diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 4 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/60843-8.txt | 4160 | ||||
| -rw-r--r-- | old/60843-8.zip | bin | 77307 -> 0 bytes |
5 files changed, 17 insertions, 4160 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..d7b82bc --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,4 @@ +*.txt text eol=lf +*.htm text eol=lf +*.html text eol=lf +*.md text eol=lf diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..b5db261 --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #60843 (https://www.gutenberg.org/ebooks/60843) diff --git a/old/60843-8.txt b/old/60843-8.txt deleted file mode 100644 index e492ac8..0000000 --- a/old/60843-8.txt +++ /dev/null @@ -1,4160 +0,0 @@ -The Project Gutenberg eBook, Pieni italialainen, by Johanna Spyri, -Translated by Mandi Granfelt - - -This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most -other parts of the world at no cost and with almost no restrictions -whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of -the Project Gutenberg License included with this eBook or online at -www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you'll have -to check the laws of the country where you are located before using this ebook. - - - - -Title: Pieni italialainen - - -Author: Johanna Spyri - - - -Release Date: December 4, 2019 [eBook #60843] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - - -***START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK PIENI ITALIALAINEN*** - - -E-text prepared by Tapio Riikonen - - - -PIENI ITALIALAINEN - -Kirj. - -JOHANNA SPYRI - -Suomensi - -Mandi Granfelt - - - - - -Porvoossa, -Werner Söderström Osakeyhtiö, -1911. - - - - -SISÄLLYS: - - 1. Hiljaisessa talossa. - 2. Koulussa. - 3. Vanhan opettajan viulu. - 4. Kaukainen, kaunis, nimetön järvi. - 5. Surutalo; mutta järvellä on nimi. - 6. Rikon äiti. - 7. Kallisarvoinen testamentti ja kallisarvoinen "Isä meidän". - 8. Sils-järven rannalla. - 9. Salaperäinen tapaus. -10. Pitkä matka. -11. Kuljetaan eteenpäin. -13. Kaukaisen, kauniin järven rannalla. -14. Uusia ystäviä eikä vanhojakaan unohdeta. -15. Silvio toivoo oikein pontevasti. -16. Neuvo, joka oli monelle iloksi. -17. Vuorien poikki takaisin. -18. Kaksi iloista matkamiestä. -19. Pilviä kauniilla Gardajärvellä. -20. Vihdoin kotona. -21. Päivänpaistetta Gardajärvellä. - - - - -ENSIMÄINEN LUKU. - -Hiljaisessa talossa. - - -Ylä-Engadinissa, Malojaan vievän tien varrella on yksinäinen, pieni, -Sils-niminen kylä. Kun sen kohdalla poiketaan tieltä kedon poikki -mennen, tullaan aivan vuorten juurelle pieneen paikkaan, jota sanotaan -Sils-Mariaksi. Hiukan erillään, keskellä ketoa, seisoi kaksi mökkiä -vastakkain. Kummassakin oli ikivanhat, puiset ovet ja hyvin pienet -ikkunat syvällä kiviseinissä. Toiseen niistä liittyi pienoinen -kasvitarha, jossa kasvoi vihanneksia ja sitä paitsi neljä kukkivaa -pensastakin; mutta nämä näyttivät laihoilta ja hinteliltä samaten kuin -muutkin kasvit. Toiseen ei kuulunut muuta kuin sivuseinustalla pieni -koppeli, josta kaksi kanaa asteli ulos ja sisään. Tämä mökki oli vielä -tuota toista melkoista pienempi ja sen puuovi vanhuuttaan aivan -mustaksi painunut. - -Jok'ainoa aamu aivan samaan aikaan astui tästä ovesta suuri mies, jonka -oli pakko kumartua päästäkseen ulos. Suurella miehellä oli kiiltävän -musta tukka, mustat silmät, ja heti hienopiirteisestä nenästä lähtien -alkoi niin tuuhea, musta parta, ettei kasvoista paljon muuta näkynyt -kuin valkoiset hampaat, jotka parran seasta välkähtelivät, kun mies -joskus puhui; mutta hän puhui ani harvoin. Kaikki silseläiset tunsivat -hänet; kukaan ei kuitenkaan maininnut häntä nimeltä, vaan kaikki -sanoivat häntä "Italialaiseksi". Hän läksi tavallisesti astumaan pitkin -kaitaista polkua Silseä kohti ja sieltä sitten ylöspäin Malojaan. -Malojassa tehtiin paljon maanteitä, ja siellä "Italialainenkin" oli -työssä. Mutta toisinaan hän ei lähtenytkään ylöspäin, vaan kääntyi St. -Mauritzin kylpypaikkaan vievälle tielle. Siellä usein rakennettiin -taloja, ja niin hänkin taas sai työtä. Hän viipyi siellä koko päivän ja -palasi mökillensä vasta illalla. - -Kun mies aamuisin astui mökkinsä ovesta, seurasi häntä tavallisesti -pieni poika. Hänen mentyään asettui tämä kynnykselle seisomaan ja -seurasi suurine, mustine silmineen isänsä kulkua; tai oikeastaan ei -kukaan voinut sanoa mitä hän siinä katseli. Nuo mustat silmät näyttivät -katsovan ohi kaiken sen, mikä oli nähtävissä, johonkin, mitä ei kukaan -muu voinut nähdä. - -Monesti sunnuntai-iltapuolin tulivat molemmat mökistä ja läksivät -yhdessä kulkemaan ylöspäin vievää tietä. Kun he noin astelivat -rinnakkain, huomasi selvästi kuinka yhdennäköisiä he olivat; poika oli -ihan kuin isästä pienennetty. Mustaa partaa hänellä tietystikään ei -ollut, mutta sen sijaan pistivät näkyviin kapeat, kalpeat kasvot, -kaunismuotoinen nenä ja niin surumielinen suu kuin ei se laisinkaan -osaisi nauraa. Isästä sitä ei voinut parran takia erottaa. - -Kun molemmat näin kulkivat rinnakkain, eivät he sanoneet toisilleen -sanaakaan. Enimmäkseen isä hyräili hiljaa jotain säveltä; toisinaan -taas hän lauloi kovempaa, ja pikku poika kuunteli aina tarkoin. Jos -sunnuntaisin satoi, istui isä kotimökissään penkillä ikkunan edessä ja -pikku poika hänen vieressään, mutta eivät he nytkään puhelleet -keskenään. Isä veti esille huuliharpun ja soitteli sillä säveleen -toisensa jälkeen, ja poika kuunteli hartaasti. Toisinaan otti isä -kamman, tai lehden puusta, ja pani ne soimaan, tai leikkasi hän -puupalikasta jonkinmoisen pillin, jolla soitteli. Sitä esinettä tuskin -tuntui olevan, josta hän ei olisi saanut ääntä. Mutta kerran hän toi -kotiin viulun, johon poika ihastui niin, ettei koskaan voinut sitä -unohtaa. Isä oli soittanut sillä monta sävelmää ja laulua ja pikku -poika ei ollut ainoastaan kuunnellut, vaan myöskin liikahtamatta -katsellut. Ja kun isä oli pannut pois viulun, oli poika ottanut sen ja -hiljaa koettanut miten sillä saadaan säveleitä syntymään. Luultavasti -ei soittaminen käynyt varsin huonosti, sillä isä oli nauranut ja -sanonut: "Tulepas tänne!" Ja isä oli pannut vasemman kätensä suuret -sormet pojan pienien sormien päälle ja omalla oikealla kädellään -tarttunut pojan oikeaan käteen ja siten kuljettanut jousta, ja niin he -olivat kauan soittaneet kaikellaisia säveleitä. - -Seuraavana päivänä isän poissa-ollessa oli poika yhtä mittaa koettanut -soittaa viulua, kunnes hän vihdoinkin sai siitä oikean säveleen. Mutta -sitte viulu hävisi eikä myöhemmin enää tullut näkyviin. Toisinaan, kun -he sittemmin istuivat yhdessä, oli isä ruvennut laulamaan, ensin hiljaa -hyräillen, mutta sitte yhä selvemmin. Silloin lauloi poika mukana, ja -kun hän ei oikein osannut sanoja, lauloi hän vain säveleen. Isä, näet, -lauloi aina italiankielellä, ja poika kyllä ymmärsi siitä paljon, mutta -ei oikein osannut laulaa sitä. Yhden laulun hän osasi kaikkia muita -paremmin. Se oli pitkä, rattoisa kertomaruno, jonka isä satoja kertoja -oli laulanut, ja se alkoi näin: - - "Una sera - In Peschiera --" - -Sen sävel oli vienosti surumielinen ja miellytti poikaa suuresti, -jonkatähden hän aina iloisesti ja hartaasti lauloi sitä. Ja kauniilta -se kuuluikin, sillä pojalla oli heleä, puhdas ääni, joka suli kauniisti -isän voimakkaaseen bassoon. Aina kun tämä laulu oli lopussa, taputti -isä ystävällisesti poikaa olkapäähän ja sanoi: "Bene, Enrico, va bene!" -Isä yksin sanoi poikaa Enricoksi, muut kaikki vain "Rikoksi". - -Talossa oli myöskin täti, joka paikkaili ja keitti ja piti kaikki -järjestyksessä. Talvella hän istui kehräämässä uunin luona, ja Rikon -täytyi silloin aina tarkoin tuumailla miten olla kuin eleä; sillä niin -pian kun hän aukaisi oven, sanoi täti: "Jätäpäs kerrankin ovi rauhaan, -tupahan tulee ihan kylmäksi." Riko oli niihin aikoihin pitkät ajat -kahdenkesken tädin kanssa. Isä oli näet työssä laaksossa ja yhtä mittaa -monet viikot poissa kotoa. - - - - -TOINEN LUKU. - -Koulussa. - - -Riko oli kohta yhdeksän vanha ja kaksi talvea oli hän jo käynyt koulua; -kesällä vuoristossa tietystikään ei sellaista pidetty. Silloin -opettajakin viljeli peltoaan ja teki heinää, niinkuin kaikki muut; ei -silloin kukaan ennättänyt kouluun. Mutta ei Rikon silti ollut ikävä; -hän osasi huvitella omalla tavallaan. Kun hän aamuisin oli asettunut -kynnykselle, seisoi hän siinä liikahtamatta ja katseli haaveilevin -silmin eteensä. Näin voi hän seisoa tuntikausia, jos ei vain -vastapäisen mökin ovi avautunut ja kynnykselle ilmestynyt pieni tyttö, -joka naurusuin katseli poikaa. Silloin Riko heti juoksi poikki tien; -lapsille oli taas karttunut paljon puhelemista eilis-illasta, jolloin -he viimeksi tapasivat toisensa ennenkuin Stineliä huudettiin tupaan. -Tytön nimi oli näet Stineli ja hän oli juuri Rikon ikäinen. He olivat -yhdessä alkaneet koulunkäyntinsä ja olivat samalla luokalla. Sitä -ennenkin he olivat aina olleet yhdessä, sillä heidän kotiensa -välillähän oli vain kaitainen tie; ja he olivat erittäin hyviä ystäviä. - -Rikolla olikin vain tämä ainoa ystävä, sillä poikien joukossa ei -hänellä ollut ketään ystävää. Kun pojat antoivat toisilleen selkään ja -vieriskelivät maassa ja asettuivat päälleen seisomaan, silloin Riko -läksi pois eikä edes katsonut taakseen. Mutta kun pojat huusivat: -"Annetaanpas nyt kerran Rikolle selkään", silloin hän jäi seisomaan, -ojensihe suoraksi eikä tehnyt niin mitään; katsoi vain mustine -silmineen heitä niin oudosti, ettei kukaan koskenut häneen. - -Mutta Stinelin seurassa oli hänen hyvä olla. Tytöllä oli niin hauska -pystynenä ja sen yläpuolella kaksi ruskeata silmää, jotka aina -nauroivat, ja pään ympärille oli kierretty kaksi paksua, ruskeata -palmikkoa, jotka aina näyttivät hyvin siisteiltä, sillä Stineli oli -toimekas tyttö, joka osasi hoitaa ulkoasuaan; hän kävikin joka päivä -hyvää koulua. Eihän Stineli vielä ollut edes yhdeksän vuotias, mutta -hän oli vanhin tytär ja hänen piti kaikessa olla äitinsä apuna, ja -kotona oli paljon työtä. Sillä Stineliä nuorempia lapsia oli koko -joukko: Trudi ja Sami ja Peterli ja Ursli ja Anna-Deteli ja Kunsli ja -viimeisenä vielä kastamaton pienokainen. Yhtä mittaa huudettiin -Stineliä joka puolelta, ja hän oli sentähden oppinut niin sukkelaksi, -että kaikki työ sujui häneltä kuin itsestään. Aina hän ennätti saada -lapsille kolme sukkaa ja kaksi kenkää jalkaan vedetyiksi ja kiinni -sidotuiksi, ennenkuin Trudi sai hänen autettavansa pienokaisen jalat -edes oikeaan asentoon. Ja juuri kun pienokaiset tuvasta ja äiti -kyökistä kilvan huusivat Stineliä apuun, alkoi isäkin tallista huudella -ja Stinelin oli autettava häntäkin. Isältä oli milloin lakki hävinnyt, -milloin piiska sotkeutunut, ja tyttö löysi lakin heti paikalla, sillä -se oli tavallisesti rehulaatikon päällä, ja hänen notkeat sormensa -saivat piiskan siimat pian selvitetyiksi. Näin sai Stineli yhtä mittaa -juosta ja toimia; mutta sitä tehdessä hän oli aina iloinen ja hilpeä. -Talvella hän iloitsi koulunkäynnistään, sillä silloin hän sai kulkea -kouluun ja sieltä kotiin Rikon seurassa, ja välitunneillakin -he saivat aina olla yhdessä. Kesällä taas hän iloitsi ihanoista -sunnuntai-iltapäivistä, jolloin hän pääsi ulos. Silloin hän lähti -huvittelemaan Rikon kanssa, joka jo kauan oli odotellut oven edustalla. -Käsi kädessä he juoksivat suuren niityn poikki metsäiselle kukkulalle, -joka saaren tavoin pistäysi kauas järveen. Ylhäälle päästyään he -istahtivat petäjien juurelle, ja katselivat vihertävän järven -syvyyteen. Paljon oli heillä toisilleen juteltavaa ja paljon -kyseltävää, ja niin hauskaa oli, että Stineli kaiken viikkoa iloitsi -sitä muistellessaan; sillä ainahan oli uusi sunnuntai odotettavissa. - -Mutta mökissä asui vielä eräs henkilö, joka myöskin tuon tuostakin -huusi Stineliä luoksensa, nimittäin vanha mummu. Mutta mummu ei -huutanut Stineliä saadakseen hänkin tytöltä apua, vaan antaakseen -hänelle pienen rahan tai mitä muuta hyvää hänellä sattui olemaan; sillä -Stineli oli mummun silmäterä, ja tämä huomasi paremmin kuin kukaan muu, -kuinka paljon työtä lapsen täytyi tehdä, vaikka hän oli noin nuori, -paljon enemmän kuin useimpain muiden lasten. Sentähden mummu mielellään -antoi tytölle pieniä rahoja, jotta hänkin, niinkuin muut lapset, saisi -ostaa itselleen markkinoilta punaisen nauhanpätkän, neulakotelon tai -muuta mieleistään. Rikollekin oli mummu aina hyvä ja salli mielellään, -että lapset seurustelivat keskenään. Monesti hän piti huolta siitä, -että Stineli sai viipyä Rikon kanssa ulkona vähän pitempään. - -Kesä-iltoina istui mummu aina pölkyllä oven ulkopuolella, ja usein -seisoivat Stineli ja Riko hänen vieressään ja vanhus kertoi heille -jotain hauskaa. Kun sitte pienen tornin rukouskello soi, sanoi mummu: -"Nyt on jokaisen rukoiltava 'Isä meidän'. Älkää, lapset, milloinkaan -unohtako sitä, että iltaisin on aina rukoiltava tämä rukous. Juuri -sitävartenhan iltaisin soitetaan kelloa, että muistaisimme rukoilla." - -"Ja nähkääs, lapset", sanoi mummu tuon tuostakin uudestaan, "minä olen -elänyt kauan ja nähnyt paljon, mutta en tunne ketään, joka ei joskus -eläissään olisi tarvinnut 'Isä meidän' rukousta; sitävastoin olen -tuntenut monta, jotka hädän hetkenä ovat tuskaa täynnä etsineet, mutta -eivät enää ole löytäneet sitä". Silloin seisoivat Stineli ja Riko -hartaina, ja jokainen saneli hiljaa "Isä meidän" rukouksensa. - -Nyt oli toukokuu, ja koulussa käytiin vielä; mutta kauan tuota ei enää -voinut kestää, sillä maa jo viheriöi puiden juurilla ja suuret alat oli -lumesta vapaina päivinä. Riko oli jo kauan seisonut mietteissään oven -edustalla. Tuon tuostakin hän katsoi eikö vastapäinen ovi jo avautuisi. -Nyt se aukeni, ja Stineli juoksi ulos. - -"Joko olet kauan seisonut tuossa? Ja joko taas olet tuumaillut, Riko?" -huusi hän nauraen. "Näetkös, nyt on vielä varhaista ja voimme siis -kävellä hiljalleen." - -Nyt he ottivat toisiaan kädestä ja alkoivat kulkea kouluun. - -"Vieläkö sinä aina ajattelet tuota järveä?" kysyi Stineli kävellessä. - -"Tietysti", vakuutti Riko vakavan näköisenä, "ja usein näen siitä unta. -Näen suuria, punaisia kukkasia ja kauempana sinerviä vuoria." - -"Oi, ei unista ole mihinkään", sanoi Stineli vilkkaasti. "Minäkin -kerran näin unissani, että Peterli kiipesi yksin kaikkein korkeimman -hongan latvaan ja istui ylimmälle oksalle; mutta sitte hän muuttui -linnuksi ja huusi sieltä: 'Stineli, vedä sukka jalkaani'. Siitä näet, -ettei uniin ole luottamista." - -Riko alkoi vakavasti tuumailla asiaa; ehkä hänen unensa sittenkin -olivat tosia, koska hän unissaan näki samaa, mitä valveilla alituisesti -mietti. - -Mutta nyt he lähestyivät koulua, ja sen edustalla melusi jo suuri -lapsijoukko. Kaikki lähtivät sitte sisään, ja kohta tuli opettajakin, -Tämä oli vanha mies, jolla oli ohut, harmaa tukka; siliä hän oli ollut -opettajana niin kauhean kauan, että hiukset olivat ennättäneet -harmaantua ja pudota pois. Nyt hän ryhtyi ankaraan tavaus- ja -luku-opetukseen, sitte seurasi kertomataulu ja viimeiseksi laulua. -Silloin haki opettaja vanhan viulunsa, viritti sen, ja nyt alkoivat -kaikki täyttä kurkkua lautaa: - - "Hoi, lampahat pienet, - pois vuorelta vaan", - -ja opettaja säesti viulullaan. - -Mutta nyt katsoi Riko niin tarkkaan viulua ja opettajan sormia, kun ne -koskettelivat sen kieliä, että laulu häneltä tykkänään unohtui eikä hän -päästänyt enää ääntäkään. Samassa aleni koko laulukunnan laulu puoli -ääniaskelta ja viulunkin soitto kuului epävarmalta; siitä laulu aleni -yhä enemmän ja ties kuinka paljon se olisikaan vielä alentunut -- mutta -nyt viskasi opettaja viulun pöydälle ja huusi vihaisena: "Onpa tämäkin -laulua! Senkin hurjat huutajat! Jospa vain tietäisin, kuka teistä -laulaa noin väärin ja hämmentää koko laulun!" - -Silloin sanoi pieni poika, joka istui Rikon vieressä: "Minäpä tiedän -miksi näin kävi. Laulu käy aina huonosti, kun Riko lakkaa laulamasta." - -Opettajakin oli pannut merkille, että viulu aina soi parhaiten, kun -Riko lauloi kovalla äänellä. - -"Riko, Riko, mitä kuulenkaan", sanoi hän vakavasti ja kääntyi pojan -puoleen. "Olethan sinä tavallisesti tarkkaavainen poika, mutta nyt -näet, että huolimattomuus on paha vika. Yksi ainoa epätarkka oppilas -voi turmella koko laulun. Nyt alamme uudestaan ja koeta nyt parastasi, -Riko." - -Nyt lauloi Riko kovalla, kirkkaalla äänellä ja viulu säesti somasti ja -lapset lauloivat mukana kaikin voimin, niin että sitä lopulta oli -varsin kaunista kuulla. Silloin oli opettaja tyytyväinen, hykersi -käsiään, kosketteli jousella pari kertaa voimakkaasti viulun kieliä ja -sanoi hyvillään: "Oivallinen onkin soittokone!" - - - - -KOLMAS LUKU. - -Vanhan opettajan viulu. - - -Heti oven ulkopuolelle päästyään erosivat Stineli ja Riko toisista -lapsista ja läksivät kahden kotimatkalle. - -"Pelkän tuumailun takiako sinä et muistanut laulaa, Riko?" kysyi -Stineli heti. "Joko tuo järvi taas johtui mieleesi?" - -"En minä järveä tuumaillut, vaan muuta", sanoi Riko. "Nyt tiedän kuinka -soitetaan 'Hoi lampahat pienet'. Ollapa minullakin viulu!" - -Tämä toivomus mahtoi kovin raskaasti painaa Rikon sydäntä, sillä -häneltä pääsi syvä huokaus. - -Stineli oli heti täynnä osanottoa ja käytännöllisiä tuumia. - -"Mepä ostamme yhdessä viulun", huusi hän suuresti iloissaan tästä -hyvästä tuumasta. "Minulla on hyvin monta rappenia, jotka olen saanut -mummulta; taitaa olla kaksitoista. Paljonko rahaa sinulla on?" - -"Ei ollenkaan", sanoi Riko murheissaan. "Antoihan isä lähtiessään -minulle muutamia rappenia. Mutta täti sanoi minun käyttävän niitä -tarpeettomiin ja otti ne pois, ja pani ne pieneen rasiaan kaapin -päälle; en minä enää saa niitä käsiini." - -Mutta Stinelin rohkeus ei niin vähästä masentunut. "Ehkä meillä jo -onkin tarpeeksi rahaa", lohdutteli hän. "Ja mummu antaa minulle aina -vähän lisää. Tiedätkö, Riko, ei sellainen viulu voi maksaa kovin -paljon. Sehän on vain vanhaa puuta, jonka päälle on pantu neljä kieltä; -ei se maksa paljon. Huomenna on sinun kysyttävä opettajalta mitä viulu -maksaa ja sitte me haemme viulun ostaaksemme." - -Näin asia päätettiin ja Stineli tuumasi, että nyt hän taas tekee kotona -mitä suinkin voi: hän nousee aamulla anivarahin ja tekee tulen -ennenkuin äiti ennättää nousta, ja kun hän sitte on toimessa aamusta -iltaan saakka, pistää mummu taas niinkuin ennenkin hänen kukkaroonsa -pienen rahan. - -Seuraavana päivänä läksi Stineli koulutuntien jälkeen yksin ulos ja jäi -seisomaan kouluhuoneen nurkalle halkopinon taakse. Siellä hän odotti -Rikoa, jonka nyt piti kysyä opettajalta viulun hintaa. Riko viipyi -kauan ja Stineli alkoi jo tuskastua ja kurkisti tuon tuostakin -halkopinon takaa ovelle; mutta muita poikia siellä vain kulki. Mutta -nyt -- niin, oikein -- Riko tuli. Nyt hän jo ennätti pinon taakse. - -"Mitä hän sanoi? Mitä se maksaa?" huusi Stineli henkeään pidätellen -pelkästä odotuksesta. - -"En minä tohtinut kysyä", vastasi Riko allapäin. - -"Sepä ikävää!" sanoi Stineli ja seisoi aivan hämmästyksissään; mutta -pian hän tuosta tointui. "Samapa se", sanoi hän taas iloisesti, tarttui -pojan käteen ja läksi kotimatkalle. "Sinä voit kysyä huomenna. Tänä -aamuna sain taas rappenin mummulta, koska olin kyökissä ennenkuin hän -kerkesi sinne." - -Mutta seuraavanakin päivänä kävi Rikon yhtä huonosti ja samoin -kolmantena. Hän seisoi noin puoli tuntia opettajan asunnon oven -edustalla, mutta ei tohtinut mennä sisään kysymään. Silloin Stineli -salaa mietti mielessään: "Jos Riko vastakaan ei tohdi kysyä, niin kysyn -minä." Mutta neljäntenä päivänä, kun Riko taas miettivänä ja -pelonalaisena seisoi oven takana, avautui tämä äkkiä, opettaja astui -kiireesti ulos ja töytäsi niin rajusti vasten poikaa, että Riko, joka -oli kevyt kuin höyhen, lennähti hyvän matkaa ovelta. Hämmästyneenä ja -harmistuneena seisoi opettaja siinä. "Mitä tämä on, Riko?" kysyi hän -heti, kun poikanen taas oli päässyt pystyyn. "Minkätähden tulet oven -eteen, etkä koputa, jos sinulla on asiaa? Ja mikset lähde kotiin, jos -sinulla ei ole asiaa? Mutta jos sinulla on jotain sanottavaa, niin voit -ilmoittaa sen tässä. Mitä tahdot?" - -"Mitä viulu maksaa?" huusi hädissään Riko täyttä kurkkua. - -Opettajan hämmästys ja tyytymättömyys lisääntyi nähtävästi. "Riko, mitä -minun tulee ajatella?" sanoi hän ankarasti, "tuletko sinä opettajasi -ovelle tekemään hyödyttömiä kysymyksiä? Vai onko sinulla joku tarkotus? -Mitä sinä oikeastaan kysymykselläsi tarkotat?" - -"En mitään", sanoi Riko ujosti. "Tahdoin vain kysyä, mitä viulu -maksaa." - -"Sinä et ymmärrä minua, Riko. Kuule nyt tarkkaan mitä sanon: Kun -ihminen puhuu jotain, ajattelee hän samalla mitä sanat tarkoittavat, -tai hän ei puhuessaan ajattele mitään ja silloin syntyy hyödyttömiä -sanoja. Sano nyt, Riko, oletko sinä kysynyt ilman tarkotusta, vaiko -vain uteliaisuudesta, vai onko joku toinen, joka kernaasti tahtoisi -ostaa viulun, lähettänyt sinut kysymään sen hintaa?" - -"Minä tahtoisin kernaasti itse ostaa viulun", sanoi Riko hiukan -rohkeammin, mutta hän säikähtyi suuresti, kun opettaja vihan vimmassa -huusi: "Mitä? Mitä sanot? Tuollainen turvaton, typerä, italialainen -poikapahanenko ostaisi viulun? Tiedätkö edes mikä viulu onkaan? -Tiedätkö miten vanha minä olin, ja mitä kaikkea olin oppinut, ennenkuin -voin hankkia itselleni viulun? Opettaja olin, valmis opettaja, -kahdenkolmatta vanha, virassa oleva opettaja! Ja sinä olet vasta poika, -pieni poikapahainen! ja kun minä nyt sanon sinulle mitä viulu maksaa, -niin älyät ehkä oman typeryytesi. Kaksitoista kovaa frangia olen -maksanut viulustani. Onkohan sinulla niin paljon rahaa? Lasketaanpa -nyt, paljonko se on pienemmissä rahoissa, jos yksi frangi on 100 -rappenia, niin kaksitoista frangia on 12x100 rappenia, joka on yhtä -kuin? -- Yhtä kuin? -- No Riko, osaathan sinä tavallisesti laskea, -- -yhtäkuin?" - -"Yhtäkuin 1200 rappenia", jatkoi Riko hiljaa, sillä kauhu tukehutti -häneltä äänen, kun tuo suunnaton summa hänelle selvisi ja hän vertasi -siihen Stinelin kahtatoista rappenia. - -"Ja sitte, poikaseni", jatkot opettaja yhteen menoon, "mitä arvelet? -Arveletko, ettei muuta tarvita kuin että ottaa viulun käteensä ja -soittaa? Tarvitaan toki muutakin, ennenkuin niin pitkälle päästään. -Tulepa tänne huoneeseen" -- ja opettaja aukaisi oven ja otti viulun -seinältä -- "tuosta saat, otapa se toiseen käteesi ja jousi toiseen, -noin ikään, poikaseni, jos nyt soitat sillä c d e f, niin annan sinulle -kokonaisen frangin." - -Riko otti viulun käteensä; hänen silmissään välähti tulta. C d e f -äänet soitti hän kovaa ja aivan puhtaasti. - -"Tuli ja leimaus!" huusi opettaja hämmästyneenä, "mistä sinä tuon olet -oppinut? Kuka sinua on opettanut? Miten voit tavata oikeat äänet?" - -"Osaan minä muutakin, jos vain rohkenen soittaa", sanoi Riko ja katseli -halukkaasti viulua kädessään. - -"Soita!" käski opettaja. Nyt soitti Riko varmasti ja ilosta loistavin -silmin: - - "Hoi, lampahat pienet, - pois vuorelta vaan, - jo aurinko armas - käy sammumaan!" - -Opettaja oli heittäytynyt tuolille istumaan ja asettanut silmälasit -nenälleen. Hän katsoi tarkasti ensin Rikon sormia, sitte hänen -loistavia silmiänsä ja sitte taas sormia. Riko lakkasi soittamasta. - -"Tule tänne, Riko!" - -Opettaja tempasi tuolinsa lähemmäksi valoa ja Riko asettui hänen -eteensä. - -"No, nyt minun täytyy puhua vähän sinun kanssasi. Sinun isäsi, Riko, on -italialainen, ja siellä tapahtuu kaikellaista, josta me täällä -vuoristossa emme tiedä mitään. Katso minua nyt silmiin ja sano suora -totuus: kuinka sinä olet oppinut soittamaan tämän säveleen -virheettömästi viulullani?" - -Riko katsoi opettajaa perin rehellisin silmin ja sanoi: "Olen oppinut -sen teiltä laulutunnilla, jolloin lauletaan niin paljon." - -Nämä sanat antoivat asialle aivan toisen käänteen. Opettaja nousi ja -alkoi kulkea edestakaisin huoneessa. Hän itse oli siis syypää tähän -ihmeelliseen asiaan; ei tässä taikatemppuja käytetty. Leppyneenä veti -hän esiin kukkaronsa. "Tuossa saat, Riko, frangin; sinulla on täysi -oikeus siihen. Pidä vastakin tarkasti silmällä viulunsoittoa, niin voit -koulussa käydessäsi oppia jotakin ja noin kahdentoista tai neljäntoista -vuoden päästä hankkia itsellesi viulun. Nyt saat lähteä." - -Riko loi silmänsä vielä kerran viuluun; sitte hän läksi pois ääretön -suru sydämessä. - -Stineli tuli juosten halkopinon takaa. "Tällä kertaa viivyit kauan; -oletko nyt kysynyt?" - -"Kaikki on mennyttä", sanoi Riko, ja mielipahasta vetäytyivät hänen -kulmakarvansa niin lähelle toisiaan, että silmien yli näytti kulkevan -yksi ainoa paksu musta viiva. "Viulu maksaa yksituhatta kaksisataa -rappenia ja neljänkolmatta vanhana voin ostaa viulun, sitä ennen ei ole -toivoa; mutta kukahan neljänkolmatta vanhana enää elää! Tuosta saat, -minä en siitä huoli." Ja hän pisti frangin rahan Stinelin käteen. - -"Yksituhatta kaksisataa rappenia", kertoi Stineli hämmästyksissään. -"Mutta mistä sinä sait näin paljon rahaa?" - -Riko kertoi nyt kaikki mitä opettajan luona oli tapahtunut ja sanoi -taas haikeasti valitellen: "Kaikki on mennyttä!" - -Stineli koetti edes tyrkyttää hänelle frangia jonkinmoiseksi pieneksi -lohdutukseksi, mutta Riko oli niin julmistunut viattomalle rahalle, -ettei hän tahtonut nähdäkään sitä. - -Silloin sanoi Stineli: "Minä panen sitte tämän omien rahojeni joukkoon -ja sitte pidämme kaikki rahat yhteisinä ja jaamme ne joskus." - -Tällä kertaa oli Stinelikin hyvin allapäin; mutta kun he sitte lähtivät -kotimatkalle ja tulivat kedolle, oli pienoinen polkutie päivänpaisteen -kuivaama aina kotiovelle saakka, ja kotimäkikin heloitti tuolla ihan -kuivana ja kauniina. Ja Stineli huusi: - -"Katso, katso, nyt tulee kesä, Riko, ja me voimme taas mennä metsään; -ole sinäkin taas iloinen. Joko menemme ensi sunnuntaina?" - -"Ei se minua ensinkään ilahuta", sanoi Riko; "mutta jos sinä tahdot -mennä, tulen minäkin mukaan." - -Oven edustalla sitte päätettiin lähteä ensi sunnuntaina metsämäelle, ja -Stineli tuli siitä taas iloiseksi. Kaiken viikkoa teki hän sitte kotona -mitä ikään voi, ja paljon työtä olikin; sillä Peterli ja Sami ja Ursli -sairastivat tuhkarokkoa ja navetassa makasi sairas vuohi, jolle -tuontuostakin täytyi viedä lämmintä vettä, Heti koulusta tultua täytyi -Stinelin juosta milloin sinne, milloin tänne ja joka paikassa piti -hänen olla apuna. Ja lauantaina kesti työtä kaiken päivää ihan -myöhäiseen iltaan asti, sillä silloin hänen vielä täytyi puhdistaa -navettaämpäri. Mutta illalla sanoi sitte isä: "On tuo meidän Stineli -aika toimelias tyttö!" - - - - -NELJÄS LUKU. - -Kaukainen, kaunis, nimetön järvi. - - -Kun Stineli sunnuntai-aamuna avasi silmänsä, oli hän hyvin iloinen, -vaikkei ensin muistanut mistä syystä; mutta sitte johtui hänelle -mieleen, että nyt oli sunnuntai ja että mummu edellisenä iltana oli -sanonut: "Huomenna saat viettää sunnuntaita; saat olla vapaa kaiken -iltapäivää." - -Kun päivällinen oli syöty, kaikki astiat pantu paikoilleen ja pöytä -pesty, huusi Peterli: "Tule minun luokseni, Stineli!" Ja toiset sairaat -huusivat kumpikin vuoteestaan: "Ei, tule minun luokseni!" ja isä sanoi: -"Stinelin on mentävä katsomaan vuohta." - -Mutta silloin meni mummu kyökkiin ja viittasi Stinelin luoksensa. -"Lähde sinä vain matkoihisi", sanoi hän. "Minä kyllä hoidan vuohen ja -lapset. Tulkaa vain kauniisti kotiin, kun rukouskello soi." Mummu kyllä -tiesi, että heitä oli kaksi menemässä. - -Nyt Stineli riensi pois niinkuin lintu, jonka häkin ovi on avattu, ja -ulkona seisoi Riko, joka jo kauan oli odottanut. He juoksivat poikki -niityn ja alkoivat kavuta metsäkukkulalle. Aurinko paistoi vuorille ja -taivas kaarteli sinisenä niiden yllä. Varjopaikoissa täytyi heidän -toisin kerroin vähän astua lumeen; mutta huipulle päästyään he näkivät -toisella puolella auringon, joka loi välkettään yli järven. Rinteellä, -joka jyrkästi vietti järvelle päin, oli kauniita kuivia paikkoja, ja -sinne kävivät lapset istumaan. Kukkulalla puhalsi tuima tuuli, joka -humisi heidän korvissaan. Stineli oli pelkkää iloa ja ihastusta. Tuon -tuostakin hän huusi: - -"Katso, Riko, katso aurinkoa! Katso kuinka kaunista! Nyt tulee kesä! -Katso kuinka järvi kimaltelee. Tätä kauniimpaa järveä ei voi olla koko -maailmassa!" sanoi hän vihdoin päättävästi. - -"Kaunis se on, Stineli, mutta näkisitpä kerran sen järven, jota minä -aina ajattelen." Ja Riko tähysteli lakkaamatta järven toiselle -puolelle, ikäänkuin hänen ikävöimänsä paikka olisi ollut siellä, minne -ei katse enää yltänyt. - -"Näetkös, siellä ei ole näin tummia havupuita; siellä on kiiltäviä, -vihreitä lehtiä ja suuria, punaisia kukkia, eivätkä vuoret ole näin -korkeita ja mustia eikä näin lähellä, vaan ne ovat kaukana ja -sinipunervia, ja taivas ja järvi ovat ihan kuin kullasta, ja siellä on -niin hiljaista ja lämmintä. Siellä ei tuuli tohise noin eivätkä jalat -ole näin lumiset; siellä voi aina istua päivänpaisteisella nurmella -katselemassa kaikkea tuota ihanuutta." - -Stineli oli heti täynnä innostusta. Hän näki selvästi -mielikuvituksessaan punaiset kukat ja kultaisen järven. Mahtoi se olla -kaunista! - -"Ehkä sinä joskus vielä voit mennä katsomaan järveäsi ja tuota -kaikkea", sanoi hän. "Tiedätkö, mitä tietä sinne mennään?" - -"Täältä mennään Malojaan. Siellähän olen usein käynyt isän kanssa. Hän -näytti minulle tien, joka kiemurrellen vie aina vain alaspäin; ja -kaukana alhaalla on se järvi, mutta se on niin etäällä, että sinne -tuskin voi mennä." - -"Oi, sinne on helppo mennä", arveli Stineli. "Kuljet yhä vain alaspäin, -niin tulet varmaan lopulta perille." - -"Mutta isä on vielä sanonut minulle jotain. Näetkö, Stineli, kun kulkee -pitkin tietä ja sitte menee ravintolaan ja syö ja nukkuu siellä, niin -täytyy aina maksaa siitä ja siihen tarvitaan taas rahaa." - -"Oi, meillähän on nyt paljon rahaa", riemuitsi Stineli. Mutta Riko ei -riemuinnut. - -"Meidän rahamme ovat tyhjänveroiset; senhän huomasin, kun oli puhe -viulusta", sanoi hän suruissaan. - -"Jää sitte kernaimmin kotiin, Riko; onhan täällä kotonakin kaunista." - -Vähän aikaa istui Riko mietteissään; pää oli vaipunut kättä vasten ja -kulmakarvat olivat taas ihan kiinni toisissaan. Sitte kääntyi hän -Stineliin päin, joka sillä välin oli pehmeästä, vihertävästä -sammaleesta laittanut vuoteen tyynyineen, peitteineen viedäkseen sen -sairaalle Urslille tuliaisiksi. "Sinä sanot, Stineli, että minun on -vain jäätävä kotiin", sanoi hän otsa rypyssä, "mutta tiedätkö, tuntuu -ikäänkuin en tietäisi missä minun kotini oikeastaan on". - -"Voi mitä puhut!" huusi Stineli ja heitti hämmästyksissään koko -kourallisen sammalia luotansa. "Täällähän on sinun kotisi tietysti! -Siellähän on koti, missä on isä ja äiti." -- Tässä tyttö äkkiä vaikeni. -Rikollahan ei ollut äitiä ja isäkin oli harvoin kotona. Entä täti? -- -Stineli ei koskaan mennyt lähelle tätiä, sillä tämä ei ollut -milloinkaan sanonut hänelle hyvää sanaa. Tyttö ei laisinkaan enää -tiennyt mitä sanoa. Mutta Stineli ei voinut kauan olla noin epävarmana. - -Riko oli taas vaipunut mietteihinsä, mutta Stineli tarttui häntä -käsivarteen ja huudahti: - -"Olisipa hauska tietää, mikä tuon järven nimi on." - -Riko tuumasi hetken. "Sitä en tiedä", sanoi hän sitte, itsekin -ihmetellen tietämättömyyttään. - -Silloin Stineli ehdotti, että he kuulustelisivat järven nimeä; sillä -kun Rikolle kerran karttuu paljon rahaa ja hän voi lähteä matkalle, on -hänen tietysti kyseltävä tietä, ja silloin hänen täytyy tietää järven -nimi. Nyt alkoivat he neuvotella, keltä voisivat kysyä, opettajaltako -vai mummulta. Mutta Riko tuli ajatelleeksi, että isähän varmaan tietää -tämän asian kaikkein parhaiten, ja häneltä hän päätti kysyä niin pian -kuin isä vain tulisi kotiin. - -Sillä välin oli aika kulunut ja äkkiä kuulivat lapset kaukaa hiljaista -kellonsoittoa. He tunsivat äänen; rukouskello soi. He hypähtivät heti -pystyyn ja juoksivat käsi kädessä risukon ja lumen läpi rinnettä alas -ja poikki niityn; eikä aikaakaan niin he jo seisoivat oven edessä, -missä mummu oli heitä odottamassa. - -Stinelin oli heti mentävä sisään ja mummu sanoi kiireisesti Rikolle: -"Mene sinäkin heti sisään, Riko, älä enää jää tähän oven edustalle -seisomaan." - -Näin ei mummu koskaan ennen ollut sanonut Rikolle, vaikka tämä aina oli -jäänyt siihen seisomaan, sillä häntä ei milloinkaan haluttanut mennä -tupaan. Mutta hän totteli mummua ja lähti heti sisään. - - - - -VIIDES LUKU. - -Surutalo; mutta järvellä on nimi. - - -Täti ei ollut tuvassa, sentähden meni Riko taas ulos ja aukaisi kyökin -oven. Siellä seisoikin täti; mutta ennenkuin Riko oli ennättänyt astua -sisään, nosti täti varottaen sormensa ja sanoi: "Hys! hys! älä aukaise -kaikkia ovia äläkä melua niinkuin teitä olisi neljä. Mene tupaan ja ole -hiljaa. Isä makaa ullakkokamarissa. Hänet tuotiin rattailla kotiin; hän -on sairas." - -Riko meni tupaan, istahti penkille seinän viereen ja istui siinä -liikahtamatta. Kului noin puoli tuntia; täti liikkui kaiken aikaa -kyökissä. Silloin Riko päätti hiipiä kamariin katsomaan; ehkä isä -haluaa vähän ruokaa, sillä ammoinhan oli illallisaika. Hän pujahti -hiljaa uunin takaa kulkevia portaita myöten ullakolle ja hiipi isän -huoneeseen. Vähän ajan päästä hän tuli takaisin, meni heti kyökkiin ja -asettui ihan tädin eteen. Sitte hän sanoi hiljaa: "Tulkaa, täti!" - -Täti oli juuri aikeessa torua häntä taas; mutta samassa hän tuli -katsoneeksi pojan kasvoja: kaikki puna oli hävinnyt niistä, posket ja -huulet olivat valkeat kuin palttina ja silmät niin mustat, että täti -ihan kauhistui. - -"Mitä on tapahtunut?" kysyi hän kiivaasti ja lähti heti pojan mukana. - -Riko nousi hiljaa portaita ja meni kamariin. Siellä makasi isä -sammunein silmin vuoteellaan; hän oli kuollut. - -"Herra Jumala!" huusi täti ja juoksi meluten ulos ovesta, joka toiselta -puolelta huonetta johti käytävään, riensi alas portaita ja suoraan -vastapäiseen mökkiin, jossa huusi naapurin isää ja mummua katsomaan -mitä oli tapahtunut, ja sitte hän heti juoksi opettajan ja seurakunnan -esimiehen luo. - -Ihmisiä tuli toinen toisensa jälkeen hiljaiseen huoneeseen, siksi -kunnes se lopulta oli täynnä väkeä; sillä ulkona he olivat kuulleet -toisiltaan mitä oli tapahtunut. - -Ja keskellä tungosta ja naapurien voivotuksia seisoi Riko äänettömänä -ja liikkumatta vuoteen ääressä ja katseli isää. -- Koko sen viikon -kuluessa tuli joka päivä ihmisiä, jotka tahtoivat nähdä isää ja tietää -kuinka kaikki oli tapahtunut, ja siten Riko sai moneen kertaan kuulla -saman kertomuksen: Isä oli ollut St. Gallenissa rautatietyössä. -Kalliota särjettäessä oli hän saanut syvän haavan päähänsä, ja kun hän -ei siksi voinut olla työssä, päätti hän lähteä kotiin parantelemaan -itseään. Mutta hän ei kestänyt pitkää matkaa, jonka hän osaksi kulki -jalan, osaksi ajoi epämukavilla rattailla. Sunnuntai-iltana hän tuli -kotiin ja laskeutui vuoteelle, jolta hän ei enää noussut. Ei kukaan -ollut saapuvilla, kun hän kuoli; sillä Riko oli tavannut hänet kylmänä -ja kankeana vuoteessaan. - -Seuraavana sunnuntaina haudattiin mies. Riko oli ainoa omainen, joka -seurasi ruumisarkkua; muutamia hyviä naapureita oli kuitenkin liittynyt -surusaattoon, joka kulki Silseen. Siellä kuuli Riko, kuinka pastori -luki kirkossa kovalla äänellä: "Vainajan nimi oli Enrico Trevillo ja -hän oli syntyisin Peschierasta Gardajärven tienoilta." - -Silloin tuntui Rikosta ikäänkuin hän olisi kuullut jotain, jonka hän -varsin hyvin tiesi ennestäänkin. Ainahan tuo järvi oli johtunut hänen -mieleensä, kun hän isän kanssa oli laulanut: - - "Una sera - In Peschiera." - -Mutta sitä hän ei enää tiennyt, miksi hän sen juuri silloin muisti. -Hiljaa hän kertoi näitä nimiä mielessään ja samalla johtui mieleen koko -joukko vanhoja lauluja. - -Kun Riko yksikseen kävellen tuli kotiin, näki hän mummun istuvan -pölkyllä oven edustalla ja Stinelin seisovan hänen vieressään. Mummu -viittasi pojan luokseen. Sitte hän pisti Rikon taskuun palan -päärynäleipää, samanlaisen kuin Stineli vastikään oli saanut omaan -taskuunsa. Ja sitte mummu käski heidän lähteä kävelylle; sillä eihän -Rikoa tällaisena päivänä voinut jättää yksikseen. - -Yhdessä lapset lähtivät ja mummu jäi pölkyllensä istumaan. Säälien hän -katseli mustakiharaista poikaa niin kauan kuin lapset olivat näkyvissä. -Sitte hän hiljaa sanoi: - - "Niin, Hänen kaikki aikeensa - ne parhaan lopun saa!" - - - - -KUUDES LUKU. - -Rikon äiti. - - -Silsestä päin tulla astuskeli tietä pitkin opettaja sauvansa nojassa. -Hänkin oli ollut läsnä hautajaisissa. Pahasti hän ryki ja läähätti, ja -kun hän oli saapunut mummun luo ja lausunut "hyvän illan", sanoi hän: -"jos suvaitsette, naapuri, istahdan hetkeksi tähän viereenne, sillä -kovin ahdistaa kurkkuani ja rintaani. Mutta mitäpä minusta, joka kohta -olen seitsemänkymmenen ikäinen, kun hautaan lasketaan sellaisiakin kuin -se tämänpäiväinen vainaja. Mies oli tuskin viidenneljättä vanha ja -vahva kuin hirsi." - -Opettaja oli istahtanut mummun viereen. - -"Sitäpä minäkin ajattelen", sanoi tämä, "että minä, viidenkahdeksatta -vanha mummu jään elämään, ja tuon tuostakin otetaan täältä nuoria -ihmisiä, jotka olisivat kylläkin tarpeellisia paikallaan". - -"Ovathan vanhatkin tarpeellisia. Kukahan muuten olisi hyvänä -esimerkkinä nuorille?" huomautti opettaja. "Mutta mitä arvelette, -naapuri, miten nyt käynee vainajan pienen pojan?" - -"Niin, miten käynee pienen pojan?" sanoi mummukin. "Sitä minäkin olen -kysynyt, ja jos vain katson ihmisiin, niin en saa vastausta. Mutta -onhan meillä Isä taivaassa, jonka silmä seuraa hyljättyjä lapsukaisia. -Hän kyllä osaa ohjata tämän pienokaisen hyvälle tolalle." - -"Kertokaapa kerran minulle, naapuri, miten 'Italialainen' tuli -saaneeksi vaimokseen naapurinne tyttären tästä vastapäätä. Eihän kukaan -voi tietää, mistä nuo tuollaiset vieraat ihmiset tulevat ja minkälaisia -he ovat." - -"Kävi, niinkuin tavallisesti. Tiedättehän, naapuri, että vanhalta -tuttavaltani Anna-Deteltä oli kuollut lapset, samoin kuin mieskin, ja -hän asui mökissä tässä vastapäätä ainoan tyttärensä Mari-Seplin kanssa, -joka oli iloluontoinen tyttönen. Siitä voi olla noin yksitoista tai -kaksitoista vuotta, kun Trevillo ensi kerran tuli tänne. Hän oli työssä -Malojassa ja tuli tuon tuostakin tänne kumppaneineen, ja tuskin -Mari-Sepli ja hän olivat nähneet toisensa, kun he jo päättivät mennä -naimisiin. Ja se täytyy sanoa Trevillosta, ettei hän ainoastaan ollut -kaunis mies, joka miellytti kaikkia, vaan oli myöskin siivo ja kunnon -ihminen, josta Anna-Detekin piti paljon. Hän olisi vain suonut, että -nuoret olisivat jääneet asumaan hänen luoksensa mökkiin, ja siihen -olisi Trevillokin kernaasti suostunut, sillä hän tuli hyvin toimeen -äidin kanssa ja Mari-Seplin tahtoa hän kaikessa noudatti. Nuoret -lähtivät usein yhdessä kävelylle Malojaan asti, ja mies oli näyttänyt -tytölle tien, joka sieltä lähtee eteläänpäin ja joka näkyy aina kauas -laaksoon saakka, ja kertonut minkälaista hänen kotipuolellaan on. Ja -silloin oli Mari-Sepli saanut päähänsä, että sinne hän tahtoo, eikä -auttanut, vaikka äiti kuinka paljon rukoili ja vaikeroi ja sanoi, -etteivät he siellä voi tulla toimeen. Mutta silloin oli Trevillo -sanonut, ettei äidin siitä tarvitse huolehtia, sillä hänellä, -Trevillolla, on siellä kotipuolella oma pieni maapaikka ja pieni -asuinrakennus, vaikka häntä huvitti lähteä maailmaa katsomaan. -- Pian -sai hän Mari-Seplin puolelleen, ja heti paikalla häiden jälkeen tahtoi -tämä lähteä vuoristosta. Tuon tuostakin kirjoitti hän sitte äidilleen, -että he menestyvät hyvin ja että Trevillo on paras mies koko -maailmassa. - -"Mutta noin viisi tai kuusi vuotta takaperin astui Trevillo eräänä -päivänä Anna-Deten luokse tupaan; pientä poikaa hän talutti kädestä ja -sanoi: 'Tämä, äiti, on ainoa, mitä minulla Mari-Seplistä on jäljellä; -hän itse lepää haudassaan toisten lapsukaistensa vieressä. Tämä oli -hänen ensimäisensä ja rakkaimpansa.' - -"Tämän kaiken on Anna-Dete minulle kertonut. Ja sitte oli Trevillo -istuutunut samalle penkille, missä hän ensin oli nähnyt Mari-Seplin ja -sanonut haluavansa pienen poikansa kanssa jäädä tänne asumaan, jos äiti -vain suostuisi siihen; sillä tuolla alhaalla hän ei enää jaksanut elää. - -"Tämähän oli Anna-Detelle samalla iloksi ja suruksi. Pikku Riko oli -silloin noin neljän vuoden vanha, hiljainen ja miettiväinen lapsi, joka -ei melunnut eikä juonitellut. Mutta viimeinen ilo se oli Anna-Detelle, -sillä vuoden päästä hän jo kuoli, ja ihmiset neuvoivat Trevilloa -ottamaan Anna-Deten sisaren hoitamaan taloutta ja lasta." - -"Vai niin, vai niin", sanoi opettaja, kun mummu oli lopettanut -kertomuksensa, "tätä kaikkea en ole tiennyt. Ehkä vielä joskus ilmestyy -Trevillon sukulaisia, joita voimme pyytää tekemään jotain pojan -hyväksi." - -"Sukulaisia!" huokasi mummu. "Onhan tämä tätikin sukulainen, mutta ei -poika häneltä saa montakaan hyvää sanaa vuodessa." - -Opettaja nousi vaivoin seisomaan. "Alaspäin olen minäkin menossa", -sanoi hän päätään pudistaen; "en tiedä, mihin voimani ovat hävinneet". - -Mummu koki lohduttaa häntä ja sanoi: "Tehän olette vielä nuori mies -minun rinnallani." Mutta ihmetellen hän sittenkin jäi katselemaan, -kuinka hitaasti opettaja jatkoi matkaansa. - - - - -SEITSEMÄS LUKU. - -Kallisarvoinen testamentti ja kallisarvoinen "Isä meidän". - - -Nyt tuli kauniita kesäpäiviä, ja mummu koetti niin paljon kuin -mahdollista hankkia Stinelille tuon tuostakin jonkun vapaahetken; mutta -kodissa karttui työtä yhä enemmän. Riko seisoi pitkät ajat kotinsa -kynnyksellä ja katseli vastapäistä ovea, odotellen, että Stineli pian -tulisi. - -Syyskuussa, kun ihmiset usein istuivat asuntojensa edustalla iloiten -viimeisistä lämpimistä illoista, istui opettajakin joskus oman ovensa -luona; mutta hän näytti laihtuneelta, ja henkeä ahdisti yhä enemmän. -Eräänä aamuna, kun hän aikoi nousta vuoteeltaan, eivät voimat -riittäneetkään, ja hän vaipui takaisin päänalukselleen. Siinä hän sitte -makasi aivan hiljaa ja alkoi ajatella miten kävisi, kun hänen täytyi -kuolla. Hänellä ei ollut lapsia, ja hänen vaimonsa oli aikoja sitten -kuollut; taloutta hoiti vain vanha palvelija. Pääasiallisesti hän -tuumaili, mihin hänen tavaransa joutuisivat, kun häntä ei enää olisi, -ja kun hän tuli katsoneeksi viuluaan, joka riippui seinällä aivan -vastapäätä, sanoi hän itsekseen: "Tuokin minun täytyy jättää." Ja hänen -mieleensä muistui se päivä, jolloin Riko oli seisonut hänen edessään -viulua soittamassa, ja hän olisi paljon kernaammin suonut viulunsa -pojalle kuin eräälle kaukaiselle sukulaiselle, joka ei lainkaan osannut -soittaa. Sitte hän ajatteli, että ehkäpä Riko voisi ostaa viulun, jos -se olisi saatavissa huokealla hinnalla; ehkä isä sittekin oli jättänyt -pojalle hiukan peruja. Mutta sitte hän taas tuli ajatelleeksi, että jos -hänen kerran on luovuttava viulusta, ei hänellä rahoistakaan enää ole -hyötyä. Mutta voiko hän noin vaan ilmaiseksi lahjoittaa pois -soittokoneen, joka oli hänelle maksanut kaksitoista hohtavaa -hopearahaa? Näin hän yhä tarkemmin tuumaili, miten tässä olisi -meneteltävä; kuinka mahdotonta hänen oli ihan ilmaiseksi antaa pois -viulunsa ja kuinka siitä toki olisi jotakin saatava. Mutta lopulta -selvisi aina, että mihin ei voinut viedä viulua mukanaan, sinne ei -voinut viedä muutakaan tavaraa, vaan kaikki oli jätettävä tänne. - -Sillä välin oli kuume noussut nousemistaan ja kaiken iltaa ja koko yön -vaivasivat kaikellaiset ajatukset häntä ja mieleen muistui vanhoja -asioita, jotka hän jo aikoja sitten oli unohtanut, ja ne ahdistivat -häntä niin, että hän aamulla oli lopen väsynyt ja hautoi vain yhtä -ajatusta: hän tahtoi kernaasti tehdä jotain hyvää; heti paikalla hän -tahtoi tehdä jonkun hyvän työn. - -Hän koputti sauvallansa seinään, kunnes vanha palvelija astui -huoneeseen, ja tämän hän lähetti mummun luo pyytämään vanhusta tulemaan -koululle; mutta hänen oli tultava heti. - -Pian mummu saapuikin sairaan luo; mutta ennenkuin hän ennätti -kuulustella tämän vointia, sanoi opettaja: "Olkaa hyvä ja ottakaa tuo -viulu seinältä ja viekää se pienelle orpopojalle; minä lahjoitan sen -hänelle; hänen on vain hoidettava sitä hyvin." - -Mummu oli hyvin ihmeissään ja tuon tuostakin hän huudahti: "Mitähän nyt -Riko tekee? Mitähän Riko sanoo?" - -Sitte mummu huomasi, että opettaja näytti hiukan levottomalta, -ikäänkuin asialla olisi ollut kiire. Sentähden mummu heti heitti -hyvästi ja riensi lahja kainalossa kedon poikki niin kiireesti kuin -pääsi. Hän tuskin itse malttoi odottaa hetkeä, jolloin Riko saisi -tietää onnestaan. - -Tuolla Riko seisoikin ovensa edustalla; mummu viittasi häntä luokseen, -ja hän juoksi vanhusta vastaan. - -"Katsopas, Riko", sanoi mummu ja näytti hänelle viulua, "tämän lähettää -opettaja sinulle lahjaksi; se on nyt sinun". - -Riko seisoi kuin unta nähden, mutta totta se sittekin oli; mummu -todella ojensi hänelle viulua. - -"Ota se, Riko, se on nyt sinun", sanoi mummu taas. - -Vapisten ilosta ja liikutuksesta tarttui Riko viuluunsa, laski sen -käsivarrelleen ja katsoi siihen yhtä mittaa ikäänkuin peljäten, että se -vielä voisi hävitä häneltä, jos hän vain hiukan liikahtaisi. - -"Sinun on myöskin hoidettava sitä hyvin", täydensi mummu saamaansa -tehtävää; mutta hänen täytyi samalla nauraa, niin turhalta tuntui -hänestä tämä varoitus. "Ja, Riko, muista myöskin opettajaa äläkä -milloinkaan unohda mitä hän on tehnyt sinulle; hän on nyt hyvin -sairas." - -Nyt mummu meni tupaansa, ja Riko riensi aarteineen ullakkokamariinsa, -missä hän aina sai olla yksin. - -Sinne hän istuutui ja soitti soittamistaan ja unohti tykkänään syömisen -ja juomisen ja ajan kulun. Vasta kun alkoi hämärtää, nousi hän ja meni -portaita alas. Täti tuli kyökistä ja sanoi: "Huomenna saat syödäksesi, -tänään olet käyttäytynyt niin, ettet saa mitään ruokaa." - -Rikon ei ollut vähintäkään nälkä, vaikkei hän ollut syönyt sittekuin -aamulla aikaisin. Ei hän nytkään olisi muistanut ruokaa ja meni -sentähden varsin iloisena naapuriin, missä pujahti kyökkiin; hän etsi -nyt mummua. Stineli seisoi uunin vieressä tulta sytyttämässä. Kun hän -näki Rikon, alkoi hän heti riemusta huutaa, sillä siitä saakka kun -mummu oli kertonut mitä oli tapahtunut, oli lattia kaiken päivää -polttanut hänen jalkojaan; hän olisi halunnut ulos ilmaisemaan iloaan -Rikolle; mutta hän ei voinut päästä pois silmänräpäykseksikään. Nyt hän -oli aivan kuin suunniltaan ja huusi yhtä mittaa: "Nyt se on sinun! Nyt -se on sinun!" - -Melun kuultuaan tuli mummu tuvasta, ja Riko meni heti hänen tykönsä ja -sanoi: "Mummu, voinko mennä kiittämään opettajaa, kun hän on niin -sairas?" - -Mummu mietti hetkisen, sillä opettaja oli jo aamulla näyttänyt kovin -sairaalta; sitte sanoi hän: "Odota hiukan, Riko, minä tulen mukaasi", -ja meni panemaan yllensä puhtaan esiliinan. Sitte he yhdessä läksivät -koulutalolle. Mummu meni ensin opettajan huoneeseen, sitte Riko tuli -hiljaa jäljestä, viulu kädessä; sillä siitä saakka kun hän sen sai, ei -hän silmänräpäykseksikään ollut laskenut sitä luotaan. - -Opettaja makasi hyvin heikkona; Riko astui vuoteen viereen ja katsoi -viuluaan; hän ei saanut sanaa suustansa, mutta hänen silmänsä loistivat -niin, että opettaja varmaankin ymmärsi hänet. Hän katsoi iloisesti -poikaa ja nyykäytti päätään. Sitte hän viittasi mummua luokseen. Riko -astui syrjään ja opettaja sanoi heikolla äänellä: "Mummu, minulle olisi -mieleistä, jos rukoilisitte 'Isä meidän'; minua niin peloittaa." - -Samassa kuuluikin rukouskellon soitto. Riko pani heti kätensä ristiin, -samoin teki mummukin ja rukoili "Isä meidän". Sitte oli huoneessa ihan -hiljaista. Mummu kumartui hiukan ja painoi vanhan naapurinsa silmät -umpeen; sillä hän oli kuollut. Sitte hän tarttui Rikon käteen ja läksi -hiljaa hänen mukanaan huoneesta. - - - - -KAHDEKSAS LUKU. - -Sils-järven rannalla. - - -Sulasta ilosta ei Stineli päässyt tasapainoon koko viikkona; hänestä -tuntui aivan kuin tässä viikossa olisi ollut kymmenen päivää, sillä -sunnuntai vain ei ottanut tullakseen. - -Mutta kun se vihdoinkin tuli ja kultainen päivänpaiste valaisi -syksyisiä vuoria, ja kun hän taas pääsi Rikon kanssa kukkulalle honkien -alle ja kimalteleva järvi oli heidän edessään, silloin oli hän niin -täynnä iloa, että hänen täytyi hyppiä sammalikossa ja huutaa riemusta. -Ja sitte hän istui jyrkänteen äärimäiselle reunalle voidakseen oikein -nähdä kaiken tämän ihanuuden: päivänpaisteiset kukkulat ja järven ja -avaran sinitaivaan. - -Siinä hän huusi: "Tule, Riko, nyt me laulamme, kauan, oikein kauan!" - -Silloin Riko asettui istumaan Stinelin viereen ja viritti viulunsa; -sillä se oli tietysti otettu mukaan. - -Sitte alkoivat lapset laulaa: - - "Hoi, lampahat pienet, - pois vuorelta vaan" -- - -Kaikki värssyt he lauloivat; mutta Stineli ei vieläkään saanut -kyllikseen. - -"Lauletaan vielä", sanoi hän ja alkoi itse sepittää: - - "Hoi, vuorelle, lampaat, - nyt joutuisaan; - Jo aurinko nousi, - käy tuulemaan!" - -Rikokin lauloi mukana ja oli iloinen ja sanoi: "Laula vielä." - -Stineli oli aivan haltioissaan ilosta; hän katseli ylöspäin ja alaspäin -ja lauloi taas: - - "Te lampaat, te lampaat -- - sinitaivahan nään - ja nurmella niityn - punakukkasen pään." - -Ja Riko soitti viulua ja lauloi mukana ja sanoi: "Laula vielä!" - -Silloin katseli Stineli nauraen Rikoa ja lauloi: - - "Tyttö naurua täysi, - poika murheissaan. -- - No, järvi kuin järvi, - se vettä on vaan!" - -Jo nauroi Rikokin ja lauloi ja sanoi: "Laula vielä!" - -Silloin Stineli taas alkoi ja Riko soitti viuluaan. Ja Stineli lauloi: - - "Kas lampaat, kas lampaat, - ne hyppielee -- - vaan riemunsa syytä - ken ymmärtänee? - - Ja poika ja tyttö - ne rannalla on. -- - Ken mitään ei mieti, - on murheeton!" - -Sitte he taas alkoivat alusta, lauloivat kaikki värssyt perättäin ja -olivat hyvin mieltyneitä lauluunsa; ja kun se oli lopussa, alkoivat he -jälleen alusta, sitte vielä kerran, ja niin kymmeniä kertoja, ja jota -useammin he sitä lauloivat, sitä enemmän he siihen mieltyivät. - -Sitte Riko vielä soitti muutamia säveleitä, jotka hän oli oppinut -isältään, mutta vähän ajan päästä he tarttuivat taas omaan lauluunsa. - -Kesken kaikkea herkesi Stineli laulamasta ja huusi: "Nyt johtui -mieleeni miten sinä voit mennä katsomaan sitä omaa järveäsi, vaikkei -sinulla olekaan rahaa." - -Riko herkesi äkkiä soittamasta ja katsoi uteliaasti Stineliä. - -"Näetkös", jatkoi tyttö innokkaasti, "nyt sinulla on viulu ja nyt sinä -osaat laulun. Kun näet ravintolan, täytyy sinun asettua oven -ulkopuolelle laulamaan lauluasi |a soittamaan viuluasi; silloin ihmiset -antavat sinulle ruokaa ja yösijaa, sillä he näkevät, ettet ole -kerjäläispoika. Sillä tavalla voit kulkea aina järvelle saakka ja -kotimatkalla voit taas tehdä samalla tavalla." - -Riko kävi hyvin miettiväiseksi; mutta Stineli ei antanut hänelle -tuumaamisen aikaa, sillä hän tahtoi heti laulaa vielä kerran. - -Laulaessaan he eivät kuulleet rukouskellon soittoa, ja vasta kun alkoi -hämärtää, huomasivat he, että oli aika mennä kotiin; jo kaukaa he -näkivätkin mummun, joka huolissaan odotteli heitä. - -Mutta tällä kertaa oli Stineli niin innostunut, ettei huolet häntä -masentaneet. Hän juoksi mummun luo ja huusi: "Ette usko, mummu, kuinka -hyvin Riko osaa soittaa viulua. Ja meillä on nyt oma laulu, ihan oma. -Me laulamme sen heti teille." - -Ja ennenkuin mummu sai sanaakaan suustansa, lauloivat he helein äänin -viulun säestäminä koko laulunsa alusta loppuun, ja mummu kuunteli -kernaasti lasten raikkaita ääniä. Hän oli taas istuutunut pölkylleen, -ja kun lapset olivat lopettaneet, sanoi hän: "Tule tänne, Riko, nyt -sinun vielä on soitettava minulle laulunen ja me laulamme sen kaikki -yhdessä. Osaatko sinä laulun: 'Nyt mielin, kielin laulamaan'?" - -Riko sanoi ehkä joskus kuulleensa sen, vaan ei oikein muistavansa; -mutta jos mummu kerran laulaa sen, niin koettaa hän hiljaa soittaa -säveltä viulullaan, ehkä hän sitte jo osaakin. - -"No, minä, vapiseva-ääninen, rupean sitte esilaulajaksi", sanoi mummu; -mutta hän lauloi kuin lauloikin vallan hyvillään yhden värssyistä, ja -vaikka ääni vapisikin, oli sävel aivan oikea, ja Riko oppi sen pian, -sillä hän oli tosiaan jo ennen sen kuullut. - -Nyt he pääsivät alkamaan, ja värssy värssyltä lausui mummu lapsille -ensin sanat, ja sitte he kaikki iloisesti lauloivat: - - "Nyt mielin, kielin laulamaan - käyn Luojan kiitosta. - Min Herrastani tiedän vaan - sen tahdon kertoa! - - Mä tiedän, kallis Herramme - on ikiarmon vuo, - mi myöhään, varhain kaikille - niin paljon hyvää suo. - - Kuin nurkua siis sydän voi, - yöt, päivät surra vaan, - kun Herra, joka meidät loi, - on altis auttamaan! - - Ei erhetysten pelkoa, - kun Herra johdattaa. - Niin, Hänen kaikki aikeensa - ne parhaan lopun saa. - - Siis taivu Herran johtohon - sa hiljaa vaieten, - niin osanasi rauha on - ja riemu ijäinen." - -"Kas niin", sanoi mummu tyytyväisenä, "se oli oikea iltasiunaus; nyt, -lapset, voitte lähteä rauhassa levolle". - - - - -YHDEKSÄS LUKU. - -Salaperäinen tapaus. - - -Kun Riko saapui kotiinsa tavallista myöhemmin -- sillä laulun jälkeen -hän oli vielä viipynyt ulkona noin puoli tuntia -- syöksähti täti hänen -eteensä. - -"Joko sinä taas alat elää entiseen tapaasi?" huusi hän. "Ruoka odotti -pöydällä koko tunnin; nyt se on viety pois. Mene heti huoneeseesi ja -jos sinusta tulee maankulkuri ja renttu, niin ei se ole minun syyni. -Kernaimmin tekisin vaikka mitä, kuin hoitaisin sinun kaltaistasi -poikaa." - -Riko ei milloinkaan ollut vastannut halaistua sanaa, kun täti häntä -soimasi; mutta tänä iltana hän katsoi häntä silmiin ja sanoi: "Voinhan -minä väistyä teidän tieltänne, täti." - -Täti työnsi säpin ulko-oven eteen niin että paukahti; sitte hän töytäsi -tupaan ja paiskasi oven kiinni. Riko kapusi pimeään huoneeseensa. -- - -Seuraavana päivänä, kun naapurin koko suuri perhe, vanhemmat, mummu ja -kaikki lapset istuivat iltasta syömässä, tuli täti juosten ja huusi -tuvan ovelta, että tiedetäänkö täällä missä Riko on? Hän ainakaan ei -tiedä pojasta mitään. - -"Kylläpä tuo tulee, kun illallisaika on käsissä", sanoi isä -levollisesti. - -Mutta nyt täti tuli järkiään tupaan; hän näet oli vain aikonut huutaa -poikaa pois sieltä, sillä siellähän tämä muka tietysti oli! Nyt hän -kertoi, ettei Riko ollut tullut aamiaista syömään eikä päivällistäkään, -eikä hän viime yönä ollut maannut vuoteessaan, sillä se oli aivan -samassa kunnossa kuin eilen illalla, ja hän, täti, uskoi varmasti, että -poika jo ani varhain aamulla oli lähtenyt tyhjänpäiväisille retkilleen, -sillä kun hän aikoi avata ovea, oli säppi vedetty pois sisäpuolelta; -mutta hän oli ensin arvellut, että ehkä hän itse vihoissaan oli -unohtanut lukita oven, sillä ei kukaan ihminen tiennyt, kuinka paljon -harmia hänellä oli pojasta. - -"Hänelle on jotain tapahtunut", arveli isä. "Ehkä hän on pudonnut -rotkoon ylhäällä vuorilla; sellaista sattuu usein pienille pojille, -jotka kiipeilevät kaikkialle. Teidän olisi pitänyt ilmoittaa tämä vähän -aikaisemmin", jatkoi hän hitaasti. "Häntä on etsittävä, mutta yöllä ei -näe mitään." - -Mutta nyt suuttui täti ja nosti kauhean melun. Jo hän oli arvannutkin, -että häntä tästä vietä soimataan; mutta niinhän aina käy, kun -vuosikausia vain kärsii eikä edes valita. - -"Ei kukaan ihminen usko", huusi hän -- ja lausui suoraan totuuden -- -"miten salakavala, petollinen ja paatunut tuo poika on ja kuinka -raskaaksi hän on tehnyt elämäni näinä neljänä vuotena; kulkuri hän on, -maankiertäjä ja pahanpäiväinen renttu." - -Mummu oli jo aikoja sitten lakannut syömästä. Hän oli noussut pöydästä -ja asettunut tädin eteen, joka yhä vielä pauhasi. - -"Lakatkaa jo, naapuri, lakatkaa", oli mummu jo pariin kertaan sanonut, -ennenkuin sai toisen vaikenemaan. "Minäkin tunnen Rikon ja olen -tuntenut hänet aina siitä saakka, kun hän pienenä poikana tuotiin -mummunsa luokse. Teidän sijassanne en enää sanoisi sanaakaan, vaan -kävisin hiukan miettimään, eikö poika, jota tapaturma on voinut kohdata -ja joka ehkä tällä hetkellä seisoo Jumalan kasvojen edessä, eikö hän -siellä voisi syyttää erästä, joka huolimattomuutensa lisäksi vielä -pahoilla puheillaan tekee hänelle suurta vääryyttä." - -Tädin mieleen oli jo monesti johtunut kuinka Riko edellisenä iltana oli -katsonut häneen ja sanonut: "Voinhan minä väistyä teidän tieltänne." -Unohtaakseen tämän oli hän juuri melunnutkin niin kauheasti. Nyt ei hän -rohjennut katsoa mummua silmiin, sanoi vaan lähtevänsä pois; ehkä Riko -jo oli tullut kotiin, jota hän nyt todella hartaasti toivoi. - -Siitä päivin ei täti koskaan sanonut mummulle pahaa sanaa Rikosta, eikä -muutenkaan puhunut pojasta hänelle. Hän uskoi, niinkuin kaikki muutkin, -että poika oli kuollut, ja oli hyvillään siitä, ettei kukaan tiennyt -mitä tämä oli sanonut hänelle viimeisenä iltana. - -Seuraavana päivänä Rikon häviämisen jälkeen meni Stinelin isä tarhasta -hakemaan seivästä. Hän oli sanonut pyytävänsä pari naapuria mukaansa -hakemaan Rikoa vuorilta ja jäätiköiltä. - -Stineli oli hiipinyt isän luokse ja tämä sanoi: "Hyvä on, tule sinä -vain mukaan hakumatkalle; sinä voit paremmin kuin minä pujahtaa joka -soppeen." - -Vasta kun isä oli saanut käsiinsä pitkän papuseipään, sanoi Stineli: -"Mutta isä, jos Riko onkin lähtenyt kävelemään pitkin maantietä, niin -ei suinkaan hän sitte ole voinut pudota rotkoihin?" - -"Ehkä hän sittekin on voinut pudota", sanoi isä. "Tuollaiset -ymmärtämättömät pojat voivat poiketa tieltä, ja huomaamattaan joutua -vaaranpaikkoihin; ja Riko kulki aina niin mietteissään." - -Stineli tiesi kyllä tämän paremmin kuin kukaan muu ja siitä saakka hän -joutui suureen sydäntuskaan, ja tämä tuska yltyi päivä päivältä, niin -ettei hän lopulta voinut syödä eikä nukkua, ja kaikki toimensa hän -suoritti ikäänkuin hän ei itse olisi ollut niissä mukana. - -Rikoa ei löytynyt, ei kukaan ollut häntä nähnyt. Häntä ei enää etsitty -ja ihmiset koettivat lohduttautua sanomalla: "Parasta se olikin -orpopojalle. Turvaton raukka hän oli, jolla ei ollut ketään omaisia." - - - - -KYMMENES LUKU. - -Alkaa hiukan selvitä. - - -Mutta Stineli tuli päivä päivältä hiljaisemmaksi ja laihemmaksi. Pikku -lapset huusivat: "Ei Stineli enää kerro meille satuja, eikä hän enää -naura." Äitikin sanoi isälle: "Etkö sinä sitte huomaa? Eihän tuo ole -ensinkään entisellään." ja isä sanoi: "Siitähän se tulee, kun hän -kasvaa niin rajusti. Hänelle on aamuisin annettava lämmintä -vuohenmaitoa." - -Mutta kun kolme viikkoa oli näin kulunut, otti mummu eräänä iltana -Stinelin huoneeseensa ja sanoi: "Kuulehan Stineli, minä huomaan hyvin, -ettet sinä voi unohtaa Rikoa; mutta sinun on muistettava, että hyvä -Jumala on ottanut hänet pois, ja koska Jumala on tehnyt sen, niin se -ihan varmasti on Rikolle hyväksi, sen me vielä kerran tulemme -näkemään." - -Silloin Stineli alkoi itkeä niin katkerasti, ettei mummu milloinkaan -ennen ollut nähnyt hänen noin itkevän, ja hän nyyhkytti ääneen: "Ei -hyvä Jumala sitä ole tehnyt, minä sen olen tehnyt, mummu; sentähden -täytyy minun ihan kuolla tuskasta, sillä minähän kehoitin Rikoa -lähtemään järveään katsomaan ja nyt hän on pudonnut rotkoon ja kuollut, -ja häneen on koskenut hyvin kipeästi, ja se on kaikki minun syyni." Ja -Stineli itki ja nyyhki niin, että sitä kävi sääliksi katsella. - -Mummusta tuntui ikäänkuin raskas taakka olisi pudonnut hänen -sydämeltään; hänkin oli uskonut, että Riko oli kuollut, ja häntä oli -alituiseen vaivannut se ajatus, että huono kohtelu oli saanut -poikapoloisen juoksemaan pois kotoaan ja että hän nyt ehkä makasi -kuolleena järven pohjassa tai oli saanut surmansa metsässä. Nyt hänessä -syttyi uusi toivo. - -Hän sai Stinelin siihen määrin rauhoitetuksi, että tämä voi kertoa -kaikki mitä tiesi järvestä, josta mummu itse ei tiennyt mitään; kuinka -Riko alituisesti oli puhunut järvestä, joka aina veti häntä puoleensa -ja kuinka Stineli oli keksinyt miten sinne voisi päästä. Tyttö oli -aivan varma siitä, että Riko oli lähtenyt tälle matkalle, mutta isän -puhe rotkoista oli vienyt häneltä kaiken toivon. - -Mummu tarttui lapsen käteen ja veti hänet luoksensa: "Tule tänne, -Stineli", sanoi hän hellästi, "minun täytyy selittää sinulle asia. -Muistatko mitä sanotaan siinä vanhassa laulussa, jonka viimeisenä -iltana lauloimme Rikon kanssa?" - - "Niin, Hänen kaikki aikeensa - ne parhaan lopun saa!" - -"Näetkös, vaikka emme voi huomata, että hyvä Jumala itse olisi tehnyt -tämän, niinkuin huomaisimme sen, jos hän olisi antanut Rikon heti -kuolla vuoteessaan, niin on hänen kätensä kuitenkin ohjannut asiain -menoa, ja vaikka sinä oletkin menetellyt hiukan nurinpäin, niin voi hän -kuitenkin ohjata tällaisen pienen Stinelinkin toimia. Kaiken ikäsi on -sinun nyt pidettävä mielessäsi tämä väärä menettelysi ja kuinka käy, -kun lapset lähtevät pois avaraan maailmaan ja ryhtyvät asioihin, joista -eivät ymmärrä mitään, eivätkä hiisku sanaakaan vanhemmille eikä -mummulle, jotka kuitenkin tarkottavat heidän parastaan. Mutta nyt on -hyvä Jumala antanut tapahtua näin, ja niin voimme varmasti toivoa, että -kaikki vielä päättyy hyvin. - -"Pidä kaikki tämä mielessäsi, Stineli, äläkä milloinkaan unohda mitä -nyt olet oppinut. Mutta kun sinun taas tulee oikein ikävä, niin saat -rukoilla hyvää Jumalaa kääntämään hyväksi sen pahan, minkä sinä ja Riko -olette tehneet. Sitte sinä taas saat olla iloinen, ja minäkin tahdon -olla iloinen, sillä minä uskon varmasti, että Riko vielä elää, ja ettei -hyvä Jumala ole hyljännyt häntä." - -Siitä päivin oli Stineli taas iloinen, ja vaikka hän joka askeleella -kaipasi Rikoa, ei entinen tuska eivätkä omantunnon soimaukset enää -vaivanneet häntä, ja joka päivä hän katseli tietä pitkin, odotellen -että Riko tulisi Malojasta päin. Näin kului aika, mutta Rikosta vain ei -kuulunut mitään. - - - - -YHDESTOISTA LUKU. - -Pitkä matka. - - -Riko oli tuona sunnuntai-iltana istuutunut tuolille pimeässä -huoneessaan. Siinä päätti hän istua siksi, kunnes täti oli mennyt -nukkumaan. - -Stinelin keksimä matkustustapa oli tuntunut Rikosta hyvin helpolta, ja -hän alkoikin heti tuumata, milloin olisi paras lähteä matkalle, sillä -hän aavisti, ettei täti päästäisi häntä menemään, vaikka hän samalla -tiesi, ettei häntä suurestikaan kaivattaisi. - -Kun hän sitte kotiin tullessaan sai noin kovat nuhteet, ajatteli hän: -"Minäpä lähden heti paikalla, kun täti vain on mennyt vuoteeseen." - -Pimeässä huoneessa istuissaan hän tuli ajatelleeksi, kuinka hauskaa -olisi, jos ei moneen päivään tarvitsisi kuulla tädin torumisia ja -kuinka hän kotiin tullessaan toisi Stinelille suuren vihkon punaisia -kukkia. Samassa hän taas näki selvästi edessään päivänpaisteisen rannan -ja sinervät vuoret, ja niitä ihaellen hän nukkui. - -Mutta hän ei ollut varsin mukavassa asennossa, sillä hän piti vielä -viulua kädessään; sentähden hän heräsi, kun vielä oli aivan pimeä. Nyt -hänelle kerrassaan selvisi miten oli meneteltävä. Hänellä oli vielä -yllään pyhänuttu; sehän oli hyvä. Lakkikin oli vielä päässä. Viulun hän -pisti kainaloonsa ja hiipi hiljaa alas portaita, veti säpin ovesta ja -astui ulos kylmään aamu-ilmaan. - -Vuoren yläpuolella näkyi jo vieno päivän sarastus ja Silsessä -kaakottivat kanat. Hän käveli reippaasti eteenpäin, jotta pian pääsisi -ohi talojen ja joutuisi kylästä suurelle tielle. Nyt hän jo saavuttikin -sen ja kulki sitte tyytyväisenä eteenpäin; kaikki oli niin tuttua, -sillä hän oli usein käynyt täällä isän kanssa. Ei hän oikein tiennyt -kauanko kesti, ennenkuin hän saapui Malojaan, mutta pitkältä matka -tuntui; ehkä hän oli hyvinkin astunut pari tuntia. - -Mutta nyt oli vähitellen tullut kirkas päivä ja kun hän vihdoin saapui -Malojan ravintolan edustalle, mistä hän isän seurassa usein oli -katsellut alaspäin vievää tietä, silloin aamu-aurinko valaisi vuoria, -ja honkien latvat olivat kuin kultaa. - -Riko istahti maantien viereen. Hän oli hyvin väsynyt, ja vasta nyt -tuntui, ettei hän ollut syönyt sitte kuin eilen sai päivällistä. Mutta -ei hän siltä ollut allapäin, sillä täältähän matka vei alaspäin ja -tästä puoleen siis järvi voi milloin tahansa sukeltaa esiin. Hänen -siinä istuissaan tulla rämistivät suuret kyytivaunut ylös mäkeä. Riko -oli jo monesti nähnyt nämä vaunut, kun ne kulkivat Silsen läpi ja aina -hän oli silloin arvellut, että kuski varmaankin on onnellisin ihminen -maailmassa, hän kun saa piiska kädessä istua korkealla istuimellansa ja -sieltä hallita viittä hevostaan. Nyt hän kerran sai nähdä tämän -onnellisen miehen aivan läheltä, sillä kyytivaunut seisahtuivat -ravintolan edustalle. Riko ei siirtänyt silmiään tästä merkillisestä -miehestä, joka astui alas korkealta istuimeltaan ja meni sisään. Pian -hän palasi, kädessään suunnattoman suuri kappale ruisleipää, jonka -päällä oli tavattoman paksu juustokimpale. - -Nyt veti ajaja esille terävän veitsen; sillä hän alkoi leikellä leipää -kappaleiksi, joista sitten pisteli vuoron perään hevostensa suuhun. -Tuon tuostakin tuli hänen omakin vuoronsa, mutta hänen leipäpalaselleen -osui aina mehukas juustosirpale. Kun he nyt siinä tyytyväisinä syödä -mukelsivat, katseli ajaja hiukan ympärilleen ja samassa hän huusi: -"Hei, pieni soittaja, tahdotko sinäkin osasi? Tulepas tänne -lähemmäksi?" - -Vasta nähdessään muiden syövän oli Riko tuntenut kuinka kova nälkä -hänen oli. Mielihyvällä noudatti hän kutsua ja meni ajajan luokse. Tämä -leikkasi hänelle hämmästyttävän suuren juustopalasen, jonka hän pani -vielä paljon suuremmalle leipäpalaselle, niin että Riko tuskin tiesi -miten siihen oli ryhdyttävä. - -Hänen täytyi laskea viulunsa hetkeksi maahan. Ajaja katseli -mielihyvällä kuinka Riko haukkasi aamiaistaan, ja samalla kun hän itse -jatkoi tointaan, sanoi hän: - -"Sinä näytät olevan pieni viulunsoittaja. Osaatko sinä myöskin soittaa -jotain?" - -"Osaan, kaksi laulua ja sitten vielä yhden isältä oppimani." - -"Vai niin, ja mihin sinä nyt olet menossa pienine jalkoinesi?" jatkoi -ajaja kuulusteluaan. - -"Peschieraan Gardajärven rannalle", vastasi Riko totisesti. - -Nyt pääsi ajajalta niin suuri nauru, että Riko hämmästyneenä katsoi -häneen. - -"Olet sinä hyvä matkamies", nauroi ajaja, "et taida tietää kuinka pitkä -matka sinne on, ja että tuollainen pieni soittoniekka saa juosta -kenkänsä anturat puhki, ennenkuin on saanut nähdä tippaakaan -Gardajärven vettä? Kuka lähettää sinut tuonne kauas?" - -"Minä läksin vain itsestäni", sanoi Riko. - -"Tuollaista poikaa en ole ennen tavannut", nauroi hyväluontoinen ajaja. -"Mistä sinä, soittaja, olet kotoisin?" - -"Sitä en oikein tiedä; ehkä Gardajärven tienoilta", vastasi Riko hyvin -totisena. - -"Onpa sekin vastaus!" Ajaja katsoi tarkoin poikaa. Karanneelta -kerjäläispojalta Riko ei ensinkään näyttänyt. Mustakiharainen, -pyhäpukuinen lapsi näytti oikein komealta; hienopiirteisissä, -vakavasilmäisissä kasvoissa oli niin jalo leima, ettei voinut muuta -kuin mielihyvällä katsella häntä. - -Niin kävi varmaan ajajankin, sillä hän katsoi ensin kauan Rikoon ja -sitte vielä kerran oikein tarkoin ja sanoi sitte lopuksi -ystävällisesti: "Sinulla on passisi kasvoissasi, poikaseni, eikä se -olekaan huono passi, jos kohta et tiedä mistä olet kotoisin. Mitä annat -minulle, jos nostan sinut ajaja-istuimelle ja vien sinut tuonne alas?" - -Riko hämmästyi. Ihanko tosissaan tuo mies lupasi viedä hänet korkeissa -vaunuissaan alas laaksoon? Sellaista onnea ei hän koskaan ollut -ajatellutkaan. Mutta mitä voi hän antaa ajajalle? - -"Ei minulla ole mitään muuta kuin tämä viulu ja tätä en voi antaa", -sanoi hän suruissaan, vähän aikaa mietittyään. - -"Ja mitäpä minä tuolla tekisinkään", nauroi ajaja. "Mutta nyt me -nousemme istuimelle -- ja sinä saat matkalla hiukan soitella minulle." - -Riko tuskin uskoi korviaan; mutta toden totta! Ajaja nosti hänet yli -pyörän korkealle istuimelle ja kapusi itse jäljestä. Matkustajatkin -olivat taas nousseet vaunuihin, ovi oli suljettu ja nyt mentiin tietä -myöten alaspäin, samaa tuttua tietä, jota Riko niin usein oli katsellut -ylhäältäpäin ja jota myöten hän oli halunnut päästä kulkemaan. Nyt tuo -toivo oli toteutunut ja tällä tavoin vielä! Korkealla taivaan ja maan -välillä Riko kiiti ja voi tuskin todeksi uskoa, että hän itse nyt tässä -kulki. - -Mutta nyt ajajakin rupesi miettimään, kenenkä poikaa hän siinä mahtoi -kiidättää eteenpäin. - -"Sanopa minulle, sinä pieni matkamies, missä sinun isäsi on?" kysyi hän -ja lyödä läimäytti lujasti hevosia piiskallaan. - -"Hän on kuollut", vastasi Riko. - -"Vai niin, ja missä on äitisi?" - -"Hän on kuollut." - -"Vai on, mutta onhan sinulla kuitenkin iso-isä ja iso-äiti. Missä he -ovat?" - -"He ovat kuolleet." - -"Vai niin, vai niin, mutta onhan sinulla varmaan veli tai sisar; missä -ne ovat?" - -"He ovat kuolleet", oli Rikon yksitoikkoinen, surullinen vastaus. - -Kun ajaja huomasi että kerrassaan kaikki olivat kuolleet, ei hän sen -enempää kysellyt pojan sukulaisia, vaan virkkoi nyt: "Mikä oli isäsi -nimi?" - -"Enrico Trevillo Peschierasta Gardajärven tienoilta", vastasi Riko. - -Ajaja alkoi mielessään punnita näitä asioita ja ajatteli sitte: Poika -poloinen on jollain tavalla joutunut tänne vuoristoon ja hyvä on, kun -hän pääsee takaisin kotipuolelleen. Ja silleen se asia sitte jäi. - -Kun sitte oli kuljettu ensimäinen, jyrkästi viettävä taival -vuoristotiestä ja tie oli muuttunut tasaisemmaksi, sanoi ajaja: -"Kuulehan, soittaja, nyt saat soittaa meille oikein iloisen laulun." - -Silloin Riko veti esille viulunsa ja iloisena istuessaan siinä -korkealla istuimella ja sinitaivaan alla kiitäessään eteenpäin, alkoi -hän helein äänin kaikin voimin laulaa: - - "Hoi, lampahat pienet, - pois vuorelta vaan!" - -Mutta vaunujen katolla istui kolme ylioppilasta, jotka olivat lähteneet -huvimatkalle; ja kun Riko iloissaan ja innossaan soitteli ja lauloi -kaikki Stinelin sepittämät värssyt, alkoi vaunujen katolta kuulua kovaa -melua ja naurua, ja ylioppilaat huusivat: "Hoi, viuluniekka, alahan -laulusi alusta; mekin tahdomme laulaa kanssasi!" - -Silloin Riko taas alkoi alusta, ja ylioppilaat yhtyivät lauluun ja -lauloivat täyttä kurkkua: - - "Te lampaat, te lampaat --" - -Aina välillä he nauroivat niin tavattomasti, ettei Rikon soitosta -kuulunut vähääkään. Sitte he taas yhtyivät lauluun, ja yksi heistä -lauloi yksin: - - "Ken mitään ei mieti, - on mnrheeton!" - -Sitte toiset taas yhtyivät häneen ja lauloivat niin kovaa kuin ikänä -jaksoivat: - - "Te lampaat, te lampaat --" - -Siten jatkettiin pitkät ajat, mutta kun Riko vihdoin lakkasi -soittamasta, huusivat ylioppilaat: "Jatka, viuluniekka, älä lakkaa!" ja -viskasivat hänelle pieniä rahoja, joita Rikolle karttui lakkiin koko -kasa. - -Vaunuissa istuvat matkustajat avasivat kaikki vaunujen ikkunat ja -pistivät ulos päänsä kuullaksensa iloista laulua. Silloin Riko taas -alkoi laulunsa alusta ja ylioppilaat lauloivat mukana. Yksi lauloi -juhlallisesti sooloa: - - "No, järvi kuin järvi, - se vettä on vaan!" - -Ja sitte taas: - - "Ken mitään ei mieti, - on murheeton!" - -Ja sillä välillä lauloivat toiset kuorona kaikin voimin: - - "Te lampaat, te lampaat --" - -Ja sitte he taas nauroivat ihan kuollakseen, niin etteivät pitkään -aikaan naurultaan voineet laulaakaan. - -Mutta vihdoin ajaja seisautti vaunut, sillä nyt oli levähdettävä ja -syötävä päivällistä. Kun Rikon oli laskeuduttava maahan, piti ajaja -huolellisesti hänen lakkiaan kädessään, sillä siinähän oli kaikki hänen -saamansa rahat, ja Rikolla oli kyllin tekemistä viulunsa hoitamisessa. - -Ajaja oli varsin tyytyväinen, kun hän laski lakin Rikon käteen ja -sanoi: "Sepä hyvä, että nyt voit saada päivällisen." - -Ylioppilaatkin hyppäsivät toinen toisensa jälkeen vaunujen katolta, ja -kaikki tahtoivat nyt nähdä viuluniekkaa, sillä he eivät oikein selvästi -voineet nähdä häntä ylhäiseltä istuinpaikaltaan, ja kun he nyt näkivät -hinterän miehenalun, syntyi entistä suurempi ihmettely ja ilo; hyvästä -lauluäänestä päättäen olivat he luulleet laulajaa paljon suuremmaksi; -ja nytpä vasta syntyi aika ilonpito. He ottivat pojan keskellensä ja -astuivat laulaen ravintolaan. Kauniisti katettuun ruokapöytään -istutettiin Riko kahden ylioppilaan välille, ja he sanoivat pitävänsä -häntä vieraanaan. Kaikki kolme latoivat kilvan makupaloja hänen -lautaselleen, sillä ei toinen tahtonut olla toista tarkempi, ja -sellaista päivällistä ei Riko ikänään ennen ollut syönyt. - -"Keltä sinä, pikku viuluniekka, olet oppinut kauniin laulusi?" kysyi -muuan ylioppilaista. - -"Stineliltä; hän on itse sepittänyt sen", sanoi Riko totisesti. - -Nuo kolme katsoivat toisiinsa ja taas syntyi uusi, äänekäs -naurunrähäkkä. - -"Onpa se Stineli aika näppärä", huusi eräs, "nyt me huudamme 'eläköön!' -ja juomme hänen terveydekseen." - -Rikon täytyi kilistellä lasiaan heidän kanssansa ja ilomielin hän -tekikin sen Stinelin terveydeksi. - -Nyt oli lepoaika kulunut, ja kun taas seisottiin vaunujen vieressä, -tuli Rikon luo mies, jolla oli kädessään niin suunnattoman suuri sauva, -että olisi luullut hänen repäisseen maasta nuoren, kasvavan puun. -Yllään hänellä oli paksu keltaisenruskea vaatepuku. - -"Tule tänne, pienokainen", sanoi hän. "Sinähän olet laulanut varsin -kauniisti. Minäkin kuulin laulusi tuonne vaunuihin, ja minä olen myös -tekemisissä lammasten kanssa, niinkuin sinäkin. Näetkös, minä olen -lammaskauppias, ja koska sinä olet laulanut niin kauniisti lampaista, -täytyy sinun saada jotain minultakin." Näin sanoen pisti hän kauniilla -hohtavan hopearahan Rikon käteen, sillä lakki oli jo tyhjennetty ja -rahat pantu taskuun. - -Sitte nousi mies vaunuihin, ajaja nosti Rikon taas entiselle paikalleen -ja kohta lähdettiin ajamaan. - -Kun vain ei kuljettu varsin kovaa vauhtia, tahtoivat ylioppilaat aina -kuulla soittoa ja Riko soitti kaikki sävelmät, mitkä ennen oli isältään -oppinut, ja viimeiseksi hän soitti: - - "Nyt mietin, kielin laulamaan!" - -Tätä säveltä kuunnellessaan olivat ylioppilaat varmaankin makeasti -nukahtaneet, sillä oli syntynyt hiljaisuus. Leppoisa iltatuuli humisi -ja tähtiä alkoi ilmestyä taivaalle, kunnes niitä tuikki kaikkialla -mihin ikään Riko käänsi silmänsä. Poika ajatteli Stineliä ja mummua ja -heidän hommiaan, ja hänen mieleensä johtui, että näihin aikoihinhan -rukouskello soi ja nuo molemmat rukoilevat "Isä meitää". Niin hänkin -tahtoi tehdä; silloin tuntui ikäänkuin hän olisi ollut heidän luonansa. -Hän pani kätensä ristiin ja saneli tähtien tuikkeessa hartaasti "Isä -meidän" rukouksen. - - - - -KAHDESTOISTA LUKU. - -Kuljetaan eteenpäin. - - -Rikokin oli nukahtanut. Hän heräsi siitä, että ajuri tarttui häneen -nostaakseen hänet alas. Nyt astuivat kaikki muutkin vaunuista ja nuo -kolme ylioppilasta tulivat Rikon luo, pudistivat hänen kättänsä ja -toivottivat hänelle onnellista matkaa. Eräs heistä huusi: "Sano -ystävälliset tervehdyksemme Stinelille!" - -Sitte he hävisivät tien mutkaan ja Riko kuuli kuinka he vieläkin kerran -lauloivat: - - "Te lampaat, te lampaat --" - -Siinä nyt Riko seisoi yön pimeydessä eikä aavistanut missä hän oli tai -mitä nyt oli tehtävä. Silloin hän muisti, ettei hän edes ollut -kiittänyt ajajaa, joka oli antanut hänen ajaa näin kauas, ja hän tahtoi -heti sen tehdä. - -Mutta ajaja hevosineen oli hävinnyt ja ylt'ympärillä oli pilkkopimeätä; -kaukaa vain loisti lyhdyn valo, ja sitä kohden meni Riko. Lyhty riippui -tallin ovella, ja hevoset oli viety talliin. Oven edustalla seisoi tuo -vahvasauvainen mies ja näytti hänkin odottavan ajajaa. Rikokin asettui -oven edustalle odottamaan. - -Lammaskauppias ei nähtävästi ensin pimeässä tuntenut poikaa, mutta -sitte sanoi hän hämmästyksissään: "Mitä! Oletko sinäkin, pienokainen, -täällä? Missä aiot viettää yösi?" - -"En tiedä", vastasi Riko. - -"Jopa jotakin! Tuollainen pieni pojannassikka kello yhdentoista aikaan -yöllä ja vieraalla maalla --" - -Lammaskauppiaan täytyi suorastaan puhaltaa sanat suustansa, sillä -mielenliikutus salpasi häneltä hengen. Mutta hän ei tullut päättäneeksi -lausettaan, sillä ajaja tuli samassa tallista ja Riko juoksi hänen -luoksensa ja sanoi: "Minä haluaisin vielä kiittää teitä, kun otitte -minut mukaanne." - -"Hyvä on, että vielä tulit; hevosia korjatessani unohdin sinut äsken, -mutta haluaisin kuitenkin jättää sinut jonkun tuttavan turviin. Teiltä, -hyvä ystävä, tahtoisin kysyä", jatkoi ajaja kääntyen lammaskauppiaan -puoleen, "ettekö tahtoisi ottaa poikaa mukaanne, koska kuitenkin -lähdette Bergamoon. Hän on matkalla Gardajärven tienoille, jonnekin; -hän on noita, jotka kulkevat sinne tänne -- ymmärrättehän." - -Lammaskauppiaan mieleen johtui kaikenmoiset kertomukset varastetuista -ja hukkuneista lapsukaisista; lyhdyn valossa hän katseli säälien Rikoa -ja sanoi puoliääneen ajajalle: "Näyttääkin siltä kuin tuo ei olisi -oikeassa kuoressaan. Herraskaapu hänelle oikeastaan kuuluu. Minä otan -hänet mukaani." - -Sitte kun hän vielä oli keskustellut ajajan kanssa eräästä -lammaskaupasta, jättivät he toisilleen hyvästit, ja kauppias viittasi -Rikoa tulemaan mukanaan. - -Vähän aikaa astuttuaan meni mies erääseen taloon ja suoraan suureen -ravintolahuoneeseen, jonne asettui Rikon kanssa istumaan. - -"Katsotaanpa nyt paljonko rahaa sinulla on mukanasi, jotta tietäisimme -mihin varat riittävät. Mihin paikkaan olet menossa?" - -"Peschieraan Gardajärven rannalle", vastasi Riko niinkuin ennenkin. Hän -otti nyt esille kassansa, jossa oli koko joukko pieniä rahoja ja yksi -suurempi hopearaha. - -"Onko sinulla vain yksi ainoa suurempi raha?" kysyi kauppias. - -"On tämä, jonka sain teiltä", vastasi Riko. - -Miestä näytti miellyttävän, että hän yksin oli antanut suuremman rahan, -ja että poika sen hyvin muisti; hänessä heräsi halu antaa hänelle -lisää. Kun sitte oli tuotu ruokaa pöytään, nyykäytti hyvinvoipa mies -pienelle kumppanilleen ja sanoi: "Tämän minä maksan ja yösijan myöskin, -niin tulet huomenna paremmin omillasi toimeen." - -Riko oli niin väsynyt kaikesta laulamisesta, soittamisesta ja -matkustamisesta, jota oli kestänyt koko päivän, että hän tuskin jaksoi -syödä, ja tuskin oli hän tullut suureen huoneeseen, jossa hän -suojelijansa kanssa vietti yönsä, ja päässyt vuoteeseen, ennenkuin hän -vaipui raskaaseen uneen. - -Varhain seuraavana aamuna ravisti voimakas käsi Rikon hereille. Poika -hyppäsi kiireesti vuoteestaan. Hänen kumppaninsa seisoi vieressä -matkapuvussa ja sauva kädessä. Ensin he menivät ravintolahuoneeseen, -jossa kauppias huusi kahvia. Sitte kehotti hän poikaa nauttimaan sitä -runsaasti, sillä nyt oli lähdettävä pitkälle matkalle, ja vieläpä -sellaiselle, joka antoi ruokahalua. - -Kun tämä toimi oli tyydyttävästi suoritettu, lähtivät matkustajat pois -ja jonkun matkaa astuttuaan ja tehtyään eräässä nurkkauksessa äkki -käänteen, ilmestyi heidän eteensä suuri, välkkyvä järvi. Nytkös Rikon -silmät repesivät suuriksi ja liikutettuna hän huusi: "Gardajärvi!" - -"Ei vielä pitkiin aikoihin, poikaseni. Tämä on vasta Comojärvi", -selitti hänen suojelijansa. Nyt he menivät laivaan ja kulkivat monta -tuntia järvellä, Riko katseli milloin päivänpaisteisia rantoja, milloin -siintäviä aaltoja, ja hänestä tuntui niin kodikkaalta. -- Sitte laski -hän hopearahansa pöydälle. - -"Mitä, mitä, onko sinulla rahaa liiaksi?" kysyi kauppias, joka molemmin -käsin sauvaansa nojautuen katseli pojan hommia. - -"Tänäänhän minun on itse maksettava", sanoi Riko. "Niinhän te eilen -sanoitte." - -"Sinä, näemmä, otat huomioon, mitä sinulle sanoo, ja se on hyvä; mutta -ei ole tapana noin vain laskea rahaa pöydälle. Anna se minulle." - -Sitte kauppias nousi ja lähti suorittamaan maksua laivamatkasta. Mutta -kun hän veti esiin pullean nahkakukkaronsa, joka oli aivan täynnä -samanlaisia rahoja, -- sillä hän oli kauppamatkalla -- niin ei hän -hennonut antaa pois pojan ainoata hopearahaa, vaan toi sen hänelle -takaisin, samalla kuin antoi hänelle matkalipun ja sanoi: - -"Tuossa saat rahasi; ehkä hyvinkin tarvitset sen huomenna. Tänään olet -vielä minun luonani, mutta ei tiedä kuinka sinun sitte käy. Kun saavut -perille enkä minä enää ole luonasi, niin tiedätkö taloa, minne mennä?" - -"En", vastasi Riko. - -Kauppiaan valtasi suuri hämmästys, ja pojan kohtalo tuntui hänestä -hyvin salaperäiseltä. Mutta hän ei virkkanut mitään eikä kysynyt sen -enempää; hän näet arveli, ettei hän siten kuitenkaan pääse asioista -selville. Postivaunun ajaja saa joskus selittää kaikki; hän varmaan -tietää asiat paremmin kuin pikku poika itse. Poikapoloista hän suuresti -sääli, sillä pian tämän oli jäätävä yksikseen. - -Kun laiva seisahtui rantaan, tarttui mies Rikoa käteen ja sanoi: "Nyt -en heitä sinua, jotta et jäisi jälkeen; täytyy kulkea joutuisasti, -sillä uusi hevonen ei odota meitä." - -Rikolla oli täysi työ juostessaan miehen rinnalla. Ei hän ennättänyt -katsoa oikealle eikä vasemmalle, ja pian saavuttiinkin paikalle, missä -seisoi jono kummallisia vaunuja. Pieniä portaita myöten hän nousi -kauppiaan kanssa erääseen niistä, ja nyt Riko ensi kerran eläissään -ajoi rautatiellä. Kun oli kuljettu noin tumiin verran, nousi kauppias -ja sanoi: "Nyt minä olen perillä, sillä kohta tulemme Bergamoon; mutta -sinä saat istua rauhallisesti, siksi kunnes tullaan viemään sinua ulos, -sillä minä olen pitänyt huolta kaikesta. Silloin astut pois junasta ja -olet perillä." - -"Olenko silloin Peschierassa Gardajärven rannalla?" kysyi Riko. Mies -myönsi. Silloin Riko hartaasti kiitti suojelijaansa, sillä hän oli -hyvin ymmärtänyt, kuinka paljon hyvää tämä oli hänelle tehnyt. Sitte he -erosivat toisistaan, ja ikävältä tuntui kumpaisestakin. - -Riko istui aivan hiljaa nurkassaan; miettimiseen hänellä oli kyllin -aikaa, sillä ei kukaan välittänyt hänestä vähääkään. Liikkumattomana -hän istui ainakin kolme tuntia, kunnes juna taas seisahtui, niinkuin -monta kertaa ennenkin. - -Samassa astui eräs junailija vaunuun, otti Rikoa käsipuolesta, veti -hänet kiireesti ulos ja ohjasi alas portaita. Sitte hän viittasi -läheistä ylänköä kohden ja sanoi "Peschiera" ja samassa oli hän taas -vaunusillalla, ja juna lähti jyristen eteenpäin. - - - - -KOLMASTOISTA LUKU. - -Kaukaisen, kauniin järven rannalla. - - -Riko siirtyi muutamia askeleita rakennuksista, joiden edustalla juna -oli seisonut, ja katseli ympärilleen. Nämä valkoiset rakennukset, tämä -aukea paikka, tuo supisuora, kauas etenevä tie, kaikki oli hänelle -aivan vierasta; sitä hän ei ollut milloinkaan ennen nähnyt, ja hän -ajatteli itsekseen: "En ole tullut oikeaan paikkaan." Suruissaan hän -kulki eteenpäin puiden reunustamaa tietä; mutta nyt se teki -äkkikäänteen, ja Riko jäi siihen paikkaan seisomaan kuin unta nähden -eikä enää liikahtanut. Hänen edessään välkkyi kirkkaassa -päivänpaisteessa taivaansininen järvi lämpimine, hiljaisine rantoineen, -sen takana kohosivat kaukaiset vuoret, tuossa keskellä oli -päivänpaisteinen lahdelma ja ystävälliset talot sen rannoilla hohtivat -tänne saakka. Tämän kaiken tunsi Riko, tämän hän oli ennen nähnyt. -Tuossa hän oli seisonut, juuri tuossa, nämä puut hän tunsi; mutta missä -oli pieni kotitalo? Tuossa sen pitäisi olla, juuri tuossa. Mutta sitä -ei ollut siinä. - -Mutta alhaalla kulki vanha tie, oi, sen hän hyvin tunsi. Ja tuolla -loistivat suuret, punaiset kukkaset vihertävien lehtiensä keskestä. -Tuolla, tuolla aivan järven taskukohdalla oli varmaankin se kaitainen -kivisilta, jota myöten hän niin usein oli kulkenut; mutta täältä sitä -ei voinut nähdä. - -Äkkiä juoksi Riko, ikäänkuin polttavan kaipuun ajamana, tielle ja sitä -myöten eteenpäin. Niin, tässä oli pieni silta, hän tunsi sen; juuri -tämän sillan yli oli hän kulkenut ja joku piti häntä kädestä -- äiti se -oli. - -Samassa hän näki aivan selvästi äitinsä kasvot, selvemmin kuin moneen, -moneen vuoteen; tuossa oli äiti seisonut hänen vieressään ja hellin -silmin katsellut häntä, ja Rikoon se vaikutti valtavammin kuin -milloinkaan ennen koko elämässä. - -Pienen sillan läheisyydessä heittäytyi hän maahan ja itki ja nyyhki -ääneen: "Oi äiti, missä sinä olet? Missä on minun kotini, äiti?" - -Näin makasi hän kauan ja itki ilmoille suuren surunsa; tuntui ikäänkuin -sydän olisi ollut pakahtumaisillaan ja ikäänkuin nyt kerrankin saisi -ilmaista tuskan, joka näihin saakka oli tehnyt hänet mykäksi ja -jäykistyneeksi. - -Kun Riko vihdoin nousi, oli aurinko paljon alentunut, ja iltarusko -kultasi järven. Vuoret näyttivät nyt sinipunervilta ja punerva utu -rusotti rantamilla. Sellaisena oli Riko säilyttänyt järvensä -muistossaan, sellaisena oli hän nähnyt sen unissaan ja vielä paljon -kauniimpaa oli kaikki nyt, kun hän taas näki sen silmillään. Ja kun hän -siinä istui ja katsomistaan katseli ja ihaili tätä kauneutta, ajatteli -hän yhtä mittaa: "Kunpa vain voisin näyttää tämän kaiken Stinelille!" - -Nyt oli aurinko laskeutunut ja valo ylt'ympäriltä sammunut. Riko nousi -ja alkoi kulkea tietä myöten sinnepäin, missä oli nähnyt punaisten -kukkasten kasvavan. Rantatieltä poikkesi sinne kaitaisempi polku. -Tuolla ne kasvoivat, pensas pensaan vieressä, mutta paikka näytti -puutarhalta. Sen ympärillä kulki jonkinmoinen aitaus ja puutarhassa -kasvoi sekaisin kukkia, puita ja viiniköynnöksiä. - -Puutarhan perällä oli kaunis talo, jonka ovi oli auki ja puutarhassa -kulki nuorukainen, joka sieltä täältä viiniköynnöksistä leikkasi -suuria, kullankeltaisia rypäleterttuja ja sitä tehden vihelsi laulun -säveltä. - -Riko katseli kukkasia ja ajatteli: "Kunpa Stineli voisi nähdä nämä!" ja -liikahtamatta hän seisoi kauan aitauksen luona. - -Nyt katsoi nuorukainen häneen ja huusi: "Tulepas sisäpuolelle, -viuluniekka, ja soita kaunis laulu, jos osaat!" - -Tämän lausui nuorukainen italiankielellä ja Rikosta tuntui hyvin -kummalliselta: hän ymmärsi mitä kuuli; mutta hän ei olisi osannut puhua -sitä kieltä. Hän meni puutarhaan, ja nuorukainen alkoi puhutella häntä, -mutta kun hän huomasi, ettei Riko osannut vastata, viittasi hän kohden -avonaista ovea ja selitti, että siellä tuli Rikon soittaa. - -Riko lähestyi ovea, joka vei suoraan asuinhuoneeseen. Siellä oli pieni -vuode ja sen ääressä istui rouva, joka valmisti jotain punaisesta -punonnaisesta. Riko asettui oven edustalle ja alkoi soittaa ja laulaa -mielilauluaan: - - "Hoi, lampahat pienet!" - -Kun hän oli lopettanut, kohosi vuoteesta pienen pojan kalpea pää, ja -ääni huusi: - -"Soita vielä!" - -Riko soitti toisen sävelmän. - -"Soita vielä!" kuului taas vuoteesta. - -Näin kävi viisi, kuusi kertaa ja aina vain kuului vuoteesta: "Soita -vielä!" - -Nyt ei Riko enää osannut mitään uutta. Hän otti viulun käteensä ja -aikoi lähteä pois. Mutta silloin alkoi pienokainen huutaa: "Älä mene, -soita vielä, soita vielä!" Rouva nousi ja tuli Rikon luo. Hän pisti -jotain Rikon käteen, mutta poika ei ymmärtänyt mitä rouva tahtoi. -Samassa hän kuitenkin muisti mitä Stineli oli sanonut: "Kun sinä soitat -viulua oven edustalla antavat ihmiset sinulle jotain." Sitte rouva -ystävällisesti kysyi mistä poika oli ja mihin hän oli menossa? Riko ei -osannut vastata. Rouva kysyi taas oliko hän tullut tänne vanhempiensa -kanssa? Riko pudisti kieltäen päätänsä. Oliko hän sitte yksin? Riko -nyökäytti myöntäen päätänsä. Mihin hän aikoo mennä yöksi? Riko pudisti -taas surullisena päätään. Silloin rouva sääli pientä muukalaista; hän -huusi luokseen nuorukaista ja käski hänen viedä Riko "Kultainen -aurinko" nimiseen ravintolaan. Isäntä ehkä ymmärtää pienen soittoniekan -puhetta, sillä hänkin on ollut kaukaisissa maissa. Isännälle olisi -sanottava, että hän antaisi yösijan pojalle, niin rouva sen kyllä -maksaa. Ja aamulla hänen pitäisi neuvoa pojalle tie sinne, minne tämä -on maikalla, sillä poikahan on vielä niin nuori -- "vain muutamia -vuosia minun poikaani vanhempi" -- jatkoi rouva säälien -- ja ruokaakin -olisi pojalle annettava. - -Mutta pienokainen huusi taas vuoteestaan: "hänen täytyy vielä kerran -soittaa!" eikä hän herennyt huutamasta, ennenkuin äiti sanoi: "Tuleehan -hän uudestaan huomenna, mutta nyt hänen täytyy mennä nukkumaan, -niinkuin sinunkin." - -Nuorukainen lähti nyt Rikon edellä, ja tämä tiesi hyvin mihin mentiin, -sillä hän oli ymmärtänyt rouvan puheen. - -Pieneen kaupunkiin oli täältä noin kymmenen minuutin matka. Siellä -poikkesi nuorukainen kaitaisen kadun varrella olevaan taloon ja meni -suoraan ravintolahuoneeseen, joka oli täynnä tupakansavua ja jossa -joukko miehiä istui pöytien ympärillä. - -Nuorukainen toimitti asiansa ja isäntä sanoi: "Hyvä on." Samassa tuli -siihen emäntäkin ja molemmat tarkastivat Rikoa kiireestä kantapäähän. -Mutta kun lähimmän pöydän ääressä istuvat vieraat näkivät viulun, -huusivat monet heistä: "Nytpä saamme soittoa", ja muuan huusi: -"Soitapas, pienokainen, jotain iloista!" Ja näin he huusivat kilvan, -jotta isäntä tuskin pääsi kysymään mitä kieltä Riko puhui ja mistä hän -tuli. Riko vastasi nyt omalla kielellään, että hän oli tullut yli -Malojan ja että hän ymmärsi kaikki, mitä täällä puhuttiin, mutta ei -osannut puhua tätä kieltä. Isäntä ymmärsi hänen kieltänsä ja kertoi -itsekin olleensa vuoristossa, ja sanoi vasta puhelevansa pitemmältä -Rikon kanssa, mutta nyt tulisi pojan soittaa viuluaan, sillä vieraat -yhä huusivat haluavansa soittoa. - -Riko totteli ja alkoi nyt niinkuin ainakin soittaa ja samalla laulaa -omaa lauluaan. Mutta vieraat eivät ymmärtäneet siitä sanaakaan, ja -sävel tuntui heistä kovin yksinkertaiselta. Toiset alkoivatkin rupattaa -ja meluta, toiset taas huusivat tahtovansa kuulla jotain muuta, -tanssisäveltä tai muuta kaunista. - -Siitä välittämättä lauloi Riko laulunsa loppuun, sillä kun hän kerran -oli pannut sen alulle, tahtoi hän myöskin laulaa sen kokonaisuudessaan. -Kun se oli tehty, alkoi hän tuumailla. Tanssi-säveltä ei hän voinut -soittaa, sillä hän ei osannut sellaisia; mummun laulu oli soitettava -vieläkin hitaammassa tahdissa, eivätkä nämä ymmärtäisi senkään sanoja. -Mutta nyt hän muisti ja alkoi laulaa: - - "Una sera - In Peschiera --" - -Tämän sulosointuisen laulun ensimäiset säveleet olivat tuskin -kajahtaneet, ennenkuin syntyi täydellinen hiljaisuus ja samalla alkoi -sieltä täältä ja vihdoin joka pöydän äärestä ääniä yhtyä lauluun ja -syntyi niin kaunis kuoro, ettei Riko moista milloinkaan ennen ollut -kuullut; hän joutuikin aivan haltioihinsa ja soitti yhä tulisemmin ja -miehet lauloivat yhä innokkaammin, ja kun yksi värssy loppui, alkoi hän -voimakkaasti soittaa toista, sillä hän oli isältä oppinut milloin laulu -päättyi. Ja kun vihdoin loppu tuli, syntyi kauniin laulun jälkeen -sellainen melu, ettei Riko sellaistakaan ollut milloinkaan kuullut. -Kaikki ihmiset huusivat ja rähisivät kilvan ja puivat pelkästä ilosta -nyrkkiä pöytään, ja sitte he kaikki lasit kädessä töytäsivät Rikon luo, -ja joka lasista täytyi hänen juoda ja kaksi pudisti häntä kädestä -ja yksi hartioista ja kaikki huusivat kilvan, saaden pelkällä -ilon-vimmallaan Rikon pelon ja tuskan valtaan, niin että hän -kävi yhä kalpeammaksi. Mutta hänpä olikin soittanut heidän oman -Peschieralaulunsa, joka kuului yksinomaan heille, ja jota ei yksikään -muukalainen voinut oppia, ja hän oli soittanut sen voimakkaasti ja -puhtaasti ikäänkuin hän olisi ollut peschieralainen; tätä nämä -vilkasluontoiset peschieralaiset eivät voineet kyllin ihailla, eikä -kyllikseen iloita tästä ihmeellisestä viuluniekasta, jonka kanssa he -nyt tahtoivat juoda veljenmaljoja. - -Mutta samassa tuli emäntä kädessä lautanen täynnä riisiä ja ylinnä -suuri kimpale kananlihaa. Hän viittasi Rikon luoksensa ja vieraille hän -sanoi, että poika on jätettävä rauhaan; hänen täytyi nyt päästä -syömään, sillä hän, raukka, on aivan kalpea pelkästä ponnistuksesta. -Sitte hän asetti lautasensa nurkkapöydälle ja istui itse pojan viereen -ja kehotti häntä syömään vahvasti, sillä niin laihalle pojalle se tekee -vain hyvää. - -Rikolle maistuikin illallinen mainion hyvältä, sillä siitä saakka kun -hän ani varhain aamulla oli juonut kahvia, ei hän ollut muruakaan -nauttinut, ja tänään oli hän kuitenkin paastonsa ohessa kokenut varsin -paljon. - -Kun lautanen oli tyhjä, painuivatkin hänen silmänsä väsymyksestä -umpeen. Isäntäkin oli tullut pöydän luokse ja kiitti Rikon soittoa ja -kysyi kenen poika hän oli ja mihin hän oli menossa. Riko, vaivoin -kokien pitää silmiänsä auki, sanoi, ettei hänellä ollut ketään omaisia -ja ettei hän aikonut mennä mihinkään. - -Silloin rohkaisi isäntä ystävällisesti poikaa ja arveli että nyt on -vain huoletta mentävä nukkumaan. Huomenna voi hän uudestaan mennä rouva -Menotin luo, joka oli lähettänyt hänet tänne; tämä rouva on varsin hyvä -ja voi ehkä ottaa hänet juoksupojakseen, koska hän ei tiedä mihin olisi -mentävä. - -Mutta emäntä nykäisi kaiken aikaa miestään käsipuolesta ikäänkuin -estääkseen häntä puhumasta. Isäntä puhui kuitenkin asiansa selville, -sillä hän ei ymmärtänyt mitä toinen tahtoi. - -Nyt miehet pöytien äärestä taas alkoivat meluten huutaa, että he -tahtoivat uudestaan kuulla laulunsa. Mutta emäntä huusi: "Ei, ei, vasta -sunnuntaina se soitetaan. Eihän poika pelkästä väsymyksestä enää pysy -pystyssä." Sitte tarttui hän Rikon käteen ja vei hänet suureen -huoneeseen. Siellä riippui valjaita seinillä, ja erääseen nurkkaan oli -levitetty viljaa ja toisessa oli vuode. Ei aikaakaan niin lepäsi Riko -vuoteessa ja nukkui raskaasti ja makeasti. - -Myöhemmin, kun talossa vallitsi hiljaisuus, istui isäntä sen pienen -pöydän ääressä, missä Riko oli syönyt, ja emäntä seisoi hänen -vieressään -- sillä hän siivosi parastaikaa -- ja puhui innokkaasti: -"Tätä poikaa et saa lähettää pois rouva Menotin luokse; juuri sellaisen -pojan minä tarvitsisin kaikenmoisiin toimiin. Etkö huomannut, kuinka -hyvin hän soittaa viulua? Kaikkihan olivat ihan hurjia ihastuksesta. -Pane vain merkille, tästä tulee vielä parempi viulunsoittaja kuin ne -kolme, jotka meillä on nykyään. Tanssisäveleitä hän pian oppii -soittamaan, niin että saat hänestä ilmaiseksi soittajan kaikkia -tanssipäiviä varten ja voit vielä vuokrata hänet muillekin. Tätä et -enää saa päästää käsistäsi, hän näyttää siivolta ja miellyttää minua; -me pidämme hänet." - -"On se minustakin parasta", sanoi mies. Hän älysi heti, mitä etua -vaimon esityksestä tulisi olemaan. - - - - -NELJÄSTOISTA LUKU. - -Uusia ystäviä eikä vanhojakaan unohdeta. - - -Seuraavana aamuna seisoi emäntä ulko-ovella ja tarkasteli ilmaa ja mitä -yön kuluessa oli tapahtunut. Silloin tuli rouva Menotin nuori palvelija -pitkin tietä; hän oli samalla isäntä ja renki rouvan kauniilla, -hedelmärikkaalla maatilalla, -- hän oli, näet, perehtynyt puutarha- ja -peltotyöhön. Hän hallitsi ja vallitsi ja piti huolta kaikesta ja hänen -oli hyvä olla. Sentähden hän yhtä mittaa viheltelikin. - -Kun hän nyt saapui emännän eteen, herkesi hän hetkeksi viheltämästä ja -sanoi, että jos tuo eilinen nuori soittoniekka ei vielä ole lähtenyt -pois, saisi hän taas tulla rouva Menotin luo, sillä pikku poika -tahtoisi vielä kuulla hänen soittoaan. - -"Voihan poika tulla, kun ei rouva Menotti vain liikoja vaadi", sanoi -emäntä ja pani samalla molemmat kätensä puuskaan ikäänkuin merkiksi -siitä, ettei tässä kovin suurta kiirettä pidetä. "Parastaikaa makaa -soittoniekka tuolla ylhäällä hyvässä vuoteessaan ja ottaa makeita unia, -ja minä suon mielelläni hänelle sen levon. Voitte sanoa rouva -Menotille, että vielä minä hänet sinne lähetän; hän ei lähde täältä -pois, sillä minä olen ottanut hänet turviini. Hän on turvaton -orpopoika, joka ei tiedä mihin hänen on mentävä, ja nyt hänestä on -pidetty huolta." - -Nuorukainen läksi näine tietoineen. - -Emäntä antoi Rikon nukkua kyllikseen, sillä hän oli hyväluontoinen -nainen; tosin ajatteli hän aina ensin omaa etuaan, mutta sitte myöskin -toisten. Kun Riko vihdoin itsestään heräsi, oli hän nukkunut pois -kaiken väsymyksen, ja tuli nyt reippaana alas. Silloin emäntä viittasi -häntä kyökkiin ja asetti suuren maljan kahvia hänen eteensä pöydälle ja -viereen kauniin, keltaisen maissileivän. Sitte hän sanoi: "Tällaista -voit saada joka päivä, jos vain tahdot, ja päivälliseksi ja -illalliseksi vielä paljon parempaa, sillä missä keitetään vieraille, -siellä jää aina tähteitä. Sitte saat vain juosta minun asioillani, ja -sen ohessa tarvittaissa soittaa viulua. Meillä saat kodin ja oman -huoneen eikä sinun enää tarvitse kiertää maailmaa. Nyt saat vain sanoa, -tahdotko jäädä tänne." - -Silloin Riko tyytyväisenä vastasi: "Tahdonhan minä jäädä", sillä niin -paljon hän toki osasi emännän kieltä. - -Sitte emäntä heti kuljetti häntä läpi koko talon, käytti vajassa ja -tallissa, kasvitarhassa ja kanapihassa, ja joka paikasta näytti hän -pojalle ympäristöä ja selitti mistä mentiin kauppapuotiin, mistä -suutariin ja muiden tärkeämpien ihmisten luokse. Riko kuunteli -tarkasti, ja koetellakseen häntä, lähetti emäntä hänet kohta kolmeen, -neljään eri paikkaan hakemaan kaikenlaista tavaraa, kuten olutta, -saippuaa ja lankaa sekä noutamaan suutarista korjattavaksi lähetetyn -saappaan; sillä hän oli huomannut, että Riko kyllä osasi lausua -yksityisiä sanoja. - -Riko toimitti kaikki asiat oikein; tämä miellytti emäntää suuresti ja -illemmällä hän sanoi: "Nyt saat mennä viuluinesi rouva Menotin luo ja -olla siellä koko illan." - -Siitä Riko tuli hyvin iloiseksi, sillä nyt hän taas sai kulkea pitkin -järven rantaa, ja mennä sinne, missä kauniit kukkaset kasvoivat. - -Järven luokse tultuaan juoksi hän jälleen pienelle sillalle ja istui -vähäksi aikaa sen läheisyyteen, sillä siellä levisi taas kaikki entinen -ihanuus hänen eteensä; vesi ja vuoret olivat nytkin hienon kulta-udun -verhoamia, ja Riko tuskin malttoi lähteä paikaltaan. - -Mutta joka tapauksessa hän jatkoi matkaansa, koska hän tiesi, että nyt -oli noudatettava emännän käskyä, sillä sitä vartenhan hän sai asua -ravintolassa. - -Kun hän tuli puutarhaan, kuuli hän heti pikku pojan äänen -- ovi näet -oli aina auki -- ja tämä huusi: "Tule taas soittamaan!" - -Rouva Menotti tuli ulos, antoi ystävällisesti Rikolle kättä ja vei -hänet huoneeseen. Se oli avara sali ja suuresta ovesta näkyi kaunis -puutarha kukkasineen. Sairaan pojan pieni vuode oli asetettu aivan -vastapäätä ovea, ja sen ohessa oli huoneessa vain pöytiä ja tuoleja ja -kauniita kirstuja, mutta ei toista vuodetta; sillä yöksi vietiin pieni -sänky viereiseen huoneeseen, jossa äidinkin vuode oli, Aamulla vietiin -poika vuoteineen taas kauniiseen, iloiseen saliin, missä aurinko joka -päivä loi loistavan valojuovan lattialle ja siten ilahutti pikku -sairaan sydäntä. Pienen vuoteen vieressä oli kaksi kainalosauvaa, ja -tuontuostakin nosti äiti pienokaisen vuoteesta ja kuljetti häntä -sauvojen nojassa ympäri huonetta, sillä hän ei osannut kävellä eikä -seisoakaan yksikseen; hänen jalkansa olivat halvaantuneet eikä hän -ollut milloinkaan niitä käyttänyt. - -Kun Riko astui huoneeseen, ponnahti pikku poika istumaan pitkän nuoran -avulla, joka vuoteen kohdalla riippui katosta; sillä omin voimin ei hän -päässyt istumaan. Riko meni vuoteen luo ja katseli ääneti pientä -sairasta. Hänellä oli hentoiset käsivarret, pienet, laihat kätöset, ja -niin pienet kasvot, ettei Riko milloinkaan ennen ollut niin pieniä -pojankasvoja nähnyt, ja niissä oli kaksi suurta silmää, jotka terävästi -katselivat Rikoa; sillä pieni sairas, joka harvoin pääsi näkemään -jotain uutta tai outoa, mutta joka aina kovin halusi nähdä sellaista, -katseli hyvin tarkoin kaikkea, mikä sattui hänen yksinäiselle tielleen. - -"Mikä sinun nimesi on?" kysyi pikku poika ensin. - -"Riko", oli vastaus. - -"Minun nimeni on Silvio. Kuinka vanha sinä olet?" jatkoi hän kyselyään. - -"Kohta yhdentoista." - -"Kohta minäkin olen yhtä vanha", kertoi poika. - -"Voi, Silvio, mitä puhut", sanoi siihen äiti. "Sinähän täytät vasta -neljä vuotta. Ei ne vuodet niin pian kulu." - -"Soita taas!" sanoi nyt pikku Silvio. - -Äiti istui paikalleen vuoteen viereen, ja Riko asettui vähän etäämmälle -ja alkoi soittaa viuluaan. Silvio ei tuntunut saavan siitä kyllikseen; -niin pian kun Riko oli saanut kappaleen soitetuksi, kuului vuoteesta -taas: "Soita vielä!" - -Näin soitti Riko kaikki kappaleensa ainakin kuuteen kertaan; sitte -lähti äiti pois, ja kun hän tuli takaisin, toi hän mukanaan -lautasellisen kullankeltaisia viinirypäleitä ja sanoi, että nyt on -Rikon levättävä ja istuttava tuolille vuoteen viereen ja syötävä -rypäleitä Silvion seurassa. - -Sitte äiti läksi hetkeksi puutarhaan katsomaan kasvejaan, ja oli varsin -hyvillään siitä, että kerrankin voi poistua pienokaisen vuoteen -äärestä; tavallisesti ei hän voinut mennä mihinkään, sillä Silvio ei -häntä päästänyt luotansa, vaan alkoi heti surkeasti huutaa, jos äiti -vähänkin jätti hänet yksikseen. - -Sillä aikaa molemmat lapset tulivat mainiosti toimeen keskenään; sillä -Silvion kysymyksiin osasi Riko varsin hyvin vastata; sitäpaitsi sai hän -helposti Silvion ymmärtämään itseään silloinkin, kun ei tiennyt oikeita -sanoja, ja tällainen seurustelu oli pikku sairaalle suureksi -hauskuudeksi. Äiti sai käydä katsomassa ei vain kukkamaitaan, vaan -myöskin viiniköynnöksiään, kauniita viikunapuitaan ja kaikkea muuta -sekä puutarhassa että pellolla, ilman että Silvio kertaakaan oli -huutanut häntä. - -Kun hän taas tuli huoneeseen, ja kun alkoi hämärtää ja Riko nousi -lähteäkseen, nosti Silvio kovan melun, piti molemmin käsin kiinni Rikon -nutusta eikä tahtonut päästää häntä irti, ennenkuin tämä olisi luvannut -tulla takaisin huomenna ja joka päivä. Mutta rouva Menotti oli -varovainen nainen; hän oli kyllä ymmärtänyt, mitä emäntä -tervehdyksellään oli tarkottanut. Sentähden koetti hän rauhoittaa -Silviota ja lupasi heti seuraavina päivinä mennä puhuttelemaan -emäntää ja pyytää häneltä Rikolle lupaa; sillä ei Riko itse voinut -mitään luvata, hänen täytyi totella emäntäänsä. - -Vihdoin päästi pienokainen irti nutun, antoi Rikolle kättä, ja tämä -lähti vastenmielisesti pois. Paljon mieluummin hän olisi jäänyt tänne, -missä oli niin hiljaista ja niin kaunista ja Silvio ja äiti niin -ystävällisiä hänelle. -- - -Muutamien päivien päästä tuli rouva Menotti pyhävaatteisiinsa puettuna -illalla "Kultaiseen aurinkoon", ja emäntä juoksi häntä vastaan ja vei -hänet yläkerran saliin. Sitte rouva Menotti kohteliaasti kysyi, olisiko -emännälle siitä haittaa, jos Riko noin pari iltaa viikossa tulisi hänen -poikansa luokse, sillä hän osasi niin hyvin huvittaa pikku sairasta; -hän, rouva Menotti, olisi valmis palkitsemaan tämän avun sillä tavalla -kuin emäntä vain suvaitsisi määrätä. - -Emäntää miellytti suuresti, että arvoisa rouva Menotti näin tuli -pyytämään häneltä palvelusta, ja heti tehtiin sellainen sopimus, että -Riko saisi viettää siellä kaikki vapaat iltansa ja korvaukseksi rouva -Menotti pitäisi huolta Rikon puvusta. Tähän oli emäntä varsin -tyytyväinen; sillä nyt ei hänellä ollut pojasta edes penninkään menoja, -puhdasta voittoa vain. Siten molemmat rouvat kaikessa ystävyydessä -erosivat. -- - -Näin kului Rikolta aika. Pian hän osasi italiankieltä niin sujuvasti -kuin olisi hän aina sitä puhunut. Pienenä hän olikin jo puhunut sitä; -sentähden se sana sanalta vaivatta muistui hänen mieleensä, ja kun -hänellä oli hyvä korva, puhui hän pian yhtä puhtaasti kuin -syntyperäinen italialainen, niin että kaikki ihmiset ihmettelivät. - -Emäntä voi käyttää häntä apunaan paremmin kuin ikänään oli voinut -toivoa, sillä hän suoritti työnsä näppärämmin ja kunnollisemmin kuin -emäntä itse, joka oli luonteeltaan kärsimätön. Ja kun oli varustettava -juhlia joskus häitäkin varten, niin oli Rikon ryhdyttävä työhön, sillä -hän tiesi mikä oli kaunista ja osasi koristaa. Kun hänet lähetettiin -asioille, tuli hän takaisin ennen kuin emäntä osasi aavistaakaan, sillä -hän ei turhia vitkastellut. Kun joku alkoi kysellä hänen asioitaan, -jätti hän kysyjän siihen paikkaan, ja riensi pois. Kun emäntä tuli -tämän perille, miellytti se häntä suuresti, ja hän rupesi siihen määrin -kunnioittamaan pojan arkatuntoisuutta, ettei hän itsekään tiedustellut -hänen entisiä olojaan, ja siitä johtui, ettei oikeastaan kukaan tiennyt -kuinka hän oli tullut Peschieraan. Siellä oli yleisesti levinnyt -sellainen käsitys, että Riko oli turvaton orpopoika, jota vuoristossa -oli huonosti hoidettu ja pahasti kohdeltu, jonkatähden hän oli karannut -pois ja pitkällä matkallaan joutunut monenmoisiin vaaroihin, mutta -vihdoin saapunut tänne, missä ihmiset eivät ole niin raakoja kuin -vuoristossa ja missä hän viihtyy hyvin. Ja kun emäntä kertoi tämän -kertomuksen, lisäsi hän aina lopuksi, että Riko olikin sellainen poika, -jonka sieti käydä hyvin ja saada suojaa hyvän emännän katon alla. - -Kun ensimäinen tanssisunnuntai tuli, kokoontui "Kultaiseen aurinkoon" -niin tavattoman paljon väkeä, että tuskin tiedettiin, mihin kaikki -saataisiin mahtumaan, sillä jokainen tahtoi nähdä ja kuulla pientä -soittoniekkaa, ja ne, jotka ensimäisenä iltana olivat kuulleet häntä, -tulivat ensimäisinä ja tahtoivat heti kuulla oman laulunsa. - -Emäntä juoksi edestakaisin tulisessa touhussa, kasvot niin loistavina -kuin hän itse olisi muuttunut "kultaiseksi auringoksi", ja aina kun hän -tapasi miehensä, sanoi hän voitonriemuisena: "Enkö sanonut sitä -sinulle?" - -Riko kuunteli ensin, kuinka kolme tilattua viulunsoittajaa soitti -tanssisävelmää. Sävel tarttui heti hänen korviinsa ja sormiinsa, ja -pian hän osasi soittaa mukana, ja siitä pitäen hän osasi sen. Ja kun -tanssi myöhään illalla lakkasi, oli hän oppinut kaikki tanssisävelmät, -sillä niitä oli tietysti moneen kertaan soitettu. - -Lopuksi oli Peschieralaulu taas laulettava, ja Riko säesti. Jos melu -kyllä kaiken iltaakin oli ollut suuri, tulistuivat mielet laulettaessa -siihen määrin, että Riko jo pari kertaa ajatteli: "Nyt he karkaavat -toistensa kimppuun ja tappavat toisensa." Mutta kaikki tämä oli vain -ystävyyden ilmaisua. Hänen osakseen tuli niin korvia särkevä -mielenosoitus, että Riko aina vain ajatteli: "Jospa nuo pian -vaikenisivat!" Sillä Rikolle ei mikään ollut niin vastenmielistä kuin -suuri melu. - -Illalla sanoi emäntä isännälle: "Oletko huomannut? Ensi kerralla -tarvitsee meidän tilata vain kaksi soittajaa." - -Isäntä oli varsin tyytyväinen ja sanoi: "Meidän täytyy antaa pojalle -vähän rahaa." - -Kahden päivän päästä oli tanssijaiset Desenzanossa ja Riko lähetettiin -sinne toisten kanssa; nyt hänet voi jo lähettää soittamaan maksun -edestä. Siellä oli samanlaista melua ja hälinää, ja vaikka siellä ei -laulettukaan Peschieralaulua, oli melske kuitenkin yhtä rajua, ja Riko -ajatteli alusta loppuun: "Jospa tämä vain pian loppuisi!" - -Hän toi koko taskullisen rahaa kotiin, ja heti palattuaan hän rahoja -lukematta tyhjensi taskunsa pöydälle, sillä emännän rahojahan ne -olivat. Ja emäntä kiitti ja ylisti häntä ja toi hänelle kauniin -omenakakkukimpaleen. - -Seuraavana sunnuntaina oli taas tanssijaiset Rivassa ja tällä kertaa -Riko iloitsi niistä, sillä Riva oli järven toisella puolella, siellä, -missä järvi Peschierasta nähden muodosti päivänpaisteisen lahdelman, -jonka rantamilta ystävälliset, valkoiset talot loistivat aina -Peschieraan saakka. - -Iltapäivällä lähti hän soittajien seurassa veneellä yli kultaisen -järven sinitaivaan heloittaessa, ja Riko ajatteli: "Jospa saisin kulkea -tästä yli Stinelin seurassa! Kylläpä hän ihmettelisi tätä järveä, jonka -olemassaoloa hän ei edes uskonut!" - -Mutta sielläkin alkoi entinen melu, ja Riko toivoi taas pääsevänsä pian -pois, sillä oli paljon kauniimpaa hiljaisuudessa katsella Rivaa -ihanassa iltavalaistuksessa toiselta rannalta, kuin olla täällä -keskellä melskettä. - -Mutta kun ei ollut tanssipäiviä, sai Riko aina iltaisin mennä pikku -Silvion luokse ja viipyä siellä kauan, sillä emäntä tahtoi olla rouva -Menotille avulias. Sinne meni Riko mielellään ja oikein ilolla. Kun hän -kulki järven ohi, poikkesi hän aina pienelle kivisillalle ja istui -hetkeksi maahan; tämä oli, näet, ainoa paikka, missä hän tunsi ehkä -olevansa kotona. Silloin muistui hänen mieleensä elävimmin, miten -kaikki oli silloin, kun hänellä tosiaan oli koti täällä. Sillä minkä -hän nyt näki, sen hän oli silloinkin nähnyt, ja täällä hän kaikkein -selvimmin voi nähdä äitinsäkin. Tuossa rannalla oli äiti seisonut ja -pessyt jotain, tuontuostakin katsonut Rikoaan ja lausunut hänelle -rakkaita sanoja, ja nyt hän istui juuri samalla paikalla, missä oli -istunut silloinkin. Tämän kaiken hän tiesi tarkoin. Sitten hänen täytyi -riistäytyä irti ja mennä pois, sillä hän tiesi Silvion odottavan. Rouva -Menotti oli tavallaan ystävällisempi hänelle kuin kukaan muu, sen hän -hyvin tunsi; hän sääli suuresti turvatonta "orpoa", joksi hän aina -nimitti Rikoa; sillä hänkin oli kuullut kerrottavan pojan -pakenemisesta. Hän ei koskaan tiedustellut Rikolta hänen mennyttä -elämäänsä vuoristossa, sillä hän pelkäsi sen herättävän surullisia -muistoja. Hän tiesi myöskin, ettei Riko nyt saanut sitä hoitoa, minkä -hänen ikäisensä tyyniluontoinen lapsi olisi tarvinnut; mutta kun hän ei -voinut auttaa asiaa, koetti hän vain pitää Rikoa luonaan niin paljon -kuin mahdollista. Useasti laski hän kätensä Rikon pään päälle ja sanoi -säälien: "Orporaukka!" - -Pienelle Silviolle tuli Riko päivä päivältä yhä tarpeellisemmaksi. Jo -aamulla alkoi hän ruikuttaa ja ikävöidä häntä, ja kun tuskankohtaukset -sattuivat, huusi hän kahta kauheammin eikä ottanut rauhoittuakseen, -jollei Riko vain voinut tulla. Sillä siitä saakka kun Riko oli oppinut -puhumaan sujuvasti, oli Silviolle avautunut ehtymätön ilonlähde: Rikon -kertomukset. - -Riko oli ruvennut kertomaan Silviolle Stinelistä, ja kun aine häntä -itseään miellytti ja hän kertoi koko sydämestään, niin hän kertoissaan -muuttui niin hilpeäksi ja huvittavaksi, että häntä tuskin enää voi -tuntea. Hän osasi satoja kertomuksia Stinelistä: kuinka hän kerrankin -sieppasi kiinni Sami-veikkonsa säärestä, kun tämä oli pudota syvään -vesilätäkköön, ja kaikin voimin kannatti siitä poikaa, samalla huutaen -apua, ja kuinka Samikin parkui lätäkössä, kunnes isä vihdoin -rauhallisesti kävellen tuli paikalle; sillä isä otaksui aina, että -lapset huutavat vain huvikseen eikä hädissään. -- Ja kuinka Stineli -Peterli-veikolleen saksilla leikkasi ihmisiä ja eläimiä ja -Ursli-siskolle laittoi huonekaluja jos jostakin aineesta, niinkuin -puusta, sammalista ja ruohonkorsista. -- Ja kuinka kaikki lapset -sairaina ollessaan huusivat Stineliä luokseen, koska unohtivat kipunsa, -kun Stineli huvitteli heitä. Sitte kertoi Riko, kuinka hän Stinelin -kanssa lähti huvimatkoille ja kuinka hauska heillä silloin oli, ja -hänen silmänsä loistivat, ja koko Riko oli niin hämmästyttävän eloisa, -että pikku Silviokin joutui ihan haltioihinsa ja yhä tahtoi kuulla -lisää. Ja kun Riko vihdoin herkesi kertomasta, huusi Silvio heti: -"Kerro vielä Stinelistä!" - -Eräänä iltana kiihtyi Silvio ihan suunniltaan, kun Riko aikoi -lähteä pois ja samalla kertoi, ettei hän voi tulla huomenna eikä -sunnuntainakaan. Silvio ratkesi huutamaan äitiä, ikäänkuin talo olisi -ollut ilmitulessa ja hän itse liekkien keskellä. Kun äiti kauhistuneena -syöksyi puutarhasta sisään, huusi poika yhtä mittaa: "Riko ei enää saa -lähteä ravintolaan; hänen on jäätävä tänne! Hänen on aina oltava -täällä! Sinun täytyy olla täällä! Sinun täytyy, Riko, sinun täytyy!" - -Silloin sanoi Riko: "Olisinhan minä kernaasti, mutta minunhan täytyy -mennä." - -Rouva Menotti oli varsin neuvoton. Hän tiesi hyvin, minkä arvoinen Riko -oli ravintolanpitäjille, tiesi etteivät nämä millään ehdoin tahtoneet -luopua pojasta. Hän koetti sentähden rauhoittaa Silviota, ja Rikon hän -veti luokseen ja sanoi säälien: "Voi sinua orporaukkaa!" - -Silloin Silvio vihoissaan huusi: "Mikä se orpo on? Minäkin tahdon olla -orpo!" - -Mutta nyt rouva Menottikin kiihtyi ja huusi: "Voi Silvio, älä puhu noin -pahasti! Näetkös, orpo on sellainen lapsiraukka, jolla ei ole isää eikä -äitiä eikä hänellä missään koko maailmassa ole kotia." - -Riko katsoi rouvaan tummin silmin, jotka tulivat yhä synkemmiksi, mutta -rouva ei sitä huomannut. Hän ei vähääkään ollut muistanut Rikoa, kun -hän liikutettuna oli selittänyt asiaa Silviolle. Riko hiipi hiljaa -ovelle ja riensi pois. Rouva Menotti ajatteli, että hän hävisi noin -hiljaa, jottei pienokainen uudestaan tulisi pahoilleen, ja se oli -rouvasta hyvä. Hän istahti pienen vuoteen viereen ja sanoi: "Kuulehan, -Silvio, minä selitän sinulle tämän asian ja sitte sinä et enää saa -meluta. Näetkös, poikia ei voi noin vain ottaa toiselta; sillä jos minä -yrittäisin ottaa emännältä Rikon, voisi hän tulla ja ottaa minulta -Silvioni. Silloin et koskaan enää saisi nähdä puutarhaa ja kukkia ja -sinun täytyisi maata yksin huoneessa, missä riippuu valjaita seinillä -ja minne Rikokin menee niin vastenmielisesti ja josta hän jo monesti on -kertonut sinulle. Mitähän sinä sitte tekisit?" - -"Tulisin kotiin takaisin", sanoi pienokainen arvelematta. Mutta hän oli -siitä saakka siivosti ja laskeutui hiljaa levolle. - -Riko kulki läpi puutarhan ja pitkin maantietä järven rantaan. Siellä -hän istahti tavalliselle paikalleen, laski päänsä käsiensä varaan ja -lausui toivottomasti: "Nyt sen tiedän, äiti; koko avarassa maailmassa -ei minulla ole missään kotia, ei missään!" - -Näin istui hän suuressa surussaan aina yöhön saakka, ja kaikkein -mieluimmin hän olisi jäänyt siihen ainiaaksi istumaan; mutta vihdoin -viimein täytyi hänen kuitenkin nousta ja mennä huoneeseensa. - - - - -VIIDESTOISTA LUKU. - -Silvio toivoo oikein pontevasti. - - -Pikku Silvion kiihtynyttä mieltä kesti yhä edelleen, ja kun hän nyt -tiesi, ettei Riko kahteen päivään voisi hetkeksikään tulla, alkoi hän -jo ani varhain aamulla tuskitella ja valittaa: "Nyt ei Riko tulekaan! -Nyt ei Riko tulekaan!" Tätä hän pitkitti kaiken päivää aina iltaan -asti, ja aikaisin seuraavana päivänä alkoi sama valitus. Kolmantena -päivänä oli hän pelkästä ikävöimisestä niin kiihdyksissä, että hän oli -kuin kuiva heinätukko, jonka pieni kipinä saa syttymään ilmiliekkiin. - -Illemmällä tuli sitte Riko vielä täynnä inhoa edellisten iltojen -tanssimelskeestä. Siitä saakka kun hän sai tietää, ettei hänellä ollut -missään kotia, oli hän yhä useammin tullut ajatelleeksi Stineliä ja -tuumi itsekseen: "Koko avarassa maailmassa ei ole ketään muuta kuin -Stineli, jonka oma olisin tai joka välittäisi minusta." Ja hänet -valtasi suuri kaipuu Stinelin luo. Tuskin oli hän sitte istuutunut -Silvion vuoteen viereen, kun hän sanoi: "Näetkö, Silvio, Stinelin luona -vain on hyvä olla, mutta ei missään muualla." Tuskin oli hän lausunut -nuo sanat, kun pienokainen samassa ponnahti istumaan ja huusi kaikin -voimin: "Äiti, minä tahdon tänne Stinelin! Stinelin pitää tulla tänne; -vain Stinelin luona on hyvä olla, mutta ei missään muualla!" - -Äiti tuli vuoteen viereen, ja kun hän usein oli suurella mielihyvällä -kuullut Rikon kertovan Stinelistä ja hänen pienistä siskoistaan ja -veikoistaan, tiesi hän heti mistä oli puhe ja sanoi: "Niin, niin, -olisihan se minullekin mieleistä, jos saisin tänne sellaisen Stinelin -auttamaan sinua ja minua; mutta mistäpä sen saisin!" - -Mutta tällaiseen epämääräiseen lausuntoon ei Silvio ottanut -tyytyäkseen; hän oli itse pelkkää tulta ja innostusta. - -"Nythän voit saada Stinelin", huusi hän taas. "Rikohan tietää missä hän -on; Rikon on mentävä hakemaan häntä; minä tahdon Stinelin tänne -kaikiksi päiviksi ja ainiaaksi. Huomenna on Rikon lähdettävä tuomaan -häntä." - -Kun äiti huomasi pienokaisen ihan tosissaan miettivän asiaa ja toivovan -sen toteuttamista, koki hän kaikin tavoin saada häntä luopumaan -tuumastaan; sillä hän oli monet kerrat kuullut kerrottavan, kuinka -arvaamattoman suuriin vaaroihin Riko oli joutunut matkallaan; kuinka -oli ilmeinen ihme, että hän elävänä oli saapunut Peschieraan ja kuinka -hirveän hurja vuoriston kansa oli. Sentähden hän otaksui, ettei kukaan -ihminen voisi lähteä hakemaan tyttöä sieltä, ei ainakaan sellainen -hentoinen poika kuin Riko. Moisella matkalla voisi poika poloinen -ihan joutua surman suuhun, ja hän, rouva Menotti, saisi sen -omalletunnolleen. Sitä hän ei millään muotoa tahtonut; hänellä oli jo -ennestään kyllin syntiä omallatunnollaan. - -Äiti selitti Silviolle, kuinka mahdoton asia oli, ja kertoi hänelle -monta kauhistuttavaa tapausta ja kuinka pahat ihmiset voisivat ajaa -takaa Rikoa ja surmata hänet. Mutta tällä kertaa ei mikään auttanut. -Asia oli tarttunut lujemmin pikku Silvion päähän kuin konsanaan mikään -muu; sillä vaikka äiti olisi kuinkakin puhunut ja vaikka hän pelkästä -huolesta joutui aivan kiihdyksiin, aina Silvio vain sanoi: "Rikon -täytyy hakea tänne Stineli; Riko tietää missä hän on." - -Silloin sanoi äiti: "ja vaikka hän tietäisikin, niin luuletko Rikon -tahtovan antautua vaaroihin ja siten kiusata Jumalaa, nyt kun hänen -täällä on hyvä olla eikä hänen enää ole pakko mennä pahojen ihmisten -luo?" - -Silloin katsoi Silvio Rikoa ja kysyi: "Tahdotko mennä hakemaan Stineliä -vai etkö?" - -"Tahdon", sanoi Riko päättävästi. - -"Voi toki, mikä tästä tuleekaan! Nyt on Rikokin yhtä järjetön!" huusi -rouva Menotti varsin säikähtyneenä. "Mikä tässä nyt neuvoksi tulee. -Ota, Riko, viulusi ja ala soittaa ja laulaa; minun on mentävä -puutarhaan", ja rouva Menotti juoksi kiireesti hedelmäpuittensa luo, -sillä hän otaksui, että Silvio parhaiten unohtaisi oikkunsa, kun hän ei -enää voisi kärttää siitä äidillensä. - -Mutta nuo hyvät ystävykset eivät soittaneet eivätkä laulaneet, he vain -kuumeisella innolla puhelivat siitä, kuinka Stineli oli haettava ja -kuinka kaikki sitte oli asetettava, kun hän tulee. Riko ihan unohti -lähteä pois, vaikka oli tullut pimeä; ja rouva Menotti ei tahtonut -tulla huoneeseen, sillä hän toivoi Silvion sitä ennen nukkuvan. Vihdoin -hän kuitenkin tuli sisään ja Riko lähti heti pois; mutta Silvion kanssa -sai äiti vielä kestää vaikean hetken. Poika ei millään ehdoin tahtonut -suikea silmiänsä, ennenkuin äiti lupaisi, että Rikon on haettava -Stineli. Sitä äiti ei voinut luvata, ja Silvio ei ottanut -rauhoittuakseen, ennenkuin äiti sanoi: "Ole nyt vain hyvällä mielellä; -yön kuluessa kaikki kyllä selviää!" Sillä äiti ajatteli, että hän nyt, -kuten monesti ennen, yön kuluessa unohtaa toivomuksensa ja joku muu -asia juolahtaa hänelle mieleen. - -Silvio tyyntyikin ja nukkui. Mutta äiti oli erehtynyt. Tuskin oli poika -seuraavana aamuna herännyt, kun hän jo huusi vuoteestaan: "Onko kaikki -selvinnyt, äiti?" - -Kun ei äiti parhaalla tahdollaankaan voinut sitä vakuuttaa, nosti -Silvio sellaisen mellakan, ettei äiti milloinkaan ennen ollut nähnyt -häntä niin suunniltaan. Tätä meteliä kesti kaiken päivää aina iltaan -asti ja seuraavana aamuna hän jatkoi taas eilistä elämöimistään. - -Näin itsepintaisesti ei Silvio milloinkaan ennen ollut pysynyt -vaatimuksissaan. Pojan meluamiset voi äiti vielä kestää; mutta -vaikeampaa oli, kun pienokainen sai kovat tuskankohtauksensa ja silloin -yhtä mittaa vaikeroiden uikutti: "Stinelin luona vain on hyvä olla, -mutta ei missään muualla!" - -Tämä vihlaisi äidin sydäntä ja tuntui ikäänkuin moitteelta, koska hän -muka ei tahtonut toimittaa sairaalle tätä lievitystä. Mutta miten voisi -hän edes ajatella koko asiaa? Olihan hän itse kuullut, kuinka Silvio -kysyi Rikolta: "Tiedätkö oikean tien Stinelin luo?" Ja kuinka Riko -vastasi: "En tiedä, mutta saan minä sen selville." - -Päivä päivältä toivoi äiti, että joku uusi vaatimus juolahtaisi Silvion -mieleen, sillä näin kauan ei mitään mielitekoa ollut kestänyt. Äiti oli -näet huomannut, että jos poika terveempänä ollessaan oli jotain -halunnut, unohtui se aina, kun tuskanpuuska tuli. Mutta tällä kertaa -kävi toisin, ja siihen olivat syynä Rikon kertomukset Stinelistä. Rikon -ylistyspuheet olivat saaneet herkkämielisen, sairaan Silvion siitä -lujasti vakuutetuksi, että kaikki hänen tuskansa loppuisivat, jos -Stineli vain olisi hänen luonansa. Sentähden kesti Silvion -vaikeroimista päivä päivältä, eikä hänen äitinsä lopulta tiennyt mikä -neuvoksi tulisi. - - - - -KUUDESTOISTA LUKU. - -Neuvo, joka oli monelle iloksi. - - -Näinä levottomuuden aikoina tunsi rouva Menotti todellista lohdutusta, -kun hän taas kerran monesta ajasta näki pitkään, mustaan nuttuun puetun -miehen astuvan puutarhan käytävää. Se mies oli hyväntahtoinen, vanha -pastori, joka tuon tuostakin kävi pientä sairasta tervehtimässä. Rouva -hypähti tuoliltaan ja huusi iloisesti: "Katsopas, Silvio, tuolla tulee -hyvä herra pastori!" ja meni vierasta vastaan. Mutta Silvio, joka yhä -vielä oli huonolla tuulella, huusi niin kovaa kuin jaksoi: "Minusta -olisi hauskempaa, jos Stineli tulisi!" - -Mutta sitte poika kiireesti sukelsi peitteen alle piiloon, jottei -pastori tietäisi mistä ääni tuli. Äiti oli hyvin kauhistunut, ja kun -pastori astui huoneeseen, pyysi äiti, ettei tämä suinkaan panisi -pahakseen vastaanottoa; eihän poika tosissaan tuollaista puhunut. -Silvio ei liikahtanut peittonsa alla, sopersi sieltä vain hiljaa: -"Puhuin minä sittekin tosissani." - -Pastori nähtävästi aavisti mistä ääni tuli, sillä hän meni suoraan -vuoteen luo, ja vaikkei hän nähnyt hituistakaan koko Silviosta, sanoi -hän: "Jumala antakoon hyvän päivän, poikaseni. Miten on terveytesi -laita? Ja miksi piilottelet maanalaisissa lokeroissa niinkuin mikäkin -pikku myyrä? Tulepa sieltä esiin ja selitä minulle: mitä sinä -Stinelillä tarkotat?" - -Nyt Silvio kömpi esille, sillä hän tunsi kunnioitusta herra pastoria -kohtaan, kun tämä oli näin lähellä. Hän ojensi heti vanhukselle pienen, -laihan kätensä ja sanoi: "Rikon Stineliä." - -Nyt täytyi äidin ruveta selittämään, sillä herra pastori pudisti -hämmästyneenä päätänsä istuutuessaan Silvion vuoteen viereen. Äiti -kertoi vieraalle kaikki mitä Stinelistä tiesi ja kuinka pikku Silvio -nyt oli saanut päähänsä, ettei hänen koskaan enää tulisi hyvä olla, jos -ei Stineli tule hänen luoksensa, ja kuinka Rikokin oli tullut niin -typeräksi, että luuli voivansa tuoda tytön, vaikkei tiennyt edes tietä -kaukaiseen vuoristoon, missä tyttö asui ja minne ei kukaan voinut -lähteä, koska ei oikein tiedetty minkälaista kauheata kansaa siellä -eleli. Mutta arvaahan sen, ettei siellä kunnon väkeä ole, koska noin -hentoinen poika kuin Riko kernaammin antautui matkan suuriin vaaroihin -kuin jäi sellaisten ihmisten pariin. Jos asiat muuten olisivat oikealla -tolalla -- lisäsi rouva Menotti -- olisi hän valmis maksamaan vaikka -kuinka paljon saadakseen tytön tänne Silviolle mieliksi ja itselleen -avuksi pojan hoidossa; sillä monesti karttui hänelle aivan liian paljon -työtä eikä tätä tällaista menoa voinut kauemmin jatkua. Riko, joka -muuten oli varsin järkevä, arveli ettei kukaan muu kuin Stineli voisi -olla hänelle niin hyväksi avuksi. Riko varmaankin tunsi tytön hyvin, ja -jos tämä oli sellainen, joksi häntä oli kuvattu, olisi se hänellekin -hyväksi, kun pääsisi pois vuoristosta. Mutta rouva Menotti vain ei -tiennyt kuka sellaisen hyvän työn ottaisi tehdäkseen. - -Pastori oli varsin vakavana kuunnellut eikä itse sanonut sanaakaan, -ennenkuin rouva Menotti oli puhunut puhuttavansa. Ei hänen olisikaan -ollut varsin helppoa saada puheenvuoroa, sillä rouva, joka ei pitkään -aikaan ollut purkanut sydäntään, jutteli niin kiivaasti, että oli -tukehtua omaan sanatulvaansa. - -Kun hän nyt lopulta vaikeni, otti herra pastori ensin hyppysellisen -nuuskaa ja sanoi sitte levollisesti: - -"Hm, hm, rouva Menotti, minä luulen, että teillä on liian kamalat -ajatukset vuoriston kansasta; on sielläkin kristityitä, ja senjälkeen -kun on keksitty kaikellaisia kulkuneuvoja, joiden avulla voi päästä -kauas, on käynyt mahdolliseksi matkustaa vaaratta vuoristoonkin. Tästä -olisi vain hankittava tietoja, ja asiaa on mietittävä." - -Tässä täytyi herra pastorin uudestaan vahvistuksekseen turvautua -nuuskarasiaansa; mutta sitte hän jatkoi: "On olemassa kaikellaisia -kauppiaita, lammaskauppiaita ja hevoskauppiaita, joita tulee -vuoristosta Bergamoon; he varmaan tuntevat tiet. On ensin kuulusteltava -ja sitte vasta päätettävä asiasta; tottahan keksitään joku keino, jos -te, rouva Menotti, pidätte asian tärkeänä, voisin ehkä minäkin olla -avuksi; käyn vuosittain kerran tai kahdesti Bergamossa ja silloinhan -voisin kenties ryhtyä hommiin." - -Rouva Menotti oli niin suuresti kiitollinen pastorille, ettei -laisinkaan tiennyt miten ilmilausua tunteensa. Näin hän kerrassaan -vapautui raskaista ajatuksista, jotka olivat vainonneet häntä monet -päivät ja yöt ja käyneet sitä sotkuisemmiksi, jota enemmän hän niitä -mielessään hautoi, niin että lopulta tuntui ikäänkuin hän ei enää olisi -voinut selviytyäkään tästä pulmasta. Nyt oli pastori ottanut koko -taakan niskoilleen, ja pastorin puoleen hän voisi tästälähin neuvoa -Silviotakin kääntymään toivomuksineen. - -Koko puhelun ajan oli Silvio jännitetyin mielin terävästi katsonut -pastoria harmaine silmineen. Kun tämä nyt nousi ja hyvästiksi ojensi -pienokaiselle kätensä, paiskasi tämä siihen lujasti omansa ikäänkuin -olisi sanonut: "Nämä tuumat minä hyväksyn." Pastori lupasi ilmoittaa -asiasta niin pian kuin oli päättänyt kuulustelunsa ja saanut selville -oliko tuuma toteutettavissa vai oliko Silvion luovuttava -vaatimuksistaan. - -Nyt kului viikko viikolta, mutta Silvio pysyi yhä rauhallisena. Hän eli -toivossa, ja sitä paitsi oli Riko kerrassaan muuttunut vielä entistään -huvittavammaksi ja vilkkaammaksi. Aina siitä saakka kuin hän oli -kuullut mitä pastori oli luvannut, oli häneen lentänyt kuin sytyttävä -ilonkipinä ja hän eli kuin uutta elämää. Hän osasi kertoa Silviolle -entistä enemmän, ja kun hän tarttui viuluunsa, lähti siitä niin sydäntä -virkistäviä säveleitä ja lauluja, ettei rouva Menotti enää hennonut -lähteä huoneesta eikä kyllin voinut ihmetellä mistä Riko tuon kaiken -oli oppinut. - -Ainoastaan tässä talossa olikin Rikolla tosi-iloa viulustaan; avarassa, -korkeassa huoneessa kaikui soitto niin ihanalta; täällä oli niin -hiljaista ja ilmavaa, täällä ei ollut tupakansavua eikä ihmishälinää, -eikä hänen tarvinnut soittaa yksinomaan tanssisävelmiä, vaan sitä, mikä -milloinkin oli hänelle itselleen iloksi. Päivä päivältä palasikin Riko -yhä mieluummin tähän huoneeseen, ja usein sinne tullessaan hän -ajatteli: "tältä varmaankin tuntuu, kun tulee kotiinsa". Mutta tämähän -ei ollut hänen kotinsa, hän sai vain tulla sinne pariksi tunniksi, ja -sitte oli aina lähdettävä pois. - -Mutta viime aikoina oli Riko muuttunut tavalla, joka sai hänen -emäntänsä suuresti ihmettelemään. Kun emäntä joskus laski solkkuisen, -rikkinäisen likaämpärin hänen eteensä ja sanoi: "Viepäs, Riko, tämä -kanoille!" -- silloin vetäytyi Riko hiukan syrjään, asetti kädet -taaksensa ikäänkuin merkiksi siitä, ettei hän voinut koskea ämpäriin, -ja sanoi tyynesti: "Minusta olisi hauskempaa, jos joku toinen veisi -sen!" - -Ja kun emäntä toi vanhat kenkänsä ja tahtoi antaa ne Rikon käteen, -jotta tämä veisi ne paikattaviksi, teki Riko taas samalla tavalla ja -sanoi: "Minusta olisi hauskempaa, jos joku toinen veisi ne." - -Mutta emäntä oli ymmärtäväinen nainen, jonka silmä näki mitä ympärillä -tapahtui, ja hän oli kyllä huomannut kuinka Riko viime aikoina oli -muuttunut ja miltä hän nyt näytti. Rouva Menotti oli pitänyt Rikon -hyvissä vaatteissa aina siitä saakka kuin hän otti tämän tehtävän -huolekseen. Ja kun kaikki kaunisti Rikoa ja hän yhä enemmän alkoi -näyttää herraspojalta, niin rouva Menotti ilomielin hankki hänelle -hyvää kangasta puvuiksi ja Riko puolestaan piti vaatteitaan siististi -ja huolellisesti, sillä häntä miellytti kaikki, mikä oli kaunista, ja -likaisuus ja epäjärjestys oli hänelle yhtä vastenmielistä kuin melu. -Tämän kaiken oli emäntä huomannut, ja sitäpaitsi hän hyvin tiesi, että -Riko yhä vielä, niinkuin ensi kerrallakin tanssihuveista palatessaan, -tyhjensi hänelle taskunsa ja antoi pois kaikki rahat, eikä milloinkaan -näyttänyt vaativan niistä osaansa. - -Hän toikin kotiin yhä suurempia rahamääriä, siliä hän ei soittanut vain -tanssisävelmiä niinkuin muut, vaan tanssin jälkeen pyydettiin häneltä -aina lauluja ja mitä muuta hän osasi. Sentähden tahtoi emäntä kernaasti -pitää Rikon luonaan, ja siksi kanat ja vanhat kenkärajat saivat hänen -puolestaan jäädä rauhaan ja muiden hoidettaviksi. - -Näin oli kulunut kolme vuotta siitä, kun Riko tuli Peschieraan. Hän oli -nyt neljäntoista vanha nuorukainen, ja kuka vain hänet näki, se mieltyi -häneen. - -Taas loisti kultainen syyspäivyt yli Gardajärven ja sininen taivas -kaareili yli hiljaisen aallokon. Puutarhassa riippui köynnöksissä -kultaisia rypäleitä ja punaiset oleanderikukkaset helottivat kirkkaassa -päivänpaisteessa. Silvion huoneessa vallitsi hiljaisuus, sillä äiti oli -mennyt puutarhaan poimimaan rypäleitä ja viikunoita illalliseksi. -Silvio kuunteli Rikon askeleita, sillä tähän aikaan hänen oli määrä -tulla. Nyt narisi portti; Silvio kiepsahti istumaan. Pitkä, musta -kauhtana näkyi käytävällä; tulija oli herra pastori. Tällä kertaa -Silvio ei piiloutunut; hän ojensi kätensä niin kauas kuin voi pastoria -vastaan, vaikka tämä vielä oli kaukana puutarhan käytävällä. Tämä -vastaanotto miellytti vierasta; vaikka hän kyllä näki äidin etäämmällä -puutarhassa, tuli hän heti huoneeseen Silvion vuoteen viereen ja sanoi: -"Oikein tehty, poikani! Miten on terveytesi laita?" -- "Hyvin", vastasi -Silvio nopeasti. Suuresti jännitettynä hän katsoi herra pastoria ja -kysyi sitte hiljaa: "Milloin voi Riko lähteä?" - -Pastori istuutui vuoteen viereen ja sanoi juhlallisella äänellä: -"Huomen aamulla kello 5 lähtee Riko, pikku poikani." - -Samassa tuli rouva Menottikin huoneeseen ja alkoi innokkaasti kysellä -ja ihmetellä; pastori töin tuskin sai hänet niin paljon vaikenemaan, -että häiritsemättä sai ruveta kertomaan mitä oli saanut toimitetuksi. -Vihdoin se kuitenkin onnistui, ja heti jutun alusta kiinnitti Silvio -katseensa kertojaan kuin pieni varpusenpoika. - -Herra pastori tuli juuri Bergamosta, jossa oli ollut kaksi päivää. -Siellä hän oli erään ystävänsä avulla tavannut hevoskauppiaan, joka -noin 30 vuoden kuluessa on joka syksy tullut Bergamoon, ja tuntee -vuoriston kaikki tiet ja paikkakunnat, vieläpä paljon etäämmätkin kuin -se, jonne Rikon oli mentävä. Hän tiesi myöskin miten vuoristoon on -matkustettava yhtä painoa tarvitsematta koko matkalla astua -ajoneuvoista tai etsiä yösijaa. Tällaiselle matkalle lähtee kauppias -itse ja on luvannut ottaa Rikon mukaansa, jos tämä huomen aamuna saapuu -Bergamoon ensimäisellä junalla. Tämä mies tunsi myöskin kaikki ajajat -ja junailijat ja lupasi pyytää näitä ottamaan pojan ja hänen -matkakumppaninsa suojaansa ja hoitoonsa myöskin paluumatkalla, niin -että he voivat kulkea aivan turvallisesti. - -Pastorin mielipide oli siis, että nyt voitiin rauhallisella mielellä -lähettää Riko menemään, ja hän puolestaan antoi hänelle siunauksensa -matkalle. - -Mutta kun hän sitte lähti ja oli jo ennättänyt puutarhaportille, -kääntyi rouva Menotti, joka oli saattanut häntä, vielä kerran hänen -puoleensa ja kysyi huolestuneena: "Voi, herra pastori, eihän Riko vain -mahda joutua hengenvaaraan matkalla tai eksyä noilla monimutkaisilla -teillä ja niin jäädä harhailemaan jylhään vuoristoon?" - -Pastori koetti vielä kerran rauhoittaa rouvaa, ja tämä palasi -huoneeseen ja alkoi ajatella millä tavalla Rikoa nyt oli varustettava -matkalle. Samassa Rikokin astui puutarhaan, ja Silvio tervehti häntä -sellaisella ilohuudolla, että Riko hämmästyneenä riensi vuoteen ääreen -katsomaan mikä oli tapahtunut. - -"Mikä sinulle tuli? Mikä sinulle tuli?" kysyi Riko hätäytyneenä, ja -Silvio taas huusi minkä jaksoi: "Minä tahdon kertoa! Minä tahdon -kertoa!" Sillä hän pelkäsi, että äiti ehtisi ennen häntä kertoa tuon -suuren uutisen. Mutta äiti jätti pojat kahdenkesken iloitsemaan ja -lähti omiin toimiinsa, sillä nepä nyt olivatkin tärkeimmät. Hän haki -esille matkalaukun ja pisti pohjalle suunnattoman suuren kappaleen -savustettua lihaa ja leipäpuolikkaan ja suuren käärön kuivattuja -luumuja ja viikunoita. Sitte tuli laukkuun vaatteita: kaksi paitaa, -sukka- ja kenkäpari ja nenäliinoja. Matkalaukkua sääliessään tuntui -rouva Menotista kuin olisi Riko lähdössä maailman etäisimpään -maanosaan, ja nyt hän vasta huomasi kuinka rakas Riko oli hänelle, niin -että hän tuskin tuli toimeen ilman häntä. - -Kesken työtään täytyi hänen tuon tuostakin istuutua ja ajatella: "Jospa -tästä vain ei koituisi onnettomuutta!" - -Nyt toi hän laukun Rikolle ja neuvoi häntä heti menemään ravintolaan ja -tarkoin kertomaan emännälle kaikki ja pyytämään häneltä lupaa lähteä -matkalle; laukun voisi hän sitte heti viedä rautatieasemalle. - -Riko hämmästyi suuresti näistä matkatavaroistaan; mutta hän totteli -heti ja läksi emännän luokse. Hän kertoi tälle, että hänen oli -matkustettava vuoristoon noutamaan Stineliä, ja että pastori oli -esittänyt, että hänen olisi lähdettävä jo huomenaamuna kello viideltä. - -Kun emäntä kuuli, että pastorillakin oli tämän asian kanssa tekemistä, -tuli hän heti myöntyväiseksi. Hän halusi vain tietää kuka Stineli oli, -ja minkälainen; hän ajatteli heti, että ehkä tuo olisi hänelle sopiva. -Mutta hän sai heti tietää että Stineli oli tyttö, jonka nimi oli -Stineli ja että hän oli tuotava rouva Menotin apulaiseksi. Silloin hän -suostui asiaan, sillä rouva Menottia hän ei tahtonut vastustaa; hän -oli, näet, hyvillään siitä, että tämä antoi hänen pitää Rikoa -palveluksessaan. Hän otaksui Stinelin olevan Rikon sisaren, vaikkei -poika sitä sanonut; mutta eihän tämä muutenkaan koskaan puhunut -perhe-oloistaan. - -Samana iltana kertoikin emäntä kaikille vierailleen, että Riko -seuraavana aamuna lähtee hakemaan sisartaan, sillä hän on tullut -huomaamaan, kuinka täällä on hyvä olla. - -Nyt hänkin puolestaan tahtoi näyttää kuinka hyvää hän soi Rikolle. Hän -toi ullakolta suuren kopan ja ahtoi sen aivan täyteen makkaroita ja -juustoa ja munia ja leipäpilppuja, joiden väliin pani sormenpaksulta -voita. Rikolle hän sitte sanoi: "Et sinä saa nähdä nälkää matkalla, ja -loput saat syödä perillä; siellä taidat tavata tyhjänpuoleiset paikat -ja kotimatkalla tarvitset myöskin hiukan evästä. Sillä tulethan sinä, -Riko, aivan varmasti takaisin?" - -"Tulen", sanoi Riko. "Viikon päästä olen taas täällä." - -Nyt Riko vielä vei viulunsa rouva Menotin luo, sillä muiden hoitoon ei -hän sitä olisi uskonut, ja sitte hän heitti heidät viikoksi hyvästi; -sillä jos kaikki kävi hyvin, toivoi hän palaavansa sen kuluttua. - - - - -SEITSEMÄSTOISTA LUKU. - -Vuorien poikki takaisin. - - -Seuraavana aamuna seisoi Riko rautatieasemalla jo kauan ennen kello -viittä ja tuskin malttoi odottaa junan lähtöä. Nyt hän taas oli -vaunussa, aivan kuin kolme vuotta takaperin. Silloin hän pelonalaisena -istua kyyrötti viuluineen nurkassa; nyt hän oli ottanut haltuunsa koko -penkin; sillä hänen vieressään oli matkalaukku ja koppa, ja ne veivät -suuren tilan. Bergamossa hän tapasi välipuheen mukaan hevoskauppiaan, -ja nyt he yhdessä jatkoivat matkaa ensin hyvän aikaa samassa vaunussa -ja sitte laivalla yli järven. Sitte he astuivat maihin ja lähtivät -erääseen ravintolaan; sen edustalla oli suuret postivaunut, hevoset -täysissä valjaissa. Rikon mieleen muistui selvästi kuinka hän oli yöllä -seisonut täällä ypö yksin sitte kun ylioppilaat olivat lähteneet -astumaan tuonne poispäin. Ja tuolta kauempaa näkyi tallin ovi, mistä -lyhdyn valo oli loistanut, ja missä hän oli uudestaan tavannut -lammaskauppiaan. - -Nyt oli jo ilta ja kohta noustiin vaunuihin ja lähdettiin kulkemaan -vuoristoa kohden. Tällä kertaa matkusti Riko kumppaninsa kanssa itse -vaunuissa. Tuskin hän oli päässyt mukavasti istumaan nurkkaansa, kun -hänen silmänsä painuivat umpeen, sillä mielenliikutukseltaan hän ei -edellisenä yönä ollut nukkunut vähääkään. Nyt tämä vahinko oli -korvattava; ja kertaakaan heräämättä nukkui Riko nukkumistaan, kunnes -aurinko oli noussut korkealle ja vaunut kulkivat hyvin hiljaa. -Kun Riko pisti päänsä ulos ikkunasta, huomasi hän sanomattomaksi -hämmästyksekseen, että vaunut kulkivat sitä polveilevaa tietä, joka vei -ylös Malojaan ja jonka hän niin hyvin tunsi. - -Ikkunasta ei hän voinut nähdä paljoa, senverran vain, että tie tuon -tuostakin teki äkkikäänteen; mutta hän olisi kernaasti tahtonut nähdä -koko seudun. Nyt vaunut seisahtuivat; oli saavuttu kukkulalle. Tuossa -oli ravintola; tuossa tiepuolessa hän oli istunut ja puhellut ajajan -kanssa. Kaikki matkustajat astuivat hetkeksi vaunuista, hevosia -syötettiin. Rikokin astui vaunuista; hän meni ajajan luo ja kysyi -nöyrästi: "Saisinkohan ajaa teidän kanssanne ajaja-istuimella Silseen -saakka?" - -"Totia kai", sanoi ajaja. - -Ja nyt nousivat kaikki taas vaunuihin ja iloista kyytiä kuljettiin -ensin alas ja sitten tasaista tietä eteenpäin. Nyt näkyi järvi. Tuolla -oli metsäinen niemi ja tuolla -- tuolla näkyivät Silsen valkoiset talot -ja taustassa Sils-Maria. Pieni kirkko loisti aamuauringon valossa ja -vuoren juurella näkyivät molemmat pienet mökit. - -Rikon sydän alkoi sykkiä rajusti. Missähän Stineli oli? Vielä muutamia -askeleita, ja postivaunut pysähtyivät Silseen. - -Rikon katoamisen jälkeen oli Stineli kokenut monta kovaa päivää. Lapset -olivat varttuneet suuremmiksi, työtä oli karttunut yhä enemmän ja -suurin osa siitä joutui Stinelin suoritettavaksi; sillä hän oli -lapsista vanhin ja aikaihmisistä nuorin. Sentähden sanottiin aina: -"Stineli tehköön tämän; johan hän on siksi vanha"; ja kohta senjälkeen -taas: "Tämän voi Stineli tehdä, koska hän vielä on niin nuori." Siitä -saakka kuin Riko joutui pois, ei hän enää voinut oikein jakaa -iloaankaan kenenkään kanssa, jos joku lyhyt vapaahetki joskus olisikin -sattunut hänen osalleen. - -Edellisenä vuonna oli hyvä mummu kuollut, ja siitä saakka ei Stinelin -osalle tullut vapaahetkiä ensinkään; sillä aamusta iltaan oli niin -paljon työtä, ettei sitä milloinkaan saatu loppumaan, vaan täytyi aina -olla samassa työtouhussa. - -Mutta Stineli oli säilyttänyt reippaan mielensä, vaikka hän olikin -hartaasti itkenyt mummua ja vieläkin monesti joka päivä tuli -ajatelleeksi: "Ilman mummua ja Rikoa ei tämä maailma enää ole niin -kaunis kuin kerran ennen." - -Päivänpaisteisena lauantai-aamuna tuli hän ladosta suuri olkitukko pään -päällä; hän aikoi ruveta tekemään hyviä olkihuiskuja iltapäivän -siivousta varten. Päivä paistoi ihanasti Silseen vievälle kuivalle -tielle, ja tyttö jäi seisomaan ja katselemaan. Silsestä päin tuli -nuorukainen, jota Stineli ei tuntenut; sen hän toki heti huomasi, ettei -se ollut silseläinen. Kun nuorukainen tuli lähemmäksi, jäi hän -seisomaan ja katsoi Stineliä, ja tämäkin katsoi tulijaa ja näytti -hämmästyneeltä. Mutta samassa tyttö heitti olkitaakkansa kauas luotansa -ja juoksi seisovan nuorukaisen luo ja huusi: "Oi Riko, elätkö sinä -vielä? Oletko tullut takaisin? Mutta suureksipa olet kasvanut, Riko! -Ensin en ollut tuntea sinua, mutta kun näin kasvosi, tunsin sinut heti; -eihän kellään ihmisellä ole sellaisia kasvoja kuin sinulla!" - -Ja Stineli seisoi ilosta hehkuvan punaisena Rikon edessä, ja Riko -seisoi liikutuksesta valkeana kuin palttina eikä aluksi saanut sanaa -suustansa, katsoi vain katsomistaan Stineliä. Sitten sanoi hän: -"Sinäkin olet kasvanut suuremmaksi, Stineli, mutta muuten sinä olet -aivan samanlainen kuin ennen. Jota lähemmäksi kotianne tulin, sitä -tuskallisemmalta tuntui, kun pelkäsin sinun tulleen toisenlaiseksi." - -"Oi, kuinka hauskaa, Riko, kun taas olet täällä!" riemuitsi Stineli. -"Voi, jospa mummu tietäisi! Mutta sinun on tultava sisään, Riko; -kylläpä nyt kaikki hämmästyvät!" Stineli juoksi edeltä ja avasi oven ja -Riko astui tupaan. Lapset pujahtivat heti piiloon toistensa taakse ja -äiti nousi ja tervehti Rikoa kuin vierasta ainakin ja kysyi mitä hän -halusi. Sillä ei äiti eikä yksikään lapsista tuntenut Rikoa. Samassa -tulivat myös Trudi ja Sami ja tervehtivät hekin ohimennen. - -"Ettekö sitte tunne häntä?" huusi Stineli; "Rikohan tämä on!" - -Nytkös kaikki rupesivat ihmettelemään, ja samassa tuli isäkin ruualle. - -Riko meni häntä vastaan ja ojensi kätensä. Isä tarttui siihen ja katsoi -nuorukaista. - -"Nyt ei isäkään tunne häntä", sanoi Stineli hiukan loukkautuneena. -"Sehän on Riko, isä." - -"Niinkö? Aivan oikein!" sanoi isä ja katseli häntä uudestaan kiireestä -kantapäähän; sitte sanoi hän taas: "Sinua tosiaan kannattaa katsella; -oletko opetellut jotain ammattia? Tule istumaan kanssamme ruoalle ja -kerro mitä sinulle on tapahtunut." - -Riko ei käynyt istumaan, katseli vain yhtä mittaa ovelle päin; vihdoin -hän kysyi empien: "Missä mummu on?" Isä kertoi, että mummu lepää -Silsessä, vanhan opettajan läheisyydessä. Riko oli tuskin uskaltanut -kysyä tätä, sillä hän pelkäsi vastausta, kun ei mummua missään näkynyt. -Nyt hän istui ruoalle toisten kanssa; mutta aluksi oli hän aivan -ääneti, eikä voinut syödäkään, sillä mummu oli ollut hänelle hyvin -rakas. - -Mutta nyt halusi isä kuulla mihin hän oli joutunut silloin, kun häntä -täällä etsittiin vuoren rotkoista, ja mitä hänelle tuolla kaukana oli -tapahtunut. Silloin Riko kertoi kaikki ja pääsi piankin puhumaan rouva -Menotista ja Silviosta ja selvitti nyt minkätähden hän oikeastaan oli -tullut ja kuinka hän Stinelin kanssa aikoi palata Peschieraan, jos isä -ja äiti vain suostuisivat siihen. Stineli kuunteli Rikon kertomusta -silmät pystyssä, sillä olihan tämä kaikki hänellekin uutta. Sydämessä -leimahti kuin ilonliekki: Rikon kanssa hänen kauniin järvensä rannalle, -joka päivä olemaan hänen seurassaan hyvän rouvan ja sairaan Silvion -luona, joka niin suuresti toivoi häntä luoksensa! - -Isä oli ensin jonkun aikaa aivan ääneti, sillä hän ei koskaan liikoja -hätiköinyt; sitte hän sanoi: "Hyvä on; kun pääsee vierasten luo, oppii -aina jotakin. Mutta Stineli ei voi lähteä; siitä ei kannata puhua. -Hänet tarvitsemme täällä kotona. Mutta voihan joku toisista lähteä, -ehkäpä Trudi." - -"Niin, niin, sehän on parempi", sanoi äiti. "Ilman Stineliä minä en -tule toimeen." Silloin Trudikin nosti päätään ja sanoi: "Niin on -minustakin parempi; eihän täällä kotona milloinkaan ole muuta kuin -lastenhuutoa." - -Stineli ei sanonut sanaakaan, katsoi vain jännityksellä Rikoa: -Sanoisikohan tämä vielä jotain, kun isä noin jyrkästi oli kieltänyt, -vai suostuisikohan hän ottamaan Trudin mukaansa? Mutta Riko katsoi isää -rohkeasti silmiin ja sanoi: - -"Ei se niinpäin sovellu. Sairas Silvio tahtoo ainoastaan Stineliä -luokseen eikä ketään toista, ja hän kyllä tietää mitä tahtoo; hän -lähettää Trudin heti paikalla kotiin ja tämä saa tehdä matkansa aivan -turhanpäiten, Sitte on rouva Menotti myöskin sanonut: Jos Stineli tulee -Silvion kanssa hyvin toimeen, saa hän joka kuukausi lähettää kotiin -kymmenen frangia, jos vanhemmat sitä vaativat. Ja kyllähän Stineli -hyvin tulee Silvion kanssa toimeen, sen tiedän niin varmasti kuin -olisin jo nähnyt sen." - -Isä työnsi lautasensa pois ja pani lakin päähänsä. Hän oli lopettanut -syömisensä ja piti kernaasti lakkia päässään, kun oli tarkkaan -mietittävä; ajatukset tuntuivat siten pysyvän paremmin koossa. - -Nyt hän punnitsi mielessään miten paljon hän sai ahertaa, ennenkuin sai -ansaituksi yhdenkään frangin ja sitte hän ajatteli: "Kymmenen -frangia jok'ainoa kuukausi tuohon käteen, tarvitsematta liikuttaa -sormeaankaan." Sitte hän työnsi lakin ensin toiselle ja sitte toiselle -korvalle ja sanoi: "Menköön sitte; ehkäpä joku toinenkin voi tehdä -jotain täällä kotona." - -Stinelin silmät loistivat. Mutta äiti katsoi hiukan huokaillen kaikkia -noita pieniä päitä ja lautasia; kukahan tästä puoleen auttaa näiden -puhtaana pitämisessä? ja Trudi töykkäsi Peterliä kyynärpäällään ja -sanoi: "istuhan kerrankin hiljaa!" vaikka tämä tällä kertaa söi -papujaan aivan ääneti. - -Mutta isä oli vielä kerran korjannut lakkiaan; eräs asia oli taas -johtunut hänen mieleensä. "Mutta eihän Stineli vielä ole käynyt -rippikoulua", sanoi hän. "Minusta hänen pitäisi ensin suorittaa se -asia." - -"Vastahan minun kahden vuoden päästä oli määrä käydä rippikoulua", -sanoi Stineli innoissaan. "Voinhan varsin hyvin lähteä kahdeksi -vuodeksi ja sitte taas tulla kotiin." - -Se oli hyvä ehdotus, ja nyt olivat kaikki tyytyväisiä. Isä ja äiti -ajattelivat: "Vaikka kaikki Stinelin lähdettyä kävisikin hullusti, niin -eihän tuota ainaisesti kestä; lähteköön nyt ja tulkoon sitte takaisin." --- Ja Trudi ajatteli: "Kun Stineli tulee takaisin, lähden minä, ja -sittepähän nähdään, milloin minä tulen takaisin." Mutta Riko ja Stineli -katsoivat toisiaan, ja puhdas ilo loisti heidän silmistään. - -Kun isä nyt piti asian päätettynä, nousi hän pöydästä ja sanoi: -"Huomenna voitte lähteä, niin tiedämme millä kannalla asiat ovat." - -Mutta silloin alkoi äiti surkeasti vaikeroida ja sanoi, ettei heidän -toki niin pian tulisi lähteä, ja niin kauan hän voivotteli, kunnes isä -sanoi: "Menkööt sitte vasta maanantaina", sillä kauemmaksi ei isä -tahtonut lähtöä siirtää, koska hän hyvin tiesi suruvirsien soivan -siksi, kunnes matkalle oli lähdetty. - -Stinelillä oli nyt paljon tehtävää; Riko ymmärsi sen hyvin ja sentähden -hän kääntyi Samin puoleen ja kertoi lähtevänsä katsomaan oliko -Sils-Mariassa kaikki entisellään, ja koska hän aikoi Silsestä tuoda -matkalaukun ja kopan, pyysi hän Samia mukaansa kantamaan toista niistä. -Yhdessä he sitte lähtivät matkalle. Ensin jäi Riko seisomaan entisen -kotimökkinsä edustalle; siinä hän katseli vanhaa ulko-ovea ja -kanakoppelia. Hän kysyi Samilta kuka siellä asui ja elikö täti siellä -yksikseen. Mutta täti oli aikoja sitte muuttanut pois, Silvaplanaan, -eikä kukaan ollut häntä sittemmin tavannut, sillä ei hän milloinkaan -enää käynyt Sils-Mariassa. - -Mökissä asui nyt väkeä, jota Riko ei ensinkään tuntenut. Joka paikassa -mihin Riko tuli, näki hän vanhoja, tuttuja taloja, mutta ikkunoista -kurkisti outoja ihmisiä; ei kukaan tuntenut häntä. Kun he sitte -illemmällä tulivat Silseen, poikkesi Riko hautuumaalle, sillä hän -halusi käydä mummun haudalla, mutta Sami ei varmasti tiennyt missä se -oli. - -Matkalaukkua ja koria kantaen he palasivat hämärissä kotiin. Siellä -seisoi Stineli vielä kaivon luona ja puhdisti navettasankoa viimeistä -kertaa, ja kun Riko jäi hänen viereensä seisomaan, sanoi hän ilosta ja -siivoamisinnosta loistavana: "Tuskin vielä voin uskoa sitä todeksi, -Riko." - -"Mutta minä uskon", sanoi Riko niin varmasti, että Stineli -hämmästyneenä jäi katsomaan häneen. "Mutta, näetkös, Stineli, sinä et -olekaan yhtä kauan ajatellut tätä asiaa kuin minä." - -Mutta Stinelin täytyi vielä pitempäänkin ihmetellä sitä, että Riko noin -varmasti voi sanoa sanottavansa; sitä hän ei ennen osannut tehdä. - -Rikolle oli tehty vuode ullakkohuoneeseen; sinne vei hän tavaransa, -sillä vasta huomenna aikoi hän purkaa esille tuomisensa. Seuraavana -aamuna, joka oli kirkas, kaunis sunnuntaipäivä, tuli Riko kun kaikki -istuivat ruokapöydässä ja latoi ihan Urslin ja Peteriin eteen niin -suuren kasan luumuja ja viikunoita, etteivät nämä olleet mokomaa -milloinkaan nähneet, ja viikunoita he eivät ennen olleet edes -maistaneetkaan. Keskelle pöytää latoi Riko suuret määrät makkaroita ja -lihaa ja munia. Kun suuri hämmästys hiukan oli asettunut, alkoivat -sellaiset pidot, ettei niiden vertaisia ennen oltu tässä talossa -pidetty, ja ihan iltaan saakka syödä nakertelivat lapset mielihyvällä -makeita viikunoita. - - - - -KAHDEKSASTOISTA LUKU. - -Kaksi iloista matkamiestä. - - -Maanantaina oli vasta illalla lähdettävä matkalle, sen oli -hevoskauppias aivan selvästi ilmoittanut Rikolle, niin että tämä -varmasti tiesi kuinka oli meneteltävä silloin ja koko matkalla. Kun -siis oli heitetty hyvästit, lähtivät Riko ja Stineli astumaan Silseen, -ja kodin edustalla seisoi äiti ja kaikki pienet lapsukaiset hänen -ympärillään katsomassa poislähteviä. Sami kulki heidän rinnallaan ja -kantoi päänsä päällä matkalaukkua; koria kantoivat Riko toiselta ja -Stineli toiselta puolelta. Molemmat olivat Stinelin vaatteita täynnä. - -Silsen kirkon luona sanoi Stineli: "Jospa mummu nyt voisi nähdä meidät! -Meidän on sanottava hänelle hyvästi, eikö niin, Riko?" Riko suostui -siihen kernaasti ja kertoi Stinelille käyneensä täällä jo eilen, -vaikkei löytänyt paikkaa. Mutta Stineli tiesi hyvin missä mummu lepäsi. - -Kun postivaunut tulivat ja seisahtuivat, huusi ajaja korkeudestaan: -"Onko täällä ne kaksi matkustajaa, jotka aikovat Gardajärvelle? -Kuulustelin heitä jo eilen!" - -Hevoskauppias oli näet suositellut heitä, ja nyt ajaja taas huusi: -"Nouskaahan tänne! Muita matkustajia palelee, vaunu on täysi ja te -olette nuoria." - -Sitte hän auttoi heitä istuimelle, joka oli vaunun katolla, -ajaja-istuimen takana, otti esille paksun hevosloimen, jolla peitti ja -kääri heidät hyvin, ja niin lähdettiin eteenpäin. - -Ensi kerran pitkästä ajasta istuivat Riko ja Stineli nyt kahden kesken -ja saivat rauhassa kertoa kaikesta, mitä heille kolmen pitkän vuoden -kuluessa oli tapahtunut. Sydämen halulla he puhuivatkin kaikki ihan -alusta alkaen. Tähtien tuikkeessa he kulkivat eteenpäin eivätkä koko -yönä voineet nukkua vähääkään pelkästä ilosta ja tyytyväisyydestä. -Aamulla he saapuivat järven rantaan, juuri samaan aikaan kuin Rikokin -kolme vuotta takaperin oli tullut Peschieraan, ja lähtivät heti -astumaan järvelle päin. Mutta Riko ei tahtonut että Stineli näkisi sen -ennenkuin saavuttiin hänen omalle paikalleen. Sentähden hän kuljetti -Stineliä puiden välitse siksi kunnes tultiin rantaan aivan pienen -sillan luo. - -Siinä oli heidän edessään ilta-auringon valaisema järvi, ja Riko ja -Stineli istuutuivat alimmalle rantatörmälle sitä ihailemaan. Kaikki oli -juuri sellaista kuin Riko oli kuvaillut, paljon kauniimpaa vain, sillä -tällaisia värejä ei Stineli milloinkaan ennen ollut nähnyt. Hän katseli -joka puolelle, katseli sinipunervia vuoria ja kultaista aallokkoa ja -huusi vihdoin täynnä ihastusta: "On tämä vielä paljon kauniimpi kuin -Silsjärvi!" - -Ei Rikokaan ollut milloinkaan nähnyt järveä niin kauniina kuin nyt, kun -hän Stinelin kanssa istui sen rannalla. - -Kaikessa hiljaisuudessa kantoi Riko mielessään vielä toistakin iloa -- -sitä, kuinka hän hämmästyttää Silviota ja hänen äitiään! Ei kukaan -osannut arvata, että hän näin pian voisi tulla takaisin. Ei kukaan -odottanut häntä ennenkuin viikon päästä, ja nyt he jo istuivat järven -rannalla! Auringon laskuun asti he jäivät törmälle. Rikon täytyi -näyttää Stinelille, missä äiti seisoi pestessään vaatteita rannassa ja -missä hän itse istui odotellen, ja hänen täytyi kertoa kuinka he -yhdessä kulkivat yli pienen sillan ja kuinka äiti talutti häntä -kädestä. - -"Mutta minne hän sitte meni?" kysyi Stineli. "Etkö milloinkaan ole -löytänyt taloa, johon hän meni?" - -"En", sanoi Riko. "Kun lähden täältä rannasta rautatielle päin, tuntuu -kuin olisin seisonut juuri niillä paikoin äidin kanssa ja istunut talon -portailla nähden edessämme punaiset kukkaset, mutta siellä ei enää ole -taloa, enkä tunne tietä, joka vei sinne; en ole milloinkaan sitä -nähnyt." - -Vihdoin he nousivat ja lähtivät puutarhaan päin. Riko kantoi laukkua ja -Stineli koppaa. Kun he astuivat puutarhaan, täytyi Stinelin huutaa -ääneen: "Oi, kuinka kaunista! Oi, kuinka kauniita kukkia!" - -Silloin Silvio äkkiä ponnahti istumaan. Hän huusi kaikin voimin: "Riko -tulee Stinelin kanssa!" - -Äiti luuli kuumeen taas ahdistavan poikaa; hän viskasi kaikki tavaransa -sikin sokin kirstuun, jossa hän parastaikaa oli myllännyt, ja tuli -juosten apuun. - -Mutta samassa silmänräpäyksessä astui Riko ilmielävänä huoneeseen, ja -hämmästyksestä ja ilosta oli hyvä rouva miltei kaatua; sillä tähän -hetkeen saakka oli häntä yhtä mittaa vaivannut salainen pelko, että -Riko tällä matkalla heittää henkensä. - -Rikon takaa ilmestyi huoneeseen tyttö, jolla oli niin ystävälliset -kasvot, että rouva Menotti heti paikalla mielistyi häneen, sillä hän -oli hyvin herkkätunteinen. Mutta pelkästä ilosta täytyi hänen ensin -molemmin käsin tarttua Rikon käteen, ja sillä välin meni Stineli pienen -vuoteen luo tervehtimään Silviota. Hän kietoi käsivartensa pienen pojan -hentosen vartalon ympärille ja katsoi häntä hyvin ystävällisesti -silmiin, ikäänkuin he jo kauan olisivat olleet hyvät tuttavat, ja -Silvio otti heti tyttöä kaulasta ja veti hänet puoleensa. Sitte laski -Stineli vuoteelle lahjan, jonka hän oli pistänyt taskuunsa, jotta se -olisi käsillä. Se oli taideteos, joka aikoinaan oli tuottanut -Peterlille suurempaa iloa, kuin mikään muu lelu: petäjänkäpy, näet, -jossa jokaisesta pienestä aukosta, joita on kovien suomujen välissä, -oli pujotettu hieno lanka, joka langan päähän oli kiinnitetty korkista -valmistettu, hullunkurisen näköinen pieni nukke. Kaikki nämä pienet -nuket hyppelivät vastatusten ja kumarsivat toisilleen niin mukavasti, -ja niillä oli kaikilla punamaalilla ja hiilellä niin lystikkäästi -maalatut kasvot, että Silvio nauroi nauramasta päästyäänkin. - -Sillä välin oli äiti lyhimmittäin Rikolta kuullut kuinka hyvin ja -onnellisesti matka oli käynyt. Nyt hän kääntyi Stinelin puoleen ja -tervehti häntä ystävällisesti, ja Stineli vastasi enemmän -ystävällisillä silmillään kuin suullaan; sillä hän ei osannut italian -kieltä ensinkään, vaan hänen täytyi käyttää omaansa. Mutta Stineli ei -juuri ottanut asioita raskaasti ja mukautui heti olosuhteisiin, niin -että kun hän ei osannut puhua, selitti hän asiat sormillaan ja -kaikenmoisilla merkeillä, jotka olivat Silviosta niin huvittavia, että -kaikki oli hänestä kuin hauskaa leikkiä vain, jossa yhtä mittaa oli -jotain arvattavaa. - -Nyt meni rouva Menotti kaapin luo, jossa oli kaikki mitä ateriaa varten -tarvittiin: lautaset ja pöytäliina ja kylmää kanaa ja hedelmiä. Kun -Stineli sen huomasi, juoksi hän heti paikalla apuun, kattoi pöydän ja -toi kaikki ruuat ja oli niin hämmästyttävän sukkela toimissaan, ettei -rouva Menotti ennättänyt muuta kuin ihmetellen katsella tätä menoa; ja -ennenkuin rouva ennätti tuumata mitä nyt olisi tehtävä, oli Silviolla -jo kaikki tarjottimella edessään ja ruuat valmiiksi leikattu ja -sievästi valmistettu. Tämä nopea tarjoilu oli Silviolle hyvin mieleen. - -Silloin istui rouva Menotti ruokapöydän ääreen ja sanoi: "Näin mukavaa -elämää ei minulla milloinkaan ennen ole ollut; mutta tulehan sinäkin, -Stineli, nyt istumaan meidän kanssamme ruualle." - -Nyt istuivat he kaikki iloisina pöytään ja söivät yhdessä, ja tuntui -kuin he olisivat kaiken ikänsä olleet toistensa kanssa ja tästä -puoleenkin aina kuuluisivat samaan perheeseen. Sitte alkoi Riko kertoa -matkan vaiheita, ja Stineli nousi hiljaa ja raivasi kaikki paikoilleen -kaappiin, sillä hän tiesi jo missä mitäkin tavaraa pidettiin. Sitte -istui hän aivan lähelle Silvion vuodetta, ja alkoi notkeilla sormillaan -muodostaa kuvioita, joista syntyi varjokuvia seinälle, ja Silvio nauroi -yhtä mittaa ihan ääneen ja huusi: "Jänis! Sarviniekka eläin! -Pitkäkoipinen hämähäkki!" - -Näin kului ensimäinen ilta niin nopeasti, ettei kukaan voinut ymmärtää -mihin aika oli vierähtänyt, kun kello löi kymmenen. Riko nousi, sillä -hän tiesi, että hänen nyt oli lähdettävä pois; mutta hänen kasvojaan -synkisti kolkko pilvi. Hän sanoi jyrkästi: "Hyvää yötä!" ja läksi. -Mutta Stineli juoksi hänen jälessään, ja puutarhassa hän tarttui hänen -käteensä ja sanoi: "Nyt et saa olla murheissasi, Riko; täällähän on -niin kaunista, enkä voi sanoa, kuinka tämä kaikki miellyttää minua ja -kuinka iloinen olen, ja kaikesta tästä saan kiittää sinua, ja huomenna -sinä taas tulet tänne ja joka päivä. Etkö iloitse siitä, Riko?" - -"Iloitsen", sanoi Riko ja katsoi tyttöön synkästi. "Mutta joka ilta, -kun on kaikkein hauskinta, on minun lähdettävä pois, minähän en kuulu -kenellekään." - -"Voi, et saa ajatella noin", sanoi Stineli rohkaisevasti. "Mehän olemme -aina kuuluneet yhteen. Kolme pitkää vuotta olen ilolla ajatellut sitä -aikaa, jolloin taas tapaisimme toisemme. Ja kun elämä kotona monesti -oli sellaista, että kernaimmin olisin lähtenyt pois, silloin ajattelin -aina: jos vielä kerran saisin olla Rikon kanssa, jaksaisin tehdä vaikka -mitä. Ja nyt on kaikki muuttunut niin hauskaksi, etten voi ajatella -tämän suurempaa iloa, etkä sinä sittekään tahdo iloita kanssani, Riko!" - -"Tahdonhan minä", sanoi Riko ja katsoi iloisempana Stineliä. Olihan -hänelläkin siis joku omainen. Stinelin sanat olivat taas saaneet hänet -tasapainoon. Vielä kerran he antoivat toisilleen kättä, ja sitte Riko -lähti puutarhasta. - -Kun Stineli taas tuli huoneeseen ja äidin kehoituksesta sanoi Silviolle -"hyvää yötä", alkoi poika jälleen riidellä. Hän ei millään ehdolla -tahtonut päästää Stineliä luotansa ja huusi yhtä mittaa: "Stinelin -täytyy olla minun luonani ja aina istua vuoteeni vieressä, hän sanoo -niin lystillisiä sanoja ja nauraa silmillään." - -Ei mitkään neuvot auttaneet, kunnes äiti vihdoin sanoi: "No, pidä sitte -Stinelistä kiinni koko yön äläkä päästä häntä nukkumaan; aamulla hän -sitte on sairas niinkuin sinäkin eikä voi nousta vuoteeltaan, etkä sinä -saa nähdä häntä moniin aikoihin." Silloin päästi Silvio irti Stinelin -käden, johon hän oli tarttunut lujasti, ja sanoi: - -"Mene nukkumaan, Stineli, mutta tule takaisin aamulla ani varahin!" - -Sen Stineli lupasi, ja nyt vei rouva Menotti hänet sievään, pieneen -huoneeseen, joka oli puutarhaan päin, ja jonne suloinen kukkain tuoksu -tunkeutui avonaisen ikkunan kautta. - -Päivä päivältä tuli Stineli yhä välttämättömämmäksi pikku Silviolle; -kun tyttö meni vain ovelle, piti Silvio jo sitäkin onnettomuutena. Hän -olikin aina siivo ja hyvä, kun Stineli oli hänen luonansa ja teki -kaikki, mitä tyttö vain pyysi, eikä ensinkään enää vaivannut äitiään -kärttämisillään. Näytti siltä kuin hermostunut pikku poika Stinelin -tulon jälkeen olisi päässyt suurista tuskistaan vapaaksi, sillä hän ei -ollut kertaakaan valitellut kipujaan, vaikka jo oli kulunut monta -päivää siitä illasta, jolloin tyttö taloon ilmestyi. - -Stinelillä olikin loppumaton määrä huvituskeinoja, ja kaikki mitä hän -vain otti käteensä tai mitä hän teki ja sanoi, oli Silviolle kuin -miellyttävintä huviketta, sillä Stineli oli pienestä saakka saanut -hoitaa pieniä lapsia ja aina vain miettiä miten heitä huvittaa ja pitää -tyytyväisinä sanoin, käsin, silmäyksin, liikkein ja jos jollakin -keinoin. - -Siten tuotti Stinelin koko olo ja olento hänen tietämättään parasta -huvitusta tälle pienelle, herkkätunteiselle, sairasvuoteeseen -kytketylle poikaselle. Pian oli teräväpäinen Stineli oppinut Silviolta -italialaisia sanoja ja jutteli vallan rohkeasti hänen kanssaan; ja kun -hän tuon tuostakin vielä käytti niitä nurinkurisesti, huvitti se -Silviota suuresti ja koko asia oli hänestä kuin vartavasten hänen -hauskuudekseen keksitty. - -Joka kerta kun äiti näki Rikon astuvan puutarhaan, täytyi hänen aina -kiirehtiä tätä vastaan, sillä nythän hän saattoi juosta mihin vain -tahtoi ja milloin häntä halutti; ja aina hänen täytyi viedä Riko -hetkeksi syrjään ja vielä kerran kertoa minkä aarteen tämä oli taloon -tuonut; kuinka onnellinen ja iloinen pikku Silvio oli, iloisempi kuin -milloinkaan ennen koko kurjan elämänsä aikana, ja kuinka hän ei -laisinkaan voinut käsittää, että tuollainen tyttö oli todella olemassa: -Silvion seurassa hän oli aivan lapsellinen, ja näytti siltä kuin kaikki -leikit, mitkä hän Silvion huviksi keksi, olisivat olleet hänelle -itselleenkin mitä suurimmaksi iloksi; mutta hänen, äidin kanssa voi hän -puhua niin järkevästi, ja kaikkiin töihin ja askareihin oli hän -perehtynyt enempi kuin moni perheenemäntä. Siitä saakka kuin Stineli -tuli taloon kävi kaikki kuin itsestään, ja joka päivä oli heille kuin -sunnuntai. Lyhyesti sanottuna, rouva Menotti ei löytänyt sanoja kyllin -kiitelläkseen ja ylistääkseen Stineliä ja kaikkia hänen hyviä -ominaisuuksiaan, ja Riko kuunteli kernaasti tällaista puhetta. - -Kun he sitte kaikki yhdessä istuivat huoneessa ja katselivat -ystävällisesti toisiaan, ikäänkuin ei kukaan heistä enää olisi voinut -erota toisistaan, silloin täytyi väkisinkin ajatella, että olisi kaukaa -saanut etsiä sen onnellisempia ihmisiä, joilta ei enää mitään puuttunut -Mutta ilta illalta, kellon lyödessä kymmenen, kävi Rikon otsalla pilvi -yhä synkemmäksi ja mustemmaksi, ja vaikkei rouva Menotti omalta -iloltaan sitä huomannut, näki Stineli sen kuitenkin varsin hyvin, ja -huolissaan hän ajatteli itsekseen: "Näyttää ihan siltä kuin raju-ilma -olisi tulossa." - - - - -YHDEKSÄSTOISTA LUKU. - -Pilviä kauniilla Gardajärvellä. - - -Tuli kaunis syksyinen sunnuntai, ja Rivassa piti illalla olla tanssit. -Rikon oli mentävä sinne soittamaan. Tätä päivää hän siis ei saanut -viettää Stinelin ja toisten seurassa; asiasta oli jo monet kerrat -puhuttu pitkin viikkoa, sillä kaikista oli hyvin ikävää kun Riko ei -voinut tulla. Stineli puolestaan koki kaikin tavoin esittää asian -hauskojakin puolia. "Sinä lähdet kauniissa päivänpaisteessa yli järven -ja palaat tähtien tuikkeessa ja me ajattelemme sinua kaiken aikaa", oli -hän sanonut Rikolle jo silloin, kun tämä ensi kerran kertoi seuraavana -sunnuntaina olevan tanssit. - -Riko tuli lauantai-iltana viuluineen, sillä Stinelin suurin ilo oli -kuulla hänen soittavan, Riko soitti kauniita lauluja, toisen toisensa -jälkeen, mutta ne olivat kaikki surullisia; ehkä ne tekivät hänet -itsensäkin alakuloiseksi, sillä hän katseli viuluaan niin murhemielin -kuin olisi se tuottanut hänelle suurinta tuskaa. - -Mutta sitte hän äkkiä laski pois viulunsa, vaikkei kello vielä ollut -läheskään kymmenen ja sanoi: "Nyt minä lähden." - -Rouva Menotti pyysi häntä viipymään, sillä hän ei ensinkään käsittänyt -mikä Rikolle tuli. Stineli oli Rikon soittaessa kaiken aikaa pitänyt -häntä silmällä. Nyt hän vain sanoi: "Minä lähden saattamaan sinua vähän -matkaa." - -"Älä lähde!" huusi Silvio. "Älä lähde pois! Jää tänne, Stineli!" - -"Jää vain, Stineli", sanoi Rikokin. "Jää tänne ja anna minun mennä!" - -Näin sanoessaan hän näytti juuri samanlaiselta kuin silloin, kun hän -tuli opettajan luota halkopinon taakse ja sanoi: "Kaikki on mennyttä!" - -Stineli meni Silvion vuoteen luo ja sanoi hiljaa: "Ole nyt kiltti, -Silvio. Huomenna kerron sinulle kaikkein hauskimmat kertomukseni -Peterlistä, jos vain et nyt melua." - -Silvio ottikin ollakseen aivan hiljaa, ja Stineli lähti Rikon kanssa. -Kun he sitte seisoivat puutarhan aituuksen luona, kääntyi Riko, osoitti -valaistua taloa, joka täältä puutarhasta näytti niin miellyttävältä ja -sanoi: - -"Mene takaisin, Stineli; sinne sinä kuulut, ja siellä on kotisi; minun -kotini on maantie. Minähän olen ja tulen aina olemaan koditon; anna -minun sentähden mennä menojani." - -"En anna, en, en, näin en voi päästää sinua menemään, Riko. Mihin sinä -nyt olet menossa?" - -"Järven rantaan", sanoi Riko ja lähti sillalle päin. Stineli lähti -hänen mukaansa. Kun he saapuivat äyräälle, kuulivat he aaltojen -hiljaista loisketta, jota kuuntelivat hetkisen. Sitte sanoi Riko: -"Näetkös, Stineli, jos sinä et olisi täällä, lähtisin pois, kauas pois, -vaikka en tiedäkään minne. Minunhan täytyy aina olla koditon raukka, ja -kaiken ikäni soittaa ravintoloissa, missä ihmiset meluavat ikäänkuin -olisivat hulluja, ja nukkua huoneessa, johon mieluummin en enää -milloinkaan palaisi. Sinun kotisi on noiden luona, jotka asuvat tuossa -kauniissa talossa, mutta minulla ei ole kotia missään. Ja tiedätkö, kun -katson alas syvyyteen, ajattelen: jospa äitini ennen kuolemaansa olisi -heittänyt minut tuonne, niin minusta ei olisi tullut tällainen koditon -poika poloinen." - -Stineli oli sydämen surulla kuunnellut Rikon puhetta; mutta samalla kun -hän lausui viimeiset sanansa, valtasi tytön suuri kauhu ja hän huusi: -"Voi, Riko, et saa puhua tuollaista! Sinä et varmaankaan ole pitkiin -aikoihin rukoillut 'Isä meitääsi'. Sentähden on sinussa herännyt näin -pahoja ajatuksia." - -"En olekaan enää rukoillut sitä, enkä edes enää osaa sitä." - -Tämä oli Stinelistä ihan kauheata. - -"Voi Riko, tietäisipä vain mummu tämän", vaikeroi hän, "niin kyllä -olisi hän kovin pahoillaan sinusta. Tiedätkö kuinka mummu sanoi: 'Joka -unohtaa 'Isä meitänsä', hänen käy huonosti!' Oi, Riko, sinun täytyy -oppia se uudestaan, minä opetan sen sinulle heti. Kyllä sinä pian opit -sen." - -Ja Stineli ryhtyi heti toimeen, ja sydämensä lämpimällä osanotolla hän -saneli kahdesti perättäin "Isä meidän" rukouksen. Kun tyttö nyt -syvätunteisesti lausui nuo sanat, huomasi hän kuinka paljon lohdutusta -niissä oli juuri Rikon varalta, ja kun oli päästy loppuun, sanoi hän: - -"Näetkös, Riko, koska koko valtakunta on hyvän Jumalan oma, niin voihan -hän löytää sinullekin kodin, ja koska hänen on voima, niin hän myöskin -voi antaa sen sinulle." - -"Mutta, Stineli", vastasi Riko, "jos hyvällä Jumalalla on minulle koti -valtakunnassansa ja myöskin voimaa antaa se minulle, niin näethän, -ettei hän siis tahdo antaa." - -"Mutta sinun tulee ajatella", jatkoi Stineli, "että hyvä Jumala voi -sanoa itsekseen: 'Jos Riko tahtoo minulta jotakin, niin voihan hän -joskus pyytää sitä minulta ja ilmoittaa asiansa'." - -Siihen ei Riko voinut vastata mitään. Hän oli hetkisen ääneti, sitte -hän sanoi: - -"Lausuppa minulle vielä kerran 'Isä meidän'. Minä tahdon oppia sen -uudestaan." - -Stineli toisti sen vielä kerran, ja sitte Riko jo osasikin sen aivan -oikein. Nyt he läksivät kotiin, kumpainenkin omalle taholleen, ja Rikon -täytyi yhtä mittaa ajatella valtakuntaa ja voimaa. - -Mutta illalla, kun hän oli hiljaisessa huoneessaan, rukoili hän -nöyrtynein sydämin; sillä hän tunsi selvästi kuinka väärin oli odottaa, -että Jumala antaisi hänelle hänen tarpeensa, vaikkei hän milloinkaan -ollut Jumalalta niitä rukoillut. - -Stineli astui miettiväisenä puutarhaan. Hän tuumaili mielessään, -voisiko puhua kaikesta tästä rouva Menotille; ehkä tämä voisi hankkia -Rikolle toisen toimen, koska ravintoloissa soittaminen oli hänelle niin -vastenmielistä. Mutta kun hän tuli huoneeseen, huomasi hän heti, ettei -hän nyt voinut vaivata rouva Menottia kertomalla omista asioistaan. -Silvio lepäsi hehkuvan punaisena vuoteellaan ja hengitti raskaasti ja -epätasaisesti, ja vuoteen vieressä istui äiti ääneen itkien. Silviolla -oli taas pitkästä ajasta ollut tautikohtaus ja hän oli kärsinyt suuria -tuskia. Kuumekin oli noussut vain siitä syystä, että Stinelin poissaolo -oli saanut hänet suuttumaan. Stineli ei vielä milloinkaan ollut nähnyt -äitiä noin masentuneena. Kun tyttö vihdoin sai hänet hiukan tointumaan, -sanoi hän: "Tule, Stineli, istumaan tähän viereeni, minun täytyy kertoa -sinulle jotain. Näetkös, minulla on niin raskas taakka sydämelläni, -että toisinaan tuntuu ikäänkuin en enää jaksaisi kantaa sitä. Sinä olet -tosin nuori, mutta sinä olet ymmärtäväinen tyttö, olet jo nähnyt -paljon, ja minun mieltäni ehkä keventäisi, kun saisin puhua sinulle -tästä asiasta. Sinähän näet, miten Silvion, ainoan pienen poikani laita -on. Mutta nyt minä en kärsi vain hänen tautinsa takia, joka on -parantumaton, vaan minun täytyy usein itsekseni sanoa: ehkä tämä on -Jumalan lähettämä rangaistus siitä, kun me vääryydellä olemme pitäneet -ja nauttineet toisen omaisuutta, jos kohta emme olisi tahtoneetkaan -anastaa ja pitää sitä. Mutta minä kerron sinulle asian ihan alusta. - -"Kun me, Menotti ja minä, menimme naimisiin -- hän oli tuonut minut -tänne Rivasta, missä isäni vielä elää -- oli Menotilla täällä hyvä -ystävä, joka halusi päästä heti pois täältä; tämä seutu oli käynyt -hänelle vastenmieliseksi, sillä hänen vaimonsa oli kuollut. Hänellä oli -täällä pieni tila rakennuksineen, peltoineen, päivineen; varsin hyvää -maa ei ollut laadultaan, mutta alaltaan jotakuinkin suuri. Lähtöä -tehdessään ystävä pyysi miestäni ottamaan tuon kaiken hoitoonsa; maa ei -paljon tuota, sanoi hän, mutta hoitaahan sitä pitäisi ja rakennusta -samoin, siksi kunnes hän parin vuoden päästä tulisi takaisin. Tällaisen -sopimuksen tekivät ystävät keskenään, sillä he pitivät toisistaan; -vuokrasta ei tehty sopimusta. Mieheni sanoi: 'Saat omaisuutesi -takaisin, milloin palaat.' Hän aikoi hoitaa kaikkea hyvin, sillä hän -oli maanviljelykseen perehtynyt. Sen hänen ystävänsäkin tiesi ja -sentähden hän heitti kaikki hänen hoitoonsa. Mutta seuraavana vuonna -alettiin rakentaa rautatietä. Rakennus oli siirrettävä pois ja -rautatiekiskot kulkevat nyt pellon poikki. Mieheni sai maasta suuremman -korvauksen kuin sen oikea arvo olikaan, ja hän osti täällä alempana -hyvää maata ja puutarhan ja rakensi tämän rakennuksen, kaikki noilla -saamillaan rahoilla. Tämä maa on antanut kahta paremmat sadot kuin tuo -entinen. Minä kyllä sanoin monesti miehelleni: 'Eihän tämä ole meidän -omaisuuttamme, toisen omaa käyttämällä me elämme ylellisyydessä. Jospa -vain tietäisimme, missä hän on!' Mutta mieheni rauhoitti minua ja -sanoi: 'Minähän hoidan tätä hyvin; kun hän palaa, saa hän omansa -takaisin, ja voitosta, jonka panen säästöön, tulee hänkin saamaan -osansa.' - -"Sitte saimme Silviomme, ja kun huomasin, että poika oli tällainen -vaivainen, täytyi minun tuontuostakin sanoa miehelleni: 'Me elämme -toisen tavarasta, ja tämä on rangaistus siitä.' Monesti tuntui elämä -minusta niin raskaalta, ja paljon kernaammin olisin tahtonut olla köyhä -ja koditon. Mutta mieheni lohdutti minua ja sanoi: 'Saatpa nähdä, -kuinka tyytyväinen hän on minuun, kun hän kerran palaa.' Mutta hänpä ei -palannutkaan. Noin neljä vuotta takaperin kuoli mieheni. Voi, sitä -tuskaa, mitä olen siitä saakka kärsinyt! Ja yhtä mittaa täytyy minun -ajatella: mitenkähän voisin päästä vapaaksi tästä toisen tavarasta; -täytyyhän minun hyvin hoitaa tätä, siksi kunnes ystävä palaa. Ja sitte -taas ajattelen: ehkä hän elää köyhyydessä ja kurjuudessa ja minä elän -yltäkylläisyydessä hänen varoillaan enkä tiedä hänestä mitään." - -Stineli sääli suuresti rouva Menottia, sillä hän käsitti hyvin miltä -tuntui rouvasta, jonka täytyi syyttää itseään epärehellisyydestä, mutta -ei kuitenkaan voinut muuttaa oloja. Hän lohdutti rouvaa ja sanoi -hänelle: Kun emme tahdo tehdä väärin, vaan mielellämme tahtoisimme -sovittaa tekemämme pahan, silloin saamme luottamuksella rukoilla -hyvältä Jumalalta apua, sillä hän voi kääntää hyvin päin senkin, jonka -me olemme tehneet pahasti, ja hän tahtookin tehdä sen, jos vain olemme -oikein pahoillamme teostamme. Tämän kaiken sanoi Stineli oppineensa -mummulta, kun hän itse kerran joutui suureen tuskaan eikä kyennyt -auttamaan itseään. - -Sitte kertoi Stineli järvestä, jota Riko aina muisteli, ja kuinka hän -oli syypää siihen, että Riko lähti pois kotoaan, ja kuinka hän pelkäsi -pojan joutuneen surman suuhun. Hän kertoi myöskin kuinka hänen mielensä -oli rauhoittunut, kun hän oli rukouksessa jättänyt koko asian hyvän -Jumalan hoitoon. Nyt tulisi rouva Menotin tehdä samoin, siliä se -keventäisi suuresti hänen sydäntään ja hän saisi aina ilomielin -ajatella: "Nyt on hyvä Jumala ottanut tämän asian ajaaksensa." - -Stinelin puhe lohdutti suuresti rouva Menottia ja hän sanoi nyt -lähtevänsä rauhassa levolle, sillä Stinelin luottamus oli tehnyt -hänelle hyvää. - - - - -KAHDESKYMMENES LUKU. - -Vihdoin kotona. - - -Kun kultainen sunnuntai-aamu heloitti yli puutarhan ja sen punaisien -kukkien, astui rouva Menotti ulos ja kävi istumaan turvepenkille -aituuksen viereen. Hän katseli ympärilleen ja omituisia ajatuksia -liikkui hänen mielessään. Tässä oli oleanderikukkia ja niiden takana -laakeripensasto, tuolla viikunapuita hedelmiä täynnä ja niiden välillä -kultaisia viiniköynnöksiä. Silloin sanoi hän hiljaa itsekseen: "Jumala -tietää kuinka iloinen olisin, jos pääsisin vapaaksi omantunnon -soimauksista; mutta toista näin kaunista paikkaa en mistään löydä." - -Samassa tuli Riko puutarhaan; hänenhän oli tänään iltapäivällä -lähdettävä pois. Mutta ei hän kuitenkaan jaksanut kaiken päivää olla -käymättä täällä. Kun hän nyt oli menossa suoraa päätä huoneeseen, huusi -rouva Menotti häntä ja sanoi: - -"Istu vähän aikaa tässä luonani; kuka tietää kauanko saatamme istua -vieretysten!" - -Riko pelästyi. - -"Kuinka niin, rouva Menotti? Ettehän te toki lähde pois?" - -Nyt täytyi rouva Menotin kääntää puhe toisaalle, sillä eihän hän voinut -kertoa Rikolle huoltansa. Hän muisti mitä Stineli eilen illalla oli -kertonut Rikosta, mutta hänen mielensä oli silloin niin täynnä omia -huolia, ettei hän ollut oikein päässyt tytön kertomuksesta selville. -Nyt häntä hiukan oudostutti, kun asia taas johtui hänen mieleensä. - -"Kerropas minulle, Riko", alkoi hän, "oletko joskus ennen ollut täällä -Peschierassa, koska sinä uudestaan halusit nähdä tätä järveä? Stineli, -näet, kertoi siitä minulle eilen illalla." - -"Olinhan täällä pienenä ollessani", sanoi Riko. "Sitte jouduin pois -täältä." - -"Kuinka sinä pienenä ollessasi sitte jouduit tänne?" - -"Minä olen täällä syntynyt." - -"Mitä? Täällä syntynyt? Mikä sinun isäsi sitte oli, koska hän tuli -tänne vuoristosta?" - -"Ei hän ollut vuoristosta. Äiti vain oli sieltä." - -"Mitä puhut, Riko?" huusi rouva. "Ei suinkaan isäsi ollut täältä -kotoisin?" - -"Olipa niinkin!" - -"Tätä kaikkea et ole milloinkaan kertonut, ja se on kuitenkin hyvin -merkillistä! Eihän sinulla edes ole meikäläistä nimeä. Mikä oli isäsi -nimi?" - -"Sama kuin minunkin: Enrico Trevillo." - -Rouva Menotti syöksähti penkiltään ikäänkuin joku äkkipuuska olisi -häntä kohdannut. - -"Mitä sanot, Riko?" huusi hän. "Mitä sanoit äsken?" - -"Mainitsin isäni nimen", sanoi Riko tyynesti. - -Mutta rouva Menotti ei sitä enää kuullut; hän oli jo juossut ovelle. - -"Stineli, tuo minulle huivi!" huusi hän ovelta. "Minun on heti paikalla -mentävä pastorin luo. Joka jäseneni vapisee." - -Hämmästyneenä toi Stineli huivin, - -"Tule vähän matkaa saattamaan minua, Riko", sanoi rouva Menotti -lähtiessään. "Minulla on vielä vähän kyselemistä sinulta." - -Rikon oli vielä kaksi kertaa sanottava mikä hänen isänsä nimi oli, ja -kolmannen kerran kysyi rouva Menotti vielä pastorin portailla, tiesikö -hän tämän asian ihan varmasti. Sitte hän meni sisään. Riko lähti pois -ja ihmetteli suuresti rouva Menotin kiihtymystä. - -Riko oli tuonut viulun mukanaan, sillä hän tiesi Stinelin aina olevan -hyvillään soitosta. Kun hän nyt saapui Silvion huoneeseen, tapasi hän -sekä tämän että Stinelin mitä parhaimmalla tuulella. Lupauksensa mukaan -oli Stineli kertonut kaskuja Peterlistä ja siten saanut sekä itsensä -että kuuntelijansa varsin iloiselle mielelle. Kun Silvio nyt näki -viulun, huusi hän heti: "Nyt me laulamme, nyt me laulamme Stinelin -kanssa: 'Hoi, lampahat' --." - -Stineli ei ollut kuullut lauluaan siitä saakka kuu hän sen sepitti, -eikä hän ollut edes muistanut koko laulua, sillä Riko soitti nykyään -niin paljon muuta kaunista. Sentähden olikin Stineli ihmeissään, kun -pikku Silvio tahtoi laulaa tätä saksankielistä laulua, sillä eihän hän -voinut tietää, että Riko kolmena vuonna oli satoja kertoja laulanut sen -Silviolle. Stinelille oli suureksi iloksi, kun vielä kerran sai laulaa -vanhan laulunsa Rikon kanssa. Alettiin, ja kas: Silvio lauloi kaikin -voimin mukana; vaikkei hän ymmärtänyt yhtä ainoata sanaa, oli hän -kuitenkin oppinut kaikki värssyt. Mutta tällä kertaa oli Stinelin vuoro -nauraa, sillä Silvio äänsi ne niin hullunkurisesti, ettei tyttö -naurultaan voinut ensinkään laulaa. Ja kun Silvio näki Stinelin -nauravan naaman, nauroi hänkin mukana, ja lauloi sitte taas entistään -selvemmin ja kovemmin, jotta Stinelin täytyi nauraa vieläkin -sydämellisemmin, ja Riko soitti voimainsa takaa: "Hoi, lampahat" --. - -Moinen laulu ja nauru kajahti kaukaa rouva Menottia vastaan, kun hän -lähestyi puutarhaansa. Hänen oli vaikea käsittää, kuinka näin tärkeällä -hetkellä voitiin pitää tuollaista melua. Kiireesti kulki hän läpi -puutarhan ja astui huoneeseen; mutta hänen täytyi heti istahtaa -lähimmälle tuolille, sillä säikähdys ja ilo ja juoksu ja odotettavissa -olevat asiat olivat niin vallanneet hänet, että hänen täytyi ensin -saada tointua. Laulajat hämmästyivät ja katsoivat ihmeissään äitiä. Nyt -hän olikin jo tointunut. - -"Riko", sanoi hän tavallista juhlallisemmalla ääneltä. "Riko, katso -ympärillesi! Tämä rakennus, tämä puutarha, tämä pelto, kaikki minkä -näet ja mitä et voi nähdä on katosta lattiaan asti sinun; sinä olet sen -omistaja; se on kaikki isäsi jättämää perintöä. Tämä on sinun kotisi. -Sinun nimesi on kastekirjassa. Sinä olet Enrico Trevillon poika, ja hän -oli mieheni paras ystävä." - -Ensimäiset sanat kuultuaan oli Stineli jo käsittänyt koko asian, ja -sanomaton ilo kuvastui hänen kasvoissaan. Riko istui kuin kivettyneenä -tuolillaan, eikä saanut sanaa suustansa. Mutta Silvio, joka nähtävästi -aavisti, että tästä vielä voi syntyä suurtakin hauskuutta, alkoi -riemuita ja huusi: - -"Nyt tämä talo on kerrassaan Rikon. Missä hänen täytyy nukkua?" - -"Täytyy? Täytyy? Silvio!" sanoi äiti. "Hän saa olla kaikissa huoneissa -missä vain tahtoo. Hän voi vielä tänä päivänä ajaa meidät kaikki kolme -ulos, jos häntä vain haluttaa ja jäädä tänne ypö yksikseen." - -"Silloin minäkin mieluimmin lähtisin ulos teidän luoksenne", sanoi -Riko. - -"Oi sinua, hyvää Rikoa!" huudahti rouva Menotti. "Jos sinä tahdot pitää -meidät täällä, niin jäämmehän me mielellämme! Tiedätkö, kotimatkalla -minä jo hiukan suunnittelin miten ehkä voisimme järjestää asiat. Minä -voisin antaa sinulle puolet tästä rakennuksesta ja samoin puutarhasta -ja koko alueesta. Siten tulisi puolet kaikesta olemaan sinun ja toinen -puoli Silvion omaisuutta." - -"Sitte minä annan osani Stinelille!" huusi Silvio. - -"Hänelle minäkin annan osani", sanoi Riko. - -"Ohoh! Nyt on sitte kaikki Stinelin omaa", nauroi pienokainen -iloisesti, "puutarha ja rakennus ja kaikki mitä siinä on: tuolit ja -pöydät ja minä ja Riko ja hänen viulunsa. Nyt on meidän taas -laulettava." - -Mutta Riko ei voinut pitää asioita niin pian päätettyinä kuin Silvio. -Hän oli tällä välin mielessään miettinyt rouva Menotin sanoja, ja nyt -hän arasti kysyi: - -"Mutta miten voi Silvion isän talo joutua minulle, vaikka isäni olikin -hänen ystävänsä?" - -Nyt vasta tuli rouva Menotti ajatelleeksi, ettei Riko vielä tiennyt -mitään asiain menosta, ja hän alkoi heti kertoa koko tapausta alusta -alkain ja vielä paljoa laveammin kuin eilen illalla Stinelille. Kun hän -oli lopettanut, olivat kaikki kolme täydellisesti käsittäneet asian, ja -ääretön riemu valtasi heidät, sillä eihän mikään estänyt Rikoa heti -paikalla muuttamasta taloonsa asumaan ja ikipäiviksi jäämästä sinne. - -Mutta keskellä riemuhuutoja sanoi Riko: - -"Jos kaikki on näin, rouva Menotti, niin eihän minkään siltä tarvitse -muuttua talossa; minäkin tulen vain tänne ja tämä on minunkin kotini, -ja näin me saamme olla yhdessä ja te olette meidän äitimme." - -"Oi Riko, että tämä joutuikin juuri sinulle! Onpa hyvä Jumala johtanut -kaikki hyvin! Nyt saan antaa tämän kaiken sinulle ja kuitenkin hyvällä -omallatunnolla jäädä tänne! Minä tahdon mielelläni olla äitisi, Riko; -olenhan jo kauan rakastanut sinua kuin omaa lastani. Tästä puoleen on -sinun sanottava minua äidiksi ja samoin Stinelin ja me olemme -onnellisin perhe koko Peschierassa." - -"Nyt meidän on laulettava laulumme loppuun", huusi Silvio, joka tahtoi -sävelissä päästää ilonsa ilmoille; ja Riko ja Stineli yhtyivät -suurimmalla ilolla uudestaan laulamaan, sillä heidänkin sydämensä oli -riemua täynnä. Kun he pääsivät loppuun, sanoi Stineli: - -"Nyt tahtoisin laulaa toisenkin laulun sinun kanssasi, Riko; tiedätkö -minkä?" - -"Tiedän", vastasi Riko, "ja sen minäkin lautan mielelläni. Alotamme -suoraan mummun mielivärssystä." Hän pani sävelen alulle ja lauloi -kauniimmin ja hartaammin kuin milloinkaan ennen. Stineli yhtyi häneen -kaikesta sydämestään: - - "Ei erhetysten pelkoa, - kun Herra johdattaa. - Niin, Hänen kaikki aikeensa - ne parhaan lopun saa. - - Siis taivu Herran johtohon - sa hiljaa vaieten, - niin osanasi rauha on - ja riemu ijäinen!" - -Mutta Rivaan ei Riko lähtenyt sinä päivänä. Äiti Menotti neuvoi häntä -heti menemään emännän luo kertomaan muuttuneista olosuhteistaan, -pyytämään häntä lähettämään toisen viulunsoittajan Rivaan, ja vielä -tänään muuttamaan taloonsa asumaan. Tämä ehdotus miellytti Rikoa ja hän -riensi heti pois. Emäntä kuunteli suurimmalla hämmästyksellä Rikon -tiedonantoja. Kun Riko oli lopettanut kertomuksensa, huusi emäntä -miestänsä saapuville, osoitti suurta iloa ja toivotti Rikolle -kaikenpuolista siunausta talossaan, ja tekikin sen täydestä sydämestä. -Hän olisi hyvin kernaasti edelleenkin pitänyt Rikoa luonaan, ja viime -aikoina hän oli hautonut mielessään sellaista epäluuloa, että "Kolmen -kruunun" emäntä tavoitteli Rikoa itselleen ja koki tehdä tämän -nurjamieliseksi emäntäänsä kohtaan; ja sitä ei emäntä voinut sietää. -Nyt nämä tuumat ainakin raukesivat tyhjiin, ja kernaasti hän soi -Rikosta tulevan maatilanomistajan; sillä emäntä oli aina suonut hänelle -kaikkea hyvää. Mies puolestaan iloitsi erityisesti tästä, sillä hän oli -tuntenut Rikon isän eikä nyt laisinkaan voinut käsittää miksei hän jo -ennen ollut huomannut kuinka Riko oli hiuskarvalleen isänsä näköinen. -Näin Riko ystävällisesti erosi tästä talosta, ja kun emäntä vielä -kerran oven edustalla antoi hänelle kättä, suositteli hän itseään -Rikolle siltä varalta, että tämä ehkä tulevaisuudessa viettäisi jotain -juhlaa oman kotinsa ulkopuolella. Vielä samana iltana tiesi koko -Peschiera Rikon elämäntarinan; kuinka emäntä oli pitänyt hänestä huolta -ja paljon muuta sen lisäksi. Jokainen soi kernaasti Rikolle tämän -onnen, ja he sanoivat toinen toiselleen: "Hän sopiikin pienen -maatilansa haltijaksi niin hyvin kuin hän olisi juuri sitä varten -luotu." - -Mutta äiti Menotti ei oikein tiennyt kuinka hän olisi järjestänyt talon -kyllin hyvin uutta omistajaa varten. Hän pani häntä varten kuntoon -yläkerrassa suuren huoneen, jonka molemmat ikkunat olivat puutarhaan ja -järvelle päin. Huoneen seiniä kaunistivat sievät, pienet, valkoiset -marmorikuvat, pöydälle pantiin hyvältä tuoksuava kukkavihko. Koko huone -oli niin soman ja juhlallisen näköinen, että Riko hämmästyneenä jäi -ovelle seisomaan, kun hän Stinelin saattamana tuli yläkertaan, missä -äiti Menotti oli häntä vastaanottamassa. Mutta kun tämä otti häntä -kädestä ja vei ikkunan luo, josta hän näki välkkyvän järven ja -sinipunervat vuoret sen taustassa, tuli Rikon sydän niin tulvilleen -iloa ja kiitollisuutta, ettei hän voinut kuin hiljaa sanoa: - -"Oi, kuinka kaunista! Nyt saan vihdoinkin olla kotona!" - -Alakerran miellyttävässä huoneessa, jonka avonainen ovi johti -puutarhaan, vallitsi siitä illasta asti, kun Riko muutti taloonsa, -sellainen ilo ja puhdas onni, ettei yksikään sen neljästä asukkaasta -huomannut kuinka nopeasti aika kului. - -Päivällä kulki Riko viheltävän palvelijansa mukana katsomassa -viikunapuita ja maissipeltoja, sillä hänen täytyi oppia hoitamaan -viljelyksiään. Silloin palvelija ajatteli itsekseen: "Minäpä osaan -enemmän kuin herrani", ja ylpeys nousi hänelle hieman päähän. Mutta -iltaisin kuului valaistusta huoneesta puutarhaan niin kauniita, -liikuttavia säveleitä, että palvelija nojautui aitausta vasten ja -kuunteli tuntimääriä; hän piti, näet, soitosta enemmän kuin mistään -muusta. Silloin hän sanoi itsekseen: "Minun herrani osaa kuitenkin -enemmän kuin minä", ja hän alkoi suuresti kunnioittaa herraansa. - - - - -YHDESKOLMATTA LUKU. - -Päivänpaistetta Gardajärvellä. - - -Näin oli kaksi vuotta lentämällä kulunut, toinen päivä aina toistansa -hauskempana. Silloin tiesi Stineli,. että nyt oli hänen lähdettävä. -Kovin täytyi hänen ponnistella alakuloisuutta vastaan, sillä hyvin -raskasta oli ajatella lähtöä kotiin, josta ehkei enää saisi palata -tänne. Rikokin tiesi, minkä nyt täytyi tapahtua ja moneen päivään hän -ei puhunut muuta kuin kaikkein välttämättömimmistä asioista. Tämä -tuntui äiti Menotista varsin salaperäiseltä, ja hän alkoi tiedustella -syytä, sillä hän oli aikoja sitten unohtanut koko Stinelin rippikoulun. -Kun tuo huolestuttava asia tuli ilmi, sanoi rouva Menotti rauhoittaen: -"Varmaan voimme odottaa vielä vuoden." Ja niin elettiin iloisesti vielä -vuosi eteenpäin. - -Mutta kolmantena vuonna tuli Bergamosta sana, että sinne oli saapunut -vuoristosta muuan, joka oli saanut toimekseen viedä Stineli mukanaan -kotiin. Nyt täytyi lähdön tapahtua. Pikku Silvio käyttäytyi kuin hullu, -mutta ei mikään auttanut; kohtaloa hän ei voinut muuttaa. Äiti Menotti -sanoi kolmen viimeisen päivän kuluessa yhtä mittaa: "Tule vain -takaisin, Stineli; lupaa isälle mitä ikänä hän tahtoo, kun hän vain -laskee sinut tulemaan." - -Riko ei sanonut sanaakaan. Sitte lähti Stineli matkoihinsa, ja siitä -päivin tuntui kuin taloa olisi varjostanut harmaa, raskas pilvi, vaikka -päivä paistoi ulkona yhtä kauniisti kuin ennenkin. Tätä kesti -marraskuusta aina pääsiäiseen saakka, jolloin kaikki ihmiset pitivät -ilojuhlaa; mutta ystäviemme talossa vietettiin hiljaista elämää, Kun -juhla oli ohi ja koko puutarha kukki ja tuoksui vielä entistä -ihanampana, istui Riko eräänä iltana Silvion vieressä ja soitteli -kaikkein surullisimpia säveleitään, joista pikku Silvio tuli varsin -alakuloiseksi. Mutta samassa kuului puutarhasta ääni: "Riko, Riko, eikö -sinulla ole iloisempaa vastaanottoa minua varten?" - -Silvio parkaisi kuin olisi ollut suunniltaan. Riko viskasi viulunsa -vuoteelle ja juoksi ulos. Äiti syöksyi säikähtyneenä huoneeseen. -Silloin ilmestyi ovelle Riko Stinelin kanssa. Ja kun Stinelin silmät -taas hymyilivät huoneessa -- silloin palasi kadoksissa ollut -päivänpaiste ja jälleennäkemisen ilo oli suurempi kuin yksikään heistä -olisi eronhetkenä voinut edes aavistaa. Siinä he taas istuivat pöydän -ympärillä Silvion vuoteen vieressä, ja nyt kyseltiin ja kerrottiin ja -juteltiin ja yhä uudestaan riemuittiin, kun raskas eron aika oli -päättynyt. Ja siitäpä syntyi juhla-ilta sellainen, että olisi voinut -luulla näiden neljän ihmisen saavuttaneen maailman korkeimman onnen. -Mutta Rikosta tuntui toisin. Keskellä toisten riemua hän alkoi taas -miettiä niinkuin muinoin; ei sitä kuitenkaan kestänyt niin kauan kuin -silloin. Nähtävästi hän jotakuinkin pian tuli tyydyttävään -lopputulokseen, sillä äkkiä miettiminen loppui, ja hyvin päättävästi -hän lausui: - -"Stinelin täytyy heti paikalla ruveta minun vaimokseni, muuten hän -vielä kerran lähtee luotamme, ja sitä me emme kestä." - -Silvio joutui aivan haltioihinsa tästä ehdotuksesta, eikä kestänyt -kauan ennenkuin kaikki olivat yksimielisiä siitä, että niin oli asia -järjestettävä eikä toisin. -- - -Ihanana toukokuun päivänä kulki pitkä juhlasaattue kirkosta kohden -"Kultaista aurinkoa". Etunenässä asteli komea, pitkä Riko ja hänen -rinnallaan ilosilmäinen Stineli tuore kukkaseppele päässä. Sitte tuli -kahden peschieralaisen pojan vetämissä, pehmeiksi päällystetyissä -vaunuissa pikku Silvio, ilosta loistavana niinkuin mikäkin -voitonsankari ja hänen jäljessään kulki kahisevassa juhlapuvussaan äiti -Menotti hyvin liikutettuna. Hänen takanaan astui palvelija suuren, koko -rintaa peittävän kukkavihkon koristamana, ja sitte seurasi koko -Peschiera äänekkäin myötätunnon osoituksin, sillä kaunista pariskuntaa -tahtoi jokainen nähdä ja juhlia. Koko Peschieran väestöllä oli kuin -yhteinen perhejuhla, kun kadonnut ja takaisin tullut Peschieran poika -nyt perusti oman kodin omalla synnyinseudullaan. - -Mahdotonta on kuvailla "Kultaisen auringon" emännän voitonriemua, kun -hän näki kulkueen tulevan taloonsa! Milloin ikään sittemmin oli puhe -muiden, joko ylhäisten tai alhaisten, häistä, silloin emäntä aina sanoi -halveksivasti: - -"Tuo kaikki ei ole mitään Rikon häiden rinnalla, jotka vietettiin -'Kultaisessa auringossa'." - -Kukkatarhatalosta ei päivänpaiste sittemmin koskaan kadonnut; mutta -Stineli pitikin huolta siitä, ettei "Isä meidän" rukousta siellä -milloinkaan unohdettu, ja joka sunnuntai-ilta soi "mummun laulu" -heleänä yli puutarhan. - - - -***END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK PIENI ITALIALAINEN*** - - -******* This file should be named 60843-8.txt or 60843-8.zip ******* - - -This and all associated files of various formats will be found in: -http://www.gutenberg.org/dirs/6/0/8/4/60843 - - -Updated editions will replace the previous one--the old editions will -be renamed. - -Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright -law means that no one owns a United States copyright in these works, -so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United -States without permission and without paying copyright -royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part -of this license, apply to copying and distributing Project -Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm -concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, -and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive -specific permission. If you do not charge anything for copies of this -eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook -for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, -performances and research. They may be modified and printed and given -away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks -not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the -trademark license, especially commercial redistribution. - -START: FULL LICENSE - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full -Project Gutenberg-tm License available with this file or online at -www.gutenberg.org/license. - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project -Gutenberg-tm electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or -destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your -possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a -Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound -by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the -person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph -1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this -agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm -electronic works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the -Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection -of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual -works in the collection are in the public domain in the United -States. If an individual work is unprotected by copyright law in the -United States and you are located in the United States, we do not -claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, -displaying or creating derivative works based on the work as long as -all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope -that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting -free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm -works in compliance with the terms of this agreement for keeping the -Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily -comply with the terms of this agreement by keeping this work in the -same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when -you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are -in a constant state of change. If you are outside the United States, -check the laws of your country in addition to the terms of this -agreement before downloading, copying, displaying, performing, -distributing or creating derivative works based on this work or any -other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no -representations concerning the copyright status of any work in any -country outside the United States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other -immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear -prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work -on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the -phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, -performed, viewed, copied or distributed: - - This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and - most other parts of the world at no cost and with almost no - restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it - under the terms of the Project Gutenberg License included with this - eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the - United States, you'll have to check the laws of the country where you - are located before using this ebook. - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is -derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not -contain a notice indicating that it is posted with permission of the -copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in -the United States without paying any fees or charges. If you are -redistributing or providing access to a work with the phrase "Project -Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply -either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or -obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm -trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any -additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms -will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works -posted with the permission of the copyright holder found at the -beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including -any word processing or hypertext form. However, if you provide access -to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format -other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official -version posted on the official Project Gutenberg-tm web site -(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense -to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means -of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain -Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the -full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works -provided that - -* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed - to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has - agreed to donate royalties under this paragraph to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid - within 60 days following each date on which you prepare (or are - legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty - payments should be clearly marked as such and sent to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in - Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg - Literary Archive Foundation." - -* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or destroy all - copies of the works possessed in a physical medium and discontinue - all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm - works. - -* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of - any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days of - receipt of the work. - -* You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project -Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than -are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing -from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The -Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm -trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -works not protected by U.S. copyright law in creating the Project -Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm -electronic works, and the medium on which they may be stored, may -contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate -or corrupt data, transcription errors, a copyright or other -intellectual property infringement, a defective or damaged disk or -other medium, a computer virus, or computer codes that damage or -cannot be read by your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium -with your written explanation. The person or entity that provided you -with the defective work may elect to provide a replacement copy in -lieu of a refund. If you received the work electronically, the person -or entity providing it to you may choose to give you a second -opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If -the second copy is also defective, you may demand a refund in writing -without further opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO -OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT -LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of -damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement -violates the law of the state applicable to this agreement, the -agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or -limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or -unenforceability of any provision of this agreement shall not void the -remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in -accordance with this agreement, and any volunteers associated with the -production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm -electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, -including legal fees, that arise directly or indirectly from any of -the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this -or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or -additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any -Defect you cause. - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of -computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It -exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations -from people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future -generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see -Sections 3 and 4 and the Foundation information page at -www.gutenberg.org - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by -U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the -mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its -volunteers and employees are scattered throughout numerous -locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt -Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to -date contact information can be found at the Foundation's web site and -official page at www.gutenberg.org/contact - -For additional contact information: - - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To SEND -DONATIONS or determine the status of compliance for any particular -state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. To -donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works. - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project -Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be -freely shared with anyone. For forty years, he produced and -distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of -volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in -the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not -necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper -edition. - -Most people start at our Web site which has the main PG search -facility: www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. - diff --git a/old/60843-8.zip b/old/60843-8.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index afe55eb..0000000 --- a/old/60843-8.zip +++ /dev/null |