diff options
Diffstat (limited to '59796-0.txt')
| -rw-r--r-- | 59796-0.txt | 5774 |
1 files changed, 5774 insertions, 0 deletions
diff --git a/59796-0.txt b/59796-0.txt new file mode 100644 index 0000000..116d189 --- /dev/null +++ b/59796-0.txt @@ -0,0 +1,5774 @@ +*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 59796 *** + + + + + + + + + + + +SANDELSIN URHEA JOUKKO + +Kertomus Suomen sodasta vv. 1808-1809 + + +Kirj. + +J. O. ÅBERG + + +Suomennos + + + + + +Helsingissä, +Kustannusosakeyhtiö Kataja, +1907. + + + + +SISÄLLYS: + + I. Ensimäinen peräytymisretki. + II. Voittoretki. + III. Toinen peräytymisretki. + + + + + + +I. + +Ensimäinen peräytymisretki. + + + + +1. + + +Eräänä päivänä maaliskuun alkupuolella v. 1808 nähtiin yksinäinen +hiihtäjä lipuvan aukean lumitasangon poikki, joka erotti Jynkän kylän +alastomasta ja kallioisesta Lehtoniemen kärestä, joka on noin +neljänneksen ruotsinpeninkulman päässä Kuopion kaupungista etelään. +Tältä niemekkeeltä mainittuun kylään tulee suoriimmiten puolen +peninkulmaa. + +Vaikka hiihtäjä oli pakoitettu käyttämään tätä oikotietä Jynkän kautta, +ei hän kuitenkaan olisi ehtinyt suorittaa matkaansa alle kahden tunnin. +Syitä tähän viipymiseen oli useampia, mutta seuraavat kaksi olivat +vaikuttavimmat. Lumi kantoi huonosti, sillä hangen pinta oli pehmennyt +muutamia päiviä ennen kohdanneesta nuoskasta. Sitä paitsi oli nyt raju +lumi-pyry, joka lakkaamatta tuiskutti miestä vasten kasvoja. Usein +hänen täytyi pysähtyä puhdistamaan tukkansa, kasvonsa ja partansa +tahmeasta lumesta, jolla välin sai hieman puhaltaa ja lepuuttaa +jäseniään uusien ponnistusten varalle. + +Jo aikaiseen aamulla hiihtäjä oli lähtenyt Jynkästä taipaleelle. Hän +oli ensin aikonut hiihtää pohjoiseen päin Särkilahteen tervehtimään +erästä siellä asuvaa sukulaistaan, mutta puolituntisen matkan +taivallettuaan hän luopui tästä aikeestaan kääntyen takaisin Jynkän +valkamaan. Täällä lumi oli tasaisempaa. Siinä hiihtäminen sujuili +sukkelaan ja kepeästi. Jos tämmöistä jatkuisi pitkin matkaa, hän olisi +kohta päässyt kotiinsa ja tämä ajatus ilahdutti tuota vanhaa hiihtäjää, +Hiukkaa, seudun sukkelinta suksimiestä, vaikkakin oli jo nähnyt 70 +ikävuottansa. + +Mutta Hiukan ilo oli aikaista. Hän oli tuskin ehtinyt Lehtoniemen kären +jyrkkärantaiselle rinteelle, kun kaksi hallipartaista takkukarvaa +pistihe näkyviin rantapensaista. Hiukka häpsähti, sillä hän näki, mitä +laatua nuo viholliset olivat, jotka näin äkkiä ilmestyivät hänen +tielleen. + +-- Ahaa, -- murahti vanha Hiukka itsekseen ja päästi olaltaan pitkän +luodikkonsa, joka oli hänen alituinen seuralaisensa, -- luulette kai +minusta saavanne makupalan aamutuimaanne, mutta siihen olen liian laiha +ja luiseva, senkin syöttiläät. Teistähän se taisi toinen pistellä +poskeensa sen Torppa-Antin kuusivuotiaan tytön Mustallalahella. +Tietäisin vain kumpi teistä -- --. + +Hiukka ei saanut lausettaan loppuun. Nälkä kurni susien suolia ja +odotus kävi niistä liian pitkäksi. Samassa ne läksivät hölkkimään +hiihtäjää kohti, josta mielivät saalista suihinsa. Mutta tarkkaan +tähdätty luoti silmänräpäyksessä keperrytti toisen tulijoista +kuolijaaksi. Toinen ja kaatunutta suurempi oli vielä jäleliä ja näytti +ensi hämmästyksen mentyä ohi kaikista elkeistään päättäen tahtovan +hyökätä kostamaan kaatuneen toverinsa puolesta. + +-- Tulimmaista, -- urahti vanha hiihtäjä, -- olen unhottanut puukkoni +Jynkkään! Tulimmaista! Vai niin, vai tahdot sinäkin kintuillesi... +tulee, lempo, kun tuleekin. Pitäisiköhän -- -- -- + +Kun luodikko ei ollut ladattu, teki Hiukka käännöksen ja painaltui +pakoon. Hän hiihti polveillen Lehtoniemen poikki ja sitte jäälle. Susi +seurasi kintereillä, mutta kun hanki huonosti kannatti, hidastutti se +paljon suden juoksua, vaan samalla joudutti hiihtäjää hyvän taipaleen +edelle. + +Kun Hiukka vihdoin pysähtyi, huomasi hän olevansa Lehtoniemen ja +Hietasalon saaren keskivälillä, joka sijaitsi kappaleen toista virstaa +kaakkoon mainitusta niemestä. Etelässä kohoilivat Lahostensalon +lumipeitteiset vaarat, idässä ja Hietasalon lumesta lyyhistyneiden +metsien takaa siinti Säynesalon pitkä ranta kapeana viiruna. +Pohjoisessa näkyi Kuopionniemen kupeella saariryhmä, jonka muodosti +viisi suurempaa ja pienempää saarta ja näiden takana hulmuili +kymmenittäin savupatsaita haalavan harmaata taivasta kohden. Siellä oli +pieni, sievä Kuopion kaupunki. + +Lännestäpäinkin, Lehtoniemen koilliskärestä näkyi sinistä savua +keveästi leijailevan ylös pitkinä kierteinä. Tämä näky sai vanhan +Hiukan rinnasta nousemaan huokauksen ja huolellisesti luodikkoaan +ladaten hän mutisi: + +-- Somaa se olisi istua sielläkin lieden ääressä sen sijaan kun +hapuilla täällä henkensä kaupalla. Tahtoisinpa -- -- -- + +Hän ei saanut jatkaa näitä ajatuksiaan. Susi oli jo aivan lähellä: Sen +silmistä hehkui raivon tuli ja saaliin himo, kieli retkotti pitkällä +avoimesta kidasta ja häikäisevän valkeat hampaat nähtävästi vain +odottivat saavansa repiä vanhan hiihtäjän kappaleiksi. Kaamea, +korviavihlova ulvonta, jonka susi tuon tuostakin päästi, ilmaisi +myöskin sen murha-aikeita. + +Hiukka ei ollut koskaan tuntenut pelkoa seistessään silmäkkäin näiden +petojen kanssa, joita laumottain kovina pakkastalvina vilisi näillä +seuduin. Mutta nyt hän ei voinut vapautua siitä puistuttavasta +tunteesta, mikä hänet valtasi kuullessaan suden hurjaa ulvontaa. Hänen +onnistui kumminkin ennen pitkää voittaa mielenmalttinsa takaisin, jonka +jälkeen hän kohotti luodikon poskelleen. Mistään tietämättä susi juosta +laukoi kohti. Kun se oli päässyt muutaman kyynärän päähän saaliistaan +välähti luodikosta tulta ja luoti suhahti pedon takkuiseen turkkiin +mitään vahinkoa tekemättä. + +Huomattuaan ampuneensa harhaan tyyntyi hän vielä entisestään. Hiukka ei +ollut ensi kertaa elämässään näin ahtaalla ja senpä vuoksi hän +tiesikin, miten menetellä. + +Vaikka kohta hän olikin seitsemänkymmenenvuotijas, kuten jo olemme +maininneet ja josta ryppyiset kasvot, harmaa tukka ja valkoparta olivat +selvinä todisteina, oli tästä huolimatta käsivarsien jänteissä pontta +ja voimaa ja rinnassa rohkeutta. Yhtä kylmänä kuin lumikenttä hänen +ympärillään hän odotti nälästä ja raivosta ulvovan pedon hyökkäystä. +Loikahdus vielä ja se oli hänen edessään. + +Jos syrjästäkatsoja etempää olisi nähnyt tätä ottelua, niin hän +verratessaan suden ketteryyttä vanhan Hiukan jäykkään vartaloon +epäilemättä olisi väittänyt, että viime mainittu joutuisi tappiolle. +Mutta semmoinen väitös ei olisi pitänyt paikkaansa. + +Vanhan, kokeneen metsästäjän silmä oli tarkka ja monivuotinen hiihto +oli terästänyt käsivarret vankoiksi. Kun susi hypätä loikahti hänen +päälleen ja terävien kynsien kouristus tuntui ukon ryntäillä, tämä +työnnälsi rajusti ja vastustamattomalla voimalla pitkän tuliluikun +piipun pedon ammottavaan kitaan. Susi kepertyi henkitoreissa heti +hangelle ja Hiukka pani parastaan kohliessaan pedon päätä vuoroin +pyssynperällä vuoroin piipulla, kunnes susi heitti henkensä. Sitte ukko +hätäilemättä laahasi raadon Lehtoniemelle, etsi sieltä tämän kuolleen +toverin ja peitti molemmat lumeen, josta hän käytyään ensin kotonaan +levähtämässä noutaisi ne nylettäviksi. + +Tavatessamme ensi kerran Hiukan oli hän kotimatkalla Lehtoniemen +koilliskärkeen tämän "susisodan" jälkeen. Savu, joka järven toiselta +puolen kohoten vei hänen ajatuksensa kotilieden ääreen, alkoi näkyä yhä +selvemmin ja selvemmin ja kohtapa hän jo pääsikin hengästyneenä ja +väsyksissä mökkipahansa luo, joka sijaitsi aivan niemen kärekkeellä +alttiina pohjois-, koillis- ja itätuulille, joiden viimat puhaltelivat +tämän laakson yli Kallaveden ulapoilta. Eteläpuolelta oli mökki kahden +kallioseinämän suojassa. Yksi pääty olikin toista seinää vasten. +Kallioseinien välitse vei kapea polku, ollen ainoana tienä maitse +niemeen. Täältä se polveillen Lehtoniemen kallioiden lomitse ulottui +hyvän matkaa sitä tietä kohti, joka Kuopiosta vie Heikinniemeen ja +täältä Varkauteen, Rantasalmelle ja Savonlinnaan. + +Pantuaan suksensa pieneen lautavajaan ja puisteltuaan enimmät lumet +päältään avasi Hiukka varovasti tuvan oven ja astui sisään, jolloin hän +kuuli iloisen huudahduksen: + +-- Nyt ei ole mitään hätää, äiti! Iso-isä on kotona! -- + +Nämä sanat lausui vereväposkinen, kuudentoista vaiheilla oleva reipas +poika. Hän kumarsi ensin vanhalle hiihtäjälle ja vilkaisi sitte pimeään +nurkkaan, josta kuuluva kahina ilmaisi, että siellä oli joku. Poika +jatkoi: + +-- Käykää, iso-isä, lieden ääreen lämmittelemään! Se lienee hyvin +tarpeeseen. -- + +-- Kylläpä onkin, -- tuumi vanhus, pyyhkäsi märät suortuvat otsaltaan +ja suori sormillaan niin hyvin kuin voi lumesta märkää, rinnoille +saakka ulottuvaa partaansa. -- No, kyllä sitä on ollut monta mutkaa +matkalla Jynkästä tänne, mutta kun niistä on hyvin suoriutunut, unohtaa +ne mielellään, varsinkin kun Tapiolan emäntä tänään on ollut tavallista +suopeampi. -- + +Ukko Hiukka, kuten melkein kaikki siihen aikaan, oli hyvin +taika-uskoinen ja rukoili mielellään korkeampia jumaluusvoimia, +varsinkin vanhoja pakanallisia, joita hän piti erinomaisen suuressa +arvossa. Usko näiden vanhojen jumalien olemassaoloon, vaikka +kristinopin valon olisi luullut poistaneen kaiken henkisen pimeyden, +eli vielä kansassa esiintyen monessa muodossa. Varsinkin ilmeni tämä +siten, että rukoiltiin tarpeen tullen näiden apua tahi että loitsuissa +ja manauksissa mainittiin näiden nimiä. Ja se, joka meidän rientoilevan +sivistyksen aikakaudellamme tutkii kansamme entiselämää, huomaa kohta, +ettei tuo vanha pakanallinen peru kansan tavoissa, joka niissä on +säilynyt satujen, laulujen ja tarujen kautta, ole vieläkään kokonaan +lähtenyt. + +-- Niin, Mielikki on ollut minulle varsin suopea, -- toisti vanha +Hiukka istuutuessaan karkeatekoiselle penkille roihuavan lieden ääreen +ja sukien partaansa tyytyväisin mielin, koska viimeinkin oli päässyt +nauttimaan mökkinsä lämpöä ja rauhaa. + +-- Mitä sitte on tapahtunut, isä? -- kysyi samassa eräs nainen, joka +nyt astui esiin nurkasta ja ystävällisesti tervehti vanhusta. -- +Oletteko nähneet hallipartoja? -- + +-- Olen, -- virkkoi Hiukka. -- Olen kaatanut kaksi sutta. Aika petoja +ne olivatkin. Toinen sai hyvin äksyn lopun, mutta kun olin unhottanut +puukkoni Jynkkään, oli toinen vähällä pistellä minut poskeensa. -- + +Ja sitten Hiukka kertoi seikkailun juurta jaksain alusta loppuun. Hänen +lopetettuaan virkkoi Onni: + +-- Olisinpa minä ollut mukana! -- + +-- Herra varjelkoon! -- ehätti väliin Nella, Onnin äiti ja ukko Hiukan +tytär. -- Vähäkö siinä vielä oli, että kolme sutta viime talvena +raatelivat isäsi. Pitäisikö sinunkin -- -- -- + +-- Mikä on tapahtunut, antaa sen olla sillään, mitä siitä enää puhua, +-- keskeytti ukko Hiukka kädellään viitaten. -- Tuonen neito on ottanut +Pekan haltuunsa ja Tuonelan tuvassa on elo ehompaa kun täällä, se on +varma, se. -- + +Roihuava liesi sai ukko Hiukan jälleen hilpeälle mielelle. +Lämmiteltyään perin pohjin kohmettuneita jäseniään hän nousi ylös, +taputti Onnin vaaleakutrista päätä ja sanoi: + +-- Lähdetäänpäs nyt hakemaan hallipartoja. -- + +-- Isä, isä, viettekö todellakin pojan mukaanne tuommoiseen jumalan +ilmaan? -- hätäili Nella pelästyneenä. + +Ukko Hiukka ällistyi. + +-- Otan pojan mukaani, -- toisti hän äänellä, jossa selvästi kuulosti +suutahtamista. -- Ei kait Onni ole enää mikään maitoparta vai mitä, +poika? Pelottaako sinua, jos lunta tupruaa silmiisi? -- + +-- Ei toki, iso-isä, -- vastasi reipas poika, -- antakaa minun vain +lähteä mukaan. No, no, äitiseni, älkää nyt suuttuko, -- jatkoi hän +sivellen hellästi äitinsä poskea. -- Tarvitseehan isoisä apua susia +kantaessa ja -- -- -- + +-- Minä menen sinun edestäsi, -- keskeytti Nella, -- ja -- -- -- + +-- Ee, ei, siitä ei tule mitään, -- tokasi ukko Hiukka pikaisesti. -- +Sinä jäät kotiin ja pidät huolta talosta. Kas niin, Onni, laita nyt +joutuin itsesi kuntoon. -- + +Nella tiesi aivan hyvin, ettei isä koskaan peruuttanut sanojaan eikä +muuttanut mielipidettään, jonka kerran oli päähänsä saanut. Hän ei sen +tähden virkannut enää mitään, vaan alkoi sen sijaan askarrella lieden +ääressä. + +Tässä asiassa piti sentään vanhuskin Nellan puolta, sillä poika oli +hänenkin silmäteränsä, jota hän ei tahtonut kadottaa pelkän +varomattomuuden tähden. + +Tunnin verran tämän jälkeen oli sudet onnellisesti tuotu pieneen +lautavajaan. Nylkeminen sai jäädä seuraavaksi päiväksi, sillä ukko +Hiukka oli väsynyt sekä pitkästä matkasta että ottelusta petojen kanssa +jäällä. + +Tapansa mukaan hän ei kuitenkaan voinut nukkua ennenkuin oli kertonut +tyttärelleen ja tämän pojalle jotain entismuistoistaan, jotka joko +olivat hänen omia elämiään tai olivat yhteydessä hänen perheensä kanssa +varhaisemmalta tahi myöhemmältä ajalta. Edellisenä iltana hän oli +alkanut kerroskella isosta vihasta Kaarle XII:nen aikana, jolloin +venäläiset mitä julmimmalla tavalla samoilivat kautta Suomen. Mutta +ennen kuin hän ehti lopettaa kertomuksensa tästä tapauksista niin +rikkaasta ajasta, oli uni käynyt niin kiusoittavaksi, että hänen täytyi +keskeyttää kertomuksensa sillä erää. + +Kun sudet oli saatu säilöön ja yksinkertainen iltaruoka syöty, sytytti +Hiukka piippunysänsä palamaan, asetti jalkansa pankkoa vasten ja alkoi +kertoa kivekkäistä, joita eräs hänen esi-isistäänkin oli ollut. Nämä +rohkeat sissit oleskelivat Kivennavan pitäjän suurissa metsissä. Täällä +he omin päin ja tavallisesti hyvällä menestyksellä kävivät +seikkailurikasta partiosotaa venäläisiä vastaan mainitun ison vihan +aikoina ja vielä sen jälkeenkin. + +Kivennavan kievaritalo varsinkin oli näiden uskalikkojen pesäpaikkana. +He eivät kammoneet mitään vaivoja eivätkä keinoja, kun oli kysymyksessä +vahingonteko venäläisille. Suurilla saloilla, pitkin mutkikkaita metsä- +ja vuoripolkuja, joilla ja järvillä he samoilivat yöt päivät. Olivatpa +vielä niinkin uhkarohkeita, että pari kertaa tunkeutuivat ryöstäen ja +polttaen Pietarin kaupungin lähistölle, jota äskettäin oli ruvettu +perustamaan ja joka viimein kohosi Inkerinmaan soista, sitten kun +muutama satatuhatta ihmistä oli kaatunut ikään kuin tämän Pietari +Suuren jättiläistyön perustukseksi. + +Ukko Hiukka puhui näistä kivekkäistä aina suurella ihastuksella, johon +liittyi myöskin oikeutettua ylpeyttä mainitessaan kuulijoilleen, että +eräs hänen esi-isistään, vankkavoimainen Antti, oli aikoinaan ollut +rohkeimpia uroita tässä sissijoukossa, jossa suomalaiset ominaisuudet, +voima, kestävyys, taipumattomuus, itsepäisyys, julmuus ja kostonhalu +olivat kehittyneet huippuunsa. Hän voi väsymättä puhua tästä +tuntimääriä. + +Niinpä nytkin. Kerran toisensa perästä oli uni pyrkinyt painamaan +Hiukan silmiä kiinni, mutta vanhus joka kerran osasi väistää tämän +kutsumattoman hyökkääjän kokeet. Ilta oli jo kulunut melkein puoleen +yöhön, kun hän lopetti kertomuksensa näillä sanoilla: + +-- Niin, kunhan ei edelleenkään kivekkäitä Suomesta puuttuisi, jos sota +sattuisi syttymään! -- + +Vanhus oli tuskin ehtinyt saada viimeisen sanan sanotuksi, kun kiivas +koputus oveen ilmaisi, että joku pyrki sisään. + +-- Minä menen avaamaan, -- huudahti Onni jättäen nopeasti paikkansa, +joka hänellä oli isoisän polvien välissä. Mutta ennenkuin ravakka poika +oli ehtinyt ovelle, pidätti äiti hänet menemästä huudahtaen: + +-- Älä mene, Onni! Siellä saattaa olla joku paha-aikeinen ihminen. -- + +-- Jokohan, -- puuttui ukko Hiukka puheeseen luoden karskin katseen +lavitsan yläpuolella riippuvaan pitkäpiippuiseen tuliluikkuunsa, -- +niinkö luulet, Nella? No, voinhan sitte minäkin ottaa vieraat vastaan +asianmukaisella tervehdyksellä. Mutta, -- jatkoi hän, kun jyskytystä ei +jatkunut ainoastaan oveen vaan pikku ikkunaankin, -- minun luullakseni +siellä on matkamiehiä, jotka tarvitsevat kattoa päänsä päälle. Ja +silloin en voisi puhtaalla omallatunnolla seistä Herran edessä suorana +tuomiopäivänä, jos sulkisin heiltä oven. Avaa vain, Onni. -- + +Poika riensi heti täyttämään vanhuksen käskyä eikä kulunut montaa +minuuttia, kun kaksi mieshenkilöä yltä alta lumessa ilmaantui +kynnykselle. Kun he olivat saaneet puhdistetuksi lumen pois +tamineistaan, tunsi ukko Hiukka harmaista Savon jääkäri-univormuista +viheriöine hihansuineen ja saman värisine rintoineen, mitä he olivat +miehiään. Raskaat päähineet olivat painuneet päähän silmiä myöten ja +vasta hyvän aikaa sommiteltuaan sotilaiden viimein onnistui vapautua +niiden rasittavasta painosta. Kun tämä oli tehty, äännähti kookkain +tulijoista koputellen lunta jaloistaan: + +-- Hyvää iltaa! -- + +-- Kiitoksia, -- vastasi Hiukka. -- Jumala suokoon meille hyvän +yönkin! -- + +-- Niin, -- arveli toinen sotilas, joka oli edellistä vähän pienempi, +-- kyllähän tässä tulisi hyvä yö, jos annatte meille suojaa, mihin +päänsä kallistaisi. -- + +-- Herra varjelkoon, -- tuumi hiihtäjävanhus ja lyödä roppasi kättä +kummallekin jääkärille, -- ei koskaan vielä ole kielletty suojaa minun +majassani keltään kelpo ihmiseltä saatikka soturilta. Nella, onko +sinulla vielä puuroa jälellä? + +-- Ei ole, isä. Oletteko unhottaneet, että tyhjensimme vadin jo eilen, +-- virkkoi Nella hieman hämillään, jolloin hänen salavihkainen +katseensa keksi jotain miellyttävää pitemmän sotilaan rotevassa +vartalossa ja avoimissa, rehellisissä kasvoissa. Hän huomasi, että +sotilaalla oli tieto hänen miehensä kuolemasta. -- Kalaa, voita, läskiä +ja leipää kyllä on vielä jälellä ja luulen varmaan, että jokunen tilkka +viinaakin on tallella, Meneppäs, Onni, katsomaan pulloa, sitä kuninkaan +pulloa. -- + +Pitkän etsimisen perästä löysi poika uuninkolosta viinapullon, jonka +kupeessa oli Kustaa III:n nimikirjoitus. Tätä lämmittävää nestettä oli +vielä jälellä ja kun Savon jääkärit huomasivat sen, kirkastuivat heidän +kasvonsa mielihyvästä. Vaatimaton ateria maistui hyvälle ja kun +puolenyön hetki oli paraiksi tullut, nukkuivat kaikki jo sikeässä +unessa. + + + + +2. + + +Onnin äidin uni oli kuitenkin levotonta. Hänestä tuntui kuin jokin +onnettomuus olisi tullut sotilaiden mukana heidän mökkiinsä. Oltuaan +valveilla hyvän aikaa ja rauhattomana kuunneltuaan öisen myrskyn +ulvontaa sekä lumen tuiverrusta ikkunalasia vasten hän nousi ylös, puki +nopeasti vaatteet päälleen, hankasi päretikulla ikkunasta jäähileet, +mitkä yöllä olivat siihen kertyneet ja loi tähysteleviä katseita pitkin +kolkkoa lumikenttää. + +Alussa hän ei nähnyt muuta kuin lumen pyörteitä, mutta kauan ei hänen +tarvinnut seistä ikkunan ääressä, jonka saumoista tuulen henki työntyi +sisään ja rupesi kylmämään hänen jäseniään, kun hän huomasi pitkin +lumista jäälakeutta likenevän miesjoukon Kuopiosta päin. + +Ja tultuaan vakuutetuksi siitä, että liikkuvat olivat ihmisiä, sillä +hän huomasi niiden joukossa myöskin hevosia, herätti hän paikalla +Hiukan ja kertoi tälle huomioistaan. + +Vanhus kavahti ravakasti pystyyn ja asettui Nellan paikalle ikkunan +ääreen. + +-- Sotaväkeä, -- sanoi hän hetken kuluttua, -- ja nyt voin minä +ymmärtää, että vanhan Setälän sanat toissa päivänä erotessamme +Heikinniemessä jotain merkitsivät. Hän tuli silloin juuri Varkaudesta, +missä oli kuullut kummallisia huhuja vainonajan lähenemisestä. En +tahtonut sitä silloin uskoa, mutta nyt huomaan... -- + +-- Jumala meitä varjelkoon! -- keskeytti Nella vaaleten. -- Pitääkö +meidän nytkin nähdä ison vihan hirmupäiviä, jolloin... -- + +-- Eikö mitä, -- tokaisi Hiukka vuorostaan keskeyttäen. -- Kuka sen +tietää, vaikka suotta pelottelisivat. Eiväthän nuo sotilaatkaan +sanoneet eilen illalla mitään! -- + +-- Mutta jospa se sittenkin olisi totta, -- väitti Nella vavisten. + +Ukko Hiukan ei tarvinnut paljoa miettiä, vastatessaan: + +-- Siinä tapauksessa on jokaisen, joka aseita kykenee käyttämään, +velvollisuus olla miestä, missä tarvitaan ja taistella horjumatta maan +ja kuninkaan edestä. -- + +Hiukan puhuessa näitä mieheviä sanoja liikahti nurkassa vuota, jonka +alla Onni nukkui. Kuustoistavuotias pisti varovasti päänsä vuodan alta +esiin paraiksi niin paljon, että voi mukavasti kuunnella iso-isänsä +sanoja. Ja mitä enemmän tämä puhui, sitä säteilevämmiksi muuttuivat +Onnin silmät. + +-- Herra Jumala, isä, ettehän suinkaan ajattele, että Onnikin... -- + +Äidistä tuntui tuskalliselta. Hän ei voinut jatkaa lausetta loppuun, +vaan sen sijaan heitti merkitsevän katseen poikaansa, joka samassa aika +sukkelaan vetäisi päänsä takaisin vuodan alle. + +-- En luule, että pojalla on halua sotilaan ammattiin, -- sanoi Hiukka +ja raapi korvallistaan, -- mutta minä voin... -- + +Äänekäs aivastus kuului samassa sieltä puolen tupaa, missä sotilaat +makasivat. He olivat havahtuneet. Kun vanha hiihtomies kysyi, mitä +väkeä jäällä oli liikkeessä, tuli pitempi sotilas tämän kuultuaan +ikkunan ääreen ja katsottuaan ulos sanoi hän heti paikalla toiselle +toverilleen, joka vielä oli jäänyt lojumaan: + +-- Ylös, Kärki, nyt! Ne ovat täällä. -- + +Kun Onni huomasi, että kaikki olivat tuvassa nousseet jalkeille, riensi +hänkin pukemaan päälleen ja kun se oli tehty työntihe hän äitinsä ja +iso-isänsä väliin jäisen ikkunan ääreen katselemaan marssivaa +joukkuetta. + +-- Ahah, tässä on siis kiire käskemässä, -- virkkoi Kärki ja muutaman +minuutin kuluttua oli hänkin tamineissaan. + +-- Mutta, -- sanoi Hiukka, joka tähän saakka kummastellen oli katsellut +sotilaiden puuhaa ja kuullut heidän hämäriä vihjauksiaan, -- minun +mielestäni teidän pitäisi esiintyä suorina minua kohtaan, jollei muun +tähden, niin ainakin siitä syystä, että teitä on kohdeltu täällä hyvin. +Syttyykö sota todellakin maassa? -- + +Tämän kuultuaan Onnikin käänsi katseensa jäällä liikkuvista joukoista +molempiin sotilaihin. + +-- Niin, -- vastasi näistä pitempi alussa vähän hämillään Hinkan +nuhtelevien sanojen johdosta, mutta kohta jälleen reipastuen; -- niin, +se on totta. Meillä ei ollut sydäntä sanoa sitä teille eilen illalla, +mutta aikomuksemme oli kuitenkin kertoa siitä nyt, sen voi Kärki +todistaa, -- lopetti puhuja kääntyen toveriinsa. + +-- Kokko puhuu totta, -- vakuutti Kärki. + +-- Emme tahtoneet häiritä hyvää yörauhaanne. -- + +-- Mutta miksi sitte olette tulleet ennen noita? -- kysyi Nella hieman +epäilevästi ja osotti jäälle. + +-- Siksi, että tahdoimme katsastaa, olisivatko ne pitkänuttuja, -- +vastasi Kokko. + +-- Täällä ei semmoisia ole, -- urahti Hiukka jyrkästi. + +-- Sitä parempi, -- arveli Kärki. -- Mutta ei niiden pitäisi kauan +viipyäkään. -- + +Ukko Hiukka kynsäsi mietiskelevästi korvallistaan. Hän ei tiennyt +oikein, mitä uskoa. Viimein hän kysäsi osottaen joukkoon päin, joka +tällä välin oli ehtinyt kappaleen lähemmä: + +-- Pysähtyvätkö ne tänne? -- + +-- Eivät, vastasi Kokko. + +-- Mihinkä sitte? -- + +-- Jynkkään. Ne ovat Kivimäen ja Sulkavan komppaniat. Heidän mukanaan +on muutamia rakuunoita ja yksi kolminaulainen tykki. Heidän on määrä +pysähtyä Jynkässä. Eilen puolenpäivän aikaan saapui koko Savon brigaadi +Kuopioon. -- + +-- No sen verran sitä tietää, mitä ympärillä tapahtuu! -- huudahti +Nella hämmästyneenä käsiään lyöden. + +-- Niinpä niin, -- tuumi ukko Hiukka puolestaan, -- ikävää kyllä on +kuulla, että vihollinen taas on maassa, mutta parempi kuitenkin tietää +asia kuin olla siitä tietämätön. Luuletko syntyvän täällä tappelun? -- + +-- Ei se mahdotontakaan ole, -- vastasi Kärki. -- Ryssä on tulossa jo +Mikkelistä tänne päin. -- + +-- Kummallista, -- puuttui puheeseen Onni, joka tähän saakka oli vain +tarkasti kuunnellut, mutta nyt ei enää voinut hillitä kieltään. -- +Miksi ette ole sitä ajaneet tiehensä? -- + +Tämä vaatimaton kysymys, niin viaton kuin se muuten olikin, sai +molemmat sotilaat niin hämille, etteivät saaneet sanaa suusta. Pojan +kysymyksessä piili liian masentava totuus ja samalla terävä, joskin +tietämättä lausuttu arvostelu ruotsalaisen ylipäällikön toimintatavasta +hänen käytettävikseen uskottujen joukkojen suhteen. + +Hiukka sitä vastoin sai tästä hyvän aiheen katkaistakseen +äänettömyyden. + +-- Kas, kas, on siinä pojassa jo miehen alkua, -- virkkoi hän. -- Onni +on ihan isänsä poika. Nähkääs siinä miehessä oli pontta ja varjele jos +joutui sitä kokemaan. -- + +Sotilailla ei ollut enää aikaa viipyä. Sydämmellisesti käteltyään ja +kiitettyään vierasvaraisuudesta mökin väkeä he erosivat. Tuskin olivat +he ehtineet lautakujalle saakka, ennenkuin seisahtuivat kuuntelemaan. +Mökiltä päin kuului läähöttämistä. + +Onni juosta kipasee perässä, että lumi savuna ryöppysi ympärillä. + +-- Onko mitä asiaa? -- kysyi Kokko ja katseli mielihyvällä pojan +vereviä, pirteitä poskia. + +-- On. Tahdon kysyä teiltä, enkö minäkin voisi päästä sotilaaksi! -- + +Sotilaat vaihtoivat pari lämmintä katsetta, jonka jälkeen Kokko sanoi: + +-- Sitä emme me voi päättää. Kysy äidiltäsi ja iso-isältäsi. -- + +Onnin pää painui alas. Kasvoilla kuvastui surumielisyyden leima, joka +väkisinkin herätti sotilaissa myötätuntoisuutta. + +-- No, no, poika, -- lohdutti Kokko tarttuen Onnin kainaloon, -- älä +ole pahoillasi. Tulee se sinunkin aikasi. Pysy nyt vielä jonkun aikaa +siellä vanhuksiesi turvissa, niin kyllä sitte pääset sotilaaksi. -- + +Nämä sanat tyynnyttivät Onnia hieman. + +-- Kiitos, kiitos, -- lausui hän ja tumma puna sävähti hänen +kasvoilleen. -- Jynkässä ehkä tapaamme. Tien sinne kyllä löydän. + +Näin sanottuaan hän riensi takasin yhtä ravakasti kuin oli tullutkin. + +Koko aamupuolen päivää kulki Onni omissa mietteissään ovesta ulos ja +takasin sisään näyttäen niin omituiselta, ettei ukko Hiukka malttanut +viimein olla kysymättä. + +-- Mikä sinulla, poika, oikeastaan on? Oletko sairas? -- + +Äiti, joka istui nurkkapuolella mökkiä kehräämässä, pysähdytti samassa +rukkinsa pyörimästä ja silmäili poikaansa levottomin katsein. + +Ukko Hiukan täytyi toistaa kysymyksensä ja silloin vasta Onni vastasi: + +-- Minä tahdon sotilaaksi. -- + +Hiukalta, joka oli vuolemassa luudan vartta, sillä hänen talvitoimenaan +oli luutien myyminen Kuopiossa, missä hän monivuotisella kaupallaan oli +saavuttanut parhaiden luutien valmistajan maineen, jonka johdosta hänen +ansionsa oli verrattain hyvä menoihin nähden, putosi luudan varsi +käsistä ja hämmästyksestä pisti veitsenterällä peukaloonsa. Nellakin +oli yhtä hämmästynyt, mutta lisäksi vielä niin pelästynyt, että polvi +sattui rukkiin, josta se rymisten kaatui lattialle ja vanha pyörä meni +kappaleiksi. + +-- Sinä sotilaaksi! -- ärähti Hiukka ja mittasi nuhtelevin katsein +tyttärensä pojan keskenkasvuista vartaloa. -- Sinä sotilaaksi! Johan +nyt jotain! Ensin kai sinun pitää oppia niin paljon, että jaksat edes +kohottaa kivääriä. -- + +Mitään vastaamatta kiipesi Onni vikkelästi sängyn päälle, jonka +kohdalla iso-isän luodikko seinällä riippui, sillä hän oli vielä liian +lyhyt varreltaan voidakseen lattiasta käsin siihen tarttua. Hyppäsi +sitte yhtä vikkelästi alas ja alkoi aika kevyesti heiluttaa luodikkoa +ilmassa. Sitte teki reippaasti kaikki käsitemput itse kovalla äänellä +lausuen komentosanat. + +Hiukka ja Nella vaihtoivat ihmetteleviä ja hämmästystä ilmaisevia +katsetta. Hyvään aikaan he eivät kyenneet saamaan sanaa suustaan, jolla +aikaa Onni marssi ja teki temppujaan, että hiki valui pitkin otsaa. + +Viimein Hiukka virkkoi vähän leppeämmin: + +-- Kuka sinulle on opettanut tuota kaikkea? Sinähän teit temput +tottuneen sotilaan tavoin. -- + +-- Siikalahden Rujo-ukko, -- vastasi Onni reippaasti. + +-- Ahaa, nytpä ymmärrän, mikä sinua on niin usein sinne lennättänyt Tuo +vanha rahjus on jo kahta vaille yhdeksänkymmentä, mutt'ei oo vielä +sittenkään unhottanut sotilastemppuja, vaikka päälle päätteeksi +miehellä ei ole jäseniä jälellä kuin toinen käsi ja jalan puolikas. +Mutta ethän ole vasta kuin kuusioista vuotias! -- + +-- Niin, iso-isä, kuusioista ja puolivuotta lisäksi, -- vastasi Onni +painavasti. -- Mutta mitä se siihen kuuluu, miten vanha olen, kunhan +osaan ampua ja marssia! -- + +Tämän puhelun kestäessä ukko Hiukan ja hänen tyttärensä pojan kesken +muuttuivat Nellan kasvot yhä kalpeammiksi ja kun Onni oli lausunut +viime sanat, vei äiti molemmat kätensä rajusti sykkivälle sydämmelleen. +Kun Onni huomasi äitinsä liikutuksen, heitti hän pyssyn sänkyyn ja +riensi tämän luo. + +-- Äiti, äiti, älkää vihastuko, -- pyyteli hän ja kietoi kätensä äidin +kaulaan, -- minä tiedän, ettei siitä vaaraa tule. Me tahdomme tuota +pikaa ajaa ryssän tiehensä ja sitte saamme olla levossa ja rauhassa. +Rujo-ukolla on usein tapana sanoa, ettei Suomi koskaan pääse rauhaan, +elleivät ryssät saa niin kovasti selkäänsä, etteivät enää uskalla +pistää nenäänsä tänne. Ja miksi en minä saisi olla muiden mukana +ajamassa heitä pois? -- + +Äiti raukka ei voinut muuta kuin hymyillä poikansa intomielelle. Mutta +tuo hymy kylpi kyyneleissä, sillä suuret vesihelmet vierivät pitkin +hänen poskiaan. Tuona hetkenä tuntui kuin sydän olisi pakahtunut hänen +rinnassaan. Nyt kävi toteen hänen yöllinen aavistuksensakin, että +sotilaiden tulo merkitseisi jotain onnettomuutta, sillä suurin +onnettomuus hänestä oli kadottaa ainoa lapsensa, jonka hän oli tuskalla +synnyttänyt ja lukemattomat kerrat vuodattanut kyyneleitä hänen +tähtensä. Nellalla oli tämä poika ainoa lapsi ja sen edestä hän olisi +uhrannut tuhannen omaa elämäänsä, jos olisi voinut. + +Hyväiltyään hetken aikaa vapisevin käsin Onnin pellavakiharoita, isän +perintöä, sanoi hän kääntyen Hiukkaan: + +-- Mitä me nyt teemme, isä? -- + +Vanhus vaipui mietteihinsä hyväksi aikaa, Sitte hän sanoi äänellä, joka +ei sietänyt vastustelemista: + +-- Nukutaanhan ensin asian aluksi. Se sietää harkkimista. -- + + * * * * * + +Vaikka Onnille olisi luvattu silkkaa mettä ja hunajaa, ei hän olisi +voinut ummistaa silmää tänä yönä. Tuhansia kuvia väikkyi hänen +silmissään ja kerran toisensa perästä hän nousi ylös vuoteeltaan +katsomaan, eikö päivä alkaisi sarastaa. + +Nuoruudessa ovat veret kuumimmillaan. Tuskiinpa löytynee ketään, joka +ei olisi tätä kokenut. Silloin aivan kuin kärsii odottaessaan jotain, +jota mielellään tahtoo. Tunnit kuluivat niin velton hitaasti; mieli +palaa ja ikävöi ja kun viimein toivottu hetki lyö, niin tuskin voi +hillitä itseään. + +Näin oli Onninkin laita. Minkä vastauksen äiti ja iso-isä antaisivat +päivän noustua? + +Nauraisivatko hänelle, ivaisivat häntä? Sulkisivat päälle päätteeksi +pimeään karsinaan, joka jo lapsena kammotti häntä niin kovin, että hän +heti tukahdutti rajun kyynelvirran ja lakkasi huutamasta kohta, kun +vain äiti tai iso-isä uhkailivat sulkea hänet sinne. Tätä ajatellessa +hän puristi vihoissaan nyrkkiä ja hänen jäykkä suomalainen luonteensa +sanoi hänelle useammankin kerran, mitä silloin tekisi. + +Viimein alkoi heikko päivän sarastus kajastaa Patoniemen ja Vaajasalon +saaren tummien metsien takaa. Ei lumen hiuentakaan putoillut. Ilma oli +kirkas ja että ulkona oli kirmeä pakkanen, sen huomasi Onni +ikkunaruutuun kertyneestä paksusta jääkuoresta, josta hän sai +hengityksellään sulatetuksi parhaiksi niin paljon, että voi nähdä ulos. + +Vielä vähemmin kuin taannoin voi hän nyt käydä nukkumaan. Hän puki nyt +päälleen niin huolellisesti kuin voi ja hiipi ulos huoneesta äidin ja +iso-isän kuulematta. Suoraa päätä hän ohjasi askeleensa lautakojulle, +missä silmät ensinnä sattuivat suksiin, jotka hän itse oli valmistanut +ukko Hiukan johdolla. Miten halukkain katsein hän silmäili noita +liukkaita suksiaan! Niin, hän tunsi tuona hetkenä tahtovansa antaa +vaikka puolet elämästään, jos olisi niillä voinut nyt sujuilla +Jynkkään, tuonne toivottuun paikkaan. + +Syvistä mielimietteistään herätti hänet äkkiä huuto, joka tuli Jynkästä +päin. Ja kohta hän saikin nähdä, miten lumi alkoi tupruta parissa +kohden korkeiden honkien välissä. Samassa hän huomasi kaksi sutta, +jotka laukoivat täyttä karkua jälessä muutamia pyssymiehiä suksilla. +Sudet tulla ryöppysivät suoraan kojua kohden. + +Onni teki nopean päätöksen. Muutamilla hyppäyksillä oli hän jälleen +tuvan edessä, syöksyi sisään välittämättä, että äitinsä ja iso-isä +olisivat siitä heränneet, tarttui latingissa olevaan luodikkoon, joka +jollain tavoin oli jäänyt nurkkaan pihtipielen oikealle puolelle ja +kiiruhti takasin ulos. Hän ehti juuri paraaseen aikaan tähdätäkseen +etukynnessä koikkivaa sutta. Pamahdus kuului ja pitkähäntä teki +muutamia pyörähdyksiä lumessa, kavahti uudelleen pystyyn koettaen +päästä pakoon, mutta kaatui takaisin lumeen. Onnin luodikon lauetessa +pamahti toinenkin ja se oli etumaisen hiihtäjän tuliluikusta. Toinenkin +susi oikasi koipensa hangelle. + +Nella ja Hiukka olivat heränneet laukauksien johdosta. Melkein +puolialastomina syöksähtivät he ulkosalle ja hämmästyivät +sanomattomasti nähdessään Onnin kahden metsästäjän parissa. Luullen, +että jotain pahaa olisi tapahtunut tai tapahtuisi hänen pojalleen, +riensi Nella parkuen joukkueen luo, vaikka pakkanen oli tavattoman +pureva. + +-- Ei mitään hätää, äiti, -- vastasi Onni äitinsä nuhteisiin. -- Nämä +ovat vain ystäviä; entä tuo sitte! -- + +Näin sanoen hän osotti ammuttua sutta. + +Samassa tali Hiukkakin saapuville ja nähtyään pyssyn tyttärenpoikansa +käsissä hän virkkoi: + +-- Eihän tuo vain ole sinun työtäsi, poika? -- + +-- On se, hän juuri on sen tehnyt, -- vastasi toinen hiihtäjistä. -- +Poika on omin käsin kaatanut pedon. -- + +Vanhan Hiukan kasvot muuttuivat ja luoden tyttärenpoikaansa ylpeän +katseen hän huudahti: + +-- Sitä poikaa! -- Mutta itsekseen hän ajatteli: tulee siitä vekarasta +sotamies kun tuleekin, saapahan nähdä. + +Pari tuntia tämän jälkeen sai Nella taistella elämänsä tuskallisimman +taistelun. Se oli kamppailua äidinrakkauden ja isänmaanrakkauden +välillä. Viimemainittu pääsi viimein voitolle. + +Kun Onni sitte oli valmiina pyssy selässä ja sukset jalassa seuraamaan +Jynkkään palaavia hiihtomiehiä, syleili Nella häntä nyyhkien: + +-- Ole aina, sanoi hän, -- kelpo sotilas, poikani. Vältä aina huonoa +seuraa ja pidä Jumala aina silmiesi edessä, niin saat nähdä, että sinun +hyvin käy. -- + +-- Niin, jos äitisi neuvoa tottelet, teet siinä oikein, -- vakuutti +vanha Hiukka liikutettuna ja kun viimeinenkin varjo tyttärenpojasta ja +tämän seuralaisista oli kadonnut Jynkän metsän syvyyteen, virkkoi hän +uudelleen: + +-- Sitä poikaa! Minusta tuntuu, että hänestä tulee kelpo sotilas, +kunhan vain elää saa. -- + + + + +3. + + +Eräänä päivänä tammikuun alussa v. 1808 sai n.k. Savon brigaadin +päällikkö Jean Adam Cronstedt käskyn ylipäälliköltä koota niin pian +kuin mahdollista joukkonsa Mikkeliin, jossa oli yhteinen kokouspaikka. + +Savon jääkärirykmentissä palveleva luutnantti J.J. Burman lähetettiin +hetipaikalla viemään sanaa tästä käskystä määräpaikkoihin ja jo +tammikuun 8 päivänä oli Savon jääkärirykmentti, joka oli ollut +hajallaan ympäri maata, koottu kokouspaikkaan. Siinä oli silloin 1,100 +miestä. + +Joukko, joka ennen pitkää kokoontui Mikkeliin ja jota nimitettiin Savon +brigaadiksi, käsitti 3,738 miestä seuraavasti. [Katso J.J. Burmanin +Muistiinpanoja, toinen osa. Kertomus Savon Brigaadin liikkeistä 1808 ja +1809 sodassa.] + + Savon kevyt jalkaväkirykmentti, ruotuväkeä....... 900 miestä + Savon kevyt jalkaväkirykmentti, varaväkeä........ 400 " + Karjalan rakuunia, ruotuväkeä.................... 250 " + Karjalan rakuunia, varaväkeä..................... 125 " + Savon jalkaväkirykmentti, värvättyjä............. 1,200 " + Brigaadin tykistökomppania, värvätty............. 183 " + Karjalan jääkäriä................................ 600 " + Vapaehtoinen komppania tykkiväestöä varten....... 80 " + 3,738 miestä + +Tänä vuonna talvi oli purevan kylmä. Sen pakkaset olivat kiintäneet +umpijäähän koko Itä-Suomen mahtavan vesialan, Saimaan vesistön. + +Tämän johdosta venäläisetkin voivat sekä suuremmalla varmuudella että +nopeudella tehdä hyökkäyksensä Savoon. Siihen ryhdyttiinkin viideltä +eri taholta, jotka ovat puoliympyrässä Saimaan rantojen seuduilla +Mikkelin kaupungista itään. Nämä paikat olivat lounaasta käsin lukien: +Mäntyharju, Kristiina, Puumala, Sulkava ja Rantasalmi. + +Savon brigaadin ottaessa haltuunsa sille määrätyt paikat Mikkelissä ja +sen ympärillä saapui sanoma, että venäläiset olivat 30-tuhantisella +miesjoukolla hyökänneet maahan Keltisen ja Ahvenkosken kautta sekä että +pienempiä kahakoita ja tappeluita oli tapahtunut Orimattilassa, +Koskenkylässä, Loviisassa ja Kuuskoskella. + +Nytkös Mikkelin seuduilla elämää ja intoa syntyi, sillä kaikkien mieli +paloi halusta päästä tappelemaan vihatun vihollisen kanssa. Kapteeni +von Fieandt, joka brigaadin ensi kertaa saapuessa yhtymäpaikkaan oli +lähetetty Helsinkiin hakemaan sieltä niin paljo kelvollisia kiväärejä +kuin mahdollista, saapui myöskin paikalle tavaroineen. Kun vihollinen +jo tällöin oli ehtinyt niin pitkälle, että uhkasi jo Hämeenlinnaa, oli +von Fieandt pakoitettu tekemään pitkän kierroksen ensin mainitulle +paikalle ja sitte Kangasniemelle pohjoispuolelle Mikkeliä. + +Kolmenkymmenenknuden asteen pakkasessa täytyi Savon brigaadin seista +aseissa koko yö helmikuun 25 ja 26 päivän välillä, koska se joka hetki +odotti venäläisten hyökkäystä. + +Mikäpä muu se tuona aikana piti vireillä rohkeutta miehissä, ellei +isänmaanrakkaus ja viha viholliseen! Ei koskaan rakkaus synnyinmaahan +ole ollut niin uhrautuva, niin voimakas, kuin tässä isänmaamme viime +taistelussa olemassa olonsa puolesta. Ei koskaan ennen ole suomalainen +voima, sitkeys ja kestävyys osottautuneet paremmin näkyviin kuin noina +öinä, jolloin pakkanen oli jäädyttää kaikki jäsenet. Tosin toimitettiin +toista sataa miestä sairashuoneisiin, mutta muut olivat kuitenkin +reippaita ja iloisia rohkaisten toisiaan sanoin ja teoin uskaltamaan +kaikki synnyinmaan edestä. + +Sitten kun brigaadin johtaja muutamia kertoja oli turhaan tarjonnut +mieslukuisammalle viholliselle tilaisuutta taisteluun, alkoi hän, koska +oli käsketty ainoastaan peräytymään, pitkän peräytymisretken +Haukivuoren kautta Pieksämäelle Ouluun vievän tien varrella. Perin +uupuneet sotilaat saivat täällä muutaman tunnin levon, joka olikin +hyvin tarpeen. Tämän levähdyksen aikana tuli äkkiä varma tieto, että +2,000 venäläistä oli hyökännyt maahan Sulkavan seuduilla ja oli siis +brigaadin selkäpuolella. Toinen tuhannen miehen suuruinen +vihollisjoukko oli tunkeutunut Savonlinnasta Joroisiin ja oli +ainoastaan noin kolmen peninkulman päässä. + +Sitten kun useampia osastoja oli lähetetty eri tahoille ja kuormasto +lähtenyt matkalle, poltettiin kaikki Varkaudessa olevat varat, etteivät +ne olisi joutuneet vihollisen saaliiksi. Kenraali Tutshkow, joka johti +vihollislaumoja, oli nyt lähennyt suomalaisia noin kahdeksan virstan +välimatkan päähän. + +Maaliskuun 11 päivänä tapahtui pieni kahakka Leppävirralla, missä 1,500 +miestä komentava eversti Wlastow oli vähällä joutua suomalaisten +saarroksiin. Mutta kun Cronstedt kielsi panemasta toimeen +saarrosliikkeitä, pelastui Wlastow perikadosta. + +Näin jatkettiin taas marssia pohjoiseen Vehmaismäelle. Pakkanen ja pyry +vaikeuttivat liikkeitä, niin että vasta iltamyöhällä väsyneet +suomalaiset pataljoonat ehtivät mainittuun paikkaan. + +Maaliskuun keskivaiheilla saavuttiin viimeinkin Kuopioon, missä +Karjalan rakuunat olivat brigaadia vastassa. + +Voidakseen jossain määrin salata Savon brigaadin leiripaikkaa +kaupungissa ja sen ympärillä määrättiin kapteeni J.Z. Duncker, tuo +sankari, josta Runeberg niin ihanasti laulaa runossaan "Heinäkuun +viides päivä", asettumaan Jynkkään, joka sijaitsee kolmen neljännes +peninkulman päässä Kuopiosta etelään. + +Tälle leiripaikalle Kokko ja Kärki olivat juuri menossa, kun yö heidät +yllätti, niin että heidän täytyi etsiä suojaa vanhan Hiukan mökissä +Lehtoniemen käressä. + +Kun he sitte palasivat Jynkkään, oli heillä, niinkuin tiedämme, Onni +mukanaan. + + + + +4. + + +Perin väsyneenä kiivaasta hiihtämisestä kyynärän syvyisessä lumessa, +joka paikoin oli niin pehmeätä, ettei suksia voinut ollenkaan käyttää, +saapui Onni viimein seuralaisineen Jynkän kylään, missä kenttävahdisto +oli nuotiolla. + +Kapteeni Duncker oli juuri käymässä urhojensa luona, kun hänen +silmiinsä pisti Onni, joka miehevin katsein tähysteli ympärilleen ja +tyynenä otti vastaan ne hymyilevät silmäykset, jotka häntä kaikkialla +kohtasivat. + +-- Minkä poikapuitukan te olette tänne saaneet? -- kysyi hän Kokolta. +-- Onko hänet lumesta löydetty? -- + +Kokko teki juurta jaksain selkoa omasta ja toverinsa vierailusta ukko +Hiukan mökissä. + +-- Soo, -- virkkoi kapteeni Duncker ja tarkasteli nyt poikaa aivan +toisin katsein. -- Sinä kai olet miestä mielestäsi, vai mitä? -- + +-- Antakaa minun vain koettaa, niin saanette kai nähdä, onko +poikapuitukasta mihinkään, -- vastasi Onni närkästyneenä kapteenin +antamasta ivallisesta nimityksestä. + +Duncker hymyili Onnin vastatessa ja taputtaen tätä olkapäähän hän +sanoi: + +-- Koska Kokko ja Kärki ovat ottaneet sinut huostaansa, niin saathan +olla heidän mukanaan. -- + +Ilta kului reippaassa keskustelussa ja ilon rähäkässä. Onni istui +enimmäkseen ääneti ja kuunteli. Olihan hän ensi kertaa sotilaiden +parissa. Erilaiset puvut, aseet ja sotamiesten melu tekivät häneen +tavattoman vaikutuksen. Korvissa suhisi ja tuntui toisinaan päätäkin +huimaavan. + +Kärki, joka jo hyvän aikaa oli silmäillyt häntä, kumartui lähelle hänen +korvaansa ja kuiskasi: + +-- Ei nyt vielä ole myöhäistä palata kotiin. Ajattele tarkoin asiaa, +sillä huomenna ei se enää voisi käydä päinsä. -- + +Onni säpsähti aivan kuin käärmeen pistosta ja tumma puna nousi hänen +kasvoilleen ajatellessa, että Kärki oli oivaltanut hänen mietteensä. +Mutta kohta hän sai malttinsa takasin ja vastasi: + +-- Ei, minä en tahdo takasin kotiin! Äiti ja iso-isä nauraisivat minut +pahanpäiväiseksi. Minä jään tänne! -- + +-- Mutta sinähän näyt olevan uninen. Käy tuohon olkikuvolle pitkällesi, +parempaa vuodetta ei täällä ole. -- + +Onni ei antanut käskeä itseään kahta kertaa. Kohta hän nukkuikin yhtä +makeasti kuin kotonaan, vaikkei tiennyt seuraavan päivän vaiheista +mitään. + +Niin pian kun Kokko ja Kärki olivat tulleet vakuutetuiksi siitä, että +Onni oli unen helmoissa, alkoivat he pitää puhetta rohkeasta pojasta. +Lyhyen keskustelun jälkeen he päättivät suojella häntä taisteluissa +parhaansa mukaan. Tämän jälkeen paneutuivat hekin nauttimaan niukkaa, +mutta tarpeellista lepoa. + +Tupa, jossa Onni ja hänen isälliset huolenpitäjänsä olivat maanneet, +oli kylän päässä ja autio. Onni, joka oli häiritsemättä nukkunut koko +yön, heräsi aamun sarastaessa. Alussa hän ei oikein muistanut, missä +oli, mutta viimein pääsi selville ja kavahti ylös. + +Hänen ravakasta liikkeestään heräsi Kokkokin ja nousi rynkämäisilleen. + +-- Lempoko sinun sisääsi on tunkenut vai mikä, kun et malta nukkua, +poika, -- huusi hän unenpöpperössä. -- Eikö sinun mielestäsi... -- + +Pitemmälle hän ei ehtinyt, sillä rummun pärrytystä kuului samassa +ulkoa. + +-- Vai niin, sitäkö se onkin, -- virkkoi Kokko ja antoi Kärelle +semmoisen tuustin kylkeen, että tämä vierähti pari kertaa ympäri +lattialla. -- No sitte lienee tässä parasta joutua, koska luultavasti +saanee tänään jotain tekemistä. -- + +Viimeisiä sanoja lausuessaan loi hän merkitsevän katseen Onniin +nähdäkseen, mitä ne vaikuttaisivat häneen. + +Onni huomasi katseen ja niin outo tunne kuin hänen olentonsa läpi +virtasikin, koetti hän kuitenkin väkisin tekeytyä levolliseksi, mikä +hänelle onnistuikin. + +Asettuessaan paikoilleen riviin ottivat Kokko ja Kärki Onnin väliinsä. + +-- Nyt se alkaa, poika, -- sanoi ensimainittu ja osottaessaan erästä +etelästä päin lähenevää tummaa riviä hän lisäsi: + +-- Tiedätkö, mitä tuo merkitsee? -- + +-- Ryssiä ne kai lienevät, -- vastasi Onni pakotetulla tyyneydellä, +sillä niin rohkea kuin hän olikin, ei hän voinut estää nousemasta sitä +outoa tunnetta, joka valtaa ensi kertaa taisteluun aikovan. + +-- Tiedätkö poika, että se on verivihollisemme, -- virkkoi Kärki. -- +Pidä nyt vain kieli kohdallaan suussasi, niin ei ole hädän +hiventäkään. -- + +Onni puri hammasta ja lupasi itse mielessään, että hän tekisi kaikki, +mikä oli hänen voimassaan, etteivät hänen suojelijansa voisi saada +mitään moitteen aihetta hänen suhteensa. + +Kenraali Tutskow hyökkäsi parhaillaan neljällä tuhannella miehellä +Savon brigaadin kimppuun Jynkässä. Mutta tällä olikin Duncker +päällikkönä ja muuta se ei tarvinnut, selvitäkseen leikistä. + +Paksun lumen tähden eivät venäläiset voineet edetä niin nopeaan, kuin +Tutshkow oli otaksunut. Hän ei luullut tulevansa kohtaamaan niin lujaa +vastarintaa, kuin hän todella tapasi ja vasta puolenpäivän aikaan +onnistui hänen savolaisten murhaavan jääkäritulen tähden ajaa nämä +jäälle Jynkän kylän pohjoispuolelle. + +-- No, -- kysyi Kokko pysähtyessään tälle uudelle paikalle, -- mitenkäs +sinun laitasi on, Onni? -- + +-- Hyvin, -- vastasi tämä ja pyyhki hikeä otsaltaan. -- Kyllähän alussa +luotien vinha viuhe ja vonkuminen korvissani tuntui oudolta, mutta +sitte ei enää. Nyt en pelkää yhtään! -- lisäsi hän terhakasti. +Vanhatkin sotilaat katsoivat häneen ihmeissään. + +-- Olet vasta alussa, -- huomautti Kärki. -- Odotahan kun päästään +miesmiestä vastaan. Silloin on tanssi toisellaista. -- + +Onni ei vastannut tähän mitään, mutta itsekseen hänen täytyi myöntää, +että Kärki oli oikeassa. + +Kenttävahdisto oli tuskin ehtinyt järjestyä uudella asemallaan, kun osa +vihollisen ratsuväkeä, kasakkoja ja Grodnon husaareja, nähtiin +lähenevän aikeessa hyökkäykseen. + +Kun Onni huomasi tämän, tunsi hän miehuutensa masenevan. Tuommoista hän +ei ollut koskaan ennen nähnyt. Hän ei voinut estää itsestään pelon +tunnetta nähdessään noiden vaahtoa valuvien hevosten tupruttelevan +löyhää lunta, joka ryöppysi yhtenä pilvenä joukon ympärillä. Hän oli +nyt Kokon ja Kären kanssa kapteeni Malmin joukossa, joka oli vasempana +siipenä erään jyrkän, lumipeitteisen kallion suojassa. Onnin silmät +etsivät hänen suojelijoidensa katsetta, mutta he eivät nähneet häntä, +vaan ainoastaan vihollisen. + +-- Kuudenkymmenen askeleen päästä ensi kerran, muistakaa se, pojat, -- +neuvoi päällikkö. -- Ensimmäinen rivi aluksi ja sitte muut tarpeen +mukaan. -- + +Vihollisparvi läheni. Onni, joka oli hiipinyt Kokon taa, näki selvään +kasakkojen parrakkaat kasvot. Nyt ei pojan kannattanut kerskua, se +hänen täytyi itsessään myöntää. + +-- Ampukaa! -- komensi viimein kapteeni Malm. Luodikoista pamahti +yht'aikaa ja kaksikymmentä hepoa piehtaroi ratsastajineen lumessa, joka +samassa punertui niiden verestä. + +-- Hyvin, pojat, -- virkkoi Malm. -- Se tervehdys teki tarkoitetun +vaikutuksen. -- + +Asianlaita olikin niin. Odottamatta uutta samallaista tervehdystä +toisesta savolaisten rivistä, teki vihollisparvi liikkeen sivulle +hyökätäkseen muiden siipien kimppuun, Mutta kun siltäkin puolen +vastaanotto oli yhtä tyly, täytyi sen viimein rientää pakoon. + +-- Se oli ensimmäinen mälli, se, -- murahti Kokko. -- Mutta, -- jatkoi +hän ympärilleen katsoen, -- missä poika on? Jokohan nyt... ahaa, +sielläkös sinä selän takana! Niin, niin, -- jatkoi hän taputtaen Onnia +ystävällisesti päähän, kun huomasi, että hänen sanansa saivat pojan +hämilleen, -- vastahan olet ensi kertaa tulessa eikä kukaan voi +kummastella, jos vähän housut lepattavat, kun olet vielä niin nuori. +Olen nähnyt isojen ikämiestenkin vapisevan kuin haavanlehti tämmöisessä +tapauksessa. -- + +Nämä ystävälliset sanat saivat Onnin jälleen reippaalle mielin. Hän +puri hammasta ja päätti vasta kerralla olla rohkeampi. + +Ja tätä kertaa ei tarvinnut kotvan odottaakaan. Kiihkeän vastarinnan +ärsyttämänä lähetti Tutshkow esiin neljä kahdeksan naulaista tykkiä, +jotka syöksivät savolaisiin kartessia aivan kuin sateena. + +Nyt kävi Onnin vielä pahemmin. Eräs kartessin siru tappoi miehen hänen +takanaan temmaistuaan ensin hänen oman hattunsa ja repien sen +riekaleiksi. Ilkeä sähäjäminen ja kova ilmavirta, jotka syntyivät +kartessin lentäessä, saivat aikaan, että Onni otti aika kuperkeikan, +jolloin hänen kiväärinsä singahti hyvän matkaa kädestä. + +-- Herra varjelkoon, ei toki poika lie haavoittunut, -- huusi Kokko +juosten äimistyneen Onnin luo ja otti hänet käsivarsilleen. + +-- Sitä se tekee, kun ottaa lapsia sotaan, -- irvisteli muuan lähellä +oleva sotilas. + +-- Suusi kiinni! -- ärjäsi Kärki. -- Minkähän lainen itse lienet ollut +ensi kertaa tulessa ollessasi! -- + +Kärki oli tuskin ehtinyt saada viimeisen sanan huuliltaan, kun singahti +särkynyt kartessi ja vei ivaajan korvan mennessään sekä hurahutti +miehen suin päin hankeen. Kovasti parkuen karkasi mies jälleen pystyyn +ja juosta loikki tiehensä. + +Onni oli tällä välin taasen vetristynyt entiselleen ja kun Duncker +toisen kerran rynnisti jäälle, ei vanhan hiihtäjän tyttärenpoikaa +ollenkaan pelottanut luodit eivätkä kartessit, joita tavan takaa satoi +joukkoon. + +Kun taistelu oli kuumimmillaan ja muutamia savolaisista jo oli +kaatunut, eivät Kokko ja Kärki enää voineet vaimentaa haluaan päästä +käsirysyyn vihollisen kanssa. Muutamia jääkäriä mukanaan he riensivät +Dunckerin luo. Kokko alkoi: + +-- Kapteeni, tämä ei käy ollenkaan päinsä. Antakaa meidän pistimet +tanassa käydä päälle ja ottaa vihollisen jykevät tykit, jotka meitä +vahingoittavat. Ratsuväkeä ja jalkamiehiä emme pelkää. -- + +Kapteeni Duncker katsoi puhujaan terävästi, mutta nähdessään toistenkin +sotilaiden olevan samaa mieltä, vastasi hän: + +-- Sen te, pojat, kyllä saisitte tehdä, ellei vihollinen olisi niin +paljoa mieslukuisampi meitä. Nyt se on mahdotonta, -- + +Kun vielä kaksi ratsuväen hyökkäystä oli lyöty takasin, täytyi +Dunckerin peräytyä. Marssi suunnattiin nyt kaupunkia kohden niin +tavattoman hyvässä järjestyksessä, että itse kenraali Tutshkowkin +ylempänä mainitun Burmanin sanojen mukaan oli muka sanonut +upseereilleen, että heidän tulisi suomalaisten mestarillisesta +peräytymysretkestä oppia samaa taitoa. Kuopiosta jatkui peräytymisretki +jään poikki Toivalaan, joka on Kallaveden itäisellä rannalla vastapäätä +Kuopiota. Koko Savon brigaadi oli edeltä päin peräytynyt tänne. + + + + +5. + + +Hiestä melkein märkänä juoksi Onni suoraan Kokon luo, ennenkuin tämä +oli ehtinyt panna tavaransa kuntoon. + +-- Antakaa minulle kivääri ja univormu! -- huusi nuorukainen. -- Nyt +tahdon toden teolla sotamieheksi! -- + +Kapteeni Malm, joka samassa kulki ohi, tarttui Onnin käsivarteen ja +sanoi hymähtäen: + +-- Olet vielä liian nuori, poika! -- + +-- Empä olekaan, -- vastasi Onni ja katsoi reippaasti kapteenin +silmiin. -- Nyt olen jo tullut tuntemaan sodan tapoja. -- + +-- Olkoon menneeksi, saat koettaa. Kenties et sitte enää olekaan niin +mieletön, kun saat nähdä enemmän. -- + +Tunti tämän jälkeen astui Onni, puettuna jokseenkin väljään Savon +jääkärin univormuun, siihen telttiin, missä Kokko ja Kärki asustivat. +Pojan silmistä loisti ylpeys ja hän koetti näyttäidä niin mahtavan +näköiseltä kuin voi, sanoessaan: + +-- Nyt olen sotamies! -- + +Sekä Kokko että Kärki olivat alussa kohdelleet suojattiansa enemmän +pilan sekaisella leikillä, mutta kun he nyt näkivät hänen täysissä +tosissaan ryhtyvän toimeensa, syleilivät he häntä liikutettuina, +jolloin Kokko sanoi: + +-- Me olemme tähän saakka tehneet sinusta pilaa, mutta hävetä saa nyt +se, joka vielä sitä tekee. -- + +Marssittuaan kappaleen viidettäkymmentä peninkulmaa, joka vei kolme +viikkoa ja jonka aikana myötäänsä kesti pikku sotaa, saapui Savon +brigaadi kuukauden loppupuolella Ranssillaan. Täältä marssi eversti +Sandels jääkärien kanssa Raaheen, jota vastoin muu osa brigaadia +sijoittui Ouluun saadakseen levätä vaivoistaan. + +Venäläiset eivät kuitenkaan jättäneet Klingsporin armeijaa hetkeksikään +rauhaan. Heidän aikomuksensa oli joko vangita se tai tunkea yhä kauemma +pohjoiseen, jossa se menehtyisi nälkään ja kinoksiin. + +Tämä suunnitelma ei ollut juuri pahimpia, mutta onneksi oli sitä +vastassa jäntevä Adlercreutz. Seurauksena tästä olivatkin voitot +Siikajoella 18 päivänä huhtikuuta 1808 ja Revonlahdella saman kuun 27 +päivänä. + +Kun ruotsalais-suomalainen armeija kokoontui Limingan pitäjään Oulun ja +Siikajoen välillä, muodostettiin täällä erityinen brigaadi, joka sai +nimen "Suomen viides brigaadi." Kotvan etsittiin tälle sopivaa +päällikköä ja viimein se löydettiinkin eversti Juhana August +Sandelsissa, joka oli Savon jääkärirykmentin päällikkö. + +Soveliaampaa henkilöä tuskin olisi voinutkaan valita johtamaan sitä +retkeä, jolle uusi brigaadi määrättiin. + +Tämä brigaadi (viides brigaadi) oli edellä mainitun J.J. Burmanin +mukaan muodostettu seuraavista joukoista: + + Länsipohjan rykmentin pohjoispataljoona......... 511 miestä + Pohjanmaan rykmentin pohjoispataljoona.......... 393 " + Savon jääkärirykmentin henkivartiopataljoona.... 253 " + Kajaanin pataljoona............................. 335 " + Vaasan uusi rykmentti........................... 657 " + Oulun pataljoona................................ 274 " + Kapteeni Brummerin venemiespataljoona........... 357 " + Armeijan laivaston vapaehtoisia................. 72 " + Yksi eskadroona Karjalan rakuunia.............., 88 " + Neljä kuuden naulan ja neljä kolmen naulan + tykkiä tarpeineen............................ 57 " + Yhteensä 2,997 miestä + +Mutta näistä 2,997 miehestä eivät kaikki olleet mukana tuolla +mainehikkaalla Sandelsin voittoretkellä Venäjää vastaan, Vaasan uuden +rykmentin aivan äskettäin muodostettujen joukkojen, Oulun pataljoonan +ja merisotilaiden täytyi jäädä paikoilleen Ouluun, sillä näiltä puuttui +tarpeellista harjoitusta. Vasta sitte kun tämä oli saavutettu, sai +niitä käyttää suoranaiseen palvelukseen. Tämän kautta tuli viidenteen +brigaadiin 1,500 miehen vaiheille. + +Vähän matkaa Oulun eteläpuolella on Oulunsalon kirkko ja kirkonkylä. +Tänne oli viides brigaadi leiriytynyt päällikköään odottamaan. + +Oli aamu huhtikuun 29 päivänä 1808. Aurinko säteili lämpimänä ja loihti +keväisestä maasta esiin pikku kukkia toinen toisensa jälkeen. Kaikki +näytti luonnossa niin tyyneltä, rauhaisalta. Kaino puro liritti +reipasta vauhtia kivien lomissa. Linnut lauloivat suloisia +huomenhymnejään ja niiltä paikoin, minne aurinko tuskin koskaan pääsi +heittämään lämpöä sädehtivää valoaan, kimmelsi kovan talven jätteitä, +jäätä ja lunta. Mutta kohta olivat nämäkin Puhurin vallan merkit +sulavat joko valuen alas maan sisään tai juosten ouruina yhtyäkseen +suurempiin pääreitteihin. + +Eräällä nurmen terää tekevällä hautakummulla Oulunsalon pienessä, +kauniissa kalmistossa istuivat Kokko ja Kärki keskustellen. He olivat +aivan retken alusta pitäen kuuluneet Savon jääkärirykmentin +henkivartiopataljoonaan ja olivat nyt toista kertaa pääsemäisillään +marssimaan niiden seutujen kautta, jotka heidän äsken oli täytynyt +jättää ahdistavalle viholliselle. + +Senpä tähden he syvästi surkutellen ajattelivatkin alkavaa retkeä. + +Heidän parhaillaan täydessä toimessa ilmaistessaan toisilleen huolensa +ja toiveensa tuli Onni saapuville. Kokko huomasi hänet ensin ja +huudahti: + +-- Mikä sinun päähäsi on pistänyt, poika? Sinunhan piti pysyä +kokonainen kuukaus Oulussa äkseeraamassa ja nyt... -- + +-- En voinut kärsiä sitä, -- keskeytti Onni. -- Ja sitä paitsi osaan +temput. Tahdon seurata teidän mukananne kotiseudulleni katsomaan äitiä +ja iso-isää. -- + +-- Vai niin, jo tuli kotiin ikävä, -- tokasi Kärki vähän pisteliäästi. +-- Niin, niin, johan sen arvasikin. -- + +-- Siinä erehdytte, isä Kärki, -- vastasi Onni kiemauttaen ylväästi +päätään. -- Minäkin tahdon puolestani olla ajamassa ryssiä pois +kotiseudulta. -- + +-- No, siitä sinä voit kysyä tuolta, joka tuolla ratsastaa tänne, -- +huomautti Kokko viitaten erääseen upeaan ratsastajaan, joka upseeriensa +ympäröimänä lennätti hautausmaata kohti. + +Valkean ratsun selässä istuva mies oli Juhana August Sandels. Mukanaan +oli hänellä uhkea everstiluutnantti Fahlander ja majuri Lagerberg +Länsipohjan rykmentistä sekä molemmat ajutanttinsa C.G. Wallgren, Savon +jääkärijoukon luutnantti ja Daniel von Fieandt, Karjalan jääkärijoukon +luutnantti. + +Muutamilla räväköillä hypyillä pääsi Onni kapealle, kirkon ohi vievälle +tielle. Pojan tulo tapahtui niin äkkiodottamatta, että Sandelsin ratsu +säikähtäen hypähti sivulle ja oli vähällä nakata selässä-istujan +maahan. + +-- Mitä nyt? Mitä sinä kujeilet! -- kivahti Fahlander ja ohjasi +ratsunsa suoraan Onnia kohti. + +Tällä välin olivat Kokko ja Kärki rientäneet kirkkomaan aidalle, jonka +takaa he utelijaina kurkistivat nähdäkseen, mitä tapahtuisi. + +-- Tahdon puhella kenraalin kanssa, -- virkkoi Onni hieman peloissaan +äskeisen häiriön johdosta. + +Sandels oli saanut juoksijansa tyyntymään. Viivyttelemättä hän ratsasti +Onnin eteen, kiinnitti suuret silmänsä tähän ja sanoi: + +-- Min' oon nähnyt sinut ennenkin, poika! -- + +-- Kyllä, Toivalassa, -- vastasi poika katsoen terävästi kenraalia +silmiin. + +Tämmöiset reimat vastaukset miellyttivät Sandelsia samoin kuin +henkilötkin, jotka silmää räpäyttämättä voivat katsoa häntä suoraan +kasvoihin. Hän sanoi sen tähden: + +-- Mitä tahdot? Anna tulla joutuin, sillä minulla on kiire! -- + +-- Minut on lähetetty Ouluun oppimaan sotatemppuja, jotka osaan jo +entuudestaan, -- vastasi Onni harmistuneena. -- Siikalahden Rujo-ukko +opetti minulle sen taidon jo toista vuotta sitte. Nyt tahdon seurata +Kokon ja Karen mukana ja... -- + +-- No, no, hyv' on! -- keskeytti Sandels, jolloin hänen totinen +katseensa hieman kirkastui. -- Mistä olet kotoisin? -- + +-- Lehtoniemen kärestä. Iso-isä on nopein hiihtäjä Kuopion +seuduilla. -- + +-- Vanhako olet? -- + +-- Kuudentoista, seitsemännellätoista. -- + +Kenraali mietti hetkisen, jonka jälkeen sanoi: + +-- Olkoon menneeksi! -- Saat seurata mukana. Hae Kokko ja Kärki käsiisi +ja laittaudu kuntoon. Lähtö tapahtuu kohta. -- + +Niin sanoen Sandels pyöräytti heponsa ympäri ja kiisi pois. Hän ehti +kuitenkin kuulla Onnin huutavan täyttä voimiaan: + +-- Hurraa, hurraa! Nyt saan minäkin osaltani olla ryssiä hutkimassa! Ja +sitte, -- jatkoi hän itsekseen rientäen huimaa vauhtia kirkkomaalle +takasin ystäviensä luo, -- sitte pääsen käymään kotona tervehtimässä +äitiä ja isoisää ja näyttämässä että olen sittenkin kelvannut +sotamieheksi. -- + +Ja riemuissaan tästä viukoili hän pitkin askelin lumisella +hautausmaalla pysähtyen viimein sille hautakumpareelle, jonne Kokko ja +Kärki olivat ehättäneet hekin päästäkseen joutumasta kiinni +uteliaisuudestaan. + +Kun Sandels oli päässyt muutamia kyynäriä siltä paikalta, jossa Onni +seisoi, sanoi hän taapäin käännähtäen: + +-- Jos minulla olisi kymmenen tuhatta tuommoista sotamiestä kuin tuo +poika, niin kahden kuukauden kuluttua tottavieköön julistaisin rauhan +Pietarissa! -- + + + + + + +II. + +Voittoretki. + + + + +1. + + +Maantie Siikajoelta Iisalmelle ja täältä Kuopioon, kulkee aivan läheltä +Pulkkilan ja Piippolan kirkkoja, joista edellinen on pohjoispuolella +jälkimäistä. Näiden kahden kirkon väliä on likipitäin 1 1/4 +peninkulmaa. + +Siihen aikaan, jota tämä kertomus koskee, oli noin keskipalkoilla +mainittujen kirkkojen välimatkaa Niemen muhkea herrastalo, jonka +omistaja oli vanha, virasta eronnut majuri Patrik Jernfält. Polveutuen +eräästä melkein ikivanhasta ruotsalaisesta suvusta, joka jo monta +vuosisataa sitte oli muuttanut Suomeen ja jonka jäsenet aina olivat +tunnetut uutterina maanviljelijöinä, oli Patrik ainoa kolmesta veljestä, +joka oli antautunut sotilasuralle. Hän oli ollut Kustaa III:nen +suomalais-venäläisessä sodassa ja taistellut monissa kahakoissa osaksi +kuninkaan itsensä osaksi urhean Stedingkin johdolla. Kuumassa, 19 +tuntia kestäneessä Porrassalmen tappelussa, kesäkuun 13 p. 1789 oli +Patrik Jernfält jo majuri. Ja hän se juuri johtaen erästä osastoa Savon +jääkäriä otti vastaan Venäjän keisarinnan henkivartio-grenadierien +hyökkäyksen, kun nämä karkasivat heidän kimppuunsa Yrjö Maunu +Sprengtportenin johdolla, joka ennen Venäjän puolelle menoaan oli ollut +Karjalan joukkojen, Savon jalkajääkärien sekä Kymin kartanon ja +Rautalammin pataljoonien päällikkö. Tässä toimessaan hän oli hankkinut +Savon jääkäreille uusia kiväärejä, joilla voi ampua nopeaan ja kauas ja +joita sen vuoksi nimitettiin Sprengtportenin tussareiksi. + +Ja juuri näillä kivääreillä olivat savolaiset varustetut, kun +Sprengtporten koetti viedä henkivartio-grenadierinsä Porrassalmen yli. + +Mutta äkkiä sai Patrik Jernfält tiedon, että hänen jääkäreiltään +puuttui luotia. Urheat suomalaiset seisoivat neuvottomina ja venäläiset +lähenivät yhtämittaa likemmä. + +Tänä sotilaalle niin epätoivoisena hetkenä johtui hänen mieleensä +jotain. + +-- Pojat, -- huusi hän, -- onhan meillä vielä nappeja nutuissa! +Koetelkaa niillä! -- + +Tuumasta toimeen. Napit saivat käydä luotien asemasta ja tekivätkin ne +tehoisan vaikutuksen. Yksi tämmöinen luoti sattui Sprengtportenia +rintaan. Hän huusi kaatuessaan suomeksi: + +-- Omat koirat purivat! -- + +Venäläiset lyötiin joka paikassa, vaikka heitä oli kappaleen kuudetta +tuhatta miestä, jota vastoin Stedingkin komennettavissa ei ollut täyttä +750 miestä. + +Taistelun loppupuolella kävi Patrik Jemfeltille niin onnettomasti, että +sai kolme luotia vasemman käsivartensa läpi. Lääkärit panivat parastaan +saadakseen ruhjoutuneen jäsenen entiseen kuntoonsa, mutta se oli +mahdotonta. Se täytyi leikata. Sydämmen katkeruudella oli urhea, +sotilas pakoitettu kelpaamattomana palvelukseen pyytämään eroa. +Kustaa III vuodatti kuitenkin öljyä kirvelevään sydämmen haavaan +kiinnittämällä omakäteisesti Miekkatähdistön ritarinmerkin sen kohdalle +hänen rintaansa. + +Patrik Jernfält palasi kotiinsa Niemeen, niin pian kuin haavaltaan +voi. Hän ei kuitenkaan saanut olla kauan kotonaan, kun kuolema kävi +kutsumattomana vieraana kauniissa herrastalossa. Majurin puoliso, hyvä +ja kelpo rouva, joutui viikatemiehen uhriksi. + +Tämä tappio tuntui vieläkin katkerammalta kuin käsivarren menettäminen +ja sen yhteydessä virkaeron ottaminen. Useita kuukausia oli majuri +aivan kuin suunniltaan ja kulki kuin varjo sekä huoneissa että ulkona. + +Mutta suru ei ole ikuista. Monien kokeiden perästä onnistui viimeinkin +majurin tyttären, kahdeksantoista vuotiaan Amalian suorentaa rypyt +isänsä otsalta ja kun hän kerran oli saanut houkutelluksi isänsä +hymyilemään, oli jääkin sulanut. + +Patrik Jernfält huomasi nyt, että hänellä oli yksi ainoa lapsi, +tuo mainittu tytär, jonka edestä hänen tuli elää ja lujalla +tahdonvoimallaan onnistui hänen viimein vaimentaa surun jäydettä niin +paljon, ettei se päässyt haittaamaan hänen jokapäiväisiä askareitaan. + +Kun sota syttyi 1808, joutui Patrik Jernfält uudelleen melkein +suunniltaan, siksi että hän oli kykenemätön astumaan aseisiin. Amalian +oli vaikea tulla toimeen hänen kanssaan. + +-- Kerrassaan raukkamaista, etten minä saa olla mukana, -- huokaili +hän. -- Toiset saavat nyt taistella Suomen edestä, mutta minun täytyy +istua kotilieden ääressä, vaikka sekä ruumis että sielu ovat terveet. +Siinä on enemmän, lempo vieköön, enemmän, kuin mitä jaksan kärsiä! -- + +Mutta kun sitte alkoi Suomen armeijan peräytymisretki, tuli majuri +vähitellen miettiväksi. + +-- Milloinkahan mahtanevat pysähtyäkään, -- puheli hän tyttärelleen +saatuaan tietää, että Klingspor oli ehtinyt aina Raahen tienoille. -- +Kummallista. Kun olisi saatu pitää Klercker tai Stedingk, niin olisi +pitkänuttujen kopeileminen loppunut hyvin lyhyeen. -- + +Amalia ei vastannut mitään, sillä hän tiesi, ettei se olisi merkinnyt +mitään, kun isä veti tuota nuottiaan. + +Sillä aikaa kun Savon brigaadi levähti Pulkkilan kirkonkylässä, +tapahtui Junnon kylän eteläpuolella aika kova ottelu puolen peninkulmaa +etelään mainitusta kirkonkylästä. Urheaa vastarintaa tehtyään täytyi +Savon jääkärien jotka täällä olivat tulessa, vetäytyä päävoiman +turviin. Ja mikä eniten huolestutti jääkäriä, oli se, että he olivat +kadottaneet rohkean päällikkönsä, erään nuoren luutnantin. He eivät +tienneet, oliko tämä kaatunut vai joutunut vangiksi. + +Nuori luutnantti, joka oli ensi kertaa sodassa, oli kyllä saanut haavan +olkapäähänsä, mutta se ei ollut sen vaarallisempi, kuin että hän voi +laahustaa taistelupaikalta ja päästä illan hämyssä turvalliseen +paikkaan. Kaikeksi onneksi hän tapasi erään Niemen kartanon torpparin, +jonka kyydissä pääsi ajamaan majurin kartanoon. + +Iltamyöhällä saapui haavoittunut sotilas tänne. Niin pian kuin Patrik +Jernfält oli saanut tietää tulon, tuotatti hän sotilaan luokseen, +toimitti tämän itse vuoteeseen ja sitoi haavan. + +Pari päivää makasi haavoittunut tunnottomassa tilassa houraillen, +jolloin häntä huolellisesti hoiti Amalia ja tämän nuori ystävätär, +kaunis Olga Pavluka. Molempien tyttöjen hellä huolenpito vaikutti +viimein sen, että haavoittunut tointui. Paikalle kutsuttu lääkäri +selitti myöskin, ettei haava ollut vaarallinen ja että toipuminen kohta +alkaisi, koska luutnantti muuten oli ruumiiltaan terve ja +turmeltumaton. + +Kun haavoittunut ensi kerran herätessään avasi silmänsä, sattuivat ne +tyttöihin. Hän hämmästyi huomattavasti ja aikoi puhua, mutta samassa +aukeni ovi ja majuri astui huoneeseen. Kun tämä osaaottavasti oli +kysynyt haavoittuneen vointia, tiedusteli hän tämän nimeä. + +-- Valter Jernfält, -- kuului hiljaa nuorukaisen huulilta. + +-- Valter Jernfält! -- huudahti majuri ja peräytyi pari askelta. Amalia +ja Olga punastuivat korviaan myöten. -- Sitte kai asuu isä Sulkavalla? +Eikö niin? -- + +Valter Jernfält tarkasteli majuria hetkisen ihmettelevin katsein. Sitte +hän virkkoi: + +-- Niin, hän asuu Sulkavalla. -- + +-- No, mutta jumaliste, minähän ällistyn ihan mykäksi! -- huudahti +majuri. -- Totisesti sinä olet veljenpoikani! Tässä edessäsi näet +majuri Patrik Jernfältin, Jumalan armosta vanhan sotilaan! Hoi Amalia, +tuleppas nyt tänne tervehtimään serkkuasi ja on kai sinullakin, Olga +Pavluka, ystävällinen sana häntä varten. No, mutta tämähän nyt oli +ihmeiden ihme, että sinä tulit tänne, poika! -- + +Valter Jernfältin hämmästys oli niin suuri, kuin olla voi. Alussa voi +hän sanoa ainoastaan: + +-- Olenko sitte Niemessä? -- + +-- Tietysti, lempo soita, et kai sinä muuallakaan! -- huusi majuri. -- +Tulit tänne melkein puolikuolleena. No, tytöt, mitä siellä kainostellen +seisotte? -- + +Amalia astui ensinnä tervehtimään serkkuansa ja toivotti tämän +tervetulleeksi. Nuori luutnantti loi häneen katseen, joka näytti +sanovan: kaunis olet serkkuni. Sen jälkeen astui Olga Pavluka esiin ja +ojensi luutnantille pienen kätensä. Ja kun nuorukainen katsoi noihin +neidon tummiin, tavattoman syviin silmiin, virtasi läpi koko hänen +voimakkaan vartalonsa outo vavistus. Hän tunsi myöskin, miten Olgan +käsi vavahti tervehtiessä. Oliko tämä ensi kohtaus ehkä ratkaissut +heidän tulevaisuutensa? + +-- Jätetään nyt poika rauhaan, -- sanoi majuri, sitte kun tervehdykset +oli vaihdettu. Koeta nyt nukkua, niin pääset jo muutaman päivän +kuluttua jälleen jaloillesi. -- + +Valter Jernfält koetti, mikäli suinkin voi, noudattaa majurin neuvoa, +mutta turhaan. Miten tahansa hän kääntelihekään vuoteellaan, olivatpa +silmät auki tai kiinni, näki hän myötäänsä Olga Pavlukan edessään, tuon +tummakutrisen olennon, jonka huulilla aina päilyi lempeä, raikas hymy +ja jonka suurten silmien syvyyttä ei kukaan olisi voinut mitata. +Viimein hän kuitenkin vaipui unen helmoihin oltuaan valveilla pari +tuntia. + + + + +2. + + +Valter Jernfältin kostuminen kävi hitaammin, kuin luultiin. +Kahdeksantoista päivää oli jo kulunut hänen tulostaan Niemeen ja +silloin vasta onnistuttiin saamaan luoti olkapäästä pois. Mutta tätä +toimenpidettä seurasi niin arveluttava heikkous, ettei lääkäri +kokonaiseen viikkokauteen voinut antaa varmaa lausuntoa, paranisiko +sairas vai menisikö manalle. + +Majuri Patrik Jernfält ikävystyi vieläkin enemmän aikojaan nähdessään +lääkärin epäilevän muodon. Sekin vielä tuskastutti lisäksi, ettei hän +saanut olla sairaan luona niin usein, kuin olisi halunnut. Lääkäri oli +näet sanonut, että ainoastaan suurin hiljaisuus voi vaikuttaa toivotun +käänteen sairaan tilassa. + +Amalia ja Olga Pavluka saivat sentään luvan vuorotellen käydä +hoitamassa haavoittunutta. + +Viimein kuitenkin nuoruuden voima katkasi kuoleman kärjen. Eräänä +päivänä ilmoitti lääkäri, ettei mitään vaaraa enää ollut olemassa ja +kääntyen molempiin tyttöihin hän sanoi merkitsevästi: + +-- Tosin on minun taitoni auttanut paljon tässä arveluttavassa +tapauksessa, sen minä uskallan kehaista, mutta ilman teidän apua ja +hellää huolenpitoa ei haavojen polttoa luultavasti olisi saatu +sammumaan. -- + +Amalia kohotti hiljaa ruskeakutrista päätään ja hymyili nuorelle +lääkärille, joka vasta äsken oli saapunut paikkakunnalle, mutta oli +ehtinyt saavuttaa ympärystönsä täyden luottamuksen taitavuudellaan ja +ystävällisellä käytöksellään kaikkia kohtaan. + +Olga Pavluka punastui korviaan myöten ja juoksi kuin hätyytetty hirvi +huoneesta pois. Eteiseen päästyään puhkesi hän suuttuneena itsekseen +sanomaan: + +-- Mikä häpeä, etten voinut olla punastumatta. Mitähän Amalia ja setä +siitä sanovat! -- + +Eräänä päivänä, kun Valter Jernfält oli tavallista virkeämpi, sanoi hän +sängyn laidalla istuvalle majurille, sitte kun hetken aikaa oli puheltu +osaksi Sulkavalla asuvasta veljestä osaksi sodasta ja toiveista sen +edullisen jatkumisen suhteen: + +-- Mutta sanokaapas, setä, kuka on Olga Pavluka? Varmaankaan ei +suomalainen? -- + +-- Mitä sinä hänestä kyselet? -- vastasi majuri kuivasti ja kääntyi +toisanne päin. Mutta nähdessään veljenpoikansa tutkivan katseen olevan +hellittämättä tähdättynä häneen sanoi hän: + +-- Neljän päivän perästä täyttää hän 21 vuotta. Siksi toivon sinun +olevan jo niin tervehtyneen, että voit olla pystyssä ja kuulla +kertomusta, miten hän on joutunut hoteihini. -- + +Näin sanottuaan jätti majuri veljenpoikansa kiivain askelin. + +-- Kummallista, -- ajatteli tämä, -- jotain täytyy tässä piillä, se on +aivan varmaa. -- + +Kun neljä päivää oli kulunut, astui majuri Patrik Jernfält Amalian ja +Olgan seurassa potilaan huoneeseen, sillä Valter oli vielä liian heikko +ollakseen jalkeilla. Kun kaikki kolme olivat asettuneet istumaan sängyn +ääreen, alkoi majuri: + +-- Se joukko, johon minut oli komennettu, nimittäin pataljoona Savon +jalkajääkäri-rykmenttiä, oli asettunut levähtämään Orimattilaan. Oli +kaunis, lämmin kesäpäivä, ja kun sotilaat olivat jokseenkin uuvuksissa +eivätkä vakoilijat olleet keksineet jälkiä vihollisesta, niin sai +puolet joukosta ruveta levolle ja toinen jäädä sillä aikaa vahtiin. +Iltapäivällä tulla lennättää ajutantti kylään tuoden mukanaan tiedon, +että kuningas oli tulossa. Siitäkös elämää ja liikettä leiriin, sillä +jokainen tahtoi näyttäidä siistiltä ja reippaalta majesteetin +tullessa. -- + +-- Viimein hän pitkän odotuksen perästä tulikin. Hän kulki pitkin +rintamaa riviltä riville, miehestä mieheen, puheli ystävällisesti ei +ainoastaan upseerien, vaan myöskin sotamiesten kanssa saaden näin +kaikkien mielet puolelleen. Kun hänen seuraavana aamuna piti lähteä +pois ja hän ratsasti taas riviltä riville, sanoi hän vakavasti: + +-- Pitäkää, pojat, tarkkaan silmällä, olen kuullut erään kasakkaparven +samoilevan Kelttiin päin! -- + +Nämä sanat saivat meidät vieläkin huomaavimmiksi. Kuninkaan lähdettyä +pidettiin sotaneuvottelu ja siinä päätettiin, että läksisimme +verkalleen marssimaan Keltin varustuksia kohden. Yön tultua läksi +joukko liikkeelle ja kuten ainakin sinä, Valter, tiedät, niin ei +Orimattilasta Kelttiin ole mikään lyhyt matka. Pimeys ja hankaluudet +matkalla olivat myöskin suureksi esteeksi hidastuttamaan nopeutemme +alle tavallisen määrän. + +Mutta vielä ennen päivän koittoa saimme me kasakkojen vahtitulet +näkyviimme. Minun johtooni oli uskottu etujoukko, koska jo lapsuudesta +pitäin tämä paikka oli minulle tuttu. -- + +-- Niin, isäni on puhunut usein tuosta onnellisesta nuoruuden ajasta, +-- keskeytti luutnantti, jolloin hänen katseensa uinailevin ilmein +merkitsevästi kiintyi Olga Pavlukan kauneihin, punehtuviin kasvoihin. + +-- Siitä ei ole nyt aikaa puhua, -- keskeytti vuorostaan majuri +ärähtävällä kärsimättömyydellä, -- ja sen tähden palaan kertomukseeni. +Vankkoja poikia, oikein tottunutta metsänkävijää ja karhunajajaa olivat +joukkoni miehet ja toivoinkin voivani saada heidän avullaan paljon +aikaan, eritoten koska vielä useat heistä tunsivat seudun. + +Nelin kontin ryömien lähenimme siis niin lähelle vahtitulia, että +näimme sekä liekaan pannut hevoset että myöskin miehet ja naiset +leiritulien ympärillä. Tästä oivalsin, etteivät nämä kasakat olleet +saporogeja, sillä tämä heimo aron kansaa ei suvaitse koskaan naisia +mukanaan, vaan houkuttelee joko matkustajia rupeamaan heimon jäseniksi +tahi ryöstää nuoria poikia muista kansoista ja kasvattaa nämä sitte +omien heimotapojensa mukaisesti. Tällä tavoin ovat juuri saporogit +alituiseen voineet pysyä yhtä suurilukuisina. Niin, -- jatkoi majuri, +jonka tapa oli aina lämmöllä kerskata tästä puolivillistä aron +kansasta, -- tahdonpa sanoa teille, ettei ole niinkään helppoa päästä +täysveriseksi saporogiksi, josta tässä sivumennen tahdon mainita. Vähää +ennen sodan syttymistä matkusti eräs rykmentti-tovereistani, +seikkailuhaluinen luonne, mutta muuten kelpo poika, kasakkojen maahan, +sillä häntä huvitti saada omin silmin nähdä tuota merkillistä kansaa, +jonka hetmanina [kasakkapäällikön nimitys] Mazeppa, Kaarlo XII onneton +liittolainen, oli ollut. Täällä ollessaan sai hän kerran nähdä miten +neljä vankkaa miestä halusivat saada täysverisen saporogin +tunnustuksen. Tämä tapahtui erityisen koetuksen kautta. Jokaisen täytyi +pienellä purrella laskea kolmetoista Dniepper-joen vaarallisinta +koskea, joista suurin oli lähemmä 15 jalan korkuinen. Näistä neljästä +onnistui ainoastaan yhden päästä eheänä ja hänet tunnustettiin +täysveriseksi saporogiksi. Kaksi hukkui ja kolmas kääntyi takasin +vaaralliselta taipaleelta jo ensimmäisestä koskesta päästyään. Mutta +nyt kertomukseeni! + +Siitä, että naisia oli vahtitulien ääressä, huomasin, niin kuin jo olen +maininnut, etteivät nämä olleet noita sotaisia saporogeja. Mihin +heimoon kuuluivat nämä sitte? Olivatko donilaisia, ukrainalaisia vai +jajskia? + +Olipa miten oli, heidän sukuperänsä totta puhuen oli minusta saman +tekevä. Siinä oli minusta kylläksi, että he olivat vihollisia. Kun olin +lähettänyt päällikölle sanan jouduttaa päävoiman marssia, sijoitin +vakoilijajoukkoni sopivaan paikkaan pitämään silmällä, mitä tapahtuisi. + +Tähystellessäni erään rohkean ja reippaan ali-upseerin sekä muutamien +vankkakourien jääkärien kanssa muutaman suuren kiven takaa äärimmäisiä +leiritulia, joista olimme tuskin parinkymmenen kyynärän päässä, +yltyivät äänet tulien ympärillä yltymistään ja viimein huomasin, että +kahden keski-ikäisen miehen välillä syntyi riita. Toinen -- se oli +myöskin hurjempi ja luultavasti myöskin riidan alkaja -- osotti usein +erästä kaunista naista, joka pieni lapsi sylissä oli istuutunut +muutamalle mättäälle vähän matkaa nuotiosta. Näin selvästi, miten vaimo +parka tuskallisesti puristi pienokaista rintaansa vasten. + +Kun riitaa oli miesten kesken jatkunut muutamia minuutteja, syöksyi +miehistä hurjempi naisen kimppuun, iski häntä rajusti päähän ja tempasi +lapsen käsiinsä. + +Samassa kuulin ali-upseerin mölisevän karkean kirouksen. Olin niin +kiintynyt katsomaan näkyä edessäni, etten edes välittänyt hänen +murinastaan mitään. Mutta kohta olin sen saapa tietää. + +Hurjistunut mies päästi niin kamalan pilkkanaurun, etten koskaan moista +ole kuullut, potkasi rukoilevaa miestä ja riuhtasi hennon lapsen ilmaan +aikeessa heittää roihuavaan nuotioon. Kaikilta kasakoilta pääsi +yht'aikaa hätähuuto, mutta siihen sekottui samalla kertaa pyssyn +pamahdus. Raivo kasakka laski lapsen pois, huitoi käsillään ilmaa ja +keikahti selkäperin maahan. + +-- En voinut kauempaa nähdä moista sydämmetöntä raakuutta turvatonta +lasta kohtaan, -- huusi kersantti ja hyökkäsi esiin, ja kun +pääjoukkomme samassa ehti paikalle, tehtiin ryntäys heti paikalla. +Puolessa tunnissa olivat kasakat saarroksissa. + +Kun taistelu oli tauonnut, oli jo aamukin käsissä. Uneksien ja +ajatellen tuota pöyristyttävää näkyä nuotion ääressä ohjasin melkein +tiedottomana askeleeni sinne päin. + +Äkkiä pysähdytti minut hento parahdus jossain aivan lähellä. Kahden +mättään välissä huomasinkin samassa tuon rääkätyn naisen ja niistä +verijäljistä, joita ulottui jonkun matkaa etemmä, huomasin, että nainen +toinnuttuaan oli laahannut itsensä tähän paikkaan, missä hänen +onnellisesti säilynyt pienokaisensa lepäsi. Syvästä miekan haavasta +päässä oli veri tulvehtinut melkein kuiviin. Muutamien kyynärien päässä +tästä makasi hurjistunut mies kuolleena. Kersantin luoti oli sattunut +keskelle rintaa. + +Sitte kun olin antanut viedä kuolevan kasakkanaisen erääseen pieneen +risumajaan kertoi tämä, että hänen miehensä polveutui eräästä arvossa +pidetystä kasakkaheimosta ja että yksi tämän esi-isistä oli ollut +kasakkapäällikkönä 17 vuosisadan alussa. Hän oli ollut erään +kapinaliiton johtajana, josta syystä oli neljän muun kuulun kasakan +kanssa mestattu Varsovassa. Hurjistunut mies oli ollut joukon +päällikkö. Hän oli joutunut rikollisiin rakkaussuhteisiin nuoren vaimon +kanssa ja viinan vaikutuksesta oli hänen luontonsa hurjistunut +rikokseen. + +Kuolevan kasakkanaisen viimeiset sanat olivat: + +-- Jalo herra, te, joka kuulutte siihen kansaan, jolla on enemmän +inhimillisiä tunteita ainakin viattomia lapsia kohtaan, älkää jättäkö +lastani kamalan surman saaliiksi... minä... e -- -- elän... -- + +Enempää onneton kasakkanainen ei ehtinyt sanoa, hän heitti henkensä +ja... + +Parahdus pääsi samassa Olga Pavlukan huulilta ja hän vaipui pyörtyneenä +Amalian syliin. Ja kun hän sitte jonkun ajan perästä virkosi, riensi +hän majurin syliin huudahtaen: + +-- Tuo pieni lapsi olin minä! Sanokaa, olenko oikein arvannut? -- + +-- Olet, lapseni, -- vastasi Patrik Jernfelt kuivaten suuria hikihelmiä +otsaltaan. -- Sinut se kuoleva äitisi Keltin kylässä jätti minun +huostaani ja Jumala tietää, että aina olen koettanut kasvattaa sinua +niin, että sinusta tulisi hyvä ja hurskas nainen. -- + +Kauan itki Olga katkerasti majurin povea vasten nojaten. Viimein hän +virkkoi: + +-- Entä nimeni? Ken on...? -- + +-- Ennen kuin äitisi kuoli, onnistui hänen kuiskata nimesi. Sittemmin +olen tutkinut Pietarin arkistoja ja saanutkin sieltä selville, että +eräs kasakkapäällikkö Pavluka v. 1637 nostatti kasakat kapinaan, joka +loppui aivan niin kuin äitisi oli kertonut. -- + +-- No, entä isäni sitte? Minne hän joutui? -- kysyi Olga etemmä. + +-- Siitä en tiedä, lapseni. Meidän hyökkäyksemme johdosta pakenivat +kasakat ja luultavasti temmattiin isäsi joukon mukaan. Minun huostaani +joutuessasi olit sinä vuoden vanha. Nyt kirjoitamme me 1808 ja sinä +olet siis sen mukaan yhdenkolmatta ikäinen. Paljoa kepeämpi on nyt +ollakseni saatuani ilmaista, kuka sinä olet, mutta, -- jatkoi Patrik +Jernfält otsa synkkänä, -- jos tahdot mennä kansalaistesi pariin, +niin... -- + +Majuri ei ehtinyt lausua ajatustaan loppuun, kun Olga Pavluka nopeasti +vei kätensä hänen huulilleen. + +-- Ei, -- virkkoi hän tummat silmänsä säihkyen, -- minä tahdon jäädä +tänne niin... niin... niin kauaksi kuin se minulle suodaan. -- + +Vastauksen sijaan painoi Patrik Jernfält lämpimän suutelon nuoren +kasakkaneidon otsaan ja Amaliakin sulki hänet syliinsä huudahtaen: + +-- Ei, siskoseni, sinä et saa jättää meitä! Sinä ja minä, olemmehan +sisaruksia! -- + + + + +3. + + +Valter Jernfält kostui tämän jälkeen taudistaan aimo vauhtia. Mutta +parantavana lääkkeenä tässä oli myöskin se, että molemmat tytöt joka +päivä rohkasivat häntä iloisuudellaan. + +Mutta tervehtymisen kanssa sai jalansijaa myöskin ajatus, että hänen +oli jättäminen Niemi ja sen asukkaat, jotka jo olivat tulleet hänelle +niin rakkaiksi. + +Rakkain näistä kaikista oli kuitenkin Olga. Hän tunsi, miten +lähtemättömäksi oli painunut tämän kuva hänen sydämmensä syvyyteen ja +tämä huomio sai hänet aluksi aivan alakuloiseksi. Miten saisi hän +tietää, olivatko hänen tunteensa löytäneet vastarakkautta? Olisikohan +hän, kuten muutkin etelän lapset yleensä, epävakainen luonteeltaan? Jos +neidolla nyt oli jotain hellempiä tunteita häntä kohtaan, niin mitenkä +hän voisi olla varma siitä, etteivät ne kylmeneisi hänen poissa +ollessaan. + +Tätä ajatellessa tuntui niin kovin tuskalliselta. + +Oli eräs päivä huhtikuun lopulla. Valter Jernfält tunsi itsensä nyt jo +niin voimakkaaksi, että oli päättänyt etsiä käsiinsä sotatoverinsa. +Tämä halu sai vielä kiihdykettä siitä, että hänen lähettämänsä +tiedustelijat olivat saaneet selville, että Sandels oli murtautunut +pois Oulunsalosta ja marssi nyt Ranssilaan päin. + +Päivällispöydässä ilmasi Valter sedän perheelle päätöksensä lähteä +matkalle seuraavana päivänä. Tuskin hän oli ehtinyt lausua loppuun +ajatuksensa, kun hän huomasi miten liikutetuiksi molemmat tytöt tulivat +hänen sanojensa johdosta. Amalia punehtui vienosti ja käänsihe syrjään, +mutta Olga Pavlukan hienot kasvot sävähtivät kalman kalpeiksi. Siinä +oli kylläksi. Nyt hän tiesi, että hänen tunteensa olivat saavuttaneet +vastarakkautta. + +-- Siinä teet, poika, lemmon oikein, -- virkkoi majuri. -- Toimettomana +täällä lojua ei ole mikään huvi. Saada nyt minun vaikka ihmeen kautta +vasen käsivarteni takaisin, niin eipä tottavieköön kuluisi monta +tuntia, kun olisin minäkin valmis lähtöön mukanasi. + +Koko iltapuolen päivää vallitsi yleinen alakuloisuus pienessä +perheessä. Amalia istui allapäin alakerroksen salissa ommellen niin +vikkelään, että olisi luullut hänen pitävän saada työnsä määrähetkellä +valmiiksi. Olga näyttäytyi harvoin alhaalla. Hän pysyttelihe +enimmäkseen tyttöjen yhteisessä ylishuoneessa. + +Kun luutnantti sattumalta kulki sen ohi, pysähtyi hän kuuntelemaan. Hän +erotti selvästi nyyhkintää sisästä. Kaksi kertaa hän yritti lähteä +pois, mutta viimein naputti hiljaa oveen. Hänen piti saada puhua kahden +kesken kasakkaneidon kanssa ja hän tiesikin, että tämä se juuri siellä +sisässä oli, koska oli nähnyt äsken ikään serkkunsa alhaalla salissa. + +Ovi avautui ja Olga astui esiin. Ensi katsahdukselta Valteriin lensi +hohtava puna hänen ihanille kasvoilleen. + +Me jätämme mainitsematta, mitä sisässä nuoret keskenään puhelivat. Sen +vain tahdomme lisätä, että kun Valter jätti Olgan, painoi hän +kutrikkaan päänsä tämän rinnoille ja loi rakkautta sädehtivät silmänsä +häneen ja kuiskasi vienosti: + +-- Jumala kanssasi, ystäväni. Rukoukseni seuraavat sinua aina! -- + +Varhain seuraavana aamuna Valter Jernfält jätti Niemen saaden mukaansa +pienen perheen sydämmellisimmät onnentoivotukset. Hän oli saanut +matkaoppaakseen erään majurin luotettavimmista rengeistä. Tämän +kehoituksesta suunnattiin kulku ensin Junnoon ja sitte Pelkolaan päin. +Syynä tähän oli se, että huhuttiin everstiluutnantti Obuhowin +asettuneen viidensadan miehen kanssa Pulkkilaan. + + * * * * * + +Se Te Deum [kiitos-jumalanpalvelus], jonka Sandels oli Revonlahden +voiton johdosta antanut pitää, oli tuskin ehditty toimittaa loppuun, +kun eräs hänen ajutanteistaan, luutnantti von Fieandt, riensi hänen +luokseen. + +-- Tulimmainen, minkä näköinen olette! -- huudahti Sandels. -- Oletteko +olleet taistelussa? -- + +-- En, mutta nyt tiedän, missä Obuhow majailee. -- + +-- No, missä? -- + +-- Pulkkilassa. -- + +-- Tiedättekö myöskin hänen joukkonsa suuruuden? -- + +-- Kyllä, erään vangitun ryssän ilmotuksen mukaan ei sitä kuulu olevan +viittä sataa miestä enempää. -- + +Tämä tieto teki Sandelsin, joka koko matkan ajan Oulunsalosta oli ollut +synkkä ja vähäpuheinen, tavattoman puheliaaksi. Hän kutsui heti +sotaneuvottelun kokoon ja siinä päätettiin yksimielisesti hyökätä +Pulkkilassa majailevan venäläisen joukon kimppuun, ja jos mahdollista, +vangita se tai lyödä maahan. + +Tätä tarkoitusta varten brigaadin päällikkö teki seuraavan +suunnittelun: + +Toukokuun ensimäisenä päivänä kohta jälkeen puolenpäivän marssii +everstiluutnantti Fahlander 100 pohjanmaalaisen, yhtä monen Savon +jääkärin sekä Kajaanin pataljoonan kanssa Pelkolan kylän kautta, s.o. +länteen päin ja jatkaisi kulkuaan, kunnes saapuisi Pulkkilan +eteläpuolelle. Täällä pysähtyisi hän Iisalmen tielle katkaistakseen +vihollisen paluumatkan sille taholle. Majuri Berndt Grotenfelt +määrättiin länsipohjan pataljoonan ja sadan jääkärin kanssa seuraamaan +Ranssilasta tulevaa tietä Pulkkilaan. Grotenfeltillä oli mukanaan 2 +kolminaulaista tykkiä luutnantti Svebeliuksen komennossa. Sandels itse +seurasi viime mainittua kolonnaa. + +Muutaman kivenheiton päässä Ranssilan kirkolta oli Onni sijoittunut +eräälle suurelle karpeiselle kivelle, jolta hän oli pyyhkinyt lumen +pois. Nuoren jääkärin ulkomuoto ei ilmaissut ollenkaan väsymystä, +vaikka hän oli raahustanut raskaita matkavarustuksia koko tuon 5 +peninkulman pituisen matkan Oulunsalosta Ranssilaan. Päinvastoin hän +näytti oikein reippaalta ja iloiselta huudahtaen tuon tuostakin +itsekseen: + +-- Päästä nyt vain joutuin etelään päin, niin saisi näyttää äidille ja +iso-isälle, että sittenkin olen kelvannut sotamieheksi! -- + +-- Koeta kärsiä, poika, -- kuului samassa karkea ääni Onnin takana. + +-- Kärsiä! Niin, sillä tavoin, Kokko-isä, voitte sanoa te, jonka koti +on niin kaukana, että sitä tuskin enää muistattekaan, -- sanoi Onni +siihen. + +-- Tunnin kuluttua tulee sinun olla valmiina marssiin, -- huomautti +Kokko vastaamatta pojan sanoihin. + +Onni hyppäsi kiveltä alas. + +-- Mihin lähdetään? -- kysyi hän tarttuen Kokon käteen. -- +Tiedättekö? -- + +-- En. -- + +-- Eihän toki vain peräytymään? -- + +-- Ei, siitä saat olla varma, poikani. Äsken ikään tapasin Dunckerin ja +hän sanoi näinikään: -- nyt, Kokko-vanhus, saatte kohta näyttää, mihin +kelpaatte. Pitäkää nytkin yhtä luja kurssi kuin Jynkässäkin, niin saat +nähdä, että ryssän töppöset heiluu. -- Niin se kapteeni sanoi. -- + +Kello 2 iltapäivällä toukokuun 1 päivänä läksi Fahlander ja kolme +tuntia myöhemmin Grotenfelt Pulkkilaa kohden. + + * * * * * + +Valter Jernfält oli luottanut liian paljon voimiinsa. Alkumatkasta hän +tunsi itsensä yhtä terveeksi ja virkuksi kuin ennen haavoittumistaan, +mutta Junnon kylään päästessä alkoivat voimat vähetä. Hän katui nyt, +ettei ollut suostunut setänsä kehotukseen ottaa hevosta ja rekeä. Mutta +nyt oli jo myöhäistä korvata tätä laiminlyöntiä, toinen keino täytyi +keksiä. + +Juho, yksi majuri Jernfältin vanhimmista ja uskollisimmista +palvelijoista, kääntyi nyt Valteriin sanoen avomielisesti: + +-- Näen luutnantin olevan väsyneemmän, kuin mitä tahdoitte myöntää. +Minäpä tahtoisin puolestani sanoa, ettei kelpaa ollenkaan tuolla tavoin +hoitaa ruumistaan, koska vielä äsken olette olleet sairas. Ottakaa nyt +minua kaulasta kiinni, niin on vakavampi astua. Kas, sillä tavalla! Ei +tässä tarvitse kainostella, sillä ei ole takeita, ettei ryssä minä +tuokiona tahansa karkaa niskaamme. Sen tähden täytyy tässä joutua +riivatun kyytiä kylään. -- + +Juho, ollen kookas ja tavattoman voimakas mies, kuletti luutnanttia +melkein kantamalla lumisohjussa. Tämä omituinen raahustaminen herätti +tietysti suurta huomiota Junnon kylän asukkaissa. Nuorta ja vanhaa +riensi ihmettelemään näitä outoja vieraita. + +Viimein eräs akka älähti: + +-- Taivasten tekijä, no ettekö nyt näe, että Juhohan se on, Niemen +majurin renki! + +Ja samassa kun akka oli tämän sanonut, tunsivat Juhon kaikki ja väkeä +kertyi vieraiden ympärille laumottain. Satamalla tulvi kysymyksiä +Juholle. + +-- Tämä upseeri on majurin veljenpoika, -- virkkoi Juho saatuaan +viimein sananvuoron. -- Hän on maannut kipeänä kokonaisen kuukauden +Niemessä, niin, aina siitä saakka kun hän täällä tappelussa haavoittui. +Nyt on hän matkalla Ranssilaan. Luuletteko, että tämä tie sinne on +tukossa? -- + +-- Ei ole, sen tiedän ihan varmaan, -- vastasi eräs hallavapartainen +valkotukka vanhus, -- mutta upseeri ei näytä vielä oikein toipuneelta +taudistaan. -- + +-- Sitä minäkin, -- vastasi Juho. -- Sen tähden olisi hyvä, jos +voisitte hankkia hevosen ja... -- + +-- Minulla on, minulla ja sen hän mielellään saa, -- ehätti +valkohapsinen vanhus. + +-- Kiitos, ystävä, -- vastasi Valter Jernfält. Rehellisen maksun tulet +saamaan kyydistäsi. -- + +-- Häpeä sille, joka maksua ottaa maan puolustajalta, -- arveli ukko. +-- Antakaa vain pyyhkiä suoraa päätä Pelkolaan, siellä ei ole +vihollisen näköistäkään. -- + +Luutnantti koetti kaikin mokomin taivuttaa hevosen omistajaa ottamaan +edes jotain korvausta. Ukko toisti entiset sanansa lisäten, että hän +tuntisi itsensä suuresti loukkautuneeksi, jos luutnantti vielä +tyrkyttäisi hänelle maksua, jota hänen omatuntonsa kielsi ottamasta. + +-- No, toivotaan sitte, että jonkun kerran voin tehdä sulle +vastapalveluksen, -- vastasi Valter Jernfält, heittäytyi rekeen ja +läksi rivakkaa ravia ajamaan Pelkolaan päin. + +Vapunpäivän iltamyöhällä ehtivät vasta matkustajamme mainittuun kylään. +Asukkaat täällä olivat jo aikoja sitte käyneet levolle, jonka vuoksi +oli jokseenkin vaikea saada yösijaa. Viimein eräs kylän köyhin torppari +lupasi pirttinsä lepopaikaksi luutnantille. Juhon oli onnistunut löytää +muuan tyhjä vaja, jonne hän toimitti hevosen suojaan. Riisuttuaan sen +ja pantuaan ruokaa eteen laittoi hän itselleen vuoteen pehkuihin ja +nukahti heti. + +Se voimattomuus, joka oli vallannut Valter Jernfältin, esti häntä +jatkamasta matkaa varhain seuraavana aamuna, kuten hän oli halunnut. +Koko aamupuolen päivää ja kappaleen iltapuoltakin lepäili hän sen +tähden pirtissä. Mutta kellon lähestyessä viittä tunsi hän itsensä +jälleen kyliin voimistuneeksi matkaa jatkaakseen. Hän käski Juhon +panemaan hevosen valjaisiin. + +Vanha palvelija riensi heti toimittamaan käskyä, mutta jonkun minuutin +kuluttua hän syöksyi sydän kurkussa huohottaen pirttiin huutaen: + +-- Luutnantin ei tarvitse matkustaa, ei ensinkään! -- + +-- Mitä sinä lörpöttelet, -- kivahti Valter ihmetellen. -- Pane vain +valjaisiin! -- + +-- Ei, mutta tulkaahan ulos, niin näette! -- + +Kun Valter Jernfält tuli ulos ja heitti katseensa pohjoiseen päin, +pääsi häneltä ilon ja ihmettelyn huudahdus, sillä tuskin parin pyssyn +kantaman päässä kylästä huomasi hän kaksi pitkää sotilasriviä tulevan +melkein rientomarssissa. + +-- Ne ovat savolaisia! -- huudahti hän. -- Näen sen heidän +siniharmaasta univormustaan. Jumalan kiitos, että vielä kerran pääsin +toverini pariin! Riennä nyt kotiisi, Juho. Ja kun jätät hevosen +Junnonkylään, niin anna nämä rahat isännälle. Ellei hän hyvällä tahdo +ottaa niitä vastaan, niin pistä ne reen pohjalle ja livistä sitte +tiehesi. Tervehdi setää Niemessä ja molempia tyttöjä ja sano, että +tunnen itseni jälleen voimakkaaksi päästyäni vain veikkojeni pariin. +Kas niin, mars! Onnea matkalle! + +Savolaisten jääkäri-upseerien ilo ja ihmetys nähdessään ilmi elävänä +edessään tuon jo kuolleeksi tai vangituksi luullun toverinsa oli +tietysti suuri. Ja suurin se oli Sulkavan komppaniassa, johon +luutnantti kuului. + +Osaston levähtäessä Pelkolassa kokoontuivat kaikki upseerit Valterin +ympärille ja nyt täytyi hänen kädestä pitäin, juurta jaksain tehdä +heille selkoa, missä ja miten hän oli ollut tuon onnettoman taistelun +jälkeen Junnon kylässä. Valter tekikin niin, mutta suhteistaan Olga +Pavlukaan ei hän tietysti hiiskunut mitään. Ei maininnut edes tämän +nimeä ainoatakaan kertaa. + +-- No, -- virkkoi Fahlander, kun kolonna taasen seisoi valmiina +marssiin, -- luuleeko luutnantti voivansa seurata meitä? -- + +-- Kyllä! -- + +-- Se hyvä, mutta ei mitään yli voimien. Parempi on päästä ensin +täydellisesti voimiinsa. -- + +-- Tunnen itseni kyllin voimakkaaksi. Älkää minua kieltäkö seuraamasta! + +-- Tehkää kuten tahdotte, mutta syyttäkää myöskin itseänne, jos +hullusti käy. -- + + + + +4. + + +Jo kymmenen aikaan illalla toukokuun 1 päivänä saapui Grotenfeltin +osasto, jonka mukana Sandelskin oli, Sippulan kylään, joka on noin +puolentoista peninkulmaa Pulkkilasta pohjoiseen. Tässä levähdettiin +pari tuntia, jonka jälkeen marssia jatkettiin verkalleen yötä +myötenkin, sillä Sandelsin tarkoitus oli yllättää vihollinen niin +aikaiseen kuin mahdollista. + +Sippulasta lähetettiin kapteeni Silfverbrand Jynkän kylään hyökkäämään +siellä vihollisen vasemman siiven kimppuun. + +Kun yö oli varsin pimeä, ei edistyminen voinut käydä sanottavan +nopeaan, varsinkin kun vielä paksu lumensohja vaikeutti kulkua. + +Matka kävi pitkin maantietä, kaksi kolmen naulan tykkiä etunenässä, +jääkärit ja hiihtomiehet sivuilla. + +Sandels oli melkein joka paikassa saapuvilla ja mihin vain hän tuli, +tervehdittiin hänen rohkaisevia sanojaan kaikuvilla hurra-huudoiila. + +Tultuaan vasemman siiven äärimmäisten hiihtäjien luota takasin majuri +Grotenfeltin luo, joka luutnantti Svebeliuksen kanssa ratsasti tykkien +takana, sanoi hän: + +-- Minua vähän arveluttaa se Fahlanderin joukko. -- + +-- Kuinka niin? Mistä syystä? -- kysyi Grotenfelt ihmetellen. + +-- Hänellä on niin pitkä taipale kulettavana. Vähilleen viisi +peninkulmaa. -- + +-- Jos saan lausua mielipiteeni, -- puuttui luutnantti Svebelius +puheeseen, -- ovat everstiluutnantti Fahlanderin miehet väkeä, joka jo +lapsuudestaan saakka on tottunut viihtymään lumessa ja jäässä. -- + +-- Sitä minäkin, -- säesti Grotenfelt. + +Sandels ratsasti jonkun aikaa ääneti. + +-- Pulkkilaan ei liene enää kovinkaan pitkälti, -- sanoi hän viimein. + +Ei majuri eikä luutnanttikaan voinut sanoa jälellä olevan taipaleen +pituutta. Tiedusteltuaan jälkijoukon miehiltä sai Sandels kuitenkin +tietää, että matkaa oli vielä viiden virstan verran. + +-- No, sitte ei Fahlander ehdi perille vielä kahteenkaan tuntiin, -- +virkkoi brigaadin päällikkö. -- Meillä on siis hyvää... -- + +Hän ei ehtinyt lausettaan loppuun, kun luutnantti Svebelius huudahti: + +-- Tottavieköön, perillähän hän jo on! -- + +Sandels kuunteli pari tuokiota. Kohottihe sitte jalustimissa pystyyn ja +huusi taapäin: + +-- Toverimme ovat jo taistelussa. Eespäin, pojat! -- + +Taistelun kiihko kuohutti miehiä. Apuun oli jouduttava verileikkiin +ryhtyneille veikoille. Juoksujalassa kiidettiin eteenpäin. Aidat +raskivat, metsikkö kaikui ja pensaat rusentuivat maan tasalle Sandelsin +urhean joukon intomielin rynnistäessä eteenpäin. Vasta kirkonkylään +päästyä, missä venäläiset olivat ahtautuneet jok'ainoaan taloon, +pysähtyi kolonna ja valmistautui ratkaisevaan painettihyökkäykseen. + +Melkein samaan aikaan oli luutnantti von Fieandtin onnistunut anastaa +kasakoilta eräs asema. Muuan toinen osasto oli jo ajoissa älynnyt +hyökkäävät länsipohjalaiset ja pääsi pakenemaan pääjoukon turviin +Pulkkilaan. + +Fahlander oli valinnut erään metsätien voidakseen niin huomaamatta kuin +mahdollista rynnätä venäläisten niskaan, mutta sitä oli kerrassaan +mahdoton kulkea. Sotamiehet upposivat aivan vyötäreitään myöten +lumisohjuun, ja jos he näin ollen olisivat joutuneet vihollisen eteen, +niin ei ainoakaan mies olisi päässyt hengissä. + +Tämän tähden muutti Fahlander matkan suuntaa ja ohjasi kulkunsa läheltä +pappilaa. Mutta tämän kautta huomattiin hänet liian aikaiseen, joten +hänen oli pakko alkaa se taistelu, jonka Sandels muuten oli aikonut +alottaa. + +Nopealla rynnäköllä anastivat savolaiset Kokkolan torpan kirkonkylän +eteläpuolella. Näitä johti kapteeni Duncker. Jonkun matkaa länteenpäin +rynnisti Kajaanin pataljoona urheasti luutnantti Clementeoffin johdolla +vihollista vastaan, sillä aikaa kun pohjolaiset majuri von Essenin +johdolla marssivat Anttilan kartanoa kohden. Etempänä luoteessa +hyökkäsi 80 länsipohjalaista ja 20 Savon jääkäriä kapteeni +Silfverbrandin johdolla Kytömäen torpan kautta ja puhalsivat torpan +vieritse juoksevan Pulkkilan joen poikki kiiruhtaen rientomarssissa +tovereilleen avuksi. + +Kuumin taistelu oli kuitenkin Dunckerin jääkärien kestettävänä, sillä +näiden rintamaa teki venäläisten mieli puhkaista ja avata siten +itselleen tie pakomatkalle. Se oli turhaa. + +Äsken mainittu Kokkolan torppa oli Sulkavan komppanian rintaman edessä. +Mökki paha oli laho ja huono. Luuli, että pieninkin tuulen puuska olisi +voinut kellahuttaa sen kumoon. Katto oli osaksi hävitetty ja oven +rahjus riipsatti yhden saranan varassa. + +Jo venäläisten tullessa seudulle oli torpan väki, mies ja vaimo pienen +lapsen kanssa, paenneet siitä sukulaistensa luo Marttilan kylään. + +Ennen venäläisten ensimmäistä murrosyritystä olivat Kokko, Kärki ja +Onni ynnä muutamat muutkin jääkärit saaneet Dunckerilta käskyn lähteä +vakoilemaan torpan tienoville. Nämä läksivätkin ketjussa ja asettuivat +mökin taa ja sivuille. Ei näkynyt ainoatakaan vihollista. + +-- Pitääpä mennä katsomaan, onko väkeä mökissä, -- virkkoi Onni ottaen +pari askelta eteenpäin. + +-- Oletko hullu, poika, -- ärähti Kärki tarttuen Onnin käsivarteen. -- +Tuolla aitovierellä on jotain liikkeessä. -- + +Onni tähysteli tarkkaan. Vihdoin hän sanoi: + +-- Näkyjä olette, isä Kärki, nähneet. Porsaitahan siellä on +tonkimassa. -- + +Näin sanottuaan hän tempasihe irti ja hiipi varovasti itäisen nurkan +taitse. + +-- Niin, niin, -- huusi Kärki, -- mutta pidä varasi, etteivät porsaat +pure tavalla, jota et voi aavistaakaan! -- + +Tuskin oli Onni ehtinyt nurkan toiselle puolelle, kun aidan takaa +kuului pamahduksia. Luotia vinkui kuin rakeita Onnin korvissa, mutta +eivät saaneet aikaan sen pahempaa kuin että yksi lennätti lakin hänen +päästään hyvän matkaa erääseen hiililäjään. + +Muutamilla hyppäyksillä seisoi Onni taas toisten luona. + +-- Ähäh, mitä sanoin porsaista, -- virkkoi Kärki nuhdellen. -- Moinen +varomattomuus olisi voinut käydä hyvin kalliiksi. -- + +Heti laukauksien jälkeen hyökkäsivät venäläiset esiin suletuin rivein. +Tämä oli heidän ensimmäinen murrosyrityksensä. + +Hädin tuskin ehtivät vakoilijamme pääjoukon turviin. Vihollinen oli +aivan kintereillä. Ja venäläisten painetit kalskahtivat jo vastakkain +savolaisten kanssa, kun vakoilijat paraiksi ehtivät riviin paikoilleen. + +Dunckerin joukko oli nyt voittamaton. Miehet taistelivat ihmeteltävän +kylmäverisinä ja kuolemaa halveksuen. Venäläiset eivät päässeet +edistymään jalankaan leveyttä. + +Obuhow itse nähtiin mukana murroshyökkäyksessä. Hänen rohkaisevat +sanansa ja hyvä esimerkkinsä eivät kuitenkaan auttaneet. Hänen täytyi +viimein peräytyä, ei kumminkaan kauemma kuin äsken mainitun aidan taa. + +-- Olkaa varuillanne, pojat, -- huusi Duncker, joka taukoamatta +piti silmällä vihollisten liikkeitä. -- Kohta ovat ne uudelleen +niskassamme! -- + +-- Tulkoot vain samaan löylyyn, -- virkkoi Kokko ilkkuen. + +Hurra-huuto kajahti vastaukseksi näille sanoille, jotka koko joukko oli +kuullut. + +Nojautuen erästä katkennutta puuta vasten seisoi Valter Jernfält +muutaman kyynärän päässä joukosta. Posket olivat entistään kalpeammat. +Näki selvästi, että hän kamppaili väsymyksen kanssa. Hänen ajatuksensa +eivät tällä kertaa olleet vihollisissa, niinkuin toisten, vaan +kauniissa kasakkatytössä. Pitäisikö hänen nyt erota tästä, jota juuri +oli oppinut rakastamaan koko sydämmensä lämmöllä? + +-- Ei, -- mutisi hän, -- lempeä sallimus on suojeleva sekä häntä että +minua. -- + +Samassa kuului ääni hänen takanaan: + +-- Jos olette väsyksissä, luutnantti Jernfält, ettekä jaksa enää +tapella, niin vetäytykää pois lepäämään. Näin kyllä, että olitte mies +paikallanne ensi rynnäkössä. -- + +Nämä sanat lausui kapteeni Duncker laskien takaapäin kätensä Valterin +olalle. + +-- Ei, herra kapteeni, -- vastasi luutnantti pystyyn terhentyen. -- +Minunko mennä lepäämään, kun toiset taistelevat voitosta! Ei! Kunhan +saan vain hengähtää muutaman minuutin, niin olen jälleen valmis! -- + +Duncker ei vastannut erotessaan mitään, mutta siinä katseessa, jonka +hän ajatuksiinsa uudelleen vaipuneeseen luutnanttiin loi, huomasi +selvään ihmettelyä. + +Äkkiä alkoi kirkonkylän pohjoispuolelta kuulua tiheää ampumista. +Venäläisten etuvahdit riensivät pikamarssissa sinne ja niiden +kintereillä Sandelsin urhea, taiston haluinen joukko. Luutnantti +Svebelius pani paikalla kaksi tykkiään paukkumaan. Hyvin tähdätyt +luodit kumahtelivat milloin minkin talon seinään kylässä, missä +venäläiset olivat. Tämä sekä kiivas kiväärituli pakottivat venäläiset +pois asemiltaan. + +Kun Kokkolan torpan luona oleva venäläisjoukko huomasi tämän, syöksähti +se taas esiin koettamaan toista murrosyritystä. Mutta tälläkin kertaa +seisoi savolaisten rintama vankkana kuin vuoren seinä. + +Niin pian kuin Valter Jernfält oli huomannut vihollisen käyvän uuteen +hyökkäykseen, riensi hän paikoilleen riviin. Väsymys oli unohtunut +kerrassaan. Koko hänen olentonsa paloi halusta saada näyttää +Dunckerille, joka taisteli lähellä häntä, että hän ansaitsi kunniakkaan +paikan tämän urhojen riveissä. Hän tappeli ensi rivissä ja jakeli +vuoroin oikealle vuoroin vasemmalle niin voimakkaita iskuja, että +moskovalaisia kepertyi mies toisensa jälkeen. + +Hän oli tuohtunut tulisimmilleen ja taisteluinnoissaan joutui +jokseenkin kauas vihollisten keskelle. Hänet saarrettiin, surma aukoi +hirvittävää kitaansa kaikkialla hänen ympärillään. + +Onni, jonka silmä ehti kaikkialle, huomasi toki ajoissa vaaran ja +ilmoitti siitä Kokolle ja Kärelle. Muutamissa minuuteissa oli tuon +epätoivon vimmalla kamppailevan Valter Jernfältin ympärillä oleva +hurjistunut venäläisjoukkio masennettu ja luutnantti vapautettu, juuri +kuin kolme venäläistä oli iskenyt kiinni tehdäkseen hänet vangiksi. + +Tässä toisessa rynnäkössä sai everstiluutnantti Obuhow kaksi haavaa. +Hänen sotilaansa taistelivat kylläkin urheasti, mutta huomatessaan +päällikkönsä haavoittuvan menettivät he miehuutensa ja peräytyivät +Anttilan kartanoon, jonne myöskin kirkonkylästä karkoitetut saapuivat. + +Kauan ei kulunut, ennenkuin venäläiset joutuivat umpisaarroksiin. + +-- Höyhentäkää, minkä jaksatte, -- huusi Sandels luutnantti +Svebeliukselle osottaen kartanoon päin. -- Ei ainoakaan rysää saa +päästä pois. -- + +Svebelius vedätti tykit esiin ja aikoi ryhtyä ampumaan, mutta silloin +saapui sanantuoja ilmoittamaan, että Obuhow antautuu. Suomalaisten tuli +lakkautettiin heti. + +Kun Sandels antautumisen jälkeen astui siihen huoneeseen, missä +haavoittunut Obuhow oli, tapasi hän tämän pitkällään eräällä +sänkyrähjällä huolellisesti sotalippuihinsa kietoutuneena. Hän huomasi +kyllä venäläisen uhkamielisen katseen, mutta ollen jalo sekä ihmisenä +että sotilaana valtasi hänet jonkullainen kunnioituksen tunne +nähdessään tämän vastustajansa menettelyn. + +Venäläisten puolella saatiin pelastetuksi ainoastaan kaksi pienempää +kenttätykkiä ja neljä viisi miestä. Urhea Serbin, toinen Mogilevin +rykmentin kapteeneista, johti nämä kaikessa hiljaisuudessa pois +pälkähästä ennen Anttilan talon saartoa. Sen jälkeen tämä pieni joukkio +yhtyi kenraali Tutshkowiin, joka peräytyi Klingsporin armeijan tieltä. + +Kun suomalaiset taiston tauottua olivat taasen asettuneet rintamaan, +ratsasti brigaadin päällikkö pitkin rivejä ja kiitti miehiä. Kauvimmin +viipyi hän Fahlanderin joukon luona ilmaisten erityisen mielihyvänsä +varsinkin Sulkavan komppanialle. + +Hänen lähdettyään meni Valter Jernfält Kokon luo ja sanoi; + +-- Sinäkö se äsken pelastit minut surman suusta? -- + +-- En, luutnantti, -- vastasi Kokko, -- tuolla pelastaja on. Hän se +ensinnä vaaran huomasi ja ilmoitti sen meille. Ja kun teitä olivat +raastamaisillaan saaliikseen, niin hän se juuri kolhi sen miehen +maahan, joka teidän kurkkuunne pyrki käsiksi. -- + +Näin sanoen Kokko osotti korviaan myöten punottavaan Onniin, joka +kainostellen oli vetäytynyt Kokon selän taa. + +-- Niin se taisi ollakin, nythän tunnen sinut, -- virkkoi Valter +taputtaen Onnia olkapäähän. + +-- Sinähän muistaakseni houkuttelit ryssät ensi kerran Kokkolan torpan +luona aidan takaa esiin ja menetit mylläkässä lakkisi? -- + +-- Minähän se, -- vastasi Onni matalalla äänellä. + +-- Ensimmäinen opinnäytteesi on onnistunut odottamattoman hyvin. +Sinusta tulee aikaa myöten parhaita sotilaitamme, kunhan vain jatkat +samaan tapaan. -- + +Luutnantin lähdettyä pois heitti Onni lähinnä seisoviin katseen, josta +voi lukea: näittekö nyt mihin poika kelpaa. Uskaltakaapas sanoa vielä +pojaksi. + + + + +5. + + +Hammasta purren ja kiroillen mittaili urhea kapteeni Malm aamulla +aikaisin toukokuun 10 päivänä kiivain askelin Iisalmen kirkon edustaa. +Hän oli joukkoineen seisonut aseissa koko yön hautausmaalle +piiloutuneena odotellen niitä venäläisiä, jotka huhun mukaan aikoivat +hyökätä mainittuun paikkaan, missä vihollisella oli useampia +varastomakasiineja. + +Tietämättä siitä, että kenraali Klercker, ylikomentaja Oulussa, oli +lähettänyt majuri Bosinin hävittämään Juuassa venäläisten varastoja, +oli Sandels jo käskenyt Piipossa olevan Grotenfeltin lähettämään 50 +miestä ja yhden upseerin anastamaan makasiineja Iisalmessa. Tämän sai +tehdäkseen luutnantti Clementeoff. Myöhemmin tuli käsky Klingsporilta, +että Sandels antaisi 150 miehen mennä viime mainittuun paikkaan ja, jos +mahdollista, myöskin Kuopioon ottamaan kiinni venäläiset kuormastot ja +hävittämään makasiinit. Tämän tehtävän uskoi Sandels urhealle Malmille, +joka 80 länsipohjalaisen ja 20 savolaisen kanssa läksi matkalle. + +Kun Malm täten saavutti muut joukot Iisalmessa, katsoi hän itsensä +kyllin vahvaksi uskaltaakseen käydä ahdistelevan vihollisen kimppuun. + +Mutta juuri hänen kiroillessaan, niin kuin edellä mainittiin, ja +tömistäessään maata lämpimikseen, kun näet yöllä oli ollut tavallisen +kolakka, tulee eräs talonpoika aika hamppua tieltä esiin ja pyytää +saada puhutella suomalaista päällikköä. + +-- Mikä hätänä? -- kysäsi Malm, josta oli mieleen tämä +yksitoikkoisuuden keskeytys. + +-- Vihollinen on kaikessa rauhassa majaillut tänä yönä Taipaleen +kylässä. -- + +-- Valehtelet! -- kiljasi kapteeni Malm. + +-- En, en valehtele. Totta kai sen tiennen, kun olen samasta +kylästä. -- + +-- Paljoko vihollisen väkeä on? -- + +-- Eipä paljo päälle puolentoista sadan. -- + +Kapteeni Malmilla oli heti valmiina urhea päätös. Se oli omiaan tuolle +urhealle sotilaalle. Hän lähetti heti paikalla sanan luutnantti +Burmanille, joka puolen joukon kanssa oli piiloutunut erään +metsätöyrään taa kirkon eteläpuolella, että tämä kiiruimman kautta +rientäisi takasin. + +-- Luutnantti, -- huudahti hän Burmanille tämän tultua takasin, -- nyt +voimme näpistää hengiltä jok'ainoan ryssän näillä tienoin! -- + +-- Mutta minähän en näe yhtään, -- ihmetteli Burman ympärilleen +katsoen. + +Kapteeni Malm teki nyt selkoa Taipaleen miehen kertomuksesta. + +-- Jos siihen voisi luottaa, -- arveli luutnantti uskomattomana. + +-- Epäilettekö sitte? -- + +-- Kyllä, totta puhuen, minua epäilyttää. -- + +-- No, kutsukaa mies tänne uudelleen, niin saamme nähdä, puhuuko hän +ristiin. -- + +Pitkän etsimisen perästä palasi luutnantti Burman tyhjin toimin. +Talonpoika oli aikoja sitte laputtanut tiehensä. Hän sanoi lopuksi: + +-- Aavistukseni pitää sittenkin paikkansa. Mies on laskenut pitkän +valheen. -- + +Mitään vastaamatta kapteeni Malm kulki kiivaasti edestakasin. Viimein +hän äkkiä pysähtyen Burmanin eteen sanoi: + +-- Luulen kuitenkin, että mies on puhunut täyttä totta ja sen tähden +olen päättänyt ottaa asiasta lähempää selkoa. -- + +-- Kapteeni tekee mielensä mukaan, -- vastasi luutnantti, -- mutta +muistakaa, että olen teitä varoittanut. -- + +Välittämättä luutnantin sanoista jatkoi kapteeni Malm: + +-- Meidän täytyy välttämättömästi saada nuo 150 ryssää käsiimme. Muuten +ehkäiseisivät ne hyökkäyksemme Kuopioon. -- + +Tunnin perästä tämän jälkeen läksi Malmin joukko rientomarssissa +Taipaletta kohden. Kulku ei kuitenkaan käynyt maantietä myöten, koska +vihollinen tämän kautta olisi saanut liian aikaiseen tiedon heidän +lähenemisestään. Kapteeni Malm teki siis puolentoista peninkulman +pituisen kierroksen Kilpijärvelle päin. + +Saavuttuaan Taipaleeseen tapasi hän täällä erään pitkänpuoleisen, +siististi puetun miehen, joka kertoi, että venäläiset olivat tunti +sitte lähteneet kylästä matkoihinsa. + +Malm hämmästyi. Mokoma rasittava matka oli siis mennyt puille +paljaille. Se suututti sanomattomasti. + +-- Nimenne, herrani? -- kysyi kapteeni epäluuloisesti + +-- Boisman. -- + +-- Ah, luultavasti sama maanmittari Boisman, joka yhdessä Keinäsen, +Erkki Ollikaisen, Risto Hokkasen ynnä muiden kansaa tappelitte joku +vuosi sitte Iisalmella? -- + +-- Niin juuri. Ja te olette kapteeni Malm. Haavani eivät tosin vielä +ole aivan terveet, mutta tahdon auttaa teitä vointini mukaan. -- + +-- Se hyvä. Tunnetteko seudun? -- + +-- Totta kai, koska olen jo pitemmän aikaa ollut, täällä +maanmittarina. -- + +-- Te voitte siis tehdä minulle kelpo palveluksen neuvoilla ja +tiedoilla. Ensiksi siis: näittekö, mihin päin vihollinen läksi? -- + +-- Iisalmelle. -- + +Kapteeni Malm hypähti. + +-- Tuli ja leimaus! -- kiljasi hän. -- Ja minä kun en jättänyt sinne +riittävästi väkeä! -- + +-- Tyyntykää, kapteeni. Tiedän hyvän keinon, jos vain sen +hyväksytte. -- + +-- Antaa tulla joutuin. -- + +-- Lähtekää heti paikalla ajamaan vihollista takaa. -- + +-- Mutta sehän on jo liian kaukana, -- + +-- Kyllä, kyllä, -- myönteli maanmittari, -- mutta... -- + +-- Mahdotonta on sitä enää saavuttaa. -- + +-- Eipä niinkään. Jos tottelette minun neuvoani, niin teidän pitää +lyödä vihollinen Kapakan torpan luona. -- + +-- No, mutta kukas osaa sinne metsän kautta? -- + +-- Minä lähden oppaaksi. -- + +-- Oivallista! -- huudahti kapteeni Malm ja puristi voimakkaasti +Boismanin kättä. -- Nyt ei kelpaa kuhnailla! --- + +Luutnantti Clementeoff sai heti käskyn lähteä matkalle muutamien Savon +jääkärien (näiden joukossa Kokko, Kärki ja Onni), sekä 50 Kajaanin +pataljoonan miehen kanssa maanmittari Boismanin opastamana. Pieni +joukko läksi samassa liikkeelle toverien raikkaiden hurrahoutojen +kaikuessa. + +Kun se oli kadonnut metsään, alkoi luutnantti Burman vähitellen lähetä +Iisalmen maantietä asettuakseen ryssille vastaan, jos Clementeoffin +olisi onnistunut saartaa ne. + + + + +6. + + +Kapakan torpassa asusti Pekka Harinen, Kustaa III:n Venäjän sodan +aikuinen sotavanhus. Nyt olivat ukko Harisen haivenet harmaassa, +jäykistyneet olivat käsivarret, niin ettei hän enää voinut liikkua niin +vapaasti kuin ennen. Tämän tähden täytyi hänen myöskin vaikka +vastenmielisesti pysyä kotona, kun saapui sanoma sodan syttymisestä. Se +kirveli tietysti kovin, mutta mikäs auttoi! Vaijeten ja mitään voimatta +täytyi ukko Harisen nähdä, miten Suomen pojat menivät maataan +puolustamaan. + +Ukon ainoa lohtu oli hänen poikansapoika Mikko. Tämä oli 20 vuoden +ikäinen ja hoiti torpan toimia kuin aika mies, niin että sekä hän että +Pekka Harinen tulivat toimeen hyvin. + +Mikko oli iloinen veitikka. Harvoin tämän maailman surut ja huolet +häntä painelivat. Mutta tämä iloisuus loppui äkkiä Mikon täyttäessä 19 +vuotta. Silloin nähtiin hänet käyskelevän yksinään, alla päin ja +pahoilla mielin. + +Pekka Harinen tuli alussa levottomaksi ravakan Mikkonsa tähden. Hän +luuli, että tämä varmaankin oli sairastunut, mutta päästyään sittemmin +selville taudin oikeasta laadusta, tyyntyi hän heti vaikkakin haikeasti +päivitellen pojanpoikaansa. + +Pari sataa kyynärää kauemma metsään päin oli laajalti muokattu paikka. +Keskellä tätä koheni hyvin rakennettu talonpoikaistalo, jonka omisti +tyly ja itara Antti Sormunen. Tällä oli Elsa-niminen tytär, vuotta +nuorempi Mikkoa. + +Lapsina olivat nämä yhdessä leikkineet. Vuosien vieriessä oli +lapsellinen rakkaus muuttunut lämpimämmäksi eikä kulunut kovin kauvaa, +kun he tunnustivat toisilleen sydämmensä hellimmät tunteet. + +Antin suostumusta avioliittoon Elsan kanssa oli paljoa vaikeampaa +saada, kuin mitä Mikko oli aavistanut. Rikas talonpoika oli näet jo +luvannut tyttärensä Maaningan Vennulle. Kun Mikko ilmoitti asiansa +Antille, ajoi tämä hänet muitta mutkitta ovesta ulos. + +-- Älä ole tietävinäsi mokomasta pohatasta mitään, -- neuvoi Pekka +Harinen, kun hän samana päivänä, jolloin tapaukset Taipaleessa +alkoivat kehittyä, puheli asiasta pojanpoikansa kanssa. -- Pahalla on +paha palkkanakin ja pane mieleesi, ettei Antti Sormusella ole puhdas +omatunto. Jumala yksin tietää, millä tavalla hän on rikkautensa +haalinut. Ja jos on totta, että isäin pahat teot seuraavat lapsia +kolmanteen ja neljänteen polveen, niin ei ole mikään onni naida hänen +tytärtään. Sen tahdon sulle... -- + +-- Riittää, riittää jo, -- keskeytti Mikko. Mitä se Elsaan kuuluu, jos +hänen isänsä on huonossa huudossa. Tyttö kärsii kyllä sitä +ajatellessaan, sen tiedän liiankin hyvin. -- + +Pekka Harinen oli ääneti hyvän aikaa. Viimein hän sanoi tutkivasti +katsoen pojanpoikaansa: + +-- Sinä siis pidät Elsasta? -- + +-- Kyllä, iso-isä. -- + +-- Todellako? -- + +-- Todella. -- + +-- Entä hän? Onko hänkin samaa mieltä sinua kohtaan? -- + +-- On. -- + +-- Hyvä! Pysykää lujina rakkaudessanne, te saavutatte viimein +tarkoituksenne. -- + +Mikko aikoi vastata, mutta samassa tulla huhkii Antti Sormusen renki +sydän kurkussa pirttiin. Hänen takanaan uikutti keski-ikäinen mies. + +-- Hukassa ollaan! Ne ovat täällä! -- kirkui renki hyvän matkan päästä. + +-- Kutka ne? -- kysyi Pekka Harinen pystyyn kavahtaen. -- Ryssätkö? -- + +-- Niin juuri. -- + +-- Totta vieköön, Maaningan Vennuhan se sieltä tulee, -- ihmetteli +Mikko tarkastaessaan linkuttavaa, joka tällä välin oli tullut lähemmä. + +-- Niin on, -- vastasi renki. -- Tiedäthän, että hän aikoo naida +talonpojan tyttären. Hän oli juuri tulossa sopimaan lopullisesti +kaupoista, kun vihollinen yllätti hänet tuolla tien taipeessa. Eräs +luoti osui vasempaan pohkeeseen, jonka tähden hän tarvitsee lepoa. -- + +Mikko kalpeni kuullessaan rengin puhuvan naimisista. Viimein sai hän +toki vaimennetuksi kuohuvaa mieltään niin paljon, että voi vastata: + +-- Tietäähän hän, missä Antti Sormusen talo on. Miksi hän ei mene +sinne? + +Selvään kuulosti ivaa näissä Mikon sanoissa, jotka hän lausui niin +kovasti, että lähellä oleva Vennu ne kuuli. + +-- Olisin mennytkin, ellei vihollinen olisi vallannut koko metsää, -- +virkkoi Maaningan mies, -- Mutta nyt... -- + +Samassa renki älähti: + +-- Kas tuolla rinteessä! Siellä ne pirut jo ovat! -- + +-- Pirttiin joutuin! -- huusi Pekka Harinen, + +-- Siellä on pari kelpo luodikkoa ja niillä... -- + +Samassa hän tuuppasi Maaningan Vennun ja rengin tupaan. Hän itse tuli +Mikon kanssa hiljaa perästä. + +-- Telki oveen, -- komensi Pekka Harinen. + +-- Sitten asetut sinä, Mikko, tuon ikkunan eteen ja minä tämän. Ja jos +sitte ryssän mieli tekee pistää nenänsä tänne, niin tiedät, mitä on +tehtävä. -- + +Mikko vastasi ainoastaan äänettömällä pään nyökkäyksellä. + +Venäläinen osasto kulki kolmessa joukossa. Kun ensimmäinen oli ehtinyt +Kapakan torpan edustalle, sanoi upseeri osottaen pirttiin päin: + +-- Asukkaat näyttävät olevan sieltä tipotiessään. -- + +-- Eipä niinkään, -- tokasi lähinnä seisova mies savupiippua osottaen, +-- sieltä nousee savua. -- + +-- Tosiaankin, -- säesti päällikkö. -- Sitte kai saamme oppaan +Iisalmelle. -- + +Samassa lähenivät venäläiset torppaa. + +-- Saatana! -- murahti Pekka Harinen heittäen kovasti voivottelevaan +Maaningan Vennuun halveksivan katseen. -- Nyt se alkaa, Mikko. +Näytetään, että näissä pojissa on pontta enemmän kuin Antti Sormusen +rengissä ja tulevassa vävypojassa, senkin rahjuksissa. -- + +Pekka ja Mikko aikoivat juuri laukaista, mutta samassa pamahti metsästä +pari laukausta. Kolme venäläistä kaatui ja muut alkoivat juosta kuin +päättömät kanat, vaikka päällikkö pani parastaan saadakseen heitä +pysymään järjestyksessä. + +Syynä venäläisten häiriöön oli laukaus metsästä ja kaatuneet toverit +sekä luutnantti Clementeoffin nopsa pistinhyökkäys. + +Clementeoff oli näet ajoissa ehtinyt perille tehdäkseen jyrkän lopun +venäläisten aikeista. + +Kun Pekka Harinen näki suomalaisten hyökkäävän esiin, irroitti hän +nopsasti teljen ovelta, putkasi sen auki ja törmäisi ulos huutaen: + +-- Hurraa! Meikäläiset ovat täällä! Kuolema ryssille! -- + +Äkkinäisen hyökkäyksen johdosta venäläiset hätääntyneinä syöksyivät +suin päin metsään. Päällikkö latmisti ensimmäisenä. + +Melkein samaan rymäkkään ehti luutnantti Burmankin. Nähtyään +venäläisten pakenevan hän huudahti: + +-- Lempo jos pääsevät karkuun! Silloin varmaankin saavat tietää, että +Kuopiossa on varusasema! -- + +Mikko astuu samassa esiin ja sanoo: + +-- Herra! Ei ainoatakaan ryssää tarvitse päästää pakoon. Metsän läpi +vie kaksi tietä. Miehittäkää niiden kummatkin päät ja... -- + +-- Hyv' on poika! -- keskeytti luutnantti. -- Jos viet meidät sinne, +niin teet suuren palveluksen. -- + +Kohta tämän jälkeen oli Burman muodostanut jääkäriketjun metsään eikä +ehtinyt kulkea kau'aa, kun jok'ainoa tiehensä hiipivä venäläinen oli +estetty etenemästä. Ainoastaan kuuden miehen onnistui päästä ketjun +läpi, mutta näidenkään vapaus ei tullut pitkä-ikäiseksi, sillä jo +seuraavana päivänä ammuttiin heistä kaksi ja neljä muuta vangittiin. + + * * * * * + +Metsään muodostetussa ketjussa olivat ystävämme Kokko, Kärki ja Onni +aivan lähellä toisiaan. Mikäli tilaisuus salli hauskuttelivat he +itseään puhellen ja nauraen. + +-- Saa sanoa, että ryssä on joutunut suorastaan satimeen, -- virkkoi +Kokko. + +-- Ihan ja siitä on kiittäminen maanmittaria, -- säesti Kärki. + +Onni, joka hänkin tahtoi saada äänensä kuuluviin, sanoi: + +-- Taitaa se olla reima mies se maanmittari, minkä minä olen hänestä +kuullut kerrottavan. -- + +-- Ahah, tuolla ryömii eräs pitkätakki, -- kuiskasi Kokko kyyristyen +erään pensaan taa. + +Muut seurasivat esimerkkiä ja kun venäläinen oli aivan heidän +kohdallaan, kavahti Kärki pystyyn. + +-- Antaudu, -- kiljasi hän karskisti ja kohotti kiväärin poskelleen. + +Venäläinen, joka alussa ei huomannut toisia suomalaisia, tahtoi koettaa +onneaan ja livistää tiehensä, mutta samassa kohahtivat Kokko ja Onnikin +jaloilleen. + +Kun moskovalainen huomasi kaiken vastustuksen turhaksi, antautui hän +ruikuttaen, että henki säästettäisiin. + +Melkein samalla tavoin kävi muidenkin venäläisten vangitseminen. +Clementeoff ei kadottanut ainoatakaan miestä eikä myöskään Burman. + +Sillä aikaa kun kolme ystäväämme olivat riisumassa venäläisten aseita, +kuului selviä valitushuutoja lähistöltä ja ennen pitkää saivatkin he +nähdä erään nuoren, kauniin tytön, joka itkien turvasi erästä +keski-ikäistä miestä, joka tuskin voi askeltakaan ottaa päästämättä +parahdusta. + +Toiselta taholta lähenivät Pekka Harinen ja Mikko, kummallakin aseena +luodikkonsa. + +Kun viime mainittu huomasi nuoren tytön ja tämän seuralaisen, riensi +hän näiden luo. + +-- Herra varjele, ethän vain ole haavoittunut, Elsa? -- hätäili hän +ollen olevinaan huomaamatta Antti Sormusta. + +-- En ole, mutta isä, -- vastasi nuori tyttö nyyhkyttäen. + +-- Missä haava? -- + +-- Tässä, tässä! Oi, miten kirvelee! Tuntuu kuin tulessa olisi, +vaikeroi Antti Sormunen näyttäen vasempaa olkapäätään. + +-- Käy tähän pitkällesi, -- kehoitti Kokko, joka samassa tuli paikalle +ja osotti erästä mätästä. -- On minussa vähän välskärin vikaa, +veikkoseni. Ahaa, sin'oot saanut luodin olkapaähäsi. Sitte ei tule +mitään, minä en saa sitä pois. Mutta miten se sinne osui? -- + +Kovasti nyyhkien kertoi Elsa, että venäläiset olivat äkkiarvaamatta +karanneet heidän päälleen. Ja kun vastustaminen oli hyödytöntä olivat +he päättäneet paeta. Tällä matkalla oli vihollinen kuitenkin saanut +heidät näkyviinsä ja ampunut muutamia laukauksia. Kaikki luodit olivat +menneet ohi paitsi yhtä. Ja se puuttui ukko Antin olkapäähän. + +-- Missä on talosi? -- kysäsi äkkiä Kokko. + +Antti Sormunen oli mennyt tainnoksiin eikä voinut vastata. Sen sijaan +sanoi Elsa: + +-- Vähän matkaa tästä tuolla metsässä. -- + +-- Oliko ryssiä miten paljon? -- + +-- En minä niitä ehtinyt lukea, mutta mikäli voin nähdä, viidenkymmenen +paikoille. -- + +-- Tuhat tulimaista, -- kivahti Kokko, -- joutuin, Onni, juoksemaan +luutnantti Burmanin luo. Vihollinen ei saa päästä ehein nahoin! -- + +Onni katosi heti. Seuraus hänen ilmiannostaan oli se, että venäläiset +saarrettiin Antti Sormusen pirttiin, jonka he olivat miehittäneet. + +Etteivät Burmanin miehet olisi joutuneet ilmeisen tulen alle +marssiessaan avoimen kedon poikki, joka ympäröi pirttiä, lähetti +luutnantti erään venäläisen vangin toveriensa luo. Tämä kertoi näille, +että koko toinen venäläinen joukko oli riisunut aseensa. + +Tämä vaikutti. Ja kun luutnantti Burman antaakseen vielä vahvistusta +tämän lähetin sanoille, antoi hyvällaisesti tulta ja luotia metsän +rinteestä, marssi 40 tervettä sotamiestä päällikköineen Antti Sormusen +pirtistä ulos ja antautui vangiksi. + +Tämän tapahtuessa oli Pekka Harisella ja Mikolla vähän syrjempänä +pitkä ja vilkas keskustelu. Ja kun tämä oli lopussa, meni vanhus +pojanpoikansa kanssa suoraan luutnantti Burmanin luo ja puhutteli häntä +näin: + +-- Herra, minä olen jo vanha mies enkä jaksa enää liikkua sotajoukon +mukana. Oli kumminkin aika, jolloin minä olin yhtä rohkea ja nopsa kuin +teidänkin poikanne näkyivät tänään olleen ja silloin oli ottelu +vihollisen kanssa kuin huvia. Tämä poika tässä on pojanpoikani. Hänellä +on Jumalan kiitos sama sisu kuin minullakin ja sen tähden tahtoisin +pyytää, että hän saisi seurata teitä vaikkapa vain oppaanakin aluksi. +Parempaa seudun tuntijaa ei näillä tienoin ole. -- + +Burman mittaili muutaman hetken silmillään Mikon kookasta vartta ja ne +kirkastuivat sikäli, mikäli hän tarkasteli ukon pojanpoikaa. + +-- Saat lähteä mukaan, -- sanoi hän viimein. -- Oletko heti valmis +lähtöön? -- + +-- Olen, vastasi Mikko iloisesti ja syleili iso-isäänsä. Sitte riensi +hän Elsan luo, joka oli polvillaan vielä tainnoksissa olevan isänsä +ääressä. Hän ilmoitti lemmitylleen päätöksensä ruveta sotamieheksi ja +tällä tavoin ansaita Antti Sormusen suostumuksen. + +Raukea hymy kaunisti nuoren tytön huulia, kun tämä ojensi kätensä +Mikolle ja sanoi: + +-- Mene vain, Mikko! Sinä tiedät, että voit luottaa uskollisuuteeni. +Mutta tuletko isää enää näkemään, se on tietämätöntä. -- + +-- Toivotaan parasta. Jää hyvästi, rakkahin Elsa! -- + +-- Hyvästi! Jumala kanssasi! -- + +Suutelo vielä ja Pekka Harisen reipas pojanpoika oli poissa. + + + + +7. + + +Elämä Niemessä Valter Jernfältin lähdön jälkeisinä päivinä oli ikävää +ja yksitoikkoista, kuten tavallista rakkaan ystävän lähdettyä joko +ainaiseksi tai epämääräiseksi ajaksi. + +Patrik Jernfält oli sietämättömän äreä ja pitkät ajat voi hän kävellen +edestakaisin työhuoneessaan höpistä itsekseen minkä mitäkin. + +Eräänä päivänä ilmaisi hän Amalialle, että hän suoraan sanoen oli +suutuksissaan siitä, että Valter oli pakoitettu jättämään hänet +entiseen kolkkoon elämään. + +-- Mutta olenhan minä ja Olga sinulla, -- sanoi Amalia hyväillen ukon +poskia. + +-- Onhan tuo sitäkin, lapseni, mutta toista on kuulla puhuttavan +tykkien jyskeestä ja miekkojen kalskeesta; silmiensä edessä näkee +kirottujen pitkätakkien juoksevan kuin... -- + +-- No, no, setäkulta, -- keskeytti kaunis kasakkatyttö, joka oli +hiipinyt majurin selän taa ja pannut sormensa tämän huulille, -- +elämmehän me kaikessa rauhassa täällä Niemessä. -- + +Majuri höpisi taas pitkän läksyn itsekseen ja väistyi. Olga Pavluka +tiesi aina keinon, miten riistää aseet tuolta vanhalta sankarilta. + +Niin iloinen kuin Olga mieleltään olikin siitä, että hänen lempensä oli +löytänyt vastarakkautta, ei hän kuitenkaan voinut olla entisellään. +Majuri Patrik näki usein tämän muutoksen hänessä ja oli monet kerrat +päättänyt kysyä Olgalta, miksi tämä luutnantin lähdettyä oli käynyt +niin vähäpuheiseksi, mutta hän ei koskaan tullut sitä tehneeksi. Tuntui +kuin hänkin viime aikoina olisi tullut tuppisuiseksi. + +Myöskin Amaliaa kohtaan näytti Olga peräti muuttuneelta. Pitkät ajat +voi hän istua toimettomana, hän, jonka tapana muuten oli aina jotain +askaroida. + +-- Omituinen muutos, -- ajatteli Amalia. -- Ahaa, nytpä arvaan! Siitä +pitää puhella isän kanssa. + +Entiseen tapaan kului taasen muutamia päiviä. Olga pysyi entisellään, +yhä vain haaveksivana. Toisinaan sädehti hänen kauneista silmistään +jotain, joka paljon muistutti etelän hehkua, etelän taivoa ja kuta +kauemmin majuri sitä katseli, sen varmemmaksi tuli hän siinä +johtopäätöksessä, että tyttö oli rakastunut. + +Eräänä päivänä päätti hän ottaa kauniin kasakkatytön perinpohjaisen +tutkimuksen alaiseksi. Hän sanoi sen vuoksi tavattuaan Olgan yksinään: + +-- Mistä se tulee, tyttöseni, että sinä viime aikoina olet tullut niin +kummalliseksi? -- + +-- Minäkö, -- tapaili Olga hämillään. -- Minä kummalliseksi, en toki. +Setä on varmaankin erehtynyt? -- + +-- En ole. Sinä et ole sama pirteä ja iloinen tyttö kuin ennen. -- + +-- Mutta minä vakuutan sedälle, että minä... minä... -- + +-- No, no, Olga, puhu nyt totta. Tiedäthän, että sinulla minussa on isä +ja että... -- + +Majuri keskeytti ajatuksensa, kun samassa kuului pihalta nelistävän +hevosen kavion kopsetta. + +Muutamia minuutteja tämän jälkeen seisoi eräs ratsumies yltä alta +pölyssä hänen edessään ja antoi hänelle kirjeen. Majuri aukasi sen ja +huudahti tuskin ehdittyään heittää siihen silmäystäkään: + +-- Se on Valterilta! -- + +Samassa tuli Amaliakin huoneeseen. Hänen tulonsa oli Olgasta varsin +tervetullut, sillä sen kautta haihtui majurin huomio hänestä itsestään +ja että tämä huomio oli nuorelle tytölle tavattoman rasittava, sen näki +kyllä hänen kasvojensa ilmeestä. + +-- Jahah, -- virkkoi majuri tarkastellen kirjettä joka puolelta, -- +onpa se poika viimeinkin joutanut kirjoittamaan. Ja hän on jo +Iisalmella. Olipa se hyppy! Tahdotteko, tytöt, kuulla, mitä hän +kirjoittaa? + +Olga oli kääntynyt ikkunaan päin, niin ettei majuri voinut nähdä hänen +kasvojaan, jotka sävähtivät punasiksi, kun majuri oli tehnyt tuon +viattoman kysymyksen. + +-- Tahdomme, -- vastasivat tytöt yhteen ääneen. Olgan vastaus oli +kuitenkin tuskin kuultava. + +Majuri Jernfält käänteli kirjettä puoleen ja toiseen, luki sitä ääneti +paikka paikoin ja taas käänteli sormiensa välissä. Viimein sanoi hän +hieman hymyssä suin: + +-- Valter tervehtii teitä kumpaakin. -- + +Olga ei vastannut mitään. Hän istui yhä vain ikkunaan päin. Amalia sitä +vastoin virkkoi: + +-- Lukekaa nyt, isä, mitä Valter serkku kirjoittaa, sitä olisi hauska +kuulla, sillä... -- + +-- ... se uteliaisuus on niin suuri, -- keskeytti majuri hymyillen. -- +Niin, niin, kyllä se ottaa omansa! Olkaa nyt tarkkaavaisia, niin saatte +kuulla. -- + +Monien rykimisten ja röhkimisten perästä alotti majuri: + + Iisalmella lokakuun alussa 1808. + + Paras Setä! + + Sydämmellinen kiitos siitä huolenpidosta, jota sain Niemessä. + Sen ansioksi on luettava, että kohta sen jälkeen sain olla + mukana Pulkkilan taistelussa. Joskin pakkanen paukkui, oli + kuumaa kuitenkin, kuten sedällä on tapana sanoa, mutta kelpo + sotamiestemme rohkeuden kautta, jota jokainen suomalainen osottaa + ratkaisevalla hetkellä, lyötiin vihollisjoukko perinpohjin ja + koko osasto otettiin vangiksi. Sitte suunnattiin kulku etelään + päin ja kelpo kapteenimme Malm on nyt entistään oivallisemmin + osottanut, mihin hän kykenee, kun näet Iisalmella kaapattiin + venäläinen joukko, kokonaista 150 miestä, ilman että hän itse + menetti ainoatakaan miestä. Ja nyt kirjotan tässä Kuopion + valloittamisesta, Uskokaa pois, setä, että siinä sitä + myllästettiin. Kun olimme tuon äsken mainitsemani onnistuneen + kahakan jälkeen vielä Iisalmella, saapui tänne postimestari + Sjöberg Kuopiosta. Hänen käytöksensä näytti kovin epäilyttävältä, + jonka tähden hänet pidätettiin ja muutamia luotettavia talonpoikia + lähetettiin ottamaan selkoa vihollisen hankkeista Kuopiossa. + + On todellakin ilo nähdä, millä uhrautuvaisuudella maaseutuväestö + ottaa osaa maan puolustukseen. Sillä kun saavuimme Pöljän kylään, + joka on noin puolitoista peninkulmaa mainitusta kaupungista, oli + siellä meitä vastassa lähemmä satakunta rahvaan miestä, jotka + paloivat halusta saada auttaa meitä kaupungin valloittamisessa, + mikäli siihen kykenivät. Useammilta tahoilta saimme auliisti + tukea, muun muassa eräältä Hellgren-nimiseltä koulumestarilta, + joka kaikilla mahdollisilla tavoilla osoitti lämmintä + isänmaanrakkauttaan. + + Ja vaikka kapteeni Malm vakoilijoiden kautta sai tietää, että + kaupunki oli lujasti miehitetty, niin uskalsi hän kuitenkin + rynnätä mukanamme, rohkea kun oli. Kolmessa osassa hyökkäsimme + kaupunkiin. Minä olin siinä, jota kapteeni johti. + + Hurrahuudoilla rynnistimme päälle ja saattepa uskoa, että se + kävi riuskoilta pojiltamme kuin leikkiä lyöden. Savolaiset olivat + tapansa mukaan etunenässä tietä raivaamassa. Lyhyen vastustuksen + perästä ajettiin venäläisten etuvahdit kaupunkiin. Me rynnistimme + ihan kintereillä ja paiskelimme pakenevia nurinniskoin pitkin + katuja. + + Oo, miten hupaista oli nähdä pitkätakkien juoksevan. Ja sitä he + tekivätkin henkensä kaupalla. -- + +-- Saakeli soikoon! -- huudahti majuri, joka ei voinut enää pidättää +itseään. Ja täällä saan minä istua raukkana rahjuksena, jolla ei ole +virkaa pennin edestä. Vähemmästäkin voi raivostua mielettömäksi! -- + +-- No, no, isä, -- virkkoi Amalia hymyilen innostuneelle vanhukselle, +-- lukekaa vain etemmä, me olemme uteliaita. -- + +Ja majuri jatkoi: + + Parhaassa mellakassa joutui luutnantti Tavastjerna pahaan + ahdinkoon torilla. Hän oli näet ottanut jo muutamia vangiksi, + mutta ennen pitkää huomasi olevansa vihollisparven ympäröimänä, + joka puolestaan uhkasi häntä joko kuolemalla tai vankeudella. + Mutta nyt on asianlaita semmoinen, ettei luutnantti enemmän kuin + Länsi-Pohjan ja Savon pojatkaan ole kuunapäivänä tienneet pelosta + mitään. Niinpä nytkin kävi. + + Joukko sulkeutui kiinnemmä yhteen ja venäläisten tuuma tehtiin + tyhjäksi verrattain vähällä vaivalla. Mutta vihollisen puoli + tiheni myötäänsä ja Tavastjerna olisi viimein ollut auttamattoman + surman suussa, ellei luutnantti Clementeoff juuri samassa olisi + ehtinyt paikalle ja rajulla pistinhyökkäyksellä pelastanut + toverinsa. + + Itse olin pari kertaa vaarassa joutua vangiksi ja kerran jäämässä + kasakkaparven jalkoihin, mutta onni oli mukanani ja niin pääsin + pälkähästä saamatta edes naarmuakaan. + + Kun Kuopio oli jo melkein meidän käsissämme, tapahtui jotain, + joka ilmaisi, mitä jäntevyys, päättäväisyys ja ripeys liikkeissä + saavat aikaan + + Taistelun lopulla oli näet eräs osasto venäläisiä grenadieria + sulkeutunut torin varrella olevaan kansliataloon. Tämän + anastaminen olisi kyllä käynyt päinsä, mutta ei ilman mieshukkaa. + Kapteeni Malm lähetti sen tähden sanan venäläisille, että jos he + mielisivät antautua, heidät armahdettaisiin. + + Tähän vastasivat grenadierit ainoastaan ampumalla. Tämän johdosta + juolahti Burmanin mieleen käyttää jotakuta vankia välittäjänä. + Tämä onnistuikin paremmin ja venäläiset pyysivät saada puhutella + sitä upseeria, joka oli lähettänyt välittäjän. + + Luutnantti Burman läksi tämän johdosta kansliataloa kohden, mutta + hän sai kavalan vastaanoton, luotia yhteislaukauksesta. Hän + vimmastui moisesta hurjasta hankkeesta siihen määrin, että juoksi + rappuja ylös, ampui toisella pistoolillaan keskelle venäläisiä ja + alkoi mitä ankarimmin puhutella heitä venäjäksi. + + Tämä vaikutti. Haavoittumattomat grenadierit laskivat aseensa + ja neljätuntisen taistelun perästä oli Kuopio täydellisesti + käsissämme. + + Se mikä eniten vaikutti tämän yrityksen onnistumiseen, oli se, + että venäläisten päällikkö, luutnantti Pavlenki oli edellisenä + iltana lähtenyt partioretkelle Toivolaan päin. Kun hän sitte + aamulla tuli takasin, oli hän vähällä joutua vangiksi, mutta + onnistui kuitenkin livistämään tiehensä. + + Tämän hankkeen perästä tuli eversti Sandels itsekin Kuopioon koko + brigaadin kanssa. Ja sinä aikana, kun hän on ollut täällä, on + tehty monta urotyötä sekä maalla että vesillä. Retki Varkauteen + on myöskin yksi merkillisimpiä tapauksia, sillä silloin saimme + haltuumme suuren joukon kaikellaista sotatarvetta. + + Harvoin ja tuskinpa koskaan olen nähnyt semmoista iloa kuin sen, + mikä nousi, kun seudun asukkaat näkivät ruotsalais-suomalaisen + joukon saapuvan jälleen heidän tienoilleen. Kauan olivatkin + he vihollisen sorrantaa saaneet kärsiä, jotka tapansa mukaan + kaikkialla harjoittivat suurta julmuutta. Eivät edes lapset + säästyneet pahoinpitelyltä. Siitä mitä itse olen lähemmin nähnyt, + käy selville se kumoamaton totuus, etteivät ne kasakat ole + julmimpia, vaan jääkärit. Joroisissa näin omin silmin, miten + kaksi Donin kasakkaa oman henkensä kaupalla vapauttivat erään + suomalaisen naisen ja tämän kaksi pientä lasta hurjien jääkärien + käsistä, jotka väkivallalla tahtoivat anastaa naisen ja surmata + lapset. Minulla oli kymmenen savolaista mukanani. Kiertelemällä + oikoteitä onnistui minun päästä venäläisten kimppuun. Kaikki + viisi vangittiin. Kasakkoja kohdeltiin lempeästi, mutta jääkärit + armotta ammuttiin. En voinut estää savolaisiani panemasta toimeen + ansaittua kostoa heittiöille. + + Vihollinen sai myötäänsä apua ja niin voi se vähitellen tehdä + hyökkäyksen toisensa perästä asemaamme vastaan. Eversti Sandels + huomasi vihdoin, ettei ollut muuta tehtävissä kuin jättää Kuopio + ja vetäytyä pois Toivolaan. Se päivä, jona me peräydyimme + asukkaista autiosta Kuopiosta, oli surun päivä, mutta voiton + toivo, jota vielä vahvisti kapteeni Malmin menestysrikas retki + Laatokalle päin, missä hän uhkasi itse venäläisten kaupunkia + Sortavalaa, ei kuitenkaan vielä jättänyt meitä. Vielä kerran + toivoivat suomalaiset voivansa ajaa vihollisen maastaan ja + uudelleen asettua niiden kotien herroiksi, jotka heidän + toistamiseen nyt täytyi jättää. + + Toivolassa oli asemaa hyvin helppo puolustaa, mutta kova onni + oli alkanut seurata meitä. Huolimatta ankarimmasta valppaudesta, + huolimatta todellisista urotöistä ja useista vihollista vastaan + tehdyistä retkistä, katsoi brigaadin päällikkö olevansa kuitenkin + pakoitettu lähtemään lopulta tästäkin vahvasta ja edullisesta + asemasta. + + Suru sydämmessä jätimme Toivolon. Näin useiden arpipäiden + uroiden itkevän harmista ja kuulin monta karkeaa sanaa nuorempien + huulilta. + + Nyt olemme varustanut aseman Iisalmelle ja tämä lienee vieläkin + edullisempi Toivolaa, koska vihollisen on paljoa hankalampi + päästä tänne kuin sinne. + + Kenraali Tutshkow vanhempi on nyt saanut venäläisen joukon + päällikkyyden. Ja niitä on kappaleen 10:ttä tuhatta miestä, jota + vastoin Sandelsin joukossa, viidennessä brigaadissa, on vähän + päälle 1,200 miehen. Meidän on siis tapeltava melkoista ylivoimaa + vastaan, mutta tästä huolimatta toivomme voivamme pidättää + vihollista siksi, kunnes ehkä saamme apuväkeä. + + Savon jääkäreissä on kolme sotilasta, jotka eniten ovat itseään + kunnostaneet, nim. Kokko, Kärki ja eräs Onni-niminen 17-vuotias + poika Lehtoniemen kärestä. Kaikki nämä kuuluvat Sulkavan + komppaniaan, joka on paras koko jääkärirykmentissä. Monet kerrat + olen nähnyt heidän osottavan sekä urhoutta että kestävyyttä ja + ollapa meillä edes kymmentuhantinen semmoisia poikia, niin eipä + ennättäisi kovinkaan monta viikkoa kulua, ennenkuin venäläinen + olisi omien rajojensa takana. Mitä jäntevyys ja miehuus saavat + aikaan, sen on Malm selvästi näyttänyt. Ja jos hän olisi saanut + tarpeeksi tukea, ei olisi itse Dolgorukikaan, joka 2,000 miehellä + hyökkäsi Sortavalaan, saanut häntä peräytymään. + + Varsinaisena syynä peräytymiseen Kuopiosta ei ollut vihollisen + ylivoima, jolle suomalainen miehuus lukemattomat kerrat on + pitänyt puolensa, vaan juuri se seikka, että vääpeli Brunow, joka + on ollut Karjalassa vakoilemassa vihollisen liikkeitä, laittoi + sanan, että tuhannen miehen suuruinen vihollisparvi riensi + pikamarssissa Nilsiään päin. Sandels oivalsi, että tämän liikkeen + tarkoitus oli niin ajoissa kuin mahdollista miehittää Iisalmi ja + siten katkaista hänen peräytymisretkensä pohjoiseen. + + Tämän tähden joudutti brigaadin päällikkö melkein salaa lähtöä + Toivolasta. Kun venäläiset tulivat tänne, tapasivat he ainoastaan + tyhjän leiripaikan ja muutamia päiviä sitte kuulin kerrottavan, + että he tämän nähtyään olivat ensin nolostuneet ja sitte niin + vimmastuneet, että unohtivat takaa-ajonkin vähäksi aikaa. Ja kun + viimein ryhtyivät siihen, oli se jo myöhäistä. + + Täällä olemme nyt kokoontuneina Iisalmen kirkolle odottamassa + monta vertaa mieslukuisemman vihollisen hyökkäystä, jota ei kovin + kauan enää tarvinnekaan odotella. Hyvä henki vallitsee toki + koko brigaadissa ja jokaisella on se hiljainen lohdutus, että + Sandels on tekevä kaikki ottaakseen arvokkaalla tavalla vastaan + Tutskowin, joka kopeasti jo on kehuskellut, että viimeinkin on + saanut meidät satimeen. + + Joka päivä tulee riveihimme suurempia ja pienempiä miesparvia + ja vähästäkin avusta, jonka näin saamme, kasvaa miehuutemme + myötäänsä. + + Parasta on kuitenkin se, että brigaadin päällikkö itse on niin + lohdullinen. Voi melkein sanoa, että hän on joka paikassa + saapuvilla. Teoin ja neuvoin auttaa hän aina tarvitsevaa. + Hänen ystävällisyytensä yhtä paljon kuin järkähtämätön + oikeamielisyytensäkin ovat tehneet hänet siinä määrin sotamiesten + rakastamaksi, että se on aivan tavatonta. Lopuksi tahdon mainita + yhden tärkeimmistä syistä siihen, miksi suomalainen soturi niin + iloisella luottamuksella lähtee taistelun pyörteisiin Sandelsin + johdolla ja melkein aina voittaa. Miehet näet luulevat, että + päällikkö on liitossa onnen kanssa. Ja seuraus tästä on se, että + sotilas ilomielin häntä seuraa. Tämmöinen henki sotajoukossa + tekee sen melkein voittamattomaksi. Malmin loistava retki + Laatokalle on myöskin lisännyt tätä miehuutta ja luottamusta. + + Nyt täytyy minun lopettaa tällä kertaa, koska minä ja Tavastjerna + lähdemme vakoilemaan Maaninkaan päin. Lähetän sedän viehättäville + tytöille paljon sydämmellisiä tervehdyksiä ja toivon, ettei + rauha koskaan rikkoutuisi kauniissa Niemessä. + + Sedän uskollinen + Valter Jernfält. -- + +-- Siis ei mitään erityistä tervehdystä minulle, -- ajatteli Olga, kun +vanhus oli lopettanut lukemisen. -- Niin, mutta jos oikein asiata +ajattelen, oli kuitenkin hyvä, ettei hän minulle erityisesti +tervehdystä lähettänyt. Hän arvaa asianlaidan ja siitä tahdon häntä +sydämmellisesti kiittää, kun hän palaa takasin. -- + +Tämän ajatuksen perästä nuoren tytön povesta kohahti kepeä huokaus. + +-- Palaakohan Valter Jernfält enää koskaan? -- + + + + +8. + + +Oli eräs sateinen ja tuulinen ilta syyskuun lopulla 1808. Junnon ja +Launilan kylien väliin, jotka ovat Siikajoen varrella, oli eräs pieni +kasakkajoukko leiriytynyt aivan virran partaalle. Sekä ihmiset että +eläimet olivat perin uupuneet pitkästä ja rasittavasta marssista Suomen +joukon anastamien seutujen halki. Päällikkö oli saanut käskyn +liittäytyä Kulnewin joukkoihin, mistä hyvänsä nämä sitte tapaisikin. +Mutta kun hän ei tuntenut paikkaa eikä mitään opastakaan voinut saada, +niin oli noiden aronpoikien perin tukalaa päästä etenemään. + +Öin päivin he olivat harhailleet ympäriinsä aina Hämeenlinnasta saakka. +Hapuilleet metsät halki, samoilleet suot ja rämeet ja sitäpaitsi +saaneet tapella osaksi kuleksivien partiojoukkojen, osaksi +maaseutu-väestön kanssa, joka käytti jokaista tilaisuutta +vahingoittaakseen maan vihollisia. + +Joukon lähtiessä Hämeenlinnasta oli siinä 120 miestä, mutta leirissä +ollessaan mainittujen kylien välillä oli se huventunut puoleen määrään. + +Kasakkaparvi oli lähtenyt suojelemaan erästä melkoista ruokavarastoa +sekä pienempää määrää aseita ja ampumatarpeita. + +Retki onnistui alussa hyvin, sillä sotnikka [100 miehen päällikkö] Elka +oli taitava ja tavattoman valpas päällikkö. Mutta lähellä Kärsämäen +kirkkoa, joka on kolme peninkulmaa etelään Piippolasta Pyhäjärven +varrella, hyökkäsi äkkiarvaamatta kuormaston kimppuun varhain eräänä +aamuna 50 kuulua Porin rykmentin sotamiestä. Näillä oli apuna satakunta +talonpoikaa. Syntyi vimmattu tappelu, joka päättyi siten, että +kuormasto joutui suomalaisten saaliiksi. + +Huomatessaan, että oli menettänyt puolet miehistään ja että toinenkin +puoli joutuisi saman kohtalon alaiseksi, jos hän jatkaisi taistelua, +antoi Elka peräytymiskäskyn. + +Kasakat pienillä, kestävillä ratsuillaan kipasivat pakopirteilleen +Kärsämäen kirkon länsipuolella oleviin saloihin ja heidän onnistui +eksyttää vihollisensa niin, etteivät nämä enää kyenneet heitä ajamaan +takaa. + +Marssi nykyiselle leiripaikalle oli ollut rasittavimpia, mitä Elka +koskaan oli tehnyt. Mutta hän ja hänen miehensä olivat kuitenkin liian +karaistuneita lakatakseen toivomasta onnellista loppua tuolle +seikkailurikkaalle retkelle. Lepoa tarvitsivat he kuitenkin, ja kun +Elka oli saanut varmasti tietää paikasta, missä hän nyt oli, että se +oli aivan autio puolustajista, niin katsoi hän sekä voivansa levätä +täällä pari päivää että myöskin käydä lähikylissä haalimassa jotain +suuhun pantavaa. + +Paikka, minkä hän oli valinnut leirikseen, oli kaukana yleisestä +tiestä. Metsä ympäröi sitä kolmelta taholta, ja sitä paitsi joki tällä +kohdalla oli niin kapea ja matala, että sen yli voi päästä verrattain +vähin vaivoin, jos asianhaarat niin sattuisivat vaatimaan. + +Mainittuna iltana oli Elka tavallista synkempi. Melkein voimattomaksi +uupuneena oli hän äsken palannut partioretkeltä Piippolasta päin. Hän +ei ollut saanut näpistetyksi mitään, sillä kylien asukkaat olivat +paenneet metsiin ja vieneet kaikki ruokavarat mukanaan. + +Teemme ensimmäisen tuttavuuden ukko Elkan kanssa, kun hän istuu eräällä +rantapaadella lähellä virran uomaa. Lumivalkeat hapset ja parta olivat +likomärät hienosta tihkusateesta, mutta se ei huolestuttanut 60 +vuotiasta sotnikkaa, sillä kun veden valuminen kävi liian +kiusalliseksi, tarttui hän jäntevin kourin hapsiinsa ja pusersi niitä. + +Mutta hänen kaikille tahoille vilhuvissa silmissään heijastui aivan +toista huolestumista, sisäistä rauhattomuutta, jota ulkonainen luonnon +rauhattomuus ei voinut vaimentaa. Silloin tällöin hän teki rajun +liikkeen ikään kuin riistääkseen nuo pahat ajatukset, joita häneen +tulvimalla tuli. Hänen itsekseen höpisemistään ei kukaan edestakasin +häärivistä kasakoista päässyt kuulemaan. + +Kun hän oli pahimman surun vallassa, läheni hiljaa eräs hänen +alipäälliköistään. Kun Jemela -- se oli lähenevän nimi -- näki +päällikkönsä mureisen muodon, pysähtyi hän arvelemaan hetkeksi ja +mietti, mennäkö häiritsemään päällikköä vai ei. Vaan kun Elka viimein +päästi raskaan huokauksen ja näytti olevan aikeessa lähteä, ei +Jemelakaan enää epäröinyt. Hän hiipi kissan tavoin esiin ja pannen +karkean kätensä Elkan olkapäälle sanoi: + +-- Mikä sinulle on tullut? Siitä saakka, kun tulit partioretkeltä, olet +ollut kummallinen. -- + +Kun Elka tunsi käden olkapäällään, hypähti hän ylös ja hänen kasvonsa +ilmaisivat häpsähdystä. Mutta huomattuaan, kuka hänen edessään oli, +istuutui hän ähkien jälleen alas mutisten puoliääneen: + +-- Ahah, sinäkö se vain olitkin, Jemela. -- + +Ja osottaen erästä vierellä olevaa kiveä hän sanoi kovemmin: + +-- Käyhän tuohon, niin saat kuulla, miksi olen niin alla päin. -- + +Tätä ei Jemela toista kertaa antanut sanoa, vaan heitettyään hätäisen +katseen toiselle rannalle ikäänkuin varmistuakseen, ettei siellä +piillyt vihollisia, istuutui hän osotetulle paikalle. + +Elka istui kuitenkin kotvan aikaa ääneti ja synkkänä. Viimein hän sanoi +enemmän itsekseen, mutta sentään niin äänekkäästi että Jemela sen +kuuli: + +-- Milloin olen hänet löytävä jälleen, sen pienen tyttöseni? +Milloin...? + +Näissä sanoissa oli jotain niin sydämmellistä ja kaihomielistä, että +Jemela, joka oli ne kuullut useasti ennenkin ja jo tottunut niihin, +oikein häpsähti. + +-- Et ole siis vielä menettänyt toivoasi? -- virkkoi hän hetken aikaa +katseltuaan Elkan merkitseviin kasvoihin. + +-- En, -- vastasi tämä nojaten lähemmä Jemelaa. -- Tänään on tuo toivo +entisestään kasvanut. -- + +-- Mitenkä niin? -- ihmetteli Jemela. + +-- Olen nähnyt näyn, joka on kokonaan vienyt minut menneisiin +aikoihin. -- + +-- Tahtoisitko kertoa tuon näyn minulle. -- + +-- Kyllä, mutta ainoastaan yhdellä ehdolla. -- + +-- Sano se ja minä suostun siihen tinkimättä. -- + +-- Ehto on se, ettet koskaan kerro yhdellekään ihmiselle sitä, mitä nyt +kuulet. -- + +-- Entä jos kaadut, enkö sittekään? -- + +Elka vaipui hetkeksi mietteisiinsä. Sitte hän sanoi: + +-- Jos niin sattuisi käymään, niin panen sydämmellesi, että jatkat +tiedustelujani. -- + +-- Tässä käteni vakuudeksi, -- vastasi Jemela nopeasti ja uskollinen +ilme kasvoillaan. + +-- Hyvä, -- sanoi Elka ja tarttui tarjottuun käteen, jonka jälkeen hän +taas vaipui syvään mietiskelyyn. Viimein hän riistihe irti sen vallasta +ja alkoi: + +-- Sinä tiedät, että tultuamme viimeisestä Ruotsin sodasta minut +valittiin yksimielisesti sen stanitsan [kasakkakylä] sotnikaksi, jossa +asuimme. Yhtä iloinen kuin olin silloin sotaan lähteissäni, yhtä +suruinen olin sieltä tullessani. Tukka ja parta alkoivat vaaleta. +Lintujen laulut eivät ihastuttaneet korvaani. Ja miksi? Minun ei enää +tarvitse sinulle toistaa sitä, josta niin lukemattomat kerrat olemme +puhelleet istuessamme lempeinä kesä-iltoina kurgalla [keilanmuotoinen +kunnas, joita usein tapaa kasakkojen maassa] kylän edustalla. Vai +olisivatko sodan pyörteet himmentäneet muiston siitä? -- + +-- Eivät ole, -- vastasi Jemela vilkkaasti. Muistan aivan tarkkaan +kertomuksesi. Jatka vain. -- + +-- No niin. Muutamia tuntia sitte näin näyn, joka heti vei minut +jälleen tuolle muinaiselle sotatantereelle. Melkein keskivälillä +Piippolaa ja Pulkkilaa on kaunis maatila. Nimeä en ole saanut tietää. +Kenenkään huomaamatta hiivimme puutarhalle asti ja olinpa jo päättänyt +tehdä hyökkäyksen taloon ruokavarojen hankintaan, kun äkkiä huomasin +kaksi tyttöä käsikkäin kävelevän erästä käytävää myöten puutarhassa. +Toinen näistä oli tumma ja hänet nähdessäni olin kaatua. Voin tuskin +hillitä itseäni. Yhdessä ainoassa silmänräpäyksessä olin tuntenut +hänet. Erehtyä en voinut! Hän on äitinsä ilmikuva. Aikoessani +hyöksähtää esiin estyin tästä portin avautumisen kautta, jossa näkyi +mies, päältä nähden vanha upseeri. Molemmat tytöt juoksivat häntä +vastaan. Hän hyväili heitä hellästi. Niin, molempia yhtä hellästi. -- + +-- Olivat kai hänen tyttäriään, -- huomautti Jemela. + +-- Toinen, mikäli minä näin, oli, -- virkkoi Elka, -- sillä hän oli +vaaleaverinen, kuten vanha sotilaskin, mutta se tumma, se tumma, se, +joka muistutti niin paljon... -- + +Kasakkapäällikkö ei saanut ajatustaan loppuun. Pää painui käsien väliin +ja ruumista puistatti kova vavistus. + +Katseltuaan hetken Elkan äänetöntä tuskaa virkkoi Jemela: + +-- Ja sinä luulet, että se on hän: -- + +-- Luulen, -- kiljasi kasakka ja kavahti ylös. Hänen tummissa +kasvoissaan kuvastui selvästi sydäntä kirvelevä hurja kärsimys. -- +Luulen, -- sanoi hän uudelleen, -- se ei voi olla kukaan muu kuin +hän! -- + +-- No, -- virkkoi Jemela, -- kun asia on sinulla selvillä, niin onhan +sinun helppoa ottaa omasi pois ja... -- + +Elka katsahti epäröiden toveriinsa ja sanoi: + +-- Ei se ole niinkään helppoa, kuin luulet. -- + +-- Miksi? Mitä esteitä olisi tiellä? Seudun väki on melkein +miehettömiin paennut ja... -- + +-- Mutta sinä unohdat, että talonomistaja voi olla paremmin +varustautunut kuin aavistammekaan, -- huomautti Elka. -- Semmoistahan +olemme saaneet kokea monet kerrat. -- + +Jemelan pää painui alas. Ja kun hän sen jonkun ajan kuluttua jälleen +nosti, oli hänen kasvoillaan luja ilme, melkein uhkaava ja nuhtelevalla +äänellä sanoi hän terävästi: + +-- En olisi uskonut, että voimakas sotnikka Elka, joka on tunnettu +miehevyydestään ja päättäväisyydestään, voisi hetkeäkään horjua, +varsinkin kun on kysymyksessä jo kauan sitte kadotetun tyttären +saa... -- + +-- Hiljaa, hiljaa, -- keskeytti Elka Jemelan. -- Meidän kiivas +keskustelumme ja minun outo liikutukseni on huomattu. Miehistö voi +kenties luulla, että vaara on käsissä. Lopettakaamme sen vuoksi puhelu. +Huomenna varhain voimme sitte jatkaa. Mutta _hänet_ täytyy minun saada +takasin, -- jatkoi hän enemmän itsekseen, -- minun täytyy. -- + +Näin sanoen Elka jätti sotatoverinsa ja riensi nopein askelin metsään +päin. + + + + +9. + + +On ilta. Kaksi päivää äskeisen kasakkojen keskustelun jälkeen Niemen +puutarhan varjokkaimmassa siimeksessä istui kaksi tyttöä käsitöineen ja +huolimatta myöhäisestä vuodenajasta, oli näet jo syyskuun viimeinen +päivä, oli ilma vielä niin lauhkea ja suloinen, että aivan vapaasti voi +ulkosalla työtä tehden istua. + +Tänä iltana ei Amalia ollut kuitenkaan hyvällä tuulella, mutta Olga oli +kyllä. Tämä laskikin aikatavalla leikkiä kasvattisisarestaan, vaan kun +hän viimeiseltä yltyi liiaksi ja kiusasi Amaliaa seudun nuorella +lääkärillä, ei Amalia enää lopulta jaksanut kauempaa kärsiä. Hän nousi +ylös, pani työnsä syrjään ja poistui sanoen nuhtelevasti: + +-- Nyt olet, Olga, oikein paha, mutta odotahan! Tulee se minunkin +vuoroni kiusata sinua jollakulla. -- + +Nuori kasakkatyttö nauroi sydämmellisesti, niin kauan kuin Amalia pysyi +näkyvissä, mutta kun tämä oli kadonnut, muuttui Olgan muoto äkkiä aivan +kuin taikavoiman vaikutuksesta. Ilo ja leikillisyys olivat poissa ja +synkkä pilvi kohosi hänen otsalleen. Tummat silmät tähtäilivät täynnä +kaihoa kauas etemmä puutarhan piiriä. + +-- Tuleekohan milloinkaan hänen vuoronsa, -- mutisi hän itsekseen. -- +Kenties ei koskaan! -- + +Tuskin oli hän ehtinyt sanoa tätä, kun erään käytävän päähän ilmestyi +kookasvartaloinen mies. Se oli Patrik Jernfält. + +-- Sinä täällä yksinäsi, -- virkkoi tämä katseltuaan hetkisen +ympärilleen. -- Onko Amalia ollut täällä? -- + +-- On, mutta hän läksi äsken ikään, kun... kun... -- + +Olgan oli vaikea ilmaista syytä Amalian lähtöön. + +-- Sano vain pois, tyttöseni, -- kehotti Patrik Jernfält. -- Ettehän +liene taas kinailleet? -- + +-- Emme juuri, -- vastasi Olga, -- mutta... mutta... ei, sedän pitää +saada tietää totuus. Hän pahastui vähän, kun minä kiusasin häntä +eräällä... + +Taasen jäi kasakkatyttö sanattomaksi. + +-- No, mutta sanohan toki viimein, -- huudahti majuri ja alkoi +kiivaasti käydä edestakasin. + +-- Tohtorilla, -- virkkoi Olga nauraen. + +Näki selvään majurin kasvoista, että hän oli odottanut toista +vastausta, sillä ällistystä ilmeni hänen katseessaan. Hänen onnistui +kuitenkin heti haihduttaa tämä. + +-- Vai niin, -- sanoi hän -- olet kiusannut häntä tohtorilla, mutta +onko sinulla mitään syytä siihen? -- + +-- En tiedä, -- vastasi Olga, -- se on vain minua huvittanut. -- + +-- Hm, hm, -- arveli majuri yskien ja pysähtyi nuoren kasakkatytön +eteen. -- Sanoppa minulle yksi asia. Eikö Amalia ole sinua kellään +kiusannut? -- + +Kysymys tuli niin äkkiä, ettei Olga saanut sanaa suustaan. Sen sijaan +levittihe petollinen puna hänen kauneille kasvoilleen. + +-- No, -- jatkoi majuri ankaran puoleisesti, -- aijotko vastata? Eikö +hän ole koskaan kiusannut sinua kellään? -- + +-- Ei, -- vastasi Olga tuskin kuultavasti ja käänsi kasvonsa poispäin, +jotka vielä olivat punan vallassa. + +-- No, -- virkkoi majuri istuutuen pienelle turvepenkille vastapäätä +Olgaa, -- koska hän ei ole sitä tehnyt, niin teen sen minä. -- + +Olga vuoroin kalpeni, vuoroin punastui. Nyt hän olisi tahtonut olla +jossain kaukana, hyvin kaukana, vajota vaikka maan alle. + +Vanha majuri tarkasteli häntä hetken aikaa merkitsevin katsein ja +lausui sitte: + +-- Sinun kummallinen käytöksesi pitkin koko kesää on antanut minulle +aihetta epäilyksiin. Olen arvaillut puoleen ja toiseen, mikä siihen +olisi syynä. Eräänä iltana, ei tästä vielä ole kauan, satuin jostain +syystä menemään sinun ja Amalian huoneeseen. Siellä oli eräs kaappisi +laatikoista auki ja täytyy myöntääkseni, että uteliaisuus sai minut +katsomaan siihen ja samassa pisti sieltä silmääni eräs huolellisesti +kokoontaitettu paperipala. Paperi itse ei kiihottanut uteliaisuuttani, +vaan nimi, joka siinä oli. Tunsin sen sinun käsialaksesi ja päätin +ottaa asiasta selkoa lähemmin. Niin, niin, lapseni, -- jatkoi Patrik +Jernfält tarttuen nuoren tytön käteen, -- ensi kerran on sinun paljoa +huolellisemmin kätkettävä salaiset muistiinpanosi. Voihan tapahtua, +etteivät ne aina satu niin sääliviin käsiin, kuin minun. Muuten ei +minusta ole ollenkaan ihme, että rakastat Valteria, sillä se poika +kyllä ansaitsee minkä tytön rakkauden tahansa. No, no, lapseni, -- +jatkoi majuri silitellen isällisellä hellyydellä Olgan tuuheaa tukkaa, +-- mitäs sinä siitä häpeät, jos olet antanut sydämmesi Valterille. +Tarkoitukseni ei tänä iltana kuitenkaan ollut tavata sinua tämän +tähden, vaan kysyäkseni erästä toista asiaa. Tahdotko vastata siihen +suoraan? -- + +-- Tahdon, jos voin, lupasi Olga liikutuksesta vapisevalla äänellä. + +-- Kyllä sinä voit. -- + +-- Kysykää sitte. + +-- Onko Valter koskaan puhunut sinulle rakkaudesta? -- + +-- On. -- + +-- Sitte onkin kaikki selvillä, -- virkkoi majuri nousten ylös ja +sulkien kasakkatytön syliinsä. + +-- Setä ei siis ole minulle vihoissaan, -- kuiskasi Olga ja katsoi +palavin kasvoin Patrik Jernfältiä silmiin. + +-- Enhän toki. Minäkö... -- Majuri ei ehtinyt sanoa viimeisiä sanoja +sillä nuoren tytön parahdus, esti hänet siitä. + +Majurin katse kiisi itsestään puutarhan käytävän päähän ja se, mitä hän +siellä näki, oli kivettää hänet paikalleen. Käytävän päässä, siihen oli +vain pari syltä, seisoi kaksi miestä, aseissa kiireestä kantapäähän +saakka. + +-- Haa! -- huusi toinen heistä, -- joka ei ollut kukaan muu kuin +sotnikka Elka. -- Tuossa hän on! -- + +Ja näin sanoen aikoi hän hyökätä kauhistuneen Olgan kimppuun. Mutta +samassa hypähti majuri päättävästi väliin ja sulki tien. + + + + +10. + + +-- Hän... hän... lapseni, minun lapseni...! -- voihki Elka astuen +majurin eteen. -- Anna lapseni takasin! -- + +Tämän sanoi kasakka jokseenkin selvällä ruotsin kielellä. + +-- Sinun lapsesi, -- virkkoi Patrik Jernfält häpsähtäen. -- Sinun +lapsesi! -- + +-- Niin, hän se on, minä en erehdy, -- vastasi Elka ja oli katseillaan +niellä säikähtyneen Olgan. -- Hän on äitinsä ilmikuva. Oi, miten olen +etsinyt pientä tyttöäni näinä pitkinä vuosina! Tuskin uskalsin +toivoakaan, että hän olisi vielä hengissä ja tuossa hän nyt on! -- + +Kylmä hiki nousi Patrik Jernfältin otsalle. Kului hyvän aikaa, +ennenkuin hän selveni hämmästyksestään. Viimein hän sanoi: + +-- Ellet ole erehtynyt, niin kerro, missä olet lapsesi kadottanut. -- + +Vähääkään arvelematta teki Elka selkoa tapauksesta Keltin luona ja +lopetti näin: + +-- Savolaisten rynnätessä ammuttiin vasen jalkani läpi. Kuolema tai +vankeus odottivat minua. Ja kun mieheni laukkoivat pois hurjassa +paossa, huomasi eräs heistä, että liikutin itseäni. Oli onni, etteivät +suomalaiset ajaneet meitä sen kauemmin. Minut kannettiin pois ja +toinnuttuani otin taisteluun osaa loppuun saakka. Mutta turhaan etsin +puolisoani ja tytärtäni, he olivat ja pysyivät kateissa. Ja kun viimein +palasi rauha maahan, matkustelin kaksi vuotta Suomessa ja varsinkin +näillä seuduin, missä olin onneni kadottanut, mutta en silloinkaan +onnistunut saamaan vähintäkään vihiä kadonneista. Luulin kummankin +kuolleeksi, surin heitä vainaina, mutta ihan viime hetkellä sain nähdä +rakkaan Olgani, oman... -- + +Elkan puhuessa oli Olga astunut hänen eteensä ja kun hän mainitsi hänen +nimensä, keskeytti hänet Olga seuraavin sanoin: + +-- Jos todella olet minun isäni, niin on hänkin yhtä paljon. Hän oli +läsnä äitini kuollessa ja hänen viimeisessä hengenvedossaan lupasi olla +minulle isän sijaisena. Ja tuskin kukaan olisi voinut pitää lupaustaan +pyhempänä kuin Patrik Jernfält. Ilman häntä olisin ammoin sitte ollut +mennyttä. Nyt sitä vastoin olen saanut kasvatuksen yhdessä hänen oman +tyttärensä kanssa ja lisäksi tavalla, josta hän on saava suurimman +kiitoksen ja kunnian. Jos olet, niin kuin sanot, isäni, niin et voi +kyllin osottaa kiitollisuuttasi hänelle, joka on temmannut lapsesi +hädästä ja kuolemasta. Ja voidakseni luottaa sanoihisi, kehoitan sinua +tässä kaikkien kuullen mainitsemaan nimesi. -- + +-- Elka Pavluka, -- vastasi kasakka heti. + +-- Se on hänen oikea isänsä, -- huokasi Patrik Jernfält ja kätki +kasvonsa hetkeksi käsiinsä. Mutta äkkiä nosti hän päänsä jälleen +pystyyn, astui Elkan eteen ja sanoi: + +-- Nyt tiedän, että hän todella on teidän tyttärenne. Teillä on +tietysti oikeus vaatia hänet takasin, mutta yksi asia vielä. Sallikaa +hänen jäädä tänne luokseni sodan loppuun saakka. Silloin tunnette +kaksinkertaista mielihyvää saadessanne hänet takasin. -- + +-- Niin, antakaa minun jäädä tänne, -- pyyteli myöskin nuori tyttö ja +ojensi polvistuneena kätensä isäänsä kohden. Täällä on paremmassa +turvassa kuin venäläisten leirissä. -- + +Tällä välin oli Jemela, joka koko ajan silmäili Olgaa, virkkanut +muutamia sanoja omalla kielellään Elkan korvaan. Tämä mietti hetken +aikaa ja vastasi sitte samalla kielellä. Tämän johdosta pyörähti Jemela +vähäksi aikaa pois ja palasi mukanaan koko joukko muita kasakkoja. + +-- Mielelläni suostuisin pyyntöösi, tyttäreni, -- vastasi viimein Elka, +-- mutta nyt se on mahdotonta. Ja kohtuutonta on sinunkin sitä pyytää, +kun tiedät, miten kauan olen sinua etsinyt. Ei, -- jatkoi hän astuen +lähemmä Olgaa ja pannen kätensä tämän olkapäälle, -- sinä et saa enää +jäädä vihollistemme pariin ja... -- + +-- Mutta kun _hän_ on minusta niin isällistä huolta pitänyt, niin ei +kai hän vihollinen ole, -- huomautti Olga ja riisti itsensä irti. + +-- Hän on vihollinen, sillä me sodimme keskenämme. Ainoa, mitä voin +hänen hyväkseen tehdä on se, että en koske hänen kotiaan enkä karjaansa +ja sillä olenkin osottanut kiitollisuuttani yllin kyllä. Sitäpaitsi +olet liian kaunis jäädäksesi tänne kuihtumaan. Suvussamme löytyy kyllä +joku reipas poika, joka vie sinut stanitsaansa. Tule nyt! -- + +Kun Olga huomasi, että hänen isällään oli täysi tosi mielessä, aikoi +hän paeta majurin turviin, mutta Elka ennätti väliin ja viittasi +kädellään poispäin. + +Samassa hypähti Jemela kolmen miehen kanssa paikalle. + +-- Viekää tyttö pois, -- komensi kasakka, -- ja olkaa valmiit lähtöön! + +Tähän saakka oli Patrik Jernfält ollut ääneti, mutta nyt hän ei enää +voinut vaijeta. + +-- Elka Pavluka, -- sanoi hän asettuen kasakan viereen, -- sanotaan, +ettei venäläisillä ole kiitollisuuden tunteita, vaan kasakoilla, mutta +se näkyy olevan valhe. Kun kuoleva vaimosi Keltissä jätti hennon +lapsensa minun huostaani, sanoi hän kuolevansa tyytyväisenä. Hän +ainakin osotti kiitollisuuttaan luottamuksellaan minuun, mutta sinä? +Sen tiedät itse paremmin ja... -- + +-- Tuki suusi, -- kiljui kasakka jalkaa polkien. -- Eikö siinä jo riitä +kiitollisuutta, kun jätän sinut ja talosi rauhaan? Joutuin, Jemela! -- +kiljasi hän sitte ja hyökkäsi pois, -- Joutuin pakoon! -- + +-- Kunnoton, kiittämätön otus, -- mutisi Patrik Jernfält itsekseen +heristäen nyrkkiään kaukana kiitäville kasakoille. -- Vanhurskas Jumala +sinulle tämän kostakoon! -- + +Kun hän vähän tämän jälkeen tapasi Amalian, joka ei ollut tietänyt +tapauksesta mitään, kertoi hän tälle, mitä oli tapahtunut. Amalia ei +aluksi ottanut uskoakseen, mutta kun vanha Juho, joka oli ollut +tapauksen näkijänä, todisti majurin sanat, oli Amalian uskominen. + +-- Olga parka, -- huokasi hän ja itkien peitti kasvot käsillään. -- Nyt +on niin tyhjää, kun ei sinua ole. -- + +Aikaisin seuraavana aamuna kutsui majuri Juhon puheilleen. + +-- Kuulehan, sanoi hän, -- sinä kai tunnet tien Iisalmelle? -- + +-- Kumpaa tietä majuri tarkoittaa? Oikeaako vai väärää? -- + +-- En käsitä sinua. -- + +-- Suoraako tietä vai kiertelemällä metsien läpi, tarkoitan. -- + +-- Kumpaa sinä ehdotat? -- + +-- Viimemainittua. -- + +-- Hyvä. Tässä on kirje luutnantti Jernfältille. Hän on Iisalmella. +Riennä sinne ja jätä kirje hänen käteensä, mutta varo, ettei kukaan muu +sitä saa. -- + +Puoli tuntia tämän jälkeen oli Juho matkalla mainittuun paikkaan. + +Kun kasakat olivat ehtineet vasta puolen matkaa Junnon kylään, tupsahti +heitä vastaan tulta ja luotia. + +Neljä kasakkaa keikahti samassa ratsuiltaan. Muut pyöräyttivät +hädissään heponsa ympäri ja lennättivät tulista karkua pakoon. + +-- Seuratkaa minua! -- huusi Elka ja karautti toisaanne päin. -- +Idempänä tavannemme meidän miehiä! -- + +Salojen sokkeloiden kautta oli kasakkojen lähteminen etsimään jotakuta +venäläistä asemapaikkaa. + + + + +11. + + +Puolenpäivän aikaan lokakuun 8 päivänä oli Sandels äreällä tuulella +kädet rynkämillä kiivaasti kävellessään edestakasin niissä huoneissa, +jotka olivat hänen asuntonaan Pölkkyniemessä, noin puolen peninkulmaa +Virran sillalta. Silmistä liekehti tulisia katseita ja lujasti +puristuneilta huulilta kuului tuon tuostakin synkkää mutisemista, joka +ilmaisi hänen olevan kuohuksissa. + +Eikä ollutkaan ihme, että asianlaita näin oli. + +Kulettuaan hetken aikaa pysähtymättä edestakasin suurimmassa huoneessa +käski hän ainoan läsnäolevan ajutanttinsa, luutnantti von Fieandtin +heti kutsumaan luokseen Malmin, Dunckerin ja Fahlanderin, nuo "kolme +kuulua", jotka sittemmin tulivat niin kuuluisiksi Suomen viimeisessä +sotahistoriassa. + +Brigaadin päällikön äreys ei jäänyt huomaamatta tulleilta. Mutta +kunnioitus arvossa pidettyä päällikköä kohtaan esti kuitenkin heidän +puoleltaan alussa kaiken kyselemisen. + +Jatkettuaan vielä jonkun aikaa kävelemistään Sandels viimein virkkoi +pysähtyen Dunckerin eteen: + +-- Semmoista mielikarvautta en ole vielä koskaan tuntenut kuin +jättäessäni Paloisten aseman. -- + +Fahlander, joka rummutti erästä marssia ikkunaruutuun ja Malm, joka +rynkämäisillään pöytää vasten tutki Iisalmen pitäjän karttaa, +käännähtivät samassa ympäri, jolloin viime mainittu sanoi katkerasti: + +-- Niin, sillä kertaa antoi Klercker peijata itsensä +pahanpäiväiseksi. -- + +-- Jaa'a, -- säesti Duncker, -- mutta onkohan se niin varmaa? -- + +-- Sitä minäkin, -- vakuutti Sandels. -- Vaikka Tutshkow'illa on +seitsemän sen vertaa väkeä kuin minulla, ei hän olisi iki päivinä +saanut minua sieltä ajetuksi. Tämän ovat venäläiset kenraalit kyllä +oivaltaneet ja sen mukaan menetelleet. Tiedän kuitenkin, että Conradi +ja Burman ovat panneet parastansa saadakseen rajaviivan siirretyksi +eteläpuolelle Paloista, mutta kun kaikki oli toivotonta, on meidän +täytynyt luikkia pois tieltä aivan tänne saakka. Kyllähän tämäkin +paikka on edukas, mutta ei lähimainkaan niin kuin edellinen asemamme. +Tehkäämme sentään mitä voimme, ettei vihollinen pääsisi etenemään niin +nopeaan, kuin mitä se luulee voivansa. Onko everstiluutnantti, -- +jatkoi hän tehden kysymyksen Fahlanderille, -- saanut eri osastot +tarpeenmukaisiin asemiin? Se on nyt aselevon aikana hyvin tärkeää, +koska emme tiedä, minä päivänä vihollinen katsoo hyväksi lopettaa tai +rikkoa sen. -- + +-- Olen. Karjalan rakuunat ovat lähellä Partalan kylää. Pohjanmaan +pataljoona Metsolassa; patterit ja erityinen vahdisto Katoisissa; +Länsipohjan pataljoona ja patteria Pölkkyniemen ympärillä; Kajaanin +pataljoona ja Vaasan rykmentti Linnan kylän luona; Savon jääkärit +mainitun kylän ja rannan välillä ja jääkärien rintaman edustalla niin +ikään patteria. Kauempana sillalle päin on Oulun pataljoona +Kauppilassa; etuvartijoita kirkon pohjoispuolella ja kenttävahdisto +sillan eteläpäässä. -- + +-- Mutta eikö olisi syytä, -- huomautti Duncker, -- asettaa myöskin +vahteja Kavakkalan sillan korvalle ja pitkin Ala-Tismaa? -- + +Sandels astui pöydän luo ja tarkasti pitkän aikaa edessään olevaa +karttaa. Vihdoin hän sanoi: + +-- Se ei olisi pahinta, se, mutta totta puhuen miehiä on liian vähän. +Jospa sentään olisi niihinkin riittämään. -- + +-- Mutta voisihan -- huomautti Malm, -- eversti Aminoff neljännen +osaston kanssa... -- + +-- Hän on jo saanut käskyn pikaisesti vetäytyä tänne päin, -- keskeytti +Sandels. -- Kuitenkin saamme nyt käyttää tätä toimettomuutta, johon +olemme tuomitut, siten, _ettemme ole toimettomia_ -- sanoi hän pannen +erityisen painon viimeisiin sanoihin. -- Vihollinen valmistautuu kaikin +voimin ajamaan meidät täältä. Ja jos sen onnistuu, niin menee siltä +miestäkin. Mutta, -- jatkoi hän näyttäen jokseenkin levottomalta, -- +minä en ole nähnyt luutnantti Jernfältiä sen jälkeen kuin hän kolme +päivää sitte läksi tiedustelumatkalle Paloisiin? Tietääkö teistä +kukaan, miten hänen on käynyt? -- + +-- Emme, -- vastasivat kaikki yhteen ääneen ja Duncker lisäsi: + +-- Olisi suuri vahinko, jos mies olisi joutunut vangiksi. Hän on +ripeimpiä upseereja jääkäripataljoonassa. -- + +Sandels aikoi vastata, mutta melu talon pihalla esti hänet siitä, +Kaikki upseerit riensivät ikkunaan ottamaan selkoa, mitä oli tekeillä. + +-- Ompa aika poromekko, -- sanoi Fahlander, -- Minusta ainakaan ei +näytä sotamieheltä. -- + +-- Ei hän siltä näytä, -- säesti Malm. + +-- Mutta luja poika sittenkin, -- huomautti Duncker. -- Kas, nyt repii +mekkonsa riekaleiksi ja paljastaa rintansa vahdille. Kuulkaa, miten +kiljuu! -- + +Kaikki painoivat korvansa ikkunalasia vasten, jolloin he kuulivat +seuraavat nuorekkaalla, mutta sentään hieman käheällä äänellä huudetut +sanat: + +-- Minun täytyy päästä brigaadin päällikön puheille. Monen urhon elämä +riippuu siitä! -- + +-- Vai niin, sekö asiana, -- virkkoi Sandels väistyen ikkunan luota. -- +Luutnantti, -- sanoi hän sitte von Fieandtille, joka äsken oli tullut +huoneeseen, -- minä tahdon puhutella tuota miestä. -- + +Muutamien minuuttien kuluttua astui tämä huoneeseen tervehtien +sotilaallisella tavalla. Hurjemman näköistä olentoa tuskin voisi +mielessäänkään kuvitella. Kasvot paksulta lian ja veren peitossa ja +vaatteet niin riekaleina, että ne hädin tuskin pysyivät koossa ruumiin +ympärillä. + +-- No, mitä asiaa? -- kysyi Sandels silmäiltyään hetkisen outoa +tulokasta. + +-- Tahtoisin apua vapauttaakseni luutnantti Jernfältin ja Paloisissa +vangitut toverini. -- + +Duncker astui lähemmä repaleista olentoa. + +-- Mitä kummia. Onnihan se on, nuorin jääkärini, joka läksi Jernfältin +mukana tiedustelumatkalle! -- + +-- Niin on, -- vastasi Hiukan tyttärenpoika. + +Nyt astui Sandelskin lähemmä. + +-- Tuommoisessa puvussa, -- hymähti hän. -- Se ei sovi Suomen +sotilaalle. -- + +-- Sen uskon ihmeen hyvin, -- vastasi Onni rohkeasti. -- Saavuttuamme +lähelle Paloisia saartoi meidät äkkiarvaamatta eräs kasakkaparvi. Siinä +syntyi tuima ottelu, joka kesti melkein tunnin aikaa. Lopulla ei ollut +pystyssä muuta kuin luutnantti, Kokko, Kärki ja minä, joten meidän oli +antautuminen. Sitte teljettiin meidät viheliäiseen hökkeliin ja +oltuamme siinä päivän rupesin miettimään pakoa. Ja kun olin pienin ja +hoikin kaikkia muita, panin viimein päätökseni toimeen, ryömin räppänän +kautta ulos ja pääsin onnellisesti vahtien ohi, vaikka nämä ampuivat +niin vietävästi, että luulin heidän autuutensa riippuvan minun +kiinni-ottamisestani. Puolitiessä Paloisten ja tämän paikan väliä on +pirtti. Siihen piilouduin vähäksi aikaa lepäämään. Ja suureksi ilokseni +tapasin sieltä tämän puvun, joka nyt ei ole aivan siisti, mutta on +auttanut kuitenkin minut tänne melkein ehein nahoin lukuun ottamatta +näitä, -- jatkoi hän ja osotti naarmuja kasvoissaan. -- Ne olen saanut +tullessa oksista ja orjantappuroista. Matkalla nuohoin sitte itseni +yltä alta, että ryssä olisi luullut minua oikein maamyyräksi. -- + +-- Luuletko voivasi pelastaa toiset vankeudesta? -- kysyi Sandels. + +-- Empä juuri, -- vastasi Onni, --- mutta kun he ovat omin neuvoinsa +vapauttaneet itsensä, niin olisi apu silloin hyvään tarpeeseen. -- + +Sandels mietti hetken. Sitte hän sanoi Dunckerille: + +-- Toimittakaa niin, että poika saa univormun ja... -- + +-- Ei, ei, -- keskeytti Onni, -- silloin menee asiat päin honkiin. Minä +tahdon pitää nämä ryysyt päälläni ja jos minulle annetaan pari kolme +miestä mukaan, niin pukeutukoot hekin samallaisiin. Onhan nyt aselepo +ja silloin talonpoika onnistuu aina paremmin kuin sotamies. -- + +-- On siinä pojassa älyä, -- kuiskasi Malm Fahlanderille. + +-- Niin, -- vastasi tämä, -- saat nähdä, että hän peijaa Tutshkowin +sotamiehet ja tuo Jernfältin tänne takasin. -- + +-- Siitä olen ihan varma, -- vastasi Malm. + +Saatuaan Sandelsilta luvan ottaa mukaansa mitä tahtoi, riensi Onni +iloisena ulos. Ja illan suussa nähtiin neljä talonpoikaa viikatteet +olalla hiljoilleen vaeltavan tietä pitkin Paloisiin ja Kuopioon päin. +He pääsivät esteettä niin hyvin suomalaisten kuin myöskin venäläisten +etuvartion läpi. + + + + +12. + + +Paloisten salmen eteläpuoliselle rannalle oli eräs kasakkajoukko +laatinut leirinsä. Näiden joukossa oli myöskin Elka Pavluka joukkonsa +tähteiden kanssa. Talonpojat olivat herkeämättä ahdistelleet häntä +aivan kintereillä, niin että hänellä oli jälellä ainoastaan seitsemän +miestä, kun hän saapui Paloisiin päivää myöhemmin kuin venäläiset +olivat ottaneet paikan haltuunsa. + +Ja mitä kauhun päiviä oli Olga saanut nähdä siitä lähtien, kun hänet +ryöstettiin Niemestä! Ollen kasvanut aivan toisissa oloissa tuntui +hänestä tietysti sangen vastenmieliseltä olla pakotettu viihtymään +noiden raakojen sotilaiden parissa. Tämä kaikki oli kuitenkin vielä +kärsittävissä, mutta suurinta tuskaa toi se, että täytyi olla poissa +Niemestä ja melkein aina Jemelan vähemmän miellyttävien silmäilyjen +esineenä. Mainittu kasakka oli näet saanut Elkalta luvan ottaa Olga +puolisokseen, jos mahdollista, jo ennen sodan loppua. + +Kun Elka ilmaisi tämän päätöksen tyttärelleen, sai hän tämän +odottamattoman vastauksen: + +-- En milloinkaan ota tuota vanhaa rahjusta miehekseni! Hän saisi +hävetä! -- + +-- Sinun täytyy! -- + +-- Ei, isä! Sinä tunnet kasakkatytön lujan mielen. Ja jos tahdot minua +pakottaa ottamaan, niin ennen kuolen. -- + +Elka oli liian viisas ollakseen itsepäinen. Hän rohkaisi tunkeilevaa +Jemelaa olemaan kärsivällinen ja lupasi asiasta tulevan toden sodan +loputtua, sitte kun pääsisivät takasin aroilleen. + +Ensi päivinä pelkäsi Olga näyttäytyä ulkona leirillä, koska hän oli +toisellaisissa pukimissa kuin muut kasakkanaiset. Mutta kun jonkun ajan +kuluttua kenraali Tutshkow, jonka huomio oli kiintynyt tuohon +kauniiseen naiseen, oli saanut kuulla Elkalta Olgan kohtalon, antoi hän +käskyn, ettei kukaan, olipa sitte kuka hyvänsä, saisi lähennellä Olgaa. + +Ja siitä päivin oli hänen ainoana huvinaan kävellä ympäri leiriä. Kun +oli välirauha, näki hän hyvin usein ruotsalaisia, suomalaisia ja +venäläisiä upseeria yhdessä, istuen veljellisessä sovussa joko lasin +ääressä tai pelipöydässä. + +Ja miten hän ikävöikään saada nähdä näiden parissa Valter Jernfältiä! + +Eräänä päivänä hän oli tullut lähelle Tutshkowin asuntoa. Ja nähtyään +joukon sotamiehiä tunkeilevan portin edustalla, kysyi hän, mitä oli +tekeillä. + +-- Eipä paljo mitään, -- vastasi eräs sotamies välinpitämättömästi, -- +eräitä suomalaisia vain kuulustellaan, jonka jälkeen heidät +vakoilijoina hirtetään. -- + +Kauhistuneena Olga kääntyi pois sotamiehestä, joka nauroi pilkallisesti +nähdessään hänen paheksumista ilmaisevat kasvonsa, ja aikoi poistua, +mutta samassa hän oli kivettyä paikalleen. Näky, joka hänen edessään +oli, vei veret hänen poskiltaan. Hän kalpeni, päätä huimasi ja sydän +löi pakahtuakseen. Tyttöparka nojasi erästä tykkiä vasten, ettei olisi +kaatunut. + +Hänen editsensä kulettivat sotamiehet kolmea vankia. Ne olivat +ystävämme Valter Jernfält, Kokko ja Kärki. Heidän pukunsa olivat +riekaleina, kasvot verissä. Mutta katseista, joita he heittivät +ilkkuviin ja elämöiviin venäläisiin, ilmeni uhkaa. Muutamat tempoivat +heitä vaatteista, toiset sylkivät kasvoihin ja potkivat. Johtavalla +aliupseerilla oli täysi työ pidättäessään elämöitseviä etempänä. + +Kun sotamiesten raaka menettely ja rivot puheet menivät liian pitkälle, +ei Olga voinut enää hillitä itseään: + +-- Konnia te olette! -- huudahti hän lujalla äänellä. -- Paremmin ja +kunniallisemmin kohtelevat Suomalaiset venäläisiä vankeja. -- + +Nämä hänen oikeutetut sanansa saivat aikaan rajun mielenkuohun tiheässä +sotamies-joukossa. Haukkumasanoja sinkoili nuoren kasakkatytön osaksi +satamalla. Nyrkkejäkin kohoili jo siellä täällä ja rohkea tyttö oli +vähällä joutua yltiöpäiden raivon uhriksi. + +Samassa hyöksähti Elka paikalle. + +-- Tule pois, mieletön! -- kiljui hän. -- Älä jouduta omaa turmaasi. -- + +-- Antakaa minun jouduttaa se, -- pyysi Olga. -- Täällä ei minulla enää +ole mitään iloa. -- + +Ja terävästi katsoen isäänsä silmiin hän lisäsi: + +-- Muistakaa äitiä. Turma hänetkin peri. -- + +Elka häpsähti, sillä tyttären silmät kiilsivät luonnottomasti. + +-- Tule, -- sanoi hän viimein käheällä äänellä ja tarttui Olgan käteen. +-- Jos viivyt täällä vielä, ei kukaan voi sinua pelastaa. -- + +Olga huomasi, että isä oli oikeassa ja hän aikoi juuri seurata tätä, +kun samassa sotilasparvi piiritti isän ja tyttären. Kirouksia satoi +molemmille. Ja vähältä piti, etteivät käsiksi käyneet, mutta samassa +silmänräpäyksessä kaikui raivojen sotamiesten takaa jyrisevä ääni: + +-- Takasin! -- + +Tämä vaikutti tuokiossa. Samoin kuin pommi räjähtäessään väkijoukossa +hajoittaa sen ympäriinsä, niin hajaantui sotilasparvikin nähdessään +Tutshkowin ja hänen seuralaisensa. + +Niin pian kuin Olga oli huomannut venäläisen päällikön, riensi hän +tämän luo, kertoi, mitä oli tapahtunut ja lopetti seuraavin sanoin: + +-- En voinut pysyä vaiti nähdessäni sitä kurjaa menettelyä, jota +rehellisten sotilaiden täytyi kärsiä. _Niin_ ei kohdella teidän +sotamiehiänne, kenraali, kun ne joutuvat vihollistensa vangiksi. Ja +onhan nyt sitäpaitsi välirauha. -- + +Olgan innokas puhe oli nostanut häveliäisyyden punan kenraalin +kasvoille. Ainoasta viittauksesta hajosivat joukot. Sitte Tutshkow +sanoi: + +-- Olet todellakin rohkea tyttö. Tiedätkö, mikä rangaistus sinua +odottaa? -- + +Ja kasakkatyttö ylväästi nostaen päänsä pystyyn vastasi: + +-- Jos siitä rangaistaan, että puhuu totta, niin olkoon menneeksi. Minä +tyydyn, antakaa mikä rangaistus tahansa. -- + +Tutshkow loi Olgaan läpitunkevan katseen, pyöräytti sitte ratsunsa +ympäri ja ratsasti asunnolleen kuulustelemaan vankeja. + + + + +13. + + +Oli yö, synkkä ja pimeä. Raskaita pilviä liikkui taivaalla, Silloin +tällöin putoili suuria vesipisaroita maahan. + +Salmen pohjoisessa päässä oli viheliäinen risuhökkeli. Katto oli +peitetty lahoneilla lehvillä. Tämä hökkeli oli kolmen suomalaisen +vankila. + +Majan edustalla seisoi uninen vahtisotilas. Kiroillen siivotonta säätä +nojautui hän hökkelin nurkkaa vasten, laski kiväärin käsistään ja pani +käsivartensa ristiin rinnoille. + +Ja ennen pitkää hänen matala kuorsaamisensa ilmaisi, että hän oli +vaipunut virkistävään lepoon. + +YÖ, niin kuin sanottu, oli sateinen. Tämä tietysti lisäsi pimeyttä. + +Muutamien kyynärien päähän hökkelistä oli eräs ihmisolento pysähtynyt +vähää ennen vahdin vaipumista uneen. Hiljoilleen hiipi salaperäinen +olento vahdin luo ja läheni sitte majan ovea, joka oli teljetty +paksulla rangolla, minkä helposti voi nostaa sijoiltaan. + +Sade yltyi yhä ja ennen pitkää valui vettä virtanaan. Kylmät +vesikarpalot herättivät vahtimiehen. Tämä hieroskeli silmiään, tarttui +kiväriinsä ja meni hitain askelin vahtikojuun, joka epähuomiossa oli +sijoitettu niin, ettei vahti sieltä nähnyt majan ovea. + +Olento tämän edessä oli juuri tarttunut telkeen nostaakseen sen +sijoiltaan, kun samassa vahti heräsi. Mitä tuskallisimmalla +mielenkiinnolla seurasi outo haamu vahdin liikkeitä niin tarkkaan, kuin +pimeydeltä voi. Ja kun tämä oli istua kupsahtanut vahtikoppiinsa, +kohosi telki verkkaan ja varmasti paikoiltaan, jonka jälkeen ovi +voitiin avata aivan helposti ja pienimmittäkään äänettä. + +Muulloin niin vilkkaassa venäläisten leirissä oli nyt kolkkoa ja +äänetöntä. Ainoastaan kasakkojen koiria liikuskeli siellä täällä pitkin +leiriä. Eräs niistä juosta hölkki mainitulle hökkelille juuri silloin, +kun telki sen ovelta poistettiin. Nuuhki pari sekuntia outoa haamua ja +juoksi sitte matkoihinsa ääntä päästämättä. + +Hökkelissä, jonka katosta ja seinistä sadepisaroita putoili sisään, +olivat ystävämme Valter Jernfält, Kokko ja Kärki. Kova maaperä oli +miehillä vuoteenaan. + +-- Onnin onnistuneen paon tähden saamme pitää hyvänämme tätä kurjaa +hökkeliä, -- virkkoi luutnantti suuttuneena. + +-- Se on tietty, -- säesti Kokko, -- mutta oli se hyvä, että poika +pääsi pakoon. Olen melkein varma siitä, että hän on kohta täällä +takasin. -- + +-- On se semmoinen vekkuli, -- arveli Kärki. -- Sitä poikaa ei vähällä +ansaan saakaan... -- + +-- Nyt minä en käsitä teitä, -- virkkoi luutnantti. + +-- No, minä selitän sitte, -- vastasi Kokko. -- Olen varma siitä, että +kun poika saapuu Iisalmelle laittaa hän asiat niin, että me tavalla tai +toisella pääsemme vapaiksi ja... -- + +-- Niinkö luulet? -- keskeytti luutnantti, johon heikko pakenemisen +toivon säde nyt tunkeusi. + +-- Luulen minä ja ihan varmaan luulenkin, -- vakuutti Kärki vuorostaan. +-- Tiedättekö, mitä poika minulle lähtiessään virkkoi? Hän sanoi, että +luutnantin täytyy päästä vapaaksi niin totta kuin elän. Semmoista kelpo +upseeria ei ryssä saa pitää luolassaan. -- + +Valter Jernfält ei vastannut tähän mitään. Hänen ajatuksensa lensivät +toisaalle. Vasta neljä päivää sitte oli hän saanut sedältään kirjeen, +jossa tämä kertoi Elkan käynnistä Niemessä ja Olgan ryöstämisestä. Tämä +tieto oli kova isku Valterille. Olga venäläisessä leirissä ja raakojen +kansalaistensa parissa, joiden elämä ja tavat olivat hänelle +ventovieraat, vastenmieliset! Tämä oli luutnantista enemmän kuin +siedettävää. + +Sattumalta oli hän saanut kuulla von Fieandtilta, Sandelsin +ajutantilta, että tämä aikoi panna toimeen partioretken Paloisiin. Ja +pitkiä aikailematta meni hän pääkortteeriin brigaadin päällikön +puheille pyytämään saada lähteä joukon mukana. Sandels ei alussa +mielinyt tähän myöntyä, sillä hän tahtoi pitää kaikki taitavat upseerit +luonaan. Yritys oli myöskin varsin uskalias, koska venäläisetkin +parveilivat vakoilemassa paljoa suuremmissa joukoissa. + +Viimein Sandels myöntyi. Valter Jernfält sai lähteä päälliköksi +viidellekymmenelle vakoilijalle. Edellisestä jo tiedämme, miten näiden +oli käynyt. Mutta huolimatta siitä, että hän oli keskellä venäläisten +leiriä, ei hän ollut saanut nähdä varjoakaan rakastetustaan. Missä hän +mahtoi olla? Kenties oli jo kuollut tai ehkä lähetetty pois kasakkojen +maahan? + +Nämä levottomat ajatukset ne pitivät hänen mieltään kovassa +jännityksessä ja saivat aikaan, ettei hän tullut vastanneeksi Kären +sanoihin. + +Kului hyvän aikaa ilman että kukaan vangeista mitään virkkoi. Viimein +Kärki kuiskasi: + +-- Telkeä pujotellaan ovelta pois. Kuulen sen ihan selvästi. -- + +-- Tullaan varmaankin hakemaan meitä uuteen kuulusteluun, -- murahti +Kokko. -- Tehkööt minulle vaikka tuhannenvietäviä, mutta sen enempää +eivät minulta tule tietämään. -- + +-- Eikä minulta, -- säesti Valter Jernfält pidätetyllä äänellä. + +-- No, en minäkään muista jälelle jää, -- virkkoi Kärki puolestaan. -- +Olen yhtä äänetön kuin tämän sopen seinäluhat. -- + +Liike ovella kävi hetki hetkeltä äänekkäämmäksi ja viimein kuulivat +vangit, miten ovi varovasti aukeni. + +-- Nyt on piru merrassa, -- murahti Kokko ja kyyristihe kokoon kuin +hyppäykseen aikova tiikeri. + +-- Taitaa olla, -- arveli Kärki. -- Tuolla tavoin ei liikuta, kun +aseetonta vankia kuletetaan. -- + +-- Jos lienevät salamurhaajia, -- virkkoi Valter Jernfält ja painautui +erääsen nurkkaan. + +Raitis ilma, joka samassa virtasi sisään, ilmaisi, että ovi oli auki. +Syntyi kuoleman hiljaisuus hetkeksi. Odotettiin mitä jännitetyimmällä +levottomuudella, mitä tuleman piti. Mutta kohta kuului hiljainen, +varottava merkki: + +-- Tst-tst. -- + +Samassa kuului askeleiden hiivintää pitkin sitä seinäviertä, joka antoi +nurkkaan, mihin Valter Jernfält oli kyykistynyt. Nousisiko pystyyn? +Miks'ei, sillä kuulostihan äskeisestä varoituksesta, ettei lähenevä +ollut outo henkilö. + +Valter Jernfält nousi vähitellen pystyyn. Askeleiden pehmeä ääni läheni +lähenemistään ja hän kuuli selvästi miten tulija kopeloi seinää. Vielä +pari tuokiota -- ja hän tunsi kosketettavan käsivarteensa, jolloin +hänen suureksi ihmeekseen tuntematon pisti pistoolin hänen käteensä. + +Hämmästyksissään sai hän soperretuksi: + +-- Ken olet, joka... -- + +Pitemmälle hän ei päässyt, sillä samassa pantiin käsi hänen suulleen, +jolloin taanoinen -- tst -- kuului kautta majan. + +Muutamien minuuttien kuluttua oli myöskin Kokolla ja Kärellä +samallainen lahja kädessään. Mielellään olisivat he laskeneet +ihmettelynsä kuuluviin, mutta tuntematon pidätti heidät samalla tavalla +kuin luutnantinkin. + +Vangit katsoivat viimein viisaimmaksi estelemättä ja ääntä päästämättä +seurata salaperäistä henkilöä, joka tällä odottamattomalla tavalla tuli +heitä pelastamaan. + +Päästyään ovesta ulos näkivät he kummallisen haamun, päällä pitkä +venäläisen sotamiehen viitta, joka ulottui jalkateriin saakka, Tukeva +musketti täydensi univormun. + +Hökkelin ovi sulettiin huolellisesti ja telki pantiin jälleen +paikoilleen. Tämän jälkeen alkoi marssi varovin, täsmällisin askelin. +Kun pakolaiset saapuivat solan pohjoispäähän, pysähtyi opas ja vei +käden huulilleen merkiksi, että oli noudatettava suurinta +varovaisuutta. + +Tällä kohden solaa oli vahtina kymmenkunta sotamiestä. Ja kun oli +aselevon aika, ei valppaudesta pidetty niin suurta lukua kuin sodan +aikana. + +Eräästä pienestä, aivan solan suulle pystytetystä majasta, joka oli +saman kokoinen ja näköinen kuin vankien äsken jättämä, häämötti heikko +kynttelin valo, jota paitsi kovat äänet ilmaisivat, että vahtimiehistö +tappoi ikävää aikaansa juoden ja pelaten. + +Kuta lähemmä solan suuta saavuttiin, sen levottomammaksi näytti opas +tulevan. Viimein hän pysähtyi ja viittasi vangeille, että nämä +kyyristyisivät piiloon erään tykkilavetin taa. Sitte hän ryömi yksinään +jonkun matkaa eteenpäin, mutta palasi pian takasin, tarttui toisella +kädellä Valter Jernfältiin ja toisella antoi muille merkin seurata. +Muutamien askeleiden päässä oli kolme muskettia solan seinää vasten. +Sanaakaan sanomatta ojensi hän aseet pakolaisille ja asetti heidät +riviin vahtipatrulliksi. Heti paikalla oivalsivat nämä, mikä oli tällä +tarkoituksena ja antautuivat sen vuoksi kaikessa tuntemattoman johtajan +ohjattaviksi. + +Valepatrullille huusi nyt solan suusta uninen ääni: + +-- Kto tam? -- [-- Kuka siellä? --] + +-- Tukholma, -- vastasi patrullin johtaja tunnussanaksi ja sai samassa +yhtä unisen vastauksen: + +-- Fperjot! -- [-- Eteenpäin! --] + +Kun valesotamiehet olivat ehtineet jonkun sylen ulkopuolelle solan +suuta, syntyi aika melu vahtikujalla. Syynä tähän oli se, että +vahtivuoro muuttui vankikopilla heti paon jälkeen. Patrullin päällikkö +oli silloin mennyt koppiin ja tutkinut sitä lyhty kädessä. Ja kun +hän ei täällä tavannut ristisielua, meni hän tuota pikaa solan +pohjoispäähän tarkastamaan siellä olevaa vahtia. Jos hän olisi tullut +muutamia minuutteja ennemmin, olisivat pakolaiset ehdottomasti +joutuneet kiinni. + +Niin pian kuin vahdin päällikkö solan pohjoispäässä sai kuulla, että +neljä miestä, joiden etunenässä kulkeva oli antanut oikean tunnussanan, +olivat äskenikään sivuuttaneet solan, komensi hän heti kymmenen +kasakkaa ratsuille, jotka samassa läksivät ajamaan takaa rohkeita +karkureja. + +Pakolaiset olivat tällä välin painautuneet metsän tiheikköön, joka +tähän aikaan vielä ulottui solaan saakka. Pitkältä eivät he kuitenkaan +päässeet, kun jo etumaiset kasakat olivat aivan heidän kantapäillään. +Nyt oli nopeus suureen tarpeeseen, sillä jos pakolaisten onnistui +pujottautua vielä vähänkään syvemmä tiheään ryteikköön, olisi +kasakkojen ollut mahdoton saavuttaa heitä. + +Ja aivan kuin äänettömästä sopimuksesta pakolaiset samassa +kääntyivätkin yht'aikaa ympäri ja antoivat aseidensa ammahtaa sinne +päin, mistä vainoojien ääntä kuului: + +Pyssyjen pauketta seurasi samassa hurja ulvonta vihollisten puolelta. +Sitte vallitsi jälleen hiljaisuus. Kun pakolaiset aikoivat suunnata +askeleensa erään pellon poikki, joka häämötti epäselvästi heidän +edessään, häpsähtivät he yhtäkkiä kuullessaan aivan edessään +varoiteltavan ruotsiksi: + +-- Älkää menkö sitä tietä. Joudutte suoraan vihollisten eteen, joista +vast'ikään olette päässeet. -- + +Hämmästystä seurasi riemu, kun pakolaiset sarastavan päivän hämyssä +tunsivat varoittajassa Onnin ja tämän toverit. Kysymyksiä ja vastauksia +tulvi satamalla kummankin puolin ja lopulta sai Onni selitetyksi, että +hän oli tovereineen ollut aikeessa mennä aamun koittaessa venäläisten +leiriin myymään herneitä ja perunoita. Tätä sanoessaan näytti hän +kolmea vieressään olevaa suurta säkkiä. Tällä kauppamatkallaan olivat +he toivoneet voivansa urkkia ilmi vankien olinpaikan. + +Tällä välin seisoi vankien vapauttaja vähän loitompana muista nojaten +erästä puuta vasten koettaen niin paljon kuin mahdollista kätkeä +kasvojaan. + +-- Ja tässä on se mies, jota saamme kiittää vapaudestamme, -- virkkoi +luutnantti mennen pari askelta lähemmä tuntematonta opasta. + +-- Mutta miksi niin ujostellen peität kasvosi? ota... -- + +Ennen kuin luutnantti sai viimeisen sanan huuliltaan, oli tuntematon +temmannut viitan hartioiltaan ja kasakkalakin päästään. + +Samassa tuokiossa pääsi Valter Jernfältiltä ihmettelyn ja ilon +huudahdus. Hän hypähti armaansa luo ja sulki kainosti punehtuvan Olgan +syliinsä. + +Selitettyään tämän jälkeen sotamiehille, mitä Olga oli hänelle ja miten +tänne joutunut, kysyi hän: + +-- Mutta mistä sait tietää tunnussanan? -- + +-- Minä kuulin, kun isäni antoi sen kasakoille. -- + +-- Ja sinä olet ollut kyllin rohkea panemaan henkesi alttiiksi minun +tähteni? -- + +-- Olen, -- kuiskasi nuori kasakkatyttö, -- sillä sinä olet minulle +rakkain maailmassa. -- + +Onnin opastamina saapuivat pakolaiset kiertoteitä myöten viimein +Iisalmelle. Olgan urotyö tuli heti koko brigaadin tietoon samoin kuin +hänen elämäkertansakin. Kaikkialla, missä vain hänet nähtiin, +tervehtivät häntä sotamiehet ihmettelyn sekaisella kunnioituksella, ja +kun hänet Sandelsin kehoituksesta saatettiin tämän luo, lausui tämäkin +lämpimän kiitoksensa rohkealle tytölle siitä, että tämä uskalijaan +tekonsa kautta oli pelastanut hänen kolme parasta sotilastaan. + +Kasakkaleirissä Paloisissa oltiin aivan toista mieltä. Elka oli niin +nolostunut, kuin ikinä olla voi. Jemela raivosi kuin villipeto, sillä +hän se juuri oli ollut vahdissa solan pohjoispäässä silloin kun vangit +karkasivat. Sitä paitsi oli kaksi hänen parasta pistooliaan +tipotiessään. Ja se ei ollut pieni juttu sekään. + +Hän vannoikin sen tähden verisesti kostavansa, niin pian kuin sopiva +tilaisuus siihen ilmenisi. + +Valkeni sitte lokakuun 27 päivä 1808, tuo Suomen sotahistoriassa niin +merkitsevä päivä. Tänä päivänä näet loppui päällikköjen Lehdossa tekemä +välirauha. Kello yhden aikaan päivällä piti vihollisuuden jälleen +alkaa. + +Jo aikaiseen aamulla olivat kaikki joukot Iisalmella tarttuneet +aseisiin ja odottivat täysin taistelukuntoisina venäläisiä. + +Suurimmassa mielen jännityksessä kulki Sandels edestakasin ennen +mainitussa huoneessa Fredriksdahlissa. Hän näki selvästi vihollisten +hankkeista, että nämä tekisivät hyökkäyksen sillä kellon lyömällä, +jolloin välirauha loppuu. Ja hänen ihmettelynsä kasvoi sitä +suuremmaksi, kun äkkiä von Fieandt riensi hengästyneenä huoneeseen ja +kertoo sydän kurkussa, että vihollinen oli jo alkanut hyökkäyksen ja +että kapteeni Brusin, joka aamupäivällä oli lähtenyt venäläisten +etuvahdeille jättämään muutamia yksityisiä kirjeitä ja tuomaan omat +kenttävahdit pääjoukkoon, oli palannut takasin vihollisten ankarasti +ahdistellessa. + +-- Mutta kellohan ei ole vielä kuin vähän yli 12, -- virkkoi Sandels. +-- Te olette ehkä erehtyneet, luutnantti? -- + +-- Ei, ei... katsokaa itse, -- vastasi tämä osottaen ulos ikkunasta. -- +Tuolla tulee kapteeni Brusin! -- + +Vähän tämän jälkeen seisoikin Brusin brigaadin päällikön edessä ja +vahvisti luutnantti Fieandtin sanat lisäten: + +-- Saavuttuani kirkon luona olevien etuvartioiden luo tapasin kreivi +Tolstoin, ruhtinas Dolgorukin ajutantin. Hän huomautti minulle, että +välirauha oli päättynyt, jonka johdosta minä, ottaen esiin kelloni, +huomautin puolestani, että oli vielä kokonainen tunti jälellä. Siihen +hän vastasi: -- meidän kellomme on yksi ja sillä hyvä. Niin nopeaan +kuin mahdollista komensin kenttävahdiston kokoon ja tulin äsken ikään +tänne vihollinen mitä ankarimmin ahdistellen kantapäilläni -- + +Kun kapteeni Brusin oli lopettanut, vetäytyi Sandelsin suu purevaan +hymyyn ja tehden käännöksen kantapäällään hän virkkoi: + +-- Tutshkowilla näkyy olevan kova kiire saamaan selkäänsä. -- + +Virran sillalla kiehui taistelu täydessä vauhdissaan. Kummaltakin +puolelta paukkui pattereista, vilkas tykkituli oli alkanut. + +Suomalaiset olivat repineet sillan melkein maata myöten, mutta +venäläiset laittoivat sen kulettavaan kuntoon, joten heidän joukkojensa +vähitellen onnistui päästä toiselle puolen. + +Kauppilan talolle sijoitettu vartioväki, jona oli Savon jääkärejä, oli +kestänyt monta hyökkäystä väistymättä paikaltaan. Mutta kun ylivoima +lopulta kasvoi liian suureksi, täytyi jääkärien peräytyä. + +Valter Jernfält, Kokko, Kärki ja Onni olivat tässä rohkeassa joukossa. + +-- Jokohan valtaavat tämänkin paikan, -- virkkoi Kokko peräytyessään, +-- siinä olisi onnettomuutta jo liian kanssa. + +-- Vallatkoot vain, kyllä ne Linnan luona seisotetaan, -- arveli +luutnantti. -- Pattereille on siellä vaikea päästä. -- + +Taukoamatta taistellen vetäytyi vartioväki Kauppilasta pääjoukon +turviin. + +Kauppilan talo, joka sijaitsee noin 175 kyynärän päässä Virran sillasta +ja Linnan kylän patterien välillä, jonne on likemmä 40 kyynärää +mainitulta sillalta, on pienoinen järvi Ala-Tisma. Tämän eteläiseltä +rannalta pistää metsäinen niemeke selälle. + +Niemekkeen äärimmäisessä käressä oli kertomuksemme aikaan vaatimaton +tupa, jossa asui eräs köyhä, melkein puolisokea akka, jota kansan +kesken kutsuttiin Virran noidaksi. Vanhan Katrin hoettiin näet olevan +liitossa pahan kanssa. Ei kukaan tiennyt, mistä hän oli tullut. Eräänä +synkkänä yönä alkupuolella vuosisataa olivat Kauppilan asukkaat +antaneet ruokaa ja suojaa eräälle kuleksivalle, tummaveriselle +naiselle. Ja tästä pitäen oli hän asettunut pitäjään, josta häntä oli +mahdoton saada lähtemään. + +Kun mainitun mökin omistaja niemen käressä kuoli puoli vuotta Katrin +tulon jälkeen seudulle, osti hän tämän ja asettui siihen asumaan. + +Kansa kammoi häntä ja hänen noitatemppujaan ja pieniä lapsia +peloteltiin Virran noidan nimellä. Katri itse tiesi tämän, mutta hän ei +ollut siitä milläänkään. Sillä hän oli liian viisas ryhtyäkseen +poistamaan nimeltään moista kaikua. Jos ihmiset minua pelkäävät, niin +on minun sen helpompi tulla toimeen, arveli Katri. Silloin saan myöskin +olla heiltä paremmin turvassa. + +Huolimatta niistä puheista, mitä Katrista paikkakunnalla liikkui, vei +Valter Jernfält Olgan kuitenkin hänen luoksensa, jolloin tämä virkkoi: + +"Voitte huoletta heittää kyyhkynne minun hoteihini. Ei minkään haukan +kynnet ylety tänne". + +Yhtenä syynä siihen, miksi luutnantti jätti morsiamensa Katrin turviin, +oli paikan etäinen asema tiestä, niin että Olga voi pysyä varmassa +säilössä. Ja luutnantin lähtiessä pyysi Olga häntä olemaan levollisena. +Häntä ei kohtaisi mikään vaara. + +Kun venäläisten oli onnistunut karkottaa vartioväki Kauppilasta, +levenivät he yli koko mainitun talon ja Linnan kylän väliselle alalle. +Jalka- ja ratsuväen rynnistäessä viime mainittua paikkaa kohti karautti +silloin yli päässyt osasto tykkiväkeä äskenmainitulle metsäiselle +niemekkeelle. + +Tykkien vartioväkenä seurasi näitä 50 kasakkaa Elka Pavlukan +komennossa. Rannan ja Katrin mökin välille sijoitettiin tykit. + +Olga oli äsken ikään ollut kävelemässä järven rannalla, josta +palatessaan hän metsästä kuuluvan melun ja huutojen johdosta oivalsi, +että jotain outoa oli tekeillä. Hän riensi kiireimmän kautta mökkiin. + +Ovella tuli vastaan Virran noita sanoen: + +-- Nyt se on täällä. -- + +-- Kuka? -- + +-- Ryssä tietysti. Ettekö kuule, miten Kauppilaan ammutaan? -- + +-- Kyllä siellä ammutaan, -- vastasi Olga, jolloin häntä puistatti. + +-- Vihollinen se siellä elämöi. Kauppilan Pekka kävi äsken täällä ja +tiesi kertoa, että ryssät ovat panneet sillan kuntoon. -- + +-- Taivas varjelkoon meitä! -- vaikeroi Olga epätoivoisena. -- Mitä me +teemme nyt? -- + +-- Siihen ei ole vaikeaa keksiä keinoa, -- virkkoi Katri. -- Meidän +täytyy laittautua järven toiselle puolen. -- + +-- Mutta se on helpommin sanottu kuin tehty. -- + +-- Niinkö luulette? -- + +-- Ihan varmaan. -- + +-- Lähdetään, niin saadaan nähdä, vastasi Katri kiepsauttaen +vaatenyytin olalleen ja läksi samassa ulos. -- Tule vain perästäni! -- + +Olga ei ehtinyt ottaa mitään mukaansa. Metsässä heidän takanaan ryski +ja paukkui. Se joudutti pakenevien askeleita. + +Katri suuntasi kulun suoraan rannalle. Ja huolimatta vanhuudestaan, +juoksi hän ketterästi kuin tyttö. Olga seurasi aivan kantapäillä. + +Kun olivat päässeet puolitiehen. Katri kompastui ja kaatui. Pää sattui +kiveen ja hän meni tainnoksiin. + +Olga oli perin ikävässä asemassa. Kaikin voiminsa hän koetti nostaa +pyörtynyttä pystyyn, mutta Katri oli liian raskas. + +-- Oi Jumalani! Mitä minä nyt teen? -- vaikeroi nuori kasakkatyttö ja +tähysteli ympärilleen. Ryske metsässä tuntui lähenevän. + +Vielä kerran teki Olga yrityksen. Eih, Katri oli liian raskas! + +-- Taivaan Jumala! Pelasta minut, pelasta...! -- huudahti hän ja vaipui +Katrin viereen. + +Samassa karautti kasakkoja metsästä esiin. Tuskin oli Olga ehtinyt +heittää niihin katseen, kun hän parahti, sillä hän näki joukon +etunenässä isänsä. + +Muutamien minuuttien kuluttua olivat kasakat ehtineet naisten luo. + +-- Hei, mikä löytö täällä! -- riemuitsi Jemela ja osotti Olgaa, joka +oli pyörtynyt Katrin viereen. -- Tämä se vasta vetelee! -- + +Elka ei ollut uskoa silmiään. Oliko se todellakin Oiga? Mutta tuokion +kuluttua hän näki, että hän se oli kun olikin. Nuolena viskautui Elka +heponsa selästä, heittäytyi tytön luo ja nosti hänet pystyyn. + +Olga heräsi. Samassa parahti hän uudelleen. + +-- Nyt olet kuitenkin joutunut käsiini, -- sähisi Elka hammasta purren. +-- Ja hevin et enää niistä pääse. -- + +Olga ei vastannut mitään. Melkein tiedotonna antoi hän viedä itsensä +pois. Kun oli ehditty kulkea satakunta syltä, kääntyi hän ympäri ja +sanoi osottaen Katriin päin: + +-- Pelastakaa toki nainen! -- + +-- Mikä sillä akkaluuhkalla sitte on? -- kysyi Jemela ilkeästi +hymyillen. + +Silloin Olga heitti häneen niin inhoa ilmaisevan katseen, että Jemela +nolona vetäytyi etemmä. + +Puoli tuntia tykistön tulon jälkeen niemen kärkeen alkoivat tykit +jyskiä heittäen tulta ja tuhoa noin 300 sylen päässä olevaan Linnan +kylään. + + + + +15. + + + "On taitoa, ryskyä, paukkinaa + tuon Virran äyräällä; + savupilvehen peittyvi järvi ja maa, + tult' iskevi pilvestä. + Jyly ilmoiss' on kuin pitkäisen, + maa järkkyvi hurmeinen." + +Tällä mestarillisella tavalla alkaa Runeberg runonsa "Sandels" kuvailla +veristä Virran taistelua, joka oli vimmaisimpia, mitä koko sodassa oli. +Venäläisten seitsenkertainen ylivoima ei voittanut ensimmäisellä +rynnäköllä tuumaakaan jalansijaa. + +Eräälle korkealle kunnaalle Linnan kylän itäpuolella oli suomalaisten +päävoima sijoittunut neljään osastoon, joilla oli yhteensä kymmenen +kenttätykkiä. Kunnaan rinteellä olevia pääosaston patteria komensivat +aliluutnantit Gyllenborg ja Kalmberg, kukkulalla olevia Taube. Itse +tykistön ylipäällikkyys täällä oli kapteeni Elfvingin käsissä. + +Venäläisten rynnäkkö. Kauppilan vartioväen kimppuun oli tapahtunut niin +äkkiä, etteivät suomalaiset olleet ehtineet syödä päivällistäänkään. + +Kunnaan ylimmän patterin rintamavarustusten luona oli brigaadin +päällikkö. Hänen silmänsä mittailivat tyynesti hyökkäileviä +vihollislaumoja. + +-- Kas tuossa ratsastaa ruhtinas Dolgoruki, -- huomautti Fahlander +osottaen erästä nuorta ratsastajaa venäläisten rintaman etunenässä. + +-- Jos hän pääsee eheänä luotisateen läpi, niin... -- + +Nämä sanat lausui Sandels. Mutta hän ei ehtinyt ajatustaan loppuun, +sillä samassa kuului yhteislaukaus juoksuhaudoista joihin oli +sijoittunut Savon jääkäreitä. Ja kun ruudin savu vähän ajan kuluttua +oli haihtunut, ei näkynyt jälkeäkään ruhtinas Dolgorukista. Sen sijaan +syntyi venäläisten riveissä liikettä, josta nähtiin, että ruhtinasta +kannettiin haavoittuneena pois. + +Upseerien onnistui kuitenkin saada rivit jälleen järjestykseen, jonka +jälkeen noin tuhatmäärään nouseva joukko uudella innolla hyökkäsi +pattereita kohden. + +Alempana olevissa juoksuhaudoissa oli Valter Jernfält sekä kolme muuta +ystäväämme. Nämä antoivat pyssyjensä paukkua lakkaamatta. + +Mutta vihollinen ei ollut milläänkään luotien viuheesta, vaan eteni +etenemistään varmasti. + +-- Kautta sieluni, tulevat suoraa päätä pattereille, -- ihmetteli Kokko +hämmästyneenä. + +-- Antaa niiden tulla, -- vastasi Jernfält. -- Onhan meillä Malm, +Duncker ja Fahlander vastassa. -- + +-- Entä brigaadin päällikkö, -- huomautti Kärki. -- Hän yksinään vastaa +kokonaista armeijaa. -- + +Valter Jernfält aikoi vastata, mutta samassa huudahti Onni osottaen +pelloille päin, joiden poikki venäläiset olivat menossa: + +-- Nainen juoksee tuolla! Ei, tuolla noin! Enemmän oikealle kädelle! +Juuri siellä! -- + +Kauppilan talosta peräytyvän vartioväen turvissa juoksi todellakin eräs +nainen. Tumma tukka heilui hajallaan tuulessa. + +Valter Jernfält luuli nähneensä ennenkin tuon naisen. Ja hänen +koettaessaan johtaa muistiinsa, missä ja milloin hän oli naisen ennen +tavannut, saapuu paikalle Sandelsin ajutantti, luutnantti Vallgren +tuoden käskyn, että jääkärien oli hetimmiten vetäytyminen varustuksien +suojaan. + +Jääkärit olivatkin jo liikkeellä, kun Kauppilasta tuleva joukko ehättää +hautojen yli. Etumaisena juosta puhkii mainittu nainen. + +Hänen katseensa harhailivat levottomina miehestä mieheen, kunnes +viimein pysähtyivät luutnantti Jernfältiin. + +Yhdellä hyppäyksellä oli hän tämän vieressä ja tarttui käsivarteen. +Samassa tunsi luutnantti naisen Katriksi. Häneltä pääsee hämmästyksen +huudahdus ja hän aikoo kysyä, mihin Olga oli joutunut, mutta samassa +alkoi Katri semmoisella hädällä selittää seikkailuaan ja Olgan +joutumista kasakkojen käsiin, että siitä vaivoin voi selvää saada. +Lopuksi hän sanoi: + +-- Kun kasakat eivät nähneet minussa elon merkkiä, annettiin minun +jäädä paikoilleen. Kohta heräsin kuitenkin tuntoihini. Hyvän matkaa +minusta olivat ryssät asettamassa tykkejään ampumakuntoon. Hiljaa +konttasin rantaan, josta sitte eheänä pääsin Kauppilan puolelle. Hädin +tuskin ehdin sieltä peräytyvän vartioväen turviin, -- + +Valter Jernfältillä ei ollut aikaa ruveta tarkemmin kyselemään +asianhaaroja Katrilta, sillä suomalaisten täytyi tavattoman nopeasti +vetäytyä varustustensa turviin. Mutta saadakseen tämän tehdä myöhemmin +taistelun päätyttyä, käski hän Virran noidan erääseen turvalliseen +paikkaan takimmaisten joukkojen luo. + +Kohta tämän jälkeen tuli Sandels kivääri jalalla odottavien jääkärien +luokse. + +-- No, pojat, -- huusi hän, -- tekeekö mielenne vielä tapella? -- + +-- Tekee, kenraali! -- huusivat urheat Savolaiset yhdestä suusta. -- +Viekää meidät heti vihollista vastaan! + +-- Malttakaa tuokio! Hetki ei ole vielä lyönyt. Vihollinen on rikkonut +välirauhan liian aikaiseen, mutta kun kello lyö yksi, silloin on meidän +aikamme alkaa. -- + +-- Onko siihen vielä pitkä aika? -- uskalsi ukko Kokko kysäistä. + +-- Eihän toki, -- vastasi Sandels hymyillen, -- kohta se on käsissä. -- + +Tällä välin vyöryivät venäläisten laumat juoksuhautojen yli ja +näyttivätpä mielivän päästä varustusten ampuma-aukkojenkin läpi. + +Moni parrakas moskovalainen pyöräytti töppösensä taivasta kohden, mutta +kymmenittäin tuli toisia kaatuneiden sijaan. + +Rintasuojan takana seisoi noin 600 miestä valmiina minä hetkenä hyvänsä +hyökkäämään pistimet ojossa vihollista vastaan. Tämän rohkean joukon +muodostivat pataljoona Savon jääkäriä, Oulun pataljoona, osa Kajaanin +pataljoonaa, Karjalan rakuunien varaväki ja Vaasan rykmentti. + +Viimein löi sitte se hetki, jota brigaadin päällikkö odotti. Hän antoi +hyökkäyskäskyn ja sulettujen rivien etumaisina miehinä rynnistivät +Malm, Duncker ja Fahlander. Juoksumarssissa rynnistettiin alas kukkulan +rinnettä. Venäläiset eivät voineet vastustaa tuhoisaa hyökkäystä. +Näiden rivit joutuivat täydelliseen epäjärjestykseen, hätääntyneiden +lampaiden tavoin syöksyivät he alas siltaa kohden. + +Tässä syntyi kauhea ahdinko, jota vielä lisäsi kantapäillä ahdistavat +suomalaiset, jotka sekä laukauksin että pistimin tekivät suurta tuhoa. +Useita syöstiin suinpäin jokeen. + +Lopulta pinoutui silta niin täyteen kuolleita ja haavoitettuja, että +niitä oli useampia kerroksia päällekkäin. Näin suurta tappiota +venäläiset tuskin kärsivät koko sodan aikana. + +Kun Valter Jernfält ehti erään pienemmän osaston kanssa, jossa olivat +kolme ystäväämme, muutaman pienen lahden rannalle, joka Ala-Tismasta +pistäytyy siihen niemekkeeseen, jolla Linnan kylä on, teki hän nopean +käännöksen oikealle saatuaan ensin kapteeni Dunckerilta luvan hyökätä +lännempänä olevan venäläisten patterin kimppuun. Rohkeat jääkärit +jouduttivat kulkuaan niin nopeasti, että he pääsivät käsiksi +venäläisiin juuri näiden ollessa tekemässä rynnäkköään päästäkseen +joutumasta saarroksiin sillalta päin. + + + + +16. + + +Kun Olga selvisi siitä tainnostilastaan, johon hän oli vaipunut +jouduttuaan uudelleen kasakkojen käsiin, huomasi hän olevansa Katrin +tuvassa. + +Tuvan omistajasta ei kuitenkaan näkynyt pienintäkään jälkeä. +Koettaessaan nousta ylös huomasi hän suureksi kauhukseen, että oli +sidottu kiinni sänkyrähjään. + +-- Hyvä Jumala, varjele minua, -- huokasi hän suruissaan. -- Valter, +Valter, pelasta minut! -- + +-- Ho, hoo, -- kuului samassa karkea ääni ja mieshenkilö, joka oli +tähän asti ollut kyyrysissään eräässä nurkassa ja vakoilevin silmin +odottanut Olgan heräämistä, astui esiin. + +Se oli Jemela. Hän oli luvannut Elkalle ennen kuolevansa kuin päästäisi +tytön pakoon. + +-- Nyt kai on sinulla taas hyvä tilaisuus lähteä käpälämäkeen -- ilkkui +Jemela pilkallisesti hohottaen. -- Sillä tavalla ne itsepintaiset tytöt +kesytetään! -- + +Olka heitti Jemelaan ynseän katseen, hän ei katsonut ansaitsevan +vastata mitään. + +-- Kenenkä nimen sinä äsken lausuit? -- kysyi Jemela. + +Ei vieläkään Olga vastannut. Mutta kun kasakka toisti kysymyksensä ja +tällä kertaa uhkaavalla äänellä, sanoi hän ynseästi: + +-- Mitä se sinuun kuuluu? -- + +-- Eikö se minuun kuulu? -- + +-- Ei! -- + +-- Sen minä näytän, -- vastasi Jemela vihaisesti. -- Kunhan päästään +kotiin, olet minun puolisoni. -- + +-- Minäkö? -- + +-- Sinä juuri! -- + +-- Oletko varma siitä? + +-- Yhtä varma kuin että nyt olen tässä. -- + +-- No, ole vain varma, -- vastasi Olga pakotetulla tyyneydellä, -- +mutta ellei sinua ennen ole petetty, niin nyt se tapahtuu. -- + +Nämä tyynesti lausutut sanat saivat Jemelan veret vielä enemmän +velloutumaan. Vihasta suunniltaan huusi hän: + +-- Tiedätkö, mitä meidän lakimme sanovat avioliitosta? -- + +-- En tiedä _enkä tahdo tietääkään_, -- vastasi Olga pannen erityisen +painon viimeisiin sanoihin. + +-- Etkö! Vai niin! Mutta kyllä minä tiedän, kuka sinut pakoittaa +siihen. -- + +-- Kuka? -- + +Hetken mietittyään Jemela vastasi: + +-- Ellet sitä tiedä, niin tahdon sulle kertoa, että me olemme sitä +kasakkaheimoa, jota nimitetään Tschngniew ja joka on kaikista heimoista +arvossa pidetyin. Meillä on tapana, ettei ainoakaan nainen saa +kieltäytyä menemästä naimisiin jonkun heimon miehen kanssa. -- + +-- Entä jos hän rohkenisi sen tehdä, -- virkkoi Olga luoden Jemelaan +tutkivan katseen. + +-- Silloin pappi hänet pakottaisi. -- + +-- Mutta ellei hän taipuisi, mitäs sitte? -- + +-- Ei taipuisi, -- matki Jemela silmät suurina. -- Kuka uskaltaisi +kieltäytyä tottelemasta pappia? -- + +-- On se semmoinen, joka uskaltaa. -- + +Kasakka peräytyi pari askelta. Silmistä leimusi uhkaavia katseita +Olgaan ja hän sanoi: + +-- Tekisi mieleni nähdä sitä, joka rohkenee panna papin tahtoa +vastaan. -- + +-- Se, joka sen rohkenee tehdä, makaa edessäsi rikoksellisen tavoin +sidottuna. -- + +Jemela häpsähti. Hän aikoi puhua, mutta Olga ehti ennemmin. + +-- Minä vastustan teidän pappejanne, koska en ole samaa uskontoa kuin +te. -- + +Taas häpsähti Jemela. Toistamiseen hän mieli puhua, mutta uudelleen +esti Olga hänet siitä. + +-- Kun minut pelastettiin Keltissä, olin hento lapsi. Jalo +kasvatusisäni, jolla on minua kohtaan enemmän hellyyttä kuin oikealla +isälläni, kasvatti minut yhdessä oman tyttärensä kanssa kansansa +uskontoon. Siitä voit selvästi ymmärtää, että minä... -- + +Samassa hyöksähti Jemela Olgan eteen. Hän oli niin kauhean näköinen, +että nuori tyttö tahtomattaan sulki silmänsä lausuen puoliääneen +rakkaan Valterinsa nimen. Hän odotti joka silmänräpäys kuolemaa. + +-- Haa, taasen tuo sama nimi! -- kiljui Jemela. -- Kuka se on, josta +sinä puhut? -- + +-- Se, jolle olen vannonut rakkautta ja uskollisuutta. -- + +Jemela horjui takaperin. Hän tunsi enemmän kuin tarpeeksi +kasakkaluonteen lujuutta tietääkseen, ettei hänellä nyt ollut mitään +odotettavissa. Hänen tummat silmänsä säkenöivät koston himosta ja hän +virkkoikin jääkylmällä äänellä: + +-- Hänelle saat sinä sanoa ikuiset hyvästit! Tässä elämässä et ole +häntä enää koskaan näkevä! -- + +Olga kärsi kovaa kipua sängyssä. Köydet, joilla hänen kätensä oli +sidottu, eivät antaneet vähääkään perää. + +-- Päästä minut irti, -- pyysi hän kärsivällä äänellä. -- Tähän ihan +kuristuu. -- + +-- Soo-o, -- virkkoi kasakka pilkallisesti, -- siinä on ihan hyvä +ollaksesi enkä minä... -- + +Jemela ei ehtinyt lausetta loppuun sillä ovi aukeni samassa rajusti. +Elka ryntäsi sisään. + +-- No, onko tyttö jo taipunut? -- kysyi hän ankaralla äänellä. + +Kun Jemela aikoi vastata, estyi hän siitä taas, sillä nyt alkoivat +tykit rannalla jyskyä. Tähän yhtyivät muualtakin venäläisten tykit. +Suomalaisten pattereissa ei myöskään oltu myöhäisiä vastaamaan. +Muskettien pauke sekottui vähitellen tykkien kumeaan jyskeeseen ja niin +oli hurja, korvia särkevä jyly täydessä vauhdissa. + +Jemela ainoastaan pudisti päätään mitään virkkaamatta. + +Kun Elka huomasi, että köydet rasittivat Olgaa, leikkasi hän ne +nopeasti poikki huutaen Jemelan korvaan: + +-- Tällä kertaa hän ei tule pääsemään pakoon! -- + +Tykkien jyske lakkasi sikäli, kuin venäläiset alkoivat hyökkäyksensä. +Sitä vastoin kiihtyi kiväärituli kuumimmilleen. Paukkeesta päättäen +Elka ja Jemela arvasivat, että taistelevat lähenivät Linnan kylää. + +-- Kohta olemme herroina täälläkin, -- virkkoi Elka, -- ja sitten +luulen pääsevämme sen verran rauhaan, että voimme juoda sinun +häitäsi. -- + +Vaikka Olga oli vapautettu siteistään, ei hän kuitenkaan ollut noussut +ylös. Hän pysyi edelleen pitkällään kasvot käsien peitossa ja kuuman +kyynelvirran juostessa pitkin poskia. + +Hänestä ei tuntunut elämällä olevan enää mitään vetovoimaa. Hän toivoi +toivomalla kuolemaa. Ei liikahtanut edes isänsä viimeisten sanojenkaan +johdosta. + +Lyhyesti kertoi sitte Jemela keskustelunsa Olgan kanssa ennen Elkan +tuloa ja sanoi lopuksi: + +-- Häntä näkyy olevan meikein mahdoton saada myöntymään. -- + +-- Ei sitä tarvitakaan, -- vastasi Elka raa'alla ja vihaisella äänellä. +-- Hänen täytyy totella isäänsä. -- + +Nyt nousi Olga pystyyn aivan kuin kuumeen kouristuksen pakottamana. +Silmissä liekehti uhkaava leimu. Rinta kohoili rajusti ja molemmat +kädet olivat lujasti puristetut kiihkeästi lyövää sydäntä vasten. + +-- Sinä olet luonnoton isä, kova, -- virkkoi hän heittäen kylmän +katseen Elkaan, -- en tunnusta sinua isäkseni. Muista, että kuolen +ennen kuin taivun sinun tahtoosi. Ennen kärsin tuhannet tuskat, kuin +sitoudun tuohon! -- + +Näin sanoen hän osotti halveksivasti Jemelaan. + +Tämä kohtaus olisi ollut kiitollinen aihe maalarin siveltimelle. Ei +milloinkaan ollut kasakkatyttö näyttänyt niin rohkealta, niin +viehättävän kauniilta, kun tuona tuokiona, jona hän vapaaehtoisesti +valitsi kuoleman sen sijaan, että olisi sitoutunut siihen, jota hän +kammoi. Hänen voimakas esiintymisensä vaikutti kasakkoihinkin niin, +että nämä ensi hämmästyksessä yht'aikaa vetäytyivät taapäin. + +Mutta ennen pitkää selveni Elka hämmästyksestään, Hänen raa'at kasvonsa +saivat uudelleen kauhean näön. Nyrkki ojossa hän hyökkäsi sängylle, +mutta kun oli ehtinyt ottaa tuskin paria askelta, painui nyrkkiin +puristettu käsi alas ja hän riensi ikkunan ääreen huutaen: + +-- Mitä tämä merkitsee? Miehet pakenevat tykkien luota ja minun... -- + +Samassa hän syöksyi ovelle, jossa eräs kasakka-aliupseeri hyökkää häntä +vastaan. + +-- Takasin! -- huusi hän. -- Suomalaiset ovat voittaneet! -- + +-- Valehtelet! -- kiljui Elka vimmoissaan. + +-- En valehtele. Meikäläiset pakenevat sillan yli. Joutukaa jaloista, +kun vielä ehtii! -- + +Parilla hyppäyksellä oli Elka jälleen tuvassa, tarttui Olgaa +käsivarteen ja pakotti hänet kauheasti uhkaillen seuraamaan mukanaan. + +Rannan ja tuvan välinen aukea vilisi sekasin tykkiväkeä ja kasakkoja ja +kamala sekamelska syntyi edellisten yrittäessä ottaa talteen tykkejä. + +Joukko toisensa jälkeen pakeni metsään ehtiäkseen sillalle ennen, kuin +se jo olisi myöhäistä. + +Vain suurimmalla työllä saivat Elka ja Jemela kokoon 50 kasakkaa. +Näiden etunenässä karautti Elka täyttä neliä metsään Olga melkein +tiedottomana riippuen satulassa. + +Jo tunkeusi hirveä melske ja ryske sillalta heidän korviinsa ja he +luulivat olevansa tuota pikaa pelastetut, kun äkkiä jääkäriketju sulki +heiltä tien. + + + + +17. + + +-- Ampukaa! -- komensi Valter Jernfält. -- Ei ainoakaan kasakka saa +päästä pakoon! -- + +-- Kas tuolla, luutnantti, -- huudahti Onni nykäisten Valteria nutun +liepeestä, -- tuolla ne nyt ovat ne ikävöidyt! -- + +Näin sanoen hän osotti Elkaa ja Jemelaa, jotka vähän matkan päässä +koettivat murtaa jääkäriketjua. + +Huolimatta ruudin savusta ja kasakkojen suuresta epäjärjestyksestä oli +Valter heti älynnyt Olgan. Ja jätettyään päällikkyyden erään rohkean, +kokeneen aliupseerin käsiin, riensi hän Kokko, Kärki ja Onni perässä +sinne päin, missä Elka oli. + +Niin nopsa kuin kasakka avoimella kentällä onkin, ei hänestä metsässä +ole mihinkään. + +Tämän tähden ehtikin luutnantti tovereineen hyvissä ajoin vaaran +paikalle. Jääkärit olivat täällä selvinneet jo neljästä kasakasta. +Raivosta kiehuen koettivat Elka ja Jemela pakottaa ratsujaan eteenpäin. +Maksoi mitä maksoi, heidän oli koetettava murtautua jääkäriketjun läpi +ja kaiken toivonsa panivat he pitkiin keihäisiinsä. + +-- Ampukaa hevoset ensin, -- kehotti Valter Jernfält, -- jalkasin ei +kasakoista ole mihinkään! -- + +Muutaman kyynärän päähän Valterista oli Onni asettunut erään puun taa +suojaan, mistä hänen tarkka kiväärinsä kaatoi useita kasakkoja. Kun +Elka huomasi, kuka semmoista tuhoa teki hänen riveihinsä ja näki päälle +päätteeksi, että tuo rohkea ampuja oli yksinään, pakotti hän huutaen ja +lyöden ratsuansa puuta kohden. + +-- Tule vain tänne, -- murahti Onni, -- sinäkin saat samallaisen paukun +kuin muutkin. -- + +Näin sanoen hän kohotti musketin poskelleen, tähtäsi ja laukasi. + +Mutta -- luoti vinkahti sattumatta enemmän hevoseen kuin +ratsastajaankaan. + +Nopeasti hän latasi kiväärin uudelleen ja se oli jo taasen +ampumakunnossa, kun Elka uudelleen tuli näkyviin. Pitkä keihäs välähti +uhkaavana ilmassa ja Onni näytti jo olevan kuoleman oma, sillä +hädissään hän oli lähtenyt puun turvista pois. + +Mutta kiihkoissaan ollen ei Elkassakaan ollut varmuutta ohjaamaan +iskua. Se sattui Onnin kivääriin ja poika tupsahti lyönnin voimasta +selälleen. + +Toisen kerran halkoi Elkan keihäs ilmaa ja nyt näytti rohkean pojan +viimeinen hetki todellakin olevan käsissä. + +Mutta sallimus ei vielä ollut vihkinyt häntä kuolemaan. Kaksi kimeää +laukausta pamahti samassa ja Elka ratsuineen kaatui maahan. + +Luutnantti Jernfält hyökkäsi esiin. Parin sylen päässä kaatuneista +makasi Olga tainnuksissa. Hänen ottamisensa ylös oli tuokion tehtävä. + +Mutta kun Valterin piti lähteä kantamaan kallista kuormaansa pois, +kuuli hän hurjan huudon takanaan. Elka oli jälleen jaloillaan. Hän oli +kauhean näköinen. Lävistetystä rinnasta pulppusi verivirta. Ponnistaen +kaikki voimansa hän huusi kuoleman tuskissa: + +-- Tänne Jemela! Pois tyttäreni...! -- Tähän uupuivat vanhan +kasakkapäällikön voimat. Sakea verivirta purskahti suusta, hän kaatui +kuolleena ratsunsa päälle. + +Raivoavana kuin myrskyn puuska hyökkäsi Jemela esiin. Hänen takanaan +näkyi kaksi muuta kasakkaa. Hurja raivo liekehti heidän silmistään, +Keihäät ojossa he syöksyivät vinhaa vauhtia luutnanttia kohden joka ei +uskaltanut laskea Olgaa luotaan pelosta, että tämä haavoittuisi +taistelussa. + +Epätoivon rohkeudella hän tarttui pistooliin. Luoti lennähtää ja yksi +vihollisista ulvahtaen kaatuu heponsa selästä, Mutta mitä hyötyä oli +tästä urhoolliselle savolaiselle? Hän joutui kuitenkin ylivoiman alle +ja Olga temmattaisiin häneltä pois. Tämä ajatus antoi hänelle +yliluonnollisia voimia. Laskettuaan varovasti nuoren tytön sen puun +juurelle, johon hän itse nojasi, tempasi hän uuden pistoolin toiseen +käteensä ja miekan toiseen valmiina antamaan henkensä niin kalliista +kuin mahdollista. + +Mutta tänä kauheana hetkenä tuli myöskin apua, joskin vähän. + +Onni oli taas päässyt jaloilleen ja saanut kiväärin käteensä, latasi +sen niin nopeaan kuin voi ja riensi henkensä kaupalla kamppailevan +luutnantin avuksi. Entinen luonto oli pojalla taasen ja yksi kasakoista +keikahti maahan. + +Samassa hän jo ehti luutnantin rinnalle. + +-- Nyt on meitä kaksi kahta vastaan, -- huusi Hiukan tyttären poika, -- +ja nyt sitä nähdään, kuka tässä...! -- + +Tuokiossa olivat kasakat saapuvilla. Suomalaiset odottivat levollisina +heidän hyökkäystään. + +-- Jos sinulla on useampia laukauksia, niin tähtää vain hevosiin, -- +neuvoi luutnantti. -- Kas niin! -- + +Näin sanoen ojensi Valter Jernfält pistoolinsa, kuului pamahdus -- +Jemelan hevonen keikahti hirnahtaen maahan. Kasakka, joka jäi eheäksi +kavahti jaloilleen ja ryntäsi keihäs ojossa päin luutnanttia. + +Kun Valter kerran oli saanut vihollisensa hevosen selästä pois, ei +hänellä ollut hätäpäiviä, sillä hän tiesi, ettei kasakka jalkasin +kyennyt tappelemaan. + +Kylmän tyynenä sivalsi Valter keihään syrjään aivan kuin leikkikalun, +hypähti sitte päättävän askeleen eteenpäin ja ennen kuin Jemela, joka +auttamattomasti hämmentyi liikkeissään, ehti käyttää pistooliaan, virui +hän halaistuin päin maassa verissään. + +Heikko kirous pääsi vielä hänen huuliltaan -- sitte oli kaikki lopussa. + +Vaikeampaa oli Onnin suoriutua temmellyksestä. Monet kerrat täytyi +hänen puikahtaa puun taa kasakan keihään alta. Mutta kun Kokko ja +Kärki, jotka loitompana olivat maksaneet viimeisen velan muutamille +vihollisille, olivat huomanneet luutnantin ja Onnin uhkaavan vaaran, +riensivät he kiiruimman kautta apuun. Kasakka kaatui toveriensa +viereen. + +Elkan ja Jemelan kaaduttua lakkasi vastustus kasakkojen puolelta. +Harvat elossa olevat otettiin vangeiksi. + +Jemelan ja Valter Jernfältin taistellessa oli Olga vironnut +tainnustilastaan. Suurimmalla jännityksellä, tuskin uskaltaen hengittää +oli hän kamppailua seurannut ja heti kasakan kaaduttua huudahti hän: + +-- Kiitos Jumalan, ettei häntäkään enää ole! Isä raukkani lienee +myöskin kuollut? -- + +-- Taitaa olla, -- vastasi Valter ja katsoi Elkaan, joka kuolleenakin +molemmin käsin kouristi keihästä rintaansa vasten. + +Virran sillalta raikkui samassa hurrahuuto, niin voimakas ja mahtava, +että kaiku kiidätti sen melkein yhtä voimakkaana Jernfältin komennossa +olevien jääkärien korviin, jotka nopeasti järjestyivät palatakseen +jälleen pääjoukon yhteyteen. + +Loppukuvaukseksi tästä taistelusta, joka on loistavampia, mitä Suomen +joukko tämän sodan aikana suoritti, mainittakoon, mitä historioitsija +Montgomery, joka itse oli läsnä taistelussa, sanoo: + +-- Useamman kuin 30 tulikidan jyske, tulen välke ja luotien viuhke +9,000 kivääristä, taivasta tavottelevat loimut palavista asunnoista -- +kaikesta tästä muodostui illan hämyssä näky, joka herätti tunteita, +joita ei mitenkään voi kuvailla, ei koskaan unhottaa. Tämän merkillisen +näyn sotaista juhlallisuutta lisäsi se itse viholliseenkin vaikuttava +järjestys ja tyyneys, millä pohjalaiset ja jälellä oleva osa Kajaanin +pataljoonaa liehuvin lipuin ja helisevin soitoin marssivat +tappelutantereelle aivan kuin paraatikentälle, astumaan urhoollisten +veikkojensa sijaan, jotka tähän saakka olivat vastustaneet venäläisten +voimakkaita rynnäkköjä, mutta olivat nyt sekä perin uupuneita että +ilman ampumavaroja. -- + + + + + + +III. + +Toinen peräytymisretki. + + + + +1. + + +-- Kapteeni Burman, -- huusi Sandels, kun hän taistelun päätyttyä +ratsasti sillan ohi ja näki sen kammottavan paljouden haavoitettuja ja +kuolleita, joita oli kasottunut sillan molempiin päihin, -- lähtekää +heti kenraali Tutshkowin luo kysymään, tahtoisiko hän aselepoa +haudatakseen kuolleita ja korjatakseen haavoitetut kentältä pois. -- + +Burman läksi. Hänen täytyi kiipeämällä kiivetä sillalle pinoutuneiden +ruumisläjien yli. Keskellä siltaa tuli häntä vastaan parooni von Pahlen +ja kenraali Aleksejeff, joista viimemainittu oli johtanut venäläisten +onnetonta rynnäkköä päävarustuksia vastaan. + +Lyhyen odotuksen jälkeen ehdotti Tutshkow 24 tunnin välirauhaa. Tämän +vastauksen joudutti Burman Sandelsille, joka hyvän aikaa mietittyään +vastasi: + +-- Kerro venäläisten välitysmiehille semmoiset terveiset, että +jolleivät he suostu 36-tuntiseen välirauhaan, niin olkoot heti paikalla +valmiit jatkamaan taistelua. -- + +Kun Burman palasi takasin, kysyi Aleksejeff levottoman näköisenä +vastausta. + +Burman ilmoitti sen ja ilman mitään suostuttiin Sandelsin ehdotukseen. + +Nämä 36 tuntia käytettiin kummallakin puolella taisteluvalmistuksiin. +Tutshkowilla kun oli paljoa suurempi ylivoima, piti hän perin +raukkamaisena, ellei voittaisi harvalukuisia suomalaisia, Nämä +ahertivat taukoamatta yötä päivää saadakseen varustuksensa parempaan +kuntoon. + +Mutta vaikka pantiin kaikki voimat ja parhaat neuvot liikkeelle +brigaadin turvaamiseksi, huomasi Sandels kuitenkin kohta, että hänen +asemansa oli heikko, jos vihollinen tekisi yhtä voimakkaan rynnäkön +kuin tänäänkin. + +Hänen tunteensa eivät siis olleet iloisia, kun hän illalla lokakuun 28 +päivänä verkkaan käyskeli edestakasin äärimmäisellä vallilla, jossa +työt olivat toistaiseksi lopetettu. Eräällä vallin kulmakkeella seisoi +joukko upseereja, keskustellen matalalla äänellä, etteivät olisi +häirinneet ajatuksiinsa vaipunutta päällikköä. Joukossa oli myöskin +Valter Jernfält. + +Taistelun päätyttyä oli hän Sandelsin luvalla lähettänyt Olgan Niemeen, +koska tämä ei enää voinut olla turvattuna leirissä niiden uusien ja +ehkä vieläkin verisempien taistelujen tähden, joita oli tulossa. + +Surumielin jätti nuori tyttö sulhonsa. Mutta Valter rohkaisi häntä +ilmoittamalla, että urhoollinen Kokko kuuden ravakan jääkärin kanssa +läksisi häntä saattamaan. + +Valter Jernfält oli hänkin ajatuksiinsa vaipunut nojatessaan +rintavallia vasten. Toverien keskustelua hän ei juuri seurannut, sillä +ajatukset seurasivat häntä, joka äsken oli hänet jättänyt. + +Brigaadin päällikön liikkeet olivat aivan epäsäännöllisiä. Milloin hän +kulki suoraan, milloin teki mutkia, konsa liikkui hitaasti, konsa taas +kiihkeämmin. + +Viimein hän pysähtyi erääseen kohden, josta aukeni avara näköala +varustusten ja Virran sillan välillä. Ajatukset veivät hänet takaisin +eilispäiväisen taistelun pyörteisiin. Raskas huokaus pääsi povesta. +Varustusten edustalla savusi vielä palaneiden rakennusten hiiltyneitä +raunioita ja kepeä iltatuuli levitti savua ympäri kenttää. + +Sandelsin seistessä näissä aatteissaan ilmestyi hänen luokseen +Fahlander ja Duncker. Nämät nähtyään päällikön vakavat kasvot hieman +elostuivat. + +-- Tiedättekö, hyvät herrat, mitä näen kaukoputkessa? -- virkkoi hän +viimein niin matalalla äänellä, etteivät etempänä seisovat upseerit +sitä kuulleet. + +-- Emme, -- vastasivat Fahlander ja Duncker yhteen ääneen, -- sitä on +mahdotoin arvata. -- + +-- Niin, olen aprikoinut tyysten tätä meidän asemaamme ja huomannut, +ettei se kestä näin vähillä joukoilla, jotka ovat käytettävissäni. -- + +Duncker peräytyi pari askelta ja aikoi päästää huudahduksen, mutta +estyi siitä, kun Sandels heitti merkitsevän katseen syrjempänä +seisoviin upseereihin. + +Kenraali jatkoi sitte huomattuaan, etteivät muut kuin Fahlander ja +Duncker häntä kuulleet. + +-- Asemamme on liian avoin viholliselle. Suurella ylivoimallaan +onnistuu Tutshkowin epäilemättä vallata meidät ennemmin tai +myöhemmin... -- + +Samassa saapui ajutantti von Fieandt hengästyneenä paikalle. + +-- Hoh, tulette aivan kuin tulisesta pätsistä, -- virkkoi Sandels +reippaasti. + +Kun loitompana olevat upseerit huomasivat von Fieandtin, jännittivät he +kuulohermojaan voidakseen saada selvää, mitä tällä oli sanomista. + +-- Niin, -- vastasi von Fieandt, -- tietoni eivät ole juuri +ilahduttaviakaan. -- + +-- Antaa kuulua kuitenkin! -- käski Sandels ja huomattuaan, että +ajutantti heitti epäilevän katseen Fahlanderiin ja Dunckeriin hän +lisäsi: -- sanokaa pois sanottavanne suoraan. Ei se tee mitään, jos +nämä herrat tässä sen kuulevat. -- + +Ja von Fieandt kertoi: + +-- Käskyn mukaan olin valvomassa töitä sillan luona. Äkkiä kiintyi +huomioni erääseen outoon liikkeeseen toisella rannalla. Joukko veneitä +oli siellä valmiina lähtöön nähtävästi kaikessa hiljaisuudessa ja... -- + +-- Näittekö, mistä veneet tulivat? -- keskeytti Fahlander kiivaan +puoleisesti. + +-- En. -- + +-- No, jatkakaa sitte, -- kehoitti Sandels kärsimättömänä, että +ajutanttia oli keskeytetty. + +-- Siinä niillä lienee varmaankin salainen retki tekeillä, ajattelin. +On siis parasta pitää silmänsä auki. Hiljaa ryömin sen tähden rantaa +pitkin, jolloin sainkin utelijaisuuteni tyydytetyksi. Noin +keskipaikkeilla pappilaa ja Iisalmen kirkkoa näin kokonaisen +venhekunnan. Joukko sotamiehiä nousi venheisiin ja soutivat nopeasti +Niirolanniemelle päin. Kaksi rakuunaa, jotka lähetin sinne, kertoivat, +että vihollinen teki siellä maallenousua ja että... -- + +-- Pysähtykää, -- keskeytti Sandels. Siitä nyt näette, herrani, -- +jatkoi hän Fahlanderille ja Dunckerille, -- etten ole aprikoinut +niinkään hullusti. Mutta mitä nyt? Tuollahan tulla lennättää vielä +joku! Lienee toinen Jobin sanoma! -- + +Sitä se olikin. Tulija, eräs aliupseeri Kataisten kylässä olevasta +patterista, toi sen sanoman, että eräs vihollisjoukko, joka oli ollut +jotakuinkin mieslukuinen, oli nähty Lapinniemen käressä vastapäätä +mainittua kylää. Kapea salmi erottaa tässä kohden maat toisistaan. + +-- Ahaa, -- virkkoi Sandels, kun ali-upseeri oli lopettanut, -- meitä +aijotaan saartaa. Sama se! Siitä pääsee ainoastaan yhdellä tavalla -- +peräytymällä. Rientäkää heti takasin ja jouduttakaa joukot +lähtökuntoon. Viimeistään kello kaksi aamulla täytyy meidän jo +lähteä! -- + +Lähtövarustukset toimitettiin nopeaan ja määrätunnilla oli kaikki +valmista peräytymisretkelle. + +Synkkä oli se hetki jolloin Sandelsin urhean joukon, joka niin kauan +oli sekä kurittanut vihollista että ajanut sitä pitkin Karjalaa, täytyi +jättää valiopaikkansa, jota se vasta muutamia tunteja sitte oli +verellään kostuttanut ja voittajana hallinnut. + +Vanhojen, harmaapäiden uroiden nähtiin heittävän synkkiä, uhkaavia +katseita toiselle rannalle. Monta kaipauksen huokausta pääsi sotilaiden +rinnoista tuona yönä. + +Sandels itse oli tavattoman synkkä ratsastaessaan joukkonsa etunenässä. +Hän ei puhunut sanaakaan, ei seurustellut kenenkään kanssa. + +Eksyttääkseen venäläisiä ja salatakseen peräytymisen, joka muussa +tapauksessa olisi voinut saada ikävän lopun, jätettiin paikalle osasto +Karjalan rakuunia pitämään vireillä vahtitulia. Heti päivän koittaessa +oli näiden sitte rientäminen pääjoukon perästä Vierimälle, noin pari +peninkulmaa Virran sillalta pohjoiseen. + +Kun Vierimän seudulle ei voitu järjestyä niin vahvaan puolustusasemaan +kuin brigaadin päällikkö tahtoi, jätti hän tänne ainoastaan selkäjoukon +eversti Aminoffin komennolla. Muun joukon kanssa marssi hän Salahurin +kylään, jonne tulee peninkulma Vierimästä, Ja täällä lakkasi olemasta +viides brigaadi, tuo Sandelsin urhea joukko. + +Salahurissa tuli tähän näet lisäksi jäännökset entisestä Savon +brigaadista. Tämä yhdistettiin nyt Sandelsin joukkoon ja samalla kertaa +muutettiin viides brigaadi neljänneksi, joka nimi, kuten tiedämme, +sillä oli ensimmäisellä peräytymisretkellä. + + + + +2. + + +Niemessä vallitsi syvä ja pitkällinen suru Olgan ryöstämisen tähden. +Talon palvelusväkikin tunsi kovaa kaipuuta kasakkatytön kohtalon +johdosta. Hän oli näet aina ollut niin hyvä ja hellä köyhille ja +rohkaissut näitä sydämmellisyydellään. + +Kovimmin oli isku kohdannut Patrik Jernfältiä. Ensi päivinä ei ukko +oikein ottanut uskoakseen, että Olga olikaan poissa, vaan allapäin +käveli ympäriinsä aivan kuin odottaen tämän tulevan esiin jostain +piilosta. Ja kun ei kotvilleen tullut Valteriltakaan kirjettä, alkoi +elämä tuntua majurista liian raskaalta taakalta. + +Oliko Valter vielä elossa vai oliko hän kenties jo kaatunut? + +Ei kukaan voinut antaa vanhalle sankarille tyydyttävää vastausta näihin +kysymyksiin, jotka hän joka päivä itselleen teki. + +Ainoat valoisat hetket olivat silloin, kun nuori lääkäri Fabian H. kävi +heidän luonaan. Tämän ja Amalian välit olivat vähitellen saaneet yhä +hellemmän luonteen ja eräänä syyskuun iltana uskoi lääkäri sydämmensä +tunteet Amalialle samalla paikalla, jossa Olga oli joutunut kasakkojen +käsiin. Amalian ehdotuksesta pitivät he liittonsa salassa ja päätettiin +se pitää semmoisena sodan loppuun saakka. Mutta eräänä iltana tapasi +Patrik Jernfält nuoret yhdessä ja silloin ei näiden auttanut muu kuin +tunnusta pois. + +On taas eräs syksyn synkkiä iltoja. Isä tyttärineen ja majurin tuleva +vävy istuvat ukon työhuoneessa. Fabian H:n olisi kyllä pitänyt lähteä +illaksi kotiinsa, mutta nuoren morsiamen pyynnöt saivat hänet kuitenkin +jäämään heille. + +Syysillan pitkää puhdetta kulutettiin lukemisella ja keskustelulla. Ja +puheen aiheena oli tietysti päivän polttavin kysymys, sota. + +-- On se Sandels kelpo sotaherra, -- lausui majuri, mutta enemmän minä +kapteeni Malmia ihmettelen. Tekee niin loistavan retken Venäjälle +semmoisilla sotavoimilla. Lempo vieköön, -- jatkoi vanha sotilas +innostuneena, -- on ihan synti ja häpeä, ettei ylipäällikkö +auttanut... -- + +-- Älkää sanoko niin, -- keskeytti tohtori. -- Joukkoja on tarvittu +toisellakin taholla. Syy on yksinomaan kuninkaassa ja hallituksessa, +Miten oli varustettu esim. se joukko, joka nousi maalle Etelä-Suomessa! +Surkeampaa ei liene muulloin nähty. Kuningas on itsepäinen ja niin +naurettavan lapsellinen, että luulee olevansa toinen Kaarlo XII ja +kaiken lisäksi vielä halveksii vihollista. Sen tähden menevät asiat, +niin kuin ne menee. -- + +-- Merkillistä, miten kaikki ihmiset käyvät Kustaa Aadolf raukan +kimppuun, -- virkkoi Amalia hieman harmistuneena. -- Jos jokukaan +noista ruikuttajista itse asettuisi hallitsemaan, niin saataisiin +nähdä, miten kävisi. -- + +-- Varmaankin paremmin kuin nyt, -- sanoi majuri. -- Mutta hänen +isänsä, siinä se oli miesten mies. Kyllähän häntäkin morkataan +tuhlaavaisuudesta ja ranskalaisten tapojen suosimisesta, mutta se oli +ajan hengen mukaista. Kukapa voisi kieltää hänen urhokkuuttaan, joka +historiassa hänelle omistetaan? Ja kuka sen kunnian, että hän on +kohottanut Ruotsin sotamainetta? Ei kukaan, sillä hänen Venäjän sotansa +ja ne voitot, jotka silloin sekä merellä että maalla saavutettiin, +puhuvat kyllin hänen puolestaan. Vikoineen ja puutteineen hän sittenkin +oli kuningas, jolla sydän oli oikealla paikallaan, sen sain itse monet +kerrat omin silmin nähdä. Mitä taas hänen poikaansa tulee, niin... -- + +Samassa silmänräpäyksessä syöksyi sisään vanha Juho, kalpeana ja +pelästyneenä. + +-- Mitä nyt? Mitä on tekeillä? -- kysyi Patrik Jernfält hypähtäen ylös. +Amalia ja tohtorikin kavahtivat pystyyn. + +Viimein Juho pääsi sen verran tolkulle, että läähättämällä sai +sanotuksi: + +-- Nähkääs, kun mi-minä... minä... näin... ku-kummituksen! Se... se on +varmaankin... sa-sama, joka... joka... -- + +-- Minähän se vain säikytin vanhan Juho paran, -- kuului samassa +nuorelta sointuva ääni ovelta ja ennen kuin majuri ehti tointua +hämmästyksestään, riensi Olga esiin ja heittäytyi hänen kaulaansa. + +Juho seisoi kuin puustapudonneena. + +-- Jumalan kiitos, että toki osaa puhua, -- ähki Juho itsekseen. -- Ei +se sitte kummitus olekaan. -- + +Ja näin sanoen vanha palvelija luikki nolostuneena ulos, mutta riensi +kiiruimman kautta ilmoittamaan toisille palvelijoille, että +"jumalanenkeli" oli tullut takasin terveenä ja reippaana. + +Useampia kertoja tarvitsi majurin käännellä Olgaa puoleen ja toiseen ja +tarkastella häntä joka taholta, ennen kuin tuli vakuutetuksi, että hän +se siinä oli. Ja kun hän viimein sai tämän päähänsä, avasi hän +uudelleen sylinsä, painoi tyttöä rintaansa vasten niin hellästi kuin +omaa lastaan. + +-- No, Jumalan kiitos, että olet täällä jälleen! Sanohan nyt kaikista +ensiksi, miten Valter jaksaa, sitte saat kertoa omat kuulumisesi. -- + +Punastuen korviaan myöten vastasi Olga: + +-- Hyvin hän jaksaa. Käski kertomaan tuhansia terveisiä teille ja +Amalialle. -- + +-- Niin, kuulehan, -- tokasi majuri hymyillen. -- Nyt ei sinun enää +tarvitse peitellä meiltä mitään. Amalian on onnistunut valloittaa tuo +tohtori tuolla ja sinun lienee parasta tunnustaa, että olet anastanut +linnoituksen nimeltä Valter Jernfält. -- + +Kun Olga punottaen ja nauraen oli tunnustanut anastuksensa, painautui +seura istumaan ja nuori kasakkatyttö kertoi kohtalonsa juurta jaksain. +Hänen lopetettuaan, sanoi Patrik Jernfält: + +-- Minä en tahdo ainoankaan syntisen kuolemaa, mutta parasta se sentään +oli että isäsi kaatui. Nyt voit sinäkin hengittää vapaasti ja kaikessa +rauhassa tarvitsematta pelätä vihollisen tuloa. -- + +Olgan tulo toi Niemeen iloa ja elämää ja oikein oli liikuttavaa nähdä +sitä vilpitöntä ystävällisyyttä, millä talon palvelijat tervehtivät +Olgaa, kun saivat häntä seuraavana päivänä nähdä. + + * * * * * + +Marraskuun 16 päivä 1808 oli kylmä ja tuulinen. Lunta ryöppysi +tuntimääriä, niin että tuskin erotti kymmenen kyynärän päähän eteensä. + +Maantietä pitkin Piippolasta päin kulki eräs mies ja nainen. +Elähtäneitä olivat molemmat ja jos heitä lähemmin tarkastamme, tunnemme +heissä ukko Hiukan ja Nellan, Onnin äidin. He kulkivat kovasti, sillä +viima oli pureva. Mutta kun ei tälläkään tavoin ruumis ottanut +pysyäkseen lämpimänä, veti ukko poveltaan pienen viinanassakan, otti +siitä siemauksen ja tarjosi tilkan tyttärelleenkin. + +Se tekikin lämmittävän vaikutuksen. + +-- Ompa siitä jo aikoja, kun Onnista on mitään kuulunut, -- virkkoi +ukko Hiukka, kun Pulkkilan kirkonkylän äärimmäiset hökkelit alkoivat +häämöttää. -- Vieläköhän poika elää? -- + +-- Älkää puhuko niin, isä, -- sanoi Nella pyyhkien karkealle poskelleen +hyytyneen kyynelkarpalon. + +-- Niin, tulee sitä tämmöisinä aikoina ajattelemaan kaikkea ja ottamaan +vastaan vaikka mitä, -- vastasi Hiukka. -- Jos hän on kaatunut, niin +sen tiedän, että hän on miehenä kaatunut, niin poika kuin onkin. -- + +Samassa sattui Nella katsahtamaan taaksensa. Hätäisesti tarttui hän +ukon mekon liepeeseen ja sanoi: + +-- Mitä väkeä tuolta jälestä päin tulee? -- + +Tähysteltyään hetken aikaa virkkoi Hiukka: + +-- Näkyvät olevan Savon jääkärien puvussa. -- + +Tulevat sotamiehet olivat niitä, jotka Kokon johdolla olivat saattaneet +Olgan Niemeen. Kun he olivat täällä paripäivää levänneet ja perinpohjin +virkistyneet matkan vaivoista, läksivät he paluumatkalle saavuttaakseen +brigaadin Pulkkiiassa. + +Kokko tunsi heti ukko Hiukan ja tämän tyttären ja huusi jo etempää: + +-- Terve, vanha hiihtomies! Pitkän matkanhan sinäkin olet tehnyt +Lehtoniemestä saakka tyttärenpoikaasi tapaamaan. + +Hiukka ja Nella vaihtoivat jonkun aikaa katseita äänettöminä. Olivat +nähtävästi hämillään odottamattomasta tuttavuudesta. Mutta kun +sotamiehet tulivat lähemmä, tunsi Hiukkakin Kokon. + +-- Ah, -- virkkoi hän iloisesti, -- sinähän se olit meillä yötä, kun +tyttärenpoikani päähän pisti ruveta sotamieheksi! -- + +-- Oikein arvattu, ukkoseni, -- vastasi Kokko lyöden hiihtomiehelle +kättä. -- Se oli muuten hyvä kauppa, se. Voin näet kertoa teille, että +pojasta on paisunut jo koko mies ja hän on paraita jääkärejä Savon +brigaadissa. -- + +-- Vai niin, -- ihmetteli Hiukka ilon sädehtiessä hänen silmistään. + +-- Hän siis elää! -- huudahti Nella pannen kädet ristiin rinnoilleen. +-- Jumalalle kiitos! -- + +-- Niin, kyllä hän vielä eli minun lähtiessäni Iisalmelta taistelun +jälkeisenä päivänä, -- + +-- Kuulehan, -- tokasi Hiukka ja tarjosi pullostaan viimeisiä tilkkoja +Kokolle, -- tuleeko brigaadi ihan varmaan tänne Pulkkilaan? -- + +-- Ihan varmaan, sen pitäisi tulla tänään. -- + +Pari tuntia tämän jälkeen nähtiin jo Savon brigaadin etujoukko. +Pulkkilan kylään oli kertynyt semmoiset joukot ihmisiä, että kaikki +asunnot olivat ahdinkoon asti täynnä. + +Hiukka ja Nella olivat eräässä talossa kylän eteläpäässä. Puoleen ja +toiseen siinä arvailtiin ja tuumittiin, milloinkahan Onni näkyisi. + +-- Saapas nähdä, minkä näköinen poika nyt on, -- arveli vanha hiihtäjä +ja raapi miettivänä korvallistaan. + +-- Minkähän lienee, -- säesti Nella. -- Taitaa olla hyvin +päivettynyt. -- + +-- Päivettynyt syksyllä! -- + +-- Tosiaankin, syksyhän nyt on. Mutta on se varmaankin kasvanut. -- + +-- Totta kai. Onhan siitä jo vuosi pojan lähdöstä. Mutta se ei merkitse +vielä mitään, kunhan olisi säilyttänyt hyvän sydämmensä ja täyttänyt +aina velvollisuutensa isänmaata kohtaan. -- + +-- Kuulittehan, että Kokko sanoi hänen olevan kelpo jääkärin ja +että... -- + +Kokko tuli samassa saapuville keskeyttäen puhelun. + +-- Miksi te olette tänne jääneet? -- kysyi hän ihmetellen. + +-- Saadaksemme nähdä Onnin niin kohta kuin mahdollista, -- vastasi +Hiukka hänkin ihmeissään Kokon kysymyksestä. + +-- Saisitte sitte istua täällä sivu tuomiopäivänkin poikaanne +näkemättä, -- vastasi Kokko nauraen. + +-- Mitenkä niin? -- kysyivät Hiukka ja Nella yhteen ääneen. + +-- Siten, että Savon jääkärit ovat tulossa Tuomaalan kautta ja saapuvat +kylään pohjoisesta päin. Sitäpaitsi ei ainoakaan sotamies saa puhua +yhtään sanaa omaistensa kanssa ennen, kuin ovat sijoittuneet +asemilleen. Kenraali on siinä suhteessa ankara ja se onkin oikein, +sillä pitkän marssin jälkeen tarvitsevat miehet lepoa. Ja kun +vihollinen luultavasti seuraa kintereillä, niin on viisainta ensin +panna kaikki järjestykseen, jos sattuisi noin niinkuin pamahtamaan. -- + +-- Se on totta, se, -- myönsi Hiukka, -- mutta mitenkäs sen pojan sitte +näkee? -- + +-- Minä vien teidät hänen luokseen, -- sanoi Kokko, -- Seuratkaa vain +minua, niin pääsette vähällä -- + +Kokon saattamina, jolle tunkeileva väkijoukko vastustelematta teki +tietä, saapuivat Hiukka ja Nella kylän pohjoispäähän, missä Kokon +toverit odottivat jääkäripataljoonaa. + +Ja tuolta se jo näkyikin tulevan. + +-- Nyt ne tulee, -- kuiskasi Kokko Nellan korvaan. -- Näettekö joukkoja +tuolla? -- + +-- Näen. -- + +-- No pitäkää silmänne auki, sillä olen varma siitä, ettette Onnia +tunne. -- + +Näin sanoen riensi Kokko järjestämään miehiään voidakseen +sotilaallisella tavalla ottaa vastaan tovereita. + +-- Herra tule ja siunaa, isä! -- huudahti Nella jääkäripataljoonan +reippaasti marssiessa ohi. -- Tuollahan se minun poikani on! -- + +Pitkä, solakka nuorukainen, joka marssi eräässä eturivissä, käänsi +samassa äkkiä päätään. Hänen katseensa kohtasi Hiukan ja Nellan. Näki +selvästi pojasta, että hän olisi niin mielellään rientänyt rivistä +syleilemään rakkaita omaisiaan, mutta sotakuri oli voittamattomana +esseenä ja tukahdutti tunteet. Mutta kukaan ei voinut häntä estää +iloisesti nyökäyttämästä päätään äidille ja iso-isälle. + +Puoli tuntia tämän jälkeen työntäytyi jo Onni väkijoukkoon omaisiaan +etsimään. Viimein hän keksikin nämä väen vilinästä ja kietoen takaapäin +kätensä äidin kaulaan sanoi: + +-- Jumalalle kiitos, että vielä elätte ja olette terveet! -- + +Ja sitte taas syleiltiin ja tervehdittiin ja kun nämä temput +päättyivät, pani ukko Hiukka kätensä puuskaan, katseli hyvän aikaa +Onnia, joka oli kasvanut koko lailla, ja sanoi entiseen tapaansa: + +-- Sitä poikaa! -- + +-- Niin sanoitte te kerran ennenkin, iso-isä, -- virkkoi Onni +iloisesti, -- ja silloin arvelin, että näinköhän vielä joskus sanotte +samalla tavalla! -- + +-- Olet varmaankin tehnyt paljon pahojasi, -- virkkoi äiti hellästi +silmäillen poikaansa. + +-- Olenpa kyllä, äiti, mutta se ei tee mitään, kun saa ryssää +löylyttää. Ja Virran sillalla se saikin oikein kelpo saunan. -- + +-- On ne siitä jo kertoneet, -- virkkoi ukko Hiukka. -- Olitko sinä +niiden kuuden sadan joukossa? -- + +-- Olin ja silloin autoin sekä minä että Kokko ja Kärki luutnantti +Jernfältiä ottamaan pois hänen morsiantaan kasakkatyttöä, jonka Niemen +majuri oli pienenä ottanut kasvatikseen ja jonka tämän isä vähää ennen +oli ryöstänyt Niemestä. Siinä sitä vasta kuumasti kamppailtiin ja... -- + +-- Vielä kehut, -- keskeytti Nella siunaillen. -- Miten voi nyt +rehellinen mies pitää kasakkanaisesta? Nehän ovat kaikki noitia. -- + +-- Erehdytte, äiti. Kauniimpaa tyttöä kuin luutnantti Jernfältin +morsian ei ole koko Suomessa. Mutta lähdetään nyt katsomaan, miten +tässä huomiseen päästään, jolloin taas täytyy lähteä. -- + +Kun Valter Jernfält oli saanut joukkonsa katon alle, riensi hän +kiiruimman kautta ottamaan selvää Kokosta. + +-- No, -- kysyi hän viimein tavattuaan ukon, -- mitenkä matka Niemeen +sujui? -- + +-- Paremmin kuin osasimme toivoakaan, -- vastasi Kokko. + +-- Ja hänet otettiin siellä hyvästi vastaan? -- + +Kokko kertoi Olgan tulosta Niemeen, mitä hän palvelusväeltä siellä oli +kuullut ja virkkoi lopuksi: + +-- Hyvin sitä elettiinkin siellä. Vanha majuri istui tuntikausia meidän +parissamme ja silloin täytyi minun tai jonkun muun meistä kertoa +taisteluistamme. Ja aina marmatti hän, ettei saanut olla mukana. On se +vankka ukko se majuri, mikäli minä häntä näin. -- + +-- On kyllä. Hänenlaisiaan on vähä Suomessa. -- + + + + +4. + + +Niin kuin ylempänä mainittiin, kadotti viides brigaadi Salaburissa sen +nimensä, jonka aikana se oli niin uljaasti taistellut. Tämän +jälkeen se nimitettiin neljänneksi brigaadiksi ja vaivaloisella +peräytymisretkellään Pohjan lahden ympäri teki se urhoollisen Sandelsin +johtamana parhaansa pelastaakseen Suomen sotakunnian. + +Joka paikassa, missä se joutui tekemisiin vihollisen kanssa, osotti se +entistä miehuutta, kestävyyttä ja isänmaanrakkautta. + +Virran taistelun jälkeen kärsi brigaadi suurimman tappion Hörneforsin +luona 5 päivänä heinäkuuta 1809. Urhean viidennen brigaadin viimeiset +jäännökset olivat jälkijoukkona, kun kenraali Sandels saatuaan tiedon, +että venäläinen kenraalimajuri Kosatschoffski vahvalla kolonnalla +marssi Engsjöhön päin aikeessa sulkea hänet kahden tulen väliin, +komensi peräytymään. + +Duncker, joka nyt oli everstiluutnantti, johti rakasta Savon +jääkäripataljoonaansa. Tämän eturiveissä olivat Kokko, Kärki ja Onni, +ensi mainituilla kaksi tähteä urhoollisuuden merkkinä rintaa koristaen +viime mainitulla yksi. + +Peräytyminen oli jo alkanut, mutta Duncker, joka ei millään muotoa +tahtonut peräytyä, seisoi vielä paikoillaan Hörnejoen sillan luona. Kun +Sandels huomasi vaaran, joka uhkasi urheita savolaisia, lähetti hän +ajutantti Montgomeryn viemään Dunckerille sanaa, että tämä läksisi +peräytymään. + +-- En lähde, -- vastasi Duncker, -- minä jään paikoilleni ja taistelen +vielä jonkun aikaa. -- + +-- Mutta kenraali on käskenyt ja sitä paitsi ovat pohjalaiset lyödyt +takasin. Everstiluutnantti on vaarassa joutua saarroksiin. -- + +Mutta Duncker vastasi miehevästi, joskin epätoivoa ilmaisevalla +äänellä: + +-- Jos pohjalaiset ovat peräytyneet ennen aikojaan, niin minä ja +savolaiset emme sitä tee! -- + +Montgomeryn ei auttanut muu kuin lähteä matkoihinsa ja ainoastaan +ruudinsavun hämärässä onnistui hänen pujotella kaikkialla parveilevien +vihollisten läpi. + +Viimein suostui Duncker peräytymään, mutta juuri kun hän antoi käskyn +siihen, kaikui läpi savolaisten rivien: + +-- Piiritetään! -- + +Kaikilta tahoilta hyökkäsi vihollisia pienen suomalaisen joukon päälle, +joka kuitenkin rohkeasti katsoi kuolemaa silmiin. + +-- Nyt syntyy toisellainen leikki kuin Virran sillalla, -- virkkoi +Kokko lävistäen samassa erään venäläisen ali-upseerin, joka aikoi ottaa +hänet vangiksi, -- mutta lujasti päälle, pojat! Näytetään ryssille, +ettei pitkä peräytyminen ole vielä voimiamme vienyt! -- + +Duncker, joka seisoi vähän matkan päässä Kokosta, kuuli nämä sanat. Hän +kääntyi silloin tuohon vanhaan sotilaaseen päin ja hänen vakavat +kasvonsa hieman kirkastuivat, kun hän sanoi: + +-- Sillä tavoin se savolainen puhuu ja tekee. Lujasti päälle, pojat! +Elävinä eivät he meitä saa! Koettakaamme murtautua läpi! -- + +Mutta tämä oli helpommin sanottu kuin tehty. Samassa kun Dunckerin piti +panna täytäntöön aikeensa, rynnisti häntä vastaan eversti Karpenkoff, +joka Hörnehammarista tullen sulki häneltä tien. + +-- Everstiluutnantti, -- huusi Karpenkoff ratsastaen rintamasta esiin, +-- te olette saarroksissa, josta ette voi päästä mihinkään. Olette +taistelleet ihmeteltävällä urhoollisuudella ja sen tähden te voitte +antautua, tahraamatta senkautta vähääkään omaa tai sotamiestenne +mainetta. -- + +Dunckerin vakavat kasvot muuttuivat vieläkin synkemmiksi. Ja melkein +samassa hän huusi: + +-- Moisen solvauksen voi pestä ainoastaan verellä. Tulta! -- + +Samaan aikaan antoi Karpenkoffkin samallaisen käskyn. Solvaus tulikin +verellä pestyksi, niin kuin Duncker oli toivonut, mutta se tuli hänen +omalla verellään. + +Useampien luotien lävistämänä kaatui hän Kokon käsiin. Kärki ja Onni +riensivät samassa apuun ja ottivat kuolettavasti haavoittuneen +päällikkönsä käsiinsä. + +-- Nyt päälle! -- karjui Kokko. -- Tänne miehet! Kannetaan hänet +vihollisrivien läpi. Eespäin! -- + +Savolaiset hyökkäsivät. Ensimmäinen venäläisten rivi musertui ja näytti +siltä, kuin murtautuminen olisi mahdollinen. + +Samassa heräsi Duncker tajuntaan. Nähtyään, mitä oli tekeillä, sanoi +hän heikolla äänellä: + +-- Minä olen kohta lopussa. Tunnen kuoleman lähestyvän nopein askelin. +Jättäkää minut, pelastakaa itsenne. -- + +-- Ei, me emme jätä teitä ryssien käsiin, -- virkkoi Kärki, -- ja sen +tähden... -- + +Duncker keskeytti hänet: + +-- Mutta minä käsken tottelemaan.... hyvästi... -- + +Savolaiset tottelivat, panivat Dunckerin varovasti maahan ja +murtautuivat sitte hurjalla rohkeudella tiheiden vihollisrivien läpi. +Vain muutamia harvoja joutui vangiksi. + +Näin päättyi Hörneforsin taistelu ja näin sai sankarikuoleman yksi +Suomen joukon kaunistuksista, yksi viidennen brigaadin uljaimmista +uroista. + +Yön tullen harhailivat kolme ystäväämme ilman päämäärää etelään päin. +Muutaman onnellisen sattuman kautta tapasivatkin he aavistamattaan +eräitä elossa olevia tovereitaan ja sittemmin pääjoukon. + +He olivat tällöin niin nääntyneitä nälästä, janosta ja vaivoista, että +vaivoin pystyssä pysyivät. Miehuus kuitenkin oli entisen vireä, +urhoutta ja lujuutta vielä oli olemassa vaikka uusiin taisteluihin. + + + + +5. + + +On kevät 1810. Vuoret, laaksot, järvet ja metsät olivat lumipeitteensä +luoneet. Lauhkea tuulenhenki hyväili poskea. Linnut lauloivat nyt, +kuten muinakin keväinä, sulosävelin kiitosta Luojallensa. + +Lähdemme Tukholmaan eräänä kauniina kevätpäivänä ja pysähdymme tämän +kauniin kaupungin keskipisteeseen Pohjoissillalle. Mutta huolimatta +siitä, että ympärillä versoi kevät kukkeimmillaan eivät mielet olleet +niin iloisia kuin ne tähän aikaan tavallisesti ovat. Mihin katsoikin, +kaikkialla kuuli pidätettyä kuisketta ja näki synkkiä kasvoja. Mikä oli +syynä? + +Rauha oli viimein tehty ja Suomi kadotettu. + +Väkijoukossa, joka tänään oli liikkeellä, herätti kolme henkilöä muiden +erityistä huomiota. + +Yksi näistä oli Patrik Jernfält ja kaksi muuta Valter sekä hänen nuori +puolisonsa Olga, joista edellinen oli Savon jääkäripataljoonan +kapteenin univormussa. + +Vasemmassa käsivarressaan Valter kantoi surunauhaa. Vähää ennen sodan +loppua oli hänen isänsä näet kuollut ja hän sai periä tämän +suurenpuoleisen omaisuuden. + +Heidän hiljaa kävellessään Rahatorilta Pohjoissillalle päin tahdomme +kuunnella heidän keskusteluaan. + +-- Oli se sentään aika hyvä onni, että niin hyvissä ajoin myin Niemen, +jota sitä paitsi vihollinen ryösti ja poltti kohta teidän lähdettyänne +Pulkkilasta, -- sanoi Patrik Jernfält. -- Muuten olisin minä jäänyt +puille paljaille. -- + +-- Niin, hyvähän se oli, -- virkkoi Valter, -- mutta ei muutto Niemestä +Sulkavalle tainnut juuri hauska olla. -- + +-- Ei ensinkään, -- vakuutti Olga. -- Minä sain niin paljon kärsiä sinä +aikana ja ellei toivo sinuun olisi minua elähyttänyt, niin olisin +kenties menehtynytkin. Se minua kuitenkin ihmetyttää, ettei Fabian +muuttanut Ruotsiin. -- + +-- Hänen on hyvä olla sielläkin, -- vastasi majuri. -- Ei hänen +tarvitse huolia venäläisistä eikä heidän toimistaan, kunhan vain hoitaa +virkaansa. -- + +-- Oi, miten kaunista täällä on, -- virkkoi Olga, kun olivat tulleet +Pohjoissillalle. -- Tämmöistä ei monessa pääkaupungissa liene +nähtävänä. -- + +-- Tuskin, lapseni, -- vastasi Patrik Jernfält. -- Nuoruuteni päivinä +matkustelin paljon, mutta en missään nähnyt niin kaunisseutuista +kaupunkia kuin Tukholma on. Sen luonnonihana asema on yleisesti +tunnettu Euroopassa. + +Nyt olivat he saapuneet sillan päähän. Sen itäiselle korvalle oli +kertynyt melkoinen joukko kansaa, jota poliisimiehet koettivat saada +hajaantumaan, mutta huonolla menestyksellä. + +-- Katsotaan, mitä siellä on, -- sanoi Valter. + +-- Oletko niin utelias? -- huomautti Olga hymyillen. + +-- Olen vähän. Olenhan nyt tukholmalainen ja siksi täytyy olla +utelias. -- + +Näin sanoen hän jätti Olgan käden majurin kainaloon ja meni +väkijoukkoon, joka vapaehtoisesti teki tietä nähtyään suomalaisen +univormun. + +Kohta pääsikin Valter toivottuun paikkaan. Mutta se, mitä hän näki, sai +hänet ehdottomasti häpsähtämään. + +Siinä seisoi hänen edessään sillan kaidepuuta vasten kolme Savon +jääkäriä repaleisissa puvuissa. He ojentelivat läsnäolijoille +päähineitään almuja pyytäen, että pääsisivät takasin kotimaahaan +Suomeen. + +Valterin silmissä milt'ei musteni. Ensi hämmästyksestä olivat jääkärit +pudottaa lakkinsa lantteineen. Samassa he huudahtivat yhteen ääneen: + +-- Kapteeni Jernfält! -- + +-- Kokko, Kärki ja Onni, -- virkkoi Valter ja ojensi uskollisille +sotatovereilleen kätensä. -- Jos tahdotte jäädä tänne, niin saatte +elatuksenne kuolinpäiväänne asti, mutta jos aijotte matkustaa kotiinne, +niin annan teille runsaat matkarahat. -- + +-- Me ikävöimme Sulkavalle ja omaistemme luo, -- sanoivat Kokko ja +Kärki yht'aikaa. + +-- Ja minä äidin ja iso-isän luo Lehtoniemen kärkeen, -- virkkoi Onni +katsahtaen ihastellen tähteä rinnassaan. + +-- Olkoon menneeksi, tapahtukoon teidän tahtonne, mutta täällä ei +teidän enää tarvitse olla töllistelemässä. Tulkaa! -- + +Ja kansajoukon kaikuvasti hurratessa poistuivat Valter Jernfält ja +hänen kolme toveriaan. + +Muutamia päiviä tämän jälkeen läksi eräs purjealus suoraan Helsinkiin. +Sen kannella seisoi kolme jääkäriä. Molemmat Jernfältit olivat antaneet +heille runsaasti matkatarpeita ja nyt jättivät he ainiaaksi Ruotsin +palaten iloisina ja onnellisina armaaseen syntymämaahansa, jonka edestä +he olivat niin uskollisesti ja miehuullisesti taistelleet ja vertaan +vuodattaneet. + +Paljoa ei enää ole lisättävä kertomukseemme. Majuri Patrik Jernfält +osti itselleen kauniin tilan lähellä pääkaupunkia, jonne hän usein +matkusti leikkimään ja loruamaan nuorten Jernfälttien vallattomien +poikien kanssa. + +Ja kun Valter Jernfält ei ollut kadottanut haluaan sotatoimiin, astui +hän erään ruotsalaisen rykmentin palvelukseen yleten täällä aikaa +myöten korkeammille arvoasteille. + +Kokko ja Kärki saapuivat onnellisesti Sulkavalle. He luopuivat kokonaan +sotilasammatista, koska eivät tahtoneet olla venäläisten päällikkyyden +alla. + +Lehtoniemen kären pienessä pirtissä syntyi iloa ja elämää Onnin tultua +kotiin. Hänkin erosi palveluksestaan ja hoiti sittemmin lapsen +hellyydellä äitiään ja iso-isäänsä näiden kuolemaan saakka. Ja kun nämä +muutaman vuoden kuluttua muuttivat mananmajoille, meni Onni naimisiin +erään varakkaan talonpojan tyttären kanssa Jynkässä päästen näin +vauraaksi tilanomistajaksi. + +Virran noidasta Katrista ei kuulunut mitään muuta, kuin että hänet +Iisalmen asukkaat olivat löytäneet eräänä päivänä keväällä 1809 +Virtajoesta hukkuneena. Luultavasti oli hän joutunut pakenevien +venäläisten pariin ja hirveässä sekasorrossa saanut aalloissa +kuolemansa. + +Näin taisteli ja kärsi viides brigaadi, tuo Sandelsin urhea joukko, ja +sen kunniakas maine on kautta aikojen aina säilyvä kirkkaana. + + + + + + + + +End of the Project Gutenberg EBook of Sandelsin urhea joukko, by J. O. Åberg + +*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 59796 *** |