diff options
| -rw-r--r-- | 59266-0.txt | 2454 | ||||
| -rw-r--r-- | 59266-8.txt | 2836 |
2 files changed, 2454 insertions, 2836 deletions
diff --git a/59266-0.txt b/59266-0.txt new file mode 100644 index 0000000..82700db --- /dev/null +++ b/59266-0.txt @@ -0,0 +1,2454 @@ +*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 59266 *** + + + + + + + + + + + +HILTU JA RAGNAR + +Kertomus kahdesta ihmislapsesta + + +Kirj. + +F. E. SILLANPÄÄ + + + + + +Helsingissä, +Kustannusosakeyhtiö Otava, +1923. + + + + +LUKIJALLE. + + +Tämän pienen kertomuksen oli määrä ilmestyä syyskuun 11 päivänä 1921 ja +oli tälle lehdelle jo valmiiksi kirjoitettuna seuraava omistuslause: +"Juhani Aholle, suomalaisen proosatyylin mestarille, suomalaisen tunnon +ja tunteen tulkitsijalle ja kasvattajalle, aikakauden suurimmalle +suomalaiselle kirjailijalle hänen 60-vuotispäivänään omistaa tämän +kertomuksensa oppilaanomaisin kunnioituksin F. E. Sillanpää."" + +Tämä lause luettiin sitten jo 12 päivänä elokuuta Helsingin +Diakonissalaitoksen kirkossa erään kukkavihkon ohessa, joka laskettiin +mestarin paareille. Kuolema saneli tällöin loppuosan toisin kuuluvaksi. +Mutta meidän kaikkien lohdutuksemme on, että Kuolema ei voi muuttaa +lauseen oleellista alkuosaa. + +F. E. S. + + + + + +Ulkona taivasalla oli alkusyksyn tai ehkä loppukesän ilta. Päivemmällä +oli satanut; matkustajat olivat vaunun akkunoista nähneet salamia ja +junan seistessä asemilla kuulleet jyrinääkin. Nyt oli kaikki tauonnut, +maa ja taivas henkivät alkavaan iltahämyyn lauhkeata turvallisuuden +tunnetta. Junakin oli Tampereelta lähtien ikäänkuin tuttavallisempi, +siihen oli jäänyt vain harvoja pääradan matkustajia. Toisen luokan +vaunussa oli hyvästi tilaa. + +Kun juna pysähtyi Santalahdessa, vallitsi siis matkustajien korvissa +muutaman sekunnin täydellinen hiljaisuus, kunnes ovi työntyi auki +ja siitä ähki sisään vanha, erittäin tyypillinen rouvashenkilö ja +hänen ohellaan nuori, pitkäkasvuinen miespuolinen olento, joka +kaikesta huolimatta aivan varmaan oli hänen poikansa. He jatkoivat +ruotsinkielellä puhuen jotain hyvin kiusallista keskustelua, jonka +junan pikainen lähtö ilmeisesti uhkasi keskeyttää, sillä poika näytti +olevan vain saattamassa äitiään. Heidän kummankin äänensä muistutti +hemmotellun sairaan ääntä; samalla äänellä sanoi rouva tuon muun asian +välissä myöskin sanat: "tuolla on tilaa", ja alkoi taas toistaa jotain +ikävyyttä, joka oli sattunut ja jota poika kiltisti mutta samalla +äkäisesti koetti tehdä tyhjäksi. + +Muut vaunussa olijat olivat jollakin lailla yhtä puolta tulijoita +vastaan, jotka olivat tuoneet vaunuun liian paljon omaansa ja ikäänkuin +anastivat liiaksi tilaa. Läsnäolijat saivat vasten tahtoaan liian +läheisen käsityksen tuosta herrasväestä, jommoinen tilanne aina on +tympäisevä, etenkin jos on kyseessä vanha kenopäinen nainen. Kun juna +jo lähti ja rouva pojan poistuttua oli löytänyt lopullisen asentonsa, +päästi hän äänekkään huokauksen. Kaksi nuorta, älykkään näköistä +matkustajaa, jotka istuivat vastatusten, mutta eivät tunteneet +toisiaan, hymyilivät nyt toisilleen huokauksen kuullessaan. Heidän +oli senjälkeen vaikea palauttaa kasvoilleen asianmukaista vakavuutta. +Toinen alkoi harkitusti tarkastella vanhaa rouvaa ja samalla muistaen +hänen poikaansa tunsi omituisen tyydyttävää vierautta heitä kohtaan. +Oli hyvin vaikeata kuvitella tuon näköisestä vanhasta naisesta kaikkea +sitä, mitä kuuluu äiti-käsitteeseen. Äidin ja pojan yhdennäköisyys +on usein miellyttävä luonnonilmiö, mutta tässä tapauksessa se teki +toisen vaikutuksen; tuntui siltä kuin ei isää olisi koskaan ollutkaan. +Jos hiukan silittelisi tuon rouvan kasvoja, saisi niistä sen pojan +kasvot, samanlaiset poskinipukat, nenännipukan, leuannipukan. Ääni ja +kenopäisyys olivat ilman muuta yhtäläiset. + +Tämä oli nyt juuri sama rehtorska, jonka huvilaan Toivolan Juhan +Hiltu-tytär äsken oli joutunut palvelukseen ja joka palvelus sitten +niin pian -- rehtorskan ollessa tällä samalla matkalla -- päättyi +järven kuutamoisiin laineisiin. + +Huvila oli Pyynikillä, Pyhäjärven rantarinteellä, sen ympäristöä +somistivat kalliot ja männyt maan puolelta ja vanhat vehmaat istutukset +järven puolelta päästäen juuri parahiksi näkymään sen huvilanomaiset +verannat ja katon lukuisat taitteet. Leskeksi jäätyään asui tarkka +ja voivotteleva rehtorska siinä nykyisin poikansa Ragnarin kanssa, +joka keväällä oli läpäissyt ensimmäisen vuosikurssin silloisessa +Polyteknikumissa ja jonka parasta rehtorskan kaikki voivottelut +oikeastaan tarkoittivat. + +Useimmat ihmiset rakentavat itselleen oman ristinsä, ja rehtorskan +ristinä oli se, ettei hän tullut toimeen ilman palvelijatarta. +Tai oikeammin se, ettei hän milloinkaan ollut saanut mieleistään +palvelijatarta. Hänen kangistuneessa tajussaan oli kyllä tätä varten +jonkinlainen vakiintunut ihannekuva, joka tuntuisi väritetyltä, jos +sen täysin erittelisi. Elämänsä aikana hän oli koetellut lukemattomia +piikoja ja hän teki sen havainnon, että hänen itsensä vanhetessa +maailma tässäkin suhteessa tuli yhä viheliäisemmäksi. Viimeisestä +selkkauksesta hän selkisi kumminkin hämmästyttävän lupaavasti: hän +sai piian, joka enemmän kuin mikään entinen tuntui lähentelevän hänen +ihannettaan. Tässä Hildussa oli todellakin kaikki hyvät puolet. Hän oli +niin avuton, nöyrä ja yrittäväinen, että rehtorskakin melkein sääli +häntä. Hänen palkkansa määrääminen jäi kokonaan rehtorskan äidillisen +omantunnon varaan, mikä omituisesti lämmitti rehtorskan mieltä; ei +ollenkaan sillä tavoin, että hän olisi ajatellut siitä hyötyvänsä, +hän päinvastoin nautti siitä, että hän siten voi tehdä Hildulle +niin paljon hyvää. Oli jotakin kiusallisen nurinkurista siinä, että +kaikenlaisilla piikatytöillä oli rahoja, todella omia rahoja, joita he +hallitsivat... Sitten oli vielä muuan seikka -- ulkomuoto. Sillehän +nyt ei voinut mitään, että piika oli naisihminen ja niin edespäin -- +äsh, koko se tympäisevä juttu. Rehtorska oli nähnyt piikoja, jotka +koreilivat hattujaan ja muovailivat ruumistaan; joilla oli oma peili... +Hildussa ei ollut mitään sinnepäin vivahtavaakaan ja näytti siltä, +ettei tulisi koskaan olemaankaan. Hänen pellavainen tukkansa oli +kireälle palmikoitu, ja arka lapsellisuus piti hänen katseensa aina +laajana ja laimeahkona. Oli mahdotonta kuvitella Hildusta olevan mitään +vaaraa Ragnarille, joka itsekin niin ilahuttavasti toteutti rehtorskan +pyrkimykset juuri näissä suhteissa. Rehtorska saattoi kerrankin hiukan +hellittää rasittavaa silmälläpitoaan. Hän oli niin tyytyväinen Hilduun, +että kun tämän veli, joka oli vossikkana kaupungissa, joskus kyyditsi +rehtorskaa kotiin, niin Hildu sai antaa vossikalle kyökissä kahvia. + +Tuossa vanhassa naisessa ei siis herännyt mitään epäilyksiä, kun +Ragnar, Hiltun jonkun verran oleennuttua, alkoi viittailla, että mamma +nyt voisi tehdä sen matkansa Sofi-tädin luokse, josta hän niin usein +oli huokaillut. Rehtorska vastusteli, mutta hankki kumminkin lähtöään. +Nämä hankkeet kestivät viikon ajan. Rehtorska kävi ajatuksissaan +läpi kaikki ne vaarat ja vastukset, mitkä hänen poissa ollessaan +voisivat sattua; muun muassa hän toimitutti uunien ja savupiippujen +perusteellisen katselmuksen, erinäisiä muutoksia tehtiin huoneiden +sisäisessä järjestyksessä, erinäisiä ovia lukittiin. Mutta koitti kuin +koittikin vihdoin tämä hetki, jona junavaunu rehtorskalta vähääkään +kysymättä, ihan omin päin, ensin nytkähti ja sitten lähti viemään +häntä pitkin Porin rataa, ollenkaan epäröimättä, vaikka rehtorska heti +liikkeelle päästyä muisti, että jotain sittenkin oli unohtunut. + +Onnellinen Ragnar palasi tällöin jo harjun yli takaisin huvilaan. Hämy +yhä vahveni ja se oli ihanaa. Ragnar ei ollut milloinkaan eläissään +kokenut semmoista tunnetilaa kuin nyt tällä paluumatkalla. + +Hän oli kahdenkymmenen vuotias, kaikkein parhaimman kasvatuksen saanut, +nuhteettoman vanhanaikaisen herrasväen ainoa poika. Hänellä oli kookas, +mutta honteva ruumis, niinkuin jollakin vanhentuneen hallitsijasuvun +jälkeläisellä, hänen ihonsa, hampaansa, kyntensä, äänensä, kaikki +oli hentoa ja puhdasta ja täysin turmeltumatonta. Ei oikeastaan +voi sanoa, että häntä olisi harkiten kasvatettu; vain luonto voi +muovata niin ehjän kokonaisuuden kuin Ragnar Palmerus oli. Vanhempien +vaistomainen johdonmukaisuus oli ensimmäisestä kapalonvaihdosta alkaen +ohjannut lasta tähän asti. Häntä oli aina hoidettu, mutta tuskin +koskaan rakastettu; hän oli tuskin koskaan vakavammin itkenyt, hänen +tähtensä ei oltu milloinkaan itketty. Luontoa on monenlaista ja siis +luonnonlapsiakin. Ragnar oli harvinaisen ehjä luonnonlapsi. Hän oli +eläissään sangen vähän ajatellut. + +Eikä hän oikeastaan paljoa ajatellut tässäkään oudossa ja +ensikertaisessa tilanteessa, johon hän nyt oli joutunut. Painuessaan +harjulta huvilaan päin hän vain omituisesti hymähteli ja hytkähteli, +yhtaikaa miellyttävän pelon ja ihastuksen vallassa. + +Ragnarilla ei ollut koskaan ollut mitään suhteita nuoriin naisiin, +muihin kuin perheen epälukuisiin piikoihin, joiden kanssa hän +aina oli saanut vapaasti seurustella. Kun Ragnar oli yksinäinen +lapsi, salli rehtorska sen mielellään, sillä hän käsitti varsin +hyvin, ettei piioilla hänen varman silmälläpitonsa alaisina +voinut olla minkäänlaista vaikutusta hänen poikansa kehitykseen. +Lapsuutensa-aikaisia piikoja Ragnar muistelikin mielellään. Siellä +oli pari Mantaa ja joku Miina, joiden parissa hänen hauskimmat +hetkensä olivat silloin kuluneet. Kun Mantalla oli joutohetki, +oli hän lynkäpäisillään kyökkikamarin pöydän päällä ja katseli, +kuinka nokipoika veikisteli kamreerin piian kanssa. Silloin Ragnar +ratsastusasennossa Mantan selässä istui ja ankarasti teutaroiden nautti +mielikuvistaan: hän oli ratsastavinaan suurella hevosella vaaroista +piittaamatta. Hän hyppi ja hoputti, kunnes Manta kyllästyneenä pudotti +hänet pois... + +Silloin lapsuudessa Ragnar tajusi olevansa ehdottomasti piikojen +yläpuolella. Piika kulki kuin varjo hänen perässään, kun hän suvisin +kiipeili Pyynikin kalliolla; piika ei saanut omin käsin ryhtyä häntä +ojentamaan, korkeintaan sai kannella mammalle. Jos hän loukkasi +itseään, niin piikaa nuhdeltiin. + +Varhaisimmassa lapsuudessaan hän kumminkin paljon piti piioista, +mutta sitten seurasi sarja vuosia, joina hän niitä syvästi halveksi. +Hän käytti mielellään töykeätä kieltä niitä puhutellessaan, ja +piiat puolestaan nakkelivat hänelle niskojaan. Sitten vähitellen +tapahtui, että piiat rupesivat puhuttelemaan häntä Ragnar-herraksi ja +nuoreksi-herraksi, ja niin kasvoi vähitellen taas uusi suhde tämän +herran ja piikojen välille. Piiat alkoivat katsella häntä ihastellen +ja kunnioittavasti, hän itse alkoi kartella heitä. Äidin mielestä oli +poika juuri tällöin mitä ihastuttavin ja mallikelpoisin nuorukainen +-- äidin silmä huomasi vallan hyvin tuon molemminpuolisen suhteen ja +tunsi maireata tyytyväisyyttä kasvatuksensa tuloksiin, sillä huoli +pojan sukupuolisesta kehittymisestä oli aivan erikoisesti häntä +painanut -- sitä raskaammin kun ei siihen voinut sanoilla, tuskinpa +ajatuksillakaan kajota. Pulassaan oli rehtorskan joskus täytynyt +turvautua sennäköiseenkin piikaan, jommoista hän Ragnarin tähden ei +olisi mielellään ottanut, mutta hän sai ilokseen nähdä, että kaikki +pelko oli turhaa. Ragnar kasvoi yhä kookkaammaksi ja hienommaksi ja oli +ilmeisesti täysin puhdas niin sielun kuin ruumiin puolesta. + +Todellisuudessa olivat Ragnarin asiat kuitenkin hiukan toisin. Hän +kylläkin kartteli piikoja eikä ollut niistä välittävinään, mutta se +oli kaikki näennäistä. Asian ydin oli siinä, että tuo suurikasvuinen +nuoriherra nykyään tunsi ehdottomasti olevansa piian alapuolella. +Piika oli verevä ja vankkarakenteinen ja varsin tietoinen ulkonaisista +suloistaan. Kun se loi häikäilemättömän silmäyksensä Ragnariin, niin +tämä vavahti. Piika huomasi sen, käännähti ovessa mennessään ja +naurahti ääneen. Kiusaantunut nuorukainen katseli salaa kamarinsa +ikkunasta, kuinka piika nouseskeli kiviportaita huvilan yläpihaan päin, +ja iltaisin hän loikoi kamarinsa lattialla kuullakseen, kuinka piika +alhaalla kyökissä juuri hänen kohdallaan paneutui makuulle. + +Tämä piika oli kesäisen huvilan yksinäisyydessä toivonut nuoresta +herraspojasta itselleen huvia ja niine toiveineen pysytellyt iltaisin +kotona niin uskollisesti, että se hämmästytti rehtorskaakin. Mutta kun +pojanhontelosta ei näyttänyt tulevan valmista, kyllästyi tyttö viimein +yrityksiinsä. Hän alkoi yhä tiheämmin karkailla kaupungille, sai ensin +nuhteita, ja kun hänen palokuntalaisensa yhtenä yönä oli kyökissä +hiukan varomaton -- ajettiin Lempi pois. Lähtöhankkeissaan Lempi +äänekkäästi hyräili alhaalla kyökissä. Ragnar koki silloin elämänsä +siihen asti syvimmän mielihaikeuden, joka pian muuttui jännittyneeksi +uuden piian odotukseksi. + +Lempin jälkeen tuli palvelukseen Toivolan Juhan tytär Hiltu, ollen +tullessaan sen näköinen kuin sopi odottaakin: yllä epämääräinen +maalaisvaateparsi, jalassa uutuuden kankeat rasvanahkakengät, nauhatkin +nahasta leikatut. Hän oli ikäisekseen mittava, mutta niin laiha, että +hänen vartalostaan tuskin aavisti mitään naisellisia muotoja. Tätä +vaikutelmaa lisäsi vielä kireä kampaus, joka teki päänkin näivettyneen +näköiseksi. Se mikä hänen ulkonaisessa olemuksessaan oli naispuolista, +asui ylähuulen kaaressa ja silmien laajassa, laimeahkossa sinessä, ehkä +myös hiukan äänessä. + +Hiltun tulopäivänä Ragnar oli olevinaan äkäisen näköinen eikä +välittävinään koko asiasta vähääkään. Rehtorska piti Hiltulle esitelmää +välikössä olevan astiakaapin sisällyksestä, kun Ragnar tylysti +hyräillen meni siitä ohitse. Mutta eipä hän juuri tiennyt mitä olisi +hyräillyt, päästyään oven taakse. Hänestä tuntui siltä kuin olisi pois +ajettu Lempi ollut hänelle nauramassa tätä olentoa. Hän oli kiihkeästi +odottanut uutta piikaa, suunnilleen Lempin tapaista, ja tämmöinen oli +nyt tullut. Hänen mielikuviensa kiihko viileni aivan kummasti, hän +tunsi vastenmielistä noloutta. Hän oli ehtinyt nähdä tytön suumalon ja +silmäin katsannon eikä mitenkään voinut halveksia häntä. Mutta ei hän +liioin tuntenut semmoista ujoa alavoimaisuuden tunnetta kuin Lempiä +ja muita edellisiä kohtaan. Ragnar oli joutunut siihen tilaan, ettei +hän enää olisi voinut olla välinpitämätön, olisipa uusi tulokas sitten +ollut minkä näköinen tahansa, mutta kaikkein otollisin olisi sittenkin +ollut semmoinen kuin Lempi. Tämä uusi oli jollakin tavoin rasittava +seikka. + +Ragnar käveli ulos puistoon ja asettui oleilemaan jonnekin hyvin +tarkoituksettomaan paikkaan. Oli jo syyspuoli, iltapäivä oli kirkas +ja viileä, puistossa tuntui kypsyneitten vihannesten lemua. Huvilakin +näytti viileältä ja asialliselta. Hetken päästä Ragnar näki Hiltun +tulevan vesisanko kädessä kaivolle. Siihen päästyään tyttö seisahti +osaamatta tehdä mitään, katseli ja kiersi varovaisesti umpeen +laudoitettua kaivon kantta, josta kohosi rautainen pumppulaitos. +Aurinko paistoi tytön keltaiseen tukkaan ja lapsellisiin kasvoihin, +joista kuvastui lievä epätoivo. Jo rohkeni käsin hivellä pumppua, mutta +ei päässyt selville veden saannista. Ragnar huomasi asian, ja vilpitön +avuliaisuus, hänelle perin outo tunne, käväisi hänen tajussaan. Hän +käveli esiin ja sanoi niin hyvin kuin hänen ynähtävä äänensä myöten +antoi, vieläpä vaistomaisesti teititellenkin: + +-- Ettekö osaa pumputa? + +Tytöllä ei ollut itku kaukana. Hän kauhistui tuon nuoren herran ilkeätä +ääntä, omaa osaamattomuuttaan ja kaikkea, eikä vastannut mitään. Ragnar +otti tytöltä sangon, asetti sen koukkuun ja alkoi painaa vettä. Silloin +näkyi ylhäällä verannalla rehtorskan hahmo. Hän huusi ruotsiksi: + +-- Mitä sinä siellä teet? + +-- Minä autan tyttöä, se ei ymmärrä pumputa. + +Hiltu ei kuullut muuta kuin "flikkan" ja ymmärsi, että hänestä +puhuttiin. Hän otti kiireesti täyden sangon ja Ragnar ehti nähdä +hennon ranteen, johon kookas ja pitkäkäs käsi liittyi. Samassa tyttö +jo meni käytävää ylöspäin ja Ragnar käveli vapaan näköisenä hänen +perässään. Hänen kasvonsa ja silmänsä olivat hiukan tulehtuneet, +hän oli kovin oudossa mielentilassa. Entisenlaatuiset kuvitelmat +pyrkivät hyvin hienosti taas nousemaan, ensi näkemän vaikutelma oli +poistumassa. Tämä oli uutta, aivan uutta -- aurinkokin melkein tuntui +lämmittävän vaatteen alle ja silmä tuli havainneeksi istutusten runsaan +syysvehmauden. Ihanat aavistukset täyttivät tuon yksinkasvaneen +nuorukaisen mielen; hän tunsi sellaista halua, jota ei ollut tuntenut +kehenkään edelliseen. Se tuntui käsivarsissa: hän olisi tahtonut +koetella kuinka kevyt tuo tyttö on, ottaa käsivarsilleen ja puristaa... +Hän ei enää ollut alapuolella. + +Tänäkin iltana tultuaan yliskamariinsa Ragnar alkoi tarkkailla, mitä +alhaalla kyökissä tapahtui. Hänen äitinsä rehtorska kuului siellä +vielä jatkavan opastuksiaan, ja kun hän vaikeni ja lähti pois, alkoi +ehdoton hiljaisuus. Vaikka Ragnar laskeutui lattialle pitkäkseen, ei +hän kuullut mitään varmaa, mutta sen sijaan hän omituisen selkeästi +havaitsi oman naurettavan asemansa siinä lattialla maatessaan. Hänen +mielensä hetkiseksi seisahti, hän unohti koko kuuntelemisen. Tätä +tämmöistä hän oli tehnyt jo pitkät ajat -- ja mitä tämä oikeastaan +oli? Mitä olisivat sanoneet hänen toverinsa -- jotka muutenkin +pitivät häntä minä pitivätkään -- jos he olisivat tämän nähneet? +Eikö Lempi selvästikin olisi ollut niin -- ja -- niin -- mutta nyt +oli Lempi poissa, ja tässä Hiltussa ei ollut mitään kuunneltavaa, +ei hiiskaustakaan. Tämä on typerää, Ragnar ajatteli -- hän tosiaan +_ajatteli_ tällä hetkellä -- ponnahti ylös, meni makuulle ja monet +tuskat tuskiteltuaan viimein nukkui Lempiä muistellen. Sellainen oli +Ragnarille Hiltun tulopäivä. + +Mutta seuraavana aamuna liikuskeli huvilassa taas sama hienojuonteinen +nuorukainen. Uni oli selvittänyt hänen päänsä, ja hänellä oli uusi +raikkaampi mielenkiinto Hiltua kohtaan. Tyttö näytti jo eilisestä +huomattavasti sopeutuneen uuteen ympäristöönsä. Ragnar näki hänen +varsin tottuneesti pumppuavan vettä kaivosta, eikä rehtorskan tänään +enää tarvinnut häntä paljon opastella. Hänen niukat ulkonaiset sulonsa +pääsivät ikäänkuin paremmin arvoonsa; Ragnar katsoi arastelematta hänen +silmiensä sineen tytön silti katsomatta häneen. Yhä useammin Ragnar +päivän mittaan johti askeleensa tytön lähettyville, ja kun rehtorska +iltasella lähti kaupunkiin, virisi pojan mielessä ensi kerran vanha +intohimo paljastaen samalla uuden luonteensa: se ei ollut enää arkaa +ja mieletöntä kuvittelua, siinä oli tiedotonta ja miesmäistä halua. +Ennen hän oli melkein pelännyt kahden kesken jäämistä, nyt oli äidin +poissaolossa suuri viehätys. + +Ilta himmeni, Pyhäjärvi lepäsi tyynenä ja tummapintaisena ja +jostain Hatanpään takaa nousi kaareva alkukuu. Kaikki nämä olivat +ihmeellisiä seikkoja, joita Ragnar nyt katseli verannalle antavasta +salin akkunasta. Siinä hänen hyräilynsä huomaamatta vaikeni, hän +nautti äitinsä poissaolosta, yhä lisääntyvästä nuoren sydämensä +surunvoittoisesta viihdytyksestä. Illan sävy vaimensi veren +halukkaat sykähdykset, kuutamon tehostuessa virisivät jo vanhat +lastenkamaritunnelmat. Ja kun kyökistä kuului jokin hillitty kalahdus, +niin se vain omituisesti lämmitti sielua. Kaikki oli hyvää ja pehmeätä +tänä iltana -- joka, niinkuin kaikki edellisetkin, yhä lisäsi elämän +iltojen nousevaa lukua. + +Kaikki oli hyvin tänä iltana. Kuului kavion kapsetta, rehtorska palasi +ajurilla kaupungista. Hänen äänensä oli varsin virkeä, kun hän kuului +huutavan kyökkiin: + +-- Onko Hildulla nyt tee valmiina, täällä on Hildun veli, Hildu antaa +sitten hänellekin teetä. + +Sitten hän tuli saliin ja huomattuaan Ragnarin hiukan hämmästyi: + +-- Täällähän on vallan pimeä, miksi et ole ottanut tulta? + +Rehtorska ei voinut käsittää, että hänen poikansa viettäisi +hämärähetkiä -- semmoinen oli hänelle itselleen yhtä mahdotonta ja +olematonta kuin huolettomuus. Se oli jotakin niin kaukaista, ettei hän +sitä vastaan edes voivotellut. + +Ragnar vastasi: "Minä aioin juuri sytyttää, kun mamma tuli." + +Sitten he nauttivat yhdessä iltateen Hiltun palvellessa rehtorskan +ohjausten mukaan. Hiltu näytti entistä eloisammalta, ja rehtorska +kertoi Ragnarille, että kyökissä oli Hiltun veli teetä juomassa ja että +hän luulee Hiltusta saavansa kelvollisen tytön -- hän todella sanoi +tyttö eikä ihminen, kuten tavallisesti piioista puhuessaan. Kaikki oli +hyvää ja sopusointuista tänä iltana. + +Kun Ragnar tuli kamariinsa, ei hän ollenkaan ryhtynyt kuuntelemaan, +vaan riisuutui ja meni vuoteeseen. Päivän vaikutelmat paisuttivat +tiedottomasti nousevaa miehuutta. Vaikka tämä kesä aikaisemmin oli +tuonut hyvinkin sisältörikkaita päiviä ja iltoja, tuntuivat ne +nyt jääneen jonnekin kauas. Hän melkein tapaili lapsuudenaikaista +iltarukousta ja kuvitteli olevansa kahden Hiltun kanssa yötä täällä +huvilassa. Onnellinen mieli pyrkii unta odottaessaan johonkin hyvään +päätökseen, ja Ragnar päätti, että hän toimittaa äitinsä matkoille. +Niissä kuvitelmissa hän sinä iltana hykertyi nukuksiin. + +Näin oli Ragnarin lemmestynyt mielenkäynti saanut varman suunnan +ja hänen halunsa selvän päämäärän. Näinä päivinä hän oli äidilleen +erittäin hyvä ja huomaavainen poika. Hänet oli kyllä opetettu näissä +suhteissa määrättyihin huomaavaisuuksiin, joita ei sopinut laiminlyödä +enempää kuin suunsa hoitoa. Mutta näinä päivinä niissä oli jokin +vilpittömyyden vivahdus, jommoista rehtorskan vaistot vieroksuivat, +niinkuin kuutamoistuntoja. + +Hiltu oli kaiken keskuksena, mutta Ragnar osasi tässä kohden kummasti +malttaa mielensä. Tilaisuuden sattuessa hän kyllä arkailematta katsoi +tytön kummeksuviin silmiin, joissa hän luuli havaitsevansa alkavan +myötätunnon eloa. Mutta vielä ei ollut sen asian aika. + +Kuinka olikaan -- kun oli ehtinyt täydelle se kuu, jonka alkukaarta +Ragnar oli eräänä iltana salin ikkunasta katsellut, silloin olivat +rehtorskan matkavalmistelut myös päättyneet. Oli edessä ensimmäinen +niistä kolmesta kuutamoyöstä, joina Hiltu ja Ragnar olivat kahdenkesken +Pyynikin huvilassa. Ne olivat niitä aikoja, noin viisitoista vuotta +sitten. + + * * * * * + +Sinä iltana siis ihanin täysikuu ripottelee valoaan lehmusten ja +vaahterain välitse pitkin huvilain julkisivuja, jotka antavat +Pyhäjärvelle päin. Alhaalla rannassa loiskuttaa lievä aallokko +laiturien patsaissa ja uimahuoneiden rappusissa. Uhkea Pyynikki +tehtaineen, kenttineen, huviloineen, hotelleineen tuntee viileässä +kuutamossa syksyn saapuneen. Yhden kesän ilot taas ovat menneet, +niitä ei enää pääse korjaamaan. Ilojen pitäjät nukkuvat tai valvovat +tuolla kaupungissa erilaisten katujen varsilla; syyspuolellakin on +omat verevät ilonsa, kun auringon luomia voimia valvoen kulutellaan. +Muutamat ilojen pitäjistä varmaan nukkuvat jo Kalevankankaassa mullan +alla: joku heikko tehtaantytön rinta, joka kesäisissä kansanjuhlissa +Pyynikin kentällä vielä lauloi heleästi sekakuorossa, on jo +ehtinyt huohottaa loppuun, kun hänen toverinsa ehkä tällä hetkellä +sipsuttelevat puistossa tummuvien vaahterien alla. + +Useat Pyynikin huviloista ovat jo autioina. Kauniilla keskipäivällä voi +siellä käytävillä vielä joku kävellä muistellen perhenuorison kesäisiä +iloja, ehkäpä pieniä lemmen vaiheita, jotka nyt jatkuvat kaupungin +käytävillä ja herttaisissa seurapiireissä, saman nuorison varttuessa +varmoihin, hyvin onnistuviin elämäntehtäviinsä. Rehtorskan perheellä +ei ole kaupunkiasuntoa, he asuvat huvilassa kesät talvet. Sieltä +näkyy nytkin yksinäinen valontuike Pyhäjärvelle. Sen nähdessään voi +joku kaupunkiin palaileva tuttava kuvitella, kuinka kunnon rehtorska +siellä elelee taloudellisesti turvattuna ja hyvin menestyneen poikansa +ilahuttamana, viettää vanhuuden päiviä, jotka hän on ansainnut +mallikelpoisella elämällään puolisona ja kodin hoitajana. Rehtorska +on kaupungin kunnioitetuimpia rouvia. Ja valontuiketta katseleva +tuttava kuvittelee huomaamattaan itselleen samanlaisia turvallisia +vanhuuden päiviä, ajattelee omankin perheensä nuhteetonta vaellusta, +toimintaa valtuustossa ja ompeluseurassa. Ja edetessään omaa lämmintä +kotiaan kohden hän syventää ajatuksiaan: kuinka perhe kaikki jalostaa, +arimmatkin inhimilliset seikat, ohjaa ne jo nuoruudesta terveisiin ja +puhtaisiin uomiin... + +Tällaisen aiheen saattoi antaa valontuike rehtorivainajan huvilasta, +jossa kuitenkin tällä hetkellä ovat vain piika Hiltu ja nuori-herra +Ragnar. Mutta elämän pontimet olivat siellä kireämmällä kuin saattoi +aavistaa leppeä katselija. Minkä vuoksi nyt yhtäkkiä sammui valo järven +puolelta? Eihän siellä vielä voitu nukkumaan mennä. + +Tämä ilmiö syntyi siten, että Ragnar -- joka pysäkiltä palatessaan +melkein vapisi iloisesta kiihkosta, mutta ei silti ymmärtänyt mitä +tehdä -- ensin otti tulen salin lamppuun. Hän teki sen vain jotain +tehdäkseen ja istui sitten kuuntelemaan. Samassa hän jo nousi ja +käveli välikköön päin, lähemmäksi kyökin ovea. Mutta kun kyökissä +hiukan kalahti, hypähti hän jo takaisin ja oli häärivinään jotain +pöydän luona. Hiltua ei kuulunutkaan, hiljaiset äänet vain jatkuivat +kyökissä. Ragnar tiesi, että Hiltun pian oli tultava kattamaan hänelle +ateriaa tähän pöytään -- hän sammutti mitään ajattelematta lampun ja +jäi istumaan pimeään. Kuu oli noussut korkeammalle ja vaalentunut, +sen loisteessa oli erikoisen kiihdyttävä ihanuus, joka johtui siitä, +että äiti nyt varmasti oli poissa. Kuun paiste oli ainoa, joka +tänä iltana enää tuli sisään tähän huvilaan, se tuli omin lupinsa +puunlatvusten lävitse. Ragnar tunsi outoa, nyt syttyvää toveruutta +tuota ikuista luonnonilmiötä kohtaan. Toveri ikäänkuin iski suloisen +synnillisesti silmää, se ikäänkuin huomautti, että onhan oltu +tovereita lastenkamarista asti, vaikkei ole näissä näin läheisissä +satuttu ennen yhtymään... Ei ollut sillä hetkellä piirtoakaan ehjänä +siitä kuvasta, jonka Ragnarin äiti luuli pojan sieluun muovanneensa. +Ihmisen eläimellisen puolen alkeellisimmat seikat ryöppysivät hyvin +alkeellisina mielteinä tuon suurikasvuisen ihmislapsen tajussa... + +Ragnarin mieleen vilahti, että hän menee yläkertaan odottamaan Hiltun +illalliskutsua. Hän hiipi hiljaa portaita kohden välikköön, mutta +juuri silloin ehti siihen Hiltu tarjottimineen eikä huomannut Ragnaria +pimeässä, ennenkuin hänen olkapäänsä kosketti Ragnarin käsivarteen. +Ragnarin ajatus toimi samaan tapaan kuin humaltuneen ihmisen. Oli muka +hyvin tärkeätä, että hän käsivarresta ohjasi Hiltua pimeän salin halki +pöydän ääreen. Hän tulkitsi tämän ajatuksen jonkinlaisilla sanoillakin, +joiden onttouden hän itse hyvin kuuli. Hiltu sanoi yksinkertaisesti: + +-- Ottakaa tuli, että näen kattaa pöydän. + +-- Entä jos en otakaan. + +-- Ottakaa nyt vaan. + +Oli ihan hiljaista. Kuunpaiste liekehti lehmusten välissä. + +-- Onko Hiltu minun ystäväni, kun minä olen täällä näin yksin? + +Ragnar tunsi, ettei hän olisi sanonut juuri niin, jos hän olisi saanut +puhua ruotsia. + +-- Ette tekään ole minun ystäväni. + +-- Olenhan. + +-- Ettepä, koska säikytätte. Minä pelkään muutenkin täällä. Ottakaa nyt +tuli. + + * * * * * + +-- Älkää hyvä herra tehkö minulle pahaa, minulla ei ole enää ketään +-- Lause jäi kesken. Äänessä tuntui äkillisen voimakkaan itkun +alkupuuskahdus, eikä tyttö osannut enää oikein pyrkiä poiskaan. Hän ei +vielä pelännyt Ragnaria. + + * * * * * + +Kuunpaiste tuli hetki hetkeltä rohkeammaksi. Se puhui samalle +miehiselle vaistolle kuin toisaalta tytön ihon tuoksu ja huoneiden +ihana yksinäisyyden tuntu. Nämä kokemattomuudessaan yhdenarvoiset +ihmislapset olivat joutuneet pienten luonnon seikkojen valtoihin. +Ragnarin kuivin kasvaneessa nuorukaissielussa virkosivat monet +viime päivienkin ohi uinuneet toiminnat: rakkaus, sääli, itsenäinen +vastuunalaisuus, puhtaan ihmisyyden tajuaminen. Hänen tähänastinen +elämänsä oli tarkoin säästynyt tilanteilta, jotka niitä olisivat +herättäneet, ja niin ne olivat nukkuneet tähän asti. Mutta äkkiä +heräävä elo on aina epävakaista, vaikkapa herääjät olisivat +enkeleitäkin. Ja mitä saattoikaan rehtorskan Ragnarilla olla +sanottavaa, kun joutui enkeleille vastaamaan? + +Jokaisessa sielussa ovat enkelit aina rehellisiä. Ne ovat ainoat, +jotka täysin tajuavat pelkän ihmisyyden arvon. Ihmisyyden alkaminen +on aina korkein tapaus, mitä tässä olemisen piirissä voi sattua. +Ihmisyyden sikiäminen ja edelleen kasvaminen on sinänsä -- ihan +sinänsä -- valtava tapausten sarja, jonka vaaliminen ja ihaileminen on +enkelilegionille kyllin arvokasta. Ulompana aineessa voidaan rappeutua, +syvin ja oleellisin ihmisyys tekee matkansa aina rappeutumatta. +Enkelit iloitsevat, jos jonkun ihmisyyden kohdalle sattunut aine edes +osittain jaksaa seurata itse ihmisyyttä... Kun ei mitään tapahdu, +pysyvät enkelit syvimmissä keskuksissa, ne uinuvat. Mutta kun suuri +tapaus tulee odottamatta, niin ne käyvät levottomiksi. Inhimillisessä +lemmenkohtauksessa kaksi ihmisyyden keskusta joutuu samaan piiriin, ja +silloin enkelit vapisevat toivon ja epätoivon vaiheilla. Onko ihmisyys +tästä tapauksesta voittava ja vahveneva? + +Jossain kaukana keskuksista oli Ragnarin kolea pää aivoineen ja +aistimineen. Hän tajusi tilanteen merkityksen ja vaistosi voimiensa +vähyyden. Hän kuuli ikäänkuin vieraan suusta ne sanat, jotka Hiltun +läheinen nyyhkytys toi hänen huulillensa: + +-- Älä pelkää -- minä rakastan sinua -- kyllä minä otan tulen -- +rakastatko sinä minua? + +Mutta silloin tyttö jo itki ääneensä ja lähti pyrkimään kyökkiä kohden. +Ragnar kulki hänen ohessaan riippuen yhä kiinni hänessä. Kuu valaisi jo +välikönkin. Ovella Ragnar yritti suudella tyttöä, mutta ei onnistunut. +Sitten hän hellästi laski tytön menemään keittiöön ja palasi itse +saliin. + +Naisen, nuoren neitseen, kyyneleet olivat ensikerran vuotaneet hänen +tähtensä. Se seikka hyväili hänen lapsellisen itsekästä olemustaan +niinkuin lämmin raukaiseva ilma; niinkuin jokin sellainen hyvä, jota +äiti ei sietänyt (-- äiti, jonka vieraus ja vanhuus nyt Ragnarin +vaistolle paljastuivat, kun hänen mieleensä vilahti, että äiti voisi +yhtäkkiä astua tähän ilmapiiriin). Se oli yhtä tämän runsaan kuutamon +kanssa; tämän ensikertaisen yksinäisyyden kanssa, jossa kumminkin oli +verrattomasti enemmän eloa kuin missään tähänastisessa tilassa. + +Sillä Ragnarilla oli tällä hetkellä hyvin vahva ja outo yksinäisyyden +tunne. Se Hiltu, joka nyt oli häntä lähellä tässä kuutamoisessa +ilmassa, oli vain mykkä vaativakatseinen mielikuva, ei se, joka oli +paennut kyökkiin ja ehkä jo tyyntynyt itkemästä. + + * * * * * + +Hiltu nyyhkytti keittiön sängyllä. Hän oli kuin matkalainen, joka on +istahtanut tiepuoleen lepäämään. Tänä iltahetkenä oli hänen matkansa +sillä asteella -- hänen maallinen matkansa, jonka kehyksenä tähän +asti oli ollut Toivolan ränstynyt, suloinen salotölli. Siellä hän oli +kasvanut kenenkään aavistamatta, että hän, vähäpätöisistä vähäpätöisin, +kasvoi tällaista kehystä varten; saadakseen kerran itkeä erään huvilan +keittiössä Pyynikin rinteellä lähellä Tamperetta. Nuoresta iästä +huolimatta oli matka jo ollut pitkä ja monivaiheinen. + +Kuinka lämpöisiä olivatkaan ne vaivat, jotka erämaassa olivat versoneet +ihmisenlasta luonnehtien. Riepuihin käärittynä himmeässä valossa imi +siellä pieni vakahinen äidin rintaa. Äiti oli äsken toraillut, mutta +vaistomaisesti hän vaikenee imettäessään. Hänen ajatuksensa tuntuu +imelältä, mutta hän ajattelee kumminkin, sillä ajatus valuu itsellään +samaan tapaan kuin maito rintoihin. Tuolla iällä kuuluu lapsi (sitä +todella sanotaankin lapseksi -- ei kakaraksi eikä mukulaksi) vielä +kokonaan vaimoväen asioihin. Se ei ole mikään pieni ihmisenalku; se +on jotain semmoista, jota ämmillä on ja jota niille tulee; joka on +ristittävä ja ämmä sen jäleltä kirkkoonotettava; josta kaikesta vähät +tietää ja välittää tuo mies, joka tuossa nuolee lusikkaansa päästessään +niukalta aterialtaan. Äitiä lievästi tympäisee se hellyys, jota hän +tuntee, mutta hän ei voi hellyydelle enempää kuin laskevalle maidolle! +Kun hänen mieleensä tulee, että lapsi ehkä kuolee, niin on tämän +ajatuksen puhtaus ja korkeus melkein sietämätön. Samean nykyhetken +asialliset seikat olisivat ainoita kohtuullisia ajateltavia, mutta niin +kauan kuin lapsi imee, asettuvat kaikenkaltaiset entiset ja tulevat +ajatuksen eteen. + +Lapsihan voi jäädä elämäänkin. Se on tyttölapsi, siis sen käy +maailmassa niin ja niin. Mieltä etovina vilahtelevat äidin omat +entisyydet. Tuo äijä, joka äsken horisi jotain leipien liian pikaisesta +kulumisesta ja että hän lopettaa sellaiset salaiset äkkikulumiset; se +ei tiedä niistä entisyyksistä, eikä sen päähän ikänä voisi pälkähtää +ruveta niitä arvelemaankaan. Se tietää vain, että ämmällä on nyt jo +toinen; tuskin se ajattelee, että ne ovat erikoisesti hänen, niinkuin +ei tuo tuolla olekaan. -- Tämä on tyttölapsi, samaa tympeyttä kohden se +on kulkeva, kun tästä rinnoilta ehtii. + +Niin oli lasta kerran imetetty pienen öljytuikun heikossa valossa +syysiltana. Se hetki näytti silloin kolkolta, mutta kumminkin +tykkivät siinä erämaan kohdassa monet tuhannet lämpimät solut luoden +elämää, suurinta kaikista salaisuuksista. Eikähän elo sielläkään +ollut pelkkää syysiltaa; oli sittemmin taas kesäiltojakin, jolloin +nelivuotias tyttölapsi jo seisoi multaisella pirtin seinustalla +odotellen nyyhkytysten taukoamista. Oli pieneltä vahingossa särkynyt +kahvitassi... Ja siinä matalaa metsänrantaa katsellessa suvisen +ehtoon tyvenessä nyyhkytykset vaikenivatkin ja asia unohtui, samoin +kuin kesken jäänyt ateriakin. Nelivuotias salomaan haaveilija palasi +hämyiseen pirttiin ja meni makuulle. Pitkä, hiukan värähtelevä +hengenveto oli jo unen alkua. + +Se oli kaikki ehjää ja yhtenäistä elämää ja kasvamista. Hintelät +jäsenet venyivät pitemmiksi, tukka ulottui ohuelle palmikolle, +aistimukset lisäsivät päivä päivältä pientä ymmärrystä. Maailmaan oli +noussut Toivolan Hiltu; oli jo monta ihmistä, jotka sen nimen tiesivät. +Se kelpasi jo taloon heinäaikana tekemään apupäivää ja eräänä syksynä +se kuului siihen joukkoon, joka lähti rippikouluun. Mikä on siinnyt +ja syntynyt, se kasvaa edelleen, siksi kunnes tulee jokin tulema. +Vaikkapa olisi ollut kuinka tarpeetontakin sikiäminen ja syntyminen, +niin sikiö kumminkin jatkaa etenemistään, että se sitten voisi kuolla. +Sillä muuten sellainen seikka ei voi peräytyä. Ei voida muulla tavoin +tehdä tyhjäksi sellaistakaan suurten luonnonlakien pientä ja sokeaa +soveltamista erämaan viheliäisissä oloissa -- joissa hyvin sopisi uskoa +tällainen asia parempien kokemuksesta, tarvitsematta nyt jokaisen +Jussin sitä aina vaan itse yrittää. + +Niinpä niin, rippikouluunhan niitten on vaatteineen sieltä tultava, +työtä niitten on tehtävä -- yleensä kaikkea sitä iänikuista, josta ei +kuitenkaan mitään tule. Joku tällainen tyttölapsi voi vaistomaisesti, +tiedottomasti tajuta koko tämän typerän kohtalon hirmuisuuden. Niinkuin +olisi veressä aavistusta jostakin: että ihmisessä pitäisi olla jokin +semmoinen seikka, joka tämän sen maallisen käväisyn pelastaa kohtalolta +ja että sitä seikkaa tämä minunkin jäsenteni ja ymmärrykseni tämmöinen +itsestään tapahtuva varttuminen kuvastelee -- niinkuin hedelmätönkin +kukka kuvastelee oikeata kukkaa. Ja kun veri näin aavistelee, niin +olento koettaa hädissään hääriä, niinkuin uskollisinkaan hääriminen +mitään auttaisi, niinkuin ehjinkään teriö voisi tyhjän kukan +hedelmälliseksi tehdä. Toinen aavistus sanoo, että sinä elät vain +kuolemaa varten. -- Ei kuolla, ei kuolla -- koetetaan olla siivo ja +uskollinen -- ei kuolla. Niin sykkii veri vastaan. + +Kun Hiltusta kerran alkoi olla apua, oli hänestä sitä paljon enemmän +kuin monesta hänen ikäisestään. Riitaiselle äidilleen hän oli melkein +vaivaksi sillä, ettei häntä päässyt kunnolla kurittamaan; hänellä oli +siinä suhteessa ikäänkuin rintalapsen olemus. Tytöllä oli joka päivä +ikäänkuin jokin päämäärä, johon haaleahkot silmät aamusta alkaen +katsoivat. Hän teki käskemättä sen, minkä tiesi jokapäiväiseksi +tehtäväksi, häiriten sillä joskus äitiään, jolle laiminlyönti tuotti +eräänlaista nautintoa. Kun Hiltu pesi jonkin astian ihan puhtaaksi, +vaikkei se sillä hetkellä ollut ihan välttämätöntä, niin äiti tuskastui +ja ärähti. Sillä sellainen puhtaana seisova astia häiritsi yleisen olon +ehjää ja auttamatonta tilaa. + +Semmoisesta Hiltu säikähti ja masentui: niinkuin olisi töykeästi +huudettu julki arin asia, minkä hänen vaistonsa tiesi. Tai niinkuin +olisi jokin vieras olento muuten vain tyrkännyt hajalle jonkin aran +tasapainolaitteen -- siepannut pois oljenkorren. + +Tämmöisiä tapauksia tuli silloin tällöin ja ne syvensivät sitä tytön +olemuksen erikoissävyä, joka toisaalta suojeli häntä eloisilta +ihmisiltä. Rippikoulu oli kokonaisuutena yksi semmoinen tapaus, kaukana +kotoa, vieraitten olentojen vilinässä. Siellä oli suuriäänisiä, rotevia +tyttöjä, jotka tiesivät ja tunsivat koko kirkonkylän ja pitivät +iloa jos jollakin tavoin. He matkivat maantiellä vanhan unilukkarin +ääntä väristäen kädellä kurkkuaan, kävivät kauppapuodista tahtomassa +kaupanpäällisiä ja heittelivät saarnatuolia virsikirjan kansilla. Yksi +suuriluinen hotkottaja kävi kerran käsiksi Hiltuun ja pyöritti häntä +ympäri niin rajusti, että Hiltun suuret rasvakengät tekivät ilmassa +omituisia avuttomia kaaria. Itku ei ollut tällöin Hiltulta kaukana, ja +moneen riehakkaan tyttöön tämä tapaus vaikutti kiusallisesti; heistä +tuntui, että Hiltuun ei sopinut kajota... Sitten mentiin taas kirkkoon +ja opetus alkoi. Siellä oli kuitenkin parempi olla, sillä siellä sai +olla yksin, vaikkakin pastorin ankaran puheen puserruksessa. Pastori +antoi hirvittävän elävyyden niille lauseille, joita Hiltu oli höpissyt +katkismuksesta ja raamatunhistoriasta. Oli todella näkevinään Jumalan +jossakin taivaassa, sen tajusi joskus oppitunnilla tainnuttavan +selvästi; oli kauhistavaa ajatella, että oli aina Jumalan näkyvissä, ja +mahdotonta oli ajatella, että Jumala -- oikein se tainnuttava Jumala +-- voisi antaa anteeksi ihmisten synnit, joita vilisemällä vilisi +kaikkialla. Olisi tuntunut verrattoman suloiselta, kun olisi ollut vain +Jeesus, eikä ollenkaan Jumalaa... + +Hiljainen Hiltu, joka väliajoilla seisoskeli muista erillään kirkon +seinustalla, kävi koko kouluaikansa ankaraa sisällistä taistelua, +joka kiihtyi kiihtymistään itse rippipyhän lähestyessä. Toisaalla +oli tämä kirkko ja pastorin voimallinen puhe, joka oli oikein ja +totta, koska se oli Jumalasta; toisaalla oli elämä, hänen omansa, +kotolaisten ja kaikkien näitten täällä. Kuinka voitiin ollenkaan +elää, kun kerran oli Jumala, kirkko ja pastori ja hyvin tiedettiin, +mitä ne kukin sisälsivät? Pastori selitti järjestään eritellen kaikki +ihmisten synnit ja sanoi, että jokainen heistä -- siis Hiltukin -- +oli jokaiseen syntiin vikapää; tappamiseen, varkauteen, huorintekoon. +Pastori sanoi edelleen, että joka uskoo, hän saa kaikki nämä synnit +anteeksi. Uskoihan Hiltu kaiken, mitä pastori sanoi. Mutta kuinka voi +semmoinen Jumala, joka siellä taivaassa istui, koskaan mitään anteeksi +antaa? Ja kuinka suunnaton olikaan tämän maailman ihmisten syntien +määrä! Siellä naurettiin, oltiin juovuksissa, halattiin tyttöjä, +haukuttiin ja riideltiin -- itse rippikoulutytöt, niin pian kuin +pääsivät kirkosta ulos, kuvastelivat kaikkea tätä. Tuntui mahdottomalta +ajatella, että Jumala voisi olla jossain tekemisissä kaiken tämän +kanssa. -- Ihmisyyden "suuret kysymykset" ovat luonnonilmiöitä, jotka +esiintyäkseen eivät tarvitse muuta pohjaa kuin ihmisyyttä. + +Hän ei paljoa tiennyt tästä maailmasta sinä aikana minkä liinalla +käynti kesti. Urut hyräilivät hänen lainatuille, väljille vaatteilleen, +suuren seurakunnan läsnäolo humisi takaapäin korviin, kunnes oli +päässyt polvistumaan liinalle. Silloin oli edessä turvallinen tyhjä +tila, jonne hänen ohitseen ei enää kukaan tunkeutunut; näkyi vain +kaartuva rivi tyttöjen vakavia kasvoja. Tällä ainoalla hetkellä Hiltu +tunsi olevansa lähellä tovereitaan, sillä hän vaistosi, ettei niistä +nyt kukaan pitänyt häntä silmällä eikä pilkannut hänen hätäänsä... Nyt +rovasti laskeutui alas korokkeelta antamaan leipää, nyt sai Iita, nyt +sai Lempi, nyt se lähestyy, lähestyy, nyt se tapah... Hän ei nähnyt +kuinka toiset saivat viiniä, hän näki vain lähestyvän kalkin. + +Ja taas liikkuivat urkujen soidessa Hiltun väljät lainavaatteet +kuorista penkkiä kohden. Niiden sisällä kulki hentoinen Hiltu kuin +unessa. Jos hän jotain tajusi, niin hän tajusi sen, ettei hänellä +sillä hetkellä ollut mitään suoranaista suhdetta Jumalaan -- Jumala +oli ikäänkuin vallan poissa, yhtä kaukana kuin oli tämä tilaisuus +varsinaisesta koulunkäynnistä. Tällä kertaa hänellä oli suhdetta +vain urkuihin, seurakuntaan, pappeihin ja toisiin tyttöihin. Kun hän +pääsi paikalleen ja toisten tavoin painoi otsansa kirjalautaan, ei +hän rukoillut, vaan lepäsi ja hiveli siellä piilossa nenäliinalla +tulehtuneita kasvojaan. Hän oli kuin väkevän virran pyörteissä; se +ei kolhinut tällä kertaa, mutta vei kumminkin väkevästi mukanaan. +Ihmiselämä on kohtalon suorittamista. + +Keväisenä sunnuntaina kirkonajan jälkeen hän äitinsä kanssa käveli +pitkän matkan kirkolta Toivolan torppaan. Puolitiessä he riisuivat +kenkänsä ja jatkoivat avojaloin. Luonto soitti äänetöntä säestystään +heidän menolleen. Viimeinen avokylä oli jäänyt taakse, he olivat +tulleet metsätielle, jossa iltaan raukenevan taivaan alla ei ollut +ainoatakaan tukaluutta heidän tiellään. Heidän -- äidin ja tyttären -- +sielunsa ja mielensä, vaikka olivatkin sangen erilaiset ja toisilleen +jotenkin vieraat, lepäsivät tällä kirkkomatkan viimeisellä virstalla +yhteisen luonnon lienteässä lumossa. Heidän kummankin kasvoillaan oli +erikoinen ilme, jota olisi voinut sanoa vaikkapa päivän uupumuksen +tuomaksi. Se oli kumminkin etäisempää uupumusta, jonka salaisen syyn +luonto heille heidän tunnelmassaan heidän tietämättään kyllä ilmoitti. +Jos he olisivat olleet kehittyneempiä ihmisiä, tietäjiä, olisivat he +väittäneet haluavansa nukkua jo pois, illan rauhaan ikuisesti pois. + +Nyt he kenkiään kantaen väsyneinä ja nälkäisinä kävelivät kotiinsa. +Hiltu tunsi viimeisiä jätteitä kouluaikaisista sisäisistä +ahdistuksistaan, kun häntä hiukan oudostutti viedä näin pian +suuhunsa silakkaa ja perunaa. Sen hän kuitenkin teki -- jonkinlainen +sisäisen tappion tunne oli muutenkin tämän pitkän päivän kuluessa jo +väkinäisesti asettunut hänen tiedottomaan tajuunsa. Uni tuli. Poloinen +Ville -- pikkuinen poika, jolta Kalle, iso poika, joskus talvella +oli puulla lyönyt selkärangan vialle -- piti jatkuvaa tuskallista +vikinäänsä, johon eivät kirkkolaiset sikeän unensa tähden enää +heränneet. Jussin, äijän, oli itsensä tänä yönä noustava antamaan sille +vettä. Hän höpisi jotain tyynnyttelevää, korjasi samalla nuorempien +peitettä ja nukkui sitten itsekin. Mutta lukemattomat solut tykkivät +sittenkin kevätkesäisessä erämaan yössä asumuksessa ja sen ympärillä. + +Kesä kului ja Hiltu teki tehtäviään, vaikka hän olikin hiukan toisessa +vireessä kuin oli ollut ennen ripille pääsyään, lapsuuden puolella. +Vaivaisen Villen tila huononi nyt nopeasti, ja Hiltusta tuntui +siltä, kuin olisi tuo taitamaton jollakin tavoin kärsinyt hänen +puolestaan, niinkuin pääsisi hän itse salavihkaa jonkin ohitse siinä +kun Ville sairastaa. Hän ei tietensä toivonut Villen kuolemaa enempää +kuin muutkaan, mutta kaikki olivat entistä enemmän herpaantuneet +jonkinlaiseen toimettomaan odottelemiseen. Isä laiminlöi päivätöitään, +oleskeli ja istuskeli ja vihdoin kesän kuumimmillaan ollessa lähti +asianaiheetta jonnekin Tampereen taakse. Sillaikaa juuri se vapauttava +seikka tapahtui: Ville nukkui kuolemaan eräänä iltapäivänä, sirkkojen +laulaessa intohimoisesti pihamaan rehevässä ruohossa. Hiltu ei voinut +olla pirtissä; hän katseli sinertävää metsänrantaa, jonka taakse +haalea, kuuma taivas painautui. Jotain itkun tapaista jutkahti hänen +kurkussaan. Siellä jossain etäällä kaljupäinen isä kuljeskeli. Kalle +oli lähtenyt kotoa jo kauan sitten, ja Ville oli äsken kuollut +pirtissä. Mitä tämä oleminen on? + +Isä tuli kotiin kun äiti vähistä vanhoistaan kokoili jotain valkoista +Villen ruumiin ympärille. Sinä iltapäivänä oli hiukkasen olevinaan +kaivattua vapautuksen tunnetta, mutta pitkällistä se ei ollut. Yhä vain +odotettiin jotain ja usein oltiin entistä tuskaisempia. Ville paran +kuolema oli siis ollut liian heikko tapaus kyetäkseen muuttamaan oloa +tilasta toiseen. + +Isän poissaollessa äiti yhä useammin ääneensä huoahtaen oikaisi +sängylle ja sieltä vaisusti neuvoi mitä Hiltun oli tehtävä. Olihan +äiti ennenkin oikonut sängyllä, mutta ei ollut neuvonut mitään, vaan +äkäillyt, jos ei Hiltu itse ymmärtänyt kaikkea. Nyt hänen puheessaan +oli lempeyden vivahdus. Kummallisen enteilevää aikaa tämä oli, auringon +vakaasti alentuessa taas syksyä kohden. + +Joskus joku äijän karilas istuu Toivolan pirtissä ja jaarittelee. + +-- Taitaa Riina olla vähän kivun vallassa? + +-- On tässä tietämistä, huokaa äiti. + +-- Pian tuosta Hiltusta paisuu uutta emäntää; johan se on kirkon +perällä käynyt. + +-- Ei tiedä. + +-- Ää -- kyllä ne koirakset pian haistavat uuden pyyntimaan. + +Äijä paasaa pitkälti tympeää paasaamistaan, vaikkei hänelle enää +vastaillakaan. Hän on kuin jokin harvoin nähty ilkeä eläin. Kun +hän lopultakin lähtee, on hän käynnillään pyyhkinyt pois asumuksen +vakinaisen tunnelman, jättämättä mitään sijaan. Ei oikein varmaan +edes tiedetty, kuka se äijä oli. -- Mutta elämä on kumminkin entistä +kiusallisemmin takertunut johonkin. + +On lauantai, siis lämmitetään sauna. Riina tekee sen itse huohotellen +ja vaivojaan valitellen. Se oli sama sauna, josta palattuaan Riina ei +enää sängystä noussut. Niin oli siis päästy ainakin siihen asti, että +Riina sairasti kunnollisesti vuoteellaan. Jonkun ajan perästä alkoi +mädän haju ilmetä -- Kyllin, kyllin -- ei jaksa enää tätä kehitellä +pitemmälle ja syvemmälle. Semmoisia teitä Hiltu kulki, sitä vauhtia +häntä vietiin ohi äidin tuskallisen kuoleman selvään syksyyn asti. +Tällöin hän oli erämaan puolesta niin valmiiksi pehmitetty, ettei +eteen tullut matka häneen tehnyt sanottavaa vaikutusta. Vain hiukan +tuli kyyneleitä silmiin, sillä tänne jäävä elonosuus oli kumminkin +kaikkine vaiheineen varhaisimman lapsuuden itkuista alkaen jonkinlainen +ehjä, lämmin kokonaisuus. Lapsuudenaikaiset talvi- ja suvihämärät, +ripillepääsy, Villen ja äidin kohtalo ja kuolema, ne olivat kaikki +näinä lähdön hetkinä arvokkaita muistoaarteita. Niin myös pienet +kotiinjäävät, Lempi ja Martti, ohuine ranteineen; ja itse isä Juha, +joka näihin aikoihin vielä eli oman kohtalonsa eloisimmissa touhuissa. + +Edessä ei ollut mitään, ei mitään. Joukkojen ja yksilöiden kohtalot +ovat hyvinkin verrannollisia. Niinkuin suurien sotien, nälän ja ruton +aikoina kansanlaumat lähtevät liikkeelle vain jotakin taivaanrantaa +kohden, niin lähti tämä heikko yksilö nyt erämaastaan. Ja niinkuin +kansanlauma saapuessaan uljaaseen kaupunkiin ei ihaile kupoolien ja +kuvapatsaiden loistoa, vaan parveilee vaistonsa mukaan, silmissä oma +loimunsa, niin tämäkään ihminen ei paljoa nähnyt laivoja, junia, +tehtaan piippuja, joita myöten häntä kuljetettiin. Sillä tämä kaikki +oli hänelle jokseenkin merkityksetöntä. + +Hän tuli taloon, jossa oli monta huonetta, kaikki uuvuttavan puhtaita +(ja sittenkin niitä yhä puhdistettiin). Hän tuli sinne ja oli siellä +-- minne hän sieltä olisi mennyt? Hänenhän piti olla palveluksessa +ei enempää eikä vähempää kuin piikana, hän, Hiltu. Piika -- siihen +sanaan liittyi Hiltun tajussa sellainen arvon, voiman ja varmuuden +määrä, ettei hän unissaankaan olisi osannut semmoista itselleen +kuvitella. Täällä se oli varsin mahdotonta. Eihän hän ruokkinut lehmiä, +ei keittänyt ruokaa työstä tuleville miehille, ei lakaissut pirtin +lattiaa. Täällä ei ollutkaan pirttiä eikä pirtin tuoksua, ei saappaita +eikä tallukoita, ei sylkyä eikä tupakkamällejä muurin otsalla. Täällä +oli kolkon puhtaita huoneita, joissa oli samanlainen ilma kuin +ulkona taivasalla; vaikka niissä oli lämminkin, niin palelsi niiden +tuoksuttomuus. Täällä ei kellään ollut järjellistä tehtävää: täältä ei +lähdetty päivätöihin eikä tänne kukaan tullut päivätöihin. Täällä vain +syötiin, nukuttiin ja häärittiin aivan tarpeetonta häärimistä. Ei edes +päivisin makailtu, vaikka siihen olisi ollut tilaisuuttakin. + +Nämä olivat ne tosiasiat, jotka määräsivät Hiltun elämän sisällyksen -- +tai oikeammin sisällyksettömyyden -- täällä. Hän ei niitä ajatellut, +mutta ne olivat olemassa. Hän ei ajatellut juuri mitään; hän teki +tehtäviään, joista suurin osa oli hänelle käsittämättömiä. Täältä +käsin hän ei osannut edes muistella kauas jäänyttä rikkaampaa omaa +elämäänsä. Eivät vainajien eivätkä elävien omaisten kuvat päässeet +tänne; eivät yön pimeydessäkään, kun raskaat luomet sulkeutuivat kyökin +sängyssä peiton alla. Talo ja sen hallitus olivat yksi yhteinen seikka, +jonka valvova voima ulottui vielä siihen silmäluomien allekin, niin +ettei siihen mitään muuta voinut saapua. Vielä siinäkin Hiltu tunsi +syvästi että hän kiinteästi oli se "flikkan", josta rehtorska joskus +jotain sanoi nuorelle herralle. Hän ei kuvitellut eteenpäin eikä +muistellut taaksepäin. Hän ei surrut (iloinnut hän ei ollut koskaan) +eikä edes pelännyt. Hän ei elänyt, hän oli -- ikäänkuin valtavan, +ennen aavistamattoman meren pohjassa -- jommoisesta ei ole tapana enää +pinnalle palata. + +Toivolan hennon Hiltun kohtalo oli oikeastaan jo kypsä ensimmäisenä +yönä minkä tyttö oli huvilan kyökissä. Se odotti vain muodollista +täyttymistään, vaikkei tyttö siitä itse vielä mitään tiennyt. + + * * * * * + +Hiukan totuttuaan oli Hiltulla tietysti päivisin yhä enemmän +asiallistakin suhtautumista tähänkin elämään. Oli vielä aurinkoisia +kirkkaita päiviä, jotka sentään aina pitävät puolensa varsinkin nuorta +luonnonlasta vastaan. Auringon paistaessa huvila sai jonkinlaista eloa, +siinä ikäänkuin paljastui jonkinlainen elämänjärjestelmä siinäkin. +Huoneiden valoisa puhtaus, käytävien ja istutusten säännöllisyys +sopeutui noihin kahteen ihmiseen, rehtorskaan ja nuoreen-herraan, +niin että heidän olemassaolonsa parhaina hetkinä tuntui jotenkin +luontevalta. Hiltukin virkosi -- olihan hänellä vaistot. Hänen arka +katseensa osui joskus nuoreen-herraan, joka ei varmaankaan ollut +hänelle vihainen. Joskus Hiltua melkein hymyilytti jokin sen harppaus, +kun se avopäin liikuskeli puistossa. Ja kun se osui lähelle, oli +siinä toisenlainen sävy kuin rehtorskassa. Ja kun rehtorska lähti +kaupunkiin, tunsi Hiltu olonsa kevyemmäksi, vaikka semmoisesta +kevennyksestä kyllä tuli rangaistus pian. Sillä kun rehtorska sitten +hämyssä palasi, oli hänen ensimmäinen puheensa muistutus jostakin +laiminlyönnistä. Hän ei pysähtynyt sitä selittämään, hän vain meni ja +hääri ja puhui mennessään. Se kaikki kuului kaupungista paluuseen, eikä +siitä sen parempaa lepoa tullut enää sinä iltana. Niinkuin ei tullut +minään iltana. Sama voimakas henki se oli, joka asettui silmäluomien +alle uniajatuksia vartioimaan, niin ettei saanut muuta tajuta kuin +huvilan -- huvilaa oli seinien takana ja vielä katon päälläkin. Siellä +oli nuoren-herran huone. Mikähän se nuori-herra oikein oli? Se on +rehtorskan poika --. Sieltä kuului vielä hiiskumista. Millaista olisi, +jos rehtorska olisi poissa yön? Uskaltaisiko nuori-herra silloin nukkua +ylhäällä? -- ja hän Hiltu täällä keittiössä? Silloin olisi parempi +maata toisiaan lähempänä -- mutta ei sentään samassa huoneessa. + +Rehtorska ei suoranaisesti puhunut Hiltulle mitään matkalle lähdöstään. +Hän vain hääri ja päivitteli ja huusi usein nuorta-herraa avukseen. +Loppupuolella hän siinä tullessaan ja mennessään puheli, että "Hildu +tekee sitten niin ja Hildu laittaa sitten näin". Hiltu ei kuullut eikä +ymmärtänyt noista ohjeista suurtakaan osaa, mutta tällä lähtötouhulla +oli se hyvä puoli, ettei rehtorska muistanut moittia tyttöä sen hetken +töistä. + +Kun rehtorskan ylle sitten ilmestyi musta puku, tajusi Hiltukin, että +rehtorska lähtee jonnekin. Ulkona taivaalla oli epämääräinen outo +valaistus, joka ikäänkuin kuului rehtorskan mustaan pukuun. Rehtorska +itse väitti kuulleensa ukkosen jyrinää ja uskoi myrskyn olevan tulossa +-- hänellähän täytyi olla vastuksia. Iltapuolella kumminkin päivä +vakiintui leppeäksi, kun rehtorska vihdoin lähti. Nuori-herra lähti +hänen kanssansa. Kuinka -- jäikö Hiltu yksin? Ja kuinka pitkäksi aikaa? +Ei se ainakaan portilta palannut. + +Pitkiin aikoihin ei Hiltun mieli ollut niin paljoa liikahtanut kuin nyt +tämän elämänmuutoksen johdosta. Kun ei nuorta-herraa kuulunut, niin hän +jätti keittiön omin lupinsa ja nousi portille päin nautiskellen illan +virkistyneestä ilmasta. Hän näki huvilan alueineen semmoisena kuin se +oli ilman rehtorskaa. Hän uskalsi katsahtaa Pyhäjärven tummeneviin +saariin, vieläpä yli järven Pirkkalan puolelle. Järvenpinta näkyi +tänne rantapuiston latvojen ylitse ja välitse, se ikäänkuin pyrki +uhkaavasti jonnekin tämän kaiken alle, tuo mahtava vesimäärä, jommoista +hän ei ollut tottunut näkemään... Hän tunsi kaikki huvilan huoneet, +tiesi puuvajan ja kaivon, saunan ja laiturin -- jonka päässä uhkui +vihainen syvä vesi. Täällä oli kaikki tainnuttavan voimallista, ilman +rehtorskaakin. Täällä täytyi elää siihen tapaan kuin elettiin. Oli +tällä hetkellä ikäänkuin hänenkin voimansa yrittäisi nousta täällä +tarvittavaan määrään... Hän on jo ripillä käypä... Näinä iltoina on +ollut kirkas kuunpaiste. + +Syyspuolen ilta hievahti äkisti hämärämmäksi -- tästäkin illasta tulee +vielä oikea yö, jonka hän on täällä makaava. Mutta nuorta-herraa ei +kuulunut vieläkään. Hiltun mielessä käväisi kauhistava kuva, että +hänet on jätetty tänne yksin. Sen tunteen vallassa hän juoksi, samoin +elein kuin kotomäellä ennen, mutkaista käytävää alas keittiön eteen ja +siitä sisälle. Siellä hän vaistomaisesti toimitteli jotain rehtorskan +käskyjen mukaista -- kunnes nuoren-herran askeleet kuuluivat. Siis se +tuli kumminkin, eikä hän, Hiltu, jäänyt tänne yksin. Katsoi keittiön +ovesta sillä silmällä, kuin olisi ilmaissut iloaan rehtorskan lähdöstä +hänkin, nuori-herra. Tuntui jäävän saliin... Kuu teki nousua. Aterian +valmistaminen oli tällä kertaa Hiltusta varsin järjellistä, melkeinpä +viehättävää tointa. Saatuaan tarjottimen kuntoon hän lähti viemään sitä +saliin elähtyneenä jostakin -- siitä että tunsi toimiensa ainakin tänä +iltana hyvin kelpaavan nuorelle-herralle. + +Tuntiessaan äkisti hellän kosketuksen hartioillaan ja tunnettuaan kuka +siinä oli ei Hiltu tajunnut sitä miksikään pahaksi. Hermot värähtivät +niinkuin olisivat ne tällaista tiedottomasti odottaneet. Pääasiana tuli +nytkin mieleen, että he olivat kahden huvilassa ja että tämä tilanne +rakentui koko rehtorskan hankkimisajan jatkuneille viehättäville +enteille. Matka keittiön ovelta salin pöydän ääreen oli onnellisin +kohta. Se oli luonnon luomaa hiljaista, nousevaa onnen värinää, jonka +mahdollisuuden luonto oli sijoittanut ihmislapsiin kasvattaen sitä +samalla kuin lapsetkin kasvoivat. Kun se yritti toteutua, meni jotain +hajalle, että uutta voisi syntyä. Mutta aina eivät varttuneetkaan +ihmislapset kestä uuden syntymistä. + +Tältä Hiltulta tuli pian itku, ja kun hän lopulta pääsi keittiön +sängylle, ei hän tiennyt mitä hän itki. Lukemattomat siellä +entisyydessä kuullut sanat ja koetut vaikutelmat, jotka hiukankin +koskettivat tämän tapaista, ne kumpusivat esiin ja risteilivät tajussa +luoden kiireesti ehdotonta pohjaväriä jo virkoavalle tunteelle. Ja +pohjaväri pääsi pian niin vahvaksi, että se uhkasi sekoittaa kaiken. +Ruma ja kaunis kamppailivat hänen alttiissa pikku sielussaan koko yön. +Mutta vielä oli hänen hyvä olla, sittenkin, vuotavien kyyneleitten +takanakin. + + * * * * * + +Kuu paistoi tunti tunnilta läpi yön. Palvelustyttö makasi kyökissään +ja nuori-herra yläkerrassa omassa huoneessaan. He pysyivät vuoteissa +aamuun asti, mutta kummankin uni oli heikkoa ja vaihtelevaa; jatkuva +kuutamo ehti monta kertaa käydä heidän tajussaan niinkuin tahaton +harvinainen mietelmä, kun välillä jo rauennut silmä taas aukeni +puolivalveille. Ja pitkähkö väliuinahdus pyyhki aina pois edellisen +mietelmän; kuun loisto oli uusi, kun silmä jälleen raottui. Sen +sisällys vaihtui varjojenkin vaihtuessa, kunnes valkeneva aamu loihti +varjot ja koko sen yön olemattomaksi. + +Monenlaisia mielteitä ja ajatuksia olivat sekä Hiltu että Ragnar yön +mittaan kokeneet, mutta mitään uutta suuntaa ei vaaleneva aamu avannut. +Ei muuta kuin ne kaksi valtavaa tosiasiaa, että illalla oli tapahtunut +niinkuin oli tapahtunut ja että rehtorska oli ja tuli yhä olemaan +poissa, mahtavasti poissa. + +Hiltu nukkui vähät unensa enemmän ilta- ja keskiyöstä. Kun hän havaitsi +aamun valkenemisen, alkoi häntä painaa lähestyvän päivän murhe; sangen +varhain hän nousi ja puki ylleen entiset vaatteensa, vaikkei vielä +aikoihin ollut mitään kunnon tehtävää. Noina luonnottoman aikaisina +syysaamun hetkinä hän tunsi, että tämä yö oli takerruttanut hänet tähän +oloon ja ilmaan aivan toisin kuin monien viime päivien kummastelut. +Tämä oli kuin pitkä herpaiseva humaus, joka näin yhden yön tietämiin +kiidätti hänet kauas siitä, joka oli jatkunut eiliseen asti. Niin, +Ragnar -- Hiltu ajatteli hänen nimeäänkin. Hänhän kosketteli käsillään +minun ruumistani niin ja niin, pitkälti, ja voimakkaasti. Koskettelun +jälki Hiltun sielussa oli tukala ja suloinen yhtaikaa -- tukala ehkä +juuri sen vuoksi, että oudon vapautuksen sulo oli liian väkevä Hiltun +hintelälle sielulle ja ruumiille, ja että kaikkea hämmentämässä olivat +sekavat tietämiset, jotka olivat tietämättömyyttä hullummat ja siinneet +niistä inhimillisen raakuuden annoksista, joita jokainen Hiltun lainen +jo kehdosta lähtien, kenenkään sitä tarkoittamatta, saa silmillään ja +korvillaan vastaanottaa juopuneilta miehiltä ja elähtäneiltä ämmiltä. + +Aamu oli kumminkin jollakin tavoin iltaa vahvempi. Tyttö kyllä pelkäsi +nytkin, mutta hän kaipasi myöskin. Se oli uusi virkoava seikka, +joka oli johtava eteenpäin. Yläkerrassa nukkui huvilan nuori-herra, +outoääninen ja vieras olento, jota hän nyt ei olisi halunnut tavata, +mutta heränneen Hiltun uudistunut mieli ponnisteli urhoollisesti +säilyttääkseen näkyvissään sen ihmisen, joka eilen ehtoolla, vaikkakin +kompastellen, oli saapunut niin lähelle häntä. + +Eivät olleet suuria Ragnarinkaan nukkumiset tänä yönä. Sisäinen vaiva +oli hänelläkin, vaikka se olikin toisenlaista kuin entiset kamarin +yksinäisyydessä koetut vaivat. Hiltun kyyneleet puhuivat hänen +lapselliselle tajulleen kahta kieltä. Hän nautti niistä, koska hän +oli ne hyväilemällä aiheuttanut, ne olivat nuorukaisen ensimmäinen +lemmensaalis monien tuskallisten unelmien jälkeen. Mutta tämä +ensimmäinen askel unelmasta kosketukseen oli antanut unelmalle uuden +suunnan, entistä epämääräisemmän. Vaistot hakivat jo muutakin kuin +tyttöä. Alhaalla kyökissä ei ollut enää piika, vaan jokin suuri seikka. +Ragnarilla oli suhde Hiltuun, ja se Hiltu oli aivan toista kuin hiukan +kömpelö nuori piikatyttö. + +Pitkin yötä, milloin hän selvemmin havahtui, kiusasi häntä tuo +omituinen ristiriita, että hänen asiansa olivat suloisen hyvin, mutta +olivat samalla ikäänkuin liian hyvin. Kuutamoisen yön näennäinen +liikkumattomuus ikäänkuin siirsi siirtämistään jotakin jonnekin, tuon +hyvin kasvatetun nuoren-herran voimatta muuta kuin avuttomana katsella +tutulta vuoteeltaan, jonka sopi tietää hänestä enemmän kuin jonkun muun. + +Huonosti nukutun yön jälkeen vaikuttaa aamunkoin havaitseminen +nuoreen-herraan aivan toisin kuin sisäkköön. Valkeneva päivä saattaa +hänet pois yön kiihkeistä ajatuksista ajatuksettomuuden leppoisaan +tasapainoon. Viimeisenä ohenevana ajatuksena on se, että mamma on +poissa, ja niin ehtii saada syvää unta vielä tuntikausia ennenkuin uusi +vaiherikas elonpäivä alkaa. + + * * * * * + +Alkoi siis Ragnarille päivä, jona hän ei ollut läheskään entisellään, +ja niin se päivä saikin vallan odottamattoman sisällyksen. Heti kun +hän heräsi, ryntäsivät kaikki ympäristön olosuhteet -- niin silmin +näkyväiset kuin muuten tajuttavat -- ikäänkuin katsomaan, katsomaan +ja vähin ahdistelemaan. Oli ensin epämääräinen tuokio semmoista +vanhaa hyvää oloa, tutut esineet olivat huoneessa sillä tavoin kuin +mamma ne tahtoi. Mutta sitten humahtivat tajuun eilisen illan menot +edellytyksineen ... ja tämä oli aamua, aamupäivää. Ja alhaalla oli +tyttö. Sen nimi oli Hiltu. Se on nainen, hyvin nuori ja hoikka +naisenalku. Ja niin edelleen kaikki nuo vaikutelmat, joita eri aistit +olivat lyhyenä eilisillan hetkenä ehtineet siepata. Siinä oli imelää, +vakavaa, lämmintä -- ja kaikki palautui nyt aamuvalossa. + +Kun on edessä jotakin ankaraa mutta kovin viehättävää, niin on vielä +viehättävämpää lykkäytyä hiukan eteenpäin, odotella sitä viritystä, +jonka vaisto sanoo tulevan -- illalla kun taas on kuutamo. Mutta se +olotila on niinkuin jokin muukin huume, se vaatii aistimille nykyhetken +iloa, menneen ja tulevan unohtamista. + +Ragnarille selkisi, että hän pujahtaa kaupunkiin niin pian kuin sopii, +palatakseen iltahämyssä -- jollakin tavoin. Hän tiesi aamiaisen +odottavan häntä alhaalla salin pöydällä. Tytön on täytynyt se sinne +laittaa. Kyllä hän sieltä sitten pääsee edelleen, tyttöä näkemättä. + +Ragnarille oli outoa kävellä kaupunkiin ilman asiaa. Hän ei +oikeastaan tuntenut tätä enempää kuin mitään muutakaan kaupunkia. +Hän osasi kyllä siellä liikkua, sillä lapsesta pitäen hän oli käynyt +vieraisilla monissa tutuissa perheissä ja nyt tänä huvila-aikana käynyt +liikkeissäkin. Mutta kaupunki sinänsä, ilmiönä, oli hänelle vieras, se +ikäänkuin liittyi siihen suureen hiukan alhaiseen kansanluokkaan, jota +siellä käveli, koska ei voinut toisin olla, koska sitä semmoista kerran +oli olemassa. Ei Ragnar ollut koskaan tuota olemassaoloa pohtinut, hän +vain oli sen keskitse menossa jonnekin, pitkänä ja hienopiirteisenä, +tervehtien kunnioittavasti vanhoja herroja ja rouvia ja lehahtaen +hiukan punaiseksi, jos nämä pysähtyivät puhelemaan. Sellaisia +tovereitaan, joiden lastenkamarissa hän oli pienempänä sääntöjen mukaan +leikkinyt tai olisi voinut leikkiä, hän tervehti hymyillen hiukan +ivallisesti, niitä taas, joiden perheistä hän ei mitään tiennyt, +kylmästi nyökäten tai kaikkein mieluimmin lakkia nostaen. Ei häntä oltu +semmoiseen opetettu eikä se ollut teeskentelyäkään, se vain muuten +kuului kaupungilla liikkumiseen. + +Nyt hän tässä tilassaan näki itse kaupunginkin. Se ihan tuli vastaan +hänen laskeutuessaan harjulta vanhalle hautausmaalle. Se näytteli +kulmiaan, puistojaan ja penkkejään, niinkuin olisi kysellyt, että +mihin aiot kääntyä nyt, kun sinulla on niin hauskaa, paljon hauskempaa +kuin itse osaat käsittääkään. Tyttöhän jäi sinne huvilaan ja äitisi on +poissa; näin kauniilla päivänpaisteella hän kyllä viipyy siellä yli +sunnuntainkin. Missään tapauksessa hän ei palaa tänään eikä huomenna. +Tuolla menee kauppaneuvoksen Julia-täti kotiinsa päin kaupungilta. Ei +hän nähnyt sinua. Tuolla menee se ylioppilas, jonka nimestä et tiedä, +mutta jonka kerran Helsingissä näit yöllä liittyvän erään muhkean ja +mustakulmaisen naisen seuraan. Näin täällä aurinko paistaa siksi kunnes +ilta tulee. Tuolla vesikioskin luona istuu Murtomäki. + +Murtomäki oli suomalainen ylioppilas ja Ragnarin kurssitoveri. Mutta +muuten olisi ollut vaikea keksiä sellaista ulkonaista seikkaa, +jossa he eivät olisi olleet toistensa vastakohdat. Murtomäki oli +kotoisin jostain maaseudun syvyydestä; sieltä hän oli perinyt +lauhkean luontonsa, hyvän älynsä ja oivallisen sisäisen tasapainonsa. +Näki selvästi, että ne tosiaan olivat perittyjä aarteita. Hän ei +erityisesti pyrkinyt minnekään, mutta hänen keväisen elämänsä +tilanteet muodostuivat aina vaivattomasti hänen poikaluontonsa +ympärille. Tanssiaisissa nuori puhtoinen helsinkiläisneitonen kuiskasi +murteellisesti ääntäen toverilleen hänen nimeään ja oli kovin iloinen, +kun myöhemmin tuli hänelle esitellyksi tanssia varten; yhtä iloinen +kuin äitimuori kaukana maalla pojan saapuessa hänen majaansa tai +professori kertauksessa, kun nuorukainen erinomaisen tyylikkäästi +läpäisi jonkin kohdan, jossa tieteeseen sekaantui hiukan huumoria. + +Luonnonvoimille ei kukaan mitään mahda, ei siis Ragnar Palmeruskaan +Murtomäelle. Hänen ainoan kanssa Ragnarkin yritti olla läheinen ja +mutkaton; vaisu toveruuden vietti etsi tyydytystään. + +Jos hän nyt olisi ollut menossa äitinsä käskystä ostamaan +tiivistysvanua sisäakkunoita varten, ei hän kumminkaan olisi poikennut +Murtomäen seuraan; eihän hän ollut koskaan ilman asiallista syytä +toveriensa kanssa seurustellut. Mutta nyt tuntui Murtomäki olevan juuri +se, jota hän kaipasi, hyvin osunut sattuma tässä oudossa kaupunkiin +tulossa. Outous näyttäysi pian. Löfströmin Ella-täti tuli arvokkaasti +paarustaen Esplanaadia pitkin ja selvästi näki kauempaa, kuinka Ragnar +ensin seisahti ja sitten istuutui Murtomäen viereen. Mutta hän meni ohi +katsomatta ja ottamatta vastaan Ragnarin tervehdystä. Tämä teki ilkeän +vaikutuksen Ragnariin, niin että hän oli tavallista toverillisempi +Murtomäelle. Tämä puolestaan oli aina itsekseen ollut sitä mieltä, +että Palmerus on kyllä kunnon mies, mutta on kasvanut nurinkurisissa +oloissa. Murtomäki oli leppoisasti tyytyväinen, kun tapasi tutun. +Hänellä ei ollut mitään erikoista suunnitelmaa eikä hän odotellut +ketään. + +Heidän oli helppo keskustella yhteisistä opinnoistaan, ja Ragnarista +alkoi tämä istuminen tuntua vallan luonnolliselta. Heistä tulee +molemmista insinöörejä, ja kun siihen on päästy, mennään naimisiin. Hän +oli kuullut Murtomäkeä kiusoiteltavan jollain köyhällä maalaistytöllä. +Tietysti Murtomäki on halannut sitä ja suudellut... Oli hyvin +viehättävää näin puhella sen-ja-sen luennoista, pian alkavista töistä. +Kaikki oli kovin luontevaa... Siellä se on, huvila, jossa ei ymmärretä +näitä asioita. Me olemme miehiä, Murtomäki ja minä... + +Siitä nuorukaiset sitten nousivat ja lähtivät jonnekin, vaikkapa +Engströmiin. Siellä vanhoissa varjoisissa suojissa odottelivat paksut +pöytäliinat ja oviverhot vieraitaan -- ei ollut ketään näin aikaisin +päivällä. Käännyttiin ensin kassan ohi oikealle, sieltä jälleen +noustiin pari porrasta yhä peremmälle pieneen kodikkaaseen huoneeseen, +jossa yhdellä seinällä oli kookas peili ja toisella Lermontowin +"Demonia" esittävä puupiirros muhkeine slaavilaisine naiskuvineen. Oli +uneliaan hiljaista; saattoi hyvin kuulla, kuinka neiti tulla sipsutteli +pehmeätä mattoa myöten tänne päin, hypähti nuo pari askelmaa kevyesti, +niin että rinnat hievahtivat valkoisen puseron alla, ja seisahti siihen +nuorukaisten vaiheille. + +Ragnar oli kerran ollut Kämpissä äitinsä ja setänsä asessori +Palmeruksen kanssa ja toisen kerran keväällä Kappelissa äitinsä ja sen +tätinsä kanssa, jonka luona hän Helsingissä asui. Hän oli sattumalta +kuullut rehtorskan sanovan, että on hyvä viedä poikaa hiukan ulos ... +mutta sitä hyvyyttä ei Ragnar silloin ymmärtänyt, hänestä oli tuntunut +kauhean kankealta kummallakin kerralla. Viinuri oli niinkuin jokin +paha olento, jonka kanssa täytyi antautua tekemisiin, kun kerran tuli +ravintolaan... Tämä neiti täällä, kodikkaassa sopessa heidän kahden +kanssa, se oli vallan toista. Kun Murtomäki puhui neidille ruotsia, +tuli Ragnarin hyvä olla. Sitä hän ainakin osaa paremmin kuin Murtomäki. + +Yhä hauskemmalta tuntui, kun neiti sitten toi punssia, jota Murtomäki +oli tilannut. Nainen, vieläpä varsin uhkea ja tuuheatukkainen, +avaamassa punssipulloa tuossa lähellä, hänelle ja Murtomäelle... Näin +olivat muutamat pojat olleet kahdeksannella luokalla ja heidät oli +erotettu. + +-- Sinä et ole tainnut paljoa istua ulkona, sanoi Murtomäki, kun he +olivat maistaneet laseistaan. Ei hänkään ollut usein istunut, mutta +joskus näin sattumalta tuntui hauskalta. Kun on näin loman loppupuoli, +kesä mennyt vaiheineen ja pian taas työt alkavat. Oletko koko kesän +viettänyt huvilassasi? Siinähän se on lähellä tämän Manchesterin +hauskin kesäpaikkakin, Rosendaali. Kevätkesällä pidimme siellä kerran +aika hauskaa urheilujuhlien päättäjäisissä. Me tulimme purjehtien +Aitolahdelta muutamien neitosten kanssa... Yöllä oli tuuli laskenut, +aurinko oli korkealla kun saavuttiin kotiin. Sandströmi otti meistä +valokuvankin. + +Ragnar katseli kuvaa. Purjeveneessä istui hauskoissa asennoissa kaksi +nuorta neitosta kummallakin sylissään nukkuvan nuorukaisen pää. Poikien +tupsulakit olivat neitosten päässä. Kapean lahdelman vastarannalla +toimittivat muutamat naiset aamulypsyä lehmikarjassa... Ragnar ajatteli +omien kesäöittensä ujoja hetkiä, muisti Lempiä, jonka äiti oli ajanut +pois, muisti Hiltua ... ja tunsi samalla kiihkeätä halua, että tämä +seikkailu nyt nopeasti etenisi. Juuri kun punssin ensimmäinen hieno +värähdys tuntui hermoissa, soitti Murtomäki tarjoilijatarta tilatakseen +tupakkaa. -- Jos neiti toisi minullekin, pyysi Ragnar katsoen neitiä +silmiin ja samalla tarttuen lasiinsa. -- Olisihan siitä molemminkin +saatu, sanoi Murtomäki. -- Jaa, mutta nuori-herra tahtoo erikseen, +sanoi neiti niinkuin Ragnaria puolustellen. + +Kun neiti toi tupakat, alkoi Murtomäki tiedustella paria ylioppilasta, +oliko heitä täällä näkynyt. -- Ei ollut näkynyt, mutta neiti luuli +tietävänsä, että ne nykyisin tapaavat istua Seurahuoneella. + +Niin Ragnar hetki hetkeltä ikäänkuin kääriytyi tähän oloon. +Tottumattomana hän muutamasta lasista tuli siihen tilaan, että alkoi +töllistellä omaa sisäistä itseään niinkuin jotain erillistä olentoa. +Tuntui hyvältä, ihan kuin olisi jostakin kohtalokkaasta typeryyden +vaiheesta päässyt livahtamaan pois, ennenkuin kukaan oli typeryyttä +huomannut. Kuinka hävettäviä olivatkaan kaikki hänen tuskansa olleet. +Kuinka vahvalta tuntuikaan nyt koko oleminen. Ja mikä oli mamma ja +hänen tahtonsa? Tämä on Tamperetta... Tajunta pohti näitä itsekseen, +sillaikaa kun suu puhui toverin kanssa, mutta puheessakin nuo leppeät +taka-ajatukset tuntuivat pieninä välilauseina. + +Neiti kävi vielä pari kertaa heidän pöytänsä luona. He taisivat tilata +toisenkin punssipuoliskon. Viereiseen suojaan oli ilmestynyt pari +muutakin vierasta, päivä oli selvästi hievahtanut iltapuolelleen. +Ragnar huomasi istuvansa yksin, mutta samassa Murtomäki tuli. + +-- Nyt me menemme Seurahuoneelle syömään päivällistä. Sandström on +siellä kanssa, minä soitin. + +He kulkivat taas samaa pehmeätä mattoa kassan ohi ulos Kauppakadulle, +kirkkaaseen arkiseen ilmaan. Ragnar tunsi, että hän kyllä voisi +horjahdella, mutta ei kumminkaan horjahtele. Tuolla päin on Esplanaadi, +josta he päivemmällä tänne saapuivat. Nyt he lähtivät toisaalle päin. +Ragnar havaitsi, että Murtomäen vaatetus oli jollakin tavoin somempi +kuin hänen omansa... Mamma ei saa tästä mitään tietää. + + * * * * * + +Muuan entisyydestä tuttu seikka saapui kohtaamaan vähätietoista +Hiltua tänä päivänä, kun hän yksinään kamppaili tuossa suuressa +huvilassa, jota hän ei osannut pitää kotinaan. Hänellä oli jo parina +vuonna ilmennyt omituinen ajoittainen vaiva, joka ei ollut oikeata +sairauttakaan, koska hän varsin hyvin saattoi olla jalkeilla sen +tähden. Se meni aina ohitse, mutta kun hän parahiksi ehti unohtaa koko +asian, tuli se uudelleen ihan entisen kaltaisena kestäen taas aikansa. +Häntä hiukan huimasi sekä vuoroin vilutti ja lämmitti. Ei hän ollut +siitä koskaan mitään puhunut kenellekään; mitä semmoisesta puhumaan ja +mitä siihen olisi kukaan voinutkaan. + +Nyt se taas tuli puolenpäivän jälestä, kun hän ymmärsi, että +nuori-herra, Ragnar, oli lähtenyt kauemmaksi kotoa. + +Aamupäivä oli melkein ajatuksetonta jännitystä: milloin hän pakostakin +kohtaa Ragnarin ja mitä se hänelle sanoo? Hän laittoi aamiaisen +ajallansa, mutta ei mennyt kutsumaan; ei saanut mentyä, vaikka olisi +pitänyt. Jollakin vaistollaan hän odotti, että Ragnar tulee hänen +luoksensa tänne alas. Ei pyri koskettelemaan, vaan tulee hyvänä, +entistä vakavampana ja -- ikäänkuin viisaampana. Sitä hän odotti ja +pelkäsi. Sitten se tuli, mutta ei tullut kyökkiin, vaan meni saliin +ja ryhtyi aterioimaan. Hiltu pysyi paikoillaan kyökissä, odottaen +että Ragnar kilistäisi, niinkuin puuttuisi jotain pöydästä, vaikka +ei puuttunutkaan. Ei Ragnar tehnyt sitäkään. Syötyään hän meni ulos +päässään tuo ihmeellinen valkoinen tupsulakki, jota hän ei kotona +koskaan käyttänyt. Se herätti kyllä Hiltussa epäilystä, mutta hän ei +voinut käsittää, että Ragnar nyt olisi lähtenyt kauas kaupunkiin. +Katsomatta häntä, puhumatta mitään. Se ajatus toi kurkkuun kuivan palan +ja mieleen luonnottoman tunteen: jospa olen nähnyt unta. Ei, ei, onhan +rehtorska poissa. Hiltu lähti saliin korjaamaan aamiaispöytää liikkuen +kuin uhalla rohkeasti -- jos nuori-herra hyvinkin ehtii jo saliin, +ennenkuin hän sieltä poistuu. Ei tullut. Eikä tullut vielä sinäkään +aikana, kun hän kyökissä peseskeli astioita. Ihan tahallaan hän +kalisteli yhä lujempaa; jos olisi rehtorska ollut kotona, olisi hän jo +aikaa tullut torumaan. Nyt sai koloa sen kuin kapineet kestivät; vaikka +olisi rikki viskannut, ei olisi ketään tullut. + +Tämän tajutessaan tyttö äkkiä lakkasi työstä ja istahti sängylle. Ei +enää tullut mieleen uniepäilyksiä. Kyllä tämä on totta, kauhean totta. +Ragnar ei tullut enää hänen lähelleen. Kenties hän meni pois pitemmäksi +aikaa, ehkä siksi kunnes tietää rehtorskan palaavan. Hän ei tahdo olla +täällä minun kanssani. Ja jos hän ei tahdo, niin se on minun vikani ja +minä tein sen vian eilen ehtoolla. + +-- Mutta millä minä häntä vastaan rikoin? Silläkö, että itkin ja +karkasin tänne kyökkiin? Mutta tuntuihan minusta hyvältä tehdä niin. +Jos nuoriherra, Ragnar, silloin oli minulle hyvä, niin sillä tavallahan +minä puolestani olin hänelle hyvä. + +Hiltu muisti kuinka hän tuon oven takana tuossa välikön puolella oli +vastustanut, ja sitä muistaissaan tuntui hänestä vieläkin kuin olisi +hyväillyt Ragnaria. + +Tämä poikkeuksellinen tilanne, istua näin toimetonna keskellä päivää ja +vielä tällaisia hirveitä miettimässä, se yhä kiihoitti tytön mieltä. +Hän melkein värisi, kun hän _oikein_ ajatteli nuoren-herran nimeä, +jota ei kukaan ollut hänelle koskaan suoraan sanonut, mutta jonka hän +niin hyvin tiesi. Ragnar se on... Samassa tuntui väristys lisääntyvän +itsestään, ilman ajatusta. Päätä pyörrytti, ja vastustamattomasti hän +oikeni sängylle. Asia oli tuttu. Se kosketti entisyyteen ja samalla +hävisivät nykyisyyden yksityiskohdat. Mielenkäynti omituisesti +seisahti, niinkuin kaikki entinen ja tuleva olisi lakannut olemasta. +Ragnarit, rehtorskat, isät ja kotiolot, kaikki ne olivat hetkisen +täsmälleen yhtä vieraita ja yhtä kuolleita. Ei mikään kuvitelma voinut +suuntautua mihinkään niistä. He olisivat kaikki voineet tulla ovesta +sisään sillä hetkellä, eikä Toivolan Hiltu-tyttö olisi hievahtanutkaan. + +Kunnes hän pitkän tuokion päästä kohottautui puoliksi istualleen. +Kasvoissa oli hehkua ja koko ruumiskin tuntui lämpenevän. Uudelleen +hän ajatteli Ragnaria alkaen vähitellen tottua itse nimeenkin. Hän oli +näkevinään Ragnarin hymyilevänä ja vaiteliaana, semmoisena kuin se oli +täällä liikkunut rehtorskan aikana, varmaan jo silloinkin ajatellen +häntä, Hiltua... Mitä tämä nyt oikein on? Ragnarhan on minun kultani +ja minä olen Ragnarin heila -- voi voi, onko tämä nyt sitä? Kyllä se +sitä on, ei muuten sillä tavalla tehdä kuin Ragnar teki eilen ehtoolla. +Tämmöistäkö se on kaikilla? Hän muisti jotakin nuorta piikatyttöä, +jolla tiettiin olevan varma hyvä sulhanen, muisti hänen silmiensä +ilmettä, kun hän liikkui ihmisten parissa sunnuntaiehtoisin. Köyhiä +olivat muistot, mutta löytyipä sieltä vaan kauneuden pilkahdus avuksi +tälle hetkelle. + +Lievä kuume antoi yhä eloisuutta koko olemukseen. Ragnar palaa kyllä +vielä, tulee yksinään tuota tietä, niinkuin minä olen täällä yksinäni. +Sen pitemmälle ei tytön mielikuvitus mennyt, koska ei sielu muuta +kaivannut, kuin että Ragnar tulisi. Vaikkapa hän vain olisi tuolla +ylhäällä kamarissaan, niin olisi tämä talo kuin suljettu linna, johon +ei kukaan saavu. Rehtorskat ja ne muut pysyvät yhä kuolleina seikkoina +tytön ajatusten ulkopuolella, niinkuin he eivät ikinä voisi tulla +tänne, sitten kun kerran Ragnar on tullut. + +Hiltu nousi ja alkoi taas toimitella äsken keskeytyneitä töitään. +Hän teki tahallaan hiukan toisin kuin oli käsketty ja opetettu; se +viehätti kovasti, aivan kuin olisi itse ollut oma määrääjänsä. Hyräily +pyrki huulille, vaikka hyräilyssä paremmin huomasikin että ruumiissa +oli jotain erityistä. Saatuaan astiat kaappiin hän nousi yläkertaan +ja meni rohkeasti Ragnarin huoneeseen. Kas, täällähän olikin vielä +siivoamatta. Hiltu teki sen vallan toisella tavalla kuin koskaan +aikaisemmin. Kiirehtimättä hän liikuskeli huoneessa edestakaisin; jospa +Ragnar tulisi, ei hän sitä säikähtäisi. Hän istahti Ragnarin sängylle +ja lopulta oikaisi siihen painaen kasvonsa tyynyä vastaan. Nytkin +saisi Ragnar tulla; nyt juuri hän saisikin tulla ja löytää Hiltun +tästä. Tämän suloisempaa hyvää en hänelle voisi osoittaa, kuin että +jäisin tähän hänen tullessaan. Hän seisoisi ja katselisi, tai vaikkapa +koskettaisikin hartioitani. + +Lämmin puistatus tuntui koko olemuksessa; se oli kuin vilua, mutta +kumminkin lämmintä. Ragnar oli olevinaan jo siinä, taas tuo kumma +Ragnar, joka tämän pitkän ja ainoalaatuisen päivän kuluessa oli +kasvanut tytön tajuntaan, yhä selvemmäksi hahmoutuen, mitä kauemmin +tytön yksinoloa jatkui. Toistui tässäkin hintelässä tapauksessa tuo +ikuinen luonnonilmiö, kuvan muodostuminen... Kuva, se on sielun korkein +saalis noissa oloissa. Kuva, se ottaa ja antaa ensimmäiset syleilyt ja +suudelmatkin, silloin kun niitten aika alkaa. Kaikessa onnessa on kuva +tärkeä tekijä. Eikä kuva tarvitse paljon aineksia siitäkseen, kunhan +sitten on sielulla varaa siinnyttä ravita. + +Tytön kasvojen alla tuoksahti siisti tyyny nuorukaisen iholle. Hän +nousi, toimitteli vielä jotakin ja lähti taas; meni toiseen yläkerran +huoneeseen, vaikkei ollut mitään asiaakaan, ja seisahti siellä ikkunan +pieleen katselemaan ensikerran eläissään täältä sisältä Pyhäjärven +selkiä ja saaria. Vaikkei hän sitä joka hetki ajatellut, oli tämän +onnellisen oleskelun perustuksena yhäti se kuvitelma, että Ragnar tulee +ja että muita ei tule, ei koskaan. Onnen ehto on ajattelemattomuus, +eräänlainen sokeus. Se panee lempeän eläimenkin onnellisena nuolemaan +hoitajansa kättä vielä kun tämä kaikkine teurastusvehkeineen on +taluttamassa sitä teurastuspaikalle. + +Aika alkoi tulla pitkäksi. Olisihan niitä tainnut olla rehtorskan +määräämiä töitä, niin sanottuja välitöitä, mutta niihin tuntui nyt +luonnottomalta kajota. Itsehän Hiltu nyt paraiten tiesi mitä teki. +Tunnit kuluivat; oli jo selvästi iltapuoli. Hiltu meni ulos, seisoskeli +käytävällä, kiersi huvilaa, käväisi alhaalla laiturin luona ja +juoksi taas sisälle niinkuin jotain pakoon. Sisäilma tuntui paremmin +suojelevan sitä, mitä nyt oli suojattava. Voihan sisällä kierrellä +huoneesta huoneeseen, mielin määrin katsella ikkunoista ja vaikkapa +oikaista sängylle. + +Niin hän tekikin, kunnes silmä alkoi havaita hämärän. Oli siis tämä +päivä mennyt, pitkä, yksin vietetty onnellinen päivä, ja nyt Ragnar +varmaan pian tulee. + +Hiltu lähti taas ulos. Nyt hän hiljalleen käveli ylös huvilan portille +päin. Jos hän kauempaa huomaa Ragnarin tulevan, niin hän itseään +näyttämättä juoksahtaa takaisin sisälle, eikä tule esiin ennenkuin +Ragnar hakee hänet. + +Hän ehti portille asti, mutta silloin hän odottamatta kuulikin +äänekästä puhelua ja näki neljä nuorta miestä tulossa tänne päin. Hiltu +ei käsittänyt, että ne olisivat huvilaan tarkoittaneet, ennenkuin +selvästi kuuli Ragnarin äänen sanovan jotakin, jossa oli tuo tuttu sana +"flikkan". Silloin Hiltu lähti nopeasti takaisin alas kyökin eteen ja +siitä sisälle. Hän luuli huomanneensa, että joku noista neljästä lähti +juoksemaan hänen jälkeensä. Ragnar se ei kumminkaan ollut. + + * * * * * + +Kun rehtorivainaan ikivakiintuneessa huvilassa näin oli alkanut +järkkyä, niin jatkui sitä sitten myös. Mentiin kiihtyvää vauhtia, kun +kerran lähdettiin. Ei ollut tähän huvilaan sen olemassaolon aikana +vielä saapunut senkaltaista seuruetta kuin nyt tänä iltana: neljä +melkoisesti humaltunutta ylioppilasta ja niistä yksi rehtorivainaan +oma poika. Olisi ylivoimaista mielikuvituksen ponnistelua yrittää +kuvitella semmoista tilannetta, että rehtorska Palmerus olisi +äkkiarvaamatta palannut matkaltaan ja olisi nyt vastaanottamassa näitä +herroja, joista hän tuntisi ja tietäisi ainoastaan oman poikansa. +Ehkä sellainen tilanne kyllä hyvinkin selviäisi. Kolme lähtisi ja +yksi jäisi. Rehtorska on ymmärtäväinen ihminen; hän ehkä itkisi, +mutta hän käsittäisi hyvin, että hänen kultainen hieno poikansa on +sattumalta joutunut noiden hambuusien seuraan. Ja hän ymmärtäisi myös, +ettei tuommoinen tilapäinen kompastus, vaikka hetkeksi sotkeekin +tahdin, kuitenkaan kykene tahraamaan hänen poikansa taattua ydintä. +Tällä laajalla ymmärtämyksellään hän vain ympäröisi ainoan lapsensa +entistä turvallisemmin, pahin kääntyisi parhaaksi. -- Niin kyllä, +jollei nuorukaisella olisi muitakin johteita tähän kompastukseen kuin +paha sattuma. Mutta kaikeksi onneksi tapahtuukin aina vain niinkuin +tapahtuu, ilman vaihtoehtoja. + +Niinpä saapuvien herrojen hyvää tuulta ei mikään häirinnyt. Kyökin +ikkunasta tosin katselivat Hiltun suurentuneet silmät tuota +äkkiarvaamatonta ilmiötä, jonka suhteen hänellä oli täysi syy jälleen +tarkistaa havaintoaan, oliko se ehkä unta. Hänen katseensa ei kiintynyt +kehenkään yksityisesti, mutta koko ryhmä herätti hänessä kauhua, hän +ei osannut siihen millään tavalla suhtautua. Mitä tämä nyt on, joka +näin äkkiarvaamatta tulee kokopäiväisten aatosten ja pyörrytysten +jälkeen? Hän, nuori ja tottumaton tyttö, yksinään täällä, kun saapuu +tuommoinen joukko, jonka saapumisen tarkoitusta on mahdoton arvata. +Että Ragnar oli heidän joukossaan, se teki asian melkein pahemmaksi. +Ragnar oli kauempana nyt kuin äsken poissa ollessaan. Kaiken päivää +oli Ragnar ollut näkymättömissä, nyt häntä tuskin oli olemassakaan -- +kun kuva särkyi. Tuntui kuin kaikki edellä ollut olisi tähdännytkin +siihen, että Ragnaria eräänä iltana, juuri nyt, tuodaan kotiin pahasti +loukkaantuneena ja tajultaankin häiriintyneenä. Tai on semmoiseen nyt +juuri rientämässä ja hän, Hiltu, yksin näkee vaaran, mutta ei pääse +sanomaan. + +Koko päivänä Hiltu ei ollut itkenyt. Nyt hänen kasvonsa alkoivat +nytkähdellä ja vääntyä, niinkuin lapsen, joka pelkää outoa ihmistä. Hän +olisi mielellään paennut, tämä yö voi olla hänen turmionsa, jollei hän +pääse täältä pois. Mutta minne hän pakenisi? Tässä pimenevässä hämyssä +hänelle tuli sellainen mielikuva, ettei koko laajassa maailmassa ole +muita kuin nuo neljä olentoa, joille hän ei voi mitään sanoa. Ne ovat +kuin epäilyttäviä muukalaisia, jotka eivät ymmärrä tätä puhetta. + +Samassa häntä huimasi niin, että hänen taas oli oikaistava sängylle. +Hyvin kaukaa hän oli kuulevinaan kuinka vieraat nousivat yläkertaan +nuoren-herran huoneeseen ja alkoivat liikkua ja puhella siellä. Sitten +hänen tuli yhä parempi olla, hän suoristi kätensä ja ajatteli, että +näin tehdään silloin kun kuollaan. Kului hyvä tuokio. Hän tajusi, +kuinka Ragnar tuli huoneeseen ja mielevästi liikehtien lähestyi +vuodetta, mutta se ei häntä paljon liikuttanut, hänen oli niin hyvä +olla. Hän oli pyörtynyt, mutta hän tiesi kaikki mitä tapahtui. Ja +kaikki tuntui jollakin tavoin herttaiselta. + +Kun siis Ragnar hämärän vuoksi raapaisi tulta ja valaisi sänkyyn päin, +näytti hänestä siltä, kuin Hiltu hauskasti kujeilisi hänen kanssaan. +Sellainen päätelmä kelpasi hyvästi hänen humaltuneelle ajatukselleen. +Hiltu avasi silmiään ja hymyili hänelle heikosti niinkuin lapsi. +Ragnarin tuli sammui ja hän lähestyi sänkyä hapuillen käsillään tytön +selkää ja niskaa. Tämä tuntui tytöstä kovin hyvältä; hän yritti +hiljalleen nousta istumaan, mutta ei vähääkään vastustellut toisen +hyväilyjä. Humalan ja pimeän turvin Ragnar jatkoi pitelyään, ja +onnistui siinä nyt paljoa, paljoa paremmin kuin vuorokausi sitten. Hän +oli nyt kokeneempi mies. Hän oli tänään kuullut puhuttavan naisesta +enemmän ja viisaammin kuin koko iässään. Nainen oli aivan toista kuin +niissä kirjoissa esitettiin, joita rehtorska ovelasti oli asetellut +pojan saataviin. Aivan toiset seikat olivat naisessa pääasioita ja +ihanampia asioita. + +Hiltu oli tointunut, mutta joku osa hänen tahdostaan oli vieläkin +suloisesti lamassa. Eilisestä tuttu kuutamohämy antoi tuon äsken niin +oudon Ragnarin hetken ajan käydä oikeasta Ragnarista, kun hän vieressä +istuen painoi poskeaan tytön poskea vastaan ... niinkuin ollut päivä +olisi lyhentynyt olemattomaksi. Mutta onni oli lisännyt vaatimuksiaan +ajan pitkittyessä ja niitä oli mahdoton täyttää. Eihän voinut tehdä +olemattomiksi ylhäällä valaistussa kamarissa iloilevia tovereita, eikä +Ragnar liioin voinut palauttaa mieltänsä uusilta laajoilta ja kovin +viehättäviltä teiltä. Ragnarista päinvastoin tuntui, että kaikki oli +menossa niinkuin pitikin. Oli hauskaa, että ilta kului näin. Hänhän oli +niinkuin ihminen, joka on pitkän matkan juosta läähättänyt joittenkin +etenevien perässä ja lopulta heidät saavuttanut ja päässyt mukaan +ajoneuvoihin unohtamaan juoksun vaivat. + +Hyvin miesmäisesti Ragnar lopetti hyväilynsä, niinkuin se olisi +ollut vain joku tilapäinen luonteva asento, ja ilmoitti, että hänen +oikeastaan piti pyytää Hiltua toimittamaan heille kahvia tuonne ylös. +Siellä on kolme vierasta. Ne tulivat häntä saattamaan ja lähtevät pian. +Tytön yhteydessä ei Ragnar ajatellut kokopäiväistä poissaoloaan. Niin +voimakkaana päivänä ei nuorukainen ole "poissa" mistään, eikä se, joka +on päässyt mukaan, enää ajattele jääneitten uupumusta. Iloisena ja +Jumalaa kiittäen se, joka on päässyt pelastusveneeseen, katkoo niiden +sormet, jotka vielä vedestä laidalle haparoivat. + +Ragnar tunsi vahvaa kiintymystä tovereihinsa, kun hän välikössä +rappusia hapuillessaan taas selvemmin kuuli heidän puheenporinansa. +Hän tunsi kiintymystä koko elämään, kun hän sivumennen salin oven +aukeamasta näki nousevan kuutamon vinot valoläikät salin lattialla. +Itse kuuta hän ei nähnyt eikä sitä enää kaivannutkaan. + +Hiltu hiveli poskeaan niinkuin tehostaakseen vaivalloista ajatustaan. +Hän seisoskeli lattialla ja etsi tukea kuutamostakin, tukea tälle yhä +oudommalle tilalleen. Mutta kuutamo näytti tänä iltana suuntautuvan +muualle päin ja käsi, joka hiveli poskea, oli vain oma käsi, ei muuta. +Ragnar oli taas poissa -- jos häntä lie ollutkaan. Kyllä se äsken oli, +mutta -- nyt kuuluu taas ääntä ylhäältä, jonne minun pitää toimittaa +kahvia. + +Koko päivän Hiltu oli ollut yksin, vain Ragnarin kuva seuranaan; +sitten oli kuva ikäänkuin nauraen poistunut jättäen hänet aivan yksin; +nyt tuntui melkein siltä, kuin ei hän itsekään olisi ollut olemassa. +Siinä tilassa epätoivoinen hapuilu vähitellen alkaa; niinkuin kuoleva +alinomaa haluaa vaihtaa paikkaa, vaikka tuskat ovatkin laantuneet... +Olipa jotain tekemistä, kun piti ruveta kahvia laittamaan. Jäsenet +ryhtyivät tarmokkaasti häärimään; oli vallan hyvä, että puut ja vesikin +olivat lopussa, että niitäkin oli ensin noudettava. Oli ihan yhtäläistä +liikkua ulkona kuutamoisella polulla kuin sisälläkin, kaikki oli ihmeen +yhtäläistä... Ja niinkuin ruumis hapuili niin hapuili sielukin. Oli +muka hyvä odottaa sitä, kun vieraat poistuivat ja Ragnar jää ... ja +piti ajattelemalla ajatella sitä, että Ragnar oli äsken hyväillyt +häntä, ja kun vieraat lähtevät, niin hän varmaan tulee uudelleen. -- +Niin kai tuleekin ja saakin tulla, mutta entä sitten? Sielukin yritti +hapuilla erinomaisia, mutta kaikki oli yhtäläistä, yhtäläistä. Täytyi +vain liikkua. + +Kun Hiltu, tuotuaan ensin puita, sitten oli nousemassa kaivolta, näki +hän Ragnarin kiiruhtavan sisälle kellarista päin. Sitten seisoi Ragnar +välikön kaapilla ja otti sieltä joitakin laseja kiinnittämättä mitään +huomiota ohimenevään Hiltuun. Hiltu tuli kyökkiin ja kädet ja jalat +alkoivat tehdä tehtäviään kahvin laitossa; puoliälytöntä liikuskelua, +jota kumminkin täytyi tehdä, ei sen vuoksi, että oli käsketty, vaan +sen vuoksi, että siinä oli päämäärä, vaikkakin oljenkorren veroinen. +Yhtä täsmällisesti kuin kauan sitten, poistuneen rehtorskan aikoina, +ilmestyivät tarjottimelle kupit, kerma ja sokeri sillaikaa kun pannu +kiehui säädetyn aikansa. Ihan yhtäläistä, liikkumista vain oli sekin, +kun hän tarjottimineen nousi Ragnarin huoneeseen. Ja hyvin sopi tälle +kerralle sekin, mitä hän huoneessa näki: eri tahoilla outoja kasvoja, +pöydällä pullo laseineen ja ilma sakeana savua ja käsittämätöntä +puheenporinaa. Yksi puhui parastaikaa seisoen lasi kädessä. + +-- Siinä on ihana voima, uskokaa minua, olen tuntenut sen joka +solussani. Kansa, ilmiönä, ajatelkaa. Ei silti, kyllä minä aion +herrana pysyä, mutta narrina en aio olla, vaikka olin minä kerran +sitäkin, omassa pienessä elämässäni, äsh -- Mutta se on narri, joka +jonkun rakkaan ryhmäkunnan tähden kieltää selvän totuuden, vaikka +se totuus luontuu hyvin niin järkeen kuin tunteeseenkin. Minä olin +mukana soihtukulkueessa, se oli kuin luonnon voimaa. "Tää on viimeinen +taisto, marchons tous et demain -- jaa pojat: demain -- C'est la lutte +finale..." Tai vaikkapa vain, että "Santtu Piri pitkätukka parvekkeelta +huusi: ihramahat, pystynokat, nyt on aika uusi, tararapumpsilei", +niinkuin toverikunnan suurlakkokronikassa laulettiin. Sinäkös sen +laulun teit? + +-- Ei mutta tämäkö on neiti Hildeborg. + +Murtomäki keskeytti loilotuksensa, nousi seisomaan ja tarkasteli Hiltua. + +-- Ei, sehän on selvä Solveig, ihan ilmetty. Älkää pelätkö minua, en +minä ole herra, vaikka minulla on samanlainen häntäniekka lakki kuin +noilla toisillakin, minä annan sen teille, jos haluatte. -- Ei mutta +kuulkaa, Solveig, te näytätte kalpealta ja väsyneeltä, ottakaa tästä +hiukan punaviiniä; se on hyvää, rehtorskan parasta lajia. + +Hiltu oli tulossa poispäin, ja Murtomäki käveli hänen rinnallaan lasi +ojossa ja supisten hänelle hiljempää. -- Älkää pelätkö, me olemme samaa +kansanluokkaa, kyllä meidän vielä hyvin käy; ottakaa nyt hiukan, se +vahvistaa. Te olette Solveig; ette te tiedä, mitä se on, mutta se on +hyvin kaunista; ottakaa nyt vain. + +Hiltu tunsi horjuvansa. Edessä kulkeva lasi oli niinkuin jokin patsas, +johon tarttumalla voi pysyä pystyssä. Hän otti sen ja joi kiihkeästi +pohjaan asti; oli kuin hengen asia, että se tuli pian ja kaikki +juotua. Koko ajan hän tunsi käsivarren vyötäisillään. Kun hän antoi +lasin takaisin, kiristyi käsivarsi, mutta samassa toiset vaikenivat ja +Ragnar nousi seisomaan. Murtomäki palasi takaisin ja jatkoi äskeistä +puheluaan, jossa kuului Solveigia ja Hildeborgia. Sitten puhe muuttui +poljennolliseksi, niinkuin olisi virttä lukenut. Hiltu kuuli sen +laskeutuessaan alas portaita ja toisaalta tunnustellessaan viinin +vaikutusta, joka oli niinkuin hyvin läheistä kuiskutusta sekin, vaikka +äänetöntä ja sisältäpäin tulevaa. + +Ragnarin vieraista oli vain Murtomäki hänelle läheisempi, toiset kaksi +olivat vieraampia. Nämä kaksi olivat myöskin hillinneet humalaansa ja +pysyneet vähäpuheisina. Murtomäki sen sijaan oli jo Seurahuoneella +ryyppinyt huolettomasti ja tulomatkallakin kallistellut mukaan otetusta +pullosta. Hän vietti omaa juhlaansa, pitäen ikäänkuin kehyksinä noita +kolmea hyvin eriluontoista toveriaan, joita hänen juhlimisensa joskus +viehätti, joskus taas vieroitti -- kun hän lähenteli ujoa piikatyttöä +ja jaaritteli sille rehtorskan viineistä. Ragnar tunsi olevansa +siihen hiukan syypää, sillä hän oli aikaisemmin päivällä Murtomäelle +vihjaissut jotakin Hiltusta. Kun Murtomäki Hiltun poistuttua palasi +ovelta, kävi Ragnar häntä käsipuolesta, talutti pöydän ääreen ja sanoi +äänellä, jonka karskius oli hiukan outo vallitsevaan mielialaan nähden: +"Juo, poikani." -- "Hildeborg-Solveigin malja", huudahti Murtomäki +samanlaisella äänellä. Sitten hän hymähti ja istuutui. Hienon hieno +nolouden häive käväisi koko seurueen tajussa. + +Sandström, joka oli mukana kaikessa, mutta ei esillä missään, ymmärsi, +ettei tämä ilta heille toisi mitään lopullista hauskaa. Hän alkoi +toiselle toverilleen kahden kesken puhella lähdöstä. Kun Murtomäki +kuuli puhuttavan ajurin tilaamisesta, nousi hän jälleen lasi kädessä +ja lausahti: "Hyi hitossa, ajaa ajurilla kuutamossa -- vaikka: +vossikallinen polyteekkareita kuutamossa, sopiihan sekin." Hän liikehti +jälleen ovea kohti. + +-- Minne sinä menet? Älä nyt taas --. + +-- Minä menen pihalle, minä kaipaan kuutamoa ilman vossikkaa, vaikka +olenkin polyteekkari -- kuuta katsomaan, heh-heh -- lainaa sinä +kiikariasi. + +-- Katso omallasi vaan, kun et kyökkiin katso. Mitä sinä sillä lasilla +teet? + +-- Kysyykö mies, mitä lasilla tehdään? Minä tahdon skoolata kuun kanssa. + +Hän laskeutui jo portaita. Hänen muhkea baritoninsa kuului paremmin +alas kuin ylös, kun hän lauloi: Der Mond will schon sich zeigen in +seinem stillen Reigen -- + +Viini teki tehtäväänsä Hiltun suonissa. Kaikki oli edelleenkin +yhtäläistä, mutta ikäänkuin lämpöisempää ja pehmeämpää. Äskeiset ja +edessä olevat liikutukset ja tukaluudet olivat kyllä entisellään, eivät +ne mihinkään poistuneet; mutta ne lakkasivat koskemasta, ne vain olivat +siinä ympärillä niinkuin tyhjä ilmakehä. Hän huomasi hyräilevänsä +jotakin tähän hetkeen hyvin sopimatonta säveltä; mistä tulikin +sellainen rallatus mieleen. Tuntui melkein hyvältä sekin, että vieraat +vielä viipyivät. Ehkäpä hän saa mennä sinne toisen kerran yön kuluessa. +Nyt joku tulee laulaen alas. Kun ei laulaisi noin kovasti... + +Laulaja tuli, vaikeni ja haparoi kyökin ovea. Kaunis jalo neste välkkyi +taas sen lasissa. Hiltu otti nyt niinkuin äskenkin, toisen pitäessä +kättään hänen vyötäisillään. Niin kuljettiin sängylle istumaan. Hiltu +kuuli nuorukaisen kuiskauksen suloisena huminana. -- "Solveig, antakaa +minun suudella teitä, vain yhden kerran." -- Hiltu ei ollut myötä eikä +vastaan; hän tunsi mitä tapahtui, mutta hän ei ajatellut kuka sen teki. +Tämä oli kuin välttämätön läpikäytävä johonkin, jota vielä oli tuleva. + +Kyökin katossa riippui korkealla kattolamppu. Nuorukainen +kurkotteli juuri sitä sammuttaakseen, kun toiset jytisten tulivat +alas välikköön ja alkoivat selailla puhelinluetteloa. Hän luopui +sammutusyrityksistään, pusersi vielä tyttöä käsivarresta ja meni +toisten joukkoon. + +Toiset olivat tilanneet ajurin. Sen oli määrä olla täällä puolen tunnin +päästä. Oltiin taas menossa ylös, mutta Sandström otti Murtomäen +erikseen ja sanoi: "Palmerus ei kärsi, että sinä hakkailet tuota +piikaa. Se on kai itse siihen pihkassa, niin että anna olla --" Ragnar +näki keskustelun ja arvasi mitä se koski. Hän oli entistä iloisempi ja +vapaampi, kun taas oltiin kaikin ylhäällä. + +Murtomäki puolestaan tuli yhä hiljaisemmaksi ja nukahti viimein +siihen sohvankulmaan, missä istui. -- C'est la lutte finale, sanoi +Sandström ja koko seurueen oli kaikin puolin ikäänkuin vapaampi olla. +Keskusteltiin hyväntahtoisesti nukkuneesta ja sovittiin, että hän saa +maata yönsä siinä sohvalla, kun ei rehtorska kumminkaan aamulla voinut +saapua. + +Pullo loppui ja vieraat kuulostelivat, joko ajuri saapuisi. Mutta +Ragnar, joka aikaisemmin oli voinut pahoin ja sen jälkeen maistellut +varovasti, tunsi taas elpyvänsä ja voimakkaasti kiintyvänsä noihin +kahteen nuoreen mieheen. Hän pyysi heitä kohteliaasti istumaan ja +juoksahti itse alas luontevasti kuin tottunein isäntä. Yhtä luontevasti +hän puhutteli Hiltuakin pyytäen tätä noutamaan kellarista vielä yhden +pullon. Niitä on siellä perällä vasemmalla. + +Enempää puhumatta hän palasi takaisin, mutta ei mennytkään ylös, vaan +poikkesi kuun valaisemaan saliin ja asettui sinne istumaan lähelle +ikkunaa. Hän nautti suunnattomasti tästä hetkestä, jonka hän näin oli +itselleen varannut. Siellä Hiltu meni kellariin, ja Murtomäki, jota +kohtaan Ragnar nyt tunsi vastenmielisyyttä, hän nukkuu ylhäällä ja +toiset kaksi ovat tukevia miehiä, jotka eivät sieltä lähde. Hiltu ei +löydä kellarista pulloa; minä tiedän sen ja menen kohta sinne hänen +perässään. Jos Murtomäki on tyttöön kajonnut, kajoan minä häneen nyt +heti, kellarissa. Sinne ei kukaan tule... Vieraat lähtevät, ehkäpä +Murtomäkikin... Tästä pullosta ei ehditä juoda muuta kuin vähän... Kuu +paistaa kirkkaasti. Järven päällä on valoisa usva. Se näkyy puitten +välistä niinkuin vedenpinta muulloin. + +Hiukan väristen ja hyräillen jotain säveletöntä ääntä Ragnar lähti +ulos. Ylhäällä puuvajan edessä näkyi ajurin hevonen ja rattaat, mutta +miestä ei näkynyt. Tuntui niinkuin olisi pitänyt olla menemättä +kellariin, mutta hän meni kumminkin hilliten vaistomaisesti askeliaan. +Sieltä pilkahti lyhdyn valo ja kuului hiljaista voihketta. Pimeän +puolelta Ragnar näki, kuinka ajuri imi viiniä pullon suusta ja +kuullessaan lähestyvät askeleet nopeasti pisti sen manttelinsa +alle. Hiltu näytti itkevän ja pyrki pois työntäen etsimänsä pullon +Ragnarille. -- "Sisko tuli vastaani tossa kellarin edessä ja sanoi, +ettei hän oikein uskalla mennä pimeessä, ja minä sanoin, että kyllä +minä tulen sun kanssas." -- "Niin kai", sanoi Ragnar jyrkällä äänellä +ja seisoi paikoillaan, kunnes ajuri kömpi ulos hänen ohitsensa. Ulkona +ajuri hyvin luontevasti kysäisi, että täältäkö se kyyti oli tilattu. +Ragnar ei vastannut siihen mitään, vaan meni sisälle ajurin jäädessä +kyökin edustalle odottelemaan. Hiltu oli ilmeisesti itkien juossut +kyökkiin, mutta Ragnar ei tällä kertaa halunnut sinne katsoa. + +Tuntien jäsenissään ja ryhdissään aivan erikoista nyt juuri paisuvaa +voimaa hän tuli huoneeseensa, jossa Sandström ja Kivivaara jo olivat +hiukan pitkäksyneet hänen viipymistään. Luontevin liikkein hän ryhtyi +avaamaan pulloa ja sanoi: "Sain kun sainkin pahuksen. Tyttö ei +hankkinut löytää." + +Toiset huomasivat kumminkin, että Ragnarin mielessä liikkui jotakin, +jota heidän ei sopinut jakaa. Kivivaara, joka tähän asti oli vähimmin +puhunut, sanoi nyt, että tämä oli tarpeetonta hommaa isännän puolelta. +Kun yksi joukosta jo oli ojentunut, sopi heidänkin lähteä. Eiköhän se +ajurikin jo ala saapua. + +-- Kyllä se siellä jo norkailee, mutta odottakoon, sanoi Ragnar ja +tarttui rauhallisesti lasiinsa. Toisetkin maistoivat, mutta nousivat +samalla, Sandström ja Kivivaara, kaksi täyttä herrasmiestä, joille tämä +päivä ei ollut mikään erikoinen. Ilta oli kulunut täälläkin, niinkuin +se aina kului. Kun Ragnar viittasi vasta alussa olevaan pulloon, +viittasi Sandström puolestaan nukkuvaan Murtomäkeen ja huomautti, +että pullo kyllä on tarpeen, ennenkuin "huomisaamuna kansat on veljet +keskenään". + +Ragnar lähti heitä saattamaan portille asti ja palasi sieltä hitaasti +ikäänkuin voimiaan tunnustellen. Ensi kerran eläissään hänestä tuntui, +että hän on tämän talon isäntä, joka, piru vie, sai tehdä täällä mitä +tahtoi. Jo ulos asti hän oli tuntevinaan tytön itkun hytkeen. + +Mutta kun hän tuli välikköön, istui siinä Murtomäki puulaatikon +päällä ja paasasi, sopersi jotakin repaleiksi mennyttä filosofiaansa +olemattomalle kuulijalle. Sillä kyökin ovi oli kiinni. Ja vaikkapa +se tällä kertaa olisi aukikin ollut, eivät ne puheet olisi kuulijan +korvaan ottaneet. + +-- Tule ylös nukkumaan, että tyttökin pääsee rauhaan, sanoi Ragnar +hiukan tylysti -- niin että hän itsekin uskoi omaa ääntänsä. + +-- Minä lähden kaup-punkiin. + +-- Lähde sinne tai tule tänne, mutta älä siinä torku. + +Ragnar nousi portaitten puolitiehen ja jäi siihen kuuntelemaan. +Murtomäki ehkä huomasi tämän, tai saattoi olla huomaamattakin. Hetken +päästä hän kumminkin liikahti ja lähti ovea kohden yrittäen laulella +niin hyvin kuin taisi: -- Sua neito kaunis katselen -- likellä vettäsi +-- kuin kukka kaunis suloinen -- kuvastimessasi. + +Tämä sekasotku oli tarkoitettu hyvästijätöksi Solveigille. + +Tarpeellisen ajan odotettuaan Ragnar palasi takaisin alakertaan, +lukitsi ulko-oven ja meni sitten kyökkiin katsomaan tyttöä, joka siellä +oli. Äsken saavutettu voiman tunne viipyi jäsenissä. Hän ei epäröinyt +vähääkään. + + * * * * * + +Kun Hiltu, jätettyään Kallen ja nuoren-herran kellariin, pelosta +ja häpeästä itkien juoksi kyökkiin, oli hänellä vain yksi tuskan +jännittämä toivo: että vieraat pian lähtisivät. Sitten sai käydä kuinka +tahansa, kun hän oli kahden kesken Ragnarin kanssa. Ragnar oli nyt +kellarikohtauksen jäleltä kyllä oudon väkevä, mutta samalla ikäänkuin +entistä turvallisempi. + +Siellä Ragnar meni ohi kyökin oven. Tuleeko Kalle vielä sisälle? Ei +kuulu, ei voikaan kuulua. Kalle lakkeineen ja nappeineen on nyt poissa. +Kunpa menisivät toisetkin. + +Nyt lähdetään, nyt tullaan alas. Mutta vain kaksi, Ragnar kolmantena. +Ja ylhäältä ei kuulu mitään. Mitä vielä tulee? Hiljaisuus. + +Nyt lähtee ylhäältä kolmaskin, se sama, joka kävi täällä, Hiltu menee +ja salpaa kyökin lukon. Ei tänne, ennenkuin Ragnar tulee. Kunpa nyt +pian kaikki selviäisi. + +Jo tulee, koettaa ovea. Kun ei pääse, niin puhuu; puhuu laahustaen ja +välillä kiihtyen: + +-- Te olette kovasydäminen, neiti Hildeborg. Minä olisin vain ottanut +teitä kädestä ja kertonut teille lammaspaimenesta, joka paimensi +isänsä lampaita isänsä vainion perimmäisessä kolkassa, ja siellä hän +rakasti minua ja minä häntä -- en minä kurottanut korkealle, minä +olisin tyytynyt lammaspaimeneen ja minä sainkin hänet, saakeli soikoon, +mutta minä menetin hänet kans', sillä hän hurmaantui konttoristiin ja +hänestä tulee konttoristiskä tai ristiska -- huom. vokaalisointu. Muuan +kenraalintytär sanoi minulle kerran, että minä olen säädytön -- hän ei +tarkoittanut, että minä olisin uuanstendinen -- tästä te ette ymmärrä +mitään, sillä te ette ole päässyt korkeamman sivistyksen osallisuuteen, +mutta korkeamman siveyden te olette... + +Jaaha, siinäkö sinä tulet -- minä tässä lukon takaa tunnustan +rakkauttani neiti Hildeborgille -- en häneen, sillä hän on Solveig +vuohipaimen, mutta minä rakastin lammaspaimenta, joka hylkäsi minut... + +Aivan niin. Ragnar toimittaa sen pois ja me jäämme kahden. Nyt se +lähti, Ragnar seisoo ylhäällä portailla ei mene huoneeseensa asti. +Hiltu hiipi ovelle ja väänsi salvan auki. Hän vapisi. + +Ragnar sanoi katseltuaan tyttöä jonkun aikaa hyvin läheltä: "Älä +pelkää, vaikka se on sinun veljesi. Ei siitä mitään tule." + +Tyttö peitti kasvonsa, mutta ei sanonut mitään, eikä liioin +vastustellut Ragnarin hyväilyjä. Ei hän puuttunut siihenkään, kun +Ragnar nousi ja sammutti lampun. Pitkältä, pitkältä jatkui vielä +semmoista, jota ei vaisto noussut vastustamaan. Tällä, mitä nyt humisi +tajunnassa ja tuntui jäsenissä, ei enää ollut mitään yhteistä sen +kanssa, mitä olivat naljailleet juopuneet miehet ja elähtäneet ämmät. +Tämä oli ennen tietämätöntä, tätä oli vain nyt, kun Ragnar vihdoinkin +oli tullut eikä enää menisi. + +Ja kun vihdoin viimein Ragnar teki ensimmäisen hyvin vähäisen teon, +joka havahdutti vaistot vastarintaan, niin ei tilanne siitäkään +muuttunut, se vain vahveni. + +Yön tunnit kuluvat, läheisen illan tapaukset etääntyvät entisyydeksi. + + * * * * * + +Tunnit ovat kuluneet ja iltayön äänet etääntyneet. Kuun paiste +on valkoista ja kirkasta. Vaikka se ei osukaan suoraan kyökkiin, +on huoneessa kumminkin niin valoisaa, että ihmishahmot selvästi +erottuvat -- nuo kohtalon toisiinsa takerruttamat ihmishahmot. Yhdessä +vaienneitten äänien kanssa on ajan hetkiltä aivan olemattomiin kadonnut +se ominaisuus, jota merkitään päiväyksellä. Eikä ole heidän kummankaan +tajussa liioin mitään ajallisen asiallista. Siellä vallitsee puhdas +kiihtynyt luonnontila. + +Tuo ihmeellinen tila, yksi elämän pimentopuolen valtailmiöitä, joka on +pitänyt narrinaan tyhmiä ja viisaita, vääriä ja vanhurskaita, nöyriä ja +kopeita, ja jota vastaan asetettuina ihmisten juhlallisimmat asenteet +käyvät naurettaviksi. Jossa ihmiset vissin rajan yli mentyään eivät +enää ole puhtaita eivätkä riettaita, he vain huohottaen toteuttavat +jatkuvaa kohtaloketjua, kunnes hetken mentyä järki hymähtelyineen ja +jaloine päätöksineen saa luvan koteutua. Niinkuin siivooja palatsiin +juhlan päätyttyä. + +Nuorukainen ja neito ovat juuri tulemaisillaan mieheksi ja naiseksi. +Toisen taivuttelu ja toisen vastustelu ovat samaa kiihkeätä pyrkimystä. +-- Älä pelkää, minä nain sinut, sopertaa toisen suu toisen korvaan +typerän, tarpeettoman vakuutuksen. Silmät suljettuina, voimat +menehtymäisillään toinen kumminkin vastustaa viimeiseen asti, syleilee +kiihkeästi ja vastustaa ... vieläkin... + +Kohtalo tekee karkean kujeen. Kyökin ikkunaan koputetaan voimakkaasti, +ja ruudun takana näkyy miehen pää. Kaikki luhistuu sopimattomasti, +rumasti, ilkeästi... Äskeinen ihon tuoksu tympäisee silmänräpäyksessä, +ja vastustajalta katoo kuin poikki leikaten kaikki vastustamisen aihe. +Ragnar hiipii kyökistä välikköön, astuu muutamia askelia sisälle päin, +viivyttelee ja palaa sitten ovelle kysymään: "Ken siellä." + +-- Anna minun sittenkin nukkua sohvallasi, en minä viitsinyt kävellä +kaupunkiin, minä olen niin pirusti väsyksissä ja janottaa. + +Nuo kolme ovat taas saman katon alla. Kahden mielessä on kalsea, valju +aamupuolen tuntu. Ragnar ei ole ollenkaan suutuksissaan Murtomäelle, +ei kenellekään eikä millekään. Häntäkin unettaa, mutta toisaalta ei +nukkuminenkaan tunnu luontevalta. Murtomäki nukkuu heti kun saa vettä +ja pääsee äskeiseen sohvaansa. Ragnar istuu tylsästi tuijotellen +vuoteellaan. On vielä olevinaan mielessä niinkuin pienen pieniä hurman +rippeitä. Sitten hänkin nukkuu. + +Kolmas siellä alhaalla ei tiedä nukkuuko hän vai valvoo. Hän on niillä +tiloillaan, joille äsken jäi, silmät vieläkin suljettuina. Hän ei +ajattele mitään, mutta vaisto odottaa, että keskeytyksen jälestä tulisi +hiljaisuus, palaisi se joka äsken lähti. Jostain tietoisuuden uumenista +sanotaan, että kaikki on lopussa kun on tapahtunut se, mitä oli +tapahtumaisillaan. Mutta sen täytyy tapahtua loppuun asti. Minä en saa +tästä hievahtaa enkä avata silmiäni. Niin kauan on elämistä kuin jatkuu +tätä tässä. Kyllä minä jaksan odottaa. Nyt on yö, ei tule rehtorska, +ei mennä tutkimaan kellariin; ei tule kukaan sanomaan, että olen juonut +viiniä, että olen Ragnarin morsian. On kaikki hyvin tässä näin. On jo +kauan ollut hiljaista; miksei jo kuulu hiipimistä? Minä olen morsian ja +lepään tässä hiljaa. + +Hiltu oli odottanut päivän, nyt hän sai odottaa yön. Ja niinkuin +päivällä odotus oli kasvattanut kuvan, niin kasvatti nyt öinen odotus +vielä vahvemman kuvan. Odottaminen ei nyt merkinnyt aikaa, se merkitsi +sitä, että jokin, joka jo oli peruuttamattomasti olemassa, ei vielä +vaikuttanut. Ei voinut kuvitella, että tämä yö enää muuttuisi päiväksi. + +Niin kumminkin tapahtui ulkona luonnossa. Kuun valo käy valjummaksi, +mutta sittenkin on niinkuin näköisämpää. Piikatyttö istuu kyökin +sängyssä puku ja hiukset epäjärjestyksessä, katse haaleana. Hän nousee +kuin unissakävijä, lähtee siinä asussa, missä on, ulos ovesta ja hiipii +hiljaa yläkertaan. Päässä jyskyttää ja sydänalassa läikähtelee, mutta +kumminkin hän hyvin tarkkaavasti kuuntelee oven takana. Sieltä kuuluu +kahden hengitys eikä ole epäilystäkään, että he molemmat nukkuvat. +Tekisi mieli oikaista siihen oven eteen, sulkea silmänsä ja uskoa, että +on tullut se, jota odotti tähän uupumukseen asti. + +Taas oli Hiltu aivan yksin. Ja niinkuin kadonnut kuva oli ollut +vahvempi yön hetkinä odottaessa, niin oli yksinäisyys myös masentavampi +nyt aamun sarastaessa. Hän asteli portaita hitaasti ja enää +piittaamatta vaikka olisi jalanääni kuulunutkin, asteli, seisahteli -- +ja huokaili -- niinkuin lukemattomat hänen osasisarensa, rotevammat ja +koulutetummatkin, ovat kukin elämänsä vuosina tehneet. + +Tiesi mitä olisi tapahtunut jo tänä aamuhetkenä, jollei hän olisi +ollut niin äärettömän väsynyt. Huomisen päivän aavistus seisoi jossain +lähimailla selvänä mutta ikäänkuin asiaankuulumattomana. Uni oli nyt +enempi kuin mikään muu. + +Kaikki kolme nukkuvat. Aamun valjetessa unen lukemattomat tekijät +pitävät sekavaa ja kiihkeätä häärinäänsä kolmen hengen uumenissa. + + * * * * * + +Kun sitä oli siellä jatkunut mittaamattoman ajan, kuun ja auringon +kiertyessä, toisen pois ja toisen esiin, alettiin heräillä. Ensin +heräsi se, joka oli ensin nukkunutkin, Murtomäki. Hänen silmänsä +aukenivat, pää kohosi, ja tuhat seikkaa lehahti mieleen sanomaan, +kuinka asiat taaskin olivat. Ainakin se tärkeä asia, jota varten hän +oli kaupunkiin tullut, oli vielä toimittamatta. Hän oli jättänyt sen +tähän päivään ryhtyäkseen siihen heti aamusta, virkein mielin. + +Hän nousi istualleen, antoi harittavan katseensa todeta, että kello +oli seitsemän, ja ymmärsi, ettei unen jatkumisesta enää tullut mitään. +Lohdullinen auringonvalo ikäänkuin viittoi kaupunkiin päin, pitkin +viehkeätä Pyynikin tietä, avarampaan oloon, pois tästä komerosta. + +Ragnarkin heräsi vieraansa ähkäyksiin ja liikkeisiin. Ensi hetkessä +tuntui hänestäkin kovin oudolta tämä ympäristö, niin tuttu kuin se +olikin. Tuntui siltä, kuin hän olisi hyvin törkeästi laiminlyönyt +jonkin näihin esineisiin kuuluvan seikan, ja nyt olisi edessä tilinteon +hetki. Sinne tänne toikkaroiva Murtomäki oli kuin laiminlyönnin +kiusallinen merkki. Tuli mieleen eilinen kohtaus vesikioskin luona... + +-- Missähän minun lakkini on, köhisi Murtomäki. + +Ragnar ei osannut muuta kuin jotakin urahtaa. Silmä pyrki taas +untumaan, mutta seurasi kumminkin Murtomäen hommia, aina siihen asti, +kunnes tämä hätäisesti nyökäten lähti ulos. Portaista kuuluivat hänen +etenevät askeleensa, sitten oven käynti ja sitten hiljaisuus, jota +Ragnarin korva jäi kuuntelemaan. Ajatus sai selville, että tämä päivä +kumminkin vasta on lauantai; sillä viime yö oli nyt juuri tämä yö ja +sitä ennen oli se ensimmäinen yö. Ja nyt ei ole mitään muuta kuin tämä +oleminen tässä näin, suonten tykyttäessä. + +Kun Ragnar tämän jälkeen heräsi, osoitti kello kovin kummallista +aikamäärää: puolta kahta. Taas oli ajateltava, että tämä on lauantai; +oli tapahtunut mitä tahansa, mutta lauantai tämä on... Tuossa istui +Sandström ja tuossa Kivivaara, tuolien jalat ikäänkuin kuvastelevat +vielä heidän jalkojaan. Mutta milloin he oikein täällä olivat, kun +kello nyt on puoli kaksi, ja siitäkin on kauan kun Murtomäki lähti? +Ragnar ei ollut milloinkaan ennen tällä tavoin herännyt. Hän oli ollut +mukana jokaisen tähänastisen elinpäivänsä nousussa. + +Hetken päästä iski mieleen, että äiti _voi_ jo tulla kotiin tänä +iltana. Hän huomasi aloitetun viinipullon ja kätki sen nopeasti +vaatekomeron perimpään nurkkaan. Sitten hän jäi tuijottamaan ulos +luonnottoman laimeaan iltapäivän valaistukseen, niinkuin olisi jotain +harkinnut. Mutta ajatus ei liikkunut, se vain katseli asiaa siihen +kajoomatta, Hiltun asiaa... Se totesi ääriviivat: kello tulee kaksi +nyt, ja joskus yöllä se jäi kyökkiin. Huima taipale, joka yhä jatkuu +tällä hetkellä. Ja etäällä ollut äiti voi olla tulossa sitä kohden. + +Ragnar laskeutui alas saliin, jossa tuntikausia seissyt ateria häntä +odotti. Kyökistä ei kuulunut hiiskaustakaan; kaikkialla vain viipyi tuo +salaperäinen iltapäivän valaistus niinkuin katkeamaton jatko viime yön +lopputapauksiin. Tuntui siltä kuin Hiltukin olisi kyökissä vielä ihan +samalla tavoin kuin hän sen sinne jätti Murtomäen lyödessä ikkunaan. +Niinkuin ei kukaan eikä mikään olisi tavallisella tavalla nukkunutkaan, +vaan muuten siirrähtänyt ajassa sieltä tänne. + +Syötyään Ragnar palasi huoneeseensa ja asettui sohvalle nauttimaan +miellyttävästä sameudestaan. Murtomäen aiheuttama kiusallinen +loppuhäiriö unohtui, mieli muisteli vain niitä hurman hetkiä, joina hän +vähääkään epäröimättä ja vastusta kokematta oli ihan lihaksillaankin +hallinnut ja vallinnut tuota vapisevaa tyttölasta. Tytön on nytkin +tultava tänne siivoomaan huonetta... Mutta kello on puoli kolme, +ja puoli viisi tulee juna. Minä en mene pysäkille, koska hän sanoi +tulevansa joko lauantaina _tai_ sunnuntaina. + +Outo iltapäivä tuli hetki hetkeltä yhä tutummaksi. Sekin jännittyneenä +kuulosteli missä rehtorska tällä hetkellä mahtoi olla, ja toisaalta +hartaasti yhtyi niihin paisuviin kuvitelmiin, että kun ratkaisevat +iltatunnit on sivuutettu, tulee pitkä kallis yö, josta ovat kaukana +Murtomäet, ajurit ja muut. Mielikuvitus ei vielä kajonnut yön +yksityiskohtiin, se odotti. Se loi jonnekin epämääräisen etäälle +rehtorskan hahmon, tuijotti siihen ja odotti, hyvin tietäen, ettei +hahmo lähesty. Tunnit kuluivat. Kello osoitti jo sitä aikaa, jolloin +pysäkiltä hyvin sopi olla kotona, mutta vieläkin sai kulua yksi tunti, +täsmälleen yksi tunti. + + * * * * * + +Niin tuli kello kuusi eikä ketään ollut saapunut. Asia oli varma: +ketään ei tarvinnut odottaa ennen kuin huomenna, sunnuntaina +iltapuolella. + +Kokonainen varma vuorokausi oli siis vielä edessä. Voimakas +vapautuksen tunne sykähytti sameana ollutta mieltä. Oli hurmaavaa +jälleen hillittömin mielikuvin yltyä odottelemaan hämärän ja kuutamon +tuloa tänä uutena iltana, jonka jo pelkäsi menettäneensä. Ei hän +enää lähtisi kaupunkiin eikä kuljettaisi tänne nuorukaisia, joiden +nopeasti etääntynyt muistokin tällä hetkellä tuntui vastenmieliseltä. +Erityisesti tympäisi se muiston kohta, kuinka Murtomäki oli puhutellut +ja käsitellyt tyttöä. "Samaa kansanluokkaa" -- Ragnar ei voinut olla +tajuamatta, että noissa sanoissa oli hitunen äitelää totuutta. Ja +kun ajatukset sinne päin eksyivät, niin ne alkoivat löytää pieniä +tympeyden vivahduksia Hiltuakin kohtaan. Oli nopeasti turvauduttava +ajattelemattomuuteen. + +Kas, mitkä sanat hän olikaan sanonut Hiltun korvaan suljetuin silmin ja +kuiskaavin äänin juuri hetkeä ennen kuin Murtomäki kolkutti. "Minä nain +sinut." -- Ragnar toisti nuo sanat hiljaa itsekseen samalla kiihkolla, +jolla hän viime yönä ne kuiskasi. Niiden suhdaton luonnottomuus hiveli +vieläkin koko olemusta niinkuin kuumin hekkuma, niinkuin jokin suloinen +petomaisuus, jota oli päässyt harjoittamaan. Hän kuvitteli noilla +sanoilla tunkeutuneensa sisälle tytön korvasta ja vallanneensa hänet +peruuttamattomasti, niin ettei tyttö enää voi tulla entiselleen. + +Tuolla se nytkin on alhaalla ja minä täällä. Antaa ajan kulua ja pimeän +tulla... Kun äiti joskus huomenna tulee kotiin, tapahtuu jotakin, mutta +äiti ei näe muuta kuin mitä on hänen silmiensä edessä -- ja sitten +minä lähdenkin jo täältä; tulee aika, jolloin Hiltukaan ei enää ole +meillä (se ajatus ei tuntunut ikävältä)... Pahinta on viini, mutta +vielä minä sen ehdin. Kun siihen kerran on kajottu, niin voinhan ottaa +yksiksenikin. Yö on edessä. + +Hän nousi ja kaatoi lasiin puolipimeässä. Samassa hän muisti viimeöisen +ajurin ja pysähtyi miettimään. Hän ei halunnut sitä asiaa selvästi +ajatella, mutta häntä kumminkin ilahutti, kun hän ymmärsi, että tyttö +sen johdosta yhä pelkäsi ja varmaan vielä tänäänkin halusi lähestyä +häntä kuiskatakseen hänelle pyynnön, jota ei viime yönä ollut saanut +sanotuksi: ettei asiasta rehtorskalle mitään puhuttaisi. Ragnar lojui +sohvalla näitä ajatellen. Siinä hän samalla ajatteli toisenkin asian: +missä hän tänä iltana oleskelisi Hiltun kanssa. Hän päätti olla +täällä ylhäällä omassa huoneessaan. Oli jotain kiihoittavaa siinäkin +ajatuksessa, että poika tuo tytön huoneeseensa. Niinkuin jonkin +harvinaisen elävän, jonka on saanut kiinni. + +Jos en mene alas, on Hiltun tultava tänne. Loikoilen täällä hämärissä. +Tulee hetki, jona hänen askeleensa lähestyvät tuota ovea. Ja kun hän +tulee, tulee hän halunsa ajamana... + +Niin ei kumminkaan enää tapahtunut. Alhaalla ei tähän aikaan enää +ollut entistä Hiltua. Siellä kyllä hengitti muuan nopeasti vanhentuva +olento, mutta jos ken olisi päässyt häntä läheltä ja rauhallisesti +katselemaan, olisi hän havainnut, että tyttö jo oli tästä maailmasta +irtautumassa. Sameasta aamusta alkaen pitkin päivää jokin näkymätön +seikka hänessä ja hänen ympärillään yhä kasvoi, hänen itsensä yhä +heikentyessä. Ajatus yritti joka silmänräpäys tarttua johonkin, +mutta kimmahti aina takaisin, niinkuin olisi koskettanut veristä +hiertymää. Olemuksen pohjalla tykytti vaisto, uupumuksen luonnottomasti +herkistämänä, sanattomalla tavallaan lähestyviä tosiasioita: Kun +semmoisella vaistolla ei ole sanoja eikä käsitteitä, ei se siis voi +_puhua_ kuolemastakaan. Sen ilmoitusta voisi verrata tuoksuun, jonka +sielu tuntee. + +Lienee niin, että lähestyvä kuolema useimmissa tapauksissa lähettää +valittuunsa samantapaiset heijastelut, vaikka ne paremmin huomataan +sairasvuoteen ääressä. Ja samaan tapaan kai eloon jäävätkin useimmiten +suhtautuvat siihen, joka lähtee. Hoidellaan ja lääkitään vielä, vaikka +hyvin jo tiedetään, että loppu on alkanut. Vasta kamppailun kiihtyessä +mieluummin poistutaan. Kuolinvuoteen ääressä esitetään usein harrasta +teeskentelyä. + +Ragnar otti vielä toisen lasin ja kolmannenkin, ennenkuin hän +odotukseen kyllästyneenä vihdoin lähti alas. + +Hän tapasi Hiltun astioita kuivaamassa. Hän hymyili jollakin tavoin +äänen sanoessa tytölle: + +-- Eikös neiti tänään aio ollenkaan siivota herran huonetta. + +Se oli olevinaan viehkeä sukkeluus. Niin sanat rappeutuvat mielen +mukana. + +Hiltu laski astian ja liinan kädestään ja lähti sanaa sanomatta +yläkertaan. Ragnar ei ollut mistään millänsäkään. Hän lähti perässä, +hitain, laimein askelin, yritellen hyräilyä. Kamarissa hän istahti +sohvalle katselemaan tytön toimia. Tyttö laittoi ensin sijan +päiväkuntoon ja alkoi sitten järjestää pesupöytää. Otti siitä mitä oli +ottamista ja Ragnariin katsomatta lähti viemään niitä alas. Ragnar +käsitti hyvin, että tytön oli juuri niin tehtävä ja että hän vielä +palaisi saattamaan puhdasta vettä, mutta sittenkin häntä jokin vaivasi. +Hän nousi ja joi vielä yhden lasin tytön poissa ollessa. + +Tyttö tuli ja laski vesikannun pesupöydälle. Sitten hän katsoi +ympärilleen, ennenkuin lähti. -- Ragnar näki, ettei tyttö viivytellyt +hänen tähtensä. Nyt oli jotain kiusallista mukana. + +-- No tule nyt toivottamaan hyvää huomenta, olenhan äsken noussut. Ja +kertomaan kuinka sinulta on yö mennyt. + +Samalla Ragnar siirrähti sohvalla niinkuin olisi tilaa tehnyt. Ei +sujunut, tyttö meni. Ragnar ehti eteen, otti tyttöä käsivarsista ja +hymyili semmoista hymyä, joka jokaista naista luonnostaan ilettää; +sillä sellainen hymy tulee mieheltä aina silloin, kun olisi aihetta +johonkin aivan muuhun kuin hymyyn ja laihaan leikinlaskuun. + +Ragnar sai tytön viereensä sohvalle, mutta hän tunsi alusta alkaen, +että siinä oli nyt aivan toinen olento kuin tähän asti. Tämän +vastustelu oli toista lajia: se ei hurmannut, vaan vieroitti. Se pyrki +todella pois ja oli ennen pitkää pääseväkin. Ainoa, mikä Ragnaria +tyydytti, oli se tietoisuus, että pitkä häiriintymätön yö joka +tapauksessa oli edessä. + +Sanoipa Ragnar nyt mitä sanoja hyvänsä, kaikki ne olivat tehottomia jo +ennen kuin tulivat äännetyiksi. "Onko sinulla kiirettä?" -- "Joko sinun +täytyy mennä?" -- "Ole nyt minun kanssani." -- "Otatkos viiniä?" + +Ei vastausta mihinkään, vain kiusaantunutta oloa ja pyrkimystä pois. + +Tytön mentyä oli Ragnarin olo jossain suhteessa entisellään. Hän +nimittäin oleskeli huoneessaan ja tarkkaili korvallaan ja arvelullaan, +mitä kyökissä tapahtui. Hän katsoi kelloa ja maistoi pullosta. Oli +hauska olla muutenkin. Tyttö kumminkin _oli_ siellä kyökissä. + +Taaskin siirrytään illasta yöhön -- viimeiseen yöhön. Rehtorivainaan +huvilassa ei nukuta tänäkään yönä. + +Samaan tapaan kuin illalla äitinsä tuloa, odottaa Ragnar nyt uutta +lähtöään alakertaan, pitkittäen aikaa tunnista tuntiin, että yö oikein +vakiintuisi ja tyttö ehkä asettuisi makuulle. Hän maistelee pullon +vähiin päin ja kokee viinin vaikutuksen tutumpana. Tietenkään ei tyttö +tule tänne ylös, vaan asettuu omaan sänkyynsä. Viini kiertää suonissa +ja nousee aivoihin muuttaen sakeat mielikuvat selviöiksi. + +Kello oli vähän yli kahdentoista, kun Ragnar vihdoin meni kyökkiin, +vakaana ja rohkeana niinkuin mies yön hetkinä ainakin menee naisensa +luo. Kyökissä eivät asiat olleet lainkaan niin kuin hän oli odottanut. +Tyttö kyllä ilmeisestikin oli häntä odottanut, sillä hän istui +valveilla ja lampussa paloi tuli. Ragnar sammutti sen ensi työkseen. +Silloin tyttö nousi ja meni kuutamoisen ikkunan luo seisomaan kasvot +ulospäin. Kun Ragnar meni siihen häntä hivelemään, puuskahti tytöltä +itku ja hän työnsi raivostuneella liikkeellä tungettelijan menemään. + +Ragnar hymähteli ja mutisi jotakin puhuen huomaamattaan ruotsia. "Va +fan ä' de' för djävulstyg." Hän teki vielä joitain yrityksiä, mutta +kun tyttö näytti pyrkivän ulos pakosalle, jätti Ragnar hänet vihdoin +rauhaan ja meni huoneeseensa. + +Hän ei ollut erikoisen masentunut. Hän ei ollut ymmärtävinään koko +olentoa. + + * * * * * + +Siellä se hiljaa nyyhkyttää kyökissä sängyn soppeen nykertyneenä. +Kyyneleet ovat loppuneet jo aikoja sitten, mutta nyyhkytystä jatkuu; +maallinen epätoivo polttaa loppuun varastojaan, kaluaa tyhjäksi +elintarmon tuon vähäpätöisen hermoston lukemattomista inhimillisistä +säikeistä siksi kun aamu tulee. Onkin jo aamupuoli; ja aivoissa on +semmoinen tuntu, että tätä itkua ja nyyhkytystä on kestänyt hyvin +kauan. Aivan varmaan sieltä asti, jolloin pientä Ville-vainaata sattui +selkään, ja sitten läpi kaikkien vaiheitten. + +Nyt Hiltu jo kyllä tietää itsekin, että hän kuolee. Se tietoisuus ei +häntä sinänsä kauhista, hän tuskin sitä sanaa muistaa, mutta häntä +kauhistaa se, mikä on edessä lähinnä, yhä lähempänä. Hänen ei tarvitse +mitään ajatella tietääkseen, että hänessä on äitivainaansa tauti. +Äitivainaan koko sairaus on hänen silmiensä edessä, jos hän ne sulki +tai avasi. Äitivainaa ikäänkuin suurenee ja lähestyy häntä osoitellen +omaa vaivaansa, jonka Hiltu parka liiankin hyvin tuli tuntemaan häntä +hoidellessaan. Hiltu vääntelehtii ja koettaa olla sitä tajuamatta, +mutta äidin kuva katsoo kipunsa takaa suoraan aivoihin, ja vaikka Hiltu +koettaa myöntää, että hän kyllä tietää, ja hän kyllä näkee, niin äiti +sittenkin paljastaa koko kipunsa... Äidin kuva on suuri, vanha ja ruma, +ja sen jylhä katse tahtoo sanoa, että totta kai sinä kivun sait, koska +olet minun sikiöni, sieltä lähtenyt, mistä kipukin... Minä sain kivun +vanhana ämmänä, mutta sinun jo mukulana vuotaa... Tule tänne vaan, ei +sinun tarvitse niin kauan virua kuin minun. + +Hiltu nousee ja tuijottaa ulos, missä kuun valo on vaihtumassa päivän +valoon. Kun kiinteästi katsoo eteensä, väistyy äitivainaan aavekuva, +mutta tosiasiat eivät väisty. Yö on kulunut aamulle, ja jo iltahämystä +asti hän on ollut selvillä siitä, mitä hänessä tapahtuu: veri vuotaa, +ehkäpä jo löyhkääkin, vaikkei hän sitä itse huomaa. Pyörrytys on +lakannut; se oli semmoista onnellista hyvää kipua, joka loppui siihen, +kun tämä alkoi; tämä jonka edessä on pimeä loputon tila, jota päin +nyt syöksytään, syöksytään yhä hirvittävämmällä vauhdilla. Vauhtia +lisäämässä ovat lähestyvä rehtorska, joka poissaolollaan on vain +ladannut musertavaa voimaansa; Kalle, viinit, kaikki se käsittämätön, +mitä täällä on tapahtunut, Ragnar, Ragnar, jota ei ole olemassa -- +vain tuo kauhea olento, joka vielä tänä yönäkin kahdesti on käynyt +ahdistamassa olentoa, jonka salainen häpeällinen vamma yhä jatkuu ja +pahenee. Kaikki nuo lukemattomat seikat kohoavat kiihkeästi jyrkäksi +seinäksi, huiputtomaksi vuoreksi, jonka takana on entisyys. Se kaatuu, +kaatuu nyt pian ja paiskaa hänet olemattomuuteen, joka on sama kuin +pimeys. Hänen kuormansa on suurempi kuin hän kantaa jaksaa. Hän +hapuilee virsikirjaa. Heikossa aamuvalossa hän tapaa virren, jossa +puhutaan sateesta ja vuodentulosta; hän avaa loppupuolesta ja löytää +raskaan vaimon rukouksen, lukee sitä vähän matkaa, mutta työntää kirjan +pois, kun muistaa ja _tuntee_, mitä hänen ruumiissaan tapahtuu. Ei +löytänyt eikä voinutkaan löytää Hiltu sitä lausetta, jota hän olisi +tarvinnut: "Pikkuinen ihmislapsi, hentoinen emonalku, älä pelkää! +Et sinä ole tehnyt mitään pahaa, eikä sinullekaan ole tehty mitään +pahaa. Se mitä luulet äitivainaasi taudiksi, on luonnollinen asia, +jonka vaarattomia enteitä ovat olleet sinun ajoittaiset pyörrytyksesi. +Se ei merkitse enempää eikä vähempää, kuin että sinä alat olla kypsä +synnyttämään maailmaan uusia ihmisiä, joille voi olla varattuna se +onni, joka sinulta, äidiltäsi, isältäsi ja hyvin monelta muulta on +kielletty. Nouse ja pyri sinne päin." + +Mutta yhtä mahdotonta kuin kauas huvilan kyökkiin eksyneen Toivolan +Hiltun oli löytää tuota lausetta virsikirjasta, yhtä mahdotonta oli +tuomitun ihmisen enää siinä vauhdissa suistaa kohtaloaan, jonka enteet +olivat paljon etäisemmät kuin hänen pienet pyörrytyksensä. + +Kun ei päässyt ajatus alkuunkaan. Kun kaikkialta oli tie tukossa ja +jokainen hengenveto kiristi yhä ahtaammalle. Itse aika ja sen kuluminen +oli vieras vihamielinen ilmiö; se teki yöstä aamua, uupunutta huomioon +ottamatta, uhkasi valtavalla päivällä, jonka päässä ei enää olisi +uutta, suojelevaa yötä. Nouseva päivä tappaa, ottamatta kuitenkaan +henkeä... Huvilasta harjulle johtava tie valkeni yhä selvemmäksi. +Hiltu käsitti tekonsa avuttomuuden, mutta kumminkin hän nousi, silmäsi +vuoteeseensa, yritti sitä hiukan kohentaa ja hiipi sitten ulos. Siinä +oli tie, jota myöten hänen muka sopi paeta täältä, lähteä umpimähkään +tuohon suunnattomaan, jota myöten häntä oli päiväkausi tuoda humistettu +ja joka ei hänen tajussaan edes ollut samaa kuin maailma. Sopi kyllä +kävellä tietä pitkin, ei se loppunut eikä mitenkään häirinnyt; ei +yhtään elävää olentoa näkynyt eikä ääntä kuulunut. Mutta minne se +johtaisi? Vaikkapa tuon käänteen takaa näkyisi Toivolan pirtti ja +pihamaa, niin -- mitä sitten? Näkymaahan ei matka kumminkaan koskaan +loppuisi. + +-- Ei takaisin kyökkiin, pieneen rajoitettuun alaan. Vielä oli +yönkulmaa hiukan jäljellä ja se mitä oli kyökin seinien sisällä oli +kumminkin järkkymättömän tuttua. Siihen oli kevyempi tuijottaa... Kun +vain ensin pääsi sinne hiljaa -- kiireesti sängyn nurkkaan. + +Hiltu oli tuskin ehtinyt kyökin tumpeaan ilmaan, kun ylhäältä alkoi +kuulua liikehtimistä. Jokainen kolahdus oli kuin ilkeä uhkaus; hän +tajusi vain äänet sinänsä, uuden vihamielisen tekijän, joka tuli +tähän viimeiseen hiljaisuuteen. Nyt äänet siirtyivät kamarista +käytävän puolelle, nyt alkoivat laskeutua. Eksyneen epätoivo nousi +korkeimmilleen. Kaikki ruumiilliset kosketukset, etäiset ja äskeiset, +kaikki tapahtuneet rikkomukset, kipu -- niin, mistä kipu johtui? +Herra Jumala, siitähän se johtui! Hiltu syöksyi taas ulos, seisahti +rappusilla niinkuin pakoaukkoa etsien ja alkoi sitten juosta ylöspäin, +vaikka äskeisestään ymmärsi, ettei sieltä päin ollut apua. Osui +sisään pienestä ovesta, jossa oli haka sisäpuolella; sulki sen ja +kiipesi huohottaen jyrkkiä portaita ylös tasanteelle, johon pienestä +akkunasta osui kirkas aamuvalo. Tunto sanoi, että oli päässyt kenenkään +näkemättä. Jäsenet valahtivat jännityksestään suureen ja suloiseen +uupumukseen, itku yritti antaa viimeiset lohdulliset rippeensä. Silmät +painuivat kiinni, ja avoimilla huulilla pysähtyi tuska paikoilleen +muistuttaen tällöin hymyä. Poloinen tunsi lopultakin levon saaneensa, +vaikkei hän tietystikään tässä paikassa sitä pitemmälti nauttisi. +Lepäsihän vain makeimman lyh ... lyhyen ... hetkisen ... veti syvään +henkeään ... muutaman ... kerran. + +Lepo oli kumminkin tullut. Antaa kipujen ja vaivojen olla. "Antaa +olla", niin oli viimeiseksi sanonut Riinakin, äitivainaa, jonka +muistokuva nyt jo tuntui lempeältä. Antaa kaiken olla silloin kun +tällainen suuri lepo tulee; suuri lepo jota kohden koko elämä on +alustaan asti pyrkinyt, kautta kaikkien tapausten; suvi-iltojen +itkunnyyhkeineen; himmeiden talvipäivien, kun ei äiti voinut antaa +muuta kuin vettä, vaikka lapsi pyysi maitoa; ripilläkäynnin kauniine +aurinkoisine taisteluineen: suviöiden, joina hänen luultiin nukkuvan, +mutta hän kuuntelikin ensin Villen ja sitten äidin vaikerteluja; ja +vihdoin pienten sisarusten hyvästijätön syksyisenä päivänä. Siihen +asti se oli kuin eilen tapahtunut. Sen jälkeen hän ei ollut levännyt +ennenkuin nyt. Nyt hän lepäsi, tässä rauhallisella käymälän penkillä, +valoisan ikkunan pielessä, jonne ei kukaan eikä mikään enää tullut. +On suloista torkahtaa jollakin tuolilla ennen varsinaista yösijalle +menoa, kun tietää että kaikki askareet ovat poissa eikä ole huolta +huomisestakaan. Alkuun päästyään ei uupunut ajattele muuta kuin lepoa +-- ei muuta -- kuin lepoa -- + +Mutta suloisestakin torkunnasta on vihdoin siirryttävä lopulliselle +unisijalle, vaikka siirtyminen katkaiseekin hienoimman alkulevon. +Hiltu ymmärsi, ettei hän jää tähän eikä mene sisällekään, mutta silti +ei hän vähääkään epäillyt leponsa jatkumista. Hän laskeutui alas +portaat paljoa hitaammin kuin oli ne äsken noussut, pani oven kiinni, +sulkematta kumminkaan hakaa, ja käveli taas kyökille päin koettaen ihan +tietoisesti varjella lepotilaansa järkkymästä. Tultuaan oven edustalle +ei hän vielä selvästi tiennyt, mitä hän tekee. Puitten välistä näkyi +järven pinta, jolla tuhannentuhatta pientä lainetta ajoi toistaan +takaa kihelmöiden kirkkaassa aamuvalossa. Kun katsoi sitä tuollaiseen +rajoitettuun alaan, tuntui lepo jatkuvan seisaallakin. On tietysti +paljon voittamista, kun sinne oikein menee. Niinkuin torkkujalla on +sija tehtävänä ja vaatteet riisuttava. + +Jokseenkin nopeasti kävellen, katse himmeänä ja hatarana Hiltu käveli +rantatietä laiturille, aina päähän asti, ja heittäytyi sieltä kylki +edellä veden kiehtoville patjoille. + +Oli varhainen sunnuntaiaamu, jokseenkin lämmin. Laimeneva kuu ja +liekehtivä aurinko katselivat lyhyttä kamppailua, jonka aiheutti +ruumiin lukemattomissa soluissa viipyvä sokea elinvoima; ne eivät vielä +olisi tahtoneet lopettaa sitä tapaussarjaa, joka seitsemäntoista vuotta +sitten oli heidän yhteisestä emosolustaan alkanut. Pian kumminkin +kaikki asettui ja häiriytynyt pienoisaallokko sai jatkaa peliään +laiturin päässä niinkuin muuallakin. + + * * * * * + +Ne äänet, jotka Hiltua ratkaisevassa vaiheessa niin säikyttivät, olivat +Ragnarin askelia, kun hän nousi ikävältä vuoteeltaan lähteäkseen +kolmannen kerran tänä yönä alakertaan. Hän oli tällöin jo hyvin +yhtäkaikkisella mielellä, vain jonkinlainen tahdoton itsepintaisuus +piti häntä valveilla; niinkuin muka vieläkin vain pitäisi yrittää saada +tämä asia parempaan päätökseen ennen päivän tuloa. Vuode oli ikävä, yhä +vain yhtä ikävä, vaikka niinkin suuria asioita oli tapahtunut. Unelias +vaisto oli sanonut ja jo lakannut sanomastakin, ettei _tämä_ asia +enää tästä parane; että jotain tuuletuksentapaista kyllä on saatava, +mutta vallan muualta päin. Nuoressa ohjeettomassa lemmessä on lämmintä +ja vakavaa, mutta jollei vakavuutta kyetä säilyttämään, niin silloin +lämmin ummehtuu ja rääkkäys alkaa. + +No niin, sopii mennä vielä kerran alas. Sopii mennä hävittämään tuo +tyhjä pullo, ettei se vahingossakaan jää tänne. Hän lähti ja kuuli +samassa, että alhaallakin liikuttiin. Ehkäpä -- ehkäpä sielläkin vielä +jotain toivottiin. + +Ragnar tuli alas ja katsoi kyökin ovesta sisään. Siellä ei ollut +ketään -- mennyt siis ulos. Hänkin meni ulos ja käytävää kävellessään +kuvitteli sellaista laihaa mahdollisuutta, että tyttö johonkin +asettuneena tekisi hänelle kehoittavan eleen. Hän käveli aina +huvila-alueen rajalle ja heitti siellä tyhjän pullon aidan yli. Sitten +hän palasi takaisin mitään kuulematta tai näkemättä, kääntyi sisälle +ja katsoi taas kyökkiin, jossa ei vieläkään ollut ketään, vain äsken +jätetty sija, joka nyt teki äitelän vaikutuksen. Ilkeätä tämä oli, +odotella rehtorskaa tuon suotta piinautuneen olennon kanssa, jolle +hän oli kuiskannut: "minä nain sinut". Noustessaan ylös kamariinsa +Ragnar oli melkoista kiusaantuneempi kuin äsken alas tullessaan. +Juuri äidin tuloa ajatellen tuntui Hiltun olemassaolo kiusalliselta. +Ei ollut mitään takeita siitä, kuinka se suhtautuisi äitiin. Senhän +näkee päältäkin niin ilkeästi... Kun ei sitä saa edes kunnollisesti +puheilleen. + +Ragnarkin kaipasi jotakin loppuratkaisua, mitä hyvänsä. Ja tulihan se +tietenkin hänellekin. + +Kun hän viimeisen retkensä jäljeltä juuri oli päässyt jonkinlaiseen +unenhortoon, alkoi korvaan saapua outoja ääniä. Ne jatkuivat +jatkumistaan ja lopulta alkoivat lähestyä. Rappusista kuului selvästi +outoja, tottumattomia jalan ääniä. Ragnar pelästyi hurjasti ja syöksyi +ottamaan takkiaan. Mitä onkaan nyt tulossa? Olipa hän kumminkin onneksi +hävittänyt pullon. + +Hän työnsi oven auki jääden itse kamarin puolelle. Käytävässä seisoi +pelästyneen näköinen viiksiniekka mies knallihattu päässä ja hänen +takanaan kurkisteli ujostelematta nuorehko nainen. Näki selvästi, +että he eivät olleet nousseet unisijoiltaan vaan olivat viettäneet +yönsä valvoen. Jostain alhaalta päin kuului vielä parin muun ihmisen +kuiskutusta. + +Ragnar tajusi, ettei hänellä ollut vaaraa, mutta että jotain +erinomaista nyt oli tapahtunut. Tuli ei ollut irti, sillä kaikki oli +hiljaista eivätkä nämä ihmiset hätäilleet. Ei se liioin voinut koskea +mammaa, hänestä eivät toisi sanomia tuonnäköiset ihmiset. Kuinka nämä +olennot olivat päässeet sisälle? Hiltu -- + +Kaikki tämä ehti käväistä Ragnarin ajatuksessa, ennenkuin knallipäinen +alkoi puhua: + +-- Anteeksi nyt, että me näin tullaan, mutta me sourettiin tuolta +ohitte ja nähtiin kun yks nainen hyppäsi järveen teirän laiturilta. +Me sourettiin kyllä kiiruusti siihen, mutta se oli ehtiny jo upota. +Me vartoiltiin ja koiteltiin, mutta sitten me tultiin maihin kattoon, +ja kun täällä oli köökin ovi auki, niin me aateltiin, että jos se oli +täältä. + +He kulkivat yhdessä alas rappusia. Mies innostui puhumaan yhä enemmän. +Että he olivat olleet tuolla Hyhyn kylässä, kun tuon toisen miehen +serkulla on siellä talo, ja niin edespäin, ja juuri kun he olivat +menossa, niin juoksi nainen, ja niin edespäin. + +Ragnar tutki yhdessä heidän kanssaan kyökin. Vuoteessa oli peite +paikoillaan, mutta siitä näki, että sen päällä oli oleskeltu (täytyihän +sen näkyä). Pienellä pöydällä oli kulunut virsikirja (sen Ragnar +havaitsi nyt vasta). Ragnarin täytyi hiukan vapisevalla herrasäänellään +näille olennoille selitellä olosuhteita: että hänen äitinsä oli +matkalla, että tyttö oli ollut vähän sairaalloinen ja omituinen. Sitten +käytiin vielä rannassakin -- niinkuin siitä olisi jotain apua ollut. +Vihdoin knallipää, joka esiintyi joukon viisaimpana, oivalsi, että oli +tehtävä ilmoitus poliisille. Olihan täällä telefooni. Mutta oliko tämä +kaupungin puolta vai Pirkkalan puolta? Ehkä nuoriherra soittaa. + +Mentiin sisälle. Kun Ragnar oli hetken puhua solkannut, kutsui hän +knallipään puhelimeen ja silloin asiat nopeasti selkisivät. + +-- Ylikonstaapeli käski meidän olla täällä siihen asti kunnes poliisit +saapuvat. + +Tämän ihmeellisen joukkueen vierailu rehtorivainaan huvilassa kello +viiden aikaan, sunnuntaiaamuna, se oli toki viimeinen kohtaus tässä +kolmivuorokautisessa näytelmässä. + +Siinä täytyi nyt Ragnarin puolisen tuntia olla isäntänä näille +herroille ja heidän naisilleen -- jotka viimemainitut tuskin olivat +vielä sanaa sanoneet. Puoliuntuneina ja kovasti rasittuneinakin heidän +olossaan tuntui vain tuo erikoinen tehtaalais-viehkeily, joka niin +helposti tarttuu turhanpäiväiseen maalaishempukkaan, kun hän pääsee +kaupunkiin ja saa sällituttavia. Siinä saa kyllä joku juosta järveen, +siinä saa tulla vaikka maanjäristys, mutta neiti Lyydi Nieminen, jolla +on hattu, saketti ja saurookengät, ei missään tilanteessa unohda sitä +tylsää sanankäännettä, joka jollain kikatusmatkalla on hänen kielelleen +jäänyt. + +Täytyy sanoa, että Ragnar Palmerus tähän aikaan jokseenkin nopeasti sai +tutustua elämän eri puoliin ja vielä ilman sitä ohjausta, johon hän +oli tottunut. Nyt hän vapisi koettaen niin hyvin kuin saattoi peittää +sitä tuntemattomilta vierailta. Hän hytisteli niinkuin olisi ollut +viluissaan; eikä hän olisi itselleenkään osannut sanoa, mikä häntä +vapisutti. Mutta äskeinen yhtäkaikkisuus oli nyt tyystin poissa. + +Poliisit tulivat vehkeineen ja saivat heti ruumiin ylös. Ragnar katseli +sitä niinkuin muutkin. Suuret silmät olivat rakosellaan ja kaareva +sinertynyt ylähuuli jätti hampaankärjet näkyviin. Siinä oli kuolleen +hennon Hiltun ympärillä se sarsipuku ja jalassa ne rasvakengät, jotka +hänellä oli ollut etäisestä salotöllistä lähtiessään, mietteliään isän +tullessa saattamaan ja kahden pienen sisaruksen painaessa neniään +ruutuun nähdäkseen hiukan pitemmälle kuinka Hiltu meni huvilaan. + +Siinä oli nyt nuori ruumis vaatteineen vieraitten olentojen +töllisteltävänä. + +Sillä vieraita he kaikki olivat -- Ragnarkin, tämän huvilan +nuori-herra. Erikoinen, vain Ragnarin tapaiselle väelle ominainen +itsetiedoton julma tunteettomuus oli hänet vallannut, tai oikeammin +palautunut vallitsevaksi. Kun poliisit olivat pitäneet lyhyen +kuulustelun, jossa hyvin selvisi kaikki, mitä selvitä saattoi, +lähtivät he seurueen veneellä viemään ruumista kaupunkiin. Seurue +lähti jalkaisin naikkosten naljaillessa vastalauseitaan, "sillä +heidän varpaansa olivat kipeet". Ragnar jäi yksin ja kiirehti +nyt uudestaan ja lopullisesti ajattelemaan äitinsä palaamista ja +siihen kuuluvia seikkoja. Joltain kannalta hän ajatteli sattunutta +tapaustakin. Poliisit olivat puhuneet ruumiinavauksesta. Ragnar oli +kovin tyytyväinen, kun hän ymmärsi, ettei tytölle ollut sattunut +mitään sellaista, mikä näkyisi tutkimuksessa. Viinikysymys oli pahin. +Jollei sitä olisi ollut, olisi hän mitä hartaimmin toivonut äitinsä +pikaista paluuta. Jos äiti viipyisi huomiseen, voisi hän korjata asian +hankkimalla kaupasta uudet pullot juotujen sijaan. Tai ehkäpä se +kävisi tänäänkin jollakin tavoin, jos ravintolasta sattuisi saamaan +samanlaisia. Hän voisi yrittää käyttää Murtomäkeä apunaan vielä tämän +kerran. + +Ja sitten -- Ragnar ei ajatellut selkeästi, niinkuin tottunut +ajattelija, vaan pikemminkin vaistoili -- sitten olisi lopussa tämä +hullu vaihe, joka juonsi alkunsa hänen hulluista piikahaaveistaan. +Onni suosi häntä, sillä tämän hulluuden ainoa todistaja oli poissa; +kun nuo vähäiset vaatejätteet vielä saisi pois kyökin seinästä, olisi +koko huvila ikäänkuin uudessa siivossa. Hänen lapsellisuutensa näissä +asioissa, yhdet niinkuin toisetkin, pysyivät ikuisesti salassa ja +toivo viittoi eteenpäin uusia, verevämpiä, luonnonmukaisempia uria. +Tuntui tosiaan siltä, että tämä vähäpätöinen tapaussarja juuri tässä +tärkeässä suhteessa oli tuon kaikin puolin hienopiirteisen nuorukaisen +kehitykselle kylläkin tärkeä. Vaikkapa rehtorskakin kerran saisi kaikki +tietää, kunhan hän vain tämän ymmärtäisi, niin liikkuisi sinä päivänä +sittenkin ylevä ilo hänen vanhassa herrasväensydämessään. + +Tämä tapahtui syyspuolessa 1906, vuotta jälkeen suuren lakon. Siitä +nuori-herra Ragnarkin lähti kehittymään kansansa historiallisten +vaiheitten mukana, suorittaakseen kerran, kun aika oli täytetty, +edellytystensä mukaisen osuuden sen elämässä. + +Nyt hän, tunto miellyttävän tyhjänä ja kirkkaana, katseli varhaista +syysaamua, jota hän tuskin koskaan eläissään oli noin suoraan +katsellutkaan; ei ainakaan sillä silmällä kuin nyt. Vähitellen nuo +tahdottomat väristyksetkin vaimenivat, päivän ehtiessä. + + + + + + + + +End of the Project Gutenberg EBook of Hiltu ja Ragnar, by Frans Emil Sillanpää + +*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 59266 *** diff --git a/59266-8.txt b/59266-8.txt deleted file mode 100644 index 1c5d2f1..0000000 --- a/59266-8.txt +++ /dev/null @@ -1,2836 +0,0 @@ -The Project Gutenberg EBook of Hiltu ja Ragnar, by Frans Emil Sillanpää - -This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and -most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions -whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms -of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at -www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you'll -have to check the laws of the country where you are located before using -this ebook. - - - -Title: Hiltu ja Ragnar - Kertomus kahdesta ihmislapsesta - -Author: Frans Emil Sillanpää - -Release Date: April 13, 2019 [EBook #59266] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - -*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK HILTU JA RAGNAR *** - - - - -Produced by Juha Kiuru - - - - - - - - -HILTU JA RAGNAR - -Kertomus kahdesta ihmislapsesta - - -Kirj. - -F. E. SILLANPÄÄ - - - - - -Helsingissä, -Kustannusosakeyhtiö Otava, -1923. - - - - -LUKIJALLE. - - -Tämän pienen kertomuksen oli määrä ilmestyä syyskuun 11 päivänä 1921 ja -oli tälle lehdelle jo valmiiksi kirjoitettuna seuraava omistuslause: -"Juhani Aholle, suomalaisen proosatyylin mestarille, suomalaisen tunnon -ja tunteen tulkitsijalle ja kasvattajalle, aikakauden suurimmalle -suomalaiselle kirjailijalle hänen 60-vuotispäivänään omistaa tämän -kertomuksensa oppilaanomaisin kunnioituksin F. E. Sillanpää."" - -Tämä lause luettiin sitten jo 12 päivänä elokuuta Helsingin -Diakonissalaitoksen kirkossa erään kukkavihkon ohessa, joka laskettiin -mestarin paareille. Kuolema saneli tällöin loppuosan toisin kuuluvaksi. -Mutta meidän kaikkien lohdutuksemme on, että Kuolema ei voi muuttaa -lauseen oleellista alkuosaa. - -F. E. S. - - - - - -Ulkona taivasalla oli alkusyksyn tai ehkä loppukesän ilta. Päivemmällä -oli satanut; matkustajat olivat vaunun akkunoista nähneet salamia ja -junan seistessä asemilla kuulleet jyrinääkin. Nyt oli kaikki tauonnut, -maa ja taivas henkivät alkavaan iltahämyyn lauhkeata turvallisuuden -tunnetta. Junakin oli Tampereelta lähtien ikäänkuin tuttavallisempi, -siihen oli jäänyt vain harvoja pääradan matkustajia. Toisen luokan -vaunussa oli hyvästi tilaa. - -Kun juna pysähtyi Santalahdessa, vallitsi siis matkustajien korvissa -muutaman sekunnin täydellinen hiljaisuus, kunnes ovi työntyi auki -ja siitä ähki sisään vanha, erittäin tyypillinen rouvashenkilö ja -hänen ohellaan nuori, pitkäkasvuinen miespuolinen olento, joka -kaikesta huolimatta aivan varmaan oli hänen poikansa. He jatkoivat -ruotsinkielellä puhuen jotain hyvin kiusallista keskustelua, jonka -junan pikainen lähtö ilmeisesti uhkasi keskeyttää, sillä poika näytti -olevan vain saattamassa äitiään. Heidän kummankin äänensä muistutti -hemmotellun sairaan ääntä; samalla äänellä sanoi rouva tuon muun asian -välissä myöskin sanat: "tuolla on tilaa", ja alkoi taas toistaa jotain -ikävyyttä, joka oli sattunut ja jota poika kiltisti mutta samalla -äkäisesti koetti tehdä tyhjäksi. - -Muut vaunussa olijat olivat jollakin lailla yhtä puolta tulijoita -vastaan, jotka olivat tuoneet vaunuun liian paljon omaansa ja ikäänkuin -anastivat liiaksi tilaa. Läsnäolijat saivat vasten tahtoaan liian -läheisen käsityksen tuosta herrasväestä, jommoinen tilanne aina on -tympäisevä, etenkin jos on kyseessä vanha kenopäinen nainen. Kun juna -jo lähti ja rouva pojan poistuttua oli löytänyt lopullisen asentonsa, -päästi hän äänekkään huokauksen. Kaksi nuorta, älykkään näköistä -matkustajaa, jotka istuivat vastatusten, mutta eivät tunteneet -toisiaan, hymyilivät nyt toisilleen huokauksen kuullessaan. Heidän -oli senjälkeen vaikea palauttaa kasvoilleen asianmukaista vakavuutta. -Toinen alkoi harkitusti tarkastella vanhaa rouvaa ja samalla muistaen -hänen poikaansa tunsi omituisen tyydyttävää vierautta heitä kohtaan. -Oli hyvin vaikeata kuvitella tuon näköisestä vanhasta naisesta kaikkea -sitä, mitä kuuluu äiti-käsitteeseen. Äidin ja pojan yhdennäköisyys -on usein miellyttävä luonnonilmiö, mutta tässä tapauksessa se teki -toisen vaikutuksen; tuntui siltä kuin ei isää olisi koskaan ollutkaan. -Jos hiukan silittelisi tuon rouvan kasvoja, saisi niistä sen pojan -kasvot, samanlaiset poskinipukat, nenännipukan, leuannipukan. Ääni ja -kenopäisyys olivat ilman muuta yhtäläiset. - -Tämä oli nyt juuri sama rehtorska, jonka huvilaan Toivolan Juhan -Hiltu-tytär äsken oli joutunut palvelukseen ja joka palvelus sitten -niin pian -- rehtorskan ollessa tällä samalla matkalla -- päättyi -järven kuutamoisiin laineisiin. - -Huvila oli Pyynikillä, Pyhäjärven rantarinteellä, sen ympäristöä -somistivat kalliot ja männyt maan puolelta ja vanhat vehmaat istutukset -järven puolelta päästäen juuri parahiksi näkymään sen huvilanomaiset -verannat ja katon lukuisat taitteet. Leskeksi jäätyään asui tarkka -ja voivotteleva rehtorska siinä nykyisin poikansa Ragnarin kanssa, -joka keväällä oli läpäissyt ensimmäisen vuosikurssin silloisessa -Polyteknikumissa ja jonka parasta rehtorskan kaikki voivottelut -oikeastaan tarkoittivat. - -Useimmat ihmiset rakentavat itselleen oman ristinsä, ja rehtorskan -ristinä oli se, ettei hän tullut toimeen ilman palvelijatarta. -Tai oikeammin se, ettei hän milloinkaan ollut saanut mieleistään -palvelijatarta. Hänen kangistuneessa tajussaan oli kyllä tätä varten -jonkinlainen vakiintunut ihannekuva, joka tuntuisi väritetyltä, jos -sen täysin erittelisi. Elämänsä aikana hän oli koetellut lukemattomia -piikoja ja hän teki sen havainnon, että hänen itsensä vanhetessa -maailma tässäkin suhteessa tuli yhä viheliäisemmäksi. Viimeisestä -selkkauksesta hän selkisi kumminkin hämmästyttävän lupaavasti: hän -sai piian, joka enemmän kuin mikään entinen tuntui lähentelevän hänen -ihannettaan. Tässä Hildussa oli todellakin kaikki hyvät puolet. Hän oli -niin avuton, nöyrä ja yrittäväinen, että rehtorskakin melkein sääli -häntä. Hänen palkkansa määrääminen jäi kokonaan rehtorskan äidillisen -omantunnon varaan, mikä omituisesti lämmitti rehtorskan mieltä; ei -ollenkaan sillä tavoin, että hän olisi ajatellut siitä hyötyvänsä, -hän päinvastoin nautti siitä, että hän siten voi tehdä Hildulle -niin paljon hyvää. Oli jotakin kiusallisen nurinkurista siinä, että -kaikenlaisilla piikatytöillä oli rahoja, todella omia rahoja, joita he -hallitsivat... Sitten oli vielä muuan seikka -- ulkomuoto. Sillehän -nyt ei voinut mitään, että piika oli naisihminen ja niin edespäin -- -äsh, koko se tympäisevä juttu. Rehtorska oli nähnyt piikoja, jotka -koreilivat hattujaan ja muovailivat ruumistaan; joilla oli oma peili... -Hildussa ei ollut mitään sinnepäin vivahtavaakaan ja näytti siltä, -ettei tulisi koskaan olemaankaan. Hänen pellavainen tukkansa oli -kireälle palmikoitu, ja arka lapsellisuus piti hänen katseensa aina -laajana ja laimeahkona. Oli mahdotonta kuvitella Hildusta olevan mitään -vaaraa Ragnarille, joka itsekin niin ilahuttavasti toteutti rehtorskan -pyrkimykset juuri näissä suhteissa. Rehtorska saattoi kerrankin hiukan -hellittää rasittavaa silmälläpitoaan. Hän oli niin tyytyväinen Hilduun, -että kun tämän veli, joka oli vossikkana kaupungissa, joskus kyyditsi -rehtorskaa kotiin, niin Hildu sai antaa vossikalle kyökissä kahvia. - -Tuossa vanhassa naisessa ei siis herännyt mitään epäilyksiä, kun -Ragnar, Hiltun jonkun verran oleennuttua, alkoi viittailla, että mamma -nyt voisi tehdä sen matkansa Sofi-tädin luokse, josta hän niin usein -oli huokaillut. Rehtorska vastusteli, mutta hankki kumminkin lähtöään. -Nämä hankkeet kestivät viikon ajan. Rehtorska kävi ajatuksissaan -läpi kaikki ne vaarat ja vastukset, mitkä hänen poissa ollessaan -voisivat sattua; muun muassa hän toimitutti uunien ja savupiippujen -perusteellisen katselmuksen, erinäisiä muutoksia tehtiin huoneiden -sisäisessä järjestyksessä, erinäisiä ovia lukittiin. Mutta koitti kuin -koittikin vihdoin tämä hetki, jona junavaunu rehtorskalta vähääkään -kysymättä, ihan omin päin, ensin nytkähti ja sitten lähti viemään -häntä pitkin Porin rataa, ollenkaan epäröimättä, vaikka rehtorska heti -liikkeelle päästyä muisti, että jotain sittenkin oli unohtunut. - -Onnellinen Ragnar palasi tällöin jo harjun yli takaisin huvilaan. Hämy -yhä vahveni ja se oli ihanaa. Ragnar ei ollut milloinkaan eläissään -kokenut semmoista tunnetilaa kuin nyt tällä paluumatkalla. - -Hän oli kahdenkymmenen vuotias, kaikkein parhaimman kasvatuksen saanut, -nuhteettoman vanhanaikaisen herrasväen ainoa poika. Hänellä oli kookas, -mutta honteva ruumis, niinkuin jollakin vanhentuneen hallitsijasuvun -jälkeläisellä, hänen ihonsa, hampaansa, kyntensä, äänensä, kaikki -oli hentoa ja puhdasta ja täysin turmeltumatonta. Ei oikeastaan -voi sanoa, että häntä olisi harkiten kasvatettu; vain luonto voi -muovata niin ehjän kokonaisuuden kuin Ragnar Palmerus oli. Vanhempien -vaistomainen johdonmukaisuus oli ensimmäisestä kapalonvaihdosta alkaen -ohjannut lasta tähän asti. Häntä oli aina hoidettu, mutta tuskin -koskaan rakastettu; hän oli tuskin koskaan vakavammin itkenyt, hänen -tähtensä ei oltu milloinkaan itketty. Luontoa on monenlaista ja siis -luonnonlapsiakin. Ragnar oli harvinaisen ehjä luonnonlapsi. Hän oli -eläissään sangen vähän ajatellut. - -Eikä hän oikeastaan paljoa ajatellut tässäkään oudossa ja -ensikertaisessa tilanteessa, johon hän nyt oli joutunut. Painuessaan -harjulta huvilaan päin hän vain omituisesti hymähteli ja hytkähteli, -yhtaikaa miellyttävän pelon ja ihastuksen vallassa. - -Ragnarilla ei ollut koskaan ollut mitään suhteita nuoriin naisiin, -muihin kuin perheen epälukuisiin piikoihin, joiden kanssa hän -aina oli saanut vapaasti seurustella. Kun Ragnar oli yksinäinen -lapsi, salli rehtorska sen mielellään, sillä hän käsitti varsin -hyvin, ettei piioilla hänen varman silmälläpitonsa alaisina -voinut olla minkäänlaista vaikutusta hänen poikansa kehitykseen. -Lapsuutensa-aikaisia piikoja Ragnar muistelikin mielellään. Siellä -oli pari Mantaa ja joku Miina, joiden parissa hänen hauskimmat -hetkensä olivat silloin kuluneet. Kun Mantalla oli joutohetki, -oli hän lynkäpäisillään kyökkikamarin pöydän päällä ja katseli, -kuinka nokipoika veikisteli kamreerin piian kanssa. Silloin Ragnar -ratsastusasennossa Mantan selässä istui ja ankarasti teutaroiden nautti -mielikuvistaan: hän oli ratsastavinaan suurella hevosella vaaroista -piittaamatta. Hän hyppi ja hoputti, kunnes Manta kyllästyneenä pudotti -hänet pois... - -Silloin lapsuudessa Ragnar tajusi olevansa ehdottomasti piikojen -yläpuolella. Piika kulki kuin varjo hänen perässään, kun hän suvisin -kiipeili Pyynikin kalliolla; piika ei saanut omin käsin ryhtyä häntä -ojentamaan, korkeintaan sai kannella mammalle. Jos hän loukkasi -itseään, niin piikaa nuhdeltiin. - -Varhaisimmassa lapsuudessaan hän kumminkin paljon piti piioista, -mutta sitten seurasi sarja vuosia, joina hän niitä syvästi halveksi. -Hän käytti mielellään töykeätä kieltä niitä puhutellessaan, ja -piiat puolestaan nakkelivat hänelle niskojaan. Sitten vähitellen -tapahtui, että piiat rupesivat puhuttelemaan häntä Ragnar-herraksi ja -nuoreksi-herraksi, ja niin kasvoi vähitellen taas uusi suhde tämän -herran ja piikojen välille. Piiat alkoivat katsella häntä ihastellen -ja kunnioittavasti, hän itse alkoi kartella heitä. Äidin mielestä oli -poika juuri tällöin mitä ihastuttavin ja mallikelpoisin nuorukainen --- äidin silmä huomasi vallan hyvin tuon molemminpuolisen suhteen ja -tunsi maireata tyytyväisyyttä kasvatuksensa tuloksiin, sillä huoli -pojan sukupuolisesta kehittymisestä oli aivan erikoisesti häntä -painanut -- sitä raskaammin kun ei siihen voinut sanoilla, tuskinpa -ajatuksillakaan kajota. Pulassaan oli rehtorskan joskus täytynyt -turvautua sennäköiseenkin piikaan, jommoista hän Ragnarin tähden ei -olisi mielellään ottanut, mutta hän sai ilokseen nähdä, että kaikki -pelko oli turhaa. Ragnar kasvoi yhä kookkaammaksi ja hienommaksi ja oli -ilmeisesti täysin puhdas niin sielun kuin ruumiin puolesta. - -Todellisuudessa olivat Ragnarin asiat kuitenkin hiukan toisin. Hän -kylläkin kartteli piikoja eikä ollut niistä välittävinään, mutta se -oli kaikki näennäistä. Asian ydin oli siinä, että tuo suurikasvuinen -nuoriherra nykyään tunsi ehdottomasti olevansa piian alapuolella. -Piika oli verevä ja vankkarakenteinen ja varsin tietoinen ulkonaisista -suloistaan. Kun se loi häikäilemättömän silmäyksensä Ragnariin, niin -tämä vavahti. Piika huomasi sen, käännähti ovessa mennessään ja -naurahti ääneen. Kiusaantunut nuorukainen katseli salaa kamarinsa -ikkunasta, kuinka piika nouseskeli kiviportaita huvilan yläpihaan päin, -ja iltaisin hän loikoi kamarinsa lattialla kuullakseen, kuinka piika -alhaalla kyökissä juuri hänen kohdallaan paneutui makuulle. - -Tämä piika oli kesäisen huvilan yksinäisyydessä toivonut nuoresta -herraspojasta itselleen huvia ja niine toiveineen pysytellyt iltaisin -kotona niin uskollisesti, että se hämmästytti rehtorskaakin. Mutta kun -pojanhontelosta ei näyttänyt tulevan valmista, kyllästyi tyttö viimein -yrityksiinsä. Hän alkoi yhä tiheämmin karkailla kaupungille, sai ensin -nuhteita, ja kun hänen palokuntalaisensa yhtenä yönä oli kyökissä -hiukan varomaton -- ajettiin Lempi pois. Lähtöhankkeissaan Lempi -äänekkäästi hyräili alhaalla kyökissä. Ragnar koki silloin elämänsä -siihen asti syvimmän mielihaikeuden, joka pian muuttui jännittyneeksi -uuden piian odotukseksi. - -Lempin jälkeen tuli palvelukseen Toivolan Juhan tytär Hiltu, ollen -tullessaan sen näköinen kuin sopi odottaakin: yllä epämääräinen -maalaisvaateparsi, jalassa uutuuden kankeat rasvanahkakengät, nauhatkin -nahasta leikatut. Hän oli ikäisekseen mittava, mutta niin laiha, että -hänen vartalostaan tuskin aavisti mitään naisellisia muotoja. Tätä -vaikutelmaa lisäsi vielä kireä kampaus, joka teki päänkin näivettyneen -näköiseksi. Se mikä hänen ulkonaisessa olemuksessaan oli naispuolista, -asui ylähuulen kaaressa ja silmien laajassa, laimeahkossa sinessä, ehkä -myös hiukan äänessä. - -Hiltun tulopäivänä Ragnar oli olevinaan äkäisen näköinen eikä -välittävinään koko asiasta vähääkään. Rehtorska piti Hiltulle esitelmää -välikössä olevan astiakaapin sisällyksestä, kun Ragnar tylysti -hyräillen meni siitä ohitse. Mutta eipä hän juuri tiennyt mitä olisi -hyräillyt, päästyään oven taakse. Hänestä tuntui siltä kuin olisi pois -ajettu Lempi ollut hänelle nauramassa tätä olentoa. Hän oli kiihkeästi -odottanut uutta piikaa, suunnilleen Lempin tapaista, ja tämmöinen oli -nyt tullut. Hänen mielikuviensa kiihko viileni aivan kummasti, hän -tunsi vastenmielistä noloutta. Hän oli ehtinyt nähdä tytön suumalon ja -silmäin katsannon eikä mitenkään voinut halveksia häntä. Mutta ei hän -liioin tuntenut semmoista ujoa alavoimaisuuden tunnetta kuin Lempiä -ja muita edellisiä kohtaan. Ragnar oli joutunut siihen tilaan, ettei -hän enää olisi voinut olla välinpitämätön, olisipa uusi tulokas sitten -ollut minkä näköinen tahansa, mutta kaikkein otollisin olisi sittenkin -ollut semmoinen kuin Lempi. Tämä uusi oli jollakin tavoin rasittava -seikka. - -Ragnar käveli ulos puistoon ja asettui oleilemaan jonnekin hyvin -tarkoituksettomaan paikkaan. Oli jo syyspuoli, iltapäivä oli kirkas -ja viileä, puistossa tuntui kypsyneitten vihannesten lemua. Huvilakin -näytti viileältä ja asialliselta. Hetken päästä Ragnar näki Hiltun -tulevan vesisanko kädessä kaivolle. Siihen päästyään tyttö seisahti -osaamatta tehdä mitään, katseli ja kiersi varovaisesti umpeen -laudoitettua kaivon kantta, josta kohosi rautainen pumppulaitos. -Aurinko paistoi tytön keltaiseen tukkaan ja lapsellisiin kasvoihin, -joista kuvastui lievä epätoivo. Jo rohkeni käsin hivellä pumppua, mutta -ei päässyt selville veden saannista. Ragnar huomasi asian, ja vilpitön -avuliaisuus, hänelle perin outo tunne, käväisi hänen tajussaan. Hän -käveli esiin ja sanoi niin hyvin kuin hänen ynähtävä äänensä myöten -antoi, vieläpä vaistomaisesti teititellenkin: - --- Ettekö osaa pumputa? - -Tytöllä ei ollut itku kaukana. Hän kauhistui tuon nuoren herran ilkeätä -ääntä, omaa osaamattomuuttaan ja kaikkea, eikä vastannut mitään. Ragnar -otti tytöltä sangon, asetti sen koukkuun ja alkoi painaa vettä. Silloin -näkyi ylhäällä verannalla rehtorskan hahmo. Hän huusi ruotsiksi: - --- Mitä sinä siellä teet? - --- Minä autan tyttöä, se ei ymmärrä pumputa. - -Hiltu ei kuullut muuta kuin "flikkan" ja ymmärsi, että hänestä -puhuttiin. Hän otti kiireesti täyden sangon ja Ragnar ehti nähdä -hennon ranteen, johon kookas ja pitkäkäs käsi liittyi. Samassa tyttö -jo meni käytävää ylöspäin ja Ragnar käveli vapaan näköisenä hänen -perässään. Hänen kasvonsa ja silmänsä olivat hiukan tulehtuneet, -hän oli kovin oudossa mielentilassa. Entisenlaatuiset kuvitelmat -pyrkivät hyvin hienosti taas nousemaan, ensi näkemän vaikutelma oli -poistumassa. Tämä oli uutta, aivan uutta -- aurinkokin melkein tuntui -lämmittävän vaatteen alle ja silmä tuli havainneeksi istutusten runsaan -syysvehmauden. Ihanat aavistukset täyttivät tuon yksinkasvaneen -nuorukaisen mielen; hän tunsi sellaista halua, jota ei ollut tuntenut -kehenkään edelliseen. Se tuntui käsivarsissa: hän olisi tahtonut -koetella kuinka kevyt tuo tyttö on, ottaa käsivarsilleen ja puristaa... -Hän ei enää ollut alapuolella. - -Tänäkin iltana tultuaan yliskamariinsa Ragnar alkoi tarkkailla, mitä -alhaalla kyökissä tapahtui. Hänen äitinsä rehtorska kuului siellä -vielä jatkavan opastuksiaan, ja kun hän vaikeni ja lähti pois, alkoi -ehdoton hiljaisuus. Vaikka Ragnar laskeutui lattialle pitkäkseen, ei -hän kuullut mitään varmaa, mutta sen sijaan hän omituisen selkeästi -havaitsi oman naurettavan asemansa siinä lattialla maatessaan. Hänen -mielensä hetkiseksi seisahti, hän unohti koko kuuntelemisen. Tätä -tämmöistä hän oli tehnyt jo pitkät ajat -- ja mitä tämä oikeastaan -oli? Mitä olisivat sanoneet hänen toverinsa -- jotka muutenkin -pitivät häntä minä pitivätkään -- jos he olisivat tämän nähneet? -Eikö Lempi selvästikin olisi ollut niin -- ja -- niin -- mutta nyt -oli Lempi poissa, ja tässä Hiltussa ei ollut mitään kuunneltavaa, -ei hiiskaustakaan. Tämä on typerää, Ragnar ajatteli -- hän tosiaan -_ajatteli_ tällä hetkellä -- ponnahti ylös, meni makuulle ja monet -tuskat tuskiteltuaan viimein nukkui Lempiä muistellen. Sellainen oli -Ragnarille Hiltun tulopäivä. - -Mutta seuraavana aamuna liikuskeli huvilassa taas sama hienojuonteinen -nuorukainen. Uni oli selvittänyt hänen päänsä, ja hänellä oli uusi -raikkaampi mielenkiinto Hiltua kohtaan. Tyttö näytti jo eilisestä -huomattavasti sopeutuneen uuteen ympäristöönsä. Ragnar näki hänen -varsin tottuneesti pumppuavan vettä kaivosta, eikä rehtorskan tänään -enää tarvinnut häntä paljon opastella. Hänen niukat ulkonaiset sulonsa -pääsivät ikäänkuin paremmin arvoonsa; Ragnar katsoi arastelematta hänen -silmiensä sineen tytön silti katsomatta häneen. Yhä useammin Ragnar -päivän mittaan johti askeleensa tytön lähettyville, ja kun rehtorska -iltasella lähti kaupunkiin, virisi pojan mielessä ensi kerran vanha -intohimo paljastaen samalla uuden luonteensa: se ei ollut enää arkaa -ja mieletöntä kuvittelua, siinä oli tiedotonta ja miesmäistä halua. -Ennen hän oli melkein pelännyt kahden kesken jäämistä, nyt oli äidin -poissaolossa suuri viehätys. - -Ilta himmeni, Pyhäjärvi lepäsi tyynenä ja tummapintaisena ja -jostain Hatanpään takaa nousi kaareva alkukuu. Kaikki nämä olivat -ihmeellisiä seikkoja, joita Ragnar nyt katseli verannalle antavasta -salin akkunasta. Siinä hänen hyräilynsä huomaamatta vaikeni, hän -nautti äitinsä poissaolosta, yhä lisääntyvästä nuoren sydämensä -surunvoittoisesta viihdytyksestä. Illan sävy vaimensi veren -halukkaat sykähdykset, kuutamon tehostuessa virisivät jo vanhat -lastenkamaritunnelmat. Ja kun kyökistä kuului jokin hillitty kalahdus, -niin se vain omituisesti lämmitti sielua. Kaikki oli hyvää ja pehmeätä -tänä iltana -- joka, niinkuin kaikki edellisetkin, yhä lisäsi elämän -iltojen nousevaa lukua. - -Kaikki oli hyvin tänä iltana. Kuului kavion kapsetta, rehtorska palasi -ajurilla kaupungista. Hänen äänensä oli varsin virkeä, kun hän kuului -huutavan kyökkiin: - --- Onko Hildulla nyt tee valmiina, täällä on Hildun veli, Hildu antaa -sitten hänellekin teetä. - -Sitten hän tuli saliin ja huomattuaan Ragnarin hiukan hämmästyi: - --- Täällähän on vallan pimeä, miksi et ole ottanut tulta? - -Rehtorska ei voinut käsittää, että hänen poikansa viettäisi -hämärähetkiä -- semmoinen oli hänelle itselleen yhtä mahdotonta ja -olematonta kuin huolettomuus. Se oli jotakin niin kaukaista, ettei hän -sitä vastaan edes voivotellut. - -Ragnar vastasi: "Minä aioin juuri sytyttää, kun mamma tuli." - -Sitten he nauttivat yhdessä iltateen Hiltun palvellessa rehtorskan -ohjausten mukaan. Hiltu näytti entistä eloisammalta, ja rehtorska -kertoi Ragnarille, että kyökissä oli Hiltun veli teetä juomassa ja että -hän luulee Hiltusta saavansa kelvollisen tytön -- hän todella sanoi -tyttö eikä ihminen, kuten tavallisesti piioista puhuessaan. Kaikki oli -hyvää ja sopusointuista tänä iltana. - -Kun Ragnar tuli kamariinsa, ei hän ollenkaan ryhtynyt kuuntelemaan, -vaan riisuutui ja meni vuoteeseen. Päivän vaikutelmat paisuttivat -tiedottomasti nousevaa miehuutta. Vaikka tämä kesä aikaisemmin oli -tuonut hyvinkin sisältörikkaita päiviä ja iltoja, tuntuivat ne -nyt jääneen jonnekin kauas. Hän melkein tapaili lapsuudenaikaista -iltarukousta ja kuvitteli olevansa kahden Hiltun kanssa yötä täällä -huvilassa. Onnellinen mieli pyrkii unta odottaessaan johonkin hyvään -päätökseen, ja Ragnar päätti, että hän toimittaa äitinsä matkoille. -Niissä kuvitelmissa hän sinä iltana hykertyi nukuksiin. - -Näin oli Ragnarin lemmestynyt mielenkäynti saanut varman suunnan -ja hänen halunsa selvän päämäärän. Näinä päivinä hän oli äidilleen -erittäin hyvä ja huomaavainen poika. Hänet oli kyllä opetettu näissä -suhteissa määrättyihin huomaavaisuuksiin, joita ei sopinut laiminlyödä -enempää kuin suunsa hoitoa. Mutta näinä päivinä niissä oli jokin -vilpittömyyden vivahdus, jommoista rehtorskan vaistot vieroksuivat, -niinkuin kuutamoistuntoja. - -Hiltu oli kaiken keskuksena, mutta Ragnar osasi tässä kohden kummasti -malttaa mielensä. Tilaisuuden sattuessa hän kyllä arkailematta katsoi -tytön kummeksuviin silmiin, joissa hän luuli havaitsevansa alkavan -myötätunnon eloa. Mutta vielä ei ollut sen asian aika. - -Kuinka olikaan -- kun oli ehtinyt täydelle se kuu, jonka alkukaarta -Ragnar oli eräänä iltana salin ikkunasta katsellut, silloin olivat -rehtorskan matkavalmistelut myös päättyneet. Oli edessä ensimmäinen -niistä kolmesta kuutamoyöstä, joina Hiltu ja Ragnar olivat kahdenkesken -Pyynikin huvilassa. Ne olivat niitä aikoja, noin viisitoista vuotta -sitten. - - * * * * * - -Sinä iltana siis ihanin täysikuu ripottelee valoaan lehmusten ja -vaahterain välitse pitkin huvilain julkisivuja, jotka antavat -Pyhäjärvelle päin. Alhaalla rannassa loiskuttaa lievä aallokko -laiturien patsaissa ja uimahuoneiden rappusissa. Uhkea Pyynikki -tehtaineen, kenttineen, huviloineen, hotelleineen tuntee viileässä -kuutamossa syksyn saapuneen. Yhden kesän ilot taas ovat menneet, -niitä ei enää pääse korjaamaan. Ilojen pitäjät nukkuvat tai valvovat -tuolla kaupungissa erilaisten katujen varsilla; syyspuolellakin on -omat verevät ilonsa, kun auringon luomia voimia valvoen kulutellaan. -Muutamat ilojen pitäjistä varmaan nukkuvat jo Kalevankankaassa mullan -alla: joku heikko tehtaantytön rinta, joka kesäisissä kansanjuhlissa -Pyynikin kentällä vielä lauloi heleästi sekakuorossa, on jo -ehtinyt huohottaa loppuun, kun hänen toverinsa ehkä tällä hetkellä -sipsuttelevat puistossa tummuvien vaahterien alla. - -Useat Pyynikin huviloista ovat jo autioina. Kauniilla keskipäivällä voi -siellä käytävillä vielä joku kävellä muistellen perhenuorison kesäisiä -iloja, ehkäpä pieniä lemmen vaiheita, jotka nyt jatkuvat kaupungin -käytävillä ja herttaisissa seurapiireissä, saman nuorison varttuessa -varmoihin, hyvin onnistuviin elämäntehtäviinsä. Rehtorskan perheellä -ei ole kaupunkiasuntoa, he asuvat huvilassa kesät talvet. Sieltä -näkyy nytkin yksinäinen valontuike Pyhäjärvelle. Sen nähdessään voi -joku kaupunkiin palaileva tuttava kuvitella, kuinka kunnon rehtorska -siellä elelee taloudellisesti turvattuna ja hyvin menestyneen poikansa -ilahuttamana, viettää vanhuuden päiviä, jotka hän on ansainnut -mallikelpoisella elämällään puolisona ja kodin hoitajana. Rehtorska -on kaupungin kunnioitetuimpia rouvia. Ja valontuiketta katseleva -tuttava kuvittelee huomaamattaan itselleen samanlaisia turvallisia -vanhuuden päiviä, ajattelee omankin perheensä nuhteetonta vaellusta, -toimintaa valtuustossa ja ompeluseurassa. Ja edetessään omaa lämmintä -kotiaan kohden hän syventää ajatuksiaan: kuinka perhe kaikki jalostaa, -arimmatkin inhimilliset seikat, ohjaa ne jo nuoruudesta terveisiin ja -puhtaisiin uomiin... - -Tällaisen aiheen saattoi antaa valontuike rehtorivainajan huvilasta, -jossa kuitenkin tällä hetkellä ovat vain piika Hiltu ja nuori-herra -Ragnar. Mutta elämän pontimet olivat siellä kireämmällä kuin saattoi -aavistaa leppeä katselija. Minkä vuoksi nyt yhtäkkiä sammui valo järven -puolelta? Eihän siellä vielä voitu nukkumaan mennä. - -Tämä ilmiö syntyi siten, että Ragnar -- joka pysäkiltä palatessaan -melkein vapisi iloisesta kiihkosta, mutta ei silti ymmärtänyt mitä -tehdä -- ensin otti tulen salin lamppuun. Hän teki sen vain jotain -tehdäkseen ja istui sitten kuuntelemaan. Samassa hän jo nousi ja -käveli välikköön päin, lähemmäksi kyökin ovea. Mutta kun kyökissä -hiukan kalahti, hypähti hän jo takaisin ja oli häärivinään jotain -pöydän luona. Hiltua ei kuulunutkaan, hiljaiset äänet vain jatkuivat -kyökissä. Ragnar tiesi, että Hiltun pian oli tultava kattamaan hänelle -ateriaa tähän pöytään -- hän sammutti mitään ajattelematta lampun ja -jäi istumaan pimeään. Kuu oli noussut korkeammalle ja vaalentunut, -sen loisteessa oli erikoisen kiihdyttävä ihanuus, joka johtui siitä, -että äiti nyt varmasti oli poissa. Kuun paiste oli ainoa, joka -tänä iltana enää tuli sisään tähän huvilaan, se tuli omin lupinsa -puunlatvusten lävitse. Ragnar tunsi outoa, nyt syttyvää toveruutta -tuota ikuista luonnonilmiötä kohtaan. Toveri ikäänkuin iski suloisen -synnillisesti silmää, se ikäänkuin huomautti, että onhan oltu -tovereita lastenkamarista asti, vaikkei ole näissä näin läheisissä -satuttu ennen yhtymään... Ei ollut sillä hetkellä piirtoakaan ehjänä -siitä kuvasta, jonka Ragnarin äiti luuli pojan sieluun muovanneensa. -Ihmisen eläimellisen puolen alkeellisimmat seikat ryöppysivät hyvin -alkeellisina mielteinä tuon suurikasvuisen ihmislapsen tajussa... - -Ragnarin mieleen vilahti, että hän menee yläkertaan odottamaan Hiltun -illalliskutsua. Hän hiipi hiljaa portaita kohden välikköön, mutta -juuri silloin ehti siihen Hiltu tarjottimineen eikä huomannut Ragnaria -pimeässä, ennenkuin hänen olkapäänsä kosketti Ragnarin käsivarteen. -Ragnarin ajatus toimi samaan tapaan kuin humaltuneen ihmisen. Oli muka -hyvin tärkeätä, että hän käsivarresta ohjasi Hiltua pimeän salin halki -pöydän ääreen. Hän tulkitsi tämän ajatuksen jonkinlaisilla sanoillakin, -joiden onttouden hän itse hyvin kuuli. Hiltu sanoi yksinkertaisesti: - --- Ottakaa tuli, että näen kattaa pöydän. - --- Entä jos en otakaan. - --- Ottakaa nyt vaan. - -Oli ihan hiljaista. Kuunpaiste liekehti lehmusten välissä. - --- Onko Hiltu minun ystäväni, kun minä olen täällä näin yksin? - -Ragnar tunsi, ettei hän olisi sanonut juuri niin, jos hän olisi saanut -puhua ruotsia. - --- Ette tekään ole minun ystäväni. - --- Olenhan. - --- Ettepä, koska säikytätte. Minä pelkään muutenkin täällä. Ottakaa nyt -tuli. - - * * * * * - --- Älkää hyvä herra tehkö minulle pahaa, minulla ei ole enää ketään --- Lause jäi kesken. Äänessä tuntui äkillisen voimakkaan itkun -alkupuuskahdus, eikä tyttö osannut enää oikein pyrkiä poiskaan. Hän ei -vielä pelännyt Ragnaria. - - * * * * * - -Kuunpaiste tuli hetki hetkeltä rohkeammaksi. Se puhui samalle -miehiselle vaistolle kuin toisaalta tytön ihon tuoksu ja huoneiden -ihana yksinäisyyden tuntu. Nämä kokemattomuudessaan yhdenarvoiset -ihmislapset olivat joutuneet pienten luonnon seikkojen valtoihin. -Ragnarin kuivin kasvaneessa nuorukaissielussa virkosivat monet -viime päivienkin ohi uinuneet toiminnat: rakkaus, sääli, itsenäinen -vastuunalaisuus, puhtaan ihmisyyden tajuaminen. Hänen tähänastinen -elämänsä oli tarkoin säästynyt tilanteilta, jotka niitä olisivat -herättäneet, ja niin ne olivat nukkuneet tähän asti. Mutta äkkiä -heräävä elo on aina epävakaista, vaikkapa herääjät olisivat -enkeleitäkin. Ja mitä saattoikaan rehtorskan Ragnarilla olla -sanottavaa, kun joutui enkeleille vastaamaan? - -Jokaisessa sielussa ovat enkelit aina rehellisiä. Ne ovat ainoat, -jotka täysin tajuavat pelkän ihmisyyden arvon. Ihmisyyden alkaminen -on aina korkein tapaus, mitä tässä olemisen piirissä voi sattua. -Ihmisyyden sikiäminen ja edelleen kasvaminen on sinänsä -- ihan -sinänsä -- valtava tapausten sarja, jonka vaaliminen ja ihaileminen on -enkelilegionille kyllin arvokasta. Ulompana aineessa voidaan rappeutua, -syvin ja oleellisin ihmisyys tekee matkansa aina rappeutumatta. -Enkelit iloitsevat, jos jonkun ihmisyyden kohdalle sattunut aine edes -osittain jaksaa seurata itse ihmisyyttä... Kun ei mitään tapahdu, -pysyvät enkelit syvimmissä keskuksissa, ne uinuvat. Mutta kun suuri -tapaus tulee odottamatta, niin ne käyvät levottomiksi. Inhimillisessä -lemmenkohtauksessa kaksi ihmisyyden keskusta joutuu samaan piiriin, ja -silloin enkelit vapisevat toivon ja epätoivon vaiheilla. Onko ihmisyys -tästä tapauksesta voittava ja vahveneva? - -Jossain kaukana keskuksista oli Ragnarin kolea pää aivoineen ja -aistimineen. Hän tajusi tilanteen merkityksen ja vaistosi voimiensa -vähyyden. Hän kuuli ikäänkuin vieraan suusta ne sanat, jotka Hiltun -läheinen nyyhkytys toi hänen huulillensa: - --- Älä pelkää -- minä rakastan sinua -- kyllä minä otan tulen -- -rakastatko sinä minua? - -Mutta silloin tyttö jo itki ääneensä ja lähti pyrkimään kyökkiä kohden. -Ragnar kulki hänen ohessaan riippuen yhä kiinni hänessä. Kuu valaisi jo -välikönkin. Ovella Ragnar yritti suudella tyttöä, mutta ei onnistunut. -Sitten hän hellästi laski tytön menemään keittiöön ja palasi itse -saliin. - -Naisen, nuoren neitseen, kyyneleet olivat ensikerran vuotaneet hänen -tähtensä. Se seikka hyväili hänen lapsellisen itsekästä olemustaan -niinkuin lämmin raukaiseva ilma; niinkuin jokin sellainen hyvä, jota -äiti ei sietänyt (-- äiti, jonka vieraus ja vanhuus nyt Ragnarin -vaistolle paljastuivat, kun hänen mieleensä vilahti, että äiti voisi -yhtäkkiä astua tähän ilmapiiriin). Se oli yhtä tämän runsaan kuutamon -kanssa; tämän ensikertaisen yksinäisyyden kanssa, jossa kumminkin oli -verrattomasti enemmän eloa kuin missään tähänastisessa tilassa. - -Sillä Ragnarilla oli tällä hetkellä hyvin vahva ja outo yksinäisyyden -tunne. Se Hiltu, joka nyt oli häntä lähellä tässä kuutamoisessa -ilmassa, oli vain mykkä vaativakatseinen mielikuva, ei se, joka oli -paennut kyökkiin ja ehkä jo tyyntynyt itkemästä. - - * * * * * - -Hiltu nyyhkytti keittiön sängyllä. Hän oli kuin matkalainen, joka on -istahtanut tiepuoleen lepäämään. Tänä iltahetkenä oli hänen matkansa -sillä asteella -- hänen maallinen matkansa, jonka kehyksenä tähän -asti oli ollut Toivolan ränstynyt, suloinen salotölli. Siellä hän oli -kasvanut kenenkään aavistamatta, että hän, vähäpätöisistä vähäpätöisin, -kasvoi tällaista kehystä varten; saadakseen kerran itkeä erään huvilan -keittiössä Pyynikin rinteellä lähellä Tamperetta. Nuoresta iästä -huolimatta oli matka jo ollut pitkä ja monivaiheinen. - -Kuinka lämpöisiä olivatkaan ne vaivat, jotka erämaassa olivat versoneet -ihmisenlasta luonnehtien. Riepuihin käärittynä himmeässä valossa imi -siellä pieni vakahinen äidin rintaa. Äiti oli äsken toraillut, mutta -vaistomaisesti hän vaikenee imettäessään. Hänen ajatuksensa tuntuu -imelältä, mutta hän ajattelee kumminkin, sillä ajatus valuu itsellään -samaan tapaan kuin maito rintoihin. Tuolla iällä kuuluu lapsi (sitä -todella sanotaankin lapseksi -- ei kakaraksi eikä mukulaksi) vielä -kokonaan vaimoväen asioihin. Se ei ole mikään pieni ihmisenalku; se -on jotain semmoista, jota ämmillä on ja jota niille tulee; joka on -ristittävä ja ämmä sen jäleltä kirkkoonotettava; josta kaikesta vähät -tietää ja välittää tuo mies, joka tuossa nuolee lusikkaansa päästessään -niukalta aterialtaan. Äitiä lievästi tympäisee se hellyys, jota hän -tuntee, mutta hän ei voi hellyydelle enempää kuin laskevalle maidolle! -Kun hänen mieleensä tulee, että lapsi ehkä kuolee, niin on tämän -ajatuksen puhtaus ja korkeus melkein sietämätön. Samean nykyhetken -asialliset seikat olisivat ainoita kohtuullisia ajateltavia, mutta niin -kauan kuin lapsi imee, asettuvat kaikenkaltaiset entiset ja tulevat -ajatuksen eteen. - -Lapsihan voi jäädä elämäänkin. Se on tyttölapsi, siis sen käy -maailmassa niin ja niin. Mieltä etovina vilahtelevat äidin omat -entisyydet. Tuo äijä, joka äsken horisi jotain leipien liian pikaisesta -kulumisesta ja että hän lopettaa sellaiset salaiset äkkikulumiset; se -ei tiedä niistä entisyyksistä, eikä sen päähän ikänä voisi pälkähtää -ruveta niitä arvelemaankaan. Se tietää vain, että ämmällä on nyt jo -toinen; tuskin se ajattelee, että ne ovat erikoisesti hänen, niinkuin -ei tuo tuolla olekaan. -- Tämä on tyttölapsi, samaa tympeyttä kohden se -on kulkeva, kun tästä rinnoilta ehtii. - -Niin oli lasta kerran imetetty pienen öljytuikun heikossa valossa -syysiltana. Se hetki näytti silloin kolkolta, mutta kumminkin -tykkivät siinä erämaan kohdassa monet tuhannet lämpimät solut luoden -elämää, suurinta kaikista salaisuuksista. Eikähän elo sielläkään -ollut pelkkää syysiltaa; oli sittemmin taas kesäiltojakin, jolloin -nelivuotias tyttölapsi jo seisoi multaisella pirtin seinustalla -odotellen nyyhkytysten taukoamista. Oli pieneltä vahingossa särkynyt -kahvitassi... Ja siinä matalaa metsänrantaa katsellessa suvisen -ehtoon tyvenessä nyyhkytykset vaikenivatkin ja asia unohtui, samoin -kuin kesken jäänyt ateriakin. Nelivuotias salomaan haaveilija palasi -hämyiseen pirttiin ja meni makuulle. Pitkä, hiukan värähtelevä -hengenveto oli jo unen alkua. - -Se oli kaikki ehjää ja yhtenäistä elämää ja kasvamista. Hintelät -jäsenet venyivät pitemmiksi, tukka ulottui ohuelle palmikolle, -aistimukset lisäsivät päivä päivältä pientä ymmärrystä. Maailmaan oli -noussut Toivolan Hiltu; oli jo monta ihmistä, jotka sen nimen tiesivät. -Se kelpasi jo taloon heinäaikana tekemään apupäivää ja eräänä syksynä -se kuului siihen joukkoon, joka lähti rippikouluun. Mikä on siinnyt -ja syntynyt, se kasvaa edelleen, siksi kunnes tulee jokin tulema. -Vaikkapa olisi ollut kuinka tarpeetontakin sikiäminen ja syntyminen, -niin sikiö kumminkin jatkaa etenemistään, että se sitten voisi kuolla. -Sillä muuten sellainen seikka ei voi peräytyä. Ei voida muulla tavoin -tehdä tyhjäksi sellaistakaan suurten luonnonlakien pientä ja sokeaa -soveltamista erämaan viheliäisissä oloissa -- joissa hyvin sopisi uskoa -tällainen asia parempien kokemuksesta, tarvitsematta nyt jokaisen -Jussin sitä aina vaan itse yrittää. - -Niinpä niin, rippikouluunhan niitten on vaatteineen sieltä tultava, -työtä niitten on tehtävä -- yleensä kaikkea sitä iänikuista, josta ei -kuitenkaan mitään tule. Joku tällainen tyttölapsi voi vaistomaisesti, -tiedottomasti tajuta koko tämän typerän kohtalon hirmuisuuden. Niinkuin -olisi veressä aavistusta jostakin: että ihmisessä pitäisi olla jokin -semmoinen seikka, joka tämän sen maallisen käväisyn pelastaa kohtalolta -ja että sitä seikkaa tämä minunkin jäsenteni ja ymmärrykseni tämmöinen -itsestään tapahtuva varttuminen kuvastelee -- niinkuin hedelmätönkin -kukka kuvastelee oikeata kukkaa. Ja kun veri näin aavistelee, niin -olento koettaa hädissään hääriä, niinkuin uskollisinkaan hääriminen -mitään auttaisi, niinkuin ehjinkään teriö voisi tyhjän kukan -hedelmälliseksi tehdä. Toinen aavistus sanoo, että sinä elät vain -kuolemaa varten. -- Ei kuolla, ei kuolla -- koetetaan olla siivo ja -uskollinen -- ei kuolla. Niin sykkii veri vastaan. - -Kun Hiltusta kerran alkoi olla apua, oli hänestä sitä paljon enemmän -kuin monesta hänen ikäisestään. Riitaiselle äidilleen hän oli melkein -vaivaksi sillä, ettei häntä päässyt kunnolla kurittamaan; hänellä oli -siinä suhteessa ikäänkuin rintalapsen olemus. Tytöllä oli joka päivä -ikäänkuin jokin päämäärä, johon haaleahkot silmät aamusta alkaen -katsoivat. Hän teki käskemättä sen, minkä tiesi jokapäiväiseksi -tehtäväksi, häiriten sillä joskus äitiään, jolle laiminlyönti tuotti -eräänlaista nautintoa. Kun Hiltu pesi jonkin astian ihan puhtaaksi, -vaikkei se sillä hetkellä ollut ihan välttämätöntä, niin äiti tuskastui -ja ärähti. Sillä sellainen puhtaana seisova astia häiritsi yleisen olon -ehjää ja auttamatonta tilaa. - -Semmoisesta Hiltu säikähti ja masentui: niinkuin olisi töykeästi -huudettu julki arin asia, minkä hänen vaistonsa tiesi. Tai niinkuin -olisi jokin vieras olento muuten vain tyrkännyt hajalle jonkin aran -tasapainolaitteen -- siepannut pois oljenkorren. - -Tämmöisiä tapauksia tuli silloin tällöin ja ne syvensivät sitä tytön -olemuksen erikoissävyä, joka toisaalta suojeli häntä eloisilta -ihmisiltä. Rippikoulu oli kokonaisuutena yksi semmoinen tapaus, kaukana -kotoa, vieraitten olentojen vilinässä. Siellä oli suuriäänisiä, rotevia -tyttöjä, jotka tiesivät ja tunsivat koko kirkonkylän ja pitivät -iloa jos jollakin tavoin. He matkivat maantiellä vanhan unilukkarin -ääntä väristäen kädellä kurkkuaan, kävivät kauppapuodista tahtomassa -kaupanpäällisiä ja heittelivät saarnatuolia virsikirjan kansilla. Yksi -suuriluinen hotkottaja kävi kerran käsiksi Hiltuun ja pyöritti häntä -ympäri niin rajusti, että Hiltun suuret rasvakengät tekivät ilmassa -omituisia avuttomia kaaria. Itku ei ollut tällöin Hiltulta kaukana, ja -moneen riehakkaan tyttöön tämä tapaus vaikutti kiusallisesti; heistä -tuntui, että Hiltuun ei sopinut kajota... Sitten mentiin taas kirkkoon -ja opetus alkoi. Siellä oli kuitenkin parempi olla, sillä siellä sai -olla yksin, vaikkakin pastorin ankaran puheen puserruksessa. Pastori -antoi hirvittävän elävyyden niille lauseille, joita Hiltu oli höpissyt -katkismuksesta ja raamatunhistoriasta. Oli todella näkevinään Jumalan -jossakin taivaassa, sen tajusi joskus oppitunnilla tainnuttavan -selvästi; oli kauhistavaa ajatella, että oli aina Jumalan näkyvissä, ja -mahdotonta oli ajatella, että Jumala -- oikein se tainnuttava Jumala --- voisi antaa anteeksi ihmisten synnit, joita vilisemällä vilisi -kaikkialla. Olisi tuntunut verrattoman suloiselta, kun olisi ollut vain -Jeesus, eikä ollenkaan Jumalaa... - -Hiljainen Hiltu, joka väliajoilla seisoskeli muista erillään kirkon -seinustalla, kävi koko kouluaikansa ankaraa sisällistä taistelua, -joka kiihtyi kiihtymistään itse rippipyhän lähestyessä. Toisaalla -oli tämä kirkko ja pastorin voimallinen puhe, joka oli oikein ja -totta, koska se oli Jumalasta; toisaalla oli elämä, hänen omansa, -kotolaisten ja kaikkien näitten täällä. Kuinka voitiin ollenkaan -elää, kun kerran oli Jumala, kirkko ja pastori ja hyvin tiedettiin, -mitä ne kukin sisälsivät? Pastori selitti järjestään eritellen kaikki -ihmisten synnit ja sanoi, että jokainen heistä -- siis Hiltukin -- -oli jokaiseen syntiin vikapää; tappamiseen, varkauteen, huorintekoon. -Pastori sanoi edelleen, että joka uskoo, hän saa kaikki nämä synnit -anteeksi. Uskoihan Hiltu kaiken, mitä pastori sanoi. Mutta kuinka voi -semmoinen Jumala, joka siellä taivaassa istui, koskaan mitään anteeksi -antaa? Ja kuinka suunnaton olikaan tämän maailman ihmisten syntien -määrä! Siellä naurettiin, oltiin juovuksissa, halattiin tyttöjä, -haukuttiin ja riideltiin -- itse rippikoulutytöt, niin pian kuin -pääsivät kirkosta ulos, kuvastelivat kaikkea tätä. Tuntui mahdottomalta -ajatella, että Jumala voisi olla jossain tekemisissä kaiken tämän -kanssa. -- Ihmisyyden "suuret kysymykset" ovat luonnonilmiöitä, jotka -esiintyäkseen eivät tarvitse muuta pohjaa kuin ihmisyyttä. - -Hän ei paljoa tiennyt tästä maailmasta sinä aikana minkä liinalla -käynti kesti. Urut hyräilivät hänen lainatuille, väljille vaatteilleen, -suuren seurakunnan läsnäolo humisi takaapäin korviin, kunnes oli -päässyt polvistumaan liinalle. Silloin oli edessä turvallinen tyhjä -tila, jonne hänen ohitseen ei enää kukaan tunkeutunut; näkyi vain -kaartuva rivi tyttöjen vakavia kasvoja. Tällä ainoalla hetkellä Hiltu -tunsi olevansa lähellä tovereitaan, sillä hän vaistosi, ettei niistä -nyt kukaan pitänyt häntä silmällä eikä pilkannut hänen hätäänsä... Nyt -rovasti laskeutui alas korokkeelta antamaan leipää, nyt sai Iita, nyt -sai Lempi, nyt se lähestyy, lähestyy, nyt se tapah... Hän ei nähnyt -kuinka toiset saivat viiniä, hän näki vain lähestyvän kalkin. - -Ja taas liikkuivat urkujen soidessa Hiltun väljät lainavaatteet -kuorista penkkiä kohden. Niiden sisällä kulki hentoinen Hiltu kuin -unessa. Jos hän jotain tajusi, niin hän tajusi sen, ettei hänellä -sillä hetkellä ollut mitään suoranaista suhdetta Jumalaan -- Jumala -oli ikäänkuin vallan poissa, yhtä kaukana kuin oli tämä tilaisuus -varsinaisesta koulunkäynnistä. Tällä kertaa hänellä oli suhdetta -vain urkuihin, seurakuntaan, pappeihin ja toisiin tyttöihin. Kun hän -pääsi paikalleen ja toisten tavoin painoi otsansa kirjalautaan, ei -hän rukoillut, vaan lepäsi ja hiveli siellä piilossa nenäliinalla -tulehtuneita kasvojaan. Hän oli kuin väkevän virran pyörteissä; se -ei kolhinut tällä kertaa, mutta vei kumminkin väkevästi mukanaan. -Ihmiselämä on kohtalon suorittamista. - -Keväisenä sunnuntaina kirkonajan jälkeen hän äitinsä kanssa käveli -pitkän matkan kirkolta Toivolan torppaan. Puolitiessä he riisuivat -kenkänsä ja jatkoivat avojaloin. Luonto soitti äänetöntä säestystään -heidän menolleen. Viimeinen avokylä oli jäänyt taakse, he olivat -tulleet metsätielle, jossa iltaan raukenevan taivaan alla ei ollut -ainoatakaan tukaluutta heidän tiellään. Heidän -- äidin ja tyttären -- -sielunsa ja mielensä, vaikka olivatkin sangen erilaiset ja toisilleen -jotenkin vieraat, lepäsivät tällä kirkkomatkan viimeisellä virstalla -yhteisen luonnon lienteässä lumossa. Heidän kummankin kasvoillaan oli -erikoinen ilme, jota olisi voinut sanoa vaikkapa päivän uupumuksen -tuomaksi. Se oli kumminkin etäisempää uupumusta, jonka salaisen syyn -luonto heille heidän tunnelmassaan heidän tietämättään kyllä ilmoitti. -Jos he olisivat olleet kehittyneempiä ihmisiä, tietäjiä, olisivat he -väittäneet haluavansa nukkua jo pois, illan rauhaan ikuisesti pois. - -Nyt he kenkiään kantaen väsyneinä ja nälkäisinä kävelivät kotiinsa. -Hiltu tunsi viimeisiä jätteitä kouluaikaisista sisäisistä -ahdistuksistaan, kun häntä hiukan oudostutti viedä näin pian -suuhunsa silakkaa ja perunaa. Sen hän kuitenkin teki -- jonkinlainen -sisäisen tappion tunne oli muutenkin tämän pitkän päivän kuluessa jo -väkinäisesti asettunut hänen tiedottomaan tajuunsa. Uni tuli. Poloinen -Ville -- pikkuinen poika, jolta Kalle, iso poika, joskus talvella -oli puulla lyönyt selkärangan vialle -- piti jatkuvaa tuskallista -vikinäänsä, johon eivät kirkkolaiset sikeän unensa tähden enää -heränneet. Jussin, äijän, oli itsensä tänä yönä noustava antamaan sille -vettä. Hän höpisi jotain tyynnyttelevää, korjasi samalla nuorempien -peitettä ja nukkui sitten itsekin. Mutta lukemattomat solut tykkivät -sittenkin kevätkesäisessä erämaan yössä asumuksessa ja sen ympärillä. - -Kesä kului ja Hiltu teki tehtäviään, vaikka hän olikin hiukan toisessa -vireessä kuin oli ollut ennen ripille pääsyään, lapsuuden puolella. -Vaivaisen Villen tila huononi nyt nopeasti, ja Hiltusta tuntui -siltä, kuin olisi tuo taitamaton jollakin tavoin kärsinyt hänen -puolestaan, niinkuin pääsisi hän itse salavihkaa jonkin ohitse siinä -kun Ville sairastaa. Hän ei tietensä toivonut Villen kuolemaa enempää -kuin muutkaan, mutta kaikki olivat entistä enemmän herpaantuneet -jonkinlaiseen toimettomaan odottelemiseen. Isä laiminlöi päivätöitään, -oleskeli ja istuskeli ja vihdoin kesän kuumimmillaan ollessa lähti -asianaiheetta jonnekin Tampereen taakse. Sillaikaa juuri se vapauttava -seikka tapahtui: Ville nukkui kuolemaan eräänä iltapäivänä, sirkkojen -laulaessa intohimoisesti pihamaan rehevässä ruohossa. Hiltu ei voinut -olla pirtissä; hän katseli sinertävää metsänrantaa, jonka taakse -haalea, kuuma taivas painautui. Jotain itkun tapaista jutkahti hänen -kurkussaan. Siellä jossain etäällä kaljupäinen isä kuljeskeli. Kalle -oli lähtenyt kotoa jo kauan sitten, ja Ville oli äsken kuollut -pirtissä. Mitä tämä oleminen on? - -Isä tuli kotiin kun äiti vähistä vanhoistaan kokoili jotain valkoista -Villen ruumiin ympärille. Sinä iltapäivänä oli hiukkasen olevinaan -kaivattua vapautuksen tunnetta, mutta pitkällistä se ei ollut. Yhä vain -odotettiin jotain ja usein oltiin entistä tuskaisempia. Ville paran -kuolema oli siis ollut liian heikko tapaus kyetäkseen muuttamaan oloa -tilasta toiseen. - -Isän poissaollessa äiti yhä useammin ääneensä huoahtaen oikaisi -sängylle ja sieltä vaisusti neuvoi mitä Hiltun oli tehtävä. Olihan -äiti ennenkin oikonut sängyllä, mutta ei ollut neuvonut mitään, vaan -äkäillyt, jos ei Hiltu itse ymmärtänyt kaikkea. Nyt hänen puheessaan -oli lempeyden vivahdus. Kummallisen enteilevää aikaa tämä oli, auringon -vakaasti alentuessa taas syksyä kohden. - -Joskus joku äijän karilas istuu Toivolan pirtissä ja jaarittelee. - --- Taitaa Riina olla vähän kivun vallassa? - --- On tässä tietämistä, huokaa äiti. - --- Pian tuosta Hiltusta paisuu uutta emäntää; johan se on kirkon -perällä käynyt. - --- Ei tiedä. - --- Ää -- kyllä ne koirakset pian haistavat uuden pyyntimaan. - -Äijä paasaa pitkälti tympeää paasaamistaan, vaikkei hänelle enää -vastaillakaan. Hän on kuin jokin harvoin nähty ilkeä eläin. Kun -hän lopultakin lähtee, on hän käynnillään pyyhkinyt pois asumuksen -vakinaisen tunnelman, jättämättä mitään sijaan. Ei oikein varmaan -edes tiedetty, kuka se äijä oli. -- Mutta elämä on kumminkin entistä -kiusallisemmin takertunut johonkin. - -On lauantai, siis lämmitetään sauna. Riina tekee sen itse huohotellen -ja vaivojaan valitellen. Se oli sama sauna, josta palattuaan Riina ei -enää sängystä noussut. Niin oli siis päästy ainakin siihen asti, että -Riina sairasti kunnollisesti vuoteellaan. Jonkun ajan perästä alkoi -mädän haju ilmetä -- Kyllin, kyllin -- ei jaksa enää tätä kehitellä -pitemmälle ja syvemmälle. Semmoisia teitä Hiltu kulki, sitä vauhtia -häntä vietiin ohi äidin tuskallisen kuoleman selvään syksyyn asti. -Tällöin hän oli erämaan puolesta niin valmiiksi pehmitetty, ettei -eteen tullut matka häneen tehnyt sanottavaa vaikutusta. Vain hiukan -tuli kyyneleitä silmiin, sillä tänne jäävä elonosuus oli kumminkin -kaikkine vaiheineen varhaisimman lapsuuden itkuista alkaen jonkinlainen -ehjä, lämmin kokonaisuus. Lapsuudenaikaiset talvi- ja suvihämärät, -ripillepääsy, Villen ja äidin kohtalo ja kuolema, ne olivat kaikki -näinä lähdön hetkinä arvokkaita muistoaarteita. Niin myös pienet -kotiinjäävät, Lempi ja Martti, ohuine ranteineen; ja itse isä Juha, -joka näihin aikoihin vielä eli oman kohtalonsa eloisimmissa touhuissa. - -Edessä ei ollut mitään, ei mitään. Joukkojen ja yksilöiden kohtalot -ovat hyvinkin verrannollisia. Niinkuin suurien sotien, nälän ja ruton -aikoina kansanlaumat lähtevät liikkeelle vain jotakin taivaanrantaa -kohden, niin lähti tämä heikko yksilö nyt erämaastaan. Ja niinkuin -kansanlauma saapuessaan uljaaseen kaupunkiin ei ihaile kupoolien ja -kuvapatsaiden loistoa, vaan parveilee vaistonsa mukaan, silmissä oma -loimunsa, niin tämäkään ihminen ei paljoa nähnyt laivoja, junia, -tehtaan piippuja, joita myöten häntä kuljetettiin. Sillä tämä kaikki -oli hänelle jokseenkin merkityksetöntä. - -Hän tuli taloon, jossa oli monta huonetta, kaikki uuvuttavan puhtaita -(ja sittenkin niitä yhä puhdistettiin). Hän tuli sinne ja oli siellä --- minne hän sieltä olisi mennyt? Hänenhän piti olla palveluksessa -ei enempää eikä vähempää kuin piikana, hän, Hiltu. Piika -- siihen -sanaan liittyi Hiltun tajussa sellainen arvon, voiman ja varmuuden -määrä, ettei hän unissaankaan olisi osannut semmoista itselleen -kuvitella. Täällä se oli varsin mahdotonta. Eihän hän ruokkinut lehmiä, -ei keittänyt ruokaa työstä tuleville miehille, ei lakaissut pirtin -lattiaa. Täällä ei ollutkaan pirttiä eikä pirtin tuoksua, ei saappaita -eikä tallukoita, ei sylkyä eikä tupakkamällejä muurin otsalla. Täällä -oli kolkon puhtaita huoneita, joissa oli samanlainen ilma kuin -ulkona taivasalla; vaikka niissä oli lämminkin, niin palelsi niiden -tuoksuttomuus. Täällä ei kellään ollut järjellistä tehtävää: täältä ei -lähdetty päivätöihin eikä tänne kukaan tullut päivätöihin. Täällä vain -syötiin, nukuttiin ja häärittiin aivan tarpeetonta häärimistä. Ei edes -päivisin makailtu, vaikka siihen olisi ollut tilaisuuttakin. - -Nämä olivat ne tosiasiat, jotka määräsivät Hiltun elämän sisällyksen -- -tai oikeammin sisällyksettömyyden -- täällä. Hän ei niitä ajatellut, -mutta ne olivat olemassa. Hän ei ajatellut juuri mitään; hän teki -tehtäviään, joista suurin osa oli hänelle käsittämättömiä. Täältä -käsin hän ei osannut edes muistella kauas jäänyttä rikkaampaa omaa -elämäänsä. Eivät vainajien eivätkä elävien omaisten kuvat päässeet -tänne; eivät yön pimeydessäkään, kun raskaat luomet sulkeutuivat kyökin -sängyssä peiton alla. Talo ja sen hallitus olivat yksi yhteinen seikka, -jonka valvova voima ulottui vielä siihen silmäluomien allekin, niin -ettei siihen mitään muuta voinut saapua. Vielä siinäkin Hiltu tunsi -syvästi että hän kiinteästi oli se "flikkan", josta rehtorska joskus -jotain sanoi nuorelle herralle. Hän ei kuvitellut eteenpäin eikä -muistellut taaksepäin. Hän ei surrut (iloinnut hän ei ollut koskaan) -eikä edes pelännyt. Hän ei elänyt, hän oli -- ikäänkuin valtavan, -ennen aavistamattoman meren pohjassa -- jommoisesta ei ole tapana enää -pinnalle palata. - -Toivolan hennon Hiltun kohtalo oli oikeastaan jo kypsä ensimmäisenä -yönä minkä tyttö oli huvilan kyökissä. Se odotti vain muodollista -täyttymistään, vaikkei tyttö siitä itse vielä mitään tiennyt. - - * * * * * - -Hiukan totuttuaan oli Hiltulla tietysti päivisin yhä enemmän -asiallistakin suhtautumista tähänkin elämään. Oli vielä aurinkoisia -kirkkaita päiviä, jotka sentään aina pitävät puolensa varsinkin nuorta -luonnonlasta vastaan. Auringon paistaessa huvila sai jonkinlaista eloa, -siinä ikäänkuin paljastui jonkinlainen elämänjärjestelmä siinäkin. -Huoneiden valoisa puhtaus, käytävien ja istutusten säännöllisyys -sopeutui noihin kahteen ihmiseen, rehtorskaan ja nuoreen-herraan, -niin että heidän olemassaolonsa parhaina hetkinä tuntui jotenkin -luontevalta. Hiltukin virkosi -- olihan hänellä vaistot. Hänen arka -katseensa osui joskus nuoreen-herraan, joka ei varmaankaan ollut -hänelle vihainen. Joskus Hiltua melkein hymyilytti jokin sen harppaus, -kun se avopäin liikuskeli puistossa. Ja kun se osui lähelle, oli -siinä toisenlainen sävy kuin rehtorskassa. Ja kun rehtorska lähti -kaupunkiin, tunsi Hiltu olonsa kevyemmäksi, vaikka semmoisesta -kevennyksestä kyllä tuli rangaistus pian. Sillä kun rehtorska sitten -hämyssä palasi, oli hänen ensimmäinen puheensa muistutus jostakin -laiminlyönnistä. Hän ei pysähtynyt sitä selittämään, hän vain meni ja -hääri ja puhui mennessään. Se kaikki kuului kaupungista paluuseen, eikä -siitä sen parempaa lepoa tullut enää sinä iltana. Niinkuin ei tullut -minään iltana. Sama voimakas henki se oli, joka asettui silmäluomien -alle uniajatuksia vartioimaan, niin ettei saanut muuta tajuta kuin -huvilan -- huvilaa oli seinien takana ja vielä katon päälläkin. Siellä -oli nuoren-herran huone. Mikähän se nuori-herra oikein oli? Se on -rehtorskan poika --. Sieltä kuului vielä hiiskumista. Millaista olisi, -jos rehtorska olisi poissa yön? Uskaltaisiko nuori-herra silloin nukkua -ylhäällä? -- ja hän Hiltu täällä keittiössä? Silloin olisi parempi -maata toisiaan lähempänä -- mutta ei sentään samassa huoneessa. - -Rehtorska ei suoranaisesti puhunut Hiltulle mitään matkalle lähdöstään. -Hän vain hääri ja päivitteli ja huusi usein nuorta-herraa avukseen. -Loppupuolella hän siinä tullessaan ja mennessään puheli, että "Hildu -tekee sitten niin ja Hildu laittaa sitten näin". Hiltu ei kuullut eikä -ymmärtänyt noista ohjeista suurtakaan osaa, mutta tällä lähtötouhulla -oli se hyvä puoli, ettei rehtorska muistanut moittia tyttöä sen hetken -töistä. - -Kun rehtorskan ylle sitten ilmestyi musta puku, tajusi Hiltukin, että -rehtorska lähtee jonnekin. Ulkona taivaalla oli epämääräinen outo -valaistus, joka ikäänkuin kuului rehtorskan mustaan pukuun. Rehtorska -itse väitti kuulleensa ukkosen jyrinää ja uskoi myrskyn olevan tulossa --- hänellähän täytyi olla vastuksia. Iltapuolella kumminkin päivä -vakiintui leppeäksi, kun rehtorska vihdoin lähti. Nuori-herra lähti -hänen kanssansa. Kuinka -- jäikö Hiltu yksin? Ja kuinka pitkäksi aikaa? -Ei se ainakaan portilta palannut. - -Pitkiin aikoihin ei Hiltun mieli ollut niin paljoa liikahtanut kuin nyt -tämän elämänmuutoksen johdosta. Kun ei nuorta-herraa kuulunut, niin hän -jätti keittiön omin lupinsa ja nousi portille päin nautiskellen illan -virkistyneestä ilmasta. Hän näki huvilan alueineen semmoisena kuin se -oli ilman rehtorskaa. Hän uskalsi katsahtaa Pyhäjärven tummeneviin -saariin, vieläpä yli järven Pirkkalan puolelle. Järvenpinta näkyi -tänne rantapuiston latvojen ylitse ja välitse, se ikäänkuin pyrki -uhkaavasti jonnekin tämän kaiken alle, tuo mahtava vesimäärä, jommoista -hän ei ollut tottunut näkemään... Hän tunsi kaikki huvilan huoneet, -tiesi puuvajan ja kaivon, saunan ja laiturin -- jonka päässä uhkui -vihainen syvä vesi. Täällä oli kaikki tainnuttavan voimallista, ilman -rehtorskaakin. Täällä täytyi elää siihen tapaan kuin elettiin. Oli -tällä hetkellä ikäänkuin hänenkin voimansa yrittäisi nousta täällä -tarvittavaan määrään... Hän on jo ripillä käypä... Näinä iltoina on -ollut kirkas kuunpaiste. - -Syyspuolen ilta hievahti äkisti hämärämmäksi -- tästäkin illasta tulee -vielä oikea yö, jonka hän on täällä makaava. Mutta nuorta-herraa ei -kuulunut vieläkään. Hiltun mielessä käväisi kauhistava kuva, että -hänet on jätetty tänne yksin. Sen tunteen vallassa hän juoksi, samoin -elein kuin kotomäellä ennen, mutkaista käytävää alas keittiön eteen ja -siitä sisälle. Siellä hän vaistomaisesti toimitteli jotain rehtorskan -käskyjen mukaista -- kunnes nuoren-herran askeleet kuuluivat. Siis se -tuli kumminkin, eikä hän, Hiltu, jäänyt tänne yksin. Katsoi keittiön -ovesta sillä silmällä, kuin olisi ilmaissut iloaan rehtorskan lähdöstä -hänkin, nuori-herra. Tuntui jäävän saliin... Kuu teki nousua. Aterian -valmistaminen oli tällä kertaa Hiltusta varsin järjellistä, melkeinpä -viehättävää tointa. Saatuaan tarjottimen kuntoon hän lähti viemään sitä -saliin elähtyneenä jostakin -- siitä että tunsi toimiensa ainakin tänä -iltana hyvin kelpaavan nuorelle-herralle. - -Tuntiessaan äkisti hellän kosketuksen hartioillaan ja tunnettuaan kuka -siinä oli ei Hiltu tajunnut sitä miksikään pahaksi. Hermot värähtivät -niinkuin olisivat ne tällaista tiedottomasti odottaneet. Pääasiana tuli -nytkin mieleen, että he olivat kahden huvilassa ja että tämä tilanne -rakentui koko rehtorskan hankkimisajan jatkuneille viehättäville -enteille. Matka keittiön ovelta salin pöydän ääreen oli onnellisin -kohta. Se oli luonnon luomaa hiljaista, nousevaa onnen värinää, jonka -mahdollisuuden luonto oli sijoittanut ihmislapsiin kasvattaen sitä -samalla kuin lapsetkin kasvoivat. Kun se yritti toteutua, meni jotain -hajalle, että uutta voisi syntyä. Mutta aina eivät varttuneetkaan -ihmislapset kestä uuden syntymistä. - -Tältä Hiltulta tuli pian itku, ja kun hän lopulta pääsi keittiön -sängylle, ei hän tiennyt mitä hän itki. Lukemattomat siellä -entisyydessä kuullut sanat ja koetut vaikutelmat, jotka hiukankin -koskettivat tämän tapaista, ne kumpusivat esiin ja risteilivät tajussa -luoden kiireesti ehdotonta pohjaväriä jo virkoavalle tunteelle. Ja -pohjaväri pääsi pian niin vahvaksi, että se uhkasi sekoittaa kaiken. -Ruma ja kaunis kamppailivat hänen alttiissa pikku sielussaan koko yön. -Mutta vielä oli hänen hyvä olla, sittenkin, vuotavien kyyneleitten -takanakin. - - * * * * * - -Kuu paistoi tunti tunnilta läpi yön. Palvelustyttö makasi kyökissään -ja nuori-herra yläkerrassa omassa huoneessaan. He pysyivät vuoteissa -aamuun asti, mutta kummankin uni oli heikkoa ja vaihtelevaa; jatkuva -kuutamo ehti monta kertaa käydä heidän tajussaan niinkuin tahaton -harvinainen mietelmä, kun välillä jo rauennut silmä taas aukeni -puolivalveille. Ja pitkähkö väliuinahdus pyyhki aina pois edellisen -mietelmän; kuun loisto oli uusi, kun silmä jälleen raottui. Sen -sisällys vaihtui varjojenkin vaihtuessa, kunnes valkeneva aamu loihti -varjot ja koko sen yön olemattomaksi. - -Monenlaisia mielteitä ja ajatuksia olivat sekä Hiltu että Ragnar yön -mittaan kokeneet, mutta mitään uutta suuntaa ei vaaleneva aamu avannut. -Ei muuta kuin ne kaksi valtavaa tosiasiaa, että illalla oli tapahtunut -niinkuin oli tapahtunut ja että rehtorska oli ja tuli yhä olemaan -poissa, mahtavasti poissa. - -Hiltu nukkui vähät unensa enemmän ilta- ja keskiyöstä. Kun hän havaitsi -aamun valkenemisen, alkoi häntä painaa lähestyvän päivän murhe; sangen -varhain hän nousi ja puki ylleen entiset vaatteensa, vaikkei vielä -aikoihin ollut mitään kunnon tehtävää. Noina luonnottoman aikaisina -syysaamun hetkinä hän tunsi, että tämä yö oli takerruttanut hänet tähän -oloon ja ilmaan aivan toisin kuin monien viime päivien kummastelut. -Tämä oli kuin pitkä herpaiseva humaus, joka näin yhden yön tietämiin -kiidätti hänet kauas siitä, joka oli jatkunut eiliseen asti. Niin, -Ragnar -- Hiltu ajatteli hänen nimeäänkin. Hänhän kosketteli käsillään -minun ruumistani niin ja niin, pitkälti, ja voimakkaasti. Koskettelun -jälki Hiltun sielussa oli tukala ja suloinen yhtaikaa -- tukala ehkä -juuri sen vuoksi, että oudon vapautuksen sulo oli liian väkevä Hiltun -hintelälle sielulle ja ruumiille, ja että kaikkea hämmentämässä olivat -sekavat tietämiset, jotka olivat tietämättömyyttä hullummat ja siinneet -niistä inhimillisen raakuuden annoksista, joita jokainen Hiltun lainen -jo kehdosta lähtien, kenenkään sitä tarkoittamatta, saa silmillään ja -korvillaan vastaanottaa juopuneilta miehiltä ja elähtäneiltä ämmiltä. - -Aamu oli kumminkin jollakin tavoin iltaa vahvempi. Tyttö kyllä pelkäsi -nytkin, mutta hän kaipasi myöskin. Se oli uusi virkoava seikka, -joka oli johtava eteenpäin. Yläkerrassa nukkui huvilan nuori-herra, -outoääninen ja vieras olento, jota hän nyt ei olisi halunnut tavata, -mutta heränneen Hiltun uudistunut mieli ponnisteli urhoollisesti -säilyttääkseen näkyvissään sen ihmisen, joka eilen ehtoolla, vaikkakin -kompastellen, oli saapunut niin lähelle häntä. - -Eivät olleet suuria Ragnarinkaan nukkumiset tänä yönä. Sisäinen vaiva -oli hänelläkin, vaikka se olikin toisenlaista kuin entiset kamarin -yksinäisyydessä koetut vaivat. Hiltun kyyneleet puhuivat hänen -lapselliselle tajulleen kahta kieltä. Hän nautti niistä, koska hän -oli ne hyväilemällä aiheuttanut, ne olivat nuorukaisen ensimmäinen -lemmensaalis monien tuskallisten unelmien jälkeen. Mutta tämä -ensimmäinen askel unelmasta kosketukseen oli antanut unelmalle uuden -suunnan, entistä epämääräisemmän. Vaistot hakivat jo muutakin kuin -tyttöä. Alhaalla kyökissä ei ollut enää piika, vaan jokin suuri seikka. -Ragnarilla oli suhde Hiltuun, ja se Hiltu oli aivan toista kuin hiukan -kömpelö nuori piikatyttö. - -Pitkin yötä, milloin hän selvemmin havahtui, kiusasi häntä tuo -omituinen ristiriita, että hänen asiansa olivat suloisen hyvin, mutta -olivat samalla ikäänkuin liian hyvin. Kuutamoisen yön näennäinen -liikkumattomuus ikäänkuin siirsi siirtämistään jotakin jonnekin, tuon -hyvin kasvatetun nuoren-herran voimatta muuta kuin avuttomana katsella -tutulta vuoteeltaan, jonka sopi tietää hänestä enemmän kuin jonkun muun. - -Huonosti nukutun yön jälkeen vaikuttaa aamunkoin havaitseminen -nuoreen-herraan aivan toisin kuin sisäkköön. Valkeneva päivä saattaa -hänet pois yön kiihkeistä ajatuksista ajatuksettomuuden leppoisaan -tasapainoon. Viimeisenä ohenevana ajatuksena on se, että mamma on -poissa, ja niin ehtii saada syvää unta vielä tuntikausia ennenkuin uusi -vaiherikas elonpäivä alkaa. - - * * * * * - -Alkoi siis Ragnarille päivä, jona hän ei ollut läheskään entisellään, -ja niin se päivä saikin vallan odottamattoman sisällyksen. Heti kun -hän heräsi, ryntäsivät kaikki ympäristön olosuhteet -- niin silmin -näkyväiset kuin muuten tajuttavat -- ikäänkuin katsomaan, katsomaan -ja vähin ahdistelemaan. Oli ensin epämääräinen tuokio semmoista -vanhaa hyvää oloa, tutut esineet olivat huoneessa sillä tavoin kuin -mamma ne tahtoi. Mutta sitten humahtivat tajuun eilisen illan menot -edellytyksineen ... ja tämä oli aamua, aamupäivää. Ja alhaalla oli -tyttö. Sen nimi oli Hiltu. Se on nainen, hyvin nuori ja hoikka -naisenalku. Ja niin edelleen kaikki nuo vaikutelmat, joita eri aistit -olivat lyhyenä eilisillan hetkenä ehtineet siepata. Siinä oli imelää, -vakavaa, lämmintä -- ja kaikki palautui nyt aamuvalossa. - -Kun on edessä jotakin ankaraa mutta kovin viehättävää, niin on vielä -viehättävämpää lykkäytyä hiukan eteenpäin, odotella sitä viritystä, -jonka vaisto sanoo tulevan -- illalla kun taas on kuutamo. Mutta se -olotila on niinkuin jokin muukin huume, se vaatii aistimille nykyhetken -iloa, menneen ja tulevan unohtamista. - -Ragnarille selkisi, että hän pujahtaa kaupunkiin niin pian kuin sopii, -palatakseen iltahämyssä -- jollakin tavoin. Hän tiesi aamiaisen -odottavan häntä alhaalla salin pöydällä. Tytön on täytynyt se sinne -laittaa. Kyllä hän sieltä sitten pääsee edelleen, tyttöä näkemättä. - -Ragnarille oli outoa kävellä kaupunkiin ilman asiaa. Hän ei -oikeastaan tuntenut tätä enempää kuin mitään muutakaan kaupunkia. -Hän osasi kyllä siellä liikkua, sillä lapsesta pitäen hän oli käynyt -vieraisilla monissa tutuissa perheissä ja nyt tänä huvila-aikana käynyt -liikkeissäkin. Mutta kaupunki sinänsä, ilmiönä, oli hänelle vieras, se -ikäänkuin liittyi siihen suureen hiukan alhaiseen kansanluokkaan, jota -siellä käveli, koska ei voinut toisin olla, koska sitä semmoista kerran -oli olemassa. Ei Ragnar ollut koskaan tuota olemassaoloa pohtinut, hän -vain oli sen keskitse menossa jonnekin, pitkänä ja hienopiirteisenä, -tervehtien kunnioittavasti vanhoja herroja ja rouvia ja lehahtaen -hiukan punaiseksi, jos nämä pysähtyivät puhelemaan. Sellaisia -tovereitaan, joiden lastenkamarissa hän oli pienempänä sääntöjen mukaan -leikkinyt tai olisi voinut leikkiä, hän tervehti hymyillen hiukan -ivallisesti, niitä taas, joiden perheistä hän ei mitään tiennyt, -kylmästi nyökäten tai kaikkein mieluimmin lakkia nostaen. Ei häntä oltu -semmoiseen opetettu eikä se ollut teeskentelyäkään, se vain muuten -kuului kaupungilla liikkumiseen. - -Nyt hän tässä tilassaan näki itse kaupunginkin. Se ihan tuli vastaan -hänen laskeutuessaan harjulta vanhalle hautausmaalle. Se näytteli -kulmiaan, puistojaan ja penkkejään, niinkuin olisi kysellyt, että -mihin aiot kääntyä nyt, kun sinulla on niin hauskaa, paljon hauskempaa -kuin itse osaat käsittääkään. Tyttöhän jäi sinne huvilaan ja äitisi on -poissa; näin kauniilla päivänpaisteella hän kyllä viipyy siellä yli -sunnuntainkin. Missään tapauksessa hän ei palaa tänään eikä huomenna. -Tuolla menee kauppaneuvoksen Julia-täti kotiinsa päin kaupungilta. Ei -hän nähnyt sinua. Tuolla menee se ylioppilas, jonka nimestä et tiedä, -mutta jonka kerran Helsingissä näit yöllä liittyvän erään muhkean ja -mustakulmaisen naisen seuraan. Näin täällä aurinko paistaa siksi kunnes -ilta tulee. Tuolla vesikioskin luona istuu Murtomäki. - -Murtomäki oli suomalainen ylioppilas ja Ragnarin kurssitoveri. Mutta -muuten olisi ollut vaikea keksiä sellaista ulkonaista seikkaa, -jossa he eivät olisi olleet toistensa vastakohdat. Murtomäki oli -kotoisin jostain maaseudun syvyydestä; sieltä hän oli perinyt -lauhkean luontonsa, hyvän älynsä ja oivallisen sisäisen tasapainonsa. -Näki selvästi, että ne tosiaan olivat perittyjä aarteita. Hän ei -erityisesti pyrkinyt minnekään, mutta hänen keväisen elämänsä -tilanteet muodostuivat aina vaivattomasti hänen poikaluontonsa -ympärille. Tanssiaisissa nuori puhtoinen helsinkiläisneitonen kuiskasi -murteellisesti ääntäen toverilleen hänen nimeään ja oli kovin iloinen, -kun myöhemmin tuli hänelle esitellyksi tanssia varten; yhtä iloinen -kuin äitimuori kaukana maalla pojan saapuessa hänen majaansa tai -professori kertauksessa, kun nuorukainen erinomaisen tyylikkäästi -läpäisi jonkin kohdan, jossa tieteeseen sekaantui hiukan huumoria. - -Luonnonvoimille ei kukaan mitään mahda, ei siis Ragnar Palmeruskaan -Murtomäelle. Hänen ainoan kanssa Ragnarkin yritti olla läheinen ja -mutkaton; vaisu toveruuden vietti etsi tyydytystään. - -Jos hän nyt olisi ollut menossa äitinsä käskystä ostamaan -tiivistysvanua sisäakkunoita varten, ei hän kumminkaan olisi poikennut -Murtomäen seuraan; eihän hän ollut koskaan ilman asiallista syytä -toveriensa kanssa seurustellut. Mutta nyt tuntui Murtomäki olevan juuri -se, jota hän kaipasi, hyvin osunut sattuma tässä oudossa kaupunkiin -tulossa. Outous näyttäysi pian. Löfströmin Ella-täti tuli arvokkaasti -paarustaen Esplanaadia pitkin ja selvästi näki kauempaa, kuinka Ragnar -ensin seisahti ja sitten istuutui Murtomäen viereen. Mutta hän meni ohi -katsomatta ja ottamatta vastaan Ragnarin tervehdystä. Tämä teki ilkeän -vaikutuksen Ragnariin, niin että hän oli tavallista toverillisempi -Murtomäelle. Tämä puolestaan oli aina itsekseen ollut sitä mieltä, -että Palmerus on kyllä kunnon mies, mutta on kasvanut nurinkurisissa -oloissa. Murtomäki oli leppoisasti tyytyväinen, kun tapasi tutun. -Hänellä ei ollut mitään erikoista suunnitelmaa eikä hän odotellut -ketään. - -Heidän oli helppo keskustella yhteisistä opinnoistaan, ja Ragnarista -alkoi tämä istuminen tuntua vallan luonnolliselta. Heistä tulee -molemmista insinöörejä, ja kun siihen on päästy, mennään naimisiin. Hän -oli kuullut Murtomäkeä kiusoiteltavan jollain köyhällä maalaistytöllä. -Tietysti Murtomäki on halannut sitä ja suudellut... Oli hyvin -viehättävää näin puhella sen-ja-sen luennoista, pian alkavista töistä. -Kaikki oli kovin luontevaa... Siellä se on, huvila, jossa ei ymmärretä -näitä asioita. Me olemme miehiä, Murtomäki ja minä... - -Siitä nuorukaiset sitten nousivat ja lähtivät jonnekin, vaikkapa -Engströmiin. Siellä vanhoissa varjoisissa suojissa odottelivat paksut -pöytäliinat ja oviverhot vieraitaan -- ei ollut ketään näin aikaisin -päivällä. Käännyttiin ensin kassan ohi oikealle, sieltä jälleen -noustiin pari porrasta yhä peremmälle pieneen kodikkaaseen huoneeseen, -jossa yhdellä seinällä oli kookas peili ja toisella Lermontowin -"Demonia" esittävä puupiirros muhkeine slaavilaisine naiskuvineen. Oli -uneliaan hiljaista; saattoi hyvin kuulla, kuinka neiti tulla sipsutteli -pehmeätä mattoa myöten tänne päin, hypähti nuo pari askelmaa kevyesti, -niin että rinnat hievahtivat valkoisen puseron alla, ja seisahti siihen -nuorukaisten vaiheille. - -Ragnar oli kerran ollut Kämpissä äitinsä ja setänsä asessori -Palmeruksen kanssa ja toisen kerran keväällä Kappelissa äitinsä ja sen -tätinsä kanssa, jonka luona hän Helsingissä asui. Hän oli sattumalta -kuullut rehtorskan sanovan, että on hyvä viedä poikaa hiukan ulos ... -mutta sitä hyvyyttä ei Ragnar silloin ymmärtänyt, hänestä oli tuntunut -kauhean kankealta kummallakin kerralla. Viinuri oli niinkuin jokin -paha olento, jonka kanssa täytyi antautua tekemisiin, kun kerran tuli -ravintolaan... Tämä neiti täällä, kodikkaassa sopessa heidän kahden -kanssa, se oli vallan toista. Kun Murtomäki puhui neidille ruotsia, -tuli Ragnarin hyvä olla. Sitä hän ainakin osaa paremmin kuin Murtomäki. - -Yhä hauskemmalta tuntui, kun neiti sitten toi punssia, jota Murtomäki -oli tilannut. Nainen, vieläpä varsin uhkea ja tuuheatukkainen, -avaamassa punssipulloa tuossa lähellä, hänelle ja Murtomäelle... Näin -olivat muutamat pojat olleet kahdeksannella luokalla ja heidät oli -erotettu. - --- Sinä et ole tainnut paljoa istua ulkona, sanoi Murtomäki, kun he -olivat maistaneet laseistaan. Ei hänkään ollut usein istunut, mutta -joskus näin sattumalta tuntui hauskalta. Kun on näin loman loppupuoli, -kesä mennyt vaiheineen ja pian taas työt alkavat. Oletko koko kesän -viettänyt huvilassasi? Siinähän se on lähellä tämän Manchesterin -hauskin kesäpaikkakin, Rosendaali. Kevätkesällä pidimme siellä kerran -aika hauskaa urheilujuhlien päättäjäisissä. Me tulimme purjehtien -Aitolahdelta muutamien neitosten kanssa... Yöllä oli tuuli laskenut, -aurinko oli korkealla kun saavuttiin kotiin. Sandströmi otti meistä -valokuvankin. - -Ragnar katseli kuvaa. Purjeveneessä istui hauskoissa asennoissa kaksi -nuorta neitosta kummallakin sylissään nukkuvan nuorukaisen pää. Poikien -tupsulakit olivat neitosten päässä. Kapean lahdelman vastarannalla -toimittivat muutamat naiset aamulypsyä lehmikarjassa... Ragnar ajatteli -omien kesäöittensä ujoja hetkiä, muisti Lempiä, jonka äiti oli ajanut -pois, muisti Hiltua ... ja tunsi samalla kiihkeätä halua, että tämä -seikkailu nyt nopeasti etenisi. Juuri kun punssin ensimmäinen hieno -värähdys tuntui hermoissa, soitti Murtomäki tarjoilijatarta tilatakseen -tupakkaa. -- Jos neiti toisi minullekin, pyysi Ragnar katsoen neitiä -silmiin ja samalla tarttuen lasiinsa. -- Olisihan siitä molemminkin -saatu, sanoi Murtomäki. -- Jaa, mutta nuori-herra tahtoo erikseen, -sanoi neiti niinkuin Ragnaria puolustellen. - -Kun neiti toi tupakat, alkoi Murtomäki tiedustella paria ylioppilasta, -oliko heitä täällä näkynyt. -- Ei ollut näkynyt, mutta neiti luuli -tietävänsä, että ne nykyisin tapaavat istua Seurahuoneella. - -Niin Ragnar hetki hetkeltä ikäänkuin kääriytyi tähän oloon. -Tottumattomana hän muutamasta lasista tuli siihen tilaan, että alkoi -töllistellä omaa sisäistä itseään niinkuin jotain erillistä olentoa. -Tuntui hyvältä, ihan kuin olisi jostakin kohtalokkaasta typeryyden -vaiheesta päässyt livahtamaan pois, ennenkuin kukaan oli typeryyttä -huomannut. Kuinka hävettäviä olivatkaan kaikki hänen tuskansa olleet. -Kuinka vahvalta tuntuikaan nyt koko oleminen. Ja mikä oli mamma ja -hänen tahtonsa? Tämä on Tamperetta... Tajunta pohti näitä itsekseen, -sillaikaa kun suu puhui toverin kanssa, mutta puheessakin nuo leppeät -taka-ajatukset tuntuivat pieninä välilauseina. - -Neiti kävi vielä pari kertaa heidän pöytänsä luona. He taisivat tilata -toisenkin punssipuoliskon. Viereiseen suojaan oli ilmestynyt pari -muutakin vierasta, päivä oli selvästi hievahtanut iltapuolelleen. -Ragnar huomasi istuvansa yksin, mutta samassa Murtomäki tuli. - --- Nyt me menemme Seurahuoneelle syömään päivällistä. Sandström on -siellä kanssa, minä soitin. - -He kulkivat taas samaa pehmeätä mattoa kassan ohi ulos Kauppakadulle, -kirkkaaseen arkiseen ilmaan. Ragnar tunsi, että hän kyllä voisi -horjahdella, mutta ei kumminkaan horjahtele. Tuolla päin on Esplanaadi, -josta he päivemmällä tänne saapuivat. Nyt he lähtivät toisaalle päin. -Ragnar havaitsi, että Murtomäen vaatetus oli jollakin tavoin somempi -kuin hänen omansa... Mamma ei saa tästä mitään tietää. - - * * * * * - -Muuan entisyydestä tuttu seikka saapui kohtaamaan vähätietoista -Hiltua tänä päivänä, kun hän yksinään kamppaili tuossa suuressa -huvilassa, jota hän ei osannut pitää kotinaan. Hänellä oli jo parina -vuonna ilmennyt omituinen ajoittainen vaiva, joka ei ollut oikeata -sairauttakaan, koska hän varsin hyvin saattoi olla jalkeilla sen -tähden. Se meni aina ohitse, mutta kun hän parahiksi ehti unohtaa koko -asian, tuli se uudelleen ihan entisen kaltaisena kestäen taas aikansa. -Häntä hiukan huimasi sekä vuoroin vilutti ja lämmitti. Ei hän ollut -siitä koskaan mitään puhunut kenellekään; mitä semmoisesta puhumaan ja -mitä siihen olisi kukaan voinutkaan. - -Nyt se taas tuli puolenpäivän jälestä, kun hän ymmärsi, että -nuori-herra, Ragnar, oli lähtenyt kauemmaksi kotoa. - -Aamupäivä oli melkein ajatuksetonta jännitystä: milloin hän pakostakin -kohtaa Ragnarin ja mitä se hänelle sanoo? Hän laittoi aamiaisen -ajallansa, mutta ei mennyt kutsumaan; ei saanut mentyä, vaikka olisi -pitänyt. Jollakin vaistollaan hän odotti, että Ragnar tulee hänen -luoksensa tänne alas. Ei pyri koskettelemaan, vaan tulee hyvänä, -entistä vakavampana ja -- ikäänkuin viisaampana. Sitä hän odotti ja -pelkäsi. Sitten se tuli, mutta ei tullut kyökkiin, vaan meni saliin -ja ryhtyi aterioimaan. Hiltu pysyi paikoillaan kyökissä, odottaen -että Ragnar kilistäisi, niinkuin puuttuisi jotain pöydästä, vaikka -ei puuttunutkaan. Ei Ragnar tehnyt sitäkään. Syötyään hän meni ulos -päässään tuo ihmeellinen valkoinen tupsulakki, jota hän ei kotona -koskaan käyttänyt. Se herätti kyllä Hiltussa epäilystä, mutta hän ei -voinut käsittää, että Ragnar nyt olisi lähtenyt kauas kaupunkiin. -Katsomatta häntä, puhumatta mitään. Se ajatus toi kurkkuun kuivan palan -ja mieleen luonnottoman tunteen: jospa olen nähnyt unta. Ei, ei, onhan -rehtorska poissa. Hiltu lähti saliin korjaamaan aamiaispöytää liikkuen -kuin uhalla rohkeasti -- jos nuori-herra hyvinkin ehtii jo saliin, -ennenkuin hän sieltä poistuu. Ei tullut. Eikä tullut vielä sinäkään -aikana, kun hän kyökissä peseskeli astioita. Ihan tahallaan hän -kalisteli yhä lujempaa; jos olisi rehtorska ollut kotona, olisi hän jo -aikaa tullut torumaan. Nyt sai koloa sen kuin kapineet kestivät; vaikka -olisi rikki viskannut, ei olisi ketään tullut. - -Tämän tajutessaan tyttö äkkiä lakkasi työstä ja istahti sängylle. Ei -enää tullut mieleen uniepäilyksiä. Kyllä tämä on totta, kauhean totta. -Ragnar ei tullut enää hänen lähelleen. Kenties hän meni pois pitemmäksi -aikaa, ehkä siksi kunnes tietää rehtorskan palaavan. Hän ei tahdo olla -täällä minun kanssani. Ja jos hän ei tahdo, niin se on minun vikani ja -minä tein sen vian eilen ehtoolla. - --- Mutta millä minä häntä vastaan rikoin? Silläkö, että itkin ja -karkasin tänne kyökkiin? Mutta tuntuihan minusta hyvältä tehdä niin. -Jos nuoriherra, Ragnar, silloin oli minulle hyvä, niin sillä tavallahan -minä puolestani olin hänelle hyvä. - -Hiltu muisti kuinka hän tuon oven takana tuossa välikön puolella oli -vastustanut, ja sitä muistaissaan tuntui hänestä vieläkin kuin olisi -hyväillyt Ragnaria. - -Tämä poikkeuksellinen tilanne, istua näin toimetonna keskellä päivää ja -vielä tällaisia hirveitä miettimässä, se yhä kiihoitti tytön mieltä. -Hän melkein värisi, kun hän _oikein_ ajatteli nuoren-herran nimeä, -jota ei kukaan ollut hänelle koskaan suoraan sanonut, mutta jonka hän -niin hyvin tiesi. Ragnar se on... Samassa tuntui väristys lisääntyvän -itsestään, ilman ajatusta. Päätä pyörrytti, ja vastustamattomasti hän -oikeni sängylle. Asia oli tuttu. Se kosketti entisyyteen ja samalla -hävisivät nykyisyyden yksityiskohdat. Mielenkäynti omituisesti -seisahti, niinkuin kaikki entinen ja tuleva olisi lakannut olemasta. -Ragnarit, rehtorskat, isät ja kotiolot, kaikki ne olivat hetkisen -täsmälleen yhtä vieraita ja yhtä kuolleita. Ei mikään kuvitelma voinut -suuntautua mihinkään niistä. He olisivat kaikki voineet tulla ovesta -sisään sillä hetkellä, eikä Toivolan Hiltu-tyttö olisi hievahtanutkaan. - -Kunnes hän pitkän tuokion päästä kohottautui puoliksi istualleen. -Kasvoissa oli hehkua ja koko ruumiskin tuntui lämpenevän. Uudelleen -hän ajatteli Ragnaria alkaen vähitellen tottua itse nimeenkin. Hän oli -näkevinään Ragnarin hymyilevänä ja vaiteliaana, semmoisena kuin se oli -täällä liikkunut rehtorskan aikana, varmaan jo silloinkin ajatellen -häntä, Hiltua... Mitä tämä nyt oikein on? Ragnarhan on minun kultani -ja minä olen Ragnarin heila -- voi voi, onko tämä nyt sitä? Kyllä se -sitä on, ei muuten sillä tavalla tehdä kuin Ragnar teki eilen ehtoolla. -Tämmöistäkö se on kaikilla? Hän muisti jotakin nuorta piikatyttöä, -jolla tiettiin olevan varma hyvä sulhanen, muisti hänen silmiensä -ilmettä, kun hän liikkui ihmisten parissa sunnuntaiehtoisin. Köyhiä -olivat muistot, mutta löytyipä sieltä vaan kauneuden pilkahdus avuksi -tälle hetkelle. - -Lievä kuume antoi yhä eloisuutta koko olemukseen. Ragnar palaa kyllä -vielä, tulee yksinään tuota tietä, niinkuin minä olen täällä yksinäni. -Sen pitemmälle ei tytön mielikuvitus mennyt, koska ei sielu muuta -kaivannut, kuin että Ragnar tulisi. Vaikkapa hän vain olisi tuolla -ylhäällä kamarissaan, niin olisi tämä talo kuin suljettu linna, johon -ei kukaan saavu. Rehtorskat ja ne muut pysyvät yhä kuolleina seikkoina -tytön ajatusten ulkopuolella, niinkuin he eivät ikinä voisi tulla -tänne, sitten kun kerran Ragnar on tullut. - -Hiltu nousi ja alkoi taas toimitella äsken keskeytyneitä töitään. -Hän teki tahallaan hiukan toisin kuin oli käsketty ja opetettu; se -viehätti kovasti, aivan kuin olisi itse ollut oma määrääjänsä. Hyräily -pyrki huulille, vaikka hyräilyssä paremmin huomasikin että ruumiissa -oli jotain erityistä. Saatuaan astiat kaappiin hän nousi yläkertaan -ja meni rohkeasti Ragnarin huoneeseen. Kas, täällähän olikin vielä -siivoamatta. Hiltu teki sen vallan toisella tavalla kuin koskaan -aikaisemmin. Kiirehtimättä hän liikuskeli huoneessa edestakaisin; jospa -Ragnar tulisi, ei hän sitä säikähtäisi. Hän istahti Ragnarin sängylle -ja lopulta oikaisi siihen painaen kasvonsa tyynyä vastaan. Nytkin -saisi Ragnar tulla; nyt juuri hän saisikin tulla ja löytää Hiltun -tästä. Tämän suloisempaa hyvää en hänelle voisi osoittaa, kuin että -jäisin tähän hänen tullessaan. Hän seisoisi ja katselisi, tai vaikkapa -koskettaisikin hartioitani. - -Lämmin puistatus tuntui koko olemuksessa; se oli kuin vilua, mutta -kumminkin lämmintä. Ragnar oli olevinaan jo siinä, taas tuo kumma -Ragnar, joka tämän pitkän ja ainoalaatuisen päivän kuluessa oli -kasvanut tytön tajuntaan, yhä selvemmäksi hahmoutuen, mitä kauemmin -tytön yksinoloa jatkui. Toistui tässäkin hintelässä tapauksessa tuo -ikuinen luonnonilmiö, kuvan muodostuminen... Kuva, se on sielun korkein -saalis noissa oloissa. Kuva, se ottaa ja antaa ensimmäiset syleilyt ja -suudelmatkin, silloin kun niitten aika alkaa. Kaikessa onnessa on kuva -tärkeä tekijä. Eikä kuva tarvitse paljon aineksia siitäkseen, kunhan -sitten on sielulla varaa siinnyttä ravita. - -Tytön kasvojen alla tuoksahti siisti tyyny nuorukaisen iholle. Hän -nousi, toimitteli vielä jotakin ja lähti taas; meni toiseen yläkerran -huoneeseen, vaikkei ollut mitään asiaakaan, ja seisahti siellä ikkunan -pieleen katselemaan ensikerran eläissään täältä sisältä Pyhäjärven -selkiä ja saaria. Vaikkei hän sitä joka hetki ajatellut, oli tämän -onnellisen oleskelun perustuksena yhäti se kuvitelma, että Ragnar tulee -ja että muita ei tule, ei koskaan. Onnen ehto on ajattelemattomuus, -eräänlainen sokeus. Se panee lempeän eläimenkin onnellisena nuolemaan -hoitajansa kättä vielä kun tämä kaikkine teurastusvehkeineen on -taluttamassa sitä teurastuspaikalle. - -Aika alkoi tulla pitkäksi. Olisihan niitä tainnut olla rehtorskan -määräämiä töitä, niin sanottuja välitöitä, mutta niihin tuntui nyt -luonnottomalta kajota. Itsehän Hiltu nyt paraiten tiesi mitä teki. -Tunnit kuluivat; oli jo selvästi iltapuoli. Hiltu meni ulos, seisoskeli -käytävällä, kiersi huvilaa, käväisi alhaalla laiturin luona ja -juoksi taas sisälle niinkuin jotain pakoon. Sisäilma tuntui paremmin -suojelevan sitä, mitä nyt oli suojattava. Voihan sisällä kierrellä -huoneesta huoneeseen, mielin määrin katsella ikkunoista ja vaikkapa -oikaista sängylle. - -Niin hän tekikin, kunnes silmä alkoi havaita hämärän. Oli siis tämä -päivä mennyt, pitkä, yksin vietetty onnellinen päivä, ja nyt Ragnar -varmaan pian tulee. - -Hiltu lähti taas ulos. Nyt hän hiljalleen käveli ylös huvilan portille -päin. Jos hän kauempaa huomaa Ragnarin tulevan, niin hän itseään -näyttämättä juoksahtaa takaisin sisälle, eikä tule esiin ennenkuin -Ragnar hakee hänet. - -Hän ehti portille asti, mutta silloin hän odottamatta kuulikin -äänekästä puhelua ja näki neljä nuorta miestä tulossa tänne päin. Hiltu -ei käsittänyt, että ne olisivat huvilaan tarkoittaneet, ennenkuin -selvästi kuuli Ragnarin äänen sanovan jotakin, jossa oli tuo tuttu sana -"flikkan". Silloin Hiltu lähti nopeasti takaisin alas kyökin eteen ja -siitä sisälle. Hän luuli huomanneensa, että joku noista neljästä lähti -juoksemaan hänen jälkeensä. Ragnar se ei kumminkaan ollut. - - * * * * * - -Kun rehtorivainaan ikivakiintuneessa huvilassa näin oli alkanut -järkkyä, niin jatkui sitä sitten myös. Mentiin kiihtyvää vauhtia, kun -kerran lähdettiin. Ei ollut tähän huvilaan sen olemassaolon aikana -vielä saapunut senkaltaista seuruetta kuin nyt tänä iltana: neljä -melkoisesti humaltunutta ylioppilasta ja niistä yksi rehtorivainaan -oma poika. Olisi ylivoimaista mielikuvituksen ponnistelua yrittää -kuvitella semmoista tilannetta, että rehtorska Palmerus olisi -äkkiarvaamatta palannut matkaltaan ja olisi nyt vastaanottamassa näitä -herroja, joista hän tuntisi ja tietäisi ainoastaan oman poikansa. -Ehkä sellainen tilanne kyllä hyvinkin selviäisi. Kolme lähtisi ja -yksi jäisi. Rehtorska on ymmärtäväinen ihminen; hän ehkä itkisi, -mutta hän käsittäisi hyvin, että hänen kultainen hieno poikansa on -sattumalta joutunut noiden hambuusien seuraan. Ja hän ymmärtäisi myös, -ettei tuommoinen tilapäinen kompastus, vaikka hetkeksi sotkeekin -tahdin, kuitenkaan kykene tahraamaan hänen poikansa taattua ydintä. -Tällä laajalla ymmärtämyksellään hän vain ympäröisi ainoan lapsensa -entistä turvallisemmin, pahin kääntyisi parhaaksi. -- Niin kyllä, -jollei nuorukaisella olisi muitakin johteita tähän kompastukseen kuin -paha sattuma. Mutta kaikeksi onneksi tapahtuukin aina vain niinkuin -tapahtuu, ilman vaihtoehtoja. - -Niinpä saapuvien herrojen hyvää tuulta ei mikään häirinnyt. Kyökin -ikkunasta tosin katselivat Hiltun suurentuneet silmät tuota -äkkiarvaamatonta ilmiötä, jonka suhteen hänellä oli täysi syy jälleen -tarkistaa havaintoaan, oliko se ehkä unta. Hänen katseensa ei kiintynyt -kehenkään yksityisesti, mutta koko ryhmä herätti hänessä kauhua, hän -ei osannut siihen millään tavalla suhtautua. Mitä tämä nyt on, joka -näin äkkiarvaamatta tulee kokopäiväisten aatosten ja pyörrytysten -jälkeen? Hän, nuori ja tottumaton tyttö, yksinään täällä, kun saapuu -tuommoinen joukko, jonka saapumisen tarkoitusta on mahdoton arvata. -Että Ragnar oli heidän joukossaan, se teki asian melkein pahemmaksi. -Ragnar oli kauempana nyt kuin äsken poissa ollessaan. Kaiken päivää -oli Ragnar ollut näkymättömissä, nyt häntä tuskin oli olemassakaan -- -kun kuva särkyi. Tuntui kuin kaikki edellä ollut olisi tähdännytkin -siihen, että Ragnaria eräänä iltana, juuri nyt, tuodaan kotiin pahasti -loukkaantuneena ja tajultaankin häiriintyneenä. Tai on semmoiseen nyt -juuri rientämässä ja hän, Hiltu, yksin näkee vaaran, mutta ei pääse -sanomaan. - -Koko päivänä Hiltu ei ollut itkenyt. Nyt hänen kasvonsa alkoivat -nytkähdellä ja vääntyä, niinkuin lapsen, joka pelkää outoa ihmistä. Hän -olisi mielellään paennut, tämä yö voi olla hänen turmionsa, jollei hän -pääse täältä pois. Mutta minne hän pakenisi? Tässä pimenevässä hämyssä -hänelle tuli sellainen mielikuva, ettei koko laajassa maailmassa ole -muita kuin nuo neljä olentoa, joille hän ei voi mitään sanoa. Ne ovat -kuin epäilyttäviä muukalaisia, jotka eivät ymmärrä tätä puhetta. - -Samassa häntä huimasi niin, että hänen taas oli oikaistava sängylle. -Hyvin kaukaa hän oli kuulevinaan kuinka vieraat nousivat yläkertaan -nuoren-herran huoneeseen ja alkoivat liikkua ja puhella siellä. Sitten -hänen tuli yhä parempi olla, hän suoristi kätensä ja ajatteli, että -näin tehdään silloin kun kuollaan. Kului hyvä tuokio. Hän tajusi, -kuinka Ragnar tuli huoneeseen ja mielevästi liikehtien lähestyi -vuodetta, mutta se ei häntä paljon liikuttanut, hänen oli niin hyvä -olla. Hän oli pyörtynyt, mutta hän tiesi kaikki mitä tapahtui. Ja -kaikki tuntui jollakin tavoin herttaiselta. - -Kun siis Ragnar hämärän vuoksi raapaisi tulta ja valaisi sänkyyn päin, -näytti hänestä siltä, kuin Hiltu hauskasti kujeilisi hänen kanssaan. -Sellainen päätelmä kelpasi hyvästi hänen humaltuneelle ajatukselleen. -Hiltu avasi silmiään ja hymyili hänelle heikosti niinkuin lapsi. -Ragnarin tuli sammui ja hän lähestyi sänkyä hapuillen käsillään tytön -selkää ja niskaa. Tämä tuntui tytöstä kovin hyvältä; hän yritti -hiljalleen nousta istumaan, mutta ei vähääkään vastustellut toisen -hyväilyjä. Humalan ja pimeän turvin Ragnar jatkoi pitelyään, ja -onnistui siinä nyt paljoa, paljoa paremmin kuin vuorokausi sitten. Hän -oli nyt kokeneempi mies. Hän oli tänään kuullut puhuttavan naisesta -enemmän ja viisaammin kuin koko iässään. Nainen oli aivan toista kuin -niissä kirjoissa esitettiin, joita rehtorska ovelasti oli asetellut -pojan saataviin. Aivan toiset seikat olivat naisessa pääasioita ja -ihanampia asioita. - -Hiltu oli tointunut, mutta joku osa hänen tahdostaan oli vieläkin -suloisesti lamassa. Eilisestä tuttu kuutamohämy antoi tuon äsken niin -oudon Ragnarin hetken ajan käydä oikeasta Ragnarista, kun hän vieressä -istuen painoi poskeaan tytön poskea vastaan ... niinkuin ollut päivä -olisi lyhentynyt olemattomaksi. Mutta onni oli lisännyt vaatimuksiaan -ajan pitkittyessä ja niitä oli mahdoton täyttää. Eihän voinut tehdä -olemattomiksi ylhäällä valaistussa kamarissa iloilevia tovereita, eikä -Ragnar liioin voinut palauttaa mieltänsä uusilta laajoilta ja kovin -viehättäviltä teiltä. Ragnarista päinvastoin tuntui, että kaikki oli -menossa niinkuin pitikin. Oli hauskaa, että ilta kului näin. Hänhän oli -niinkuin ihminen, joka on pitkän matkan juosta läähättänyt joittenkin -etenevien perässä ja lopulta heidät saavuttanut ja päässyt mukaan -ajoneuvoihin unohtamaan juoksun vaivat. - -Hyvin miesmäisesti Ragnar lopetti hyväilynsä, niinkuin se olisi -ollut vain joku tilapäinen luonteva asento, ja ilmoitti, että hänen -oikeastaan piti pyytää Hiltua toimittamaan heille kahvia tuonne ylös. -Siellä on kolme vierasta. Ne tulivat häntä saattamaan ja lähtevät pian. -Tytön yhteydessä ei Ragnar ajatellut kokopäiväistä poissaoloaan. Niin -voimakkaana päivänä ei nuorukainen ole "poissa" mistään, eikä se, joka -on päässyt mukaan, enää ajattele jääneitten uupumusta. Iloisena ja -Jumalaa kiittäen se, joka on päässyt pelastusveneeseen, katkoo niiden -sormet, jotka vielä vedestä laidalle haparoivat. - -Ragnar tunsi vahvaa kiintymystä tovereihinsa, kun hän välikössä -rappusia hapuillessaan taas selvemmin kuuli heidän puheenporinansa. -Hän tunsi kiintymystä koko elämään, kun hän sivumennen salin oven -aukeamasta näki nousevan kuutamon vinot valoläikät salin lattialla. -Itse kuuta hän ei nähnyt eikä sitä enää kaivannutkaan. - -Hiltu hiveli poskeaan niinkuin tehostaakseen vaivalloista ajatustaan. -Hän seisoskeli lattialla ja etsi tukea kuutamostakin, tukea tälle yhä -oudommalle tilalleen. Mutta kuutamo näytti tänä iltana suuntautuvan -muualle päin ja käsi, joka hiveli poskea, oli vain oma käsi, ei muuta. -Ragnar oli taas poissa -- jos häntä lie ollutkaan. Kyllä se äsken oli, -mutta -- nyt kuuluu taas ääntä ylhäältä, jonne minun pitää toimittaa -kahvia. - -Koko päivän Hiltu oli ollut yksin, vain Ragnarin kuva seuranaan; -sitten oli kuva ikäänkuin nauraen poistunut jättäen hänet aivan yksin; -nyt tuntui melkein siltä, kuin ei hän itsekään olisi ollut olemassa. -Siinä tilassa epätoivoinen hapuilu vähitellen alkaa; niinkuin kuoleva -alinomaa haluaa vaihtaa paikkaa, vaikka tuskat ovatkin laantuneet... -Olipa jotain tekemistä, kun piti ruveta kahvia laittamaan. Jäsenet -ryhtyivät tarmokkaasti häärimään; oli vallan hyvä, että puut ja vesikin -olivat lopussa, että niitäkin oli ensin noudettava. Oli ihan yhtäläistä -liikkua ulkona kuutamoisella polulla kuin sisälläkin, kaikki oli ihmeen -yhtäläistä... Ja niinkuin ruumis hapuili niin hapuili sielukin. Oli -muka hyvä odottaa sitä, kun vieraat poistuivat ja Ragnar jää ... ja -piti ajattelemalla ajatella sitä, että Ragnar oli äsken hyväillyt -häntä, ja kun vieraat lähtevät, niin hän varmaan tulee uudelleen. -- -Niin kai tuleekin ja saakin tulla, mutta entä sitten? Sielukin yritti -hapuilla erinomaisia, mutta kaikki oli yhtäläistä, yhtäläistä. Täytyi -vain liikkua. - -Kun Hiltu, tuotuaan ensin puita, sitten oli nousemassa kaivolta, näki -hän Ragnarin kiiruhtavan sisälle kellarista päin. Sitten seisoi Ragnar -välikön kaapilla ja otti sieltä joitakin laseja kiinnittämättä mitään -huomiota ohimenevään Hiltuun. Hiltu tuli kyökkiin ja kädet ja jalat -alkoivat tehdä tehtäviään kahvin laitossa; puoliälytöntä liikuskelua, -jota kumminkin täytyi tehdä, ei sen vuoksi, että oli käsketty, vaan -sen vuoksi, että siinä oli päämäärä, vaikkakin oljenkorren veroinen. -Yhtä täsmällisesti kuin kauan sitten, poistuneen rehtorskan aikoina, -ilmestyivät tarjottimelle kupit, kerma ja sokeri sillaikaa kun pannu -kiehui säädetyn aikansa. Ihan yhtäläistä, liikkumista vain oli sekin, -kun hän tarjottimineen nousi Ragnarin huoneeseen. Ja hyvin sopi tälle -kerralle sekin, mitä hän huoneessa näki: eri tahoilla outoja kasvoja, -pöydällä pullo laseineen ja ilma sakeana savua ja käsittämätöntä -puheenporinaa. Yksi puhui parastaikaa seisoen lasi kädessä. - --- Siinä on ihana voima, uskokaa minua, olen tuntenut sen joka -solussani. Kansa, ilmiönä, ajatelkaa. Ei silti, kyllä minä aion -herrana pysyä, mutta narrina en aio olla, vaikka olin minä kerran -sitäkin, omassa pienessä elämässäni, äsh -- Mutta se on narri, joka -jonkun rakkaan ryhmäkunnan tähden kieltää selvän totuuden, vaikka -se totuus luontuu hyvin niin järkeen kuin tunteeseenkin. Minä olin -mukana soihtukulkueessa, se oli kuin luonnon voimaa. "Tää on viimeinen -taisto, marchons tous et demain -- jaa pojat: demain -- C'est la lutte -finale..." Tai vaikkapa vain, että "Santtu Piri pitkätukka parvekkeelta -huusi: ihramahat, pystynokat, nyt on aika uusi, tararapumpsilei", -niinkuin toverikunnan suurlakkokronikassa laulettiin. Sinäkös sen -laulun teit? - --- Ei mutta tämäkö on neiti Hildeborg. - -Murtomäki keskeytti loilotuksensa, nousi seisomaan ja tarkasteli Hiltua. - --- Ei, sehän on selvä Solveig, ihan ilmetty. Älkää pelätkö minua, en -minä ole herra, vaikka minulla on samanlainen häntäniekka lakki kuin -noilla toisillakin, minä annan sen teille, jos haluatte. -- Ei mutta -kuulkaa, Solveig, te näytätte kalpealta ja väsyneeltä, ottakaa tästä -hiukan punaviiniä; se on hyvää, rehtorskan parasta lajia. - -Hiltu oli tulossa poispäin, ja Murtomäki käveli hänen rinnallaan lasi -ojossa ja supisten hänelle hiljempää. -- Älkää pelätkö, me olemme samaa -kansanluokkaa, kyllä meidän vielä hyvin käy; ottakaa nyt hiukan, se -vahvistaa. Te olette Solveig; ette te tiedä, mitä se on, mutta se on -hyvin kaunista; ottakaa nyt vain. - -Hiltu tunsi horjuvansa. Edessä kulkeva lasi oli niinkuin jokin patsas, -johon tarttumalla voi pysyä pystyssä. Hän otti sen ja joi kiihkeästi -pohjaan asti; oli kuin hengen asia, että se tuli pian ja kaikki -juotua. Koko ajan hän tunsi käsivarren vyötäisillään. Kun hän antoi -lasin takaisin, kiristyi käsivarsi, mutta samassa toiset vaikenivat ja -Ragnar nousi seisomaan. Murtomäki palasi takaisin ja jatkoi äskeistä -puheluaan, jossa kuului Solveigia ja Hildeborgia. Sitten puhe muuttui -poljennolliseksi, niinkuin olisi virttä lukenut. Hiltu kuuli sen -laskeutuessaan alas portaita ja toisaalta tunnustellessaan viinin -vaikutusta, joka oli niinkuin hyvin läheistä kuiskutusta sekin, vaikka -äänetöntä ja sisältäpäin tulevaa. - -Ragnarin vieraista oli vain Murtomäki hänelle läheisempi, toiset kaksi -olivat vieraampia. Nämä kaksi olivat myöskin hillinneet humalaansa ja -pysyneet vähäpuheisina. Murtomäki sen sijaan oli jo Seurahuoneella -ryyppinyt huolettomasti ja tulomatkallakin kallistellut mukaan otetusta -pullosta. Hän vietti omaa juhlaansa, pitäen ikäänkuin kehyksinä noita -kolmea hyvin eriluontoista toveriaan, joita hänen juhlimisensa joskus -viehätti, joskus taas vieroitti -- kun hän lähenteli ujoa piikatyttöä -ja jaaritteli sille rehtorskan viineistä. Ragnar tunsi olevansa -siihen hiukan syypää, sillä hän oli aikaisemmin päivällä Murtomäelle -vihjaissut jotakin Hiltusta. Kun Murtomäki Hiltun poistuttua palasi -ovelta, kävi Ragnar häntä käsipuolesta, talutti pöydän ääreen ja sanoi -äänellä, jonka karskius oli hiukan outo vallitsevaan mielialaan nähden: -"Juo, poikani." -- "Hildeborg-Solveigin malja", huudahti Murtomäki -samanlaisella äänellä. Sitten hän hymähti ja istuutui. Hienon hieno -nolouden häive käväisi koko seurueen tajussa. - -Sandström, joka oli mukana kaikessa, mutta ei esillä missään, ymmärsi, -ettei tämä ilta heille toisi mitään lopullista hauskaa. Hän alkoi -toiselle toverilleen kahden kesken puhella lähdöstä. Kun Murtomäki -kuuli puhuttavan ajurin tilaamisesta, nousi hän jälleen lasi kädessä -ja lausahti: "Hyi hitossa, ajaa ajurilla kuutamossa -- vaikka: -vossikallinen polyteekkareita kuutamossa, sopiihan sekin." Hän liikehti -jälleen ovea kohti. - --- Minne sinä menet? Älä nyt taas --. - --- Minä menen pihalle, minä kaipaan kuutamoa ilman vossikkaa, vaikka -olenkin polyteekkari -- kuuta katsomaan, heh-heh -- lainaa sinä -kiikariasi. - --- Katso omallasi vaan, kun et kyökkiin katso. Mitä sinä sillä lasilla -teet? - --- Kysyykö mies, mitä lasilla tehdään? Minä tahdon skoolata kuun kanssa. - -Hän laskeutui jo portaita. Hänen muhkea baritoninsa kuului paremmin -alas kuin ylös, kun hän lauloi: Der Mond will schon sich zeigen in -seinem stillen Reigen -- - -Viini teki tehtäväänsä Hiltun suonissa. Kaikki oli edelleenkin -yhtäläistä, mutta ikäänkuin lämpöisempää ja pehmeämpää. Äskeiset ja -edessä olevat liikutukset ja tukaluudet olivat kyllä entisellään, eivät -ne mihinkään poistuneet; mutta ne lakkasivat koskemasta, ne vain olivat -siinä ympärillä niinkuin tyhjä ilmakehä. Hän huomasi hyräilevänsä -jotakin tähän hetkeen hyvin sopimatonta säveltä; mistä tulikin -sellainen rallatus mieleen. Tuntui melkein hyvältä sekin, että vieraat -vielä viipyivät. Ehkäpä hän saa mennä sinne toisen kerran yön kuluessa. -Nyt joku tulee laulaen alas. Kun ei laulaisi noin kovasti... - -Laulaja tuli, vaikeni ja haparoi kyökin ovea. Kaunis jalo neste välkkyi -taas sen lasissa. Hiltu otti nyt niinkuin äskenkin, toisen pitäessä -kättään hänen vyötäisillään. Niin kuljettiin sängylle istumaan. Hiltu -kuuli nuorukaisen kuiskauksen suloisena huminana. -- "Solveig, antakaa -minun suudella teitä, vain yhden kerran." -- Hiltu ei ollut myötä eikä -vastaan; hän tunsi mitä tapahtui, mutta hän ei ajatellut kuka sen teki. -Tämä oli kuin välttämätön läpikäytävä johonkin, jota vielä oli tuleva. - -Kyökin katossa riippui korkealla kattolamppu. Nuorukainen -kurkotteli juuri sitä sammuttaakseen, kun toiset jytisten tulivat -alas välikköön ja alkoivat selailla puhelinluetteloa. Hän luopui -sammutusyrityksistään, pusersi vielä tyttöä käsivarresta ja meni -toisten joukkoon. - -Toiset olivat tilanneet ajurin. Sen oli määrä olla täällä puolen tunnin -päästä. Oltiin taas menossa ylös, mutta Sandström otti Murtomäen -erikseen ja sanoi: "Palmerus ei kärsi, että sinä hakkailet tuota -piikaa. Se on kai itse siihen pihkassa, niin että anna olla --" Ragnar -näki keskustelun ja arvasi mitä se koski. Hän oli entistä iloisempi ja -vapaampi, kun taas oltiin kaikin ylhäällä. - -Murtomäki puolestaan tuli yhä hiljaisemmaksi ja nukahti viimein -siihen sohvankulmaan, missä istui. -- C'est la lutte finale, sanoi -Sandström ja koko seurueen oli kaikin puolin ikäänkuin vapaampi olla. -Keskusteltiin hyväntahtoisesti nukkuneesta ja sovittiin, että hän saa -maata yönsä siinä sohvalla, kun ei rehtorska kumminkaan aamulla voinut -saapua. - -Pullo loppui ja vieraat kuulostelivat, joko ajuri saapuisi. Mutta -Ragnar, joka aikaisemmin oli voinut pahoin ja sen jälkeen maistellut -varovasti, tunsi taas elpyvänsä ja voimakkaasti kiintyvänsä noihin -kahteen nuoreen mieheen. Hän pyysi heitä kohteliaasti istumaan ja -juoksahti itse alas luontevasti kuin tottunein isäntä. Yhtä luontevasti -hän puhutteli Hiltuakin pyytäen tätä noutamaan kellarista vielä yhden -pullon. Niitä on siellä perällä vasemmalla. - -Enempää puhumatta hän palasi takaisin, mutta ei mennytkään ylös, vaan -poikkesi kuun valaisemaan saliin ja asettui sinne istumaan lähelle -ikkunaa. Hän nautti suunnattomasti tästä hetkestä, jonka hän näin oli -itselleen varannut. Siellä Hiltu meni kellariin, ja Murtomäki, jota -kohtaan Ragnar nyt tunsi vastenmielisyyttä, hän nukkuu ylhäällä ja -toiset kaksi ovat tukevia miehiä, jotka eivät sieltä lähde. Hiltu ei -löydä kellarista pulloa; minä tiedän sen ja menen kohta sinne hänen -perässään. Jos Murtomäki on tyttöön kajonnut, kajoan minä häneen nyt -heti, kellarissa. Sinne ei kukaan tule... Vieraat lähtevät, ehkäpä -Murtomäkikin... Tästä pullosta ei ehditä juoda muuta kuin vähän... Kuu -paistaa kirkkaasti. Järven päällä on valoisa usva. Se näkyy puitten -välistä niinkuin vedenpinta muulloin. - -Hiukan väristen ja hyräillen jotain säveletöntä ääntä Ragnar lähti -ulos. Ylhäällä puuvajan edessä näkyi ajurin hevonen ja rattaat, mutta -miestä ei näkynyt. Tuntui niinkuin olisi pitänyt olla menemättä -kellariin, mutta hän meni kumminkin hilliten vaistomaisesti askeliaan. -Sieltä pilkahti lyhdyn valo ja kuului hiljaista voihketta. Pimeän -puolelta Ragnar näki, kuinka ajuri imi viiniä pullon suusta ja -kuullessaan lähestyvät askeleet nopeasti pisti sen manttelinsa -alle. Hiltu näytti itkevän ja pyrki pois työntäen etsimänsä pullon -Ragnarille. -- "Sisko tuli vastaani tossa kellarin edessä ja sanoi, -ettei hän oikein uskalla mennä pimeessä, ja minä sanoin, että kyllä -minä tulen sun kanssas." -- "Niin kai", sanoi Ragnar jyrkällä äänellä -ja seisoi paikoillaan, kunnes ajuri kömpi ulos hänen ohitsensa. Ulkona -ajuri hyvin luontevasti kysäisi, että täältäkö se kyyti oli tilattu. -Ragnar ei vastannut siihen mitään, vaan meni sisälle ajurin jäädessä -kyökin edustalle odottelemaan. Hiltu oli ilmeisesti itkien juossut -kyökkiin, mutta Ragnar ei tällä kertaa halunnut sinne katsoa. - -Tuntien jäsenissään ja ryhdissään aivan erikoista nyt juuri paisuvaa -voimaa hän tuli huoneeseensa, jossa Sandström ja Kivivaara jo olivat -hiukan pitkäksyneet hänen viipymistään. Luontevin liikkein hän ryhtyi -avaamaan pulloa ja sanoi: "Sain kun sainkin pahuksen. Tyttö ei -hankkinut löytää." - -Toiset huomasivat kumminkin, että Ragnarin mielessä liikkui jotakin, -jota heidän ei sopinut jakaa. Kivivaara, joka tähän asti oli vähimmin -puhunut, sanoi nyt, että tämä oli tarpeetonta hommaa isännän puolelta. -Kun yksi joukosta jo oli ojentunut, sopi heidänkin lähteä. Eiköhän se -ajurikin jo ala saapua. - --- Kyllä se siellä jo norkailee, mutta odottakoon, sanoi Ragnar ja -tarttui rauhallisesti lasiinsa. Toisetkin maistoivat, mutta nousivat -samalla, Sandström ja Kivivaara, kaksi täyttä herrasmiestä, joille tämä -päivä ei ollut mikään erikoinen. Ilta oli kulunut täälläkin, niinkuin -se aina kului. Kun Ragnar viittasi vasta alussa olevaan pulloon, -viittasi Sandström puolestaan nukkuvaan Murtomäkeen ja huomautti, -että pullo kyllä on tarpeen, ennenkuin "huomisaamuna kansat on veljet -keskenään". - -Ragnar lähti heitä saattamaan portille asti ja palasi sieltä hitaasti -ikäänkuin voimiaan tunnustellen. Ensi kerran eläissään hänestä tuntui, -että hän on tämän talon isäntä, joka, piru vie, sai tehdä täällä mitä -tahtoi. Jo ulos asti hän oli tuntevinaan tytön itkun hytkeen. - -Mutta kun hän tuli välikköön, istui siinä Murtomäki puulaatikon -päällä ja paasasi, sopersi jotakin repaleiksi mennyttä filosofiaansa -olemattomalle kuulijalle. Sillä kyökin ovi oli kiinni. Ja vaikkapa -se tällä kertaa olisi aukikin ollut, eivät ne puheet olisi kuulijan -korvaan ottaneet. - --- Tule ylös nukkumaan, että tyttökin pääsee rauhaan, sanoi Ragnar -hiukan tylysti -- niin että hän itsekin uskoi omaa ääntänsä. - --- Minä lähden kaup-punkiin. - --- Lähde sinne tai tule tänne, mutta älä siinä torku. - -Ragnar nousi portaitten puolitiehen ja jäi siihen kuuntelemaan. -Murtomäki ehkä huomasi tämän, tai saattoi olla huomaamattakin. Hetken -päästä hän kumminkin liikahti ja lähti ovea kohden yrittäen laulella -niin hyvin kuin taisi: -- Sua neito kaunis katselen -- likellä vettäsi --- kuin kukka kaunis suloinen -- kuvastimessasi. - -Tämä sekasotku oli tarkoitettu hyvästijätöksi Solveigille. - -Tarpeellisen ajan odotettuaan Ragnar palasi takaisin alakertaan, -lukitsi ulko-oven ja meni sitten kyökkiin katsomaan tyttöä, joka siellä -oli. Äsken saavutettu voiman tunne viipyi jäsenissä. Hän ei epäröinyt -vähääkään. - - * * * * * - -Kun Hiltu, jätettyään Kallen ja nuoren-herran kellariin, pelosta -ja häpeästä itkien juoksi kyökkiin, oli hänellä vain yksi tuskan -jännittämä toivo: että vieraat pian lähtisivät. Sitten sai käydä kuinka -tahansa, kun hän oli kahden kesken Ragnarin kanssa. Ragnar oli nyt -kellarikohtauksen jäleltä kyllä oudon väkevä, mutta samalla ikäänkuin -entistä turvallisempi. - -Siellä Ragnar meni ohi kyökin oven. Tuleeko Kalle vielä sisälle? Ei -kuulu, ei voikaan kuulua. Kalle lakkeineen ja nappeineen on nyt poissa. -Kunpa menisivät toisetkin. - -Nyt lähdetään, nyt tullaan alas. Mutta vain kaksi, Ragnar kolmantena. -Ja ylhäältä ei kuulu mitään. Mitä vielä tulee? Hiljaisuus. - -Nyt lähtee ylhäältä kolmaskin, se sama, joka kävi täällä, Hiltu menee -ja salpaa kyökin lukon. Ei tänne, ennenkuin Ragnar tulee. Kunpa nyt -pian kaikki selviäisi. - -Jo tulee, koettaa ovea. Kun ei pääse, niin puhuu; puhuu laahustaen ja -välillä kiihtyen: - --- Te olette kovasydäminen, neiti Hildeborg. Minä olisin vain ottanut -teitä kädestä ja kertonut teille lammaspaimenesta, joka paimensi -isänsä lampaita isänsä vainion perimmäisessä kolkassa, ja siellä hän -rakasti minua ja minä häntä -- en minä kurottanut korkealle, minä -olisin tyytynyt lammaspaimeneen ja minä sainkin hänet, saakeli soikoon, -mutta minä menetin hänet kans', sillä hän hurmaantui konttoristiin ja -hänestä tulee konttoristiskä tai ristiska -- huom. vokaalisointu. Muuan -kenraalintytär sanoi minulle kerran, että minä olen säädytön -- hän ei -tarkoittanut, että minä olisin uuanstendinen -- tästä te ette ymmärrä -mitään, sillä te ette ole päässyt korkeamman sivistyksen osallisuuteen, -mutta korkeamman siveyden te olette... - -Jaaha, siinäkö sinä tulet -- minä tässä lukon takaa tunnustan -rakkauttani neiti Hildeborgille -- en häneen, sillä hän on Solveig -vuohipaimen, mutta minä rakastin lammaspaimenta, joka hylkäsi minut... - -Aivan niin. Ragnar toimittaa sen pois ja me jäämme kahden. Nyt se -lähti, Ragnar seisoo ylhäällä portailla ei mene huoneeseensa asti. -Hiltu hiipi ovelle ja väänsi salvan auki. Hän vapisi. - -Ragnar sanoi katseltuaan tyttöä jonkun aikaa hyvin läheltä: "Älä -pelkää, vaikka se on sinun veljesi. Ei siitä mitään tule." - -Tyttö peitti kasvonsa, mutta ei sanonut mitään, eikä liioin -vastustellut Ragnarin hyväilyjä. Ei hän puuttunut siihenkään, kun -Ragnar nousi ja sammutti lampun. Pitkältä, pitkältä jatkui vielä -semmoista, jota ei vaisto noussut vastustamaan. Tällä, mitä nyt humisi -tajunnassa ja tuntui jäsenissä, ei enää ollut mitään yhteistä sen -kanssa, mitä olivat naljailleet juopuneet miehet ja elähtäneet ämmät. -Tämä oli ennen tietämätöntä, tätä oli vain nyt, kun Ragnar vihdoinkin -oli tullut eikä enää menisi. - -Ja kun vihdoin viimein Ragnar teki ensimmäisen hyvin vähäisen teon, -joka havahdutti vaistot vastarintaan, niin ei tilanne siitäkään -muuttunut, se vain vahveni. - -Yön tunnit kuluvat, läheisen illan tapaukset etääntyvät entisyydeksi. - - * * * * * - -Tunnit ovat kuluneet ja iltayön äänet etääntyneet. Kuun paiste -on valkoista ja kirkasta. Vaikka se ei osukaan suoraan kyökkiin, -on huoneessa kumminkin niin valoisaa, että ihmishahmot selvästi -erottuvat -- nuo kohtalon toisiinsa takerruttamat ihmishahmot. Yhdessä -vaienneitten äänien kanssa on ajan hetkiltä aivan olemattomiin kadonnut -se ominaisuus, jota merkitään päiväyksellä. Eikä ole heidän kummankaan -tajussa liioin mitään ajallisen asiallista. Siellä vallitsee puhdas -kiihtynyt luonnontila. - -Tuo ihmeellinen tila, yksi elämän pimentopuolen valtailmiöitä, joka on -pitänyt narrinaan tyhmiä ja viisaita, vääriä ja vanhurskaita, nöyriä ja -kopeita, ja jota vastaan asetettuina ihmisten juhlallisimmat asenteet -käyvät naurettaviksi. Jossa ihmiset vissin rajan yli mentyään eivät -enää ole puhtaita eivätkä riettaita, he vain huohottaen toteuttavat -jatkuvaa kohtaloketjua, kunnes hetken mentyä järki hymähtelyineen ja -jaloine päätöksineen saa luvan koteutua. Niinkuin siivooja palatsiin -juhlan päätyttyä. - -Nuorukainen ja neito ovat juuri tulemaisillaan mieheksi ja naiseksi. -Toisen taivuttelu ja toisen vastustelu ovat samaa kiihkeätä pyrkimystä. --- Älä pelkää, minä nain sinut, sopertaa toisen suu toisen korvaan -typerän, tarpeettoman vakuutuksen. Silmät suljettuina, voimat -menehtymäisillään toinen kumminkin vastustaa viimeiseen asti, syleilee -kiihkeästi ja vastustaa ... vieläkin... - -Kohtalo tekee karkean kujeen. Kyökin ikkunaan koputetaan voimakkaasti, -ja ruudun takana näkyy miehen pää. Kaikki luhistuu sopimattomasti, -rumasti, ilkeästi... Äskeinen ihon tuoksu tympäisee silmänräpäyksessä, -ja vastustajalta katoo kuin poikki leikaten kaikki vastustamisen aihe. -Ragnar hiipii kyökistä välikköön, astuu muutamia askelia sisälle päin, -viivyttelee ja palaa sitten ovelle kysymään: "Ken siellä." - --- Anna minun sittenkin nukkua sohvallasi, en minä viitsinyt kävellä -kaupunkiin, minä olen niin pirusti väsyksissä ja janottaa. - -Nuo kolme ovat taas saman katon alla. Kahden mielessä on kalsea, valju -aamupuolen tuntu. Ragnar ei ole ollenkaan suutuksissaan Murtomäelle, -ei kenellekään eikä millekään. Häntäkin unettaa, mutta toisaalta ei -nukkuminenkaan tunnu luontevalta. Murtomäki nukkuu heti kun saa vettä -ja pääsee äskeiseen sohvaansa. Ragnar istuu tylsästi tuijotellen -vuoteellaan. On vielä olevinaan mielessä niinkuin pienen pieniä hurman -rippeitä. Sitten hänkin nukkuu. - -Kolmas siellä alhaalla ei tiedä nukkuuko hän vai valvoo. Hän on niillä -tiloillaan, joille äsken jäi, silmät vieläkin suljettuina. Hän ei -ajattele mitään, mutta vaisto odottaa, että keskeytyksen jälestä tulisi -hiljaisuus, palaisi se joka äsken lähti. Jostain tietoisuuden uumenista -sanotaan, että kaikki on lopussa kun on tapahtunut se, mitä oli -tapahtumaisillaan. Mutta sen täytyy tapahtua loppuun asti. Minä en saa -tästä hievahtaa enkä avata silmiäni. Niin kauan on elämistä kuin jatkuu -tätä tässä. Kyllä minä jaksan odottaa. Nyt on yö, ei tule rehtorska, -ei mennä tutkimaan kellariin; ei tule kukaan sanomaan, että olen juonut -viiniä, että olen Ragnarin morsian. On kaikki hyvin tässä näin. On jo -kauan ollut hiljaista; miksei jo kuulu hiipimistä? Minä olen morsian ja -lepään tässä hiljaa. - -Hiltu oli odottanut päivän, nyt hän sai odottaa yön. Ja niinkuin -päivällä odotus oli kasvattanut kuvan, niin kasvatti nyt öinen odotus -vielä vahvemman kuvan. Odottaminen ei nyt merkinnyt aikaa, se merkitsi -sitä, että jokin, joka jo oli peruuttamattomasti olemassa, ei vielä -vaikuttanut. Ei voinut kuvitella, että tämä yö enää muuttuisi päiväksi. - -Niin kumminkin tapahtui ulkona luonnossa. Kuun valo käy valjummaksi, -mutta sittenkin on niinkuin näköisämpää. Piikatyttö istuu kyökin -sängyssä puku ja hiukset epäjärjestyksessä, katse haaleana. Hän nousee -kuin unissakävijä, lähtee siinä asussa, missä on, ulos ovesta ja hiipii -hiljaa yläkertaan. Päässä jyskyttää ja sydänalassa läikähtelee, mutta -kumminkin hän hyvin tarkkaavasti kuuntelee oven takana. Sieltä kuuluu -kahden hengitys eikä ole epäilystäkään, että he molemmat nukkuvat. -Tekisi mieli oikaista siihen oven eteen, sulkea silmänsä ja uskoa, että -on tullut se, jota odotti tähän uupumukseen asti. - -Taas oli Hiltu aivan yksin. Ja niinkuin kadonnut kuva oli ollut -vahvempi yön hetkinä odottaessa, niin oli yksinäisyys myös masentavampi -nyt aamun sarastaessa. Hän asteli portaita hitaasti ja enää -piittaamatta vaikka olisi jalanääni kuulunutkin, asteli, seisahteli -- -ja huokaili -- niinkuin lukemattomat hänen osasisarensa, rotevammat ja -koulutetummatkin, ovat kukin elämänsä vuosina tehneet. - -Tiesi mitä olisi tapahtunut jo tänä aamuhetkenä, jollei hän olisi -ollut niin äärettömän väsynyt. Huomisen päivän aavistus seisoi jossain -lähimailla selvänä mutta ikäänkuin asiaankuulumattomana. Uni oli nyt -enempi kuin mikään muu. - -Kaikki kolme nukkuvat. Aamun valjetessa unen lukemattomat tekijät -pitävät sekavaa ja kiihkeätä häärinäänsä kolmen hengen uumenissa. - - * * * * * - -Kun sitä oli siellä jatkunut mittaamattoman ajan, kuun ja auringon -kiertyessä, toisen pois ja toisen esiin, alettiin heräillä. Ensin -heräsi se, joka oli ensin nukkunutkin, Murtomäki. Hänen silmänsä -aukenivat, pää kohosi, ja tuhat seikkaa lehahti mieleen sanomaan, -kuinka asiat taaskin olivat. Ainakin se tärkeä asia, jota varten hän -oli kaupunkiin tullut, oli vielä toimittamatta. Hän oli jättänyt sen -tähän päivään ryhtyäkseen siihen heti aamusta, virkein mielin. - -Hän nousi istualleen, antoi harittavan katseensa todeta, että kello -oli seitsemän, ja ymmärsi, ettei unen jatkumisesta enää tullut mitään. -Lohdullinen auringonvalo ikäänkuin viittoi kaupunkiin päin, pitkin -viehkeätä Pyynikin tietä, avarampaan oloon, pois tästä komerosta. - -Ragnarkin heräsi vieraansa ähkäyksiin ja liikkeisiin. Ensi hetkessä -tuntui hänestäkin kovin oudolta tämä ympäristö, niin tuttu kuin se -olikin. Tuntui siltä, kuin hän olisi hyvin törkeästi laiminlyönyt -jonkin näihin esineisiin kuuluvan seikan, ja nyt olisi edessä tilinteon -hetki. Sinne tänne toikkaroiva Murtomäki oli kuin laiminlyönnin -kiusallinen merkki. Tuli mieleen eilinen kohtaus vesikioskin luona... - --- Missähän minun lakkini on, köhisi Murtomäki. - -Ragnar ei osannut muuta kuin jotakin urahtaa. Silmä pyrki taas -untumaan, mutta seurasi kumminkin Murtomäen hommia, aina siihen asti, -kunnes tämä hätäisesti nyökäten lähti ulos. Portaista kuuluivat hänen -etenevät askeleensa, sitten oven käynti ja sitten hiljaisuus, jota -Ragnarin korva jäi kuuntelemaan. Ajatus sai selville, että tämä päivä -kumminkin vasta on lauantai; sillä viime yö oli nyt juuri tämä yö ja -sitä ennen oli se ensimmäinen yö. Ja nyt ei ole mitään muuta kuin tämä -oleminen tässä näin, suonten tykyttäessä. - -Kun Ragnar tämän jälkeen heräsi, osoitti kello kovin kummallista -aikamäärää: puolta kahta. Taas oli ajateltava, että tämä on lauantai; -oli tapahtunut mitä tahansa, mutta lauantai tämä on... Tuossa istui -Sandström ja tuossa Kivivaara, tuolien jalat ikäänkuin kuvastelevat -vielä heidän jalkojaan. Mutta milloin he oikein täällä olivat, kun -kello nyt on puoli kaksi, ja siitäkin on kauan kun Murtomäki lähti? -Ragnar ei ollut milloinkaan ennen tällä tavoin herännyt. Hän oli ollut -mukana jokaisen tähänastisen elinpäivänsä nousussa. - -Hetken päästä iski mieleen, että äiti _voi_ jo tulla kotiin tänä -iltana. Hän huomasi aloitetun viinipullon ja kätki sen nopeasti -vaatekomeron perimpään nurkkaan. Sitten hän jäi tuijottamaan ulos -luonnottoman laimeaan iltapäivän valaistukseen, niinkuin olisi jotain -harkinnut. Mutta ajatus ei liikkunut, se vain katseli asiaa siihen -kajoomatta, Hiltun asiaa... Se totesi ääriviivat: kello tulee kaksi -nyt, ja joskus yöllä se jäi kyökkiin. Huima taipale, joka yhä jatkuu -tällä hetkellä. Ja etäällä ollut äiti voi olla tulossa sitä kohden. - -Ragnar laskeutui alas saliin, jossa tuntikausia seissyt ateria häntä -odotti. Kyökistä ei kuulunut hiiskaustakaan; kaikkialla vain viipyi tuo -salaperäinen iltapäivän valaistus niinkuin katkeamaton jatko viime yön -lopputapauksiin. Tuntui siltä kuin Hiltukin olisi kyökissä vielä ihan -samalla tavoin kuin hän sen sinne jätti Murtomäen lyödessä ikkunaan. -Niinkuin ei kukaan eikä mikään olisi tavallisella tavalla nukkunutkaan, -vaan muuten siirrähtänyt ajassa sieltä tänne. - -Syötyään Ragnar palasi huoneeseensa ja asettui sohvalle nauttimaan -miellyttävästä sameudestaan. Murtomäen aiheuttama kiusallinen -loppuhäiriö unohtui, mieli muisteli vain niitä hurman hetkiä, joina hän -vähääkään epäröimättä ja vastusta kokematta oli ihan lihaksillaankin -hallinnut ja vallinnut tuota vapisevaa tyttölasta. Tytön on nytkin -tultava tänne siivoomaan huonetta... Mutta kello on puoli kolme, -ja puoli viisi tulee juna. Minä en mene pysäkille, koska hän sanoi -tulevansa joko lauantaina _tai_ sunnuntaina. - -Outo iltapäivä tuli hetki hetkeltä yhä tutummaksi. Sekin jännittyneenä -kuulosteli missä rehtorska tällä hetkellä mahtoi olla, ja toisaalta -hartaasti yhtyi niihin paisuviin kuvitelmiin, että kun ratkaisevat -iltatunnit on sivuutettu, tulee pitkä kallis yö, josta ovat kaukana -Murtomäet, ajurit ja muut. Mielikuvitus ei vielä kajonnut yön -yksityiskohtiin, se odotti. Se loi jonnekin epämääräisen etäälle -rehtorskan hahmon, tuijotti siihen ja odotti, hyvin tietäen, ettei -hahmo lähesty. Tunnit kuluivat. Kello osoitti jo sitä aikaa, jolloin -pysäkiltä hyvin sopi olla kotona, mutta vieläkin sai kulua yksi tunti, -täsmälleen yksi tunti. - - * * * * * - -Niin tuli kello kuusi eikä ketään ollut saapunut. Asia oli varma: -ketään ei tarvinnut odottaa ennen kuin huomenna, sunnuntaina -iltapuolella. - -Kokonainen varma vuorokausi oli siis vielä edessä. Voimakas -vapautuksen tunne sykähytti sameana ollutta mieltä. Oli hurmaavaa -jälleen hillittömin mielikuvin yltyä odottelemaan hämärän ja kuutamon -tuloa tänä uutena iltana, jonka jo pelkäsi menettäneensä. Ei hän -enää lähtisi kaupunkiin eikä kuljettaisi tänne nuorukaisia, joiden -nopeasti etääntynyt muistokin tällä hetkellä tuntui vastenmieliseltä. -Erityisesti tympäisi se muiston kohta, kuinka Murtomäki oli puhutellut -ja käsitellyt tyttöä. "Samaa kansanluokkaa" -- Ragnar ei voinut olla -tajuamatta, että noissa sanoissa oli hitunen äitelää totuutta. Ja -kun ajatukset sinne päin eksyivät, niin ne alkoivat löytää pieniä -tympeyden vivahduksia Hiltuakin kohtaan. Oli nopeasti turvauduttava -ajattelemattomuuteen. - -Kas, mitkä sanat hän olikaan sanonut Hiltun korvaan suljetuin silmin ja -kuiskaavin äänin juuri hetkeä ennen kuin Murtomäki kolkutti. "Minä nain -sinut." -- Ragnar toisti nuo sanat hiljaa itsekseen samalla kiihkolla, -jolla hän viime yönä ne kuiskasi. Niiden suhdaton luonnottomuus hiveli -vieläkin koko olemusta niinkuin kuumin hekkuma, niinkuin jokin suloinen -petomaisuus, jota oli päässyt harjoittamaan. Hän kuvitteli noilla -sanoilla tunkeutuneensa sisälle tytön korvasta ja vallanneensa hänet -peruuttamattomasti, niin ettei tyttö enää voi tulla entiselleen. - -Tuolla se nytkin on alhaalla ja minä täällä. Antaa ajan kulua ja pimeän -tulla... Kun äiti joskus huomenna tulee kotiin, tapahtuu jotakin, mutta -äiti ei näe muuta kuin mitä on hänen silmiensä edessä -- ja sitten -minä lähdenkin jo täältä; tulee aika, jolloin Hiltukaan ei enää ole -meillä (se ajatus ei tuntunut ikävältä)... Pahinta on viini, mutta -vielä minä sen ehdin. Kun siihen kerran on kajottu, niin voinhan ottaa -yksiksenikin. Yö on edessä. - -Hän nousi ja kaatoi lasiin puolipimeässä. Samassa hän muisti viimeöisen -ajurin ja pysähtyi miettimään. Hän ei halunnut sitä asiaa selvästi -ajatella, mutta häntä kumminkin ilahutti, kun hän ymmärsi, että tyttö -sen johdosta yhä pelkäsi ja varmaan vielä tänäänkin halusi lähestyä -häntä kuiskatakseen hänelle pyynnön, jota ei viime yönä ollut saanut -sanotuksi: ettei asiasta rehtorskalle mitään puhuttaisi. Ragnar lojui -sohvalla näitä ajatellen. Siinä hän samalla ajatteli toisenkin asian: -missä hän tänä iltana oleskelisi Hiltun kanssa. Hän päätti olla -täällä ylhäällä omassa huoneessaan. Oli jotain kiihoittavaa siinäkin -ajatuksessa, että poika tuo tytön huoneeseensa. Niinkuin jonkin -harvinaisen elävän, jonka on saanut kiinni. - -Jos en mene alas, on Hiltun tultava tänne. Loikoilen täällä hämärissä. -Tulee hetki, jona hänen askeleensa lähestyvät tuota ovea. Ja kun hän -tulee, tulee hän halunsa ajamana... - -Niin ei kumminkaan enää tapahtunut. Alhaalla ei tähän aikaan enää -ollut entistä Hiltua. Siellä kyllä hengitti muuan nopeasti vanhentuva -olento, mutta jos ken olisi päässyt häntä läheltä ja rauhallisesti -katselemaan, olisi hän havainnut, että tyttö jo oli tästä maailmasta -irtautumassa. Sameasta aamusta alkaen pitkin päivää jokin näkymätön -seikka hänessä ja hänen ympärillään yhä kasvoi, hänen itsensä yhä -heikentyessä. Ajatus yritti joka silmänräpäys tarttua johonkin, -mutta kimmahti aina takaisin, niinkuin olisi koskettanut veristä -hiertymää. Olemuksen pohjalla tykytti vaisto, uupumuksen luonnottomasti -herkistämänä, sanattomalla tavallaan lähestyviä tosiasioita: Kun -semmoisella vaistolla ei ole sanoja eikä käsitteitä, ei se siis voi -_puhua_ kuolemastakaan. Sen ilmoitusta voisi verrata tuoksuun, jonka -sielu tuntee. - -Lienee niin, että lähestyvä kuolema useimmissa tapauksissa lähettää -valittuunsa samantapaiset heijastelut, vaikka ne paremmin huomataan -sairasvuoteen ääressä. Ja samaan tapaan kai eloon jäävätkin useimmiten -suhtautuvat siihen, joka lähtee. Hoidellaan ja lääkitään vielä, vaikka -hyvin jo tiedetään, että loppu on alkanut. Vasta kamppailun kiihtyessä -mieluummin poistutaan. Kuolinvuoteen ääressä esitetään usein harrasta -teeskentelyä. - -Ragnar otti vielä toisen lasin ja kolmannenkin, ennenkuin hän -odotukseen kyllästyneenä vihdoin lähti alas. - -Hän tapasi Hiltun astioita kuivaamassa. Hän hymyili jollakin tavoin -äänen sanoessa tytölle: - --- Eikös neiti tänään aio ollenkaan siivota herran huonetta. - -Se oli olevinaan viehkeä sukkeluus. Niin sanat rappeutuvat mielen -mukana. - -Hiltu laski astian ja liinan kädestään ja lähti sanaa sanomatta -yläkertaan. Ragnar ei ollut mistään millänsäkään. Hän lähti perässä, -hitain, laimein askelin, yritellen hyräilyä. Kamarissa hän istahti -sohvalle katselemaan tytön toimia. Tyttö laittoi ensin sijan -päiväkuntoon ja alkoi sitten järjestää pesupöytää. Otti siitä mitä oli -ottamista ja Ragnariin katsomatta lähti viemään niitä alas. Ragnar -käsitti hyvin, että tytön oli juuri niin tehtävä ja että hän vielä -palaisi saattamaan puhdasta vettä, mutta sittenkin häntä jokin vaivasi. -Hän nousi ja joi vielä yhden lasin tytön poissa ollessa. - -Tyttö tuli ja laski vesikannun pesupöydälle. Sitten hän katsoi -ympärilleen, ennenkuin lähti. -- Ragnar näki, ettei tyttö viivytellyt -hänen tähtensä. Nyt oli jotain kiusallista mukana. - --- No tule nyt toivottamaan hyvää huomenta, olenhan äsken noussut. Ja -kertomaan kuinka sinulta on yö mennyt. - -Samalla Ragnar siirrähti sohvalla niinkuin olisi tilaa tehnyt. Ei -sujunut, tyttö meni. Ragnar ehti eteen, otti tyttöä käsivarsista ja -hymyili semmoista hymyä, joka jokaista naista luonnostaan ilettää; -sillä sellainen hymy tulee mieheltä aina silloin, kun olisi aihetta -johonkin aivan muuhun kuin hymyyn ja laihaan leikinlaskuun. - -Ragnar sai tytön viereensä sohvalle, mutta hän tunsi alusta alkaen, -että siinä oli nyt aivan toinen olento kuin tähän asti. Tämän -vastustelu oli toista lajia: se ei hurmannut, vaan vieroitti. Se pyrki -todella pois ja oli ennen pitkää pääseväkin. Ainoa, mikä Ragnaria -tyydytti, oli se tietoisuus, että pitkä häiriintymätön yö joka -tapauksessa oli edessä. - -Sanoipa Ragnar nyt mitä sanoja hyvänsä, kaikki ne olivat tehottomia jo -ennen kuin tulivat äännetyiksi. "Onko sinulla kiirettä?" -- "Joko sinun -täytyy mennä?" -- "Ole nyt minun kanssani." -- "Otatkos viiniä?" - -Ei vastausta mihinkään, vain kiusaantunutta oloa ja pyrkimystä pois. - -Tytön mentyä oli Ragnarin olo jossain suhteessa entisellään. Hän -nimittäin oleskeli huoneessaan ja tarkkaili korvallaan ja arvelullaan, -mitä kyökissä tapahtui. Hän katsoi kelloa ja maistoi pullosta. Oli -hauska olla muutenkin. Tyttö kumminkin _oli_ siellä kyökissä. - -Taaskin siirrytään illasta yöhön -- viimeiseen yöhön. Rehtorivainaan -huvilassa ei nukuta tänäkään yönä. - -Samaan tapaan kuin illalla äitinsä tuloa, odottaa Ragnar nyt uutta -lähtöään alakertaan, pitkittäen aikaa tunnista tuntiin, että yö oikein -vakiintuisi ja tyttö ehkä asettuisi makuulle. Hän maistelee pullon -vähiin päin ja kokee viinin vaikutuksen tutumpana. Tietenkään ei tyttö -tule tänne ylös, vaan asettuu omaan sänkyynsä. Viini kiertää suonissa -ja nousee aivoihin muuttaen sakeat mielikuvat selviöiksi. - -Kello oli vähän yli kahdentoista, kun Ragnar vihdoin meni kyökkiin, -vakaana ja rohkeana niinkuin mies yön hetkinä ainakin menee naisensa -luo. Kyökissä eivät asiat olleet lainkaan niin kuin hän oli odottanut. -Tyttö kyllä ilmeisestikin oli häntä odottanut, sillä hän istui -valveilla ja lampussa paloi tuli. Ragnar sammutti sen ensi työkseen. -Silloin tyttö nousi ja meni kuutamoisen ikkunan luo seisomaan kasvot -ulospäin. Kun Ragnar meni siihen häntä hivelemään, puuskahti tytöltä -itku ja hän työnsi raivostuneella liikkeellä tungettelijan menemään. - -Ragnar hymähteli ja mutisi jotakin puhuen huomaamattaan ruotsia. "Va -fan ä' de' för djävulstyg." Hän teki vielä joitain yrityksiä, mutta -kun tyttö näytti pyrkivän ulos pakosalle, jätti Ragnar hänet vihdoin -rauhaan ja meni huoneeseensa. - -Hän ei ollut erikoisen masentunut. Hän ei ollut ymmärtävinään koko -olentoa. - - * * * * * - -Siellä se hiljaa nyyhkyttää kyökissä sängyn soppeen nykertyneenä. -Kyyneleet ovat loppuneet jo aikoja sitten, mutta nyyhkytystä jatkuu; -maallinen epätoivo polttaa loppuun varastojaan, kaluaa tyhjäksi -elintarmon tuon vähäpätöisen hermoston lukemattomista inhimillisistä -säikeistä siksi kun aamu tulee. Onkin jo aamupuoli; ja aivoissa on -semmoinen tuntu, että tätä itkua ja nyyhkytystä on kestänyt hyvin -kauan. Aivan varmaan sieltä asti, jolloin pientä Ville-vainaata sattui -selkään, ja sitten läpi kaikkien vaiheitten. - -Nyt Hiltu jo kyllä tietää itsekin, että hän kuolee. Se tietoisuus ei -häntä sinänsä kauhista, hän tuskin sitä sanaa muistaa, mutta häntä -kauhistaa se, mikä on edessä lähinnä, yhä lähempänä. Hänen ei tarvitse -mitään ajatella tietääkseen, että hänessä on äitivainaansa tauti. -Äitivainaan koko sairaus on hänen silmiensä edessä, jos hän ne sulki -tai avasi. Äitivainaa ikäänkuin suurenee ja lähestyy häntä osoitellen -omaa vaivaansa, jonka Hiltu parka liiankin hyvin tuli tuntemaan häntä -hoidellessaan. Hiltu vääntelehtii ja koettaa olla sitä tajuamatta, -mutta äidin kuva katsoo kipunsa takaa suoraan aivoihin, ja vaikka Hiltu -koettaa myöntää, että hän kyllä tietää, ja hän kyllä näkee, niin äiti -sittenkin paljastaa koko kipunsa... Äidin kuva on suuri, vanha ja ruma, -ja sen jylhä katse tahtoo sanoa, että totta kai sinä kivun sait, koska -olet minun sikiöni, sieltä lähtenyt, mistä kipukin... Minä sain kivun -vanhana ämmänä, mutta sinun jo mukulana vuotaa... Tule tänne vaan, ei -sinun tarvitse niin kauan virua kuin minun. - -Hiltu nousee ja tuijottaa ulos, missä kuun valo on vaihtumassa päivän -valoon. Kun kiinteästi katsoo eteensä, väistyy äitivainaan aavekuva, -mutta tosiasiat eivät väisty. Yö on kulunut aamulle, ja jo iltahämystä -asti hän on ollut selvillä siitä, mitä hänessä tapahtuu: veri vuotaa, -ehkäpä jo löyhkääkin, vaikkei hän sitä itse huomaa. Pyörrytys on -lakannut; se oli semmoista onnellista hyvää kipua, joka loppui siihen, -kun tämä alkoi; tämä jonka edessä on pimeä loputon tila, jota päin -nyt syöksytään, syöksytään yhä hirvittävämmällä vauhdilla. Vauhtia -lisäämässä ovat lähestyvä rehtorska, joka poissaolollaan on vain -ladannut musertavaa voimaansa; Kalle, viinit, kaikki se käsittämätön, -mitä täällä on tapahtunut, Ragnar, Ragnar, jota ei ole olemassa -- -vain tuo kauhea olento, joka vielä tänä yönäkin kahdesti on käynyt -ahdistamassa olentoa, jonka salainen häpeällinen vamma yhä jatkuu ja -pahenee. Kaikki nuo lukemattomat seikat kohoavat kiihkeästi jyrkäksi -seinäksi, huiputtomaksi vuoreksi, jonka takana on entisyys. Se kaatuu, -kaatuu nyt pian ja paiskaa hänet olemattomuuteen, joka on sama kuin -pimeys. Hänen kuormansa on suurempi kuin hän kantaa jaksaa. Hän -hapuilee virsikirjaa. Heikossa aamuvalossa hän tapaa virren, jossa -puhutaan sateesta ja vuodentulosta; hän avaa loppupuolesta ja löytää -raskaan vaimon rukouksen, lukee sitä vähän matkaa, mutta työntää kirjan -pois, kun muistaa ja _tuntee_, mitä hänen ruumiissaan tapahtuu. Ei -löytänyt eikä voinutkaan löytää Hiltu sitä lausetta, jota hän olisi -tarvinnut: "Pikkuinen ihmislapsi, hentoinen emonalku, älä pelkää! -Et sinä ole tehnyt mitään pahaa, eikä sinullekaan ole tehty mitään -pahaa. Se mitä luulet äitivainaasi taudiksi, on luonnollinen asia, -jonka vaarattomia enteitä ovat olleet sinun ajoittaiset pyörrytyksesi. -Se ei merkitse enempää eikä vähempää, kuin että sinä alat olla kypsä -synnyttämään maailmaan uusia ihmisiä, joille voi olla varattuna se -onni, joka sinulta, äidiltäsi, isältäsi ja hyvin monelta muulta on -kielletty. Nouse ja pyri sinne päin." - -Mutta yhtä mahdotonta kuin kauas huvilan kyökkiin eksyneen Toivolan -Hiltun oli löytää tuota lausetta virsikirjasta, yhtä mahdotonta oli -tuomitun ihmisen enää siinä vauhdissa suistaa kohtaloaan, jonka enteet -olivat paljon etäisemmät kuin hänen pienet pyörrytyksensä. - -Kun ei päässyt ajatus alkuunkaan. Kun kaikkialta oli tie tukossa ja -jokainen hengenveto kiristi yhä ahtaammalle. Itse aika ja sen kuluminen -oli vieras vihamielinen ilmiö; se teki yöstä aamua, uupunutta huomioon -ottamatta, uhkasi valtavalla päivällä, jonka päässä ei enää olisi -uutta, suojelevaa yötä. Nouseva päivä tappaa, ottamatta kuitenkaan -henkeä... Huvilasta harjulle johtava tie valkeni yhä selvemmäksi. -Hiltu käsitti tekonsa avuttomuuden, mutta kumminkin hän nousi, silmäsi -vuoteeseensa, yritti sitä hiukan kohentaa ja hiipi sitten ulos. Siinä -oli tie, jota myöten hänen muka sopi paeta täältä, lähteä umpimähkään -tuohon suunnattomaan, jota myöten häntä oli päiväkausi tuoda humistettu -ja joka ei hänen tajussaan edes ollut samaa kuin maailma. Sopi kyllä -kävellä tietä pitkin, ei se loppunut eikä mitenkään häirinnyt; ei -yhtään elävää olentoa näkynyt eikä ääntä kuulunut. Mutta minne se -johtaisi? Vaikkapa tuon käänteen takaa näkyisi Toivolan pirtti ja -pihamaa, niin -- mitä sitten? Näkymaahan ei matka kumminkaan koskaan -loppuisi. - --- Ei takaisin kyökkiin, pieneen rajoitettuun alaan. Vielä oli -yönkulmaa hiukan jäljellä ja se mitä oli kyökin seinien sisällä oli -kumminkin järkkymättömän tuttua. Siihen oli kevyempi tuijottaa... Kun -vain ensin pääsi sinne hiljaa -- kiireesti sängyn nurkkaan. - -Hiltu oli tuskin ehtinyt kyökin tumpeaan ilmaan, kun ylhäältä alkoi -kuulua liikehtimistä. Jokainen kolahdus oli kuin ilkeä uhkaus; hän -tajusi vain äänet sinänsä, uuden vihamielisen tekijän, joka tuli -tähän viimeiseen hiljaisuuteen. Nyt äänet siirtyivät kamarista -käytävän puolelle, nyt alkoivat laskeutua. Eksyneen epätoivo nousi -korkeimmilleen. Kaikki ruumiilliset kosketukset, etäiset ja äskeiset, -kaikki tapahtuneet rikkomukset, kipu -- niin, mistä kipu johtui? -Herra Jumala, siitähän se johtui! Hiltu syöksyi taas ulos, seisahti -rappusilla niinkuin pakoaukkoa etsien ja alkoi sitten juosta ylöspäin, -vaikka äskeisestään ymmärsi, ettei sieltä päin ollut apua. Osui -sisään pienestä ovesta, jossa oli haka sisäpuolella; sulki sen ja -kiipesi huohottaen jyrkkiä portaita ylös tasanteelle, johon pienestä -akkunasta osui kirkas aamuvalo. Tunto sanoi, että oli päässyt kenenkään -näkemättä. Jäsenet valahtivat jännityksestään suureen ja suloiseen -uupumukseen, itku yritti antaa viimeiset lohdulliset rippeensä. Silmät -painuivat kiinni, ja avoimilla huulilla pysähtyi tuska paikoilleen -muistuttaen tällöin hymyä. Poloinen tunsi lopultakin levon saaneensa, -vaikkei hän tietystikään tässä paikassa sitä pitemmälti nauttisi. -Lepäsihän vain makeimman lyh ... lyhyen ... hetkisen ... veti syvään -henkeään ... muutaman ... kerran. - -Lepo oli kumminkin tullut. Antaa kipujen ja vaivojen olla. "Antaa -olla", niin oli viimeiseksi sanonut Riinakin, äitivainaa, jonka -muistokuva nyt jo tuntui lempeältä. Antaa kaiken olla silloin kun -tällainen suuri lepo tulee; suuri lepo jota kohden koko elämä on -alustaan asti pyrkinyt, kautta kaikkien tapausten; suvi-iltojen -itkunnyyhkeineen; himmeiden talvipäivien, kun ei äiti voinut antaa -muuta kuin vettä, vaikka lapsi pyysi maitoa; ripilläkäynnin kauniine -aurinkoisine taisteluineen: suviöiden, joina hänen luultiin nukkuvan, -mutta hän kuuntelikin ensin Villen ja sitten äidin vaikerteluja; ja -vihdoin pienten sisarusten hyvästijätön syksyisenä päivänä. Siihen -asti se oli kuin eilen tapahtunut. Sen jälkeen hän ei ollut levännyt -ennenkuin nyt. Nyt hän lepäsi, tässä rauhallisella käymälän penkillä, -valoisan ikkunan pielessä, jonne ei kukaan eikä mikään enää tullut. -On suloista torkahtaa jollakin tuolilla ennen varsinaista yösijalle -menoa, kun tietää että kaikki askareet ovat poissa eikä ole huolta -huomisestakaan. Alkuun päästyään ei uupunut ajattele muuta kuin lepoa --- ei muuta -- kuin lepoa -- - -Mutta suloisestakin torkunnasta on vihdoin siirryttävä lopulliselle -unisijalle, vaikka siirtyminen katkaiseekin hienoimman alkulevon. -Hiltu ymmärsi, ettei hän jää tähän eikä mene sisällekään, mutta silti -ei hän vähääkään epäillyt leponsa jatkumista. Hän laskeutui alas -portaat paljoa hitaammin kuin oli ne äsken noussut, pani oven kiinni, -sulkematta kumminkaan hakaa, ja käveli taas kyökille päin koettaen ihan -tietoisesti varjella lepotilaansa järkkymästä. Tultuaan oven edustalle -ei hän vielä selvästi tiennyt, mitä hän tekee. Puitten välistä näkyi -järven pinta, jolla tuhannentuhatta pientä lainetta ajoi toistaan -takaa kihelmöiden kirkkaassa aamuvalossa. Kun katsoi sitä tuollaiseen -rajoitettuun alaan, tuntui lepo jatkuvan seisaallakin. On tietysti -paljon voittamista, kun sinne oikein menee. Niinkuin torkkujalla on -sija tehtävänä ja vaatteet riisuttava. - -Jokseenkin nopeasti kävellen, katse himmeänä ja hatarana Hiltu käveli -rantatietä laiturille, aina päähän asti, ja heittäytyi sieltä kylki -edellä veden kiehtoville patjoille. - -Oli varhainen sunnuntaiaamu, jokseenkin lämmin. Laimeneva kuu ja -liekehtivä aurinko katselivat lyhyttä kamppailua, jonka aiheutti -ruumiin lukemattomissa soluissa viipyvä sokea elinvoima; ne eivät vielä -olisi tahtoneet lopettaa sitä tapaussarjaa, joka seitsemäntoista vuotta -sitten oli heidän yhteisestä emosolustaan alkanut. Pian kumminkin -kaikki asettui ja häiriytynyt pienoisaallokko sai jatkaa peliään -laiturin päässä niinkuin muuallakin. - - * * * * * - -Ne äänet, jotka Hiltua ratkaisevassa vaiheessa niin säikyttivät, olivat -Ragnarin askelia, kun hän nousi ikävältä vuoteeltaan lähteäkseen -kolmannen kerran tänä yönä alakertaan. Hän oli tällöin jo hyvin -yhtäkaikkisella mielellä, vain jonkinlainen tahdoton itsepintaisuus -piti häntä valveilla; niinkuin muka vieläkin vain pitäisi yrittää saada -tämä asia parempaan päätökseen ennen päivän tuloa. Vuode oli ikävä, yhä -vain yhtä ikävä, vaikka niinkin suuria asioita oli tapahtunut. Unelias -vaisto oli sanonut ja jo lakannut sanomastakin, ettei _tämä_ asia -enää tästä parane; että jotain tuuletuksentapaista kyllä on saatava, -mutta vallan muualta päin. Nuoressa ohjeettomassa lemmessä on lämmintä -ja vakavaa, mutta jollei vakavuutta kyetä säilyttämään, niin silloin -lämmin ummehtuu ja rääkkäys alkaa. - -No niin, sopii mennä vielä kerran alas. Sopii mennä hävittämään tuo -tyhjä pullo, ettei se vahingossakaan jää tänne. Hän lähti ja kuuli -samassa, että alhaallakin liikuttiin. Ehkäpä -- ehkäpä sielläkin vielä -jotain toivottiin. - -Ragnar tuli alas ja katsoi kyökin ovesta sisään. Siellä ei ollut -ketään -- mennyt siis ulos. Hänkin meni ulos ja käytävää kävellessään -kuvitteli sellaista laihaa mahdollisuutta, että tyttö johonkin -asettuneena tekisi hänelle kehoittavan eleen. Hän käveli aina -huvila-alueen rajalle ja heitti siellä tyhjän pullon aidan yli. Sitten -hän palasi takaisin mitään kuulematta tai näkemättä, kääntyi sisälle -ja katsoi taas kyökkiin, jossa ei vieläkään ollut ketään, vain äsken -jätetty sija, joka nyt teki äitelän vaikutuksen. Ilkeätä tämä oli, -odotella rehtorskaa tuon suotta piinautuneen olennon kanssa, jolle -hän oli kuiskannut: "minä nain sinut". Noustessaan ylös kamariinsa -Ragnar oli melkoista kiusaantuneempi kuin äsken alas tullessaan. -Juuri äidin tuloa ajatellen tuntui Hiltun olemassaolo kiusalliselta. -Ei ollut mitään takeita siitä, kuinka se suhtautuisi äitiin. Senhän -näkee päältäkin niin ilkeästi... Kun ei sitä saa edes kunnollisesti -puheilleen. - -Ragnarkin kaipasi jotakin loppuratkaisua, mitä hyvänsä. Ja tulihan se -tietenkin hänellekin. - -Kun hän viimeisen retkensä jäljeltä juuri oli päässyt jonkinlaiseen -unenhortoon, alkoi korvaan saapua outoja ääniä. Ne jatkuivat -jatkumistaan ja lopulta alkoivat lähestyä. Rappusista kuului selvästi -outoja, tottumattomia jalan ääniä. Ragnar pelästyi hurjasti ja syöksyi -ottamaan takkiaan. Mitä onkaan nyt tulossa? Olipa hän kumminkin onneksi -hävittänyt pullon. - -Hän työnsi oven auki jääden itse kamarin puolelle. Käytävässä seisoi -pelästyneen näköinen viiksiniekka mies knallihattu päässä ja hänen -takanaan kurkisteli ujostelematta nuorehko nainen. Näki selvästi, -että he eivät olleet nousseet unisijoiltaan vaan olivat viettäneet -yönsä valvoen. Jostain alhaalta päin kuului vielä parin muun ihmisen -kuiskutusta. - -Ragnar tajusi, ettei hänellä ollut vaaraa, mutta että jotain -erinomaista nyt oli tapahtunut. Tuli ei ollut irti, sillä kaikki oli -hiljaista eivätkä nämä ihmiset hätäilleet. Ei se liioin voinut koskea -mammaa, hänestä eivät toisi sanomia tuonnäköiset ihmiset. Kuinka nämä -olennot olivat päässeet sisälle? Hiltu -- - -Kaikki tämä ehti käväistä Ragnarin ajatuksessa, ennenkuin knallipäinen -alkoi puhua: - --- Anteeksi nyt, että me näin tullaan, mutta me sourettiin tuolta -ohitte ja nähtiin kun yks nainen hyppäsi järveen teirän laiturilta. -Me sourettiin kyllä kiiruusti siihen, mutta se oli ehtiny jo upota. -Me vartoiltiin ja koiteltiin, mutta sitten me tultiin maihin kattoon, -ja kun täällä oli köökin ovi auki, niin me aateltiin, että jos se oli -täältä. - -He kulkivat yhdessä alas rappusia. Mies innostui puhumaan yhä enemmän. -Että he olivat olleet tuolla Hyhyn kylässä, kun tuon toisen miehen -serkulla on siellä talo, ja niin edespäin, ja juuri kun he olivat -menossa, niin juoksi nainen, ja niin edespäin. - -Ragnar tutki yhdessä heidän kanssaan kyökin. Vuoteessa oli peite -paikoillaan, mutta siitä näki, että sen päällä oli oleskeltu (täytyihän -sen näkyä). Pienellä pöydällä oli kulunut virsikirja (sen Ragnar -havaitsi nyt vasta). Ragnarin täytyi hiukan vapisevalla herrasäänellään -näille olennoille selitellä olosuhteita: että hänen äitinsä oli -matkalla, että tyttö oli ollut vähän sairaalloinen ja omituinen. Sitten -käytiin vielä rannassakin -- niinkuin siitä olisi jotain apua ollut. -Vihdoin knallipää, joka esiintyi joukon viisaimpana, oivalsi, että oli -tehtävä ilmoitus poliisille. Olihan täällä telefooni. Mutta oliko tämä -kaupungin puolta vai Pirkkalan puolta? Ehkä nuoriherra soittaa. - -Mentiin sisälle. Kun Ragnar oli hetken puhua solkannut, kutsui hän -knallipään puhelimeen ja silloin asiat nopeasti selkisivät. - --- Ylikonstaapeli käski meidän olla täällä siihen asti kunnes poliisit -saapuvat. - -Tämän ihmeellisen joukkueen vierailu rehtorivainaan huvilassa kello -viiden aikaan, sunnuntaiaamuna, se oli toki viimeinen kohtaus tässä -kolmivuorokautisessa näytelmässä. - -Siinä täytyi nyt Ragnarin puolisen tuntia olla isäntänä näille -herroille ja heidän naisilleen -- jotka viimemainitut tuskin olivat -vielä sanaa sanoneet. Puoliuntuneina ja kovasti rasittuneinakin heidän -olossaan tuntui vain tuo erikoinen tehtaalais-viehkeily, joka niin -helposti tarttuu turhanpäiväiseen maalaishempukkaan, kun hän pääsee -kaupunkiin ja saa sällituttavia. Siinä saa kyllä joku juosta järveen, -siinä saa tulla vaikka maanjäristys, mutta neiti Lyydi Nieminen, jolla -on hattu, saketti ja saurookengät, ei missään tilanteessa unohda sitä -tylsää sanankäännettä, joka jollain kikatusmatkalla on hänen kielelleen -jäänyt. - -Täytyy sanoa, että Ragnar Palmerus tähän aikaan jokseenkin nopeasti sai -tutustua elämän eri puoliin ja vielä ilman sitä ohjausta, johon hän -oli tottunut. Nyt hän vapisi koettaen niin hyvin kuin saattoi peittää -sitä tuntemattomilta vierailta. Hän hytisteli niinkuin olisi ollut -viluissaan; eikä hän olisi itselleenkään osannut sanoa, mikä häntä -vapisutti. Mutta äskeinen yhtäkaikkisuus oli nyt tyystin poissa. - -Poliisit tulivat vehkeineen ja saivat heti ruumiin ylös. Ragnar katseli -sitä niinkuin muutkin. Suuret silmät olivat rakosellaan ja kaareva -sinertynyt ylähuuli jätti hampaankärjet näkyviin. Siinä oli kuolleen -hennon Hiltun ympärillä se sarsipuku ja jalassa ne rasvakengät, jotka -hänellä oli ollut etäisestä salotöllistä lähtiessään, mietteliään isän -tullessa saattamaan ja kahden pienen sisaruksen painaessa neniään -ruutuun nähdäkseen hiukan pitemmälle kuinka Hiltu meni huvilaan. - -Siinä oli nyt nuori ruumis vaatteineen vieraitten olentojen -töllisteltävänä. - -Sillä vieraita he kaikki olivat -- Ragnarkin, tämän huvilan -nuori-herra. Erikoinen, vain Ragnarin tapaiselle väelle ominainen -itsetiedoton julma tunteettomuus oli hänet vallannut, tai oikeammin -palautunut vallitsevaksi. Kun poliisit olivat pitäneet lyhyen -kuulustelun, jossa hyvin selvisi kaikki, mitä selvitä saattoi, -lähtivät he seurueen veneellä viemään ruumista kaupunkiin. Seurue -lähti jalkaisin naikkosten naljaillessa vastalauseitaan, "sillä -heidän varpaansa olivat kipeet". Ragnar jäi yksin ja kiirehti -nyt uudestaan ja lopullisesti ajattelemaan äitinsä palaamista ja -siihen kuuluvia seikkoja. Joltain kannalta hän ajatteli sattunutta -tapaustakin. Poliisit olivat puhuneet ruumiinavauksesta. Ragnar oli -kovin tyytyväinen, kun hän ymmärsi, ettei tytölle ollut sattunut -mitään sellaista, mikä näkyisi tutkimuksessa. Viinikysymys oli pahin. -Jollei sitä olisi ollut, olisi hän mitä hartaimmin toivonut äitinsä -pikaista paluuta. Jos äiti viipyisi huomiseen, voisi hän korjata asian -hankkimalla kaupasta uudet pullot juotujen sijaan. Tai ehkäpä se -kävisi tänäänkin jollakin tavoin, jos ravintolasta sattuisi saamaan -samanlaisia. Hän voisi yrittää käyttää Murtomäkeä apunaan vielä tämän -kerran. - -Ja sitten -- Ragnar ei ajatellut selkeästi, niinkuin tottunut -ajattelija, vaan pikemminkin vaistoili -- sitten olisi lopussa tämä -hullu vaihe, joka juonsi alkunsa hänen hulluista piikahaaveistaan. -Onni suosi häntä, sillä tämän hulluuden ainoa todistaja oli poissa; -kun nuo vähäiset vaatejätteet vielä saisi pois kyökin seinästä, olisi -koko huvila ikäänkuin uudessa siivossa. Hänen lapsellisuutensa näissä -asioissa, yhdet niinkuin toisetkin, pysyivät ikuisesti salassa ja -toivo viittoi eteenpäin uusia, verevämpiä, luonnonmukaisempia uria. -Tuntui tosiaan siltä, että tämä vähäpätöinen tapaussarja juuri tässä -tärkeässä suhteessa oli tuon kaikin puolin hienopiirteisen nuorukaisen -kehitykselle kylläkin tärkeä. Vaikkapa rehtorskakin kerran saisi kaikki -tietää, kunhan hän vain tämän ymmärtäisi, niin liikkuisi sinä päivänä -sittenkin ylevä ilo hänen vanhassa herrasväensydämessään. - -Tämä tapahtui syyspuolessa 1906, vuotta jälkeen suuren lakon. Siitä -nuori-herra Ragnarkin lähti kehittymään kansansa historiallisten -vaiheitten mukana, suorittaakseen kerran, kun aika oli täytetty, -edellytystensä mukaisen osuuden sen elämässä. - -Nyt hän, tunto miellyttävän tyhjänä ja kirkkaana, katseli varhaista -syysaamua, jota hän tuskin koskaan eläissään oli noin suoraan -katsellutkaan; ei ainakaan sillä silmällä kuin nyt. Vähitellen nuo -tahdottomat väristyksetkin vaimenivat, päivän ehtiessä. - - - - - - - - -End of the Project Gutenberg EBook of Hiltu ja Ragnar, by Frans Emil Sillanpää - -*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK HILTU JA RAGNAR *** - -***** This file should be named 59266-8.txt or 59266-8.zip ***** -This and all associated files of various formats will be found in: - http://www.gutenberg.org/5/9/2/6/59266/ - -Produced by Juha Kiuru - -Updated editions will replace the previous one--the old editions will -be renamed. - -Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright -law means that no one owns a United States copyright in these works, -so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United -States without permission and without paying copyright -royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part -of this license, apply to copying and distributing Project -Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm -concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, -and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive -specific permission. If you do not charge anything for copies of this -eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook -for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, -performances and research. They may be modified and printed and given -away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks -not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the -trademark license, especially commercial redistribution. - -START: FULL LICENSE - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full -Project Gutenberg-tm License available with this file or online at -www.gutenberg.org/license. - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project -Gutenberg-tm electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or -destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your -possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a -Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound -by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the -person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph -1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this -agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm -electronic works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the -Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection -of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual -works in the collection are in the public domain in the United -States. If an individual work is unprotected by copyright law in the -United States and you are located in the United States, we do not -claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, -displaying or creating derivative works based on the work as long as -all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope -that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting -free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm -works in compliance with the terms of this agreement for keeping the -Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily -comply with the terms of this agreement by keeping this work in the -same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when -you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are -in a constant state of change. If you are outside the United States, -check the laws of your country in addition to the terms of this -agreement before downloading, copying, displaying, performing, -distributing or creating derivative works based on this work or any -other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no -representations concerning the copyright status of any work in any -country outside the United States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other -immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear -prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work -on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the -phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, -performed, viewed, copied or distributed: - - This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and - most other parts of the world at no cost and with almost no - restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it - under the terms of the Project Gutenberg License included with this - eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the - United States, you'll have to check the laws of the country where you - are located before using this ebook. - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is -derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not -contain a notice indicating that it is posted with permission of the -copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in -the United States without paying any fees or charges. If you are -redistributing or providing access to a work with the phrase "Project -Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply -either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or -obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm -trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any -additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms -will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works -posted with the permission of the copyright holder found at the -beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including -any word processing or hypertext form. However, if you provide access -to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format -other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official -version posted on the official Project Gutenberg-tm web site -(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense -to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means -of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain -Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the -full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works -provided that - -* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed - to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has - agreed to donate royalties under this paragraph to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid - within 60 days following each date on which you prepare (or are - legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty - payments should be clearly marked as such and sent to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in - Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg - Literary Archive Foundation." - -* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or destroy all - copies of the works possessed in a physical medium and discontinue - all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm - works. - -* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of - any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days of - receipt of the work. - -* You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project -Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than -are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing -from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The -Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm -trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -works not protected by U.S. copyright law in creating the Project -Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm -electronic works, and the medium on which they may be stored, may -contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate -or corrupt data, transcription errors, a copyright or other -intellectual property infringement, a defective or damaged disk or -other medium, a computer virus, or computer codes that damage or -cannot be read by your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium -with your written explanation. The person or entity that provided you -with the defective work may elect to provide a replacement copy in -lieu of a refund. If you received the work electronically, the person -or entity providing it to you may choose to give you a second -opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If -the second copy is also defective, you may demand a refund in writing -without further opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO -OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT -LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of -damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement -violates the law of the state applicable to this agreement, the -agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or -limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or -unenforceability of any provision of this agreement shall not void the -remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in -accordance with this agreement, and any volunteers associated with the -production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm -electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, -including legal fees, that arise directly or indirectly from any of -the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this -or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or -additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any -Defect you cause. - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of -computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It -exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations -from people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future -generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see -Sections 3 and 4 and the Foundation information page at -www.gutenberg.org Section 3. Information about the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by -U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the -mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its -volunteers and employees are scattered throughout numerous -locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt -Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to -date contact information can be found at the Foundation's web site and -official page at www.gutenberg.org/contact - -For additional contact information: - - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To SEND -DONATIONS or determine the status of compliance for any particular -state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. To -donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works. - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project -Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be -freely shared with anyone. For forty years, he produced and -distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of -volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in -the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not -necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper -edition. - -Most people start at our Web site which has the main PG search -facility: www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. - |