Sentinels relocatedHEADmain

2 files changed, 7144 insertions, 7526 deletions

diff --git a/59105-0.txt b/59105-0.txt
new file mode 100644
index 0000000..87f76a7
--- /dev/null
+++ b/59105-0.txt
@@ -0,0 +1,7144 @@
+*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 59105 ***
+
+
+
+
+
+
+
+
+
+
+
+JEAN-CHRISTOPHE VIII
+
+Ystävättäriä
+
+
+Kirj.
+
+ROMAIN ROLLAND
+
+
+
+
+
+Porvoossa,
+Werner Söderström Osakeyhtiö,
+1919.
+
+
+
+
+
+
+
+YSTÄVÄTTÄRIÄ
+
+
+Huolimatta menestyksestä, joka kangasteli Ranskan ulkopuolella, parani
+ystävysten aineellinen asema hitaasti. Säännöllisesti tuli vaikeita
+aikoja, jolloin oli pakko kiristää nälkävyötä. Vahinko korvattiin
+siten, että syötiin kahta vankemmin, kun saatiin rahaa. Mutta ajan
+pitkään se oli kuihduttavaa ruokajärjestystä.
+
+Tällä hetkellä oli heillä jälleen tuollainen "laihain lehmien" kausi.
+Christophe oli ahertanut puolen yötä saadakseen valmiiksi erään
+järjettömän nuotinkopioimistyön Hechtille; hän oli mennyt levolle
+vasta aamun sarastaessa, ja nukkui kuin tukki ottaakseen valvotun
+yön vahingon takaisin. Olivier oli lähtenyt varhain kaupungille:
+hänellä oli tunti toisessa päässä Parisia. Noin kello kahdeksan
+soitti talonmies, joka toi heille kirjeet ylös heidän huoneistoonsa,
+ovikelloa. Tavallisesti ei hän huolinut viipyä ovella, ellei se pian
+auennut, vaan pisti kirjeet oven alta sisään. Mutta nyt, tänä aamuna,
+kolkutti hän itsepintaisesti. Christophe heräsi kesken uniaan ja meni
+äristen avaamaan; hän ei viitsinyt kuunnella, mitä talonmies hymyillen
+ja pitkäpiimäisesti jutteli hänelle jostakin sanomalehtiartikkelista;
+hän otti kirjeet katsomattakaan niitä, vetäisi oven kiinni, mutta ei
+vääntänyt sitä lukkoon, ja meni jälleen makaamaan ja nukahti heti kahta
+makeammin.
+
+Tuntia myöhemmin hän heräsi uudestaan, hätkähtäen, sillä hän kuuli
+askeleita huoneessaan; ja ällistyksekseen näki hän nyt sänkynsä
+jalkopäässä jonkun vieraan olion, joka tervehti häntä juhlallisesti.
+Muuan sanomalehtimies oli tullut kursailematta sisään, kun ovi oli
+auki. Christophe hyppäsi vimmoissaan sängystä:
+
+-- Mitä te tänne tunkeudutte? -- huusi hän tulijalle.
+
+Hän tempaisi pieluksensa heittääkseen sen vasten tungettelijan naamaa,
+mies ponnahti vaistomaisesti pari askelta taaksepäin. He selvittelivät
+nyt keskenään asiaa. _La Nation_-lehden reportteri halusi haastatella
+_monsieur_ Krafftia artikkelin johdosta, joka oli ilmestynyt _Le Grand
+Journalissa_.
+
+-- Mikä artikkeli?
+
+-- Eikö Christophe ollut sitä lukenut? Reportteri tarjoutui selostamaan
+sitä hänelle.
+
+Christophe heittäytyi jälleen sänkyynsä. Ellei hän olisi ollut vielä
+niin unenpöpperössä, olisi hän ajanut tuon miehen ulos; mutta nyt
+hänestä oli helpompaa antaa vieraan puhua. Hän painautui vuoteeseensa,
+sulki silmänsä, ja oli nukkuvinaan. Hän oli vähällä tosiaan nukahtaa
+unista näytellessään. Mutta tulija oli itsepäinen ja aikoi lukea
+kovalla äänellä artikkelin alkua. Kuullessaan ensimäiset rivit
+Christophe heristi korviaan. Siinä puhuttiin _monsieur_ Krafftista
+aikakautensa ensimäisenä musiikkinerona. Christophe unohti näytellä
+nukkuvan osaa, kirosi kummissaan, nousi istualleen ja sanoi:
+
+-- He ovat hulluja. Mikä heidät on riivannut?
+
+Reportteri käytti kohta hyväkseen tilaisuutta ja keskeytti lukemisensa
+tehdäkseen hänelle nopeasti joukon kysymyksiä; ja Christophe vastasi
+niihin, sanojaan yhtään harkitsematta. Hän oli ottanut lehden ja
+katseli ällistyksekseen omaa kuvaansa, joka komeili sen ensimäisellä
+sivulla; mutta lukea ei hänellä ollut aikaa: sillä nyt tuli sisään
+jo toinen sanomalehtimies. Tällä kertaa Christophe suuttui kaikesta
+huolimatta. Hän käski heidän mennä matkaansa; sitä he eivät kuitenkaan
+tehneet ennenkuin olivat sukkelasti vilkaisseet, missä järjestyksessä
+kamarin huonekalut ja valokuvat seinillä olivat, ja miltä tuo
+originelli säveltäjä näytti, joka nyt tyrkki samalla sekä nauraen
+että raivoissaan heitä olkapäistä ulos ja saatteli heitä paitasillaan
+kynnykselle asti, vääntäen heidän mentyään oven lukkoon.
+
+Mutta tuntui kohtalon määräämältä, ettei hän sinä päivänä saanut
+olla rauhassa. Christophe ei ollut ehtinyt vielä pukeutua, kun ovea
+jälleen naputettiin, tällä kertaa sellaisella sovitulla tavalla, jonka
+ainoastaan muutamat läheiset ystävät tunsivat. Christophe aukaisi,
+ja hänen edessään seisoi nyt kolmas tuntematon mies. Christophe
+aikoi kyyditä kursailematta hänet ulos, mutta tulija protesteerasi,
+puolustaen tuloaan sillä, että hän oli tuon artikkelin kirjoittaja.
+Työnnä ulos mies, joka kiittelee sinua neroksi! Christophe oli pahalla
+tuulella, mutta hänen täytyi kestää ihailijansa tunteen purkaukset.
+Hän kummasteli moista äkillistä mainettaan; sehän oli pudonnut
+hänelle aivan kuin kuusta; ja hän mietti mielessään, oliko hän eilen
+aivan tietämättään tosiaankin esittänyt maailmalle jonkin uuden
+mestariteoksen. Mutta sitä ei hänellä nyt ollut aikaa tarkemmin pohtia.
+Sanomalehtimies oli tullut viemään hänet väkisin tai mielisuosiolla
+suoraa päätä lehtensä toimitukseen, jossa päätoimittaja, suuri
+Arsène Gamache tahtoi omassa persoonassaan häntä nähdä; auto odotti
+jo portilla. Christophe koetti puolustautua; mutta hän oli naivi ja
+tahtomattaankin herkkä ystävyyden vakuutuksille ja suostui lopulta
+matkaan.
+
+Kymmenen minuutin päästä esiteltiin hänet tuolle pomolle, jonka edessä
+koko maailma vapisi. Arsène Gamache oli lujatekoinen jänkäre, noin
+viisikymmen-vuotias mies, lyhyt ja hartioilta leveä; hänen päänsä oli
+iso ja pyöreä, hiukset harmaat ja harjaksi leikatut, kasvot punaiset,
+puhe jyrkästi käskevää; äänen korostus raskas ja pateettinen, sanoissa
+silloin tällöin kuivaa mairittelua. Suunnattomalla itsetietoisuudellaan
+hän oli osannut kavuta Parisissa käskijän asemaan. Hän oli afäärimies,
+rahoilla ja ihmisillä keinottelija, itsekäs, naivi ja kavala,
+intohimoinen ja pelkkää omaa itseään muistava; sellainen luonne, että
+hän saattoi aivan luonnostaan lankeavana sulattaa omat pyyteensä
+Ranskan, jopa koko ihmiskunnan asioihin. Hänen oma etunsa, lehden
+menestys ja _salus publica_ olivat hänelle mitä läheisimmin toisiinsa
+liittyviä seikkoja. Hän oli vakuutettu, että se, joka uskalsi tehdä
+vääryyttä hänelle, teki vääryyttä koko Ranskalle; ja murskatakseen
+jonkun personallisen vastustajansa olisi hän aivan hurskaalla mielellä
+voinut vääntää vaikka koko valtion nurin. Tavallaan saattoi hän
+olla jalomielinenkin. Hän oli idealisti sillä tavoin kuin kunnon
+päivällisten jälkeen ollaan, ja silloin oli hänellä joskus tapana
+nostaa maan tomusta joku köyhä ja kurja vintiö, kuten itse isä Jumala
+loi ihmisiä, näyttääkseen siten mahtinsa suuruutta, jota ei mikään
+voinut vastustaa: se oli mahti, joka asetti virkaan ministereitä
+ja olisi pystynyt asettamaan valtaistuimelle vaikka kuninkaita ja
+potkimaan heidät pois, jos hän olisi tahtonut. Hänen kykynsä riitti
+mihin tahansa. Se osasi tehdä tarvittaessa nerojakin.
+
+Sinä päivänä oli hän "tehnyt" Christophesta neron.
+
+
+
+
+Olivier oli tietämättään saanut aikaan tämän vaarallisen seikkailun.
+
+Olivier, joka ei puuhannut yleensä omaksi hyväkseen mitään, hän, joka
+inhosi reklaamia ja karttoi sanomalehtimiehiä kuin ruttoa, käsitti
+velvollisuutensa toisin, kun kysymys tuli hänen ystävästään. Hän oli
+kuin hellä äiti, jollaisista joskus kuullaan kertomuksia, sellainen
+kunniallinen pikkuporvarisnainen ja moitteeton puoliso, joka möisi
+vaikka ruumiinsa saadakseen pelastetuksi poikansa, jos poika on
+tuomittu kuolemaan.
+
+Kun Olivier kirjoitti aikakauslehtiin ja joutui usein monien
+arvostelijain ja diletanttien läheisyyteen, ei hän lyönyt laimin
+mitään tilaisuutta, jolloin saattoi puhua Christophesta; ja viime
+aikoina huomasi hän kummakseen, että hänen sanojaan alettiin kuunnella.
+Hän näki ympäristöstään, että Christophen suhteen oli kirjallisissa
+ja suuren maailman piireissä syntynyt jonkinlainen uteliaisuus,
+mystillinen ja levoton liikehtiminen. Mistä se oli aiheutunut?
+Oliko se sanomalehdistön herättämää kaikua, seurausta siitä, että
+Christophen teoksia oli äskettäin esitetty Englannissa ja Saksassa?
+Siihen ei näyttänyt löytyvän mitään selvää syytä. Se oli ainoastaan
+tuollainen kaikille Parisin ilmaa hengittäville ja sen kaupungin
+muoteja valppaasti seuraaville olennoille tuttu ilmiö, olennoille,
+jotka tietävät tarkemmin kuin Saint-Jacques'n meteorolooginen
+observatorio jo päivää ennen, minne tuuli huomenna kääntyy ja mitä
+se tuo tullessaan. Tässä suuressa hermostuneessa kaupungissa kulkee
+alinomaa sähkövärähdyksiä, siinä liikkuu maineen näkymättömiä
+ilmavirtoja, kätketty kuuluisuus, joka valmistaa toista, julkista;
+siinä kiertelee yhtä mittaa epämääräisiä salonkihuhuja: tuollainen
+_Nescio quid majus nascitur Iliade_, joka purkautuu sitten määrätyllä
+hetkellä reklaamiartikkeleiksi ja torvenpärähdyksiksi niin pauhaaviksi,
+että moinen tunkee tuokiossa tylsimpienkin korvien rumpukalvoihin
+uuden epäjumalan nimen. Saattaa muuten käydä niinkin, että tämä
+fanfaari karkoittaa sen miehen luota, jonka kunniaa se kuuluttaa, hänen
+ensimäiset ja parhaat ystävänsä. Ja kuitenkin ovat juuri he asiasta
+vastuunalaisia.
+
+Niinpä oli Olivierkin osaltaan syypää _Le Grand Journalin_ artikkeliin.
+Hän oli käyttänyt hyväkseen mielenkiintoa, jonka hän huomasi
+Christophea kohtaan heränneen, ja oli koettanut salaperäisillä
+tiedonannoilla kiihdyttää sitä. Hän oli pitänyt tarkkaa huolta siitä,
+ettei Christophe joutuisi puhumaan ominpäin mitään sanomalehtimiehille;
+hän pelkäsi, että siitä seuraisi taaskin jokin paha sotku. Mutta
+kun _Le Grand Journal_ urkki häneltä tietoja, järjesti hän ovelasti
+sillä tavoin, että muuan reportteri sai kohdata Christophen eräässä
+kahvilassa, saman pöydän ääressä, jossa ystävykset yhdessä istuivat,
+Christophen aavistamatta, mikä miehellä oli mielessä. Moinen sovittu
+varovaisuus ärsytti urkkijan uteliaisuutta ja teki Christophen yhä
+intressantimmaksi. Olivier ei ollut vielä tutustunut siihen, mitä
+merkitsee julkisuus; hän ei ajatellut, että hän väänsi nyt liikkeelle
+hirvittävän koneen, jota ei voinut ohjata eikä hillitä, kun se kerran
+oli saatu vauhtiin.
+
+Kun Olivier tunnilleen mennessään näki _Le Grand Journalin_ artikkelin,
+oli hän aivan lamaan lyöty. Moista nuijaniskua ei hän ollut aavistanut.
+Ainakaan ei hän ollut odottanut sitä näin heti. Hän luuli, että lehti
+edes hiukan malttaisi mieltään ja kokoaisi kaikki mahdolliset tiedot,
+koettaisi tutustua paremmin henkilöön, josta halusi puhua, ennenkuin
+kirjoittaisi Christophesta. Se oli harhaluulo. Jos sanomalehti
+suvaitsee ottaa vaivakseen tuoda julkisuuteen jonkin uuden suuruuden,
+tekee se tietysti sen pelkästään omaksi hyväkseen ja riistääkseen
+muilta kilpailevilta lehdiltä kunnian, jonka paljastus tuottaa. Sen
+täytyy siis ennen kaikkea olla nopea, vaikka se ei sillä tavoin
+ennättäisikään oppia hituistakaan ymmärtämään kiittelemäänsä henkilöä.
+Mutta sangen harvinaista on, että taiteilija sitä valittaa: kun häntä
+vain ihaillaan, väliäpä ymmärtämisestä!
+
+_Le Grand Journal_ lateli ensin mielettömiä tarinoita Christophen
+elämän kurjuudesta, esittäen hänet saksalaisen despotismin uhriksi,
+vapauden apostoliksi, jonka oli ollut pakko paeta Saksan keisarivallan
+alta ja turvautua Ranskaan, tuohon vapaiden henkien pelastuspaikkaan;
+-- (erinomainen tilaisuus päästellä isänmaallisia mahtilauselmia!)
+-- sitten se viritti murhaavan ylistysvirren hänen nerolleen, jonka
+näytteitä se ei tuntenut yhtään, -- ei mitään muuta kuin joitakuita
+vähäpätöisiä laulunpätkiä niiltä ajoilta, jolloin Christophe esiintyi
+ensi kerran Saksassa, sellaisia, että Christophe olisi tahtonut
+häpeissään ne polttaa. Mutta sen, ettei artikkelin tekijä tuntenut
+laisinkaan Christophen entistä huomattavaa tuotantoa, korvasi hän
+puhumalla hänen tulevista aikeistaan -- nimittäin aikeista, jotka
+olivat kirjoittajan omaa kuvittelua ja keksintöä. Pari kolme sattumalta
+Christophen ja Olivierin suusta kaapattua sanaa ja jonkun sellaisen
+Christophen taiteen tuntijan kuin Goujartin antamat tiedot riittivät
+artikkelin kirjoittajalle aineksiksi, joista hän kyhäsi täydellisen
+kuvan Christophesta, "tasavaltalaisnerosta, -- kansanvallan suuresta
+säveltäjästä". Samalla käytti hän hyväkseen tilaisuutta haukkuakseen
+aikansa ranskalaisia säveltäjiä, varsinkin kaikkein omintakeisimpia
+ja itsenäisimpiä, sellaisia, jotka antoivat kansanvallalle palttua,
+säästäen ainoastaan paria säveltäjää, joiden puoluemielipiteet olivat
+hänestä kiitettäviä. Hän oli pahoillaan, etteivät heidän sävellyksensä
+olleet yhtä erinomaisia kuin heidän periaatteensa. Mutta se nyt oli
+sivuseikka. Muuten ei heidän enempää kuin Christophenkaan ylistäminen
+ollut hänelle niin tärkeätä kuin toisten musiikkimiesten haukkuminen.
+Kun Parisissa näkee jostakin henkilöstä kiittelevän artikkelin, sopii
+aina kysäistä itseltään: --. Ketä tässä panetellaan? Olivier häpesi
+yhä kauheammin, mikäli hän silmäili lehteä, ja hän sanoi itsekseen:
+-- Nyt minä tekoset tein! Vaivoin saattoi hän antaa tuntinsa. Heti
+kun hän pääsi siitä vapaaksi, juoksi hän kotiin. Mutta kuinka hän
+masentui, kun hän sai kuulla, että Christophe oli lähtenyt jo noiden
+sanomalehtiherrain kanssa kaupungille! Olivier odotti häntä ruualle.
+Christophe ei tullut. Olivierin levottomuus kasvoi hetki hetkeltä, hän
+ajatteli:
+
+-- Mitä tyhmyyksiä he mahtavat panna hänet puhumaan!
+
+Noin kello kolme palasi Christophe kotiin, sangen reimalla tuulella.
+Hän oli ollut päivällisillä Arsène Gamachen kanssa, ja hänen päänsä
+oli hieman pyörällä samppanjasta, jota hän oli niillä juonut. Hän ei
+ymmärtänyt, miksi Olivier kyseli häneltä niin tuskissaan, mitä hän oli
+sanonut ja tehnyt.
+
+-- Mitäkö tehnyt? Syönyt pulskan päivällisen. En ole pitkiin aikoihin
+saanut parempaa.
+
+Christophe alkoi luetella hänelle ruokalistaa:
+
+-- Entä viinit... Minä olen holkkinut joka väriä!
+
+Olivier keskeytti hänet ja kysyi, ketä siellä oli muita vieraita.
+
+-- Vieraita?... En tiedä. Siellä oli Gamache, mukava mies, suora kuin
+kulta; Clodomir, artikkelin kirjoittaja, mainio poika; kolme, neljä
+sanomalehtimiestä, joita en tuntenut, oikein hupaisia miehiä, kaikki
+erinomaisen ystävällisiä minulle, kunnon miesten kermaa.
+
+Olivier ei näyttänyt liioin uskovan Christophen vakuutuksia. Christophe
+kummasteli, että Olivier oli niin vähän haltioitunut.
+
+-- Etkö sinä ole lukenut sitä artikkelia? kysyi hän ystävältään.
+
+-- Olen kyllä. Entä sinä, oletko sinä sen lukenut?
+
+-- Kyllä... Nimittäin, silmäilin sitä. En ennättänyt oikein.
+
+-- No, jospa nyt lukisit.
+
+Christophe luki. Ensimäiset rivit nähdessään hän huudahti
+kummastuksesta.
+
+-- Oh, mitä roskaa! sanoi hän.
+
+Ja hän nauroi haljetakseen.
+
+-- Pyh, arveli hän, kaikki arvostelijat ovat samanlaisia. He eivät
+ymmärrä mitään.
+
+Mutta sikäli kuin hän luki alkoi hän suuttua: tämä oli liian
+mieletöntä, se teki hänet naurettavaksi. Että hänestä koetettiin
+muovata "tasavaltalaista säveltäjää", siinä ei ollut mitään järkeä...
+No, olkoon nyt tuokin jaaritus... Mutta että hänen "tasavaltalainen"
+taiteensa asetettiin "sakastitaiteen" ja hänen työnsä ennen häntä
+eläneiden suurten mestarien vastakohdaksi, -- (hänen, joka imi voimansa
+juuri noiden mestarien hengestä), -- se oli jo liikaa...
+
+-- Senkin pölkkypäät! Tekevät minusta idiootin!...
+
+Ja sitten: mitä järkeä oli kolhia hänen asiastaan puhuessa eräitä
+kyvykkäitä ranskalaisia säveltäjiä, joista hän piti enemmän tai
+vähemmän, -- (paremminkin vähän kuin paljon), -- sillä he osasivat toki
+ammattinsa ja harrastivat sitä kunniallisesti? Ja, -- mikä oli pahinta,
+-- hänen suuhunsa tungettiin aivan uskomattomalla hävyttömyydellä
+vihamielisiä tunteenilmauksia hänen isänmaatansa kohtaan!... Ei, sitä,
+sitä hän ei mitenkään voinut kärsiä...
+
+-- Minä kirjoitan heille tästä heti kirjeen, sanoi Christophe.
+
+Olivier tuli väliin:
+
+-- Ei, ei, sanoi hän, ei nyt! Sinä olet nyt liian kiihdyksissä.
+Huomenna, kun pääsi on levännyt...
+
+Christophe tahtoi tehdä sen välttämättä heti. Kun hänellä oli jotakin
+sanottavaa, ei hän voinut koskaan odottaa huomiseen. Hän lupasi
+ainoastaan näyttää ystävälleen kirjeensä. Se olikin hyvä päätös. Kun
+kirje, jossa Christophe oikaisi erikoisesti niitä artikkelin kohtia,
+missä hänet pantiin puhumaan kummallisia mielipiteitä Saksasta, oli
+asianmukaisesti paranneltu, juoksi hän pistämään sen postiin.
+
+-- Nyt on toki asia autettu, sanoi Christophe tullessaan takaisin;
+oikaisu ilmestyy huomenna.
+
+Olivier pudisti lauhkeasti ja epäilevästi päätänsä. Sitten sanoi hän
+Christophelle, yhä ajatuksissaan ja katsoen häntä lujasti silmiin:
+
+-- Christophe, ethän vain puhunut mitään vaarallista niillä
+päivällisillä?
+
+-- En, en, vastasi Christophe nauraen.
+
+-- Oletko varma siitä?
+
+-- Olen, sinä pelkuri.
+
+Olivier rauhoittui hiukan. Mutta Christophe ei ollutkaan aivan
+rauhallinen. Hän muisti, että hän oli puhunut kaikenlaista, ristiin
+rastiin. Hän oli kohta viihtynyt seurassa kuin kotonaan. Hänen
+päähänsäkään ei ollut pälkähtänyt epäillä noita miehiä: he näyttivät
+hänestä niin ystävällisiltä, niin suopeilta häntä kohtaan! Ja tosiaan
+he olivatkin suopeita. Onhan ihminen aina aulis ja suopea sille, jolle
+on tehnyt hyvää. Ja Christophe oli niin vilpittömän iloinen, että se
+ilo tarttui muihinkin. Hänen kursailematon hyväsydämisyytensä, hänen
+huolettomat sutkauksensa, hänen hirmuinen ruokahalunsa ja nopeus,
+jolla juomat holahtivat hänen nieluunsa, tehoamatta häneen, eivät
+voineet olla miellyttämättä Arsène Gamachea, joka hänkin oli luja
+hummaaja, talonpoikaisen muokkaamaton ja ruumiiltaan voimakas mies,
+pelkkää halveksumista sellaisia kohtaan, jotka eivät olleet tuiki
+terveitä eivätkä uskaltaneet kunnolla syödä eivätkä juoda pienten
+parisilaisten juorujen tähden. Hän arvosteli miehiä ruuansulatuksen
+mukaan. Ja Christophen hän nyt hyväksyi. Heti kohta hän ehdotteli, että
+Christophen _Gargantua_ hommattaisiin oopperana Suureen Oopperaan. --
+(Siihen aikaan oli noille Ranskan porvareille taiteen huippu pistää
+lavalle _Faustin kadotus_ tai _Yhdeksän sinfoniaa_.) -- Christophe,
+joka purskahti nauruun kuullessaan tämän eriskummaisen päähänpiston,
+sai ainoastaan suurella vaivalla Gamachen estetyksi telefonoimasta heti
+käskyään Suuren Oopperan johtokunnalle, tai suoraan kaunotaiteiden
+ministeriölle. -- (Gamachen mielestä olivat näet kaikki ihmiset pelkkiä
+hänen orjiaan.) -- Ja kun ehdotus johti Christophen muistamaan, miten
+omituiseen asuun hänen sinfoninen runonsa _David_ äskettäin oli
+muutettu, niin kertoi hän sitten tuosta esityksestä, jonka parlamentin
+jäsen Roussin oli järjestänyt rakastajattarensa debyyttiä varten.
+Gamache ei laisinkaan pitänyt Roussinista, joten hän oli ihastunut
+Christophen tarinaan. Ja Christophe lasketteli silloin hyvien viinien
+ja kuulijain hartauden innostamana vielä toisia enemmän tai vähemmän
+arkaluontoisia juttuja, joista kuuntelijat painoivat päähänsä jokainoan
+sanan. Christophe yksinään unhotti ne heti päivällisiltä lähdettyään.
+Mutta nyt, kun Olivier kysyi, mitä hän siellä oli puhunut, johtuivat
+ne jälleen hänen mieleensä. Christophe tunsi kylmien väreiden
+kulkevan selkäpiitänsä pitkin. Sillä hän odotti pahaa; hänellä oli jo
+tarpeeksi kokemusta aavistaakseen, mitä tapahtuisi. Nyt, kun humala
+hänen päästänsä oli haihtunut, näki hän kaiken jo aivan selviönä
+edessään: näki varomattomat puheensa vääristeltyinä ja julkaistuina
+panetteluhaluisen lehden palstoilla, taidetta koskevat sutkauksensa
+temmaistuina sota-aseiksi. Mitä taasen hänen oikaisukirjeeseensä
+tuli, tiesi hän jo ennakolta yhtä hyvin kuin Olivier, että
+sanomalehtimiehelle vastaaminen on musteen haaskausta: sanomalehtimies
+sanoo väittelyssä aina viimeisen sanan.
+
+Kaikki kävi pilkulleen niinkuin Christophe oli aavistanut. Hänen
+varomattomat lauseensa ilmestyivät kyllä, mutta hänen oikaisukirjeensä
+ei ilmestynyt koskaan, Gamache suvaitsi ystävällisesti lähettää hänelle
+sellaiset terveiset, että hän ymmärsi muka hänen jalomielisyytensä,
+että moinen epäröinti oli Christophelle kunniaksi; mutta hän säilytti
+tarkoin omana salaisuutenaan syyt noihin Christophen tunnonvaivoihin;
+ja Christophesta tekaistut väärät mielipiteet jatkoivat siis
+kiertokulkuaan, saaden osakseen tuimaa arvostelua ensin ranskalaisissa
+lehdissä, sitten Saksassakin, jossa ne kuohuttivat mieliä: kuinka
+saattoikaan saksalainen taiteilija puhua niin epäarvokkaasti omasta
+isänmaastaan!
+
+Christophe luuli olevansa erinomaisen kekseliäs, kun käytti hyväkseen
+seuraavaa uutta haastattelua, johon erään toisen sanomalehden
+reportteri hänet alisti; hän julisti näet tässä haastattelussa
+rakkauttaan _Deutsches Reichiä_ kohtaan, sillä siellä oltiin, sanoi
+hän, ainakin yhtä vapaita kuin Ranskan tasavallassa. -- Hän puhui nyt
+vanhoillisen lehden edustajalle, ja siitä johtui, että haastattelija
+pani hänen suuhunsa heti antirepublikanisia mielipiteitä.
+
+-- Ojasta allikkoon! sanoi Christophe nähdessään tämän kirjoituksen.
+Oh, mitä on musiikilla ja politiikalla keskenään tekemistä?
+
+-- Sellainen on meillä tapa, vastasi Olivier. Ajattelepa, millaisia
+taisteluita Beethovenin ympärillä käydään. Toiset tekevät hänestä
+jakobinin, toiset papin, jotkut Père Duchesnen, eräät ruhtinaitten
+saappaiden nuolijan.
+
+-- Ah, minkälaisen potkun hän antaisi heille kaikille!
+
+-- Hyvä, tee sinä samoin.
+
+Christophe tahtoikin tehdä niin. Mutta hän oli liian vilpitön ihmisiä
+kohtaan, jotka olivat hänelle ystävällisiä. Olivier ei saanut koskaan
+rauhaa jättäessään Christophen yksin. Sillä Christophea tultiin
+alinomaa haastattelemaan, ja vaikka Christophe lupasi pitää varansa,
+ei hän voinut estää itseään olemasta avomielinen ja luottavainen. Hän
+puhui silloin kaikki, mitä hänen päähänsä pälkähti. Hänen pakinoilleen
+tuli naispuolisiakin sanomalehtimiehiä, jotka väittivät olevansa hänen
+ystäviään ja jutteluttivat hänellä hänen rakkausasioitaan. Toiset
+käyttivät häntä välikappaleena saadakseen panetella joitakin muita
+tunnettuja henkilöitä. Aina kun Olivier palasi kotiin, tapasi hän
+Christophen sangen nurjalla mielin.
+
+-- Joko taas tuli tyhmyys? kysyi Olivier.
+
+-- Taas, vastasi Christophe masentuneena.
+
+-- Sinä olet siis aivan auttamaton!
+
+-- Pitäisi panna telkien taakse... Mutta tällä kertaa minä lupaan, että
+se on viimeinen kerta.
+
+-- Tietysti, -- kunnes tulee uusi...
+
+-- Ei, nyt se on viimeinen.
+
+Seuraavana päivänä sanoi Christophe voitonriemuissaan ystävälleen:
+
+-- Tuli vielä yksi. Minä ajoin hänet ulos.
+
+-- Ei saa mennä liiallisuuksiin, vastasi Olivier, Ole viisas heidän
+kanssaan. Ne elukat ovat sangen ilkeitä. Puraisevat, jos puolustaa
+itseään... Heidän on niin helppo kostaa! Ne käyttävät hyväkseen
+pienintäkin sanaa, jonka tulee niille hiiskuneeksi.
+
+Christophe löi kädellä otsaansa:
+
+-- Oh, hyvä Jumala.
+
+-- No, mitä nyt?
+
+-- Minä sanoin hänelle ovea sulkiessani...
+
+-- Mitä?
+
+-- Keisarin sanat.
+
+-- Keisarin?
+
+-- Niin, elleivät ne ole hänen, niin jonkun hänen läheisensä...
+
+-- Onneton! Saat nyt lukea ne lehden ensimäisellä sivulla.
+
+Christophea värisytti. Mutta seuraavana päivänä näki hän lehdessä
+täydellisen kuvauksen huoneistostaan, johon sanomalehtimies ei ollut
+päässyt sisälle, ja puhelun, jota heidän välillään ei ollut ollut.
+
+Tiedot Christophesta kaunistuivat yhä levitessään. Ulkomaalaisissa
+lehdissä lisäsivät kääntäjien väärinkäsitykset niiden viehätystä. Kun
+ranskalaiset lehdet kertoivat, että Christophe köyhyydessään sovitteli
+musiikkia kitaralle, niin sai Christophe eräältä englantilaiselta
+sanomalehtimieheltä tietää, että hän oli soittanut kitaraa Parisin
+pihoilla.
+
+Oli niissä lehdissä muutakin kuin makeaa. Aivan muuta. Se yksistään,
+että _Le Grand Journal_ suojeli Christophea, oli muille lehdille
+riittävä yllytys karata hänen kimppuunsa. Heidän arvolleen ei sopinut
+myöntää, että jokin kilpailija saattoi keksiä neron, josta he eivät
+olleet tietäneet mitään. Toiset laskivat asiasta pilaa. Toiset
+säälittelivät Christophen kohtaloa. Goujart oli närkästynyt siitä,
+että ehdittiin hänen edelleen, ja hän kirjoitti siis artikkelin
+"näyttääkseen totuuden sen oikeassa valossa", sanoi hän. Hän pakinoi
+tuttavallisesti vanhasta ystävästään Christophesta, jonka ensimäisiä
+askeleita hän oli Parisissa ohjannut: kieltämättä oli Christophe
+lahjakas musiikkimies, mutta -- (Goujart saattoi sanoa sen, koska he
+olivat ystäviä), -- hänen sivistyksessään oli paljon aukkoja. Hän
+ei ollut saanut tarpeeksi tietoja, hän ei ollut omintakeinen, hän
+oli eriskummaisen ylpeä: ne, jotka naurettavalla tavalla imartelivat
+hänen ylpeyttään, vaikka hän olisi tarvinnut ymmärtävää, pystyvää,
+arvostelukykyistä, suopeamielistä ja ankaraa mentoria, tekivät hänelle
+karhunpalveluksen j.n.e. --: (kaikki tämä Goujartin kuvausta). --
+Sävelniekat jälleen nauroivat väkinäisesti. He teeskentelivät syvästi
+halveksivansa taiteilijaa, jota sanomalehdet pönkittivät; heille oli
+_vulgum pecus_ muka suurimman inhon esine; he kieltäysivät huolimasta
+Artaxerxeen lahjoja, joita heille itselleen ei tarjottu. Toiset heistä
+häpäisivät Christophea kaikin tavoin. Toiset rusentelivat häntä
+säälittelynsä painolla. Eräät musiikkimiehet vihoittelivat asiasta
+Olivierille -- (he olivat arvostelijoita, siis hänen virkaveljiään.) --
+He tahtoivat kostaa hänelle sen, että hän oli niin itsenäinen ja työnsi
+heitä luotaan, -- totta puhuen teki Olivier sen enemmän yksinäisyyden
+rakkaudesta kuin halveksimisesta ketään kohtaan. Mutta ihmisten on
+vaikeaa antaa anteeksi, että voidaan tulla toimeen ilman heitä. --
+Jotkut melkeinpä vihjailivat, että Olivier onki omaa etuaan _Le Grand
+Journalin_ artikkeleista. Oli sellaisiakin, jotka ryhtyivät muka
+puolustamaan Christophea hänen ystäväänsä vastaan: he teeskentelivät
+surevansa sitä, että Olivier talutti kevytmielisesti herkkähermoista,
+uneksivaa ja elämän taisteluun huonosti asestettua taiteilijaa, --
+Christophea, -- Markkinatorin meteliin, jossa hän auttamatta eksyisi:
+he käsittelivät Christophea pikku poikana, jossa ei ollut tarpeeksi
+miestä kuljeksiakseen maailmassa omin päinsä. He sanoivat, että näin
+turmeltiin koko tulevaisuus henkilöltä, jonka hyvä tahto ja sitkeä työ
+olisivat kuitenkin ansainneet paremman kohtelun kuin tällaisen väärän
+suitsutuksen, vaikkei hänellä juuri lahjoja ollutkaan. Se oli heistä
+sangen ikävä asia. Eikö hänen nyt voitu antaa olla hiljaisuudessaan,
+tehdä työtä tyynesti vielä monet hyödylliset vuodet? Olivier olisi
+voinut vastata heille:
+
+-- Voidakseen tehdä työtä täytyy hänen saada syödä. Kuka antaa hänelle
+leipää?
+
+Mutta se ei heitä ällistyttänyt. He olisivat vastanneet tyynesti kuin
+ainakin:
+
+-- Se on sivuasia. Täytyy kärsiä. Ja mitä haittaa pieni kärsimys?
+
+Tietysti julistivat tällaisia stoalaisia teorioita hienoston jäsenet,
+juuri ne, joilla ei ollut taloudellisia huolia. Aivan kuin muuan
+miljonääri sanoi eräälle yksinkertaiselle sielulle, joka pyysi häneltä
+apua jollekin köyhälle taiteilijalle:
+
+-- Mutta, hyvä herra, Mozart kuoli köyhyyteen.
+
+Heistä ei olisi ollut ollenkaan paikallaan, jos Olivier olisi vastannut
+heille, että Mozart olisi halunnut elää, ja että Christophe oli
+päättänyt elää.
+
+
+
+
+Christophe alkoi ikävystyä moisiin portaittensa ravaajiin. Hän
+ihmetteli, iankaikkisestiko tätä menoa kestäisi. -- Mutta se loppuikin
+jo kahden viikon päästä. Sanomalehdet eivät enää puhuneet hänestä.
+Kuitenkin tunnettiin hänet. Ken mainitsi hänen nimensä, ei sanonut
+suinkaan:
+
+-- Hän on _Davidin_ ja _Gargantuan_ tekijä,
+
+vaan:
+
+-- Ahaa, _Grand Journalin_ muusikko!...
+
+Se oli kuuluisuutta.
+
+Olivier huomasi sen kuuluisuuden kirjeistä, joita tuli Christophelle,
+jopa hänelle itselleenkin, siis kiertoteitä: niissä oli libreton
+tekijäin tarjouksia, konserttiurakoitsijain ehdotuksia, sellaisten
+uusien ystävien lämpöisiä vakuutuksia, jotka olivat vähän ennen olleet
+vihollisia, ja naisten kemukutsuja. Sanomalehtien kiertokyselyjä
+tehtäessä kuulusteltiin hänenkin mieltänsä kaikenlaisista asioista:
+tiedusteltiin Olivierin ajatusta Ranskan väkiluvun vähenemisestä,
+ihanteellisesta taiteesta, naisten korseteista; udeltiin mitä hän
+arveli alastomuudesta näyttämöillä, -- ja eikö hän uskonut, että Saksa
+oli rappiolla, musiikin loppu tullut j.n.e. Olivier ja Christophe
+nauroivat yhdessä mokomalle. Mutta samalla kuin Christophe piti tätä
+ilveilynä, niin eikös hän, heittiö, myöntynyt menemään joihinkin
+päivälliskutsuihin! Olivier ei ollut uskoa silmiään.
+
+-- Sinäkö? kysyi hän.
+
+-- Juuri minä, vastasi Christophe veitikkamaisesti. Luulitko, etteivät
+tässä muut kuin sinä saa mennä katselemaan kauniita naisia? Älä
+uskokaan, veitikka! Nyt on minun vuoroni! Minä tahdon huvitella!
+
+-- Huvitella? Voi mies-parkaa! Asianlaita oli se, että Christophe oli
+elänyt niin kauan yksinäisyyteen suljettuna, että hänelle tuli yhtäkkiä
+vastustamaton halu siitä vähän päästä. Ja sitäpaitsi tuotti odottamatta
+koittanut kunnia hänelle naivia ja humoristista huvia. Muuten hänellä
+oli ylen ikävä näissä illanvietoissa, ja ihmiset siellä olivat hänestä
+idiootteja. Mutta kun hän tuli sieltä kotiin, väitti hän ystävälleen
+ilveillen aivan päinvastaista. Hän meni vieraspitoihin, mutta ei
+enempää kuin yhden kerran samaan paikkaan. Torjuakseen uudet kutsut hän
+keksi mielettömiä tekosyitä, ällistyttävän häikäilemättömiä verukkeita.
+Olivier piti hänen käytöstään hävyttömänä. Christophe nauroi sydämen
+pohjasta. Hän ei mennyt noihin salonkeihin mairimaan itserakkauttaan,
+vaan uusimaan elämänvarastoaan, saamaan lisää museoonsa katseita,
+äänenvivahteita, ihmisten liikkeitä koko sitä muotojen, äänten ja
+värien materiaa, jolla taiteilijan täytyy rikastuttaa vähän väliä
+palettiaan. Musiikkimies ei saa ravintoaan pelkästään musiikista.
+Jokin kuullun sanonnan vivahde, liikkeen rytmi, hymyn harmonia
+suggeroi häneen enemmän musiikkia kuin jonkun säveltäjän kokonainen
+sinfonia. Mutta täytyy tunnustaa, että noissa salongeissa kasvojen ja
+sielujen musiikki on yleensä yhtä tympeää ja vähän vaihtelevaa kuin
+monien säveltäjäin musiikki. Kullakin on oma maneerinsa, johon hän
+jähmettyy. Sievän naisen hymy opitussa ja harkitussa sulossaan on yhtä
+stereotyyppinen kuin jokin parisilainen sävelmä. Miehet ovat vieläkin
+typerämpiä kuin naiset. Hienoston heikontavasta vaikutuksesta tylsyy
+ryhti, omintakeiset luonteet ohentuvat ja häviävät, jopa hirvittävällä
+nopeudella. Christophe joutui aivan ymmälle, kun hän näki, miten paljon
+kuolleita tai kuolevia hän siellä taiteilijain joukossa kohtasi: se tai
+se nuori musiikkimies, jolla oli sekä voimaa että neroa, mutta jonka
+menestys oli tylsyttänyt ja tehnyt joutavuudeksi, ei ajatellut enää
+muuta kuin vetää sieraimiinsa imarteluita, joilla häntä myrkytettiin,
+tai nauttia ja maata. Kuva siitä, millaiseksi moinen mies kehittyisi
+kahdenkymmenen vuoden kuluttua, näkyi salin toisessa päässä vanhan,
+parfymoidun, rikkaan ja kuuluisan sävelmestarin muodossa, joka oli
+kaikkien akademiain jäsen ja uransa kukkulalla; hänen ei tarvinnut,
+mikäli näytti, peljätä mitään eikä säästää mitään, mutta siitä
+huolimatta hän nöyristeli kaikelle ja kaikille, pelkäsi yleistä
+mielipidettä, mahtavia miehiä, sanomalehdistöä, eikä uskaltanut sanoa
+koskaan, mitä ajatteli; tai hän ei enää ajatellutkaan mitään, tuskin
+oli edes olemassakaan, esiintyi vain, oli omilla pyhillä muistoillaan
+kuormattu aasi.
+
+Saattoi olla varma, että kaikkien näiden taiteilijain ja älymiesten
+takana, jotka olivat kerran olleet suuria tai olisivat voineet sitä
+vieläkin olla, piili jokin nainen, joka imi heiltä voiman. Kaikki
+naiset olivat täällä vaarallisia: yhtä hyvin typerät kuin nekin, jotka
+eivät olleet tyhmiä, niin rakastavat kuin sellaiset, jotka eivät
+rakastaneet muuta kuin itseään; parhaimmat heistä olivat juuri kaikkein
+pahimpia: sillä he tukehuttivat tolkuttoman hellyytensä kynttilähatun
+alle taiteilijan vielä varmemmin kuin toiset, koettaessaan kaikessa
+vilpittömyydessään kesytellä neroa kotiolennoksi, sovittaa sitä
+omaan henkeensä, tasoittaa sitä, karsia siitä oksat pois, siistiä,
+parfymoida, kunnes mies oli aivan heidän oman hempeätunteisuutensa,
+pienen turhamaisuutensa ja heidän ja noiden seurapiirien
+keskinkertaisuuden mukainen.
+
+Vaikka Christophe ainoastaan pistäysi tässä maailmassa, näki hän jo
+tarpeeksi huomatakseen sen vaarat. Monikin naikkonen koetti tietysti
+siepata hänet salonkiinsa, palvelemaan itseään; ja Christophe oli
+joskus jo vähällä takertua rakastettavien sanojen ja paljon lupaavien
+hymyjen koukkuun. Ellei hänellä olisi ollut niin selvä, terve järki
+ja elleivät ne muutokset, joita hän näki tapahtuneen näitä nykyajan
+Kirke-noitia ympäröivissä miehissä, olisi häntä peloittaneet, ei hän
+olisi pelastunut leikistä ehjin nahoin. Mutta hänen mielestään ei
+tosiaan maksanut vaivaa lisätä sievien naishempukkain paimentamaa
+hanhiparvea. Vaara olisi ollut hänelle suurempikin, jos naikkoset
+eivät olisi niin halukkaasti tavoitelleet häntä kiinni. Nykyään, kun
+he ja koko maailma olivat vakuutetut, että heidän keskuudessaan oli
+nero, koettivat he kaikin mokomin sitä tukehduttaa. Tuollaisilla
+olennoilla on yksi ainoa ajatus, kun he näkevät kukkasen: pistää se
+vaasiin; -- linnun: saada se häkkiin, -- vapaan miehen: tehdä hänestä
+joutavanpäiväinen juoksupoika itselleen.
+
+Christophen pää sekaantui hetkeksi, mutta se selvisi kohta, eikä hän
+välittänyt ainoastakaan heistä yhtään.
+
+
+
+
+Kohtalo ilkkuu usein kummallisesti ihmisiä. Se päästää huolettoman ja
+ajattelemattoman pujahtamaan pois satimestaan; mutta sellaisen, joka on
+viisas ja varuillaan ja tietää uhkaavat vaarat, sotkee se väkisinkin
+ansoihinsa. Christophe ei takertunut tähän aito parisilaiseen satimeen,
+vaan siihen jäi Olivier.
+
+Ystävän menestyksestä oli hyötyä hänelle. Christophen mainetta
+räiskähti häneenkin. Se seikka, että hänet oli parissa kolmessa
+lehdessä mainittu miehenä, joka oli keksinyt Christophen, oli tehnyt
+hänet tunnetummaksi kuin kaikki teokset, mitä hän oli kuudessa
+vuodessa kirjoittanut. Hänkin sai siis osansa vieraskutsuista, joita
+Christophelle lähetettiin; ja hän seurasi Christophea niihin, koska
+halusi pitää häntä huolellisesti silmällä. Varmaankin käsitti hän tuon
+tehtävänsä niin vakavasti, ettei hänelle jäänyt aikaa pitää silmällä
+omaa itseään. Lempi lehahti näet lähelle häntä ja nykäisi hänet
+silmukkaansa.
+
+Tyttö oli pieni ja vaaleaverinen, laiha ja viehkeä; hienot kiharat
+aaltoilivat pikku laineissa ahtaan ja selvän otsan ympärillä; hienot
+kulmakarvat kaarsivat raskaanlaisia luomia; silmät olivat siniset kuin
+talvikin kukat, nenä siro ja sieraimet värähtelevät, ohimot hiukan
+kuopalla, leuka oikullinen, suu elävä, älykäs ja nautinnonhaluinen,
+sen pielet hiukan ylöskaartuvat; hymy oli pienen, sangen puhtaan
+faunin hymyä. Hänen kaulansa oli pitkä ja hento, vartalo sievä, ruumis
+elegantin laiha; hänen olemuksessaan oli jotain onnentuntuista ja
+samalla huolestunutta; nuorekkuutta, joka kätki sisäänsä heräävän
+kevään levottomaksi tekevän ja runollisen arvoituksellisuuden, --
+Frühlingserwachenin, -- Hänen nimensä oli Jacqueline Langeais.
+
+Jacqueline ei ollut vielä kahtakymmentä täyttänyt. Hän oli katolisen
+perheen lapsi, rikkaan, arvossa pidetyn ja vapaa-ajattelijoihin
+lukeutuvan. Hänen isänsä oli intelligentti ja kekseliäs insinööri,
+avoin uusille aatteille; hän oli luonut itselleen hyvän aseman
+työnsä, poliittisten suhteittensa ja avioliittonsa avulla. Se liitto
+oli samalla sekä rakkaus- että raha-avioliittoa (ainoaa todellista
+rakkautta hänen laisilleen miehille); vaimo oli sievä ja sangen
+parisilainen nainen, rahamaailmasta valittu. Rahat olivat jääneetkin,
+mutta rakkaus oli lähtenyt tiehensä. Siitä oli kuitenkin säilynyt
+muutamia säkeneitä: sillä se oli aikoinaan ollut sangen kiivasta
+kummaltakin puolelta. Nyt eivät he kuitenkaan enää kuvitelleetkaan
+toisissaan liiallista uskollisuutta. Kumpikin heistä kuljeksi
+asioillaan ja omissa huvituksissaan; ja keskenään he tulivat toimeen
+hyvinä, sangen järkevinä ja egoistisina tovereina, vaatimatta
+turhantarkkuutta.
+
+Tytär oli heidän yhdyssiteenään ja samalla heidän kätketyn keskinäisen
+kateutensa kiistankappaleena: sillä he rakastivat häntä molemmat
+kiihkeästi. Kumpikin näki hänessä itsensä, omine helmavikoineen, mutta
+ihannoituna, lapsen koko suloudessa; ja he koettivat salakavalasti
+riistää lasta toisiltaan. Tyttö oli tietysti huomannut sen seikan,
+viattoman ovelana kuin ainakin nuo pikku olennot, joilla on ehdoton
+taipumus luulla, että koko maailma pyörii pelkästään heidän
+ympärillään; ja lapsi käytti sitä kilpailua hyväkseen. Hän pani
+vanhempansa alinomaa ostamaan huutokaupalla hänen hellyyttään. Ei
+ollut oikkua, jota hän ei tietänyt varmasti voivansa tyydyttää, jos
+ei toisen avulla, niin ainakin toisen; ja milloin hän hylkäsi toisen
+heistä, oli hyljätty niin pahoillaan, että tarjosi kohta vielä enemmän
+kuin ensimäinen. Lapsi oli kunnottomasti hemmoiteltu; ja hänelle oli
+suuri onni, ettei hänen luonteessaan ollut oikeastaan mitään pahaa, --
+lukuunottamatta itsekkyyttä, joka on kaikille lapsille ominaista, mutta
+saa liiaksi lellitellyissä ja liian rikkaiden ihmisten lapsissa usein
+sairaloisia muotoja, sillä sellaisissa olosuhteissahan ei itsekkyydellä
+ole mitään esteitä eikä myöskään tavoiteltavia päämääriä.
+
+Vaikka herra ja rouva Langeais jumaloivatkin tytärtään, eivät he
+kuitenkaan olisi uhranneet hänen tähtensä mitään personallisista
+mukavuuksistaan. He jättivät hänet yksin kotiin suureksi osaksi
+päivää, täytettyään ensin kaikki hänen tuhat ja yksi mielitekoaan.
+Haaveilun aikaa ei häneltä suinkaan puuttunut; eikä hän jättänytkään
+haaveilua. Kypsymättömänä ja varhain oli hän jo saanut kaikenlaisia
+opastuksia arveluttaviin asioihin varomattomista sanoista, joita hän
+kuuli ympärillään, -- (sillä vanhempien seurapiireissä ei liioin
+arasteltu); ja niinpä hän jo kuusi-vuotiaana kertoi nukeilleen
+pieniä lemmenseikkailuja, joiden henkilöinä olivat aviomies, vaimo
+ja rakastaja. On selvää, ettei hän tarkoittanut sillä mitään pahaa.
+Sinä päivänä, jolloin hän huomasi sanojen takana jonkinlaiseni tunteen
+rahdun, loppuivat tarinat nukeille: hän pidätti ne nyt itselleen.
+Hänellä oli luonteessaan tavaton määrä viatonta aistillisuutta; se
+kaikui hänelle etäältä kuin näkymättömät kellot, jostakin tuolta,
+kaukaisuudesta, ilmanrantain takaa. Ei voinut tietää, mikä siellä
+soitti. Joskus kantoi tuuli kaiun sieltä; se tuli, mistä lienee
+tullutkin, se ympäröi tytön, ja hän tunsi silloin veren nousevan
+poskiinsa, hengityksensä salpautuvan pelosta ja sulosta. Hän ei tätä
+laisinkaan käsittänyt. Ja sitten se katosi niinkuin oli tullutkin.
+Mitään ei eroittanut enää. Tuskin tuntuva kumina, huomaamaton, sinisiin
+ilmoihin haipuva kaiku. Tiesi ainoastaan, että se oli tuolla, vuorten
+takana, ja että sinne täytyi päästä, päästä niin pian kuin mahdollista:
+siellä oli onni. Ah! Kun sinne kerran pääsisi!...
+
+Pääsyä odotellessa kuvitteli hän kaikenlaista eriskummaista, mitä
+siellä muka olisi. Sillä tärkeintä pikku tytön järjentoiminnalle oli
+nyt koettaa aavistella, mitä siellä oli. Hänellä oli muuan samanikäinen
+tuttava tyttö, Simone Adam, jonka kanssa hän puheli monesti näistä
+vakavista asioista. Kumpikin antoi toiselle niistä hankkimaansa
+valaistusta: kaksitoista-vuotiaan suuria kokemuksia, muilta kuultuja
+ja salaa kirjoista ahmittuja tietoja. Ikäänkuin varpaillaan seisten
+ja pitäen kynsillään kiinni kivistä koettivat nuo kaksi pikku tyttöä
+kaikin mokomin nähdä yli sen vanhan aitamuurin, joka kätki heiltä
+tulevaisuutta. Mutta vaikka he kuinka koettivat, ja uskottelivat
+näkevänsä raoista, he eivät nähneet kerrassaan mitään. Heidän tilansa
+oli viattomuuden, runollisen rivouden ja parisilaisen ironian
+sekoitusta. He juttelivat keskenään hirvittäviä asioita aavistamatta
+niiden sisältöä, ja loivat itselleen aivan yksinkertaisista seikoista
+kokonaisia maailmoita. Jacqueline, joka kaiveli kaikki nurkat kenenkään
+tohtimatta häntä siitä moittia, työnsi pikku nenänsä myöskin isänsä
+kirjoihin. Onneksi suojelivat viattomuus ja hänen sangen siisti
+pikkutytön vaistonsa häntä huonoilta kirjatuttavuuksilta: tuskin näki
+hän jonkin hiukan raa'an kohtauksen tai sanan, niin häntä inhotti;
+heti heitti hän kirjan käsistään; ja niin puikki hän keskellä
+noita hävyttömiä tovereita aivan kuin peljästynyt kissa, hyppien
+likarapakkojen poikki, -- saamatta tahraa.
+
+Yleensä eivät romaanit häntä kiehtoneet: ne olivat liian
+selväpiirteisiä ja liian kuivia. Mutta runokirjat jälleen saivat
+hänen sydämensä sykkimään liikutuksesta ja toivosta, että hän
+löytäisi niistä arvoituksensa ratkaisun, -- ne runokirjat nimittäin,
+jotka puhuivat rakkaudesta. Ne olivat ikäänkuin läheisimpiä pikku
+tytön sielunelämälle. Niissä ei asioita nähty, vaan ne kuviteltiin,
+katsottuina himon tai kaihon prisman lävitse; ne ikäänkuin
+tirkistelivät vanhan aitamuurin halkeamista, kuten Jacqueline itsekin.
+Mutta ne tiesivät paljon enemmän kuin Jacqueline, ne tiesivät kaiken,
+mitä piti saada tietää, ja ne ympäröivät tiedetyn suloisilla ja
+mystillisillä sanoilla, joita täytyi avata kapaloistaan äärettömän
+huolellisesti, että löytyisi... löytyisi se... Ah, ei löytynyt mitään,
+mutta oli joka hetki löytymäisillään...
+
+Nuo tyttöset olivat uupumattomia. He kuiskuttelivat toisilleen,
+selkäpiissään väristystä tuntien, runoja, joita olivat sepittäneet
+Alfred de Musset tai Sully-Prudhomme; niissä kuvittelivat he oikeita
+turmeluksen syvyyksiä; he kirjoittivat niitä vihkoihinsa; he kyselivät
+toisiltaan, mikä sen tai sen kohdan salainen merkitys oli, vaikkei
+mitään merkitystä usein ollutkaan. Nämä kolmetoista-vuotiaat kunnon
+naikkoset, viattomat ja samalla julkeat, jotka eivät tienneet mitään
+rakkaudesta, väittelivät keskenään, puolittain leikillä, puolittain
+vakavina, rakkaudesta ja hekkumasta; ja koulussa he raapustelivat,
+opettajan isällisten silmien edessä, -- hän oli sangen lauhkea ja
+ylen kohtelias vanha pappa, --, imupaperiinsa sellaisia värssyjä
+kuin seuraavakin jonka opettaja sai käsiinsä eräänä päivänä ja aivan
+järkyttyi siitä:
+
+    Laissez, oh! laissez-moi vous tenir enlacées,
+    Boire dans vos baisers des amours insensées,
+    Goutte à goutte et longtemps!...
+
+    "Anna minun pusertaa sinut syliini,
+    juoda suudelmistasi hurjaa rakkautta,
+    tilkka tilkalta ja vitkaan!..."
+
+He kävivät erästä hienoston piirien erikoisesti suosimaa koulua,
+jonka opettajat olivat yliopistomiehiä. Siellä löysivät he jumalia
+sydämensä kaipuille. Melkein kaikki nuo pikku tytöt olivat rakastuneet
+opettajiinsa. Ei tarvittu muuta kuin että opettaja oli nuori eikä
+aivan hirvittävän ruma, niin hän oikein raivosi tyttösten sydämissä.
+Oppilaat tekivät työtä kuin hevoset, kukin saavuttaakseen oman
+sulttaaninsa huomion. Tuli pitkät itkut, kun tyttö sai opettajaltaan
+ainekirjoituksesta huonon numeron, -- kukin omaltaan tietysti: sillä
+siitä he vähät välittivät, jos toinen sen antoi. Jos hän kiitteli
+heitä, niin punastuttiin ja kalvettiin, luotiin häneen kiitollisia
+ja veikeitä silmäyksiä. Ja jos hän pyysi tulemaan syrjään antaakseen
+neuvoja tai onnitellakseen menestyksestä, oltiin suorastaan taivaassa.
+Ei tarvinnut olla mikään leijona viehättääkseen noita tyttösiä. Kun
+voimistelunopettaja tunnilla otti Jacquelinen syliinsä nostaakseen
+hänet trapetsiin, värisi Jacqueline kuin kuumeessa. Ja mikä raivoisa
+kilvoittelu tyttöjen kesken vallitsi! Miten kiivaita salaisia
+mustasukkaisuuden puuskia! Kuinka nöyrästi ja lumoavasti katseltiin
+opettajaan, jotta olisi saatu hänet pois hävyttömän rivalin luota!
+Kun opettaja tunnilla vain avasi suunsa, niin; kynä oikein räiskyi
+hänen sanojaan kopioidessa. Tyttöset eivät koettaneetkaan ymmärtää
+opetusta, tärkeintä oli, ettei tavukaan menisi heiltä hukkaan. Ja juuri
+kirjoittaessaan, kääntyneinä sellaiseen asentoon, että epäjumalan kuva
+pysyi aina heidän silmiensä edessä ja että he saivat katsella salaa
+hänen muotoaan ja jokaista liikettään, Jacqueline ja Simone kysyivät
+toisiltaan hiljaa:
+
+-- Luuletko sinä, että hänelle sopisi sininen kravatti?
+
+Edellä kerrotun hyvän lisäksi olivat kauniit värikuvat, romantiset
+ja hienot runokirjat, muodissa olevat runolliset gravyyrit,
+rakastumiset näyttelijöihin, soittotaiteilijoihin, jo kuolleisiin tai
+vielä eläviin kirjailijoihin: -- Mounet-Sully, Samain, Debussy, --
+silmäykset, joita vaihdettiin nuorten miesten kanssa konserteissa,
+kutsusalongeissa, kaduilla, sekä nopeasti syttyvät ja mielikuvituksessa
+heti toteutetut pienet intohimot, -- alinomainen tarve "pikiintyä"
+lakkaamatta, olla aina täynnä rakkautta, saada jokin tekosyy rakastaa.
+Jacqueline ja Simone uskoivat toisilleen kaikki asiansa: selvä
+todistus, etteivät he suuria tienneet; se oli sitäpaitsi paras keino,
+jottei tunne pääsisi koskaan kiihtymään liian syväksi. Sen sijaan
+muuttui tämä tila kroonilliseksi taudiksi, jota he itse pilkkailivat
+kaikkein ensimäisinä, mutta jota he harrastivat ja pitkittivät
+mitä suurimmalla huolella. He elivät kumpikin yhtämittaisessa
+kiihkossa. Simone oli romantisempi ja järkevämpi ja keksi enemmän
+kaikenlaisia mielikuvituksen hurjisteluja, mutta Jacqueline, joka
+oli rehellisempi ja intohimoisempi luonne, oli valmiimpi panemaan
+ne täytäntöönkin. Sadat kerrat oli hän vähällä tehdä mitä pahimpia
+tyhmyyksiä. -- Mutta hän ei kuitenkaan niitä tehnyt, enempää kuin
+nuoret tavallisestikaan. Tulee hetkiä, jolloin nuo pienet, poloiset
+typerykset -- (sellaisia olemme kaikki olleet) -- ovat heittäytyä
+toiset itsemurhaan, toiset ensinnä vastaansattuvan syliin. Mutta
+Jumalan kiitos, melkein kaikki ne aikeet jäävätkin siihen. Jacqueline
+raapusteli kymmenkunnan intohimoista kirjettä miehille, joita hän
+tunsi tuskin vielä näkemältäkään; mutta hän ei lähettänyt niistä kuin
+yhden, haltioituneen kirjeen, johon hän ei merkinnyt nimeään, eräälle
+rumalle, joutavanpäiväiselle kriitikolle, joka oli itsekäs luonne,
+kuivasydäminen ja ahdasjärkinen. Jacqueline oli häneen rakastunut
+parin hänen arvosteluissaan näkemänsä rivin vuoksi, joissa hän oli
+ollut huomaavinaan ääretöntä tuntehikkuutta. Samoin leimahti hän
+tuleen eräälle suurelle näyttelijälle: näyttelijä asui lähellä hänen
+kotiaan; joka kerta, kun Jacqueline kulki hänen ovensa ohi, supatti hän
+itsekseen:
+
+-- Jos menisin sisään!
+
+Ja kerran hän tuli niin rohkeaksi, että meni jo hänen eteiseensä.
+Mutta tuskin hän pääsi sinne, niin livisti hän karkuun. Mitä hän olisi
+hänelle puhunut? Hänellä ei ollut hänelle mitään, kerrassa mitään
+sanomista. Hän ei häntä rakastanutkaan. Hän tiesi sen itse hyvin. Hänen
+hullutteluissaan oli aina puolet itsepetosta, jonka hän itse näki. Ja
+toinen puoli oli alinomaista suloista ja järjetöntä kaipuuta rakastaa.
+Kun Jacqueline oli sangen älyllistä rotua, huomasi hän tämän itsessään
+selvästi. Se ei kuitenkaan estänyt häntä olemasta hullu. Hullu, joka
+itsensä tuntee, on kahta hullumpi.
+
+Jacqueline kävi usein vieraissa hienoston piireissä. Siellä ympäröivät
+häntä aina nuoret miehet, jotka joutuivat hänen suloutensa lumoihin ja
+joista monet rakastuivat häneen. Hän ei rakastanut heistä ainoaakaan,
+mutta kuherteli kaikkien kanssa. Hän ei tullut ajatelleeksikaan,
+mitä pahaa hän sillä tavoin olisi saattanut tehdä. Kauniille tytölle
+on rakkaus julmaa leikittelyä. Hänestä on luonnollista, että häntä
+rakastetaan, eikä hänellä mielestään ole mitään velvollisuuksia
+muita kuin sitä kohtaan, jota hän itse rakastaa; melkeinpä saattaa
+hän luulla, että se, joka häntä rakastaa, on jo siitä tunteestaankin
+tarpeeksi onnellinen. Hänen puolustuksekseen täytyy sanoa, ettei hän
+aavista, mitä rakkaus onkaan, vaikka hän ajattelee sitä aamusta iltaan.
+Usein kuvitellaan, että nuori, suurkaupungin kiihkeässä ilmapiirissä
+kasvatettu hienoston tyttö on aikaiskypsyneempi kuin maalaistyttö;
+mutta asia on aivan päinvastoin. Kirjat, pakinat lukuisain toverien
+kanssa ovat kyllä kiihdyttäneet hänessä alinomaisen lemmenpalon,
+joka hänen joutilaan elämänsä vuoksi usein hipaisee manian rajoja;
+sattuupa niinkin, että hän ennättää lukea koko tuon kaipaamansa asian
+jo etukäteen ja osaa sen sanasta sanaan ulkoa. Mutta silti ei hän sitä
+suinkaan tunne sydämessään. Rakkaudessa samoin kuin taiteessakaan ei
+temppu ole ladella sitä, mitä toiset ovat puhelleet, vaan täytyy puhua
+sitä, mitä itse tuntee; ja se, joka ehättää puhumaan ennenkuin hänellä
+on mitään puhumista, ei ehkä kerran osaakaan sanoa mitään.
+
+Jacqueline eli siis keskellä toisten kokemien tunteiden pölyä, niinkuin
+yleensä aina nuoret tytöt, pölyä, joka esti häntä näkemästä asioita
+todellisina, piti häntä yhtä mittaa pikku kuumeessa, kädet palavina,
+kurkku kuivana, silmät tulehtuneina. Hän luuli ne tuntevansa. Häneltä
+ei suinkaan puuttunut siihen hyvää tahtoa. Hän sekä luki että kuunteli.
+Hän oli oppinut paljon sieltä täältä, pirstoina, aikuisten jutteluista
+ja kirjoista. Hän koetti tutkia vielä itseäänkin. Hän oli parempi kuin
+se piiri, jonka keskellä hän eli. Hän oli rehellisempi.
+
+
+
+
+Eräällä naisella oli häneen terveellinen vaikutus, -- mutta se oli
+liian lyhytaikainen. Tuo nainen oli Jacquelinen isän sisar, Martta
+Langeais, iältään neljän- ja viidenkymmenen välillä, naimaton. Hän oli
+kookas, hänen kasvonpiirteensä säännölliset, mutta ilme surullinen,
+eikä hän ollut kauniskaan; hän pukeutui aina mustaan; hänen eleissään
+ja liikkeissään oli jotain tiukan arvokasta; hän tuskin puhui, ja teki
+sen varsin hiljaisella äänellä. Häntä olisi tuskin huomattu ihmisten
+joukossa, ellei hänen harmaitten, älykkäiden silmiensä katse olisi
+ollut niin kirkas ja hänen alakuloisen suunsa hymy niin hyvä.
+
+Marttaa ei nähty sukulaisten luona kuin harvoin, sellaisina päivinä,
+jolloin aviopari oli kahden. Herra Langeais tunsi häntä kohtaan
+ikävystymisen sekaista kunnioitusta. Rouva Langeais ei salannutkaan
+mieheltään, miten vähän hän piti tuon kälynsä vierailuista. He
+pakottivat kuitenkin itsensä välttämättömän sopivaisuuden vuoksi
+kutsumaan hänet säännöllisesti kerta viikossa luokseen päivälliselle;
+eivätkä he liioin salanneet, että he kutsuivat hänet luokseen
+pelkästään velvollisuuden vuoksi. Herra Langeais puhui näissä
+tilaisuuksissa itsestään, se oli hänelle alati mieltäkiinnittävä
+puheen aihe. Rouva Langeais ajatteli tuiki toisia asioita, ja
+hymyili totuttua hymyään vastatessaan vieraalle aivan umpimähkään.
+Kutsut sujuivat aina sangen kauniisti ja kohteliaasti. Sattuipa
+oikein sydämellisiäkin purkauksia, kun täti, joka oli muuten sangen
+hienotuntoinen, lähti heiltä pois aikaisemmin kuin oli toivottu
+hänen lähtevän; ja talon rouvan viehkeä hymy oli tavallistakin
+säteilevämpi sellaisena päivänä, jolloin hänen päässään liikkui
+erikoisen miellyttäviä muistoja; Martta-täti huomasi kaiken tämän;
+hänen silmiltään ei säilynyt juuri montakaan seikkaa salassa; ja hän
+näki veljensä kodissa paljon sellaista, joka oli hänestä vastenmielistä
+ja teki hänet surulliseksi. Mutta hän ei ilmaissut tunteitaan: mitäpä
+se olisi auttanut? Hän rakasti veljeään, hän oli ollut ylpeä hänen
+lahjoistaan ja menestyksestään, aivankuin koko muukin suku, joka ei
+ollut pitänyt liian kalliina maksaa vanhimman poikansa voittoa elämässä
+omilla moralisilla kärsimyksillään. Martta-täti oli säilyttänyt
+kirkkaimpana heistä kaikista arvostelukykynsä. Hän oli yhtä älykäs
+kuin veljensäkin ja moralisesti parempaa ainesta, miehekkäämpi kuin
+hän, -- (kuten monetkin Ranskan naiset ovat paljoa parempia kuin sen
+miehet), -- joten hän arvosteli veljeään selkeästi; ja jos veli kysyi
+hänen mielipidettään, sanoi Martta sen hänelle suoraan. Mutta pitkään
+aikaan ei veli ollut sitä enää kysynytkään! Hänestä oli viisaampaa
+olla sitä tietämättä, taikka, -- (sillä hän tiesi kaiken yhtä hyvin
+kuin sisarkin), -- sulkea siltä silmänsä. Itsetuntoinen sisar vetäytyi
+illoin syrjään. Kukaan ei välittänyt hänen sisäisestä elämästään. Ja
+toisille olikin mukavampaa olla sitä tiedustelematta. Täti eli yksin,
+ei käynyt paljoa poissa kotoaan, eikä hänellä ollut kuin pieni joukko
+ystäviä, nekään eivät varsin läheisiä. Hänen olisi ollut helppo hankkia
+itselleen etuja veljensä suhteista huomattaviin ihmisiin ja omista
+luonnonlahjoistaan: hän ei sitä yrittänytkään. Hän oli kirjoittanut
+erääseen Parisin suurista aikakauskirjoista pari kolme artikkelia,
+historiallisia ja kirjallisia muotokuvia, joiden säästeliäs, selvä ja
+sattuva tyyli olivat herättäneet huomiota. Mutta siihen hän oli sen
+alan jättänyt. Hän olisi voinut solmia intressantteja ystävyyssuhteita
+eräitten arvokkaiden miesten ja naisten kanssa, jotka olivat
+osoittaneet mielenkiintoa häntä kohtaan ja joita hänen itsensäkin
+olisi ehkä ollut hauska tuntea. Hän ei ollut välittänyt heistä,
+kun he yrittivät lähetä häntä. Saattoi tapahtua, ettei hän mennyt
+teatteriin, vaikka hänelle oli jo varattu paikka johonkin sellaiseen
+näytäntöön, joka oli hänestä kaunista; ja usein, kun hän olisi voinut
+tehdä jonkin matkan, josta hän olisi tiennyt saavansa huvia, jäi hän
+kuitenkin kotiinsa. Hänen luonteensa oli kummallista stoalaisuuden ja
+neurastenian sekoitusta. Se ei kuitenkaan häirinnyt ollenkaan hänen
+ajatustensa selkeyttä. Hänen elämänsä oli saanut kohlun, mutta ei
+hänen älynsä. Ennen muinoin oli jokin suru, jonka hän yksin tiesi,
+iskenyt häntä sydänjuuriin. Ja vielä syvemmälle oli hänen olemukseensa
+kaivautunut toinen, tuntemattomampi paha, -- tuntematon hänelle
+itselleenkin, -- kohtalon keihäs, eräs sisällinen tauti, joka alkoi jo
+tähän aikaan kalvaa häntä. -- Mutta Langeais'en pari ei nähnyt hänessä
+muuta kuin hänen kirkkaan katseensa, ja se häiritsi silloin tällöin
+heitä.
+
+Jacqueline ei huomannut laisinkaan tätiä niin kauan kuin hän oli vielä
+surua vailla ja onnellinen, -- ja sehän oli aluksi hänen tavallinen
+mielentilansa. Mutta kun hän varttui ikään, jolloin levottomaksi
+tekevä sisäinen liikunta alkaa ruumiissamme ja sielussamme, syösten
+olemuksemme tuskan, inhon, kauhun ja hämärän surun valtaan, näillä
+kummallisilla ja julmilla pyörrytyksen hetkillä, jotka eivät onneksi
+kestä kauan, mutta joina nuorukainen tuntee kuolevansa, -- näillä
+hetkillä näki tuo hukkuva lapsi, joka ei uskaltanut huutaa: "Auttakaa!"
+vieressään toki yhden olennon, Martta-tädin, ojentamassa hänelle
+pelastavaa kättään. Ah, kuinka nuo toiset olivat hänestä kaukana!
+Ajatellakseen tuon neljätoista-vuotiaan nuken suruja olivat isä ja
+äiti hänelle liian vieraita hellätunteisessa itsekkyydessään, liian
+tyytyväisiä itseensä. Mutta täti aavisti ne surut, ja hän sääli lasta.
+Hän ei puhunut mitään. Hän ainoastaan hymyili. Pöydän takaa katseli hän
+Jacquelinea, katseli silmin, joista puhui hyvyys. Jacqueline tunsi,
+että täti ymmärsi häntä, ja hän pakeni hänen turviinsa. Martta laski
+kätensä Jacquelinen päälaelle ja hyväili häntä puhumatta mitään.
+
+Tyttö avasi sydämensä hänelle. Hän meni ison ystävättärensä luokse
+silloin, kun hänen sydämensä oli huolista raskas. Hän tiesi, että
+millä hetkellä hän sinne menikin, hän tapasi siellä aina samat
+laupiaat silmät, jotka heijastivat hiukan häneenkin omaa tyyneyttään.
+Jacqueline ei suinkaan puhunut tädille kuvittelemistaan intohimoista:
+hän olisi sitä hävennyt; hän tunsi, etteivät ne olleet yhtään totta.
+Mutta hän ilmaisi hänelle ylimalkaisen syvän levottomuutensa, joka oli
+todellisempi seikka, ainoaa todellista hänessä.
+
+-- Täti, huokasi hän joskus; minä tahtoisin olla niin onnellinen!
+
+-- Pikku raukka! sanoi Martta hymyillen. Jacqueline painoi päänsä tädin
+polvia vasten ja suuteli hänen hyväileviä käsiään:
+
+-- Tulenko minä onnelliseksi? Täti, sano, tulenko minä onnelliseksi?
+
+-- En tiedä, kultaseni. Se riippuu hiukkasen sinusta itsestäsi...
+Ihminen saattaa aina olla onnellinen, kun tahtoo.
+
+Jacqueline oli epäuskoinen.
+
+-- Oletko sinäkin sitten onnellinen?
+
+Martta hymyili surumielisesti.
+
+-- Olen.
+
+-- Niinkö? Oikeinko totta olet onnellinen?
+
+-- Etkö sitä sitten usko?
+
+-- Kyllä. Mutta...
+
+Jacqueline keskeytti.
+
+-- Mitä mutta?
+
+-- Minä tahtoisin olla onnellinen, mutta en samalla tavalla kuin sinä.
+
+-- Pikku raukka! Minäkin toivoisin sinulle sitä, sanoi Martta.
+
+-- Sillä, jatkoi Jacqueline pudistaen varmasti päätänsä, minä en
+ensinnäkään voisi olla onnellinen sillä tavoin kuin sinä.
+
+-- En minäkään olisi alussa luullut, että olisin voinut. Elämä opettaa
+meitä voimaan kaikenlaista.
+
+-- Oh, mutta minä en tahdo sellaista oppia, väitti Jacqueline
+levottomana; minä tahdon olla onnellinen sillä tavoin kuin tahdon.
+
+-- Joutuisitpa koko lailla sekaisin, jos sinulta kysyttäisiin, millä
+tavalla sinä tahdot.
+
+-- Kyllä minä tiedän, mitä minä tahdon.
+
+Hän tahtoi paljoakin. Mutta kun se oli sanottava, ei hän löytänyt
+koskaan muuta kuin yhden seikan, ja se palasi aina kuuluville niinkuin
+laulun loppukerto:
+
+-- Ensinnäkin minä tahtoisin, että minusta pidettäisiin.
+
+Martta ompeli ja vaikeni. Hetken päästä hän sanoi:
+
+-- Ja mitä se sinua auttaa, jos sinä itse et pidä. Jacqueline huudahti
+hämillään:
+
+-- Mutta, täti, minä puhunkin sellaisesta, josta pidän! Muuhan onkin
+yhdentekevää.
+
+-- Mutta jos et pitäisi kumminkaan mistään?
+
+-- Miten kummallista! Pitää aina, aina. Martta pudisti epäilevästi
+päätänsä.
+
+-- Ei pidä aina, vastasi hän. Tahtoo ainoastaan pitää. Pitää ja
+rakastaa on Jumalan suurin lahja. Rukoile häneltä sitä.
+
+-- Mutta jos ei minua rakasteta?
+
+-- Silloinkin, jos ei sinua rakasteta. Olet silloin vieläkin
+onnellisempi.
+
+Jacquelinen muoto venähti pitkäksi; hän tuli jörön näköiseksi:
+
+-- Sitä minä en tahdo. Siitä ei minulla ole mitään iloa.
+
+Martta nauroi hellästi, katsoi Jacquelineen, huokasi, ja alkoi jälleen
+ommella.
+
+-- Pikku raukka! sanoi hän taas.
+
+-- Mutta minkä tähden sinä sanot aina: pikku raukka? kysyi Jacqueline
+levottomana. Minä en tahdo olla raukka. Minä tahdon olla niin, niin
+onnellinen.
+
+-- Sentähden minä sanonkin juuri: Pikku raukka!
+
+Jacqueline jurotti hetkisen vaiti. Mutta sitä ei kestänyt kauan.
+Martan hellä nauru sai hänet lepytetyksi. Hän halaili Marttaa, ollen
+muka suutuksissaan. Sillä iällä tuntee aina salaista mairittelevaa
+ylpeyttä, kun meille ennustetaan jotain synkkää, joka tulee myöhemmin,
+pitkän ajan päästä. Kaukaa katsoen saa onnettomuus ympärilleen
+runouden sädekehän; eikä nuorena pelkää mitään niinkuin elämän
+keskinkertaisuutta.
+
+Jacqueline ei huomannut, että hänen tätinsä kasvot tulivat aikaa myöten
+yhä kelmeämmiksi. Hän näki kyllä, että Martta kävi yhä vähemmän poissa
+kotoaan; mutta hän luuli, että siihen oli syynä tädin tavallinen
+kotiinsa kiintyminen, ja hän pistelikin siitä tätiä usein. Pari kertaa
+Martan luokse tullessaan oli hän sattunut siellä ovella lääkäriä
+vastaan, joka lähti juuri pois. Jacqueline kysyi silloin tädiltään:
+
+-- Oletko sinä sairas?
+
+Martta vastasi:
+
+-- Se ei ole mitään.
+
+Mutta nyt hän ei käynyt enää Langeais'n perheen luona tavallisilla
+viikkopäivällisilläkään. Jacqueline loukkautui siitä tädille ja meni
+häntä kovin katkeroituneena torumaan.
+
+-- Rakas ystävä, vastasi Martta ystävällisesti, minä olen ollut hiukan
+väsynyt.
+
+Mutta Jacqueline ei tahtonut moista kuullakaan. Mokomakin tekosyy!
+
+-- Ei ole suuri vaiva tulla meille pari kertaa viikossa! Sinä et pidä
+minusta, sanoi Jacqueline. Sinä et pidä muusta kuin omasta uunisi
+nurkasta.
+
+Mutta kun hän kertoi kotona aivan ylpeänä tämän läksytyksensä, niin
+herra Langeais ripitti häntä tuimasti:
+
+-- Anna tätisi olla rauhassa! Etkö sinä sitten tiedä, että tuo
+nais-parka on hyvin kipeä!
+
+Jacqueline kalpeni; ja vapisevalla äänellä hän kysyi, mikä tädillä oli.
+Hänelle ei tahdottu sitä sanoa. Viimein onnistui hänen saada tietää,
+että Marttaa vaivasi vatsasyöpä; se oli ollut hänellä jo muutamia
+kuukausia.
+
+Jacquelinelle tuli silloin kauhun päivät. Hän rauhoittui aina hiukan,
+kun sai nähdä tätinsä. Onneksi Martta ei kärsinyt tautinsa tähden kovia
+kipuja. Hänen läpikuultavilla kasvoillaan oli yhä tuo entinen tyyni
+hymy, joka näytti aivan kuin sisäisen lampun heijasteelta. Jacqueline
+ajatteli:
+
+-- Ei, se ei ole mahdollista, he ovat erehdyksessä, hän ei olisi näin
+tyyni...
+
+Ja hän alkoi jälleen purkaa entisiä salaisuuksiaan tädille, ja Martta
+kuunteli niitä vielä suuremmalla mielenkiinnolla kuin ennen. Joskus
+hän vain nousi keskellä juttelua ja lähti huoneesta, mutta mikään ei
+ilmaissut, että hänellä oli tuskia; eikä hän tullut takaisin ennenkuin
+kohtaus oli mennyt ohitse ja hänen kasvonsa jälleen saaneet entisen
+kirkkautensa. Hän ei tahtonut, että hänen tautiinsa millään tavoin
+vihjailtiin, hän koetti sitä salata; ehkä hänen oli hyvä itsensäkin
+olla sitä liikaa ajattelematta: tauti, joka häntä kalvoi, kauhisti
+häntä, hän koetti haihduttaa sitä mielestään; hän yritti nyt ainoastaan
+olla häiritsemättä viimeisten aikojensa rauhaa. Loppu tuli nopeammin
+kuin oli ajateltukaan. Pian ei hän enää ottanut vastaan ketään muita
+kuin Jacquelinen. Sitten sai tyttökin viipyä hänen luonaan yhä vähemmän
+aikaa kerrallaan. Viimein tuli eron päivä. Martta oli vuoteessa, josta
+hän ei ollut noussut enää viikkokausiin, ja otti hellät jäähyväiset
+pikku ystävältään, lempein ja lohduttavin sanoin. Sitten hän sulkeusi
+kotiinsa, kuollakseen.
+
+Jacqueline joutui kuukausia kestävään epätoivoon. Martan kuolema sattui
+hänen sielullisen hätänsä pahimmilla hetkillä, ja juuri täti oli
+ollut hänen ainoa auttajansa. Jacqueline jäi kuvaamattoman orvoksi.
+Hän olisi kaivannut tuekseen uskoa. Näytti tosin siltä kuin hänen ei
+olisi tarvinnut olla sitä tukea vailla: olihan häntä aina opetettu
+harjoittamaan uskonnollista hartautta; hänen äitinsäkin noudatti
+uskonmenoja tarkoin. Mutta siinäpä se juuri olikin: hänen äitinsä
+noudatti niitä, mutta Martta-täti ei tehnyt sitä koskaan. Ja mahdoton
+oli välttää vertailua! Lapsen silmät huomaavat paljon valhetta, jota
+vanhemmat ihmiset eivät tule enää ajatelleeksikaan; yhtä helposti
+he keksivät kaikenlaisia heikkouksia ja epäjohdonmukaisuuksiakin.
+Jacqueline huomasi, että hänen äitinsä ja muut, jotka sanoivat
+uskovansa, pelkäsivät yhtä paljon kuolemaa kuin jos eivät olisi
+uskoneet. Ei, sellainen tuki ei riittänyt. Tämän lisäksi tulivat vielä
+personallisetkin kokemukset, kapinoimishalu, monet vastenmieliset
+seikat, typerä rippi-isä, joka loukkasi häntä... Jacqueline rukoili
+kyllä edelleen, aivan kuin käydään vieraisilla, kun kerran hyvä
+kasvatus sitä vaatii. Uskonto, kuten maailmakin, tuntuivat hänestä
+tyhjiltä. Hänen ainoa apunsa oli vainajan muisto, ja siihen hän
+nyt turvautui. Hänellä oli paljon syytä katua käytöstään vainajaa
+kohtaan, josta hän vielä äsken nuorekkaassa itsekkyydessään ei ollut
+tarpeeksi välittänyt ja jota hän nyt turhaan huuteli avukseen.
+Jacqueline ihannoi mielikuvituksessaan Marttaa; ja se ylevä syvän ja
+hurskaan elämän esimerkki, jonka Martta oli antanut hänelle, sai hänet
+inhoamaan maailmallisuutta, jossa ei ollut vakavuutta eikä totuutta.
+Hän ei nähnyt siinä enää mitään muuta kuin ulkokullatun valheen; ja
+sen alituinen viehättävä tinkiminen omantunnon kanssa, mikä olisi
+muutoin ollut hänestä miellyttävää, kuohutti nyt häntä. Jacqueline eli
+sellaisessa liikatunteellisuuden tilassa, että kaikki tuotti hänelle
+kärsimystä ja kipua; hänen omatuntonsa oli aivan kuin vereslihalla.
+Hänen silmistänsä putosivat suomut ja hän näki paljon seikkoja, jotka
+ennen hänen viattomuudessaan olivat livahtaneet häneltä ohitse.
+Varsinkin eräs huomio loukkasi häntä verisesti.
+
+Hän istui eräänä päivänä iltapuolella äitinsä salongissa. Rouva
+Langeais oli saanut vieraan, -- erään muotimaalarin, korean, mutta
+sisällöttömän miehen, ennenkin talossa käyneen, joskaan ei kovin usein.
+Jacqueline oli huomaavinaan, että hänen läsnäolonsa häiritsi näitä
+kahta; siitä huolimatta hän jäi saliin. Rouva Langeais oli hiukan
+hermostunut: pikku päänsärky, tai paremminkin päänsärky-pulverit, joita
+nykyaikaiset naiset hotkivat kuin namusia ja jotka lopulta tyhjentävät
+kokonaan heidän vaivaiset aivonsa, teki hänen ajatuksensa kulun
+raskaaksi, joten hän ei pitänyt kovin vaaria sanoistaan. Kesken kaikkea
+puhutteli hän ajattelemattomasti vierasta sanoilla:
+
+-- Oi, rakkaani...
+
+Hän huomasi sen itse kohta. Taiteilija ei ollut tapahtumasta
+tietävinään sen enempää kuin hänkään; ja he juttelivat edelleen,
+juhlallisen kohteliaasti. Jacqueline oli järjestämässä teevehkeitä ja
+tyrmistyi niin, että oli pudottaa kupit permannolle. Hänestä tuntui,
+että äiti ja vieras vilkaisivat hänen selkänsä takana hymyillen
+toisiinsa. Hän käännähti ja tapasikin kiinni heidän syylliset
+katseensa, joiden ilme verhoutui heti. -- Tämä keksintö sai hänet
+suunniltaan. Jacqueline, tuo vapaasti kasvatettu nuori tyttö, joka
+oli usein kuullut puhuttavan ja itsekin puhunut nauraen tällaisista
+kujeista, kärsi sietämätöntä tuskaa, kun hän nyt näki, että äiti...
+Hänen äitinsä, ei, se ei ollut enää sama asia!... Taipuvaisena
+liioittelemaan meni hän yhdestä äärimmäisyydestä toiseen. Siihen saakka
+ei hän ollut epäillyt mitään. Nyt epäili hän kaikkea. Itsepintaisesti
+painui hän miettimään kaikenlaista, mitä luuli huomanneensa äitinsä
+entisessä elämässä. Ja epäilemättäkin tarjosi rouva Langeais'n kevyt
+elämä syitä moniinkin epäilyksiin; mutta Jacqueline liioitteli noiden
+tapauksien sisältöä. Hän olisi tahtonut lähestyä isäänsä, joka oli
+aina ollut hänelle likeisempi kuin äiti ja jonka älykkyys kiehtoi
+häntä suuresti. Hän olisi tahtonut rakastaa isää entistäkin enemmän,
+sääliä häntä. Mutta herra Langeais ei näyttänyt kaipaavan minkäänmoista
+säälittelyä; ja nuoren tytön ylenmäärin kiihtyneessä mielessä pälkähti
+silloin sekin epäilys, äskeistä vielä kauheampi, -- että hänen isänsä
+tiesi kaikki, mutta hänestä oli mukavampi olla välittämättä mistään: se
+oli hänelle yhdentekevää, kun hän vain itse sai elää, miten tahtoi.
+
+Silloin tunsi Jacqueline olevansa tuhon oma. Hän ei uskaltanut
+vanhempiaan halveksia. Hän rakasti heitä. Mutta hän ei voinut enää
+täällä elää. Simone Adamin ystävyys ei nyt auttanut laisinkaan.
+Jacqueline arvosteli ankarasti tuon entisen toverinsa heikkouksia. Eikä
+hän säälinyt itseäänkään; hän kärsi, kun huomasi itsessään kaikenlaista
+rumaa ja matalaa; hän takertui epätoivoisesti Martan puhtaaseen
+muistoon. Mutta sekin muisto alkoi hälvetä; hän tunsi, että ajan virta
+peittäisi sen päivä päivältä yhä enemmän ja huuhtoisi sen viimeisetkin
+merkit pois. Ja silloin, silloin loppuisi kaikki; hän olisi samanlainen
+kuin muutkin, hukkuisi tähän rapakkoon... Oh, pois tästä maailmasta,
+millä hinnalla tahansa! Pelastakaa, pelastakaa minut!...
+
+
+
+
+Juuri näinä kuumeisina avuttomuuden, kiihkeän inhon ja mystillisen
+odotuksen päivinä, jolloin hän kurotteli käsiään tuntemattoman
+Vapauttajan puoleen, hän kohtasi Olivier Jeanninin.
+
+Rouva Langeais ei jättänyt kutsumatta Christophea, joka oli sinä
+talvena muotisäveltäjä, taloonsa vieraaksi. Christophe tuli, eikä
+hänen käytöksensä siellä ollut kursailevampi kuin muuallakaan.
+Siitä huolimatta piti rouva Langeais häntä sangen viehättävänä: --
+Christophe voi tehdä mitä tahansa niin kauan kuin hän oli muodissa;
+hän oli ihmisistä aina hurmaava; sellaista kesti muutaman kuukauden.
+-- Sitä vastoin ei Jacqueline, joka siihen aikaan eli suuntavirtausten
+ulkopuolella, näyttänyt kovin ihastuneen häneen; yksinomaan se seikka,
+että eräät hänelle vastenmieliset olennot ylistelivät Christophea,
+teki Jacquelinen epäluottavaksi. Sitäpaitsi loukkasi häntä Christophen
+puuskapäisyys, hänen tapansa puhua kovalla äänellä ja hänen
+iloisuutensa. Jacquelinen nykyisessä sieluntilassa tuntui elämänilo
+hänestä raa'alta; hän etsi alakuloista valohämyä, ja kuvitteli
+rakastavansakin sitä. Christophessa oli liiaksi kirkasta aurinkoa.
+Mutta kun Jacqueline puheli Christophen kanssa, kertoi Christophe
+hänelle ystävästään: hänellä oli sisäinen vaatimus tehdä ystävänsäkin
+osalliseksi kaikesta onnesta, mikä häntä itseään kohtasi; uudet
+ystävyyssuhteet olisivat Christophesta tuntuneet itsekkäiltä, ellei
+myöskin Olivier olisi saanut niistä osaansa. Ja Christophe puhui niin
+kauniisti, että Jacquelinen sydän värähti toivosta nähdä tuo olento,
+jonka sielunelämä oli sopusoinnussa hänen omain ajatustensa kanssa,
+siksi kutsutti Jacqueline myöskin Olivierin vieraaksi vanhempiensa
+kotiin. Olivier ei suostunut tulemaan aivan heti: ja se seikka salli
+Christophen ja Jacquelinen viimeistellä kaikessa rauhassa hänestä
+luomaansa ihannekuvaa, niin että kun hän lopultakin tuli, täytyi hänen
+ehdottomasti näyttää Jacquelinesta tuon kuvitelman mukaiselta.
+
+Olivier tuli, mutta hän ei puhunut juuri mitään. Hänen ei tarvinnutkaan
+puhua. Hänen älykkäät silmänsä ja hymynsä, hänen hieno käytöksensä ja
+hänestä henkivä ja säteilevä tyyneys lumosivat hyvin ymmärrettävästi
+Jacquelinen. Christophen luonne sen sijaan lisäsi vain Olivier
+Jeanninin arvoa. Jacqueline ei ilmaissut, mitä ajatteli, sillä hän
+pelkäsi omaa heräävää tunnettaan; ja hän puheli yhä edelleen ainoastaan
+Christophen kanssa: mutta sen puhelun esineenä oli aina Olivier.
+Christophe oli niin onnellinen, kun sai kertoa ystävästään, ettei
+huomannut, miten suuresti tämä keskustelun aihe tyttöä imellytti. Hän
+puhui myöskin itsestään. Ja Jacqueline kuunteli häntä hyväntahtoisesti,
+vaikkei se kiinnittänytkään hänen mieltään. Ja sitten johti Jacqueline
+keskustelun jälleen sellaisiin kohtiin Christophen elämästä, joissa
+myöskin Olivier oli osakkaana.
+
+Jacquelinen pikku kohteliaisuudet olivat vaarallisia sellaiselle
+pojalle kuin Christophe, joka ei osannut epäillä mitään. Huomaamattaan
+Christophe rakastui häneen. Hänestä oli ilo käydä usein Jacquelinen
+kodissa; hän piti nyt huolta ulkoasustaan; ja jokin tunne, josta
+hän itse jo oli hyvin selvillä, alkoi hellällä ja hymyilevällä
+riutumuksellaan täyttää kaiken, mitä hän vain ajatteli. Olivier oli
+samoin rakastunut Jacquelineen jo ensimäisinä päivinä. Hän luuli nyt
+itsensä hyljätyksi, ja kärsi salaa siitä. Christophe lisäsi hänen
+kipuaan kertomalla hänelle iloisesti, kun palasi tytön vanhempien
+kodista, pakinoistaan Jacquelinen kanssa. Olivierin päähän ei
+pälkähtänytkään, että Jacqueline olisi mieltynyt juuri häneen. Vaikka
+hänen optimisminsa olikin lisääntynyt Christophen seurassa, niin oli
+hän yhä itseään kohtaan epäluottava; hän ei jaksanut uskoa, että häntä
+koskaan voitaisiin rakastaa, hän näki itsensä liian rehellisin silmin:
+-- kukapa olisikaan rakkauden arvoinen, jos häntä arvosteltaisiin hänen
+ansioittensa eikä rakkauden lumouksen ja laupeuden mittapuulla?
+
+Eräänä iltana, kun hänet oli kutsuttu tuon perheen luo, tunsi hän,
+että hän olisi siellä liian onneton, jos hänen täytyisi taas nähdä
+olettamaansa Jacquelinen välinpitämättömyyttä häntä kohtaan; ja siksi
+hän pyysi Christophea menemään sinne yksinään, sanoen muka olevansa
+väsynyt. Christophe ei aavistanut mitään ja suostui hyvillä mielin
+lähtemään. Naivissa itsekkyydessään ei hän ajatellut muuta kuin
+että saisi nyt olla Jacquelinen seurassa kahden kesken. Mutta se
+ilo loppui lyhyeen. Kun Jacqueline kuuli, ettei Olivier tulisikaan,
+muuttui hän heti ikävystyneen näköiseksi, ärtyneeksi, kyllästyneeksi
+ja menetti malttinsa; hänellä ei ollut enää mitään halua viehättää;
+hän ei kuunnellut Christophea ja vastasi miten sattui; ja Christophe
+sai tuntea senkin nöyryytyksen, että näki tytön tukkivan ärtynyttä
+haukotustaan. Jacquelinea itketti. Yhtäkkiä hän poistui vieraiden
+parista kesken kutsuja eikä hän enää saliin ilmestynyt.
+
+Christophe palasi kotiinsa aivan ymmällään. Pitkin matkaa koetti hän
+selvittää mielessään tätä kummallista käännettä; hänen sielussaan
+alkoi välkähdellä jo joitakuita totuuden säteitä. Kotona tapasi
+hän Olivierin, joka valvoi ja odotti häntä ja kysyi häneltä,
+välinpitämättömäksi tekeytyen, mitä illanviettoon kuului. Christophe
+kertoi hänelle, miten paha onni hänellä oli ollut. Sikäli kuin hän
+puhui, näki hän Olivierin kasvojen kirkastuvan.
+
+-- Entä sinun väsymyksesi? kysyi Christophe. Miksi et olekaan mennyt
+makaamaan?
+
+-- Oh, minä voin jo paremmin, vastasi Olivier, minä en olekaan enää
+väsynyt.
+
+-- Aivan niin, sen kyllä uskon, sanoi Christophe ovelasti; luulen, että
+sinulle teki hyvää, ettet tullut.
+
+Hän katsoi ystäväänsä hellästi ja veitikkamaisesti, meni kamariinsa, ja
+kun pääsi sinne yksin, alkoi nauraa hiljaa, mutta niin makeasti, että
+vedet vuotivat hänen silmistään.
+
+-- Tytön-veijari, ajatteli hän. Piti minua narrina! Ja tuokin minua
+puijasi. Kyllä osasivat vehkeillä!
+
+Tästä hetkestä alkaen juuritti Christophe sydämestään pois kaikki omat
+haaveensa Jacquelineen nähden: ja niin hartaasti kuin kunnon kana
+hautoo muniaan hautoi hänkin päässään noiden nuorten rakastuneiden
+asiaa. Olematta tietävinään heidän salaisuuttaan ja ilmaisematta
+kummankaan tunnetta toiselleen autteli hän heitä pääsemään kaipuunsa
+päämäärään niin, etteivät he aavistaneet mitään.
+
+Christophe piti velvollisuutenaan tutkia vakavasti Jacquelinen
+luonnetta, nähdäkseen, voisiko Olivier tulla onnelliseksi hänen
+kanssaan. Ja kun hän oli sangen kömpelö, ärsytti hän Jacquelinea
+typerillä kysymyksillään: millainen hänen makunsa missäkin seikoissa
+oli, millainen hänen moralinsa, j.n.e.
+
+-- Tuo nyt on hölmö! Miksi hän tähän sekaantuu? ajatteli Jacqueline
+raivoissaan, vastaamatta hänelle ja kääntäen hänelle selkänsä.
+
+Ja Olivier oli autuas, kun näki, ettei Jacqueline enää kiinnittänyt
+huomiota Christopheen, ja Christophe samoin autuas, kun Olivier
+nyt selvästikin oli onnellinen. Christophen ilo paistoi ilmi
+vielä paljon räikeämmällä tavalla kuin hänen ystävänsä. Ja kun
+Christophe ei ilmaissut, miksi hän iloitsi, niin Jacqueline piti
+häntä sietämättömänä, koska ei näet aavistanut, että Christophe
+näki selvemmin koko heidän rakkautensa kuin Jacqueline itsekään;
+hän ei jaksanut ymmärtää, kuinka Olivier oli voinut mielistyä noin
+jokapäiväiseen ja kyllästyttävään olentoon. Kunnon Christophe aavisti
+tämän Jacquelinen tunteen, ja hän ärsytti kuin ilkimys ilokseen
+tyttöä aivan raivoon saakka; sitten vetäytyi hän jälleen syrjään; hän
+kieltäytyi perheen kutsuista, sanoen tekosyyksi, että hänellä muka
+oli kiireitä töitä; sillä tavoin saattoi hän jättää Jacquelinen ja
+Olivierin kahden kesken.
+
+Mutta aivan huoleton ei hän suinkaan ollut tulevaisuudesta. Hän tunsi
+olevansa vastuunalainen avioliitosta, joka nyt oli tulossa; ja hän
+oli tuskissaan: sillä hän näki Jacquelinen luonteen sangen selvin
+silmin, ja pelkäsi monta seikkaa: ensinnäkin hänen rikkauttaan, sitten
+hänen kasvatustaan ja säätyään, ja ennen kaikkea hänen heikkouttaan.
+Christophe muisti, millainen hänen entinen ystävättärensä Colette oli
+ollut. Tosin hän kyllä otti huomioon, että Jacqueline oli totuutta
+rakastavampi, suorempi, totisempi intohimoltaan; tuossa pikku olennossa
+piili palava kaipuu, melkein sankarillinen halu uljaaseen elämään.
+
+-- Mutta halu yksinänsä ei pitkälle vie, ajatteli Christophe, muistaen
+erään ystävä Diderot'n huikean komman; työväline on välttämätön.
+
+Hän tahtoi varoittaa ystäväänsä vaarasta. Mutta kun hän näki Olivierin
+tulevan Jacquelinen luota ilosta loistavin silmin, ei hänellä ollut
+rohkeutta puhua. Hän ajatteli:
+
+-- Nuo raukkaset ovat niin onnellisia. Ei heitä henno häiritä.
+
+Ja vähitellen sai hellyys ystävää kohtaan tarttumaan häneenkin
+luottamuksen. Christophe rauhoittui; ja lopulta hän uskoi, että
+Jacqueline oli sellainen, jollaisena Olivier hänet näki ja
+jollaisena Jacqueline itsekin tahtoi itsensä nähdä. Jacqueline
+tahtoi niin hartaasti! Hänelle oli Olivier rakas kaiken sen vuoksi,
+mikä hänessä oli toisenlaista kuin hän itse ja se maailma, jossa
+hän eli: sen vuoksi, että Olivier oli köyhä, että hän oli jyrkkä
+moralikäsityksissään ja avuton maailmassa. Jacqueline rakasti häntä
+niin puhtaasti ja kokonaisesti, että olisi tahtonut olla köyhä kuten
+hänkin, ja joskus melkein... niin, olisi tahtonut tulla rumaksi,
+saadakseen olla vieläkin varmempi, että häntä rakastettiin juuri
+hänen itsensä vuoksi, rakkauden vuoksi, jota hänen sydämensä uhkui
+ja janosi... Ah, joskus, kun Olivier oli läsnä, tunsi Jacqueline
+kalpenevansa, ja hänen kätensä vapisivat. Hän koetti lyödä tuon
+liikutuksensa leikiksi, hän oli muka ajattelevinaan jotain muuta, ei
+Olivieriin edes katsonutkaan; hän puheli ironisella sävyllä. Mutta
+yhtäkkiä hän jälleen keskeytti; hän poistui, hän pelastautui omaan
+huoneeseensa; ja siellä hän lukon ja lasketun ikkunaverhon takana
+istui polvet vastatusten, painaen kyynärpäitään vatsaansa, käsivarret
+ristissä povella, koettaen tukehuttaa sydämensä jyskytystä; niin hän
+istui, kyyryssä, liikahtamatta, tohtimatta hengittää; hän ei uskaltanut
+hievahtaa, hän pelkäsi, että tämä onni katoaisi vähimmästäkin
+liikkeestä. Hän pusersi vaieten syliinsä suurta rakkauttaan.
+
+Christophe puolestaan haltioitui Olivierin menestyksestä. Hän vaali
+äidillisesti häntä, piti huolta hänen asustaan, rupesi neuvoilemaan
+häntä, miten hänen oli pukeuduttava, solmi hänen kravattinsakin -- (ja
+millä tavoin!). Olivier oli kärsivällinen ja antoi hänen käsitellä
+itseään: mutta kravattinsa hän sitoi itse uudestaan portaissa,
+kun Christophe ei ollut enää näkemässä. Hän hymyili itsekseen
+Christophelle, mutta tuo hellä ystävyys liikutti häntä. Sitä paitsi
+oli rakkaus tehnyt hänet niin nöyräksi, ettei hän ollut enää varma
+itsestään; niinpä kysyi hän mielellään Christophelta neuvoa; hän
+kertoi Christophelle, millaista vieraskutsuilla kulloinkin oli ollut.
+Christophe oli yhtä heltynyt kuin hänkin; ja joskus hän valvoi yöllä
+tuntikausia miettien, millä tavoin hän voisi tasoittaa ja helpoittaa
+ystävänsä rakkauden tietä.
+
+
+
+
+Herra Langeais omisti huvilan lähellä Parisia, pienessä kylässä
+Isle-Adamin metsän rajalla; sen puistossa joutuivat Olivier ja
+Jacqueline siihen kohtaukseen, joka ratkaisi heidän elämänsä.
+
+Christophe oli mennyt ystävänsä kanssa sinne maalle; mutta hän löysi
+huvilassa harmoniumin, ja asettui heti soittamaan, antaen rakastuneiden
+kävellä rauhassa kahden kesken. -- Totta puhuen eivät nuo kaksi tätä
+toivoneet: he pelkäsivät kahden kesken jäämistä. Jacqueline oli
+vaitelias ja hiukan vihamielinenkin. Jo viime kerralla oli Olivier
+Jacquelinen tavatessaan tuntenut tytön käytöksen jollakin tavoin
+muuttuneen; Jacqueline oli tullut yhtäkkiä kylmäksi, ja hänen katseensa
+oli joskus kummallinen, kova, melkein vihamielinen. Se pöyristi Olivier
+Jeanninia. Hän ei uskaltanut ryhtyä asiaa selvittämään: hän pelkäsi
+saavansa tuolta rakkaalta olennolta kovan sanan. Nyt hän vapisi, kun
+näki Christophen lähtevän heidän luotaan pois; hänestä tuntui, että
+ainoastaan Christophen läsnäolo voisi pelastaa hänet odotetulta iskulta.
+
+Kuitenkin rakasti Jacqueline Olivier Jeanninia. Mutta hän rakasti
+liian kiihkeästi. Se teki hänet vihamieliseksi. Rakkaus, jolla hän
+äskettäin oli leikitellyt, jota hän oli niin toivonut, oli nyt siinä,
+hänen edessään; hän näki sen aukeavan jalkainsa juuressa aivan kuin
+hirvittävän jyrkänteen. Ja hän ponnahti peljästyneenä takaisin; hän ei
+enää sitä ymmärtänyt; hän kysyi itseltään:
+
+-- Mutta miksi? Miksi? Mitä tämä on? Sitten loi hän Olivieriin
+sellaisen katseen, että Olivier kärsi siitä julmasti, ja ajatteli:
+
+-- Kuka on tuo mies?
+
+Eikä Jacqueline sitä tiennyt. Olivier oli hänelle vieras.
+
+-- Minkä tähden minä häntä rakastan? Hän ei tiennyt sitä.
+
+-- Ja rakastanko minä?
+
+Ei hän sitä tiennyt... Hän ei tiennyt; mutta sen hän tiesi, että hän
+oli pauloissa; rakkaus oli saanut hänet kammitsoihinsa; hänen täytyi
+hukuttaa siihen itsensä, hukuttaa kokonaisuudessaan; hänen tahtonsa,
+riippumattomuutensa, itsekkyytensä, tulevat unelmansa, kaikki ahmi se
+hirviö. Hän nousi kiivaaseen vastarintaan; hän tunsi välistä Olivieria
+kohtaan melkeinpä vihaa.
+
+He menivät puiston toiseen päähän, vihannespuutarhaan, jonka suurten
+puiden lehtiverhot eroittivat nurmikkokentistä. He kävelivät lyhyin
+askelin käytäviä pitkin; niitä reunustivat viinimarjapensaat,
+täynnä punaisia ja valkeita terttuja, ja raikkaasti tuoksuvat
+maamansikka-lavat. Oli kesäkuu; mutta äskettäin oli ollut ukkossateita
+ja ne olivat jäähdyttäneet ilman. Taivas oli harmaa, valo melkein
+sammunutta; pilvet liikkuivat raskaasti alhaalla, suurina möhkäleinä,
+joita tuuli työnteli. Ylhäällä lentävästä tuulesta ei tuntunut
+henkäystäkään maassa: ainoakaan lehti ei värähtänyt; mutta ilma oli
+kylmähkö. Suuri alakuloisuus kaikkialla; se veti valtaansa heidän
+sydämensäkin, jonka täytti raskas onni. Ja puutarhan periltä,
+huvilarakennuksesta, jota ei näkynyt, kajahtelivat avatuista ikkunoista
+harmoniumin säveleet, soiden Johan Sebastian Bachin ess-moll-fuugaa. He
+istahtivat vieretysten kaivon kehyställe, aivan kalpeina, vaieten. Ja
+Olivier näki kyynelten tippuvan pitkin Jacquelinen poskia.
+
+-- Te itkette? supisi Olivier vapisevin huulin.
+
+Ja hänenkin silmistään tulvahtivat kyyneleet.
+
+Hän otti Jacquelinea kädestä. Jacqueline kallisti vaaleatukkaisen
+päänsä miehen olkapäätä vasten. Jacqueline ei koettanut enää taistella:
+hän oli voitettu; ja se helpoitti häntä niin!... He itkivät hiljaa,
+kuunnellen soittoa, raskaitten pilvien liikkuvan katon alla, niin
+matalalla kulkevien pilvien, että ne näyttivät hipovan puitten latvoja.
+He ajattelivat kaikkea, mitä olivat kärsineet -- niin, mitä kaikkea he
+ehkä saisivat kärsiä. On tuokioita, jolloin musiikki loihtii ilmoille
+koko melankolian, joka ihmisen kohtaloon on kudottu...
+
+Hetken päästä Jacqueline pyyhki silmänsä ja katsoi Olivieriin, ja
+yhtäkkiä he syleilivät toisiaan. Oi ääretöntä onnea! Uskonnollisen
+harrasta onnea. Niin suloinen ja syvä se on, että se tuottaa tuskaa!
+
+Jacqueline kysyi:
+
+-- Oliko sisaresi sinun näköisesi? Olivier hätkähti. Hän sanoi:
+
+-- Miksi puhut minulle hänestä? Sinä tunnet siis hänet?
+
+Jacqueline vastasi:
+
+-- Christophe on sen minulle kertonut... Sinä olet kärsinyt kovasti?
+
+Olivier kumarsi myöntävästi päätänsä. Hän oli liian liikutettu
+voidakseen vastata.
+
+-- Minäkin olen kovasti kärsinyt, sanoi Jacqueline.
+
+Hän puhui menneestä ystävättärestään, nimittäin rakkaasta
+Martta-tädistään; hän kertoi pakahtuvin sydämin, kuinka hän oli
+itkenyt, itkenyt nääntyäkseen.
+
+-- Autathan minua? sanoi Jacqueline rukoilevasti; autat minua elämään,
+olemaan hyvä, edes hiukankin hänen kaltaisensa? Martta-raukka,
+rakastathan sinäkin häntä?
+
+-- Me rakastamme heitä kumpaakin, niinkuin hekin meitä rakastivat.
+
+-- Oi, kun he olisivat täällä!
+
+-- He ovat täällä.
+
+He istuivat paikallaan, puristuen toisiaan vasten; he tuskin voivat
+hengittää, heidän sydämensä sykkivät kiivaasti. Alkoi hiljaa sataa
+tihkusadetta. Jacquelinea värisytti.
+
+-- Mennään sisään, sanoi hän.
+
+Puiston varjossa oli melkeinpä pimeä. Olivier suuteli Jacquelinen
+kosteaa tukkaa; Jacqueline kohotti päätänsä Olivier Jeanninin puoleen,
+ja Olivier tunsi huulillaan ensi kertaa rakastuneen tytön huulten
+kosketuksen, noiden pikkutytön huulten, jotka olivat kuumeisen
+polttavat, hiukan pykineet. Heitä pyörrytti.
+
+Lähellä huvilaa he pysähtyivät vielä:
+
+-- Kuinka yksin me olimme ennen, sanoi Olivier.
+
+Hän oli jo unohtanut Christophen.
+
+He muistivat hänet, viimeinkin. Soitto oli vaiennut. He menivät sisään.
+Christophe istui harmoniumin edessä, pää käsien välissä, ja hänkin
+uneksi, monia menneitä tapahtumia. Kun hän kuuli oven aukenevan, heräsi
+hän unelmistaan ja katsoi heihin sydämellisesti; hänen kasvoiltaan
+hohti vakava ja hellä hymy. Hän näki heidän silmistään, mitä oli
+tapahtunut, puristi molempain kättä ja sanoi:
+
+-- Istukaa tuohon. Minä soitan teille jotain.
+
+He istuivat, ja hän soitti heille, tällä kertaa pianolla, kaiken, mitä
+hän tunsi sydämessään, koko rakkautensa heitä kohtaan. Kun hän lopetti,
+he olivat kaikki kolme hiljaa, puhumatta. Sitten nousi Christophe ylös
+ja katsoi heihin. Hän näytti niin hyvältä ja niin paljon iäkkäämmältä
+ja voimakkaammalta heitä! Ensi kertaa tunsi Jacqueline aavistuksena,
+mikä hän oikeastaan oli. Christophe sulki heidät syliinsä ja sanoi
+Jacquelinelle:
+
+-- Te rakastatte häntä, niinhän? Te rakastatte häntä suuresti?
+
+He olivat Christophelle syvästi kiitollisia. Mutta Christophe keskeytti
+jutun. Hän nauroi, meni ikkunan luokse ja hyppäsi alas puutarhaan.
+
+
+
+
+Seuraavina päivinä vaati Christophe, että Olivierin oli pyydettävä
+Jacquelinen kättä tytön vanhemmilta. Olivier ei tohtinut, sillä
+hän pelkäsi kieltoa, jonka hän uskoi varmasti saavansa. Christophe
+joudutteli häntä myöskin hankkimaan itselleen paikan. Jos herra ja
+rouva Langeais hyväksyisivät hänet, niin ei hänen kävisi ajatteleminen,
+että Jacqueline oli rikas, jollei hän itse kyennyt ansaitsemaan
+leipäänsä, arveli Christophe. Olivier oli samaa mieltä kuin hänkin,
+yhtymättä kuitenkaan hänen halveksivaan, hiukan koomilliseen
+epäluuloonsa rahallisia avioliittoja kohtaan. Christophen päähän nyt
+oli piintynyt auttamatta se ajatus, että rikkaus on sielun perikato.
+Hän olisi kai yhtynyt sen entisen sukkelan kerjäläisen mielipiteeseen,
+joka sutkautti eräälle haudantakaisesta kohtalostaan huolehtivalle
+vanhalle neidille:
+
+-- No, neiti, teillä on rahaa miljonia; vieläkö teillä pitäisi kaupan
+päälle olla kuolematon sielukin?
+
+-- Varo naista, sanoi Christophe ystävälleen puoleksi leikillään,
+puoleksi vakavasti; -- varo naista, ja kymmenen kertaa enemmän rikasta
+naista. Nainen saattaa rakastaa taidetta, mutta taiteilijan hän tappaa.
+Ja rikas nainen myrkyttää ne molemmat. Rikkaus on sairautta, jonka
+nainen kestää vielä huonommin kuin mies. Jokainen rikas on epänormali
+olento... Nauratko sinä? Pidätkö sanojani pilana? Kuulepas, tietääkö
+rikas, mitä elämä on? Pysyykö hän kiinteästi ankaran todellisuuden
+kosketuksissa? Tunteeko hän kasvoillaan köyhyyden kylmät henkäykset,
+omin käsin ansaitun leivän ja muokatun maan hajun? Voiko hän ymmärtää
+ja huomaako hän oliot ja asiat sellaisina kuin ne ovat? Ennen muinoin,
+kun olin pikku poika, vietiin minut joskus ajelemaan suurherttuan
+vaunuilla. Vaunut vierivät niittymaiden halki, joilla minä tunsin
+jok'ainoan oljen korren, ja metsien läpi, joissa juoksentelin
+poika-viikarina ja joita minä jumaloin. Mutta vaunuista minä en nähnyt
+enää mitään. Kaikki nuo armaat maisemat olivat tulleet minulle yhtä
+kuolleiksi ja tyhmän juhlallisiksi kuin ne tomppelitkin, jotka minua
+ajeluttivat. Luonnon ja sydämeni väliin ei ollut asettunut pelkästään
+noiden ynseäin sielujen väliverho; eroittajaksi riitti yksinpä vaunujen
+pohjakin jalkojeni alla, tuo liikkuva juhlalava keskellä luontoa.
+Tunteakseni maan äidikseni täytyy minun pitää jalkani niin sanoakseni
+sen kohtuun työnnettyinä, aivan kuin vastasyntynyt, joka pääsee päivän
+valoon. Rikkaus leikkaa poikki siteen, joka yhdistää ihmisen maahan ja
+liittää toisiinsa kaikki maan lapset. Ja kuinkapa silloin enää voisi
+olla taiteilija? Taiteilija on maan ääni. Rikas ei voi olla suuri
+taiteilija. Hän tarvitsisi niin epäsuotuisissa olosuhteissa kymmenen
+kertaa enemmän neroa voidakseen säilyä oikeana taiteilijana. Vaikka se
+onnistuisikin, on työ aina ansarin hedelmä. Yksinpä sellainenkin mies
+kuin suuri Goethe saa ponnistaa: hänen sielussaan on jo surkastuneita
+elimiä, hän on vailla oleellisimpia organeja, sillä rikkaus on ne
+hävittänyt. Sinut, jolla ei ole Goethen mahlaa, sinut kaluaisi rikkaus
+olemattomiin, ja varsinkin rikas vaimo, jota Goethe toki karttoi. Mies
+saattaa vielä yksinään kestää tätä vitsausta. Hänessä on sellaista
+synnynnäistä brutaalia voimaa, häneen on koottuna niin paljon väkeväin
+ja terveiden vaistojen ruokamultaa, joka kiinnittää hänet maahan, että
+hänellä vielä yksinään pysyen on mahdollisuuksia pelastua. Mutta nainen
+on myrkytykselle altis, ja hän tartuttaa sen muihin. Häntä viehättää
+rikkauden parfymoitu lemu, hän ei voi tulla enää ilman sitä toimeen.
+Nainen, joka säilyy sydämeltään terveenä rikkauden keskellä, on yhtä
+harvinainen ihmelapsi kuin nerokas miljonääri... Ja sitäpaitsi: minä
+puolestani en ihaile ihmeitä enkä eriskummaisuuksia. Se ihminen, jolla
+on enemmän kuin oma osansa elääkseen, on eriskummaisuus ja hirviö, --
+ihmiskunnan syöpä, joka kalvaa toisia ihmisiä. Olivier nauroi:
+
+-- Mitä sitten tehdä? sanoi hän. Enhän toki voine olla rakastamatta
+Jacquelinea sen tähden, ettei hän ole köyhä, enkä pakottaa häntä
+rupeamaan köyhäksi rakkaudesta minuun.
+
+-- No, jos et voi häntä pelastaa, niin pelasta edes itsesi. Ja se onkin
+paras keino pelastaa myöskin hänet. Suojele itsesi puhtaana. Tee työtä.
+
+Christophen ei olisi tarvinnut ilmaista ystävälleen epäilyksiään.
+Olivier oli vielä arkatuntoisempi kuin Christophe. Ei niin, että
+hän olisi käsittänyt nämä Christophen opetukset vakavasti: hän oli
+ollut itsekin rikas, hän ei suinkaan inhonnut rikkautta, ja hänestä
+se sopi erinomaisesti Jacquelinen kauneuteenkin. Mutta hänestä oli
+sietämätöntä, että voitaisiin hänen rakkauttaan arvosteltaessa
+sekoittaa siihen luuloja oman edun pyyteistä. Olivier pyrki siis
+takaisin yliopistoon. Mutta tällä hetkellä ei hän voinut toivoakaan
+muuta kuin keskinkertaista paikkaa jossakin maalaislyseossa. Se
+oli surkea häälahja Jacquelinille. Olivier puhui siitä hänelle
+alakuloisesti. Jacquelinen oli ensin vaikea ymmärtää hänen ajatuksiaan
+ja suostua hänen päätökseensä. Hän luuli tämän johtuvan liiallisesta
+itserakkaudesta, jonka Christophe oli muka ajanut hänen päähänsä ja
+jota Jacqueline piti naurettavana: eikö ole luonnollista ottaa samalla
+lailla vastaan sekä rakastettunsa onni että kova onni, kun kerran
+häntä rakastaa, ja eikö ole matalaakin kieltäytyä ottamasta hänen
+omaksi ilokseen häneltä hyvää?... Kuitenkin hän suostui sulhasensa
+suunnitelmaan: juuri se, mikä siinä oli ankaraa ja vähän huvittavaa,
+saattoi Jacquelinen siihen taipumaan; se tarjosi hänelle tilaisuuden
+tyydyttää sankaruuden kaipuutaan. Ylpeässä kapinallisuudessaan häntä
+ympäröiviä ihmisiä vastaan, siinä uhmassa, jonka suru oli sytyttänyt
+hänessä ja jota hänen rakkautensa nyt vielä kiihdytti, oli hän
+lopulta johtunut kieltämään kaiken, mikä hänen luonteessaan oli tuon
+mystillisen kiihkon vastaista; hän jännitti aivan vilpittömästi koko
+olemuksensa kuin jousen, puhtaan, vaikean ja onnea säteilevän elämän
+ihannetta kohti... Vastoinkäymiset, vähäpätöinen tulevaisuus, kaikki
+oli hänelle nyt pelkkää iloa. Kuinka hyvää ja kaunista se elämä hänestä
+oli!
+
+Rouva Langeais piti liian hyvää huolta itsestään huomatakseen juuri
+mitä hänen ympärillään tapahtui. Viime aikoina ei hän ollut muistanut
+muuta kuin terveyttään; hän vietti aikansa hoitaen luuloteltuja
+tautejaan, koetellen milloin mitäkin lääkkeitä: kukin niistä oli
+vuorotellen hänen pelastuksensa, nimittäin parin viikon ajan; sitten
+tuli jälleen toisen vuoro. Hän matkusti kuukausiksi pois kotoaan ja
+eli sangen kalliissa lepokodeissa, noudattaen siellä ylen hartaasti
+kaikenlaisia lapsellisia hoito-ohjeita. Hän oli unhottanut tyttärensä
+ja miehensä.
+
+Herra Langeais, joka ei ollut niin välinpitämätön kuin hänen vaimonsa,
+alkoi viimein aavistella jotain lemmenjuonta. Isällinen mustasukkaisuus
+teki hänet valppaaksi. Hänen sydämessään asui Jacquelinea kohtaan
+sama hämärä ja puhdas kiintymys kuin monissa muissakin isissä, juuri
+tyttäriinsä, kiintymys, jota he eivät tosin myönnä; määrittelemätön
+tunne, mystillinen, hekumallinen ja melkein uskonnollisen pyhä
+uteliaisuus, halu elää edelleen olennoissa, jotka ovat isää itseään,
+mutta kuitenkin naispuolisia. Tässä sydämen arvoituksessa on valoja
+ja varjoja, joita lienee terveintä olla tuntematta. Siihen saakka
+oli häntä huvittanut nähdä tyttärensä saavan nuoria poikanulikoita
+rakastumaan itseensä: hän rakasti Jacquelinea sellaisena, kokettina,
+romantisena ja kuitenkin älykkäänä -- (niinkuin hän itsekin oli). --
+Mutta kun hän nyt huomasi, että leikki uhkasi muuttua vakavaksi, tuli
+hän rauhattomaksi. Aluksi hän silloin laski Olivier Jeanninista pilaa
+Jacquelinen kuullen; sitten arvosteli hän häntä melkoisen tuimasti.
+Jacqueline nauroi ensin ja sanoi:
+
+-- Älähän panettele häntä niin, isä; olisit ehkä perästäpäin nolo, jos
+menisin hänen kanssaan naimisiin.
+
+Herra Langeais huudahti ällistyksestä; hän sanoi, että Jacqueline oli
+hullu. Erinomainen keino tehdä tyttö tosiaan hulluksi. Hän julisti,
+ettei Jacqueline menisi koskaan naimisiin Jeanninin kanssa. Mutta
+Jacqueline väitti silloin, että hänpä menee. Pettävä verho vedettiin
+kokonaan pois. Isä huomasi, ettei tyttöön ollut laisinkaan luottamista.
+Isällisessä itsekkyydessään ei hän ollut koskaan tätä aavistanut, ja
+nyt hän vihastui mokomasta. Hän vannoi, etteivät Olivier ja Christophe
+astuisi enää jalallaan hänen kynnyksensä yli. Se ärsytti pahoin tyttöä;
+ja kun Olivier eräänä aamuna meni avaamaan jollekulle tulijalle ovea,
+lensi tyttö hänen luokseen kuin ammuttuna, kalpeana ja päättäväisenä ja
+sanoi:
+
+-- Karkaa kanssani ja vie minut! Vanhempani eivät tahdo. Mutta minä
+tahdon. On tehtävä skandaali.
+
+Olivier säikähti, mutta oli liikutettu eikä koettanutkaan väittää
+Jacquelinea vastaan. Onneksi oli Christophe silloin kotona.
+Tavallisesti oli hänen vaikeampi pysyä järjissään kuin Olivierin. Mutta
+nyt neuvoi hän toisille järkeä. Hän selitti, minkälainen skandaali
+siitä tosiaankin tulisi ja mitä kärsimyksiä se heille tuottaisi.
+Jacqueline puri vihoissaan huultaan ja sanoi:
+
+-- Silloin me tapamme itsemme, sillä hyvä.
+
+Olivier ei suinkaan tästä peljästynyt, vaan sai siitä päinvastoin uuden
+syyn myöntyäkseen karkaamisehdotukseen. Suurella vaivalla onnistui
+Christophen suostutella nuo huimapäät malttamaan vähän mieltänsä:
+ennenkuin ryhdyttiin epätoivoisiin keinoihin täytyi koettaa toisia;
+Jacquelinen oli nyt mentävä kotiinsa; hän, Christophe, lähtisi hänen
+isänsä luokse puhumaan heidän puolestaan.
+
+Oivallinen puhemies! Tuskin ehti hän sanoa pari sanaa, niin herra
+Langeais aikoi näyttää hänelle tien ulos ovesta; sitten pisti
+kohtauksen naurettava puoli hänen silmäänsä ja se huvitti häntä.
+Vähitellen tehosivat häneen puhujan vakavuus, hänen sävynsä
+kunniallisuus ja ehdoton vakaumus; kuitenkaan ei hän vielä tahtonut
+taipua; yhä sutkautti hän Christophelle pisteliäitä huomautuksia.
+Christophe ei ollut häntä kuuntelevinaan: kun tuli oikein kirpeä
+pistos, niin hänen sisällään kuohahti ja hän keskeytti jo; mutta
+kuitenkin hän jatkoi yhä. Sitten alkoi hän jyskyttää nyrkillään pöytään
+ja sanoi:
+
+-- Minä pyydän teille vakuuttaa, ettei tämä vierailu, jolle olen
+tullut, ole laisinkaan mieleeni; minun täytyy väkistenkin hillitä
+itseni antamasta teille eräistä sanoista takaisin samalla mitalla.
+Mutta minun velvollisuuteni on teille puhua, ja minä teen sen nyt.
+Unohtakaa minut itseni niinkuin minä unohdan itseni, ja harkitkaa, mitä
+puhun.
+
+Herra Langeais kuunteli; ja kun hän kuuli puhuttavan
+itsemurha-aikeista, niin kohautti hän kyllä olkapäitään ja oli
+naurahtavinaan, mutta hän järkyttyi kovin; hän oli liian älykäs
+pitääkseen sitä uhkausta pelkästään leikkinä; hän tiesi, että tässä
+oli kysymyksessä rakastuneen nuoren tytön mielettömyys. Ennen muinoin
+oli muuan hänen rakastajattariaan, iloinen ja hemmoiteltu tyttö, jonka
+hän ei uskonut voivan toteuttaa tällaista kerskailua, ampunut hänen
+edessään itseensä kuulan revolverillaan; hän ei ollut siitä kuollut,
+nimittäin heti paikalla; herra Langeais muisti aina ilmielävästi koko
+kohtauksen... Ei, niistä hupsuista ei ollut takeita. Hänen sydäntänsä
+kouristi... "Jacqueline tahtoo sitä? No, tahtokoon sitten, ikävä
+hänelle, hupakolle!..." Hän olisi mieluummin myöntynyt mihin tahansa
+kuin pakottanut tyttärensä viimeiseen hätäkeinoon. Tosin olisi hän
+saattanut älykkäästi turvautua diplomatiaan, olla myöntyvinään;
+näin olisi hän voittanut aikaa, ja ehkä saanut Jacquelinen hiljaa
+erkanemaan Olivier Jeanninista. Mutta se olisi vaatinut enemmän vaivaa
+kuin mihin isä pystyi tai tahtoi antautua. Ja sitäpaitsi hän oli
+heikko; ja yksinomaan se seikka, että hän oli ensin sanonut kiivaasti
+Jacquelinille: "Ei!" taivutti hänet nyt sanomaan: "Saat." Mitäpä selvää
+meillä on pohjimmasta sielunelämästämme? Ehkäpä tyttönen oli oikeassa.
+Tärkeintä on kuitenkin rakastaa toisiaan. Herra Langeais tiesi kyllä,
+että Olivier oli vakava poika, ehkäpä lahjakaskin... Kuten sanottu, hän
+myöntyi.
+
+Häiden aattoiltana istuivat ystävykset yhdessä, valvoen myöhään
+yöhön. He eivät tahtoneet hukata rahtuakaan rakkaan menneisyyden
+viimeisistä hetkistä. -- Mutta se oli kuin olikin jo menneisyyttä,
+yhdessäolo muistutti surullisia jäähyväisiä rautatiesillalla odottaessa
+junan lähtöä: tahdotaan yhä viipyä, katsella toisiaan, puhella.
+Mutta sydän ei ole enää mukana; ystävä on jo lähtenyt... Christophe
+koetteli jutella. Hän vaikeni keskellä lausetta, nähdessään Olivierin
+hajamieliset silmät, ja sanoi hymyillen:
+
+-- Kuinka sinä olet jo kaukana.
+
+Olivier pyysi anteeksi, nolona. Hänestä oli surullista ajatella, että
+hän salli itsensä tulla näin hajamieliseksi viimeisillä läheisillä
+hetkillä ystävänsä seurassa. Mutta Christophe puristi hänen kättänsä ja
+sanoi:
+
+-- Ole huoletta. Minä olen onnellinen. Haaveile sinä vaan, poikani.
+
+He istuivat yhä ikkunan ääressä, toistensa vieressä, katsellen öiseen
+puutarhaan. Jonkun hetken päästä sanoi Christophe ystävälleen:
+
+-- Sinä kartat minua? Luulet pääseväsi käsistäni? Sinä ajattelet
+Jacquelinea. Mutta minä saan kyllä sinut kiinni. Minäkin näet ajattelen
+häntä.
+
+-- Rakas ystävä, minähän ajattelin sinua, vastasi Olivier. Ja sinä
+vielä...
+
+Hän keskeytti.
+
+Christophe lopetti hänen lauseensa, nauraen:
+
+-- Ja minä vielä -- panin sen niin pahakseni, niinkö!...
+
+Christophe oli varustautunut sangen hienoksi, melkein elegantiksi
+vihkimätilaisuuteen. Häät eivät olleet kirkolliset: ei uskonnosta
+välinpitämätön Olivier eikä sitä vastaan kapinallinen Jacquelinekaan
+ollut tahtonut pappia itseään vihkimään. Christophe oli kirjoittanut
+sivilihäätilaisuuteen sinfonisen sävellyksen; mutta viimeisellä
+hetkellä luopui hän aikeestaan esittää sitä siellä, kun huomasi, mitä
+siviliavioliitto-häät ovat: nuo juhlamenot olivat hänestä naurettavia.
+Moisten pyhyyteen uskoakseen täytyy ihmisen olla kokonaan vailla
+sekä uskoa että vapautta, molempia yhtäaikaa. Silloin, kun kunnon
+katolinen ottaa vaivakseen ruveta vapaa-ajattelijaksi, ei hän tee sitä
+luulotellakseen sivilivirastolle uskonnollista luonnetta. Jumalan ja
+vapaan omantunnon välillä ei ole paikkaa valtiollisella uskonnolla.
+Valtio rekisteröi, se ei yhdistä.
+
+Olivier Jeanninin ja Jacquelinen häät eivät olleet omiaan tuomaan
+Christophelle katumusta, että oli peruuttanut äskeisen päätöksensä.
+Olivier kuunteli varsin hajamielisesti ja hiukan ironisesti
+pormestaria, joka mairitteli kömpelösti nuorta paria, rikasta sukua ja
+kunniamerkeillä varustettuja todistajia. Jacqueline ei kuunnellut; ja
+salaa hän näytti kieltänsä Simone Adamille, joka piti häntä silmällä;
+hän oli lyönyt vetoa tuon tytön kanssa, "ettei naimisiin meneminen
+tuntuisi miltään", ja nyt hän oli tosiaan sen voittamaisillaan: tuskin
+hän edes ajattelikaan, että nyt meni naimisiin; se ajatus huvitti
+häntä. Muut esiintyivät katselijayleisölle; ja yleisö kiikaroi. Herra
+Langeais komeili; niin vilpittömästi kuin hän pitikin tyttärestään, oli
+hänen mielestään nyt tärkeintä katsella, ketä oli vieraina, ja miettiä,
+eikö hän ollut unohtanut listasta ketään pois. Christophe yksinään oli
+liikutettu, oli poikkeus vanhemmista, vihittävistä, vihkijöistä; hän
+katseli koko ajan ystäväänsä, joka ei puolestaan kertaakaan luonut
+silmiään häneen.
+
+Illalla matkusti nuori pari Italiaan. Christophe ja herra Langeais
+saattoivat heitä asemalle. He näkivät heidät iloisina, huolettomina,
+näkivät, etteivät he salanneet toivomustaan päästä jo täältä lähtemään.
+Olivier näytti melkeinpä nuorukaiselta, ja Jacqueline pikku tytöltä...
+Alakuloisia ja hellän suloisia ovat tällaiset eronhetket! Isä oli
+hiukan surullinen siitä, että vieras vie hänen pienen rakkaansa, ja
+mihin?... Ainaiseksi häneltä. Mutta nuoret eivät tunne mitään muuta
+kuin vapautuksen juovuttavaa riemua. Elämässä ei ole enää mitään
+esteitä; mikään ei heitä enää pysäyttele; tuntuu kuin he olisivat
+päässeet kaiken perille: nyt voi kuolla, mitään ei puutu, mikään ei
+peloita... Sitten huomataan, että se olikin vain pysähdyspaikka matkan
+varrella. Taivallus alkaa jälleen ja kiertää ylös vuorta; ja vähän on
+niitä, jotka jaksavat nousta toiseen pysähdyspaikkaan...
+
+Juna vei heidät pimeyteen. Christophe ja herra Langeais palasivat
+yhdessä asemalta. Christophe sanoi purevan leikillisesti ja naivisti:
+
+-- Nyt me olemme leskiä kumpikin!
+
+Herra Langeais puhkesi nauramaan. Hän piti paljon Christophesta, jonka
+hän nyt oli oppinut tuntemaan. He lausuivat toisilleen hyvästit, ja
+kumpikin lähti omalle taholleen. He kärsivät molemmat tuskaa; mutta
+siihen sekautui surua ja suloista haikeutta. Ja yksin huoneessaan
+ajatteli Christophe:
+
+-- Parhain minun sielussani on nyt kuitenkin onnellinen.
+
+Olivierin kamari oli jätetty aivan ennalleen. Ystävykset olivat
+sopineet, että pois matkustaneen ystävän huonekalut ja muistoesineet
+jäisivät Christophen asuntoon siksi aikaa, kunnes Olivier palaisi ja
+perustaisi itselleen uuden kodin. Tuntui kuin Olivier olisi ollut vielä
+siellä. Christophe katseli Antoinetten valokuvaa, asetti sen pöydälleen
+ja sanoi hänelle:
+
+-- Rakas, oletko nyt tyytyväinen?
+
+
+
+
+Christophe kirjoitti usein ystävälleen, -- hiukan liiankin usein. Hän
+sai häneltä vähän kirjeitä, hajamielisiä ja sisällöltään yhä enemmän
+vieraantuvia. Christophe oli siitä pettynyt, mutta ei kovin pahoillaan.
+Hän vakuutteli itselleen, että niin piti kai ollakin; eikä hän ollut
+levoton heidän ystävyytensä kohtalosta.
+
+Yksinäisyys ei häntä vaivannut. Kaukana siitä: tuskin oli hänellä
+sitä vielä tarpeeksikaan. Hän alkoi kärsiä _Le Grand Journalin_
+suojeluksesta. Arsène Gamachella oli vankka taipumus luulla, että
+hänellä oli täydellinen omistusoikeus suuruuksiin, jotka hän oli
+ottanut vaivakseen tuoda julkisuuteen: hänestä näytti luonnolliselta,
+että näiden kunnian piti lisätä hänen omaansa, aivan kuin Ludvig
+XIV kokosi valtaistuimensa ympärille Molièren, Le Brunin ja Lullin.
+Christophesta tuntui, ettei se herra, joka oli sepittänyt _Hymnin
+Ægirille_, ollut itsevaltaisempi eikä häiritsevämpi taiteelle kuin
+tämä hänen suojelijansa, _Le Grand Journalin_ pomo. Sillä tällä
+toimittajalla, vaikkei hän ymmärtänyt taidetta enempää kuin Saksan
+Keisarikaan, oli tuon keisarin tapaan kuitenkin sangen varmat
+mielipiteensä taiteesta; mitä hän ei rakastanut, sen olemassaoloa
+hän ei kärsinyt: hän julisti sen huonoksi ja vahingolliseksi;
+ja hän hävitti sen yleisen hyvän vuoksi. Kuinka koomillisia ja
+vahingollisia ovatkaan mokomat miehet, afäärimiehet, joilla ei ole
+sivistystä eikä kultuuria ja kuitenkin vaativat saada hallita paitsi
+poliittisilla ja rahamaailman aloilla myöskin henkistä elämää, ja
+tarjoavat sille koirankopin, kaulapannan ja ruokakupin, ja voivat,
+jos se kieltäytyy heidän suojeluksestaan, usuttaa sen kimppuun
+tuhansia älyttömiä elukoita, joista he ovat kasvattaneet itselleen
+tottelevaisen ajokoiralauman. -- Christophe ei ollut mies, joka
+suostuisi semmoiseen komentoon. Hänestä ei käynyt laisinkaan päinsä,
+että jokin aasi suvaitsi neuvoa hänelle, mitä hänen musiikkityössään
+piti tai ei pitänyt tehdä; ja hän ilmaisi selvästi Arsène Gamachelle,
+että taiteellinen työ vaati enemmän kypsyttelyä kuin politiikka. Hän
+kieltäytyi, ja ollenkaan kursailematta, säveltämästä erästä typerää
+librettoa, jota sen tekijä, muuan _Journalin_ ensimäisiä kirjanpitäjiä,
+koetti saada lavalle ja jota pomo Christophelle suositteli. Silloin
+kylmenivät Christophen ja Gamachen välit ensi kertaa.
+
+Christophe ei ollut siitä millänsäkään. Tuskin oli hän päässyt
+maineeseen, niin kaipasi hän jälleen takaisin varjoonsa. Hän huomasi
+olevansa "_paljastettuna tuolle auringolle, jonka paisteessa ihminen
+hukkaa itsensä toisten laumaan_." Liian monet pitivät hänestä
+kaikenlaista huolta. Hän mietti näitä Goethen sanoja:
+
+"_Kun kirjailija on tullut huomatuksi ansiokkaasta teoksesta, koettaa
+yleisö estää häntä tuottamasta toista sellaista... Hartaasti itseensä
+keskittynyt kyky vedetään väkisin maailman pyörteeseen, sillä jokainen
+luulee voivansa kaapata siitä lahjakkuudesta kappaleen itselleen_."
+
+Christophe sulki ovensa ulkomaailmalta ja lähentyi sen sijaan
+asuintalossaan eräitä vanhoja ystäviä. Hän kävi jälleen Arnaud'n
+perheessä, jonka hän oli viime aikoina hiukan liiaksi unohtanut.
+M:me Arnaud, joka oli suurimman osan päivää yksin, saattoi muistaa
+toistenkin suruja, niin paljon hänellä oli aikaa. Tuo nainen ajatteli
+nyt, miten tyhjältä Christophesta mahtoi tuntua, kun Olivier oli
+lähtenyt; ja hän voitti arkuutensa ja kutsui kerran Christophen
+kotiinsa päivällisille. Jos hän olisi uskaltanut, olisi hän tarjoutunut
+silloin tällöin tarkastamaan ja siistimään Christophen asuntoakin;
+mutta siihen häneltä puuttui rohkeutta; ja se ehkä olikin parasta;
+sillä Christophe ei pitänyt siitä, että hänen asioihinsa tunkeuduttiin.
+Mutta päivälliskutsuihin hän suostui, ja sitten hän kävi joka ilta
+näiden naapuriensa luona.
+
+Hän tapasi siellä tuon vaatimattoman parin entisessä sovussa, tapasi
+samanlaisen hellän, hiukan surullisen ilmapiirin, kipeätuntuisen ja
+vielä harmaamman kuin ennen. Arnaud itse oli nykyään joutunut henkisen
+alakuloisuuden valtaan, johon oli syynä opettajatoimen kidutus, --
+väsyttävä työ, joka toistuu jok'ainoa päivä samanlaisena kuin eilenkin,
+ikäänkuin paikallaan pyörivä ratas, pysähtymättä koskaan, pääsemättä
+koskaan eteenpäin. Vaikka tuo kunnon mies olikin sangen kärsivällinen,
+oli hänelle nyt tullut masentumisen puuska. Hän kuvitteli joutuneensa
+vääryyden uhriksi, hänen alttiutensa oli hänestä hyödytöntä. M:me
+Arnaud rohkaisi häntä hellillä sanoilla; vaimo näytti yhäti yhtä
+rauhalliselta kuin ennenkin; mutta hänen kasvonsa olivat kalpeammat.
+Christophe onnitteli kerran herraa rouvan kuullen siitä, että hänellä
+oli niin järkevä vaimo:
+
+-- Kyllä, myönsi Arnaud, hän on niin kiltti, mikään ei saa koskaan
+häntä tasapainosta. Hän on onnellinen olento; ja olenhan minäkin. Jos
+hän olisi alkanut tästä elämästä kärsiä, luulen, että minäkin olisin
+tuhon oma.
+
+M:me Arnaud punastui ja oli vaiti. Sitten alkoi hän levollisella
+äänellä puhua muista asioista. -- Christophen käynneillä oli entinen
+hyväätekevä vaikutuksensa; hän toi tuohon kotiin valoa; ja hän
+nautti puolestaan siitä, että sai lämmitellä noiden hyvien sydänten
+läheisyydessä.
+
+Tulipa hänelle eräs uusikin ystävätär. Tai paremminkin meni
+Christophe itse häntä etsimään, sillä vaikka tuo henkilö toivoikin
+saada tutustua Christopheen, ei hän ollut millään tavoin yrittänyt
+päästä hänen seuraansa. Hän oli nuori, äskettäin viisikolmatta
+vuotta täyttänyt tyttö, muusikko, palkittu konservatoriossa
+ensimäisenä pianonsoittajana. Hänen nimensä oli Cécile Fleury. Hän
+oli lyhytkokoinen, melkoisen vanttera. Kulmakarvat sakeat, silmät
+kauniit, muodoltaan soikeat, katse kostea, nenä pieni ja paksu,
+pystykärkinen, hiukan punertava, niinkuin ankan nokka; huulet möyheät,
+niiden sävy hyvä ja hellä; leuka tarmokas, vankka ja lihava, otsa ei
+korkea, mutta leveä. Tukka oli kierretty niskaan suurelle nyttyrälle.
+Käsivarret voimakkaat, kädet pianistin: isot kädet, peukalot ulospäin
+käyristyneet, sormenpäät neliskulmaiset. Koko hänen olemuksensa
+vaikutti hiukan kömpelön mehukkaalta, maalaisterveeltä. Hän eli yhdessä
+äitinsä kanssa, jota hän rakasti suuresti; äiti oli hyvä ihminen, jonka
+mieltä musiikki ei tosin laisinkaan kiinnittänyt, mutta joka puhui
+siitä sen vuoksi, että oli aina kuullut siitä puhuttavan, ja tiesi
+yleensä kaikki uutiset, mitä _Musicopolis_ tiesi. Cécile tuli toimeen
+niin ja näin, antoi tunteja joka päivä, ja joskus konserttejakin,
+joita ei kukaan huomannut. Hän tuli kaupungilta kotiinsa jalkaisin
+tai raitiovaunulla, lopen uupuneena, mutta aina hyvällä tuulella; ja
+urheasti hän soitti skaalansa ja ompeli hattunsa, puheli paljon ja
+nauroi ja lauloi paljon, ilman mitään erikoista ilon syytä.
+
+Häntä ei elämä ollut hemmoitellut. Hän tiesi antaa arvon sille pienelle
+hyvinvoinnille, jonka hän omilla ponnistuksillaan oli hankkinut, --
+osasi nauttia pikku huvituksien ilosta, vähimmästäkin edistysaskeleesta
+taloudellisessa asemassaan tai taiteellisten lahjainsa kehittymisessä.
+Niin, jos hän ansaitsi viisikin frangia enemmän tässä kuussa
+kuin edellisen kuluessa, tai jos hänen onnistui soittaa hyvin se
+tai se Chopinin kohta, josta selvitäkseen hän oli ponnistellut
+viikkokausia, -- niin hän oli tyytyväinen. Hänen työnsä, joka ei
+ollut ylenpalttisen kiihkeää, sointui erinomaisesti hänen luonteensa
+taipumuksiin ja tyydytti häntä ikäänkuin järkevä terveydenhoito.
+Soittaminen, laulaminen, tuntien antaminen toivat hänelle tyydytetystä
+toimintahalusta johtuvan miellyttävän olon, normaalin ja säännöllisen
+elämän tunteen sekä samalla kertaa vaatimattoman taloudellisen
+mukavuuden ja rauhallisen pienen taiteilijamenestyksenkin. Hänellä oli
+hyvä ruokahalu, hän söi runsaasti, nukkui hyvin eikä ollut koskaan
+kipeä.
+
+Tuo suora, vilpitön, järkevä ja kohtuullinen tasapainon ihminen ei
+ollut koskaan huolissaan mistään: sillä hän eli aina nykyhetkessä,
+ajattelematta, mitä ennen oli tapahtunut ja mitä vastaisuus toisi
+mukanaan. Ja kun hän oli aina hyvinvoipa ja hänen elämänsä melkoisesti
+turvattu kohtalon oikuilta, niin oli hän melkein aina tyydytetty.
+Hänestä oli yhtä miellyttävää harjoitella soittoa kuin keitellä ruokia
+tai pakinoida talousasioista, tahi olla tekemättä mitään. Hän osasi
+elää, ei päivästä päivään, -- (sillä hän oli ekonominen ja eteensä
+katsova), -- vaan minutista minuttiin. Minkäänlainen idealismi ei
+vaivannut hänen päätänsä; ainoa, mitä hänellä idealismia oli, jos sitä
+voi siksi sanoa, oli porvarillista; se oli hajautunut levollisesti
+kaikkiin hänen askareihinsa, jaeltu kaikkien hänen elämänsä hetkien
+osalle; sen sisältönä oli rakastaa rauhallisesti kaikkea, mitä
+hän teki, olipa se mitä tahansa. Hän kävi pyhinä kirkossa; mutta
+uskonnollisilla tunteilla ei ollut juuri mitään sijaa hänen elämässään.
+Hän ihaili kiihko-olennoita ja kiihkoihmisiä, sellaisia kuin
+Christophe, joilla on uskonsa tai suuret neronlahjat. Mutta hän ei
+heitä kadehtinut: mitä hän olisi tehnyt heidän rauhattomalla sielullaan
+tai heidän nerollaan?
+
+Kuinka saattoi hän sitten tulkita heidän musiikkiaan? Hänen olisi ollut
+vaikea sitä selittää. Mutta sen hän tiesi, että hän ymmärsi musiikkia.
+Hänen ylemmyytensä toisten virtuoosien rinnalla piili hänen vankassa
+ruumiillisessa ja henkisessä tasapainossaan; hänen elonvoimaa uhkuvassa
+olennossaan, jossa ei ollut personallisia intohimoja, lankesivat
+vieraat intohimot hyvään maahan ja kukoistivat. Häntä itseään eivät ne
+häirinneet laisinkaan. Ne kauheat kiihkot, jotka olivat taiteilijaa
+kalvaneet, tulkitsi hän niiden koko alkuperäisellä voimalla, mutta
+niiden myrkky ei päässyt hänen vereensä; hän ei tuntenut niistä muuta
+kuin niiden voiman ja ponnistusta seuranneen terveen väsymyksen. Kun
+esitys päättyi, oli hän aivan hiestynyt ja lopen uupunut; hän hymyili
+tyynesti ja oli tyytyväinen.
+
+Christophe sai kuulla häntä eräässä iltakonsertissa ja hänen
+soittonsa herätti suuresti hänen huomiotaan. Konsertin jälkeen meni
+hän puristamaan pianistin kättä. Cécile Fleury oli hänelle siitä
+kiitollinen: konsertissa oli vähän yleisöä, eikä tyttö ollut liioilla
+kohteliaisuuksilla pilattu. Kun hänellä ei ollut notkeutta pestautua
+johonkin musiikkimiesten nurkkakuntaan eikä oveluutta hankkia itselleen
+ihailijalaumaa kannattajakseen; kun hän ei koettanut erottautua
+muista pianisteista minkäänlaisilla teknillisillä liioitteluilla tai
+tunnettujen teosten tulkitsemisella omien mielikuviensa mukaan eikä
+vaatinut itselleen yksinoikeutta käsitellä juuri sitä tai sitä suurta
+mestaria, Johan Sebastian Bachia tai Beethovenia; -- ja koska hän
+ei ollut muovannut minkäänlaista teoriaa siitä, mitä soitti, vaan
+tyytyi pelkästään soittamaan sitä, mitä tunsi, -- niin kukaan ei häntä
+huomannut, eikä kritiikki ollut hänestä tietävinään: sillä ei kukaan
+ollut sanonut sille, että hän soitti hyvin; ja itse eivät arvostelijat
+olisi häntä keksineet.
+
+Christophe tapasi sitten Cécilen usein. Moinen voimakas ja tyyni tyttö
+viehätti häntä kuin jokin arvoitus. Cécile oli sydämeltään mehukas ja
+samalla tunteeton. Christophea suututti, ettei tuo nainen ollut enemmän
+tunnettu, ja siksi ehdotti hän Cécilille, että hän, Christophe, panisi
+_Le Grand Journalin_ joukkoon kuuluvat ystävänsä kirjoittamaan hänestä.
+Mutta vaikka Cécile olikin mielissään, että häntä näin kiitettiin, niin
+pyysi hän, ettei Christophe ryhtyisi ollenkaan mihinkään sellaiseen.
+Hän ei tahtonut taistella eikä nähdä vaivaa, herätellä muissa kateutta;
+hän halusi elää omassa rauhassaan. Hänestä ei puhuttu: sen parempi! Hän
+ei ollut kateellinen, hän oli ensimäisenä valmis ihailemaan toisten
+taiturien tekniikkaa. Hänellä ei ollut kunnian eikä muitakaan himoja.
+Hänen sielunelämänsä oli merkillisen laiskaa! Kun hänellä ei ollut
+jotain hetken vaatimaa varmaa tehtävää, ei hän tehnyt mitään, ei
+kerrassaan mitään; hän ei edes haaveillutkaan; yöllä vuoteessaankin
+hän joko nukkui tai oli ajattelematta mitään. Eikä hänellä ollut edes
+kiihkoa päästä naimisiin, tuota sairaloista kiihkoa, joka myrkyttää
+vanhaksi piiaksi jäämistä pelkäävien tyttöjen elämän. Kun häneltä
+kysyttiin, eikö hänestä olisi hauskaa, jos hänellä olisi hyvä mies,
+vastasi hän:
+
+-- Miksikä ei viisikymmentätuhatta frangia korkoja yhtä hyvin? Täytyy
+tyytyä siihen, mitä saa. Jos tarjotaan jotain, sen parempi. Ellei,
+niin tulen ilmankin toimeen. Jos ei saa vehnästä, niin ei ole syytä
+kieltäytyä syömästä ruisleipää. Varsinkin, kun on kauan purrut hyvinkin
+kovaa kakkua.
+
+-- Ja etenkin, kun on paljon niitä, jotka eivät saa joka päivä
+sitäkään, jatkoi äiti.
+
+Cécilellä olivat muuten hyvät syynsä epäillä miehiä. Hänen isänsä,
+joka oli kuollut muutamia vuosia sitten, oli ollut heikkoluontoinen
+ja laiskuri; hän oli tehnyt paljon pahaa vaimolleen ja lapsilleen.
+Sitäpaitsi oli Cécilellä veli, jonka oli käynyt huonosti; ei oikein
+tiedetty, mitä hänestä oli tullut; silloin tällöin hän ilmestyi
+kotiin tahtomaan rahaa; häntä peljättiin ja hävettiin, ja ajateltiin,
+mitä hänestä kerran vielä saataisiinkaan kuulla; ja kuitenkin he
+rakastivat häntä. Christophe näki hänet kerran. Hän oli silloin
+Cécilen luona: ovikello soi; äiti meni avaamaan. Viereisessä huoneessa
+syntyi sananvaihto, joka muuttui kovaääniseksi. Cécile tuli kovin
+rauhattomaksi ja meni vuorostaan ulos, jättäen Christophen yksin.
+Kiistelyä jatkui, ja vieraan ääni kuului uhkaavalta; Christophe
+ajatteli, että hänen täytyi ehkä mennä naisten avuksi: hän aukaisi
+oven. Parhaiksi ennätti hän nähdä aika lailla rappeutuneen nuoren
+miehen, joka käänsi hänelle selkänsä: Cécile syöksyi Christophen luo,
+ja rukoili häntä menemään sisään. Hän tuli sitten Christophen kanssa
+toiseen huoneeseen. He istuivat hetken vaiti. Viereisessä kamarissa
+ärhenteli tulokas yhä, muutamia minutteja; sitten hän lähti pois ja
+paukahutti oven mennessään kiinni. Cécileltä pääsi huokaus, ja hän
+sanoi Christophelle:
+
+-- Niin... se oli veli.
+
+Christophe ymmärsi hänet:
+
+-- Ah, vastasi hän... Tiedän sen... Minullakin on sellainen...
+
+Cécile otti häntä kädestä, syvästi säälien:
+
+-- Teilläkin?
+
+-- Niin, sanoi Christophe... Ne ovat niitä perhe-iloja.
+
+Cécile nauroi; sitten juttelivat he muusta. Ei, perhe-ilot eivät
+viehättäneet Cécileä laisinkaan, eivätkä naimiskaupat sokaisseet hänen
+silmiään: miehistä ei ollut paljon mihinkään. Riippumattoman ihmisen
+elämällä oli omat hyvät puolensa: Cécilen äiti oli kauan kaivannut
+tällaista vapautta; Cécilellä ei ollut halua hukata sitä. Ainoa haave,
+mikä hänessä kyti ja millä hän silloin tällöin huvittelihe, oli
+toivomus, ettei hänen tarvitsisi antaa soittotunteja ja että hän saisi
+olla aina maalla, -- jospa se voisi joskus toteutua, Jumala tiesi,
+milloin! Mutta Cécile ei ottanut edes vaivakseen kuvitella, millaista
+se elämä olisi: hänestä oli turhaa ajatella niin epävarmoja asioita;
+parempi oli maata, -- ja tehdä töitään...
+
+Ja odottaessaan tuota tuulentupaansa vuokrasi hän aina kesäksi erään
+pikku huvilan lähellä Parisia ja asui siinä kahden kesken äitinsä
+kanssa. Se oli parinkymmenen minutin päässä kaupungista junamatkaa.
+Huvila oli sievoisen kaukana asemalta, aivan yksinäisellä paikalla,
+laadultaan epämääräisten maiden keskellä, joita sanottiin pelloiksi;
+ja Cécile tuli sinne usein kaupungista sangen myöhään yön pimeydessä.
+Mutta hän ei peljännyt; hän ei uskonut koskaan mihinkään vaaraan.
+Hänellä oli kyllä revolverikin; mutta hän unohti sen aina kotiin.
+Sitäpaitsi olisi hän tuskin sitä osannut laukaistakaan.
+
+Cécilen vieraana ollessaan soitatti Christophe tuolla tytöllä. Hänestä
+oli huvittavaa nähdä, miten Cécile syventyi sävelteoksiin; se onnistui
+varsinkin silloin kun Christophe ohjasi parilla sanalla hänet siihen
+tunnelmaan, mikä oli ilmaistava. Christophe huomasi, että Cécilellä
+oli erinomainen ääni: tyttö itse ei ollut sitä aavistanutkaan. Hän
+pakotti Cécilen harjoittelemaan: laulatti hänellä saksalaisia _Liedejä_
+tai omia sävellyksiään; Cécile innostui ja edistyi nyt niin hyvää
+vauhtia, että hän itsekin hämmästyi, ja aivan samoin Christophe.
+Cécile oli ihmeteltävän lahjakas. Musiikin kipinä oli singahtanut kuin
+sattumalta tähän pieneen parisilaiseen pikkuporvarittareen, jossa ei
+ole ollut rahtuakaan taiteilijan tunnetta. _Filomela_ -- (Christophe
+kutsui häntä sillä nimellä) -- jutteli joskus musiikista Christophen
+kanssa, mutta aina käytännöllisellä, ei koskaan tunteellisella tavalla;
+hänestä ei näyttänyt olevan mieltäkiinnittävää muu kuin laulun ja
+pianonsoiton teknillinen puoli. Mutta useammin, milloin he eivät
+soittaneet, puhelivat he keskenään varsin porvarillisista asioista:
+talous- ja keittiötoimista, kotoisista askareista. Ja Christophe,
+joka ei olisi mitenkään voinut sietää tällaisia juttuja jonkun
+porvarisrouvan parissa, piti niitä aivan luonnollisina Filomelan kanssa
+keskustellessaan.
+
+Niin viettivät he yhdessä iltojaan, kahden kesken, ja pitivät
+vilpittömästi toisistaan, aivan rauhallisin ja melkeinpä kylminkin
+tuntein. Eräänä iltana, kun Christophe oli tullut päivälliselle
+Cécilen vuokraamaan huvilaan maalle ja innostui juttelemaan tavallista
+myöhempään, puhkesi kova rajuilma. Kun hän sitten aikoi lähteä
+kaupunkiin viimeisellä junalla, niin satoi kaatamalla ja tuuli raivosi;
+Cécile sanoi hänelle:
+
+-- Älä mene vielä! Pääsethän huomenaamuna.
+
+Christophe sai yösijan pienessä salissa, tilapäisesti kyhätyllä
+vuoteella. Ohut väliseinä erotti hänet Cécilen makuuhuoneesta, eivätkä
+ovetkaan olleet kunnollisesti suljettavat. Hän kuuli sängyssään toisen
+sängyn rasahdukset ja nuoren naisen rauhallisen hengityksen. Viiden
+minuutin päästä nukkui Cécile jo syvässä unessa; ja pian nukahti
+myöskin Christophe, eikä pieninkään häiritsevä ajatus sipaissut hänen
+sieluaan.
+
+Samoihin aikoihin sai hän vielä muitakin ystäviä: tuntemattomia
+ystäviä, joita hänen teoksensa vetivät hänen puoleensa. Enimmät heistä
+elivät kaukana Parisista, ja siellä syrjässäkin omien seiniensä
+sisällä, eivätkä kohdanneet Christophea kertaakaan. Pintapuolisestakin
+menestyksestä saattaa olla jotakin hyvää: se tekee taiteilijan
+tuhansien loitolla elävien kunnon ihmisten tuttavaksi, joita hän
+ei olisi koskaan voinut lähestyä, elleivät sanomalehtien typerät
+artikkelit olisi häntä auttaneet. Christophe joutui väleihin eräiden
+tällaisten kanssa. He olivat yksinäisiä nuoria miehiä, vaikeissa
+oloissa taistelevia, koko sielustaan ihannetta kohti kaipaavia,
+ihannetta, josta heillä ei ollut varmuutta; ja nyt vetivät he itseensä
+kiihkeästi Christophen veljellistä sielua. Tai olivat he vähäpätöisiä
+maaseutulaisia, jotka olivat lukeneet hänen Liedinsä ja kirjoittivat
+nyt hänelle kirjeitä, niinkuin aikoinaan vanha Schulz, ja tunsivat
+olevansa hänen hengenheimolaisiaan. Vieläpä oli heissä köyhiä
+taiteilijoitakin, -- muun muassa eräs säveltäjä, -- jotka eivät olleet
+onnistuneet eivätkä voineet onnistua saamaan edes yleisömenestystä,
+saatikka sitten ilmaisemaan omaa sieluaan; he olivat kovin onnellisia,
+kun nyt Christophe toteutti heidän aatteitaan. Ja kaikkein rakkaimpia
+Christophesta olivat ehkä ne heistä, jotka kirjoittivat hänelle nimeään
+ilmaisematta, joten he voivat puhua hänelle vapaimmin, purkaa naivisti
+ilmi koko liikuttavan luottamuksensa vanhimpaan veikkoonsa, joka oli
+nyt tullut heitä auttamaan. Christophen sydän paisui hellyydestä, kun
+hän ajatteli, ettei hän saisi tuntea koskaan noita jaloja sieluja,
+joille hän olisi niin mielellään osoittanut rakkauttaan; ja hän suuteli
+näiltä oudoilta tulleita kirjeitä, aivan kuin niiden tekijätkin olivat
+suudelleet Christophen _Liedejä_; ja kukin heistä ajatteli tahollaan:
+
+-- Kuinka hyvää nämä kalliit sivut minulle tekevät.
+
+Niin muodostui kaikkeuden tavallisen rytmilain mukaan Christophen
+ympärille koko se neron pikku perhe, jonka keskustana mestari on ja
+joka saa ravintonsa häneltä ja antaa hänelle ravintoa; se kasvaa
+vähitellen ja muodostaa viimein suuren kollektivisen sielun, jonka
+lämmönahjona hän on, valaisevan tähden, sielullisen planeetan tavoin
+kiertäen avaruudessa ja liittäen veljeskuoronsa sfeerien harmoniaan.
+
+Sillaikaa kuin tämä mystillinen yhdysside punoutui Christophen ja hänen
+näkymättömien ystäviensä välille, tapahtui myöskin hänen taiteellisessa
+katsomuksessaan uudistus; hän laajeni ja tuli inhimillisemmäksi.
+Hän ei tahtonut enää musiikkia, joka oli yksinpuhelua, puhetta
+pelkästään itselleen; vielä vähemmän tieteellistä rakentelua pelkästään
+ammattimiehiä varten. Hän tahtoi, että taide olisi yhteyttä muiden
+ihmisten kanssa. Ei ole elävää taidetta muu kuin se, joka yhdistyy
+toisiin. Yksinpä Johan Sebastian Bachia liitti, hänen pahimmilla
+eristymisen hetkilläänkin, muihin se uskonnollinen hartaus, jonka
+ilmaisija hänen taiteensa oli. Händel ja Mozart kirjoittivat asian
+pakosta yleisölle, eivätkä yksinomaan itselleen. Jopa Beethoveninkin
+täytyi ottaa lukuun suuri lauma. Se on terveellistä. On hyvä, että
+ihmiskunta huomauttaa silloin tällöin neroilleen:
+
+-- Mitä on taiteessanne minua varten? Jos siinä ei ole mitään, saatte
+mennä!
+
+Tästä pakosta on itselleen nerolle suurin hyöty. On kyllä sellaisiakin
+suuria taiteilijoita, jotka ilmaisevat pelkästään itseään. Mutta
+suurimmat ovat ne, joiden sydän syttyy kaikille. Kuka tahtoo nähdä
+elävän Jumalan kasvoista kasvoihin, hänen ei pidä etsiä sitä
+ajatuksensa autiosta avaruudesta, vaan ihmisten rakkaudesta.
+
+Nykyajan taiteilijat olivat kaukana tästä rakkaudesta. He eivät
+kirjoittaneet muille kuin turhamaiselle valiojoukoille, enemmän tai
+vähemmän anarkistiselle, yhteiskunnan elämästä irtautuneelle joukolle,
+jonka kunnianasiana oli välttää muiden ihmisten ennakkoluuloja ja
+sokeita kiihkoja tahi nauraa niille. Terveellistä todellakin: leikata
+jäsenensä irti elämästä, ettei olisi sellainen kuin muut! Kuolema
+periköön siis heidät! Me sen sijaan lähdemme elävien joukkoon, me
+juomme maan nisistä, niistä lähteistä, joissa virtaa kaikki sukujemme
+syvin ja pyhin; me juomme isiemme rakkautta sukuun ja maaperään.
+Maailman vapaimpana aikana, sen kansakunnan keskuudessa, joka palveli
+palavimmin kauneutta, sinä aikana jumaloi italialaisen renessanssin
+nuori kuningas, Rafael, äitiyttä _Trasteveren_ madonnissaan. Kuka
+tekee meille nykyään _Madonna della Sedian_ sävelillä? Kuka luo
+meille musiikkia kaikkia elämän hetkiä varten? Sellaista miestä ei
+Ranskassa ole yhtään ainoaa. Kun te, ranskalaiset, tahdotte lahjoittaa
+kansallenne lauluja, täytyy teidän tyytyä lainaamaan muinaisten
+saksalaisten mestarien musiikkia. Kaikki teidän taiteessanne on vielä
+tekemättä, tai tehtävä uudestaan, pohjasta huippuun saakka...
+
+Christophe oli kirjeenvaihdossa Olivier ystävänsä kanssa, joka oli
+nykyään asettunut erääseen pikkukaupunkiin. Hän koetti kirjeellisesti
+pitää vireillä heidän entistä yhteistyötään, tuota työtä, joka
+äskeisinä yhdessä-olon aikoina oli kantanut niin runsaita hedelmiä.
+Hän olisi tahtonut häneltä kauniita runotekstejä, jotka olisivat
+sopineet jokaisen päivän kaikkiin ajatuksiin ja askareihin,
+sellaisia kuin vanhat saksalaiset _Liedit_ ovat perussävyltään.
+Lyhyitä fragmentteja pyhistä kirjoista, hindulaisten runoista,
+vanhasta Kreikan filosofiasta, uskonnollisista tai moralisista
+oodeista, pieniä luonnonmaalauksia, lemmen ja perheen tunnelmia,
+iltojen, aamujen ja öitten runoelmia, yksinkertaisia ja terveitä
+sydämiä varten. Viisi kuusi säkeistöä kuhunkin _Liediin_ riittää;
+mitä yksinkertaisimpia ilmaisumuotoja: ei tiedemäistä erittelyä, ei
+hienosteltua sulosointuisuutta. Mitä minä teen teidän esteettisellä
+taituruudellanne? Rakastakaa minun elämääni, auttakaa minua sitä
+rakastamaan, ja elämään. Kirjoittakaapa minulle vanhankansan
+_Messuja, Aamu-_ ja _Iltamessut_. Ja etsikäämme yhdessä kirkkain ja
+melodisin sävelmuoto. Karttakaamme kuin ruttoa taiteellista sanontaa,
+sitä ammattilaisten napertelua, joka on nykyjään niin ominainen
+ranskalaisille kirjailijoille ja varsinkin säveltäjille. Täytyy
+uskaltaa puhua niinkuin mies eikä "taiteilija", taituri. Täytyy
+ammentaa kaikille yhteisestä kaivosta, ja käyttää kursailematta
+tavallisia muotoja, joita vuosisadat ovat merkillään leimanneet ja
+sielullaan täyttäneet. Katsokaa, miten isät ennen tekivät. Gluckin,
+sinfoniain säveltäjän ja hänen aikansa _Lied_-mestarien melodiset
+lauselmat ovat usein jokapäiväisiä ja porvarillisia verrattuina Johan
+Sebastian Bachin ja Rameaun perin hienostuneisiin ja oppineisiin
+fraaseihin. Tuosta maaperän tunnusta johtuukin suurten klassikkojen
+mehukkuus ja ääretön suosio yleisön silmissä. He ovat lähteneet
+sellaisista kaikkein koruttomimmista musikalisista muodoista kuin
+_Lied, Singspiel_; juuri ne jokapäiväisen elämän kukkaset ovat
+painaneet leimansa Mozartin tai Weberin lapsuuteen. -- Tehkää samoin.
+Kirjoittakaa lauluja kaikelle maailmalle. Sille pohjalle rakennatte
+sitten kvartetteja ja sinfonioita. Miksi mennä merta etemmäksi kalaan?
+Eihän pyramidia aleta rakentaa huipusta. Teidän nykyiset sinfonianne
+ovat päättömiä ruumiita, vatsattomia ajatuksia. Oi, kaunosielut, tulkaa
+lihaksi! Tarvitaan kokonaiset sukupolvet kärsivällisiä musiikkimiehiä,
+jotka ilomielin ja hurskaasti veljestyvät kansansa kanssa.
+Säveltaidetta ei yhdessä päivässä rakenneta.
+
+Christophe ei rajoittunut sovittamaan näitä periaatteitaan pelkästään
+musikkiin; hän kehoitteli ystäväänsä ryhtymään samanlaisen liikkeen
+etunenään kirjallisissakin asioissa:
+
+-- Nykyiset kirjailijat, sanoi Christophe, tuhlaavat voimaansa
+ihmisharvinaisuuksien tai sellaisten tapausten kuvailemiseen, jotka
+ovat tavallisia ainoastaan epänormaaleissa ryhmäkunnissa, terveiden
+ja toimivien ihmisten suuren yhteiskunnan ulkopuolella. Koska he itse
+ovat vetäytyneet ulos elämän ovesta, jätä heidät ja mene ihmisten
+pariin. Näytä arkipäiväin ihmisille elämä sen kaikkina hetkinä: se on
+syvempi ja äärettömämpi kuin meri. Pieninkin meistä kantaa sisällään
+rajattomuuksia. Se rajaton on jokaisessa sellaisessa ihmisessä, joka
+osaa yksinkertaisen keinon olla ihminen; se on rakastuneissa, se on
+ystävässä ja naisessa, joka maksaa tuskallaan synnytyksensä päivän
+riemukkaan kunnian, se on kaikissa niissä, jotka uhraavat itsensä ja
+jäävät kätköön, niin ettei heistä maailma tiedä milloinkaan mitään;
+se on juuri se elämän virta, joka juoksee yhdestä meistä toiseen, ja
+jälleen hänestä meihin... Kirjoita jonkun tuollaisen vaatimattoman
+ihmisen yksinkertaisesta elämästä, perätysten seuraavien päivien ja
+öiden levollinen eepos, vuorokausien, jotka ovat kaikki samanlaisia ja
+kuitenkin erilaisia, kaikki saman äidin lapsia, maailman ensimäisestä
+päivästä alkaen. Kirjoita siitä yksinkertaisesti, niin kuin elämän
+kulku käy. Älä välitä sanamuodoista, ylevistä ilmaisuista, joihin
+nykyajan taiteilijat hukkaavat voimansa. Sinähän puhut kaikille:
+puhu kaikkien kieltä. Ei ole ylhäisiä eikä arkipäiväisiä sanoja, ei
+puhdasta eikä hiomatonta tyyliä; ei ole muuta merkitsevää kuin se,
+sanotaanko selvästi, mitä on sanottava. Antaudu kokonaan siihen, mitä
+teet: ajattele, mitä ajattelet, ja tunne, mitä tunnet. Sydämesi rytmi
+lennättäköön kynääsi! Tyyli on samaa kuin henki.
+
+Olivier hyväksyi Christophen mielipiteet; mutta hän vastasi hieman
+pilkallisesti:
+
+-- Sellainen teos voisi kyllä olla kaunis; mutta se ei pääsisi koskaan
+niiden käsiin, jotka osaisivat sitä lukea. Kritiikki kuristaisi sen
+kuoliaaksi heti matkan alussa.
+
+-- Kas vaan sinua, ranskalaista pikkuporvaria! vastasi Christophe.
+Sinä siis välität siitä, mitä kritiikki kirjoista ajattelee tai ei
+ajattele!... Kritiikillä, poika-parka, ei ole muuta merkitystä kuin
+että se rekisteröi kirjailijain voittoja tai tappioita. Pidä vain
+huoli voitoistasi... Minä olen jo arvostelijoista päässyt! Opi sinäkin
+pääsemään...
+
+Mutta Olivier oli oppinut pääsemään jo paljosta muustakin! Hän oli
+pääsemäisillään taiteesta, Christophesta ja koko maailmasta. Tähän
+aikaan ei hän ajatellut muuta kuin Jacquelinea, eikä Jacqueline muuta
+kuin häntä.
+
+
+
+
+Heidän rakkautensa itsekkyys oli hävittänyt heidän ympäriltään kaiken
+muun; se poltti varomattomasti kaikki tulevankin ajan varastot loppuun.
+
+Se oli alkavan lemmen juovuttavaa kiihkoa; sen vallassa ajattelevat
+toisiinsa takertuneet olennot ainoastaan, kuinka niellä toinen
+toisensa... Jokaisella ruumiinsa ja sielunsa solulla koskevat he
+toisiinsa, nauttivat toisistaan, koettavat tunkeutua toisiinsa. He
+kahden ovat kokonainen kaikkeus, jossa ei ole lakeja, kaaos, joka on
+pelkkää rakkautta ja jossa yhteen sekautuneet elementit eivät vielä
+tiedä, missä suhteessa he eroavat toisistaan, vaan koettavat ahnaasti
+ahmia toisiaan. Kaikki toisen ominaisuudet hurmaavat toista: toinen on
+vielä toista itseään. Mitä on heillä maailman kanssa tekemistä? Kuten
+antiikin Androgyne, joka nukkui sopusointuisen hekumansa unessa, ovat
+heidänkin silmänsä suljetut maailmalta, koko maailma on heissä...
+
+Oi, te päivät ja yöt, jotka olette yhtä ainoaa unten kudosta, te
+tunnit, jotka väistytte kuin kauniit, valkeat pilvet taivaalla
+ja joista ei säily mitään muuta kuin valoisa vana häikäistyyn
+silmään, lämmin henkäys, joka ympäröi ihmisen keväisellä, suloisella
+riutumuksella, ruumiitten kultainen hehku, aurinkoisen rakkauden
+kietova köynnös, puhdas häpeämättömyys, syleilyt, hulluttelut,
+huokaukset, onnellinen nauru, onnelliset kyyneleet, -- oi, mitä jää
+sittemmin jäljelle teistä, te onnen tomu? Tuskin jaksaa sydän enää
+teitä muistaa: sillä silloin kuin te olitte, ei aikaa ollut.
+
+Päivät kaikki samanlaisia... Suloinen sarastus... Unen syvyydestä
+kohoaa yhtäaikaa nuo kaksi toisiinsa kietoutunutta ruumista; kasvoilla
+hymy, hengitys yhtyy toisen hengitykseen, silmät aukeavat yhdessä,
+katselevat toisiinsa ja suutelevat... Nuorekasta aamuisten hetkien
+raikkautta, neitsyeellistä ilmaa, jossa hehkuvien ruumiiden kuume
+talttuu... Loppumattomien päivien hekumallista unen houretta, jonka
+pohjalla humisee öitten huuma... Kesäisinä iltapäivinä uneksintaa
+kedoilla, samettisen pehmeillä niityillä, valkeiden, korkeain
+poppelipuiden suhisevan lehdistön alla... Unelmia kauniina iltoina,
+jolloin palataan yhdessä säteilevän taivaan alla lemmen vuodetta kohti,
+käsi toisen kainalossa tai kädessä. Tuuli värähyttelee pensaikon oksia.
+Taivaan kirkkaalla merellä väikkyy hopeaisen kuun vaalea untuva.
+Tähti lentää ja kuolee, -- sydän hiukkasen värähtää, -- kokonainen
+maailma sammuu äänettömästi. Matkan varrella sivuuttaa läheltä jokin
+varjo, nopeasti ja vaiti. Kaupungin kellot soittavat huomista juhlaa.
+He pysähtyvät hetkeksi, nainen painautuu miehen puoleen, he seisovat
+puhelematta... Ah, jos koko elämä seisoisi niin, liikkumatta kuin tällä
+hetkellä!... Jacqueline huokaisee ja sanoo:
+
+-- Miksi minä sinua rakastan niin?...
+
+Viivyttyään muutaman viikon Italian matkallaan olivat he asettuneet
+erääseen läntisen Ranskan kaupunkiin, johon Olivier oli määrätty
+opettajaksi. He eivät seurustelleet juuri kenenkään kanssa. He
+eivät välittäneet paljon mistään. Kun heidän oli pakko lähteä
+kyläilylle, ilmeni heidän häikäilemätön välinpitämättömyytensä niin
+skandaalimaisessa muodossa, että se loukkasi toisia ja hymyilytti
+toisia. Kaikki sanat luiskahtivat heistä irti, koskematta heihin
+ollenkaan. He olivat julkealla tavalla vakavan näköiset kuin nuoret
+parit ainakin; tuntui kuin he olisivat sanoneet:
+
+-- Te muut, te ette tiedä mitään... Jacquelinen hajamielisistä
+ja hiukan jöröistä kasvoista ja hänen miehensä onnellisista ja
+epätarkkaavista silmistä saattoi lukea:
+
+-- Jos te tietäisitte, miten ikäviä te meistä olette!... Milloin tästä
+nyt pääsee kahden kesken?
+
+Toisten joukossa eivät he peitelleet kahdenkeskisyyttään. Vähän
+väliä saattoivat muut yllättää heidän katseensa puhumassa toistensa
+kanssa muiden keskustelusta välittämättä. Heidän ei tarvinnut
+toisiaan nähdäkseen katsella toisiinsa; ja he hymyilivät: sillä
+he tiesivät, että he ajattelivat molemmat yhtaikaa samaa. Kun he
+pääsivät kahden kesken, pois seurustelun taakan alta, kirkaisivat
+he ilosta ja hulluttelivat aivan kuin pienet lapset. He olivat kuin
+kymmen-vuotiaita. He laskettelivat keskenään pikku rivouksia. He
+mainitsivat toisiaan veitikkamaisilla hyväilynimillä. Jacqueline kutsui
+miestään nimillä: Olive, Olivet, Olifant, Fanni, Mami, Mime, Minaud,
+Guinaud, Kaunitz, Cosima, Koburg, Panot, Nacot, Ponette, Naquet ja
+Kanot. Hän tekeytyi pieneksi tytön-vekkuliksi. Mutta hän tahtoi olla
+toiselle kaikkea samallaikaa, kaikkea rakkautta yhdessä: äiti, sisar,
+kihlattu, vaimo ja rakastajatar.
+
+Jacqueline ei tyytynyt ottamaan osaa pelkästään hänen iloihinsa; kuten
+hän oli itsekseen päättänytkin, yhtyi hän myöskin hänen työhönsä: sekin
+oli leikkiä. Ensi aikoina ryhtyi hän siihen sellaisen naisen innolla ja
+huvilla, jolle työ on jotain uutta: näytti kuin kaikkein kuivimmatkin
+tehtävät, kopioiminen arkistossa, joutavanpäiväisten kirjain
+kääntäminen, olisi ollut hänelle nautintoa: se kuului hänen elämänsä
+ohjelmaan, joka nykyään oli sangen puhdas ja vakava, kokonaan pyhitetty
+yleville ajatuksille ja yhdessä työskentelylle. Ja kaikki meni
+erinomaisesti niin kauan kuin rakkaus valaisi heitä: sillä Jacqueline
+ei ajatellut muuta kuin miestään, eikä yhtään sitä, mitä hän teki.
+Kaikkein kummallisinta oli, että mitä hän tekikin, oli tulos hyvä.
+Hänen älynsä selvitti kuin leikillä abstraktisimmatkin tieteelliset
+asiat, joihin hänen olisi ollut ylen vaikea syventyä toisenlaisina
+elämänsä aikoina; rakkaus oli ikäänkuin temmaissut hänen olemuksensa
+ylös maasta; hän ei sitä huomannut: niinkuin unissakulkija kävelee
+katoilla, liikkui hänkin rauhallisesti ja mitään näkemättä vakavassa ja
+riemukkaassa unessaan...
+
+Ja sitten alkoi hän nähdä kattoja; eikä se tehnyt häntä levottomaksi;
+mutta hän kysyi itseltään, mitä hän teki siellä ylhäällä, ja hän
+meni sisään ja sulkeutui huoneeseensa. Työ tuli hänelle ikäväksi.
+Hän vakuutteli itselleen, että se häiritsi hänen rakkauttaan.
+Varmaankin, sillä hänen rakkautensa ei ollut enää niin voimakasta kuin
+ennen. Mutta siitä heikontumisesta ei näkynyt vielä merkkiäkään. He
+eivät voineet vielä elää hetkeäkään erillään toisistaan. He olivat
+kuolla ikävään muualla, he pönkittivät ovensa kiinni, he eivät
+lähteneet enää mihinkään vieraskutsuihin. He olivat mustasukkaisia
+niille, jotka olivat jommallekummalle heistä helliä; mustasukkaisia
+toistensa askareillekin, kaikelle, joka häiritsi heidän rakkauttaan.
+Kirjeenvaihto Christophen kanssa harveni. Jacqueline ei pitänyt
+Christophesta: hän oli hänen kilpailijansa, hän edusti kokonaista
+ajanjaksoa Olivierin elämässä, aikaa, jolloin Jacqueline ei vielä ollut
+Olivierilla olemassa; ja kuta enemmän Christophella näytti olleen
+paikkaa Olivierin elämässä, sitä kiihkeämmin koetti Jacqueline häneltä
+sen nyt vaistomaisesti riistää. Varsinaisesti juonta punomatta eroitti
+Jacqueline viekkaasti Olivierin hänen entisestä ystävästään; hän ivaili
+Christophen omituisuuksia, hänen muotoaan, hänen kirjoitustapaansa,
+taiteilijasuunnitelmiaan; sitä ei hän tehnyt suinkaan pahalla, siinä
+ei ollut edes koirankurisuutta: itse luonto piti huolen siitä kaikesta
+Jacquelinen puolesta: Olivier oli huvitettu noista huomautuksista;
+hän ei nähnyt niissä mitään ilkeyttä; hän luuli yhä rakastavansa
+Christophea niinkuin ennenkin; mutta hän ei rakastanut nyt enää
+hänen personaansa: ja silloin on ystävyys vähissä; hän ei huomannut,
+että hän lakkasi vähitellen häntä ymmärtämästä, hänen mieltään eivät
+liikuttaneet enää hänen aatteensa, tuo sankari-ihanteellisuus, joka
+oli ennen yhdistänyt heidät toisiinsa... Rakkaus on nuorille sydämille
+liian suurta onnea; mikä usko voi olla enää arvokas sen rinnalla?
+Rakastetun ruumis, hänen sielunsa, jonka saa poimia itselleen tuosta
+pyhästä ruumiista, ovat kaiken tieto ja suurin usko. Kuinka säälivästi
+hymyillen katsookaan silloin kaikkea, mitä toiset jumaloivat, sitä,
+mitä itsekin ennen jumaloi! Valtavasta elämästä ja sen tuimasta
+ponnistuksesta ei näe enää muuta kuin hetken kukkasen, jota uskoo
+kuolemattomaksi... Rakkaus siemaisi Olivierin itseensä. Alussa oli
+hänen onnellaan vielä voimaa ilmaista itseään sievissä runoissa.
+Sitten tuntui sekin hänestä turhalta: se oli rakkaudelta varastettua
+aikaa. Ja Jacqueline samoin kuin hänkin ryhtyi nyt itsepintaisesti
+hävittämään kaikki muut elämän perussyyt, kaatamaan elämän puuta, jonka
+tukea vailla rakkauden köynnöskin kuolee. Niin tuhosivat he toisiaan
+onnessaan.
+
+Ah, onni käy niin pian totutuksi! Kun itsekäs onni on elämän ainoana
+tarkoitusperänä, joutuu elämä piankin tarkoitustaan vaille. Siitä tulee
+paha tapa, myrkynhuumaus, jota ilman ei voi enää olla. Ja kuitenkin on
+tarpeellista, ettei alati ole onnellinen!... Onni on pelkästään tuokio
+kaikkeuden rytmissä, toinen niistä navoista, joiden välillä elämän
+heiluri liikkuu: jos tahtoisi pysäyttää heilurin, täytyisi se rikkoa...
+
+He tunsivat "tuon hyvinvoinnin ikävyyden, joka sysää herkkätuntoisuuden
+pois oikealta tolaltaan." Suloiset hetket tulivat harvemmiksi,
+ne herpoutuivat, kalpenivat aivan kuin kukat ilman vettä. Taivas
+oli yhä sininen; mutta se ei ollut aamun keveää ilmaa. Kaikki oli
+liikkumatonta; luonto vaikeni. He olivat kahden, kuten olivat
+toivoneet. -- Ja heidän sydäntänsä kouristi.
+
+Heille tuli määrittelemätön tyhjyyden tunne, omituinen ikävystyminen,
+jolla oli suloutensa. He eivät tienneet, mitä se oli; se oli
+jonkinlaista hämärää levottomuutta. He muuttuivat ylen herkiksi
+kaikille vaikutuksille, sairaloisella tavalla. Heidän hiljaisuutta
+kuuntelemaan jännittyneet hermonsa värähtelivät kuin lehdet
+pienimmästäkin odottamattomasta elämän kosketuksesta. Jacqueline
+sai asein kyyneleitä silmiinsä, vaikkei hän tiennyt, mitä hän
+itki; eivätkä ne vuotaneet enää pelkästään rakkaudesta, miten hän
+koettikin sitä itselleen uskotella. Riistäydyttyään irti ennen häitä
+eletyistä kiihkeistä ja kiduttavista vuosista joutui Jacqueline nyt
+äkkipysähdykseen saavutetun päämaalin edessä, -- (saavutetun ja jo
+sivuutetun) -- pysähdykseen, jolloin kaikki uusi liikkuminen, -- (ja
+ehkäpä entinenkin toiminta) -- oli tarpeetonta, mikä syöksi hänet
+sellaiseen sekaannukseen, ettei hän voinut sitä selittää ja että se
+lamautti hänet tyyten. Hän ei myöntänyt sitä itselleen; hän syytti
+siitä jonkinlaista hermostunutta väsymystä, hän koetti nauraa sille
+mutta hänen naurunsa oli yhtä levotonta kuin hänen kyyneleensäkin.
+Uljaasti tahtoi hän ryhtyä jälleen työhön. Ensi yrityksellä hän
+huomasi, ettei hän voinut ymmärtää, kuinka hän oli ennen saattanut
+kiintyä niin typeriin tehtäviin: hän heitti ne nyt inhoten silleen.
+Sitten yritti hän solmia jälleen suhteita ihmisten kanssa: siinäkään
+hän ei onnistunut sen paremmin; tottumuksesta oli jo tullut toinen
+luonto, hän oli jo kadottanut entisen kykynsä seurustella ihmisten
+kanssa ja puhua niillä keskinkertaisilla sanoilla, joita elämä pakottaa
+meidät käyttämään: hän piti niitä nyt hullunkurisen kömpelöinä; ja
+silloin heittäytyi hän taas äskeiseen kahdenkeskiseen ja eristettyyn
+elämään, koettaen vakuuttaa itselleen näiden onnettomien kokemusten
+nojalla, ettei maailmassa tosiaan ollut muuta hyvää kuin rakkaus.
+Ja jonkin aikaa hän todellakin näytti rakastuneemmalta kuin koskaan
+ennen. Mutta se johtuikin siitä, että hän ainoastaan tahtoi rakastaa.
+Olivier ei ollut niin leimahtava luonne ja hänen hyväsydämisyytensä oli
+suurempi, joten hän pelastui vielä toistaiseksi näistä tuskista; hän ei
+tuntenut vielä muuta kuin silloin tällöin epämääräistä väristystä. Sitä
+paitsi säästi hänen rakkauttaan jossakin määrin jokapäiväinen työ, tuo
+virka, josta hän ei laisinkaan pitänyt. Mutta kun hän samalla oli kovin
+herkkävaistoinen ja kun kaikki ilmaukset siitä, mitä tapahtui hänen
+rakastettunsa sydämessä, herättivät vastakaiun hänessäkin, niin tarttui
+Jacquelinen salainen levottomuus pian myöskin häneen.
+
+Kerran iltapuolella kävelivät he yhdessä maalla. He olivat jo etukäteen
+nauttineet tästä kävelyretkestä ja kauniista ilmasta. Luonto hymyili
+heidän ympärillään. Mutta heidän kohdalleen lankesi jo ensimäisillä
+askeleilla synkän ja uupuneen surullisuuden varjo; he tunsivat hyytävää
+tuskaa. Mahdotonta puhua. He pakottivat itsensä kuitenkin puhumaan;
+mutta jokainen sana, minkä he toisilleen virkkoivat, herätti onton
+kaiun heitä ympäröivässä tyhjyydessä. He tekivät kävelyretkensä aivan
+kuin automaatit, näkemättä ja kuulematta mitään. He tulivat kotiin
+kouristus sydämessä. Oli jo hämärä; huoneisto oli tyhjä, pimeä ja
+kylmä. He eivät sytyttäneet heti lamppua, jotteivät olisi nähneet
+toisiaan. Jacqueline meni kamariinsa, hän ei ottanut päästään hattua
+eikä yltään vaippaa, vaan istahti vaiti ikkunan ääreen. Olivier asettui
+viereisessä huoneessa samoin pöytänsä eteen. Ovi huoneiden välillä oli
+auki; he olivat niin lähellä toisiaan, että olisivat voineet kuulla
+toistensa hengityksen. Ja illan hämärässä he nyt molemmat itkivät
+hiljaa, katkerasti. He painoivat kätensä suutaan vasten, ettei toinen
+olisi kuullut. Viimein sanoi Olivier ahdistuksissaan:
+
+-- Jacqueline...
+
+Jacqueline vastasi kyyneleitään niellen:
+
+-- Niin?
+
+-- Etkö tule tänne?
+
+-- Minä tulen.
+
+Hän riisui kävelyasunsa, meni ja huuhteli silmänsä. Olivier sytytti
+lampun. Jonkin minutin päästä tuli Jacqueline hänen huoneeseensa. He
+eivät katsoneet toisiinsa. Molemmat tiesivät, että toinen oli itkenyt.
+Eivätkä he voineet toisiaan lohduttaa: sillä he tiesivät, miksi he
+olivat itkeneet.
+
+Tuli hetki, jolloin he eivät enää jaksaneet salata sielunsa
+sekaannusta. Ja kun he eivät tahtoneet tunnustaa sen syytä, koettivat
+he löytää jotakin veruketta; eikä sitä ollutkaan vaikea löytää. He
+syyttivät maaseutuelämän ikävyyttä ja ympäristöä, jossa he asuivat. Se
+helpotti heitä. Herra Langeais, jolle tytär ilmoitti ikävystymisestään,
+ei ihmetellyt, että Jacqueline alkoi väsyä sankaruuteensa. Hän käytti
+suhteitaan eräisiin valtiollisiin henkilöihin vävynsä hyväksi ja sai
+hänet nimitetyksi toimeen Parisiin.
+
+Kun tämä hyvä uutinen saapui, niin tanssi Jacqueline ilosta ja
+sai takaisin koko entisen onnensa. Ikävä seutu tuntui heistä nyt
+mieluiselta, nyt, kun heidän täytyi se jättää; he olivat siroitelleet
+sinne kaikkialle niin paljon rakkauden muistoja. Viimeiset päivät
+menivät heiltä etsiskellessä ja katsellessa rakkautensa merkkipaikkoja,
+Se toivioretki henki haikeaa alakuloisuutta. Nuo tyynet seudut olivat
+nähneet heidät onnellisina. Sisäinen ääni kuiskutti heille kummallekin:
+
+-- Sinä tiedät nyt, minkä jätät. Tiedätkö, mitä on tuleva?
+
+Jacqueline itki lähtöpäivän edellisen illan. Olivier kysyi häneltä,
+miksi hän itki. Jacqueline ei tahtonut puhua. Silloin ottivat he
+paperiarkin ja kirjoittivat ajatuksensa siihen, niinkuin heillä aina
+oli tapana, milloin sanojen kaiku peloitti heitä:
+
+-- Pikku, rakas Olivier...
+
+-- Rakas pikku Jacqueline...
+
+-- Minun on niin ikävä lähteä.
+
+-- Lähteä mistä?
+
+-- Sieltä, jossa olemme rakastaneet toisiamme.
+
+-- Ja mennä minne?
+
+-- Jossa olemme vanhempia.
+
+-- Jossa olemme yhdessä.
+
+-- Mutta emme rakasta enää niin koskaan.
+
+-- Yhä vain enemmän.
+
+-- Kukapa sen tietää?
+
+-- Sen tiedän minä.
+
+-- Ja minä tahdon.
+
+Sitten piirsivät he kaksi pyörylää arkin alareunaan sanoakseen
+toisilleen, että he suutelivat toisiaan. Ja sitten Jacqueline
+pyyhki pois kyyneleensä, nauroi ja puki Olivierin "Henrik III:n
+hempukaksi": pisti hänen päähänsä poimumyssynsä ja hänen hartioilleen
+valkean pelleriininsä, nostaen sen kauluksen pystyyn, aivan kuin
+vanhanaikaiseksi röyhelöksi.
+
+
+
+
+Parisissa tapasivat he jälleen henkilöt, joista he olivat siellä
+eronneet. Mutta ne eivät olleet enää sellaisia kuin silloin, kun he
+olivat heidät jättäneet. Kun Christophe kuuli Olivierin tulosta, riensi
+hän iloissaan hänen luokseen. Olivier iloitsi yhtä suuresti kuin hänkin
+saadessaan nähdä jälleen ystävänsä. Mutta ensi katsahdus toisiinsa
+saattoi heidät kummallisen hämilleen. He koettivat kumpikin sitä
+tunnettaan tukehduttaa. Turhaan. Olivier oli hyvin sydämellinen; mutta
+jotain hänessä oli muuttunut; ja Christophe tunsi sen. Vaikka naimisiin
+mennyt ystävä koettaisi olla kuinka ystävä, ei se onnistu: hän ei ole
+enää entinen ystävä. Miehen sieluun on nyt auttamatta sekaantunut
+naisen sielu. Christophen vaisto vainusi sen alinomaa ystävässä:
+hänen katseensa pienissä välkähdyksissä, joita hän ei saanut kiinni,
+hänen huultensa keveässä rypistyksessä, jota Christophe ei tuntenut,
+eräissä hänen äänensä ja ajatustensa uusissa vivahduksissa. Olivier
+ei huomannut itsessään sitä, mutta häntä kummastutti, että hän näki
+Christophen niin erilaisena kuin silloin, kun hän oli Christophesta
+eronnut. Hän ei tosin ajatellut, että Christophe olisi muuttunut:
+hän myönsi mielessään, että muutos oli tapahtunut hänessä itsessään:
+se tuntui hänestä normaalilta kehitykseltä, jota hänen ikänsä vaati;
+ja hän hämmästyi, ettei Christophe ollut edistynyt samalla tavoin;
+hän paheksui sitä, että Christophe oli jäänyt paikalleen, entisiin
+ajatuksiinsa, noihin, jotka olivat Olivierista ennen olleet rakkaita,
+mutta tuntuivat nyt hänestä naiveilta ja vanhanaikaisilta. Se johtui
+siitä, että ne olivat vanhanaikaisia sille vieraalle sielulle, joka oli
+asettunut häneen itseensä hänen sitä huomaamatta. Se tunne oli vielä
+selvempi silloin, kun Jacqueline oli heidän keskustellessaan läsnä:
+silloin laskeusi Olivierin ja Christophen silmien väliin omituinen
+ironian esirippu. Kuitenkin koettivat he molemmat salata näitä uusia
+vaikutelmiaan. Christophe kävi yhä edelleen talossa. Jacqueline
+lennätti hänelle kaikessa viattomuudessa silloin tällöin pieniä häijyjä
+pistoksia. Christophe antoi hänen näykkiä. Mutta kun hän meni sitten
+kotiinsa, oli hän surullinen.
+
+Ensimäiset kuukaudet Parisissa olivat Jacquelinelle melkoisen
+onnellista aikaa, ja siis myöskin Olivierille. Alussa vei uuden
+kodin järjestäminen Jacquelinen koko huomion; he olivat löytäneet
+sievän pikku huoneiston erään vanhan kadun varrella, Passyssa; sen
+ikkunat olivat pienoiseen puutarhaan päin. Huonekalujen ja tapettien
+valitseminen tuotti muutamaksi viikoksi iloista leikittelyä; Jacqueline
+uhrasi siihen tavattoman paljon tarmoa, melkeinpä intohimoa, niin
+meni hän äärimmäisyyksiin: näytti kuin hänen iankaikkinen autuutensa
+olisi riippunut jonkin seinäverhon värivivahduksesta tai vanhan kaapin
+ääriviivoista. Sillä välin hän tutustelihe jälleen isäänsä, äitiinsä ja
+ystäviinsä. Kun hän rakkauden aikanaan oli heidät unohtanut kokonaan,
+niin olikin tämä tutustuminen nyt suorastaan uusi löytö; samoin kuin
+hänen sielunsa oli sekautunut Olivierin sieluun, tuntui nyt kuin olisi
+Olivierin sielua jossain määrin sekautunut häneenkin, joten hän näki
+vanhat tutut täällä ikäänkuin uusilla silmillä. Ne näyttivät hänestä
+muuttuneen suuresti edukseen. Olivier ei aluksi menettänyt paljoa,
+kun Jacqueline vertaili häntä heihin. Olivier ja nuo muut lisäsivät
+vain toistensa arvoa. Jacquelinen miehen moralinen vakavuus ja hänen
+sielunsa runollinen puolihämärä tekivät nuo maailman ihmiset, jotka
+eivät tahdo muuta kuin nauttia, loistaa ja miellyttää, Jacquelinelle
+yhä viehättävämmiksi; ja sen maailman kiehtovat, mutta vaaralliset
+viat, maailman, jonka Jacqueline tunsi sitäkin paremmin, koska hän
+kuului itse siihen, saattoivat hänet jälleen antamaan arvoa ystävänsä
+sydämen luotettavuudelle. Jacquelinea huvitti suuresti tällainen
+vertailu, ja hän pitkitti sitä yhä edelleen, varmistuakseen, että hän
+oli valinnut hyvän osan. -- Hän pitkitti sitä siinä määrin, ettei hän
+sitten, eräinä hetkinä, tiennytkään enää, miksi hän oli juuri sen osan
+valinnut. Onneksi ei niitä hetkiä vielä ollut monta; ja koska hänen
+omaatuntoaan kalvoi, niin oli hän sellaisten perästä Olivierille aina
+paljoa hellempi kuin ennen niitä. Mutta sovitettuaan tällä tavoin
+vikansa, alkoi hän kohta uudestaan vertailla. Ja kun hän sitten tottui
+siihen, ei se ollutkaan hänelle enää ainoastaan huvittavaa: silloin
+tuli vertailu hyökkäävämmäksi luonteeltaan: nuo kaksi vastakkaista
+maailmaa eivät enää täydentäneetkään toisiaan, vaan nousivat keskenään
+sotaan. Jacqueline ajatteli mielessään, miksi hänen miehellään ei ollut
+niitä avuja, joista hän nykyään parisilaisissa ystävissään nautti, tahi
+vaikkapa hiukan heidän vikojaankin. Hän ei puhunut siitä miehelleen;
+mutta Olivier tunsi, että pikku toveri katseli häntä nyt säälimättömin
+silmin: hän tuli siitä levottomaksi, ja hänen mielensä masentui.
+
+Kuitenkaan ei hän vielä ollut kadottanut rakkautensa vaikutusvaltaa
+Jacquelineen; ja nuori pari olisi ehkä kauankin jatkanut herkän
+läheistä ja uutteraa kahdenkeskeistä elämäänsä, ellei olisi sattunut
+muuan ulkonainen tapaus, joka muutti heidän taloudelliset olonsa ja
+hävitti heidän elämänsä epävarman tasapainon.
+
+_Quivi trovammo Pluto il gran nemico..._
+
+Eräs M:me Langeais'n sisar kuoli. Hän oli rikkaan tehtaanomistajan
+leski, eikä hänellä ollut lapsia. Kaikki hänen omaisuutensa joutui
+Langeais'n perheelle. Jacquelinen rahat lisääntyivät sillä tavoin
+kaksinkertaisesti. Kun tämä perintö tuli, muisti Olivier Christophen
+sanat rahasta ja hän virkkoi:
+
+-- Me tulimme toimeen ilman niitäkin; ehkäpä tämä on pahaksi.
+
+Jacqueline ivaili häntä:
+
+-- Tyhmeliini! sanoi hän; niinkuin se voisi koskaan olla pahaa!
+Ensistäänkään me emme muuta sen tähden elämäämme ollenkaan.
+
+Elämä jäi tosiaankin ennalleen, näennäisesti. Nimittäin, että
+Jacqueline alkoi jonkin ajan kuluttua valitella, ettei hän ollut
+tarpeeksi rikas: selvä merkki, että jotain oli sittenkin muuttunut.
+Ja kas vain: vaikka heidän tulonsa olivat lisääntyneet kaksin-,
+kolminverroin, niin kaikki menivät ne tarkkaan, he eivät tienneet,
+mihin. He ihmettelivät nyt, kuinka he olivat voineet tulla ennen
+toimeen. Raha hyrräsi tuhansiin uusiin menoihin, jotka muuttuivat
+sitten heti tottumukseksi ja välttämättömyydeksi. Jacqueline
+oli alkanut käyttää muotiräätäleitä; hän heitti palveluksestaan
+kotiompelijattaren, joka oli tullut heille aina muutamiksi päiviksi
+töihin ja oli hänelle tuttu lapsuuden ajoilta. Mihin olivatkaan
+unohtuneet pienet, muutaman kolikon maksavat myssyt, jotka saattoi
+sommitella aivan tyhjästä ja jotka kuitenkin olivat niin sieviä, --
+ja puvut, jotka eivät olleet tosin moitteettoman elegantteja, mutta
+joita kaunisti ikäänkuin Jacquelinesta itsestään heijastuva viehkeys?
+Se suloinen ja lumoava välittömyys, joka oli henkinyt kaikesta, mikä
+Jacquelinea ennen ympäröi, haihtui päivä päivältä. Sen runollisuus oli
+sortunut. Se oli muuttunut arkiseksi.
+
+Muutettiin uuteen huoneistoon. Äskeinen asunto, jonka järjestämisestä
+oli ollut niin paljon vaivaa ja iloa, tuntui nyt ahtaalta ja
+rumalta. Vaatimattomien kammioiden sijaan, jotka olivat säteilleet
+sielukkuutta ja joiden ikkunain edessä vanha tuttu puu oli heiluttanut
+ystävällisesti siroa hahmoaan, valittiin suuri, hyvin järjestetty
+ja kaikilla mukavuuksilla varustettu huoneisto, jota ei rakastettu,
+jota ei voitu rakastaa, ja jossa oltiin kuolla ikävään. Vanhat
+tutut kotiesineet hyljättiin ja niiden tilalle hankittiin vieraita
+huonekaluja ja seinäverhoja. Siellä ei ollut enää missään paikkaa
+muistoille. Yhteisen elämän ensimäiset vuodet lakaistiin pois
+ajatuksista... Kahdelle toisiinsa yhdistetylle olennolle on suuri
+onnettomuus leikata poikki ne siteet, jotka liittävät heitä menneeseen
+rakkauden aikaan! Se menneisyyden kuva on vahva turva kyllästymistä
+ja keskinäistä vihollisuutta vastaan, jollainen aina ja auttamatta
+tulee ensimäisen hellyyden jälkeen... Rahan saannin helppous oli
+lähentänyt Jacquelinea Parisissa ja matkoilla -- (sillä nyt, kun he
+olivat rikkaita, matkustelivat he paljon) -- erääseen ryhmään rikkaita
+ja hyödyttömiä ihmisiä, joiden kanssa seurusteleminen sai Jacquelinen
+jollakin tavoin halveksimaan muita ihmisiä, niitä, jotka tekivät työtä.
+Tavattoman suurella mukautumiskyvyllään sulautui hän heti noihin
+hedelmättömiin ja vioittuneihin sieluihin. Sitä oli hänen mahdoton
+vastustaa. Kohta alkoi hän kiivastella: väittää "porvarilliseksi
+vähäpätöisyydeksi" ajatusta, että ihminen saattoi -- että hänen täytyi
+-- olla onnellinen täyttämällä pelkästään kotoiset velvollisuutensa;
+sellainen _aurea mediocritas_ ei enää tyydyttänyt häntä. Hän oli
+unohtanut oman menneisyytensä siinä määrin, ettei hän sitä enää
+ymmärtänytkään, menneisyyden, jolloin hän oli uhrautunut rakkaudesta.
+
+Olivier ei ollut tarpeeksi voimakas taistelemaan tällaista vastaan.
+Hänkin oli muuttunut. Hän oli jättänyt opettajantoimensa, hänellä ei
+ollut enää mitään pakollista työtä. Nykyään hän kirjoitteli; hänen
+elämänsä tasapaino oli häiriintynyt. Siihen saakka oli hän kärsinyt
+siitä ettei ollut voinut antautua täydellisesti taiteelleen. Nyt
+voi hän sille antautua, ja tunsi eksyvänsä usviin. Taide, jolla ei
+ole vastapainona työtä, tukena voimakasta käytännöllistä elämää,
+taide, joka ei tunne kupeessaan jokapäiväisen askareen kannusta,
+taide, jonka ei tarvitse ansaita itse leipäänsä, menettää parhaan
+voimansa, todellisuuden antaman voiman. Se ei ole enää muuta kuin
+ylellisyyskukkanen. Se ei ole enää inhimillisen vaivan pyhä hedelmä, --
+(ja sitä on kaikkein suurimpien taiteilijain taide, ainoain suurten).
+-- Olivier kärsi jonkinlaisesta joutilaisuudesta, tuollaisesta: "Mitä
+se hyödyttää". Mikään ei pannut häntä kiirehtimään: hän antoi kynänsä
+uneksia, hän kuljeskeli, hän oli typerryksissään. Hän oli menettänyt
+kosketuksensa niihin oman kansanluokkansa miehiin, jotka kyntävät
+kärsivällisesti ja vaivaloisesti elämänsä vakoa. Hän oli joutunut
+uuteen, erilaiseen maailmaan, jossa hän ei enää ollut kotonaan ja joka
+kuitenkin miellytti häntä. Hän oli heikko, rakastettava ja utelias ja
+katseli suopeasti tuota maailmaa, joka oli kyllä viehättävä, mutta
+häilyväinen; eikä hän huomannut, että hän myöntyi vähitellen sen
+kiusauksiin; hänen uskonsa ei ollut enää yhtä varmaa kuin ennen.
+
+Muutos oli kyllä hitaampi hänessä kuin Jacquelinessa. Naisella on se
+hirvittävä etevämmyys, että hän voi muuttua yhtäkkiä ja kokonaan.
+Tällainen entisen olemuksen kuolema ja sen äkillinen uudistuminen
+hämmästyttävät ja tyrmistävät niitä, jotka tuota naista rakastavat. Ja
+kuitenkin on elämää uhkuvalle olennolle, joka ei jaksa pitää tahtoaan
+ohjaksissa, varsin luonnollinen asia, ettei hän pysy huomispäivänä
+enää samana kuin tänään. Hän on virtaava vesi. Sen, joka häntä
+rakastaa, täytyy seurata häntä, tai viedä hänet mukanaan virrassaan.
+Kummassakin tapauksessa täytyy toisen muuttua. Mutta se on vaarallinen
+paikka; rakkautta ei tunne ennenkuin se on joutunut tähän kokeeseen.
+Ja yhdyselämän ensimäisinä vuosina on sopusointu niin herkkä, että
+toisessa osakkaassa tarvitaan ainoastaan pieni muutos, ja kaikki
+tuhoutuu. Kuinka paljon pahemmin vaikuttaakaan äkillinen varallisuuden
+saanti tai koko ympäristön muuttuminen! Täytyy olla sangen väkevä --
+tai välinpitämätön -- jaksaakseen sitä vastustaa.
+
+Jacqueline ja Olivier eivät olleet välinpitämättömiä eivätkä
+voimakkaita. He näkivät nyt toisensa uudessa valossa; ja entisen
+ystävän kasvot muuttuivat heille vieraiksi. Niinä hetkinä, jolloin
+he tekivät tämän surullisen huomion, kätkeytyivät he toisiltaan,
+rakkauden säälistä: sillä he rakastivat yhä toisiaan. Olivier
+sai turvaa työstään, jonka säännöllinen harjoitus, vaikkei se
+aiheutunutkaan innostuksesta, rauhoitti häntä. Jacquelinella ei ollut
+mitään pakopaikkaa. Hän ei tehnyt mitään. Hän lojui myöhään päivään
+vuoteessaan, tai istui tuntikausia pukeutumispöytänsä ääressä,
+puolittain vaatteissa, liikkumatta, hajamielisenä; ja raskas synkeys
+kokoutui pisara pisaralta häneen, aivan kuin viluinen usva. Hänen
+oli mahdoton haihduttaa mielestään piintynyttä rakkauden kaipuuta...
+Rakkaus! Jumalallisin kaikesta, mitä kuolevaisilla on, kun se on
+itsensä antamista, uhrautumisen huumausta. Typerintä ja petollisinta,
+kun se on oman onnensa tavoittelemista... Hänen oli mahdotonta
+suunnitella itselleen minkäänlaista muuta elämän päämaalia. Niinä
+hetkinä, jolloin hänessä heräsi vielä hyvä tahto, oli hän koettanut
+ajatella lähimmäisiään, heidän kovia kohtaloitaan: se ei onnistunut.
+Toisten kärsimykset olivat hänelle voittamattoman vastenmielisiä; ne
+olivat sietämättömiä hänen hermoilleen. Rauhoittaakseen omaatuntoaan
+oli hän yrittänyt pari kolme kertaa jotain sellaista, joka muistutti
+hyväätyötä; se ei onnistunut hänelle.
+
+-- Siinä sen nyt näette, sanoi hän Christophelle, kun tahtoo tehdä
+hyvää, niin tekeekin pahaa. Parempi on olla ryhtymättäkään siihen.
+Minulla ei ole siihen kutsumusta.
+
+Christophe katsoi häneen: ja hänen mieleensä johtui muuan hänen entinen
+satunnainen ystävättärensä, eräs itsekäs ja epämoralinen grisetti, joka
+oli aivan kykenemätön minkäänlaiseen todelliseen tunteeseen, mutta
+kun hän näki kärsimystä, niin hän kiihtyi kuin äiti vaalimaan jotakin
+hänestä eilen yhdentekevää tai hänelle tuiki tuntematonta henkilöä.
+Kaikkein vastenmielisimmätkään tehtävät eivät silloin peloittaneet
+häntä: hän näytti päinvastoin tuntevan omituista nautintoa saadessaan
+alistua askareihin, jotka vaativat kaikkein suurinta kieltäytymistä.
+Se oli hänessä aivan tiedotonta: näytti kuin hän olisi löytänyt siinä
+toimintatilaisuuden kaikelle sille ihanteellisuuden vaatimukselle,
+joka eli hänessä ilmaisuaan saamatta; hänen sielunsa oli muun ajan
+hänen elämäänsä täydellisesti surkastuneena, mutta näinä harvoina
+tuokioina se hengitti ja eli; lievittäessään lähimmäisensä kärsimyksiä
+rahtusen tunsi hän hyvinvointia, nauroi sisällisesti; hänen ilonsa
+oli moiseen tilaisuuteen nähden melkeinpä sopimatonta. -- Sekä hyvyys
+tässä tytössä, joka oli egoisti, että egoismi Jacquelinessa, joka
+oli kuitenkin hyvä, eivät olleet pahetta eivätkä hyvettä; ne olivat
+vain terveyden vaatimaa purkausta. Mutta ensinmainittu heistä voi sen
+terveyskuurin jälkeen paremmin.
+
+Jacquelinea kauhisti kärsimyksen ajatuskin. Hän olisi ennen vaikka
+kuollut kuin sietänyt ruumiillista raihnautta. Ennen kuollut kuin
+kadottanut jonkin ilonsa syistä: kauneutensa tai nuoruutensa. Se, ettei
+hänellä ollut kaikkea sitä onnea, johon hän uskoi itsellään olevan
+oikeuden, -- (sillä hän uskoi onneen, se oli hänessä uskoa, eheää ja
+järjellä selittämätöntä: oikeaa uskontoa), -- se, että toisilla oli
+enemmän onnea kuin hänellä, tuntui hänestä vääryyksistä hirveimmältä.
+Onni ei ollut ainoastaan hänen uskontonsa, se oli hänelle suorastaan
+hyve. Onnettomuus tuntui hänestä jonkinlaiselta sairaudelta. Koko
+hänen elämänsä muovautui vähitellen tämän periaatteen mukaiseksi. Nyt
+oli hänen oikea luonteensa päässyt näkyviin niistä ihanteellisuuden
+verhoista, joihin hän neitseenä häveliään arasti kietoutui. Kun
+reaktsioni entistä idealismia vastaan oli tullut, näki hän kaiken aivan
+selvin ja kylmin silmin. Missään ei ollut hänestä enää totuutta muuta
+kuin sikäli, sopiko se tai se seikka hienon maailman mielipiteihin
+ja elämän mukavuuden vaatimuksiin. Hän oli nyt joutunut äitinsä
+sielunkehitysasteelle: hänkin kävi kirkossa ja rukoili säntillisesti
+ja välinpitämättömänä. Hän ei viitsinyt enää tutkia, oliko tuo homma
+pohjaltaan totta: sillä hänellä oli muuta, positivisempaa mietittävää;
+ja nyt ajatteli hän ivallisen säälivästi sitä mystillistä kapinaa,
+johon hän oli lapsena noussut. -- Kuitenkaan ei hänen nykyinen
+positivinen järkensä ollut sen enemmän todellisuuden mukaista kuin
+hänen entinen ihanteellisuutensakaan. Hän pakotti itseään: johonkin.
+Hän ei ollut enkeli eikä elukka. Hän, oli ikävystynyt nais-raukka.
+
+Hänen oli ikävä, ikävä; sitä ikävämpi, kun hän ei voinut puolustaa
+itseään sillä, ettei häntä rakastettu tai ettei hän voinut miestään
+kärsiä. Hänen elämänsä tuntui hänestä tukitulta, umpeenmuuratulta,
+siinä ei ollut hänestä mitään tulevaisuutta; hän kaipasi uutta
+onnea, alinomaa uudistuvaa: lapsellinen kaipuu, joka ei suinkaan
+oikeuttanut hänen onnenhimonsa mataluutta. Hän oli sellainen kuin
+monet muut naiset, monet toimettomat avioparit, joilla on täysi syy
+olla onnellisia ja kiusaavat kuitenkin alinomaa itseään. Maailmassa
+näkee paljon sellaisia puolisoita, näkee rikkaita, joilla on kauniita
+lapsia, hyvä terveys, jotka ovat älykkäitä ja pystyviä tuntemaan
+kauniin vaikutusta, ihmisiä, joilla on aina tilaisuus toimia, tehdä
+hyvää, rikastuttaa omaa ja muiden elämää. Ja kuitenkin he viettävät
+aikaansa uikutellen, etteivät he rakasta toisiaan, että he rakastavat
+muita, tai etteivät rakasta muita, -- ajattelevat alinomaa itseään,
+sentimentaaleja tai aistillisia suhteitaan, luuloteltua oikeuttaan
+onneen, epälogillista itsekkyyttään, ja väittelevät, väittelevät
+aina tyytymättöminä, näyttelevät suuren rakkauden komediaa, suuren
+kärsimyksen komediaa, ja lopuksi siihen itsekin uskovat ja --
+kärsivät... Heille pitäisi sanoa:
+
+-- Te ette ole millään tavoin intressantteja. On hävytöntä valitella,
+kun omistaa niin paljon keinoja, joita tarvitaan onneen!
+
+Heiltä pitäisi riistää heidän varallisuutensa, terveytensä, kaikki
+heidän ihana hyvänsä, jota he eivät ansaitse! Nuo orjat, jotka eivät
+pysty hallitsemaan vapauttaan, vaan jotka vapaus tekee hurjapäisiksi,
+täytyisi painaa todellisen kurjuuden ja tuskan ikeeseen! Jos
+heidän olisi pakko ansaita omin käsin leipänsä, niin söisivät he
+sen tyytyväisinä. Ja jos he näkisivät kasvoista kasvoihin julman
+kärsimyksen, eivät he uskaltaisi enää näytellä sitä vihastuttavana
+ilveilynä.
+
+Mutta kuitenkin kaikitenkin: he kärsivät. He ovat sairaita. Voisiko
+olla heitä surkuttelematta? -- Jacqueline-raukka oli todellakin
+viaton, yhtä viaton irtautuessaan miehestänsä, kuin Olivier, joka
+ei voinut pitää häntä itsessään kiinni. Hän oli sitä, miksi luonto
+oli hänet tehnyt. Hän ei tiennyt, että avioliitto on uhmaa luontoa
+vastaan, ja että jos on heittänyt taistelukintaan suurelle luonnolle,
+täytyy odottaa, että se nostaa sen maasta, ja valmistautua urheasti
+kaksintaisteluun, johon on itse ryhtynyt. Jacqueline huomasi, että hän
+oli pettynyt. Hän vihoitteli siitä itselleen; ja sitten tuo pettymys
+muuttui vihamielisyydeksi kaikkea sitä vastaan, mitä hän oli ennen
+rakastanut, Olivierin uskoa vastaan, joka oli ollut hänenkin uskonsa.
+Älykkäällä naisella on joskus parempi aavistus kuin miehellä ikuisista
+asioista; mutta hänen on vaikeampi pysyä niille uskollisena. Mies, joka
+on saavuttanut maailmankatsomuksensa, ruokkii sitä elämällään. Nainen
+ruokkii elämäänsä sillä; hän ahmii sen itseensä, hän ei luo sitä.
+Alinomaa täytyy hänen päähänsä ja sydämeensä heittää uutta ravintoa; ne
+yksinään eivät riitä hänelle. Kun nainen ei usko eikä rakasta, niin hän
+rappeutuu, -- ainakin, jos hänellä ei ole korkeinta hyvettä, tyyneyttä.
+
+Jacqueline oli ennen uskonut intohimoisesti liittoon, joka olisi
+perustunut yhteiseen päätökseen: taistella onneen ja ponnistella
+yhdessä yhteisen työn rakentamiseksi. Mutta siihen työhön ja siihen
+uskoon ei hän ollut uskonut muuta kuin silloin kun rakkauden aurinko
+sitä kultasi; sikäli kuin aurinko aleni, alkoivat ne näyttää hänestä
+hedelmättömiltä vuorilta, synkkinä tyhjän taivaan alla kohoavilta;
+ja hän tunsi, ettei hänellä olisi voimaa jatkaa matkaansa: mitä
+varten tuonne huipulle pyrkiä? Sillä mitäpä sen toisella puolen
+oli? Mitä petosta!... Jacqueline ei voinut enää ymmärtää, kuinka
+Olivier yhä antoi noiden elämää ehkäisevien haaveiden puijata
+itseään; ja hän päätteli, ettei Olivier ollut varsin älykäs eikä
+elämänintoinen. Jacqueline tunsi tukehtuvansa hänen ilmakehässään,
+joka ei sopinut hänen keuhkoilleen; ja itsesäilytysvaisto pakotti
+hänet puolustamaan itseään, hyökkäämään. Hän koetti murskata tomuksi
+hänelle vastenmieliset uskot siinä olennossa, jota hän yhä rakasti;
+hän käytti silloin kaikkia ironian ja nautinnonhalun aseita; hän
+kietoi Olivierin himojensa ja joutavanpäiväisten pikku huoltensa
+villiköynnöksiin. Hän koetti muuttaa miehensä pelkäksi heijastukseksi
+omasta itsestään... hänestä, joka ei tiennyt, mitä hän tahtoi, eikä
+enää, mitä hän olikaan! Häntä nöyryytti se, ettei Olivier onnistunut
+urallaan; hän ei välittänyt muuten siitä, oliko Olivier oikeassa vai
+väärässä: sillä hän oli jo oppinut uskomaan, että ainoastaan menestys
+eroittaa lahjakkaan miehen joutavanpäiväisestä taiteentuhrijasta.
+Olivier tunsi Jacquelinen epäilyksen painavan itseään ja niin kadotti
+hän parhaan tukensa. Kuitenkin taisteli hän kaikin voimin, niinkuin
+monet muut ovat taistelleet ja taistelevat, joskin enimmät turhaan,
+tuota epätasaista taistelua, jossa naisen itsekäs vaisto nousee miehen
+intellektualista itsekkyyttä vastaan, vedoten miehen heikkouteen, hänen
+pettymykseensä ja terveeseen järkeensä: sanoja, joilla mies kaunistelee
+elämän kulutusta ja raukkamaisuuttaan. -- Kuitenkin olivat Jacqueline
+ja Olivier parempia kuin enimmät muista taistelevista. Sillä Olivier ei
+olisi koskaan pettänyt ihannettaan, kuten tuhannet muut miehet tekevät,
+antaen laiskuutensa, turhamaisuuden ja vähäpätöisen rakkautensa
+houkutella itseään siinä määrin, että kieltävät iankaikkisen sielunsa.
+Ja Jacqueline olisi halveksinut häntä, jos hän olisi ollut sellainen.
+Mutta sokeudessaan koetti hän nyt kuitenkin hävittää tätä Olivierin
+voimaa, vaikka se oli hänenkin parhain voimansa, heidän ainoa yhteinen
+turvansa; ja vaistomaisen ovelasti ryhtyi hän juurittamaan pois heidän
+elämästään sellaisia ystävyyssuhteita, joista se voima sai tukea.
+
+Siitä saakka kuin nuori pari oli saanut perinnön, oli Christophe
+tuntenut itsensä vieraaksi heidän kotonaan. Teeskennelty snobismi
+ja samalla melkoisen matala käytännöllinen äly, jota Jacqueline
+käytöksessään ilkeämielisesti vielä korosti, teki hyvin vaikutuksensa.
+Joskus Christophe suuttui ja sanoi kovat sanat, jotka otettiin
+närkästyksellä vastaan. Ne eivät olisi kuitenkaan pystyneet sotkemaan
+ystävysten välejä: he pitivät näet liiaksi toisistaan. Millään hinnalla
+maailmassa ei Olivier olisi luopunut Christophesta. Mutta hän ei saanut
+Jacquelinea käsittämään Christophea; ja kun hän rakasti vaimoaan, oli
+hän heikko eikä voinut häntä kiusata. Christophe näki, mikä Olivierilla
+oli ja että hän kärsi, ja niin ollen auttoi hän Olivieria hänen
+ratkaistessaan, kumpiko heistä valita. Christophe vetäytyi nimittäin
+itse heidän seurastaan pois. Hän käsitti, ettei hän kykenisi kuitenkaan
+auttamaan ystäväänsä, vaikka pysyisikin hänen lähettyvillään:
+pikemminkin olisi hänestä ystävälle pelkkää vahinkoa. Christophe
+alkoi esittää verukkeita, joiden nojalla hän voi erota ystävästään;
+ja Olivier heikkoudessaan hyväksyi nuo kehnot syyt, aavistaen, että
+Christophe tahtoi uhrautua, ja kärsien siitä tunnonvaivaa.
+
+Christophe ei suinkaan kantanut hänelle siitä kaunaa. Hän ajatteli
+vain, että syystä sanotaan naista miehen toiseksi puoleksi. Sillä
+nainut mies on enää ainoastaan puolittain mies.
+
+
+
+
+Christophe koetti järjestää uudelleen elämänsä ja tulla toimeen ilman
+ystäväänsä. Mutta vaikka hän saattoi vakuutella itselleen, että eroa
+kestäisi ainoastaan lyhyen ajan: siitä optimismista huolimatta tuli
+hänelle kuitenkin surullisia hetkiä. Hän oli jo tottunut toisenlaiseen
+elämään kuin yksinäisyys on. Tosin hän oli ollut yksin Olivierin
+asuessa maaseudullakin. Mutta silloin saattoi hän vielä kuvitella
+muuta: hän sanoi itselleen, että ystävä oli kaukana, mutta että
+hän tulisi takaisin. Nyt oli ystävä tullut. Mutta hän oli hänestä
+loitommalla kuin koskaan ennen. Christophelta loppui yhtäkkiä tuo
+kiintymys, joka oli tehnyt hänen elämänsä monta vuotta täyteläiseksi:
+tuntui kuin hän olisi menettänyt syyn kaikkeen toimintaansa. Siitä
+saakka kuin hän oli alkanut pitää Olivier Jeanninista, oli hän tottunut
+ajattelemaan hänen kanssaan, yhdistämään hänet kaikkeen, mitä teki. Työ
+ei nyt yksinään riittänyt täyttämään sitä aukkoa: sillä Christophe oli
+saanut tavakseen sekoittaa työskentelyynsä aina ystävänsä kuvan. Nyt,
+kun ystävä ei ollut osallisena hänestä, horjui Christophe aivan kuin
+olisi menettänyt tasapainonsa: hän kaipasi jotakin uutta kiintymystä
+päästäkseen ennalleen.
+
+Hänellä oli kyllä ystävinä tarjolla M:me Arnaud ja Filomela. Mutta
+tässä mielentilassa eivät sellaiset rauhan sielut voineet hänelle
+riittää.
+
+Nuo kaksi naista tuntuivat puolestaan aavistavan Christophen surun,
+ja he ottivat salaa osaa siihen. Christophe kummastui eräänä iltana
+suuresti, kun näki M:me Arnaud'n tulevan luokseen. Siihen saakka ei
+rouva koskaan ollut tohtinut tulla hänen asuntoonsa vieraaksi. Nyt hän
+näytti levottomalta. Christophe ei tullut juuri sitä huomanneeksi;
+hän luuli, että siihen oli syynä tuon naisen tavallinen arkuus.
+Rouva istuutui, eikä puhunut mitään. Christophe koetteli saada
+tunnelman kodikkaammaksi ja hoiteli parhaansa mukaan isännän tehtäviä.
+Puheltiin Olivier Jeanninista, sillä olihan huonekin täynnä hänen
+muistojaan. Christophe jutteli iloisesti, luontevasti, hänen sanansa
+eivät paljastaneet mitään, mitä oli tapahtunut. Mutta M:me Arnaud
+tunsi tapahtuman eikä hän voinut olla katsomatta Christopheen hiukan
+surullisesta ja sanomatta hänelle:
+
+-- Te ette juuri enää tapaa toisianne?
+
+Christophe luuli, että M:me Arnaud oli tullut häntä lohduttelemaan; ja
+hänen kärsimättömyytensä heräsi, sillä hän ei pitänyt siitä, että hänen
+asioihinsa sekaannuttiin. Hän vastasi:
+
+-- Milloin vain halutaan.
+
+Rouva punastui ja sanoi:
+
+-- Oh, en tahtonut tungetella.
+
+Christophe katui puuskapäisyyttään ja otti rouvaa käsistä:
+
+-- Anteeksi, pyysi hän. Minä pelkään aina, että hänen kimppuunsa
+karataan. Poika-parka! Hän kärsii siitä yhtä kovasti kuin minäkin...
+Ei, me emme tapaa enää.
+
+-- Eikä hän teille kirjoita?
+
+-- Ei, virkkoi Christophe, hiukan häpeissään.
+
+-- Kuinka surullista elämä on! sanoi M:me Arnaud tuokion päästä.
+
+Christophe nosti päänsä pystyyn.
+
+-- Ei, vastasi hän, elämä ei ole surullista. Siinä on ainoastaan
+surullisia hetkiä.
+
+M:me Arnaud jatkoi, tuskin tuntuvalla katkeruudella:
+
+-- Kun on rakastanut, eikä rakasta enää, mitä merkitystä millään on?
+
+Christophe vastasi:
+
+-- Se, että on rakastanut. Rouva puhui vielä:
+
+-- Olette uhrautunut toisen puolesta. Jos lahjanne olisi edes sen
+ihmisen hyödyksi, jota rakastatte! Mutta hän ei silti ole sen
+onnellisempi.
+
+-- En minä ole uhrautunut, vastasi Christophe vihaisesti. Ja jos minä
+uhraudun, teen sen siitä syystä, että se miellyttää minua. Sitä asiaa
+ei kannata paljon pohtia. Tekee niinkuin on tehtävä. Ellei sitä tekisi,
+olisi varmasti onneton! Mikään ei ole tyhmempää kuin sana: uhraus! Enpä
+ymmärrä, mitkä pappisielut sydämen köyhyydessään ovat sotkeneet siihen
+jonkinlaisen vivahduksen körttiläistä surullisuutta, nuukkopäistä ja
+nyrpeää. Tuntuu kuin uhrautumisen pitäisi olla ikävää ja kiusallista,
+muuten se ei ihmisistä ole kelvollista... Jos uhraus on teistä surua
+eikä iloa, niin hitto vieköön, älkää uhrautuko, te ette ole sen
+arvoisia. Ei ihminen uhraudu kultaa tai kunniaa saadakseen, vaan oman
+itsensä vuoksi. Jos ette tunne onnea itsenne antamisessa, niin juoskaa
+suolle! Te ette ansaitse elämää.
+
+M:me Arnaud kuunteli Christophea uskaltamatta katsoa häneen. Yhtäkkiä
+hän sitten nousi paikaltaan ja sanoi:
+
+-- Hyvästi.
+
+Silloin ajatteli Christophe, että rouva oli kai tullut uskoakseen
+hänelle jonkin asian, ja hän huudahti:
+
+-- Oh, anteeksi, minä olen sellainen egoisti, puhun ainoastaan
+itsestäni. Jääkää nyt vielä, pyydän.
+
+M:me Arnaud vastasi:
+
+-- Ei, minä en voi... Kiitoksia teille...
+
+Ja hän lähti.
+
+Meni muutama aika, eivätkä he nähneet toisiaan. M:me Arnaud ei antanut
+itsestään Christophelle elonmerkkiä. Eikä Christophe käynyt hänen
+luonaan, enempää kuin Filomelankaan. Hän piti kyllä heistä, mutta hän
+pelkäsi joutuvansa heidän kanssaan keskusteluun joka tekisi hänet
+surulliseksi. Ja sitäpaitsi ei heidän rauhallinen, arkipäiväinen
+elämänsä sopinut hänelle sillä hetkellä, samoin kuin ei sekään seikka,
+että hän olisikin saattanut tavata ainoastaan harvoin heitä. Hän
+tarvitsi nyt tutuikseen uusia olentoja; hänen täytyi tarttua johonkin
+erikoisen mielenkiintoiseen, päästä uuteen rakkauteen.
+
+
+
+
+Voidakseen aueta ulospäin alkoi Christophe käydä teattereissa:
+harrastus, jonka hän pitkät ajat oli lyönyt laimin. Teatteri oli
+muuten hänestä sangen mielenkiintoinen koulumuusikolle, joka tahtoo
+nähdä ja tutkia erilaisia intohimon "iskuja". Hän ei silti ollut nyt
+ranskalaisiin näytelmiin mieltyneempi kuin Parisissa oleskelunsa
+ensi aikoinakaan. Paitsi ettei hän pitänyt niiden iänikuisista
+aiheista, jotka olivat hänestä noloja ja töykeitä, rakkauden asiain
+psyko-fysiologiaa, oli ranskalaisten teatterikielikin hänestä
+perin väärää, varsinkin runopukuisissa näytelmissä. Enempää heidän
+proosansa kuin runonsakaan eivät olleet kansan elävän kielen ja sen
+hengen mukaisia.? Proosa oli tekokieltä, parhailla hienon maailman
+kronikoitsijain, huonommilla halpahintaista följetongikieltä. Runouteen
+jälleen sopi tämä Goethen sutkaus:
+
+"Runo on tarpeen niille, joilla ei ole mitään sanottavaa."
+
+Se oli pitkäveteistä ja väkinäistä proosaa; tuhlaamalla syydetyt
+runokuvat, joita siihen oli paikalleen sopimattomasti ympätty,
+matkimalla muiden kansojen lyrismin kaavoja, vaikutti valheelta
+jokaisesta rehellisestä olennosta. Christophe ei välittänyt sen
+enempää näistä runodraamoista kuin italialaisista oopperoistakaan
+pauhaavine ja imelöine aarioineen ja koreine vokaliiseineen. Hänen
+mieltään kiinnittivät paljoa enemmän näyttelijät kuin itse kappaleet.
+Paitsi sitä koettivatkin kirjailijat kaikin voimin heitä jäljitellä.
+"_Ei saattanut toivoa, että jokin näytelmä esitettäisiin hyvin, ellei
+muistanut muovata sen henkilöitä näyttelijäin paheiden mukaisiksi._"
+Asian laita ei ollut yhtään muuttunut niistä ajoista, jolloin Diderot
+kirjoitti nämä rivit. Näyttelijöistä oli tullut näytelmän tekijäin
+malleja. Heti, kun joku heistä saavutti menestyksen, sai hän myöskin
+oman teatterinsa, taipuisat kirjalliset räätälinsä ja mitalla tilatut
+näytelmänsä.
+
+Näistä kirjallisten muotien suurista mannekiineista herätti Christophen
+mielenkiintoa muuan näyttelijätär nimeltä Françoise Oudon. Häneen
+oli Parisi hullaantunut vasta noin vuosi sitten. Hänelläkin oli
+tietysti oma teatterinsa ja oma rooliräätälinsä; enimmäkseen näytteli
+hän vartavasten hänelle valmistettuja tuotteita; hänen melkoisen
+kirjavaan repertoaariinsa sisältyivät muuten Ibsen ja Sardou, Gabriele
+d'Annunzio, Dumas nuorempi ja Bernard Shaw, lukuunottamatta kaikkein
+uusimpia ranskalaisia kirjailijoita. Joskus uskalsi hän lähteä aina
+klassillisen heksametrinkin Versailles-puistokujille ja heittäytyä
+Shakespearen kuvakoskiin. Mutta niissä hän ei ollut yhtään kotonaan,
+ja hänen yleisönsä vielä vähemmän. Mitä hän näyttelikin, hän näytteli
+itseään, aina pelkkää itseään. Se oli hänen heikkoutensa ja voimansa.
+Niin kauan kuin yleisön huomio ei ollut välittänyt hänen omasta
+personastaan, ei hänen näyttelemisellään ollut mitään menestystä.
+Sinä päivänä, jona huomio kiintyi häneen itseensä, oli kaikki, mitä
+hän näytteli, yleisöstä erinomaista. Ja todellakin maksoi vaivan
+nähdä häntä, sillä silloin unohti usein itse näytelmät, jotka olivat
+monesti niin huonoja, että hänen täytyi ne täydellisesti väärentää ja
+kaunistaa niitä omalla elämällään. Tuon naisellisen ruumiin arvoitus,
+sen muodot, joissa ilmeni oudon omituinen sielu, olivat Christophesta
+liikuttavampaa kuin mitkään kappaleet, joita näyttelijätär esitti.
+
+Françoise Oudonilla oli kaunis, selvä ja suuresti traagillinen
+profiili. Ei jyrkkiä, raskaita viivoja roomalaiseen malliin.
+Päinvastoin arkoja parisilaisia viivoja, à la Jean Goujon, -- jotka
+muistuttivat yhtä paljon nuorta poikaa kuin naista. Nenä lyhyt,
+mutta jalomuotoinen. Suu kaunis, huulet ohuet, niiden pielet hiukan
+katkerat. Posket piirteiltään älykkäät, nuorekkaan laihat; niissä
+oli jotain liikuttavaa, heijastusta sisäisistä kärsimyksistä. Leuka
+oli itsepintainen. Ihon väri kalpea. Kasvot kokonaisuudessaan
+noita tuskille turtuneita; mutta vasten tahtoaankin olivat ne niin
+läpikuultavat, että niiden alta näki värisevän ihmissielun aivan
+kuin alastomana: sielun levinneenä joka paikkaan ihon alle. Hänen
+hiuksensa ja kulmakarvansa olivat sangen hienot, silmät sävyltään
+vaihtelevat, harmaat, kellanhohtoiset, kykenevät muuttumaan miltä
+vivahtaviksi hyvänsä, milloin vihertäviksi, milloin kultaisiksi: kissan
+silmät. Ja hän muistuttikin kissaa koko olemuksensa puolesta; siihen
+vivahti hänessä se, että hän näennäisesti aina ikäänkuin torkkui
+puoliunessa; siitä muistuttivat silmät, jotka olivat avoinna ollessaan
+valppaat ja varuillaan ja joissa yhtäkkiä sävähteli hermostuneesti
+julmansekaisia välähdyksiä. Hän oli kooltaan pienempi kuin näytti ja
+valehoikka; hänen olkapäänsä olivat kauniit, käsivarret sopusuhtaiset,
+kädet hienot ja pitkät. Hän pukeutui ja järjesti tukkansa
+koruttomasti ja yksinkertaisen maukkaasti, sallimatta minkäänlaista
+bohemihuolimattomuutta tai eräiden taiteilijain liioitellun suurta
+eleganssia, -- siinäkin suhteessa siis vielä kissaa, vaistoiltaan
+aristokratista, vaikkakin hän oli katuojasta noussut. Ja pohjalla piili
+kesyttämätön viileys.
+
+Hän ei mahtanut vielä olla aivan kolmeakymmentä täyttänyt. Christophe
+oli kuullut puhuttavan hänestä Gamachen luona; siellä ihailtiin häntä
+raa'alla tavalla, sangen vapaana, älykkäänä ja häikäilemättömänä
+tyttönä, jonka tarmo oli rautaa ja jota poltti ääretön kunnianhimo,
+mutta joka oli muuten äksy, fantastinen, usein suorastaan ällistyttävä,
+väkivaltainen; hänen sanottiin nähneen jos jotakin ennenkuin hän pääsi
+nykyisen kunniansa kukkulalle ja saattoi kostaa kärsimyksensä.
+
+Kun Christophe eräänä päivänä lähti asemalle matkustaakseen Meudoniin
+Filomelaa katsomaan, niin näki hän vaunuosaston ovea avatessaan
+siellä jo mainitun taiteilijattaren. Hän näytti olevan kiihtyneessä
+ja tuskallisessa mielentilassa; ja Christophen ilmestyminen oli
+hänestä vastenmielistä. Hän käänsi Christopheen selkänsä ja katsoi
+itsepintaisesti ulos vaunuosaston vastakkaisesta ikkunasta. Mutta
+Christophea kummastuttivat hänen tavallisestaan muuttuneet piirteensä
+niin, että hän katsoi häneen katsomistaan, naivin säälivästi ja
+häiritsevästi. Näyttelijätär menetti malttinsa, ja singautti
+Christopheen vimmastuneen silmäyksen, jota Christophe ei ymmärtänyt.
+Seuraavalla asemalla lähti näyttelijätär pois ja siirtyi toiseen
+vaunuun. Silloin vasta Christophe tuli ajatelleeksi -- kylläkin myöhään
+-- että hän oli karkoittanut hänet vaunusta pois: ja hän oli siitä
+sangen pahoillaan.
+
+Muutama päivä sen jälkeen istui Christophe eräällä saman radan asemalla
+paluumatkalla Parisiin, junaa odottaen, ainoalla penkillä, mitä siellä
+oli. Näyttelijätär ilmestyi paikalle ja tuli istumaan hänen viereensä.
+Christophe aikoi nousta. Näyttelijätär sanoi:
+
+-- Olkaa.
+
+He olivat kahden siellä. Christophe pyysi anteeksi, että oli pakottanut
+silloin neidin lähtemään pois vaunuosastostaan; hän sanoi, että jos hän
+olisi aavistanut häiritsevänsä, olisi hän sieltä siirtynyt. Ivallinen
+hymy huulillaan näyttelijätär vastasi ainoastaan:
+
+-- Aivan niin, te olitte sietämätön, tuijottaessanne itsepäisesti vaan
+minuun.
+
+Christophe virkkoi:
+
+-- Pyydän anteeksi; minä en voinut sille mitään... Te näytitte minusta
+kärsivältä.
+
+-- Entä mitä se teihin kuului? kysyi toinen.
+
+-- Se on sellaista, jolle minä en mitään voi. Jos te näette jonkun
+esimerkiksi hukkuvan, ettekö tahtoisi ojentaa kättänne hänelle?
+
+-- Minäkö? Kaukana siitä, vastasi näyttelijätär. Minä päinvastoin
+painaisin hänen päänsä veden alle, niin että loppu tulisi pikemmin.
+
+Hän sanoi tämän katkeruuden ja huumorin sekaisesti; ja kun Christophe
+katsoi häneen ällistyneenä, niin hän nauroi.
+
+Juna tuli asemalle. Kaikki vaunut olivat täynnä, paitsi viimeinen.
+Françoise Oudon nousi siihen. Konduktööri pyysi heitä kiiruhtamaan.
+Christophe, jota ei huvittanut joutua samanlaiseen asemaan kuin
+joku päivä sitten, aikoi etsiä itselleen toisesta osastosta paikan.
+Näyttelijätär sanoi hänelle:
+
+-- Tulkaa.
+
+Christophe meni vaunuun. Matkatoveri virkkoi:
+
+-- Tänään se on minulle yhdentekevää.
+
+He puhelivat keskenään. Christophe koetti selittää hänelle hyvin
+vakavasti, ettei ihmisellä ollut oikeutta olla noin muista välittämättä
+ja että maailmassa voidaan tehdä toisilleen paljon hyvää, auttaa
+toisiaan, lohduttaa...
+
+-- Ne lohduttelut eivät minuun pysty, vastasi näyttelijätär.
+
+Ja kun Christophe ällistyi ja kiihtyi, jatkoi hän yhä hävyttömästi
+hymyillen:
+
+-- Niin, lohduttajan osa on varsin hupaisa sille, joka sitä näyttelee.
+
+Meni tuokio ennenkuin Christophe ymmärsi tämän vastauksen. Kun hän
+sitten sen ymmärsi, kuvitteli hän, että näyttelijätär epäili hänen
+puhuvan jollakin tavoin omaksi edukseen, vaikka hän tosiaan ajatteli
+ainoastaan matkatoveriaan; silloin nousi Christophe vihoissaan
+paikaltaan, aukaisi oven ja aikoi lähteä vaunusta pois, junan ollessa
+jo liikkeessä. Françoise Oudon sai hänet estetyksi melkoisella
+vaivalla. Christophe istuutui vimmoissaan paikalleen ja sulki oven
+juuri kun juna syöksyi tunneliin.
+
+-- Kas niin, äännähti näyttelijätär, olisitte voinut tappaa itsenne.
+
+-- Siitä minä vähät, vastasi Christophe.
+
+Eikä hän tahtonut tuolle naiselle enää puhua mitään.
+
+-- Maailma on niin typerä, sanoi hän. Tuotetaan toisille kärsimyksiä,
+kärsitään itsekin; ja kun tahtoo toista auttaa, silloin epäillään. Se
+on iljettävää. Sellaiset ihmiset eivät ole ihmisiä.
+
+Näyttelijätär koetti häntä nauraen rauhoittaa. Hän laski hansikkaaseen
+verhotun kätensä Christophen kädelle; hän puhui hänelle kauniisti,
+mainiten häntä nimeltä.
+
+-- Mitä, te tunnette minut? kysyi Christophe.
+
+-- Niinkuin ei kaikki ihmiset tuntisi toisiaan Parisissa. Te olette
+nyt muodissa, tekin. Mutta minä olin väärässä, kun puhuin teille sillä
+tavoin. Te olette hyvä poika, sen näen. Mutta rauhoittukaa nyt. Lyödään
+kämmentä! Sovitaan pois.
+
+He antoivat toisilleen kättä ja juttelivat keskenään ystävällisesti.
+Näyttelijätär sanoi:
+
+-- Se ei ole minun vikani, ymmärrättekös. Minä olen saanut ihmisistä
+sellaisia kokemuksia, että olen tullut epäluuloiseksi.
+
+-- Olen minäkin heihin nähden pettynyt, hyvin usein, sanoi Christophe.
+Mutta minä luotan heihin aina.
+
+-- Näenpä, että olette syntynyt umpisilmäksi.
+
+Christophe purskahti nauruun:
+
+-- Kyllä, olen niellyt yhden ja toisen kärpäsen elämässäni; mutta
+se ei haittaa. Minulla on hyvä vatsa. Syönpä suurempiakin elukoita,
+kokonaisen härkäsen, ja tarvittaessa sellaisiakin raukkoja, jotka
+karkaavat kimppuuni. Ja siitä voin ainoastaan paremmin.
+
+-- Teillä on oikea sisu, sanoi näyttelijätär; te olette mies.
+
+-- Ja te, te nainen,
+
+-- Se ei ole paljoa, se.
+
+-- Se on kaunista, sanoi Christophe, ja se juuri voi olla niin hyvää!
+
+Françoise nauroi ja toisti:
+
+-- _Se juuri!_ Mutta mitä maailma tekee _sille juuri_?
+
+-- Täytyy puolustaa itseään.
+
+-- Silloin ei sitä hyvyyttä kauan kestä.
+
+-- Se johtuu siitä, ettei sitä ole tarpeeksi.
+
+-- Ehkäpä. Ja sitäpaitsi saattaa kärsimystä tulla liiaksi. On olemassa
+_liika_, joka kuivettaa sielun.
+
+Christophe alkoi jo syvästi sääliä häntä. Mutta sitten hän muisti,
+millainen näyttelijätär oli äsken ollut häntä kohtaan...
+
+-- Te aiotte kai taas puhua hupaisesta lohduttelijan toimesta...
+
+-- En, vastasi Françoise, en aio enää. Minä tunnen, että te olette
+hyvä, että olette suora. Kiitokset. Mutta älkää puhukokaan mitään.
+Sillä te ette voi tietää... Kiitän teitä.
+
+Tultiin Parisiin. He erosivat toisistaan, eivät ilmoittaneet toisilleen
+osoitettaan eivätkä kutsuneet toisiaan käymään luonansa.
+
+Pari kolme kuukautta myöhemmin tuli näyttelijätär itse soittamaan
+Christophen ovikelloa.
+
+-- Tulen teidän luoksenne. Minun pitää saada vähän puhua kanssanne.
+Olen ajatellut teitä joskus sen kohtaamisemme jälkeen.
+
+Hän asettui istumaan.
+
+-- Ainoastaan tuokio. Minä en häiritse teitä kauan.
+
+Christophe aikoi puhua. Françoise sanoi:
+
+-- Pari minuuttia vain, voitteko odottaa? He olivat vaiti. Sitten sanoi
+Françoise hymyillen:
+
+-- Minä en jaksanut tätä enää. Nyt on jo parempi.
+
+Christophe aikoi ruveta kyselemään, mikä hänen oli.
+
+-- Ei, ei sellaista, sanoi näyttelijätär.
+
+Hän katseli ympärilleen, arvosteli näkemiään esineitä, ja huomasi
+Louisen valokuvan:
+
+-- Tuossa on äiti? kysyi hän.
+
+-- Niin.
+
+Hän otti valokuvan ja katseli sitä suopein ja hellin silmin.
+
+-- Kiltti vanhus! sanoi hän. Te olette onnellinen.
+
+-- Oi, hän on jo kuollut.
+
+-- Se ei haittaa, onhan hän teillä ollut.
+
+-- Niin; entä teillä?
+
+Näyttelijätär karttoi tätä puheenaihetta, rypistäen kulmakarvojaan. Hän
+ei tahtonut, että Christophe olisi kysellyt hänen asioitaan.
+
+-- Ei, kertokaapa itsestänne. Minulle tässä... Jotain omasta
+elämästänne...
+
+-- Mitä te siitä?
+
+-- Niin, mutta, kertokaa nyt kuitenkin. Christophe ei tahtonut kertoa,
+mutta hän ei voinut olla vastaamatta näyttelijättären kysymyksiin,
+sillä kysyjä oli sangen taitava. Ja eipäs ollakaan, Christophe kertoi
+eräitä asioita, jotka olivat hänelle tuskallisia, ystävyystarinansa
+Olivier Jeanninista, joka oli eronnut hänestä. Näyttelijätär kuunteli
+säälivä ja hienon ivallinen hymy huulillaan?... Yhtäkkiä hän kysyi:
+
+-- Mitä kello on? Ah, siunatkoon! Minähän olen ollut täällä kaksi
+tuntia!... Anteeksi... Mikä lepo tämä oli minulle!...
+
+Hän lisäsi:
+
+-- Minä tahtoisin saada käydä täällä useamminkin... En usein... Vain
+joskus... Se tekisi minulle hyvää. Mutta minä en tahtoisi teitä
+ikävystyttää, hukata aikaanne... Ainoastaan minutti joskus, silloin
+tällöin...
+
+-- Minä tulen teidän luoksenne, sanoi Christophe.
+
+-- Ei, ei, ei luokseni. Täällä, teidän luonanne, se on minusta
+parempi...
+
+Mutta hän ei tullutkaan pitkään aikaan.
+
+Eräänä iltana sai Christophe kuulla sattumalta, että hän oli
+vaarallisesti sairastunut, ettei hän ollut näytellyt enää viikkokausiin
+Christophe meni hänen luokseen, vaikka Françoise olikin häntä siitä
+kieltänyt.
+
+Ensin ei häntä otettu vastaan; mutta kun kuultiin hänen nimensä, niin
+hänet huudettiin portailta takaisin. Françoise oli vuoteen omana, hän
+voi jo paremmin, hänellä oli keuhkokuume, hänen ulkomuotonsa oli kovin
+muuttunut; mutta yhä oli hänellä ironinen hymynsä ja terävä katseensa,
+joka ei pehmennyt milloinkaan. Kuitenkin näytti hän tosiaankin
+ilostuvan siitä, että Christophe tuli. Hän pyysi Christophea istumaan
+vuoteen ääreen. Hän puhui itsestään ilveilevän välinpitämättömästi,
+ja sanoi, että hän oli ollut kuolla. Silloin Christophe heltyi aivan
+huomattavasti. Mutta Françoise Oudon ivaili häntä. Christophe moitti,
+ettei näyttelijätär ollut ilmoittanut hänelle mitään:
+
+-- Ilmoittanutko mitään? Että tulisitte? En koskaan!
+
+-- Olenpa varma, ettette minua ajatellutkaan.
+
+-- Ja siinä olette oikeassa, vastasi näyttelijätär kujeilevasti,
+hiukan surullisesti hymyillen. Minä en sitä ajatellut hetkeäkään, koko
+sairauteni aikana. Vasta tänään, miten lienen sattunut. No, älkää nyt
+siitä tulko surulliseksi. Kun olen kipeä, en ajattele ketään, minä
+en pyydä ihmisiltä mitään muuta kuin että he antaisivat minun olla
+rauhassa. Minä painan nenäni seinää vasten, odotan, minä tahdon olla
+yksin, heittää henkeni yksin niinkuin rotta.
+
+-- Mutta onhan kovaa kärsiä yksinään.
+
+-- Siihen olen tottunut. Olen ollut onneton pitkät vuodet. Kukaan ei
+ole koskaan tullut minua auttamaan. Ja nyt siihen olen tottunut...
+Ja niin onkin parempi. Kukaan ei voi mitään toisen ihmisen hyväksi.
+Joutavaa hälinää huoneessa, tungettelijain kohteliaisuuksia,
+ulkokullattujen vaikeroimista... Ei. Parempi on kuolla yksin.
+
+-- Te olette hyvin resigneerattu!
+
+-- Resigneerattu? En tiedä, mitä se sana merkitseekään. Ei, minä
+kiristän hampaitani, ja minä vihaan kipua, joka minulle tuottaa
+kärsimyksiä.
+
+Christophe kysyi, eikö kukaan käynyt häntä täällä katsomassa,
+eikö kukaan pitänyt hänestä huolta. Françoise vastasi, että hänen
+teatteritoverinsa olivat kyllä hyviä ihmisiä, -- hölmöjä, -- mutta
+avuliaita, sääliväisiä (pintapuolisella tavalla).
+
+-- Mutta minäpä juuri en tahdo heitä nähdä. Minä olen juonikas sairas.
+
+-- No, samantekevä sitten, sanoi Christophe. Näyttelijätär katsoi
+häneen säälivästi hymyillen:
+
+-- Tekin! Tekin puhutte niinkuin muut?
+
+Christophe sanoi:
+
+-- Anteeksi, anteeksi... Hyvä Jumala! Miten parisilaiseksi minä tulen!
+Minä häpeän itseäni... Voin vannoa, etten ajatellut, mitä sanoin...
+
+Christophe painoi kasvonsa hänen sängynpeitettään vasten. Näyttelijätär
+nauroi vilpittömästi, ja napahutti häntä kädellään päähän:
+
+-- Oh, tuo puhe ei ole parisilaista! Sen parempi! Nyt tunnen teidät
+jälleen. Mutta: näyttäkää nyt jo kasvonne! Älkää itkekö peitettäni
+märäksi.
+
+-- Annatteko anteeksi?
+
+-- Annan. Mutta älkää enää siihen asiaan koskeko.
+
+Näyttelijätär puhui vielä vähän hänen kanssaan, kyseli, mitä hän teki,
+väsyi ja ikävystyi sitten, ja pyysi häntä menemään.
+
+Sovittiin, että Christophe tulisi katsomaan häntä seuraavalla viikolla.
+Mutta juuri kun hän oli lähdössä, saikin hän näyttelijättäreltä
+sähkösanoman, ettei hänen ollut tultava: Françoise sanoi olevansa
+taas pahalla tuulellaan. -- Kaksi päivää sen jälkeen kutsutti
+hän Christophen jälleen luokseen. Christophe tuli. Hän tapasi
+näyttelijättären jo toipuvana, istumassa ikkunan ääressä puolittain
+loikoen. Oli kevään ensimäisiä päiviä, taivas aurinkoinen, puissa
+nuoria silmuja. Françoise oli ystävällisempi ja lempeämpi kuin koskaan
+ennen. Hän sanoi, että toissa päivänä hän ei olisi voinut sietää
+ainoatakaan ihmistä: hän olisi inhonnut Christopheakin, samoin kuin
+muitakin.
+
+-- Entä tänään?
+
+-- Tänään minä tunnen itseni niin nuoreksi, aivan kuin uudeksi, minä
+olen altis kaikelle nuorelle ja uudelle, jota tunnen ympärilläni, --
+kuten esimerkiksi teille.
+
+-- Minä nyt en ole kovinkaan nuori enkä uusi.
+
+-- Te olette kuolemaanne saakka sitä.
+
+He pakinoivat, mitä Christophe oli tehnyt sill'aikaa kun he eivät
+olleet nähneet toisiaan, ja keskustelivat teatterista, jossa toipuva
+sanoi pian taas rupeavansa näyttelemään; ja siitä puheen tullen ilmaisi
+Françoise Christophelle mielipiteensä teatterista, jota hän inhosi,
+mutta joka silti piti häntä pauloissaan.
+
+Hän ei tahtonut, että Christophe olisi enää tullut hänen luonaan
+käymään. Hän lupasi puolestaan käydä Christophen luona. Mutta hän
+pelkäsi häiritsevänsä Christophea. Christophe ilmoitti, milloin
+näyttelijättären sopisi varmasti tulla, niin ettei hänen työnsä
+häiriytyisi. He sopivat keskenään jonkinlaisesta tunnusmerkistä:
+Françoise koputtaisi oveen eräänlaisella erikoisella tavalla; silloin
+Christophe avaisi tai ei avaisi, aivan halunsa mukaan...
+
+Françoise ei ensin käyttänyt hyväkseen tätä lupaa. Mutta eräänä iltana,
+ollessaan jo matkalla joihinkin hienoston iltakutsuihin, joissa hänen
+piti lausua runoja, alkoi tuo tilaisuus häntä viimeisellä hetkellä
+kyllästyttää; hän poikkesi telefonoimaan, ettei hän voinutkaan
+sinne tulla; ja hän käski kuskinsa ajaa Christophen luokse. Hän
+aikoi ainoastaan ohimennen pistäytyä sanomassa Christophelle hyvää
+iltaa; mutta sinä iltana kävikin niin, että hän uskoi koko elämänsä
+Christophelle, kertoen sen hänelle lapsuudesta alkaen.
+
+Surullinen lapsuus! Satunnainen isä, jota tytär ei ollut koskaan
+nähnyt. Äiti piti huonomaineista ravintolaa erään Pohjois-Ranskan
+kaupungin laitapuolella; ravintolassa kävivät kuorma-ajurit juomassa,
+he makasivat ravintolan emännän kanssa ja kohtelivat häntä raa'asti.
+Eräs heistä nai hänet, kun hänellä oli muutama kolikko rahaa; hän
+pieksi vaimoaan ja joi ja söi hänen tavaraansa. Françoisella oli
+vanhempi sisar, joka oli piian asemassa tuossa samassa ravintolassa;
+hän sai tehdä työtä niin että oli katketa; isäntä teki hänet äidin
+silmien edessä hutsukseen; sisarella oli keuhkotauti; siihen hän oli
+kuollut. Françoise oli kasvaessaan saanut yllin kyllin pieksämistä ja
+hävyttömyyksiä. Hän oli kelmeä lapsi, pikavihainen ja umpimielinen;
+hänen pikku sielunsa oli palava ja villi. Hän näki äitinsä ja sisarensa
+itkevän ja kärsivän, alistuvan kaikkeen, painuvan saastaan, kuolevan.
+Hän teki raivoisan päätöksen, ettei hän alistuisi, vaan riuhtaisisi
+itsensä pois tästä likaisesta ympäristöstä; luonteeltaan hän oli
+niskuroiva; kun hänelle tehtiin oikein suurta vääryyttä, sai hän
+ankaria hermokohtauksia; hän raapi, puri, kun häntä lyötiin. Kerran
+hän koetti hirttää itsensä. Siitä ei tullut mitään: tuskin oli hän
+yrittänyt, ei hän enää sitä tahtonutkaan, hän pelkäsi, että kävisi
+niin; ja kun hän tukehtumaisillaan riuhtoi koukkuun vääntynein käsin
+vaivaloisesti nuoraa auki solmusta, raivosi hänessä vimmattu halu
+elää. Ja koska hän ei voinut päästä pakoon kuolemalla, -- (Christophe
+hymyili surullisesti muistaessaan omia samanlaisia kärsimyksiään), --
+niin vannoi hän voittavansa: tekevänsä itsensä vapaaksi, rikkaaksi,
+tallaavansa jalkoihinsa kaikki nuo, jotka polkivat häntä. Hän vannoi
+sen valan eräänä iltana surkeassa makuukopissaan, kuullen viereisestä
+huoneesta äitinsä huudot, jota lyötiin, miehen kiroukset ja sisarensa
+itkun. Kuinka kurjaksi hän silloin tunsi itsensä! Ja kuitenkin se vala
+edes helpotti. Hän puri hammasta ja ajatteli:
+
+-- Minä murskaan teidät kaikki.
+
+Tässä synkässä lapsuudessa tuikki ainoastaan yksi tähti:
+
+Kerran vei eräs niistä pojista, joiden kanssa hän lurjusteli pitkin
+katuja, teatterin talonmiehen poika, hänet teatteriin, jonkin näytelmän
+harjoituksiin, vaikka se olikin kiellettyä. He pujahtivat piiloon
+katsomon pimeään nurkkaan. Françoisea lumosi salaperäinen näyttämö,
+josta valo säteili pimeään, kauniit ja käsittämättömät sanat, mitä
+siellä puhuttiin, ja erään näyttelevän naisen kuningatarmainen
+muoto, -- siellä tosiaan harjoiteltiinkin silloin erästä romantista
+melodraamaa, jossa oli kuningatar. Liikutus karmi hänen pintaansa; ja
+samalla sykki hänen sydämensä kiivaasti... "Sellaisena, sellaisena
+pitäisi kerran olla!... Oh, jos hän pääsisi sellaiseksi!..." Kun
+harjoitus loppui, tahtoi hän väkisinkin nähdä itse näytännön myöhemmin
+illalla. Hän antoi nyt toverinsa mennä ulos ja oli lähtevinään hänen
+kanssaan pois; mutta yhtäkkiä hän kääntyi takaisin ja piiloutui
+katsomoon; hän painautui kyyryyn erään penkin alle; hän odotti siellä
+sitten kolme tuntia, liikahtamatta, tukehtumaisillaan, permannon
+pölyssä; ja kun näytännön viimeinkin piti alkaa ja yleisö saapui
+teatteriin, niin kohtasi häntä se nöyryytys, että hänet nähtiin,
+otettiin kiinni ja työnnettiin häpeällisesti ulos ihmisten nauraessa,
+kuskattiin kotiin, jossa hän sai selkäänsä. Sinä yönä hän olisi
+kuollut, ellei hän silloin olisi tiennyt, mitä hän kerran tekisi
+hallitakseen noita ihmisiä ja kostaakseen heille.
+
+Hänen suunnitelmansa oli valmis. Hän meni palvelustytöksi
+_Teatterihotelliin ja Kahvilaan_, jossa näyttelijät kävivät. Hän osasi
+tuskin lukea ja kirjoittaa; hän ei ollut lukenut mitään kirjoja,
+hänellä ei ollut mitään lukemista, hän tahtoi oppia ja ryhtyi
+toteuttamaan tahtoaan pirullisella tarmolla. Hän puhalsi kirjoja
+hotellivierasten huoneista; hän luki niitä öisin kuun valossa tai
+sarastuksen hämärässä, jottei olisi polttanut turhaan kynttilää.
+Näitä varkauksia ei huomattu, koska näyttelijät olivat yleensä
+huolimattomia; tai sitten omistajat ainoastaan kiroilivat, mihin
+heidän kirjansa olivat kadonneet. Muuten toimittikin Françoise heille
+heidän kirjansa takaisin heti kun oli ne lukenut, paitsi paria kolmea,
+jotka liikuttivat häntä niin, ettei hän voinut niistä enää erota; --
+mutta aivan entisessä kunnossa ei hän niitä antanut takaisin, hän
+irroitti niistä pois sellaisia lehtiä, joista hän piti. Viedessään
+takaisin huoneisiin kirjoja, heitti hän ovelasti ne sängyn tai muiden
+huonekalujen alle, jotta luultaisiin niiden olleenkin koko ajan
+siellä. Ja hän seisoi ovien takana ja kuunteli korva avaimen reiässä,
+kuinka näyttelijät lukivat kotonaan osiaan. Ja lakaistessaan hotellin
+käytävää matki hän yksinään ollessaan heidän lausuntoansa ja teki
+liikkeitä. Kun hänet yllätettiin siinä työssä, niin hänelle naurettiin,
+taikka häntä haukuttiin. Hän oli vaiti, mutta hänen sydämensä kiehui
+raivoa. -- Tällaista opetusta olisi nyt saattanut jatkua kauankin,
+ellei hän kerran varomattomasti olisi varastanut erään näyttelijän
+huoneesta hänen roolivihkoaan. Näyttelijä oli haljeta kiukusta. Kukaan
+muu kuin piikatyttö ei koskaan käynyt hänen huoneessaan: hän syytti
+tyttöä. Françoise kielsi häikäilemättä tekonsa; näyttelijä uhkasi
+häntä poliisitutkinnolla; Françoise heittäytyi hänen jalkoihinsa ja
+tunnusti hänelle asian ja vieläpä varastaneensa ennenkin ja repineensä
+kirjoista irti lehtiä: hän paljasti kaikki kauniit salaisuutensa. Mies
+noitui kamalasti, mutta hän ei ollut kuitenkaan niin häijy kuin olisi
+saattanut luulla. Hän kysyi, miksi Françoise oli sellaista tehnyt. Kun
+Françoise sanoi, että hän tahtoi tulla näyttelijättäreksi, purskahti
+toinen kaikuvaan nauruun. Hän kyseli tytöltä tarkemmin asiaa; ja
+Françoise luki hänelle kokonaisia näytelmien sivuja, jotka hän oli
+oppinut ulkoa, se hämmästytti näyttelijää, hän sanoi:
+
+-- Kuulehan, tahdotko, niin annan sinulle tunteja?
+
+Françoise oli ilmi ihastuksissaan, hän suuteli herran käsiä.
+
+-- Ah, sanoi Françoise nyt Christophelle, kuinka minä olisin voinut
+häntä rakastaa!
+
+Mutta sitten oli näyttelijä lisännyt:
+
+-- Mutta kuulepas, hupakko, sinä tiedät, mitään ei ilmaiseksi...
+
+Françoise oli neitsyt, hän oli aina tuntenut raivoisaa häveliäisyyden
+vimmaa ahdisteluita vastaan, joille hän oli saanut olla alttiina. Tuon
+kesyttömän siveyden kiihkeän halun olla puhdas, moisien epäsiistien
+tekojen ja matalan aistillisuuden inhon, aistillisuuden, jossa ei
+ollut rakkauden rahtuakaan, oli hän saanut jo lapsena, siitä, että
+häntä kotona ympäröivät kaikenlaiset iljettävän surulliset näyt: --
+ja sellainen hän oli sydämeltään vielä siihenkin aikaan... Oi häntä
+onnetonta! Hän oli saanut sen kalliisti maksaa!... Mikä kohtalon iva!
+
+-- Ja te, kysyi Christophe, alistuitte.
+
+-- Olisin mennyt vaikka tuleen päästäkseni kurjuudestani, vastasi
+Françoise. Hän uhkasi antaa minut vangita varkaana. Minulla ei ollut
+mahdollisuutta valita. -- Sillä tavoin minä aloin taidetta... ja
+elämääni.
+
+-- Se roisto! huudahti Christophe.
+
+-- Niin, minä vihasin häntä. Mutta sen jälkeen minä olen nähnyt samaa
+niin paljon, ettei hän tunnu minusta kaikkein pahimmalta. Ainakin piti
+hän sanansa. Hän opetti minulle, mitä tiesi -- (ja se ei ollut paljon!)
+-- näyttelijän ammatista. Hän hommasi minut teatterihenkilöstöön. Minä
+olin siellä ensin jokaisen piikana. Näyttelin pieniä sivuosia. Sitten
+eräänä iltana, kun subretti oli sairastunut, uskallettiin minun käsiini
+antaa hänen osansa. Sitten sain jatkaa näyttelemistä. Minua pidettiin
+mahdottomana, hullunkurisena, barokkina. Minä olin ruma, siihen aikaan
+nimittäin. Minä pysyin rumana siihen päivään asti, jolloin minut
+julistettiin, -- ellei juuri "jumalaiseksi", kuten tuo toinen Suuri, --
+niin ainakin korkeimmassa määrässä naiselliseksi, ideaalinaiseksi...
+Julistettiin "_Naiseksi_"... Hölmöt! -- Mitä näyttelemiseen tuli, sitä
+pidettiin epätäsmällisenä, liioittelevana. Yleisöä en miellyttänyt.
+Toverit ivasivat minua. Sain kuitenkin jäädä teatteriin, koska minusta
+oli hyötyä ja koska en tullut kalliiksi. Päinvastoin sain itse
+kalliisti maksaa. Ah, jokaisen edistysaskeleen, jokaisen nousun maksoin
+kärsimykselläni, askel askeleelta, maksoin ruumiillani. Toverit,
+teatterin johtaja, impressaario, impressaarion ystävät...
+
+Françoise vaikeni, kalpeana, puri huuliaan yhteen, tuijotti eteensä,
+ei itkenyt; mutta Christophe tunsi, että hänen sydämensä itki verisiä
+kyyneleitä. Välähdyksessä näki Françoise jälleen kaikki menneet
+häpeänsä ja tunsi tuon entisen kiihkeän halunsa voittaa, tahdon, joka
+oli pitänyt häntä yllä, kalvanut häntä yhä kiivaammin, kuta enemmän
+hänen täytyi kärsiä halpamaisuuksia. Hän olisi toivonut saavansa
+kuolla; mutta liian kauheaa olisi ollut kukistua keskellä sellaisia
+nöyryytyksiä, pääsemättä kauemmaksi. Ennen tätä olisi hän voinut vielä
+tehdä itsemurhan! Tai sitten vasta voiton jälkeen. Mutta vajota niin
+matalalle saamatta edes palkintoa!...
+
+Näyttelijätär vaikeni. Christophe käveli kuohuksissaan edestakaisin
+huoneessa; hän olisi tahtonut tappaa nuo ihmiset, jotka olivat
+tuottaneet tälle naiselle sellaisia kärsimyksiä, nuo ihmiset, jotka
+olivat hänet tahranneet. Sitten katsoi Christophe säälien häneen; hän
+pysähtyi hänen eteensä, otti hänen päänsä ohimoista pitäen käsiensä
+väliin, puristi hellästi hänen otsaansa ja sanoi:
+
+-- Teitä raukkaa!
+
+Françoise aikoi sysätä rajusti hänet syrjään. Christophe sanoi:
+
+-- Älkää peljätkö minua. Minä pidän teistä.
+
+Silloin valahtivat kyyneleet Françoisen kalpeille poskille. Christophe
+painui polvilleen hänen eteensä, suuteli hänen pitkiä ja herkän
+kauniita käsiään,
+
+    la lunga man d'ogni bellezza piena...
+
+noita käsiä, joille oli tipahtanut pari kyyneltä.
+
+Sitten istuutui Christophe jälleen paikalleen. Françoise oli tyyntynyt
+ja jatkoi levollisena kertomustaan:
+
+Muuan kirjailija oli viimein saattanut hänet muotiin. Hän oli löytänyt
+tässä omituisessa olennossa demoonin, _geniuksen_, -- ja tuolle
+olennolle sitäkin edullisemman "dramaattisen tyypin, uuden, kokonaista
+ajanjaksoa edustavan naisen." Luonnollisesti oli hänkin hänet ottanut,
+niinkuin monet muut. Ja Françoise oli antanut hänelle itsensä, niinkuin
+monille muillekin, ilman rakkautta, jopa mielentilassa, joka oli
+rakkaudelle suorastaan vastaista. Mutta kirjailija oli luonut hänen
+maineensa; ja näyttelijätär kirjailijan.
+
+-- Ja nyt, sanoi Christophe, eivät muut voi enää mitään teitä vastaan;
+te saatte tehdä heille, mitä tahdotte.
+
+-- Niinkö luulette? virkkoi Françoise katkerasti. Sitten kertoi
+hän Christophelle erään toisen kohtalon ivan, -- että hänellä oli
+intohimonsa esineenä muuan veijari, joka halveksi häntä: kirjailija,
+joka oli käyttänyt häntä hyväkseen, anastanut hänen tuskallisimmat
+salaisuutensa, tehnyt niistä kirjoja ja sitten jättänyt hänet.
+
+-- Minä halveksin häntä, sanoi Françoise, niinkuin likaa jalkojeni
+alla. Ja minua värisyttää raivo, kun ajattelen, että rakastan häntä,
+että hänen tarvitsee vain viitata, niin juoksen hänen luokseen, nöyrryn
+tomuun tuon kurjan edessä. Mutta minkä minä sille voin? Minulla
+on sydän, joka ei rakasta koskaan sitä, mitä järkeni rakastaa. Ja
+vuorotellen täytyy minun jompikumpi niistä uhrata, nöyryyttää. On
+sydän. On ruumis. Ja ne huutavat yhä, huutavat, tahtovat kumpikin
+osansa onnesta. Eikä minulla ole suitsia niitä hillitä, minä en usko
+mihinkään, olen vapaa... Vapaa? Sydämeni ja ruumiini orja, jotka
+tahtovat sitä, mitä en itse tahdo, usein, melkein aina. Ne vievät minut
+mukanaan, ja minä häpeän. Mutta mitä minä voin?...
+
+Hän vaikeni hetkeksi, kohennellen ajatuksissaan pihdeillä hiilustaa.
+
+-- Minä olen lukenut, sanoi hän, etteivät näyttelijät yleensä tunne
+mitään tunteita. Ja todellakin ovat melkein kaikki ne heistä, joita
+olen nähnyt, suuria, kunnianhimoisia lapsia, joita eivät muut huolet
+kiusaa kuin heidän pienet turhamaisuutensa. En tiedä, hekö eivät ole
+oikeita näyttelijöitä, vai minäkö en ole. Luultavasti en minä ole. Joka
+tapauksessa minä saan ikäänkuin maksaa toistenkin viat.
+
+Hän vaikeni. Kello oli kolme yöllä. Hän nousi lähteäkseen. Christophe
+pyysi häntä odottamaan aamuun ja menemään sitten vasta kotiinsa; hän
+ehdotti, että Françoise asettuisi hetkeksi lepäämään hänen sänkyynsä.
+Näyttelijätär jäi mieluummin nojatuoliin, sammuneen takan viereen, ja
+jutteli yhä rauhassa, öisenhiljaisessa talossa.
+
+-- Teitä väsyttää kovasti huomenna.
+
+-- Minä olen tähän tottunut. Mutta entä te... Mitä te huomenna teette?
+
+-- Minä olen vapaa. Ainoastaan tunti kello yksitoista... Ja sitäpaitsi:
+minä olen lujanlainen.
+
+-- Sitä suurempi syy nukkua lujasti.
+
+-- Kyllä, minä nukunkin kuin pölkky. Ei ole mielipahaa, joka voisi
+minut siitä estää. Minua raivostuttaa joskus, että nukun niin hyvin.
+Niin paljon aikaa ihan hukkaan!... Minusta onkin joskus hauskaa kostaa
+unisuudelleni, ryövätä siltä joku yö.
+
+He juttelivat edelleen hiljaisella äänellä, silloin tällöin pitkäksi
+aikaa vaieten. Ja sitten Christophe nukkui. Françoise hymyili, tuki
+hänen päätään, häntä itseään olkapäästä, jottei hän olisi pudonnut
+tuolilta... Ja hän unelmoi ikkunan ääressä, katsellen hämärään
+puutarhaan, joka piankin valkeni. Noin kello seitsemän herätti hän
+hellävaroen Christophen ja lausui hänelle hyvästit.
+
+Kuukauden kuluessa tuli Françoise kaksi kertaa tapaamaan Christophea
+juuri sellaiseen pahaan aikaan, että Christophe oli lähtenyt ulos:
+hänen ovensa oli lukossa. Christophe antoi sitten hänelle avaimen, niin
+että hän pääsisi hänen huoneistoonsa milloin tahtoi. Ja montakin kertaa
+tuli Françoise sen jälkeen Christophen poissa ollessa sinne. Hän jätti
+pöydälle pienen orvokkikimpun tai pari sanaa paperiliuskalle, tahi
+piirsi jonkin söherryksen, kuvan tapaisen, karrikatyyrin, -- merkiksi
+käynnistään.
+
+Eräänä iltana näytännön jälkeen tuli hän Christophen luo juttelemaan
+tuttavallisesti niinkuin ainakin; hän tapasi Christophen työssä; he
+alkoivat puhella. Ensimäisistä sanoista he huomasivat, etteivät he
+kumpikaan olleet samassa hyväätekevässä mielentilassa kuin viimeksi.
+Françoise aikoi lähteä, mutta oli jo myöhäistä. Christophe ei kylläkään
+häntä estellyt. Mutta hänen oma tahtonsa ei sallinut hänen enää mennä.
+He olivat siis yhdessä vielä, tuntien kiihtyvää kaipuuta. Ja he ottivat
+toisensa.
+
+
+
+
+Tämän yön jälkeen Françoise katosi viikkokausiksi. Christophe, jonka
+kuukausia nukkuneen aistillisen intohimon se yö oli kiihdyttänyt,
+ei voinut elää ilman häntä. Françoise oli kieltänyt häntä tulemasta
+luokseen; Christophe meni näkemään häntä teatteriin. Hän istui
+takimmaisella rivillä, piilossa; ja häntä näännytti rakkaus ja
+mielenliikutus; hän värisi ytimiin saakka; traagillinen kuume, jonka
+Françoise sytytti kaikkiin näyttelemiinsä osiin, kulutti Christopheakin
+hänen kanssaan. Viimein Christophe kirjoitti hänelle:
+
+-- "Ystävä, oletteko minulle vihastunut? Antakaa anteeksi, jos olen
+loukannut teitä."
+
+Kun Françoise sai nämä nöyrät rivit, riensi hän Christophen luokse ja
+heittäytyi hänen syliinsä.
+
+-- Olisi ollut parempi olla vain hyviä ystäviä. Mutta koska se oli
+mahdotonta, turhaa on mahdotonta vastustaa. Käyköön niinkuin käy!
+
+He yhdistivät elämänsä toisiinsa. Kumpikin piti silti oman asuntonsa
+ja vapautensa. Françoise ei mitenkään olisi voinut taipua sellaiseen
+kuin asumaan yhdessä Christophen kanssa. Sitäpaitsi ei hänen asemansa
+laisinkaan sitä sallinut. Hän tuli käymään Christophen luona, vietti
+hänen kanssaan osan päivistä ja öistä; mutta joka päivä hän meni
+takaisin kotiinsa ja oli siellä öitäkin.
+
+Kesän ajaksi, jolloin teatteri oli suljettuna, vuokrasivat he itselleen
+huvilan lähellä Parisia, Gifin puolella. Siellä viettivät he onnellisia
+päiviä, vaikka niihin joskus lankesikin surumielisyyden varjo.
+Tuttavallisuuden ja työn päiviä. Heillä oli kaunis, valoisa huone,
+sieltä oli näköala kauas, vapaille ilmanrannoille, vainioiden ylitse.
+Öisin näkivät he vuoteestaan ikkunaruutujen läpi pilvien kummallisten
+hahmojen vaeltavan himmeällä ja tumman kuulaalla taivaalla. Leväten
+toistensa sylissä puolinukuksissa kuulivat he puusirkkain soittavan
+riemusta juopuneina, rankkasateen rapisevan; syksypuolella tunkeusi
+maan tuoksu -- kuusamain, klematis- ja glysiini-köynnösten ja kuivuvan
+heinän haju, -- kautta koko rakennuksen ja läpi heidän ruumiittensa.
+Öinen hiljaisuus. Uni kahden kesken. Vaikenivat. Kaukana koirat
+haukkuivat. Kukot alkoivat kiekua. Aamu sarastaa. _Angelus_ kalahteli
+heikosti etäältä kirkontornissa, harmaassa ja kylmässä päivänhämyssä,
+joka saa ruumiin värisemään lämpöisessä vuoteessa ja ihmisen
+puristamaan toista kahta rakkaammasti. Linnut alkavat viserrellä
+köynnöksissä, jotka kiipivät ulkona seinää pitkin. Christophe avaa
+silmänsä, pidättää hengitystään, ja hellin sydämin katsoo hän noita
+rakkaita kasvoja vieressään, väsynyttä ystävää, joka nukkuu; katselee
+hänen lemmenkalpeuttaan...
+
+Heidän rakkautensa ei ollut suinkaan pelkkää itsekästä intohimoa.
+Se oli syvää ystävyyttä, josta ruumiskin tahtoi osansa. He eivät
+kursailleet toisiaan. Kumpikin työskenteli omia töitään. Christophen
+nerokkuus, hänen hyvyytensä, hänen moralinen ryhtinsä olivat
+Françoisesta rakkaita. Hän tunsi olevansa eräissä asioissa Christophea
+vanhempi ja kypsyneempi, ja hän nautti äidillisesti siitä. Hän suri,
+ettei hän ymmärtänyt yhtään, mitä Christophe soitteli: hän oli
+musiikille täydellisesti suljettu, paitsi eräinä harvoina tuokioina,
+jolloin hänet valtasi outo liikutus, mikä johtui enemmän hänestä
+itsestään kuin musiikista: intohimoista, jotka sillä hetkellä löivät
+leimansa häneen ja kaikkeen, mikä häntä ympäröi, maisema, ihmiset,
+värit ja äänet. Mutta siitä huolimatta aavisti hän täydellisesti
+Christophen nerouden, vaikka hän ei tajunnutkaan sen kieltä, joka
+oli häneltä salattua. Se vaikutti häneen samaan tapaan kuin jonkun
+suuren vieraalla kielellä esiintyvän näyttelijän kuuleminen. Hänen
+synnynnäinen neronsa hurmaantui siitä. Ja Christophe jälleen
+valoi rakkautensa voimalla tuon naisen ajatusten ja hänen rakkaan
+ulkonaisen olemuksensa muotoon aatteitaan ja ruumiillistutti siihen
+elämänsä kiihkoisia pyyteitä; nykyjään näki hän tuossa naisessa
+omat ajatuksensa kauniimpina kuin ne hänessä itsessään olivatkaan,
+antiikkisen kauniina, melkeinpä ikuisuuden hohteessa. Mikä arvaamaton
+onni olikaan moisen sielun läheinen tuttavuus, niin naisellisen,
+heikon ja hyvän ja julman, ja välähdyksittäin nerokkaan. Françoise
+opetti Christophea tuntemaan paljon elämää ja ihmisiä, -- naisia,
+joita Christophe tajusi vielä sangen heikosti ja joita Françoise
+terävän selvänäköisesti arvosteli. Varsinkin jäi Christophe hänelle
+kiitollisuuden velkaan siitä, että oppi ymmärtämään paremmin teatteria;
+Françoise auttoi häntä tunkeutumaan tämän ihmeellisen, taiteista
+täydellisimmän, säästeliäimmän ja samalla monipuolisimman taidelajin
+henkeen. Hän näytti Christophelle tuon ihmisunelmain taikasoittimen
+kaikki kauneudet, -- ja osoitti hänelle, että hänen piti kirjoittaa
+näyttämöille ei pelkästään itseään varten, kuten hänen taipumuksenaan
+oli, -- (samoinhan tekevät monet muutkin taiteilijat, kieltäytyen,
+niinkuin Beethoven, kirjoittamasta "_vietävän viululle, kun Henki
+heille puhuu_"). -- Suuri draamallinen runoilija ei häpeä työskennellä
+tarkoin rajoitettua näyttämöä varten ja sovittaa ajatuksiaan niiden
+näyttelijäin mukaan, jotka hänellä ovat käytettävänään; hän ei
+uskottele sillä tavoin pienentyvänsä; mutta hän tietää, että suuri
+katsomo vaatii toisenlaisia ilmaisukeinoja kuin pieni teatterisali,
+ja ettei huilulle voi kirjoittaa pasuunafanfaareja. Teatteri, kuten
+fresko, on juuri omalle paikalleen sopivaa taidetta. Ja niinmuodoin on
+se inhimillisen taiteen valiointa, elävää taidetta.
+
+Ajatukset, joita Françoise näin ilmaisi, sopivat myöskin Christophen
+ajatuksiin, sillä hän pyrki tänä kehityskautenaan juuri kollektiviseen
+taiteeseen, sellaiseen, joka olisi yhteydessä muiden ihmisten kanssa.
+Françoisen kokemukset auttoivat häntä nyt käsittämään mystillistä
+yhteistyötä, joka punoutuu yleisön ja näyttelijän välille. Niin
+selvä realisti kuin Françoise olikin ja niin vähän kuin hänellä
+oli illusioneja, hän näki kuitenkin selvästi sen kahdenpuoleisen
+suggestionin voiman, ne sympatian laineet, jotka yhdistävät
+näyttelijän katsomoon, tuon tuhansien sielujen hiljaisuuden, josta
+ainoastaan tulkin ääni nousee kuuluville. Tietystikään ei hänellä
+ollut tätä aavistusta muulloin kuin eräinä katoavina tuokioina, jotka
+olivat sangen harvinaisia eivätkä toistuneet hänen samaa kappaletta
+esittäessään juuri koskaan samoissa paikoissa. Muulloin oli hänen
+näyttelemisensä pelkkää ammattia, sielutonta, intelligenttiä ja kylmää
+mekanismia. Mutta poikkeushan onkin mielenkiintoinen, -- se on salaman
+välkähdys: sen valossa ennättää nähdä kuilun, tuhansien olentojen
+yhteisen sielun, jonka voima ilmenee näyttelijässä lyhyenä ikuisuuden
+sekuntina.
+
+Sellaista yhteissielua piti suuren taiteilijan tulkita. Hänen
+ihanteenaan tuli olla elävä objektivismi, jossa runoilija sulautuu
+niihin, joille hän laulaa, ja riisuu yltänsä oman itsensä ja pukeutuu
+kollektivisiin, myrskyssä yli maailman lentäviin intohimoihin.
+Françoise tunsi tämän vaatimuksen sitä syvemmin, kun hän ei itse
+sellaiseen personansa syrjäyttämiseen pystynyt, vaan näytteli aina
+pelkästään omaa itseään. -- Individuellin lyrismin hurjisteleva
+kukoistus, joka on ollut puolentoista vuosisataa vallalla, on jollakin
+tavoin sairaloista. Moralinen suuruus on siinä, että tuntee paljon ja
+hallitsee tunteensa, on sanoilta niukka ja ajatuksilta puhdas eikä
+levitä niitä kaikkia komeilevasti ihmisten näkyville; se on siinä,
+että puhuu yhdellä ainoalla katseella, syvällä sanalla, lapsellisesti
+liioittelematta, naisellisesti tunnelmoimatta, ja puhuu niille,
+jotka osaavat ymmärtää puolesta sanasta, miehille. Moderni musiikki,
+joka lavertelee niin paljon itsestään ja paljastelee joka hetki
+personallisia salaisuuksiaan, on häveliäisyyden ja maun puutetta. Se
+muistuttaa sairasta, joka ei ajattele muuta kuin omaa tautiaan, ei
+väsy hokemasta sitä ja sen vastenmielisiä ja naurettavia pikkuseikkoja
+toisille ihmisille. Moinen naurettava puoli on ollut taiteessa
+huomattavissa yli sata vuotta. Françoise, joka ei ollut musikalinen,
+piti myöskin musiikin liiallista paisuttamista runon kustannuksella
+melkeinpä dekadenssin merkkinä; se oli kuin polyyppi, joka söi runon.
+Christophe väitti vastaan; mutta kun hän pohti asiaa tarkemmin,
+johtui hän ajattelemaan, eikö Françoisen väitteessä ehkä ollut jotain
+tottakin. Goethen runoelmiin sävelletyt ensimäiset _Liedit_ olivat
+varsin runonmukaisia ja vaatimattomia; pian sekoittaa Schubert niihin
+oman romanttisen sentimentaalisuutensa, joka muuttaa niiden sisällön;
+Schumann jälleen pikkutytön-kaihoilunsa; ja sitä kehitystä jatkuu Hugo
+Wolfiin saakka yhä korostuvana deklamatsionina, sopimattomasti repivänä
+analyysinä, kiihkona, joka ei tahdo jättää enää yhtään ainoaa sielunsa
+sopukkaa näyttämättä. Kaikki verhot on raastettu sydämen mysteerioiden
+edestä pois. Asiaa, jonka mies äsken lausui kohtuullisen säästeliäästi,
+kirkuvat nyt hävyttömät tytöt itseänsä alasti näytellen.
+
+Christophe häpesi hiukan tällaista taidetta, sillä hän tunsi sen
+tartunnan itsessäänkin; ja pyrkimättä palaamaan menneeseen, --
+(mahdoton ja luonnoton toivomus), -- puhdisti hän nyt jälleen sieluaan
+niiden menneisyyden mestarien hengessä, joilla oli ollut suuren
+kollektivisen taiteen vaisto ja kyky seuloa ja hillitä ajatuksiaan.
+Sellainen oli esimerkiksi Händel, joka halveksi aikansa ja rotunsa
+hälisevää pietismiä ja sävelsi valtavat hengelliset _Antheminsa_ ja
+oratorionsa, sankarieepoksensa, kansanomaiset laulunsa kansaa varten.
+Vaikeinta oli löytää semmoisia säveltäjän inspiratsionin kaipaamia
+runotekstejä, jotka olisivat saattaneet herättää nykyään kaikille
+Europan kansoille yhteisiä tunteita, kuten raamattu Händelin aikana.
+Nykyisellä Europalla ei ollut ainoatakaan yhteistä kirjaa: ei yhtään
+runoelmaa, rukousta, yhtään uskontunnustusta, joka olisi ollut kaikkien
+oma. Oi, sellaisen häpeän pitäisi painaa maan alle kaikki nykyaikaiset
+kirjailijat, taiteilijat ja ajattelijat! Ainoakaan ei ole kirjoitellut,
+ajatellut kaikille. Yksin Beethoven on jättänyt jälkeensä muutaman
+sivun uutta, lohduttavaa ja veljellistä evankeliumia; mutta ainoastaan
+musiikkimiehet osaavat sitä lukea, enimmät ihmisistä eivät saa koskaan
+sitä kuulla. Wagner on tosin koettanut rakentaa Bayreuthin kukkulalle
+uskonto-taiteen, joka yhdistäisi kaikki ihmiset. Mutta hänen suuri
+henkensä oli liian kaukana yksinkertaisuudesta ja liian täynnä kaikkia
+aikansa dekadenttisia musikalisia virheitä ja ajatuksia: pyhälle
+kukkulalle eivät tulleetkaan Galilean kalastajat, vaan fariseukset.
+
+Christophe tiesi kyllä, mitä olisi tehtävä; mutta hänellä ei ollut
+sopivaa runoilijaa, hänen täytyi tyytyä omaan puolinaiseen itseensä,
+supistua pelkän musiikkinsa piiriin. Ja väitettäköön mitä tahansa
+musiikki ei ole kansainvälinen kieli: tarvitaan sanojen jousi, joka
+lennättää sävelten nuolen kaikkien sydämiin.
+
+Christophe aikoi kirjoittaa sarjan sinfonioita, jotka olisivat
+olleet jokapäiväisen elämän inspiroimat. Hän suunnitteli muun muassa
+_Kotisinfoniaa_, aivan omalaatuistaan, ei sellaista kuin Richard
+Straussin. Hän ei ajatellut laisinkaan _materialisoida siinä vanhoja
+totuttuja_ aakkosia seuraten perhe-elämää kinematograafin kuvina,
+joissa musikaliset teemat ilmaisivat, tekijän mielivallan pakotuksesta,
+eri henkilöitä, joiden sitten nähtiin liikehtivän yhdessä, nähtiin,
+jos nimittäin kuuntelijalla oli siihen alttiit korvat ja silmät. Se
+tuntui Chrisptohesta pelkästään suuren kontrapunktistin akateemiselta
+ja lapselliselta leikittelyltä. Christophe ei halunnut kuvata ei
+henkilöitä ja toimia, vaan ilmaista tunteita, jotka olisivat olleet
+tuttuja kaikille ja joissa jokainen olisi saattanut löytää kaiun
+omasta sielustaan, ehkä lohdutustakin. Ensimäinen osa tulkitsi nuoren
+rakastavan parin vakavaa ja naivia onnea, sen hellää aistillisuutta,
+sen luottamusta tulevaisuuteen, sen iloja ja toiveita. Toinen oli
+elegia kuolleen lapsen ruumiin ääressä. Christophe inhosi kaikkea
+kuoleman kuvailua, kaikkea realismin tavoittelua tuskanilmauksissa;
+yksilölliset hahmot katosivat; tuntui ainoastaan suuri suru, --
+teidän, minun, jokaisen ihmisen, -- suru onnettomuuden kasvojen
+edessä, joka on jokaisen osa tai saattaa siksi tulla. Murheen
+murtama sielu, murheen, josta Christophe oli karkoittanut kaikki
+itkuisen melodraaman tavanomaiset efektit, elpyi sitten vähitellen,
+tuskallisesti ponnistellen, ja tarjosi kärsimyksensä uhrina Jumalalle.
+Ihminen jatkoi, seuraavassa osassa, joka liittyi tuohon edelliseen,
+rohkeasti matkaansa, -- tarmokkaassa fuugassa, jonka uljas luonne ja
+itsepäinen rytmi innostivat ja veivät taistelujen ja kyynelten läpi
+mahtavaan marssiin, lannistumatonta uskallusta julistavaan. Viimeinen
+osa kuvasi elämän iltaa. Alkupuolen teemat ilmestyivät siinä taasen,
+niiden liikuttava luottamus ja hellyys, joka ei voinut vanhentua, vaan
+oli ainoastaan kypsyneempi ja hiukan kolahduksia kärsinyt ja nousi ylös
+tuskien varjosta, valon kruunaamana, ponnahtaen taivasta kohti kauniina
+kukintana, uskonnollisena rakkauden hymninä elämälle ja Jumalalle.
+
+Christophe etsi suuria, yksinkertaisia ja inhimillisiä aiheita
+menneisyydenkin kirjoista, aiheita, jotka puhuvat kaikkien sydämille
+ja värähyttävät sitä, mikä on sydämissä parasta. Hän valitsi kaksi
+aihetta, ne olivat _Josef_ ja _Niobe_. Mutta niihin nähden tuli
+Christophelle esteeksi paitsi runotekstin puutetta tuo vaarallinen,
+useita vuosisatoja väitelty ja yhä ratkaisematon kysymys runouden
+ja musiikin yhdistämisestä toisiinsa. Hänen pakinansa Françoisen
+kanssa veivät hänet jälleen takaisin suunnitelmiin, joita hän oli
+luonnostellut jo aikoinaan Corinnen kanssa: unelmaan luoda sellainen
+musikaalinen draama, joka pysytteleisi resitativisen oopperan ja
+puhutun draaman välillä, -- vapaaseen musiikkiin yhdistetyn vapaan
+sanan taidetta; -- sen taidelajin toteuttamista tuskin ainoakaan
+taiteilija nykyään epäilee, mutta kulunut ja wagnerismin traditsioneihin
+piintynyt arvostelu kieltää sen niinkuin se kieltää kaiken todella
+uuden: sillä tässähän ei ole kysymyksessä enää tallata Beethovenin,
+Weberin, Schumannin tai Bizet'n jälkiä, heidän, jotka ovat kylläkin
+käytelleet melodraamaa nerokkaasti; ei ole kysymyksessä liisteröidä
+mitä tahansa puhuttua ääntä minkälaiseen musiikkiin hyvänsä eikä
+vaikuttaa, maksoi mitä maksoi, tremoloilla, karkeilla efekteillä
+tökeröön yleisöön; kysymyksessä on luoda uusi musiikin laji, jossa
+laulajain äänet ovat sopusoinnussa niille sukua olevien instrumenttien
+kanssa ja yhdistävät arkatuntoisesti harmonisiin jaksoihinsa musiikin
+unelmien ja valituksen kaiun. On itsestään selvää, ettei tätä muotoa
+voi sovittaa kuin rajoitettuun lajiin aiheita, eräihin intimeihin ja
+täyteläisiin sielullisiin momentteihin, jos aikoo saada ilmi runouden
+tuoksun. Mikään taide ei saata olla hillitympää ja aristokraattisempaa
+kuin tämä. On siis luonnollista, että sillä on sangen vähän toivoa
+kukoistaa sellaisena aikana kuin meidän, joka lehahtaa nousukkaiden
+alkeellisuudelta, vaikka sen taiteilijat uskottelevatkin toista.
+
+Ehkei Christophe ollut sen paremmin kuin toisetkaan soveltuva luomaan
+tätä taidetta; hänen synnynnäiset ominaisuutensa, hänen rahvasmainen
+voimansa olivat jo esteenä. Hän ei jaksanut muuta kuin suunnitella sitä
+ja toteuttaa pari luonnosta Françoisen avulla.
+
+Niinpä sävelsi hän muutamia sivuja raamatusta, melkein kirjaimellisesti
+sovitellen, -- muun muassa tuon kuolemattoman kohtauksen, jossa Josef
+ilmaisee itsensä veljillensä eikä voi enää, heitä kauan kiusattuaan,
+salata mielenliikutustaan ja hellyyttään, vaan mutisee hiljaa seuraavat
+sanat, jotka ovat tuoneet kyyneleet Tolstoin ja monien muiden silmiin:
+
+"_Minä en voi itseäni pidättää... Kuulkaa, minä olen Josef; vieläkö
+minun isäni elää? Minä olen Josef, teidän veljenne, joka on kauan
+sitten kadotettu. Minä olen Josef_..."
+
+Tätä Christophen ja Françoisen kaunista ja vapaata yhdyselämää ei
+voinut kauan jatkua. Heillä oli elämän täyteläisyyden yhteisiä
+hetkiä; mutta he olivat liian erilaisia. Ja koska he olivat kumpikin
+yhtä kiivaita, törmäsivät he usein vastatusten. Ne törmäykset
+eivät milloinkaan saaneet karkeaa luonnetta: sillä Christophe piti
+ystävätärtään arvossa. Ja Françoise, joka joskus saattoi olla niin
+julma, oli hyvä niitä kohtaan, jotka olivat hyviä hänelle; millään
+ehdolla maailmassa ei hän olisi tehnyt heille pahaa. Sitäpaitsi
+oli heillä molemmilla iloisen huumorin lahjat. Françoise oli itse
+ensimäisenä valmis pilkkaamaan itseään. Siitä huolimatta kalvoi hänen
+sydäntään tuska: sillä hän oli vielä entisen intohimonsa pauloissa;
+hän ajatteli yhä sitä kurjimusta, jota hän rakasti; eikä hän jaksanut
+sietää tätä sielunsa nöyryyttävää tilaa, ei varsinkaan, kun Christophe
+sen aavisti.
+
+Christophe, joka näki hänen viettävän kokonaisia päiviä vaieten ja
+hermostuneen synkkämielisenä, ihmetteli, ettei hän ollut onnellinen.
+Olihan Françoise päässyt taistelujensa perille: hän oli suuri
+taiteilijatar, ihailtu, jumaloitu...
+
+-- Kyllä niinkin, sanoi Françoise; jos olisin sellainen tunnettu
+näyttelijätär, jolla on kamasaksan sielu ja joka harjoittaa
+näyttelemistä kuin jotakin afääriä, niin olisin onnellinen. He ovat
+tyytyväisiä, kun he ovat "toteuttaneet" hyvän varallisen aseman,
+päässeet rikkaisiin porvarisnaimisiin, ja saaneet -- _nec plus
+ultra_ -- kunnianristin rintaansa. Minä, minä tahdoin enemmän. Ellei
+ihminen ole hassu, eikö menestys näytä vieläkin tyhjemmältä kuin
+onnistumattomuus? Sinun pitäisi se ainakin tietää!
+
+-- Minä sen tiedänkin, vastasi Christophe. Ah, hyvä Jumala, sellaiseksi
+en kuvitellut kunniaa lapsena ollessani. Miten palavasti minä sitä
+toivoin, ja miten säteilevältä se minusta näytti! Se oli minulle
+jollakin tavoin uskonnollista... Mutta en sure! Menestyksellä on eräs
+jumalallinen ominaisuus: se sallii minun tehdä jotain hyvää.
+
+-- Mitä hyvää? On voittaja. Mutta mitä varten? Mikään ympärillä ei ole
+muuttunut. Teatterit, konsertit, kaikki jäävät entiselleen. Pelkästään
+uutta muotia, joka seuraa toista. Meitä ymmärretään vain ohi juosten;
+ja sitten jo ajatellaan aivan toisia asioita. Ymmärrätkö sinä itsekään
+muita taiteilijoita? Joka tapauksessa ei sinua ymmärretä. Kuinka he ovat
+kaukana sinusta, ne mestarit, joita sinä rakastat eniten! Ajattelepas
+vain Tolstoitasi...
+
+Christophe oli näet kirjoittanut Tolstoille. Hän oli hänen harras
+ihailijansa, hän itki lukiessaan hänen kirjojaan; hän aikoi säveltää
+erään hänen venäläisille talonpojille kirjoittamansa sadun, hän
+oli pyytänyt häneltä siihen lupaa, lähettänyt hänelle _Liedinsä_.
+Tolstoi ei ollut vastannut hänelle mitään, enempää kuin aikoinaan
+Goethe Schubertin ja Berliozin kunnioituksenosoituksiin, kun he
+lähettivät hänelle mestariteoksensa. Tolstoi oli antanut esittää
+itselleen Christophen sävellyksiä; ja ne olivat harmittaneet häntä:
+hän ei ymmärtänyt niistä mitään. Hänestä oli Beethoven dekadentti
+ja Shakespeare puoskari. Sen sijaan oli hän suuresti mielistynyt
+imeliin pikkumestareihin, sellaiseen klaverimusiikkiin, joka aikoinaan
+hurmasi "Peruukkikuningasta"; ja hän piti _Kamarineitsyen Tunnustusta_
+kristillisenä kirjana...
+
+-- Suuret miehet eivät kaipaa meitä, sanoi Christophe. Toisia varten on
+ajateltava.
+
+-- Ketä? Porvarillista yleisöäkö, noita varjoja, jotka pimentävät
+ihmiseltä oikean elämän? Näytellä, kirjoittaa tuollaisia varten! Uhrata
+elämänsä heidän tähtensä! Se ei ole makeaa.
+
+-- Joutavaa huolta, vastasi Christophe. Minä näen heidät kyllä
+samanlaisina kuin sinäkin, mutta se ei tee minua surulliseksi. He eivät
+ole niin huonoja kuin sinä sanot.
+
+-- Kiltti saksalainen optimisti!
+
+-- He ovat ihmisiä, niinkuin minäkin. Minkä tähden he eivät ymmärtäisi
+minua?... -- Ja vaikkeivät he ymmärtäisikään, olisinko siitä
+millänikään? Sillä noiden tuhansien ihmisten joukossa on toki aina pari
+kolme, jotka ovat kanssani: se riittää minulle; tarvitsen ainoastaan
+pientä luukkua, josta voin joskus hengittää raitista ilmaa...
+Ajattelepas monia yksinkertaisia katselijoita, nuorukaisia, vilpittömiä
+ja hyviä vanhuksia, jotka sinun äänesi, sinun tulkitsemasi traagillinen
+kauneus nostaa lavalle ilmestyessäsi heidän arkisten päiväinsä
+yläpuolelle. Muista, millainen itse olit lapsena! Eikö ole kaunista
+tehdä muille, -- vaikkapa yhdelle ainoallekin, -- samaa hyvää, tuottaa
+samaa onnea, jota joku toinen antoi sinulle ennen muinoin?
+
+-- Ja sinä luulet, että tuollaisia olisi edes yksi? Minä puolestani
+olen alkanut sitä epäillä... Ja jos niin olisikin, millä tavoin
+parhaat niistä, jotka meitä rakastavat, oikeastaan rakastavat meitä?
+Millaisina he meidät näkevät? Näkevät sangen heikosti! Häpäisevät meitä
+ihaillessaankin; heitähän huvittaa yhtä paljon katsella jotain joutavaa
+tusinanäyttelijätärtä; he alentavat meidät niiden typerysten tasalle,
+joita halveksitaan. Heistä ovat kaikki ne, jotka vain menestyvät, aivan
+samanarvoisia.
+
+-- Ja kuitenkin: jälkimaailmassa jäävät, kaikesta huolimatta, elämään
+suurimpina juuri suurimmat.
+
+-- Sen tekee välimatkan pituus. Vuoret ylenevät sikäli kuin niistä
+joutuu loitommaksi. Silloin näkee paremmin niiden korkeuden; mutta
+silti ollaan niistä kauempana... Ja kuka sitäpaitsi sanoo, että
+suurimmat säilyvät? Tiedätkö sinä nimittäin, miten monet suuret ovat
+kadonneet?
+
+-- Oh, hitto vie! vastasi Christophe. Vaikkei ainoakaan ihminen
+ymmärtäisi, mitä minä ajattelen, eikä tietäisi, mitä olen, niin minä
+ajattelen ja olen sittenkin. Minulle jää musiikkini; minä uskon siihen;
+se on totisempi kuin mikään muu.
+
+-- Sinä oletkin taiteesi alalla vapaa, sinä saat tehdä, mitä tahdot.
+Mutta minä, mitä minä voin? Minun on pakko näytellä sitä, mitä
+annetaan, ja märehtiä inhottavuuteen saakka aina samaa. Tosin me
+emme ole Ranskassa vielä joutuneet aivan amerikalaisten näyttelijäin
+elukkatasolle: hehän esittävät tuhannen kertaa perätysten kehnoja
+_Rip_ tai _Robert-Macaire_ oopperoitaan, vääntäen viisikolmatta vuotta
+iästään saman typerän osan myllyä. Mutta me olemme sinnepäin menossa.
+Teatterimme ovat niin köyhiä! Yleisö ei kestä neroutta muuta kuin
+äärettömän pieninä apteekkiannoksina, maneerilla ja muotikirjallisella
+sokerilla höystettynä... Nero, joka "on muodissa!" Itkeäkö sille vai
+nauraa?... Turhaa voiman haaskausta! Katso, minkä kohtalon joku Mounet
+heiltä saa. Mitä hänen täytyi koko elämänsä näytellä? Ainoastaan pari,
+kolme osaa, jotka maksoivat vaivaa: Oedipos, Polyeuktes. Loput, mitä
+roskaa! Eikö se aivan äitelöi? Ja kun ajattelee, mitä kaikkea suurta
+ja kunniakasta hän olisi voinut tehdä sellaisilla voimilla? Eikä
+asianlaita ole paremmin muuallakaan kuin Ranskassa. Mitä he tekivät
+Dusesta? Mihin hän kulutti elämänsä? Kuinka hyödyttömiin osiin?
+
+-- Teidän oikea osanne on pakottaa maailma kunnioittamaan voimakkaita
+taideteoksia, sanoi Christophe.
+
+-- Turhaa ponnistella. Eikä se onnistukaan. Heti, kun tuollainen
+voimakas taideteos koskettaa näyttämöä, menettää se runollisuutensa
+suuruuden, muuttuu valehtelijaksi. Henkäyskin yleisön kurkusta pilaa
+sen. Tukehduttavien kaupunkien yleisö ei tiedä enää, mitä on vapaa
+ilma, luonto, terve runous: se haluaa teatterirunoutta, kissankultaa,
+ihomaalilla tuhrattua, ja haisevaa. -- Ah, sitten... vaikkapa
+menestyisikin sellaisessa... Ei, se ei vielä elämää täytä, se ei täytä
+minun elämääni.
+
+-- Sinä ajattelet yhä häntä.
+
+-- Ketä?
+
+-- Sen tiedät hyvin. Tuota miestä.
+
+-- Kyllä.
+
+-- Mutta jos hän olisi sinulla, tuo mies, ja jos hän sinua rakastaisi,
+niin myönnä, ettet olisi sittenkään onnellinen, keksisit aina jotain,
+jonka tähden kiduttaisit itseäsi.
+
+-- Se on totta... Ah, mikä minun onkaan?... Katso, minä olen saanut
+taistella liikaa, minä olen kuluttanut liiaksi itseäni, minä en jaksa
+enää löytää rauhaa, sisässäni on ainainen levottomuus, kuume...
+
+-- Eikö se liene ollut sinussa jo ennenkuin jouduit kärsimyksiin.
+
+-- Se on mahdollista. Kyllä, se oli jo silloin, kun olin pikku tyttö,
+oli niinkauan kuin voin muistaa... Se kalvoi jo silloin minua.
+
+-- Mitä sinä sitten nyt tahtoisit?
+
+-- Mistä sen voin tietää? Tahtoisin enemmän kuin voin.
+
+-- Tunnen tuon, virkkoi Christophe. Minä olin sellainen nuorena.
+
+-- Niin, mutta sinusta on tullut mies. Minä jään iäkseni
+kypsymättömäksi. Minä olen vajanainen olio.
+
+-- Kukaan ei ole täydellinen. Onni on se, että tuntee omat
+rajoituksensa ja rakastaa niitäkin.
+
+-- Minä en voi sitä enää. Olen joutunut siitä pois. Elämä on vääntänyt
+minut pakkoonsa, kangistanut, silponut rujoksi. Ja sittenkin minusta
+tuntuu, että olisin voinut olla normaali ja terve nainen ja silti
+sielultani kaunis olematta sellainen kuin lauma-ihmiset.
+
+-- Sinä voit olla sitä vieläkin. Minä näen sinut juuri sellaisena.
+
+-- Sano, minkälaisena minut näet.
+
+Christophe kuvaili häntä sellaisiin olosuhteihin, joissa hän olisi
+kehittynyt luonnollisella ja harmonisella tavalla, ja ollut onnellinen,
+rakastanut ja ollut rakastettu. Ystävättärestä tuntui hyvältä sitä
+kuulla. Mutta sitten hän sanoi:
+
+-- Ei, se on nyt mahdotonta.
+
+-- No niin, virkkoi silloin Christophe, siispä täytyy sanoa niinkuin
+Händel vanhana, kun hän tuli sokeaksi:
+
+    What ever is is right
+    (Hyvää on, mikä on.)
+
+Ja Christophe meni pianon ääreen ja lauloi tämän hänelle. Françoise
+syleili häntä, tuota rakasta optimisti-hupakkoaan. Christophe teki
+hänelle hyvää. Mutta hän pahaa Christophelle: ainakin pelkäsi Françoise
+sitä. Hän joutui joskus tuskallisen epätoivon valtaan eikä voinut sitä
+salata Christophelta, sillä rakkaus teki hänet heikoksi. Öisin, kun
+he makasivat rinnatusten vuoteessa ja Françoise kitui vielä valvoen
+tuskissaan, aavisti Christophe hänen tunteensa, ja silloin hän rukoili
+ystävätärtään, tuota niin läheistä ja samalla kaukaista, antamaan
+hänellekin osansa taakasta, joka häntä painoi; eikä Françoise jaksanut
+vastustaa häntä, vaan avasi sydämensä ja itki hänen sylissään; ja
+Christophe lohdutteli sitten häntä pitkät öiset hetket, hellästi ja
+vihastumatta; mutta moinen ainainen levottomuus alkoi kuitenkin ajan
+pitkään häntä vaivata. Françoise pelkäsi, että hänen sielunsa kuume
+tarttuisi myöskin Christopheen. Hän rakasti liian paljon Christophea
+sietääkseen ajatusta, että hän kärsisi hänen tähtensä. Françoiselle
+tarjottiin paikka Amerikassa; hän suostui tarjoukseen, pakottaakseen
+itsensä lähtemään. Ja hän jätti Christophen, hieman nöyryytettyyn
+sieluntilaan. Françoise oli yhtä nöyryytetty kuin hänkin. Etteivät he
+voineet olla onnellisia yhdessä!
+
+-- Ystävä-parka, sanoi hän Christophelle surullisesti, hellästi
+hymyillen. Olemmeko nyt typeriä? Me emme saa koskaan enää näin kaunista
+elämää, tällaista ystävyyttä. Mutta sille ei voi mitään, ei voi. Me
+olemme niin tyhmiä!
+
+He katsoivat toisiinsa, noloina ja suruisina. He nauroivat, etteivät
+olisi puhjenneet itkuun, syleilivät toisiaan ja erosivat kyyneleet
+silmissä. Koskaan he eivät olleet rakastaneet toisiaan niin syvästi
+kuin erotessaan.
+
+Ja kun Françoise oli lähtenyt, palasi Christophe taiteensa luokse,
+vanhan toverinsa... Oi tähtitaivaan rauhaa!
+
+
+
+
+Ei kulunut -- kauan, niin Christophe sai kirjeen Jacquelinelta. Se
+oli vasta kolmas kirje häneltä; ja sävy oli aivan toisenlainen kuin
+mihin Christophe hänen puoleltaan oli tottunut. Jacqueline valitti,
+ettei Christophea oltu nähty pitkiin aikoihin, ja pyysi sievästi
+häntä käymään heillä, ellei tahtonut tehdä surullisiksi ystäviään,
+jotka häntä rakastivat. Christophe oli mielissään, mutta ei liioin
+kummastellut tapausta. Hän oli ajatellut, ettei Jacquelinen väärä
+mieliala häntä kohtaan kestäisi pysyvästi. Hänellä oli tapana mainita
+erästä isoisä-vainajansa sutkausta:
+
+"Ennemmin tai myöhemmin tulee naisväelle hyvät hetkensä; täytyy
+ainoastaan kärsivällisesti niitä odottaa."
+
+Christophe meni siis taas käymään ystävänsä luona ja hänet otettiin
+ilolla vastaan. Jacqueline oli vieraalle hyvin huomaavainen; hän
+karttoi luonteenomaista ironista sävyään, varoi puheissaan kaikkea,
+mikä olisi saattanut loukata Christophea, seurasi mielenkiintoisesti
+hänen suunnitelmiaan ja puheli älykkäällä tavalla vakavista asioista.
+Christophe luuli, että hän oli tällä välin muuttunut. Mutta
+Jacqueline oli sellainen ainoastaan miellyttääkseen Christophea.
+Hän oli kuullut kerrottavan Christophen ja muotinäyttelijättären
+rakkaussuhteista, sillä juorut siitä olivat nykyään parisilaisten
+puheenaiheena; ja silloin oli Christophe näyttäytynyt hänelle aivan
+uudessa valossa: Jacqueline oli tullut hyvin uteliaaksi kaikesta,
+mikä koski Christophea. Kun hän nyt näki Christophen, oli hän hänen
+mielestään paljoa sympaatisempi kuin ennen. Hänen puutteensakaan
+eivät Jacquelinesta olleet viehätystään vailla. Hän huomasi, että
+Christophessa oli neroutta, ja että maksoi vaivan antaa hänen rakastua
+itseensä.
+
+Nuoren parin elämä ei ollut parantunut; se oli päinvastoin pahentunut.
+Jacquelinella oli ikävä, ikävä: hän oli kuolla ikävään... Kuinka
+nainen on maailmassa yksin! Paitsi lasta ei häntä kiinnitä mikään;
+eikä lapsikaan yksinään riitä häntä aina pidättämään: sillä kun hän on
+todella nainen, eikä pelkästään naaras, kun hänellä on rikas sielu ja
+vaativa sielunelämä, on hän luotu kaikenlaista sellaista varten, mitä
+hän ei voi toteuttaa yksin, jollei tulla hänelle avuksi!... Mies on
+paljoa vähemmin yksinään silloinkin, kun hän on kaikkein yksinäisin:
+hänen yksinpuhelunsa riittää kansoittamaan kokonaiset erämaat; ja kun
+hän on yksin toisen ihmisen kanssa, niin hän mukautuu siihen paremmin
+kuin nainen, sillä hän huomaa sitä vähemmän, hän puhelee itsensä
+kanssa aina. Eikä hän johdu ajattelemaankaan, että moinen ääni, joka
+puhuu järkkymättömän levollisesti korpeen, tekee hiljaisuuden sille
+olennolle, joka elää hänen parissaan ja jolle kaikki sanat ovat
+kuolleet, ellei rakkaus elähytä niitä, kahta kauheammaksi ja erämaan
+hirveämmäksi. Mies ei sitä huomaa; hän ei ole rakkaudessaan pannut
+niinkuin nainen peliin koko elämäänsä: hänen elämänsä päämäärät
+ovat muualla... Mikä voi täyttää naisen elämän ja hänen äärettömän
+kaipuunsa, nuo lukemattomat kiihkeät ja uhkuvat voimat, jotka ovat
+palaneet turhaan kokonaista neljäkymmentä vuosisataa, mitkä ihmiskunta
+on ollut olemassa, polttouhrina kahdelle ainoalle epäjumalalle:
+lyhytikäiselle rakkaudelle ja äitiydelle, tuolle ylhäiselle petokselle,
+joka on kielletty tuhansilta naisilta eikä toisten naisten elämässä
+koskaan täytä kuin muutaman vuoden?
+
+Jacqueline oli epätoivoissaan. Hänelle tuli sellaisia kauhun hetkiä,
+että ne lävistivät hänet kuin miekalla. Hän ajatteli:
+
+"Minkä tähden minä elän? Minkä tähden minä olen syntynyt?"
+
+Ja hänen sydäntänsä kouristi ahdistus.
+
+-- "Taivaan Jumala, minun täytyy kuolla! Minun täytyy kuolla!"
+
+Tämä ajatus kidutti häntä öisin kuin painajainen. Hän näki unta, että
+hän sanoi:
+
+-- "Nyt on vuosi 1889."
+
+-- "Ei", vastattiin hänelle. "Nyt on 1909."
+
+Ja hän oli lohduton, että hän oli kaksikymmentä vuotta vanhempi kuin
+luulikaan.
+
+-- Se loppuu pian, enkä minä ole elänyt. Mihin minä olen pannut nämä
+kaksikymmentä vuotta? Mitä minä olen tehnyt elämälleni?
+
+Hän näki unta, että hän oli _neljänä_ pikkutyttönä. Ne kaikki
+neljä nukkuivat samassa huoneessa, eri sängyissä. Kaikki ne olivat
+samankokoisia, ja kasvotkin samannäköisiä; mutta yksi niistä oli
+kahdeksan vuotta vanha, toinen viisitoista, kolmas kaksikymmentä,
+neljäs neljäkymmentä. Tuli rutto. Kolme oli jo kuollut. Neljäs katsoi
+itseään kuvastimesta; ja hän tyrmistyi; hän näki itsensä: nenä oli
+kutistunut, kasvot kalpeat... ja hänenkin piti pian kuolla -- ja siihen
+se kaikki loppuisi...
+
+-- "... Mitä minä olen tehnyt elämälleni?..."
+
+Hän heräsi itku silmissä; eikä se painajainen hävinnyt päivälläkään:
+se painajainen oli totta. Mitä hän oli tehnyt elämälleen? Kuka oli
+sen häneltä ryöstänyt?... Hän alkoi vihata miestään, tuota viatonta
+rikostoveria, (mitä siitä, olipa toinen viatonkin: tuska on kuitenkin
+sama!) sen sokean lain rikostoveria, joka tahtoi murskata hänet.
+Sellaisen vihan hetken jälkeen hän aina katui, sillä hän oli hyvä;
+mutta hän kärsi liian katkerasti; eikä hän voinut estää itseään
+työntämästä kärsimystä myöskin tuolle olennolle, joka oli sidottu
+häneen ja tukehdutti häntä, vaikka toinenkin kärsi; sillä jollekulle
+Jacqueline tahtoi kostaa. Perästä päin oli hän ylen masentunut, hän
+inhosi itseään; ja hän tunsi, että ellei hän löytäisi pelastuksen
+keinoa, tekisi hän miehelleen vielä enemmän pahaa. Sitä keinoa hän
+nyt hapuili ympäriltään; hän takertui kaikkeen, aivan kuin hukkuva
+oljenkorteen. Hän koetti kiintyä johonkin asiaan, johonkin työhön,
+olentoon, joka olisi jollakin tavoin ollut hänen omaa asiaansa, hänen
+työtään ja olemustaan. Hän koetti jälleen ryhtyä henkiseen puuhaan, hän
+luki vieraita kieliä, alkoi kirjoittaa jotain artikkelia, novellia,
+hän rupesi maalailemaan, säveltelemään... Turhaa: jo ensimäisenä
+päivänä rohkeus lannistui. Se oli liian vaikeaa. Ja sitäpaitsi: "Nuo
+kirjat ja taideteokset, mitä ne oikeastaan ovat? En tiedä, rakastanko
+niitä, en ajattele, onko niitä olemassakaan." Eräinä päivinä hänen
+puheensa oli kiihkeän vilkasta, hän nauroi miehensä kanssa, hän näytti
+kovasti innostuvan kaikesta, mistä he keskustelivat, kaikesta, mitä
+Olivier teki; hän koetti huumata itseään unohtaakseen... Turha vaiva:
+yhtäkkiä into herposi, sydän jäähtyi kylmäksi, Jacqueline meni kätköön,
+kyynelittä, masentuneena, tuskin voiden hengittää. -- Hän oli jo
+osaksi tehnyt tihunsa Olivierille. Olivier oli tullut skeptilliseksi,
+maailman mukaiseksi. Jacqueline ei ollut siitä yhtään mielissään; hän
+näki Olivierin yhtä heikoksi kuin hän itsekin oli. Melkein joka ilta
+he olivat poissa kotoaan. Jacqueline koetti parisilaisissa salongeissa
+haihduttaa ikäväänsä, jota ei kukaan voinut aavistaa, sillä sitä
+peitti, ironinen ja aina varuillaan oleva hymy. Hän etsi jotakuta, joka
+olisi rakastanut häntä ja pidättänyt häntä kuiluun vajoamasta. Turhaa,
+turhaa, turhaa! Hänen epätoivoiseen avunpyyntöönsä vastasi pelkkä
+hiljaisuus.
+
+Jacqueline ei rakastanut Christophea; hän ei voinut sietää hänen
+kovaa käytöstään, hänen loukkaavaa rehellisyyttään ja ennen kaikkea
+hänen välinpitämättömyyttään. Hän ei häntä rakastanut; mutta hänellä
+oli vaisto, että Christophe oli ainakin voimakas, -- kallio kuoleman
+meressä. Ja hän tahtoi takertua siihen kallioon, tuohon voimakkaaseen
+uimariin, jonka, pää pysyi tulvan yläpuolella, tai hukuttaa hänet
+kanssaan...
+
+Ja sitä paitsi: hänelle ei riittänyt sekään, että hän oli eroittanut
+Olivierin hänen ystävistään; hänen täytyi vielä anastaa nuo ystävät
+itselleen. Kunniallisimmissakin naisissa herää joskus vaisto, joka
+pakottaa heitä koettelemaan voimainsa suuruutta, jopa koettelemaan
+sitä yli voimainsakin. Tällaisessa voiman väärinkäytössä kokee heidän
+heikkoutensa voimansa. Ja kun nainen on egoisti ja turhamainen,
+nauttii hän ilkeää iloa, kun voi riistää puolisoltaan hänen ystäviensä
+ystävyyden. Se tehtävä on melkoisen helppo: riittää vain joku silmäys.
+Ei löydy miestä, olipa hän kunniallinen tai ei, joka ei olisi kyllin
+heikko käydäkseen tähän koukkuun. Olipa miehen ystävä miten rehellinen
+tahansa, niin ajatuksissaan hän melkein aina pettää ystävänsä, joskin
+hän voi välttää itse teon. Ja jos petetty huomaa sen, silloin tulee
+heidän ystävyydestään loppu: he eivät katsele enää toisiaan entisin
+silmin. Nainen, joka leikkii tätä vaarallista leikkiä, jää enimmäkseen
+ennalleen, hän ei vaadikaan enempää: hän pitää heidät molemmat,
+saatuaan heidän välinsä rikki, heidät armoilleen anastetuksi.
+
+Christophe huomasi nämä Jacquelinen kohteliaisuudet; mutta hän ei
+niistä kummastunut. Kun Christophe tarkoitti hyvää jollekulle, oli
+hänellä naivi taipumus pitää aivan luonnollisena, että häntäkin
+rakastettiin ilman minkäänlaisia sala-ajatuksia. Hän vastasi iloisin
+mielin nuoren naisen lähentelyihin; hän piti häntä viehättävänä; hän
+huvittelihe koko sydämestään hänen seurassaan; ja hän arvosteli nyt
+Jacquelinea niin suopeasti, että melkeinpä jo piti Olivieria sangen
+tyhmänä, jos Olivier ei voisi olla onnellinen Jacquelinen kanssa ja
+tehdä vaimoa onnelliseksi.
+
+Christophe lähti muutamia päiviä kestävälle automobiiliretkelle, jonka
+hänen ystävänsä olivat päättäneet tehdä; ja hän poikkesi vieraaksi
+heidän maataloonsa, -- Langeais-suvun vanhalle tilalle Bourgognessa;
+taloa säilytettiin muistona, mutta muuten siellä ei usein käytykään. Se
+oli yksinäisellä paikalla keskellä viinitarhoja ja metsiä; sisältä se
+oli rappiolla, ikkunat olivat hatarat; siellä tuntui homeen, kypsien
+hedelmäin, vilpoisan siimeksen ja auringon kuumentamien hartsipuiden
+hajua. Kun Christophe nyt oli useita päiviä Jacquelinen lähettyvillä,
+valtasi hänet vähitellen jonkinlainen ärsyttävä ja suloinen tunne,
+joka ei kuitenkaan tehnyt häntä rauhattomaksihan nautti viattomasti,
+mutta ei suinkaan aineettomasti, nähdessään häntä, kuullessaan hänen
+ääntänsä, hipaistessaan tuohon sievään ruumiiseen ja tuntiessaan
+Jacquelinen suun hengityksen. Olivier oli hiukan huolissaan ja
+vaitelias. Hän ei ollut epäluuloinen; mutta häntä ahdisti jonkinlainen
+hämärä levottomuus, vaikka hän olisi hävennyt sitä tunnustaa; ja
+kurittaakseen itseään tuon vikansa tähden jätti hän usein nuo toiset
+kahden kesken. Jacqueline tunsi, mitä Olivier aavisteli, ja se liikutti
+häntä; ja hänen mielensä teki sanoa hänelle:
+
+-- Oi, älä ole tuskissasi, ystäväni. Sinua minä rakastan yhä enemmän.
+
+Mutta hän ei sanonutkaan mitään, ja he kaikki kolme antoivat asian
+mennä, miten sattui. Christophe aavistamatta mitään, Jacqueline
+tietämättä, mitä hän oikein tahtoi, ja jättäen sattuman asiaksi
+näyttää sen hänelle, Olivier yksinään aavistaen jotain, mutta
+tahtomatta sellaista ajatella, sillä itsetunne ja rakkaus tekivät hänet
+häveliääksi. Kun tahto vaikenee, niin vaisto puhuu; sielun nukahtaessa
+ruumis kulkee omia teitään.
+
+Eräänä iltana aterian jälkeen oli ilma heistä niin ihana, -- ei
+kuutamoa, tähtinen taivas, -- että heidän teki mieli kävelemään
+puutarhaan. Olivier ja Christophe lähtivät sinne. Jacqueline meni
+vielä huoneeseensa ottamaan saaliaan. Hän ei tullutkaan takaisin.
+Christophe sadatteli naisten iänikuista hitautta, ja meni kutsumaan
+Jacquelinea, -- (jo muutaman ajan oli Christophe itse huomaamattaan
+näytellyt ikäänkuin aviomiehen osaa.) -- Hän kuuli nyt Jacquelinen
+tulevan. Kamarissa, jossa Christophe seisoi, ei saattanut nähdä mitään,
+ikkunaluukut olivat kiinni.
+
+-- Tulkaa jo, hyvä rouva Kuhniainen, huusi Christophe iloisesti. Tehän
+kulutatte peilinne puhki siihen katsomalla.
+
+Jacqueline ei vastannut. Hän oli pysähtynyt, Christophella oli kyllä
+tuntu, että hän oli huoneessa; mutta Jacqueline ei liikahtanutkaan.
+
+-- Missä olet? kysyi Christophe.
+
+Jacqueline ei vastannut. Myöskin Christophe vaikeni: hän haparoi
+pimeässä ja tuli omituisen rauhattomaksi. Hän pysähtyi kovasti sykkivin
+sydämin. Hän kuuli aivan läheltään Jacquelinen keveän hengityksen.
+Christophe astui vielä askeleen ja seisattui taas. Jacqueline oli
+lähellä häntä, Christophe tiesi sen, mutta hän ei voinut liikahtaakaan.
+Muutama sekunti hiljaisuutta. Yhtäkkiä tarttuu kaksi kättä häneen ja
+vetää häntä puoleensa, huulet painuvat hänen huuliinsa. Christophe
+syleili häntä. Sanaakaan sanomatta, molemmat liikkumatta. -- Heidän
+huulensa tempautuivat irti toisistaan väkinäisesti. Jacqueline lähti
+huoneesta. Christophe meni väristen hänen perässään. Hänen polvensa
+vapisivat. Hän heittäytyi hetkeksi nojaamaan seinään, odottaen, että
+sydämen kiihkeä kuohu asettuisi. Viimein hän lähti toisten perästä.
+Jacqueline puheli tyynesti miehensä kanssa. He kaksi kävelivät muutamia
+askeleita Christophen edellä. Christophe seurasi heitä järkytetyin
+mielin. Olivier pysähtyi häntä odottamaan. Christophe samoin. Olivier
+kutsui häntä ystävällisesti tulemaan. Christophe ei vastannut. Olivier
+tunsi ystävänsä luonteen, ja että hän silloin tällöin sulkeutui
+oikullisesti ja jörösti itseensä, joten hän ei nyt koettanutkaan häntä
+houkutella, vaan jatkoi Jacquelinen kanssa kävelyään. Ja Christophe
+seurasi heitä kymmenen askeleen päästä, seurasi kuin kone, kuin koira.
+Kun toiset pysähtyivät, pysähtyi hänkin. Kun he kävelivät, hänkin
+käveli. Niin kiersivät he kertaalleen puiston ja menivät takaisin
+sisään. Christophe nousi heti kamariinsa ja sulkeutui sinne. Hän ei
+sytyttänyt tulta. Hän ei mennyt levollekaan. Ei ajatellut mitään.
+Sydänyöllä valtasi hänet uni, hän nukahti istualleen pöydän ääreen, pää
+käsien varassa. Tunti sen jälkeen hän heräsi. Sytytti kynttilän. Kokosi
+kiireesti paperinsa ja muut tavaransa, työnsi ne matkalaukkuunsa,
+heittäytyi sänkyyn, ja nukkui aamun sarastukseen asti. Silloin hän
+lähti huoneesta, laukkuineen, ja matkusti pois. Häntä odotettiin koko
+aamupäivä. Häntä etsittiin kaiken päivää. Jacqueline salasi kiehuvan
+vihansa välinpitämättömyyteen ja sanoi julkean ironisesti aikovansa
+muka laskea hopealusikkansa. Vasta seuraavana iltana sai Olivier
+Christophelta kirjeen:
+
+    "Kunnon ystäväni, älä suutu, että minä hävisin kuin hullu. Sillä
+    hulluhan minä olen, senhän tiedät. Minkä sille voi? Minä olen,
+    mikä olen. Kiitos hellästä vierasvaraisuudestasi. Se teki niin
+    hyvää. Mutta ymmärrätkös, minä en ole luotu elämään toisten
+    kanssa. Enkä tiedä, olenko luotu yleensäkään elämään. Minä
+    olen luotu pysymään omassa nurkassani ja rakastamaan ihmisiä
+    -- loitolta: se on viisainta. Kun näen läheltä heitä, tulee
+    minusta ihmisvihaaja. Ja sitähän minä juuri en tahdo olla. Minä
+    tahdon rakastaa ihmisiä, tahdon teitä kaikkia rakastaa. Oi,
+    kuinka tahtoisin tehdä teille kaikille hyvää! Jos minä voisin
+    tehdä jotain, että te olisitte, -- että sinä olisit onnellinen!
+    Miten ilomielin antaisin siitä kaiken onneni, mitä minulla voi
+    olla!... Mutta sitäkään en saa tehdä. Ihminen ei voi muuta kuin
+    näyttää toisille tietä. Ei voi tasoittaa heille tietä. Kunkin on
+    pelastettava itse itsensä. Pelasta itsesi! Pelastakaa itsenne!
+    Minä pidän sinusta niin paljon.
+
+                                                    Christophe.
+
+    Kunnioittavat tervehdykseni rouva Jeanninille."
+
+"Rouva Jeannin" luki kirjeen, suu halveksivassa rypyssä. Luki ja sanoi
+kuivasti:
+
+-- No, tottele hänen neuvoaan. Pelasta itsesi. Mutta kun Olivier ojensi
+kätensä ottaakseen häneltä kirjeen takaisin, rutisti Jacqueline sen
+ja heitti maahan; ja kaksi suurta kyyneltä puhkesi hänen silmistään.
+Olivier otti kiihkeästi häntä kädestä:
+
+-- Mikä sinun on? kysyi hän liikutettuna.
+
+-- Anna minun olla, huusi Jacqueline vimmoissaan.
+
+Ja hän meni ulos. Ovella hän huusi vielä:
+
+-- Egoistit!
+
+
+
+
+Christophe oli lopulta tehnyt suojelijansa _Le Grand Journalin_ miehet
+vihollisikseen. Sen saattoi jo arvatakin. Christophe oli saanut
+taivaalta tuon Goethen kehuman hyveen, jonka nimi on:
+
+"_Ei-kiitollisuus_".
+
+"_Vastenmielisyys ilmaista kiitollisuuttaan_, kirjoitti Goethe
+ironisesti, _on harvinainen eikä esiinny muissa kuin huomattavissa
+miehissä, jotka ovat nousseet köyhimmistä kansanluokista ja olleet
+pakotetut joka askeleella huolimaan hyväntekijöiltään apua, joka on
+melkein aina karkeudella myrkytetty_."
+
+Christophe ei luullut, että hänen velvollisuutensa olisi vaatinut
+häntä matelijaksi hänelle tehdyn palveluksen vuoksi, eikä -- se
+oli hänestä sama asia -- luopumaan omasta vapaudestaan. Hän ei
+puolestaan tarjoillut hyvyyttään huutokaupalla, hän lahjoitti sen.
+Hänen auttajansa käsittivät asian hiukan toisella tavalla. Korkea
+siveystajunta, joka heillä oli velallistensa velvollisuuksista,
+loukkaantui, kun Christophe kieltäytyi säveltämästä jotakin typerää
+hymniä, jota häneltä vaadittiin tuon sanomalehden järjestämiin
+reklaamijuhliin. He antoivat Christophen selvästi ymmärtää, että tämä
+hänen käytöksensä oli varsin sopimatonta. Christophe välitti heistä
+vähät. Ja hän ärsytti heitä joku aika sen jälkeen vielä enemmän, kun
+kumosi häikäilemättä eräitä itsetietoisia uutisia, joita lehti hänestä
+levitteli.
+
+Silloin alkoi häntä vastaan täysi sota. Siinä käytettiin kaikkia
+aseita. Vedettiin jälleen vääristelyjen arsenaalista esille se vanha
+kanuuna, jota kaikki heikkolahjaiset aina ovat luovia sieluja vastaan
+käyttäneet ja joka ei koskaan ketään tapa, mutta jonka vaikutus
+hölmöihin on hairahtumaton: häntä syytettiin plagiaatista. Leikeltiin
+hänen teoksistaan ja toisten tuntemattomien suuruuksien sävellyksistä
+keinotekoisesti valittuja kappaleita ja väärenneltiin niitä; siten
+todistettiin, että hän oli varastanut aiheensa noilta raukoilta. Häntä
+syytettiin siitä, että hän oli muka koettanut tukehduttaa nuorempia
+taiteilijoita. Oi, jospa hän nyt olisi joutunut tekemisiin ainoastaan
+sellaisten herrain kanssa, joilla haukkuminen on ammattina, nimittäin
+kriitikkojen, noiden kääpiöiden, jotka kiipeilevät suuren miehen
+hartioille ja huutavat:
+
+-- Minä olen suurempi kuin sinä!
+
+Mutta ei, se ei riittänyt; lahjakkaatkin miehet karkailevat toistensa
+kimppuun: jokainen koettaa tuottaa virkaveljilleen tukaluutta niin
+paljon kuin mahdollista; ja kuitenkin, niinkuin usein on sanottu, on
+maailma kyllin avara, että jokainen voi tehdä rauhassa työtään; ja
+kullakin on jo omassa kyvyssään sellainen vihollinen, että se antaa
+tarpeeksi puuhaa.
+
+Saksassa oli yllin kyllin kateellisia taiteilijoita, jotka hankkivat
+aseita Christophen vihamiehille, elleivät nämä itse niitä keksineet.
+Ja oli niitä Ranskassakin. Musiikkilehtien natsionalistit -- heistä
+olivat useimmat ulkomaalaisia -- paiskasivat hänelle vasten naamaa
+hänen kansallisuutensa jonkinlaisena häväisynä. Christophen menestys
+oli paljon suurentunut; ja nyt sekautui asiaan muoti, saaden aikaan
+sen pahan, että koska se tuhlasi hänelle liiallisesti suitsutusta,
+kiusasi hän sellaisiakin ihmisiä, jotka eivät lukeutuneet mihinkään
+varmaan puoluekuntaan, -- ja sitä suuremmalla syyllä vielä enemmän
+toisia. Christophen konserteissa kävi nykyään säännöllisesti paitsi
+hienostoa ja nuorten aikakauslehtien kynäilijöitä myöskin hänen
+taiteensa intoilijoita, ja nämä kiihtyivät haltioihinsa, sävelsipä
+hän mitä tahansa, ja julistivat vimmatusti, ettei musikkia ollut
+olemassakaan ennen häntä. Jotkut heistä ryhtyivät selittelemään
+hänen teoksiaan ja keksivät niissä filosofisia tarkoitusperiä, jota
+kuullessaan hän itse suorastaan ällistyi. Toiset näkivät niissä
+sävellystaiteen vallankumouksen, hyökkäyksen sellaisten traditsionien
+kimppuun, joita Christophe kunnioitti enemmän kuin kukaan muu. Hänen
+ei olisi auttanut väittää vastaan. Hänelle olisi todistettu, ettei hän
+ymmärtänyt, mitä itse oli kirjoittanut. Nuo kannattajat ihailivat häntä
+ihaillessaan itseään. -- Niinpä olivatkin Christophen ammattiveljet
+sangen onnellisia tästä sodasta häntä vastaan; he olivat raivostuneet
+hänen puolestaan pidetystä "humbuugimetelistä", vaikka hän oli mitä
+siihen tuli aivan viaton. He eivät kaivanneet mitään järkisyitä
+ollakseen pitämättä hänen sävellyksistään: enimmät tunsivat häntä
+kohtaan sellaisten taiteilijain luonnostaan ymmärrettävää ärtyisyyttä,
+joilla ei ole mitään ajatuksia ja jotka ilmaisevat sitä olematontaan
+vaivattomasti, opittujen kaavain mukaan, kun taas mies, jonka pää on
+aatteita täynnä, saattaa tulkita niitä jonkinverran kömpelösti, luovan
+mielikuvituksensa näennäisen epäjärjestyksen vaatimuksia noudattaen.
+Kuinka monta kertaa olivatkaan kaikenlaiset tuhraajat, jotka käsittivät
+tyylin jonkin nurkkakunnan tai koulun reseptien seuraamiseksi, itsensä
+valamiseksi niiden ohukaispannuun, singonneet häntä vastaan sen
+moitteen, ettei hänellä ollut tyyliä! Christophen parhaita ystäviä
+olivat ne, jotka eivät koettaneet häntä ymmärrellä ja jotka yksinään
+hänet ymmärsivät, koska he yksinkertaisesti vain rakastivat häntä
+sen vuoksi, että tunsivat hänen töittensä tekevän itselleen hyvää;
+mutta hehän olivat taistelussa vähäpätöisiä kuuntelijoita, joilla ei
+ollut äänivaltaa. Ainoa, joka olisi saattanut vastata voimakkaasti
+Christophen nimessä, oli Olivier; mutta hän eli silloin Christophesta
+erillään ja näytti hänet unohtaneen. Christophe oli siis heitetty
+vastustajainsa ja ihailijainsa väliin, jotka tekivät kilpaa hänelle
+pahaa. Hän kyllästyi kaikkeen niin, ettei vastannut mihinkään
+hyökkäyksiin. Kun hän luki tuomioita, joita hänestä lausuttiin jonkin
+mahtavan lehden palstoilla, noita itsekylläisiä arvosteluja, joiden
+tekijät mestaroivat taidetta koko tietämättömyytensä ja koskemattoman
+asemansa häikäilemättömyydellä, niin hän vain kohautteli hartioitaan ja
+sanoi:
+
+-- Tuomitse vain minua. Minä tuomitsen sinut. Nähdäänpähän sadan vuoden
+päästä!
+
+Mutta sillävälin jatkuivat pahansuovat sättimiset täydellä voimalla;
+ja yleisö otti tapansa mukaan suu auki vastaan typerimmät ja
+hävittömimmätkin syytökset.
+
+Ikäänkuin hänen asemansa ei olisi jo ennestään ollut tarpeeksi vaikea,
+sotki Christophe juuri tällä hetkellä välinsä kustantajansakin kanssa.
+Ja kumminkaan ei hänellä ollut syytä moittia Hechtiä, sillä Hecht
+julkaisi aina kaikki hänen uudet teoksensa ja oli liikeasioissa
+kunniallinen mies. On kyllä totta, ettei se kunniallisuus estänyt
+häntä teettämästä Christophella epäedullisia sopimuksia; mutta
+ne sopimuksensa hän piti. Jopa piti hän ne liiankin tarkoin.
+Eräänä päivänä näki Christophe hämmästyksekseen, että eräs hänen
+kirjoittamansa septetti oli sovitettu kvartetiksi ja eräs kahdelle
+kädelle aiottu pianosarja sovellettu kömpelösti neljälle kädelle, eikä
+asiasta oltu ilmoitettu hänelle mitään. Hän juoksi Hechtin puheille,
+työnsi hänen eteensä tuhratut kappaleet ja sanoi:
+
+-- Tunnetteko näitä?
+
+-- Epäilemättä, vastasi Hecht.
+
+-- Ja te olette uskaltanut... uskaltanut väärennellä teoksiani
+kysymättä minulta lupaa!...
+
+-- Mitä lupaa? virkkoi Hecht. Teidän teoksenne ovat minun omaisuuttani.
+
+-- Myöskin minun, luultavasti.
+
+-- Eivät, vastasi Hecht lauhkeasti. Christophe kuohahti.
+
+-- Eivätkö minun työni ole minun?
+
+-- Ne eivät ole enää teidän. Te olette myönyt ne minulle.
+
+-- Te laskette leikkiä! Minä olen myönyt teille paperiarkit. Lyökää
+niistä rahaa, jos tahdotte. Mutta se, mitä niihin on kirjoitettu, on
+vertani, se on minun.
+
+-- Te olette myönyt minulle kaikki. Vastineeksi työstä, joka on tuossa,
+olen luvannut teille kolmensadan frangin palkkion, joka on maksettava
+täyteen summaan suorittamalla kolmekymmentä sentimea jokaisesta
+ensimäisen painoksen kappaleesta. Täten te olette luovuttanut minulle,
+ilman minkäänlaisia ehtoja tai rajoituksia, kaikki oikeutenne työhönne.
+
+-- Myöskö oikeuden hävittää töitäni?
+
+Hecht kohautti hartioitaan, soitti kelloa ja sanoi eräälle
+virkailijalleen:
+
+-- Tuokaapa tänne monsieur Krafftin kontrahti. Hän luki nyt vakavasti
+Christophelle sopimuksen jonka Christophe oli sitä katsomattakaan
+allekirjoittanut, -- ja siitä seurasi, sävellystenkustantajien
+tuohon menneeseen aikaan tavallisesti noudattamien sopimussääntöjen
+mukaisesti, että -- "Hecht oli siirretty kaikkien tekijän oikeuksien,
+mahdollisuuksien ja osuuksien saajaksi, sisältyen tähän oikeus
+kustantaa, julkaista, piirtää, painattaa, käännättää, vuokrata ja myydä
+oman etunsa mukaan, missä muodossa tahtoi, esityttää konserteissa,
+café-konserteissa, tanssiaisissa, teattereissa j.n.e., mainittua
+teosta, julkaista sen jokaista instrumenteille sovitusta, niin myöskin
+sanoilla varustettuna, samoin kuin muuttaa sen nimeä... y.m. y.m."
+
+-- Näette nyt, sanoi Hecht Christophelle, että olen ollut sangen
+kohtuullinen.
+
+-- Selvästikin, vastasi Christophe; minun täytyy teitä kiittää. Te
+olisitte voinut tehdä septetistäni kahvilarenkutuksen.
+
+Hän vaikeni järkytettynä ja painoi päänsä käsiinsä.
+
+-- Minä olen myönyt sieluni, hoki hän.
+
+-- Olkaa varma siitä, että minä en käytä sitä väärin, sanoi Hecht
+hänelle pistävästi.
+
+-- Ja kuinka on mahdollista, sanoi Christophe, että teidän tasavaltanne
+oikeuttaa tällaista huijausta! Täällä väitetään, että ihminen on vapaa.
+Mutta aatteita myydään kaupparojuna.
+
+-- Te olette saanut maksun, vastasi Hecht.
+
+-- Kolmekymmentä hopeapenninkiä, niin juuri, vastasi Christophe. Saatte
+ne takaisin.
+
+Hän kaiveli taskujaan antaakseen Hechtille takaisin nuo kolmesataa
+frangia. Mutta hänellä ei niitä ollut. Hechtin suu meni hymyyn, hiukan
+halveksivasti. Se hymy sai Christophen raivoon.
+
+-- Minä tahdon kaikki teokseni takaisin sanoi, hän; minä ostan ne
+teiltä.
+
+-- Siihen teillä ei ole minkäänlaista oikeutta, vastasi Hecht. Mutta
+koska tapani ei ole suinkaan pidellä ihmisiä väkivalloin, niin suostun
+antamaan ne teille takaisin, -- jos olette taipuvainen maksamaan
+minulle asianmukaisen vahingonkorvauksen.
+
+-- Sen minä teen, sanoi Christophe, vaikka minun täytyisi myydä itseni.
+
+Hän suostui kaksi viikkoa myöhemmin tinkimättä Hechtin määräämiin
+ehtoihin. Niin teki hän sen mahdottoman hulluuden, että osti itselleen
+teostensa painokset viisi kertaa suuremmalla hinnalla kuin ne olivat
+hänelle tuottaneet, vaikkei tuo hinta ollutkaan liioiteltu: sillä
+se oli tarkoin laskettu aivan niiden todellisten voittojen mukaan,
+mitä Hecht itse olisi saanut Christophen teoksista. Christophe ei
+pystynytkään maksamaan; ja Hecht oli ottanut sen huomioon. Hän ei
+huolinut ahdistella Christophea, sillä hän piti häntä taiteilijana ja
+ihmisenä suuremmassa arvossa kuin ketään muuta musiikkimiestä; mutta
+hän tahtoi antaa hänelle pienen läksytyksen: sillä hän ei sallinut,
+että hänen oikeuksiinsa uskallettiin niskuroivasti kajota. Hän ei
+ollut tehnyt noita lakisäädöksiä, ne olivat sen ajan luomia: hän piti
+siis niitä varsin kohtuullisina. Hän oli muuten vakuutettu, että
+ne valvoivat hyvin tekijän etuja, samoin kuin kustantajankin, joka
+tietää paremmin kuin tekijä levittää teoksia, eikä arastele kaupoissa,
+niinkuin hän, kaikenlaisia tunnesyitä, syitä, jotka ovat kylläkin
+kunnioitettavia, mutta haitaksi taiteilijan todellisille eduille. Hän
+oli päättänyt auttaa Christophen voittoon; mutta sen täytyi tapahtua
+hänen, Hechtin, määräämällä tavalla, ja sillä ehdolla, että Christophe
+antautui luineen nahkoineen hänen valtaansa. Hecht tahtoi osoittaa
+Christophelle, etteivät hänen palveluksensa olleet niinkään helposti
+syrjään lykättäviä. He tekivät uuden sopimuksen seuraavilla ehdoilla:
+ellei Christophe kuuden kuukauden sisällä saisi summaa suoritetuksi,
+niin jäisivät hänen teoksensa Hechtin yksinomaisuudeksi. Oli helppo
+arvata, ettei Christophe voinut saada kokoon neljättäkään osaa
+vaaditusta määrästä.
+
+Hän koetti kuitenkin itsepäisesti; hän muutti pois huoneistostaan,
+joka oli täynnä hänelle rakkaita muistoja, ja vuokrasi halvemman; --
+hän möi osan tavaroitaan, eikä suureksi kummakseen saanut niistä juuri
+mitään hintaa; -- hankki niskoilleen velat ja turvautui ystävälliseen
+Moochiin, joka onnettomuudeksi oli siihen aikaan sangen vähissä
+varoissa ja vielä sairaanakin, pysyen sisällä kihtinsä kynsissä; --
+Christophe koetti hankkia toisen kustantajan, ja sai joka paikassa
+kuulla samat voitonhimoiset ehdot kuin nekin, joita Hecht oli hänelle
+esittänyt, ellei hänen tarjoustaan suorastaan hyljättykin.
+
+Siihen aikaan olivat hyökkäykset musiikkilehdissä häntä vastaan
+kaikkein kiivaimmillaan. Varsinkin eräs huomattavimpia parisilaisia
+lehtiä oli leppymätön; joku sen toimittaja, joka ei esiintynyt omalla
+nimellään, oli valinnut hänet alinomaiseksi maalitaulukseen: ei mennyt
+viikkoakaan, ettei _Les Echos_ julkaissut jotain hävytöntä uutista
+tehdäkseen Christophen naurettavaksi. Musiikkiarvostelu täydensi
+tuon naamioidun virkaveljensä työtä: pieninkin aihe riitti syyksi,
+jonka nojalla se voi purkaa ohimennen kiukkuaan. Eivätkä nämä olleet
+vielä muuta kuin alkukahakoita: mokomaa lupasi jatkua jokaisessa
+sopivassa tilaisuudessa, ja tarkoituksena näytti olevan lopullinen,
+järjestelmällinen teloitus. Hyökkääjät eivät pitäneet liikaa kiirettä,
+sillä he tiesivät, ettei mikään selvä syytös tehoa yleisöön niin
+hyvin kuin alinomaiset itsepintaisesti jatkuvat vihjaukset. He
+leikittelivät Christophella kuin kissa hiirellä. Christophe, jolle
+nuo artikkelit luonnollisesti lähetettiin, halveksi niitä, mutta ei
+silti voinut olla kärsimättä niistä. Kuitenkin hän oli vaiti. Ja sen
+sijaan, että hän olisi vastannut -- (ja olisiko hän muuten saanut
+tilaisuuttakaan vastata, vaikka olisi tahtonutkin?) -- jatkoi hän
+vain tuota itsetuntonsa vaatimaa hyödytöntä ja epäsuhtaista otteluaan
+kustantajansa kanssa. Siinä hukkasi hän kaiken aikansa, voimansa ja
+rahansa, ja ainoat aseensakin, koska hän tahtoi väen väkisin estää
+teoksiansa pääsemästä julkisuuteen, johon Hecht oli toki niitä auttanut.
+
+Yhtäkkiä kaikki muuttui kokonaan. Lehden lupaama uusin artikkeli
+ei ilmestynytkään. Salavihjailuista tuli loppu. Hyökkäily pysähtyi
+siihen paikkaan. Vieläpä enemmänkin: pari kolme viikkoa myöhemmin
+kirjoitti saman lehden arvostelija ikäänkuin sattumalta hänestä
+muutamia kiittäviä rivejä, jotka näyttivät viittaavan siihen, että
+rauha oli nyt tehty. Muuan suuri leipzigiläinen kustantaja kirjoitti
+Christophelle ja tarjoutui kustantamaan hänen teoksiaan; sopimus
+tehtiin Christophelle sangen edullisilla ehdoilla. Hänelle tuli sangen
+mairitteleva kirje, jonka kuoressa oli Itävallan lähetystön leima
+ja jossa lausuttiin toivomus saada ottaa muutamia hänen teoksiaan
+lähetystössä pidettävien juhlailtojen ohjelmaan. Filomelaa, joka oli
+ruvennut pitämään Christophen asioista huolta, pyydettiin laulamaan
+eräässä näistä illanvietoista; ja kohta sen jälkeen tahdottiin häntä
+esiintymään kaikissa Parisin saksalaisten ja italialaisten koloniain
+aristokraattisissa salongeissa. Christophen itsensä, joka ei voinut
+olla menemättä erääseen tällaiseen konserttiin, otti lähettiläs vastaan
+erittäin kohteliaasti. Ja kuitenkin huomasi Christophe, kun hän puheli
+hetkisen lähettilään kanssa, ettei tuo herra, joka ei ollut kovin
+musikalinen, tuntenut laisinkaan hänen teoksiaan. Mistä tällainen asian
+harrastus sitten yhtäkkiä tuli? Jokin näkymätön käsi näytti suojelevan
+häntä, hävittävän esteitä, tasoittavan hänelle tietä. Christophe koetti
+saada tuosta ystävästä selvää. Lähettiläs ilmaisi kautta rantain jotain
+parista Christophen ystävästä, jotka olivat häneen suuresti kiintyneet,
+nimittäin kreivi ja kreivitär Berény. Christophe ei tuntenut edes
+heidän nimeänsäkään; eikä hän saanut sinä iltana, jolloin hän kävi
+lähetystössä, tilaisuutta esityttää itseään heille. Hän ei huolinut
+sitten enää tungetella heidän tuttavuuteensa. Hänellä oli siihen aikaan
+sellainen ihmisinhon kausi, että hän välitti yhtä vähän ystävistään
+kuin vihollisistaankin: ystävät ja vihamiehet olivat yhtä epävarmoja;
+häilyviä kuin tuuliviiri; täytyi oppia tulemaan toimeen ilman heitä ja
+sanomaan niinkuin muuan 1600-luvulla elänyt vanha viisas:
+
+"_Jumala antoi ystäviä minulle; hän otti ne pois; he ovat minut
+jättäneet. Minä jätän heidät, enkä sitä muistele._"
+
+Sen jälkeen kun Christophe oli lähtenyt Olivierin luota, ei Olivier
+ollut antanut hänelle itsestään elonmerkkiä; kaikki tuntui loppuneen
+heidän välillään. Christophe ei halunnut hankkia uusia ystäviä. Hän
+ajatteli, että kreivi ja kreivitär Berény olivat samanlaisia kuin monet
+muutkin keikarit, jotka olivat väittäneet olevansa hänen ystäviään; hän
+ei yrittänytkään päästä heitä tapaa maan. Jos tilaisuus olisi tullut,
+olisi hän heitä paremminkin paennut.
+
+Hän olisi tahtonut paeta koko Parisista. Hän kaipasi muutamaksi
+viikoksi lempeän yksinäisyyden turviin. Jos hän olisi saanut pujahtaa
+jonkin päivän, ainoastaan jonkin päivän ajaksi synnyinmaahansa
+virkistymään! Vähitellen kasvoi se kaipuu aivan sairaloiseksi
+kiihkoksi. Hän tahtoi nähdä jälleen jokensa, taivaansa, sen maan,
+jossa hänen rakkaat omaisensa mullassa nukkuivat. Hänen täytyi saada
+ne nähdä. Mutta hän ei voinut sitä tehdä muuten kuin vapautensa
+menettämisen uhalla: hän oli yhä vangitsemismääräyksen alainen, johon
+hänet oli tuomittu silloin kun hän pakeni Saksasta. Mutta hän tunsi,
+että hän tekisi vaikka mitä hullutuksia, kun hän vain saisi käydä
+kotimaassaan, olla siellä edes yhden ainoan päivän.
+
+Onneksi puhui hän asiasta eräälle uusista suojelijoistaan. Kun muuan
+nuori Saksan lähetystön virkailija, jonka hän tapasi kerran noissa
+illanvietoissa, joissa hänen teoksiaan esitettiin, sanoi hänelle, että
+hänen isänmaansa oli ylpeä sellaisesta säveltäjästä kuin hän, niin
+vastasi Christophe katkerin mielin:
+
+-- Se on niin ylpeä minusta, että antaa minun kuolla ovensa eteen
+avaamatta sitä minulle.
+
+Nuori diplomaatti pyysi häntä selittämään, mitä tuo tarkoitti; ja
+jonkun päivän kuluttua hän tuli tapaamaan Christophea ja sanoi hänelle:
+
+-- Teistä ollaan intresseerattuja eräässä sangen korkeassa paikassa.
+Muuan ylhäinen henkilö, jolla yksinään on mahti ehkäistä sen tuomion
+toimeenpanon, joka on teihin kohdistettu, on saanut tiedon tukalasta
+asemastanne; ja hän on suvainnut olla liikutettu. En tiedä, missä
+määrin teidän musiikkinne lienee häntä miellyttänyt: sillä -- (meidän
+kesken sanoen) -- hänellä ei ole kovin hyvä maku; mutta hän on muuten
+älykäs ja hyväsydäminen. Vaikkei ole mahdollista, tätä nykyä, kumota
+vangitsemiskäskyä, jonka alainen olette, niin ollaan nyt taipuvaisia
+katsomaan sormien läpi, jos haluatte viettää kaksi vuorokautta
+kotikaupungissanne, nähdäksenne tuttujanne siellä. Tässä on teille
+passi. Te näytätte sen sinne saapuessanne ja sieltä poistuessanne.
+Olkaa järkevä, älkää nyt kohdistako minkäänlaista huomiota siellä
+itseenne.
+
+
+
+
+Christophe näki jälleen synnyinmaansa. Niitä kahta päivää, jotka hän
+oli saanut luvan siellä olla, käytti hän pelkästään seurusteluun
+rakkaittensa kanssa, jotka siellä nukkuivat. Hän kävi äitinsä haudalla.
+Kumpu oli ruohottunut; mutta siihen oli äskettäin tuotu kukkia. Aivan
+vieressä nukkuivat isä ja isoisä. Hän istuutui hautojen eteen. Ne
+olivat aivan kalmiston kiviaidan vieressä. Kastanjapuu, joka kasvoi
+aidan toisella puolella, painanteessa tien varrella, kaartui yli
+hautojen ja varjosti niitä. Matalan aidan takaa näkyi kultaisia
+viljapeltoja, jotka lainehtivat pehmeästi lämpöisessä tuulessa;
+aurinko säteili rauhaan uinahtavan maan yllä; keskeltä viljaa kuului
+viiriäisten kimeitä ääniä, ja haudalla humisivat sypressit. Christophe
+istui siellä yksin ja uneksi. Hänen sydämensä oli rauhallinen. Hän
+nojaili aitaan, kädet polven ympärillä, ja katseli taivaalle. Hänen
+silmänsä painuivat tuokioksi kiinni. Miten kaikki oli yksinkertaista.
+Hän tunsi olevansa kotonaan, omiensa luona. Hän ikäänkuin seisoi
+heidän vieressään, käsi kädessä. Tunnit kuluivat. Iltapuolella kuului
+askeleiden ratinaa hiekkaiselta käytävältä. Vartia meni ohitse, näki
+Christophen istuvan siinä. Christophe kysyi häneltä, kuka tänne oli
+tuonut kukkia. Mies vastasi, että muuan talontytär sieltä Buirista kävi
+täällä parisen kertaa vuodessa.
+
+-- Lorchen?
+
+Sitten he juttelivat.
+
+-- Te taidatte olla se poika? kysyi mies.
+
+-- Hänellä oli kolme, virkkoi Christophe.
+
+-- Tarkoitan sitä, joka on Hampurissa. Niille toisille kun on käynyt
+huonosti.
+
+Christophe istui pää hiukan takakenossa, liikkumatta ja vaieten.
+Aurinko alkoi jo laskea.
+
+-- Minun pitää sulkea portit, sanoi vartia. Christophe nousi ylös
+ja käveli miehen kanssa hiljaa vielä hautausmaalla. Vartia näytteli
+hänelle tuota tarhaansa. Christophe pysähtyi katselemaan hautamerkkien
+kirjoituksia. Kuinka paljon tuttuja henkilöitä hän näki siellä yhdessä!
+Eulerin vanhus ja hänen vävynsä, -- kauempana lapsuudentovereita, pikku
+tyttöjä, joiden kanssa hän oli aikoinaan leikkinyt, -- ja tuossa nimi,
+joka värähytti syvästi hänen sydäntään: Aada... Rauha kaikille...
+
+Laskevan auringon liekit säikkyivät tyynellä ilmanrannalla. Christophe
+lähti kalmistosta. Hän käveli vielä kauan kaupungin ympäristössä.
+Syttyivät tähdet...
+
+Seuraavana päivänä tuli hän hautausmaalle takaisin, ja vietti
+iltapuolen eilisellä paikalla. Ja kas, eilisillan suloinen, hiljainen
+rauha oli nyt alkanut elää. Hänen sydämensä lauloi huoletonta ja
+onnekasta hymniä. Hän istui haudan kivikehyksellä ja kirjoitti polvensa
+nojassa lyijykynällä nuottivihkoon laulua, jonka hän kuuli. Päivä meni
+niin. Hänestä tuntui kuin hän olisi työskennellyt entisessä ahtaassa
+kamarissaan, ja että äiti oli siellä oven takana. Kun hän lopetti ja
+hänen oli lähdettävä, -- hän oli jo noussut haudan äärestä, -- muutti
+hän mieltänsä ja tuli takaisin, ja työnsi vihkonsa haudalle ruohon
+sisään, murattiköynnösten kätköön. Muutamia sadepisaroita tipahteli.
+Christophe ajatteli:
+
+-- Se pyyhkiytyy pian pois. Mutta ei se mitään!... Ainoastaan sinulle.
+Ei kenellekään muulle.
+
+Hän kävi katsomassa myöskin Rhein-virtaa, näki kotoiset kadut, joilla
+oli niin paljon muuttunutta. Kaupungin porttien luona, kävelypaikalla
+vanhoilla valleilla oli se pieni akaasiametsikkö, joka oli hänen
+lapsena ollessaan istutettu, valloittanut niin paljon alaa, että
+se tukehdutti vanhoja puita. Kun hän kulki von Kerichien puutarhaa
+ympäröivän muurin viertä, tunsi hän sen puskurikiven, jonka päähän hän
+oli pienenä kiivennyt kurkistelemaan puutarhaan; ja hän kummasteli,
+kuinka pieneltä tuo katu, muuri ja puutarha hänestä nyt näyttivät.
+Christophe pysähtyi hetkeksi talon portaille. Hän aikoi jatkaa
+kulkuaan, kun paikalle ajettiin vaunuilla. Vaistomaisesti kohotti hän
+kasvojaan; ja hänen silmänsä sattuivat erään nuoren, raikkaannäköisen
+lihavan ja hilpeän vallasnaisen silmiin, jotka katselivat häneen
+uteliain ilmein. Ja sitten nainen huudahti kummastuksissaan. Hän
+viittasi ja vaunut pysähtyivät. Hän sanoi:
+
+-- Herra Krafft! Christophe seisattui. Nainen jatkoi nauraen:
+
+-- Minna...
+
+Christophe juoksi hänen luokseen melkein yhtä järkytettynä kuin silloin
+kun oli hänet ensi kertaa nähnyt. [Katso Jean-Christopbe: II, Aamu.]
+Minnan rinnalla istui muuan herra, kookas, lihava, kaljupäinen; hänen
+viiksensä olivat käännetyt sankarimaisesti pystyyn; Minna esitteli
+hänet: "_Herr Reichsgerichtsrat_ von Brombach", -- hänen miehensä.
+Minna tahtoi, että Christophen oli tultava sisään. Christophe koetti
+päästä anteeksi pyydellen menemään, mutta Minna huudahti:
+
+-- Ei, ei; Christophen täytyy tulla päivälliselle.
+
+Rouva puhui sangen kovaäänisesti ja nopeasti ja kertoi heti kysymyksiä
+odottamatta koko elämänsä. Christophen pää meni aivan pyörälle moisesta
+meluavasta liukaskielisyydestä; hän ymmärsi tuskin puoltakaan; hän vain
+katseli puhujaa. Se oli se hänen pikku Minnansa. Hän oli kukoistava,
+vankkatekoinen, joka suhteessa täyteläinen, iho kaunis, hipiän väri
+punakka, mutta piirteet levinneet, varsinkin vankka nenä höystynyt.
+Liikkeet, käytös, pikku kohteliaisuudet olivat entiset; mutta kaiken
+volyymi oli muuttunut.
+
+Sillä välin ei rouva lakannut puhumasta: hän kertoi Christophelle
+menneisyytensä historian, personalliset juttunsa, miten hän oli
+rakastanut miestään, ja miten hänen miehensä oli häntä rakastanut.
+Christophe oli hiukan nolo. Rouva oli sangen optimistinen ilman
+arvostelua; siis piti hän omaa kaupunkiaan, kotiaan, sukuaan, miestään,
+ruokaansa, neljää lastaan ja omaa itseään kaikkia muita parempina ja
+erinomaisina, -- (ainakin silloin, kun hän joutui näkemään muita). Hän
+sanoi miehestään, ja miehen kuullen, että _Herr Reichsgerichtsrat_ oli
+"suurenmoisin mies, mitä hän oli koskaan nähnyt", että hänen miehessään
+asui "yli-inhimillinen voima". Tuo "suurenmoisin mies" taputteli
+silloin nauraen Minnaa poskille ja julisti Christophelle, että Minna
+oli "harvinaisen erinomainen nainen". Herra _Reichsgerichtsrat_ tuntui
+olevan selvillä Christophen asioista, eikä näyttänyt oikein tietävän,
+pitikö hänen kohdella häntä ystävällisesti vai ei-ystävällisesti,
+sillä olihan Christophe toisaalta maanpaossa, mutta toisaalta jälleen
+sangen ylhäisessä suojeluksessa: hän siis kulki kultaista keskitietä.
+Mitä Minnaan tuli, hän puhui yhtä mittaa. Kun hän oli haastellut
+viljalti Christophelle itsestään, jatkoi hän Christophesta; hän kiusasi
+häntä kysymyksillä; ne olivat yhtä arkoihin paikkoihin koskevia kuin
+vastauksetkin, jotka hän antoi Christophelle aivan aiheettomasti,
+sillä Christophe ei kysellyt häneltä laisinkaan mitään. Minna oli
+hurmautunut saadessaan nähdä Christophen; hän ei tuntenut yhtään
+hänen teoksiaan; mutta hän tiesi, että Christophe oli tunnettu; ja
+hän oli iloinen, että Christophe oli häntä rakastanut (ja että hän
+oli Christophen hyljännyt). -- Minna johdatteli leikkiä laskien, eikä
+juuri hienotunteista leikkiä, noita entisiä aikoja Christophen mieleen.
+Hän pyysi Christophea kirjoittamaan nimensä hänen albumiinsa. Hän
+tiedusteli lujasti kaikenlaista Parisista. Hän oli tuohon kaupunkiin
+nähden yhtä utelias kuin sitä halveksikin. Oli muka tuntevinaan sen,
+koska oli nähnyt _Les Folies Bergèren_, Suuren Oopperan, Montmartren
+kujat ja Saint-Cloud'n. Hänen mielestään olivat kaikki parisittaret
+_kokotteja_, huonoja äitejä, heillä oli mahdollisimman vähän lapsia,
+eivätkä he niistä välittäneet, vaan jättivät ne yksinään kotiin
+juostakseen teattereissa ja muissa huvittelupaikoissa. Minna ei
+suvainnut mitään vastaväitteitä. Illan kuluessa hän tahtoi Christophea
+soittamaan jotain pianolla. Hän sanoi, että se oli hurmaavaa. Mutta
+pohjaltaan hän ihaili yhtä paljon miehensä soittoa, miehensä, jota hän
+piti joka suhteessa kaikkia muita parempana, niinkuin hän itsekin oli
+muita parempi.
+
+Christophe sai ilon tavata talossa myöskin Minnan äidin, vanhan rouva
+von Kerichin. Christophessa piili häntä kohtaan salainen hellyys, sillä
+rouva oli ollut hänelle hyvä. Se hyvyys oli säilynyt yhtä suurena
+kuin ennenkin, ja sitäpaitsi oli hän luonnollisempi kuin Minna; mutta
+silti tuntui hänen käytöksessään Christophea kohtaan sama ystävällisen
+ironian vivahdus, joka oli ennen Christophea niin ärsyttänyt. Hän oli
+jäänyt sille kehitysasteelle, jonka Christophe ennestään muisti; hän
+piti aivan samoista asioista kuin silloinkin; eikä hänestä tuntunut
+olevan mahdollista, että mikään maailmassa voisi olla toisin tai
+paremmin kuin hän ajatteli; hän vertaili entistä Jean-Christophea
+nykyiseen; ja hänestä oli entinen parempi.
+
+Kukaan rouva von Kerichin tutuista paitsi Christophe ei ollut
+hengeltään muuttunut. Pikkukaupungin liikkumattomuus ja ahdas näköpiiri
+tuskastuttivat Christophea. Hänen vieraanapitäjänsä kuluttivat osan
+sitä iltaa kertomalla hänen ilokseen kaikenlaisia pieniä joutavuuksia,
+ihmisistä, joita Christophe ei laisinkaan tuntenut. He olivat
+tarkoin perillä naapuriensa naurettavista puolista; ja he julistivat
+naurettavaksi kaiken, mikä erosi heistä itsestään ja heidän tavoistaan.
+Moinen pahansuopa nuuskiminen ja alinomainen tyhjänpäiväinen huolenpito
+tekivät Christopheen viimein suorastaan sietämättömän vaikutuksen.
+Hän koetti puhella elämästään ulkomailla. Mutta hän tunsi kohta,
+että heidän oli mahdotonta tajuta ranskalaista sivistyselämää, tuota
+kultuuria, jonka tähden hän kyllä oli saanut kärsiä, mutta joka
+muuttui hänelle rakkaaksi, kun hän muisteli sitä nyt omassa maassaan;
+-- niin, rakkaaksi se latinalainen henki, jonka ensimäinen käsky on
+intelligenssi: ymmärtää mahdollisimman paljon elämää ja ajatuksia,
+vaikkapa moralisten sääntöjen hylkäämisen uhallakin. Hän huomasi
+näissä kestitsijöissään ja varsinkin Minnassa saman itsekylläisyyden,
+jota vastaan hän oli joutunut muinoin täällä törmäämään, mutta jonka
+hän oli tällä välin jo unohtanut, -- tuon yhtä paljon heikkoudesta
+kuin hyveestä johtuvan pöyhkeyden, -- kunniallisuuden, jossa ei
+ollut laupeutta, hyveistään ylpeilyn ja kaikkien sellaisten vikojen
+halveksimisen, joiden syistä moiset ihmiset eivät kyenneet pääsemään
+perille, totutun soveliaisuuden palvelun, julkean halveksinnan kaikkea
+"epäsäännöllistä" paremmuutta kohtaan. Minnalla oli se luja ja
+saarnaileva vakaumus, että hän oli muka aina oikeassa. Muita ihmisiä
+arvosteltaessa ei tunnettu mitään eri vivahduksia. Muuten ei Minna
+välittänytkään heitä liioin ymmärtää, hän piti huolta ainoastaan
+omasta itsestään. Ja hänen itsekkyytensä oli vielä jonkinlaisella
+metafyysillisellä vesivärillä sivelty. Aina oli tarkoituksena "minuus"
+ja sen "minuuden" kehittäminen. Hän oli ehkä hyvä nainen ja pystyi
+rakkauteenkin. Mutta hän rakasti liiaksi itseään. Ennen kaikkea
+kunnioitti sitä liiaksi. Näytti kuin hän aina ja alinomaa olisi
+laususkellut _isämeitää_ ja _herranrukousta_ oman "minänsä" edessä.
+Tuntui siltä, että hän olisi lakannut ehdottomasti ja eliniäkseen kohta
+rakastamasta kaikkein syvimminkin rakastamaansa miestä, jos mies olisi
+hetkeksikin -- (vaikkapa hän sitten olisi tekoaan tuhannesti katunut),
+-- unohtanut kunnioituksensa omaa, arvokasta "minäänsä" kohtaan...
+Hiiteen moinen "minä"! Ajatelkaa joskus myöskin: "Sinä!..."
+
+Mutta Christophe ei nyt katsellut Minnaa kovin ankarin silmin.
+Hän, joka oli tavallisesti niin helppo ärtymään, kuunteli nyt
+kärsivällisesti kuin enkeli. Hän kielsi itsensä Minnaa arvostelemasta.
+Hän ympäröi hänet lapsuuden rakkautensa pyhällä muistolla aivankuin
+sädekehällä; ja hän koetti itsepintaisesti nähdä tuossa rouvassa
+pikku Minnansa. Sitä ei ollutkaan mahdotonta löytää eräissä hänen
+liikkeissään; hänen äänessään kajahti värähdyksiä, jotka herättivät
+Christophessa liikuttavia kaikuja. Christophe vaipui tarkkaamaan
+niitä, ei puhunut mitään, ei kuunnellut sanoja, joita Minna puhui,
+vaikka oli niitä kuulevinaan ja oli häntä kohtaan koko ajan liikutetun
+kunnioittava. Mutta vaikea oli Christophen keskittää ajatuksiaan
+siihen, mihin hän tahtoi: tuo nainen piti liian kovaa ääntä, hän
+esti Christophea kuulemasta Minnaa. Viimein Christophe nousi, hiukan
+kyllästyneenä:
+
+-- Pikku Minna-raukka! Uskottelevat minulle, että sinä olisit täällä,
+tuossa kauniissa ja lihavassa naisessa, joka huutaa ja on ikävä. Mutta
+minä tiedän, että sinä et ole hänessä. Mennään pois, Minna. Mitä meillä
+on tekemistä näiden ihmisten joukossa?
+
+Ja Christophe lähti, antaen herrasväen jäädä siihen luuloon, että hän
+tulisi seuraavana päivänä takaisin. Jos hän olisi sanonut heille, että
+hänen oli matkustettava jo seuravana iltana, eivät he olisi päästäneet
+häntä rauhaan, vaan hänen olisi pitänyt olla heillä junan lähtöön
+saakka. Heti, kun hän pääsi kadulle, tapasi hän pimeyden helmassa saman
+hyvää tekevän vaikutuksen, jota hän oli tuntenut ennenkuin näki nuo
+vaunut. Häiritsevän illan muisto katosi aivan kuin pyyhkäisemällä:
+siitä ei jäänyt merkkiäkään; Rheinin ääni painoi sen kuulumattomiin.
+Christophe meni joen rannalle, lähelle sitä taloa, jossa hän oli
+syntynyt. Hänen ei ollut vaikea sitä tuntea. Ikkunaluukut olivat nyt
+kiinni; kaikki siinä nukkui. Christophe pysähtyi keskelle katua;
+hänestä tuntui, että jos hän olisi kolkuttanut oveen, niin tutut haamut
+olisivat tulleet hänelle avaamaan. Hän meni pienelle nurmikentälle,
+joka oli talon alapuolella virran rannalla, siihen paikkaan, missä hän
+ennen muinoin oli puhellut illoin Gottfriedin kanssa. Siihen hän nyt
+istuutui. Ja menneet päivät heräsivät jälleen elävinä hänen mielessään.
+Ja tuo suloinen pikku tyttö, joka oli nauttinut hänen kanssaan
+ensimäisen rakkauden unelmia, nousi kuolleista. He elivät nyt yhdessä
+entiset, armaat aikansa, sen suloiset kyyneleet ja määrättömät toiveet.
+Ja Christophe sanoi itsekseen lempeästi hymyillen:
+
+-- Elämä ei ole opettanut minulle mitään. Saan kyllä tuntea... kokea...
+aina minulla on samat kuvitelmat.
+
+Kuinka hyvä on rakastaa ja uskoa lakkaamatta! Kaikki, mihin rakkaus
+koskee, on kuolemalta turvassa.
+
+-- Minna, joka on minun kanssani, -- se, joka on minun, ei _toisen_
+kanssa, -- se Minna, joka ei vanhene koskaan!...
+
+Kuu, jota pilvet olivat peittäneet, tuli esiin, ja sen valossa välkkyi
+virta hopeisin suomuksin. Christophesta näytti niinkuin ei joki olisi
+ennen kulkenut näin läheltä sitä kumpua, jolla hän istui. Hän meni
+katsomaan. Tosiaan, ennen oli siellä, tuon päärynäpuun takana, ollut
+hiekkainen niemeke, ja loiva nurmirinne, jolla hän oli monta kertaa
+leikkinyt. Nyt oli joki kuluttanut ne pois; se vieri uomassaan,
+nuoleskellen päärynäpuun juuria. Christophen sydäntä kouristi
+omituisesti. Hän lähti asemalle päin. Tuohon oli alkanut kasvaa uusi
+kortteli, -- köyhien majoja, vasta-avattuja teitä, korkeita tehtaiden
+savupiippuja. Christophe ajatteli akaasiametsikköä, jonka hän oli
+nähnyt iltapuolella, ja mietti:
+
+-- Sielläkin virran juoksu kuluttaa...
+
+Vanha kaupunki, varjossa nukkuva, kaikkineen, mitä siinä oli, sen
+elävät ihmiset ja vainajat tulivat hänelle yhä rakkaammiksi: sillä hän
+tunsi jonkin uhkaavan sitä kaupunkia...
+
+_Hostis habet muros_...
+
+Pelastakaamme nopeasti, mikä meidän on! Kuolema vaanii kaikkea, mitä
+rakastamme. Kiiruhtakaamme kaivertamaan ikuisuuden pronssiin nuo
+kasvot, joiden täytyy kadota. Temmatkaamme liekkien kynsistä isiemme
+aarteet ennenkuin tuli polttaa poroksi Priamon linnan?...
+
+Christophe meni junaan, joka lähti kohta, ja matkusti kiireesti pois,
+kuin virran tulvan edestä pakeneva. Mutta niinkuin muinaisuuden
+ihmiset, jotka pelastivat kaupunkinsa jumalat hukkumasta, kun aallot
+hävittivät koteja, vei myöskin Christophe mukanaan kipenen sitä elämää,
+joka oli singahtanut ilmi hänen omassa maassaan; vei mukanaan muualle
+menneisyyden pyhän sielun.
+
+
+
+
+Jacqueline ja Olivier olivat joksikin aikaa lähestyneet toisiaan.
+Jacqueline oli kadottanut isänsä. Tämä kuolemantapaus oli järkyttänyt
+häntä syvästi. Todellisen onnettomuuden kohdatessa tunsi hän muiden
+tuskiensa surkean vaivaisuuden; ja se hellyys, jolla Olivier häntä
+kohteli, elähytti uudestaan hänen tunteitaan puolisoa kohtaan.
+Jacquelinen mieleen johtuivat äskeiset menneet vuodet, ne surulliset
+ajat, jotka olivat tulleet Martta tädin kuoleman jälkeen ja niitä
+seuranneet rakkauden siunatut päivät. Hän ajatteli itsekseen, että hän
+oli kiittämätön elämälle, ja että sai olla onnellinen, ettei se ottanut
+ihmiseltä sitä vähääkin, mitä se oli hänelle antanut. Ja tuota vähää,
+jonka arvon hän nyt huomasi, koetti hän tarkalla huolella säilyttää
+itsellään. Vielä enemmän hellytti häntä se seikka, että hän lähti
+miehensä kanssa, lääkärin neuvomana, joka tahtoi, että hän haihduttaisi
+suruaan poistumalla joksikin aikaa Parisista, matkalle, ja teki
+ikäänkuin jonkinlaisen toivioretken niille paikoille, missä he olivat
+avioliittonsa ensimäisenä vuonna toisiaan rakastaneet. Kun he tämän
+vaelluksensa varrella näkivät entisen rakkautensa suloiset kasvot,
+joiden he luulivat jo iäksi itseltään peittyneen, ja tiesivät samalla,
+että se pian taas katoaisi heiltä uudestaan, -- kuinka pitkäksi
+aikaa? ainaiseksiko ehkä? -- joutuivat he sellaiseen alakuloiseen
+mielentilaan, että takertuivat tuohon rakkauteensa epätoivon
+kiihkolla...
+
+-- Jää, jää meidän luoksemme!
+
+Mutta he tiesivät, että he kuitenkin sen kadottaisivat.
+
+Kun Jacqueline palasi Parisiin, tunsi hän sydämensä alla vavahtavan
+uuden pikku elämän, rakkaudessa syttyneen. Mutta rakkaus oli silloin
+jo mennyt. Tuo taakka, joka tuli Jacquelinessa yhä raskaammaksi, ei
+kiinnittänyt vaimoa hänen mieheensä. Jacqueline ei tuntenut siitä sitä
+iloa, jota oli odottanut. Hän tutki levottomana itseään. Ennen, kun
+hän oli ollut tuskissaan, oli hän ajatellut usein, että pikku lapsen
+syntyminen olisi hänen pelastuksensa. Se pikku lapsi oli tullut, mutta
+pelastusta ei. Kauhukseen tunsi Jacqueline tuon ihmiskasvin, jonka
+juuret oli hänen ruumiissaan, yhä versovan, imevän hänen elämäänsä ja
+vertansa. Hän vietti päiväkausia hajamielisenä ja hämärin katsein,
+kuunnellen kuinka tuo tuntematon olento, joka oli anastanut valtaansa
+hänet, imi itseensä hänen olemustaan. Se oli epämääräistä huminaa,
+suloista, uuvuttavaa, ahdistavaa. Hän heräsi hätkähtäen sellaisesta
+horteesta, -- hien vallassa, vavisten, leimahtaen kapinaan. Hän
+ponnisteli ansaa vastaan, johon luonto oli hänet kietonut. Hän
+tahtoi elää, hän tahtoi olla vapaa, hänestä tuntui, että luonto oli
+petkuttanut hänet. Sitten hän häpesi näitä ajatuksiaan, hän tunsi
+olevansa eriskummaisen luonnoton, hän kysyi itseltään, oliko hän
+pahempi tai toisenlaiseksi luotu kuin muut naiset. Vähitellen hän
+tyyntyi jälleen, turtui huumeeseen kuin puu, josta mahla vuotaa,
+uneksimaan siitä elävästä hedelmästä, mikä kypsyi hänen sisässään. Mikä
+se oli? Mitä siitä tulisi?...
+
+Kun hän kuuli sen ensimäisen itkun ja näki päivän valossa tuon pienen,
+surkuteltavan, liikuttavan ihmisruumiin, niin hänen sydämensä suli
+hellyydestä! Lyhyen häikäisevän tuokion tunsi hän silloin äitiyden
+kunniakasta iloa, mahtavinta, mitä maailmassa löytyy: että on luonut
+kärsimyksillään olennon omasta verestään, luonut ihmisen. Ja suuri
+rakkauden aalto, joka käyttää koko kaikkeutta, hulmahti silloin hänen
+ylitseen, valtasi hänet kiireestä kantaan, vei häntä mukanaan, painoi
+syvyyksiin, kohotti taivaisiinsa saakka... Oi Jumala: synnyttävä nainen
+on sinun vertaisesi; mutta sinä et tunne sellaista iloa kuin hän: sillä
+sinä et ole kärsinyt...
+
+Sitten aalto vaipui jälleen alas; ja sielu tapasi pohjaan.
+
+Olivier kumartui liikutuksesta vavisten lapsen puoleen; ja
+Jacquelinelle hymyillen koetti hän ymmärtää, mikä mystillisen elämän
+side olikaan heidän kahden ja tuon surkean olennon välillä, jota
+tuskin voi vielä ihmiseksi sanoa. Hellästi ja hiukan vastenmielisesti
+kosketti hän huulillaan pienokaisen keltaista ja ryppyistä päätä.
+Jacqueline katsahti häneen: kateellisesti työnsi hän hänet pois;
+hän otti lapsen, ja puristi sitä rintaansa vasten, suuteli sitä
+suutelemistaan. Lapsi alkoi itkeä, hän antoi sen pois; ja kääntäen
+päänsä seinään päin Jacqueline itse itki. Olivier tuli hänen luokseen,
+syleili häntä, kuivasi huulillaan hänen kyyneleensä; Jacqueline
+syleili häntä niinikään ja pakotti itsensä hymyilemään; sitten hän
+pyysi, että hänen annettaisiin levätä, lapsi vieressään... Oi, mitä
+voi tehdä, kun rakkaus on kuollut? Mies, jonka olemuksesta enemmän
+kuin puolet on älyllistä, ei kadota koskaan mitään voimakasta
+tunnetta säilyttämättä aivoissaan siitä jonkinlaista jälkeä, jotain
+ajatusta. Hänen rakkautensa saattaa sammua, mutta hän ei voi unohtaa,
+että hän on rakastanut. Sen sijaan nainen, joka on rakastanut ilman
+järkisyitä, täydellisesti, ja lakkaa rakastamasta, niinikään ilman
+syytä ja täydellisesti, mitä voi hän? Tahtoako rakastaa? Kuvitellako
+sitä? Mutta, jos hän on liian heikko tahtomaan, liian totinen
+kuvittelemaan...?
+
+Jacqueline kohosi vuoteessa kyynäräisilleen ja katseli lasta hellän
+säälivästi. Mikä hän, tuo tuossa oli? Olipa hän mikä tahansa, hän
+ei ollut kokonaan äitiään. Hän oli myöskin sitä "toista". Ja sitä
+"toista" ei Jacqueline enää rakastanut. Pikku-raukka! Rakas raukka!
+Jacqueline oli ärtynyt tätä uutta olentoa kohtaan, joka tahtoi kytkeä
+hänet kuolleeseen menneisyyteen; ja kallistuen lapsen puoleen hän sitä
+suuteli, suuteli...
+
+
+
+
+Nykyajan naisten suurin onnettomuus on se, että he ovat liian vapaita,
+mutta eivät tarpeeksi vapaita! Jos he olisivat vielä vapaampia,
+haluaisivat he siteitä, he löytäisivät niistä viehätystä ja varmuutta.
+Jos he olisivat vähemmän vapaita, niin he alistuisivat siteisiin, koska
+tietäisivät, etteivät voisi niitä katkaista; ja silloin kärsisivät he
+niistä vähemmän. Mutta pahinta on, jos ihmisillä on siteitä, jotka
+eivät voi sitoa, ja velvollisuuksia jotka saattaa lyödä laimin.
+
+Olisipa Jacqueline tietänyt, että hänen pikku kotinsa oli määrätty
+hänelle koko hänen elämänsä ajaksi, niin ei se hänestä olisi ollut
+näin epämukava ja ahdas, hän olisi omin voimin koettanut tehdä sen
+tyydyttäväksi; ja hän olisi loppuun saakka ollut sellainen kuin
+alussakin, nimittäin rakastanut. Mutta hän tiesi, että hänellä oli
+mahdollisuus päästä siitä kodista pois; ja se tukehdutti häntä. Hän voi
+nousta kapinaan: ja hän luuli viimein, että hänen olikin noustava.
+
+Nykyiset moralitutkijamme ovat kummallisia olentoja. Huomiontekokyvyn
+kustannuksella on koko heidän muu olemuksensa surkastunut. He eivät
+koeta enää kuin nähdä elämää, tuskinpa sitä ymmärtääkään, missään
+tapauksessa eivät he koeta sitä _TAHTOA_. Kun he ovat huomanneet
+ihmisen luontaiset omituisuudet ja merkinneet ne muistiin, on heidän
+mielestään tehtävä täytetty. Ja he sanovat:
+
+-- Sellaista se on.
+
+He eivät yritäkään tuota olevaista muuttaa. Tuntuu kuin yksinomaan
+se, että on olemassa, olisi heidän mielestään moralinen hyve.
+Kaikki heikkoudet, jotka keksitään, verhotaan kohta jonkinlaisella
+jumalaisella oikeutuksella. Maailma kansanvaltaistuu. Ennen muinoin oli
+ainoastaan kuningas edesvastuuton. Nykyään ovat sitä kaikki ihmiset.
+Ja etusijassa kehnosto. Kauniita neuvonantajia! Kaiken voitavansa
+mukaan ja ylen tunnontarkasti koettavat he todistaa heikoille, miten
+suuressa määrin he ovat heikkoja, ja että luonnon säädös on määrännyt
+niin, horjumattomasti ja ainaiseksi. Mitäpä voivat nyt heikot muuta
+kuin istua kädet ristissä? Hyvä, etteivät he vielä itseään ihailekin.
+Kun nainen kuulee hoettavan itselleen, että hän on sairas lapsi, niin
+hän alkaa ylpeillä siitä, että hän sitä on. Niin kohdeltu ihminen
+ryhtyy vaalimaan raukkamaisuuttaan ja kasvattamaan sitä yhä enemmän.
+Jos joku alkaisi huvitella itseään kertomalla lapselle, että on aika
+nuoruudessa, jolloin sielu ei ole vielä löytänyt tasapainoaan, vaan
+on valmis rikollisuuteen, itsemurhaan, kaikenlaiseen ruumiilliseen ja
+sielulliseen turmelukseen, ja lupaisi lapselle sellaiset viat anteeksi,
+-- hän jouduttaisi rikoksia heti paikalla. Miehellekään ei tarvitse
+muuta kuin toistaa, ettei hän ole vapaa, niin ei hän sitä enää ole,
+vaan heittäytyy elukaksi. Sanokaa naiselle, että hän on vastuunalainen,
+ruumiinsa ja tahtonsa isäntä, -- niin hän sitä onkin. Mutta te olette
+raukkoja, te varotte sitä hänelle sanoa, sillä teidän oma etunne
+vaatii, ettei hän saa sitä tietää!...
+
+Surkea ympäristö, jossa Jacqueline eli, vei häntä yhä enemmän harhaan.
+Miehestään vieroittuessaan oli hän yhtynyt jälleen siihen maailmaan,
+jota hän ennen pikkutyttönä halveksi. Jacquelinen ja hänen naitujen
+ystävättäriensä ympärille muodostui nyt pienehkö seurue rikkaita,
+toimettomia, älykkäitä ja velttoja nuoria miehiä ja naisia. Siinä
+piirissä vallitsi täydellinen vapaus ajatuksissa ja puheissa, vapaus,
+jota hillitsi jonkinlaisena mausteena ainoastaan _intelligensi_. Nuo
+ihmiset olisivat kai mielellään ottaneet itselleen tunnuslauseeksi
+Rabelais'n luostarin tunnuksen:
+
+_Fais ce que Voudras_. [Tee mitä tahdot.]
+
+Mutta se olisi ollut liiaksi vaadittua: sillä he eivät tahtoneet
+paljoakaan; he olivat Thélèmen hermoheikkoja. He julistivat auliisti
+vaistojen täydellistä vapautta; mutta juuri vaistot olivat heissä
+kovin herpoutuneet; ja heidän mässäilynsä oli ennen kaikkea pelkästään
+aivoissa toteutettua. He nauttivat siitä, että tunsivat vaipuvansa ja
+hukkuvansa sivilisatsionin suureen vesialtaaseen, ummehtuneeseen ja
+hekumalliseen, tuohon lämpöiseen liejukylpyyn, jossa ihmisen tarmo,
+hänen karkea elinvoimansa, alkeellinen eläinluontonsa vetelöityy
+ja uskon, tahdon, velvollisuuksien ja intohimojen kasvu mätänee.
+Tällaisissa hyytelömäisissä ajatuksissa kylpi nyt Jacquelinen siro
+ruumis. Olivier ei voinut häntä mitenkään siitä estää. Sitäpaitsi
+oli ajan tauti vioittanut häntäkin: hän ei luullut itsellään olevan
+oikeutta kahlita toisen vapautta; hän ei tahtonut ottaa siltä, jota hän
+rakasti, mitään, ellei saanut sitä pyytämättä ja rakkaudesta. Mutta
+Jacqueline ei ollut tästä käytöksestä hänelle laisinkaan kiitollinen,
+sillä vapaushan oli hänen oikeutensa.
+
+Pahinta oli, että Jacquelinella, joka oli joutunut elämään tuollaisessa
+luonteeltaan kaksinaisessa maailmassa, oli itsellään ehyt luonne, joka
+inhosi puolinaisuutta: kun hän kerran uskoi, niin hän antautuikin;
+hänen palava ja altis pikku sielunsa, vaikka se olikin sangen itsekäs,
+poltti kaikki sillat takaansa; ja yhdyselämästään Olivierin kanssa oli
+hänellä säilynyt vielä horjumaton moralikin, jonka hän oli valmis aina
+sovittamaan käytäntöön, silloinkin kun hän eli epämoralisesti.
+
+Hänen uudet ystävänsä olivat liian viisaita näyttääkseen
+perehtymättömille, mitä he oikeastaan olivat. Jos he teoriassa
+julistivatkin täydellistä vapautta siveellisiin ja yhteiskunnallisiin
+ennakkoluuloihin nähden, niin pitivät he käytännössä hyvän huolen
+siitä, etteivät loukanneet ainoaakaan noista ennakkoluuloista,
+jos jokin vaan niistä saattoi tuottaa heille etua; he käyttivät
+hyväkseen moralia ja yhteiskuntaa, samalla niitä pettääkseen, aivan
+kuin uskottomat palvelijat pettävät isäntiään. Ja toisiaankin he
+pettivät, tottumuksesta ja joutilaisuudessaan. Noissa aviomiehissä
+oli montakin, jotka tiesivät, että heidän vaimoillaan oli rakastajia.
+Eivätkä vaimotkaan puolestaan olleet tietämättä, että heidän miehillään
+oli rakastajattaria. Skandaali tulee vasta silloin kuin se pääsee
+julkisuuteen. Nämä kauniit avioliitot lepäsivät keskinäisen sanattoman
+sopimuksen, -- rikostoverien sopimuksen -- pohjalla. Mutta Jacqueline
+oli suorempi, hän pelasi koko panoksella. Ensimäinen vaatimus oli
+olla rehellinen. Ja toinen: olla rehellinen. Ja kolmas: olla vielä
+rehellisempi. Rehellisyyskin oli niitä hyveitä, jolla ajan ajatus
+keikaili. Tästä näkyy, että kaikki on tervettä terveille ja kaikki
+turmeltunutta turmeltuneille. Kuinka rumaa on joskus olla rehellinen!
+Keskinkertaisten on synti ruveta tutkimaan olemuksensa syvyyksiä.
+He löytävät sieltä ainoastaan keskinkertaisuutensa; mutta heidän
+itserakkautensa ylpeilee siitä.
+
+Jacqueline kulutti aikansa tutkimalla itseään tällaisesta kuvastimesta.
+Ja hän näki siinä seikkoja, joita hänen olisi ollut parasta olla
+näkemättä: sillä kun hän oli ne nähnyt, ei hänellä enää ollut voimaa
+kääntää niistä silmiään pois; ja sen sijaan, että hän olisi taistellut
+näkemäänsä vastaan, huomasi hän nähdyn vain paisuvan: nuo seikat
+kasvoivat valtavan suuriksi, ja lopulta anastivat ne hänen kaiken
+huomionsa ja ajatuksensa.
+
+Lapsi ei riittänyt täyttämään hänen elämäänsä. Hän ei ollut voinut
+imettää sitä: pienokainen alkoi surkastua hänen kerallaan. Oli
+täytynyt palkata imettäjä. Se oli ensin suuri suru... Mutta pian siitä
+tuli helpoitus. Lapsi voi nyt mainiosti; se varttui nopeasti, tuo
+virkeä pikku poika, josta ei ollut paljoa vaivaa, sillä enimmäkseen
+se makasi, eikä se itkenyt juuri yölläkään. Imettäjä, -- vankka
+Nivernaisen seudulta hankittu nainen, jolla ei ollut imetettävä ensi
+kertaa ja joka kiintyi aina eläimellisellä, mustasukkaisella ja muille
+ihmisille kiusallisella mieltymyksellä hoidokkeihinsa, -- oli ikäänkuin
+lapsen oikea äiti. Kun Jacqueline ilmaisi jostakin lasta koskevasta
+asiasta oman mielipiteensä, ei imettäjä ollut siitä tietäkseenkään;
+ja jos Jacqueline ryhtyi väittelemään, huomasi hän lopuksi, ettei
+hän asiasta tietänytkään mitään. Hän ei ollut enää oikein toipunut
+lapsen syntymisen jälkeen: alkava laskimo-tulehdus oli lamannut ja
+herpaissut hänet; kun hänen oli pakko loikoa viikkokausia vuoteessa,
+hautoi hän omia sielullisia huoliaan; hänen jo ennestään kiihtyneet
+ajatuksensa piintyivät alinomaa valittamaan yhtä ja samaa, oikealla
+harha-aistimuksen voimalla: "Hän ei ollut elänyt, ja nyt hänen elämänsä
+oli lopussa..." Sillä hänen mielikuvituksensa oli saanut vamman: hän
+luuli joutuneensa ainaiseksi ikäänkuin rujoksi; ja silloin hänessä
+heräsi kummallinen, katkera ja odottamaton kauna tuota hänen tuskansa
+viatonta syytä, lasta, kohtaan. Se tunne ei ole äideissä niinkään
+harvinainen kuin luullaan; mutta sitä salataan ja kaunistellaan; ja ne,
+jotka ovat sen kokeneet, häpeävät sitä myöntää edes itselleenkään ja
+sydämensä salaisimmassa sopukassa. Jacqueline tuomitsi pahoin itseään;
+syntyi taistelu hänen itsekkyytensä ja äidinrakkautensa välillä. Kun
+hän näki lapsen nukkuvan tuossa viattomana ja onnellisena, niin hän
+heltyi; mutta kohta sitten jälkeenpäin ajatteli hän katkerasti:
+
+-- Hän on minut tappanut.
+
+Eikä hän voinut hillitä itsessään kiivasta kapinallisuutta tuota
+välinpitämätöntä unta nukkuvaa oliota kohtaan, oliota, jonka onnen hän
+oli saanut kärsimyksillään maksaa. Sittenkin, kun Jacqueline jo parani
+ja lapsi tuli isommaksi, jäi äitiin hämärästi se sama vihamielinen
+tunne. Ja koska hän häpesi sitä, niin puski hän vihansa toiseen
+kohteeseen: mieheensä. Hän luuli itseään yhä sairaaksi; ja alinomainen
+huolenpito omasta terveydestä, tuo levottomuus, jota lääkäritkin
+puolestaan pitivät vireillä, suosittelemalla sen parannukseksi
+toimettomuutta, vaikka se juuri oli pahaan syynä, -- (ero lapsesta,
+pakollinen työttömyys, täydellinen yksinolo, viikkomääriä kestävä
+ikävä loikominen vuoteessa lihottamassa itseään niinkuin syöttöeläin),
+-- kaikki nämä seikat keskittivät Jacquelinen ajatukset pelkästään
+häneen itseensä. Erinomainen moderni neurastenian hoitotapa: antaa
+minuus-taudin sijalle toinen, minuus-hypertrofia! Miksi ei isketä
+itsekkyyden suonta tai johdeta jollakin tarmokkaalla moralisella
+reaktiivilla sairaan verta päästä sydämeen, jos hänellä ei ole sitä
+liikaa!
+
+Jacqueline nousi vuoteesta ruumiillisesti voimistuneena, entistä
+lihavampana, nuortuneena, -- sielultaan sairaampana kuin koskaan ennen.
+Hänen eristämisensä yksikseen muutamiksi kuukausiksi oli katkaissut ne
+viimeisetkin ajatukselliset siteet, jotka yhdistivät häntä Olivieriin.
+Silloin, kun hän oli ollut miehensä lähettyvillä, oli hän ollut vielä
+hänen ihanteellisen luonteensa vaikutuksen alainen, Olivierin, joka
+kaikkine heikkouksineen oli yhä uskossaan vahva; silloin oli Jacqueline
+turhaan taistellut sitä orjuutta vastaan, jossa hänen järkeään
+selvempi järki piti hänen ajatuksiaan; turhaan katsetta vastaan, joka
+tunki hänen lävitseen ja pakotti hänet tuomitsemaan itseään, niin
+harmillista kuin se Jacquelinesta olikin. Mutta kun nyt sattuma erotti
+hänet miehestään, -- kun hän ei nyt tuntenut hänen kaukonäköisen
+rakkautensa painavan itseään, -- kun hän nyt oli vapaa, -- niin heti
+seurasi Jacquelinessa entisen keskinäisen ystävällisen luottamuksen
+jälkeen kauna Olivieria kohtaan siitä, että hän oli niin Olivierin
+valtaan antautunut; jonkinlainen viha, että hän oli kantanut miehensä
+hellyyden iestä, hellyyden, jota Jacqueline puolestaan ei enää tuntenut
+sydämessään. -- Kuka saattaa arvatakaan, millainen outo ja auttamaton
+katkeruus voi kerran syntyä olennon sielussa, jota rakastamme ja jonka
+luulemme itseämme rakastavan? Yhtäkkiä voi kaikki muuttua. Toinen
+rakasti vielä eilen, siltä näytti, ja nainen itsekin luuli niin. Nyt
+hän ei enää rakasta. Ihminen, jota hän rakasti, on pyyhkäisty pois
+hänen ajatuksistaan. Mies huomaa, ettei hän ole naiselle enää yhtään
+mitään. Hän ei voi sitä ymmärtää: sillä hän ei ole nähnyt pitkää
+kehityskulkua, joka on salaisesti naisessa tapahtunut; hän ei ole
+voinut aavistaa, mikä kätketty vihamielisyys naiseen on kokoontunut;
+hän ei tahdo ymmärtää tällaisen koston ja vihan syitä. Syitä, jotka
+ovat usein sangen kaukaisia, monimutkaisia ja hämäriä, -- toiset
+niistä piiloutuvat alkovin verhojen peittoon, -- toisia jälleen ovat
+loukattu itserakkaus, ilmitulleet ja tuomitut sydämen salaisuudet,
+-- toisia taasen... mikä ne kaikki tietää, edes nainen itsekään?
+Löytyy tuntemattomia loukkauksia, jotka mies on tehnyt tietämättään
+ja joita nainen ei koskaan anna anteeksi. Milloinkaan ei niitä voi
+saada selville, eikä nainen itsekään saata edes niitä aavistaa; mutta
+loukkaus on kuitenkin viilletty hänen sydämeensä: sydän ei koskaan sitä
+unhoita.
+
+Tällaista hirvittävää nurjamielisyyteen kallistumista vastaan
+taistelemaan olisi tarvittu toisellaista miestä kuin Olivier; miestä,
+joka olisi ollut lähempänä luontoa, samalla yksinkertaisempi ja
+notkeampi, omiin tunteellisiin arveluihinsa sekaantumatonta miestä,
+vaistoiltaan rikasta ihmistä, joka olisi tarpeen tullen pystynyt
+sellaiseenkin, mitä hänen järkensä ei olisi hyväksynyt. Olivier
+antoi jo etukäteen voittaa itsensä ja viedä kaiken rohkeutensa: hän
+oli niin selväpäinen, että oli huomannut jo kauan vaimossaan tahtoa
+väkevämmän perinnöllisyyden, huomannut, että Jacquelinen äidin henki
+ilmeni nyt tyttäressä uudestaan; hän näki vaimonsa uppoavan kuin kiven
+sukuominaisuuksiensa syvyyteen: ja kun Olivier oli heikkoluontoinen ja
+avuton, niin hän vain joudutti uppoamista, koettaessaan sitä estää. Hän
+pakotti itsensä tyyneksi. Jacqueline koetti itsetiedottomasti laskien
+saada häntä pois tuosta tyynestä tilasta, saada hänet kiivastumaan
+puheissa, brutaaliksi, karkeaksi, voidakseen sitten paremmalla syyllä
+häntä halveksia. Ja jos Olivier silloin antautui vihan valtaan, niin
+Jacqueline häntä halveksi. Mutta kun Olivier sitten perästä päin
+häpesi ja oli ylen nöyryytetty, niin halveksi vaimo häntä yhä enemmän.
+Ja jos mies ei antautunut vihaan, ei tahtonut antautua, -- silloin
+vihasi vaimo häntä. Mutta kaikkein pahinta oli vaikeneminen, johon
+he sulkeutuivat toistensa seurassa usein päiväkausiksi. Myrkyttävä,
+murskaava, suunniltaan saava vaikeneminen, joka vimmastuttaa lopulta
+kaikkein lauhkeimmatkin olennot aivan raivoihinsa, niin että heille
+tulee joskus himo tehdä pahaa, huutaa, ärsyttää toinen huutamaan
+vihaansa. Vaikenemista, sellaista mustaa vaikenemista, että sen
+helmassa rakkaus lopullisesti mätänee ja hajoaa, hiljaisuutta, jonka
+keskellä ihmiset eroavat toisistaan ja haipuvat yöhön aivankuin
+kiertotähdet, jotka kulkevat kukin omaa rataansa... He olivat tulleet
+siihen kehityskohtaansa, jolloin kaikki, mitä he tekivät, joudutti vain
+toisistaan loittonemista, sekin, että he koettivat lähetä toisiaan.
+Heidän elämänsä tuli sietämättömäksi. Sattuma kiirehti vain tapahtumain
+luonnollista kulkua.
+
+Noin vuoden ajan oli Cécile Fleury usein käynyt Jeanninien perheessä.
+Olivier oli tutustunut häneen Christophen luona. Sitten oli Jacqueline
+kutsunut häntä käymään heillä; ja Cécile jatkoi tuttavuuttaan parin
+kanssa sittenkin kuin Christophe oli jo heistä eronnut. Jacqueline oli
+hyvä Cécilea kohtaan: vaikkei Jacqueline ollut yhtään musikalinen ja
+joskin hän piti Cécilea hiukan arkipäiväisenä, nautti hän kuitenkin
+hänen laulustaan ja hänen rauhoittavasta läheisyydestään. Olivier
+Jeanninista oli hauskaa soittaa Cécilen kanssa. Vähitellen oli
+Cécilesta tullut talon ystävä. Cécile herätti luottamusta: kun hän
+astui avomielisin katsein, terveen ja iloisen näköisenä Jeanninien
+saliin ja kun hänen hieman karkea naurunsa kuului, kajahtaen niin,
+että oikein tuntui hyvältä, oli kuin auringon säde olisi pilkahtanut
+sumun läpi. Olivierin ja Jacquelinen sydän nautti silloin kuvaamatonta
+helpoitusta. Kun Cécile lähti, teki heidän mielensä sanoa hänelle:
+
+-- Ei, jääkää vielä, meidän on niin kylmä!
+
+Silloin kun Jacqueline oli poissa kotoa, näki Olivier Cécilea useammin;
+eikä hän ollut voinut salata häneltä kokonaan surujaankaan. Hän avasi
+sydämensä, harkitsematta, niinkuin ainakin heikko ja hellämielinen
+olento, joka on tukehtua ja jonka täytyy saada uskoa itsensä jollekulle
+ja purkaa tunteitaan sen mukaan. Cécile tuli siitä liikutetuksi; hän
+lääkitsi tuttavaansa äidillisin sanoin. Hän sääli Jeannineja, heitä
+molempia; hän pyysi, ettei Olivier antaisi mielensä masentua. Mutta
+lieneekö hän sitten jollakin tavoin häpeillyt tällaista salaisuuksien
+paljastamista enemmän kuin Olivier, vai mikä lieneekään siihen ollut
+syynä, hän ei vaan sitten tullut Olivierin kotiin enää yhtä usein
+kuin ennen, vaan keksi kaikenlaisia verukkeita. Varmaankaan ei hän
+mielestään ollut menetellyt kunniallisesti Jacquelinea kohtaan: hänellä
+ei ollut oikeutta tietää Jacquelinen salaisuuksia. Ainakin arveli
+Olivier sitä syyksi hänen karkoittumiseensa; ja hänestä oli Cécile
+oikeassa: sillä hän itsekin moitti itseään siitä, että oli puhunut.
+Mutta kun Cécile ei enää käynyt talossa, niin Olivier huomasi, mitä
+Cécilestä hänelle oli ajan pitkään tullut. Olivier oli tottunut
+uskomaan asioitaan hänelle; vain Cécile saattoi vapauttaa hänet
+alinomaisesta ahdistuksesta, joka häntä vaivasi. Olivier oli tarpeeksi
+harjaantunut sydämen tunteiden erittelyyn huomatakseen, mitä tämä tunne
+oli laatuaan. Hän ei olisi siitä hiiskunut Cécilelle mitään. Mutta hän
+ei jaksanut vastustaa haluaan edes kirjoittaa itselleen kaikenlaista,
+mitä tunsi. Hän oli monien vuosien kuluessa saanut vaarallisen tavan
+pakista paperilla omien ajatustensa kanssa. Siitä hän oli päässyt
+rakkauden vuosinaan. Mutta nyt, kun hän oli jäänyt jälleen yksin, oli
+hän joutunut taas tuon vanhan tapansa valtaan: milloin kärsimys kasvoi
+aivan sietämättömäksi, helpotti se menetelmä; ja sitäpaitsi se oli
+välttämätöntä toimintaa itseään erittelevälle taiteilijalle. Niinpä
+kuvaili hän yksinään itseään, kirjoitteli ajatuksiaan paperille, aivan
+kuin olisi puhellut niistä Cécilelle, mutta vielä vapaammin, koska ne
+eivät olleetkaan aiotut Cécilen luettaviksi.
+
+Nyt määräsi sattuma, että noiden paperien piti joutua Jacquelinen
+näkyville. Se tapahtui eräänä päivänä, jolloin hän tunsi olevansa
+lähempänä miestään kuin vuosikausiin. Järjestäessään piironkiaan
+lueskeli hän vanhoja rakkaudenkirjeitä, jotka Olivier aikoinaan oli
+hänelle lähettänyt. Jacqueline heltyi niin, että hän aivan itki.
+Hän istui piirongin nurkkauksessa kätkössä, eikä voinut jatkaa
+järjestelyhommaansa; hän muisteli siinä koko menneisyyttä; ja hänen
+omatuntonsa vaivasi tuskallisesti häntä, että hän oli sen hävittänyt.
+Hän ajatteli, miten Olivier mahtoikaan surra: koskaan ei tällainen
+ajatus kylmällä tuulella ollessa ollut johtunut hänen päähänsä; hän oli
+kyllä saattanut unhottaa miehensä, mutta sitä ajatusta ei hän jaksanut
+kestää, että Olivier olisi hänen tähtensä kärsinyt. Suru runteli hänen
+sydäntänsä. Hän olisi nyt tahtonut heittäytyä Olivierin syliin ja sanoa
+hänelle:
+
+-- Ah, Olivier, Olivier, mitä me olemmekaan tehneet? Mehän olemme
+hulluja! Me emme saa enää tuottaa toisillemme tuskaa!
+
+Jospa Olivier olisi sillä hetkellä sattunut tulemaan kotiin!
+
+Mutta juuri sillä hetkellä löysi Jacqueline nuo Olivierin kirjeet...
+Kaikesta tuli loppu. -- Luuliko Jacqueline tosiaan, että Olivier
+oli häntä pettänyt? Ehkäpä. Mutta kuuluiko se asiaan? Petosta ei
+Jacquelinelle ollut niin paljon itse petos kun halu siihen. Hän olisi
+mieluummin antanut miehelle, jota hän rakasti, anteeksi sen, että
+hänellä olisi ollut rakastajatar kuin että hän olisi antanut salaa
+toiselle sielunsa. Ja siinä hän olikin oikeassa.
+
+-- Sepä lystikästä! väittävät ehkä jotkut... -- (Poloiset, joille
+rakkauden petos ei tuo tuskaa muulloin kuin silloin, kun se on aivan
+täytäntöön pantu!... Jos sydän on jäänyt uskolliseksi, ovat ruumiin
+raukkamaisuudet vähäpätöinen seikka. Jos sydän pettää, ei muulla ole
+enää mitään arvoa)...
+
+Jacqueline ei hetkeäkään ajatellut koettaa saada itselleen Olivieria
+takaisin. Liian myöhäistä! Hän ei rakastanut häntä enää tarpeeksi.
+Tai rakasti ehkä liiaksi. Ei, mustasukkainen hän ei ollut. Koko hänen
+luottamuksensa luhistui, loputkin, mitä hänessä vielä piili miestään
+kohtaan uskoa ja toivoa. Hän ei punninnut itsekseen, että hän itse
+oli hylkinyt miehessään noita ominaisuuksia, että hän oli riistänyt
+häneltä rohkeuden, ajanut hänet tähän rakkauteen, että tämä rakkaus
+oli sitäpaitsi viatonta, ja ettei ihminen lopultakaan voi määrätä,
+rakastaako hän vai ei. Hänen päähänsä ei pälkähtänyt verrata omaa
+kiemailuaan Christophelle tähän tunteelliseen seurusteluun: hän ei
+rakastanut Christophea, Christophe ei kuulunut asiaan! Kiihtyneesti
+liioitellen hän ajatteli, että Olivier oli hänelle valehdellut,
+hän ei ollutkaan enää mitään miehelleen. Viimeinenkin tuki katosi
+Jacquelinelta, juuri kun hän oli kurottanut kättänsä tarttuakseen
+siihen... Kaikesta tuli loppu. Olivier ei saanut koskaan tietää, mitä
+Jacqueline sai kärsiä sinä päivänä. Mutta kun hän näki Jacquelinen,
+tuli hänelle se selvä tuntu, hänellekin, että kaikki oli lopussa.
+
+Tästä hetkestä alkaen eivät he puhuneet enää keskenään muuta kuin
+toisten ihmisten läsnäollessa. He pitivät toisiaan silmällä, niinkuin
+kaksi kierrokseen ajettua metsäneläintä, jotka ovat aina varuillaan ja
+pelkäävät. Jeremias Gotthelf kuvailee jossakin armottomalla huumorilla
+erään avioparin synkkää asemaa, miehen ja vaimon, jotka eivät enää
+rakasta toisiaan, vaan vartioivat toisiaan kahden puolen, utelevat
+toistensa terveyttä, huomaavat toisissaan sairauden merkkejä, mutta
+eivät suinkaan koeta jouduttaa toistensa kuolemaa tai edes toivokaan
+sitä, vaan sallivat kuitenkin mieltään viehättää ajatuksen, että
+toiselle tulisi jokin odottamaton tapaturma, ja kuvittelevat kumpikin
+ilokseen, että hän on heistä vahvempi kuin toinen. Oli hetkiä, jolloin
+Jacqueline ja Olivier melkein kuvittelivat, että toinen heistä ajatteli
+tähän tapaan. Kumpikaan ei ajatellut niin; mutta sekin oli jo liikaa,
+että he kuvittelivat sellaista kuin esimerkiksi Jacqueline, joka
+saattoi miettiä itsekseen yöllä harha-aistimuksellisen unettomuuden
+hetkillä, että tuo mies oli voimakkaampi ja kulutti tässä hänet
+loppuun ja voittaisi pian hänet... Sekautuneen mielikuvituksen ja
+sydämen hirveää aivohouretta! -- Ja kuitenkin rakasti parhain heidän
+olemuksessaan pohjaltaan yhä toista!...
+
+Olivier masentui tämän taakkansa alla niin, ettei koettanutkaan
+ponnistella enää, vaan väistyi ja hellitti kokonaan Jacquelinen sielun
+peräsimen kädestään. Kun Jacqueline näin jäi oman onnensa nojaan, ilman
+luotsia, joka olisi häntä ohjannut, tuli hänelle omituinen vapauden
+huimaus; hän olisi tarvinnut valtiasta, jota vastaan hän olisi saanut
+kapinoida: jos hänellä ei sitä ollut, täytyi hänen se itselleen luoda.
+Hän joutui piilevän pahuutensa valtaan. Siihen saakka ei hän ollut
+koskaan aikonut jättää miestään, vaikka hän kärsikin. Nyt hän luuli
+päässeensä kaikista siteistä. Hän tahtoi rakastaa ennenkuin se oli
+liian myöhäistä: (sillä hän luuli, niin nuori kuin olikin, itseään jo
+vanhaksi.) -- Ja hän rakastui. Hän oli omiaan joutumaani alttiiksi
+sellaiselle kuvitellulle, kalvavalle intohimolle, joka takertuu
+ensimäiseen eteen sattuneeseen henkilöön, vaikkapa vain vilahdukselta
+nähtyyn, jopa olentoon, jonka tuntee ainoastaan maineelta, joskus
+pelkästään nimeltä; alttiiksi tuolle kiihkolle, joka kerran ihmisen
+yhden sormen saatuaan ei hellitä enää otettaan, vaan vakuuttaa
+hänen sydämelleen, ettei se voi elää ilman sen valitsemaa ihmistä;
+tunteelle, joka tuhoaa sydämen kokonaan ja tekee sen tyhjäksi kaikesta
+entisyydestä, mikä äsken vielä sen täytti: entisistä tunteista,
+moraliajatuksista, muistoista, itsetunnosta ja kunnioituksesta toisia
+kohtaan. Ja kun tämä kiihko vuorostaan kuolee, kun sillä ei ole enää
+mitään hävittämistä, koska se on jo kaikki polttanut, niin minkälainen
+uusi luonne useimmiten noista raunioista kasvaakaan: luonne, jossa
+ei löydy hyvyyttä, ei sääliä, ei nuoruutta eikä kuvitelmia; luonne,
+joka tahtoo ainoastaan kaivaa ja kalvaa elämää, aivan kuin sammal syö
+raunioiksi tuhottua temppeliä.
+
+Tälläkin kertaa, niinkuin tavallisesti, kohdistui se piintynyt kiihko
+henkilöön, joka oli mitä parhaiten sopiva tuottamaan pettymyksiä
+naisen sydämelle. Jacqueline-parka rakastui erääseen naisten yleiseen
+suosikkiin, parisilaiseen kirjailijaan, joka ei ollut kaunis eikä
+nuorikaan, vaan kömpelö, punanaamainen ja elähtänyt; hänen hampaansa
+olivat pilalle turmeltuneet, sydämensä kuivuus suorastaan hirvittävä;
+hänen ainoa ansionsa oli se, että hän oli muodissa ja oli tehnyt suuren
+joukon naisia onnettomiksi. Hänellä ei ollut puolustuksenaan edes se
+seikka, ettei hän olisi itsekkyyttään tiennyt: sillä hän rehenteli
+sillä runoissaan. Hän tiesi kyllä, että sellainen tepsi: taiteeseen
+kätketty itsekkyys on ikäänkuin linnunkuvastin, tuli, joka häikäisee
+heikkoja. Jacquelinen piiristä oli monta naista mennyt väijytykseen:
+viimeksi muuan hänen ystävättärensä, äskettäin naimisiin mennyt
+nainen; hänet oli tämä kirjailija pilannut ilman suurta vaivaa ja
+sitten hänet jättänyt. Nuo petetyt eivät suinkaan siitä kuolleet,
+vaikka he tosin koettivat salata asiaa kömpelösti, mikä taas ilahdutti
+koko maailmaa. Kaikkein kauheimminkin petetyt heistä rakastivat liian
+paljon arkipäiväisiä etujaan ja hienoston tapojaan ollakseen pitämättä
+hullutuksiaan selvän järjen aisoissa. Siksi eivät he tahtoneet
+tehdä mitään julkista skandaalia. Jos he pettivät aviomiehiään ja
+ystävättäriään tai heitä itseään petettiin ja he saivat kärsiä, niin
+tapahtui se aina kaikessa hiljaisuudessa. He olivat oikeita juorujen
+sankarittaria.
+
+Mutta Jacqueline oli huimapää: hän ei ainoastaan pystynyt tekemään,
+mitä sanoi, vaan myöskin puhumaan, mitä teki. Hänen hullutustensa
+pohjalla ei piillyt minkäänlaista järjen harkintaa, vaan hän kielsi
+kokonaan itsensä. Hänellä oli se vaarallinen avu, että hän oli aina
+itselleen suora eikä peräytynyt koskaan tekojensa seurausten tieltä.
+Hän oli parempi kuin muut hänen piirissään: sen tähden hän olikin kahta
+hullumpi. Kun hän rakasti, kun hän sai päähänsä tehdä aviorikoksen,
+heittäytyi hän siihen silmittömästi, epätoivoisella suoruudella.
+
+
+
+
+M:me Arnaud oli yksinään kotona ja neuloi samalla kuumeellisella
+levollisuudella kuin luultavasti aikoinaan Penelope kuulua työtään
+tehdessään. Ja aivan kuin Penelope hän odotti miestään. Herra Arnaud
+oleskeli kaiket päivät poissa kotoa. Hänellä oli koulutuntinsa aamuin
+ja illoin. Tavallisesti hän tuli päivälliselle kotiin, vaikka hänen
+jalkojaan väsyttikin ja vaikka lyseo oli toisessa päässä Parisia. Hän
+pakotti itsensä kulkemaan tämän pitkän matkan, ei niin paljon säälistä
+vaimoaan kohtaan tai säästäväisyydestä, kuin siitä syystä, että se
+oli tullut hänelle jo tottumukseksi. Mutta eräinä päivinä pidättivät
+häntä päivälliseltä koetunnit; tai hän ei malttanut olla käyttämättä
+hyväkseen sitä seikkaa, että lyseo oli samassa kaupunginosassa kuin
+kirjasto, vaan jäi työskentelemään väliajaksi tuohon kirjastoon.
+Lucile Arnaud oli päivät yksinään. Paitsi siivoojanaista, joka
+tuli kello kahdeksan ja kymmenen välillä tekemään karkeita töitä,
+ja ruokatarpeiden hankkijoita, jotka pistäytyivät kysymässä, mitä
+milloinkin haluttiin, ja toivat tilatut ainekset, ei kukaan soitellut
+hänen ovikelloaan. Hän ei tuntenut ketään koko talossa. Christophe
+oli muuttanut pois, ja syreenipuutarhan puolella oli uusia asukkaita.
+Céline Chabran oli mennyt naimisiin Augustin Elsbergerin kanssa. Élie
+Elsberger oli lähtenyt perheineen Espanjaan, jossa hän oli saanut
+toimen eräässä kaivoksessa. Vanhalta Weillilta oli vaimo kuollut,
+eikä hän oleskellut juuri yhtään parisilaisessa huoneistossaan.
+Ainoastaan Christophe ja hänen ystävättärensä Cécile olivat pitäneet
+yllä tuttavuussuhteitaan Lucile Arnaud'n kanssa, mutta he asuivat hyvin
+etäällä, ja kun väsyttävä työ anasti heiltä kaiket päivät, niin meni
+viikkoja, jolloin he eivät käyneet Lucileä katsomassa. Hänellä ei ollut
+muuta seuraa kuin hän itse.
+
+Hänellä ei ollut laisinkaan ikävä. Hänelle riittivät ajanvietoksi
+kovin vähäiset seikat. Pieninkin jokapäiväinen homma. Joku pikku
+kukka, jonka arkaa lehtiverhoa hän puhdisti äidillisen hellästi joka
+aamu. Rauhallinen harmaa kissa, joka oli alkanut noudattaa emäntänsä
+elintapoja, kuten hyvin vaalitut kotieläimet ainakin: se vietti
+päivänsä niinkuin sen emäntäkin hellan ääressä, tai istui pöydällä
+lampun vieressä, seuraten koko ajan hoitajansa työskenteleväin
+sormien liikkeitä ja luoden häneen joskus tirkistyksen kummallisista
+silmäteristään, jotka sitten taas sammuivat välinpitämättömästi.
+Yksinpä huonekaluistakin oli hänelle ajanviettoa. Jokainen niistä
+oli hänelle niin kotoinen. Lapsellisella ilolla siisti hän niitä,
+pyyhki hellästi pois tomua, joka oli laskeutunut niiden kupeisiin, ja
+sijoitteli sitten niitä tarkalla huolella jälleen entisiin nurkkiinsa.
+Hän oikein puheli niiden kanssa sanattomasti. Hän hymyili ainoalle
+omistamalleen kauniille antiikkiselle huonekalulle, hienolle Ludvig
+XVI:n tyyliselle silinteripiirongille. Hänellä oli joka päivä sama
+ilo ne esineet uudestaan nähdessään. Yhtä nopeasti kului häneltä
+aika liinavaatteitakin tarkastaessa: hän vietti tuntikausia seisten
+tuolilla, pää ja käsivarret suuren talonpoikaisen kaapin sisässä,
+tutkien ja järjestellen niitä, sillaikaa kun kissa jälleen tarkasteli
+uteliaasti häntä.
+
+Mutta hänen suurin onnensa oli, että hän sai kaikki kotiaskareensa
+toimitettuaan ja yksinään päivällisen syötyään, -- Jumala tiesi,
+minkälaisen aterian (hän ei tarvinnut paljoa ruokaa), -- ja kaupungilla
+välttämättömillä asioilla juostuaan päästä noiden päivätöitten jälkeen
+kello neljän tienoissa iltapuolella kotiinsa ja asettua ikkunan tai
+lieden ääreen käsitöineen ja mirreineen. Joskus hän keksi jonkinlaisen
+syyn, ettei hänen tarvinnut ollenkaan lähteä pois kotoa; hän oli
+onnellinen, jos hän saattoi olla kaiket päivät sisällä, varsinkin
+talvisaikaan, kun satoi. Hän pelkäsi hirveästi kylmää, viimaa, likaa
+ja sadetta, sillä hänkin oli kuin mikäkin siisti, arkanahkainen
+ja lellitelty pikku kissa. Hän oli mieluummin syömättä kuin lähti
+ulos ostelemaan aamiaisruokia, jos ruuanhankkijat milloin sattuivat
+hänet unhottamaan. Silloin hän naperteli vain suklaakakkua tai etsi
+kaapista pari hedelmää. Hän varoi ilmoittamasta sitä ruokailutapaansa
+miehelleen. Se oli pientä seikkailua hänelle. Silloin, päivinä, jolloin
+valo oli melkein sammunut, ja joskus kauniinakin ja aurinkoisina,
+-- (ulkona säteili sininen taivas, kadun räminä humisi talon ja
+hänen hiljaisen asuntonsa ympärillä ja sen hämärässä: aivan kuin
+jokin kangastus ympäröi se hämy hänen sieluaan), -- istui hän
+mukavimmassa nurkassaan, jakkara jalkojen alla, neulomus kädessä, ja
+vaipui hievahtamatta hauskimpaan hommaansa, lukemiseen, vaikka hänen
+sormensa työskentelivätkin koko ajan. Hänellä oli vieressä pöydällä
+jokin mielikirjojaan. Tavallisesti jokin punakantinen nide, jonkin
+englantilaisen kirjan käännös. Hän luki sangen vähän kerrallaan, tuskin
+luvun päivässä, ja kirja lepäsi usein pitkän aikaa samalta kohdalta
+avattuna hänen polvillaan, tai ei hän sitä ollenkaan aukaissut: hän
+tunsi jo sen, hän vain haaveili asioista, joita se oli kertonut. Niin
+riitti jokin Dickensin tai Thackerayn pitkä romaani viikkokausiksi, ja
+ne viikot laajensi hän uneksimalla kokonaisiksi vuosiksi. Ne ympäröivät
+hänet hellällä sävyllään. Nykyaikaiset ihmiset, jotka lukevat nopeasti
+ja huonosti, eivät tunne enää, mikä ihmeellinen voima kauniista
+kirjoista säteilee, kun niitä nauttii hitaasti. M:me Arnaud ei
+epäillytkään, etteikö noiden romaanihenkilöiden elämä ollut yhtä totta
+kuin hänen omansakin. Heissä oli sellaisia, joille hän olisi tahtonut
+olla iki-ystävä: hyväsydäminen, mustasukkainen lady Castlewood, tuo
+salaa rakastava nainen, jonka sydän oli äidillinen ja neitseellinen,
+oli hänen sisarensa; pikku Dombey hänen oma pikku lapsensa; hän oli
+Dora, nainen ja lapsi, joka kuolee; hän ojensi rakkaasti käsivarsiaan
+syleilläkseen kaikkia noita romaanien lapsellisia sieluja, jotka
+vaeltavat kunniakkain ja puhtain silmin maallisen elämänsä; ja hänen
+ympärillään kiersi kirjavana saattueena lempeitä, kurjia ja vaarattomia
+orginelleja, jotka ajelevat täällä naurettavia ja liikuttavia
+haavekuviaan, -- heidän johtajanaan hyvän Dickensin herttainen henki,
+unelmissaan samalla sekä nauratteleva että valmis kyyneliin. Milloin
+m:me Arnaud katsahti ulos ikkunastaan, näki hän ohikulkijoissa jonkun
+tuon unelmiensa maailman rakastettavan tai peloittavan olennon.
+Tuolla kivitalojen toisella puolen haaveksi hän elettävän samanlaista
+elämää kuin hänen sankarinsa, niin, ne sankarit itse siellä elivät.
+Se, ettei hän halunnut lähteä ulos, johtui siitä, että hän pelkäsi
+moista liikuttavilla mysterioilla täytettyä maailmaa. Hän näki noissa
+ohitse liikkuvissa ihmisissä salattuja murhenäytelmiä, parhaillaan
+tapahtuvia ilveilyjä. Eikä se ollutkaan aina pelkkää kuvitelmaa. Sillä
+yksinäisyydessä oli hän saavuttanut tuon kummallisen intuitsionin
+lahjan, joka antaa ihmisen nähdä ohikulkevien katseista heidän menneen
+tai tulevan elämänsä salaisuuksia, joita asianomaiset itsekään eivät
+usein tiedä. M:me Arnaud sekoitti näihin todellisiin näkyihinsä
+romanttisia muistoja, jotka pyöristivät ja muuttivat niiden muotoa. Kun
+hän oli kaupungilla, tunsi hän aivan hukkuvansa moiseen äärettömään
+elämysten mereen. Hänen täytyi kiiruhtaa kotiinsa päästäkseen lujalle
+pohjalle.
+
+Mutta tarvitsiko hänen lukea tai nähdä muitakaan ihmisiä? Hänelle
+riitti vain katsella itseään. Tuo kalpea, sammunut olento, --
+syrjäisestä nimittäin, -- kuinka se sisältäpäin olikaan valoisa ja
+säteilevä! Miten täyteläistä elämää se uhkui! Miten runsaasti siinä oli
+muistoja, rikkauksia, joita ei kukaan aavistanut hänessä olevan!...
+Olivatko ne koskaan olleet totta? -- Tietysti, koska ne olivat totta
+hänelle... Sillä tavoin saattaa unten taikasauva muuttaa elämän
+köyhyyden!
+
+M:me Arnaud muisteli kaikkia entisiä vuosiaan pikkutytön aikoihinsa
+asti; tässä hiljaisuudessa aukesi jälleen tuoksumaan jokainen hänen
+kuihtuneitten toiveittensa hento kukka... Ensimäinen lapsenrakkaus
+erästä nuorta tyttöä kohtaan, jonka viehkeys oli lumonnut hänet heti
+paikalla, kun hän tuon olennon näki; hän rakasti neitoa niinkuin
+ainoastaan silloin voi rakastaa kun itse on äärettömän puhdas; hän
+oli kuolla mielenliikutuksesta tuntiessaan hänen kosketuksensa; hän
+olisi tahtonut suudella hänen jalkojaan, olla hänen pieni piikasensa,
+mennä naimisiin hänen kanssaan; ystävätär oli sitten mennyt naimisiin,
+ei ollut tullut onnelliseksi, oli saanut lapsen, joka oli kuollut...
+Toinen rakkaus tuli hänelle noin kaksitoista-vuotiaana, jälleen
+erästä tyttöä kohtaan, joka oli hänen ikäisensä ja joka kohteli häntä
+tyrannimaisesti: pirullinen vaaleaverikkö, ilveilevä, itsevaltainen:
+hän itketti toista huvikseen, ja antoi sitten hänelle helliä suudelmia;
+he laativat yhdessä tuhansia tulevaisuuden suunnitelmia. Se tyttö oli
+yhtäkkiä ruvennut karmeliittinunnaksi, kenenkään tietämättä, mistä
+syystä; väitettiin, että hän oli nykyään onnellinen... Sitten seurasi
+suuri intohimo erästä miestä kohtaan, joka oli paljoa vanhempi häntä
+itseään. Siitä tunteesta ei ainoakaan ihminen ollut saanut tietää,
+ei edes sekään, johon se kohdistui. Hän oli uhrannut rakkautensa
+kohteelle suunnattoman määrän kiihkeää uskollisuutta, hellyyttä...
+Sitten tuli taas toinen rakkaus: sillä kertaa rakastettiin häntä. Mutta
+hän ei ollut tohtinut omituisen arkuutensa ja itsensä epäilemisen
+vuoksi uskoa, että häntä rakastettiin, eikä ilmaista, että hän itsekin
+rakasti. Ja silloin oli onni mennyt ohitse niin ettei hän ottanut
+sitä käsiinsä... Sitten... Mutta mitä hyödyttää kertoa muille satuja,
+joilla on merkitystä ainoastaan ihmiselle itselleen? Monen monia
+pikku asioita, jotka olivat saaneet hänelle tärkeän sisällyksen:
+jonkun ystävän suopeus; sydämellinen sana Olivierin suusta, sanottu
+aivan huomaamatta; Christophen virkistävät vierailut ja lumottu
+maailma, jonka hänen soittonsa kuulijalle avasi; jonkun tuntemattoman
+ihmisen katse; niin, eräät pelkästään ajatukselliset ja tahdottomat
+uskottomuudet tässä erinomaisessa naisessa, joka oli ylen kunniallinen
+ja puhdas: nuo tyrmistivät ja hävettivät häntä, ja hän koetti heikosti
+karkoittaa niitä mielestään, mutta kuitenkin loivat ne, -- kaikessa
+viattomuudessaan, -- hiukan auringonpaistetta hänen sydämeensä... Hän
+rakasti kovasti miestään, vaikkei mies ollutkaan aivan sellainen,
+jollaista hän uneksi. Mutta herra Arnaud oli hyvä; ja kun hän eräänä
+päivänä sanoi vaimolleen:
+
+-- Rakas vaimoni, sinä et tiedä, miten paljon sinä minulle olet. Sinä
+olet koko minun elämäni.
+
+Silloin naisen sydän aivan suli hellyydestä; ja siitä alkaen tunsi hän
+olevansa kokonaan yhdistetty mieheensä, ainaiseksi, ilman pienintäkään
+irtautunutta ajatusta. Joka vuosi kiinnitti heitä yhä lähemmin
+toisiinsa. He olivat uneksineet yhdessä paljon kaunista. Haaveilleet
+töistä, matkoista, lapsista. Miten ne unelmat olivat toteutuneet?...
+Oi, turha toivo!... Mutta m:me Arnaud uneksi niitä yhä. Niissä eli
+myöskin pikku lapsi, josta hän oli uneksinut niin usein, niin syvästi,
+että hän tunsi sen aivan kuin se olisi ollut olemassa. Sitä untaan oli
+hän rakennellut vuosikausia, kaunistanut sen kaikella, mitä armainta
+hän näki, kaikella, mitä hän eniten rakasti... Mutta toteutuminen:
+hiljaisuus!...
+
+Siinä hänen elämänsä. Mutta siihen sisältyi kokonaisia maailmoita.
+Miten paljon tuntemattomia tragedioja, kaikkein arinta laatua,
+kätkeytyy usein näöltään aivan rauhallisiin, keskinkertaisiin
+ihmiskohtaloihin! Ja traagillisinta on ehkä: -- _ettei tapahdu mitään_
+noiden yhä toivovien elämässä, joiden veri huutaa lohduttomasti
+oikeuttansa, heille luonnon lupaamaa onnea, joka heiltä kielletään, --
+noiden, joita kalvaa sisällisesti yhtämittainen tuskallinen kaipuu, --
+ja jotka eivät näytä siitä mitään ulospäin!
+
+Onneksi ajatteli m:me Arnaud muutakin kuin itseään. Hänen oma elämänsä
+otti ainoastaan osan tilaa hänen unelmissaan. Hän eli myöskin niiden
+elämää, jotka olivat nykyään tai olivat ennen olleet hänen tuttujaan;
+hän kuvitteli itseään heidän asemassaan, hän muisti Christophe
+Krafftia, ystävätärtään Cécileä. Hän ajatteli heitä aina. Nuo kaksi
+naista olivat sydämellisesti kiintyneet toisiinsa. Ja kummallisinta oli,
+että juuri luja Cécile tarvitsi heistä enemmän tukea, nojautua heikkoon
+Lucileen. Oikeastaan oli tuo kookas, iloinen ja terve tyttö näet heikompi
+kuin hänen ulkomuodostaan saattoi päättää. Hänellä oli paraikaa
+eräänlainen murroskausi. Tyynimmätkään sydämet eivät aina voi olla
+varmoja yllätyksiltä. Hänessä oli huomaamatta alkanut kyteä muuan ylen
+hellä tunne, jota hän ei tahtonut ensin tunnustaa, mutta se paisui,
+kunnes hänen oli pakko se nähdä: -- hän rakasti Olivier Jeanninia. Tuon
+nuoren miehen kunnioittava ja lempeä käytös, hänen koko olemuksensa
+hiukan naisellinen viehätys, kaikki, mikä hänessä oli heikkoa ja
+antautuvaa, oli lumonnut kohta Cécilen: -- (äidillistä luonnetta vetää
+aina puoleensa sellainen, joka sitä tarvitsee). -- Mitä Cécile sitten
+oli kuullut Olivierin aviosuruista, oli herättänyt hänessä vaarallista
+sääliä tuota ystäväänsä kohtaan. Mutta tällaiset syyt yksinomaan eivät
+luonnollisesti olisi riittäneet. Kukapa voi sanoa, minkä tähden kaksi
+ihmistä rakastuu toisiinsa? Usein ei kummallakaan ole siihen erikoista
+aihetta, mutta pitkä yhdessä oleskelu saattaa anastaa viimein sydämen,
+joka ei ole pitänyt varaansa ensimäistä siinä herännyttä tunnetta
+vastaan. -- Kun Cécile huomasi, ettei ollut enää epäilemistä, mitä
+laatua hänen tunteensa oli, koetti hän uljaasti päästä irti ansasta,
+sillä hän piti rakkauttaan rikollisena ja mahdottomana; hän kärsi kauan
+itsekseen, eikä siitä parantunutkaan. Kukaan ei vähääkään aavistanut,
+miten hänen laitansa oli: hän koetti kaikin voimin tekeytyä iloisen
+näköiseksi. Ainoastaan m:me Arnaud tiesi, kuinka vaikeaa se oli
+hänelle; ei siitä syystä, että Cécile olisi ilmaissut salaisuutensa
+hänelle, mutta joskus painoi Cécile lujaniskaisen päänsä m:me Arnaud'n
+matalaa rintaa vasten, hänen silmistään tipahti pari kuumaa kyyneltä,
+hän suuteli ystävätärtään ja lähti sitten nauraen talosta. Cécile
+jumaloi tuota heiveröistä ystävätärtään, sillä hän tunsi, että hän
+oli siveellisen ryhtinsä ja uskonsa voiman puolesta väkevämpi häntä
+itseään. Hän ei avannut sydäntään Lucilelle. Mutta Lucile osasi arvata
+puolesta sanasta. Maailma tuntui hänestä ainaiselta surulliselta
+väärinymmärtämiseltä. Sitä on mahdoton muuttaa toiseksi. Ihminen ei voi
+muuta kuin rakastaa, sääliä toista ja uneksia.
+
+Ja kun unelmien ääretön paljous alkoi humista hänessä niin valtavasti,
+ettei hän jaksanut enää miettiä mitään, asettui hän pianonsa ääreen
+ja antoi sormiensa hipua koskettimilla, miten vaan sattui, soittaen
+hiljaa, verhoten sävelten himmennetyllä valolla elämän häikäisevää
+kangastusta...
+
+Mutta tuo hyvä pikku nainen ei suinkaan unohtanut arkisiakaan
+tehtäviään; ja kun herra Arnaud tuli kotiin, oli lamppu jo pöydälle
+sytytetty ja illallinen valmis, ja vaimo odotti häntä hymy kalpeilla
+kasvoillaan. Eikä mies aavistanut, minkälaisessa rajattomassa
+kaikkeudessa vaimo hänen poissaollessaan oli elänyt.
+
+Vaikeinta oli sulattaa noita kahta eri maailmaa toisiinsa niin,
+etteivät ne törmänneet vastatusten: jokapäiväinen elämä, ja toinen,
+suuri sielullinen elämä kaukaisine ilmanäärineen. Se ei menestynyt aina
+varsin hyvin. Onneksi eli Arnaud itsekin osaksi kuvitelmien elämää,
+eli kirjoissaan ja taideteoksissa, joiden ikuinen tuli piti yllä hänen
+sielunsa riutuvana lepattavaa liekkiä. Mutta viime vuosina olivat häntä
+yhä enemmän alkaneet kiusata kaikenlaiset hänen ammatistaan johtuvat
+pienet rettelöt: vääryydet, puolueellisuus, ikävyydet virkatovereiden
+ja oppilaiden taholta; hän oli tullut katkeraksi; oli alkanut puhua
+politiikkaa, haukkua hallitusta ja juutalaisia; hän lykkäsi vastuun
+kaikista omista elämänpettymyksistään Dreyfysin niskaan. Hänen
+synkkämielinen luonteensa tarttui hiukan myöskin hänen vaimoonsa.
+M:me Arnaud oli nyt melkein neljänkymmenen vuoden vanha. Hän oli
+siinä iässä, jolloin hänen elämänvoimansa oli jo hiukan vioittunut
+ja levottomana etsi tasapainoaan. Hänen ajatuksiinsa ilmestyi
+ammottavia halkeamia. Joksikin aikaa kadottivat he molemmat kaiken
+syynsä olla olemassa: sillä he eivät tienneet, mihin nyt kiinnittää
+hämähäkinverkkonsa, joka joutui yhtäkkiä heilumaan tyhjässä. Unelmat
+tarvitsevat aina jonkinlaista todellisuudenkin tukea, vaikka kuinka
+heikkoa. Nyt heitä ei tukenut mikään. He eivät voineet enää nojautua
+toisiinsa. Mies takertui vaimoonsa sen sijaan, että olisi häntä
+auttanut. Ja vaimo ymmärsi, ettei hän jaksanut miestään auttaa: sillä
+siihen aikaan hän ei pystynyt auttamaan edes itseään. Ainoastaan ihme
+saattoi hänet silloin pelastaa. Hän rukoili sitä. Ja se tulikin hänen
+sielunsa syvyydestä. M:me Arnaud tunsi yksinäisestä ja hurskaasta
+sydämestään kumpuavan ilmi ylevän ja mielettömän tarpeen kaikesta
+huolimatta luoda, kutoa sittenkin hämähäkinverkkoaan tyhjyyden poikki,
+pelkästä kutomisen ilosta, jättää se tuulen valtaan, Jumalan henkäyksen
+heilutettavaksi ja vietäväksi sinne, minne se oli joutuva. Ja Jumalan
+henkäys kiinnitti verkon jälleen elämään, antoi sille näkymättömät
+tukikohtansa. Silloin alkoivat mies ja vaimo kumpikin kärsivällisesti
+kutoa uudestaan tuota loistavaa ja turhaa unelmiensa sommitelmaa, joka
+oli tehty heidän puhtaimmista kärsimyksistään ja sydänverestään.
+
+
+
+
+M:me Arnaud oli yksinään kotona... Tuli ilta.
+
+Ovikello soi. M:me Arnaud heräsi vavahtaen unelmistaan ennen tavallista
+aikaansa. Hän kietoi huolellisesti käsityönsä kokoon ja meni avaamaan.
+Tulija oli Christophe. Hän näytti hyvin liikutetulta. Rouva tarttui
+ystävällisesti hänen käsiinsä.
+
+-- Mikä teidän on, hyvä ystävä? kysyi hän.
+
+-- Ah! sanoi Christophe. Olivier tuli takaisin.
+
+-- Tuli takaisin?
+
+-- Niin, tänä aamuna, tuli ja sanoi minulle: "Christophe, auta minua!"
+Minä syleilin häntä, hän itki. Sanoi minulle: "Minulla ei ole enää
+ketään muita kuin sinä. Hän lähti pois".
+
+M:me Arnaud pisti järkytyksissään kätensä ristiin ja huudahti:
+
+-- Voi noita onnettomia!
+
+-- Hän lähti, toisti Christophe. Lähti rakastajansa kanssa.
+
+-- Entä heidän lapsensa? kysyi m:me Arnaud.
+
+-- Jätti miehensä, lapsen, kaikki.
+
+-- Se onneton! toisti m:me Arnaud.
+
+-- Olivier rakasti häntä, sanoi Christophe, rakasti koko sielullaan,
+Hän ei tästä iskusta nouse. Hän hoki minulle: "Christophe, hän on
+pettänyt, minut... Rakkain ystäväni on minut pettänyt." Minä koetin
+sanoa hänelle: "Koska hän on sinut pettänyt, niin ei hän ollutkaan
+sinun ystäväsi. Sinun vihollisesi hän on. Unohda hänet, tai tapa hänet."
+
+-- Oh, Christophe, mitä te nyt puhuttekaan! Sehän on kauheaa.
+
+-- Aivan niin, tiedän, että tämä tuntuu teistä aivan
+esihistorialliselta raakuudelta: tappaa vaimonsa! Uskokaa vaan
+kauniisti tätä hienoa parisilaista maailmaa, joka panee vastalauseensa,
+jos uros surmaa muka raakalaisvaistosta naaraan, joka hänet
+pettää, maailmaa, joka saarnaa tuota laupiasta järkeä! Erinomaisia
+apostoleita! On hupaisaa nähdä tämän sekalaisen koiralauman
+pahastuvan eläimellisyyteen palaamista. Kun ensin ovat häväisseet
+elämää, riistäneet siltä kaiken sen arvon, niin ympäröivät he sen
+uskonnollisella pyhyydellä... Kuinka kummallista: tuollainen elämä,
+jossa ei ole sydäntä, ei kunniaa, jolla ei ole merkitystä, joka on
+pelkästään ruumiillista huokunaa, verisuonen tykytystä lihamöhkäleissä,
+on heistä suurimman kunnioituksen arvoinen! He eivät tiedä, miten
+hienotunteisia olla tällaista teurastamon lihankappaletta kohtaan: sitä
+on rikos sormellaankin koskettaa. Tappakaa sielu, jos huvittaa, mutta
+ruumis on toki pyhä...
+
+-- Sielun murhaajat ovat pahimpia murhamiehiä; mutta rikos ei puolusta
+toista rikosta, senhän tiedätte.
+
+-- Tiedän sen, ystäväni. Te olette oikeassa, minä en ajattele, mitä
+sanon... Tai kukapa tietää, ehkäpä ajattelenkin.
+
+-- Ei, te vain halvennatte itseänne. Tehän olette hyvä.
+
+-- Kun syvä tunne saa minut valtaansa, niin olen julma kuin muutkin.
+Näettehän, kuinka nyt olen vimmastunut!... Mutta kun näkee ystävänsä,
+jota rakastaa, itkevän, niin eikö vihaisi olentoa, joka on syynä hänen
+kyyneliinsä? Ja voiko koskaan olla kyllin ankara sellaista viheliäistä
+kurjaa kohtaan, joka hylkää lapsensa juoksennellakseen rakastajansa
+perästä?
+
+-- Älkää puhuko niin, Christophe. Te ette asiaa tunne.
+
+-- Mitä, puolustatteko häntä?
+
+-- Minä säälin häntä, myöskin häntä.
+
+-- Minä säälin niitä, jotka kärsivät. En niitä, jotka ovat syypäitä
+toisten kärsimyksiin.
+
+-- Oh, luuletteko, ettei hänkin ole kärsinyt? Luuletteko, että hän
+jätti pelkästään huvikseen lapsensa, ja turmeli oman elämänsä? Sillä
+turmeltu on hänenkin elämänsä. Minä en tunne häntä paljon, Christophe.
+Olen nähnyt hänet ainoastaan kaksi kertaa ohimennen; hän ei siinä
+tilaisuudessa puhunut minulle juuri mitään ystävällistä, hän ei
+tuntenut minua kohtaan suopeutta. Mutta kuitenkin minä tunnen hänet jo
+paremmin kuin te. Olen varma, ettei hän ole paha. Pikku nais-raukka!
+Minä aavistan, minkälainen hänen sisäinen elämänsä mahtoi olla...
+
+-- Tekö, ystäväni, jonka elämä on niin arvokasta, järkevää!...
+
+-- Niin, minä, Christophe. Te ette asiaa tiedä, te olette hyvä,
+mutta te olette mies, kova mies, niinkuin kaikki miehet hyvyydestään
+huolimatta ovat, -- mies, joka on lujasti lukossa kaikelta sellaiselta,
+mikä ei ole teitä itseänne. Te ette ymmärrä noita olentoja, jotka
+elävät läheisyydessänne. Te rakastatte heitä, mutta omalla tavallanne;
+te ette huoli pyrkiä heitä ymmärtämään. Te tyydytte niin helposti
+pelkästään omaan itseenne! Ja te olette varmasti vakuutettuja, että
+tunnette meidät... Voi kuitenkin! Jos te tietäisitte, miten me joskus
+kärsimme, kun näemme, en tarkoita sitä, ettette meitä rakastaisi,
+vaan millä tavoin te meitä rakastatte, minkälaisia me olemme niiden
+mielestä, jotka meitä eniten rakastavat! On hetkiä, Christophe,
+jolloin puristamme kyntemme kämmenlihaan voidaksemme olla teille
+huutamatta: "Oh! älkää meitä rakastako, älkää rakastako! Kaikki on
+parempaa kuin rakastaa noin!"... Tunnetteko nämä erään runoilijan
+sanat: "Kotonaankin, lapsiparvensa joukossa saa näennäisellä kunnialla
+ympäröity vaimo kärsiä halveksumista, joka on pahempi kuin kurjin
+köyhyys?" Ajatelkaa tätä, Christophe. Se on aivan kauhistavaa.
+
+-- Puheenne on tyrmistävää. Minä en oikein sitä ymmärrä. Mutta olen
+aavistavinani... Siis te itse...
+
+-- Minä olen tuntenut tuon kidutuksen,
+
+-- Ihanko totta?... Mutta se ei kuulu asiaan! Ette suinkaan uskottele
+minulle, että te olisitte voinut menetellä samoin kuin tuo nainen.
+
+-- Minulla ei ole lasta, Christophe. En tiedä, mitä olisin hänen
+asemassaan tehnyt.
+
+-- Ei, se ei ole mahdollista; minä uskon teihin, kunnioitan liiaksi
+teitä, saatan vannoa, että se olisi teille sula mahdottomuus.
+
+-- Älkää vannoko! Minä olen ollut tekemäisilläni samantapaista kuin
+hän... Minun on tuskallista hävittää sitä kaunista käsitystä, mikä
+teillä on minusta. Mutta täytyyhän teidän oppia hiukan ymmärtämään
+meitä, jos kerran ette tahdo tehdä vääryyttä. -- Niin, minä olen ollut
+aivan samanlaisen hullutuksen partaalla. Ja etten sitä tehnyt, se on
+jossakin määrin teidän ansionne. Siitä on nyt kaksi vuotta. Minulla
+oli silloin vaikea synkkä kauteni. Tunsin, etten kelvannut mihinkään,
+ettei kukaan välittänyt minusta, ettei kukaan minua tarvinnut, että
+miehenikin olisi voinut elää ilman minua ja että elämäni oli mennyt
+aivan hukkaan... Tahdoin välttämättä pelastaa itseni, tehdä, Jumala
+tiesi mitä! Minä tulin teidän luoksenne... Muistatteko sitä?... Ette
+ymmärtänyt, mitä varten olin tullut. Minä tulin sanomaan teille
+hyvästi... Ja silloin, en tiedä, miten lienee käynyt, mitä te minulle
+sanoitte, en muista sitä enää niin tarkoin... mutta sen tiedän, että
+eräät teidän sananne... (te ette itse aavistanut, mitä sanoitte...)
+valaisivat minulle silloin tietä... Tai ehkä eivät ne sananne sitä
+tehneet... Ehkäpä se oli pelkkä sattuma; pieninkin sysäys riitti minut
+sillä tuokiolla joko tuhoamaan tai pelastamaan... Kun tulin teidän
+luotanne, menin kamariini, sulkeuduin lukon taakse, itkin kaiken
+päivää... Ja sitten oli hyvä olla: kriisi oli mennyt ohitse.
+
+-- Ja nyt, kysyi Christophe, kadutteko sitä?
+
+-- Nytkö? toisti m:me Arnaud. Ah, jos olisin sen hullutuksen tehnyt,
+olisin kauan sitten ollut Seinen pohjassa. Minä en olisi jaksanut
+kestää sellaista häpeää, enkä pahaa, minkä olisin miesraukalleni tehnyt.
+
+-- Siis te olette nyt onnellinen?
+
+-- Kyllä, niin onnellinen kuin ihminen tässä elämässä voi olla. On ylen
+harvinaista, että kaksi olentoa ymmärtävät toisiaan, kunnioittavat
+toisiaan, tietävät, että ovat toisistaan varmoja, eivät pelkästään
+naivista rakkauden luottamuksesta, sillä se on usein kuvitelmaa, vaan
+monien yhdessä elettyjen vuosien kokemuksesta; harmaiden, arkisten
+vuosien, joihin sisältyy tietoisuus kestetyistä vaaroista -- mikä onkin
+tärkeintä. Sikäli kuin ihminen vanhenee, tulee se tietoisuus paremmaksi.
+
+M:me Arnaud vaikeni, ja punastui yhtäkkiä.
+
+-- Hyvä isä, kuinka minä tätä olen kertonut?... Mitä olen
+tehnytkään?... Unohtakaa tämä, Christophe, minä rukoilen. Kenenkään ei
+pidä sitä saada tietää.
+
+-- Älkää peljätkö turhaa, vastasi Christophe ja puristi hänen kättänsä.
+Se salaisuus on minulle pyhä.
+
+M:me Arnaud oli niin onneton avomielisyydestään, että kääntyi hetkeksi
+Christophesta poispäin. Sitten hän jatkoi:
+
+-- Minun ei olisi pitänyt teille tätä kertoa... Mutta näettekös,
+tein sen osoittaakseni teille, että suurimmassa sovussakin eläville
+pareille, niillekin naisille... joita te kunnioitatte, Christophe...
+tulee joskus hetkiä, jolloin he eivät ainoastaan hairahdu, kuten te
+sanotte, vaan todella kärsivät; sietämättömiä hetkiä, jotka saattavat
+viedä hullutuksiin, hävittää kokonaisen ihmiselämän, vieläpä kahdenkin
+ihmisen. Ei pidä olla liian ankara. Ihmiset tuottavat toisilleen tuskaa
+silloinkin kun rakastavat sydämellisesti toisiaan.
+
+-- Pitäisikö sitten elää yksin, kukin omassa nurkassaan?
+
+-- Se on meille vielä pahempaa. Jos naisen täytyy elää yksin, taistella
+niinkuin mies (ja usein miestä vastaankin), on elämä suorastaan hirveää
+meidän yhteiskunnassamme, joka ei perustu sellaiselle ajatukselle, vaan
+useimmiten sitä vielä vihaakin...
+
+M:me Arnaud istui vaieten, hiukan kumarassa, tähystäen takan
+liekkeihin; sitten jatkoi hän lempeästi, hiukan epämääräisellä
+äänellään, tuon tuostakin empien ja keskeyttäen, ja jatkaen sitten
+jälleen:
+
+-- Ja kuitenkaan ei se ole meidän, naisten, vika: jos nainen elää
+sillä tavoin, ei hän tee sitä oikusta, vaan siksi, että hänen on
+pakko; hänen täytyy ansaita leipänsä ja oppia tulemaan toimeen ilman
+miestä, koska mies ei häntä tahdo hänen köyhyytensä tähden. Nainen on
+tuomittu yksinäisyyteen, mutta ei saa kuitenkaan yksinäisyyden etuja:
+sillä meidän yhteiskunnassamme ei nainen voi, kuten mies, nauttia
+riippumattomuudestaan, ei edes kaikkein viattomimmalla tavalla,
+muuten tekee hän skandaalin: kaikki on häneltä kiellettyä. -- Minulla
+on muuan ystävätär, opettajattarena eräässä maaseutukoulussa. Jos
+hänet olisi pistetty ummehtuneeseen vankikoppiin, ei hänen elämänsä
+olisi yksinäisempää ja läkähdyttävämpää kuin nyt. Porvaristo sulkee
+ovensa naisilta, jotka koettavat elää omalla työllään; se ilmaisee
+epäluuloista halveksimistaan heitä kohtaan; heidän jokaista askeltansa
+vaanitaan ilkeämielisesti. Ne virkatoverit, jotka ovat poikakoulujen
+opettajina, eivät välitä heistä, koska he osaksi pelkäävät kaupungin
+juoruja, osaksi ovat salaisesti vihamielisiä noille naisille, tai
+muuten vain arkoja lähestyäkseen heitä, tottuneet kun ovat ainoastaan
+kahvilaelämään, rivosanaiseen lepohetkien viettoon, tai siitä
+syystä, että he ovat väsyneet jo päivän työstä, taikka ylimalkaan
+vastenmielisesti kyllästyneet aivoillaan askarteleviin naisiin. Nuo
+naiset itsekään eivät voi keskenään enää toisiaan sietää, varsinkin,
+jos heidän on pakko asua yhdessä, koulun täyshoitolassa. Johtajatar
+pystyy monesti kaikkein vähimmin ymmärtämään näitä nuoria, hellyyttä
+kaipaavia sieluja, jotka kuiva työ ja epäinhimillinen yksinäisyys
+tekee ensimäisinä vuosina suorastaan lohduttomiksi; hän antaa heidän
+kitua salaa, koettamatta auttaa heitä; hänen mielestään he ovat vain
+pöyhkeitä. Kukaan ei heistä välitä. Kun heillä ei ole varoja eikä
+yhteiskunnallisia suhteita, eivät he pääse naimisiin. Työtuntien
+paljous estää heitä luomasta itselleen älyllisen elämän maailmaa,
+joka heitä viihdyttäisi ja lohduttaisi. Jos heidän elämäänsä ei
+pidä yllä uskonnollinen tunne tai poikkeuksellisen voimakas morali,
+(sanonpa epäluonnollinen, sairaaloinenkin morali: sillä eihän ihmisen
+ole luonnollista uhrautua kokonaan), -- niin on heidän elämänsä
+elävältä kuolemista... -- Tarjoaako esimerkiksi hyväntekeväisyyden ala
+älyllisen työn puutteessa naisille juuri tukea? Minkälainen pettymys
+onkaan niille heistä, joiden sielu on liian rehellinen tyytyäkseen
+viralliseen tai hienoston hyväntekeväisyyteen, joutua filantroopisiin
+juoruseuroihin näkemään moista pintapuolisuutta, armeliaisuuden ja
+byrokratian sekoitusta, moista leikittelyä köyhyydellä kuhertelun ja
+kaakatuksen keskellä! Jos joku heistä silloin on kyllästyksissään niin
+uskomattoman rohkea, että lähtee yksinään keskelle tuota köyhyyttä,
+jonka hän tuntee vasta ainoastaan kuulopuheilta, mikä näky se onkaan
+hänelle! Se on melkein mahdotonta sietää! Se on itse helvetti. Mitä
+hän voi tehdä siellä auttaakseen? Hän suorastaan hukkuu sellaiseen
+onnettomuuksien mereen. Hän taistelee kuitenkin, hän koettaa pelastaa
+joitakuita noita onnettomia, hän näännyttää itsensä heidän hyväkseen.
+Hän hukkuu heidän kanssansa. Onni, jos hän saa pelastetuksi edes
+yhden tai kaksi. Mutta kuka hänet itsensä pelastaa? Kuka välittää
+hänen auttamisestaan? Sillä hän kärsii itsekin, kaikkia toisten
+kärsimyksiä ja omiaan; sikäli kuin hän valaa uskoa muihin, uskoo
+hän yhä vähemmin itse onneensa; kaikki nuo nähdyt tuskat takertuvat
+vimmatusti häneen; eikä hänellä ole mitään, mihin hän takertuisi
+kiinni. Eikä kukaan ojenna hänelle pelastavaa kättänsä. Ja joskus
+häntä vielä kivitetäänkin... Tehän tunsitte, Christophe, erään
+ihailtavan naisen, joka uhrautui nöyryyttävimpään ja jaloimpaan
+armeliaisuuden työhön, mitä lienee olemassa: hän otti kotiinsa kaduilta
+prostitueerattuja, jotka olivat saaneet lapsen, noita onnettomia
+tyttöjä, jollaisia yleiset hyväntekeväisyysseurat eivät huoli ja
+jotka niitä seuroja pelkäävät; hän koetti parantaa ruumiillisesti
+ja siveellisesti heitä, hoidella heitä ja heidän lapsiaan, herättää
+heissä valveille äidintunnetta, hankkia heille koteja, saada
+heidät elämään kunniallisella työllä. Mitkään hänen voimansa eivät
+riittäneet moiseen synkkään tehtävään, joka oli täynnä pettymyksiä
+ja katkeruuksia, -- (niin harvoja saattaa pelastaa, sillä ainoastaan
+harvat tahtovat tulla pelastetuiksi! Ja miten paljon tuollaisten
+pikku lapsia kuolee! Noita viattomia, jotka, ovat jo syntymästään
+tuomitut!...). Ja kuinka luulette, Christophe, että tuota naista,
+joka oli ottanut omikseen toisten kaikki tuskat, tuota syytöntä,
+joka vapaaehtoisesti sovitti ihmisten itsekkyyden rikoksia, yleensä
+arvosteltiin? Yleisön pahansuopuus syytti häntä siitä, että hän keräili
+muka itselleen rahaa tällä työllään, niin, jopa samanlaisella työllä
+kuin hänen suojattinsakin. Ja hänen täytyi masentuneena muuttaa pois
+siitä kaupunginkorttelista... -- Te ette voi aavistaa, miten julmaan
+taisteluun riippumattomat naiset joutuvat nykyjään yhteiskuntaamme
+vastaan, vanhoillista, sydämetöntä yhteiskuntaa, joka hävittää ja
+tappaa itseään ja käyttää senkin vähän tarmonsa, mikä sille jää,
+estääkseen toisia elämästä.
+
+-- Kunnon ystäväni, tämä ei ole pelkästään naisten kohtalo. Me kaikki
+tunnemme sen taistelun. Ja minä tiedän pelastuksenkin.
+
+-- Mikä se on?
+
+-- Taide.
+
+-- Niin, teille, mutta ei meille naisille. Ja kuinka monet miehistäkään
+saattavat siihen turvautua?
+
+-- Katsokaa ystävätärtämme Cécilea. Hän on onnellinen.
+
+-- Mistä te sen tiedätte? Ah, kuinka keveästi te arvostelette! Kun
+hän on uljaan näköinen, kun hän ei tahdo hautoa päässään asioita,
+jotka tekevät hänet surulliseksi. Kun hän salaa ne toisilta, niin te
+sanotte, että hän on onnellinen. Kyllä, hän on onnellinen siitä, että
+on terve ja jaksaa taistella. Mutta hänen taistelujaan te ette tunne.
+Luuletteko, että hän oli alunpitäen luotu tähän taiteen petoselämään?
+Taide! Että tosiaankin on naisraukkoja, jotka oikeana onnensa
+huippuna tavoittelevat kunniaa kirjailijattarina, soittajattarina,
+laulajattarina! Onko heidän täytynyt niin jättää kaikki, etteivät
+lopulta ole tienneet, mihinkä koettaisivat innostua? Taide, mitä me
+naiset taiteella, ellei meillä ole sen mukana kaikkea muuta? Maailmassa
+on yksi ainoa seikka, joka voi saada meidät unohtamaan kaiken, kaiken
+muun: nimittäin pieni, rakas lapsi.
+
+-- Ja kun se on, niin ei sekään riitä, kuten näette.
+
+-- Ei kyllä, ei aina... Naiset eivät ole yleensä onnellisia. On
+vaikeaa olla nainen. Paljon vaikeampaa kuin mies. Te ette saata
+sitä oikein aavistaa. Te miehet voitte syventyä kokonaan johonkin
+aivojenne aatteeseen, johonkin toimintaan. Te voitte silpoa elämästänne
+kappaleita pois, mutta olette kuitenkin onnellisempia kuin me. Terve
+nainen ei voi sitä tehdä kärsimättä. On epäinhimillistä tukehduttaa
+jotakin osaa omasta itsestään. Kun olemme jollakin tavalla onnellisia,
+niin suremme, ettemme ole sitä myöskin toisella. Meillä on monta
+sielua. Teillä ei niitä ole muuta kuin yksi, ja se on voimakkaampi,
+usein töykeä, jopa luonnotonkin. Minä ihailen teitä. Mutta älkää
+tahtoko olla liian egoistisia. Te olette sitä jo tahtomattannekin. Te
+teette meille kylliksi pahaa jo aivan aavistamattanne.
+
+-- Minkäpä sille voi? Se ei ole meidän vikamme.
+
+-- Ei, se ei ole teidän vikanne, hyvä Christophe. Ei teidän
+eikä meidän. Kaiken kaikkiaan, nähkääs, elämä ei ole suinkaan
+yksinkertaista. Saattaa kyllä sanoa, ettei tarvitse muuta kuin elää
+luonnollisella tavalla. Mutta mikä sitten on luonnollista?
+
+-- Se on totta. Mikään ei ole elämässä luonnollista. Selibaatti
+ei ole luonnollista. Avioliitto ei sen luonnollisempaa. Ja
+vapaat liitot jättävät heikot voimakkaampien saaliiksi. Myöskään
+yhteiskunnallisuutemme ei ole luonnollista; me itse olemme sen
+kyhänneet. Sanotaan, että ihminen on seuraeläin. Mitä hullutusta! Hänen
+on ollut pakko tulla seuraeläimeksi voidakseen elää. Hän taipuu siihen
+saadakseen hyötyä, voidakseen puolustautua, tavoitellakseen huvia,
+suuruutta. Tämä välttämättömyys pakotti hänet allekirjoittamaan eräitä
+kontrahteja. Mutta luonto niskuroi ja kostaa sen, että sitä pakotetaan.
+Luonto ei ole luotu meitä varten. Me koetamme lannistaa sitä. Se on
+selvää sotaa: ei ole kumma, että me joudumme usein tappiolle. Kuinka
+selvitä tästä? -- Siten, että olemme väkeviä.
+
+-- Että olemme hyviä.
+
+-- Oi, niin, Jumala tietköön, siten, että olemme hyviä: avaamme
+rautaisen itsekkyytemme, hengitämme vapauden ilmaa, rakastamme elämää,
+valoa, kukin vaatimatonta tehtäväämme, pientä maankaistaa, johon
+juuremme työnnämme. Jos emme voi levitä laajalle, koettakaamme päästä
+syvälle ja korkealle, aivan kuin ahtaassa paikassa kasvava puu pyrkii
+aurinkoa kohti!
+
+-- Niin juuri. Ja ennen kaikkea tulee rakastaa toisiaan. Jospa mies
+voisi yhä enemmän oppia tuntemaan että hän on naisen veli eikä
+pelkästään hänen uhrinsa, tai hylkäisi ajatuksen, että naisen on
+oltava hänen omansa! Jospa he kumpikin luopuisivat ylpeydestään ja
+ajattelisivat hiukan vähemmän itseään ja hieman enemmän toista!... Me
+olemme kaikki heikkoja: auttakaamme toisiamme. Älkäämme sanoko sille,
+joka on kompastunut: "En tunne sinua enää." Vaan: "Rohkeutta, ystäväni.
+Kyllä tästä pahasta päästään."
+
+
+
+
+He vaikenivat, istuen lieden ääressä, pikku mirri keskellään, kaikki
+kolme liikkumatta omissa ajatuksissaan katsellen liekkeihin. Tuli, joka
+oli sammumaisillaan, heitteli pehmeitä heijastuksia rouvan hienoille
+kasvoille, jotka punoittivat nyt hänessä harvinaista sisällistä
+eloisuutta. Hän ihmetteli itsekin, että oli niin avannut sydämensä.
+Koskaan ei hän ollut puhunut näin paljoa itsestään. Eikä hän enää
+milloinkaan puhuisi.
+
+Viimein pani hän kätensä Christophen kädelle ja sanoi:
+
+-- Mitä te lapselle teette?
+
+Sitä asiaa hän oli ajatellut jo heti alusta pitäen. Hän puhui, puhui
+muuta, oli aivan kuin toinen nainen, kuin juopunut. Mutta hän ajatteli
+pelkästään sitä. Heti Christophen ilmoitusta tapahtumasta kuullessaan
+oli hän rakentanut sydämessään jo kokonaisen romaanin. Hän ajatteli
+tuota lasta, jonka äiti oli jättänyt, onnea saada sitä kasvattaa, kutoa
+moisen pikku sielun ympärille omia unelmiaan ja rakkauttaan. Mutta hän
+sanoi itselleen:
+
+-- Ei, se on paha, minä en saa nauttia toisten onnettomuudesta.
+
+Kuitenkin se toivomus oli häntä voimakkaampi. Hän puhui, puhui, ja
+hänen vaikeneva sydämensä lämpeni toivosta.
+
+Christophe sanoi:
+
+-- Kyllä me olemme sitä ajatelleet. Voi pikkuraukkaa! Ei Olivier enkä
+minä pysty sitä kasvattamaan. Siinä tarvitaan naisen hoitoa. Ajattelin,
+että ehkä tahtoisi joku ystävätär meitä auttaa...
+
+M:me Arnaud voi enää tuskin hengittää.
+
+Christophe jatkoi:
+
+-- Tahdoin jo puhua siitä kanssanne. Ja sitten tulikin Cécile juuri
+parhaiksi sinne. Kun hän kuuli tapahtuman ja näki lapsen, oli hän niin
+liikutettu; hän näytti iloitsevan niin tavattomasti, ja sanoi minulle:
+"Christophe..."
+
+M:me Arnaud'n sydän lakkasi sykkimästä; hän ei kuullut enää mitään,
+hänen silmissään pimeni, hän olisi tahtonut huutaa:
+
+-- Ei, ei, antakaa se minulle... Christophe puhui. M:me Arnaud ei
+kuullut, mitä hän kertoi. Mutta hän pakotti itsensä olemaan vaiti. Hän
+muisti, miten Cécile oli avannut hänelle sydämensä, ja hän ajatteli:
+
+-- Hän tarvitsee sitä paremmin kuin minä. Onhan minulla rakas
+mieheni... ja kaikki muu, mitä saan ajatella... Ja olenhan sitäpaitsi
+vanhempi...
+
+Siksi hän hymyili ja sanoi Christophelle:
+
+-- Se oli hyvä asia.
+
+Mutta tuli liedessä oli sammunut; ja samoin punerrus hänen kasvoiltaan.
+Niin, noilla väsyneillä ja hellillä kasvoilla ei näkynyt enää muuta
+kuin niiden tavallinen alistuvainen hyvyys.
+
+
+
+
+-- Ystävä petti minut.
+
+Tämä ajatus painoi Olivier Jeanninin aivan maahan. Turhaan koetti
+Christophe ravistella häntä jälleen elämään, hellin sanoin.
+
+-- Minkä sinä nyt sille voit? virkkoi hän. Se, että ystävä pettää, on
+jokapäiväinen tapaus, aivan kuin köyhyys, sairaus, taistelu hölmöjä
+vastaan. Täytyy nousta aseihin sitä vastaan. Jos ei jaksa nousta,
+johtuu se siitä, että on raukka mies.
+
+-- Ah, sitä minä olenkin. En kerskukaan muuta olevani.?. Raukka, niin,
+joka kaipaa itselleen hellyyttä ja kuolee, jos ei sitä enää saa.
+
+-- Eihän elämäsi ole mennyttä: onhan niitä, joita kannattaa rakastaa.
+
+-- En usko enää ainoaankaan. Ei ole enää yhtään ystävää.
+
+-- Olivier!
+
+-- Anna anteeksi. Sinua en minä epäile, vaikka tulee niitäkin hetkiä,
+jolloin epäilen kaikkea... itseänikin... Mutta sinä olet vahva, sinä et
+tarvitse ketään, sinä voit elää ilman minua.
+
+-- Hän vielä helpommin.
+
+-- Sinä olet julma, Christophe.
+
+-- Hyvä ystäväni, minä kohtelen sinua töykeästi; mutta sen teen sitä
+varten, että sinä kimpoaisit vastarintaan. Kuule, peijakas vie, on
+häpeä uhrata ne, jotka sinua rakastavat, ja oma elämäsi olennon vuoksi,
+joka pitää sinua pilkkanaan.
+
+-- Mitä heistä, jotka minua rakastavat? Minä rakastan häntä.
+
+-- Tee työtä. Sellainen, josta ennen innostuit...
+
+-- ... ei innostuta minua enää. Minua väsyttää. Tuntuu kuin olisin
+jättänyt elämän. Kaikki on minulle niin etäistä, etäistä... Näen,
+mutta en ymmärrä enää mitään... Kumma, että on ihmisiä, jotka
+jaksavat alkaa joka päivä uudestaan säännöllisen kellonkäyntinsä,
+tarkoituksettoman ammattinsa, väittelynsä sanomalehtiuutisista, turhan
+huvituksien takaa-ajon, ihmisiä, jotka intoilevat jonkun ministerin,
+kirjan, tusinanäyttelijättären puolesta tai häntä vastaan... Ah,
+miten minä tunnen olevani vanha! Minussa ei ole vihaa, ei kaunaa, ei
+ketään kohtaan: kaikki on minusta ikävää. Tunnen, ettei millään ole
+tarkoitusta... Kirjoitellako? Miksikä kirjoittaa? Kuka meitä ymmärtää?
+Olen kirjoittanut tähän asti vain yhtä olentoa varten; kaikki, mitä
+olin, olin vain hänelle... Nyt ei ole mitään. Olen väsynyt, Christophe,
+väsynyt. Minä tahtoisin nukkua.
+
+-- No, nuku ystäväni. Minä valvon ääressäsi.
+
+Mutta nukkua Olivier saattoi kaikkein vähimmin. Ah, jos kärsivä
+voisikin nukkua, nukkua kuukausia, kunnes tuska on kulunut pois hänen
+uudistuneesta olennostaan, kunnes hän on uusi ihminen! Mutta mikään ei
+pysty antamaan hänelle tätä lahjaa; eikä hän itsekään sitä tahtoisi.
+Syvin kärsimys olisi hänelle, jos häneltä vietäisiin kärsimyskin.
+Olivier oli kuin kuumesairas, jota juuri kuume pitää hengissä. Se
+olikin todellista kuumetta; se nousi säännöllisesti sameilla tunneilla,
+varsinkin illoin, hämärän hetkillä, valon himmetessä. Ja muuksi
+ajaksi jätti se hänet murtuneeseen tilaan, rakkauden myrkytykseen,
+kalvaviin muistoihin, hautomaan yhtä ja ainoaa ajatusta, aivan kuin
+älyttömän, joka märehtii samaa suupalaa osaamatta sitä niellä; hänen
+kaikki aivovoimansa olivat halvatut, niitä imi itseensä yksi ainoa
+lähtemättömäksi piintynyt ajatus.
+
+Hänellä ei ollut niinkuin Christophella kykyä sadatella vaivaansa,
+kirota hartaassa uskossa sitä, joka oli siihen syypää. Olivier oli
+selvänäköisempi ja oikeudenmukaisempi, hän tiesi, että hänkin oli
+osaltaan vastuunalainen ja ettei hän kärsinyt yksinään: myöskin
+Jacqueline oli uhri, -- oli hänen uhrinsa. Jacqueline oli luottautunut
+hänen huostaansa: mitä hän oli hänelle tehnyt? Jos hänellä ei ollut
+voimaa tehdä häntä onnelliseksi, niin miksi oli hän toisen itseensä
+sitonut? Jacqueline oli oikeassa, kun katkoi nuo siteet, jotka
+uhkasivat häntä kuolemalla.
+
+-- Se ei ole hänen vikansa, ajatteli Olivier. Minun se on. Minä
+rakastin häntä huonosti. Ja kuitenkin rakastin suuresti häntä. Mutta
+minä en osannut rakastaa häntä, koska en kerran kyennyt saamaan häntä
+itseäni rakastamaan.
+
+Niin syytteli Olivier itseään; ja ehkä hän oli oikeassakin. Mutta ei
+auta katua katkerastikaan menneisyyttä: se katumus ei estäisi alkamasta
+uudestaan samoin, jos voisi alusta alkaa; ja se estää elämästä.
+Voimakas ihminen on se, joka unohtaa pahan ja mitä hänelle on tehty,
+-- jopa, oi meitä, senkin pahan, mitä hän itse on tehnyt, -- unohtaa
+kohta, kun näkee, ettei teko ole enää autettavissa. Mutta ihminen
+ei ole voimakas järjellään, vaan elämän kiihkollaan. Rakkaus ja nuo
+kiihkot ovat kaukaisia sukulaisia toisilleen; harvoin ne sulautuvat
+toisiinsa. Olivier rakasti; hän oli voimakas ainoastaan itseään vastaan.
+Siinä passiivisuuden tilassa, jonka valtaan hän oli joutunut, oli hän
+altis kaikille vammoille. Häneen iski influensa, sitten kurkkukatarri
+ja keuhkokuume. Hän sairasti hyvän osan kesää. Christophe hoiteli
+häntä uskollisesti rouva Arnaud'n avulla; ja he saivatkin ruumiillisen
+taudin tukahdutetuksi. Mutta sielullista sairautta vastaan olivat he
+voimattomia; ja vähitellen alkoivat he tuntea tuon alinomaisen surun
+lannistavan ja väsyttävän itseään ja kaipaavansa siltä pakoon.
+
+Onnettomuus eristää ihmisen outoon yksinäisyyden tilaan. Muut kammovat
+vaistomaisesti sitä. Tuntuu kuin he pelkäisivät, että se on tarttuvaa;
+ainakin se ikävystyttää heitä; onnettoman läheisyydestä koetetaan
+pelastua. Kuinka vähän niitä onkaan, jotka antavat ihmiselle anteeksi
+sen, että hän kärsii! Aina toistuu vanha tarina Jobin ystävistä. Elifas
+Temanista syyttää Jobia maltittomuudesta. Bildad Suahista on sitä
+mieltä, että Jobin onnettomuudet ovat rangaistuksia hänen syntiensä
+tähden. Sofar Naemasta tuomitsee hänet röyhkeäksi. "_Ja viimein Elihu
+Barakelin poika, Busilainen, Ramin sukukunnasta, vihastuu Jobin
+päälle, että hän piti sielunsa hurskaampana Jumalaa._" -- Harvoille
+on suru todella vakavaa. Monet ovat kutsutut, harvat valitut. Olivier
+oli niitä. Aivan kuin eräs misantrooppi sanoi: "hän näytti olevan
+mielissään, että häntä kohdeltiin pahoin. Ei ole etua onnettomana
+olemisesta: tekee itsensä inhotuksi."
+
+Olivier ei voinut puhua tunteitaan kenellekään, ei edes
+läheisimmille. Hän huomasi, että sellainen kiusasi muita. Yksinpä
+hänen rakkaan ystävänsäkin teki tuo itsepintainen ja häiritsevä
+tuska kärsimättömäksi. Christophe tunsi olevansa liian kömpelö sitä
+korjatakseen. Mutta totta puhuen tämä mies, jonka sydän oli jalo ja
+joka oli itsekin runsaasti kokenut kärsimyksiä, ei jaksanut omistaa
+ystävänsä tuskaa. Niin vajavainen on ihminen. Vaikka hän olisi hyvä,
+sääliväinen, kärsivällinen, kestänyt tuhannet kuoleman tuskat: hän
+ei tunne toisen kipua, jos toisella on hammastauti. Ja jos tautia
+jatkuu, niin on hän miltei valmis luuloon, että sairas voihkii liikaa.
+Miten paljon vaikeampaa onkaan ymmärtää silloin kuin kipu on aivan
+näkymättömissä, painunut sielun syvyyksiin! Ihmisestä, jolla ei sitä
+ole, on hermostuttavaa, että hänen lähimäisensä on niin huonolla
+tuulella tunteen vuoksi, joka ei liikuta toista laisinkaan. Ja
+sitäpaitsi virkkaa hän omaatuntoaan rauhoittaakseen:
+
+-- Ja minkä minä sille voin? Eihän siinä puhuminen auta.
+
+Ei puhuminen tosiaankaan. Kärsivälle ei voi tehdä hyvää muuten kuin
+rakastamalla häntä, rakastamalla alkeellisen sokeasti, koettamatta
+vakuutella hänelle, ettei hän ole sairas, koettamatta häntä parannella,
+ainoastaan rakastaen ja säälien häntä. Rakkaus on ainoa lääke rakkauden
+haavoihin. Mutta rakkaus ei ole edes niissäkään loppumatonta, joilla
+sitä on eniten; heillä ei riitä sitä kuin rajoitettu varasto. Kun
+ystävykset ovat sanoneet tai kirjoittaneet toisilleen kaikki,
+mitä hellää ovat keksineet, kun he mielestään ovat täyttäneet
+velvollisuutensa, vetäytyvät he järkevästi syrjään, kaikkoavat sairaan
+ympäriltä niinkuin rikollisen. Ja koska he salaisesti kuitenkin
+häpeävät sitä, että auttavat toista niin vähän, niin alkavat he auttaa
+häntä yhä vähemmän; he koettavat saada sairaan unohtamaan heidät,
+ja he koettavat itse unohtaa. Ja jos onneton yhä häiritsee heitä,
+jos hänen valituksensa kaiku tunkeutuu aivan heidän pakopaikkaansa,
+niin he moittivat ankarasti tuota ryhditöntä miestä, joka ei kestä
+koettelemustaan paremmin. Olkaamme varmat, että jos hän sortuu
+taakkansa alle, niin löytyy ihmisten vilpittömässä säälissäkin seuraava
+halventava sala-ajatus:
+
+-- Tuo raukka! Luulin häntä paremmaksikin.
+
+Miten sanomattoman hyvää saattaa sellaisen yleisen itsekkyyden keskellä
+tehdä pieninkin hellä sana, hienotuntoisuuden osoitus, katse, joka
+säälii ja rakastaa! Silloin huomaa ihminen hyvyyden arvon. Ja miten
+köyhää kaikki muu maailmassa on sen rinnalla!... Juuri hyvyyden vuoksi
+tuli m:me Arnaud Olivier Jeanninille nyt läheisemmäksi kuin kukaan muu,
+yksinpä Christophekin, joka oli surevalle niin rakas. Ja kuitenkin
+pakotti Christophe itsensä aivan kiitettävään kärsivällisyyteen; hän
+salasi rakkaudessaan ystävältään, mitä hän hänestä ajatteli. Mutta
+Olivier, jonka selvää katsetta kärsimys yhä vain teroitti, huomasi
+kyllä Christophen taistelun itseään vastaan ja että hänen surunsa
+oli Christophelle taakaksi. Se riitti vuorostaan loitontamaan hänet
+ystävästä ja tuomaan halun huudahtaa hänelle:
+
+-- Mene pois!
+
+Tällä tavoin vieroittaa onnettomuus usein toisiaan rakastavat sydämet.
+Niinkuin viljanviskaaja, joka eroittaa akanat ja jyvät, lajittelee
+se toiseen kekoon sen, mikä tahtoo kuolla, ja toiseen, mikä tahtoo
+elää. Elämän hirvittävä laki, rakkauttakin väkevämpi! Äiti, joka näkee
+poikansa kuolevan, ystävä, joka tietää ystävänsä hukkuvan, -- elleivät
+he voi heitä pelastaa, pelastavat he itsensä siitä huolimatta, eivät
+kuole heidän kanssaan. Ja kuitenkin he rakastavat heitä tuhannenkin
+kertaa enemmän kuin omaa henkeään...
+
+Syvästä rakkaudestaan huolimatta oli Christophen joskus pakko vieroa
+ystäväänsä. Hän oli liian voimakas, hän voi liian hyvin, häntä
+tukehdutti elää sellaisen ilmattoman tuskan keskellä. Kuinka hän häpesi
+itseään! Hän kärsi kuolemantuskaa, kun ei voinut tehdä ystävänsä
+puolesta mitään; ja kun hänen piti saada kostaa vaivansa jollekulle,
+niin purki hän vihaansa Jacquelineen. Vaikka m:me Arnaud oli puhunut
+hänelle niin selvänäköisiä sanoja, tuomitsi Christophe yhä Jacquelinea
+ankarasti, niinkuin ainakin nuori, kokonainen ja kiihkeä luonne,
+joka ei ole vielä tarpeeksi kokenut elämää, joten hän on armoton sen
+heikkouksia kohtaan.
+
+Christophe kävi katsomassa Cécile-ystävätärtään ja lasta, joka oli
+Cécilen hoitoon uskottu. Se virkisti hänen sieluaan. Cécilen oli tämä
+lainaäitiys aivan muuttanut; hän näytti nyt suorastaan nuorelta,
+onnelliselta, jalostuneelta, tunteiltaan herkistyneeltä. Jacquelinen
+karkaaminen ei suinkaan ollut herättänyt hänessä minkäänmoisia
+odottamattomia onnen toiveita. Hän tunsi, että Jacquelinen muisto
+veisi Olivierin hänestä vielä kauemmaksi kuin jos Jacqueline olisi
+ollut läsnä. Sitäpaitsi oli tuo hänen aivonsa hämmentänyt tunteiden
+puuska mennyt hänessä jo ohitse: se oli ollut kriisiä, jota myöskin
+Jacquelinen hairahdus sitten oli parantanut. Cécile saavutti pian
+jälleen tavallisen rauhansa, eikä hän enää oikein ymmärtänyt, kuinka
+hän oli sen menettänyt. Hänen parhain kaipuunsa saada rakastaa löysi
+nyt tyydytyksensä rakkaudessa lasta kohtaan. Naisen ihmeellisen
+kuvitteluvoiman -- intuitsionin -- avulla sai hän tuossa pikku
+olennossa itselleen myöskin rakastamansa miehen; ja siinä oli Olivier
+hänellä heikkona, kokonaan hänen vallassaan, aivan hänen omanaan; ja
+hänen oli lupa rakastaa häntä, rakastaa intohimoisesti, yhtä puhtaalla
+sydämellä kuin tuo viaton lapsi ja hänen kirkkaat, siniset, valosta
+kosteat silmänsä... Ei silti, ettei tähän hänen hellyyteensä olisi
+sekautunut alakuloista suruakin. Ah, toisen lapsi ei ole kuitenkaan
+aivan samaa kuin jos se olisi omaa vertamme!... Mutta hyvä näinkin.
+
+Christophe katseli nyt Cécilea aivan uusin silmin. Hän muisti seuraavat
+Françoise Oudonin ironiset sanat:
+
+-- Mistä se johtuu, että sinä ja Filomela, jotka sopisitte niin hyvin
+pariksi, ette rakasta toisianne?
+
+Mutta Françoise tiesi siihen syyn, joskaan ei Christophe itse: kun
+ihminen kerran on Christophe, on harvinaista, että hän rakastaa
+olentoa, joka voisi tehdä hänelle hyvää: mieluummin rakastaa hän
+sellaista, joka saattaa tehdä hänelle pahaa. Vastakohdat vetävät
+toisiaan puoleensa; luonto etsii hävitystään, se pyrkii intensiviseen
+elämään, joka polttaa itsensä, eikä järkevään ja itseään säästävään.
+Ja tämä luonnon säädös onkin hyvä sellaiseen ihmiseen nähden kuin
+Christophe, jonka tarkoitus ei ole elää mahdollisimman kauan, vaan
+mahdollisimman voimakkaasti.
+
+Christophe, joka ei kuitenkaan ollut niin selvänäköinen kuin Françoise,
+ajatteli puolestaan, että rakkaus on sokea ja epäinhimillinen voima.
+Se vie yhteen sellaiset, jotka eivät voi toisiaan kärsiä Se kieltää
+toisiltaan ne, jotka ovat samaa lajia. Sen antama elämäninto on
+vähäistä kaikkeen siihen verrattuna, mitä se hävittää. Onnessa vie se
+ihmiseltä tahdon. Onnettomuudessa murtaa se ihmisen. Mitä hyvää se
+tekee koskaan?
+
+Ja samalla kun hän näin rakkautta parjasi, näki hän sen ironisen ja
+hellän hymyn, ja se hymy sanoi hänelle:
+
+-- Kiittämätön!
+
+
+
+
+Christophe ei voinut olla menemättä vielä eräihin Itävallan lähetystön
+illanviettoihin. Filomela lauloi siellä Schubertin, Hugo Wolfin
+ja Christophen _Liedejä_. Hän oli onnellinen omasta ja ystävänsä
+menestyksestä, ystävän, jota nyt valiojoukko ihaili. Suurenkin yleisön
+keskuudessa saavutti Christophen nimi päiväpäivältä yhä enemmän
+arvoa; Lévy-Coeurin tapaisilla ei ollut enää oikeutta tekeytyä
+siitä tietämättömäksi. Hänen sävellyksiään soitettiin konserteissa;
+_Opéra-Comique_ oli ottanut esittääkseen erään hänen kappaleensa.
+Näkymättömät suosijat pitivät hänestä huolta. Se salaperäinen ystävä,
+joka oli jo monta kertaa häntä auttanut, edisti yhä vielä hänen
+pyrkimyksiään. Monesti oli Christophe tuntenut tuon ystävällisen
+käden avun yrityksissään: joku piti häntä koko ajan silmällä, ja
+pysyi itse huolellisesti salassa. Christophe oli koettanut saada
+selville, kuka se oli; mutta auttaja oli kai närkästynyt siitä, ettei
+Christophe ollut aikaisemmin koettanut ottaa hänestä selvää, ja nyt hän
+pysyttelihe saavuttamattomissa. Sitäpaitsi oli Christophella paljon
+muuta muisteltavaa: Olivier oli hänen hoidettavanaan ja Françoise
+ajatuksissaan; juuri tänä aamuna oli hän lukenut eräästä lehdestä,
+että Françoise oli sairastunut San Fransiscossa vaaralliseen tautiin:
+Christophe kuvitteli, kuinka Françoise makasi yksin siellä vieraan
+maan kaupungissa, jossakin hotellin huoneessa, kieltäytyen ottamasta
+vastaan ketään, kirjoittamasta ystävilleen, purren hammasta ja odottaen
+yksinään kuolemaa.
+
+Näissä tuskallisissa mietteissään vältti hän iltakutsujen ylhäistä
+seuraa; hän oli mennyt yksin pienempään sivusaliin. Hän seisoi selkä
+seinää vasten, eräässä sopukassa, joka oli puolittain varjossa vihreäin
+kasvien ja kukkien takana, ja kuunteli, kuinka Filomelan eleginen
+ja lämmin ääni lauloi Schubertin _Lehmusta_; ja sävelten siivet
+nostivat muistojen koko alakuloisuuden hänen sieluunsa. Vastapäätä
+häntä toisella seinällä oli suuri kuvastin, joka heijasti viereisen
+ison salin kirkkaita valoja. Hän ei sitä nähnyt: hän katseli omaan
+itseensä; ja hänen silmiään hämärsi kyynelten sumu... Yhtäkkiä alkoi
+hänen ruumiinsa vavista, aivan kuin tuo Schubertin vanha värisevä puu,
+ilman mitään syytä. Hän seisoi jonkun sekunnin sillä tavoin, kalman
+kalpeana, liikkumatta. Sitten haihtui hämy hänen silmistään, ja hän
+näki edessään kuvastimessa tuon "ystävän", joka katseli häntä sieltä...
+Ystävän: ystävättären. Kuka hän oli? Christophe ei tiennyt muuta kuin
+että ystävä hän oli ja että hän tunsi hänet juuri siksi ystäväksi;
+ja nojaten selkäänsä seinään ja katsellen häntä silmästä silmään
+Christophe vapisi yhä. Ystävätär hymyili. Christophe ei nähnyt, minkä
+muotoiset hänen kasvonsa tai vartalonsa olivat, ei hänen silmiensä
+väriä, ei sitäkään, oliko hän kookas vai pieni ja minkälaisessa
+puvussa. Ainoastaan yhden seikan hän näki: hänen säälivän hymynsä
+jumalaisen hyvyyden.
+
+Ja se hymy herätti yhtäkkiä Christophen mielessä erään jo unohtuneen
+muiston hänen aikaisemman lapsuutensa ajoilta... Hän oli silloin ollut
+kuuden, seitsemän vuoden ikäinen; hän oli koulussa, oli onneton,
+vanhemmat ja vahvemmat toverit olivat häntä nöyryyttäneet ja lyöneet,
+kaikki olivat he pilkanneet häntä, ja opettaja oli rangaissut häntä
+syyttömästi; Christophe oli painautunut erääseen nurkkaan, yksinään,
+sillaikaa kuin toiset leikkivät, ja hän itki itsekseen hiljaa. Muuan
+pieni ja alakuloinen tyttö, joka ei ollut leikkinyt toisten kanssa,
+-- (Christophe näki hänet ilmi-elävästi tällä hetkellä, vaikkei ollut
+ajatellut häntä siitämoisin: tyttö oli lyhytkasvuinen, hänen päänsä oli
+iso, tukka ja kulmakarvat valkeat kuin pellava, silmät hyvin vaaleasti
+siniset, posket leveät ja kalvakat, huulet paksut, kasvot pulleahkot,
+ja hänen pikku kätensä punaiset); -- tyttö oli tullut Christophen luo,
+pysähtynyt siihen peukalo suussa ja katsonut, kun Christophe itki;
+sitten oli hän pistänyt pikku kätensä Christophen päälaelle ja sanonut
+hänelle arastellen, nopeasti, hymyillen säälivästi: juuri kuin tämäkin
+ystävä:
+
+-- Älä itke, älä itke!...
+
+Silloin ei Christophe enää jaksanut pidättää tuskaansa, hän oli alkanut
+ääneensä nyyhkiä, ja painanut kasvonsa tuon pikku tytön esiliinaan,
+lapsukaisen, joka hoki yhä vapisevalla ja hellällä äänellä:
+
+-- Älä itke.
+
+Tuo tyttö oli kuollut joku aika sen jälkeen, ainoastaan muutamia
+viikkoja myöhemmin, mikäli Christophe muisti; kun hän lohdutteli
+Christophea, oli kai kuolema jo hänen lähellään... Miksi ajatteli
+Christophe nyt juuri häntä? Mitään yhteyttä ei ollut tuon unohdetun
+pikku vainajan, loiton saksalaisen kaupungin vähäpätöisen rahvaantytön,
+ja sen nuoren ylimysnaisen välillä, joka katseli häntä tällä kertaa.
+Mutta kaikkeudessa ei ole muuta kuin yksi sielu; ja vaikka maailman
+miljoonat olennot näyttävät keskenään erilaisilta, aivan kuin taivaan
+kappaleet, jotka ilmoissa kiertävät, niin saman ajatuksen tai rakkauden
+säde se hohtaa kaikissa sydämissä, joita jo sadatkin vuodet erottavat
+toisistaan. Christophe näki nyt saman valon välkähdyksen, jonka hän oli
+aikoinaan nähnyt tuon pienen lohduttajansa kelmeillä huulilla...
+
+Tätä kesti vain lyhyen tuokion. Parvi hienoa väkeä tukki oven ja
+peitti Christophelta näön toiseen saliin. Christophe vetäytyi nopeasti
+varjoon, pois peilin kohdalta; hän pelkäsi, että hänen järkkynyt
+mielentilansa huomattaisiin. Mutta kun hän sitten hiukan tyyntyi,
+tahtoi hän nähdä tuon ystävättärensä uudestaan. Hän oli levoton, ettei
+vain ystävätär olisi poistunut illanvietosta. Hän meni suureen saliin.
+Ja keskeltä ihmisparvea Christophe löysikin hänet kohta, vaikkei
+etsitty näyttänytkään nyt enää samanlaiselta kuin äsken kuvastimesta.
+Nyt sai Christophe katsella häntä profiilista; hän istui keskellä
+vallasnaisten hienoa joukkoa; kyynärpää nojatuolin reunaa vasten,
+vartalo hiukan kumarassa, pää käden varassa hän seurasi toisten
+pakinoita älykäs ja hajamielinen hymy huulillaan; hänen kasvonsa olivat
+kuin nuoren pyhän Johanneksen, joka Rafaelin _Väittelyssä_ kuuntelee ja
+katselee toisia, silmät puoliummessa, hymyillen omille ajatuksilleen...
+
+Silloin nosti ystävätär päätänsä ja näki Christophen, eikä kummastunut
+laisinkaan. Ja Christophe huomasi, että ystävättären hymy oli
+tarkoitettu hänelle. Christophe kumarsi naiselle liikutettuna ja
+lähestyi häntä.
+
+-- Ettekö tunne minua? kysyi ystävätär.
+
+Silloin Christophe yhtäkkiä hänet tunsikin:
+
+-- Grazia... sanoi hän. [Katso Jean-Christophe Parisissa I,
+Markkinatori.]
+
+Samassa sattui lähettilään rouva menemään ohitse ja hän lausui ilonsa,
+että tämä kauan toivottu kohtaaminen oli viimeinkin tapahtunut. Ja hän
+esitteli Christophelle "kreivitär Berényn". Mutta Christophe oli niin
+liikutettu, ettei hän mitään kuullut, ei edes tuota muukalaista nimeä.
+Esitetty oli hänelle yhä vain hänen pikku Graziansa.
+
+
+
+
+Grazia oli kaksikolmatta-vuotias. Hän oli vuosi sitten mennyt naimisiin
+erään Itävallan lähetystön nuoren _attachén_ kanssa, joka oli kuulua
+aatelissukua, erään keisarillisen pääministerin omainen, keikari,
+elostelija, hieno mies, ennen aikojaan kulunut; Grazia oli rakastunut
+häneen todellisesti ja rakasti häntä yhä, vaikkakin tuomitsi hänen
+elämäänsä. Hänen vanha isänsä oli kuollut. Mies oli nimitetty Itävallan
+lähetystöön Parisissa. Kreivi Berényn tuttavuussuhteitten nojalla ja
+omalla viehätyksellään ja kirkkaalla älyllään oli tuosta kainosta
+tytöstä, joka ennen oli ollut ylen arka, pian tullut parisilaisen
+hienoston huomatuimpia naisia, itse siihen asemaan millään tavoin
+pyrkimättä, mutta helposti kotiutuen siihen. Sellainen mahti on
+naisen nuoruus ja kauneus, ja viehättävyys, sekä tieto, että hän voi
+viehättää. Ja yhtä suuri mahti sekin, että hänellä on rauhallinen
+sydän, mitä tervein ja kuulain, niinkuin Grazialla, joka sen vuoksi
+löysi onnensa täydellisessä kaipuunsa ja sallimuksen sopusoinnussa.
+Kaunis elämän kukka oli auennut; mutta Grazia ei ollut laisinkaan
+kadottanut latinalaisen sielunsa rauhallista musiikkia, jonka
+soinnut Italian valo ja mahtava rauha olivat virittäneet. Hän oli
+luonnollisesti saavuttanut sievoisen vaikutusvallan Parisin hienoston
+keskuudessa: hän ei sitä kummastellut, ja osasi käyttää sitä älykkäästi
+taiteellisten ja hyväntekeväisten pyrkimysten tueksi, jos häneen niissä
+asioissa turvattiin; alotteidensa virallisen suojeluksen jätti hän
+muiden huoleksi: sillä vaikka hän osasikin esiintyä arvonsa mukaisesti,
+oli hän säilyttänyt itsessään lapsuudesta asti, joka oli ollut
+hieman kesytöntä siellä yksinäisessä huvilassa maaseudulla, salaisen
+riippumattomuuden halun, niin että maailma kyllästytti häntä samalla
+kuin se häntä huvitti; mutta tuon kyllästymisensä kätki hän hienosti
+todellisesta hyväsydämyydestä johtuvan rakastettavan hymyn alle.
+
+Grazia ei ollut unhottanut suurta ystäväänsä Christophea. Sitä lasta,
+jota poltti salaa viaton rakkaus, ei tosin enää ollut olemassa.
+Nykyinen Grazia oli sangen järkevä, eikä suinkaan romantinen nainen.
+Hän ajatteli lempeän ivallisesti entistä lapsellisen liioittelevaa
+hellyyttään. Mutta kuitenkin oli hän aina liikutettu, kun sitä
+muisteli. Christophen kuva oli yhtynyt hänen elämänsä puhtaimpiin
+hetkiin. Aina, kun hän kuuli hänen nimensä, tunsi hän mielihyvää.
+Ja hän nautti jokaisesta hänen menestyksestään, niinkuin osuus
+siitä olisi tullut hänellekin: sillä hän oli aavistanut, että
+Christophe kerran menestyisi. Parisiin jouduttuaan koetti hän tavata
+Christophea. Hän kutsutti hänet vieraakseen ja pisti kutsukirjeeseen
+entisen tyttönimensäkin. Christophe ei ollut sitä pikkuseikkaa
+huomannut, ja hän oli heittänyt kirjeen paperikoriin vastaamatta
+siihen. Grazia ei ollut loukkaantunut siitä. Hän piti sitten yhä
+enemmän Christophen tietämättä silmällä hänen töitään ja hieman
+hänen elämäänsäkin. Grazian ystävällinen käsi auttoi Christophea
+siinäkin sodassa, jonka sanomalehdet äskettäin olivat alkaneet
+häntä vastaan. Puhtaalla Grazialla ei tosin luonnollisestikaan
+ollut mitään tekemistä sanomalehtimiesten maailmassa, mutta kun
+kysymykseen tuli auttaa ystävää, niin pystyi hän häijyn ovelasti
+lumoamaan sellaisiakin herroja, joista hän saattoi kaikkein vähimmän
+pitää. Hän kutsui taloonsa vieraaksi koiralauman pahimpana haukkujana
+olevan lehden päätoimittajan; ja aivan helposti väänsi hän pyörälle
+hänen päänsä; hän osasi mairia miehen itserakkautta; hän petti
+hänet niin taitavasti, miehen aavistamatta laisinkaan asian ydintä,
+ettei hänen sitten tarvinnut muuta kuin muka ohimennen lausua
+kummastelevansa ja halveksivansa noita hyökkäyksiä, joiden uhriksi
+Christophe oli joutunut: se riitti lopettamaan ajojahdin heti kohta.
+Päätoimittaja jätti seuraavana päivänä julkaisematta jo valmiin
+hävyttömän artikkelin, ja kun tuon kronikan tekijä kysyi syytä tähän
+kirjoituksensa hylkäämiseen, niin hän haukkui hänet. Vieläpä teki hän
+enemmänkin: hän antoi käskyn eräälle kaikkitaitavalle pikentilleen
+tekaista kahden viikon kuluessa Christophesta ylistävän artikkelin;
+se tekaistiin, ja se oli niin ihaileva ja typerä kuin toivottiinkin.
+Grazia keksi myöskin sen aatteen, että järjesti lähetystössä ystävänsä
+sävellysten esityksiä, ja kun hän tiesi, että Cécile piti huolta
+Christophesta, auttoi hän Cécileakin tunnetuksi. Sitten ryhtyi hän
+suhteittensa avulla, joita hänellä oli saksalaisten diplomaattien
+maailmassa, hiljalleen, tyynesti ja taitavasti herättämään valtiomahdin
+mielenkiintoa Saksasta maanpakoon ajettua Christophea kohtaan, ja
+lopuksi koetti hän saada aikaan sellaista käännettä mielipiteissä,
+että keisarilta tulisi määräys, joka avaisi suurelle isänmaansa
+kunnioittamalle taiteilijalle tuon isänmaan portit. Ja vaikka nykyjään
+oli liian varhaista toivoa näin suurta armonosoitusta, onnistui Grazian
+kuitenkin hankkia edes lupaus, että katsottaisiin läpi sormien, jos
+Christophe pistäytyisi muutamaksi päiväksi synnyinkaupunkiinsa.
+
+Ja nyt oli Christophe, joka oli pitkät ajat tuntenut tämän näkymättömän
+ystävän läheisyyden, vaikkei ollut saanut tietää, kuka hän oli,
+tavannut hänet siinä nuoressa pyhän Johanneksen kaltaisessa naisessa,
+joka hänelle hymyili kuvastimesta.
+
+
+
+
+He puhelevat keskenään menneistä ajoista. Mitä he toisilleen sanoivat,
+ei Christophe tiennyt. Sen ihmisen puhetta, jota rakastaa, ei kuule
+enempää kuin näkeekään häntä. Ainoastaan rakastaa. Ja kun syvimmin
+rakastaa, ei edes ajattele, että rakastaa häntä. Christophen päähänkään
+ei se ajatus pälkähtänyt. Grazia oli tuossa: siinä kyllin. Muuta mitään
+ei ollut olemassa...
+
+Grazian puhelu keskeytyi. Muuan nuori, sangen kookas ja kaunis mies, --
+elegantti, parta tarkoin pois ajettu, pää puolittain kalju, ilmeeltään
+ikävystyneen ja halveksivan näköinen, -- katseli Christophea monoklinsa
+läpi, ja kumarsi nyt itsetietoisen kohteliaasti hänelle:
+
+-- Mieheni, esitteli Grazia.
+
+Salin humu alkoi kuulua jälleen. Sisällinen valo sammui Christophesta.
+Hän aivan kuin jäykistyi, vaikeni, kumarsi tuolle herralle
+vastaukseksi, ja vetäytyi kohta pois.
+
+Miten koomillisia ovatkaan taiteilijasielujen rajut vaatimukset ja ne
+lapselliset lait, jotka hallitsevat heidän tunne-elämäänsä! Tuskin oli
+Christophe jälleen löytänyt tämän ystävättärensä, josta hän ei ollut
+laisinkaan välittänyt siihen aikaan jolloin Grazia häntä rakasti, ja
+jota hän ei ollut muistanutkaan vuosikausiin, niin heti tuntui hänestä,
+että Grazia oli hänen, oli hänen omaisuuttaan; se, että toinen oli
+hänet ottanut, oli hänestä ikäänkuin varkautta: Grazilla itselläänkään
+ei ollut muka oikeutta antaa itseään toiselle. Christophe ei liioin
+pohtinut, mitä hänen tunteensa oikeastaan oli. Mutta hänen luova
+demoninsa piti hänen puolestaan siitä asiasta huolen, ja synnytti
+seuraavina päivinä eräitä hänen kauneimpia kärsiviä rakkaudenlaulujaan.
+
+Melkoisen pitkään aikaan ei hän mennyt Graziaa katsomaan. Hänen oma
+surunsa ja Olivierin sairaus lamasivat kovin häntä. Viimein päätti
+hän eräänä päivänä, kun löysi Grazian antaman osoitteen, lähteä hänen
+luokseen vieraisille.
+
+Hän nousi lähettilään asunnon sisäportaita, ja kuuli sisältä vasarain
+pauketta. Etuhuoneessa vallitsi epäjärjestys, se oli täynnä laatikoita
+ja matka-arkkuja. Lakeija vastasi, ettei kreivitär ollut tavattavissa.
+Mutta kun Christophe käyntikorttinsa jätettyään aikoi pettynein mielin
+lähteä, niin juoksi palvelija hänen perästään, pyysi anteeksi ja
+kehoitti häntä tulemaan takaisin. Hän vei Christophen pieneen saliin;
+sen matot oli otettu pois ja kääritty rullalle. Grazia ilmestyi hänen
+eteensä kirkas hymy huulillaan, ojentaen ylen iloissaan hänelle
+kättänsä. Koko Christophen typerä kauna katosi. Hän tarttui tuohon
+käteen yhtä syvästi onnellisena kuin se oli ojennettukin hänelle ja
+suuteli sitä.
+
+-- Ah, sanoi Grazia, miten olen iloinen, että te tulitte! Minä
+pelkäsin, että minun täytyisi lähteä näkemättä teitä!
+
+-- Lähteäkö? Aiotteko matkustaa jonnekin? Christophen sielun peitti
+jälleen synkkä varjo.
+
+-- Niinkuin näette, vastasi Grazia osoittaen, mikä epäjärjestys
+huoneessa oli; tämän viikon lopulla olemme jo poissa Parisista.
+
+-- Pitkäksi aikaa?
+
+Grazia teki epätietoisen liikkeen:
+
+-- Sitä ei osaa sanoa.
+
+Christophe koetti väkisinkin puhua. Hänen kurkkuaan tukehdutti.
+
+-- Minnekä te menette?
+
+-- Yhdysvaltoihin. Mieheni on nimitetty sinne lähetystön ensimäiseksi
+sihteeriksi.
+
+-- Ja sitten, sittenhän... supisi Christophe... (ja hänen huulensa
+vapisivat) on kaikki lopussa?
+
+-- Ystäväni, sanoi Grazia hänen äänensä vavahduksesta liikutettuna...
+Ei, ei ole lopussa.
+
+-- Minä löysin teidät vain heti taas kadottaakseni.
+
+Christophelle tuli kyyneleitä silmiin.
+
+-- Ystäväni, toisti Grazia.
+
+Christophe peitti kädellään silmänsä ja kääntyi poispäin, salatakseen
+liikutustaan.
+
+-- Älkää olko surullinen, sanoi Grazia laskien kätensä hänen kädelleen.
+
+Nytkin ajatteli Christophe tuota pientä saksalaista tyttöä. He olivat
+molemmat vaiti.
+
+-- Miksi te tulitte niin myöhään? kysyi Grazia viimein. Minä koetin
+saada tavata teitä. Mutta te ette vastannut kutsuihin.
+
+-- Minä en tiennyt, en tiennyt sitä, sammalsi Christophe... Sanokaa,
+tehän juuri olette niin monta kertaa auttanut minua, vaikka minä en
+sitä saattanut aavistaa?... Teillehän olen kiitollisuuden velkaa siitä,
+että sain käydä Saksassa. Tehän olitte minulle se hyvä enkeli, joka
+suojelitte minua?
+
+Grazia vastasi:
+
+-- Minä olin niin onnellinen, kun saatoin tehdä jotain puolestanne.
+Olen teille velkaa niin paljon.
+
+-- Mitä? kysyi Christophe. En ole tehnyt teille mitään hyvää.
+
+-- Te ette tiedä, vastasi Grazia, mitä te olette minulle ollut.
+
+Ja hän puhui siitä ajasta, jolloin hän pikku tyttönä tapasi
+Christophen enonsa Stevensin luona ja jolloin hän sai häneltä, hänen
+sävellyksistään, herätyksen huomaamaan kaikkea, mikä maailmassa on
+kaunista. Ja vähitellen hän hiljalleen elostui ja kertoi Christophelle,
+kautta rantain ja lyhyesti, mutta kyllin läpikuultavin sanoin silloisia
+lapsentunteitaan: miten hän oli ottanut osaa Christophen suruihin;
+kertoi konsertista, jossa Christophelle vihellettiin ja jossa Grazia
+oli itkenyt; ja Christophelle kirjoittamastaan kirjeestä, johon
+Christophe ei ollut vastannut: sillä hän ei ollut saanutkaan sitä. Ja
+kuvitelmiinsa uskoen, Christophe yhdisti häntä kuunnellessaan, tuohon
+menneisyyteen nykyisenkin mielenliikutuksensa ja sen hellyyden, jota
+hän nyt tunsi tuota hänen puoleensa kumartunutta hellää olentoa kohtaan.
+
+He juttelivat viattomasti, sydämellisen iloisesti. Ja siinä puhuessaan
+tarttui Christophe Graziaa käteen. Ja yhtäkkiä he molemmat vaikenivat:
+sillä Grazia huomasi, että Christophe rakasti häntä. Ja myöskin
+Christophe huomasi saman...
+
+Ennen muinoin oli Grazia rakastanut Christophea, eikä Christophe ollut
+hänestä välittänyt. Nyt rakasti Christophe vuorostaan Graziaa; mutta
+Grazialla ei ollut enää häntä kohtaan muita tunteita kuin rauhallisen
+ystävyyden: hän rakasti nyt toista. Niinkuin usein käy, oli heistä
+toisen elämänkello sattunut kulkemaan toisen edelle, ja se riitti
+muuttamaan heidän kummankin kohtalonsa koko elämän iäksi...
+
+Grazia veti pois kätensä, jota Christophe ei pidättänytkään. Ja he
+olivat hetken ymmällään ja sanattomina.
+
+Sitten Grazia sanoi:
+
+-- Jääkää hyvästi.
+
+Christophe valitti jälleen suruaan kuin äsken.
+
+-- Siis sittenkin, se loppui?
+
+-- On varmaankin parempi niin.
+
+-- Me emme näe enää toisiamme ennenkuin lähdette?
+
+-- Emme, vastasi Grazia.
+
+-- Milloinka me sitten näemme?
+
+Grazia teki epätietoisen ja surumielisen liikkeen.
+
+-- Niinkö? Minkätähden me sitten tapasimmekaan? kysyi Christophe.
+
+Mutta kun hän näki Grazian moittivan silmäyksen, korjasi hän kohta:
+
+-- Ei, antakaa anteeksi, minä olen kiittämätön.
+
+-- Minä ajattelen aina teitä, sanoi Grazia.
+
+-- Oh, minä en voi edes teitä ajatellakaan, vastasi Christophe. Minähän
+en tiedä mitään teidän elämästänne.
+
+Grazia kuvaili rauhallisesti ja muutamin sanoin hänelle jokapäiväistä
+elämäänsä, ja miten hänen päivänsä kuluivat. Hän puhui itsestään ja
+miehestään, ystävällisesti ja kauniisti hymyillen.
+
+-- Ah, sanoi Christophe mustasukkaisesti, te rakastatte häntä?
+
+-- Rakastan, vastasi Grazia. Christophe nousi paikaltaan.
+
+-- Hyvästi.
+
+Grazia nousi samoin. Silloin vasta Christophe huomasi, että hän oli
+raskaana. Ja hän tunsi sydämessään sietämättömän vastenmielisyyden,
+hellyyden, mustasukkaisuuden ja syvän säälin tunteen. Grazia saattoi
+häntä pikkusalin ovelle. Siinä Christophe kääntyi, otti häntä käsistä,
+kumartui ja suuteli niitä pitkään. Grazia ei liikahtanutkaan, seisoi
+luomet puolittain ummessa. Viimein Christophe suoristihe ja meni
+Graziaan katsomatta nopeasti ulos.
+
+
+
+
+    ... E chi allora m'avesse demandato
+    dicosa alcuna, la mia risponsione
+    sarebbe stata solamente AMORE
+             con viso vestito d'umilta...
+
+
+Pyhäinmiesten päivänä. Ulkona harmaa valo ja kylmä tuuli. Christophe
+oli Cécilen luona. Cécile istui lapsen kehdon ääressä, jonka puoleen
+kumartuneena m:me Arnaud seisoi; hän oli tullut ohimennen siellä
+käymään. Christophe unelmoi. Hän tunsi jääneensä osattomaksi onnesta;
+mutta hän ei tahtonutkaan valittaa: hän tiesi, että onni oli kuitenkin
+olemassa... Aurinko, minun ei tarvitse sinua nähdä rakastaakseni sinua!
+Pitkinä talvipäivinä, jolloin värisen pimeässä, on sydämeni sinua
+täynnä; rakkauteni minua lämmittää: tiedän, että sinä olet siellä...?
+
+Myöskin Cécile unelmoi. Hän katseli lasta, ja viimein hän aivan
+luuli, että se oli hänen omansa. Oi unelmien siunattua voimaa, elämän
+kaikkiluovaa mielikuvitusta! Elämä... Mitä on elämä? Se ei ole sitä,
+jona kylmä järki ja silmämme sen näkevät. Elämä on se, mitä me
+unelmoimme. Rakkaus on elämän mitta.
+
+Christophe katseli Cécilea, jonka vankat kasvot ja leveämuotoiset
+silmät säteilivät äidillisyyden vaiston loistetta, -- äidillisemmin
+kuin jos hän olisi ollut äiti. Ja Christophe katseli toisen läsnäolevan
+ystävättärensä lempeitä, väsyneitä kasvoja.
+
+Rouva Arnaud oli hänelle kuin liikuttava kirja: Christophe näki
+edessään tuon aviovaimon elämän salatun onnen ja sen kärsimykset,
+elämän, joka saattaa joskus, vaikkei sitä aavisteta, olla yhtä
+rikas suruista ja iloista kuin Julian tai Isolden rakkaus. Mutta
+uskonnollisesti suuremmalla tavalla...
+
+_Socia rei humanae atque divinae_...
+
+Ja Christophe ajatteli, että niinkuin ei usko tai uskomattomuus,
+niin eivät myöskään lapset tai lapsettomuus ole naimisiin menneiden
+tai menemättömien onni tai onnettomuus. Onni on sielun sulotuoksu,
+harmonia, joka soi sydämen syvyydestä. Ja sielun kauneimpien sävelten
+nimi on: hyvyys.
+
+Olivier tuli huoneeseen. Hänen liikkeensä olivat rauhalliset; häntä
+kirkasti nyt aivan uusi tyyneys. Hän hymyili lapselle, puristi
+Cécilen ja rouva Arnaud'n kättä ja alkoi levollisesti jutella. Toiset
+katselivat häntä hellän hämmästyneinä. Hän ei ollut enää entinen mies.
+Siinä yksinäisyydessä, johon hän oli suruineen sulkeutunut, niinkuin
+lehtimato kutomaansa koteloon, oli hänen kovalla työllä onnistunut
+riisua yltään surunsa, aivan kuin toukka lähtee kotelosta. Myöhemmin
+kerromme, kuinka hän nyt oli luullut löytäneensä hyvän asian, jolle
+hän voi uhrata elämänsä, koska sillä ei hänelle ollut muuta arvoa kuin
+uhrautumisen; ja inhimillisten tunteiden lakia seuraten oli hänenkin
+sielunsa lämminnyt kohta sinä päivänä, jolloin hän oli päättänyt
+kieltää itsensä elämältä. Nyt katselivat ystävät häntä. He eivät
+tienneet, mitä hänelle oli tapahtunut, eivätkä uskaltaneet häneltä sitä
+kysyä; mutta he tunsivat, että hän oli vapautunut, ja ettei hänessä
+enää ollut surua, ei katkeruutta, ei minkään asian vuoksi eikä ketään
+vastaan.
+
+Christophe nousi paikaltaan, meni pianon ääreen, ja sanoi ystävälleen:
+
+-- Tahdotko, niin laulan sinulle erään Brahmsin laulun?
+
+-- Brahmsinko? kysyi Olivier. Soitatko sinä nyt verivihollisesi lauluja?
+
+-- Nyt on pyhäinmiesten päivä, vastasi Christophe; anteeksiannon päivä
+kaikille.
+
+Hän lauloi hiljaisella äänellä, jottei olisi herättänyt lasta, muutaman
+säkeen erästä tuon schwabilaisen suosittua laulua:
+
+    ... Für die Zeit, wo du g'liebt mi hast,
+    Da dank' i dir schön,
+    Und i wünsch', dass dir's anderswo
+    Besser mag geh'n...
+
+("Ajasta, jolloin minua rakastit, ota kiitokseni, ja ole muualla
+onnellisempi...")
+
+-- Christophe! virkkoi Olivier.
+
+Christophe sulki hänet syleilyynsä.
+
+-- Kas niin, poikaseni, me olemme hyvän osan valinneet.
+
+He istuivat, kaikki neljä, nukkuvan lapsen kehdon ääressä. He eivät
+puhuneet mitään. Ja jos heiltä olisi kysytty, mitä he ajattelivat, --
+olisivat he _"nöyryydellä puetetuin kasvoin" vastanneet ainoastaan_:
+
+-- _Rakkautta_.
+
+
+
+
+
+
+
+
+End of the Project Gutenberg EBook of Jean-Christophe VIII, by Romain Rolland
+
+*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 59105 ***
diff --git a/59105-8.txt b/59105-8.txt
deleted file mode 100644
index 4076bed..0000000
--- a/59105-8.txt
+++ /dev/null
@@ -1,7526 +0,0 @@
-The Project Gutenberg EBook of Jean-Christophe VIII, by Romain Rolland
-
-This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and
-most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
-whatsoever.  You may copy it, give it away or re-use it under the terms
-of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at
-www.gutenberg.org.  If you are not located in the United States, you'll
-have to check the laws of the country where you are located before using
-this ebook.
-
-
-
-Title: Jean-Christophe VIII
-       Ystävättäriä
-
-Author: Romain Rolland
-
-Release Date: March 21, 2019 [EBook #59105]
-
-Language: Finnish
-
-Character set encoding: ISO-8859-1
-
-*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK JEAN-CHRISTOPHE VIII ***
-
-
-
-
-Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen
-
-
-
-
-
-
-
-
-JEAN-CHRISTOPHE VIII
-
-Ystävättäriä
-
-
-Kirj.
-
-ROMAIN ROLLAND
-
-
-
-
-
-Porvoossa,
-Werner Söderström Osakeyhtiö,
-1919.
-
-
-
-
-
-
-
-YSTÄVÄTTÄRIÄ
-
-
-Huolimatta menestyksestä, joka kangasteli Ranskan ulkopuolella, parani
-ystävysten aineellinen asema hitaasti. Säännöllisesti tuli vaikeita
-aikoja, jolloin oli pakko kiristää nälkävyötä. Vahinko korvattiin
-siten, että syötiin kahta vankemmin, kun saatiin rahaa. Mutta ajan
-pitkään se oli kuihduttavaa ruokajärjestystä.
-
-Tällä hetkellä oli heillä jälleen tuollainen "laihain lehmien" kausi.
-Christophe oli ahertanut puolen yötä saadakseen valmiiksi erään
-järjettömän nuotinkopioimistyön Hechtille; hän oli mennyt levolle
-vasta aamun sarastaessa, ja nukkui kuin tukki ottaakseen valvotun
-yön vahingon takaisin. Olivier oli lähtenyt varhain kaupungille:
-hänellä oli tunti toisessa päässä Parisia. Noin kello kahdeksan
-soitti talonmies, joka toi heille kirjeet ylös heidän huoneistoonsa,
-ovikelloa. Tavallisesti ei hän huolinut viipyä ovella, ellei se pian
-auennut, vaan pisti kirjeet oven alta sisään. Mutta nyt, tänä aamuna,
-kolkutti hän itsepintaisesti. Christophe heräsi kesken uniaan ja meni
-äristen avaamaan; hän ei viitsinyt kuunnella, mitä talonmies hymyillen
-ja pitkäpiimäisesti jutteli hänelle jostakin sanomalehtiartikkelista;
-hän otti kirjeet katsomattakaan niitä, vetäisi oven kiinni, mutta ei
-vääntänyt sitä lukkoon, ja meni jälleen makaamaan ja nukahti heti kahta
-makeammin.
-
-Tuntia myöhemmin hän heräsi uudestaan, hätkähtäen, sillä hän kuuli
-askeleita huoneessaan; ja ällistyksekseen näki hän nyt sänkynsä
-jalkopäässä jonkun vieraan olion, joka tervehti häntä juhlallisesti.
-Muuan sanomalehtimies oli tullut kursailematta sisään, kun ovi oli
-auki. Christophe hyppäsi vimmoissaan sängystä:
-
--- Mitä te tänne tunkeudutte? -- huusi hän tulijalle.
-
-Hän tempaisi pieluksensa heittääkseen sen vasten tungettelijan naamaa,
-mies ponnahti vaistomaisesti pari askelta taaksepäin. He selvittelivät
-nyt keskenään asiaa. _La Nation_-lehden reportteri halusi haastatella
-_monsieur_ Krafftia artikkelin johdosta, joka oli ilmestynyt _Le Grand
-Journalissa_.
-
--- Mikä artikkeli?
-
--- Eikö Christophe ollut sitä lukenut? Reportteri tarjoutui selostamaan
-sitä hänelle.
-
-Christophe heittäytyi jälleen sänkyynsä. Ellei hän olisi ollut vielä
-niin unenpöpperössä, olisi hän ajanut tuon miehen ulos; mutta nyt
-hänestä oli helpompaa antaa vieraan puhua. Hän painautui vuoteeseensa,
-sulki silmänsä, ja oli nukkuvinaan. Hän oli vähällä tosiaan nukahtaa
-unista näytellessään. Mutta tulija oli itsepäinen ja aikoi lukea
-kovalla äänellä artikkelin alkua. Kuullessaan ensimäiset rivit
-Christophe heristi korviaan. Siinä puhuttiin _monsieur_ Krafftista
-aikakautensa ensimäisenä musiikkinerona. Christophe unohti näytellä
-nukkuvan osaa, kirosi kummissaan, nousi istualleen ja sanoi:
-
--- He ovat hulluja. Mikä heidät on riivannut?
-
-Reportteri käytti kohta hyväkseen tilaisuutta ja keskeytti lukemisensa
-tehdäkseen hänelle nopeasti joukon kysymyksiä; ja Christophe vastasi
-niihin, sanojaan yhtään harkitsematta. Hän oli ottanut lehden ja
-katseli ällistyksekseen omaa kuvaansa, joka komeili sen ensimäisellä
-sivulla; mutta lukea ei hänellä ollut aikaa: sillä nyt tuli sisään
-jo toinen sanomalehtimies. Tällä kertaa Christophe suuttui kaikesta
-huolimatta. Hän käski heidän mennä matkaansa; sitä he eivät kuitenkaan
-tehneet ennenkuin olivat sukkelasti vilkaisseet, missä järjestyksessä
-kamarin huonekalut ja valokuvat seinillä olivat, ja miltä tuo
-originelli säveltäjä näytti, joka nyt tyrkki samalla sekä nauraen
-että raivoissaan heitä olkapäistä ulos ja saatteli heitä paitasillaan
-kynnykselle asti, vääntäen heidän mentyään oven lukkoon.
-
-Mutta tuntui kohtalon määräämältä, ettei hän sinä päivänä saanut
-olla rauhassa. Christophe ei ollut ehtinyt vielä pukeutua, kun ovea
-jälleen naputettiin, tällä kertaa sellaisella sovitulla tavalla, jonka
-ainoastaan muutamat läheiset ystävät tunsivat. Christophe aukaisi,
-ja hänen edessään seisoi nyt kolmas tuntematon mies. Christophe
-aikoi kyyditä kursailematta hänet ulos, mutta tulija protesteerasi,
-puolustaen tuloaan sillä, että hän oli tuon artikkelin kirjoittaja.
-Työnnä ulos mies, joka kiittelee sinua neroksi! Christophe oli pahalla
-tuulella, mutta hänen täytyi kestää ihailijansa tunteen purkaukset.
-Hän kummasteli moista äkillistä mainettaan; sehän oli pudonnut
-hänelle aivan kuin kuusta; ja hän mietti mielessään, oliko hän eilen
-aivan tietämättään tosiaankin esittänyt maailmalle jonkin uuden
-mestariteoksen. Mutta sitä ei hänellä nyt ollut aikaa tarkemmin pohtia.
-Sanomalehtimies oli tullut viemään hänet väkisin tai mielisuosiolla
-suoraa päätä lehtensä toimitukseen, jossa päätoimittaja, suuri
-Arsène Gamache tahtoi omassa persoonassaan häntä nähdä; auto odotti
-jo portilla. Christophe koetti puolustautua; mutta hän oli naivi ja
-tahtomattaankin herkkä ystävyyden vakuutuksille ja suostui lopulta
-matkaan.
-
-Kymmenen minuutin päästä esiteltiin hänet tuolle pomolle, jonka edessä
-koko maailma vapisi. Arsène Gamache oli lujatekoinen jänkäre, noin
-viisikymmen-vuotias mies, lyhyt ja hartioilta leveä; hänen päänsä oli
-iso ja pyöreä, hiukset harmaat ja harjaksi leikatut, kasvot punaiset,
-puhe jyrkästi käskevää; äänen korostus raskas ja pateettinen, sanoissa
-silloin tällöin kuivaa mairittelua. Suunnattomalla itsetietoisuudellaan
-hän oli osannut kavuta Parisissa käskijän asemaan. Hän oli afäärimies,
-rahoilla ja ihmisillä keinottelija, itsekäs, naivi ja kavala,
-intohimoinen ja pelkkää omaa itseään muistava; sellainen luonne, että
-hän saattoi aivan luonnostaan lankeavana sulattaa omat pyyteensä
-Ranskan, jopa koko ihmiskunnan asioihin. Hänen oma etunsa, lehden
-menestys ja _salus publica_ olivat hänelle mitä läheisimmin toisiinsa
-liittyviä seikkoja. Hän oli vakuutettu, että se, joka uskalsi tehdä
-vääryyttä hänelle, teki vääryyttä koko Ranskalle; ja murskatakseen
-jonkun personallisen vastustajansa olisi hän aivan hurskaalla mielellä
-voinut vääntää vaikka koko valtion nurin. Tavallaan saattoi hän
-olla jalomielinenkin. Hän oli idealisti sillä tavoin kuin kunnon
-päivällisten jälkeen ollaan, ja silloin oli hänellä joskus tapana
-nostaa maan tomusta joku köyhä ja kurja vintiö, kuten itse isä Jumala
-loi ihmisiä, näyttääkseen siten mahtinsa suuruutta, jota ei mikään
-voinut vastustaa: se oli mahti, joka asetti virkaan ministereitä
-ja olisi pystynyt asettamaan valtaistuimelle vaikka kuninkaita ja
-potkimaan heidät pois, jos hän olisi tahtonut. Hänen kykynsä riitti
-mihin tahansa. Se osasi tehdä tarvittaessa nerojakin.
-
-Sinä päivänä oli hän "tehnyt" Christophesta neron.
-
-
-
-
-Olivier oli tietämättään saanut aikaan tämän vaarallisen seikkailun.
-
-Olivier, joka ei puuhannut yleensä omaksi hyväkseen mitään, hän, joka
-inhosi reklaamia ja karttoi sanomalehtimiehiä kuin ruttoa, käsitti
-velvollisuutensa toisin, kun kysymys tuli hänen ystävästään. Hän oli
-kuin hellä äiti, jollaisista joskus kuullaan kertomuksia, sellainen
-kunniallinen pikkuporvarisnainen ja moitteeton puoliso, joka möisi
-vaikka ruumiinsa saadakseen pelastetuksi poikansa, jos poika on
-tuomittu kuolemaan.
-
-Kun Olivier kirjoitti aikakauslehtiin ja joutui usein monien
-arvostelijain ja diletanttien läheisyyteen, ei hän lyönyt laimin
-mitään tilaisuutta, jolloin saattoi puhua Christophesta; ja viime
-aikoina huomasi hän kummakseen, että hänen sanojaan alettiin kuunnella.
-Hän näki ympäristöstään, että Christophen suhteen oli kirjallisissa
-ja suuren maailman piireissä syntynyt jonkinlainen uteliaisuus,
-mystillinen ja levoton liikehtiminen. Mistä se oli aiheutunut?
-Oliko se sanomalehdistön herättämää kaikua, seurausta siitä, että
-Christophen teoksia oli äskettäin esitetty Englannissa ja Saksassa?
-Siihen ei näyttänyt löytyvän mitään selvää syytä. Se oli ainoastaan
-tuollainen kaikille Parisin ilmaa hengittäville ja sen kaupungin
-muoteja valppaasti seuraaville olennoille tuttu ilmiö, olennoille,
-jotka tietävät tarkemmin kuin Saint-Jacques'n meteorolooginen
-observatorio jo päivää ennen, minne tuuli huomenna kääntyy ja mitä
-se tuo tullessaan. Tässä suuressa hermostuneessa kaupungissa kulkee
-alinomaa sähkövärähdyksiä, siinä liikkuu maineen näkymättömiä
-ilmavirtoja, kätketty kuuluisuus, joka valmistaa toista, julkista;
-siinä kiertelee yhtä mittaa epämääräisiä salonkihuhuja: tuollainen
-_Nescio quid majus nascitur Iliade_, joka purkautuu sitten määrätyllä
-hetkellä reklaamiartikkeleiksi ja torvenpärähdyksiksi niin pauhaaviksi,
-että moinen tunkee tuokiossa tylsimpienkin korvien rumpukalvoihin
-uuden epäjumalan nimen. Saattaa muuten käydä niinkin, että tämä
-fanfaari karkoittaa sen miehen luota, jonka kunniaa se kuuluttaa, hänen
-ensimäiset ja parhaat ystävänsä. Ja kuitenkin ovat juuri he asiasta
-vastuunalaisia.
-
-Niinpä oli Olivierkin osaltaan syypää _Le Grand Journalin_ artikkeliin.
-Hän oli käyttänyt hyväkseen mielenkiintoa, jonka hän huomasi
-Christophea kohtaan heränneen, ja oli koettanut salaperäisillä
-tiedonannoilla kiihdyttää sitä. Hän oli pitänyt tarkkaa huolta siitä,
-ettei Christophe joutuisi puhumaan ominpäin mitään sanomalehtimiehille;
-hän pelkäsi, että siitä seuraisi taaskin jokin paha sotku. Mutta
-kun _Le Grand Journal_ urkki häneltä tietoja, järjesti hän ovelasti
-sillä tavoin, että muuan reportteri sai kohdata Christophen eräässä
-kahvilassa, saman pöydän ääressä, jossa ystävykset yhdessä istuivat,
-Christophen aavistamatta, mikä miehellä oli mielessä. Moinen sovittu
-varovaisuus ärsytti urkkijan uteliaisuutta ja teki Christophen yhä
-intressantimmaksi. Olivier ei ollut vielä tutustunut siihen, mitä
-merkitsee julkisuus; hän ei ajatellut, että hän väänsi nyt liikkeelle
-hirvittävän koneen, jota ei voinut ohjata eikä hillitä, kun se kerran
-oli saatu vauhtiin.
-
-Kun Olivier tunnilleen mennessään näki _Le Grand Journalin_ artikkelin,
-oli hän aivan lamaan lyöty. Moista nuijaniskua ei hän ollut aavistanut.
-Ainakaan ei hän ollut odottanut sitä näin heti. Hän luuli, että lehti
-edes hiukan malttaisi mieltään ja kokoaisi kaikki mahdolliset tiedot,
-koettaisi tutustua paremmin henkilöön, josta halusi puhua, ennenkuin
-kirjoittaisi Christophesta. Se oli harhaluulo. Jos sanomalehti
-suvaitsee ottaa vaivakseen tuoda julkisuuteen jonkin uuden suuruuden,
-tekee se tietysti sen pelkästään omaksi hyväkseen ja riistääkseen
-muilta kilpailevilta lehdiltä kunnian, jonka paljastus tuottaa. Sen
-täytyy siis ennen kaikkea olla nopea, vaikka se ei sillä tavoin
-ennättäisikään oppia hituistakaan ymmärtämään kiittelemäänsä henkilöä.
-Mutta sangen harvinaista on, että taiteilija sitä valittaa: kun häntä
-vain ihaillaan, väliäpä ymmärtämisestä!
-
-_Le Grand Journal_ lateli ensin mielettömiä tarinoita Christophen
-elämän kurjuudesta, esittäen hänet saksalaisen despotismin uhriksi,
-vapauden apostoliksi, jonka oli ollut pakko paeta Saksan keisarivallan
-alta ja turvautua Ranskaan, tuohon vapaiden henkien pelastuspaikkaan;
--- (erinomainen tilaisuus päästellä isänmaallisia mahtilauselmia!)
--- sitten se viritti murhaavan ylistysvirren hänen nerolleen, jonka
-näytteitä se ei tuntenut yhtään, -- ei mitään muuta kuin joitakuita
-vähäpätöisiä laulunpätkiä niiltä ajoilta, jolloin Christophe esiintyi
-ensi kerran Saksassa, sellaisia, että Christophe olisi tahtonut
-häpeissään ne polttaa. Mutta sen, ettei artikkelin tekijä tuntenut
-laisinkaan Christophen entistä huomattavaa tuotantoa, korvasi hän
-puhumalla hänen tulevista aikeistaan -- nimittäin aikeista, jotka
-olivat kirjoittajan omaa kuvittelua ja keksintöä. Pari kolme sattumalta
-Christophen ja Olivierin suusta kaapattua sanaa ja jonkun sellaisen
-Christophen taiteen tuntijan kuin Goujartin antamat tiedot riittivät
-artikkelin kirjoittajalle aineksiksi, joista hän kyhäsi täydellisen
-kuvan Christophesta, "tasavaltalaisnerosta, -- kansanvallan suuresta
-säveltäjästä". Samalla käytti hän hyväkseen tilaisuutta haukkuakseen
-aikansa ranskalaisia säveltäjiä, varsinkin kaikkein omintakeisimpia
-ja itsenäisimpiä, sellaisia, jotka antoivat kansanvallalle palttua,
-säästäen ainoastaan paria säveltäjää, joiden puoluemielipiteet olivat
-hänestä kiitettäviä. Hän oli pahoillaan, etteivät heidän sävellyksensä
-olleet yhtä erinomaisia kuin heidän periaatteensa. Mutta se nyt oli
-sivuseikka. Muuten ei heidän enempää kuin Christophenkaan ylistäminen
-ollut hänelle niin tärkeätä kuin toisten musiikkimiesten haukkuminen.
-Kun Parisissa näkee jostakin henkilöstä kiittelevän artikkelin, sopii
-aina kysäistä itseltään: --. Ketä tässä panetellaan? Olivier häpesi
-yhä kauheammin, mikäli hän silmäili lehteä, ja hän sanoi itsekseen:
--- Nyt minä tekoset tein! Vaivoin saattoi hän antaa tuntinsa. Heti
-kun hän pääsi siitä vapaaksi, juoksi hän kotiin. Mutta kuinka hän
-masentui, kun hän sai kuulla, että Christophe oli lähtenyt jo noiden
-sanomalehtiherrain kanssa kaupungille! Olivier odotti häntä ruualle.
-Christophe ei tullut. Olivierin levottomuus kasvoi hetki hetkeltä, hän
-ajatteli:
-
--- Mitä tyhmyyksiä he mahtavat panna hänet puhumaan!
-
-Noin kello kolme palasi Christophe kotiin, sangen reimalla tuulella.
-Hän oli ollut päivällisillä Arsène Gamachen kanssa, ja hänen päänsä
-oli hieman pyörällä samppanjasta, jota hän oli niillä juonut. Hän ei
-ymmärtänyt, miksi Olivier kyseli häneltä niin tuskissaan, mitä hän oli
-sanonut ja tehnyt.
-
--- Mitäkö tehnyt? Syönyt pulskan päivällisen. En ole pitkiin aikoihin
-saanut parempaa.
-
-Christophe alkoi luetella hänelle ruokalistaa:
-
--- Entä viinit... Minä olen holkkinut joka väriä!
-
-Olivier keskeytti hänet ja kysyi, ketä siellä oli muita vieraita.
-
--- Vieraita?... En tiedä. Siellä oli Gamache, mukava mies, suora kuin
-kulta; Clodomir, artikkelin kirjoittaja, mainio poika; kolme, neljä
-sanomalehtimiestä, joita en tuntenut, oikein hupaisia miehiä, kaikki
-erinomaisen ystävällisiä minulle, kunnon miesten kermaa.
-
-Olivier ei näyttänyt liioin uskovan Christophen vakuutuksia. Christophe
-kummasteli, että Olivier oli niin vähän haltioitunut.
-
--- Etkö sinä ole lukenut sitä artikkelia? kysyi hän ystävältään.
-
--- Olen kyllä. Entä sinä, oletko sinä sen lukenut?
-
--- Kyllä... Nimittäin, silmäilin sitä. En ennättänyt oikein.
-
--- No, jospa nyt lukisit.
-
-Christophe luki. Ensimäiset rivit nähdessään hän huudahti
-kummastuksesta.
-
--- Oh, mitä roskaa! sanoi hän.
-
-Ja hän nauroi haljetakseen.
-
--- Pyh, arveli hän, kaikki arvostelijat ovat samanlaisia. He eivät
-ymmärrä mitään.
-
-Mutta sikäli kuin hän luki alkoi hän suuttua: tämä oli liian
-mieletöntä, se teki hänet naurettavaksi. Että hänestä koetettiin
-muovata "tasavaltalaista säveltäjää", siinä ei ollut mitään järkeä...
-No, olkoon nyt tuokin jaaritus... Mutta että hänen "tasavaltalainen"
-taiteensa asetettiin "sakastitaiteen" ja hänen työnsä ennen häntä
-eläneiden suurten mestarien vastakohdaksi, -- (hänen, joka imi voimansa
-juuri noiden mestarien hengestä), -- se oli jo liikaa...
-
--- Senkin pölkkypäät! Tekevät minusta idiootin!...
-
-Ja sitten: mitä järkeä oli kolhia hänen asiastaan puhuessa eräitä
-kyvykkäitä ranskalaisia säveltäjiä, joista hän piti enemmän tai
-vähemmän, -- (paremminkin vähän kuin paljon), -- sillä he osasivat toki
-ammattinsa ja harrastivat sitä kunniallisesti? Ja, -- mikä oli pahinta,
--- hänen suuhunsa tungettiin aivan uskomattomalla hävyttömyydellä
-vihamielisiä tunteenilmauksia hänen isänmaatansa kohtaan!... Ei, sitä,
-sitä hän ei mitenkään voinut kärsiä...
-
--- Minä kirjoitan heille tästä heti kirjeen, sanoi Christophe.
-
-Olivier tuli väliin:
-
--- Ei, ei, sanoi hän, ei nyt! Sinä olet nyt liian kiihdyksissä.
-Huomenna, kun pääsi on levännyt...
-
-Christophe tahtoi tehdä sen välttämättä heti. Kun hänellä oli jotakin
-sanottavaa, ei hän voinut koskaan odottaa huomiseen. Hän lupasi
-ainoastaan näyttää ystävälleen kirjeensä. Se olikin hyvä päätös. Kun
-kirje, jossa Christophe oikaisi erikoisesti niitä artikkelin kohtia,
-missä hänet pantiin puhumaan kummallisia mielipiteitä Saksasta, oli
-asianmukaisesti paranneltu, juoksi hän pistämään sen postiin.
-
--- Nyt on toki asia autettu, sanoi Christophe tullessaan takaisin;
-oikaisu ilmestyy huomenna.
-
-Olivier pudisti lauhkeasti ja epäilevästi päätänsä. Sitten sanoi hän
-Christophelle, yhä ajatuksissaan ja katsoen häntä lujasti silmiin:
-
--- Christophe, ethän vain puhunut mitään vaarallista niillä
-päivällisillä?
-
--- En, en, vastasi Christophe nauraen.
-
--- Oletko varma siitä?
-
--- Olen, sinä pelkuri.
-
-Olivier rauhoittui hiukan. Mutta Christophe ei ollutkaan aivan
-rauhallinen. Hän muisti, että hän oli puhunut kaikenlaista, ristiin
-rastiin. Hän oli kohta viihtynyt seurassa kuin kotonaan. Hänen
-päähänsäkään ei ollut pälkähtänyt epäillä noita miehiä: he näyttivät
-hänestä niin ystävällisiltä, niin suopeilta häntä kohtaan! Ja tosiaan
-he olivatkin suopeita. Onhan ihminen aina aulis ja suopea sille, jolle
-on tehnyt hyvää. Ja Christophe oli niin vilpittömän iloinen, että se
-ilo tarttui muihinkin. Hänen kursailematon hyväsydämisyytensä, hänen
-huolettomat sutkauksensa, hänen hirmuinen ruokahalunsa ja nopeus,
-jolla juomat holahtivat hänen nieluunsa, tehoamatta häneen, eivät
-voineet olla miellyttämättä Arsène Gamachea, joka hänkin oli luja
-hummaaja, talonpoikaisen muokkaamaton ja ruumiiltaan voimakas mies,
-pelkkää halveksumista sellaisia kohtaan, jotka eivät olleet tuiki
-terveitä eivätkä uskaltaneet kunnolla syödä eivätkä juoda pienten
-parisilaisten juorujen tähden. Hän arvosteli miehiä ruuansulatuksen
-mukaan. Ja Christophen hän nyt hyväksyi. Heti kohta hän ehdotteli, että
-Christophen _Gargantua_ hommattaisiin oopperana Suureen Oopperaan. --
-(Siihen aikaan oli noille Ranskan porvareille taiteen huippu pistää
-lavalle _Faustin kadotus_ tai _Yhdeksän sinfoniaa_.) -- Christophe,
-joka purskahti nauruun kuullessaan tämän eriskummaisen päähänpiston,
-sai ainoastaan suurella vaivalla Gamachen estetyksi telefonoimasta heti
-käskyään Suuren Oopperan johtokunnalle, tai suoraan kaunotaiteiden
-ministeriölle. -- (Gamachen mielestä olivat näet kaikki ihmiset pelkkiä
-hänen orjiaan.) -- Ja kun ehdotus johti Christophen muistamaan, miten
-omituiseen asuun hänen sinfoninen runonsa _David_ äskettäin oli
-muutettu, niin kertoi hän sitten tuosta esityksestä, jonka parlamentin
-jäsen Roussin oli järjestänyt rakastajattarensa debyyttiä varten.
-Gamache ei laisinkaan pitänyt Roussinista, joten hän oli ihastunut
-Christophen tarinaan. Ja Christophe lasketteli silloin hyvien viinien
-ja kuulijain hartauden innostamana vielä toisia enemmän tai vähemmän
-arkaluontoisia juttuja, joista kuuntelijat painoivat päähänsä jokainoan
-sanan. Christophe yksinään unhotti ne heti päivällisiltä lähdettyään.
-Mutta nyt, kun Olivier kysyi, mitä hän siellä oli puhunut, johtuivat
-ne jälleen hänen mieleensä. Christophe tunsi kylmien väreiden
-kulkevan selkäpiitänsä pitkin. Sillä hän odotti pahaa; hänellä oli jo
-tarpeeksi kokemusta aavistaakseen, mitä tapahtuisi. Nyt, kun humala
-hänen päästänsä oli haihtunut, näki hän kaiken jo aivan selviönä
-edessään: näki varomattomat puheensa vääristeltyinä ja julkaistuina
-panetteluhaluisen lehden palstoilla, taidetta koskevat sutkauksensa
-temmaistuina sota-aseiksi. Mitä taasen hänen oikaisukirjeeseensä
-tuli, tiesi hän jo ennakolta yhtä hyvin kuin Olivier, että
-sanomalehtimiehelle vastaaminen on musteen haaskausta: sanomalehtimies
-sanoo väittelyssä aina viimeisen sanan.
-
-Kaikki kävi pilkulleen niinkuin Christophe oli aavistanut. Hänen
-varomattomat lauseensa ilmestyivät kyllä, mutta hänen oikaisukirjeensä
-ei ilmestynyt koskaan, Gamache suvaitsi ystävällisesti lähettää hänelle
-sellaiset terveiset, että hän ymmärsi muka hänen jalomielisyytensä,
-että moinen epäröinti oli Christophelle kunniaksi; mutta hän säilytti
-tarkoin omana salaisuutenaan syyt noihin Christophen tunnonvaivoihin;
-ja Christophesta tekaistut väärät mielipiteet jatkoivat siis
-kiertokulkuaan, saaden osakseen tuimaa arvostelua ensin ranskalaisissa
-lehdissä, sitten Saksassakin, jossa ne kuohuttivat mieliä: kuinka
-saattoikaan saksalainen taiteilija puhua niin epäarvokkaasti omasta
-isänmaastaan!
-
-Christophe luuli olevansa erinomaisen kekseliäs, kun käytti hyväkseen
-seuraavaa uutta haastattelua, johon erään toisen sanomalehden
-reportteri hänet alisti; hän julisti näet tässä haastattelussa
-rakkauttaan _Deutsches Reichiä_ kohtaan, sillä siellä oltiin, sanoi
-hän, ainakin yhtä vapaita kuin Ranskan tasavallassa. -- Hän puhui nyt
-vanhoillisen lehden edustajalle, ja siitä johtui, että haastattelija
-pani hänen suuhunsa heti antirepublikanisia mielipiteitä.
-
--- Ojasta allikkoon! sanoi Christophe nähdessään tämän kirjoituksen.
-Oh, mitä on musiikilla ja politiikalla keskenään tekemistä?
-
--- Sellainen on meillä tapa, vastasi Olivier. Ajattelepa, millaisia
-taisteluita Beethovenin ympärillä käydään. Toiset tekevät hänestä
-jakobinin, toiset papin, jotkut Père Duchesnen, eräät ruhtinaitten
-saappaiden nuolijan.
-
--- Ah, minkälaisen potkun hän antaisi heille kaikille!
-
--- Hyvä, tee sinä samoin.
-
-Christophe tahtoikin tehdä niin. Mutta hän oli liian vilpitön ihmisiä
-kohtaan, jotka olivat hänelle ystävällisiä. Olivier ei saanut koskaan
-rauhaa jättäessään Christophen yksin. Sillä Christophea tultiin
-alinomaa haastattelemaan, ja vaikka Christophe lupasi pitää varansa,
-ei hän voinut estää itseään olemasta avomielinen ja luottavainen. Hän
-puhui silloin kaikki, mitä hänen päähänsä pälkähti. Hänen pakinoilleen
-tuli naispuolisiakin sanomalehtimiehiä, jotka väittivät olevansa hänen
-ystäviään ja jutteluttivat hänellä hänen rakkausasioitaan. Toiset
-käyttivät häntä välikappaleena saadakseen panetella joitakin muita
-tunnettuja henkilöitä. Aina kun Olivier palasi kotiin, tapasi hän
-Christophen sangen nurjalla mielin.
-
--- Joko taas tuli tyhmyys? kysyi Olivier.
-
--- Taas, vastasi Christophe masentuneena.
-
--- Sinä olet siis aivan auttamaton!
-
--- Pitäisi panna telkien taakse... Mutta tällä kertaa minä lupaan, että
-se on viimeinen kerta.
-
--- Tietysti, -- kunnes tulee uusi...
-
--- Ei, nyt se on viimeinen.
-
-Seuraavana päivänä sanoi Christophe voitonriemuissaan ystävälleen:
-
--- Tuli vielä yksi. Minä ajoin hänet ulos.
-
--- Ei saa mennä liiallisuuksiin, vastasi Olivier, Ole viisas heidän
-kanssaan. Ne elukat ovat sangen ilkeitä. Puraisevat, jos puolustaa
-itseään... Heidän on niin helppo kostaa! Ne käyttävät hyväkseen
-pienintäkin sanaa, jonka tulee niille hiiskuneeksi.
-
-Christophe löi kädellä otsaansa:
-
--- Oh, hyvä Jumala.
-
--- No, mitä nyt?
-
--- Minä sanoin hänelle ovea sulkiessani...
-
--- Mitä?
-
--- Keisarin sanat.
-
--- Keisarin?
-
--- Niin, elleivät ne ole hänen, niin jonkun hänen läheisensä...
-
--- Onneton! Saat nyt lukea ne lehden ensimäisellä sivulla.
-
-Christophea värisytti. Mutta seuraavana päivänä näki hän lehdessä
-täydellisen kuvauksen huoneistostaan, johon sanomalehtimies ei ollut
-päässyt sisälle, ja puhelun, jota heidän välillään ei ollut ollut.
-
-Tiedot Christophesta kaunistuivat yhä levitessään. Ulkomaalaisissa
-lehdissä lisäsivät kääntäjien väärinkäsitykset niiden viehätystä. Kun
-ranskalaiset lehdet kertoivat, että Christophe köyhyydessään sovitteli
-musiikkia kitaralle, niin sai Christophe eräältä englantilaiselta
-sanomalehtimieheltä tietää, että hän oli soittanut kitaraa Parisin
-pihoilla.
-
-Oli niissä lehdissä muutakin kuin makeaa. Aivan muuta. Se yksistään,
-että _Le Grand Journal_ suojeli Christophea, oli muille lehdille
-riittävä yllytys karata hänen kimppuunsa. Heidän arvolleen ei sopinut
-myöntää, että jokin kilpailija saattoi keksiä neron, josta he eivät
-olleet tietäneet mitään. Toiset laskivat asiasta pilaa. Toiset
-säälittelivät Christophen kohtaloa. Goujart oli närkästynyt siitä,
-että ehdittiin hänen edelleen, ja hän kirjoitti siis artikkelin
-"näyttääkseen totuuden sen oikeassa valossa", sanoi hän. Hän pakinoi
-tuttavallisesti vanhasta ystävästään Christophesta, jonka ensimäisiä
-askeleita hän oli Parisissa ohjannut: kieltämättä oli Christophe
-lahjakas musiikkimies, mutta -- (Goujart saattoi sanoa sen, koska he
-olivat ystäviä), -- hänen sivistyksessään oli paljon aukkoja. Hän
-ei ollut saanut tarpeeksi tietoja, hän ei ollut omintakeinen, hän
-oli eriskummaisen ylpeä: ne, jotka naurettavalla tavalla imartelivat
-hänen ylpeyttään, vaikka hän olisi tarvinnut ymmärtävää, pystyvää,
-arvostelukykyistä, suopeamielistä ja ankaraa mentoria, tekivät hänelle
-karhunpalveluksen j.n.e. --: (kaikki tämä Goujartin kuvausta). --
-Sävelniekat jälleen nauroivat väkinäisesti. He teeskentelivät syvästi
-halveksivansa taiteilijaa, jota sanomalehdet pönkittivät; heille oli
-_vulgum pecus_ muka suurimman inhon esine; he kieltäysivät huolimasta
-Artaxerxeen lahjoja, joita heille itselleen ei tarjottu. Toiset heistä
-häpäisivät Christophea kaikin tavoin. Toiset rusentelivat häntä
-säälittelynsä painolla. Eräät musiikkimiehet vihoittelivat asiasta
-Olivierille -- (he olivat arvostelijoita, siis hänen virkaveljiään.) --
-He tahtoivat kostaa hänelle sen, että hän oli niin itsenäinen ja työnsi
-heitä luotaan, -- totta puhuen teki Olivier sen enemmän yksinäisyyden
-rakkaudesta kuin halveksimisesta ketään kohtaan. Mutta ihmisten on
-vaikeaa antaa anteeksi, että voidaan tulla toimeen ilman heitä. --
-Jotkut melkeinpä vihjailivat, että Olivier onki omaa etuaan _Le Grand
-Journalin_ artikkeleista. Oli sellaisiakin, jotka ryhtyivät muka
-puolustamaan Christophea hänen ystäväänsä vastaan: he teeskentelivät
-surevansa sitä, että Olivier talutti kevytmielisesti herkkähermoista,
-uneksivaa ja elämän taisteluun huonosti asestettua taiteilijaa, --
-Christophea, -- Markkinatorin meteliin, jossa hän auttamatta eksyisi:
-he käsittelivät Christophea pikku poikana, jossa ei ollut tarpeeksi
-miestä kuljeksiakseen maailmassa omin päinsä. He sanoivat, että näin
-turmeltiin koko tulevaisuus henkilöltä, jonka hyvä tahto ja sitkeä työ
-olisivat kuitenkin ansainneet paremman kohtelun kuin tällaisen väärän
-suitsutuksen, vaikkei hänellä juuri lahjoja ollutkaan. Se oli heistä
-sangen ikävä asia. Eikö hänen nyt voitu antaa olla hiljaisuudessaan,
-tehdä työtä tyynesti vielä monet hyödylliset vuodet? Olivier olisi
-voinut vastata heille:
-
--- Voidakseen tehdä työtä täytyy hänen saada syödä. Kuka antaa hänelle
-leipää?
-
-Mutta se ei heitä ällistyttänyt. He olisivat vastanneet tyynesti kuin
-ainakin:
-
--- Se on sivuasia. Täytyy kärsiä. Ja mitä haittaa pieni kärsimys?
-
-Tietysti julistivat tällaisia stoalaisia teorioita hienoston jäsenet,
-juuri ne, joilla ei ollut taloudellisia huolia. Aivan kuin muuan
-miljonääri sanoi eräälle yksinkertaiselle sielulle, joka pyysi häneltä
-apua jollekin köyhälle taiteilijalle:
-
--- Mutta, hyvä herra, Mozart kuoli köyhyyteen.
-
-Heistä ei olisi ollut ollenkaan paikallaan, jos Olivier olisi vastannut
-heille, että Mozart olisi halunnut elää, ja että Christophe oli
-päättänyt elää.
-
-
-
-
-Christophe alkoi ikävystyä moisiin portaittensa ravaajiin. Hän
-ihmetteli, iankaikkisestiko tätä menoa kestäisi. -- Mutta se loppuikin
-jo kahden viikon päästä. Sanomalehdet eivät enää puhuneet hänestä.
-Kuitenkin tunnettiin hänet. Ken mainitsi hänen nimensä, ei sanonut
-suinkaan:
-
--- Hän on _Davidin_ ja _Gargantuan_ tekijä,
-
-vaan:
-
--- Ahaa, _Grand Journalin_ muusikko!...
-
-Se oli kuuluisuutta.
-
-Olivier huomasi sen kuuluisuuden kirjeistä, joita tuli Christophelle,
-jopa hänelle itselleenkin, siis kiertoteitä: niissä oli libreton
-tekijäin tarjouksia, konserttiurakoitsijain ehdotuksia, sellaisten
-uusien ystävien lämpöisiä vakuutuksia, jotka olivat vähän ennen olleet
-vihollisia, ja naisten kemukutsuja. Sanomalehtien kiertokyselyjä
-tehtäessä kuulusteltiin hänenkin mieltänsä kaikenlaisista asioista:
-tiedusteltiin Olivierin ajatusta Ranskan väkiluvun vähenemisestä,
-ihanteellisesta taiteesta, naisten korseteista; udeltiin mitä hän
-arveli alastomuudesta näyttämöillä, -- ja eikö hän uskonut, että Saksa
-oli rappiolla, musiikin loppu tullut j.n.e. Olivier ja Christophe
-nauroivat yhdessä mokomalle. Mutta samalla kuin Christophe piti tätä
-ilveilynä, niin eikös hän, heittiö, myöntynyt menemään joihinkin
-päivälliskutsuihin! Olivier ei ollut uskoa silmiään.
-
--- Sinäkö? kysyi hän.
-
--- Juuri minä, vastasi Christophe veitikkamaisesti. Luulitko, etteivät
-tässä muut kuin sinä saa mennä katselemaan kauniita naisia? Älä
-uskokaan, veitikka! Nyt on minun vuoroni! Minä tahdon huvitella!
-
--- Huvitella? Voi mies-parkaa! Asianlaita oli se, että Christophe oli
-elänyt niin kauan yksinäisyyteen suljettuna, että hänelle tuli yhtäkkiä
-vastustamaton halu siitä vähän päästä. Ja sitäpaitsi tuotti odottamatta
-koittanut kunnia hänelle naivia ja humoristista huvia. Muuten hänellä
-oli ylen ikävä näissä illanvietoissa, ja ihmiset siellä olivat hänestä
-idiootteja. Mutta kun hän tuli sieltä kotiin, väitti hän ystävälleen
-ilveillen aivan päinvastaista. Hän meni vieraspitoihin, mutta ei
-enempää kuin yhden kerran samaan paikkaan. Torjuakseen uudet kutsut hän
-keksi mielettömiä tekosyitä, ällistyttävän häikäilemättömiä verukkeita.
-Olivier piti hänen käytöstään hävyttömänä. Christophe nauroi sydämen
-pohjasta. Hän ei mennyt noihin salonkeihin mairimaan itserakkauttaan,
-vaan uusimaan elämänvarastoaan, saamaan lisää museoonsa katseita,
-äänenvivahteita, ihmisten liikkeitä koko sitä muotojen, äänten ja
-värien materiaa, jolla taiteilijan täytyy rikastuttaa vähän väliä
-palettiaan. Musiikkimies ei saa ravintoaan pelkästään musiikista.
-Jokin kuullun sanonnan vivahde, liikkeen rytmi, hymyn harmonia
-suggeroi häneen enemmän musiikkia kuin jonkun säveltäjän kokonainen
-sinfonia. Mutta täytyy tunnustaa, että noissa salongeissa kasvojen ja
-sielujen musiikki on yleensä yhtä tympeää ja vähän vaihtelevaa kuin
-monien säveltäjäin musiikki. Kullakin on oma maneerinsa, johon hän
-jähmettyy. Sievän naisen hymy opitussa ja harkitussa sulossaan on yhtä
-stereotyyppinen kuin jokin parisilainen sävelmä. Miehet ovat vieläkin
-typerämpiä kuin naiset. Hienoston heikontavasta vaikutuksesta tylsyy
-ryhti, omintakeiset luonteet ohentuvat ja häviävät, jopa hirvittävällä
-nopeudella. Christophe joutui aivan ymmälle, kun hän näki, miten paljon
-kuolleita tai kuolevia hän siellä taiteilijain joukossa kohtasi: se tai
-se nuori musiikkimies, jolla oli sekä voimaa että neroa, mutta jonka
-menestys oli tylsyttänyt ja tehnyt joutavuudeksi, ei ajatellut enää
-muuta kuin vetää sieraimiinsa imarteluita, joilla häntä myrkytettiin,
-tai nauttia ja maata. Kuva siitä, millaiseksi moinen mies kehittyisi
-kahdenkymmenen vuoden kuluttua, näkyi salin toisessa päässä vanhan,
-parfymoidun, rikkaan ja kuuluisan sävelmestarin muodossa, joka oli
-kaikkien akademiain jäsen ja uransa kukkulalla; hänen ei tarvinnut,
-mikäli näytti, peljätä mitään eikä säästää mitään, mutta siitä
-huolimatta hän nöyristeli kaikelle ja kaikille, pelkäsi yleistä
-mielipidettä, mahtavia miehiä, sanomalehdistöä, eikä uskaltanut sanoa
-koskaan, mitä ajatteli; tai hän ei enää ajatellutkaan mitään, tuskin
-oli edes olemassakaan, esiintyi vain, oli omilla pyhillä muistoillaan
-kuormattu aasi.
-
-Saattoi olla varma, että kaikkien näiden taiteilijain ja älymiesten
-takana, jotka olivat kerran olleet suuria tai olisivat voineet sitä
-vieläkin olla, piili jokin nainen, joka imi heiltä voiman. Kaikki
-naiset olivat täällä vaarallisia: yhtä hyvin typerät kuin nekin, jotka
-eivät olleet tyhmiä, niin rakastavat kuin sellaiset, jotka eivät
-rakastaneet muuta kuin itseään; parhaimmat heistä olivat juuri kaikkein
-pahimpia: sillä he tukehuttivat tolkuttoman hellyytensä kynttilähatun
-alle taiteilijan vielä varmemmin kuin toiset, koettaessaan kaikessa
-vilpittömyydessään kesytellä neroa kotiolennoksi, sovittaa sitä
-omaan henkeensä, tasoittaa sitä, karsia siitä oksat pois, siistiä,
-parfymoida, kunnes mies oli aivan heidän oman hempeätunteisuutensa,
-pienen turhamaisuutensa ja heidän ja noiden seurapiirien
-keskinkertaisuuden mukainen.
-
-Vaikka Christophe ainoastaan pistäysi tässä maailmassa, näki hän jo
-tarpeeksi huomatakseen sen vaarat. Monikin naikkonen koetti tietysti
-siepata hänet salonkiinsa, palvelemaan itseään; ja Christophe oli
-joskus jo vähällä takertua rakastettavien sanojen ja paljon lupaavien
-hymyjen koukkuun. Ellei hänellä olisi ollut niin selvä, terve järki
-ja elleivät ne muutokset, joita hän näki tapahtuneen näitä nykyajan
-Kirke-noitia ympäröivissä miehissä, olisi häntä peloittaneet, ei hän
-olisi pelastunut leikistä ehjin nahoin. Mutta hänen mielestään ei
-tosiaan maksanut vaivaa lisätä sievien naishempukkain paimentamaa
-hanhiparvea. Vaara olisi ollut hänelle suurempikin, jos naikkoset
-eivät olisi niin halukkaasti tavoitelleet häntä kiinni. Nykyään, kun
-he ja koko maailma olivat vakuutetut, että heidän keskuudessaan oli
-nero, koettivat he kaikin mokomin sitä tukehduttaa. Tuollaisilla
-olennoilla on yksi ainoa ajatus, kun he näkevät kukkasen: pistää se
-vaasiin; -- linnun: saada se häkkiin, -- vapaan miehen: tehdä hänestä
-joutavanpäiväinen juoksupoika itselleen.
-
-Christophen pää sekaantui hetkeksi, mutta se selvisi kohta, eikä hän
-välittänyt ainoastakaan heistä yhtään.
-
-
-
-
-Kohtalo ilkkuu usein kummallisesti ihmisiä. Se päästää huolettoman ja
-ajattelemattoman pujahtamaan pois satimestaan; mutta sellaisen, joka on
-viisas ja varuillaan ja tietää uhkaavat vaarat, sotkee se väkisinkin
-ansoihinsa. Christophe ei takertunut tähän aito parisilaiseen satimeen,
-vaan siihen jäi Olivier.
-
-Ystävän menestyksestä oli hyötyä hänelle. Christophen mainetta
-räiskähti häneenkin. Se seikka, että hänet oli parissa kolmessa
-lehdessä mainittu miehenä, joka oli keksinyt Christophen, oli tehnyt
-hänet tunnetummaksi kuin kaikki teokset, mitä hän oli kuudessa
-vuodessa kirjoittanut. Hänkin sai siis osansa vieraskutsuista, joita
-Christophelle lähetettiin; ja hän seurasi Christophea niihin, koska
-halusi pitää häntä huolellisesti silmällä. Varmaankin käsitti hän tuon
-tehtävänsä niin vakavasti, ettei hänelle jäänyt aikaa pitää silmällä
-omaa itseään. Lempi lehahti näet lähelle häntä ja nykäisi hänet
-silmukkaansa.
-
-Tyttö oli pieni ja vaaleaverinen, laiha ja viehkeä; hienot kiharat
-aaltoilivat pikku laineissa ahtaan ja selvän otsan ympärillä; hienot
-kulmakarvat kaarsivat raskaanlaisia luomia; silmät olivat siniset kuin
-talvikin kukat, nenä siro ja sieraimet värähtelevät, ohimot hiukan
-kuopalla, leuka oikullinen, suu elävä, älykäs ja nautinnonhaluinen,
-sen pielet hiukan ylöskaartuvat; hymy oli pienen, sangen puhtaan
-faunin hymyä. Hänen kaulansa oli pitkä ja hento, vartalo sievä, ruumis
-elegantin laiha; hänen olemuksessaan oli jotain onnentuntuista ja
-samalla huolestunutta; nuorekkuutta, joka kätki sisäänsä heräävän
-kevään levottomaksi tekevän ja runollisen arvoituksellisuuden, --
-Frühlingserwachenin, -- Hänen nimensä oli Jacqueline Langeais.
-
-Jacqueline ei ollut vielä kahtakymmentä täyttänyt. Hän oli katolisen
-perheen lapsi, rikkaan, arvossa pidetyn ja vapaa-ajattelijoihin
-lukeutuvan. Hänen isänsä oli intelligentti ja kekseliäs insinööri,
-avoin uusille aatteille; hän oli luonut itselleen hyvän aseman
-työnsä, poliittisten suhteittensa ja avioliittonsa avulla. Se liitto
-oli samalla sekä rakkaus- että raha-avioliittoa (ainoaa todellista
-rakkautta hänen laisilleen miehille); vaimo oli sievä ja sangen
-parisilainen nainen, rahamaailmasta valittu. Rahat olivat jääneetkin,
-mutta rakkaus oli lähtenyt tiehensä. Siitä oli kuitenkin säilynyt
-muutamia säkeneitä: sillä se oli aikoinaan ollut sangen kiivasta
-kummaltakin puolelta. Nyt eivät he kuitenkaan enää kuvitelleetkaan
-toisissaan liiallista uskollisuutta. Kumpikin heistä kuljeksi
-asioillaan ja omissa huvituksissaan; ja keskenään he tulivat toimeen
-hyvinä, sangen järkevinä ja egoistisina tovereina, vaatimatta
-turhantarkkuutta.
-
-Tytär oli heidän yhdyssiteenään ja samalla heidän kätketyn keskinäisen
-kateutensa kiistankappaleena: sillä he rakastivat häntä molemmat
-kiihkeästi. Kumpikin näki hänessä itsensä, omine helmavikoineen, mutta
-ihannoituna, lapsen koko suloudessa; ja he koettivat salakavalasti
-riistää lasta toisiltaan. Tyttö oli tietysti huomannut sen seikan,
-viattoman ovelana kuin ainakin nuo pikku olennot, joilla on ehdoton
-taipumus luulla, että koko maailma pyörii pelkästään heidän
-ympärillään; ja lapsi käytti sitä kilpailua hyväkseen. Hän pani
-vanhempansa alinomaa ostamaan huutokaupalla hänen hellyyttään. Ei
-ollut oikkua, jota hän ei tietänyt varmasti voivansa tyydyttää, jos
-ei toisen avulla, niin ainakin toisen; ja milloin hän hylkäsi toisen
-heistä, oli hyljätty niin pahoillaan, että tarjosi kohta vielä enemmän
-kuin ensimäinen. Lapsi oli kunnottomasti hemmoiteltu; ja hänelle oli
-suuri onni, ettei hänen luonteessaan ollut oikeastaan mitään pahaa, --
-lukuunottamatta itsekkyyttä, joka on kaikille lapsille ominaista, mutta
-saa liiaksi lellitellyissä ja liian rikkaiden ihmisten lapsissa usein
-sairaloisia muotoja, sillä sellaisissa olosuhteissahan ei itsekkyydellä
-ole mitään esteitä eikä myöskään tavoiteltavia päämääriä.
-
-Vaikka herra ja rouva Langeais jumaloivatkin tytärtään, eivät he
-kuitenkaan olisi uhranneet hänen tähtensä mitään personallisista
-mukavuuksistaan. He jättivät hänet yksin kotiin suureksi osaksi
-päivää, täytettyään ensin kaikki hänen tuhat ja yksi mielitekoaan.
-Haaveilun aikaa ei häneltä suinkaan puuttunut; eikä hän jättänytkään
-haaveilua. Kypsymättömänä ja varhain oli hän jo saanut kaikenlaisia
-opastuksia arveluttaviin asioihin varomattomista sanoista, joita hän
-kuuli ympärillään, -- (sillä vanhempien seurapiireissä ei liioin
-arasteltu); ja niinpä hän jo kuusi-vuotiaana kertoi nukeilleen
-pieniä lemmenseikkailuja, joiden henkilöinä olivat aviomies, vaimo
-ja rakastaja. On selvää, ettei hän tarkoittanut sillä mitään pahaa.
-Sinä päivänä, jolloin hän huomasi sanojen takana jonkinlaiseni tunteen
-rahdun, loppuivat tarinat nukeille: hän pidätti ne nyt itselleen.
-Hänellä oli luonteessaan tavaton määrä viatonta aistillisuutta; se
-kaikui hänelle etäältä kuin näkymättömät kellot, jostakin tuolta,
-kaukaisuudesta, ilmanrantain takaa. Ei voinut tietää, mikä siellä
-soitti. Joskus kantoi tuuli kaiun sieltä; se tuli, mistä lienee
-tullutkin, se ympäröi tytön, ja hän tunsi silloin veren nousevan
-poskiinsa, hengityksensä salpautuvan pelosta ja sulosta. Hän ei tätä
-laisinkaan käsittänyt. Ja sitten se katosi niinkuin oli tullutkin.
-Mitään ei eroittanut enää. Tuskin tuntuva kumina, huomaamaton, sinisiin
-ilmoihin haipuva kaiku. Tiesi ainoastaan, että se oli tuolla, vuorten
-takana, ja että sinne täytyi päästä, päästä niin pian kuin mahdollista:
-siellä oli onni. Ah! Kun sinne kerran pääsisi!...
-
-Pääsyä odotellessa kuvitteli hän kaikenlaista eriskummaista, mitä
-siellä muka olisi. Sillä tärkeintä pikku tytön järjentoiminnalle oli
-nyt koettaa aavistella, mitä siellä oli. Hänellä oli muuan samanikäinen
-tuttava tyttö, Simone Adam, jonka kanssa hän puheli monesti näistä
-vakavista asioista. Kumpikin antoi toiselle niistä hankkimaansa
-valaistusta: kaksitoista-vuotiaan suuria kokemuksia, muilta kuultuja
-ja salaa kirjoista ahmittuja tietoja. Ikäänkuin varpaillaan seisten
-ja pitäen kynsillään kiinni kivistä koettivat nuo kaksi pikku tyttöä
-kaikin mokomin nähdä yli sen vanhan aitamuurin, joka kätki heiltä
-tulevaisuutta. Mutta vaikka he kuinka koettivat, ja uskottelivat
-näkevänsä raoista, he eivät nähneet kerrassaan mitään. Heidän tilansa
-oli viattomuuden, runollisen rivouden ja parisilaisen ironian
-sekoitusta. He juttelivat keskenään hirvittäviä asioita aavistamatta
-niiden sisältöä, ja loivat itselleen aivan yksinkertaisista seikoista
-kokonaisia maailmoita. Jacqueline, joka kaiveli kaikki nurkat kenenkään
-tohtimatta häntä siitä moittia, työnsi pikku nenänsä myöskin isänsä
-kirjoihin. Onneksi suojelivat viattomuus ja hänen sangen siisti
-pikkutytön vaistonsa häntä huonoilta kirjatuttavuuksilta: tuskin näki
-hän jonkin hiukan raa'an kohtauksen tai sanan, niin häntä inhotti;
-heti heitti hän kirjan käsistään; ja niin puikki hän keskellä
-noita hävyttömiä tovereita aivan kuin peljästynyt kissa, hyppien
-likarapakkojen poikki, -- saamatta tahraa.
-
-Yleensä eivät romaanit häntä kiehtoneet: ne olivat liian
-selväpiirteisiä ja liian kuivia. Mutta runokirjat jälleen saivat
-hänen sydämensä sykkimään liikutuksesta ja toivosta, että hän
-löytäisi niistä arvoituksensa ratkaisun, -- ne runokirjat nimittäin,
-jotka puhuivat rakkaudesta. Ne olivat ikäänkuin läheisimpiä pikku
-tytön sielunelämälle. Niissä ei asioita nähty, vaan ne kuviteltiin,
-katsottuina himon tai kaihon prisman lävitse; ne ikäänkuin
-tirkistelivät vanhan aitamuurin halkeamista, kuten Jacqueline itsekin.
-Mutta ne tiesivät paljon enemmän kuin Jacqueline, ne tiesivät kaiken,
-mitä piti saada tietää, ja ne ympäröivät tiedetyn suloisilla ja
-mystillisillä sanoilla, joita täytyi avata kapaloistaan äärettömän
-huolellisesti, että löytyisi... löytyisi se... Ah, ei löytynyt mitään,
-mutta oli joka hetki löytymäisillään...
-
-Nuo tyttöset olivat uupumattomia. He kuiskuttelivat toisilleen,
-selkäpiissään väristystä tuntien, runoja, joita olivat sepittäneet
-Alfred de Musset tai Sully-Prudhomme; niissä kuvittelivat he oikeita
-turmeluksen syvyyksiä; he kirjoittivat niitä vihkoihinsa; he kyselivät
-toisiltaan, mikä sen tai sen kohdan salainen merkitys oli, vaikkei
-mitään merkitystä usein ollutkaan. Nämä kolmetoista-vuotiaat kunnon
-naikkoset, viattomat ja samalla julkeat, jotka eivät tienneet mitään
-rakkaudesta, väittelivät keskenään, puolittain leikillä, puolittain
-vakavina, rakkaudesta ja hekkumasta; ja koulussa he raapustelivat,
-opettajan isällisten silmien edessä, -- hän oli sangen lauhkea ja
-ylen kohtelias vanha pappa, --, imupaperiinsa sellaisia värssyjä
-kuin seuraavakin jonka opettaja sai käsiinsä eräänä päivänä ja aivan
-järkyttyi siitä:
-
-    Laissez, oh! laissez-moi vous tenir enlacées,
-    Boire dans vos baisers des amours insensées,
-    Goutte à goutte et longtemps!...
-
-    "Anna minun pusertaa sinut syliini,
-    juoda suudelmistasi hurjaa rakkautta,
-    tilkka tilkalta ja vitkaan!..."
-
-He kävivät erästä hienoston piirien erikoisesti suosimaa koulua,
-jonka opettajat olivat yliopistomiehiä. Siellä löysivät he jumalia
-sydämensä kaipuille. Melkein kaikki nuo pikku tytöt olivat rakastuneet
-opettajiinsa. Ei tarvittu muuta kuin että opettaja oli nuori eikä
-aivan hirvittävän ruma, niin hän oikein raivosi tyttösten sydämissä.
-Oppilaat tekivät työtä kuin hevoset, kukin saavuttaakseen oman
-sulttaaninsa huomion. Tuli pitkät itkut, kun tyttö sai opettajaltaan
-ainekirjoituksesta huonon numeron, -- kukin omaltaan tietysti: sillä
-siitä he vähät välittivät, jos toinen sen antoi. Jos hän kiitteli
-heitä, niin punastuttiin ja kalvettiin, luotiin häneen kiitollisia
-ja veikeitä silmäyksiä. Ja jos hän pyysi tulemaan syrjään antaakseen
-neuvoja tai onnitellakseen menestyksestä, oltiin suorastaan taivaassa.
-Ei tarvinnut olla mikään leijona viehättääkseen noita tyttösiä. Kun
-voimistelunopettaja tunnilla otti Jacquelinen syliinsä nostaakseen
-hänet trapetsiin, värisi Jacqueline kuin kuumeessa. Ja mikä raivoisa
-kilvoittelu tyttöjen kesken vallitsi! Miten kiivaita salaisia
-mustasukkaisuuden puuskia! Kuinka nöyrästi ja lumoavasti katseltiin
-opettajaan, jotta olisi saatu hänet pois hävyttömän rivalin luota!
-Kun opettaja tunnilla vain avasi suunsa, niin; kynä oikein räiskyi
-hänen sanojaan kopioidessa. Tyttöset eivät koettaneetkaan ymmärtää
-opetusta, tärkeintä oli, ettei tavukaan menisi heiltä hukkaan. Ja juuri
-kirjoittaessaan, kääntyneinä sellaiseen asentoon, että epäjumalan kuva
-pysyi aina heidän silmiensä edessä ja että he saivat katsella salaa
-hänen muotoaan ja jokaista liikettään, Jacqueline ja Simone kysyivät
-toisiltaan hiljaa:
-
--- Luuletko sinä, että hänelle sopisi sininen kravatti?
-
-Edellä kerrotun hyvän lisäksi olivat kauniit värikuvat, romantiset
-ja hienot runokirjat, muodissa olevat runolliset gravyyrit,
-rakastumiset näyttelijöihin, soittotaiteilijoihin, jo kuolleisiin tai
-vielä eläviin kirjailijoihin: -- Mounet-Sully, Samain, Debussy, --
-silmäykset, joita vaihdettiin nuorten miesten kanssa konserteissa,
-kutsusalongeissa, kaduilla, sekä nopeasti syttyvät ja mielikuvituksessa
-heti toteutetut pienet intohimot, -- alinomainen tarve "pikiintyä"
-lakkaamatta, olla aina täynnä rakkautta, saada jokin tekosyy rakastaa.
-Jacqueline ja Simone uskoivat toisilleen kaikki asiansa: selvä
-todistus, etteivät he suuria tienneet; se oli sitäpaitsi paras keino,
-jottei tunne pääsisi koskaan kiihtymään liian syväksi. Sen sijaan
-muuttui tämä tila kroonilliseksi taudiksi, jota he itse pilkkailivat
-kaikkein ensimäisinä, mutta jota he harrastivat ja pitkittivät
-mitä suurimmalla huolella. He elivät kumpikin yhtämittaisessa
-kiihkossa. Simone oli romantisempi ja järkevämpi ja keksi enemmän
-kaikenlaisia mielikuvituksen hurjisteluja, mutta Jacqueline, joka
-oli rehellisempi ja intohimoisempi luonne, oli valmiimpi panemaan
-ne täytäntöönkin. Sadat kerrat oli hän vähällä tehdä mitä pahimpia
-tyhmyyksiä. -- Mutta hän ei kuitenkaan niitä tehnyt, enempää kuin
-nuoret tavallisestikaan. Tulee hetkiä, jolloin nuo pienet, poloiset
-typerykset -- (sellaisia olemme kaikki olleet) -- ovat heittäytyä
-toiset itsemurhaan, toiset ensinnä vastaansattuvan syliin. Mutta
-Jumalan kiitos, melkein kaikki ne aikeet jäävätkin siihen. Jacqueline
-raapusteli kymmenkunnan intohimoista kirjettä miehille, joita hän
-tunsi tuskin vielä näkemältäkään; mutta hän ei lähettänyt niistä kuin
-yhden, haltioituneen kirjeen, johon hän ei merkinnyt nimeään, eräälle
-rumalle, joutavanpäiväiselle kriitikolle, joka oli itsekäs luonne,
-kuivasydäminen ja ahdasjärkinen. Jacqueline oli häneen rakastunut
-parin hänen arvosteluissaan näkemänsä rivin vuoksi, joissa hän oli
-ollut huomaavinaan ääretöntä tuntehikkuutta. Samoin leimahti hän
-tuleen eräälle suurelle näyttelijälle: näyttelijä asui lähellä hänen
-kotiaan; joka kerta, kun Jacqueline kulki hänen ovensa ohi, supatti hän
-itsekseen:
-
--- Jos menisin sisään!
-
-Ja kerran hän tuli niin rohkeaksi, että meni jo hänen eteiseensä.
-Mutta tuskin hän pääsi sinne, niin livisti hän karkuun. Mitä hän olisi
-hänelle puhunut? Hänellä ei ollut hänelle mitään, kerrassa mitään
-sanomista. Hän ei häntä rakastanutkaan. Hän tiesi sen itse hyvin. Hänen
-hullutteluissaan oli aina puolet itsepetosta, jonka hän itse näki. Ja
-toinen puoli oli alinomaista suloista ja järjetöntä kaipuuta rakastaa.
-Kun Jacqueline oli sangen älyllistä rotua, huomasi hän tämän itsessään
-selvästi. Se ei kuitenkaan estänyt häntä olemasta hullu. Hullu, joka
-itsensä tuntee, on kahta hullumpi.
-
-Jacqueline kävi usein vieraissa hienoston piireissä. Siellä ympäröivät
-häntä aina nuoret miehet, jotka joutuivat hänen suloutensa lumoihin ja
-joista monet rakastuivat häneen. Hän ei rakastanut heistä ainoaakaan,
-mutta kuherteli kaikkien kanssa. Hän ei tullut ajatelleeksikaan,
-mitä pahaa hän sillä tavoin olisi saattanut tehdä. Kauniille tytölle
-on rakkaus julmaa leikittelyä. Hänestä on luonnollista, että häntä
-rakastetaan, eikä hänellä mielestään ole mitään velvollisuuksia
-muita kuin sitä kohtaan, jota hän itse rakastaa; melkeinpä saattaa
-hän luulla, että se, joka häntä rakastaa, on jo siitä tunteestaankin
-tarpeeksi onnellinen. Hänen puolustuksekseen täytyy sanoa, ettei hän
-aavista, mitä rakkaus onkaan, vaikka hän ajattelee sitä aamusta iltaan.
-Usein kuvitellaan, että nuori, suurkaupungin kiihkeässä ilmapiirissä
-kasvatettu hienoston tyttö on aikaiskypsyneempi kuin maalaistyttö;
-mutta asia on aivan päinvastoin. Kirjat, pakinat lukuisain toverien
-kanssa ovat kyllä kiihdyttäneet hänessä alinomaisen lemmenpalon,
-joka hänen joutilaan elämänsä vuoksi usein hipaisee manian rajoja;
-sattuupa niinkin, että hän ennättää lukea koko tuon kaipaamansa asian
-jo etukäteen ja osaa sen sanasta sanaan ulkoa. Mutta silti ei hän sitä
-suinkaan tunne sydämessään. Rakkaudessa samoin kuin taiteessakaan ei
-temppu ole ladella sitä, mitä toiset ovat puhelleet, vaan täytyy puhua
-sitä, mitä itse tuntee; ja se, joka ehättää puhumaan ennenkuin hänellä
-on mitään puhumista, ei ehkä kerran osaakaan sanoa mitään.
-
-Jacqueline eli siis keskellä toisten kokemien tunteiden pölyä, niinkuin
-yleensä aina nuoret tytöt, pölyä, joka esti häntä näkemästä asioita
-todellisina, piti häntä yhtä mittaa pikku kuumeessa, kädet palavina,
-kurkku kuivana, silmät tulehtuneina. Hän luuli ne tuntevansa. Häneltä
-ei suinkaan puuttunut siihen hyvää tahtoa. Hän sekä luki että kuunteli.
-Hän oli oppinut paljon sieltä täältä, pirstoina, aikuisten jutteluista
-ja kirjoista. Hän koetti tutkia vielä itseäänkin. Hän oli parempi kuin
-se piiri, jonka keskellä hän eli. Hän oli rehellisempi.
-
-
-
-
-Eräällä naisella oli häneen terveellinen vaikutus, -- mutta se oli
-liian lyhytaikainen. Tuo nainen oli Jacquelinen isän sisar, Martta
-Langeais, iältään neljän- ja viidenkymmenen välillä, naimaton. Hän oli
-kookas, hänen kasvonpiirteensä säännölliset, mutta ilme surullinen,
-eikä hän ollut kauniskaan; hän pukeutui aina mustaan; hänen eleissään
-ja liikkeissään oli jotain tiukan arvokasta; hän tuskin puhui, ja teki
-sen varsin hiljaisella äänellä. Häntä olisi tuskin huomattu ihmisten
-joukossa, ellei hänen harmaitten, älykkäiden silmiensä katse olisi
-ollut niin kirkas ja hänen alakuloisen suunsa hymy niin hyvä.
-
-Marttaa ei nähty sukulaisten luona kuin harvoin, sellaisina päivinä,
-jolloin aviopari oli kahden. Herra Langeais tunsi häntä kohtaan
-ikävystymisen sekaista kunnioitusta. Rouva Langeais ei salannutkaan
-mieheltään, miten vähän hän piti tuon kälynsä vierailuista. He
-pakottivat kuitenkin itsensä välttämättömän sopivaisuuden vuoksi
-kutsumaan hänet säännöllisesti kerta viikossa luokseen päivälliselle;
-eivätkä he liioin salanneet, että he kutsuivat hänet luokseen
-pelkästään velvollisuuden vuoksi. Herra Langeais puhui näissä
-tilaisuuksissa itsestään, se oli hänelle alati mieltäkiinnittävä
-puheen aihe. Rouva Langeais ajatteli tuiki toisia asioita, ja
-hymyili totuttua hymyään vastatessaan vieraalle aivan umpimähkään.
-Kutsut sujuivat aina sangen kauniisti ja kohteliaasti. Sattuipa
-oikein sydämellisiäkin purkauksia, kun täti, joka oli muuten sangen
-hienotuntoinen, lähti heiltä pois aikaisemmin kuin oli toivottu
-hänen lähtevän; ja talon rouvan viehkeä hymy oli tavallistakin
-säteilevämpi sellaisena päivänä, jolloin hänen päässään liikkui
-erikoisen miellyttäviä muistoja; Martta-täti huomasi kaiken tämän;
-hänen silmiltään ei säilynyt juuri montakaan seikkaa salassa; ja hän
-näki veljensä kodissa paljon sellaista, joka oli hänestä vastenmielistä
-ja teki hänet surulliseksi. Mutta hän ei ilmaissut tunteitaan: mitäpä
-se olisi auttanut? Hän rakasti veljeään, hän oli ollut ylpeä hänen
-lahjoistaan ja menestyksestään, aivankuin koko muukin suku, joka ei
-ollut pitänyt liian kalliina maksaa vanhimman poikansa voittoa elämässä
-omilla moralisilla kärsimyksillään. Martta-täti oli säilyttänyt
-kirkkaimpana heistä kaikista arvostelukykynsä. Hän oli yhtä älykäs
-kuin veljensäkin ja moralisesti parempaa ainesta, miehekkäämpi kuin
-hän, -- (kuten monetkin Ranskan naiset ovat paljoa parempia kuin sen
-miehet), -- joten hän arvosteli veljeään selkeästi; ja jos veli kysyi
-hänen mielipidettään, sanoi Martta sen hänelle suoraan. Mutta pitkään
-aikaan ei veli ollut sitä enää kysynytkään! Hänestä oli viisaampaa
-olla sitä tietämättä, taikka, -- (sillä hän tiesi kaiken yhtä hyvin
-kuin sisarkin), -- sulkea siltä silmänsä. Itsetuntoinen sisar vetäytyi
-illoin syrjään. Kukaan ei välittänyt hänen sisäisestä elämästään. Ja
-toisille olikin mukavampaa olla sitä tiedustelematta. Täti eli yksin,
-ei käynyt paljoa poissa kotoaan, eikä hänellä ollut kuin pieni joukko
-ystäviä, nekään eivät varsin läheisiä. Hänen olisi ollut helppo hankkia
-itselleen etuja veljensä suhteista huomattaviin ihmisiin ja omista
-luonnonlahjoistaan: hän ei sitä yrittänytkään. Hän oli kirjoittanut
-erääseen Parisin suurista aikakauskirjoista pari kolme artikkelia,
-historiallisia ja kirjallisia muotokuvia, joiden säästeliäs, selvä ja
-sattuva tyyli olivat herättäneet huomiota. Mutta siihen hän oli sen
-alan jättänyt. Hän olisi voinut solmia intressantteja ystävyyssuhteita
-eräitten arvokkaiden miesten ja naisten kanssa, jotka olivat
-osoittaneet mielenkiintoa häntä kohtaan ja joita hänen itsensäkin
-olisi ehkä ollut hauska tuntea. Hän ei ollut välittänyt heistä,
-kun he yrittivät lähetä häntä. Saattoi tapahtua, ettei hän mennyt
-teatteriin, vaikka hänelle oli jo varattu paikka johonkin sellaiseen
-näytäntöön, joka oli hänestä kaunista; ja usein, kun hän olisi voinut
-tehdä jonkin matkan, josta hän olisi tiennyt saavansa huvia, jäi hän
-kuitenkin kotiinsa. Hänen luonteensa oli kummallista stoalaisuuden ja
-neurastenian sekoitusta. Se ei kuitenkaan häirinnyt ollenkaan hänen
-ajatustensa selkeyttä. Hänen elämänsä oli saanut kohlun, mutta ei
-hänen älynsä. Ennen muinoin oli jokin suru, jonka hän yksin tiesi,
-iskenyt häntä sydänjuuriin. Ja vielä syvemmälle oli hänen olemukseensa
-kaivautunut toinen, tuntemattomampi paha, -- tuntematon hänelle
-itselleenkin, -- kohtalon keihäs, eräs sisällinen tauti, joka alkoi jo
-tähän aikaan kalvaa häntä. -- Mutta Langeais'en pari ei nähnyt hänessä
-muuta kuin hänen kirkkaan katseensa, ja se häiritsi silloin tällöin
-heitä.
-
-Jacqueline ei huomannut laisinkaan tätiä niin kauan kuin hän oli vielä
-surua vailla ja onnellinen, -- ja sehän oli aluksi hänen tavallinen
-mielentilansa. Mutta kun hän varttui ikään, jolloin levottomaksi
-tekevä sisäinen liikunta alkaa ruumiissamme ja sielussamme, syösten
-olemuksemme tuskan, inhon, kauhun ja hämärän surun valtaan, näillä
-kummallisilla ja julmilla pyörrytyksen hetkillä, jotka eivät onneksi
-kestä kauan, mutta joina nuorukainen tuntee kuolevansa, -- näillä
-hetkillä näki tuo hukkuva lapsi, joka ei uskaltanut huutaa: "Auttakaa!"
-vieressään toki yhden olennon, Martta-tädin, ojentamassa hänelle
-pelastavaa kättään. Ah, kuinka nuo toiset olivat hänestä kaukana!
-Ajatellakseen tuon neljätoista-vuotiaan nuken suruja olivat isä ja
-äiti hänelle liian vieraita hellätunteisessa itsekkyydessään, liian
-tyytyväisiä itseensä. Mutta täti aavisti ne surut, ja hän sääli lasta.
-Hän ei puhunut mitään. Hän ainoastaan hymyili. Pöydän takaa katseli hän
-Jacquelinea, katseli silmin, joista puhui hyvyys. Jacqueline tunsi,
-että täti ymmärsi häntä, ja hän pakeni hänen turviinsa. Martta laski
-kätensä Jacquelinen päälaelle ja hyväili häntä puhumatta mitään.
-
-Tyttö avasi sydämensä hänelle. Hän meni ison ystävättärensä luokse
-silloin, kun hänen sydämensä oli huolista raskas. Hän tiesi, että
-millä hetkellä hän sinne menikin, hän tapasi siellä aina samat
-laupiaat silmät, jotka heijastivat hiukan häneenkin omaa tyyneyttään.
-Jacqueline ei suinkaan puhunut tädille kuvittelemistaan intohimoista:
-hän olisi sitä hävennyt; hän tunsi, etteivät ne olleet yhtään totta.
-Mutta hän ilmaisi hänelle ylimalkaisen syvän levottomuutensa, joka oli
-todellisempi seikka, ainoaa todellista hänessä.
-
--- Täti, huokasi hän joskus; minä tahtoisin olla niin onnellinen!
-
--- Pikku raukka! sanoi Martta hymyillen. Jacqueline painoi päänsä tädin
-polvia vasten ja suuteli hänen hyväileviä käsiään:
-
--- Tulenko minä onnelliseksi? Täti, sano, tulenko minä onnelliseksi?
-
--- En tiedä, kultaseni. Se riippuu hiukkasen sinusta itsestäsi...
-Ihminen saattaa aina olla onnellinen, kun tahtoo.
-
-Jacqueline oli epäuskoinen.
-
--- Oletko sinäkin sitten onnellinen?
-
-Martta hymyili surumielisesti.
-
--- Olen.
-
--- Niinkö? Oikeinko totta olet onnellinen?
-
--- Etkö sitä sitten usko?
-
--- Kyllä. Mutta...
-
-Jacqueline keskeytti.
-
--- Mitä mutta?
-
--- Minä tahtoisin olla onnellinen, mutta en samalla tavalla kuin sinä.
-
--- Pikku raukka! Minäkin toivoisin sinulle sitä, sanoi Martta.
-
--- Sillä, jatkoi Jacqueline pudistaen varmasti päätänsä, minä en
-ensinnäkään voisi olla onnellinen sillä tavoin kuin sinä.
-
--- En minäkään olisi alussa luullut, että olisin voinut. Elämä opettaa
-meitä voimaan kaikenlaista.
-
--- Oh, mutta minä en tahdo sellaista oppia, väitti Jacqueline
-levottomana; minä tahdon olla onnellinen sillä tavoin kuin tahdon.
-
--- Joutuisitpa koko lailla sekaisin, jos sinulta kysyttäisiin, millä
-tavalla sinä tahdot.
-
--- Kyllä minä tiedän, mitä minä tahdon.
-
-Hän tahtoi paljoakin. Mutta kun se oli sanottava, ei hän löytänyt
-koskaan muuta kuin yhden seikan, ja se palasi aina kuuluville niinkuin
-laulun loppukerto:
-
--- Ensinnäkin minä tahtoisin, että minusta pidettäisiin.
-
-Martta ompeli ja vaikeni. Hetken päästä hän sanoi:
-
--- Ja mitä se sinua auttaa, jos sinä itse et pidä. Jacqueline huudahti
-hämillään:
-
--- Mutta, täti, minä puhunkin sellaisesta, josta pidän! Muuhan onkin
-yhdentekevää.
-
--- Mutta jos et pitäisi kumminkaan mistään?
-
--- Miten kummallista! Pitää aina, aina. Martta pudisti epäilevästi
-päätänsä.
-
--- Ei pidä aina, vastasi hän. Tahtoo ainoastaan pitää. Pitää ja
-rakastaa on Jumalan suurin lahja. Rukoile häneltä sitä.
-
--- Mutta jos ei minua rakasteta?
-
--- Silloinkin, jos ei sinua rakasteta. Olet silloin vieläkin
-onnellisempi.
-
-Jacquelinen muoto venähti pitkäksi; hän tuli jörön näköiseksi:
-
--- Sitä minä en tahdo. Siitä ei minulla ole mitään iloa.
-
-Martta nauroi hellästi, katsoi Jacquelineen, huokasi, ja alkoi jälleen
-ommella.
-
--- Pikku raukka! sanoi hän taas.
-
--- Mutta minkä tähden sinä sanot aina: pikku raukka? kysyi Jacqueline
-levottomana. Minä en tahdo olla raukka. Minä tahdon olla niin, niin
-onnellinen.
-
--- Sentähden minä sanonkin juuri: Pikku raukka!
-
-Jacqueline jurotti hetkisen vaiti. Mutta sitä ei kestänyt kauan.
-Martan hellä nauru sai hänet lepytetyksi. Hän halaili Marttaa, ollen
-muka suutuksissaan. Sillä iällä tuntee aina salaista mairittelevaa
-ylpeyttä, kun meille ennustetaan jotain synkkää, joka tulee myöhemmin,
-pitkän ajan päästä. Kaukaa katsoen saa onnettomuus ympärilleen
-runouden sädekehän; eikä nuorena pelkää mitään niinkuin elämän
-keskinkertaisuutta.
-
-Jacqueline ei huomannut, että hänen tätinsä kasvot tulivat aikaa myöten
-yhä kelmeämmiksi. Hän näki kyllä, että Martta kävi yhä vähemmän poissa
-kotoaan; mutta hän luuli, että siihen oli syynä tädin tavallinen
-kotiinsa kiintyminen, ja hän pistelikin siitä tätiä usein. Pari kertaa
-Martan luokse tullessaan oli hän sattunut siellä ovella lääkäriä
-vastaan, joka lähti juuri pois. Jacqueline kysyi silloin tädiltään:
-
--- Oletko sinä sairas?
-
-Martta vastasi:
-
--- Se ei ole mitään.
-
-Mutta nyt hän ei käynyt enää Langeais'n perheen luona tavallisilla
-viikkopäivällisilläkään. Jacqueline loukkautui siitä tädille ja meni
-häntä kovin katkeroituneena torumaan.
-
--- Rakas ystävä, vastasi Martta ystävällisesti, minä olen ollut hiukan
-väsynyt.
-
-Mutta Jacqueline ei tahtonut moista kuullakaan. Mokomakin tekosyy!
-
--- Ei ole suuri vaiva tulla meille pari kertaa viikossa! Sinä et pidä
-minusta, sanoi Jacqueline. Sinä et pidä muusta kuin omasta uunisi
-nurkasta.
-
-Mutta kun hän kertoi kotona aivan ylpeänä tämän läksytyksensä, niin
-herra Langeais ripitti häntä tuimasti:
-
--- Anna tätisi olla rauhassa! Etkö sinä sitten tiedä, että tuo
-nais-parka on hyvin kipeä!
-
-Jacqueline kalpeni; ja vapisevalla äänellä hän kysyi, mikä tädillä oli.
-Hänelle ei tahdottu sitä sanoa. Viimein onnistui hänen saada tietää,
-että Marttaa vaivasi vatsasyöpä; se oli ollut hänellä jo muutamia
-kuukausia.
-
-Jacquelinelle tuli silloin kauhun päivät. Hän rauhoittui aina hiukan,
-kun sai nähdä tätinsä. Onneksi Martta ei kärsinyt tautinsa tähden kovia
-kipuja. Hänen läpikuultavilla kasvoillaan oli yhä tuo entinen tyyni
-hymy, joka näytti aivan kuin sisäisen lampun heijasteelta. Jacqueline
-ajatteli:
-
--- Ei, se ei ole mahdollista, he ovat erehdyksessä, hän ei olisi näin
-tyyni...
-
-Ja hän alkoi jälleen purkaa entisiä salaisuuksiaan tädille, ja Martta
-kuunteli niitä vielä suuremmalla mielenkiinnolla kuin ennen. Joskus
-hän vain nousi keskellä juttelua ja lähti huoneesta, mutta mikään ei
-ilmaissut, että hänellä oli tuskia; eikä hän tullut takaisin ennenkuin
-kohtaus oli mennyt ohitse ja hänen kasvonsa jälleen saaneet entisen
-kirkkautensa. Hän ei tahtonut, että hänen tautiinsa millään tavoin
-vihjailtiin, hän koetti sitä salata; ehkä hänen oli hyvä itsensäkin
-olla sitä liikaa ajattelematta: tauti, joka häntä kalvoi, kauhisti
-häntä, hän koetti haihduttaa sitä mielestään; hän yritti nyt ainoastaan
-olla häiritsemättä viimeisten aikojensa rauhaa. Loppu tuli nopeammin
-kuin oli ajateltukaan. Pian ei hän enää ottanut vastaan ketään muita
-kuin Jacquelinen. Sitten sai tyttökin viipyä hänen luonaan yhä vähemmän
-aikaa kerrallaan. Viimein tuli eron päivä. Martta oli vuoteessa, josta
-hän ei ollut noussut enää viikkokausiin, ja otti hellät jäähyväiset
-pikku ystävältään, lempein ja lohduttavin sanoin. Sitten hän sulkeusi
-kotiinsa, kuollakseen.
-
-Jacqueline joutui kuukausia kestävään epätoivoon. Martan kuolema sattui
-hänen sielullisen hätänsä pahimmilla hetkillä, ja juuri täti oli
-ollut hänen ainoa auttajansa. Jacqueline jäi kuvaamattoman orvoksi.
-Hän olisi kaivannut tuekseen uskoa. Näytti tosin siltä kuin hänen ei
-olisi tarvinnut olla sitä tukea vailla: olihan häntä aina opetettu
-harjoittamaan uskonnollista hartautta; hänen äitinsäkin noudatti
-uskonmenoja tarkoin. Mutta siinäpä se juuri olikin: hänen äitinsä
-noudatti niitä, mutta Martta-täti ei tehnyt sitä koskaan. Ja mahdoton
-oli välttää vertailua! Lapsen silmät huomaavat paljon valhetta, jota
-vanhemmat ihmiset eivät tule enää ajatelleeksikaan; yhtä helposti
-he keksivät kaikenlaisia heikkouksia ja epäjohdonmukaisuuksiakin.
-Jacqueline huomasi, että hänen äitinsä ja muut, jotka sanoivat
-uskovansa, pelkäsivät yhtä paljon kuolemaa kuin jos eivät olisi
-uskoneet. Ei, sellainen tuki ei riittänyt. Tämän lisäksi tulivat vielä
-personallisetkin kokemukset, kapinoimishalu, monet vastenmieliset
-seikat, typerä rippi-isä, joka loukkasi häntä... Jacqueline rukoili
-kyllä edelleen, aivan kuin käydään vieraisilla, kun kerran hyvä
-kasvatus sitä vaatii. Uskonto, kuten maailmakin, tuntuivat hänestä
-tyhjiltä. Hänen ainoa apunsa oli vainajan muisto, ja siihen hän
-nyt turvautui. Hänellä oli paljon syytä katua käytöstään vainajaa
-kohtaan, josta hän vielä äsken nuorekkaassa itsekkyydessään ei ollut
-tarpeeksi välittänyt ja jota hän nyt turhaan huuteli avukseen.
-Jacqueline ihannoi mielikuvituksessaan Marttaa; ja se ylevä syvän ja
-hurskaan elämän esimerkki, jonka Martta oli antanut hänelle, sai hänet
-inhoamaan maailmallisuutta, jossa ei ollut vakavuutta eikä totuutta.
-Hän ei nähnyt siinä enää mitään muuta kuin ulkokullatun valheen; ja
-sen alituinen viehättävä tinkiminen omantunnon kanssa, mikä olisi
-muutoin ollut hänestä miellyttävää, kuohutti nyt häntä. Jacqueline eli
-sellaisessa liikatunteellisuuden tilassa, että kaikki tuotti hänelle
-kärsimystä ja kipua; hänen omatuntonsa oli aivan kuin vereslihalla.
-Hänen silmistänsä putosivat suomut ja hän näki paljon seikkoja, jotka
-ennen hänen viattomuudessaan olivat livahtaneet häneltä ohitse.
-Varsinkin eräs huomio loukkasi häntä verisesti.
-
-Hän istui eräänä päivänä iltapuolella äitinsä salongissa. Rouva
-Langeais oli saanut vieraan, -- erään muotimaalarin, korean, mutta
-sisällöttömän miehen, ennenkin talossa käyneen, joskaan ei kovin usein.
-Jacqueline oli huomaavinaan, että hänen läsnäolonsa häiritsi näitä
-kahta; siitä huolimatta hän jäi saliin. Rouva Langeais oli hiukan
-hermostunut: pikku päänsärky, tai paremminkin päänsärky-pulverit, joita
-nykyaikaiset naiset hotkivat kuin namusia ja jotka lopulta tyhjentävät
-kokonaan heidän vaivaiset aivonsa, teki hänen ajatuksensa kulun
-raskaaksi, joten hän ei pitänyt kovin vaaria sanoistaan. Kesken kaikkea
-puhutteli hän ajattelemattomasti vierasta sanoilla:
-
--- Oi, rakkaani...
-
-Hän huomasi sen itse kohta. Taiteilija ei ollut tapahtumasta
-tietävinään sen enempää kuin hänkään; ja he juttelivat edelleen,
-juhlallisen kohteliaasti. Jacqueline oli järjestämässä teevehkeitä ja
-tyrmistyi niin, että oli pudottaa kupit permannolle. Hänestä tuntui,
-että äiti ja vieras vilkaisivat hänen selkänsä takana hymyillen
-toisiinsa. Hän käännähti ja tapasikin kiinni heidän syylliset
-katseensa, joiden ilme verhoutui heti. -- Tämä keksintö sai hänet
-suunniltaan. Jacqueline, tuo vapaasti kasvatettu nuori tyttö, joka
-oli usein kuullut puhuttavan ja itsekin puhunut nauraen tällaisista
-kujeista, kärsi sietämätöntä tuskaa, kun hän nyt näki, että äiti...
-Hänen äitinsä, ei, se ei ollut enää sama asia!... Taipuvaisena
-liioittelemaan meni hän yhdestä äärimmäisyydestä toiseen. Siihen saakka
-ei hän ollut epäillyt mitään. Nyt epäili hän kaikkea. Itsepintaisesti
-painui hän miettimään kaikenlaista, mitä luuli huomanneensa äitinsä
-entisessä elämässä. Ja epäilemättäkin tarjosi rouva Langeais'n kevyt
-elämä syitä moniinkin epäilyksiin; mutta Jacqueline liioitteli noiden
-tapauksien sisältöä. Hän olisi tahtonut lähestyä isäänsä, joka oli
-aina ollut hänelle likeisempi kuin äiti ja jonka älykkyys kiehtoi
-häntä suuresti. Hän olisi tahtonut rakastaa isää entistäkin enemmän,
-sääliä häntä. Mutta herra Langeais ei näyttänyt kaipaavan minkäänmoista
-säälittelyä; ja nuoren tytön ylenmäärin kiihtyneessä mielessä pälkähti
-silloin sekin epäilys, äskeistä vielä kauheampi, -- että hänen isänsä
-tiesi kaikki, mutta hänestä oli mukavampi olla välittämättä mistään: se
-oli hänelle yhdentekevää, kun hän vain itse sai elää, miten tahtoi.
-
-Silloin tunsi Jacqueline olevansa tuhon oma. Hän ei uskaltanut
-vanhempiaan halveksia. Hän rakasti heitä. Mutta hän ei voinut enää
-täällä elää. Simone Adamin ystävyys ei nyt auttanut laisinkaan.
-Jacqueline arvosteli ankarasti tuon entisen toverinsa heikkouksia. Eikä
-hän säälinyt itseäänkään; hän kärsi, kun huomasi itsessään kaikenlaista
-rumaa ja matalaa; hän takertui epätoivoisesti Martan puhtaaseen
-muistoon. Mutta sekin muisto alkoi hälvetä; hän tunsi, että ajan virta
-peittäisi sen päivä päivältä yhä enemmän ja huuhtoisi sen viimeisetkin
-merkit pois. Ja silloin, silloin loppuisi kaikki; hän olisi samanlainen
-kuin muutkin, hukkuisi tähän rapakkoon... Oh, pois tästä maailmasta,
-millä hinnalla tahansa! Pelastakaa, pelastakaa minut!...
-
-
-
-
-Juuri näinä kuumeisina avuttomuuden, kiihkeän inhon ja mystillisen
-odotuksen päivinä, jolloin hän kurotteli käsiään tuntemattoman
-Vapauttajan puoleen, hän kohtasi Olivier Jeanninin.
-
-Rouva Langeais ei jättänyt kutsumatta Christophea, joka oli sinä
-talvena muotisäveltäjä, taloonsa vieraaksi. Christophe tuli, eikä
-hänen käytöksensä siellä ollut kursailevampi kuin muuallakaan.
-Siitä huolimatta piti rouva Langeais häntä sangen viehättävänä: --
-Christophe voi tehdä mitä tahansa niin kauan kuin hän oli muodissa;
-hän oli ihmisistä aina hurmaava; sellaista kesti muutaman kuukauden.
--- Sitä vastoin ei Jacqueline, joka siihen aikaan eli suuntavirtausten
-ulkopuolella, näyttänyt kovin ihastuneen häneen; yksinomaan se seikka,
-että eräät hänelle vastenmieliset olennot ylistelivät Christophea,
-teki Jacquelinen epäluottavaksi. Sitäpaitsi loukkasi häntä Christophen
-puuskapäisyys, hänen tapansa puhua kovalla äänellä ja hänen
-iloisuutensa. Jacquelinen nykyisessä sieluntilassa tuntui elämänilo
-hänestä raa'alta; hän etsi alakuloista valohämyä, ja kuvitteli
-rakastavansakin sitä. Christophessa oli liiaksi kirkasta aurinkoa.
-Mutta kun Jacqueline puheli Christophen kanssa, kertoi Christophe
-hänelle ystävästään: hänellä oli sisäinen vaatimus tehdä ystävänsäkin
-osalliseksi kaikesta onnesta, mikä häntä itseään kohtasi; uudet
-ystävyyssuhteet olisivat Christophesta tuntuneet itsekkäiltä, ellei
-myöskin Olivier olisi saanut niistä osaansa. Ja Christophe puhui niin
-kauniisti, että Jacquelinen sydän värähti toivosta nähdä tuo olento,
-jonka sielunelämä oli sopusoinnussa hänen omain ajatustensa kanssa,
-siksi kutsutti Jacqueline myöskin Olivierin vieraaksi vanhempiensa
-kotiin. Olivier ei suostunut tulemaan aivan heti: ja se seikka salli
-Christophen ja Jacquelinen viimeistellä kaikessa rauhassa hänestä
-luomaansa ihannekuvaa, niin että kun hän lopultakin tuli, täytyi hänen
-ehdottomasti näyttää Jacquelinesta tuon kuvitelman mukaiselta.
-
-Olivier tuli, mutta hän ei puhunut juuri mitään. Hänen ei tarvinnutkaan
-puhua. Hänen älykkäät silmänsä ja hymynsä, hänen hieno käytöksensä ja
-hänestä henkivä ja säteilevä tyyneys lumosivat hyvin ymmärrettävästi
-Jacquelinen. Christophen luonne sen sijaan lisäsi vain Olivier
-Jeanninin arvoa. Jacqueline ei ilmaissut, mitä ajatteli, sillä hän
-pelkäsi omaa heräävää tunnettaan; ja hän puheli yhä edelleen ainoastaan
-Christophen kanssa: mutta sen puhelun esineenä oli aina Olivier.
-Christophe oli niin onnellinen, kun sai kertoa ystävästään, ettei
-huomannut, miten suuresti tämä keskustelun aihe tyttöä imellytti. Hän
-puhui myöskin itsestään. Ja Jacqueline kuunteli häntä hyväntahtoisesti,
-vaikkei se kiinnittänytkään hänen mieltään. Ja sitten johti Jacqueline
-keskustelun jälleen sellaisiin kohtiin Christophen elämästä, joissa
-myöskin Olivier oli osakkaana.
-
-Jacquelinen pikku kohteliaisuudet olivat vaarallisia sellaiselle
-pojalle kuin Christophe, joka ei osannut epäillä mitään. Huomaamattaan
-Christophe rakastui häneen. Hänestä oli ilo käydä usein Jacquelinen
-kodissa; hän piti nyt huolta ulkoasustaan; ja jokin tunne, josta
-hän itse jo oli hyvin selvillä, alkoi hellällä ja hymyilevällä
-riutumuksellaan täyttää kaiken, mitä hän vain ajatteli. Olivier oli
-samoin rakastunut Jacquelineen jo ensimäisinä päivinä. Hän luuli nyt
-itsensä hyljätyksi, ja kärsi salaa siitä. Christophe lisäsi hänen
-kipuaan kertomalla hänelle iloisesti, kun palasi tytön vanhempien
-kodista, pakinoistaan Jacquelinen kanssa. Olivierin päähän ei
-pälkähtänytkään, että Jacqueline olisi mieltynyt juuri häneen. Vaikka
-hänen optimisminsa olikin lisääntynyt Christophen seurassa, niin oli
-hän yhä itseään kohtaan epäluottava; hän ei jaksanut uskoa, että häntä
-koskaan voitaisiin rakastaa, hän näki itsensä liian rehellisin silmin:
--- kukapa olisikaan rakkauden arvoinen, jos häntä arvosteltaisiin hänen
-ansioittensa eikä rakkauden lumouksen ja laupeuden mittapuulla?
-
-Eräänä iltana, kun hänet oli kutsuttu tuon perheen luo, tunsi hän,
-että hän olisi siellä liian onneton, jos hänen täytyisi taas nähdä
-olettamaansa Jacquelinen välinpitämättömyyttä häntä kohtaan; ja siksi
-hän pyysi Christophea menemään sinne yksinään, sanoen muka olevansa
-väsynyt. Christophe ei aavistanut mitään ja suostui hyvillä mielin
-lähtemään. Naivissa itsekkyydessään ei hän ajatellut muuta kuin
-että saisi nyt olla Jacquelinen seurassa kahden kesken. Mutta se
-ilo loppui lyhyeen. Kun Jacqueline kuuli, ettei Olivier tulisikaan,
-muuttui hän heti ikävystyneen näköiseksi, ärtyneeksi, kyllästyneeksi
-ja menetti malttinsa; hänellä ei ollut enää mitään halua viehättää;
-hän ei kuunnellut Christophea ja vastasi miten sattui; ja Christophe
-sai tuntea senkin nöyryytyksen, että näki tytön tukkivan ärtynyttä
-haukotustaan. Jacquelinea itketti. Yhtäkkiä hän poistui vieraiden
-parista kesken kutsuja eikä hän enää saliin ilmestynyt.
-
-Christophe palasi kotiinsa aivan ymmällään. Pitkin matkaa koetti hän
-selvittää mielessään tätä kummallista käännettä; hänen sielussaan
-alkoi välkähdellä jo joitakuita totuuden säteitä. Kotona tapasi
-hän Olivierin, joka valvoi ja odotti häntä ja kysyi häneltä,
-välinpitämättömäksi tekeytyen, mitä illanviettoon kuului. Christophe
-kertoi hänelle, miten paha onni hänellä oli ollut. Sikäli kuin hän
-puhui, näki hän Olivierin kasvojen kirkastuvan.
-
--- Entä sinun väsymyksesi? kysyi Christophe. Miksi et olekaan mennyt
-makaamaan?
-
--- Oh, minä voin jo paremmin, vastasi Olivier, minä en olekaan enää
-väsynyt.
-
--- Aivan niin, sen kyllä uskon, sanoi Christophe ovelasti; luulen, että
-sinulle teki hyvää, ettet tullut.
-
-Hän katsoi ystäväänsä hellästi ja veitikkamaisesti, meni kamariinsa, ja
-kun pääsi sinne yksin, alkoi nauraa hiljaa, mutta niin makeasti, että
-vedet vuotivat hänen silmistään.
-
--- Tytön-veijari, ajatteli hän. Piti minua narrina! Ja tuokin minua
-puijasi. Kyllä osasivat vehkeillä!
-
-Tästä hetkestä alkaen juuritti Christophe sydämestään pois kaikki omat
-haaveensa Jacquelineen nähden: ja niin hartaasti kuin kunnon kana
-hautoo muniaan hautoi hänkin päässään noiden nuorten rakastuneiden
-asiaa. Olematta tietävinään heidän salaisuuttaan ja ilmaisematta
-kummankaan tunnetta toiselleen autteli hän heitä pääsemään kaipuunsa
-päämäärään niin, etteivät he aavistaneet mitään.
-
-Christophe piti velvollisuutenaan tutkia vakavasti Jacquelinen
-luonnetta, nähdäkseen, voisiko Olivier tulla onnelliseksi hänen
-kanssaan. Ja kun hän oli sangen kömpelö, ärsytti hän Jacquelinea
-typerillä kysymyksillään: millainen hänen makunsa missäkin seikoissa
-oli, millainen hänen moralinsa, j.n.e.
-
--- Tuo nyt on hölmö! Miksi hän tähän sekaantuu? ajatteli Jacqueline
-raivoissaan, vastaamatta hänelle ja kääntäen hänelle selkänsä.
-
-Ja Olivier oli autuas, kun näki, ettei Jacqueline enää kiinnittänyt
-huomiota Christopheen, ja Christophe samoin autuas, kun Olivier
-nyt selvästikin oli onnellinen. Christophen ilo paistoi ilmi
-vielä paljon räikeämmällä tavalla kuin hänen ystävänsä. Ja kun
-Christophe ei ilmaissut, miksi hän iloitsi, niin Jacqueline piti
-häntä sietämättömänä, koska ei näet aavistanut, että Christophe
-näki selvemmin koko heidän rakkautensa kuin Jacqueline itsekään;
-hän ei jaksanut ymmärtää, kuinka Olivier oli voinut mielistyä noin
-jokapäiväiseen ja kyllästyttävään olentoon. Kunnon Christophe aavisti
-tämän Jacquelinen tunteen, ja hän ärsytti kuin ilkimys ilokseen
-tyttöä aivan raivoon saakka; sitten vetäytyi hän jälleen syrjään; hän
-kieltäytyi perheen kutsuista, sanoen tekosyyksi, että hänellä muka
-oli kiireitä töitä; sillä tavoin saattoi hän jättää Jacquelinen ja
-Olivierin kahden kesken.
-
-Mutta aivan huoleton ei hän suinkaan ollut tulevaisuudesta. Hän tunsi
-olevansa vastuunalainen avioliitosta, joka nyt oli tulossa; ja hän
-oli tuskissaan: sillä hän näki Jacquelinen luonteen sangen selvin
-silmin, ja pelkäsi monta seikkaa: ensinnäkin hänen rikkauttaan, sitten
-hänen kasvatustaan ja säätyään, ja ennen kaikkea hänen heikkouttaan.
-Christophe muisti, millainen hänen entinen ystävättärensä Colette oli
-ollut. Tosin hän kyllä otti huomioon, että Jacqueline oli totuutta
-rakastavampi, suorempi, totisempi intohimoltaan; tuossa pikku olennossa
-piili palava kaipuu, melkein sankarillinen halu uljaaseen elämään.
-
--- Mutta halu yksinänsä ei pitkälle vie, ajatteli Christophe, muistaen
-erään ystävä Diderot'n huikean komman; työväline on välttämätön.
-
-Hän tahtoi varoittaa ystäväänsä vaarasta. Mutta kun hän näki Olivierin
-tulevan Jacquelinen luota ilosta loistavin silmin, ei hänellä ollut
-rohkeutta puhua. Hän ajatteli:
-
--- Nuo raukkaset ovat niin onnellisia. Ei heitä henno häiritä.
-
-Ja vähitellen sai hellyys ystävää kohtaan tarttumaan häneenkin
-luottamuksen. Christophe rauhoittui; ja lopulta hän uskoi, että
-Jacqueline oli sellainen, jollaisena Olivier hänet näki ja
-jollaisena Jacqueline itsekin tahtoi itsensä nähdä. Jacqueline
-tahtoi niin hartaasti! Hänelle oli Olivier rakas kaiken sen vuoksi,
-mikä hänessä oli toisenlaista kuin hän itse ja se maailma, jossa
-hän eli: sen vuoksi, että Olivier oli köyhä, että hän oli jyrkkä
-moralikäsityksissään ja avuton maailmassa. Jacqueline rakasti häntä
-niin puhtaasti ja kokonaisesti, että olisi tahtonut olla köyhä kuten
-hänkin, ja joskus melkein... niin, olisi tahtonut tulla rumaksi,
-saadakseen olla vieläkin varmempi, että häntä rakastettiin juuri
-hänen itsensä vuoksi, rakkauden vuoksi, jota hänen sydämensä uhkui
-ja janosi... Ah, joskus, kun Olivier oli läsnä, tunsi Jacqueline
-kalpenevansa, ja hänen kätensä vapisivat. Hän koetti lyödä tuon
-liikutuksensa leikiksi, hän oli muka ajattelevinaan jotain muuta, ei
-Olivieriin edes katsonutkaan; hän puheli ironisella sävyllä. Mutta
-yhtäkkiä hän jälleen keskeytti; hän poistui, hän pelastautui omaan
-huoneeseensa; ja siellä hän lukon ja lasketun ikkunaverhon takana
-istui polvet vastatusten, painaen kyynärpäitään vatsaansa, käsivarret
-ristissä povella, koettaen tukehuttaa sydämensä jyskytystä; niin hän
-istui, kyyryssä, liikahtamatta, tohtimatta hengittää; hän ei uskaltanut
-hievahtaa, hän pelkäsi, että tämä onni katoaisi vähimmästäkin
-liikkeestä. Hän pusersi vaieten syliinsä suurta rakkauttaan.
-
-Christophe puolestaan haltioitui Olivierin menestyksestä. Hän vaali
-äidillisesti häntä, piti huolta hänen asustaan, rupesi neuvoilemaan
-häntä, miten hänen oli pukeuduttava, solmi hänen kravattinsakin -- (ja
-millä tavoin!). Olivier oli kärsivällinen ja antoi hänen käsitellä
-itseään: mutta kravattinsa hän sitoi itse uudestaan portaissa,
-kun Christophe ei ollut enää näkemässä. Hän hymyili itsekseen
-Christophelle, mutta tuo hellä ystävyys liikutti häntä. Sitä paitsi
-oli rakkaus tehnyt hänet niin nöyräksi, ettei hän ollut enää varma
-itsestään; niinpä kysyi hän mielellään Christophelta neuvoa; hän
-kertoi Christophelle, millaista vieraskutsuilla kulloinkin oli ollut.
-Christophe oli yhtä heltynyt kuin hänkin; ja joskus hän valvoi yöllä
-tuntikausia miettien, millä tavoin hän voisi tasoittaa ja helpoittaa
-ystävänsä rakkauden tietä.
-
-
-
-
-Herra Langeais omisti huvilan lähellä Parisia, pienessä kylässä
-Isle-Adamin metsän rajalla; sen puistossa joutuivat Olivier ja
-Jacqueline siihen kohtaukseen, joka ratkaisi heidän elämänsä.
-
-Christophe oli mennyt ystävänsä kanssa sinne maalle; mutta hän löysi
-huvilassa harmoniumin, ja asettui heti soittamaan, antaen rakastuneiden
-kävellä rauhassa kahden kesken. -- Totta puhuen eivät nuo kaksi tätä
-toivoneet: he pelkäsivät kahden kesken jäämistä. Jacqueline oli
-vaitelias ja hiukan vihamielinenkin. Jo viime kerralla oli Olivier
-Jacquelinen tavatessaan tuntenut tytön käytöksen jollakin tavoin
-muuttuneen; Jacqueline oli tullut yhtäkkiä kylmäksi, ja hänen katseensa
-oli joskus kummallinen, kova, melkein vihamielinen. Se pöyristi Olivier
-Jeanninia. Hän ei uskaltanut ryhtyä asiaa selvittämään: hän pelkäsi
-saavansa tuolta rakkaalta olennolta kovan sanan. Nyt hän vapisi, kun
-näki Christophen lähtevän heidän luotaan pois; hänestä tuntui, että
-ainoastaan Christophen läsnäolo voisi pelastaa hänet odotetulta iskulta.
-
-Kuitenkin rakasti Jacqueline Olivier Jeanninia. Mutta hän rakasti
-liian kiihkeästi. Se teki hänet vihamieliseksi. Rakkaus, jolla hän
-äskettäin oli leikitellyt, jota hän oli niin toivonut, oli nyt siinä,
-hänen edessään; hän näki sen aukeavan jalkainsa juuressa aivan kuin
-hirvittävän jyrkänteen. Ja hän ponnahti peljästyneenä takaisin; hän ei
-enää sitä ymmärtänyt; hän kysyi itseltään:
-
--- Mutta miksi? Miksi? Mitä tämä on? Sitten loi hän Olivieriin
-sellaisen katseen, että Olivier kärsi siitä julmasti, ja ajatteli:
-
--- Kuka on tuo mies?
-
-Eikä Jacqueline sitä tiennyt. Olivier oli hänelle vieras.
-
--- Minkä tähden minä häntä rakastan? Hän ei tiennyt sitä.
-
--- Ja rakastanko minä?
-
-Ei hän sitä tiennyt... Hän ei tiennyt; mutta sen hän tiesi, että hän
-oli pauloissa; rakkaus oli saanut hänet kammitsoihinsa; hänen täytyi
-hukuttaa siihen itsensä, hukuttaa kokonaisuudessaan; hänen tahtonsa,
-riippumattomuutensa, itsekkyytensä, tulevat unelmansa, kaikki ahmi se
-hirviö. Hän nousi kiivaaseen vastarintaan; hän tunsi välistä Olivieria
-kohtaan melkeinpä vihaa.
-
-He menivät puiston toiseen päähän, vihannespuutarhaan, jonka suurten
-puiden lehtiverhot eroittivat nurmikkokentistä. He kävelivät lyhyin
-askelin käytäviä pitkin; niitä reunustivat viinimarjapensaat,
-täynnä punaisia ja valkeita terttuja, ja raikkaasti tuoksuvat
-maamansikka-lavat. Oli kesäkuu; mutta äskettäin oli ollut ukkossateita
-ja ne olivat jäähdyttäneet ilman. Taivas oli harmaa, valo melkein
-sammunutta; pilvet liikkuivat raskaasti alhaalla, suurina möhkäleinä,
-joita tuuli työnteli. Ylhäällä lentävästä tuulesta ei tuntunut
-henkäystäkään maassa: ainoakaan lehti ei värähtänyt; mutta ilma oli
-kylmähkö. Suuri alakuloisuus kaikkialla; se veti valtaansa heidän
-sydämensäkin, jonka täytti raskas onni. Ja puutarhan periltä,
-huvilarakennuksesta, jota ei näkynyt, kajahtelivat avatuista ikkunoista
-harmoniumin säveleet, soiden Johan Sebastian Bachin ess-moll-fuugaa. He
-istahtivat vieretysten kaivon kehyställe, aivan kalpeina, vaieten. Ja
-Olivier näki kyynelten tippuvan pitkin Jacquelinen poskia.
-
--- Te itkette? supisi Olivier vapisevin huulin.
-
-Ja hänenkin silmistään tulvahtivat kyyneleet.
-
-Hän otti Jacquelinea kädestä. Jacqueline kallisti vaaleatukkaisen
-päänsä miehen olkapäätä vasten. Jacqueline ei koettanut enää taistella:
-hän oli voitettu; ja se helpoitti häntä niin!... He itkivät hiljaa,
-kuunnellen soittoa, raskaitten pilvien liikkuvan katon alla, niin
-matalalla kulkevien pilvien, että ne näyttivät hipovan puitten latvoja.
-He ajattelivat kaikkea, mitä olivat kärsineet -- niin, mitä kaikkea he
-ehkä saisivat kärsiä. On tuokioita, jolloin musiikki loihtii ilmoille
-koko melankolian, joka ihmisen kohtaloon on kudottu...
-
-Hetken päästä Jacqueline pyyhki silmänsä ja katsoi Olivieriin, ja
-yhtäkkiä he syleilivät toisiaan. Oi ääretöntä onnea! Uskonnollisen
-harrasta onnea. Niin suloinen ja syvä se on, että se tuottaa tuskaa!
-
-Jacqueline kysyi:
-
--- Oliko sisaresi sinun näköisesi? Olivier hätkähti. Hän sanoi:
-
--- Miksi puhut minulle hänestä? Sinä tunnet siis hänet?
-
-Jacqueline vastasi:
-
--- Christophe on sen minulle kertonut... Sinä olet kärsinyt kovasti?
-
-Olivier kumarsi myöntävästi päätänsä. Hän oli liian liikutettu
-voidakseen vastata.
-
--- Minäkin olen kovasti kärsinyt, sanoi Jacqueline.
-
-Hän puhui menneestä ystävättärestään, nimittäin rakkaasta
-Martta-tädistään; hän kertoi pakahtuvin sydämin, kuinka hän oli
-itkenyt, itkenyt nääntyäkseen.
-
--- Autathan minua? sanoi Jacqueline rukoilevasti; autat minua elämään,
-olemaan hyvä, edes hiukankin hänen kaltaisensa? Martta-raukka,
-rakastathan sinäkin häntä?
-
--- Me rakastamme heitä kumpaakin, niinkuin hekin meitä rakastivat.
-
--- Oi, kun he olisivat täällä!
-
--- He ovat täällä.
-
-He istuivat paikallaan, puristuen toisiaan vasten; he tuskin voivat
-hengittää, heidän sydämensä sykkivät kiivaasti. Alkoi hiljaa sataa
-tihkusadetta. Jacquelinea värisytti.
-
--- Mennään sisään, sanoi hän.
-
-Puiston varjossa oli melkeinpä pimeä. Olivier suuteli Jacquelinen
-kosteaa tukkaa; Jacqueline kohotti päätänsä Olivier Jeanninin puoleen,
-ja Olivier tunsi huulillaan ensi kertaa rakastuneen tytön huulten
-kosketuksen, noiden pikkutytön huulten, jotka olivat kuumeisen
-polttavat, hiukan pykineet. Heitä pyörrytti.
-
-Lähellä huvilaa he pysähtyivät vielä:
-
--- Kuinka yksin me olimme ennen, sanoi Olivier.
-
-Hän oli jo unohtanut Christophen.
-
-He muistivat hänet, viimeinkin. Soitto oli vaiennut. He menivät sisään.
-Christophe istui harmoniumin edessä, pää käsien välissä, ja hänkin
-uneksi, monia menneitä tapahtumia. Kun hän kuuli oven aukenevan, heräsi
-hän unelmistaan ja katsoi heihin sydämellisesti; hänen kasvoiltaan
-hohti vakava ja hellä hymy. Hän näki heidän silmistään, mitä oli
-tapahtunut, puristi molempain kättä ja sanoi:
-
--- Istukaa tuohon. Minä soitan teille jotain.
-
-He istuivat, ja hän soitti heille, tällä kertaa pianolla, kaiken, mitä
-hän tunsi sydämessään, koko rakkautensa heitä kohtaan. Kun hän lopetti,
-he olivat kaikki kolme hiljaa, puhumatta. Sitten nousi Christophe ylös
-ja katsoi heihin. Hän näytti niin hyvältä ja niin paljon iäkkäämmältä
-ja voimakkaammalta heitä! Ensi kertaa tunsi Jacqueline aavistuksena,
-mikä hän oikeastaan oli. Christophe sulki heidät syliinsä ja sanoi
-Jacquelinelle:
-
--- Te rakastatte häntä, niinhän? Te rakastatte häntä suuresti?
-
-He olivat Christophelle syvästi kiitollisia. Mutta Christophe keskeytti
-jutun. Hän nauroi, meni ikkunan luokse ja hyppäsi alas puutarhaan.
-
-
-
-
-Seuraavina päivinä vaati Christophe, että Olivierin oli pyydettävä
-Jacquelinen kättä tytön vanhemmilta. Olivier ei tohtinut, sillä
-hän pelkäsi kieltoa, jonka hän uskoi varmasti saavansa. Christophe
-joudutteli häntä myöskin hankkimaan itselleen paikan. Jos herra ja
-rouva Langeais hyväksyisivät hänet, niin ei hänen kävisi ajatteleminen,
-että Jacqueline oli rikas, jollei hän itse kyennyt ansaitsemaan
-leipäänsä, arveli Christophe. Olivier oli samaa mieltä kuin hänkin,
-yhtymättä kuitenkaan hänen halveksivaan, hiukan koomilliseen
-epäluuloonsa rahallisia avioliittoja kohtaan. Christophen päähän nyt
-oli piintynyt auttamatta se ajatus, että rikkaus on sielun perikato.
-Hän olisi kai yhtynyt sen entisen sukkelan kerjäläisen mielipiteeseen,
-joka sutkautti eräälle haudantakaisesta kohtalostaan huolehtivalle
-vanhalle neidille:
-
--- No, neiti, teillä on rahaa miljonia; vieläkö teillä pitäisi kaupan
-päälle olla kuolematon sielukin?
-
--- Varo naista, sanoi Christophe ystävälleen puoleksi leikillään,
-puoleksi vakavasti; -- varo naista, ja kymmenen kertaa enemmän rikasta
-naista. Nainen saattaa rakastaa taidetta, mutta taiteilijan hän tappaa.
-Ja rikas nainen myrkyttää ne molemmat. Rikkaus on sairautta, jonka
-nainen kestää vielä huonommin kuin mies. Jokainen rikas on epänormali
-olento... Nauratko sinä? Pidätkö sanojani pilana? Kuulepas, tietääkö
-rikas, mitä elämä on? Pysyykö hän kiinteästi ankaran todellisuuden
-kosketuksissa? Tunteeko hän kasvoillaan köyhyyden kylmät henkäykset,
-omin käsin ansaitun leivän ja muokatun maan hajun? Voiko hän ymmärtää
-ja huomaako hän oliot ja asiat sellaisina kuin ne ovat? Ennen muinoin,
-kun olin pikku poika, vietiin minut joskus ajelemaan suurherttuan
-vaunuilla. Vaunut vierivät niittymaiden halki, joilla minä tunsin
-jok'ainoan oljen korren, ja metsien läpi, joissa juoksentelin
-poika-viikarina ja joita minä jumaloin. Mutta vaunuista minä en nähnyt
-enää mitään. Kaikki nuo armaat maisemat olivat tulleet minulle yhtä
-kuolleiksi ja tyhmän juhlallisiksi kuin ne tomppelitkin, jotka minua
-ajeluttivat. Luonnon ja sydämeni väliin ei ollut asettunut pelkästään
-noiden ynseäin sielujen väliverho; eroittajaksi riitti yksinpä vaunujen
-pohjakin jalkojeni alla, tuo liikkuva juhlalava keskellä luontoa.
-Tunteakseni maan äidikseni täytyy minun pitää jalkani niin sanoakseni
-sen kohtuun työnnettyinä, aivan kuin vastasyntynyt, joka pääsee päivän
-valoon. Rikkaus leikkaa poikki siteen, joka yhdistää ihmisen maahan ja
-liittää toisiinsa kaikki maan lapset. Ja kuinkapa silloin enää voisi
-olla taiteilija? Taiteilija on maan ääni. Rikas ei voi olla suuri
-taiteilija. Hän tarvitsisi niin epäsuotuisissa olosuhteissa kymmenen
-kertaa enemmän neroa voidakseen säilyä oikeana taiteilijana. Vaikka se
-onnistuisikin, on työ aina ansarin hedelmä. Yksinpä sellainenkin mies
-kuin suuri Goethe saa ponnistaa: hänen sielussaan on jo surkastuneita
-elimiä, hän on vailla oleellisimpia organeja, sillä rikkaus on ne
-hävittänyt. Sinut, jolla ei ole Goethen mahlaa, sinut kaluaisi rikkaus
-olemattomiin, ja varsinkin rikas vaimo, jota Goethe toki karttoi. Mies
-saattaa vielä yksinään kestää tätä vitsausta. Hänessä on sellaista
-synnynnäistä brutaalia voimaa, häneen on koottuna niin paljon väkeväin
-ja terveiden vaistojen ruokamultaa, joka kiinnittää hänet maahan, että
-hänellä vielä yksinään pysyen on mahdollisuuksia pelastua. Mutta nainen
-on myrkytykselle altis, ja hän tartuttaa sen muihin. Häntä viehättää
-rikkauden parfymoitu lemu, hän ei voi tulla enää ilman sitä toimeen.
-Nainen, joka säilyy sydämeltään terveenä rikkauden keskellä, on yhtä
-harvinainen ihmelapsi kuin nerokas miljonääri... Ja sitäpaitsi: minä
-puolestani en ihaile ihmeitä enkä eriskummaisuuksia. Se ihminen, jolla
-on enemmän kuin oma osansa elääkseen, on eriskummaisuus ja hirviö, --
-ihmiskunnan syöpä, joka kalvaa toisia ihmisiä. Olivier nauroi:
-
--- Mitä sitten tehdä? sanoi hän. Enhän toki voine olla rakastamatta
-Jacquelinea sen tähden, ettei hän ole köyhä, enkä pakottaa häntä
-rupeamaan köyhäksi rakkaudesta minuun.
-
--- No, jos et voi häntä pelastaa, niin pelasta edes itsesi. Ja se onkin
-paras keino pelastaa myöskin hänet. Suojele itsesi puhtaana. Tee työtä.
-
-Christophen ei olisi tarvinnut ilmaista ystävälleen epäilyksiään.
-Olivier oli vielä arkatuntoisempi kuin Christophe. Ei niin, että
-hän olisi käsittänyt nämä Christophen opetukset vakavasti: hän oli
-ollut itsekin rikas, hän ei suinkaan inhonnut rikkautta, ja hänestä
-se sopi erinomaisesti Jacquelinen kauneuteenkin. Mutta hänestä oli
-sietämätöntä, että voitaisiin hänen rakkauttaan arvosteltaessa
-sekoittaa siihen luuloja oman edun pyyteistä. Olivier pyrki siis
-takaisin yliopistoon. Mutta tällä hetkellä ei hän voinut toivoakaan
-muuta kuin keskinkertaista paikkaa jossakin maalaislyseossa. Se
-oli surkea häälahja Jacquelinille. Olivier puhui siitä hänelle
-alakuloisesti. Jacquelinen oli ensin vaikea ymmärtää hänen ajatuksiaan
-ja suostua hänen päätökseensä. Hän luuli tämän johtuvan liiallisesta
-itserakkaudesta, jonka Christophe oli muka ajanut hänen päähänsä ja
-jota Jacqueline piti naurettavana: eikö ole luonnollista ottaa samalla
-lailla vastaan sekä rakastettunsa onni että kova onni, kun kerran
-häntä rakastaa, ja eikö ole matalaakin kieltäytyä ottamasta hänen
-omaksi ilokseen häneltä hyvää?... Kuitenkin hän suostui sulhasensa
-suunnitelmaan: juuri se, mikä siinä oli ankaraa ja vähän huvittavaa,
-saattoi Jacquelinen siihen taipumaan; se tarjosi hänelle tilaisuuden
-tyydyttää sankaruuden kaipuutaan. Ylpeässä kapinallisuudessaan häntä
-ympäröiviä ihmisiä vastaan, siinä uhmassa, jonka suru oli sytyttänyt
-hänessä ja jota hänen rakkautensa nyt vielä kiihdytti, oli hän
-lopulta johtunut kieltämään kaiken, mikä hänen luonteessaan oli tuon
-mystillisen kiihkon vastaista; hän jännitti aivan vilpittömästi koko
-olemuksensa kuin jousen, puhtaan, vaikean ja onnea säteilevän elämän
-ihannetta kohti... Vastoinkäymiset, vähäpätöinen tulevaisuus, kaikki
-oli hänelle nyt pelkkää iloa. Kuinka hyvää ja kaunista se elämä hänestä
-oli!
-
-Rouva Langeais piti liian hyvää huolta itsestään huomatakseen juuri
-mitä hänen ympärillään tapahtui. Viime aikoina ei hän ollut muistanut
-muuta kuin terveyttään; hän vietti aikansa hoitaen luuloteltuja
-tautejaan, koetellen milloin mitäkin lääkkeitä: kukin niistä oli
-vuorotellen hänen pelastuksensa, nimittäin parin viikon ajan; sitten
-tuli jälleen toisen vuoro. Hän matkusti kuukausiksi pois kotoaan ja
-eli sangen kalliissa lepokodeissa, noudattaen siellä ylen hartaasti
-kaikenlaisia lapsellisia hoito-ohjeita. Hän oli unhottanut tyttärensä
-ja miehensä.
-
-Herra Langeais, joka ei ollut niin välinpitämätön kuin hänen vaimonsa,
-alkoi viimein aavistella jotain lemmenjuonta. Isällinen mustasukkaisuus
-teki hänet valppaaksi. Hänen sydämessään asui Jacquelinea kohtaan
-sama hämärä ja puhdas kiintymys kuin monissa muissakin isissä, juuri
-tyttäriinsä, kiintymys, jota he eivät tosin myönnä; määrittelemätön
-tunne, mystillinen, hekumallinen ja melkein uskonnollisen pyhä
-uteliaisuus, halu elää edelleen olennoissa, jotka ovat isää itseään,
-mutta kuitenkin naispuolisia. Tässä sydämen arvoituksessa on valoja
-ja varjoja, joita lienee terveintä olla tuntematta. Siihen saakka
-oli häntä huvittanut nähdä tyttärensä saavan nuoria poikanulikoita
-rakastumaan itseensä: hän rakasti Jacquelinea sellaisena, kokettina,
-romantisena ja kuitenkin älykkäänä -- (niinkuin hän itsekin oli). --
-Mutta kun hän nyt huomasi, että leikki uhkasi muuttua vakavaksi, tuli
-hän rauhattomaksi. Aluksi hän silloin laski Olivier Jeanninista pilaa
-Jacquelinen kuullen; sitten arvosteli hän häntä melkoisen tuimasti.
-Jacqueline nauroi ensin ja sanoi:
-
--- Älähän panettele häntä niin, isä; olisit ehkä perästäpäin nolo, jos
-menisin hänen kanssaan naimisiin.
-
-Herra Langeais huudahti ällistyksestä; hän sanoi, että Jacqueline oli
-hullu. Erinomainen keino tehdä tyttö tosiaan hulluksi. Hän julisti,
-ettei Jacqueline menisi koskaan naimisiin Jeanninin kanssa. Mutta
-Jacqueline väitti silloin, että hänpä menee. Pettävä verho vedettiin
-kokonaan pois. Isä huomasi, ettei tyttöön ollut laisinkaan luottamista.
-Isällisessä itsekkyydessään ei hän ollut koskaan tätä aavistanut, ja
-nyt hän vihastui mokomasta. Hän vannoi, etteivät Olivier ja Christophe
-astuisi enää jalallaan hänen kynnyksensä yli. Se ärsytti pahoin tyttöä;
-ja kun Olivier eräänä aamuna meni avaamaan jollekulle tulijalle ovea,
-lensi tyttö hänen luokseen kuin ammuttuna, kalpeana ja päättäväisenä ja
-sanoi:
-
--- Karkaa kanssani ja vie minut! Vanhempani eivät tahdo. Mutta minä
-tahdon. On tehtävä skandaali.
-
-Olivier säikähti, mutta oli liikutettu eikä koettanutkaan väittää
-Jacquelinea vastaan. Onneksi oli Christophe silloin kotona.
-Tavallisesti oli hänen vaikeampi pysyä järjissään kuin Olivierin. Mutta
-nyt neuvoi hän toisille järkeä. Hän selitti, minkälainen skandaali
-siitä tosiaankin tulisi ja mitä kärsimyksiä se heille tuottaisi.
-Jacqueline puri vihoissaan huultaan ja sanoi:
-
--- Silloin me tapamme itsemme, sillä hyvä.
-
-Olivier ei suinkaan tästä peljästynyt, vaan sai siitä päinvastoin uuden
-syyn myöntyäkseen karkaamisehdotukseen. Suurella vaivalla onnistui
-Christophen suostutella nuo huimapäät malttamaan vähän mieltänsä:
-ennenkuin ryhdyttiin epätoivoisiin keinoihin täytyi koettaa toisia;
-Jacquelinen oli nyt mentävä kotiinsa; hän, Christophe, lähtisi hänen
-isänsä luokse puhumaan heidän puolestaan.
-
-Oivallinen puhemies! Tuskin ehti hän sanoa pari sanaa, niin herra
-Langeais aikoi näyttää hänelle tien ulos ovesta; sitten pisti
-kohtauksen naurettava puoli hänen silmäänsä ja se huvitti häntä.
-Vähitellen tehosivat häneen puhujan vakavuus, hänen sävynsä
-kunniallisuus ja ehdoton vakaumus; kuitenkaan ei hän vielä tahtonut
-taipua; yhä sutkautti hän Christophelle pisteliäitä huomautuksia.
-Christophe ei ollut häntä kuuntelevinaan: kun tuli oikein kirpeä
-pistos, niin hänen sisällään kuohahti ja hän keskeytti jo; mutta
-kuitenkin hän jatkoi yhä. Sitten alkoi hän jyskyttää nyrkillään pöytään
-ja sanoi:
-
--- Minä pyydän teille vakuuttaa, ettei tämä vierailu, jolle olen
-tullut, ole laisinkaan mieleeni; minun täytyy väkistenkin hillitä
-itseni antamasta teille eräistä sanoista takaisin samalla mitalla.
-Mutta minun velvollisuuteni on teille puhua, ja minä teen sen nyt.
-Unohtakaa minut itseni niinkuin minä unohdan itseni, ja harkitkaa, mitä
-puhun.
-
-Herra Langeais kuunteli; ja kun hän kuuli puhuttavan
-itsemurha-aikeista, niin kohautti hän kyllä olkapäitään ja oli
-naurahtavinaan, mutta hän järkyttyi kovin; hän oli liian älykäs
-pitääkseen sitä uhkausta pelkästään leikkinä; hän tiesi, että tässä
-oli kysymyksessä rakastuneen nuoren tytön mielettömyys. Ennen muinoin
-oli muuan hänen rakastajattariaan, iloinen ja hemmoiteltu tyttö, jonka
-hän ei uskonut voivan toteuttaa tällaista kerskailua, ampunut hänen
-edessään itseensä kuulan revolverillaan; hän ei ollut siitä kuollut,
-nimittäin heti paikalla; herra Langeais muisti aina ilmielävästi koko
-kohtauksen... Ei, niistä hupsuista ei ollut takeita. Hänen sydäntänsä
-kouristi... "Jacqueline tahtoo sitä? No, tahtokoon sitten, ikävä
-hänelle, hupakolle!..." Hän olisi mieluummin myöntynyt mihin tahansa
-kuin pakottanut tyttärensä viimeiseen hätäkeinoon. Tosin olisi hän
-saattanut älykkäästi turvautua diplomatiaan, olla myöntyvinään;
-näin olisi hän voittanut aikaa, ja ehkä saanut Jacquelinen hiljaa
-erkanemaan Olivier Jeanninista. Mutta se olisi vaatinut enemmän vaivaa
-kuin mihin isä pystyi tai tahtoi antautua. Ja sitäpaitsi hän oli
-heikko; ja yksinomaan se seikka, että hän oli ensin sanonut kiivaasti
-Jacquelinille: "Ei!" taivutti hänet nyt sanomaan: "Saat." Mitäpä selvää
-meillä on pohjimmasta sielunelämästämme? Ehkäpä tyttönen oli oikeassa.
-Tärkeintä on kuitenkin rakastaa toisiaan. Herra Langeais tiesi kyllä,
-että Olivier oli vakava poika, ehkäpä lahjakaskin... Kuten sanottu, hän
-myöntyi.
-
-Häiden aattoiltana istuivat ystävykset yhdessä, valvoen myöhään
-yöhön. He eivät tahtoneet hukata rahtuakaan rakkaan menneisyyden
-viimeisistä hetkistä. -- Mutta se oli kuin olikin jo menneisyyttä,
-yhdessäolo muistutti surullisia jäähyväisiä rautatiesillalla odottaessa
-junan lähtöä: tahdotaan yhä viipyä, katsella toisiaan, puhella.
-Mutta sydän ei ole enää mukana; ystävä on jo lähtenyt... Christophe
-koetteli jutella. Hän vaikeni keskellä lausetta, nähdessään Olivierin
-hajamieliset silmät, ja sanoi hymyillen:
-
--- Kuinka sinä olet jo kaukana.
-
-Olivier pyysi anteeksi, nolona. Hänestä oli surullista ajatella, että
-hän salli itsensä tulla näin hajamieliseksi viimeisillä läheisillä
-hetkillä ystävänsä seurassa. Mutta Christophe puristi hänen kättänsä ja
-sanoi:
-
--- Ole huoletta. Minä olen onnellinen. Haaveile sinä vaan, poikani.
-
-He istuivat yhä ikkunan ääressä, toistensa vieressä, katsellen öiseen
-puutarhaan. Jonkun hetken päästä sanoi Christophe ystävälleen:
-
--- Sinä kartat minua? Luulet pääseväsi käsistäni? Sinä ajattelet
-Jacquelinea. Mutta minä saan kyllä sinut kiinni. Minäkin näet ajattelen
-häntä.
-
--- Rakas ystävä, minähän ajattelin sinua, vastasi Olivier. Ja sinä
-vielä...
-
-Hän keskeytti.
-
-Christophe lopetti hänen lauseensa, nauraen:
-
--- Ja minä vielä -- panin sen niin pahakseni, niinkö!...
-
-Christophe oli varustautunut sangen hienoksi, melkein elegantiksi
-vihkimätilaisuuteen. Häät eivät olleet kirkolliset: ei uskonnosta
-välinpitämätön Olivier eikä sitä vastaan kapinallinen Jacquelinekaan
-ollut tahtonut pappia itseään vihkimään. Christophe oli kirjoittanut
-sivilihäätilaisuuteen sinfonisen sävellyksen; mutta viimeisellä
-hetkellä luopui hän aikeestaan esittää sitä siellä, kun huomasi, mitä
-siviliavioliitto-häät ovat: nuo juhlamenot olivat hänestä naurettavia.
-Moisten pyhyyteen uskoakseen täytyy ihmisen olla kokonaan vailla
-sekä uskoa että vapautta, molempia yhtäaikaa. Silloin, kun kunnon
-katolinen ottaa vaivakseen ruveta vapaa-ajattelijaksi, ei hän tee sitä
-luulotellakseen sivilivirastolle uskonnollista luonnetta. Jumalan ja
-vapaan omantunnon välillä ei ole paikkaa valtiollisella uskonnolla.
-Valtio rekisteröi, se ei yhdistä.
-
-Olivier Jeanninin ja Jacquelinen häät eivät olleet omiaan tuomaan
-Christophelle katumusta, että oli peruuttanut äskeisen päätöksensä.
-Olivier kuunteli varsin hajamielisesti ja hiukan ironisesti
-pormestaria, joka mairitteli kömpelösti nuorta paria, rikasta sukua ja
-kunniamerkeillä varustettuja todistajia. Jacqueline ei kuunnellut; ja
-salaa hän näytti kieltänsä Simone Adamille, joka piti häntä silmällä;
-hän oli lyönyt vetoa tuon tytön kanssa, "ettei naimisiin meneminen
-tuntuisi miltään", ja nyt hän oli tosiaan sen voittamaisillaan: tuskin
-hän edes ajattelikaan, että nyt meni naimisiin; se ajatus huvitti
-häntä. Muut esiintyivät katselijayleisölle; ja yleisö kiikaroi. Herra
-Langeais komeili; niin vilpittömästi kuin hän pitikin tyttärestään, oli
-hänen mielestään nyt tärkeintä katsella, ketä oli vieraina, ja miettiä,
-eikö hän ollut unohtanut listasta ketään pois. Christophe yksinään oli
-liikutettu, oli poikkeus vanhemmista, vihittävistä, vihkijöistä; hän
-katseli koko ajan ystäväänsä, joka ei puolestaan kertaakaan luonut
-silmiään häneen.
-
-Illalla matkusti nuori pari Italiaan. Christophe ja herra Langeais
-saattoivat heitä asemalle. He näkivät heidät iloisina, huolettomina,
-näkivät, etteivät he salanneet toivomustaan päästä jo täältä lähtemään.
-Olivier näytti melkeinpä nuorukaiselta, ja Jacqueline pikku tytöltä...
-Alakuloisia ja hellän suloisia ovat tällaiset eronhetket! Isä oli
-hiukan surullinen siitä, että vieras vie hänen pienen rakkaansa, ja
-mihin?... Ainaiseksi häneltä. Mutta nuoret eivät tunne mitään muuta
-kuin vapautuksen juovuttavaa riemua. Elämässä ei ole enää mitään
-esteitä; mikään ei heitä enää pysäyttele; tuntuu kuin he olisivat
-päässeet kaiken perille: nyt voi kuolla, mitään ei puutu, mikään ei
-peloita... Sitten huomataan, että se olikin vain pysähdyspaikka matkan
-varrella. Taivallus alkaa jälleen ja kiertää ylös vuorta; ja vähän on
-niitä, jotka jaksavat nousta toiseen pysähdyspaikkaan...
-
-Juna vei heidät pimeyteen. Christophe ja herra Langeais palasivat
-yhdessä asemalta. Christophe sanoi purevan leikillisesti ja naivisti:
-
--- Nyt me olemme leskiä kumpikin!
-
-Herra Langeais puhkesi nauramaan. Hän piti paljon Christophesta, jonka
-hän nyt oli oppinut tuntemaan. He lausuivat toisilleen hyvästit, ja
-kumpikin lähti omalle taholleen. He kärsivät molemmat tuskaa; mutta
-siihen sekautui surua ja suloista haikeutta. Ja yksin huoneessaan
-ajatteli Christophe:
-
--- Parhain minun sielussani on nyt kuitenkin onnellinen.
-
-Olivierin kamari oli jätetty aivan ennalleen. Ystävykset olivat
-sopineet, että pois matkustaneen ystävän huonekalut ja muistoesineet
-jäisivät Christophen asuntoon siksi aikaa, kunnes Olivier palaisi ja
-perustaisi itselleen uuden kodin. Tuntui kuin Olivier olisi ollut vielä
-siellä. Christophe katseli Antoinetten valokuvaa, asetti sen pöydälleen
-ja sanoi hänelle:
-
--- Rakas, oletko nyt tyytyväinen?
-
-
-
-
-Christophe kirjoitti usein ystävälleen, -- hiukan liiankin usein. Hän
-sai häneltä vähän kirjeitä, hajamielisiä ja sisällöltään yhä enemmän
-vieraantuvia. Christophe oli siitä pettynyt, mutta ei kovin pahoillaan.
-Hän vakuutteli itselleen, että niin piti kai ollakin; eikä hän ollut
-levoton heidän ystävyytensä kohtalosta.
-
-Yksinäisyys ei häntä vaivannut. Kaukana siitä: tuskin oli hänellä
-sitä vielä tarpeeksikaan. Hän alkoi kärsiä _Le Grand Journalin_
-suojeluksesta. Arsène Gamachella oli vankka taipumus luulla, että
-hänellä oli täydellinen omistusoikeus suuruuksiin, jotka hän oli
-ottanut vaivakseen tuoda julkisuuteen: hänestä näytti luonnolliselta,
-että näiden kunnian piti lisätä hänen omaansa, aivan kuin Ludvig
-XIV kokosi valtaistuimensa ympärille Molièren, Le Brunin ja Lullin.
-Christophesta tuntui, ettei se herra, joka oli sepittänyt _Hymnin
-Ægirille_, ollut itsevaltaisempi eikä häiritsevämpi taiteelle kuin
-tämä hänen suojelijansa, _Le Grand Journalin_ pomo. Sillä tällä
-toimittajalla, vaikkei hän ymmärtänyt taidetta enempää kuin Saksan
-Keisarikaan, oli tuon keisarin tapaan kuitenkin sangen varmat
-mielipiteensä taiteesta; mitä hän ei rakastanut, sen olemassaoloa
-hän ei kärsinyt: hän julisti sen huonoksi ja vahingolliseksi;
-ja hän hävitti sen yleisen hyvän vuoksi. Kuinka koomillisia ja
-vahingollisia ovatkaan mokomat miehet, afäärimiehet, joilla ei ole
-sivistystä eikä kultuuria ja kuitenkin vaativat saada hallita paitsi
-poliittisilla ja rahamaailman aloilla myöskin henkistä elämää, ja
-tarjoavat sille koirankopin, kaulapannan ja ruokakupin, ja voivat,
-jos se kieltäytyy heidän suojeluksestaan, usuttaa sen kimppuun
-tuhansia älyttömiä elukoita, joista he ovat kasvattaneet itselleen
-tottelevaisen ajokoiralauman. -- Christophe ei ollut mies, joka
-suostuisi semmoiseen komentoon. Hänestä ei käynyt laisinkaan päinsä,
-että jokin aasi suvaitsi neuvoa hänelle, mitä hänen musiikkityössään
-piti tai ei pitänyt tehdä; ja hän ilmaisi selvästi Arsène Gamachelle,
-että taiteellinen työ vaati enemmän kypsyttelyä kuin politiikka. Hän
-kieltäytyi, ja ollenkaan kursailematta, säveltämästä erästä typerää
-librettoa, jota sen tekijä, muuan _Journalin_ ensimäisiä kirjanpitäjiä,
-koetti saada lavalle ja jota pomo Christophelle suositteli. Silloin
-kylmenivät Christophen ja Gamachen välit ensi kertaa.
-
-Christophe ei ollut siitä millänsäkään. Tuskin oli hän päässyt
-maineeseen, niin kaipasi hän jälleen takaisin varjoonsa. Hän huomasi
-olevansa "_paljastettuna tuolle auringolle, jonka paisteessa ihminen
-hukkaa itsensä toisten laumaan_." Liian monet pitivät hänestä
-kaikenlaista huolta. Hän mietti näitä Goethen sanoja:
-
-"_Kun kirjailija on tullut huomatuksi ansiokkaasta teoksesta, koettaa
-yleisö estää häntä tuottamasta toista sellaista... Hartaasti itseensä
-keskittynyt kyky vedetään väkisin maailman pyörteeseen, sillä jokainen
-luulee voivansa kaapata siitä lahjakkuudesta kappaleen itselleen_."
-
-Christophe sulki ovensa ulkomaailmalta ja lähentyi sen sijaan
-asuintalossaan eräitä vanhoja ystäviä. Hän kävi jälleen Arnaud'n
-perheessä, jonka hän oli viime aikoina hiukan liiaksi unohtanut.
-M:me Arnaud, joka oli suurimman osan päivää yksin, saattoi muistaa
-toistenkin suruja, niin paljon hänellä oli aikaa. Tuo nainen ajatteli
-nyt, miten tyhjältä Christophesta mahtoi tuntua, kun Olivier oli
-lähtenyt; ja hän voitti arkuutensa ja kutsui kerran Christophen
-kotiinsa päivällisille. Jos hän olisi uskaltanut, olisi hän tarjoutunut
-silloin tällöin tarkastamaan ja siistimään Christophen asuntoakin;
-mutta siihen häneltä puuttui rohkeutta; ja se ehkä olikin parasta;
-sillä Christophe ei pitänyt siitä, että hänen asioihinsa tunkeuduttiin.
-Mutta päivälliskutsuihin hän suostui, ja sitten hän kävi joka ilta
-näiden naapuriensa luona.
-
-Hän tapasi siellä tuon vaatimattoman parin entisessä sovussa, tapasi
-samanlaisen hellän, hiukan surullisen ilmapiirin, kipeätuntuisen ja
-vielä harmaamman kuin ennen. Arnaud itse oli nykyään joutunut henkisen
-alakuloisuuden valtaan, johon oli syynä opettajatoimen kidutus, --
-väsyttävä työ, joka toistuu jok'ainoa päivä samanlaisena kuin eilenkin,
-ikäänkuin paikallaan pyörivä ratas, pysähtymättä koskaan, pääsemättä
-koskaan eteenpäin. Vaikka tuo kunnon mies olikin sangen kärsivällinen,
-oli hänelle nyt tullut masentumisen puuska. Hän kuvitteli joutuneensa
-vääryyden uhriksi, hänen alttiutensa oli hänestä hyödytöntä. M:me
-Arnaud rohkaisi häntä hellillä sanoilla; vaimo näytti yhäti yhtä
-rauhalliselta kuin ennenkin; mutta hänen kasvonsa olivat kalpeammat.
-Christophe onnitteli kerran herraa rouvan kuullen siitä, että hänellä
-oli niin järkevä vaimo:
-
--- Kyllä, myönsi Arnaud, hän on niin kiltti, mikään ei saa koskaan
-häntä tasapainosta. Hän on onnellinen olento; ja olenhan minäkin. Jos
-hän olisi alkanut tästä elämästä kärsiä, luulen, että minäkin olisin
-tuhon oma.
-
-M:me Arnaud punastui ja oli vaiti. Sitten alkoi hän levollisella
-äänellä puhua muista asioista. -- Christophen käynneillä oli entinen
-hyväätekevä vaikutuksensa; hän toi tuohon kotiin valoa; ja hän
-nautti puolestaan siitä, että sai lämmitellä noiden hyvien sydänten
-läheisyydessä.
-
-Tulipa hänelle eräs uusikin ystävätär. Tai paremminkin meni
-Christophe itse häntä etsimään, sillä vaikka tuo henkilö toivoikin
-saada tutustua Christopheen, ei hän ollut millään tavoin yrittänyt
-päästä hänen seuraansa. Hän oli nuori, äskettäin viisikolmatta
-vuotta täyttänyt tyttö, muusikko, palkittu konservatoriossa
-ensimäisenä pianonsoittajana. Hänen nimensä oli Cécile Fleury. Hän
-oli lyhytkokoinen, melkoisen vanttera. Kulmakarvat sakeat, silmät
-kauniit, muodoltaan soikeat, katse kostea, nenä pieni ja paksu,
-pystykärkinen, hiukan punertava, niinkuin ankan nokka; huulet möyheät,
-niiden sävy hyvä ja hellä; leuka tarmokas, vankka ja lihava, otsa ei
-korkea, mutta leveä. Tukka oli kierretty niskaan suurelle nyttyrälle.
-Käsivarret voimakkaat, kädet pianistin: isot kädet, peukalot ulospäin
-käyristyneet, sormenpäät neliskulmaiset. Koko hänen olemuksensa
-vaikutti hiukan kömpelön mehukkaalta, maalaisterveeltä. Hän eli yhdessä
-äitinsä kanssa, jota hän rakasti suuresti; äiti oli hyvä ihminen, jonka
-mieltä musiikki ei tosin laisinkaan kiinnittänyt, mutta joka puhui
-siitä sen vuoksi, että oli aina kuullut siitä puhuttavan, ja tiesi
-yleensä kaikki uutiset, mitä _Musicopolis_ tiesi. Cécile tuli toimeen
-niin ja näin, antoi tunteja joka päivä, ja joskus konserttejakin,
-joita ei kukaan huomannut. Hän tuli kaupungilta kotiinsa jalkaisin
-tai raitiovaunulla, lopen uupuneena, mutta aina hyvällä tuulella; ja
-urheasti hän soitti skaalansa ja ompeli hattunsa, puheli paljon ja
-nauroi ja lauloi paljon, ilman mitään erikoista ilon syytä.
-
-Häntä ei elämä ollut hemmoitellut. Hän tiesi antaa arvon sille pienelle
-hyvinvoinnille, jonka hän omilla ponnistuksillaan oli hankkinut, --
-osasi nauttia pikku huvituksien ilosta, vähimmästäkin edistysaskeleesta
-taloudellisessa asemassaan tai taiteellisten lahjainsa kehittymisessä.
-Niin, jos hän ansaitsi viisikin frangia enemmän tässä kuussa
-kuin edellisen kuluessa, tai jos hänen onnistui soittaa hyvin se
-tai se Chopinin kohta, josta selvitäkseen hän oli ponnistellut
-viikkokausia, -- niin hän oli tyytyväinen. Hänen työnsä, joka ei
-ollut ylenpalttisen kiihkeää, sointui erinomaisesti hänen luonteensa
-taipumuksiin ja tyydytti häntä ikäänkuin järkevä terveydenhoito.
-Soittaminen, laulaminen, tuntien antaminen toivat hänelle tyydytetystä
-toimintahalusta johtuvan miellyttävän olon, normaalin ja säännöllisen
-elämän tunteen sekä samalla kertaa vaatimattoman taloudellisen
-mukavuuden ja rauhallisen pienen taiteilijamenestyksenkin. Hänellä oli
-hyvä ruokahalu, hän söi runsaasti, nukkui hyvin eikä ollut koskaan
-kipeä.
-
-Tuo suora, vilpitön, järkevä ja kohtuullinen tasapainon ihminen ei
-ollut koskaan huolissaan mistään: sillä hän eli aina nykyhetkessä,
-ajattelematta, mitä ennen oli tapahtunut ja mitä vastaisuus toisi
-mukanaan. Ja kun hän oli aina hyvinvoipa ja hänen elämänsä melkoisesti
-turvattu kohtalon oikuilta, niin oli hän melkein aina tyydytetty.
-Hänestä oli yhtä miellyttävää harjoitella soittoa kuin keitellä ruokia
-tai pakinoida talousasioista, tahi olla tekemättä mitään. Hän osasi
-elää, ei päivästä päivään, -- (sillä hän oli ekonominen ja eteensä
-katsova), -- vaan minutista minuttiin. Minkäänlainen idealismi ei
-vaivannut hänen päätänsä; ainoa, mitä hänellä idealismia oli, jos sitä
-voi siksi sanoa, oli porvarillista; se oli hajautunut levollisesti
-kaikkiin hänen askareihinsa, jaeltu kaikkien hänen elämänsä hetkien
-osalle; sen sisältönä oli rakastaa rauhallisesti kaikkea, mitä
-hän teki, olipa se mitä tahansa. Hän kävi pyhinä kirkossa; mutta
-uskonnollisilla tunteilla ei ollut juuri mitään sijaa hänen elämässään.
-Hän ihaili kiihko-olennoita ja kiihkoihmisiä, sellaisia kuin
-Christophe, joilla on uskonsa tai suuret neronlahjat. Mutta hän ei
-heitä kadehtinut: mitä hän olisi tehnyt heidän rauhattomalla sielullaan
-tai heidän nerollaan?
-
-Kuinka saattoi hän sitten tulkita heidän musiikkiaan? Hänen olisi ollut
-vaikea sitä selittää. Mutta sen hän tiesi, että hän ymmärsi musiikkia.
-Hänen ylemmyytensä toisten virtuoosien rinnalla piili hänen vankassa
-ruumiillisessa ja henkisessä tasapainossaan; hänen elonvoimaa uhkuvassa
-olennossaan, jossa ei ollut personallisia intohimoja, lankesivat
-vieraat intohimot hyvään maahan ja kukoistivat. Häntä itseään eivät ne
-häirinneet laisinkaan. Ne kauheat kiihkot, jotka olivat taiteilijaa
-kalvaneet, tulkitsi hän niiden koko alkuperäisellä voimalla, mutta
-niiden myrkky ei päässyt hänen vereensä; hän ei tuntenut niistä muuta
-kuin niiden voiman ja ponnistusta seuranneen terveen väsymyksen. Kun
-esitys päättyi, oli hän aivan hiestynyt ja lopen uupunut; hän hymyili
-tyynesti ja oli tyytyväinen.
-
-Christophe sai kuulla häntä eräässä iltakonsertissa ja hänen
-soittonsa herätti suuresti hänen huomiotaan. Konsertin jälkeen meni
-hän puristamaan pianistin kättä. Cécile Fleury oli hänelle siitä
-kiitollinen: konsertissa oli vähän yleisöä, eikä tyttö ollut liioilla
-kohteliaisuuksilla pilattu. Kun hänellä ei ollut notkeutta pestautua
-johonkin musiikkimiesten nurkkakuntaan eikä oveluutta hankkia itselleen
-ihailijalaumaa kannattajakseen; kun hän ei koettanut erottautua
-muista pianisteista minkäänlaisilla teknillisillä liioitteluilla tai
-tunnettujen teosten tulkitsemisella omien mielikuviensa mukaan eikä
-vaatinut itselleen yksinoikeutta käsitellä juuri sitä tai sitä suurta
-mestaria, Johan Sebastian Bachia tai Beethovenia; -- ja koska hän
-ei ollut muovannut minkäänlaista teoriaa siitä, mitä soitti, vaan
-tyytyi pelkästään soittamaan sitä, mitä tunsi, -- niin kukaan ei häntä
-huomannut, eikä kritiikki ollut hänestä tietävinään: sillä ei kukaan
-ollut sanonut sille, että hän soitti hyvin; ja itse eivät arvostelijat
-olisi häntä keksineet.
-
-Christophe tapasi sitten Cécilen usein. Moinen voimakas ja tyyni tyttö
-viehätti häntä kuin jokin arvoitus. Cécile oli sydämeltään mehukas ja
-samalla tunteeton. Christophea suututti, ettei tuo nainen ollut enemmän
-tunnettu, ja siksi ehdotti hän Cécilille, että hän, Christophe, panisi
-_Le Grand Journalin_ joukkoon kuuluvat ystävänsä kirjoittamaan hänestä.
-Mutta vaikka Cécile olikin mielissään, että häntä näin kiitettiin, niin
-pyysi hän, ettei Christophe ryhtyisi ollenkaan mihinkään sellaiseen.
-Hän ei tahtonut taistella eikä nähdä vaivaa, herätellä muissa kateutta;
-hän halusi elää omassa rauhassaan. Hänestä ei puhuttu: sen parempi! Hän
-ei ollut kateellinen, hän oli ensimäisenä valmis ihailemaan toisten
-taiturien tekniikkaa. Hänellä ei ollut kunnian eikä muitakaan himoja.
-Hänen sielunelämänsä oli merkillisen laiskaa! Kun hänellä ei ollut
-jotain hetken vaatimaa varmaa tehtävää, ei hän tehnyt mitään, ei
-kerrassaan mitään; hän ei edes haaveillutkaan; yöllä vuoteessaankin
-hän joko nukkui tai oli ajattelematta mitään. Eikä hänellä ollut edes
-kiihkoa päästä naimisiin, tuota sairaloista kiihkoa, joka myrkyttää
-vanhaksi piiaksi jäämistä pelkäävien tyttöjen elämän. Kun häneltä
-kysyttiin, eikö hänestä olisi hauskaa, jos hänellä olisi hyvä mies,
-vastasi hän:
-
--- Miksikä ei viisikymmentätuhatta frangia korkoja yhtä hyvin? Täytyy
-tyytyä siihen, mitä saa. Jos tarjotaan jotain, sen parempi. Ellei,
-niin tulen ilmankin toimeen. Jos ei saa vehnästä, niin ei ole syytä
-kieltäytyä syömästä ruisleipää. Varsinkin, kun on kauan purrut hyvinkin
-kovaa kakkua.
-
--- Ja etenkin, kun on paljon niitä, jotka eivät saa joka päivä
-sitäkään, jatkoi äiti.
-
-Cécilellä olivat muuten hyvät syynsä epäillä miehiä. Hänen isänsä,
-joka oli kuollut muutamia vuosia sitten, oli ollut heikkoluontoinen
-ja laiskuri; hän oli tehnyt paljon pahaa vaimolleen ja lapsilleen.
-Sitäpaitsi oli Cécilellä veli, jonka oli käynyt huonosti; ei oikein
-tiedetty, mitä hänestä oli tullut; silloin tällöin hän ilmestyi
-kotiin tahtomaan rahaa; häntä peljättiin ja hävettiin, ja ajateltiin,
-mitä hänestä kerran vielä saataisiinkaan kuulla; ja kuitenkin he
-rakastivat häntä. Christophe näki hänet kerran. Hän oli silloin
-Cécilen luona: ovikello soi; äiti meni avaamaan. Viereisessä huoneessa
-syntyi sananvaihto, joka muuttui kovaääniseksi. Cécile tuli kovin
-rauhattomaksi ja meni vuorostaan ulos, jättäen Christophen yksin.
-Kiistelyä jatkui, ja vieraan ääni kuului uhkaavalta; Christophe
-ajatteli, että hänen täytyi ehkä mennä naisten avuksi: hän aukaisi
-oven. Parhaiksi ennätti hän nähdä aika lailla rappeutuneen nuoren
-miehen, joka käänsi hänelle selkänsä: Cécile syöksyi Christophen luo,
-ja rukoili häntä menemään sisään. Hän tuli sitten Christophen kanssa
-toiseen huoneeseen. He istuivat hetken vaiti. Viereisessä kamarissa
-ärhenteli tulokas yhä, muutamia minutteja; sitten hän lähti pois ja
-paukahutti oven mennessään kiinni. Cécileltä pääsi huokaus, ja hän
-sanoi Christophelle:
-
--- Niin... se oli veli.
-
-Christophe ymmärsi hänet:
-
--- Ah, vastasi hän... Tiedän sen... Minullakin on sellainen...
-
-Cécile otti häntä kädestä, syvästi säälien:
-
--- Teilläkin?
-
--- Niin, sanoi Christophe... Ne ovat niitä perhe-iloja.
-
-Cécile nauroi; sitten juttelivat he muusta. Ei, perhe-ilot eivät
-viehättäneet Cécileä laisinkaan, eivätkä naimiskaupat sokaisseet hänen
-silmiään: miehistä ei ollut paljon mihinkään. Riippumattoman ihmisen
-elämällä oli omat hyvät puolensa: Cécilen äiti oli kauan kaivannut
-tällaista vapautta; Cécilellä ei ollut halua hukata sitä. Ainoa haave,
-mikä hänessä kyti ja millä hän silloin tällöin huvittelihe, oli
-toivomus, ettei hänen tarvitsisi antaa soittotunteja ja että hän saisi
-olla aina maalla, -- jospa se voisi joskus toteutua, Jumala tiesi,
-milloin! Mutta Cécile ei ottanut edes vaivakseen kuvitella, millaista
-se elämä olisi: hänestä oli turhaa ajatella niin epävarmoja asioita;
-parempi oli maata, -- ja tehdä töitään...
-
-Ja odottaessaan tuota tuulentupaansa vuokrasi hän aina kesäksi erään
-pikku huvilan lähellä Parisia ja asui siinä kahden kesken äitinsä
-kanssa. Se oli parinkymmenen minutin päässä kaupungista junamatkaa.
-Huvila oli sievoisen kaukana asemalta, aivan yksinäisellä paikalla,
-laadultaan epämääräisten maiden keskellä, joita sanottiin pelloiksi;
-ja Cécile tuli sinne usein kaupungista sangen myöhään yön pimeydessä.
-Mutta hän ei peljännyt; hän ei uskonut koskaan mihinkään vaaraan.
-Hänellä oli kyllä revolverikin; mutta hän unohti sen aina kotiin.
-Sitäpaitsi olisi hän tuskin sitä osannut laukaistakaan.
-
-Cécilen vieraana ollessaan soitatti Christophe tuolla tytöllä. Hänestä
-oli huvittavaa nähdä, miten Cécile syventyi sävelteoksiin; se onnistui
-varsinkin silloin kun Christophe ohjasi parilla sanalla hänet siihen
-tunnelmaan, mikä oli ilmaistava. Christophe huomasi, että Cécilellä
-oli erinomainen ääni: tyttö itse ei ollut sitä aavistanutkaan. Hän
-pakotti Cécilen harjoittelemaan: laulatti hänellä saksalaisia _Liedejä_
-tai omia sävellyksiään; Cécile innostui ja edistyi nyt niin hyvää
-vauhtia, että hän itsekin hämmästyi, ja aivan samoin Christophe.
-Cécile oli ihmeteltävän lahjakas. Musiikin kipinä oli singahtanut kuin
-sattumalta tähän pieneen parisilaiseen pikkuporvarittareen, jossa ei
-ole ollut rahtuakaan taiteilijan tunnetta. _Filomela_ -- (Christophe
-kutsui häntä sillä nimellä) -- jutteli joskus musiikista Christophen
-kanssa, mutta aina käytännöllisellä, ei koskaan tunteellisella tavalla;
-hänestä ei näyttänyt olevan mieltäkiinnittävää muu kuin laulun ja
-pianonsoiton teknillinen puoli. Mutta useammin, milloin he eivät
-soittaneet, puhelivat he keskenään varsin porvarillisista asioista:
-talous- ja keittiötoimista, kotoisista askareista. Ja Christophe,
-joka ei olisi mitenkään voinut sietää tällaisia juttuja jonkun
-porvarisrouvan parissa, piti niitä aivan luonnollisina Filomelan kanssa
-keskustellessaan.
-
-Niin viettivät he yhdessä iltojaan, kahden kesken, ja pitivät
-vilpittömästi toisistaan, aivan rauhallisin ja melkeinpä kylminkin
-tuntein. Eräänä iltana, kun Christophe oli tullut päivälliselle
-Cécilen vuokraamaan huvilaan maalle ja innostui juttelemaan tavallista
-myöhempään, puhkesi kova rajuilma. Kun hän sitten aikoi lähteä
-kaupunkiin viimeisellä junalla, niin satoi kaatamalla ja tuuli raivosi;
-Cécile sanoi hänelle:
-
--- Älä mene vielä! Pääsethän huomenaamuna.
-
-Christophe sai yösijan pienessä salissa, tilapäisesti kyhätyllä
-vuoteella. Ohut väliseinä erotti hänet Cécilen makuuhuoneesta, eivätkä
-ovetkaan olleet kunnollisesti suljettavat. Hän kuuli sängyssään toisen
-sängyn rasahdukset ja nuoren naisen rauhallisen hengityksen. Viiden
-minuutin päästä nukkui Cécile jo syvässä unessa; ja pian nukahti
-myöskin Christophe, eikä pieninkään häiritsevä ajatus sipaissut hänen
-sieluaan.
-
-Samoihin aikoihin sai hän vielä muitakin ystäviä: tuntemattomia
-ystäviä, joita hänen teoksensa vetivät hänen puoleensa. Enimmät heistä
-elivät kaukana Parisista, ja siellä syrjässäkin omien seiniensä
-sisällä, eivätkä kohdanneet Christophea kertaakaan. Pintapuolisestakin
-menestyksestä saattaa olla jotakin hyvää: se tekee taiteilijan
-tuhansien loitolla elävien kunnon ihmisten tuttavaksi, joita hän
-ei olisi koskaan voinut lähestyä, elleivät sanomalehtien typerät
-artikkelit olisi häntä auttaneet. Christophe joutui väleihin eräiden
-tällaisten kanssa. He olivat yksinäisiä nuoria miehiä, vaikeissa
-oloissa taistelevia, koko sielustaan ihannetta kohti kaipaavia,
-ihannetta, josta heillä ei ollut varmuutta; ja nyt vetivät he itseensä
-kiihkeästi Christophen veljellistä sielua. Tai olivat he vähäpätöisiä
-maaseutulaisia, jotka olivat lukeneet hänen Liedinsä ja kirjoittivat
-nyt hänelle kirjeitä, niinkuin aikoinaan vanha Schulz, ja tunsivat
-olevansa hänen hengenheimolaisiaan. Vieläpä oli heissä köyhiä
-taiteilijoitakin, -- muun muassa eräs säveltäjä, -- jotka eivät olleet
-onnistuneet eivätkä voineet onnistua saamaan edes yleisömenestystä,
-saatikka sitten ilmaisemaan omaa sieluaan; he olivat kovin onnellisia,
-kun nyt Christophe toteutti heidän aatteitaan. Ja kaikkein rakkaimpia
-Christophesta olivat ehkä ne heistä, jotka kirjoittivat hänelle nimeään
-ilmaisematta, joten he voivat puhua hänelle vapaimmin, purkaa naivisti
-ilmi koko liikuttavan luottamuksensa vanhimpaan veikkoonsa, joka oli
-nyt tullut heitä auttamaan. Christophen sydän paisui hellyydestä, kun
-hän ajatteli, ettei hän saisi tuntea koskaan noita jaloja sieluja,
-joille hän olisi niin mielellään osoittanut rakkauttaan; ja hän suuteli
-näiltä oudoilta tulleita kirjeitä, aivan kuin niiden tekijätkin olivat
-suudelleet Christophen _Liedejä_; ja kukin heistä ajatteli tahollaan:
-
--- Kuinka hyvää nämä kalliit sivut minulle tekevät.
-
-Niin muodostui kaikkeuden tavallisen rytmilain mukaan Christophen
-ympärille koko se neron pikku perhe, jonka keskustana mestari on ja
-joka saa ravintonsa häneltä ja antaa hänelle ravintoa; se kasvaa
-vähitellen ja muodostaa viimein suuren kollektivisen sielun, jonka
-lämmönahjona hän on, valaisevan tähden, sielullisen planeetan tavoin
-kiertäen avaruudessa ja liittäen veljeskuoronsa sfeerien harmoniaan.
-
-Sillaikaa kuin tämä mystillinen yhdysside punoutui Christophen ja hänen
-näkymättömien ystäviensä välille, tapahtui myöskin hänen taiteellisessa
-katsomuksessaan uudistus; hän laajeni ja tuli inhimillisemmäksi.
-Hän ei tahtonut enää musiikkia, joka oli yksinpuhelua, puhetta
-pelkästään itselleen; vielä vähemmän tieteellistä rakentelua pelkästään
-ammattimiehiä varten. Hän tahtoi, että taide olisi yhteyttä muiden
-ihmisten kanssa. Ei ole elävää taidetta muu kuin se, joka yhdistyy
-toisiin. Yksinpä Johan Sebastian Bachia liitti, hänen pahimmilla
-eristymisen hetkilläänkin, muihin se uskonnollinen hartaus, jonka
-ilmaisija hänen taiteensa oli. Händel ja Mozart kirjoittivat asian
-pakosta yleisölle, eivätkä yksinomaan itselleen. Jopa Beethoveninkin
-täytyi ottaa lukuun suuri lauma. Se on terveellistä. On hyvä, että
-ihmiskunta huomauttaa silloin tällöin neroilleen:
-
--- Mitä on taiteessanne minua varten? Jos siinä ei ole mitään, saatte
-mennä!
-
-Tästä pakosta on itselleen nerolle suurin hyöty. On kyllä sellaisiakin
-suuria taiteilijoita, jotka ilmaisevat pelkästään itseään. Mutta
-suurimmat ovat ne, joiden sydän syttyy kaikille. Kuka tahtoo nähdä
-elävän Jumalan kasvoista kasvoihin, hänen ei pidä etsiä sitä
-ajatuksensa autiosta avaruudesta, vaan ihmisten rakkaudesta.
-
-Nykyajan taiteilijat olivat kaukana tästä rakkaudesta. He eivät
-kirjoittaneet muille kuin turhamaiselle valiojoukoille, enemmän tai
-vähemmän anarkistiselle, yhteiskunnan elämästä irtautuneelle joukolle,
-jonka kunnianasiana oli välttää muiden ihmisten ennakkoluuloja ja
-sokeita kiihkoja tahi nauraa niille. Terveellistä todellakin: leikata
-jäsenensä irti elämästä, ettei olisi sellainen kuin muut! Kuolema
-periköön siis heidät! Me sen sijaan lähdemme elävien joukkoon, me
-juomme maan nisistä, niistä lähteistä, joissa virtaa kaikki sukujemme
-syvin ja pyhin; me juomme isiemme rakkautta sukuun ja maaperään.
-Maailman vapaimpana aikana, sen kansakunnan keskuudessa, joka palveli
-palavimmin kauneutta, sinä aikana jumaloi italialaisen renessanssin
-nuori kuningas, Rafael, äitiyttä _Trasteveren_ madonnissaan. Kuka
-tekee meille nykyään _Madonna della Sedian_ sävelillä? Kuka luo
-meille musiikkia kaikkia elämän hetkiä varten? Sellaista miestä ei
-Ranskassa ole yhtään ainoaa. Kun te, ranskalaiset, tahdotte lahjoittaa
-kansallenne lauluja, täytyy teidän tyytyä lainaamaan muinaisten
-saksalaisten mestarien musiikkia. Kaikki teidän taiteessanne on vielä
-tekemättä, tai tehtävä uudestaan, pohjasta huippuun saakka...
-
-Christophe oli kirjeenvaihdossa Olivier ystävänsä kanssa, joka oli
-nykyään asettunut erääseen pikkukaupunkiin. Hän koetti kirjeellisesti
-pitää vireillä heidän entistä yhteistyötään, tuota työtä, joka
-äskeisinä yhdessä-olon aikoina oli kantanut niin runsaita hedelmiä.
-Hän olisi tahtonut häneltä kauniita runotekstejä, jotka olisivat
-sopineet jokaisen päivän kaikkiin ajatuksiin ja askareihin,
-sellaisia kuin vanhat saksalaiset _Liedit_ ovat perussävyltään.
-Lyhyitä fragmentteja pyhistä kirjoista, hindulaisten runoista,
-vanhasta Kreikan filosofiasta, uskonnollisista tai moralisista
-oodeista, pieniä luonnonmaalauksia, lemmen ja perheen tunnelmia,
-iltojen, aamujen ja öitten runoelmia, yksinkertaisia ja terveitä
-sydämiä varten. Viisi kuusi säkeistöä kuhunkin _Liediin_ riittää;
-mitä yksinkertaisimpia ilmaisumuotoja: ei tiedemäistä erittelyä, ei
-hienosteltua sulosointuisuutta. Mitä minä teen teidän esteettisellä
-taituruudellanne? Rakastakaa minun elämääni, auttakaa minua sitä
-rakastamaan, ja elämään. Kirjoittakaapa minulle vanhankansan
-_Messuja, Aamu-_ ja _Iltamessut_. Ja etsikäämme yhdessä kirkkain ja
-melodisin sävelmuoto. Karttakaamme kuin ruttoa taiteellista sanontaa,
-sitä ammattilaisten napertelua, joka on nykyjään niin ominainen
-ranskalaisille kirjailijoille ja varsinkin säveltäjille. Täytyy
-uskaltaa puhua niinkuin mies eikä "taiteilija", taituri. Täytyy
-ammentaa kaikille yhteisestä kaivosta, ja käyttää kursailematta
-tavallisia muotoja, joita vuosisadat ovat merkillään leimanneet ja
-sielullaan täyttäneet. Katsokaa, miten isät ennen tekivät. Gluckin,
-sinfoniain säveltäjän ja hänen aikansa _Lied_-mestarien melodiset
-lauselmat ovat usein jokapäiväisiä ja porvarillisia verrattuina Johan
-Sebastian Bachin ja Rameaun perin hienostuneisiin ja oppineisiin
-fraaseihin. Tuosta maaperän tunnusta johtuukin suurten klassikkojen
-mehukkuus ja ääretön suosio yleisön silmissä. He ovat lähteneet
-sellaisista kaikkein koruttomimmista musikalisista muodoista kuin
-_Lied, Singspiel_; juuri ne jokapäiväisen elämän kukkaset ovat
-painaneet leimansa Mozartin tai Weberin lapsuuteen. -- Tehkää samoin.
-Kirjoittakaa lauluja kaikelle maailmalle. Sille pohjalle rakennatte
-sitten kvartetteja ja sinfonioita. Miksi mennä merta etemmäksi kalaan?
-Eihän pyramidia aleta rakentaa huipusta. Teidän nykyiset sinfonianne
-ovat päättömiä ruumiita, vatsattomia ajatuksia. Oi, kaunosielut, tulkaa
-lihaksi! Tarvitaan kokonaiset sukupolvet kärsivällisiä musiikkimiehiä,
-jotka ilomielin ja hurskaasti veljestyvät kansansa kanssa.
-Säveltaidetta ei yhdessä päivässä rakenneta.
-
-Christophe ei rajoittunut sovittamaan näitä periaatteitaan pelkästään
-musikkiin; hän kehoitteli ystäväänsä ryhtymään samanlaisen liikkeen
-etunenään kirjallisissakin asioissa:
-
--- Nykyiset kirjailijat, sanoi Christophe, tuhlaavat voimaansa
-ihmisharvinaisuuksien tai sellaisten tapausten kuvailemiseen, jotka
-ovat tavallisia ainoastaan epänormaaleissa ryhmäkunnissa, terveiden
-ja toimivien ihmisten suuren yhteiskunnan ulkopuolella. Koska he itse
-ovat vetäytyneet ulos elämän ovesta, jätä heidät ja mene ihmisten
-pariin. Näytä arkipäiväin ihmisille elämä sen kaikkina hetkinä: se on
-syvempi ja äärettömämpi kuin meri. Pieninkin meistä kantaa sisällään
-rajattomuuksia. Se rajaton on jokaisessa sellaisessa ihmisessä, joka
-osaa yksinkertaisen keinon olla ihminen; se on rakastuneissa, se on
-ystävässä ja naisessa, joka maksaa tuskallaan synnytyksensä päivän
-riemukkaan kunnian, se on kaikissa niissä, jotka uhraavat itsensä ja
-jäävät kätköön, niin ettei heistä maailma tiedä milloinkaan mitään;
-se on juuri se elämän virta, joka juoksee yhdestä meistä toiseen, ja
-jälleen hänestä meihin... Kirjoita jonkun tuollaisen vaatimattoman
-ihmisen yksinkertaisesta elämästä, perätysten seuraavien päivien ja
-öiden levollinen eepos, vuorokausien, jotka ovat kaikki samanlaisia ja
-kuitenkin erilaisia, kaikki saman äidin lapsia, maailman ensimäisestä
-päivästä alkaen. Kirjoita siitä yksinkertaisesti, niin kuin elämän
-kulku käy. Älä välitä sanamuodoista, ylevistä ilmaisuista, joihin
-nykyajan taiteilijat hukkaavat voimansa. Sinähän puhut kaikille:
-puhu kaikkien kieltä. Ei ole ylhäisiä eikä arkipäiväisiä sanoja, ei
-puhdasta eikä hiomatonta tyyliä; ei ole muuta merkitsevää kuin se,
-sanotaanko selvästi, mitä on sanottava. Antaudu kokonaan siihen, mitä
-teet: ajattele, mitä ajattelet, ja tunne, mitä tunnet. Sydämesi rytmi
-lennättäköön kynääsi! Tyyli on samaa kuin henki.
-
-Olivier hyväksyi Christophen mielipiteet; mutta hän vastasi hieman
-pilkallisesti:
-
--- Sellainen teos voisi kyllä olla kaunis; mutta se ei pääsisi koskaan
-niiden käsiin, jotka osaisivat sitä lukea. Kritiikki kuristaisi sen
-kuoliaaksi heti matkan alussa.
-
--- Kas vaan sinua, ranskalaista pikkuporvaria! vastasi Christophe.
-Sinä siis välität siitä, mitä kritiikki kirjoista ajattelee tai ei
-ajattele!... Kritiikillä, poika-parka, ei ole muuta merkitystä kuin
-että se rekisteröi kirjailijain voittoja tai tappioita. Pidä vain
-huoli voitoistasi... Minä olen jo arvostelijoista päässyt! Opi sinäkin
-pääsemään...
-
-Mutta Olivier oli oppinut pääsemään jo paljosta muustakin! Hän oli
-pääsemäisillään taiteesta, Christophesta ja koko maailmasta. Tähän
-aikaan ei hän ajatellut muuta kuin Jacquelinea, eikä Jacqueline muuta
-kuin häntä.
-
-
-
-
-Heidän rakkautensa itsekkyys oli hävittänyt heidän ympäriltään kaiken
-muun; se poltti varomattomasti kaikki tulevankin ajan varastot loppuun.
-
-Se oli alkavan lemmen juovuttavaa kiihkoa; sen vallassa ajattelevat
-toisiinsa takertuneet olennot ainoastaan, kuinka niellä toinen
-toisensa... Jokaisella ruumiinsa ja sielunsa solulla koskevat he
-toisiinsa, nauttivat toisistaan, koettavat tunkeutua toisiinsa. He
-kahden ovat kokonainen kaikkeus, jossa ei ole lakeja, kaaos, joka on
-pelkkää rakkautta ja jossa yhteen sekautuneet elementit eivät vielä
-tiedä, missä suhteessa he eroavat toisistaan, vaan koettavat ahnaasti
-ahmia toisiaan. Kaikki toisen ominaisuudet hurmaavat toista: toinen on
-vielä toista itseään. Mitä on heillä maailman kanssa tekemistä? Kuten
-antiikin Androgyne, joka nukkui sopusointuisen hekumansa unessa, ovat
-heidänkin silmänsä suljetut maailmalta, koko maailma on heissä...
-
-Oi, te päivät ja yöt, jotka olette yhtä ainoaa unten kudosta, te
-tunnit, jotka väistytte kuin kauniit, valkeat pilvet taivaalla
-ja joista ei säily mitään muuta kuin valoisa vana häikäistyyn
-silmään, lämmin henkäys, joka ympäröi ihmisen keväisellä, suloisella
-riutumuksella, ruumiitten kultainen hehku, aurinkoisen rakkauden
-kietova köynnös, puhdas häpeämättömyys, syleilyt, hulluttelut,
-huokaukset, onnellinen nauru, onnelliset kyyneleet, -- oi, mitä jää
-sittemmin jäljelle teistä, te onnen tomu? Tuskin jaksaa sydän enää
-teitä muistaa: sillä silloin kuin te olitte, ei aikaa ollut.
-
-Päivät kaikki samanlaisia... Suloinen sarastus... Unen syvyydestä
-kohoaa yhtäaikaa nuo kaksi toisiinsa kietoutunutta ruumista; kasvoilla
-hymy, hengitys yhtyy toisen hengitykseen, silmät aukeavat yhdessä,
-katselevat toisiinsa ja suutelevat... Nuorekasta aamuisten hetkien
-raikkautta, neitsyeellistä ilmaa, jossa hehkuvien ruumiiden kuume
-talttuu... Loppumattomien päivien hekumallista unen houretta, jonka
-pohjalla humisee öitten huuma... Kesäisinä iltapäivinä uneksintaa
-kedoilla, samettisen pehmeillä niityillä, valkeiden, korkeain
-poppelipuiden suhisevan lehdistön alla... Unelmia kauniina iltoina,
-jolloin palataan yhdessä säteilevän taivaan alla lemmen vuodetta kohti,
-käsi toisen kainalossa tai kädessä. Tuuli värähyttelee pensaikon oksia.
-Taivaan kirkkaalla merellä väikkyy hopeaisen kuun vaalea untuva.
-Tähti lentää ja kuolee, -- sydän hiukkasen värähtää, -- kokonainen
-maailma sammuu äänettömästi. Matkan varrella sivuuttaa läheltä jokin
-varjo, nopeasti ja vaiti. Kaupungin kellot soittavat huomista juhlaa.
-He pysähtyvät hetkeksi, nainen painautuu miehen puoleen, he seisovat
-puhelematta... Ah, jos koko elämä seisoisi niin, liikkumatta kuin tällä
-hetkellä!... Jacqueline huokaisee ja sanoo:
-
--- Miksi minä sinua rakastan niin?...
-
-Viivyttyään muutaman viikon Italian matkallaan olivat he asettuneet
-erääseen läntisen Ranskan kaupunkiin, johon Olivier oli määrätty
-opettajaksi. He eivät seurustelleet juuri kenenkään kanssa. He
-eivät välittäneet paljon mistään. Kun heidän oli pakko lähteä
-kyläilylle, ilmeni heidän häikäilemätön välinpitämättömyytensä niin
-skandaalimaisessa muodossa, että se loukkasi toisia ja hymyilytti
-toisia. Kaikki sanat luiskahtivat heistä irti, koskematta heihin
-ollenkaan. He olivat julkealla tavalla vakavan näköiset kuin nuoret
-parit ainakin; tuntui kuin he olisivat sanoneet:
-
--- Te muut, te ette tiedä mitään... Jacquelinen hajamielisistä
-ja hiukan jöröistä kasvoista ja hänen miehensä onnellisista ja
-epätarkkaavista silmistä saattoi lukea:
-
--- Jos te tietäisitte, miten ikäviä te meistä olette!... Milloin tästä
-nyt pääsee kahden kesken?
-
-Toisten joukossa eivät he peitelleet kahdenkeskisyyttään. Vähän
-väliä saattoivat muut yllättää heidän katseensa puhumassa toistensa
-kanssa muiden keskustelusta välittämättä. Heidän ei tarvinnut
-toisiaan nähdäkseen katsella toisiinsa; ja he hymyilivät: sillä
-he tiesivät, että he ajattelivat molemmat yhtaikaa samaa. Kun he
-pääsivät kahden kesken, pois seurustelun taakan alta, kirkaisivat
-he ilosta ja hulluttelivat aivan kuin pienet lapset. He olivat kuin
-kymmen-vuotiaita. He laskettelivat keskenään pikku rivouksia. He
-mainitsivat toisiaan veitikkamaisilla hyväilynimillä. Jacqueline kutsui
-miestään nimillä: Olive, Olivet, Olifant, Fanni, Mami, Mime, Minaud,
-Guinaud, Kaunitz, Cosima, Koburg, Panot, Nacot, Ponette, Naquet ja
-Kanot. Hän tekeytyi pieneksi tytön-vekkuliksi. Mutta hän tahtoi olla
-toiselle kaikkea samallaikaa, kaikkea rakkautta yhdessä: äiti, sisar,
-kihlattu, vaimo ja rakastajatar.
-
-Jacqueline ei tyytynyt ottamaan osaa pelkästään hänen iloihinsa; kuten
-hän oli itsekseen päättänytkin, yhtyi hän myöskin hänen työhönsä: sekin
-oli leikkiä. Ensi aikoina ryhtyi hän siihen sellaisen naisen innolla ja
-huvilla, jolle työ on jotain uutta: näytti kuin kaikkein kuivimmatkin
-tehtävät, kopioiminen arkistossa, joutavanpäiväisten kirjain
-kääntäminen, olisi ollut hänelle nautintoa: se kuului hänen elämänsä
-ohjelmaan, joka nykyään oli sangen puhdas ja vakava, kokonaan pyhitetty
-yleville ajatuksille ja yhdessä työskentelylle. Ja kaikki meni
-erinomaisesti niin kauan kuin rakkaus valaisi heitä: sillä Jacqueline
-ei ajatellut muuta kuin miestään, eikä yhtään sitä, mitä hän teki.
-Kaikkein kummallisinta oli, että mitä hän tekikin, oli tulos hyvä.
-Hänen älynsä selvitti kuin leikillä abstraktisimmatkin tieteelliset
-asiat, joihin hänen olisi ollut ylen vaikea syventyä toisenlaisina
-elämänsä aikoina; rakkaus oli ikäänkuin temmaissut hänen olemuksensa
-ylös maasta; hän ei sitä huomannut: niinkuin unissakulkija kävelee
-katoilla, liikkui hänkin rauhallisesti ja mitään näkemättä vakavassa ja
-riemukkaassa unessaan...
-
-Ja sitten alkoi hän nähdä kattoja; eikä se tehnyt häntä levottomaksi;
-mutta hän kysyi itseltään, mitä hän teki siellä ylhäällä, ja hän
-meni sisään ja sulkeutui huoneeseensa. Työ tuli hänelle ikäväksi.
-Hän vakuutteli itselleen, että se häiritsi hänen rakkauttaan.
-Varmaankin, sillä hänen rakkautensa ei ollut enää niin voimakasta kuin
-ennen. Mutta siitä heikontumisesta ei näkynyt vielä merkkiäkään. He
-eivät voineet vielä elää hetkeäkään erillään toisistaan. He olivat
-kuolla ikävään muualla, he pönkittivät ovensa kiinni, he eivät
-lähteneet enää mihinkään vieraskutsuihin. He olivat mustasukkaisia
-niille, jotka olivat jommallekummalle heistä helliä; mustasukkaisia
-toistensa askareillekin, kaikelle, joka häiritsi heidän rakkauttaan.
-Kirjeenvaihto Christophen kanssa harveni. Jacqueline ei pitänyt
-Christophesta: hän oli hänen kilpailijansa, hän edusti kokonaista
-ajanjaksoa Olivierin elämässä, aikaa, jolloin Jacqueline ei vielä ollut
-Olivierilla olemassa; ja kuta enemmän Christophella näytti olleen
-paikkaa Olivierin elämässä, sitä kiihkeämmin koetti Jacqueline häneltä
-sen nyt vaistomaisesti riistää. Varsinaisesti juonta punomatta eroitti
-Jacqueline viekkaasti Olivierin hänen entisestä ystävästään; hän ivaili
-Christophen omituisuuksia, hänen muotoaan, hänen kirjoitustapaansa,
-taiteilijasuunnitelmiaan; sitä ei hän tehnyt suinkaan pahalla, siinä
-ei ollut edes koirankurisuutta: itse luonto piti huolen siitä kaikesta
-Jacquelinen puolesta: Olivier oli huvitettu noista huomautuksista;
-hän ei nähnyt niissä mitään ilkeyttä; hän luuli yhä rakastavansa
-Christophea niinkuin ennenkin; mutta hän ei rakastanut nyt enää
-hänen personaansa: ja silloin on ystävyys vähissä; hän ei huomannut,
-että hän lakkasi vähitellen häntä ymmärtämästä, hänen mieltään eivät
-liikuttaneet enää hänen aatteensa, tuo sankari-ihanteellisuus, joka
-oli ennen yhdistänyt heidät toisiinsa... Rakkaus on nuorille sydämille
-liian suurta onnea; mikä usko voi olla enää arvokas sen rinnalla?
-Rakastetun ruumis, hänen sielunsa, jonka saa poimia itselleen tuosta
-pyhästä ruumiista, ovat kaiken tieto ja suurin usko. Kuinka säälivästi
-hymyillen katsookaan silloin kaikkea, mitä toiset jumaloivat, sitä,
-mitä itsekin ennen jumaloi! Valtavasta elämästä ja sen tuimasta
-ponnistuksesta ei näe enää muuta kuin hetken kukkasen, jota uskoo
-kuolemattomaksi... Rakkaus siemaisi Olivierin itseensä. Alussa oli
-hänen onnellaan vielä voimaa ilmaista itseään sievissä runoissa.
-Sitten tuntui sekin hänestä turhalta: se oli rakkaudelta varastettua
-aikaa. Ja Jacqueline samoin kuin hänkin ryhtyi nyt itsepintaisesti
-hävittämään kaikki muut elämän perussyyt, kaatamaan elämän puuta, jonka
-tukea vailla rakkauden köynnöskin kuolee. Niin tuhosivat he toisiaan
-onnessaan.
-
-Ah, onni käy niin pian totutuksi! Kun itsekäs onni on elämän ainoana
-tarkoitusperänä, joutuu elämä piankin tarkoitustaan vaille. Siitä tulee
-paha tapa, myrkynhuumaus, jota ilman ei voi enää olla. Ja kuitenkin on
-tarpeellista, ettei alati ole onnellinen!... Onni on pelkästään tuokio
-kaikkeuden rytmissä, toinen niistä navoista, joiden välillä elämän
-heiluri liikkuu: jos tahtoisi pysäyttää heilurin, täytyisi se rikkoa...
-
-He tunsivat "tuon hyvinvoinnin ikävyyden, joka sysää herkkätuntoisuuden
-pois oikealta tolaltaan." Suloiset hetket tulivat harvemmiksi,
-ne herpoutuivat, kalpenivat aivan kuin kukat ilman vettä. Taivas
-oli yhä sininen; mutta se ei ollut aamun keveää ilmaa. Kaikki oli
-liikkumatonta; luonto vaikeni. He olivat kahden, kuten olivat
-toivoneet. -- Ja heidän sydäntänsä kouristi.
-
-Heille tuli määrittelemätön tyhjyyden tunne, omituinen ikävystyminen,
-jolla oli suloutensa. He eivät tienneet, mitä se oli; se oli
-jonkinlaista hämärää levottomuutta. He muuttuivat ylen herkiksi
-kaikille vaikutuksille, sairaloisella tavalla. Heidän hiljaisuutta
-kuuntelemaan jännittyneet hermonsa värähtelivät kuin lehdet
-pienimmästäkin odottamattomasta elämän kosketuksesta. Jacqueline
-sai asein kyyneleitä silmiinsä, vaikkei hän tiennyt, mitä hän
-itki; eivätkä ne vuotaneet enää pelkästään rakkaudesta, miten hän
-koettikin sitä itselleen uskotella. Riistäydyttyään irti ennen häitä
-eletyistä kiihkeistä ja kiduttavista vuosista joutui Jacqueline nyt
-äkkipysähdykseen saavutetun päämaalin edessä, -- (saavutetun ja jo
-sivuutetun) -- pysähdykseen, jolloin kaikki uusi liikkuminen, -- (ja
-ehkäpä entinenkin toiminta) -- oli tarpeetonta, mikä syöksi hänet
-sellaiseen sekaannukseen, ettei hän voinut sitä selittää ja että se
-lamautti hänet tyyten. Hän ei myöntänyt sitä itselleen; hän syytti
-siitä jonkinlaista hermostunutta väsymystä, hän koetti nauraa sille
-mutta hänen naurunsa oli yhtä levotonta kuin hänen kyyneleensäkin.
-Uljaasti tahtoi hän ryhtyä jälleen työhön. Ensi yrityksellä hän
-huomasi, ettei hän voinut ymmärtää, kuinka hän oli ennen saattanut
-kiintyä niin typeriin tehtäviin: hän heitti ne nyt inhoten silleen.
-Sitten yritti hän solmia jälleen suhteita ihmisten kanssa: siinäkään
-hän ei onnistunut sen paremmin; tottumuksesta oli jo tullut toinen
-luonto, hän oli jo kadottanut entisen kykynsä seurustella ihmisten
-kanssa ja puhua niillä keskinkertaisilla sanoilla, joita elämä pakottaa
-meidät käyttämään: hän piti niitä nyt hullunkurisen kömpelöinä; ja
-silloin heittäytyi hän taas äskeiseen kahdenkeskiseen ja eristettyyn
-elämään, koettaen vakuuttaa itselleen näiden onnettomien kokemusten
-nojalla, ettei maailmassa tosiaan ollut muuta hyvää kuin rakkaus.
-Ja jonkin aikaa hän todellakin näytti rakastuneemmalta kuin koskaan
-ennen. Mutta se johtuikin siitä, että hän ainoastaan tahtoi rakastaa.
-Olivier ei ollut niin leimahtava luonne ja hänen hyväsydämisyytensä oli
-suurempi, joten hän pelastui vielä toistaiseksi näistä tuskista; hän ei
-tuntenut vielä muuta kuin silloin tällöin epämääräistä väristystä. Sitä
-paitsi säästi hänen rakkauttaan jossakin määrin jokapäiväinen työ, tuo
-virka, josta hän ei laisinkaan pitänyt. Mutta kun hän samalla oli kovin
-herkkävaistoinen ja kun kaikki ilmaukset siitä, mitä tapahtui hänen
-rakastettunsa sydämessä, herättivät vastakaiun hänessäkin, niin tarttui
-Jacquelinen salainen levottomuus pian myöskin häneen.
-
-Kerran iltapuolella kävelivät he yhdessä maalla. He olivat jo etukäteen
-nauttineet tästä kävelyretkestä ja kauniista ilmasta. Luonto hymyili
-heidän ympärillään. Mutta heidän kohdalleen lankesi jo ensimäisillä
-askeleilla synkän ja uupuneen surullisuuden varjo; he tunsivat hyytävää
-tuskaa. Mahdotonta puhua. He pakottivat itsensä kuitenkin puhumaan;
-mutta jokainen sana, minkä he toisilleen virkkoivat, herätti onton
-kaiun heitä ympäröivässä tyhjyydessä. He tekivät kävelyretkensä aivan
-kuin automaatit, näkemättä ja kuulematta mitään. He tulivat kotiin
-kouristus sydämessä. Oli jo hämärä; huoneisto oli tyhjä, pimeä ja
-kylmä. He eivät sytyttäneet heti lamppua, jotteivät olisi nähneet
-toisiaan. Jacqueline meni kamariinsa, hän ei ottanut päästään hattua
-eikä yltään vaippaa, vaan istahti vaiti ikkunan ääreen. Olivier asettui
-viereisessä huoneessa samoin pöytänsä eteen. Ovi huoneiden välillä oli
-auki; he olivat niin lähellä toisiaan, että olisivat voineet kuulla
-toistensa hengityksen. Ja illan hämärässä he nyt molemmat itkivät
-hiljaa, katkerasti. He painoivat kätensä suutaan vasten, ettei toinen
-olisi kuullut. Viimein sanoi Olivier ahdistuksissaan:
-
--- Jacqueline...
-
-Jacqueline vastasi kyyneleitään niellen:
-
--- Niin?
-
--- Etkö tule tänne?
-
--- Minä tulen.
-
-Hän riisui kävelyasunsa, meni ja huuhteli silmänsä. Olivier sytytti
-lampun. Jonkin minutin päästä tuli Jacqueline hänen huoneeseensa. He
-eivät katsoneet toisiinsa. Molemmat tiesivät, että toinen oli itkenyt.
-Eivätkä he voineet toisiaan lohduttaa: sillä he tiesivät, miksi he
-olivat itkeneet.
-
-Tuli hetki, jolloin he eivät enää jaksaneet salata sielunsa
-sekaannusta. Ja kun he eivät tahtoneet tunnustaa sen syytä, koettivat
-he löytää jotakin veruketta; eikä sitä ollutkaan vaikea löytää. He
-syyttivät maaseutuelämän ikävyyttä ja ympäristöä, jossa he asuivat. Se
-helpotti heitä. Herra Langeais, jolle tytär ilmoitti ikävystymisestään,
-ei ihmetellyt, että Jacqueline alkoi väsyä sankaruuteensa. Hän käytti
-suhteitaan eräisiin valtiollisiin henkilöihin vävynsä hyväksi ja sai
-hänet nimitetyksi toimeen Parisiin.
-
-Kun tämä hyvä uutinen saapui, niin tanssi Jacqueline ilosta ja
-sai takaisin koko entisen onnensa. Ikävä seutu tuntui heistä nyt
-mieluiselta, nyt, kun heidän täytyi se jättää; he olivat siroitelleet
-sinne kaikkialle niin paljon rakkauden muistoja. Viimeiset päivät
-menivät heiltä etsiskellessä ja katsellessa rakkautensa merkkipaikkoja,
-Se toivioretki henki haikeaa alakuloisuutta. Nuo tyynet seudut olivat
-nähneet heidät onnellisina. Sisäinen ääni kuiskutti heille kummallekin:
-
--- Sinä tiedät nyt, minkä jätät. Tiedätkö, mitä on tuleva?
-
-Jacqueline itki lähtöpäivän edellisen illan. Olivier kysyi häneltä,
-miksi hän itki. Jacqueline ei tahtonut puhua. Silloin ottivat he
-paperiarkin ja kirjoittivat ajatuksensa siihen, niinkuin heillä aina
-oli tapana, milloin sanojen kaiku peloitti heitä:
-
--- Pikku, rakas Olivier...
-
--- Rakas pikku Jacqueline...
-
--- Minun on niin ikävä lähteä.
-
--- Lähteä mistä?
-
--- Sieltä, jossa olemme rakastaneet toisiamme.
-
--- Ja mennä minne?
-
--- Jossa olemme vanhempia.
-
--- Jossa olemme yhdessä.
-
--- Mutta emme rakasta enää niin koskaan.
-
--- Yhä vain enemmän.
-
--- Kukapa sen tietää?
-
--- Sen tiedän minä.
-
--- Ja minä tahdon.
-
-Sitten piirsivät he kaksi pyörylää arkin alareunaan sanoakseen
-toisilleen, että he suutelivat toisiaan. Ja sitten Jacqueline
-pyyhki pois kyyneleensä, nauroi ja puki Olivierin "Henrik III:n
-hempukaksi": pisti hänen päähänsä poimumyssynsä ja hänen hartioilleen
-valkean pelleriininsä, nostaen sen kauluksen pystyyn, aivan kuin
-vanhanaikaiseksi röyhelöksi.
-
-
-
-
-Parisissa tapasivat he jälleen henkilöt, joista he olivat siellä
-eronneet. Mutta ne eivät olleet enää sellaisia kuin silloin, kun he
-olivat heidät jättäneet. Kun Christophe kuuli Olivierin tulosta, riensi
-hän iloissaan hänen luokseen. Olivier iloitsi yhtä suuresti kuin hänkin
-saadessaan nähdä jälleen ystävänsä. Mutta ensi katsahdus toisiinsa
-saattoi heidät kummallisen hämilleen. He koettivat kumpikin sitä
-tunnettaan tukehduttaa. Turhaan. Olivier oli hyvin sydämellinen; mutta
-jotain hänessä oli muuttunut; ja Christophe tunsi sen. Vaikka naimisiin
-mennyt ystävä koettaisi olla kuinka ystävä, ei se onnistu: hän ei ole
-enää entinen ystävä. Miehen sieluun on nyt auttamatta sekaantunut
-naisen sielu. Christophen vaisto vainusi sen alinomaa ystävässä:
-hänen katseensa pienissä välkähdyksissä, joita hän ei saanut kiinni,
-hänen huultensa keveässä rypistyksessä, jota Christophe ei tuntenut,
-eräissä hänen äänensä ja ajatustensa uusissa vivahduksissa. Olivier
-ei huomannut itsessään sitä, mutta häntä kummastutti, että hän näki
-Christophen niin erilaisena kuin silloin, kun hän oli Christophesta
-eronnut. Hän ei tosin ajatellut, että Christophe olisi muuttunut:
-hän myönsi mielessään, että muutos oli tapahtunut hänessä itsessään:
-se tuntui hänestä normaalilta kehitykseltä, jota hänen ikänsä vaati;
-ja hän hämmästyi, ettei Christophe ollut edistynyt samalla tavoin;
-hän paheksui sitä, että Christophe oli jäänyt paikalleen, entisiin
-ajatuksiinsa, noihin, jotka olivat Olivierista ennen olleet rakkaita,
-mutta tuntuivat nyt hänestä naiveilta ja vanhanaikaisilta. Se johtui
-siitä, että ne olivat vanhanaikaisia sille vieraalle sielulle, joka oli
-asettunut häneen itseensä hänen sitä huomaamatta. Se tunne oli vielä
-selvempi silloin, kun Jacqueline oli heidän keskustellessaan läsnä:
-silloin laskeusi Olivierin ja Christophen silmien väliin omituinen
-ironian esirippu. Kuitenkin koettivat he molemmat salata näitä uusia
-vaikutelmiaan. Christophe kävi yhä edelleen talossa. Jacqueline
-lennätti hänelle kaikessa viattomuudessa silloin tällöin pieniä häijyjä
-pistoksia. Christophe antoi hänen näykkiä. Mutta kun hän meni sitten
-kotiinsa, oli hän surullinen.
-
-Ensimäiset kuukaudet Parisissa olivat Jacquelinelle melkoisen
-onnellista aikaa, ja siis myöskin Olivierille. Alussa vei uuden
-kodin järjestäminen Jacquelinen koko huomion; he olivat löytäneet
-sievän pikku huoneiston erään vanhan kadun varrella, Passyssa; sen
-ikkunat olivat pienoiseen puutarhaan päin. Huonekalujen ja tapettien
-valitseminen tuotti muutamaksi viikoksi iloista leikittelyä; Jacqueline
-uhrasi siihen tavattoman paljon tarmoa, melkeinpä intohimoa, niin
-meni hän äärimmäisyyksiin: näytti kuin hänen iankaikkinen autuutensa
-olisi riippunut jonkin seinäverhon värivivahduksesta tai vanhan kaapin
-ääriviivoista. Sillä välin hän tutustelihe jälleen isäänsä, äitiinsä ja
-ystäviinsä. Kun hän rakkauden aikanaan oli heidät unohtanut kokonaan,
-niin olikin tämä tutustuminen nyt suorastaan uusi löytö; samoin kuin
-hänen sielunsa oli sekautunut Olivierin sieluun, tuntui nyt kuin olisi
-Olivierin sielua jossain määrin sekautunut häneenkin, joten hän näki
-vanhat tutut täällä ikäänkuin uusilla silmillä. Ne näyttivät hänestä
-muuttuneen suuresti edukseen. Olivier ei aluksi menettänyt paljoa,
-kun Jacqueline vertaili häntä heihin. Olivier ja nuo muut lisäsivät
-vain toistensa arvoa. Jacquelinen miehen moralinen vakavuus ja hänen
-sielunsa runollinen puolihämärä tekivät nuo maailman ihmiset, jotka
-eivät tahdo muuta kuin nauttia, loistaa ja miellyttää, Jacquelinelle
-yhä viehättävämmiksi; ja sen maailman kiehtovat, mutta vaaralliset
-viat, maailman, jonka Jacqueline tunsi sitäkin paremmin, koska hän
-kuului itse siihen, saattoivat hänet jälleen antamaan arvoa ystävänsä
-sydämen luotettavuudelle. Jacquelinea huvitti suuresti tällainen
-vertailu, ja hän pitkitti sitä yhä edelleen, varmistuakseen, että hän
-oli valinnut hyvän osan. -- Hän pitkitti sitä siinä määrin, ettei hän
-sitten, eräinä hetkinä, tiennytkään enää, miksi hän oli juuri sen osan
-valinnut. Onneksi ei niitä hetkiä vielä ollut monta; ja koska hänen
-omaatuntoaan kalvoi, niin oli hän sellaisten perästä Olivierille aina
-paljoa hellempi kuin ennen niitä. Mutta sovitettuaan tällä tavoin
-vikansa, alkoi hän kohta uudestaan vertailla. Ja kun hän sitten tottui
-siihen, ei se ollutkaan hänelle enää ainoastaan huvittavaa: silloin
-tuli vertailu hyökkäävämmäksi luonteeltaan: nuo kaksi vastakkaista
-maailmaa eivät enää täydentäneetkään toisiaan, vaan nousivat keskenään
-sotaan. Jacqueline ajatteli mielessään, miksi hänen miehellään ei ollut
-niitä avuja, joista hän nykyään parisilaisissa ystävissään nautti, tahi
-vaikkapa hiukan heidän vikojaankin. Hän ei puhunut siitä miehelleen;
-mutta Olivier tunsi, että pikku toveri katseli häntä nyt säälimättömin
-silmin: hän tuli siitä levottomaksi, ja hänen mielensä masentui.
-
-Kuitenkaan ei hän vielä ollut kadottanut rakkautensa vaikutusvaltaa
-Jacquelineen; ja nuori pari olisi ehkä kauankin jatkanut herkän
-läheistä ja uutteraa kahdenkeskeistä elämäänsä, ellei olisi sattunut
-muuan ulkonainen tapaus, joka muutti heidän taloudelliset olonsa ja
-hävitti heidän elämänsä epävarman tasapainon.
-
-_Quivi trovammo Pluto il gran nemico..._
-
-Eräs M:me Langeais'n sisar kuoli. Hän oli rikkaan tehtaanomistajan
-leski, eikä hänellä ollut lapsia. Kaikki hänen omaisuutensa joutui
-Langeais'n perheelle. Jacquelinen rahat lisääntyivät sillä tavoin
-kaksinkertaisesti. Kun tämä perintö tuli, muisti Olivier Christophen
-sanat rahasta ja hän virkkoi:
-
--- Me tulimme toimeen ilman niitäkin; ehkäpä tämä on pahaksi.
-
-Jacqueline ivaili häntä:
-
--- Tyhmeliini! sanoi hän; niinkuin se voisi koskaan olla pahaa!
-Ensistäänkään me emme muuta sen tähden elämäämme ollenkaan.
-
-Elämä jäi tosiaankin ennalleen, näennäisesti. Nimittäin, että
-Jacqueline alkoi jonkin ajan kuluttua valitella, ettei hän ollut
-tarpeeksi rikas: selvä merkki, että jotain oli sittenkin muuttunut.
-Ja kas vain: vaikka heidän tulonsa olivat lisääntyneet kaksin-,
-kolminverroin, niin kaikki menivät ne tarkkaan, he eivät tienneet,
-mihin. He ihmettelivät nyt, kuinka he olivat voineet tulla ennen
-toimeen. Raha hyrräsi tuhansiin uusiin menoihin, jotka muuttuivat
-sitten heti tottumukseksi ja välttämättömyydeksi. Jacqueline
-oli alkanut käyttää muotiräätäleitä; hän heitti palveluksestaan
-kotiompelijattaren, joka oli tullut heille aina muutamiksi päiviksi
-töihin ja oli hänelle tuttu lapsuuden ajoilta. Mihin olivatkaan
-unohtuneet pienet, muutaman kolikon maksavat myssyt, jotka saattoi
-sommitella aivan tyhjästä ja jotka kuitenkin olivat niin sieviä, --
-ja puvut, jotka eivät olleet tosin moitteettoman elegantteja, mutta
-joita kaunisti ikäänkuin Jacquelinesta itsestään heijastuva viehkeys?
-Se suloinen ja lumoava välittömyys, joka oli henkinyt kaikesta, mikä
-Jacquelinea ennen ympäröi, haihtui päivä päivältä. Sen runollisuus oli
-sortunut. Se oli muuttunut arkiseksi.
-
-Muutettiin uuteen huoneistoon. Äskeinen asunto, jonka järjestämisestä
-oli ollut niin paljon vaivaa ja iloa, tuntui nyt ahtaalta ja
-rumalta. Vaatimattomien kammioiden sijaan, jotka olivat säteilleet
-sielukkuutta ja joiden ikkunain edessä vanha tuttu puu oli heiluttanut
-ystävällisesti siroa hahmoaan, valittiin suuri, hyvin järjestetty
-ja kaikilla mukavuuksilla varustettu huoneisto, jota ei rakastettu,
-jota ei voitu rakastaa, ja jossa oltiin kuolla ikävään. Vanhat
-tutut kotiesineet hyljättiin ja niiden tilalle hankittiin vieraita
-huonekaluja ja seinäverhoja. Siellä ei ollut enää missään paikkaa
-muistoille. Yhteisen elämän ensimäiset vuodet lakaistiin pois
-ajatuksista... Kahdelle toisiinsa yhdistetylle olennolle on suuri
-onnettomuus leikata poikki ne siteet, jotka liittävät heitä menneeseen
-rakkauden aikaan! Se menneisyyden kuva on vahva turva kyllästymistä
-ja keskinäistä vihollisuutta vastaan, jollainen aina ja auttamatta
-tulee ensimäisen hellyyden jälkeen... Rahan saannin helppous oli
-lähentänyt Jacquelinea Parisissa ja matkoilla -- (sillä nyt, kun he
-olivat rikkaita, matkustelivat he paljon) -- erääseen ryhmään rikkaita
-ja hyödyttömiä ihmisiä, joiden kanssa seurusteleminen sai Jacquelinen
-jollakin tavoin halveksimaan muita ihmisiä, niitä, jotka tekivät työtä.
-Tavattoman suurella mukautumiskyvyllään sulautui hän heti noihin
-hedelmättömiin ja vioittuneihin sieluihin. Sitä oli hänen mahdoton
-vastustaa. Kohta alkoi hän kiivastella: väittää "porvarilliseksi
-vähäpätöisyydeksi" ajatusta, että ihminen saattoi -- että hänen täytyi
--- olla onnellinen täyttämällä pelkästään kotoiset velvollisuutensa;
-sellainen _aurea mediocritas_ ei enää tyydyttänyt häntä. Hän oli
-unohtanut oman menneisyytensä siinä määrin, ettei hän sitä enää
-ymmärtänytkään, menneisyyden, jolloin hän oli uhrautunut rakkaudesta.
-
-Olivier ei ollut tarpeeksi voimakas taistelemaan tällaista vastaan.
-Hänkin oli muuttunut. Hän oli jättänyt opettajantoimensa, hänellä ei
-ollut enää mitään pakollista työtä. Nykyään hän kirjoitteli; hänen
-elämänsä tasapaino oli häiriintynyt. Siihen saakka oli hän kärsinyt
-siitä ettei ollut voinut antautua täydellisesti taiteelleen. Nyt
-voi hän sille antautua, ja tunsi eksyvänsä usviin. Taide, jolla ei
-ole vastapainona työtä, tukena voimakasta käytännöllistä elämää,
-taide, joka ei tunne kupeessaan jokapäiväisen askareen kannusta,
-taide, jonka ei tarvitse ansaita itse leipäänsä, menettää parhaan
-voimansa, todellisuuden antaman voiman. Se ei ole enää muuta kuin
-ylellisyyskukkanen. Se ei ole enää inhimillisen vaivan pyhä hedelmä, --
-(ja sitä on kaikkein suurimpien taiteilijain taide, ainoain suurten).
--- Olivier kärsi jonkinlaisesta joutilaisuudesta, tuollaisesta: "Mitä
-se hyödyttää". Mikään ei pannut häntä kiirehtimään: hän antoi kynänsä
-uneksia, hän kuljeskeli, hän oli typerryksissään. Hän oli menettänyt
-kosketuksensa niihin oman kansanluokkansa miehiin, jotka kyntävät
-kärsivällisesti ja vaivaloisesti elämänsä vakoa. Hän oli joutunut
-uuteen, erilaiseen maailmaan, jossa hän ei enää ollut kotonaan ja joka
-kuitenkin miellytti häntä. Hän oli heikko, rakastettava ja utelias ja
-katseli suopeasti tuota maailmaa, joka oli kyllä viehättävä, mutta
-häilyväinen; eikä hän huomannut, että hän myöntyi vähitellen sen
-kiusauksiin; hänen uskonsa ei ollut enää yhtä varmaa kuin ennen.
-
-Muutos oli kyllä hitaampi hänessä kuin Jacquelinessa. Naisella on se
-hirvittävä etevämmyys, että hän voi muuttua yhtäkkiä ja kokonaan.
-Tällainen entisen olemuksen kuolema ja sen äkillinen uudistuminen
-hämmästyttävät ja tyrmistävät niitä, jotka tuota naista rakastavat. Ja
-kuitenkin on elämää uhkuvalle olennolle, joka ei jaksa pitää tahtoaan
-ohjaksissa, varsin luonnollinen asia, ettei hän pysy huomispäivänä
-enää samana kuin tänään. Hän on virtaava vesi. Sen, joka häntä
-rakastaa, täytyy seurata häntä, tai viedä hänet mukanaan virrassaan.
-Kummassakin tapauksessa täytyy toisen muuttua. Mutta se on vaarallinen
-paikka; rakkautta ei tunne ennenkuin se on joutunut tähän kokeeseen.
-Ja yhdyselämän ensimäisinä vuosina on sopusointu niin herkkä, että
-toisessa osakkaassa tarvitaan ainoastaan pieni muutos, ja kaikki
-tuhoutuu. Kuinka paljon pahemmin vaikuttaakaan äkillinen varallisuuden
-saanti tai koko ympäristön muuttuminen! Täytyy olla sangen väkevä --
-tai välinpitämätön -- jaksaakseen sitä vastustaa.
-
-Jacqueline ja Olivier eivät olleet välinpitämättömiä eivätkä
-voimakkaita. He näkivät nyt toisensa uudessa valossa; ja entisen
-ystävän kasvot muuttuivat heille vieraiksi. Niinä hetkinä, jolloin
-he tekivät tämän surullisen huomion, kätkeytyivät he toisiltaan,
-rakkauden säälistä: sillä he rakastivat yhä toisiaan. Olivier
-sai turvaa työstään, jonka säännöllinen harjoitus, vaikkei se
-aiheutunutkaan innostuksesta, rauhoitti häntä. Jacquelinella ei ollut
-mitään pakopaikkaa. Hän ei tehnyt mitään. Hän lojui myöhään päivään
-vuoteessaan, tai istui tuntikausia pukeutumispöytänsä ääressä,
-puolittain vaatteissa, liikkumatta, hajamielisenä; ja raskas synkeys
-kokoutui pisara pisaralta häneen, aivan kuin viluinen usva. Hänen
-oli mahdoton haihduttaa mielestään piintynyttä rakkauden kaipuuta...
-Rakkaus! Jumalallisin kaikesta, mitä kuolevaisilla on, kun se on
-itsensä antamista, uhrautumisen huumausta. Typerintä ja petollisinta,
-kun se on oman onnensa tavoittelemista... Hänen oli mahdotonta
-suunnitella itselleen minkäänlaista muuta elämän päämaalia. Niinä
-hetkinä, jolloin hänessä heräsi vielä hyvä tahto, oli hän koettanut
-ajatella lähimmäisiään, heidän kovia kohtaloitaan: se ei onnistunut.
-Toisten kärsimykset olivat hänelle voittamattoman vastenmielisiä; ne
-olivat sietämättömiä hänen hermoilleen. Rauhoittaakseen omaatuntoaan
-oli hän yrittänyt pari kolme kertaa jotain sellaista, joka muistutti
-hyväätyötä; se ei onnistunut hänelle.
-
--- Siinä sen nyt näette, sanoi hän Christophelle, kun tahtoo tehdä
-hyvää, niin tekeekin pahaa. Parempi on olla ryhtymättäkään siihen.
-Minulla ei ole siihen kutsumusta.
-
-Christophe katsoi häneen: ja hänen mieleensä johtui muuan hänen entinen
-satunnainen ystävättärensä, eräs itsekäs ja epämoralinen grisetti, joka
-oli aivan kykenemätön minkäänlaiseen todelliseen tunteeseen, mutta
-kun hän näki kärsimystä, niin hän kiihtyi kuin äiti vaalimaan jotakin
-hänestä eilen yhdentekevää tai hänelle tuiki tuntematonta henkilöä.
-Kaikkein vastenmielisimmätkään tehtävät eivät silloin peloittaneet
-häntä: hän näytti päinvastoin tuntevan omituista nautintoa saadessaan
-alistua askareihin, jotka vaativat kaikkein suurinta kieltäytymistä.
-Se oli hänessä aivan tiedotonta: näytti kuin hän olisi löytänyt siinä
-toimintatilaisuuden kaikelle sille ihanteellisuuden vaatimukselle,
-joka eli hänessä ilmaisuaan saamatta; hänen sielunsa oli muun ajan
-hänen elämäänsä täydellisesti surkastuneena, mutta näinä harvoina
-tuokioina se hengitti ja eli; lievittäessään lähimmäisensä kärsimyksiä
-rahtusen tunsi hän hyvinvointia, nauroi sisällisesti; hänen ilonsa
-oli moiseen tilaisuuteen nähden melkeinpä sopimatonta. -- Sekä hyvyys
-tässä tytössä, joka oli egoisti, että egoismi Jacquelinessa, joka
-oli kuitenkin hyvä, eivät olleet pahetta eivätkä hyvettä; ne olivat
-vain terveyden vaatimaa purkausta. Mutta ensinmainittu heistä voi sen
-terveyskuurin jälkeen paremmin.
-
-Jacquelinea kauhisti kärsimyksen ajatuskin. Hän olisi ennen vaikka
-kuollut kuin sietänyt ruumiillista raihnautta. Ennen kuollut kuin
-kadottanut jonkin ilonsa syistä: kauneutensa tai nuoruutensa. Se, ettei
-hänellä ollut kaikkea sitä onnea, johon hän uskoi itsellään olevan
-oikeuden, -- (sillä hän uskoi onneen, se oli hänessä uskoa, eheää ja
-järjellä selittämätöntä: oikeaa uskontoa), -- se, että toisilla oli
-enemmän onnea kuin hänellä, tuntui hänestä vääryyksistä hirveimmältä.
-Onni ei ollut ainoastaan hänen uskontonsa, se oli hänelle suorastaan
-hyve. Onnettomuus tuntui hänestä jonkinlaiselta sairaudelta. Koko
-hänen elämänsä muovautui vähitellen tämän periaatteen mukaiseksi. Nyt
-oli hänen oikea luonteensa päässyt näkyviin niistä ihanteellisuuden
-verhoista, joihin hän neitseenä häveliään arasti kietoutui. Kun
-reaktsioni entistä idealismia vastaan oli tullut, näki hän kaiken aivan
-selvin ja kylmin silmin. Missään ei ollut hänestä enää totuutta muuta
-kuin sikäli, sopiko se tai se seikka hienon maailman mielipiteihin
-ja elämän mukavuuden vaatimuksiin. Hän oli nyt joutunut äitinsä
-sielunkehitysasteelle: hänkin kävi kirkossa ja rukoili säntillisesti
-ja välinpitämättömänä. Hän ei viitsinyt enää tutkia, oliko tuo homma
-pohjaltaan totta: sillä hänellä oli muuta, positivisempaa mietittävää;
-ja nyt ajatteli hän ivallisen säälivästi sitä mystillistä kapinaa,
-johon hän oli lapsena noussut. -- Kuitenkaan ei hänen nykyinen
-positivinen järkensä ollut sen enemmän todellisuuden mukaista kuin
-hänen entinen ihanteellisuutensakaan. Hän pakotti itseään: johonkin.
-Hän ei ollut enkeli eikä elukka. Hän, oli ikävystynyt nais-raukka.
-
-Hänen oli ikävä, ikävä; sitä ikävämpi, kun hän ei voinut puolustaa
-itseään sillä, ettei häntä rakastettu tai ettei hän voinut miestään
-kärsiä. Hänen elämänsä tuntui hänestä tukitulta, umpeenmuuratulta,
-siinä ei ollut hänestä mitään tulevaisuutta; hän kaipasi uutta
-onnea, alinomaa uudistuvaa: lapsellinen kaipuu, joka ei suinkaan
-oikeuttanut hänen onnenhimonsa mataluutta. Hän oli sellainen kuin
-monet muut naiset, monet toimettomat avioparit, joilla on täysi syy
-olla onnellisia ja kiusaavat kuitenkin alinomaa itseään. Maailmassa
-näkee paljon sellaisia puolisoita, näkee rikkaita, joilla on kauniita
-lapsia, hyvä terveys, jotka ovat älykkäitä ja pystyviä tuntemaan
-kauniin vaikutusta, ihmisiä, joilla on aina tilaisuus toimia, tehdä
-hyvää, rikastuttaa omaa ja muiden elämää. Ja kuitenkin he viettävät
-aikaansa uikutellen, etteivät he rakasta toisiaan, että he rakastavat
-muita, tai etteivät rakasta muita, -- ajattelevat alinomaa itseään,
-sentimentaaleja tai aistillisia suhteitaan, luuloteltua oikeuttaan
-onneen, epälogillista itsekkyyttään, ja väittelevät, väittelevät
-aina tyytymättöminä, näyttelevät suuren rakkauden komediaa, suuren
-kärsimyksen komediaa, ja lopuksi siihen itsekin uskovat ja --
-kärsivät... Heille pitäisi sanoa:
-
--- Te ette ole millään tavoin intressantteja. On hävytöntä valitella,
-kun omistaa niin paljon keinoja, joita tarvitaan onneen!
-
-Heiltä pitäisi riistää heidän varallisuutensa, terveytensä, kaikki
-heidän ihana hyvänsä, jota he eivät ansaitse! Nuo orjat, jotka eivät
-pysty hallitsemaan vapauttaan, vaan jotka vapaus tekee hurjapäisiksi,
-täytyisi painaa todellisen kurjuuden ja tuskan ikeeseen! Jos
-heidän olisi pakko ansaita omin käsin leipänsä, niin söisivät he
-sen tyytyväisinä. Ja jos he näkisivät kasvoista kasvoihin julman
-kärsimyksen, eivät he uskaltaisi enää näytellä sitä vihastuttavana
-ilveilynä.
-
-Mutta kuitenkin kaikitenkin: he kärsivät. He ovat sairaita. Voisiko
-olla heitä surkuttelematta? -- Jacqueline-raukka oli todellakin
-viaton, yhtä viaton irtautuessaan miehestänsä, kuin Olivier, joka
-ei voinut pitää häntä itsessään kiinni. Hän oli sitä, miksi luonto
-oli hänet tehnyt. Hän ei tiennyt, että avioliitto on uhmaa luontoa
-vastaan, ja että jos on heittänyt taistelukintaan suurelle luonnolle,
-täytyy odottaa, että se nostaa sen maasta, ja valmistautua urheasti
-kaksintaisteluun, johon on itse ryhtynyt. Jacqueline huomasi, että hän
-oli pettynyt. Hän vihoitteli siitä itselleen; ja sitten tuo pettymys
-muuttui vihamielisyydeksi kaikkea sitä vastaan, mitä hän oli ennen
-rakastanut, Olivierin uskoa vastaan, joka oli ollut hänenkin uskonsa.
-Älykkäällä naisella on joskus parempi aavistus kuin miehellä ikuisista
-asioista; mutta hänen on vaikeampi pysyä niille uskollisena. Mies, joka
-on saavuttanut maailmankatsomuksensa, ruokkii sitä elämällään. Nainen
-ruokkii elämäänsä sillä; hän ahmii sen itseensä, hän ei luo sitä.
-Alinomaa täytyy hänen päähänsä ja sydämeensä heittää uutta ravintoa; ne
-yksinään eivät riitä hänelle. Kun nainen ei usko eikä rakasta, niin hän
-rappeutuu, -- ainakin, jos hänellä ei ole korkeinta hyvettä, tyyneyttä.
-
-Jacqueline oli ennen uskonut intohimoisesti liittoon, joka olisi
-perustunut yhteiseen päätökseen: taistella onneen ja ponnistella
-yhdessä yhteisen työn rakentamiseksi. Mutta siihen työhön ja siihen
-uskoon ei hän ollut uskonut muuta kuin silloin kun rakkauden aurinko
-sitä kultasi; sikäli kuin aurinko aleni, alkoivat ne näyttää hänestä
-hedelmättömiltä vuorilta, synkkinä tyhjän taivaan alla kohoavilta;
-ja hän tunsi, ettei hänellä olisi voimaa jatkaa matkaansa: mitä
-varten tuonne huipulle pyrkiä? Sillä mitäpä sen toisella puolen
-oli? Mitä petosta!... Jacqueline ei voinut enää ymmärtää, kuinka
-Olivier yhä antoi noiden elämää ehkäisevien haaveiden puijata
-itseään; ja hän päätteli, ettei Olivier ollut varsin älykäs eikä
-elämänintoinen. Jacqueline tunsi tukehtuvansa hänen ilmakehässään,
-joka ei sopinut hänen keuhkoilleen; ja itsesäilytysvaisto pakotti
-hänet puolustamaan itseään, hyökkäämään. Hän koetti murskata tomuksi
-hänelle vastenmieliset uskot siinä olennossa, jota hän yhä rakasti;
-hän käytti silloin kaikkia ironian ja nautinnonhalun aseita; hän
-kietoi Olivierin himojensa ja joutavanpäiväisten pikku huoltensa
-villiköynnöksiin. Hän koetti muuttaa miehensä pelkäksi heijastukseksi
-omasta itsestään... hänestä, joka ei tiennyt, mitä hän tahtoi, eikä
-enää, mitä hän olikaan! Häntä nöyryytti se, ettei Olivier onnistunut
-urallaan; hän ei välittänyt muuten siitä, oliko Olivier oikeassa vai
-väärässä: sillä hän oli jo oppinut uskomaan, että ainoastaan menestys
-eroittaa lahjakkaan miehen joutavanpäiväisestä taiteentuhrijasta.
-Olivier tunsi Jacquelinen epäilyksen painavan itseään ja niin kadotti
-hän parhaan tukensa. Kuitenkin taisteli hän kaikin voimin, niinkuin
-monet muut ovat taistelleet ja taistelevat, joskin enimmät turhaan,
-tuota epätasaista taistelua, jossa naisen itsekäs vaisto nousee miehen
-intellektualista itsekkyyttä vastaan, vedoten miehen heikkouteen, hänen
-pettymykseensä ja terveeseen järkeensä: sanoja, joilla mies kaunistelee
-elämän kulutusta ja raukkamaisuuttaan. -- Kuitenkin olivat Jacqueline
-ja Olivier parempia kuin enimmät muista taistelevista. Sillä Olivier ei
-olisi koskaan pettänyt ihannettaan, kuten tuhannet muut miehet tekevät,
-antaen laiskuutensa, turhamaisuuden ja vähäpätöisen rakkautensa
-houkutella itseään siinä määrin, että kieltävät iankaikkisen sielunsa.
-Ja Jacqueline olisi halveksinut häntä, jos hän olisi ollut sellainen.
-Mutta sokeudessaan koetti hän nyt kuitenkin hävittää tätä Olivierin
-voimaa, vaikka se oli hänenkin parhain voimansa, heidän ainoa yhteinen
-turvansa; ja vaistomaisen ovelasti ryhtyi hän juurittamaan pois heidän
-elämästään sellaisia ystävyyssuhteita, joista se voima sai tukea.
-
-Siitä saakka kuin nuori pari oli saanut perinnön, oli Christophe
-tuntenut itsensä vieraaksi heidän kotonaan. Teeskennelty snobismi
-ja samalla melkoisen matala käytännöllinen äly, jota Jacqueline
-käytöksessään ilkeämielisesti vielä korosti, teki hyvin vaikutuksensa.
-Joskus Christophe suuttui ja sanoi kovat sanat, jotka otettiin
-närkästyksellä vastaan. Ne eivät olisi kuitenkaan pystyneet sotkemaan
-ystävysten välejä: he pitivät näet liiaksi toisistaan. Millään hinnalla
-maailmassa ei Olivier olisi luopunut Christophesta. Mutta hän ei saanut
-Jacquelinea käsittämään Christophea; ja kun hän rakasti vaimoaan, oli
-hän heikko eikä voinut häntä kiusata. Christophe näki, mikä Olivierilla
-oli ja että hän kärsi, ja niin ollen auttoi hän Olivieria hänen
-ratkaistessaan, kumpiko heistä valita. Christophe vetäytyi nimittäin
-itse heidän seurastaan pois. Hän käsitti, ettei hän kykenisi kuitenkaan
-auttamaan ystäväänsä, vaikka pysyisikin hänen lähettyvillään:
-pikemminkin olisi hänestä ystävälle pelkkää vahinkoa. Christophe
-alkoi esittää verukkeita, joiden nojalla hän voi erota ystävästään;
-ja Olivier heikkoudessaan hyväksyi nuo kehnot syyt, aavistaen, että
-Christophe tahtoi uhrautua, ja kärsien siitä tunnonvaivaa.
-
-Christophe ei suinkaan kantanut hänelle siitä kaunaa. Hän ajatteli
-vain, että syystä sanotaan naista miehen toiseksi puoleksi. Sillä
-nainut mies on enää ainoastaan puolittain mies.
-
-
-
-
-Christophe koetti järjestää uudelleen elämänsä ja tulla toimeen ilman
-ystäväänsä. Mutta vaikka hän saattoi vakuutella itselleen, että eroa
-kestäisi ainoastaan lyhyen ajan: siitä optimismista huolimatta tuli
-hänelle kuitenkin surullisia hetkiä. Hän oli jo tottunut toisenlaiseen
-elämään kuin yksinäisyys on. Tosin hän oli ollut yksin Olivierin
-asuessa maaseudullakin. Mutta silloin saattoi hän vielä kuvitella
-muuta: hän sanoi itselleen, että ystävä oli kaukana, mutta että
-hän tulisi takaisin. Nyt oli ystävä tullut. Mutta hän oli hänestä
-loitommalla kuin koskaan ennen. Christophelta loppui yhtäkkiä tuo
-kiintymys, joka oli tehnyt hänen elämänsä monta vuotta täyteläiseksi:
-tuntui kuin hän olisi menettänyt syyn kaikkeen toimintaansa. Siitä
-saakka kuin hän oli alkanut pitää Olivier Jeanninista, oli hän tottunut
-ajattelemaan hänen kanssaan, yhdistämään hänet kaikkeen, mitä teki. Työ
-ei nyt yksinään riittänyt täyttämään sitä aukkoa: sillä Christophe oli
-saanut tavakseen sekoittaa työskentelyynsä aina ystävänsä kuvan. Nyt,
-kun ystävä ei ollut osallisena hänestä, horjui Christophe aivan kuin
-olisi menettänyt tasapainonsa: hän kaipasi jotakin uutta kiintymystä
-päästäkseen ennalleen.
-
-Hänellä oli kyllä ystävinä tarjolla M:me Arnaud ja Filomela. Mutta
-tässä mielentilassa eivät sellaiset rauhan sielut voineet hänelle
-riittää.
-
-Nuo kaksi naista tuntuivat puolestaan aavistavan Christophen surun,
-ja he ottivat salaa osaa siihen. Christophe kummastui eräänä iltana
-suuresti, kun näki M:me Arnaud'n tulevan luokseen. Siihen saakka ei
-rouva koskaan ollut tohtinut tulla hänen asuntoonsa vieraaksi. Nyt hän
-näytti levottomalta. Christophe ei tullut juuri sitä huomanneeksi;
-hän luuli, että siihen oli syynä tuon naisen tavallinen arkuus.
-Rouva istuutui, eikä puhunut mitään. Christophe koetteli saada
-tunnelman kodikkaammaksi ja hoiteli parhaansa mukaan isännän tehtäviä.
-Puheltiin Olivier Jeanninista, sillä olihan huonekin täynnä hänen
-muistojaan. Christophe jutteli iloisesti, luontevasti, hänen sanansa
-eivät paljastaneet mitään, mitä oli tapahtunut. Mutta M:me Arnaud
-tunsi tapahtuman eikä hän voinut olla katsomatta Christopheen hiukan
-surullisesta ja sanomatta hänelle:
-
--- Te ette juuri enää tapaa toisianne?
-
-Christophe luuli, että M:me Arnaud oli tullut häntä lohduttelemaan; ja
-hänen kärsimättömyytensä heräsi, sillä hän ei pitänyt siitä, että hänen
-asioihinsa sekaannuttiin. Hän vastasi:
-
--- Milloin vain halutaan.
-
-Rouva punastui ja sanoi:
-
--- Oh, en tahtonut tungetella.
-
-Christophe katui puuskapäisyyttään ja otti rouvaa käsistä:
-
--- Anteeksi, pyysi hän. Minä pelkään aina, että hänen kimppuunsa
-karataan. Poika-parka! Hän kärsii siitä yhtä kovasti kuin minäkin...
-Ei, me emme tapaa enää.
-
--- Eikä hän teille kirjoita?
-
--- Ei, virkkoi Christophe, hiukan häpeissään.
-
--- Kuinka surullista elämä on! sanoi M:me Arnaud tuokion päästä.
-
-Christophe nosti päänsä pystyyn.
-
--- Ei, vastasi hän, elämä ei ole surullista. Siinä on ainoastaan
-surullisia hetkiä.
-
-M:me Arnaud jatkoi, tuskin tuntuvalla katkeruudella:
-
--- Kun on rakastanut, eikä rakasta enää, mitä merkitystä millään on?
-
-Christophe vastasi:
-
--- Se, että on rakastanut. Rouva puhui vielä:
-
--- Olette uhrautunut toisen puolesta. Jos lahjanne olisi edes sen
-ihmisen hyödyksi, jota rakastatte! Mutta hän ei silti ole sen
-onnellisempi.
-
--- En minä ole uhrautunut, vastasi Christophe vihaisesti. Ja jos minä
-uhraudun, teen sen siitä syystä, että se miellyttää minua. Sitä asiaa
-ei kannata paljon pohtia. Tekee niinkuin on tehtävä. Ellei sitä tekisi,
-olisi varmasti onneton! Mikään ei ole tyhmempää kuin sana: uhraus! Enpä
-ymmärrä, mitkä pappisielut sydämen köyhyydessään ovat sotkeneet siihen
-jonkinlaisen vivahduksen körttiläistä surullisuutta, nuukkopäistä ja
-nyrpeää. Tuntuu kuin uhrautumisen pitäisi olla ikävää ja kiusallista,
-muuten se ei ihmisistä ole kelvollista... Jos uhraus on teistä surua
-eikä iloa, niin hitto vieköön, älkää uhrautuko, te ette ole sen
-arvoisia. Ei ihminen uhraudu kultaa tai kunniaa saadakseen, vaan oman
-itsensä vuoksi. Jos ette tunne onnea itsenne antamisessa, niin juoskaa
-suolle! Te ette ansaitse elämää.
-
-M:me Arnaud kuunteli Christophea uskaltamatta katsoa häneen. Yhtäkkiä
-hän sitten nousi paikaltaan ja sanoi:
-
--- Hyvästi.
-
-Silloin ajatteli Christophe, että rouva oli kai tullut uskoakseen
-hänelle jonkin asian, ja hän huudahti:
-
--- Oh, anteeksi, minä olen sellainen egoisti, puhun ainoastaan
-itsestäni. Jääkää nyt vielä, pyydän.
-
-M:me Arnaud vastasi:
-
--- Ei, minä en voi... Kiitoksia teille...
-
-Ja hän lähti.
-
-Meni muutama aika, eivätkä he nähneet toisiaan. M:me Arnaud ei antanut
-itsestään Christophelle elonmerkkiä. Eikä Christophe käynyt hänen
-luonaan, enempää kuin Filomelankaan. Hän piti kyllä heistä, mutta hän
-pelkäsi joutuvansa heidän kanssaan keskusteluun joka tekisi hänet
-surulliseksi. Ja sitäpaitsi ei heidän rauhallinen, arkipäiväinen
-elämänsä sopinut hänelle sillä hetkellä, samoin kuin ei sekään seikka,
-että hän olisikin saattanut tavata ainoastaan harvoin heitä. Hän
-tarvitsi nyt tutuikseen uusia olentoja; hänen täytyi tarttua johonkin
-erikoisen mielenkiintoiseen, päästä uuteen rakkauteen.
-
-
-
-
-Voidakseen aueta ulospäin alkoi Christophe käydä teattereissa:
-harrastus, jonka hän pitkät ajat oli lyönyt laimin. Teatteri oli
-muuten hänestä sangen mielenkiintoinen koulumuusikolle, joka tahtoo
-nähdä ja tutkia erilaisia intohimon "iskuja". Hän ei silti ollut nyt
-ranskalaisiin näytelmiin mieltyneempi kuin Parisissa oleskelunsa
-ensi aikoinakaan. Paitsi ettei hän pitänyt niiden iänikuisista
-aiheista, jotka olivat hänestä noloja ja töykeitä, rakkauden asiain
-psyko-fysiologiaa, oli ranskalaisten teatterikielikin hänestä
-perin väärää, varsinkin runopukuisissa näytelmissä. Enempää heidän
-proosansa kuin runonsakaan eivät olleet kansan elävän kielen ja sen
-hengen mukaisia.? Proosa oli tekokieltä, parhailla hienon maailman
-kronikoitsijain, huonommilla halpahintaista följetongikieltä. Runouteen
-jälleen sopi tämä Goethen sutkaus:
-
-"Runo on tarpeen niille, joilla ei ole mitään sanottavaa."
-
-Se oli pitkäveteistä ja väkinäistä proosaa; tuhlaamalla syydetyt
-runokuvat, joita siihen oli paikalleen sopimattomasti ympätty,
-matkimalla muiden kansojen lyrismin kaavoja, vaikutti valheelta
-jokaisesta rehellisestä olennosta. Christophe ei välittänyt sen
-enempää näistä runodraamoista kuin italialaisista oopperoistakaan
-pauhaavine ja imelöine aarioineen ja koreine vokaliiseineen. Hänen
-mieltään kiinnittivät paljoa enemmän näyttelijät kuin itse kappaleet.
-Paitsi sitä koettivatkin kirjailijat kaikin voimin heitä jäljitellä.
-"_Ei saattanut toivoa, että jokin näytelmä esitettäisiin hyvin, ellei
-muistanut muovata sen henkilöitä näyttelijäin paheiden mukaisiksi._"
-Asian laita ei ollut yhtään muuttunut niistä ajoista, jolloin Diderot
-kirjoitti nämä rivit. Näyttelijöistä oli tullut näytelmän tekijäin
-malleja. Heti, kun joku heistä saavutti menestyksen, sai hän myöskin
-oman teatterinsa, taipuisat kirjalliset räätälinsä ja mitalla tilatut
-näytelmänsä.
-
-Näistä kirjallisten muotien suurista mannekiineista herätti Christophen
-mielenkiintoa muuan näyttelijätär nimeltä Françoise Oudon. Häneen
-oli Parisi hullaantunut vasta noin vuosi sitten. Hänelläkin oli
-tietysti oma teatterinsa ja oma rooliräätälinsä; enimmäkseen näytteli
-hän vartavasten hänelle valmistettuja tuotteita; hänen melkoisen
-kirjavaan repertoaariinsa sisältyivät muuten Ibsen ja Sardou, Gabriele
-d'Annunzio, Dumas nuorempi ja Bernard Shaw, lukuunottamatta kaikkein
-uusimpia ranskalaisia kirjailijoita. Joskus uskalsi hän lähteä aina
-klassillisen heksametrinkin Versailles-puistokujille ja heittäytyä
-Shakespearen kuvakoskiin. Mutta niissä hän ei ollut yhtään kotonaan,
-ja hänen yleisönsä vielä vähemmän. Mitä hän näyttelikin, hän näytteli
-itseään, aina pelkkää itseään. Se oli hänen heikkoutensa ja voimansa.
-Niin kauan kuin yleisön huomio ei ollut välittänyt hänen omasta
-personastaan, ei hänen näyttelemisellään ollut mitään menestystä.
-Sinä päivänä, jona huomio kiintyi häneen itseensä, oli kaikki, mitä
-hän näytteli, yleisöstä erinomaista. Ja todellakin maksoi vaivan
-nähdä häntä, sillä silloin unohti usein itse näytelmät, jotka olivat
-monesti niin huonoja, että hänen täytyi ne täydellisesti väärentää ja
-kaunistaa niitä omalla elämällään. Tuon naisellisen ruumiin arvoitus,
-sen muodot, joissa ilmeni oudon omituinen sielu, olivat Christophesta
-liikuttavampaa kuin mitkään kappaleet, joita näyttelijätär esitti.
-
-Françoise Oudonilla oli kaunis, selvä ja suuresti traagillinen
-profiili. Ei jyrkkiä, raskaita viivoja roomalaiseen malliin.
-Päinvastoin arkoja parisilaisia viivoja, à la Jean Goujon, -- jotka
-muistuttivat yhtä paljon nuorta poikaa kuin naista. Nenä lyhyt,
-mutta jalomuotoinen. Suu kaunis, huulet ohuet, niiden pielet hiukan
-katkerat. Posket piirteiltään älykkäät, nuorekkaan laihat; niissä
-oli jotain liikuttavaa, heijastusta sisäisistä kärsimyksistä. Leuka
-oli itsepintainen. Ihon väri kalpea. Kasvot kokonaisuudessaan
-noita tuskille turtuneita; mutta vasten tahtoaankin olivat ne niin
-läpikuultavat, että niiden alta näki värisevän ihmissielun aivan
-kuin alastomana: sielun levinneenä joka paikkaan ihon alle. Hänen
-hiuksensa ja kulmakarvansa olivat sangen hienot, silmät sävyltään
-vaihtelevat, harmaat, kellanhohtoiset, kykenevät muuttumaan miltä
-vivahtaviksi hyvänsä, milloin vihertäviksi, milloin kultaisiksi: kissan
-silmät. Ja hän muistuttikin kissaa koko olemuksensa puolesta; siihen
-vivahti hänessä se, että hän näennäisesti aina ikäänkuin torkkui
-puoliunessa; siitä muistuttivat silmät, jotka olivat avoinna ollessaan
-valppaat ja varuillaan ja joissa yhtäkkiä sävähteli hermostuneesti
-julmansekaisia välähdyksiä. Hän oli kooltaan pienempi kuin näytti ja
-valehoikka; hänen olkapäänsä olivat kauniit, käsivarret sopusuhtaiset,
-kädet hienot ja pitkät. Hän pukeutui ja järjesti tukkansa
-koruttomasti ja yksinkertaisen maukkaasti, sallimatta minkäänlaista
-bohemihuolimattomuutta tai eräiden taiteilijain liioitellun suurta
-eleganssia, -- siinäkin suhteessa siis vielä kissaa, vaistoiltaan
-aristokratista, vaikkakin hän oli katuojasta noussut. Ja pohjalla piili
-kesyttämätön viileys.
-
-Hän ei mahtanut vielä olla aivan kolmeakymmentä täyttänyt. Christophe
-oli kuullut puhuttavan hänestä Gamachen luona; siellä ihailtiin häntä
-raa'alla tavalla, sangen vapaana, älykkäänä ja häikäilemättömänä
-tyttönä, jonka tarmo oli rautaa ja jota poltti ääretön kunnianhimo,
-mutta joka oli muuten äksy, fantastinen, usein suorastaan ällistyttävä,
-väkivaltainen; hänen sanottiin nähneen jos jotakin ennenkuin hän pääsi
-nykyisen kunniansa kukkulalle ja saattoi kostaa kärsimyksensä.
-
-Kun Christophe eräänä päivänä lähti asemalle matkustaakseen Meudoniin
-Filomelaa katsomaan, niin näki hän vaunuosaston ovea avatessaan
-siellä jo mainitun taiteilijattaren. Hän näytti olevan kiihtyneessä
-ja tuskallisessa mielentilassa; ja Christophen ilmestyminen oli
-hänestä vastenmielistä. Hän käänsi Christopheen selkänsä ja katsoi
-itsepintaisesti ulos vaunuosaston vastakkaisesta ikkunasta. Mutta
-Christophea kummastuttivat hänen tavallisestaan muuttuneet piirteensä
-niin, että hän katsoi häneen katsomistaan, naivin säälivästi ja
-häiritsevästi. Näyttelijätär menetti malttinsa, ja singautti
-Christopheen vimmastuneen silmäyksen, jota Christophe ei ymmärtänyt.
-Seuraavalla asemalla lähti näyttelijätär pois ja siirtyi toiseen
-vaunuun. Silloin vasta Christophe tuli ajatelleeksi -- kylläkin myöhään
--- että hän oli karkoittanut hänet vaunusta pois: ja hän oli siitä
-sangen pahoillaan.
-
-Muutama päivä sen jälkeen istui Christophe eräällä saman radan asemalla
-paluumatkalla Parisiin, junaa odottaen, ainoalla penkillä, mitä siellä
-oli. Näyttelijätär ilmestyi paikalle ja tuli istumaan hänen viereensä.
-Christophe aikoi nousta. Näyttelijätär sanoi:
-
--- Olkaa.
-
-He olivat kahden siellä. Christophe pyysi anteeksi, että oli pakottanut
-silloin neidin lähtemään pois vaunuosastostaan; hän sanoi, että jos hän
-olisi aavistanut häiritsevänsä, olisi hän sieltä siirtynyt. Ivallinen
-hymy huulillaan näyttelijätär vastasi ainoastaan:
-
--- Aivan niin, te olitte sietämätön, tuijottaessanne itsepäisesti vaan
-minuun.
-
-Christophe virkkoi:
-
--- Pyydän anteeksi; minä en voinut sille mitään... Te näytitte minusta
-kärsivältä.
-
--- Entä mitä se teihin kuului? kysyi toinen.
-
--- Se on sellaista, jolle minä en mitään voi. Jos te näette jonkun
-esimerkiksi hukkuvan, ettekö tahtoisi ojentaa kättänne hänelle?
-
--- Minäkö? Kaukana siitä, vastasi näyttelijätär. Minä päinvastoin
-painaisin hänen päänsä veden alle, niin että loppu tulisi pikemmin.
-
-Hän sanoi tämän katkeruuden ja huumorin sekaisesti; ja kun Christophe
-katsoi häneen ällistyneenä, niin hän nauroi.
-
-Juna tuli asemalle. Kaikki vaunut olivat täynnä, paitsi viimeinen.
-Françoise Oudon nousi siihen. Konduktööri pyysi heitä kiiruhtamaan.
-Christophe, jota ei huvittanut joutua samanlaiseen asemaan kuin
-joku päivä sitten, aikoi etsiä itselleen toisesta osastosta paikan.
-Näyttelijätär sanoi hänelle:
-
--- Tulkaa.
-
-Christophe meni vaunuun. Matkatoveri virkkoi:
-
--- Tänään se on minulle yhdentekevää.
-
-He puhelivat keskenään. Christophe koetti selittää hänelle hyvin
-vakavasti, ettei ihmisellä ollut oikeutta olla noin muista välittämättä
-ja että maailmassa voidaan tehdä toisilleen paljon hyvää, auttaa
-toisiaan, lohduttaa...
-
--- Ne lohduttelut eivät minuun pysty, vastasi näyttelijätär.
-
-Ja kun Christophe ällistyi ja kiihtyi, jatkoi hän yhä hävyttömästi
-hymyillen:
-
--- Niin, lohduttajan osa on varsin hupaisa sille, joka sitä näyttelee.
-
-Meni tuokio ennenkuin Christophe ymmärsi tämän vastauksen. Kun hän
-sitten sen ymmärsi, kuvitteli hän, että näyttelijätär epäili hänen
-puhuvan jollakin tavoin omaksi edukseen, vaikka hän tosiaan ajatteli
-ainoastaan matkatoveriaan; silloin nousi Christophe vihoissaan
-paikaltaan, aukaisi oven ja aikoi lähteä vaunusta pois, junan ollessa
-jo liikkeessä. Françoise Oudon sai hänet estetyksi melkoisella
-vaivalla. Christophe istuutui vimmoissaan paikalleen ja sulki oven
-juuri kun juna syöksyi tunneliin.
-
--- Kas niin, äännähti näyttelijätär, olisitte voinut tappaa itsenne.
-
--- Siitä minä vähät, vastasi Christophe.
-
-Eikä hän tahtonut tuolle naiselle enää puhua mitään.
-
--- Maailma on niin typerä, sanoi hän. Tuotetaan toisille kärsimyksiä,
-kärsitään itsekin; ja kun tahtoo toista auttaa, silloin epäillään. Se
-on iljettävää. Sellaiset ihmiset eivät ole ihmisiä.
-
-Näyttelijätär koetti häntä nauraen rauhoittaa. Hän laski hansikkaaseen
-verhotun kätensä Christophen kädelle; hän puhui hänelle kauniisti,
-mainiten häntä nimeltä.
-
--- Mitä, te tunnette minut? kysyi Christophe.
-
--- Niinkuin ei kaikki ihmiset tuntisi toisiaan Parisissa. Te olette
-nyt muodissa, tekin. Mutta minä olin väärässä, kun puhuin teille sillä
-tavoin. Te olette hyvä poika, sen näen. Mutta rauhoittukaa nyt. Lyödään
-kämmentä! Sovitaan pois.
-
-He antoivat toisilleen kättä ja juttelivat keskenään ystävällisesti.
-Näyttelijätär sanoi:
-
--- Se ei ole minun vikani, ymmärrättekös. Minä olen saanut ihmisistä
-sellaisia kokemuksia, että olen tullut epäluuloiseksi.
-
--- Olen minäkin heihin nähden pettynyt, hyvin usein, sanoi Christophe.
-Mutta minä luotan heihin aina.
-
--- Näenpä, että olette syntynyt umpisilmäksi.
-
-Christophe purskahti nauruun:
-
--- Kyllä, olen niellyt yhden ja toisen kärpäsen elämässäni; mutta
-se ei haittaa. Minulla on hyvä vatsa. Syönpä suurempiakin elukoita,
-kokonaisen härkäsen, ja tarvittaessa sellaisiakin raukkoja, jotka
-karkaavat kimppuuni. Ja siitä voin ainoastaan paremmin.
-
--- Teillä on oikea sisu, sanoi näyttelijätär; te olette mies.
-
--- Ja te, te nainen,
-
--- Se ei ole paljoa, se.
-
--- Se on kaunista, sanoi Christophe, ja se juuri voi olla niin hyvää!
-
-Françoise nauroi ja toisti:
-
--- _Se juuri!_ Mutta mitä maailma tekee _sille juuri_?
-
--- Täytyy puolustaa itseään.
-
--- Silloin ei sitä hyvyyttä kauan kestä.
-
--- Se johtuu siitä, ettei sitä ole tarpeeksi.
-
--- Ehkäpä. Ja sitäpaitsi saattaa kärsimystä tulla liiaksi. On olemassa
-_liika_, joka kuivettaa sielun.
-
-Christophe alkoi jo syvästi sääliä häntä. Mutta sitten hän muisti,
-millainen näyttelijätär oli äsken ollut häntä kohtaan...
-
--- Te aiotte kai taas puhua hupaisesta lohduttelijan toimesta...
-
--- En, vastasi Françoise, en aio enää. Minä tunnen, että te olette
-hyvä, että olette suora. Kiitokset. Mutta älkää puhukokaan mitään.
-Sillä te ette voi tietää... Kiitän teitä.
-
-Tultiin Parisiin. He erosivat toisistaan, eivät ilmoittaneet toisilleen
-osoitettaan eivätkä kutsuneet toisiaan käymään luonansa.
-
-Pari kolme kuukautta myöhemmin tuli näyttelijätär itse soittamaan
-Christophen ovikelloa.
-
--- Tulen teidän luoksenne. Minun pitää saada vähän puhua kanssanne.
-Olen ajatellut teitä joskus sen kohtaamisemme jälkeen.
-
-Hän asettui istumaan.
-
--- Ainoastaan tuokio. Minä en häiritse teitä kauan.
-
-Christophe aikoi puhua. Françoise sanoi:
-
--- Pari minuuttia vain, voitteko odottaa? He olivat vaiti. Sitten sanoi
-Françoise hymyillen:
-
--- Minä en jaksanut tätä enää. Nyt on jo parempi.
-
-Christophe aikoi ruveta kyselemään, mikä hänen oli.
-
--- Ei, ei sellaista, sanoi näyttelijätär.
-
-Hän katseli ympärilleen, arvosteli näkemiään esineitä, ja huomasi
-Louisen valokuvan:
-
--- Tuossa on äiti? kysyi hän.
-
--- Niin.
-
-Hän otti valokuvan ja katseli sitä suopein ja hellin silmin.
-
--- Kiltti vanhus! sanoi hän. Te olette onnellinen.
-
--- Oi, hän on jo kuollut.
-
--- Se ei haittaa, onhan hän teillä ollut.
-
--- Niin; entä teillä?
-
-Näyttelijätär karttoi tätä puheenaihetta, rypistäen kulmakarvojaan. Hän
-ei tahtonut, että Christophe olisi kysellyt hänen asioitaan.
-
--- Ei, kertokaapa itsestänne. Minulle tässä... Jotain omasta
-elämästänne...
-
--- Mitä te siitä?
-
--- Niin, mutta, kertokaa nyt kuitenkin. Christophe ei tahtonut kertoa,
-mutta hän ei voinut olla vastaamatta näyttelijättären kysymyksiin,
-sillä kysyjä oli sangen taitava. Ja eipäs ollakaan, Christophe kertoi
-eräitä asioita, jotka olivat hänelle tuskallisia, ystävyystarinansa
-Olivier Jeanninista, joka oli eronnut hänestä. Näyttelijätär kuunteli
-säälivä ja hienon ivallinen hymy huulillaan?... Yhtäkkiä hän kysyi:
-
--- Mitä kello on? Ah, siunatkoon! Minähän olen ollut täällä kaksi
-tuntia!... Anteeksi... Mikä lepo tämä oli minulle!...
-
-Hän lisäsi:
-
--- Minä tahtoisin saada käydä täällä useamminkin... En usein... Vain
-joskus... Se tekisi minulle hyvää. Mutta minä en tahtoisi teitä
-ikävystyttää, hukata aikaanne... Ainoastaan minutti joskus, silloin
-tällöin...
-
--- Minä tulen teidän luoksenne, sanoi Christophe.
-
--- Ei, ei, ei luokseni. Täällä, teidän luonanne, se on minusta
-parempi...
-
-Mutta hän ei tullutkaan pitkään aikaan.
-
-Eräänä iltana sai Christophe kuulla sattumalta, että hän oli
-vaarallisesti sairastunut, ettei hän ollut näytellyt enää viikkokausiin
-Christophe meni hänen luokseen, vaikka Françoise olikin häntä siitä
-kieltänyt.
-
-Ensin ei häntä otettu vastaan; mutta kun kuultiin hänen nimensä, niin
-hänet huudettiin portailta takaisin. Françoise oli vuoteen omana, hän
-voi jo paremmin, hänellä oli keuhkokuume, hänen ulkomuotonsa oli kovin
-muuttunut; mutta yhä oli hänellä ironinen hymynsä ja terävä katseensa,
-joka ei pehmennyt milloinkaan. Kuitenkin näytti hän tosiaankin
-ilostuvan siitä, että Christophe tuli. Hän pyysi Christophea istumaan
-vuoteen ääreen. Hän puhui itsestään ilveilevän välinpitämättömästi,
-ja sanoi, että hän oli ollut kuolla. Silloin Christophe heltyi aivan
-huomattavasti. Mutta Françoise Oudon ivaili häntä. Christophe moitti,
-ettei näyttelijätär ollut ilmoittanut hänelle mitään:
-
--- Ilmoittanutko mitään? Että tulisitte? En koskaan!
-
--- Olenpa varma, ettette minua ajatellutkaan.
-
--- Ja siinä olette oikeassa, vastasi näyttelijätär kujeilevasti,
-hiukan surullisesti hymyillen. Minä en sitä ajatellut hetkeäkään, koko
-sairauteni aikana. Vasta tänään, miten lienen sattunut. No, älkää nyt
-siitä tulko surulliseksi. Kun olen kipeä, en ajattele ketään, minä
-en pyydä ihmisiltä mitään muuta kuin että he antaisivat minun olla
-rauhassa. Minä painan nenäni seinää vasten, odotan, minä tahdon olla
-yksin, heittää henkeni yksin niinkuin rotta.
-
--- Mutta onhan kovaa kärsiä yksinään.
-
--- Siihen olen tottunut. Olen ollut onneton pitkät vuodet. Kukaan ei
-ole koskaan tullut minua auttamaan. Ja nyt siihen olen tottunut...
-Ja niin onkin parempi. Kukaan ei voi mitään toisen ihmisen hyväksi.
-Joutavaa hälinää huoneessa, tungettelijain kohteliaisuuksia,
-ulkokullattujen vaikeroimista... Ei. Parempi on kuolla yksin.
-
--- Te olette hyvin resigneerattu!
-
--- Resigneerattu? En tiedä, mitä se sana merkitseekään. Ei, minä
-kiristän hampaitani, ja minä vihaan kipua, joka minulle tuottaa
-kärsimyksiä.
-
-Christophe kysyi, eikö kukaan käynyt häntä täällä katsomassa,
-eikö kukaan pitänyt hänestä huolta. Françoise vastasi, että hänen
-teatteritoverinsa olivat kyllä hyviä ihmisiä, -- hölmöjä, -- mutta
-avuliaita, sääliväisiä (pintapuolisella tavalla).
-
--- Mutta minäpä juuri en tahdo heitä nähdä. Minä olen juonikas sairas.
-
--- No, samantekevä sitten, sanoi Christophe. Näyttelijätär katsoi
-häneen säälivästi hymyillen:
-
--- Tekin! Tekin puhutte niinkuin muut?
-
-Christophe sanoi:
-
--- Anteeksi, anteeksi... Hyvä Jumala! Miten parisilaiseksi minä tulen!
-Minä häpeän itseäni... Voin vannoa, etten ajatellut, mitä sanoin...
-
-Christophe painoi kasvonsa hänen sängynpeitettään vasten. Näyttelijätär
-nauroi vilpittömästi, ja napahutti häntä kädellään päähän:
-
--- Oh, tuo puhe ei ole parisilaista! Sen parempi! Nyt tunnen teidät
-jälleen. Mutta: näyttäkää nyt jo kasvonne! Älkää itkekö peitettäni
-märäksi.
-
--- Annatteko anteeksi?
-
--- Annan. Mutta älkää enää siihen asiaan koskeko.
-
-Näyttelijätär puhui vielä vähän hänen kanssaan, kyseli, mitä hän teki,
-väsyi ja ikävystyi sitten, ja pyysi häntä menemään.
-
-Sovittiin, että Christophe tulisi katsomaan häntä seuraavalla viikolla.
-Mutta juuri kun hän oli lähdössä, saikin hän näyttelijättäreltä
-sähkösanoman, ettei hänen ollut tultava: Françoise sanoi olevansa
-taas pahalla tuulellaan. -- Kaksi päivää sen jälkeen kutsutti
-hän Christophen jälleen luokseen. Christophe tuli. Hän tapasi
-näyttelijättären jo toipuvana, istumassa ikkunan ääressä puolittain
-loikoen. Oli kevään ensimäisiä päiviä, taivas aurinkoinen, puissa
-nuoria silmuja. Françoise oli ystävällisempi ja lempeämpi kuin koskaan
-ennen. Hän sanoi, että toissa päivänä hän ei olisi voinut sietää
-ainoatakaan ihmistä: hän olisi inhonnut Christopheakin, samoin kuin
-muitakin.
-
--- Entä tänään?
-
--- Tänään minä tunnen itseni niin nuoreksi, aivan kuin uudeksi, minä
-olen altis kaikelle nuorelle ja uudelle, jota tunnen ympärilläni, --
-kuten esimerkiksi teille.
-
--- Minä nyt en ole kovinkaan nuori enkä uusi.
-
--- Te olette kuolemaanne saakka sitä.
-
-He pakinoivat, mitä Christophe oli tehnyt sill'aikaa kun he eivät
-olleet nähneet toisiaan, ja keskustelivat teatterista, jossa toipuva
-sanoi pian taas rupeavansa näyttelemään; ja siitä puheen tullen ilmaisi
-Françoise Christophelle mielipiteensä teatterista, jota hän inhosi,
-mutta joka silti piti häntä pauloissaan.
-
-Hän ei tahtonut, että Christophe olisi enää tullut hänen luonaan
-käymään. Hän lupasi puolestaan käydä Christophen luona. Mutta hän
-pelkäsi häiritsevänsä Christophea. Christophe ilmoitti, milloin
-näyttelijättären sopisi varmasti tulla, niin ettei hänen työnsä
-häiriytyisi. He sopivat keskenään jonkinlaisesta tunnusmerkistä:
-Françoise koputtaisi oveen eräänlaisella erikoisella tavalla; silloin
-Christophe avaisi tai ei avaisi, aivan halunsa mukaan...
-
-Françoise ei ensin käyttänyt hyväkseen tätä lupaa. Mutta eräänä iltana,
-ollessaan jo matkalla joihinkin hienoston iltakutsuihin, joissa hänen
-piti lausua runoja, alkoi tuo tilaisuus häntä viimeisellä hetkellä
-kyllästyttää; hän poikkesi telefonoimaan, ettei hän voinutkaan
-sinne tulla; ja hän käski kuskinsa ajaa Christophen luokse. Hän
-aikoi ainoastaan ohimennen pistäytyä sanomassa Christophelle hyvää
-iltaa; mutta sinä iltana kävikin niin, että hän uskoi koko elämänsä
-Christophelle, kertoen sen hänelle lapsuudesta alkaen.
-
-Surullinen lapsuus! Satunnainen isä, jota tytär ei ollut koskaan
-nähnyt. Äiti piti huonomaineista ravintolaa erään Pohjois-Ranskan
-kaupungin laitapuolella; ravintolassa kävivät kuorma-ajurit juomassa,
-he makasivat ravintolan emännän kanssa ja kohtelivat häntä raa'asti.
-Eräs heistä nai hänet, kun hänellä oli muutama kolikko rahaa; hän
-pieksi vaimoaan ja joi ja söi hänen tavaraansa. Françoisella oli
-vanhempi sisar, joka oli piian asemassa tuossa samassa ravintolassa;
-hän sai tehdä työtä niin että oli katketa; isäntä teki hänet äidin
-silmien edessä hutsukseen; sisarella oli keuhkotauti; siihen hän oli
-kuollut. Françoise oli kasvaessaan saanut yllin kyllin pieksämistä ja
-hävyttömyyksiä. Hän oli kelmeä lapsi, pikavihainen ja umpimielinen;
-hänen pikku sielunsa oli palava ja villi. Hän näki äitinsä ja sisarensa
-itkevän ja kärsivän, alistuvan kaikkeen, painuvan saastaan, kuolevan.
-Hän teki raivoisan päätöksen, ettei hän alistuisi, vaan riuhtaisisi
-itsensä pois tästä likaisesta ympäristöstä; luonteeltaan hän oli
-niskuroiva; kun hänelle tehtiin oikein suurta vääryyttä, sai hän
-ankaria hermokohtauksia; hän raapi, puri, kun häntä lyötiin. Kerran
-hän koetti hirttää itsensä. Siitä ei tullut mitään: tuskin oli hän
-yrittänyt, ei hän enää sitä tahtonutkaan, hän pelkäsi, että kävisi
-niin; ja kun hän tukehtumaisillaan riuhtoi koukkuun vääntynein käsin
-vaivaloisesti nuoraa auki solmusta, raivosi hänessä vimmattu halu
-elää. Ja koska hän ei voinut päästä pakoon kuolemalla, -- (Christophe
-hymyili surullisesti muistaessaan omia samanlaisia kärsimyksiään), --
-niin vannoi hän voittavansa: tekevänsä itsensä vapaaksi, rikkaaksi,
-tallaavansa jalkoihinsa kaikki nuo, jotka polkivat häntä. Hän vannoi
-sen valan eräänä iltana surkeassa makuukopissaan, kuullen viereisestä
-huoneesta äitinsä huudot, jota lyötiin, miehen kiroukset ja sisarensa
-itkun. Kuinka kurjaksi hän silloin tunsi itsensä! Ja kuitenkin se vala
-edes helpotti. Hän puri hammasta ja ajatteli:
-
--- Minä murskaan teidät kaikki.
-
-Tässä synkässä lapsuudessa tuikki ainoastaan yksi tähti:
-
-Kerran vei eräs niistä pojista, joiden kanssa hän lurjusteli pitkin
-katuja, teatterin talonmiehen poika, hänet teatteriin, jonkin näytelmän
-harjoituksiin, vaikka se olikin kiellettyä. He pujahtivat piiloon
-katsomon pimeään nurkkaan. Françoisea lumosi salaperäinen näyttämö,
-josta valo säteili pimeään, kauniit ja käsittämättömät sanat, mitä
-siellä puhuttiin, ja erään näyttelevän naisen kuningatarmainen
-muoto, -- siellä tosiaan harjoiteltiinkin silloin erästä romantista
-melodraamaa, jossa oli kuningatar. Liikutus karmi hänen pintaansa; ja
-samalla sykki hänen sydämensä kiivaasti... "Sellaisena, sellaisena
-pitäisi kerran olla!... Oh, jos hän pääsisi sellaiseksi!..." Kun
-harjoitus loppui, tahtoi hän väkisinkin nähdä itse näytännön myöhemmin
-illalla. Hän antoi nyt toverinsa mennä ulos ja oli lähtevinään hänen
-kanssaan pois; mutta yhtäkkiä hän kääntyi takaisin ja piiloutui
-katsomoon; hän painautui kyyryyn erään penkin alle; hän odotti siellä
-sitten kolme tuntia, liikahtamatta, tukehtumaisillaan, permannon
-pölyssä; ja kun näytännön viimeinkin piti alkaa ja yleisö saapui
-teatteriin, niin kohtasi häntä se nöyryytys, että hänet nähtiin,
-otettiin kiinni ja työnnettiin häpeällisesti ulos ihmisten nauraessa,
-kuskattiin kotiin, jossa hän sai selkäänsä. Sinä yönä hän olisi
-kuollut, ellei hän silloin olisi tiennyt, mitä hän kerran tekisi
-hallitakseen noita ihmisiä ja kostaakseen heille.
-
-Hänen suunnitelmansa oli valmis. Hän meni palvelustytöksi
-_Teatterihotelliin ja Kahvilaan_, jossa näyttelijät kävivät. Hän osasi
-tuskin lukea ja kirjoittaa; hän ei ollut lukenut mitään kirjoja,
-hänellä ei ollut mitään lukemista, hän tahtoi oppia ja ryhtyi
-toteuttamaan tahtoaan pirullisella tarmolla. Hän puhalsi kirjoja
-hotellivierasten huoneista; hän luki niitä öisin kuun valossa tai
-sarastuksen hämärässä, jottei olisi polttanut turhaan kynttilää.
-Näitä varkauksia ei huomattu, koska näyttelijät olivat yleensä
-huolimattomia; tai sitten omistajat ainoastaan kiroilivat, mihin
-heidän kirjansa olivat kadonneet. Muuten toimittikin Françoise heille
-heidän kirjansa takaisin heti kun oli ne lukenut, paitsi paria kolmea,
-jotka liikuttivat häntä niin, ettei hän voinut niistä enää erota; --
-mutta aivan entisessä kunnossa ei hän niitä antanut takaisin, hän
-irroitti niistä pois sellaisia lehtiä, joista hän piti. Viedessään
-takaisin huoneisiin kirjoja, heitti hän ovelasti ne sängyn tai muiden
-huonekalujen alle, jotta luultaisiin niiden olleenkin koko ajan
-siellä. Ja hän seisoi ovien takana ja kuunteli korva avaimen reiässä,
-kuinka näyttelijät lukivat kotonaan osiaan. Ja lakaistessaan hotellin
-käytävää matki hän yksinään ollessaan heidän lausuntoansa ja teki
-liikkeitä. Kun hänet yllätettiin siinä työssä, niin hänelle naurettiin,
-taikka häntä haukuttiin. Hän oli vaiti, mutta hänen sydämensä kiehui
-raivoa. -- Tällaista opetusta olisi nyt saattanut jatkua kauankin,
-ellei hän kerran varomattomasti olisi varastanut erään näyttelijän
-huoneesta hänen roolivihkoaan. Näyttelijä oli haljeta kiukusta. Kukaan
-muu kuin piikatyttö ei koskaan käynyt hänen huoneessaan: hän syytti
-tyttöä. Françoise kielsi häikäilemättä tekonsa; näyttelijä uhkasi
-häntä poliisitutkinnolla; Françoise heittäytyi hänen jalkoihinsa ja
-tunnusti hänelle asian ja vieläpä varastaneensa ennenkin ja repineensä
-kirjoista irti lehtiä: hän paljasti kaikki kauniit salaisuutensa. Mies
-noitui kamalasti, mutta hän ei ollut kuitenkaan niin häijy kuin olisi
-saattanut luulla. Hän kysyi, miksi Françoise oli sellaista tehnyt. Kun
-Françoise sanoi, että hän tahtoi tulla näyttelijättäreksi, purskahti
-toinen kaikuvaan nauruun. Hän kyseli tytöltä tarkemmin asiaa; ja
-Françoise luki hänelle kokonaisia näytelmien sivuja, jotka hän oli
-oppinut ulkoa, se hämmästytti näyttelijää, hän sanoi:
-
--- Kuulehan, tahdotko, niin annan sinulle tunteja?
-
-Françoise oli ilmi ihastuksissaan, hän suuteli herran käsiä.
-
--- Ah, sanoi Françoise nyt Christophelle, kuinka minä olisin voinut
-häntä rakastaa!
-
-Mutta sitten oli näyttelijä lisännyt:
-
--- Mutta kuulepas, hupakko, sinä tiedät, mitään ei ilmaiseksi...
-
-Françoise oli neitsyt, hän oli aina tuntenut raivoisaa häveliäisyyden
-vimmaa ahdisteluita vastaan, joille hän oli saanut olla alttiina. Tuon
-kesyttömän siveyden kiihkeän halun olla puhdas, moisien epäsiistien
-tekojen ja matalan aistillisuuden inhon, aistillisuuden, jossa ei
-ollut rakkauden rahtuakaan, oli hän saanut jo lapsena, siitä, että
-häntä kotona ympäröivät kaikenlaiset iljettävän surulliset näyt: --
-ja sellainen hän oli sydämeltään vielä siihenkin aikaan... Oi häntä
-onnetonta! Hän oli saanut sen kalliisti maksaa!... Mikä kohtalon iva!
-
--- Ja te, kysyi Christophe, alistuitte.
-
--- Olisin mennyt vaikka tuleen päästäkseni kurjuudestani, vastasi
-Françoise. Hän uhkasi antaa minut vangita varkaana. Minulla ei ollut
-mahdollisuutta valita. -- Sillä tavoin minä aloin taidetta... ja
-elämääni.
-
--- Se roisto! huudahti Christophe.
-
--- Niin, minä vihasin häntä. Mutta sen jälkeen minä olen nähnyt samaa
-niin paljon, ettei hän tunnu minusta kaikkein pahimmalta. Ainakin piti
-hän sanansa. Hän opetti minulle, mitä tiesi -- (ja se ei ollut paljon!)
--- näyttelijän ammatista. Hän hommasi minut teatterihenkilöstöön. Minä
-olin siellä ensin jokaisen piikana. Näyttelin pieniä sivuosia. Sitten
-eräänä iltana, kun subretti oli sairastunut, uskallettiin minun käsiini
-antaa hänen osansa. Sitten sain jatkaa näyttelemistä. Minua pidettiin
-mahdottomana, hullunkurisena, barokkina. Minä olin ruma, siihen aikaan
-nimittäin. Minä pysyin rumana siihen päivään asti, jolloin minut
-julistettiin, -- ellei juuri "jumalaiseksi", kuten tuo toinen Suuri, --
-niin ainakin korkeimmassa määrässä naiselliseksi, ideaalinaiseksi...
-Julistettiin "_Naiseksi_"... Hölmöt! -- Mitä näyttelemiseen tuli, sitä
-pidettiin epätäsmällisenä, liioittelevana. Yleisöä en miellyttänyt.
-Toverit ivasivat minua. Sain kuitenkin jäädä teatteriin, koska minusta
-oli hyötyä ja koska en tullut kalliiksi. Päinvastoin sain itse
-kalliisti maksaa. Ah, jokaisen edistysaskeleen, jokaisen nousun maksoin
-kärsimykselläni, askel askeleelta, maksoin ruumiillani. Toverit,
-teatterin johtaja, impressaario, impressaarion ystävät...
-
-Françoise vaikeni, kalpeana, puri huuliaan yhteen, tuijotti eteensä,
-ei itkenyt; mutta Christophe tunsi, että hänen sydämensä itki verisiä
-kyyneleitä. Välähdyksessä näki Françoise jälleen kaikki menneet
-häpeänsä ja tunsi tuon entisen kiihkeän halunsa voittaa, tahdon, joka
-oli pitänyt häntä yllä, kalvanut häntä yhä kiivaammin, kuta enemmän
-hänen täytyi kärsiä halpamaisuuksia. Hän olisi toivonut saavansa
-kuolla; mutta liian kauheaa olisi ollut kukistua keskellä sellaisia
-nöyryytyksiä, pääsemättä kauemmaksi. Ennen tätä olisi hän voinut vielä
-tehdä itsemurhan! Tai sitten vasta voiton jälkeen. Mutta vajota niin
-matalalle saamatta edes palkintoa!...
-
-Näyttelijätär vaikeni. Christophe käveli kuohuksissaan edestakaisin
-huoneessa; hän olisi tahtonut tappaa nuo ihmiset, jotka olivat
-tuottaneet tälle naiselle sellaisia kärsimyksiä, nuo ihmiset, jotka
-olivat hänet tahranneet. Sitten katsoi Christophe säälien häneen; hän
-pysähtyi hänen eteensä, otti hänen päänsä ohimoista pitäen käsiensä
-väliin, puristi hellästi hänen otsaansa ja sanoi:
-
--- Teitä raukkaa!
-
-Françoise aikoi sysätä rajusti hänet syrjään. Christophe sanoi:
-
--- Älkää peljätkö minua. Minä pidän teistä.
-
-Silloin valahtivat kyyneleet Françoisen kalpeille poskille. Christophe
-painui polvilleen hänen eteensä, suuteli hänen pitkiä ja herkän
-kauniita käsiään,
-
-    la lunga man d'ogni bellezza piena...
-
-noita käsiä, joille oli tipahtanut pari kyyneltä.
-
-Sitten istuutui Christophe jälleen paikalleen. Françoise oli tyyntynyt
-ja jatkoi levollisena kertomustaan:
-
-Muuan kirjailija oli viimein saattanut hänet muotiin. Hän oli löytänyt
-tässä omituisessa olennossa demoonin, _geniuksen_, -- ja tuolle
-olennolle sitäkin edullisemman "dramaattisen tyypin, uuden, kokonaista
-ajanjaksoa edustavan naisen." Luonnollisesti oli hänkin hänet ottanut,
-niinkuin monet muut. Ja Françoise oli antanut hänelle itsensä, niinkuin
-monille muillekin, ilman rakkautta, jopa mielentilassa, joka oli
-rakkaudelle suorastaan vastaista. Mutta kirjailija oli luonut hänen
-maineensa; ja näyttelijätär kirjailijan.
-
--- Ja nyt, sanoi Christophe, eivät muut voi enää mitään teitä vastaan;
-te saatte tehdä heille, mitä tahdotte.
-
--- Niinkö luulette? virkkoi Françoise katkerasti. Sitten kertoi
-hän Christophelle erään toisen kohtalon ivan, -- että hänellä oli
-intohimonsa esineenä muuan veijari, joka halveksi häntä: kirjailija,
-joka oli käyttänyt häntä hyväkseen, anastanut hänen tuskallisimmat
-salaisuutensa, tehnyt niistä kirjoja ja sitten jättänyt hänet.
-
--- Minä halveksin häntä, sanoi Françoise, niinkuin likaa jalkojeni
-alla. Ja minua värisyttää raivo, kun ajattelen, että rakastan häntä,
-että hänen tarvitsee vain viitata, niin juoksen hänen luokseen, nöyrryn
-tomuun tuon kurjan edessä. Mutta minkä minä sille voin? Minulla
-on sydän, joka ei rakasta koskaan sitä, mitä järkeni rakastaa. Ja
-vuorotellen täytyy minun jompikumpi niistä uhrata, nöyryyttää. On
-sydän. On ruumis. Ja ne huutavat yhä, huutavat, tahtovat kumpikin
-osansa onnesta. Eikä minulla ole suitsia niitä hillitä, minä en usko
-mihinkään, olen vapaa... Vapaa? Sydämeni ja ruumiini orja, jotka
-tahtovat sitä, mitä en itse tahdo, usein, melkein aina. Ne vievät minut
-mukanaan, ja minä häpeän. Mutta mitä minä voin?...
-
-Hän vaikeni hetkeksi, kohennellen ajatuksissaan pihdeillä hiilustaa.
-
--- Minä olen lukenut, sanoi hän, etteivät näyttelijät yleensä tunne
-mitään tunteita. Ja todellakin ovat melkein kaikki ne heistä, joita
-olen nähnyt, suuria, kunnianhimoisia lapsia, joita eivät muut huolet
-kiusaa kuin heidän pienet turhamaisuutensa. En tiedä, hekö eivät ole
-oikeita näyttelijöitä, vai minäkö en ole. Luultavasti en minä ole. Joka
-tapauksessa minä saan ikäänkuin maksaa toistenkin viat.
-
-Hän vaikeni. Kello oli kolme yöllä. Hän nousi lähteäkseen. Christophe
-pyysi häntä odottamaan aamuun ja menemään sitten vasta kotiinsa; hän
-ehdotti, että Françoise asettuisi hetkeksi lepäämään hänen sänkyynsä.
-Näyttelijätär jäi mieluummin nojatuoliin, sammuneen takan viereen, ja
-jutteli yhä rauhassa, öisenhiljaisessa talossa.
-
--- Teitä väsyttää kovasti huomenna.
-
--- Minä olen tähän tottunut. Mutta entä te... Mitä te huomenna teette?
-
--- Minä olen vapaa. Ainoastaan tunti kello yksitoista... Ja sitäpaitsi:
-minä olen lujanlainen.
-
--- Sitä suurempi syy nukkua lujasti.
-
--- Kyllä, minä nukunkin kuin pölkky. Ei ole mielipahaa, joka voisi
-minut siitä estää. Minua raivostuttaa joskus, että nukun niin hyvin.
-Niin paljon aikaa ihan hukkaan!... Minusta onkin joskus hauskaa kostaa
-unisuudelleni, ryövätä siltä joku yö.
-
-He juttelivat edelleen hiljaisella äänellä, silloin tällöin pitkäksi
-aikaa vaieten. Ja sitten Christophe nukkui. Françoise hymyili, tuki
-hänen päätään, häntä itseään olkapäästä, jottei hän olisi pudonnut
-tuolilta... Ja hän unelmoi ikkunan ääressä, katsellen hämärään
-puutarhaan, joka piankin valkeni. Noin kello seitsemän herätti hän
-hellävaroen Christophen ja lausui hänelle hyvästit.
-
-Kuukauden kuluessa tuli Françoise kaksi kertaa tapaamaan Christophea
-juuri sellaiseen pahaan aikaan, että Christophe oli lähtenyt ulos:
-hänen ovensa oli lukossa. Christophe antoi sitten hänelle avaimen, niin
-että hän pääsisi hänen huoneistoonsa milloin tahtoi. Ja montakin kertaa
-tuli Françoise sen jälkeen Christophen poissa ollessa sinne. Hän jätti
-pöydälle pienen orvokkikimpun tai pari sanaa paperiliuskalle, tahi
-piirsi jonkin söherryksen, kuvan tapaisen, karrikatyyrin, -- merkiksi
-käynnistään.
-
-Eräänä iltana näytännön jälkeen tuli hän Christophen luo juttelemaan
-tuttavallisesti niinkuin ainakin; hän tapasi Christophen työssä; he
-alkoivat puhella. Ensimäisistä sanoista he huomasivat, etteivät he
-kumpikaan olleet samassa hyväätekevässä mielentilassa kuin viimeksi.
-Françoise aikoi lähteä, mutta oli jo myöhäistä. Christophe ei kylläkään
-häntä estellyt. Mutta hänen oma tahtonsa ei sallinut hänen enää mennä.
-He olivat siis yhdessä vielä, tuntien kiihtyvää kaipuuta. Ja he ottivat
-toisensa.
-
-
-
-
-Tämän yön jälkeen Françoise katosi viikkokausiksi. Christophe, jonka
-kuukausia nukkuneen aistillisen intohimon se yö oli kiihdyttänyt,
-ei voinut elää ilman häntä. Françoise oli kieltänyt häntä tulemasta
-luokseen; Christophe meni näkemään häntä teatteriin. Hän istui
-takimmaisella rivillä, piilossa; ja häntä näännytti rakkaus ja
-mielenliikutus; hän värisi ytimiin saakka; traagillinen kuume, jonka
-Françoise sytytti kaikkiin näyttelemiinsä osiin, kulutti Christopheakin
-hänen kanssaan. Viimein Christophe kirjoitti hänelle:
-
--- "Ystävä, oletteko minulle vihastunut? Antakaa anteeksi, jos olen
-loukannut teitä."
-
-Kun Françoise sai nämä nöyrät rivit, riensi hän Christophen luokse ja
-heittäytyi hänen syliinsä.
-
--- Olisi ollut parempi olla vain hyviä ystäviä. Mutta koska se oli
-mahdotonta, turhaa on mahdotonta vastustaa. Käyköön niinkuin käy!
-
-He yhdistivät elämänsä toisiinsa. Kumpikin piti silti oman asuntonsa
-ja vapautensa. Françoise ei mitenkään olisi voinut taipua sellaiseen
-kuin asumaan yhdessä Christophen kanssa. Sitäpaitsi ei hänen asemansa
-laisinkaan sitä sallinut. Hän tuli käymään Christophen luona, vietti
-hänen kanssaan osan päivistä ja öistä; mutta joka päivä hän meni
-takaisin kotiinsa ja oli siellä öitäkin.
-
-Kesän ajaksi, jolloin teatteri oli suljettuna, vuokrasivat he itselleen
-huvilan lähellä Parisia, Gifin puolella. Siellä viettivät he onnellisia
-päiviä, vaikka niihin joskus lankesikin surumielisyyden varjo.
-Tuttavallisuuden ja työn päiviä. Heillä oli kaunis, valoisa huone,
-sieltä oli näköala kauas, vapaille ilmanrannoille, vainioiden ylitse.
-Öisin näkivät he vuoteestaan ikkunaruutujen läpi pilvien kummallisten
-hahmojen vaeltavan himmeällä ja tumman kuulaalla taivaalla. Leväten
-toistensa sylissä puolinukuksissa kuulivat he puusirkkain soittavan
-riemusta juopuneina, rankkasateen rapisevan; syksypuolella tunkeusi
-maan tuoksu -- kuusamain, klematis- ja glysiini-köynnösten ja kuivuvan
-heinän haju, -- kautta koko rakennuksen ja läpi heidän ruumiittensa.
-Öinen hiljaisuus. Uni kahden kesken. Vaikenivat. Kaukana koirat
-haukkuivat. Kukot alkoivat kiekua. Aamu sarastaa. _Angelus_ kalahteli
-heikosti etäältä kirkontornissa, harmaassa ja kylmässä päivänhämyssä,
-joka saa ruumiin värisemään lämpöisessä vuoteessa ja ihmisen
-puristamaan toista kahta rakkaammasti. Linnut alkavat viserrellä
-köynnöksissä, jotka kiipivät ulkona seinää pitkin. Christophe avaa
-silmänsä, pidättää hengitystään, ja hellin sydämin katsoo hän noita
-rakkaita kasvoja vieressään, väsynyttä ystävää, joka nukkuu; katselee
-hänen lemmenkalpeuttaan...
-
-Heidän rakkautensa ei ollut suinkaan pelkkää itsekästä intohimoa.
-Se oli syvää ystävyyttä, josta ruumiskin tahtoi osansa. He eivät
-kursailleet toisiaan. Kumpikin työskenteli omia töitään. Christophen
-nerokkuus, hänen hyvyytensä, hänen moralinen ryhtinsä olivat
-Françoisesta rakkaita. Hän tunsi olevansa eräissä asioissa Christophea
-vanhempi ja kypsyneempi, ja hän nautti äidillisesti siitä. Hän suri,
-ettei hän ymmärtänyt yhtään, mitä Christophe soitteli: hän oli
-musiikille täydellisesti suljettu, paitsi eräinä harvoina tuokioina,
-jolloin hänet valtasi outo liikutus, mikä johtui enemmän hänestä
-itsestään kuin musiikista: intohimoista, jotka sillä hetkellä löivät
-leimansa häneen ja kaikkeen, mikä häntä ympäröi, maisema, ihmiset,
-värit ja äänet. Mutta siitä huolimatta aavisti hän täydellisesti
-Christophen nerouden, vaikka hän ei tajunnutkaan sen kieltä, joka
-oli häneltä salattua. Se vaikutti häneen samaan tapaan kuin jonkun
-suuren vieraalla kielellä esiintyvän näyttelijän kuuleminen. Hänen
-synnynnäinen neronsa hurmaantui siitä. Ja Christophe jälleen
-valoi rakkautensa voimalla tuon naisen ajatusten ja hänen rakkaan
-ulkonaisen olemuksensa muotoon aatteitaan ja ruumiillistutti siihen
-elämänsä kiihkoisia pyyteitä; nykyjään näki hän tuossa naisessa
-omat ajatuksensa kauniimpina kuin ne hänessä itsessään olivatkaan,
-antiikkisen kauniina, melkeinpä ikuisuuden hohteessa. Mikä arvaamaton
-onni olikaan moisen sielun läheinen tuttavuus, niin naisellisen,
-heikon ja hyvän ja julman, ja välähdyksittäin nerokkaan. Françoise
-opetti Christophea tuntemaan paljon elämää ja ihmisiä, -- naisia,
-joita Christophe tajusi vielä sangen heikosti ja joita Françoise
-terävän selvänäköisesti arvosteli. Varsinkin jäi Christophe hänelle
-kiitollisuuden velkaan siitä, että oppi ymmärtämään paremmin teatteria;
-Françoise auttoi häntä tunkeutumaan tämän ihmeellisen, taiteista
-täydellisimmän, säästeliäimmän ja samalla monipuolisimman taidelajin
-henkeen. Hän näytti Christophelle tuon ihmisunelmain taikasoittimen
-kaikki kauneudet, -- ja osoitti hänelle, että hänen piti kirjoittaa
-näyttämöille ei pelkästään itseään varten, kuten hänen taipumuksenaan
-oli, -- (samoinhan tekevät monet muutkin taiteilijat, kieltäytyen,
-niinkuin Beethoven, kirjoittamasta "_vietävän viululle, kun Henki
-heille puhuu_"). -- Suuri draamallinen runoilija ei häpeä työskennellä
-tarkoin rajoitettua näyttämöä varten ja sovittaa ajatuksiaan niiden
-näyttelijäin mukaan, jotka hänellä ovat käytettävänään; hän ei
-uskottele sillä tavoin pienentyvänsä; mutta hän tietää, että suuri
-katsomo vaatii toisenlaisia ilmaisukeinoja kuin pieni teatterisali,
-ja ettei huilulle voi kirjoittaa pasuunafanfaareja. Teatteri, kuten
-fresko, on juuri omalle paikalleen sopivaa taidetta. Ja niinmuodoin on
-se inhimillisen taiteen valiointa, elävää taidetta.
-
-Ajatukset, joita Françoise näin ilmaisi, sopivat myöskin Christophen
-ajatuksiin, sillä hän pyrki tänä kehityskautenaan juuri kollektiviseen
-taiteeseen, sellaiseen, joka olisi yhteydessä muiden ihmisten kanssa.
-Françoisen kokemukset auttoivat häntä nyt käsittämään mystillistä
-yhteistyötä, joka punoutuu yleisön ja näyttelijän välille. Niin
-selvä realisti kuin Françoise olikin ja niin vähän kuin hänellä
-oli illusioneja, hän näki kuitenkin selvästi sen kahdenpuoleisen
-suggestionin voiman, ne sympatian laineet, jotka yhdistävät
-näyttelijän katsomoon, tuon tuhansien sielujen hiljaisuuden, josta
-ainoastaan tulkin ääni nousee kuuluville. Tietystikään ei hänellä
-ollut tätä aavistusta muulloin kuin eräinä katoavina tuokioina, jotka
-olivat sangen harvinaisia eivätkä toistuneet hänen samaa kappaletta
-esittäessään juuri koskaan samoissa paikoissa. Muulloin oli hänen
-näyttelemisensä pelkkää ammattia, sielutonta, intelligenttiä ja kylmää
-mekanismia. Mutta poikkeushan onkin mielenkiintoinen, -- se on salaman
-välkähdys: sen valossa ennättää nähdä kuilun, tuhansien olentojen
-yhteisen sielun, jonka voima ilmenee näyttelijässä lyhyenä ikuisuuden
-sekuntina.
-
-Sellaista yhteissielua piti suuren taiteilijan tulkita. Hänen
-ihanteenaan tuli olla elävä objektivismi, jossa runoilija sulautuu
-niihin, joille hän laulaa, ja riisuu yltänsä oman itsensä ja pukeutuu
-kollektivisiin, myrskyssä yli maailman lentäviin intohimoihin.
-Françoise tunsi tämän vaatimuksen sitä syvemmin, kun hän ei itse
-sellaiseen personansa syrjäyttämiseen pystynyt, vaan näytteli aina
-pelkästään omaa itseään. -- Individuellin lyrismin hurjisteleva
-kukoistus, joka on ollut puolentoista vuosisataa vallalla, on jollakin
-tavoin sairaloista. Moralinen suuruus on siinä, että tuntee paljon ja
-hallitsee tunteensa, on sanoilta niukka ja ajatuksilta puhdas eikä
-levitä niitä kaikkia komeilevasti ihmisten näkyville; se on siinä,
-että puhuu yhdellä ainoalla katseella, syvällä sanalla, lapsellisesti
-liioittelematta, naisellisesti tunnelmoimatta, ja puhuu niille,
-jotka osaavat ymmärtää puolesta sanasta, miehille. Moderni musiikki,
-joka lavertelee niin paljon itsestään ja paljastelee joka hetki
-personallisia salaisuuksiaan, on häveliäisyyden ja maun puutetta. Se
-muistuttaa sairasta, joka ei ajattele muuta kuin omaa tautiaan, ei
-väsy hokemasta sitä ja sen vastenmielisiä ja naurettavia pikkuseikkoja
-toisille ihmisille. Moinen naurettava puoli on ollut taiteessa
-huomattavissa yli sata vuotta. Françoise, joka ei ollut musikalinen,
-piti myöskin musiikin liiallista paisuttamista runon kustannuksella
-melkeinpä dekadenssin merkkinä; se oli kuin polyyppi, joka söi runon.
-Christophe väitti vastaan; mutta kun hän pohti asiaa tarkemmin,
-johtui hän ajattelemaan, eikö Françoisen väitteessä ehkä ollut jotain
-tottakin. Goethen runoelmiin sävelletyt ensimäiset _Liedit_ olivat
-varsin runonmukaisia ja vaatimattomia; pian sekoittaa Schubert niihin
-oman romanttisen sentimentaalisuutensa, joka muuttaa niiden sisällön;
-Schumann jälleen pikkutytön-kaihoilunsa; ja sitä kehitystä jatkuu Hugo
-Wolfiin saakka yhä korostuvana deklamatsionina, sopimattomasti repivänä
-analyysinä, kiihkona, joka ei tahdo jättää enää yhtään ainoaa sielunsa
-sopukkaa näyttämättä. Kaikki verhot on raastettu sydämen mysteerioiden
-edestä pois. Asiaa, jonka mies äsken lausui kohtuullisen säästeliäästi,
-kirkuvat nyt hävyttömät tytöt itseänsä alasti näytellen.
-
-Christophe häpesi hiukan tällaista taidetta, sillä hän tunsi sen
-tartunnan itsessäänkin; ja pyrkimättä palaamaan menneeseen, --
-(mahdoton ja luonnoton toivomus), -- puhdisti hän nyt jälleen sieluaan
-niiden menneisyyden mestarien hengessä, joilla oli ollut suuren
-kollektivisen taiteen vaisto ja kyky seuloa ja hillitä ajatuksiaan.
-Sellainen oli esimerkiksi Händel, joka halveksi aikansa ja rotunsa
-hälisevää pietismiä ja sävelsi valtavat hengelliset _Antheminsa_ ja
-oratorionsa, sankarieepoksensa, kansanomaiset laulunsa kansaa varten.
-Vaikeinta oli löytää semmoisia säveltäjän inspiratsionin kaipaamia
-runotekstejä, jotka olisivat saattaneet herättää nykyään kaikille
-Europan kansoille yhteisiä tunteita, kuten raamattu Händelin aikana.
-Nykyisellä Europalla ei ollut ainoatakaan yhteistä kirjaa: ei yhtään
-runoelmaa, rukousta, yhtään uskontunnustusta, joka olisi ollut kaikkien
-oma. Oi, sellaisen häpeän pitäisi painaa maan alle kaikki nykyaikaiset
-kirjailijat, taiteilijat ja ajattelijat! Ainoakaan ei ole kirjoitellut,
-ajatellut kaikille. Yksin Beethoven on jättänyt jälkeensä muutaman
-sivun uutta, lohduttavaa ja veljellistä evankeliumia; mutta ainoastaan
-musiikkimiehet osaavat sitä lukea, enimmät ihmisistä eivät saa koskaan
-sitä kuulla. Wagner on tosin koettanut rakentaa Bayreuthin kukkulalle
-uskonto-taiteen, joka yhdistäisi kaikki ihmiset. Mutta hänen suuri
-henkensä oli liian kaukana yksinkertaisuudesta ja liian täynnä kaikkia
-aikansa dekadenttisia musikalisia virheitä ja ajatuksia: pyhälle
-kukkulalle eivät tulleetkaan Galilean kalastajat, vaan fariseukset.
-
-Christophe tiesi kyllä, mitä olisi tehtävä; mutta hänellä ei ollut
-sopivaa runoilijaa, hänen täytyi tyytyä omaan puolinaiseen itseensä,
-supistua pelkän musiikkinsa piiriin. Ja väitettäköön mitä tahansa
-musiikki ei ole kansainvälinen kieli: tarvitaan sanojen jousi, joka
-lennättää sävelten nuolen kaikkien sydämiin.
-
-Christophe aikoi kirjoittaa sarjan sinfonioita, jotka olisivat
-olleet jokapäiväisen elämän inspiroimat. Hän suunnitteli muun muassa
-_Kotisinfoniaa_, aivan omalaatuistaan, ei sellaista kuin Richard
-Straussin. Hän ei ajatellut laisinkaan _materialisoida siinä vanhoja
-totuttuja_ aakkosia seuraten perhe-elämää kinematograafin kuvina,
-joissa musikaliset teemat ilmaisivat, tekijän mielivallan pakotuksesta,
-eri henkilöitä, joiden sitten nähtiin liikehtivän yhdessä, nähtiin,
-jos nimittäin kuuntelijalla oli siihen alttiit korvat ja silmät. Se
-tuntui Chrisptohesta pelkästään suuren kontrapunktistin akateemiselta
-ja lapselliselta leikittelyltä. Christophe ei halunnut kuvata ei
-henkilöitä ja toimia, vaan ilmaista tunteita, jotka olisivat olleet
-tuttuja kaikille ja joissa jokainen olisi saattanut löytää kaiun
-omasta sielustaan, ehkä lohdutustakin. Ensimäinen osa tulkitsi nuoren
-rakastavan parin vakavaa ja naivia onnea, sen hellää aistillisuutta,
-sen luottamusta tulevaisuuteen, sen iloja ja toiveita. Toinen oli
-elegia kuolleen lapsen ruumiin ääressä. Christophe inhosi kaikkea
-kuoleman kuvailua, kaikkea realismin tavoittelua tuskanilmauksissa;
-yksilölliset hahmot katosivat; tuntui ainoastaan suuri suru, --
-teidän, minun, jokaisen ihmisen, -- suru onnettomuuden kasvojen
-edessä, joka on jokaisen osa tai saattaa siksi tulla. Murheen
-murtama sielu, murheen, josta Christophe oli karkoittanut kaikki
-itkuisen melodraaman tavanomaiset efektit, elpyi sitten vähitellen,
-tuskallisesti ponnistellen, ja tarjosi kärsimyksensä uhrina Jumalalle.
-Ihminen jatkoi, seuraavassa osassa, joka liittyi tuohon edelliseen,
-rohkeasti matkaansa, -- tarmokkaassa fuugassa, jonka uljas luonne ja
-itsepäinen rytmi innostivat ja veivät taistelujen ja kyynelten läpi
-mahtavaan marssiin, lannistumatonta uskallusta julistavaan. Viimeinen
-osa kuvasi elämän iltaa. Alkupuolen teemat ilmestyivät siinä taasen,
-niiden liikuttava luottamus ja hellyys, joka ei voinut vanhentua, vaan
-oli ainoastaan kypsyneempi ja hiukan kolahduksia kärsinyt ja nousi ylös
-tuskien varjosta, valon kruunaamana, ponnahtaen taivasta kohti kauniina
-kukintana, uskonnollisena rakkauden hymninä elämälle ja Jumalalle.
-
-Christophe etsi suuria, yksinkertaisia ja inhimillisiä aiheita
-menneisyydenkin kirjoista, aiheita, jotka puhuvat kaikkien sydämille
-ja värähyttävät sitä, mikä on sydämissä parasta. Hän valitsi kaksi
-aihetta, ne olivat _Josef_ ja _Niobe_. Mutta niihin nähden tuli
-Christophelle esteeksi paitsi runotekstin puutetta tuo vaarallinen,
-useita vuosisatoja väitelty ja yhä ratkaisematon kysymys runouden
-ja musiikin yhdistämisestä toisiinsa. Hänen pakinansa Françoisen
-kanssa veivät hänet jälleen takaisin suunnitelmiin, joita hän oli
-luonnostellut jo aikoinaan Corinnen kanssa: unelmaan luoda sellainen
-musikaalinen draama, joka pysytteleisi resitativisen oopperan ja
-puhutun draaman välillä, -- vapaaseen musiikkiin yhdistetyn vapaan
-sanan taidetta; -- sen taidelajin toteuttamista tuskin ainoakaan
-taiteilija nykyään epäilee, mutta kulunut ja wagnerismin traditsioneihin
-piintynyt arvostelu kieltää sen niinkuin se kieltää kaiken todella
-uuden: sillä tässähän ei ole kysymyksessä enää tallata Beethovenin,
-Weberin, Schumannin tai Bizet'n jälkiä, heidän, jotka ovat kylläkin
-käytelleet melodraamaa nerokkaasti; ei ole kysymyksessä liisteröidä
-mitä tahansa puhuttua ääntä minkälaiseen musiikkiin hyvänsä eikä
-vaikuttaa, maksoi mitä maksoi, tremoloilla, karkeilla efekteillä
-tökeröön yleisöön; kysymyksessä on luoda uusi musiikin laji, jossa
-laulajain äänet ovat sopusoinnussa niille sukua olevien instrumenttien
-kanssa ja yhdistävät arkatuntoisesti harmonisiin jaksoihinsa musiikin
-unelmien ja valituksen kaiun. On itsestään selvää, ettei tätä muotoa
-voi sovittaa kuin rajoitettuun lajiin aiheita, eräihin intimeihin ja
-täyteläisiin sielullisiin momentteihin, jos aikoo saada ilmi runouden
-tuoksun. Mikään taide ei saata olla hillitympää ja aristokraattisempaa
-kuin tämä. On siis luonnollista, että sillä on sangen vähän toivoa
-kukoistaa sellaisena aikana kuin meidän, joka lehahtaa nousukkaiden
-alkeellisuudelta, vaikka sen taiteilijat uskottelevatkin toista.
-
-Ehkei Christophe ollut sen paremmin kuin toisetkaan soveltuva luomaan
-tätä taidetta; hänen synnynnäiset ominaisuutensa, hänen rahvasmainen
-voimansa olivat jo esteenä. Hän ei jaksanut muuta kuin suunnitella sitä
-ja toteuttaa pari luonnosta Françoisen avulla.
-
-Niinpä sävelsi hän muutamia sivuja raamatusta, melkein kirjaimellisesti
-sovitellen, -- muun muassa tuon kuolemattoman kohtauksen, jossa Josef
-ilmaisee itsensä veljillensä eikä voi enää, heitä kauan kiusattuaan,
-salata mielenliikutustaan ja hellyyttään, vaan mutisee hiljaa seuraavat
-sanat, jotka ovat tuoneet kyyneleet Tolstoin ja monien muiden silmiin:
-
-"_Minä en voi itseäni pidättää... Kuulkaa, minä olen Josef; vieläkö
-minun isäni elää? Minä olen Josef, teidän veljenne, joka on kauan
-sitten kadotettu. Minä olen Josef_..."
-
-Tätä Christophen ja Françoisen kaunista ja vapaata yhdyselämää ei
-voinut kauan jatkua. Heillä oli elämän täyteläisyyden yhteisiä
-hetkiä; mutta he olivat liian erilaisia. Ja koska he olivat kumpikin
-yhtä kiivaita, törmäsivät he usein vastatusten. Ne törmäykset
-eivät milloinkaan saaneet karkeaa luonnetta: sillä Christophe piti
-ystävätärtään arvossa. Ja Françoise, joka joskus saattoi olla niin
-julma, oli hyvä niitä kohtaan, jotka olivat hyviä hänelle; millään
-ehdolla maailmassa ei hän olisi tehnyt heille pahaa. Sitäpaitsi
-oli heillä molemmilla iloisen huumorin lahjat. Françoise oli itse
-ensimäisenä valmis pilkkaamaan itseään. Siitä huolimatta kalvoi hänen
-sydäntään tuska: sillä hän oli vielä entisen intohimonsa pauloissa;
-hän ajatteli yhä sitä kurjimusta, jota hän rakasti; eikä hän jaksanut
-sietää tätä sielunsa nöyryyttävää tilaa, ei varsinkaan, kun Christophe
-sen aavisti.
-
-Christophe, joka näki hänen viettävän kokonaisia päiviä vaieten ja
-hermostuneen synkkämielisenä, ihmetteli, ettei hän ollut onnellinen.
-Olihan Françoise päässyt taistelujensa perille: hän oli suuri
-taiteilijatar, ihailtu, jumaloitu...
-
--- Kyllä niinkin, sanoi Françoise; jos olisin sellainen tunnettu
-näyttelijätär, jolla on kamasaksan sielu ja joka harjoittaa
-näyttelemistä kuin jotakin afääriä, niin olisin onnellinen. He ovat
-tyytyväisiä, kun he ovat "toteuttaneet" hyvän varallisen aseman,
-päässeet rikkaisiin porvarisnaimisiin, ja saaneet -- _nec plus
-ultra_ -- kunnianristin rintaansa. Minä, minä tahdoin enemmän. Ellei
-ihminen ole hassu, eikö menestys näytä vieläkin tyhjemmältä kuin
-onnistumattomuus? Sinun pitäisi se ainakin tietää!
-
--- Minä sen tiedänkin, vastasi Christophe. Ah, hyvä Jumala, sellaiseksi
-en kuvitellut kunniaa lapsena ollessani. Miten palavasti minä sitä
-toivoin, ja miten säteilevältä se minusta näytti! Se oli minulle
-jollakin tavoin uskonnollista... Mutta en sure! Menestyksellä on eräs
-jumalallinen ominaisuus: se sallii minun tehdä jotain hyvää.
-
--- Mitä hyvää? On voittaja. Mutta mitä varten? Mikään ympärillä ei ole
-muuttunut. Teatterit, konsertit, kaikki jäävät entiselleen. Pelkästään
-uutta muotia, joka seuraa toista. Meitä ymmärretään vain ohi juosten;
-ja sitten jo ajatellaan aivan toisia asioita. Ymmärrätkö sinä itsekään
-muita taiteilijoita? Joka tapauksessa ei sinua ymmärretä. Kuinka he ovat
-kaukana sinusta, ne mestarit, joita sinä rakastat eniten! Ajattelepas
-vain Tolstoitasi...
-
-Christophe oli näet kirjoittanut Tolstoille. Hän oli hänen harras
-ihailijansa, hän itki lukiessaan hänen kirjojaan; hän aikoi säveltää
-erään hänen venäläisille talonpojille kirjoittamansa sadun, hän
-oli pyytänyt häneltä siihen lupaa, lähettänyt hänelle _Liedinsä_.
-Tolstoi ei ollut vastannut hänelle mitään, enempää kuin aikoinaan
-Goethe Schubertin ja Berliozin kunnioituksenosoituksiin, kun he
-lähettivät hänelle mestariteoksensa. Tolstoi oli antanut esittää
-itselleen Christophen sävellyksiä; ja ne olivat harmittaneet häntä:
-hän ei ymmärtänyt niistä mitään. Hänestä oli Beethoven dekadentti
-ja Shakespeare puoskari. Sen sijaan oli hän suuresti mielistynyt
-imeliin pikkumestareihin, sellaiseen klaverimusiikkiin, joka aikoinaan
-hurmasi "Peruukkikuningasta"; ja hän piti _Kamarineitsyen Tunnustusta_
-kristillisenä kirjana...
-
--- Suuret miehet eivät kaipaa meitä, sanoi Christophe. Toisia varten on
-ajateltava.
-
--- Ketä? Porvarillista yleisöäkö, noita varjoja, jotka pimentävät
-ihmiseltä oikean elämän? Näytellä, kirjoittaa tuollaisia varten! Uhrata
-elämänsä heidän tähtensä! Se ei ole makeaa.
-
--- Joutavaa huolta, vastasi Christophe. Minä näen heidät kyllä
-samanlaisina kuin sinäkin, mutta se ei tee minua surulliseksi. He eivät
-ole niin huonoja kuin sinä sanot.
-
--- Kiltti saksalainen optimisti!
-
--- He ovat ihmisiä, niinkuin minäkin. Minkä tähden he eivät ymmärtäisi
-minua?... -- Ja vaikkeivät he ymmärtäisikään, olisinko siitä
-millänikään? Sillä noiden tuhansien ihmisten joukossa on toki aina pari
-kolme, jotka ovat kanssani: se riittää minulle; tarvitsen ainoastaan
-pientä luukkua, josta voin joskus hengittää raitista ilmaa...
-Ajattelepas monia yksinkertaisia katselijoita, nuorukaisia, vilpittömiä
-ja hyviä vanhuksia, jotka sinun äänesi, sinun tulkitsemasi traagillinen
-kauneus nostaa lavalle ilmestyessäsi heidän arkisten päiväinsä
-yläpuolelle. Muista, millainen itse olit lapsena! Eikö ole kaunista
-tehdä muille, -- vaikkapa yhdelle ainoallekin, -- samaa hyvää, tuottaa
-samaa onnea, jota joku toinen antoi sinulle ennen muinoin?
-
--- Ja sinä luulet, että tuollaisia olisi edes yksi? Minä puolestani
-olen alkanut sitä epäillä... Ja jos niin olisikin, millä tavoin
-parhaat niistä, jotka meitä rakastavat, oikeastaan rakastavat meitä?
-Millaisina he meidät näkevät? Näkevät sangen heikosti! Häpäisevät meitä
-ihaillessaankin; heitähän huvittaa yhtä paljon katsella jotain joutavaa
-tusinanäyttelijätärtä; he alentavat meidät niiden typerysten tasalle,
-joita halveksitaan. Heistä ovat kaikki ne, jotka vain menestyvät, aivan
-samanarvoisia.
-
--- Ja kuitenkin: jälkimaailmassa jäävät, kaikesta huolimatta, elämään
-suurimpina juuri suurimmat.
-
--- Sen tekee välimatkan pituus. Vuoret ylenevät sikäli kuin niistä
-joutuu loitommaksi. Silloin näkee paremmin niiden korkeuden; mutta
-silti ollaan niistä kauempana... Ja kuka sitäpaitsi sanoo, että
-suurimmat säilyvät? Tiedätkö sinä nimittäin, miten monet suuret ovat
-kadonneet?
-
--- Oh, hitto vie! vastasi Christophe. Vaikkei ainoakaan ihminen
-ymmärtäisi, mitä minä ajattelen, eikä tietäisi, mitä olen, niin minä
-ajattelen ja olen sittenkin. Minulle jää musiikkini; minä uskon siihen;
-se on totisempi kuin mikään muu.
-
--- Sinä oletkin taiteesi alalla vapaa, sinä saat tehdä, mitä tahdot.
-Mutta minä, mitä minä voin? Minun on pakko näytellä sitä, mitä
-annetaan, ja märehtiä inhottavuuteen saakka aina samaa. Tosin me
-emme ole Ranskassa vielä joutuneet aivan amerikalaisten näyttelijäin
-elukkatasolle: hehän esittävät tuhannen kertaa perätysten kehnoja
-_Rip_ tai _Robert-Macaire_ oopperoitaan, vääntäen viisikolmatta vuotta
-iästään saman typerän osan myllyä. Mutta me olemme sinnepäin menossa.
-Teatterimme ovat niin köyhiä! Yleisö ei kestä neroutta muuta kuin
-äärettömän pieninä apteekkiannoksina, maneerilla ja muotikirjallisella
-sokerilla höystettynä... Nero, joka "on muodissa!" Itkeäkö sille vai
-nauraa?... Turhaa voiman haaskausta! Katso, minkä kohtalon joku Mounet
-heiltä saa. Mitä hänen täytyi koko elämänsä näytellä? Ainoastaan pari,
-kolme osaa, jotka maksoivat vaivaa: Oedipos, Polyeuktes. Loput, mitä
-roskaa! Eikö se aivan äitelöi? Ja kun ajattelee, mitä kaikkea suurta
-ja kunniakasta hän olisi voinut tehdä sellaisilla voimilla? Eikä
-asianlaita ole paremmin muuallakaan kuin Ranskassa. Mitä he tekivät
-Dusesta? Mihin hän kulutti elämänsä? Kuinka hyödyttömiin osiin?
-
--- Teidän oikea osanne on pakottaa maailma kunnioittamaan voimakkaita
-taideteoksia, sanoi Christophe.
-
--- Turhaa ponnistella. Eikä se onnistukaan. Heti, kun tuollainen
-voimakas taideteos koskettaa näyttämöä, menettää se runollisuutensa
-suuruuden, muuttuu valehtelijaksi. Henkäyskin yleisön kurkusta pilaa
-sen. Tukehduttavien kaupunkien yleisö ei tiedä enää, mitä on vapaa
-ilma, luonto, terve runous: se haluaa teatterirunoutta, kissankultaa,
-ihomaalilla tuhrattua, ja haisevaa. -- Ah, sitten... vaikkapa
-menestyisikin sellaisessa... Ei, se ei vielä elämää täytä, se ei täytä
-minun elämääni.
-
--- Sinä ajattelet yhä häntä.
-
--- Ketä?
-
--- Sen tiedät hyvin. Tuota miestä.
-
--- Kyllä.
-
--- Mutta jos hän olisi sinulla, tuo mies, ja jos hän sinua rakastaisi,
-niin myönnä, ettet olisi sittenkään onnellinen, keksisit aina jotain,
-jonka tähden kiduttaisit itseäsi.
-
--- Se on totta... Ah, mikä minun onkaan?... Katso, minä olen saanut
-taistella liikaa, minä olen kuluttanut liiaksi itseäni, minä en jaksa
-enää löytää rauhaa, sisässäni on ainainen levottomuus, kuume...
-
--- Eikö se liene ollut sinussa jo ennenkuin jouduit kärsimyksiin.
-
--- Se on mahdollista. Kyllä, se oli jo silloin, kun olin pikku tyttö,
-oli niinkauan kuin voin muistaa... Se kalvoi jo silloin minua.
-
--- Mitä sinä sitten nyt tahtoisit?
-
--- Mistä sen voin tietää? Tahtoisin enemmän kuin voin.
-
--- Tunnen tuon, virkkoi Christophe. Minä olin sellainen nuorena.
-
--- Niin, mutta sinusta on tullut mies. Minä jään iäkseni
-kypsymättömäksi. Minä olen vajanainen olio.
-
--- Kukaan ei ole täydellinen. Onni on se, että tuntee omat
-rajoituksensa ja rakastaa niitäkin.
-
--- Minä en voi sitä enää. Olen joutunut siitä pois. Elämä on vääntänyt
-minut pakkoonsa, kangistanut, silponut rujoksi. Ja sittenkin minusta
-tuntuu, että olisin voinut olla normaali ja terve nainen ja silti
-sielultani kaunis olematta sellainen kuin lauma-ihmiset.
-
--- Sinä voit olla sitä vieläkin. Minä näen sinut juuri sellaisena.
-
--- Sano, minkälaisena minut näet.
-
-Christophe kuvaili häntä sellaisiin olosuhteihin, joissa hän olisi
-kehittynyt luonnollisella ja harmonisella tavalla, ja ollut onnellinen,
-rakastanut ja ollut rakastettu. Ystävättärestä tuntui hyvältä sitä
-kuulla. Mutta sitten hän sanoi:
-
--- Ei, se on nyt mahdotonta.
-
--- No niin, virkkoi silloin Christophe, siispä täytyy sanoa niinkuin
-Händel vanhana, kun hän tuli sokeaksi:
-
-    What ever is is right
-    (Hyvää on, mikä on.)
-
-Ja Christophe meni pianon ääreen ja lauloi tämän hänelle. Françoise
-syleili häntä, tuota rakasta optimisti-hupakkoaan. Christophe teki
-hänelle hyvää. Mutta hän pahaa Christophelle: ainakin pelkäsi Françoise
-sitä. Hän joutui joskus tuskallisen epätoivon valtaan eikä voinut sitä
-salata Christophelta, sillä rakkaus teki hänet heikoksi. Öisin, kun
-he makasivat rinnatusten vuoteessa ja Françoise kitui vielä valvoen
-tuskissaan, aavisti Christophe hänen tunteensa, ja silloin hän rukoili
-ystävätärtään, tuota niin läheistä ja samalla kaukaista, antamaan
-hänellekin osansa taakasta, joka häntä painoi; eikä Françoise jaksanut
-vastustaa häntä, vaan avasi sydämensä ja itki hänen sylissään; ja
-Christophe lohdutteli sitten häntä pitkät öiset hetket, hellästi ja
-vihastumatta; mutta moinen ainainen levottomuus alkoi kuitenkin ajan
-pitkään häntä vaivata. Françoise pelkäsi, että hänen sielunsa kuume
-tarttuisi myöskin Christopheen. Hän rakasti liian paljon Christophea
-sietääkseen ajatusta, että hän kärsisi hänen tähtensä. Françoiselle
-tarjottiin paikka Amerikassa; hän suostui tarjoukseen, pakottaakseen
-itsensä lähtemään. Ja hän jätti Christophen, hieman nöyryytettyyn
-sieluntilaan. Françoise oli yhtä nöyryytetty kuin hänkin. Etteivät he
-voineet olla onnellisia yhdessä!
-
--- Ystävä-parka, sanoi hän Christophelle surullisesti, hellästi
-hymyillen. Olemmeko nyt typeriä? Me emme saa koskaan enää näin kaunista
-elämää, tällaista ystävyyttä. Mutta sille ei voi mitään, ei voi. Me
-olemme niin tyhmiä!
-
-He katsoivat toisiinsa, noloina ja suruisina. He nauroivat, etteivät
-olisi puhjenneet itkuun, syleilivät toisiaan ja erosivat kyyneleet
-silmissä. Koskaan he eivät olleet rakastaneet toisiaan niin syvästi
-kuin erotessaan.
-
-Ja kun Françoise oli lähtenyt, palasi Christophe taiteensa luokse,
-vanhan toverinsa... Oi tähtitaivaan rauhaa!
-
-
-
-
-Ei kulunut -- kauan, niin Christophe sai kirjeen Jacquelinelta. Se
-oli vasta kolmas kirje häneltä; ja sävy oli aivan toisenlainen kuin
-mihin Christophe hänen puoleltaan oli tottunut. Jacqueline valitti,
-ettei Christophea oltu nähty pitkiin aikoihin, ja pyysi sievästi
-häntä käymään heillä, ellei tahtonut tehdä surullisiksi ystäviään,
-jotka häntä rakastivat. Christophe oli mielissään, mutta ei liioin
-kummastellut tapausta. Hän oli ajatellut, ettei Jacquelinen väärä
-mieliala häntä kohtaan kestäisi pysyvästi. Hänellä oli tapana mainita
-erästä isoisä-vainajansa sutkausta:
-
-"Ennemmin tai myöhemmin tulee naisväelle hyvät hetkensä; täytyy
-ainoastaan kärsivällisesti niitä odottaa."
-
-Christophe meni siis taas käymään ystävänsä luona ja hänet otettiin
-ilolla vastaan. Jacqueline oli vieraalle hyvin huomaavainen; hän
-karttoi luonteenomaista ironista sävyään, varoi puheissaan kaikkea,
-mikä olisi saattanut loukata Christophea, seurasi mielenkiintoisesti
-hänen suunnitelmiaan ja puheli älykkäällä tavalla vakavista asioista.
-Christophe luuli, että hän oli tällä välin muuttunut. Mutta
-Jacqueline oli sellainen ainoastaan miellyttääkseen Christophea.
-Hän oli kuullut kerrottavan Christophen ja muotinäyttelijättären
-rakkaussuhteista, sillä juorut siitä olivat nykyään parisilaisten
-puheenaiheena; ja silloin oli Christophe näyttäytynyt hänelle aivan
-uudessa valossa: Jacqueline oli tullut hyvin uteliaaksi kaikesta,
-mikä koski Christophea. Kun hän nyt näki Christophen, oli hän hänen
-mielestään paljoa sympaatisempi kuin ennen. Hänen puutteensakaan
-eivät Jacquelinesta olleet viehätystään vailla. Hän huomasi, että
-Christophessa oli neroutta, ja että maksoi vaivan antaa hänen rakastua
-itseensä.
-
-Nuoren parin elämä ei ollut parantunut; se oli päinvastoin pahentunut.
-Jacquelinella oli ikävä, ikävä: hän oli kuolla ikävään... Kuinka
-nainen on maailmassa yksin! Paitsi lasta ei häntä kiinnitä mikään;
-eikä lapsikaan yksinään riitä häntä aina pidättämään: sillä kun hän on
-todella nainen, eikä pelkästään naaras, kun hänellä on rikas sielu ja
-vaativa sielunelämä, on hän luotu kaikenlaista sellaista varten, mitä
-hän ei voi toteuttaa yksin, jollei tulla hänelle avuksi!... Mies on
-paljoa vähemmin yksinään silloinkin, kun hän on kaikkein yksinäisin:
-hänen yksinpuhelunsa riittää kansoittamaan kokonaiset erämaat; ja kun
-hän on yksin toisen ihmisen kanssa, niin hän mukautuu siihen paremmin
-kuin nainen, sillä hän huomaa sitä vähemmän, hän puhelee itsensä
-kanssa aina. Eikä hän johdu ajattelemaankaan, että moinen ääni, joka
-puhuu järkkymättömän levollisesti korpeen, tekee hiljaisuuden sille
-olennolle, joka elää hänen parissaan ja jolle kaikki sanat ovat
-kuolleet, ellei rakkaus elähytä niitä, kahta kauheammaksi ja erämaan
-hirveämmäksi. Mies ei sitä huomaa; hän ei ole rakkaudessaan pannut
-niinkuin nainen peliin koko elämäänsä: hänen elämänsä päämäärät
-ovat muualla... Mikä voi täyttää naisen elämän ja hänen äärettömän
-kaipuunsa, nuo lukemattomat kiihkeät ja uhkuvat voimat, jotka ovat
-palaneet turhaan kokonaista neljäkymmentä vuosisataa, mitkä ihmiskunta
-on ollut olemassa, polttouhrina kahdelle ainoalle epäjumalalle:
-lyhytikäiselle rakkaudelle ja äitiydelle, tuolle ylhäiselle petokselle,
-joka on kielletty tuhansilta naisilta eikä toisten naisten elämässä
-koskaan täytä kuin muutaman vuoden?
-
-Jacqueline oli epätoivoissaan. Hänelle tuli sellaisia kauhun hetkiä,
-että ne lävistivät hänet kuin miekalla. Hän ajatteli:
-
-"Minkä tähden minä elän? Minkä tähden minä olen syntynyt?"
-
-Ja hänen sydäntänsä kouristi ahdistus.
-
--- "Taivaan Jumala, minun täytyy kuolla! Minun täytyy kuolla!"
-
-Tämä ajatus kidutti häntä öisin kuin painajainen. Hän näki unta, että
-hän sanoi:
-
--- "Nyt on vuosi 1889."
-
--- "Ei", vastattiin hänelle. "Nyt on 1909."
-
-Ja hän oli lohduton, että hän oli kaksikymmentä vuotta vanhempi kuin
-luulikaan.
-
--- Se loppuu pian, enkä minä ole elänyt. Mihin minä olen pannut nämä
-kaksikymmentä vuotta? Mitä minä olen tehnyt elämälleni?
-
-Hän näki unta, että hän oli _neljänä_ pikkutyttönä. Ne kaikki
-neljä nukkuivat samassa huoneessa, eri sängyissä. Kaikki ne olivat
-samankokoisia, ja kasvotkin samannäköisiä; mutta yksi niistä oli
-kahdeksan vuotta vanha, toinen viisitoista, kolmas kaksikymmentä,
-neljäs neljäkymmentä. Tuli rutto. Kolme oli jo kuollut. Neljäs katsoi
-itseään kuvastimesta; ja hän tyrmistyi; hän näki itsensä: nenä oli
-kutistunut, kasvot kalpeat... ja hänenkin piti pian kuolla -- ja siihen
-se kaikki loppuisi...
-
--- "... Mitä minä olen tehnyt elämälleni?..."
-
-Hän heräsi itku silmissä; eikä se painajainen hävinnyt päivälläkään:
-se painajainen oli totta. Mitä hän oli tehnyt elämälleen? Kuka oli
-sen häneltä ryöstänyt?... Hän alkoi vihata miestään, tuota viatonta
-rikostoveria, (mitä siitä, olipa toinen viatonkin: tuska on kuitenkin
-sama!) sen sokean lain rikostoveria, joka tahtoi murskata hänet.
-Sellaisen vihan hetken jälkeen hän aina katui, sillä hän oli hyvä;
-mutta hän kärsi liian katkerasti; eikä hän voinut estää itseään
-työntämästä kärsimystä myöskin tuolle olennolle, joka oli sidottu
-häneen ja tukehdutti häntä, vaikka toinenkin kärsi; sillä jollekulle
-Jacqueline tahtoi kostaa. Perästä päin oli hän ylen masentunut, hän
-inhosi itseään; ja hän tunsi, että ellei hän löytäisi pelastuksen
-keinoa, tekisi hän miehelleen vielä enemmän pahaa. Sitä keinoa hän
-nyt hapuili ympäriltään; hän takertui kaikkeen, aivan kuin hukkuva
-oljenkorteen. Hän koetti kiintyä johonkin asiaan, johonkin työhön,
-olentoon, joka olisi jollakin tavoin ollut hänen omaa asiaansa, hänen
-työtään ja olemustaan. Hän koetti jälleen ryhtyä henkiseen puuhaan, hän
-luki vieraita kieliä, alkoi kirjoittaa jotain artikkelia, novellia,
-hän rupesi maalailemaan, säveltelemään... Turhaa: jo ensimäisenä
-päivänä rohkeus lannistui. Se oli liian vaikeaa. Ja sitäpaitsi: "Nuo
-kirjat ja taideteokset, mitä ne oikeastaan ovat? En tiedä, rakastanko
-niitä, en ajattele, onko niitä olemassakaan." Eräinä päivinä hänen
-puheensa oli kiihkeän vilkasta, hän nauroi miehensä kanssa, hän näytti
-kovasti innostuvan kaikesta, mistä he keskustelivat, kaikesta, mitä
-Olivier teki; hän koetti huumata itseään unohtaakseen... Turha vaiva:
-yhtäkkiä into herposi, sydän jäähtyi kylmäksi, Jacqueline meni kätköön,
-kyynelittä, masentuneena, tuskin voiden hengittää. -- Hän oli jo
-osaksi tehnyt tihunsa Olivierille. Olivier oli tullut skeptilliseksi,
-maailman mukaiseksi. Jacqueline ei ollut siitä yhtään mielissään; hän
-näki Olivierin yhtä heikoksi kuin hän itsekin oli. Melkein joka ilta
-he olivat poissa kotoaan. Jacqueline koetti parisilaisissa salongeissa
-haihduttaa ikäväänsä, jota ei kukaan voinut aavistaa, sillä sitä
-peitti, ironinen ja aina varuillaan oleva hymy. Hän etsi jotakuta, joka
-olisi rakastanut häntä ja pidättänyt häntä kuiluun vajoamasta. Turhaa,
-turhaa, turhaa! Hänen epätoivoiseen avunpyyntöönsä vastasi pelkkä
-hiljaisuus.
-
-Jacqueline ei rakastanut Christophea; hän ei voinut sietää hänen
-kovaa käytöstään, hänen loukkaavaa rehellisyyttään ja ennen kaikkea
-hänen välinpitämättömyyttään. Hän ei häntä rakastanut; mutta hänellä
-oli vaisto, että Christophe oli ainakin voimakas, -- kallio kuoleman
-meressä. Ja hän tahtoi takertua siihen kallioon, tuohon voimakkaaseen
-uimariin, jonka, pää pysyi tulvan yläpuolella, tai hukuttaa hänet
-kanssaan...
-
-Ja sitä paitsi: hänelle ei riittänyt sekään, että hän oli eroittanut
-Olivierin hänen ystävistään; hänen täytyi vielä anastaa nuo ystävät
-itselleen. Kunniallisimmissakin naisissa herää joskus vaisto, joka
-pakottaa heitä koettelemaan voimainsa suuruutta, jopa koettelemaan
-sitä yli voimainsakin. Tällaisessa voiman väärinkäytössä kokee heidän
-heikkoutensa voimansa. Ja kun nainen on egoisti ja turhamainen,
-nauttii hän ilkeää iloa, kun voi riistää puolisoltaan hänen ystäviensä
-ystävyyden. Se tehtävä on melkoisen helppo: riittää vain joku silmäys.
-Ei löydy miestä, olipa hän kunniallinen tai ei, joka ei olisi kyllin
-heikko käydäkseen tähän koukkuun. Olipa miehen ystävä miten rehellinen
-tahansa, niin ajatuksissaan hän melkein aina pettää ystävänsä, joskin
-hän voi välttää itse teon. Ja jos petetty huomaa sen, silloin tulee
-heidän ystävyydestään loppu: he eivät katsele enää toisiaan entisin
-silmin. Nainen, joka leikkii tätä vaarallista leikkiä, jää enimmäkseen
-ennalleen, hän ei vaadikaan enempää: hän pitää heidät molemmat,
-saatuaan heidän välinsä rikki, heidät armoilleen anastetuksi.
-
-Christophe huomasi nämä Jacquelinen kohteliaisuudet; mutta hän ei
-niistä kummastunut. Kun Christophe tarkoitti hyvää jollekulle, oli
-hänellä naivi taipumus pitää aivan luonnollisena, että häntäkin
-rakastettiin ilman minkäänlaisia sala-ajatuksia. Hän vastasi iloisin
-mielin nuoren naisen lähentelyihin; hän piti häntä viehättävänä; hän
-huvittelihe koko sydämestään hänen seurassaan; ja hän arvosteli nyt
-Jacquelinea niin suopeasti, että melkeinpä jo piti Olivieria sangen
-tyhmänä, jos Olivier ei voisi olla onnellinen Jacquelinen kanssa ja
-tehdä vaimoa onnelliseksi.
-
-Christophe lähti muutamia päiviä kestävälle automobiiliretkelle, jonka
-hänen ystävänsä olivat päättäneet tehdä; ja hän poikkesi vieraaksi
-heidän maataloonsa, -- Langeais-suvun vanhalle tilalle Bourgognessa;
-taloa säilytettiin muistona, mutta muuten siellä ei usein käytykään. Se
-oli yksinäisellä paikalla keskellä viinitarhoja ja metsiä; sisältä se
-oli rappiolla, ikkunat olivat hatarat; siellä tuntui homeen, kypsien
-hedelmäin, vilpoisan siimeksen ja auringon kuumentamien hartsipuiden
-hajua. Kun Christophe nyt oli useita päiviä Jacquelinen lähettyvillä,
-valtasi hänet vähitellen jonkinlainen ärsyttävä ja suloinen tunne,
-joka ei kuitenkaan tehnyt häntä rauhattomaksihan nautti viattomasti,
-mutta ei suinkaan aineettomasti, nähdessään häntä, kuullessaan hänen
-ääntänsä, hipaistessaan tuohon sievään ruumiiseen ja tuntiessaan
-Jacquelinen suun hengityksen. Olivier oli hiukan huolissaan ja
-vaitelias. Hän ei ollut epäluuloinen; mutta häntä ahdisti jonkinlainen
-hämärä levottomuus, vaikka hän olisi hävennyt sitä tunnustaa; ja
-kurittaakseen itseään tuon vikansa tähden jätti hän usein nuo toiset
-kahden kesken. Jacqueline tunsi, mitä Olivier aavisteli, ja se liikutti
-häntä; ja hänen mielensä teki sanoa hänelle:
-
--- Oi, älä ole tuskissasi, ystäväni. Sinua minä rakastan yhä enemmän.
-
-Mutta hän ei sanonutkaan mitään, ja he kaikki kolme antoivat asian
-mennä, miten sattui. Christophe aavistamatta mitään, Jacqueline
-tietämättä, mitä hän oikein tahtoi, ja jättäen sattuman asiaksi
-näyttää sen hänelle, Olivier yksinään aavistaen jotain, mutta
-tahtomatta sellaista ajatella, sillä itsetunne ja rakkaus tekivät hänet
-häveliääksi. Kun tahto vaikenee, niin vaisto puhuu; sielun nukahtaessa
-ruumis kulkee omia teitään.
-
-Eräänä iltana aterian jälkeen oli ilma heistä niin ihana, -- ei
-kuutamoa, tähtinen taivas, -- että heidän teki mieli kävelemään
-puutarhaan. Olivier ja Christophe lähtivät sinne. Jacqueline meni
-vielä huoneeseensa ottamaan saaliaan. Hän ei tullutkaan takaisin.
-Christophe sadatteli naisten iänikuista hitautta, ja meni kutsumaan
-Jacquelinea, -- (jo muutaman ajan oli Christophe itse huomaamattaan
-näytellyt ikäänkuin aviomiehen osaa.) -- Hän kuuli nyt Jacquelinen
-tulevan. Kamarissa, jossa Christophe seisoi, ei saattanut nähdä mitään,
-ikkunaluukut olivat kiinni.
-
--- Tulkaa jo, hyvä rouva Kuhniainen, huusi Christophe iloisesti. Tehän
-kulutatte peilinne puhki siihen katsomalla.
-
-Jacqueline ei vastannut. Hän oli pysähtynyt, Christophella oli kyllä
-tuntu, että hän oli huoneessa; mutta Jacqueline ei liikahtanutkaan.
-
--- Missä olet? kysyi Christophe.
-
-Jacqueline ei vastannut. Myöskin Christophe vaikeni: hän haparoi
-pimeässä ja tuli omituisen rauhattomaksi. Hän pysähtyi kovasti sykkivin
-sydämin. Hän kuuli aivan läheltään Jacquelinen keveän hengityksen.
-Christophe astui vielä askeleen ja seisattui taas. Jacqueline oli
-lähellä häntä, Christophe tiesi sen, mutta hän ei voinut liikahtaakaan.
-Muutama sekunti hiljaisuutta. Yhtäkkiä tarttuu kaksi kättä häneen ja
-vetää häntä puoleensa, huulet painuvat hänen huuliinsa. Christophe
-syleili häntä. Sanaakaan sanomatta, molemmat liikkumatta. -- Heidän
-huulensa tempautuivat irti toisistaan väkinäisesti. Jacqueline lähti
-huoneesta. Christophe meni väristen hänen perässään. Hänen polvensa
-vapisivat. Hän heittäytyi hetkeksi nojaamaan seinään, odottaen, että
-sydämen kiihkeä kuohu asettuisi. Viimein hän lähti toisten perästä.
-Jacqueline puheli tyynesti miehensä kanssa. He kaksi kävelivät muutamia
-askeleita Christophen edellä. Christophe seurasi heitä järkytetyin
-mielin. Olivier pysähtyi häntä odottamaan. Christophe samoin. Olivier
-kutsui häntä ystävällisesti tulemaan. Christophe ei vastannut. Olivier
-tunsi ystävänsä luonteen, ja että hän silloin tällöin sulkeutui
-oikullisesti ja jörösti itseensä, joten hän ei nyt koettanutkaan häntä
-houkutella, vaan jatkoi Jacquelinen kanssa kävelyään. Ja Christophe
-seurasi heitä kymmenen askeleen päästä, seurasi kuin kone, kuin koira.
-Kun toiset pysähtyivät, pysähtyi hänkin. Kun he kävelivät, hänkin
-käveli. Niin kiersivät he kertaalleen puiston ja menivät takaisin
-sisään. Christophe nousi heti kamariinsa ja sulkeutui sinne. Hän ei
-sytyttänyt tulta. Hän ei mennyt levollekaan. Ei ajatellut mitään.
-Sydänyöllä valtasi hänet uni, hän nukahti istualleen pöydän ääreen, pää
-käsien varassa. Tunti sen jälkeen hän heräsi. Sytytti kynttilän. Kokosi
-kiireesti paperinsa ja muut tavaransa, työnsi ne matkalaukkuunsa,
-heittäytyi sänkyyn, ja nukkui aamun sarastukseen asti. Silloin hän
-lähti huoneesta, laukkuineen, ja matkusti pois. Häntä odotettiin koko
-aamupäivä. Häntä etsittiin kaiken päivää. Jacqueline salasi kiehuvan
-vihansa välinpitämättömyyteen ja sanoi julkean ironisesti aikovansa
-muka laskea hopealusikkansa. Vasta seuraavana iltana sai Olivier
-Christophelta kirjeen:
-
-    "Kunnon ystäväni, älä suutu, että minä hävisin kuin hullu. Sillä
-    hulluhan minä olen, senhän tiedät. Minkä sille voi? Minä olen,
-    mikä olen. Kiitos hellästä vierasvaraisuudestasi. Se teki niin
-    hyvää. Mutta ymmärrätkös, minä en ole luotu elämään toisten
-    kanssa. Enkä tiedä, olenko luotu yleensäkään elämään. Minä
-    olen luotu pysymään omassa nurkassani ja rakastamaan ihmisiä
-    -- loitolta: se on viisainta. Kun näen läheltä heitä, tulee
-    minusta ihmisvihaaja. Ja sitähän minä juuri en tahdo olla. Minä
-    tahdon rakastaa ihmisiä, tahdon teitä kaikkia rakastaa. Oi,
-    kuinka tahtoisin tehdä teille kaikille hyvää! Jos minä voisin
-    tehdä jotain, että te olisitte, -- että sinä olisit onnellinen!
-    Miten ilomielin antaisin siitä kaiken onneni, mitä minulla voi
-    olla!... Mutta sitäkään en saa tehdä. Ihminen ei voi muuta kuin
-    näyttää toisille tietä. Ei voi tasoittaa heille tietä. Kunkin on
-    pelastettava itse itsensä. Pelasta itsesi! Pelastakaa itsenne!
-    Minä pidän sinusta niin paljon.
-
-                                                    Christophe.
-
-    Kunnioittavat tervehdykseni rouva Jeanninille."
-
-"Rouva Jeannin" luki kirjeen, suu halveksivassa rypyssä. Luki ja sanoi
-kuivasti:
-
--- No, tottele hänen neuvoaan. Pelasta itsesi. Mutta kun Olivier ojensi
-kätensä ottaakseen häneltä kirjeen takaisin, rutisti Jacqueline sen
-ja heitti maahan; ja kaksi suurta kyyneltä puhkesi hänen silmistään.
-Olivier otti kiihkeästi häntä kädestä:
-
--- Mikä sinun on? kysyi hän liikutettuna.
-
--- Anna minun olla, huusi Jacqueline vimmoissaan.
-
-Ja hän meni ulos. Ovella hän huusi vielä:
-
--- Egoistit!
-
-
-
-
-Christophe oli lopulta tehnyt suojelijansa _Le Grand Journalin_ miehet
-vihollisikseen. Sen saattoi jo arvatakin. Christophe oli saanut
-taivaalta tuon Goethen kehuman hyveen, jonka nimi on:
-
-"_Ei-kiitollisuus_".
-
-"_Vastenmielisyys ilmaista kiitollisuuttaan_, kirjoitti Goethe
-ironisesti, _on harvinainen eikä esiinny muissa kuin huomattavissa
-miehissä, jotka ovat nousseet köyhimmistä kansanluokista ja olleet
-pakotetut joka askeleella huolimaan hyväntekijöiltään apua, joka on
-melkein aina karkeudella myrkytetty_."
-
-Christophe ei luullut, että hänen velvollisuutensa olisi vaatinut
-häntä matelijaksi hänelle tehdyn palveluksen vuoksi, eikä -- se
-oli hänestä sama asia -- luopumaan omasta vapaudestaan. Hän ei
-puolestaan tarjoillut hyvyyttään huutokaupalla, hän lahjoitti sen.
-Hänen auttajansa käsittivät asian hiukan toisella tavalla. Korkea
-siveystajunta, joka heillä oli velallistensa velvollisuuksista,
-loukkaantui, kun Christophe kieltäytyi säveltämästä jotakin typerää
-hymniä, jota häneltä vaadittiin tuon sanomalehden järjestämiin
-reklaamijuhliin. He antoivat Christophen selvästi ymmärtää, että tämä
-hänen käytöksensä oli varsin sopimatonta. Christophe välitti heistä
-vähät. Ja hän ärsytti heitä joku aika sen jälkeen vielä enemmän, kun
-kumosi häikäilemättä eräitä itsetietoisia uutisia, joita lehti hänestä
-levitteli.
-
-Silloin alkoi häntä vastaan täysi sota. Siinä käytettiin kaikkia
-aseita. Vedettiin jälleen vääristelyjen arsenaalista esille se vanha
-kanuuna, jota kaikki heikkolahjaiset aina ovat luovia sieluja vastaan
-käyttäneet ja joka ei koskaan ketään tapa, mutta jonka vaikutus
-hölmöihin on hairahtumaton: häntä syytettiin plagiaatista. Leikeltiin
-hänen teoksistaan ja toisten tuntemattomien suuruuksien sävellyksistä
-keinotekoisesti valittuja kappaleita ja väärenneltiin niitä; siten
-todistettiin, että hän oli varastanut aiheensa noilta raukoilta. Häntä
-syytettiin siitä, että hän oli muka koettanut tukehduttaa nuorempia
-taiteilijoita. Oi, jospa hän nyt olisi joutunut tekemisiin ainoastaan
-sellaisten herrain kanssa, joilla haukkuminen on ammattina, nimittäin
-kriitikkojen, noiden kääpiöiden, jotka kiipeilevät suuren miehen
-hartioille ja huutavat:
-
--- Minä olen suurempi kuin sinä!
-
-Mutta ei, se ei riittänyt; lahjakkaatkin miehet karkailevat toistensa
-kimppuun: jokainen koettaa tuottaa virkaveljilleen tukaluutta niin
-paljon kuin mahdollista; ja kuitenkin, niinkuin usein on sanottu, on
-maailma kyllin avara, että jokainen voi tehdä rauhassa työtään; ja
-kullakin on jo omassa kyvyssään sellainen vihollinen, että se antaa
-tarpeeksi puuhaa.
-
-Saksassa oli yllin kyllin kateellisia taiteilijoita, jotka hankkivat
-aseita Christophen vihamiehille, elleivät nämä itse niitä keksineet.
-Ja oli niitä Ranskassakin. Musiikkilehtien natsionalistit -- heistä
-olivat useimmat ulkomaalaisia -- paiskasivat hänelle vasten naamaa
-hänen kansallisuutensa jonkinlaisena häväisynä. Christophen menestys
-oli paljon suurentunut; ja nyt sekautui asiaan muoti, saaden aikaan
-sen pahan, että koska se tuhlasi hänelle liiallisesti suitsutusta,
-kiusasi hän sellaisiakin ihmisiä, jotka eivät lukeutuneet mihinkään
-varmaan puoluekuntaan, -- ja sitä suuremmalla syyllä vielä enemmän
-toisia. Christophen konserteissa kävi nykyään säännöllisesti paitsi
-hienostoa ja nuorten aikakauslehtien kynäilijöitä myöskin hänen
-taiteensa intoilijoita, ja nämä kiihtyivät haltioihinsa, sävelsipä
-hän mitä tahansa, ja julistivat vimmatusti, ettei musikkia ollut
-olemassakaan ennen häntä. Jotkut heistä ryhtyivät selittelemään
-hänen teoksiaan ja keksivät niissä filosofisia tarkoitusperiä, jota
-kuullessaan hän itse suorastaan ällistyi. Toiset näkivät niissä
-sävellystaiteen vallankumouksen, hyökkäyksen sellaisten traditsionien
-kimppuun, joita Christophe kunnioitti enemmän kuin kukaan muu. Hänen
-ei olisi auttanut väittää vastaan. Hänelle olisi todistettu, ettei hän
-ymmärtänyt, mitä itse oli kirjoittanut. Nuo kannattajat ihailivat häntä
-ihaillessaan itseään. -- Niinpä olivatkin Christophen ammattiveljet
-sangen onnellisia tästä sodasta häntä vastaan; he olivat raivostuneet
-hänen puolestaan pidetystä "humbuugimetelistä", vaikka hän oli mitä
-siihen tuli aivan viaton. He eivät kaivanneet mitään järkisyitä
-ollakseen pitämättä hänen sävellyksistään: enimmät tunsivat häntä
-kohtaan sellaisten taiteilijain luonnostaan ymmärrettävää ärtyisyyttä,
-joilla ei ole mitään ajatuksia ja jotka ilmaisevat sitä olematontaan
-vaivattomasti, opittujen kaavain mukaan, kun taas mies, jonka pää on
-aatteita täynnä, saattaa tulkita niitä jonkinverran kömpelösti, luovan
-mielikuvituksensa näennäisen epäjärjestyksen vaatimuksia noudattaen.
-Kuinka monta kertaa olivatkaan kaikenlaiset tuhraajat, jotka käsittivät
-tyylin jonkin nurkkakunnan tai koulun reseptien seuraamiseksi, itsensä
-valamiseksi niiden ohukaispannuun, singonneet häntä vastaan sen
-moitteen, ettei hänellä ollut tyyliä! Christophen parhaita ystäviä
-olivat ne, jotka eivät koettaneet häntä ymmärrellä ja jotka yksinään
-hänet ymmärsivät, koska he yksinkertaisesti vain rakastivat häntä
-sen vuoksi, että tunsivat hänen töittensä tekevän itselleen hyvää;
-mutta hehän olivat taistelussa vähäpätöisiä kuuntelijoita, joilla ei
-ollut äänivaltaa. Ainoa, joka olisi saattanut vastata voimakkaasti
-Christophen nimessä, oli Olivier; mutta hän eli silloin Christophesta
-erillään ja näytti hänet unohtaneen. Christophe oli siis heitetty
-vastustajainsa ja ihailijainsa väliin, jotka tekivät kilpaa hänelle
-pahaa. Hän kyllästyi kaikkeen niin, ettei vastannut mihinkään
-hyökkäyksiin. Kun hän luki tuomioita, joita hänestä lausuttiin jonkin
-mahtavan lehden palstoilla, noita itsekylläisiä arvosteluja, joiden
-tekijät mestaroivat taidetta koko tietämättömyytensä ja koskemattoman
-asemansa häikäilemättömyydellä, niin hän vain kohautteli hartioitaan ja
-sanoi:
-
--- Tuomitse vain minua. Minä tuomitsen sinut. Nähdäänpähän sadan vuoden
-päästä!
-
-Mutta sillävälin jatkuivat pahansuovat sättimiset täydellä voimalla;
-ja yleisö otti tapansa mukaan suu auki vastaan typerimmät ja
-hävittömimmätkin syytökset.
-
-Ikäänkuin hänen asemansa ei olisi jo ennestään ollut tarpeeksi vaikea,
-sotki Christophe juuri tällä hetkellä välinsä kustantajansakin kanssa.
-Ja kumminkaan ei hänellä ollut syytä moittia Hechtiä, sillä Hecht
-julkaisi aina kaikki hänen uudet teoksensa ja oli liikeasioissa
-kunniallinen mies. On kyllä totta, ettei se kunniallisuus estänyt
-häntä teettämästä Christophella epäedullisia sopimuksia; mutta
-ne sopimuksensa hän piti. Jopa piti hän ne liiankin tarkoin.
-Eräänä päivänä näki Christophe hämmästyksekseen, että eräs hänen
-kirjoittamansa septetti oli sovitettu kvartetiksi ja eräs kahdelle
-kädelle aiottu pianosarja sovellettu kömpelösti neljälle kädelle, eikä
-asiasta oltu ilmoitettu hänelle mitään. Hän juoksi Hechtin puheille,
-työnsi hänen eteensä tuhratut kappaleet ja sanoi:
-
--- Tunnetteko näitä?
-
--- Epäilemättä, vastasi Hecht.
-
--- Ja te olette uskaltanut... uskaltanut väärennellä teoksiani
-kysymättä minulta lupaa!...
-
--- Mitä lupaa? virkkoi Hecht. Teidän teoksenne ovat minun omaisuuttani.
-
--- Myöskin minun, luultavasti.
-
--- Eivät, vastasi Hecht lauhkeasti. Christophe kuohahti.
-
--- Eivätkö minun työni ole minun?
-
--- Ne eivät ole enää teidän. Te olette myönyt ne minulle.
-
--- Te laskette leikkiä! Minä olen myönyt teille paperiarkit. Lyökää
-niistä rahaa, jos tahdotte. Mutta se, mitä niihin on kirjoitettu, on
-vertani, se on minun.
-
--- Te olette myönyt minulle kaikki. Vastineeksi työstä, joka on tuossa,
-olen luvannut teille kolmensadan frangin palkkion, joka on maksettava
-täyteen summaan suorittamalla kolmekymmentä sentimea jokaisesta
-ensimäisen painoksen kappaleesta. Täten te olette luovuttanut minulle,
-ilman minkäänlaisia ehtoja tai rajoituksia, kaikki oikeutenne työhönne.
-
--- Myöskö oikeuden hävittää töitäni?
-
-Hecht kohautti hartioitaan, soitti kelloa ja sanoi eräälle
-virkailijalleen:
-
--- Tuokaapa tänne monsieur Krafftin kontrahti. Hän luki nyt vakavasti
-Christophelle sopimuksen jonka Christophe oli sitä katsomattakaan
-allekirjoittanut, -- ja siitä seurasi, sävellystenkustantajien
-tuohon menneeseen aikaan tavallisesti noudattamien sopimussääntöjen
-mukaisesti, että -- "Hecht oli siirretty kaikkien tekijän oikeuksien,
-mahdollisuuksien ja osuuksien saajaksi, sisältyen tähän oikeus
-kustantaa, julkaista, piirtää, painattaa, käännättää, vuokrata ja myydä
-oman etunsa mukaan, missä muodossa tahtoi, esityttää konserteissa,
-café-konserteissa, tanssiaisissa, teattereissa j.n.e., mainittua
-teosta, julkaista sen jokaista instrumenteille sovitusta, niin myöskin
-sanoilla varustettuna, samoin kuin muuttaa sen nimeä... y.m. y.m."
-
--- Näette nyt, sanoi Hecht Christophelle, että olen ollut sangen
-kohtuullinen.
-
--- Selvästikin, vastasi Christophe; minun täytyy teitä kiittää. Te
-olisitte voinut tehdä septetistäni kahvilarenkutuksen.
-
-Hän vaikeni järkytettynä ja painoi päänsä käsiinsä.
-
--- Minä olen myönyt sieluni, hoki hän.
-
--- Olkaa varma siitä, että minä en käytä sitä väärin, sanoi Hecht
-hänelle pistävästi.
-
--- Ja kuinka on mahdollista, sanoi Christophe, että teidän tasavaltanne
-oikeuttaa tällaista huijausta! Täällä väitetään, että ihminen on vapaa.
-Mutta aatteita myydään kaupparojuna.
-
--- Te olette saanut maksun, vastasi Hecht.
-
--- Kolmekymmentä hopeapenninkiä, niin juuri, vastasi Christophe. Saatte
-ne takaisin.
-
-Hän kaiveli taskujaan antaakseen Hechtille takaisin nuo kolmesataa
-frangia. Mutta hänellä ei niitä ollut. Hechtin suu meni hymyyn, hiukan
-halveksivasti. Se hymy sai Christophen raivoon.
-
--- Minä tahdon kaikki teokseni takaisin sanoi, hän; minä ostan ne
-teiltä.
-
--- Siihen teillä ei ole minkäänlaista oikeutta, vastasi Hecht. Mutta
-koska tapani ei ole suinkaan pidellä ihmisiä väkivalloin, niin suostun
-antamaan ne teille takaisin, -- jos olette taipuvainen maksamaan
-minulle asianmukaisen vahingonkorvauksen.
-
--- Sen minä teen, sanoi Christophe, vaikka minun täytyisi myydä itseni.
-
-Hän suostui kaksi viikkoa myöhemmin tinkimättä Hechtin määräämiin
-ehtoihin. Niin teki hän sen mahdottoman hulluuden, että osti itselleen
-teostensa painokset viisi kertaa suuremmalla hinnalla kuin ne olivat
-hänelle tuottaneet, vaikkei tuo hinta ollutkaan liioiteltu: sillä
-se oli tarkoin laskettu aivan niiden todellisten voittojen mukaan,
-mitä Hecht itse olisi saanut Christophen teoksista. Christophe ei
-pystynytkään maksamaan; ja Hecht oli ottanut sen huomioon. Hän ei
-huolinut ahdistella Christophea, sillä hän piti häntä taiteilijana ja
-ihmisenä suuremmassa arvossa kuin ketään muuta musiikkimiestä; mutta
-hän tahtoi antaa hänelle pienen läksytyksen: sillä hän ei sallinut,
-että hänen oikeuksiinsa uskallettiin niskuroivasti kajota. Hän ei
-ollut tehnyt noita lakisäädöksiä, ne olivat sen ajan luomia: hän piti
-siis niitä varsin kohtuullisina. Hän oli muuten vakuutettu, että
-ne valvoivat hyvin tekijän etuja, samoin kuin kustantajankin, joka
-tietää paremmin kuin tekijä levittää teoksia, eikä arastele kaupoissa,
-niinkuin hän, kaikenlaisia tunnesyitä, syitä, jotka ovat kylläkin
-kunnioitettavia, mutta haitaksi taiteilijan todellisille eduille. Hän
-oli päättänyt auttaa Christophen voittoon; mutta sen täytyi tapahtua
-hänen, Hechtin, määräämällä tavalla, ja sillä ehdolla, että Christophe
-antautui luineen nahkoineen hänen valtaansa. Hecht tahtoi osoittaa
-Christophelle, etteivät hänen palveluksensa olleet niinkään helposti
-syrjään lykättäviä. He tekivät uuden sopimuksen seuraavilla ehdoilla:
-ellei Christophe kuuden kuukauden sisällä saisi summaa suoritetuksi,
-niin jäisivät hänen teoksensa Hechtin yksinomaisuudeksi. Oli helppo
-arvata, ettei Christophe voinut saada kokoon neljättäkään osaa
-vaaditusta määrästä.
-
-Hän koetti kuitenkin itsepäisesti; hän muutti pois huoneistostaan,
-joka oli täynnä hänelle rakkaita muistoja, ja vuokrasi halvemman; --
-hän möi osan tavaroitaan, eikä suureksi kummakseen saanut niistä juuri
-mitään hintaa; -- hankki niskoilleen velat ja turvautui ystävälliseen
-Moochiin, joka onnettomuudeksi oli siihen aikaan sangen vähissä
-varoissa ja vielä sairaanakin, pysyen sisällä kihtinsä kynsissä; --
-Christophe koetti hankkia toisen kustantajan, ja sai joka paikassa
-kuulla samat voitonhimoiset ehdot kuin nekin, joita Hecht oli hänelle
-esittänyt, ellei hänen tarjoustaan suorastaan hyljättykin.
-
-Siihen aikaan olivat hyökkäykset musiikkilehdissä häntä vastaan
-kaikkein kiivaimmillaan. Varsinkin eräs huomattavimpia parisilaisia
-lehtiä oli leppymätön; joku sen toimittaja, joka ei esiintynyt omalla
-nimellään, oli valinnut hänet alinomaiseksi maalitaulukseen: ei mennyt
-viikkoakaan, ettei _Les Echos_ julkaissut jotain hävytöntä uutista
-tehdäkseen Christophen naurettavaksi. Musiikkiarvostelu täydensi
-tuon naamioidun virkaveljensä työtä: pieninkin aihe riitti syyksi,
-jonka nojalla se voi purkaa ohimennen kiukkuaan. Eivätkä nämä olleet
-vielä muuta kuin alkukahakoita: mokomaa lupasi jatkua jokaisessa
-sopivassa tilaisuudessa, ja tarkoituksena näytti olevan lopullinen,
-järjestelmällinen teloitus. Hyökkääjät eivät pitäneet liikaa kiirettä,
-sillä he tiesivät, ettei mikään selvä syytös tehoa yleisöön niin
-hyvin kuin alinomaiset itsepintaisesti jatkuvat vihjaukset. He
-leikittelivät Christophella kuin kissa hiirellä. Christophe, jolle
-nuo artikkelit luonnollisesti lähetettiin, halveksi niitä, mutta ei
-silti voinut olla kärsimättä niistä. Kuitenkin hän oli vaiti. Ja sen
-sijaan, että hän olisi vastannut -- (ja olisiko hän muuten saanut
-tilaisuuttakaan vastata, vaikka olisi tahtonutkin?) -- jatkoi hän
-vain tuota itsetuntonsa vaatimaa hyödytöntä ja epäsuhtaista otteluaan
-kustantajansa kanssa. Siinä hukkasi hän kaiken aikansa, voimansa ja
-rahansa, ja ainoat aseensakin, koska hän tahtoi väen väkisin estää
-teoksiansa pääsemästä julkisuuteen, johon Hecht oli toki niitä auttanut.
-
-Yhtäkkiä kaikki muuttui kokonaan. Lehden lupaama uusin artikkeli
-ei ilmestynytkään. Salavihjailuista tuli loppu. Hyökkäily pysähtyi
-siihen paikkaan. Vieläpä enemmänkin: pari kolme viikkoa myöhemmin
-kirjoitti saman lehden arvostelija ikäänkuin sattumalta hänestä
-muutamia kiittäviä rivejä, jotka näyttivät viittaavan siihen, että
-rauha oli nyt tehty. Muuan suuri leipzigiläinen kustantaja kirjoitti
-Christophelle ja tarjoutui kustantamaan hänen teoksiaan; sopimus
-tehtiin Christophelle sangen edullisilla ehdoilla. Hänelle tuli sangen
-mairitteleva kirje, jonka kuoressa oli Itävallan lähetystön leima
-ja jossa lausuttiin toivomus saada ottaa muutamia hänen teoksiaan
-lähetystössä pidettävien juhlailtojen ohjelmaan. Filomelaa, joka oli
-ruvennut pitämään Christophen asioista huolta, pyydettiin laulamaan
-eräässä näistä illanvietoista; ja kohta sen jälkeen tahdottiin häntä
-esiintymään kaikissa Parisin saksalaisten ja italialaisten koloniain
-aristokraattisissa salongeissa. Christophen itsensä, joka ei voinut
-olla menemättä erääseen tällaiseen konserttiin, otti lähettiläs vastaan
-erittäin kohteliaasti. Ja kuitenkin huomasi Christophe, kun hän puheli
-hetkisen lähettilään kanssa, ettei tuo herra, joka ei ollut kovin
-musikalinen, tuntenut laisinkaan hänen teoksiaan. Mistä tällainen asian
-harrastus sitten yhtäkkiä tuli? Jokin näkymätön käsi näytti suojelevan
-häntä, hävittävän esteitä, tasoittavan hänelle tietä. Christophe koetti
-saada tuosta ystävästä selvää. Lähettiläs ilmaisi kautta rantain jotain
-parista Christophen ystävästä, jotka olivat häneen suuresti kiintyneet,
-nimittäin kreivi ja kreivitär Berény. Christophe ei tuntenut edes
-heidän nimeänsäkään; eikä hän saanut sinä iltana, jolloin hän kävi
-lähetystössä, tilaisuutta esityttää itseään heille. Hän ei huolinut
-sitten enää tungetella heidän tuttavuuteensa. Hänellä oli siihen aikaan
-sellainen ihmisinhon kausi, että hän välitti yhtä vähän ystävistään
-kuin vihollisistaankin: ystävät ja vihamiehet olivat yhtä epävarmoja;
-häilyviä kuin tuuliviiri; täytyi oppia tulemaan toimeen ilman heitä ja
-sanomaan niinkuin muuan 1600-luvulla elänyt vanha viisas:
-
-"_Jumala antoi ystäviä minulle; hän otti ne pois; he ovat minut
-jättäneet. Minä jätän heidät, enkä sitä muistele._"
-
-Sen jälkeen kun Christophe oli lähtenyt Olivierin luota, ei Olivier
-ollut antanut hänelle itsestään elonmerkkiä; kaikki tuntui loppuneen
-heidän välillään. Christophe ei halunnut hankkia uusia ystäviä. Hän
-ajatteli, että kreivi ja kreivitär Berény olivat samanlaisia kuin monet
-muutkin keikarit, jotka olivat väittäneet olevansa hänen ystäviään; hän
-ei yrittänytkään päästä heitä tapaa maan. Jos tilaisuus olisi tullut,
-olisi hän heitä paremminkin paennut.
-
-Hän olisi tahtonut paeta koko Parisista. Hän kaipasi muutamaksi
-viikoksi lempeän yksinäisyyden turviin. Jos hän olisi saanut pujahtaa
-jonkin päivän, ainoastaan jonkin päivän ajaksi synnyinmaahansa
-virkistymään! Vähitellen kasvoi se kaipuu aivan sairaloiseksi
-kiihkoksi. Hän tahtoi nähdä jälleen jokensa, taivaansa, sen maan,
-jossa hänen rakkaat omaisensa mullassa nukkuivat. Hänen täytyi saada
-ne nähdä. Mutta hän ei voinut sitä tehdä muuten kuin vapautensa
-menettämisen uhalla: hän oli yhä vangitsemismääräyksen alainen, johon
-hänet oli tuomittu silloin kun hän pakeni Saksasta. Mutta hän tunsi,
-että hän tekisi vaikka mitä hullutuksia, kun hän vain saisi käydä
-kotimaassaan, olla siellä edes yhden ainoan päivän.
-
-Onneksi puhui hän asiasta eräälle uusista suojelijoistaan. Kun muuan
-nuori Saksan lähetystön virkailija, jonka hän tapasi kerran noissa
-illanvietoissa, joissa hänen teoksiaan esitettiin, sanoi hänelle, että
-hänen isänmaansa oli ylpeä sellaisesta säveltäjästä kuin hän, niin
-vastasi Christophe katkerin mielin:
-
--- Se on niin ylpeä minusta, että antaa minun kuolla ovensa eteen
-avaamatta sitä minulle.
-
-Nuori diplomaatti pyysi häntä selittämään, mitä tuo tarkoitti; ja
-jonkun päivän kuluttua hän tuli tapaamaan Christophea ja sanoi hänelle:
-
--- Teistä ollaan intresseerattuja eräässä sangen korkeassa paikassa.
-Muuan ylhäinen henkilö, jolla yksinään on mahti ehkäistä sen tuomion
-toimeenpanon, joka on teihin kohdistettu, on saanut tiedon tukalasta
-asemastanne; ja hän on suvainnut olla liikutettu. En tiedä, missä
-määrin teidän musiikkinne lienee häntä miellyttänyt: sillä -- (meidän
-kesken sanoen) -- hänellä ei ole kovin hyvä maku; mutta hän on muuten
-älykäs ja hyväsydäminen. Vaikkei ole mahdollista, tätä nykyä, kumota
-vangitsemiskäskyä, jonka alainen olette, niin ollaan nyt taipuvaisia
-katsomaan sormien läpi, jos haluatte viettää kaksi vuorokautta
-kotikaupungissanne, nähdäksenne tuttujanne siellä. Tässä on teille
-passi. Te näytätte sen sinne saapuessanne ja sieltä poistuessanne.
-Olkaa järkevä, älkää nyt kohdistako minkäänlaista huomiota siellä
-itseenne.
-
-
-
-
-Christophe näki jälleen synnyinmaansa. Niitä kahta päivää, jotka hän
-oli saanut luvan siellä olla, käytti hän pelkästään seurusteluun
-rakkaittensa kanssa, jotka siellä nukkuivat. Hän kävi äitinsä haudalla.
-Kumpu oli ruohottunut; mutta siihen oli äskettäin tuotu kukkia. Aivan
-vieressä nukkuivat isä ja isoisä. Hän istuutui hautojen eteen. Ne
-olivat aivan kalmiston kiviaidan vieressä. Kastanjapuu, joka kasvoi
-aidan toisella puolella, painanteessa tien varrella, kaartui yli
-hautojen ja varjosti niitä. Matalan aidan takaa näkyi kultaisia
-viljapeltoja, jotka lainehtivat pehmeästi lämpöisessä tuulessa;
-aurinko säteili rauhaan uinahtavan maan yllä; keskeltä viljaa kuului
-viiriäisten kimeitä ääniä, ja haudalla humisivat sypressit. Christophe
-istui siellä yksin ja uneksi. Hänen sydämensä oli rauhallinen. Hän
-nojaili aitaan, kädet polven ympärillä, ja katseli taivaalle. Hänen
-silmänsä painuivat tuokioksi kiinni. Miten kaikki oli yksinkertaista.
-Hän tunsi olevansa kotonaan, omiensa luona. Hän ikäänkuin seisoi
-heidän vieressään, käsi kädessä. Tunnit kuluivat. Iltapuolella kuului
-askeleiden ratinaa hiekkaiselta käytävältä. Vartia meni ohitse, näki
-Christophen istuvan siinä. Christophe kysyi häneltä, kuka tänne oli
-tuonut kukkia. Mies vastasi, että muuan talontytär sieltä Buirista kävi
-täällä parisen kertaa vuodessa.
-
--- Lorchen?
-
-Sitten he juttelivat.
-
--- Te taidatte olla se poika? kysyi mies.
-
--- Hänellä oli kolme, virkkoi Christophe.
-
--- Tarkoitan sitä, joka on Hampurissa. Niille toisille kun on käynyt
-huonosti.
-
-Christophe istui pää hiukan takakenossa, liikkumatta ja vaieten.
-Aurinko alkoi jo laskea.
-
--- Minun pitää sulkea portit, sanoi vartia. Christophe nousi ylös
-ja käveli miehen kanssa hiljaa vielä hautausmaalla. Vartia näytteli
-hänelle tuota tarhaansa. Christophe pysähtyi katselemaan hautamerkkien
-kirjoituksia. Kuinka paljon tuttuja henkilöitä hän näki siellä yhdessä!
-Eulerin vanhus ja hänen vävynsä, -- kauempana lapsuudentovereita, pikku
-tyttöjä, joiden kanssa hän oli aikoinaan leikkinyt, -- ja tuossa nimi,
-joka värähytti syvästi hänen sydäntään: Aada... Rauha kaikille...
-
-Laskevan auringon liekit säikkyivät tyynellä ilmanrannalla. Christophe
-lähti kalmistosta. Hän käveli vielä kauan kaupungin ympäristössä.
-Syttyivät tähdet...
-
-Seuraavana päivänä tuli hän hautausmaalle takaisin, ja vietti
-iltapuolen eilisellä paikalla. Ja kas, eilisillan suloinen, hiljainen
-rauha oli nyt alkanut elää. Hänen sydämensä lauloi huoletonta ja
-onnekasta hymniä. Hän istui haudan kivikehyksellä ja kirjoitti polvensa
-nojassa lyijykynällä nuottivihkoon laulua, jonka hän kuuli. Päivä meni
-niin. Hänestä tuntui kuin hän olisi työskennellyt entisessä ahtaassa
-kamarissaan, ja että äiti oli siellä oven takana. Kun hän lopetti ja
-hänen oli lähdettävä, -- hän oli jo noussut haudan äärestä, -- muutti
-hän mieltänsä ja tuli takaisin, ja työnsi vihkonsa haudalle ruohon
-sisään, murattiköynnösten kätköön. Muutamia sadepisaroita tipahteli.
-Christophe ajatteli:
-
--- Se pyyhkiytyy pian pois. Mutta ei se mitään!... Ainoastaan sinulle.
-Ei kenellekään muulle.
-
-Hän kävi katsomassa myöskin Rhein-virtaa, näki kotoiset kadut, joilla
-oli niin paljon muuttunutta. Kaupungin porttien luona, kävelypaikalla
-vanhoilla valleilla oli se pieni akaasiametsikkö, joka oli hänen
-lapsena ollessaan istutettu, valloittanut niin paljon alaa, että
-se tukehdutti vanhoja puita. Kun hän kulki von Kerichien puutarhaa
-ympäröivän muurin viertä, tunsi hän sen puskurikiven, jonka päähän hän
-oli pienenä kiivennyt kurkistelemaan puutarhaan; ja hän kummasteli,
-kuinka pieneltä tuo katu, muuri ja puutarha hänestä nyt näyttivät.
-Christophe pysähtyi hetkeksi talon portaille. Hän aikoi jatkaa
-kulkuaan, kun paikalle ajettiin vaunuilla. Vaistomaisesti kohotti hän
-kasvojaan; ja hänen silmänsä sattuivat erään nuoren, raikkaannäköisen
-lihavan ja hilpeän vallasnaisen silmiin, jotka katselivat häneen
-uteliain ilmein. Ja sitten nainen huudahti kummastuksissaan. Hän
-viittasi ja vaunut pysähtyivät. Hän sanoi:
-
--- Herra Krafft! Christophe seisattui. Nainen jatkoi nauraen:
-
--- Minna...
-
-Christophe juoksi hänen luokseen melkein yhtä järkytettynä kuin silloin
-kun oli hänet ensi kertaa nähnyt. [Katso Jean-Christopbe: II, Aamu.]
-Minnan rinnalla istui muuan herra, kookas, lihava, kaljupäinen; hänen
-viiksensä olivat käännetyt sankarimaisesti pystyyn; Minna esitteli
-hänet: "_Herr Reichsgerichtsrat_ von Brombach", -- hänen miehensä.
-Minna tahtoi, että Christophen oli tultava sisään. Christophe koetti
-päästä anteeksi pyydellen menemään, mutta Minna huudahti:
-
--- Ei, ei; Christophen täytyy tulla päivälliselle.
-
-Rouva puhui sangen kovaäänisesti ja nopeasti ja kertoi heti kysymyksiä
-odottamatta koko elämänsä. Christophen pää meni aivan pyörälle moisesta
-meluavasta liukaskielisyydestä; hän ymmärsi tuskin puoltakaan; hän vain
-katseli puhujaa. Se oli se hänen pikku Minnansa. Hän oli kukoistava,
-vankkatekoinen, joka suhteessa täyteläinen, iho kaunis, hipiän väri
-punakka, mutta piirteet levinneet, varsinkin vankka nenä höystynyt.
-Liikkeet, käytös, pikku kohteliaisuudet olivat entiset; mutta kaiken
-volyymi oli muuttunut.
-
-Sillä välin ei rouva lakannut puhumasta: hän kertoi Christophelle
-menneisyytensä historian, personalliset juttunsa, miten hän oli
-rakastanut miestään, ja miten hänen miehensä oli häntä rakastanut.
-Christophe oli hiukan nolo. Rouva oli sangen optimistinen ilman
-arvostelua; siis piti hän omaa kaupunkiaan, kotiaan, sukuaan, miestään,
-ruokaansa, neljää lastaan ja omaa itseään kaikkia muita parempina ja
-erinomaisina, -- (ainakin silloin, kun hän joutui näkemään muita). Hän
-sanoi miehestään, ja miehen kuullen, että _Herr Reichsgerichtsrat_ oli
-"suurenmoisin mies, mitä hän oli koskaan nähnyt", että hänen miehessään
-asui "yli-inhimillinen voima". Tuo "suurenmoisin mies" taputteli
-silloin nauraen Minnaa poskille ja julisti Christophelle, että Minna
-oli "harvinaisen erinomainen nainen". Herra _Reichsgerichtsrat_ tuntui
-olevan selvillä Christophen asioista, eikä näyttänyt oikein tietävän,
-pitikö hänen kohdella häntä ystävällisesti vai ei-ystävällisesti,
-sillä olihan Christophe toisaalta maanpaossa, mutta toisaalta jälleen
-sangen ylhäisessä suojeluksessa: hän siis kulki kultaista keskitietä.
-Mitä Minnaan tuli, hän puhui yhtä mittaa. Kun hän oli haastellut
-viljalti Christophelle itsestään, jatkoi hän Christophesta; hän kiusasi
-häntä kysymyksillä; ne olivat yhtä arkoihin paikkoihin koskevia kuin
-vastauksetkin, jotka hän antoi Christophelle aivan aiheettomasti,
-sillä Christophe ei kysellyt häneltä laisinkaan mitään. Minna oli
-hurmautunut saadessaan nähdä Christophen; hän ei tuntenut yhtään
-hänen teoksiaan; mutta hän tiesi, että Christophe oli tunnettu; ja
-hän oli iloinen, että Christophe oli häntä rakastanut (ja että hän
-oli Christophen hyljännyt). -- Minna johdatteli leikkiä laskien, eikä
-juuri hienotunteista leikkiä, noita entisiä aikoja Christophen mieleen.
-Hän pyysi Christophea kirjoittamaan nimensä hänen albumiinsa. Hän
-tiedusteli lujasti kaikenlaista Parisista. Hän oli tuohon kaupunkiin
-nähden yhtä utelias kuin sitä halveksikin. Oli muka tuntevinaan sen,
-koska oli nähnyt _Les Folies Bergèren_, Suuren Oopperan, Montmartren
-kujat ja Saint-Cloud'n. Hänen mielestään olivat kaikki parisittaret
-_kokotteja_, huonoja äitejä, heillä oli mahdollisimman vähän lapsia,
-eivätkä he niistä välittäneet, vaan jättivät ne yksinään kotiin
-juostakseen teattereissa ja muissa huvittelupaikoissa. Minna ei
-suvainnut mitään vastaväitteitä. Illan kuluessa hän tahtoi Christophea
-soittamaan jotain pianolla. Hän sanoi, että se oli hurmaavaa. Mutta
-pohjaltaan hän ihaili yhtä paljon miehensä soittoa, miehensä, jota hän
-piti joka suhteessa kaikkia muita parempana, niinkuin hän itsekin oli
-muita parempi.
-
-Christophe sai ilon tavata talossa myöskin Minnan äidin, vanhan rouva
-von Kerichin. Christophessa piili häntä kohtaan salainen hellyys, sillä
-rouva oli ollut hänelle hyvä. Se hyvyys oli säilynyt yhtä suurena
-kuin ennenkin, ja sitäpaitsi oli hän luonnollisempi kuin Minna; mutta
-silti tuntui hänen käytöksessään Christophea kohtaan sama ystävällisen
-ironian vivahdus, joka oli ennen Christophea niin ärsyttänyt. Hän oli
-jäänyt sille kehitysasteelle, jonka Christophe ennestään muisti; hän
-piti aivan samoista asioista kuin silloinkin; eikä hänestä tuntunut
-olevan mahdollista, että mikään maailmassa voisi olla toisin tai
-paremmin kuin hän ajatteli; hän vertaili entistä Jean-Christophea
-nykyiseen; ja hänestä oli entinen parempi.
-
-Kukaan rouva von Kerichin tutuista paitsi Christophe ei ollut
-hengeltään muuttunut. Pikkukaupungin liikkumattomuus ja ahdas näköpiiri
-tuskastuttivat Christophea. Hänen vieraanapitäjänsä kuluttivat osan
-sitä iltaa kertomalla hänen ilokseen kaikenlaisia pieniä joutavuuksia,
-ihmisistä, joita Christophe ei laisinkaan tuntenut. He olivat
-tarkoin perillä naapuriensa naurettavista puolista; ja he julistivat
-naurettavaksi kaiken, mikä erosi heistä itsestään ja heidän tavoistaan.
-Moinen pahansuopa nuuskiminen ja alinomainen tyhjänpäiväinen huolenpito
-tekivät Christopheen viimein suorastaan sietämättömän vaikutuksen.
-Hän koetti puhella elämästään ulkomailla. Mutta hän tunsi kohta,
-että heidän oli mahdotonta tajuta ranskalaista sivistyselämää, tuota
-kultuuria, jonka tähden hän kyllä oli saanut kärsiä, mutta joka
-muuttui hänelle rakkaaksi, kun hän muisteli sitä nyt omassa maassaan;
--- niin, rakkaaksi se latinalainen henki, jonka ensimäinen käsky on
-intelligenssi: ymmärtää mahdollisimman paljon elämää ja ajatuksia,
-vaikkapa moralisten sääntöjen hylkäämisen uhallakin. Hän huomasi
-näissä kestitsijöissään ja varsinkin Minnassa saman itsekylläisyyden,
-jota vastaan hän oli joutunut muinoin täällä törmäämään, mutta jonka
-hän oli tällä välin jo unohtanut, -- tuon yhtä paljon heikkoudesta
-kuin hyveestä johtuvan pöyhkeyden, -- kunniallisuuden, jossa ei
-ollut laupeutta, hyveistään ylpeilyn ja kaikkien sellaisten vikojen
-halveksimisen, joiden syistä moiset ihmiset eivät kyenneet pääsemään
-perille, totutun soveliaisuuden palvelun, julkean halveksinnan kaikkea
-"epäsäännöllistä" paremmuutta kohtaan. Minnalla oli se luja ja
-saarnaileva vakaumus, että hän oli muka aina oikeassa. Muita ihmisiä
-arvosteltaessa ei tunnettu mitään eri vivahduksia. Muuten ei Minna
-välittänytkään heitä liioin ymmärtää, hän piti huolta ainoastaan
-omasta itsestään. Ja hänen itsekkyytensä oli vielä jonkinlaisella
-metafyysillisellä vesivärillä sivelty. Aina oli tarkoituksena "minuus"
-ja sen "minuuden" kehittäminen. Hän oli ehkä hyvä nainen ja pystyi
-rakkauteenkin. Mutta hän rakasti liiaksi itseään. Ennen kaikkea
-kunnioitti sitä liiaksi. Näytti kuin hän aina ja alinomaa olisi
-laususkellut _isämeitää_ ja _herranrukousta_ oman "minänsä" edessä.
-Tuntui siltä, että hän olisi lakannut ehdottomasti ja eliniäkseen kohta
-rakastamasta kaikkein syvimminkin rakastamaansa miestä, jos mies olisi
-hetkeksikin -- (vaikkapa hän sitten olisi tekoaan tuhannesti katunut),
--- unohtanut kunnioituksensa omaa, arvokasta "minäänsä" kohtaan...
-Hiiteen moinen "minä"! Ajatelkaa joskus myöskin: "Sinä!..."
-
-Mutta Christophe ei nyt katsellut Minnaa kovin ankarin silmin.
-Hän, joka oli tavallisesti niin helppo ärtymään, kuunteli nyt
-kärsivällisesti kuin enkeli. Hän kielsi itsensä Minnaa arvostelemasta.
-Hän ympäröi hänet lapsuuden rakkautensa pyhällä muistolla aivankuin
-sädekehällä; ja hän koetti itsepintaisesti nähdä tuossa rouvassa
-pikku Minnansa. Sitä ei ollutkaan mahdotonta löytää eräissä hänen
-liikkeissään; hänen äänessään kajahti värähdyksiä, jotka herättivät
-Christophessa liikuttavia kaikuja. Christophe vaipui tarkkaamaan
-niitä, ei puhunut mitään, ei kuunnellut sanoja, joita Minna puhui,
-vaikka oli niitä kuulevinaan ja oli häntä kohtaan koko ajan liikutetun
-kunnioittava. Mutta vaikea oli Christophen keskittää ajatuksiaan
-siihen, mihin hän tahtoi: tuo nainen piti liian kovaa ääntä, hän
-esti Christophea kuulemasta Minnaa. Viimein Christophe nousi, hiukan
-kyllästyneenä:
-
--- Pikku Minna-raukka! Uskottelevat minulle, että sinä olisit täällä,
-tuossa kauniissa ja lihavassa naisessa, joka huutaa ja on ikävä. Mutta
-minä tiedän, että sinä et ole hänessä. Mennään pois, Minna. Mitä meillä
-on tekemistä näiden ihmisten joukossa?
-
-Ja Christophe lähti, antaen herrasväen jäädä siihen luuloon, että hän
-tulisi seuraavana päivänä takaisin. Jos hän olisi sanonut heille, että
-hänen oli matkustettava jo seuravana iltana, eivät he olisi päästäneet
-häntä rauhaan, vaan hänen olisi pitänyt olla heillä junan lähtöön
-saakka. Heti, kun hän pääsi kadulle, tapasi hän pimeyden helmassa saman
-hyvää tekevän vaikutuksen, jota hän oli tuntenut ennenkuin näki nuo
-vaunut. Häiritsevän illan muisto katosi aivan kuin pyyhkäisemällä:
-siitä ei jäänyt merkkiäkään; Rheinin ääni painoi sen kuulumattomiin.
-Christophe meni joen rannalle, lähelle sitä taloa, jossa hän oli
-syntynyt. Hänen ei ollut vaikea sitä tuntea. Ikkunaluukut olivat nyt
-kiinni; kaikki siinä nukkui. Christophe pysähtyi keskelle katua;
-hänestä tuntui, että jos hän olisi kolkuttanut oveen, niin tutut haamut
-olisivat tulleet hänelle avaamaan. Hän meni pienelle nurmikentälle,
-joka oli talon alapuolella virran rannalla, siihen paikkaan, missä hän
-ennen muinoin oli puhellut illoin Gottfriedin kanssa. Siihen hän nyt
-istuutui. Ja menneet päivät heräsivät jälleen elävinä hänen mielessään.
-Ja tuo suloinen pikku tyttö, joka oli nauttinut hänen kanssaan
-ensimäisen rakkauden unelmia, nousi kuolleista. He elivät nyt yhdessä
-entiset, armaat aikansa, sen suloiset kyyneleet ja määrättömät toiveet.
-Ja Christophe sanoi itsekseen lempeästi hymyillen:
-
--- Elämä ei ole opettanut minulle mitään. Saan kyllä tuntea... kokea...
-aina minulla on samat kuvitelmat.
-
-Kuinka hyvä on rakastaa ja uskoa lakkaamatta! Kaikki, mihin rakkaus
-koskee, on kuolemalta turvassa.
-
--- Minna, joka on minun kanssani, -- se, joka on minun, ei _toisen_
-kanssa, -- se Minna, joka ei vanhene koskaan!...
-
-Kuu, jota pilvet olivat peittäneet, tuli esiin, ja sen valossa välkkyi
-virta hopeisin suomuksin. Christophesta näytti niinkuin ei joki olisi
-ennen kulkenut näin läheltä sitä kumpua, jolla hän istui. Hän meni
-katsomaan. Tosiaan, ennen oli siellä, tuon päärynäpuun takana, ollut
-hiekkainen niemeke, ja loiva nurmirinne, jolla hän oli monta kertaa
-leikkinyt. Nyt oli joki kuluttanut ne pois; se vieri uomassaan,
-nuoleskellen päärynäpuun juuria. Christophen sydäntä kouristi
-omituisesti. Hän lähti asemalle päin. Tuohon oli alkanut kasvaa uusi
-kortteli, -- köyhien majoja, vasta-avattuja teitä, korkeita tehtaiden
-savupiippuja. Christophe ajatteli akaasiametsikköä, jonka hän oli
-nähnyt iltapuolella, ja mietti:
-
--- Sielläkin virran juoksu kuluttaa...
-
-Vanha kaupunki, varjossa nukkuva, kaikkineen, mitä siinä oli, sen
-elävät ihmiset ja vainajat tulivat hänelle yhä rakkaammiksi: sillä hän
-tunsi jonkin uhkaavan sitä kaupunkia...
-
-_Hostis habet muros_...
-
-Pelastakaamme nopeasti, mikä meidän on! Kuolema vaanii kaikkea, mitä
-rakastamme. Kiiruhtakaamme kaivertamaan ikuisuuden pronssiin nuo
-kasvot, joiden täytyy kadota. Temmatkaamme liekkien kynsistä isiemme
-aarteet ennenkuin tuli polttaa poroksi Priamon linnan?...
-
-Christophe meni junaan, joka lähti kohta, ja matkusti kiireesti pois,
-kuin virran tulvan edestä pakeneva. Mutta niinkuin muinaisuuden
-ihmiset, jotka pelastivat kaupunkinsa jumalat hukkumasta, kun aallot
-hävittivät koteja, vei myöskin Christophe mukanaan kipenen sitä elämää,
-joka oli singahtanut ilmi hänen omassa maassaan; vei mukanaan muualle
-menneisyyden pyhän sielun.
-
-
-
-
-Jacqueline ja Olivier olivat joksikin aikaa lähestyneet toisiaan.
-Jacqueline oli kadottanut isänsä. Tämä kuolemantapaus oli järkyttänyt
-häntä syvästi. Todellisen onnettomuuden kohdatessa tunsi hän muiden
-tuskiensa surkean vaivaisuuden; ja se hellyys, jolla Olivier häntä
-kohteli, elähytti uudestaan hänen tunteitaan puolisoa kohtaan.
-Jacquelinen mieleen johtuivat äskeiset menneet vuodet, ne surulliset
-ajat, jotka olivat tulleet Martta tädin kuoleman jälkeen ja niitä
-seuranneet rakkauden siunatut päivät. Hän ajatteli itsekseen, että hän
-oli kiittämätön elämälle, ja että sai olla onnellinen, ettei se ottanut
-ihmiseltä sitä vähääkin, mitä se oli hänelle antanut. Ja tuota vähää,
-jonka arvon hän nyt huomasi, koetti hän tarkalla huolella säilyttää
-itsellään. Vielä enemmän hellytti häntä se seikka, että hän lähti
-miehensä kanssa, lääkärin neuvomana, joka tahtoi, että hän haihduttaisi
-suruaan poistumalla joksikin aikaa Parisista, matkalle, ja teki
-ikäänkuin jonkinlaisen toivioretken niille paikoille, missä he olivat
-avioliittonsa ensimäisenä vuonna toisiaan rakastaneet. Kun he tämän
-vaelluksensa varrella näkivät entisen rakkautensa suloiset kasvot,
-joiden he luulivat jo iäksi itseltään peittyneen, ja tiesivät samalla,
-että se pian taas katoaisi heiltä uudestaan, -- kuinka pitkäksi
-aikaa? ainaiseksiko ehkä? -- joutuivat he sellaiseen alakuloiseen
-mielentilaan, että takertuivat tuohon rakkauteensa epätoivon
-kiihkolla...
-
--- Jää, jää meidän luoksemme!
-
-Mutta he tiesivät, että he kuitenkin sen kadottaisivat.
-
-Kun Jacqueline palasi Parisiin, tunsi hän sydämensä alla vavahtavan
-uuden pikku elämän, rakkaudessa syttyneen. Mutta rakkaus oli silloin
-jo mennyt. Tuo taakka, joka tuli Jacquelinessa yhä raskaammaksi, ei
-kiinnittänyt vaimoa hänen mieheensä. Jacqueline ei tuntenut siitä sitä
-iloa, jota oli odottanut. Hän tutki levottomana itseään. Ennen, kun
-hän oli ollut tuskissaan, oli hän ajatellut usein, että pikku lapsen
-syntyminen olisi hänen pelastuksensa. Se pikku lapsi oli tullut, mutta
-pelastusta ei. Kauhukseen tunsi Jacqueline tuon ihmiskasvin, jonka
-juuret oli hänen ruumiissaan, yhä versovan, imevän hänen elämäänsä ja
-vertansa. Hän vietti päiväkausia hajamielisenä ja hämärin katsein,
-kuunnellen kuinka tuo tuntematon olento, joka oli anastanut valtaansa
-hänet, imi itseensä hänen olemustaan. Se oli epämääräistä huminaa,
-suloista, uuvuttavaa, ahdistavaa. Hän heräsi hätkähtäen sellaisesta
-horteesta, -- hien vallassa, vavisten, leimahtaen kapinaan. Hän
-ponnisteli ansaa vastaan, johon luonto oli hänet kietonut. Hän
-tahtoi elää, hän tahtoi olla vapaa, hänestä tuntui, että luonto oli
-petkuttanut hänet. Sitten hän häpesi näitä ajatuksiaan, hän tunsi
-olevansa eriskummaisen luonnoton, hän kysyi itseltään, oliko hän
-pahempi tai toisenlaiseksi luotu kuin muut naiset. Vähitellen hän
-tyyntyi jälleen, turtui huumeeseen kuin puu, josta mahla vuotaa,
-uneksimaan siitä elävästä hedelmästä, mikä kypsyi hänen sisässään. Mikä
-se oli? Mitä siitä tulisi?...
-
-Kun hän kuuli sen ensimäisen itkun ja näki päivän valossa tuon pienen,
-surkuteltavan, liikuttavan ihmisruumiin, niin hänen sydämensä suli
-hellyydestä! Lyhyen häikäisevän tuokion tunsi hän silloin äitiyden
-kunniakasta iloa, mahtavinta, mitä maailmassa löytyy: että on luonut
-kärsimyksillään olennon omasta verestään, luonut ihmisen. Ja suuri
-rakkauden aalto, joka käyttää koko kaikkeutta, hulmahti silloin hänen
-ylitseen, valtasi hänet kiireestä kantaan, vei häntä mukanaan, painoi
-syvyyksiin, kohotti taivaisiinsa saakka... Oi Jumala: synnyttävä nainen
-on sinun vertaisesi; mutta sinä et tunne sellaista iloa kuin hän: sillä
-sinä et ole kärsinyt...
-
-Sitten aalto vaipui jälleen alas; ja sielu tapasi pohjaan.
-
-Olivier kumartui liikutuksesta vavisten lapsen puoleen; ja
-Jacquelinelle hymyillen koetti hän ymmärtää, mikä mystillisen elämän
-side olikaan heidän kahden ja tuon surkean olennon välillä, jota
-tuskin voi vielä ihmiseksi sanoa. Hellästi ja hiukan vastenmielisesti
-kosketti hän huulillaan pienokaisen keltaista ja ryppyistä päätä.
-Jacqueline katsahti häneen: kateellisesti työnsi hän hänet pois;
-hän otti lapsen, ja puristi sitä rintaansa vasten, suuteli sitä
-suutelemistaan. Lapsi alkoi itkeä, hän antoi sen pois; ja kääntäen
-päänsä seinään päin Jacqueline itse itki. Olivier tuli hänen luokseen,
-syleili häntä, kuivasi huulillaan hänen kyyneleensä; Jacqueline
-syleili häntä niinikään ja pakotti itsensä hymyilemään; sitten hän
-pyysi, että hänen annettaisiin levätä, lapsi vieressään... Oi, mitä
-voi tehdä, kun rakkaus on kuollut? Mies, jonka olemuksesta enemmän
-kuin puolet on älyllistä, ei kadota koskaan mitään voimakasta
-tunnetta säilyttämättä aivoissaan siitä jonkinlaista jälkeä, jotain
-ajatusta. Hänen rakkautensa saattaa sammua, mutta hän ei voi unohtaa,
-että hän on rakastanut. Sen sijaan nainen, joka on rakastanut ilman
-järkisyitä, täydellisesti, ja lakkaa rakastamasta, niinikään ilman
-syytä ja täydellisesti, mitä voi hän? Tahtoako rakastaa? Kuvitellako
-sitä? Mutta, jos hän on liian heikko tahtomaan, liian totinen
-kuvittelemaan...?
-
-Jacqueline kohosi vuoteessa kyynäräisilleen ja katseli lasta hellän
-säälivästi. Mikä hän, tuo tuossa oli? Olipa hän mikä tahansa, hän
-ei ollut kokonaan äitiään. Hän oli myöskin sitä "toista". Ja sitä
-"toista" ei Jacqueline enää rakastanut. Pikku-raukka! Rakas raukka!
-Jacqueline oli ärtynyt tätä uutta olentoa kohtaan, joka tahtoi kytkeä
-hänet kuolleeseen menneisyyteen; ja kallistuen lapsen puoleen hän sitä
-suuteli, suuteli...
-
-
-
-
-Nykyajan naisten suurin onnettomuus on se, että he ovat liian vapaita,
-mutta eivät tarpeeksi vapaita! Jos he olisivat vielä vapaampia,
-haluaisivat he siteitä, he löytäisivät niistä viehätystä ja varmuutta.
-Jos he olisivat vähemmän vapaita, niin he alistuisivat siteisiin, koska
-tietäisivät, etteivät voisi niitä katkaista; ja silloin kärsisivät he
-niistä vähemmän. Mutta pahinta on, jos ihmisillä on siteitä, jotka
-eivät voi sitoa, ja velvollisuuksia jotka saattaa lyödä laimin.
-
-Olisipa Jacqueline tietänyt, että hänen pikku kotinsa oli määrätty
-hänelle koko hänen elämänsä ajaksi, niin ei se hänestä olisi ollut
-näin epämukava ja ahdas, hän olisi omin voimin koettanut tehdä sen
-tyydyttäväksi; ja hän olisi loppuun saakka ollut sellainen kuin
-alussakin, nimittäin rakastanut. Mutta hän tiesi, että hänellä oli
-mahdollisuus päästä siitä kodista pois; ja se tukehdutti häntä. Hän voi
-nousta kapinaan: ja hän luuli viimein, että hänen olikin noustava.
-
-Nykyiset moralitutkijamme ovat kummallisia olentoja. Huomiontekokyvyn
-kustannuksella on koko heidän muu olemuksensa surkastunut. He eivät
-koeta enää kuin nähdä elämää, tuskinpa sitä ymmärtääkään, missään
-tapauksessa eivät he koeta sitä _TAHTOA_. Kun he ovat huomanneet
-ihmisen luontaiset omituisuudet ja merkinneet ne muistiin, on heidän
-mielestään tehtävä täytetty. Ja he sanovat:
-
--- Sellaista se on.
-
-He eivät yritäkään tuota olevaista muuttaa. Tuntuu kuin yksinomaan
-se, että on olemassa, olisi heidän mielestään moralinen hyve.
-Kaikki heikkoudet, jotka keksitään, verhotaan kohta jonkinlaisella
-jumalaisella oikeutuksella. Maailma kansanvaltaistuu. Ennen muinoin oli
-ainoastaan kuningas edesvastuuton. Nykyään ovat sitä kaikki ihmiset.
-Ja etusijassa kehnosto. Kauniita neuvonantajia! Kaiken voitavansa
-mukaan ja ylen tunnontarkasti koettavat he todistaa heikoille, miten
-suuressa määrin he ovat heikkoja, ja että luonnon säädös on määrännyt
-niin, horjumattomasti ja ainaiseksi. Mitäpä voivat nyt heikot muuta
-kuin istua kädet ristissä? Hyvä, etteivät he vielä itseään ihailekin.
-Kun nainen kuulee hoettavan itselleen, että hän on sairas lapsi, niin
-hän alkaa ylpeillä siitä, että hän sitä on. Niin kohdeltu ihminen
-ryhtyy vaalimaan raukkamaisuuttaan ja kasvattamaan sitä yhä enemmän.
-Jos joku alkaisi huvitella itseään kertomalla lapselle, että on aika
-nuoruudessa, jolloin sielu ei ole vielä löytänyt tasapainoaan, vaan
-on valmis rikollisuuteen, itsemurhaan, kaikenlaiseen ruumiilliseen ja
-sielulliseen turmelukseen, ja lupaisi lapselle sellaiset viat anteeksi,
--- hän jouduttaisi rikoksia heti paikalla. Miehellekään ei tarvitse
-muuta kuin toistaa, ettei hän ole vapaa, niin ei hän sitä enää ole,
-vaan heittäytyy elukaksi. Sanokaa naiselle, että hän on vastuunalainen,
-ruumiinsa ja tahtonsa isäntä, -- niin hän sitä onkin. Mutta te olette
-raukkoja, te varotte sitä hänelle sanoa, sillä teidän oma etunne
-vaatii, ettei hän saa sitä tietää!...
-
-Surkea ympäristö, jossa Jacqueline eli, vei häntä yhä enemmän harhaan.
-Miehestään vieroittuessaan oli hän yhtynyt jälleen siihen maailmaan,
-jota hän ennen pikkutyttönä halveksi. Jacquelinen ja hänen naitujen
-ystävättäriensä ympärille muodostui nyt pienehkö seurue rikkaita,
-toimettomia, älykkäitä ja velttoja nuoria miehiä ja naisia. Siinä
-piirissä vallitsi täydellinen vapaus ajatuksissa ja puheissa, vapaus,
-jota hillitsi jonkinlaisena mausteena ainoastaan _intelligensi_. Nuo
-ihmiset olisivat kai mielellään ottaneet itselleen tunnuslauseeksi
-Rabelais'n luostarin tunnuksen:
-
-_Fais ce que Voudras_. [Tee mitä tahdot.]
-
-Mutta se olisi ollut liiaksi vaadittua: sillä he eivät tahtoneet
-paljoakaan; he olivat Thélèmen hermoheikkoja. He julistivat auliisti
-vaistojen täydellistä vapautta; mutta juuri vaistot olivat heissä
-kovin herpoutuneet; ja heidän mässäilynsä oli ennen kaikkea pelkästään
-aivoissa toteutettua. He nauttivat siitä, että tunsivat vaipuvansa ja
-hukkuvansa sivilisatsionin suureen vesialtaaseen, ummehtuneeseen ja
-hekumalliseen, tuohon lämpöiseen liejukylpyyn, jossa ihmisen tarmo,
-hänen karkea elinvoimansa, alkeellinen eläinluontonsa vetelöityy
-ja uskon, tahdon, velvollisuuksien ja intohimojen kasvu mätänee.
-Tällaisissa hyytelömäisissä ajatuksissa kylpi nyt Jacquelinen siro
-ruumis. Olivier ei voinut häntä mitenkään siitä estää. Sitäpaitsi
-oli ajan tauti vioittanut häntäkin: hän ei luullut itsellään olevan
-oikeutta kahlita toisen vapautta; hän ei tahtonut ottaa siltä, jota hän
-rakasti, mitään, ellei saanut sitä pyytämättä ja rakkaudesta. Mutta
-Jacqueline ei ollut tästä käytöksestä hänelle laisinkaan kiitollinen,
-sillä vapaushan oli hänen oikeutensa.
-
-Pahinta oli, että Jacquelinella, joka oli joutunut elämään tuollaisessa
-luonteeltaan kaksinaisessa maailmassa, oli itsellään ehyt luonne, joka
-inhosi puolinaisuutta: kun hän kerran uskoi, niin hän antautuikin;
-hänen palava ja altis pikku sielunsa, vaikka se olikin sangen itsekäs,
-poltti kaikki sillat takaansa; ja yhdyselämästään Olivierin kanssa oli
-hänellä säilynyt vielä horjumaton moralikin, jonka hän oli valmis aina
-sovittamaan käytäntöön, silloinkin kun hän eli epämoralisesti.
-
-Hänen uudet ystävänsä olivat liian viisaita näyttääkseen
-perehtymättömille, mitä he oikeastaan olivat. Jos he teoriassa
-julistivatkin täydellistä vapautta siveellisiin ja yhteiskunnallisiin
-ennakkoluuloihin nähden, niin pitivät he käytännössä hyvän huolen
-siitä, etteivät loukanneet ainoaakaan noista ennakkoluuloista,
-jos jokin vaan niistä saattoi tuottaa heille etua; he käyttivät
-hyväkseen moralia ja yhteiskuntaa, samalla niitä pettääkseen, aivan
-kuin uskottomat palvelijat pettävät isäntiään. Ja toisiaankin he
-pettivät, tottumuksesta ja joutilaisuudessaan. Noissa aviomiehissä
-oli montakin, jotka tiesivät, että heidän vaimoillaan oli rakastajia.
-Eivätkä vaimotkaan puolestaan olleet tietämättä, että heidän miehillään
-oli rakastajattaria. Skandaali tulee vasta silloin kuin se pääsee
-julkisuuteen. Nämä kauniit avioliitot lepäsivät keskinäisen sanattoman
-sopimuksen, -- rikostoverien sopimuksen -- pohjalla. Mutta Jacqueline
-oli suorempi, hän pelasi koko panoksella. Ensimäinen vaatimus oli
-olla rehellinen. Ja toinen: olla rehellinen. Ja kolmas: olla vielä
-rehellisempi. Rehellisyyskin oli niitä hyveitä, jolla ajan ajatus
-keikaili. Tästä näkyy, että kaikki on tervettä terveille ja kaikki
-turmeltunutta turmeltuneille. Kuinka rumaa on joskus olla rehellinen!
-Keskinkertaisten on synti ruveta tutkimaan olemuksensa syvyyksiä.
-He löytävät sieltä ainoastaan keskinkertaisuutensa; mutta heidän
-itserakkautensa ylpeilee siitä.
-
-Jacqueline kulutti aikansa tutkimalla itseään tällaisesta kuvastimesta.
-Ja hän näki siinä seikkoja, joita hänen olisi ollut parasta olla
-näkemättä: sillä kun hän oli ne nähnyt, ei hänellä enää ollut voimaa
-kääntää niistä silmiään pois; ja sen sijaan, että hän olisi taistellut
-näkemäänsä vastaan, huomasi hän nähdyn vain paisuvan: nuo seikat
-kasvoivat valtavan suuriksi, ja lopulta anastivat ne hänen kaiken
-huomionsa ja ajatuksensa.
-
-Lapsi ei riittänyt täyttämään hänen elämäänsä. Hän ei ollut voinut
-imettää sitä: pienokainen alkoi surkastua hänen kerallaan. Oli
-täytynyt palkata imettäjä. Se oli ensin suuri suru... Mutta pian siitä
-tuli helpoitus. Lapsi voi nyt mainiosti; se varttui nopeasti, tuo
-virkeä pikku poika, josta ei ollut paljoa vaivaa, sillä enimmäkseen
-se makasi, eikä se itkenyt juuri yölläkään. Imettäjä, -- vankka
-Nivernaisen seudulta hankittu nainen, jolla ei ollut imetettävä ensi
-kertaa ja joka kiintyi aina eläimellisellä, mustasukkaisella ja muille
-ihmisille kiusallisella mieltymyksellä hoidokkeihinsa, -- oli ikäänkuin
-lapsen oikea äiti. Kun Jacqueline ilmaisi jostakin lasta koskevasta
-asiasta oman mielipiteensä, ei imettäjä ollut siitä tietäkseenkään;
-ja jos Jacqueline ryhtyi väittelemään, huomasi hän lopuksi, ettei
-hän asiasta tietänytkään mitään. Hän ei ollut enää oikein toipunut
-lapsen syntymisen jälkeen: alkava laskimo-tulehdus oli lamannut ja
-herpaissut hänet; kun hänen oli pakko loikoa viikkokausia vuoteessa,
-hautoi hän omia sielullisia huoliaan; hänen jo ennestään kiihtyneet
-ajatuksensa piintyivät alinomaa valittamaan yhtä ja samaa, oikealla
-harha-aistimuksen voimalla: "Hän ei ollut elänyt, ja nyt hänen elämänsä
-oli lopussa..." Sillä hänen mielikuvituksensa oli saanut vamman: hän
-luuli joutuneensa ainaiseksi ikäänkuin rujoksi; ja silloin hänessä
-heräsi kummallinen, katkera ja odottamaton kauna tuota hänen tuskansa
-viatonta syytä, lasta, kohtaan. Se tunne ei ole äideissä niinkään
-harvinainen kuin luullaan; mutta sitä salataan ja kaunistellaan; ja ne,
-jotka ovat sen kokeneet, häpeävät sitä myöntää edes itselleenkään ja
-sydämensä salaisimmassa sopukassa. Jacqueline tuomitsi pahoin itseään;
-syntyi taistelu hänen itsekkyytensä ja äidinrakkautensa välillä. Kun
-hän näki lapsen nukkuvan tuossa viattomana ja onnellisena, niin hän
-heltyi; mutta kohta sitten jälkeenpäin ajatteli hän katkerasti:
-
--- Hän on minut tappanut.
-
-Eikä hän voinut hillitä itsessään kiivasta kapinallisuutta tuota
-välinpitämätöntä unta nukkuvaa oliota kohtaan, oliota, jonka onnen hän
-oli saanut kärsimyksillään maksaa. Sittenkin, kun Jacqueline jo parani
-ja lapsi tuli isommaksi, jäi äitiin hämärästi se sama vihamielinen
-tunne. Ja koska hän häpesi sitä, niin puski hän vihansa toiseen
-kohteeseen: mieheensä. Hän luuli itseään yhä sairaaksi; ja alinomainen
-huolenpito omasta terveydestä, tuo levottomuus, jota lääkäritkin
-puolestaan pitivät vireillä, suosittelemalla sen parannukseksi
-toimettomuutta, vaikka se juuri oli pahaan syynä, -- (ero lapsesta,
-pakollinen työttömyys, täydellinen yksinolo, viikkomääriä kestävä
-ikävä loikominen vuoteessa lihottamassa itseään niinkuin syöttöeläin),
--- kaikki nämä seikat keskittivät Jacquelinen ajatukset pelkästään
-häneen itseensä. Erinomainen moderni neurastenian hoitotapa: antaa
-minuus-taudin sijalle toinen, minuus-hypertrofia! Miksi ei isketä
-itsekkyyden suonta tai johdeta jollakin tarmokkaalla moralisella
-reaktiivilla sairaan verta päästä sydämeen, jos hänellä ei ole sitä
-liikaa!
-
-Jacqueline nousi vuoteesta ruumiillisesti voimistuneena, entistä
-lihavampana, nuortuneena, -- sielultaan sairaampana kuin koskaan ennen.
-Hänen eristämisensä yksikseen muutamiksi kuukausiksi oli katkaissut ne
-viimeisetkin ajatukselliset siteet, jotka yhdistivät häntä Olivieriin.
-Silloin, kun hän oli ollut miehensä lähettyvillä, oli hän ollut vielä
-hänen ihanteellisen luonteensa vaikutuksen alainen, Olivierin, joka
-kaikkine heikkouksineen oli yhä uskossaan vahva; silloin oli Jacqueline
-turhaan taistellut sitä orjuutta vastaan, jossa hänen järkeään
-selvempi järki piti hänen ajatuksiaan; turhaan katsetta vastaan, joka
-tunki hänen lävitseen ja pakotti hänet tuomitsemaan itseään, niin
-harmillista kuin se Jacquelinesta olikin. Mutta kun nyt sattuma erotti
-hänet miehestään, -- kun hän ei nyt tuntenut hänen kaukonäköisen
-rakkautensa painavan itseään, -- kun hän nyt oli vapaa, -- niin heti
-seurasi Jacquelinessa entisen keskinäisen ystävällisen luottamuksen
-jälkeen kauna Olivieria kohtaan siitä, että hän oli niin Olivierin
-valtaan antautunut; jonkinlainen viha, että hän oli kantanut miehensä
-hellyyden iestä, hellyyden, jota Jacqueline puolestaan ei enää tuntenut
-sydämessään. -- Kuka saattaa arvatakaan, millainen outo ja auttamaton
-katkeruus voi kerran syntyä olennon sielussa, jota rakastamme ja jonka
-luulemme itseämme rakastavan? Yhtäkkiä voi kaikki muuttua. Toinen
-rakasti vielä eilen, siltä näytti, ja nainen itsekin luuli niin. Nyt
-hän ei enää rakasta. Ihminen, jota hän rakasti, on pyyhkäisty pois
-hänen ajatuksistaan. Mies huomaa, ettei hän ole naiselle enää yhtään
-mitään. Hän ei voi sitä ymmärtää: sillä hän ei ole nähnyt pitkää
-kehityskulkua, joka on salaisesti naisessa tapahtunut; hän ei ole
-voinut aavistaa, mikä kätketty vihamielisyys naiseen on kokoontunut;
-hän ei tahdo ymmärtää tällaisen koston ja vihan syitä. Syitä, jotka
-ovat usein sangen kaukaisia, monimutkaisia ja hämäriä, -- toiset
-niistä piiloutuvat alkovin verhojen peittoon, -- toisia jälleen ovat
-loukattu itserakkaus, ilmitulleet ja tuomitut sydämen salaisuudet,
--- toisia taasen... mikä ne kaikki tietää, edes nainen itsekään?
-Löytyy tuntemattomia loukkauksia, jotka mies on tehnyt tietämättään
-ja joita nainen ei koskaan anna anteeksi. Milloinkaan ei niitä voi
-saada selville, eikä nainen itsekään saata edes niitä aavistaa; mutta
-loukkaus on kuitenkin viilletty hänen sydämeensä: sydän ei koskaan sitä
-unhoita.
-
-Tällaista hirvittävää nurjamielisyyteen kallistumista vastaan
-taistelemaan olisi tarvittu toisellaista miestä kuin Olivier; miestä,
-joka olisi ollut lähempänä luontoa, samalla yksinkertaisempi ja
-notkeampi, omiin tunteellisiin arveluihinsa sekaantumatonta miestä,
-vaistoiltaan rikasta ihmistä, joka olisi tarpeen tullen pystynyt
-sellaiseenkin, mitä hänen järkensä ei olisi hyväksynyt. Olivier
-antoi jo etukäteen voittaa itsensä ja viedä kaiken rohkeutensa: hän
-oli niin selväpäinen, että oli huomannut jo kauan vaimossaan tahtoa
-väkevämmän perinnöllisyyden, huomannut, että Jacquelinen äidin henki
-ilmeni nyt tyttäressä uudestaan; hän näki vaimonsa uppoavan kuin kiven
-sukuominaisuuksiensa syvyyteen: ja kun Olivier oli heikkoluontoinen ja
-avuton, niin hän vain joudutti uppoamista, koettaessaan sitä estää. Hän
-pakotti itsensä tyyneksi. Jacqueline koetti itsetiedottomasti laskien
-saada häntä pois tuosta tyynestä tilasta, saada hänet kiivastumaan
-puheissa, brutaaliksi, karkeaksi, voidakseen sitten paremmalla syyllä
-häntä halveksia. Ja jos Olivier silloin antautui vihan valtaan, niin
-Jacqueline häntä halveksi. Mutta kun Olivier sitten perästä päin
-häpesi ja oli ylen nöyryytetty, niin halveksi vaimo häntä yhä enemmän.
-Ja jos mies ei antautunut vihaan, ei tahtonut antautua, -- silloin
-vihasi vaimo häntä. Mutta kaikkein pahinta oli vaikeneminen, johon
-he sulkeutuivat toistensa seurassa usein päiväkausiksi. Myrkyttävä,
-murskaava, suunniltaan saava vaikeneminen, joka vimmastuttaa lopulta
-kaikkein lauhkeimmatkin olennot aivan raivoihinsa, niin että heille
-tulee joskus himo tehdä pahaa, huutaa, ärsyttää toinen huutamaan
-vihaansa. Vaikenemista, sellaista mustaa vaikenemista, että sen
-helmassa rakkaus lopullisesti mätänee ja hajoaa, hiljaisuutta, jonka
-keskellä ihmiset eroavat toisistaan ja haipuvat yöhön aivankuin
-kiertotähdet, jotka kulkevat kukin omaa rataansa... He olivat tulleet
-siihen kehityskohtaansa, jolloin kaikki, mitä he tekivät, joudutti vain
-toisistaan loittonemista, sekin, että he koettivat lähetä toisiaan.
-Heidän elämänsä tuli sietämättömäksi. Sattuma kiirehti vain tapahtumain
-luonnollista kulkua.
-
-Noin vuoden ajan oli Cécile Fleury usein käynyt Jeanninien perheessä.
-Olivier oli tutustunut häneen Christophen luona. Sitten oli Jacqueline
-kutsunut häntä käymään heillä; ja Cécile jatkoi tuttavuuttaan parin
-kanssa sittenkin kuin Christophe oli jo heistä eronnut. Jacqueline oli
-hyvä Cécilea kohtaan: vaikkei Jacqueline ollut yhtään musikalinen ja
-joskin hän piti Cécilea hiukan arkipäiväisenä, nautti hän kuitenkin
-hänen laulustaan ja hänen rauhoittavasta läheisyydestään. Olivier
-Jeanninista oli hauskaa soittaa Cécilen kanssa. Vähitellen oli
-Cécilesta tullut talon ystävä. Cécile herätti luottamusta: kun hän
-astui avomielisin katsein, terveen ja iloisen näköisenä Jeanninien
-saliin ja kun hänen hieman karkea naurunsa kuului, kajahtaen niin,
-että oikein tuntui hyvältä, oli kuin auringon säde olisi pilkahtanut
-sumun läpi. Olivierin ja Jacquelinen sydän nautti silloin kuvaamatonta
-helpoitusta. Kun Cécile lähti, teki heidän mielensä sanoa hänelle:
-
--- Ei, jääkää vielä, meidän on niin kylmä!
-
-Silloin kun Jacqueline oli poissa kotoa, näki Olivier Cécilea useammin;
-eikä hän ollut voinut salata häneltä kokonaan surujaankaan. Hän avasi
-sydämensä, harkitsematta, niinkuin ainakin heikko ja hellämielinen
-olento, joka on tukehtua ja jonka täytyy saada uskoa itsensä jollekulle
-ja purkaa tunteitaan sen mukaan. Cécile tuli siitä liikutetuksi; hän
-lääkitsi tuttavaansa äidillisin sanoin. Hän sääli Jeannineja, heitä
-molempia; hän pyysi, ettei Olivier antaisi mielensä masentua. Mutta
-lieneekö hän sitten jollakin tavoin häpeillyt tällaista salaisuuksien
-paljastamista enemmän kuin Olivier, vai mikä lieneekään siihen ollut
-syynä, hän ei vaan sitten tullut Olivierin kotiin enää yhtä usein
-kuin ennen, vaan keksi kaikenlaisia verukkeita. Varmaankaan ei hän
-mielestään ollut menetellyt kunniallisesti Jacquelinea kohtaan: hänellä
-ei ollut oikeutta tietää Jacquelinen salaisuuksia. Ainakin arveli
-Olivier sitä syyksi hänen karkoittumiseensa; ja hänestä oli Cécile
-oikeassa: sillä hän itsekin moitti itseään siitä, että oli puhunut.
-Mutta kun Cécile ei enää käynyt talossa, niin Olivier huomasi, mitä
-Cécilestä hänelle oli ajan pitkään tullut. Olivier oli tottunut
-uskomaan asioitaan hänelle; vain Cécile saattoi vapauttaa hänet
-alinomaisesta ahdistuksesta, joka häntä vaivasi. Olivier oli tarpeeksi
-harjaantunut sydämen tunteiden erittelyyn huomatakseen, mitä tämä tunne
-oli laatuaan. Hän ei olisi siitä hiiskunut Cécilelle mitään. Mutta hän
-ei jaksanut vastustaa haluaan edes kirjoittaa itselleen kaikenlaista,
-mitä tunsi. Hän oli monien vuosien kuluessa saanut vaarallisen tavan
-pakista paperilla omien ajatustensa kanssa. Siitä hän oli päässyt
-rakkauden vuosinaan. Mutta nyt, kun hän oli jäänyt jälleen yksin, oli
-hän joutunut taas tuon vanhan tapansa valtaan: milloin kärsimys kasvoi
-aivan sietämättömäksi, helpotti se menetelmä; ja sitäpaitsi se oli
-välttämätöntä toimintaa itseään erittelevälle taiteilijalle. Niinpä
-kuvaili hän yksinään itseään, kirjoitteli ajatuksiaan paperille, aivan
-kuin olisi puhellut niistä Cécilelle, mutta vielä vapaammin, koska ne
-eivät olleetkaan aiotut Cécilen luettaviksi.
-
-Nyt määräsi sattuma, että noiden paperien piti joutua Jacquelinen
-näkyville. Se tapahtui eräänä päivänä, jolloin hän tunsi olevansa
-lähempänä miestään kuin vuosikausiin. Järjestäessään piironkiaan
-lueskeli hän vanhoja rakkaudenkirjeitä, jotka Olivier aikoinaan oli
-hänelle lähettänyt. Jacqueline heltyi niin, että hän aivan itki.
-Hän istui piirongin nurkkauksessa kätkössä, eikä voinut jatkaa
-järjestelyhommaansa; hän muisteli siinä koko menneisyyttä; ja hänen
-omatuntonsa vaivasi tuskallisesti häntä, että hän oli sen hävittänyt.
-Hän ajatteli, miten Olivier mahtoikaan surra: koskaan ei tällainen
-ajatus kylmällä tuulella ollessa ollut johtunut hänen päähänsä; hän oli
-kyllä saattanut unhottaa miehensä, mutta sitä ajatusta ei hän jaksanut
-kestää, että Olivier olisi hänen tähtensä kärsinyt. Suru runteli hänen
-sydäntänsä. Hän olisi nyt tahtonut heittäytyä Olivierin syliin ja sanoa
-hänelle:
-
--- Ah, Olivier, Olivier, mitä me olemmekaan tehneet? Mehän olemme
-hulluja! Me emme saa enää tuottaa toisillemme tuskaa!
-
-Jospa Olivier olisi sillä hetkellä sattunut tulemaan kotiin!
-
-Mutta juuri sillä hetkellä löysi Jacqueline nuo Olivierin kirjeet...
-Kaikesta tuli loppu. -- Luuliko Jacqueline tosiaan, että Olivier
-oli häntä pettänyt? Ehkäpä. Mutta kuuluiko se asiaan? Petosta ei
-Jacquelinelle ollut niin paljon itse petos kun halu siihen. Hän olisi
-mieluummin antanut miehelle, jota hän rakasti, anteeksi sen, että
-hänellä olisi ollut rakastajatar kuin että hän olisi antanut salaa
-toiselle sielunsa. Ja siinä hän olikin oikeassa.
-
--- Sepä lystikästä! väittävät ehkä jotkut... -- (Poloiset, joille
-rakkauden petos ei tuo tuskaa muulloin kuin silloin, kun se on aivan
-täytäntöön pantu!... Jos sydän on jäänyt uskolliseksi, ovat ruumiin
-raukkamaisuudet vähäpätöinen seikka. Jos sydän pettää, ei muulla ole
-enää mitään arvoa)...
-
-Jacqueline ei hetkeäkään ajatellut koettaa saada itselleen Olivieria
-takaisin. Liian myöhäistä! Hän ei rakastanut häntä enää tarpeeksi.
-Tai rakasti ehkä liiaksi. Ei, mustasukkainen hän ei ollut. Koko hänen
-luottamuksensa luhistui, loputkin, mitä hänessä vielä piili miestään
-kohtaan uskoa ja toivoa. Hän ei punninnut itsekseen, että hän itse
-oli hylkinyt miehessään noita ominaisuuksia, että hän oli riistänyt
-häneltä rohkeuden, ajanut hänet tähän rakkauteen, että tämä rakkaus
-oli sitäpaitsi viatonta, ja ettei ihminen lopultakaan voi määrätä,
-rakastaako hän vai ei. Hänen päähänsä ei pälkähtänyt verrata omaa
-kiemailuaan Christophelle tähän tunteelliseen seurusteluun: hän ei
-rakastanut Christophea, Christophe ei kuulunut asiaan! Kiihtyneesti
-liioitellen hän ajatteli, että Olivier oli hänelle valehdellut,
-hän ei ollutkaan enää mitään miehelleen. Viimeinenkin tuki katosi
-Jacquelinelta, juuri kun hän oli kurottanut kättänsä tarttuakseen
-siihen... Kaikesta tuli loppu. Olivier ei saanut koskaan tietää, mitä
-Jacqueline sai kärsiä sinä päivänä. Mutta kun hän näki Jacquelinen,
-tuli hänelle se selvä tuntu, hänellekin, että kaikki oli lopussa.
-
-Tästä hetkestä alkaen eivät he puhuneet enää keskenään muuta kuin
-toisten ihmisten läsnäollessa. He pitivät toisiaan silmällä, niinkuin
-kaksi kierrokseen ajettua metsäneläintä, jotka ovat aina varuillaan ja
-pelkäävät. Jeremias Gotthelf kuvailee jossakin armottomalla huumorilla
-erään avioparin synkkää asemaa, miehen ja vaimon, jotka eivät enää
-rakasta toisiaan, vaan vartioivat toisiaan kahden puolen, utelevat
-toistensa terveyttä, huomaavat toisissaan sairauden merkkejä, mutta
-eivät suinkaan koeta jouduttaa toistensa kuolemaa tai edes toivokaan
-sitä, vaan sallivat kuitenkin mieltään viehättää ajatuksen, että
-toiselle tulisi jokin odottamaton tapaturma, ja kuvittelevat kumpikin
-ilokseen, että hän on heistä vahvempi kuin toinen. Oli hetkiä, jolloin
-Jacqueline ja Olivier melkein kuvittelivat, että toinen heistä ajatteli
-tähän tapaan. Kumpikaan ei ajatellut niin; mutta sekin oli jo liikaa,
-että he kuvittelivat sellaista kuin esimerkiksi Jacqueline, joka
-saattoi miettiä itsekseen yöllä harha-aistimuksellisen unettomuuden
-hetkillä, että tuo mies oli voimakkaampi ja kulutti tässä hänet
-loppuun ja voittaisi pian hänet... Sekautuneen mielikuvituksen ja
-sydämen hirveää aivohouretta! -- Ja kuitenkin rakasti parhain heidän
-olemuksessaan pohjaltaan yhä toista!...
-
-Olivier masentui tämän taakkansa alla niin, ettei koettanutkaan
-ponnistella enää, vaan väistyi ja hellitti kokonaan Jacquelinen sielun
-peräsimen kädestään. Kun Jacqueline näin jäi oman onnensa nojaan, ilman
-luotsia, joka olisi häntä ohjannut, tuli hänelle omituinen vapauden
-huimaus; hän olisi tarvinnut valtiasta, jota vastaan hän olisi saanut
-kapinoida: jos hänellä ei sitä ollut, täytyi hänen se itselleen luoda.
-Hän joutui piilevän pahuutensa valtaan. Siihen saakka ei hän ollut
-koskaan aikonut jättää miestään, vaikka hän kärsikin. Nyt hän luuli
-päässeensä kaikista siteistä. Hän tahtoi rakastaa ennenkuin se oli
-liian myöhäistä: (sillä hän luuli, niin nuori kuin olikin, itseään jo
-vanhaksi.) -- Ja hän rakastui. Hän oli omiaan joutumaani alttiiksi
-sellaiselle kuvitellulle, kalvavalle intohimolle, joka takertuu
-ensimäiseen eteen sattuneeseen henkilöön, vaikkapa vain vilahdukselta
-nähtyyn, jopa olentoon, jonka tuntee ainoastaan maineelta, joskus
-pelkästään nimeltä; alttiiksi tuolle kiihkolle, joka kerran ihmisen
-yhden sormen saatuaan ei hellitä enää otettaan, vaan vakuuttaa
-hänen sydämelleen, ettei se voi elää ilman sen valitsemaa ihmistä;
-tunteelle, joka tuhoaa sydämen kokonaan ja tekee sen tyhjäksi kaikesta
-entisyydestä, mikä äsken vielä sen täytti: entisistä tunteista,
-moraliajatuksista, muistoista, itsetunnosta ja kunnioituksesta toisia
-kohtaan. Ja kun tämä kiihko vuorostaan kuolee, kun sillä ei ole enää
-mitään hävittämistä, koska se on jo kaikki polttanut, niin minkälainen
-uusi luonne useimmiten noista raunioista kasvaakaan: luonne, jossa
-ei löydy hyvyyttä, ei sääliä, ei nuoruutta eikä kuvitelmia; luonne,
-joka tahtoo ainoastaan kaivaa ja kalvaa elämää, aivan kuin sammal syö
-raunioiksi tuhottua temppeliä.
-
-Tälläkin kertaa, niinkuin tavallisesti, kohdistui se piintynyt kiihko
-henkilöön, joka oli mitä parhaiten sopiva tuottamaan pettymyksiä
-naisen sydämelle. Jacqueline-parka rakastui erääseen naisten yleiseen
-suosikkiin, parisilaiseen kirjailijaan, joka ei ollut kaunis eikä
-nuorikaan, vaan kömpelö, punanaamainen ja elähtänyt; hänen hampaansa
-olivat pilalle turmeltuneet, sydämensä kuivuus suorastaan hirvittävä;
-hänen ainoa ansionsa oli se, että hän oli muodissa ja oli tehnyt suuren
-joukon naisia onnettomiksi. Hänellä ei ollut puolustuksenaan edes se
-seikka, ettei hän olisi itsekkyyttään tiennyt: sillä hän rehenteli
-sillä runoissaan. Hän tiesi kyllä, että sellainen tepsi: taiteeseen
-kätketty itsekkyys on ikäänkuin linnunkuvastin, tuli, joka häikäisee
-heikkoja. Jacquelinen piiristä oli monta naista mennyt väijytykseen:
-viimeksi muuan hänen ystävättärensä, äskettäin naimisiin mennyt
-nainen; hänet oli tämä kirjailija pilannut ilman suurta vaivaa ja
-sitten hänet jättänyt. Nuo petetyt eivät suinkaan siitä kuolleet,
-vaikka he tosin koettivat salata asiaa kömpelösti, mikä taas ilahdutti
-koko maailmaa. Kaikkein kauheimminkin petetyt heistä rakastivat liian
-paljon arkipäiväisiä etujaan ja hienoston tapojaan ollakseen pitämättä
-hullutuksiaan selvän järjen aisoissa. Siksi eivät he tahtoneet
-tehdä mitään julkista skandaalia. Jos he pettivät aviomiehiään ja
-ystävättäriään tai heitä itseään petettiin ja he saivat kärsiä, niin
-tapahtui se aina kaikessa hiljaisuudessa. He olivat oikeita juorujen
-sankarittaria.
-
-Mutta Jacqueline oli huimapää: hän ei ainoastaan pystynyt tekemään,
-mitä sanoi, vaan myöskin puhumaan, mitä teki. Hänen hullutustensa
-pohjalla ei piillyt minkäänlaista järjen harkintaa, vaan hän kielsi
-kokonaan itsensä. Hänellä oli se vaarallinen avu, että hän oli aina
-itselleen suora eikä peräytynyt koskaan tekojensa seurausten tieltä.
-Hän oli parempi kuin muut hänen piirissään: sen tähden hän olikin kahta
-hullumpi. Kun hän rakasti, kun hän sai päähänsä tehdä aviorikoksen,
-heittäytyi hän siihen silmittömästi, epätoivoisella suoruudella.
-
-
-
-
-M:me Arnaud oli yksinään kotona ja neuloi samalla kuumeellisella
-levollisuudella kuin luultavasti aikoinaan Penelope kuulua työtään
-tehdessään. Ja aivan kuin Penelope hän odotti miestään. Herra Arnaud
-oleskeli kaiket päivät poissa kotoa. Hänellä oli koulutuntinsa aamuin
-ja illoin. Tavallisesti hän tuli päivälliselle kotiin, vaikka hänen
-jalkojaan väsyttikin ja vaikka lyseo oli toisessa päässä Parisia. Hän
-pakotti itsensä kulkemaan tämän pitkän matkan, ei niin paljon säälistä
-vaimoaan kohtaan tai säästäväisyydestä, kuin siitä syystä, että se
-oli tullut hänelle jo tottumukseksi. Mutta eräinä päivinä pidättivät
-häntä päivälliseltä koetunnit; tai hän ei malttanut olla käyttämättä
-hyväkseen sitä seikkaa, että lyseo oli samassa kaupunginosassa kuin
-kirjasto, vaan jäi työskentelemään väliajaksi tuohon kirjastoon.
-Lucile Arnaud oli päivät yksinään. Paitsi siivoojanaista, joka
-tuli kello kahdeksan ja kymmenen välillä tekemään karkeita töitä,
-ja ruokatarpeiden hankkijoita, jotka pistäytyivät kysymässä, mitä
-milloinkin haluttiin, ja toivat tilatut ainekset, ei kukaan soitellut
-hänen ovikelloaan. Hän ei tuntenut ketään koko talossa. Christophe
-oli muuttanut pois, ja syreenipuutarhan puolella oli uusia asukkaita.
-Céline Chabran oli mennyt naimisiin Augustin Elsbergerin kanssa. Élie
-Elsberger oli lähtenyt perheineen Espanjaan, jossa hän oli saanut
-toimen eräässä kaivoksessa. Vanhalta Weillilta oli vaimo kuollut,
-eikä hän oleskellut juuri yhtään parisilaisessa huoneistossaan.
-Ainoastaan Christophe ja hänen ystävättärensä Cécile olivat pitäneet
-yllä tuttavuussuhteitaan Lucile Arnaud'n kanssa, mutta he asuivat hyvin
-etäällä, ja kun väsyttävä työ anasti heiltä kaiket päivät, niin meni
-viikkoja, jolloin he eivät käyneet Lucileä katsomassa. Hänellä ei ollut
-muuta seuraa kuin hän itse.
-
-Hänellä ei ollut laisinkaan ikävä. Hänelle riittivät ajanvietoksi
-kovin vähäiset seikat. Pieninkin jokapäiväinen homma. Joku pikku
-kukka, jonka arkaa lehtiverhoa hän puhdisti äidillisen hellästi joka
-aamu. Rauhallinen harmaa kissa, joka oli alkanut noudattaa emäntänsä
-elintapoja, kuten hyvin vaalitut kotieläimet ainakin: se vietti
-päivänsä niinkuin sen emäntäkin hellan ääressä, tai istui pöydällä
-lampun vieressä, seuraten koko ajan hoitajansa työskenteleväin
-sormien liikkeitä ja luoden häneen joskus tirkistyksen kummallisista
-silmäteristään, jotka sitten taas sammuivat välinpitämättömästi.
-Yksinpä huonekaluistakin oli hänelle ajanviettoa. Jokainen niistä
-oli hänelle niin kotoinen. Lapsellisella ilolla siisti hän niitä,
-pyyhki hellästi pois tomua, joka oli laskeutunut niiden kupeisiin, ja
-sijoitteli sitten niitä tarkalla huolella jälleen entisiin nurkkiinsa.
-Hän oikein puheli niiden kanssa sanattomasti. Hän hymyili ainoalle
-omistamalleen kauniille antiikkiselle huonekalulle, hienolle Ludvig
-XVI:n tyyliselle silinteripiirongille. Hänellä oli joka päivä sama
-ilo ne esineet uudestaan nähdessään. Yhtä nopeasti kului häneltä
-aika liinavaatteitakin tarkastaessa: hän vietti tuntikausia seisten
-tuolilla, pää ja käsivarret suuren talonpoikaisen kaapin sisässä,
-tutkien ja järjestellen niitä, sillaikaa kun kissa jälleen tarkasteli
-uteliaasti häntä.
-
-Mutta hänen suurin onnensa oli, että hän sai kaikki kotiaskareensa
-toimitettuaan ja yksinään päivällisen syötyään, -- Jumala tiesi,
-minkälaisen aterian (hän ei tarvinnut paljoa ruokaa), -- ja kaupungilla
-välttämättömillä asioilla juostuaan päästä noiden päivätöitten jälkeen
-kello neljän tienoissa iltapuolella kotiinsa ja asettua ikkunan tai
-lieden ääreen käsitöineen ja mirreineen. Joskus hän keksi jonkinlaisen
-syyn, ettei hänen tarvinnut ollenkaan lähteä pois kotoa; hän oli
-onnellinen, jos hän saattoi olla kaiket päivät sisällä, varsinkin
-talvisaikaan, kun satoi. Hän pelkäsi hirveästi kylmää, viimaa, likaa
-ja sadetta, sillä hänkin oli kuin mikäkin siisti, arkanahkainen
-ja lellitelty pikku kissa. Hän oli mieluummin syömättä kuin lähti
-ulos ostelemaan aamiaisruokia, jos ruuanhankkijat milloin sattuivat
-hänet unhottamaan. Silloin hän naperteli vain suklaakakkua tai etsi
-kaapista pari hedelmää. Hän varoi ilmoittamasta sitä ruokailutapaansa
-miehelleen. Se oli pientä seikkailua hänelle. Silloin, päivinä, jolloin
-valo oli melkein sammunut, ja joskus kauniinakin ja aurinkoisina,
--- (ulkona säteili sininen taivas, kadun räminä humisi talon ja
-hänen hiljaisen asuntonsa ympärillä ja sen hämärässä: aivan kuin
-jokin kangastus ympäröi se hämy hänen sieluaan), -- istui hän
-mukavimmassa nurkassaan, jakkara jalkojen alla, neulomus kädessä, ja
-vaipui hievahtamatta hauskimpaan hommaansa, lukemiseen, vaikka hänen
-sormensa työskentelivätkin koko ajan. Hänellä oli vieressä pöydällä
-jokin mielikirjojaan. Tavallisesti jokin punakantinen nide, jonkin
-englantilaisen kirjan käännös. Hän luki sangen vähän kerrallaan, tuskin
-luvun päivässä, ja kirja lepäsi usein pitkän aikaa samalta kohdalta
-avattuna hänen polvillaan, tai ei hän sitä ollenkaan aukaissut: hän
-tunsi jo sen, hän vain haaveili asioista, joita se oli kertonut. Niin
-riitti jokin Dickensin tai Thackerayn pitkä romaani viikkokausiksi, ja
-ne viikot laajensi hän uneksimalla kokonaisiksi vuosiksi. Ne ympäröivät
-hänet hellällä sävyllään. Nykyaikaiset ihmiset, jotka lukevat nopeasti
-ja huonosti, eivät tunne enää, mikä ihmeellinen voima kauniista
-kirjoista säteilee, kun niitä nauttii hitaasti. M:me Arnaud ei
-epäillytkään, etteikö noiden romaanihenkilöiden elämä ollut yhtä totta
-kuin hänen omansakin. Heissä oli sellaisia, joille hän olisi tahtonut
-olla iki-ystävä: hyväsydäminen, mustasukkainen lady Castlewood, tuo
-salaa rakastava nainen, jonka sydän oli äidillinen ja neitseellinen,
-oli hänen sisarensa; pikku Dombey hänen oma pikku lapsensa; hän oli
-Dora, nainen ja lapsi, joka kuolee; hän ojensi rakkaasti käsivarsiaan
-syleilläkseen kaikkia noita romaanien lapsellisia sieluja, jotka
-vaeltavat kunniakkain ja puhtain silmin maallisen elämänsä; ja hänen
-ympärillään kiersi kirjavana saattueena lempeitä, kurjia ja vaarattomia
-orginelleja, jotka ajelevat täällä naurettavia ja liikuttavia
-haavekuviaan, -- heidän johtajanaan hyvän Dickensin herttainen henki,
-unelmissaan samalla sekä nauratteleva että valmis kyyneliin. Milloin
-m:me Arnaud katsahti ulos ikkunastaan, näki hän ohikulkijoissa jonkun
-tuon unelmiensa maailman rakastettavan tai peloittavan olennon.
-Tuolla kivitalojen toisella puolen haaveksi hän elettävän samanlaista
-elämää kuin hänen sankarinsa, niin, ne sankarit itse siellä elivät.
-Se, ettei hän halunnut lähteä ulos, johtui siitä, että hän pelkäsi
-moista liikuttavilla mysterioilla täytettyä maailmaa. Hän näki noissa
-ohitse liikkuvissa ihmisissä salattuja murhenäytelmiä, parhaillaan
-tapahtuvia ilveilyjä. Eikä se ollutkaan aina pelkkää kuvitelmaa. Sillä
-yksinäisyydessä oli hän saavuttanut tuon kummallisen intuitsionin
-lahjan, joka antaa ihmisen nähdä ohikulkevien katseista heidän menneen
-tai tulevan elämänsä salaisuuksia, joita asianomaiset itsekään eivät
-usein tiedä. M:me Arnaud sekoitti näihin todellisiin näkyihinsä
-romanttisia muistoja, jotka pyöristivät ja muuttivat niiden muotoa. Kun
-hän oli kaupungilla, tunsi hän aivan hukkuvansa moiseen äärettömään
-elämysten mereen. Hänen täytyi kiiruhtaa kotiinsa päästäkseen lujalle
-pohjalle.
-
-Mutta tarvitsiko hänen lukea tai nähdä muitakaan ihmisiä? Hänelle
-riitti vain katsella itseään. Tuo kalpea, sammunut olento, --
-syrjäisestä nimittäin, -- kuinka se sisältäpäin olikaan valoisa ja
-säteilevä! Miten täyteläistä elämää se uhkui! Miten runsaasti siinä oli
-muistoja, rikkauksia, joita ei kukaan aavistanut hänessä olevan!...
-Olivatko ne koskaan olleet totta? -- Tietysti, koska ne olivat totta
-hänelle... Sillä tavoin saattaa unten taikasauva muuttaa elämän
-köyhyyden!
-
-M:me Arnaud muisteli kaikkia entisiä vuosiaan pikkutytön aikoihinsa
-asti; tässä hiljaisuudessa aukesi jälleen tuoksumaan jokainen hänen
-kuihtuneitten toiveittensa hento kukka... Ensimäinen lapsenrakkaus
-erästä nuorta tyttöä kohtaan, jonka viehkeys oli lumonnut hänet heti
-paikalla, kun hän tuon olennon näki; hän rakasti neitoa niinkuin
-ainoastaan silloin voi rakastaa kun itse on äärettömän puhdas; hän
-oli kuolla mielenliikutuksesta tuntiessaan hänen kosketuksensa; hän
-olisi tahtonut suudella hänen jalkojaan, olla hänen pieni piikasensa,
-mennä naimisiin hänen kanssaan; ystävätär oli sitten mennyt naimisiin,
-ei ollut tullut onnelliseksi, oli saanut lapsen, joka oli kuollut...
-Toinen rakkaus tuli hänelle noin kaksitoista-vuotiaana, jälleen
-erästä tyttöä kohtaan, joka oli hänen ikäisensä ja joka kohteli häntä
-tyrannimaisesti: pirullinen vaaleaverikkö, ilveilevä, itsevaltainen:
-hän itketti toista huvikseen, ja antoi sitten hänelle helliä suudelmia;
-he laativat yhdessä tuhansia tulevaisuuden suunnitelmia. Se tyttö oli
-yhtäkkiä ruvennut karmeliittinunnaksi, kenenkään tietämättä, mistä
-syystä; väitettiin, että hän oli nykyään onnellinen... Sitten seurasi
-suuri intohimo erästä miestä kohtaan, joka oli paljoa vanhempi häntä
-itseään. Siitä tunteesta ei ainoakaan ihminen ollut saanut tietää,
-ei edes sekään, johon se kohdistui. Hän oli uhrannut rakkautensa
-kohteelle suunnattoman määrän kiihkeää uskollisuutta, hellyyttä...
-Sitten tuli taas toinen rakkaus: sillä kertaa rakastettiin häntä. Mutta
-hän ei ollut tohtinut omituisen arkuutensa ja itsensä epäilemisen
-vuoksi uskoa, että häntä rakastettiin, eikä ilmaista, että hän itsekin
-rakasti. Ja silloin oli onni mennyt ohitse niin ettei hän ottanut
-sitä käsiinsä... Sitten... Mutta mitä hyödyttää kertoa muille satuja,
-joilla on merkitystä ainoastaan ihmiselle itselleen? Monen monia
-pikku asioita, jotka olivat saaneet hänelle tärkeän sisällyksen:
-jonkun ystävän suopeus; sydämellinen sana Olivierin suusta, sanottu
-aivan huomaamatta; Christophen virkistävät vierailut ja lumottu
-maailma, jonka hänen soittonsa kuulijalle avasi; jonkun tuntemattoman
-ihmisen katse; niin, eräät pelkästään ajatukselliset ja tahdottomat
-uskottomuudet tässä erinomaisessa naisessa, joka oli ylen kunniallinen
-ja puhdas: nuo tyrmistivät ja hävettivät häntä, ja hän koetti heikosti
-karkoittaa niitä mielestään, mutta kuitenkin loivat ne, -- kaikessa
-viattomuudessaan, -- hiukan auringonpaistetta hänen sydämeensä... Hän
-rakasti kovasti miestään, vaikkei mies ollutkaan aivan sellainen,
-jollaista hän uneksi. Mutta herra Arnaud oli hyvä; ja kun hän eräänä
-päivänä sanoi vaimolleen:
-
--- Rakas vaimoni, sinä et tiedä, miten paljon sinä minulle olet. Sinä
-olet koko minun elämäni.
-
-Silloin naisen sydän aivan suli hellyydestä; ja siitä alkaen tunsi hän
-olevansa kokonaan yhdistetty mieheensä, ainaiseksi, ilman pienintäkään
-irtautunutta ajatusta. Joka vuosi kiinnitti heitä yhä lähemmin
-toisiinsa. He olivat uneksineet yhdessä paljon kaunista. Haaveilleet
-töistä, matkoista, lapsista. Miten ne unelmat olivat toteutuneet?...
-Oi, turha toivo!... Mutta m:me Arnaud uneksi niitä yhä. Niissä eli
-myöskin pikku lapsi, josta hän oli uneksinut niin usein, niin syvästi,
-että hän tunsi sen aivan kuin se olisi ollut olemassa. Sitä untaan oli
-hän rakennellut vuosikausia, kaunistanut sen kaikella, mitä armainta
-hän näki, kaikella, mitä hän eniten rakasti... Mutta toteutuminen:
-hiljaisuus!...
-
-Siinä hänen elämänsä. Mutta siihen sisältyi kokonaisia maailmoita.
-Miten paljon tuntemattomia tragedioja, kaikkein arinta laatua,
-kätkeytyy usein näöltään aivan rauhallisiin, keskinkertaisiin
-ihmiskohtaloihin! Ja traagillisinta on ehkä: -- _ettei tapahdu mitään_
-noiden yhä toivovien elämässä, joiden veri huutaa lohduttomasti
-oikeuttansa, heille luonnon lupaamaa onnea, joka heiltä kielletään, --
-noiden, joita kalvaa sisällisesti yhtämittainen tuskallinen kaipuu, --
-ja jotka eivät näytä siitä mitään ulospäin!
-
-Onneksi ajatteli m:me Arnaud muutakin kuin itseään. Hänen oma elämänsä
-otti ainoastaan osan tilaa hänen unelmissaan. Hän eli myöskin niiden
-elämää, jotka olivat nykyään tai olivat ennen olleet hänen tuttujaan;
-hän kuvitteli itseään heidän asemassaan, hän muisti Christophe
-Krafftia, ystävätärtään Cécileä. Hän ajatteli heitä aina. Nuo kaksi
-naista olivat sydämellisesti kiintyneet toisiinsa. Ja kummallisinta oli,
-että juuri luja Cécile tarvitsi heistä enemmän tukea, nojautua heikkoon
-Lucileen. Oikeastaan oli tuo kookas, iloinen ja terve tyttö näet heikompi
-kuin hänen ulkomuodostaan saattoi päättää. Hänellä oli paraikaa
-eräänlainen murroskausi. Tyynimmätkään sydämet eivät aina voi olla
-varmoja yllätyksiltä. Hänessä oli huomaamatta alkanut kyteä muuan ylen
-hellä tunne, jota hän ei tahtonut ensin tunnustaa, mutta se paisui,
-kunnes hänen oli pakko se nähdä: -- hän rakasti Olivier Jeanninia. Tuon
-nuoren miehen kunnioittava ja lempeä käytös, hänen koko olemuksensa
-hiukan naisellinen viehätys, kaikki, mikä hänessä oli heikkoa ja
-antautuvaa, oli lumonnut kohta Cécilen: -- (äidillistä luonnetta vetää
-aina puoleensa sellainen, joka sitä tarvitsee). -- Mitä Cécile sitten
-oli kuullut Olivierin aviosuruista, oli herättänyt hänessä vaarallista
-sääliä tuota ystäväänsä kohtaan. Mutta tällaiset syyt yksinomaan eivät
-luonnollisesti olisi riittäneet. Kukapa voi sanoa, minkä tähden kaksi
-ihmistä rakastuu toisiinsa? Usein ei kummallakaan ole siihen erikoista
-aihetta, mutta pitkä yhdessä oleskelu saattaa anastaa viimein sydämen,
-joka ei ole pitänyt varaansa ensimäistä siinä herännyttä tunnetta
-vastaan. -- Kun Cécile huomasi, ettei ollut enää epäilemistä, mitä
-laatua hänen tunteensa oli, koetti hän uljaasti päästä irti ansasta,
-sillä hän piti rakkauttaan rikollisena ja mahdottomana; hän kärsi kauan
-itsekseen, eikä siitä parantunutkaan. Kukaan ei vähääkään aavistanut,
-miten hänen laitansa oli: hän koetti kaikin voimin tekeytyä iloisen
-näköiseksi. Ainoastaan m:me Arnaud tiesi, kuinka vaikeaa se oli
-hänelle; ei siitä syystä, että Cécile olisi ilmaissut salaisuutensa
-hänelle, mutta joskus painoi Cécile lujaniskaisen päänsä m:me Arnaud'n
-matalaa rintaa vasten, hänen silmistään tipahti pari kuumaa kyyneltä,
-hän suuteli ystävätärtään ja lähti sitten nauraen talosta. Cécile
-jumaloi tuota heiveröistä ystävätärtään, sillä hän tunsi, että hän
-oli siveellisen ryhtinsä ja uskonsa voiman puolesta väkevämpi häntä
-itseään. Hän ei avannut sydäntään Lucilelle. Mutta Lucile osasi arvata
-puolesta sanasta. Maailma tuntui hänestä ainaiselta surulliselta
-väärinymmärtämiseltä. Sitä on mahdoton muuttaa toiseksi. Ihminen ei voi
-muuta kuin rakastaa, sääliä toista ja uneksia.
-
-Ja kun unelmien ääretön paljous alkoi humista hänessä niin valtavasti,
-ettei hän jaksanut enää miettiä mitään, asettui hän pianonsa ääreen
-ja antoi sormiensa hipua koskettimilla, miten vaan sattui, soittaen
-hiljaa, verhoten sävelten himmennetyllä valolla elämän häikäisevää
-kangastusta...
-
-Mutta tuo hyvä pikku nainen ei suinkaan unohtanut arkisiakaan
-tehtäviään; ja kun herra Arnaud tuli kotiin, oli lamppu jo pöydälle
-sytytetty ja illallinen valmis, ja vaimo odotti häntä hymy kalpeilla
-kasvoillaan. Eikä mies aavistanut, minkälaisessa rajattomassa
-kaikkeudessa vaimo hänen poissaollessaan oli elänyt.
-
-Vaikeinta oli sulattaa noita kahta eri maailmaa toisiinsa niin,
-etteivät ne törmänneet vastatusten: jokapäiväinen elämä, ja toinen,
-suuri sielullinen elämä kaukaisine ilmanäärineen. Se ei menestynyt aina
-varsin hyvin. Onneksi eli Arnaud itsekin osaksi kuvitelmien elämää,
-eli kirjoissaan ja taideteoksissa, joiden ikuinen tuli piti yllä hänen
-sielunsa riutuvana lepattavaa liekkiä. Mutta viime vuosina olivat häntä
-yhä enemmän alkaneet kiusata kaikenlaiset hänen ammatistaan johtuvat
-pienet rettelöt: vääryydet, puolueellisuus, ikävyydet virkatovereiden
-ja oppilaiden taholta; hän oli tullut katkeraksi; oli alkanut puhua
-politiikkaa, haukkua hallitusta ja juutalaisia; hän lykkäsi vastuun
-kaikista omista elämänpettymyksistään Dreyfysin niskaan. Hänen
-synkkämielinen luonteensa tarttui hiukan myöskin hänen vaimoonsa.
-M:me Arnaud oli nyt melkein neljänkymmenen vuoden vanha. Hän oli
-siinä iässä, jolloin hänen elämänvoimansa oli jo hiukan vioittunut
-ja levottomana etsi tasapainoaan. Hänen ajatuksiinsa ilmestyi
-ammottavia halkeamia. Joksikin aikaa kadottivat he molemmat kaiken
-syynsä olla olemassa: sillä he eivät tienneet, mihin nyt kiinnittää
-hämähäkinverkkonsa, joka joutui yhtäkkiä heilumaan tyhjässä. Unelmat
-tarvitsevat aina jonkinlaista todellisuudenkin tukea, vaikka kuinka
-heikkoa. Nyt heitä ei tukenut mikään. He eivät voineet enää nojautua
-toisiinsa. Mies takertui vaimoonsa sen sijaan, että olisi häntä
-auttanut. Ja vaimo ymmärsi, ettei hän jaksanut miestään auttaa: sillä
-siihen aikaan hän ei pystynyt auttamaan edes itseään. Ainoastaan ihme
-saattoi hänet silloin pelastaa. Hän rukoili sitä. Ja se tulikin hänen
-sielunsa syvyydestä. M:me Arnaud tunsi yksinäisestä ja hurskaasta
-sydämestään kumpuavan ilmi ylevän ja mielettömän tarpeen kaikesta
-huolimatta luoda, kutoa sittenkin hämähäkinverkkoaan tyhjyyden poikki,
-pelkästä kutomisen ilosta, jättää se tuulen valtaan, Jumalan henkäyksen
-heilutettavaksi ja vietäväksi sinne, minne se oli joutuva. Ja Jumalan
-henkäys kiinnitti verkon jälleen elämään, antoi sille näkymättömät
-tukikohtansa. Silloin alkoivat mies ja vaimo kumpikin kärsivällisesti
-kutoa uudestaan tuota loistavaa ja turhaa unelmiensa sommitelmaa, joka
-oli tehty heidän puhtaimmista kärsimyksistään ja sydänverestään.
-
-
-
-
-M:me Arnaud oli yksinään kotona... Tuli ilta.
-
-Ovikello soi. M:me Arnaud heräsi vavahtaen unelmistaan ennen tavallista
-aikaansa. Hän kietoi huolellisesti käsityönsä kokoon ja meni avaamaan.
-Tulija oli Christophe. Hän näytti hyvin liikutetulta. Rouva tarttui
-ystävällisesti hänen käsiinsä.
-
--- Mikä teidän on, hyvä ystävä? kysyi hän.
-
--- Ah! sanoi Christophe. Olivier tuli takaisin.
-
--- Tuli takaisin?
-
--- Niin, tänä aamuna, tuli ja sanoi minulle: "Christophe, auta minua!"
-Minä syleilin häntä, hän itki. Sanoi minulle: "Minulla ei ole enää
-ketään muita kuin sinä. Hän lähti pois".
-
-M:me Arnaud pisti järkytyksissään kätensä ristiin ja huudahti:
-
--- Voi noita onnettomia!
-
--- Hän lähti, toisti Christophe. Lähti rakastajansa kanssa.
-
--- Entä heidän lapsensa? kysyi m:me Arnaud.
-
--- Jätti miehensä, lapsen, kaikki.
-
--- Se onneton! toisti m:me Arnaud.
-
--- Olivier rakasti häntä, sanoi Christophe, rakasti koko sielullaan,
-Hän ei tästä iskusta nouse. Hän hoki minulle: "Christophe, hän on
-pettänyt, minut... Rakkain ystäväni on minut pettänyt." Minä koetin
-sanoa hänelle: "Koska hän on sinut pettänyt, niin ei hän ollutkaan
-sinun ystäväsi. Sinun vihollisesi hän on. Unohda hänet, tai tapa hänet."
-
--- Oh, Christophe, mitä te nyt puhuttekaan! Sehän on kauheaa.
-
--- Aivan niin, tiedän, että tämä tuntuu teistä aivan
-esihistorialliselta raakuudelta: tappaa vaimonsa! Uskokaa vaan
-kauniisti tätä hienoa parisilaista maailmaa, joka panee vastalauseensa,
-jos uros surmaa muka raakalaisvaistosta naaraan, joka hänet
-pettää, maailmaa, joka saarnaa tuota laupiasta järkeä! Erinomaisia
-apostoleita! On hupaisaa nähdä tämän sekalaisen koiralauman
-pahastuvan eläimellisyyteen palaamista. Kun ensin ovat häväisseet
-elämää, riistäneet siltä kaiken sen arvon, niin ympäröivät he sen
-uskonnollisella pyhyydellä... Kuinka kummallista: tuollainen elämä,
-jossa ei ole sydäntä, ei kunniaa, jolla ei ole merkitystä, joka on
-pelkästään ruumiillista huokunaa, verisuonen tykytystä lihamöhkäleissä,
-on heistä suurimman kunnioituksen arvoinen! He eivät tiedä, miten
-hienotunteisia olla tällaista teurastamon lihankappaletta kohtaan: sitä
-on rikos sormellaankin koskettaa. Tappakaa sielu, jos huvittaa, mutta
-ruumis on toki pyhä...
-
--- Sielun murhaajat ovat pahimpia murhamiehiä; mutta rikos ei puolusta
-toista rikosta, senhän tiedätte.
-
--- Tiedän sen, ystäväni. Te olette oikeassa, minä en ajattele, mitä
-sanon... Tai kukapa tietää, ehkäpä ajattelenkin.
-
--- Ei, te vain halvennatte itseänne. Tehän olette hyvä.
-
--- Kun syvä tunne saa minut valtaansa, niin olen julma kuin muutkin.
-Näettehän, kuinka nyt olen vimmastunut!... Mutta kun näkee ystävänsä,
-jota rakastaa, itkevän, niin eikö vihaisi olentoa, joka on syynä hänen
-kyyneliinsä? Ja voiko koskaan olla kyllin ankara sellaista viheliäistä
-kurjaa kohtaan, joka hylkää lapsensa juoksennellakseen rakastajansa
-perästä?
-
--- Älkää puhuko niin, Christophe. Te ette asiaa tunne.
-
--- Mitä, puolustatteko häntä?
-
--- Minä säälin häntä, myöskin häntä.
-
--- Minä säälin niitä, jotka kärsivät. En niitä, jotka ovat syypäitä
-toisten kärsimyksiin.
-
--- Oh, luuletteko, ettei hänkin ole kärsinyt? Luuletteko, että hän
-jätti pelkästään huvikseen lapsensa, ja turmeli oman elämänsä? Sillä
-turmeltu on hänenkin elämänsä. Minä en tunne häntä paljon, Christophe.
-Olen nähnyt hänet ainoastaan kaksi kertaa ohimennen; hän ei siinä
-tilaisuudessa puhunut minulle juuri mitään ystävällistä, hän ei
-tuntenut minua kohtaan suopeutta. Mutta kuitenkin minä tunnen hänet jo
-paremmin kuin te. Olen varma, ettei hän ole paha. Pikku nais-raukka!
-Minä aavistan, minkälainen hänen sisäinen elämänsä mahtoi olla...
-
--- Tekö, ystäväni, jonka elämä on niin arvokasta, järkevää!...
-
--- Niin, minä, Christophe. Te ette asiaa tiedä, te olette hyvä,
-mutta te olette mies, kova mies, niinkuin kaikki miehet hyvyydestään
-huolimatta ovat, -- mies, joka on lujasti lukossa kaikelta sellaiselta,
-mikä ei ole teitä itseänne. Te ette ymmärrä noita olentoja, jotka
-elävät läheisyydessänne. Te rakastatte heitä, mutta omalla tavallanne;
-te ette huoli pyrkiä heitä ymmärtämään. Te tyydytte niin helposti
-pelkästään omaan itseenne! Ja te olette varmasti vakuutettuja, että
-tunnette meidät... Voi kuitenkin! Jos te tietäisitte, miten me joskus
-kärsimme, kun näemme, en tarkoita sitä, ettette meitä rakastaisi,
-vaan millä tavoin te meitä rakastatte, minkälaisia me olemme niiden
-mielestä, jotka meitä eniten rakastavat! On hetkiä, Christophe,
-jolloin puristamme kyntemme kämmenlihaan voidaksemme olla teille
-huutamatta: "Oh! älkää meitä rakastako, älkää rakastako! Kaikki on
-parempaa kuin rakastaa noin!"... Tunnetteko nämä erään runoilijan
-sanat: "Kotonaankin, lapsiparvensa joukossa saa näennäisellä kunnialla
-ympäröity vaimo kärsiä halveksumista, joka on pahempi kuin kurjin
-köyhyys?" Ajatelkaa tätä, Christophe. Se on aivan kauhistavaa.
-
--- Puheenne on tyrmistävää. Minä en oikein sitä ymmärrä. Mutta olen
-aavistavinani... Siis te itse...
-
--- Minä olen tuntenut tuon kidutuksen,
-
--- Ihanko totta?... Mutta se ei kuulu asiaan! Ette suinkaan uskottele
-minulle, että te olisitte voinut menetellä samoin kuin tuo nainen.
-
--- Minulla ei ole lasta, Christophe. En tiedä, mitä olisin hänen
-asemassaan tehnyt.
-
--- Ei, se ei ole mahdollista; minä uskon teihin, kunnioitan liiaksi
-teitä, saatan vannoa, että se olisi teille sula mahdottomuus.
-
--- Älkää vannoko! Minä olen ollut tekemäisilläni samantapaista kuin
-hän... Minun on tuskallista hävittää sitä kaunista käsitystä, mikä
-teillä on minusta. Mutta täytyyhän teidän oppia hiukan ymmärtämään
-meitä, jos kerran ette tahdo tehdä vääryyttä. -- Niin, minä olen ollut
-aivan samanlaisen hullutuksen partaalla. Ja etten sitä tehnyt, se on
-jossakin määrin teidän ansionne. Siitä on nyt kaksi vuotta. Minulla
-oli silloin vaikea synkkä kauteni. Tunsin, etten kelvannut mihinkään,
-ettei kukaan välittänyt minusta, ettei kukaan minua tarvinnut, että
-miehenikin olisi voinut elää ilman minua ja että elämäni oli mennyt
-aivan hukkaan... Tahdoin välttämättä pelastaa itseni, tehdä, Jumala
-tiesi mitä! Minä tulin teidän luoksenne... Muistatteko sitä?... Ette
-ymmärtänyt, mitä varten olin tullut. Minä tulin sanomaan teille
-hyvästi... Ja silloin, en tiedä, miten lienee käynyt, mitä te minulle
-sanoitte, en muista sitä enää niin tarkoin... mutta sen tiedän, että
-eräät teidän sananne... (te ette itse aavistanut, mitä sanoitte...)
-valaisivat minulle silloin tietä... Tai ehkä eivät ne sananne sitä
-tehneet... Ehkäpä se oli pelkkä sattuma; pieninkin sysäys riitti minut
-sillä tuokiolla joko tuhoamaan tai pelastamaan... Kun tulin teidän
-luotanne, menin kamariini, sulkeuduin lukon taakse, itkin kaiken
-päivää... Ja sitten oli hyvä olla: kriisi oli mennyt ohitse.
-
--- Ja nyt, kysyi Christophe, kadutteko sitä?
-
--- Nytkö? toisti m:me Arnaud. Ah, jos olisin sen hullutuksen tehnyt,
-olisin kauan sitten ollut Seinen pohjassa. Minä en olisi jaksanut
-kestää sellaista häpeää, enkä pahaa, minkä olisin miesraukalleni tehnyt.
-
--- Siis te olette nyt onnellinen?
-
--- Kyllä, niin onnellinen kuin ihminen tässä elämässä voi olla. On ylen
-harvinaista, että kaksi olentoa ymmärtävät toisiaan, kunnioittavat
-toisiaan, tietävät, että ovat toisistaan varmoja, eivät pelkästään
-naivista rakkauden luottamuksesta, sillä se on usein kuvitelmaa, vaan
-monien yhdessä elettyjen vuosien kokemuksesta; harmaiden, arkisten
-vuosien, joihin sisältyy tietoisuus kestetyistä vaaroista -- mikä onkin
-tärkeintä. Sikäli kuin ihminen vanhenee, tulee se tietoisuus paremmaksi.
-
-M:me Arnaud vaikeni, ja punastui yhtäkkiä.
-
--- Hyvä isä, kuinka minä tätä olen kertonut?... Mitä olen
-tehnytkään?... Unohtakaa tämä, Christophe, minä rukoilen. Kenenkään ei
-pidä sitä saada tietää.
-
--- Älkää peljätkö turhaa, vastasi Christophe ja puristi hänen kättänsä.
-Se salaisuus on minulle pyhä.
-
-M:me Arnaud oli niin onneton avomielisyydestään, että kääntyi hetkeksi
-Christophesta poispäin. Sitten hän jatkoi:
-
--- Minun ei olisi pitänyt teille tätä kertoa... Mutta näettekös,
-tein sen osoittaakseni teille, että suurimmassa sovussakin eläville
-pareille, niillekin naisille... joita te kunnioitatte, Christophe...
-tulee joskus hetkiä, jolloin he eivät ainoastaan hairahdu, kuten te
-sanotte, vaan todella kärsivät; sietämättömiä hetkiä, jotka saattavat
-viedä hullutuksiin, hävittää kokonaisen ihmiselämän, vieläpä kahdenkin
-ihmisen. Ei pidä olla liian ankara. Ihmiset tuottavat toisilleen tuskaa
-silloinkin kun rakastavat sydämellisesti toisiaan.
-
--- Pitäisikö sitten elää yksin, kukin omassa nurkassaan?
-
--- Se on meille vielä pahempaa. Jos naisen täytyy elää yksin, taistella
-niinkuin mies (ja usein miestä vastaankin), on elämä suorastaan hirveää
-meidän yhteiskunnassamme, joka ei perustu sellaiselle ajatukselle, vaan
-useimmiten sitä vielä vihaakin...
-
-M:me Arnaud istui vaieten, hiukan kumarassa, tähystäen takan
-liekkeihin; sitten jatkoi hän lempeästi, hiukan epämääräisellä
-äänellään, tuon tuostakin empien ja keskeyttäen, ja jatkaen sitten
-jälleen:
-
--- Ja kuitenkaan ei se ole meidän, naisten, vika: jos nainen elää
-sillä tavoin, ei hän tee sitä oikusta, vaan siksi, että hänen on
-pakko; hänen täytyy ansaita leipänsä ja oppia tulemaan toimeen ilman
-miestä, koska mies ei häntä tahdo hänen köyhyytensä tähden. Nainen on
-tuomittu yksinäisyyteen, mutta ei saa kuitenkaan yksinäisyyden etuja:
-sillä meidän yhteiskunnassamme ei nainen voi, kuten mies, nauttia
-riippumattomuudestaan, ei edes kaikkein viattomimmalla tavalla,
-muuten tekee hän skandaalin: kaikki on häneltä kiellettyä. -- Minulla
-on muuan ystävätär, opettajattarena eräässä maaseutukoulussa. Jos
-hänet olisi pistetty ummehtuneeseen vankikoppiin, ei hänen elämänsä
-olisi yksinäisempää ja läkähdyttävämpää kuin nyt. Porvaristo sulkee
-ovensa naisilta, jotka koettavat elää omalla työllään; se ilmaisee
-epäluuloista halveksimistaan heitä kohtaan; heidän jokaista askeltansa
-vaanitaan ilkeämielisesti. Ne virkatoverit, jotka ovat poikakoulujen
-opettajina, eivät välitä heistä, koska he osaksi pelkäävät kaupungin
-juoruja, osaksi ovat salaisesti vihamielisiä noille naisille, tai
-muuten vain arkoja lähestyäkseen heitä, tottuneet kun ovat ainoastaan
-kahvilaelämään, rivosanaiseen lepohetkien viettoon, tai siitä
-syystä, että he ovat väsyneet jo päivän työstä, taikka ylimalkaan
-vastenmielisesti kyllästyneet aivoillaan askarteleviin naisiin. Nuo
-naiset itsekään eivät voi keskenään enää toisiaan sietää, varsinkin,
-jos heidän on pakko asua yhdessä, koulun täyshoitolassa. Johtajatar
-pystyy monesti kaikkein vähimmin ymmärtämään näitä nuoria, hellyyttä
-kaipaavia sieluja, jotka kuiva työ ja epäinhimillinen yksinäisyys
-tekee ensimäisinä vuosina suorastaan lohduttomiksi; hän antaa heidän
-kitua salaa, koettamatta auttaa heitä; hänen mielestään he ovat vain
-pöyhkeitä. Kukaan ei heistä välitä. Kun heillä ei ole varoja eikä
-yhteiskunnallisia suhteita, eivät he pääse naimisiin. Työtuntien
-paljous estää heitä luomasta itselleen älyllisen elämän maailmaa,
-joka heitä viihdyttäisi ja lohduttaisi. Jos heidän elämäänsä ei
-pidä yllä uskonnollinen tunne tai poikkeuksellisen voimakas morali,
-(sanonpa epäluonnollinen, sairaaloinenkin morali: sillä eihän ihmisen
-ole luonnollista uhrautua kokonaan), -- niin on heidän elämänsä
-elävältä kuolemista... -- Tarjoaako esimerkiksi hyväntekeväisyyden ala
-älyllisen työn puutteessa naisille juuri tukea? Minkälainen pettymys
-onkaan niille heistä, joiden sielu on liian rehellinen tyytyäkseen
-viralliseen tai hienoston hyväntekeväisyyteen, joutua filantroopisiin
-juoruseuroihin näkemään moista pintapuolisuutta, armeliaisuuden ja
-byrokratian sekoitusta, moista leikittelyä köyhyydellä kuhertelun ja
-kaakatuksen keskellä! Jos joku heistä silloin on kyllästyksissään niin
-uskomattoman rohkea, että lähtee yksinään keskelle tuota köyhyyttä,
-jonka hän tuntee vasta ainoastaan kuulopuheilta, mikä näky se onkaan
-hänelle! Se on melkein mahdotonta sietää! Se on itse helvetti. Mitä
-hän voi tehdä siellä auttaakseen? Hän suorastaan hukkuu sellaiseen
-onnettomuuksien mereen. Hän taistelee kuitenkin, hän koettaa pelastaa
-joitakuita noita onnettomia, hän näännyttää itsensä heidän hyväkseen.
-Hän hukkuu heidän kanssansa. Onni, jos hän saa pelastetuksi edes
-yhden tai kaksi. Mutta kuka hänet itsensä pelastaa? Kuka välittää
-hänen auttamisestaan? Sillä hän kärsii itsekin, kaikkia toisten
-kärsimyksiä ja omiaan; sikäli kuin hän valaa uskoa muihin, uskoo
-hän yhä vähemmin itse onneensa; kaikki nuo nähdyt tuskat takertuvat
-vimmatusti häneen; eikä hänellä ole mitään, mihin hän takertuisi
-kiinni. Eikä kukaan ojenna hänelle pelastavaa kättänsä. Ja joskus
-häntä vielä kivitetäänkin... Tehän tunsitte, Christophe, erään
-ihailtavan naisen, joka uhrautui nöyryyttävimpään ja jaloimpaan
-armeliaisuuden työhön, mitä lienee olemassa: hän otti kotiinsa kaduilta
-prostitueerattuja, jotka olivat saaneet lapsen, noita onnettomia
-tyttöjä, jollaisia yleiset hyväntekeväisyysseurat eivät huoli ja
-jotka niitä seuroja pelkäävät; hän koetti parantaa ruumiillisesti
-ja siveellisesti heitä, hoidella heitä ja heidän lapsiaan, herättää
-heissä valveille äidintunnetta, hankkia heille koteja, saada
-heidät elämään kunniallisella työllä. Mitkään hänen voimansa eivät
-riittäneet moiseen synkkään tehtävään, joka oli täynnä pettymyksiä
-ja katkeruuksia, -- (niin harvoja saattaa pelastaa, sillä ainoastaan
-harvat tahtovat tulla pelastetuiksi! Ja miten paljon tuollaisten
-pikku lapsia kuolee! Noita viattomia, jotka, ovat jo syntymästään
-tuomitut!...). Ja kuinka luulette, Christophe, että tuota naista,
-joka oli ottanut omikseen toisten kaikki tuskat, tuota syytöntä,
-joka vapaaehtoisesti sovitti ihmisten itsekkyyden rikoksia, yleensä
-arvosteltiin? Yleisön pahansuopuus syytti häntä siitä, että hän keräili
-muka itselleen rahaa tällä työllään, niin, jopa samanlaisella työllä
-kuin hänen suojattinsakin. Ja hänen täytyi masentuneena muuttaa pois
-siitä kaupunginkorttelista... -- Te ette voi aavistaa, miten julmaan
-taisteluun riippumattomat naiset joutuvat nykyjään yhteiskuntaamme
-vastaan, vanhoillista, sydämetöntä yhteiskuntaa, joka hävittää ja
-tappaa itseään ja käyttää senkin vähän tarmonsa, mikä sille jää,
-estääkseen toisia elämästä.
-
--- Kunnon ystäväni, tämä ei ole pelkästään naisten kohtalo. Me kaikki
-tunnemme sen taistelun. Ja minä tiedän pelastuksenkin.
-
--- Mikä se on?
-
--- Taide.
-
--- Niin, teille, mutta ei meille naisille. Ja kuinka monet miehistäkään
-saattavat siihen turvautua?
-
--- Katsokaa ystävätärtämme Cécilea. Hän on onnellinen.
-
--- Mistä te sen tiedätte? Ah, kuinka keveästi te arvostelette! Kun
-hän on uljaan näköinen, kun hän ei tahdo hautoa päässään asioita,
-jotka tekevät hänet surulliseksi. Kun hän salaa ne toisilta, niin te
-sanotte, että hän on onnellinen. Kyllä, hän on onnellinen siitä, että
-on terve ja jaksaa taistella. Mutta hänen taistelujaan te ette tunne.
-Luuletteko, että hän oli alunpitäen luotu tähän taiteen petoselämään?
-Taide! Että tosiaankin on naisraukkoja, jotka oikeana onnensa
-huippuna tavoittelevat kunniaa kirjailijattarina, soittajattarina,
-laulajattarina! Onko heidän täytynyt niin jättää kaikki, etteivät
-lopulta ole tienneet, mihinkä koettaisivat innostua? Taide, mitä me
-naiset taiteella, ellei meillä ole sen mukana kaikkea muuta? Maailmassa
-on yksi ainoa seikka, joka voi saada meidät unohtamaan kaiken, kaiken
-muun: nimittäin pieni, rakas lapsi.
-
--- Ja kun se on, niin ei sekään riitä, kuten näette.
-
--- Ei kyllä, ei aina... Naiset eivät ole yleensä onnellisia. On
-vaikeaa olla nainen. Paljon vaikeampaa kuin mies. Te ette saata
-sitä oikein aavistaa. Te miehet voitte syventyä kokonaan johonkin
-aivojenne aatteeseen, johonkin toimintaan. Te voitte silpoa elämästänne
-kappaleita pois, mutta olette kuitenkin onnellisempia kuin me. Terve
-nainen ei voi sitä tehdä kärsimättä. On epäinhimillistä tukehduttaa
-jotakin osaa omasta itsestään. Kun olemme jollakin tavalla onnellisia,
-niin suremme, ettemme ole sitä myöskin toisella. Meillä on monta
-sielua. Teillä ei niitä ole muuta kuin yksi, ja se on voimakkaampi,
-usein töykeä, jopa luonnotonkin. Minä ihailen teitä. Mutta älkää
-tahtoko olla liian egoistisia. Te olette sitä jo tahtomattannekin. Te
-teette meille kylliksi pahaa jo aivan aavistamattanne.
-
--- Minkäpä sille voi? Se ei ole meidän vikamme.
-
--- Ei, se ei ole teidän vikanne, hyvä Christophe. Ei teidän
-eikä meidän. Kaiken kaikkiaan, nähkääs, elämä ei ole suinkaan
-yksinkertaista. Saattaa kyllä sanoa, ettei tarvitse muuta kuin elää
-luonnollisella tavalla. Mutta mikä sitten on luonnollista?
-
--- Se on totta. Mikään ei ole elämässä luonnollista. Selibaatti
-ei ole luonnollista. Avioliitto ei sen luonnollisempaa. Ja
-vapaat liitot jättävät heikot voimakkaampien saaliiksi. Myöskään
-yhteiskunnallisuutemme ei ole luonnollista; me itse olemme sen
-kyhänneet. Sanotaan, että ihminen on seuraeläin. Mitä hullutusta! Hänen
-on ollut pakko tulla seuraeläimeksi voidakseen elää. Hän taipuu siihen
-saadakseen hyötyä, voidakseen puolustautua, tavoitellakseen huvia,
-suuruutta. Tämä välttämättömyys pakotti hänet allekirjoittamaan eräitä
-kontrahteja. Mutta luonto niskuroi ja kostaa sen, että sitä pakotetaan.
-Luonto ei ole luotu meitä varten. Me koetamme lannistaa sitä. Se on
-selvää sotaa: ei ole kumma, että me joudumme usein tappiolle. Kuinka
-selvitä tästä? -- Siten, että olemme väkeviä.
-
--- Että olemme hyviä.
-
--- Oi, niin, Jumala tietköön, siten, että olemme hyviä: avaamme
-rautaisen itsekkyytemme, hengitämme vapauden ilmaa, rakastamme elämää,
-valoa, kukin vaatimatonta tehtäväämme, pientä maankaistaa, johon
-juuremme työnnämme. Jos emme voi levitä laajalle, koettakaamme päästä
-syvälle ja korkealle, aivan kuin ahtaassa paikassa kasvava puu pyrkii
-aurinkoa kohti!
-
--- Niin juuri. Ja ennen kaikkea tulee rakastaa toisiaan. Jospa mies
-voisi yhä enemmän oppia tuntemaan että hän on naisen veli eikä
-pelkästään hänen uhrinsa, tai hylkäisi ajatuksen, että naisen on
-oltava hänen omansa! Jospa he kumpikin luopuisivat ylpeydestään ja
-ajattelisivat hiukan vähemmän itseään ja hieman enemmän toista!... Me
-olemme kaikki heikkoja: auttakaamme toisiamme. Älkäämme sanoko sille,
-joka on kompastunut: "En tunne sinua enää." Vaan: "Rohkeutta, ystäväni.
-Kyllä tästä pahasta päästään."
-
-
-
-
-He vaikenivat, istuen lieden ääressä, pikku mirri keskellään, kaikki
-kolme liikkumatta omissa ajatuksissaan katsellen liekkeihin. Tuli, joka
-oli sammumaisillaan, heitteli pehmeitä heijastuksia rouvan hienoille
-kasvoille, jotka punoittivat nyt hänessä harvinaista sisällistä
-eloisuutta. Hän ihmetteli itsekin, että oli niin avannut sydämensä.
-Koskaan ei hän ollut puhunut näin paljoa itsestään. Eikä hän enää
-milloinkaan puhuisi.
-
-Viimein pani hän kätensä Christophen kädelle ja sanoi:
-
--- Mitä te lapselle teette?
-
-Sitä asiaa hän oli ajatellut jo heti alusta pitäen. Hän puhui, puhui
-muuta, oli aivan kuin toinen nainen, kuin juopunut. Mutta hän ajatteli
-pelkästään sitä. Heti Christophen ilmoitusta tapahtumasta kuullessaan
-oli hän rakentanut sydämessään jo kokonaisen romaanin. Hän ajatteli
-tuota lasta, jonka äiti oli jättänyt, onnea saada sitä kasvattaa, kutoa
-moisen pikku sielun ympärille omia unelmiaan ja rakkauttaan. Mutta hän
-sanoi itselleen:
-
--- Ei, se on paha, minä en saa nauttia toisten onnettomuudesta.
-
-Kuitenkin se toivomus oli häntä voimakkaampi. Hän puhui, puhui, ja
-hänen vaikeneva sydämensä lämpeni toivosta.
-
-Christophe sanoi:
-
--- Kyllä me olemme sitä ajatelleet. Voi pikkuraukkaa! Ei Olivier enkä
-minä pysty sitä kasvattamaan. Siinä tarvitaan naisen hoitoa. Ajattelin,
-että ehkä tahtoisi joku ystävätär meitä auttaa...
-
-M:me Arnaud voi enää tuskin hengittää.
-
-Christophe jatkoi:
-
--- Tahdoin jo puhua siitä kanssanne. Ja sitten tulikin Cécile juuri
-parhaiksi sinne. Kun hän kuuli tapahtuman ja näki lapsen, oli hän niin
-liikutettu; hän näytti iloitsevan niin tavattomasti, ja sanoi minulle:
-"Christophe..."
-
-M:me Arnaud'n sydän lakkasi sykkimästä; hän ei kuullut enää mitään,
-hänen silmissään pimeni, hän olisi tahtonut huutaa:
-
--- Ei, ei, antakaa se minulle... Christophe puhui. M:me Arnaud ei
-kuullut, mitä hän kertoi. Mutta hän pakotti itsensä olemaan vaiti. Hän
-muisti, miten Cécile oli avannut hänelle sydämensä, ja hän ajatteli:
-
--- Hän tarvitsee sitä paremmin kuin minä. Onhan minulla rakas
-mieheni... ja kaikki muu, mitä saan ajatella... Ja olenhan sitäpaitsi
-vanhempi...
-
-Siksi hän hymyili ja sanoi Christophelle:
-
--- Se oli hyvä asia.
-
-Mutta tuli liedessä oli sammunut; ja samoin punerrus hänen kasvoiltaan.
-Niin, noilla väsyneillä ja hellillä kasvoilla ei näkynyt enää muuta
-kuin niiden tavallinen alistuvainen hyvyys.
-
-
-
-
--- Ystävä petti minut.
-
-Tämä ajatus painoi Olivier Jeanninin aivan maahan. Turhaan koetti
-Christophe ravistella häntä jälleen elämään, hellin sanoin.
-
--- Minkä sinä nyt sille voit? virkkoi hän. Se, että ystävä pettää, on
-jokapäiväinen tapaus, aivan kuin köyhyys, sairaus, taistelu hölmöjä
-vastaan. Täytyy nousta aseihin sitä vastaan. Jos ei jaksa nousta,
-johtuu se siitä, että on raukka mies.
-
--- Ah, sitä minä olenkin. En kerskukaan muuta olevani.?. Raukka, niin,
-joka kaipaa itselleen hellyyttä ja kuolee, jos ei sitä enää saa.
-
--- Eihän elämäsi ole mennyttä: onhan niitä, joita kannattaa rakastaa.
-
--- En usko enää ainoaankaan. Ei ole enää yhtään ystävää.
-
--- Olivier!
-
--- Anna anteeksi. Sinua en minä epäile, vaikka tulee niitäkin hetkiä,
-jolloin epäilen kaikkea... itseänikin... Mutta sinä olet vahva, sinä et
-tarvitse ketään, sinä voit elää ilman minua.
-
--- Hän vielä helpommin.
-
--- Sinä olet julma, Christophe.
-
--- Hyvä ystäväni, minä kohtelen sinua töykeästi; mutta sen teen sitä
-varten, että sinä kimpoaisit vastarintaan. Kuule, peijakas vie, on
-häpeä uhrata ne, jotka sinua rakastavat, ja oma elämäsi olennon vuoksi,
-joka pitää sinua pilkkanaan.
-
--- Mitä heistä, jotka minua rakastavat? Minä rakastan häntä.
-
--- Tee työtä. Sellainen, josta ennen innostuit...
-
--- ... ei innostuta minua enää. Minua väsyttää. Tuntuu kuin olisin
-jättänyt elämän. Kaikki on minulle niin etäistä, etäistä... Näen,
-mutta en ymmärrä enää mitään... Kumma, että on ihmisiä, jotka
-jaksavat alkaa joka päivä uudestaan säännöllisen kellonkäyntinsä,
-tarkoituksettoman ammattinsa, väittelynsä sanomalehtiuutisista, turhan
-huvituksien takaa-ajon, ihmisiä, jotka intoilevat jonkun ministerin,
-kirjan, tusinanäyttelijättären puolesta tai häntä vastaan... Ah,
-miten minä tunnen olevani vanha! Minussa ei ole vihaa, ei kaunaa, ei
-ketään kohtaan: kaikki on minusta ikävää. Tunnen, ettei millään ole
-tarkoitusta... Kirjoitellako? Miksikä kirjoittaa? Kuka meitä ymmärtää?
-Olen kirjoittanut tähän asti vain yhtä olentoa varten; kaikki, mitä
-olin, olin vain hänelle... Nyt ei ole mitään. Olen väsynyt, Christophe,
-väsynyt. Minä tahtoisin nukkua.
-
--- No, nuku ystäväni. Minä valvon ääressäsi.
-
-Mutta nukkua Olivier saattoi kaikkein vähimmin. Ah, jos kärsivä
-voisikin nukkua, nukkua kuukausia, kunnes tuska on kulunut pois hänen
-uudistuneesta olennostaan, kunnes hän on uusi ihminen! Mutta mikään ei
-pysty antamaan hänelle tätä lahjaa; eikä hän itsekään sitä tahtoisi.
-Syvin kärsimys olisi hänelle, jos häneltä vietäisiin kärsimyskin.
-Olivier oli kuin kuumesairas, jota juuri kuume pitää hengissä. Se
-olikin todellista kuumetta; se nousi säännöllisesti sameilla tunneilla,
-varsinkin illoin, hämärän hetkillä, valon himmetessä. Ja muuksi
-ajaksi jätti se hänet murtuneeseen tilaan, rakkauden myrkytykseen,
-kalvaviin muistoihin, hautomaan yhtä ja ainoaa ajatusta, aivan kuin
-älyttömän, joka märehtii samaa suupalaa osaamatta sitä niellä; hänen
-kaikki aivovoimansa olivat halvatut, niitä imi itseensä yksi ainoa
-lähtemättömäksi piintynyt ajatus.
-
-Hänellä ei ollut niinkuin Christophella kykyä sadatella vaivaansa,
-kirota hartaassa uskossa sitä, joka oli siihen syypää. Olivier oli
-selvänäköisempi ja oikeudenmukaisempi, hän tiesi, että hänkin oli
-osaltaan vastuunalainen ja ettei hän kärsinyt yksinään: myöskin
-Jacqueline oli uhri, -- oli hänen uhrinsa. Jacqueline oli luottautunut
-hänen huostaansa: mitä hän oli hänelle tehnyt? Jos hänellä ei ollut
-voimaa tehdä häntä onnelliseksi, niin miksi oli hän toisen itseensä
-sitonut? Jacqueline oli oikeassa, kun katkoi nuo siteet, jotka
-uhkasivat häntä kuolemalla.
-
--- Se ei ole hänen vikansa, ajatteli Olivier. Minun se on. Minä
-rakastin häntä huonosti. Ja kuitenkin rakastin suuresti häntä. Mutta
-minä en osannut rakastaa häntä, koska en kerran kyennyt saamaan häntä
-itseäni rakastamaan.
-
-Niin syytteli Olivier itseään; ja ehkä hän oli oikeassakin. Mutta ei
-auta katua katkerastikaan menneisyyttä: se katumus ei estäisi alkamasta
-uudestaan samoin, jos voisi alusta alkaa; ja se estää elämästä.
-Voimakas ihminen on se, joka unohtaa pahan ja mitä hänelle on tehty,
--- jopa, oi meitä, senkin pahan, mitä hän itse on tehnyt, -- unohtaa
-kohta, kun näkee, ettei teko ole enää autettavissa. Mutta ihminen
-ei ole voimakas järjellään, vaan elämän kiihkollaan. Rakkaus ja nuo
-kiihkot ovat kaukaisia sukulaisia toisilleen; harvoin ne sulautuvat
-toisiinsa. Olivier rakasti; hän oli voimakas ainoastaan itseään vastaan.
-Siinä passiivisuuden tilassa, jonka valtaan hän oli joutunut, oli hän
-altis kaikille vammoille. Häneen iski influensa, sitten kurkkukatarri
-ja keuhkokuume. Hän sairasti hyvän osan kesää. Christophe hoiteli
-häntä uskollisesti rouva Arnaud'n avulla; ja he saivatkin ruumiillisen
-taudin tukahdutetuksi. Mutta sielullista sairautta vastaan olivat he
-voimattomia; ja vähitellen alkoivat he tuntea tuon alinomaisen surun
-lannistavan ja väsyttävän itseään ja kaipaavansa siltä pakoon.
-
-Onnettomuus eristää ihmisen outoon yksinäisyyden tilaan. Muut kammovat
-vaistomaisesti sitä. Tuntuu kuin he pelkäisivät, että se on tarttuvaa;
-ainakin se ikävystyttää heitä; onnettoman läheisyydestä koetetaan
-pelastua. Kuinka vähän niitä onkaan, jotka antavat ihmiselle anteeksi
-sen, että hän kärsii! Aina toistuu vanha tarina Jobin ystävistä. Elifas
-Temanista syyttää Jobia maltittomuudesta. Bildad Suahista on sitä
-mieltä, että Jobin onnettomuudet ovat rangaistuksia hänen syntiensä
-tähden. Sofar Naemasta tuomitsee hänet röyhkeäksi. "_Ja viimein Elihu
-Barakelin poika, Busilainen, Ramin sukukunnasta, vihastuu Jobin
-päälle, että hän piti sielunsa hurskaampana Jumalaa._" -- Harvoille
-on suru todella vakavaa. Monet ovat kutsutut, harvat valitut. Olivier
-oli niitä. Aivan kuin eräs misantrooppi sanoi: "hän näytti olevan
-mielissään, että häntä kohdeltiin pahoin. Ei ole etua onnettomana
-olemisesta: tekee itsensä inhotuksi."
-
-Olivier ei voinut puhua tunteitaan kenellekään, ei edes
-läheisimmille. Hän huomasi, että sellainen kiusasi muita. Yksinpä
-hänen rakkaan ystävänsäkin teki tuo itsepintainen ja häiritsevä
-tuska kärsimättömäksi. Christophe tunsi olevansa liian kömpelö sitä
-korjatakseen. Mutta totta puhuen tämä mies, jonka sydän oli jalo ja
-joka oli itsekin runsaasti kokenut kärsimyksiä, ei jaksanut omistaa
-ystävänsä tuskaa. Niin vajavainen on ihminen. Vaikka hän olisi hyvä,
-sääliväinen, kärsivällinen, kestänyt tuhannet kuoleman tuskat: hän
-ei tunne toisen kipua, jos toisella on hammastauti. Ja jos tautia
-jatkuu, niin on hän miltei valmis luuloon, että sairas voihkii liikaa.
-Miten paljon vaikeampaa onkaan ymmärtää silloin kuin kipu on aivan
-näkymättömissä, painunut sielun syvyyksiin! Ihmisestä, jolla ei sitä
-ole, on hermostuttavaa, että hänen lähimäisensä on niin huonolla
-tuulella tunteen vuoksi, joka ei liikuta toista laisinkaan. Ja
-sitäpaitsi virkkaa hän omaatuntoaan rauhoittaakseen:
-
--- Ja minkä minä sille voin? Eihän siinä puhuminen auta.
-
-Ei puhuminen tosiaankaan. Kärsivälle ei voi tehdä hyvää muuten kuin
-rakastamalla häntä, rakastamalla alkeellisen sokeasti, koettamatta
-vakuutella hänelle, ettei hän ole sairas, koettamatta häntä parannella,
-ainoastaan rakastaen ja säälien häntä. Rakkaus on ainoa lääke rakkauden
-haavoihin. Mutta rakkaus ei ole edes niissäkään loppumatonta, joilla
-sitä on eniten; heillä ei riitä sitä kuin rajoitettu varasto. Kun
-ystävykset ovat sanoneet tai kirjoittaneet toisilleen kaikki,
-mitä hellää ovat keksineet, kun he mielestään ovat täyttäneet
-velvollisuutensa, vetäytyvät he järkevästi syrjään, kaikkoavat sairaan
-ympäriltä niinkuin rikollisen. Ja koska he salaisesti kuitenkin
-häpeävät sitä, että auttavat toista niin vähän, niin alkavat he auttaa
-häntä yhä vähemmän; he koettavat saada sairaan unohtamaan heidät,
-ja he koettavat itse unohtaa. Ja jos onneton yhä häiritsee heitä,
-jos hänen valituksensa kaiku tunkeutuu aivan heidän pakopaikkaansa,
-niin he moittivat ankarasti tuota ryhditöntä miestä, joka ei kestä
-koettelemustaan paremmin. Olkaamme varmat, että jos hän sortuu
-taakkansa alle, niin löytyy ihmisten vilpittömässä säälissäkin seuraava
-halventava sala-ajatus:
-
--- Tuo raukka! Luulin häntä paremmaksikin.
-
-Miten sanomattoman hyvää saattaa sellaisen yleisen itsekkyyden keskellä
-tehdä pieninkin hellä sana, hienotuntoisuuden osoitus, katse, joka
-säälii ja rakastaa! Silloin huomaa ihminen hyvyyden arvon. Ja miten
-köyhää kaikki muu maailmassa on sen rinnalla!... Juuri hyvyyden vuoksi
-tuli m:me Arnaud Olivier Jeanninille nyt läheisemmäksi kuin kukaan muu,
-yksinpä Christophekin, joka oli surevalle niin rakas. Ja kuitenkin
-pakotti Christophe itsensä aivan kiitettävään kärsivällisyyteen; hän
-salasi rakkaudessaan ystävältään, mitä hän hänestä ajatteli. Mutta
-Olivier, jonka selvää katsetta kärsimys yhä vain teroitti, huomasi
-kyllä Christophen taistelun itseään vastaan ja että hänen surunsa
-oli Christophelle taakaksi. Se riitti vuorostaan loitontamaan hänet
-ystävästä ja tuomaan halun huudahtaa hänelle:
-
--- Mene pois!
-
-Tällä tavoin vieroittaa onnettomuus usein toisiaan rakastavat sydämet.
-Niinkuin viljanviskaaja, joka eroittaa akanat ja jyvät, lajittelee
-se toiseen kekoon sen, mikä tahtoo kuolla, ja toiseen, mikä tahtoo
-elää. Elämän hirvittävä laki, rakkauttakin väkevämpi! Äiti, joka näkee
-poikansa kuolevan, ystävä, joka tietää ystävänsä hukkuvan, -- elleivät
-he voi heitä pelastaa, pelastavat he itsensä siitä huolimatta, eivät
-kuole heidän kanssaan. Ja kuitenkin he rakastavat heitä tuhannenkin
-kertaa enemmän kuin omaa henkeään...
-
-Syvästä rakkaudestaan huolimatta oli Christophen joskus pakko vieroa
-ystäväänsä. Hän oli liian voimakas, hän voi liian hyvin, häntä
-tukehdutti elää sellaisen ilmattoman tuskan keskellä. Kuinka hän häpesi
-itseään! Hän kärsi kuolemantuskaa, kun ei voinut tehdä ystävänsä
-puolesta mitään; ja kun hänen piti saada kostaa vaivansa jollekulle,
-niin purki hän vihaansa Jacquelineen. Vaikka m:me Arnaud oli puhunut
-hänelle niin selvänäköisiä sanoja, tuomitsi Christophe yhä Jacquelinea
-ankarasti, niinkuin ainakin nuori, kokonainen ja kiihkeä luonne,
-joka ei ole vielä tarpeeksi kokenut elämää, joten hän on armoton sen
-heikkouksia kohtaan.
-
-Christophe kävi katsomassa Cécile-ystävätärtään ja lasta, joka oli
-Cécilen hoitoon uskottu. Se virkisti hänen sieluaan. Cécilen oli tämä
-lainaäitiys aivan muuttanut; hän näytti nyt suorastaan nuorelta,
-onnelliselta, jalostuneelta, tunteiltaan herkistyneeltä. Jacquelinen
-karkaaminen ei suinkaan ollut herättänyt hänessä minkäänmoisia
-odottamattomia onnen toiveita. Hän tunsi, että Jacquelinen muisto
-veisi Olivierin hänestä vielä kauemmaksi kuin jos Jacqueline olisi
-ollut läsnä. Sitäpaitsi oli tuo hänen aivonsa hämmentänyt tunteiden
-puuska mennyt hänessä jo ohitse: se oli ollut kriisiä, jota myöskin
-Jacquelinen hairahdus sitten oli parantanut. Cécile saavutti pian
-jälleen tavallisen rauhansa, eikä hän enää oikein ymmärtänyt, kuinka
-hän oli sen menettänyt. Hänen parhain kaipuunsa saada rakastaa löysi
-nyt tyydytyksensä rakkaudessa lasta kohtaan. Naisen ihmeellisen
-kuvitteluvoiman -- intuitsionin -- avulla sai hän tuossa pikku
-olennossa itselleen myöskin rakastamansa miehen; ja siinä oli Olivier
-hänellä heikkona, kokonaan hänen vallassaan, aivan hänen omanaan; ja
-hänen oli lupa rakastaa häntä, rakastaa intohimoisesti, yhtä puhtaalla
-sydämellä kuin tuo viaton lapsi ja hänen kirkkaat, siniset, valosta
-kosteat silmänsä... Ei silti, ettei tähän hänen hellyyteensä olisi
-sekautunut alakuloista suruakin. Ah, toisen lapsi ei ole kuitenkaan
-aivan samaa kuin jos se olisi omaa vertamme!... Mutta hyvä näinkin.
-
-Christophe katseli nyt Cécilea aivan uusin silmin. Hän muisti seuraavat
-Françoise Oudonin ironiset sanat:
-
--- Mistä se johtuu, että sinä ja Filomela, jotka sopisitte niin hyvin
-pariksi, ette rakasta toisianne?
-
-Mutta Françoise tiesi siihen syyn, joskaan ei Christophe itse: kun
-ihminen kerran on Christophe, on harvinaista, että hän rakastaa
-olentoa, joka voisi tehdä hänelle hyvää: mieluummin rakastaa hän
-sellaista, joka saattaa tehdä hänelle pahaa. Vastakohdat vetävät
-toisiaan puoleensa; luonto etsii hävitystään, se pyrkii intensiviseen
-elämään, joka polttaa itsensä, eikä järkevään ja itseään säästävään.
-Ja tämä luonnon säädös onkin hyvä sellaiseen ihmiseen nähden kuin
-Christophe, jonka tarkoitus ei ole elää mahdollisimman kauan, vaan
-mahdollisimman voimakkaasti.
-
-Christophe, joka ei kuitenkaan ollut niin selvänäköinen kuin Françoise,
-ajatteli puolestaan, että rakkaus on sokea ja epäinhimillinen voima.
-Se vie yhteen sellaiset, jotka eivät voi toisiaan kärsiä Se kieltää
-toisiltaan ne, jotka ovat samaa lajia. Sen antama elämäninto on
-vähäistä kaikkeen siihen verrattuna, mitä se hävittää. Onnessa vie se
-ihmiseltä tahdon. Onnettomuudessa murtaa se ihmisen. Mitä hyvää se
-tekee koskaan?
-
-Ja samalla kun hän näin rakkautta parjasi, näki hän sen ironisen ja
-hellän hymyn, ja se hymy sanoi hänelle:
-
--- Kiittämätön!
-
-
-
-
-Christophe ei voinut olla menemättä vielä eräihin Itävallan lähetystön
-illanviettoihin. Filomela lauloi siellä Schubertin, Hugo Wolfin
-ja Christophen _Liedejä_. Hän oli onnellinen omasta ja ystävänsä
-menestyksestä, ystävän, jota nyt valiojoukko ihaili. Suurenkin yleisön
-keskuudessa saavutti Christophen nimi päiväpäivältä yhä enemmän
-arvoa; Lévy-Coeurin tapaisilla ei ollut enää oikeutta tekeytyä
-siitä tietämättömäksi. Hänen sävellyksiään soitettiin konserteissa;
-_Opéra-Comique_ oli ottanut esittääkseen erään hänen kappaleensa.
-Näkymättömät suosijat pitivät hänestä huolta. Se salaperäinen ystävä,
-joka oli jo monta kertaa häntä auttanut, edisti yhä vielä hänen
-pyrkimyksiään. Monesti oli Christophe tuntenut tuon ystävällisen
-käden avun yrityksissään: joku piti häntä koko ajan silmällä, ja
-pysyi itse huolellisesti salassa. Christophe oli koettanut saada
-selville, kuka se oli; mutta auttaja oli kai närkästynyt siitä, ettei
-Christophe ollut aikaisemmin koettanut ottaa hänestä selvää, ja nyt hän
-pysyttelihe saavuttamattomissa. Sitäpaitsi oli Christophella paljon
-muuta muisteltavaa: Olivier oli hänen hoidettavanaan ja Françoise
-ajatuksissaan; juuri tänä aamuna oli hän lukenut eräästä lehdestä,
-että Françoise oli sairastunut San Fransiscossa vaaralliseen tautiin:
-Christophe kuvitteli, kuinka Françoise makasi yksin siellä vieraan
-maan kaupungissa, jossakin hotellin huoneessa, kieltäytyen ottamasta
-vastaan ketään, kirjoittamasta ystävilleen, purren hammasta ja odottaen
-yksinään kuolemaa.
-
-Näissä tuskallisissa mietteissään vältti hän iltakutsujen ylhäistä
-seuraa; hän oli mennyt yksin pienempään sivusaliin. Hän seisoi selkä
-seinää vasten, eräässä sopukassa, joka oli puolittain varjossa vihreäin
-kasvien ja kukkien takana, ja kuunteli, kuinka Filomelan eleginen
-ja lämmin ääni lauloi Schubertin _Lehmusta_; ja sävelten siivet
-nostivat muistojen koko alakuloisuuden hänen sieluunsa. Vastapäätä
-häntä toisella seinällä oli suuri kuvastin, joka heijasti viereisen
-ison salin kirkkaita valoja. Hän ei sitä nähnyt: hän katseli omaan
-itseensä; ja hänen silmiään hämärsi kyynelten sumu... Yhtäkkiä alkoi
-hänen ruumiinsa vavista, aivan kuin tuo Schubertin vanha värisevä puu,
-ilman mitään syytä. Hän seisoi jonkun sekunnin sillä tavoin, kalman
-kalpeana, liikkumatta. Sitten haihtui hämy hänen silmistään, ja hän
-näki edessään kuvastimessa tuon "ystävän", joka katseli häntä sieltä...
-Ystävän: ystävättären. Kuka hän oli? Christophe ei tiennyt muuta kuin
-että ystävä hän oli ja että hän tunsi hänet juuri siksi ystäväksi;
-ja nojaten selkäänsä seinään ja katsellen häntä silmästä silmään
-Christophe vapisi yhä. Ystävätär hymyili. Christophe ei nähnyt, minkä
-muotoiset hänen kasvonsa tai vartalonsa olivat, ei hänen silmiensä
-väriä, ei sitäkään, oliko hän kookas vai pieni ja minkälaisessa
-puvussa. Ainoastaan yhden seikan hän näki: hänen säälivän hymynsä
-jumalaisen hyvyyden.
-
-Ja se hymy herätti yhtäkkiä Christophen mielessä erään jo unohtuneen
-muiston hänen aikaisemman lapsuutensa ajoilta... Hän oli silloin ollut
-kuuden, seitsemän vuoden ikäinen; hän oli koulussa, oli onneton,
-vanhemmat ja vahvemmat toverit olivat häntä nöyryyttäneet ja lyöneet,
-kaikki olivat he pilkanneet häntä, ja opettaja oli rangaissut häntä
-syyttömästi; Christophe oli painautunut erääseen nurkkaan, yksinään,
-sillaikaa kuin toiset leikkivät, ja hän itki itsekseen hiljaa. Muuan
-pieni ja alakuloinen tyttö, joka ei ollut leikkinyt toisten kanssa,
--- (Christophe näki hänet ilmi-elävästi tällä hetkellä, vaikkei ollut
-ajatellut häntä siitämoisin: tyttö oli lyhytkasvuinen, hänen päänsä oli
-iso, tukka ja kulmakarvat valkeat kuin pellava, silmät hyvin vaaleasti
-siniset, posket leveät ja kalvakat, huulet paksut, kasvot pulleahkot,
-ja hänen pikku kätensä punaiset); -- tyttö oli tullut Christophen luo,
-pysähtynyt siihen peukalo suussa ja katsonut, kun Christophe itki;
-sitten oli hän pistänyt pikku kätensä Christophen päälaelle ja sanonut
-hänelle arastellen, nopeasti, hymyillen säälivästi: juuri kuin tämäkin
-ystävä:
-
--- Älä itke, älä itke!...
-
-Silloin ei Christophe enää jaksanut pidättää tuskaansa, hän oli alkanut
-ääneensä nyyhkiä, ja painanut kasvonsa tuon pikku tytön esiliinaan,
-lapsukaisen, joka hoki yhä vapisevalla ja hellällä äänellä:
-
--- Älä itke.
-
-Tuo tyttö oli kuollut joku aika sen jälkeen, ainoastaan muutamia
-viikkoja myöhemmin, mikäli Christophe muisti; kun hän lohdutteli
-Christophea, oli kai kuolema jo hänen lähellään... Miksi ajatteli
-Christophe nyt juuri häntä? Mitään yhteyttä ei ollut tuon unohdetun
-pikku vainajan, loiton saksalaisen kaupungin vähäpätöisen rahvaantytön,
-ja sen nuoren ylimysnaisen välillä, joka katseli häntä tällä kertaa.
-Mutta kaikkeudessa ei ole muuta kuin yksi sielu; ja vaikka maailman
-miljoonat olennot näyttävät keskenään erilaisilta, aivan kuin taivaan
-kappaleet, jotka ilmoissa kiertävät, niin saman ajatuksen tai rakkauden
-säde se hohtaa kaikissa sydämissä, joita jo sadatkin vuodet erottavat
-toisistaan. Christophe näki nyt saman valon välkähdyksen, jonka hän oli
-aikoinaan nähnyt tuon pienen lohduttajansa kelmeillä huulilla...
-
-Tätä kesti vain lyhyen tuokion. Parvi hienoa väkeä tukki oven ja
-peitti Christophelta näön toiseen saliin. Christophe vetäytyi nopeasti
-varjoon, pois peilin kohdalta; hän pelkäsi, että hänen järkkynyt
-mielentilansa huomattaisiin. Mutta kun hän sitten hiukan tyyntyi,
-tahtoi hän nähdä tuon ystävättärensä uudestaan. Hän oli levoton, ettei
-vain ystävätär olisi poistunut illanvietosta. Hän meni suureen saliin.
-Ja keskeltä ihmisparvea Christophe löysikin hänet kohta, vaikkei
-etsitty näyttänytkään nyt enää samanlaiselta kuin äsken kuvastimesta.
-Nyt sai Christophe katsella häntä profiilista; hän istui keskellä
-vallasnaisten hienoa joukkoa; kyynärpää nojatuolin reunaa vasten,
-vartalo hiukan kumarassa, pää käden varassa hän seurasi toisten
-pakinoita älykäs ja hajamielinen hymy huulillaan; hänen kasvonsa olivat
-kuin nuoren pyhän Johanneksen, joka Rafaelin _Väittelyssä_ kuuntelee ja
-katselee toisia, silmät puoliummessa, hymyillen omille ajatuksilleen...
-
-Silloin nosti ystävätär päätänsä ja näki Christophen, eikä kummastunut
-laisinkaan. Ja Christophe huomasi, että ystävättären hymy oli
-tarkoitettu hänelle. Christophe kumarsi naiselle liikutettuna ja
-lähestyi häntä.
-
--- Ettekö tunne minua? kysyi ystävätär.
-
-Silloin Christophe yhtäkkiä hänet tunsikin:
-
--- Grazia... sanoi hän. [Katso Jean-Christophe Parisissa I,
-Markkinatori.]
-
-Samassa sattui lähettilään rouva menemään ohitse ja hän lausui ilonsa,
-että tämä kauan toivottu kohtaaminen oli viimeinkin tapahtunut. Ja hän
-esitteli Christophelle "kreivitär Berényn". Mutta Christophe oli niin
-liikutettu, ettei hän mitään kuullut, ei edes tuota muukalaista nimeä.
-Esitetty oli hänelle yhä vain hänen pikku Graziansa.
-
-
-
-
-Grazia oli kaksikolmatta-vuotias. Hän oli vuosi sitten mennyt naimisiin
-erään Itävallan lähetystön nuoren _attachén_ kanssa, joka oli kuulua
-aatelissukua, erään keisarillisen pääministerin omainen, keikari,
-elostelija, hieno mies, ennen aikojaan kulunut; Grazia oli rakastunut
-häneen todellisesti ja rakasti häntä yhä, vaikkakin tuomitsi hänen
-elämäänsä. Hänen vanha isänsä oli kuollut. Mies oli nimitetty Itävallan
-lähetystöön Parisissa. Kreivi Berényn tuttavuussuhteitten nojalla ja
-omalla viehätyksellään ja kirkkaalla älyllään oli tuosta kainosta
-tytöstä, joka ennen oli ollut ylen arka, pian tullut parisilaisen
-hienoston huomatuimpia naisia, itse siihen asemaan millään tavoin
-pyrkimättä, mutta helposti kotiutuen siihen. Sellainen mahti on
-naisen nuoruus ja kauneus, ja viehättävyys, sekä tieto, että hän voi
-viehättää. Ja yhtä suuri mahti sekin, että hänellä on rauhallinen
-sydän, mitä tervein ja kuulain, niinkuin Grazialla, joka sen vuoksi
-löysi onnensa täydellisessä kaipuunsa ja sallimuksen sopusoinnussa.
-Kaunis elämän kukka oli auennut; mutta Grazia ei ollut laisinkaan
-kadottanut latinalaisen sielunsa rauhallista musiikkia, jonka
-soinnut Italian valo ja mahtava rauha olivat virittäneet. Hän oli
-luonnollisesti saavuttanut sievoisen vaikutusvallan Parisin hienoston
-keskuudessa: hän ei sitä kummastellut, ja osasi käyttää sitä älykkäästi
-taiteellisten ja hyväntekeväisten pyrkimysten tueksi, jos häneen niissä
-asioissa turvattiin; alotteidensa virallisen suojeluksen jätti hän
-muiden huoleksi: sillä vaikka hän osasikin esiintyä arvonsa mukaisesti,
-oli hän säilyttänyt itsessään lapsuudesta asti, joka oli ollut
-hieman kesytöntä siellä yksinäisessä huvilassa maaseudulla, salaisen
-riippumattomuuden halun, niin että maailma kyllästytti häntä samalla
-kuin se häntä huvitti; mutta tuon kyllästymisensä kätki hän hienosti
-todellisesta hyväsydämyydestä johtuvan rakastettavan hymyn alle.
-
-Grazia ei ollut unhottanut suurta ystäväänsä Christophea. Sitä lasta,
-jota poltti salaa viaton rakkaus, ei tosin enää ollut olemassa.
-Nykyinen Grazia oli sangen järkevä, eikä suinkaan romantinen nainen.
-Hän ajatteli lempeän ivallisesti entistä lapsellisen liioittelevaa
-hellyyttään. Mutta kuitenkin oli hän aina liikutettu, kun sitä
-muisteli. Christophen kuva oli yhtynyt hänen elämänsä puhtaimpiin
-hetkiin. Aina, kun hän kuuli hänen nimensä, tunsi hän mielihyvää.
-Ja hän nautti jokaisesta hänen menestyksestään, niinkuin osuus
-siitä olisi tullut hänellekin: sillä hän oli aavistanut, että
-Christophe kerran menestyisi. Parisiin jouduttuaan koetti hän tavata
-Christophea. Hän kutsutti hänet vieraakseen ja pisti kutsukirjeeseen
-entisen tyttönimensäkin. Christophe ei ollut sitä pikkuseikkaa
-huomannut, ja hän oli heittänyt kirjeen paperikoriin vastaamatta
-siihen. Grazia ei ollut loukkaantunut siitä. Hän piti sitten yhä
-enemmän Christophen tietämättä silmällä hänen töitään ja hieman
-hänen elämäänsäkin. Grazian ystävällinen käsi auttoi Christophea
-siinäkin sodassa, jonka sanomalehdet äskettäin olivat alkaneet
-häntä vastaan. Puhtaalla Grazialla ei tosin luonnollisestikaan
-ollut mitään tekemistä sanomalehtimiesten maailmassa, mutta kun
-kysymykseen tuli auttaa ystävää, niin pystyi hän häijyn ovelasti
-lumoamaan sellaisiakin herroja, joista hän saattoi kaikkein vähimmän
-pitää. Hän kutsui taloonsa vieraaksi koiralauman pahimpana haukkujana
-olevan lehden päätoimittajan; ja aivan helposti väänsi hän pyörälle
-hänen päänsä; hän osasi mairia miehen itserakkautta; hän petti
-hänet niin taitavasti, miehen aavistamatta laisinkaan asian ydintä,
-ettei hänen sitten tarvinnut muuta kuin muka ohimennen lausua
-kummastelevansa ja halveksivansa noita hyökkäyksiä, joiden uhriksi
-Christophe oli joutunut: se riitti lopettamaan ajojahdin heti kohta.
-Päätoimittaja jätti seuraavana päivänä julkaisematta jo valmiin
-hävyttömän artikkelin, ja kun tuon kronikan tekijä kysyi syytä tähän
-kirjoituksensa hylkäämiseen, niin hän haukkui hänet. Vieläpä teki hän
-enemmänkin: hän antoi käskyn eräälle kaikkitaitavalle pikentilleen
-tekaista kahden viikon kuluessa Christophesta ylistävän artikkelin;
-se tekaistiin, ja se oli niin ihaileva ja typerä kuin toivottiinkin.
-Grazia keksi myöskin sen aatteen, että järjesti lähetystössä ystävänsä
-sävellysten esityksiä, ja kun hän tiesi, että Cécile piti huolta
-Christophesta, auttoi hän Cécileakin tunnetuksi. Sitten ryhtyi hän
-suhteittensa avulla, joita hänellä oli saksalaisten diplomaattien
-maailmassa, hiljalleen, tyynesti ja taitavasti herättämään valtiomahdin
-mielenkiintoa Saksasta maanpakoon ajettua Christophea kohtaan, ja
-lopuksi koetti hän saada aikaan sellaista käännettä mielipiteissä,
-että keisarilta tulisi määräys, joka avaisi suurelle isänmaansa
-kunnioittamalle taiteilijalle tuon isänmaan portit. Ja vaikka nykyjään
-oli liian varhaista toivoa näin suurta armonosoitusta, onnistui Grazian
-kuitenkin hankkia edes lupaus, että katsottaisiin läpi sormien, jos
-Christophe pistäytyisi muutamaksi päiväksi synnyinkaupunkiinsa.
-
-Ja nyt oli Christophe, joka oli pitkät ajat tuntenut tämän näkymättömän
-ystävän läheisyyden, vaikkei ollut saanut tietää, kuka hän oli,
-tavannut hänet siinä nuoressa pyhän Johanneksen kaltaisessa naisessa,
-joka hänelle hymyili kuvastimesta.
-
-
-
-
-He puhelevat keskenään menneistä ajoista. Mitä he toisilleen sanoivat,
-ei Christophe tiennyt. Sen ihmisen puhetta, jota rakastaa, ei kuule
-enempää kuin näkeekään häntä. Ainoastaan rakastaa. Ja kun syvimmin
-rakastaa, ei edes ajattele, että rakastaa häntä. Christophen päähänkään
-ei se ajatus pälkähtänyt. Grazia oli tuossa: siinä kyllin. Muuta mitään
-ei ollut olemassa...
-
-Grazian puhelu keskeytyi. Muuan nuori, sangen kookas ja kaunis mies, --
-elegantti, parta tarkoin pois ajettu, pää puolittain kalju, ilmeeltään
-ikävystyneen ja halveksivan näköinen, -- katseli Christophea monoklinsa
-läpi, ja kumarsi nyt itsetietoisen kohteliaasti hänelle:
-
--- Mieheni, esitteli Grazia.
-
-Salin humu alkoi kuulua jälleen. Sisällinen valo sammui Christophesta.
-Hän aivan kuin jäykistyi, vaikeni, kumarsi tuolle herralle
-vastaukseksi, ja vetäytyi kohta pois.
-
-Miten koomillisia ovatkaan taiteilijasielujen rajut vaatimukset ja ne
-lapselliset lait, jotka hallitsevat heidän tunne-elämäänsä! Tuskin oli
-Christophe jälleen löytänyt tämän ystävättärensä, josta hän ei ollut
-laisinkaan välittänyt siihen aikaan jolloin Grazia häntä rakasti, ja
-jota hän ei ollut muistanutkaan vuosikausiin, niin heti tuntui hänestä,
-että Grazia oli hänen, oli hänen omaisuuttaan; se, että toinen oli
-hänet ottanut, oli hänestä ikäänkuin varkautta: Grazilla itselläänkään
-ei ollut muka oikeutta antaa itseään toiselle. Christophe ei liioin
-pohtinut, mitä hänen tunteensa oikeastaan oli. Mutta hänen luova
-demoninsa piti hänen puolestaan siitä asiasta huolen, ja synnytti
-seuraavina päivinä eräitä hänen kauneimpia kärsiviä rakkaudenlaulujaan.
-
-Melkoisen pitkään aikaan ei hän mennyt Graziaa katsomaan. Hänen oma
-surunsa ja Olivierin sairaus lamasivat kovin häntä. Viimein päätti
-hän eräänä päivänä, kun löysi Grazian antaman osoitteen, lähteä hänen
-luokseen vieraisille.
-
-Hän nousi lähettilään asunnon sisäportaita, ja kuuli sisältä vasarain
-pauketta. Etuhuoneessa vallitsi epäjärjestys, se oli täynnä laatikoita
-ja matka-arkkuja. Lakeija vastasi, ettei kreivitär ollut tavattavissa.
-Mutta kun Christophe käyntikorttinsa jätettyään aikoi pettynein mielin
-lähteä, niin juoksi palvelija hänen perästään, pyysi anteeksi ja
-kehoitti häntä tulemaan takaisin. Hän vei Christophen pieneen saliin;
-sen matot oli otettu pois ja kääritty rullalle. Grazia ilmestyi hänen
-eteensä kirkas hymy huulillaan, ojentaen ylen iloissaan hänelle
-kättänsä. Koko Christophen typerä kauna katosi. Hän tarttui tuohon
-käteen yhtä syvästi onnellisena kuin se oli ojennettukin hänelle ja
-suuteli sitä.
-
--- Ah, sanoi Grazia, miten olen iloinen, että te tulitte! Minä
-pelkäsin, että minun täytyisi lähteä näkemättä teitä!
-
--- Lähteäkö? Aiotteko matkustaa jonnekin? Christophen sielun peitti
-jälleen synkkä varjo.
-
--- Niinkuin näette, vastasi Grazia osoittaen, mikä epäjärjestys
-huoneessa oli; tämän viikon lopulla olemme jo poissa Parisista.
-
--- Pitkäksi aikaa?
-
-Grazia teki epätietoisen liikkeen:
-
--- Sitä ei osaa sanoa.
-
-Christophe koetti väkisinkin puhua. Hänen kurkkuaan tukehdutti.
-
--- Minnekä te menette?
-
--- Yhdysvaltoihin. Mieheni on nimitetty sinne lähetystön ensimäiseksi
-sihteeriksi.
-
--- Ja sitten, sittenhän... supisi Christophe... (ja hänen huulensa
-vapisivat) on kaikki lopussa?
-
--- Ystäväni, sanoi Grazia hänen äänensä vavahduksesta liikutettuna...
-Ei, ei ole lopussa.
-
--- Minä löysin teidät vain heti taas kadottaakseni.
-
-Christophelle tuli kyyneleitä silmiin.
-
--- Ystäväni, toisti Grazia.
-
-Christophe peitti kädellään silmänsä ja kääntyi poispäin, salatakseen
-liikutustaan.
-
--- Älkää olko surullinen, sanoi Grazia laskien kätensä hänen kädelleen.
-
-Nytkin ajatteli Christophe tuota pientä saksalaista tyttöä. He olivat
-molemmat vaiti.
-
--- Miksi te tulitte niin myöhään? kysyi Grazia viimein. Minä koetin
-saada tavata teitä. Mutta te ette vastannut kutsuihin.
-
--- Minä en tiennyt, en tiennyt sitä, sammalsi Christophe... Sanokaa,
-tehän juuri olette niin monta kertaa auttanut minua, vaikka minä en
-sitä saattanut aavistaa?... Teillehän olen kiitollisuuden velkaa siitä,
-että sain käydä Saksassa. Tehän olitte minulle se hyvä enkeli, joka
-suojelitte minua?
-
-Grazia vastasi:
-
--- Minä olin niin onnellinen, kun saatoin tehdä jotain puolestanne.
-Olen teille velkaa niin paljon.
-
--- Mitä? kysyi Christophe. En ole tehnyt teille mitään hyvää.
-
--- Te ette tiedä, vastasi Grazia, mitä te olette minulle ollut.
-
-Ja hän puhui siitä ajasta, jolloin hän pikku tyttönä tapasi
-Christophen enonsa Stevensin luona ja jolloin hän sai häneltä, hänen
-sävellyksistään, herätyksen huomaamaan kaikkea, mikä maailmassa on
-kaunista. Ja vähitellen hän hiljalleen elostui ja kertoi Christophelle,
-kautta rantain ja lyhyesti, mutta kyllin läpikuultavin sanoin silloisia
-lapsentunteitaan: miten hän oli ottanut osaa Christophen suruihin;
-kertoi konsertista, jossa Christophelle vihellettiin ja jossa Grazia
-oli itkenyt; ja Christophelle kirjoittamastaan kirjeestä, johon
-Christophe ei ollut vastannut: sillä hän ei ollut saanutkaan sitä. Ja
-kuvitelmiinsa uskoen, Christophe yhdisti häntä kuunnellessaan, tuohon
-menneisyyteen nykyisenkin mielenliikutuksensa ja sen hellyyden, jota
-hän nyt tunsi tuota hänen puoleensa kumartunutta hellää olentoa kohtaan.
-
-He juttelivat viattomasti, sydämellisen iloisesti. Ja siinä puhuessaan
-tarttui Christophe Graziaa käteen. Ja yhtäkkiä he molemmat vaikenivat:
-sillä Grazia huomasi, että Christophe rakasti häntä. Ja myöskin
-Christophe huomasi saman...
-
-Ennen muinoin oli Grazia rakastanut Christophea, eikä Christophe ollut
-hänestä välittänyt. Nyt rakasti Christophe vuorostaan Graziaa; mutta
-Grazialla ei ollut enää häntä kohtaan muita tunteita kuin rauhallisen
-ystävyyden: hän rakasti nyt toista. Niinkuin usein käy, oli heistä
-toisen elämänkello sattunut kulkemaan toisen edelle, ja se riitti
-muuttamaan heidän kummankin kohtalonsa koko elämän iäksi...
-
-Grazia veti pois kätensä, jota Christophe ei pidättänytkään. Ja he
-olivat hetken ymmällään ja sanattomina.
-
-Sitten Grazia sanoi:
-
--- Jääkää hyvästi.
-
-Christophe valitti jälleen suruaan kuin äsken.
-
--- Siis sittenkin, se loppui?
-
--- On varmaankin parempi niin.
-
--- Me emme näe enää toisiamme ennenkuin lähdette?
-
--- Emme, vastasi Grazia.
-
--- Milloinka me sitten näemme?
-
-Grazia teki epätietoisen ja surumielisen liikkeen.
-
--- Niinkö? Minkätähden me sitten tapasimmekaan? kysyi Christophe.
-
-Mutta kun hän näki Grazian moittivan silmäyksen, korjasi hän kohta:
-
--- Ei, antakaa anteeksi, minä olen kiittämätön.
-
--- Minä ajattelen aina teitä, sanoi Grazia.
-
--- Oh, minä en voi edes teitä ajatellakaan, vastasi Christophe. Minähän
-en tiedä mitään teidän elämästänne.
-
-Grazia kuvaili rauhallisesti ja muutamin sanoin hänelle jokapäiväistä
-elämäänsä, ja miten hänen päivänsä kuluivat. Hän puhui itsestään ja
-miehestään, ystävällisesti ja kauniisti hymyillen.
-
--- Ah, sanoi Christophe mustasukkaisesti, te rakastatte häntä?
-
--- Rakastan, vastasi Grazia. Christophe nousi paikaltaan.
-
--- Hyvästi.
-
-Grazia nousi samoin. Silloin vasta Christophe huomasi, että hän oli
-raskaana. Ja hän tunsi sydämessään sietämättömän vastenmielisyyden,
-hellyyden, mustasukkaisuuden ja syvän säälin tunteen. Grazia saattoi
-häntä pikkusalin ovelle. Siinä Christophe kääntyi, otti häntä käsistä,
-kumartui ja suuteli niitä pitkään. Grazia ei liikahtanutkaan, seisoi
-luomet puolittain ummessa. Viimein Christophe suoristihe ja meni
-Graziaan katsomatta nopeasti ulos.
-
-
-
-
-    ... E chi allora m'avesse demandato
-    dicosa alcuna, la mia risponsione
-    sarebbe stata solamente AMORE
-             con viso vestito d'umilta...
-
-
-Pyhäinmiesten päivänä. Ulkona harmaa valo ja kylmä tuuli. Christophe
-oli Cécilen luona. Cécile istui lapsen kehdon ääressä, jonka puoleen
-kumartuneena m:me Arnaud seisoi; hän oli tullut ohimennen siellä
-käymään. Christophe unelmoi. Hän tunsi jääneensä osattomaksi onnesta;
-mutta hän ei tahtonutkaan valittaa: hän tiesi, että onni oli kuitenkin
-olemassa... Aurinko, minun ei tarvitse sinua nähdä rakastaakseni sinua!
-Pitkinä talvipäivinä, jolloin värisen pimeässä, on sydämeni sinua
-täynnä; rakkauteni minua lämmittää: tiedän, että sinä olet siellä...?
-
-Myöskin Cécile unelmoi. Hän katseli lasta, ja viimein hän aivan
-luuli, että se oli hänen omansa. Oi unelmien siunattua voimaa, elämän
-kaikkiluovaa mielikuvitusta! Elämä... Mitä on elämä? Se ei ole sitä,
-jona kylmä järki ja silmämme sen näkevät. Elämä on se, mitä me
-unelmoimme. Rakkaus on elämän mitta.
-
-Christophe katseli Cécilea, jonka vankat kasvot ja leveämuotoiset
-silmät säteilivät äidillisyyden vaiston loistetta, -- äidillisemmin
-kuin jos hän olisi ollut äiti. Ja Christophe katseli toisen läsnäolevan
-ystävättärensä lempeitä, väsyneitä kasvoja.
-
-Rouva Arnaud oli hänelle kuin liikuttava kirja: Christophe näki
-edessään tuon aviovaimon elämän salatun onnen ja sen kärsimykset,
-elämän, joka saattaa joskus, vaikkei sitä aavisteta, olla yhtä
-rikas suruista ja iloista kuin Julian tai Isolden rakkaus. Mutta
-uskonnollisesti suuremmalla tavalla...
-
-_Socia rei humanae atque divinae_...
-
-Ja Christophe ajatteli, että niinkuin ei usko tai uskomattomuus,
-niin eivät myöskään lapset tai lapsettomuus ole naimisiin menneiden
-tai menemättömien onni tai onnettomuus. Onni on sielun sulotuoksu,
-harmonia, joka soi sydämen syvyydestä. Ja sielun kauneimpien sävelten
-nimi on: hyvyys.
-
-Olivier tuli huoneeseen. Hänen liikkeensä olivat rauhalliset; häntä
-kirkasti nyt aivan uusi tyyneys. Hän hymyili lapselle, puristi
-Cécilen ja rouva Arnaud'n kättä ja alkoi levollisesti jutella. Toiset
-katselivat häntä hellän hämmästyneinä. Hän ei ollut enää entinen mies.
-Siinä yksinäisyydessä, johon hän oli suruineen sulkeutunut, niinkuin
-lehtimato kutomaansa koteloon, oli hänen kovalla työllä onnistunut
-riisua yltään surunsa, aivan kuin toukka lähtee kotelosta. Myöhemmin
-kerromme, kuinka hän nyt oli luullut löytäneensä hyvän asian, jolle
-hän voi uhrata elämänsä, koska sillä ei hänelle ollut muuta arvoa kuin
-uhrautumisen; ja inhimillisten tunteiden lakia seuraten oli hänenkin
-sielunsa lämminnyt kohta sinä päivänä, jolloin hän oli päättänyt
-kieltää itsensä elämältä. Nyt katselivat ystävät häntä. He eivät
-tienneet, mitä hänelle oli tapahtunut, eivätkä uskaltaneet häneltä sitä
-kysyä; mutta he tunsivat, että hän oli vapautunut, ja ettei hänessä
-enää ollut surua, ei katkeruutta, ei minkään asian vuoksi eikä ketään
-vastaan.
-
-Christophe nousi paikaltaan, meni pianon ääreen, ja sanoi ystävälleen:
-
--- Tahdotko, niin laulan sinulle erään Brahmsin laulun?
-
--- Brahmsinko? kysyi Olivier. Soitatko sinä nyt verivihollisesi lauluja?
-
--- Nyt on pyhäinmiesten päivä, vastasi Christophe; anteeksiannon päivä
-kaikille.
-
-Hän lauloi hiljaisella äänellä, jottei olisi herättänyt lasta, muutaman
-säkeen erästä tuon schwabilaisen suosittua laulua:
-
-    ... Für die Zeit, wo du g'liebt mi hast,
-    Da dank' i dir schön,
-    Und i wünsch', dass dir's anderswo
-    Besser mag geh'n...
-
-("Ajasta, jolloin minua rakastit, ota kiitokseni, ja ole muualla
-onnellisempi...")
-
--- Christophe! virkkoi Olivier.
-
-Christophe sulki hänet syleilyynsä.
-
--- Kas niin, poikaseni, me olemme hyvän osan valinneet.
-
-He istuivat, kaikki neljä, nukkuvan lapsen kehdon ääressä. He eivät
-puhuneet mitään. Ja jos heiltä olisi kysytty, mitä he ajattelivat, --
-olisivat he _"nöyryydellä puetetuin kasvoin" vastanneet ainoastaan_:
-
--- _Rakkautta_.
-
-
-
-
-
-
-
-
-End of the Project Gutenberg EBook of Jean-Christophe VIII, by Romain Rolland
-
-*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK JEAN-CHRISTOPHE VIII ***
-
-***** This file should be named 59105-8.txt or 59105-8.zip *****
-This and all associated files of various formats will be found in:
-        http://www.gutenberg.org/5/9/1/0/59105/
-
-Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen
-
-Updated editions will replace the previous one--the old editions will
-be renamed.
-
-Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
-law means that no one owns a United States copyright in these works,
-so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United
-States without permission and without paying copyright
-royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
-of this license, apply to copying and distributing Project
-Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm
-concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
-and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive
-specific permission. If you do not charge anything for copies of this
-eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook
-for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports,
-performances and research. They may be modified and printed and given
-away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks
-not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the
-trademark license, especially commercial redistribution.
-
-START: FULL LICENSE
-
-THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
-PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
-
-To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
-distribution of electronic works, by using or distributing this work
-(or any other work associated in any way with the phrase "Project
-Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full
-Project Gutenberg-tm License available with this file or online at
-www.gutenberg.org/license.
-
-Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project
-Gutenberg-tm electronic works
-
-1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
-electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
-and accept all the terms of this license and intellectual property
-(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
-the terms of this agreement, you must cease using and return or
-destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your
-possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
-Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound
-by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the
-person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph
-1.E.8.
-
-1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be
-used on or associated in any way with an electronic work by people who
-agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
-things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
-even without complying with the full terms of this agreement. See
-paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
-Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this
-agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm
-electronic works. See paragraph 1.E below.
-
-1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the
-Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
-of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual
-works in the collection are in the public domain in the United
-States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
-United States and you are located in the United States, we do not
-claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
-displaying or creating derivative works based on the work as long as
-all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
-that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting
-free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm
-works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
-Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily
-comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
-same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when
-you share it without charge with others.
-
-1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
-what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
-in a constant state of change. If you are outside the United States,
-check the laws of your country in addition to the terms of this
-agreement before downloading, copying, displaying, performing,
-distributing or creating derivative works based on this work or any
-other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no
-representations concerning the copyright status of any work in any
-country outside the United States.
-
-1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
-
-1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
-immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear
-prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work
-on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the
-phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed,
-performed, viewed, copied or distributed:
-
-  This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and
-  most other parts of the world at no cost and with almost no
-  restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it
-  under the terms of the Project Gutenberg License included with this
-  eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the
-  United States, you'll have to check the laws of the country where you
-  are located before using this ebook.
-
-1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is
-derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
-contain a notice indicating that it is posted with permission of the
-copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
-the United States without paying any fees or charges. If you are
-redistributing or providing access to a work with the phrase "Project
-Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply
-either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
-obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm
-trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
-with the permission of the copyright holder, your use and distribution
-must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
-additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
-will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works
-posted with the permission of the copyright holder found at the
-beginning of this work.
-
-1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
-License terms from this work, or any files containing a part of this
-work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
-
-1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
-electronic work, or any part of this electronic work, without
-prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
-active links or immediate access to the full terms of the Project
-Gutenberg-tm License.
-
-1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
-compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
-any word processing or hypertext form. However, if you provide access
-to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format
-other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official
-version posted on the official Project Gutenberg-tm web site
-(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
-to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
-of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain
-Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the
-full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1.
-
-1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
-performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
-unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
-access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works
-provided that
-
-* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
-  the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
-  you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
-  to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has
-  agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
-  within 60 days following each date on which you prepare (or are
-  legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
-  payments should be clearly marked as such and sent to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
-  Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg
-  Literary Archive Foundation."
-
-* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
-  you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
-  does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
-  License. You must require such a user to return or destroy all
-  copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
-  all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm
-  works.
-
-* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
-  any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
-  electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
-  receipt of the work.
-
-* You comply with all other terms of this agreement for free
-  distribution of Project Gutenberg-tm works.
-
-1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
-Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than
-are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
-from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The
-Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm
-trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.
-
-1.F.
-
-1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
-effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
-works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
-Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm
-electronic works, and the medium on which they may be stored, may
-contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
-or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
-intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
-other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
-cannot be read by your equipment.
-
-1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
-of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
-Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
-Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
-liability to you for damages, costs and expenses, including legal
-fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
-LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
-PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
-TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
-LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
-INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
-DAMAGE.
-
-1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
-defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
-receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
-written explanation to the person you received the work from. If you
-received the work on a physical medium, you must return the medium
-with your written explanation. The person or entity that provided you
-with the defective work may elect to provide a replacement copy in
-lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
-or entity providing it to you may choose to give you a second
-opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
-the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
-without further opportunities to fix the problem.
-
-1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
-in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO
-OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
-LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
-
-1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
-warranties or the exclusion or limitation of certain types of
-damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
-violates the law of the state applicable to this agreement, the
-agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
-limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
-unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
-remaining provisions.
-
-1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
-trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
-providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in
-accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
-production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm
-electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
-including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
-the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
-or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or
-additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any
-Defect you cause.
-
-Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
-
-Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
-electronic works in formats readable by the widest variety of
-computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
-exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
-from people in all walks of life.
-
-Volunteers and financial support to provide volunteers with the
-assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
-goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
-remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
-and permanent future for Project Gutenberg-tm and future
-generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
-Sections 3 and 4 and the Foundation information page at
-www.gutenberg.org Section 3. Information about the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation
-
-The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
-501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
-state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
-Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification
-number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
-U.S. federal laws and your state's laws.
-
-The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the
-mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its
-volunteers and employees are scattered throughout numerous
-locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt
-Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to
-date contact information can be found at the Foundation's web site and
-official page at www.gutenberg.org/contact
-
-For additional contact information:
-
-    Dr. Gregory B. Newby
-    Chief Executive and Director
-    gbnewby@pglaf.org
-
-Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation
-
-Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
-spread public support and donations to carry out its mission of
-increasing the number of public domain and licensed works that can be
-freely distributed in machine readable form accessible by the widest
-array of equipment including outdated equipment. Many small donations
-($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
-status with the IRS.
-
-The Foundation is committed to complying with the laws regulating
-charities and charitable donations in all 50 states of the United
-States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
-considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
-with these requirements. We do not solicit donations in locations
-where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
-DONATIONS or determine the status of compliance for any particular
-state visit www.gutenberg.org/donate
-
-While we cannot and do not solicit contributions from states where we
-have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
-against accepting unsolicited donations from donors in such states who
-approach us with offers to donate.
-
-International donations are gratefully accepted, but we cannot make
-any statements concerning tax treatment of donations received from
-outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.
-
-Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
-methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
-ways including checks, online payments and credit card donations. To
-donate, please visit: www.gutenberg.org/donate
-
-Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works.
-
-Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
-Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be
-freely shared with anyone. For forty years, he produced and
-distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of
-volunteer support.
-
-Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
-editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
-the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
-necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
-edition.
-
-Most people start at our Web site which has the main PG search
-facility: www.gutenberg.org
-
-This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
-including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
-subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
-