukaan, ei saksakaan ollut -selittänyt, että se olisi heitä vastaan, ja kun ei se ollut heitä -vastaan, täytyi sen olla heidän puolellaan. Mutta kaikkia vastustivat -saksat, vai soisivat he milloinkaan talonpojille hyvää! - -Ei mitään uutta itse lakiin nähden neuvottelussa tuotu kuuluville. -Varmasti päätettiin, että kaikki vastustaisivat sonnanvetoa. -Osottaakseen tuntuvammin tuota vastustusta moision isännille, aikoivat -kaikki huomenna yhdessä kunnan miehen kanssa lähteä isännän puheille. -Mutta vanha arkuus palasi jälleen yön aikana, sillä kun Sepän Ants -huomen aamuna teki lähtöä, seurasi häntä ainoastaan seitsemän isäntää. -Kiihkeänä jäi Uudentuvan Jyri odottamaan heidän takaisintuloaan. -- - -Konstantin von Helffreich, Mahtran ja Piiumetsän herra, otti ainoastaan -kunnan vanhimman puheilleen, kun hän vain tätä yksin oli kutsunutkin; -toiset miehet jäivät moision pihaan odottamaan, mitä sanomia Ants -heille toisi. Vähällä oli, etteivät hekin sisälle pyrkineet. - -Sepän isäntä tapasi kirjoitushuoneessa moision herran ja opman -Rosenbergin. Herra von Helffreichille näytti aika olevan kallis, -sillä hän ryhtyi heti asiaan ja koetti mahdollisimman lyhyesti ja -kiireellisesti selittää ajatuksiaan. - -"Opman on sanonut minulle, että perheenmiehet ovat vaatineet uusia -kontrahteja", alkoi hän. "Mitä uusia kontrahteja te vaaditte? -Niitä voitte vasta sitten saada, kun maat ovat mitatut ja -arvioidut." -- -- -- - -Kunnan mies koetti saada sananvuoroa, mutta herra ei antanut. - -"Vait, nyt puhun minä!" lausui hän kulmiaan rypistäen. "Sinä, Ants, -olet joka paikassa selittänyt, ettei aputöitä enää ole, ja olet saanut -toisetkin sitä uskomaan. Johan kerran olette vastaankin panneet ja -jättäneet aputyöt tekemättä. Onneksi maksoitte päivät jälleen takaisin, -sillä suuri erehdys on se, mitä sinä itse uskot ja toisille opetat. -Kaikki orjuus jää vielä ennalleen, kunnes maat ovat mitatut. -- -- --" - -"Mutta onhan ilmotettu, kunnioitettava herra, että uusi laki jo on -voimassa, eikä siinä enää ole aputekoja", rohkeni Ants sittenkin -väittää. - -"Ei ole ihme, jos toiset miehet ovat tyhmiä tomppeleita", vastasi -moision isäntä, "mutta että sinä, Ants, joka osaat lukea ja tahdot olla -kunnan vanhin, olet yhtä tuhma ja vielä rupeat toisten kiihottajaksi, -sitä en olisi uskonut! Tänäkin päivänä olet joukon miehiä tuonut -mukanasi. Sinä tietysti heitä kiihotit. Mitä he tuolla pihassa -oikeastaan tahtovat?" - -"En minä ole heitä kiihottanut, kunnioitettava herra, he kaikki tulivat -itse", vastasi Sepän Ants. "Ja mitä he tahtovat? Eikös herrat kysyisi -heiltä itseltään!" - -"Minulla ei ole aikaa -- pitää heti lähteä", vastasi herra von -Helffreich, raputtaen kärsimättömästi sormillaan pöytää. "Sano sinä -minulle, mitä heillä jälleen tänä päivänä on mielessä -- ovatko -ainoastaan uudet kontrahdit, vai vielä jotakin muuta?" - -"Tahtovat saada huojennusta sonnanvedosta", vastasi Ants, "ja tietysti -uusia kontrahteja myöskin." - -"Ja sinä itse? Mitä sinä toivoisit?" - -"Minä! Noh, eivät helpotukset minullekaan pahaa tekisi." - -Moision herra nousi ylös ja astui Antsin eteen. - -"Huomaa nyt, mitä minä sinulle sanon ja sano sinä se toisillekin. -Kaikki orjuus jää Mahtran moisiossa entiselleen, kunnes teille -annetaan käsky, että tulette uusia kontrahteja tekemään. Teidän ei -varmaankaan tarvitse kauvan odottaa, sillä toivon, että meidän maat jo -Jaakonpäiväksi tulevat mitatuiksi. -- -- -- Jos teillä vielä muuta on -sanomista niin puhukaa opmannille; minun pitää lähteä." - -Hän kääntyi Rosenbergin puoleen puhuen saksaa; tämä kiirehti ovesta -ulos ja huusi ajajaa, joka pihassa jalotteli hevosia. Sitten ajettiin -vaunut rappusten eteen. Hän ei ottanut enää huomioonsa kunnan vanhinta, -eikä ulkona lakittomin päin seisovia miehiä. Kiireesti astui hän -vaunuihin, antoi isännöitsijälle vielä joitakin määräyksiä ja ajoi pois. - -Sepän Ants oli sillä välin tullut miesten joukkoon ja opman lähti -takaisin huoneeseen. - -"Aina sama asia -- tee niin tai näin", lausui Ants perheenmiehille. "Ei -tahdota tietääkään uusista kontrahdeista; orjuus jää yhä orjuudeksi." - -"Mitä hän sanoi sonnanvedosta?" kysyi Arusepän isäntä. - -"Meidän pitää ajaa, mitä muuta!" - -"Rahan edestä vai?" - -"Vai rahan edestä!" nauroi Ants katkerasti. "Jos kivet moision -pihassa olisivat rahoja, niin silloin ehkä annettaisi. Aputeot jäävät -aputeoiksi, sonnanveto sonnanvedoksi. Se oli hänen viimeinen sanansa, -jonka minun piti teille ilmottaa." - -"Se on vasten lakia!" huusi Tillin Otto kiivaasti. "Me emme luovu -oikeudestamme, jonka keisari on meille antanut!" - -"Ennemmin luovun paikastani ja kuolen nälkään", selitti Adran Hindrek. - -"Ja minä! Ja minä!" lisättiin siihen, sillä Hindrek oli puhunut kuin -kaikkein puolesta. - -"Mene sinä, Ants, sisälle ja sano opmannille, että me emme tule sontaa -ajamaan", ehdotti Pärtlen isäntä. - -"Niin mene!" käskivät toisetkin. "Vaikka pää menisi, niin tahdomme -saada oikeutta!" - -Uhkamielinen lujuus kaikui miesten sanoissa ja tuo lujuus ilmeni myös -heidän vakavissa, rohkeissa kasvoissaan. - -"Eikö kukaan teistä tahdo lähteä sonnanajoon?" kysyi kunnan -vanhin, jota nähtävästi miesten päättäväisyys miellytti, mutta -joka varovaisuudesta tahtoi saada tietää, oliko heidän päätöksensä -yksimielinen. - -Kaikki vakuuttivat vielä yhdestä suusta, etteivät mene sonnanajoon. Nyt -lähti Ants Tertsius sisälle opmannin luo. - -Isännöitsijä Rosenberg, keski-ikäinen, suurikasvuinen, punottava mies, -istui pöydän takana ja sulki kirjoja, joita herra siellä ollessaan oli -katsonut ja jättänyt pöydälle levälleen. - -"Noh, mitä vielä?" hän kysyi kääntämättä katsettaan tulijaan. - -"Miehet käskevät sanomaan, että he ennen luopuvat tuloistaan ja -kuolevat nälkään kuin vasten oikeutta tulevat ajamaan moision sontaa", -vastasi kunnan vanhin. - -"Ovatko tulleet hulluiksi? Etkö sanonut heille, mitä herra juuri puhui?" - -"Sanoin kyllä." - -"Ja tahtovat sittenkin tehdä lakon sonnanvedosta." - -"Niin." - -Opman kiirehti ovesta ulos. - -"Miehet, tulkaa tänne!" - -Hitaasti alkoivat miehet puutarhan puolelta lähestyä päärakennusta. -Opman saattoi jo heidän kasvoistaan huomata, ettei Sepän Ants ollut -liiotellut, he olivat kaikki synkän, vihaisen totisia. - -"Tuletteko sonnanajoon, vai ei?" karjui opman ovelta. - -"Emme tule!" vastasi jokainen. - -Isännöitsijä kääntyi ja meni takaisin huoneeseen, kutsuen kunnan -vanhimman jälleen puheilleen. - -"Tuo on kaikki sinun, pahuuksen työtäsi!" huusi hän Antsille. "Sinä -olet heitä uskotellut, ettei aputöitä enää ole ja nyt näet, mitä -hedelmiä sinun kiihotuksesi tuottaa! -- -- -- Seiso siellä ja odota!" - -Itse alkoi hän pöydän takana kiireesti kirjoittaa. Kirjoitti suurilla -kirjaimilla saksankielisen kirjeen täyteen, käänsi kokoon, pani kirjeen -koteloon ja lakalla sinetillä kiinni. Vihdoin osote päälle. - -"Mene ja vie tuo kirje huomenna haakenrihterille", sanoi hän kunnan -vanhimmalle. - -Antsin valtasi salainen pelko. Siinä oli varmaankin kanne häntä -vastaan, että hän toisille oli lakia selittänyt! Ja nyt hän myös -muistaa opmannin uhkauksen: "Jos nyt lähdet oikeuteen, niin hukut kuin -veteen." - -"En minä lähde", vastaa hän estellen, "laittakaa minun työläiseni, hän -kyllä osaa käydä!" - -"Vait! Sinä lähdet itse!" ärjyi opman. "Mutta et ainoastaan sinä, nuo -seitsemän perheenmiestä, jotka eivät tahdo ajaa sontaa, lähtevät myös; -anna heille heti käsky!" - -Ants koettaa pyytää sovintoa. - -"Opman herra kirjoitti varmaan tuon uuden lain tähden haagituomarille? -Se ei olisi ollut tarpeellista, sillä jos minä ensin teen kaikki -vanhat työt, niin nuo toisetkin tekevät! Ja jos herra opman pyyttää -oikeuteen kaikki tuolla ulkona olevat miehet, niin olisi parempi, että -kysyttäisiin kaikilta Mahtran miehiltä, tahtovatko ajaa sontaa, vai ei. -Jos ei kukaan tahdo, niin pitää kaikki pyyttää oikeuteen." - -Opman ajattelee tuota ehdotusta ja huomaa sen järkeväksi. Niin -todellakin: pitää ensin saada tietää, mitä toiset perheenmiehet -arvelevat; vastaanpanijat voivat sitten kaikki yhdessä mennä oikeuteen. - -"No hyvä", sanoo hän kääntyen Antsin puoleen heittäen kannekirjan -jälleen pöydälle, "tiedusta siis kaikilta tarkasti, mitä sonnanvedosta -ovat päättäneet, ja tule sitten ilmoittamaan minulle tai laita sana -työläiselläsi!" - -Nyt lähti Ants Tertsius Mahtran opmannin luota. "Teidät käskettiin -huomenna haagioikeuteen", virkkoi kunnan vanhin ulkona miehille, "mutta -minä pyysin, että pitäisi ensin kysyä toistenkin perheenmiesten mieltä, -sitten voivat kaikki yhdessä mennä oikeuteen. Niin päätettiin. Saa -nähdä, mitä toiset arvelevat." - -Antsille tuli opmannin käskyyn nähden pieni erehdys, josta oli paha -seuraus. Rosenberg oli vaatinut, että kunnan vanhimman piti jo tänään -tai huomenna tuoda tietoja asiasta, jotta jo huomenna 27 p. toukokuuta -olisivat voineet mennä haagioikeuteen. Mutta Ants arveli, ettei opman -enää tarkottanut huomista päivää, vaan odottaa ensin tietoja ja määrää -uuden oikeuteen menopäivän. Mutta sittenkin aikoi Ants huolellisena -ja tunnollisena kunnan vanhimpana heti täyttää opmannin käskyn; vaan -kotiin tullessaan sai hän kuulla, että hänen paras lehmänsä oli -laitumella tullut sairaaksi. Siinä parannuspuuhassa kului häneltä niin -aika, ettei enää voinut toisia miehiä lähteä tutkimaan. - -Niin tapahtui, että opman, joka kantajana tahtoi itsekin olla läsnä -oikeudessa, seuraavana aamuna ilman kunnan vanhimman tietoja ajoi -haagioikeuteen. Tietysti ei hän siellä tavannut kunnan vanhinta eikä -muitakaan perheenmiehiä ja suuttuneena palasi hän sieltä takaisin. -Sekä hän että haagituomari pitivät tuota poisjäämistä, sekä kunnan -vanhimman, että toisten miesten ilkimielisenä vastustamisena. -- - -Synkän näköisinä olivat miehet lähteneet moisiosta kylään. Sana -haagioikeus painoi raskaasti heidän mieliään. Sittenkin pysyivät he -lujina päätöksessään, etteivät menisi moisioon sonnanajoon -- tulkoon, -mitä tulee! -- - -Tuon Mahtran miesten päätöksen vei Uudentuvan Jyri ainoana uutisena -illalla kotiin. - -Tuskin oli kylässä saatu kuulla, että Jyri oli Mahtrasta kotiin tullut, -kun monta perheenmiestä ilmaantui Uudelletuvalle kuulemaan Jyriltä -uutisia. Olihan heilläkin sonnanajo käsissä ja kesä ja syksy täynnä -masentavia velvollisuuksia oli edessä. Vapautusta, vapautusta huokaili -joka henki ja jos ei vapautumistakaan, niin edes vähänkin helpompaa -hengittämistä. - - - - -21. - -MURHENÄYTELMÄ ALKAA. - - -Seuraavina päivinä päättivät paroni Heideggin moision perheenmiehet, -etteivät tekisi apupäiviä. He luulivat, että moision isäntä niitä -vaatii ilman minkäänmoista oikeutta. Näin ajatteli kansa melkein koko -kuvernementissä, ja missä ei aputöitä ruvettu julkisesti vastaan -torjumaan, siellä pelättiin vain haagioikeutta ja kovaa rankaisemista. -Mutta Harjumaalla, varsinkin Kosen kihlakunnassa, jossa orjuus oli -kova ja talonpoikain köyhyys suuri, alettiin joka puolella julkisesti -vastustamaan aputöitä. Ennen kaikkia ei menty tekemään moision -sonnanvetopäiviä. - -Sentähden pyysivät Kosen pitäjän moision herrat sotaväkeä avukseen -ja haagituomarille huomautettiin, että tämän piti verisillä -rangaistuksilla pakottaa vastaanpanijoita noudattamaan käskyä. -Rangaistuspaikaksi oli valittu haagituomarin, herra von Hagemeisterin -Habaja niminen moisio Kosen pitäjässä. Sinne kutsuttiin koolle -kaikista kunnista ne miehet, jotka aputekoja vastustivat, ja armoton -piekseminen alkoi sotamiesten avulla. Rumpujen päristessä ja torvien -soidessa ajettiin rahvas sinne kokoon ja vastustavia kunnan miehiä ja -talonpoikia rangaistiin kaikkein nähden. Mutta kansan vakaumus, että -siltä vasten lakia vaadittiin aputekoja, oli niin luja, niin syvästi -mieliin juurtunut, että miehet urhoollisina kuin marttyyrit kärsivät -hirmuisen rangaistuksen. - -Monesta paikasta Viron maalta olivat talonpojat, jotka samassa etsivät -selvyyttä, käyneet Tallinnassa senaikaisen siviilikuvernöörin, herra -von Grünewaldin luona valittamassa aputekojen tähden; mutta he eivät -sielläkään saaneet odotettua oikeutta ja kääntyivät surullisina -takaisin kotiin, sanoen: "Eikös kuvernööri ole samanlainen moision -isäntä kuin toisetkin saksat, ei hänkään meille hyvää suo!" - -Koko erehdykseen oli todellakin suureksi osaksi syynä 127 pykälä -uudessa talonpoikain laissa, jossa todellakaan ei ollut mainittu -aputekoja. Osaksi lain puutteellinen selittäminen ylempien puolelta, -osaksi myös talonpoikain väärinkäsitys olivat syynä siihen, ettei niitä -asetuksen kohtia, jotka vähänkin selvyyttä olisivat antaneet, tarkasti -otettu huomioon. Niin seisoi lain 31 pykälässä: "Talonpoikain maita -ruvetaan heti tämän lakikirjan ilmestyttyä mittaamaan, jonka jälkeen -rajat määrätään"; 32 pykälässä: "Talon maiden mittaus ja rajojen -merkitseminen pitää 10 vuoden perästä tämän lakikirjan julkaisemisen -jälkeen olla lopetettu kaikissa moisioissa"; sitten 33 pykälässä: "Niin -kauvan kuin mittaus ja rajamerkkien paneminen kestää, ovat talon maat -talonpojilla vero- tai työvuokralla niinkuin laki 9 päivältä Kesäkuuta -1846 säätää", ja vihdoin 35 pykälässä: "Niin pian kun jossakin -moisiossa talon maiden mittaus ja rajain pyykitys on lopetettu ja -oikeudessa vahvistettu, _aletaan noudattamaan seuraavia asetuksia_." - -Lain selittäjät eivät varmaankaan panneet näihin kohtiin tarpeellista -huomiota, eivätkä sitä tehneet myöskään talonpojat, joiden ymmärtämistä -vielä haittasi huono lukemisen taito. Mutta niinkuin sanottu oli 127 -pykäläkin vaillinainen ja erehdyttävä, kun ei siinä ollut mainittuna -aputekoja. Ainoastaan lakikirjan mukana seuranneessa työverokontrahdin -kaavassa, jossa oli lueteltu vuokraajan velvollisuudet, seisoi jotakin -aputeoista; siellä oli sanottu, että "vuokraajan pitää moision herralle -tehdä ja maksaa: 1) työpäivät; 2) _apupäivät_; 3) maksaa viljalla -tai muulla tavalla pienet moision veromaksut." Tässäkään ei ollut -nimitetty, kuinka paljon apupäiviä kustakin talosta piti tehdä; se jäi -siis moision isännän ja talonpojan vastaisen suostumuksen varaan. - -Talonpojille ei sitäkään selitetty kaikissa moisioissa, että uusi laki -heti mittauksen jälkeen piti astuman voimaan, vaan sanottiin, että -asiat olisivat entisellään vielä kymmenen vuotta, vaikka se aika oli -määrätty viimeiseksi, jona työ piti olla lopullisesti suoritettu koko -kuvernementissa. - -Ei ollut siis ihme, että kaikki epäselvyys ja vaillinaisuus itse laissa -ja sen selittämisessä kansalle, joka niin kauvan ja suurella kiihkolla -oli helpotuksia odottanut, synnyttivät selkkauksia. - -Mahtrassa tapahtui seuraavaa: - -Torstai aamuna, 29 p. toukokuuta 1858 ilmaantui moision kupias kylään -ja antoi kunnan vanhimmalle haagituomarin puolelta käskyn, lähteä -seuraavana aamuna, kello 7 Habajan moisioon kaikkein perheenmiesten -kanssa. "Sinä Ants", lisäsi hän, "tulet huomenna varhain moisioon ja -istut opmannin viereen vankkureille, toiset miehet menkööt suoraan suon -kautta." - -"Mitä sinne Habajalle sitten mennään?" kysyi kunnan vanhin. - -"En minä tiedä", vastasi kupias. - -Ants tietysti aavisti, ettei se hyvää tietänyt, vaikk'ei hän tiennyt, -että haagituomari Mahtran miehiä jo toissa päivänä turhaan oli -odottanut oikeuteen. - -Seuraavana aamuna aikaiseen alkoi perheenmiehiä kokoontua Sepän taloon. -He tahtoivat vielä isännän kanssa neuvotella lähdöstään. Joku oli jo -huhupuheiden mukaan kuullut, että Kosen pitäjään oli tullut joukko -sotaväkeä ja että haagituomari Habajalla oli aputöitä vastustavia -talonpoikia piiskuuttanut. - -Miehiä oli jo iso joukko talon veräjällä, kun kunnan vanhin ilmaantui -heidän joukkoonsa. - -"Noh, mitä arvelet, lähdemmekö vai ei?" kysyivät miehet. "Eihän -haagituomarin käskylle vastaan tohdi panna, mutta varmaa on, että -siellä saamme selkäämme, jos tahdomme vaatia oikeuksiamme." - -Ei kunnan vanhinkaan tiennyt parempaa neuvoa. - -"Tahdotteko siis yhä vielä vaatia oikeuksianne?" kysyi hän. - -"Tietysti", oli vastaus. "Sillä kun alistuisimme, mikä meidän sitten -olisi edessä? Keisari on meille antanut oikeuksia, saksat eivät niitä -meille soisi -- pitääkö meidän sitä sitten ristissä käsin katsella?" - -"Noh, sitten pitää meidän myöskin haagioikeudessa ottaa selkäämme", -huomautti kunnan vanhin. - -Kun neuvottelemista tällä tavoin yhä kesti, astui samassa eräs -punasepelinen tyttö miesten joukkoon ja kysyi kunnan vanhinta. - -"Onko tuo Habajan ihmisiä?" lausui Ants Tertsius nähdessään tytön. -"Miina, mitä sinä meillä asioitset?" - -Tyttö oli tullut suurella kiireellä, sillä hän oli kovin hengästynyt. -Hänen punottavat, hikiset kasvonsa ja rauhattomasti vilkkuvat silmänsä -osottivat, että hän oli kiihtyneessä mielentilassa. - -"On juuri teille asiaa", vastasi hän tuntien kunnan vanhimman. "Isäntä -laittoi teille tuttavuuden vuoksi sanan, etteivät teidän miehet tulisi -Habajalle; teitähän on jo tänä päivänä sinne kutsuttu -- -- --." - -"Soo! Mikä siellä sitten on?" - -"Oh, sinä taivainen isä, kuka sitä kaikkia saattaa puhua!" huusi -tyttö kostein silmin ja vavisten. "Siellä juoksee verta, että koirat -voivat latkia. Sotamiehiä pyssyineen kaikki paikat täynnä -- -600 miestä! -- -- --" - -Mahtran miehet katselivat totisina toisiaan; yhä lähemmäksi -kokoonnuttiin kauhistuneen tytön ympärille. - -"Puhu, Miina, puhu!" - -"Eikös haagiherra rankaise niiden kuntien miehiä, jotka eivät tahdo -tehdä aputöitä", kertoi Habajan sanansaattaja edelleen. "Eilen oli -jo monesta kunnasta ihmisiä sinne ajettu. Moision pihassa pantiin -sotamiehet piirittämään talonpoikia. Lyötiin rumpuja ja torviin -puhallettiin, että kuului monen virstan päähän. Sitten vietiin -kaikista ensin meidän kunnan vanhin oikeustupaan ja kysyttiin häneltä: -'Vannotko sen vanhan lain mukaan, joka neljäkymmentä vuotta sitten -annettiin'.[14] Kunnan vanhin oli vastannut: 'En vanno!' Heti oli -häneltä kiskastu raha rinnasta pois, pantu mies rautoihin ja heitetty -lattian alla olevaan kellariin. Sitten kutsuttu jälleen viisi kunnan -vanhinta eteen ja kysytty taas jokaiselta: 'Vannotteko sen lain -mukaan, joka neljäkymmentä vuotta sitten annettiin?' Hekin vastasivat, -etteivät vanno. Jälleen revitty rahat rinnasta, pantu kädet rautoihin -ja ajettu miehet kellariin. Nyt viety kirkon isäntä, Poe Jaan, oikeuden -eteen. Kysytty jälleen, alistutko vanhaan lakiin? 'En alistu!' Heti -tuotiin mies ulos kartanolle. Sielläpä oli jo penkki valmiina. Kaksi -sotamiestä seisoivat kummallakin puolen vitsat kädessä. Poe Jaan -sidottiin penkkiin ja piiskaaminen alkoi. Näin omilla silmilläni tuon -kauhean tapauksen. Kun sotamiehet rupesivat kaikin voiminsa lyömään, -pantiin rummut pärisemään ja musikantit soittamaan ja kylän kansa -katsoi päältä. Kun viisikymmentä lyöntiä oli annettu, laskettiin mies -irti ja kysyttiin taas: 'Vannotko vanhan lain mukaan?' Jaan nosti -päätä, puristi hampaat yhteen ja sanoi 'En vanno!' -- -- -- Uudestaan -sidottiin raukka penkkiin ja annettiin jälleen viisikymmentä lyöntiä. -Taas päristettiin rumpua ja puhallettiin torviin. Sitten kysyttiin -vielä kerran, vannooko. 'En vanno!' Kolmannen kerran temmattiin mies -penkille ja lisättiin vielä kymmenen lyöntiä, päästettiin jälleen -penkistä irti ja käskettiin alistumaan. Mutta Jaan huusi -- kasvot -keltaiset kuin kuolleella ja verisenä kuin teuraseläin: 'En alistu! -Piestäköön minut vaikka kappaleiksi, se kappalekin, johon suu jää, -huutaa vielä: 'En alistu!" -- -- -- - -Pelko ja kauhistus täytti Mahtran miesten mielet; mutta sittenkin he -ihmettelivät urhoollisen miehen lujuutta: - -"Ajatelkaa, minkälainen mies!" huusi Matsin isäntä. "Ottaa sata -kymmenen lyöntiä, eikä sittenkään vielä alistu!" - -"Kyllä hän siis tiesi, niinkuin mekin, että laki on hänen puolellaan", -huomautti Reinun isäntä. - -"Sitten annettiin Jaan olla", kertoi Miina edelleen, "ja otettiin -toiset miehet käsille. Mutta Jaanin kauhea piekseminen oli toisia -niin hirvittänyt, että kaikki alistuivat. Heidät oli kaikki pantu -oikeustuvassa kotkan kuvan eteen polvilleen ja niin oli heidän pitänyt -vannoa. Sitten annettu kynä käteen, että piti kirjoittaa sen alle, -mitä vannoi. Joka ei osannut kirjoittaa, sen kättä oli kirjoittaja -liikuttanut ja niin kirjoitettiin nimi ja liikanimi paperiin. Sitten -ottanut kätensä pois ja miehen oli pitänyt itse tehdä kolme ristiä -nimen alle. -- -- -- Toiset perheenmiehet pitivät nyt pihassa neuvoa, -mitä tehdä, kun heitäkin eteen kutsuttaisiin. Kaikki sanoivat, että -he eivät vanno, eivätkä kirjoita nimeänsä alle, eivätkä anna itseänsä -piiskatakaan. Kaikki tahtoivat panna vastaan ja nostaa sellainen elämä, -että se kuuluisi keisarin korville asti; tottahan silloin vihdoinkin -tulisi apu. 'Mutta jos kirjoitat alle ja vannot, noh, -- silloin voivat -saksat sanoa, että rahvas itse tahtoo vanhaa lakia.' -- -- -- Näin -käski isäntä minun sanomaan. Tänään piestään toisen kerran Habajalla -miehiä. Älkää tulko sinne, jos ette tahdo saada selkäänne ja vannoa -vanhan lain noudattamista." - -"Sotamiehet ovat tietysti vielä siellä?" - -"Kuinkas muuten. Meidän pitää heitä syöttää ja juottaa niin että itse -näemme nälkää. Kaikissa kunnissa ovat mielet kuohuksissa. Olemme kuin -sodassa!" - -Tytön elävä kuvaus vaikutti niin syvästi Mahtran miehiin, etteivät -hetkeen aikaan voineet mitään puhua. Kauhu ja murhe ilmeni heidän -totisille, päivettyneille kasvoilleen ja moni raskas huokaus kohosi -heidän ahdistetuista rinnoistaan kirkkaaseen aamu-ilmaan, jota nousevan -auringon hymyilevä kirkkaus kultasi. Vaikea oli päättää, mitä nyt -tehdä: kauhea oli Habajalle mennä, kauhea menemättä olla. Oikeudestaan -ei kukaan tahdo luopua, ei kukaan tahdo itseänsä pieksättää ja vastaan -paneminen on myös pelottava asia. - -Miehet olivat istuneet nurmelle neuvotellakseen ja päättääkseen, oliko -Habajalle mentävä, vai ei. Hyväntahtoisen sanansaattajan oli Sepän -isäntä vienyt tupaan jalkojaan lepuuttamaan ja ruumiin vahvistusta -saamaan. Kello oli jo seitsemän, päivä korkealla ja yhä vielä viipyivät -Mahtran miehet alakuloisina neuvotellen. - -"Kuulkaa miehet", sanoi Adran Hindrek pitemmän äänettömyyden jälkeen. -"Minun mielestäni on parempi, että olemme poissa. Tiedämme nyt -varmasti, että jokainen saa selkäänsä, joka oikeutta uskaltaa vaatia; -kun toiset saivat, niin mekin saamme. Parempi on siis, että me itse -emme suorastaan juokse tuleen ja suojelemme terveyttämme niin kauvan, -kun suinkin voimme." - -"Niin minäkin arvelen", virkkoi Matsin Priidik. "Kun toisilla oli -niin paljon rohkeutta, että antoivat oikeuden edessä verensä vuotaa, -niin pitää meilläkin olla niin paljon sisua, että panemme vastaan -haagioikeudelle. Vihdoin käy asia niin suureksi, että eivät jaksakaan -piiskata kaikkia vastaan panijoita, ja silloin ehkä melu jo kuuluu -keisarin korville. Miehet, me jäämme kotiin!" - -"Minä kyllä en lähde nahkaani myömään", päätti Tillin isäntä. "Ennen -heitän talon ja piilen puoli vuotta metsässä." - -Samoin vakuuttivat nyt toisetkin miehet. Ainoastaan kunnan vanhin -vaikeni vielä. Hän katseli syvissä mietteissä milloin miesten -kiihtyneitä kasvoja, milloin siintävää aamuilmaa, milloin taas -korkeammalle nousevaa aurinkoa, jonka asento jo näytti, että meno oli -myöhästynyt. - -Miehet näkyivät odottavan hänen päätöstään. Joku lykkäsi häntä kylkeen -ja kysyi: - -"Noh, Ants, mikä siis sinun viimeinen sanasi on? Mitä kunnan vanhin -edellä tekee, sitä me perässä! Sinähän tunnet lain paremmin kuin me." - -"Mitä laissa sanotaan, sen te tiedätte yhtä hyvin kuin minäkin ja -kaikki muut", vastasi Sepän Ants. "Mutta minä myös arvelen, ettei -meidän, Jumalan tähden, ole tarvis antaa itseämme piestä. Moni ehkä -meistäkin vannoo vitsojen alla ja mikä sitten saksoilla on sanoessa: -'katsokaa he kyllä tyytyvät vanhaan lakiin!'" - -"Ants on oikeassa!" huudettiin. "Habajalle me emme lähde, -- se olisi -suuri tyhmyys! Mutta mitä teemme, jos he eivät jätä meitä rauhaan? Ja -eivät he jätä -- onhan heillä sotamiehiä apuna!" - -"Mitä muuta kuin kaikki yksistä puolin vastaan, jos väkivallalla -tulevat!" vastasivat toiset. - -"Panemme vastaan, niin! Koska ei mikään muu auta, niin olkoon sota", -neuvoivat jotkut. - -Jälleen mietti kunnan vanhin itsekseen. Hänen näöstään saattoi huomata, -että hän taisteli kiihtyneiden tunteittensa ja varovaisen järkevyyden -välillä. - -"Miehet", sanoi hän vihdoin. "Minäkin luulen, että meidän tulee -yhtenä miehenä taistella oikeuksiemme puolesta -- pelottomina ja -perääntymättä, mutta koettakaamme tehdä sitä järkevästi, koettakaamme -ensin hyvällä jotenkin päästä perille. -- -- --" - -"Mutta kuinka? Kuinka tästä vielä hyvällä voi selviytyä?" kysyi moni. - -"Lähtekäämme ensiksi vielä kirkkoherran luo", vastasi Ants, "valitamme -hänelle hätäämme, ja pyydämme, että hän meitä auttaisi!" - -"Tahtoneeko hän meitä saksoja vastaan auttaa? Ja jos hän tahtoisikin -- -tohtineeko hän?" - -"No, ehkä koetamme! Eihän se mitään maksa! Ehkä hänellä on -venäjänkielinen lakikirja, ja hän sanoo meille, mitä siinä on. Ja jos -hän tätä ei tee, niin ehkä kirjoittaa haagituomarille, että me hirmusta -emme lähteneet Habajalle ja että meitä ei piestäisi." - -Suurta toivoa papin apuun ei miehillä näyttänyt olevan. Sitä ei -varmaankaan neuvonantajalla itselläänkään ollut, sillä hän lisäsi kohta: - -"Miehet, mutta meidän pitää myös tietää, mitä toisten kuntain miehet -asiasta arvelevat. Hehän vaativat samaa oikeutta kuin mekin. Jos emme -enää mistään saa apua, jos kirkkoherrakaan ei tahdo meitä auttaa, niin -olisi hyvä, että toisten kuntain miehet olisivat meidän kanssamme -yhdessä neuvossa ja me yhteisesti ilmottaisimme, että vaadimme -oikeutta. Jos sitten sotamiehet lähetetään kimppuumme, tulevat he ehkä -avuksemme eivätkä anna meitä piestä." - -Tämä ehdotus saavutti kohta kaikkein hyväksymisen. He kaikkihan -todellakin taistelivat saman asian puolesta, ja mitä enemmän heitä -oli ja mitä lujempi yksimielisyys heidän keskuudessaan vallitsi, sitä -paremmin saattoivat toivoa voittoa. - -"Menkää, miehet, ja kutsukaa kaikki Juurun pitäjän kunnan vanhimmat -kello kahdeksaksi kirkolle", lausui Sepän Ants. "Joka ei itse tahdo -mennä, laittakoon jonkun kotona olijan sanaa viemään. Aikaa on vielä, -mutta viivytellä ei saa minuuttiakaan. Juurussa lähdemme sitten -kirkkoherran luo, ja jos sieltä emme saa apua, sitten pidämme yhdessä -neuvoa, kuinka oman nahkamme voisimme säilyttää." - -Näin päättäen hyppäsivät miehet nurmelta ylös ja erosivat. Päätös -pantiin ihmeen nopeasti ja hyvällä menestyksellä toimeen, sillä -määrätyllä ajalla, kello 12 päivällä olivat kaikki Juurun pitäjän -kunnan vanhimmat kirkon kapakassa koolla ja sitä paitse tietysti kaikki -Mahtran miehet, jotka olivat asian alkuunpanijoita. - -Sepän Ants osti toisille virkatovereille tuopin viinaa ja rupesi heille -selittämään, minkätähden hän heitä oli kokoon kutsunut. Ensin kertoi -hän heille, mitä sanomia tyttö oli tuonut Habajalta. - -"Jopa ovat sotamiehetkin pyssyineen pitäjässä", lopetti hän, "ja -joka ei tyydy vanhaan asetukseen, hän saa odottaa keppiä ja vitsoja. -Tahtooko teistä kukaan vannoa tyytyvänsä vanhaan asetukseen ja -suostutteko luopumaan uusista oikeuksistanne?" - -"Ei, ei", huusivat monet. - -"Tietäkää siis, että niinkuin eilen Habajalla toisille tehtiin, tehdään -huomenna meille ja ylihuomenna teille. Tahdotteko siihen tyytyä?" - -Jälleen huudettiin, "ei!" - -"Siis auttakaa te meitä, etteivät sotamiehet tule Mahtraan, sillä -silloin alkaa piiskaaminen. Ja jos sittenkin tulevat ja tahtovat -piestä, niin tulkaa meidän avuksemme, että suuremmalla voimalla -voisimme panna vastaan. Mutta ensin lähdemme vielä kirkkoherran luo ja -kysymme häneltä neuvoa ja apua. Pyydämme että hän rupeaisi haagiherran -ja meidän välimieheksemme ja kirjoittaisi, etteivät sotamiehet -tulisi, sillä muutoin on sota pelättävänä. Lähtekäämme, miehet! Minä -menen edellä, tulkaa te yksitellen perässä, muutoin ehkä kirkkoherra -säikähtää, kun yhdellä kertaa tulemme!" - -Neljä Mahtran perheenmiestä sekä Maidlan ja Atlan kunnan vanhimmat -seurasivat Sepän Antsia, ja lähetystö astui kapakasta pappilaan päin. - -Tuskin olivat miehet ehtineet pappilan pihaan, kun heille siellä -pitäjän oikeusherra odottamatta tuli vastaan. Kun Ants kävi toisten -edellä, niin sai hän ensimmäiseksi puhua tämän kanssa. Tuota -oikeusherran vastaan tulemista piti Ants hyvänä enteenä. - -"Hyvää päivää, kunnioitettava oikeusherra, olipa hyvä, että tapasimme -herran täällä." - -"Miksi niin?" - -"Meitä kutsuttiin tänään Habajan moisioon, mutta tyttö toi yöllä -sanan ja kertoi, että siellä 600 sotamiestä pyssyineen, rumpuineen -ja torvineen on koolla ja piirittää kansaa moision pihassa ja että -siellä rahvas on pakotettu vannomaan sitä asetusta noudattaakseen, joka -neljäkymmentä vuotta jo on ollut, ja joka ei ollut vannonut oli sidottu -penkkiin ja hänet oli piiskattu veriseksi, ja viisi kunnan vanhinta -pantu rautoihin ja pistetty kellariin. Sentähden me emme uskalla -Habajalle mennä." - -"Mutta teidän pitää kuitenkin noudattaa oikeuden käskyä", virkkoi -pitäjän oikeusherra. "Eikä teitä sinne olisi kutsuttu, jos teissä ei -olisi syytä." - -"Ei meillä ole muuta syytä kuin, että emme tahdo jäädä osattomiksi -uusista oikeuksistamme", vastasi Mahtran kunnan vanhin. - -"Mutta mitä te sitte täältä pappilasta haette?" - -"Tulimme rukoilemaan kirkkoherraa kirjoittamaan haagiherralle, ettei -sotamiehiä Mahtraan laitettaisi. Rahvaalla on paha mielessä, aikovat -panna vastaan ja nousta sotaan, silloin sotamiehet tapetaan ja moisio -poltetaan." - -"Älä puhu niin hirveitä asioita!" huudahti oikeusherra katsellen -tutkivasti Antsia ja sitten perästä tulevia toisia miehiä. - -"Älkööt saksat tehkö niin hirveitä asioita", vastasi kunnan vanhin -syläisten. "Meillähän kaikilla on sama keisari, joka lait antaa -ja hän on meille antanut uuden asetuksen, mutta saksat pakottavat -pieksemisellä alistumaan vanhaan lakiin ja vannomaan! Meillä on yksi -keisari, mutta sittenkin on joka virstan päässä kuningas." - -Kunnan miehen rohkeissa sanoissa kaikui jotakin, joka pani oikeusherran -ajattelemaan! Kun talonpoika uskaltaa uhata, kun hän tohtii puhua -vastaan panemisesta, niin hänellä on jotakin selkänojaa, johon voi -turvautua. Oikeusherra näki toistenkin kunnan vanhimpain lähestyvän -pappilaa, ja tuolla portin takana näkyi vielä joukko talonpoikia -pensasten välissä. Ainoastaan hyvin vakava ja pakottava asia saattoi -ihmisiä liikkeelle kiireenä työaikana. - -"Lähtekäämme sisälle", virkkoi hän Antsille. - -Kun Sepän isäntä oikeusherran kanssa meni sisälle, tulivat toiset -miehet kohta perässä, eivätkä vain ne, jotka ensin olivat Antsin -seurassa lähteneet, vaan paljon muitakin, jotka kapakassa olivat olleet -koolla -- yhteensä kaksikymmentäkaksi talonpoikaa. - -Kirkkoherra Berg astui hämmästyneen näköisenä suurta miesjoukkoa -vastaan. Juurun oikeusherra, paroni Stackelberg selitti joillakuilla -saksankielisillä sanoilla miesten asian ja käski sitten Mahtran kunnan -miehen esittämään pyyntönsä. Ants Tertsius kertoi ensin kirkkoherralle -vaikuttavin sanoin, mitä olivat kuulleet Habajan tapahtumista ja kuinka -heitä, Mahtran miehiä oli kielletty sinne lähtemästä. Paljaspäin -seisoivat toiset miehet ovella ja kuuntelivat. Sekä oikeusherra että -sielunpaimen katselivat huolestuneina tuota jälkijoukkoa, joka näytti -ikäänkuin puolustavan oikeuden etsijää. - -Kirkkoherra ja paroni vaihtoivat jälleen pari sanaa saksan kielellä, -sitten virkkoi ensimainittu lempeällä ja sovinnollisella tavallaan: - -"Rakkaat miehet, seurakuntani jäsenet, me oikeusherran kanssa -huomaamme suureksi suruksemme, että teitä uhkaa kova rangaistus, -ja me tahtoisimme halulla teitä siitä auttaa. Mutta se on paremmin -teidän omassa kuin meidän vallassamme. Älkää koettako vastustaa -moision isäntiä, täyttäkää herranne käskyt ja tehkää työnne edelleen -vanhan asetuksen mukaan, niin me oikeusherran kanssa heti kirjoitamme -haagenrihterille ja pyydämme häntä, ettei hän teitä antaisi rangaista. -Sitten ei teille tehtäisi mitään, vaikk'ette tänään menneet Habajalle. -Tahdotteko edelleen entisellä tavalla tehdä moision työt?" - -Ilman pitempiä arveluita vastasivat miehet, että eivät sitä tahtoneet. - -"Niin, sitten me myöskään emme voi mitään kirjoittaa! Sitten tulevat -sotamiehet Mahtraan, taikka teidät viedään väkisin Habajalle ja siellä -saatte kovan rangaistuksen." - -Miehet alkoivat pistää päänsä yhteen ja kuiskailla itsekseen, mutta -heidän luja ja järkähtämätön puhujansa esitti kirkkoherralle uuden -pyynnön. Hän toivoi, että kirkkoherra tuomarin kuullen lukisi -virallisesta "Maavalla Kuulutajasta", mitä siellä oli sanottu uuden -lain voimaan astumisesta. Lehdessä seisoi, niinkuin kunnan vanhin -sangen hyvin tiesi, että uusi talonpoikain laki sinä vuonna, 23 -p. huhtikuuta täydellisenä oli voimaan astunut ja entinen v. 1816 -vahvistettu asetus oli menettänyt laillisen voimansa. Mutta ainoastaan -ennen mainituissa kohdissa piti vielä vanhaa asetusta noudatettaman. -Kuuluutus oli siis sen puolesta puutteellinen, ettei se ilmottanut -työorjuuden edelleen olevan voimassa. - -Tunsiko kirkkoherra asian ja pelkäsikö hän sentähden sitä lukea, vai -eikö hänellä ollut virallista lehteä käsillä, vai antoiko oikeusherra -hänelle viittauksen, ettei nyt olisi viisasta lukea sitä kiihtyneille -miehille -- olkoon miten oli, kirkkoherra ei täyttänyt perheenmiehen -pyyntöä. - -Viimeinen pyysi sitten venäjänkielistä lakikirjaa, jota hän tähän asti -joka puolelta turhaan oli koettanut saada. Mutta sitäkään pyyntöä ei -kirkkoherra noudattanut. Hän vain vakuutti Antsille -- niinkuin tosi -olikin -- että venäjänkielisessä kirjassa oli aivan sama sisällys kuin -virolaisessa käännöksessäkin. -- -- -- Varottaen kääntyi kirkkoherra -Berg vielä kerran miesten puoleen: - -"Olkaa järkevät, rakkaani, ja älkää itsepäisyytenne tähden saattako -itseänne suureen onnettomuuteen! Ja minkätähden tahdotte te -uppiniskaisuudellanne vastustaa moision isäntiänne? Ettekö tiedä, -että Jumala itse omassa hyvässä neuvossaan on heidät säätänyt -vallitsijoiksi. Ja he ovat teidän hellät ja armolliset elättäjänne, -sillä kuka on tehnyt tuon uuden lain, joka teille vastaisuudessa suo -niin suuria helpotuksia ja parantaa joka tavalla teidän elämäänne. -Eivätkö teidän moision isäntänne sitä itse ole tehneet? Ja minkätähden -he ovat tehneet tuon lain? Sentähden, että he rakastavat talonpoikiaan, -että suovat heille hyvää, että pitävät teistä isällistä huolta. Ja -nyt aijotte te kiittämättöminä osottaa heille tyytymättömyyttänne! Te -ette enää tahdo kuulla isäntienne sanaa, te aijotte vastustaa heitä -ja olettepa jo niin tehneetkin! Ei, kalliit veljet, se ei voi olla -taivaallisen isänne tahto, siten teette suuren synnin, eikä Jumala jätä -sitä rankaisematta. -- -- --" - -Kirkkoherra silmäili miehiä ikäänkuin olisi tahtonut huomata heissä -puheensa vaikutusta. Mutta miehet tuijottivat omaan järkevään -johtajaansa ja näyttivät häneltä odottavan vastausta. Sepän Ants -seisoi lyhytkasvuisena ja vankkana keskellä huonetta ja katseli -synkän näköisenä alas. Hän ei vastannut sielunpaimenen pitkään -varotuspuheeseen mitään, mutta pastori saattoi Antsin jäykistä, lujista -kasvonpiirteistä selvästi nähdä, kuinka vähän hänen oli onnistunut -puheellaan vaikuttaa tuohon mieheen. - -"Niinkuin näyttää on koko homma syntynyt tuon miehen alkuunpanosta", -lausui pastori saksan kielellä paronille, joka pahalla tuulella istui -tuolilla pöydän ääressä. "Hän on toisia älykkäämpi, hyvä puhuja sekä -lujatahtoinen, itsepäinen ja rohkea. Hän voi vielä tehdä paljon pahaa, -jos ei meidän onnistu muuttaa hänen mieltänsä." - -"Eihän hän ota mitään kuullakseen", vastasi oikeusherra. "Kaikki hän -itsepäisenä hylkää." - -"Koettakaamme vielä jotakin", ehdotti pastori. "Minä kutsun nuo -toiset etuhuoneeseen ja tahdon heitä siellä vielä varottaa." Pastori -Bergin kutsuessa toisia kunnan- ja perheenmiehiä suureen huoneeseen -ja alkaessa heillekin pitää varotuspuhetta ja neuvoessa heitä -varomaan Sepän Antsin kiihotusta -- jäi tämä oikeusherran kanssa -kirjoituskamariin. - -Mutta Ants ei ollutkaan sitä vastaan. Vielä kerran hän pyysi -virkamiestä pastorin kanssa kirjoittamaan Mahtran miesten asiasta -haagituomarille ja vapauttamaan heidät uhkaavasta rangaistuksesta. -Mutta kun paroni kysyi, tahtoiko Ants pitää huolta siitä, että -perheenmiehet lähtisivät sonnanajoon ja vastustamatta tekisivät kaikki -entiset työt, kääntyi kunnan vanhin hiljaa ovelle, mennäkseen toisten -perässä. - -"Pidätä!" huusi paroni, nousi tuolilta ja sulki oven Antsin edestä. - -Tietymätöntä on, mitä hän vielä tahtoi puhua tai tehdä, mutta kunnan -mies kiskoi oven, jonka kahvasta paroni piti kiinni, väkisin auki, -lykkäsi oikeusherran ovelta takaisin ja astui etuhuoneeseen. Sieltä -pastori lyhyesti heittäen hyvästi poistui. - -Ants meni Atlan tien ääressä olevaan Eeron kapakkaan, johon toiset -Mahtran miehet pian perässä tulivat. Mutta vierasten kuntain miehistä -olivat jotkut kadonneet. Niinkuin jälestäpäin kuultiin, olivat he -pitäneet pahana Sepän Antsin kokoon kutsumista; varmaankin katsoivat he -vastaanpanemista liian pelottavaksi kirkkoherran varotuksen kuultuaan. - -"Miehet," sanoi Ants oman kuntansa talon miehille, "nyt tiedämme, -ettemme täälläkään saa oikeutta. Mutta menkää te kotiin ja tehkää -kaikki, mitä teiltä vaaditaan, sitten ehkä ainakin pääsette vapaiksi -haagioikeuden rangaistuksesta. Kirkkoherrahan lupasi päästää teidät -vitsoista, jos täytätte moision käskyt." - -"Etkö sinä sitten kotiin tule?" kysyivät toiset. - -"En tule," vastasi kunnan vanhin, ja hänen kasvonsa osottivat, ettei -hän ollut tehnyt uutta päätöstä. "Minä lähden Karuun kuulemaan venäjän -papilta, onko saksoilla keisarin puolesta lupa niin menetellä meidän -kanssamme. Mutta teille annan vielä kerran neuvon: älkää panko vastaan! -Jos sen sittenkin teette, niin se ei ole minun syyni!" - -Tehtiin lähtöä. Ants lähti Matsin Priidikin, Adran Hindrekin ja Tillin -Oton seurassa kappaleen matkaa eteenpäin ja kääntyi sitten oikealle -kädelle Atlan kylän puoleen, mutta toiset astuivat surullisesti -vaijeten Mahtraan päin. - -"Viekää vaimolleni ja lapsilleni paljon terveisiä, ja älkööt he minun -tähteni olko murheissaan!" huusi Ants vielä heidän jälkeensä ja katosi -sitten puiden ja pensasten taakse. - -Hän oli todellakin päättänyt lähteä pitkälle matkalle Liivinmaan -rajan tuolle puolelle, saadakseen selvää uudesta laista. Kirkkoherra, -jonka apua hän turhaan oli pyytänyt, oli saksa ja moision isäntä -niinkuin toinenkin. Sitä oli Ants pelännytkin. Oikeuden asemesta antoi -sielunpaimen hänelle varotuksia, huojennusten asemesta vaati hän heidän -edelleenkin tyytymään orjuuteen. Kaikki, mitä Moision isäntä vaatii, on -oikeus, ja joka moision isännän käskyt, täyttää, tekee Jumalan tahdon. - -Mutta niin ei voinut asian laita olla! Olihan keisari antanut -uuden lain, huojentaakseen kiusattujen talonpoikain kuormaa, ja -huojennuksethan todellakin olivat asetuksessa luettavina. Mutta niitä -ei annettu heille -- -- --. Venäjän pappi ei ole saksa eikä moision -omistaja -- hänen pitäisi siis puhua totta. Häneltä saisi ehkä -tietää, mitä venäjänkielisessä kirjassa seisoo, jota täällä ei kukaan -uskaltanut näyttää, ja ehkäpä hän voisi, jos saksat tekevät vääryyttä, -ilmottaa sen keisarille. - -Niinkuin Tertsius sitten oikeudessa tunnusti, oli hän toisestakin -syystä lähtenyt Käruun. Hän oli pelännyt opman Rosenbergin vihaa, joka -häntä oli pitänyt toisten kohottajana ja uhannut hänelle kostoa. Ja -poissa ollen aikoi Ants odottaa, tahtoiko ja voiko kirkkoherra Berg -Mahtran miehiä auttaa sotaväen rangaistuksesta. - -Jouduttuaan Atlan kylään, poikkesi Ants vanhan tuttavansa, Kokan -Madisen taloon. Hän aikoi pyytää Mädistä mukaansa Käruun. Hän tapasikin -ystävän kotona ja olikin parhaillaan hänelle asiaa selittämässä, kun he -etäämpää näkivät kirkkoherran kuskarin kiireesti ajavan taloa kohti. -Ants aavisti, että mies ehkä lähetettiin häntä noutamaan; "oikeusherra, -jonka käsistä puoli väkisin läksin menemään, tahtoo ehkä minut -takaisin", ajatteli Ants. - -Hän antoi Madiselle merkin ja läksi kiiruusti piiloon. Kuskari tuleekin -läähättävällä hevosella pihaan. "Onko Sepän Ants täällä?" - -"Mikä Sepän Ants?" kysyy Kokan Madis, niinkuin ei tietäisi tuon -taivaallista. - -"Mahtran kunnan vanhin." - -"Ei minun silmäni ole häntä nähnyt," - -"Mutta Mahtran miehet sanoivat juuri tiellä, että hän tuli sinun -luoksesi." - -"Vielä mitä! Mutta mitä sinä hänestä sitten tahdot?" - -"Kirkkoherra ja oikeusherra laittoivat häntä hakemaan -- en minä tiedä -minkätähden. Ajoin ensin Mahtraan päin, sain miehet kiinni, mutta -heidän joukossaan hän ei ollut." - -"Ei hän täälläkään ole." - -"Mistä minä häntä sitten vielä etsin?" virkkoi kuskari tuskaisena ja -kääntyi Juurun puoleen takaisin. - -Kokan perheenmies suostui lähtemään Antsin kanssa Käruun. Tämä lepäsi -Kokan talon aitan lakassa puolisen jälkeen ja kapusi alas pimeän tultua. - -Sitten läksivät molemmat miehet hiljakseen matkaan. - -Se tapahtui perjantaina, 30 p. toukokuuta. - -Seuraavana päivänä varhain aamulla ilmaantui Mahtran moision kupias -kylään ja antoi perheenmiehille käskyn kohta tulla moisioon. - -"Kuka panee vastaan," lisäsi mies, "sitä luvattiin niin piestä, että -suolet tulevat maalle." - -"Kutka ne pieksäjät sitten oikeastaan ovat?" kysyivät perheenmiehet. - -"Saattehan nähdä! Ettekö tiedä, että sotamiehet eivät ole kaukana. -Haagiherran sydän on hirmuisen vihainen, kun ette menneet Habajalle. -Kylläpä hän pitää huolta pieksäjistä." - -Miehet katsoivat kalveten toisiinsa. - -"Tietääkö kukaan, missä Sepän Ants on? Kotoa en häntä löytänyt," kysyi -kupias. - -Ei tiennyt kukaan -- ei ainakaan kukaan vastannut - -"No kyllä hänen saunansa sitten tuliseksi lämmitetään!" huomautti -kupias ja teki lähtöä, muistutettuaan vielä kerran perheenmiehiä -tulemisesta. - -Nämä seisoivat kauhistuneina koolla. He eivät nyt hetkeäkään -epäilleet, ettei asia alkanut käydä vakavaksi, sillä hyväsydämisinkään -haagituomari ei antanut itseään niin kovin pettää, ja nykyisestä -oikeusherrasta Habajalla tiedettiin ettei hän ymmärtänyt leikkiä. -Kirkkoherra ei tietysti ole lähettänyt armahduspyyntöä, kun eivät -miehet olleet luvanneet noudattaa moision isäntien vaatimuksia. - -"Mitä nyt piti tehdä?" - -"Mitä muuta kuin piiloon!" - -"Piiloon niin! Eläinkin varjelee omaa nahkaansa, miksi siis emme me!" - -Ja todellakin kääntyivät miehet kukin taloihinsa, antaen naisilleen ja -lapsille vielä joitakin neuvoja ja sitten alkoi kiireellinen pako kylän -ympärillä olevaan metsään, heinämaille ja soille. Nuoret ja reippaat, -vanhat ja voimattomat -- kaikki jättivät kotinsa kohtalon varaan ja -etsivät kuin takaa ajetut eläimet metsän tiheiköissä ja pensasten -varjossa suojaa, johon kauhistuksissaan saattoivat pistäytyä. - -Haudan hiljaisuus syntyi ihmisistä autiossa kylässä. Synkkinä, niinkuin -itse mieletön musta kurjuus, kyyköttivät armottomat savuhökkelit -kirkkaassa päivänpaisteessa matalalla hiekkatörmällä. Palavassa -läikehtivässä ilmassa, tuossa haudan hiljaisuudessa oli jotakin -raskasta, masentavaa -- siinä piili onnettomuutta, ja etempää niityiltä -nousi autereen tapaista utua ilmaan -- oli kuin kuolevan hengen -viimeinen rukous. -- -- -- - -Mutta moision puolella, jossa nuo suuret komeat huoneet uhkeiden -puistojen keskellä kohosivat, rupesi ilma samassa välkkymään ja -säteilemään. Sotamiesten pyssyjen piikit kimaltelivat siellä päivän -kuumissa säteissä. Ja maa tömisi sadan miehen ylpeästi astuessa -raskailla saappaillaan. -- -- -- - -Mahtran moisioon on tullut tänään 50 miestä sotaväkeä ja kaksi -upseeria. Heillä on mukanaan keppiä ja vitsoja, 20 paria jalkarautoja -ja 30 paria käsirautoja. Tänään on Mahtrassa säädettävä oikeutta. -Kuuma, punainen veri oli tänään tämänkin moision pihassa kirjaava -hiekan ja kivet punaisiksi. - - - - -22. - -VAIKUTTAVAT VOIMAT. - - -"Jumalan kiitos!" huudahti rouva von Heidegg, kun sai Herbertiltä -kuulla, ettei kouluneiti ollut suostunut pojan kosimiseen. - -"Tyttö oli ymmärtäväisempi kuin poika!" huudahti herra von Heidegg, -kun sai puolisoltaan kuulla, että "ranskalainen mamseli" oli hylännyt -nuoren, rikkaan paronin kosimisen. - -Ja molemmat olivat niin onnelliset tuosta odottamattomasta uutisesta, -ett'eivät huomanneetkaan, kuinka loukkaava asia oikeastaan oli heidän -ylhäiselle sääty-ylpeydelleen ja kuinka se mahtoi masentaa heidän -poikaansa, paroni Herbert Heideggiä. Tyttö, jonka täytyi omalla -työllään elättää itsensä, jolla ei ollut muuta kuin kolme leninkiä ja -lämmin sydän, jolla koko maailmassa ei ollut mitään menetettävää, vaan -kaikki voitettavana -- tuo tyttö vastaa paroni Herbert Heideggille: -"Kiitän hyväntahtoisuudestanne, mutta minä en teitä tarvitse!" --- -- -- Todellakin, jos paronin neiti von A. eli kreivin neiti von B. -niin olisivat vastanneet -- olisivat kosijan isä ja äiti saaneet -halvauksen. Mutta nyt kiitti toinen Jumalaa ja toinen ylisti tytön -ymmärrystä ja molemmista tuntui kuin olisivat päässeet suuresta -vaarasta. - -Heideggien onni tällaisesta asian käänteestä oli suuri. Heille olikin -jo heidän poikansa tuottanut todellista murhetta ymmärtämättömän -erehdyksensä tähden. Mutta he itse erehtyivät, kun luulivat, että poika -pian unohtaa turhaan rauvenneen leikkinsä, nauraa omaa hulluuttaan ja -sitten heittää mielestään koko asian. Niin ei käynyt. Päin vastoin -huomasivat vanhemmat huolestuneina, että Herbertin sydäntä jäyti joku -salainen tuska, sillä hän muuttui päivä päivältä yhä totisemmaksi, -umpimielisemmäksi, elämästä ja ympäristöstä välinpitämättömämmäksi. -Hän puhui vähän, söi vähän ja teki työtä vähän. Hänen koko sisällinen -olentonsa näkyi murtuneen. - -"Hm", sanoivat isä ja äiti, "tuo tyhmyys näyttää juurtuneen syvemmälle -kuin toivottava olisi." Mutta lohduttaen itseään he lisäsivät: "Aikaa -myöten asia kyllä unohtuu. Joka haava paranee vihdoin oikeaa lääkettä -käytettäissä." Mutta oikeana lääkkeenä he pitivät ranskalaisen neidin -poistumista ja pojalle morsiamen hankkimista -- oikean morsiamen. Siksi -valitsivat he oman maansa tyttäristä kaikkein hurmaavimman ja pitivät -huolta, että poika hänen kanssaan usein sattui yhteen. - -Juliette Marchandkin huomasi paroni Herbertin masentuneen mielialan -heidän keskustelunsa jälkeen lehtimajassa. Ja hänen hellä, hyvä -sydämmensä kärsi varmaankin yhtä paljon kuin Herbertinkin. - -Mutta tuo sydän oli jo ennen Herbertin kosimista salaa taistellut. -Juliette oli jo kauvan sitä ennen aavistanut, mikä hänellä talossa -oli odotettavissa, ja tällainen tietohan ei jätä ketään naista -välinpitämättömäksi. Ja nyt oli Juliette vielä äkkiä tullut nuoren, -kauniin, lahjakkaan, kunnioitettavan miehen ystäväksi, jonka seurassa -hän nautti tuota lämmintä hauskuutta, jota vastainen mieltymys -synnyttää. - -Mikä ihme sitten, jos neidon sydämmessä alkoi jotakin itää -- salaa, -vasten tahtoa. Hän itse koetti sitä salata, ikäänkuin peittää ja -kuunnella järjen ääntä tunteita vastaan. Mutta usein hänet sittenkin -valtasi tunne ja hän ajatteli Herbertiä, jota ei olisi saanut ajatella, -joka ei häneen kuulunut. Kokonaiset suuret tulevaisuuden tuumat -tunkeutuivat hänen mieleensä ja niiden keskipisteenä oli Herbert ja hän -itse. - -Hän oli mielessään kuvaillut olevansa moision emäntänä. Kuinka hän -olisi kaikkia kohtaan lempeä ja hyvä, hädänalaista auttaisi, köyhiä -ravitsisi, puolisonsa kanssa taistelisi, huojentaen, armottomasti -rasitettujen, henkisessä ja aineellisessa puutteessa olevien, -sorrettujen talonpoikain tilaa, harjoittaisi väkivallan asemesta -oikeutta, kovuuden asemesta armoa. Kaikki hyvät ihmiset olisivat sitten -voineet sanoa: "Katsokaa Heideggin moision oloja -- ottakaa siitä -esimerkkiä -- ja kaikki tuo on tuon pienen ranskalaisen avulla saatu -aikaan!" -- -- -- - -Mutta tavatessaan itsensä tuollaisissa, luvattomissa unelmissa, löi -hän kädellään vasten otsaansa herättääkseen huolettomaa järkeänsä -toimintaan ja päästäkseen runomaailmasta todellisuuteen. Tuo pääseminen -kysyi taistelua ja vaivaa, mutta, Jumalan kiitos, se onnistui. Ei hän -suotta sanonut itseään järkeväksi, eikä hän suotta ollut yksinäisellä -elämänradallaan oppinut itsenäisyyttä ja varovaisuutta. - -Eihän tuo mies ole yksin maailmassa, eihän hän ole vapaa, ole -itsenäinen. Sadat asiat liittävät häntä perheeseen, sukuun ja -seurapiiriin -- ja niistä ei kukaan suvaitse tuota pientä ranskalaista; -he kaikki pitäisivät häntä rohkeana tunkeilijana, jota kaikin tavoin -vastustettaisiin. Johan he nyt häntä vihasivat, vaikkei hän heille -ollut tehnyt mitään pahaa -- ainoastaan siitä syystä, että hän monessa -asiassa rohkeni ajatella toisin kuin he. -- - -Niin, Juliette Marchand oli taistellut tunteitaan vastaan ja taisteli -yhä edelleen -- ja tämä oli hänelle raskasta senkin vuoksi, että hän -näki Herbertin kärsivän. Olihan hän niin myötätuntoinen jokaista -kohtaan, minkätähden ei hän olisi sitä tuota miestä kohtaan, joka oli -hänen mielessään. - -Eikä hän sittenkään voinut eikä saanut häntä auttaa -- Herbertin -itsensä, hänen onnensa tähden ei hän sitä tohtinut. Hän tiesi, että -apu on ainoastaan heidän eroamisessaan ja huojentaakseen tuon eron -katkeruutta, koetti hän nuorta miestä kohtaan olla kylmä ja jäykkä, -vaikka se olikin kiusallista. Mutta hän oli koettanut tahdon voimalla -päästä tunteittensa herraksi ja sillä tiellä eteni hän askel askeleelta. - -Näin olivat asiat Julietten ja Herbertin välillä, kun toukokuun lopulla -julkiset tapaukset, jotka kiihottivat koko maakunnan väestöä, käänsivät -heidänkin huomionsa omasta itsestään toisaalle. - -Juliette ei paljon asiasta voinut Herbertin kanssa keskustella, sillä -hän karttoi kovin huolellisesti tämän seuraa. Mutta ruokapöydässä -kuuli hän herrasväen keskinäisestä puheesta ja palvelijoilta, mitä -julkisuudessa tapahtui ja kaikkien huomiota niin kiinnitti. - -Lähellä ja kaukana olivat talonpojat kuohuksissa. Uusi laki oli -synnyttänyt selkkauksia, kansan mielen kiihottanut. Monessa moisiossa -jättivät ihmiset vuokravelvollisuutensa täyttämättä, vastustivat -moision työtä. Siellä, täällä näytti liike niin uhkaavalta, etteivät -tavalliset rankaisukeinot enää auttaneet; moision isännät olivat -kuvernementti-kaupungista pyytäneet sotaväkeä avukseen ja saaneetkin. - -Rauhattomuuksien syyt jäivät Juliettelle koko lailla epäselviksi; -saksojen puheesta hän vain kuuli, että talonpojat olivat -kiittämättömiä, häpeämättömiä, vaativia ja tyhmiä. Heille oli annettu -sormi, mutta he tahtoivat koko käden. Kamaripalvelija Tohver kuiskaili -jotakin saksojen petollisuudesta ja ahneudesta, mutta ei voinut sitä -mitenkään todistaa eikä selittää. Mutta Juliette mietti itsekseen, -minkätähden tuollaisia rauhattomuuksia nyt vasta syntyi? Kansan elämä -oli hänen mielestään sellainen, ettei siihen milloinkaan olisi voinut -tyytyä. Toisissa, Julietelle tutuissa maissa olisivat tuollaiset olot -synnyttäneet alituisia, julkisia kapinoita. - -Rauhattomuuden sanomat johtivat Julietten mieleen jotakin, jonka -hän viimeisinä aikoina kokonaan oli unohtanut. Paroni Herbert oli -talvella puhunut suurista uudistuksista ja parannuksista talouden, -isännyysvallan ja talonpoikain olojen alalla, kun moisio huhtikuun -lopulla piti hänelle joutua. Muiden muassa oli hän vapaaehtoisesti -luvannut huojentaa talonpoikain orjuutta, ja tehdä enemmänkin kuin -laki vaati. Samoin oli hän luvannut harkita ruumiinrangaistuksen -poistamista, mutta sanonut tahtovansa sitä heti rajoittaa. - -Neiti Marchandia huvitti nyt kysymys, kuinka paljon hän jo oli -päätöksiään toteuttanut. Ja vielä enemmän herätti asia hänen -mielenkiintoaan, kun hän kuuli, että paroninkin alustalaiset olivat -vastustaneet niin sanottuja aputekoja. - -Juliette olisi mielellään Herbertiltä itseltään kysynyt näistä -asioista, mutta hän ei tahtonut kahden kesken hänen kanssaan ruveta -pitempään keskusteluun ja herrasväen kuullen ei voinut hän sellaiseen -puheaineeseen ryhtyä, he olisivat sitä pitäneet epänaisellisena -ja sotkeutumisena asioihin, jotka eivät häneen kuuluneet. -Kamaripalvelijalta kysymistäkään ei Juliette pitänyt oikeana, sillä -nyt, kun Herbert oli isäntänä, pelkäsi hän, ettei Tohver olisi -kyllin puolueeton. Sentähden koetti hän saada tietoja tuolta alati -vaikenevalta virkatoveriltaan, herra Lustigilta. - -Ensin hän kysyi, tiesikö tämä mitään talonpoikain rauhattomuuksien -syistä. - -Pieni silmälasiherra punehtui kuin nuori tyttö, kun kouluneiti -hänen kanssaan rupesi puhumaan. Juliette tiesi, että hän oli ujo ja -harvapuheinen, mutta ilokseen sai hän herra Lustigilta aivan tarkkoja -ja selviä vastauksia, ja niitä ei annettu hänelle ensinkään niin -vastenmielisesti kuin hän oli pelännyt. - -"Teitä huvittaa, neiti, meidän talonpoikain kysymys?" kysyi herra -Lustig. - -"Huvittaa kyllä." - -"Minä olen sen huomannut." - -"Te?" kysyi neiti Marchand ihmetellen. - -"Niin." - -"Kuinka niin?" - -"Minä kuulen paljon, kun puhun vähän. Olen siis kuullut teidän -mielipiteitänne." - -"Ja te itse? Te varmaankaan ette ota osaa tuollaisiin asioihin?" - -Lustig kohotti olkapäitään. - -"Minulla ei ole puhetaitoa, sentähden en keskustele mistään asioista -toisten kanssa. Mutta mieleeni jää, mitä näen ja kuulen ja yksinäni -ajattelen sitä." - -"Siis olette talonpoikainkin asiasta paljon kuullut ja ajatellut?" -nauroi Juliette somaa selitystä. - -"Minä kyllä tiedän yhtä, toista. Mitä tahtoisitte kysyä, neiti -Marchand?" - -Juliette uudisti kysymyksensä rauhattomuuksien syistä, ja Gottlieb -Lustig vastasi: - -"Suoranaisia syitä on minun mielestäni vain yksi ainoa: liian raskas -elämä." - -Ja herra Lustig selitti Juliettelle lyhyesti, mutta havaannollisesti, -sattuvin sanoin, mitä uusi laki talonpojille soi, mikä antoi aihetta -epätoivoon ja epäilyksiin, millä tavoin talonpojat aikoivat moisiota -vastustaa, mitä rauhattomuuksia tähän asti oli tapahtunut ja mitä -apukeinoja sitä vastaan oli toimeen pantu. Juliette ei voinut olla -ihmettelemättä, että tuo umpimielinen, näköjään koko ympäristölleen -niin kylmä ja välinpitämätön henkilö, jota ainoastaan luonnontiede -ja siitäkin vain yksi ainoa osa huvitti, nyt kerrassaan saattoi -hänelle syrjäisistä asioista antaa niin asiallisen ja perusteellisen -selityksen. Tuo mies näytti todellakin kasvattavan sisällistä ihmistään -ainoastaan kuulemalla, näkemällä ja -- vaikenemalla. - -"Te olette varmaankin kuulleet", huomautti neiti Marchand, kun -kouluherra oli lopettanut, "että meidänkin kunnan talonpojat tahtovat -olla vastustajien joukossa?" - -"Olen, paroni Heideggille on se ilmotettu." - -"Perheenmiehet itse ovat sen tehneet?" - -"Ei. Kuulin, että eräs vuokramies, joka kylässä on salainen ilmiantaja --- hänen nimensä on Ristmäen Mihkel -- on tuonut moisioon tietoja, mitä -neuvoja perheenmiehet ovat pitäneet ja minkä päätöksen olivat tehneet!" - -"Mutta en ymmärrä, minkätähden meidän kartanon talonpojat ajattelevat -vastustusta", huusi Juliette. "Minä arvelen, että heille uusissa -asetuksissa ei vain suoda suuria huojennuksia, vaan että vielä -vapaaehtoisesti on huojennettu heidän työ- ja maksukuormaansa." -Gottlieb Lustig katseli suurin silmin neitoa. - -"Miksi te niin arvelette?" hän kysyi. - -"Sentähden, että moisio nyt on nuoren paronin hallussa, ja että hän -itse sanoi talvella tahtovansa heti panna toimeen uudistuksia." - -"Se ei ole tapahtunut." - -"Ei tapahtunut? Kuinka se on mahdollista?" - -Lustig kohotti olkapäitään. - -"Te tiedätte varmasti, että meidän talonpojille ei ole suotu -huojennuksia, että he tekevät työtä entisillä ehdoilla!" - -"Tiedän, neiti Marchand!" vakuutti toinen vilkkaammasti kuin hän -muuten oli puhunut. "Tiedän varmasti, että meidän talonmiehet kävivät -vaatimassa uudessa laissa luvatuita huojennuksia, mutta ettei heidän -toiveitaan täytetty." - -"Keltä he niitä vaativat?" - -"Molemmilta paroneilta." - -"Moision nykyiseltä isännältäkin?" - -"Niin! He kävivät ensin vanhan paronin ja sitten paroni Herbertin -puheilla." - -"Mistä te sen tiedätte?" - -"Vanha paroni kertoi sen itse minulle ja niin puhui myös opman Winter." - -Juliette näytti hyvin rauhattomalta ja hämmästyneeltä. - -"Ja millä perustuksella ei heidän vaatimuksiinsa suostuttu?" hän kysyi. - -"Samalla perustuksella kuin toisillakin moision isännillä on, että -eivät tahdo täyttää talonpoikain toiveita. Laki antaa heille vielä -aikaa, kunnes maat ovat mitatut ja arvioidut." - -"Mutta eihän vapaaehtoisten huojennusten antaminen ole kielletty!" - -"Tietysti ei! Niinkuin olen kuullut on niin tehtykin muutamissa -kauvempana olevissa moisioissa." - -"Niin on tehty, mutta täällä ei?" - -Neiti Marchand näytti niin hämmästyneeltä, että opettaja herra alkoi -häntä ihmeissään katsella. He seisoivat herrasväen rakennuksen -takimmaisella, puutarhan puoleisella verannalla. Vanhempia saksoja ei -ollut näkyvissä. Alhaalla puutarhassa iloitsivat heidän oppilaansa. -Juliette Marchand astui pari kertaa edes takaisin, sitten hän jälleen -kääntyi virkatoverinsa puoleen. - -"Jos teillä on aikaa, niin tulkaa vähän puutarhaan kävelemään. -Tahtoisin teiltä vielä jotakin kysyä. -- -- -- Puhunhan teidän -kanssanne oikeastaan vasta ensimmäisen kerran, ja me olemme jo niin -kauvan saman katon alla eläneet, ja sitten vielä olemme samassa -virassa. -- Tahdotteko?" - -Herra Lustigin ujoille, umpimielisille kasvoille nousi jälleen heikko, -naisekas puna. - -"Mielelläni", vastasi hän hämmästyen ja melkein änkyttäen. - -"Minä tahtoisin saada tietää teidän arveluitanne", alkoi Juliette, kun -he hiljakseen kävellessään joutuivat kukoistavien jasminipensasten -kohdalle, "minkätähden talon nuori isäntä ei ole toteuttanut -uudistustuumiaan, niinkuin hän minulle itselleni kertoi. Saanko teiltä -suoraan kysyä: pidättekö Herbert Heideggiä kunnioitettavana miehenä?" - -"Pidän kyllä." - -"Hänellä on varmaankin hyvä sydän ja jalomielinen luonne?" - -"Epäilemättä." - -"Tehän tunnette hänen mielipiteensäkin?" - -"Hyvin vähän; hän on pari vuotta ollut kotoa poissa, vieraiden luona -vasta mieheksi kehittynyt, ja hänen nykyisiä mielipiteitään en ole -vielä oppinut tuntemaan." - -"Minun mielestäni ajattelee hän vapaammin ja lempeämmin kuin hänen -isänsä ja monet muut täkäläiset moision omistajat", virkkoi Juliette. -"Olen myöskin huomannut, että hänen hyvä sydämmensä tahtoo noudattaa -oikeutettuja pyyntöjä. Sentähden ihmettelen suuresti, ettei hän -tahdo täyttää talonpoikiensa toiveita, vaikka hän on päättänyt -vapaaehtoisesti parantaa heidän elämäänsä. Ihmeellisempää on vielä, -että niinkuin te sanotte, jotkut toiset moision isännät ovat voineet -suoda helpotuksia, mutta täällä siitä ei ole tullut mitään. Kuinka te -sen selitätte?" - -"Minä luulen, ettei paroni Herbert ole vapaa", vastasi opettaja. - -"Kuinka niin? Hänhän on minun tietääkseni täydellisesti moision -omistaja." - -"Niin kyllä. Mutta hän on voimakkaiden vaikutusten alainen." - -"Ja ne ovat?" - -"Ennen kaikkia hänen isänsä. Jos en erehdy, on vanha paroni vielä -täällä oikeastaan vallan pitäjänä ja määrääjänä, samoin kuin myöskin -hänen äitinsä. -- -- -- Ja sen lisäksi vaikuttavat vielä koko säädyn -edut. -- -- --" - -"Uhkaisiko moision isäntiä vaara, jos joku heistä tekisi talonpojilleen -hyvää?" - -"Ehkä kyllä nykyisissä oloissa. Jos yksi suostuu talonpoikien -vaatimuksiin, niin täytyy toistenkin tehdä samoin. Mutta toiset eivät -sitä tahdo, kun se olisi vahingoksi heidän tuloilleen. Niin tulee siis -yhden laiminlyödä hyväntekeväisyytensä, jos tahtoo pitää silmällä koko -säätynsä etua. Nykyisenä, rauhattomana aikana pidettäisiin myöntymistä -hätäkeinona." - -Gottlieb Lustig ei varmaankaan ennen ollut saanut kokoon noin pitkiä -lauseita, sillä hän pyyhki nenäliinalla hikeä otsaltaan. - -"Ja Herbert Heidegg on antautunut noiden vaikutusvoimain alaiseksi", -lausui neiti Marchand hitaasti ja melkein itsekseen, jonka ohella hänen -kalpeille kasvoilleen oli levinnyt syvä varjo. - -Juliettestä tuntui kuin olisi hän menettänyt jonkun kalliin asian; -hän oli käynyt murheelliseksi. Kun he hitaasti jälleen lähestyivät -rakennusta, kiitti hän virkatoveriaan seurasta ja lähti äkkiä jälleen -omaan huoneeseensa. Siellä hän vielä kauvan ajatteli kuulemiansa -asioita ja pitkin päivää oli hänen mielensä raskas -- hänestä tuntui -kuin olisi joku rikkonut uskollisuutensa häntä kohtaan. -- -- -- - -Mutta pian hänen vielä piti saada kuulla jotakin, joka vielä enemmän -tuskastutti ja masensi hänen mieltänsä. - -Pari päivää tämän perästä -- kun hän oli kaupungista kotiin tullut --- koputettiin arasti hänen huoneensa ovelle. Vanha kamaripalvelija -Tohver, ja hänen selkänsä takana palvelustyttö Mai raittiine kasvoineen -ja korkeine rintoineen, astuivat Julietten sisään kutsuessa huoneeseen. -Mai vähän esteli, mutta kun Tohver hänelle viittasi, seurasi hän -kuitenkin perässä. - -Molemmat olivat kiihottuneen näköisiä. - -"Neiti", alkoi kamaripalvelija kumarrettuaan pari kertaa, "Mai kertoi -minulle ihmeellisiä asioita ja pyytää nyt, että minä niitä teille, -neiti, puhuisin. -- -- -- Meillä on maanantai-aamuna jälleen piesty -ihmistä tallissa ja hänen veristä ihoansa valettu silakan suolavedellä. --- -- --" - -Kouluneiti katseli suurin silmin puhujaa; hän ei näyttänyt oikein -ymmärtävän tämän sanoja. - -"Piesty -- ketä meillä on piesty?" - -"Isännöitsijän palvelijaa, Miinaa -- neiti varmaankin hänet tuntee -- -nuori, terävä tyttö. -- -- --" - -"Miinaa piesty? Kuka häntä on piessyt?" - -"Se joka aina ihmisiä moisiossa pieksee, kun käsketään -- vahti!" - -Ja Mai koetti osottaa kamaripalvelijan sanoja todeksi vilkkaasti -päätään pudistaen ja pyyhkien esiliinan nurkalla vetisiä silmiään. -Mutta Tohver rupesi kertomaan tapausta ja koetti sitä pitkillä -selityksillä ja elävillä kädenliikkeillä tehdä kouluneidille niin -selväksi kuin suinkin. Mai, pannen kaiken saksan kielen taitonsa -käytäntöön oli todistajana ja vakuuttajana ja koetti loppumattomilla -pään nyökkäyksillä vahvistaa Tohverin selityksiä. - -Molemmilta sai Juliette kuulla, minkälaisen ilkivaltaisuuden uhriksi -Miina raukka oli joutunut. Ehdoin, tahdoin ahdistaa opman Miinaa, -tyttö taistelee vastaan, ilmottaa vihdoin hätänsä sulhaselle, tämä -tulee eräänä yönä odottamatta avuksi ja vihan vimmassa kostaa -viettelijälle. Tämä ilmaantuu, lyötyään ensin itse syytöntä tyttöä, -moisioon kaipaamaan ja täällä tehdään tuomio, jota inhimilliseltä -kannalta katsoen on vaikea ymmärtää; tyttö saa moision tallissa, -poika haagioikeudessa ruumiinrangaistuksen. Tyttö piestään veriseksi -ja suolavedellä tehdään haavat tulisen kirveleviksi; mutta poika -viedään sidotuin käsin vielä kovemman rangaistuksen alaiseksi. Mutta -päärikollinen itse jää rankaisematta, sillä hän ei suinkaan olisi -lähtenyt kaipaamaan, jos hänellä olisi ollut jotakin pelättävää. - -Kouluneiti ei voinut kaikkea tuota uskoa; hänestä tuntui koko kertomus -pöyristyttävältä valheelta, tai ainakin äärettömästi liiotetulta. -Ehkä syytti tyttö opmannia tehdäkseen itsensä viattomaksi. Mutta -Juliettea loukkasi kuitenkin se tieto, että moisiossa vielä nuoren -paronin isännyyden aikanakin ruumiinrangaistusta käytettiin; että -siellä jälleen oli naista rangaistu ja vielä niin raa'alla tavalla. -Mutta hänen epäilyksensä tapauksen todenmukaisuudesta alkoi kadota, kun -Tohver nyt lisäsi, minkätähden hän asiasta oli kouluneidille tullut -puhumaan. - -"Mai Miina raukan puolesta pyytää neidin kertomaan nuorelle paronille -asian oikean laidan, että opman saisi vähän nenälleen. Luultava -on, että opman aivan toisin kertoi asian herroille, eihän muuten -viattomalle Miinalle vitsaa olisi annettu. Olihan opman itse kotona -sanonut Miinalle: 'Saa nähdä, ketä uskotaan, sinua vai minua'." - -"Kelle on opman käynyt kaipaamassa?" kysyi Juliette värisevin huulin. - -"Saksoille -- kenelle sitten?" - -"Tietysti vanhalle herralle!" - -Siihen tiesi Tohver vastata, että hän oli opmannin nähnyt varhain sinä -aamuna paronin kirjoitushuoneessa, jossa molemmat paronit jo olivat -olleet ylhäällä. - -"Molemmat?" huusi neiti Marchand ja hänen katseissaan ilmeni jälleen -kylmää, vastustavaa epäluuloa. "Se ei ole mahdollista", lisäsi hän -varmasti. "Te erehdytte, Tohver, molemmat paronit eivät ole antaneet -käskyä Miinan piiskaamisesta." - -"En tiedä, kuka käskyn antoi", vastasi kamaripalvelija, "mutta molemmat -paronit olivat kirjoitushuoneessa opmannin sinne tullessa, sen tiedän -varmasti; minä vein juuri sitä ennen herroille sinne sikareja." - -Juliette käänsi kalpeat kasvonsa syrjään; hänen sydäntään painoi ja -ahdisti, että hänen oli vaikea pidättää huutoa. - -"Mutta eivätkö sitten Miina ja hänen sulhasensa itse selittäneet -paronille, kuinka asia oikeastaan oli?" lausui hän kääntyen vihdoin -jälleen kamaripalvelijan puoleen. - -"Heiltä ei ole mitään kysyttykään", vastasi Tohver, "he eivät ole -herrojen luona käyneetkään." - -"Mitä puhutte? Kuinka voitiin heitä kuulustamatta rangaista?" - -Kamaripalvelija kohotti olkapäitään. Hänen kasvoilleen levisi lystikäs, -puoleksi katkera, puoleksi leikillinen ilme. - -"Saksat uskovat ainoastaan opmannia -- hän on korkeampi kuin -palvelustyttö ja kylän poika." - -Kouluneidin katse ilmaisi epäilystä ja kauhua. - -"Minä en usko tuota kaikkea", virkkoi hän kärsimättömänä ja kääntyi -jälleen akkunaan päin. "Ainakaan ei ole totta, että rangaistus -annettiin, ennenkun rangaistuksen alaisten syy oli selvä ja varma. Minä -tahdon tutkia, kuinka kaikki on ollut." - -"Neiti", lausui jälleen Tohver nöyrällä, rukoilevalla äänellä. "Miina -raukka on heti lähtenyt opmannin luota kylään vanhempain kotiin. Opman -on häijy mies -- Miina pelkää, että tämä häntä vielä rankaisee tuon -poislähdön tähden, tai ainakin kiusaa, tai pakottaa takaisin tulemaan. -Siitä on tytöllä suuri kauhu. Neiti on ehkä niin hyvä ja pyytää nuorta -paronia, ettei opman enää saa Miinalle tehdä pahaa ja antaa hänen olla -vanhempainsa luona." - -"Sen tahdon tehdä." - -"Opman on myös uhannut, että Miinan isältä nyt talo otetaan", lisäsi -Tohver vielä. "Neiti ehkä pyytäisi herra Herbertiltä, ettei sitä -tehtäisi." - -Senkin lupasi Juliette erinomaisen varmalla ja lujalla äänellä. - -Mutta tähän ei kamaripalvelijan kertomus päättynyt. Hän piti -tarpeellisena vielä enemmän herättää hyväsydämmisen kouluneidin -myötätuntoa puolustettaviaan kohtaan. Sentähden hän sanoi: - -"Neidille tahtoisin kertoa, että Miinan sulhanen on meidän Maien veli. -Neiti ehkä vielä muistaa -- sama nuori mies, joka viime syksynä sai -moision tallissa vitsoja, josta neiti niin pelästyi." - -Juliette muisti hyvästi Päärnun, tuon suuren, tukevan, totisen -näköisen työmiehen, jonka mökkiäkin hän kerran oli käynyt katsomassa. -Myötätuntoisesti silmäillen Maiea, kysyi hän kamaripalvelijalta: - -"Ja minkälaisen rangaistuksen Maien veli tällä kertaa sai?" - -"Hänelle on haagioikeudessa annettu kahdeksankymmentä kepinlyöntiä", -vastasi Tohver. "Se ei ole leikin asia, neiti! Päärn on tukeva mies -kuin karhu, mutta sittenkin on hän nyt sängyssä ja sairastaa haavojaan." - -"Kahdeksankymmentä kepinlyöntiä!" kertoi kouluneiti, ja Tohverista -näytti kuin olisi hänen pieni, valkea kätensä mennyt nyrkkiin. Sitten -kääntyi neiti Marchand tutkivin katsein vielä kerran kamaripalvelijan -ja tytön puoleen. "Ja te molemmat uskotte varmasti, että asia on -niinkuin Miina ja Päärn ovat kertoneet? Te ette epäile, että molemmat -puhuvat totta? Teidän sydämmenne sen varmasti tuntee?" - -Tohver nosti sormensa ylös, joka merkitsi, että hän uskalsi, vaikka -päänsä kautta sen vannoa ja vakuutti, että tyttö ja poika ovat -kunniallisia ihmisiä, joihin jokainen täysin luottaa. Mutta sitä ei -voinut opmannista sanoa. - -"Puhutaanko hänestä pahaa?" kysyi Juliette. - -Tohver kohotti harmaita kulmakarvojaan ja pyyhkäsi halveksivasti -molemmilla käsillään. - -"Oi taivas, neiti! Minä en tahtoisi olla kielittelijä, mutta minun -pitää sittenkin sanoa, että se mies on monen lapsen isä, vaikkei -hänellä ole puolisoa. -- -- --" - -"Onkos Maien veljellä vielä mitään pelättävää isännöitsijän puolelta?" -kysyi Juliette katsellen myötätuntoisesti tytön kauniita, surullisia -kasvoja. - -"Eikös tämä häntäkin voi kiusata", vastasi Tohver, "ja viedä talliin -vähimmästäkin syystä. Mutta sitä miestä onkin jo niin kiusattu ja -ahdistettu, että hän siihen on melkein tottunut." - -"Kertokaa neidille Päärnun talon asiasta", kuiskaili Mai, joka ymmärsi, -että hänen veljestään oli puhe, ja nykäsi Tohveria takin liepeestä. -"Ehkä neiti voisi hänenkin hyväkseen jotakin tehdä!" - -Tohver arvasi itsekin, että nyt oli paras hetki kertoa kouluneidille -senkin seikan. Tunsihan hän sen niin hyvästi. Ja ainoastaan neiti -Marchand saattoi jotakin tehdä myöskin Maien veljen hyväksi, jota -vanha kamaripalvelija itse kelpo miehenä arvosteli. Vanhan, tottuneen -kamaripalvelijan tietoon kyllä tuli kaikki, mitä talossa tapahtui. -Tohver tiesi jo aikoja sitten, millä silmin nuori paroni katseli -kaunista kouluneitiä ja kuinka kovin hän tätä kunnioitti ja kuinka -neidon sanat häneen vaikuttivat. Eikä tarvinnut epäillä sitäkään, ettei -ranskalainen neito tahtonut auttaa, sillä ei kukaan tiennyt niin hyvin -kuin Tohver, kuinka lämmin sydän hänellä oli talonpoikaraukkoja kohtaan. - -"Ei suinkaan neiti pane pahaksi, jos kerron vielä jotakin Maien -veljestä", virkkoi hän ja nauroi ikäänkuin anteeksi pyytäen. Mai koetti -salaa häntä kehottaa tuon tuostakin nykäisten häntä takaa päin. "Sillä -miehellä on, neiti, varsin kurjat päivät ja hän olisi iloinen, jos -joku hänestäkin puhuisi hyvän sanan nuorelle moision herralle." - -Juliette kuunteli yhä enenevällä mielenkiinnolla hyväsydämmisen -Tohverin kertomusta. Tohver alkoi Päärnun isän onnettomasta -elämäkerrasta, kuvasi hänen kuolemaansa haagioikeudessa saatujen -lyöntien seurauksena ja selitti, minkätähden isän talo pojalta oli -pois otettu ja kuinka Päärn turhaan oli koettanut paronilta saada -takaisin isänsä taloa tai jotakin toista vuokrapaikkaa, sillä vanha -paroni ei häntä kärsinyt. Tohver ei salannut, että miehellä oli -kiivas ja taipumaton luonne, mutta sanoi vanhan paronin itsensä -täytyneen tunnustaa, ettei hänellä ollut ahkerampaa, huolellisempaa -ja kunniallisempaa työläistä kuin tuo "vastahakoinen koira". Kaikkein -surullisempaa sanoi hän olevan, ettei Päärn ilman paikkaa voisi mennä -naimisiin, sillä nyt hänen piti pienessä mökkihökkelissä itseänsä -elättää. Näin viettivät morsian ja sulhanen surullista, toivotonta -elämää. -- -- Tohver ei jättänyt sitäkään kertomatta, kuinka kupias oli -tahtonut väliin tunkeutumalla rikkoa Miinan ja Päärnun liittoa. - -"Tuohan on koko romaani!" huudahti neiti Marchand lyöden käsiään -yhteen, kun kertoja oli lopettanut. - -Tohver kyllä ei tiennyt, mitä 'romaani' sana merkitsi, mutta oli -kuitenkin tyytyväinen, kun kertomuksensa oli neitiin vaikuttanut. Sillä -tämä oli liikutetun näköinen ja hänen kauniissa, mustissa silmissään -ilmeni päättäväisyyttä ikäänkuin aikoisi hän jotakin tehdä. Sen hän -vihdoin sanoillaankin todisti: - -"Minä en tiedä, kuinka paljon minun sanani paroniin vaikuttavat", -lausui neiti Marchand, "mutta minä tahdon hänen kanssaan sopivalla -hetkellä kaikista näistä asioista puhua. Minä pyydän paronia muistamaan -Miinaa ja Maien veljeä." - -Tuo lupaus oli Maien ja Tohverin mielestä yhtä hyvä kuin voitto. Maie -oli niin hyvillään, että tahtoi suudella kouluneidin kättä, jota tämä -ei kuitenkaan sallinut. Kiitollisina lähtivät molemmat neiti Marchandin -huoneesta. -- - -Huolimatta suuresta väsymyksestä matkan jälkeen, ei hän tahtonut sinä -yönä paljon unta saada. Mitä piti hänen ajatella kaikista noista -hirveistä asioista, joita sinä iltana oli saanut kuulla? Mikä mies oli -Herbert Heidegg, kun hänen moisiossaan saattoi tapahtua tuollaisia -seikkoja? Sehän oli aivan kuin nyrkkivallan aikoina. Ja tuo tapahtui -miehen nähden -- ei miehen tahdosta ja luvalla, hänen, joka puhui -vapaamielisyydestä ja lempeämmistä uudistuksista, jonka oikeutta -rakastava sydän ja selvempi näkökanta ei voisi sallia vääryyttä ja -väkivaltaa! -- -- -- Hän ei ole vapaa -- sanoo Gottlieb Lustig -- -hän on vanhempain ja seurapiirin vaikutuksen alainen. Olkoon. Mutta -milloinka voi hän heidän vaikutuksestaan vapautua, kun ei hän yritäkään -sitä tehdä? Vai eikö hän tahtonutkaan heidän vaikutuksestaan vapautua? --- -- -- Hän ei siis puhunut totta, kun hän sitä tuonaan vakuutti. --- -- -- Herbert Heidegg valehteli! -- -- -- - -Ahdistava, kiusallinen tuska teki Juliette Marchandin rauhattomaksi, -jotta hän vasta myöhään saattoi nukkua. -- - -Jo seuraavana päivänä oli hänellä hyvä tilaisuus puhua Herbertin kanssa -kahden kesken. Nuori paroni itse antoi hänelle siihen aihetta. -- - -Vanha paroni puolisonsa ja vanhimman tyttärensä kanssa oli puolisen -jälkeen ajanut naapuriin kyläilemään. Juliette istui hieno käsityö -kädessä puutarhan puoleisella verannalla ja koetti haihduttaa -kiusallisia tunteitaan lukemisella. Samassa astui Herbert Heidegg -puutarhasta rappusille, pyyhki hikeä otsaltaan -- hän tuli nähtävästi -pellolta -- ja kääntyi kouluneidin puoleen kohteliaasti kysyen, saisiko -hän täällä levätä ja polttaa jonkun sikarin. - -Neiti Marchand ei sitä vastustanut. - -Herbert otti itselleen tuolin nurkasta ja istui lähelle Juliettea. -Äänetönnä sytytti hän sikarin ja katseli mietteissään alas -kevätihanuudessa kukoistavaan puutarhaan. - -"No, kuinka teitä miellytti meidän vanha Tallinna, neiti Marchand?" -kysyi hän vihdoin puheen jatkoksi. - -"Minä olin iloinen, kun kerran vielä sain nähdä merta", vastasi neito. - -"Te rakastatte merta?" - -"Kovin. Se on niin avara, niin rajaton ja ääretön. Minä rakastan -vapautta, sentähden rakastan merta." - -"Minä taas vainioita ja niittyjä, joita metsä ympäröi", nauroi Herbert. -"Lainehtivat viljatasangot ovat minun mereni." - -"Ovatko ne tänä vuonna hyvin menestyneet?" - -"Koko lailla. Tietysti ne vastaisuudessa tulevat vielä -kukoistavimmiksi, kun rupean perusteellisemmin tekemään työtä. -Eilen sain ensimmäiset, uudenaikaiset työkalut -- suoraan tilatut -Englannista." - -"Taloudellisiin uudistuksiin olette siis jo ryhtyneet?" - -"Olen, neiti. Asioiden pitää muuttua täällä moisiossa; minä tahdon -vapautua Aasian oloista. Teidän pitäisi parin, kolmen vuoden perästä -nähdä minun talouttani, minun peltojani ja niittyjäni!" - -Juliettea ei tuo kehuminen miellyttänyt. Tuo iloinen ja itsetietoinen -puhetapa viilsi hänen sydäntään. Tuo mies on ryhtynyt uudistuksiin ja -parannuksiin, mutta ensiksi omassa taloudessaan! Toisia kohtaan, joilla -on suurempi hätä, ei hän vielä ole mitään tehnyt! - -"Tietysti tulevat teidän vuokralaisenne pellot ja niityt myös -vastaisuudessa kauniimmin kukoistamaan", huomautti Juliette. "Heillähän -on nyt parempi aika pitää niistä huolta. He olivat varmaankin teille -hyvin kiitollisia huojennetuista työpäivistä?" - -"Huojennuksia eivät ole vielä saaneet", vastasi Herbert, puhaltaen -tuuleen sikarin tuhkaa, joka oli hänen polvelleen pudonnut. - -"Ei vielä? Eivätkös teidän talonpojat Yrjönpäivästä lähtien ole saaneet -huojennuksia?" - -"Ei, se voi vasta tulevaisuudessa tapahtua. Uusi maanvuokralaki säätää, -että maat ovat mitattavat ja arvioitavat, ennenkun huojennuksia voi -panna toimeen." - -"Onkos huojennusten antaminen ennen sitä kielletty?" - -"Ei ole. Minä kyllä heti tahdoin noudattaa uusia asetuksia, mutta -minun täytyi myöntyä isän ja toisten vanhempien maanviljelijäin -mielipiteeseen, jotka siitä pelkäsivät koituvan vahinkoa. Eihän -viivykään kauvan, ennenkun talonpoikain huojennukset laillista tietä -toteutetaan." - -"Olen kuullut, että talonpojat ovat rauhattomia ja vaativat heti -huojennuksia. Eivätkös teidänkin talonpojat ole ilmaisseet sellaisia -toiveita?" - -"Ovat kyllä, mutta, paha kyllä, piti minun vastata heille, että minun -täytyy menetellä lain mukaan. Työpäiväin vähentyessä täytyisi moision -isäntien rahalla palkata päiväläisiä, pitää palvelijoita, ja siihen -eivät kaikki maanviljelijät vielä ole valmistuneet." - -"Kaikki?" kysyi Juliette. "Pitääkö sitten kaikkien yhtaikaa olla siihen -valmiit? Minä arvelen, että jolla on varoja, hän voisi heti palkata -työläisiä. Ettekö te sitä saattaisi, herra paroni?" - -"Minä kyllä, neiti, mutta yksityisen henkilön tulee myös katsoa toisten -etua, muuten tuotamme toisille vahinkoa. Jos yksi voi, ja kaksi ei -voi, niin hän tekee noille kahdelle vahinkoa. Mutta jos enemmistö -voisikin, niin jäisi yhä vielä vähemmistö, joka ei voi, ja me olemme -aikojen kuluessa oppineet vähemmistönkin etuja silmällä pitämään. --- -- -- Ajatelkaa, neiti Marchand, kuinka suurta sekaannusta -synnyttäisi, ja nyt jo on lain väärin tulkitsemisesta syntynytkin, -jos minä heti soisin huojennuksia, mutta minun naapurini eivät -sitä voisi. Talonpojat vaatisivat sitä kuitenkin väkisin, ja siitä -syntyisi kapina." - -Yhä kovemmin alkoi Julietten sydän sykkiä. Tuo mies ajatteli kyllä -kiitettävällä tavalla naapuriensa etuja, mutta talonpoikain edut eivät -häntä paljon liikuttaneet, ikäänkuin ei sillä asialla olisi mitään -merkitystä, ikäänkuin ei talonpoika olisikaan moision isännän naapuri -ja lähimmäinen. Talonpoika voi odottaa ja kärsiä -- hänestä ei ole -huolta, meidän etumme on pääasia! Tuo kova, loukkaava katsantotapa -ilmeni moision isännän puheissa ja kaikissa hänen mielipiteissään. Se -oli hänestä niin luonnollista, niin itsestään selvää, että hän puhui -siitä, kuin olisi kaikkein sen pitänyt hyväksyä ja oikeana pitää. - -Juliette ei tahtonut hänen kanssaan näistä asioista väitellä, hän -tahtoi vain tutkia hänen mielipiteitään ja luonnettaan. Sentähden hän -karttoi arvostelevaa vastausta ja kysyi ainoastaan: - -"Eikö kukaan moision isäntä ole täyttänyt talonpoikain toiveita -työpäiväin vähentämiseen nähden?" - -"On sitä tehty. Mutta nuo pari miestä, joista sitä on kuultu, katuvat -varmaankin jo hyvyyttään. He olivat varomattomia. He tekivät hyvää -omille talonpojilleen, mutta monelle moision alustalaiselle pahaa. -Meidän naapuripitäjään, Koselle on marssinut sotaväkeä, kun talonpojat -saatuaan kuulla, että orjuutta muutamissa moisioissa oli vähennetty, -sitä myöskin vaativat omilta herroiltaan eivätkä tulleet työhön, -kun heidän tahtoonsa ei suostuttu. Nuo ihmiset saavat nyt kovan -rangaistuksen. Haagioikeuden pitää heitä sotaväen avulla -- paha kyllä! --- ruumiinrangaistuksella pakottaa lain noudattamiseen. Tuo olisi -varmaankin jäänyt tekemättä, jos eivät nuo pari moision isäntää olisi -niin kiirehtineet hyväntekeväisyyttään osottamaan. -- -- --" - -"Minun mieleeni johtuu, herra paroni, että te talvella lämpimästi -ajattelitte kansakoulukysymystä", lausui Juliette lyhyen äänettömyyden -jälkeen. "Teidän kuntaanne, ellen erehdy, piti heti perustettaman -kyläkoulu. Vieläkö sitä olette ajatellut?" - -"Koulun perustaminen on oikeastaan kunnan oma asia", vastasi Herbert, -koputtaen hiukan hämillään kepillään saappaansa kärkeä. "Mutta tietysti -koetan tehdä kaikki, mitä voin edistääkseni ja auttaakseni asiaa. Tähän -asti ei minulla ole vielä ollut aikaa kysyä, onko kunta tehnyt asiassa -päätöstä. Nythän tuskin vielä on kuukauttakaan kulunut uuden lain -voimaan astumisesta." - -"Ettekö te aikonut ryhtyä asian vireille herättämiseen ja johtoon?" - -Herbert rupesi nauramaan. - -"En todellakaan voisi itselleni toivoa parempaa omantunnon muistuttajaa -kuin te olette! Mutta te voitte olla varma siitä, neiti Marchand, -etten unhota päätöstäni. Teidän pitää kuitenkin antaa minulle vähän -miettimisen aikaa!" - -"Ettehän ole pahoillanne, vaikka sekaannun asioihinne, herra paroni?" - -"Pahoillani teille? En!" vastasi nuori mies lämpimästi. "Te saatte -minua nuhdella niin paljon kuin haluatte. Minä olen onnellinen, kun te -ylipäätään minun kanssani keskustelette! Sitä onnea, Jumala paratkoon, -en usein saa nauttia." - -"Lupaustanne tahdon nyt hyväkseni käyttää", lausui Juliette, mutta -ei leikillisesti, vaan hyvin totisesti. "Jos ei kaikki ole valhetta, -mitä tiedän, niin on teidän moisiossanne, herra paroni Heidegg, näinä -päivinä oikeutta vastaan paljon rikottu." - -Herbert käänsi levottomat katseensa neitoon. - -"Vai niin? Ja missä asiassa?" - -"Te olette antanut viatonta ihmistä kovasti rangaista." - -"Tuo ei ole oikein, neiti Marchand! Ketä te ajattelette?" - -"Opman Winterin palvelustyttöä, Miinaa. Häntä on maanantai aamuna -moision tallissa armottomasti piesty." - -"Mutta ei hän ollut syytön, armas neiti! Hän oli vasten isäntänsä -kieltoa laskenut yöllä miehiä luokseen, ja kun eräänä yönä mentiin -sellaista pois ajamaan, ei tyttö laskenut isäntää kyökkiin ja vastasi -hänelle röyhkeästi. Winterin täytyi väkisin avata ovi. Nyt karkasi -tytön seuralainen isännän kimppuun ja tyttö häntä siihen vielä yllytti. -Isäntä lyötiin tunnottomaksi ja piestiin maassa melkein vialliseksi. -Tuo oli suorastaan hengen vaarallista ja sellaista täytyy toki -rangaista!" - -"Mistä te tiedätte, herra paroni, että kaikki niin tapahtui?" - -"Isännöitsijä Winteriltä." - -"Hän oli kantaja?" - -"Niin." - -"Mutta mitä vastaajat sanoivat?" - -Herbert käänteli itseään rauhattomasti tuolilla. - -"Sitä en tiedä." - -"Kuinka? Te vain tiedätte mitä kantaja kertoi, mutta ei mitään siitä, -mitä syytetyillä on sanomista. Oliko tapaus todistajien kautta niin -varma?" - -"Ei, todistajia ei ollutkaan. Mutta isännöitsijän onneton ulkomuotokin -todisti liian selvästi, mitä hänelle oli tapahtunut. Hänen silmänsä -olivat lyönneistä siniset ja koko ruumis niin pehmitetty, että hän -tuskin pääsi käymään." - -"Kun ei näkijöitä ollut -- mistä te sitten niin varmasti tiedätte, kuka -häntä ylipäätään pieksi?" - -"Sen hän itse kertoi." - -"Hän itse! Mutta jos ei hän puhunut totta?" - -Herbert jäi katsomaan Juliettea, etsi sanoja, mutta vaikeni. - -"Minä en ymmärrä teitä, neiti", virkkoi hän vihdoin. "Minkätähden -isännöitsijä Winter sitä olisi tullut valittamaan; kuka hänelle olisi -väkivaltaa tehnyt? Minkätähden olisi hän syyttänyt noita kahta eikä -sitä, joka hänen kimppuunsa karkasi?" - -"Mutta jos hänellä siihen olisi ollut kyllin syytä? Sehän on -mahdollista. Mutta olkoon miten on, sitä en ole kuitenkaan milloinkaan -kuullut, että ainoastaan kantajan syyttämisen perusteella rikollisia -tuomitaan, ilman että heiltä itseltään mitään kysytään. Tuo on -- -suokaa anteeksi -- hieman yksipuolinen tuomitsemistapa ja sentähden -kohtuuton, väkivaltainen -- -- --." - -Syvä puna muutti paronin kauniit kasvot tummiksi. Loukkasiko häntä -tuo oikea huomautus, vai hävettikö häntä? Mutta sittenkään ei hän -menettänyt mielenmalttiaan. - -"Te voitte olla oikeassa, ettemme, isäni ja minä, ole huomanneet oikein -seurata lakitieteellisiä sääntöjä", hän vastasi. "Mutta se on kuitenkin -varma, ettemme itse asiassa ole päätöksessämme erehtyneet." - -"Mihin te perustatte varmuutenne?" - -"Me tunnemme miehen, joka isännöitsijää ahdisti. Hän on jo ennen -osottanut intohimoista, väkivaltaista luonnetta, jota siitä syystä jo -ennenkin on rangaistu. Toiseksi tunnemme talonpoikaisneitojen huonon -tavan, että ottavat yöllä nuoria miehiä luokseen." - -"Mutta tunnetteko sitten isännöitsijä Winterin elintapoja?" - -"Minä en tiedä mitään -- olen täältä ollut kauvemmin aikaa -poissa -- -- --." - -"Vai niin! Mitä sanotte sitten siitä, herra paroni, jos isännöitsijä -Winter itse halusi yöllä päästä tytön luo, mutta ei päässyt, kun -tytölle toinen oli rakkaampi ja kun tuo rakkaampi luulevaisuudesta -tai tytön suojelemisen halusta näytti isännälle tien takaisin omaan -huoneeseen?" - -Herbert katseli suurin silmin puhujaa. - -"Neiti Marchand, te tiedätte jotakin tuosta asiasta?" virkkoi hän -sitten. - -"Niin tiedän", vastasi Juliette, "ainakin niin paljon, etten voi pitää -oikeana teidän tuomitsemistapaanne. Tiedän nimittäin, mitä rikollisiksi -tuomitut, syytteenalaiset tunnustavat." - -"Ja mitä sitten?" - -"Ei muuta kuin sen, että sulhanen suojeli morsiantaan häpeämättömältä -viettelijältä. Kun hän sen teki väkivaltaisesti, olisi hän tietysti -oikeuden edessä rikollinen, mutta inhimillisesti ajateltuna pitää hänet -vapauttaa. Minä luulen, että kuka mies hyvänsä hänen sijassaan olisi -tehnyt samoin. Mutta tyttö ei ole tehnyt mitään pahaa. Hän on ollut -kantajan koston ja teidän surkean tuomionne uhrina." - -Tuskallisen levottomana katsoi nuori paroni neitoa. - -"Niinkö ovat tyttö ja poika asian kertoneet?" hän kysyi. - -"Niin." - -Nyt kertoi Juliette tarkemmin Tohverilta saadut tietonsa. Hän huomasi, -että Herbert kuunteli hyvin tarkkaavasti. Kun hän oli lopettanut, kysyi -paroni: - -"Mutta mistä te sitten tiedätte, että tytön ja pojan tunnustukset ovat -oikeat, vaan isännöitsijän valheelliset? Tässä on tunnustus tunnustusta -vastaan -- todistajia ei ole, todenmukaisempi on, että syytteenalaiset -valehtelevat, kuin että isäntä sen tekee." - -"Tunnetteko sitten kantajan siveellistä elämää, herra paroni?" kysyi -Juliette. - -"Siveellistä elämää? Minä vain tiedän, että hän on kunnon maanviljelijä -ja pitemmän aikaa ollut isäni uskollinen palvelija." - -"Voi olla. Mutta tiedättekö, kuinka hän kohtelee naisia, jotka ovat -hänen mielivaltansa alaisia?" - -Herbert ajatteli. - -"Jos oikein muistan, niin puhuttiin monta vuotta sitten, että -Winterille oli sattunut joku julkinen hairahdus. Mutta tarkemmin en -asiaa tunne." - -"Te voitte helposti saada siitä selvää. Minulle vakuutettiin, että -kaikki ihmiset täällä tietävät, ettei isännöitsijä Winter ole mies, -johon naiset voisivat luottaa. Julkisia 'hairahduksia' on hänelle -sattunut useampiakin. -- -- -- Sitä vastoin ei rangaistujen, -syytteenalaisten elämästä tiedetä mitään pahaa. Tyttö, jonka itse -tunnen ja josta olen kuullut toistenkin arvosteluja, ei elämässään -ja käytöksessään ole antanut epäluulolle minkäänmoista aihetta. Hän -on jo monta vuotta liikuttavalla uskollisuudella ja mielenlujuudella -rakastanut miestä, joka köyhyyden tähden tuskin koko elinkautenaan -voi häntä vaimokseen pyytää. Hänen uskollisuutensa on niin luja, että -hän erään toisen, hyvin itsepintaisen sulhasen, joka hänelle voisi -tarjota kaikkia, mitä tuollainen talon tyttö saattaa itselleen toivoa, -miltei väkivallalla luotaan torjui. Opmannin puhe siis, että tuo tyttö -miesten, monen miehen kanssa yöllä pitäisi seuraa, ei voi olla oikea. -Mutta tyttö ei ole niinkuin hän on vakuuttanut ja niinkuin hänestä -uskotaankin, omaa sulhastaankaan yöllä ottanut vastaan, vaikka kyllä -sellaiset seurustelut täällä maassa kuuluvat olevan tapana. Mutta minun -mielestäni on aivan mahdotonta, että tuo siisti, siveä tyttö voisi -yllyttää sulhastaan pieksemään omaa isäntäänsä. -- -- -- Nuoren miehen -tavoista on myös kuultu pelkkää hyvää. Hän saattaa tosin olla kiivas -ja kovapintainen, mutta sellaisia hairahduksia kuin opman Winterille, -ei hänelle milloinkaan kuulu tapahtuneen. -- -- -- Ei siis huomaa -mitään pätevää syytä, minkätähden opmannia paremmin pitäisi uskoa kuin -noita kahta. Mutta niinkuin jo sanoin, en ensinkään ymmärrä teidän -tuomiotanne, joka yksin perustuu opmannin syytöksiin." - -"Me olemme tottuneet uskomaan ylempiä ja sivistyneitä palvelijoitamme -enemmän kuin talonpoikia", vastasi Herbert hiljaa ja nousi, kävellen -alakuloisena pari kertaa edes takaisin. "Mutta on mielestäni ikävää, -jos isä ja minä tässä asiassa olemme erehtyneet ja jos meidän -tahdostamme on jollekin vääryyttä tehty. Voitte varmasti luottaa -siihen, neiti Marchand, että rupean perinpohjin tutkimaan asiaa." - -"Tiedättekö, herra paroni, kuinka suuren rangaistuksen molemmat -syynalaiset ovat saaneet?" - -"Tytön piti saada kahdeksantoista vitsanlyöntiä; pojan rangaistus jäi -oikeusherran määrättäväksi. Minä en ole vielä muistanut kysyä, kuinka -suuri hänen rangaistuksensa oli." - -"Kahdeksankymmentä kepinlyöntiä paljaalle iholle, herra paroni", sanoi -neiti Marchand tuskaisena ja hänen mustat silmänsä liekitsivät. "Mies, -vaikka kyllä vahva kuin jättiläinen, on siitä sairaana. Ja sairas -on tyttökin. -- -- -- Uskallanko kysyä, herra paroni, oliko teidän -rangaistusmäärässänne mitään koventavaa lisäystä?" - -"Ei." - -"Kuka oli rangaistusta annettaessa peräänkatsojana?" - -"Opman Winter." - -"Itse kantaja?!" - -"Niin." - -Katkera hymy levisi ranskalaisen neidon tulipunaisille, hienoille -huulille. Tuo hymy nosti jälleen paronin poskille tummaa verta. - -"Sitten myöskin ymmärrän, minkätähden lyöntien kerrottiin nousseen -kolmeenkymmeneen ja että onnettoman uhrin veristä ihoa vielä silakan -suolavedellä valettiin. Pitihän halpamielisen kaipaajan täydellisesti -kostaa." - -"Mitä te puhutte! Silakan suolavedellä?" - -"Ja te ette tiedä siitä mitään?" - -"Minä kuulen siitä ensimmäisen kerran! Isäni ja minun käskystäni se ei -ole tapahtunut!" - -"No sitten opitte tuosta työstä tuntemaan miehen luonnetta ja tapoja, -miehen, johon te niin luotitte, että hänestä kaipaajana teitte -syytteenalaisen rankaisijan. Minun täytyy sanoa, herra paroni, teidän -maassanne vallitsee omituinen oikeus! Tuollaista oikeuskäsitettä en ole -vielä missään tavannut!" - -Herbert Heideggin huulet olivat lujasti yhteen sulkeutuneet, kulmat -rypyssä, kädet selän takana hän astui edes takaisin. Tuskaiset tunteet -näyttivät täyttävän hänen mielensä, kun hän asiaa ajatteli. Vihdoin jäi -hän kouluneidin eteen seisomaan ja sanoi: - -"Jos tässä on erehdys tapahtunut -- ja teidän selityksenne kuultuani -pelkään todellakin niin tapahtuneen -- niin olen siitä hyvin pahoillani -ja luulen isänikin samoin olevan. Tahdon heti ottaa selvän asiasta. -Oikea syyllinen ei saa jäädä rankaisematta; mutta niille, jotka -syyttömästi ovat kärsineet, tahdon hyvällä mielellä maksaa sovintoa. --- -- -- Mutta teille, armas neiti, tahtoisin huomauttaa, että te -liian ankarasti olette minua tuominneet. Ettekö huomaa, että minun -erehdykseni -- jos se on sellainen -- on ainakin anteeksi annettava. -Ajatelkaa itse: isäni pitkäaikainen, uskollinen ja luottamusta -ansaitseva palvelija, moision isännöitsijä, moision poliisin sijainen -tulee ja nostaa kanteen uskottavalla ja varmalla tavalla; syytös on -isäni ja minun mielestäni täydellisesti todenmukainen; liiottelua ja -valhetta ei voi missään huomata, ja kantajan ulkomuotokin todistaa -hänen sanojensa todenmukaisuutta. Me emme ensinkään voi epäillä, ettei -asia ole niin tapahtunut kuin sitä kerrotaan. Mikä ihme siis, että me -uskomme kaikki, pidämme kanteenalaisten kuulustamisen tarpeettomana ja -kiihottuneina määräämme syyllisille rangaistuksen?" - -"Teidän erehdyksenne saattaa tällä kertaa olla anteeksiannettava", -vastasi Juliette. "Mutta anteeksiannettava ei ole teidän -tuomitsemistapanne, jota sanotte tavalliseksi. Te sanoitte uskovanne -ylempiä, sivistyneitä palvelijoitanne enemmän kuin talonpoikia. -Tahtoisin saada tietää, minkätähden? Minkätähden luulette työmiehen -ja palvelustytön olevan alemmalla siveellisellä kannalla kuin -opmannin, kamarineitsyen tai kouluneidin? Yleensähän sivistymättömissä -maalaisihmisissä löytyy vähemmän rikollisia kuin niin sanotuissa -sivistyneissä piireissä." - -"Meidän maassamme ajatellaan asiasta toisin, ankara tuomarini", -vastasi Herbert, "ja varmaankin on meillä siihen omat syymme." Meillä -talonpojat eivät ole ensinkään niin viattomia kuin toivoisimme. Siitä -voisin teille luetella paljon esimerkkejä, mutta mainitsen vain -yhden. Meidän talonpoikain siveellistä tunnetta ei loukkaa se, että -he kaikin mahdollisin keinoin koettavat puuttua moision omaisuuteen. -Talonpoika varastaa hyvällä omallatunnolla tavaraa, jos hänellä siihen -on vähänkin tilaisuutta. Hän varastaa riihestä viljaa, pellolta -perunoita, puutarhasta hedelmiä, niityltä heiniä, metsästä puita, -ja kun hän viinaa lähtee kaupunkiin viemään, niin kaivaa hän uuteen, -ehjään tynnyriin reijän ja varastaa väkijuomia. Nuo kaikki ovat meillä -tavallisia, jokapäiväisiä asioita. - -"Tiedättekö, armas ystävä -- minä en ensinkään ihmettele tuota -surkeata asiain tilaa", vastasi Juliette Marchand. "Minun mielestäni -näyttää kuin olisivat moision isännät ja talonpojat teidän maassanne -alituisessa sodassa, jossa talonpoikain puoli on paljon heikompi ja -jotka sentähden eivät voi sodankäynnissään valita parhaimpia keinoja. -Talonpoika huomaa tietysti, että moision isäntä häneltä ottaa kaikki --- minkätähden ei talonpoikakin saisi viholliseltaan ottaa jotakin -sotasaaliikseen? Onhan saaliin ottaminen sodassa luvallista -- ja -tavallista! -- -- -- Sehän ei muuta asiaa, että moision isännällä on -laillinen valta riistää itselleen talonpoikain elintarpeita, mutta -talonpojalla ei ole sitä valtaa vastustajaansa kohtaan. Talonpoika -ymmärtää, että tuo valta on kohtuuton, hän ei pidä oikeana, että hänen -täytyy paljon rikkaammalle moision isännälle uhrata työkykynsä ja -varansa, mutta että hän ei voi häneltä mitään ottaa. Ja kun talonpoika -sitä ei pidä oikeana, ottaa hän rauhallisella tunnolla moision -isännältä jotakin -- varsinkin kun huomaa isännän siitä huolimatta -pysyvän yhtä rikkaana, mutta hän itse aina köyhänä." - -Paroni Heidegg varmaankin jo katui, että oli antanut Juliettelle niin -suuren arvosteluoikeuden. Hän ei juuri näyttänyt olevan parhaimmassa -mielentilassa. Mutta hän ei hennonut vastata neidolle loukkaavasti ja -koetti sentähden leikillä kääntää puheen toiseen suuntaan. - -"Jos te osaisitte meidän talonpoikain kieltä, kallis ystävä", -virkkoi hän, "niin luulen, että te astuisitte heidän joukkoonsa ja -kiihottaisitte heitä ilmi sotaan poloisia moision isäntiä vastaan. -Aikahan olisi siihen varsin suotuisa. Rauhaton kiihkohan jo on -alkanut. Puhetaitoista, innostunutta ja toimekasta johtajaa vain -puuttuu. -- -- --" - -Mutta tuo leikkipuhe ei varmaankaan miellyttänyt Juliettea, sillä -hän ei siihen kiinnittänyt huomiotaan, vaan alkoi uudestaan ahdistaa -ystäväänsä. -- -- -- - -"Jos oikein muistan, niin aijoitte, herra paroni, omassa moisiossanne -rajottaa ruumiinrangaistusta ja lopullisesti sen kokonaan poistaa. -Mutta isännöitsijän palvelustytön rankaiseminen ei osota, että olette -ryhtynyt päätöstänne toteuttamaan." - -Herbert istuutui jälleen vastapäätä neitoa ja katseli häntä suoraan -silmiin. - -"Minä en puolustanut tuota rangaistusta, neiti Marchand", lausui -hän. "Kaikki tunteeni sitä vastustivat, varsinkin sentähden, että -rangaistava oli nainen. Mutta minun täytyi myöntyä isäni tahtoon, joka -vaati sellaista rangaistusta." - -"Teidän täytyi?" kysyi Juliette. - -"Niin. -- -- -- Me olemme tottuneet kuulemaan vanhempaimme sanaa ja -ottamaan huomioon heidän neuvojaan. Meidän ymmärtääksemme se on lasten -velvollisuus vanhempia kohtaan. Meitä on niin kasvatettu ja opetettu, -ja sitä vaatii meidän siveysoppimme." - -"Ei mikään siveysoppi vaadi, että lasten pitää vasten omaatuntoaan -noudattaa vanhempain mieltä. Silloinhan pitäisi lapsen vanhempain -käskystä myöskin varastaman." - -"Tuo vastaus ei minun mielestäni pidä paikkaansa, neiti Marchand", -vastasi nuori paroni hieman kärsimättömästi. "Minä tarkotin vain, että -isäni on minua paljon vanhempi, että hänellä on enemmän kokemusta kuin -minulla, että hän paljon paremmin tuntee ihmiset ja olot kuin minä; -sentähden pidin velvollisuutenani myöntyä hänen tahtoonsa ja kuulla -hänen neuvoansa." - -"Ja tuo neuvo oli." - -"Hän luuli, että pehmeys niin suureen rikokseen nähden olisi suorastaan -vahingoksi. -- -- -- Tytön rankaiseminen moisiossa oli oikeastaan -huojennusta. Jos olisimme lähettäneet Miinan haagioikeuteen, olisi hän -kaikissa tapauksissa siellä saanut ruumiinrangaistusta ja tietysti -paljon kovempaa." - -Juliette huokasi. Joka puolella kohosivat hänen mielestään -keskiaikaiset, vahvat ja korkeat väkivallan muurit. Alemman -säädyn ihmisiä varten ei ollut olemassakaan muuta kuritusta kuin -ruumiinrangaistus -- kepeillä ja vitsoilla opetettiin kansalle hyveitä -ja siveysoppia, samoin rangaistiin myös rikoksia. Ja tuo nuori, -oikeisiin mielipiteisiin tottunut mies, oli niin täydellisesti noiden -olojen vaikutuksen alaisena, että hän kätki paremmat tunteensa ja -aikeensa ja vanhempain, miespolvia kestäneen katsantotavan mukaan -yhä edelleen harjotti vääryyttä, pitäen sitä vielä velvollisuutenaan -vanhempiaan kohtaan. -- -- -- - -Sanomaton suru täytti neidon mielen. Hänestä tuntui kuin olisi hän -murehtien istunut raunioiksi rauvenneen ihanteen ääressä. Hän oli -paljon toivonut tuosta miehestä, mutta hänen täytyi nyt nähdä, että -kaikki oli ollut haaveilua. Paroni oli liian voimakkaiden vaikutteiden -alainen, ja hänen luonteensa vastuksien voittamiseksi nähtävästi liian -heikko. Hän oli luvannut enemmän kuin saattoi täyttää. Hänestä tulisi -epäilemättä samanlainen moision isäntä kuin toisetkin olivat. Häntä -ehkä vain talonpojat ja palvelijat sanoivat "hyväksi herraksi", koska -he enimmästi tunsivat kovia herroja. Mutta kuinka suuri ero oikeastaan -oli hyvän ja pahan herran välillä? Hyvä herra vaati talonpojilta samaa -kuin pahakin, hänen tapansa ja ulkomuotonsa vain saattoi vaatiessa olla -vähän lempeämpi; toisinaan hän ehkä kolmenkymmenen lyönnin asemesta -määrää vain kahdeksantoista. -- -- -- - -Juliettella ei ollut halua jatkaa tuota heille molemmille niin -kiusallista selittämistä, sentähden hän kiirehti lopettamaan ja koetti -vielä puhua Miinan ja Päärnun puolesta. - -"Isännöitsijän palvelustyttö, joka isäntänsä vihaa ja kostoa paeten, on -mennyt kylään vanhempainsa luo, pelkää vieläkin herra Winterin puolelta -väkivaltaa ja ahdistamista. Minua on pyydetty rukoilemaan hänelle -teidän suojelustanne opmannia vastaan. Tämä voisi vielä pakottaa tyttöä -palvelukseensa ja sitä Miina kauheasti pelkää." - -"Minun suojelukseeni hän voi luottaa -- vaikka huomaisinkin hänen -olevan syyllisen", vastasi Herbert äkkiä. - -"Mutta Miinalla on vielä yksi pelko: isännöitsijä Winter on uhannut, -että tytön isältä otetaan talo." - -"Minkätähden?" - -"Sentähden, että isännöitsijä vihaa tyttöä," - -"Niin on Winter uhannut?" - -"Niin." - -"Eihän hänellä ole valtaa keneltäkään taloa ottaa!" - -"Mutta hän ehkä voi vaikuttaa heihin, joilla on valta, niinkuin hän -vaikutti vastustajainsa rankaisemiseenkin, vaikkei näiden syyllisyys -ollutkaan varma." - -Herbert pudisti kiivaasti päätään. Hänen silmissään liekehti tulinen -viha. - -"Palvelijainsa vaikutuksen alaisena eivät Heideggit milloinkaan ole -olleet eivätkä siitä syystä ole unohtaneet, mikä on oikeus ja kohtuus!" -huudahti hän. "Te voitte luottaa siihen, että Miinan isä jää taloonsa, -vaikka hänen tyttärensä olisikin syyllinen." - -"Kiitän teitä, paroni! Toista vastausta en teiltä odottanutkaan. --- -- -- Saanko teille vielä mainita yhden pyynnön?" - -"Ja minkä?" - -"Minä nimittäin olen varma, että tarkoin asiaa tutkittuanne, tulette -huomaamaan syytteenalaisen viattomuuden. Asian niin ollen lupasitte -heitä sovittaa. Kaikkein paras sovitus olisi, jos tekisitte heille -mahdolliseksi naimisiin menemisen. Sen he voisivat tehdä, jos -työläinen, Päärn, saisi oman paikan. Herra paroni, antakaa sille -miehelle isänsä talo takaisin!" - -"Isäni on kovin sitä vastaan." - -"Minkätähden?" - -"Se mies on vastahakoinen, väkivaltainen ja jäykkä -- -- --." - -"Ja noita ominaisuuksia luulette te ankaruudella voittavanne? -Ajatelkaa itse onko se mahdollista. Eikö kovuus vain kasvata ja -edistä tuollaisten luonteiden huonoja ominaisuuksia, eikö se kiihota -häntä yhä itsepäisempään vastustukseen, yhä suurempaan vihaan? Tehkää -hänet kiitolliseksi itseänne kohtaan ja hänen sydämmestään katoavat -väkivaltaiset, vastahakoiset tunteet ja pyyteet. Hänet voitte voittaa -ainoastaan herättämällä luottamusta itseenne; häntä on jo kyllä -kovuudella taivutettu, mutta hän ei ole parantunut." - -"Te voitte olla oikeassa, neiti Marchand", vastasi Herbert erinomaisen -murtuneella äänellä. "Minä tahdon täyttää senkin toiveenne ja tuolle -'ryöväripäällikölle', niinkuin isäni häntä nimittää, vastaisuudessa -antaa talon -- jos mahdollista isänsä paikan. -- -- -- Mutta luvatkaa, -että lähden raittiiseen ilmaan. -- -- -- Päätäni kivistää, sydäntäni -ahdistaa. Minua ei ole vielä eläissäni niin kovasti syytetty ja -tuomittu kuin tänään." - -"Te olette minun tähteni pahoillanne?" kysyi Juliette. - -"Olen", huudahti paroni Herbert ja kiirehti jo alas rappusia, "mutta -vain sentähden, että minun vastaisuudessa täytyy olla ilman tuollaista -tuomaria ja neuvonantajaa! Minä häntä niin kovin tarvitseisin!" - - - - -23. - -UKKOSPILVET. - - -Mahtran moisiossa odotettiin turhaan lauvantaina, 31 päivänä -toukokuuta sinne kutsutuita perheenmiehiä. Ei kukaan tullut. Kaikki -olivat suovesakossa sotaväeltä piilossa. Sotamiehille teurastettiin -puoliseksi kaksi lehmää ja moision viina-aitasta saivat he karkaisevaa -kielen kastiketta. Molemmat upseerit olivat isännöitsijä Rosenbergin -vieraina. Virkaatekevä haagituomarikin oli tullut sinne määräämään -vastaanpanijoille rangaistusta. Mutta nähdessään, että talonpojat -eivät nytkään täyttäneen ylempäin käskyä, neuvoi hän isännöitsijää -lähettämään kupiaalla uudestaan kylään sanaa, että kaikki perheenmiehet -tulkoot maanantaina, 2 päivänä kesäkuuta moisioon ja olkoot heti -valmiit alkamaan sonnanvetoa. - -Iltaa ennen mainittua päivää kiiruhtaa kupias kylään ja astuu ensiksi -Sepän taloon. "Onko Ants jo tullut kotiin?" Emäntä Tiiu vastaa, ettei -hän miehestään mitään tiedä. Perjantaina oli käynyt kirkkoherran -puheilla ja sitten jäljettömiin kadonnut. Kupias juoksi edelleen -talosta taloon -- ei ainoatakaan perheenmiestä kotona! Kaikki -kadonneet, niinkuin kunnan vanhinkin. Naiset ja lapset kauhun vallassa, -taloustoimet niin, näin, itkua ja huokauksia kaikkialla. - -Mihin ovat perheenmiehet lähteneet? Kuka sen tietää! Ja jos -tiedettäisiin, kuka sitä sanoisi! Etsikööt itse metsästä ja suolta. - -Ainoa isäntä, jonka kupias vihdoin löytää, on vanha Mihkel Pärtel. - -"Noh, mitä uutisia sinä taas tuot moisiosta?" - -Kupias ilmottaa käskyn ja lisää: - -"Mene sinä heti ja etsi toiset ja sano heille, että maanantaina pitää -tulla. Jota kauvemmin te panette vastaan, sitä suuremmaksi käy teidän -rangaistuksenne." - -"Kuinka minä, vanha mies heitä metsästä jaksan etsiä", vastustaa Mihkel. - -"Kyllä sinä jaksat", vastaa kupias, "eivätkä he niin kaukana voi olla. -Muista, että olen sinua käskenyt!" - -Mihkel viekin metsään miehille moision isännän ja haagioikeuden -uuden käskyn. Mutta ei kukaan uskalla mennä kotiin. Sillä kuka -tietää, eivätkö sotamiehet sillä välin tule kylään ja silloin on -kiinniottaminen ja piekseminen heti käsissä! -- -- -- Aurinko laskee, -iltaruskokin vähitellen sammuu, yön varjo peittää suot ja viidakot. -Mutta nytkään eivät miehet vielä uskalla lähteä kotiin. He piilevät ja -kyyköttävät pensaiden alla ja mättäiden välissä, mielessä hirmuiset -kuvat ja synkät aavistukset ja sydän täynnä tuskaa, kunnes lyhyt, -keväinen yö on kulunut. - -Tänään on pyhäpäivä. Ei suinkaan kuitenkaan sinä päivänä tulla -kepeillä ja vitsoilla rankaisemaan! Nyt voi jälleen mennä kylään. --- -- -- Hymyilevänä nousee aurinko ja rupeaa miehille rohkaisevaksi -seuralaiseksi. He astuvat piilopaikoistaan ja lähtevät yksitellen -kylään. - -Vainiolla alkaa kohta suuri neuvottelu. Keskustellaan, pitikö vielä -edelleen piilotella, vai noudattaa uutta käskyä ja mennä maanantaina -moisioon. - -"Kuinka kauvan voimme kumminkaan metsässä olla, vihdoin täytyy meidän -pois lähteä", arvelevat miehet yksimielisesti. - -"Mutta lähdemmekö moisioon, vai ei?" - -Niin, tuo asia on pulmallisempi. Tietäähän jokainen, mitä heillä siellä -on odotettavana. Kuka tahtoo antaa itseään piestä? -- -- -- Ei kukaan. - -"Ja, jos olisimme tehneet jotakin pahaa, joka laissa on kielletty, niin -voisimme lyönnit kestää", selittivät miehet. "Mutta mehän vain vaadimme -oikeutta, joka meille on annettu. Pitäisikö meidän siitä syystä antaa -veremme vuotaa? -- -- -- Ei miehet, sitä emme tee! Parempi, kun -lähdemme ja kutsumme toisten kuntain miehiä avuksemme, että he eivät -antaisi meitä piestä!" - -Tuo päätös hyväksytään yksimielisesti. - -Jaagun Hindrek ja Pärtlen Priidik ottavat lähteäkseen Juurun kirkolle -pyytämään siellä toisten kuntain miehiä maanantaiksi apuun. Toisiakin -sanansaattajia lähetetään kylästä lähempään naapuristoon ja sieltä -eteenpäin. Jos pyyntöä noudatetaan ja Mahtran miehiä todellakin -huomenna ruvetaan rankaisemaan, niin on sota käsissä. -- -- -- Tuo -uhkaus liikkuu ilmassa kuin onnettomuutta ennustava ukkospilvi. -- -- -- - -Hindrek ja Priidik eivät rohkene valtatietä myöten mennä kirkolle, -sillä se kulkee moision kautta ja siellä uhkaa vaara ja viisikymmentä -sotamiestä. Voihan sotaväkeä olla Atlankin moisiossa, jonka kautta -täytyy mennä ja koko kirkkotielläkin voi vilistä sotamiehiä. Sentähden -oikasevat Hindrek ja Priidik talvitietä myöten suon poikki Juuruun päin. - -He ehtivätkin ennen jumalanpalveluksen alkua kirkolle ja heti ryhtyvät -asiataan ajamaan. Se onnistuu paremmin kuin saattoivat toivoa. Kaikki -lupaavat tulla apuun ilman pitkiä pyyntöjä ja selityksiä. Joka miehen -rinnan täyttää samanlainen vihankiihko yhteisen asian puolesta. Heille -ei tahdota suoda uusia oikeuksia, vaan pakotetaan vannoen noudattamaan -vanhoja asetuksia. Kaikki tietävät, mitä Habajalla on tapahtunut. -Huomenna piti Mahtrassa samoin tehtämän. Sitten tulee vuoro kaikille -kunnille, jotka eivät tahdo alistua. Ja siihen ei kukaan taivu. Jos -huomenna autamme Mahtran miehiä, niin auttavat he meitä ylihuomenna. -Mutta saattaa tapahtua, että meidät jätetään rauhaan jos Mahtran miehet -voittavat. Saksat ehkä pelkäävät, että kapina käy liian suureksi ja -kuuluu Nevan rannoille asti. Sitten saisimme, mitä toivomme. - -Tähän tapaan ajattelivat Atlan ja Maidlan, Juurun ja Kaiun, Purilaan ja -Kuimetsän miehet, kun he noudattivat Mahtran sanansaattajain pyyntöä. -Kirkon seutu oli täynnä neuvottelevia miesjoukkoja. Kaikkia kiihotti -voitonhimo kuin kuohuva laine. Silmät kiilsivät, posket hehkuivat, -kädet menivät nyrkkiin. Sana 'sota' kävi suusta suuhun eikä niitä ollut -monta, joiden posket siitä kalpenivat. - -Nyt ei siis ollut ihme, ett'ei kukaan mennyt kirkkoon. Juurun kirkossa -oli sinä pyhänä vasten tavallisuutta vain vaimoja ja tyttöjä. Oudoksuen -katseli kirkkoherra Berg ympärilleen seistessään alttarilla. Aavistiko -hän, mitä se merkitsi? Varmaankin, sillä olihan liike hänelle tutumpi -kuin kenellekään muulle pitäjässä. - -Kohta, kun sai tilaisuutta, lähetti hän lukkarin kutsumaan miehiä -kirkkoon. Mutta tämä tuli takaisin ja ilmotti, ettei kukaan tahtonut -kutsua noudattaa. - -"Mitä he sitten vastasivat?" kysyi kirkkoherra sopertaen. - -"Heidän täytyy neuvotella sodasta", vastasi elähtänyt lukkari Koch. - -Laulun aikana lähti kirkkoherra itse ulos herättääkseen vastaanpanijain -omiatuntoja. Koko kirkkopiha oli täynnä miehiä ja poikia. - -"Miksi ette tule kirkkoon Jumalan sanaa kuulemaan?" kysyi sielunpaimen -kuuluvalla äänellä astuen heidän joukkoonsa. - -"Meillä ei ole aikaa", vastattiin hänelle monelta taholta, "meidän -pitää mennä Mahtran moisioon sotaan!" - -"Te sokeat, mitä tuo kamala puhe merkitsee? Mistä sodasta te puhutte? -Ettekö häpeä lasketella tuollaisia tyhmyyksiä?" - -"Vai tyhmyyksiä!" sanottiin loukkaantuneena. "Emme me leikillämme puhu. -Meitä pakotetaan sotimaan." - -"Kuka teitä sotaan pakottaa?" - -"Saksat!" - -"Ja te neuvottelette täällä todellakin sodasta?" - -"Niin juuri sodasta. Me lähdemme Mahtran miesten apuun, emmekä anna -heitä huomenna piestä." - -"Minä olen pahoillani teidän tähtenne, te eksyneet raukat!" huusi -kirkkoherra. "Te ette tiedä, mitä puhutte ja mitä tahdotte tehdä! -Olette kadottaneet terveen järkenne!" - -"Jos kirkkoherra toimittaa, ettei Mahtran miehiä piestä, niin me emme -ajattele sotaa!" vastattiin kirkkoherralle. - -"Tulkaa kirkkoon miehet, kuulkaa sielunpaimenenne sanoja!" huusi -kirkkoherra. "Minä tahdon jumalanpalveluksen loputtua ajaa Mahtran -kylään ja puhua siellä rahvaan kanssa. Minä koetan tehdä minkä voin, -ettei teidän tarvitse ajatella vastustamista ja väkivaltaa. Tulkaa -kirkkoon, miehet, kuulemaan Herran ääntä! Siitä tulette rauhallisiksi!" - -Mutta hän puhui kuuroille korville. Vain muutamat seurasivat neuvoa; -toiset jäivät jäykkinä paikoilleen taikka kääntyivät kirkosta -etäämmälle. - -Tuon neuvottelun seurauksena olivat maanantain kauheat tapaukset. -Sotahuuto levisi sähkösanoman tavoin pitkin koko pitäjää, tunkeutui -vielä naapuripitäjiinkin ja sieltä yhä etäämmälle. Pyhä-iltana tiesivät -tuhannet, että huomenna piti Mahtrassa tapahtua jotakin, jonka -miettimiseen jokainen käytti mielikuvitustaan. Varmaa oli, ettei se -ollut hyväksi. - -Joukko miehiä toisista kunnista ei lähtenyt enää kotiinkaan, vaan -kääntyi suoraan Mahtraan päin. Heidän joukossaan oli Uudentuvan -Jyrikin, joka nuoruuden innolla otti asioihin osaa. Mentiin moision -ohi kylään ja kokoonnuttiin siellä kapakkaan. Jo Raba myllärillä, joka -möi moision viinaa, kestitsivät Mahtran miehet rohkeita apulaisiaan -juomilla; mutta suuremmat ystävyysjuomingit alkoivat kyläkapakassa ja -kestivät yöhön asti. - -Kirkkoherra Berg piti sanansa. Hän ajoi lukkarin kanssa illalla kylään. -Kuullessaan tai oikeastaan nähdessään, että miehet kaikki olivat -kapakassa koolla, seisahtui hän sinne. Mutta siellä eivät olleet yksin -Mahtran perheenmiehet ja heidän auttajansa, vaan koko kunnan ihmiset -olivat kokoontuneet kapakkaan kuullakseen, mitä kirkkoherra puhui, -sillä kirkkomiehet olivat ilmottaneet hänen tulostaan. - -Pieni, matala, likainen kapakka oli täpö täynnä vieraiden kuntain -miehiä, samoin kihisi sen ympärillä ihmisiä. Vahva, väkevä tupakansavu -ahdisti pastorin hengitystä, kovaääninen puhe kaikui hänen korviinsa. -Punottavat kasvot, kiiltävät silmät, pehmeä puhe ja hoiperteleva käynti -todistivat, että täällä jo aikaiseen oli ruvettu mieltä rohkasemaan -huomisen päivän varalle. Mutta oli joukossa raittiitakin, joiden -ulkomuodossa ilmeni musta murhe tai synkkä, kiihkeä viha. - -Kirkkoherran läsnäolo ei tyynnyttänyt miesten mieliä. Melu oli yhtä -kova. Sieltä täältä katseltiin mustatakkista miestä kiukkuisesti, -uhkamielisesti ja kuultiin pilkkaavia, kiusaavia sanoja. - -"Mitä tuo kirkkosaksa hakee täältä talonpoikain kapakasta!" huudettiin -kansan joukosta. "Tulee varmaankin taas neuvomaan, että meidän pitää -kuulla moision herrain sanoja ja viedä nahkamme pehmitettäväksi!" - -"Käännyttäkää pappi ovesta pihalle! Koska hän ei tahdo meitä auttaa, -niin ei tarvitse varottaakaan!" lisättiin toiselta taholta. - -Mutta raittiimmat kokoontuivat pastorin ympärille kuulemaan hänen -sanojaan. Matsin Priidik ja Adran Hindrek, jotka olivat olleet kunnan -vanhimpia, astuivat esille ja kysyivät kohteliaasti, mitä kirkkoherra -tahtoi. - -"Tulkoon kolme vanhinta perheenmiestä vielä tänään minun luokseni, -että puhuisin heidän kanssaan teidän asiastanne", virkkoi kirkkoherra -Berg, joka huomasi, kuinka vaikeaa olisi keskustella tuon rauhattoman, -äärettömästi kiihkeän joukon kanssa. - -Mutta vanhat miehetkin olivat vastustajien kanssa yhdessä liitossa. - -"Emme me tule", vastattiin pastorille. "Mitä niistä puheista. Meitä -uhataan keppikasoilla, vitsakimpuilla, rautaisilla kahleilla. Jos ei -kirkkoherra tiedä, kuinka niistä vapaiksi pääsemme, niin ei meitä -tarvitse neuvoakaan. -- -- --" - -"Menköön pappi ja ajakoon sotamiehet Mahtran moisiosta menemään, joita -saksat meitä varten ovat kutsuneet; tulkoot sitten meitä neuvomaan", -kuului taas nuorempain joukosta. - -"Tuokoon kirkkosaksa meille uudet oikeudet, niin sitten hän voi -kapakassakin meille puhua", lisättiin siihen raa'asti nauraen. - -"Näille ei voi mitään, herra pastori", virkkoi hiljaa saksaksi lukkari -Koch, joka arkana seisoi kirkkoherran selän takana. "Eikös olisi -parempi, jos lähtisimme menemään?" - -Mutta kirkkoherra Berg tahtoi sittenkin vielä koettaa, eikö hän -sydämmeen käyvillä sanoilla voisi tyynnyttää kiihtynyttä joukkoa. - -"Miehet, rakkaat, kalliit kristityt ystävät", alkoi hän kauvaksi -kuuluvalla, mutta lempeällä ja sovinnollisella äänellä. "Suureksi -surukseni näen, että olette käymässä kadotuksen tietä, minä näen, että -perikadon kuilu on avannut kitansa ja uhkaa teidät niellä. Minä näen -sen ja sydämmeni itkee teidän tähtenne. -- -- -- Ettekö sitten ymmärrä, -kenen työtä se on? Ettekö ymmärrä, kuka teidän jalkanne tempaa helvetin -tielle, kuka teidän silmänne lyö sokeudella? Eikö se ole sielunne -vihollinen, joka iloitsee onnettomuudestanne? Saatana itse on astunut -joukkoonne ja kiihottaa teitä. Hän panee suuhunne nuo kovat sanat, nuo -kauheat uhkaukset, joita juuri teiltä kuulen. -- -- -- Te tahdotte -vastustaa isäntiänne, tahdotte käyttää väkivaltaa heitä vastaan, te -tallaatte jalkojenne alle heidän käskynsä ja asetuksensa. Kalliit -sielut, ettekö sitten ensinkään pelkää Jumalaa? Ettekö sokeudessanne -enää muista, että Jumala on käskenyt kuulla ja kunnioittaa esivaltaa? -Oletteko jo unohtaneet Vapahtajanne, joka ei käyttänyt väkivaltaa, -vaikka hänelle tehtiin vääryyttä, joka vastaanpanematta kärsi ja kuoli, -vaikka hän kyllä yhdellä sanalla olisi voinut vihamiehensä tuhota? -Mutta teille ei tahdota tehdä vääryyttä, ja te aijotte panna vastaan, -te rohkenette puhua sodasta -- sodasta haltijoitanne vastaan!" - -"Vai ei tahdota tehdä vääryyttä! Kirkkoherra sanoo, ettei meille -tahdota tehdä vääryyttä!" huudettiin vihaisesti. "Eikö ole kepit, -käsiraudat ja kahleet moisiossa meitä varten varattu? Eivätkö -sotamiehet pyssyineen ja keihäineen odota meitä? Ja mitä pahaa me -olemme tehneet? Vaadimme oikeuttamme -- siinä on rikoksemme!" - -Kirkkoherra kuuli, kuinka kolkko nurina kaukaisen ukkosen tavalla -kumisi miesten joukossa ja tuli tästä siihen päätökseen, ettei hän -nykyhetkellä muistuttamalla Jumalaa ja esivaltaa voinut saavuttaa -vastakaikua miesten sydämmissä. Sentähden koetti hän toista keinoa. - -"Uskokaa miehet", lausui hän, "että minä en toivo teille pahaa, -vaan ainoastaan hyvää. Teidän onnettomuudestanne ei ole minulle -mitään hyötyä. Teidän kanssanne ei puhu ainoastaan sielunne paimen, -vaan todellinen ystävänne. Kuulkaa miehet! Ettekö sitten surkuttele -itseänne? Ettekö arvaa, mitä teille tehdään, kun vastustatte moision -isäntiä ja kruunun sotaväkeä, joita nämä ovat itselleen avuksi -kutsuneet? Uskokaa minua, teidän haltijanne ovat teitä voimakkaammat! -Sotamiesten pyssyt eivät ole tyhjät. Teitä ammutaan kuin luokoa -maahan, kun uskallatte kätenne heitä vastaan kohottaa. Ja joka teistä -jää elämään, hän otetaan vangiksi ja pannaan rautoihin ja lähetetään -elinkaudeksi sinne, josta ei pääse takaisin. Mutta ennen sitä -rangaistaan teitä kepeillä, kunnes menetätte terveytenne. Voisitte -tuon kaiken itsekin arvata, sillä tehän ette ole enää lapsia! Te, -kourallinen talonpoikia, joilla ei ole muuta kuin pelkät kourat, te -hajoatte kuin akanat tuuleen, kun rohkenette koskea herroihinne." - -Kirkkoherra erehtyi, kun luuli näiden sanain vaikuttavan. Hän oli -pelotuksilla aikonut pakottaa miehiä ajattelemaan ja peräytymään. Mutta -vastaukseksi nousi vihainen, uhkaava nurina. Pudistettiin nyrkkejä, -huudettiin, vannottiin. - -"Saammehan nähdä, ketä on enemmän -- meitä vai saksoja!" kiljuttiin -vihan vimmassa. "Me heidät muserramme -- akanoiksi me pieksemme heidät --- eivätkä he meitä! heidän pitää saada kokea talonpoikain nyrkkejä! -Kyllähän näemme, kellä enemmän voimia on, saksoilla vai talonpojilla. -Me emme pelkää saksoja emmekä heidän sotamiehiään!" - -"Kalliit ystävät, minä muistutan teille vielä jotakin!" huusi pastori -Berg kooten viimeiset voimansa. "Te, perheenmiehet, täältä ja -kauvempaa, te olette kaikki naineet ja teillä on lapsia kotona. Jos -ette ajattele itseänne, niin ajatelkaa naisianne ja lapsianne. Kun -tahdotte mennä sotaan, niinkuin itse sanotte, niin moni teistä kuolee, -tai menettää terveytensä, tai viedään autioon maahan, tai vankitorniin. -Sitten jäävät teidän armaat vaimonne ja kalliit lapsenne itkien teitä -suremaan, sillä heilläpä ei ole enää elättäjää eikä huolenpitäjää. -Miehet, ajatelkaa noiden onnettomain kyyneleitä ja masentakaa kova -mielenne! Teidän leskienne ja orpojen valitus on koston huutona -kohoava taivaaseen voimallisemman tuomarin puoleen. Miehet armahtakaa -vaimojanne ja lapsianne. -- -- --" - -Vasta nyt oli kirkkoherra osannut arimpaan kohtaan. Olihan perheellinen -onni noiden köyhäin työorjain ainoana lohdutuksena, rakkaus vaimoon -ja lapsiin heidän ainoana ihanteenaan. Vaimo ja lapset hädässä ja -ahdistuksessa -- oi, se vaikutti! -- -- -- Rauhottava hiljaisuus -vallitsi hetken aikaa kiihtyneessä joukossa. Miesten kovat, synkät -kasvot pitkäin hiusten ympäröiminä olivat miettivän näköiset, toinen -loi toiseen syvän katseen, siellä täällä kuiskailtiin toisen korvaan. --- -- -- - -Kirkkoherra koetti vielä vaikuttavammin käyttää hyväkseen tuota -onnellista hetkeä. Hän lykkäsi kapakan oven, jonka lähellä hän seisoi, -äkkiä auki, pisti päänsä ulos ja huusi koolle naiset ja lapset, joita -seisoi kapakan edessä koko paljon. - -"Katsokaa, perheenmiehet, tuossa seisovat naisenne ja lapsenne, ja -surullisina rukoilevat teitä: 'heittäkää kurjat aikeenne, armahtakaa -meitä heikkoja, joita tahdotte tehdä miehettömiksi, isättömiksi, -elättäjää vaille!' -- Jos teillä, miehet, inhimillinen sydän sykkii, -niin ette katsoessanne noita voi jäädä kylmiksi ja koviksi, ette voi -antaa heille leivän asemesta kiveä. -- -- -- Ja te naiset ja lapset, -korottakaa äänenne ja sanokaa elättäjillenne: 'Joka teistä oikea mies -on ja rakastaa vaimoaan ja lapsiaan, hän ei tässä kapakassa, viinan -ääressä pidä neuvoa, vaan hän lähtee kotiin armaittensa kanssa ja -virkistää unessa voimiaan ja menee huomenna työhön -- eikä sotaan!' -Silloin ei jää teille leskiä eikä lapsiraukkoja itkemään ja suremaan." - -Pari lähimpänä seisovaa naista itki; lapset katsoivat heitä silmiin -ja alkoivat myös itkeä. Kapakan edessäkin seisovat naiset olivat -liikutetut. -- -- -- Kirkkoherra poistui ovelta, jotta miehet olisivat -voineet nähdä ulkona ja ovella seisovia naisia ja lapsia. Kuva oli -todellakin surullinen, se näkyi monen miehen kasvoista. - -Mutta liikutusta ei kestänyt kauvan. Ja päälliseksi oli se nainen, joka -karkein käsin riisti sydämmiltä murheen hunnun. Joku suuri, tukeva, -kuivettunut nainen, jolla oli vanhat kellastuneet kasvot, joihin suru -ja työ oli piirtänyt syviä uurteita, astui ovelle ja huusi kovalla, -miehekkäällä äänellä: - -"Eiväthän meidän miehet leikin vuoksi sotaan tahdo mennä, he lähtevät -hädässä! Moision työ painaa meidän hartioitamme kuin myllynkivi, joka -meidät sortaa maahan, että henkeä ahdistaa. Meillä on vain yksi nahka -selässä, mutta moisio ottaa meiltä monta nahkaa. Minä olin vielä lapsi, -kun ruvettiin odottamaan uusia oikeuksia, kun jo tiedettiin puhua -huojennuksista; nyt on uusi laki annettu, huojennuksia on luvattu, -mutta moision isäntä vaatii edelleen vanhaa orjuutta! Tahtooko Jumala -sitä? Tietääkö sitä keisari? Helppo on puhua, mutta raskas tehdä -työtä. Rakkaita ovat miehillemme naiset ja lapset, mutta eikös oikeus -ole kallis? Eikös parempi aika ole kallis? Jos eivät miehet vaadi -meille oikeutta, niin kukas sitten vaatii? Naisetko ja lapset? Miehet, -vaatikaa moision isänniltä oikeutta, älkääkä antako itseänne piestä! -Kun keisari kuulee, mitä meille tehdään, niin ei uskalla yksikään -sotamies kääntää asetta teitä vastaan!" - -Näillä, kovalla äänellä, mutta rauhallisesti ja sujuvasti puhutuilla -sanoilla oli kansaan silminnähtävä vaikutus. Liikutus ja surumielisyys -olivat kuin poispyyhityt. Nousi suuri meteli. Puhuttiin, huudettiin -vuorotellen. Jälleen pudistettiin nyrkkejä, uhkailtiin ja silmät -liekehtivät. Uudelleen lensi, sota, sana suusta suuhun. Kirkkoherra -aikoi puhua, mutta häntä ei enää kuunneltu. Monet päihtyneet miehet -tunkeutuivat kirkkoherran eteen ja alkoivat sopertaen häntä tutkia. -Toiset rupesivat soimaamaan ja kiroilemaan hengen miestä. Taas -huudettiin, "työntäkää pappi ovesta ulos! Hän on saksojen ystävä -ja tulee meitä kietomaan!" -- -- -- Ja jopa nähtiinkin miesten -uhkamielisesti häntä lähestyvän, kuin aikoen käydä häneen kiinni. - -"Nyt on aika lähteä, kirkkoherra", kuiskaili lukkari kauhun vallassa. - -Mutta pastorista tuntui ikävälle kärsiä tappio ja vielä naisen tähden. -Hän oli lähestynyt ovea; josta kovalla äänellä huusi: - -"Kuulkaa miehet, minä lausun teille vielä viimeisen sanan. Te voitte -vielä päästä vapaaksi kovasta pieksemisestä, joka teitä uhkaa. -Tahdotteko?" - -"Miksi emme tahdo! Tahdomme kyllä." - -"Te tiedätte, että teitä aijotaan piestä! Tiedättehän sen?" - -"Tiedämme tietysti!" - -"Alistukaa siis vanhaan asetukseen, kunnes teille uusi annetaan! Se -annetaan teille, minä sen takaan! Vannotteko alistuvanne vanhaan -asetukseen?" - -"Emme vanno! -- -- -- Emme vanno! -- -- -- Vaikka meidät väkipyörällä -murskattaisiin -- emme vanno! -- -- -- Vaikka meidät rautoihin -kytkettäisiin, vaikka elävältä haudattaisiin, vaikka meidät kappaleiksi -pieksettäisiin, niin emme vanno -- emme vanno!" - -Kirkkoherra kääntyi ja lähti. - -Täällä hänellä ei enää ollut mitään tekemistä. Ennemmin olisivat hänen -sanansa voineet tyynnyttää myrskyävää merta tai sammuttaa leimuavaa -tulta, kuin tuota vihaista, pohjiaan myöten kiihtynyttä kansanjoukkoa. -Hän istui lukkarin kanssa ajoneuvoihin ja lähti menemään. Kovat huudot -ja uhkaukset kapakasta ja sen ulkopuolelta kaikuivat vielä kappaleen -matkaa hänen korviinsa. - -"Nyt ei ole enää epäilemistä", virkkoi hän saksan kielellä lukkarille, -"he tahtovat tehdä julkisen kapinan". - -"Mutta mikä nyt neuvoksi?" kysyi kauhistunut lukkari. - -"Meidän täytyy poiketa moisioon ja varottaa isännöitsijää ja -upseereja", päätti kirkkoherra Berg. "Heidän pitää viipymättä hankkia -itselleen lisäväkeä." - -"Mutta mistä saavat sitä niin äkkiä?" - -"Habajasta -- mistä muualta. Kello on nyt yksitoista. Jos sinne nyt -kohta laitetaan sana, niin lisäväki voi kiireesti marssien olla täällä -huomenna ennen puolta päivää. Jumala suokoon, ettei se olisi myöhäistä!" - -Kirkkoherra ajoikin suoraan Mahtran moisioon, ja kertoi siellä -isännöitsijä Rosenbergille ja molemmille upseereille millä kannalla -asiat olivat. Kauhistunut opman laittoi heti yötä myöten sanansaattajan -mukana kirjeen siellä olevalle sotajoukon johtajalle, kapteeni -Bogutskille ja pyysi viipymättä itselleen lisäväkeä. - -Mahtran kylässä ei sinä yönä varmaankaan kukaan maannut. Kapakassa -vallitsi kuumeentapainen elämä ja liike aamun koittoon asti ja se, -joka naisten ja lasten mieliksi läksi kotiin, ei mennyt levolle, vaan -vietti yönsä murheellisessa kiihkossa. Ei kenenkään mielestä, joka -vähänkin vielä juomiseltaan saattoi ajatella, ollut huominen toimi -helppo ja iloinen. Monessakin hökkelissä vuodatti vaimo, äiti, sisar -tai morsian kauhun kyyneleitä, monesta ahdistetusta rinnasta kohosivat -tuskan huokaukset ja hätähuudot taivasta kohti ja pahat aavistukset -täyttivät mielen. Mutta pitihän sen tapahtua! Sehän tapahtui lain ja -oikeuden tähden. Sehän oli luvattu itsensä suojelemiseksi uhkaavaa -väkivaltaa vastaan. Ainoastaan tuo varma, sydämmeen käypä tieto antoi -noille hiljaisille, ryömiville, tottelemiseen ja käskyn täyttämiseen -tottuneille orjille sen rohkeuden, jolla tahtoivat huomenna panna -päätöksensä toimeen. - -Hiljainen, suvinen yö peitti kylän. Ilma oli lauhkea ja miellyttävä -kuin lämmin maito, mutta raskas ja painava. Ei ainoakaan lehti -liikkunut puissa. Kukkain tuoksu niityiltä täytti kuuman, kostean -ilman. Lepikossa lauleli satakieli, koivikosta kuului ruisrääkän -särisevä ääni, kasteesta kosteassa heinikossa pitivät sirkat hiljaisia -laulajaisia. Yölepakko lensi yli kylän -- hiljaisesti ja salaperäisesti -kuin uhkaava onnettomuus. - -Yhä vielä kuului melua kapakasta, yhä vielä välkkyivät tulet, kuin -tontun silmät hökkelein oviaukoista ulos hiljaisuuteen. Rauhan, -unenväsymyksen kantoi yölepakko tonttusiivillään metsään -- sinne jätti -hän murheen, pelon ja ahdistuksen. Kaikissa noissa synkissä, pimeissä -hökkeleissä tuolla matalalla harjanteella, vesakoiden ja soiden -keskellä valvottiin ja sykkivin sydämmin odotettiin huomista -päivää. -- -- -- - -Mahtraan johtavalla tiellä alkaa samaan aikaan salainen, Öinen elämä. -Äänettöminä kulkevat miehet hevosilla tai jalkaisin, kaikki samaan -suuntaan. Tien vieressä olevat kapakat täyttyvät ihmisistä, puhe -muuttuu kovaäänisemmäksi, kulkevien joukko kasvaa suuremmaksi. Ja -kun aamunkoitossa päivän terä ilmaantuu taivaan rannalle, ovat tiet -mustanaan rauhatonta kansaa ja kapakoissa alkaa elämä, jonkakaltaista -työpäivän aamuna ei ennen ole nähty. - -Vieraiden kuntain miehet ovat pitäneet sanansa, he kiirehtivät Mahtran -miesten apuun. Kaikki nuo kansanjoukot lähtevät "Mahtran sotaan". He -eivät anna Mahtrassa tapahtua niin, kuin Habajalla tehtiin, eivät -salli, että täällä kepeillä ja vitsoilla ketään pakotetaan luopumaan -oikeudesta ja suostumaan vääryyteen. He tahtovat vapauttaa Mahtran -miehiä pieksemisestä ja uuden lain rikkomisesta. Sillä kaikkein -mielestä on varma, että jos Mahtran miehet tänään vannovat alistuvansa, -niin pannaan huomenna heitä myös vannomaan; mutta jos Mahtran miehet -voittavat, niin hekin voittavat yhdessä näiden kanssa. Sota ei pysy -salassa -- kyllä lain antaja kuulee ja lähettää apua. -- -- -- - -Mutta kapakoissa rohkaistaan mieliä. Raittiina on talonpoika arka -mies; hänellä ei ole sanoja suussa eikä voimaa käsivarsissa. Ja tänään -varmasti tarvitaan molempia -- suuta ja kättä. Saksoille pitää vastata, -kun he väärin selittävät asetusta, ja heille pitää näyttää käsivoimia, -kun ottavat kepit ja vitsat esille. "Jos ei mikään muu auta, niin -olkoon sota!" - -"Juokaa, veljet, kuka tietää kuinka kauvan elämää kestää!" huudetaan -kapakoissa. Pullot ja pikarit kiertävät kädestä käteen, rohkeus kasvaa, -samoin myös innostus. Voimasanat lentävät suusta suuhun, ylistyspuheet -kaikuvat, rohkeat kiihottavat arkoja, ystävät kaulaavat ystäviä, -vihamiehet ojentavat toisilleen ystävän kättä. Kaikillahan on yhteinen -asia, kaikki lähtevät yhteisesti taistelemaan vihollisia vastaan. - -Jo pyhäiltana oli Mahtran moision luona vieraita miehiä; mutta mitä -korkeammalle päivä maanantaiaamuna nousee, sitä suuremmaksi ja -mustemmaksi tulee pilvi, joka kansanjoukosta syntyy. Pian kuhisee -moision seutu kansaa ja melu täyttää ilman. Ja yhä vielä tulee väkeä -lisää -- hevosilla ja jalkaisin. Tomupilvet nousevat maantiellä, -rattaat jyrisevät, hevoset hirnuvat, piiskat läiskävät. - -Päivätyöläiset moisioiden vainioilla jättävät työnsä, ottavat hevosen -auran edestä, rientävät kotiin, valjastavat eläimen vankkurin eteen -ja ajavat sotaan. Toiset rientävät sontavankkureissa Mahtraan päin, -ottaen tieltä jalkamiehiä mukaan. Toiset ratsastavat ja vielä jotkut -jättävät hevoset valloilleen ja juoksevat jalan. Ei kukaan nyt enää -kuule käskijän sanaa, jokainen kielto on turha. Ääretön kiihko -valtaa kaikkein mielet, kun Mahtran puolella pamahtavat ensimmäiset -pyssynpaukkeet. Raivoissaan ja kiihkoissaan rientävät ihmiset Mahtraan -päin, kellä vain henki rinnassa liikkuu, seuraa mukana. -- - -Paroni Heideggin moisiossakin tiedetään, mikä päivä nyt on. Miehet, -jotka olivat kirkossa, toivat sotasanomia ja pitivät huolta, että -kaikki saivat niistä tietoa. Uudentuvan Jyri lähetti työläispojan -mukana sanan päivätyöläiselleen, että älkööt huomenna menkö työhön, -tulkoot ennen sotaan, siellä tarvitaan vahvoja miehiä; hän itse aikoi -jo tänään mennä Mahtraan pitämään toisten kanssa sotaneuvotteluja. - -Päärnun selkä on vielä kankea ja kipeä haagioikeudessa saamistaan -lyönneistä, mutta se ei estä häntä juoksemasta kylään ja kokoamasta -sotaväkeä. Kiihkeänä kohottaa hän suurta, rautaista nyrkkiänsä taivasta -kohti ja vannoo, ettei hän tahdo unhottaa noita lyöntejä, että hän ne -tahtoo saksoille kostaa -- joka lyönnistä kaksi, yhdentekevä missä ja -kenelle. Huomenna on Mahtrassa sota, mutta ylihuomenna voi olla täällä; -vahinko, ettei sitä ole jo tänään. -- -- -- - -Mutta tulematta ei se jää. Tekeväthän täällä miehet samoin kuin -Mahtrassa ja siitä heitä huomenna aijotaan rangaista. Maanantaina -pitäisi moisiossa alkaa sonnanveto, mutta ei kukaan noudata käskyä, -jos ei juuri Ristmäen Mihkel. Kaikki ovat päättäneet panna aputöitä -vastaan, jos ei muuten, niin sodalla. Paronit ja käskijät saavat -huomenna turhaan odottaa miehiä, turhaan lähettää kupiaan mukana -käskyjä kylään -- ne, jotka ovat kuulemassa, eivät kuule ja jotka eivät -ole kuulemassa, ovat sodassa. Mutta Päärn toivoo, että koko kunnan -miehet lähtisivät sotaan ja sentähden käy hän perheestä perheeseen -nostattamassa vihan tulta. - -"Miehet!" hän huutaa joka paikassa. "Suutamme olemme jo paljon -soittaneet, mutta emme ole tehneet tikkua ristiin. Huomenna pitää -meidän näyttää, että osaamme tehdäkin jotakin. Mahtran miehet pyytävät -meitä apuun. Heillä on huomenna pieksemispäivä. Habajassa on jo kyllin -verta vuotanut -- sallimmeko, että Mahtrassa vielä enemmän juoksee? -Tahdotteko odottaa, kunnes pieksemisen vuoro teille tulee. Se tulee -ehkä pikemmin kuin arvaattekaan. Jokainen sontakuorma, joka huomenna -jää vetämättä, voi ylihuomenna muuttua vitsakuormaksi. Jos ei teidän -nahkaanne syyhytä, niin tulkaa sotaan! Huomenna on Mahtrassa sota, -miehet! Joka on oikea mies, valjastaa hevosen ja lähtee ajoissa tielle! -Jääköön kotiin se, joka ei osaa muuta kuin suutaan soittaa!" - -Ja Päärnun sanat vaikuttivat. Ne vaikuttivat vielä paremmin, kun hän ei -ollut perheenmies, joka omien etujensa puolesta taisteli ja jota hätä -uhkasi, vaan toisen palvelija, jolla ei ollut mitään voitettavana, vaan -kyllä paljon menetettävää. Jos työläinen tahtoi toisten puolesta panna -alttiiksi oman nahkansa, miksi ei sitten perheenmies rientäisi toiselle -perheenmiehelle apuun! - -"Lähdemme niin! Autamme tietysti! Rauhalla olemme kyllä jo onneamme -koettaneet -- koettakaamme siis nyt sodalla!" - -Näin vastattiin Päärnulle joka taholta. Jo pyhäiltana alkoi osa miehiä -lähteä, toiset lähtivät perässä yöllä ja aamupuolella. Päärn itse oli -ensimmäisten joukossa. - -Mutta ennen sitä oli hänellä kotona äidin kanssa kova taistelu. -Kauhistunut vanhus, jolle Päärn oli tunnustanut totuuden, rupesi poikaa -Jumalan nimessä kieltämään, ettei hän tahallaan juoksisi surman suuhun. -Moisiota vastaan sotaan -- taivas armahtakoon, eikö hänellä ollut -mieltä päässä! Eikö hän sitten jo kyllin tiennyt, mitä kepit ja vitsat -merkitsevät. Tahtoiko hän nyt vielä rautoja kantaa, vankitornit nähdä -ja joutua autioon maahan? - -Kaikki turhaan! Päärnun kovaan pääkalloon ei mikään varottava sana -mahtunut. - -"Kaikki toiset lähtevät, minä lähden myös!" selitti hän lyhyesti ja -päättävästi. "Älä sinä minun tähteni pelkää, minä olen nuori, vahva -mies. Ja meitä on paljon -- kaikista kunnista, monta tuhatta miestä. -Tahtoisin nähdä, kuka meidät voittaa!" - -Äidin rukoilemista ja murinaa olisi kyllä vielä kauvan kestänyt, jos -ei Uudentuvan emäntä olisi tullut Päärnulle apuun. Tämä nimittäin oli -oman poikansa tähden suuressa murheessa ja toivoi, että Päärn lähtisi -Jyrin mukana. Mutta hänkin pyysi, että molemmat pysyisivät etäämmällä -vaarapaikasta. - -"Päärn, tuo minun poikani terveenä takaisin!" huusi hän vielä -palvelijan jälkeen, kun tämä jo vankkureilla istui ja pihaveräjästä -tielle ajoi. - -"Päärn, tuo minun elättäjäni terveenä takaisin", lisäsi äiti puolestaan. - -Ja sitten katselivat molemmat vanhukset ajajan jälkeen, kunnes hän -katosi pimeään ja molempien poskille vieryivät kyyneleet. Äänettöminä, -sydän täynnä tuskaa kääntyivät he sitten majoihinsa takaisin. - -Mutta Päärnun jälkeen huusi vielä toinenkin henkilö. Tuskin oli hän -joutunut Ristmäen talon veräjän ohi -- sillä kohdalla hän ajoi hyvin -hiljaa -- kun talon pihasta hyppäsi ketterä neito esille, juoksi -kappaleen tietä vankkurein perässä ja alkoi huutaa ajajaa. - -"Pidätä, Päärn! Pidätä!" - -Mutta, kuuliko Päärn ratasten jyrinän tähden huutoa, vai eikö tahtonut -kuulla, yhdentekevä, hän ajoi eteenpäin katselematta kertaakaan -taakseen -- löipä vielä hevosta selkäänkin, ikäänkuin olisi joku -kilpajuoksukin ollut käsillä. -- -- -- - -Päärnukin vietti aamupuolen yötä tien vieressä olevassa kapakassa -toisten sotamiesten joukossa, hänkin joi, saadakseen rohkeutta ja -voimia tulevan raskaan päivän varalle. Kello kuuden tai puoli seitsemän -tienoissa oli hän suuressa miesjoukossa tullut Mahtran moision portille. - -Ääretön ihmisjono piiritti moision pihaa portin ulkopuolella. Läpipääsö -näytti mahdottomalta. Ja yhä vielä tuli uusia joukkoja lisäksi, koko -tie oli mustanaan väkeä. Sanaton humina vallitsi, mutta juopuneiden -huudot sekaantuivat siihen. Monella oli seipäät ja sauvat kädessä, -mutta suurimmalla osalla ei ollut muuta kuin pelkät nyrkit, sota-aseita -ei ollut kellään -- ei pyssyjä eikä pistimiä. -- Moision pihaa portin -ja aidan takana piiritti kansa mustana, liikkumattomana vyönä. Rahvas -ei tahtonut heti tunkeutua portista pihaan; mutta pian pidettiin -siitäkin neuvoa, jo työnnettiin porttia, jo kaikuivat kiihottavat äänet -joka puolelta. - -Moision rakennuksen edessä seisoivat sotamiehet jo asennossa, -liikkumattomina ja suorina kuin seipäät. Pyssyjen piikit ja upseerein -miekat välkkyivät päivän paisteessa, veripunaiset juovat mustalla -veralla paistoivat kauvas jokaisen silmiin ja puiden alla seisoi kaksi -satuloitua hevosta. - -Nähtävästi oltiin täälläkin valmiina sotaan. -- -- -- - - - - -24. - -MAHTRAN SOTA. - - -Äkkiä kiintyi kansan vilkas huomio erääseen asiaan. Maantiellä näkyi -kaksi ratsastajaa. He kiirehtivät täyttä nelistä, jotta pitkä tomupilvi -harmaana huntuna jäi heidän jälelleen. Lähempänä nähtiin heidän -olevan sotilaiksi puettuina. Edelläajaja oli upseeri, mutta hänen -seuralaisensa tavallinen sotamies, ehkäpä edellisen palvelija. - -Molemmat ratsastajat tomusta harmaina läähättäväin, vaahtoisten -hevosten selässä, seisahtuivat moision portille, sillä he eivät -mitenkään voineet päästä tiheän kansanjoukon läpi. Upseeri silmäili -huolestuneena odottamattoman suurta ihmispaljoutta, joka moisiota -piiritti. Arviolta saattoi siinä olla pari tuhatta henkeä. - -Vanhanlainen, parrakas upseeri oli majori Laiming, joka Uudesta -moisiosta, Kosen pitäjästä oli ajanut Mahtraan. Hänelle oli Habajasta -laitettu sana uhkaavasta kapinasta. Hän oli luullut tapaavansa joukon -talonpoikia -- Mahtran omia alustalaisia ja joitakuita uteliaita -henkilöitä naapurikunnista, mutta nyt sai hän nähdä, että täällä -oli koolla sotaväki, joka ulottui silmän siintämättömään. Hänen -huolestustaan lisäsi vielä se henki ja mieliala, joka tässä joukossa -ilmeni; hän saattoi selvästi huomata noiden ihmisten ulkomuodossa -voitonhimoa, vihan kiihkoa ja ylpeää uhkamielisyyttä. Sitä samaa -todistivat heidän joukostaan kuuluvat, rohkeat, uhkaavat huudotkin. -Majori Laiming oli Kosen pitäjän kunnissa huomannut, että rauhattomat -talonpojat sotaväen ilmaantuessa heti kävivät aroiksi, siirtyivät -syrjään ja unohtivat vastustamisen. Mutta täällä hän näki, ettei hänen -tulonsa mitään kansaan vaikuttanut, ettei hänelle tietäkään tehty, -ja ettei moision pihassakaan seisova, aseellinen sotajoukko heitä -pelottanut. Nostettiin seipäitä, huudettiin ja naurettiin. Nuo kaikki -olivat huonoja enteitä. - -"Tie auki! Tie auki!" huusi majorin palvelija venäjän kielellä, ja -herra itse ajoi hevosensa suoraan kansanjoukkoa kohti. Hitaasti ja -vastenmielisesti siirryttiin portin edestä syrjään, ainoastaan askel -askeleelta pääsi majori eteenpäin. "Miehet, älkää laskeko heitä! -Menkööt sinne, mistä tulivat!" huusivat muutamat juopuneen äänellä, -mutta enin osa vaikeni synkästi. - -Kului hiukan aikaa, ennenkun majori Laiming seuralaisineen ehti -portille. Äkkiä tarttui joku hevosen suupielistä kiinni ja toinen veti -eläintä hännästä, mutta onneksi pakotti upseerin kova ääni heidät -perääntymään ja tien sulkijain täytyi myös väistyä syrjään. Mutta kun -majori oli päässyt portista moision pihaan, tulvasi sinne meluten hänen -perässään ääretön ihmisjoukko ja samoin tapahtui toisella, vastapäätä -olevalla portilla. Pian oli avara, aidattu moision piha täynnä mustaa, -kihisevää rahvasta. - -Oikealla puolella olivat moision aitta-, navetta- ja tallirakennukset -sekä asuinrakennus, kaikki puiset, olkikattoiset; vasemmalla kädellä -oli kivestä tehty viinakeittiö kahden lammikon edessä, mutta -rakennusten väli ja länsipuolinen piha olivat avonaiset. Päärakennusta -ja ulkohuoneita ympäröi puutarha. Aseelliset sotamiehet seisoivat -päärakennuksen edessä, jonka akkunat aamuauringon valossa kiilsivät -kullalle. - -Moision pihassa oli suuri kasa aidanseipäitä. Kohta, kun kansa oli -päässyt pihaan, mentiin ensiksi seiväskasalle ja otettiin käsiin vahvat -aseet. Sitten piiritti kansanjoukko pihassa seisovat sotamiehet. - -Nämä tekivät kunniaa tulevalle majorille. Kapteeni Bogutski ja toinen -nuorempi upseeri lähestyivät kädet korvallisella päällikköään, joka -tervehti heitä kättä antaen. Totisina katselivat nuo kolme upseeria -toisiaan ja rupesivat sitten syrjässä seisten neuvottelemaan. - -"Mistä tuo ääretön kansanjoukko on tullut?" kysyi majori Laiming -huolestuneella äänellä. "Eiväthän nuo kaikki voi olla tästä kunnasta!" - -"Eivät tietysti", vastasi kapteeni Bogutski. "Niinkuin olen kuullut, -ovat täällä olevat talonpojat kutsuneet naapurikunnan miehiä avukseen -ja Jumala paratkoon, he ovat kutsua noudattaneet." - -"Näin ollen saattaa asemamme käydä vaaralliseksi", sanoi Laiming. -"Tullessani näin tänne tulvaavan kansaa yhä vaan lisää, ja kaikki nuo -ihmiset näyttävät olevan pelottavalla tuulella; heidän joukossaan -on myös paljon viinan rohkasemia miehiä. Tuskin pääsin tänne heidän -käsistään!" - -"Minä lähetin eilen sanansaattajan Habajalle pyytämään, että siellä -oleva sotaväki viipymättä rientäisi tänne", huomautti kapteeni. "Tähän -asti olen turhaan odottanut lisäväkeä." - -"Se on tulossa, mutta tietymätöntä on, ehtiikö se tänne, ennenkun meitä -ruvetaan ahdistamaan", virkkoi majori, joka huolella näki, kuinka -rohkeina talonpojat heitä piirittivät. "Me olemme liian heikkoja -vastustamaan tuota ääretöntä ihmisjoukkoa, vaikka meillä onkin -viisikymmentä pyssyä; meitä on kuin pisara meressä! Mitä luulette -- -eikö meidän pitäisi koettaa hyvällä heitä estää päällekarkaamisesta, -kunnes saamme apua?" - -"Mutta millä tavalla?" - -"Koetamme ensiksikin kärsiä heidän ärsyttäviä puheitaan ja pienempiä -päällekarkaamisiaan. Rohkeimpia heistä koetan myös juomarahoilla -lepyttää." - -"Luulen, että neuvonne ovat hyviä." - -Pieni sotajoukko seisoi todellakin kuin vähäinen saari raivoavan -meren keskellä. Pian oli se joka puolelta piiritetty. Mitä merkitsi -viisikymmentä edestä ladattavaa pyssyä tuota ääretöntä seiväsmetsää -vastaan. Jos eivät päällekarkaajat peräänny ensimmäisistä laukauksista, -niin vyöryvät tuon meren laineet voimattoman joukon yli, jottei -jääaikaa pyssyjen lataamiseen, ja silloin ovat sotamiehet hukassa. - -Mutta näytti siltä, kuin ei väkivaltaa vielä olisi tarvinnut pelätä -väkijoukon puolelta. Talonpojat seisoivat kyllä sotamiesten kanssa -rinta rintaa vastaan ja koettelivat oikein käsin heidän pyssyjään, -mutta päällekarkaamista ei vielä kukaan ajatellut. Sitävastoin -ruvettiin heidän kanssaan keskustelemaan, eivätkö he lähtisi pois -Mahtrasta ja jättäisi täällä olevia talonpoikia rauhaan. Tietysti -vaikeutti tätä sopimusta se, etteivät sotamiehet ymmärtäneet viron -kieltä, eivätkä talonpojat venäjää. - -Muutamat rohkeimmat heistä, vähän humaltuneet miehet, tunkeutuivat -meluten upseerien ympärille. - -"Minkätähden te tänne tulitte?" ruvettiin näiltä kyselemään. "Emmehän -ole tehneet mitään pahaa. Miksi siis meidän kimppuumme käydään pyssyjen -kanssa ja minkätähden meitä uhataan kepeillä, vitsoilla käsi- ja -jalkaraudoilla? Ettekö te, kruunun palvelijat, sitten tiedä, että -saksat tahtovat tehdä meille vääryyttä? Teidän pitäisi auttaa meitä -eikä heitä. Menkää siis matkoihinne ja me emme tee teille mitään! -Mutta jos aijotte meitä piestä, niin muserramme teidät. Katsokaa, -kuinka paljon meitä täällä on koolla. Mutta teitä on vain kourallinen. -Poistukaa, keisarin palvelijat, Mahtrasta!" - -Upseerit katselivat kysyvinä toinen toisiinsa; he eivät ymmärtäneet, -mitä miehet selittivät. - -"Puhuuko kukaan teistä venäjää?" huusi majori Laiming kovalla, -kuuluvalla äänellä kansanjoukkoon. - -"Mitä hän huutaa?" kysyivät miehet keskenään. - -"Tahtoo varmaankin ajaa meidät pois?" vastasivat toiset. - -"Seiskää paikoillanne, miehet, älkää liikkuko askeltakaan!" huusivat -taas muutamat. - -Kapteeni Bogutski uudisti samoin kovalla äänellä kysymyksensä. Nyt -löytyi kansan joukossa mies, joka taisi venäjän kieltä, Peeter Olander -Kaiusta, sotamiehenä ollut mies tunkeutui etupuolelle. - -"Upseerit kysyvät, kuka meistä puhuu venäjän kieltä", selitti hän -kansalle. "Laskekaa minut esille, minä kysyn sitten, mitä he tahtovat!" - -"No niin, laskekaa Peeter menemään, hän osaa venäjää!" huudettiin -ympäriinsä. "Sano heille, Peeter, että heidän pitää heti poistua, jos -tahtovat henkensä säästää!" - -Suurella vaivalla pääsi vihdoin Kaiun mies upseerin luo. Niinkuin -ainakin sotilas, nosti hän käden korvalliselle ja seisoi ylempien -edessä niin suorana, kuin hänen kankeat, talonpoikaiset säärensä -sallivat. - -"Sinä osaat venäjän kieltä?" kysyi majori. - -"Vähän, herra majori", vastasi Peeter. - -"Tulkitse sitten meille, mitä nuo miehet sanovat. Nuo tuossa." - -Peeter selitti, että miehet vaativat sotaväen poistumista Mahtrasta. - -"Vastaa sitten heille, että me emme voi täältä poistua, sillä meitä on -käsketty täällä olemaan ja esimiestemme käskyä pitää meidän noudattaa." - -Peeter tulkitsi. Mutta hänen puheensa jälkeen kuului vihaisia huutoja -ja siellä täällä kohotettiin seipäitä. - -"Meidän miehet sanovat, että he panevat sotamiehille vastaan, jos eivät -lähde tiehensä", selitti tulkki upseereille. "Heitä on paljon, mutta -sotamiehiä vähän." - -"Vastaa sitten heille, etteivät tahallaan syöksyisi onnettomuuteen! Se, -joka meihin koskee on kuoleman oma. Ja vaikka vihdoin voittaisivatkin -meidät, niin ei se mitään merkitsisi: pian tulisi muutama tuhat -sotamiestä meidän sijaamme, ja sitten ei heistä kukaan jäisi eloon." - -Mutta uhkaus ei lainkaan vaikuttanut kansaan, vihainen melu, vannominen -ja pilkallinen nauru kuului majorille vastaukseksi. - -"Ohoo, saammehan nähdä!" huudettiin joka puolelta. "Kuka on kuullut, -että keisari sallii tuhota omia alamaisiaan, jotka vaativat oikeuttaan? -Eikä keisari heitä ole tänne lähettänyt, saksat ovat kutsuneet. Älkää -pelätkö, miehet! Siirtykää lähemmä ja älkää heille antako niin paljon -tilaa, että saavat pyssyjään poskelle asettaa! Siirtykää lähemmä, -pankaamme heidät niin ahtaalle, etteivät voi liikkua!" - -Huomatessaan, ettei varotus ja uhkaus mitään auttanut, rupesivat -upseerit ystävällisesti heitä mielittelemään, siten koettaen onneaan. - -"Me emme koske teihin, jos te annatte meidän olla", käski kapteeni -sanomaan talonpojille. "Me emme tahdo teitä vainota, me olemme teidän -ystäviänne, vaikka meidän täytyy käskystä olla täällä pitämässä -moisiossa järjestystä." - -"Mutta tehän tahdotte piestä meitä!" huudettiin vastaan. - -"Ei asia niin ole! Me emme tahdo teitä piestä. Oikeus voi teidät -tuomita ja rangaista, emme me. Meidän pitää vain vahtia ja varjella -moisiota. Jos te olette alallanne ja annatte moision asukkaiden ja -kartanon olla rauhassa, niin me emme tee teille mitään pahaa." - -Tuo ei paljon rauhottanut kansaa; mutta paremmin vaikutti juomarahan -antaminen. Majori Laiming kutsui luokseen rohkeimmat ja etummaiset -räyhääjät, jotka kaikki enimmästi olivat juovuksissa, ja pisti heille -kouraan jonkun hopearahan. Se vaikutti kuin öljy raivoaviin laineisiin. -Köyhät talonpojat, jotka vain yöllä näkivät unta rahasta, eivät -voineet vastustaa kovaa kiusausta. Lahjojen edestä vaativat upseerit -miesten kieltämään toisia koskemasta sotamiehiin ja antamaan heille -tietä kansan keskeltä. Majori Laiming ja kapteeni Bogutski tahtoivat -nimittäin viedä sotamiehet paremmin suojattuun paikkaan, sillä täällä -olivat he niinkuin on kerrottu joka puolelta kansan piirittämänä. - -Lahjotut miehet täyttivät tämän toiveen. He kehottivat miehiä -väistymään syrjään ja varottivat heitä koskemasta kruunun miehiin. Näin -saivat upseerit viedä oman joukkonsa päärakennuksen edestä tallin luo. - -Mutta sotamiesten ahdistettu tila ei täälläkään käynyt paremmaksi. -Meluten tunkeutuivat talonpojat sinne heidän perässään ja pian oli -heidät sielläkin piiritetty. Yhä murheellisemman näköisiksi kävivät -upseerit. Huolestuneina katselivat he pitkin maantietä, mutta -odotettua lisäväkeä ei näkynyt. Kapteeni Bogutski käski majorin -neuvosta sotamiesten muodostamaan neliön, jotta he joka puolella -seisoivat vihollisiaan vastaan. Näin olivat he turvassa takaapäin -hyökkääjiltä. Talonpojat kävivät yhä uhkaavammiksi. Yhä enemmän väkeä -kokoontui heidän joukkoonsa. Monen vankkurin edessä oli kaksi, jopa -kolmekin hevosta ja suuri joukko miehiä istui niissä. Kovalla melulla -he riensivät moision pihaan. Samassa määrässä kasvoi juopuneiden -joukkokin, sillä niitä oli sekä vasta-tulijoissa, että entistenkin -seassa ja monella oli viinapullo mukana, josta ahkerasti maistettiin. -Luultiin yhä vielä rohkeutta tarvittavan. - -Tuon ryyppäämisen seurauksena oli sekin, että Kaiun työläinen, Peeter -Olander, upseerien tulkki, joka alussa oli toimittanut tehtävänsä -koko lailla moitteettomasti, kävi pian julkeimmaksi kiihottajaksi ja -päällekarkaajaksi. Ensin oli hän kyllä ylpeä siitä kunniasta, jota -upseerit hänelle osottivat, mutta sitten häntä suututti se, että oli -jäänyt ilman juomarahoja. Kun sotamiehet oli viety toiseen paikkaan, -oltiin Peeterille siitä vihaisia ja käskettiin häntä kansan puolesta -yhä vielä vaatimaan sotamiesten poistumista. Peeter, jonka rohkeus joka -ryypystä kasvoi, astui piirittäjäin eturiviin, upseerien luo. - -Nämä näkivät nyt, että Peetrillä oli pyssy kädessä. Tietymätöntä -on, oliko hän yön aikana ollut sorsia ampumassa, niinkuin hän itse -ja toisetkin jälkeenpäin vakuuttivat, vai oliko hän "sotaa" varten -varustanut pyssyn mukaansa. Tulkkina ollessaan oli hän vasemmalla -kädellään pitänyt pyssyä selkänsä takana, mutta nyt hän seisoi -vihollisten joukossa kuin sotamies ainakin pyssy käsissään. - -Peeter ja toiset päihtyneet rupesivat tekemään pilkkaa kapteeni -Bogutskin ontumisesta ja kepillä kävelemisestä. Tuo päällikkö oli -nimittäin saanut Krimin sodassa luodin jalkaansa ja siitä ruvennut -ontumaan, eroamatta kuitenkaan sotapalveluksesta. Kävellessään nojasi -hän keppiinsä. Pilkkaajat levittivät laajalle kansanjoukkoon juttua, -ettei muka puujalka-upseeria tarvinnut pelätä. Toiset päihtyneet -lörpöttelijät lisäsivät vielä, että majorikin oli viallinen. - -Kun tähän puheeseen kyllästyttiin, ruvettiin uudestaan kovasti -vaatimaan sotaväen viipymättä poistumista moisiosta ja vaativien -joukossa oli Peeter Olander ensimmäisenä. - -Hän koetti ensin onneaan sotamiesten keskuudessa. - -"Veljet", sanoi hän heille, tunkeutuen aivan heidän eteensä, "parasta -on, että menette matkaanne! Me emme pelkää teidän pyssyjänne. Me emme -anna teidän kertaakaan lauvaista, ennen tallaamme teidät jalkaimme -alle. Mahtran miehiä te ette kuitenkaan saa piestä -- mitä te sitten -vielä täällä seisotte? Minä, veljet, olen itse vanha sotamies. Te -voitte noudattaa minun neuvoani, jos henkenne on rakas." - -Näin sanoen nykäsi hän kädellään joitakuita ja tarttui muutamien -pyssyihin. Mutta sotamiehet seisoivat paikoillaan äänettöminä ja -liikkumatta, silmiään räpäyttämättä niinkuin heitä oli käsketty. Peeter -puhui heidän kanssaan vielä hetken aikaa huonolla venäjän kielellään, -mutta nähdessään, etteivät miehet hänestä mitään välittäneet, eivätkä -ensinkään noudattaneet hänen vaatimustaan, kyllästyi hän ja lähti -puhuttelemaan upseereja. - -Majori Laiming ja kapteeni Bogutski vastasivat kyllä hänelle, mutta he -uudistivat äskeiset sanansa. Poistumisesta ei voinut olla puhettakaan, -olkoon kansaa kymmenen kertaa enemmän kuin nyt. He toivoivat, että -rahvas olisi järkevää ja ymmärtäisi, että he sotamiehet, käskystä -olivat sinne tulleet ja että heillä oli kova rangaistus odotettavana, -jos ilman päällikköjen käskyä liikkuivat paikoiltaan. - -Mutta viina sekotti Peeterin ymmärryksen, ja sitten hän edelleen -juonitteli upseerien kintereillä ja vaati, että majori Laimingin piti -hänelle näyttää se käskykirja, jonka nojalla hän oli tullut Mahtraan ja -laskenut sotamiehetkin sinne. - -"Miehet", huusi hän kansalle, "jos upseerit eivät ole keisarilta -saaneet lupaa Mahtran miesten pieksemiseen, niin on sotamiesten tänne -kutsuminen vain saksojen juonittelemista ja meille ei tehdä mitään, -vaikka ajammekin sotamiehet täältä menemään. -- -- -- Näyttäkää meille -keisarin käskykirja!" sanoi hän ja kääntyi röyhkeästi majori Laimingin -puoleen. - -Tämä ei tietysti voinut täyttää talonpojan toivoa ja koetti -rauhallisena selittää hänelle, että Peeterillä yksityisenä henkilönä -ei ollut mitään oikeutta vaatia upseereilta keisarin käskykirjaa; sen -saattoi ainoastaan heidän päällikkönsä tehdä. - -"Ei tahdota näyttää käskykirjaa!" huusi Olander kääntyen kansan -puoleen. "Eikä se voi ollakaan muuta kuin saksojen temppuja, että nämä -ovat täällä, ja saksojen kutsumusta ei hän uskalla meille näyttää." - -Viina kiihotti työläisraukkaa tekemään vieläkin enemmän. Hän alkoi -vaatia upseereilta rahaa ja rupesi vihaisesti kiroilemaan, kun hän -mielestään sai liian vähän. Tällaisella tuulella kääntyi hän kapteeni -Bogutskin puoleen ja huusi: - -"Odota, veliseni, kyllä minä revin olkalippusi irti! Kyllä saksat ne -jälleen kiinni ompelevat!" - -Hän tarttuikin jo kapteenin olkapäähän, mutta joku järkevä mies veti -häntä takaapäin vielä oikealla ajalla takaisin. - -Kansanjoukon eturivissä oli vielä muitakin mielettömän rohkeita -päällekarkaajia, jotka tunsivat itsensä voimakkaiksi, osaksi viinan -vaikutuksesta, osaksi nähdessään tuon pienen sotajoukon voimattomuuden -kansan paljouteen verrattuna. Tuolla ensimmäisessä rivissä, sotamiehiä -vastapäätä, seisoi Mahtran mies, Aadu Andrei ja kehotti yhtämittaa -kansaa hyökkäykseen. Juurun miestä, Mihkel Baumannia, miellytti -erittäinkin sotamiesten pyssyt, hän koetti aina jonkun kädestä kiskoa -pyssyä, nähdäkseen olivatko ne ladatut. Sotamiehet panivat tietysti -vastaan ja näin syntyi heidän ja Baumannin välillä kahakoita, joita -lähelläseisojat nauraen katselivat, mutta kärsivällisten upseerien -kulmat menivät yhä enemmän kurttuun. Näiden kärsivällisyyttä ruvettiin -yhä enemmän koettelemaan. Nuorin upseereista oli jälleen antanut rahaa -eräälle rauhattomuuden tekijälle, kun Ants Piller häntä lähestyi ja -myöskin vaati rahaa. Mutta kun upseeri ei heti noudattanut hänen -vaatimustaan, kiskoi mies rahakukkaron upseerin kädestä ja uhkasi häntä -ja hänen seuralaisiaan seipäällä. - -Kansa huomasi sangen hyvin upseerien ihmeellisen kärsivällisyyden ja -myöntyväisyyden syyt; heidän joukkonsa oli liian voimaton rahvaan -äärettömän paljouden rinnalla. Vähempi osa vain tiesi tai arvasi, -että apuväkeä oli tulossa. Näin ollen ei ollut ihme, että juopuneiden -miesten joukossa yhä enemmän ilmaantui rohkeita päällekarkaajia. Miehet -sotaisessa innossaan unohtivat yhä enemmän tänne tulonsa tarkotuksen: -he olivat tulleet varjelemaan Mahtran miehiä kohtuuttomasta -rangaistuksesta; mutta siihen ei vielä ollenkaan aijottu ryhtyä, -ja näin oli heidän hyökkäyksensä rauhallista sotajoukkoa vastaan -varomatonta ja hyödytöntä. - -Mutta kansanjoukosta ei myöskään puuttunut raittiita ja harkitsevia, -järkeviä miehiä, jotka koettivat rauhottaa ja kieltää kiihottajia ja -päällekarkaajia. Usein he kauluksesta vetivät sotamiesten kintereiltä -noita uhkarohkeita ahdistajia, taikka heitä ei laskettu lähelle -vaarapaikkaa. - -"Antakaa sotamiesten olla rauhassa, eiväthän he ole meille -vielä tehneet pahaa!" huudettiin varottaen kiihottajille ja -taistelunhaluisille. "Pankaa vastaan, jos he meihin koskevat, mutta -älkää vielä heihin koskeko! Heillä on ladatut pyssyt käsissä ja kun -he ampuvat, niin meistä aina joku kaatuu. Typerää on tahallaan mennä -surman suuhun!" - -Kaksi tällaista ymmärtävää varottajaa oli Völlamäen Päärn ja työläinen, -Ants Veit, jotka koettivat saada järkiinsä sodanhimoista tuttavaansa, -Jyri Torkia.[15] Jyriä kiusasi hirveä halu saada koettaa, olivatko -sotamiesten pyssyt tyhjät vai ladatut. Tuon halunsa, jonka hän pian -pani toimeen, ilmoitti hän Antsulle, joka hänen kanssaan oli rientänyt -sotaan ja Päärnulle, joka heihin oli yhtynyt moision pihassa. Jyri oli -noin kahdenkymmenen viiden vuotias, hyvin suuri mies, joka ylpeili -voimistaan; rohkeutta oli hän jo ottanut liiaksikin, jota todistivat -hänen pehmeä kielensä, punertavat, jäykät silmänsä ja hoiperteleva -käyntinsä. - -"Mitä tuollaiset kaalimadot voivat tehdä miehelle!" huusi hän -kerskaillen ja nostaen äärettömän suurta nyrkkiään. "Pyydän joltakulta -pyssyä, lasken taivasta kohti ja annan jälleen takaisin. Sittenhän -saamme nähdä, pitääkö meidän heitä pelätä vai ei." - -"Älä ole tyhmä, Jyri!" sanoi Ants Veit. "Antaisiko nyt sotamies -pyssyänsä sinulle!" - -"Noh, jos ei anna hyvällä, niin otan väkisten!" väitteli Jyri. - -"Ole alallasi, Jyri!" varotti Ants vakavasti. "Sinulla on nuori nainen -kotona; eikös hän sinua rukoillut, ettei sinun pitänyt lähteä, mutta -kun lähdit, niin varotti ajattelemaan terveyttäsi!" - -"Ääh, kyllähän nyt naisten valitukset tiedetään! Johan sinunkin naisesi -ulisi ja sinä lähdit kuitenkin!" - -"Mutta minä en pyri ottamaan sotamieheltä pyssyä. Jyri, ole järkevä!" - -"Minäkin luulen, ettei siitä koidu hyvää", virkkoi Völlamäen Päärn. -"Kun rupeat väkisin pyssyä kädestä kiskomaan, niin hän pistää piikkinsä -sinuun, taikka joku toinen laskee luoteja päähäsi!" - -"Mikä hiiden sota tämä on, kun ei saa tapella!" karjui Jyri Tork -taistelunhimoisena kuin juopunut ainakin. "Enhän minä tänne tullut -sotamiesten nenän edessä seisomaan." - -"Minä tahdon antaa selkään jollekulle, olkoon kuka tahansa!" - -"Älä lörpöttele, Jyri, etkös tiedä, minkätähden me tänne tulimme", -vastasi Päärn totisena. "Jos Mahtran miehiä aletaan piestä, niin -lähdemme seipäinemme väliin -- niinhän me olemme päättäneet. Mutta -eihän heitä vielä ole ruvettu pieksemään." - -Völlamäen Päärn, vaikka kyllä kokonsa ja voimiensa puolesta myös koko -jättiläinen, ei ollut niin paljon juonut, ettei voinut hillitä kylläkin -tulista taistelunhimoaan. Kiihkeästi hän vain seiväs kädessä odotti, -milloin Mahtran miehiä alettaisiin viedä vitsapenkille, saadakseen -sitten oikeuden nimessä karata väliin. - -"Mitä hittoa he sitten odottavat, kun eivät rupea pieksemään?" -sadatteli Purilaan jättiläinen. "Kepit, vitsat ovat valmiina, mutta -yhä vielä odottavat. Onkos minulla sitten aikaa tässä kaiken päivää -seistä!" - -"Sitä parempi, etteivät rupea pieksemään", huomautti Antsun Ants. "He -pelkäävät meitä, ja jättävätkin vihdoin pieksemättä. Ja mustelmia -saisimme mekin, jos pitäisi väliin mennä." - -Mutta kieltämiset ja varotukset eivät onnettomaan Jyriin vaikuttaneet -mitään. Kaksi kertaa kielsi häntä Ants Veit, pari kertaa myös Päärn, -ja kun hän siitä huolimatta teki lähtöä, koettivat he häntä pidättää -käsistä ja takinliepeistä. Mutta, kun ei mikään auttanut ja mies -vihastui, laski Ants hänet valloilleen ja huusi: - -"Koeta sitten, tie on auki!" - -Melulla tunkeutui Jyri kansanjoukon läpi suoraan sotamiesten luo. -Ants ja Päärn seurasivat hiljakseen häntä. He näkivät, kuinka heidän -toverinsa rupesi puhumaan sotamiesten kanssa, kuinka hän sitten ojensi -kätensä ja tarttui erään miehen pyssyyn. Mutta sotamies työnsi hänet -takaisin ja kiskoi pyssyn hänen kädestään. Vielä toisenkin kanssa -koetteli Jyri onneaan. Mutta ei tämäkään antanut väkisten asettaan -itseltään riistää. - -Nyt tapahtui jotakin, jota kansanjoukko kalveten ja henkeään pidättäen -katseli. - -Jyri Tork astui ilman asetta suoraa päätä kapteeni Bogutskin eteen, -tarttui molemmin käsin kapteenin oluksiin ja kiskasi ne irti, niin että -rasahti. Sitten hän iski äärettömän suuren nyrkkinsä päällikön -päähän -- -- -- - -Tuo kaikki tapahtui silmänräpäyksessä; ennenkun kukaan ehti punnita -tapauksen merkitystä, oli kaikki jo myöhäistä. - -Mutta yhtä odottamatta seurasi rikosta kauhea kosto. Muutamia pyssyjä -kohosi, paukahduksia kuului ja Jyri Torkin jättiläisruumis kaatui -kasvoilleen tantereelle -- kaksi kuolettavaa luotia rinnassa. - -Sota oli saanut ensimmäisen uhrinsa. - -Hän oli karannut päälle. - -Tapausta seurasi hetken syvä hiljaisuus. Pelästys jäykistytä kielet -ja mielet. Mutta sitten jälleen elämä palasi lamaantuneeseen -kansanjoukkoon. Raivoisa, kiivas taistelunhimo syttyi. Ukkosen jyrinänä -kaikui sotahuuto useammasta kuin kahdesta tuhannesta suusta ja pani -ilman värisemään, kokonainen seiväsmetsä heilui ilmassa ja myrskyinen -laine vyöryi pieneen sotamiesjoukkoon. - -Päälliköt koettivat vielä suoriutua ilman veren vuodatusta. Majori -Laiming käski sotamiesten ampua, mutta ei kansanjoukkoon, vaan ilmaan. - -Kaksikymmentä viisi laukausta kuului yhtaikaa. Savupilvi peitti -ampujat ja levisi sitten laajemmalle kapinoitsijain joukkoon. Rahvas -pidättäytyi hetken. Suurin osa ei tiennyt, että sotamiehet olivat -ilmaan ampuneet. Katseltiin kaatuneita. Kun ei heitä löytynyt, -kaikuivat jälleen eläköönhuudot, taas kohosivat seipäät ja kansanmeri -lähestyi rohkeammin voimatonta vastustajaansa. - -Jo alkoi seipääniskuja sataa sotamiesten sekaan, Peeter Olander laukasi -pyssynsä heitä kohti, Daniel Schmiedberg Mahtrasta hyökkäsi majori -Laimingin kimppuun ja aikoi kiskoa miekan hänen kädestään, Jyri Mursa -Harmista repi nuorimman upseerin olukset irti. -- -- -- Päälliköt -huomasivat, ettei nyt enää auttanut pelkkä pelotus, väkivaltaa piti -väkivallalla vastustaa, verenvuodatus ei nyt enää ollut mitenkään -estettävissä, sotaväen puolustus ja kunnia sitä vaati. - -Sotamiehet saivat uudestaan laukasemiskäskyn. Mutta tällä kertaa he -tähtäsivät suoraan kansanjoukkoon. - -"Tulta!" huusi majori, ja taas paukahti viisikolmatta pyssyä yhtaikaa. - -Kun savupilvet tällä kertaa hajaantuivat, nähtiin joka puolella -lämmintä verta virtaavan. Ja joka verilammikon viereen oli kaatunut -ihminen, joka vielä äskettäin oli seisonut pystyssä, kohottanut -seivästä ja täyttä suuta huutanut eläköön Toiset olivat kasvoilleen -kaatuneet seivästä käsissään kouristaen, toiset selälleen, kolmannet -kylelleen; moni oli polvillaan, painaen kättä rintaa tai kylkeään -vastaan, josta punainen veri tihkui sormien välistä, toiset seisoivat -vielä pystyssä, mutta horjuivat -- horjuivat ja vajosivat hervottomin -polvin vähitellen maahan. Eräs haavottunut nauroi -- sekavasti, -epäluuloisesti; hän huomasi, että hänelle oli jotakin tapahtunut, mutta -ei uskonut, että hänen ruumiissaan oli luoti Vasta sitten, kun hän -vaatteistaan näki verta vuotavan, kävi hän totiseksi ja äänettömänä hän -lankesi maahan. - -Ensimmäisen, huumaantuneen hiljaisuuden jälkeen kuului kansanjoukosta -erinomaista kumeaa huminaa. Se syntyi haavotettujen voivotuksista ja -kuolevien viimeisistä huokauksista. Sitten kuului ikäänkuin metsän -kohinaa. Vihanlaine nousi kansanjoukossa. Mutta kaikki tuo kuului vain -hetken aikaa. Taistelun hälinä, joka kohta sen jälkeen alkoi, hälvensi -sitten kaikki heikommat äänet. -- -- -- - -Tuo ensimmäinen, todellinen ampuminen ja juokseva veri vaikuttivat -kahdella tavalla kansaan; toiset syöksyivät suoraa päätä pakosalle, -toiset tunkeutuivat vihan rohkasemina, seipäitään heiluttaen, huutaen -ja vannoen sotamiesten ympärille. Pian alkoi kiivas käsikahakka; -niinkuin raivoisa meri peitti se laineisiinsa tuon pienen joukon. -Nähtiin vain kohoavia ja raksahtavia seipäitä, ottelevia ja pistäviä -pyssynpiikkejä, painivia vartaloita, kasaan kaatuvia taistelijoita. -Mutta laukauksia ei enää kuulunut. Sotamiesten pyssyt olivat tyhjät -ja niiden lataamiseen ei ollut enää aikaa. Epätoivoisen voimilla, -kuoleman omina, koettivat he pyssynpiikeillä ja pyssynperillä vastustaa -ääretöntä ylivoimaa, mutta pian he olivat suletut kuin elävän muurin -sisään, etteivät he tätäkään taistelutapaa voineet kyllin tehokkaasti -käyttää. Moni heistä oli jo seipääniskuista kaatunut, toisilta -kiskottiin pyssyt käsistä ja siellä täällä oli heitä hirmuisessa -painiskelussa kaadettu maahan, jotta jäivät taistelevien jalkain alle. --- -- -- - -Vollamäen Päärnun ja Uudentuvan Jyrinkin oli taistelun kiihko -vallannut, kun näkivät haavottuneita talonpoikia verissään maassa. -Olivathan nuo heidän ystäviään ja tovereitaan ja sama kohtalo saattoi -joka hetki heidänkin osakseen tulla. Vihan vimma, tuo pimittäjä, -joka kiihottaa aran sotamiehenkin taisteluun, ja luonnollinen -itsesäilytysvaisto pakottivat molemmat ystävät puristamaan tiukemmin -seipäitään ja tunkeutumaan taistelijain ensimmäiseen riviin. - -"Tule, Jyri! Tulkaa, miehet!" huusi Päärn tulisin silmin, kun -ensimmäiset surman laukaukset olivat kuuluneet, ja paisuneet verisuonet -hänen otsallaan näyttivät, että vihan kiihko hehkui hänen rinnassaan. -"Pysykää koolla, miehet!" lisäsi hän. "Sulkekaa tie, jos aikovat paeta! -Meitä surmataan -- surmatkaamme mekin! Täällä on jokainen taistelemassa -henkensä puolesta. Saksat saakoot vielä maksaa kaiken virtaavan veren!" - -Hän karkasi edellä, häntä seurasi Jyri muutamien oman kunnan miesten -ja monien tuntemattomien kanssa. Kiivaasti, äärettömällä voimalla -alkoi Päärn seipäällään iskeä sotamiesten sekaan; se, johon lyönti -sattui, pyörtyi ja kaatui taistelevien jalkoihin, mutta lähelläseisojat -karkasivat hurjasti meluten oikealle ja vasemmalle. - -Ainoastaan hetken aikaa he panivat vastaan. Sitten syöksyi tuo pieni -sotajoukko suin päin pakosalle. Hurjasti taistellen murtautuivat -sotamiehet läpi kansanjoukkojen ja kääntyivät portille päin, josta -tie johti Atlaan vievälle maantielle. Tuota tietä myöten olivat jo ne -kansanjoukot kulkeneet, jotka kuultuaan pyssyjen laukaukset, olivat -pakosalle lähteneet. - -Upseerit Laiming ja Bogutski eivät koettaneet estää sotamiesten -pakenemista. He huomasivat, että tässä ei muu neuvo auttaisi. Mutta -he eivät sitä enää olisi voineetkaan estää, sillä se tapahtui niin -äkkiä ja niin hurjalla vauhdilla, ettei mitään heidän käskyjään olisi -voitu kuulla eikä huomata. Sen lisäksi oli heillä oman henkensä -varjelemisessa niin paljon tekemistä, etteivät ehtineet joukkoaan -johtaa. He taistelivat miekoillaan perääntyen askel askeleelta. -Majori Laiming oli haavottunut; kahakassa oli hän saanut takaapäin -seipääniskun päähänsä. Veren vuotaessa pitkin poskia kaulalle ja -vaatteille koetti hän miekallaan raivata itselleen tietä ja päästä -etempänä seisovan, satuloidun hevosensa selkään. Samoin taisteli myös -kapteeni Bogutski, joka ihme kyllä, vielä oli haavottumatta, vaikka hän -kyllä oli seisonut seiväsiskujen keskellä. - -Kolmas, nuorin upseeri, oli ennen taistelua saanut majorilta käskyn, -että hänen piti koettaa salaa paeta rahvaan käsistä, hypätä hevosen -selkään, ajaa odotettua lisäväkeä vastaan ja kiirehtiä sen tuloa. Mutta -yritys ei onnistunut. Kansanjoukosta oli nuori luutnantti onnellisesti -päässyt ja ehtinyt päärakennuksen edessä seisovain hevosten luo. Mutta, -juuri kun hän aikoi hypätä hevosen selkään, kiskottiin hän jaloista -jälleen maahan. - -Muutama talonpoika seurasi häntä. He varmaankin arvasivat hänen -aikeensa. Mutta hänelle ei tehty mitään muuta pahaa. Miehet vain -piirittivät hänet ja kielsivät häntä ajamasta pois. - -Majori Laiming ja kapteeni Bogutski pääsivät onnellisesti tunkeutumaan -hevosten luo. He miekkoineen karkottivat siinä seisovat talonpojat -etäämmälle, hyppäsivät satulaan ja kiirehtivät moision portista -pakenevien sotamiesten jälkeen. Luutnanttikin pääsi nyt hevosen selkään -ja ajoi päällikköjen perässä. Hänen kanssaan yhdessä ratsasti majorin -palvelija, joka kauhusta väristen oli vahtinut hevosten luona. - -Atlaan päin vievä tie, jonka vierillä kasvoi koivuja ja sen molemmilla -puolilla oleva heinämaa tulivat pian täyteen pakenevia ja takaa-ajajia. -Edellimmäisenä pakenivat ne talonpojat, jotka olivat kauhistuneet -ensimmäisistä laukauksista ja haavottuneiden voihkinasta. Heidän -kintereillään ja osaksi heidän seassaan juoksivat pakenevat sotamiehet -pienissä joukoissa taikka yksitellen. Näiden perässä karkasivat jälleen -talonpojat, jotka olivat ajaneet sotajoukon pakosalle ja jotka nyt -heitä seipäineen ja kankeineen takaa ajoivat. - -Kahakka, joka oli alkanut moision pihassa, jatkui nyt täällä -laajemmalla alalla. Juosten latasivat sotamiehet pyssynsä ja jos -takaa-ajajat eivät olleet aivan kantapäillä, kääntyivät he ja ampuivat -perässäjuoksijoita. Luoteja vinkui yhtä mittaa yli tien ja heinämaan ja -moni mies, joka ensimmäisestä kahakasta oli päässyt terveenä, kaatui -täällä haavottuneena maahan. Joka huomasi, haki suojaa puiden takana. -Mutta rohkeimmat karkasivat pysähtymättä sotamiesten perään. Siellä -täällä syntyi uusia otteluita. Jos sotamies, jolta pyssy oli tyhjäksi -ammuttu, saatiin käsiin, niin taisteltiin seipäillä ja pyssynperällä. -Pienissä joukoissa ja kahdenkesken oteltiin nyt joka puolella. Monessa -kohdassa piti sotamies pyssyn perästä, mutta talonpoika piikistä -kiinni. Veriset jälet kirjasivat maantien tomua ja niityn viheriää -nurmea. Tuolla makasi maassa verissään sotamies pää puhkastuna, -hänen lähellään talonpoika luoti tai keihäänhaava rinnassa. Joka -jaksoi, pakeni pensaan tai puun suojaan sitoakseen haavaansa paidan -kappaleella. Ja yhä vielä vinkuivat luodit yli tien ja heinämaan -ja uupumattomassa taistelunkiihkossa juoksivat talonpojat voitetun -sotaväen perässä. -- -- -- - -Takaa-ajajien joukossa oli myös Jyri ja Päärn. Viimemainittu oli juuri -otellut erään sotamiehen kanssa, joka häntä oli osaamatta ampunut. -Kiivaasti tarttui Päärn pyssynpiikkiin, jolla sotamies itseään suojeli. -Sotamies, väkevä kuin Simson, ei heittänyt irti pyssystään ja tempasi -vihdoin piikin Päärnun kädestä sellaisella voimalla, että kämmenestä -lähti liha ja nahka mukana. Hän olisi nyt varmaankin keihäällään -lävistänyt Päärnun, ellei Jyri olisi kiirehtinyt avuksi ja antanut -seipäällään hänen päähänsä aika lyöntiä. Tunnottomana kaatui mies -maahan tien viereen. Parikymmentä askelta hänestä lepäsi Matsin -Jaan Mahtrasta, jonka rinnan joku toinen sotamies oli pistimellään -lävistänyt. - -Jyrin ja Päärnun siinä otellessa, kiiruhti eräs nuori perheenmies -Mahtrasta, Adran Mihkel, kahden toisen miehen kanssa heidän jälkeensä; -näiden edellä pakeni muudan mustapartainen sotamies ja latasi -juostessaan pyssyään. Kun Päärn hoiteli haavottunutta kättään ja Jyri -säälien koetti auttaa kaatunutta sotamiestä, niin ei kumpainenkaan -huomannut pakenevaa sotamiestä. - -"Eläköön maamiesten voitto!" huusi Adran Mihkel heiluttaen iloisesti -seivästään. - -Samassa kääntyi äkkiä sotamies, joka pyssyään täyttäen oli ohi juossut -ja huusi selvällä viron kielellä Mihkelille: - -"Kyllä minä sinulle näytän, kellä voitto on! Tuosta saat!" - -Pyssy paukahti ja Mihkel kaatui kuolleena maahan. -- - -Oman kansalaisen luoti oli lopettanut hänen nuoren, raittiin elämänsä. - -Tuon nähdessään rupesivat Jyri ja Päärn ampujaa ajamaan takaa. -Viimeksimainittu oli kappaleen matkaa jäänyt toisista jälelle. Mutta -hänen jalkansa olivat vielä yhtä nopeat juoksemaan kuin ennenkin ja -hänen silmänsä oli tarkka ja kätensä vielä kyllin voimakas lyöntejä -jakamaan. Jäniksen tavoin hypäten pensasten välissä, katosi hän pian -takaa-ajajien silmistä. Mutta he juoksivat umpimähkään yhä eteenpäin, -kun toisia pakenevia sotamiehiä vielä oli heidän edellään. - -Heidän seuraansa yhtyi vielä toisia läähättäviä ja hikipäisiä -takaa-ajajia, tuttuja ja vieraita. Karu-Antsulla Kaiusta oli -omatekoinen ase kädessä -- seipään päähän kiinnitetty viikatteen terä --- jonka hän oli kotoa tuonut mukanaan. Tuota alkuperäistä asettaan, -josta hän koko lailla ylpeili, piti hän juostessaan ojennettuna -niinkuin kasakka kivääriään pikamarssissa. Hänen rinnallaan riensi -toinen Kaiun mies, Aadu Trost, tuominen sauva kädessä. Tiellä he -yhtyivät Peeter Olanderiin. Tämä oli eräältä sotamieheltä, jolta pyssy -oli ryöstetty, ottanut patrooneja saaliikseen ja koetteli juuri, -mahtuisivatko ne hänen metsästyspyssyynsä. Kun ne eivät sopineet, -pudisti hän patroonin sisuksen pyssyynsä ja tukki ruohoja täytteeksi. -Mutta tätä ei hän saanut valmiiksi, sillä pensaasta vinkuivat luodit ja -hänen täytyi heittäytyä vatsalleen maahan, niinkuin toisetkin tekivät, -jotka eivät löytäneet paksumpaa puuta suojakseen. - -Kun laukauksia ei enää kuulunut, juostiin jälleen eteenpäin. Pian -herätti miesten huomiota kova valitus, joka kuului erään katajapensaan -takaa. Siellä nähtiin, kuinka eräs haavottunut talonpoika nelin -ryömin konttasi. Polvien ja kyynärpäiden varassa laahasi hän itseään -eteenpäin pitkin maata, jättäen nurmelle punaisen jälen. Se oli Jaan -Kroon Maidlasta. Pari minuuttia sitten oli pakenevan sotamiehen luoti -hänet kaatanut. Hän ei itsekään tiennyt, mihin oikeastaan aikoi mennä, -ryömihän vain tuskissaan ja kuoleman pelossa. Ohijuoksevain joukossa -oli muudan Maidlan mies; tämä häntä armahti ja jäi häntä auttamaan. - -Pari sataa askelta etempänä oli toinen onneton. Se oli nuori, vahva -sotamies, joka verissään, pää puhkaistuna makasi selin maassa ja -auringon kuumat säteet paistoivat suoraan hänen silmiinsä. Päätään hän -nojasi pyssynperään. Nähdessään lähestyjän, alkoi hän heikolla, aralla -äänellä jotakin pyytää, mutta hänen puheestaan ei voinut saada selvää. -Vihdoin nosti hän suurella vaivalla kätensä ja viittasi suuhunsa. Nyt -ymmärrettiin, että hän tahtoi juoda. Mutta mistä ottaa vettä taikka -kellä oli aikaa sen hankkimiseen? Etempänä, pensasten välissä näkyi -jälleen juoksevia sotamiehiä, jotka rupesivat ampumaan. Jokainen etsi -henkeään varjellakseen suojaa puiden ja pensasten varjossa. - -Tällaista hurjaa ajometsästystä kesti Mahtran ja Atlan välillä -olevalle joelle asti, joka juoksi tien poikki ja heinämaan läpi. Joki, -oikeastaan puro, ei ollut leveä, mutta monesta kohdasta koko syvä. -Tien kohdalla oli kapea silta joen yli. Suurella melulla olivat edellä -pakenevat talonpojat ja heidän perässään tiellä juoksevat sotamiehet, -rientäneet sillalle. Mutta siellä syntyi niin kova kahakka, että -muutamat putosivat yli reunojen jokeen. Toiset, jotka huomasivat, että -siltaa myöten ei kyllin pian pääsisi eteenpäin, hyppäsivät veteen -ja uivat yli. Heinämaassa, jossa puro paikottain näytti pelottavan -syvältä, joutuivat sotamiehet, jotka eivät tunteneet joen syvyyttä, -eivätkä osanneet uida, pahaan pulaan. Takana uhkasi heitä talonpoikain -seipäät, edessä syvä vesi. Monet karkasivat onneensa luottaen veteen, -toiset, joilla pyssyt olivat panoksessa, ampuivat takaa-ajajia, -kaataakseen heitä tai karkottaakseen etäämmälle ja kolmannet täyttivät -pyssyjänsä ampujain selän takana äärettömän kiireesti. - -Tuskin olivat takaa-ajajat, joiden joukossa Jyri ja Päärn olivat, -eläköötä huutaen ehtineet joelle, kun luodit alkoivat vinkua heidän -korvissaan. Kiireesti etsittiin taas suojaa. Mutta muudan heistä, -Aadu Trost, horjui äkkiä, jäi seisomaan suu auki, silmät selällään -ikäänkuin kovin ihmetellen jotakin asiaa, -- painoi sitten kädellään -vatsaansa ja istui hitaasti nurmelle. Hän tunsi paitansa vatsan edestä -kostuvan. Koetti ja koetti kädellään -- veti kämmenensä pois ja katsoi --- verinen! Nyt hän tiesi, että hänen vatsassaan oli luoti. Mies kaatui -maahan ja pyörtyi. -- -- - -Joessa ovat pakenevat sotamiehet kaulaa myöten vedessä, pääsevät -onnellisesti toiselle rannalle ja juoksevat eteenpäin. - -Mutta sotamies, joka Adran perheenmiestä, Jyri Teiniä ampui -- ainoa -virolainen sotajoukossa -- on kadonnut. Kansan kertomuksen mukaan oli -hän kauhistuksissaan juossut suorastaan heinämaalla, lähellä jokea -olevaan Örden eli Ulmen lähteeseen ja siellä hädän hetkellä oli hän -sukeltanut veden alle siksi aikaa, kun takaa-ajajat olivat kadonneet -pensasten välistä. Sitten oli hän jäsenet jäykkinä noussut jääkylmästä -vedestä ja karannut hampaat loukkua lyöden eteenpäin. - -Mutta tuota kylmää kylpyään koetti hän kostaa kansalaisilleen. -Niinkuin hän jälestäpäin itse oli kehunut, oli hän enemmän kuin puolen -virstan matkan päästä ampunut erästä naista, joka rauhallisesti oli -kulkenut pitkin tietä. Ylpeänä oli hän kerskaillut, että hän heti ensi -koitoksella oli osannut ja nainen oli kaatunut. Onneton oli löydetty -pahasti haavottuneena maasta. - -Kun Päärn ja Jyri jonkun aikaa turhaan olivat etsineet viron kieltä -puhuvaa sotamiestä maksaakseen hänelle Adran perheenmiehen kuoleman, -kääntyivät he vihdoin takaisin Mahtraan päin. He tahtoivat saada -nähdä, mitä siellä sillä välin oli tapahtunut ja mitä vielä syntyisi. -Tietysti oli sinne vielä jäänyt kyllin kansaa ja arvattavasti tulvasi -sinne vielä lisää väkeä etäisimmistä kunnista, sillä kello oli vasta -kahdeksan vaiheilla. - -Mennessään moisioon takaisin, näkivät he kaikellaisia surkeita kuvia -niinkuin sodassa ainakin; verissään olevia kuolleita ja haavotettuja, -pienempiä vammoja saaneita, kädet ja pää siteissä, juopuneita -voittajia, jotka pienissä joukoissa ottelivat, ja sotarosvoja, jotka -tyhjensivät kaatuneiden vihollisten taskuja. - -Eräässä pensastossa piileskeli neljä miestä ja yksi poikanen -vihollisten luoteja väistäen. Vähän matkaa heistä, aukealla istui kolme -haavotettua sotamiestä, jotka suurella kiireellä sitoivat toistensa -haavoja. Tiheikössä piileskelevät miehet kurkistelivat pensasten -takaa ikäänkuin olisivat hautoneet mielissään jotakin pahaa aijetta. -Kuiskaillen panivat he päänsä yhteen ja viittasivat salaperäisesti -sotamiehiin päin. - -He olivat juuri neuvoa pitämässä, kun sadan askeleen päässä heistä -kolme päätä varovasti kohosi pensaiden suojasta. Jyrin ja Päärnun -toverit tunsivat nuo kolme. He olivat Kaiun miehet, Prits Vader, -Jyri Kytsin ja Tönu Illistom. He olivat heti ensimmäisten laukausten -pamahtaessa juosseet kuin jänikset metsään päin pakoon ja piileskelleet -täällä kaiken aikaa. - -Nuo kolme hiipivät varovasti, kuulumattomin askelin pehmeällä suomaalla -viittä piileskelevää miestä kohti, jotka kiihkeinä tarkastivat -sotamiesten toimia. Nämä eivät kuulleet eivätkä nähneet lähestyviä. - -"Mitä te siinä kurkistelette?" kysyi eräs lähestyvistä aivan miesten -selän takana melkein leikillisellä äänellä. - -Näytti kuin olisi ukkonen iskenyt piileskelijäin joukkoon. Ensin -painuivat kaikkein päät tiheään ruohostoon, sitten nousivat kaikki -yhtaikaa pystyyn ja aikoivat suin päin syöstä pakoon. Vasta -säikähdyttäjäin nauraminen rohkasi heitä niin paljon, että he katsoivat -taakseen ja jäivät seisomaan. - -"Mitä neuvoa te tässä piditte?" kysyivät tulijat yhtaikaa. - -Jänishousut osottivat kuiskaillen etempänä istuvia sotamiehiä. -Mutta sitten rupesivat molemmat ryhmät yhteisesti neuvottelemaan. -Heidän sanojaan ei voitu etäämmälle kuulla, mutta sen huomasi heidän -liikkeistään, että heidän keskustelunsa koski haavotettuja sotamiehiä. - -Yhtaikaa karkasi kaikki kahdeksan miestä sotilaiden kimppuun. Nämä -koettivat paeta, mutta otettiin kiinni ja nyt alkoi lyhyt ottelu, -jonka seurauksena oli, että pyssyt temmattiin sotamiesten käsistä. -Haavottuneiden sotamiesten piti aseettomina lähteä taistelupaikalta. -Ontuen ja horjuen, käsin pidellen verisiä päitään, pakenivat he Atlaan -päin. Tietymätöntä on, kuinka kauvaksi jalat heitä kannattivat. Heitä -ei ajettu takaa, sillä miehet olivat tyytyväisiä saaliiseensa, sillä -piilottelijat olivatkin juuri pyssyjä himoinneet. Niistä ammuttiin -yhdellä, joka oli ladattu, pakenijain perään. -- -- -- - -Mutta kauvan eivät miehet saaneet iloita saaliistaan. Kohta sodan -loputtua pakotti pelko heidän viemään pyssyt takaisin viranomaisille. -- - -Mutta hirmuisin näky kohtasi Jyriä ja Päärnua puistotiellä, noin -kolmesataa viisikymmentä askelta moisiosta Atlaan päin. Nuo molemmat -olivat juosseet pitkin heinämaata ja pensastoa, sentähden he eivät -tienneet mitään tiellä syntyneistä tapauksista. - -Tuskin olivat he ehtineet tien vieressä kasvavain koivujen luo, kun -huomasivat suuremman kansanjoukon seisovan yhdessä kohden. Siellä oli -tapahtunut jotakin erinomaista. - -Sotaväen päällikkö, kapteeni Johan Bogutski, oli saanut sodassa -surmansa. Tämä ilmoitettiin lähestyville jo ennen, kun ehtivät -paikalle. Vanhanlaisen sotilaan, joka Krimin sodasta oli elävänä, -vaikkakin viallisena, päässyt, piti täällä ilman kunniaa sortua -talonpoikain seipäiden iskuista. - -Lähestyviä puistatti hirmuinen näky. Kapteenin ruumis, ja rikki lyöty -verinen pää, josta toinen silmä oli puhkastu, makasi poikkipuolin -tietä, verisen pölyn seassa. Hänellä ei ollut enää univormua eikä -päässä lakkia. Surmaajat tai toiset sotasankarit olivat hänet paljaaksi -riisuneet. Yllään oleva paita ja alushousut olivat yleensä veriset. -Sotilaan murskattu pää lepäsi nuoren, viheriöitsevän koivun juurella, -jonka lehtiä pehmeä tuulenhenki liikutteli ja jonka latvassa varpuset -tirskuttivat. - -Vähän matkaa onnettomasta, tien vieressä, makasi hänen satuloitu -hevosensa kuolleena maassa. Seipäillä ja kangeilla oli senkin pää -muserrettu. - -Siinä olleesta, verisestä taistelusta ei kukaan läsnäolijoista tiennyt -kertoa. Päällikön voittajat eivät uskaltaneet asiasta mitään hiiskua, -sillä heidän täytyi salata sotasaaliitaan ja samasta syystä olivat -ääneti myös näkijät, jotka saaliista osansa ottivat. Mutta saattoi -olla niinkin, että yksi ainoa sotamies antoi upseerille surmaavan -iskun ja ettei kukaan sitä ollut läheltä näkemässä; sitten ryöstivät -perästätulijat päällikön vaatteet ja tyhjensivät hänen taskunsa, sillä -Bogutskin omaisuutta löytyi sittemmin muutaman talonpojan huostasta. -Oikeudenkäynti ei nimittäin tuottanut selvyyttä kapteenin surmaajista, -epäluulon alaiseksi siitä työstä jäi ainoastaan Ylehallikan -perheenmies, Jyri, Purilaasta. - -Kansa kyllä jo sotapäivänä rupesi arvaamaan, kuka surmaaja oli. -Hallikka-Jyrin rinnalla epäiltiin sotatapausten tehokkainta osallista, -Peeter Olanderia. Vielä muitakin miehiä nimitettiin. Mutta varmaa ei -kukaan tiennyt, sillä sotamiesten pakeneminen ja heidän takaa-ajonsa -tapahtui niin äkkiä ja hurjassa mellakassa, ettei kellään ollut -aikaa jäädä seisomaan ja tekemään huomioita. Jyriä epäiltiin etenkin -sentähden, että hänet ensiksi oli nähty kuolleen päällikön ruumiin -luona, jossa hän oli seisonut kapteenin viitta käsivarrella. Viitta, -joka oli liian suuri kätkeä ja viedä pois, löydettiin sittemmin tien -vierestä niityltä ja siihen ruumis käärittiin. - -Bogutskin takkikin ilmaantui jo kahakkapäivänä. Jaan Liiv Mahtrasta oli -päissään pannut ylleen upseerin univormun ja ylpeänä näytteli hän sillä -Moision pihassa päällikön osaa. Tuo pitkätukkainen, polvihousuihin -ja tallukoihin puettu talonpoika tuossa, punaisilla käänteillä -ja kultaisilla oluksilla kirjatussa sotilastakissa, näytti niin -hullunkuriselta, että vakavimmallakin hetkellä menivät suut nauruun -sitä nähdessään. Uusi päällikkö otti toimekseen ruveta sauvallaan -särkemään Moision akkunoita. - -Mutta hänen komea asunsa herätti toisten Mahtran miesten kateutta. -Matsin Priidik Kastan koetti ryöstää virkatakkia Liivin yltä ja silloin -syntyi molempien päihtyneiden välillä kahakka, jossa Matsin Priidik -pääsi voitolle. -- -- -- - -Kapteenin muut vaatteet, rahakukkaro ja joitakuita nappeja y.m. -löytyivät sitten perästäpäin etsittäessä ilmiantajain tietojen mukaan. - -Päällikön kuolemasta kerrotaan kansan kesken muun muassa, että hän -kauvan oli taistellut miekallaan henkensä puolesta. Hän oli yksin -seisonut väkijoukon keskellä. Hevonen oli saanut kauhean iskun päähänsä -ja langennut maahan. Miekka oli lyöty upseerin kädestä, jotta hän -aseettomana ja suojattomana oli hädissään temmannut rahakukkaronsa ja -tarjonnut päällekarkaajalle kultarahaa. Mutta tuo oli sanonut: "kun -sinut lyön, saan koko kukkarosi ja muut tavarat vielä lisäksi". Oli -sitten iskenyt seipäällään kolme kertaa ja hengettömänä oli upseeri -kaatunut puistikkotielle, suhisevan koivun alle.[16] - -Uudentuvan Jyri ja Vollamäen Päärn eivät kauvan viipyneet ruumiin -ääressä. He kiirehtivät takaisin Moisioon, saadakseen nähdä, kuinka -asiat siellä olivat. Toisetkin taistelijat olivat kääntyneet sotamiehiä -takaa-ajamasta. Hurja ajo ei ollut virstaakaan matkaa kestänyt. Sitten -väsyivät ja kyllästyivät talonpojat ja kääntyivät takaisin. - -Nyt vasta alkoi sotamiesten joukko jälleen kokoontua. Se oli kurjassa -tilassa. Veriset, rikkirevityt univormut päällä, miehet tomuisina ja -hikisinä, jotkut aseettomina, monet pää ja kädet sidotut revityllä -paidankappaleella. Moni pahemmin haavottunut oli jälelle jäänyt, moni -muuten kadonnut. Yleensä oli 12 tai 15 miestä pahemmin haavottunut, -heidän joukossaan, niinkuin jo sanottu, majori Laiming itse. Hevosensa -vikkelän juoksun avulla oli hän pelastunut talonpoikain käsistä. -Vakavan, kalpean näköisenä ratsasti hän nyt voitetun joukkonsa edellä -Atlan Moisioon päin. - -Mihin oli odotettu apuväki jäänyt? - -Se oli tulossa. Pian näki majori suuren tomupilven nousevan Moision -luona tiellä ja sotamiesten pyssyjen piikit välkkyivät päivän -paisteessa. Apu tuli, mutta tuli myöhään -- kaikeksi onneksi. Sillä jos -viidenkymmenen sotamiehen lisäksi olisi vielä viisikymmentä tullut, -olisi talonpojille käynyt huonommasti, vaan sotamiesten voitto ei -sittenkään olisi ollut varma, vaikka taistelu olisikin käynyt paljon -kiivaammaksi, ja kaatuneiden luku monta vertaa suuremmaksi. - -Majori Laiming ei myöskään varmasti toivonut voittoa, sillä hän -ei apujoukonkaan kanssa kääntynyt Mahtraan takaisin. Kun molemmat -sotajoukot olivat yhtyneet noin puolen virstan päässä Atlan Moisiosta -Mahtraan päin, antoi majori heidän marssia Habajalle takaisin. Sieltä -he lähetettiin Kosen Uuteen-Moisioon. Mutta majori itse lähti Atlan -Moisioon haavojansa sitomaan ja ruokaa saamaan. -- -- - -Mahtran Moisiossa oli kapinan aikana elämä kauhistuttava. - -Varhain aamulla oli virkaatekevä haagituomari, herra von Hagemeister, -sairastunut ja hänen sijaisekseen oli ruvennut Triigin herra von -Kotzebue ja kiirehtinyt apulaisineen Mahtraan. Mutta, kun nuo herrat -olivat huomanneet kokoontuneiden talonpoikien äärettömän paljouden, -heidän intonsa ja sotaväen ahdinkotilan, pitivät he viisaimpana kääntyä -pois vaarallisesta paikasta. Moisioon jäi siis vain opman Gustav -Rosenberg puolisoineen, jolle noin viikko sitten oli syntynyt lapsi. -Hänen apunaan oli eräs sukulainen, Moision emännöitsijä, palvelija ja -kätilö. - -Jo varhain aamulla alkoi rauhaton liike Moision pihassa herättää -näiden ihmisten huomiota. Moision pihan läpi ajettiin vankkureilla, -joiden edessä oli pari kolme hevosta, huudettiin, juopuneet lauloivat, -ja Mahtran kylästä sekä Atlan Moision puolelta johtavasta portista -virtaili kansaa alituisesti lisää. Akkunasta nähtiin myös, kuinka -asennossa seisovat sotamiehet kävivät yhä rauhattomammiksi, kuinka -kapteeni Bogutski keppinsä nojalla yhä kiivaammin liikkui edestakaisin -ja vaihtoi nuoren upseerin kanssa huolestuneita katseita ja rauhattomia -sanoja. - -"Tuo ei voi enää merkitä hyvää", virkkoi emännöitsijä Reisberg opmannin -nuorelle puolisolle, joka ensimmäistä lastaan imetti. "Noilla ihmisillä -on jotain pahaa mielessä. Eikö meidän pitäisi panna ovet lukkoon?" - -"Oh, onhan meitä viisikymmentä sotamiestä suojelemassa", vastasi -Auguste Rosenberg, vaikka hän kyllä itsekin huolestuneena katseli -akkunaan päin. "Olkaa hyvä ja katsokaa, eikö minun mieheni jo ulkoa ole -takaisin tullut. Minä pelkään, että joku päihtynyt mies voisi häntä -ruveta ahdistamaan." - -Kätilö lähti katselemaan, oliko isännöitsijä läheisyydessä ja rouva -Rosenberg jäi huoneeseen nuoren palvelustyttönsä kanssa, joka etsi -lapselle kuivia kapaloita. - -Opman Rosenbergillä oli yksinkertaisessa, jotenkin matalassa Moision -rakennuksessa asuttavana kaksi suurta huonetta, joiden akkunat olivat -osaksi Moision pihaan, osaksi puutarhaan päin. Puutarha ympäröi -rakennuksen vasempaa puolta ja koko taustaa. Opmannin asunnosta, joka -oli rakennuksen vasemmalla sivustalla, vei ovi avaraan eteiseen. -Opmannin ovea vastapäätä, eteisessä oli toinen ovi, joka johti -rakennuksen oikeanpuoliseen sivustaan, ensiksi väentupaan, sieltä -kyökkiin; sitten seurasi Moision emännöitsijän huone. Päärakennuksen -koko takimmaisen puolen, joka oli puutarhaanpäin, täytti herrasväen -asuinhuoneiden pitkä rivi, jotka seisoivat tyhjinä, kun Moision isäntä -asui muualla. Pihan puolelta johtavasta pääovesta tultiin suoraan -eteisen läpi saksojen suureen saliin. - -Kätilö meni eteisen läpi väentupaan ja kysyi siellä olevalta -palvelustytöltä, eikö hän ollut nähnyt opmannia. Tämä kielsi. -Vanhanpuoleinen emännöitsijäkään, joka huoneessaan hämmästyneen -näköisenä oli katsellut rauhattomia kansanjoukkoja, ei tiennyt mitään -isännöitsijästä. Mutta onneksi astui herra Rosenberg juuri ulko-ovesta -sisään, kun etsijä oli menemässä takaisin hänen asuntoonsa. - -Lihava, päivettynyt isännöitsijä oli hyvin levottoman näköinen. - -"Jumalan tähden, mikä siellä ulkona oikeastaan on?" kysyivät kaikki -naiset, kun Rosenberg oli huoneeseen ehtinyt. "Mitä kaikki nuo ihmiset -tahtovat?" - -Opman seisoi neuvottomana keskellä huonetta. Hän oli koettanut naisilta -salata, mitä pastori Berg hänelle eilen illalla oli ilmoittanut -talonpoikain pelottavista aikeista. - -"Jos sen olisin tiennyt", sopersi hän. "Mahtran miehet ovat kutsuneet -toisista kunnista väkeä avukseen, ettei heitä piestäisi, mutta en ole -uskonut, että he tulevat ja vielä niin suurissa joukoissa. Koko Moision -piha kihisee jo heitä. Ja kaikki ovat niin rohkeita ja uhkaavia, etten -ole heitä ikinä sellaisina nähnyt. Eikä pieksemisestä näin ollen tule -mitään. Apujoukkojakaan ei ole vielä täällä." - -"Luuletko sitten, että tekevät vastarintaa?" kysyi nuori nainen. - -"En luule", rauhotti Rosenberg. "Minun täytyy lähteä ja kysyä herra -Hagemeisteriltä, mitä hän arvelee." - -Ja opman aikoi mennä etsimään haagituomaria herrasväen huoneista. - -"Herrat eivät enää ole täällä", sanoi nuori neiti, rouva Rosenbergin -vieras; "näin heidän puoli tuntia sitten kiireesti rientävän pois". - -"He lähtivät pois? He ovat siis menneet, sillä en nähnyt heidän -hevosiaankaan enää kartanolla", sanoi opman, joka kävi yhä synkemmän -näköiseksi. "He varmaankin ajoivat katsomaan, eikö Habajasta tulevia -sotamiehiä vielä näy." - -"Jumalan tähden, älä anna tänään tehdä mitään noille ihmisille!" -huusi opmannin puoliso kauhistuneena. "Näethän kuinka paljon heidän -joukossaan on juopuneita. Minä luulen, että nuo kaikki ovat saaneet -viinaa. Jos heillä todellakin on pahoja aikeita, jos tekevät -vastarintaa, niin Jumala tietää, mitä vielä tapahtuu." - -"Ei ole hätää, tuleehan meille sotaväkeä apuun." - -Kaikki katsoivat akkunasta ulos. He näkivät, kuinka kansaa yhä enemmän -ja enemmän kokoontui sotamiesten ympärille, kunnes he vihdoin olivat -aivan piiritetyt, kuinka upseerit kuiskailivat toisilleen, kuinka he -ensin sanoilla, sitten juomarahoilla koettivat rauhottaa meluavia -päällekarkaajia. - -"Tulkaa kaikki pois akkunasta!" käski isännöitsijä ja se joka häneen -katsoi näki, että hän oli käynyt kalpeaksi. - -Naiset seurasivat hänen neuvoaan ja siirtyivät pois. Kohta sen jälkeen -nähtiin, kuinka sotamiehet nostivat pyssyt olalle ja alkoivat tunkeutua -väkijoukon läpi puutarhaan päin. Nyt he eivät enää voineet nähdä, mitä -joukolle sitten tapahtui. - -"Pankaamme ovet lukkoon", sanoi rouva Rosenberg, käyden yhä -levottomammaksi, "joku juopunut voi tänne sisällekin tunkeutua. Gustav, -väännä kaikki ovet lukkoon, ulko-ovikin." - -"En luule, että he tänne uskaltavat tulla", vastasi opman -rauhottaakseen, sillä hän oli huolissaan vasta vuoteesta nousseen -vaimonsa tähden. "Mutta voimmehan lukita ovet, jos se sinua rauhottaa." - -Hän oli juuri astumassa eteisen luo, kun samassa jäi seisomaan. -Ulkoa kuului pyssyn laukauksia. -- -- -- -- Sitten täytti huuto ja -melu ilman. -- -- -- Kohta sen jälkeen pamahtivat jälleen pyssyt. --- -- -- Ja hetken perästä uudestaan. -- -- -- Sitten melua ja hurjaa -kirkumista. -- -- -- - -Naiset olivat kaiken aikaa äänettömiä. Rosenbergin vaimon kauniilta, -raittiilta kasvoilta oli joka verenpisara kadonnut, hänen huulensa -olivat siniset. Nuori neito piti kätilöstä kiinni ja värisi kuin haavan -lehti. -- -- -- - -"Herra Jumala, siellä surmataan!" kiljahti nuori neito. - -Kun isännöitsijä itse väristen koko ruumiiltaan kiirehti puolisonsa luo -häntä rauhottaakseen, oli emännöitsijä Reisberg niin tajussaan, että -kiireesti lukitsi eteisen oven. - -Mutta tuskin oli tuo tapahtunut, kun eteisestä kuului askeleita ja -kovalla ryskeellä lähestyttiin isännöitsijän ovea. Vedettiin ovea, -mutta kun se tuntui olevan lukossa, ruvettiin kovasti sitä koputtamaan. - -Sisällä olijat vaikenivat. Jokainen seisoi liikkumattomana paikoillaan -ja tuijotti oveen päin. - -Koputus kävi yhä kovemmaksi. - -"Kuka siellä on?" huusi vihdoin opman ja astui eteiseen. - -"Mahtran perheenmiehet", vastattiin ulkoa. - -"Mitä te tahdotte?" - -"Tahtoisimme päästä herra opmannin puheille. Päästäkää, ei meillä ole -pahoja aikeita!" - -Isännöitsijä oli kahden vaiheilla, mitä tehdä. - -"Jumalan nimessä, älkää avatko ovea!" kuiskaili kätilö. - -"Tulkaa toisen kerran", vastasi Rosenberg oven takana olijoille. -"Minulla ei nyt ole aikaa." - -"Kuinka?" huudettiin ulkoa. "Herra opmannilla ei ole aikaa päästää -meitä puheilleen? Käskittehän itse meitä täksi päiväksi Moisioon tulla? -Me tahdomme puhua sonnanvedosta." - -Äänet kuuluivat niin rauhallisilta ja opmannilla ei ollut mitään -perustusta kieltoonsa, että Rosenberg hetken epäiltyään päätti täyttää -miesten toiveen. Hän pyysi naisten olemaan takimmaisessa huoneessa, -sulki välioven ja avasi eteisen oven. Muutamia Mahtran perheen -miehiä astui sisään. Siivosti ottivat he lakit päästään ja jäivät -rauhallisesti seisomaan oven suuhun: - -"Ulkona on sota", alkoi Nooren Tänu-Ants. "Se on syntynyt siitä syystä, -ettei rahvas tiedä, mitä uudessa laissa vaaditaan tai luvataan. Herra -opman sanoisi nyt viimeisen kerran, mitä uudessa asetuksessa oikeastaan -sanotaan aputeoista. Jos moisiolla on oikeus, niin rupeamme sontaa -vetämään; jos ei moisiolla ole oikeutta sitä vaatia, niin emme rupea." - -"Olenhan teille jo monta kertaa sanonut, kuinka laissa säädetään, ja -herrakin sanoi sen kunnan vanhimmalle", vastasi opman, pitäen miehiä -tarkasti silmällä. - -"Siis pitää meidän yhä orjailla entiseen tapaan?" kysyi Koidun Ants. - -"Tietysti." - -"Mutta kuinka sen pieksemisen laita on?" tutkasi Jaagun Hindrek. - -"Haagrehti on varmaankin jo täällä", sanoi Peerupuun Jaan. "Eikö hän -voisi sanoa meille, ovatko meitä varten ne vitsat ja raudat, joita -tänne on tuotu, vai miten?" - -"Herra haakenrihter on mennyt pois", vastasi Rosenberg. "Tuleeko hän -tänään vielä takaisin, sitä en tiedä. Mutta jos ei tule, niin kyllä hän -sitten vielä antaa tietää, mitä hän aikoo tehdä." - -"Ettekö te voisi kirjoittaa haagrehille, että hän jättäisi meidät -rauhaan? Ehkä sitten rupeaisimme sontaa vetämään." - -"Voinhan sen tehdä! Parempi olisi, miehet, jos tottelisitte. -- -- -- -Mutta mikä tuolla ulkona sitten oikein on? Ammutaan ja huudetaan!" - -Miehet katselivat merkitsevästi toisiaan, sitten vastasivat: - -"Siellä on sota, mitä muuta! Joukko ihmisiä on jo kaatunut -- -sotamiehet läksivät pakoon, meidän miehet kiivaasti perässä ajamaan -heitä takaa. -- -- --" - -"Mitä?" huusi opman ja hänen kalpeat kasvonsa kävivät vielä -kalpeimmaksi. "Sotamiehet pakenivat, onko se mahdollista?" - -"Miksi ei ole! Onhan meidän miehiä monta tuhatta, mutta heitä viisi tai -kuusikymmentä. Jos eivät olisi paenneet, olisi heidät muserrettu." - -Tuskin oli nuo sanat lausuttu, kun ulkoa kuului askeleiden kopinaa, -melua ja kovaa viheltämistä. Ovi työnnettiin jyrinällä auki, eteisessä -oli kova hälinä ja nyt lensi opmannin huoneen ovi selki selälleen. -Sisään karkasi suuri joukko hiestyneitä, levottoman näköisiä -miehiä, kaikilla seipäät ja sauvat käsissä. Heidän joukossaan oli -perheenmiehiä, työläisiä ja päivämiehiä Mahtrasta ja vieraistakin -kunnista ja muutamia naisiakin. - -"Missä haagrehit on? Haagrehit tulkoot esille! Meillä on asiaa -tuomareille!" huudettiin vihaisesti, hurjasti ja uhkaillen -kokoonnuttiin seipäät käsissä opmannin ympärille. Tämä perääntyi askel -askeleelta. - -"Haakenrihter ja toinen herra ovat jo lähteneet pois", vastasi hän. - -Vihainen myrsky seurasi tätä vastausta. - -"Valhe! Hän valehtelee! Opmannin pitää tuoda esille nuo herrat, jotka -kutsuivat sotamiehiä tänne ja tahtoivat piestä Mahtran miehiä! Nylkijät -esille! Sortajat alas!" - -"He eivät todellakaan enää ole moisiossa", huusi opman melun sekaan. -"He lähtivät jo aikoja pois. Minkätähden minä teille rupeaisin -valehtelemaan!" - -Uusi myrsky. - -"Sinä, pahuus, et osaakaan muuta kuin valehdella!" karjui Päärnun -Miku-Aadu. "Sinun lainselityksesi on myös suuri valhe! Sinä, lurjushan, -olet saksojen kätyri." - -"Ja meidän nylkijämme!" lisäsi Mäen Daniel. "Kuka se oli, joka -haagrehissa meitä syytti! Kuka tunkeutuu aina kunnan miesten ja herran -väliin ja puristaa meitä kuin oven välissä? Kun me tahdoimme herran -kanssa tehdä uusia kontrahteja, niin ei meitä laskettu puheillekaan -- -'kyllä opman tekee ja puhuu kaikki!' Opman ensimmäinen ja viimeinen! -Ilman opmannin lupaa ei uskalla enää mennä tarpeelleenkaan! Sinä, -pahuus, pistät nenäsi joka paikkaan! Meillä olisi uusi oikeus käsissä, -jos sinua ei olisi täällä! Sinä se oikea talonpoikain nylkijä oletkin!" - -Seipäitä ja nyrkkejä kohotettiin, kiroiltiin ja vannottiin. Opmannin -tila kävi yhä vaarallisemmaksi. Hän oli paennut pöydän luona olevan -nojatuolin taakse. -- -- -- Ulkoa tulvi huoneeseen yhä enemmän miehiä. -Kartano kaikui heidän melustaan. Ja yhä kovemmin ruvettiin huutamaan -haagituomaria. - -"Tuokaa haagreht esille! Me annamme hänelle selkään!" karjui Kuimetsän -mies, Mihkel Otsa. - -"Hän on jo kyllin haavottanut meidän nahkaamme, koettakoon nyt itse -myös kerran, miltä se tuntuu", lisäsi Völlamäen Päärn, joka vihasta -hehkuvin silmin oli huoneeseen tunkeutunut. - -"Jos ei haagrehti tule esille, niin hajotamme koko moision!" kiljui -Kaiun mies, Otto Olander. - -Hänellä oli heinähangon haara, toisten kertomusten mukaan sotamiesten -pyssystä kiskottu piikki, kädessä, jolla hän uhkamielisesti huitoi -opmannin nenän edessä. - -"Minä sanon vielä kerran teille, miehet", huusi Rosenberg, jonka -otsasta kauhun hiki helmeili, "että haakenrihter herraa ei ole -moisiossa. Hän on jo aikoja apulaisineen ajanut pois. Te voitte etsiä -kaikista huoneista, jos tahdotte!" - -"No sitten pitää sinun vastata haagrehin ja kaikkein saksojen -puolesta!" huusi Päärnun Miku-Aadu. "Mitä me, miehet, odotamme! -Kaadetaan tuo pahuus maahan!" - -"Niin maahan!" vakuutti Purilaan mies, Päärn Valk. "Kun hän laski -haagrehin pakoon, niin olkoon nyt itse hänen sijassaan!" - -"Antakaa opmannille hyvä selkäsauna!" yllytti Mihkel Otsa. "Hän on -satoja saattanut moision talliin -- tietäköön nyt itse myöskin, mitä -punaisenkirjavat housut merkitsevät!" - -Hurja kiihko valtasi miehet, eikä mikään voima olisi voinut estää heitä -karkaamasta vihatun isännöitsijän kimppuun. Pian olivat kapinoitsijat -piirittäneet opman Rosenbergin. Ensimmäiseksi tarttui häneen Päärnun -Miku-Aadu. Hän kiskasi hänet rintapielistä maahan. Mihkel Otsa antoi -hänelle kovan iskun vasten kasvoja. - -Nyt temmattiin takimmaisen huoneen ovi auki ja opmannin nuori vaimo -sekä kätilö kiirehtivät hädästä huutaen väliin. Ensinmainittu ryntäsi -epätoivoisen voimilla miesjoukon läpi, tarttui suojellen puolisonsa -ympäriltä kiinni ja huusi. - -"Jättäkää minun mieheni rauhaan! Eihän hän ole teille mitään tehnyt! -Armahtakaa miestäni!" - -Vihaiset talonpojat astuivat todellakin askeleen taaksepäin. He -näyttivät kunnioittavan naista. Hetken vallitsi äänettömyys huoneessa. -Sauvat ja seipäät vajosivat alas. Jopa rohkeni opman hengittää -helpommin. Mutta miesten hellempi mieliala ei kestänyt kauvan. - -"Naisten kanssa ei meillä ole mitään tekemistä!" huudettiin. "Naiset -menkööt huoneeseensa ja olkoot vaiti! Opmannin me otamme käsiimme, emme -naisia." - -"Minä en anna mieheeni koskea!" nyyhkytti Auguste Rosenberg, jonka -käsivarret kouristuivat puolison kaulan ympärille. "Jos te pieksette -häntä, niin teidän pitää minuakin piestä!" - -"Naista me emme piekse", selittivät miehet. "Nainen ei ole meille -pahaa tehnyt, me emme häntä piekse. Mutta opman on antanut meitä kyllä -piestä, hänen itsensä pitää nyt myöskin saaman!" - -Isännöitsijän nuori vaimo oli tuttu koko pitäjässä, sillä hän oli -kasvanut Juurun lukkarin, Kochin luona, jonka puolison sukulainen -hän oli. Häntä pidettiin lempeänä, hyväsydämmisenä ihmisenä. Rouva -Rosenberg saattoi siis olla varma siitä, etteivät ilkeimmätkään -noista miehistä häneen koskisi, mutta kun hän luuli voivansa heihin -niin paljon vaikuttaa, että olisivat antaneet hänen miehensäkin olla -rauhassa, niin hän erehtyi suuresti. Rosenberg oli ollut ankara -käskynhaltija, joka lempeyttä ja armahtamista talonpoikia kohtaan piti -heikkoutena, joka ei olisi miksikään hyödyksi. Hänen mielestään olivat -ainoastaan moision edut oikeutetut, ja talonpoikain piti vaijeten -alistua kaikkiin vaatimuksiin. Tuollaiset mielipiteet johtuivat -tietysti isännistä, joiden koko hallitustapa perustui ylivallan -etuihin. Kun siitä puhutaan uusimpana aikana, syyttävät moision -herrat hyvällä mielellä senaikuisia isännöitsijöitä ja vouteja -- -he olivat olleet omalla luvallaan liian ankaria, käyttäen huonosti -virkavaltaansa; mutta kuinka olisi palveluksessa oleva henkilö voinut -seurata toista periaatetta, kuin mitä herrat itse miespolvia olivat -noudattaneet? - -"Miehet, olkaa kuitenkin kristityitä", rupesi nyt kätilökin -rukoilemaan. "Te tiedätte, että nuori rouva vasta muutama päivä sitten -sai ensimmäisen lapsensa. Vasta eilen aamulla nousi hän lapsivuoteesta. -Hän on nyt vielä heikko ja voimaton. Jos te ette häneen tahdo -koskeakaan, niin ajatelkaa kuitenkin, kuinka kovasti te häntä olette -säikähdyttäneet! Ja jos te nyt vielä hyökkäätte isännöitsijän kimppuun, -niin tapatte tuon nuoren ihmisen, joka ei ole teille mitään pahaa -tehnyt." - -"Rouva menköön takimmaiseen huoneeseen!" huusivat miehet siirtyen -jälleen lähemmä. "Älköön hän pelätkö, emme me häneltä henkeä ota! Emme -me tarvitse hänen henkeään. Mutta selkäänsä hänen pitää saada! Hän -saakoon nyt kerran kärsiä itsekin, sen hän kyllä kestää -- hänellä on -rasvaa ja lihaa enemmän kuin meillä kaikilla yhteensä! -- -- -- Miehet, -viekää naiset takimmaiseen huoneeseen!" - -Huoneeseen tuli yhä vielä meluavia taistelijoita. Kokoonnuttiin -opmannin ympärille. Tukevin käsin irrottivat he itkevän ja kovasti -huutavan rouvan miehensä rinnoilta. Tämä taisteli epätoivoisesti heidän -käsissään ja koetti yhä vaan tunkeutua miehen luo, ikäänkuin kana -poikiaan suojellakseen. -- -- -- - -"Miehet!" alkoi nyt opman itkuisella äänellä rukoilla. "Jättäkää minun -vaimoni rauhaan! Älkää tehkö hänelle vääryyttä! Älkää tappako vaimoani! --- -- -- Auguste, minä rukoilen sinua, mene takimmaiseen huoneeseen!" - -"Vait!" karjui Otsan Mihkel ja iski opmannia jälleen vasten kasvoja. -"Vaimollesi ei tehdä mitään pahaa! Mutta sinun nahkasi on parkittava!" - -Nähdessään miestään lyötävän kiljahti nuori nainen sanomattomassa -tuskassa. Jälleen koetti hän joukon keskeltä rientää puolisonsa avuksi; -mutta nyt tartuttiin hänen ympäriltään kiinni ja nostettiin syliin kuin -lapsi ja kannettiin takimmaiseen kamariin. Sitten ajettiin myös rouva -Reisberg sinne ja sulettiin ovi heidän jälkeensä. Hurjasti nyyhkyttäen -lankesi rouva Rosenberg tädintyttärensä eteen polvilleen, joka pelosta -istui puolikuolleena pieni lapsi sylissään kätkyen vieressä. -- -- -- - -Mutta etuhuoneessa taisteli opman henkensä kaupalla. Nähdessään, ettei -hän voisi päästä vapaaksi, koetti hän vastustaa vihollisiaan. Hän oli -vahva mies, ja kuoleman pelko antoi hänelle kaksinkertaiset voimat. -Voimakkaasti lyöden sai hän pari kolme miestä karkotetuksi luotaan ja -koetti perääntyä oven luo, joka vei herrasväen huoneisiin. Mutta hänen -vastustuksensa kiihotti päällekarkaajia suurempaan vihaan ja heidän -ääretöntä ylivoimaansa ei hän kauvan voinut vastustaa. Nyt olivat -jo ehtineet paikalle nekin miehet, jotka olivat palanneet takaisin -sotamiesten takaa-ajosta. Heidän joukossaan oli kapinoitsijain päämies, -Peeter Olander, joka alussa oli ollut tulkkina sotamiehille ja heitä -sitten niin rohkeasti ärsyttänyt. - -Nähdessään, mitä oli tekeillä, karkasi hän toisten päällekävijäin -sekaan ja yllytti heitä. Joukko toisiakin miehiä, joiden seurassa -Mihkel Otsa, Päärn Valk, Sepän Mart Juurusta ja Otto Olander, uudestaan -hyökkäsivät opmannin kimppuun. Tällä oli sinijuovaiset, ohuet vaatteet. -Äkkiä olivat hänen takkinsa ja liivinsä rikki revityt. - -Käsistä, rinnoista, jaloista tarttuivat nuo tukevat työmiehet häneen -kiinni. Toiset kiskoivat häntä sinne, toiset tänne, kuin olisi tahdottu -hänet kappaleiksi repiä. Toisinaan ei kuulunut muuta kuin taistelijain -ähkimistä, jalkojen töminää ja opmannin vaatteiden repimistä. - -Mutta nyt tapahtui pieni ihme. - -Mahtran kunnan omat miehet, samat, jotka kaikkein ensimmäisinä -rauhallisesti olivat tulleet huoneeseen kysymään vielä kerran uuden -lain selitystä -- nuo perheenmiehet rupesivat äkkiä isännöitsijän -puolustajiksi. Myötätuntoisuudesta se varmaankaan ei tapahtunut, sillä -kuka oli enemmän saanut kärsiä isännöitsijän kovuudesta kuin he, mutta -miehiä kaiketi rupesi pelottamaan tämänpäiväisten tapausten seuraukset. -Asiat alkoivat jo mennä rajattomiin. He olivat kutsuneet vieraiden -kuntain miehiä avukseen suojelemaan heitä pieksemisestä; mutta -suojelijoista oli tullut päällekarkaajia. Sillä ulkona ollut taistelu -oli etupäässä syntynyt vierasten miesten alotteesta. Pelko ajoi siis -Mahtran perheenmiehiä suojelemaan isännöitsijää. Kaikkein uutterin -noista oli Koidun perheenmies, Ants Till. - -"Jättäkää opman rauhaan, eihän hän ole teille tehnyt mitään pahaa", -huusi hän käyden taistelijain väliin, jotka enimmästi kaikki olivat -vieraita miehiä. "Kun Mahtran miehet eivät opmannia piekse, niin ei -teillä ole syytä hänen kimppuunsa käydä." - -"Hän onkin jo saanut osansa", lisäsi Tillin Otto. "Ettekö näe, johan -hänen suustaan ja nenästään juoksee veri." - -Toisetkin ilmaisivat tyytymättömyytensä ja koettivat tunkeutua väliin. -Mutta heidän voimansa oli liian heikko vihaisten pieksijäin suurta -joukkoa vastaan. He karkotettiin takaisin, työnnettiin nurkkaan tai -ovesta ulos, ja väkivalta opmannia vastaan jatkui yhä. - -Toisinaan oli onneton mies maassa toisten jaloissa, toisinaan -nostettiin hän käsien varassa ylös ilmaan ja armottomasti iskettiin -häntä nyrkeillä päähän ja selkään, sillä seivästen käyttämiseksi oli -tila liian ahdas. - -Sillä välin pisti Koedun Antsulle päähän vääntää herrasväen huoneisiin -johtava ovi auki. Hän tahtoi laskea sinne opmannin, toivoen että -tämä pääsisi sieltä akkunan kautta pakenemaan puutarhaan ja sitten -eteenpäin. Toisten Mahtran perheenmiesten avulla sai hän Rosenbergin -pieksijäin käsistä ja työnsi hänet ovesta toiseen huoneeseen. He -koettivat panna ovea jälleen kiinni ja kun ei se onnistunut, niin -he seisoivat edessä antaakseen opmannille aikaa pakenemiseen. Mutta -pieksijät huomasivat sangen hyvin heidän neuvonsa ja kiivaasti -hyökäten, saivat he miehet pois oven edestä. Meluten karkasi nyt koko -kansanjoukko herrasväen huoneisiin. Samalla hetkellä aukesi myös -ryskeellä se ovi, joka eteisestä vei saliin. Ja siltä puolelta virtasi -nyt toinen kapinoitsijain joukko sisään. Koko moisio oli voittajien -vallassa. Voiton huumaus oli yhtä suuri kuin alkoholin tuottama, jota -viimeistä yhä vielä saatiin lisää. Sillä ulkona oli sillä välin moision -viina-aitta murrettu ja siellä juotiin viinaa maitopytyistä. Näistä -juojista oli nyt suuri joukko hyökännyt päärakennukseen. - -Moisiolla on paljon varoja. Ja tänään on sota. Mutta sodassa saadaan -sotasaalista. Ottakoon sitten joka mies, mitä saa! Suurin osa -sodankävijöistä on vierasta kansaa. Vie saalis kotiin, kätke se siellä --- kuka sitä vieraasta paikasta tietää tulla etsimään! Ja mitä ei voi -viedä mukaansa, se murskataan. Saksoille pitää kerran kostaa kaikki -vääryys, mitä he polvi polvelta ovat tehneet talonpojille ja nytkin -tekevät, kun eivät tahdo antaa heille keisarin suoraa oikeutta. Moisio -on tyhjennettävä ja sitten raunioksi hävitettävä -- varotukseksi ja -uhkauksesi kaikille saksoille, jotka pakottavat talonpoikia vannomaan -vanhan lain noudattamista. -- - -Ja moision tyhjentäminen ja hävittäminen alkoi. Se toimitettiin niin -rajusti kuin olisi kaikki se viha ja katkeruus, jota talonpojat polvi -polvelta olivat sortajiaan, moision herroja vastaan mieliinsä koonneet, -nyt kerrassaan syttynyt ilmiliekkiin. -- - -Kun osa miehiä kuritti opmannia, alkoi suuri kansanjoukko etsiä -saalista ja särkeä huonekaluja, kaunistuksia ja akkunoita. Kaapit, -piirongit, pöydät -- kaikki murrettiin rikki ja tyhjennettiin. Kun ei -herrasväki täällä asunut, niin ei huoneista löytynyt paljon kalleuksia. -Mutta sen sijaan oli rikkomiseksi kyllin tavaraa. Ensiksi käytiin -suurten, komeiden peilien kimppuun, jotka loistavissa, kullatuissa -kehyksissä seinää kaunistivat. Helisten murtuivat lattialle suuret -lasilevyt seipäiden sattuessa. Raskaat, täytetyt nojatuolit heitettiin -ulos akkunoista puutarhaan, mennessään veivät ne akkunaruudut ja -mursivat puitteet. Ei ainoatakaan ruutua jätetty ehjäksi, loput lyötiin -seipäillä rikki. Tuolit nostettiin tukevin käsin maasta, lyötiin -vasten permantoa ja heitettiin kappaleet hajalle! Kaappien ovet -lyötiin sisään, piironkein laatikot kiskottiin ulos, tyhjennettiin ja -käännettiin ylösalaisin ja lyötiin rikki. Seiniltä temmattiin taulut -maahan ja tallattiin jalkojen alle; kynttiläkruunut, vaasit ja lamput -murskattiin sauvoilla, vuoteista kiskottiin tyynyt, matrassit ja -peitteet ja särettiin sängyt. Lyhyesti: mitä ikinä moision huoneissa -voitiin liikuttaa, se hävitettiin. - -Mutta ei ainoastaan herrasväen huoneissa tehty hävitystyötä, -vaan opmanninkin luona ja kaikissa sivuhuoneissa, kyökissä, -säilytyshuoneissa ja kellarissa. Ensiksi revittiin opmannin suuri -ruokakaappi auki ja tyhjennettiin. Sokerit, jauhot, riisi- ja -mannaryynit otettiin käsille ja jota ei otettu mukaan, pudistettiin -maahan. Siellä oli miesten joukossa monta naista, jotka kokosivat -itselleen tavaraa esiliinaansa. Samoin katosivat hopealusikat, -veitset, kahvelit ja kaikki arvokkaammat talouskalut. Joka ei -kelvannut heitettiin lattialle murskaksi. Pian oli lattia peitetty -jauhoilla, manna- ja riisiryyneillä, hienolla sokerilla, posliini- ja -lasisiruilla. -- - -Tuota kaikkea katselivat äänettöminä ja tuskastuneina opmannin naiset, -joiden edestä ei nyt enää pidetty ovea kiinni. Emännöitsijä Reisberg -rohkeni kysyä kapinoitsijoilta, minkätähden he tuon kaiken tekivät. - -"Sota-aika, mitä muuta!" vastattiin hänelle. - -"Kun kerran on sota, niin olkoon sitten!" huudettiin joka puolelta. - -"Eihän se ole sota eikä mikään, jossa ei saa mitään vaivansa -palkkioksi!" vastasivat naisetkin, jotka esiliinojaan täyttivät. --- -- -- - -Kaiken tuon ryöstön ja hävityksen aikana tapahtui suuressa salissa, -jonka kaksipuolinen ulko-ovi oli aivan selällään välikohtaus, joka -koski Völlamäen Päärnua. - -Hän oli toisten kanssa tunkeutunut suureen saliin, kun joku selän takaa -tarttui hänen käteensä ja alkoi häntä vetää ulos hälinästä. - -"Päärn, Päärn!" huudahti ahdistettu, varottava ääni, ja kun nuori mies -katsoi ympärilleen, jäi hänen suunsa ihmeissään auki. - -Hänen edessään seisoi Ristmäen Miina. - -Nuori tyttö läähätti kuin olisi kovasti juossut, hiki valui sinisen -pääkoristeen alta ja hänen kasvonsa ja suuret silmänsä ilmaisivat -suurta kauhua. Mutta, kun hän näki nuoren miehen elossa ja terveenä, -muuttui hänen muotonsa äkkiä iloiseksi ja hän veti syvään henkeään. - -Päärn oli hetken aikaa äänetönnä. - -"Mitä sinä täältä haet?" huudahti hän vihdoin. - -"Sinua etsin! Sinua -- sinua --." - -"Mitä sinä minusta sitten tahdot? Minähän olen sodassa!" - -"Kotiin sinun pitää tulla! Heti paikalla minun kanssani -kotiin. -- -- --" - -"Mitä tyhjää! Eihän sota ole vielä loppunut!" - -"Päärn, sinä olet juovuksissa!" huudahti tyttö kuullessaan hänen -pehmeän puheensa ja nähdessään hänen harmaat kiiltävät silmänsä. - -"Olen, mitä olen! Sodassa pitää miehen olla rohkea -- -- --. Mutta -koeta sinä tästä paikasta poistua! Voit sinäkin vielä saada jonkun -lyönnin niskaasi. -- --" - -"Päärn, sinun pitää paikalla tulla pois", alkoi tyttö rukoillen -kuiskailla. "Etkö sinä näe, mitä kauhistuksia täällä tehdään! Moision -piha on täynnä kuolleita, haavotettuja ja verta. -- -- -- Tuolla -hajotetaan ja tyhjennetään aittoja. -- -- -- Ja katso, mitä näissä -huoneissa tehdään! -- -- Päärn, ajattele, mikä tätä vihdoin seuraa! --- -- -- Ole järkevä ja lähtekäämme paikalla -- -- --." - -Ja Miina alkoi kiihkeästi vetää häntä pois joukosta, joka täytti salin. -Mutta Päärn ponnisti vastaan. - -"Ole hiljaa, enhän minä voi pakoon lähteä, kun kaikki toiset ovat -täällä! Voitto on jo meidän käsissämme -- ei meillä ole mitään pelkoa. --- -- Kuka sinut, hullu, tänne lähetti?" lisäsi hän kiivastuen. "Eikö -sinulla ole mieltä päässäsi -- nainen olet ja juokset suin päin sotaan! -Sano minulle, tuhat tulimmaista, mitä sinä nyt oikein täältä tahdot?" - -"Minä tulin sinua hakemaan!" Tyttö sanoi sen aivan yksinkertaisesti, -mutta hänen äänessään oli sittenkin jotakin, joka sai puolijuopuneen -miehen ihastumaan. - -"Minua hakemaan? Tulit minua hakemaan?" kertoi hän. "Jalanko, vai?" - -"Jalan." - -"Jalan juoksit? Koko tien jalan?" - -"Niin." - -"Etkö pelännyt? Etkö kuullut ampumista?" - -"Miksi en kuullut! Näin kuinka lauvaistiin. Sotamiehet ryntäsivät -vastaan. -- -- -- Juoksin yli heinämaan, kun luodit vinkuivat -- -- --" - -Päärnun kasvot kalpenivat. Hän oli jo kokonaan poistunut kapinoitsijain -joukosta. - -"Ja sinä et pelännyt?" mutisi hän, yhä vielä katsoen tyttöön. "Näit -kuinka lauvaistiin, etkä pelännyt! Hiton tyttö -- tuollainen! -- -- -- -Mutta mistä sinä sitten minua etsit?" - -"Joka paikasta. Kysyin sieltä, kysyin täältä. Vihdoin juoksin tänne. --- -- -- Mutta tule nyt! Sinun äitisi odottaa sinua kotona. Päärn, -sinä olet hänen elättäjänsä!" - -Jos Päärnulla vielä oli voimaa vastustamiseen, niin se raukesi tuon -sanan vaikutuksesta. Niinpä kyllä, olihan hänellä äiti kotona! Kuinka -helposti hän tänään olisi voinut hänet menettää. - -Ja nyt alkoi Päärnun sekava pää selvitä. Mitä siis tänään tehtiin? -Oliko hän tullut tänne hävittämään ja ryöstämään? Oliko hän kertaakaan -sitä ajatellut, kun hän kotoa lähti? Eikö hän tullut Mahtran miesten -avuksi, ettei heitä kohtuuttomasti rangaistaisi vasten lakia. -Väkivaltaa vastaan oli hän aikonut taistella, vaikkei hän aavistanut, -että se niin veriseksi saattaisi käydä. Mutta hävitystä, ryöstöä --- ei, sitä hän ei ensinkään ollut aikonut tehdä. Hän ei vieläkään -voinut punnita, kuinka suurta vahinkoa siten tehtiin, sillä hän -oli yhä tuo vihainen talonpoika, joka kaikesta sydämmestään toivoi -saksoille kostoa, mutta hänestä tuntui sittenkin kuin ei kaikki olisi -ollut oikein, kuin tekisi tuo raivostunut kansanjoukko itselleen vain -vahinkoa. Ei, tuolla tavalla ei pitäisi sotaa käydä! Toisin oli hän -sitä mielessään kuvaillut. Hänestä oli vain vahinko, ettei haagituomari -ollut saanut selkäänsä -- sitä oli hänen sydämmensä kovin toivonut -- -mutta tyytyväinen oli hän siihen, että sotaväki oli karkotettu ja että -opman sai ansaitun palkkansa. Mutta kaikki muu -- --. - -"Miina, lähdetään sitten menemään", lausui hän kerrassaan kuin unesta -heräten. "Mutta ensin etsimme Jyrin käsiimme. Hänelläkin on äiti -kotona." - -Kun Päärn ja Miina astuivat ulos kartanosta etsiäkseen Uudentuvan -Jyriä, joka moision ovessa oli joutunut työläisestä erilleen, jatkui -herrasväen huoneissa hävitystyö yhä edelleen, samoin myös opmannin -rääkkääminen. - -Tämän kimpussa ei kuitenkaan enää ollut niin paljon miehiä kuin alussa, -sillä hävitystyö ja saaliin etsiminen oli heitä enemmän miellyttänyt; -Rosenberg sai itsensä temmatuksi irti ahdistajainsa käsistä ja pakeni -ovesta takimmaiseen huoneeseen. Hänen vaimonsa ja säälivä kätilö -asettuivat suojaksi oven eteen. - -Mutta viholliset olivat heti uhrinsa kintereillä. Nuoren vaimon ja -kätilön sydämmelliset rukoukset eivät mitään auttaneet; he työnnettiin -pois oven edestä, emännöitsijä Reisbergille annettiin nyrkinisku -kasvoihin ja vihainen joukko tunkeutui uhrinsa perässä. - -Mutta suojelijatkin ilmestyivät. Heitä oli Mahtran miesten joukosta -tullut vielä lisää. Nyt alkoi opmannin takimmaisessa huoneessa -ottelu pieksijäin ja suojelijain välillä. Sillä välin huomasi Koidun -isäntä, Ans Tilli käyttää hetkeä opmannin pelastamiseksi. Hän avasi -kiireesti puutarhan puoleisen akkunan, osotti opmannille pakotien ja -oli parhaillaan häntä auttamassa akkunalaudalle, kun heidän aikeensa -huomattiin. Tuskin oli opmannin vartalo kadonnut akkunasta puutarhaan, -kun moniaat miehet hyppäsivät kiirehtien hänen perässään. - -"Mihin niin kiire, veli? Selkäsauna on vielä saamatta!" karjui Mihkel -Otsa, tarttuen pakenijan kauluksesta jälleen kiinni. "Pitäkää, pojat, -häntä kiinni, minä toimitan vitsoja!" - -Vähitellen oli opman puutarhassa jälleen piiritetty. - -"Kaatakaa hänet maahan!" huudettiin kiivaasti. "Näytämme hänelle tuhat -tulimmaista, se on oikeus ja kohtuus!" - -Kun toiset seipäillä estivät lähestyviä suojelijoita perille -pääsemästä, koettivat toiset kaataa isännöitsijää maahan. Vielä -kerran koetti tämä epätoivoisen voimilla panna vastaan. Hän luuli -viimeisen hetkensä lähestyvän. Sillä, kun kaikki nuo kepit ja seipäät -iskettäisiin hänen päähänsä ja selkäänsä -- mitä hänestä enää jäisi -jälelle! - -Ensin ei todellakaan saatu vahvaa miestä kaatumaan. Päärn Falk oli -polvillaan maassa ja veti isännöitsijää jaloista. Häntä rupesi -auttamaan Sepän Mart Juurusta. Toiset repivät häntä kädestä, kolmannet -työnsivät selästä. Vihdoin kaatui opman pitkäkseen eräälle törmälle. - -Nyt rupesi isännöitsijä rukoilemaan armoa. Hädissään hän alkoi itkeä. -Koko ruumiinsa vapisi ja hän huusi liikuttavasti nyyhkien: - -"Miehet, jättäkää minut henkiin! Minä tahdon antaa kaikkia, mitä -toivotte, mutta jättäkää minut henkiin! Te saatte viinaa, te saatte -rahaa -- kaikki mitä minulla ja moisiossa on, pitää olla teidän -- -laskekaa minut irti! Veljet, laskekaa minut irti!" - -"Vai nyt olemme sinun veljiäsi!" naurettiin raa'asti ja armottomasti. -"Ketä me silloin olimme, kun sinä kutsuit tänne sotamiehiä parkitsemaan -nahkaamme? Olimmeko silloinkin sinun veljiäsi?" - -Toiset huusivat: - -"Mitä sinä meille lupaat, sen nyt voimme ilman sinutta ottaa! Sano -ennemmin, mitä sinä nyt arvelet sonnanvedosta ja aputöistä!" - -"Miehet", itki opman, "te pääsette minusta eroon -- minä lähden pois -Mahtrasta, lähden kaupunkiin asumaan, kunhan vain jätätte minut eloon. -Minä vannon teille, etten enää jää Mahtraan opmanniksi!" - -Mutta turhia olivat kaikki rukoukset ja vannomiset, turhaan hän -myös syleili rääkkääjäinsä jalkoja ja polvia ja nimitti heitä -lempeimmillä sanoilla. Hän ei voinut yhtään heitä liikuttaa, ikäänkuin -rautapihdeillä pitivät he häntä kiinni. Hauskuudeksi laahattiin häntä -pitkin maata ja vedettiin tukasta. - -Mihkel Otsa oli sillä välin hankkinut vitsat. Ja minkälaiset! Tuo mies -oli todellakin kekseliäs kiduttamistaidossa, -- ainakin yhtä kekseliäs -kuin ne moision isännät, jotka antoivat kastaa vitsoja suolaveteen, -taikka jotka huuhdottivat suolavedellä veristä ihoa. Mihkel, nimittäin, -ilmaantui kädessä karviaismarjapensaasta leikatut vitsat. - -Nyt revittiin opman raukalta viimeiset vaatekaistaleet selästä; mies -istui hänen jaloilleen, toinen pään puolelle ja piikkisillä vitsoilla -annettiin ruumiinrangaistus. Otsan Mihkel ja Aadun Andrei olivat -piiskaajina. He löivät vuorotellen ja tahdissa niinkuin "oikeus ja -kohtuus" vaati. Mutta ympärillä seisojat suut naurussa käskivät antaa -hyvästi. Opmannin suojelijatkin olivat nyt hiljaa ja katselivat päältä. -Näytti kuin hekin olisivat nauttineet nähdessään, että talonpojan -sijaan moision käskynhaltijakin kerran verisenä kiemurteli lyöntien -tähden -- -- --. - -Oltiin juuri parhaillaan tässä mieltäkiinnittävässä työssä, kun samassa -kuului ulkoa, moision pihasta tuhatääninen hurraa huuto. Muutamat -huusivat kartanon rikotuista akkunoista puutarhaan: "Tuli irti! Tuli -irti!" - -Pieksijät pidättivät, rangaistuksen alaisen kiinnipitäjät karkasivat -pystyyn, katselivat ympärilleen ja alkoivat sitten juosta pihan -puolelle -- toiset kartanon läpi, toiset puutarhan portin kautta. -Isännöitsijä huomasi olevansa vapaa. - -Ensimmäisessä ilonhuumauksessa eloon jäämisestä alkoi hän juosta -puutarhan etäisimpään nurkkaan, paetakseen sieltä johonkin -naapurimoisioon; mutta puolitiessä kääntyi hän hiipien takaisin. Hän -tahtoi ensin salaa katsoa, kuinka hänen perheensä laita oli. Ilokseen -huomasi hän rakennuksen olevan tyhjänä vieraista, mutta tyhjä oli -myöskin hänen oma asuntonsa. Hänen vaimonsa lapsineen ja nuori neiti -olivat paenneet Juuruun päin, heidän perässään, vähän myöhemmin, oli -lähtenyt kätilökin. He kaikki pääsivät onnellisesti lukkarin asuntoon. - -Viimeinen pakenija oli Rosenberg itse. - -Hän juoksi takaisin puutarhaan, päästäkseen sieltä salaa väljemmälle. -Paljain päin, paita ja alushousut yllä, riensi piesty mies umpimähkään -niittyjen yli eteenpäin, kunnes hän vihdoin päätti hakea suojaa ja -vaatteita Järlepan moisiosta. Matkallaan tapasi hän pienen kylänpojan -lantaa ajamassa. Tältä otti hän hevosen ja ajoi lantavankkureissa -eteenpäin Järlepan moisioon, josta hän tuttavaltaan isännöitsijältä -lainasi vaatteet ylleen -- --. - -Sillä välin oli moision pihassa paljonkin tapahtunut. - -Raskaan työn ja loistavan voiton jälkeen tunsivat sotilaat -tarvitsevansa kaulan kastiketta. Moision viina-aitassa oli kylläksi -väkijuomaa. Mitä muuta kuin ovi auki ja saaliille! - -Jaan Baumann Juurusta ja Vade-Jaan Paulus Kaiusta rupesivat tämän asian -toimeenpanijoiksi. Ensimmäinen hankki vahvan puupölkyn ja hakkasi sillä -aitan ovea; Vade-Jaan auttoi, heittäen suuria kiviä ovea kohti. Ovi -räiskähti auki. - -Meluten tunkeutui rahvas sisään. Väkijuomia löytyi aitassa yli -kolmekymmentä aamia[17] -- oli vaikka pään pesemiseksi! Sitten -kiskottiin suulliset auki ja pistettiin pumput sisään. Kaivon luota, -jonne joukko maitohulikoita oli tuotu pestäväksi, saatiin astioita, -johon kallista nestettä laskettiin. Pelkästä ilkivaltaisuudesta -särettiinkin paljon aameja. Aitasta vieritettiin muutamia niistä -ulkopihaan, nostettiin pystyyn, lyötiin pohja puhki ja kutsuttiin -väkeä juomaan. Nyt piti viettää voittojuhlaa. Pari aamia vieryi pitkin -maata vastapäätä olevan viinakeittiön luo ja pyörähti vesilammikkoon. -Raskaita kun olivat, vajosivat ne syvään lammikon pohjamutaan.[18] - -Aittamies, joka etäämpää oli katsellut miesten väkivallan työtä, -kiirehti heitä kieltämään ja varottamaan. Olihan aitan sisältö uskottu -hänen haltuunsa. Mutta ei kukaan häntä kuullut. Jaan Baumann kiivastui -niin, että hän seiväs ja viinapumppu kädessä karkasi hänen kimppuunsa. -Aittamies lähti juoksemaan, juopunut hänen perässään! Tuskin pääsi -pakenija viinakeittiön taakse, kun Baumann heitti pumpun lampiin ja -lähti juoksemaan takaisin. Sen jälkeen arvasi aittamies paremmaksi -ruveta hyvällä kohtelemaan voittajia ja siten hän pääsi ehjin nahoin -heidän käsistään. Kerrotaampa, että hän sitten olisi auttanut heitä -omistamaan moision varoja. - -Mieletön juominen alkoi nyt. - -Näytti siltä kuin olisivat nuo alituisesti nälän ja puutteen kanssa -taistelevat, ilottomat ihmiset kerrankin tahtoneet viettää pitoja -orjuuttajiensa kustannuksella. He tahtoivat myös unohtaa kaikki, mikä -heitä ahdisti ja masensi -- tämänpäiväisen kauhean verileikinkin. -He tahtoivat upottaa viinaan pahat aavistukset tuon verilöylyn -seurauksista ja nukuttaa omaatuntoaan. Pitäkäämme tänään pitoja, -tulkoon huomenna, mitä tulee! Mutta monet olivat jo ennestään niin -juovuksissa, etteivät tietäneetkään, mitä tekivät. Niin saattoi monikin -hävittäjä ja ryöstäjä toisena aamuna makaamasta herättyään kysyä -ihmetellen itseltään, eikö kaikki ollut pelkkää kauheata unennäköä. - -Vaikea on kuvata, mitä kaikkea noiden pitojen aikana Mahtran moision -kartanolla tapahtui. Viina antoi kansalle uutta rohkeutta ja sokaisi -heitä ja nyt sai ryöstäminenkin uutta vauhtia. Muiden muassa kannettiin -kartanosta ja aitoista kokoon kaikki, mikä kelpasi syödä: leipää, voita -lampaanlapoja, silliä, silakoita. Laudoista kyhättiin pari pitopöytää, -johon ruoka ja juoma asetettiin. Lasien asemesta pantiin viina -maitohulikoissa kiertämään. Koko piha kuhisi syöviä, juovia ja remuavia -ihmisiä, joilla oli lihakappaleet kainalossa ja viinaleilit käsissä. -Suurin osa hoiperteli ja moni kaatui viinapyttyineen maahan ja jäi -tiedottomaksi kuin kuollut. Andreksen isäntä Purilaasta ja elähtänyt -Ants Sommer olivat onnellisia kuin lapset. Lampaanlapa kainalossa ja -väkijuomapytty käsissä kierteli hän moision pihaa ja kutsui kaikkia -pitoihinsa. - -"Ryypätkää pojat Mahtran juomia", huusi hän kimeällä, pehmeällä -naisäänellään ja hänen suunsa oli naurussa. "Juokaa pojat, nyt saatte!" - -Mutta ei kukaan tahtonut, sillä jokaisella oli itselläänkin. Tänään -oli kerrankin saatu kylläksi. Aarmen ympärillä kihisi kovasti ihmisiä. -Ammennettiin ja ryypättiin yhtä mittaa. Siellä täällä istuttiin -piirissä maassa -- toiset joivat, toiset söivät, kolmannet lauloivat, -mutta neljännet jo kuorsasivat. Toisessa paikassa taas kaulattiin -toinen toisiaan, kehuttiin tämänpäiväisiä voimatekoja taikka lähdettiin -uudestaan hävitystyöhön. - -Niinpä Jyri Nikola Juurusta särki huvikseen kupiaan asunhuoneiden -akkunoita, heitti maitoastioita kaivoon ja vihdoin rupesi -vaunuliiterissä särkemään ajopelejä. -- -- -- Jaan Baumann jälleen oli -temmannut erään haavotetun sotamiehen kädestä pyssyn. Sitä hän hakkasi -niin kauvan aitan ovea vasten, että hänen kouraansa jäi vaan väärä -rauta. - -Näkö Mahtran moision kartanolla näiden juominkien aikana oli jokaisesta -raittiimmasta henkilöstä inhottava. Jokapaikassa sekaisin kuolleita, -haavotettuja ja tukkihumalaisia toinen toisensa rinnalla. Kaikki paikat -täynnä hyytyneitä verilätäköitä, katkenneita seipäitä, särkyneitä -talouskaluja, viina-aameja, maitoastioita. Suurissa tuskissaan makasi -tuolla sotamies, jonka pää oli puhkaistu, hänen vieressään valitti -talonpoika, jolla oli luoti rinnassa tai keihään haava kylessä, eikä -kaukana näistä melusi kaatunut viinaveikko, joka turhaan koetti -nousta jälleen pystyyn. Syvää, hiljaista unta nauttivat ainoastaan -ne, joiden elämänlangan luoti oli kokonaan katkaissut tai jotka -viina-aamista olivat nauttineet niin paljon unirohtoa, että elottomina -ja tunnottomina olivat kaatuneet maahan. - -Uhrien luku oli suuri, sillä taistelu oli ollut tulinen. Moision -pihassa ja sotamiesten takaa-ajossa oli seitsemän talonpoikaa saanut -surmansa ja kaksi pahasti haavotettua kuoli kohta sodan loputtua, muita -pahasti haavotettuja oli talonpoikain joukossa noin viisitoista, mutta -helpommin haavotettujen lukua ei varmasti tiedetä, koska talonpojat -kapinan perästä koettivat heitä huolellisesti salata, jotta eivät olisi -joutuneet sota-oikeuden rangaistuksen alaisiksi. Sotaväki menetti, -niinkuin jo kerrottiin, kapteeninsa ja majorin sekä viisitoista -sotamiestä sai suurempia tai pienempiä haavoja, tietymätöntä on, -kuoliko heistä ketään näihin haavoihin. "Mahtran sodassa" oli -siis kokonaista kymmenen kuollutta ja noin kolmekymmentä pahemmin -haavottunutta, lukematta helpommin haavotettuja! - -Moision pihassa lepäävien kuolleiden ja haavotettujen joukkoon tuotiin -vielä muutamia, jotka heinämaalla tai vesakossa olivat kuolleet tai -haavotetut. Ne olivat enimmästi Mahtran kylän miehiä. Omaiset tahi -ystävät koettivat muutamia haavotettuja hoidella, pesten tai sitoen -heidän haavojansa; mutta suurin osa oli niin juovuksissa, ettei -huomannutkaan apuatarvitsevia, taikka avun asemesta teki heille vielä -enemmän vahinkoa. Päälääkkeenä käytettiin viinaa. Sillä pestiin haavoja -ja koetettiin lieventää heidän tuskiaan juottamalla heidät humalaan. --- -- -- Kuolleidenkin suuhun kaadettiin viinaa ja koetettiin siten -saada heidät jälleen henkiin. - -Muudan sotamies, joka leukaluu rikkilyötynä, hirmuisissa tuskissa -makasi kahden kuolleen talonpojan välissä, pyysi liikuttavalla tavalla -jotakin venäjän kielellä. Hänen pyyntöään ei ymmärretty. Jaan Baumann -Juurusta, joka hoiperteli hänen ohitsensa, rupesi onnettoman kanssa -puhumaan, mutta oli niin juovuksissa, ettei kädenliikkeistäkään -ymmärtänyt, mitä toinen tahtoi. Sotamies osotti hirmuista haavaansa, -viittasi sormellaan päätään, suutaan, sydäntään ja rukoili edelleen -apua sydäntäsärkevällä tavalla. Hän nähtävästi toivoi, että talonpoika -hänet lopettaisi, sillä hänen tuskansa olivat sietämättömät. Mutta -Baumann arvasi, että haavottunut sotamies myös himoitsi sitä juomaa, -jota niin suurella innolla joka puolella nautittiin. Hän armahti -kaatunutta vihollista, toi hyvän pytyn täynnä väkiviinaa ja rupesi -sillä valamaan sotilaan verisiä kasvoja. Mutta viina poltti niin kovin -haavoja, että sotamies hirmuisissa tuskissaan kiemurteli. Sitten antoi -Baumann hänen ryypätä pytyn laidasta. Tämä joikin ja joi niin, että hän -huumaantuneena jälleen vajosi maahan kivien päälle. Tuskiinsa oli hän -siten saanut lievitystä. -- - -Toisessa paikassa koetti kaksi juopunutta miestä nostaa maasta -pahasti haavottunutta ystäväänsä. Toinen otti päästä, toinen jaloista -kiinni. Onnettoman kaulassa oli luodin haava. Mutta apumiesten kädet -olivat niin hervottomat ja heidän jalkansa niin ponnettomat, että he -pääsivät vain pari askelta eteenpäin, vaan sitten antoivat onnettoman -jälleen pudota takaisin. Hänen suustaan purskahti veri ja hänen kipeä -voihkinansa olisi voinut kiviäkin pehmittää. - -Monen kuolleen ja haavotetun vieressä itkettiin. Isä oli pojan, veli -veljen tai ystävä ystävän löytänyt ruumiina. Mutta surun pyhyyttä -häiritsi juopuneiden melu, itkun seassa kaikui päihtyneiden nauru ja -loilotus. - -Ja kaiken tuon veren, tuskan ja kurjuuden yläpuolella hymyili sininen -taivas ja kesäinen päivä loi raittiit, kultaiset säteensä maahan. -Kaikessa kauheudessaan ja inhottavuudessaan oli sotakenttä nyt selkeänä -ja varjottomana jokaisen nähtävänä. Vahinko vain, ettei täällä ollut -katselijoita, jotka olisivat ymmärtäneet noita kuvia, näkijöitä, -joihin ne äärettömällä surunvoittoisuudellaan olisivat vaikuttaneet. --- -- -- Hiljaiset, alamaiset, tottelevat talonpojat olivat muuttuneet -kapinoitsijoiksi ja ryöstäjiksi! Kuinka? Minkätähden? -- -- - -Juominkein väliajoilla yhä raastettiin kartanon huoneissa, joiden ovet -kaikki olivat avatut. Jota ei otettu saaliiksi, se rikottiin. Hevoset -ajettiin aittojen eteen ja ladottiin varastettua tavaraa vankkureihin. -Parhaimpana saaliina oli viina. Pienemmissä ja suuremmissa määrissä -koetettiin sitä ottaa mukaan ja ammennettiin kaikenmoisiin astioihin. -Ankkurit, leilit, tynnyrit ja pytyt etsittiin ja täytettiin. -Kapakoitsija Hindrek Piil Kaiusta kahden toverinsa kanssa kantoi koko -viina-aamin vankkureilleen, jakaakseen sitten saaliistaan toisille. -Mutta kuorma oli liian raskas, sillä vankkureissa oli sitäpaitsi -ohrasäkkejä, hevoskaluja ja kaikellaista tavaraa; sentähden työnsivät -he tiellä viina-aamin maahan. Heidän vankkurinsakin oli moision -omaisuutta. - -Saaliiksi ottivat ryöstäjät vielä viljaa, jauhoja, ryynejä, leipää, -palttinaa, kilpikangasta, kaikenlaisia liinavaatteita, turkiksia, -kengännahkaa, saippuakankeja, lusikoita, veitsiä ja kahveleita, -työkaluja j.n.e. Kansan suuren paljouden tähden ei yksityisen saalis -ollut suuriarvoinen, yhdellä oli vähän yhtä, toisella toista, mutta -moni oli myös aivan ilman. Oli niitäkin, jotka vain ottivat käteensä -kappaleen valkeata leipää sillä täyttääkseen tyhjää vatsaansa. -Monella oli jotakin vaatteitten alla, joka saattoi olla viiden tai -kymmenen kopekan arvoista. Suurin osa ei raittiina olisi varkautta -ajatellutkaan; koska ryöstäminen oli vasta väkijuomien vaikutuksesta -alkanut, jonka todistaa sekin, että moni selvittyään vapaaehtoisesti -toi saaliinsa takaisin. - -Hävittämistä ja ryöstämistä harjottivat vain vieraiden kuntain ihmiset. -Mahtran perheenmiehet eivät siihen ottaneet osaa ja sen kunnan muutkin -ihmiset tekivät sitä hyvin vähän. Koettivatpa Mahtran miehet estääkin -tuota hävitystyötä, koettivat suojella ja säilyttää moision ja opmannin -omaisuutta. Mutta heidän voimansa oli liian heikko tuon äärettömän -kansanjoukon rinnalla, joka heidän avukseen oli naapurikunnista -rientänyt. He huomasivat, etteivät enää päässeet eroon noista -ihmisistä. He olivat avanneet vesisulut, mutta vesi syöksyäkin nyt -heidän myllynsä yli. Auttajista tuli heidän vihollisiaan. Koko moisio -joutui kokonaan vierasten ihmisten mielivallan alaiseksi. Mahtran -miehet saattoivat vain katsella päältä, jos tahtoivat. -- -- -- - -Näin kesti edelleen hurjaa hävitystä ja ryöstämistä moision huoneissa, -kunnes murhenäytelmälle tuli pikainen loppu. Juurun itsellinen, Jyri -Nikola, juopuneena niinkuin muutkin, sytytti tulitikulla piippuansa -kalkkuna-koppelin luona, jonka vieressä oli puupino. Tahallaan tai -vahingossa heitti hän palavan tikun koppelin olkikatolle, joka heti -syttyi palamaan. Sen näki toinen Juurun mies, Mihkel Baumann, joka -seisoi Jyrin lähellä. - -"No, noh, mitä sinä teet?" huusi hän. "Onhan vielä Juhannukseen kolme -viikkoa!" - -"Ääh, sota-aika -- antaa mennä", vastasi Jyri irvistäen, ja eikös -mennytkin! - -Nauraen katselivat molemmat miehet, kuinka tuli laajalle levisi, -sytytti koppelin liekkeihin, ryömi puupinon kupeeseen ja sieltä heitti -tulikieliä aitan olkikattoon. Aurinko paistoi kuumasti, puu ja olki -olivat kuumia ja kuivia kuin taula -- äärettömän nopeasti levisivät -liekit laajalle, kunnes vähitellen kaikki rakennukset olivat tulessa, -kaksi aittaa, navetta, talli ja vihdoin asuinrakennus. - -Mahtran miehet saivat päästetyksi moniaita eläimiä tallista ja -navetasta; mutta muuta moision tavaraa ei kukaan aikonutkaan pelastaa, -eikä tulen sammuttamistakaan ajateltu. Sodalle tuli kauhea loppu. - -Tuliliekit rätisivät vanhoissa, kuivissa puuhuoneissa. Suuret savu- ja -tulipatsaat kohosivat kohti taivasta, virstan laajuudelle kantoi tuuli -säkeniä ja tulikekäleitä ja tulen räiskeeseen yhtyivät juopuneiden melu -ja haavottuneiden voivotukset. - -Uudessa valaistuksessa näytti sotatanner moision kartanolla -verilammikoineen, kuolleineen ja haavottuneineen ja mässäävine -sotilaineen vielä entistä kolkommalta. - -Juopuneet miehet iloitsivat tulesta kuin lapset. He huusivat hurraata, -nauroivat ja koettivat hoiperrellen kohentaa tulta. Juotiin edelleen -viinaa, loilotettiin ja uhkailtiin. - -Jaan Baumann -- juopuneena niin, että tuskin pysyi pystyssä -- huusi -kansanjoukolle: - -"Veljet, nyt marssimme Atlaan! Poltamme senkin poroksi! Kun kerran -on sota, niin olkoon laajalta. Atlasta lähdemme Juuruun, Juurusta -Maidlaan. Palakoon koko pitäjä. Samat saksat jokapuolella! Tulkaa minun -perässäni, miehet!" - -Mutta ei kukaan lähtenyt. Joku pisti jalkansa Jaanin eteen, niin että -hän kaatui pitkäkseen maahan. Kova naurun rähinä kuului ympäriltä. -Mutta nyt alkoi pakeneminen. - -Tulen kauhea kuumuus ajoi ihmiset etäämmälle, samassa koetti jokainen -pelastaa saaliinsa ja vihdoin huomattiin, ettei siellä enää ollut -mitään ottamista -- hävitystyön lopettivat liekit. Paitse kivistä -viinakeittiötä paloivat kaikki moision huoneet tavaroineen -poroksi. -- -- -- - -Miina ja Päärn olivat tulen alkaessa moision päärakennuksesta tulleet -pihaan etsimään Uudentuvan Jyriä. Kansan paljouden ja yleisen -sekasorron tähden ei ollut löytäminen helppoa. Päärn kulki kuin päätön -kana joukkojen keskellä, mutta Miinan terävä silmä huomasi vihdoin -Uudentuvan perheenmiehen viinanjuojien joukossa. Jyri oli muuten raitis -mies, mutta tänään joi hänkin. Hän oli juuri nostamassa väkijuomapyttyä -huulilleen, kun Päärn ja Miina astuivat hänen luokseen ja viimeinen -häntä nykäsi kovasti takinliepeestä. - -"Jyri tule kotiin, äitisi kutsuu sinua!" Yhtä pitkään kuin Päärn, -katsoi nyt nuori perheenmieskin tyttöön. - -"Oletko hullu! Sinä täällä!" hän huusi. "Sinun äitisi lähetti minun -sinua hakemaan", sanoi Miina huolestuneesti. - -"Minun äitini? -- -- Vai niin -- niin, niin, kyllä hän mahtaa olla -poikansa tähden kauhuissaan. Mutta enhän minä täältä kotiin lähde, -ennen kun Päärn!" - -"Minä olenkin jo menossa", sanoi työläinen sekavasti maahan katsoen. -"Meidän vanhuskin ikävöi poikaansa." Nyt suostui Jyrikin lähtöön. - -Menkää etsimään hevosta. Päärn oli aamulla sitonut sen kiinni moision -aidan taakse eikä ollut sitten kertaakaan käynyt sitä katsomassa. Eläin -oli siellä vielä. Mutta jos olisivat hiukan myöhemmin tulleet, niin -olisi ruuna ehkä viimeisen kerran vetänyt henkeään. Sodan melske oli -niin pelottanut sitä raukkaa, että sen oli rimpuillessaan luistanut -valjaat kurkkuun ja ohjakset kiertyneet kaulan ympärille ja puolen -ruumistaan oli se työntänyt aidasten väliin. Näin reuhuessaan oli se -vihdoin kaatunut maahan. Se huomattiin melkein kuristuneena. - -Molemmat miehet juoksivat eläintä auttamaan. Mutta Päärnun haavottuneet -kädet alkoivat sitä tehdessä uudestaan vuotaa verta. Nyt vasta huomasi -Miina hänen tilansa. - -"Jumalan tähden, Päärn", huusi hän kauhun vallassa, "mitä sinä olet -tehnyt?" - -"Sota-aika -- mikä auttaa", vastasi nuori mies koettaen piilottaa -käsiään. "Ei se mitään haittaa -- joitakuita naarmuja kämmenessä." - -"Päärn", kuiskasi tyttö, ja astui kalpeana ja säikähtynein silmin pojan -luo. "Päärn, ethän sinä ketään ihmistä liene sodassa tappanut?" - -Sotilas, joka moision pihassa oli seipäillään antanut niin kovia -iskuja, ajatteli ja pudisti päätään. - -"En luule", hän vastasi. "En nähnyt kenenkään minun tähteni kuolevan. -Mutta kyllä vain moni sai päähänsä!" - -Nyt tempasi Miina väkisten hänen kätensä näkyviin ja katseli väräjävin -huulin hänen rikkinäisiä kouriansa. Jyrikin, joka jo oli saanut -hevosen maasta ylös ja valjaisiin, astui lähemmä. Hän itse oli aivan -terve, ainoastaan pari kuhmua polvissa, jotka oli saanut kaatuessaan -sotamiesten takaa-ajossa. - -"Päärn", lausui tyttö huolestuneena, "näitä käsiä et sinä saa kotona -kellekään näyttää! Sitten heti tiedetään, mitä sinä sodassa teit." - -"Mitä tyhjää! Kyllä ne paranevat!" - -"Sinun pitäisi ne pestä." - -"Sen voimme heti tehdä", sanoi Jyri nauraen ja otti taskustaan pienen -läkkikannun. "Pidä kätesi suorassa!" - -Hän kaasi kannusta jotakin palvelijan käsille, ja sen haju ilmaisi, -että neste oli puhdistamatonta väkiviinaa -- Mahtran moision viinaa, -joka tänään valui virtana joka paikassa. Kun Päärnun kädet näin olivat -valetut, pyysi Miina Jyriltä veistä ja repäsi pitemmittä arveluitta -paidanhelmastaan kappaleen, sitoakseen sillä Päärnun kädet. - -"Pidä kätesi piilossa, kun tiellä ihmisiä vastaan tulee", neuvoi hän -sen ohella äidillisesti. - -Sitten asettuivat kaikki kolme vankkureille ja ajettiin kotiin päin. - -Heidän taakseen jäi Sodoman ja Gomorran kaltainen kuva. Suhisten -ja räiskien kohosivat suuret savu ja tulipatsaat taivasta kohden, -tuhkaa ja tulikipunoita satoi heidän päähänsä. Melu ja hälinä -parista tuhannesta kurkusta sekaantui liekkien räiskeeseen ja joka -puolella hurja juokseminen, tungos ja pakeneminen. Vankkureita, -toinen toisensa perässä vyöryi moision kartanolta tielle täynnä -juopuneita ja ryöstettyä sotasaalista, tiheitä ryhmiä hoipertelevia -ja ontuvia jalkamiehiä täytti tiet ja tien vieret. Moni joukkokunta -laahasi mukanaan päästä tai käsistä sidottuja haavotettuja ja monessa -vankkurissa lepäsi hyytyneessä veressään kuolleita tai surkeasti -valittavia haavotettuja. Pari tuntia sitten oli sotakuva ollut -täydellinen, mutta nyt oli sodasta lähdön kuva selvä. Ja näitä -näytelmiä seurasi vielä toisia. Missä kapakka oli tien vieressä, siellä -pian lääkittiin monta haavottunutta ja missä kylä oli, siellä nähtiin -itkeviä naisia ja lapsia, joiden mies ja isä, veli tai muu sukulainen -verisenä kotiin kannettiin. -- -- -- - -Eerun kapakan luona, Atlan ja Juurun välillä oli pastori lukkarin -kanssa. Hän aikoi varmaankin ajaa sotapaikalle, sillä pyssynlaukaukset -ja savupatsaat todistavat selvästi, mitä Mahtrassa tänään oli -tapahtunut. Mutta Eerun kapakassa sai pastori jo nähdä pari sotauhria; -sinne oli juuri tuotu Purilaan perheenmies, Kaarel Anresmann, suuri -haava selässä, ja sinne saatettiin myös saman kunnan vanhin, Tönis -Kaur, jonka käsivarret olivat lävistetyt. - -"Te sokeat, mitä olette tehneet!" huusi kirkkoherra kuuluvalla, -kumisevalla äänellään miesjoukkoon, jossa Antsun perheen palvelija, -Ants Veit Purilaasta oli. - -"Teimme niinkuin lupasimme", vastasi joku miesten joukosta. "Ehkä nyt -saamme saksoilta uuden lain." - -"Niin, niin, nyt te saatte uuden lain saksoilta", vastasi pastori -päätään pudistaen ja hymyillen pilkallisesti. "Mutta odottakaa, -uusi laki annetaan kohta teille; mutta älkää olko ihmeissänne sen -sisällöstä." - -Pastori kääntyi nyt Antsun puoleen, joka oli kaikista raittiin ja kysyi -häneltä, mitä Mahtrassa oli tapahtunut. Vähän väliä pudistaen päätään -huolestuneesti ja pilkallisesti kuunteli hän kertomusta. - -"Ja mitävarten sinä sitten menit Mahtraan?" hän vihdoin kysyi. - -"Menin katsomaan, mitä siellä tehdään", vastasi Veit. - -Tuo keskustelu pastorin kanssa vapautti Antsun sittemmin tutkinnosta ja -tuomiosta. Pastori oli nähnyt hänet raittiina ja kuullut, että hän vain -uteliaisuudesta oli mennyt Mahtraan. -- - -Samaan aikaan ajoivat Jyri, Päärn ja Miina kapakan ohi. He näkivät, -kuinka kirkkoherra astui kapakkaan haavottuneita katsomaan. -Seisahtamatta ajoivat he eteenpäin, sillä he pelkäsivät Päärnun sidotun -käden tähden. - -Tiellä mietti Miina alituisesti, kuinka voisi pitää salassa Päärnun -haavottumista, taikka kuinka sen selittäisi. Sodassahan olivat kaikki -käyneet, koko pitäjän miehet olivat siellä olleet koolla; ota sitten -selvää, kuka heistä soti ja kuka päältä katseli, jos ei miehessä -merkkiä löytynyt. Mutta Päärn on merkitty, hän on siis sotinut! Miina -kyllä ei osannut kuvailla, mitä siitä saattoi seurata, mutta pakottavin -sydämmin hän aavisti, että jotakin seuraa ja ettei se ole hyvää. - -"Kuule," virkkoi hän vihdoin Päärnulle, "sano sinä huomenna kaikille, -että hevosesi pillastui, kun olit sitä laitumella kiinni ottamassa -ja että sen päitsiraudat repivät kämmenesi verisiksi. Tänään piilota -itseäsi kaikilta." - -Miehet hyväksyivät neuvon. Onneksi eivät haavat olleet niin syvät, -ettei sellaista valhetta olisi voinut uskoa. - -"Ethän sinä mitään moision tavaraa ole mukaasi ottanut?" tutki Miina -sitten uudelleen huolestuneena. - -Päärn katseli hämillään nauraen jalkoihinsa ja vaikeni. - -"Sinulla on jotakin, Päärn, sinulla on jotakin", tutkasi Miina. "Anna -pian se pois, kuuletko!" - -Päärn rupesi kipeällä kädellään poveaan kopeloimaan ja veti sieltä -vihdoin häpeissään kirjavan esiliinan ja hienon, palttinaisen naisen -paidan. Hän oli ne löytänyt opmannin huoneesta, säretyn piirongin luota. - -"Nuo pari kappaletta minulla on, aijoin ne antaa sinulle", lausui hän. - -Tuskin oli Miina nähnyt vaatteet, kun hän sieppasi ne käteensä ja -kiivaasti heitti ne vankkureista menemään, ne lensivät leppäpensaaseen. - -"Sinne menkööt sinun kauniit lahjasi! -- -- -- Ja sinä Jyri, onko -sinulla myös jotakin?" - -Jyri veti hopeisen teelusikan ja toisen pienen esineen taskustaan; ei -kukaan heistä, tiennyt mihin tarkotukseen viimeksimainittua käytettiin; -se oli kengän tapainen tuhka-astia maalatusta posliinista. Päihtynyt -sotilas koetti vielä sormissaan katsella tavaroita, mutta toimekas -tyttö, jonka selvä, terve järki ymmärsi että ne olivat vaarallisia, -tempasi nuokin saaliit käteensä ja heitti lusikan ja tuhka-astian samaa -tietä kuin esiliinan ja paidan. - -"Onko vielä jotakin? Te kurjat, olkaa järkeviä ja antakaa pois kaikki, -mitä teillä on." - -Mutta molemmat vakuuttivat, ettei heillä enää ollut mitään. Miina käski -ruunaa ja pian pääsivät ajajat sotatantereen läheisyydestä omalle -puolelle. - -Eräältä aukealta ylängöltä katselivat kaikki kolme vielä kerran -Mahtraan päin. Yhä vielä näkyi pohjanpuolisella taivaanrannalla paksuja -savupilviä, joita tuuli vinkuen hajotti laajalle yli pitäjän, ja yhä -vielä kihisi tiellä talonpoikain voitokkaita sotilaita, jotka laulaen -ja riemuiten saaliineen kiirehtivät kotiin päin. - - - - -25. - -KUN ORJA MURTAA KAHLEENSA. - - -Vanhempi paroni Heidegg oli sotapäivän aamuna vihainen kuin unesta -herätetty jalopeura. Hänen täytyi tänään kuulla ja nähdä, mitä hän -ei ikinä ollut kuullut eikä nähnyt: talonpoika ei täyttänyt moision -herran käskyä, vaan pani vastaan! Varhain aamulla toi opman moision -herralle tiedon, että perheenmiehet olivat pysyneet päätöksessään -eivätkä tulleet lannanvetoon. Ainoastaan kupiaan isä, Pärtlen Jaan, -Ristmäen Mihkel ja pari muuta arempaa miestä olivat pysyneet moisiolle -uskollisina. - -Ensimmäisessä vihan puuskassa aikoi vanha paroni ratsastaa heti kylään, -saadakseen piiskallaan perheenmiehiä tottelemaan ja sitten antaa -heidän saada kunnan oikeudessa opetusta, taikka kuletuttaa heidät -sidotuin käsin suoraan haagituomarin luo. Hän pyysi poikaansa ja -opmannia mukaansa. Mutta tuosta tuumasta ei tullut mitään, sillä opman -huomautti, ettei paroni löytäisi perheenmiehiä kotona -- he olivat -kaikki lähteneet Mahtraan sotaan. - -"Mahtraan sotaan? Mitä se merkitsee?" - -"Mahtran miehiä aijotaan tänään vastaanpanemisesta rangaista." - -"Sen tiedän, mutta mitä se minun perheenmiehiini kuuluu?" - -"He ovat lähteneet sitä vastustamaan. Mahtran isännät ovat kutsuneet -kaikki miehet toisista kunnista itselleen avuksi." - -"Ja he lähtivät? Minun väkeni lähti?" - -"Melkein kaikki ovat lähteneet." - -"Mutta onhan Mahtrassa sotaväkeä." - -"Sen he tiesivät." - -Paroni Heidegg ähki ja puhki ja puhisi kuin liikanaisella höyryllä -täytetty kattila. Nuori paronikin oli levoton. "Siinä nyt ovat -nuo hiljaiset, alamaiset ja rauhalliset Viron talonpojat, joita -ranskalainen opettajaneiti ei kyllin voi kiittää eikä puolustaa!" hän -itsekseen ajattelee. "He rohkenevat jäädä pois moision työstä -- ja -vielä sen lisäksi uskaltavat mennä vieraita vastaanpanijoita auttamaan -eivätkä pelkää kruunun sotaväkeäkään!" - -Tietysti ei nuori eikä vanha paronikaan voinut sillä hetkellä -aavistaa, että tuo auttaminen voisi muuttua veriseksi väkivallaksi. He -saattoivat vain arvella talonpojista, että he monilukuisuudellaan ja -suusanallisella vastustuksellaan koettivat rankaisijoita pelottaa ja -pakottaa heitä luopumaan pieksemisestä. Mutta kun sotaväki esiintyy ja -liikuttaa pyssyjään -- niin talonpojat tietysti juoksevat hajalle kuin -lammaslauma. - -Paronit ja opman puhuivat moision pihassa, kun jo kupias surkean -näköisenä, ontuen toi uusia, hämmästyttäviä tietoja. Ei kukaan enää -työläisistä kuule käskijän ääntä; kaikki ovat kuin pahanhengen -vallassa. Monta työmiestä oli lähtenyt työstä ja alkanut mennä -Mahtraan päin. Kupias oli koettanut kahta miestä kieltää, mutta oli -saanut selkäänsä. (Nyt koetteli Prits kovasti voihkien selkäänsä ja -hartioitansa.) Nähtävästi teki toistenkin mieli heittää sonnanveto, -kylväminen ja luokojen kokoileminen hakametsässä Herran huomaan -ja mennä "sotaa" katsomaan. "Tulkoot herrat ja opman meitä itse -kieltämään." Voudin ja aittamiehen sanat eivät myöskään auttaneet. - -Kiirehdittiinkin siten pakottamaan vastaanpanijoita kuuliaisuuteen. -Vanha paroni itse kuritti kepillään erästä nuorta miestä, joka juuri -oli päästämässä hevosta auran edestä ja alkoi kiirehtiä Mahtraan päin. -Huutava poika oli rupeavinaan jälleen kyntämään, mutta kun herrat -hänelle olivat kääntäneet selkänsä, näytti hän heille kieltänsä, -irrotti jälleen hevosen auran edestä ja ratsasti pois. - -Seuraavan "kapinoitsijan" luo ehdittiin liian myöhään. Hän istui jo -hevosen selässä. - -"Mihin sinä, lurjus, menet?" karjui vanha paroni. - -"Sotaan", vastasi mies aivan kylmäverisesti. - -"Kuka sinun työsi tekee?" - -"Kyllähän teen toisella kertaa." - -"Vaiti tomppeli! Tule paikalla hevosen selästä ja rupea kyntämään!" - -"Ei ole aikaa!" huusi mies vastaan, löi hevosta jaloillaan kupeeseen -ja lähti. -- -- -- Ei hän enää nähnyt paronein keppejä eikä opmannin -nyrkkejä, joita hänen peräänsä heilutettiin. - -Tuo oli julkista vastustusta, jota paroni Heidegg vanhoilla silmillään -ensi kerran näki. Maailma oli siis nyt vallan nurin. Hänelle itselleen -uskallettiin panna vastaan, hänen omaa käskyänsä ei toteltu! No nyt -piti kaikki tuhota, joka vain kantoi talonpojan nimeä. Moision pihaan -oli laitettava hirttopuu ja ripustettava kaikki siihen! -- -- -- - -Samassa kantoi tuuli erinomaisia ääniä herrojen korviin. Oli kuin olisi -seipäillä lyöty lautoja. Jäätiin tarkemmin kuuntelemaan. Jälleen tuo -merkillinen pauke. - -"Nuo olivat pyssyn laukauksia", virkkoi vihdoin opman Winter. - -"Niin laukauksia", todisti Herbert. "Siellä lauvaistiin monta pyssyä -yhdellä kertaa." - -"Sieltä Mahtrasta tuo kuuluu, ei mistään muualta!" huusi vanha Heidegg, -ja kuopat ja rypyt hänen silmäinsä ympärillä oikesivat, sillä paroni -levitti silmänsä suuriksi ja nosti kulmansa korkealle. Hänen pitkät -viiksensä alkoivat liikkua kuin kissan, joka näyttää hampaitaan. - -Jos herrojen ilmaantuminen pakotti pysymään työssä, niin Mahtran -puolelta kuuluvat laukaukset poistivat pelon ja tottelemisen; joka -puolella nähtiin ihmisten lähtevän juoksuun työnsä äärestä, eikä -käskijäin ääntä kuultu. Kaikki eivät tietysti lähteneet "sotaan", eivät -juosseet Mahtran moisioon asti, vaan suurin osa koetti päästä lähemmä -taistelupaikkaa, katsellakseen korkeammalta ja aukeammalta paikalta -kapinan menoa. - -"Nyt ei ole enää epäilemistä, Mahtrassa harjotetaan väkivaltaa", lausui -vanha paroni totisen näköisenä. "Talonpojat ovat varmaankin uskaltaneet -vastustaa Mahtran perheenmiesten rankaisemista, ja sotamiehet ovat -saaneet sitten käskyn ampua heitä. Mutta minä tahtoisin siitä saada -varmoja tietoja. Winter, lähettäkää joku ymmärtävä ihminen Mahtraan -kuulemaan, kuinka kaikki on alkanut ja mitä siellä tapahtuu. Antakaa -sanansaattajalle joku minun ratsuhevosistani." - -Kun isännöitsijä lähti täyttämään paronin käskyä, kääntyivät molemmat -paronit takaisin moisioon. Täälläkin oltiin sillä välin kuultu pyssyjen -pauketta. Joka puolella nähtiin säikähtyneen näköisiä ihmisiä, jotka -korkeimmilla ja aukeimmilla paikoilla katselivat sinnepäin, josta -laukaukset kuuluivat. Paronitar Heidegg Adelheidin ja Adan kanssa -kiiruhti suuresti kiihtyneenä miestään ja poikaansa vastaan verannalle. - -"Mitä siellä tapahtuu? Mitä nuo pyssynlaukaukset merkitsevät?" huusi -hän kalpeana. "Ovatko talonpojat todellakin uskaltaneet jossain -paikassa vastustaa isäntiään." - -Isä ja poika koettivat rouvaa rauhottaa, mutta heidän molempien totiset -kasvot vain lisäsivät naisten levottomuutta. - -"Me saamme kohta kuulla, mitä nuo laukaukset merkitsevät, sanoi vanha -paroni. Winter lähettää heti sanansaattajan Atlaan ja Mahtraan päin. -Meillä tietysti ei ole mitään pelättävää; kyllä sotamiehet tekevät -velvollisuutensa." - -"Mutta ovathan meidänkin talonpojat vastustajia", huusi paronitar. -"Mitä jos he aikovat meitäkin uhata pahoilla juonillaan ja tulevat -tänne? Meitä ei ole sotamiehet suojelemassa." - -"Armas lapsi", lohdutti häntä vanha paroni, koettaen väkisten nauraa. -"Jos heillä olisi meitä vastaan joitakin pahoja aikeita, niin eivät -he kaikki pakenisi Mahtraan päin. Me juuri tulimme pellolta ja näimme -siellä, että kaikki työläisemme uteliaina juoksivat sinne, josta -laukaukset kuuluivat. Jos väkivaltaa tapahtuu, niin sitä tehdään -vain Mahtrassa, jossa haagituomari aikoi vastahakoisia talonpoikia -pieksettää. Meitä vastaan ei rahvas osottanut minkäänmoista -vihamielisyyttä." - -Yhä vielä kantoi tuuli pyssynlaukausten äänen heidän korviinsa, mutta -nyt ei ammuttu enää yhtaikaa, vaan pienten väliaikain perästä kuului -joku laukaus ja sitten oli taas pitempiäkin väliaikoja. Sitten ei -laukauksia kuulunut ensinkään. - -Saksat verannalla keskustelivat juuri asiasta, kun Raimund ja Kuno -uhossaan ja hikisinä juosten tulivat puistosta päin ja huusivat jo -kaukaa: "tulipalo, tulipalo!" Kiiruhtaen verannalle ilmoittivat he -vanhemmille ja veljelle, että etempänä, Juurun puolella kohosi paksu -musta savupilvi ja siellä varmaankin paloi joku suuri rakennus, taikka -moniakin rakennuksia. - -"Se on varmaankin joku moisio!" huudahti paronitar. - -"Niin", vakuutti Raimund. "Ehkä Atlan tai Mahtran moisio, taikka ehkä -kylä näillä alueilla." - -"Mistä sen parhaiten näkee?" kysyi vanha paroni, joka hieman vapisevin -käsin silitteli viiksiään. - -"Joka aukeasta paikasta", vastasi Raimund. "Me kiipesimme puistossa -suuren poppelin latvaan ja näimme sieltä parhaiten, tultakin saattoi -erottaa." - -"Herbert, tuo kiikarisi, niin lähdemme ullakolle katsomaan", esitti -vanha paroni. - -Se tapahtui. Moision rakennuksen ullakon päätyikkunasta saattoi -selvästi nähdä savupilvet ja tulenliekit. Samassa oli molemmille -herroille selvä, että Mahtran moision huoneet paloivat. Koko seutu -oli heille niin tuttu, etteivät voineet erehtyä. Kuno ja Raimund, -jotka heidän kanssaan olivat lähteneet ullakolle, saattoivat nuorilla -silmillään nähdä samaa kuin mitä isä ja veli kiikarilla näkivät. - -Vanha ja nuori paroni katsoivat äänettöminä ja totisina toisiansa. - -"Siellä on tapahtunut jotakin kurjaa", lausui vihdoin Herbert -masennetulla äänellä. "Minä pelkään, että moisio on pistetty palamaan." - -"Sittenhän on julkinen kapina riehumassa!" huusi vanha paroni. "Nuo, -kurjat, ovat todellakin uskaltaneet vastustaa sotaväkeä! Muuten en osaa -selittää tuota ampumista ja tulipaloa. -- -- -- Eikö meitäkin, Herbert, -vaara uhkaa -- naapureitamme ja meitä?" - -"Me emme tiedä mitään pelätä, ennenkun Winterin sanansaattaja on tullut -takaisin ja ilmoittanut meille, mitä siellä on tapahtunut." - -Molemmat paronit tutkivat vielä kerran kiikarilla savupilviä, jotka -kävivät yhä suuremmiksi ja mustemmiksi ja astuivat sitten jälleen -alas ullakon rappusia. Paronitar molempine tyttärineen kiiruhti heitä -vastaan kysyvin, kauhistunein katsein. - -"Varmaa on, että Juurusta itäpohjoiseen päin jokin palaa", koetti -paroni selittää niin rauhallisella äänellä kuin suinkin. "Mutta vaikea -on päättää, palaako siellä kartano vai turvesuo." - -"Ei, pappa, Mahtran moisio palaa!" huusi Kuno varmasti. "Onhan aivan -selvää, että suuret rakennukset palavat." - -Paronittaren silmät ilmaisivat suurta hätää. Hänen koko ruumiinsa -vapisi ja turhaan koettivat Adelheid ja Ada häntä rauhottaa -miellyttävillä syleilyillään. - -"Talonpojat kapinoitsevat!" huusi hän ja joka vesipisara oli kadonnut -hänen huuliltaan. "He polttavat moisiot poroksi ja tulevat meillekin! -Rydiger, meidän pitäisi ajoissa paeta! Anna heti valjastaa hevoset, -että voisimme ajaa pois! Lähetä myös haagituomarille sana, että hän -lähettäisi meidänkin moisioomme sotaväkeä suojelemaan omaisuuttamme!" - -"Mamma rakas, ei meillä vielä ole syytä paeta", koetti Herbert -rauhottaa. "Meitä vastaan ei vielä ole yritetty tehdä mitään -väkivaltaa, eikä meidän sanansaattaja, joka meille tuo varmoja tietoja, -ole vielä palannut takaisin." - -"Mutta voimme jo olla poltetut ja surmatut, kun teidän sanansaattajanne -tulevat takaisin", huusi rouva kauhuissaan kyyneleitä vuodattaen. - -"Minä vaadin, Rydiger, itseni ja lasteni hengen tähden; anna heti -valjastaa hevoset, että voisimme paeta!" - -"Mihin sitten, armas, kallis lapseni?" kysyi vanha paroni. "Kaupunkiin, -kaupunkiin!" itki rouva viittoen kädellään. Sillä välin palasi paronien -sanansaattajakin takaisin ja lähestyi kiireesti opmannin seurassa -moision pääkäytävää, jossa vanhempi herra jo oli heitä vastassa. Paroni -Heideggin koko perhe juoksi huoneista verannalle, ensimmäisenä tietysti -kauhistunut paronitar. Neiti Marchand ja herra Lustig, kuullessaan -rouvan hätähuudot, olivat myös vihdoin ilmestyneet verannalle, -saadakseen tietää syytä rouvan ja tyttären suureen levottomuuteen. - -"Noh, Jaan, mitä siellä Atlan tai Mahtran puolella tänään oikeastaan on -tapahtunut?" kysyi paroni nuorelta, terävältä puutarha-pojalta, Joka -oli ruvennut sanansaattajaksi ja ajanut ratsuhevosella. "Sano meille -ensiksikin, mitä tuo suuri savu merkitsee?" - -"Mahtran moisio kaikkine ulkohuoneineen palaa, herra paroni", vastasi -Jaan, jonka kiihtynyt ulkomuoto osotti suurta levottomuutta. "Kaikki on -yhtenä tulimerenä, ettei pääse likikään." - -"Kuinkas tuli on syttynyt?" - -"Kuka sen tietää! Mahtrassahan on sota! Verta kaikki paikat täynnä, -paljo haavottuneita ja kuolleita, sotamiehet kaikki ajettu -pakoon. -- -- --" - -Vanha ja nuori paroni katsoivat säikähtäen toisiinsa, mutta rouva -tarttuen molemmin käsin Adelheidin ja Adan ympäriltä kiinni kirkasi -vanhalle paronille. - -"Kuuletkos nyt, Rydiger? Eikös minun aavistukseni olleet oikeat? Ja -sinä seisot vielä, etkä anna valjastaa hevosia vaunujen eteen?" - -"Heti, lapseni, heti", vastasi vanha paroni. "Anna minulle vain niin -paljon aikaa, että saan asioista oikean tiedon. -- -- -- Jaan, siis -on rahvas Mahtrassa vastustanut moision ja kruunun väkeä -- ihan -väkivallalla vastaan pannut?" - -"Niin, niin, herra paroni!" alkoi Jaan kertoa. "Mahtran miehet olivat -itselleen kutsuneet avuksi vierasten kuntain miehiä, ettei heitä -tänään moisiossa olisi saanut piestä. Ja kansaa toisista kunnista oli -virrannut kuin mustaa pilveä Mahtraan. Sotamiehiä oli liian vähän --- ainoastaan viisi tai kuusikymmentä miestä; heitä oli ahdistettu -ja piiritetty niin, että vain pari kertaa saivat lauvaista pyssynsä -moision pihassa, mutta sitten lähtivät pakenemaan väistäen maalaisten -seiväsiskuja. Pyssynlaukaukset olivat ajaneet joukon meidänkin -miehiämme juoksemaan, sotamiehet kiiruhtivat heidän perässään ja sitten -taas ne talonpojat, jotka sotamiehiä takaa ajoivat! Juostessa olivat -sotamiehet tuon tuostakin ampuneet takaa-ajajia ja joukko miehiä oli -luotien lävistämänä jäänyt tielle ja heinämaalle. -- -- --" - -"Ja kuinkas asiat nyt ovat? Mitä palavan moision luona nyt tehdään?" - -"Kansa on, ennen kun pisti moision palamaan sen hävittänyt, tyhjäksi -ryöstänyt ja on nyt saaliskuormineen kotiin ajamassa. Kyllä siellä on -juotu ja mässätty. Suurin osa ihmisiä on ollut päissään." - -"Eikös juopunut rahvas nyt aijo tunkeutua toisten moisioiden kimppuun?" -tutki vanhempi paroni edelleen. - -"Kuka tietää, mitä he aikovat! Ihmisiä on siellä vielä kaikki tiet -täynnä. Saa nähdä, mihin he vihdoin kääntyvät!" - -Paronittaren hätä nousi vasta nyt korkeimmilleen. Se ilmeni niin -mielettömänä touhuna ja niin naurettavassa muodossa, että kouluneidin -vasten tahtoaan täytyi nauraa ja herra Lustig varmaan myöskin salaa -taisteli nauruaan vastaan. Tytär kummassakin käsipuolessaan ja Kunoa -edellään ajaen juoksuun, alkoi paronitar, päästyään verannalta saliin, -hypätä huoneesta huoneeseen ja huutaa kovasti apua niinkuin olisi -joku uhannut puukolla pistää hänen kurkkuunsa. Vanha paroni, Herbert, -Raimund -- kaikki juoksivat hänen perässään koettaen häntä rauhottaa ja -rohkaista - turhaan! - -Rouva huusi kuin ratasten alla. Kauhu kapinoitsevien talonpoikien -tähden oli kokonaan vienyt hänen järkensä. Hän loi hurjat katseensa -akkunoita kohti ja pelkäsi juopuneiden talonpoikain piirittämistä. Hän -oli kuulevinaan liekkien räiskettä katolla. Pelko oli tehnyt hänen -muotonsa niin oudoksi, että häntä tuskin enää saattoi tunteakaan. Hänen -joka liikkeensä vapisi ja värisi. -- -- - -"Hevoset, Rydiger, hevoset, hevoset!" kirkui hän yhtä mittaa. "Miksi -eivät hevoset vielä ole rappusten edessä? Minkätähden me jätetään -surmattaviksi ja poltettaviksi!" - -"Hevoset paikalla valjaisiin!" huusi salin ovella vanha paroni kovalla -äänellä verannalla seisovalle opmannille. - -"Kuinka monta herrasväestä aikoo lähteä -- kaikkiko?" kysyi Winter. - -"Kaikki, kaikki!" huudahti rouva. "Ei kukaan jää tänne! Hevoset kaksien -suurten vaunujen eteen!" - -Herbert katseli kysyvästi isään. Hän huomasi vanhan paroninkin -kasvoista pelkoa ja kauhistusta. Epäilemättä aikoi vanha paroni myös -paeta. - -"Me emme kaikki voi lähteä moisiosta ja jättää omaisuuttamme kohtalon -varaan", virkkoi nuori paroni masennetulla äänellä isälle. "Menkää te -kaikki, mutta minä jään tänne!" - -"Kuinka? Tahdotko sinä jäädä tänne? Ajattele minkälainen vaara uhkaa?" -sopersi vanha paroni vastaan. - -"Kohta, kun pahempi hätä uhkaa, koetan pitää huolta hengestäni", -vastasi Herbert. "Mutta moision isäntänä ja nuorena, vahvana, terveenä -miehenä en voi juosta pakoon, ennen kun todellinen vaara on käsissä. -Tietysti pidän tarpeellisena, että te vanhemmat lasten kanssa olette -varovaisia ja siirrytte muualle. Se onkin tehtävä ajoissa, sillä teitä -on monta ja pakeneminen on viimeisellä hetkellä vaikeampi kuin nyt." - -"Sinä siis luulet, että talonpojat voisivat tulla tännekin väkivaltaa -tekemään?" kysyi vanha paroni yhä levottomampana. - -"Jos Mahtrasta tuodut sanomat ovat oikeita", vastasi Herbert, "eikä -meillä ole syytä niiden oikeutta epäillä, niin on myös sangen varmaa, -että talonpojat naapurikunnissakin aikovat toteuttaa pahoja aikeitaan. -Minä aijon kohta vielä lähettää pari sanansaattajaa sinne tarkastamaan -heidän liikkeitään, jotta he sitten toisivat minulle tietoja jokaisesta -uhkaavasta vaarasta." - -"Lähetä ennen kaikkia sanansaattajia viemään kirjettä haagituomarille -ja pyydä sotamiehiä vartioimaan!" - -"Senkin teen!" - -Kun vanha paroni huomasi, että Herbertin kotiin jääminen oli tarpeen -vaatima, suostui hän siihen, mutta paronitar vastusti sitä kaikesta -sydämmestään. Hän alkoi jälleen huutaa, kun Herbert koetti hänelle -selittää, että hänen moision isäntänä piti jotakin toimia omaisuutensa -säilyttämiseksi. Jos hänkin olisi paennut, niin merkitsisi se, että -hän koko omaisuutensa hädän hetkellä jättäisi vihollisen valtaan, -tietysti olisi se vain kiihottanut juopuneiden joukkojen rohkeutta ja -hävittämishimoa. - -Herbertin täytyi äidin kanssa taistella jotenkin kauvan, ennenkun tämä -vähänkin rupesi myöntymään. - -"Mutta sinun pitää pyhästi luvata minulle, että sinä kutsut tänne -koolle kaikki moisiossa olevat ihmiset ja antaa heille ladatut pyssyt -käteen", huusi rouva von Heidegg itkien. "Kaikki ovet panet lukkoon -ja akkunoista annat ampua pyssyilläsi. Älä sinä itse itseäsi näytä -kellekään! Pidä myös omassa puutarhassasi satuloitu hevonen valmiina. -Jos elämääsi vaara uhkaa, niin riennä kohta menemään!" - -Herbert tietysti lupasi tehdä kaikki, joka saattoi rauhottaa äidin -sydäntä. Sillä välin piti palvelijain kiireimmiten etsiä ja sääliä -mukaan kaikki kalleudet. Tohver ja Mai juoksivat kilvan huoneesta -huoneeseen kuin pelotetut jänikset rouvan, vanhan paronin ja Adelheidin -huudettuja käskyjä täyttämään, jolloin he unohtivat tarpeelliset -tavarat, mutta ajoivat matkalaukkuihin arvotonta romua. Pian oli kahdet -umpinaiset vaunut moision rappusten edessä -- kuski ja tallipoika -kuskilla. Rouva Heidegg molempine tyttärineen, joilla oli yllä -kiireessä siepatut päällysvaatteet ja jostakin löydetyt päähineet -päässä, kiirehtivät alas rappusia ja hyppäsivät toisiin vaunuihin; -toisiin astui vanha paroni molempine poikineen ja herra Lustig, jota -paroni oli pyytänyt mukaan. Toisien vaunujen kuskipukille kiipesi -Tohver, mutta Mai ei ollut saanut käskyä mukaan tulosta. - -Kumma kyllä jätettiin opettajaneitikin vaaranalaiseen moisioon. Hänet -huomasi Raimund verannalla seisomassa juuri, kun vaunun ovia aijottiin -panna kiinni, ja poika huusi hätäisellä, itkunsekaisella äänellä: - -"Neiti Marchand, miksi te ette tule mukaan? Isä, neiti Marchand jää -tänne!" - -Vasta nyt huomasi vanha paroni ja rouvakin, että he yleisessä -sekamellakassa olivat unhottaneet lastensa kasvattajan. - -"Neiti Marchand", huusi ensimainittu vaunun ovelta. "Mitä te vielä -odotatte? Ettekö tule mukaan?" - -"Teidän luvallanne jään kotiin", vastasi neiti selvällä, kaikuvalla -äänellä. - -"Mitä? Te siis uskallatte jäädä uhkaavan vaaran alaiseksi?" huusi vanha -paroni. - -"Niin, herra paroni! Minä luulen, etteivät talonpojat minulle, -vieraalle naiselle mitään tee. Mutta, jos tapahtuu jotakin vaarallista, -niin kyllä sitten juoksen pakoon!" - -"Jääkää sitten! Meillä ei ole aikaa teidän kanssanne neuvotella!" -huudahti paronitar vaunujen ovelta ja kumisten lensivät molemmat -vaununovet kiinni. - -Toisista vaunuista kuultiin vielä Raimundin itkunsekaista ääntä; -poika varmaankin hätäili kouluneidin jäämisestä. Sitten läksivät -molemmat ajopelit liikkeelle ja katosivat pian puiston taakse. -Verannalla seisoivat paroni Herbert ja Juliette katsellen mietteissään -kauhistuneita pakolaisia. - -"Minun täytyy ihmetellä teidän rohkeuttanne, neiti Marchand!" lausui -nuori paroni kääntyen Julietteen päin ja katsellen pitkään häntä. -"Teille olisi todellakin ollut parempi mennä vanhempaini kanssa -kaupungin suojelevien muurien sisälle?" - -"Ja te itse, herra paroni?" - -"Minä olen mies!" - -"Niin, mutta yksinäinen mies monia vastaan! Minä tahtoisin olla teidän -toverinanne. Omasta puolestani en pidä vaaraa kovinkaan suurena." - -"Kiitän teitä seurastanne!" vastasi Herbert vilkkaasti ja puristi -lämpimästi Julietten kättä. "Luulen, että teidän kanssanne ei minun -tarvitse pelätä ketään vihamiestä", lisäsi hän hymyillen. - -Mutta vihollisia ei heidän tarvinnutkaan pelätä. Mahtrasta kotiin -palaavat talonpojat eivät enää ajatelleetkaan väkivallan tekoja. Suurin -osa oli viinan juomisen tähden menettänyt toimintakykynsä, taistelussa -kaatuneet uhrit olivat varotuksena selväpäisemmille ja toiset -kiirehtivät kotiin kätkemään sotasaalistaan; ja sen lisäksi saattoi -olla paljo niitäkin, joilla oli salainen pelko tapausten seurauksista -ja jotka sentähden jättivät muut pahat aikeensa tekemättä. - -Kun paroni Herbert iltapäivällä ratsasti Juuruun päin, itse nähdäkseen -asiain tilan, niin hän pian kääntyi kotiin takaisin, koska nähtävästi -ei ainakaan sinä päivänä enää lähimmille moisioille aijottu mitään -tehdä. Hän näki kyllä tiellä ajajia ja jalkamiehiä, joista muutamia -kulki Mahtraan päin -- nähtävästi olivat he tulleet etäisimmistä -pitäjistä ja myöhästyneet sodasta -- mutta suurempia, väkivaltaisia -joukkoja ei ollut enää koolla ja suurin osa oli rauhallisesti kotiin -kulkemassa. Illan kuluessa oli vielä kansan kertomusten mukaan tullut -Liivinmaaltakin miehiä, joilla oli vankkureissa ollut pyssyt kätkössä; -mutta kun he kuulivat, että sota oli lopussa ja Mahtran moisio -poltettu poroksi, olivat hekin lähteneet jälleen rauhallisesti kotiin -päin. Hekin olivat arvattavasti tulleet Mahtran miehiä puolustamaan -laittomasta rangaistuksesta eikä heillä luultavasti muita pahoja -aikeita ollut. - -Mutta kuinka suurta pelkoa Mahtran tapaukset olivat herättäneet moision -herrasväen joukossa, osottaa se, että heitä kapinapäivänä ja sen -perästäkin oli paennut Tallinnaan -- toiset koettaen pelastaa vain -henkensä, toiset myöskin vieden talteen rahojaan ja muita kalleuksiaan. -Ei ainoastaan paroni Heideggin talossa, vaan monissa muissakin -moisioissa Juurun ja naapuripitäjissä, joihin levisi tieto Mahtran -tapauksista, vallinnut kapinan tähden mieletön kauhu, jota seurasi suin -päin tapahtuva pako. - -Niinpä kerrotaan eräästä elähtäneestä moision isännästä seuraavaa. -Alustalaiset olivat pitäneet häntä hyväsydämmisenä saksana ja senvuoksi -häntä kunnioittaneetkin. Väkivaltaa häntä vastaan ei oltu ajateltukaan. -Mutta tuskin oli moision isäntä kuullut, mitä talonpojat Mahtrassa -olivat tehneet, kun hän ja hänen perheensä tulisella kiireellä olivat -alkaneet valmistautua pakomatkalle. Palvelijat pyysivät heitä jäämään -ja vakuuttivat, ettei heillä oman eikä toisten kuntain rahvaan puolelta -ollut mitään pelättävää, olivathan he tunnetut hyviksi ja lempeiksi -saksoiksi. Ei mikään auttanut. Moision isännän epäluulo oli hyvin -suuri. Vihdoin kiirehtivät vielä kunnan perheenmiehet vakuuttamaan, -ettei heillä ollut herraansa vastaan vähintäkään pahaa mielessään; he -pyysivät ja rukoilivat saksoja, että he rauhallisesti olisivat jääneet -kotiin; he vielä lupasivat heitä kaikin voimin varjellakin, jos muualta -päin vaara uhkaisi. Kaikki turhaan! Moision isäntä ja hänen perheensä -eivät heitä uskoneet. - -Huomenna tai ylihuomenna voi meitä kohdata samat tapaukset kuin -Mahtrassa, "sillä te talonpojat vihaatte isäntiänne". Ja ajatuksissaan -he lisäsivät, ettei varmaankaan mikään vihollinen ole pelottavampi kuin -orja, joka murtaa kahleensa. -- - -Ja sitten he todellakin riensivät kaupunkiin, jättäen moisionsa -kaikkine tavaroineen. -- -- Tietysti löysivät he kaikki paikoillaan, -kun taas kotiin palasivat. Uskolliset palvelijat ja kunnialliset -talonpojat olisivat todellakin koettaneet herran omaisuutta suojella -jokaiselta väkivallan yritykseltä, samoin kuin Mahtran miehetkin -tekivät, vaikka heidän voimansa siihen olikin liian heikko. - -Moni saksa oli kapinapäivänä myöskin aikonut Mahtran moisiota -ampuma-aseilla lähteä puolustamaan. Eräs herra oli antanut täyttää -jahtivaununsa pyssyillä ja pistooleilla ja varustanut sen täydelliseen -sota-asuun ja alkanut ajaa monen rohkean vahvan palvelijan kanssa -taistelutantereelle. Mutta nähtyään, että talonpoikain ylivoima oli -liian suuri ja että sotaväkikin jo oli lähtenyt pakoon, oli moision -herra kääntynyt tieltä takaisin. - -Mutta, kun ei seuraavinakaan päivinä mitään vaaraa enää kuulunut ja -paroni Herbert oli haagituomarilta saanut tietää, että moisioiden -puolustamiseksi oli paljon sotaväkeä tullut lisää, saattoi hän -lähettää vanhemmille Tallinnaan sanan, että kotona kaikki asiat olivat -rauhalliset ja että pakenijatkin levollisina saattoivat palata takaisin. - - - - -26. - -SODAN JÄLESTÄ. - - -Jo sotapäivän iltana rupesivat talonpojat järkevämmin ajattelemaan -sodan kamalia tapauksia. Ennen kaikkia heräsivät Mahtran kunnan ihmiset -hirmuisesta huumeesta, johon olivat joutuneet viinan ja vieraan rahvaan -kautta. He hieroivat silmiään ja kysyvät hämmästyneinä toisiltaan: -"miten nyt käynee?" He olivat jääneet rankaisematta, heidän ei ollut -tarvinnut kärsiä haagituomarin vitsoja ja keppejä, mutta, Jumala -nähköön, millä kaupalla? Pelastamisen asemesta oli surmattu, ryöstetty -ja poltettu! Nuo olivat suunnattomia rikoksia, joita lempeinkään laki -ei voinut jättää rankaisematta. - -Syyn tuosta kaikesta lykkäsivät Mahtran miehet vieraiden kuntain -miehille ja heillä oli siihen kyllin aihetta. He kyllä olivat näitä -kutsuneet apuun, vaan ainoastaan uhkaavaa väkivaltaa ja vääryyttä -vastaan. Mutta mitä tekivät auttajat? Viinan kiihottamina he unhottivat -tehtävänsä ja saivat aikaan sen, että Mahtran miehiä nyt uhkasi uusi ja -suurempi rangaistus ja vielä todellisista rikoksista. Sillä kuka nyt -todistaisi, ettei Mahtran miehillä apua pyytäessään heti ollut pahoja -hävityksen aikeita? Olihan heidän kokeensa estää ryöstöä kokonaan -turhat. Voitiinhan sanoa, että se oli tapahtunut ainoastaan näön vuoksi! - -Mahtran asukkaat toinnuttuaan tunsivat aluksi suurta tuskaa ja vihaa -apuun kiirehtineiden vieraiden ihmisten tähden. Avun asemesta oli -heille saatettu onnettomuutta. Kun heillä olisi ollut enemmän voimaa, -olisivat he varmaankin lähteneet verisiksi rankaisemaan naapurikuntain -ihmisiä ja tuoneet takaisin ryöstetyt saaliit. - -Mutta vihaa ja sappea täynnä olivat vieraiden kuntain ihmisetkin. -Rangaistuksen pelko ahdisti heidänkin sydämmiänsä. Jumalan tähden, -mitä olemme tehneet? kysyi heidänkin joukossaan jokainen. Mihin meidät -on juopumus ja sotahuume saattanut? Mutta kun ihminen aina ennemmin -syyttää toisia kuin itseään, niin syyttivät vieraat Mahtran kyläläisiä, -jotka heitä olivat kotoa houkutelleet ja saattaneet onnettomuuteen. Jo -sodasta erotessa olivat selvemmät miehet eri kunnista näistä -asioista väitelleet. Turhaan nuhtelivat Mahtran miehet apulaisiaan -hävittämis- ja ryöstöhimosta, nämä taas kirosivat, että miksi heitä -niin vaaralliseen paikkaan houkuteltiin. Mutta molemminpuolinen -mielipaha paisui suureksi vasta sitten, kun kaikki selvemmin -aavistivat tapausten seurauksia. - -Mahtran kylässä vallitsi sotapäivän iltana yhtä suuri pakenemisen vimma -kuin monessa läheisessä moisiossa. Asukkaiden joukossa oli nimittäin -levinnyt huhu, että myöskin Mahtran kylä samana iltana tai seuraavana -yönä tyhjäksi ryöstetään ja poltetaan. Toiset pelkäsivät, että sen -tekisivät vierasten kuntain miehet, joiden kauheita väkivallan tekoja -he moisiossa tänään olivat nähneet; toiset jälleen luulivat, että sen -tekisi saksain lähettämä sotaväki. Tiedettiinhän, että Habajalla ja -muualla Kosen pitäjässä oli paljon sotaväkeä, jota pian voitiin saada -liikkeelle. - -Pelko ryöstämisestä ja polttamisesta oli niin tarttunut jokaiseen, -että koko kylän asukkaat suurella kiireellä alkoivat paeta. Sullottiin -kokoon vaatteita, elintarpeita ja muuta helpommin kuletettavaa tavaraa -ja käännyttiin jalkaisin ja hevostenkin kanssa metsää, suota ja -vesakkoa kohti etsimään sieltä piilopaikkaa. Pian oli melkein koko kylä -tyhjänä asukkaista. Ainoastaan Adran Tönun talossa laadittiin suurella -kiireellä ruumisarkkua, johon sodassa surmansa saaneen perheenmiehen -ruumis piti pantaman. Haavottuneet miehet saivat tuskin aikaa puhdistaa -itseänsä verestä ja sitoa haavojansa, kun piti toisten avulla tai -omilla voimillaan laahustaa itseänsä terveiden perässä metsään. - -Mutta suolla ja vesakossa alkoi illalla elämä niinkuin jossakin -suuressa pakenijain leirissä sodan ajalla. Miehet etsivät kadonneita -naisiaan, vaimot huusivat hädissään kadonneita lapsiaan; joltakulta -oli kadonnut mukaan otettua tavaraa, toiset eivät löytäneet itselleen -eivätkä tavaroilleen piilopaikkaa. Pakenijat eivät yleisessä mellakassa -huomanneet sitä suurta melua ja hälinää, jota itse synnyttivät ja -joka kohta olisi etsijälle ilmaissut heidän piilopaikkansa. Niinkuin -sotaleirissä ainakin syötiin, juotiin ja maattiin, miten sattui, mutta -tulta ei uskallettu tehdä, kun pelättiin vihollisten siitä huomaavan -heidän pakopaikkansa. - -Äidit leikkasivat itkeville lapsilleen suurista limpuista kappaleen -leipää, toiset lypsivät lehmiä saadakseen illalliseksi maitoa ja -Sipelgan Mari koetti Kuhjamäen alla olevalla suolla voitakin kirnuta. -- - -Yöksi lähtivät muutamat miehet salaa kylään valvomaan. Olihan suurin -osa heidän omaisuudestaan jäänyt tyhjiin aittoihin. Mutta onneksi -eivät huhut ryöstämisestä ja polttamisesta toteutuneet. Ei ilmaantunut -juopuneita kyläläisiä vieraista kunnista eikä sotamiehiäkään pyssyineen -ja piikkeineen. - -Mahtran kyläläisten joukossa oli Ants Tertsiuskin, joka aamulla oli -lähtenyt Kärusta ja illalla ehtinyt kotiin. Tuo älykäs mies oli käynyt -Liivinmaalla venäjän papin luona kysymässä lain selitystä, mutta -joutui liian myöhään takaisin Mahtraan, eikä ehtinyt enää yrittääkään -estämään kauheata onnettomuutta. Aamulla lähtiessään Kärusta ei hän -aavistanutkaan, minkälaista hävityksen kauhistusta hän illalla tapaisi -Mahtrassa! Hämmästyksissään seisoi hän äänettömänä Mahtran suitsevilla -raunioilla ja kuuli kansan suusta, kuinka paljon verta ja varoja tänään -oli tuhlattu. Sota oli ollut -- Jumala paratkoon ollut! -- -- -- - -Masennetuin mielin etsien lohdutusta, kokoontuivat Mahtran -perheenmiehet kunnan vanhimman ympärille saadakseen häneltä kuulla, -kuinka venäjän pappi selitti talonpojille annettua uutta lakia. Oliko -moision isännillä ollut oikeutta pakottaa talonpoikia pieksemisen -uhalla vannomaan vanhan asetuksen noudattamista. Jos ei heillä sitä -oikeutta ollut, olivat he todellakin kaikkein talonpoikain arvelun -mukaan rikkoneet lakia, ja niin olisi siis toivottava, ettei Mahtrassa -tapahtuneita rikoksiakaan niin ankarasti rangaistaisi, sillä väkivaltaa -oli väkivallalla vastustettu. - -Sepän Ants toi Kärusta osaksi lohduttavia tietoja. Pappi oli nimittäin -arvellut, ettei moision isännillä ollut oikeutta väkivallalla -talonpoikia pakottaa vanhaa asetusta noudattamaan, kun uusi laki jo -virallisesti oli voimaan astunut. Mutta, lapsellisesti kyllä, oli Ants -pyytänyt papin kirjoittamaan siitä valituskirjan keisarille ja se hänen -mieltään pahotti, kun tämä ei ollut ryhtynyt asiaan, vaan oli käskenyt -odottamaan, kuinka asioissa vastaisuudessa meneteltäisiin. - -"Me saavuimme Kokan Madisen kanssa pyhäaamuna Käruun, kun pappi -parhaillaan oli kirkossa", kertoi Ants Tertsius miehelle. "Kun lasten -kaste oli toimitettu ja rippivieraat päässeet kirkosta, läksin minä -yksin papin luo ja puhuin hänelle kaikki ne sanat, jotka Habajan -palvelustyttö oli meille kertonut. Kysyin sitten papilta, mitä hän -arveli; oliko saksoilla keisarilta lupa meitä niin kohdella. Venäjän -pappi arveli, ettei heillä sitä lupaa ollut ja että sitä tehdään -keisarin tietämättä. Minä pyysin, että hän siitä kirjoittaisi -keisarille. Hän vastasi: 'Mitä minä hänelle nyt kirjoitan? Eihän -sinulle ole vielä mitään vääryyttä tehty. Mene takaisin, katso mitä -edelleen tapahtuu, tule sitten uudestaan minun luokseni, sittenhän -nähdään, mitä voin teidän puolestanne tehdä. Mutta älä anna itseäsi -kiinni panna!'" - -Tertsius oli sitten vielä käynyt Kärun kunnan esimiehen luona ja -pyytänyt selitystä tuohon uuden lain epävarmaan pykälään. Ei oikein -tiedetä, mitä tämä hänelle vastasi, mutta Ants kääntyi kotiin varmasti -vakuutettuna, että oikeus oli talonpojilla. - -Mahtran kyläläiset huomasivat, että heidän pelkonsa kylän polttamisesta -oli ollut turha ja tulivat seuraavana aamuna takaisin piilopaikoistaan. -Seuraava päivä vietettiin synkin, masentunein mielin, mutta mitään ei -tapahtunut. Keskiviikkona, 4 päivänä kesäkuuta ilmaantui suuri joukko -sotaväkeä Mahtran moisioon ja sieltä sitten kylään. Peläten yleistä, -veristä kapinaa koko Vironmaalla, olivat moision isännät kuvernementin -päällikön kautta pyytäneet suojeluksekseen suurempaa joukkoa sotaväkeä. -Kun heidän arvelunsa mukaan ei Viron kuvernementissä oleva sotaväki -riittäisi kapinan tukahduttamiseksi, pyydettiin Pietarista vielä lisää -ja viipymättä lähetettiinkin Kronstadista neljä pataljoonaa jalkaväkeä -kanonat mukana ja sitten vielä suuri joukko Uralin kasakoita. -Pikamarssissa kulkivat joukot perille ja sitten hajotettiin heidät -suuremmissa ja pienemmissä osastoissa ympäri maata. Tuo suuremmoinen -apuun kutsuminen, jota tulisella kiireellä toimitettiin, osotti myös, -kuinka suuri kauhu moision saksoissa niinä päivinä vallitsi. - -Juurun ja osaksi Kosenkin pitäjässä käskettiin sotaväen ottaa Mahtran -kapinoitsijoita kiinni ja yleensä varjella moisioita päällekarkaajilta. -Mutta talonpojista ei enää kukaan ajatellutkaan uusia hyökkäyksiä. -Tuskin olivat he toipuneet viinan ja voiton huumauksesta, kun seurasi -yleinen lamautuminen. Ei ajateltu enää väkivaltaa, eikä myöskään -järjestelmällisempää vastustusta. Mutta kunnan virkailijat ja -muut arkamieliset henkilöt sitä vastoin rupesivat vapaaehtoisesti -ilmiantamaan syyllisiä ja auttamaan kätkettyjen saaliiden etsimistä. -Ilmi-antajia oli niidenkin joukossa paljonkin, jotka itse olivat olleet -mukana sodassa ja ryöstämisessä. -- - -Ensimmäisiä, joita sotamiehet Mahtrassa ottivat vangiksi, oli Ants -Tertsius. Saksat pitivät häntä kapinan kiihottajana, huolimatta siitä, -että Tertsius Käruun lähtiessään selvin sanoin oli oman kuntansa miehiä -varottanut noudattamaan käskyjä ja kieltänyt ryhtymästä väkivaltaan, -kunnes lain epäselvistä kohdista olisi saatu varma tieto. Tuota -selvyyttä oli hän itse vielä kerran lähtenyt hankkimaan. - -Ants Tertsius kertoo itse vangitsemisestaan. - -Hän lähtee keskiviikkoaamuna moisioon katsomaan, mitä sinne ilmaantunut -suuri sotaväen joukko alkaa tehdä. Heti otetaan mies kiinni ja viedään -tuhannen sotamiehen keskellä jalkaisin lähellä olevaan Atlan moisioon, -jossa on sotaväen kortteeri. Sotamiehet astuvat vangin kanssa ylös -moision rappusia. Kartanossa ovat jo virkamiehet ja oikeusherrat -käräjiä pitämässä, heidän joukossaan on myös apukuvernööri Tallinnasta. -Oikeusherrat astuvat rappusille ottamaan vastaan pelottavaa kapinan -johtajaa. Käsketään Antsin ottamaan virkaraha rinnasta ja astumaan -rappusille. Mies tekee niin. Siellä lausuu apukuvernööri, eräs Viron -paroneja: - -"Eikös puilla metsässä ollut oksia, johon olisit voinut itsesi hirttää? -Kun nyt olet hengissä tänne tullut, niin meidän pitää sinut kedolla -ampua kuoliaaksi." - -Sotamiehille annetaan merkki; he sitovat köydellä Antsin kädet -kiinni selän taakse, niin että rintaluut ruskavat ja onnettoman -silmät iskevät tulta, sitovat hänen jalkansakin ja vetävät kolisten -hänet alas rappusia. Kahden sotamiesrivin keskeltä viedään Ants -alakerrassa olevaan kyökkiin, johon hän suletaan ja jonka oveen tehdään -nelisnurkkainen aukko vartioimista varten. - -Hetken perästä alkaa kuulustelu jossakin huoneessa. Ensin riisutaan -vangilta vaatteet ja hän tutkitaan huolellisesti. Ants kertoo -oikeusherrain käskystä kaikki, mitä hän tähän asti oli tehnyt uuden -lain selville saamiseksi ja mitä hän siitä oli sanonut -- kuinka hän -lakikirjan oli saanut kihlakunnan oikeudesta, kuinka oli käsketty -pastorilta selitystä kysyä, jos eivät ymmärtäisi joitakuita kohtia, -kuinka hän sen oli tehnytkin ja kuinka hän sitten vielä oli mennyt -Käruun kysymään venäjän papilta neuvoa. Hän nimittää myös joukon -ihmisiä, jotka olivat hänet nähneet Kärun tiellä ja jotka voivat -todistaa, ettei hän Mahtran sodan aikana ollut kotonakaan. - -Antsin tunnustukset pannaan pöytäkirjaan, sitten sidotaan hänen kätensä -jälleen selän taakse ja häntä kuletetaan nuoran päästä pidellen -sadan sotamiehen ja kahdenkymmenen soittoniekan saattamana Kuimetsän -moisioon. Atlan kylän läpi mennessä, soittavat miehet ja päristävät -rumpuja, että kaikki kylän kansa juoksisi kokoon suurta pahantekijää -katsomaan. - -Kuimetsän moisioon ovat jo apukuvernööri ja oikeusherrat edellä -tulleet; heidän joukossaan näkee Ants Mahtran moision opmannin, -Rosenberginkin. Saksat tulevat vankia vastaan ja lausuvat: - -"Sinä olet kiihottanut koko läänin asukkaita kapinaan -- kyllä nyt -näet, minkä palkan itsellesi olet ansainnut!" - -"En minä ole ketään kiihottanut", vastaa rohkea mies, "sen olette te, -saksat, itse tehneet". Vanki viedään huoneeseen ja aletaan häntä siellä -syyttää. "Sinä olet kapinoitsijain johtaja", huudetaan hänelle. "Sinä -neuvoit toisia sotimaan. Jos et sinä olisi talonpoikia kiihottanut, -niin ei kukaan olisi uskaltanut koskea sotamiehiin eikä Mahtran -moisioon." - -"En minä ole ketään kiihottanut", koettaa kunnan vanhin puolustautua. -"Minä juuri teille ilmoitin, mitä aijotaan tehdä, mutta te ette -kuunnelleet minun sanojani, te tulitte ja toitte vitsakuormat, kepit, -käsi- ja jalkaraudat. Siten itse yllytitte kansaa vihaan!" - -Sillä välin on monia muitakin Mahtran miehiä otettu vangiksi ja -sidotuin käsin sotamiesten saattamana sinne kuletettu. Ants viedään -puutarhaan vartijan mukana. Pihassa hän näkee toisia miehiä. Noiden luo -tulee sisältä opman Rosenberg ja Ants Tertsius kuulee hänen sanovan -miehille: "Älkää te pelätkö mitään, teissä ei ole syytä; Ants yksin -menettää henkensä, kunhan te vain sanotte, että olette tehneet hänen -käskynsä mukaan." - -Miehet seuraavatkin tätä neuvoa ja päästäkseen rangaistuksesta -todistavat he kaikki oikeuden edessä, että he Antsin käskystä olivat -tehneet rikoksensa. - -Mutta tunnustus varmaankin on apukuvernöörin mielestä hieman -epäilyttävä. Miehet saatetaan jälleen pihaan ja Ants tuodaan -puutarhasta heidän luoksensa -- he asetetaan suut suuta vastaan. -Apukuvernööri, paroni Rosen kysyy miehiltä, voivatko he kirkon -alttarilla vannoa, että kunnan vanhin, Ants Tertsius heitä oli käskenyt -sotaan ryhtymään, että he ainoastaan hänen neuvostaan olivat alkaneet -kapinan? Joka sen uskalsi vannomalla todistaa, hänen piti sanoa: -jaa, mutta hänen, joka väärin vannoi, oli ajatteleminen, että hänen -viimeisenä tuomiopäivänä piti vastata jokaisesta veripisarasta, jonka -hän syyttömästi antoi vuotaa. - -Joka miehelle on elämä rakas -- he vastaavat yhteen ääneen: "jaa!" - -Mutta Ants puolustautui rohkeasti. - -"Te valehtelette!" hän huusi miehille. "Te luotatte opmanniin, että -hän teitä auttaisi. Kun olin puutarhassa, tuli opman teidän luoksenne -ja minä kuulin, kuinka hän teille sanoi: 'Syyttäkää kaikesta Antsia, -niin ei teille tehdä mitään!' Te kaikki tiedätte, että perjantaiaamuna -läksin kotoa ja palasin vasta maanantai-iltana Mahtraan kun moisio oli -palanut. Kuinka minä teitä saatoin käskeä sotaan?" - -Sitten Ants viedään kellariin ja pidetään siellä koko yö kovasti -vartioituna. Aamulla pyytää vanki vahdilta päästä tarpeelleen! Sotaväen -annetaan jakaantua kahteen riviin ja pelottava kapinoitsija saa kulkea -heidän välillään. Tuskin on Ants ehtinyt puoliväliin moision pihaa, kun -eräs oikeusherra, joka hänet huomaa akkunasta, astuu huoneesta ulos ja -kysyy, mihin vanki viedään. Se hänelle ilmoitetaan. - -"Viekää hän heti takaisin", käskee oikeusherra. "Hän voi asiansa -toimittaa siellä, jossa on." - -Vanki viedään takaisin kellariin. Hetken perästä hän kutsutaan -käräjätupaan ja joku oikeusherroista lausuu hänelle: - -"Sinun rikoksesi on nyt tutkittu. Sinä saat tuhat viisisataa lyöntiä -kujajuoksussa, nostetaan hirsipuu siihen viereen ja sinä hirtetään -siinä. -- -- -- Oletko rukoillut Jumalaa armahtamaan sielu raukkaasi?" - -Hirsipuuta ruvetaan sitten Antsin nähden kohottamaan. Hänet pannaan -moision rappusten alle istumaan. Sieltä hän myöskin saattaa nähdä, -kuinka sotamiehet kahta pääkapinoitsijaa, Andreita ja Peeter Olanderia -pieksevät -- aina kolme lyöntiä vitsan latvoilla ja kolme lyöntiä -tyvillä. - -Sillä välin on Antsin päätä ruvettu paljaaksi ajelemaan ja jalkoja -panemaan rautoihin. Samassa ilmaantuu eräs sotaväen päällikkö -- Ants -nimittää häntä kahdentoista kenraalin kenraaliksi! Hän sanoo huoneeseen -mennessään, kahdentoista tunnin kuluttua lopettavansa sotaoikeuden. -Antsun vasen jalka on jo raudoissa, oikea vapaa, sakset hiuksissa, -mutta työ taukoaa, kunnes kenraali jälleen tulee huoneesta ulos. - -Nyt kiinnitetään Antsin jalkaraudat, hänen päänsä ajellaan -partaveitsellä paljaaksi, rintaan vedetään liidulla kolme ristiä -ja sanotaan, että hän viedään kaupunkiin ammuttavaksi. Ants istuu -hevosen selässä, Peeter, Aadu ja toiset, yhteensä kuusi miestä, -käyvät jalkaisin takana, ja heitä kaikkia piirittää sata sotamiestä. -Kulkiessaan kylän läpi päristetään rumpuja ja puhalletaan pilleihin, -että kansa kauhuissaan juoksisi katselemaan kapinoitsijoita. Rumpujen -päristessä ja pillien helistessä tullaan myös Tallinnaan. On juuri -pyhäpäivä ja kansaa paljon kaduilla kulkemassa. Täälläkin juostaan -mustanaan koolle katsomaan 'Mahtran sotamiehiä'. Vasta Viron portilla, -jonka kautta mennään kaupunkiin, vaikenee soitto ja rummun pärinä. -Vangit viedään Toompean torille. Siellä kuvernööri itse ottaa heitä -vastaan, katselee uteliaana kapinan johtajaa, tekee hänelle pari -kysymystä ja antaa viedä miehet vankihuoneeseen ja panna erityiseen -koppiin. -- -- - -Toisia kiinniotetulta syyllisiä ei kuulusteltu Atlassa eikä -Kuimetsässä, eikä heitä kuletettu maantietä myöten Kosen pitäjän kautta -Tallinnaan, vaan kiinniotetut, epäilyksen alaiset vietiin Juuruun, -pitäjän etelä-laidalla olevaan Purilaan moisioon. Tämä moisio, Mahtran -herran, von Helffreichin isän omistama, oli nyt virkamiesten ja -sotaväen pääasemana, johon vangitkin ensiksi koottiin. Parin viikon -aikana, sitä myöten kun kansaa piilopaikoista saatiin käsiin, pidettiin -vankeja suuremmissa ja pienemmissä joukoissa täällä vartioituna. -Täällä koetettiin keksiä ja erottaa syyttömät syyllisten joukosta, -pantiin oikeuteen tuomitut rautoihin ja vihdoin vietiin kaikki yhdessä -Tallinnaan. - -Ei vain Mahtran kyläläiset olleet lähteneet sodan jälestä pakoon, -vaan niin tapahtui joka kunnassa, jossa asukkaat olivat ottaneet osaa -kapinaan. Joka paikassa luultiin, että kylät ryöstetään tyhjiksi ja -poltetaan. Pelko aiheutui osaksi siitä, että muudan moision herra ensi -vihan puuskassa oli sitä uhannut. - -Monet talot olivat tavaroista aivan tyhjät, samoin koko kylät kaikista -asukkaista. Miehet, naiset, lapset -- jopa sairaatkin oleskelivat -metsiköissä, taivasalla pari, kolme ja useampiakin päiviä. Moisioissa -olivat työt täydellisesti tai osaksi lakkautetut, kun työmiehet olivat -kadonneet. Purijaankin moisiossa oli Antsin perheen työläinen, Ants -Veit, pari päivää aivan yksin työssä, hänen rohkea esiintymisensä -vapautti hänet epäluuloista. - -Sotaväen annettiin etsiä ja vartioida paenneita miehiä. He tunkeutuivat -kyliin, hakivat kaikki nurkat ja huoneet läpi ja löydettyään naisia -pakottivat heitä ilmiantamaan miesten piilopaikkoja. Sen ohella oli -sotamiehillä valta ottaa talonpoikien omaisuutta, jos sitä vielä -löytyi, ja etenkin täyttää vatsansa heidän ruokavaroillaan. - -Sitten mentiin miehiä etsimään piilopaikoista. Otettiin kiinni sekä -syyllisiä että syyttömiä. Ennen kiinniottamista ajettiin usein -pakolaista takaa yli puiden ja kantojen, läpi viljapeltojen ja -niittyjen. Joka puolella juoksenteli ihmisiä sydän täynnä kuoleman -kauhua. - -Kiinniotetut miehet, joita joka päivä suurissa joukoissa tuotiin -Purilaan moisioon, pistettiin siellä ensin pieneen, pimeään navettaan. -Navetassa saattoi olla tilaa kahdeksalle eläimelle, mutta sinne -sullottiin aikaa myöten sata miestä taikka enemmänkin ja pantiin ovet -kiinni. Jos he siellä toisiaan kuoliaiksi tallasivat tai murskaksi -likistivät, siitä ei kukaan välittänyt -- hehän olivat talonpoikia, -vieläpä kapinoitsijoita! Sitten oli vielä kesäinen aika, jotta aurinko -paahtoi ilman kuumaksi ja sen lisäksi kokoonkutsutuista ihmisistä -lähtevä lämmin. Haju ulostuksista ja hiestä oli kauhea, sillä ihmisiä -ei laskettu ulos edes luonnolliselle tarpeelleen. - -Kokonaista kaksi päivää ja kaksi yötä pidettiin onnettomia tuossa -sanomattoman kurjassa vankihuoneessa. Ja tämän ajan kuluessa ei heille -annettu ravinnoksi leipäpalaakaan eikä pisaraakaan vettä juoda! Heidän -täytyi kärsiä nälkää ja kauheaa janoa sietämättömässä kuumuudessa. -Kynä ei voi sitä kuvata, järki ei uskoa, tahtomatta pitää kysyä, oliko -todellakin silloin, kun se tapahtui, vuosi 1858 eikä vuosi 1358! Mutta -luotettavat ihmiset, jotka sen näkivät ja vielä elävät, eivät salli -meidän epäillä. Kun moision omistaja rankaisee talonpoikaa, niin -se tapahtuu sillä tavalla, että jälkeentulevat polvet sen -muistavat! -- -- -- - -Kaikki haavotetutkin tuotiin Purilaan moisioon. Ei katsottu haavojen -suuruuteenkaan. Kuolkoon ken tahansa -- onhan hän syyllinen! Että -haavojen parantamisesta ei ollut puhettakaan on itsestään selvää. -Moision viinakeittiö oli määrätty haavottuneiden asuinpaikaksi. Siellä -saivat mielin määrin avutta ja armotta valittaa. - -Vankien tutkinto toimitettiin täällä vain pintapuolisesti. Käskettiin -miesten tunnustamaan, olivatko ylipäätään Mahtrassa käyneet. Jos joku -kielsi, kysyttiin toisilta, joita pelko pakotti ilmiantajiksi ja -annettiin etenkin moision käskynhaltijaan todistaa, kutka sotapäivänä -eivät olleet tulleet työhön, josta heti tiedettiin, että he olivat -Mahtrassa. Pahimpia rikollisia osasivat tietysti muutenkin Mahtran -työnjohtajat, opman ja aittamies ilmiantaa. Erittäinkin ensimainittu, -joka vielä kantoi ruumiissaan Mahtran sodan merkkejä, ei enää näkynyt -olevan talonpoikien ystävä. -- -- -- - -Pelottavina todistajina talonpoikia vastaan olivat ne sotamiehet, -joita kapinapäivänä oli Mahtran moisiosta pakoon ajettu. Nämä kaikki, -paitse pahemmin haavottuneet, oli tuotu Purilaan moisioon tuntemaan -ja erottamaan syyllisiä syyttömistä. Vangit asetettiin riviin ja -sotamiehet kulkivat tutkien heidän ohitsensa. Ensin annettiin heidän -tunnustaa vankeja avopäisinä, sitten hatut päässä. Jonka joku sotamies -oman muistinsa mukaan arveli syylliseksi, sen piti astua pois rivistä. -Tietysti väittelivät syytetyt kaikin voimin vastaan. Joka onnistui -saamaan sotamiehen epävarmaksi, ja jonka syyllisyyttä ei muutenkaan -voitu todistaa, hän pääsi vapaaksi. Eihän syyllisistä ollutkaan -puutetta -- yhdentekevää, oliko heitä joku enemmän vai vähemmän! - -Niinkuin jo sanottu, ei ollut kapinoitsijain itsensäkään joukossa -puutetta kurjista ilmiantajista. Näiden joukossa oli Purilaan mies, -Päärn Valk, eräs siveellisesti langennut henkilö, jota ennen oli -varkaudesta rangaistu. Mahtrassa oli hän ollut raaimpia moision -ryöstäjiä, viinan juojia ja opmannin pieksäjiä. Tämä mies koetti päästä -rangaistuksesta siten, että hän vapaaehtoisesti rupesi syyllisten -etsijäin ja tutkijain opastajaksi ja ilmiantoi suuren joukon oman -kunnan ja vierastenkin kuntain miehiä. Eräs nuori, uuttera upseeri --- varmaankin Itämeren maakuntain saksalaisia, sillä hän puhui viron -kieltä -- kulki myötäänsä Päärn Valkin seurassa ja antoi näyttää -itselleen syyllisiä. Päärn menee miehestä toiseen ja huutaa: "Sinä teit -sitä ja sitä!" Mies koettaa tietysti vastustaa, mutta kuka sitä uskoo! -Ajetaan pois rivistä ja rautoihin hän joutuu. - -Kahdesta oman kunnan miehestä kertoi Päärn, että he olivat tuoneet -kotiin sodassa surmatun kapteenin Bogutskin saappaat ja housut ja -kätkeneet riihen luona olevaan puupinoon. Nämä miehet olivat Ants -Laur ja Ants Kasper. Ainoastaan juopumus oli syynä heidän ryöstöönsä, -sillä mitä olisivat talonpojat tehneet upseerin kiiltosaappailla, -jotka heidän jalkaansakaan eivät mahtuneet, ja hänen hienosta verasta -tehdyillä ja punaisilla raidoilla kaunistetuilla housuillaan. Pelossaan -he kätkivät saaliit puupinoon. - -Päärn Valk oli sen nähnyt taikka saanut siitä tietää. Molemmat miehet -otetaan kiinni ja aletaan heitä viemään moision pihasta. Ei heille -tiellä sanota, mihin heitä viedään. - -Vasta riihen luona virkkaa nuori upseeri ankarasti: - -"Tuokaa saappaat ja housut pinosta tänne!" - -Miehet kalpenevat ja rupeavat vapisemaan. Koettavat myös hiukan -kieltää, mutta Päärn Valk, joka juoksee kuin koira upseerin perässä, -antaa heille lyönnin, huutaen. - -"Te kätkitte saappaat ja housut pinoon -- älkää kieltäkö!" - -Ei auta, miesten on hakeminen tavarat esille. - -Mutta hämmästyksissään taikka ehkeivät niin tarkkaan muistaneet, mihin -juovuksissaan olivat tavarat pistäneet, he eivät vain löydä pinosta -tavaroita. Koko pino hajotetaan, ennenkun saappaat ja housut saadaan -käsiin. - -Miesten syyllisyys on päivän selvä. Voimattomassa vihassaan katsovat he -ilmiantajaa, jota upseeri kiittää. - -Mutta jos Päärn luuli, että hän Juudaksen virassa jotakin hyötyi, niin -hän erehtyi suuresti. Hänkin pistettiin moisiossa rautoihin ja tuomion -julistettua sai hän sata vitsanlyöntiä, lähetettiin kuudeksi vuodeksi -pakkotyöhön ja hänen täytyi vihdoin jäädä Siperiaan loppuijäkseen. - -Kun Purilaan moisioon joka päivä joukottain tuotiin kiinniotetulta -talonpoikia, tapahtui samassa kyläkunnassa lyhyt, mutta sydäntä särkevä -surunäytelmä, jonka päähenkilönä oli Ylehallikan Jyri. - -Häntä luultiin kapteeni Johan Bogutskin surmaajaksi, taikka ainakin -yhdeksi hänen surmaajistaan. Ilmiantajaan todistusten mukaan oli -hänet ensimmäiseksi nähty upseerin ruumiin ääressä, tämän viitta -käsivarrella. Tietysti kiirehdittiin suurella touhulla tuon päällikön -tappajaa kiinni ottamaan. Mutta häntä ei löydetty kotoa. Hän oli -niinkuin toisetkin piilopaikassa. Taloa tutkittaessa löydettiin sieltä -upseerin univormutakki ja sitten vielä hänen rahakukkaronsa, josta -melkein varmasti päätettiin, että Jyri oli syyllinen. - -Heti sotapäivän jälkeen, kun Jyri oli maannut päänsä selväksi, joutui -hän niin suuren pelon valtaan, ettei hän syönyt murentakaan, eikä -puhunut kellekään mitään. Kiinnijoutumisen ja rangaistuksen kauhu -oli vähällä hämmentää hänen järkensä. Synkissä mietteissään katseli -hän alituisesti eteensä maahan, tai liikkui äänettömänä ja kalpeana -kotinsa kartanolla. Vaimon lohdutus ei mitään auttanut. Äkkiä katosi -hän kodista. Vaimo oli neuvonut häntä pakenemaan ja luuli tietysti, -että hän oli niin tehnyt, samoin kuin toisetkin ja Jyri olikin paossa, -mutta hän ei tullutkaan enää toisten näkyviin. Mieletön kauhu ja -ahdistus rangaistuksen tähden ja ehkä omantunnon tuskatkin päällikön -surmaamisesta ja ryöstämisestä saivat onnettoman lopettamaan oman -elämänsä. - -Purilaan joen partaalla löydettiin hänen hattunsa ja takkinsa. Hän oli -ne jättänyt sinne ikäänkuin merkiksi, mistä häntä piti etsiä. Hänen -ruumiinsa löydettiinkin monen ajan perästä joen pohjasta. - -Jyri, noin kolmenkymmenen vuotias, reipas mies, kuusipäiväisen -talon isäntä, jätti suremaan vaimon ja neljä lasta. -- Jyri oli -nainut leskivaimon, jolla oli lapsi ensimmäisestä miehestä. Oliko -tuo pienenlainen, tanakka mies todellakin yksin vai toisten kanssa -surmannut kapteenin ja hänen hevosensa -- sen salaisuuden vei -Ylehallikan Jyri mukanaan joen pohjaan. - -Purilaan moisio oli niinä päivinä aivan sota-aseman näköinen. Joka -paikassa kihisi sotamiehiä, heidän joukossaan liikkuivat päälliköt, -ajutantit tulivat ja lähtivät. Jalkaväen lisäksi tuli pian vielä -ratsuväkeä, Uralin kasakoita. Ostettiin eläimiä ja muita elintarpeita -moisiosta ja kylistä, jauhatettiin jauhoja myllyissä, niitettiin ruohoa -hevosille, teurastettiin eläimiä, keitettiin, paistettiin, syötiin ja -juotiin. Sata tuoppia ja enemmänkin juotiin viinaa päivässä -- moision -aitassahan oli sitä tavaraa kyllältä! - -Täällä sotaleirissä näytti kuin olisi sotaväki saanut suuren voiton: -joka puolella oli sotavankeja vartioittavana, viinakeittiössä oli -sairaala haavottuneille. - -Sotamiesten ja talonpoikain keskinäinen väli oli ystävällistä, usein -sydämmellistä. Venäjän sotamiehellä, kasakallakin, on lämmin, lempeä -sydän. Jos hän osotti kovuutta, teki hän sen käskystä. Muuten osotti -hän joka tavalla lempeää myötätuntoa noita masennettuja ja pelästyneitä -ihmisiä kohtaan, joiden kanssa he tällä vieraalla maan kulmalla -joutuivat yhteen. Siitä tietää kansa kertoa montakin liikuttavaa -tapausta. Niinpä nähtiin, kuinka sotamies työmiehelle jakoi parempaa -ruokaansa ja viinaa, auttoi heitä heidän töissään ja kylässä kohteli -hellästi vanhoja ihmisiä ja lapsia. Sitävastoin huomattiin, etteivät -sotamiehet hyvillä silmin katselleet moision käskynhaltijoita, joiden -ylpeyden ja kovuuden talonpoikia vastaan he kyllä näkivät. - -Eräänä päivänä ilmaantui sotaleiriin itse kenraalikuvernööri, ruhtinas -Suworow, Viron kuvernööri von Grünewaldin seuraamana, joka tapaus -tuotti leirissä ja koko moisiossa suurta touhua. Itämeren maakuntain -päällikön nähtävälle tuotiin vangit, joita hän lyhyesti kuulusteli. -Mutta pian sen jälkeen poistui hän moisiosta. - -Sitten alkoi syyllisten rautoihin paneminen. Käsi- ja jalkarautoja oli -sotaväki kuormittain tuonut mukanaan. Purilaan moision seppä, Mihkel -Aaver kiinnitti raudat taivasalla. Alasin pystytettiin nurmelle ja -miesten täytyi vuoron perään pistää jalkansa sepän käteen ja astua -sitten helisevine rautoineen jälleen toisten joukkoon. -- -- -- - -Sitten seurasi ero. - -Naisia ja lapsia oli joukottain kokoontunut kylään. Olivathan nuo -kaikki enimmäkseen perheen elättäjiä, jotka siellä pyssyjen välissä -helistivät rautoja ja joista ei kukaan tiennyt, mihin heitä vietiin -ja mitä heille oli tehtävä. Tuntien saksojen ankaruuden, luulivat -talonpojat varmasti, etteivät vangit enää saisi nähdä ketään -omaisistaan. Kyyneleitä vuodattaen katseltiin heitä viimeisen kerran, -nyyhkien lausuttiin heille viimeiset jäähyväiset. -- -- -- - -Haavottuneet vietiin kyytihevosilla, terveet kulkivat sotamiesten -välissä. Näin alkoi surullinen jono liikkua Purilaan moision pihasta. -Naiset ja lapset, sisaret, veljet ja vanhemmat -- he juoksivat vielä -itkien ja huutaen kappaleen tietä rakkaitten jälkeen. Sitten pantiin -pillit soimaan ja rummut pärisemään. Se hälvensi kaikki muut äänet. Ja -vihdoin ajettiin kaikki saattajat takaisin. He jäivät kuin lammaslauma -tielle seisomaan -- liikkumattomana paikoilleen. Siinä katselivat -vielä, yhä vielä kulkuetta, kunnes viimeisen sotamiehen kirkas -pyssynpiikki katosi heidän näkyvistään. - - - - -27. - -JULIETTEN VIIMEINEN PYYNTÖ. - - -Paroni Herbert Heidegg oli varmasti aikonut pitää Juliette Marchandille -annetun sanansa ja siis ottaa opman Winterin asia ankaran tutkinnon -alaiseksi. Tietysti ei hän tahtonut sitä tehdä ilman isän tietämättä -- -vanha paroni olisi pannut pahaksi sellaista itsenäisyyttä, joka olisi -ollut hänen mielipiteitään vastaan. Sentähden hän kertoi isälleen koko -asian ja pyysi sydämmellisesti hänen apuaan asian selvittämiseksi. - -Vanha paroni kuunteli pojan kertomusta kylmänä ja rauhallisena. Hän oli -vain hieman ihmeissään. Eikä juuri muusta, kuin pojan rauhattomuudesta. -Paroni ei näyttänyt ymmärtävän tuota rauhattomuutta. Mitä, herran -tähden, oli väliä; vaikka ei kaikki niin olisi tapahtunut kuin opman -oli kertonut! Eikös siinä ollut kylliksi, että työmies oli uskaltanut -kättään nostaa moision isännöitsijää vastaan! Ja eikös se riittänyt, -että tuollainen hirtehinen oli tytön kosijana. Olivathan he jo siitä -ansainneet rangaistuksensa. Vaikka nyt opman tytön luo olisikin -pyrkinyt ja vaikka tyttö kahdeksantoista lyönnin asemasta saikin -kaksikymmentä viisi -- mitä, taivaan tähden, sillä oli väliä. Siitä nyt -ei kannattanut suutaankaan kuluttaa! - -Mutta Herbert ajatteli asiasta toisin. Hän koetti isälleen selittää --- huolimatta tämän kummallisesta naurusta -- että vääryys on aina -vääryys, tehtäköön se rikasta taikka köyhää, korkeata tai alhaista -kohtaan. Jos pojan ja tytön kertomukset olivat tosia, niin oli opman -tehnyt väärän syytöksen ja tyttö oli hänen valheensa tähden saanut -ansaitsemattoman rangaistuksen. Sentähden tulisi häntä hyvittää ja -väärä syyttäjä oli otettava tutkinnon alaiseksi! Oli aivan mahdotonta -jättää asia sillensä. - -Vanha Heidegg, pudistaen päätään nuorten intoilemiselle, myöntyi -kuitenkin vihdoin. Herberthän saattoi vielä kerran vaatia opmannilta -selitystä, ja ottaa myös tytön ja pojan puheilleen -- hän itse -ei tahtonut asiaan puuttua. Mutta tuota tutkintoa ja oikeuden -noudattamista ei pojan kuitenkaan näinä rauhattomina aikoina pitänyt -toimittaa, vaan joskus vastaisuudessa. - -Herbert väitti vastaan, mutta vihdoin täytyi hänen myöntyä. Ja vanhalla -paronilla oli vielä yksi muistutus. Kuinka aikoi Herbert rangaista -isännöitsijää, jos hän todellakin olisi hairahtunut. - -"Minä vapautan hänet heti toimestaan", vastasi nuori mies. - -Vanha herra nosti ristissä olevat kätensä taivasta kohden tuollaisen -tyhmyyden tähden. - -"Mitä!" hän huusi. "Sinä aijot nykyaikana, jolloin uppiniskaiset -talonpojat tahtovat repiä silmät päästäsi, heidän naurukseen ja -ilkkumisekseen, erottaa moision isännöitsijän? Jumala antakoon sinulle -ymmärrystä! Ei moisiossa eikä kylässä saa kellekään ilmaista, että -opmannille on lausuttu ainoatakaan pahaa sanaa. Kuuletko? Kahden kesken -voit sanoa, että hän on sika, minun puolestani myöskin suuri sika, -mutta heti vapauttaa virasta -- älä ole mieletön!" - -Tässäkin asiassa myöntyi Herbert vihdoin isän tahtoon. - -"Sitten vapautan hänet vuoden perästä", päätti hän. - -"Siitäkin varotan minä sinua", vastasi vanha Heidegg. "Winter on -mies, joka ymmärtää talonpoikia pitää kurissa. Sellaisen apulaisen -nuori moision isäntä tarvitsee. Onhan sinulla vapaa valta tehdä, mitä -tahdot, mutta jos panet arvoa minun neuvolleni, niin anna Winterin -maksaa kymmenen ruplaa sakkoa ja anna se raha lahjan nimellä tytölle -kipurahaksi. Siten olisi koko tyhjästä asiasta päästy." - -Herbert lupasi ajatella isän neuvoa ja jättää tutkinto tuonnemmaksi. -Raskain mielin hän sen ohella ajatteli Juliettea. Mitä hänelle vastata, -jos hän asiaa tiedustelee? Nuori paroni raukka oli todellakin vaikeassa -pulassa. Omasta puolestaan hän olisi tehnyt kaikki, mitä oikeus ja -kohtuus vaati, vastustamattomine vaatimuksineen tuli väliin isä ja -tosi elämä. Äkkiä saatiin kaksi kertaa kahdesta viisi, ja oikeutta -harrastavan sydämmen piti vaijeta. -- -- -- - -Tuo keskustelu isän kanssa tapahtui pari päivää ennen Mahtran -kapinaa. Julietten hienotuntoisuus esti häntä mitenkään pakottavasti -vaikuttamasta paronin päätöksiin ja tekoihin, ja sentähden ei hän -nytkään ollut kysynyt, mitä paroni Miinan ja Päärnun asian puolesta -oli toimittanut ja mitä seurauksia siitä oli ollut. Mutta nuori -paroni kiitti Jumalaa, ettei neiti Marchand ollut utelias. Yöt ja -päivät hän ajatteli, kuinka pääsisi pulasta. Niin, jos vain isä olisi -omassa, uudessa moisiossaan, niin hän voisi montakin asiaa korjata. -Silloin hän, huolimatta talonpoikien rauhattomuuksista, heti ryhtyisi -kuulusteluun ja rankaisisi syyllistä niinkuin oikeus ja kohtuus vaati. -Mutta nyt? Talonpoikain rauhattomuudet voisivat vielä kauvan kestää --- pitikö hänen siis jättää Juliette kahden vaiheille, kuinka hän oli -lupauksensa pitänyt? - -Mutta kapina tuli ja päästi nuoren paronin pulasta. Isä ja äiti -pakenivat kaupunkiin. Herbert tunsi ensi kerran olevansa moision -omistaja. Kun hän parin päivän perästä huomasi, ettei häntä mikään -suoranainen vaara uhannut rahvaan puolelta, päätti hän heti voimainsa -mukaan täyttää Juliettelle antama lupauksensa, joka häntä oli -huolettanut kuin märkä luissa. - -Opmannin rankaisemiseksi keksi hän hyvän keinon. Hän aikoi olla häntä -kohtaan niin kova ja pureva, että Winter, jos hänellä vähänkin oli -itsetuntoa ja ylpeyttä, itse tahtoisi erota virastaan. Herbert aikoi -myöskin tytön sovittamiseksi vaatia häneltä paljoa suuremman summan -kuin isä oli ehdottanut. Silläkin tavalla arveli hän niin loukkaavansa -opmannia, että hänen ainoana keinonaan olisi virasta eroaminen. - -Kyllä paroni Herbertinkin aatelissydämmessä kiehui koston viha -talonpoikia kohtaan, jotka olivat rohenneet isäntiään vastaan ryhtyä -veriseen kapinaan ja tähän aikaan ei hän olisi tahtonut ketään heistä -ruveta puolustamaan, kaikkein vähemmin tuota kapinoitsevaa Uudentuvan -päivätyöläistä, joka monen muun kanssa jo toista päivää oli ollut -työstä poissa. Mutta senhän täytyi tapahtua! Hänen piti täyttää -ritarilupauksensa. Muuten hän ei Juliettea voisi katsoa suoraan -silmiinkään. Herbert ei voinut toisin tehdä -- tuo nainen vaikutti -häneen vastustamattomasti. - -Nuori Heidegg otti opman Winterin tutkittavakseen kirjoitushuoneeseensa -kahden kesken. Saadakseen syyllistä tunnustamaan, oli hän tutkinnon -ja suuttumisen yksityiskohdat jo kaikki edeltäpäin ajatellut. Se -todellakin hänelle onnistui, vaikka hän kyllä oli tekemisissä kavalan -ketun kanssa. Hän sai miehen pulaan siten, että hän suoraan, ilman -mitään johdantoa lateli hänelle asian todellisuuden ja tahtoi siten -näyttää hänelle tietävänsä kaikki. Samoin kertoi hän opmannille -kaikki hänen entiset salaiset rikoksensa, joista hänelle vanha -Tohver oli kertonut. Tuo vaikutti. Winter hämmästyi, ennenkun ehti -keksiä hätävalhetta. Hän koetti väittää vastaan, mutta se ei hänelle -onnistunut. Hän itsekin huomasi olevansa pälkäässä. Lopputili tuli -vielä Miinalle annetuista lyönneistä ja suolavedellä valamisesta. - -"Te saitte käskyn annattaa tytölle kahdeksantoista lyöntiä; mutta vahti -sanoo, että te annatitte melkein toista vertaa enemmän." - -"Minä en lukenut lyöntejä." - -"Mutta teidän olisi pitänyt ne lukea; se oli teidän velvollisuutenne!" -tiuskasi nuori paroni. "Ja kuka käski teidän tytön veristä ihoa -valattaa silakan suolavedellä!" - -"Me olemme sen usein ennenkin tehneet." - -"Mutta silloin olitte siihen saaneet käskyn!" - -"Ei aina. -- -- --" - -"Vaiti! Te olette siis valtaanne ennenkin väärin käyttäneet, mutta -se ei oikeuta teitä aina niin tekemään. Sellaista raakuutta en minä -moisiossani salli. Minä vaadin, että käskyjäni noudatetaan. Ilman minun -lupaani, te ette saa mitään tehdä." - -"Vanhan paronin aikana oli minulla valta. --" - -"Niin, isäni luotti teihin. Mutta minä en teihin luota, sillä huomaan, -ettei teihin voi luottaa. Minä vaadin, että tytölle, jolle teitte niin -suurta vääryyttä, maksatte kolmekymmentä ruplaa kipurahaa." - -Nyt tapahtuikin se, jota Herbert oli toivonut ja odottanut. Opmannin -pyöreät, lihavat kasvot kalpenivat vihasta. Häntä toruttiin ja -nuhdeltiin kuin nuorta poikaa. Ja sen teki tuo nuori mies, joka äsken -oli tullut koulusta. Ja minkätähden? Uppiniskaisen talonpoikaistytön -tähden, jolle moision tallissa annettiin vähän opetusta! Ja siitä piti -hänen vielä maksaakin. Ja ehkäpä häntä pakotettiin tytöltä anteeksikin -pyytämään. Mitä sanoisivat toiset palvelijat, mitä työläiset, kun sen -kuulisivat! - -"Sitä rahaa minä en maksa", selitti opman värisevin huulin, "ja paroni -herra voi itselleen tulevaksi kevääksi hankkia uuden opmannin". - -"Minä suostun siihen. Kipurahan maksan tytölle omasta taskustani", -vastasi Herbert kylmästi ja ylpeästi. - -Näin päättyi asia. Nuori paroni oli hyvin tyytyväinen tutkimustensa -seurauksiin. Opmannin syyllisyys oli selvä, hän sai rangaistuksen, -kun joutui pois hyvästä paikastaan eikä Herbertin tarvinnut kertoa -isälle, että hän oli antanut Winterin erota. Niin, eikä hänen tarvinnut -ottaa tyttöä ja poikaa tutkittavaksi nykyisenä "levottomana aikana". -Kipurahan saattoi hän Miinalle antaa vasta sitten, kun isä ei enää -olisi moisiossa ja samoin pitää Juliettelle annetun lupauksensa myöskin -Päärnuun nähden. Olihan mahdollista, että tuosta kankeasta, jäykästä -pojasta, joka muuten oli ahkera ja rehellinen työläinen, tulisi vielä -kunnon mies. - -Rohkeasti ja avoimin katsein saattoi Herbert nyt esiintyä neiti -Marchandin seuraan. - -Kun hän astui käytävän läpi etsiäkseen kouluneitiä, joka tavallisesti -siihen aikaan oleskeli puutarhanpuoleisella verannalla tai puutarhassa, -näki hän palvelustytön, Main punaiseksi itkettynein silmin tulevan -neiti Marchandin huoneesta. - -"Mikä sinulla on?" kysyi hän palvelustytöltä. - -"Kyllä kouluneiti puhuu paroni herralle", vastasi Mai peittäen kädellä -silmiään. - -"Onko neiti huoneessaan?" - -"On, herra paroni." - -Neiti Marchand ilmaantuikin ovelle. Hän näytti levottomalta, mutta -huomatessaan nuoren paronin kirkastui hänen katseensa. - -"Mai ja minä aijoimme juuri tulla teiltä jotakin pyytämään, herra -paroni", lausui hän vilkkaasti. - -"Ja minä etsin teitä, neiti", vastasi Herbert. "Mitä on Maille -tapahtunut?" - -"Hän kertoi minulle asiansa, mutta me emme ymmärrä toistemme kieltä -niin hyvin, että olisin saanut selvää kaikesta. Niin paljon kuitenkin -ymmärsin, että Maien veli ja hänen sulhasensa ovat vaarassa, tuo vaara -näkyy johtuneen Mahtrassa maanantaina tapahtuneista seikoista. Mai -pyysi juuri minua esittämään hänen veljensä ja sulhasensa asian teille, -herra paroni. Jos sallitte, niin hän voi nyt heti puhua teille asiansa." - -"Mielelläni, neiti. Saammeko tulla teidän huoneeseenne? Kiitoksia -paljon! Mai, tule tänne ja kerro, mitä sinun veljellesi jälleen on -tapahtunut!" - -He astuivat kaikki opettajaneidin hauskaan huoneeseen, jossa Herbert -kunnioittavasti katseli ympärilleen, ennenkun Julietten pyynnöstä -istuutui sohvaan. Mai kuivasi esiliinan nurkalla silmiään ja koetti -voittaa nyyhkytyksensä. - -"Saanko, paroni herra, kutsua Miinankin tänne. Hän on minun -huoneessani. Hän ehkä osaa paremmin kuin minä pyytää paroni herraa." - -"Kenen Miinan?" kysyi Herbert. - -"Ristmäen Miinan -- opmannin entisen palvelustytön, hän on minun -veljeni morsian." - -"Ja sinun sulhasesi on?" - -"Uudentuvan Jyri." - -"Mene sitten ja tuo Miina tänne!" - -Pian toi Mai tytön, jonka tähden paroni vähää ennen oli rangaissut -opmannia. Uteliaana silmäili Herbert tulijaa. Miinan kaunis, raitis -ulkomuoto, terävät, avonaiset silmät ja kohtelias olento miellyttivät -häntä. Jos ei hän jo olisi tiennyt, että Winterin syytökset tuota -tyttöä vastaan olivat väärät, niin olisi hän nyt nähdessään Miinan -kunnialliset, luottamusta herättävät kasvot, voinut sen uskoa. - -Paroni antoi Miinan puhua. - -Päärn ja Jyri olivat maanantaina käyneet Mahtran sodassa niinkuin -kaikki toisetkin. Nyt oli pelättävä, että heidät siitä syystä otetaan -tutkittavaksi ja Jumala tietää minkälaisen rangaistuksen alaiseksi -tuomitaan. Kaikki kansa oli metsässä piilossa, sillä puhutaan, että -sotaväki tulee ja polttaa kylän ja ampuu kaikki miehet. Peläten, että -häntä täällä kiinni otetaan ei Päärnkään tänään ollut työhön tullut. -Sentähden oli Miina tullut moisioon rukoilemaan nuorta, hyväsydämmistä -paronia, ettei Päärnua ja Jyriä otettaisi kiinni, eikä annettaisi -rangaistuksen alaiseksi. - -Paroni kysyi, mitä molemmat miehet olivat sodassa tehneet -- olivatko -he siellä olleet vain uteliaisuudesta, vai pahaa tekemässä. - -"Olivathan he myös toisten joukossa", selitti Miina, jonka kasvoille -nousi polttava puna, "mutta ei kumpainenkaan ole ketään surmannut, -eivätkä vierasta tavaraa tuoneet kotiin." - -"Mutta minkätähden he sinne sitten ensinkään menivät?" - -"Siinähän he juuri tekivätkin väärin, herra paroni", vastasi Miina -surullisesti. "He tahtoivat Mahtran miehiä puolustaa pieksemistä -vastaan; nämähän kutsuivat heitä apuun. Eivätkä he sotaan olisi -menneetkään, kun olisivat olleet selvin päin. Mutta he olivat jo ennen -sinne menoaan matkalla juoneet, ja molemmat olivat ihan juovuksissa, -kun minä heitä pois kutsuin." - -"Mitä?" huusi paroni Herbert. "Sinä kävit heitä Mahtrasta hakemassa?" - -"Niin, herra paroni. Minä näin, kun Päärn illalla sotaan läksi, ja -juoksin hänen perässään pitkin yötä. Sydämmeni oli haleta pelosta. -Eihän sellaisesta asiasta voinut hyvää seurata. Löysin sitten Päärnun -ja Jyrin moisiosta ja toin heidät kotiin." - -"Sinä olet reipas tyttö, Miina", virkkoi nuori paroni, "ja sinä olit -ymmärtäväinen, kun toit miehet Mahtrasta pois. Mutta jos Päärn ja Jyri -Mahtrassa olivat vain katsojain joukossa eivätkä tehneet muuta pahaa, -niin eihän heillä ole mitään pelättävää. Voi kyllä tapahtua, että -heidät otetaan kiinni toisten kanssa, mutta jos he ovat syyttömiä, niin -lasketaan he pian taas irti." - -Miina katseli epäilevänä maahan. Hänen rintansa nousi ja laski kuin -äkkinäisestä sisällisestä taistelusta, ja samallaista taistelua ilmaisi -hänen vakava, miettivä muotonsa. Hetken vaijettuaan kohotti hän -tutkivat, tarkat katseensa nuoreen paroniin ikäänkuin olisi tahtonut -tietää, oliko tuohon mieheen luottamista ja uskaltaisiko sitä. Äkkiä -vilkasi hän myös paronin lähellä seisovaan kouluneitiin, ja kun tämä -kehottavasti nyökäytti päätään, rohkasi tyttö mielensä ja virkkoi -käyden kalman kalpeaksi. - -"Päärnun kädet ovat haavotetut. Kun se huomataan, niin ei häntä enää -lasketa vapaaksi." - -"Haavat käsissä? Kuinka hän ne sai?" - -Jälleen epäili tyttö, jälleen kiinnitti hän katseensa Herbertiin kuin -olisi tahtonut silmäillä hänen sydämmensä pohjaan. Sitten hän vastasi -hiljaisella, soinnuttomalla äänellä: - -"Päärn on tarttunut sotamiehen pyssyn piikkiin. Mutta sotamies on -kiskassut niin äkkiä pyssynsä pois, että piikki on haavottanut Päärnun -kourat verisiksi." - -Nuoren paronin katse synkistyi. - -"Sittenhän sinunkin sulhasesi oli sotimassa ja vielä sangen tuimasti", -lausui hän kylmällä, ankaralla äänellä. "Niin, niin, eihän hänen -kaltaisestaan saata muuta ajatellakaan? Siinä, jossa tapellaan ja -riidellään, siinähän on tuo mies aina ensimmäisenä joukossa. -- -- -- -Asiain näin ollen en voi minä hänen puolestaan mitään tehdä. Syyllistä -en voi vapauttaa rangaistuksesta." -- -- -- - -Kuullessaan paronin ankaran vastauksen, rupesi tytön koko ruumis -vapisemaan. Hän varmaankin katui, että itse oli ilmoittanut -salaisuuden. Miina oli nimittäin tarkemmin asiaa punnittuaan tullut -siihen päätökseen, ettei keksimänsä valhe päitsistä olisi auttanut -Päärnun käsien haavottumisen salaamiseksi. Sillä olihan ollut kyllin -näkijöitä ja saattoihan myös olla ilmiantajia, jotka oikeudessa -voisivat todistaa Päärnua vastaan. Perinpohjin asiaa punnittuaan -oli siis tyttö huomannut, että Päärnun ja Jyrin vapauttaminen oli -mahdollista ainoastaan vaikuttavien henkilöiden välityksellä, ja -tällaisena henkilönä hän tietysti piti herraansa. Hän tiesi, että nuori -paroni, jota kiitettiin hyväksi saksaksi, onneksi oli yksin kotona ja -hän tiesi myös, kenen välityksellä olisi paras päästä hänen puheilleen. -Jos joku mies saattoi vapauttaa, oli se nuori paroni ja hän taas -taipuisi sen tekemään vain lempeän opettajaneidin välityksellä. - -"Päärn ja Jyri olivat juovuksissa, muutoin eivät he olisi sotamiehiin -koskeneet", vastasi Miina vavisten. "Mutta he eivät ole ketään -surmanneet, eivätkä ole saalista tuoneet mukanaan." - -"Voi niin olla, mutta he ovat taistelleet sotamiesten kanssa ja se -on suuri rikos. Mutta kuinka niin rikollisia voisin vapauttaa? Siitä -saisin itse oikeudessa rangaistuksen. Toinen asia olisi, jos Päärn -ja Jyri eivät olisi tehneet muuta kuin olleet sotaa katsomassa. -Silloin voisin antaa anteeksi sen, ettei Jyri tullut lantaa ajamaan ja -että työläinen jäi pois päivätyöstä, eikä oikeuskaan heitä pelkästä -katselemisesta tuomitsisi. Mutta, joka on pahaa tehnyt, hänen tulee -saada pahantekijän palkka -- sitä en minä voi auttaa." - -Ja nuori paroni nousi ylös sohvalta, kääntyi selin molempiin tyttöihin -ja jäi äänettömänä ja suuttuneena katsomaan akkunasta ulos. Mai ja -Miina panivat päänsä yhteen, katselivat toisiaan ja molempien silmistä -valuivat kyyneleet. - -Neiti Marchand seisoi kuin tulisilla hiilillä. Hän toivoi kaikesta -sydämmestään, että onnettomien rukoukset olisivat tulleet täytetyiksi. -Hän alkoi jo sitä toivoakin, kun näki, minkälaisella osaaottavalla -katseella paroni silmäili Miinaa, mutta nyt hän huomasi, että asia -oli saanut huonon käänteen, sillä Herbert Heideggin kasvot osottivat -peittämätöntä vihaa ja kylmyyttä. Mitä oli tapahtunut? Juliette ei -ollut ymmärtänyt Miinan ja paronin keskustelua. - -"Uskallanko kysyä, mikä teidän mieltänne pahottaa, herra paroni?" -lausui Juliette hiljaisella äänellään. - -"Miksi ette", vastasi paroni. "Tyttö ilmottaa minulle, että miehet ovat -olleet mukana kapinassa, ovat taistelleet sotaväkeä vastaan. Toinen -heistä on sen lisäksi haavottunut. Näin ollen on minun mahdoton tehdä -mitään heidän vapauttamisekseen. He ovat kapinoitsijoita." - -"Mutta, jos he olisivat syyttömiä, niin eihän silloin tarvittaisikaan -avunpyyntöjä, herra paroni! Eihän heillä silloin olisikaan mitään -vaaraa pelättävänä. Mutta, kun he ovat syyllisiä -- niin sentähden -juuri rukoillaan teidän armoanne ja apuanne". - -"Mutta näin ollen en voi antaa sitä armoa ja apua", vastasi Herbert -tuimemmasti kuin Juliette olisi voinut odottaa. "Se olisi minun -puolelta lain rikkomista. Minä en voi estää oikeutta täyttämästä -tehtäväänsä. Silloinhan rupeisin julkisten pahantekijäin puolustajaksi, -koettaisin anteeksiantaa sitä, joka sotii yleistä järjestystä ja hyviä -tapoja vastaan. Minä hyväksyisin väkivaltaa, polttamista, ryöstöä ja -murhaa!" - -Julietten kielellä pyöri jotakin, jota hän kuitenkaan ei tahtonut tällä -hetkellä ilmaista, koska pelkäsi vielä enemmän sillä suututtavansa -paronia. Hänen olisi tehnyt mieli kysyä, eivätkö ne, jotka nyt -talonpoikia tuomitsivat 'pahanilkisestä väkivallasta', itse olleet -siihen syypäitä. Eivätkö he itse väkivallalla olleet antaneet aihetta -siihen. Eikö heillä sittenkin ollut apukeinoja ja voimaa suojella -talonpoikia ja itseään raakamaiselta kapinalta. - -"Ettekö luule, herra paroni, että talonpojat nyt, kun ovat selvempänä -miettineet asiaa, kaikesta sydämmestään katuneet tekojaan?" vastasi -Juliette Marchand lempeästi ja sovinnollisesti. "Noista molemmista -miehistä saattaa varmasti sitä ajatella, eiväthän he muutoin olisi -tänne lähettäneet sanansaattajia teiltä armoa rukoilemaan. Sentähden -olisikin moision isäntä tehnyt suuren ja arvokkaan asian, jos hän ei -työntäisi takaisin armonpyytäjiä." - -"Mutta eihän minulla ole oikeutta armon antamiseen, neiti Marchand", -huudahti Herbert. "Eihän tuo kapina ollut minua vastaan. Minua vastaan -tehdyn pahan voisin antaa anteeksi, toisia vastaan tehtyä väkivaltaa en -voi antaa anteeksi". - -"Te olette oikeassa, herra paroni. Mutta ajatelkaa, että niitä on -kyllin, jotka väkivallan tähden saavat kärsiä rangaistuksen. Eihän -tehty rikos jää rankaisematta ja pahan rankaiseminen on tullut -varotukseksi, jota sillä on tarkotettukin. Jos syyllisiä on kaksi -enemmän tai vähemmän, se ei todellakaan merkitse mitään. Mutta noille -kahdelle tekisitte te hyvän työn, jota he eivät ikänään unhottaisi -- -te tekisitte heistä kiitollisia ihmisiä ja kuuliaita talonpoikia koko -elinkaudeksi." - -"Minä en voi", päätti Herbert lyhyesti ja kärsimättömästi. - -"Ettekö ajattele sitäkään, että teillä on kunniavelka suoritettavana -tuolle tytölle ja hänen sulhaselleen?" - -"Sepä on jo suoritettu." - -"Jo suoritettu." - -"Niin. Isännöitsijä Winter syyllisenä menettää paikkansa ja tyttö, joka -kärsi syyttömästi rangaistuksen, saa minulta kipurahan." - -"Entäs mies, joka siitä, että hän morsiantaan suojeli raa'alta -väkivallalta, sai kahdeksankymmentä kepinlyöntiä?" - -Nuoren moision isännän kasvoille nousi tumma puna. - -"Eikös siinä ole kyllä, että hänen vastustajansa menettää hyvän -paikan?" kysyi hän epävarmasti. "Onhan hänkin syyllinen, kun käytti -esimiestään vastaan väkivaltaa." - -"Jos teillä, herra paroni, olisi ollut morsian suojeltavana -esimiehiänne vastaan?..." - -"Niin olisin tehnyt samoin kuin tuo työmies, mutta laki olisi minua -samoin rangaissut." - -"Ei niin ankarasti. Syy, minkätähden te käytitte väkivaltaa, olisi -paljon huojentanut teidän rangaistustanne." - -"Minä tahdon sitten työläisellekin maksaa kipurahat." - -Molemmat itkevät tytöt olivat pelon ja toivon välillä kuunnelleet -opettajaneidin ja herran väittelyä, jonka sisällyksen he aavistivat. -Mutta, kun paroni yhä vain kovan näköisenä kääntyi akkunan luota, -rupesi sisäneitsyt Mai nöyrällä ja pelokkaalla äänellä puhumaan. Hän -selitti kaikki, mitä ikinä hän molempien miesten hyväksi saattoi -keksiä; hän muistutti paronia, kuinka kelpo, raitis ja säännöllinen -mies Jyri oli ollut; hän huomautti, kuinka hän itse, tuon miehen -morsian, monta vuotta oli saksoja kunniallisesti ja uskollisesti -palvellut, ja koetti puhua hyvää Päärnun ja Miinankin puolesta. - -"Jyrillä ja Päärnulla on molemmilla kotona vanhat äidit, joiden ainoat -elättäjät he ovat", huudahti hän vihdoin ristissä käsin ja kuumat -kyyneleet vieryivät pitkin poskia. "Ehkä heltyy herra paronin mieli -näiden köyhäin raukkainkin tähden. Mitä saavat kärsiä, kun poikansa -pannaan rautoihin ja Jumala tietää, mihin heidät elinkaudeksi viedään! -Onkos herra paronin sitten niin vaikea antaa takaisin kahdelle vanhalle -äidille heidän poikansa?" - -Paroni Heidegg katseli molempain tyttöjen liikuttavaa itkemistä, -olematta erittäin myötätuntoisen näköinen. Hänen mielensä moision -isäntänä oli nähtävästi kovin kiihtynyt kapinoitsijain tähden. Mutta -äkkiä muuttui hänen muotonsa, Herbert oli sattumalta silmäillyt -Juliettea. Värinä tuntui hänen jäsenissään. - -"Te itkette, Juliette?" - -Hellä, värisevä, melkeinpä rukoileva oli hänen äänensä lausuessaan -nämät sanat. Äkkiä, kuin apua tarjoten, astui hän pari askelta lähemmä -neitoa. - -"Niin, minä itken", vastasi Juliette. "Minä itken sentähden, että nämä -molemmat itkevät, ja minä itken samasta syystä kuin hekin. Mai puhui, -ellen erehdy, molempien miesten äideistä. Minä tunnen nuo vanhukset, -sillä kävin syksyllä heidän hökkeleissään. Heidän muotonsa muistuivat -nyt mieleeni -- nuo lakastuneet, keltaiset, mullankarvaiset, vaivan -ja murheen murtamat kasvot. Noiden vanhuksien ainoana lohdutuksena, -ainoana elämän ilona on heidän lapsensa, heidän reippaat poikansa. -Onko teillä, herra paroni, sydäntä jättää noita raukkoja ilman ainoata -maallista turvaa? Onko teillä sydäntä kuvailla, kuinka nuo kurjat -näkevät poikansa sotamiesten keskellä, pyssyjen välissä, kalisevissa -kahleissa, kuinka heitä rosvoina ja murhapolttajina näin kuletetaan -vankitorniin. Jos teillä on siihen sydäntä, niin teillä ei ole -inhimillisiä tunteita ja silloin teidän ei mielestänne sovi antaa -apuanne, johon teillä muuten kyllä olisi valtaa. Minulla ei ole siihen -sydäntä ja sentähden itken." - -Hän katseli suurilla, syvillä silmillään suoraan nuoreen mieheen ja -hänen näin katseltuaan vierivät suuret, raskaat, kiiltävät kyyneleet -hänen marmorin valkealle poskelleen. Akkunasta lankesi kultainen -auringon loiste hänen hienolle, sirolle, kumartuneelle vartalolleen ja -pani hänen sysimustan päänsä ihmeellisesti sinertämään. - -Herbert katseli häntä pitkään ja äänettömänä. Tuossa ihmettelevässä, -ihastuneessa katseessa oli jo horjumista, myöntymistä. Neito huomasi -sen ja koetti käyttää hyväksi tätä onnellista hetkeä. - -"Älkää kieltäkö apuanne noilta kurjilta -- tämä on minun viimeinen -pyyntöni teille, Herbert", kuiskaili hän sydämmellisesti. "Minä eroan -pian teidän talostanne. Minä tahtoisin saada täältä muiston, joka olisi -kallis. Tahtoisin puhtaana ja kirkkaana saada mukaani muiston teistä, -että kaukana maailmassa kulkiessani edelleenkin voisin ilolla ja -ylpeydellä tuon muiston säilyttää. Lahjoittakaa minulle itsestänne tämä -muisto. Herbert! Te teette siten minut onnelliseksi. Ja jos se tuntuu -teistä vaikealta -- ajatelkaa, minä en pyydä teiltä enää milloinkaan -mitään, en milloinkaan!" Vielä loi nuori paroni silmäyksen pyytäjään, -pitkän, lämpimän, aran silmäyksen, sitten hän kääntyi ja lausui -Miinalle ja Maille: - -"Minä tahdon auttaa teidän sulhasianne!" Tytöt katselivat toisiaan -ikäänkuin epätietoisina, mitä nyt oli tehtävä. He aikoivat nähtävästi -ilosta ja kiitollisuudesta laskeutua paronin eteen polvilleen. Vihdoin -juoksivat molemmat Herbertin luo, tarttuivat hänen käsiinsä ja -suutelivat väkisin niitä -- -- -- - -Opettajaneitikin kiiruhti kiittämään paronia. Mutta tuskin oli hän -pistänyt valkean kätensä hänen kouraansa, kun ulkoa kuului jotakin, -joka veti kaikkein huomion akkunaan päin. Moision pihasta kaikui -rumpujen pärinä ja kun katsottiin ulos, nähtiin joukko sotamiehiä -kiväärit olalla, kahden ratsu-upseerin johtamina portista sisään -marssivan. - -Miinan ja Maien poskilta oli joka veripisara kadonnut. Kädet ristissä, -katseet tuskaa täynnä, katselivat he paronin ja kouluneidin selän takaa -ulos akkunasta. - -"Mitä nyt tehdä, paroni herra, mitä nyt tehdä?" kuiskaili Mai väristen. - -Nuori herra kääntyi rauhallisena tyttöjen puoleen. - -"Älkää te pelätkö -- ilman minun luvattani eivät sotamiehet tee -kenellekään pahaa", hän lausui. "Sinä, Miina, mene heti kylään ja käske -Päärnun ja Jyrin tulla moisioon. Tiedäthän, missä he piileskelevät." - -"Tiedän, paroni herra." - -"Tulkoot he heti, mutta ei jalan, vaan hevosella ja vankkureilla. -Ottakoot myös kirveet, sahat ja muut kirvesmiesten aseet mukaansa ja -pariksi, kolmeksi päivää itselleen ja hevosille eväät. Ymmärrätkö?" - -"Mutta sotamiehet, paroni herra." - -"He tulkoot rohkeasti, sotamiehet eivät tee heille mitään! Mene, älä -menetä aikaa!" - -Ulkona oli sotajoukko jäänyt seisomaan moision pihaan ja ottanut pyssyt -olalta. Upseerit hyppäsivät hikisten hevosten selästä ja lähestyivät -moision päärakennuksen rappusia. Nuori paroni kiirehti huoneesta -ystävällisesti heitä vastaan. -- -- -- - -Heideggin moisiossa ja läheisessä kyläkunnassa alkoi nyt sama elämä -kuin näinä päivinä melkein koko pitäjässä. Sotamiehet sijoittuivat -moisioon sitä suojellakseen, siellä heitä syötettiin ja juotettiin ja -sitten mentiin kylään kapinaan osallisia talonpoikia etsimään. - -Joukko oli juuri puolisella ja upseereille valmistettiin myös jo -herrasväen ruokahuoneessa päivällispöytää, kun Uudentuvan perheenmies -päivätyöläisineen ehti moisioon. Nuori paroni otti heidät puheilleen -kirjoitushuoneeseen. - -Molemmat miehet olivat totiset ja kalpeat. Heidän katseensa ilmaisi -salaista pelkoa ja epäluuloa. He eivät varmaankaan voineet olla -ajattelematta, että heitä kavalasti tahdotaan saada ansaan. Voisiko -talonpoika toivoa moision isännältä mitään hyvää, etenkin se, joka -heitä vastaan oli rikkonut! - -"Eikö teidän kotonanne ole mitään varastettua tavaraa?" kysyi nuori -paroni ensimmäiseksi. Miehet kielsivät. - -"Eikö siellä ole pienintäkään tavaraa Mahtrasta?" - -"Ei kynnen vertaa!" vakuuttivat molemmat. - -"Näytä kätesi tänne, Päärn!" - -Työmies, joka oli pitänyt kätensä selän takana, astui jättiläisen -kokoisena paronin eteen ja ojensi kätensä. Miinalta hän jo oli kuullut, -että paroni tiesi hänen haavoistaan. Herbert silmäili miehen suuria -karhunkämmeniä ja huomasi, että sysimusta rupi peitti niiden pinnan. - -"Työtä et sinä näillä käsillä voi vielä tehdä?" - -"Voin kyllä! Ei haittaa mitään." - -"Hoida niitä vielä pari päivää, äläkä virka kellekään, mikä niitä -vaivaa. -- -- Sinä, Jyri, olet terve?" - -"Olen, paroni herra." - -"Osaatteko tehdä vähän puutyötä?" - -"Osaamme kyllä." - -Herbert otti kirjoituspöydältä suurella sinetillä lukitun kirjeen, -ojensi sen Jyrille ja sanoi: - -"Te molemmat lähdette vanhan paronin uuteen moisioon. Kirjeen -annatte siellä opmannille. Itse jäätte sinne siksi aikaa, kun teitä -jälleen kutsutaan kotiin. Siellä rakennetaan uutta moision kartanoa. -On kelvollisista työmiehistä puute. Opman panee teidät siellä -rakennustöihin. Olkaa ahkerat ja tottelevaiset! Ja nyt menkää!" - -"Entäs sotamiehet tiellä --?" alkoi Jyri sopertaen. - -"Eivät he teihin koske! Mutta näyttäkää upseereille tuota kirjettä, -jossa on minun sinettini, ja teidät lasketaan joka paikassa menemään." - -Miehet aikoivat jotakin lausua herralle kiitokseksi, sillä he -ymmärsivät hänen toimensa, mutta paroni sanoin ja käsin viittasi heitä -lähtemään. - -Jyri ja Päärn olivat vapaat. - -Paroni Heidegg olisi kyllä voinut heidät vapauttaa lähettämällä heidät -tutkinnon ajaksi muualle. Mutta hän varmaankin ei tahtonut hyvätekoaan -ilmaista toisille moision isännille, jotka siitä olisivat oikeusherrain -kautta saaneet tietää; sentähden ei hän sallinut miehiä kiinnikään -ottaa eikä tuoda heitä tutkittaviksi. - -Yleensä ei Heideggin moision alueesta löydetty suurempia rikollisia. -Seivästaisteluun olivat Päärn ja Jyri melkein yksin ottaneet osaa, -eikä moision ryöstämiseen juuri kukaan ollut sanottavasti syyllinen. -Pientä sotasaalista oli kyllä monikin tuonut muassaan, mutta Jyrin -ja Päärnun neuvosta toimitettiin jo seuraavana yönä kaikki niin -huolellisesti pois, tai kokonaan hävitettiin, ettei taloista löytynyt -mitään vierasta tavaraa. Suurin osa Heideggin moision alustalaisia oli -sodassa ollut vain katsojina, jotka joiltakuilta olivat saaneet ryypätä -hiukan Mahtran viinaa. Vangiksi otettujen luku oli siis ylipäätään -pieni ja nekin pääsivät kuulustelusta ehjin nahoin vapaiksi. Oikeiksi -syyllisiksi olisivat vain Päärn ja Jyri voineet joutua. Mutta he olivat -toisia Purilaassa tutkittaessa jo aikoja paronin toimesta päässeet -turvapaikkaan. - - - - -28. - -ERO. - - -Eräänä päivänä näiden tapausten jälkeen tuli kouluherra, Gottlieb -Lustig, Tallinnasta kotiin ja toi mukanaan kaksi kirjettä paroni -Heideggiltä: toisen Herbertille, toisen neiti Marchandille. Pojalleen -ilmoitti vanha paroni, että hän oli päättänyt perheineen jäädä -kaupunkiin, kunnes rakennus uudessa moisiossa oli valmistunut. -Juliettelle ilmoitettiin, ettei hänen eroonsa ollut estettä, sillä -lapsille ei nyt enää sinä lukukautena annettaisi opetusta. Neidin -palkan maksaminen oli annettu nuoren paronin toimeksi. - -Näin oli Julietten ero tullut pari viikkoa aikaisemmin, kun hän oli -ajatellut. - -Hän ei ollut siitä onneton, saisihan hän lähteä rakkaaseen -kotimaahansa, armaiden omaistensa luo. Toisin vaikutti tuo määräys -paroni Herbertiin. Kyllähän Julietten eron hetki oli alituisesti -ollut uhkaavana hänen mielessään, mutta sittenkin loukkasi häntä tuo -kiirehtiminen niin kovin, että hän ensimmäisinä päivinä oikein tunsi -vihaa vanhempiaan kohtaan. - -Viha muuttui vihdoin pahaksi tunteeksi, jota sai kokea jokainen, jolla -oli jotain tekemistä nuoren paronin kanssa ja tuota tuulta ei voinut -parantaa se, että Juliette iloitsi lähdöstään. -- -- - -Herbertin rintaa ahdisti ja poltti kivun tunne. Hänestä oli vahinko -erota tuosta tytöstä, sanomaton vahinko. Monta kertaa päivässä hän -päätti vielä kerran kolkuttaa hänen sydämmelleen, liikuttavasti -ilmaista hänelle sydämmensä tuskan. Mutta neidon olennossa oli jotakin, -joka yhä uudestaan pani esteen tunteiden purkauksille, ja sitten esti -häntä myös ylpeys, jota uudet rukkaset kovin olisivat loukanneet. -Vihdoin täytyi hänen myös ajatella niitä suuria esteitä, joita vielä -muuten oli hänen ja tuon neidon välillä. - -Julietten täytyi tunnustaa itsekseen, ettei hänen povessaan enää ollut -minkäänlaista taistelua, ei ikävän eikä surun tunnetta. Hän oli tullut -siihen varmaan, selvään vakaumukseen, ettei hänen ja tuon miehen -välillä löytynyt niin kiinteitä yhtymäkohtia, että hän koko elämänsä -olisi uskaltanut hänelle antaa. Ystävänä, hyvänä, hauskana ystävänä -olisi hän voinut pitää Herbertiä, ei muuna. Mistä ja kuinka tuo -vakaumus oli syntynyt? Varmasti ei hän sitä itsekään tiennyt, tunteiden -maailmahan on niin läpinäkymätön ja hieno. Niin paljon Juliette vain -tiesi, että nuoren paronin horjuva luonne, hänen heikko tahtonsa, joka -salli voimakkaiden vaikutteiden kukistaa itsensä maahan, ei Juliettea -miellyttänyt. Mitä kaikkea oli Herbert aikonut ja mitä todellisuudessa -tehnyt. Hänen aikeensa ja mielipiteensä, vaikka eivät kaikki olleetkaan -omintakeisia, tuntuivat hyviltä, eikä häneltä puuttunut todellista -tahtoa ja innostusta niiden toteuttamiseen. Mutta tuskin puhalsi joku -kovempi tuuli häntä vastaan, niin oli kaikki horjumassa ja häviämässä, -jollei ensimmäinen innostus jo itsestään ollut haihtunut. - -Eihän Juliette vaatinut mieheltä, joka elävämmin olisi saanut -hänen sydämmensä sykkimään, mitään erinomaisia tekoja; eihän hänen -miesihanteensa ollut mikään sankari, joka omisti kaikellaisia -esimerkiksi kelpaavia avuja, tai jonka olentoa kunnianloiste ja -runollisuus ympäröivät. Mutta hänen sydäntänsä ei myöskään voinut -lämmittää mies, joka suuria ja kauniita aikeita vain mielessään kuvaili -ja noissa mielikuvissa löysi enemmän tyydytystä, kuin aikeittensa -toteuttamisen kokeissa. Juliette luuli varmasti, ettei Herbert saisi -mitään aikaan noista kauniista uudistuksista talonpoikain hyväksi, -joista hän talvella oli innostuneena haaveillut. Ja nyt ei hänellä -enää olisi ketään, joka häntä ohjaisi ja innostaisi, nyt hän jälleen -joutuisi oman seurapiirinsä mielivaltaisen vaikutuksen alle. - -Juliettea ei myöskään miellyttänyt tuo piintynyt, itsetietoinen -sääty-ylpeys, joka vastustamattomalla voimalla yhä uudestaan ilmeni -kaikissa nuoren miehen mielipiteissä ja töissä. Hänen kokeensa -taistella sitä vastaan jäi vain kokeeksi. Ja jos joku niistä -onnistuikin, niin oli se tapahtunut vain satunnaisten vaikutteiden -ja tapausten johdosta, eikä Herbertin itsensä vakaumuksen pohjalla -syntyneestä tahdosta. - -Viimeisinä päivinä tapahtui sitten vielä jotakin, joka Juliettea ei -miellyttänyt, joka häntä kohtasi kuin jääkylmä, kolkko pohjatuuli. - -Juliette oli puistossa viimeisen kerran katselemassa moniaita paikkoja, -jotka hänelle erittäinkin tänä keväänä olivat käyneet rakkaiksi. -Lähestyen puistosta moision ulkohuoneita sai hän tahtomattaan nähdä -pienen kohtauksen, joka karjapihassa, jossa juuri ajettiin lantaa, -tapahtui nuoren paronin ja erään vanhanpuoleisen päivätyöläisnaisen -välillä. - -Nainen näytti tehneen jotakin pahaa. Paroni riiteli kovalla äänellä -hänen kanssaan. Silloin -- Juliette ei tahtonut uskoa silmiään -- -nousee äkkiä Herbertin käsi ja lankeaa pari kertaa vasten naisen -kasvoja. -- -- -- - -Juliette ei tiedä, mitä pahaa nainen on tehnyt; sen hän vain huomaa, -että tämä oli saanut lyönnit vastaan sanomisesta. Mutta olkoon hänen -syynsä kuinka suuri hyvänsä -- ajatteli Juliette vihasta väristen -- -voiko sitten mies, sivistynyt mies niin vähän itseään hillitä, että -hän ihmistä, että _naista_ rupeaa lyömään. Tuo työ ei sovi Julietten -ajatus- ja tunnepiiriin. Vanhan Heideggin tekona se vielä olisi ollut -ymmärrettävä -- olihan se mies ikänsä tottunut nyrkin ja kepin avulla -hallitsemaan. Mutta hän, Herbert Heidegg -- oi, oi! - -Neito painoi kättään sydäntään vastaan, sillä siellä tuntui viiltävä, -polttava tuska. Hän kiiruhti puoleksi juosten puistoon takaisin, -mennäkseen sisälle toista tietä. -- -- -- - -Tästä huolimatta ei Juliette epäillyt, että nuorella paronilla oli -hyvä ja oikeutta rakastava sydän; olihan hän siitä antanut varmoja -todistuksia. Mutta Herbert oli ruumiiltaan ja sielultaan, ajatuksiltaan -ja mieleltään tämän maan moision herra -- hän oli sitä tahtomattaan, -vasten parempaa tietoaan. Umpimähkään hän seurasi juurtuneita, -polveutuneita tapoja, kun hän kohteli alustalaisiaan niinkuin yleensä -täällä tehtiin. Hänellä saattoi olla harras halu muuttaa noita oloja. -Mutta halusta tekoihin on suuri askele. Suuttumuksen hetkinä, kun -viha hämmentää ymmärrystä, oli hänkin, tuo hyvä ja oikeamielinen -mies Itämeren maakuntain keppiherra, ja hän oli sellainen, sillä -samanlaisiahan olivat kaikki toisetkin. Kuka saattoi vapautua omasta -luonnostaan. - -Ehkä olisi neiti Marchand hiukan lempeämmin tuominnut nuoren paronin -tekoa, jos hän tarkemmin olisi tuntenut hänen nykyistä tuskaansa. -Herbert ei ollut vanhemmille vihainen ainoastaan neiti Marchandin -äkkinäisen eron tähden -- vaan hän tunsi heitä vastaan sydämmensä -pohjasta katkeruutta siitäkin syystä, että tuo ero heidän tähtensä oli -tullut välttämättömäksi, että he niin järkähtämättä olivat vastustaneet -pojan rakkautta neitoon. Tuo sieluntuska vanhempain väkivaltaisuudesta -teki hänet vihaiseksi ja sitä vihaa sai hänen ympäristönsä tuntea. - -Eropäivän aattona koetti hän viimeisen kerran lähestyä neitoa. Mutta -tuskin oli hän lausunut jonkun sanan, joka viittasi hänen tunteisiinsa, -kun Juliette Marchand alkoi pudistaa päätään. Hän pudisti sitä niin -varmasti ja torjuvasti ja hänen lempeistä, ystävällisistä silmistään -loisti niin selvä vastaus, että Herbertistä tuntui kuin olisi kylmä -pohjatuuli koskenut hänen poskeansa ja sanat jäivät lausumatta. -- -- - -Ja sitten läheni eron hetki. - -Mai asetti neidin viimeiset tavarat matkalaukkuun ja jokaiselle -esineelle, jota hän liikutti, vierähti kyynel. Kyllä tuntui ikävältä ja -raskaalta saattaa pois niin hyvää saksaa! Ja sitten tuli vielä kylästä -Miina, joka oli kuullut lempeän neidin lähdöstä, ja osotti myös niin -liikuttavalla tavalla pahaa mieltään, että Julietten silmät kostuivat. - -Samassa toi puutarhuripoika kouluneidille pienen, mutta hienoimmalla -aistilla kokoonpannun kukkavihon. Siinä oli enimmästi metsä- ja -niittykukkia, ainoastaan joitakuita puutarhakukkia oli pistetty -joukkoon. Tummansinisellä silkkinauhalla oli vihko sidottu kiinni. - -Juliette kysyi, kuka lahjan oli lähettänyt. Hän ajatteli tietysti -paroni Herbertiä. Mutta ihmeekseen hän kuuli, että kohtelias -lahjoittaja oli herra Gottlieb Lustig. Hän oli itse valmistanut kimpun -noukkimistaan kukista. -- -- -- - -Kysyessään oli neito naurahtanut, vastauksen kuultuaan kävi hän -totiseksi. Ja sitten hän katseli totisena ja yhä totisemmaksi käyden -kaunista vihkoa, ja vähitellen, vähitellen nousi puna hänen poskilleen -ja hänen silmissään oli jotakin, joka ilmaisi ikäänkuin innokasta -tutkimista. Sitten jälleen kirkastuivat hänen kasvonsa ikäänkuin olisi -joku asia selvinnyt. -- -- -- - -Hän käski pyytää luokseen opettaja herraa. - -Tämän kiiltävät silmälasit ilmaantuivat pian ovelle. Hän jäi nöyrästi -seisomaan oven suuhun, ja Juliette ei ymmärtänyt, mihin hänen pienet -silmänsä lasien takaa katselivat, lattiaanko, akkunasta ulos vai -kattoon; sen vain neito huomasi, että hän ei uskaltanut luoda silmiään -suoraan häneen. - -Juliette kiirehti häntä vastaan ojennetuin käsin. - -"Teidän lahjanne ilahduttaa minua suuresti! Niinkuin näen, ette te ole -vain kasvien tutkija, vaan myös suuri taidepuutarhuri. Kiitän teitä!" - -Gottlieb Lustigin kalpeille kasvoille, mustan lyhyen parran ja -äärettömän korkean, leveän otsan välille nousi äkkiä puna. Tuo -naisellinen puna teki hänen kasvonsa miellyttäväksi, jolle naiset -antavat arvoa. - -"Ettehän suinkaan pahastu minun rohkeuttani, neiti Marchand?" kysyi -hän äänellä, joka kurkun ahtauden tähden väkisin tahtoi muuttua -kuiskaukseksi. - -"Pahastu? Ei. Olen iloinen!" - -Syntyi äänettömyys. Herra Gottlieb Lustig korjasi suurella -uutteruudella silmälasejaan, vaikka ne kyllä hyvin pysyivät nenällä. - -"Minä tahtoisin teiltä -- teiltä jotakin -- pyytää", lausui hän vihdoin. - -"Pyytäkää sitten!" - -"Jos te voisitte kirjoittaa minulle jonkun rivin -- kodistanne -- -vastaisuudessa -- niin olisin hyvin kiitollinen." - -"Vain sillä ehdolla, että te ette jätä kirjeitäni vastaamatta." - -"Kuinka voisin sitä!" Tuo huuto tuli aivan kuin säikähdyksissä Lustigin -suusta. - -"Hyvä! Me rupeamme kirjevaihtoon." - -Opettajan silmälasit säteilivät iloisesti. - -"Kiitän! Osotteeni lähetän pian teille ja pyydän saada teidän." - -"Kuinka? Ettekö jää tänne?" - -"En. Minä lopetan palvelukseni tässä talossa. Minulle tarjottiin -Riiassa syksyksi ylemmän koulun opettajan paikka ja minä suostuin -siihen." - -"Mikä uutinen! Ja missä te aijotte viettää kesän? Varmaankin vanhempain -tai sukulaisten luona?" - -"Vanhempia ei minulla enää ole. Tartossa asuu veljeni. Kun olen hänet -tavannut, niin aijon hiukan käydä ulkomailla. Tahtoisin siellä nähdä -muutamia kuuluisia kasvitarhoja." - -"Tulette ehkä sitten myös minun kotimaahani?" - -"Niin -- niin luulen." -- - -Ja hän punehtui jälleen. - -Mutta Juliette tarttui nyt hänen molempiin olkapäihinsä, katseli häntä -nauraen suoraan silmiin, pudisti ja huudahti: - -"Ja tuota kaikkea ette voineet minulle ennemmin puhua! Te olette -olleet soma virkaveli! Mutta minä annan teille anteeksi, jos pidätte -sananne ja tulette käymään minun vanhempaini kotiin. Vanha isäni tulee -varmaankin iloiseksi, sillä hän on suurin vuoristometsästäjä koko -kantonissa ja kun hän kallioiden välissä ajaa otuksiaan, voitte te -olla hänen seuralaisenaan ja etsiä itsellenne alppiruusuja ja muita -harvinaisia kasveja. Lausun teille nyt jo vanhempaini, kolmen sisaren -ja kahden veljen puolesta tervetuloa." - -"Ja te itse?" - -"Minä itse. Omista tunteistani puhun teille Genfissä. -- -- --" - -Ja Juliette nauroi hänelle itse myöskin punehtuen. - -Gottlieb Lustig nosti jälleen silmälasejaan, pisti sitten kädet -povitaskuun ja veti sieltä koko paksun, pehmeäkantisen muistikirjan. - -"Te seurasitte vilkkaasti meidän sosialistisia olojamme", lausui -hän. "Te satuitte myös olemaan täällä pienen kapinan aikana, joka -kehittyi täkäläisistä oloista. Minä olen pitkin vuosia kirjoittanut -tähän kirjaan kotimaan elämästä yksityisiä tapauksia, joita te ehkä -matkalla taikka kotona ajanvietteeksi voisitte lukea, ettette niin pian -kadottaisi henkistä yhteyttä meidän maan ja sen asukkaiden kanssa. -Tahtoisitteko ottaa mukaanne tämän mitättömän muistikirjan?" - -Uteliaana ojensi Juliette kätensä kirjaa kohti ja avasi sen nimilehden. -"Kolme vuotta haagituomarin talossa" -- oli siihen kauniilla, selvillä -kirjaimilla kirjoitettu. - -"Te olette kirjoittanut muistonne tähän?" - -"Niin olen." - -"Mistä haagituomarin talosta te puhutte?" - -"Paroni Heideggin talosta." - -"Paroni Heidegg on ollut haagituomarina?" - -"Niin." - -"Ettekö anna painattaa tuota kirjaa?" - -"En. En ole kirjailija. Ainoastaan ajanvietoksi olen jonkun -värikkäämmän tapauksen, joka elävämmin jäi mieleeni, piirtänyt -muistiin!" - -"Ainoastaan ajan vietteeksi?" - -"Noh, ehkä voisi joku, joka osaa kirjoittaa ja puhua saada tästä -aineksia. Minä en osaa kumpaakaan." - -"Mutta te osaatte tuntea -- sydämmessänne tuntea, herra Lustig!" -huudahti Juliette, joka innostuneena oli selaillut kirjaa ja äkkiä -lukenut muutamia kohtia. "Pelkään, että olen liian myöhään oppinut -teitä tuntemaan, te ainainen vaikenija! Näen tässä monta ajatusta, -jonka alle halulla kirjoittaisin oman nimeni. Kiitän teitä tästä -huvittavasta lukemisesta!" - -Ja vilkkaasti puristaen tarttui hän hienolla kädellään Gottlieb -Lustigin käteen. - -Heitä häirittiin. Ulkopuolelta koputettiin ovelle ja paroni Herbert -Heidegg astui sisään. Nähdessään Lustigin nyykäytti hän ystävällisesti -päätään ja kääntyi sitten lausumaan jäähyväisiä neiti Marchandille. - -Heidän hyvästinsä oli lyhyt ja kuiva. Paroni näytti väkisin kätkevän -olentoonsa jotakin ja koettavan äänessään pidättää jotakin; se pakotti -häntä harvasanaiseksi ja jäykäksi. Hänen katseensa vain puhui, mutta -eihän sitä kieltä täällä ymmärretty! -- -- -- - -"Onko teillä vielä jotakin toivoa, neiti Marchand?" kysyi hän vihdoin. - -"On, herra paroni. Minä pyytäisin teiltä pian tietoa, kuinka -suojattinne menestyvät." - -"Te ajattelette Maien ja Miinan sulhasia? Minä tahdon antaa teille -tietoa heidän kohtalostaan." - -"Vielä kerran -- kiitän teitä! Erotessani teistä sain haluamani -muiston." - -Neljännes tunti sen jälkeen vierivät pois vaunut, joissa neiti -Marchand ajoi Tallinnaan, sieltä laivalla matkustaakseen Saksaan. -Matkustaja näki usein tiellä sotamiehiä, joiden välissä kuletettiin -masennettuja talonpoikia ja kylissä huomasi hän itkeviä naisia ja -lapsia. Välttääkseen tuollaista surkeutta näkemästä, rupesi hän -vaunuissa lukemaan Gottlieb Lustigin muistikirjaa. Mutta sekin oli -huono lohdutus. Mieltä ei ilahduta se, mitä kolmen vuoden aikana on -tapahtunut haagituomarin talossa. - -Juliette Marchand pani kirjan kiinni, nojasi päätään vaunun patjaa -vastaan ja painoi silmät kiinni. Hän ei tahtonut surullisesta maasta -mitään nähdä eikä kuulla. -- - - - - -29. - -MURHENÄYTELMÄN LOPPU. - - -Mahtran tapauksia rupesi Tallinnassa tutkimaan eräs komitea, jonka -kaikki jäsenet olivat moision isäntiä, nimittäin, paroni von der -Pahlen, von Nottbeck ja kreivi Mantenffel, kirjurina toimi herra Lamp. -Komitea kuulusteli vangit ja antoi pöytäkirjat sotaoikeudelle, jonka -piti tehdä päätökset. - -Saksat, nimittäin, sanoivat Mahtran tapahtumia kapinaksi valtiota -vastaan ja sentähden heidän mielestään ei asiaa käynyt antaminen -tavallisen oikeuden tuomittavaksi, vaan jätettiin se sotaoikeudelle. -Mutta edellä on kyllä jo selitetty, ettei kapina vähääkään tarkottanut -hallitusta, vaan ainoastaan moision herroja. - -Kun tutkintokomitea oli lopettanut työnsä, lähetettiin pöytäkirjat -sisäasiain ministerin tarkastettavaksi. Keisarin käskystä asetettiin -sitten sotaoikeus, jonka jäsenet osaksi oli myös Viron moision isäntiä, -se on, talonpoikain vihollisia. Sotaoikeudessa oli seuraavat jäsenet: -esimiehenä oli Laatokan jalkaväen neljännen varapataljoonan komentaja, -paroni von der Brinken, jäseninä kapteeni Malshew, taapikapteeni -Markuschewski, alaluutnantti, paroni Pritwitz, haagituomari von -Mohrenschild ja Harjun piirioikeuden jäsenet, von Brevern ja von Klugen. - -Paitse tutkintokomiteaa ja sotaoikeutta, oli kapinaa tutkimassa vielä -hallituksen puolelta lähetetty edustaja, kenraalimajori Issakow. Hän -tuli jo muutamia päiviä Mahtran sodan jälkeen Viron maalle, tutki -keisarin käskystä kapinan syitä, tarkasti kuvernementin hallitusta ja -matkusti kesäkuun lopulla takaisin Pietariin. Täällä hän yksityisesti -hallitukselle arvosteli noita huolestuttavia tapauksia. - -Pääkaupungissa vallitsi siihen aikaan Viron moision herroja vastaan -selvästi nähtävä mielipaha, joka alkoi itse keisarista. Siellä -arvattiin ja tiedettiin, että kuvernementissa tapahtuneisiin -rauhattomuuksiin, jotka Mahtrassa olivat paisuneet veriseksi kapinaksi, -täytyi saksojen olla syypäitä, ja Viron aatelisto näki paljon vaivaa, -ennenkun se sai asemansa parannetuksi ja luottamusta Pietarin -hallituksen ja keisarin silmissä. - -Mitä keisarin lähettiläs, kenraali Issakow ilmoitti kapinan syistä, sen -saamme tietää eräästä kirjeestä, jonka sisäasiain ministeri lähetti -Viron kuvernöörille ja johon Issakowin arvostelu on liitetty.[19] - -"Raskaan orjuuden tähden odottivat talonpojat kiihkeästi helpotuksia -tuottavia, pikaisia uudistuksia, mutta niitä eivät toivoneet isänniltä, -vaan vasta ilmestyneestä talonpoikaislaista. Mutta tässä toivossa he -pettyivät. Olkoon kuinka on, mutta talonpojat panivat enemmän huomiota -velvollisuuksiin, joita uusi laki heille määräsi kuin oikeuksiin, -joita siinä heille annettiin. Mutta nyt oli veron suuruus perustettu -maan arvioimiseen, jonka seuraukset vielä olivat tietämättömät, asia, -joka ei voinut mieliä rauhoittaa. Siihen lisäksi tuli vielä, että 127 -pykälässä, jossa määrättiin työveron korkein suuruus, ei mainittu -mitään niin sanotuista aputöistä. Kun mainitussa pykälässä muuten -kaikki työt, erityisetkin olivat nimitetyt, luulivat talonpojat, että -aputöitä ei enää lain mukaan saisi vaatia. Luultiin myös, että maan -arvioimiseen määrätty kymmenen vuotinen aika oli alkanut 9 päivänä -kesäkuuta v. 1846, arvelu, johon antoi aihetta lause, että mittaaminen -kuvernementissa viimeisinä aikoina oli nopeasti edistynyt. Sen lisäksi -oli virallisessa lehdessä ilmestynyt kirjoitus, jossa ilmoitettiin, -että uusi laki heti sen julaistua oli voimaan astuva, josta talonpojat -tietysti tulivat siihen päätökseen, että se kokonaisuudessaan oli -lainvoimainen. Sen lisäksi tuli vielä, että lain julkaisemista -viivytettiin kaksi vuotta ja että paikalliset virkamiehet sen -toimittivat hyvin huolimattomasti, ilman minkäänmoista yhtenäisyyttä, -joka vain tuotti sekavuutta ja erehdyksiä." - -Näin olivat siis talonpojat joutuneet erehdysten uhreiksi, johon uuden -lain puutteet ja paikallisten viranomaisten huolimattomuus antoivat -aihetta. Siitä huolimatta annettiin he rikoksellisina, valtion -vihollisina sotaoikeuden tuomittavaksi, joka heille määräsi kovimpia -rangaistuksia, enimmästi kuoleman rangaistuksia, pitäen syytetyitä -pelottavina kapinoitsijoina. - -Oikeudessa oli kaikkiaan kuusikymmentä viisi talonpoikaa Juurun ja -Kosen pitäjästä. Heitä oli syytetty kapinoitsemisesta ja ryöstöstä. -Mahtran moisiossa tapahtunut vahinko arvioitiin 800 ruplaksi. -Tutkintokomitean työ kesti syksyyn, jolloin sotaoikeus alkoi ja piti -ensimmäisen istuntonsa 29 päivänä lokakuuta ja tämän oikeuden toimet -kestivät kuukauden ajan. - -Kunnan vanhin, Ants Tertsius, eräs kapinan päähenkilöitä -kuvaa vankeus- ja kuulusteluaikaa Tallinnassa seuraavalla, -mieltäkiinnittävällä tavalla. - -Ants Tertsius istuu Toompean linnan vankikopissa. Hänen koppinsa -vieressä olevassa käytävässä sattuu olemaan eräs Jöhvi niminen kunnan -vanhin. Kun Ants oli kuusi päivää istunut vankeudessa, ilmoittaa tämä, -että kohta joku "viidentoistakymmenen kenraalin kenraali" tulee vankeja -kuulustamaan. Jöhvi osaa venäjän kieltä, ja Ants pyytää sitten, että -tämä hänelle opettaisi, kuinka venäjän kielellä pitäisi sanoa: "Minä -en ole syyllinen, toiset kotona ovat syyllisiä." Näin aikoo Ants -vastata ylhäiselle päällikölle, kun hän tulee häntä kuulustelemaan. -Toinen opettaakin: "Ja ne vinavat, kak drugi dooma vinavat". Ettei -hän unohtaisi sanoja, alkaa Tertsius niitä sormellaan akkunaruudulle -kirjoittaa, mutta ennenkun hän sen saa valmiiksi, käy ovi ja kun hän -kääntyy, näkee hän uuden päällikön toisten seurassa seisovan edessään. - -"Ja ne vinavat, kak drugi dooma vinavat!" huutaa Ants heille vastaan, -ennenkun he ehtivät suutaankaan avata. - -Uusi oikeustienä alkaa Antsin kanssa puhua venäjän kieltä, mutta tämä -ei ymmärrä sanaakaan hänen puheestaan. Herra katsoo hetken aikaa -tutkien Antsia silmiin ja kääntyy sitten seuralaisensa puoleen, pyytäen -että hän puhuttelisi vankia viron kielellä. Tämä alkaa kysyä Antsilta. - -"Osaatko venäjää?" - -"En osaa." - -"Entäs saksaa." - -"En osaa." - -"Osaatko lätin kieltä?" - -"En osaa." - -"Osaatko ranskan kieltä?" - -"En osaa. En ole ollut missään matkoilla, että olisin oppinut vieraita -kieliä." - -Sitten kysyy uusi päällikkö vangilta, mitä tämä oli puhunut. - -"Tunnustaa itsensä kaikkeen syylliseksi", vastasi tämä. - -"Noh, sitä parempi, että hän itse tunnustaa olevansa syyllinen", lausuu -korkea herra ja lähtee seuralaisineen vangin luota. - -Mutta Jöhvi, joka käytävään oli kuullut tutkinnon, selitti Antsille, -kuinka väärin hänen sanansa oli venäjän kielelle käännetty. - -"Ole varma, että sinua huomenna jälleen kuulustellaan", lisäsi hän; -"mutta silloin sano, ettet tunnusta itseäsi syylliseksi niinkuin tänään -tulkittiin." - -Seuraavana päivänä on kolme pääsyyllistä, Ants Tertsius, Päärn -Miku-Aadu Mahtrasta ja Peeter Olander jälleen tutkittavana. Ants ja -Aadu eivät osaa venäjän kieltä, mutta Peeter, sama Kaiun työläinen, -joka sodan alkaessa oli upseerein tulkkina, puhuu venäjää ja kertoo -Pietarin päällikölle kaikki, kuinka ja minkätähden sota oli alkanut. - -"Viidentoistakymmenen kenraalin kenraali" kysyy Peeteriltä, oliko Ants -Tertsius todellakin käynyt Liivinmaalla sotaa varten pyssyjä tilaamassa -niinkuin häntä syytettiin. Peeter vastasi, ettei asia niin ollut; -Ants oli vain käynyt venäjän papilta salaa kysymässä, oliko moision -isännillä keisarilta lupa panna talonpoikia vannomaan vanhan asetuksen -noudattamista, vai tekivätkö sitä omalla luvallaan. Samassa kuulee -myös korkea herra, kuinka se paikkakunnan mahtimies, jonka kanssa hän -eilen vankeudessa oli käynyt Antsia katsomassa, tämän sanat väärin oli -tulkinnut. Siitä suuttui päällikkö niin kovin, että hän sylkien lähti -menemään. - -Mutta Viron maan mahtimies tulee seuraavana aamuna tuimana Peeterin luo -ja sanoo: - -"Sinun kielesi olisi leikattava irti suustasi." - -Antsin luo ilmaantuen hän huutaa: - -"Kuudella sadalla miehellä ei ole niin tarkat sanat kuin sinulla. -Tuossa sinun nupissasi on yhdeksän miehen mieli." - -Sitten tarttuu hän Antsin päästä kiinni, pudistaa sitä ja lähtee -menemään. - -Antsin rikosta tutkitaan suurella ahkeruudella. Seitsemän viikkoa -perättäin käy hän joka päivä kuulustelijoiden tutkittavana. Mitä -häneltä kysyttiin ja mitä hän oli vastannut, sitä ei hän kaikkea -ole voinut mielessään pitää, mutta hän on kovasti koettanut itseään -puolustaa jokaista väärää syytöstä vastaan. - -"Kerran lausui eräs oikeusherra hänelle: - -"'Jos sinä yhdeksään kymmeneen seitsemään pykälään nähden olisitkin -oikeassa -- kolmea pykälää vastaan olet sittenkin rikkonut'." - -"Mitä kolmea pykälää vastaan?" kysyi Ants. - -"Ensiksikin et lähtenyt Habajalle haakenrihterin luo, kun kerran sinua -käskettiin." - -"Kun me olisimme toisen Jumalan luomat ja saksat toisen, silloin ehkä -kyllä; mutta nyt meillä on yksi Jumala, joka kieltää itsensä tappamisen --- kuinka minä sitten ilman syyttä teidän käskystänne olisin tuleen -mennyt?" kysyy Tertsius pelkäämättä. "Mutta minkälainen on toinen -pykälä?" - -"Toinen pykälä on se, että sinä, niinkuin itse sanoit, kutsuit kaikki -pitäjän kunnan vanhimmat kirkkokapakkaan ja tarjosit heille tuopin -viinaa. Mikä asiamies sinä oikeastaan olet, että kansaa koolle yllytät?" - -"Minä kutsuin kansaa koolle sentähden, että asiamme oli hyvin vakava; -eihän sitä voinut korjata kylän naisten joukossa", vastaa Ants, joka ei -tässäkään kohdassa huomaa syyllisyyttään. "Ja nyt vielä kolmas pykälä?" - -"Sinun kolmas syysi on se, että läksit ilman luvatta ja passitta -Käruun, ettet kääntynyt takaisin, kun pappilan kuski sinua ajoi takaa -ja etsi sinua Kokalla." - -"Enhän minä pahuudella enkä huonoissa aikeissa sinne mennyt, läksin -toisille ja itselleni saamaan selitystä uuteen lakiin", vastaa Ants. -"Pappilan kuskaria en nähnyt, makasin Kokan perheen aitan parvella." - -Todistajien joukossa on myös Venäjän pappi Kärusta, jonka puheilla -Ants Tertsius kävi. Hänen pyynnöstään oli varmaankin Antsille ja -monelle muulle syytteenalaiselle vihdoin suotu se helpotus, että he -vankeusajaksi vapautettiin raudoista. Heidät oli pantu rautoihin -vasta, kun heidät jonkun kuukauden perästä oli viety Mahtraan saamaan -oikeudessa määrätty raipparangaistuksensa. - -Koko viisikymmentä henkeä tuomittiin sotaoikeudessa -kuolemanrangaistukseen; kaksi miestä piti saada kujajuoksussa 1500 -lyöntiä ja sitten lähteä Siperiaan ja kolmelle määrättiin vain -pieksemistä kujajuoksussa. Tulen ja ryöstön kautta tehdyn vahingon -korvaukseksi oli syyllisten omaisuus myötävä pakkohuutokaupalla. -Sotaoikeuden päätös, jonka kenraalikuvernööri, ruhtinas Suworow esitti -korkeimman oikeuden vahvistettavaksi, muutettiin keisarin käskystä -helpommaksi; kuoleman rangaistuksesta vapautettiin kaikki syylliset ja -suurin lyöntien luku kujajuoksussa määrättiin tuhanneksi. - -Mahtran murhenäytelmän viimeinen, sydäntä särkevä tapaus oli helmikuun -10 päivänä 1859. - -Mahtran kylään oli jo aikaisin ilmaantunut suurempi sotajoukko. Talot -saivat käskyn lähettää moisioon työläisen tai palvelustytön, joiden -piti tuoda mukanaan vankkurein eturattaita, ruumensäkkejä, sekä -lapioita ja luutia. Vankkurein rattailla piti heikkoja rangaistavia -vedettämän kujajuoksussa, ruumensäkkien päällä aijottiin piestä niitä -syyllisiä, joiden tuli saada vain vitsoja. Lapioita ja luutia taas -tarvittiin lumen luomista varten rangaistuspaikalta. Tuo paikka oli -riihen ja moision välillä, lakealla kentällä. Pojat ja tytöt loivat -vahvan lumen syrjälle, lakasivat paikan luudilla ja aikaiseen alkoi -sinne lähikunnista kokoontua kansaa, vanhoja ja nuoria, miehiä ja -naisia katsomaan, kuinka oikeuden verinen tuomio pantiin täytäntöön. - -Kuudellakymmenellä kyytihevosella tuotiin vangit raudoissa Tallinnasta -Mahtraan. Heitä saattoi joukko jalkaväkeä ja kolmekymmentä kasakkaa -ja niinkuin sanottu, oli Mahtrassa jo ennestään sotaväkeä. Pelättiin -varmaan, että kotona oleva kansa yrittäisi väkivallalla vapauttaa -vankeja. Kaupungista tuotiin myös niinipusseissa kujajuoksussa -tarvittavat kepit ja vitsat. - -Pitkässä jonossa lähestyi Mahtran moisiota vankien surullinen joukko, -käyden jalkaväen ja kasakkain välissä. Heidän harmaat, kuihtuneet -kasvonsa, silmät tuijottaen synkkinä ja välinpitämättöminä, todistivat -pitkästä vankeudesta ja kaikista ruumiin ja sielun tuskista, joita -yhdeksättä kuukautta olivat kärsineet. Moni heistä oli nyt viimeisen -kerran näkevä oman kotipaikkansa, verisenä, ehkä myös mielipuolena -taikka kuolleena erotakseen sieltä ikipäiviksi. Hevoset hirnuivat, -raudat helisivät, sotamiesten astunta pani maan kumisemaan. - -Pian oli Mahtran moision luminen kenttä mustanaan kansaa. Monet -juoksivat vankeja vastaan tielle ja rupesivat heidät nähdessään kovasti -itkemään. Naiset etsivät silmillään vankkureilta miehiään, lapset -isiä, sukulaiset sukulaisia. Ahdistuksesta huutaen ja nyyhkyttäen -tervehdittiin tuttuja, vankikopin ummehtuneessa ilmassa kellastuneita, -huonosta ruuasta, kaikellaisesta vaivasta ja murheesta kuihtuneita -kasvoja. Vankien lähelle ei laskettu ketään; jalkaväki pyssyineen ja -kasakat hevosten selässä, jotka ympäröivät vankeja, pitivät kaikki -loitommalla. - -Rangaistuspaikan ympärillä seisoi ennen tullut sotaväki vahdissa. Kepit -ja vitsat oli säkeistä otettu pois ja pantu pinoon. Niiden vieressä -oli vankkurein rattaat, joihin aijottiin sitoa pieksettäviä, jotka -kujajuoksussa uupuivat. Lumella maassa olivat ruumenpussit, joiden -päälle vitsarangaistuksen saajat piti pantaman. Kaksi lääkäriä, joiden -oli tainnutettava tainnuksiin menneitä rangaistavia ja paikkakunnan -pappi, joka oli nuhteleva heitä heidän rikoksestaan ja valmistava heitä -kuoleman varalta, olivat myös jo saapuneet paikalle. - -Vankien jono seisahtui. Miehet helisevissä raudoissa astuivat reestä -ja asetettiin riviin sotamiesten väliin. Kokoontunutta, pelon ja -ahdistuksen vallassa olevaa rahvasta oli mustana pilvenä vankien ja -sotamiesten ympärillä. - -Ensin luettiin rangaistaville oikeuden päätös ja rangaistuksen suuruus. -Kuullessaan kauheat rangaistukset, puistatti hirmuvärinä kansanjoukkoa. -Kaksi miestä, Päärn Miku Aadu ja Peeter Olander oli saava tuhat lyöntiä -kujajuoksussa, heiltä otettiin kaikki oikeudet, kahdeksikymmeneksi -vuodeksi piti heidän mennä kovimpaan pakkotyöhön ja sitten elinkaudeksi -Siperiaan asumaan. - -Kuudelle miehelle oli määrätty kuusisataa lyöntiä kujajuoksussa; -heidänkin piti menettää kaikki oikeudet, viideksi, kuudeksi vuodeksi -kovaan pakkotyöhön ja sitten elinkaudeksi Siperiaan; neljälle Mahtran -miehelle määrättiin neljäsataa lyöntiä kujajuoksussa ja elinkaudeksi -Siperian etäisimpään seutuun, mutta ei pakkotyöhön. Kunnan vanhimmalle, -Ants Tertsiukselle kujajuoksulyöntejä kaikkein vähimmin, ainoastaan -sata; hän oli Siperian lähemmissä seuduissa saava elinkautisen -asuinpaikan. Vihdoin seurasi niiden syyllisten pitkä rivi, joiden tuli -saada vitsoja ja muita rangaistuksia. Kymmenen miehen rangaistuksena -oli: sata vitsanlyöntiä, kaikkein oikeuksien kadottaminen, kuusi -vuotta vankiruotuun ja Siperiaan elinajaksi. Viisi miestä sai vain -kahdeksankymmentä vitsanlyöntiä, neljä vuotta vankeustyötä ja menetti -kaikki kansalaisoikeudet. Seitsemänkymmentä vitsanlyöntiä ja kaksi -vuotta vankeustyötä oli kuudella miehellä, ainoastaan seitsemänkymmentä -lyöntiä oli kahdella ja vain viisikymmentä lyöntiä viidellä. Kolme -Mahtran miestä jätettiin, paitse tutkinto-aikaa, vielä kuudeksi -kuukaudeksi vankeuteen; kolme laskettiin vapaaksi, mutta määrättiin -oikeuden valvonnan alaiseksi. Yksitoista miestä sai kärsiä vaan -tutkinnon ajan kestäneen vankeuden ja seitsemän miestä oli täysin -syyttömäksi julistettu. Ruumiinrangaistuksesta vapautettiin myös monta -miestä, kun olivat sodassa pahasti haavotetut ja pelättiin, etteivät -kestäisi ruumiinrangaistusta. Heitä piti rangaista vasta sitten, kun -olivat parantuneet haavoistaan. - -Kun tuomio oli luettu, pantiin rangaistavien rintaan liput, joihin oli -kirjoitettu lyöntien luku. - -Nyt alkoi kirkkoherra Bergin hengellinen toimi. Kauvas yli aavan, -lumisen kentän, jonka heleän valkean pinnan päivä pani välkkymään, -kaikui surullinen hautauslaulu monesta nyyhkyttävästä suusta, siihen -yhtyi synkkä itkun ääni ja muutamien ahdistetusta sydämmestä nouseva -tuskan huuto. Tuo oli hautaustoimitus elossa oleville; he seisoivat -vielä kokonaan omilla jaloillaan, hengittivät, tunsivat, näkivät ja -kuulivat. Mutta monen heistä täytyi ajatella, että heidän oli erottava -eläväin joukosta; pelottavana kuvattiin heille kuolemaa, heidät -laskettiin kuin elävänä hautaan ja annettiin heidän katsella omia -hautajaisiaan. -- -- -- - -Laulua seurasi papin hautajaispuhe. Kirkkoherra Berg selitti -pitkässä, voimakkaassa saarnassa, kuinka kurjaa, kiittämätöntä mieltä -talonpojat olivat Mahtrassa tapahtuneiden rikosten kautta osottaneet -hallitsijoilleen, jotka heistä aina olivat pitäneet isällistä huolta. -Sillä, kuka oli heille suonut kaikki ne helpotukset, joita ajan -pitkään oli tullut talonpoikain osaksi ja edelleenkin oli tuleva? -Kenenkä pyynnöstä olivat kaikki entiset ja nykyiset, talonpojan elämää -helpottavat lait säädetyt ja annetut? Eikö kaikessa siinä ollut -moision isäntien huolenpito ja rakkaus vaikuttamassa? Yhä uudestaan -olivat moision isännät muistuttaneet hallitusta, että he tahtoivat -luvata ja antaa talonpojilleen helpotuksia. "Me tahdomme heille -vapaasta, kristillisestä, isällisestä mielestä säätää uusia lakeja -ja laajempia oikeuksia; siihen pyydämme vain hallituksen lupaa ja -keisarin vahvistusta." Keisari ja hallitus olivat sen aina luvanneet -tietäen, että he vain talonpojille hyvää soivat. Mutta talonpojat -rikollisessa pimityksessään eivät tahtoneet luottaa isäntiinsä, he -maksoivat tottelemattomuudellaan heidän hyvät tekonsa. Niin, olipa -heidän kiittämättömyytensä, heidän hengellinen pimeytensä viime -kesänä niin suuri, etteivät olleet karttaneet ryöstöä, polttamista -ja tappamistakaan! Siten olivat myöneet henkensä paholaiselle ja -syösseet itsensä helvettiin, mutta tuottaneet ruumiilleen kovan, -verisen rangaistuksen. Joka on isäntiään vastaan, se on Jumalaa -vastaan, mutta Jumala ei anna itseään pilkata -- hän rankaisee! Se -rangaistus oli nyt käsillä. Mutta Jumala on armollinen. Se, joka -tekojaan vielä ennen rankaisemista, moni ehkä viimeisellä hetkellään -vilpittömästä sydämestään katuu, hänelle antaa Jumala anteeksi, sen -sielun Jumala armostaan vapauttaa vielä helvetin tulestakin. Mutta -moision isännätkin, talonpoikain haltijat ovat armollisia. Enemmän kuin -viisikymmentä syyllistä teidän joukossanne ei eläisi enää, jos eivät -moision isännät olisi rukoilleet, ettei heitä pyssyillä surmattaisi, -niinkuin kruunun sota-oikeus tuomitsi. Siitä näette, että isäntännekin -tahtovat armahtaa pahantekijöitä, sillä he rakastavat talonpoikiaan. -Onko teillä syytä vastaanpanemisen ja uppiniskaisuuden kautta -murehduttaa ja pahastuttaa sellaisia isäntiä? Eikö teidän pitäisi -tuntea, kuka teille suo hyvää ja yhtenään tekee hyvää? Voisitteko vielä -edelleen kantaa epäluuloa ja vastahakoisuutta heitä vastaan? - -Rahvas ja rangaistavat kuuntelivat puhetta kolkon, synkän äänettöminä. -Niiden joukkoon tuli vasta sitten eloa, kun pastori kääntyi suoraan -vankien puoleen ja huomautti heille rangaistuksen kovuutta. Naiset -koettivat itkien päästä lähemmä rangaistavia; vangit katselivat -toistensa kalpeita kasvoja ja heidän silmänsä etsivät kansanjoukosta -omaisia. Monen kellastuneelle poskelle vierivät kyyneleet, toiset -piiloutuivat toverien selän taakse. - -Hautaustoimituksen jälkeen saivat vangit puhua jonkun sanan omaistensa -kanssa. Mutta moni ei voinut mitään sanoa. Äänettöminä, kyynelsilmin -vain katselivat toisiaan ja pitivät toisiaan kädestä kiinni. - -Sitten alkoi rangaistuksen verinen näytelmä. - -Upseerien käskyt kaikuivat. Sotamiehet menivät keppi- ja vitsakasoille -ja asettuivat sitten kahteen pitkään riviin muodostaen väliinsä kujan. -Toiset astuivat vitsoineen ruumensäkkien ympärille. - -Kaksi pääsyyllistä, Päärnun Miku Aadu Mahtrasta ja Peeter Olander -Kaiusta kutsuttiin eteen. Molempain miesten käskettiin heittää kaikki -muut vaatteet pois, paitse housuja. Oli lähes kymmenen asteen pakkanen. -Pian olivat rangaistavat alasti viiltävässä pakkasessa. Heidän ihonsa -meni siniseksi, heidän jäsenensä värisivät ja sittenkään he eivät -tunteneet kylmää. - -Kummankin rangaistavan piti nyt tarttua kiinni erään sotamiehen pyssyn -piikkiin, joka oli ojennettu hänen rintansa eteen ja sotamies itse -piti perästä kiinni. Sotamies astui kujaan ja käveli siellä hitaasti -eteenpäin -- piestävä astui hänen perässään. Siinä satoi molemmilta -puolilta hänen selkäänsä kepinlyöntejä. Toinen syyllinen alkoi kujan -toisesta päästä, toinen toisesta, niin että he kujan keskikohdalla -tulivat vastakkain, siitä kääntyivät jälleen alkupäähän ja tulivat -uudestaan takaisin -- väliä he kävelivät, kunnes olivat saaneet tuhat -lyöntiä. Kumpaisessakin rivissä oli sata miestä ja rangaistava sai -kerran käytyään kujan päästä toiseen sata lyöntiä. - -Jo ensimmäiset parikymmentä lyöntiä panivat selän sinertämään, -seuraavat mustumaan, sitten alkoi tumma, punainen veri juosta heleän -valkealle lumelle, jossa se pian hyytyi. Ahnaasti imi lumi sen ensin -sisäänsä, mutta kun tie kovaksi tallattiin, syntyi siellä täällä -punaisia, höyryäviä lammikoita. - -Talonpojan karaistu, raskaaseen työhön ja kovaan vuoteeseen tottunut -ruumis kestää kauvan kepinlyöntejäkin. Aadulla ja Peetrillä saattoi jo -olla kolme-, neljäsataa lyöntiä selässä, vaan yhä astuivat he vielä -pyssyn piikkien takana omilla jaloillaan kujan läpi. - -Jopa oli pari kertaa vaihdettu sotamiehiä, lyöjien sijaan otettu -toisia, joiden kädet olivat levähtäneet; jopa rupesivat lääkärit -lähemmä siirtymään, jääkylmällä vedellä tai elvyttävällä rohdolla -auttaakseen jälleen jaloilleen miehiä, jos pyörtyisivät. Mutta yhä -nähtiin Aadun ja Peetrin vielä liikkuvan, yhä vielä läiskyivät kepit -veriselle, rikkonaiselle iholle. Heidän tuhanharmaat kasvonsa kävivät -aikaa myöten tummemmiksi, melkeinpä mustiksi, heidän sinisillä -huulillaan oli punaisen keltaista vaahtoa, heidän silmänsä olivat -syvillä kuopilla ja katseessa ei ollut elon merkkiäkään. Ja sittenkin -he elivät vielä! Vihdoin seitsemännellä kerralla vajosi Aadu polvilleen -veriselle tantereelle. Hänen rinnastaan kuului matala korina. Hänen -päänsä rupesi vaipumaan alas. Lääkärin käskystä valettiin hänen päätään -jäisellä vedellä. Kaksi sotamiestä nosti hänet pystyyn. Hän toipui ja -astui taas eteenpäin. Lihakappaleet riippuivat hänen selässään hän oli -yleensä verinen kuin tapettu eläin. - -Peeterkin oli jo langennut polvilleen, hänkin oli pelkkänä verisenä -lihapatsaana. Mutta häntä tainnutettiin samoin kuin Aadua, ja hänkin -astui vielä kooten viimeiset voimansa. - -Mutta joka kerralla raukesi heidän voimansa armottomista lyönneistä ja -kauheasta verenvuodosta. He pyörtyivät ja kaatuivat kasvoilleen maahan. -Uusi lääkitseminen jäisellä vedellä. Heidän annettiin myös hengittää -pullosta väkevää rohtoa. Mutta kun lääkärit näkivät, etteivät he enää -voineet kävellä, tuotiin vankkurein pyörät paikalle, heidät sidottiin -akseleihin kiinni ja niin vedettiin noita puolikuolleita, heikosti -väriseviä, verisiä lihapatsaita hitaasti pitkin kujaa tulisten, -musertavain iskujen selkään sattuessa. -- -- -- - -Sillä välin oli syyllisiä silppusäkkienkin päällä ruvettu vitsoilla -rankaisemaan. Talonpoika oli siihen aikaan tottunut vitsoihin, että -sata lyöntiä voitiin pitää helpompina rangaistuksina, jonka jokainen -luuli jaksavansa kestää. Ja sittenkin tapahtui täällä se ihme, että -pari miestä meni tainnuksiin silppupussien päällä. Varmaankin olivat -lyönnit armottoman kovat. Aivan hengettömäksi meni Mahtran perheenmies, -Jaagun Hindrek, jonka piti saada kahdeksankymmentä lyöntiä, mutta -pyörtyi jo seitsemästäkymmenestä. Hänen tilansa oli niin pelottava, -ettei häntä sen enempää piesty. Vaan noita kymmentä lyöntiä ei hänelle -lahjoitettu. Hän sai perästäpäin Tallinnassa täyden määrän. - -Aadu ja Peetri taas kestivät tuhat lyöntiä kujajuoksussa, jota ei -kukaan olisi voinut uskoa. He jäivät elämään. Kyllä oli heissä -kytevä elonkipinä heikko ja voimaton; kyllä eivät voineet vankkurein -akseleilta enää nousta ylös; kyllä ei ollut heidän ruumiistaan -jälellä muuta kuin repaleinen, verinen lihapatsas, jota nähdessään -heikkoluontoinen ihminen olisi voinut pyörtyä tai kauhusta juosta -pakoon. Mutta he elivät, heidän sydämmensä tykyttivät ja Peeter avasi -silmänsäkin, kun tohtori häntä apuneuvoillaan toinnutti. Molemmat -onnettomat pantiin reen päälle pitkälleen ja peitettiin niinkuin -kuolleet valkeilla limoilla. Oli mahdoton panna vaatteita heidän -rikkirevityille vartaloilleen. - -Sitten otettiin uudet rangaistavat piestäviksi. Heidän rintaansa -kiinnitetyt liput osottivat, että heidän piti saada kuusisataa lyöntiä. -Ja niin järjestään annettiin kaikille. Viimeisinä oli Sepän perheenmies -Ants Tertsius. - -Rangaistavista olivat toiset vahvemmat, toiset heikommat. Kun toiset -hirmuisten lyöntien alla ainoastaan ähkivät ja vihdoin heikosti -korisivat, eivät toiset voineet pidättää kovaa, hurjaa huutamista. -Heidän hätähuutonsa koski luihin ja ytimiin ja pysähdytti veren -suonissa. Se kaikui kauvas yli valkean kentän ja joka sen kuuli, pisti -kalveten sormet korviinsa. Eräs mies koetti pikemmin paeta selkään -satavia lyöntejä, mutta juoksi rintoineen sotamiehen piikin kärkeen, -joka pidettiin häntä vastassa. Kuolema edessä, lyönnit takana -- apua -ei missään! -- -- -- Joku meni tiedottomaksi ja lankesi kasvoilleen -veriseen lumiräntään. Ämpäri jääkylmää vettä päähän -- se ajoi miehen -jälleen jaloilleen. Jos ei hän voinut nousta ylös, niin asetettiin -vankkurein rattaille. Hitaasti veti kaksi sotamiestä rattaita, joiden -akselien päällä piestäväin ruumiit jälleen saivat molemmilta puolilta -yhä uusia lyöntejä, kun määrä oli täysi, heitettiin lakanat heidän -ympärilleen ja pantiin kasvoilleen rekeen. - -Äänettömänä, kokoon puristetuin huulin, pää pystyssä, astui kunnan -vanhin, Ants Tertsius sotamiesten välillä. Saihan hän vain sata -lyöntiä! Mitä oli sata lyöntiä tuhatta ja kuuttasataa vastaan! -Antsinkin iho tuli veriseksi, hänenkin selästään lohkesi liha, mutta -mies seisoi varmasti pystyssä ainoastaan lopulla hän meni hiukan -pyörryksiin ja hänen kasvonsa oli kuolonkarvainen. - -Kauheaa toimitusta katsellen seisoi kansanjoukko ympärillä -liikkumattomana kuin muuri. Se oli ikäänkuin jäykistynyt hirmusta -ja hämmästyksestä. Ei ollut enää voimia itkemiseenkään. Alussa -vuodatetut kyyneleet olivat jäätyneet poskille. Ajettunein silmin, -joissa sanomaton ahdistettu mielentila kuvastui, katseltiin kolkkoa, -alituisesti vaihtelevaa, mutta sittenkin yhtä surullista näytelmää. -Sitähän katseltiin ensimmäisen kerran elämässä. Verta joka paikassa! -Kylläpä se päivänpaisteessa ja lumen hohteessa punotti ja höyrysi! -Silmät eivät lopulta nähneet enää muuta kuin punaisia varjoja, punaista -huntua, joka levisi yli koko seudun. Rinnoissa oli kaikki sammunut, -jäykistynyt. Ikäänkuin kovassa, henkeä ahdistavassa kuolontuskassa -kuului siellä, täällä joku heikko, pidätetty rukous. Ja moision -pihasta, poltettujen huoneiden mustuneilta raunioilta nousi suuri musta -lintuparvi kovasti rääkyen lentoon. Muuten oli kaikki hiljaista ja -elotonta kuin haudassa. Ja punainen höyryävä veri virtasi edelleen, -virtasi vielä kauvan, sillä sitä oli kyllin. -- -- -- - -Naisten täytyi kirkkoherran käskystä poistua rangaistuspaikalta. -Pastori vei heidät moision luo, jossa hän heidän kanssaan rukoili ja -lauloi. Vaimot, tytöt ja alaikäiset saivat vasta rangaistuksen jälkeen -mennä sinne takaisin. - -Joukko rekiä oli lakanoilla peitetty, joiden alla ihmiset verissään -lepäsivät. Näytti kuin olisi siinä teurastettuja elukoita alettu -viemään myötäväksi. Monet heikosti ähkivät ja korisivat, toiset -olivat äänettöminä ja liikkumattomina. Onnettomain vaimot, tyttäret -ja muut sukulaiset tungeskelivat rekien ympärille. Jokainen etsi -omaa "kuolluttaan". Heitä ei laskettu kovin lähelle. Vielä kerran -silmäiltiin onnettoman kuolonkalpeita kasvoja, vielä pääsi huuto -nyyhkyttävästä rinnasta, -- sitten ajoivat sotamiehet rahvaan pois -rekien ympäriltä; pitkässä jonossa lähtivät ne jalkaväen ja kasakkain -saattamina Atlan moisioon päin, jonne piestyjä vietiin suojaan, ja -jossa heitä toinnutettiin kaupunkiin vietäviksi. - -Pian oli Mahtran tanner ihmisistä tyhjä. Kalpeana katseli talvinen -päivä suurta, rapaista verikenttää, joka ryvetti puhtaan, välkkyvän -lumenpinnan. Etäämpänä, alastomien puiden välissä seisoivat kolkkoina -palaneiden huoneiden rauniot. Mutta Juurun puolisesta, tummasta -metsästä ja suolta tuli uutta elämää veriselle tantereelle. Parvi -rääkkyviä variksia laskeutui verenhimoisina kentälle. Sitten tuli -sysimustia kaarneita ja ahneita korppeja. Ne joivat ja iloitsivat. -Variksilla, kaarneilla ja korpeilla -- niillä oli tänään pidot. -- -- - -Mahtran murhenäytelmä oli päättynyt. Rangaistut syylliset vietiin -Tallinnaan takaisin, josta toiset lähetettiin vankijonossa Siperiaan, -toiset pantiin vankiruotuun sekä kolmannet jätettiin vielä määrätyksi -ajaksi vankeuteen. Siperiaan vietävistä kulkivat toiset, jalan, mutta -niitä, jotka vielä sairastivat sotahaavoistaan, vietiin kyytihevosilla. -Siperiaan lähetettyjen vaimot ja lapset saivat luvan seurata -elättäjiänsä autioon maahan. Sitä lupaa käyttivät monet hyväkseen. - -Kuka saattaa kuvata kaikkea sitä hätää ja kurjuutta, jota nuo -ihmiset saivat kärsiä äärettömän pitkällä matkalla ja peräti -vieraalla, kolkolla maalla! Moni sairastui tiellä ja poti vankiloiden -sairashuoneissa, moni heitti siellä henkensä; toiset elivät jonkun -aikaa surullista vanki- ja maanpakolaiselämää, kunnes kuolema heidätkin -korjasi. Mutta joku, kestävämmän terveytensä, väsymättömän työn ja -ahkeruuden avulla, pääsi Siperiassakin vaurastumaan ja eli vakituisessa -asuntopaikassaan vanhaksi. Niinpä Ants Tertsius, tuo Mahtran arvokkain -ja järkevin talonpoika, kuoli kahdeksankymmenen vuotiaana 1900 luvulla -Omin siirtokunnassa varakkaana miehenä. Hänkin oli lähtenyt koko -perheineen, vaimon ja neljän alaikäisen lapsen kanssa kaukaiseen -maahan, jossa hän mainitussa paikassa rupesi maanviljelijäksi ja kohosi -talon ja myllyn omistajaksi. - - - - -30. - -TÄYDENNYSLAKI. - - -Ennenkun Mahtran kapinassa surmansa saaneita talonpoikia ruvettiin -hautaamaan, kysyi Viron kirkollishallinnon esimies, kuvernööri herra -von Grünewaldilta, kuinka näitä kuolleita piti haudata, niinkuin -tavallisia kuolleitako, vai kuin itsensä murhaajia. Kuvernööri oli -käskenyt heitä haudata kirkollisten menojen mukaan, mutta ilman -kellonsoittoa. Ilman viimeistä, inhimillistä kunnianosotusta tahdottiin -siis jättää heidät, joista heidän oma pastorinsa oli oikeudessa -tunnustanut, että he olivat olleet kunniallisia, siveellisesti -nuhteettomia ihmisiä. - -Hallituksessa ajateltiin Mahtran ja toisista Virossa kesällä 1858 -tapahtuneista rauhattomuuksista aivan toisin. Täällä arvattiin, ettei -Viron hiljainen, ahkera talonpoika aivan perusteettomasti, äkkiä, -pelkästä ilkivaltaisuudesta ryhtyisi lainvastaisiin rikoksiin, hän, -joka aina oli kunnioittanut lakia. Pian selvisivätkin asiat. Tahtoen -taikka tahtomatta piti Viron aateliston tunnustaa itsensä osaksi -syylliseksi. Olihan uusi lakikirja syntynyt aateliston mietinnön -perustuksella ja sen avulla ja nuo ehdotukset olivat osaksi väärät ja -vaillinaiset. Tämän täytyi ritariston esimiehen, kreivi Keyserlingin -itse keisarille tunnustaa, kun hän rauhattomuuksien jälkeen, 12 -p. heinäkuuta 1858 kävi Pietarissa Aleksanteri toiselle antamassa -lausuntonsa asiasta. Ja nuo viat ja puutteet olivat kovin suuret. -Keisarin täytyi antaa aatelistolle käsky, että se viipymättä ryhtyisi -täydentämään ja parantamaan lakia, joka tapahtuikin. - -Talonpoikain rauhattomuudet, varsinkin Mahtran veriset tapaukset, eivät -siis olleet aivan hyödyttömiä. - -Jo 2 päivänä syyskuuta, samana vuonna kutsuttiin väliaikaiset maapäivät -kokoon, jossa uuden talonpoikaislain puutteet ja epäselvyydet -otettiin parannettaviksi, niin paljon kuin aateliston tunnettu -taloudellinen asema talonpoikiin nähden sitä salli. Aatelisto teki -täydennyksiä uuteen lakiin ja esitti ne hallitukselle. Erinomaisia -helpotuksia talonpojille ei noissa täydennyksissä ollut; paljon enemmän -parannettiin ja tarkistettiin sisällön ja muodon puolesta monta tärkeää -pykälää ja poistettiin sellaiset, joita oli mahdoton täyttää. - -Aateliston valmistama "täydennys ehdotus" lähetettiin tarkastettavaksi -ensin pääkaupungissa olevalle toimikunnalle, sieltä sitten Itämeren -komitealle ja vihdoin se vahvistettiin 23 p. tammikuuta 1859 kolmeksi -vuodeksi väliaikaiseksi laiksi. Sen jälkeen pidennettiin tämä aika -kuudeksi vuodeksi, mutta tuo laki on tähän päivään asti pysynyt -voimassa, ainoastaan pieniä muutoksia on siihen tehty. - -Tärkeä kohta on lain täydennyksessä se, että talon maiden vaihtaminen -moision maihin tehtiin paljon vaikeammaksi, että molempain -maakappaleita saattoi yksinkertaisemmalla ja pikaisemmalla tavalla, -ilman mittaamista toisistaan erottaa ja ettei maan ja talonpoikain työn -arvo enää olisi määrättävä viljan mitan vaan sen painon mukaan. - -Täydennyskin sisältö on lyhyesti seuraava: - -Jokainen moision isäntä on velvollinen kunnan vanhimman ja hänen -apumiestensä kanssa selvästi merkitsemään rajat moision maiden ja -talon maiden välillä; tämä työ on oleva valmiina 1 p. lokakuuta -1859.[20] Kunnan vanhimpain ja heidän apumiestensä pitää antaa todistus -paikkakunnan pitäjän oikeudessa, että rajamerkeillä varustettuja talon -maita on niin paljon, kuin talonpojille 9 p. heinäkuuta 1846 niitä oli. - -Niin oli kumottu uuden talonpoikaislain määräys, jonka mukaan moision -ja talon maita kymmenen vuoden kuluessa piti mitata ja uudestaan -arvioida, ennenkun työorjuuden helpotuksiin oli ryhdyttävä. Sillä -tuo työ ei olisi kymmenessäkään vuodessa tullut suoritetuksi, eipä -vielä kahdenkolmenkymmenenkään vuoden aikana, joka nähdään siitäkin, -että puolentoista vuoden perästä, kesällä 1859 olivat 555 moisiosta -vasta kahdeksassa maat mitatut ja arvioidut! Siitä saattaa arvata, -kuinka kauvan talonpojat olisivat saaneet "vannoa" vanhan asetuksen -noudattamista. Edelleen on täydennyslaissa sanottu: Jokaisen moision -omistajan tulee antaa kihlakunnan oikeudessa selitys, tahtooko hän -työorjuuden täydelliseksi lopettamiseksi ottaa talonmaiden kuudennen -osan omaan haltuunsa ja omaksi tarpeekseen. Jos hän tätä haluaa, niin -tulee hänen heti ilmoittaa ne vuokramaat, jotka jäävät hänen vapaasti -käytettäväkseen. Vuokra näistä maista ei saa nousta yli kuudennen osan -koko moision talonmaiden vuokramaksuista. -- Jos moision isäntä tahtoo -vaihtaa moision maat talon maihin, niin tulee erään arviolautakunnan -moision isäntien lainauskassan sääntöjen mukaan määrätä vaihdettavien -maiden arvo. - -Moision isäntien ja talonpoikain välisten kontrahtienkin tekeminen -säädettiin uudelle perusteelle: - -Jokaisen moision isännän tulee pitää niinsanottua "verokirjaa", johon -hän kirjoittaa kaikkein vuokratalojensa vuokravelvollisuudet ja jonka -hänen tulee antaa pitäjän oikeuden vahvistettavaksi. Verokirjaan on -merkittävä: ensiksi kaikki _yleiset_ vuokramaksut, jotka kaikille -taloille ovat samat, ja toiseksi kaikki _erikoismaksut_, joita -yksityisten talojen tulee suorittaa. Viimeksimainitut ehdot ovat -perustuksena kaikille vuokrakontrahdeille ja niiden pitää verokirjoissa -joka talon kohdalla olla aivan tarkimman mukaan määrätyt. Verokirjaan -olkoon vielä merkittynä kaikki taloille määrätyt käyttöoikeudet ja -samoin myös jokaiset tavalliset, talon entiset työpäivät. Kaiken maan -vuokra on määrätty rukiin arvon mukaan, jonka ohella sen paino otetaan -mittapuuksi. - -Jos vuokrakontrahti perustuu työorjuuteen, niin pitää tavalliset -viikkotyöpäivät merkitä erilleen aputyöpäivistä; joka viikolle olkoon -päivien luku määrätty ja kesä- ja talvipäivät merkittäköön erikseen. -Aputöiden määrä olkoon selvästi merkitty, kuinka monta päivää joka -vuokraajalta vaaditaan, minkälaisissa töissä ja minä vuodenaikana. -Aputöiksi nimitetään ainoastaan niitä töitä, joita tehdään määräaikoina -ja jotka nimenomaan ovat mainitut. -- Talon vuokraaja saa moision -isännältä hänen allekirjoittamansa kontrahdin, jossa kaikki ehdot -ovat mainitut, jotka verokirjaan ovat merkityt, samoin myös ne, joita -ei siellä ole tai, jotka koskevat vuokraajaa itseään. Kontrahti on -vahvistettava pitäjän oikeudessa. - -Verokirjassa merkityt työorjuuden määräykset eivät saa nousta yli -tavallisten verotöiden ja sen on moision isännän tunnustaminen -omakätisellä allekirjoituksella. Entisenä, tavallisena työveromääränä -pidetään sitä, jonka vuokraaja, joka työllä maksoi veronsa vuosittain, -viimeisenä neljänä vuonna, 23 päivään huhtikuuta 1858, täytti. Jos -jonkun talon työveroa on huojennettu ja huojennukset ovat olleet -olemassa, enemmän kuin kolme vuotta, niin pidetään sitä entisenä, -tavallisena työverona. Entisiä, tavallisia työveromääräyksiä pidetään -korkeimpina ja niitä ei saa lisätä. - -Vaikka tuo uusi työveron määräys kyllä syrjäytti talonpoikain lain -127 pykälän, joka kansan kesken tuotti niin onnetonta sekavuutta, -tahdottiin sittenkin vielä säätää, että sen yleensä piti jäädä -korkeimmankin työvuokran mittapuuksi. Joka moision isännän piti -erityisesti kunniasanallaan, kirjallisesti vakuuttaa ritariston -esimiehelle, ettei hän keltään talonpojalta vaadi enempää, kuin -talonpoikain lain pykälässä on säädetty. - -Vihdoin sai työvuokralainen oikeuden ensimmäisenä, kolmena vuotena -kontrahdin tehtyä sanoa itsensä siitä vapaaksi ja luopua paikastaan -odottamatta vuokra-ajan loppua. Tyhjäksi jääneen talonpaikan sai -moision isäntä pitää vain kolme vuotta huostassaan; sen jälkeen oli -hänen pakko antaa talo raha- tai viljavuokraa vastaan vuokralaiselle. --- Erään myöhemmän määräyksen mukaan ei saa vuokrakontrahteja tehdä -lyhemmäksi kuin kuudeksi vuodeksi. - -Että maan ja työveron suuruutta ruvettiin rukiin mitan asemesta sen -painon mukaan määräämään, siitä tuli talonpojalle enemmän vahinkoa kuin -hyötyä, vaikka kyllä työ arvosteltiin vähän korkeammaksi. Määrätyn -painon rukiin hinta oli nimittäin arvosteltu tavallista kauppahintaa -halvemmaksi Työhinnan rinnalla nostettiin siten myös verohintaa. Jos -esimerkiksi otetaan talo, jolla oli 9 desjatinaa tavallisen hyvää -peltoa, 400 neliösyltä kartanomaata j.n.e. oli uuden määrän mukaan -veroa vain 123 ruplaa 86 kop niin hän rukiin kauppahinnan mukaan maksoi -noin 155 ruplaa. Tuollaisesta paikasta maksettava työvero yksin oli -uuden määräyksen mukaan 78 ruplaa, 87 kopeekkaa, mutta oikeastaan -rukiin kauppahinnan mukaan 97 ruplaa, 87 kop. Jos työveron maksaja jäi -moisiolle päiviä velkaa ja maksoi ne viljassa, niin piti hänen niistä -maksaa koko joukon kalliimman hinnan. - -Näin olivat moision isännät tässäkin osanneet etuaan katsoa. Sittenkin -antoivat täydennykset osaksi selvyyttä ja varmuutta uuden lain -seikkoihin ja epämääräisiin kohtiin. -- - -Talonpoikain vapauttaminen moision isäntien mielivallasta on siitä -ajasta asti huomattavasti edistynyt. Kaikki perusteellisemmat -parannukset etenkin viimeisellä vuosikymmenellä on tehty hallituksen -alotteesta ja moision isäntien vaikutusta lainsäädännön alalla on -yhä vähennetty. Tietysti olivat nuo uudistukset usein herroille -vastenmielisiä ja synnyttivät paljon eripuraisuutta aateliston ja -hallituksen välillä. - -Lähin parannus oli uusi passiasetus. Moision isännät olivat kyllä 1856 -vuoden talonpoikain laissa toisella kädellään avanneet talonpojalle -portit vapaammalle liikkumiselle, mutta toisella kädellään jälleen -vetäneet ne niin kiinni, että vain suurella vaivalla saattoi päästä -ulos. Talonpoika sai muuttaa toiseen kuntaan, toiseen kuvernementtiin -koko Venäjän maalla, mutta niin kovilla ehdoilla, että luvasta -ei ollut paljon hyötyä. Tietysti tahdottiin kansaa sillä tavalla -kiinnittää kotikontuun, ettei moision isännille tulisi halvasta -työvoimasta puutetta. Kaikista noista rajoituksista huolimatta -alkoi Virossa vuodesta 1860 painostavien olojen tähden suuri -matkustuskiihko, niinkuin entinen Liivinmaan moision isäntä oli -ennustanut paroni Heideggin pidoissa. Enimmästi muutettiin Samaran -kuvernementtiin. Tuo kiihko näytti äkkiä tulevan niin suureksi, että -hallitus peläten kaikellaisia häiriöitä, rupesi julkisesti kansaa -varottamaan. Mutta kansan alituiset valitukset moision isäntien -liiallisesta liikkumisvapauden rajoittamisesta herättivät kuitenkin -huomiota Pietarissa. Nuo valitukset olivat syynä uuden passiasetuksen -syntymiseen, jonka ehdotuksen kenraalikuvernööri, ruhtinas Suworow -sisäasiain ministerin kehotuksesta valmisti ja joka vuonna 1661 -vahvistettiin ja astui voimaan. Uusi asetus antoi talonpojalle nykyisen -laajan liikkumisvapauden. - -Vuonna 1865 kiellettiin moision isäntiä, kunnanhallintoa ja -poliisia ilman oikeuden tuomiota antamasta talonpojille kotoista -ruumiinrangaistusta. - -Jo vuonna 1866 seurasi uusi maaoikeusasetus. Se vapautti kunnan ja -sen itsehallinnon moision isännän yliherruuden ja mielivallan alta. -Moision poliisin valtaa rajoitettiin. Hänen vaikutuksensa ei ulottunut -moision alueen ulkopuolelle, mutta kuitenkin jäi hänelle vielä kunnan -poliisin tarkastusoikeus. -- Samana vuonna ilmestyi -- jälleen ylemmän -valtiomahdin alotteesta -- niinsanotut vahingonkorvausmääräykset. Tämän -kautta vahvistettiin talonpojille etuoikeus heidän hallussaan oleviin -taloihin veron uudistuksissa ja ostoissa sekä määrättiin heille niistä -luopuessa korvausta maan vuokrasta ja parannuksista. - -Kaksi vuotta myöhemmin, 1868 lopetettiin Viron maalla työorjuus -kokonaan. Liivinmaan aatelisto oli maapäivillä 1865 päättänyt -lopettaa kaikki työ- ja sekavero-kontrahdit Yrjönpäiväksi 1868 ja -kieltää uusien sellaisten tekemisen. Hallitus vaati sitä myös Viron -ritaristolta. Kenraalikuvernööri, kreivi Schuwalow ilmoitti Viron -ritariston esimiehelle, paroni A. von der Pahlenille, että hän aikoi -Viron maapäivillä kohta esittää työorjuuden lopettamista. Tämän -ilmoitti paroni v. d. Pahlen 1865 maapäivillä ja ehdotti samalla, -että Viron ritaristo itse, ilman hallituksen väliintuloa, ottaisi -työorjuuden lopettamisen pohdittavaksi ja että laki oli oleva -valmiina 23 p. huhtikuuta 1868. Ehdotus hyväksyttiin, vaikka siihen -tehtiin muutoksia. Maapäivillä päätöstä tehtäessä oli lausuttu: "Me -emme tahdo antaa hallitukselle aihetta väkivaltaisesti sekaantumaan -meidän vapaisiin edistystoimiimme ja sentähden valtuuttaa ritaristo -päämiehensä ilmoittamaan hallitukselle, että työorjuus Virossa kolmen -vuoden kuluttua on lopetettu; jääköön sitten hallituksen päätettäväksi, -onko tarvis määrätä työorjuuden lopettamiseksi vissiä aikaa." Mutta, -kun monessa moisiossa työorjuuden lopettamista koetettiin viivyttää, -niin antoi uusi kenraaliajutantti, Albedinski Keisarin valtuuttaman -käskyn, että työorjuus Yrjönpäiväksi 1868 ehdottomasti kaikissa Viron -moisioissa oli lopetettava ja että oikeus oli pitävä laittomina -työorjuuden kontrahdit, joita vielä tämän ajan perästä tehtiin. Näin -tuli työorjuus poistetuksi Vironmaan laeista. - -Ritariston valtaa maan hallinnossa rajoitti paljon talonpoikain asian -toimiston lopettaminen vuonna 1893. Kun 1856 vuoden talonpoikain lain -mukaan tähän toimistoon ritariston ja hallituksen puolelta valittiin -yhtä monta jäsentä, sai aatelisto täydennysten kautta enemmistön -käsiinsä -- heillä oli kolme edustajaa ja hallituksella kaksi -virkailijaa. Sisäasiain ministerin käskystä pantiin 1886 vanhempi -asetus jälleen voimaan, ritariston vastustuksesta huolimatta; mutta -1893 lakkautettiin tämä toimisto kokonaan ja sen sijalle asetettiin -kuvernementin hallinnon talonpoikain asiain osasto, johon kuului vain -ritariston esimies, mutta seitsemän hallituksen virkailijaa. - -Tärkeitä muutoksia Viron oloihin toi suuri oikeuslaitoksen uudistus -vuonna 1889. Vuotta ennen oli poliisilaitos uudistettu. Siihen asti oli -moision isäntä aina ollut talonpojan tuomarina. Harvoin tapahtui tuomio -puolueettomasti, varsinkin jos talonpojalla oli asiaa moision isäntää -vastaan. Oikeuslaitoksen uudistus vapautti talonpojan moision isännän -tuomiovallasta ja hän sai puolueettomat tuomarit -- -- puolueettomat -siitä syystä, ettei heidän käräjäasioissa tarvinnut omaa puoltaan pitää -eikä omia etujaan valvoa. - -Näin on vähin erin aateliston täytynyt luopua talonpoikain -mielivaltaisesta hallinnosta; nyt he maan omistajina ja työn antajina -vallitsevat heitä vain taloudellisen ylivoimansa kautta. Kauvan ovat he -rajatonta mielivaltaansa saaneet harjoittaa, uusimpaan aikaan asti ovat -he olleet kaiken lainsäädännön, kaikkien uudistusten etunenässä, ilman -heidän tahtoaan ja alotettaan ei tehty mitään. Vasta parin viimeisen -vuosikymmenen kuluessa on heitä lannistettu ja maan sekä kansan kohtalo -joutunut valtakunnan hallituksen käsiin. Kaikissa lainsäätämistoimissa, -uudistuksissa ja parannuksissa, joita Vironmaan talonpoikain oloihin -aina vuodesta 1795 on tehty, on ikäänkuin punaisena lankana huomattava, -ettei aateliston enemmistö kristillisestä lähimmäisen rakkaudesta -tai myötätunnosta mitään tehnyt talonpoikain hyväksi. Mitä tekivät, -tekivät ehkä oman aineellisen hyötynsä vuoksi tai myöntyivät ylempää -tulleeseen vaatimukseen tai pakkoon. Talonpoikain eduille on aatelisto -aina pysynyt kylmänä. Jos heidän joukossaan oli lämminsydämmisiä, niin -olivat he kuin valkeat kaarneet mustien joukossa. - - - - -31. - -KUUSI KIRJETTÄ. - - - Virossa 13 p. heinäk. 1858. - - Kallis, unohtumaton ystävä! - - Toivomuksenne mukaan ilmoitan teille, kuinka Teidän holhokkinne - jaksavat. Minun voinnistani Te ette halunneetkaan tietoja; mutta - suokaa anteeksi, jos kirjeeni lopulla itsestänikin kirjoitan - pari sanaa. Tehän tiedätte, että yksinäinen, hylätty ihminen - mielellään kirjeessä keventää sydäntään. - - Päärn ja Jyri ovat jälleen kotona. Heillä ei ollut siellä, johon - lähetin heidät, mitään hätää, eikä heillä nyt eikä vastakaan ole - mitään pelättävää. Mai, joka jäi minulle palvelijaksi, on sanonut - luopuvansa paikastaan. Jyri viettää hänen kanssaan syksyllä - häitä. Päärnun puolesta tahdon tehdä, mitä voin. -- Kun molemmat - miehet isäni moisiosta tulivat kotiin, kävivät Miina ja Mai - minua siitä kiittämässä ja pyysivät minun Teille ilmoittamaan, - kuinka kiitollisia he olivat myöskin Teidän avustanne ja - huolenpidostanne. - - Minun vanhempani, veljeni ja sisareni elävät jo uudessa - paikassa. Joku päivä Teidän lähtönne jälkeen erosi täältä myös - herra Gottlieb Lustig ja hänkin jätti minut ilman äänetöntä - seuraansa. Minä elän yksin suuressa, tyhjässä moisiossa. En - ole vielä koskaan ollut niin hylätty. Toisinaan on mieleni - niin alakuloinen, että tahtoisin itkeä kuin pienenä poikana. - Ei mikään tuo minulle enää iloa, ei mikään asia minua huvita. - Minusta tuntuu kuin olisi sieluni siivet katkaistu. En löydä - mitään huojennusta, enkä lohdutusta. Työlläni ja elämälläni ei - mielestäni ole mitään tarkotusta, minulla ei ole enää mitään - toivomista -- olen vailla ihannettani. -- -- -- - - Tiedättekö, mitä tein, kun vaunut veivät teidät pois meidän - pihastamme? Läksin salaa talon ullakolle, sinne, josta kaikki - katselimme Mahtran moision tulipaloa ja silmäilin sieltä Teidän - jälkeenne. Jos en ujostelisi, niin tunnustaisin Teille, että - pyyhin kaksi suurta kyyneltä rinnoiltani. Katselin vaunujanne - niin kauvan, kun ne näin. Sitten käänsin silmäni Mahtran moision - raunioille. Minunkin rinnassani olivat kaikki tunteet raunioina. - - Teidän - Herbert Heidegginne. - - Genfissä 4 p. elok. 1858. - - Ystävä raukkani! - - Teidän surullinen mielentilanne herättää minussa syvää - myötätuntoa. Mutta tiedän Teille lohdutuksen: tehkää paljon työtä - ja tehkää paljon hyvää! Molempiin on teillä kyllä voimia. Olen - varma, että se suloinen tunne, jonka jokainen tehty ja onnistunut - työ sekä jokainen hyväteko Teille suo, pian poistaa kaiken kaihon - ja alakuloisuuden. - - Kiitän paljon tiedoistanne holhokkeihimme nähden! Toivon, - että ne eivät jää viimeisiksi. Erinomaisella ilolla tahtoisin - myöskin kuulla, että Päärn ja Miina ovat saavuttaneet toivotun - päämaalinsa. Minua miellyttää tuo suuri, tukeva, totinen - ja jäykkä talonpoika, samoin myös hänen kaunis, terävä, - hellämielinen morsiammensa. - - Tiedättekö uutisia? Minun virkatoverini Vironmaalta, tuo äänetön - rikkaruohon tutkija, Gottlieb Lustig, oleskelee nyt Genfissä - ja on kodissani jokapäiväisenä vieraana. Vasta nyt olen vähän - oppinut tuntemaan tuota ihmeellistä miestä. Ei hän vieläkään - osaa puhua, mutta hän osaa kirjoittaa. Olen lukenut erään hänen - käsikirjoituksensa, jossa hän kuvailee muistoja kotimaansa - elämästä. Olin liikutettu, innostunut. Olen kehottanut häntä - rupeamaan kirjailijaksi. Hän vastustaa kaikin voimin. Ei hän sano - siihen olevansa ensinkään kykenevä. Hänen terveisensä Teille - lisään tähän vielä. - - Teidän - Juliette Marchandinne. - - Virossa 17 p. joulukuuta. 1858. - - Armas neiti Marchand! - - Suokaa anteeksi, että nyt vasta vastaan viimeiseen kirjeeseenne. - Seurasin teidän neuvoanne ja rupesin tekemään työtä ja hyvää. Se - lyhensi aikaa. Oman talouteni olen saanut täysin uudistetuksi ja - voin ylpeänä silmäillä tähänastista raskasta, mutta onnistunutta - työtäni. Luulen, että minusta aikaa myöten tulee kunnollinen - moision isäntä. Tämä _työstäni_. - - Hyvää olen voinut tehdä niin paljon, että autoin Päärua ja - Miinaa avioelämään ja toimitin heille vakituisen paikan. Poika - löysi eräästä naapurikunnasta pienen talon, jonka hän heti sai - vuokrata. Minulla ei ollut nykyään hänelle antaa taloa. Minä - maksoin hänelle ja hänen morsiammelleen niin paljon kipurahoja - saadusta rangaistuksesta, että he saattoivat ostaa itselleen - talossa tarvittavat eläimet ja työkalut. Pari kuukautta sitten - he menivät naimisiin ja elävät nyt onnellisina omassa, pienessä - pesässään. Miinan entinen ihailija, kupias Prits, jonka te - tunnette, on myöskin löytänyt lohdutuksekseen toisen armaan, - jonka hän jouluna aikoo viedä vihille. Vähän aikaisemmin olivat - Main ja Jyrin häät. - - Teitä tervehtii - Herbert Heidegg. - - Genfissä 4 p. tammikuuta 1859. - - Kunnioitettava herra paroni! - - Teidän viimeiset tietonne minua ilahduttivat. Kiitän Teitä. - Jos ei se tuota Teille vaivaa, niin tervehtäkää paljon minun - puolestani nuorta paria. Sen voisi vanha, hyvä Tohver tehdä, jos - hän on Teidän palveluksessanne. Jos Teillä suinkin on aikaa, niin - antakaa minun muutamilla sanoilla tietää, mihin ne talonpojat - joutuivat, jotka ottivat osaa Mahtran kapinaan. Muutkin uutiset - Teidän paikkakunnaltanne minua huvittaisivat. Osotteeni on - entinen. Jään vielä vanhempaini luo. - - Kunnioittaen - Juliette Marchand. - - Virossa 20 p. helmikuuta 1859. - - Arvoisa neiti! - - Teidän viimeisen kirjeenne vastaukseksi saan ilmoittaa, että - Mahtran kapinoitsijat ovat saaneet ansaitun rangaistuksensa. - Kymmenen päivää sitten oli sotakentällä ryöstäjäin ja polttajain - rankaiseminen. Päämiehet saivat kujajuoksussa tuhat lyöntiä ja - lähetettiin Siperiaan pakkotyöhön; toisille annettiin pienempiä - rangaistuksia: raippoja ja vankeutta. Luulen, ettei se opetus ole - vaikuttamatta. - - Tohver on minun palveluksessani ja lupasi Teidän tervehdykset - toimittaa nuorelle parille. Saan myös ilmoittaa, että opman - Winter jää vielä minun palvelukseeni. Hän pyysi minulta anteeksi - rikostaan ja minä myönnyin. Olkoon mikä on -- hän on kelpo - maanviljelijä. - - Lopuksi pieni uutinen: Olen kihloissa kreivin tyttären, neiti - Gertrud von M--n kanssa. Te näitte hänet pari kertaa meillä. - Armas, hauska lapsukainen. - - Kunnioittaen - Heidegg. - - Genfissä 2 p. maaliskuuta 1859. - - Kunnioitettava herra paroni! - - Toivotan onnea kihlauksenne johdosta. Soma kyllä, on minullakin - teille sellainen "pieni uutinen". Rikkaruohon tutkija, Gottlieb - Lustig kirjoitti minulle äskettäin Riiasta, että hän tahtoisi - minua vaimokseen. Minä vastasin, etten ole sitä vastaan. Tuo - tulee olemaan hiljaista sanatonta avioelämää. Mutta me ymmärrämme - äänettöminäkin toisiamme. Siis täytyy minun jälleen tulla - Itämeren maakuntiin. En olisi sitä toivonut. Teidän maanne on - kylmä, kolkko, surullinen -- niin surullinen! - - Juliette Marchand. - - - - -Viiteselitykset: - - -[1] Suuressa moisiossa eli aateliskartanossa on monta ylempää ja -alempaa virkailijaa ja työnjohtajaa. Yllämainitut ovat sellaisia. Kun -suomenkielessä ei ole vastaavia sanoja käytämme tässä teoksessa osaksi -virolaisia nimityksiä. Kupias on alempi vouti, aittamies on jyväaitan -hoitaja. (Suomentaja.) - -[2] Viron riihissä on riihitupa, jossa vilja kuivataan ja riihenalunen, -toinen huone ilman uunia, jossa vilja puidaan. (Suoment.) - -[3] Haakenrihter oli moision poliisimies ja samalla tuomari, joka -mielivaltaisesti tuomitsi talonpojille rangaistuksia, kun moision -isäntä sitä vaati. (Suomentaja.) - -[4] Opman on ylempi vouti eli isännöitsijä. (Suoment.) - -[5] Viron kyläkunnissa on oikeuslaitos, jossa ratkaistaan kyläläisten -pienemmät riita-asiat. Tämän oikeuden jäseniksi valitaan kylän -uskotuimmat miehet; esimies on valla vanem tai talitaja, eli kunnan -vanhin. (Suomentaja.) - -[6] Mutta kansakoulujen perustaminen edistyi sangen hitaasti, sillä -niinkuin Tallinnan ylemmän koulun opettaja Blagoweschtschenski -kirjassaan "Virolainen ja hänen isäntänsä" todistaa, ei ollut Virossa -v. 1861 vielä 1,000 koulua olemassa niinkuin niitä piti olla, vaan -ainoastaan viides osa siitä, nimittäin joka 800 henkeä kohti ei ollut -koulua, vaan ainoastaan 1,500 henkeä kohden. Ei ainoastaan pitäjät -olleet ilman kouluja, vaan piiritkin, joihin kuului 6 pitäjää, 39 -kuntaa ja noin 23,000 asukasta! Kolmessa piirissä, joihin kuului 10 -pitäjää, 125 moisiota ja noin 70,000 asukasta ei ollut enemmän kuin -13 koulua, joissa tuskin oli 300 oppilasta. 554 kunnan osalle tuli -ainoastaan 206 koulua, ja 300,000 virolaisesta kävi ainoastaan 6,600 -henkeä koulussa. (Tekijä.) - -[7] Suworow Viron, Liivin- ja Kuurinmaan kenraalikuvernööri. - -[8] 1 kylvymitta on noin 15 litraa. (Suomentaja.) - -[9] Virolaisissa talonpoikaisasunnoissa ovat asuinmaja, riihi ja -navetta saman katon alla. (Suomentaja.) - -[10] Tämän tositapauksen on Ants Veit, joka siihen aikaan oli Purilaan -Antsin perheessä renkinä, itse kirjoittanut ja hyväntahtoisesti -antanut käsikirjoituksensa minulle käytettäväksi. Minä julkasen -sen aivan muuttamatta. Ants Veit, joka nyt elähtäneenä työmiehenä -elää Tallinnassa, oli niinkuin tulemme näkemään osallisena "Mahtran -sodassa". (Kirjoittaja.) - -[11] Tônu Jyrin oikea nimi oli Jyri Tork, oli sittemmin Mahtran sodan -ensimmäinen uhri. Sotamiehet ampuivat hänet sodan alkaessa Mahtran -moision pihassa. (Kirjoittaja.) - -[12] Kuvernöörin oikeudella tarkotti kertoja varmaankin senaikaista -ylempää maaoikeutta. (Kirjoittaja.) - -[13] Näin kertoo Ants Tertsius itse asian omissa muistiinpanoissaan. -Mutta tietysti ei kenraalikuvernööri Suworowin puolelta sellaista -kieltoa oltu annettu, päinvastoinhan piti hallituksen toivoa, että -oppineet miehet talonpojille selittäisivät lakia. Kauppamiehen arkuus -tuli varmaankin siitä, että hän -- kumartaen saksalaisten määrätöntä -mielivaltaa -- pelkäsi puhuvansa talonpojalle jotakin, josta tämä olisi -saanut aihetta saksalaisia vastustamaan. (Kirjoittaja.) - -[14] Ants Tertsiuksen muistiinpanoissa on näin kirjoitettu. -(Kirjoittaja.) - -[15] Myös nimellä Tort eli Torter; tämä oli sama mies, jonka kanssa -Ants Veit pari viikkoa aikaisemmin oli käynyt haagioikeudessa. (Tekijä.) - -[16] Vielä tänäkin päivänä on koivussa, jonka alla kapteeni Bogutski -sai surmansa, ristin merkki. Kun risti kasvaa umpeen, niin se jälleen -uudistetaan. Tekijä. - -[17] Tynnyriä. (Suom.) - -[18] Kansantarun mukaan ei viinanhaju ole vieläkään kadonnut lammikon -vedestä. (Tekijä.) - -[19] Axel von Gernet'in: "Geschichte und System des bauerlichen -Agrarrechts in Estland." (Tekijä.) - -[20] Oikeastaan se päättyi vasta 1 p. elokuuta 1867. - - - -***END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK MAHTRAN SOTA*** - - -******* This file should be named 58240-8.txt or 58240-8.zip ******* - - -This and all associated files of various formats will be found in: -http://www.gutenberg.org/dirs/5/8/2/4/58240 - - -Updated editions will replace the previous one--the old editions will -be renamed. - -Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright -law means that no one owns a United States copyright in these works, -so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United -States without permission and without paying copyright -royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part -of this license, apply to copying and distributing Project -Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm -concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, -and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive -specific permission. If you do not charge anything for copies of this -eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook -for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, -performances and research. They may be modified and printed and given -away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks -not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the -trademark license, especially commercial redistribution. - -START: FULL LICENSE - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full -Project Gutenberg-tm License available with this file or online at -www.gutenberg.org/license. - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project -Gutenberg-tm electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or -destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your -possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a -Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound -by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the -person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph -1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this -agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm -electronic works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the -Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection -of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual -works in the collection are in the public domain in the United -States. If an individual work is unprotected by copyright law in the -United States and you are located in the United States, we do not -claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, -displaying or creating derivative works based on the work as long as -all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope -that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting -free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm -works in compliance with the terms of this agreement for keeping the -Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily -comply with the terms of this agreement by keeping this work in the -same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when -you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are -in a constant state of change. If you are outside the United States, -check the laws of your country in addition to the terms of this -agreement before downloading, copying, displaying, performing, -distributing or creating derivative works based on this work or any -other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no -representations concerning the copyright status of any work in any -country outside the United States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other -immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear -prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work -on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the -phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, -performed, viewed, copied or distributed: - - This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and - most other parts of the world at no cost and with almost no - restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it - under the terms of the Project Gutenberg License included with this - eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the - United States, you'll have to check the laws of the country where you - are located before using this ebook. - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is -derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not -contain a notice indicating that it is posted with permission of the -copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in -the United States without paying any fees or charges. If you are -redistributing or providing access to a work with the phrase "Project -Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply -either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or -obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm -trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any -additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms -will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works -posted with the permission of the copyright holder found at the -beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including -any word processing or hypertext form. However, if you provide access -to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format -other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official -version posted on the official Project Gutenberg-tm web site -(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense -to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means -of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain -Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the -full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works -provided that - -* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed - to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has - agreed to donate royalties under this paragraph to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid - within 60 days following each date on which you prepare (or are - legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty - payments should be clearly marked as such and sent to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in - Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg - Literary Archive Foundation." - -* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or destroy all - copies of the works possessed in a physical medium and discontinue - all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm - works. - -* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of - any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days of - receipt of the work. - -* You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project -Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than -are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing -from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The -Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm -trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -works not protected by U.S. copyright law in creating the Project -Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm -electronic works, and the medium on which they may be stored, may -contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate -or corrupt data, transcription errors, a copyright or other -intellectual property infringement, a defective or damaged disk or -other medium, a computer virus, or computer codes that damage or -cannot be read by your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium -with your written explanation. The person or entity that provided you -with the defective work may elect to provide a replacement copy in -lieu of a refund. If you received the work electronically, the person -or entity providing it to you may choose to give you a second -opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If -the second copy is also defective, you may demand a refund in writing -without further opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO -OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT -LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of -damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement -violates the law of the state applicable to this agreement, the -agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or -limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or -unenforceability of any provision of this agreement shall not void the -remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in -accordance with this agreement, and any volunteers associated with the -production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm -electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, -including legal fees, that arise directly or indirectly from any of -the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this -or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or -additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any -Defect you cause. - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of -computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It -exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations -from people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future -generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see -Sections 3 and 4 and the Foundation information page at -www.gutenberg.org - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by -U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the -mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its -volunteers and employees are scattered throughout numerous -locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt -Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to -date contact information can be found at the Foundation's web site and -official page at www.gutenberg.org/contact - -For additional contact information: - - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To SEND -DONATIONS or determine the status of compliance for any particular -state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. To -donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works. - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project -Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be -freely shared with anyone. For forty years, he produced and -distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of -volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in -the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not -necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper -edition. - -Most people start at our Web site which has the main PG search -facility: www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. - |