diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 4 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/62510-8.txt | 5577 | ||||
| -rw-r--r-- | old/62510-8.zip | bin | 114415 -> 0 bytes |
5 files changed, 17 insertions, 5577 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..d7b82bc --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,4 @@ +*.txt text eol=lf +*.htm text eol=lf +*.html text eol=lf +*.md text eol=lf diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..f8119c9 --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #62510 (https://www.gutenberg.org/ebooks/62510) diff --git a/old/62510-8.txt b/old/62510-8.txt deleted file mode 100644 index ef53e07..0000000 --- a/old/62510-8.txt +++ /dev/null @@ -1,5577 +0,0 @@ -The Project Gutenberg eBook, Vanhan partiomiehen unelma, by Santeri Ivalo - - -This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most -other parts of the world at no cost and with almost no restrictions -whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of -the Project Gutenberg License included with this eBook or online at -www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you'll have -to check the laws of the country where you are located before using this ebook. - - - - -Title: Vanhan partiomiehen unelma - - -Author: Santeri Ivalo - - - -Release Date: June 28, 2020 [eBook #62510] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - - -***START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK VANHAN PARTIOMIEHEN UNELMA*** - - -E-text prepared by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen - - - -VANHAN PARTIOMIEHEN UNELMA - -Kirj. - -SANTERI IVALO - - - - - -Helsingissä, -Kustannusosakeyhtiö Kirja, -1917. - - - - -I. - - -Puhtaana peitti äsken satanut lumi lakean maiseman, jonka halkasi -törmäinsä välissä mutkitteleva, pieni joki. Ilma oli raikas ja päivä -teki laskua pilvettömälle taivaanrannalle, ennustaen jatkuvia kylmiä. - -Lumisen vainion poikki käveli Krankkalan isäntä metsästä päin -verkkaisin askelin jokiahdetta ja siinä olevaa kotitaloaan kohti. -Hän katseli matalaa taloa pää hiukan kallellaan: onpa todellakin -rakennuksen toinen pää vähän vinoon vaipumassa, nyt sen näkee selvästi -lumista lakeutta vastaan. Ei ole tullut taloa ajoissa kengitetyksi... -milloinkapa tässä olisi joutanutkaan, kun kesät ovat kuluneet -lohijoella ja talvetkin enimmäkseen virkatoimissa... Eikö, hitto soi, -ole läävän kattokin kuin kenolleen vaipumassa...! - -Astujan pehmoiset koipisaappaat sihahtivat tuskin kuuluvasti -nuoressa lumessa ja hän venytti askeleensa sitä verkkaisemmiksi, -kuta lähemmäs ahdetta saapui, -- kiirettä ei tuntunut olevan. Hän, -Krankan Hannu, entinen partiopäällikkö ja nykyinen ruunun lohivouti, -oli jo viidenkymmenen korvissa oleva mies, vähän ylikin, ruumiiltaan -lihavahko ja hiukan kankea, mutta muuten kyllä vielä varreltaan pysty -ja ryhdikäs. Poskilihakset, joita reunusti ruskea kokoparta, hyllyivät -hiukan hänen ojan yli hypätessään, ja kun hän navetan kupeelle -pysähtyi, vetäytyivät hänen kulmakarvansa, jotka varjostivat raukeata -katsetta, tyytymättömyyden poimuihin. - -Hän kuunteli. Talossa ja sen ympäristössä oli kaikki hiljaista, -ainoastaan navetasta kuului lypsyllä olevan piikatytön hiljaista -hyräilyä. Mitä se siellä taas renkuttaa? -- Niin, tietysti aina vain -sitä samaa...! - -Lypsäjä hyräili Vesalan voivatasta ja hänen sankariretkistään tehtyä -rekilaulua. Tietysti sitä, -- sitähän ne laulavat heinämatkoilla, sitä -pojat kalarannassa, ja kun naiset tuvassa kertovat satuja lapsilleen, -niin aina vain Vesaisesta. Niinkuin ei niillä partioretkillä olisi -muita miehiä ollutkaan... eikä muut olisi koskaan sotia käyneet... - -Krankkalan isäntä istahti rankapinolle ja viskasi viereensä pari -riekkoa, jotka hän rihmoilta palatessaan oli vyössään kantanut. Taas -rupesi häntä kalvamaan se kademieli, jota hän iän tullen yhä useammin -oli tuntenut. -- Miksei tehty lauluja hänestäkin ja hänen retkistään? -Olihan hänkin sodissa ollut ja käynyt useammin partioissa kuin koskaan -Vesainen. No, olihan hän tosin niihin aikoihin, jolloin yhdessä -partioitiin Vienassa ja Kuolan tuntureilla, vielä nuorempi mies ja -hiukan hulivili, -- Vesainen se piti komennon ja kunniankin, -- mutta -miehiähän ne olivat sentään muutkin. Ja sen jälkeenhän hän, Hannu, -oli monet vuodet rajalla varjellut maakuntaa vainolaisia vastaan, -- -siitä ei mitään lauleta! Eikä niistä tuimista retkistä, joita hän teki -etelään päin rautamarskin ryttäreitä vastaan ja joista leikki oli -kaukana. Ilkan Jaakosta sieltäkin vain kerrotaan sankarisatuja, tuskin -muistetaankaan Krankan Hannua, joka Santavuorella tappeli ja joka sen -sodan jälkeen vuosia istui Turun tyrmässä, ollen jo helkkarin likellä -hirsipuuta, -- näiden kotikulmalaisten puolesta... Jos hänen matkojaan -joskus muistetaankin, niin muistetaan niistä vain joku viheliäinen -turkkijuttu, juttu Tarhalammin luhdista, -- ikäänkuin se nyt olisi -ollut mikään erinomainen naurun paikka! - -Hannu potkasi suuttuneena halon läävän seinään niin että kumahti, ja -kohta sieltä laulu taukosikin. Mutta itse jäi hän edelleen istumaan -rankapinolle ja jatkoi ärtyneitä mietteitään, joita äskeinen käyntinsä -Voutilassa oli hänessä virittänyt. Ne kohta pari vuosikymmentä, jotka -olivat kuluneet hänen sotavuosistaan, oli hän, muutettuaan kahdesti -hävitetystä entisestä kotitalostaan tänne Limingan jokivarrelle, elänyt -noiden vanhojen muistojensa humussa, kuvitellen, että ne muillekin -olivat vielä yhtä verekset. Mutta ajat olivat sillävälin muuttuneet, -uusi polvi oli jo kasvanut... Hänen vanha, kelpo naapurinsa, maa vouti -Kaapro Tuomaanpoika, oli hänelle äsken juuri kertonut, että Torniosta -taas on hallituksen puolesta hankittu sotaretkeä Kuolaan... sinne on -haalittu suksimiehiäkin mukaan. Ja näiden päälliköksi on pantu Kemin -Torvinen, sen vanhan poika, -- tiesi vouti... - --- Miksi juuri Torvinen, pojannulkki? kivahti rankapinolla istuva -mies ääneensä. Tämä kysymys se oli hiljakseen kaivellut häntä koko -päivän, kun hän, Voutilassa pistäydyttyään, oli yksin kävellyt metsässä -rihmoillaan, ja nyt se purkautui esille katkerana syrjäytyksen -syytöksenä. Miksi otettiin juuri Torvinen partiopäälliköksi, miksei -pyydetty Krankan Hannua, vanhastaan tunnettua talonpoikaisten -suksimiesjoukkojen johtajaa? -- Mikäs johtaja se Torvinen on, vaikka -liekin joskus isävainajansa kanssa Lapissa käynyt? Nuorempi mies muka, -rivakampi... arveli vouti, kun sitä häneltä kyselin, -- hitto soi, -olenko minä sitten jo rutivanha? Siinä minä hiihdän missä nuorempikin, -ja ne matkat tunnen aina paremmin kuin nämä nykypolven pojat! - -Krankkalan isäntä oli näistä mietteistä saanut mielensä melkein -kiihdyksiin. Vihdoin hän sentään nousi tupaan astuakseen, mutta -pysähtyi kuitenkin vielä talon nurkitse katsomaan hämärtyvälle joelle, -jossa joku poika hiihteli, -- näkyypä jo suksikin suhahtavan. Somaapa -olisi ollut taas hiihtää partiojoukon päällikkönä sotaiselle retkelle, -pyyhkästä poikki erämaiden uusille rannoille, uusiin tehtäviin...! -Mutta eivät muista enää nykyiset vallanpitäjät Krankan Hannun -ansioita... Vanha, muka...! Ei vielä, Kaapro, ei vielä vanha! Mutta -tähän sitä mies vähitellen vanhenee ja kontistuu, kun ei enää miesten -töihin kysytäkään! Vietä taas pitkä, pimeä talvi täällä kotona nokisten -orsien alla, akkain toraa kuunnellen, kisko pärettä ja vedätä sontaa -- -eikä pian enää kukaan muistakaan, että Krankkalan isännällä on ollut -toisetkin tehtävät...! - -Synkältä tuntui tämä huomisen huomio entisestä partiopäälliköstä, jonka -levottomia veriä ei pirtissä nuhjaaminen tyydyttänyt. Näihin asti oli -toki aina ollut jotakin mielen virikettä edes siitä lohivoudin virasta, -joka talvellakin usein vaati tilimatkoja Oulunlinnaan, missä sai tavata -muita kantomiehiä ja linnan herrain kanssa kaskuja kertoen tyhjentää -kannun jos toisenkin. Mutta nyt kerrotaan ruunun jo järjestävän sen -lohiverotuksenkin toiselle kannalle... niistä tileistäkin kun on aina -pyrkinyt olemaan pientä sotkua... ei muka enää erityisiä lohivouteja -tarvitakaan! Eleleppäs sitten täällä kesät talvet yksillä tiloilla ja -kotikomennon alla -- vanha partiopäällikkö! - -Otsa oli miehellä poimuissa, kun hän vihdoin astui matalalakeiseen, -mustuneeseen tupaansa. Hän viskasi sanaa puhumatta riekot naisille, -jotka lieden ääressä häärivät keittopuuhissaan, ja istahti pöydän -päähän illallistaan odottamaan. - --- Vai tässä nyt on koko päivän saalis, toruskeli hänen pyylevä -sisarensa, katsannoltaan jäykkä, mutta muuten toimekas ja topakka -Johanna, kiikuttaen yhteensidottua lintuparia ivallisesti -pikkusormessaan. -- Kannattipa sen riistan vuoksi taas miehisen miehen -kävellä päiväkausi metsässä, vaikka talon työt joka kohdassa huutavat -tekijäänsä! - -Emännyyttä piti näet Krankkalassa jo vuosia sitten Johanna, joka -nuoruutensa seikkailujen jälkeen oli jäänyt naimattomaksi kotitaloonsa. -Hänen ennen tuuhea, tumma tukkansa oli nyt käynyt tuhan harmaaksi ja -hänen äänessään soi särkynyt sävy. Mutta valppaana ja varmana hän silti -tuvassa liikkui, pitäen talon ohjaksia tarmokkaissa käsissään. Hannun -vaimo, Vesalan vieno ja heleä Helinä, jonka "nuoren emännän" aikana -Krankkalassa oli asunut onni ja rauha, hän oli näet jo muutamia vuosia -sitten kuollut, jätettyään ainoastaan yhden tyttären talon perijäksi. -Tämä tytär, noin parinkymmenen vuoden iässä oleva notkeajalka Kreeta, -astui nyt hänkin esille pirtin pimennosta ja katseli ivan hymy -huulillaan isänsä riistasaalista. Hän oli komea, kookasryhtinen, -tulisilmä neitonen, vilkas eleiltään ja kipakka liikkeiltään, jotka -kylläkin osoittivat, että hän oli enemmän isältään perinyt Krankan -suvun kiivasta mieltä ja levottomia veriä, kuin äitivainajaltaan tämän -hempeää ja sopuisaa luontoa. - -Hannu vastasi veistelevälle siskolleen kyllästyneestä - --- Eipä se metsä käskyjä tottele, -- milloin antaa, milloin ei! - --- Eikä ole tainnut isältä koko päivä sentään metsässä kuluakaan, -virkkoi siihen tulisilmä neitonen, säestäen teräväkielisen tätinsä -ivallista sävyä. -- Eikö lie taas matka vetänyt Voutilan kautta, -siellähän sitä on mieluisampaa riistaa. - -Hannu ei vastannut. Näihin naisväkensä toriin ja pistoksiin oli -hän jo tottunut, eikähän hän voinut niitä aivan aiheettomiksikaan -väittää. Eihän hän todella ollut koskaan välittänyt vakavammista -talontöistä eikä maanraadannasta; hän ei ollut niihin nuoruudestaan -pitäen tottunut, hänen aikansa ja harrastuksensa olivat partio- -ja virkahommat vieneet, ja se liikkuva elämä oli häntä aina enin -huvittanutkin. Kotosalla ollessaankin kulki hän mieluummin metsässä -tai kalastelemassa, jättäen talon työt naisille, -- poikaakaan hänellä -ei ollut. Mutta niinpä olikin vauras talo, vaikka se nauttikin -verovapautta, päässyt vuosi vuodelta ränsistymään ja rappeutumaan. - -Sitä ei hänen auttanut kieltää. Eikä sitäkään, että hänen riistatiensä -usein mutkitteli alempana Liminganjoen varrella olevan Voutilan kautta. -Siellä oli Kaapro-voudilla nuori tytär, verevä ja kenokaulainen, -ja tätä neitoa oli Hannu ruvennut uudeksi emännäkseen katselemaan. -Leskimiehen vuodet olivat hänelle, vaikka hän syvästi olikin Helinäänsä -surrut, käyneet ikäviksi ja hän oli tuuminut tuoda Krankkaan uuden -nuorikon, -- eihän se hänen ikänsä vielä mikään ollut! Tyttö oli -solakka ja viehättävä, -- ei näitä tavallisia talonpoikaistallukoita: -se oli elänyt vuosikausia setänsä luona Kalajoen pappilassa ja siellä -hiukan herrastunut, -- sepä juuri Hannun kunnian- ja komeudenhimoa -hivelikin. Kun sen otuksen vain saisi pyydetyksi ja kehtaisi tuoda -tänne nokiseen pirttiin. Mutta täyttä selvää ei Hannu ollut vielä -Voutilan isännältä saanut... - -Kreeta viskasi puurokupin pöydälle ja heitti samalla isäänsä katseen, -jossa kiilsi ivaa, mutta samassa kiukkuakin. Hän ei suosinut isänsä -naimahankkeita, sen Hannu hyvinkin tiesi, ja tämän mielipiteensä -tytär usein arkailematta lausui julki, milloin kiukkuisessa, milloin -pistävässä muodossa, -- ei tosiaan häntä olisi Helinän tyttäreksi -luullut. Kreetalla oli näet omat mielitekonsa ja suunnitelmansa, joihin -emintimän hankkiminen taloon ei ollenkaan soveltunut. Hän tahtoi -ottaa Krankkalaan kotivävyn... minkä lie maailmankulkijan retkaleen -mielitietykseen katsonut jossakin Oulunsuun markkinoilla... Nämä -isän ja tyttären salaiset aikeet ne ehtimiseen vetäysivät ristikkäin -ja mielet kimmahtivat kiihkeiksi tuvassa, aina kun siellä kautta -rantainkaan noita tulevaisuuden suunnitelmia hipaistiin. - -Siitä oli Krankkalassa alituista toraa ja juuri tämä kotikomento painoi -nytkin Hannun mielen entistä raskaammaksi, kun hän ajatteli, että -hänen oli sitä taas kestettävä pitkä talvikausi. Väliin hän suuttui ja -kovensi äänensä, mutta ei ollut siitäkään apua, ja senvuoksi hän jo -toran alussa tavallisesti talttui ja vaikeni. - --- Vanha sotakarhu akkavallan kahleissa! huoahti hän itsekseen melkein -häveten. Mutta hän oli jo tottunut alistumaan. -- Kreetalla oli hänen -oma, kiivas luonteensa, ja tyttö sai useimmiten apua ketteräkieliseltä -tädiltään, joka varsinkin moitti, -- ehkäpä oman kovan kokemuksensa -opettamana, -- Hannun herraspiireihin pyrkiviä, hienostelevia -taipumuksia. Nytkin tuo täti, puuroa poskeensa pistellessään, puheli -veljelleen kuin kasvavalle vekaralle: - --- Asetu jo kerrankin, Hannu, järkimiehenä taloasi asumaan, niinkuin -talonpoika ainakin. Pysy kotosalla, tee talon töitä, älä kiertele -metsiä äläkä juokse joutavissa virkapuuhissa. - --- Miten milloinkin asiat vaativat, vastasi Hannu, välttäen mitään -lupausta antamasta. - --- Sinua ne vaativat Oulunlinnaan peuhastamaan taikka Voutilaan -riiastamaan, -- kunhan pääset vähän herrasmakuun! Miksei kelpaa sinulle -talonpojan elämä? - --- Ei tuo lie aina kelvannut sinullekaan. - -Hannu harasi harmistuneena tukkaansa, joka jo päälaelta oli hyvin -harvaksi ohennut, ja aikoi antaa akkaväelle kipakamman vastauksen. -Mutta hän nielasi kiukkunsa noihin muutamiin sanoihin, siemasi -piimäkiposta syvän kulauksen ja vaipui taas ääneti miettimään. - -Niin, miksei? Olihan hän itsekin usein tuohon tapaan järkeillyt, että -johan hänen olisi aika antautua vakavasti talon töihin ja heretä -kaikista virka- ja metsämatkoista. Pakkokin siihen saattaa tulla, -jos jo loppuu voudinvirka. Mutta se järkeily ei häntä innostanut, -ei maistunut hänelle savimaan muokkaaminen eikä tunkion teko,-- tuo -ajatus, että hänen olisi niiden varaan kokonaan heittäydyttävä, se -häntä melkein peloitti. Hän tunsi sellaiseen elämään menehtyvänsä, -hänen luontonsa kaipasi aina jotakin repäisevämpää kiihotinta, jotakin -tärkeämpää tointa, joka voisi pitää hänen mielensä virkeänä. Kuinka hän -koettikin itselleen vakuuttaa, että onhan tässä näinkin hyvä rauhan -paikka vanhenevalle miehelle, niin luonto aina kimmahti tuota ajatusta -vastaan ja hänestä tuntui, että hänen täytyy päästä pois tästä naisten -torasta jonnekin, kauas, minne tahansa...! -- Mutta mihinkä tästä -lähdet...? - -Huoahtaen pisti Hannu lusikkansa seinälle ja kävi verkalleen, mieli -masennuksissa, riisumaan kallokkaitaan. Ikävä, -- juuri se oli sana, -jota hän tapaili! Ja tätä yhtä harmaata ikävätä, yhtä nuhjausta ja -nalkutusta, sitä on nyt siis oleva koko pitkä talvi! - -Mutta Hannun kallokasta riisuva käsi pysähtyi yhtäkkiä. Hänen herkkään -korvaansa oli ulkoa sattunut joku outo ääni... kumea kopse... Niin -todella, alhaalta jäältä kuului ratsumiehen raskasta ravia. - --- Mikä siellä ravaa... olisiko linnan huoveja...? kyseli Hannu -vilkastuneena ja monenlaiset, ristiriitaiset mietteet tulvahtivat -yhtäkkiä hänen mieleensä, toiset säikyttävinä, toiset toivoa antavina. --- Tässä tuntuu törmälle nousevan... - -Linnan huovejahan se oli, joka tuokion kuluttua astui jyristen -Krankkalan tupaan ja sen isäntää tuttavanaan tervehti. Oulun linnan -uusi käskynhaltija Erik Hare oli hänet lähettänyt kutsumaan Krankan -Hannun Oulun linnaan puheilleen. - --- Mitä se minusta? - --- Asiaa en tiedä, tulla vain käskettiin. - -Hannu hääri siinä aluksi vähän hämillään, vetäen taas saappaat -jalkaansa ja toimittaen vieraansa istumaan. Vai uusi linnanherra... -niin, uusi isäntähän sinne on äsken tullut... Mitähän se nyt tahtoo, -olisikohan piru merrassa...! Vai olisivatkohan toisin päin asiat? - -Hän ajatteli ensiksi lohitilejään... ne olivat syksyllä taas jääneet -vähän lerpalleen, niitä on yleensä tuiki vaikea saada käymään umpeen. -Ruunun lohiosuudesta pyrkii aina puuttumaan tynnyri tai pari, ja -kantotiliä on silloin tietysti saman verran pienennettävä minkä padon -kohdalta kulloinkin hirviää. Entisen linnanherran kanssa oli aina -sentään tultu toimeen... joku nelikko oli viety keittiön puolelle ja -herra oli silloin silmää iskien merkinnyt täyden saaduksi. Mutta se -Iisakki-herra on nyt poissa -- miten lie hänkin ylempänsä suututtanut! --- olisiko nyt uusi käskynhaltija ollut tileistä jonkun aukon -keksivinään? Ne voivat olla ankaroita herroja, jos varsinkin tahtovat -näyttää virkaintoaan, -- siinä saattaa tosiaankin olla kysymyksessä -virka, kukatiesi tyrmäkin... - -Vilu väräytti jo Hannun leveitä hartioita ja hän huomasi sisarensa -pälyvästä katseesta nuhtelevan arvelun, että joko taas on -lohitynnyreitä oluena juotu...! - -Mutta juuri siitä katseesta Hannun rohkeus palasi. Tuli mikä tuli, -kunhan tästä vain eroon ja liikkeelle päästään, kylläpähän sitten -tilitkin aina mitenkuten selvitetään! Ja hänen mielikuvituksensa -läksikin pian kulkemaan hauskemmille urille. -- Kuka sen tietää, -eikö Krankan Hannuakin jo vihdoin kysytä toisenlaisiin tehtäviin, -samanlaisiin tai parempiin kuin Kemin Torvista... - --- Nythän pääsit taas sinne herrain pariin herkuttelemaan, puheli -Johanna sävyisästi, mutta silti pisteliäästi, huomatessaan -levottomuuden hälvenneen veljensä silmistä. -- Sinnehän jo ikävöitkin. - --- Lähdettävähän on, kun korkea ruunu käskee, vastasi Hannu jo paljon -reipastuneena. -- Onhan sitä uutta linnanherraakin soma nähdä ja -taitaahan siellä taas olla muutakin väkeä. - --- On siellä väkeä, selitti huovi, käyden tarjottuun ateriaan käsiksi. --- Lähettejä tulee ja menee ehtimiseen. - -Tornion kautta ja kuormittain kuljetetaan linnaan pyssyjä ja tykkejä... - --- Yhy! -- Hannun mielikuvitus loittoni yhä lennokkaammin uusille -urille, jotka hänelle tosin vielä kajastivat utuisina, mutta jotka jo -sellaisinaan häntä elähdyttivät. Miksei ole uusi linnanherra voinut -saada tietoonsa, että Hannu on vanha talonpoikaisjohtaja, että siinä on -miestä, jos mihin tarvitaan...? - -Näiden uusien mielikuvainsa valtaamana hypähti Hannu yhtäkkiä rahilta -ja kysyi sanantuojalta: - --- Joko sinne Ouluun olisi tänä iltana pitänyt lähteä? Mitäs siitä, -pannaan hevonen valjaisiin! - -Tuvan naiset katsoivat pitkään äkkiä elpynyttä isäntää, katsoivat -ikäänkuin ivaten, että jopahan sille nyt tuli kiire... Ja huovikin -vastasi hymähtäen: - --- Ehtinemme me tästä vielä aamullakin. - --- No, aamulla sitten. Akat, laittakaa eväät ajoissa konttiin! - -Hannun ääni soi nyt jo käskevänä, siitä helähti vapautuneen mielen ja -vironneiden toiveiden kirkasta kaikua. - - - - -II. - - -Oulun nuoressa kaupungissa ajoi Krankkalan isäntä seuraavana aamuna -tuttavansa porvarin ja kaupungin ensimmäisen pormestarin Hannu -Juhonpojan taloon, joka sijaitsi sisäsataman eli Haahtiperän rannassa. -Siellä hän laittoi hevosensa talliin, mutta ei malttanut nyt jäädä -talonväen pakinoille. Häntä näet polttelivat eiliset epäilyksensä, -joita hän yhä yökauden ja aamuisen ajon varrella oli vatvonut. -Viipymättä lähti hän senvuoksi harppaamaan rannasta nousevaa katua -ylöspäin ja edelleen vastamaata sille törmälle, josta uusi hirsisiltä -vei Merikosken eteläisimmän haaran poikki Linnansaareen. - -Paljoa ei ollut tämä Oulun suu vielä näihin asti -- elettiin -loppuvuotta 1610 -- muuttunut niiden vajaan viiden vuoden kuluessa, -jotka se oli ollut kaupungin kirjoissa. Se oli pääasiassa vielä sama, -vanha ja vanhan näköinen satamapaikka, jommoiseksi Hannu sen muisti -lapsuudestaan asti: pitkät, harmajat aittarivit kapean merenlahden -kahden puolen, rakennetut osaksi vesirajaan, osaksi veteen upotetuille -arkuille, ja niiden yläpuolisella rinteellä sikin sokin rykelmä -mataloita puutaloja ja mökkejä, pienten kaalimaiden ympäröiminä. -Talojen päädyt olivat rantaan vieviä, mutkittelevia kujia vastaan. -Tuo rantarykelmä vanhoine lauta-aitoineen ja navettoineen oli sangen -ränsistyneen näköinen; ainoastaan muutamia uudempia ja muhkeampia -porvarien taloja, joissa oli lasiset ikkunat ja tiiliset savupiiput, -oli viime vuosina noussut linnaan johtavan pääkadun rantapuolelle. -Kaupungin uutta raatihuonetta rakennettiin parhaallaan mantereen -puoleiselle kankaalle ja siitä vähän taaempana oli jo valmiina -kaupungin uusi kirkko pappiloineen, -- tämä jokisuu oli näet äsken -juuri lohkaistu Limingasta omaksi seurakunnaksi. - -Pientä ja köyhää se kaikki vielä oli, ja Krankan Hannun huomio kiintyi, -kalantotkuilta haiskahtavaa rantakatua kävellessään, etupäässä noihin -uusiin porvaritaloihin, jotka näyttivät puhtailta ja äveriäiltä, -- -siinä talorivissä saattaisi olla mukava asua, eipä olisi tarinanaapuri -kaukana... - -Mahtavamman vaikutuksen teki Hannuun se saari, jota kohden hän -sillan yli käveli ja jossa nytkin kuhisi paljon rakennusväkeä. Siinä -samalla paikalla, missä oli ollut entinen pieni puulinna, kiersi nyt -paalutettua koskenrantaa korkea, kaksikertainen, ampuma-aukoilla -varustettu kivivalli, jonka neljästä nurkkauksesta kohosivat jyhkeät, -honkaiset tornit. Vallien alle holvatun porttikäytävän kautta, jonka -suulla vartija tiedusteli tulijan asiaa, vei tie sillalta linnanpihaan, -jossa oli useampia vasta valmistuneita kivirakennuksia, suuria ja -pieniä. Hirsikasain ja kiviröykkiöiden lomitse pujottelihe Hannu -varmoin askelin sisäpihaan, tervehtien siellä ja täällä tuttavaa nihtiä -tai muurausmestaria. - -Sillä hyvin hän tunsi tämän nopeasti ylenneen Oulunlinnan, -- monet -ilot oli siellä tilimatkoilla pidetty linnanmiesten kanssa, joilla -aina oli tarjota vieraallekin kannu ja joille Hannu vuorostaan oli -lohirahoistaan vastakannut kustantanut. Mutta pitkään pysähtymättä -ja tärkeän näköisenä käveli Hannu nyt tervehtiväin rakennusmiesten -ohi suurta linnantupaa kohden, suihkasten vain ohimennen tuttavalleen -tykkimiehelle, että hänet on nyt kutsuttu uuden linnanherran -puheille... minkälainen otus se sitten lieneekin... - --- Minkälainen lie asia, siitä se riippuu, vastaili nihti. - --- Äsken saapui tänne Keminkin lohivouti. - --- Paavo Niilonpoikako? Onko uusi linnanherra kutsunut hänetkin -puheilleen? - --- Kuuluu kutsuneen... - -Hiukan talttuneemmin ja miettiväisemmin astui Hannu nyt suureen -arkitupaan, jossa hän tapasi kemijokelaisen virkatoverinsa. Tämä oli -nuori, solakka mies, joka isänsä, entisen lapin voudin Niilo Oravaisen -ansioiden nojalla oli jo sillä iällä päässyt ruunun toimiin. Mutta -toimekkaana miehenä oli nuori Paavali virkansa hoitanut, -- mahtoikohan -hänelläkin nyt olla jotakin rötöstä tileissään! Vai miksi muuten -oli molemmat lohivoudit kutsuttu linnaan, mihin heitä näin talvella -tarvitaan...? Se taas Hannua huoletti, hänen äskeinen varma katsantonsa -muuttui kysyväksi levottomuudeksi. - -Mutta ei tiennyt Oravainenkaan uuden käskynhaltijan asiaa, hän tiesi -vain, että heidän oli käsketty heti saapua linnan uuteen, uljaaseen -päärakennukseen, jossa Erik Harella oli asuntonsa ja virkahuoneensa. -Hiukan vitkastellen ja sanaa puhumattomana käveli Hannu nyt sinne -nuoren toverinsa rinnalla ja seisoi tuokion kuluttua neuvottomin -katsein uuden käskynhaltijan edessä. - -Erik Hare oli pieni, hentonen, kalpea herra, leuassa vaalea pukinparta, -katsanto kylmä ja eloton. Hän teki siten ensi silmäyksellä kuivan ja -virallisen ruununmiehen vaikutuksen; mutta sangen kohteliaasti ja -lipeäkielisesti hän nyt kuitenkin vastaanotti talonpoikaiset vieraansa, -joita hän näkyi odottaneen. Hänen huoneessaan oli myöskin hänen -poikansa Antti Hare, hienohipiäinen, pönkkähihaiseen ylimyspukuun -puettu nuori upseeri, ja tämäkin nyt keikkuen kehoitteli talonpoikaisia -miehiä arkailematta istumaan peremmäs nahkapeittoiselle rahille, -- -eipä heitä siis suinkaan tylysti eikä ankarasti vastaanotettu. Ja -kun isä-Hare itse sitten kävi matalalla äänellä, kivahtamatta ja -komentamatta, vieraitaan puhuttelemaan, niin oivalsi Hannu heti, ettei -tässä nyt olekaan puhe lohitileistä eikä muista ikävistä asioista, -- -hiiteen sellaiset pikkuhuolet! - --- Tahdotteko ryhtyä valtakunnalle tärkeään, mutta toistaiseksi -aivan salassa pidettävään tehtävään, jonka kuningas on meidän -suoritettavaksemme uskonut? -- Näin kyseli linnanherra heiltä heti, -jatkaen: -- Siihen toimeen me tarvitsemme kaksi ymmärtäväistä ja -luotettavaa miestä, -- sitä varten olen juuri teidät nyt puheilleni -kutsunut. - -Hannulla melkein päätä huimasi tätä esipuhetta kuullessaan... Hänen -korvansa humisivat, hänen täytyi ihan terästää tajuntansa ollakseen -varma, että hän sen oikein oivalsi. Kuninkaan tärkeään tehtävään, -- -ja hän tässä oli lohitilejään surkeillut, niin että niska vieläkin oli -hiessä...! Hui, hai, tästähän lähtikin nyt ilmeisesti toteutumaan hänen -suuri, salainen, harras toivonsa päästä vielä kerran valtion suosioon -ja uusille maineen urille. Koskipa ruunun luottamustehtävä mitä -tahansa, näille urille se nyt joka tapauksessa vie... - -Hannu kuuli, kuinka linnanherra edelleen salaperäisesti selitteli, että -aikomus oli ensiksi ollut lähettää nuori Hare itse tälle tehtävälle -retkelle... siksi arkaluontoinen ja vaativa se oli... vaan oli sitten -arveltu sen paremmin soveltuvan tottuneille partiomiehille... Mutta -hän kuuli oikeastaan vain isännän ystävällisen äänen ja puhkesi heti, -sananrakoa saatuaan ja toveristaan välittämättä, vastaamaan: - --- Uskollisesti olen ikäni Kaarlo-kuningasta palvellut, ja sen hän -tietää, että luotettavampaa miestä ei ole koko valtakunnassa. Ehkä hän -muistaakin minut vielä... itsehän hän, viisitoista vuotta sitten, minut -vapautti Turun tyrmästä, jonne hänen puolestaan taistellessani olin -joutunut... tuota kättäni hän silloin puristi ja muistaa lupasi... - --- Hyvä on, olet siis juuri se mies, jota nyt tarvitsemme! - -Hare hymähti hyväntahtoisesti, ja jos siinä hymyssä oli hiukan -ivaakin Hannun juhlallisen sanatulvan johdosta, niin ei tämä ainakaan -sitä huomannut. Voutien aulius näytti linnanherraa joka tapauksessa -tyydyttävän, ja vaimentaen äänensä aivan tuttavalliseksi, niin että se -yhä kiihdytti Hannun jännitystä, jatkoi Erik herra edelleen: - --- Asia koskee, kuten sanoin, koko valtakuntaa, mutta näitä pohjoisia -seutuja erityisesti... - -Hän haasteli harvakseen -- miksei jo paukauta esille asiaansa! Hannulla -ihan sydän takoi odottaessaan, mihin se puhe lopulta kohdistuisi. - --- Tietänette jo entuudestaan, että Kaarlo kuninkaalla on kauan ollut -harras halu juurruttaa lujiksi Ruotsin vanhat oikeudet Jäämeren ja -Valkeameren puolella. - -Kun näin paljon oli selville käynyt, ei Hannu enää voinut pidättäytyä. -Hän oli alunpitäen hienosti aavistanut asian koskevan juuri näitä -Jäämeren asioita ja kiirehti nyt kehasten kertomaan: - --- Niillä retkillä on oltu monesti, kyllä ne tiet tunnetaan. Siellä -hiihtelin jo kolmattakymmentä vuotta sitten Vesais-vainajan kanssa, ja -olihan siellä silloin mukana tämän Paavalin isäkin, vanha Oravainen... - --- Sen parempi, kun matkat tuntenette, keskeytti linnanherra. -- Nyt -on Ruotsin ruunulla taas toiveita toteuttaa noita kuninkaan hartaita -harrastuksia ja meidän on sitä varten täällä kohta toimiin ryhdyttävä. -Kuningas on äsken lähettänyt sotaväkeään Käkisalmen kautta Venäjälle -auttamaan sen suuriruhtinasta hänen vihollisiaan vastaan; toinen -osasto on sinne lähetettävä täältä Pohjanmaalta, sillä kuningas tahtoo -avunpalkakseen juuri nämä pohjoiset seudut vihdoinkin omikseen. Siksi -on jo vastikään lähetetty Torniosta retkikunta Jäämerelle ja toinen -on nyt pantava kulkemaan Vienaan. Kuningas on määrännyt minut tänne -Oulunlinnaan käskynhaltijaksi näitä tehtäviä suorittamaan. Edeltäjäni -ei saanut niitä toimeen, siksi kuningas suuttuneena kutsui hänet täältä -pois... - --- Vai siksi se Iisakki-herra täältä niin äkkiä hävisi, ihmetteli -Hannu. -- Jopa haistoinkin vähän käryä, kun hänet täältä vangittuna -vietiin! - --- Siinä oli syy. Kuningas oli käskenyt Isak Behmin toimeenpanna täältä -sotaisen retkikunnan Suur-Suman linnaan, mutta hän vitkasteli, oli -saamaton... - --- Olisipa Iisakki siitä minulle vihjaissutkaan, pian olisi täällä -suksimiehiä saatu kokoon, kehuskeli Hannu ponteissansa. - --- Nyt emme me saa vitkastella... - --- Ei ole tarviskaan. Olin jo kerran kaksikymmentä vuotta sitten samaa -Suman linnaa valloittamassa, ei se paljoa pitele. Tuttu paikka, tuttu -matka! - --- Se seutujen tuntemus onkin tällä hetkellä ennenkaikkea tarpeen. -Sillä teidän on nyt kuninkaan tahdon mukaan ensiksi ja heti lähdettävä -siellä kahden käymään. - --- Kahden, huudahti nuori Paavali, joka näihin asti ääneti ja -ihmetellen oli kuunnellut linnanherran suurisuuntaista esitystä ja -antanut vanhemman toverinsa yksin Harelle vastata. Mutta Hannu ei -näyttänyt hämmästyvän tuota viimeistäkään ehdotusta, virkahti vain: - --- Mikäs siinä on, käyhän tuolla matkalla vaikka yksin! - --- Se on nyt asiani, jatkoi Hare virallisemmin. -- Te hiihdätte Vienaan -viemään sinne kuninkaan lähettämän kirjeen, joka on annettava Solovetin -monasterin igumenille. Perin tärkeä kirje, hengellänne tulee teidän -sen perilleviemisestä vastata, sillä siinä juuri esittää kuningas -vaatimuksensa. Teidän on tiedettävä, millä asialla liikutte, mutta -siitä asiasta ette saa hiiskua kenellekään. Perillä käytyänne on teidän -vain tuotava tänne vastaus luostarin päälliköltä, -- siinä ei saa -siekailla eikä hutiloida! - -Näin varotellessaan katseli liuhuparta linnanherra puheilleen -kutsumiaan kansanmiehiä tiukasti silmiin. Hän tunsi hyvin vanhan -kuninkaan miltei intohimoisen vaatimuksen, että hänen rakkaat pohjoiset -suunnitelmansa vihdoinkin toteutetaan, ja tiesi omankin menestyksensä -siitä riippuvan. Siksi juuri oli hän ensin aikonutkin lähettää poikansa -Antin tätä asiaa ajamaan, mutta hieno nuori herra oli arastellut -näin vaikeata matkaa, ja nyt tahtoi Erik tutkistella, oliko hän -saanut oikeat miehet asialleen. Kiilto Hannun silmissä näytti hänelle -kertovan, ettei hän ollut erehtynyt siitä miehestä, jolle hän nyt -lähinnä päätti uskoa kuninkaan kirjeen, ja tähän tulokseen tyytyväisenä -hän jatkoi Hannuun katsoen: - --- Sinun vastuullesi jätän siis kuninkaan toimenannon ja hänen -kirjeensä. - --- Voitte uskoa... - --- Mutta sen vieminen ei yksin riitä, teiltä vaaditaan muutakin kuntoa. - -Tarjotusta luottamuksesta hurmaantuneena ahmi Hannu linnanherran sanat, -kun tämä jatkoi: - --- Teidän täytyy siellä Maanselän takana kulkea silmät ja korvat -auki, ottaa selko, minkälaiset ovat sinne tänä talvena tiet ja matkat -isommankin joukon kulkea, ja ennen kaikkea, onko siellä ja minkä verran -varustuksia ja varustusväkeä, -- käsitättekö? Hyvä! Jos tehtävänne -ymmärryksellä ja nopeasti suoritatte, pääsette sitten oppaiksi ja -partiopäälliköiksi itse retkellekin, jota varten tänne silläaikaa -hankitaan miehiä ja varoja. Kuninkaan suosio on oleva hyvä palkintonne. - -Näin puhui tuo muuten puiseva linnanherra vallan sulaneena, ja hänen -keikaileva poikansakin oli melkein mielenliikutuksessa, kun hän -hetken kuluttua hopitti talonpoikaiset miehet herrain pöytään palaa -haukkaamaan, -- taisipa olla iloissaan, kun itse säästyi sellaiselta -hiihtoretkeltä! Ja sitä palaa haukatessa, jolloin särpimeksi ryypättiin -Ranskan kihauttavaa viiniä, joi hän maljan ja toisenkin reippaiden -suksimiesten ja heidän retkensä menestykseksi. - -Hannu kulautti kurkkuunsa makeata viinaa, kuunteli onnitteluja ja -nautti. Se oli hänestä kaikki kuin kaunista satua, -- hänen oli jo -vanhan kuninkaan uutta suunnitelmaa kuunnellessaan tehnyt mieli ihan -hihkaista! Sillä iskihän se aivan hänen omiin, hartaimpiin unelmiinsa, -loihtien ne yhtäkkiä ilmieläviksi. Ei, pojat, ei tässä ollakaan vielä -ikäloppuja, Krankan Hannun tarina ei ole vielä päättynyt! Vielä -päästään tästä ruunun retkelle, missä kysytään älyä ja oveluutta, vielä -partiopäällikkönä liehtomaan, -- tiesivätpähän herrat lopultakin, kun -hätä tuli, kenen puoleen heidän oli käännyttävä! - -Nuori Oravainen oli tehtävästä retkestä keskusteltaessa paljon -pidättyvämpi kuin Hannu. Hän mainitsi herroille sen monista -vaikeuksista, tiettömistä erämaantaipaleista ja hankalasta -ruoansaannista. Mutta Hannu löi ne vaikeudet leikiksi ja virkahti -vallan pisteliäästi Paavolle: - --- Vanha Niilo-vainaja ei näitä matkoja arkaillut, olisiko pojasta -polvi pilaantunut. - --- Enhän arkaile, puolustelihe Paavali. - --- Et toki. Taidat vain pelätä, että sinne eksytään! Herrat nauroivat -rohkaisevasti Hannun reippaudelle ja taputtivat olalle vanhaa -partiomiestä, jossa he havaitsivat asuvan oikean soturisielun, -- -sekös hiveli Hannun katkerana asunutta mieltä! Ja hän innostui -siitä kertomaan entisistä partioretkistään, -- sitä kerrottavaa -olikin hänellä paljon ja sujuvasti häneltä tarina juoksi kannua -kallistettaessa. Vihdoin kuitenkin liuhuparta isäntä nousi, aukaisi -rautaisen lippaan ja toi sieltä Hannulle kouraan suurella sinetillä -suljetun kuninkaankirjeen, varottaen: - --- Sitä nyt vaali kuin silmäterääsi! - --- Perille sen vien ja vastauksen tuon! - --- Sen uskon. Tehtävänne nyt tiedätte, sopikaa lähtöpäivästä keskenänne -ja onni retkellenne! - -Oikein kädestä hän puristi talonpoikaisia vieraitaan. Siitä ymmärsivät -nämä jo nousta ja lähteä Erik Haren kesteistä, vaikka Hannusta olikin -vaikea noin kuumimmiltaan erota tuosta talosta, jossa hän oivalsi -elämänsä rattaan yhtäkkiä onnen puolelle käännähtäneen. - -Hän tunsi itsensä taas niin nuoreksi ja voimakkaaksi, kuin olisi -kaksikymmentä vuotta pudonnut pois hänen hartioiltaan. Veri oli kuuma, -jäsenet notkeat, jäntereet terästä, -- hän käveli kuin kepeimmissä -vuosissaan takaisin kolajavan hirsisillan yli kaupunkiin päin. -Sillankorvassa, lumisella törmällä, pyörähti hän yhtäkkiä ympäri ja -tarttui äkisti molemmin käsin nuoren toverinsa hartioihin, virkkoen: - --- Eilen sanoivat ihmiset minua vanhaksi. Mitä sanot sinä, Paavali, -siitä asiasta tänään? - --- Eihän näytä sinua vielä ikä painavan. - --- Eikä painakaan. Sinä olet vuosiltasi nuorempi, mutta pysyttele vain -perässä, kun ensi maanantaina lähdetään tästä jokea ylöspäin hiihtämään! - -Siinä he erosivat, ja Krankan Hannu läksi jo yötä myöten ajamaan -Oulunsuusta kotiansa kohden Liminkaan, retkelle varustautumaan. -Pakkanen pingoittui yötä vasten ja puski vihaisesti meriviiman -kiihtyessä. Mutta reen perällä istuva mies ei tuntenut puhurin -puristusta aavoillakaan mailla. Hän oli heittänyt ohjakset höllälle, -antoi hevon hölkätä miten halusi, rekotti vain liikahtamatta reessä, -katsellen kauas lumista lakeutta pitkin. Mutta hänen huuliaan väräytti -tuontuostakin leppoisa hymy. - -Hän ajatteli siinä näet palaamistaan aamuyöllä kotipirttiinsä. Siellä -naisväki nousee vuoteiltaan ja kuhisee uteliaana hänen ympärillään. -Johanna käy kyselemään: "No, mitäs sinulle, Hannu, siellä linnassa nyt -sanottiin?" -- "Eipähän paljoa", vastailee hän harvakseen. "Minulla on -vain tässä povellani kuninkaan kirje, joka on vietävä Solovetiin..." --- Enempää ei hän sano, mutta siitä jo pitää akkaväen ymmärtää, että -nyt on miehellä taas lähtö suurempiin tehtäviin, että yksitoikkoisten -pirttipäiväin ja naiskomennon aika on ohi... - -Sitä toimettomuuden ja unhoituksen aikaa onkin kestänyt jo liian kauan, -tuumi Hannu hiljaisissa rekimietteissään. Olipa hän jo pelännyt sen -jatkuvan hautaan asti. Eipäs, -- nyt se elämä taas aletaankin alusta, -nyt näytetään, mihin vielä kyetään! Entinen kokemus avuksi, uusi vauhti -päälle, eiköhän miehen arvo ja asema taas ylöspäin kimmahda...! - -Reen perällä rekottaessaan ja lumista aavikkoa tuijottaessaan -kuvitteli hän hetken kuluttua jo palanneensa onnistuneilta Vienan -retkiltä, ensimmäiseltä ja toiseltakin. "Kuninkaan suosio on hyvä -palkinto", -- hän näki itsensä edelleen yhä tärkeämmissä ruunun -luottamustoimissa. Niitä hoitaakseen on hän muuttanut uuteen kaupunkiin -pois vanhalta, ilottomalta jokivarreltaan, ja siellä on hänellä nyt -meritörmällä valkoisista hirsistä veistetty kaunis tupa, samanlainen -kuin naapuriporvareillakin. Kuisti oven edessä, lasiset ikkunat ja -tuvan päässä kamari. Sinne tulee joskus linnastakin herroja häntä -tervehtimään ja yhdessä he siellä peräpenkillä olutkannun kallistavat. -Vanhalle jokivarrelle ovat jääneet vinoseinäiset pirtit ja toraavat -naiset, uudessa tuvassa hoitaa emännyyttä kenokaulainen nuorikko, joka -viimeisen voittoretken kunniaksi valkoisin käsin kantaa pöytään uuden, -vaahtoavan haarikan... - - - - -III. - - -Pari viikkoa myöhemmin hiihtivät jo Vienaan lähetetyt airuet kontit -selässä Lentiiran aavaa ulappaa pitkin kaukaista itää kohden. Tuuli -kiihtyi, rupesi pyryämään ja keli kävi raskaaksi. Koko laaja selkä -kohisi pian sakeana myrynä; myrsky repi lunta sekä pilvistä että -aavikolta ja vatvoi sen koviin, tahkeisiin kinoksiin, joiden yli suksi -vaikeasti juoksi, eivätkä hiihtäjät nähneet montakaan syltä eteensä. -Mutta ei auttanut heidän pysähtyä lepäämäänkään, ennenkuin järvitaival -oli taitettu, sillä pian olisi tuisku heidät jäätikölle peittänyt. - -Hannu puski tapansa mukaan edellä, puski ja kiroili itsekseen, sillä -tämä vastaan kahnaava myrsky kävi hänelle jo vaivaksi. Hän oli -Limingasta lähtiessään kaikista kehumisistaan huolimatta hiljakseen -pelännyt näitä pitkiä taipaleita. Olihan hän kyllä ennen nuorempana -ne katkaissut, mutta nyt moneen vuoteen hän ei ollut tehnyt tällaisia -pitkiä erämaanretkiä ja sillävälin oli ruvennut tulemaan tuota lihaakin -liiaksi... Vaikkei hän tahtonut sitä myöntää, oli hän tullut vähän -laiskaksikin hiihtämään, -- sitä kun kotikylissä hevosellakin pääsee... -Mutta alkumatka oli kuitenkin mennyt miltei odottamattoman hyvin -Kajaanin uuteen linnaan asti, jonne rakennustöiden vuoksi tie oli -auki ja yöpymäkyliä riittävästi. Eikä ollut näihin asti toki sattunut -tällaista herranilmaakaan. - -Nyt se kiinnitti. Vaikka Hannu ei yleensä ollut laskenut nuorempaa -toveriaan edelle, ettei tämä pääsisi häntä väsymyksestä pilkkaamaan, -niin nyt hän kumminkin hengästyneenä tuokioksi pysähtyi ja huusi -Oravaiselle: - --- Avataanpa vuoroin latu... tässä käy raskaaksi yksin kyntää. -Hiihdäppäs sinä nyt vuorostasi edellä. - -Ja kun Paavo lähti ravakasti edellä painamaan, lisäsi hän vielä: - --- Hiihdä tasaisesti ja hätäilemättä, ei tässä riehtominen auta. -Tulenpahan minä sitten taas ladunavaajaksi. - -Siinä toisen ladulla oli sentään vähän kepeämpi liukua ja Hannun -mietteetkin lähtivät jälleen iloisemmin kulkemaan. Hän muisteli -ennen nuorempana tekemiään suksiretkiä ja seikkailuja vainolaisen -mailla, -- onpa hauska taas niitä muistoja verestää. Silloin hän -oli hulivilipoika, tapeltiin väliin ja väliin pelailtiin tyttöjen -kanssa... nyt ovat edessä vakavat tehtävät. Niiden silloisten retkien -johdosta kutsui kuningas Vesaisen puheilleen Ruotsiin, kiitteli -häntä ja antoi lahjoja... eiköhän se maan vaari näiden vaivalloisten -rehkimisten jälkeen vielä kutsu meitäkin luokseen tarinoimaan. Siellä -kuninkaanlinnassa on silloin leppoisa levätä ja muistella näitä -tuiskupäiviä ja rakotulen ääressä vietettyjä öitä... - -Tällaiset mietteet ne innostivat tuiskussa hiihtäjää eikä hän ollut -väsymyksestään valittavinaan. Mutta tiukalle se sittenkin otti... -tuntui jo monesti kuin olisi ruvennut luonto lähtemään, ja mielestä -häipyivät silloin valoisat mietteet. Pitkä oli jo ollut hiihtorupeama, -sittenkuin Lentiiran länsirannalta oli selille laskettu, se jo tuntui -sekä vatsassa että nilkoissa. Tämä keli-vietäväkin... ja vastainen -tunkee lumen ihan suun sisään, salpaa hengityksen! Nyt sen taas -kerrankin tuntee, miten hiki voi ihmisestä lähteä, eikö lie selkä -mekkoa myöten märkä... konttikin tuntuu nyt niin turkasen raskaalta...! - -Hannu puristi sauvojaan ja potki tanakasti toverinsa perässä -pysyäkseen, -- kirvelkööt nilkat! Milloinkaan hän ei myönnä, ettei -hän jaksa hiihtää siinä missä nuorempikin, ettei hän olisikaan enää -entinen, uupumaton partiomies...! Oikeastaan olisi hänen jo ollut vuoro -lähteä laduntekijäksi, mutta tuntuipa kuin siitä ei nyt olisi mitään -tullut. -- Eikö tule, -- mitä joutavia, -- pitääkö siis laskea Paavo -kotiin palattua kehumaan, että pysyipä vanhempi mies sentään Lentiiran -selällä kernaasti valmiilla ladulla...? - --- Annahan Paavo... huusi hän toverinsa kintereille rientäen, -- -annahan kun minä taas pusken edeltä! - --- Eiköhän se sentään käy kepeämmin minulta, nuoremmalta... - --- Hä, nuoremmaltako... kyllä minä tässä ikäeron näytän! - -Kimpautuneena pingoitti Hannu kivistävät pohkeensa ponteviksi, purasi -hammasta ja porhalsi, topakasti umpea avaten, toverinsa ohitse. -Jalkaterät tuntuivat jo kyllä melkein turrilta, mutta tahtonsa voimalla -hän nekin pakotti toimimaan. - --- Eikö tälle selälle laitaa tulekaan, puheli hän sentään jo vähän -myöhemmin puolittain itsekseen, ja hänen äänensä soi hengästyneeltä ja -tuskastuneelta. Sillä paljon työläämmältä kuin äsken tuntui hänestä nyt -ladun avaaminen ja yhä verkemmäksi kävi vauhtikin, -- hän ei voinut -olla sitä itse huomaamatta eikä toveriltaan salata. - --- Ei näy tässä myryssä rantoja, vaikka olisivat likelläkin, huohotti -Paavali vastaukseksi. -- Mutta tottapa sieltä vastatuulesta löytyvät. - --- Tottapa aikanansa! -- Hannu koetti puhua rauhallisesti, mutta tunsi -äänensä värähtävän. Häntä nyt tosissaan väsytti, ei tahtonut enää -jalka totella mäystimessä. -- Mitä hittoja, tuumi hän itsekseen, -- -joko olisi tullut tosi eteen. Ja mitenkäs sitten? Hangelleko maata, --- siihen kohmettuu heti likomärkä mies! Entä kuninkaan kirje...? -Pitääkö Krankan Hannun, itse kesken uupuessaan, antaa se Paavolle -perillevietäväksi ja myöntää, että jo vanhuus voitti...? - --- Ei koskaan! Tässä on kestettävä, eteenpäin vain! Niin ponnisti -hän taas kotvan aikaa vastaseen. Mutta väsymyksen lisäksi vaimensi -jo tuskan ja epätoivon hiki hänen voimiaan. Hän hiihti kuin -pökerryksissään, hengitys kävi yhä ahtaammaksi, toisinaan hän tunsi -aivan horjahtavansa suksiltaan. Mutta hän puristi sauvojaan ja jatkoi -niiden nojassa... - -Taas tuli eteen pahempi kinos, jonka tuuli oli iskostanut tiiviiksi -ja sitkeäksi. Siihen töksähti Hannun suksi kuin kiinni, ensiksi yksi, -sitten toinen, eikä jalka jaksanut potkia sen vyöhykkeen yli. Mies -huojui ja horjahti kyljelleen. - --- Perhanan takkukeli... niinkuin olisi soraläjään hiihtänyt...! - -Näin Hannu koetti suuttuneena selittää kaatumistaan ja hän kohottausi -siitä taas heti muka suksilleen noustakseen. Mutta polvijänteet -pettivät, jalka lipsahti alle kuin linkkuun ja rinta läähätti pahasti, --- hän jäi siihen kuin riepu kyljelleen retkottamaan. - -Paavo saapui samassa perästä, pohteissaan hänkin, mutta vielä sentään -voimissaan. Hän seisattui sauvojensa varaan ja kysyi leikillisesti. - --- Joko pettivät voimat Limingan urholta? - --- Jalka lipsahti, taisi vähän polveen sattua... vastaili Hannu, -koettaen kääntyä istumaan. - --- Annahan kun autan sinut suksille... - --- Kyllähän minä tästä... Taikka maltahan... huokasen tässä hetkisen... - -Hän ei jaksanut toisen tukemanakaan nousta suksilleen ja oivalsi, -ettei hänestä nyt ollut matkan jatkajaa. Polveen oli sattunut -hänen kaatuessaan... mutta ei se ollut sitä... hän oli jo voimansa -viimeiselleen ponnistanut eikä ollut mitään varalla. Siinä oli ihminen -avuton, tahdon voimakaan ei enää jaksanut valaa vaikkua turtuneisiin -jäseniin... Hannusta rupesi tuntumaan, että tässähän onkin niin -pehmoinen levätä... Hän säikähti samassa tuota omaa herpautumistaan --- tähänkö nyt siis pitäisi kangistua ja kuolla...? Ja kotona sitten -kerrotaan, että eipä ollut Krankkalaisesta enää partioihin, sinne -tupertui Lentiiran selälle... Ja kaikki kauniit unelmat ovat kuitit... - -Pakostakin olisi pitänyt päästä pystyyn... hän koetti kohota -kontilleen, mutta siitä ylemmäs hän ei noussut. Tuisku soi yhtä sakeana -selällä, se rupesi heti kasaamaan kinosta hänenkin ympärilleen, -ikäänkuin haudatakseen kaatuneen miehen. - -Paavo seisoi sauvainsa varassa hänen vieressään ja virkkoi vihdoin -huolestuneena: - --- Tähänkö pitäisi jäädä yöksi säätä pitämään...? Ei tule mitään, kun -ei tulta saada... - --- Eihän siitä tule mitään... Maltahan. - -Hannu oli taas vaipunut kyljelleen äskeiseen koloonsa -- hänen -jäsenensä olivat kohmettuneet, hän ei saanut niitä liikkumaan. Tuiskun -lisäksi näytti jo iltahämäräkin peittävän kaikki pimeäksi hänen -ympäriltään, hänestä jo tuntui, että tässä se on nyt lorun loppu. Se -oli Krankan Hannun viimeinen sankariretki... - -Tähän masentavaan ajatukseen hän ikäänkuin vaipui ja torkahti. - -Paavali katseli kauhulla toveriaan, katseli hädissään ympärilleen -pyryävälle selälle. Vasemmalla kädellä oli tuisku kuin ohkasempaa, -hänestä näytti sieltä jotakin haahmottavan. Kiireesti hiihti hän -sinnepäin tutkimaan, olisiko siellä edes jokin saaren nyppylä... Aivan -oikein, siellä oli, jopa aivan lähellä, maan ranta vastassa, metsäinen -rinne... Nuolena palasi nuori mies sitä kertomaan kinokseen peittyvälle -toverilleen. - --- Tässä on metsä ääressä, nouse, hiihdetään sen suojaan! Kaivetaan -siellä maja kinokseen ja tehdään komea rakovalkea! - -Hannu ei vastannut. Hän kuuli kyllä toverinsa sanat, mutta kuuli ne -kuin kaukaisen huminan eikä saanut ääntä suustaan kulkemaan. - --- Nousehan... - -Hätääntyneenä tarttui Paavo häneen hartioista, koetti nostaa raskasta -miestä, ravisti häntä minkä jaksoi ja haastoi nousemaan. - -Silloin lähti taas veri verkalleen virtaamaan jähmettyvän miehen -suonissa, hänen tajuntansa palasi selvemmäksi ja hän sai jo äänensä -kulkemaan. - --- Niin, rakovalkea... - --- Nouse, tässä on ranta...! - --- Maltahan, huokasen vielä... - -Hän oli taas koettanut liikahtaa, mutta vaipui jälleen hankeen, eikä -kotvaan aikaan vastannutkaan Paavon puheisiin. Paavo sitoi silloin -kiireesti vyöllään Hannun sukset yhteen, vyörytti niiden päälle -toverinsa ja lähti häntä siten vetämään metsää kohden. Monesti kierähti -kontettunut mies suksilta ja Paavon oli taas vyörytettävä hänet -niille... - -Taas virkosi Hannu, kun toveri häntä näin kinoksessa kieritteli. -Oltiin jo metsän rinnassa, suojassa pahimmalta myrskyltä. Hannu näki -nuoren miehen ylitseen kumartuneena, näki huolenalaisen, lempeän, -kauniin kiillon ystävänsä silmissä... niiden sininen, terve ilo, kun -ne huomasivat retkikumppalin virkoavan, painui syvälle Hannun mieleen. -Mutta siihen välähti samalla toinenkin tajunta: Onko Paavo jo älynnyt -hänen avuttoman uupumuksensa ja menehtymisensä...? - --- Haehan sompani jäältä... käski hän, ponnistaen äänensä mieheväksi. --- Jo minä tästä itsekin kykenen pystyyn... Sattui pahasti polveeni... - --- Joko todella jaksat nousta? kyseli Paavo vilpittömällä riemulla. - --- Mikäs tässä... eihän tässä hätä vielä ole likelläkään... pahemmatkin -kolaukset on partiomiehen kestettävä! - -Sillävälin kuin Paavo haki jäältä hänen sauvansa, kohottausi Hannu -hitaasti kontalleen ja ryömi kinoksen yli kuusiryhmään, johon hän -koetti suksilleen istahtaa... - -Hetkeä myöhemmin loikoilivat partiomiehet rinnakkain havuvuoteella -kinokseen poljetussa tuulensuojassa ja ihanasti lämmittävä rakotuli -edessään. He sulattivat poronlihaa illallisekseen, hautoivat -kontettuneita raajojaan ja puhuivat päivän vaikeasta taipaleesta. -Hannukin oli pian, saatuaan palan haukatuksi ja jalkansa haudotuiksi, -reipasta miestä, kehasten, että monessa liemessä hänkin on ollut, mutta -eipä tällaisessa myryssä. Hänen tupertumisestaan kinokseen puhuttiin -vähemmän, Paavokaan ei ylvästellyt avustaan eikä pelastustoimistaan. Ja -Hannu itse harkitsi tyystin, toveriaan syrjästä katsellen, oliko tämä -todella tajunnut hänen lopullisen avuttomuutensa... Ehkei se sentään -käsittänyt hänen jo olleen kontettumassa... taisi toki uskoa, että hän, -Hannu, vain tahtoi hetkisen levätä... - --- Tuohon polveen sattui kaatuessani pahasti... miten lie jalka -vääntynyt, oli tehdä miehelle ihan viimeiset kepposet, -- niin -selitti hän nyt kolttostaan, ojennellessaan koipeaan tulta kohden ja -sujutellessaan edestakaisin jalkaansa. -- Mutta kyllä se siitä taas -vertyy, kun tässä nuotiolla yö levätään... - --- Ja huomiseksi kai myrskykin asettuu. - --- Tietysti asettuu... eihän hätä vielä ole tämän näköinen... - - * * * * * - -Huomenna matkaa jatkettiinkin. Vähän lyhenteli Hannu nyt -päivätaipaleita, sovitti tiheämpään ruokailupaikat ja varoi tuiskulla -lähtemästä suurille selille. Siten hän hyvin jaksoi taivalta tehdä ja -liiat rasvat sulivat sillävälin kepeämmiksi. Pian siitä jouduttiin -karjalaisten kyliin, joista taas veti teitä Vienan rannoille, -- -silloin oli Hannu jälleen varma ja taittumaton suksisankari, oli -ylpeä kuninkaan lähetti, joka karkealla äänellä komenteli Karjalan -miehiä oppaikseen ja heille kehui matkansa tärkeyttä. Ja kun -pitkillä metsätaipaleilla pysähdyttiin nuotion ääreen, silloin hän -väliin ikäänkuin lohduttikin nuorempaa toveriaan tarinoiden, että -vaivalloistahan tämä matkanteko on, mutta on siitä vielä palkkakin -valituille miehille. - --- Eipä näiltä taipaleilta joka poika selviäisikään, tässä täytyy olla -miehet taattua tekoa! - - - - -IV. - - -Palattuaan -- alussa vuotta 1611 -- lähettimatkaltaan Vienasta asusti -Krankan Hannu viikkokausia Oulunsuussa, joutamatta kotijoellaan -käymäänkään. Sillä häntä tarvittiin nyt joka päivä Oulun linnassa, -siellä tapahtuvissa neuvotteluissa ja varusteluhommissa. Porvarit, -jotka näkivät hänen monissa kiireissään viilettävän kaupungin ja linnan -väliä, turkki auki ja vyö liehumassa, katselivat häntä kunnioituksella -ja virkkoivat merkitsevästi toisilleen: - --- Katsoppas Krankkalaista, siitä on tullut taas toimen mies! - --- Ja ruunun mies! - -Linnassa oleskeli näihin aikoihin jo Ruotsista tulleita sotaherroja, -jotka valmistelivat kuninkaan sieltä tehtäväksi suunnittelemaa -talviretkeä. Heille oli Vienassa käyneiden airuiden nyt yhä uudelleen -ja juurta jaksain selitettävä sikäläiset tiet ja matkat, Karjalan -puolen ja Valkeanmeren rannikon olot ja asutus, varustukset ja -muonamahdollisuudet. - -Hannu sai siten alituiseen olla äänessä, eikä hän pannutkaan -kynttiläänsä vakan alle. Hän liikkui näissä herrain neuvonpidoissa -kuin kala vedessä ja tekeytyi mahdollisimman tärkeäksi kertoessaan -käynnistään ja huomioistaan Suur-Suman linnassa sekä retkestään -Vienanmeren jään yli Solovetin saariluostariin, jonka rikkautta ja -vaikutusvaltaa hän laajasti kuvasi. Hänen toverinsa, Paavo Oravainen, -istui hänen puhuessaan enimmäkseen ääneti, joskus vain hän oikoi -Hannun liian lennokkaita ja hyvätoivoisia tarinoita, -- hänelle -tuotti vaikeutta sekin, ettei hän osannut ruotsinkieltä, jota Hannu -mitenkuten hallitsi. Herrat jättivätkin senvuoksi Paavon syrjään ja sen -oivallettuaan läksi tämä käymään kotonaan Kemissä, kunnes aseretken -aika läheni. - -Sillä aseretki oli nyt kuninkaan käskystä heti tehtävä. Tosin ei -Solovetin ovelan igumenin vastaus, jonka Hannu ylpeänä toi mukanaan, -siihen aihetta antanut, siinä kun kieltäydyttiin tarjotusta -sotilasavusta ja yleensä Ruotsin sekaantumisesta heidänpuoleisiin -asioihin. Mutta tämä seikka jäi nyt sivuasiaksi, koko tuo kirjeenvaihto -osoittautui pelkäksi tekosyyksi ja vanhan Kaarlo-kuninkaan varsinaisten -valloitusaikomusten peittämiskeinoksi. "Lähtekää jo vihdoinkin sille -retkelle Jumalan nimeen!", niin oli Kaarlo melkein kärsimättömästi -kirjoittanut viimeisessäkin kirjeessään Erik Harelle. - -Jokin määrä sotaväkeä olikin tehtävää retkeä varten jo saapunut -Länsi-Pohjasta Oulun linnaan, samoin aseita, pyssyjä ja tykkejä, -ja lisää odotettiin. Kuningas ei säästänyt apuvaroja, mutta monet -valmistukset olivat silti vielä kesken. Oli hankittava retkikuntaa -varten paitsi sotaväkeä, aseita ja muonaa, myöskin tuhatkunta -pohjolaista suksimiestä, ja Krankan Hannun toimeksi jäi nyt viipymättä -koota yksi, hänen komentoonsa jäävä, hiihtäjäosasto, -- se tehtävä tuli -hänelle kuin luonnostaan lankeavana. - -Näissä toimissa se Hannu nyt liehui Oulun satamassa, puhutellen -siellä käyviä maalaisia ja hankkien asiamiehiä eri pitäjiin. Lepoon -hänellä ei ollut pitkän retkensä jälkeen aikaa, mutta eipä hän lepoa -kaivannutkaan. Toimintaa, menoa, hyörinää, sitäpä oli hän jo kauan -ikävöinyt -- nyt hän sitä sai riittämään asti, eikä ollut hänellä enää -pelkoa nuutumisesta kotipirtin pankolla! - -Kotipitäjässään oli hänen kumminkin nyt pistäydyttävä noita suksimiehiä -sieltäkin kerätäkseen, ja hän lähti eräänä päivänä, linnankirjuri -matkassaan, ajamaan sinne, sekä sieltä vielä etelämpiin pitäjiin. Mutta -kotiinsa Krankkalaan ei hän ehtinyt, eikä ikävöinytkään poiketa, hän -vain kiirehti suoraan Voutilaan, jonne vanha Kaapro jo ajoissa oli -kapulalla kutsunut miehiä pitäjän eri kulmilta. Kaukaa vain kuumotti -Hannun ajaessa kotitalo ylempää jokiahteelta, harmajana ja matalana, ja -hymähdellen hän sitä vieressään istuvalle kirjurille osoitti: - --- Tuolla on Krankkala... pieni ja matala. Mutta kun näiltä retkiltä -selvitään, niin tehdäänkin talo uusi ja uljas! - --- Tähänkö samaan paikkaan? - --- Tuskin... taikka kuinka nyt asiat kääntyvät... - -Voutilassa olivat isäntämiehet, joille Kaapro etukäteen oli asian -selvittänyt, jo pitäneet neuvottelua siitä suksimiesten otosta ja he -olivat yleensä perin haluttomat koko tähän retkihommaan. Rasittavaa oli -sotaväenotto ollut Pohjanmaalta viime vuosina muutenkin, päivätyöläisiä -oli sieltä sen lisäksi viety paljon Oulun ja Kajaanin linnan -rakennustöihin, ei olisi miehiä riittänyt uusille retkille. Vuodentulo -oli ollut huono, maakunnassa oli köyhyys suuri, eikä senvuoksi sitä -uutta veroakaan, jota voudin nyt oli kannettava retkeläisten muonaksi, -mitenkään olisi jaksettu maksaa. - -Siitä kaikesta oli jo Voutilassa surkeita valituksia esitetty ennenkuin -Hannu sinne ehtikään, ja hänen astuttuaan väentäyteiseen tupaan -pääsivät ne pian uuteen vauhtiin. - --- Mitä varten sinne Karjalaan sitten olisi lähdettävä talvikaudeksi -rämpimään, kyselivät ukot harmistuneina. -- Sinäkin Hannu rupeat vielä -vanhana miehenä joutavoimaan! - --- Ja meidän, talonpoikainko, muka pitäisi lähteä sinne sinun perässäsi -tarpomaan! - -Oikein suurta luottamusta ei liminkalaisilla näyttänyt olevan tätä -merkkimiestään kohtaan, eivätkä he erinomaisemmalla arvonannolla häntä -puhutelleet. - -Aluksi ei Hannu antautunut pitäjänmiestensä kanssa väittelyihin, -tervehti vain rattoisasti tuttaviaan, pistäysi karsinassa naisten -puolella kertomassa Karjalan terveisiä ja istahti sitten Kaapro-voudin -viereen peräpenkille miesten puhetta kuuntelemaan. Vasta kun naapurit -kovin äänekkäästi kävivät häntä ahdistamaan, virkahti hän rauhallisesti: - --- Köyhäthän nyt on ajat, niin ovat Krankkalassakin, mutta -muistelen minä kuitenkin, että ennenvanhaan noustiin suksille vielä -köyhemmissäkin oloissa, kun oli vainolaista kuritettava. -- Ja -väittelijäin keräytyessä lähemmäs hänen ympärilleen jatkoi hän hiukan -pisteliäästi: -- Onhan tässäkin miesparvessa partasuita uroita, joita -ei silloin mikään pidättänyt Vienaan hiihtämästä. - -Isäntämiehet sen myönsivät, mutta väittivät aikoja nyt toisiksi. -Silloin Vesaisen aikaan käytiin Karjalassa maksamassa vanhoja -kalavelkoja, sinne vaati silloin miesten sisu, ja mitä sieltä silloin -otettiin, se otettiin omain tappioiden korvaamiseksi. Mutta nyt ei -Pohjanmaan miehillä ole karjalaisia vastaan mitään valittamista, -rauhassa on eletty lähes parikymmentä vuotta, ei ole enää koston syytä, --- siksi ei ole halu uudistaa noita vanhoja vainon aikoja. - --- Lähdeppäs sinne suotta pakotta ärsyttämään rajantakaisia, -nostattamaan nukkuvaa kontiota, kyllä se sieltä taas herää ja karjasi -repii! - --- Ja minkäpä voitat hiihtämällä sinne asiatta ja tarpeetta tappelemaan! - -Näin tiukkailivat rauhalliseen raadantaan tottuneet maamiehet, joista -koko partiohanke nykyoloissa oli päätöntä ja vaarallista hommaa, ja -he moitiskelivat kautta rantain Hannua, että tämä ikämiehenä oli -antautunut asiamieheksi sellaiseen seikkailupuuhaan. Silloin Hannukin -vähitellen kuumeni ja kävi kipakammin vastailemaan: - --- Mitäkö voitetaan? Mitä olivat sitten ne Vesaisen voitot, joita yhä -vielä ylistetään? Nuo silloiset retket olivat pieniä, tuloksettomia -partioretkiä... edestakaisin vain toisilleen kostettiin. Nyt on -aikomus valloittaa maita ja kaupunkeja ja siten lopullisesti ratkaista -karjalaisten ja meikäläisten välit. Sitä varten pannaan nyt ruunun -toimesta käyntiin komea ja suuri sotaretki, aivan toista maata kuin -Vesaisen aikaiset ryöstöhiihdot... - -Mutta isäntämiehet eivät sanoneet välittävänsä koko siitä ratkaisusta; -eläkööt karjalaiset rauhassa omilla rannoillaan, eiväthän he häiritse -Ruotsin ruunua, mitäpä heitä lähtee rääkkäämään. Ja taas kohdistui -arvostelun kärki ankarana Krankan Hannuun, jonka oman maineensa -kaipuussa ja Vesaisen mainetta kadehtien sanottiin antautuneen -haalimaan rahvaan miehiä tuolle uhmaretkelle. Entiset partiotoverit -muistuttivat myös purevasti, että silloin Vesaisen aikaan oli Hannu, -vaikka nuori olikin, usein varotellut toisiakin antautumasta turhiin -verenvuodatuksiin ja aina ajanut sovinnon asiaa. Ei tunnu mies iän -mukana ainakaan viisastuneen! - -Siitä Hannu jo kimpausi, veri kohisi korviin, silmät syttyivät palamaan -ja komeana hän siitä koholleen nousi. Tuvan täyteinen väki katseli -kummissaan tuota tuonaan jo ränstymään ruvennutta miestä: hän oli tänä -talvena kuin nuortunut ja norjistunut, olihan hän kuin sankari siinä -suoraryhtisenä seistessään punottavin poskin ja päätään pitempänä -kaikkia muita, -- häntä tuskin olisi enää uskonut vanhaksi Hannuksi. -Niinkö oli äskeinen Vienan hiihto nuorentanut miehen, mahtoi siinä -sittenkin olla vielä vanhaa sisua! Näin miettien miehet vaikenivat -ja ihailevaa supatusta kuului naisten joukosta, kun Hannu ravakasti -karahti keskilattialle ja helähtävällä äänellä vastasi: - --- Partioissa olen kulkenut aina siitä asti, kun isävainajani otti -minut mukaansa rajajärville. Enkä ole sotia karttanut, sen tietävät ne, -jotka Santavuorella rinnallani tappelivat, vaikkei siitä ole lauluja -tehty. Jos olen joskus varottanut, lienee minulla siihen syytä ollut, -mutta nykypolven nuoret miehet ovat syyttä pelkureita. Kuningas kutsuu -teitä nyt miesten retkelle vanhoja vainolaisiamme vastaan, en minä, -mutta minä en arkaile lähteä mukaan verestämään vanhoja muistojani! - -Toisilta miehiltä meni suu tukkoon tuota kuullessaan, toiset vain -yhä todistivat koko aijotun retken hullun hankkeeksi. Mutta olipa -sellaisiakin, jotka heränneistä muistoistaan innostuivat. Vanha -Juorkunan Jussi Temmesjoelta, joka oli keski-ikäisenä miehenä ollut -Hannun toverina Vesaisen retkillä, läimäytti häntä olalle ja virkkoi: - --- Hullun hanketta se on, Hannu, mutta se vetää vanhaa partioluontoa, --- tässä on yksi mukaasi lähtemään! - -Mutta toiset veistelivät: - --- Yksinpä taidatkin olla, Jussi, vanhuus sinuakin jo vaivannee! Hiihdä -sinä kahden Krankkalaisen kanssa -- muita ei täältä lähde! - -Silloin muutti Hannu yhtäkkiä äänensä komentavaksi: - --- Tässä ei nyt kysytä, lähteekö täältä suksimiehiä Vienan retkelle, -- -lähteminen on, sillä kuningas käskee. - -Hän käännähti kopeasti ympäri äänettömäksi käyneessä tuvassa ja jatkoi -kohta samaan sävyyn: - --- Niin on asia. Täällä on saapuvilla linnan kirjuri, alkakaahan vain -hänelle ilmoitella, kuka kustakin talosta pannaan hiihtämään! - -Ei siinä auttanut motkottaminen. Vastahakoisemmatkin isäntämiehet -vaikenivat, mutta hiljaa he yhä keskenään katkeralla mielellä -supattivat, muristen: - --- Onpa nyt Krankan Hannusta tullut mahtava mies, on kuin jo olisi ensi -mies kuninkaasta...! - --- Heittäysi herrain kätyriksi, sinne sitä onkin aina luonto vetänyt. -Ei ole Hannu enää meidän miehiämme, vaikka hän puhuukin vanhoista -partiomuistoista. - --- Mitä partioita nämä ovat! Lähdeppäs omin päin rehkimään ja -hankkimaan rahvaalta uutta sotaväenottoa! Selkäänsä sietäisi mokoma -ruhtinas! - --- Ja yhtä tuntuvasti kuin Tarharannan luhdissa. Luvataanko lehmännahka -talosta sille, joka tämän herrain kätyrin pehmeäksi pieksää? - -Näin he nurkissa kuiskailivat ja joitakin katkelmia siitä napinasta -kuuli kyllä Hannukin, mutta hän ei siitä välittänyt. Hän silmäili -ympärilleen ja oivalsi esiintymisellään tehneensä pystyvän vaikutuksen -yleensä pitäjäläisiinsä, niin miehiin kuin naisiin, jopa niihinkin, -jotka suuttuneina nurkissa supattivat. Erityisesti hän huomasi naisten -pysähtyneen taloustoimistaan tuota viimeistä väittelyä kuuntelemaan -- -hän oli nähnyt kimalluksen erään rivakan neitosen silmissä ja älysi, -ettei se puna, joka immen poskilla leikki, johtunut yksinomaan lieden -hohteesta. Siitä hänen mielensä yhä varmistui, siitä rohkeus rinnassa -paisui ja rempseänä istahti hän taas peräpenkille Juorkunan viereen, -jolle hän virkkoi: - --- Lähtee niitä suksimiehiä tästäkin kylästä muitakin kuin me, vaikka -naapurin isännät vähän napisevatkin! - --- Mutta ne vihaavat sinua, Hannu! - --- Kadehtivat, kun minä liikun ruunun toimissa ja kun minulla on maani -verotonna, sen tiedän. Mutta siitä en välitä; kun retkille päästään on -kauna kaukana. Vihattiinhan sitä väliin Vesaistakin, nyt ihaillaan! - --- Niin, kaikki riippuu siitä, miten retki onnistuu. - --- Se onnistuu, se ei olekaan nyt yksin meidän talonpoikaisten lankain -varassa, tukevampi on nyt turva takanani! - -Pystypäisenä liikuskeli Hannu kokouksen päätyttyä Kaapron tuvassa, -jossa naapurin ukot hänelle tilaa tekivät -- se hänen mieltään hiveli. -Sillä hän olikin tuntenut viime aikoina olevansa heidän silmissään -hiukan niinkuin alakärsänä... he vähättelivät hänen entisiä ansioitaan -ja olivat kai jo uskoneet hänen vanhettuneen, pitäneet häntä menneenä -miehenä. -- Eipähän, ukot, Krankan Hannu on vielä pinnalla ja aikoo -siinä pysyäkin! Hän on taas mahtavin mies monessa pitäjässä ja kun hän -käskee, niin sitä totellaan, vaikka nurkissa napistaankin! - --- Kas niin, Esa, käy vain sinäkin sinne kirjurin pöytään, virkkoi -hän hymähtäen eräälle lähinaapurilleen, jonka hän näki vihapäissään -vitkastelevan. -- Et siitä mukisemalla selviä, mies lähtee hiihtämään -sinunkin talostasi! - -Hän heitti voitonvarman, ivallisen silmäyksen ympärilleen. Oven suusta -katselivat kylän pojat häntä kunnioituksella, silmät suurina, ja uunin -luota yhytti hän taas kauniin silmänheiton, jossa oli sekä rohkaisevaa -lupausta että salaista sopimusta. Hän luki siitä suihkasevan -tervehdyksen: Onni retkellesi, Krankan isäntä, jos maineella palaat, -- -olet nuori vielä! - -Ja kun emännät kotvan kuluttua kutsuivat viivähtämään pyydettyjä -kokous vieraita aterialle, niin ensimmäisenä he veivät Krankan Hannun -juhlapaikalle pöydän päähän, niinkuin mieluisimman juhlavieraan ainakin. - - - - -V. - - -Pakkanen ei ollut Pohjanmaan pahimpia sinä talviaamuna maaliskuun -alussa, jolloin Vienan retkeä varten vihdoinkin Ouluun koottu aseväki -oli tarkastettavaksi asetettu rintamaan Linnansaaren alaiselle jäälle, --- ei pahimpia, mutta se oli kuitenkin sangen raaka ja pistävä. Mereltä -kiersi salmen kautta vihainen viima ja se tunki, kosken nostaman -kosteuden terästämänä, luihin ja ytimiin asti. Se oli loihtinut -ilman teräksenharmaaksi, jäähdyttänyt valkoisiksi miesten parrat ja -silmäkarvatkin, naapukkain puuhkat ja turkinkaulukset. Kylminä ja -paksuina nousivat savupatsaat Linnansaaren ja Haahtiperän taloista -hallavalle taivaalle, sinne ikäänkuin jähmettyen. Koko luonto tuntui -äänettömäksi kangistuneelta, ainoastaan koski soitti kumeaa kohinaansa -ja joskus kuului mereltä päin pitkä ja valittava vongahdus, kun jää -ulkosatamassa halkeili. - -Riveihin asetetut aseväen osastot, jotka siinä päällikköjään -odottivat, polkivat yhtämittaa jalkojaan säilyäkseen paleltumasta -jäisellä aavikolla. Pahinta hätää näytti pakkanen muualta tuoduille -palkkasoturiosastoille, jotka eivät olleet tällaisiin kylmiin tottuneet -ja joiden pukimet olivat ohkasemmat. Siinä seisoi lähinnä saaren -rantaa, linnan vesiportin kohdalla, osasto aivan äsken saapunutta -irlantilaista jalkaväkeä. Sen kapeakaatioiset, ruumiinmukaisiin -mekkoihin puetut miehet, jotka olivat sitoneet korvilleen sukkia, -huiveja tai mitä muuta olivat löytäneet ja jotka siinä lämpimikseen -tekivät huimia jalkaliikkeitä, olivat melkein hullunkuriset -nähdä ja kummissaan heitä katselivatkin raskailla olkapyssyillä -asestetut ruotsalaiset nihdit, jotka paremmissa vaatevarustuksissa -olivat sijoitetut heidän viereensä. Näiden takana oli lipullinen -Länsi-Pohjasta saapunutta, pitkämiekkaista ratsuväkeä, joka koko ajan -oli lainehtivassa liikkeessä, kuuran peittämät hevoset kun lakkaamatta -tömistelivät jalkojaan ja kylmiä kannuksia arkaillen karahtivat -puoleen ja toiseen. Ulommaisina linnasta ja lähinnä Haahtiperän rantaa -seisoivat leveänä rintamana pohjalaiset suksimiehet, joilla oli selässä -kontit ja kirveet ja oikean sompasauvan sijasta kädessä pitkä keihäs. - -Sitä väkeä oli kaikkiaan vajaata tuhatkunta miestä, paljon vähemmän -kuin alkujaan oli aiottu. Hiihtäjiä yksin oli käsketty kerätä mukaan -tuhat miestä, mutta niitä ei ollut nyt saapuvilla kuin neljättäsataa, --- enempää ei oltu saatu. Mutta olihan siinä sittenkin koossa -suurempi sotavoima, kuin mitä näillä mailla koskaan oli nähty, kolme -kertaa suurempi kuin koko Oulun kaupungin asukasmäärä, ja se teki -siis paikkakuntalaisiin sangen komean vaikutuksen. Niinpä olivatkin -Haahtiperän asukkaat, yksin lapset ja naisetkin, keräytyneet satamansa -rantaan katselemaan tuota outoa väkeä ja sen suurista tehtävistä -tarinoimaan. Paksuturkkiset porvarit juttelivat siinä sotamiesten -kanssa, ja kaupungin pojat hiihtelivät eri osastojen välissä ja -ihmettelivät varsinkin taaimmalle pysäytettyä, pitkää kuormastoa, jossa -olivat retkikunnan aseet ja muonat ja jonka monesta reslasta uhkaavina -ammottivat esiin rautaisten tykkien suut. - -Sotaherroja odotettiin linnasta tarkastamaan näitä jäälle asetettuja -joukkoja. Eilen oli näet vihdoinkin saapunut Oulunsuuhun se -skotlantilainen eversti, Anders Stuart nimeltään, jonka Kaarlo -kuningas oli määrännyt tämän Vienan retken ylipäälliköksi; nyt alkoi -jo aika olla täpärällä retken tekoon, sillä pianhan kevätkin läheni. -Tästä juuri Oulun porvarit, jotka tunsivat maanselän matkat, siinä -odotellessaan keskustelivat. - --- Mitenkä he luulevat saavansa tuon ratsuväkensä sinne selkien taa, -jossa ei tietä ole ollenkaan? - --- Senhän juuri kuulemma pitäisi muille tie polkea, mutta ei se -ainakaan mies selässä käy. - --- Entä nuo raskaat tykkireslat, -- liekö Hannu oikein herroille -kertonut, minkälaiset siellä ovat metsät ja kinokset! - --- Onhan se täällä niiden kanssa toista kuukautta neuvoa pitänyt, -tottahan nuo tietänevät, minkä tekevät. - -Keskustelijat vaikenivat, sillä nyt vihdoinkin näkyi herrasturkkeihin -puettu miesjoukko laskeutuvan vesiportista alas linnan venhevalkamaan -ja sieltä jäälle aseväkeä kohden. Susiturkkeihinsa melkein vajonneen, -pienen, pukkipartaisen Erik Haren rinnalla asteli sieltä eellimmäisenä -pitkä, tuimakatseinen ja tuuheaviiksinen uros, ylipäällikkö Stuart, -joka niin nopein liikkein läheni kuuraista armeijaansa, että Haren -oli vaikea hänen askeleissaan pysyä. Jalkajoukon eteen ehdittyään -tohautti hän sieramiaan, joita kostea pakkanen nähtävästi kutkutti, -ja jäi sitten melkein hämmästyneen näköisenä katselemaan ympärilleen -sumunharmaaseen luontoon. Ja kun siihen ehtivät toiset upseerit, -kääntyi hän tarinoimaan nopsaliikkeisen, punapartaisen ja hiukan -pörröisen näköisen miehen kanssa. Se oli irlantilaisen palkkaväen -johtaja Robert Sim, irlantilainen itsekin, jonka vilkkaat silmät -iloisesti pälyilivät. Toiset olivat ruotsalaisia tai suomalaisia -osastoupseereja, paitsi leveään, isosolkiseen vyöhön vyötetty, -synkkäsilmäinen, tyytymättömän näköinen tykistöpäällikkö, joka oli -hollantilainen palkkasoturi. Heihin yhtyi pian aseeton kolmiapilas: -kuninkaan kansliakirjuri, jonka Kaarlo IX vartavasten oli lähettänyt -Ouluun valvomaan retken toimeensaantia, sekä sotapappi ja tulkki, -joiden tuli seurata Vienaan asti, kaikki suurissa kallokkaissa ja -leveäliepeisissä turkeissa. Muita hiukan jälempänä laskeusi jäälle -nuori, kekkuileva Antti Hare, joka oli määrätty retkelle johtamaan -Oulun linnannihtejä, mutta joka nyt jo viluisena paineli korviaan ja -vieressään kulkeville, peskipukuisille suksipäälliköille, Krankan -Hannulle ja eräälle länsipohjalaiselle voudille, valitteli tätä -Pohjanmaan ilotonta, kylmää, tuulille aavaa luontoa. - -Tämän jäälle keskustelemaan pysähtyneen esikunnan läheisyyteen ja sitä -katselemaan kahloi Haahtiperän rannasta utelias kaupunkilaisjoukko -ja Hannu poikkesi sotaherrain parvesta hetkeksi sinne tervehtimään -tuttavaansa pormestaria, jonka hän näki siinä porvarien ryhmässä, -- -hän ei näet tahtonut ylennetyssä asemassaan sentään esiintyä liian -ylpeänä. Pormestari kävi uudelle suksipäällikölle heti vilkkaasti -kertomaan äsken selville saamaansa uutista: - --- Viime päivinä on täällä Oulunsuussa majaillut pari karjalaista -reppuria, niinkuin niitä tavallisestikin täällä liikkuu. Mutta -eilen illalla myöhään ovat molemmat laukkuniekat äkkiä hävinneet -majapaikastaan. - -Hannu kävi kohta hyvin tärkeän näköiseksi: - --- Miksei niistä ole ajoissa ilmoitettu? Minnekkähän päin ne hiihtivät? - --- Ovat taitaneet piessan pojat hiihtää kotipuoltaan kohden... - --- Viemään sanaa tämän sotaväen saapumisesta, huudahti Hannu -huolestuneena. -- Hitto soi, ne miehet on napattava kiinni, ennenkuin -kauas ehtivät! - --- On ne jo voineet kauaskin ehtiä! Ja kerrotaanhan tästä Vienan -retkestä jo varsin yleisesti pitkin jokivartta. - --- Se ei ole hyvä juttu. Minun täytyy puhua siitä ylipäällikölle...! - -Täydessä touhussa kiirehti Hannu takaisin herrain parveen. Mutta -hän ei päässytkään heti päällikön puheille ja sillävälin hän jo -ehti miettiä asiata tarkemmin: Jos se lähettää jonkun reppurien -jäljille, niin se tietysti lähettää hänet, Hannun, joka ei silloin -saakaan Oulusta samota päällikköjen sakissa... Ja kuka sen tietää, -vaikka herrat niin säikähtäisivät tuota sananvientiä, ettei lähdöstä -tulekaan mitään, -- ne ovat muutenkin haluttomat koko hommaan... Hannu -päätti pitää tiedon omanaan, arvellen, niinkuin pormestarikin, että -on sinne Vienaan saattanut ehtiä muitakin sanoja näistä Pohjanmaan -sotaisista varustuksista, ei taida tieto enää olla parin reppurin -varassa. Haluttomia herrat tosiaan olivat koko retkelle lähtemään, -keskustellessaan siinä rintaman kupeella edessäolevan matkan -edellytyksistä. He murisivat, että suksimiehiä oli hankittu liian -vähän, ja moittivat voutia, joka ei edes yhden kuukauden muonaa ollut -saanut kokoon. Porvarien luota palatessaan kuuli Hannu pitkä viiksisen -ylipäällikön juuri karkeasti sadattelevan murtavalla ruotsinkielellä: - --- Onko tässä lopultakin järkeä? Tänne eilen tullessani luulin, että -oli tarkoitus oikealla sotajoukolla hyökätä rajan yli... Nyt kuulen, -että minun on tällaisella kirjavalla parvella taivallettava monta -kymmentä peninkulmaa tietöntä erämaata tuntemattomiin maailmoihin... -Mitä siitä voi tulla? - -Hän heitti taas miltei toivottoman silmäyksen tuohon hänen mielestään -naurettavan pieneen ja todellakin sangen kirjavaan sotajoukkoonsa. -Kokenutta soturia arvelutti kovasti ja hän kääntyi taas Erik Haren -puoleen, joka oli johtanut valmistukset: - --- Miten olette sen ajatellut? Muonaakin on vain yhdeksi kuukaudeksi, -tuskin perille asti päästäksemme? - --- Kuninkaan tarkoitushan on, että vihollismaa saa, jahka sinne -ehditään, elättää retkikunnan, vastasi Hare kalpeana ja lyhyesti, -älyten Stuartin puheet moitteeksi itseään kohtaan. - -Skotlantilainen tunsi kuninkaan käskykirjeet eikä ruvennut siitä -asiasta pitempään väittelemään. - --- Mutta päästäänkö siihen maahan kulkemaan, kun ei ole teitä? jatkoi -hän kysymyksiään. - --- Vaikeuksia epäilemättä on, varsinkin hevosväelle ja kuormastolle, -myönsi Hare, mutta lisäsi hieman pisteliäästi: -- Noin kaksikymmentä -vuotta sitten on kuitenkin nuori ruotsalainen ritari Sven Bagge tehnyt -sinne samanlaisen retken samanlaisella väellä, valloittaen silloin -Suman linnan, -- ei liene nyt sen vaikeampi päästä tuon erämaan halki. - -Uljas skotlantilainen eversti purasi jäätyneitä viiksiään ja vaikeni -tuokioksi. Hänen toverinsa, pörröpartainen irlantilainen, virkahti -silloin huolettomasti: - --- Tämähän on sotaretki omaa erikoista laatuaan, miksemme samoaisi -kerran erämaahan! Ehkä saamme taistella karhuja tai peikkoja vastaan, --- minä taistelen palkastani ketä pirua vastaan tahansa! - -Ja hän nauroi leveästi ja hilpeästi skotlantilaisen toverinsa -neuvottomuudelle. Mutta tätä ei asia naurattanut, hän tiukkasi yhä -ankarana Harelta: - --- Onko takeita, että siellä erämaan takana todella saadaan ruokaa, -heiniä ja leipää? - -Varovainen linnanisäntä ei ruvennut itse näitä takuita antamaan. -Kääntyen Krankan Hannun puoleen virkkoi hän kuivasti: - --- Täältä oli äsken miehiä tutkimassa noita seutuja. Kerro, Krankka, -mitä sieltä tiedät. - -Hannu ei ollut hidas astumaan esiin. Vaikka hänen ruotsinkielentaitonsa -ei ollut parempaa kuin everstinkään, laski hän sitä rohkeasti tulemaan: - --- Siellä on vauraita kyliä, joissa on karjaa -- siis heiniäkin -- -sekä poroja ja kaloja, leipää on vähemmän. Kylät ovat tosin hajallaan -kaukana toisistaan, mutta kyllä niistä sentään pitäisi löytyä ruuat -tällaiselle joukolle, jos ne vain ovat paikoillaan... - -Sen enempiä epäilyksiä retken edellytyksistä ei hän uskaltanut lausua, -sillä häntä oli tuo kuulemansa vastahankaisuus ruvennut pahasti -huolettamaan. - --- Jos ovat paikoillaan, matki skotlantilainen äreänä. -- Entä yösijat -kyläin välillä? - --- Nukuttava on nuotioilla... - -Silloin puuttuivat jo toisetkin sotaherrat puheeseen, varottaen -tällaiseen seikkailuun lähtemästä. Nuo näköpiirit heitä peljättivät. Ja -jospa vihdoin perille päästäisiinkin, niin eihän tällaisella joukolla -voida valloittaa, saatikka sitten puolustaa, Valkeanmeren laajaa -rannikkoa. - --- Ja ellemme sitä voi, on retki turha ja vaarallinen. - --- Pitäisi alunpitäen olla kyllin riittävät varustukset! -- Huonosti -suunniteltu yritys pilaa hyvänkin asian... - -Näin väittivät viisaan näköiset sotaherrat, ruotsalaiset upseerit -ja hollantilainen tykkimestari, joka varsinkin oli kauhuissaan, -kuultuaan minkälaisesta erämaanretkestä todella oli kysymys. Heitä -säestivät innokkaasti nuo aseettomat turkkiniekat, tulkki ja pappi, -jotka selittivät varmaksi surmakseen, jos heidän täytyisi maata yönsä -talvella ulkona pakkasessa. Ja tuikeasilmäinen everstikin virkahti jo -tuokion kuluttua käheällä äänellä: - --- Taitaa olla parasta lykätä retki toistaiseksi ja varustautua -kunnollisesti. - -Hannu säpsähti sitä kuullessaan, se oli hänen unelmilleen liian ankara -uhka. Mutta saman verran säpsähti myöskin käskynhaltija Erik Hare. Hän -huitoi pitkillä turkinhihoillaan kuin torjuen pahaa aavetta ja puhui: - --- Ei lykkäystä, ei Herran nimessä, ei millään ehdoilla! Kuningas on -jo liian ärtynyt monista hangoitteluista, tiennettehän toki sen, hän -vaatii nyt ehdottomasti retken tehtäväksi. Edeltäjäni hän pistätti -rautoihin, kun tämä viime talvena teki esteitä ja viivytteli, minut -hän varmasti hirttää, jos nyt vielä suostun lykkäykseen, -- ja meidät -kaikki! Ei...! - -Herrat olivat ensiksi hymähtäneet pienen, muuten tyynen, linnanherran -äkillistä elpymistä, mutta pian kävivät hekin vakaviksi. Hekin -näet tiesivät, kuinka suurella ja kuumalla innolla Kaarlo-kuningas -todella jo kauan oli ajanut Jäämeren ja Valkeanmeren yhdistämistä -valtakuntaansa, tiesivät, että tämä toivo oli hänessä vanhemmuuteen -muuttunut melkein sairaalloiseksi intohimoksi, ja he saattoivat sen -vuoksi hyvin kuvitella hänen tulisen suuttumuksensa, jos retken teko -nytkin raukeaisi. Väsymättä suunnitteli hän yhä tautivuoteellaankin -tuon mieliunelmansa toteuttamista, lähetti lähetystöjä, kirjoitti -kirjeitä, määräili yksityisseikkoja. Nyt hän varmaankin uskoi tämän -Oulusta järjestämänsä retkikunnan jo olevan matkalla, -- jos hänelle -tuotaisiin sana sen lykkäytymisestä, ei kenenkään olisi hänelle siitä -hauska vastata. - -Sen herrat oivalsivat. Mutta he hangoittelivat sittenkin. - --- Kuningas on vanha ja sairas, virkkoi pappi. - --- Hän hoitaa kuitenkin valtakunnan pienimmätkin asiat, vastasi Hare -kokemukseensa varottavasta vedoten. - --- Se on totta. Mutta jospa hänelle ajoissa selitetään nämä -vaikeudet... puhui synkkäsilmäinen hollantilainen tykkimestari -omaa ammattiaan ajatellen. -- Teemmehän valtakunnalle palveluksen -ehkäistessämme malttamattoman ja mahdottoman sotaretken, josta koituisi -vain vahinkoa ja häpeää... - --- Niin, eikö se ole velvollisuutemmekin, huudahti lopulta itse -everstikin. - -Hannu kuunteli tätä keskustelun uutta käännettä sydän kurkussa ja -vavahtavin huulin. Hän ei uskaltanut itse noihin neuvotteluihin -liian paljon ottaa osaa... hänelle oli jo äsken ärähdetty... ja -hänen silmänsä siirtyivät hätäisinä miehestä toiseen, ikäänkuin apua -hakien. Mutta sitä ei tullut mistään. Erik Harekin selitti nyt vain -kylmästi vyöryttävänsä vastuun pois omilta niskoiltaan, sanoi tehneensä -tehtävänsä, hänen selkänsä on vapaa, päättäkööt sotaherrat omalla -vastuullaan. Hän ei näet tahtonut ottaa mahdollisesti epäonnistuvaa -retkeä sitäkään vastuulleen ja vaikeni... - --- Mitä, kaikkiko pilassa? huoahti Hannu hääriessään siinä hätäisin -liikkein päättäväisiltä näyttäväin herrain kehässä. Turhiinko siis -valuivat hänen vaikeat valmistushiihtonsa, turhaanko viimeinen, -kaunis toivonsa päästä vielä kerran suksipäällikkönä partioretkelle, -niittämään nimelleen kunniaa. Hän oli ollut jo niin varma onnensa -pyörän kääntymisestä ja kehaissutkin siitä... Nyt ei hän uskaltanut -ajatellakaan, miten häntä vihaavat liminkalaiset naapurit ja muut -käteiset talonpojat, joita hän uhmaten oli vaatinut mukaansa, tulisivat -ilkkumaan... se naurun rähäkkä, jonka hän jo melkein kohisevissa -korvissaan kuuli, ihan hyydytti hänen verensä. - --- Lykätään toistaiseksi, pakisivat herrat yhä. Hänen kohdaltaan se -"toistaiseksi" oli sama kuin ainaiseksi, sillä nyt jo häntä oli pidetty -ikärajalla olevana, vastakerralla hänet varmasti sivuutetaan. Yksin jää -silloin Vesainen Pohjanmaalla sankarimainetta kantamaan, Krankan Hannun -nimi uppoo unholaan... - -Salamoina välähtivät nämä mielikuvat Krankan Hannun aivoissa, kun hän -melkein paikoilleen kangistuvana kuunteli sotaherrain varmistuvia -päätelmiä, eikä hän voinut olla heille vielä arasti virkkamatta: - --- Tämä talvi on pian lopussa, kesällä ei sinne ole yrittämistäkään... - -Mutta kukaan ei häntä enää kuunnellut. Takoen tantereeseen palelevia -jalkojaan todistivat herrat toisilleen, että järkevintä on tästä nyt -heti palata, pitemmille seikkailuille lähtemättä. Hannulta kävi luonto -lopultakin laukeamaan, hän piti jo unelmaansa rauenneena. - -Mutta se ei ollutkaan rauennut. Eläpäs -- kuulehan! Pahimman -pettymyksen hetkellä tuli hänelle odottamaton, ratkaiseva apu. - -Sen toi kuninkaan kansliakirjuri. Tämäkin herra oli jo hetkinen sitten -näyttänyt kannattavan retken peruuttamista ja mieluisata kotiin -palaamista. Mutta sitten hän lie yhtäkkiä muistanut, että kuninkaan -viha, jonka retken peruuttaminen epäilemättä sytyttäisi roihuamaan, -saattaisi kaikkein ankarimmin iskeä juuri häneen, jonka oli valvottava, -että retki vihdoinkin pannaan toimeen. Mikä häneen liekin vaikuttanut, -herrain neuvottelua ääneti kuunneltuaan hän nyt yhtäkkiä ja aivan -käskevästi virkkoi: - --- Puolta voi olla kaikessa, mitä tässä puhutaan. Mutta kuninkaan -nimessä täytyy minun kuitenkin vaatia, että se sotaretki, jota -tekemään meidät on tänne lähetetty, Joka tapauksessa heti toteutetaan. -Tiedän varmasti, että se on _hänen_ tahtonsa, eikä meidän ole sitä -arvosteltava. - -Noloina katsoivat silloin kaikki tuota käskijäksi käynyttä -kansliaherraa, ääneti myöntäen, että hänen sanojaan ei auttanut -kenenkään vastustaa. Synkkä hollantilainen tuntui ruiskuttavan syttä -silmistään ja sekä pappi että tulkki vaipuivat ikäänkuin kasaan -turkkeihinsa. Kaikkien katseet kohdistuivat nyt kysyvinä ja ratkaisua -vaativina retken skotlantilaiseen johtajaan, joka siinä muristen siveli -pitkiä viiksiään ja yhä uudelleen heitti syrinkarisia, halveksivia -silmäyksiä kuuraiseen sotajoukkoonsa. Vihdoin Stuart lopullisesti -ratkaisi asian: - --- No niin, minä olen, hitto soi, soturi, minun on toteltava käskyä, -joka annetaan kuninkaan nimessä. Teen parastani, kuinka käyneekin, ja -te toiset teette samoin. Huomenna matkalle Jumalan nimeen! - -Krankan Hannu, joka melkein turtuneena oli keskustelun viime vaiheella -seisonut kinoksessa, liikahti nyt ja huoahti helpotuksesta. Herra -Jumala, kuinka se ottikin lujalle! Olihan retki äsken jo kuin -peruutettu, -- se olisi ollut hänen häviönsä ja häpeänsä! Onneksi oli -toki mahtavampi tahto yläpuolella näitä viisastelevia sotapäällikköjä, -jotka oikeastaan eivät olleet häntä itseään paremmat. -- Vai tästä -takaisin, vai miehet kotiin nukkumaan, -- ei niin kiirettä! Taipaleelle -ensiksi, ja se on oleva pitkä... ei auta, herrat, mitä inissettekin! - -Hannu röyhisti jo rintaansa niin, että peski pullistui, tepastellessaan -taas pää pystyssä siinä alakuloisiksi vaipuneiden herrain parvessa. Hän -oli mielestään ikäänkuin voittanut ratkaisevan taistelun. - -Katselmus alkoi. Päälliköt kahlasivat kukin joukko-osastonsa luo, -ja Hannukin katkaisi mieltään järkyttäneet mietteensä kiirehtien -suksimiehiään johtamaan. Siellä Haahtiperän rannassa piteli hänen -sivakoitaan nuori Paavo Niilonpoika Oravainen, jonka hän oli, koska ei -Paavosta tehty toista osastonjohtajaa, määrännyt alapäällikökseen, ja -tälle hän nyt ohimennen iloisesti suihkasi: - --- Rupesivat herrat jo säikkymään koko retkeä, mutta eipä ollut heillä -enää valtaa siitä peruutua. Huomenna lähdetään! - -Osastot pantiin nyt jäällä kiertämään ylipäällikön ohi kuin -kunniamarssissa. Ratsumiesten oli määrä polkea jalkamiehille tietä, -mutta perin vaivalloisesti kahlasivat hevoset taakka selässään syvässä -lumessa, ja otsa poimuissa katseli ylipäällikkö tätä juhlamarssia. -Eikä ollut se tie vielä kehuttava, jota noiden kirjavapukuisten, -huivikorvaisten palkkasoturien tuli taivaltaa; ihan silmät pyöreinä -pyllehti irlantilainen Robertkin siinä kinoksessa kapeakaatioisine -maamiehineen ja irvisti pahasti skotlantilaisen ohi kulkiessaan. -Mutta hän viittasi samalla, veitikka silmissään, perästään tulevaan -kuormastoon, jonka ensimmäisen asereen sevillä synkkänaamainen -hollantilainen tirppoi ja kirosi katsellessaan, miten hänen -tykkireslansa takertuivat lumeen ja kallistuivat. Stuart punoi päätään -ja puri partaansa. - -Vihdoin pyyhkäsivät sivummalta suksimiehet pyrynä katselmusta pitäväin -herrain ohi. Teerevänä ja toimekkaana hiihti Hannu punareunaisessa -peskissään osastonsa edessä, pää kenossa, keihäs ojossa suuntaa -viittaamassa, silmä terävänä. Hetkeksi kirkastui silloin pitkäviiksisen -skotlantilaisen tuikea katse, -- sen kirkasti puoleksi ihaileva, -puoleksi ivallinen hymy. Mutta oululaisista porvareista, jotka rannalta -seurasivat tätä sotaista katselmusta, oli Hannu koko retkikunnan -reippain ja pystyvin mies ja he olivat ylpeät siitä, että oman seudun -poika oli päässyt näin ylhäiseen, johtavaan asemaan. - - - - -VI. - - -Paltaniemen korkealla kirkkotörmällä odottivat pääsiäisaaton iltana -oululaisen sotajoukon suksimiehet, jotka edeltä olivat hiihtäneet -järven poikki varaamaan ruokia ja yösijoja, itse pääjoukon saapumista -selältä. Yhteiseltä järventakaiselta yöpaikalta lähdettyä olivat he -jo puolelta päivin ehtineet perille, olivat levänneet, syöneet ja -kylpeneet, mutta vieläkään ei näkynyt aavalta, kuutamoiselta ulapalta -ratsu- eikä jalkaväkeä, kuormastosta puhumattakaan. Pitkä oli taival ja -hidas oli kulku. - -Siinä kuutamonkuulakkaalla männikkötörmällä odotellessaan tarinoitti -Krankan Hannu Oulunjärven saloseurakunnan pappia, Yrjö Pietarinpoikaa, -joka seisoi hangella hänen edessään suurin, hämmästynein silmin -tuijottaen puhuttelijaansa. Tällä papilla oli maailman laajin -seurakunta hoidettavanaan, sillä kun ei ollut rajoja pohjoisessa, -tuskin etelässäkään. Oulunjärven ja sen haaravesistöjen asutus -oli näihin aikoihin hyvin harva ja heikko. Lahtien perukoissa oli -äärettömällä alalla siellä täällä jokin yksinäinen uudistalo, -joka ikäänkuin koetti kätkeytyä korven siimekseen, ja tämän -hajallisen asutuksen keskustana olisi Paltaniemelle kyhätyn pienen -erämaankirkon pitänyt olla. Aikaisemmin, puoli vuosisataa sitten, -oli näiden vesistöjen varsilla jo ollut vauraampi asutus, mutta sen -jälkeiset, vuosikymmeniä kestäneet sodat ja karjalaisten alituiset -ryöstöretket olivat sen hävittäneet tyyten pois. Eikä tahtonut -vielä myöhäisempinäkään, rauhallisina vuosina kukaan asettua näihin -veljessodan sortamiin, vaaranalaisiin seutuihin. - -Harvoin näki siten Yrjö-pappi seurakuntalaisiaan edes suurimpina -juhlina kirkollaan ja sen vuoksi oli hän sanomattomasti ällistynyt -tänään, pääsiäisaattona, kun monisatainen suksimiesjoukko yhtäkkiä -hiihti hänen hiljaiselle mäelleen. Mutta eipä se ollutkaan kirkkoväkeä, --- kauhukseen kuuli pappi, että saapujat olivat sodan väkeä. Ja nyt -hänelle kerrottiin, että sitä samaa väkeä tulee yöksi hänen hiljaiseen -kyläänsä vielä paljon enemmän! Siksi hän niin hämmästyneenä, silmät -selällään, kuunteli Krankan Hannun esitystä, ja hänen viereensä -istahtanut pystykorva koiransa kuunteli sitä nähtävästi yhtä -ihmeissään, yhtä kysyvin silmin. - --- Tuhat miestä...! matki pappi hiljaa, voimatta ymmärtää, miten ne -yöksi mahtuisivat hänen pieneen pappilaansa ja sen viereiseen, pariin, -kolmeen savupirttiin. - --- Niin, tuhat pitäisi kirjain mukaan olla, toisti Hannu tietäväisenä. --- Mutta sanotaan yhdeksänsataa, vähän yli, niin ei valehdella. -Näetkös, kirjoihin tulee aina vähän enemmän miehiä kuin niitä -todellisuudessa on, ja hevosia myös. - --- Vai enemmän, matki pappi edelleen, käsittämättä tämän tiedonannon -merkitystä. Mutta siitä ei Hannu välittänytkään, hän selitti asiaa vain -omaksi huvikseen: - --- Kaiken varalta, näetkös. Kun voudin on hankittava kuukauden ruoka -esimerkiksi sadalle miehelle, niin merkitsee hän kirjoihin sata ja -kymmenen miestä, muutenhan hän helposti voisi joutua häviöön, kun hänen -tietenkin on tehtävä tili hankkimistaan ruoista. - -Hannu iski leikkisästi silmää miehilleen, joiden hän tiesi käsittävän -hänen verokannollisen elämänviisautensa. Jo heti alkumatkasta oli hän -saanut nuo johtonsa alle joutuneet suksimiehet hyviksi tuttavikseen, -vaikka he alkujaan olivat hänen retkihommiaan vastustaneet, -- -he mielellään nauroivat Hannun hilpeille jutuille. Siinä oli -nytkin Paltamon kirkkomäellä saapuvilla, paitsi lohivouti Paavali -Niilonpoikaa, jonka kanssa hän äsken oli Vienassa hiihtänyt, ja vanhaa, -pilapuheista Juorkunaa, vielä suursuinen Matti Isolusikka, iäkäs, mutta -aina nauruunherkkä Heikuran Yrjänä, komea Kokon Pertti ja suosittu -sadunkertoja Kuiva-Erkki, kaikki hauskoja tarinamiehiä, ja nämä nyt iva -silmässä todistivat papille Hannun laskelmat tosiksi. - -Mutta Hannu muisti samassa toisenkin asian ja kysäsi äkkiä papilta: - --- Oletko pitänyt huolta, että vieraita varten on teurastettu härkä ja -kaksi hiehoa, sekä herroille pääsiäislammas? - --- Jo on lihaa tehty, huoahti pappi alakuloisesti, huolissaan siitä, -että hänen oli näin täytynyt ruunun tarpeiksi vähentää vähäistä -karjaansa tietämättä, miten hän siitä edes maksun saa. - --- Hyvä. Pidä nyt siis omakin varasi. Pane kirjoihin, jotka voudille -viet, sonnisi, lampaasi ja kaksi lehmää. Sillä siihen mennessä, kuin -sinä voudilta saat maksun tästä teuraskarjasta ja ehdit hankkia uudet -elukat, olisivat hiehosi jo varmasti ehtineet poikia. Ellet näin pane -kirjoihisi vähän lisää, joudut häviöön -- ymmärrätkö? Ja pane niihin -varalta vielä yksi vasikka, senhän voit perheinesi syödä itse. - --- Mutta ei ole nyt vasikkaa... - --- Vaikkei olisikaan, kaiken varalta, omaksi turvaksesi. Minä olen -kohta viisitoista vuotta ollut lohivoutina, kyllä minä tiedän, miten -tällaiset menot ovat kirjoihin merkittävät, -- sittenkin pyrkii aina -tulemaan tilitappiota. - -Pappi kuunteli korvat höröllään. Tämä oli hänestä aivan uutta ja hiukan -epäilyttävää oppia, mutta tuntuihan se nerokkaalta, -- sitä kun elää -ihminen yksin salolla, niin ei opi mitään! Mutta aivan varma hän ei -sentään ollut, ettei peskiniekka päällikkö tehnyt hänestä pilaa, ja hän -kääntyi senvuoksi toisten, vähemmän rikkiviisaiden suksimiesten puoleen -kyselläkseen heiltä lähempiä tietoja tästä suuresta sotaretkestä, johon -nyt taas oli ryhdytty monen rauhanvuoden perästä. Tieto tästä retkestä -oli tuonut hänen rintaansa omituisen levottomuuden ja painostuksen, se -ei tiennyt hänestä mitään hyvää! - -Hannu kuunteli sivulta papin kysymyksiä, naurahti hyväntahtoisesti -hänen epäilyksilleen ja vastasi toisten puolesta: - --- Pelkäät ehkä vienalaisten kostoretkeä tänne kirkollesi, muistelet -entisiä vainonaikoja. Ne oli niitä aikoja, nyt ovat ajat toiset! - --- Eikö viha ja vaino ole aina sama, virkahti pappi hiljaa. -- Ja eikö -se herätä aina samaa kostonhalua? - --- Saattaa olla, mutta olot ovat nyt kuitenkin toiset, väitti Hannu. -- -Tässähän on teillä nyt Kajaanin uusi linnakin turvananne. - --- Onhan se sekin... - --- Ja toiseksi: Me emme nyt teekään mitään pikaista ryöstöretkeä -Vienaan, me valloitamme sieltä nyt maat, linnat ja kaupungit ja jäämme -sinne sitten pysyväisesti isännöimään, -- karjalaisia emme sieltä laske -tänne remuamaan. Tämä onkin näet paljon mahtavampi sotaretki kuin ne -entiset, jolloin vain kahden puolen kostettiin. - -Pappi vaikeni. Hän veti turkkinsa kiinnemmäs rinnalleen ja jätti -kätensä sitten siihen hetkeksi ristiin, ikäänkuin siunaten, että tuo -lupaus todella toteutuisi. Sillä liian hyvin hän tunsi, mitä jälkeä -ne entiset sotavuodet olivat jättäneet tähän kaukaiseen rajapitäjään, -eikä sen vuoksi Krankan Hannun varmuus saanut hävitetyksi huolenalaista -ilmettä hänen kasvoiltaan, jotka hän taas suuntasi kuutamoiselle -selälle. - -Hannu oli sillävälin jo joutunut väittelyyn vieressään seisovan -Juorkunan äijän kanssa. Tämä, joka monesti oli ollut mukana entisillä -Vienan retkillä, ei oikein hyväksynyt Hannun papille antamaa kuvausta -noista entisistä partioajoista. Hän päinvastoin piti niitä partioretkiä -paljon miehekkäämpinä tätä nykyistä herrain komentoa. - --- Nyt kuljetaan -- väitti hän innolla -- niin hitaastikin kuin -etanat, syötetään ja lepäillään ehtimiseen, -- mihin sillä tavalla -keritään...? Niinpä juuri, kun on jalka- ja hevosväkeä ja kuormastoja -matkassa. Silloin ennen puhallettiin suksilla tuulenviimana selkien ja -rajasoiden yli ja iskettiin sitten salamana vainolaisten kyliin. Tulta -oli pohkeissa -- muistathan sinäkin, Hannu, kuinka Vesaisen kanssa -tunturien yli potkaistiin Jäämeren rannalle ja Petsamoon, -- se oli -kuin laukaus! - --- Kuinka en muistaisi, olinhan siellä minäkin, ei vain Vesainen, -vastasi Hannu vähän nyrpeissään. -- Mutta se oli kuitenkin pientä -ryöstöhommaa tämän nykyisen retken rinnalla. Perillä piti kirveillä -särkeä luostarin portti, -- nyt ammumme tykeillä mäsäksi portit ja -pielet, linnat ja luostarit! Suotta vain aina niitä vanhoja retkiä -kehutaan! - --- Suottako lie, intti Juorkuna, -- mieleen ne vain ovat jääneet -miesten töinä. Sekin karkaus Kannanlahteen, -- ei tienneet -praasnikanpitäjät tuontaivaallista...! - --- Tultiin kuin varkaat yöllä -- kestääpä sitä nyt vuosikymmeniä -kerskua! Nyt kuljetaan avoimeen taisteluun valtakunnan puolesta... - -Vielä rupesi Juorkuna siihenkin jotakin väittämään, mutta suksimiesten -parvesta ylempää törmältä kuului samassa iloinen huudahdus. He -olivat vihdoinkin kaukaa Oulunjärven aavalta selältä keksineet -tumman haahmotuksen ja he viittailivat nyt sinne vilkkaasti, kertoen -pyöreäsilmäiselle papille, että sieltä se nyt sotaherrain johtama -pääjoukko tulee. - -Valkoiselle, välkkyvälle aavikolle noussut tumma viiru kävi vähinerin -selvemmäksi. Se muodostui kuutamossa katselevain silmiin pitkäksi, -luikertelevaksi jonoksi, jonka toinen pää kasvoi ja läheni, toisen yhä -salaperäisesti peittyessä hämärään etäisyyteen, mistä säijettä lappoi -ihan loppumattomiin. Hetken kuluttua erottivat katsojat jo etujoukkona -kulkevat ratsumiehet, jotka peräkkäin karauttivat kapeaa tietä pitkin, -sekä niiden perässä päällikköjen matkareslat ynnä jalkamiesten pitkän, -hytkyvän piste jonon, -- kuormasto upposi vielä epäselvänä kaukaiseen -hämärään. - --- Siinä on sinulle sanankuulijoita huomiseen pääsiäiskirkkoon, -veisteli Hannu papille, joka ääneti katseli tuota lähestyvää raitoa. - -Pappi ei vastannut. Vasta hetken kuluttua hän kuin itsekseen huoahti: - --- Koko tuo raito lähtee siis nyt sotimaan karjalaisten kyläpahaisiin! --- Hänen arkiaivonsa eivät voineet tämän sodan tarpeellisuutta oivaltaa. - --- Niin, eikä niitä ole liikaakaan, selitti Hannu. -- Mutta -katso, herrat ajavat jo muista edelle, riennetäänpä heitä tuvalle -vastaanottamaan. Onko kylpy valmis linnanherralle, -- hyvä! Entä -oluttynnyrisi, joko se on tuvassa, -- hyvä! Ja sitten vain liharokka -kuumana pöytään! - -Hetken kuluttua rupesi jo myllerrys käymään salokirkon hiljaisella -mäellä, uupuneiden retkeläisten koettaessa löytää itselleen ja -märiksi ajetuille hevosilleen suojaa pienestä kylästä. Päällikköjen -reslat pysähtyivät pappilaan ja siinä autteli Hannu kontettuneita -herroja esiin vällyjen välistä. Käskynhaltija Erik Hare kysyi heti -ensi sanoikseen tietä saunaan ja käski tuoda sinne itselleen kuumaa -olutta. Vaikeasti vääntäytyi susiturkkiinsa kietoutunut, pitkäviiksinen -ylipäällikkö reestä ja jäi sitten kankein raajoin seisomaan pihalle, -tohautti sieramiinsa ja aivasti. Koko päivän reessäolosta oli hänen -ruumiinsa aivan puutunut, jalat eivät tahtoneet totella häntä ollenkaan -ja tuikeasti katsellen toisesta reestä noussutta, pörröpartaista -irlantilaista silmiin, virkkoi hän tälle käheänä: - --- Sakramento! -- enpä luullut laitaa löytyvänkään tälle merelle, -- -eiköhän tämä olekin jo Jäämeri! Oletko sinä ennen ollut tällaisella -sotaretkellä? - -Irlantilainen yski ja vastaili: - --- Ensikertalainen olen minäkin pohjoisnapaa valloittamaan, -- kautta -anoppini sielun! Mutta mikäs tässä, -- valmis olen valloittamaan vaikka -jääkarhujen valtakunnan. Kun vain ystäväni hollantilainen tulisi -mukaan, mutta hän on jo tänään monta kertaa uhannut palata takaisin. - --- Missä hän nyt viipyy? - --- Etkö kuule hänen ääntään tuolta törmän alta. Hän koettaa ilmeisesti -karkeilla kirouksillaan purkaa tämän lumisen rinteen, saadakseen -tykkikuormansa mäen päälle, -- mies on julmistunut! - --- Eipä suotta. Per bacco, kauanko tätä matkantekoa vielä kestääkään, -kysyi Stuart nyt Hannun puoleen kääntyen. - --- Kestää tätä vielä, -- vasta ollaan alussa, vastaili Hannu, taluttaen -kangistunutta esimiestään tupaa kohden. Hän ei enää pelännyt herrain -peruutuvan retkeltään ja uskalsi nyt senvuoksi puhua asiat puhki. - --- Hauska alku, hauska alku, hörötti yskivä irlantilainen leveästi -nauraen. -- Minkälainen lie loppu! - -Ylipäällikköä ei naurattanut. Tuvan ovelle tultuaan pysähtyi hän -vielä katsomaan talon kupeitse alas rinteelle, mistä mölinää ja -sadatuksia yhä kuului. Raskaat tykkireet olivat ajaneet kiinni törmän -alle ahtautuneeseen kinokseen, ne siinä kapealla tiellä kallistuivat, -kaatuilivat ja upposivat, eivätkä uupuneet hevoset jaksaneet saada -niitä mäelle. Hollantilainen tykkimestari karjui kolmella kielellä: -kirosi suomeksi -- sen verran oli hän jo maan kieltä oppinut, -- vannoi -ruotsiksi pyörähtävänsä tästä paikasta takaisin ja voihki surkeasti -kohtaloaan omalla äidinkielellään. Stuartin kävi häntä sääli ja hän -virkkoi Hannulle: - --- Menkäähän te suksimiehet sinne auttamaan tykkikuormia törmälle. - --- Heti, vastasi Hannu, mutta huusi samassa tuvan kynnykseltä hämärälle -pihalle: - --- Paavo hoi, Paavo Niilonpoika! Meneppäs törmän alle miesten kanssa -tykkikuormia koholla pitämään...! - -Itse hän, lohdutellen nuorta, hienoihoista Antti Harea, joka väitti -posken piloille paleltuneen, astui tupaan turkkiaan riisumaan. Sitä -tehdessään katseli hän jo itselleen paikkaa pappilan pöydässä, jonka -ääreen nälistyneet herrat nahkakuoristaan selviydyttyään hyökkäsivät -aterioimaan ja johon vierasmäärästä ihan tyrmistyneet talon naiset -juuri kantoivat höyryäviä pahkakuppeja. - -Hyvä oli menekki pääsiäislampaalla ja sitä pureskelevain porina täytti -pian pappilan matalan tuvan, jonka tervastuli liedeltä valaisi. Mutta -pimennossa lieden kupeella seisoi talon isäntä, Oulunjärven kirkkoherra -itse, pystykorva vieressään, ja katseli suurin, huolenalaisin silmin -tätä tuvassaan harvinaista pääsiäisateriaa, yhä mielessään aprikoiden, -mitähän kostoa tästä uudesta sodasta taas kasvaa hänen köyhälle -seurakuntaraukalleen. - - - - -VII. - - -Kajaanin uudessa linnassa ei Stuartin retkikunta kauan vieraillut. -Tuota aution korpimaan keskeiseen Vuohenkikoskeen perustettua -saarilinnaa näet vasta parhaillaan rakennettiin ja varustettiin -kiireellä vastaisten tapahtumain varalle. Siellä kuhisi paljon -päivätyön tekijöitä Pohjanmaan kaikista pitäjistä ja kun mainittavaa -asutusta ei vielä ollut muodostunut tuon kolkon ja yksinäisen erämaan -etuvarustuksen liepeille, ei siellä ollut riittävää majapaikkaakaan -lukuisille vieraille. - -Retkikunta painoi sen vuoksi yhtä päätä yhä kauemmas itään päin suuria -selkiä pitkin ja jylhien kankaiden poikki, missä tie oli umpeen -raivattava. Järviseuduissa ja jokien jäällä kävi matkanteko helpommin, -suuret vaikeudet alkoivat vasta, kun jouduttiin Maanselälle ja oli -puhkaistava sen peninkulmanmittaiset, sakeat ylänkömetsät. Siellä ei -kuormastoaan kuljettava sotajoukko paljon päivää kohti taivalta tehnyt, -sillä ehtimiseen oli pysähdyttävä avaamaan rakoa aarnioon, kaatamaan -puita ja lapioimaan kinoksia loivemmiksi. Suksi- ja jalkamiesten oli -kuljettava edellä tietä tekemässä, ennenkuin ratsu- ja rekiväki pääsi -päkähtämäänkään. - -Monesti oli tällaiseen taivallukseen tottumattomani sotaherrain maltti -kokonaan katketa. Tuskaksi kävi heille päiväkaudet vaappua kaatuvissa -resloissa, kolkkoa oli heidän viettää yönsä metsissä nuotioiden -ääressä, missä toinen kylki paleltui kun toinen paistui, eikä ollut -lumeen pystytetyistä kangasteltoistakaan suurta suojaa. - -Monipäiväisten ponnistusten jälkeen jouduttiin vihdoin siihen Maanselän -harjulle, johon valtakuntain raja puolentoista vuosikymmentä sitten oli -avattu. Etujoukko oli jo ehtinyt kappaleen matkaa sen raja-aukon ohi -tiheään murrosmetsään, johon se koetti tehdä tietä. Ryske kävi, kun -siinä petäjiä kaadettiin ja rakennettiin tuepuita viettävään kinokseen. -Huutaen siellä tiemiehet toisiaan neuvoivat ja heidän takanaan mölisi -ratsuväki, jonka uupuneet hevoset upposivat mahaa myöten lumeen. -Kuormanajajat kiroilivat tuskastuneina, turhaan kutsuen jalkamiehiä -nostamaan kaatuneita kuormiaan lumihaudoista... Oli syntynyt -täydellinen ruuhka, joka aiheutti yleisen sekasorron. Perästä tulijat -haukkuivat pysähtyneitä, -- moninkertaisesta mylvinästä kajahti erämaan -metsä laajalla alalla. - -Murroksella komenteli Krankan Hannu, suksillaan seisten, tienraivaajia. -Hän oli huutanut äänensä käheäksi, saamatta silti mitään järjestystä -aikaan, ja herkesi nyt yhtäkkiä äänettömäksi. Hänen lähettyvillään -huppelehti Juorkuna vyötään myöten kinoksessa, hakaten poikki -keskitiellä kasvavaa närettä, ja sen kaadettuaan rämäytti hän yhtäkkiä -iloisen naurun. - --- Mitä vietävää sinä siinä vielä naurat, ärjäsi Hannu lopen -kiusautuneena. -- Hä? - --- Sitä vain, että mikset sinä enää huuda, Hannu. - --- Huutavathan muut, eikä tähän näy tie huutamalla aukenevankaan. - --- Mutta komealta se kaikuu, kuulehan! -- kehui Juorkuna taas -suksilleen kavuten. -- Tämä melu raikuu kauas. Jos vain näillä mailla -liikkuu yhtään erämiestä tai laukunkantajaa, niin jo varmasti he tästä -äänestä ymmärtävät, mitä väkeä me olemme. - --- Niin, sotainen on ääni, myönsi Hannu. - --- Se saattaa pian kuulua Karjalaan asti. Mutta meidän joukko ei vain -kiirettä pidä! - -Siihen hiihti silloin takajoukosta muuan länsipohjalaisen voudin -komennossa oleva suksimies ja tämä nyt kertoi, Hannun ja Juorkunan -keskusteluun yhtyen, ettei erityistä kiirettä pidetä tänäänkään. On -käsketty tässä riisua hevoset ja tehdä nuotiot. - --- Nytkö jo puolilta päivin yönuotiot? ihmetteli Hannu. - --- Niin. Jalkaväki pannaan kuulemma iltayöstä tietä tekemään, että -herrat, kuormat ja ryttärit pääsisivät huomenna mukavasti eteenpäin -ajamaan. - --- Soo, -- jo on tainnut jälkijoukko levolle ruveta? - --- Siellä nyt rankaisia pystytetään ja tulia tehdään. Ja sinut, Hannu, -kutsui ylipäällikkö telttaansa, sitä sanaa juuri lähdinkin tuomaan. - --- Joko siellä minua taas tarvitaan...! - -Hannu oikaisi kallokkaanvartensa ja kiinnitti tiukemmalle peskinsä -vyön, lähtien sitten hiihtämään taapäin meluavain miesjoukkojen -välitse. Usein hänet taipaleen varrella jo näinikään oli kutsuttu -päälliköille neuvoja antamaan, kun tiellä vastuksia sattui, eikä häntä -siellä aina suinkaan oltu kovin ystävällisesti kohdeltu. Verkalleen ja -kuin aristellen Hannu sen vuoksi sinne nytkin hiihti. - -Ylipäällikön teltta oli pystytetty juuri siihen raja-aukealle, jonka -ohi etujoukko äsken oli kulkenut. Sen edessä paloi jo roima hirsituli, -jonka ääressä sotaherrat parastaikaa jäseniään lämmittivät. Siinä kuuli -Hannu heti tämänpäiväisen pysähtymisen syyn. Kun Erik Haren matkaresla -oli ehtinyt raja-aukealle, oli hän käskenyt kuskinsa seisottaa hevosen -ja huutanut edessään ajavalle ylipäällikölle, että juuri tästä -paikasta hän palaa takaisin. Hänellä oli nimittäin kuninkaalta määräys -seurata retkikuntaa rajalle asti ja siitä palata takaisin maakuntaansa -hoitamaan. Ja enemmittä selityksittä oli silloin Oulun linnanherra -noussut reestään hyvästelläkseen matkaansa jatkavaa retkikuntaa. - -Alakuloisina olivat toiset sotaherrat kuulleet tämän Erik -Haren päättävän ilmoituksen, tuntien jäävänsä vielä entistään -turvattomammiksi näillä jylhillä erämailla ja kadehtien sieltä pois -pääsevän toverinsa onnea. Tämän välikohtauksen johdosta -- ja koska -ruuhkan vuoksi matkanteko kävi kovin hitaaksi, ennenkuin tietä oli -avattu, -- päätti Anders Stuart antaa pääjoukkonsa jo tehdä yönuotiot -rajalle ja teltassaan illan kuluksi viettää pienen erojuhlan lähtevälle -toverille. - -Viimemainittua tarkoitusta varten kuumennettiin nyt kattiloita -ylipäällikön nuotiolla ja hänen telttaansa kuormastosta kannetuista -nassakoista lyötiin tapit auki. Hetken kuluttua istuivat sotaherrat -siellä havupatjoilla, edessään lämmittävä nuotio, ja maistelivat -suurista tinasarkoista vielä lämmittävämpää Ranskan viiniä, ja he -tunsivat olonsa taas siedettäväksi. Sillä suloisesti sulatteli siinä -kuumennettu neste heidän sekä kangistuneita raajojaan että mataloina -asuneita mieliään, ja kielenkin kanta, joka pitkällä taipaleella, -miesten yksin reessään murjottaessa, oli kangistunut, laukesi taas -liukkaammin liikkumaan. Veri kävi kihahtamaan. Juotiin poislähtevän -maaherran maljat, juotiin hänen mukanaan lähetettäväin kotiterveisien -maljat, juotiin sen vanhan rajan malja, jolla juuri lepäiltiin, ja sen -uuden, jota juuri oltiin lähdössä tekemään. Itse sotaretken maljat, sen -voiton ja menestyksen maljat, ne juotiin moneenkin kertaan. - -Hannullekin siten taas herrain piirissä sarkka tarjottiin ja -reipastuvin mielin siemaili hän syvältä rohkaisevaa juomaa. Mieliala -oli näet nuotion edessä aluksi sovinnollinen ja hilpeä; leikiksi -lyötiin matkan vaivat ja vastukset ja remakasti naurettiin yhtä -paljon irlantilaisen kapteenin alistuvalle tyytyväisyydelle kuin -hollantilaisen tykkimestarin happamalle tyytymättömyydelle. Mutta illan -kuluessa, kun päät täyttyivät ja kävivät raskaiksi, palasivat taas -mieleen tämän sietämättömän erämaanvaelluksen synkemmät puolet sekä -kaikkien toivoton mieliala sen johdosta, ettei voitu käsittää, milloin -ja miten tämä surkeus oli päättyvä. Taas lenteli teltanaukolla karvaita -letkauksia, pohjia myöten ärtyneistä mielistä rupesi pursuamaan kiukkua -koko tätä mieletöntä sotaretkeä kohtaan, ja päämiehet syyttelivät -pisteliäästi toisiaan sen toimeenpanosta. Ja annappas ollakaan, nuo -sankasti satelevat syytökset kohdistuivat pian taas Krankan Hannuun, -joka oli ainoa näiden matkojen tuntija ja jonka väitettiin väärillä -tiedoilla pimittäneen esimiehensä. - --- Sinä kehuit matkaa mahdolliseksi ja teitä siedettäviksi, -- -näytäppäs nyt ne tiesi! torasi ruotsalainen jalkaväen päällikkö -suuttumuksesta ja viinistä tulistuneena. - --- Niin, vakuutitpa vielä, että kyllä tästä tykkikuormatkin kulkevat, -säesti synkkä hollantilainen, kasvoiltaan aivan tummanruskeana, ja hän -näytti tahtovan iskeä raskaan tinaisen sarkkansa Hannun päälakeen. -- -Nostappa nyt ne kuormat tuolta lumihaudoista, nosta pian! - -Hannu koetti puolustautua, väittäen vain sanoneensa, että kyllä tämän -taipaleen kuormillakin pääsee, -- päästy on ennenkin! - --- Pääsee, näet itse, miten pääsee! tiukkaili siihen tuima -ylipäällikkökin. - -Aseettomat herrat auttoivat hekin minkä kykenivät soturitovereitaan -Hannua höyhentämään, sillä tämä matkanteko oli heille jo ruvennut -käymään liian raskaaksi rangaistukseksi. Tulkki vakuutti mukanaolonsa -aivan tarpeettomaksi, koska ilmeisesti ei tässä erämaassa koskaan -ehditä niin pitkälle, että hänen kielitaitoaan tarvittaisiin. Sillä -sitä ennen on joko palattava takaisin taikka ollaan kaikin haudattuja -erämaan kinoksiin. Oli toki onni, veisteli hän happamasti, että -retkikunnalla oli pappi mukanaan, joka lopuksi sentään voi heidän -ruumiinsa siunata. Jonka johdosta taas irvisilmä irlantilainen, jonka -naama nyt oli aivan yhtä punainen kuin hänen pörröinen poskipartansa, -kysyi, kuka sitten lopuksi siunaa pappiraukan ruumiin... Mutta pappia -ei tämä tulevaisuudenunelma miellyttänyt, hän ryki, ryyppäsi ja -vakuutti kautta anoppinsa autuuden -- minkä hän oli irlantilaiselta -oppinut, -- että tämä ulkona öihtiminen ja reslaelämä oli kaikkein -ensiksi avaava juuri hänelle haudan. - --- Sinun teki itsesi mieli tänne retkeilemään, sen näin heti, ilmiantoi -nyt vallan vakavissaan Hannun puoleen kääntyen Antti Hare, jolla -oli hienohipiäiset poskensa paksussa lampaanrasvassa ja joka hautoi -paleltuneiksi väittämiään jalkojaan nahkapussissa. -- Siksi houkuttelit -meidät tänne korpeen kuolemaan, vanha kettu! Mutta kohtuulliseksi jääpi -siitä kunniasi. - --- Eihän tässä toki vielä olla surman suussa, koetti Hannu inttää, -ja viitaten sarkkoihin ja nassakoihin yritti hän lyödä leikiksi koko -asian. -- Kun on mukana tällaiset eväät... - --- Vai eväät! kiivaili siihen nuori luutnantti. -- Tiedätkö mitä -muonamestari niistä sanoo? Ruokavarat hupenevat arveluttavasti, kertoo -hän, voutiroistokaan kun ei niitä meille edes kuukaudeksi toimittanut. -Annappas kun ne kesken loppuvat, mitä pureskelee silloin tämä -tuhantinen miesjoukko. Hä? - --- Niin, mitenkäs käy silloin, tiukkailivat toisetkin herrat, -- mitäs -syöt itsekin, sinä ovela opas? - -Hannulla rupesivat siinä nyt todella korvat kuumenemaan ja hänen täytyi -tiheään kallistaa kannua, säilyttääkseen mielenrohkeutensa, -- eipähän -siinä tiennyt, mikä hurjuus saattoi lentää vihasta kiihoittuneiden -herrain päähän. He olivat nyt kerta kaikkiaan valinneet hänet -syntipukikseen... No, ehkä siihen saattoi olla kipene syytäkin... -eihän hän näitä kaikkia vaikeuksia ollut tullut ennakolta niin ihan -tarkkaan kertoneeksi... Mutta eihän kaikkea oltu häneltä kyseltykään... -eikähän hän ollut tätä retkeä toimeenpannut. Sanan rakoa saatuaan kävi -hän kuitenkin herroja lohduttamaan, että kyllä tästä vielä matkat -paranevat, jahka päästään alavammille maille, järviä pitkin käy sitten -taas taipaleen teko liukkaammin. Hiukan hellittikin silloin herrain -kiukku, ja he takertuivat vähitellen taas muihin tarinoihin. Mutta -ilkeältä tuntui Hannusta nyt sittenkin istua näiden nälvijäin piirissä -heidän sylkypaikkanaan. Ja kun itse ylipäällikkö tuokion kuluttua -tuikean näköisenä kutsui hänet syrjemmäs puheilleen, niin jopa rupesi -Hannulla ihan turpa pyörimään. - -Mutta aivan vaarallista laatua ei toki vielä ollut ylikomentajan asia. -Hän vain ilmoitti oikeastaan kutsuneensa Hannun telttaansa antaakseen -hänelle uuden tehtävän. Kun ruokavarat rupeavat loppumaan, on ajoissa -huoli pidettävä, että niitä edes matkan jatkuessa on saatavissa niistä -karjalaiskylistä, joiden läpi kulku käy. Siksi on Hannun nyt etukäteen -hiihdettävä noin sadan miehen kanssa lähimpiin kyliin ja sitten yhä -edemmäs ottamaan niistä takavarikkoon ja talteen kaikki ruokavarat, -mitä väestöllä on. Hän saa niistä luvata maksunkin ja tulee hänen -muuten kohdella väestöä siivosti, mutta jos se vastarintaan ryhtyy, on -hänen se heti masennettava. - --- Eivät pitkään motkota, vastasi Hannu taas varmempana ja iloisena, -kun hänelle tällainen uusi luottamustoimi annettiin. -- Emmekä me ilman -evästä jää! - --- Mutta varo, etteivät he sinua petä ja ettet sinä petä meitä, -- -silloin sinun huonosti käy! - --- Tunnetaan ne jo karjalaisten metkut, kehäsi Hannu hyvillään. -- -Aamullako jo lähdemme hiihtämään? - --- Niin. Ja toimita meille sanomat, miten retkesi onnistuu, ja ruokaa -niin pian kuin tarvitaan. - -Taas henkäsi Hannu helpommin ja istahti jälleen varmistuneena -sotaherrain kehään, siemaisemaan uudella innolla uudet naukut. -Mutta pian siellä nyt päättyivätkin juhlajuomingit, sillä Erik Hare -ilmoitti lähtevänsä paluumatkalle jo heti yön selkään, ajaakseen äsken -raivattua tietä myöten suoraan Kajaaniin. Hän nousi ja ryhtyi turkkiaan -tiukemmas vyöttämään. Kuin kauniista unesta heräten kohosivat silloin -toisetkin herrat teltan havuvuoteelta ja toikkuroivat yksitellen ulos -pakkasyöhön. He saattoivat hyvin käsittää, että linnanherra halusi -viipymättä, enää yhtään yötä nuotiolla nukkumatta, palata takaisin -ihmisten ilmoille, -- kukapa heistä ei olisi tahtonut kääntää rekensä -länttä kohti ja ajaa yön halki asutuille maille. Huokaus nousi monesta -rinnasta ja käteiset silmät katselivat, kuinka Hare hankkiutui -nousemaan käännettyyn reslaansa. - -Punottavina ja pohteissaan pitkistä juomingeista he siinä raja-aukealla -heittivät lähtevälle viimeiset hyvästit. Yön viima tuntui raa'alta -heidän hohteiseen ihoonsa, autio, öinen metsä painoi mataloiksi äsken -hetkeksi heltyneet mielet ja heitä värisytti ajatus laskeutua taas -nukkumaan kylmille havuille. Antti Hare, joka oli kiertänyt villahuivin -päänsä ympärille, astui aivan surkeissaan isänsä reen viereen, -valitteli paleltuneita varpaitaan ja pakottavia poskiaan ja kysyi, eikö -hän, näin raihnaiseksi käyneenä, saisi palata samassa reessä kotiin. -Erik-herran isälliset tunteet olivatkin jo heltyä, mutta samassa -kiirehti hollantilainen tekemään samanlaisen pyynnön ja ruotsalaiset -upseerit näyttivät myös siihen hyvin hanakoilta. Isä rupesi silloin -epäröimään säälistään huolimatta, ja skotlantilainen ylipäällikkö -ratkaisi asian rutosti: - --- Ei yksikään retkikunnan miehistä saa palata. Kuri on pidettävä, -kaikki koossa...! - -Kuri kesti -- huivipäinen luutnantti sai jäädä siihen nolona seisomaan. -Yksin reen perällä istuen läksi Erik Hare ajamaan öistä kangasta -pitkin länteen päin. Aisakellon kilkatus vaimeni vähitellen, mutta -herrat seisoivat yhä paikoillaan raja-aukolla, kuunnellen kaipauksella -sen etenevää ääntä ja katsellen sanaa puhumatta pimeään metsään. -Siellä törröttivät pitkät petäjät aavemaisina, valkohattuisina -jättiläisinä tiheässä rintamassa, -- niiden lakkapäiden lomitse -pilkoittivat kiiluvat tähdet tummalta taivaalta, ikäänkuin katsellen -niitä nuotiotulia, jotka yltympäriinsä paloivat petäjäin juurella ja -heijastivat punaisiksi näiden rosoiset rungot. Nietosten keskellä -hohtivat nuotion tulet kuin erämaan hehkuvat silmät, ja niiden -ympärillä häärivät peskiniekat partiomiehet, jotka siinä kuivailivat -vaatteitaan tai karsivat havuja vuoteikseen, -- ne näyttivät -aavemaisilta, häilyviltä varjoilta. - -Raja-aukealle viivästyneitä herroja puistatti; he tunsivat itsensä tuon -jylhän erämaan vangeiksi, joilla ei ollut valtaa siitä vapautua. Ääneti -heistä toinen toisensa perästä hiipi jäätyneeseen kangastelttaansa -lumisten lammasnahkojen alle. - -Mutta Krankan Hannu kahlaili tyytyväisesti hyräillen noiden himmeästi -punottavain petäjäin ja kinoksista kiiluvain nuotiosilmäin ohi -tuntematta vähintäkään väristystä, saatikka sitten kädettä mielessään. -Eikö mitä, -- lähti hitto nyt vielä Ouluun palaamaan! Tässähän ovat -hauskuudet vasta edessäpäin...! - -Kuoppaisiksi poljetuissa kinoksissa löivät hänen jalkansa pientä -vintturia; hänen päässään kihisivät näet naukatut tuikut ja hän näki -tulia ympärillään enemmänkin kuin niitä oli. Mutta mieli oli hänellä -reipas. Vai niin, tarinoi hän puoliääneensä itsekseen, vai ovat herrat -jo noin vihassa, vain minusta ovat he tehneet yhteisen syyparkansa... -Eikö tekisi heidän mieli saloa tarpoa...? Heillä kai pitäisi olla -täällä pirtit ja pirttikamarit ja kapakat maantien kupeella... Vanha -kettu, minä muka! -- No, sen verran kettua saatoin olla, että sain -herrat saloretkelle, eikä täältä nyt kesken palatakaan, kirotkaa mitä -kiroattekin...! - --- Sattuipa hyvästi, jatkoi Hannu edelleen hiljaista tarinaansa, -taivaltaessaan hitaasti omien miestensä nuotiolle, -- sattuipa hyvästi, -että se pitkäviiksi nyt juuri komensi minut edeltä partioimaan...! -Kernaasti nyt herrain joukosta raskinkin erota. Torailkoot he täällä -keskenään rekitaivalta tehdessään ja syytelkööt toisiaan! Sillävälin -me suksimiehet hiihtelemme karjalaiskylissä, syömme voipiiraita ja -uunimaitoa, katselemme kassapäitä ja tappelemme jos tarvitaan... Sehän -se onkin juuri partiomiehen elämää! - - - - -VIII. - - -Jätettyään pääjoukon Oravaisen opastuksella jatkamaan Maanselältä -hidasta taivallustaan porhalsi Krankan Hannu reippaine suksimiehineen -edelle Karjalan kankaita ja selkiä pitkin ensimmäisiä valloituksia -tekemään. Hän oli ottanut mukaansa parhaat partiotoverinsa, Juorkunan -Jussin ja Kokon Pertin ja Heikulan Yrjänän, joilla oli tällaisista -retkistä vanhaa muistoa ja kokemusta, ja näiden kanssa hän, hankia -hiihdeltäessä, rakensi sotasuunnitelman, joka heidän mielestään olikin -aika ovela. - -Ensimmäisenä oli edessä Kiimasjärven pieni kylä, minkä lohi voudit -äskeisellä lähettimatkallaan olivat havainneet köyhänlaiseksi. Mutta -poroja siellä näytti sentään olleen runsaasti ja kapahaukia hyvät -varastot, -- ne olivat nyt taitavasti siepattavat asukkaiden ehtimättä -kätkeä tavaroitaan tai ajaa korpeen silasorkkiaan. Siksi oli kylä -kierrettävä kolmelta kulmalta. Yrjänän piti tehdä pohjoiseen päin laaja -kaarros, pyörtää sieltä Vienaan vetävälle tielle ja sitä myöten karata -kylään. Juorkunan taas oli miehineen painuttava eteläiseen laaksoon, -jonka kautta tie kävi Aunukseen päin, ja hyökättävä sieltä samaa pää -maalia kohti. Mutta Hannu itse aikoi johtaa pääjoukkonsa suoraan -Kiimasjärvelle ja sen rinteellä olevaan kylään, jonka hän arveli jo -tällä väellä vaivatta typerryttävänsä. Kaiken varalta oli eri osastojen -kumminkin yhteen aikaan rynnättävä tuohon ensimmäiseen karjalaiskylään -auttaakseen tarvittaessa toisiaan ja estääkseen kaikki pakoyritykset. - -Tämä suunnitelma oli kaikkien tiedossa jo ennenkuin saavuttiin niin -lähelle Kiimasjärven takamaita, että siinä oli jakaannuttava kolmelle -taholle. Hyökkäys päätettiin tehdä huomisaamun sarastaessa, jotta kylän -väki vielä tavattaisiin yölevolta. Siinä syötiin siis yhteinen ateria, -ja Hannu puikkelehti hommakkaana eri osastojensa välillä antamassa -niille vielä viimeiset varoitukset ja neuvoen niitä loitommalla -liikkumaan hiljaa, mutta perille tultua ryntäämään rajusti. - --- Ja jos kyläläiset pakoon yrittävät, niin iskekää keihäillä, -- aseet -ovat kai kunnossa? - --- Ovat. - --- Ja päivän eväs kontissa? - --- Niin on. - --- Siis aamun valetessa! Nyt lähtekää Jumalan nimeen! - -Hän lausui saman juhlallisen lähtötoivotuksen, jolla kuningas -kirjeessään oli retkikuntaa evästänyt ja Stuart sille matkakäskyn -antanut, -- kuuluihan se niin komealta! - -Hannun oma osasto viivähti vielä hetkisen siinä ateriapaikalla ja -hiihti sitten verkalleen eteenpäin, pysähtyäkseen Kiimasjärven -länsirannan vaarojen taa, etteivät karjalaiset rihmoillaan kulkiessaan -heitä liian aikaseen yhyttäisi. Vereksiä suksenjälkiä ei, ihme kyllä, -missään näkynytkään, vaikka jo oltiin varsin likellä kylää, -- -lienevätkö laiskistuneet karjalaisten erämiehet ansateillä kulkemaan. -Taikka kenties he siellä pirteissään paikkailevat rysiään lähestyvää -kevätkalastusta varten, laulavat sitä tehdessään vanhoja loihtujaan -ja vetelevät virsiään tietämättä, että vieras täällä näreikössä -kyyristeleikse penin kuuluman päässä. Nuotiota ei Hannu kuitenkaan -sallinut sytyttää, vaan iltayöksi laskeuduttiin lepäämään hankeen -kaivettuihin kuoppiin, -- nukkumaanhan ei toki mielten jännitys paljon -päästänytkään. - -Pitkät olivat odottajille yön hitaat hetket. Moneen kertaan ehti -Hannukin siinä etukäteen kuvitella, miten hän puhaltaikse kylään, -miten tempasee auki ensimmäisen talon uksen ja huutaa hämmästyville -herääjille: Hoi, nouskaapa Karjalan miehet hakemaan esiin eväitänne...! -Siitä se riemu syntyy! Kyllä ne eväät komennetaan kasaan aitoista ja -ylisiltä, vaikka väet koettaisivatkin vastaan hangotella! Ja sitten -toiseen taloon ja kolmanteen, -- koko ajan keihäs kädessä, ei tiedä -näet katalain kavaluutta... Ja sieltä taas toisiin kyliin! Pian -voidaan ilmoittaa hätäileville herroille, että ruokia teillä kyllä on -pureskellaksenne, kun vain muuten matkanne sujunee. - --- Hyvin tehty, vanha kettu, virkkaa siihen silloin tuimasilmäinen -skotlantilainen vähän hämillään, ja iloinen irlantilainen veistelee: - --- Syökää, syökää nyt -- täysin vatsoin on hauskempi hangessakin maata! --- -- - -Hannu ei malttanut kauan kuopassaan loikoa. Yön ollessa pimeimmillään -nousi hän suksilleen ja herätti torkkuvat miehet hiihtämään järven -rannalle päivän sarastusta odottamaan. Sukset sihahtivat hiljaa kuin -hiipien öisessä metsässä. Risu rasahti viidakossa, säikähtynyt jänis -loikkasi pakoon kuusen alta, -- silloin säpsähti hiihtäjän sydän, mutta -hän ei ollut siitä valittavinaan. Vihdoin metsä aukeni, edessä oli -aava, yönharmaa selkä. Sen törmälle pysähdytti Hannu taas osastonsa ja -seisoi itse sen edessä ääneti sauvoihinsa nojaten ja tähystäen ikävällä -itäiselle taivaalle. - -Kauan kesti odottaa, ennenkuin kaukaisen metsän takaa kuumotti kelmeä -sarastus, niin hieno punerrus, että sitä tuskin aamuruskoksi uskoi. -Mutta se laajeni, kohosi, -- Hannu laski täyttä luikua suksensa -törmältä alas järvelle, miesten seuratessa hänen kintereillään. Ja -muutamassa tuokiossa katkaistiin kovaa yöhankea pitkin aimo selkätaival. - -Siinä oli nyt niemen takana hämärällä törmällä matala, lumikattoinen -kylärähjä: saunat rannassa, aitat ahteella, talot loivalla rinteellä. -Ei noussut vielä savua tuvista eikä pilkottanut tulia omettain -oviltakaan, vielä nukkuvat pahaiset... kylläpä kohta heräävät! - -Pysähtymättä nousi miesjoukko viistoon törmälle, potkaisi aittain -ohitse pihatielle, ja Hannu hyppäsi ensimmäisenä suksiltaan. Hän -harppasi lähimmän tuvan ovelle, repäsi sen auki... Mutta hän jäi siihen -tuokioksi ällistyneenä seisomaan. - -Sillä eihän sieltä tuoksahtanutkaan vastaan tuttu tuvan lämpö, -- se -oli kylmä kuin lato! Mitäs hittoja, tämähän on autio talo, kylmilleen -jätetty...! - -Hän juoksi kirasten ulos ja kiirehti viereisen pirtin ovelle. Sen oli -jo Kokon Pertti kiskonut auki, -- kylmillään oli sekin. Eikä eläjää -ollut yhtään, ei ihmistä, ei kissaa, tuskin torakkaakaan. - -Hölmistyneinä palasivat miehet eri pirteistä pihalle, neuvottomina -siihen keräytyen. Kävivät välillä katsomassa navettoja ja saunoja... -tyhjiä olivat nekin, pönkät oli oville painettu. - --- Ovat halvatut paenneet! Saaneet vihiä tulostamme! -- Niin huudahti -Hannu vihdoin järkeään selvitellen. - --- Ääni on kuulunut tänne siitä Maanselän ryskeestä, selitti Pertti, -joka sitä sanoi jo ennustetunkin. -- Ja he ovat lähteneet jo moniaita -päiviä sitten, katso, ei näy jälkiä pihalla viime tuiskun perästä. - -Hannu katseli siloista pihaa ja punoi synkännäköisenä päätään, -sillävälin kun miehet kertoivat yhä uusia, keksimiään merkkejä. - --- Tuolla tuvassa oli vesisaavi vahvassa jäässä! - --- Ja kaivokin on umpeen pyrynnyt...! Hämärästi aavisteli Hannu, että -tässä on hänelle tapahtunut paha kolttonen, että nyt se vasta vastamäki -alkaa. Paenneet poroineen, karjoineen...! Mutta hän ei tahtonut tätä -ihan viimeistä viheliäisyyttä vielä todeksi uskoa. Kotvan kuluttua hän -virkkoi: - --- Jo tuli hitto... ellei karjalaisilla epatoilla ole tässä jokin -koiranjuoni mielessään... jokin sudenhauta... - --- Mikä sudenhauta? epäili Kokon Pertti. - --- Ovat ehkä vetäytyneet tavaroineen johonkin kylän laitaan, jota -mielivät puolustaa taikka josta aikovat hyökätä niskaamme... - --- Mutta kun ei jälkiäkään näy... - --- Vaikkei näykään, maitahan...! -- Hannu heristi korviaan, hän -kuunteli koko naamallaan ja se naama kävi vähitellen kirkastumaan. --- Kuunnelkaahan, -- kuiskasi hän -- enkö sitä jo sanonut...! Tuolta -metsäkulmalta, ylikylästä, kuuluu miesten puhetta... - --- Tosiaankin! -- Jo sen älysivät toisetkin partiolaiset ja he -katsoivat kysyvinä päällikköään. - --- Sieltä ne noidat aikovat hyökätä, kuiskaili Hannu edelleen miltei -käheänä ja kiukun kiilto silmissään. Hän tarttui samalla tanakasti -keihääseensä. -- Juonet tunnen, mutta ehätetäänpä me ensiksi! - --- Vai oli niillä kavaluus mielessä! ihmetteli Pertti. - --- Sudenhauta, kuten jo sanoin. -- Mutta ajetaanpa Kiimas-miehet itse -omaan hautaansa! Eteenpäin! - -Kotain ja navettain ohitse ja karjapihain poikki syöksyi Hannu kylän -ylempää, maanpuoleista laitaa kohti, josta porinaa kuului. Aamu -ei ollut vielä vaiennut, hämärän peitossa olivat siellä kinosten -siimestämät, röttelöiset rakennukset, joiden kupeella väkeä vilahteli, -ikäänkuin hiipien ja vaaniskellen. - --- Kohti vain arkailematta! kuiskaili miehilleen Hannu, jonka mieleen -nyt ilmielävänä nousivat nuoruudenpäiväin samanlaiset seikkailumuistot -ja jolta ne kuumensivat veren. -- Iskekää kuin isävainajanne! - -Kokonaisen miesjoukon näki hän jo liikkuvan talojen välissä; muuan -siinä juoksi hänen edestään kuin pakoon pyrkien nurkan taa, ja toisia -näytti taisteluun kokoontuvan. Silloin hän yhä paransi juoksuaan ja -karjui pian täydellä kurkulla: - --- Seiso, mies, älä päkähdä...! Lasketko tuurasi, vai...! - -Mutta hänen kohiseviin korviinsa kuului silloin hämmästynyt, tutulta -kajahtava ääni edessä olevasta miesjoukosta: - --- Älkää helvetissä iskekö... siinähän on Krankan Hannu! - -Se oli Heikuran Yrjänän ällistynyt ääni. Hannulta herpausi keihäs -kädestä ja hän pysähtyi kuin jähmettyneenä aidan kulmaan huohottamaan. -Hänen miehensä keräytyivät siihen hänen ympärilleen ja kävivät pian -pihalla olevia tovereitaan tervehtimään. - -Yrjänä oli osastoineen ohjelmansa mukaisesti kiertänyt Kiimasjärvelle -pohjoisen korven kautta ja nyt aamun sarastaessa hyökännyt maan -puolelta kylään, niinkuin sovittu oli, -- hämärissä eivät miehet vain -heti tunteneet toisiaan. Tyhjänä oli hänkin tavannut ylikylän talot -ja sitä he olivat siinä pihalla sadatelleet. Nyt sadattelivat he sitä -yhdessä ja pian saapui perille Juorkunankin joukko etelästä päin. Nolo -juttu! - -Kylä tutkittiin nyt uudelleen ja tarkoin ja se havaittiin aivan -autioksi. Sen väki oli paennut, eikä enää tuiskun jälkeen nähnyt, -minne päin se oli poroineen ja karjoineen karannut. Ja niin tarkoin -oli se vienyt kaikki ruokavaransakin, ettei pirteistä löytynyt -leivän kyrsääkään pitkämatkaisille vieraille, jotka olivat ottaneet -kontteihinsa vain muutaman päivän eväät. - --- Jopa tekivät rötöksen karjalaiset! - --- Meille ensin nälän näyttävät, hitto soi, kun juuri luultiin rokan -ääreen päästävän! - -Niin miehet allapäin murahtelivat lumisella pihalla. Mutta Krankan -Hannu rupesi yhä selvemmin oivaltamaan, ettei tämä kylänväen pako -tiennyt heille ainoastaan tätä yhtä pettymystä. Mitä sanovat -pääretkikunnan päälliköt, kun he vihdoin joutuvat ensimmäiseen kylään, -eikä heille ole siellä muonaa merkiksikään varattu? Missä eläjät, -missä eväät, kiljuvat he tietysti rajattomalla kiukulla ja kiroovat -alimmaiseen helvettiin hänet, Hannun, joka oli lähetetty eväitä -hankkimaan... Hyi hitto! - -Hannu seisoi tyhjän tuvan edustalla päivän verkalleen valetessa eikä -osannut sanaakaan virkkaa. Eihän tämä tosin hänen syytään ole... -Mutta olisi hänen sentään ehkä pitänyt tätä aavistaa... jo silloin -Oulunsuussa, kun hän kuuli reppurien kiireellä kotipuoleensa paenneen, -ja sitten edelleen matkan varrella! Olipa hän taitanut olla hiukan -malttamaton retkelle pääsemään, ja sitten liian hyväntoivoinen -- se -siitä nyt tuli! - -Myrtyneenä ja murtuneena istahti hän, naapukka kourassaan, tyhjän tuvan -kynnykselle ja pyyhki hikeä kaljulta päälaeltaan. Sinne menivät ne -kiitokset, joista hän äsken vielä oli uneksinut, sinne partiomaine! -Ja hän tunsi itsensä niin lopen uupuneeksikin yön valvonnasta ja -jännityksestä, ettei olisi hänestä ollut nyt hiihtämään karjalaisten -jälille, vaikka olisikin heidän pakosuuntansa tietänyt. Tapasiko hänet -tässä vanhuus? -- ei hän ennen olisi noin vihasta katkennut. Harmin -lisäksi masensi hänet vielä häpeän pelko. Annappas kun Kiimasjärven -kiertoliike pääsee kotoisten pilkkakirvesten korviin, -- siellä käy -silloin honotus, kun hänelle miesjoukossa nauretaan ja kerrotaan, että -olipa ukolle käydä aivan samoin, kuin ennen nuorempana Tarhalammin -niityllä... - -Maailma tuntui Hannusta nyt mustalta murheen laaksolta. Jäseniäkin -kolotti, koko ruumista raukaisi, eikä hän osannut mihinkään ryhtyä. - -Sillävälin olivat miehet kantaneet halkoja tuvan uuniin, sytyttäneet -sinne loimuavan tulen, ja hetken kuluttua vääntäytyi suksimies toisensa -jälkeen tuvan lattialle, uunin eteen, lepäämään. Naapuritalossa oli -tehty sama temppu ja molemmista pirteistä rupesi pian kuulumaan -väsyneiden miesten raskasta kuorsausta, -- muuta ei kuulunutkaan koko -autiosta kylästä. Hannunkin luomet painuivat raskaiksi ja hetken -kuluttua nukkui hänkin kaikkine huolineen miestensä välissä lattialla, --- hänen voimakas kuorsauksensa kohisi pian yli kaikkien muiden. - -Kun keväinen päivä nousi kirkkaana valaisemaan matalan kylän, lepäsi -siten koko retkikunta raskasta sankariunta. Ainoastaan vanha Juorkuna -käveli ulkona kylän raitilla, -- hän ei voinut jättää joukkoaan ihan -vartioimatta. Kiertäessään hyljättyä kylää löysi hän vihdoin muutamasta -vajasta poikkiaikaisen poron, jota kyläläiset nähtävästi eivät olleet -paetessaan saaneet mukaansa ja joka siinä suurin silmin mulkoili -vakaisen jäkäläkasan takaa. Sen hän heti parin miehen avulla teurasti -ja pian kiehuivat lihapadat lämpiäväin tupain liedellä, levittäen -ympärilleen rasvaisen rokan makeaa tuoksua. - -Se tuoksu sattui ensimmäisenä miesten sieramiin, kun he sydänpäivällä -nälkäisinä heräilivät, ja kohta toi se heidän mieliinsä hyvän, -lohduttavan tunteen. Krankan Hannukin oli, tämän löydön perille -päästyään, heti reippaampaa miestä ja hän nousi rauhallisena pöydälle -asetetun rokkapadan ääreen. - --- Minkäpä sille nyt mahtaa, että väki on paennut, puheli hän rokkaa -särpiessään. -- Neuvoinhan minä herroja rutommin liikkumaan. Mutta -heillä pitää matkassaan olla reet ja ratsut... - --- Ja lienevätköhän toki kaikki kylät autioina, virkahti Juorkuna -lohduttavasti, mutta veitikka silmissään, ikäänkuin ei hän olisi -itsekään uskonut omaa lohdutustaan. - --- Se on nyt katsottava, vastasi Hannu varmistuneena. -- Eihän täältä -ihmiset ole voineet pilviin nousta... - --- Eikä sinne eväitään viedä, veisteli Kokko. -- Mutta se sananvienti -pääjoukolle on vähän ikävä tehtävä... - -Ikävä se oli, myönsi Hannu, korvallistaan kynsien ja karjalaisten -kavaluutta taas uudelleen sadatellen, mutta pari miestä oli hänen -kuitenkin pantava viemään Stuartille tuota Kiimasjärven kiusallista -viestiä. Ja niin harmissaan oli Hannu vielä heidät matkalle -saatettuaan, että hän jo uhkasi sytyttää tuleen koko kirotun -kylärähjän. Mutta hän hillitsi kuitenkin vihansa muistaen, että -perässätulijat ikävöivät kai eväiden ohessa oikeita yösijojakin, -niitähän herrat ovat koko matkan kaiholla kaivanneet. Ja autiosta -kylästä vihdoin joukkoineen salolle painuessaan kehahti hän omaa -kaukonäköisyyttään, kun hän herroille majatalot säästi, -- saisivat -olla hänelle siitä kiitolliset! - - - - -IX. - - -Sama pettymys kuin Kiimasjärvellä, oli Krankan Hannun johtaman -suksimiesjoukon kestettävä seuraavissakin karjalaiskylissä, joihin -se saapui. Ne olivat autioiksi hyljätyt, väki oli paennut, vieden -ruokatavaransa mukanaan. Ainoastaan kauas metsiin poiketen osuivat -hiihtäjät väliin jonkin kyläkunnan piilopirteille ja saivat niistä -siepatuksi pakolaisten eväät, mutta ne menivät silloin nekin -enimmäkseen heidän omiin tarpeisiinsa. Perästä verkalleen retkeilevä -Anders Stuartin sotajoukko sai syödä loppuun Oulusta mukanaan otetut -muonansa, ja yhä huolestuttavammaksi kävi sille kysymys: Mistä sitten? -Miehistö, jonka päiväannoksia oli puolennettava, napisi, ja turhaan -lennättivät päälliköt vihaisia hätäviestejä Hannun etujoukolle. Se -kyllä retkeili reitiltään yhä kaukaisempiin kyliin, mutta tulos oli -sittenkin laiha. - -Vähitellen oli kuitenkin Stuartin retkikunta, osaksi juuri näiden -elintarvevaikeuksien kiirehtimänä, vihdoin huhtikuun lopulla saapunut -lähelle Vienan rantaa, jossa toivottiin päästävän runsaammille -ruokamaille. Tämä merenrannikkohan sen nyt olisi, kuninkaan käskyä -noudattaen, ollut vallattava Ruotsin valtakunnalle, siinähän se -siis nyt oli matkan päämäärä lähellä. Näihin asti ei retkikunta -ollut kohdannut tiellään mitään vastarintaa, tuskin nähnytkään -yhtä ainoaa maan asukkaista autioissa kylissä. Nyt oli kai vihdoin -päästävä tositoimiin käsiksi. Laskeutuessaan pääjoukkoineen Suma-joen -jäätä pitkin sen suistoa kohden, jossa, puolen penikulman päässä -merenrannasta, sijaitsi Suur-Suman saarilinna, kutsui Stuart senvuoksi -ruoanhakuun hajaantuneet suksimiesparvensa luokseen, arvellen niitä -kaikkia tarvitsevansa. Siten joutui Krankan Hannukin, joka Maanselältä -asti oli omin päin suksipäällikkönä retkeillyt, jälleen liittymään -herrain komentamaan armeijaan. - -Hän oli mielellään pysynyt tästä pääjoukosta loitolla tietäen, ettei -häntä siellä suopein silmin katsella. Mutta siepattuaan juuri äsken -Sorokan suolakeittämöistä niiden talvivarat saattoi hän nyt tuoda -Stuartille sievosen muonasaaliin, ja palasi hän senvuoksi miehineen -ja porokuormineen taas rohkeammalla mielellä, melkein kerskuvana -pelastajana, pääjoukkoon, jota jo nälkä pahasti ahdisti. - --- Nyt syökää, niin että nälkä kerrankin lähtee! kehahti Hannu -ylvästellen, viedessään levähdyspaikalla kuormansa muonamestarille, -jota taaja, leipää mankuva miesjoukko piiritti. - -Päällikötkin keräytyivät näitä Hannun herkkuja katsomaan, ja tosiaankin -oli kaikki se suuttumus ja kiukku, joka viime aikoina heidän -piiristään niin monesti ja uhkaavana oli Hannuun kohdistunut, samalla -kuin pois puhallettu. Oikeinpa tunnustus annettiin hänen uusimmille -partiotöilleen. - --- Niin, syökäämme nyt, ruoastahan retkemme menestys riippuu, -kehotteli hyvätuulinen irlantilainen hiukan myrkyllisesti, kääntyen -skotlantilaiseen asetoveriinsa, joka niin usein oli vakuuttanut -ruoansaantia retkensä menestymisen ehdoksi. -- Sitten kai olemme miehiä -valloituksiin ryhtymään! - --- Aivan oikein, muona on voiton tärkein edellytys, väitti Stuart -pistoksesta välittämättä. -- Nytpä alkavatkin sotaiset tehtävämme. - --- Ja kuta kovemmin syömme, sitä tuimemmin sodimme! päätteli pörröparta -edelleen. -- - -Tuo muutaman penikulman päässä edessäpäin oleva Suur-Suman linna oli, -se yleisesti tiedettiin, läntisen Vienan lujin varustettu paikka, ja se -olisi retkikunnan nyt siis ensi työkseen ollut anastettava käsiinsä. -Varoskellen sitä sen vuoksi Stuartin joukko lähestyi, sillä ilmeistähän -oli, että sinne, samoinkuin Karjalan maakyliin, jo ajoissa oli saapunut -ennakkotietoja lähestyvästä sotajoukosta, -- arvatenkin oli siellä siis -varustuksiin ryhdytty. - -Jokivarren vankka metsä rupesi harvenemaan, maat aukenivat ja -kun vielä pieni rupeama oli, koskia sivuuttamalla, rantaa myöten -kuljettu, saattoivat retkikunnan päälliköt törmältä nähdä edessään -pienen, jokisaareen rakennetun, harmaakivisen linnan, joka oli heidän -vaivalloisen retkensä lähin määrä. Linnan alapuolella, jokiahteella, -oli Hannun kertomuksen mukaan ennen ollut pieni kauppakylä, mutta nyt -se oli poltettu pois, nähtävästi, ettei se soisi suojaa vihollisille, -ja yksin törötti siis tuo vähäinen, muurien ympäröimä varustus siinä -vakavana ja jylhänä äänettömän, lumisen luonnon keskellä. - -Kovin pieneltä ja mitättömältä se etäältä katsoen retkeläisistä näytti. -Sen katto ja muurinharja oli paksun lumen peitossa, sen matalan -tornin räystäiltä riippui suuria jäätappeja eikä yhtään ihmistä -näkynyt sen valleilla eikä tornissakaan. Se oli kuin kuollut linna, -miltei naurettavan vaarattoman näköinen. Mutta päälliköt tahtoivat -kuitenkin pitää varansa, ennenkuin sitä lähestyivät. He panivat suksi- -ja jalkamiehiä vakoilemaan joensuuta aina merenrantaan asti, mistä -Vienan rajaton jääulappa häikäisevänä kimalteli kevätpäivän paisteessa -katsojan silmiin. Ja vasta kun nämä tiedustajat palasivat ilmoittaen, -ettei elävää olentoa ollut mailla halmeilla, siirsivät he leirinsä -linnan edustaiselle ahteelle ja ryhtyivät heti sotaisiin valmistuksiin. - -Vanhat partiomiehet olivat matkan varrella neuvoneet päällikköjä -äkkirynnäköllä valloittamaan tuon nähtävästi heikosti miehitetyn -varustuksen, ja sitä menettelyä oli aina taisteluun valmis -irlantilainenkin puolustanut. Mutta toisilla sotaherroilla oli toinen -tuuma: Eihän tiedä, mikä vaara siellä voi väijyä, varminta on turvautua -uuden ajan sotataitoon ja avata linna noilla vaikeasti hinatuilla -tykeillä, jotka kerran jos toisenkin olivat kuppelehtineet Maanselän -kinoksissa, -- pitihän niidenkin vihdoin saada virkansa täyttää! - -Synkkäsilmäinen, aina tyytymätön; tykkimestari, jonka kasvot nyt tärkeä -tehtävä kerrankin kirkasti, sai siis tarpeeksi työtä: Hän asetti -rautaputkensa kaikkien sotataidon sääntöjen mukaisesti törmälle, -ruveten niillä kuolleennäköistä saarilinnaa pommittamaan. Laukaisi -kerran ja toisenkin. Tykinluodit tupsahtivat linnan edustaiseen -kinokseen taikka mätkähtivät sen paksuihin muureihin, tekemättä niille -nähtävää vahinkoa ja herättämättä linnaan henkeä. Hollantilainen -silloin sylki ja syytteli, että tulomatkan moninkertaiset lumihauteet -olivat vieneet hänen putkiltaan tehon, ja vaati niitä siirrettäviksi -lähemmäs linnaa. Miesjoukko kävikin työhön, vyörytti tykit törmältä -jäälle, kaivoi niille siellä kauniiseen riviin lumiset kuopat ja taas -ryhtyi mestari itse sytytintään hoitamaan. Mutta tuskin oli siitä -pari laukausta ammuttu, kun jo soi autionnäköiseltä saarelta vihainen -vastaus: Linnan lumettuneista ampuma-aukoista räiskähti paukaus -toisensa perästä. Hollantilainen kaatui itse raskaimman putkensa alle, -johon luoti oli sattunut, ja pääsi hädin tuskin eheänä sieltä esiin -ryömimään. Kaksi miestä menetti henkensä, toisia haavoittui... - -Siltä välimatkalta ei ollut hyvä pommitella ja kiireellä olivat siis -raskaat, rautaiset putket taas hinattavat törmälle, jossa sotaherrat -kävivät illan suussa uutta neuvottelua pitämään. - --- Suman linnalla on siis kynnet ja hampaat, totesi nuori Antti Hare -toivottomana. -- Näettehän, ei sitä näillä tykeillä muserreta. - --- Ei varsinkaan, jos heti ensi laukauksia peräydytään, huomautti -irlantilainen ivallisesti. - --- Pommita sinä aukealta jäältä, jossa ei ole mitään suojaa, ärähti -hollantilainen suuttuneena vastaan. - -Herrat joutuivat keskenään kipakkaan väittelyyn. Vihdoin eräs -ruotsalaisista huudahti: - --- Tässä ei hätiköiminen auta, on ryhdyttävä säännölliseen piiritykseen. - -Ylipäällikkö Anders Stuart oli, tuimasti tuijottaen harmajaan -saarilinnaan, ääneti kuunnellut toisten väittelyä. Nyt hän lyhyesti ja -rutosti virkkoi: - --- Piiritykseen ei voida ryhtyä! - --- Miksei? utelivat toiset, jotka pitivät juuri sellaisen sodankäynnin -mukavimpana ja varmimpana. - --- Siksi, että meillä ei ole ruokaa... - --- Taas sitä ruokaa! ihmetteli irlantilainen jo melkein kiivastuen. -- -Onhan nyt kovasti syöty ja monet muonakuormat ovat vielä jäljellä, -- -syökäämme, hitto soi... - --- Muonaa on vain muutamiksi päiviksi, selitti Stuart, kauemmin me emme -voi täällä viipyä, jos emme pääse heti linnan varastoille. Ja keli -loppuu, me jäämme satimeen. - -Väittelystä kuumenneiden sotaherrain into jäähtyi ja he jäivät hyvin -huolestuneina punnitsemaan tuota päällikön vakavaa tiedonantoa. Mutta -pörröpartainen irlantilainen huudahti päättävästi: - --- No totta meidän sitten on heti päästävä sinne linnan varastoille! - --- Miten? - --- Väkirynnäköllä! Siihen olisi ollut ryhdyttävä heti. Päätään -puistelivat päälliköt, joiden kunnioitus tuota pientä, harmajaa -saarivarustusta kohtaan jo oli melkoisesti kasvanut. Se näytti liian -jyrkkäseinäiseltä ja jylhältä, he eivät ymmärtäneet, miten he pääsisivät -noiden lumipeittoisten muurien ylitse. Mutta toisaalta he oivalsivat, -että heidän oli mahdoton palata kotiin tämän pienen linnan edustalta -edes vakavasti yrittämättä saada sitä Ruotsin kuninkaan käsiin, ja niin -oli heidän lopulta yhdyttävä urhean irlantilaisen ehdotukseen, että -aamulla on rynnäkkö tehtävä linnaa vastaan. - -Ja se tehtiin. Ratsu- ja suksimiehet pantiin jo yöpimeällä kiertämään -Sumajoen toisellekin rannalle ja kun päivän noustessa tykit taas -leiritörmältä olivat turhaan koettaneet pehmittää tuota harmajaa -rakennusta ja sen jykeitä portteja, ryntäsi koko Stuartin sotajoukko -joen jään ylitse. Saarelle päästiin kovaa yöhankea myöten helposti, ja -yhtä elottomana ja äänettömänä jökötti linna sen keskikalliolla kuin -retkikunnan Suman suuhun saapuessa. Mutta jyrkkä seinä oli ryntääjiä -vastassa ja vasta kun nämä sen seinän, ympärysmuurin, liepeelle -ehtivät, lähti laukauksia räiskimään vallien lumiselta laelta. Aivan -tiheään niitä ei tosin satanut -- puolustajia ei näyttänyt paljoakaan -olevan, -- mutta pian ne kuitenkin ajoivat hyökkääjät peräytymään. - -Vilkasliikkeinen irlantilainen sähisi ja huusi ja koetti komentaa -miehiään porttia särkemään. Mutta hän huomasi samassa, etteivät -päälliköt eivätkä miehet siinä hyökkäyksessä panneet parastaan, eivät -rynnänneet sillä sisulla eikä voimalla, jota tällaisella paikalla olisi -tarvittu, vaan vitkastelivat ja epäröivät. Miehistöönkin oli ilmeisesti -tarttunut sama turtumus ja väsähtyminen, joka päälliköitä vaivasi; he -peräytyivät herkästi, säikkyivät laukauksia ja seisahtelivat, ja uudet -yritykset kävivät siten ensimmäisiä heikommiksi. - -Neuvottomaksi oli käynyt ylipäällikkökin. Ja kun sotaherroista yksi -toisensa perästä -- Antti Hare tietenkin ensimmäisenä, -- lähti -joukkoineen peräytymään saarelta alas jäälle, jättääkseen koko -yrityksen sikseen, salli hän sen tapahtua, -- poissa oli kuri ja kurssi! - --- Usko puuttuu meidän sotajoukoltamme, valitti irlantilainen -haikeasti, rientäessään jo hänkin häpeissään Stuartin rinnalla jään yli -leiritörmää kohden. -- Silloin on vaikea mitään valloittaa! - --- Tämä oli alunpitäen mieletön yritys, siksi on usko poissa, vastaili -ylipäällikkö synkkänä, sen paremmin itseään puolustamatta. - --- Siksi ei nyt yritetäkään, kukin karkaa minne tahtoo -- sitä on -soturikunniani vaikea kestää, valitti irlantilainen harmissaan. - --- Niin on, mutta minkäs teet! Miehinä taistelevat nämä meidän -palkkasoturimme toisissa oloissa, mutta täällä erämaassa he tuntevat -masennuksen itseään painostavan. He ovat kuin tämän aution luonnon -kahleissa, he pelkäävät, että heidät on tänne sen ikuisiksi vangeiksi -tuomittu... Ja tunnemmehan sitä samaa kaameutta itsekin... - -Kevätpäivän paahde oli jo pehmittänyt äskeisen hangen, niin että -saarilinnasta palaavan sotajoukon täytyi raskaasti kahlata upottavassa -lumessa, tykinlaukauksen silloin tällöin heitä linnasta vielä -evästäessä. Viime päivinä oli näet ruvennut tuntuvasti suojaamaan, lumi -suli rutosti keskipäivällä, ja varsinkin tänään oli kohovesi jo noussut -jäälle tummentaen joen rannat. Märkinä ja uupuneina palasivat rynnäkön -tekijät leiritörmälleen, jossa nuotioiden ääressä rupesivat noloina -kuivaamaan vaatteitaan. - -Mutta kuivaa paikkaa ei ollut sielläkään. Kinokset olivat märkiä, -turkit ja peskit vettyivät, eikä suojaa ollut missään. Leirillä -olleet aseettomat, pappi ja tulkki, tulivat saaresta palaaville -sotaherroille haikeasti valittamaan, että heidän on täytynyt nukkua -yönsä vesikuopassa, -- sitä ei kenenkään terveys kestä! He vaativat -päästä asutuille maille taikka sitten palaamaan kotiinsa, -- johan tätä -kurjuutta on tarpeeksi kestänyt! - -Stuart ei heille monta sanaa vastannut, hän oli tänään niin lopen -kyllästynyt hänkin. Hollantilaisen tykkimestarin hän käski jatkaa -tehotonta pommitustaan siitä törmältä ja suksimiehiä pantiin taas -ruokaa hakemaan. Itse vetäytyi Stuart telttaansa. - -Mutta kun hän seuraavana päivänä astui sieltä ulos, oli hän -päättäväisen näköinen. Suojailmat jatkuivat, -- muonanhakijat palasivat -laukut tyhjinä... Kaikki enteet olivat masentavat, ja Stuart kutsui sen -vuoksi osastopäälliköt uuteen sotaneuvotteluun. Lyhyin lausein kuvasi -hän heille aseman koko surkeuden: - --- Linnaa emme saa nyt äkkiä valloitetuksi, ruokavaramme loppuvat taas -pian. Jos pitempään täällä viivymme, loppuu kelikin; vesistöt käyvät -tulvimaan, suot sulavat, me emme silloin pääse palaamaan. - -Se oli kaikki umpiviheliäistä! Ylipäällikkö lopetti lyhyeen -sanottavansa: - --- Niin on asia. Mitä on tehtävä? - -Stuartin märkään telttaan kokoontuneet herrat, joille näin kärjistetty -kysymys oli hyvinkin mieleinen, eivät voineet keksiä kuin yhden -vastauksen: Kiireesti paluumatkalle! He kirjailivat räikein värein -ylipäällikön esittämiä tosiseikkoja, he viittasivat sulaviin kinoksiin -ja joen mustuviin rantoihin ja todistivat, että jo huomisaamuna on -lähdettävä pyrkimään Maanselän yli tulomatkalla raivattua tietä pitkin, -niinkauan kuin se vähänkään kestää. He innostuivat, he vakuuttivat -toisilleen, että muuta keinoa ei ole. - --- Eikö mitään muuta? kysyi Stuart. - -Vastausta ei kuulunut. Yksin irlantilainenkin, joka oli kovin -häpeissään tästä retken tyhjästä tuloksesta, istui kallokkaittensa -kärkiin tuijottaen, keksimättä edes yhtään sukkeluuttakaan, -- -häneltäkin eilisen hyökkäyksen jälkeen oli jo luonto mennyt lamaan. -Mutta teltan oviloukosta kuului sittenkin suutahtanut ääni: - --- On vielä toinen keino...! - -Se oli Krankan Hannun ääni. Hän oli heti pääjoukkoon palattuaan -huomannut sen paljon alakuloisemmaksi ja kärttyneemmäksi kuin hänen -siitä Maanselällä erotessaan ja herrain parissa oli hän usein kuullut -puhuttavan paluumatkasta. Mutta näihin asti ei hän ollut uskonut -noita puheita tosiksi, eipä vielä eilisen epäonnistuneen hyökkäyksen -jälkeenkään, sillä olihan retki vasta alulla. Nyt oli hänelle yhtäkkiä -käynyt selväksi, että päälliköt todella aikoivat, vaivoihinsa -väsyneinä, keskeyttää retken -- ennenkuin mitään on aikaansaatu. -Silloin hän hätkähti ja oivalsi käänteen olevan tapahtumassa. -Kuunnellessaan siinä herrain innostuneita vaatimuksia oli hänellä -luonto noussut kapinaan. Sillä hänen ei itsensä suinkaan, vaikka hänkin -väliin tunsi väsähtymystä, tehnyt mieli vielä Vienasta palata. Ei hän -ymmärtänyt, kuinka toisten sisu saattoi siihen taipua, hänen omansa -ei ainakaan taipunut, -- eikä hän voinut sitä ajatellakaan. Saapua -kotipitäjiin nololta retkeltä kuin koira häntä koipien välissä, -- ei! - -Siksipä ryhtyi hän kaikella voimallaan vastustelemaan tuota tekeillä -olevaa päätöstä, taistelemaan kuin henkensä puolesta. Hän osoitti -herroille, että kuninkaan käsky on vielä täyttämättä, Suma ja Soloveti -ottamatta... on yhtä kuin ei olisi matkalle lähdettykään. Eikä ollut -pakkokaan näin häpeällä kesken pyörähtää, kelirikosta ja muonan -niukkuudesta huolimatta voidaan retken tarkoitus vielä kunnialla -saavuttaa. - --- Millä tavalla, mikä on siis ohjelmasi? uteli ylipäällikkö -tiukkana, toisten herrain katsellessa Hannua osaksi hämmästyneellä -uteliaisuudella, osaksi irvistelevällä ivalla. -- Selitä keinosi! - -Hannu näki ivanhymyn herrain huulilla ja tiesi, että he leimaavat kai -hänen uuden neuvonsa niiden vanhain arvoisiksi, mutta hän oli siltä -vakavissaan vastatessaan: - --- Tykit ja osa miehistöä jääkööt Suman linnaa pommittamaan, -- -jätetään ruokavarat tänne tykkimestarille! Sillä kyllä me muut ruokaa -saamme, kun tästä jään yli hankia myöten pyyhkäisemme Solovetiin, -jossa on vaikka vuosiksi eväitä. Sieltä voimme palata joko heti -jääkelillä taikka jäitten lähdettyä venheillä, palata tänne lopettamaan -piirityksen taikka kulkea Kemijoen suulle, siellä on vauraita kyliä, -jotka ovat valloitettavat nekin. - -Hannu oli puhunut niin nopeasti, että hän miltei hengästyi, mutta -lausui lopuksi verkemmin: - --- Se kaikki on tällä joukolla helposti toteutettavissa ja silloin -vasta olemme tehneet suunnilleen sen, mitä meiltä kuningas odottaa. - -Mielenkiinnolla, joskin epäillen, kuuntelivat herrat talonpoikaisen -miehen esitystä. Jotakin tuollaista voittoretkeähän hekin olivat matkaa -suunniteltaessa kuvitelleet, mutta nyt oli heistä lähtenyt halu ja -taittunut tarmo. He puistelivat päätään, ja toiset heistä leimasivat -heti Hannun suunnitelman lennokkaaksi kuvitelmaksi, kysäisten -pisteliäästi: - --- Entä sitten? - --- Sitten pääsemme kyllä, milloin haluamme, vesistöjä myöten palaamaan -kotiin. - -Anders Stuart myönsi, että tällaista laajaa valloitusretkeä kyllä vanha -kuningas odottaa, mutta hänelläkään ei ollut uskallusta sitä enää -kannattaa. Ja irlantilainenkin yhä vaikeni, sillä hän oli menettänyt -luottamuksen väkeensä. Muut kaikki kävivät uudelleen esittämään noita -monia vaikeuksia: Mistä heinät hevosille, kuka takaa kevätjäiden -kestävän, kuka tietää, eikö väki ole paennut noistakin oudoista -paikoista, jonne nyt vielä olisi retkeiltävä kymmenien penikulmien -taa? Mieletön tuuma! Ja pappi ja tulkki nousivat aivan kauhistuneina -kysymään, että vieläkö heitä todella aijottaisiin retustaa yhä -eteenpäin, nukkumaan vesikuopissa ja meren jäällä...! - -Hannu puolustihe miehekkäästi, mutta hänen rohkea suunnitelmansa -raukesi kuitenkin armotta. Ihan intomielellä päälliköt päättivät -viipymättä, huomisaamuna, lähteä yöhankea myöten kiireiselle -paluumatkalle. Ja se päätös oli heidän mielestään niin hyvä, että he -sen kunniaksi tyhjensivät viimeiset nassakkansa ja joivat palaavan -elinvoimansa maljan. - -Mutta Krankan Hannu ei nyt ilomaljoista välittänyt. Hänen sisuaan -kaiveli ja hänen mielensä kapinoi. Hän seisoi kotvasen kuunnellen -päällikköjen iloista porinaa ja kysyi kiukussa itseltään, oliko nyt -siis todella hänenkin korskeaksi kuvailemansa partioretki lopussa? -Nytkö hänen todella oli palattava kotiinsa noiden herrain mukana, jotka -tietysti siellä tulisivat vyöryttämään syyn retken epäonnistumisesta -hänen, Hannun, niskoille? Ei, tämä on miehuutonta narripeliä, -tällaiseen ei Vesainen koskaan olisi alistunut, -- alistuuko hän? - -Myrtyneenä käveli hän kevätillan hämärtyessä päällikköjen teltalta -omain miestensä nuotiota kohti. Mitähän sanonevat tästä toiset -suksimiehet, jotka jo hekin ovat innostuneet partiontekoon ja joissa -vanhat sota veret matkan varrella ovat vironneet? Sitä tahtoi hän -heiltä nyt kysästä. - -Mutta kävelystään pysähtyi hän hetkeksi hämärälle törmälle, katselemaan -joentakaista, pimeää linnarymäkettä, joka sieltä salaperäisenä ja kuin -ilkkuen kuumotti... Hänen mielessään rupesi itämään uusi tuuma, joka -hänet piankin valtasi ja lämmitti. Hitto soi, palatkoot herrat tuota -linnaa peljäten, selvitelkööt kotona rötöksensä, siihen ei sentään -kaiken tarvinne raueta! Hetken kuluttua kimmahti hän liikkeelle, -kiirehti suksimiesten nuotiolle, heittäytyi heidän viereensä havuille -ja kävi heille kertomaan sotaherrain päätöksestä. - -Hän kertoi sen heille oman suuttumuksensa valossa, kuvasi heille -katkerasti retken keskeytyksen tarpeettomuuden ja nolouden, kyseli, -oliko heistä hauska palata kotiin näinikään, voimatta kertoa -yhdestäkään miehen työstä... Ja ennen pitkää sai hän valetuksi -vanhoihin partiomiehiin oman kiukustuneen sisunsa. Pystyynpä kivahtivat -nuoremmatkin miehet, kun hän heille valitteli: - --- Eihän päästy ollenkaan vielä maistamaan Karjalan mämmikokkareita -eikä vienattaria naurattamaan. Ja mitä me tuomiseksi tupiimme viemme, -jos jo tästä täytynee palata? - --- Eikö helkkarissa, eihän tämä tähän saa loppua...! - -Pitkään juteltiin sinä iltana ja yönä pohjolaisten suksimiesten -nuotiolla, sillaikaa kuin pääleirissä kiireellä kuormia köytettiin ja -tykkejä resloihin kannettiin, ja monet pistosanat siinä laukaistiin -tuota herrain hätää ja kiirettä kohtaan. Yhteen kävivät miesten tuumat, -heitähän elähdytti nyt yhteinen into. Lämminnyt oli jo Oravaisen -Paavokin, tuo muuten varova mies. Juorkunan Jussi paahtoi innokkaana -nuotiolla suksiaan uutta pitkää hiihtoa varten, Kokon Pertti vannoi, -ettei tästä sentään näin tyhjäkouraisina kotiin palata ja Heikuran -Yrjänä heilutti uudelleen kengittämäänsä keihästä ikäänkuin uhmaten, -että pitää sillä toki saada muutaman kerran tuikata...! - - * * * * * - -Kun Stuartin retkikunta aamun tuskin sarastaessa jo teki lähtöä -Sumajoen törmältä, silloin astui Krankan Hannu nuoren Oravaisen -seuraamana ylipäällikön teltalle, jota parhaillaan käärittiin kokoon, -ja teki siinä matkavalmiina seisoville herroille sävyisästi mutta -päättävästi uuden, yöllä suunnitellun ehdotuksen. Ällistyneinä -sitä herrat kuuntelivat ja Stuart huudahti ensi sanoikseen miltei -kiivastuneena: - --- Mitä hittoja, te suksimiehetkö tahdotte vielä jatkaa sotaretkeä omin -päin, sittenkuin me jo olemme siitä luopuneet. Hä? Tekö ette aijo vielä -lähteä paluumatkalle? - --- Niin on asia, vastasi Hannu rauhallisesti. -- Suurin osa -suksimiehistä haluaa tehdä partioretken laajemmalti Karjalaan, -valloittaakseen sen Ruotsin ruunulle, niinkuin käsketty on. - --- Te yksin, talonpoikaiset miehet...? - -Sitä eivät herrat voineet hevillä käsittää. Mistä syttyi sellainen -uljuus nyt Pohjanmaan talonpoikiin, joista monet alkujaan olivat olleet -aivan haluttomat retkelle lähtemään? -- Herrat eivät tunteneet näissä -miehissä vähitellen vironnutta partiomieltä eivätkä sen vuosisataisia -juuria. -- Eivätkö nuo suksimiehet todellakaan ikävöi pois näiltä -jylhiltä erämailta, -- se tuntui turkkiniekoista, heidän omiin -mielialoihinsa verraten, aivan uskomattomalta. Mutta Hannu vastasi -varmasti: - --- Me yksin. Monet näistä miehistä ovat ennenkin retkeilleet -vainolaisten kylissä ja kuningas on silloin heitä siitä kiittänyt. Me -suksimiehet voimme täällä ehkä vielä jotakin tehdä kuninkaan tahdon -toteuttamiseksi, -- tähänastinen retkihän on rauennut mitättömiin, -siitä hän ei ketään kiitä. - -Anders Stuart seisoi matkaturkeissaan hetken neuvottomana, empien, -uskaltaisiko hän jättää talonpoikaisosastoaan tänne omin päin -retkeilemään. Mutta hän myönsi Hannun huomautuksissa olevan perää ja -tarkemmin ajatellen hän hoksasi, että tuosta suksimiesten retkestä -saattaa olla hänelle hyötyäkin. Ei tarvitse heti selittää koko retken -lopullisesti turhiin rauenneen, kun sitä vielä vihollismaassa jatkuu... -tilinteko kiivasluontoiselle kuninkaalle voi näet käydä kylläkin -tiukaksi... - --- Ja te luulette täällä henkenne säilyttävänne ja lopuksi vielä kotiin -pääsevänne? kysyi hän. - --- Siitä kaikesta vastaamme. - --- No hiihtäkää sitten vaikka pohjoisimpaan hornaan, jos se teitä -huvittaa. - -Herrat naurahtivat ja tulivatpa oikein retkionnea toivottamaan -talonpoikaisille miehille, joiden sisun he myönsivät sotaisemmaksi -kuin omansa. Pörröpartainen irlantilainen kävi Hannua ihan kädestä -puristamaan ja kysyi, mitä terveisiä hänen piti heiltä viedä Oulun -linnaan. Hannu hymähti: - --- Viekää terveiset, että vain akat tieltä kesken palaavat. - --- Se on kai niin ymmärrettävä, että meidän palaava retkikuntamme siis -on akkaväkeä, -- etpä hitto soi niin aivan väärässä olekaan. Hiihtäkää -terveinä! - -Toiset herrat olivat jo nousseet rekiinsä ja ajoivat hyvää huikua -etujoukon perästä, joka siinä toukokuun aamun hämärässä pitkänä raitona -eteni kaikessa hiljaisuudessa törmähankea pitkin, laskeutuen vähän -kauempana alas joen jäälle. Se ilmeisesti kiirehti kulkuaan, tuo -loittoneva jono, ratsut korskahtelivat, jalkamiehet astuivat liukkaasti -ja yksin kuormahevosetkin juosta hölkkäsivät yökylmällä tiellä. Herrain -matkareslat porhalsivat pian muun joukon edelle, ikäänkuin joutuakseen -mahdollisimman pian pois tältä kolkolta, aavalta rannikolta ja tästä -painostavasta vankeustunnelmasta. Törmältä jäälle laskeutuessaan -heittivät reessäistujat viimeisen silmäyksen Suur-Suman saarilinnaan, -joka törrötti siinä yhtä elottomana ja aavemaisena kuin heidän tälle -joelle saapuessaan, eikä heitä näyttänyt ollenkaan kaduttavan, että he -sen siihen valloittamatta jättivät. - -Pois, pois vain piti päästä kaukaista länttä kohden, se oli -päällikköjen ja palaavan miehistönkin yhteinen, iloinen helpotuksen -tunne. - -Mutta linnan edustaiselle törmälle jäi sammuvien nuotioiden luo -seisomaan parisataa pohjalaista suksimiestä, jotka iva silmissään -katsoivat Stuartin retkikunnan kiireistä pakoa. Krankan Hannun -osastoon, jonka melkein kaikki miehet olivat törmälle jääneet, oli -näet yhtynyt melkoinen määrä myöskin sen länsipohjalaisen voudin -suksimiehistä, joka nyt herrain sotajoukon rinnalla johti väkensä -tähteitä kotiin päin. Hannun kaikki parhaat miehet seisoivat siinä -hänen ympärillään; siellä Kuiva-Erkki ja Isolusikka kompapuheillaan -rohkaisivat niitä, jotka pääjoukon lähtiessä hetkeksi olivat totisiksi -käyneet, ja pistäviä pilkkasanoja singahti niiden myöhästyneiden -kuorma-ajajain jälkeen, jotka nuotiotörmältä viimeisinä suoriutuivat -rientämään sisämaahan päin jo häipyvän sotajoukon perästä. - -Kotvan seisoi Hannu siinä miestensä kehässä katsellen pois kiirehtivää -sotajoukkoa. Sitten hän reippaana pyörähti miestensä puoleen ja virkkoi: - --- Ne menivät! Nyt, pojat, alkaa meidän retkemme! Ja sillä on oleva -toinen suunta ja toinen sisu! - -Hänen partiointonsa oli saanut kauniin voiton: herkkinä olivat miehet -siinä hänen ympärillään. Mutta äsken mietteissään seisoessaan oli -hän itsekseen myöntänyt, että toinenkin syy oli sentään saattanut -hänet näin jättäytymään ominpäin pääjoukosta erilleen. Hän oivalsi, -että Ouluun palattua tulee matkueen johtajille tietenkin ikävät -jälkiselvitykset: Miksi raukesi retki turhiin, miksi on kesken palattu, -vaikkei vihollista ole nähtykään...? Hänen ei tosiaankaan tehnyt mieli -olla niissä käräjissä altavastaajana, eikä seistä siellä koko ajan -herrain syyparkana... Selittäkööt nyt itse raukkamaisen pakonsa ja -paluunsa, -- hänhän oli kehottanut retkeä jatkamaan. Ja jatkaa sitä -nyt itse, yksin ylipäällikkönä! Siitä leviää tietenkin tieto hänen -kotikyliinsä, eikä niissä voida olla kunnioituksella mainitsematta, -että onpa siinä Hannussa sentään miestä...! Se on toista, kuin jos -sinne nyt palaisi kaikkien ilkuttavaksi, -- vielä säästyy toki -sotamaine Krankan Hannun nimelle! - -Näitä hän oli jo yöllä nuotiolla jutusteltaessa muistellut ja nepä -mietteet juuri olivat saattaneet hänet niin verevästi miehiään -innostamaan. Mutta näistä sisäisistä mietteistään ei hän tovereilleen -paljoa puhunut kuvatessaan heille partioelämän reippautta ja iloja, ja -rivakasti hän nytkin vain sauvoihinsa tarttui, huudahtaen: - --- Hei, nyt suksille mekin! Kontit selkään, kirveet vyölle, -- sitten -ei siekailla! - -Leveänä rintamana läksi keihäsmiesten sakea parvi samalla hiihtämään -keväthankea Sumajoen rannalta. Mutta se käänsi kohta kulkunsa toiseen -suuntaan kuin tuo länteen kiemurteleva raito, -- se ohjasi suksensa -suoraan etelän etäiseltä rannalta kajastavaa metsää kohden. - - - - -X. - - -Useampiin parviin jakaantuneena hiihti Hannun partio joukko Vienan -lounaista rannikkoa pitkin ja siitä kauemmas sisävesistöjen varsille, -verotellen sikäläisiä, pahaa aavistamattomia karjalaiskyliä. Vanha -Juorkuna ja nuori Oravainen johtivat toisia osastoja, jotka kiertelivät -syrjäisemmissä kylissä, mutta ne yhtyivät pääjoukkoon aina, kun oli -jonkin vesistön varrelta siirryttävä uuteen. Yhdessä silloin, yöhankia -hiihdellen, katkaistiin laajat välikannakset ja sankat, kontion -hallitsemat salot, joita nyt kajahutti kaukaisten keihäsmiesten uhmaava -laulu. - -Vapaata ja raikasta oli se partiomeno. Kepeästi sihahtivat sivakat -keväthangella vaarojen poikki ja selkiä pitkin ja yhtäkkiä syöksähti -salainen miesjoukko metsän rinnasta kylään, jossa samassa syntyi -ääretön hämminki ja hälinä. Täyttä kurkkua nauraa hohottivat pitkän -matkan miehet säikähtyneille kyläläisille, jotka pökerryksissään -turhaan koettivat paeta viidakkoon tai kätkeytyä nauriskuoppiinsa, ja -heti panivat he karjalaiset kantamaan esille ruokiaan ja juomiaan, -mitä parasta oli. Muhkeiksi tehtiin tuliaispidot ja pitkään niissä -herkuteltiin, -- Matti Isolusikka kauhasi sisäänsä karjalaisten makeata -rahkamaitoa ja pureskeli kohokuori-kokkareita, niin että sitä oli -toisten ilo nähdä. - -Krankan Hannu nautti. Hän hihkasi väliin päivänpaisteista ahoa -hiihtäessään ja kertoi tovereilleen, että juuri tätä entisaikain menoa -hän oli niin kauan kaivannutkin. Siitä hän oli uniakin nähnyt, -- -nyt ne unet vasta lähtivät toteutumaan! Ja kun hän kylän parhaassa -talossa oli öisen hiihdon jälkeen syönyt lujasti makeaa ja rasvaista, -vääntäytyi hän pitkäkseen pirtin lämpöisille vuodepatjoille, ojenteli -uuvahtaneita jäseniään ja sammutti oluella jatkuvaa janoaan. - --- Tämä se on partiomiehen autuutta, huudahti hän silloin. -- Nyt vasta -on poika taas omalla alallaan! - -Mutta toisinaan hänestä sittenkin tuntui, kuin ei olisi se hänen -retkensä eikä hänen oma mielensäkään sentään ollut aivan ennallaan. -Karjalaisten tuvissa viivähti hän usein tarinoimaan aivinahousuisten -talonvaarien kanssa, joita hän ensiksi piti pilkkanaan, mutta sitten -jo rauhoitteli liiaksi säikkymästä. Eihän tässä sentään olla miesten -syöjiä... otetaan vain, mitä tarvitaan, selitti hän, jäähän sitä -toki taloonkin jotakin... Ja hänestä tuntui, että hän kylään tultua -oikeastaan kaikkein mieluummin istuskelikin noinikään rauhassa -rupattelemassa talonmiesten kanssa, kertoi heille sulassa sovussa -entisistä sankaritöistään ja kuunteli heidän tarinoitaan ja kaskujaan. -Häntä melkein harmitti, kun karjalaiset häntä pelkäsivät ja väistivät, -ja hän kielsi silloin miehiään liiaksi talon naisia kiusaamasta -- -eihän se sellainen ole miesten työtä...! - -Kun näin jonkun puheliaan karjalaisisännän kanssa oli iltakausi -tarinoitu, saattoi sattua, että tämä, Hannun siivoon luontoon ja -hilpeihin juttuihin mieltyneenä, aivan ihmetellen kysäsi: - --- Miksi sinä sitten, veli hyvä, tulit tänne meidän maitamme ryöstämään? - -Silloin jäi Hannu itsekin hetkeksi miettimään, että: tosiaankin, -miksi? Ja silloin hänestä tuntuivat nuo hänen äskeiset vakuutuksensa -ryöstöhiihdon autuudesta aika ontoilta. -- Miksi helkkarissa he -oikeastaan hätyyttivät näitä rauhallisia ihmisiä ja hävittivät heidän -vähiä tavaroitaan... - -Ne olivat ohimeneviä mielenjuolahduksia, tuumi hän sitten maata -pannessaan naureskellen, -- ukkosten kanssa tarinoidessa tulee -ajatelleeksi jos jotakin. Mutta kun hän aamulla näki kylänakkain -hätääntyneinä häärivän suksimiesten ympärillä, jotka mättivät -kontteihinsa köyhän kylän tavaroita enemmän kuin jaksoivat kantaa, -ja käsipuolesta lennättivät syrjään niitä, jotka koettivat jotakin -kallistaan pelastaa, niin hän otsa poimuissa murahti: - --- Jättäkää akoille heidän aarteensa, meille niitä matkan varrella -tarpeeksi kertyy. - -Siihen virkahti silloin Juorkuna vähän pisteliäästi: - --- Vai akkoja sinä, Hannu, nyt armahtelet. Ei ennen miehiä estetty, jos -heidän vain teki mieli saalista ottaa. - -Hannua hävetti silloin oma lempeytensä eikä hän voinut ymmärtää, miksi -häntä nyt tuo tarpeeton ryöstö tympäsi. Siksi urahti hän vältellen: - --- Ottakoot vain saalista, minkä verran mukanaan kantavat, mutta -joutavaa sitä on kinokseen heittää. - -Väliin teki miesten mieli sytyttää tuleen jokin talo tai kyläkunta, -jossa heitä ei oltu oikein kelvollisesti kestitty. Silloin Hannu taas -muistutti, että kuningas oli kieltänyt Vienan kyliä turhanpäiten -polttamasta, hänellä kun on halu suositella karjalaiset puolelleen. -Siihen taas Oravainen, joka tuon kuninkaankirjeen kylläkin tunsi, -naurahtaen virkkoi: - --- Kuuluneeko se kielto enää tähän meidän partioretkeemme? - --- Kuuluupa tietenkin, kuninkaan puolestahan me retkeilemme... Vasta -jos karjalaiset vastarintaan käyvät, silloin iskemme ja poltammekin, -silloin on sota! - -Näin Hannu miehiään neuvoi, mutta hänestä tuntui itsestäänkin, -ettei näissä neuvoissa ollut sitä vanhaa sisua. Joskus kuulikin -hän vanhempain miesten kuiskaavan, että eipä Vesainen aikoinaan -vainolaiskyliä polttamatta jättänyt, ja silloin hän taas, ikäänkuin -uhmalla, heittäytyi täyteen remuun. Hän komenteli ja karjui niin, -että koko kylä kajahti, pani partasuu-ukot koipisaappaitaan vetämään -ja piteli heidän muijiaan ahtaalla, -- taas selloin partiolaiset -ihastellen nauroivat hänen hilpeille kujeilleen. Ja jos joskus kylän -miehet salakähmäisesti kokoontuivat metsänrintaan ja hioivat aseitaan -vieraittensa pään varalle, silloin hän ilveksenä iski heidän kimppuunsa -ja höyräytti tuleen koko petollisen kylän. -- - -Tällä tavoin retkeili pohjolaisten suksijoukko, väliin lempeämmin, -väliin rajummin, läpi kymmenien kylien, ja eteni viimeisellä -hankikelillä kauas Repolan ja Roukkalan kulmille sekä sieltä Aunukseen -asti. Siellä verottivat pohjolaiset Äänisjärven pohjoisten lahdelmain -vauraita kyliä, jotka harvoin olivat tällaisia vieraita pitäneet, ja -herättivät niissä tavatonta kauhua ja säikähdystä. Mutta nopeasti he -nyt liikkuivat, siirtyen siekailematta kylästä toiseen. Sillä keli -rupesi tekemään loppuaan, lumi suli pois suksien alta eikä ollut -miesten hyvä jäädä jalkaisin tarpomaan vetisiä suomaita. - -Siksi suunnattiin sukset Aunuksesta taas kiireellä pohjoiseen ja -hiihdettiin yön halki viimeisiä hangenrippeitä myöten sille laajalle -salokankaalle, joka erottaa Äänisjärven pohjoiset lahdet Seesjärven -suurista selistä. Kiirettä oli nyt pidettävä, sillä öisinkään ei enää -hanki kannattanut; lunta oli tuskin metsissäkään, järvien jäille ei -ollut menemistä ja purot lorisivat jo tulvillaan, niiden yli oli vaikea -kahlaamallakaan päästä. - -Se oli raskasta retkentekoa, pahinta koko pitkällä taipaleella. Vuoroin -täytyi miesten kantaa suksiaan, vuoroin niillä koettaa huppelehtia -hyyhmässä, -- tähän salokulkuun rupesivat uupumaan jo nuoremmatkin -miehet. Saalistaakkoja täytyi pienentää, tiheään oli tehtävä -leponuotioita, eikä ottanut laaja kannas sittenkään katketakseen. - -Krankan Hannu tunsi taas voimansa pettävän niinkuin silloin Lentiiran -selällä. Hän oli aina näihin asti retkeillyt miestensä etunenässä, -mutta nyt hänen jalkojaan kangisti ja jäseniään kolotti, -- hän ei -jaksanut enää nuorempain rinnalla kahlata. Kun nämä siis viimeiseltä -yönuotiolta läksivät, perilletulon toivon elähyttäminä, porhaltamaan -sen taipaleen poikki, joka heidät vielä erotti Seesjärven eteläisestä -latvakylästä, niin jättäysi hän vanhempain miesten kanssa tahallaan -jäljelle, käski vain etujoukon lämmittää kylässä saunat ja laittaa -kysta pöytään. - -Siten olikin jo tuossa latvakylässä ilo ylimmillään, kun vanhat miehet -vihdoin illan suussa lopen uupuneina saapuivat Seesjärven rannalle, -josta jäät juuri tekivät lähtöään ja josta vedet vetävät Vienanmerelle -päin. Pojat olivat löytäneet kyläläisten praasnikkaoluvia, olivat -lyöneet tapit auki ja ponnistustensa palkaksi siemaisseet säästämättä -tuota vahvaa juomaa. Kylän komeimmassa talossa he nyt, ikämiesten -saapuessa, remusivat parhaassa nousuhumalassa, säikähtyneen kylänväen -sitä syrjästä katsellessa. - -Se remun into tarttui heti Hannuunkin, joka ei tahtonut myöntää -äskeistä väsymystään. Hän oli äkkiä saunassa hautonut uupuneet -raajansa, jättänyt sinne märät vaatteensa kuivamaan ja istui -nyt parhaana miesnä, karjalaisen pitkään, väljään villamekkoon -pukeutuneena, joukkonsa juomingeissa. Hän tahtoi taas kerran heittäytyä -valloilleen, olla mies nuori ja navakka, ja nokkelimpana joukosta hän -siinä pian kompia heittelikin ja komenteli pirtin piikoja kippoja -täyttämään. Leveänä lavitsalla istuen nauratti hän miehiään ja nauroi -itse, kun nämä kiponkantajia puristelivat ja viereensä vetivät. - -Jo laski muuan neitonen Hannunkin eteen kupillisen tuoksuvia -paistinpiiraita. Se oli valkohipiäinen karjalaistyttö, varreltaan -notkea, käynniltään ketterä, -- sen Hannu äkkiä syliinsä koppasi ja -istutti koreasti rehevälle polvelleen. - --- Oikein, Hannu, vielähän sullekin mesimarjat maistuvat, röhötti -Juorkuna sitä katsellessaan. - --- Hä, kukapa minua paremmin mesiherkut tuntisikaan, kehäsi Hannu, -keinutellen polvellaan kevyttä, kainoa impeä. - --- Mutta pakoonpa tuo pyrähtelee vanhan miehen polvelta, ilkkui Kokon -Pertti, joka itse äsken turhaan oli samaa otusta pyydystänyt. - --- Tämäkö, ei pyrikään, pajatti Hannu tyttöä lepytellen. -- Ethän -pelkääkään, pulmuseni, enhän sinua sutten syötäväksi vie, iloksesi -sinua vain keinuttelen. - -Hän leikki siinä kuin kissa hiirenpoikasella ja nuoruuden muistot -ja vaistot palasivat taas voimakkaina hänen mieleensä. Näinhän sitä -ennenkin impiä lepyteltiin, --; ne olivat aluksi vähän vikisevinään, -mutta hyvällä pidolla ne pian kesyttyivät. Niin se kypsyy pian tämäkin -marja... - -Mutta hyväillessään siinä neitokaista tunsi hän tämän vapisevan -polvellaan kuin pelästyneen karitsan. Ja kumartuessaan karitsaansa -kasvoihin katsomaan näki hän tytön silmät niin surullisen -säikähtyneinä, että hän, roteva partiomies, itsekin säikähti sitä -katsetta. Siinä oli niin kauhua kertova, niin hätäytynyt ja vapautta -rukoileva ilme, että Hannu empimättä ja kuin käskettynä hellitti -käsivartensa immen vyötäreiltä ja laski hänet melkein heittäen -lattialle. - --- Mene karsinaasi, arka näyt olevan, huudahti hän suutahtaneena ja -tarttui taas olutkippoonsa molemmin kourin. - --- Kas miestä kun hellitti, ivasi Heilalan Yrjänä. -- Taisi heltyä -vanha mies immen hädästä! - --- Eihän se Hannu nuorempanakaan hennonnut neitosia kovasti -kouristella, muistutti Juorkuna. -- Noinikään laski hän vienon -vienattaren kerran menemään Hanhisaaren rannaltakin... - -Hannua harmitti, hän tunsi pehmeydellään pilanneensa koko pidot. Mutta -hän ei sitä tahtonut myöntää, vaan huudahti kippoaan heiluttaen: - --- Menköön äitinsä viereen nukkumaan, lapsi, tässä ei ole nyt aika -tyttöjä mesistellä, tässä ovat miesten juomingit. Hei, pojat, olutta! - -Mutta häntä suututti edelleen sydäntään myöten, eikä hän saanut -silmistään tuota tytön hätääntynyttä katsetta. Hittojako se niin -säikähti, -- häntäkö, vanhaa, kaljupää urosta...? Niin kai, -nuoremmalle se ehkä olisi helpostikin suostunut... Niin, niin, -menneet ovat poikavuodet... mitäpä hän tällä iällä lähtikään enää -neitosia naurattamaan...! Varsinkin kun heltyy mies muutamasta arasta -silmänheitosta! - -Hetkisen jatkoi Hannu vielä ilonpitoa, mutta äskeinen remseä luonto oli -hänestä poissa. Hän katseli kadehtien, kuinka siinä nuoret miehet vielä -jaksoivat remuta ja saivat naurunkin helähtämään naikkostensa huulilta. -Itsellään kävi hänellä taas jäseniä kolottamaan, raskaan päivätaipaleen -tuottama uupumus palasi raukaisevana hänen ruumiiseensa, eikä olutkaan -siihen enää virkeyttä antanut. Toiset vanhemmat miehet olivat jo -vetäytyneet lavitsoille lepäämään ja Hannukin oikaisi hetken kuluttua -itsensä pitkäkseen. - -Mutta vielä maatessaan näki hän tuon valkoverisen, notkean neitosen -hätääntyneen katseen, -- hittojako se häntä nyt vieläkin seurasi! -Puolihämärästä tuvasta, jossa nuoret miehet kylän viimeisiä oluvia -lopettivat, kuului jatkuvaa kikatusta ja tirskuntaa... Se häntä nyt -kummasti kiusasi, se hämmensi hänen unensa, -- se hänelle alituisesti -muistutti hänen omaa, äskeistä nolouttaan, oli kuin nuo kuiskivat äänet -olisivat häntä suorastaan ivanneet... - -Kotvan Hannu kuunteli sitä sihinää. Mutta kun se ei ottanut -asettuakseen, kohottausi hän ryntäilleen ja komensi kiukustuneella -äänellä: - --- Nukkumaan miehet, joka sorkka! Tästä on taas aamulla ryhdyttävä -todempiin toimiin. - -Ja kun jostakin sopesta vieläkin kuului kuherrusta, karjasi hän: - --- Hiljaa siellä, että tässä toisetkin saavat levon! - -Hän ei sanonut "vanhemmat", sillä hän vältti sitä sanaa missä suinkin -sopi. Mutta hänen käskynsä tepsi: Äänetön kuin hauta oli kohta -seesjärveläisen suuri, miestentäytinen tupa. - - - - -XI. - - -Jäänlähdön aikaan keräsi pohjolaisten retkikunta suuren Seesjärven -rantakyläin nuotta- ja jokivenheet ja niillä läksi se, -- heittäen -suksensa karjalaisille kestityspalkaksi -- heti vesien auettua -solumaan tulvivaa Sekehenjokea alaspäin. Verkalleen teki taivalta tuo -parinkymmenen venheen retkikunta, vieraillen jokivarren kylissä ja -säälien niistä aluksiinsa evästä ja saalista. Aivan pitkään ei Krankan -Hannu kuitenkaan enää malttanut kylissä viipyä, vaan kiirehti hän -kulkuaan sitä enemmän, kuta lähemmäs jouduttiin Uikurijärveä ja siitä -laskevia koskisia virtoja, kiirehti "tärkeämpiä tehtäviä" kohden, kuten -hän usein salaperäisesti kehui. - --- Mitä tärkeitä ne sitten ovat, eikö tässä retkessä ole tehtävätä -kylliksi, kysyi muuanna aamuna Oravaisen Paavo, kun, miesten mielestä -kesken kestien, laskeuduttiin erään karjalaiskylän rantaan, missä -yövahdit vartioivat keihäskeulaisia, saaliskuormaisia venheitä. - --- Onhan tätä tässäkin, vastasi Hannu harvakseen. -- Mutta on -meidän kuitenkin retkellämme aikaansaatava jotakin näkyvämpää ja -pysyvämpääkin, josta vielä vastakin puhutaan. - --- Mietitkö kiertää vielä Vienan selkien kautta Kemijoen suulle ja -sitä reittiä kotipuoleen? kysyi Juorkuna, joka ennenvanhaan oli tehnyt -tällaisenkin retken Iijoen latvoille. - --- Ehkäpä niinkin... - --- Siksikö suuntamme käy näin koillista kohti, kun muuten jo tuntuisi -olevan länteen painuttava, arvaili Kuiva-Erkki, joka usein oli -ihmetellyt sitä ilmansuuntaa, minne venheiden kaarevat kokat yhä -tähtäilivät. - --- Niin, mutkan kautta olen aikonut kotiin palata, ilmoitti Hannu -ylimalkaisesti. -- Ja sen mutkan varrella vielä jotakin yrittää, -- -meillä on pitkä soutu edessä! - -Ja ikäänkuin teolla kiirettään todistaakseen istahti hän etummaisen -venheen perään ohjaamaan haahtikuntaansa yhä kauemmas koilliseen. - -Monessa paikassa tuli kuitenkin vielä viivytystä. Kovimmat kosket -täytyi köysillä laskea, kun ei luotettu vieraisiin laskumiehiin. Ja -suurilla, saaririkkailla selillä jouduttiin väliin vinoonkin soutamaan, --- silloin jäi Oravaisen asiaksi käydä tutkimaan, mistä vedet alaspäin -vetivät. Kevät oli siten jo muuttunut kesäksi, kun Uikujoki vähitellen -laajeni suistoaan kohden. Vihdoin laski venekunta eräänä lämpöisenä -suvipäivänä Sorokan pokostan ohi, joka vielä näytti olevan autiona -Hannun suksimiesten sinne keväillä tekemän muonamatkan jäliltä, -Vienanmeren väljään lahteen. - -Kirkas oli lahden selkä tuona kesäkuun päivänä ja kauniina kukoistivat -lehtevät rannat. Vesakoihin oli vasta puhjennut nuori lehti ja nurmet -heloittivat vehmaan vihreinä, -- ne ikäänkuin houkuttelivat soutajia -useammin rannalle lepäämään. Mutta Hannu ei suvainnut nyt tiheitä -päivälepoja, hän laski lahtia pitkin ja lehtevän saariston ohi yhtä -painoa ulommas, -- ja siinä oli silloin, keskipäivän kimalluttama, -edessä laidaton selkä, Vienan kuuluisa ulappa. Miehet katselivat sitä -ihastellen; useimmat heistä sen nyt ensi kerran näkivät. Mutta he -katselivat samalla kummissaan matkan jatkuvaa suuntaa. Miksi lasketaan -aina vain ulapalle, miksei jo käännytä merenrantaa myöten Kemin suuta -kohden, miksei poiketa verottamaan rannikon kauppakyliä? Mutta varmasti -piti Hannu suuntansa. Hän oli sen jo matkan varrella miettinyt ja -tiedustellut, eikä nyt epäillyt. - -Vasta kun merta oli soudettu niin runsas rupeama, että rannikko oli -taakse häipynyt, ja kun valoisa sydänyö oli nukuttu selällisen saaren -rannalla, rupesi retkeläisille selviämään, minne nyt matka piti. Kaukaa -koillisen taivaalta kävi näet kuumottamaan jotakin helakan valkoista, -joka nousevan päivän kilossa ihan silmiä häikäisi. Ja kun päivä oli -puolelle ehtinyt, kimmelsi jo valkoviivan yläpuolelta kuin kultaisia -tähtiä... Silloin miehet oivalsivat, että retki kävi nyt Solovetin -luostarisaareen, jonka valkoisista rakennuksista ja kullatuista -kirkonkuvuista he lapsuudestaan asti olivat kuulleet niin monia, -satumaisia kertomuksia. Samassa miesten jännitys purkausi kymmeniin -kysymyksiin, joita Hannulle sateli kaikista aluksista. - --- Monasteriako mennään nyt valloittamaan? - --- Vaiko verottamaan vain? - --- Riittääkö siihen joukkomme, siellä pidetään usein sotaväkeä? - --- Yritetään, vastasi Hannu tyynesti ja varmasti, tähystellen -kiinteästi noita kiiltäviä tähtiä, jotka hän niin hyvästi muisti -nuoruutensa päiviltä, jolloin hän eräänä myrskyisenä aamuna Vesaisen -rinnalla seisten oli niitä katsellut Hanhisaaren korkealta laelta. -Silloin oli valkosaari jäänyt valloittamatta, nyt oli tehtävä toinen -yritys ja suoritettava se, mikä silloin jäi kesken! Hän istui siinä -pinnaltaan tyynenä, mutta hänen kyntensä kouristivat huoparinta -ja hänen rintansa aaltoili mekon alla. Vasta kotvan kuluttua hän -miehilleen ikäänkuin selitykseksi lisäsi: - --- Kävin Paavon kanssa talvella viemässä tuohon luostariin kuninkaan -kirjeen ja tarjouksen. Silloin se hylättiin, -- nyt käymme miesjoukolla -kysäsemässä, hyväksytäänkö se nyt! - -Miehet soutivat ääneti, punniten johtajansa rohkeaa hanketta. Se heitä -viehätti ja innostikin, -- olivathan he luostarisaaren rikkaudesta -ja loistosta kuulleet niin paljon tarinoita, ja sen vuoksi heidän -aironvetojaan kannusti ajatus päästä sitä nyt itse näkemään. Mutta -samalla se heitä arveluttikin noiden samojen kertomusten ja entisten -kokemusten nojalla. - --- Sillä paikalla on pyhän maine, virkahti tuokion kuluttua Kokon -Pertti, jonka lapsuusmuistoihin liittyivät sadut vienansaarelaisten -ihmeitätekevästä voimasta. -- Sille mantereelle ei ole meikäläisten -partiojoukkojen onnistunut koskaan nousta. - --- Juuri siksi sinne nyt noustaankin, huudahti Hannu intomieltään -kauemmin hillitsemättä. -- Ehkä sen pyhyyden kestämme ja ehkä jää -tästä meidän käynnistä elämään pysyvämpi maine kuin niistä entisistä -yrityksistä. - -Siinä oli juuri Hannun kauan salaaman hankkeen ydin ja virike: Nyt -pitää iskeä isku, joka siirtää siimekseen kaikki nuo vanhat, satujen -kultaamat partiomatkat ja korvaa keväisenkin Suman-retken nolouden, --- lie lempo, ellei joskus vielä tästäkin sounnista lauluja pajateta -ometoissa ja nuottavenheissä! - -Suuri, selällinen manner läheni lähenemistään ja pian kuvastui sen -ylängöltä selvänä hurskasten miesten muureilla ympäröity koti. Vähän -sivummalla luostariylängöltä oli maahan pistävä lahti ja sitä kohden -ohjasi Hannu nyt venekuntansa. Ja intonsa kerran ilmaistuaan jatkoi -hän, koko ruumiinsa voimalla huoparimia painellessaan, hehkuvalla -äänellä: - --- Mikäpä pidättäisi meitä tälle saarelle nousemasta ja sitä -valtaamasta, jos vain lie meissä miehissä miehuutta. Liikutaan -siivosti, jos meille siivoja ollaan, otetaan vain venheisiin riittämään -asti niitä kiiltäviä aarteita, joita ei karjalaiskylistä löydetty, -ja viedään ne kotiin näytteiksi käynnistämme. Mutta jos siellä -vastarintaan käydään, niin silloin, pojat, tapellaan, -- olen minä -ennenkin ollut vallitettua luostaria valloittamassa... - --- Oltiinhan Petsamossa, muisteli Juorkuna. -- Ja tämänkin kirkkosaaren -olet jo nähnyt? - --- Talvella pikimmältään. Nyt katsotaan tarkempaan! - -Oli siinä lahden rannalla venheitä muitakin, pyhissäkävijäin venheitä -suuren sisämeren kaikilta kulmilta. Mutta pohjalaisten valtainen -sountikunta oli kuitenkin jo tullessaan herättänyt saaren isäntäin -huomion ja huolen. Hätäilevää juoksua näkyi luostarimäellä ja kun -Hannun miehet, jätettyään vartijat venheilleen, olivat nousemassa -leveänä keihäsrintamana törmälle, niin jo saapui heidän luokseen -luostarin päällikön lähettäminä muutamia karjalaisia munkkeja, -jotka kantoivat rantaan raudoitettua arkkua, -- lepyttäjäisiä ja -vieraslahjoja pitkänmatkalaisille. Ja kauniisti tuojat anoivat, että -Hannu miehineen rauhassa palaisi takaisin: - --- Meillä on tuolla muurien sisässä sotaväkeä turvaksemme ja lisää on -tulossa, niin käski pääpappi teille sanoa. Mutta hän ei tahdo verta -vuodatettavan pyhällä saarellaan, siksi pyytää hän teitä sovinnolla -lähtemään. - -Ja he napsuttivat auki arkun kannen, väläyttäen näkyviin sen hopeiset -sisällöt. Mutta Hannu vastasi ilkkuen: - --- Eihän toki niin kiirettä lie, että emme ehdi talossa käydä! -Ja tahdonpa sitä pääpappiakin puhutella, muistaisiko tuo vielä -viimetalvisen tuttavansa. - --- Muistaa hän ja hän uskoo sinusta hyvää. Ota, kupias, kotituomisiksi -nämä hänen ystävälahjansa! - -Munkit nostivat arkusta näkyviin hopeaisia maljoja ja kullattuja -koristeita, ja ihastellen katselivat talonpoikaiset miehet niiden -hohdetta. Mutta Krankan Hannu nauroi ilkahtavalla äänellä. - --- Onhan siinä kiiltoa, -- otamme arkkunne! Mutta talo on meidän siltä -nähtävä, -- eteenpäin, miehet! - -Välittämättä sanantuojista, jotka yhä pyytelivät häntä välttämään -onnettomuutta, lähti Hannu johtamaan joukkoaan kivillä porrastettua -rinnettä ylöspäin jykeistä, pyöreistä paasista rakennettua muuria -ja siinä olevaa porttia kohden. Sivulle he jättivät pienemmät, -pyhiinvaeltajia varten varatut majatalot ja muut esirakennukset, -pyrkien suoraan vallitettuun päälinnaan, josta kuului taukoamaton, -hätäinen kellojen soitto. - -Mutta muurin ulkopuolella, ihan portin edustalla, oli pieni, avonainen -rukouskappeli, jonka katoksen alta näkyi suojeluspyhimysten kirjailtu -veistokuva ja sen edessä suuri, hopeainen risti. Tämä risti hohti kauas -rinnettä astuvia keihäsmiehiä vastaan ja tuntui melkein sokaisevan -heidän silmänsä, niin etteivät he heti voineet erottaa, mitä mustia -varjoja siellä rukoussuojan takana huojui. Vasta lähemmäs tultuaan he -huomasivat, että maassa, ristin ja portin välillä, oli polvillaan suuri -joukko mustapukuisia munkkeja, jotka hiljaisella äänellä hyräilivät -harrasta rukousta pyhän kotinsa pelastukseksi. Heitä oli puolensataa, -ehkä satakin, ja he kaarsivat tiheänä rykelmänä koko porttiaukon, niin -ettei kukaan voinut palvovia pappeja polkematta portille päästä. - -Sotaisen innon kiihoittamana astui partiojoukko päättävästi portille, -josta Hannu oli neuvonut sitä sisään hyökkäämään. Mutta rukoilijain -kohdalle ehdittäessä kävi miesten astunta epävarmemmaksi; he -pysähtyivät toinen toisensa perästä ja jäivät tuokioksi ikäänkuin -odottamaan, eivätkö nuo antane tilaa -- eivätkö ymmärrä paeta! -Hannukin, joka hohteisin poskin astui joukkonsa edessä, töksähti siihen -toisten mukana -- hän ei tiennyt, miksi hän pysähtyi, mutta siinä hän -vain seisoi mulkoilevin silmin... - -Polvistuneet munkit olivat kohottaneet rukoilevan äänensä kuta lähemmäs -vainon joukko astui, heidän kasvonsa olivat hievahtamatta suunnatut -hohtavaan ristiin, eivätkä he näyttäneet tajuavankaan mitään muuta, -kuin hartaan antautumisensa. - --- Eestä pois! huusi Hannu vihdoin, kuin väkisin murtautuen lumeistaan. -Mutta hänen äänensä tärähti epävarmalta ja kun hän astui askeleen -eteenpäin, viitaten partiomiehiään mukaansa, niin hänen jalkansa tuntui -hapuilevan, -- hän ei voinut tallata polvistuneita pappeja eikä edes -heidän pitkäliepeisiä vaippojaankaan. - --- Hittojako me tässä...? kuiskasi Kokon Pertti muka kummissaan, mutta -yhtä paikoilleen naulattuna kuin kaikki muutkin. - --- Tätä messua kai kuunnellaan, vastasi Kuiva-Erkki, koettaen tekeytyä -ivalliseksi, mutta hänkin paikaltaan päkähtämättä. - -Hannu kuuli ne moittivat kuiskeet, katsoi neuvottomana miehiään ja -koetti taas karaista luontonsa sekä karistaa kurkkunsa kirkkaammaksi. -Keihästään heiluttaen hän huusi: - --- Ei auta nyt luku eikä laulu, pois portin edestä, te mustat miehet... - -Hänen äänensä hukkui kuitenkin tuohon yhä paisuvaan lauluun, jota -kirkonkellot muurin sisäpuolelta säestivät. Portti oli rukoilijain -takana kiinni, mutta Hannu oivalsi, että sitä oli nyt hyökättävä -avaamaan, jos mieli perille päästä. Ja hän koetti messun yli karjasta -miehilleen: - --- Viskatkaa laulajat syrjään ja sitten portille! Miehet jo -liikahtivatkin, astuivat kohti ja ryhtyivät käsipuolesta kiskomaan -syrjään pitkäpartaisia pappeja. Mutta nämä vain jököttivät polvillaan -ja korottivat yhäkin laulavan äänensä, niin että se juhlallisena, -läpitunkevana, soi yli mäen, hukuttaen pauhuunsa partiolaisten -kiroukset. Keihäsmiehiltä heltisi ote eikä Hannukaan voinut heitä -kovemmin komentaa, sillä luonto esti häntä itseäänkin käymästä -messuajiin käsiksi, -- eihän hän olisi kotonakaan voinut rynnätä -rukoilevaa pappia repimään... - -Mutta samalla hän tunsi, että tässä menee valloitus vikaan, tässä -on nyt jotakin lumottua... Hänenhän olisi toki ollut innostettava -joukkonsa ryntäämään, -- kun hän ei sitä tehnyt, niin kaikki lamausi! -Melkein hätääntyneenä katseli hän ympärilleen, missä partiomiehet -seisoivat hänen rinnallaan kirveet valmiina porttia särkemään, mutta -portille asti pääsemättä. - -Hannu pyyhki hikeä naapukkansa alta -- kovin noloa siinä oli seistä --- ja kävi sitten lähimpäin, vakavakatseisten toveriensa kanssa -kuiskaillen neuvottelemaan: - --- Minkäs nyt teemme...? Varrottaisiinko hetkinen, kunnes papit -lopettavat lukunsa...? - -Miehet eivät vastanneet, ja Hannu jatkoi, jollakin tavoin pälkähästä -päästäkseen: - --- Käydäänkö pitämään neuvottelua tuonne petäjikköön...? - --- Niin, eihän tästä näy tulevan lähtöä eteenkään päin, murahti siihen -Kuiva-Erkki, kääntyen samalla astumaan hiukan taaempana olevaan -puistonlaitaan. Toisetkin peräysivät sinne vähitellen ja häpeissään, -mutta samalla ikäänkuin vapautuneina jostakin oudosta painostuksesta. -Siellä he kotvasen toisiaan ääneti katselivat, ilmeisesti ihmetellen, -että kuinka se näin kävi...? Vihdoin Hannu hämillään virkahti: - --- Laukasipa kuin luonnon meiltä tuo pitkäpartaisten molina. Ei siihen -joukkoon hirvinnyt keihästään iskeä... - --- Iskettävä olisi ollut, jupisi Oravainen, vaikka häpeissään hänkin. --- Arvelematta olisi pitänyt kohti astua! - --- Mikset itse astunut...! - -Toverin soimaus sapetti Hannua, joka tunsi sen kohdistuvan hänen -äskeiseen heikkouteensa, jota hän nyt itsekin häpesi. Mitkä lumeet ne -hänet olivatkaan herpaisseet... tuntuihan kuin eivät olisi siinä polvet -totelleet! Nyt hän oli taas reimaa miestä, -- turkanen, näyttihän äsken -kuin häneltä olisi luonto pehmennyt! Ei toki! -- Pöyhistäen rintansa -korkeammaksi kokoili hän mieleensä uutta päättäväisyyttä ja virkkoi -muka piittaamattomasti: - --- No, nythän he ovat saaneet jo tarpeekseen laulaa -- lauletaan jo -mekin! Huima huuto ja sitten yhtenä rysynä portin läpi sisään! - -Karkeasti kirasten lähtikin hän samalla itse joukkonsa etunenässä -juoksemaan. Mutta epävarmoiksi tunsi hän, hetken astuttuaan, nytkin -askeleensa, eikä sen vakuuttavammalta kuulunut jymähtävän miestenkään -astunta, kun he taas lähenivät tuota hopearistin juurella yhä huojuvaa, -mustaa rintamaa. Hammasta purren nousi Hannu kuitenkin rinteelle, -päättäen edetä, oli edessä mikä tahansa... - -Mutta juuri siinä vastamäessä astuivat Hannua vastaan käsivarsiaan -levitellen nuo samat karjalaismunkit, jotka äsken olivat rantaan -kantaneet lahja-arkun, ja he kääntyivät vilkkain elein viittaamaan -meren aavalle selälle, joka siitä iltakirkkaana levisi katsojain eteen. -Hannunkin silmät siirtyivät sinne: Lounaiselta taivaanrannalta, melkein -samalta suunnalta, mistä pohjalaisten retkikunta päivällä oli saapunut, -näkyi uusi venekunta soutavan luostarisaarta kohti, -- tervatut airot -välähtivät laskevan päivän säteistä. Hannu pysähtyi joukkoineen -kysymään, miksi munkit sinne käsiään ojentelivat noin iloa säteilevin -kasvoin. - --- Hä, suotta siinä viittilöitte, tieltä pois, ärähti hän -kiukustuneella äänellä. -- Mitä soutajia sieltä muka saapuu? - --- Katso, suojeluspyhä lähettää luostarille apua, vastasivat munkit -riemastuneina. -- Sitähän niin hartaasti rukoilimme! - --- Kyllä me teille tässä avut näytämme. Nyt ette meitä enää seisota! - --- Suman linnasta soutaa tuossa sotaväkeä, sen tuloa olemmekin -odottaneet, kertoivat pitkäliepeiset karjalaismunkit tieltä -väistymättä. -- Rientäkää pakoon te kymmenenkymin miehet, rientäkää -pian, ennenkuin verta vuotaa ja sotaväki sulkee tienne, muuten ette -pääse täältä koskaan! - -Hannu luimisteli selälle sieraimet suurina... Tosiaankaan se ei tuonut -mitään pyhiinvaellusjoukkoa tuo keihäskeulainen laivue... oltaisiinko -todellakin joutumassa nuotanperään? Mutta vielä hän ei tahtonut -menettää miehuuttaan, vaan virkkoi taas portille kääntyen: - --- Käymmepä ensiksi talossa, sittenpähän katsomme, mitä tulijat ovat! - --- Ennenkuin olette ehtineet murtaa portin, on sotaväki jo -venheillänne, varoittivat munkit. -- Väistykää sovinnolla! - -Hannu yritti vielä nopeasti vastata, että jos taistelu on tarpeen, niin -ei hän sitäkään väistä. Mutta samassa hän näki miehiä joukostaan jo -juoksevan törmää alas, huutaen: - --- Venheille, venheille! - --- Jos ne menetämme, millä sitten palataan? - --- Nyt on asia valkamaan! - -Niin virkkoi vakuuttavasti Oravainenkin, kääntyen rantaan päin, ja -Kokon Pertti ja Kuiva-Erkki ja useimmat muut seurasivat häntä. Hannu -koetti miehiään pidättää, kehottaen: - --- Malttakaahan, vielä on aikaa...! - -Mutta hän oli jo itsekin ymmällä, eikä hän, nähdessään miestensä -häipyvän rantaan päin, tiennyt minne kääntyä, -- hän ei ensinkään -käsittänyt tätä äkkikeikahdusta. Silloin vanha Juorkuna tapasi häntä -käsivarresta ja virkkoi kumahtavalla äänellä: - --- Ei ole aikaa enää, -- tule pois sinäkin! - --- Ja luostarissakäyntikö jäisi sikseen? - --- Niin. Äsken olisi ollut yhtä päätä hyökättävä muurien sisäpuolelle -ja tehtävä puhdasta, -- nyt se on myöhää! - --- Aivanko myöhää? -- Hannun silmistä kuvastui hätää ja häpeää, ja kuin -avutonna tuijotti hän Juorkunaan. - --- Myöhää on, vakuutti vanhus. -- Laskit oikean hetken livahtamaan ohi. -Arkailit pappien vaippoja ja hellyit heidän lauluistaan, -- kaikki meni -silloin pilalle! - -Hannu tunsi saman syytöksen omassa povessaan ja siksi Juorkunan sanat -ikäänkuin raatelivat hänen sydäntään. Mutta hän koetti vieläkin -puolustautua: - --- Kaikki epäilivät siinä portilla, sinäkin... - --- Mutta sinä yksin et olisi saanut epäillä. Juorkuna melkein talutti -Hannua alaspäin rinnettä ja puheli harvakseen: - --- On sinussa miestä ja on sinussa mieltäkin, uljuutta ei puutu. Mutta -sisusi pettää aina pahimmoilleen...! -- Joudu jo venheille, tästä alkaa -kiire sounti! - -Kiire siitä tulikin. Ensiksi rantaan ehtineet miehet olivat aina -valppaan Oravaisen johdolla heti työntäneet venheet vesille ja -soutajat istuivat Hannun saapuessa jo valmiina airoissa. Kiire oli. -Sillä lounaiselta selältä lähenevä venekunta, jonka suurenlaisten -sota-alusten keulain edessä vesi valkoisena ryöppysi, laski suoraan -lahden suuta kohti, yhä kiirehtien kulkuaan. Pohjalaisten oli -ponnistettava pussin perälle joutumasta ja huimalla lähtövauhdilla -he pian lahden suulta pääsivätkin väljemmille vesille, kääntäen heti -keulansa pohjoiseen päin. - -Mutta kiskoa piti edelleenkin, minkä vain jäsenistä lähti. Sanaa -puhumatta tekivät miehet tiukkaa työtään, hievahtamatta tähystellen -tuon mereltä puskevan haahtikunnan suuntaan... He arvasivat -- ja -myöhemmin he sen kuulivatkin, -- että Suman linnaan ja Solovetiin oli -jo heti Stuartin keväisen retkikunnan käytyä pyydetty lisää sotaväkeä -avuksi ja sitä oli nyt saapunut Sumajoen suulle. Tämä Aunuksesta -päin samoava sotaväki oli jo jokivesillä soutanut aivan Hannun -kintereillä, ja nyt siitä oli osasto kiireellä lähetetty luostaria -pelastamaan. Vinha kilpasounti oli siten vihdoin tänä kesäisenä iltana -syntynyt Vienan selällä, ja sen kilpailun merkityksen oivalsivat -Pohjanmaan miehet hyvin. Sillä he tiesivät vihollisen laivueessa -olevan pyssymiehiä, ehkä tykkejäkin, joilla heidän pikku venheensä -pian saatettiin ampua upoksiin, -- siksi oli pakko kuin hengen hädässä -pyrkiä edestä pois. - -Partiolaisten keveät jokivenheet olivat kuitenkin noita Sumasta -saapuvia sota-aluksia nopeammat, eivätkä viimemainitut siis pitkään -jatkaneet takaa-ajoaan. Ne poikkesivat pian luostarin lahteen, kaiketi -viemään sen hätääntyneille asukkaille lohdutusta. Vähitellen saattoivat -siten pakenevan partiokunnan soutajat, iltasumun laskeutuessa merelle, -vähän hiljentää huimaa ponnisteluaan, huokasta hetken ja vaihtaa ensi -hengästyneet sanat purresta toiseen. - --- Olipa Jumalan onni, että siinä portilla tuli tuo viivähdys, huohotti -Kuiva-Erkki airojaan lepuuttaen. -- Jos luostariin olisi ehditty -ryöstämään, niinkuin mielemme teki, niin nyt oltaisiin kaikin satimessa. - --- Viety olisi meiltä venheet ja saaliit, säesti Kokon Pertti -pohteissaan. -- Täperällepä se jo nytkin otti. - --- Jäänyt sinne olisi henkikin, jospa jäivät nyt luostarin makeatkin -maistamatta, puhui Matti Isolusikkakin, näin punniten asian molempia, -hänelle tärkeitä puolia. - -Miehet olivat siten lopultakin hyvillään tuosta arkailustaan luostarin -portilla, vaikka he vieläkin ihmettelivät, mikä lume heidät oli siihen -kuin jähmetyttänyt. He haukkasivat konteistaan vuoron päältä eväspalan, -ryyppäsivät leileistä karjalaista piimää ja keskustelivat sen jälkeen -rauhallisemmin siinä sumunpeittoisella merellä matkansa vaiheista ja -sen vastaisesta suunnasta. Aina toisinaan palasi tarina kuitenkin -vielä siihen seisahdukseen luostarinmäellä, jota he eivät voineet -selittää muuksi kuin munkkien taijaksi, ja kaipauksella virkahti joku -nuoremmista miehistä vielä: - --- Olisi sitä taloa sentään ollut soma sisästä nähdä, soma siitä kotona -kertoa... - --- Mikset astunut laulajain yli? veisteli toinen, heidän yhteistä -saamattomuuttaan ivaten. - --- Astumatta jäi -- miehiä jänisti! Siihen pyhään taloon ei ole -milloinkaan päästy, eikä päästy nytkään. - --- Eikä päästä koskaan...! - -Näihin miestensä keskusteluihin ei Krankan Hannu ottanut osaa. Hän -istui mykkänä venheensä perässä, pää kumarassa, naapukka puoliksi -silmille painuneena. Hänen korvissaan kohisivat vielä polvistuneiden -munkkien messusäveleet ja niiden keskeltä soivat hänelle nuhtelevina -ja murjovina vanhan Juorkunan purevat sanat: On sinussa miestä ja on -sinussa mieltä, mutta sisusi pettää aina pahimmoilleen... - -Sumu peitti märkään sakeuteensa päivällä niin selkeänä kimallelleen -selän; venheiden täytyi soutaa aivan lähekkäin, etteivät eksyisi -toisistaan, ja summittain oli suunta määrättävä. Mutta pysähtymättä -souti kuitenkin venekunta läpi yön, poistuakseen yhä kauemmas -luostarisaaresta. Aamupuoli oli kai jo käsissä, kun vihdoin etummaisen -venheen keulamiehet yhtäkkiä pysäyttivät aironsa: He olivat sumun läpi -nähneet kuin aavemaisen kivikarin kupeellaan, ihan lähellä. Mistä -ilmestyi se aavalle selälle? Varoskellen soudettiin hiljaa eteenpäin ja -siinä olikin pian maan ranta vastassa. Retkikunta oli saapunut suureen -Hanhisaareen, samaan, jossa Vesaisen retkikunta kolmattakymmentä vuotta -sitten kerran oli säätä pitänyt ja josta sen sitten kiireellä oli ollut -lähdettävä palaamaan kotitaipaleelle. - -Venekunta nousi maihin, kun ei sumussa kuitenkaan osattu matkansuuntaa -pitää, ja miehet heittäytyivät väsyneinä lepäämään sammaleisille -kallioille. Vasta keskipäivällä selkisi sumu ja matkanjatkoon -valmistautuvat miehet huutelivat toisiaan keräytymään valkamaan. - -Krankan Hannu kuuli ne huudot seistessään saaren korkealla, itäisellä -vuorenhuipulla, -- samalla, josta hän kerran Vesaisen rinnalla oli -katsellut ärjyvän meren vaahtoavia laineita ja niiden takaa kuumottavaa -luostarisaarta. Hän oli nytkin seisonut siinä jo kauan, -- uni ei -näet ollut tänä yönä miehelle maistanut. Sakeina liitelivät vieläkin -sumupilvet ulapalla, mutta nouseva tuuli niitä sentään jo ajeli ja repi -ja väliin välähti selkä tuokioksi kirkkaana ja vapaana hänen eteensä. -Selän takaa kuulsivat silloin taas Solovetin valkoiset rakennukset ja -kimaltelevat kirkonkuvut -- peittyäkseen seuraavalla hetkellä jälleen -umpitiheään usvaan. - -Hannu heristi nyrkkiään tuota valkoista välkettä kohden ja hänen -hampaansa pureusivat lujasti vastakkain. Taas oli tuo saarenpyhä -pettänyt hänen kauniin unelmansa ja rankaisematta se nyt sinne jäi -edelleen välkkymään. - -Mutta hänen vihansa masentui pian: Syyhän oli hänen omansa! Retken -koko saavutus ja maine oli rauennut hänen omaan heikkouteensa... -Mieli pehmeni, sisu petti pahimmoilleen, -- oikeaan osuivat Juorkunan -nuhteet! Toinen oli juttu silloin, kun tästä paikasta Vesaisen kanssa -oli palattava, -- siihen oli silloin pakko. Hannu muisti sen retken -kuin eilisen päivän: Eheällä kunnialla, raatelemattomin rinnoin he -silloin kiirehtivät kotiin päin. Mutta nyt? -- Vesainen ei olisi -heltynyt, hän olisi säälittä iskenyt keihäänsä pappisparveen, heidän -verestään välittämättä, niinkuin iski Petsamossa... olisi miehenä -avannut portin miehilleen... - --- Mikä halpasi minun käteni...? - -Ei ole nyt kotona kehumista, että käytiinhän sitä Solovetissakin... -Kaikki kysyvät: Miksi portailta pyörähditte? -- kysyvät ilkkuvalla -ivalla! Luonto petti vanhalta mieheltä, vastaavat toiset. Ja he -nauravat tälle pehmeälle peräytymiselle, nauravat vielä vuosien perästä -ja pahemmin kuin tuolle turhalle Tarharannan jutulle. - --- Sitä naurua on minun raskas kuulla... oi, kernaammin olisin -kaatuvani suonut! - -Hiki kihosi siinä viileällä vuorella Hannun paljaaseen päähän ja hänen -piti riisua naapukkansa sitä pyyhkiäkseen. Ja lakki kourassa, kuin -kumartaakseen tuota kaukaa välkähtävää pyhättöä, jäi hän murtuneena -seisomaan kallion kaljulle laelle. - -Silloin kuuluivat huudot venevalkamasta. Hannu hytkähti kuin heräten -pahasta unesta, peitti päänsä ja lähti nopein askelin astumaan alas -rantaan. Ja hän istahti siellä taas tyynenä johtajavenheensä perään, -kertomatta kenellekään siitä, mikä mato hänen rintaansa repi. - - - - -XII. - - -Kauan istui Krankan Hannu synkkänä ja harvasanaisena venheensä perässä -Vienan selkää soudettaessa ja hänen mieleensä palautti toverien tarina -yhä uudelleen itsesyytöksen katkeran ryöpyn. Mutta kuta lähemmäs -saavuttiin Kemijoen suuta, sitä kalpeammaksi kävi hänessä toki mielen -kaiho. Hänellä oli sikäli onnellinen luonto, että kun vanha toivo -petti, hänen oli helppo tarrata kiinni uuteen, sillä haihduttaakseen -sakoneet pilvet. Nytkin lämmitti jo taas uusi tuuma hänen väsymätöntä -mielikuvitustaan ja eräänä aamuna, kun miehet seisauttivat aironsa -ottaakseen esille eväskonttinsa, virkahti hän heille kuin helpotuksella: - --- Vielä me yksi temppu tehdään, ennenkuin tästä kotirannoille palataan. - -Miehet katsahtivat hyvillämielin kauan alakuloisena istunutta -johtajaansa, iloisina, kun näkivät hänen jälleen reipastuvan, mutta -samalla jo hiukan epäillen hänen uusia suunnitelmiaan. - --- Niin mikä temppu? kysyi Kuiva-Erkki. - --- Käydäänpä ohimennen katsomassa Keminsaaren linnaa... - --- Kunpa siitä ohikaan päästäisiin, huoahti Erkki kuivasti. - --- Päästään me sitten ohikin! - -Ja aterialevon aikana kertoi nyt Hannu soutajilleen tarkemmin uuden -juonensa. Kemijoen suuhun rakennettu linna oli kaikista kertomuksista -päättäen hyvin heikosti varustettu, -- sen voisi luultavasti saada -äkkirynnäköllä vallatuksi, arveli hän, jos näin mereltä tullen ja -aavistamatta siihen hyökkäisi, kuin raekuuro taivaalta. Olisipa aimo -nolaus äskeiselle Suman sotaretkelle, jos talonpoikaiset miehet nyt -noin vain vaivatta sieppaisivat samanlaisen linnan, jota ei pyssy- eikä -tykkiväki saanut vallatuksi... Ehkä se linna saataisiin pidetyksikin --- niin innostui Hannu edelleen omista mielikuvistaan, -- siksi -kuin Stuart Pohjanmaalta ehtisi sen miehittämään. Heti olisi näet -Oulunlinnaan sana laitettava, -- tekisipä se hiisi vie siellä sievän -vaikutuksen. Tämä tuuma se taas melkoisesti lohdutti Hannun karvasta -mieltä, ja Keminsuun saaristoa lähestyttäessä otatti hän kiinni -yksinäisen kalavenheen, sen soutajilta kuulustellakseen, minkälaiset -ovat nyt olot mantereen rannalla, onko siellä väki kotosalla ja -odotetaanko sinne keitään äkkivieraita. - -Mutta kalamiesten kertomukset kumosivat pian Hannun uusimmankin -urostyöunelman. Keminsaaren linnaan on juurikään saapunut hyvin -asestettua sotaväkeä ja se nyt vartioi koko jokisuuta, vahtien -erityisesti Karjalaa ryöstämään jääneitä "ruotsalaisia" partiojoukkoja. - -Niin kertoivat pidätetyt verkkomiehet, ja heidän esittämänsä -yksityisseikat tuntuivat tosilta. Mutta samalla keikahtikin nurin -Hannun sekä Keminlinnan valtausta että retkikunnan koko paluumatkaa -varten tekemä suunnitelma. Sillä nyt ei ollut enää yrittämistäkään -nousta ylöspäin tätä pääjokea, niinkuin aikomus alkujaan oli ollut. - --- Vai niitä vahtivat, matkivat keihäsmiehet hiukan happamalla naamalla -näitä viestejä kuunnellessaan. - --- No, sielläpä siis vahtikoot, murahti Hannu muka välinpitämättömänä, -ruveten kohta mielessään suunnittelemaan uutta paluureittiä. - -Matkan suunta oli heti muutettava, -- rannemmas ei ollut näet hyvä -soutaa, -- ja jyrkemmin luoteeseen nyt siis kokat käännettiin, kauas -Kannanlahden aavaa poukamaa kohden. Kiertämällä kaukaa varustetut -paikat oli pyrittävä kotoisten vesien latvoille ja siksi poikkesi -pohjalaisten venekunta nyt Kieretin lahtea kohden, jonne vesien -tiedettiin juoksevan kaukaisilta Kitkan järviltä asti. Siitä tuli taas -pitkä sounti myrskyssä jos tyvenessäkin. Siinä sai pingoittua miesten -jänne, veden räiskiessä varpelaitain yli. Ja näiden matkanvaivain -lisäksi kalvoi retkeläisiä yhtämittainen huoli siitä, päästäisiinkö -sittenkään sotimatta soutamaan Vienan mereltä kapeita sisävesiä kohden. -Eipä näkynyt toki Kieretin lahden suussa eikä sen mutkittelevalla -jokivarrellakaan, kun sinne vihdoin ehdittiin, vihollisen sotaväkeä; -ei ollut siellä edessä linnoja eikä loukkuja, vaan ahdistamatta pääsi -venekunta sauvomaan joen vihaiset kosket ja soutamaan sen saariset -suvannot. Evään apua saatiin taas karjalaisten pienistä jokikylistä ja -niistä otettiin väliin miesapuakin, milloin venheet olivat vedettävät -kannasten poikki vesistöstä toiseen. - -Talttuneena miehenä ohjasi Krankan Hannu näin pitkän kierroksen tehneen -retkikuntansa kotipuolta kohden koettaen yhä peitellä mielensä monet -pettymykset. Joskus hän vielä kehaisikin tätä kierrostaan, jommoista -ei vuosikymmeniin ole tehty, ja koetti pysyä reippaana. Mutta murtunut -hänen mielensä nyt tosiasiassa oli, sen toverit kyllä usein näkivät, -lauennut oli rehevä luonto. Usein hän nyt, vastoin tapojaan, heittäytyi --- Jeletinjoen pitkillä suvannoilla tai Pääjärven suurilla selillä --- pitkälleen venheen pohjalle, pistihe siellä raanun alle pakoon -sadetta tai mäkäröitä ja nukahti sinne kokonaisiksi rupeamiksi. -Oravaisen Paavo, joka nyt kotimatkallakin oli osoittautunut tarkaksi ja -taitavaksi partiopäälliköksi, siirsi silloin haapionsa johtaja venheen -paikalle ja ohjasi valppaasti venekunnan selkien poikki ja virtoja -pitkin. Pian soudettiin siten jo Oulangan korkeatörmäistä jokea ja -noustiin sen koskia Paanajärvelle asti, josta alkavain vetotaipaleiden -jälkeen selvä reitti lähti viemään kotoisille vesille. - -Ei Hannu myöntänyt väsähtäneensä matkan vaivoista, tämä lopputaival ei -vain häntä enää tarpeeksi innostanut, väitti hän. Mutta siinä raanun -alla maatessaan hän kuitenkin taisteli mielensä murtumista vastaan -ja koetti, muistelemalla pitkän matkansa pieniä tuloksia, selvittää -itselleen, mitä siitä oli jälellä, joka voisi häntä vielä kotiin tultua -lämmittää. - -Olipa sentään jotakin, päätteli hän silloin, jotakin, jota retken -tuloksena kannatti näytellä ja kehaistakin, kun saavuttiin Oulun -linnaan ja kotoisiin pitäjiin. Oli toki saalista matkassa raskaat -venelastit, oli tuomisia omalle väelle ja naapureillekin, papeille ja -voudeille: Sarkoja ja saappaita, viljaa ja vuotia, simpukanhelmiä ja -näädännahkoja, vaskivöitä miehille ja solkihelyjä naisille... Mutta -paras kaikista oli sentään tuo Solovetin raudoitettu lahja-arkku, -jota Hannu omassa venheessään vaali ja johon hän maatessaankin päänsä -nojasi. Se ainakin kertoi, missä asti oli käyty ja ketä oli komennettu, --- kertoi miesten ponnistuksista ja pelkäämättömyydestä. - --- On meillä toki jotakin kotiin tuotavana, virkkoi hän väliin -ääneensäkin, kun vedenjakajan poikki astuttaessa raskaita -saalistaakkoja kannettiin vesistöstä toiseen. Noilla keväällä -palanneilla ei ollut tuotavanaan kotiin muuta kuin nälkänsä ja häpeänsä! - -Rohkeana ja reippaana hän silloin, kaikesta huolimatta, ajatteli -kotiintuloaan, näihin saalisvenheisiin kohdistui nyt koko hänen -talttunut toivonsa. - -Jyryten solahtivat venheet viimeisellä vetotaipaleella maahan ladottuja -pyöräpuita pitkin ja komeana kajahti partiomiesten hihkaseva ääni -erämaan metsässä, kun he eräänä sydänkesän päivänä lupsauttivat venheen -toisensa perästä Iijoen latvavesiin. - --- Nythän ne ovat siinä melkein kuin kotivalkamassa, kehahti Kokon -Pertti keveällä mielellä, hikeä otsaltaan kuivaten ja asetellen taas -arkkuja pohjalaudoille. - --- Niin ovat siinä nyt saaliimmekin turvassa kuin kotiaitassa, toisti -Hannukin varmana. -- Tässä kun teljoille istumme, niin vievät vedet -meidät Pohjanlahteen asti, ja ylpeästi siellä vain soudamme viimeisen -meritaipaleen Oulunlinnan alle! - -Kepeämpää oli nyt sountikin myötävillä virroilla ja kosketkin olivat -tutummat, joten niistä useimmat iloisesti melalla ohjaten laskettiin. -Eikä arvellut retkikunta enää tarvitsevansa valvottaa vartiomiehiäkään -öisin venherannassa, kun ei kotijoella ollut mitään pelättävänä, ja -siksi nukkui koko matkue yönsä rauhassa törmän päällisellä kuivalla -kankaalla, lämmittäväin nuotioiden ääressä. - - * * * * * - -Siinä sille kuitenkin taas tuli erehdys ja vihoviimeinen pettymys. - -Oltiin jo Jokijärven länsipäässä, mistä pitkä ja tulinen koski -lähtee alaspäin nielemään. Tätä moniosaista koskea ei tahdottu -lähteä iltahämyssä lastivenheillä laskemaan, joten alukset vedettiin -koskenniskassa hiekkarannalle ja retkikunta itse asettui nuotiolle -ylemmäs ahteelle. Yö oli pimeä -- elokuun alku oli jo käsissä, -- mutta -leppoisan lämmin, ja raskaasti siihen nukkuivat päivän soutaneet miehet. - -Silloin heräsi herkkäuninen Juorkuna ja kohottausi kuuntelemaan: Hän -oli kuulevinaan rannasta astuntaa ja rapsetta. Mutta arvellen jonkun -miehistään menneen venheille juomaan aikoi hän jo uudelleen heittäytyä -sammalille, kun Oravaisen Paavo, joka oli havahtunut vierustoverinsa -liikkeestä, karahti pystyyn valppaana kuin ainakin. Hän tempasi heti -tapparan kupeeltaan ja laskeutui törmän alle tutkimaan tuota outoa -astuntaa. Mutta samassa hän jo juoksi sieltä kiireellä takaisin, -huutaen nukkujille, niin että petäjäinen kangas kajahti: -- Pystyyn -miehet, vainolainen on venheillämme! -- Mikä vietävän vainolainen -täällä on, huudahti Hannu unestaan heräten ja ryntäilleen nousten. -Mutta hän ei ehtinyt Paavon matkaan, sillä parikymmentä lähintä -miestä jalkeille saatuaan ryntäsi tämä jo niiden kanssa vesirajaan, -yönhäiritsijöitä häätämään. Tappelun nujakkaa kuului kohta sieltä -hiekkaiselta rannalta, kuului miesten juoksua ja katkonaisia kirouksia, -joka kaikki kajahti kaamealta kuulakkaassa yössä. - -Pian oli sentään pohjalaisten pääjoukkokin pystyssä ja hyökkäämässä -alas rantaan Hannun johdolla, joka jo arvasi karjalaisten partiokunnan -nyt olevan kostoretkellä. Liekö se sattumalta osunut pohjalaisten -venheille vai oliko se jo kauemmin maista väijynyt, -- tarkoituksena -sillä ainakin näkyi olevan siepata pois sekä venheet että saaliit... -Mutta ei niin kiirettä, te yöhiipijät... taisittepa, Karjalan pojat, -nyt itse joutua satimeen! Näin uhmaili Hannu, komentaen kovalla äänellä -miehiään ryntäämään vainolaisten niskaan. - -Rannassa ei vihollista enää kuulunut, Paavo oli osastoineen sen jo -sieltä karkoittanut ja venheet näkyivät olevan eheinä paikoillaan. -Hannu jätti pari miestä niiden vartioiksi valkamaan ja hyökkäsi -toisten kanssa läheiseen vesakkoon, josta kuului jatkuvaa taistelun -temmellystä, -- sinne tuntuivat ryöstäjät Paavon hätyyttäminä paenneen. -Hän harppasi pitkin askelin pensaiden yli ja kehoitti miehiään -kaappaamaan kiinni niin monta kuin suinkin noista uskalikoista, -jotka täällä retkeilivät heidän kotiseutuaan hätyyttämässä, -- niitä -on sitten komea viedä voittovankeina Oulunlinnaan. Pienin parvin -hajaantuivat siten hyökkääjät, ryskettä seuraten, sisämaahan päin, -jonne taistelu, aamun arasti sarastaessa, vetäytyi ja loittoni. - -Itse häipyi Hannu, vesakkoa samotessaan, hetkeksi miehistään. Hän -pysähtyi kuuntelemaan kahakan kulkua ja huomasi samalla näreikön -rinnassa pienen miesjoukon täydessä käsirysyssä. Lähemmäs juostessaan -oli hän tuntevinaan siellä Oravaisen äänen, -- niinpä todella, Paavo -siinä tappelikin parin vainolaisen ahdistamana. Nämä ottivat tosin -jo lipetin kankaalle päin... mutta mitä hittoja... onko siinä käynyt -hullusti? Oravainen horjui ja retkahti mättääseen..., oli ilmeisesti -haavoittunut... - -Kun Hannu ehti pienelle ahonaukealle, olivat taistelijat, sekä -ystävät että viholliset, jo näkymättömissä ja hän pysähtyi nuorta -toveriaan tarkastamaan. Tämä oli saanut polveensa julman haavan ja -koetti nyt hiljaa valitellen kääntyä istumaan, katsellen raukein -silmin verta vuotavaa jalkaansa. Hannu leikkasi lahkeen auki ja sitasi -kaulahuivillaan ensi hätään ammottavan haavan. Katseli sitten vähän -neuvotonna ympärilleen, mutta kun ei omia miehiä enää ollut kuuluvilla, -ryhtyi hän nostamaan syliinsä nuoren toverinsa, kantaakseen hänet -syrjään tappelupaikalta. - -Silloin elostuivat haavoitetun kalpeat kasvot ja Paavo kysyi vilkkaasti: - --- Jätitkö vartioita venhevalkamaan? - --- Jäi sinne pari miestä, vastasi Hannu, koettaen saada raskaan miehen -käsivarsilleen. - --- Annahan olla... heitä minut tähän... puhui Paavo katkonaisesti. --- Riennä vain valkamaan... älä muusta huoli... Karjalaiset, herjat, -kehuivat vielä kiertävänsä vesakon kautta venheillemme... niiden tekee -mieli saaliitamme... olivat jo nähneet niiden arvon... - --- Joko Solovetin lahjatkin? kysyi Hannu hytkähtäen. - --- Sinun venheelläsi juuri olivat meidän rantaan saapuessa... - --- Ne pitää pelastaa! - -Hannu laski toverinsa, joka verenvuodosta oli käynyt yhä raukeammaksi, -takaisin mättäälle. Mutta samassa näki hän aamunkelmeässä -valossa vihollisia taas viilettävän ylempänä aholla, -- heidänkö -rääkättäväkseen hän siis jättää avuttoman toverinsa...? Hän huusi taas -partiomiehiä avukseen, luovuttaakseen taakkansa niille, mutta kaikki -olivat kapasseet kauas kankaalle... Ja Hannu tiesi, että jos hän yksin -lähtee kantamaan raskasta, raukeaa miestä vesakon läpi, niin siihen -menee aikaa, -- hänen voimansa eivät olleet enää entisellään! -- ja -sillä aikaa saattaa veneenheittopaikassa tapahtua mitä tahansa. - -Tuokion hän siinä siten kumarassa seisoi, kahden vaiheilla, pelastaako -saaliinsa vaiko nuoren toverinsa. Nuo rannassa olevat lastivenheet -olivat nyt ainoat, mitä hänellä oli pitkän retkensä tuloksena kotiin -vietäväksi... Ainoa maineen merkki ja pelastus hänelle, päällikölle, --- ilman niitä vain ivaa ja naurua! Tämä mielle välähti salamana hänen -tajunnassaan... ei, ei, -- hän jännittäysi jo juostakseen nuorana -vesakon halki venheille, pelastamaan ainakin tuon kalliin Solovetin -arkkunsa! - -Mutta vielä kerran katsahti hän mättäällä avuttomana makaavaa -ystäväänsä. Paavo ei enää virkkanut mitään, -- jalassa taisi tuska -olla kova, -- mutta hänen kärsivistä silmistään kuvastui luottava ja -elämänhaluinen nuoruus... Siitä miehestä vielä tulee jotakin, jos hän -tästä pelastuu, tulee ehkä pohjalaisten paras partiomies ja heimonsa -johtaja -- --, joka vielä himmentää kaikkien edeltäjäinsä maineen. -Sen se tekee -- jo tällä matkalla ovat miehet ihastelleet Oravaisen -oveluutta ja notkeutta, -- ja hänen hyväksensäkö oli Hannun nyt siis -uhrattava saaliinsa... lakastuvan maineensa pirstaleet...? - -Taas olivat Solovetin hopeat voitolla. Mutta vieläkään ei haavoitetun -yli kumartunut mies voinut olla toverilleen hyvästiksi kättään -ojentamatta. Paavo puristi kuin pidättäen auttajansa kämmentä ja -hänen silmistään sattui samalla Hannun sydämeen kaunis ja kirkas -katse, -- sama, jonka Hannu näki edessään silloin kerran, kun hän -tajuttomuudestaan heräsi Lentiiran jäällä... Paavo pelasti hänet -silloin, vaikkei hän siitä koskaan kehunut, hänetkö hylkää nyt Hannu -kiitokseksi...? - --- Ei! -- Rutosti nosti hän raukean miehen syliinsä ja lähti, -kuullessaan taas rymyä aholta, kiireesti kantamaan taakkaansa -vesakkoon. Se oli hänelle, lihavalle miehelle, painava taakka; hiki -juoksi virtanaan hänen kaulaansa pitkin, jäsenet pyrkivät herpautumaan, --- hänen täytyi levätä välillä. Levottomuus vatvoi hänen mieltään, -mutta hän koetti hokea itselleen, että näin hän pelastaa molemmat, sekä -toverinsa että saaliinsa... - -Mutta nuotiotörmälle vihdoin ehdittyään kuuli hän heti venherannasta -ilkamoivaa rähäkkää. Laskettuaan taakkansa kiireellä pensaan peittoon -juoksi hän julmasti karjasten rantaan. Sillä siellä hääri juuri pieni -vihollisparvi, vartijat surmattuaan, valkamassa. Se oli jo työntänyt -vesille retkeläisten enimmät venheet, joiden Hannu nyt näki valtoinaan -kelluvan kosteikossa, mistä kiihtyvä virta ryösti venheen toisensa -perästä kosken niskaa kohden. Viimeisiä venheitä olivat vainolaiset -juuri hietikolta päästelemässä, kun Hannun karjunta, josta soi kiukkua -ja hurjuutta, kajahti törmän rinnasta. Silloin ilkimiehet, peläten -paljokin väkeä hyökkäävän kimppuunsa, pakenivat lepikkoon... - -Yksi ainoa alus oli enää rannassa, -- sillä olivat vainolaiset kai -aikoneet lähteä soutamaan, kun heille tuli hätäinen keskeytys, -- eikä -sekään ollut Hannun oma arkkuvenhe. Tämän näki hän kallisarvoisine -kuormineen juuri lipuvan virtaan ja hänen kurkustaan pääsi silloin -toinen karjunta, jossa nyt kiukun lisäksi soi hätää ja toivottomuutta. -Sillä nyt hän yhtäkkiä oivalsi koko tapahtuneen onnettomuutensa. - -Sanottavia saaliita eivät olleet viholliset vieneet mukaansa. He olivat -kai aikoneet ottaa itselleen vain muutamia venheitä, mutta olivat -kuitenkin laskeneet ne kaikki irti rannasta, etteivät pohjalaiset -niillä pääsisi heitä perästä ajamaan. Siellä ne Hannun rakkaat -lastialukset nyt kasvavalla vauhdilla soluivat kosken ensimmäistä -korvaa kohti, jonka alta soi vihaisen könkään kumea ärjyntä. -Ensimmäisiä venheitä kävi jo ahnas kurimus nielemään, vetääkseen ne -alas kuohuihinsa kaatumaan, särkymään kihokiviin ja uppoamaan. - -Hannu huusi taas mielensä hädässä miehiä avukseen, mutta kun ketään -ei kuulunut, työnsi hän yksin tuon ainoan, jälelle jääneen venheen -vesille ja viskautui siihen, ehättääkseen pelastamaan koskeen painuvia -aluksia. Hän souti henkensä hinnalla, kiskoi ja kirosi kiihtyvässä -virrassa ja ehtikin vielä viimeisten venheiden kohdalle. Mutta yksin -oli hänen niitä mahdoton pysähdyttää, kun hänen samalla piti soutaa -väkevää virtaa vastaan, ja hän oli jo itsekin siinä pelastuskiihkossaan -joutumaisillaan koskenniskan nielevään ärjyyn. Eipä hän olisi nyt -siitäkään välittänyt -- kaikki oli mennyttä! -- mutta vaistomaisesti -ponnisteli hän kuitenkin vastaan akanvirtaan päästäkseen. Ja viime -hetkessä ehti hän erään irtonaisen veneen eteen, joka ajelehti muita -rannempana, sai sen temmaistuksi kosteikkoon ja kuljetetuksi oman -venheensä rinnalla rantakivien väliin. - -Sydän oli ollut haljeta ikämiehellä tuossa ankarassa ponnistuksessa, -- -henki tuskin enää kulki, kun hän siinä huohotti likomärkänä venheensä -teljolla, ruumiiltaan uupuneena, mieleltään masentuneena. Koskesta -kuului räiskettä, kun nuo kalliit haapiot särkyivät vesikiviin ja -rantakallioihin, nuo samat, jotka Hannu oli soudattanut Seesjärveltä -asti ja joista hänen saaliinsa ja toiveensa nyt upposivat kuohuihin. - -Kaikki oli mennyttä, -- siellä särkyivät Hannun partiomiesmaineen, -hänen kauniin unelmansa, viimeiset rippeet! Itse kyykötti hän -kumaraisena teljolla, niin orpona ja tyhjänä kuin kynitty riekko, -- -tyhjempänä, paljon tyhjempänä, kuin pitkälle retkelle lähtiessään. - -Tuntui niin karvaalta kurkussa, nyt ei ollut siis enää jäljellä mitään -toivoakaan, mihin tarrata kiinni! Teljolla jököttävää miestä kadutti, -ettei hän ollut antanut omankin venheensä ryöstäytyä tuonne ärjyihin. -Silloin olisi kaikki ollut kuitti, -- eihän hänellä nyt kuitenkaan -ollut voimia siitä paikaltaan edes mihinkään päkähtää. - -Mutta tämän rajattoman katkeruuden sekaan välähti hänessä yhtäkkiä -ajatus: Miltä olisi hänestä mahtanut tuntua, jos hän olisi jättänyt -Paavon avutta aholle kiukustuneiden vainolaisten surmattavaksi ja siten -ennättänyt saaliitaan pelastamaan... Ei hän voinut sitä siinä itselleen -selittää, joskin hän jo tajusi, että niin olisi Vesainen empimättä -tehnyt... niin olisi kai sisukkaan partiopäällikön ollutkin tehtävä... -Mutta hänestä tuntui, ettei hänen olisi ollut hyvä olla silloinkaan... - -Tätä ajatellen jaksoi hän jo kankein raajoin nousta teljolta, nykäistä -venheet lujemmin rannalle ja lähteä kapuamaan törmälle. Sieltä kiirehti -hän viimeöiselle nuotiokankaalle, joutuakseen ajoissa pesemään ja -sitomaan Paavon haavan. Eikä hän sitä tehdessään kotvaan aikaan -vastaillut metsästä palaavain miestensä hätäisiin kysymyksiin, kun he -törmältä kauhulla katselivat tyhjää venhevalkamaa. - - - - -XIII. - - -Toisenlaiseksi kävi nyt pohjalaisten partiomiesten kotiinpaluu kuin -miksi he vielä tuonaan, kantaessaan saalislastejaan Iijoen latvoille, -sen olivat kuvitelleet. He olivat aikoneet soutaa jokea alaspäin -pitkänä, iloisena venekuntana, josta kajahtaisi reipas laulu ja miesten -hilpeä tarina, pysähtyä aterioimaan jokivarren kylissä ja kehastellen -kertomaan Karjalan kuulumisia. Varsinkin oli retken johtaja, kaikista -vastoinkäymisistään huolimatta, kuvitellut kotiintulonsa kunniakkaaksi -ja iloiseksi. - -Nyt ei ollut retkikunnalla kuin kaksi venhettä jäljellä ja niihin -olivat sijoitettavat yökahakassa haavoittuneet sekä soutajiksi -otettavat vain vanhimmat miehet. Toisten täytyi jäädä jalan -samoilemaan rastittomia erämaita ja portaattomia soita, ja kun -enimmät eväätkin olivat koskeen uponneet, oli heidän ravinnokseen -turvauduttava onkikaloihin ja metsän marjoihin. Useimmat tappelussa -otetut karjalaisvangitkin olivat laskettavat menemään, niitä kun oli -patikkataipaleilla vaikea vartioida. - -Kun kahakassa kaatuneet toverit olivat kuopatut, kiirehti pieneksi -kutistunut venekunta edeltä, joutuakseen mahdollisimman pian joen -asutuille rannoille. Mutta sitä asutustapa ei nyt löytynytkään. Siuruan -pieni jokikylä, joka oli ollut sen itäisin huippu, oli aivan autio, --- toiset talot olivat poltetut, toiset hyljätyt, eikä yhtään ihmistä -ollut kylän kuuluvillakaan. Helppo oli soutajien arvata, että nuo -karjalaiset, jotka retkikunta oli Jokijärvellä tavannut, jo olivat -vierailleet alempana Iijoen varsilla, josta olivat paluumatkalla. Sillä -yhtä tyhjät olivat toisetkin kylät. Niiden asukkaat, joille kai ylempää -soutaneet pakolaiset olivat tuoneet sanan vainolaisten tulosta, olivat -tietysti säikähtyneinä karanneet metsiin tai rannikolle. Koko jokivarsi -oli kuin kuollut, pieni retkikunta ei saanut sieltä yhtään evään apua -eikä tavannut yhtään ihmistä, joka edes olisi kertonut, mitä siellä -todella oli tapahtunut. Olipa Hannusta, joka lohivoutina usein ennen -oli tällä jokivarrella vieraillut, nyt aivan kaameata soutaa noiden -talottomain kylien ja äänettömäin törmäin ohitse. - -Venheissä ei senvuoksi paljoa puhuttu eikä enempää yönuotioillakaan. -Kukin tunsi mielensä kuin turtuneeksi; ajatus kulki hitaasti, -mielikuvitus oli kuin kuollut. Hannukin vain vaistomaisesti kiirehti -pientä venekuntaansa asutuille maille, osaamatta tehdä itselleen -selväksi, mikä häntä sitten siellä olisi vastassa. - -Vasta jokisuulla sijaitsevassa kauppakylässä tapasivat retkeläiset ensi -kerran ihmisiä. Mutta säikähtyneitä olivat nekin, tuskin uskalsivat -miehisetkään miehet saapua katsomaan, keitä rantaan laskijat olivat. Ja -kun he vihdoin tunsivat tulijat oman puolensa partiolaisiksi, niin he -eivät heitä ilolla eikä uteliaisuudella tervehtineet, virkkoivatpahan -vain alta kulmin luimistellen ja melkein soimaten: - --- Myöhään palasitte, aikaisemmin teitä olisi täällä tarvittu. Sillä -täällä on jo sillaikaa käynyt toisia vieraita. - --- Jo olemme tavanneet niitä vieraita mekin, vastasi Hannu, laajemmin -siitä tapaamisesta kertomatta. -- Lienevätkö he maakuntaa paljonkin -hävittäneet? - --- Kuuluvat ne käyneen jokaisella jokivarrella, vastasivat alakuloisina -kauppakylän miehet. -- Eikö niitä toisin paikoin vieläkin parveille. - --- Yhden parven me toki matkallamme hajoitimme, kehui Hannu. -- Se ei -ainakaan enää palaa! - --- Mutta niitä on ollut useampia ja julmaa jälkeä ne ovat jättäneet. -Karkulaisia ovat rantakylät täynnä... - -Ne uutiset eivät olleet omiaan retkeltä palaavien mielialaa keventämään -eikä heidän saapumistaan asutuille maille iloiseksi tekemään. -Vaivoin saivat he haavoitettunsa sijoitetuksi Iin kauppakylän -rantataloihin, joissa jo oli paljon pakolaisia. Mutta kun sinne näiden -lisäksi jäi terveitäkin Iin ja Kemin miehiä, saattoi Hannu yhdellä -ainoalla venheellä jatkaa matkaansa Iijoen suulta Pohjanlahdelle, -kiertääkseen sitten meritietä Oulun satamaan. Olisihan sinne kyllä -päässyt jalkaisinkin, eivätkä olisi retkikunnan vähät, säilyneet -saaliit käyneet liian raskaiksi selässäkään kannettaviksi. Mutta -Hannu valitsi sittenkin vesitien, koska hänestä oli uljaampaa samalla -saalisvenheellä samota itäisestä merestä läntiseen, sen verran komeutta -tahtoi hän toki kaikkien pettymystensä jälkeenkin suoda itselleen -kotiintulohetkelläänkin. - --- Yksi venhe vain! huoahti hän hiljakseen, kun korkeassa aallokossa -merta soudettiin ja mieleen muistui suuren venekunnan kulku Vienan -suurella selällä. -- Mutta onhan sitä tässäkin, lisäsi hän, ikäänkuin -keventääkseen raskaita mietteitään. Olisihan helposti voinut käydä -niinkin, ettei yhtään venhettä olisi säilynyt siinä kahakkarannalla. - --- On todella tässäkin perille saamista, vastaili Juorkuna, alahangan -airosta kiinteästi kiskoen. -- Kiusaksi olisivat meille pian useammat -venheet, ivaili hän edelleen. - -Heikuran Yrjänästä tuntui helpottavalta, kun miehet taas saattoivat -laskea pienenkään leikin, kaikki oli viime aikoina ollut niin -umpisurullista. Ja hän jatkoi sen vuoksi samaan sävyyn: - --- Ja onhan meitä retkikunnasta koolla valiojoukko, kymmenen vanhaa -miestä! - -Jo hymähti Hannukin, katsellen harmaapartaisia soutajiaan, ja virkkoi: - --- Tulevatpa sieltä aikoinaan toisetkin Kokon Pertin johdolla, eipä -meiltä toki monta miestä sinne kaatunutkaan. - --- Sieltä tulevat, suota tarpoo Kuiva-Erkkikin, joka aina karttoi -patikkataipaleita, muisteli Juorkuna. -- Kuinkahan vain siellä puuroa -riittänee Matin isoon lusikkaan! - --- Keittänee Matti nyt mustikkapuuroa, sillä marjoja on tarpeeksi -salolla! - -Näin veistelivät vanhat miehet merta soutaessaan, koettaen vaimentaa -mieliään painavan pettymyksen. Sillä toiseksihan he olivat ajatelleet -tämänkin loppukierroksensa Pohjanlahtea pitkin. Kolmattakymmentä -alusta, saaliita täynnä ja keihäät keulassa, laskee salmen kautta -mereltä Haahtiperää kohti ja linnan valkamaan, -- sellaiseksi oli Hannu -jo Vienan taipalilla ehtinyt sen kotiintulonsa miehilleen kuvata. -Oulun porvarit seisovat lapsineen ja naisineen silakalta tuoksuvalla -törmällään ällistyneinä katsellen, että mikä hornan sotajoukko -se nyt mereltä kaupunkiin ryntää. Linnassakin syntyy hälinä, sen -ruostuneita tykkejä käännetään merelle päin, kellarista kannetaan esiin -väljehtyneitä ruutirakeita ja sotaherrat sonnustautuvat kiireellä -miekkavöihinsä... Kunnes siellä vihdoin keksitään, että sehän onkin -Krankan Hannun Vienanmatkue, joka nyt tätä tietä saaliineen palaa... -terve, Limingan urhokas poika...! - -Värikkäästi oli Hannu sen tulonsa miehilleen kuvaillut ja hän ihasteli -vieläkin noita silloisia mielikuviaan, virkkoen: - --- Olisi sitä oululaisten hälinää, hitto soi, kelvannut katsella, -- -pilasivat meiltä hyvän jutun nuo vietävät yönkulkijat karjalaiset! - -Nyt täytyy vanhain miesten palata yhdellä veneellä, joka ei hämmästytä -ketään, -- ilkeästi se tulos taas Hannua sydänalasta kourasi. Yhä -koetti hän kuitenkin säilyttää äskeisen, reipastelevan äänensävynsä -jatkaessaan: - --- Mutta onhan tämä kunniallista kotiintuloa tämäkin; keihäät ovat -keulassa ja saalista on lastina, vaikkei sitä kovin paljoakaan ole. - --- Ja onhan toki yhtä ja toista kerrottavaa linnan herroillekin, kun he -saavutuksiamme kyselevät. -- Näin virkkoi Juorkuna edelleen ivallisena. -Mutta Hannu otti sen todeksi vastatessaan: - --- Niin on, -- retki on kuitenkin tehty! Ja tuolta aukenee nyt salmen -suu Oulun linnaa kohden! - -Herättihän pohjalaisten sotavenhe kumminkin jonkinverran huomiota, -kun se tuulisen elokuun päivänä souti linnan ja Haahtiperän väliselle -selälle. Hannu oli aikaisemmin ajatellut laskea venekuntansa linnan -laituriin -- olihan se toki retkeltä palaava sotajoukko, vaikka -talonpoikainen olikin! -- mutta nyt hän kuitenkin ohjasi tämän ainoan -aluksensa vaatimattomasti Haahtiperän kalavenheiden väliin. Siellä -keräytyivät heti hurstinhuuhtojat, kalanperkkaajat ja aittarengit -ihmettelemään noita oudonnäköisiä, ahavoittuneita partaurhoja, -joista toisilla oli päässään talvella mukaan otettu nahkanaapukka, -toiset taas soutivat karjalaisten kairalakeissa ja pitkissä, -vaaleissa villamekoissa. Millään erinomaisella kunnioituksella eivät -nuo pikkuporvarit kuitenkaan nyt tervehtineet Krankan Hannua, kun -ymmärsivät venekunnan olevan hänen palaavaa retkiväkeään; kävivät vain -uteliaina ja epäuskoisina kyselemään retken vaiheista ja tuloksista. -Heille ei Hannu kuitenkaan vielä ruvennut paljoa vastailemaan; -arvokkaana hän antoi miehilleen ohjeita tavarain nostamisesta -majataloon, sekä lisäsi äänekkäämmin: - --- Ensiksi on toki käytävä linnassa tekemään tili retkestä. Sitten -jutellaan siitä muillekin. - -Hannussa oli vielä lopputaipaleella kytenyt hiljainen toivo, että -hänen karjalaisretkensä, jonka varrella hän oli laajasti veroitellut -vihollismaata, oli kaikista vastoinkäymisistä huolimatta tekevä hyvän -vaikutuksen sota- ja hallitusherroihin, joiden hän yhä luuli Oulun -linnassa viipyvän. Olihan hän heidän pyynnöstään alkujaan retkelle -lähtenyt ja olihan heidän nyt vuorostaan tehtävä tili kuninkaalle -siitä, mitä tämän käskyjen täyttämiseksi oli toimitettu, -- vähänpä -toiset olivat hänen rinnallaan tehneet! Verrattain varmana miehenä -hän senvuoksi astui sillan yli Linnansaareen ja sen muurinaliseen, -pitkään, holvattuun porttikäytävään, josta hän ohjasi kulkunsa suoraan -linnanherran asuntoon. Jo pihalla Hannu kuitenkin kylmänlaisesti -tervehtivältä nihdiltä kuuli, että Sumassa käynyt sotaväki oli, heti -Oulunsuuhun palattuaan, lähtenyt sieltä päällikköineen pois Ruotsiin, --- linna eleli taas hiljaisena tavallisen, pienen varusväkensä varassa. -Ja Erik Hare yksin oli siellä siis enää hänen tavattavissaan. - -Kotvasen odotettuaan linnanherran tutussa virkahuoneessa näki Hannu -Haren tulevan vastaansa kasvoiltaan jurona ja tylynä, ja ensi -sanoikseen pukkiparta nyt virkamahtavana virkkoikin: - --- Vihdoinkin olet siis palannut. -- Näistä sanoista soi jo -heti moitetta, mutta vielä enemmän jatkosta: -- Te olette tällä -ryöstöretkellänne, josta meille jo on saapunut useita valituksia, -saaneet paljon pahaa aikaan. - -Hannu tietysti hölmistyi. Jospa hän ei ollutkaan juuri suurista -kiitoksista ollut varma, niin tällaista ryöppyä hän ei ainakaan ollut -odottanut palkaksi pitkästä vaivannäöstään. Haren esiintyminen ja -äänensävy oli vallan toinen kuin viime talvena, jolloin hän oli Hannua -retkelleen houkutellut ja pitänyt talonpoikaisen partiojoukon osuuden -siinä erikoisen tärkeänä... mitäs tämä nyt on? Eikä voinut palannut -partiopäällikkö sen vuoksi ensiksi muuta kuin hämmästyneenä sopertaa: - --- Pahaa! - --- Niin, pahaa, toisti Hare kiihtyvällä äänellä. -- Kuka teidän käski -lähteä sinne sisämaahan ryöstelemään ja polttelemaan! - --- Oltiinhan sotaretkellä... - --- Sillä retkellähän oli oma luonteensa. Olihan vain tarkoitus viedä -sinne apuväkeä, retkeillä siivosti... - -Apua... siivosti...! -- Hannulle rupesi jotakin uutta hämärästi -valkenemaan. Linnanherran jatkuvista nuhteista hän ihmeekseen älysi, -että Stuartin sotaretkelle tahdottiin nyt jäljestäkäsin antaa aivan -toinen leima, kuin mikä sillä oli tältä joelta liikkeelle lähdettäessä. -Silloin oli käsky valloittaa linnat ja luostarit, koko Vienan läntinen -rannikko ja Karjalan maata niin laajalti kuin suinkin... Nyt se oli -pahasta...! Sekoamaan pyrkivät siinä Hannun mietteet, selvästi oivalsi -hän vain sen, että hänestä ja hänen partiomatkastaan oli täällä -sittenkin tehty syyparka! - -Tyynesti koetti Hannu kuitenkin puolustautua ja viitata alkuperäisiin -retkisuunnitelmiin, tehden lyhyesti selkoa matkansa kulusta. Mutta Erik -Hare ei tahtonut häntä kuunnellakaan, hän ärhenteli siinä kuin kärtyisä -rakki ja kivahti: - --- Joutavia retkiä! Valituksia on niistä vain tänne tullut sekä Sumasta -että Solovetista. Ja meidän on täytynyt saapuneille lähettiläille -esittää koko teidän retkenne ominpäisen, kurittoman roistojoukon -työksi, sekä pyytää sitä anteeksi. - --- Roistojoukon! -- Jo kuohahti vihdoin Hannunkin veri ja hän astui -säihkyvin silmin askeleen pientä, pukkipartaista herraa lähemmäs. Hänen -reipas partiomatkansako on täällä leimattu luvattomaksi ryöstöretkeksi, -hänetkö, joka on siellä kuninkaan nimessä kulkenut, on hyljätty -rosvopäälliköksi...? Ei hän sitä vielä voinut käsittää eikä uskoa ja -siksi hän, yhä hilliten luontoaan, kotvan kuluttua kummastellen jatkoi: --- Antoihan sotaväen ylipäällikkö suostumuksensa retkeemme... - --- Se onkin ainoa seikka, joka selkänahkanne pelastaa, sähähti Hare -siihen. -- Stuart erehtyi, siksi kutsuttiinkin hänet täältä heti pois! - --- Erehtyi! -- Hannu ei voinut muuta käsittää, kuin että koko -sotaretki, samoinkuin samaan aikaan Jäämerelle tehty asematka, nyt -tahdottiin selittää pelkäksi erehdykseksi! Hän ihmetteli vain, että -ei Hare huomannut itsekin "erehtyneensä", kun haali Suman retkikunnan -kokoon ja saatteli sen Maanselälle asti. Mutta pieni linnanherra puhui -edelleen terävästi, niin että vaalea leukaparta tutisi: - --- Ymmärtänet jo toki itsekin, mitä pahaa olet partioillasi -aikaansaanut, mitä surkeutta koko maakunnalleni. Karjalaiset, joita -olette ryöstäneet, ovat lähteneet tänne kostamaan, ovat hävittäneet -ja polttaneet monen jokivarren kylät. Rannikkoseudut ovat täynnä -pakolaisia, joita nyt täytyy täällä elättää ja jotka eivät uskalla -palata kotikulmilleen, missä Vienan miehiä vieläkin liikkuu. -Ymmärrätkö, -- meidän on nyt vuorostamme täytynyt näistä ryöstäjistä -tehdä rajan taa valituksia...! - -Kyllähän Hannu tätä jo osapuilleen rupesi ymmärtämään. Jo Iijokea -soutaessaan oli hänellä ollut paha aavistus, että vainolaisten vierailu -selitettäisiin hänen syykseen, -- ikäänkuin karjalaiset eivät olisi -pahastuneetkaan itse alkuperäisestä sotaretkestä ja ikäänkuin se olisi -tapahtunut sulassa sovinnossa! Mutta että kaikki epäonnistuminen -tehtiin hänen viakseen ja että häntä palkaksi näin pieksettäisiin, kuin -lampaan tappanutta koiraa, sitä hän ei voinut sulattaa. Herrat tahtovat -nyt pelastua hänen selkänahallaan, se oli hänestä ilmeistä ja hän aikoi -sen jo suoraan sanoakin. Mutta vieläkin hän pysyi rauhallisena, oikaisi -vain vartensa suoraksi ja vastasi itsetietoisesti: - --- Sodassa isketään ja saadaan iskuja. Mutta se on jo tunnettava -sotaretkeä hankittaessa, -- täältä linnastahan siihen ryhdyttiin. Ja -olihan siihen kuninkaan käsky. - --- Älä syytä kuningasta tuhmuuksistasi, ärähti Hare uhkaavasti, mutta -ei näyttänyt sentään haluavan jatkaa keskustelua onnistumattoman Suman -retken syistä. Ja hiukan talttuneemmin hän jatkoi: - --- Nyt on meidän koetettava välttää vahingollisen retkenne vielä -pahempia seurauksia. Sitä varten on jo Oulun jokivarrelle lähetetty -rajavartioita, joiden tulee suojella maakuntaa ja häätää mahdolliset -uudet karjalaiset partiokunnat hyökkäämästä pitäjiimme. Samanlainen -on sijoitettava Iijoellekin, Siuruan takamaille. Sinne on sinun -suksimiesjoukkosi nyt asetuttava, -- itse saat vielä jäädä sitä -johtamaan... - -Ja ikäänkuin lopettaakseen koko keskustelun lisäsi linnanherra -ivallisesti: - --- Parasta on, että kiirehdit noita noloina palaavia patikkamiehiäsi -vastaan ja pysähdytät heidät sinne vuodeksi, pariksi! - -Hannussa kuohui harmi niin kurkkua myöten, ettei hän ollut Haren -jatkuviin letkauksiin saanut mitään vastanneeksi. Tuokin viimeinen, -ivallinen käsky tuntui hänestä nyt loukkaukselta. Ennen aikaan, -jolloin hän salolla liikkui kotikulmalaistensa rajavartijana, se oli -hänestä kyllä ollut kunniakas luottamustoimi, mutta nyt hän oli niin -sydämistynyt linnanherran epäoikeutetuista syytöksistä, että hän varsin -kylmästi vastasi: - --- Taitaa minun käydä vaikeaksi jäädä niin kauaksi pois kotitalostani. - --- No, saatanee sinne muita, nuorempia miehiä, sähähti Hare -sisähuoneeseensa kääntyen. -- Mutta silloin onkin sinun kotitalosi -verovapaus lopussa! Saat mennä! - -Hannu läksi melkein pökerryksissään ja hän tunsi tarpeen tavata jonkun, -jolle vielä selittää ja puolustautua... Etuhuoneessa istuikin nuori -Antti Hare, jonka puolesta Hannu oli syksyiselle Vienan hiihdolleen -lähtenyt, -- istui siellä komeilevana naureskellen tykkimestarin -kanssa. Hannu pysähtyi tuokioksi, ikäänkuin tarinoihin käydäkseen. -Mutta nuori herra, joka syksyllä oli hänet juomapöytään taluttanut, ei -nyt häneen päätäänkään kääntänyt, -- Hannulta jäi suu auki jatkaessaan -astuntaansa ulos. - -Sellainen oli nyt Krankan Hannun vastaanotto Oulun linnassa. -Kävellessään sieltä siltaa kohden oli hänen sisunsa syttä mustempi. Hän -hautoi mielessään pahasuisen piikkiparran kirveleviä sanoja ja hänessä -liekki synkkä suuttumus. Tuossa siis kiitos ja palkinto kaikista -hänen vaivoistaan! Hannu oivalsi hyvin, että herrat olivat häntä, -talonpoikaa, käyttäneet vain niin kauan kuin olivat tarvinneet, ja nyt -he viskasivat hänet tiepuoleen omain erehdystensä uhrina. Se hänen -sisuaan kalvoi. Hän tunsi kärsivänsä kamalaa vääryyttä ja nyrkkiään -puiden hoki hän itsekseen: - --- Minä valitan kuninkaalle, hän minut tuntee, -- on se toki -herrallakin herra! -- Olihan Hannu ennenkin kuninkaissa käynyt, -miksei kävisi vieläkin! Mutta suunnitellessaan nyt kuohahtavassa -mielessään valitusmatkaa talonpoikain ystävän, Kaarlo-kuninkaan, luo, -ei tiennyt Hannu parka, että tuo hänen suosijansa, vanha kuningas, joka -vuosikymmeniä oli ollut niin sydäntään myöten innostunut Jäämeren ja -Vienan rannikkojen valtaamiseen, nyt jo horjui kuoleman kynnyksellä, -että häneltä käskijävalta juuri oli siirtymässä toisiin käsiin, joissa -nämä pohjoiset kysymykset köykäisinä häipyivät valtakunnan muiden -huolien alle. Mutta pian hän sai kuulla senkin musertavan tiedon... - --- Saat mennä! matki Hannu katkerasti. -- Kaikki siis lopussa! Valtain -luottamus ja arvonanto, partiopäällikön nimi ja maine, -- lopussa -kotitalon verovapauskin, joka Vesaiselle hänen retkistään palkinnoksi -annettiin! - -Suuttumuksen ohessa raateli hänen rintaansa toivoton pettymys, ja -sitä karmivampi, kun ei hän voinut itseltään salata, että hän liialla -toiminta-innollaan ja oman mielensä kauniilla toiveilla oli antanut -aihetta herrain epäoikeutettuihin syytöksiin. Hän oli janonnut -mainetta, kuvitellut nopeaa kohoamista... Kuvitellut, että häntä -tässä linnassa vielä pysyvästikin tarvittaisiin, että hän, ruunun -virkamiehenä, vielä rakentaa itselleen virkatalon tuohon porvarien -törmälle... eikä hän niin kuvitellessaan ollut tarpeeksi ajatellut -niiden tehtäväin kiperyyttä ja vaikeutta, joihin hän antautui. Missä -oli nyt se nouseva virka-ura, missä se hänen kuviteltu talonsa, -jossa oli oleva kuisti oven edessä, lasiset ikkunat ja kamari tuvan -perällä...? - -Sillan poikki Pokkisen törmälle kävellessään katseli hän raukein -silmin kaupunginpuoliselle rinteelle, ikäänkuin hakien sieltä sitä -valkohirsistä rakennustaan parhaiden porvaritalojen joukosta. Hänen -tajuntansa oli kuin tylsynyt, muuta mielikuvaa sinne ei sillä hetkellä -mahtunut, eikä hän niinollen huomannutkaan pientä väkijoukkoa, joka -sillan korvassa seisoskeli avuttoman ja ränstyneen näköisenä. Vasta -kun joku siitä joukosta kävi hänen hihaansa käsiksi ja rupesi nimeltä -puhuttelemaan, heräsi hän raskaista mietteistään, pysähtyi ja katsoi... - -Se puhuttelija oli pieni, pyöreänaamainen pappismies kuluneessa -kauhtanassa, likaisissa lipereissä. Hetken tuijotettuaan tunsi Hannu -hänet Oulunjärven kirkkoherraksi Yrjö Pietarinpojaksi, jonka pappilassa -hän viime pääsiäisenä oli sotaväen mukana vieraillut ja jolle hän oli -opettanut, miten retkeläisiä varten isketty pappilan teuraskarja oli -kirjoihin merkittävä. Niitäköhän hiehojaan se nyt aikoo kysellä...? - -Ei, omasta karjastaan ei pappi puhunut. Hän kertoi olevansa -seurakuntalaistensa kanssa pyytelemässä linnanherralta apua koko -hävitetyn kulmakuntansa suureen hätään. - --- Niin, hävitys ja hätä taisi tulla teillekin, virkkoi Hannu arasti, -muistellen noita keväisiä keskusteluita, jolloin hän Yrjö-herralle oli -vakuuttanut, ettei kosto enää kulkeudu Oulunjärvelle. - --- Tuli se, ja julmana tulikin, vastasi pappi haikeasti huokaillen. -- -Poltettu on kirkkomme Paltamonmäeltä, hävitetty pappila ja koko kylä -- -ja kaikki kylät. Ei ulvo siellä enää koiraakaan... - -Hannu muisti sen punanahkaisen pystykorvan, joka Paltamon törmältä oli -katsellut vieraita yhtä hämmästynein silmin kuin pappi itse... nyt -olivat papin silmät surulliset ja syyttävät. Niiden katsetta oli Hannun -vaikea kestää ja hän kävi senvuoksi ikäänkuin selittelemään: - --- Vainolaiset, vietävät, taisivat kiertää Kajaanin linnan... - --- Ei ollut siitäkään apua... täällä nyt ollaan...! - --- Pakomatkalla? - --- Karussa on kansa koko laajasta pitäjästä... tälle kesälle tulikin -karkukesän maine. Toiseksi te sen maineen kuvasitte... - -Hyvin sen Hannu muisti, lujasti oli hän siihen toiseen maineeseen -itsekin uskonut. Sen toivon pettäminen oli nyt suistanut hänet yhtä -avuttomaksi kuin nuo köyhät rajakulmalaiset. Mutta siitä hän ei -tahtonut puhua, vaan kysäsi: - --- Minkälaista apua nyt täältä haette? - --- En tiedä, -- raskas on mieroa kiertää, vastasi pappi. -- Tahdomme -senvuoksi kysyä korkealta ruunulta, miten on meidän nyt eläminen -alettava, seurakuntani ja minun. - -Hän viittasi pieneen pakolaisjoukkoonsa, tuhotun seurakuntansa -pirstaleihin, ja hänen pyöreät silmänsä, joissa keväällä hämmästyksen -ohessa oli ollut lapsellisen luottava usko, olivat nyt niin -hätääntyneet ja neuvoa pyytävät, että tuota pappisraukkaa kävi -Hannunkin sääli, vaikka hänellä mielestään olikin tarpeeksi säälimistä -omassa kohtalossaan. Mutta mitään neuvoahan hän ei osannut antaa, -itse oli hän kuin kynitty riekko, hänen oma uskonsa ja toivonsa oli -taittunut. - -Vaieten katseli Hannu senvuoksi koskeen ja kääntyi sitten verkalleen -jatkamaan matkaansa kaupunkiin päin. Mutta pieni pappi piteli häntä -vielä hihasta ja purki syvällä haikeudella ilmi sydämensä sisimmän -huokauksen: - --- Parempi olisi ollut, Krankan Hannu, ettei olisi lähdetty sinne -karjalaisia ärsyttämään. Johan sen sanoin silloin... et uskonut... -tässä näet mitä siitä nyt tuli! - -Hannu oli jo irroittanut hihansa papin hyppysistä ja jatkoi taas yksin -astuntaansa. - --- Parempi tietysti... ei olisi pitänyt yrittääkään, ajatteli hän -aittarivin ohi Haahtiperään kävellessään. -- Ei yrittää mitään, maata -vain vanhana miehenä pirtin pankolla ja kuulla kertomuksia muiden -maineretkistä... Sehän se olisi ollut varmempaa, mutta kun ei siihen -luonto taipunut...! - -Hän saapui venheelleen, sille Seesjärveltä asti soudetulle -karjalaiselle nuottavenheelle, ja otti siihen jääneen keihäänsä -viedäkseen sen majataloonsa. - --- Nyt saa luonto taipua... ruostua saa nyt keihäs! - -Mutta hänen luontonsa taipui vieläkin ylen haluttomasti ja kapinoiden. -Hetken kuluttua Hannu oikaisi käsivartensa, heitti keihäänsä kauas -lahteen ja kirosi sitä tehdessään niin synkästi, että rannalla -leikkineet pikkupojat juoksivat säikähtyneinä loitommalle ja sieltä -suut ammollaan katselivat julmistunutta miestä. - - - - -XIV. - - -Ouluun soutaneet vanhat, partaniekat partiomiehet hajaantuivat sieltä -seuraavana aamuna kukin kulkeakseen omalle kotikulmalleen. Retki oli -päättynyt. - -Erottuaan Temmeksen tienhaarassa Juorkunan Jussista, jonka leikkisät -tarinat aina toki lyhensivät taipaleita, käveli Krankan Hannu -yksin loppumatkan Liminganjoelle, astellen verkalleen ja jäytäviin -mietteihinsä vaipuneena märkiä, livettäviä suoportaita pitkin. Taivas -oli raskaissa pilvissä, jotka vihmoivat hienoa sadetta, koko lakea -luonto oli harmaa, ja samankarvainen oli yksin kulkevan partiopäällikön -mielikin. - -Mutta kotikylää lähestyessään koetti hän väkisinkin pakottaa sen -vähän valoisammaksi. Vatvottuaan nyt moneen kertaan edestakaisin -kaikki vastoinkäymisensä ja harminsa oivalsi hän, että jos hän kotiin -tullessaankin heittäytyy niiden luoman mielialan valtaan ja esiintyy -kaikki menettäneenä miehenä, niin hän sortuu siihen kokonaan... -Täytyy koettaa olla ainakin pinnalta vielä verevä ja reipas, miten -synkkä lieneekin sisusta, käydä kyläläisten eteen vapaana ja varmana, -ikäänkuin ei mitään erityisen ikävää olisi tapahtunut. Retki kuin -retki, komea kierros on tehty... sattuuhan sellaisen varrella aina jos -jotakin, mutta terveinä sieltä nyt miehet palaavat... - -Näin koetti hän karaista luontonsa ja hän oikein harjoittelitte -siinä katajikkokankaalla, saadakseen astuntansa norjaksi ja kasvonsa -iloisiksi. Surkeilu pois -- miehestä tässä on edelleen käytävä! -Nielastava on kateellisten naapurien pikkupistokset... jos muut -nauravat niin nauraa hänkin ja kertoo heille sitten taas hupaisia -matkakaskuja, jotka taittavat ivalta kärjen. - -Tapansa mukaan oli Hannu päättänyt nytkin ensiksi poiketa vanhaa -Kaaproa tarinoittamaan Voutilaan, -- sieltä kulkeutuvat jutut aina -edelleen sellaisina kuin ne sinne ovat saapuneet... Ehkä siellä jo -saisi muitakin tavatuksi, -- mene, tiedä, eikö ystävän käsi siellä -tervehdi pitkän matkan miestä ja valkaise mielen mustia mujuja, -- -sitäkin varten hän tahtoi pitää astuntansa notkeana ja selkänsä -suorana! Elämä saattaa taas kääntyä uusille urille, saada uutta -sisältöä... Tosinhan ei kaikki ollut odotuksen mukaan käynyt, myönsi -Hannu mietteissään, ei ollut hänestä tullut suurta sankaria eikä -virkaporvariakaan... ne olivatkin olleet vain hataroita haaveita...! -Mutta miksei voisi viedä nuorikkoa vielä Krankkalaankin, kun siellä -talon kengittäisi ja korjaisi... - -Tosiaanpa olikin miehellä astunta norja ja katsanto varma, kun hän -nousi Voutilan pihalle, mistä vanha Kaapro iloisesti tervehtien hänet -saatteli suureen tupaansa. Kaapro hääri siellä hommakkaana, nosteli -arkitöitä syrjään, huusi naisia murkinaa valmistamaan ja tarinoi -samalla vilkkaasti Hannun kanssa. Kyseli matkan kuulumisia ja vaiheita -ja haastoi vieraansa peräpenkkiin istumaan... Mutta Hannusta tuntui, -että ukon häärinnässä ja äänessäkin oli nyt jotakin väkinäistä ja -onttoa ja hän rupesi siitä pian epäilemään, että tänne on ehkä jo eilen -Oulusta kulkeutunut sanoja partiokunnan nolosta paluusta. Ja siitä -hänen äskeinen varmuutensa heti sekausi. - --- Vai sellaiset sounnit teillä oli Vienan merellä... aika huippaus -sieltä on meloa tänne meidän vesille! -- Näin Kaapro nopeasti puheli, -mutta puheli tehdystä retkestä vain ylimalkaisesti, ikäänkuin vältellen -sen arempia tapahtumia. Sitten pysähtyi hän Hannun eteen, virkkaen: - --- Ja nyt kai jäät tänne kotitaloasi hoitamaan, eipä vainolaisten -hävitys onneksi tänne asti ulottunut. - --- Tännepä taidan nyt jäädä, vastaili Hannu harvakseen. -- Kysyihän se -linnanherra tosin minua vielä Iijoelle rajanvartiain päälliköksi, mutta -en tuota tiedä... on se sellaista rämpimistä syysmärissä saloissa. - --- On se, vaivaksi sellainen ajan oloon käy, puhui Kaapro, ikäänkuin -naapuriaan suostumasta varotellen. - --- Ja arvelihan se Hare saavansa sinne Siuruaan muitakin päälliköiksi, -lisäsi Hannu, ikäänkuin selittääkseen kotiin jäämistään. - --- Antaa todella jo toistenkin siellä salolla rehkiä, jatkoi Kaapro. --- Ethän ole sinäkään enää eilispäivän vasikoita, mitäs enää itsestäsi -rääkkäät, -- kas vain, eikö ole partasi tällä reissulla jo vähän -harmaantunut! - --- Metsistynytkin se on, tokko lie harmaantunut...? - --- Hannu silmäili hätäisesti uunin kupeelle, jossa jo naiset olivat -ruvenneet tulia tekemään, ja hän tunsi veren kohoavan korviinsa... -Hittojako se Kaapro nyt hänen parrastaan... saattoihan se lähtiessä -olla vähän ruskeampi, mutta eihän se nyt vieläkään mikään valkoparta -ok! Ja välipä tuosta, pakkoko siitä parrasta nyt on puhua naisten -kuullen... - -Hän koetti ohjata keskustelun toisaalle, mainiten ulkona yhä sakovasta -sateesta ja kertoen sen yhteydessä hiukan katkonaisesti siitä sakeasta -sumusta Vienan merellä. - --- Niin, tehän kävitte siellä Solovetissa asti, puhui Kaapro kuin -kysellen, vaikka jo näkyi asian tietävän. - --- Käytiin... perillä asti, vastasi Hannu varmemmalla äänellä. Mutta -samalla hän kuunteli... oli aivan kuin uunin luota olisi kuulunut -pientä hihinätä... Mutta se taisi toki olla erehdys... mitäpä siinä -olikaan hihittämistä... - --- Ja hyväsesti verotitte siellä Karjalan maita, uteli ukko edelleen. - --- Saatiinhan me saalista, kolmattakymmentä venekuormaa, vastasi Hannu -oikein äänensä koventaen. -- Saatiin kalliitakin tavaroita, niinkuin -sieltä luostarisaaresta, mutta toiset lastivenheet, vietävät, sitten -kaatuivat kotimatkalla koskessa... - -Nyt kuului selvästi uunin luota, mistä Hannu juurikaan oli tuntenut -tutut kasvot, pientä, pidätettyä tirskahdusta, -- siitä ei voinut -erehtyä, vaikka se pian vaimenikin. Mutta samalla Hannu oivalsi, -että nyt juuri ovat pienet ivan pistokset kestettävät, nyt on -ovelalla tempulla tukittava tuo pilkan alku ja keikautettava mieliala -kepeämmäksi. Hän silmäili syrinkarin uuniin päin, ei ollut mitään -naurua kuulevinaan, vaan nousi notkeasti penkiltä astellen konttinsa -luo, jonka hän tupaan tullessaan oli ovinaulaan ripustanut. Ja sitä -tehdessään hän tyynesti jatkoi kertomustaan: - --- Täällä Iijoella, ihan omissa vesissä, pääsi koski nielemään meiltä -venheet, -- olimme siinä juuri joutuneet kahakkaan ryöstämässä -käyneiden karjalaisten kanssa. Se oli turkasen vahinko! Mutta jäi niitä -nyt sentään vähän saaliita tuomisiksikin... - -Hän oli nostanut kontin alas ja ruvennut sitä availemaan. Sinne -hän oli varannut juuri Voutilan tuomisiksi joitakuita säästyneitä -karjalattarien vyöhopeita, herttasolkia ja lemmenlehtiristilöitä, -ja niitä hän nyt kävi sieltä kämmeneensä nostelemaan. Mutta ne -näyttivät hänestä itsestäänkin nyt sangen köykäisiltä noin pitkän -retken tuomisiksi... ja samassa kuului naisten parvesta nyt äänekäs -tirskahdus. Hannu pyörähti ympäri kuin pistettynä. Hän näki silloin -sen kenokaula-neitosen, jonka muistoa hän retkensä varrella oli salaa -mielessään kantanut, kumartuneena lieden yli... Tyttö painautui -syvemmäs patoihin päin, mutta Hannu huomasi siltä selvästi, ettei hän -sinne keittohommiinsa kumartunut, hän painautui piiloon ilmeisesti -salatakseen vaikeasti pidätetyt naurunsa... - -Kuin jähmettyneenä jäi Hannu siinä kontti kourassaan, helyt -kämmenellään, seisomaan eikä hän hetken aikaan saanut sanaa suustaan. -Tuo kikatus, tuo niskan nakkelo, se oli juuri sitä, jota hän aina oli -pahimmin peljännyt... hän ei sitä kestä, sen hän oli jo etukäteen -tiennyt, kuinka hän olikaan koettanut karaista mielensä juuri -tällaisen nöyryytyksen varalta. Hänen luontonsa lupsahti lamaan, -hänen ajatuksensa sakoi ja hän tunsi itsensä tuiki avuttomaksi. Sen -hän vain älysi, että tuosta avuttomuudesta oli hänen jollakin tavoin -pelastauduttava... - -Äkkiä hän pudotti helyt takaisin konttiin ja virkkoi kuin äskeistä -puhettaan jatkaen: - --- Vaan eivätpä taida Voutilan neitoset huolia näin vähistä... eikä -vanhan miehen lahjoista... - -Nuo viimeiset sanat olivat kuin varkain livahtaneet hänen huuliltaan, -niitähän hän aina oli koettanut karttaa. Mutta hän oli nyt, -kuullessaan nuo vihlovat soppityrskyt, yhtäkkiä tullut vakuutetuksi -siitä, että juuri siinä, hänen iässään, oli vika... Sitä vikaansahan -hän oli aikonut kullata kunnialla ja saalislahjoilla... hurmata -nuoruuden tuoreella maineella... Nyt se kiilloitus oli häneltä jäänyt -hankkimatta... tyhjä ei tehoo miehiin eikä naisiin... siksi uskalsivat -nyt hänelle neitosetkin tyrskähdellä... Olihan hän nyt vanhempi, monin -tavoin vanhempi, kuin retkelle lähtiessään -- hänen oli näinollen -ollutkin naurettavaa vedota tuomisiinsa! - -Hämillään ja saamatonna hän siinä seisoi kontti kädessään, epävarmana, -ripustaisiko sen takaisin naulaan vai eikö. Mahtaa hän olla siinä -kömpelön näköinen... kaljupää harmaaparta nuorille neitosille helyjä -tarjoamassa...! Melkein kuin apua pyytäen kääntyi Hannu senvuoksi -Kaapro-vanhuksen puoleen. - -Mutta kun hänen silmänsä silloin hetkeksi vältti, juoksivat neitoset -ovesta ulos ja oven takaa kuului pian hillitöntä kaakatusta. Silloin -Kaapro-ukko, nostamatta silmiään permannosta, virkkoi vastaukseksi -Hannun äskeisiin sanoihin: - --- Eivätpä taida huolia... - -Katsahti sitten kontti kädessä seisovaan mieheen, tunsi sääliä -sydämessään, nousi ja astui kohti: - --- Mutta mihinkä sinä kiirehdit, Hannu, -- haukataan me tässä suupala -yhdessä? - -Tyhjentynyt pirtti ikäänkuin vapautti Hannun kömpelyydestään. Hän -veti kontin viilekkeet hartioilleen ja vastasi rauhallisesti, mutta -kasvoiltaan harmaana: - --- Ajattelin astella kotiin... johan tässä tulikin levätyksi. - -Eikä vaari häntä pidätellyt. Tarinakin tuntui luistavan niin kankeasti -eivätkä näy tytötkään saaneen siitä murkinasta mitään valmista. - - * * * * * - -Verkkasin ja kankein askelin käveli Hannu viimeisen taipaleen -jokiahdetta myöten kotitalolleen. Siellä istahti hän, tuvan väkeä -lyhyeen tervehdittyään, raskaasti pöydän päähän, ikäänkuin siinä -mielessä, että tässä sitä nyt istutaan... se on nyt päätös, eikä -taida tästä tulla enää liikahdetuksi...! Pysty nousi eteen, enempi -rientoileminen ei enää auta... Tässä nokisten orsien alla... vanhoissa -lämpimissä... mikäs onkaan tässä ikämiehen elellä, jättää vain joutavat -retkeilyt ja maailman turhuudet! - -Pirtissä hyöri harmaatukka Johanna toimekkaana emäntänä kuin ainakin, -komenteli piikojaan, kalisti avaimia ja pysähtyi aina väliin puhua -paapattamaan veljelleen, niinkuin kokemattomalle pojalle, nuhdellen ja -neuvoen: - --- Siellä tärvelit taas talven ja kesän, vaikka kotona olisi miestä -tarvittu. Mitä siitä nyt hyödyit, -- vähiinpä kuuluvat saaliitkin -kutistuneen, niin kertovat jo ihmiset. - --- Eivät kuulu akkoihin miesten retket, vastasi Hannu muristen. - --- Vai eivät -- kun täällä akkain on työt tehtävä! Pysynet nyt edes -kotona... talokin on korjattava... päälle lahoo! - -Oviloukosta säesti Kreeta tätinsä puheita. Hänelle ei näyttänyt isän -kotiintulo kovinkaan mieluisalta, -- se tuntui hämmentävän hänen omia -suunnitelmiaan. Siksi tohisi tyttö siellä tyytymättömänä ja potki -syrjään isänsä märkiä saappaita. Vihdoin kävi hän kopeloimaan Hannun -konttia, jonka tämä oli penkille viskannut, löysi sieltä päällimmäisinä -hopeahelyt ja riensi niitä Hannulle näyttelemään. - --- Tässäkö tuomiset vuoden retkeltä? Ja kenelle ne ovat? - --- Kenelle lienevät... sinullehan nuo näkyvät olevan liian halpoja, -vastasi Hannu loukkautuneen äänellä. - -Mutta tyttö rehahti nauramaan: - --- Ei ne ole minulle aiottukaan, muille ne on tuotu. Vai mitä? Eikö -käynytkin isä taas ensiksi Voutilassa...? - --- Kävi kaiketi, virkkoi Johanna varmana. - --- Tietenkin kävi, toisti jo tyttökin. -- Mutta eikö olleetkaan nyt -vastaanottajaiset sellaiset, että olisi sopinut voittokihlat antaa? -Taikka eivät tainneet kelvatakaan siellä tällaiset Vienan aarteet... jo -tuota aavistinkin! - -Johannakin oli nyt ehtinyt Hannun helyjä tarkemmin katsomaan. Hänkin -punnitsi niitä kädessään ja puhui moittivasti: - --- Siinäkö ne nyt ovat koko sotaretken saaliit... kuiva naula... liekö -oikeata hopeatakaan! - -Mutta Kreeta nauroi yhä vahingoniloisena ja voitonvarmana, nauroi -täysin selvillä siitä, ettei hänelle nyt tuodakaan emintimää -Krankkalaan ja että hän siis vihdoinkin saa sinne ottaa haluamansa -kotivävyn. - --- Näitä kihloja se isä läksi hakemaan maiden ja merien takaa, läksi -vanhana miehenä hulluttelemaan, -- tuossa ne nyt ovat! - --- Eipä olisi kannattanut, säesti Johanna. - --- Ei olisi kannattanut, matki Hannukin. Hän ei, kumma kyllä, saanut -suuttuneeksikaan noista kotinaisten letkotuksista, hänen ajatuksensa -liitelivät omilla teillään, eikä hän jaksanutkaan riidellä. Hän -vain muisteli, miten hän oli kuvitellut istuvansa kotiin tultuaan -tässä pöydän päässä sankarina ja johtomiehenä: Sukunsa ylpeytenä, -kotiseudun kunniana! Naapurinisännät saapuvat Krankkalaan palannutta -partiopäällikköä tervehtimään, kuulemaan sotauutisia ja niiden kertojaa -kädestä puristamaan... Naiset juoksevat nöyrinä tuvan ja aitan -väliä, kynttilät pannaan palamaan pöydälle, johon kaikille katetaan -juhla-ateria, -- karitsan hän oli aikonut siihen koti-iloonsa uhrata... - -Nyt istui hän yksin hämärässä tuvassa ja ihmetteli, kuinka hän oli -voinut ajatellakaan tuovansa uuden emännän tähän rähinään... - -Hannu oli jo syönyt kupillisen puuroa, mutta yhä hän istua jökötti -pöydän päässä liikahtamatta ja sanattomana. Silloin tuli todellakin -pari naapurin isäntää Krankkalaan häntä puhuttelemaan. Mutta mitään -kunniatervehdystä ei heidän vierailunsa tiennyt; he tulivat varsin -tuimina kyselemään poikiaan, jotka viime talvena puoliväkisin oli -otettu hiihtoretkelle, mutta jotka vieläkään eivät olleet palanneet, -- -niistä he vaativat tiliä. - --- Pojat palaavat jälkijoukossa, älä hätäile, Esa, selitti Hannu, -koettaen tekeytyä reippaaksi. -- Palaavat jalkaisin, kun meiltä venheet -koskessa särkyivät, mutta muuten heillä ei ole mitään hätää. - --- Vai sinne jätit heidät syyssoita rämpimään, -- olisit rämpinyt itse! - -Naapurin isännät eivät olleet muutenkaan leppoisella mielellä Hannua -kohtaan, joka heitä viime talvena oli kovin yliolkaisesti ja koppavasti -kohdellut. Nyt he tajusivat partiolaisen taas olevan huonommalla -puolella ja antoivat hänen karvaasti niellä omat entiset ylvästelynsä. - --- Olisi täällä miehet kotitöissäkin tarvittu, niin Krankkalassa kuin -muuallakin, puhuivat he. -- Mutta sinä lähdit herroja hännystämään ja -tuotit sotaretkelläsi meille köyhyyden ja häviön. Ei ole täältäkään -koko kesänä kyetty kalajärville, kun siellä vihollinen väijyy, -- -sitäkö sinun oli pakko lähteä sinne ärsyttelemään! - --- Ja susi söi silti omatkin saaliisi, joista sinä Voutilan kokouksessa -etukäteen kerskuit! - -Näin kurittivat naapurin isännät vuoron päältä muutenkin murjottua -miestä, joka ei paljon kyennyt puolustautumaankaan. Hän kyllä koetti -selitellä, että retkihän oli pantu toimeen kuninkaan käskystä ja -etteihän tapaturmille mitään voi. Mutta naapurit eivät hellittäneet, -heillä oli mieli karvas, eivätkä he Hannua säälineet. - --- Komeillaksesi sinne läksit, päälliköksi muka -- maksappas nyt -miehillemme ne jalkavaivat ja kala-apajat! - -Hannu ei enää ruvennut tiukkailevain naapuriensa kanssa väittelemään. -Hän herkesi äänettömäksi, istui vain paikallaan... antaapa tulla nyt -sitä haukkumista sekä ansiosta että ansiotta! Siinä hän istui vielä -kauan senkin jälkeen, kuin vihaiset vieraat vihdoin olivat lähteneet, -istui sanaa puhumatta lattiaan tuijottaen. Häntä väsytti, mutta ei hän -saanut maatakaan mennyksi eikä mihinkään ryhtyneeksi. - -Ilta rupesi hämärtymään. Tuvassa tekivät naiset jo iltatöitään, mutta -niiden keskeltä tuli Johanna vielä veljeään puhuttelemaan, kertoen -kaikesta, mitä talossa olisi tehtävä ja mihin korjauksiin ensiksi -olisi ryhdyttävä. Hannu kuunteli puolella korvalla, mutta sisar -huomasi kyllä, ettei hänellä ollut aikomustakaan lähteä edes selkoa -ottamaan, mitä missäkin oli vikana. Vihdoin nykäsi Johanna häntä oikein -käsipuolesta ja virkkoi: - --- Nouse jo siitä, että saadaan siihen vuode tehdyksi! Ja kävisit nyt -pilkkomassa aamuksi edes vähän piisipuita, nekin loppuvat! - -Hannu nousi silloin kuin käskyä totellen, otti kirveen seinältä ja -käveli ääneti ulos navetan takaiselle rankapinolle. Ja siellä hän -hetkisen rajusti heilui, iski rankaa kuin kiukussaan niin että sälöt -sinkoilivat, halkoi ja katkoi. Mutta jo tuokion kuluttua pysähtyi -häneltä kirves rankaan kiinni ja hän jäi sen ääreen kumarassa seisomaan. - --- Tätäkö tämä nyt on? Tähänkö se sitten jää? Ennen aikaan, -vastoinkäymisten sattuessa, oli hän aina voinut tarrautua kiinni -johonkin uuteen tehtävään, innostua ja antautua siihen rentonaan ja -unhottaa kaikki harmit. Nyt hän ei voinut antautua mihinkään eikä -unhottaa mitään... ei ollut enää mitään, mikä hänet menehtymästä -pelastaisi! - -Hän istahti väsyneenä pölkylle. Näinkö vei häneltä lopulta voimatkin -tämä partioretki, joka hänet ensiksi ilmeisesti nuorenti? Nyt hokevat -kaikki: lähditkin vielä vanhana miehenä rehkimään... Linnanherrakin -virnistelee, että "saadaanhan sinne rajavahtiin nuorempiakin..."! Kun -se olisi siivommin pyytänyt, niin olisinhan hänen tarjoukseensa ehkä -voinut suostua... enkähän tuota toki jyrkästi kieltänytkään... - -Mutta eipä taitaisi someta eläminen sielläkään. Ei siellä korjaudu -enää pilattu partiomaine ja nämä muistot ovat aina mukana. Parasta -jäädä tänne pirttikarhuksi, ottaa vävy töitä tekemään ja talosta veroja -maksamaan ja itse heittäytyä ukkovaariksi, -- sehän on vanhuksen osa! - --- Tässäpä saa sitten mies rankopinon ääressä navetan takana heilua ja -hautoa iltikseen näitä yksiä mietteitä. Pilkkoa nuorelle isäntäväelle -piisihalkoja ja saunapuita ja sen päivätyön jälkeen vääntäytyä uunille -nukkumaan, -- sama mies, joka vielä viime talvena läksi sankaritöihin -ja komeana satoja johti ja komensi! - -Navetasta kuului laulua, -- siellä lopettelivat piikatytöt -iltalypsyään. Aluksi ei Hannu siihen huomiotaan kiinnittänyt, syvälle -omiin mietteisiinsä kun oli vaipuneena. Mutta vähitellen hän rupesi -heristämään korviaan... siitä laulusta soi jotakin tuttua säveltä, joka -häntä vaivasi. Yhtäkkiä ojentausi hän suoraksi, kuunteli vielä tuokion -ja samassa hänen selkäänsä karmasi, kuin olisi siihen sattunut ruoskan -isku. - --- Taas tuo laulu Vesaisen voivatasta ja hänen retkistään! - -Siitä vain edelleen lauletaan, ei tullut Krankan Hannun retkistä niiden -sijalle lauluja eikä satuja. Niistä puhutaan viikko, pari, joiden -varrella niitä kirotaan ja niille nauretaan, ja sitten ne unhottuvat! -Ja Krankan Hannu itse unhottuu pois, halkoukko pahanen, äijän kääppä, -kukapa häntä pitempään muistelisikaan. Navetan takana saa hän joka -päivä kuunnella tuota laulua Vesalan sankarista... kunnes kirves kerran -kädestä kirpoo... - --- Ei, tänne en jää näitä loiluja kuuntelemaan! Ei siedä sitä sisuni! - -Hannu iski kirveensä pölkkyyn. Hän tunsi tukehtuvansa, liiaksi oli jo -katkeruutta patoutunut sydämeen, se ei kestänyt enempää. Hänen täytyi -haukata ilmaa, saadakseen hengityksensä kulkemaan. - --- Pois täältä, pois...! - -Jättäen pilkkopuut kokoamatta astui Hannu pirttiinsä, ja astuikin sinne -taas pystypäisenä ja varmana miehenä, joskin katseiltaan vielä äskeistä -kolkompana. Ja kolkolta soi nyt hänen äänensäkin, kun hän naisille -käskien virkkoi: - --- Pankaa evästä aamuksi konttiini! - -Johanna löi melkein säikähtyneenä kätensä yhteen ja ehätti touhuistaan -veljeään torumaan, puhuen: - --- Vai ei kelpaa vieläkään kotipirtti, vai ei ole sinussa nytkään -miestä käydäksesi talon töihin käsiksi. Vieläkö on sinulla nytkin -maailmalla jotakin rehkimistä, -- hä, minnekä taas? - --- Lähden Siuruan salolle. Linnanherra on minut määrännyt sinne -rajavartijain päälliköksi, huomenna on jo Oulusta lähdettävä. Niin on -asia, -- pankaa vain aamuksi evästä! - - - - -XV. - - -Siuruan erämaan rajavartijat, joiksi Krankan Hannu oli saanut -pidätetyksi puolisataisen valiojoukon retkikuntansa nuoria miehiä, -olivat ensi töikseen alkusyksystä kyhänneet itselleen kohisevan -honka-ahon liepeelle pari avaraa saunaa, joissa heidän oli lämmin -lepäillä, elellessään eristettyinä muusta maailmasta. Sieltä pitäin -liikkuivat he vartioimassa jokea, jota myöten vainolaisten vielä -peljättiin hyökkäävän rantakyliin, sekä laajaa saloa, josta he -samalla ravinnokseen riistaa pyysivät. Vettä tihkui tosin tuoreista -seinähirsistä ja kitkerä oli savun käry matalassa saunassa, mutta -suloista siellä oli sittenkin sadeilmoilla loikoa kuivilla sammalilla -pystytulen ääressä ja kertoa kaskuja yhteisistä retkistä. - -Iltaisin istuivat aina vahtivapaat miehet kirkkaan tervastulen -ympärillä kaskujaan kertoen ja tarvekalujaan veistellen. Siellä tarinoi -Kokon Pertti partiomiesten korpivaelluksesta kotijokia kohden, kuvaten -Kuiva-Erkin vaikeita matkavaivoja soiluvilla, upottavilla soilla. -Siellä vastaili Erkki ivailijan pistoksiin hilpeillä kompapuheillaan, -joilla hän pani tuvantäytisen miesjoukon hohottaen nauramaan. Siellä -Matti Isolusikka, muiden jo syömästä herettyä, vielä kauan tyhjenteli -valtaista rokkapataa, valittaen, että hänen oli liian kauan täytynyt -elää mustikkaruoilla. Siellä suunnitteli huomisia vahtivuoroja Paavali -Niilonpoika, jonka polvihaava jo oli parantunut, jättäen kuitenkin -säären kankeaksi, niin että hänelle nyt oli annettu "Paavo Pahajalan" -nimi. Äänessä olivat siellä toisetkin Karjalan hiihtäjät, kertoen -sotamuistokaan, ja iloinen porina kuului saunasta toiseen, kun miehet -niiden väliä kulkivat toistensa luona vierailemassa. - -Mutta vartioston johtaja ei näihin tarinoihin paljon puuttunut. Hän -loikoili lavalla ja kuunteli, takan leimua tarkastellen. Vakavaksi -oli näet käynyt Krankan Hannu partioista palattuaan. Sitä miehet -usein mielihaikealla valittelivat, eivätkä he siihen tarkemmin syitä -tunteneet. He olivat tosin kuulleet linnanherran häntä töykeästi -kohdelleen Karjalanretken johdosta, ja se oli heistä kohtuutonta, -sillä tiesiväthän he Hannun itseään säästämättä parastaan panneen. -Mutta turhaan kehotti Kokon Pertti häntä olemaan välittämättä herrain -metkuista, turhaan koetti Kuiva-Erkkikin kaskuillaan saada häntä -hilpenemään. Yksivakaisena makaili Hannu vain lauteilla ja jäi sinne -usein päiviksikin, miesten mentyä vahtikierroilleen tai kalanpyyntiin. -Hän hautoi siellä mielessään niitä samoja retkiä ja tapahtumia, joista -miehet tulen ääressä kaskuilivat, mutta hautoi niitä raskaasti ja -itsensä kanssa käräjiä käyden. - -Joskus tuli nuori Paavali, joka toverinsa alakuloisuutta sääli, oikein -asiasta tehden houkuttelemaan häntä mukaansa kalanpyyntiin tai kontion -vihellystä kuuntelemaan. - --- Menkäähän te, vastasi Hannu silloin veltosti. -- Loikoilenpahan -tässä, -- lämmin on vanhalle hyväksi! - -Paavo jäi silloin hänen kanssaan saunaan vähän pitempäänkin -tarinoimaan, kysellen tarkemmin siitä Jokijärven kahakasta, jossa -hän itse oli tupertunut. Hannu ei ollut kenellekään kertonut, miksei -hän siellä ajoissa ollut ehtinyt venheentyöntäjiä hätyyttämään eikä -saaliitaan pelastamaan. Hän oli usein itseltään kysynyt, olisivatkohan -ihmiset häntä ymmärtäneet, jos hän olisi heille kertonut jättäneensä -retken tulokset pelastamatta pelastaakseen haavoitetun toverinsa...? -Ei, he olisivat nauraneet hänelle ja hänen meltomielisyydelleen, -- -kovempi mies olisi arvelematta heti hyökännyt valkamaan! Näin hänen -tekoaan olisi tuomittu ja siksi ei Hannu ollut siitä koskaan kertonut -edes Paavollekaan, joka, tajuttomaksi kun oli vaipunut, ei vieläkään -tiennyt, miten siinä oli oikein käynyt. Vältellen Hannu nytkin -kysyjälle vastasi: - --- Myöhään ennätin sinne vesirajaan, ja yksin olin, en saanut venheitä -pelastetuksi... - --- Sinähän teit minkä voit, virkkoi siihen Paavo, aavistaen, että Hannu -häntä kantaessaan oli viivästynyt, ja tuntien siitä kiitollisuutta. -- -Suotta siis sen tapauksen sallit mieltäsi kaivella! - -Mutta Paavon mentyä askartelivat Hannun ajatukset yhä edelleen tuossa -hänelle ratkaisevassa kysymyksessä. Olihan hän yrittänyt, mutta vika -oli sittenkin hänessä itsessään, hänen omassa heikkoudessaan. Jospa hän -sieltä aholta olisi empimättä ja heti hyökännyt valkamaan... Paavo ei -kyllä olisi silloin täällä enää "pahajalkanakaan", eikä olisi täällä -luultavasti hän, Hannukaan, -- mutta siitä vähät! Hän olisi toki saanut -iskeä, riehua kerran rentonaan, tapella yksin viittä vastaan, listiä -päitä kuin nauriita...! Anna hengen mennä, maine olisi elänyt ehyenä, -se olisi kunniakkaana kulkeutunut pelastettujen venheiden mukana -kotirannoille, missä sitä olisi vielä vuosien jälkeen siunattu! - --- Miksi en hyökännyt silloin, miksi sulin melloksi mieheksi! - -Hannu kiemurteli lavalla tuskissaan kuin mato, kärsien näistä -alituisista käräjistään, joita hän ei kuitenkaan voinut välttää eikä -lopettaa. - -Kun vartiomiehet palasivat retkiltään ja reippailla tarinoillaan -hälventivät nuo raskaat ajatukset, silloin asettuivat hetkeksi vanhan -partiomiehen kuohuvat intohimot. Syysmyrsky kohisi seinän takana, -miehet kuivailivat saunassa tyytyväisinä märkiä vaatteitaan ja kehuivat -sen suloista lämmintä. Heidän oli siellä hyvä olla, miksei olisi hyvä -Hannunkin, mitäpä hän vielä muuta kaipaili ja kaihoili? Kylliksi on -hän jo riehunut, näin on se rientoilu päättynyt, -- täällä hän nyt -talttuneena loikoo piilossa salolla, kätkössä kateen ja ivan myrkyltä. -Naurakoot kotikylillä mitä nauravat, täällä on hyvä levätä -- melkein -kuin haudassa! - -Mutta kun miehet lepäiltyään taas olivat lähteneet ulos ja Hannu -jälleen oli jäänyt saunaan kahden rokankeittäjän kanssa, joka -hoiti tulta ja nylki äsken kaadettua peuraa, silloin palasivat -partiopäällikköön uudella voimalla äskeiset mustat mietteet ja nuo -raskaat käräjät alkoivat alusta. Miehet olivat murkinoidessaan -mielihaikealla maininneet Solovetin sisäkirkon rikkaista varastoista, -jotka olivat heiltä näkemättä, ja siihen oli Hannun ajatus takertunut. - --- Vika oli minussa, niin syytteli hän säälittä itseään. -- Mikä horna -pidätti minua loikkaamasta umpisilmänä pappislauman yli portille ja -siitä sisään, -- toiset kyllä olisivat silloin seuranneet perästä! -Antaa olisi poljettu mäsäksi muutamia pitkäpartoja... Antaa olisi -siellä satimeenkin jääty! Vaikkapa ei olisi sieltä miehistämme -pelastunut yhtään, -- olisipahan kuitenkin kerran jytistetty ja jälki -siitä käynnistä olisi jäänyt! -- Ja olisihan siinä voitu voittaakin, -vallata muuri ja lopulta koko kaunis saari kirkkoineen ja koruineen, -- -se se olisi ollut miehen työtä! Olisipa silloin Oulussa sopinut astua -linnanherran eteen ja sanoa paukauttaa: Toru mitä torut, mutta saari -vain otettiin, niinkuin kuningas oli käskenyt! - -Näitä kiihkeitä ja kiihoittavia kuvia lateli lepäilevä partiopäällikkö -ehtimiseen eteensä hiljaisissa mietteissään ja hän puhkesi joskus -pystyyn karaten ääneensäkin lausumaan: - --- Iskeä olisi silloin pitänyt, iskeä hartiavoimalla, ei suoda armoa -kellekään...! - -Rokankeittäjä katsoi silloin aivan kauhistuneena nyrkkejään heristävää -päällikköään, joka noin itsekseen lauteella parahteli, ja kysyi -kummissaan: - --- Että mitä...? - -Kuin unesta heräten laskeutui Hannu silloin talttuneena takaisin -sammalille ja jatkoi taas ääneti hiljaisia väittelykään, jatkoi niitä -vielä toverien tupaan palattuakin ja yövuoteille asetuttua. Pitkät -olivat erämaasaunan pimeät yöt, moneen kertaan ehti mies niiden -varrella märehtiä katkeran tarinansa. Mutta kun aamu vihdoin valkeni ja -kaikki miehet taas läksivät töihinsä, jäi hän yhä päiväksikin niiden -yksien kiduttavain mietteittensä pariin. - -Hän tunsi jo jäsenensäkin siitä pitkästä loikomisesta kangistuvan, -tunsi jalkansa turriksi, käsivartensa jänteettömiksi, ja hän epäili, -tokko hän enää metsäretkille kykenisikään. Mutta siitäkään hän ei -välittänyt... voittakoon vain vanhuuden kankeus, yksi menneen kaikki...! - - * * * * * - -Syksy meni, jäätyi joki ja maa, lumi peitti suot ja metsät, talvi -tuli raikkaana salolle. Silloin Hannu toisinaan elpyi, astui ulos -kuumasta, vettä tihkuvasta salosaunasta ja nousi suksilleen. Vieläpä -sujahti sentään jalka mäystimessä! Toimekkaana kuin ennen vanhaan -kävi hän silloin tehtäviinsä käsiksi, ryhtyen itse raja vartioimista -johtamaan. Väliin hän otti miehiään mukaansa isommankin joukon ja teki -heidän kanssaan viikon retken kauas itäisiin korpiin, tiedustellakseen -Kitkanperän lappalaisilta, onko sinne mitään epäiltävää näkynyt tai -kuulunut. - -Siiloin oli hän taas nuorekas ja reipas ja sellaisella hiihdolla -haihtuivat raskaat ajatuksetkin kuin pahat huurut hänen päästään. -Korvessa oli helppo hengittää, siellä oli hän taas terve ja voimakas -partiomies. Olihan siellä jälleen hänen johdossaan kelpo, koeteltu -suksi joukkonsa, jonka etunenässä hän sai samota erämaiden halki ja -jossa paloi sama partiomieli...! - -Hän hiihti kuin tärkeään tehtävään... kuin olisi hän puskenut -vainolaisjoukon kintereillä, saavuttaakseen ja tuhotakseen sen. -"Kypeniä kantapäissä", hoki hän potkiessaan mäkien yli ja murrosten -poikki niin rajusti, että nuoret, rotevat suksimiehet tuskin pysyivät -hänen perässään. Eikä hän heitä odotellutkaan, kun he väliin häipyivät -hänen taakseen näreikköön, huusi vain heitä ladullaan pysymään, -ikäänkuin hänen joka tapauksessa olisi, vaikkapa yksin, ollut -hyökättävä eteenpäin, joka hetki valmiina syöksymään taisteluun. Hänen -jäsenensä pingoittuivat, nyt juuri oli hän valmis tempasemaan vyöltä -tapparansa, iskemään ja voittamaan... nyt kerrankin hän tahtoi näyttää, -onko hänessä vai eikö sitä oikeaa partiomiehen sisua... - -Yhä kauemmas hän painui Kitkan perukalle, selittämättä miehilleen -tämän rajun hiihtonsa tarkoitusta. Ja hän unhotti itsekin, ettei hänen -edessään ollutkaan pakenevaa taikka tappeluun antautuvaa vihollista, -unhotti, että hän vain ilmanaikojaan ja huvikseen hiihteli autioita -erämaita. Mutta hän nautti juuri siitä, että hän saattoi sen unhottaa, -unhottaa kaikki, ikänsä, pettymyksensä, pilkat ja naurut, -- nautti -omista uhmaavista mielikuvistaan. Hän ei tiennyt eikä tahtonut tietää -muuta, kuin että hän taas oli nuori ja verevä partiopäällikkö, -- -hiiteen kaikki harmit! -- hän _eli_ taas, eli mielikuvissaan, mutta -valvoen ja ilmielävänä, eli niin uudelleen miehuutensa kirkkaimmat ja -kauniimmat unelmat. - - - -***END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK VANHAN PARTIOMIEHEN UNELMA*** - - -******* This file should be named 62510-8.txt or 62510-8.zip ******* - - -This and all associated files of various formats will be found in: -http://www.gutenberg.org/dirs/6/2/5/1/62510 - - -Updated editions will replace the previous one--the old editions will -be renamed. - -Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright -law means that no one owns a United States copyright in these works, -so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United -States without permission and without paying copyright -royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part -of this license, apply to copying and distributing Project -Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm -concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, -and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive -specific permission. If you do not charge anything for copies of this -eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook -for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, -performances and research. They may be modified and printed and given -away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks -not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the -trademark license, especially commercial redistribution. - -START: FULL LICENSE - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full -Project Gutenberg-tm License available with this file or online at -www.gutenberg.org/license. - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project -Gutenberg-tm electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or -destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your -possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a -Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound -by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the -person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph -1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this -agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm -electronic works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the -Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection -of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual -works in the collection are in the public domain in the United -States. If an individual work is unprotected by copyright law in the -United States and you are located in the United States, we do not -claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, -displaying or creating derivative works based on the work as long as -all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope -that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting -free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm -works in compliance with the terms of this agreement for keeping the -Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily -comply with the terms of this agreement by keeping this work in the -same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when -you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are -in a constant state of change. If you are outside the United States, -check the laws of your country in addition to the terms of this -agreement before downloading, copying, displaying, performing, -distributing or creating derivative works based on this work or any -other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no -representations concerning the copyright status of any work in any -country outside the United States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other -immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear -prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work -on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the -phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, -performed, viewed, copied or distributed: - - This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and - most other parts of the world at no cost and with almost no - restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it - under the terms of the Project Gutenberg License included with this - eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the - United States, you'll have to check the laws of the country where you - are located before using this ebook. - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is -derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not -contain a notice indicating that it is posted with permission of the -copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in -the United States without paying any fees or charges. If you are -redistributing or providing access to a work with the phrase "Project -Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply -either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or -obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm -trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any -additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms -will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works -posted with the permission of the copyright holder found at the -beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including -any word processing or hypertext form. However, if you provide access -to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format -other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official -version posted on the official Project Gutenberg-tm web site -(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense -to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means -of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain -Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the -full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works -provided that - -* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed - to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has - agreed to donate royalties under this paragraph to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid - within 60 days following each date on which you prepare (or are - legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty - payments should be clearly marked as such and sent to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in - Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg - Literary Archive Foundation." - -* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or destroy all - copies of the works possessed in a physical medium and discontinue - all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm - works. - -* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of - any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days of - receipt of the work. - -* You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project -Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than -are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing -from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The -Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm -trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -works not protected by U.S. copyright law in creating the Project -Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm -electronic works, and the medium on which they may be stored, may -contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate -or corrupt data, transcription errors, a copyright or other -intellectual property infringement, a defective or damaged disk or -other medium, a computer virus, or computer codes that damage or -cannot be read by your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium -with your written explanation. The person or entity that provided you -with the defective work may elect to provide a replacement copy in -lieu of a refund. If you received the work electronically, the person -or entity providing it to you may choose to give you a second -opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If -the second copy is also defective, you may demand a refund in writing -without further opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO -OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT -LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of -damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement -violates the law of the state applicable to this agreement, the -agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or -limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or -unenforceability of any provision of this agreement shall not void the -remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in -accordance with this agreement, and any volunteers associated with the -production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm -electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, -including legal fees, that arise directly or indirectly from any of -the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this -or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or -additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any -Defect you cause. - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of -computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It -exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations -from people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future -generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see -Sections 3 and 4 and the Foundation information page at -www.gutenberg.org - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by -U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the -mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its -volunteers and employees are scattered throughout numerous -locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt -Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to -date contact information can be found at the Foundation's web site and -official page at www.gutenberg.org/contact - -For additional contact information: - - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To SEND -DONATIONS or determine the status of compliance for any particular -state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. To -donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works. - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project -Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be -freely shared with anyone. For forty years, he produced and -distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of -volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in -the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not -necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper -edition. - -Most people start at our Web site which has the main PG search -facility: www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. - diff --git a/old/62510-8.zip b/old/62510-8.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index 3882860..0000000 --- a/old/62510-8.zip +++ /dev/null |