As captured February 2, 2025

3 files changed, 34424 insertions, 17408 deletions

diff --git a/62523-0.txt b/62523-0.txt
new file mode 100644
index 0000000..cf9eac6
--- /dev/null
+++ b/62523-0.txt
@@ -0,0 +1,17016 @@
+*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 62523 ***
+
+KRISTIINA LAURITSANTYTÄR II: EMÄNTÄ
+
+Kirj.
+
+Sigrid Undset
+
+
+Tekijättären luvalla suomentanut
+
+Siiri Siegberg
+
+
+
+
+
+Porvoossa,
+Werner Söderström Osakeyhtiö,
+1923.
+
+
+
+
+
+
+I
+
+SYNNIN HEDELMÄ
+
+
+
+
+I
+
+
+Iltaa ennen Simonin-messua laski Baard Petrinpojan laiva Birgsin
+lahteen. Nidarholman apotti oli itse ratsastanut rantaan sukulaistaan
+Erlend Nikulauksenpoikaa vastaan, tahtoen samalla toivottaa
+tervetulleeksi tämän kotiin tuoman nuoren vaimon. Vastanaineet aiottiin
+majoittaa yöksi Viggin apotin omina vieraina.
+
+Erlend talutti kalmankalpean, surkeannäköisen nuoren vaimonsa
+laiturilta. Apotti laski leikkiä merimatkan vaivoista; Erlend nauroi ja
+tuumi vaimonsa jo kaipaavankin seinäänkiinnitettyä sänkyä. Ja Kristiina
+yritti hymyillä, mutta ajatteli samalla, ettei hän enää ikinä astu
+hyvällä laivan kannelle. Hän voi pahoin Erlendin tullessa lähellekin,
+niin tämä tuoksahti merelle ja laivalle -- hänen tukkansakin oli ihan
+kankea ja tahmea suolavedestä. Erlend oli koko matkan ollut villinä
+ilosta, ja Baard-herraa oli naurattanut: Møressä, meren rannalla, missä
+Erlend oli viettänyt kasvinvuotensa, olivat pojat keikkuneet vesillä
+lakkaamatta, purjehtineet ja soutaneet. Kumpikin, Erlend ja Baard, oli
+tosin säälinyt häntä hiukan, mutta ei siten kuin Kristiinan mielestä
+hänen surkeutensa vaati. Kaiken aikaa nämä vain hokivat, että meritauti
+kyllä asettuu, kun hän tottuu laivalla oloon. Mutta hän oli ollut yhtä
+kurja koko ajan.
+
+Seuraavana päivänä ratsastaessaan hänestä tuntui kuin hän olisi
+purjehtinut. Mäkeä ylös, toista alas kävi kulku yli mahtavien
+vieremätöyryjen, ja jos koetti kiinnittää katseensa määräpisteeseen
+harjun laidassa, tuntui koko perustus heiluvan ja kohoavan kuin
+aallonharja kohti väritöntä talvista taivasta.
+
+Viggiin oli tullut joukko Erlendin ystäviä ja naapureita aamulla
+saattamaan morsiusparia kotiin, ja nyt he ratsastivat lopun matkaa
+suuressa seurassa. Maa kumisi hevosten kavioiden alla, sillä se
+oli jäätynyt kovaksi kuin rauta. Huuru kierteli ajajien ympärillä;
+hevosten karva ja ratsastajien hiukset ja turkinreunat olivat
+kuurassa. Erlend oli yhtä valkohapsinen kuin apotti, ja hänen kasvonsa
+hehkuivat aamuryypystä ja purevasta ahavasta. Hän oli pukeutunut
+sulhasvaatteisiinsa ja oli säihkyvän nuoren ja virkun näköinen; hänen
+kaunis pehmeä äänensä kaikui ilakoivana ja uljaana vierasten parista
+hänen karautellessaan sinne tänne huutaen ja nauraen.
+
+Kristiinan sydän alkoi väristä kummasti -- surusta, hellyydestä
+ja pelosta. Hän oli vielä sairas merimatkan jälkeen, ja rinnassa
+tuntui ilkeä kuvotus heti kun hän yritti syödä tai juoda vähänkin,
+häntä palelsi kauheasti, ja mielen pohjalla kyti yhä pieni, umpea,
+mykkä vihantunne Erlendiä kohtaan, joka oli niin huoleton --. Mutta
+nähdessään nyt, miten luottavan ylpeänä ja säihkyvän riemukkaana
+tämä vei hänet kotiinsa vaimonaan, hän sittenkin katui katkerasti,
+ja hänen sydäntään kirveli sääli. Nyt hän katui, että oli antanut
+itsepäisyydelleen vallan eikä ollut ilmaissut Erlendille -- tämän
+käydessä heidän luonaan kesällä -- ettei ollut soveliasta viettää häitä
+liian komeasti. Oikeastaan asian laita oli sellainen, että Kristiina
+oli toivonut hänenkin saavan nähdä, etteivät he selviä teostaan
+nöyryytyksettä.
+
+Hän oli myös pelännyt isäänsä. Ja hän oli ajatellut, että häiden
+jälkeenhän he lähtisivät hyvin kauas; hän ei kai ollut näkevä
+kotiseutuaan pitkiin aikoihin -- ei ennen kuin kaikki puheet jo
+olisivat tyystin vaienneet --. Nyt hän huomasikin, että edessä oli
+paljon pahempaa. Erlend oli tosin maininnut suurista tuliaispidoista,
+jotka hän aikoi pitää Husabyssä, mutta Kristiina ei ollut ajatellut
+niitä miksikään uusiksi häiksi. Ja heitä vastassa olevat vieraat
+olivat väkeä, jonka keskellä Erlendin ja hänen tuli ruveta elämään --
+jonka arvonanto ja ystävyys heidän tuli voittaa. Nämä samat ihmiset
+olivat olleet näkemässä Erlendin mielettömyyttä ja menneiden vuosien
+tuomaa onnettomuutta. Nyt uskoi Erlend parantaneensa maineensa heidän
+silmissään, astuneensa vertaistensa joukkoon sijalle, joka kuului
+hänelle syntyperän ja omaisuuden nojalla. Ja nyt hän oli tietenkin
+joutuva laajalti naurun alaiseksi, kun kuultaisiin mitä hän oli tehnyt
+omalle lailliselle morsiamelleen.
+
+Apotti kumartui Kristiinan puoleen sanoen:
+
+"Olette niin totinen, Kristiina Lauritsantytär. Eikö meritauti ole
+vielä hellittänyt? Vai ikävöittekö äitiänne?"
+
+"Arvasitte, herra", sanoi Kristiina hiljaa. "Juuri äitiäni minä
+ajattelin."
+
+       *       *       *       *       *
+
+He olivat saapuneet Skauniin ja ratsastivat nyt korkealla. Laakson
+pohjalla heidän allaan oli lehtimetsä valkean, auringossa välkkyvän
+härmän peitossa, jonka keskeltä, pilkotti pieni, sininen järvi. Sitten
+loppui kuusikko. Erlend viittasi kädellään:
+
+"Tuossa on Husaby, Kristiina. Herra suokoon sinulle paljon hyviä päiviä
+siellä, vaimoni!" sanoi hän lämpimästi.
+
+Heidän eteensä avautui laajoja, kuurassa hohtavia maita. Kartano
+sijaitsi kuin leveällä laudalla rinteen puolivälissä -- lähinnä oli
+pieni vaalea kivikirkko, siitä etelään rakennukset; niitä oli paljon,
+useat suuria; savu tuprusi räppänäaukoista. Kirkonkellot alkoivat
+soida, ja pihalta virtasi heitä vastaan kansaa huutaen ja tervehtien.
+Morsiussaatossa olevat miehet rämisyttivät kilpiään -- ja remuten ja
+elämöiden painalsi ratsuparvi nuoren aviomiehen taloon.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kirkon edessä pysähdyttiin; Erlend auttoi morsiamensa hevosen selästä
+ja johdatti hänet ovelle, jossa joukko pappeja ja hengellisiä herroja
+oli heitä vastassa. Kirkossa oli viiltävän kylmä, ja valoa tunkeutui
+sisään pitkänseinän pienistä pyörökaari-ikkunoista himmentäen kuorista
+leviävää kynttilänhohdetta.
+
+Kristiinaa arastelutti ja pelotti Erlendin päästäessä hänen kätensä
+ja lähtiessä miesten puolelle, jolloin hänen itsensä oli asetuttava
+vieraiden, juhlapukuisten naisten joukkoon. Kirkko toimitus oli
+erittäin kaunis. Mutta Kristiinaa vilutti ja hänestä tuntui kuin hänen
+rukouksensa olisivat painuneet takaisin, kun hän koki keventää mieltään
+ja ylentää sydäntään. Hän mietti, ettei tainnut olla hyvä enne, että
+oli Pyhän Simonin päivä -- sen miehen suojeluspyhimyksen, jota hän ei
+ollut kohdellut hyvin.
+
+Kirkosta lähdettiin kulkueena kartanoa kohti, etumaisina papit, sitten
+Kristiina ja Erlend käsityksin, viimeisenä vieraat kaksitellen.
+Kristiina ei huomannut tarkastella rakennuksia. Piha oli pitkä
+ja kapea, ulkorakennukset olivat kahdessa rivissä sen etelä- ja
+pohjoislaidassa; ne olivat tilavat ja hyvin lähellä toisiaan, mutta
+näyttivät vanhoilta ja rappeutuneilta.
+
+Juhlakulkue seisahtui päärakennuksen ovelle, ja papit toimittivat
+siunauksen vihkivedellä. Sen jälkeen talutti Erlend Kristiinan pimeän
+porstuan läpi. Oikealla avattiin ovi, josta tulvi häikäisevää valoa.
+Kristiina kumartui kamanan alitse ja astui Erlendin kanssa tämän tupaan.
+
+Se oli suurin tupa, mitä hän oli nähnyt kenenkään talossa. Keskellä
+lattiaa oli liesi, joka oli niin pitkä, että sen molemmissa päissä
+paloi tuli, ja huone oli niin leveä, että orsia kannattivat kauniit
+puiset pylväät -- se näytti ennemminkin kirkolta tai kuninkaan salilta
+kuin kartanon tuvalta. Itäiselle päätyseinälle, jonka keskellä sijaitsi
+isännän kunniasija, oli pylväiden väliin rakennettu suljettavia sänkyjä.
+
+Huoneessa paloi lukematon joukko kynttilöitä -- pöydillä, jotka olivat
+täynnä kallisarvoisia vateja ja maljakoita, ja seinään kiinnitetyissä
+haarukoissa. Muinaisaikojen tapaan riippui seinillä kilpiä ja aseita
+kuvakudosten välissä. Kunniaistuimien tausta oli verhottu sametilla,
+ja eräs miehistä ripusti nyt Erlendin kultasilaisen miekan ja hänen
+valkoisen kilpensä, johon oli punaisella kuvattu hyökkäävä leijona,
+toisten aseiden joukkoon.
+
+Palvelijat ja palvelijattaret olivat riisuneet vierailta
+päällysvaatteet. Erlend tarttui vaimonsa käteen ja kuljetti hänet
+lieden ääreen; vieraat seisoivat puolikehässä heidän takanaan. Muuan
+vankkavartinen rouva, jolla oli lempeät kasvot, astui esiin ja silitti
+Kristiinan huntua, joka oli hiukan rypistynyt vaipan alla. Poistuessaan
+takaisin paikalleen hän nyökkäsi hymyillen vastavihityille. Erlend
+nyökkäsi hymyillen takaisin ja katsoi vaimoonsa. Ja hän oli hyvin
+herttaisen näköinen. Silloin tunsi Kristiina taas sydäntään kouristavan
+-- hänen tuli niin sääli Erlendiä. Hän tiesi mitä tämä ajatteli
+nähdessään Kristiinan seisovan tuvassaan, pitkän lumivalkoisen,
+emännänhunnun langetessa hulmuten tulenpunaiselle morsiuspuvulle.
+Aamulla oli hänen, Kristiinan, täytynyt kiertää pitkä kudottu vyö
+tiukasti vatsansa ja vyötäistensä ympäri muiden vaatteiden alle, ennen
+kuin hän oli saanut hameensa laskeutumaan hyvin. Ja hän oli hieronut
+poskiinsa Aashild-rouvan antamaa punaista voidetta. Laittautuessaan hän
+oli ajatellut vihaisena ja pahoilla mielin, ettei Erlend välittänyt
+katsella häntä, -- nyt kun oli saanut hänet omakseen -- koska hän ei
+huomannut mitään. Ja hän katui katkerasti, ettei ollut ilmaissut mitään.
+
+Avioparin seistessä käsi kädessä kulkivat papit ympäri huonetta,
+siunasivat talon ja kotilieden, samoin sängyn ja pöydän.
+
+Sitten kantoi eräs naispalvelijoista talon avaimet Erlendille. Tämä
+kiinnitti raskaan kimpun Kristiinan vyölle -- ja oli sitä tehdessään
+sen näköinen kuin olisi tahtonut samalla suudella. Eräs miehistä
+toi korkean, kultarenkailla ympäröidyn sarven -- Erlend laski sen
+huulilleen ja joi vaimonsa maljan:
+
+"Onni ja siunaus taloosi, emäntä!"
+
+Ja vieraat melusivat ja nauroivat Kristiinan maistaessa maljasta
+miehensä jälkeen ja kaataessa loput viinistä tuleen.
+
+Nyt ryhtyivät soittajat toimeen, ja Erlend vei aviovaimonsa
+kunniasijalle viereensä, kun taas vieraat asettuivat pöytään.
+
+Kolmantena päivänä alkoivat ensimmäiset vieraat lähteä, ja viidentenä
+päivänä poistuivat viimeiset. Sitten oli Kristiina kahden Erlendin
+kanssa Husabyssä.
+
+Ensi töikseen hän pani palvelijat kantamaan kaikki vuodevaatteet
+sängyistä, pesemään ne ynnä seinävieret lipeällä ja viemään pois oljet
+sekä polttamaan ne. Sitten tuotatti hän uudet oljet ja varusti sängyt
+tuomillaan vaatteilla. Kesti myöhään yöhön ennen kuin tämä työ oli
+suoritettu. Mutta Kristiina määräsi tehtäväksi saman kaikkien talossa
+olevien makuusijojen suhteen ja käski savuttaa kaikki vuodenahat
+saunassa -- palvelustyttöjen oli ryhdyttävä toimeen huomisaamuna ja
+koetettava saada käsistään niin paljon kuin suinkin ennen pyhiä. Erlend
+pudisti nauraen päätään -- olipas siinä emäntä! Mutta kyllä häntä
+hävettikin.
+
+Kristiina ei ollut saanut sanottavasti unta ensi yönä, vaikka papit
+olivat siunanneet hänen sänkynsä. Päälläpäin oli silkkipäällyksisiä
+patjoja, aivinaisia raiteja ja mitä parhaimpia peittoja ja nahkoja,
+mutta oljet pohjalla olivat likaiset ja homehtuneet, ja vaatteissa ja
+komeassa mustassa karhuntaljassa, joka oli ylimmäisenä, oli täitä.
+
+Paljon hän oli jo ehtinyt nähdä näinä päivinä. Kalliiden kudosten alta,
+jotka peittivät seiniä, ei ollut pesty pois nokea ja likaa hirsistä.
+Ladot ja aitat ammottivat tyhjinä pitojen loputtua; jauhohinkalot
+olivat melkein kuin lakaistut. Eikä hän voinut käsittää, miten Erlend
+aikoi elättää kaikki hevosensa ja suuren karjansa jäljellä olevilla
+heinillä ja oljilla -- lehdeksiä ei ollut edes lampaille.
+
+Mutta eräs aitta oli puolillaan pellavia, jotka oli jätetty silleen
+-- siinä oli varmaankin monen vuoden sato melkein koskematta. Olipa
+säilynyt myös aitallinen ikivanhoja, pesemättömiä, haisevia villoja,
+osaksi säkeissä, osaksi levällään permannolla. Kun Kristiina koetteli
+niitä hyppysissään, rapisi niistä pieniä ruskeita madonmunia -- niissä
+oli ollut sekä koita että matoja.
+
+Karja oli viheliäistä, laihaa, syyhyn vaivaamaa ja heikkoa -- eikä
+hän ollut eläessään nähnyt niin monta ikäloppua nautaa yhden kartanon
+karjassa. Vain hevoset olivat kauniit ja hyvin hoidetut. Mutta ei
+yksikään niistä vetänyt vertoja Guldsveinenille tai Ringdrottenille,
+oriille, joka hänen isällään nykyään oli. Sløngvanbauge, jonka isä
+oli antanut hänelle myötäjäisiksi, oli kaunein hevonen koko Husabyn
+tallissa. Kristiinan täytyi ottaa sitä kaulasta ja painaa kasvonsa sen
+turpaa vasten tullessaan sen luokse. Ja trøndilais-pohatat ihmettelivät
+ja kiittivät sen paksuja, voimakkaita jalkoja, sen leveää rintaa ja sen
+pitkää kaulaa, sen pientä päätä ja leveitä lautasia. Gimsarin vanhus
+vannoi Jumalan ja sielun vihollisen nimeen "että oli iso vahinko, kun
+tämä hevonen oli kuohittu, siitä olisi tullut verraton sotaratsu".
+Silloin ei Kristiina malttanut olla kehumatta hiukan sen isää,
+Ringdrottenia. Se oli vielä paljon suurempi ja tanakkatekoisempi; ei
+ollut sitä oritta, joka olisi vienyt siitä voiton. Kristiinan isä oli
+käyttänyt sitä kilpasilla kuuluisimpien hevosten parissa aina Sognissa
+saakka. Nämä omituiset nimet, Ringdrotten ja Sløngvanbauge, oli
+Lauritsa antanut hevosilleen siksi, että niiden karva oli kellahtava
+kuin vaalea kulta, jossa oli tummempia pyörylöitä. Ringdrottenin emä
+oli eksynyt tammoista eräänä kesänä Raanekampenien luona, ja he olivat
+luulleet sen joutuneen karhun kynsiin, mutta sitten se syksymmällä
+tuli takaisin kotiin. Ja varsa, jonka se sai seuraavana vuonna, ei
+ollut minkään ihmisille kuuluvan oriin jälkeläinen. Sitä käryytettiin
+tulikiven ja leivän savussa, ja Lauritsa lahjoitti turvallisuuden
+vuoksi tamman kirkolle. Mutta varsasta varttui sellainen, että nyt hän
+olisi mieluummin luopunut puolista tiluksistaan kuin Ringdrottenista.
+
+Erlend sanoi nauraen:
+
+"Sinä Kristiina olet muuten harvasanainen, mutta kun puhut isästäsi,
+käyt kaunopuheiseksi!"
+
+Kristiina vaikeni äkkiä. Hän muisti isänsä kasvot tämän nostaessa
+hänet satulaan, kun hän oli lähdössä kotoaan Erlendin kanssa. Isä
+oli koettanut näyttää iloiselta lukuisan saattokansan tähden,
+mutta Kristiina oli nähnyt hänen silmänsä. Isä oli sipaissut hänen
+käsivarttaan ja tarttunut sitten hänen käteensä hyvästiksi. Kristiina
+ei ollut juuri ajatellut muuta silloin kuin että oli hauska päästä
+pois. Nyt hänestä tuntui siltä, ettei hän eläessään voisi muistaa
+isänsä kasvojen ilmettä tuntematta pisto tunnossaan.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kristiina Lauritsantytär ryhtyi nyt hoitamaan talouttaan. Hän oli
+jalkeilla joka aamu ani varhain, vaikka Erlend pani vastaan ja oli
+tahtovinaan pitää hänet väkisin sängyssä -- eihän kukaan voinut vaatia,
+että vastanaitu vaimo lentelisi rakennusten väliä aikaa ennen päivän
+valkenemista.
+
+Nähdessään, miten kaikki oli rappiolla ja miten monet tehtävät häntä
+odottivat, tunsi Kristiina selvästi, että vaikka hänkin oli kasannut
+selkäänsä syntikuorman pyrkiessään tänne -- tehty mikä tehty --, niin
+oli myös synti hoitaa Jumalan viljaa sillä tavalla kuin täällä oli
+hoidettu. Häpeä aikaisemmille haltijoille, häpeä jokaiselle, joka
+oli antanut Erlendin omaisuuden huveta tällä tapaa. Kahteen vuoteen
+ei Husabyssä ollut ollut kykenevää johtomiestä; Erlend itse oli
+ollut paljon poissa sinä aikana eikä sitä paitsi ymmärtänyt paljoa
+talon hoitoa. Oli siis aivan luonnollista, että hänen syrjäisemmillä
+seuduilla asuvat voutinsa pettivät häntä, kuten Kristiina näki heidän
+tehneen, ja että Husabyn palveluskunta teki työtä vain sen verran ja
+sillä tapaa kuin kutakin halutti. Eikä hänen nyt ollut helppo palauttaa
+järjestystä.
+
+Eräänä päivänä hän puhui asiasta Ulf Haldorinpojan, Erlendin huovin
+kanssa. Kotiviljan puinnin olisi pitänyt jo olla loppuunsuoritettu --
+ei sitä liikoja ollutkaan -- sillä syysteurastuksen aika saapui. Ulf
+vastasi:
+
+"Tiedäthän sinä, Kristiina, etten minä kuulu kartanon palvelusväkeen.
+Haftor ja minä olemme, näetkös, Erlendin asemiehiä -- enkä minä enää
+muista maatöitä."
+
+"Tiedän sen", vastasi kartanon emäntä. "Mutta minun ei ole helppo
+hallita täällä talvella, kun olen uusi tulokas pohjoistunturilla ja
+talonväelle outo. Tekisit kauniisti, jos tahtoisit auttaa ja ohjata
+minua."
+
+"Ymmärrän kyllä, Kristiina, ettei talvi ole oleva sinulle helppo",
+sanoi Ulf katsoen häneen omituisesti hymyillen -- hän hymyili aina
+noin puhuessaan Kristiinan tai Erlendin kanssa. Siinä oli aika annos
+röyhkeyttä ja ivaa, mutta Kristiina tunsi hänen myös tarkoittavan hyvää
+ja kunnioittavankin häntä jollakin tapaa. Eikä hän katsonut olevansa
+oikeutettu suuttumaan Ulfin asettuessa tuttavallisemmalle kannalle
+häneen nähden kuin mikä oikeastaan asiaan kuului. Hän oli Erlendin
+kanssa antanut tuon miehen tietää heidän säädyttömästä ja vilpillisestä
+elämästään ennen; hän huomasi Ulfin tietävän nyt senkin, miten hänen
+asiansa tällä haavaa olivat. Hänen täytyi tyytyä siihen -- näkihän hän
+Erlendinkin alistuvan kaikkeen, Ulfin sanoihin ja tekoihin. Liikaa
+kunnioitusta ei palvelija suinkaan osoittanut herraansa kohtaan. Mutta
+he olivat lapsuudenaikaisia ystäviä; Ulf oli kotoisin Møresta, hän
+oli erään pikkutilallisen poika, joka asui lähellä Baard Petrinpojan
+kartanoa. Hän kutsui Erlendiä sinuksi ja sinutteli nyt myös Kristiinaa
+-- mutta täällä pohjoisessa oli tuo tapa yleisempi kuin Kristiinan
+kotikulmalla.
+
+Ulf Haldorinpoika oli sangen komea mies, suurikasvuinen ja tumma;
+hänellä oli kauniit silmät, mutta hänen suunsa oli ilkeä ja raaka.
+Kristiina oli kuullut hänestä rumia juttuja palvelusneidoilta --
+kaupungissa käydessään hän kuului juovan kohtuuttomasti, reuhaavan
+ja mellastavan Gjeilen puoleisissa taloissa, mutta kotona Husabyssä
+ollessaan hän oli talon luotettavin mies, pystyvin, työteliäin ja
+viisain. Kristiina ymmärsi antaa hänelle arvoa.
+
+"Ei tähän taloon olisi kenenkään naisen ollut helppo tulla -- kaiken
+sen jälkeen, mitä täällä on nähty", sanoi taas Ulf. "Sittenkin minä
+luulen sinun, Kristiina-rouva, selviävän paremmin kuin useimmat
+muut selviäisivät tämän talon asioista. Sinä et ole sellainen, että
+istuisit päivittelemään ja turhaa vaikeroimaan, vaan mietit miten
+voisit pelastaa perintöä jälkeläisillesi, kun ei kukaan toinen tunnu
+huolehtivan siitä. Tiedät myös saattavasti luottaa minuun, ja minä
+tahdon auttaa sinua voimieni mukaan. Muista, että olen tottumaton
+maalaistöihin. Mutta jos tahdot neuvotella minun kanssani ja sallit
+minun kysyä neuvoa sinulta, niin kaipa tämän talven yli päästään
+jotenkuten."
+
+Kristiina kiitti Ulfia ja meni sisään.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kristiinan sydän oli raskas pelosta ja huolesta, mutta hän koetti
+työntää ne luotaan. Yksi huolen aihe oli se, ettei hän ymmärtänyt
+Erlendiä -- tämä ei näyttänyt vieläkään älyävän mitään. Mutta toinen
+ja pahempi oli se, ettei hän tuntenut eloa lapsessa, jota kantoi.
+Kaksikymmenviikkoisena sen piti alkaa liikkua, tämän hän tiesi --
+mutta nyt oli kulunut neljättä viikkoa yli tuon ajan. Hän tunsi yöllä
+maatessaan kannettavansa kasvavan ja käyvän raskaammaksi, mutta pysyvän
+edelleen elottomana. Ja hänen mieleensä muistuivat puheet lapsista,
+jotka olivat syntyneet halvaantuneina, kuivettunein jäntein, hän muisti
+kuulleensa sikiöistä, jotka olivat tulleet päivänvaloon vailla raajoja
+-- eräät tuskin edes olivat ihmisen näköisiäkään. Ja sulkiessaan
+silmänsä hän näki pienten sylilasten hahmoja, pelottavan rujomuotoisia;
+kauhun kuva seurasi toistaan yhä kamalampana. Kotilaakson eteläpäässä,
+Lidstadissa, oli ollut lapsi -- niin, se oli kai jo aikuinen. Lauritsa
+oli nähnyt sen, mutta ei ollut koskaan tahtonut puhua siitä; Kristiina
+huomasi hänen tulevan onnettomaksi, kun joku vain mainitsikin tuosta
+lapsesta. Minkähän näköinen se oli ollut --. Voi, voi! Pyhä Olavi,
+rukoile puolestani --! Hänen täytyi uskoa lujasti pyhän kuninkaan
+laupeuteen, hänhän oli antanut lapsensa sen suojaan, kärsivällisesti
+hän tahtoi kestää syntiensä palkan ja luottaa täydellä sydämellä Pyhän
+Olavin apuun ja armoon. Varmaan häntä kiusasi itse sielunvihollinen
+näillä pahoilla näyillä johdattaakseen hänet epätoivoon -- mutta
+yöt olivat vaikeat. Ellei lapsella ollut jäseniä, jos se oli rampa,
+niin ei kai sen äiti voinut tuntea sen liikkuvan --. Erlend huomasi
+puoliunissaan vaimonsa liikehtivän levottomasti, veti hänet lähemmä
+itseään ja painoi kasvonsa hänen kaulakuoppaansa.
+
+Mutta päivisin ei Kristiina ollut millänsäkään. Ja joka aamu hän
+pukeutui huolellisesti, peittääkseen vielä vähän aikaa talon
+asujaimilta raskautensa.
+
+Husabyssä oli sellainen tapa, että palvelijat lähtivät illallisen
+jälkeen kukin siihen rakennukseen, missä he nukkuivat. Ja silloin
+istui Kristiina Erlendin kanssa kahden isossa tuvassa. Tämän talon
+tavat muistuttivat ylimalkaan entisaikoja, jolloin vielä käytettiin
+orjia ja orjanaisia työssä. Tuvassa ei ollut lattiaan kiinnitettyä
+pöytää, vaan aamuin ja illoin kannettiin ruoka suurelle pöytälevylle,
+joka laskettiin pukkien päälle ja aterian jälkeen jälleen käännettiin
+nojalleen seinää vasten. Muina veroina haki kukin itse ruokansa
+liedeltä ja söi jollakin penkillä. Kristiina tiesi tavan olleen
+sellaisen vanhaan aikaan. Mutta nykyään, kun oli vaikea saada miehiä
+auttamaan pöydässä ja kun kaikkien täytyi tyytyä pitämään naisväkeä
+sisätöissä, ei se enää käynyt päinsä -- naiset eivät ruvenneet
+raatamaan itseään hengiltä raskaita pöytiä edestakaisin siirtelemällä.
+Kristiina muisti äitinsä kertoneen, että Sundbussa tehtiin kiintopöytä
+tupaan hänen ollessaan kahdeksantalvinen, ja sitä pitivät naiset
+kaikinpuolisena helpotuksena -- heidän ei sen jälkeen tarvinnut lähteä
+ulos pirttiin ompelutöineen, vaan voivat istua tuvassa leikaten ja
+kerien; ja näytti niin komealta, kun pöydällä aina saattoi pitää
+kynttiläjalkaa ja kauniita astioita. Kristiina päätti pyytää Erlendiä
+laittamaan kesäksi pöydän pohjoiselle pitkälleseinälle.
+
+Niin oli ollut kotona, ja isällä oli kunniasijansa pöydän päässä --
+mutta silloin olivat sängyt porstuan puoleisella seinällä. Kotona
+istui hänen äitinsä ulkopenkin päässä, niin että hän pääsi mukavasti
+liikkumaan ja huolehtimaan ruoan kannosta. Vain pitopäivinä istui
+Ragnfrid miehensä vieressä. Täällä taas oli isännänpaikka keskellä
+itäistä päätyä, ja Erlend tahtoi pitää hänet alati vieressään siellä.
+Kotona tarjosi isä aina kunniapaikan Herran palvelijoille, milloin
+sellaisia sattui Jørundgaardiin, jolloin hän itse Ragnfridin kera
+palveli heitä heidän syödessään ja juodessaan. Mutta siihen Erlend ei
+alistunut, elleivät nuo vieraat olleet hyvin korkea-arvoisia. Hän ei
+välittänyt papeista ja munkeista -- hän sanoi niitä liian kalliiksi
+ystäviksi. Kristiina muisti väkisinkin, mitä isä ja Sira Eirik olivat
+sanoneet kansan valittaessa kirkon miesten rahanahneutta: syntinen ilo
+unohtui niin helposti, kun maksun aika oli käsissä.
+
+Hän kyseli Erlendiltä Husabyn muinaisia oloja. Mutta tämä tiesi
+merkillisen vähän. Niin ja niin oli Erlend kuullut kerrottavan, ellei
+muistanut väärin -- tarkalleen hän ei osannut sanoa. Skule kuningas oli
+omistanut kartanon ja rakentanut siihen lisää -- kuului aikoneen tehdä
+Husabystä itselleen asuinpaikan antaessaan Reinin nunnaluostariksi.
+Erlend oli hyvin ylpeä siitä, että polveutui herttuasta, jota hän
+aina nimitti kuninkaaksi, sekä piispa Nikulauksesta; piispa oli
+hänen isoisänsä Munan Piispanpojan isä. Mutta Kristiinasta tuntui,
+ettei Erlend tiennyt näistä sen enempää kuin mitä hän jo oli kuullut
+isänsä kertovan. Kotona oli toisin. Isä ja äiti eivät kumpikaan
+ylpeilleet isiensä vallasta ja kunniasta. Mutta he puhuivat näistä
+usein muistellen kaikkea hyvää, mitä heistä tiesivät, opiksi
+toisille, ja kertoivat heidän virheistään ja niiden seurauksista
+varoitukseksi väelleen. Ja he tiesivät pieniä hupaisia kaskuja -- Ivar
+Gjesling vanhemmasta ja tämän ja Sverre kuninkaan epäsovusta, Ivar
+Provstin nasevista ja lystikkäistä vastauksista, Haavard Gjeslingin
+mahdottomasta lihavuudesta ja Ivar Gjesling nuoremman tavattomasta
+metsästysonnesta. Lauritsa jutteli isoisänsä veljestä, joka ryösti
+Folkunga-sukuisen tyttären Vretan luostarista, isoisästään Ruotsin
+herrasta Ketilistä ja isoäidistään Ramborg Sunentyttärestä, joka
+aina kaipasi kotiin Länsi-Göötanmaalle ja hukkui jäihin Vänernin
+järvellä ollessaan kerran vieraisilla veljensä luona Solbergassa.
+Hän kertoi isänsä urhoollisuudesta ja tämän sanomattomasta surusta
+ensimmäisen vaimonsa nuoren Kristiina Sigurdintyttären kuollessa
+lapsivuoteeseen Lauritsan syntyessä. Ja hän luki esiäidistään, pyhästä
+Elin Skøvde-rouvasta, joka sai armon tulla Jumalan veritodistajaksi.
+Lauritsa oli usein puhunut siitä, miten hän ja Kristiina kerran
+tekisivät pyhiinvaellusretken tuon pyhän lesken haudalle. Mutta siitä
+ei ollut tullut mitään.
+
+Hädässään ja tuskassaan koetti Kristiina rukoilla pyhimysrouvaa, johon
+verisiteet hänet sitoivat. Hän rukoili Sankta Eliniä lapsensa puolesta
+ja suuteli ristiä, jonka oli saanut isältään; sen sisällä oli kappale
+pyhän rouvan käärinliinaa. Mutta Kristiina pelkäsi Pyhää Eliniä,
+häväistyään sukuaan niin pahasti. Anoessaan Pyhän Olavin ja Pyhän
+Tuomaan esirukousta tunsi hän usein valituksensa kantautuvan kuuleviin
+korviin ja sääliviin sydämiin. Noita kahta oikeuden marttyyria rakasti
+hänen isänsä enemmän kuin mitään muita pyhimyksiä, enemmän kuin itse
+Laurentiustakin, jonka mukaan hän oli saanut nimensä ja jonka päivää
+syyskesällä hän aina juhli suurilla olutkesteillä ja runsaalla almujen
+jaolla. Pyhän Tuomaan oli isä itse nähnyt unissa kerran maatessaan
+haavoittuneena Baagahusin lähellä. Ihmisen kieli ei pystynyt kertomaan,
+kuinka herttaisen ja arvokkaan näköinen hän oli ollut, eikä Lauritsa
+ollut voinut lausua muuta kuin "herra, herra!" Mutta sädeloistossa
+seisova piispa oli koskettanut lempeästi Lauritsan haavaa ja luvannut,
+että hän oli saava pitää elämän ja liikuntakyvyn ja nähdä jälleen
+vaimonsa ja tyttärensä, kuten Lauritsa oli rukoillut. Sillä kertaa ei
+yksikään ihminen ollut uskonut Lauritsa Bjørgulfinpojan elävän toiseen
+päivään.
+
+Niin, sanoi Erlend. Kuulihan sitä sellaista. Hänelle ei ollut koskaan
+sen tapaista sattunut, eikä se kai olisi käynyt päinsäkään -- hän ei
+ollut koskaan ollut hurskas mies, kuten Lauritsa.
+
+Sitten kyseli Kristiina vieraista, jotka olivat olleet heidän
+tuliaispidoissaan. Erlend ei tiennyt heistäkään paljoa. Kristiina
+huomasi, ettei hänen miehensä ollut sellainen kuin muut seudun
+asukkaat. Näistä olivat monet kauniita, vaaleita ja punakoita;
+heillä oli pyöreä, kova pää ja luja, voimakas ruumiinrakenne --
+jotkut vanhasta väestä olivat suunnattoman lihavia. Erlend oli kuin
+muukalainen vieraittensa joukossa. Hän oli päätä pitempi useimpia
+miehiä, kaitaluinen ja laiha; hänellä oli notkeat jäsenet ja hienot
+nivelet. Ja hänellä oli musta, silkinhieno tukka, kalpeanruskea
+iho -- mutta siniset silmät sysimustien kulmien ja pitkien mustien
+silmäripsien alla. Hänen otsansa oli korkea ja kaita, ohimot kuopalla,
+nenä hieman liian iso ja suu hieman liian pieni näin miehiselle
+miehelle -- mutta hän oli sittenkin kaunis; Kristiina ei ollut nähnyt
+ketään, joka olisi ollut läheskään niin kaunis kuin Erlend. Tämän
+pehmeä, hiljainen äänikin oli erilainen kuin toisten kalsea paapatus.
+
+Erlend nauroi ja sanoi, ettei hänen sukunsa ollutkaan täältä
+kotoisin -- lukuunottamatta isoisän äitiä Ragnfrid Skulentytärtä.
+Hänen, Erlendin, sanottiin muistuttavan suuresti äidinisäänsä, Gaute
+Erlendinpoikaa, Skogheimin herraa. Kristiina kysyi, mitä hän tiesi
+siitä miehestä. Mutta Erlend ei tiennyt juuri mitään.
+
+Tuli sitten muuan ilta; Erlend ja Kristiina riisuutuivat parastaikaa.
+Erlend ei saanut millään auki kengännauhaansa, vaan leikkasi sen
+poikki, jolloin puukko luiskahti hänen käteensä. Siitä vuoti
+paljon verta ja hän kirosi pahasti. Kristiina haki pellavatilkun
+ompelurasiastaan. Hän oli paitasillaan. Erlend laski käsivartensa hänen
+vyötärölleen Kristiinan sitoessa kättä.
+
+Äkkiä hän katsoi kauhistuneena ja hämmingin vallassa vaimoonsa -- ja
+lensi samassa hehkuvan punaiseksi. Kristiina painoi alas päänsä.
+
+Erlend veti pois kätensä. Hän ei virkannut mitään -- silloin Kristiina
+poistui hiljaa ja kapusi sänkyyn. Hänen sydämensä jyskytti kumeasti ja
+kovasti kylkiluita vasten. Hän vilkaisi tavantakaa mieheensä. Tämä oli
+kääntänyt hänelle selkänsä ja riisui hitaasti vaatekappaleen toisensa
+jälkeen. Sitten hän tuli sänkyyn.
+
+Kristiina odotti, että hän puhuisi. Hän odotti sitä niin kiivaasti,
+että toisinaan tuntui kuin ei hänen sydämensä olisi lyönyt lainkaan ja
+kuin se olisi vain värissyt hiljaa paikallaan.
+
+Mutta Erlend ei sanonut halaistua sanaa. Eikä hän sulkenut Kristiinaa
+syliinsä.
+
+Viimein hän laski viivähtäen kätensä Kristiinan povelle ja painoi
+leukansa tämän olkaa vasten, niin että parransänki pisti Kristiinan
+ihoa. Kun hän ei vielä sittenkään puhunut mitään, kääntyi Kristiina
+seinään päin.
+
+Oli kuin hän olisi vaipunut vaipumistaan. Toisella ei ollut yhtään
+sanaa sanottavana -- nyt, kun hän tiesi Kristiinan kantaneen hänen
+lastaan koko tuon pitkän, raskaan ajan. Kristiina puri hammasta
+pimeässä. Ei hän kerjäisi -- jos toinen tahtoi olla vaiti, niin osasi
+hän olla vaiti hänkin, vaikka synnyttämispäivään asti. Kiukku kuohutti
+hänen mieltään, mutta hän makasi liikkumatta seinään päin kääntyneenä.
+Ja Erlend makasi hiljaa pimeässä hänkin. Tunti kului tunnin jälkeen
+heidän maatessaan yhä siten, kummankin tietäessä, ettei toinen
+nukkunut. Lopulta kuuli Kristiina Erlendin tasaisesta hengityksestä
+tämän vaipuneen uneen. Silloin hän antoi kyyneleiden vuotaa mielin
+määrin, surun ja loukkauksen ja häpeän kyyneleiden.
+
+Eikä hän uskonut voivansa antaa tätä ikinä anteeksi.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Näin kului kolme päivää. Erlend oli kuin uitettu koira nuoren vaimonsa
+mielestä. Kristiina oli pakahtumaisillaan vihasta -- ja tulistui
+silmittömästi huomatessaan toisen tarkastavan häntä, mutta kääntävän
+pois päänsä, jos hän katsoi sille suunnalle.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Neljäntenä päivänä Kristiina istui aamulla tuvassa Erlendin astuessa
+ovesta sisään ratsastuspukimissa. Erlend ilmoitti aikovansa lähteä
+länteen päin, Medalbyhyn, ja kysyi, halusiko Kristiina lähteä
+mukaan taloaan katsomaan; se kuului hänen huomenlahjatiluksiinsa.
+Kristiina vastasi haluavansa, ja Erlend auttoi itse hänen jalkaansa
+karvanahkasaappaat ja hänen olalleen hihavaipan hopeahakoineen.
+
+Pihalla seisoi neljä hevosta valmiiksi satuloituina, mutta Erlend
+sanoi, että Haftor ja Egil saattoivat jäädä kotiin auttamaan viljan
+puinnissa. Sitten hän auttoi itse vaimonsa satulaan. Kristiina ymmärsi
+Erlendin aikovan puhua siitä, mikä erotti heitä. Erlend ei kuitenkaan
+sanonut mitään heidän verkalleen ratsastaessaan etelään, metsää kohti.
+
+Teurastuskuu oli jo pitkälle kulunut, mutta vielä ei seudulla ollut
+satanut lunta. Päivä oli kylmä ja kirkas, aurinko vastikään noussut,
+ja kaikkialla, maassa ja puiden oksilla, kiilsi ja välkkyi valkoinen
+härmä. He ratsastivat Husabyn maita. Kristiina näki vähän vilja-
+ja sänkipeltoja, mutta enimmäkseen kesantoa ja vanhaa niittymaata,
+mättäistä, sammaleista ja pehkottunutta. Hän huomautti tästä.
+
+Mies vastasi mahtaillen: "Kuinka sinä, Kristiina, joka ymmärrät niin
+hyvin maanviljelysasioita, et tiedä sitä, ettei kannata viljellä
+syömäviljaa näin lähellä kaupunkia -- tuottavampaa on vaihtaa voit ja
+villat siemeneen ja jauhoon vierailta kauppiailta --."
+
+"Siinä tapauksessa sinun olisi pitänyt vaihtaa kaikki se, mikä nyt
+lojuu pitkin parvien lattioita aikaa sitten pilaantuneena", sanoi
+Kristiina. "Mutta minä tiedän lain määräävän, että joka miehen, joka
+hoitaa maata, tulee kylvää pelloksi kolme neljännestä ja jättää
+kesannoksi neljäs. Eikä suinkaan kartanon herran maiden sovi olla
+huonommassa hoidossa kuin vuokramiesten mannut -- sanoi isäni aina --."
+
+Erlend naurahti ja virkkoi:
+
+"Minä en ole milloinkaan tutkinut lakia siinä asiassa -- kunhan minä
+saan irti sen, mitä minulle kuuluu, voivat talonpojat minun puolestani
+hoitaa maitaan kuten tahtovat; minä hoidan Husabytä niinkuin parhaaksi
+näen."
+
+"Tahdotkos sinä olla viisaampi kuin manallemenneet isämme ja Pyhä Olavi
+ja Maunu-kuningas, näiden lakien laatijat?" kysyi Kristiina.
+
+Erlend nauroi jälleen ja virkkoi:
+
+"Sitä en ole ajatellut. -- Mutta kylläpäs sinä, piru vieköön, tunnet
+hyvästi maan lait ja asetukset, Kristiina."
+
+"Ymmärrän minä hiukan näitä asioita", lausui Kristiina, "sillä
+isäni pyysi usein Loptsgaardin Sigurdia lukemaan meille lakia
+hänen käydessään meillä, kun istuimme kotona illalla. Isä katsoi
+palveluskunnan ja nuorten hyötyvän siitä, että saivat kuulla näistä
+asioista, ja silloin luki Sigurd jonkun kaaren."
+
+"Sigurd", muisteli Erlend. "Ahaa, nyt minä muistan, näin hänet meidän
+häissämme. Hän oli se isonenäinen, hampaaton ukko, jonka suusta valui
+kuola ja joka itki ja taputteli sinun rintaasi -- hän oli sikahumalassa
+vielä seuraavana aamuna, kun hääkansa tuli katsomaan, miten minä panin
+sinun päähäsi vaimonhunnun --."
+
+"Hän on mistä asti lieneekään tuntenut minut", vastasi Kristiina
+tulistuen. "Hän piti minua polvellaan ja leikki kanssani, kun minä olin
+pikkutyttö --." Erlend nauroi vielä:
+
+"Olipa se outoa huvitusta -- koko talonväki kuulemassa, kun se äijä
+paukuttaa lain kaaren toisensa jälkeen. Lauritsa on joka suhteessa niin
+erilainen kuin muut miehet -- mutta sanotaanhan sitä niinkin, että jos
+talonpoika tuntisi lain ja ori voimansa, niin tulisi peikosta ritari --"
+
+Kristiina päästi huudon ja läimäytti hevostaan lautasille. Erlend
+katsoi vihaisesti ja ihmetellen vaimoonsa, joka ratsasti hänen luotaan.
+
+Yhtäkkiä hän painoi kannukset hevosensa kylkeen. Herra Jeesus,
+kaalamo -- siitähän ei päässyt yli tähän aikaan, savi oli liukunut
+irti syksyllä --. Sløngvanbauge paransi vauhtia kuullessaan toisen
+hevosen takanaan. Erlend joutui kovaan hätään -- miten Kristiina
+kiitikään jyrkkiä mäkiä alas! Erlend ajoi hänen ohitseen vesakon läpi,
+kaarsi paikalle, missä tie kappaleen matkaa kulki tasaista maata, ja
+esti häneltä pääsyn. Tultuaan Kristiinan sivulle näki Erlend, että
+Kristiinaa itseäänkin oli alkanut pelottaa.
+
+Erlend taivuttautui vaimoaan kohden ja löi häntä korvalle, niin että
+helähti -- ja Sløngvanbauge hypähti säikähtäen syrjään alkaen vikuroida.
+
+"Siinä sait", sanoi Erlend vapisevin äänin, hevosten rauhoituttua ja
+heidän taas ajaessaan tasajalkaa. "Lensit ihan kuin mieletön --. Oikein
+pelästytit minut --."
+
+Kristiina käänsi pois päänsä niin ettei Erlend voinut nähdä hänen
+kasvojaan. Erlend katui, että oli lyönyt häntä, mutta sanoi sitten
+jälleen:
+
+"Niin, oikein pelästytit minut, Kristiina -- onko se nyt laitaa
+sellainen! Ja vielä nyt --", sanoi hän aivan hiljaa.
+
+Kristiina ei vastannut sanaakaan eikä katsonut häneen. Mutta Erlend
+tunsi hänen olevan vähemmän vihaisen kuin taannoin hänen pilkatessaan
+Kristiinan kotia. Hän ihmetteli sitä suuresti, -- mutta huomasi asian
+olevan niin.
+
+He saapuivat Medalbyhyn, ja Erlendin vouti tuli ulos pyytäen heitä
+tupaan. Mutta Erlend sanoi heidän mieluummin katselevan rakennuksia
+ensin -- ja Kristiinaa tarvittiin mukana. "Tämä on nyt hänen talonsa --
+ja hän ymmärtää näitä asioita paremmin kuin minä, Stein", sanoi Erlend
+hymyillen. Paikalle oli tullut muutamia talonpoikia todistajiksi --
+heidänkin joukossaan oli Erlendin alustalaisia.
+
+Stein oli tullut taloon viime perjantaina, ja koko ajan siitä saakka
+hän oli pyydellyt, että itse isäntä tulisi katsomaan, minkälaisessa
+kunnossa rakennukset olivat hänen ottaessaan ne haltuunsa, tai että
+hän lähettäisi sinne ainakin edusmiehen. Talonpojat todistivat, ettei
+yksikään niistä ollut ollut tyydyttävässä kunnossa, ja ne, jotka nyt
+olivat luhistumaisillaan, olivat olleet siinä tilassa myös Steinin
+tullessa. Kristiina näki, että tila oli hyvä, mutta se oli ollut
+huonossa hoidossa. Hän ymmärsi, että tämä Stein oli kykenevä mies, ja
+Erlend oli myös suopea ja lupasi hänelle huojennuksia veronmaksuissa,
+kunnes hän oli saanut rakennukset parempaan kuntoon.
+
+Sitten he astuivat tupaan, ja siellä oli pöytä täynnä hyvää ruokaa ja
+väkevää olutta. Steinin vaimo pyysi anteeksi, ettei hän ollut tullut
+ulos Kristiinaa vastaan. Mutta hänen miehensä ei tahtonut, että hän
+astui paljaan taivaan alle ennen kuin oli käynyt kirkossa synnytyksen
+jälkeen. Kristiina nyökkäsi lempeästi vaimolle ja meni sitten katsomaan
+kätkyessä nukkuvaa lasta. Se oli tämän parin esikoinen, poika,
+kahdentoista päivän vanha, iso ja vankka.
+
+Nyt vietiin Kristiina ja Erlend kunniapaikalle, ja kaikki istuutuivat
+pöytään, jossa syötiin ja juotiin hyvän aikaa. Kristiina oli kaikista
+puheliain aterian aikana; Erlend ei virkkanut paljoa, eivät myöskään
+miehet, mutta Kristiina oli kuitenkin huomaavinaan, että hänestä
+pidettiin.
+
+Sitten heräsi lapsi, inisi vähän ja alkoi sitten huutaa niin kauheasti,
+että äidin täytyi ottaa se esiin ja asettaa rinnalleen, jotta se
+rauhoittuisi. Kristiina katsoi pari kertaa noita kahta, ja kun poika
+oli kylläinen, otti hän sen äidiltä ja asetti sen käsivarrellensa.
+
+"Katsohan mieheni", hän virkkaa, "eikö tämä ole kaunis ja pirteä
+miehenalku!"
+
+"Onpa niinkin", vastaa mies katsomatta häneen päin. Kristiina istuu
+kotvan aikaa pidellen lasta ja antaa sen sitten takaisin äidille.
+
+"Tahtoisin lähettää lahjan tälle pojallesi, Arndis", sanoo hän, "sillä
+poikasi on ensimmäinen lapsi, jota minä olen pitänyt sylissäni tultuani
+tänne pohjoistuntureille." Kiihkeänä ja huulilla pieni uhmaileva hymy
+katsoi Kristiina mieheensä ja sen jälkeen pitkin toisella puolen pöydän
+olevaa miesten riviä. Yksi ja toinen heistä veti suutaan hiukan hymyyn,
+mutta sitten katsoi kukin jälleen eteensä, kasvot jäykkinä ja vakavina.
+Viimein nousi muuan ikäloppu ukonrähjä paikaltaan; hän oli juonut
+tuntuvasti. Hän otti kauhan kulhosta, laski sen pöydälle, kohotti
+raskaan kulhon ja sanoi:
+
+"Juokaamme siis asian malja, Husabyn emäntä, että seuraava lapsi, jonka
+sinä nostat käsivarrellesi, olisi uusi Husabyn isäntä!"
+
+Kristiina nousi ja otti vastaan tuon raskaan kulhon. Ensiksi hän
+tarjosi sen miehelleen. Erlend laski huulensa sen laitaan, mutta
+Kristiina siemaisi pitkän ryypyn:
+
+"Kiitos sinulle toivotuksestasi, Skogin Jon", sanoi hän ja nyökkäsi
+miehelle silmät naurusta säihkyen. Sitten hän pani oluen kiertämään.
+
+Erlend istui punaisena ja kovasti suutuksissaan, Kristiina huomasi sen.
+Mutta hänen itsensä oli niin tehnyt mieli nauraa ja iloita. Hetken
+kuluttua alkoi Erlend tehdä lähtöä, ja sitten he lähtivät kotimatkalle.
+
+       *       *       *       *       *
+
+He olivat ratsastaneet kappaleen matkaa puhumatta, kun Erlend sanoi
+äkkiä kiihkeästi:
+
+"Onko sinusta tarpeellista itse ilmaista väellemme, että olit raskaana
+vihittäessä. -- Meistä kahdesta puhutaan pian kaikissa rannikkokylissä,
+piru vieköön."
+
+Kristiina ei ensin vastannut mitään. Hän katsoi suoraan eteensä yli
+hevosen pään ja oli käynyt niin valkoiseksi kasvoiltaan, että Erlendiä
+pelotti.
+
+"En ole unohtava eläessäni", sanoi hän viimein mieheensä katsomatta,
+-- "että nämä ovat ensimmäiset sanat, jotka sinä lausuit vyöni alla
+olevasta pojastasi."
+
+"Kristiina!" sanoi Erlend rukoilevasti.
+
+"Rakkaani", uudisti hän, kun ei toinen vastannut mitään eikä katsonut
+häneen. "Kristiina!"
+
+"Mitä tahdotte, herra?" kysyy Kristiina kylmästi ja arvokkaasti,
+kääntämättä päätään.
+
+Erlend päästää raikuvan kirouksen, kannustaa ratsuaan ja antaa mennä.
+Mutta hetken kuluttua hän ratsastaa takaisin Kristiinaa vastaan.
+
+"Nyt minä olin vähällä suuttua niin", hän sanoo, "että minä olin lähteä
+_sinun_ luotasi."
+
+"Silloin olisi saattanut tapahtua", vastaa Kristiina rauhallisesti,
+"että olisit saanut odottaa hyväsen aikaa ennen kuin minä olisin tullut
+sinun perässäsi Husabyhyn."
+
+"Voi sinun puheitasi!" virkahtaa mies avuttomasti.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Jälleen he ajoivat kappaleen matkaa vaiti. Hetken kuluttua he joutuivat
+paikalle, mistä pieni polku erosi harjun laitaa kohden. Erlend sanoi
+vaimolleen:
+
+"Olin ajatellut, että ajaisimme kotiin tämän harjun kautta -- siitä
+tulee vähän enemmän matkaa, mutta tahtoisin kerran kulkea siitä sinun
+kanssasi."
+
+Kristiina nyökkäsi välinpitämättömästi.
+
+Tuokion kuluttua sanoi Erlend, että heidän nyt oli paras jatkaa kulkua
+jalan. Hän sitoi hevoset puuhun.
+
+"Gunnulfilla ja minulla oli ennen leikkitarha tässä harjulla", virkkoi
+hän. "Tahtoisin nähdä, vieläkö linnastamme on mitään jäljellä." Hän
+tarttui Kristiinan käteen. Kristiina salli sen tapahtua, mutta kulki
+katsoen maahan jalansijaa etsien. Pian he olivat harjun laella. Pienen
+joen viertä peittävän kuuraisen lehtimetsän takaa kohosi Husaby
+vastapäisellä rinteellä uhkaavan suurena ja mahtavana kivikirkkoineen
+ja monine laajoine rakennuksineen ja avarine viljelysmaineen, takanaan
+tumma metsäinen selänne.
+
+"Äiti", alkoi Erlend hiljaa kertoa, "kävi kanssamme täällä hyvin
+usein. Mutta hän istui aina tuijottaen etelään, Dovrefjeldiä kohti.
+Hän kaipasi pois Husabystä. Toisinaan hän kääntyi pohjoista kohti
+tuijottaen lumeen tuonne, missä näkyy sinerrystä. Sillä puolen vuonon
+on tuntureita. Mutta milloinkaan hän ei katsonut kartanoon."
+
+Erlendin ääni oli pehmyt ja rukoileva. Mutta Kristiina ei puhunut
+mitään eikä katsonut häneen. Silloin toinen alkoi potkia irti
+jäätynyttä kanervaa:
+
+"Ei, täällä ei ole enää mitään merkkiä minun ja Gunnulfin linnasta.
+Siitä onkin jo kauan, kun me leikimme täällä, Gunnulf ja minä."
+
+Hän ei saanut vastausta. -- Aivan heidän allaan, heidän siinä
+seisoessaan, oli pieni jäätynyt allikko. -- Erlend otti kiven ja
+nakkasi sen alas. Allikko oli jäätynyt pohjaa myöten, niin että kivi
+piirsi vain pienen valkoisen tähden sen mustaan pintaan. Erlend otti
+vielä kiven ja viskasi nyt voimakkaammin -- etsi yhä uusia ja uusia,
+viimein oikein vihapäissään, saadakseen jään vihdoinkin murtumaan.
+Silloin hän näki vaimonsa kasvot -- tämä seisoi siinä silmät
+ylenkatseesta mustina, hymyillen pilkallisesti toisen lapsellisuudelle.
+
+Erlend kääntyi äkkiä ympäri -- mutta Kristiina valahti samassa
+kalmankalpeaksi ja hänen luomensa sulkeutuivat. Hän hapuili käsillään
+ilmaa, horjui, oli kaatumaisillaan -- mutta tapasi sitten kiinni puun
+rungosta. "Kristiina -- mikä sinun on?" kysyi Erlend pelokkaasti.
+
+Toinen ei vastannut, seisoi vain kuin jotakin kuunnellen. Hänen
+katseensa oli kaukainen ja outo.
+
+Nyt hän tunsi sen taas. Syvällä kohdussa tuntui siltä kuin kala olisi
+pieksänyt pyrstöllään. Ja jälleen tuntui siltä kuin maa olisi liikkunut
+hänen ympärillään, ja häntä alkoi huikaista ja viepottaa, mutta ei enää
+niin paljon kuin ensimmäisellä kerralla.
+
+"Mikä sinua vaivaa?" alkoi Erlend taas kysellä.
+
+Hän oli odottanut tätä niin sanomattomasti -- hän oli tuskin uskaltanut
+tunnustaa itselleen sielunsa syvää pelkoa. Hän ei voinut puhua siitä --
+nyt, kun he olivat olleet epäsovussa koko päivän. Silloin sanoi Erlend
+asian.
+
+"Lapsiko se alkoi elää?" hän kysäisi hiljaa, koskettaen Kristiinan
+olkapäätä.
+
+Silloin voitti Kristiina vihansa Erlendiä kohtaan, painautui lapsensa
+isää vasten ja kätki kasvonsa tämän rinnalle.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Tuokion kuluttua he laskeutuivat jälleen alas paikalle, missä heidän
+hevosensa seisoivat. Lyhyt päivä oli melkein lopullaan; heidän takanaan
+lounaassa vaipui aurinko puiden latvojen taakse, punaisena ja himmeänä
+pakkashuurussa.
+
+Erlend tunnusteli huolellisesti kaikkia satulan hihnoja ja hakoja ennen
+kuin nosti vaimonsa hevosen selkään. Sitten hän meni oman hevosensa
+luokse ja irrotti sen. Hän etsi vyönsä alta kintaitaan, jotka oli
+pistänyt sinne, mutta löysi vain toisen. Hän katseli ja etsi pitkin
+rinnettä.
+
+Silloin ei Kristiina jaksanut hillitä itseään, vaan sanoi:
+
+"Turhaan sinä etsit kinnastasi täältä, Erlend!"
+
+"Olisit voinut sanoa, jos kerran huomasit, minne se putosi -- vaikka
+olisit ollut kuinka vihainen", sanoi Erlend.
+
+"Se putosi vyöstäsi silloin kun sinä löit minua", sanoi Kristiina hyvin
+hiljaa katsoen alas.
+
+Erlend seisoi hevosensa luona käsi satulankaarella. Hän oli aran ja
+onnettoman näköinen. Mutta sitten hän purskahti nauruun:
+
+"En minä luullut, Kristiina -- siihen aikaan kun kosin sinua, kun
+kiertelin ympäri maata ja kerjäsin omaisiani puhumaan puolestani ja
+tekeydyin niin alamaiseksi ja nöyräksi saadakseni sinut -- että voisit
+olla tuollainen noita!"
+
+Silloin toinenkin nauroi:
+
+"Etpä tainnut luulla -- muuten olisit heittänyt koko homman aikaa
+sitten -- mikä olisikin ollut omaksi parhaaksesi."
+
+Erlend astui pari askelta lähemmä ja laski kätensä hänen polvelleen.
+
+"Herra varjele, Kristiina -- olenko minä ymmärtänyt koskaan omaa
+parastani, mitä --?"
+
+Hän laski päänsä Kristiinan helmaan katsoen vaimoonsa välkkyvin silmin.
+Punastuen ja iloisena taivutti Kristiina päänsä alas koettaen kätkeä
+hymynsä ja silmänsä Erlendiltä.
+
+Erlend tarttui hänen hevostaan suitsiin ja antoi oman hevosensa kulkea
+perästä. Näin hän käveli vaimonsa vieressä kunnes he olivat tulleet
+harjun alle. Joka kerran kun heidän katseensa yhtyivät, nauroi Erlend,
+ja Kristiina käänsi kasvonsa toisaalle salatakseen, että häntäkin
+nauratti.
+
+"Ja nyt", sanoi Erlend vallattomasti heidän saavuttuaan taas tielle,
+"nyt me ajamme Husabyhyn, Kristiina, ja olemme iloisia!"
+
+
+
+
+II
+
+
+Jouluiltana oli rankkasade ja myrsky. Oli mahdoton ajaa reellä, ja
+niin täytyi Kristiinan jäädä kotiin, kun Erlend ja väki ajoi yömessuun
+Birgsin kirkkoon.
+
+Hän seisoi tuvan ovella ja katsoi heidän jälkeensä. Soihdut, joilla he
+valaisivat teitä, loimottivat punaisina mustuneiden seinien välissä
+ja välkkyivät pihamaan märässä iljanteessa. Tuuli yltyi, ja liekit
+taipuivat sivulle. Kristiina seisoi siinä niin kauan kuin hän erotti
+heidän kulkunsa yössä.
+
+Sisällä paloi kynttilöitä pöydällä. Pitkin pöytää oli iltaruoan
+jätteitä -- puurontähteitä vadissa; puoleksipurtuja leivänkappaleita
+ja kalanluita uiskenteli olutkulhossa. Ne palvelusneidot, joiden
+tuli jäädä kotiin, olivat jo paneutuneet lattiaoljille. Kristiina
+oli yksin talossa heidän ja erään vanhan ukon kera, jonka nimi oli
+Aan. Hän oli palvellut Husabyssä Erlendin isoisän ajoista asti; nyt
+hän eli pienessä mökissä meren rannalla, mutta kävi usein kartanossa
+päivin, koetti toimittaa yhtä ja toista ja uskoi tekevänsä kovasti
+työtä. Aan oli nukkunut illallispöytään, ja Erlend ja Ulf olivat
+nauraen kantaneet hänet pois soppeen ja levittäneet peitteen hänen
+päälleen. Jørundgaardissa oli lattialle levitetty paksulti kaisloja,
+sillä koko talonväen tuli nukkua yhdessä tuvan lattialla juhlapyhät.
+Ennen kirkkoon menoa oli heidän tapana korjata pois paastoruoan loput,
+ja äiti ja palveluspiiat kattoivat pöydän niin kauniiksi kuin voivat
+pannen esiin voita ja juustoja, suuria kekoja ohutta valkeata leipää,
+kiiltävää silavaa ja paksuja suolaisen ja savustetun lihan kappaleita.
+Hopeakannut ja simasarvet välkkyivät. Ja isä oli itse tuonut
+oluttynnyrin penkille.
+
+Kristiina käänsi tuolinsa lieteen päin -- hän ei iljennyt nähdä tuota
+pahannäköistä pöytää. Yksi tytöistä kuorsasi niin että ihan pyrki
+harmittamaan.
+
+Sekin oli seikka, josta hän ei Erlendissä pitänyt, että tämä kotona
+ollessaan söi aina niin rumasti ja siivottomasti, kaivoi vadeista
+makupaloja ja viitsi tuskin pestä kätensä ennen pöytään asettumista
+ja sitten hän antoi koirien hyppiä syliinsä ja saada osansa
+ruoasta toisten syödessä. Näin ollen oli aivan luonnollista, ettei
+palvelijoilla ollut tietoa pöytätavoista. -- Kotona Kristiinaa oli
+opetettu syömään kauniisti -- ja hitaasti. Sillä ei sopinut, että
+isäntäväki odotti palvelijoiden syödessä edelleen, sanoi äiti -- ja
+niiden, jotka raatoivat ja ahersivat, täytyi saada syödä kyllikseen.
+
+"Gunna", kutsui Kristiina hiljaa isoa keltaista narttua, joka nukkui
+ison pentuparven keskessä vasten liedenvieruskiveä. Se oli niin äreä
+luonnoltaan, siksi oli Erlend antanut sille Raasvoldin vanhan emännän
+nimen.
+
+"Voi piski parka", kuiskasi Kristiina silitellen eläintä, joka tuli
+hänen luokseen ja laski päänsä hänen polvelleen. Sen selkä oli terävä
+kuin viikate ja nisät laahasivat melkein maata. Pennut söivät ihan
+emänsä hengiltä. "Voi, piski parka, niin!"
+
+Kristiina antoi päänsä vaipua taapäin vasten tuolin selkää ja katsoi
+nokisiin kattohirsiin. Häntä väsytti --.
+
+Helppoa aikaa eivät nämä Husabyssä vietetyt kuukaudet suinkaan olleet.
+Hän oli puhellut vähän Erlendin kanssa sinä iltana, jolloin he olivat
+käyneet Medalbyssä. Silloin hän oli huomannut Erlendin luulleen, että
+hän oli ollut vihainen siitä syystä, että Erlend oli toimittanut hänet
+tähän tilaan.
+
+"Kyllä muistan", oli Erlend sanonut hyvin hiljaa. "Sinä tarkoitat tuota
+kevätpäivää, jolloin kävelimme metsässä kirkon pohjoispuolella. Kyllä
+muistan, sinä pyysit minua heittämään sinut rauhaan --."
+
+Kristiina oli tullut iloiseksi hänen sanoessaan näin. Muuten häntä
+usein ihmetytti, miten monta seikkaa Erlend näytti unohtaneen. Mutta
+sitten Erlend sanoi:
+
+"Enkä minä kuitenkaan olisi uskonut, Kristiina, että sinä olisit
+voinut kantaa salaista kaunaa minua kohtaan ja samalla näyttää niin
+ystävälliseltä ja iloiselta. Sillä onhan sinun täytynyt tietää tämä
+kauan. Luulin, että sinä olit kirkas ja kuultava kuin päivänpaiste."
+
+"Oi Erlend", oli Kristiina vastannut surullisesti. "Sinä tiedät
+paremmin kuin kukaan, että minä olen kulkenut salaisia polkuja ja
+ollut viekas niitä kohtaan, jotka uskoivat minusta pelkkää hyvää." Hän
+oli toivonut niin hartaasti, että Erlend ymmärtäisi. "-- En tiedä,
+muistatko sinä, ystäväni, että sinä kohtelit minua tavalla, jota kukaan
+ei voisi kutsua kauniiksi. Mutta kautta Jumalan ja Neitsyt Maarian,
+minä en kantanut sinulle kaunaa, vaan rakastin sinua yhtä paljon --"
+
+Erlendin kasvot muuttuivat herkiksi:
+
+"Niin minä luulin", sanoi hän hiljaa. "Mutta tiedäthän sinä senkin,
+että minä nyt olen koettanut hyvittää sen, mitä olen ennen rikkonut.
+Lohduttelin itseäni sillä, että lopulta kävisi kuitenkin niin, että
+minä voisin palkita sinun uskollisuutesi ja kärsivällisyytesi."
+
+Silloin oli Kristiina kysynyt:
+
+"Olet kai kuullut isoisäni veljestä ja neitsyt Bengtasta, jotka
+pakenivat Ruotsista vastoin neidon sukulaisten mieltä? Jumala rankaisi
+heitä eikä suonut heille yhtään lasta. Etkö sinä ole kertaakaan näiden
+vuosien kuluessa pelännyt hänen rankaisevan meitä samoin?"
+
+Ja Kristiina oli vielä sanonut hänelle hiljaa ja väristen:
+
+"Ymmärräthän nyt, Erlend, etten ollut kovin iloinen kesällä, kun ensin
+havaitsin asian. Ja sittenkin mietin -- mietin, että jos sinä kuolisit
+ennen kuin me ehdimme naimisiin -- -- -- niin mieluummin jäisin sinun
+lapsesi kera maailmaan kuin yksin. Mietin, että jos minä sattuisin
+kuolemaan sitä synnyttäessäni -- niin olisi sekin parempi kuin ettei
+sinulla olisi aviossa syntynyttä poikaa, joka astuisi isännän paikalle
+sinun jälkeesi sitten kun sinun aikasi tulee lähteä näiltä mailta --"
+
+Erlend vastasi kiivaasti:
+
+"Minusta poikani olisi liian kalliisti ostettu, jos se maksaisi sinun
+henkesi. Älä puhu noin, Kristiina --. Niin paljon en rakasta Husabytä",
+lisäsi hän kotvasen kuluttua. "Etenkin sen jälkeen kun ymmärsin, ettei
+Orm voi koskaan saada täyttä perintö-osaa --"
+
+"Pidätkö enemmän hänen pojastaan kuin minun?" kysyi Kristiina silloin.
+
+"_Sinun_ pojastasi --" Erlend naurahti. "Hänestähän minä en tiedä muuta
+kuin että saamme sen lahjan puolisen vuotta aikaisemmin kuin hyvä
+olisi. Ormia olen rakastanut kaksitoista vuotta."
+
+Hetken kuluttua kysyi Kristiina:
+
+"Ikävöitkö milloinkaan noita lapsiasi?"
+
+"Kyllä", vastasi mies. "Ennen kävin usein heitä katsomassa
+Østerdalenissa, missä he asuvat."
+
+"Sinähän voisit käydä siellä nyt adventin aikaan", sanoi Kristiina
+hiljaa.
+
+"Etkö sinä pahastuisi siitä?" kysyi Erlend iloisesti.
+
+Kristiina oli vastannut, että olihan se luonnollista. Silloin oli
+Erlend kysynyt, olisiko Kristiinasta ikävä, jos hän toisi lapset
+Husabyhyn jouluksi. "Kerranhan sinun kuitenkin täytyy ne nähdä." Ja
+jälleen oli Kristiina vastannut, että sekin hänen mielestään oli kuin
+olla piti.
+
+Erlendin poissa ollessa puuhasi Kristiina ahkerasti
+jouluvalmistustöissä. Häntä kiusasi kulkea näiden monien vieraiden
+miesten ja naisten joukossa -- hänen täytyi voittaa luontonsa
+riisuutuessaan ja pukeutuessaan kahden palvelusneidon nähden, jotka
+Erlend oli määrännyt nukkumaan hänen kanssaan tuvassa. Hänen täytyi
+toistaa mielessään ajatusta, että yksin hän ei olisi ikipäivinä
+saattanut maata tässä suuressa talossa, jossa toinen oli maannut
+Erlendin kanssa ennen häntä.
+
+Talon naispalvelusväki ei ollut kelvollisempaa kuin odottaa sopi.
+Talonpojat, jotka huolehtivat tyttäristään, eivät lähettäneet näitä
+palvelukseen kartanoon, jossa isäntä eli julkisessa haureudessa ja
+oli jättänyt jalkavaimolleen talon ohjat. Naiset olivat laiskoja ja
+tottumattomia alistumaan emännän määräyksiin. Mutta jotkut heistä
+alkoivat pian katsella suopein silmin sitä, että Kristiina pani talon
+hyvään kuntoon ja otti itse osaa kaikkiin töihin. He tulivat iloisiksi
+ja puheliaiksi, kun hän kuunteli heitä ja vastasi heille lempeästi ja
+leikkiä laskien. Ja Kristiina oli aina palvelijoiden nähden lempeä
+ja tyyni. Hän ei nuhdellut ketään, mutta jos joku naisista asettui
+hänen käskyään vastaan, oli emäntä luulevinaan, ettei palvelija ollut
+ymmärtänyt sitä ja osoitti lauhkeasti, miten hän tarkoitti asian
+tehtäväksi. Näin oli Kristiina nähnyt isänsä taltuttavan niskuroivia
+tulokkaita -- eikä yksikään miehistä ollut kahdesti koettanut vastustaa
+Jørundgaardin Lauritsaa.
+
+Näin päästäisiin ehkä talven yli. Myöhemmin hänen täytyi jollakin
+keinoin koettaa päästä irti naisista, joista hän ei pitänyt tai joita
+hän ei saanut taipumaan tahtoonsa.
+
+Erästä työtä hän ei kumminkaan saattanut tehdä näiden vieraiden silmien
+nähden. Aamuisin istuessaan yksin tuvassa hän valmisti vaatteita
+lapselleen, -- vaippavaatteita pehmeästä sarasta, kapaloita punaisesta
+ja vihreästä ostokankaasta ja valkoisia aivinoita kastekoltuksi. Hänen
+istuessaan käsityönsä ääressä taistelivat hänen mielessään ylivallasta
+pelko ja luottamus ihmisten taivaallisiin ystäviin, joiden esirukousta
+hän oli anonut. Lapsi kyllä liikkui ja elämöi hänen kohdussaan niin,
+ettei hänellä ollut yön eikä päivän rauhaa. Mutta hän oli kuullut
+semmoisistakin lapsista, joilla oli ollut syntyessään muodoton möhkö
+kasvojen paikalla, ja jollakin oli ollut pää väärin puolin, niin
+että kasvot olivat takana, ja toisilla oli ollut varpaat kantapäiden
+kohdalla. Ja hän muisti Sveinin, jonka kasvojen toinen puoli oli
+sininen siksi, että hänen äitinsä oli vioittunut tulipalossa.
+
+Äkkiä hän viskasi luotaan neuleen, meni Neitsyt Maarian kuvan eteen,
+polvistui, luki seitsemän avea. Veli Edvin oli sanonut Jumalanäidin
+iloitsevan aina yhtä suuresti kuullessaan enkelin tervehdyksen, vaikka
+se olisi lähtenyt kaikista kurjimman syntisen huulilta. Ja sanat
+Dominus tecum olivat hänelle mieleisimmät, siksi Kristiina lausui ne
+aina kolmeen kertaan.
+
+Se helpotti vähäksi aikaa. Hän tiesi kuitenkin monta miestä ja vaimoa,
+jotka eivät välittäneet Jumalasta ja tämän pyhästä äidistä ja jotka
+täyttivät huonosti käskyt, -- eikä hän tiennyt heidän kuitenkaan
+saaneen vaivaisia lapsia. Jumala oli usein armahtavainen eikä kostanut
+vanhempien syntejä lapsiraukoille, vaikka hänen toisinaan täytyikin
+antaa ihmisille merkki siitä, ettei hän jaksanut kärsiä heidän
+pahuuttaan lakkaamatta. Mutta ei kai sen tarvinnut tapahtua juuri hänen
+lapsessaan.
+
+Sitten hän huusi avukseen Pyhää Olavia. Hänestä hän oli kuullut niin
+paljon, että tuntui melkein siltä kuin hän olisi nähnyt Pyhän Olavin
+hänen eläessään tässä maassa. Pitkä hän ei ollut, mutta hänen lihavahko
+vartalonsa oli ryhdikäs ja kaunis; hänen kullankellervillä kiharoillaan
+oli kultakruunu ja välkkyvä säde, ja punainen kähärä parta ympäröi
+hänen lujia, ahavoituneita ja rohkeita kasvojaan. Mutta hänen syvät,
+liekehtivät silmänsä näkivät joka ihmisen läpi, eikä niihin uskaltanut
+katsoa kukaan, jolla ei ollut puhdas tunto. Ei Kristiinakaan rohjennut;
+hän katsoi maahan tämän katseen edessä, mutta hän ei tuntenut pelkoa
+-- hänestä tuntui samanlaiselta kuin oli tuntunut hänen seisoessaan
+lapsena isänsä edessä katse maahan luotuna, tehtyään jotakin pahaa.
+Pyhä Olavi katsoi häneen ankarasti, mutta ei armottomasti -- hänhän
+oli luvannut parantaa elämänsä. Hän kaipasi niin kauheasti Nidarosiin,
+jossa olisi saanut polvistua hänen pyhän ruumiinsa eteen. Erlend oli
+heidän tullessaan Husabyhyn luvannut viedä hänet sinne hyvin pian.
+Mutta matkaa oli lykätty. Ja Kristiina ymmärsi, ettei Erlend mielellään
+olisi lähtenyt hänen kanssaan nyt; hän häpesi ja pelkäsi ihmisten
+puheita.
+
+Eräänä iltana Kristiinan istuessa pöydässä alaistensa kanssa sanoi eräs
+naispalvelijoista, aivan nuori tyttö, joka oli apuna sisätöissä:
+
+"Eiköhän meidän, emäntä hyvä, olisi parempi alkaa ommella kapaloita ja
+lapsenvaatteita kuin panna alulle kangas, josta puhutte?"
+
+Kristiina ei ollut kuulevinaan, vaan puhui edelleen vaatteen
+värjäyksestä. Silloin yritti tyttö uudelleen:
+
+"Vai ehkä olette jo tuoneet lapsenvaatteet kotoanne?"
+
+Kristiina veti suutaan hymyyn ja kääntyi uudelleen toisten puoleen.
+Vilkaistessaan hetken kuluttua neitoon hän näki tämän istuvan
+tulipunaisena ja katsovan pelokkaasti emäntäänsä. Kristiina hymyili
+taas ja puhui Ulfille yli pöydän. Silloin pyrskähti tyttö äkkiä itkuun.
+Kristiinaa nauratti, ja neito itki yhä hurjemmin, kunnes hänen täytyi
+niistää ja nyyhkiä.
+
+"No, heitä jo itkusi, Frida", sanoi Kristiina viimein rauhallisesti.
+"Sinut on pestattu tänne täysi-ikäisenä neitona; älä nyt käyttäydy
+niinkuin pikkutyttö?-."
+
+Tyttö koetti sanoa, ettei hän ollut tahtonut olla nenäkäs ja ettei
+Kristiina panisi pahakseen.
+
+"En panekaan", sanoi Kristiina yhtä hymyilevänä. "Syö nyt, äläkä itke.
+Jokaisella on se ymmärrys, minkä Jumala on antanut."
+
+Frida hyppäsi paikaltaan ja juoksi ulos itkeä öllöttäen.
+
+Myöhemmin, kun Ulf Haldorinpoika seisoi puhellen Kristiinan kanssa
+seuraavan päivän töistä, sanoi hän nauraen:
+
+"Erlendin olisi pitänyt kihlata sinut, Kristiina, kymmenen vuotta
+sitten. Hänen asiansa olisivat silloin kaikin puolin paremmalla
+kannalla."
+
+"Niinkö luulet?" kysyi talon emäntä ja hymyili yhä. "Minä olin silloin
+yhdeksän talven vanha. Luuletko, että Erlend olisi kyennyt odottamaan
+vuosikausia lapsimorsianta --?"
+
+Ulf nauroi ja lähti ulos.
+
+Mutta yöllä Kristiina itki; hän tunsi itsensä yksinäiseksi ja
+nöyryytetyksi.
+
+Sitten tuli Erlend kotiin viikkoa ennen joulua, ja Orm, hänen poikansa,
+ratsasti isänsä rinnalla. Kristiinan sydäntä vihlaisi, kun Erlend
+talutti pojan hänen eteensä ja käski tämän tervehtiä äitipuoltaan.
+
+Poika oli kerrassaan kaunis lapsi. Sellaiseksi oli Kristiina kuvitellut
+oman poikansa uskaltaessaan joskus iloita ja uskoa, että hänen lapsensa
+oli syntyvä terveenä ja kaunisjäsenisenä, ja ajatellessaan miten hänen
+poikansa oli varttuessaan istuva hänen polvellaan. Sellaiseksi hän oli
+hänet kuvitellut -- juuri noin isänsä näköiseksi.
+
+Orm oli ikäisekseen pienenlainen ja hento, mutta sirojäseninen ja
+kaunis; hänen ihonsa ja hiuksensa olivat tummat, mutta silmät olivat
+siniset. Suu oli punainen ja lempeä. Poika tervehti kunnioittavasti
+äitipuoltaan, mutta hänen kasvonsa pysyivät kylminä ja jäykkinä.
+Kristiina ei ollut päässyt puhumaan paljon pojan kanssa. Mutta hän
+tunsi, miten tämän silmät seurasivat häntä lakkaamatta ja miten hän
+itse kävi vielä kömpelömmäksi tietäessään lapsen tuijottavan häntä.
+
+Erlend ei näkynyt puhuvan paljoa poikansa kanssa, ja saattoi samalla
+huomata, että poika pysytteli loitolla isästään. Kristiina sanoi
+miehelleen, että Orm oli kaunis ja viisaan näköinen. Tytärtään ei
+Erlend ollut ottanut mukaan, Margret oli hänen mielestään liian pieni
+näin pitkälle matkalle talvikelillä. Tyttö oli vielä paljon kauniimpi
+veljeään, kertoi Erlend ylpeillen, kun Kristiina tahtoi kuulla tuosta
+pienestä tytöstä, ja paljon terhakampi; hän sai kasvatusvanhempansa
+tekemään ihan mitä tahtoi. Hänellä oli kullankeltainen kihara tukka ja
+ruskeat silmät.
+
+Hän oli siis kai äitinsä näköinen, ajatteli Kristiina. Hän ei voinut
+sille mitään, että tunsi kirvelevää mustasukkaisuutta. Mahtoikohan
+Erlend rakastaa tuota tytärtään yhtä paljon kuin Lauritsa oli
+rakastanut Kristiinaa? Erlendin ääni oli ollut niin lempeä ja hellä
+hänen puhuessaan Margretista.
+
+Kristiina nousi vuoteesta ja lähti ulko-ovelle. Ulkona oli niin pimeä
+ja sakea ilma, ettei näkynyt kuuta eikä tähtiä. Mutta Kristiina arveli
+olevan suunnilleen keskiyön. Hän otti porstuasta lyhdyn, palasi sisään
+ja sytytti sen. Sitten hän heitti vaipan hartioilleen ja astui ulos
+sateeseen.
+
+"Jeesuksen nimeen", kuiskasi hän ja teki kolmasti ristinmerkin
+astuessaan ulos yöhön.
+
+Pihan yläpäässä oli papin talo. Se oli nyt autio. Erlendin päästyä
+kirkon kirouksesta ei Husabyssä ollut ollut vakituista pappia; väliin
+kävi joku Orkedalin papeista lukemassa messun, mutta kirkon papiksi
+määrätty uusi pappi oli ulkomailla mestari Gunnulfin kanssa; nämä
+olivat kouluaikaisia ystäviä. Heitä oli odotettu kotiin kesällä --
+mutta Erlend arveli, etteivät he palaisi kotimaahan ennen ensi kesää.
+Gunnulfilla oli ollut keuhkotauti nuoruudessaan, joten hän tuskin
+matkustaisi talvisaikaan.
+
+Kristiina avasi tuon tyhjän kylmän asunnon oven ja haki kirkon
+avaimen. Sitten hän seisahtui hetkeksi tuumimaan. Oli hyvin liukasta
+ja pilkkosen pimeä, ulkona myrskysi ja satoi. Oli vaarallista liikkua
+ulkona öiseen aikaan, eritoten jouluyönä, jolloin kaikki pahat henget
+olivat liikkeellä. Mutta hän ei voinut olla menemättä -- hänen täytyi
+päästä kirkkoon.
+
+"Kaikkivaltias Jumala suojelkoon askeleitani", hän kuiskasi hiljaa.
+Valaisten tietä lyhdyllä hän sijoitti jalkansa sellaisiin kohtiin,
+missä ruohotukkuja ja kiviä pisti esiin iljanteesta. Matka kirkkoon
+tuntui pimeässä loputtoman pitkältä. Mutta viimein seisoi hän sentään
+oveneduspaadella.
+
+Sisällä oli viiltävän kylmä -- paljon kylmempi kuin ulkona sateessa.
+Kristiina astui kuoriholviin ja polvistui ristiinnaulitun kuvan eteen,
+joka häämötti hänen edessään pimeässä.
+
+Luettuaan rukouksensa ja noustuaan seisaalleen hän viivähti hiukan.
+Hänestä tuntui kuin hänelle nyt olisi täytynyt tapahtua jotakin
+erikoista. Mutta mitään ei tapahtunut. Häntä palelsi ja pelotti
+pimeässä, autiossa kirkossa.
+
+Hän hiipi alttarin ääreen valaisten lyhdyllä pyhimysten kuvia. Ne
+olivat iänikuisia, rumia ja vihaisen näköisiä. Alttaripöytä oli
+paljaana -- liinat, kirjat ja astiat olivat lukitussa arkussa.
+
+Pitkin pitkääseinää kulki matala penkki. Kristiina meni siihen
+istumaan; lyhdyn hän laski lattialle. Hänen vaippansa oli märkä, ja
+hänen jalkansa olivat kastuneet ja kylmät. Hän yritti vetää toisen
+jalkansa alleen, mutta joutui istumaan epämukavasti. Sitten hän kääri
+vaipan huolellisesti ympärilleen ja koetti ajatella ainoastaan sitä,
+että nyt oli jälleen pyhä keskiyönhetki, jolloin Kristus syntyi Neitsyt
+Maariasta Betlehemissä.
+
+Verbum caro factum est et habitavit in nobis. [Sana tuli lihaksi ja
+asui keskellämme.]
+
+Hän muisti Sira Eirikin syvän ja selkeän äänen. Ja Audunin, tuon vanhan
+teinin, joka pysyi aina teininä. Ja kotikirkon, jossa hän oli seisonut
+äitinsä rinnalla joulumessua kuunnellen. Joka ainoa vuosi hän oli ollut
+sitä kuulemassa. Hän koetti muistaa pyhää lukua pitemmältä, mutta
+ei voinut ajatella muuta kuin omaa kotikirkkoaan ja kaikkia siellä
+näkemiään tuttuja kasvoja. Ylinnä miesten puolella seisoi aina hänen
+isänsä tuijottaen haaveellisin silmin kuorista leviävään valoloistoon.
+
+Oli niin käsittämätöntä, ettei heidän kirkkoaan ollut enää. Se oli
+palanut. Häntä itketti, kun hän muisti sitä. Ja hän istui nyt yksin
+pimeässä pyhänä yönä, jolloin kaikki kristikansa kokoontui iloon ja
+riemuun Jumalan huoneeseen. Oli kai oikein, että hänet oli suljettu
+pois Jumalan pojan syntymisen ja viattoman puhtaan neitseen juhlasta.
+-- Vanhemmat olivat varmaan Sundbussa tänä jouluna. Mutta Sundbun
+kappelissa ei pidetty messua jouluyönä; hän tiesi sundbulaisten
+ratsastavan joka joulu Ladalmin pääkirkon jumalanpalvelukseen.
+
+Tämä oli ensimmäinen kerta koko hänen elämänsä aikana, jolloin hän ei
+ollut ollut joulumessussa. Hän oli varmaan ollut hyvin pieni vanhempien
+viedessä hänet ensi kertaa joulumessuun. Sillä hän muisti, että hänet
+oli pistetty nahkapussiin, joka oli karvainen sisältä, ja isä oli
+pitänyt häntä sylissään. Oli hirveän kylmä yö, ja he ratsastivat metsän
+läpi -- tervavalkeat loimottivat lumisten kuusien keskellä. Hänen
+isänsä kasvot olivat hehkuvan punaiset valkean hohteessa, ja hänen
+lakkinsa nahkareunus oli liidunvalkea kuurasta. Vähän väliä puraisi
+isä Kristiinan nenänpäätä -- kysyen tunsiko hän puraisun; sitten hän
+kääntyi taakseen ja huusi nauraen äidille, ettei lapsen nenä vielä
+ollut jäätynyt. Sen oli täytynyt tapahtua siihen aikaan kun he vielä
+asuivat Skogissa -- hän oli ehkä ollut kolmitalvinen paitaressu.
+Vanhemmat olivat aivan nuoria silloin. Ja hän oli kuulevinaan äitinsä
+äänen, kirkkaan ja iloisen ja nauruisan äänen, hänen huutaessaan edellä
+ratsastavalle miehelleen kysyäkseen lapsen vointia. Äidin ääni oli
+ollut raikas ja nuoruutta uhkuva.
+
+-- Betlehem merkitsee norjan kielellä leivän paikkaa. Siellähän
+annettiin ihmisille se leipä, joka ravitsee meidät iankaikkiseen
+elämään --.
+
+Päivämessussa Sira Eirik nousi opetustuoliin ja selitti evankeliumia
+kansan omalla kielellä.
+
+Messujen välissä istui kansa kirkkotuvassa kirkon pohjoispuolella.
+Väellä oli muassaan olutta, jota tarjottiin kaikille. Miehet
+pistäytyivät tallissa hevosia katsomassa. Kesällä valvontaöinä oleskeli
+kirkkokansa kirkon mäellä, ja nuoriso tanssi jumalanpalvelusten välillä.
+
+-- Ja pyhä Neitsyt Maaria kääri poikansa kapaloihin. Hän laski hänet
+seimeen, josta härät ja aasit söivät --
+
+Kristiina painoi kädet kylkiään vasten.
+
+Voi poikastani, suloista omaa pikku poikastani! Jumala on armahtava
+meitä pyhän äitinsä tähden. Pyhä Maaria, sinä kirkas kointähti,
+iankaikkisen elämän aamunkoitto, joka synnytit maailman valon -- auta
+meitä! Lapsukainen, mikä sinua vaivaa tänä pyhänä yönä, kun olet niin
+rauhaton --. Tunnetko siellä sydämeni alla, että minun on niin kauhean
+vilu --.
+
+Hän muisti viimejouluisen lastenpäivän, jolloin Sira Eirik oli
+selittänyt Raamatun kertomusta viattomista lapsista, jotka saivat
+surmansa äitiensä sylissä julmien sotamiesten aseista, mutta jotka
+Jumala oli valinnut ensimmäisiksi veritodistajiksi taivaan salissa
+merkiksi siitä, että taivaan valtakunta on lasten. Ja hän otti pienen
+pojan, asetti sen heidän keskellensä ja sanoi: ellette tule sellaisiksi
+kuin tämä tässä, ette suinkaan ole pääsevä taivaan valtakuntaan,
+rakkaat veljet ja sisaret. Olkoon tämä siis lohdutukseksi jokaiselle
+miehelle ja naiselle, joka suree pienen lapsensa kuolemaa. -- Silloin
+Kristiina oli nähnyt isän ja äidin katseiden yhtyvän yli kirkon, ja
+hän oli katsonut pois, sillä hän tunsi, ettei tämä ollut tarkoitettu
+hänelle.
+
+Tämä tapahtui viime vuonna, ensimmäisenä jouluna Ulvhildin kuoleman
+jälkeen. Voih -- mutta ei minun lapseni! Jeesus, Maaria! Antakaa minun
+pitää poikani!
+
+Isä ei ollut tahtonut ratsastaa Tapanin-ajoon viime vuonna -- mutta
+lopuksi saivat miehet hänet lähtemään mukaan. Ratsastus tapahtui
+kirkonmäeltä alas joensuuhun, Loptsgaardiin. Hän muisti, miten isä
+oli karahuttanut toisten ohi kullankarvaisella oriillaan -- noussut
+seisomaan jalustimissa, painautunut vasten hevosensa kaulaa, huutanut
+ja kiihottanut oritta -- ja koko roikka oli tullut jymisten perässä.
+
+Mutta isä oli palannut aikaisin kotiin ja ollut aivan selvä.
+Tavallisesti tulivat miehet sinä iltana myöhään kotiin ja olivat
+kovasti päissään. Sillä heidän täytyi käväistä joka kartanon
+pihalla juomassa Kristuksen ja Pyhän Tapanin malja, joka oli nähnyt
+ensimmäisenä idässä loistavan tähden viedessään kuningas Herodeksen
+varsoja juomaan Jordanin joelle. Hevosetkin saivat sinä päivänä olutta,
+että ne oikein teutaroisivat ja hyppisivät. Tapaninpäivänä tuli
+miesten keikkua kilpaa hevostensa kanssa iltarukoukseen asti -- oli
+turha koettaa saada heitä ajattelemaan muuta tai puhumaan muusta kuin
+hevosista.
+
+Hän muisti erään joulun, jolloin Jørundgaardissa oli pidetty suuret
+yhteisjuomingit. Isä oli luvannut muutamalle papille, joka oli
+vieraiden joukossa, punaisen orivarsan, Guldsveinenin varsan, jos hän
+saisi sen kiinni ja pääsisi sen selkään sen juoksennellessa satulatta
+pihamaalla.
+
+Siitä oli jo kauan -- se oli tapahtunut ennen Ulvhildin onnettomuutta.
+Äiti seisoi talon ovella pikkusisko käsivarrella, ja Kristiina piteli
+hänen helmuksestaan -- hän oli hiukan peloissaan.
+
+Pappi tavoitti hevosta, sai kiinni päitsistä ja juoksi niin, että
+hänen leveä vaippansa hulmusi, mutta päästi taas irti takajaloilleen
+nousseen, virman eläimen.
+
+"Heppa -- heppa, sooh, sooh!" koetti hän huudella ja hyppi ja tanssi
+kuin kilipukki. Isä ja eräs vanha isäntä seisoivat kaulakkain -- heidän
+kasvonsa olivat aivan väärinä naurusta ja humalasta.
+
+Pappi voitti todellakin varsan taikka sitten oli Lauritsa lahjoittanut
+sen hänelle kaikesta huolimatta. Kristiina muisti vain sen, että pappi
+ajoi sen selässä Jørundgaardista pois. Kaikilta oli silloin jo humala
+haihtunut; Lauritsa piteli kunnioittavasti kiinni jalustimista papin
+noustessa varsan selkään, ja pappi siunasi heitä lähtiessään nostaen
+kolme sormea pystyyn. Tuo pappi oli varmaan ollut hyvin korkea-arvoinen.
+
+Niin. Kotona oli usein monenlaista hauskuutta jouluna. Ja entä
+joulupukit! Isä nosti hänet hartioilleen; hänen nuttunsa oli jäätynyt
+ja tukkansa märkä. Selvittääkseen humalaansa iltarukoukseen viskasivat
+miehet jäistä vettä toistensa päähän kaivon luona. He nauroivat
+vaimojen paheksuessa. Isä tarttui hänen kylmiin pikku käsiinsä ja
+painoi ne vasten otsaansa, joka oli vielä punainen ja tulikuuma.
+Tämä tapahtui ulkona pihamaalla illalla -- uuden kuun hohtava sirppi
+loisti tunturiharjan yllä vedenvihreällä taivaalla. Astuessaan tupaan
+Kristiina olallaan isä kolautti hänen päänsä oven kamanaa vasten,
+niin että otsaan nousi korkea kuhmu. Sitten hän istui isän polvella
+pöydän luona. Isä painoi tikarinsa lapaa kuhmua vasten, syötti hänelle
+herkkuja ja juotti hänelle simaa omasta pikaristaan. Silloin hän ei
+pelännyt joulupukkejakaan, jotka loikkivat lattialla.
+
+-- Oi isä, isä --. Rakas, hyvä isäni --!
+
+Ääneen itkien kätki Kristiina kasvot käsiinsä. Oi, eipä tiennyt hänen
+isänsä, minkälainen jouluyö hänellä oli nyt!
+
+Kulkiessaan takaisin pihan yli Kristiina näki kodan katosta kohoavan
+kipunoita. Palvelustytöt olivat nousseet laittamaan ruokaa kirkkoväelle.
+
+Salissa oli hämärä. Pöydällä olevat kynttilät olivat palaneet loppuun,
+ja liesi oli melkein musta. Kristiina pani lisää halkoja hiillokseen ja
+puhalsi siihen. Silloin hän näki Ormin istuvan tuolissaan. Tämä nousi
+paikalla pystyyn äitipuolen huomattua hänet.
+
+"Hyvä lapsi --!" sanoi Kristiina "Etkö sinä ole isäsi ja toisten kanssa
+messussa?"
+
+Orm nielaisi pari kertaa ennen kuin sanoi:
+
+"Isä unohti herättää minut. Hän käski minun käydä nukkumaan vähäksi
+aikaa etelänpuoleiseen sänkyyn ja lupasi herättää minut --."
+
+"Se oli pahasti tehty, Orm", sanoi Kristiina.
+
+Poika ei vastannut. Hetken kuluttua hän sanoi:
+
+"Minä luulin, että sinä olit sittenkin lähtenyt mukaan -- kun heräsin,
+huomasin olevani ihan yksin tuvassa --."
+
+"Minä käväisin kirkossa", vastasi Kristiina. "Uskallatko sinä mennä
+ulos jouluyönä", kysyi poika. "Etkö tiedä, että henget olisivat voineet
+viedä sinut"?
+
+"Eiväthän tänä yönä liiku ainoastaan pahat henget, vai mitä", vastasi
+Kristiina. "Jouluyönä liikkuvat kaikki henget --. Tunsin erään munkin,
+joka on jo kuollut ja Jumalan kasvojen alla luullakseni, sillä hän oli
+kovin hyvä. Hän kertoi --. Oletko sinä koskaan kuullut, miten pyhän
+tallin eläimet puhelivat jouluyönä? Ne puhuivat latinaa siihen aikaan.
+Kukko kiekui näin: Christus natus est! Ei, en minä muista enää kaikkea.
+Muut eläimet kysyivät missä, ja pukki mäkätti: Betlem, Betlem -- ja
+lammas määkäisi: Eamus, eamus --"
+
+Orm hymyili pilkallisesti:
+
+"Luuletko sinä minua sellaiseksi nulikaksi, että voit lohduttaa minua
+saduilla? Mikset ota minua syliisi ja tarjoa rintaa --"
+
+"Kerroin tämän oikeastaan siksi, että itse tarvitsin lohdutusta, Orm",
+sanoi Kristiina hiljaa. "Minäkin olisin tahtonut mennä messuun --"
+
+Ja äkkiä häntä alkoi inhottaa tuo rojuinen ruokapöytä. Hän haki
+rikkalapion, lakaisi siihen kaikki ylijäämät ja kantoi sen koiran
+eteen. Sitten hän etsi penkin alta heinätukun ja pyyhki sillä pöydän
+puhtaaksi.
+
+"Tahdotko sinä lähteä minun kanssani länsiaittaan, Orm, hakemaan leipää
+ja suolasärvintä, kun katamme joulupöydän", sanoi Kristiina.
+
+"Miksi sinä et anna palvelusnaisten tehdä sitä?" tiedusti poika.
+
+"Minulle neuvottiin kotona isäni ja äitini luona", vastasi nuori
+emäntä, "ettei kukaan saa pyytää mitään toisilta jouluna, vaan jokaisen
+tulee koettaa selvitä itse. Sillä onnellisin on se, joka osaa parhaiten
+palvella muita pyhien aikana."
+
+"Sinähän pyydät minua", virkkoi Orm.
+
+"Se on toinen asia -- sinähän olet Husabyn poika."
+
+Orm otti lyhdyn, ja he menivät yhdessä pihan yli aittaan. Kristiina
+täytti kaksi purtiloa jouluruoalla. Hän otti myös kimpullisen suuria
+talikynttilöitä. Heidän hääriessään näin virkkoi poika:
+
+"Tuo, mitä äsken kerroit, on kai talonpoikain tapoja. Sillä minä
+olen kuullut, että sinun isäsi Lauritsa Bjørgulfinpoika on pelkkä
+sarkahousu."
+
+"Kuka sinulle on sellaista kertonut?" kysyi Kristiina.
+
+"Äiti", vastasi Orm. "Kuulin hänen vähän väliä sanovan isälle, viimeksi
+Husabyssä asuessamme, ettei sarkahousu talonpoikakaan antanut hänelle
+tytärtään."
+
+"Onpa elämä täällä Husabyssä ollut kaunista siihen aikaan", sanoi
+Kristiina lyhyesti.
+
+Poika ei vastannut mitään. Hänen suupielensä vavahtelivat.
+
+Kristiina kantoi nyt Ormin kanssa täytetyt purtilot takaisin tupaan ja
+järjesti pöydän. Mutta hänen täytyi vielä kerran mennä aittaan hakemaan
+ruokaa. Orm otti purtilon ja sanoi arasti:
+
+"Minä menen sinun sijastasi, Kristiina, pihalla on niin liukasta."
+
+Kristiina seisoi ovella odottaen siksi kun Orm tuli takaisin.
+
+Sitten he istuivat lieden luo -- Kristiina selkätuoliin ja poika
+kolmijalalle lähelle häntä. Kotvasen kuluttua sanoi Orm Erlendinpoika
+hiljaa:
+
+"Kerro vielä vähän tässä istuessamme, äitipuoli!"
+
+"Mitä sinä tahtoisit?" kysyi Kristiina yksikantaan.
+
+"Jotakin -- kerro satu tai muuta sellaista -- joka sopii jouluyönä",
+virkkoi poika hämillään.
+
+Kristiina taivuttautui selkäkenoon ja tarttui kapeilla laihoilla
+käsillään kaiteiden eläimenpäihin:
+
+"Se munkki, josta kerroin, oli käynyt Englannissakin. Ja hän sanoi,
+että siellä on sellainen paikka, missä kasvaa ruusupensaita, jotka
+puhkeavat valkoiseen kukkaan jouluyönä. Pyhä Joosef Arimathealainen
+laski laivansa siihen rantaan pakanoita paetessaan ja iski sauvansa
+rantaan; ja se rupesi kasvamaan ja puhkesi kukkaan -- hän oli
+ensimmäinen, joka toi kristittyjen uskon brittien maahan. Paikan nimi
+on Glastonbury -- nyt minä sen muistan. Veli Edvin oli itse nähnyt nuo
+pensaat --. Glastonburyyn on haudattu Artur-kuningas kuningattarinensa.
+Sinä olet varmaan kuullutkin hänestä -- hän oli eräs kristikunnan
+seitsemästä kuuluisasta esitaistelijasta.
+
+"Englannissa sanotaan Kristuksen ristin olleen veistetyn lepästä. Mutta
+minun kotonani poltettiin haapaa joulupyhien aikana, sillä haavasta
+pyhä Joosef, Kristuksen isäpuoli, teki tulen, jonka ääressä Neitsyt
+Maaria sai lämmitellä itseään ja vastasyntynyttä Jumalan poikaa. Senkin
+oli isä kuullut veli Edvinin kertovan."
+
+"Mutta täällä ei kasva juuri ollenkaan haapaa, täällä pohjoisilla
+tuntureilla", tokaisi poika. "Se on käytetty kaikki keihään varsiksi
+ennen muinoin, näetkös. Minä en tiedä täällä kasvavan yhtään haapaa
+paitsi sen, joka seisoo kartanon itäpuolella portin pylvään luona,
+ja sitä isä ei voi hakata poikki, sillä sen alla asuu kotihaltia --.
+Kristiina, pyhä ristihän on Roomassa, eikö siellä voida saada selville,
+onko totta, että se on tehty lepästä?"
+
+"Niin", vastasi Kristiina, "minä en tiedä onko se totta. Sillä
+kirjoitettuhan on, kuten sinä tiedät, että se risti tehtiin elämänpuun
+oksasta, jonka Seth sai noutaa Paratiisin yrttitarhasta ja viedä
+Aatamin eteen ennen kuin hän kuoli."
+
+"Niin", sanoi Orm. "Mutta kerro siitä sentään --"
+
+Hetkistä myöhemmin sanoi Kristiina lapselle:
+
+"Nyt sinä voisit käydä makuulle vähäksi aikaa, sukulaispoika. Kestää
+vielä hyvän aikaa ennen kuin kirkkoväki palaa."
+
+Orm nousi.
+
+"Me emme ole vielä juoneet sukulaismaljaa, Kristiina Lauritsantytär."
+Hän meni ottamaan sarven pöydältä, joi siitä ensin ja ojensi sitten
+sarven Kristiinalle.
+
+Kristiinasta tuntui kuin jäinen vesi olisi virrannut hänen selkäänsä
+pitkin. Hän muisti hetken, jolloin Ormin äiti oli ojentanut hänelle
+sarven. Ja sikiö liikahti voimakkaasti hänen kohdussaan. Oli kuin
+syntymätön poika olisi tuntenut kaiken, mitä hän tunsi, palellut
+silloin kun häntä paleli, köyristynyt kokoon pelosta silloin kun häntä
+pelotti. "Mitä joutavia, eihän tämmöinen pehmeys kelpaa", ajatteli
+Kristiina. Hän otti sarven ja joi poikapuolensa perästä.
+
+Ojentaessaan sen takaisin Ormille hän silitti hellästi tämän mustaa
+päätä. Minusta ei ole milloinkaan tuleva ilkeää äitipuolta, hän
+ajatteli. Sinä Erlendin kaunis, kaunis poika!
+
+Hän oli nukkunut tuoliinsa, kun Erlend tuli kotiin paiskaten jäätyneet
+kintaat pöydälle.
+
+"Joko te olette siinä", sanoi Kristiina ihmetellen. "Luulin teidän
+jäävän yli päivämessun."
+
+"Kaksi messua riittää minulle pitkäksi aikaa", sanoi Erlend. Kristiina
+riisui hänen jäätyneen vaippansa. "Siellä on kirkas ilma ja pakastaa."
+
+"Oli paha, että unohdit herättää Ormin", lausui vaimo.
+
+"Oliko hän nyreissään?" kysyi isä. "En minä unohtanut", sanoi hän
+hiljaa. "Mutta hän nukkui niin makeasti, että ajattelin -- ja ihmiset
+töllistelivät jo muutenkin kirkossa, kun tulin ilman sinua --. Ei minua
+haluttanut lisäksi astua esiin tuo poika sivullani."
+
+Kristiina ei virkannut mitään. Mutta hän oli pahoilla mielin. Hänestä
+Erlend ei ollut tehnyt hyvin.
+
+
+
+
+III
+
+
+Husabyssä ei tänä jouluna nähty paljon vieraita. Erlend ei halunnut
+lähteä minnekään mihin häntä kutsuttiin, vaan kulki kotona kartanossaan
+ja oli huonolla tuulella.
+
+Asian laita oli se, että tämä tapaus koski häneen enemmän kuin
+vaimo arvasi. Hän oli kehunut niin kovasti morsiantaan siitä asti
+kun hänen sukulaisensa olivat tuoneet hänelle myönteisen vastauksen
+Jørundgaardista. Hän ei millään muotoa tahtonut antaa kenenkään luulla,
+että hän olisi pitänyt vaimoaan ja tämän sukua halvemman arvoisena
+kuin omaa sukuaan. Kaikkien tuli tietää hänen pitävän kunnianaan ja
+paremman elämän alkuna sitä, että Lauritsa Bjørgulfinpoika oli luvannut
+hänelle tyttärensä. Ja nyt sanottaisiin, ettei hän ollut pitänyt
+tyttöä tavallista talonpoikaisneitoa parempana, koska oli uskaltanut
+loukata tämän isää niin syvästi, että makasi tyttären ennen kuin tämä
+oli annettu hänelle vaimoksi. Häissä oli Erlend pyytänyt Kristiinan
+vanhempia kiihkeästi käymään kesällä katsomassa miten Husabyssä oltiin
+ja elettiin. Hän olisi halunnut näyttää näille, ettei hän ollut vienyt
+heidän tytärtään ahtaisiin oloihin. Mutta hän oli myös iloinnut siitä,
+että saisi liikkua kylillä näytellen itseään näiden muhkeiden kelpo
+appivanhempien parissa; hän tiesi Lauritsan ja Rangfridin pitävän
+puolensa missä tahansa parhaiden rinnalla. Ja hän oli uskonut sen
+päivän jälkeen, jolloin Jørundgaardin kirkko paloi, ettei Lauritsa
+kaikesta huolimatta ollut kokonaan pitämättä hänestä. Nyt ei ollut
+luultavaa, että jälleennäkeminen hänen ja vaimon sukulaisten välillä
+muodostuisi huviksi kumpaisillekaan.
+
+Kristiinaa harmitti, että Erlend niin usein antoi huonon tuulensa
+purkautua Ormiin. Pojalla ei ollut ketään yhdenikäistä kumppania,
+jonka parissa hän olisi ollut, ja niin hän usein oli hieman raju ja
+väsyttävä; hän teki myös koko joukon vahinkoa. Eräänä päivänä hän oli
+ottanut omin luvin isänsä ranskalaisen kaaripyssyn, ja silloin oli
+lukkoon tullut jokin vika. Erlend suuttui ankarasti; hän läimäytti
+Ormia korvalle ja vannoi, ettei poika enää saanut liikuttaa ainoatakaan
+Husabyn pyssyä.
+
+"Ei se ollut Ormin syy", sanoi Kristiina kääntymättä Erlendiin päin.
+Hän istui selin molempiin ja ompeli. "Jousi oli vääntynyt jo hänen
+ottaessaan sen esiin, ja hän koetti oikaista sitä. Niin julma sinä
+et toki saa olla, ettet anna ison poikasi käytettäväksi ainoatakaan
+kaarta, vaikka niitä on niin paljon tässä talossa. Anna hänelle vaikka
+jokin ritariparven kaaripyssyistä."
+
+"Anna itse hänelle kaaripyssy, jos tahdot", sanoi Erlend suutuksissaan.
+
+"Voinhan minä antaakin", vastasi Kristiina äskeiseen tapaan. "Puhun
+siitä Ulfille, kun hän lähtee ensi kerran kaupunkiin."
+
+"Mene kiittämään hyvää äitipuoltasi, Orm", sanoi Erlend, jonka ääni oli
+korskea ja vihainen.
+
+Orm teki niin. Ja sitten hän meni ovea kohti niin pian kuin pääsi.
+Erlend jäi paikalleen seisomaan.
+
+"Tuon sinä teit suututtaaksesi minua, Kristiina", virkahti hän.
+
+"Tiedänhän minä olevani noita. Olet sanonut sen jo ennen", vastasi
+vaimo.
+
+"Muistatko myös, kultaseni", sanoi Erlend surullisesti, "etten minä
+puhunut tosissani silloin?"
+
+Kristiina ei vastannut mitään eikä nostanut katsettaan neuleesta.
+Silloin Erlend meni pois, ja Kristiina itki hänen mentyään. Hän piti
+Ormista, ja Erlend oli hänen mielestään usein liian ankara poikaansa
+kohtaan. Mutta häntä vaivasi myös miehen harvasanaisuus ja iloton näkö
+niin että hän itki vuoteessaan usein puolen yötä. Ja sitten hänen
+päätänsä kivisti seuraavana päivänä. Hänen kätensä olivat käyneet niin
+laihoiksi, että hänen täytyi pujottaa pari pientä hopeasormusta, joita
+hän oli käyttänyt lapsena, kihla- ja vihkisormuksen eteen, etteivät ne
+putoaisi pois hänen nukkuessaan.
+
+Paaston edellisenä pyhänä iltapuoleen ilmestyivät herra Baard
+Petrinpoika leskityttärensä kera ja Munan Baardinpoika vaimoineen
+äkkiarvaamatta Husabyhyn. Erlend ja Kristiina lähtivät pihamaalle
+lausuakseen vieraat tervetulleiksi.
+
+Heti kun Munan näki Kristiinan, läimähytti hän Erlendiä olalle:
+
+"Huomaan, että olet osannut pitää vaimoasi niin, että hän vihtyy
+talossa. Sinä et ole enää yhtä kaita ja surkea kuin häissäsi, Kristiina
+-- ja värikin on parempi", sanoi hän nauraen, sillä Kristiina oli
+lentänyt punaiseksi kuin kiulukka.
+
+Erlend ei vastannut tähän mitään. Baard-herran ilme oli synkkä, mutta
+rouvat eivät olleet näkevinään eivätkä kuulevinaan, he tervehtivät
+tyynesti ja arvokkaasti.
+
+Kristiina toimitti olutta ja simaa lieden luokse heidän odotellessaan
+ruokaa. Munan Baardinpoika hölpötti lakkaamatta. Hän oli tuonut kirjeen
+Erlendille herttuattarelta -- tämä oli kysynyt, missä hän viipyi
+morsiamineen. Ja oliko hän nyt naimisissa saman neidon kanssa, jonka
+hän oli tahtonut viedä Ruotsiin. Oli pirunmoista matkustella näin
+sydäntalven aikaan -- ensin laaksojen kautta pohjoista kohti ja sitten
+laivalla Nidarosiin. Mutta hän kulki kuninkaan asioilla, eikä silloin
+auttanut nurista. Hän oli käynyt äitinsä luona Haugenissa ja toi tämän
+terveiset.
+
+"Kävittekö te Jørundgaardissa?" kysyi Kristiina hiljaa.
+
+"En", sanoi Munan. Hän oli näet saanut kuulla heidän lähteneen
+Blakarsarvin hautajaisiin. Se oli kamala tapaus. Emäntä, Tora,
+Ragnfridin sisarentytär, oli pudonnut alas parvensolasta ja taittanut
+selkänsä; mies oli työntänyt hänet vahingossa alas -- noissa
+vanhanaikaisissa solissa ei ollut oikeata lattiaa, vaan ainoastaan pari
+lautaa toisen yläkerran päätyhirsien välillä. Rolv oli täytynyt sitoa
+köysiin, ja häntä piti vahtia yöt ja päivät sen jälkeen -- hän tahtoi
+näet päättää päivänsä.
+
+Kaikki istuivat ääneti, väristen. Kristiina ei tuntenut sukulaisia
+paljoakaan, mutta he olivat olleet hänen häissään. Hänestä tuntui
+pahalta, ja häntä alkoi viepottaa -- hänen silmissään musteni.
+Munan istui vastapäätä ja hyppäsi pystyyn. Seisoessaan Kristiinan
+yli kumartuneena ja tukiessaan häntä hartioista hän oli niin hyvän
+näköinen, että Kristiina ajatteli, ettei ollut sentään mikään kumma,
+että Erlend piti serkustaan.
+
+"Minä tunsin Rolvin ennen nuorena", virkkoi hän. "Ihmiset säälivät
+Tora Guttormintytärtä -- hänen miestään sanottiin hurjaksi ja
+kovaluontoiseksi. Nyt on kuitenkin nähty hänen pitäneen vaimostaan.
+Niinpä niin, moni mies kerskuu ja komeilee sillä, että mielellään
+purkaisi naimakaupat, mutta useimmat tietävät, että miehelle on
+pahinta, jos hän kadottaa vaimonsa --"
+
+Baard Petrinpoika nousi äkisti ja meni seinuspenkille istumaan.
+
+"Herra varjele tätä minun suutani", sanoi Munan-herra hiljaa. "Minä en
+opi ikinä pitämään tukossa kitaani --"
+
+Kristiina ei käsittänyt, mistä kysymys oli. Pyörrytys oli nyt ohi,
+mutta huoneessa oli kovin kolkkoa -- kaikki olivat niin kummallisia.
+Hän oli iloinen, kun palvelijat toivat ruoan sisään.
+
+Munan katsoi pöytää ja hykersi käsiään:
+
+"Johan minä ajattelin, ettei meidän tarvitse katua sitä, että
+pistäydyimme sinun luoksesi, Kristiina, ennen kuin meidän pitää alkaa
+pureksia paastoruokaa. Oletko sinä saanut aikaan tuollaisia laitoksia
+näin lyhyessä ajassa! Voisi melkein luulla sinun oppineen noitatemppuja
+minun äidiltäni. Mutta huomaan sinut ketteräksi ottamaan kätköistä
+kaiken, millä talon emännän tulee ilahduttaa miestään."
+
+He istuutuivat pöytään. Vieraille oli pantu samettipatjat
+seinäpenkille, kunniaistuimen molemmin puolin. Palvelusväki istui
+ulkopenkillä, Ulf Haldorinpoika keskellä, isäntää vastapäätä.
+
+Kristiina jutteli vieraiden rouvien kanssa koettaen salata, miten
+vaikea hänen oli olla. Vähän väliä lasketteli Munan Baardinpoika
+sanoja, joiden tuli olla leikkiä ja jotka yhä uudelleen koskivat sitä,
+että Kristiina jo oli niin muhkea. Kristiina ei ollut kuulevinaan.
+
+Munan oli suunnattoman lihava mies. Hänen pienet, kaunismuotoiset
+korvansa kohosivat syvältä punaisesta paksusta kaulasta, ja vatsa oli
+aina tiellä pöytään ruvettaessa.
+
+"Minä olen usein miettinyt ruumiin ylösnousemista", sanoi hän.
+"Nostetaankohan minut ylös kaikkine näine lihoineni, jotka olen
+kasannut ympärilleni, kun se päivä tulee. Sinä hoikkenet taas pian
+vyötäröltä, sinä Kristiina -- minun laitani on hullummin. Et taida
+uskoa, kun sanon, että minä ollessani kahdenkymmenen korvissa olin yhtä
+ohut lanteilta kuin tuo Erlend --"
+
+"Pidä nyt suusi, Munan", pyysi Erlend hiljaa. "Sinä kiusaat Kristiinaa."
+
+"Kyllä pidän, koska sinä käsket", yltyi toinen. "Kyllä nyt on nenä
+pystyssä, kyllä vain -- istut omassa pöydässäsi aviovaimo vieressäsi.
+Kautta korkeimman, ei se ole liian aikaista -- olet jo ikämies,
+poikaseni! Kyllä minä pidän suuni, koska sinä käsket. Vaikka kukaan
+ei käskenyt sinua puhumaan tai olemaan puhumatta -- ennen muinoin kun
+_sinä_ istuit _minun_ pöydässäni -- ja viivyit vieraanani viikkomäärin,
+etkä sinä tainnut huomata, ettet olisi ollut tervetullut.
+
+"Mutta mahtaakohan Kristiina paheksua pientä pilaa -- mitäs sanot, sorja
+sukulaiseni -- et sinä ollut ennen niin perin arkapintainen. Olen
+tuntenut Erlendin tämänkokoisesta asti ja luulen uskaltavani sanoa,
+että olen aina tarkoittanut hänelle hyvää. Reipas ja uljas poika, mikäs
+siinä, ase kädessä nimittäin, istuipa hevosen selässä tai seisoi laivan
+kannella. Mutta halkaiskoon minut Pyhä Olavi kirveellään, jos näen
+sinun nousevan pitkille koivillesi viimeisenä päivänä ja uskaltavan
+katsoa rohkeasti eteesi. Ehei, rakas heimoveljeni, silloin sinulla on
+pää kallellaan kuin satimeen tarttuneella linnulla, ja sinä odotat,
+että Jumala ja omaisesi auttavat sinut pinteestä. Ja sinä olet siksi
+ymmärtäväinen vaimo, Kristiina, että uskon sinun jo tietävän tämän
+-- eikä sinulle tee pahaa pieni nauru; tänä talvena olet luullakseni
+saanut katsella tarpeeksi noloja silmiä ja surua ja katumusta --"
+
+Kristiina oli tummanpunainen kasvoiltaan. Hänen kätensä vapisivat, eikä
+hän uskaltanut katsoa Erlendiin. Viha kuohutti häntä -- siinä istuivat
+nuo vieraat rouvat ja palvelusväki ja Orm. Tämä oli siis Erlendin
+rikkaiden sukulaisten säädyllisyyttä.
+
+Silloin sanoi Baard-herra niin hiljaa, että vain lähinnä istuvat sen
+kuulivat:
+
+"Ei se ole mielestäni mikään leikin aihe, että Erlend on järjestänyt
+asiansa tällä lailla. Minä puhuin sinusta hyvää, Erlend, Lauritsa
+Bjørgulfinpojalle."
+
+"Se oli pirun tyhmästi tehty, kasvatusisä", sanoi Erlend äänekkäästi
+ja kiivaasti. "Minä en ymmärrä, miten saatoit olla niin hölmö. Sillä
+pitäisihän sinunkin tuntea minut."
+
+Mutta nyt oli Munan aivan suunniltaan:
+
+"Mutta nyt minä sanon, miksi tämä on minusta hauskaa. Muistatko, mitä
+sinä vastasit minulle, Baard, kun tulin sinun luoksesi ja sanoin, että
+nyt meidän tulee auttaa Erlendiä tähän avioliittoon -- ei, nyt _minä_
+kerron siitä, Erlendin täytyy saada tietää, mitä sinä minusta luulit.
+-- Sillä lailla ovat heidän asiansa, sanoin minä, ja ellei hän saa
+Kristiina Lauritsantytärtä, niin tiesi taivas, mitä hullutuksia perästä
+kuuluu. Silloin sinä kysyit, siksikö minä niin innokkaasti koetin saada
+häntä ottamaan tuon vietellyn neidon, että otaksuin hänen ehkä olevan
+hedelmättömän, koska hän oli pysynyt lapsettomana niin kauan. Mutta
+tunnettehan te minut, te kaikki, ja tiedätte minun aina olleen kunnon
+sukulaisen --" Hän purskahti itkuun mielenliikutuksesta.
+
+"Olkoot siis Jumala ja kaikki pyhät todistajani, etten milloinkaan ole
+pyytänyt sinun tavaraasi, sukulaismies -- ja onhan minun ja Husabyn
+välillä muutenkin Gunnulf. Mutta minä vastasin sinulle, Baard, tunnusta
+pois -- että ensimmäinen poika, joka Kristiinalle syntyisi, on saava
+minulta kultakahvaisen tikarini valaanluisine tuppineen -- tuossa on
+--", huusi hän itkien ja paiskasi komean aseen pöydän yli Kristiinan
+eteen. "Ellet saa poikaa tällä kertaa, niin saat kai ensi vuonna --"
+
+Häpeän ja vihan kyyneleet juoksivat Kristiinan polttavia poskia pitkin.
+Hän taisteli tuimasti ollakseen purskahtamatta itkuun. Mutta molemmat
+vieraat rouvat söivät niin rauhallisesti kuin olisivat tottuneet
+tällaisiin kohtauksiin. Ja Erlend sanoi kuiskaten, että Kristiina
+ottaisi tikarin vastaan: "muuten Munan ei lopeta koko yönä."
+
+"Enkä minä tahdo sitäkään salata", jatkoi Munan, "että suon sinun
+isällesi, Kristiina, sen, että hän saa nähdä taanneensa liian kerkeästi
+tyttärensä luonteen. Lauritsa oli ylpeä mies -- me emme kelvanneet
+hänelle, me, sinä olit muka hieno ja kaino kärsiäksesi sängyssäsi
+Erlendin kaltaista miestä. Hän puhui kuin olisi uskonut, ettet sinä
+muuta osaa kuin laulaa nunnakuorossa kaiket yöt. Minä sanoin hänelle,
+'hyvä Lauritsa', sanoin minä, 'tyttärenne on kaunis ja terve ja ketterä
+neito, ja talvinen yö on pitkä tässä maassa' --"
+
+Kristiina nosti huntunsa silmilleen, hän itki ääneen ja aikoi nousta
+pöydästä, mutta Erlend painoi hänet jälleen istumaan.
+
+"Hillitse itsesi", sanoi Erlend kiivaasti. "Älä välitä Munanista --
+näethän, että hän on kauheasti juovuksissa."
+
+Kristiina tunsi Katri- ja Vilborg-rouvien pitävän häntä kehnona, kun ei
+hän paremmin hallinnut itseään. Mutta hän ei saanut itkuaan pysähtymään.
+
+Baard Petrinpoika sanoi raivoissaan:
+
+"Tuki jo ruokoton kitasi. Sika sinä olet ollut koko elämäsi -- mutta
+luulisi sinun sentään osaavan säästää sairasta vaimoa likaisilta
+puheilta."
+
+"Sanoitko sika -- niin, enemmän äpärälapsia minulla kyllä on kuin
+sinulla, se on totta. Mutta erääseen asiaan en ole syypää -- eikä
+Erlendkään -- me emme ole palkanneet vierasta miestä lastemme isäksi."
+
+"Munan!" ärjäisi Erlend ja hyppäsi pystyyn. "Nyt minä julistan
+kotirauhan kattoni alla!"
+
+"Julista sinä kotirauha peräpuoliisi! Isäksi sanotaan sitä, joka on
+siittänyt porsaat -- sioista puhuen!" Munan iski nyrkkinsä pöytään niin
+että kupit ja lautaset kalisivat. "Eivät meidän poikamme kulje renkeinä
+sukulaistensa taloissa. Mutta tuossa istuu sinun poikasi samassa
+pöydässä kuin sinä itse, ja hän istuu palvelijain penkillä. Minusta
+sellainen olisi suuri häpeä --"
+
+Baard hyökkäsi pystyyn ja heitti kulhon päin toisen naamaa. Miehet
+törmäsivät vastatusten, niin että pöytälauta kallistui toiselle
+kyljelle ja ruoka ja astiat liukuivat ulkopenkillä istujain syliin.
+
+Kristiina istui valkoisena kuin palttina, suu puoliksi avoinna. Kerran
+hän vilkaisi Ulfiin -- tämä nauroi häpeämättä raakaa ja ilkeää naurua.
+Sitten Ulf keikautti pöydän paikoilleen ja työnsi sitä tappelevia
+vasten.
+
+Erlend keikahti pöydälle. Ollen polvillaan keskellä metakkaa tapasi hän
+Munania käsivarresta ja kainalon alta eikä päästänyt häntä -- hän tuli
+itse tulipunaiseksi ponnistuksesta. Munan sai potkaistuksi Baardia,
+niin että tämän suusta purskahti verta -- silloin Erlend mätkäisi
+miehen pöydän yli kauas lattialle. Itse hän hyppäsi perästä -- ja
+seisoi siinä puhkuen kuin palje.
+
+Toinen kohosi jaloilleen ja ryntäsi Erlendin kimppuun, joka livahti
+hänen käsivarsiensa alta parisen kertaa. Sitten Erlend hyökkäsi Munania
+kohti ja sulki hänet pitkien, jäntevien käsivarsiensa väliin. Erlend
+oli notkea kuin kissa, mutta Munan pysyi tasapainossa -- hänen vahva,
+raskas ruhonsa ei taipunut maahan. He väänsivät sylirysyä ympäri tupaa
+naispalvelijani kirkuessa ja huudahdellessa, eikä yksikään miehistä
+näyttänyt ryhtyvän heitä erottamaan.
+
+Silloin nousi kookas ja pyylevä Katri-rouva paikaltaan ja astui niin
+tyynesti yli pöydän kuin olisi noussut aitan portaita.
+
+"Lopettakaa nyt jo", sanoi hän tahmaisella, kylläisellä äänellään.
+"Päästä hänet, Erlend! Pahasti hän teki, kun puhui sillä tavoin
+vanhalle miehelle ja likeiselle sukulaiselle."
+
+Miehet tottelivat. Munan seisoi talttuneena paikallaan antaen vaimonsa
+kuivata nenästä juoksevan veren huntunsa kolkkaan. Vaimo käski hänen
+paneutua maata, ja mies seurasi taipuisasti, kun vaimo kuljetti hänet
+etelänpuoleiseen sänkyyn. Katri-rouva ja pari palvelijaa riisuivat
+häneltä vaatteet, työnsivät hänet sänkyyn ja sulkivat sängyn oven.
+
+Erlend oli mennyt pöydän luokse. Hän kumartui Ulfin ohi, joka istui
+samalla paikalla.
+
+"Kasvatusisä!" sanoi hän onnettomana. Hän näytti täydelleen unohtaneen
+vaimonsa. Baard-herra istui päätänsä huojutellen, ja kyynelet tippuivat
+hänen poskiaan pitkin.
+
+"Ei Ulfin olisi tarvinnut ruveta palvelukseen", sai hän nyyhkytetyksi
+itkun hytkäysten välistä. "Olisit voinut ottaa talon Haldorin jälkeen,
+tiedäthän sen olleen tarkoitukseni."
+
+"Eipä tuo ollut kovin häävi talo, jonka sinä hänelle annoit -- ostit
+halvan miehen vaimosi palvelusneidolle", sanoi Ulf. "Hän on hoitanut
+sitä ja pannut sen hyvään kuntoon -- minusta oli oikein, että veljeni
+perivät sen isänsä jälkeen. Yksi syy oli se -- eikä minua haluttanut
+jäädä talonpojaksi -- kaikkein vähimmin sinne tunturin laelle
+töllistämään alas Hestnaesin pihaan -- olin joka päivä kuulevinani
+miten Paal ja Vilhorg murisivat siitä, että sinä olit antanut liian
+suuren lahjan äpäräpojallesi."
+
+"Koetinhan minä auttaa sinua, Ulf", sanoi Baard yhä itkien, "kun
+halusit lähteä Erlendin matkaan. Kerroin sinulle koko asian heti, kun
+olit kyllin suuri ymmärtämään sen. Käskin sinun kääntyä isäsi puoleen."
+
+"Minä kutsun isäksi sitä, joka hoivasi minua pienenä ollessani. Se oli
+Haldor. Hän oli hyvä äidille ja minulle. Hän opetti minut istumaan
+hevosen selässä ja heiluttamaan miekkaa -- niinkuin talonpoikaisnuijaa,
+taisi Paal kerran sanoa."
+
+Ulf viskasi pois puukon, jolla hän oli syönyt, niin että se lennähti
+kilahtaen kauas pöydälle. Sitten hän nousi, otti sen uudelleen, pyyhki
+sitä reitensä takapuoleen, pisti sen tuppeen ja kääntyi Erlendin
+puoleen:
+
+"Tee nyt loppu näistä kesteistä ja lähetä palvelusväki levolle! Etkö
+näe, että vaimosi on vielä tottumaton sukumme kestitapoihin?"
+
+Näin sanoen hän lähti huoneesta.
+
+Baard-herra seurasi häntä katsellaan -- hän näytti niin säälittävän
+vanhalta ja käpertyneeltä istuessaan siinä lyyhyssä samettipatjojen
+keskellä. Hänen tyttärensä Vilborg ja eräs miehistä auttoivat hänet
+pystyyn ja taluttivat hänet ulos.
+
+Kristiina istui yksin pöydän päässä; hän itki itkemistään. Kun Erlend
+kosketti häntä, työnsi hän kiivaasti hänen kätensä luotaan. Hän
+horjahti pari kertaa lattian yli mennessään, mutta vastasi kieltävästi
+miehen kysyessä oliko hän sairas.
+
+Hän ei pitänyt noista suljetuista sängyistä. Kotona käytettiin vain
+verhoja vuoteiden edessä tuvan puolella, ja siksi siellä ei ollut niin
+kuuma ja umpea ilma. Nyt siellä oli pahempi maata kuin koskaan -- hänen
+oli muutenkin vaikea hengittää. Kova myhky, joka painoi kylkiluukaaren
+alla, oli hänen luullakseen lapsen pää -- hän kuvitteli, että sen pieni
+musta pää oli siellä hänen sydänjuuriensa keskellä -- se koski kuten
+ennen Erlendin tunkiessa mustatukkaista päätään hänen poveensa. Mutta
+tänä yönä ei tuo ajatus lainkaan hurmannut.
+
+"Etkö aio lakata itkemästä ollenkaan?" kysyi mies koettaen kiertää
+käsivartensa hänen olkapäänsä alle.
+
+Erlend oli aivan selvä. Hän sieti paljon, ja tavallisesti hän joi
+vain vähän, Kristiina mietti, ettei tällaista ikipäivänä olisi voinut
+tapahtua kotona -- siellä ei milloinkaan kuultu ihmisten häpäisevän
+toisiaan tai vetävän esille sellaista, jonka oli paras pysyä salassa.
+Vaikka Kristiina oli niin monta kertaa nähnyt isänsä hoipertelevan
+pahasti päissään ja tupa oli ollut täynnä juopuneita vieraita, ei
+ollut kertaakaan tapahtunut, ettei Lauritsa olisi osannut pitää kuria
+kartanossaan -- rauha ja sopu vallitsi siellä siihen saakka, kun miehet
+putosivat penkeiltä ja vaipuivat uneen ilossa ja sovinnossa.
+
+"Ystäväiseni, älä ota tätä niin raskaasti", pyysi Erlend.
+
+"Ja herra Baardkin!" sai Kristiina sanotuksi kesken itkua. "Hyi,
+millaista elämää -- vaikka hän puhui minun isälleni niinkuin Jumalan
+sanantuoja -- Munan kertoi minulle meidän kihlajaisissamme --"
+
+Erlend vastasi hiljaa:
+
+"Tiedän kyllä, Kristiina, että minulla on syytä katsoa maahan sinun
+isäsi edessä. Hän on kunnian mies -- mutta minun kasvatusisäni ei
+ole häntä huonompi. Inga, Paalin ja Vilborgin äiti, makasi sairaana
+ja halvaantuneena kuusi vuotta ennen kuin kuoli. Se oli ennen minun
+tuloani Hestnaesiin, mutta olen kuullut kerrottavan, ettei yksikään
+aviomies ole hoitanut vaimoaan hellemmin ja uskollisemmin. Mutta siihen
+aikaan syntyi Ulf --"
+
+"Sitä suurempi häpeä -- elää sairaan vaimon palvelusneidon kanssa --"
+
+"Sinä olet usein niin lapsellinen, ettei sinun kanssasi osaa puhua",
+sanoi Erlend avuttomasti. "Herra varjele, Kristiina, sinähän täytät
+kaksikymmentä vuotta keväällä -- ja johan sinua on täytynyt pitää
+aikuisena erinäisiä vuosia --"
+
+"Sinä olet kyllä sopiva tekemään siitä pilaa."
+
+Erlend ähkyi ääneen:
+
+"Tiedäthän sinä, etten minä tarkoittanut sitä. -- Mutta sinä olet
+elänyt Jørundgaardissa ja kuunnellut Lauritsan puheita -- ja hän, niin
+miehekäs ja pystyvä kuin onkin, puhuu usein kuin munkki eikä kuin
+ikämies."
+
+"Oletko sinä kuullut munkeista, joilla on ollut kuusi lasta?" sanoi
+Kristiina pahastuneena.
+
+"Olen kuullut Skurda-Grimillä olleen seitsemän kappaletta", sanoi
+Erlend epätoivoissaan. "Hän oli Holmin entinen apotti. -- Voi,
+Kristiina, Kristiina, älä nyt itke noin. Jumalan nimessä, ihanhan sinä
+olet menettänyt järkesi."
+
+       *       *       *       *       *
+
+Munan oli kovin sävyisä seuraavana aamuna. "En voinut ajatella, että
+sinä panisit niin pahaksesi minun juomapuheeni, Kristiina", sanoi hän
+vakavasti silittäen Kristiinan poskea. "Muuten olisin pitänyt paremmin
+kurissa kieleni."
+
+Hän puhui Erlendille, että eiköhän Kristiinasta tuntunut oudolle, kun
+Orm kuljeskeli täällä -- paras olisi toimittaa hänet vähän etemmäksi
+lähiaikoina; ja hän tarjoutui ottamaan pojan luokseen joksikin aikaa.
+Tämä oli Erlendin mieleen, eikä Orm ollut vastahakoinen lähtemään
+Munanin kanssa. Mutta Kristiina kaipasi lasta paljon -- hän oli alkanut
+pitää poikapuolestaan.
+
+Nyt hän istui taas illat kahden Erlendin kanssa, mutta Erlendistä
+ei ollut paljonkaan seuraa. Hän istui lieden luona, virkahti sanan
+silloin, toisen tällöin, otti siemauksen olutkulhostaan tai leikki
+koiriensa kera. Sitten hän pani penkille pitkäkseen -- ja sitten hän
+meni maata -- kysäisi pari kertaa, eikö Kristiina pian aio tulla
+levolle -- ja nukkui sitten.
+
+Kristiina istui neuloen. Hän hengitti kuuluvasti, lyhyeen ja raskaasti.
+Mutta nyt ei ollut pitkiä aikoja enää. Hän oli aivan kuin unohtanut,
+miltä tuntui olla pehmeä ja hoikka vyötäisiltä ja sitoa kenkänsä
+vaivattomasti.
+
+Nyt, kun Erlend nukkui, ei hän koettanut ehkäistä kyyneleitään.
+Huoneessa ei kuulunut muuta ääntä kuin kekäleiden tohahdus niiden
+hajotessa kasaan liedellä ja koirien liikahtelu. Väliin häntä ihmetytti
+mitä he olivat mahtaneet puhella keskenään ennen, Erlend ja hän. He
+eivät kai olleet puhelleet juuri ollenkaan -- heillä oli ollut muuta
+tehtävää lyhyinä, varastettuina yhdessäolon hetkinä --
+
+-- Tähän aikaan vuotta oli äidin tapana istua iltaisin
+palvelusneitoineen kutomatuvassa. Sinne tuli isäkin miesten kanssa, ja
+he alkoivat puuhata omissa askareissaan -- leikellä nahkaa, valmistaa
+taloustarpeita ja veistellä puuta. Pieni tupa tuli täpötäyteen väkeä --
+siinä pakistiin hiljalleen yhtä ja toista. Kun joku kävi olutaltaasta
+juomassa, kysyi hän aina, ennen kuin laski kädestään kauhan, oliko
+toisella jano -- sellainen oli tapa.
+
+Tai sitten muisti joku tarinanpätkän muinaisaikojen uroista, jotka
+olivat taistelleet koukoja ja menninkäisiä vastaan. Väliin kertoi isä
+veistellessään ritarisatuja, joita hän oli kuullut luettavan ääneen
+Haakonherttuan salissa ollessaan hovissa poikana. Hän muisti ihmeen
+kauniita nimiä -- kuningas Osantrix, ritari Titurel -- kuningattaret
+Sisibe, Guniver, Gloriana ja Isodd. -- Mutta toisina iltoina kerrottiin
+kaskuja ja leikkiloruja, kunnes miehet olivat pakahtua nauruun ja äiti
+ja neidot pudistivat päätään ja tyrskivät.
+
+Ulvhild ja Astrid lauloivat. Äidillä oli kerrassaan kaunis ääni, mutta
+häntä täytyi kärttämällä kärttää ennen kuin hänet saatiin laulamaan.
+Isä ei ollut niin saita -- hän soitti hyvin kauniisti harppuakin --.
+
+Äkkiä työnsi Ulvhild luotansa kehrävarren ja värttinän ja hieroi
+lanteitaan takaa.
+
+"Joko sinun selkääsi väsyttää, Ulvhild-tyttönen", kysyi isä ja nosti
+hänet syliinsä. Joku toi lautapelin, ja isä ja Ulvhild liikuttivat
+nappuloita maatapanon aikaan asti. Hän muisti pikku siskon keltaiset
+kiharat, jotka valuivat pitkin isän ruskeanvihreätä sarkahihaa. Isä
+tuki hellästi heikkoa selkää. Hän muisti isän suuret, solakat kädet;
+kumpaisessakin pikkusormessa oli painava kultasormus. Ne olivat olleet
+isän äidin omat. Se, jossa oli punainen kivi ja joka oli hänen äitinsä
+naimasormus, oli isän kuoltua tuleva Kristiinalle, niin oli isä
+luvannut. Mutta sen, joka oli hänen oikeassa kädessään ja jonka kivi
+oli puoleksi sininen, puoleksi valkoinen, kuten hänen kilpimerkkinsä,
+oli Bjørgulf-herra teettänyt rouvalleen tämän ollessa raskaana --
+rouvan piti saada se synnytettyään pojan. Kolme yötä oli Kristiina
+Sigurdintytär pitänyt sormusta, sitten oli hän sitonut sen poikansa
+kaulaan, ja Lauritsa sanoi tahtovansa viedä sen mukaansa hautaan.
+
+Mitä olikaan hänen isänsä sanova saadessaan tietää tämän! Kun se
+kiertäisi kyliä ja hänen täytyisi kuulla joka paikassa, kirkossa,
+käräjillä ja kokouksissa kaikkien nauravan hänen selkänsä takana sitä,
+että hän oli antanut petkuttaa itseään niin pahoin. Jørundgaardin
+kruunupää morsian, hiukset hajallaan --
+
+"Ihmiset sanovat, etten minä osaa kurittaa lapsiani." Kristiina muisti
+isän kasvot hänen sanoessaan näin hän oli olevinaan ankara ja totinen,
+mutta silmät olivat leikkiä täynnä. Kristiina oli tehnyt silloin jotakin
+pientä pahaa -- puhunut isälleen kysymättä, kun heillä oli vieraita,
+tai jotakin sen tapaista. "Sinä et pelkää isääsi, sinä Kristiina!" Ja
+sitten hän purskahti nauruun, ja Kristiina samoin. "Mutta kuulepas
+sinä, se on paha." Eikä kumpikaan tiennyt mikä oikeastaan oli niin paha
+-- sekö, ettei hänellä ollut asianmukaista kauhua isäänsä kohtaan, vai
+sekö, ettei isä millään ihmeellä voinut pysyä vakavana nuhdellessaan
+lastaan.
+
+Oli kuin sietämätön pelko lapsen puolesta olisi vähentynyt ja siirtynyt
+etemmä sitä mukaa kuin Kristiina alkoi tuntea enemmän vaivaa ja
+hankaluutta ruumiistaan. Hän koetti ajatella eteenpäin -- seuraavaa
+kuukautta; silloin on hänellä jo ollut poikansa kotvan aikaa. Mutta hän
+ei jaksanut eläytyä siihenkään ajatukseen. Hän vain ikävöi herkeämättä
+kotiin.
+
+Kerran kysyi Erlend, tahtoiko Kristiina, että lähetettäisiin sana
+hänen äidilleen. Mutta Kristiina oli evännyt -- hän ei luullut äidin
+jaksavan matkustaa niin pitkää taivalta talvisaikaan. Nyt hän katui. Ja
+hän katui, että oli vastannut kieltävästi Laugarbrun Tordikselle, joka
+olisi halunnut lähteä hänen mukaansa pohjoiseen ja tarjoutunut avuksi
+Kristiinan ensimmäisenä emäntätalvena. Häntä oli hävettänyt. Tordis
+oli ollut Ragnfridin palveluksessa Sundbun ajoista asti ja seurannut
+Skogiin, ja sitten ylemmä laaksoon naimisiin mennessään oli Lauritsa
+määrännyt hänen miehensä Jørundgaardin voudiksi, koska Ragnfrid ei
+tullut toimeen ilman rakasta palvelusneitoaan. Kristiina ei ollut
+huolinut mukaansa ketään palvelijaa kotoa.
+
+Nyt häntä kammotti, ettei hänen lähellään tulisi olemaan ainoitakaan
+tuttuja kasvoja, kun hänen aikansa tuli käydä lapsivuoteeseen. Häntä
+pelotti -- hän tiesi niin vähän sellaisista asioista. Äiti ei ollut
+milloinkaan puhunut hänelle niistä eikä ollut huolinut nuoria neitoja
+ympärilleen ollessaan apuna synnytyksissä -- nämä vain alkaisivat
+pelätä, sanoi hän. Kyllä se saattoikin olla kauheata -- Kristiina
+muisti, miten vaikea synnytys äidillä oli ollut, kun Ulvhild tuli
+maailmaan. Mutta Ragnfrid sanoi sen johtuneen siitä, ettei hän ollut
+muistanut olla varovainen, vaan oli kerran ryöminyt aidan alitse --
+toiset lapset hän oli synnyttänyt helposti. Mutta Kristiina muisti itse
+olleensa ajattelematon ja kumartuneensa erään köyden alitse laivalla.
+
+Eihän nyt aina sentään sattunut samoin -- hän oli kuullut äidin ja
+toisten naisten puhuvan niin. Ragnfridilla oli parhaan apuvaimon maine
+kotilaaksossa, eikä hän milloinkaan kieltäytynyt lähtemästä matkaan,
+vaikka häntä olisi tultu hakemaan kerjäläisvaimon tai kurjimman
+mökkiläisen vietellyn tyttären luokse, ei edes kun ilma oli sellainen,
+että kolmen miehen täytyi lähteä mukaan hiihtäen ja vuoronperään kantaa
+häntä selässään.
+
+Mutta Kristiina ei voinut käsittää, ettei niin kokenut vaimo kuin hänen
+äitinsä ollut huomannut, mikä häntä vaivasi kesällä, kun hän oli ollut
+niin huonovointinen. Ja samassa Kristiinalle selvisi, että silloinhan
+-- silloinhan oli päivänselvä, että äiti tulisi tänne, vaikka häntä ei
+ollut lähetetty hakemaankaan! Ragnfrid ei voisi mitenkään sallia, että
+vieras ihminen auttaisi hänen tytärtään tuossa kamppailussa. Äiti oli
+tulossa tänne -- hän oli varmasti jo matkalla. Oi, sitten hän saisi
+pyytää äidiltään anteeksi kaikki, mitä hän oli rikkonut tätä vastaan
+-- hänen oma äitinsä oli tukeva häntä, hän oli saava olla polvillaan
+oman äitinsä edessä synnyttäessään lapsensa. Äiti tulee, äiti tulee
+-- Kristiina itki vapautuneesti, painaen kasvot käsiinsä. Äiti, anna
+anteeksi, äiti --
+
+Tuo ajatus, että äiti oli matkalla hänen luokseen, juurtui niin lujasti
+Kristiinan mieleen, että hän eräänä päivänä oli tuntevinaan äitinsä
+saapuvan. Ja aamulla vähän aikaa ylhäällä oltuaan hän kietoi vaipan
+ympärilleen ja meni tätä vastaan Gauldalista Skauniin kulkevalle
+tielle. Kukaan ei huomannut hänen poistumistaan.
+
+Erlend oli tuottanut hirsiä rakennusten korjausta varten, joten tie oli
+auki, mutta Kristiinan oli sittenkin raskasta liikkua -- hän hengästyi,
+tunsi sydämentykytystä ja pakotusta kyljissä -- hänestä tuntui kuin
+pullistunut nahka repeäisi hänen kuljettuaan kappaleen matkaa. Häntä
+pelotti hiukan -- mutta seudulla ei ollut nähty susia tänä talvena. Ja
+tottapa Jumala pitäisi hänestä huolen, kun hän oli matkalla äitiään
+vastaan langetakseen tämän jalkojen juureen anteeksi pyytäen -- eikä
+hän malttanut keskeyttää kulkuaan.
+
+Hän joutui pienelle järvelle, jonka rannalla oli pari pientä taloa.
+Tien kääntyessä jäälle hän istuutui tiepuoleen jätetylle hirrelle --
+istui siinä hetkisen, kulki taas vähän matkaa tuntiessaan vilua ja
+odotti useamman tunnin, mutta lopulta hänen täytyi palata kotiin.
+
+Seuraavana päivänä hän teki saman matkan. Mutta kun hän kulki järven
+rannalla olevan toisen pikku talon pihan poikki, tuli vaimo juosten
+hänen perästään.
+
+"Jumalan nimessä, rouva, ei sinun pidä tehdä näin!"
+
+Kuultuaan sen toisen suusta alkoi Kristiina itsekin pelätä niin ettei
+päässyt paikaltaan liikahtamaan -- täristen, silmät säikähdyksestä
+selällään hän tuijotti vain talonpoikaisvaimoon.
+
+"Ja vielä metsän läpi -- ajattelepa, jos hukka olisi vainunnut jälkesi.
+Ja olisi sinulle voinut sattua muutakin pahaa -- miten voit olla niin
+mieletön!"
+
+Vaimo tarttui nuoreen rouvaan ja tuki tätä -- hän katsoi Kristiinan
+laihoihin, kellahtaviin, ruskealäikällisiin kasvoihin:
+
+"Sinun pitää tulla vähäksi aikaa meidän tupaamme lepäämään, -- kyllä
+meistä joku saattaa sinut sitten kotiin", sanoi vaimo Kristiinaa
+ohjaten.
+
+Se oli köyhä tupanen, ja sisällä oli hyvin sekaista, lattialla leikki
+paljon pieniä lapsia. Äiti lähetti ne kotaan, riisui vaipan vieraan
+yltä, vei hänet penkille istumaan ja veti hänen jalastaan lumiset
+kengät. Sitten hän kietoi nahan Kristiinan jalkojen ympärille.
+
+Ja vaikka Kristiina kuinka olisi pyytänyt, ettei vaimo näkisi vaivaa,
+kantoi tämä kuitenkin esille ruokaa ja laski joulu tynnyristä
+olutta. Sitä tehdessään vaimo ajatteli, että mahtoipa Husabyssä olla
+ihmeellinen järjestys! Itse hän oli köyhän miehen vaimo, vähän heillä
+oli ollut lisäapua töissä, useimmiten ei lainkaan, mutta Øistein ei
+olisi ikinä sallinut hänen kulkea yksin ulkopuolelle piha-aidan, kun
+hän odotti lasta -- läävässäkin käydessä täytyi jonkun olla mukana.
+Seudun rikkain emäntä taas sai lähteä julman kuoleman suuhun ainoankaan
+elävän olennon suojelematta -- vaikka Husabyssä kuhisi palvelijoita,
+jotka eivät toimittaneet tämän taivaallista. Taisi siis olla perää
+siinä huhussa, että Erlend Nikulauksenpoika oli jo kyllästynyt
+vaimoonsa ja koko naimakauppaan.
+
+Mutta hän jutteli kaiken aikaa ja pakotti Kristiinan syömään ja
+juomaan. Ja Kristiinaa aivan hävetti -- sillä hänellä oli sellainen
+ruokahalu, ettei hän muistanut tunteneensa moista sitten viime kevään.
+Tämän kelpo vaimon ruoka maistui niin hyvältä. Ja vaimo nauroi ja
+sanoi, etteivät isoisten vaimot olleet toisin luodut kuin halvemmatkaan
+ihmiset. Väliin ei käynyt syönti kotona, mutta vieraan ruoka saattoi
+mennä oikein hyvää kyytiä, vaikka se olisi kuinka yksinkertaista ja
+halpaa.
+
+Vaimon nimi oli Audfinna Audunintytär ja hän kertoi olevansa Updalista
+kotoisin. Huomatessaan asioittensa huvittavan vierasta hän alkoi
+tarinoida kodistaan ja kotiseudustaan. Ja ennen kuin Kristiina osasi
+aavistaakaan, oli hänen kielensä irtaantunut ja hän jutteli omasta
+kodistaan ja vanhemmistaan ja kotipuolestansa. Audfinna käsitti, että
+tuon nuoren naisen sydän oli pakahtua koti-ikävästä, -- ja niin hän
+houkutteli ja kehoitteli Kristiinaa yhä jatkamaan. Ja vahvan oluen
+huumaamana kertoi Kristiina kertomistaan, kunnes itki ja nauroi yhdellä
+kertaa. Kaikki se, mistä hän turhaan oli koettanut päästä yksinäisten
+hetkien itkulla Husabyssä, irtautui nyt vähitellen hänen purkaessaan
+sydäntään tälle kelpo vaimolle.
+
+Räppänän takaa häämötti jo aivan musta taivas, mutta Audfinna tahtoi,
+että Kristiina odottaisi siksi kunnes Øistein tai pojat palaisivat
+metsältä ja saattaisivat hänet kotiin. Kristiina ei vastannut, hän
+alkoi tulla uneliaaksi, mutta suu hymyssä hän katsoi Audfinnaan
+loistavin silmin -- näin hyvältä hänestä ei ollut tuntunut kertaakaan
+Husabyhyn tultua.
+
+Äkkiä tempautui ovi auki ja miehen ääni huusi sisään, oliko täällä
+nähty kartanon emäntää -- tulija äkkäsi tämän ja katosi samassa ulos.
+Kohta tämän jälkeen sukelsi Erlendin pitkä varsi kamanan alta. Hän
+laski kirveen kädestään ja vaipui takaperin seinää vasten --: hänen
+täytyi pidellä kiinni seinästä käsillään, eikä hän saanut sanaakaan
+suustaan.
+
+"Taisit pelätä emäntäsi puolesta?" kysyi Audfinna mennen hänen luokseen.
+
+"Kyllä, en häpeä sanoa sitä." Hän pyyhkäisi tukanrajaansa. "Ei ole
+tainnut moni pelätä niin kuin minä tänä iltana. Kuultuani hänen
+lähteneen metsään --"
+
+Audfinna kertoi miten Kristiina oli joutunut heille. Erlend tarttui
+vaimon käteen.
+
+"Tätä minä en jätä palkitsematta sinulle ja miehellesi", sanoi hän.
+
+Sitten hän meni sinne, missä hänen vaimonsa istui, asettui seisomaan
+hänen viereensä ja laski kätensä hänen kaulalleen. Hän ei puhunut
+Kristiinalle sanaakaan, jäi vain seisomaan siihen koko siksi ajaksi,
+jonka he viipyivät tuvassa.
+
+Sitten tulivat Husabyn ja lähitalojen miehet sisään. Kaikki näyttivät
+kaipaavan hieman sydämen vahvistusta, ja Audfinna antoi oluen kiertää
+miehestä mieheen, ennen kuin nämä lähtivät takaisin.
+
+Miehet laskettivat suksilla peltojen yli, mutta Erlend oli antanut
+omat suksensa erään palvelijan huostaan; hän kulki tukien Kristiinaa
+vaippansa alla heidän laskeutuessaan mäkeä alas. Oli tullut pilkkosen
+pimeä, ja tähdet paloivat taivaalla.
+
+Silloin ilmestyi metsästä heidän takaansa pitkänsoikea kääry, joka
+kasvoi kasvamistaan yössä. Se oli susi -- niitä oli useampia. Erlend
+pysähtyi vavisten, päästi Kristiinan irti, ja tämä tunsi hänen tekevän
+ristinmerkin ja pusertavan kirvestä toisessa kädessään. "Jos sinä nyt
+olisit -- ei mitään --!" Hän veti Kristiinan luokseen niin kiivaasti,
+että tämä voihkaisi. Avomaalla hiihtävät miehet kääntyivät äkkiä ja
+ponnistivat takaisin heitä kohti minkä ikinä jaksoivat. He heittivät
+suksensa olalle ja ympäröivät suojellen Kristiinan, keihäät ja kirveet
+ojossa. Sudet seurasivat heitä Husabyhyn asti -- niin lähellä, että he
+väliin näkivät niiden vilahtavan ohitseen pimeässä.
+
+Astuessaan Husabyn tupaan olivat useat miehistä kasvoiltaan
+tuhkanharmaat. "Tämä oli vihoviimeistä --", sanoi eräs ja oksensi
+samassa lieteen. Säikähtyneet palvelusneidot toimittivat emäntänsä
+sänkyyn. Syödä tämä ei voinut. Mutta nyt, kun tuo ahdistava, kauhea
+pelko oli voitettu, tuntui hänestä kuitenkin tavallaan hyvältä, että
+kaikki olivat olleet niin huolissaan hänestä.
+
+Heidän jäätyään kahden tupaan tuli Erlend istumaan sängyn laidalle.
+
+"Miksi sinä teit tämän?" hän kuiskasi. Ja kun ei Kristiina vastannut,
+sanoi hän vielä hiljemmin:
+
+"Suretko niin kovasti sitä, että olet tullut minun talooni?"
+
+"Herra Jeesus! Miten voit sellaista ajatella?"
+
+"Mitä sinä tarkoitit -- kun me palasimme Meldalbystä ja minä aioin
+ratsastaa sinun luotasi -- sanoessasi, että minä olisin saanut kukaties
+odottaa kauan, ennen kuin sinä olisit tullut hakemaan minua Husabystä?"
+kysyi Erlend yhtä hiljaa.
+
+"Minähän puhuin suutuspäissäni", sanoi Kristiina hiljaa ja nöyrästi.
+Sitten hän kertoi mitä oli odottanut viime päivinä. Erlend istui
+hiiskahtamatta häntä kuunnellen.
+
+"Milloinkahan se päivä koittaa, jolloin sinä tunnet olevasi kotona
+minun luonani Husabyssä", sanoi Erlend kumartuen hänen ylitseen
+pimeässä.
+
+"Ei kai siihen ole enää viikkoa enempää", kuiskasi Kristiina
+epävarmasti nauraen. Erlendin painaessa kasvonsa hänen kasvojaan vasten
+kietoi Kristiina äkkiä käsivartensa hänen kaulaansa ja suuteli häntä
+kiihkeästi.
+
+"Nyt sinä ensimmäistä kertaa tahdot syleillä minua sen jälkeen kun
+sinua löin", sanoi Erlend matalalla äänellä. "Pitkävihainen olet, oma
+Kristiinani --"
+
+Kristiina ajatteli, että hän nyt uskalsi hyväillä Erlendiä tämän
+pyytämättä ensimmäistä kertaa sen illan jälkeen, jolloin Erlend oli
+huomannut hänen olevan raskaana.
+
+Mutta tämän jälkeen oli Erlend niin hyvä hänelle, että Kristiina katui
+kaikkia vihojaan.
+
+
+
+
+IV
+
+
+Yrjön-messu tuli ja meni. Kristiina oli uskonut aivan varmasti ainakin
+siihen mennessä synnyttävänsä. Mutta pian oli Maarian-messu ja
+paastonaika, ja hän odotti yhä.
+
+Erlendin oli lähdettävä Nidarosiin puolipaastokäräjille; hän
+arveli ehtivänsä varmasti kotiin maanantai-illaksi, mutta vielä
+keskiviikkoaamunakaan ei hänt kuulunut. Kristiina istui tuvassa
+tietämättä mihin ryhtyä -- häntä ei haluttanut oikeastaan ryhtyä
+mihinkään.
+
+Valo lankesi sisään räppänästä -- ulkona tuntui olevan oikein keväistä
+tänään. Sitten hän nousi ja viskasi vaipan ylleen.
+
+Muuan palvelustytöistä oli sanonut, että jos raskas vaimo sai odottaa
+liian kauan, niin oli hänen hyvä antaa morsiushevosen syödä jyviä
+sylistään. Kristiina jäi hetkeksi tuvan ovelle -- häikäisevässä
+auringonpaisteessa oli pihakenttä jo aivan ruskea, ja siinä välkkyi
+kirkkaita vesitiehyeitä hevosenkakkaroiden ja muun loan lomassa. Taivas
+väikkyi kirkkaana ja silkinsiintävänä vanhojen rakennusten yllä --
+ja itäisen aitan laivankeulan muotoiset puiset harjaviirit hehkuivat
+kuluneessa kultauksessaan. Katoilta tippui vettä, ja savu tuprahteli ja
+tanssi koleahkossa kevättuulessa.
+
+Hän meni talliin ja otti hinkalosta jyviä helmaansa. Tallin haju ja
+hevosten töminä pimeässä teki hänelle hyvää. Mutta tallissa oli miehiä.
+Siksi hän jätti tekemättä sen, mitä varten oli tullut.
+
+Hän lähti ulos ja sirotteli jyvänsä kanoille, jotka tepsuttivat päivää
+paistatellen pihamaalla. Hajamielisenä hän katsoi Toreen, hevosrenkiin,
+joka harjasi ja siisti harmaata ruunaa. Sitten hän sulki silmänsä ja
+käänsi riutuneet, kelmeät kasvonsa aurinkoa kohti.
+
+Näin hän seisoi kolmen miehen ratsastaessa pihaan. Etumainen oli nuori
+pappi, jota hän ei tuntenut. Heti Kristiinan huomattuaan hyppäsi mies
+alas satulasta ja tuli suoraan hänen luokseen käsi ojossa.
+
+"Eipä tainnut olla minulle aiottu se kunnia, että itse talon emäntä
+olisi minua vastassa pihamaalla", sanoi hän hymyillen. "Mutta
+kiitoksia vain. Sillä te olette varmaankin veljeni vaimo Kristiina
+Lauritsantytär?"
+
+"Te olette siis lankoni, mestari Gunnulf --", vastasi Kristiina
+hehkuvan punaisena. "Tervetuloa takaisin Husabyhyn, herra!"
+
+"Kiitos tervehdyksestäsi", sanoi pappi; hän kumartui suutelemaan
+Kristiinan poskea, kuten tämä tiesi olevan tapana vieraissa maissa
+sukulaisten kohdatessa toisensa. "Onni ja menestys taloosi, Erlendin
+vaimo!"
+
+Ulf Haldorinpoika tuli ulos ja käski erään kartanon rengin viedä
+vieraiden hevoset talliin. Gunnulf tervehti Ulfia sydämellisesti.
+
+"Täälläkö sinä olet, sukulaismies -- olin odottanut tapaavani sinut
+naineena ja talollisena miehenä."
+
+"Minä en nai ennen kuin minun täytyy valita naisen ja hirsipuun
+välillä", sanoi Ulf nauraen, ja pappi nauroi myös. "Olen tehnyt pirulle
+yhtä vahvan naimattomuuslupauksen kuin sinä Jumalalle."
+
+"Kyllä sinä sitten pelastat nahkasi, teitpä miten hyvänsä, Ulf",
+vastasi mestari Gunnulf nauraen. "Koska olet tekevä hyvin sinä
+päivänä, jolloin rikot tuolle miehelle antamasi lupauksen. Mutta onhan
+toiselta puolen sanottu, että miehen tulee pitää sanansa, vaikka se
+olisi annettu itse sielunviholliselle. -- Eikö Erlend ole kotona?"
+kysyi tulija ihmetellen. Hän tarjosi Kristiinalle käsivartensa heidän
+kääntyessään kartanoon päin.
+
+Peittääkseen hämminkiään meni Kristiina palvelusnaisten joukkoon
+tarkastamaan pöydän kattamista. Hän käski Erlendin oppineen veljen
+istua kunniapaikalle, mutta kun ei hän itse tahtonut istua siihen tämän
+viereen, muutti Gunnulf istumaan hänen luokseen sivupenkille.
+
+Kun he nyt istuivat siinä vieretysten, huomasi Kristiina, että mestari
+Gunnulf oli vähintään puoli päätä Erlendiä lyhyempi -- mutta hän näytti
+paljon kookkaammalta. Hän oli vahvempirakenteinen ja jäntevämpi,
+ja hänen leveät hartiansa olivat aivan suorat. Erlend oli hiukan
+kumarahartiainen. Gunnulfilla oli tumma puku, kuten pappismiehelle
+sopi, mutta hänen laaja vaippansa, joka ulottui melkein liinapaidan
+reunukseen kaulassa, oli kiinnitetty emaljoiduilla napeilla, ja
+kudotussa vyössä riippuivat hänen syömäkapineensa hopeaisessa tupessa.
+
+Hän vilkaisi papin kasvoihin. Tällä oli pyöreä, lujäpiirteinen pää
+ja laihat, pyöreät kasvot, leveä, matala otsa, isonlaiset poskiluut
+ja pehmeästi kaartuva leuka. Nenä oli suora ja korvat pienet ja
+kauniit, mutta suu oli pitkä ja kaita, ja ylähuuli työntyi hiukan
+ulos varjostaen alahuulen punaisen viivan. Ainoastaan tukka oli
+samanlainen kuin Erlendillä -- ajeltua papillista päälakea ympäröivä
+tuuhea hiusseppele oli himmeän nokimusta ja näytti yhtä silkinhienolta
+kuin Erlendin. Muuten hän muistutti tuntuvasti serkkuaan, Munan
+Baardinpoikaa -- Kristiina ymmärsi nyt, että tämä oli voinut olla
+kaunis nuoruudessaan. Ei, Aashildia, tätiään, hän muistuttikin -- nuo
+ohuiden, suorien, mustien kulmakarvojen alla olevat silmät olivat
+samanlaiset kuin Aashild-rouvalla -- merenvahankeltaiset ja loistavat.
+
+Ensin Kristiinaa hiukan arastutti tämä lanko, joka oli tutkinut niin
+monia tieteitä, Pariisin ja muissa Ranskan suurissa kouluissa. Mutta
+vähitellen hän unohti kainostelunsa. Oli niin helppo puhua Gunnulfin
+kanssa.
+
+Ei kuulunut ollenkaan siltä kuin hän olisi puhunut itsestään --
+eikä hän näyttänyt mitenkään tahtovan komeilla opillaan. Mutta
+siitä huolimatta oli hän hetken kuluttua kertonut niin paljon, että
+Kristiinasta tuntui kuin ei hän olisi milloinkaan tätä ennen käsittänyt
+miten laajalti maailmaa oli Norjan ulkopuolellakin. Hän unohti itsensä
+ja kaikki omat asiansa katsellessaan papin pyöreitä, vahvaluisia
+kasvoja, joilla välkkyi sukkela, iloinen hymy. Pappi oli nostanut
+jalkansa poikittain toisen polven yli ja istui nyt siinä voimakkaat,
+valkoiset kädet nilkan ympäri kiedottuina.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Tullessaan myöhemmin tupaan Kristiinan luokse hän kysyi eikö Kristiina
+rupeaisi pelaamaan lautapeliä. Kristiina vastasi, ettei hän tiennyt
+talossa olevankaan sellaista.
+
+"Etteikö olisi?" kysyi pappi ällistyen. Hän meni Ulfin luokse:
+
+"Tiedätkö sinä, Ulf, minne Erlend on pannut äidin kultaisen pelilaudan?
+-- Ei kai hän ole antanut pois äidiltä perimiään leluja?"
+
+"Ne ovat ritariparvessa", sanoi Ulf. "Luulen hänen pikemminkin
+tarkoittaneen, etteivät ne joutuisi erään ihmisen käsiin -- joka oli
+tässä talossa ennen", lausui Ulf hiljaa. "Jos tahdot, Gunnulf, voin
+noutaa sen tänne?"
+
+"Nouda, eihän Erlend voi pahastua siitä", sanoi pappi.
+
+Hetken kuluttua palasivat molemmat takaisin kantaen kaunein leikkauksin
+koristettua arkkusta. Avain oli lukossa, ja Gunnulf aukaisi kannen.
+Päällimmäisenä oli harppulauta ja eräs toinen kielisoitin, jollaista
+Kristiina ei ollut milloinkaan nähnyt. Gunnulf kutsui sitä salterioksi
+-- hän kosketti kieliä sormiensa päillä, mutta ne olivat aivan
+epävireessä. Sitten siellä oli nauhakääryjä, silkkikeriä, kirjailtuja
+käsineitä ja silkkihuiveja sekä kolme hakaniekkaa kirjaa. Lopuksi pappi
+löysi lautapelin; se oli tehty valkoisista ja kultaisista ruuduista, ja
+nappulat olivat valaanluiset, nekin valkoiset ja kultaiset.
+
+Vasta nyt tuli Kristiina ajatelleeksi, ettei hän ollut nähnyt Husabyssä
+yhtään ainoata sellaista peliä, jota käytettiin ajanvietteenä, ei koko
+aikanaan.
+
+Hänen täytyi tunnustaa langolleen olevansa kovin taitamaton
+lautapelissä, eikä hän ymmärtänyt paljoa soitostakaan. Mutta kirjoja
+hän oli utelias näkemään.
+
+"Niin, sinähän taidat olla taitava lukemaan, Kristiina", sanoi pappi,
+mihin toinen saattoi ylpeillen vastata, että lukemaan hän oli oppinut
+jo lapsena ollessaan. Ja luostarissa hän oli saanut kehumista siitä
+sekä kirjoitustaidostaan.
+
+Pappi seisoi hänen vieressään hymyillen, kun hän selaili kirjoja. Yksi
+niistä oli ritarisatu Tristanista ja Isoldesta, toinen pyhistä miehistä
+-- hän aukaisi sen kirjan Pyhän Marteinin tarinan kohdalta. Kolmas
+kirja oli latinaa ja erittäin kauniisti kirjoitettu; siinä oli suuret
+värilliset alkukirjaimet.
+
+"Tämä on ollut meidän kantaisämme piispa Nikulauksen oma", sanoi
+Gunnulf.
+
+Kristiina luki puoliääneen:
+
+Averte faciem tuam a peccatis meis et omnes iniquitates meas dele.
+[Käännä pois kasvosi minun synneistäni ja pyyhi pois kaikki pahat
+tekoni.]
+
+Cor mundum crea in me, Deus, et spiritum rectum innova in visceribus
+meis. [Jumala anna minulle puhdas sydän ja uusi puhdas mieli.]
+
+Ne projicias me a facie tua et Spiritum Sanctum tuum ne auferas a me.
+[Älä käännä kasvojasi minusta, äläkä ota pois Pyhää Henkeäsi luotani.
+Psalmi 51.]
+
+"Ymmärrätkö sinä tämän?" kysyi Gunnulf, ja Kristiina nyökkäsi ja sanoi
+ymmärtävänsä vähän. Hän tunsi sanat niin hyvin, että joutui oudon
+liikutuksen valtaan, kun ne nyt juuri sattuivat hänen silmiensä eteen.
+Hänen kasvonsa alkoivat värähdellä, ja kyynelet tahtoivat tunkeutua
+esiin. Silloin Gunnulf otti harppulaudan, asetti sen polvelleen ja
+sanoi tahtovansa nähdä, eikö hän saisi sitä kuntoon.
+
+Heidän siinä istuessaan kuului ulkoa kavion kapsetta -- ja heti sen
+jälkeen syöksähti Erlend ovesta sisään loistavan iloisena -- hän oli
+kuullut kuka oli tullut taloon. Veljekset seisoivat kädet toistensa
+olalla; Erlend kysyi kysymistään eikä malttanut odottaa vastausta.
+Gunnulf oli ollut Nidarosissa kaksi päivää; oli ihme, etteivät he
+olleet tavanneet toisiaan siellä.
+
+"Ihme se on", tuumi Erlend. "Minä olisin luullut, että koko
+Kristuksenkirkon papisto olisi mennyt sinua vastaan kulkueessa sinun
+saapuessasi kotiin -- nyt kun tietysti olet rikkiviisas ja oppinut --."
+
+"Mitäpä sinä siitä tietäisit kuitenkaan", sanoi veli nauraen. "Sinä et
+tule liian lähelle Kristuksenkirkkoa kaupungissa käydessäsi, kertoo
+huhu."
+
+"Ehen, poikaseni -- minä en laita luitani liian likelle herra
+arkkipiispaa, jos pääsen pakoon -- hän on korventanut nahkani jo
+kerran", sanoi Erlend vallattomasti nauraen. "Mitä sinä pidät
+langostani, kultaseni -- huomaan sinun jo ystävystyneen Kristiinan
+kanssa, veliseni. Kristiina ei pidä toisista sukulaisistamme --"
+
+Vasta illallispöytään asettuessaan Erlend äkkäsi, ettei hän vielä ollut
+riisunut karvalakkiaan, vaippaansa ja miekkaa vyöltä.
+
+Siitä sukeutui iloisin ilta, mitä Kristiinalla oli Husabyssä ollut.
+Erlend pakotti veljensä istumaan kunniapaikalle Kristiinan kanssa; itse
+hän leikkasi tälle ruoan ja täytti hänen pikarinsa. Juodessaan ensi
+kertaa Gunnulfin maljan hän notkisti toisen polvensa ja tahtoi suudella
+veljensä kättä.
+
+"Onnea ja siunausta, herra! Meidän tulee oppia, Kristiina, osoittamaan
+arkkipiispalle tarpeellista kunnioitusta -- älä ollenkaan vastusta,
+kyllä sinusta kerran tulee arkkipiispa, Gunnulf!"
+
+Väki lähti myöhään tuvasta, mutta veljekset ja Kristiina jäivät vielä
+juoman ääreen. Erlend oli istahtanut pöydän kulmalle kasvot veljeensä
+päin:
+
+"Minä ajattelin häissäni", sanoi hän osoittaen äitinsä arkkusta, "että
+Kristiinan tuli saada tuo. Mutta minä unohdan kaiken, etkä sinä unohda
+mitään, veli. Mutta äidin sormus on tullut kauniiseen käteen, vai
+mitä sanot?" Hän otti Kristiinan käden polvelleen ja käänteli tämän
+kihlasormusta.
+
+Gunnulf nyökkäsi. Hän laski salterion Erlendin syliin: "Laulapas veli,
+sinä lauloit ennen niin kauniisti ja soitit niin hyvin --"
+
+"Siitä on vuosia jo", sanoi Erlend vakavammin. Sitten hän alkoi
+näppäillä:
+
+    Kuningas Olavi Haraldinpoika
+    ajoi metsässä miehineen,
+    silloin näki hän hiekassa jäljen,
+    tää on tarina entinen.
+
+    Lausui silloin miehistä muuan,
+    ratsun paikalle ohjaten:
+    Lienee kaunis kantaja kengän,
+    pieni, purppurasukkaimen.
+
+Erlend hymyili laulaessaan, ja Kristiina loi hiukan aran katseen
+pappiin -- pahastuisiko tämä Pyhän Olavin ja Alvhildin laulusta. Mutta
+Gunnulf hymyili -- ei laululle, vaan Erlendille, ymmärsi Kristiina
+äkkiä.
+
+-- "Sinun ei tarvitse laulaa, sinun rintasi taitaa olla ahtaanlainen,
+kultaseni", sanoi Erlend silittäen Kristiinan poskea. "Mutta nyt on
+sinun vuorosi." Hän ojensi soittimen veljelleen.
+
+Papin soitto ja laulu ilmaisi hänen saaneen oppia koulussa:
+
+    Oli kuningas matkalla pohjoiseen --
+
+    Silloin valitti kyyhkynen hänelle näin:
+    "Vei haukka puolison viereltäin!"
+
+    Kävi kuningas haukkaa kiidättämään,
+    mutta haukkapa ilmahan siintävään.
+
+    Se laskihe tarhaan kukkivaan,
+    mi ihaninta on päällä maan.
+
+    Sali ilmava kohoaa keskeltä sen,
+    punapurppura peittona patjojen.
+
+    Ken ritari kalvas tuo verissään?
+    Hän kuningas oiva on paikan tään.
+
+    Sinivaate peittävi kuninkaan,
+    "Corpus Domini" vaatteessa luetaan.
+
+"Missä sinä olet oppinut tuon laulun?" kysyi Erlend.
+
+"Kuulin parin pojan laulavan sitä Canterburyssä sen majatalon
+edustalla, jossa minä asuin", sanoi Gunnulf. "Sitten minä koetin
+kääntää sen norjankielelle. Mutta ei se suju niin hyvin." Hän näppäili
+yhä kieliä.
+
+"Kuulehan, veli -- yö on pitkällä. Kristiina kaipaa varmaan sänkyyn --
+väsyttääkö sinua, vaimoseni?"
+
+Kristiina katsahti arasti miehiin, hän oli kauhean kalpea:
+
+"En tiedä. En minä taida käydä sänkyyn tänään."
+
+"Oletko sinä sairas?" kysyivät molemmat kumartuen hänen puoleensa.
+
+"En tiedä", sanoi hän kuten äsken. Hän koetti selkäpuoltaan. "Tuntuu
+niin kummalta ristiluissa."
+
+Erlend hyppäsi paikaltaan ja juoksi ovelle. Gunnulf seurasi perästä.
+Hän sanoi: "On paha, ettette ole kutsuttaneet apuvaimoja aikaisemmin.
+Onko hän odottanut jo kauan?"
+
+Erlend lensi hehkuvan punaiseksi ja sanoi sitten:
+
+"Kristiina arveli tulevansa toimeen omine palvelusneitoineen. Parilla
+on ollut lapsia itsellään." Hän koetti nauraa.
+
+"Ei sinulla ole paljon älyä!" Gunnulf katsoi häneen. "Jokaisen töllin
+akalla on naapurivaimoja apunaan käydessään lapsivuoteeseen -- pitääkö
+sinun vaimosi piiloutua nurkkaan kuin kissa, joka saa pentuja! Ei, hyvä
+veli, sen verran miestä sinussa pitää olla, että haetat hänelle seudun
+parhaimmat emännät."
+
+Erlend painoi alas häpeästä punaiset kasvonsa:
+
+"Se on totta, veli. Minä ratsastan itse alas Raasvoldiin -- ja lähetän
+miehiä muihin kartanoihin. Jää sinä Kristiinan luo!"
+
+"Lähdetkö sinä pois?" kysyi hänen vaimonsa peloissaan, nähdessään
+Erlendin ottavan päällysvaatteensa.
+
+Erlend meni hänen luokseen ja kietoi kätensä hänen ympärilleen:
+
+"Minä menen hakemaan seudun parhaimmat vaimot sinun luoksesi,
+Kristiina. Gunnulf jää sinun luoksesi. Palvelusneidot valmistavat
+sinulle sijan pikkutupaan", sanoi Erlend suudellen Kristiinaa.
+
+"Etkö sinä voi lähettää sanaa Audfinna Audunintyttärelle?" pyysi
+Kristiina. "Mutta ei ennen aamua -- en tahdo, että hänet herätetään
+kesken unta minun tähteni -- hänellä on niin paljon huolta."
+
+Gunnulf kysyi veljeltään kuka Audfinna oli.
+
+"Ei se ole mielestäni oikein soveliasta", sanoi pappi. "Sinun
+vuokralaisesi vaimo --."
+
+"Kristiinan tulee saada se, jonka hän tahtoo", sanoi Erlend. Papin
+saattaessa veljeään ulos heidän odotellessaan Erlendin hevosta kertoi
+Erlend miten Kristiina oli tutustunut tuohon köyhään vaimoon. Gunnulf
+puri huultaan ja tuli miettivän näköiseksi.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Nytkös kartanossa syntyi häly ja elämä; miehet lähtivät matkaan, ja
+naisväki juoksi yhtenään sisällä kysymässä miten heidän emäntänsä voi.
+Kristiina vastasi, ettei hänen laitansa vielä ollut huonosti, mutta oli
+parasta laittaa kaikki valmiiksi pikkutupaan. Hän lupasi lähettää sanan
+sitten kun tahtoi saattajia sinne.
+
+Sen jälkeen hän oli papin kanssa kahden. Hän koetti puhua tyynesti ja
+iloisesti tämän kanssa kuten aikaisemmin.
+
+"Et sinä ole pelkuri", virkkoi Gunnulf hiukan hymyillen.
+
+"Olen minä!" Kristiina katsoi häntä silmiin -- hänen omat silmänsä
+olivat säikähdyksestä mustat. "Tiedätkö sinä, lanko -- ovatko Erlendin
+toiset lapset syntyneet täällä Husabyssä?"
+
+"Eivät", vastasi pappi nopeasti. "Poika on syntynyt Hunehalsissa ja
+tyttö Strindissä -- talossa, jonka hän omisti siellä kerran. -- Onko
+sinua vaivannut se, että toinen nainen on ollut ennen Erlendin luona?"
+kysyi Gunnulf tuokion kuluttua.
+
+"On", vastasi Kristiina.
+
+"Sinun on vaikea tuomita oikein Erlendin ja Elinen asiaa", sanoi pappi
+vakavasti. "Erlend ei ole koskaan oikein ymmärtänyt itseään -- hän on
+aina ollut epävarma siitä, mikä on oikein. Sillä aivan pienestä asti
+oli kaikki, mitä Erlend teki, äidin mielestä hyvää ja isän mielestä
+pahaa. Mutta hän on kai puhunut sinulle niin paljon äidistämme, että
+sinä jo tiedät kaiken tämän --"
+
+"En ole kuullut Erlendin mainitsevan hänestä kuin pari kolme kertaa",
+sanoi Kristiina. "Mutta olen kyllä ymmärtänyt hänen pitäneen äidistään."
+
+Gunnulf sanoi hiljaa:
+
+"Sellaista rakkautta lienee tuskin milloinkaan ollut äidin ja pojan
+välillä. Äiti oli paljon nuorempi isääni. Silloin tapahtui tuo
+Aashild-tädin juttu -- setämme kuoli, ja sanottiin -- olet kai kuullut
+siitä? Isä uskoi pahinta ja ilmaisi sen äidille. Erlend viskasi kerran
+puukon isänsä jälkeen; hän ei ollut kovinkaan suuri silloin -- hän
+hyökkäsi isäänsä vastaan äidin takia useamman kerran kasvuvuosinaan.
+
+"Äidin sairastuessa erosi Erlend Eline Ormintyttärestä. Äiti sai
+semmoisen sairauden, että hänen ihonsa tuli täyteen haavoja ja
+rupea, isä luuli sitä ruumisrutoksi. Hän lähetti äidin luotaan --
+tahtoi pakottaa hänen menemään elätteelle sairaalan sisarien luokse.
+Silloin nouti Erlend äidin ja ajoi hänen kanssaan Osloon -- he
+asuivat Aashild-tädin luona, joka on taitava lääkkeiden tuntija, ja
+kuninkaan ranskalainen lääkärikin sanoi, ettei äidissä spitaalia
+ollut. Haakon-kuningas otti silloin Erlendin sydämellisesti vastaan
+ja kehoitti heitä lähtemään koetteeksi kuningas Erik Valdemarinpojan,
+kuninkaan äidin isän haudalle. Siellä oli moni parantunut ihotaudista.
+
+"Erlend lähti Tanskaan äidin kanssa, mutta äiti kuoli laivalla Stadin
+eteläpuolella. Erlendin palatessa kotiin äidin ruumis mukanaan, -- älä
+unohda, että isä oli hyvin vanha ja että Erlend oli ollut ikänsä kaiken
+tottelematon poika -- isä asui silloin meidän kaupungintalossamme --,
+ei isä sanonut huolivansa Erlendiä luokseen ennen kuin oli nähnyt,
+oliko tämäkin saanut tartunnan. Erlend nousi silloin hevosensa selkään
+ja ajoi pysähtymättä siihen asti kunnes saapui taloon, missä Eline
+asui poikineen. Sitten hän pysyi tämän luona itsepintaisesti siitäkin
+huolimatta, että hän itse oli kyllästynyt Elineen, ja niin se johti
+siihen, että hän toi hänet tänne Husabyhyn ja pani hänet emännöimään
+jouduttuaan itse kartanon isännäksi. Eline uhkasi, että jos Erlend
+vielä toisen kerran pettäisi hänet, oli hän itse ansainnut ruumisruton.
+
+"Mutta eiköhän jo ole aika kutsua palvelusneitoja, vai mitä, Kristiina?"
+sanoi hän katsoen noita harmaita, nuoria kasvoja, jotka nyt olivat
+jäykät pelosta ja tuskasta. Mutta Gunnulfin lähtiessä ovea kohti huusi
+Kristiina kovalla äänellä hänen jälkeensä:
+
+"Ei, ei, älä jätä minua --!"
+
+"Sitä pikemmin pääset vaivastasi", lohdutti pappi, "kun sinä olet jo
+noin sairas --"
+
+"En minä tarkoita sitä!" Hän tarttui lujasti Gunnulfin käsivarteen.
+"Gunnulf --!"
+
+Pappi ei ollut milloinkaan nähnyt sellaista kauhua ihmisen kasvoilla.
+
+"Kristiina -- muista toki, ettei sinun tilasi ole pahempi kuin
+muidenkaan vaimojen --"
+
+"On. On". Hän painoi kasvonsa papin käsivarteen. "Sillä nyt minä
+tiedän, että Elinen ja hänen lastensa paikka olisi täällä. Erlend
+oli luvannut olla uskollinen ja naida hänet ennen kuin minusta tuli
+Erlendin jalkavaimo --"
+
+"Tuon sinä muka tiedät?" sanoi Gunnulf rauhallisesti. "Erlend ei
+ymmärtänyt itseään silloin. Mutta ymmärräthän sinä, että tuota lupausta
+hänen oli mahdoton pitää -- arkkipiispa ei olisi sallinut ikipäivinä,
+että nuo kaksi olisivat yhtyneet avioon. Älä suinkaan ajattele, ettei
+sinun avioliittosi olisi oikeudenmukainen. Sinä olet Erlendin oikea
+vaimo."
+
+"Oi, minä olin menettänyt kaikki oikeudet elämään aikaa ennen kuin
+siksi tulin. Ja kuitenkin se on pahempaa kuin luulin. Jospa nyt saisin
+kuolla eikä lapseni milloinkaan tarvitsisi nähdä päivän valoa -- en
+uskalla nähdä mitä olen tehnyt."
+
+"Herra armahtakoon, Kristiina -- sinä et tiedä mitä sanot! Voitko
+toivoa, että lapsesi kuolisi syntymättä ja kastamatta!"
+
+"Se, mikä on kasvanut minun sydämeni alla, se kuuluu kuitenkin
+perkeleelle! Se ei saata pelastua! Oi, jospa olisin juonut Elinen
+tarjoaman juoman -- se olisi ehkä sovittanut kaiken, mitä Erlend ja
+minä olemme rikkoneet. Silloin ei tätä lasta olisi siitetty. Oi, olen
+ajatellut kaiken aikaa, Gunnulf -- että kun joutuisin näkemään, mitä
+olin kasvattanut itsessäni, silloin ymmärtäisin, että parempi olisi
+ollut juoda Elinen tarjoama spitaalijuoma kuin johdattaa kuolemaan
+hänet, johon Erlend oli sitonut itsensä aikaisemmin."
+
+"Kristiina", sanoi pappi. "Sinä liioittelet. Ethän sinä johdattanut
+kuolemaan tuota naisparkaa. Erlend ei voinut pitää sanaa, jonka hän
+oli antanut Elinelle ollessaan nuori ja lakiatuntematon. Hän ei olisi
+milloinkaan voinut elää synnittä Elinen kanssa. Ja Eline antautui
+toisen vieteltäväksi, josta kuultuaan Erlend tahtoi naittaa hänet
+tälle. Ettehän te mahtaneet sille mitään, että hän päätti päivänsä."
+
+"Tahdotko sinä tietää miten hän joutui päättämään päivänsä?" Kristiina
+oli nyt niin epätoivoissaan, että hän puhui aivan rauhallisesti.
+"Erlend ja minä olimme Haugenissa, kun hän ilmestyi sinne. Hänellä
+oli mukanaan juomasarvi, ja hän tarjosi sitä minulle -- hän oli
+luultavasti varustanut sen Erlendille, mutta löytäessään minut sieltä
+Erlendin kanssa tahtoi hän, että minä -- Huomasin hänen kavaluutensa --
+huomasin, ettei hän juonut itse ollenkaan laskiessaan huulensa sarven
+laidalle. Mutta minä halusin juoda -- minusta oli sama elinkö vai
+kuolin, kun kuulin Erlendin pitäneen häntä luonaan Husabyssä koko ajan.
+Silloin tuli Erlend sisään -- hän uhkasi häntä puukolla ja käski Elineä
+juomaan ensin. Eline rukoili ja kerjäsi ja Erlend aikoi jättää hänet
+rauhaan. Silloin sai paholainen minut valtaansa, minä otin sarven ja
+sanoin: valitse toinen jalkavaimoistasi -- kiihotin Erlendiä -- ethän
+sinä voi pitää meitä molempia, sanoin. Ja silloin Eline tappoi itsensä
+Erlendin puukolla -- mutta Bjørn ja Aashild keksivät keinon asiankulun
+salaamiseksi --"
+
+"Vai oli Aashild-täti osallisena siinä", sanoi Gunnulf ankarasti.
+"Ymmärrän -- hän oli toimittanut sinut Erlendin käsiin --"
+
+"Ei", sanoi Kristiina kiihkeästi. "Aashild-rouva rukoili meitä --
+rukoili Erlendiä ja minua niin, etten ymmärrä miten saatoin vastustaa
+häntä -- menettelemään niin rehellisesti kuin vielä oli mahdollista
+-- lankeamaan isäni jalkojen juureen ja pyytämään häneltä anteeksi
+rikostamme. Mutta minä en rohjennut. Syytin sitä, että pelkäsin isäni
+tappavan Erlendin, vaikka tiesin, ettei isä olisi tehnyt mitään
+miehelle, joka antoi itsensä ja asiansa hänen käsiinsä. Syytin sitä,
+että tuottaisin hänelle niin suuren surun, ettei hän enää koskaan
+jaksaisi kantaa päätänsä pystyssä. Oi, olen tullut huomaamaan
+jälkeenpäin, etten pelännyt kovinkaan tuottaa surua isälleni. Sinä et
+ymmärrä, Gunnulf, miten hyvä mies minun isäni on -- kukaan, joka ei
+tunne isääni, ei tiedä, miten hyvä hän on ollut minulle aina. Aina hän
+on pitänyt minusta niin suunnattomasti. En tahtonut antaa hänen tietää,
+että sillaikaa kun hän uskoi minun oppivan Oslossa sisarien parissa
+vain hyvää ja kaunista, kannoin oppilaspukuakin viruessani Erlendin
+kanssa navetoissa ja kaupungin parvissa --"
+
+Hän katsoi Gunnulfiin. Tämän kasvot olivat valkeat ja kovat kuin kivi.
+
+"Ymmärrätkö nyt, että minä pelkään. Tuo toinen, Eline, otti hänet
+luoksensa sellaisenaan, ruumisruton saastuttamana."
+
+"Etkö sinä olisi tehnyt sitä?" kysyi pappi hiljaa.
+
+"Olisin. Olisin. Olisin." Muinaisen hurjan, hehkuvan hymyn häive syttyi
+vaimon riutuneille kasvoille.
+
+"Eihän Erlendissä ollutkaan tartuntaa", sanoi Gunnulf. "Kukaan muu
+paitsi isä ei ole koskaan uskonut äidin kuolleen ruumisruttoon."
+
+"Mutta minä olen spitaalitautinen Jumalan edessä, minä", sanoi
+Kristiina. Hän painoi kasvonsa papin käsivarteen, jota hän puristi
+molemmin käsin. "Syntieni saastuttama --"
+
+"Sisareni", sanoi pappi hiljaa laskien kätensä hänen päänsä päälle.
+"Niin syntinen sinä et voi kuitenkaan olla, lapsiraukka, että
+olisit unohtanut, että samoin kuin Jumala voi puhdistaa ruumisruton
+saastuttaman ihmisen taudista, voi hän puhdistaa sinun sielusi synnistä
+--"
+
+"Enpä tiedä", itki Kristiina kasvot papin hihaa vasten. "Enpä tiedä
+-- mutta minä en osaa katuakaan, Gunnulf. Pelkään, mutta kuitenkin
+-- Pelkäsin silloin, kun seisoin kirkon ovella Erlendin rinnalla ja
+pappi vihki meitä -- pelkäsin mennessäni häämessuun hänen kanssaan
+-- kultakruunu päässä ja hiukset hajallaan, sillä en ollut rohjennut
+tunnustaa isälleni häpeääni ja sovittamatonta syntiäni, en ollut
+uskaltanut tunnustaa totuutta omalle papillemmekaan. Mutta tämän
+talven aikana, huomatessani tulevani päivä päivältä rumemmaksi -- olen
+pelännyt vielä enemmän, sillä Erlend ei ollut enää sellainen minua
+kohtaan kuin ennen -- en voinut olla muistamatta sitä aikaa, jolloin
+hän kävi illoin luonani Skogin parvella --"
+
+"Kristiina", pappi koetti kohottaa hänen kasvojaan, "sinä et saa
+ajatella sitä nyt --! Sinun pitää ajatella, että Jumala on näkevä
+surusi ja katumuksesi. Käänny lempeän Neitsyt Maarian puoleen, joka
+säälii jokaista surevaista."
+
+"Etkö sinä käsitä -- minähän saatoin toisen ihmisen päättämään päivänsä
+--"
+
+"Kristiina", sanoi pappi ankarasti. "Kuinka sinä uskallat olla niin
+ylpeä, että luulet voivasi tehdä niin pahan synnin, ettei Jumalan armo
+riittäisi sitä sovittamaan?"
+
+Hän silitti silittämistään Kristiinan hunnun peittämää päätä.
+
+"Etkö muista, sisareni, miten paholainen kiusasi Pyhää Marteinia.
+Sielunvihollinen kysyi, uskalsiko Pyhä Martein luottaa siihen, että
+hänellä oli oikeus antaa anteeksi kaikki hänelle tunnustetut synnit,
+jolloin piispa vastaisi: 'Sinullekin minä uskallan luvata Jumalan
+anteeksiannon samalla hetkellä, jona sitä pyydät -- kun vain heität
+pois ylpeytesi ja uskot, että hänen rakkautensa on sinun vihaasi
+suurempi' --"
+
+Gunnulf silitti edelleen itkevän naisen päätä. Sillä välin hän
+ajatteli, että _näinkö_ Erlend oli kohdellut nuorikkoaan. Hänen suunsa
+muuttui kalpeaksi ja kovaksi.
+
+Audfinna Audunintytär oli ensimmäinen apuvaimo, joka tuli taloon. Hän
+tapasi Kristiinan pikkutuvassa; Gunnulf istui hänen luonaan ja pari
+naista hääräili huoneessa.
+
+Audfinna tervehti kunnioittavasti pappia, mutta Kristiina nousi ja meni
+häntä vastaan käsi ojossa.
+
+"Kiitos, Audfinna, että tulit -- tiedän, ettei teillä kotona ole helppo
+tulla toimeen sinun poissa ollessasi."
+
+Gunnulf oli katsonut tutkivasti vaimoon. Nyt hänkin nousi:
+
+"Hyvin teit, kun tulit näin pian; veljeni vaimon täytyy saada luokseen
+joku, johon hän voi luottaa -- hän on vieras tällä seudulla ja
+kokematon."
+
+"Herra Jeesus, hän on yhtä valkea kuin hänen huntunsa", kuiskasi
+Audfinna. "Luuletteko, herra, että uskallan antaa hänelle pienen
+unijuoman -- hän tarvitsee varmasti vähän lepoa ennen kuin pahempi
+alkaa."
+
+Hän puuhasi hiljaa ja nopeasti, tunnusteli vuodetta, jonka
+palvelusnaiset olivat varustaneet lattialle, ja pyysi näitä tuomaan
+useampia patjoja ja lisää olkia. Sitten hän pani pieniä kivisiä patoja,
+joissa oli yrttivettä, liedelle lämpiämään. Sen jälkeen hän ryhtyi
+aukomaan Kristiinan puvussa olevia nauhoja ja solmuja, ja veti viimeksi
+neulat sairaan tukasta.
+
+"Enpä ole nähnyt ennen näin komeata tukkaa", sanoi hän, kun koko tuo
+kullanruskea hiustulva valahti alas kalpeiden kasvojen ympärille.
+Sitten hän sanoi nauraen: "Ei tämä ole voinut menettää väriä eikä
+valtaa, vaikka se onkin riippunut hajallaan vähän kauemmin kuin oikein
+oli."
+
+Hän sijoitti Kristiinan mukavasti patjojen väliin lattialle ja peitti
+hänet hyvin.
+
+"Juo nyt tämä, niin et tunne polttoja niin pahasti -- ja koeta nukkua,
+jos voit."
+
+Gunnulf aikoi nyt lähteä. Hän tuli Kristiinan luo ja kumartui tämän yli.
+
+"Rukoilethan sinä minun puolestani, Gunnulf?" kysyi Kristiina anovasti.
+
+"Minä rukoilen sinun puolestasi siihen asti kun näen sinun makaavan
+lapsi vierelläsi -- ja senkin jälkeen", vastasi Gunnulf työntäen
+Kristiinan kädet taas peiton alle.
+
+Kristiina makasi horroksissa. Hän tunsi melkein hyvinvointia. Kyljissä
+tuntuvat poltot tulivat ja menivät ja tulivat taas -- mutta se oli niin
+toisenlaista kuin mikään, mitä hän oli kokenut ennen, että joka kerran,
+kun ne olivat hellittäneet, hän melkein luuli kuvitelleensa tyhjää.
+Aikaisten aamutuntien tuskan ja pelon jälkeen tuntui hänestä siltä
+kuin hän jo olisi voittanut pahimman pelon ja vaivan. Audfinna liikkui
+hiljaa levitellen lapsenvaatteita, peittoja ja nahkoja lieden lähelle
+lämpiämään ja hämmenteli väliin patojaan, joista levisi kirpeä haju.
+Viimein vaipui Kristiina puolinukuksiin jokaisen polton jälkeen ja
+luuli olevansa kotona Jørundgaardin pirtissä auttamassa äitiään suuren
+kankaan värjäämisessä -- sen vaikutti kai haavankuoren ja nokkosten
+haju.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Sitten tulivat apuvaimot toinen toisensa jälkeen -- oman seurakunnan ja
+Birgsin kartanojen emännät. Audfinna vetäytyi palvelusnaisten joukkoon.
+Ja illan tullessa alkoi Kristiinasta tuntua jo oikein pahalta. Rouvat
+sanoivat, että hänen tuli koettaa pysyä jalkeilla niin kauan kuin
+suinkin. Kristiinaa kiusasi koko komento -- tupa oli väkeä täynnä,
+ja hänen täytyi astua edestakaisin kuin myytävänä oleva tamma. Ja
+vähän väliä hänen täytyi antaa noiden vieraiden rouvien painella ja
+tunnustella häntä joka puolelta, minkä jälkeen nämä taas neuvottelivat
+keskenään. Lopulta sanoi pääemäntä, Raasvoldin Gunna-rouva, että
+Kristiinan tuli käydä pitkäkseen lattialle. Hän jakoi naiset kahteen
+ryhmään, toiset saivat mennä nukkumaan, toisten tuli valvoa: "Tämä
+ei käy nopeasti -- mutta huuda vain Kristiina, kun alkaa kovasti
+vaivata, äläkä välitä nukkuvista. Mehän olemme täällä sinua auttamassa,
+lapsiraukka", sanoi hän lempeästi ja herttaisesti taputtaen nuorikkoa
+poskelle.
+
+Kristiina makasi purren huulensa rikki ja puristaen peitettä hikisissä
+käsissään. Sisällä oli tukahduttavan kuuma -- mutta naiset sanoivat,
+että niin piti olla. Joka polton jälkeen valui hiki virtanaan hänestä.
+
+Ja hän virui siinä miettien, mitä näille kaikille syöttäisi. Hän
+toivoi heidän huomaavan, että talossa vallitsi nyt hyvä järjestys. Hän
+oli käskenyt Torbjørgin, keittäjän, panna kokomaitoa tuoreen kalan
+keittoveteen. Kun ei vain Gunnulf pitäisi sitä paaston rikkomisena.
+Sira Eirik oli sanonut, ettei se sitä ole, sillä kalakeittohan ei ole
+maitoruokaa, ja kalavesihän kaadetaan sitä paitsi pois. Kuivaa kalaa,
+jota Erlend oli hankkinut taloon syksyllä, heidän ei tullut saada
+maistaa -- se oli pilaantunutta ja täynnä punkkeja.
+
+Voi pyhä neitsyt Maaria -- vieläköhän kestänee kauan ennen kuin sinä
+autat minua -- voi, nyt koskee niin kovasti, niin kovasti --.
+
+Täytyi koettaa kestää vielä vähän aikaa ennen kuin alkaisi huutaa --
+
+Audfinna istui lieden ääressä vahtien vesipatoja. Kristiina olisi
+niin tahtonut pyytää tätä luokseen pitämään häntä kädestä. Hän olisi
+antanut vaikka mitä, jos olisi saanut tuntea tutun, ystävällisen käden
+omassaan. Mutta hän ei rohjennut pyytää.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Seuraavan aamurupeaman kuluessa vallitsi Husabyssä eräänlainen
+sekasortoinen hiljaisuus. Oli Maarianmessun aatto, ja työt täytyi saada
+tehdyksi puoleenpäivään mennessä, mutta miehet olivat hajamielisiä ja
+vakavissaan, ja säikähtyneet neidot tekivät työnsä huonosti. Palvelijat
+olivat alkaneet pitää nuoresta emännästään -- tämän elämä ei ollut
+niinkään helppoa, arvelivat he.
+
+Erlend seisoi ulkona pihamaalla puhellen seppänsä kanssa. Hän koetti
+pitää ajatuksensa siinä, mistä mies puhui. Silloin tuli Gunna-rouva
+kiireesti hänen luokseen.
+
+"Vaimosi asiat eivät edisty lainkaan, Erlend -- olemme koetelleet
+kaikkia keinoja. Lähde mukaan -- ehkä se auttaisi, jos hänet saataisiin
+sinun syliisi. Mene sisään ja vaihda päällesi lyhyt takki -- mutta
+joudu; Puolisoparallasi on vaikeat paikat!"
+
+Veri oli tulvahtanut Erlendin poskiin. Hän muisti kuulleensa, että
+ellei nainen tahtonut saada syntymään lasta, joka oli siitetty salassa,
+silloin auttaisi se, että hänet nostettaisiin miehensä polvelle.
+
+Kristiina makasi lattialla peittojen alla; hänen luonaan istui kaksi
+naista. Astuessaan sisään näki Erlend Kristiinan vetäytyvän kyyryyn,
+painavan päänsä toisen naisen syliin ja heittelevän sitä puoleen ja
+toiseen -- mutta hän ei päästänyt ainoatakaan äännähdystä.
+
+Polttojen mentyä ohi hän nosti hurjistuneet, säikähtyneet silmänsä;
+valjenneet, ruskeat huulet läähättivät. Viimeinenkin nuoruuden ja
+sulouden jälki oli kadonnut näiltä paisuneilta, punaläikällisiltä
+kasvoilta -- tukkakin oli sekautunut olkien ja nahkoista irtautuneiden
+villatukkojen kanssa sotkuiseksi möyhyksi. Hän katsoi Erlendiin kuin
+ei olisi heti tuntenut tätä. Mutta tajuttuaan, miksi naiset olivat
+hakeneet hänet, pudisti hän kiihkeästi päätään.
+
+"Ei ole tapana siellä, mistä minä olen kotoisin, että miehet ovat läsnä
+naisen saadessa lapsia."
+
+"Ehkäpä täällä pohjoisessa on sellainen tapa", sanoi Erlend hiljaa.
+"Jos se voisi helpottaa tuskaasi, Kristiina, niin --"
+
+"Ooh --!" Samassa kun Erlend laskihe polvilleen hänen viereensä, kiersi
+Kristiina käsivartensa hänen ympärilleen ja puristautui tiukasti
+kiinni. Yhdessä myhkyrässä ja vavisten hän kesti polton äännähtämättä.
+
+"Saanko puhua pari sanaa kahden kesken mieheni kanssa", sanoi hän
+hengästyneesti ja nopeaan kohtauksen mentyä ohi. Naiset vetäytyivät
+pois.
+
+"Ormin syntyessäkö sinä lupasit Elinelle sen, mitä hän väitti sinun
+luvanneen -- että naisit hänet sitten, kun hän jäisi leskeksi --
+silloinko se tapahtui?" kuiskasi Kristiina.
+
+Erlend veti äkkiä henkeä kuin olisi häntä isketty sydänalaan. Sitten
+hän pudisti kiihkeästi päätään.
+
+"-- Minä olin linnassa sinä yönä -- minun miehilläni oli vahtivuoro. Se
+tapahtui aamulla, kun palasin majapaikkaan, ja siellä laskettiin poika
+minun syliini. Oletko sinä nyt miettinyt sitä, Kristiina --"
+
+"Olen." Jälleen hän kouristautui Erlendiin tuskanlaineen saapuessa.
+Erlend pyyhki pois hänen kasvojaan pitkin virtaavan hien.
+
+"Kun sinä nyt tiedät tämän, niin etkö tahdo, että minä tekisin niinkuin
+Gunna-rouva neuvoo?" kysyi Erlend Kristiinan tyyntyessä jälleen.
+
+Mutta Kristiina pudisti päätään. Ja viimein täytyi vaimojen antaa
+Erlendin mennä.
+
+Samassa oli kuin synnyttäjän voimat olisivat loppuneet. Hän huusi
+hurjassa tuskassa tuntiessaan polton taas lähestyvän ja rukoili
+vaikeroiden apua. Mutta kun vaimot puhuivat Erlendin hakemisesta, huusi
+hän 'ei' -- ennen kituisi hän kuoliaaksi --
+
+Gunnulf ja tämän mukana tullut pappi lähtivät kirkkoon iltarukousta
+pitämään. Joka ainoa henki, joka ei ollut lapsenpäästäjän luona, meni
+sinne. Mutta Erlend pujahti ulos ennen toimituksen loppua ja lähti
+etelän puoleista rakennusriviä kohti.
+
+Lännessä, laaksoa vastapäätä olevien harjujen takana, oli taivas
+keltaisenpunainen -- kevätilta alkoi hämärtää kuulaana, valoisana
+ja vienona. Siellä täällä tuikahti esiin tähti valkoisena vaaleassa
+ilmassa. Alhaalla järven rannalla leijaili pieni usvakaistale
+lehtimetsän kohdalla -- ja maassa oli pälviä sellaisissa kohdin, minne
+aurinko oli päässyt paistamaan; ilmassa oli mullan ja sulavan lumen
+tuntu.
+
+Pikkutupa oli pihan länsilaidassa, laakson puolella. Erlend astui sitä
+kohti ja seisahtui seinän taakse. Hirret hohtivat vielä auringon lämpöä
+hänen nojautuessaan niitä vasten. Oi, miten Kristiina huusi! Ollessaan
+keskenkasvuinen poika hän oli kuullut hiehon vaikeroivan karhun
+kynsissä tunturin karjatuvalla. Hän oli juossut Arnbjørnin, paimenen,
+kanssa etelää kohti metsään. Hän muisti miten oli nähnyt karvaisen
+pallon nousevan pystyyn ja muuttuvan irvistäväksi, punakitaiseksi
+karhuksi. Arnbjørnin keihäs murtui kahtia karhun käpälien välissä --
+silloin otti mies hänen keihäänsä, sillä hän seisoi kauhusta paikalleen
+jähmettyneenä. Hieho makasi maassa -- se eli vielä, mutta utareet ja
+toinen kylki oli syöty --
+
+Kristiina, omani -- oi Herra armahda häntä pyhän äitisi tähden! Erlend
+pakeni takaisin kirkkoon.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Palvelijat toivat iltaruoan tupaan -- he eivät laskeneet alas pöytää,
+vaan panivat astiat kädestään lieden lähelle. Miehet hakivat kalaa ja
+leipää, palasivat paikoilleen penkille ja olivat ääneti, pureksivat
+vähän, mutta eivät näyttäneet olevan nälkäisiä. Kukaan ei tullut
+korjaamaan ruokaa aterian jälkeen, eikä yksikään miehistä noussut
+paikaltaan mennäkseen maata. He jäivät istumaan tuleen tuijottaen
+eivätkä puhuneet keskenään.
+
+Mestari Gunnulf oli sytyttänyt pienen tuikun ja asettanut sen
+kunniaistuimen käsipuulle. Hän istuutui tulen ääreen penkin päähän
+kirja kädessä -- hänen huulensa liikkuivat hiljaa ja herkeämättä.
+
+Ulf Haldorinpoika nousi, astui lieden ääreen, otti kappaleen pehmeää
+leipää, kopeloi jotakin halkojen välistä ja löysi mieleisensä. Sitten
+hän siirtyi komeroon lähelle ulko-ovea, jossa ukkovanhus Aan istui.
+Heillä oli jotakin leivällä toimitettavaa salaista hommaa keskenään
+Ulfin viitan takana; Aan veisti ja leikkeli puuta. Miehet vilkaisivat
+sinnepäin jonkun kerran. Jonkin ajan kuluttua nousivat Ulf ja Aan
+penkiltä ja hävisivät ulos.
+
+Gunnulf seurasi noita kahta miestä katsellaan, mutta ei sanonut mitään.
+Hän jatkoi taas rukouksiaan.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Välillä romahti muuan nuori poika penkiltä lattialle -- unissaan. Hän
+nousi, katsoi pöllähtäneenä ympärilleen; sitten hän huoahti ja istuutui
+jälleen.
+
+Ulf Haldorinpoika ja Aan tulivat hiljaa sisään ja menivät entisille
+paikoilleen. Miehet katsoivat heihin taas, mutta eivät sanoneet mitään.
+
+Yhtäkkiä kavahti Erlend seisoalleen. Hän tuli lattian yli
+palvelusväkensä luo. Hän oli tuhkanharmaa, ja silmien ympärykset olivat
+mustat.
+
+"Eikö teistä kukaan tiedä mitään keinoa?" sanoi hän. "Etkö sinäkään,
+Aan?" kuiskasi hän ukolle.
+
+"Ei auttanut", vastasi Ulf hänelle hiljaa.
+
+"Taitaa olla siten määrätty, ettei hänen pidä saada tätä lasta", sanoi
+Aan nenäänsä niistäen. "Eivät silloin auta uhrit eivätkä loitsut. Sääli
+sinua, Erlend, kun sinun näin pian piti kadottaa kelpo vaimosi!"
+
+"Älä puhu kuin hän olisi jo kuollut", rukoili Erlend peräti murtuneena.
+Hän meni takaisin nurkkaansa ja piilotti päänsä sängyn jalkopäähän.
+Kerran käväisi eräs miehistä ulkona: "Kuu on taivaalla", hän virkahti.
+"On kohta aamu --"
+
+       *       *       *       *       *
+
+Hetken kuluttua tuli Gunna-rouva saliin. Hän vaipui ovensuuhun
+almunanojain penkille -- hänen harmaat hiuksensa törröttivät sekaisin,
+huntu oli liukunut niskaan.
+
+Miehet nousivat -- he tulivat hitaasti häntä kohti.
+
+"Joku teistä saa tulla pitämään häntä", sanoi hän itkien. "Me emme
+jaksa enää --. Sinä voit mennä hänen luokseen, Gunnulf -- ei sitä
+tiedä, mikä tässä vielä on edessä --"
+
+Gunnulf nousi ja pisti rukouskirjan vyönalustaskuun.
+
+"Tule sinä myös, Erlend", sanoi rouva. Paha ölinä kohtasi heitä
+ovessa -- Erlend seisahtui väristen paikalleen. Hän näki Kristiinan
+vääntyneet, tuntemattomiksi kouristuneet kasvot itkevien naisihmisten
+keskellä -- Kristiina oli polvillaan maassa, ja naiset tukivat häntä.
+
+Oven suussa oli pari palvelusnaista suullaan penkillä; he rukoilivat
+lakkaamatta. Erlend viskautui heidän viereensä maahan ja kätki kasvot
+käsiinsä. Kristiina huusi, huusi jälleen, ja joka kerran oli kuin
+Erlend olisi kohmettunut mielettömästä kauhusta. Eihän se saattanut
+olla tällaista!
+
+Hän koetti kerran vilkaista sinne. Nyt istui Gunnulf Kristiinan edessä
+rahilla pidellen häntä käsivarsien alta. Gunna-rouva oli polvillaan
+vieressä käsivarret Kristiinan vyötäisten ympärillä, mutta Kristiina
+ponnisti vastaan kuoleman tuskassa, työntäen toista luotaan.
+
+"Ei, ei, päästäkää minut, minä en jaksa -- Jumala, Jumala, auta --"
+
+"Jumala on pian auttava sinua, Kristiina", sanoi pappi aina väliin.
+Eräs vaimo piteli vesivatia, ja joka polton jälkeen otti Gunnulf märän
+vaatteen ja pyyhki sairaan kasvoja -- hiusrajasta ja huulien välistä,
+mistä valui kinaa.
+
+Sitten Kristiinan pää retkahti Gunnulfin käsiin ja hän nukahti
+tuokioksi, mutta vaivat herättivät hänet samassa. Ja pappi saneli:
+
+"Kohta, Kristiina, kohta sinä saat avun --"
+
+Kukaan ei enää tiennyt mikä aika oli. Päivä sarasti valjuna räppänän
+raosta.
+
+Sitten pitkän, mielettömän voihkinan jälkeen oli aivan hiljaista.
+Erlend kuuli naisten alkavan hääräillä -- hän aikoi katsoa ylös;
+silloin hän kuuli jonkun itkevän huutamalla ja vaipui taas kasaan --
+hän ei uskaltanut kuulla totuutta.
+
+Silloin huusi Kristiina taas, päästi kimeän, hurjan valitushuudon, joka
+ei ollut aikaisempien, järjettömien, eläimellisten huutojen kaltainen.
+Erlend hyppäsi pystyyn.
+
+Gunnulf seisoi kumarassa tukien Kristiinaa, joka vielä oli polvillaan.
+Tämä tuijotti rajattoman kauhun vallassa jotakin, jonka Gunna-rouva
+oli pannut lammasnahkaan. Se oli verinen, tumma köntti, joka näytti
+teuraseläimen sisälmyksiltä.
+
+Pappi painoi Kristiinan lujasti itseään vasten:
+
+"Kristiina -- sinä olet saanut Jumalalta oikein sievän ja terveen pojan
+-- hengittäähän se!" sanoi Gunnulf kiihkeästi itkeville naisille. "Se
+hengittää -- Jumala ei voi olla niin julma, ettei kuulisi meitä!"
+
+Papin vielä puhuessa tapahtui tämä. Äidin väsyneessä, hämmentyneessä
+mielessä häämötti eräs epäselvä muisto; hän muisti, miten oli nähnyt
+luostarin puutarhassa nupun aukeavan kukaksi, -- siitä oli irrottunut
+ryppyisiä silkinhienoja helpeitä.
+
+Muodoton sikiö liikahti -- äännähti -- ojensihe ja kehkeytyi
+pikkuruiseksi viininpunaiseksi lapseksi, jolla oli ihmisen muoto
+-- sillä oli käsivarret ja sääret ja kädet ja jalat, joissa oli
+täydelliset sormet ja varpaat -- se sätki ja pihisi hiukan.
+
+"Miten pieni, pieni, pieni se on!" huudahti Kristiina heikolla,
+särähtävällä äänellä ja purskahti naurunsekaiseen itkuun. Ympärillä
+olevat naiset alkoivat nauraa kuivaten kyyneleitään, ja Gunnulf jätti
+Kristiinan heidän käsiinsä.
+
+"Keikuttakaa poikaa kaukalossa, niin se huutaa paremmin", virkkoi pappi
+seuraten vaimoja, jotka kantoivat vastasyntyneen tulen ääreen.
+
+Kun Kristiina heräsi pitkästä horroksesta, oli hän vuoteessa. Häneltä
+oli riisuttu läpihikiset, kauheat vaatteet ja hän tunsi suloisen lämmön
+ja rauhan virtaavan ruumiiseensa -- hänen päälleen oli asetettu pieniä
+pusseja, joissa oli lämmintä nokkoshaudetta, ja hänet oli peitetty
+mattojen ja nahkojen sisään.
+
+Joku sanoi, että hänen tuli pysyä hiljaa, kun hän yritti puhua.
+Huoneessa oli aivan hiljaista. Ja hiljaisuuden läpi kuului ääni, jota
+hän ei oikein tuntenut.
+
+-- "Nikulaus, Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen --"
+
+Jossakin liikuteltiin vettä.
+
+Kristiina kohosi kyynärpäilleen ja katsoi huoneeseen sängystä. Lieden
+luona seisoi valkoiseen messupaitaan puettu pappi, ja Ulf Haldorinpoika
+nosti punaisen, ilkialastoman lapsen suuresta messinkivadista, antoi
+sen kummitädille ja otti tältä palavan kynttilän.
+
+Kristiina oli saanut lapsen -- se se nyt kirkui niin, ettei papin
+sanoja tahtonut kuulua ollenkaan. Mutta häntä väsytti niin -- hän ei
+välittänyt mistään, hän tahtoi nukkua.
+
+Sitten hän kuuli Erlendin äänen; tämä puhui nopeasti ja säikähtyneesti:
+
+"Sen pää -- sillä on niin kummallinen pää."
+
+"Se on painunut", vastasi naisen ääni levollisesti. "Ei se ole mitään
+ihmeellistä -- tämän miehenalun on täytynyt taistella ankarasti
+henkensä puolesta."
+
+Kristiina huusi jotakin. Oli kuin hän olisi herännyt, kuin hänen
+sydämessään olisi liikahtanut -- jokin -- tuo oli hänen poikansa, ja se
+oli taistellut henkensä puolesta niinkuin hänkin.
+
+Gunnulf kääntyi nopeasti ja hymyili -- hän otti pienen valkoisen kääryn
+Gunna-rouvan sylistä ja kantoi sen vuoteen luo. Hän laski pojan äidin
+viereen. Sairaana hellyydestä ja onnesta hieroi Kristiina kasvonsa
+pieniä punaisia, silkinpehmeitä kasvoja vasten, jotka pilkistivät
+vaatteiden keskeltä.
+
+Hän katsoi Erlendiin. Hän oli kerran ennen jo nähnyt tämän kasvot
+näin harmaina ja kurjannäköisinä -- missä, sitä hän ei nyt saattanut
+muistaa, hänen päänsä oli niin oudontuntuinen ja pöppöröinen -- mutta
+hän tunsi, että oli hyvä, kun hän ei muistanut. Ja teki niin hyvää
+nähdä Erlendin seisovan siinä veljensä kanssa -- pappi oli laskenut
+toisen kätensä Erlendin olalle. Sanomaton rauha ja turvallisuus
+valtasi Kristiinan hänen katsoessaan tuota pitkää, albaan ja stolaan
+verhoutunutta miestä; nuo mustan hiusseppeleen ympäröimät pyöreät,
+laihat kasvot näyttivät niin voimakkailta, mutta Gunnulf hymyili
+kauniisti ja lämpimästi.
+
+Erlend työnsi tikarin syvälle seinähirteen äidin ja lapsen taa.
+
+"Tuo on nyt tarpeetonta", sanoi pappi nauraen. "Poikahan on jo
+kastettu."
+
+Kristiina muisti mitä veli Edvin oli sanonut kerran. Äskensyntynyt
+lapsi oli yhtä pyhä kuin taivaan pyhät enkelit. Vanhempien synnit
+olivat puhtaaksi pestyt, ja itse se ei ollut vielä tehnyt syntiä.
+Arastellen ja varovasti hän suuteli noita pikkuruisia kasvoja.
+
+Gunna-rouva tuli heidän luokseen. Hän oli lopen uupunut ja vihoissaan
+isälle, jolla ei ollut älyä kiittää apuvaimoja sanallakaan. Ja pappi
+oli ottanut hänen käsistään lapsen ja kantanut sen äidille -- se olisi
+ollut hänen tehtävänsä siksi, että hän oli ollut synnytysmestari, ja
+siksi, että hän oli pojan kummi.
+
+"Sinä et ole vielä lausunut mitään pojallesi, Erlend, etkä pitänyt sitä
+sylissäsi", sanoi hän suutuksissaan.
+
+Erlend nosti kapalovauvan äidin vierestä ja painoi suunsa hetkeksi sen
+kasvoja vasten:
+
+"Minä en taidakaan pitää sinusta oikein, pikku Naakkve, ennen kuin olen
+ehtinyt unohtaa, että sinä kiusasit äitiäsi niin hirveästi", sanoi hän
+laskien pojan taas Kristiinan viereen.
+
+"Syytä sinä poikaa", sanoi vanha rouva äkeissään. Mestari Gunnulf
+nauroi, ja sitten nauroi myös Gunna-rouva. Hän tahtoi ottaa lapsen ja
+panna sen kätkyeen, mutta Kristiina pyysi hartaasti, että hän saisi
+pitää sen luonaan vielä vähän aikaa. Ja samassa hän nukahti poikansa
+viereen -- hän tunsi vielä, että Erlend kosketti häntä hellävaroen,
+kuin olisi pelännyt satuttavansa; sitten hän nukahti uudestaan.
+
+
+
+
+V
+
+
+Kymmenentenä päivänä lapsen syntymän jälkeen sanoi mestari Gunnulf
+veljelleen heidän ollessaan aamulla kahden salissa:
+
+"Nyt lienee aika, Erlend, lähettää sana vaimosi suvulle Kristiinan
+voinnista."
+
+"Ei sillä taida olla niin kiirettä", vastasi Erlend. "Tuskinpa
+Jørundgaardissa iloitaan, kun kuullaan, että täällä jo on poika
+talossa."
+
+"Miten voit ajatella", kysyi Gunnulf, "ettei Kristiinan äiti olisi
+huomannut jo syksyllä, että hänen tyttärensä ei ollut terve. Ja nyt hän
+pelkää varmasti --"
+
+Erlend ei vastannut mitään.
+
+Mutta vähän päivemmällä Gunnulfin istuessa pikkutuvassa ja puhellessa
+Kristiinan kanssa tuli Erlend sisään. Hänellä oli karvalakki päässä,
+lyhyt, paksu sarkainen päällystakki yllä, jalassa pitkät housut ja
+karvasaappaat. Hän kumartui vaimonsa puoleen ja taputti hänen poskeaan:
+
+"Kas niin, Kristiina -- tahdotko lähettää terveisiä Jørundgaardiin, nyt
+minä lähden etelään ilmoittamaan poikamme syntymästä --"
+
+Kristiina sävähti punaiseksi -- hän oli säikähtyneen, mutta myös
+iloisen näköinen.
+
+"Se on oikeus ja kohtuus sinun isääsi kohtaan", sanoi Erlend vakavasti.
+"Minä vien itse sanan."
+
+Kristiina makasi hiljaa hetken aikaa.
+
+"Sano kotona", alkoi hän hiljaa puhua, "että minä olen kaivannut joka
+päivä siitä hetkestä asti, jolloin kotoa läksin, saada langeta isäni ja
+äitini eteen ja rukoilla heidän anteeksiantoaan."
+
+Vähän myöhemmin Erlend lähti. Kristiina ei muistanut kysyä millä tavoin
+hän aikoi matkustaa. Mutt Gunnulf saattoi veljeään pihalle. Tuvan oven
+takan olivat Erlendin sukset ja keihäänkärjellä varustettu suksisauva.
+
+"Lähdetkö hiihtämällä?" sanoi Gunnulf. "Kuka tulee mukaan?"
+
+"Ei kukaan", vastasi Erlend nauraen. "Pitäisihän sinun jos kenen
+tietää, ettei ole helppo pysyä minun perässäni, kun minä olen suksilla."
+
+"Se on mielestäni varomatonta", arveli pappi. "Sanotaan Ylätunturin
+metsässä olevan nykyään paljon susia."
+
+Mutta Erlend vain nauroi ja alkoi kiinnittää suksia jalkaan. "Luulisin
+ehtiväni Gjeitskarin karjatuville ennen pimeän tuloa. Nyt on jo niin
+kauan valoisaa. Saatan olla Jørundgaardissa kolmannen päivän iltana."
+
+"Gjeitskarista valtatielle ei ole selvä taival -- siellä on pahoja
+usvamaitakin. Ja tiedäthän, että noiden karjatupien luona ei saata
+liikkua turvallisesti talviseen aikaan."
+
+"Voithan sinä antaa minulle tulirautasi", sanoi toinen itsepäisesti,
+"jos minun olisi pakko viskata omani pois -- jonkun haltiattaren
+niskaan, kun tämä vaatisi minulta sellaista mielistelyä, joka ei
+sovellu naineelle miehelle. Kuulehan, veli, nyt minä teen kuten sinä
+sanoit, lähden Kristiinan isän luo ja tarjoan hänelle hänen mielensä
+mukaiset sakot -- mutta sen verran sinun täytyy antaa minun tehdä oman
+mieleni mukaan, että saan valita itse millä neuvoilla lähden."
+
+Siihen täytyi mestari Gunnulfin tyytyä. Mutta hän käski ankarasti
+palvelijoita salaamaan Kristiinalta, että Erlend oli lähtenyt yksin.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Taivas kaartui vaaleankeltaisena yli tunturin siintävien kinosten sinä
+iltana, jolloin Erlend viiletti alas kirkon ohi niin että hanki vinkui
+ja kirisi. Korkealla taivaalla loisti valju puolikuu hämärässä.
+
+Jørundgaardissa tuprusi tumma savu räppänän aukoista kalpeaa,
+pilvetöntä taivasta vasten. Hiljaisuudessa kuului tasaista, kirskuvaa
+kirveen ääntä. Kartanon portailla hyökkäsi koiralauma haukkuen
+tulijaa vastaan. Pihalla keputteli joukko takkuisia vuohia, tummina
+kuuleassa hämärässä -- ne nyppivät kuusenhavuja, joita oli kasassa
+pihan keskellä. Kolme talvitamineihin puettua pikkulasta hääri niiden
+keskellä.
+
+Vastaan tuoksahtava kotirauha vaikutti oudon vahvasti Erlendiin. Hän
+jäi seisomaan saamattomana paikalleen odottaen Lauritsaa, joka tuli
+vierasta vastaan -- appiukko oli seisonut halkovajan luona puhellen
+seiväspuita katkovan miehen kanssa. Hän seisahtui äkkiä tuntiessaan
+vävynsä -- ja työnsi kädessään olleen keihään syvälle lumeen.
+
+"_Sinäkö_ siellä tulet?" kysyi hän hiljaa. "Yksin --? Onko -- onko
+jotakin --? Mistä syystä sinä taivallat näin --?" kysyi hän sitten.
+
+"Asiat vaativat niin." Erlend rohkaisi mielensä ja katsoi appeaan
+silmiin. "Tahdoin tulla itse ilmoittamaan teille sanomaani. Kristiina
+sai pojan Maarian-messun aamuna. -- Hän voi hyvin", lisäsi hän
+joutuisasti.
+
+Lauritsa seisoi vähän aikaa mitään virkkamatta. Hän puri hampaansa
+kovasti alahuulta vasten -- hänen leukansa vapisi ja väkätti hiukan.
+
+"Olipa se sanoma!" virkkoi hän sitten.
+
+Pikku Ramborg oli tullut heidän luokseen ja seisoi nyt isän vieressä.
+Hän katsoi isää hehkuvan punaisena kasvoiltaan.
+
+"Ole vaiti", sanoi Lauritsa jurosti, vaikkei lapsi ollut lausunut
+sanaakaan, ainoastaan punastunut. "Älä seiso siinä -- mene tiehesi!"
+
+Enempää hän ei sanonut. Erlend seisoi nojallaan sauvaa vasten, vasen
+käsi sen ympärillä. Hän katsoi lumeen. Oikean kätensä hän oli pistänyt
+poveen. Lauritsa osoitti sitä:
+
+"Oletko satuttanut itsesi --?"
+
+"Joutavanpäiväistä", sanoi Erlend. "Kaaduin kallionkoloon eilen illalla
+pimeässä."
+
+Lauritsa tarttui hänen ranteeseensa ja tunnusteli sitä varovasti. "Ei
+ole luuvikaa, luullakseni", sanoi hän. "Voit itse sanoa asiasi hänen
+äidilleen --", hän astui tupaa kohti Ragnfridin ilmestyessä pihamaalle.
+Ragnfrid katsoi kummissaan miestään -- sitten hän tunsi Erlendin ja
+tuli kiireesti tätä kohti.
+
+Hän kuunteli mitään virkkamatta sanomaa, joka Erlendin täytyi esittää
+toiseen kertaan. Mutta hänen silmänsä saivat kostean kiillon Erlendin
+sanoessa lopuksi:
+
+"Ajattelin sinun kenties huomanneen jotakin, ennen kuin hän lähti
+täältä syksyllä -- ja että kenties olit levoton näihin aikoihin."
+
+"Teit kauniisti, Erlend", sanoi Ragnfrid epävarmasti, "kun muistit sen
+seikan. Olen ollut peloissani joka päivä siitä lähtien kun veit hänet
+luotamme."
+
+Lauritsa palasi:
+
+"Tässä on ketun ihraa -- huomaan sinun palelluttaneen poskesi, vävy.
+Jää vähäksi aikaa porstuaan, niin Ragnfrid hoitaa tämän asian ja hieroo
+poskesi pehmeäksi -- miten on jalkojesi laita? Ota pois saappaat, niin
+katsomme."
+
+Väen tultua sisään illalliselle ilmoitti Lauritsa heille uutisen
+ja käski kantamaan sisään olutta, jotta voitaisiin iloita uutisen
+johdosta. Mutta iloa ei oikein tahtonut syntyä -- isäntä itse istui
+vesikuppi edessään. Hän pyysi tätä anteeksi Erlendiltä; hän oli
+poikavuosinaan tehnyt sellaisen lupauksen, että joisi vain vettä
+paastona. Niin istuivat miehetkin hiljaisina, ja puhe sujui kankeasti
+hyvän oluen ääressä. Lapset kävivät väliin Lauritsan luona -- tämä
+kietoi kätensä heidän ympärilleen, kun he asettuivat hänen polveaan
+vasten, mutta hän vastasi hajamielisesti heidän kysymyksiinsä. Ramborg
+vastasi nenäkkäästi ja lyhyeen, kun Erlend koetti laskea leikkiä
+hänen kanssaan -- hän tahtoi näyttää, ettei hän pitänyt langostaan.
+Hän oli nyt kahdeksannella vuodella, vilkas ja kaunis lapsi, mutta ei
+muistuttanut sisariansa.
+
+Erlend kysyi keitä nuo toiset lapset olivat. Lauritsa vastasi, että
+poika oli Haavard Trondinpoika, nuorin Sundbun lapsista. Hänen oli
+ikävä aikuisten sisarustensa parissa, ja hän oli sanonut äkkiä jouluna
+tahtovansa lähteä isänsä sisaren matkaan. Tyttö oli Helga Rolvintytär
+-- sukulaisten oli täytynyt ottaa luoksensa lapset lähtiessään
+Blakarsarvista hautajaisten jälkeen; oli surku antaa näiden nähdä
+isäänsä siinä tilassa. Ramborgilla oli hauska, kun hän oli saanut
+kasvinkumppalit. "Tässä aletaan jo vanheta Ragnfridin kanssa", virkahti
+Lauritsa. "Ja tämä tässä on vallattomampi ja hehkuvampi kuin Kristiina
+oli." Hän silitti tyttären kiharaa päätä.
+
+Erlend istui anopin viereen, ja tämä kyseli häneltä Kristiinan
+synnytyksestä. Vävy huomasi Lauritsan kuuntelevan heitä. Sitten tämä
+nousi ja meni ottamaan hattunsa ja viittansa. Sanoi aikovansa käväistä
+pappilassa -- kutsumassa Sira Eirikiä juomaan.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Lauritsa kulki lumeen astuttua tietä yli peltojen Romundgaardiin.
+Kuu oli häviämäisillään vuoren taa -- mutta tuhansia tähtiä säihkyi
+valkoisten harjanteiden yllä. -- Hän toivoi papin olevan kotona -- hän
+ei jaksanut istua kauemmin toisten joukossa.
+
+Mutta tultuaan kartanon piha-aitojen kohdalle hän näki pienen lyhdyn
+lekkuvan edessään. Vanha Audun kantoi sitä -- ja huomatessaan, että
+tiellä oli ihmisiä, hän helisytti pientä hopeatiukuaan. Lauritsa
+Bjørgulfinpoika viskautui polvilleen kinokseen tiepuoleen.
+
+Audun kulki ohi lyhtyineen ja tiukuineen, jolla oli vieno ja heleä
+ääni. Perästä ratsasti Sira Eirik. Hän nosti hostiarasian korkealle
+ajaessaan ohi polvistuvan miehen, ei katsonut sivulle, vaan ratsasti
+hiljaa ohi; ja Lauritsa kumarsi syvään ja ojensi kätensä ylös
+tervehtien Vapahtajaansa.
+
+-- Papin seurassa oleva mies oli Einar Hnufanpoika, -- niinpä läheni
+loppu siis tuotakin vanhusta --! Niin, niin, Lauritsa luki kuolevien
+puolesta määrätyt rukoukset ennen kuin nousi ja palasi kotiin. Yöllinen
+kohtaus Jumalan kanssa oli kuitenkin vahvistanut ja lohduttanut paljon.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Levolle käytyä kysyi Lauritsa vaimoltaan:
+
+"Tiesitkö sinä tästä -- että Kristiinan asiat olivat niin?"
+
+"Etkö sinä tiennytkään?" sanoi Ragnfrid.
+
+"En", vastasi mies niin pian, että toinen huomasi hänen sittenkin
+joskus epäilleen asiaa.
+
+"Kesällä minä kyllä pelkäsin sitä yhteen aikaan", sanoi äiti
+viivytellen. "Nähdessäni, ettei hänessä kestänyt ruoka. Mutta sitten
+luulin erehtyneeni. Hän oli niin iloinen koko ajan, kun varustimme
+häitä --"
+
+"_Siihen_ hänellä olikin syytä", virkahti isä hiukan pilkallisesti.
+"Mutta ihmettelen, ettei hän sanonut mitään sinulle -- vaikka sinä olet
+hänen äitinsä."
+
+"Sen sinä sanot nyt, kun hän on tehnyt pahoin", vastasi Ragnfrid
+katkerasti. "Tiedäthän sinä, ettei Kristiina ole milloinkaan
+turvautunut minuun."
+
+Lauritsa ei puhunut enempää. Vähän ajan kuluttua hän toivotti
+vaimolleen lempeästi hyvää yötä ja asettui hiljaa hänen viereensä. Unta
+hän ei tuntenut saavansa hyvään aikaan.
+
+Kristiina --, Kristiina -- hänen pikku tyttönsä --.
+
+-- Lauritsa ei ollut milloinkaan sanallakaan koskettanut sitä, mitä
+Ragnfrid oli uskonut hänelle tuona yönä. Eikä Ragnfridilla ollut
+pienintäkään syytä sanoa, että Lauritsasta olisi huomannut hänen
+ajatelleen asiaa sen koommin. Hän ei ollut toisenlainen vaimoaan
+kohtaan -- pikemminkin hän oli koettanut olla entistä hellempi ja
+ystävällisempi. Mutta hän ei ollut ensi kertaa tänä talvena huomannut
+Ragnfridissa katkeruutta tai nähnyt tämän vainuavan salattua loukkausta
+aivan viattomissa sanoissa. Hän ei ymmärtänyt sitä eikä tiennyt siihen
+mitään neuvoa -- ja niin se sai olla.
+
+Isä meidän, joka olet taivaissa --. Hän rukoili Kristiinan ja hänen
+lapsensa puolesta. Lopuksi hän rukoili voimaa, jotta jaksaisi kärsiä
+Erlend Nikulauksenpoikaa tyynellä mielellä niin kauan kuin hänen oli
+pakko nähdä tätä talossaan.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Lauritsa ei mitenkään sallinut tyttären miehen lähteä kotimatkalle
+ennen kuin näkisi, miltä tämän ranne alkoi näyttää. Eikä hän tahtonut
+lähettää Erlendiä takaisin yksin.
+
+"Kristiina tulisi iloiseksi, jos te tulisitte mukaan", sanoi Erlend
+eräänä päivänä.
+
+Lauritsa oli ensin vaiti. Sitten hän ilmoitti kaikenlaisia esteitä.
+Ragnfrid ei varmaankaan mielellään jäisi yksin kotiin. Ja jos hän
+lähtisi niin kauas pohjoiseen, hän tuskin ehtisi takaisin kevätkylvöjen
+ajaksi. Mutta asia päättyi kuitenkin lopulta niin, että hän lähti
+Erlendin matkaan. Hän ei ottanut mukaan miehiä, vaan aikoi palata
+kotiin Raumsdalista lähtevällä laivalla; saihan hän hevosia laakson
+varrelta -- hänellä oli tuttavia kaikkialla matkan varrella.
+
+       *       *       *       *       *
+
+He eivät puhelleet paljoa matkalla, mutta tulivat hyvin toimeen.
+Lauritsalla oli kova työ pysyä Erlendin perässä; hän ei tahtonut
+tunnustaa, että vävy hiihti liian kovaa. Mutta Erlend huomasi asian ja
+sovitti heti vauhdin appensa mukaan. Hän koki kaikin tavoin miellyttää
+vaimonsa isää -- ja hänellä oli oma hiljainen, pehmeä tapansa silloin,
+kun hän tahtoi voittaa jonkun ihmisen ystävyyden.
+
+Kolmantena iltana he jäivät yöksi erääseen kivimajaan. Matkalla oli
+ollut paha ilma ja sumu, mutta Erlend uskoi löytävänsä yhtä hyvin
+näinkin. Lauritsa oli huomannut Erlendin tuntevan ihmeellisen tarkasti
+kaikki maan ja ilman merkit ja eläinten luonnon sekä tavat -- ja hän
+tiesi missä oltiin. Kaiken sen, mitä hän itse oli oppinut tuntureita
+taivaltaessaan huomion ja muistinsa avulla, näytti tuo toinen tietävän
+aivan sokeasti. Erlend nauroi sille -- mutta sanoi vain tuntevansa tuon
+kaiken itsestään.
+
+He löysivät kivimajan pimeässä, täsmälleen siihen aikaan kuin Erlend
+oli sanonut. Lauritsa muisti miten hän kerran itse tämmöisenä yönä oli
+kaivautunut lumeen nuolenkantaman päähän omasta hevosleiristään. Lumi
+oli kasautunut majan seiniä vasten, niin että heidän täytyi tunkeutua
+sisään savuaukon kautta. Erlend peitti aukon hevosen nahalla, joka oli
+majassa, ja kiinnitti sen hirsien väliin puunkappaleilla. Hän työnsi
+majaan tuiskunneen lumen sivummalle suksella ja teki takkakiville tulen
+jäätyneistä puista, joita oli majassa. Penkin alta hän sitten veti
+esiin kolme neljä metsäkanaa -- hän oli pannut ne sinne menomatkalla
+etelään -- pyöritti niitä lattian savessa, joka oli pehmennyt tulen
+ympäriltä, ja viskasi sitten saviset möykyt tuleen.
+
+Lauritsa loikoi multapenkillä, johon Erlend oli laittanut niin mukavan
+sijan kuin suinkin heidän selkärepuistaan ja viitoistaan.
+
+"Tuolla lailla paistavat huovit varastettuja kanoja, Erlend", hän sanoi
+nauraen.
+
+"Minä opin yhtä ja toista kreivin palveluksessa ollessani", sanoi
+Erlend, hänkin nauraen.
+
+Ja nyt hän oli niin ketterä ja vilkas, ettei appi ollut tuntea häntä
+entiseksi mieheksi; hän oli nähnyt Erlendin aina hiljaisena ja hieman
+töykeänä. Istuessaan siinä appiukkonsa edessä lattialla Erlend
+ryhtyi nyt kertomaan niistä vuosista, jolloin hän oli ollut kreivi
+Jaakon palveluksessa Hallandissa. Hän oli ollut joukkueen päällikkö
+ja vartioinut rannikkoa kolmella pienellä laivalla. Erlendin silmät
+välkkyivät kuin lapsen -- hän ei kerskunut, hän antoi vain kielen
+käydä. Lauritsa loikoi häntä katsellen.
+
+Hän oli rukoillut Jumalalta kärsivällisyyttä tyttären miestä kohtaan --
+nyt häntä melkein suututti, sillä hän huomasi pitävänsä tästä enemmän
+kuin oikeastaan tahtoi. Hän muisti, että tuona yönä, jolloin kirkko
+paloi, hän oli pitänyt Erlendistä. Hänen pitkä hongankolistajavartensa
+ei ollut vailla miehuutta. Isän sydämessä tuntui ilkeä pistos --
+oli sääli Erlendiä, hänestä olisi voinut olla parempaankin kuin
+viettelemään naisia. Mutta nuo muut paremmat toimet olivat supistuneet
+enimmäkseen poikamaisiin kujeihin. Jos olisi ollut sellaiset ajat, että
+joku taitava päällikkö olisi voinut ottaa tuon miehen ohjattavakseen ja
+käskettäväkseen, niin kukaties -- mutta nykyinen aika oli sellainen,
+että jokaisen tuli luottaa omaan arvostelukykyynsä niin monessa
+seikassa -- ja Erlendin asemassa olevan miehen tuli osata päättää
+omasta ja monien muiden menestyksestä. Ja tuo tuossa oli Kristiinan
+mies.
+
+Erlend katsoi appeensa. Hän kävi itsekin vakavaksi. Sitten hän sanoi:
+
+"Tahtoisin pyytää, Lauritsa, -- ennen kuin saavumme minun talooni --
+että sanoisitte minulle, mitä teillä on sydämellänne."
+
+Lauritsa oli vaiti.
+
+"Tiedättehän", puhui Erlend edelleen, -- "että minä haluaisin nöyrtyä
+edessänne sillä tapaa kuin toivotte ja korvata kaiken siten kuin te
+katsotte minun tekoni ansainneen --"
+
+Lauritsa katsoi noihin nuoriin kasvoihin -- ja hymyili sitten
+omituisesti:
+
+"Se taitaisi käydä vaikeaksi, Erlend -- minun sanoa ja sinun täyttää
+-- voit antaa sievoisen lahjan Sundbun kirkolle ja papeille, joita te
+myös piditte narreinanne", sanoi hän kiihtyen. "En tahdo puhua enempää
+tästä! -- Nuoruuttakaan sinä et voi syyttää. Rehellisempää olisi ollut,
+Erlend, jos olisit tullut eteeni ennen kuin varustimme häitä --"
+
+"Niin", sanoi Erlend. "Mutta minä en tiennyt silloin miten asiat olivat
+enkä tiennyt tulevan ilmi, että minä olin loukannut teitä."
+
+Lauritsa kohosi istualleen:
+
+"Etkö sinä tiennyt naimisiin mennessäsi, että Kristiina --?"
+
+"En", sanoi Erlend apean näköisenä. "Olimme olleet naimisissa lähemmä
+kaksi kuukautta ennen kuin ymmärsin sen."
+
+Lauritsa katsoi hieman ihmeissään häneen, mutta ei sanonut mitään.
+Silloin puuttui Erlend puhumaan, haparoiden ja heikosti.
+
+"Olen iloinen, appi, että läksitte mukaan. Kristiina on ollut koko
+talven niin raskasmielinen -- hän on sanonut minulle tuskin sanaakaan.
+Minusta tuntui usein siltä kuin hän ei viihtyisi Husabyssä eikä minun
+luonani."
+
+Lauritsa vastasi kylmäkiskoisesti ja vieraammin:
+
+"Niin on kai kaikkien nuorten vaimojen laita. Nyt, kun hän on taas
+terve, tulette te pian yhtä hyviksi ystäviksi kuin mitä olitte ennen",
+lausui hän hieman pilkallisesti hymyillen.
+
+Mutta Erlend istui tuijottaen hiillokseen. Nyt hän tiesi sen äkkiä
+aivan varmasti -- vaikka hän oli tiennyt sen siitä hetkestä asti,
+jolloin hän näki pienet punaiset lapsenkasvot vasten Kristiinan
+valkoista olkapäätä -- etteivät heidän välinsä enää milloinkaan tulisi
+sellaisiksi kuin ne olivat ennen olleet.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Lauritsan astuessa pikkutupaan Kristiinan luo tämä nousi istualleen
+vuoteessa ja ojensi molemmat kätensä isäänsä vastaan. Hän pani kätensä
+isänsä kaulaan ja itki itkemistään, niin että Lauritsa lopulta aivan
+rupesi pelkäämään.
+
+Kristiina oli jo ollut jalkeilla jonkin aikaa, mutta sitten hän sai
+jostakin kuulla Erlendin lähteneen yksin laaksoon, ja tämän viipyessä
+hän tuli niin levottomaksi että sai kuumeen. Ja silloin hänen täytyi
+käydä jälleen vuoteeseen.
+
+Kyllä näkyi, että hän oli vielä heikko -- hän itki milloin mitäkin. --
+Uusi vakinainen pappi Sira Eiliv Serkinpoika oli tullut taloon Erlendin
+ollessa poissa. Hän oli käynyt usein kartanon emännän luona lukemassa
+tälle -- mutta Kristiina itki niin mahdottomista syistä, ettei pappi
+viimein tiennyt, mitä hänelle saattoi lukea.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Eräänä päivänä isän istuessa hänen luonaan tahtoi Kristiina kapaloida
+lapsensa itse niin, että isä oikein saisi nähdä, miten kaunis ja
+tervejäseninen hänen poikansa oli. Poika potki sitten alastomana
+kapaloittensa päällä äitinsä edessä.
+
+"Mikäs merkki sillä on rinnassa?" kysyi Lauritsa.
+
+Aivan sydämen kohdalla oli lapsella pieniä veripunaisia pilkkuja --
+näytti siltä kuin verinen käsi olisi koskenut poikaan. Kristiinasta oli
+itsestäänkin ensin tuntunut pahalta, kun hän näki tuon merkin. Mutta
+hän oli koettanut lohduttautua ja sanoi nytkin:
+
+"Ei se taida olla muuta kuin muistomerkki -- minä kouraisin sydäntäni,
+kun näin kirkkomme palavan."
+
+Isä hätkähti. Niin. Eihän hän tiennyt kuinka kauan -- tai kuinka paljon
+-- tytär oli salannut. Eikä hän ymmärtänyt, miten Kristiina oli voinut
+-- hänen oma lapsensa -- tehdä hänelle tämän.
+
+"Ette taidakaan pitää pojastani", kysyi Kristiina isältään moneen
+kertaan, ja Lauritsa hymyili ja sanoi, että kyllä hän piti. Hän oli
+myös laskenut runsaasti lahjoja sekä kätkyeen että lapsivuoteessa
+makaavan tyttärensä viereen. Mutta Kristiinan mielestä kukaan ei
+pitänyt hänen pojastaan -- Erlend kaikista vähimmin. "Katsokaa, isä",
+pyysi hän, "näittekö, nythän se nauroi -- oletteko milloinkaan nähnyt
+niin kaunista lasta kuin Naakkve, isä?" Kristiina kysyi tätä yhä
+uudelleen, ja kerran sanoi Lauritsa, aivan kuin ajatuksissaan:
+
+"Haavard, sinun veljesi -- toinen poikamme -- oli kovin kaunis lapsi."
+
+Hetken kuluttua kysyi Kristiina heikolla äänellä:
+
+"Hänhän eli kauimmin minun veljistäni --?"
+
+"Niin. Hän ehti elää kaksi talvea. -- Nyt sinä et saa taas ruveta
+itkemään, Kristiina", pyysi isä hiljaa.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Lauritsa ja Gunnulf Nikulauksenpoika eivät pitäneet siitä, että poikaa
+kutsuttiin Naakkveksi; sehän oli kastettu Nikulaukseksi. Erlend intti,
+että sama nimihän se oli, mutta Gunnulf sanoi, että eipäs ollut; vain
+pakanuuden aikaisissa saduissa kerrottiin miehistä, joiden nimi oli
+ollut Naakkve. Mutta Erlend ei tahtonut sittenkään käyttää nimeä, joka
+oli ollut hänen isällään. Ja Kristiina nimitti aina poikaa siksi, joksi
+Erlend oli häntä ensin kutsunut.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Ja niin oli Kristiinan otaksuman jälkeen koko Husabyssä yksi ainoa,
+joka täydelleen käsitti, miten ihana toivelapsi hänen Naakkvensa oli.
+Se oli uusi pappi, Sira Eiliv --. Hän oli siinä suhteessa melkein yhtä
+ymmärtäväinen kuin lapsen äiti.
+
+Sira Eiliv oli lyhyt, hentorakenteinen mies, jolla oli pieni,
+pyöreä vatsa. Hän oli kovin vähäpätöisen näköinen -- sellaisetkin,
+jotka olivat puhuneet hänen kanssaan jo monesti, eivät tahtoneet
+oppia ymmärtämään, että hän oli pappi; niin tavalliset kasvot
+hänellä oli. Hänen hiuksensa ja ihonsa olivat samanväriset -- kuin
+keltaisenpunertava hiekka -- ja hänen pyöreät, vedenväriset silmänsä
+olivat aivan litteät. Tavoiltaan hän oli hiljainen ja nöyrä, mutta
+mestari Gunnulf sanoi Sira Eiliviä niin oppineeksi, että hänkin olisi
+voinut suorittaa tohtorin tutkinnon, ellei hän olisi ollut niin
+vaatimaton. Mutta se, mikä häntä kaunisti vielä paljon enemmän kuin
+oppi, oli puhdas elämä, nöyryys ja syvä rakkaus Kristukseen ja hänen
+kirkkoonsa.
+
+Hän oli alhaista sukuperää, ja vaikka hän ei ollut paljon vanhempi
+Gunnulf Nikulauksenpoikaa, näytti hän melkein vanhalta. Gunnulf
+oli tuntenut hänet siitä asti kun he olivat yhdessä käyneet
+koulua Nidarosissa, ja hän puhui aina suurella rakkaudella Eiliv
+Serkinpojasta. Erlend mielestään oli saanut Husabyhyn mitättömän papin,
+mutta Kristiinassa syttyi paikalla luottamus ja rakkaus häneen.
+
+Kristiina jäi asumaan edelleen pikkutupaan lapsineen, senkin jälkeen
+kun hänet oli kirkotettu. Tuo oli vaikea päivä Kristiinalle -- Sira
+Eiliv talutti hänet kirkkoon, mutta ei rohjennut antaa hänelle
+Herran ruumista. Kristiina oli ripittänyt itsensä hänelle, mutta
+sille synnille, johon hän oli tullut vikapääksi osallisuudellaan
+toisen ihmisen epäautuaaseen lähtöön, täytyi hänen hakea sovitusta
+arkkipiispalta. Tuona aamuna, jolloin Gunnulf oli istunut Kristiinan
+luona ja kuullut hänen purkavan sieluntuskaansa, hän oli laskenut
+Kristiinan sydämelle, että niin pian kuin hän oli pelastunut
+ruumiillisesta vaarasta, täytyi hänen rientää hakemaan parannusta
+sielulleen. Heti kun hän oli saanut takaisin terveytensä, tuli hänen
+täyttää Pyhälle Olaville antamansa lupaus. Tämä oli esirukouksillaan
+saattanut hänen poikansa terveenä ja elävänä maailmaan ja kasteen
+liittoon. Kristiinan tuli nyt lähteä paljasjaloin hänen haudalleen ja
+laskea sinne se kultainen seppele, neitojen kunniakoru, jota hän oli
+hoitanut niin huonosti ja kantanut vääryydellä. Ja Gunnulf neuvoi häntä
+valmistautumaan tuolle matkalle yksinäisellä elämällä, rukouksilla,
+sananlukemisella ja mietiskelyllä sekä paastolla -- mutta pysymään
+kuitenkin kohtuuden rajoissa rintalapsen tähden.
+
+Illalla hänen istuessaan suruissaan kirkotuksensa jälkeen oli Gunnulf
+tullut hänen luokseen ja antanut hänelle paternoster-rukousnauhan. Hän
+sanoi, että vieraissa maissa käyttivät muutkin kuin luostariväki ja
+papit sellaisia apunaan hartaudenharjoituksessa. Nauha oli sanomattoman
+kaunis; sen helmet olivat eräänlaista keltaista puuta, jota tuodaan
+Intiasta, ja ne tuoksuivat niin hyvältä ja makealta, että todella
+muistuttivat sitä, mitä oikean rukouksen tuli olla -- sydämen uhria ja
+pyrkimystä Jumalan mielen mukaiseen elämään. Välissä oli merenvahaisia
+ja kultaisia helmiä, ja risti oli kauniista emaljista.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Erlend seurasi kaipaavasti katseellaan nuorta vaimoaan, kun tämä tuli
+häntä vastaan pihamaalla. Näin kaunis hän ei ollut vielä milloinkaan
+ollut -- pitkä, solakka vartalo oli entistä kukkeampi yksinkertaisessa,
+mullanruskeassa, värjäämättömästä sarasta valmistetussa puvussa. Karkea
+aivinaliina, joka peitti hänen tukkansa ja kaulansa ja hartiansa,
+ilmaisi yhä selvemmin, miten hohtavan valkoiseksi hänen ihonsa oli
+käynyt. Kevätauringon langetessa hänen kasvoilleen näytti siltä kuin
+valo olisi tunkeutunut syvälle hänen lihaansa, niin hohtava se oli
+-- silmät ja huulet näyttivät aivan läpikuultavilta. Jos Erlend meni
+alas pikkutupaan katsomaan lasta, niin painoi Kristiina alas suuret,
+valkoiset luomensa Erlendin katsoessa häntä -- hän oli niin kainon ja
+hempeän näköinen, että Erlend uskalsi tuskin koskettaa hänen kättään.
+Jos hänellä oli Naakkve rinnoillaan, niin hän peitti huntunsa kulmalla
+aukeaman, josta näkyi hänen valkea pintansa. Erlendistä tuntui aivan
+siltä kuin hänen vaimonsa olisi tahdottu lähettää taivaaseen.
+
+Näin Erlend laski leikkiä veljensä ja appensa seurassa heidän
+istuessaan illoin tuvassa --, kun siellä oli pelkästään miehiä.
+Husabystä oli tullut suorastaan tuomiokirkko. Tuossa oli Gunnulf ja
+tuossa Sira Eiliv; appi oli puoleksi pappi hänkin, ja nyt tahdottiin
+hänestäkin samaa. Siis yhteensä kolme pappia samaan taloon. Mutta
+toiset nauroivat hänelle.
+
+Tänä keväänä piti Erlend Nikulauksenpoika hyvää huolta talonsa
+asioista. Vuoden kuluessa korjattiin kaikki aidat, ja portit
+ilmestyivät paikoilleen oikeaan aikaan; kynnöt ja kylvöt suoritettiin
+varhain ja kunnollisesti, ja Erlend lisäsi karjaansa mainioilla uusilla
+elukoilla -- hänen oli täytynyt tapattaa koko joukko entisiä, eikä
+se varsin suuri vahinko ollutkaan, joukossa kun oli paljon huonoa ja
+vanhaa. Hän palkkasi väkeä tervanpolttoon ja tuohenkiskontaan, ja
+rakennuksia ja kattoja paranneltiin. Sellaista järjestystä ei talossa
+oltu nähty sitten vanhan Nikulaus-herran voiman päivien. Erlendin
+kerrottiinkin saaneen neuvoa ja tukea vaimonsa isältä. Tämän ynnä
+veljensä kanssa liikkui Erlend ystävien ja omaisten luona kaukana
+toisissa kylissä. Mutta nyt hän ratsasti komeasti, kuten toisetkin
+isoiset, pari reipasta, kaunista huovia kerallaan. Ennen vanhaan oli
+Erlendin ollut tapana ratsastaa maita mantereita kurittoman ja hurjan
+saattojoukon kera. Nyt loppuivat vanhat puheet Erlend Nikulauksenpojan
+kiihkeästä ja pahennusta herättäneestä elämästä ja Husabyn
+hoidottomuudesta tai lauhtuivat hyväntahtoiseksi pilaksi. Ihmiset
+hymyilivät ja tuumivat, että Erlendin nuori emäntä oli ehtinyt saada
+aikaan paljon kuudessa kuukaudessa.
+
+Vähää ennen Botolvin-messua lähti Lauritsa Bjørgulfinpoika Nidarosiin
+mestari Gunnulfin seurassa. Hänen piti asua papin vieraana pari päivää
+käydäkseen Pyhän Olavin ja muissa kaupungin kirkoissa ennen kuin
+lähti paluumatkalle etelää kohti kotiinsa Jørundgaardiin. Hän erosi
+tyttärestään ja tämän miehestä ystävyydessä ja sovussa.
+
+
+
+
+VI
+
+
+Kristiinan oli määrä mennä Nidarosiin kolme päivää jälkeen
+Seljamiesten-messun -- lopummalla kuukautta alkoi kaupungissa jo
+Olavin-pyhien edellinen hälinä ja kiire, ja aikaisemmin ei arkkipiispa
+ollut kaupungissa.
+
+Edellisenä iltana oli mestari Gunnulf tullut Husabyhyn, ja varhain
+seuraavana aamuna hän meni Sira Eilivin kanssa kirkkoon huomenmessuun.
+Kaste peitti harmaana loimena maan Kristiinan mennessä kirkkoon, mutta
+aurinko kultasi harjun laella olevan metsän ja käki kukkui rinteellä --
+hänelle näytti tulevan kaunis vaellusilma.
+
+Kirkossa ei ollut ketään muita kuin Erlend ja hänen vaimonsa ynnä
+papit valaistussa kuorissa. Erlend katsoi Kristiinan paljaita
+jalkoja. Kivinen lattia tuntui varmaan jääkylmältä. Kristiina aikoi
+vaeltaa kolmen peninkulman matkan ilman muita saattajia kuin heidän
+rukouksensa. Hän koetti ylentää sydämensä Jumalan luo innokkaammin kuin
+vuosikausiin.
+
+Kristiina oli pukeutunut tuhkanväriseen hameeseen, ja hänellä oli nuora
+vyötäisten ympärillä. Sen alla tiesi Erlend hänellä olevan karkean
+piikkopaidan. Kireään sidottu sarkaliina peitti hänen tukkansa.
+
+Heidän astuessaan kirkosta aamuiseen auringonpaisteeseen tuli heitä
+vastaan eräs palvelusneidoista kantaen lasta. Kristiina istui hirren
+nenään. Ja kääntäen selän miehelleen hän antoi nyt poikansa imeä
+itsensä kylläiseksi ennen lähtöä. Erlend jäi seisomaan liikkumatta
+kappaleen matkaa taemmaksi -- hänen poskensa olivat kalpeat ja jäykät
+jännityksestä.
+
+Papit ilmestyivät kirkosta hetkistä myöhemmin -- he olivat jättäneet
+messupaitansa sakaristoon. He pysähtyivät Kristiinan luo. Sira Eiliv
+jatkoi melkein heti matkaa kartanoa kohti, mutta Gunnulf jäi auttamaan
+Kristiinaa, kun tämä sitoi lapsen lujasti selkäänsä.
+
+Kaulasta riippuvassa pussissa oli hänellä kultainen seppeleensä, rahaa
+ja hiukan suolaa ja leipää. Hän otti käteensä sauvan, niiasi syvään
+papille ja alkoi hiljalleen vaeltaa pohjoista polkua, joka vei ylös
+metsään.
+
+Erlend jäi seisomaan paikalleen -- pelottavan kalpeana kasvoiltaan.
+Yhtäkkiä hän alkoi juosta. Pohjoispuolella kirkon oli muutamia
+ruohoisia kukkuloita, joilla kasvoi tyhjäksikaluttua katajaa ja matalaa
+koivua -- se oli vuohien laidunpaikka. Erlend juoksi kukkulalle, sieltä
+hän näki Kristiinan vielä vähän matkaa ennen kuin tämä katosi metsään.
+
+Gunnulf tuli hitaasti veljensä jäljestä. Hän näytti sangen pitkältä ja
+mustalta aamun kirkkaudessa. Hänkin oli hyvin kalpea.
+
+Erlend seisoi huulet puoliavoinna; kyyneleet valuivat pitkin hänen
+kalpeita poskiaan. Yhtäkkiä hän sortui polvilleen, -- sitten hän
+viskautui suinpäin lyhyeksi jyrsitylle nurmelle ja jäi makaamaan siihen
+itkien ja repien kanervaa pitkillä ruskeilla sormillaan.
+
+Gunnulf seisoi liikahtamatta. Hän katsoi alas itkevään mieheen --
+katsoi metsään, jonne vaimo oli kadonnut.
+
+Erlend kohotti hiukan päätään:
+
+"Gunnulf -- oliko tämä tarpeen --? Oliko tarpeellista vaatia häneltä
+tätä", kysyi hän jälleen. "Etkö sinä olisi voinut antaa hänelle
+synninpäästöä?"
+
+Toinen ei vastannut, ja Erlend jatkoi:
+
+"Minähän olin käynyt ripillä ja maksanut sakot, minä." Hän kohosi
+istualleen. "Minä ostin hänelle kuusikymmentä messua ja jokavuotisen
+sielumessun ja haudan vihityssä maassa -- minä ripitin syntini
+Helge-piispalle ja tein matkan pyhän veren kirkkoon Schweriniin. Eikö
+se olisi riittänyt Kristiinankin puolesta?"
+
+"Vaikka oletkin tehnyt kaiken tämän", sanoi pappi hiljaa, "-- kantanut
+Jumalalle murtuneen sydämen ja saanut häneltä täyden sovituksen, --
+niin ymmärrät kai sentään, että sinun tulee koettaa poistaa maallisten
+syntiesi jälkiä edelleenkin. Sitä, mitä sinä olet rikkonut häntä
+vastaan, joka nyt on vaimosi, viettelemällä hänet ensin epäpuhtaaseen
+elämään ja saattamalla hänet sitten syylliseksi murhaan -- et sinä
+voi sovittaa hänen puolestaan, sen voi vain Jumala. Rukoile, että hän
+suojaisi vaimoasi tällä vaelluksella, jolla sinun ei ole suotu seurata
+ja suojella häntä. Äläkä unohda, veli, koko yhteiselämänne aikana, että
+olet nähnyt vaimosi lähtevän talostasi siten -- enemmän sinun kuin
+omien syntiensä tähden."
+
+Tuokion kuluttua Erlend sanoi:
+
+"Olin vannonut Jumalan ja kristillisen uskoni nimessä, ennen kuin
+riistin hänen kunniansa, etten milloinkaan huolisi ketään muuta
+vaimokseni, ja hän lupasi, ettei hän huolisi muita kuin minut koko
+elämänsä aikana. Sinä olet sanonut itse, Gunnulf, että sellainen on
+side, joka kestää Jumalan edessä; se, joka sen jälkeen ottaa toisen, on
+tekevä huorin hänen silmiensä edessä. Mutta eihän se siis voinut olla
+epäpuhtautta, että Kristiina tuli minun omakseni."
+
+"Se ei ollut synti, että sinä olit hänen kanssaan", virkkoi pappi
+hetken kuluttua. "Jos se olisi saattanut tapahtua loukkaamatta muita
+lakeja -- mutta sinä johdit hänet syntiseen vastarintaan niitä kohtaan,
+jotka Jumala oli asettanut tämän lapsen kaitsijaksi -- ja saatoit
+viimein hänen päälleen verisynnin. Sanoin senkin silloin kun puhelimme
+tästä; siksi on kirkko laatinut sellaisen lain, että avioliittoon
+aikovat on ensin kuulutettava ja että me papit emme saa vihkiä neitoa
+ja miestä vastoin sukulaisten tahtoa." Hän istuutui maahan, kietoi
+kätensä toisen polvensa ympärille ja tuijotti kirkkaaseen kesäiseen
+laaksoon, jonka pohjalla välkkyi pieni sininen järvi. "Tiedäthän itse
+kylväneesi ohdakkeita ja nokkosia ja orjantappuroita -- kuinka luulit
+voivasi johtaa nuoren neidon luoksesi ilman että hän saa verinaarmuja
+--"
+
+"Sinä puolsit minua useammin kuin kerran, veli, siihen aikaan kun minä
+olin Elinen kanssa", sanoi Erlend hiljaa. "En ole milloinkaan unohtanut
+sitä --"
+
+"Tuskinpa olisin tehnyt sitä", vastasi Gunnulf vapisevalla äänellä,
+"jos olisin osannut aavistaa sinun voivan kohdella siten kainoa nuorta
+neitoa -- joka oli lapsi sinun rinnallasi."
+
+Erlend oli vaiti. Gunnulf kysyi hiljaa:
+
+"Erlend -- etkö sinä kertaakaan ajatellut Oslossa ollessanne,
+mikä Kristiinaa olisi kohdannut, jos hän olisi saanut lapsen --
+nunnaluostarissa, ollessaan toisen kihlattu? Etkö ajatellut, että hänen
+isänsä oli ylpeä ja kunniantuntoinen mies -- ja että hän oli suurta
+sukua, joka ei ollut tottunut sietämään häpeää?"
+
+"Tietysti ajattelin" -- Erlend oli kääntänyt kasvonsa pois. "Munan oli
+luvannut pitää hänestä huolta --. ilmoitin siitä Kristiinalle."
+
+"Munan! Saatoitko kertoa Munanin kaltaiselle miehelle Kristiinan
+kunniasta --"
+
+"Hän ei ole sellainen kuin luulet", sanoi Erlend lyhyesti.
+
+"Entä mitä olisi sukulaisemme Katri sanonut. Sillä et kai sinä
+tarkoittanut, että Munanin olisi pitänyt viedä hänet johonkin toiseen
+kartanoonsa, jalkavaimojensa joukkoon --"
+
+Erlend iski nyrkkinsä mäkeen niin että rystyt tulivat verille.
+
+"No jo on piru merrassa, kun vaimo menee ripittämään itsensä miehen
+veljelle --!"
+
+"Ei hän ole ripittänyt itseään minulle", sanoi pappi, "enkä minä ole
+hänen pappinsa. Hän valitti minulle katkeraa hätäänsä ja kärsimystään
+-- ja minä koetin lohduttaa ja neuvoa häntä parhaimman ymmärrykseni
+mukaan."
+
+"Hyvä." Erlend nakkasi päänsä niskaan ja katsoi veljeensä. "Kyllä
+tiedän -- ettei minun olisi pitänyt tehdä siten eikä antaa hänen tulla
+luokseni Brynhildin taloon --"
+
+Pappi jäi ällistyksestä sanattomaksi.
+
+"Brynhild Flugan --"
+
+"Niin, eikö hän sanonut sitä, kun sanoi kaiken muun?"
+
+"Taitaapa Kristiinan käydä vaikeaksi kertoa sellaista miehestään
+ripissä", sanoi pappi hetken kuluttua. "Hän kuolisi varmaan mieluummin
+kuin sanoisi sellaista kenellekään muulle." Gunnulf istui vaiti vähän
+aikaa ja sanoi sitten ankarasti ja kiihtyneenä:
+
+"Ja jos sinä pidit itseäsi hänen miehenään Jumalan edessä, Erlend,
+jonka tuli kaitsea ja suojata häntä -- on sinun tekosi mielestäni
+vieläkin pahempi. Houkuttelit hänet metsiin ja latoihin ja annoit
+hänen tulla huoran ovien sisälle. Ja viimein Bjørn Gunnarinpojan ja
+Aashild-rouvan taloon."
+
+"Sinun ei pidä puhua siten Aashild-tädistä", sanoi Erlend hiljaa.
+
+"Itse sanoit ennen uskovasi, että Aashild-täti oli ottanut sedältämme
+hengen -- yksissä neuvoin tuon Bjørn-herran kanssa."
+
+"Samantekevä", sanoi Erlend kiivaasti. "Minä pidän Aashild-tädistä."
+
+"Tiedän sen", lausui pappi, ja hänen suunsa vetäytyi pieneen
+halveksuvaan hymyyn, "koskapa olisit jättänyt hänen asiakseen kohdata
+Lauritsa Bjørgulfinpoikaa sen jälkeen, kun sinä olit karannut
+hänen tyttärensä kanssa. Sinä näyt luulevan, Erlend, että sinun
+ystävyydestäsi kannattaa maksaa hyvin paljon --"
+
+"Herra Jeesus sinua!" Erlend kätki kasvot käsiinsä. Mutta Gunnulf
+jatkoi:
+
+"Olisitpa nähnyt vaimosi sieluntuskan ja kuinka hän vapisi kauhusta
+syntiensä tähden, kun hän oli vailla apua ja synninpäästöä --
+odottaessaan sinun lapsesi syntymistä, kuoleman seisoessa kynnyksellä
+-- hänen itsensäkin ollessa vain lapsi ja niin onneton --"
+
+"Tiedän, tiedän!" Erlendiä puistatti. "Tiedän hänen ajatelleen sitä
+kesken synnytystuskiansa. Jeesuksen tähden, Gunnulf, vaikene jo --
+olenhan minä sinun veljesi!"
+
+Mutta toinen jatkoi säälimättä:
+
+"Jos minä olisin ollut sellainen mies kuin sinä enkä pappi -- ja jos
+minä olisin johtanut harhaan nuoren kelpo neidon -- niin minä olisin
+vapauttanut itseni tuosta toisesta -- Herra armahda, ennen olisin
+tehnyt kuten Aashild-täti teki miehelleen ja joutunut helvetintuleen
+kuin voinut nähdä hänen kärsivän niin kuin viaton ystäväsi on kärsinyt
+--"
+
+Erlend istui ääneti ja vapisi.
+
+"Sanot olevasi pappi --", sanoi hän hiljaa. "Oletko niin täydellinen
+pappi, ettet ole milloinkaan tehnyt syntiä -- naisen kanssa?"
+
+Gunnulf ei katsonut veljeensä. Veri tulvahti laineena hänen kasvoilleen.
+
+"Sinulla ei ole oikeutta kysyä sitä -- mutta minä voin sittenkin
+vastata. Hän, joka kuoli ristinpuulla meidän syntiemme tähden, tietää,
+miten suuresti minä olen hänen armonsa tarpeessa. Mutta minä sanon
+sinulle, Erlend -- vaikkei hänellä koko maapallon pyöreällä kiekolla
+ole yhtään palvelijaa, joka olisi puhdas ja saastaton, ja vaikkei hänen
+pyhässä kirkossaan olisi yhtään ainoata pappia, joka olisi uskollisempi
+ja arvollisempi kuin minä poloinen kuninkaani petturi -- niin opetamme
+me kuitenkin kuninkaamme käskyjä ja lakeja. Eivät hänen sanansa saastu
+epäpuhtaan papin suussa, ne voivat vain polttaa ja kuluttaa meidän
+huulemme -- mutta tätä sinä kenties et ymmärrä. Sen sinä kuitenkin
+tiedät yhtä hyvin kuin minä ja jokainen syntinen perkeleen orja, jonka
+hän on lunastanut verellään, että Jumalan lakia ei ole oikeus järkyttää
+eikä hänen kunniaansa pienentää. Niin totta kuin hänen aurinkonsa mahti
+on yhtä valtava paistaessaan autioon mereen ja kuolleille kallioille
+kuin näille viljaville rinteille --"
+
+Erlend oli kätkenyt kasvonsa käsiinsä. Hän istui kauan vaiti, mutta kun
+hän alkoi puhua, oli hänen äänensä kova ja karu:
+
+"Pappi taikka maallikko -- koska et siis ole perin ankara
+siveellisyyden mies, niin etkö käsitä --? Olisitko sinä voinut tehdä
+naiselle, joka oli maannut sylissäsi -- synnyttänyt sinulle kaksi lasta
+-- niin kuin täti teki miehelleen?"
+
+Pappi oli ääneti kotvasen. Sitten hän sanoi hiukan pilkallisesti:
+
+"Sinähän et tuomitse niin ankarasti Aashild-tätiä --"
+
+"Miehestä se ei voi tuntua samalta kuin naisesta. Minä muistan sen
+kerran, jolloin he olivat viimeksi Husabyssä ja herra Bjørn oli heidän
+kanssaan. Istuimme tässä lieden luona, äiti ja täti ja herra Bjørn,
+joka lauloi ja soitteli heille -- minä seisoin hänen polveaan vasten.
+Silloin huusi Baard-setä tätiä luokseen -- hän oli sängyssä ja tahtoi
+tätiä jo nukkumaan -- hän käytti kauhean rivoja ja häpeämättömiä
+sanoja. Täti nousi, samoin herra Bjørn; hän lähti tuvasta, mutta ensin
+he katsoivat toisiinsa. Ajattelin myöhemmin, kun olin siksi vanha, että
+rupesin tajuamaan -- että ehkä se oli totta.
+
+"Olin pyytänyt päästä Bjørn-herralle tulennäyttäjäksi siihen aittaan,
+missä hän nukkui, mutta en uskaltanut lähteä, enkä uskaltanut nukkua
+salissakaan -- juoksin ulos ja paneuduin maata miestentupaan. Herran
+Jeesuksen nimessä, Gunnulf -- en usko, että miehestä voi tuntua siltä
+kuin Aashildista tuona iltana --.
+
+"Ei, Gunnulf -- murhata nainen -- tapaamatta häntä toisen vierestä -- ei
+--"
+
+Mutta Erlendhän oli sen tehnyt --. Tätä Gunnulf ei kuitenkaan saattanut
+sanoa veljelleen. Sitten kysyi pappi kylmästi:
+
+"Eikö sekään siis ole totta, että Eline oli ollut sinulle uskoton?"
+
+"Uskoton!" Erlend kääntyi äkkiä veljeensä päin vihan vimmassa.
+
+"Tarkoitatko sinä, että minun olisi pitänyt lukea hänelle viaksi se,
+että hän oli liittynyt Gissuriin, annettuani hänen tietää moneen
+kertaan, että meidän väleistämme täytyi tulla loppu."
+
+Gunnulf nyökkäsi hitaasti.
+
+"En. Olet oikeassa", sanoi hän väsyneesti ja hiljaa.
+
+Mutta Erlend yltyi saamastaan pienestä tunnustuksesta -- hän
+nytkäytteli niskojaan ja katsoi pappiin.
+
+"Sinä pidät ihmeen hyvää huolta Kristiinasta. Olet häärinyt hänen
+ympärillään koko kevään -- enemmän kuin veljen ja papin oikeastaan
+sopii. Minusta tuntuu melkein siltä kuin sinä et soisi häntä minulle.
+Ellei hänen laitansa olisi ollut sellainen kuin oli sinun ensi kertaa
+nähdessäsi hänet, saattaisi luulla --"
+
+Gunnulf katsoi häntä. Suunniltaan veljensä katseesta kavahti Erlend
+pystyyn -- ja Gunnulfkin nousi. Kun Gunnulf yhä edelleen katsoi
+häneen, uhkasi Erlend häntä nyrkillään. Pappi tarttui veljeään
+ranteisiin. Erlend aikoi hyökätä hänen kimppuunsa, mutta Gunnulf seisoi
+järkähtämättä.
+
+Silloin Erlend talttui. "Minun olisi pitänyt muistaa, että sinä olet
+pappi", sanoi hän hiljaa.
+
+"Etkö näe, ettei sinun tarvitse sitä katua", sanoi Gunnulf vetäen
+suutansa hymyyn -- Erlend hieroskeli ranteitaan.
+
+"Sinulla on aina ollut niin vietävän lujat kourat --"
+
+"Tämä oli aivan kuin poikavuosinamme." Gunnulfin ääni muuttui
+merkillisen vienoksi ja pehmeäksi. "Minä olen muistanut usein
+maailmalla ollessani poikavuosiamme. Suutuimme usein toisiimme, mutta
+se ei kestänyt koskaan kauan, Erlend."
+
+"Nyt, Gunnulf", sanoi toinen surullisesti, "ei enää milloinkaan tule
+sellaista aikaa."
+
+"Ei", vastasi pappi hiljaa. "Ei suinkaan sitä enää voi tulla --"
+
+He seisoivat kauan hiljaa. Lopulta sanoi Gunnulf:
+
+"Minä lähden nyt pois, Erlend. Menen Eilivin luo hyvästejä sanomaan ja
+sitten minä matkustan. Minun on käytävä Orkedalin papin luona; en mene
+Nidarosiin niin kauan kuin _hän_ on siellä." Hän hymyili hiukan.
+
+"Gunnulf! Minä en tarkoittanut -- älä lähde minun luotani noin --"
+
+Gunnulf seisoi paikallaan. Hän veti pari kertaa kiihkeästi henkeään,
+sitten hän sanoi:
+
+"Kerron sinulle vähäisen itsestäni, Erlend -- koska sinä tiedät minun
+tietävän sinun asiasi. -- Istu!"
+
+Pappi istuutui aikaisemmalle paikalleen. Erlend oikaisihe maahan hänen
+eteensä, makasi siinä käsi leuan alla ja katsoi veljensä oudon jäykkiin
+ja jännittyneisiin kasvoihin. Sitten hän hymyili:
+
+"Mitä sinä aiot kertoa, Gunnulf -- aiotko ripittää itsesi minulle?"
+
+"Aion", vastasi veli hiljaa. Mutta sitten hän oli kauan ääneti. Erlend
+näki hänen liikuttavan huuliaan kerran ja rutistavan polven ympäri
+kiertämiään käsiä.
+
+"Mitähän minä saanen kuullakaan?" Erlendiä hymyilytti. "Eihän vain joku
+ihana rouva -- siellä etelämaissa --"
+
+"Ei", sanoi pappi. Hänen äänensä kävi kumman raa'aksi. "En ala kertoa
+rakkaudesta -- Tiedätkö sinä, Erlend, mistä johtui, että minut
+määrättiin papiksi --?"
+
+"Tiedän. Kun toiset veljemme kuolivat ja vanhempamme pelkäsivät
+kadottavansa meidätkin --"
+
+"Ei", sanoi Gunnulf. "Munan uskoi heidän olleen terveitä, eikä
+ainakaan Gautella ollut tartuntaa, hän kuoli vasta seuraavana talvena.
+Mutta sinä sairastelit, ja silloin äiti lupasi minut Pyhän Olavin
+palvelukseen, jos hän pelastaisi henkesi."
+
+"Kuka on sanonut sinulle tämän?" kysyi Erlend vähän ajan kuluttua.
+
+"Ingrid, hoitajattareni."
+
+"Minä olisinkin ollut omituinen lahja Pyhälle Olaville", sanoi Erlend
+naurahtaen. "Ei hänellä olisi ollut paljon hyötyä minusta. -- Mutta
+olethan sinä sanonut, Gunnulf, olevasi tyytyväinen siihen, että sinut
+määrättiin papiksi jo lapsena."
+
+"Olen", sanoi pappi. "Mutta aina ei ollut niin. Muistan sen päivän,
+jolloin sinä ratsastit Husabystä Munan Baardinpojan seurassa
+lähteäksesi sukulaisemme kuninkaan palvelukseen. Sinun hevosesi vikuroi
+niin uljaasti ja uudet aseesi kiilsivät ja välkkyivät. Minä en ollut
+milloinkaan saapa kantaa aseita. Kaunis sinä olit, veljeni -- vasta
+kuusitoistavuotinen; mutta jo aikoja minä olin huomannut rouvien ja
+neitojen pitävän sinusta."
+
+"Se ihanuus loppui lyhyeen", sanoi Erlend. "Opin halkomaan kynteni
+miekalla, vannomaan Jeesuksen nimeen joka toisella sanalla ja
+käyttämään tikaria miekan jatkona. Sitten minut lähetettiin pohjoiseen,
+jossa tapasin _hänet_ -- minut ajettiin häväisten henkivartiosta, ja
+isäni sulki minulta ovensa --"
+
+"Ja sinä pakenit kauniin rouvan kanssa maasta", sanoi Gunnulf hiljaa.
+"Ja kuulimme sinun tulleen kreivi Jaakon linnanpäälliköksi."
+
+"Se ei ollut niin suuri kunnia miltä se kotona kuulosti", sanoi Erlend
+nauraen.
+
+"Isä ja sinä ette olleet ystäviä -- minuun hän kiinnitti niin vähäisen
+huomiota, ettei viitsinyt edes olla viholliseni. Äiti piti minusta,
+sen tiedän -- mutta kuinka mitättömäksi hän katsoi minut sinuun
+verraten, sen huomasin vasta sinun lähdettyäsi maasta. Sinä, veli,
+olit ainoa, joka todella pidit minusta. Ja Jumala tietää, että sinä
+olit minun parhain ystäväni maailmassa. Mutta siihen aikaan, kun vielä
+olin nuori ja mieletön, saattoi sattua, että ajattelin sinun saaneen
+kohtuuttomasti enemmän kuin minä. Nyt se on sanottu, Erlend!"
+
+Erlend makasi kasvot maata vasten.
+
+"Älä lähde, Gunnulf", pyysi hän.
+
+"Lähden", vastasi pappi. "Me olemme sanoneet toisillemme liian paljon.
+Jumala ja Neitsyt Maaria suokoon, että tapaisimme otollisemmalla
+hetkellä. Voi hyvin, Erlend!"
+
+"Voi hyvin", sanoi Erlend nostamatta katsettaan.
+
+Kun Gunnulf pari tuntia myöhemmin astui matkavalmiina papin talosta,
+hän näki miehen ratsastavan metsää kohti yli ketojen. Miehellä oli
+kaaripyssy olalla, ja kolme koiraa juoksenteli hevosen kintereillä.
+Ratsastaja oli Erlend.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Sillä välin kulki Kristiina reippaasti metsätietä harjua ylös. Aurinko
+oli korkealla taivaalla, ja kuusenlatvat helottivat kesätaivasta
+vasten, mutta metsän sisässä oli vielä aamun raikkaus ja viileys.
+Ilmassa tuntui hyvä neulasten, suoturpeen ja vanamon haju; niitä kasvoi
+kaikkialla mättäitä pitkin, ja ruohottunut polku oli kostea ja pehmyt,
+tuntui niin lahealta jalan alla. Kristiina kulki rukouksia lukien ja
+katsahti aika ajoin valkoisiin hattaroihin, joita leijaili taivaan
+sinessä puiden latvojen yllä.
+
+Hän ei voinut olla ajattelematta veli Edviniä. -- Näin oli tämä
+vaeltanut vuodesta vuoteen, aikaisesta keväästä myöhäiseen syksyyn.
+Pitkin tunturiteitä, ohi tummien rotkojen, läpi valkoisten kinosten.
+Lepäillyt karjatuvissa, juonut puroista vettä ja pureksinut
+karjatyttöjen ja hevospaimenten tarjoamaa leipää; sanonut sitten
+hyvästit ja toivottanut Herran rauhaa ja siunausta taloille ja
+ihmisille. Humisevien metsien läpi oli munkki saapunut laaksoon; hänen
+pitkän, köyryisen hahmonsa oli nähty vaeltavan kyläteitä kartanoiden ja
+rakennusten ohi -- ja kaikkialla, missä hän kulki, hän jätti jälkeensä
+hellät esirukoukset lähimmäisten puolesta; ne lämmittivät niinkuin
+paisteinen päivä.
+
+Kristiina ei tavannut yhtään elävää sielua; joku lehmä vain sattui
+silloin tällöin kohdalle -- tuntureilla oli karjatupia. Mutta tie
+kohosi jyrkkänä, ja soiden yli täytyi kulkea pitkospuita myöten.
+Kristiinaa ei pelottanut -- hänestä tuntui kuin munkki olisi
+näkymättömänä seurannut häntä. Jos on totta, veli Edvin, että sinä
+olet pyhä mies, ja jos nyt olet Jumalan kasvojen edessä, niin rukoile
+puolestani!
+
+Herra Jeesus Kristus, pyhä Maaria, Pyhä Olavi --. Hän kaipasi
+matkan päätä -- tahtoi saada viskata luotaan vuosien salatun
+syntitaakan, ripittämättä ja katumuksentunnotta kuultujen messujen
+ja jumalanpalvelusten painon -- kaipasi puhdistusta ja vapautusta --
+hartaammin kuin oli kaivannut vapautusta kohtunsa taakasta keväällä,
+poikaansa kantaessaan.
+
+Tämä nukkui makeasti ja turvallisesti äitinsä selässä. Kristiina oli
+tullut esiin metsästä lähellä Snefugl-taloa ja jäi hetkeksi katsomaan
+Budvikin lahdelle ja Saltnesin syrjävuonolle päin. Hän istuutui metsän
+laitaan, pyöräytti mytyn, jossa lapsi oli, etupuolelle ja avasi
+pukunsa ryntäiltä. Tuntui niin hyvältä pitää lasta rinnoillaan, tuntui
+niin hyvältä istua, tuntui niin siunatun hyvältä koko ruumiissa kun
+kivikovat, maidosta pullistuneet rinnat tyhjenivät pojan imiessä niitä.
+
+Laakso uinui hiljaisena helteessä vihreine ketoineen ja vaaleine,
+metsän välissä paistavine peltomaineen. Siellä täällä nousi savu
+kattojen harjalta. Heinänteko oli alkanut paikoitellen.
+
+Hänen täytyisi ottaa venekyyti Saltnessandista Steineen. Hän oli nyt
+aivan vieraassa seudussa. Bynesiin johtava tie kulki kappaleen matkaa
+ohi talojen, sitten hän saapui jälleen metsään, mutta ihmisasuntojen
+välillä ei sentään ollut enää niin mahdottomia matkoja. Hän oli hyvin
+väsynyt. Mutta sitten hän muisti vanhempansa -- nämä olivat kulkeneet
+paljasjaloin koko matkan Jørundgaardista Siliin, yli Dovren alas
+Nidarosiin, ja kantaneet Ulvhildia paareilla välissään. Hän ei saanut
+ajatella, että Naakkve painoi selässä.
+
+-- Hiki syyhytti hänen päätänsä niin kauheasti paksun sarkaliinan alla.
+Ja vyötäisten kohdalla, siinä, missä nuora liimasi vaatteet ruumiiseen,
+oli paita varmaan hangannut ihon rikki.
+
+Tiellä alkoi näkyä liikettä. Vähän väliä ratsasti joku hänen
+ohitseen milloin mitäkin tietä. Hän saavutti maalaisrattaat,
+jotka olivat viemässä tavaraa kaupunkiin -- raskaat lautapyörät
+tärskyivät ja kitisivät kivien ja kantojen yli pompahdellessaan.
+Kaksi miestä veti perässään teurasraavasta. He katsoivat vähän nuorta
+pyhiinvaeltajanaista, koska tämä oli kaunis -- muuten oli tämän
+puolen kansa kyllä tottunut tuollaisiin kulkijoihin. Eräällä paikalla
+vähän syrjemmällä oli muutamia miehiä rakennuspuuhissa. Nämä huusivat
+hänelle, ja muuan iäkkäänpuoleinen mies tuli juosten hänen jäljestään
+tarjoten olutryyppyä. Kristiina niiasi, joi ja kiitti kuten köyhän
+kansan oli tapana kiittää hänen antaessaan almuja.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Vähän ajan perästä hänen täytyi taas levätä. Hän löysi pienen
+vihreän kunnaan tien laidasta; siinä lirisi puro. Kristiina laski
+lapsen nurmelle; tämä heräsi ja päästi huikean porun, niin että
+Kristiinan täytyi hätäpikaa lukea aikomansa rukoukset. Sitten hän
+otti Naakkven syliinsä ja aukaisi kapalot. Se oli liannut itsensä,
+ja äiti muutti sille puhdasta; sen jälkeen hän huuhtoi lapsen rievut
+ja pani ne kuivumaan kuumalle kallionsyrjälle auringonpaisteeseen.
+Päällyskappaleet hän kääri höllästi pojan ympärille. Potkimisen ja
+irrallaan olon se ymmärsi hyvin ja imi tyytyväisenä äitinsä rintaa.
+Kristiina katseli iloisena sen hienoja ruusunpunaisia jäseniä ja painoi
+syöttäessään sen toisen käden rintojensa väliin.
+
+Kaksi miestä ratsasti täyttä laukkaa ohi. Kristiina vilkaisi ylös --
+näkyi olevan joku korkea herra palvelijoineen. Mutta yhtäkkiä herra
+seisautti hevosensa, hyppäsi satulasta ja tuli sinne, missä hän istui.
+Se oli Simon Andreksenpoika.
+
+"Ehkä et halua, että tulen sinua tervehtimään?" kysyi Simon. Hän piteli
+hevostaan ja katsoi maahan. Hän oli matkatamineissa: vaaleansinisen
+mekon päällä oli hihaton nahkatakki ja päässä heilui pieni silkkimyssy;
+kasvot olivat punaiset ja hikiset ajosta. "Olipa tämä sattuma -- että
+tapasin sinut -- mutta ehkä sinä et tahdo puhua kanssani --?"
+
+"Mitä sinä loruat --? kuinka olet voinut, Simon --?"
+
+Kristiina veti paljaat jalkansa hameen alle ja aikoi ottaa lapsen
+rinnalta. Mutta poika huusi, hamuili ja haki niin että hänen täytyi
+panna se siihen jälleen. Hän peitti povensa niin hyvin kuin taisi ja
+katsoi maahan:
+
+"Onko se sinun?" kysyi Simon osoittaen lasta. "Se oli tyhmä kysymys",
+nauroi hän sitten. "Poikahan se on? -- Erlend Nikulauksenpojalla on
+onni kelkassaan!" Hän oli sitonut hevosensa puuhun ja istui sitten
+kivelle vähän loitommaksi. Sitten hän veti miekkansa polvien väliin,
+nojasi molemmin käsin kahvaan ja alkoi kuopia multaa miekan kärjellä.
+
+"En arvannut näkeväni sinua täällä pohjoisessa, Simon", sanoi Kristiina
+jotakin sanoakseen.
+
+"Niin", sanoi Simon. "Eihän minulla ole ollut tätä ennen asioita
+täälläpäin."
+
+Kristiina muisti nyt kuulleensa -- Husabyn tulopidoissa -- että
+Ranheimin herran, Arne Gjavvaldinpojan nuorimmalle pojalle aiottiin
+Andres Darren nuorinta tytärtä; hän kysyi, oliko Simon käynyt siellä.
+
+"Joko sinä tiedät?" kysyi Simon. "No niin, kai siitä puhutaan yleisesti
+tällä kulmalla --"
+
+"Gjavvald aikoo siis naida Sigridin?" sanoi Kristiina.
+
+Simon nosti nopeasti katseensa ja nipisti huulensa yhteen:
+
+"Huomaan, ettet sinä sittenkään ole perillä asiasta."
+
+"En ole käynyt ulkopuolella Husabyn pihaa koko talvena", sanoi
+Kristiina. "Ja harva on osunut meille. Mutta olen kuullut puuhattavan
+tuota naimaliittoa."
+
+"No niin, voithan kuulla sen minunkin suustani -- pian se kai leviää
+tännekin." Hän mietti hiukan: "Gjavvald kuoli syksyllä -- hän putosi
+hevosen selästä ja taittoi selkänsä. Muistatko sen paikan, juuri ennen
+kuin tullaan Dyfriniin, jossa tie kääntyy joen itäpuolelle ja jossa on
+äkkijyrkkä rinne -- ei, ethän sinä voi muistaa. Olimme matkalla heidän
+kihlajaisiinsa; Arne poikineen oli tullut hakemaan meitä laivalla
+Osloon." Simon vaikeni.
+
+"Sigrid taisi mennä mielellään Gjavvaldille?" kysyi Kristiina arasti ja
+ahdistuneesti.
+
+"Olisi mennyt", sanoi Simon. "Ja hän sai tälle pojan --
+apostolinmessunpäivänä keväällä --"
+
+"Voi, Simon!"
+
+Sigrid Andreksentytär, jolla oli ruskeat kiharat ja pienet pyöreät
+kasvot! Kun hän nauroi, syntyi hänen poskiinsa syvät kuopat. Hymykuopat
+ja lapsekkaat pienet hampaat -- niin oli Simonillakin ollut. Kristiina
+muisti, että hänen käydessään vieraammaksi sulhastaan kohtaan se oli
+näyttänyt hänestä epämiehekkäältä, varsinkin sitten, kun hän oli
+tutustunut Erlendiin. Sigrid ja Simon olivat hyvin samannäköiset --
+mutta Sigridille oli vain eduksi, että hän oli niin lylleröinen ja
+nauruisa. Hän oli ollut neljäntoista vuoden vanha siihen aikaan. Niin
+iloista naurua kuin Sigridin ei Kristiina ollut kuullut koskaan. Simon
+kiusoitteli usein nuorinta sisartaan ja leikitteli hänen kanssaan
+lakkaamatta -- Kristiina oli huomannut hänen pitävän sisaruksistaan
+eniten Sigridistä.
+
+"Tiedäthän, että isä piti eniten Sigridistä", sanoi Simon. "Siksi hän
+tahtoi ensin nähdä, voisivatko Sigrid ja Gjavvald pitää toisistaan,
+ennen kuin kauppa päätettäisiin Arnen kanssa. Ja nämä pitivät
+toisistaan -- minun mielestäni enemmän kuin hyvä oli -- aina he nykivät
+toisiaan, kun sattuivat kohdakkain, ja vilkuilivat ja nauroivat -- tämä
+tapahtui viime kesänä Dyfrinissä. Mutta he olivat niin nuoria. Eihän
+kukaan osannut aavistaa. Ja Astrid taaskin, sinähän tiedät, että hän
+oli kihlattu jo silloin kun sinä ja minä -- No, hän ei pannut vastaan,
+onhan Torgrim rikas ja hyväkin tavallaan -- hänelle ei vain kelpaa
+oikein kukaan eikä mikään, ja sitten hän luulee potevansa kaikkia
+tauteja ja vaivoja mitä maailmassa on. Me iloitsimme siis kaikki, kun
+Sigrid oli niin mielissään omasta naimisestaan.
+
+"Ja kun sitten kannoimme Gjavvaldin kartanoon -- Halfrid, vaimoni,
+järjesti asiat niin, että Sigrid tuli meidän luoksemme Mandvikiin. Ja
+silloin selvisi, että hän kantoikin Gjavvaldin lasta."
+
+He olivat ääneti jonkin aikaa. Sitten sanoi Kristiina hiljaa:
+
+"Tämä ei ole ollut mikään huviretki sinulle, Simon."
+
+"Ehei." Sitten hän naurahti. "Mutta minä alan pian tottua
+onnettomuuksiin, Kristiina. Ja minä olin lähin mies -- isä ei kyennyt
+lähtemään, ja Sigrid ja poika ovat minun luonani Mandvikissa. Mutta
+poika perii isänsä paikan suvussa, ja minä näin tällä matkalla, ettei
+tuo pikku raukka ole kohtaava vieroksuntaa joutuessaan sinne."
+
+"Entä sisaresi", kysyi Kristiina henkeä pidättäen. "Minne hän joutuu?"
+
+Simon katsoi maahan:
+
+"Isä tahtoo hänet takaisin Dyfriniin", lausui hän hiljaa.
+
+"Simon! Onko sinulla sydäntä suostua siihen!"
+
+"Ymmärräthän sinä", vastasi toinen nostamatta silmiään maasta, "että
+pojalle on onni päästä isänsä sukuun alusta alkaen. Halfrid ja minä
+olisimme pitäneet mielellämme molemmat luonamme. Sisar ei olisi voinut
+olla uskollisempi ja hellempi sisarelleen kuin Halfrid oli Sigridiä
+kohtaan. Kukaan meistä ei ole ollut kova hänelle -- älä sitä luule. Ei
+isäkään -- vaikka hän on ollut murtunut mies sen jälkeen. Mutta etkö
+sinä ymmärrä, että olisi väärin, jos joku meistä estäisi tuota viatonta
+poikaa saamasta isänsä nimeä ja perintöä."
+
+Kristiinan lapsi päästi suustaan rinnan. Äiti veti kiireesti kokoon
+vaatteensa rinnan yli ja pusersi vavisten pienokaisen itseään vasten.
+Tämä röyhtäisi pari kertaa tyytyväisenä ja pulputti maitoa suustaan
+omille ja äidin vaatteille.
+
+Simon katsahti heihin ja sanoi omituisesti hymyillen:
+
+"Sinulla oli parempi onni, Kristiina, kuin minun sisarellani."
+
+"Niin, sinusta ei voine tuntua oikealta", sanoi Kristiina hiljaa, "että
+minulla on vaimon nimi ja pojallani aviolapsen. Olisi ollut oikein, jos
+minä olisin jäänyt yksin isättömine äpärineni --"
+
+"Se olisi ollut kamalin sanoma, minkä minä olisin saattanut kuulla",
+sanoi Simon. "Minä suon sinulle kaikkea hyvää, Kristiina", lisäsi hän
+hiljemmin.
+
+Tämän jälkeen hän kysyi tietä. Hän kertoi tulleensa pohjoiseen laivalla
+Tunsbergin kautta. "Minun täytyy nyt ratsastaa eteenpäin ja koettaa
+saavuttaa palvelijani."
+
+"Finnkö sinulla on mukana?" kysyi Kristiina.
+
+"Ei, Finn on nyt nainut mies eikä ole minun luonani enää. Vieläkö sinä
+muistat hänet?" kysyi Simon ilostuen hiukan.
+
+"Onko Sigridin poika kaunis lapsi?" kysyi Kristiina katsoen Naakkvea.
+
+"Niinhän nuo sanovat. Minusta kaikki kapalolapset ovat yhdennäköisiä",
+vastasi Simon.
+
+"Sinulla ei ole itselläsi lapsia", sanoi Kristiina, ja häntä hymyilytti.
+
+"Ei", vastasi toinen lyhyeen. Sitten hän sanoi hyvästit ja ratsasti
+pois.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Jatkaessaan matkaa ei Kristiina enää pannut lasta selkäänsä. Hän kantoi
+sitä sylissään painaen sen kasvot kaulakuoppaansa vasten. Hän ei voinut
+ajatella muuta kuin Sigrid Andreksentytärtä.
+
+Hänen isänsä ei olisi voinut tehdä niin. Lauritsa Bjørgulfinpoika ei
+olisi voinut ratsastaa kerjäämään tyttärensä äpärälle perheoikeutta sen
+isän sukulaisilta -- ei ikinä hän olisi tehnyt sitä. Eikä ikinä, ei
+kuuna päivänä hänellä olisi ollut sydäntä riistää Kristiinan sylilasta,
+pientä poloista, äitinsä sylistä, äitinsä rinnoilta, äidinmaidon vielä
+sen viattomilla huulilla pisaroidessa. Naakkve-poikaseni, sitä hän ei
+olisi hennonut tehdä -- vaikka se olisi ollut tuhannesti oikein; minun
+isäni ei olisi tehnyt sitä.
+
+Mutta hän ei saanut silmistään tuota kuvaa: ratsujoukkoa, joka katoaa
+pohjoiseen tunturisolaan, missä laakso on ahdas ja vuorensyrjät
+työntyvät yhteen sankan metsän peittäminä. Kylmää huokuva joki syöksyy
+pauhaten pohjapaadelta toiselle, jäänviheriänä, pärskyen, mustia
+häränsilmiä tehden. Se, joka putoaa syvyyteen, ruhjoutuu kuoliaaksi
+kivien välissä. Oi Jeesus, Maaria!
+
+Sitten hän näki edessään Jørundgaardin kotiniityt valoisana kesäyönä
+-- näki itsensä juoksemassa polkua alas honkametsän laidassa joen
+rannalla olevalle vihreälle kentälle, joka oli vaatteiden pesupaikka.
+Vesi juoksi väkevänä, yksitoikkoisesti kumisevana virtana laakeassa,
+kivisessä uomassaan. Jeesus Kristus, en jaksa enää --!
+
+Mutta isä ei sittenkään olisi hennonut tehdä niin. Ei vaikka se olisi
+ollut kuinka oikein. Jos minä olisin rukoilemalla rukoillut polvillani:
+Isä, sinä et saa ottaa minulta lastani!
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kristiina seisoi Feginsbrekkalla, ja kaupunki loisti hänen allaan illan
+kultaisessa ruskossa. Joen leveän, välkkyvän kaarteen tuolla puolen
+näkyi ruskeita, turvekattoisia taloja, tuuheita tarhoja, vaaleita
+kivisiä rakennuksia, joilla oli pykäläiset päädyt, kirkkoja, joista
+toisissa oli musta lautakatto, toisissa himmeä lyijynkarvainen kupu.
+Mutta yli vihannan laakson, yli tuon kaupungin kohosi Kristuksenkirkko
+niin jättiläismäisenä ja häikäisevän valkeana, että kaikki näytti
+aivan kuin lepäävän sen jaloissa. Päin auringon hohdetta kimmeltävine
+ikkunaruutuineen, torneineen ja huimaavine huippuineen sekä kultaisine
+viireineen se seisoi siinä viitaten valoisaa kesätaivasta kohti.
+
+Joka puolella näkyi vihantia viljelysmaita, ja kukkuloilla oli mahtavia
+kartanoita. Takana levisi vuono avarana ja kirkkaana, kuvastellen
+isoja hattaroita, joita vaelsi häikäisevän sinisten tunturien takaa
+toiselta puolen. Luostarisaari päilyi kuin vihreä seppele valkoisine
+kivitalo-kukkasineen vuonossa, ja laineet loiskivat hiljaa sen
+rantoihin. Oi, kuinka paljon laivanmastoja rannassa, kuinka paljon
+kauniita taloja!
+
+Häikäistyneenä ja itkien vaipui nuori vaimo alas tiepuoleen pystytetyn
+ristin eteen, missä tuhannet pyhiinvaeltajat olivat polvistuneet
+kiittämään Jumalaa, jonka auttavat kädet ojentuivat ihmisiä kohti
+näiden vaeltaessa vaarallisen, kauniin maailman halki.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kirkoista ja luostareista kuului iltasoitto Kristiinan astuessa
+Kristuksenkirkon pihaan. Silmänräpäykseksi hän uskalsi katsoa ylös
+kirkon länsipäätyyn -- sitten hän loi häikäistynä katseensa maahan.
+
+Ihmisten oma voima ei ollut voinut saada tätä aikaan -- Jumalan
+henki oli elänyt pyhässä Øisteinissa ja muissa miehissä, jotka hänen
+jälkeensä olivat rakentaneet kirkkoa. Tulkoon sinun valtakuntasi,
+tapahtukoon sinun tahtosi niin maassa kuin taivaassa -- nyt hän ymmärsi
+nuo sanat. Jumalan valtakunnan ihanuus heijastui noista kivistä, jotka
+todistivat, että hänen tahtonsa oli kaikki mikä on kaunista. Kristiina
+joutui vavistuksen valtaan. Jumalan täytyi kääntyä vihassa pois
+kaikesta, mikä on rumaa -- synnistä ja häpeästä ja saastasta.
+
+Taivaanlinnan pylväskäytävissä seisoi pyhiä miehiä ja naisia; nämä
+olivat niin kauniita, ettei Kristiina uskaltanut katsoakaan niitä.
+Iankaikkisuuden kuihtumattomat köynnökset kohosivat hiljaa, hentoina
+korkeuteen -- kiersivät torneja ja pylväitä ja puhkesivat viimein
+kukkaan kivisinä monstranssiastioina. Keskioven yläpuolella riippui
+Kristus ristillä, sivullaan Maaria ja evankelista Johannes, ja nämä
+olivat niin valkoiset kuin lumi; ja tuon valkoisen keskeltä välkkyi
+kultaa.
+
+Kolmeen kertaan hän kulki rukoillen kirkon ympäri. Mahtavat muurit
+päätä huimaavine, loputtomine pilareineen ja kaarineen ja ikkunoineen,
+katon valtava kallepinta, torni, ristin paistava kulta ylhäällä
+avaruudessa -- sai Kristiinan vaipumaan maahan syntinsä kuorman alle.
+
+Hän vapisi suudellessaan pääportin kirjailtua kivilevyä. Kuin salaman
+välkkeessä hän näki tummat puuveistokset kotikirkon ovella -- jota hän
+oli suudellut lapsensuullaan isän ja äidin jälkeen.
+
+Hän pirskotti vihkivettä lapsen ja itsensä päälle -- muisti isän
+tehneen samoin hänen ollessaan pieni. Pusertaen lapsen lujasti
+rintaansa vasten hän kulki kirkon läpi alttaria kohti. Hän kulki kuin
+metsässä -- pylväät olivat uurteiset kuin vanha puu, ja metsän sisälle
+lankesi valo monivivahteisena ja kirkkaana kuin taulu kuvaruutujen
+läpi. Korkealla hänen yläpuolellaan oli leikkivien eläinten ja
+ihmisten kuvia kivilehtien keskellä ja kivi-enkelit soittivat -- mutta
+vielä paljon, pyörryttävän paljon korkeammalla kaartuivat holvit,
+kohottaen katon Jumalaa kohti. Eräässä salissa, joka oli syrjemmällä,
+toimitettiin palvelusta alttarin edessä. Kristiina vaipui polvilleen
+patsaan juureen. Laulu rasitti häntä kuin liian voimakas valo. Nyt hän
+näki, miten syvällä tomussa hän oli.
+
+Pater noster. Credo in unum Deum. Ave Maria, gratia plena. Hän oli
+oppinut rukouksensa sanelemalla niitä isän ja äidin jälkeen ennen kuin
+oli ymmärtänyt niistä sanaakaan -- oli osannut ne niin kauan kuin
+muisti. Herra Jeesus Kristus. Sellainen syntinenkö hän oli --
+
+Korkealla kunniakaaren alla, ihmisten yläpuolella, riippui
+ristiinnaulittu Jeesus. Pyhä Neitsyt, hänen äitinsä, seisoi katsoen
+kuolemantuskassa viatonta poikaansa, joka kitui siinä kuoliaaksi
+pahantekijän tavoin.
+
+Ja tässä hän makasi polvillaan maassa syntinsä hedelmä sylissään. Hän
+puristi lasta rintaansa vasten -- se oli terve kuin omena, punainen
+ja valkoinen kuin ruusu -- se oli nyt valveilla ja katsoi häneen
+kirkkailla, suloisilla silmillään.
+
+Synnissä siitetty. Hänen kovan, pahan sydämensä alla kasvanut. Vedetty
+esiin hänen synninsaastuttamasta ruumiistaan niin hentona, ehjänä,
+sanomattoman suloisena, terveenä ja puhtaana. Tuo ansaitsematon armo
+mursi hänen sydämensä, ja katumuksen lyömänä hän makasi siinä, itkun
+valuessa hänen sielustaan kuin veri kuolemanhaavasta.
+
+Naakkve, Naakkve, oma lapseni! Jumala kostaa vanhempien pahuuden
+lapsille. Enkö minä sitä tiennyt. Tiesin kyllä. Mutta minä en säälinyt
+viatonta elämänalkua, joka saattoi herätä kohdussani -- tullakseen
+kirotuksi ja saadakseen kärsiä syntini tähden.
+
+Kaduinko minä syntiäni kantaessani sinua, rakkahin, rakkahin poikani?
+En, ei se katumusta ollut. Sydämeni oli kova vihasta ja pahoista
+ajatuksista sillä hetkellä, jolloin ensiksi tunsin sinun liikkuvan,
+liikkuvan niin pienenä ja turvattomana. Magnificat anima mea Dominum.
+Et exultavit spiritus meus in Deo salutari meo --. [Sieluni ylistää
+Herraa. Ja henkeni iloitsee Jumalasta, Vapahtajastani.] Näin hän
+lauloi, tuo naisten lempeä kuningatar, kun hänet oli valittu kantamaan
+sitä, jonka tuli kuolla meidän syntiemme tähden. En minä muistanut
+oman syntini ja lapseni synnin sovittajaa. Ei, ei se ollut katumusta
+-- tekeydyin vain pieneksi ja kurjaksi ja kerjäsin, että oikeuden
+laki rikottaisiin, sillä en jaksanut kestää sitä, että Jumala pysyi
+sanassaan ja rankaisi minua sanansa mukaan.
+
+Nyt hän sen tiesi. Hän oli kuvitellut Jumalan sellaiseksi kuin oman
+isänsä, Pyhän Olavin sellaiseksi kuin isänsä. Hän oli odottanut kaiken
+aikaa syvimmässä sydämessään, että jos rangaistus olisi kovempi kuin
+mitä hän jaksaisi kestää, ei hän kohtaisi oikeutta, vaan armon. Hän
+itki niin, ettei kyennyt kohoamaan ylös toisten noustessa seisomaan
+jumalanpalveluksen aikana -- vaan jäi lysyyn lapsensa yli. Hänen
+lähellään oli myös joitakin toisia, jotka eivät kohonneet paikaltaan --
+kaks hyvissä pukimissa olevaa talonpoikaisnaista ja nuori poika heidän
+välissään.
+
+Hän katsoi kuoriin päin. Kultaisten ristikko-ovien takana kiilsi
+pimeässä Pyhän Olavin arkku korkealla alttarin takana. Kylmät väreet
+kulkivat pitkin Kristiinan selkään. Siellä odotti hänen pyhä ruumiinsa
+ylösnousemuksen päivää. Silloin oli arkun kansi ponnahtava auki ja
+kuningas oli nouseva kuolleista. Kirves kädessään hän oli astuva
+alas kirkon käytävää pitkin. Ja kivilattian alta ja mullasta kirkon
+ympäriltä, jokaisesta Norjanmaan haudasta oli nouseva kuolleiden
+keltaisia luurankoja, ne tulisivat täyttymään lihalla ja seuraisivat
+kuningastaan. Ne, jotka olivat koettaneet astua hänen verisiä jälkiään,
+kuin myös ne, jotka vain olivat liittyneet häneen siksi, että hän
+auttaisi heitä kantamaan niitä synnin ja surun ja sairauden taakkoja,
+jotka he olivat sitoneet selkäänsä ja lastensa selkään täällä maan
+päällä. Siinä he nyt tungeksivat kuninkaansa ympärillä pyytäen häntä
+muistuttamaan Jumalalle heidän hädästään. Herra, kuule, kun rukoilen
+tämän kansan puolesta, jota rakastin niin, että mieluummin kärsisin
+kirousta ja hätää ja vihaa ja iankaikkisen kuoleman kuin että Norjassa
+olisi yksikään mies tahi nainen, joka ei tietäisi sinun kuolleen
+kaikkien syntisten vapahdukseksi, Herra, sinä joka käskit meidän lähteä
+maailmaan saattamaan kaikki kansat opetuslapsiksesi -- Herra, verelläni
+kirjoitin minä, Olavi Haraldinpoika, sinun käskysi norjankielellä
+noille soturiraukoillesi.
+
+Kristiina sulki silmänsä, häntä pyörrytti ja huimasi. Kuninkaan kasvot
+kääntyivät häneen -- tämän salamoivat silmät katsoivat läpi hänen
+sielunsa -- ja hän vapisi Pyhän Olavin katsetta.
+
+Eikö sinne sinun pohjoiselle kotikulmallesi, Kristiina, missä minä
+levähdin silloin, kun omat mieheni ajoivat minut perintökunnastani,
+siksi etteivät kärsineet Jumalan lakia -- eikö sinne rakennettu
+kirkkoa? Eikö siellä käynyt sanantaitavia miehiä neuvomassa teille
+Jumalan käskyjä?
+
+Kristiina Lauritsantytär Kunnioita isääsi ja äitiäsi. Ei sinun pidä
+tappaman. Herra kostaa isäin pahat teot lapsille. Minä kuolin, että te
+oppisitte tuntemaan nämä opit. Etkö sinä ole tullut osalliseksi niistä,
+Kristiina Lauritsantytär?
+
+Kyllä, kyllä, herra kuningas!
+
+Olavinkirkko kotona -- Kristiina näki tuon rauhaisan, ruskean
+hirsihuoneen. Katto ei ollut niin korkealla siellä, että se olisi
+pelottanut häntä, se oli luottamusta herättävä, pystytetty Jumalan
+kunniaksi tummasta tervatusta puusta, samasta, josta ihmiset rakentavat
+asumuksensa, aittansa ja navettansa. Mutta kirkon rakennuspuut oli
+veistetty sileiksi parruiksi ja asetettu seisomaan pystyyn Herran
+huoneeksi. Näin, opetti Sira Eirik joka vuosi kirkonvihkiäispäivänä,
+tulee meidän vuolla uskon aseilla syntisestä, luonnollisesta
+ihmisestämme kestävä parru Kristuksen kirkkoon.
+
+Oletko sinä unohtanut tämän. Kristiina? Missä ovat ne teot, joiden
+tulee todistaa viimeisenä päivänä, että olet parru Jumalan kirkossa --
+hyvät teot, jotka todistavat sinut Jumalan omaksi?
+
+Herra Jeesus, hänen hyvät tekonsa! Hän oli lukenut rukoukset, jotka
+oli opetettu hänelle. Hän oli ojentanut almut, jotka hänen isänsä oli
+pannut hänen käsiinsä, hän oli auttanut äitiään tämän pukiessa köyhiä,
+ravitessa nälkäisiä, hoidellessa sairaiden haavoja.
+
+Mutta pahat työt olivat hänen omansa.
+
+Hän oli tarrautunut kaikkiin, jotka soivat hänelle turvaa ja tukea.
+Hän oli kuunnellut veli Edvinin helliä kehoituksia, nähnyt tämän
+surun hänen syntinsä johdosta, omistanut tämän lempeät esirukoukset
+-- ja heittäytynyt polttavaan hekkumaan heti kun oli päässyt hänen
+hyvien, vanhojen silmiensä alta. Makaillut navetoissa ja suojissa
+tuntien tuskin häpeää siitä, että oli narrannut hyvää, kunnianarvoisaa
+Groa-rouvaa, nauttinut hurskasten sisarten ystävällistä huolenpitoa
+ymmärtämättä hävetä sittenkään, kun nämä kiittivät hänen lempeää
+luontoaan ja säädyllistä menoaan isälle.
+
+Oih, vaikeinta oli ajatella isää. Isää, joka ei ollut sanonut hänelle
+yhtään ynseää sanaa tullessaan hänen luoksensa keväällä.
+
+Simon oli salannut hänen kanssaan sen, että oli tavannut kihlattunsa
+toisen miehen kanssa majalassa, joka oli kaiken maailman kulkijoita
+varten. Ja Kristiina oli antanut hänen kärsiä syyn omasta
+sanansyönnistään, antanut hänen astua syyllisenä isänsä eteen.
+
+Oi, isä, pahimmin hän oli rikkonut isää kohtaan. Ei, äitiä. Se oli
+vieläkin pahempaa. Jos hänen Naakkvensa osoittaisi varttuessaan yhtä
+vähän rakkautta äitiään kohtaan kuin hän oli suonut omalle äidilleen
+-- ei hän jaksaisi sitä kestää. Äidille, joka oli synnyttänyt hänet
+ja ruokkinut häntä rinnoillaan, valvonut hänen vieressään öitä hänen
+ollessaan sairas, pessyt hänet ja sukinut hänen tukkaansa iloiten
+siitä, että se oli kaunis. Ja kun hän ensi kertaa oli itse tuntenut
+tarvitsevansa äitinsä lohdutusta ja apua, hän oli heti odottanut äidin
+tulevan luokseen, kaikesta nöyryytyksestä huolimatta. Äitisi olisi
+kyllä lähtenyt pohjoiseen ja tullut sinun luoksesi, jos hän olisi
+tiennyt, että siitä olisi ollut lohtua sinulle, oli isä sanonut. Oi
+äiti, äiti, äiti --!
+
+Hän muisti äkkiä, miten Jørundgaardin kaivovesi oli näyttänyt puhtaalta
+ja kirkkaalta puisissa kupeissa. Mutta isällä oli lasipikari, ja kun
+hän täytti sen vedellä ja pani sen auringonpaisteeseen, niin se oli
+liejuista ja täynnä törkyä.
+
+Nyt, herra kuningas, minä näen, millainen olen!
+
+Hyvyyttä ja rakkautta hän oli vaatinut kaikilta ihmisiltä suoranaisena
+oikeutenaan. Hän oli kokenut ääretöntä hyvyyttä ja rakkautta elonsa
+päivinä. Mutta jo ensimmäisellä kerralla, kun joku oli noussut
+häntä vastaan, oli hän kohonnut pystyyn kuin myrkkykäärme, valmiina
+pistämään. Hänen tahtonsa oli ollut kova ja terävä kuin veitsi hänen
+toimittaessaan Eline Ormintyttären kuolemaan.
+
+Hän olisi noussut varmasti vaikka itse Jumalaa vastaan, jos tämä olisi
+laskenut oikeamielisen kätensä hänen päälleen. Miten olivatkaan isä
+ja äiti jaksaneet kestää kaiken -- kolme lasta he olivat kadottaneet
+pieninä, nähneet Ulvhildin vaipuvan hautaan koettuaan pitkät surulliset
+vuodet hankkia tälle terveyttä. Mutta he olivat kantaneet kaikki
+koettelemuksensa kärsivällisesti eivätkä olleet kertaakaan epäilleet,
+ettei Jumala olisi katsonut heidän lapsiensa parasta. Ja sitten oli hän
+tuottanut heille niin paljon surua ja häpeää.
+
+Mutta jos joku olisi koskenut hänen lapseensa -- jos he olisivat
+ottaneet sen, kuten Sigrid Andreksentyttäreltä otettiin hänen lapsensa
+--. Oi, älä johdata meitä kiusaukseen, vaan päästä meidät pahasta!
+
+Helvetin kuilun reunalle hän oli joutunut. Jos hän olisi kadottanut
+poikansa, olisi hän viskautunut kuohuvaan syvyyteen, heittänyt pilkaten
+toivon kaikkien niiden hyvien, rakastavien ihmisten jälleennäkemisestä,
+jotka olivat rakastaneet häntä -- tappanut itsensä ja joutunut
+perkeleen huomaan.
+
+Ei ollut siis kovin ihmeellistä, että Naakkvella oli verisen käden
+merkki rinnassaan.
+
+Oi Pyhä Olavi, joka kuulit minua silloin, kun rukoilin sinua auttamaan
+lastani! Kun rukoilin, että kääntäisit rangaistuksen minuun ja
+jättäisit rauhaan viattoman. Oi, herra, minä tiedän, olen pitänyt oman
+puoleni sopimuksesta.
+
+Kuin villi, pakanallinen eläin hän oli karannut pystyyn ensimmäisestä
+ojennuksesta. Erlend. Ei hetkeäkään hän ollut uskonut, ettei tämä enää
+pitäisi hänestä. Sillä jos hän olisi niin uskonut, silloin hän ei
+olisi jaksanut elääkään enää. Ei, hän oli ajatellut salaa itsekseen,
+että kun hän tuli taas kauniiksi ja terveeksi ja iloiseksi -- silloin
+saisi tämä olla pyytäjänä. Ei Erlend ollut rakkaudeton talvellakaan.
+Vaikka hän, Kristiina, oli kuullut pienestä pitäen sanottavan, että
+paholainen pysytteleikse aina raskaan vaimon kintereillä kiusaten häntä
+hänen ollessaan heikko, oli hän kallistanut korvansa sen valheille.
+Hän oli ollut uskovinaan ettei Erlend enää vähnänyt hänestä, siksi
+että hän oli ruma ja sairas -- huomatessaan miehensä surevan sitä,
+että oli toimittanut itsensä ja vaimonsa juorujen alaiseksi. Hän oli
+tappanut Erlendin pienet hellät sanat tämän huulille, ja kun hän itse
+viekoitteli tämän käyttämään kiivasta ja ajattelematonta kieltä, veti
+hän ne sopivalla hetkellä esiin. Herra Jeesus, oliko hän siis ilkeä
+nainen -- hän oli ollut huono vaimo.
+
+Joko nyt huomaat, Kristiina, tarvitsevasi apua?
+
+Kyllä, herra kuningas, huomaan sen nyt. Tarvitsen suuresti sinun
+tukeasi, etten kääntyisi uudelleen Jumalasta pois. Ole kanssani sinä
+kansanpäällikkö, minun astuessani esiin rukouksineni, rukoile armoa
+minulle. Pyhä Olavi, rukoile puolestani!
+
+Cor mundum crea in me, Deus, et Spiritum rectum innova in visceribus
+meis.
+
+Ne projicias me a facie tua --
+
+Libera me de sanguinibus, Deus, Deus salutis meæ --
+
+       *       *       *       *       *
+
+Jumalanpalvelus oli loppunut. Kansa lähti kirkosta. Ne kaksi
+talonpoikaisnaista, jotka olivat olleet polvillaan Kristiinan lähellä,
+nousivat. Mutta poika, joka oli heidän välissään, ei noussut; hän alkoi
+raahautua lattian yli työntämällä itseään kyynärpäillään kivilaattoja
+pitkin ja hypähtelemällä kuin siipirikko variksenpoika. Hänellä oli
+aivan vähäiset raajat koukussa vatsanpohjan alla. Naiset kulkivat
+siten, että peittivät hänet, mikäli saattoivat, vaatteillaan.
+
+Heidän kadottuaan näkyvistä viskautui Kristiina maahan ja suuteli sitä
+lattian kohtaa, mistä nämä olivat kulkeneet hänen ohitseen.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Hieman hämmentyneenä ja neuvottomana hän seisoi kuorin sisäänkäytävän
+edessä, kun nuori pappi tuli ulos ristikko-ovesta. Tämä seisahtui
+itkettyneen nuoren naisen eteen, ja Kristiina toimitti hänelle asiansa
+niin hyvin kuin osasi. Ensin toinen ei ymmärtänyt. Silloin Kristiina
+kaivoi esille kultaisen seppeleensä ja ojensi sen esiin.
+
+"Vai niin, oletteko te Kristiina Lauritsantytär, Erlendin vaimo
+Husabystä?" Hän katsoi vähän ällistyneenä Kristiinaan; tämän kasvot
+olivat aivan turvonneet itkusta. "Vai niin, lankonne, mestari Gunnulf,
+puhui tästä, aivan niin --"
+
+Hän vei Kristiinan sakaristoon, otti seppeleen, kääri sen esiin
+vaatteesta ja katsoi sitä; sitten hän hymyili.
+
+"Katsokaahan -- ymmärrättehän -- tässä pitää olla todistajia ja sen
+sellaista -- te ette voi antaa pois tällaista kalleutta kuin mitäkin
+leivänpalaa, rouva. Mutta minä voin panna sen säilöön, te ette kai
+mielellänne kantele sitä kaupungilla. Pyytäkää Arne-herraa vaivautumaan
+tänne", sanoi hän kirkonpalvelijalle. "Teidän miehenne olisi myös
+pitänyt olla saapuvilla, luullakseni, että kaikki olisi käynyt
+asianmukaisesti. Mutta ehkä Gunnulf on saanut häneltä kirjeen.
+
+"Teidät on toimitettava itse arkkipiispan eteen, niinhän se oli? Muuten
+on Hauk Tomaksenpoika penitentiariuksemme -- en tiedä onko Gunnulf
+puhunut siitä Eiliv-herran kanssa. Mutta tulkaa aamulla huomenmessuun,
+niin voitte kysyä minua nimeltäni, minun nimeni on Paal Aslakinpoika.
+Tuon tuossa" -- hän osoitti lasta -- "voitte jättää majalaan. Te
+tulette olemaan yötä Bakken sisarien luona, niin muistelen lankonne
+sanoneen?"
+
+Nyt tuli toinen pappi sisään, ja he puhelivat keskenään vähän.
+Edellinen aukaisi pienen seinässä olevan kammion, otti vaa'an ja
+punnitsi seppeleen toisen kirjoittaessa muistiin painon. Sitten he
+panivat sen seinäkaappiin ja sulkivat oven.
+
+Herra Paal olisi laskenut hänet ulos -- mutta sitten hän kysyi,
+tahtoiko Kristiina, että hän nostaisi hänen poikansa Pyhän Olavin arkun
+ääreen.
+
+Hän otti pojan käsiinsä tottuneella, hiukan huolettomalla otteella,
+jonka papit saavat liikutellessaan kastelapsia. Kristiina seurasi häntä
+takaisin kirkkoon, ja silloin pappi kysyi tahtoiko hän suudella arkkua.
+
+Minä en uskalla, ajatteli Kristiina, mutta hän meni papin jäljestä
+porrasastuimia ylös korokkeelle, jolla arkku oli. Hänen silmissään
+läikkyi aivan kuin suuri, liidunvalkea valo, kun hän lähensi huulensa
+kultaista kirstua kohti.
+
+Pappi katsahti häneen -- vaipuisiko hän tainnoksiin. Mutta Kristiina
+pysyi jaloillaan. Sen jälkeen painoi pappi lapsen otsan keveästi
+pyhäinjäännöstä vasten.
+
+Paal-herra saattoi hänet kirkon ovelle ja kysyi, osaisiko Kristiina
+varmasti lauttauspaikalle. Sitten hän toivotti hyvää yötä -- hän puhui
+koko ajan tasaisesti ja arkiseen tapaan kuin säädykäs, nuori hoviherra.
+
+Oli alkanut sataa tihuuttaa, ja kedoilta ja ajotieltä, joka oli raikas
+ja vihanta kuin pihanurmi pyöränjälkien molemmin puolin, levisi makea
+tuoksu. Kristiina suojasi poikaa sateelta niin hyvin kuin taisi --
+lapsi painoi niin kauheasti, että hänen käsivartensa olivat aivan
+puutuneet kantamisesta. Ja sitten se marisi ja itki lakkaamatta -- se
+oli kai taas nälkäinen.
+
+Äiti oli kuolemanväsynyt -- pitkästä vaelluksesta ja itkemisestä ja
+kirkossa kokemastaan valtavasta mielenliikutuksesta. Häntä vilusti --
+ja sade yltyi, pisarat ropisivat puita vasten, lehdet välkkyivät ja
+vipattivat. Hän haparoi eteenpäin halki ketojen ja tuli penkereelle,
+josta näkyi leveänä ja harmaanlikaisena juokseva joki; sen pinta oli
+kuin reikäinen seula sateessa.
+
+Ei näkynyt minkäänlaista lauttaa. Kristiina tiedusti asiaa parilta
+mieheltä, jotka olivat ryömineet paaluilla seisovan ranta-aitan alle
+sadetta pitämään. Nämä sanoivat, että hänen oli mentävä niemelle --
+siellä oli nunnien talo ja siellä oli lautturi.
+
+Kristiina alkoi taas nousta penkereen laitaa, vertavuotavin jaloin,
+märkänä ja väsyneenä. Hän tuli pienen, harmaan kivikirkon luo -- sen
+takana oli pari taloa aidatun alueen sisällä. Naakkve huusi aivan
+kamalasti, minkä vuoksi hän ei voinut mennä kirkkoon. Mutta hän kuuli
+laulua ruuduttomien ikkunaluukkujen takaa ja tunsi antifonin: Lætare,
+Regina Coeli -- iloitse, taivaallinen kuningatar -- sillä hän, jota
+sinä olit valittu kantamaan, on ylösnoussut, kuten sanottu oli.
+Halleluja!
+
+Se oli sama sävelmä, jota minoriittimunkit veisasivat completoriumin
+jälkeen. Veli Edvin oli opettanut hänelle tuon Kuninkaan äidin
+kunniaksi sepitetyn hymnin Kristiinan valvoessa hänen vuoteensa
+ääressä, kun hän makasi kuolemantaudissa heidän luonaan
+Jørundgaardissa. Kristiina hiipi kirkkomaalle ja seisoen lapsi
+käsivarrellaan vasten seinää saneli hiljalleen hymnin sanoja itsekseen.
+
+-- Ei mikään, mitä tehnetkin, Kristiina, voi kääntää isäsi sydäntä
+sinusta. Siksi sinun ei pidä tuottaa hänelle enempää surua.
+
+-- Sinun ristiinnaulitut kätesi olivat levällään ristillä, oi
+aurinkovaltakunnan kallis kuningas! Vaikka sielu eksyisi kuinka kauas
+oikealta tieltä, niin aina ovat nuo levitetyt käsivarret siellä. Mitään
+muuta ei tarvita kuin että syntinen sielu kääntyy noiden käsivarsien
+puoleen, omasta tahdostaan kuin lapsi, joka menee isänsä luo, ei
+kuten orja, jota ajetaan piiskaten ankaran isäntänsä eteen. Nyt hän
+ymmärsi miten rumaa synti on. Ja jälleen tuntui hänen rinnassaan tuo
+kipu, ikään kuin sydän olisi tahtonut haljeta katumuksesta ja häpeästä
+ansaitsemattoman armon tähden.
+
+Kirkon vierustalla sai hiukan suojaa sadetta vastaan. Joku kosketti
+hänen olkaansa. Hänen edessään seisoi pappismunkki ja vanha
+luostariveli, jolla oli hautalapio kädessä. Paljasjalkaveli kysyi,
+hakiko hän majapaikkaa.
+
+Hän keksi, että hän olisi paljon mieluummin jäänyt yöksi minoriittien,
+veli Edvinin veljien luo. Bakkeen oli niin pitkä matka -- ja hän oli
+niin lopen uupunut. Silloin käski munkki luostariveljeä saattamaan
+tuon vaimon naisten yöpaikkaan -- "ja anna vähän kalmusvettä hänen
+jaloilleen, ne näkyvät olevan haavoilla --"
+
+Naisten yöpaikassa oli kylmä ja pimeä -- se oli ulkopuolella aitauksen,
+kujan varrella. Luostariveli toi hänelle pesuvettä ja vähän ruokaa,
+ja hän istui lieden vieressä koettaen tyynnyttää lasta. Naakkve
+tunsi varmasti ruoassaan, että äiti oli väsynyt eikä ollut syönyt
+koko päivänä; se itkeä nirisi ja parahteli vähän väliä imiessään
+tyhjiä rintoja. Kristiina siemaisi maitoa, jota luostariveli oli
+tuonut; sitten hän koetti valuttaa sen suustansa lapsen suuhun, mutta
+miehenalku pani kovaäänisen vastalauseen tätä uutta ruokaa vastaan, ja
+vanhus nauroi ja pudisti päätään. Paras oli, kun hän joisi sen itse,
+kai se koituisi hyödyksi pojallekin sitten.
+
+Viimein hän meni. Kristiina kiipesi vuoteeseen, joka oli aivan katon
+rajassa. Sieltä hän ylettyi avaamaan erään luukun. Majalassa oli
+pahanhajuinen ilma -- siellä makasi vaimo, jolla oli vatsahaava.
+Kristiina avasi luukun ja katsoi ulos valoisaan, viileään kesäyöhön,
+josta virtasi häntä vastaan sateen puhdistama ilma. Hän istui lyhyessä
+sängyssä pää puoleksi seinähirsiä vasten -- vuoteessa oli niin vähän
+patjoja. Poika nukkui hänen sylissään. Hän oli aikonut sulkea luukun
+jälleen vähän ajan kuluttua, mutta nukkui kesken kaiken.
+
+Yöllä hän heräsi. Kuu paistoi sisään kesäisen hunajan keltaisena ja
+valjuna, sen valo lankesi hänen ja lapsen yli, vastaiselle seinälle.
+Silloin hän näki ihmishahmon keskellä valojuovaa; se leijui lattian ja
+katonharjan välillä.
+
+Se oli puettu tuhkanharmaaseen kaapuun ja näytti pitkältä ja
+kumaraselkäiseltä. Se oli veli Edvin. Hän hymyili sanomattoman hellästi
+-- hiukan mukavan lystikkäästi, aivan kuten eläessään.
+
+Kristiina ei ihmetellyt. Nöyränä, onnellisena, täynnä odotusta hän
+katsoi tähän, valmiina näkemään ja kuulemaan, mitä tämä ystävä tahtoi.
+
+Munkki katsoi häneen nauraen ja näytti hänelle vanhaa, raskasta
+nahkalapasta sekä ripusti sen sitten kuun säteelle. Sen jälkeen hän
+hymyili vielä herttaisemmin, nyökkäsi Kristiinalle ja katosi.
+
+
+
+
+
+II
+
+HUSABY
+
+
+
+
+I
+
+
+Vasta uutenavuonna ilmestyi Husabyhyn odottamattomia vieraita. Sinne
+tuli Lauritsa Bjørgulfinpoika ja vanha Smid Gudleikinpoika Dovresta;
+näiden seurassa oli kaksi herraa, joita Kristiina ei tuntenut. Mutta
+Erlend hämmästyi hiukan nähdessään appensa tässä seurassa -- herrat
+olivat Erling Vidkuninpoika, Gisken ja Bjarkøyn isäntä, sekä Haftor
+Graut Godøysta -- hän ei tiennyt Lauritsan tuntevan näitä. Mutta
+Erling-herra selitti heidän tavanneen toisensa Niemellä, hän oli
+istunut Lauritsan ja Smidin kanssa kuudenmiehen-neuvostossa, joka
+vihdoin viimein oli langettanut päätöksen herra Jon Haukinpojan
+perillisten riitajutussa. Näin hän oli joutunut puhumaan Lauritsan
+kanssa Erlendistä, ja Erling, jolla oli asiaa Nidarosiin, sanoi
+silloin, että hänen tekisi mielensä lähteä Husabyssä käymään, jos
+Lauritsa suostuisi lähtemään mukaan ja purjehtimaan pohjoiseen hänen
+kanssaan. Smid Gudleikinpoika kertoi nauraen tarjoutuneensa itse samaan
+joukkoon:
+
+"Minä tahdoin nähdä Kristiinamme -- Pohjoislaakson kauneimman ruusun.
+Ja sitten minä ajattelin sukulaiseni Ragnfridin olevan kiitollisen, jos
+minä pitäisin hiukan silmällä hänen miestään ja niitä tärkeitä asioita,
+joista tämä päättelee noin mahtavien ja viisaiden miesten kanssa. Niin,
+Kristiina, sinun isälläsi on toisenlaisia hommia tänä talvena kuin
+kulkea talosta taloon meidän matkassamme juomassa jouluoluvia paastoon
+asti. Me olemme istuneet hyvässä rauhassa turpeellamme viimeiset vuodet
+ja hoidelleet perintöämme. Mutta nyt vaatii Lauritsa kaikkia laakson
+miehiä ratsastamaan joukolla Osloon kesken talvipakkasen -- opettamaan
+neuvoston korkeita herroja katsomaan kuninkaan parasta -- ne hoitavat
+niin huonosti asioita tuon alaikäisen lapsiraukan nimessä, sanoo
+Lauritsa --"
+
+Herra Erling näytti hieman vaivaantuneelta. Erlend kohotti kulmiaan.
+
+"Otatteko osaa noihin neuvotteluihin -- kuulutteko te suureen
+henkivartiopäätöskuntaan?"
+
+"En, enhän minä", sanoi Lauritsa, "ratsastan vain neuvotteluun, kuten
+toiset laaksomme miehet, siksi että meidät on kutsuttu sinne."
+
+Mutta Smid Gudleikinpoika puuttui taas puheeseen. Lauritsa oli ainakin
+saanut taivutetuksi hänet -- ja Kruken Hersteinin ja Trond Gjeslingin
+ja Guttorm Sneisin ja muita, jotka eivät muuten olisi välittäneet
+lähteä.
+
+"Eikö tässä talossa ole tapana käskeä vieraita peremmälle?" sanoi
+Lauritsa. "Nyt sitä nähdään osaako Kristiina panna yhtä hyvän oluen
+kuin hänen äitinsä." Erlend oli miettivän näköinen, ja Kristiina
+ihmetteli.
+
+       *       *       *       *       *
+
+"Mitä tämä tietää, isä?" kysyi hän vähän myöhemmin isän jäätyä hänen
+kanssaan pikkutupaan, jonne hän oli vienyt lapsen vieraiden takia.
+
+Lauritsa istui kiikuttaen tyttärenpoikaa polvellaan. Naakkve oli nyt
+kymmenen kuukauden vanha, iso ja kaunis lapsi. Sillä oli ollut mekko ja
+töppöset jo joulusta alkaen.
+
+"En muista teidän lausuneen sanaanne tuollaisissa asioissa ennen",
+lausui tytär jälleen. "Olette aina sanonut, että kuninkaan on paras
+hoitaa asioita niiden miesten avulla, jotka hän on kutsunut rinnalleen.
+Erlend sanoo, että tämä yritys on lähtenyt etelänpuoleisten herrojen
+taholta -- he aikovat saattaa vallasta Ingebjørg-rouvan ja hänen isänsä
+hänelle määräämät neuvonantajat ja kahmaista itselleen samanlaisen
+vallan kuin heillä oli Haakon-kuninkaan ja hänen veljensä lapsena
+ollessa. Mutta sanoitte siitä koituneen valtakunnalle paljon haittaa --"
+
+Lauritsa kuiskasi, että Kristiina lähettäisi ulos lapsenpiian. Heidän
+jäätyään kahden hän kysyi:
+
+"Mistä Erlend tämän asian tietää --? Munanko on kertonut?"
+
+Kristiina virkkoi, että Orm oli tuonut muassaan kirjeen Munan-herralta
+palatessaan Husabyhyn syksyllä. Hän ei kertonut, että hän oli itse
+lukenut sen Erlendille -- tämä ei ollut taitava kirjoituksen lukija.
+Siinä kirjeessä oli Munan valittanut, että nykyään uskoi jokainen
+Norjan mies, joka kantoi vaakunamerkkiä, ymmärtävänsä paremmin maan
+hoitoa ja nuoren kuninkaan parasta kuin ne herrat, jotka olivat
+seisoneet Haakon-kuninkaan sivulla tämän eläessä, ja kuin tämän oma
+äiti, korkea Ingebjørg-rouva. Hän oli varoittanut Erlendiä, että jos
+Norjan herrat näyttäisivät tahtovan ryhtyä samanlaisiin toimiin kuin
+ruotsalaiset viime kesänä Skarassa juonittelemalla Ingebjørgia ja hänen
+vanhoja, taattuja neuvonantajiaan vastaan, tulisi tuon korkean rouvan
+sukulaisten pysytellä valmiina, ja Erlendin tuli silloin lähteä Munanin
+kanssa Hamariin.
+
+"Eikö hän maininnut", sanoi Lauritsa raaputtaen sormellaan Naakkven
+lihavaa leuan alustaa, "että minä olen yksi niistä miehistä, jotka ovat
+nousseet vastustamaan niitä laittomia käskyjä, joita Munan levitteli
+pitkin laaksoa pohjoiseen -- kuninkaamme nimessä?"
+
+"Tekö!" pääsi Kristiinan suusta. "Oletteko tavannut Munan Baardinpojan
+syksyllä?"
+
+"Olen niinkin", vastasi Lauritsa. "Mutta kovinkaan sopuisia me emme
+olleet."
+
+"Puhuitteko te minusta?" kysyi Kristiina nopeaan.
+
+"Emme, hyvä lapsi", sanoi isä naurahtaen. "En muista sinusta olleen
+puhetta sillä kertaa. -- Tiedätkö sinä, onko asia niin, että sinun
+miehesi aikoo mennä etelään Munan Baardinpoikaa tapaamaan?
+
+"Niin luulisin", vastasi Kristiina. "Sira Eiliv laati Erlendille
+tuonnoin kirjeen -- ja Erlend kertoi, että pian taitaa tulla lähtö
+etelään."
+
+Lauritsa istui vähän aikaa katsellen lasta, joka kopeloi sormillaan
+hänen tikarinsa kahvaa ja koetti purra siihen juotettua vuorikristallia.
+
+"Onko totta, että Ingebjørg-rouva aiotaan syöstä vallasta?" kysyi
+Kristiina.
+
+"Hän on suunnilleen sinun ikäisesi", vastasi isä, yhä edelleen
+hymyillen. "Kukaan ei tahdo riistää kuninkaan äidiltä arvoa tai valtaa,
+johon hän on syntynyt. Mutta arkkipiispa ja eräät kuningasvainajan
+ystävät ja sukulaiset ovat kutsuneet meidät yhteen neuvottelemaan
+siitä, miten rouvan valtaa ja kunniaa sekä kansan etua parhaiten
+suojeltaisiin."
+
+Kristiina sanoi hiljaa:
+
+"Minä ymmärrän, isä, ettette te ole tullut tällä kertaa Husabyhyn vain
+katsomaan Naakkvea ja minua."
+
+"Totta se on, en sen asian tähden ainoastaan", sanoi Lauritsa. Sitten
+hän nauroi: "Ja minä ymmärrän, tyttäreni, ettet sinä pidä siitä!"
+
+Hän laski kätensä Kristiinan poskelle ja silitteli sitä. Niin hänen oli
+ollut tapana tehdä Kristiinalle tämän ensi vuosista asti joka kerran
+kun hän oli torunut tai kiusoitellut tytärtään.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Sillä välin istuivat herra Erling ja Erlend ylhäällä ritariparvessa
+-- siksi kutsuttiin isoa aittaa, joka oli pihamaan koilliskulmassa,
+aivan portin pielessä. Se oli korkea kuin torni ja kolmikerroksinen;
+ylimmässä oli ampumarei'illä varustettu huone ja siellä säilytettiin
+kaikki ne aseet, joita ei tarvittu tavallisissa oloissa kartanolla.
+Kuningas Skule oli rakentanut tämän talon.
+
+Erling-herralla ja Erlendillä oli yllään turkit, siliä huoneessa oli
+purevan kylmä. Vieras kulki ympäri huonetta katsellen kaunista ase-
+ja haarniskavarastoa, jonka Erlend oli perinyt äitinsä isältä, Gaute
+Erlendinpojalta.
+
+Erling Vidkuninpoika oli pienenläntä mies, hento rakenteeltaan,
+mutta pehmeälihainen; hän liikkui kevyesti ja kauniisti. Kasvoiltaan
+hän ei ollut kaunis, vaikka hänellä olikin säännölliset piirteet --
+hänen tukkansa oli punertava ja kulmakarvat ja ripset valkoiset;
+itse silmät olivat myös hyvin vaaleansiniset. Se, että Erling-herraa
+kaikesta huolimatta pidettiin kauniina, johtui ehkä siitä, että
+kaikki tiesivät hänet Norjan rikkaimmaksi ritariksi. Hänellä oli myös
+erittäin puoleensavetävä, miellyttävä käytös. Hän oli mahdottoman
+järkevä, oppinut ja runsastietoinen, mutta kun hän ei milloinkaan
+pyrkinyt näyttämään tietojaan ja aina oli valmis kuuntelemaan muita,
+oli hänellä erittäin viisaan miehen maine maassa. Hän oli yhdenikäinen
+Erlend Nikulauksenpojan kanssa, ja he olivat sukua, joskin kaukaista
+Stovreim-suvun kautta; he olivat tunteneet toisensa lapsesta saakka,
+mutta mitään lähempää ystävyyttä ei heidän välillään ollut.
+
+Erlend istui arkulla puhellen laivasta, jota hän veistätti itselleen
+kesäksi; se oli kuusitoistasoutuinen, ja hän arveli siitä tulevan
+erittäin nopeakulkuisen ja keveästi ohjattavan aluksen. Hän oli
+tuottanut kaksi laivanveistäjää pohjoisesta ja itse johtanut työntekoa.
+
+"Laiva-asioita minä, näetkös, ymmärrän jonkin verran, Erling", virkkoi
+hän, "saat nähdä, että Margygren on näytettävä komealta, kun se pannaan
+halkomaan meren aaltoja --"
+
+"Margygren -- onpas sillä kamalan pakanallinen nimi", sanoi herra
+Erling naurahtaen. "Aiotko siis lähteä sillä etelään?"
+
+"Sinä taidat olla yhtä hurskas kuin vaimoni -- hänkin sanoo, että se
+on pakanallinen nimi. Ei hän pidä muuten koko laivasta, mutta hän on
+sellainen sisämaalainen -- hän ei kärsi koko merta."
+
+"Vaimosi on hurskaan ja lempeän ja hyvän näköinen", sanoi Erling
+kohteliaasti. "Hän on sukuunsa, kuten odottaa sopii."
+
+"Niin", Erlend naurahti. "Ei kulu päivääkään, ettei hän kävisi
+messussa. Ja Sira Eiliv, pappimme, jonka jo näit, lukee meille
+hengellisiä kirjoja -- se on -- jollei oteta lukuun olutta ja
+herkkua -- tälle papille mieluisinta. Ja tänne virtaa köyhää kansaa
+hakemaan apua ja neuvoja Kristiinalta -- he suutelevat luullakseni
+hänen hameensa helmoja -- minun omat miehenikin ovat muuttuneet
+tuntemattomiksi. Hän on kuin pyhät rouvat niissä pyhissä taruissa,
+joita Haakon-kuningas luetutti meille papeille siihen aikaan kun
+olimme hovipoikia, muistatko? Paljon on Husaby muuttunut sen jälkeen
+kun viimeksi kävit luonani, Erling. -- Ihmettelen muuten, että tahdoit
+tulla luokseni silloin", sanoi hän tovin kuluttua.
+
+"Mainitsit ajan, jolloin olimme hovipoikia", sanoi Erling Vidkuninpoika
+kasvoilla hymy, joka kaunisti häntä. "Olimmehan me silloin ystäviä?
+Kaikki odottivat silloin sinusta suuria."
+
+Mutta Erlend nauroi: "Niin minä odotin itsekin."
+
+"Etkö sinä voi purjehtia etelään minun kanssani, Erlend?" kysyi herra
+Erling.
+
+"Olen ajatellut lähteä maitse", vastasi toinen.
+
+"Se käy hankalaksi -- yli tunturin talvisaikaan", sanoi Erling-herra.
+"Olisi hupaisaa, jos sinä liittyisit Haftorin ja minun matkaan."
+
+"Olen luvannut lähteä eräiden toisten kera", vastasi Erlend.
+
+"Vai niin, sinä seuraat tietysti appeasi -- sehän onkin luonnollisinta."
+
+"Ei aivan niinkään -- minä tunnen niin vähän niitä miehiä, joiden
+kanssa hän on matkalla." Erlend oli vaiti. "Ei, minä olen luvannut
+käydä Munanin luona Stangessa", sanoi hän nopeasti.
+
+"Turhaan sinä haet häntä sieltä", vastasi toinen. "Hän on lähtenyt
+tiloillensa Hisingiin, ja taitaa kulua aikaa, ennen kuin hän tulee
+uudelleen pohjoiseen. Milloin olet kuullut hänestä viimeksi?"
+
+"Viime Mikon-messun aikaan -- hän kirjoitti minulle silloin Ringabusta."
+
+"Tiedäthän sinä, mitä laaksossa tapahtui viime syksynä?" kysyi Erling.
+"Etkö tiedä? Sen kai sinä tiedät, että hän kulki Mjøsin varrella ja
+laaksoissa asuvien lääninherrojen luona viemässä hallitusherrain
+käskykirjettä, jonka mukaan talonpoikien tuli suorittaa täysi sotavero
+muonineen ja hevosineen -- yksi hevonen aina kuuden talonpojan osalle
+-- mutta herrojen lähettää vain hevoset ja itse jäädä kotiin? Etkö sinä
+ole kuullut tätä? Etkö sitäkään, että pohjoiset laaksot kieltäytyivät
+suorittamasta tätä veroa Munanin esiintyessä Eirik Toppin kanssa Vaagen
+käräjillä? Vastustuksen johtaja oli muuten Lauritsa Bjørgulfinpoika --
+hän vaati Eirikiä turvautumaan lakiin, jos laillisista veroista oli
+jäänyt jotakin suorittamatta, mutta nimitti mielivallaksi sitä, että
+rahvaalta vaadittiin sotasuorituksia tanskalaisen miehen tukemiseksi
+melskeessä Tanskan kuningasta vastaan; jos kuningas vaati alamaisiltaan
+palvelusta, ei hänen tarvinnut pelätä jäävänsä vaille hyviä aseita
+ja hevosia ja aseistettuja miehiä -- mutta hän ei ollut lähettävä
+Jørundgaardista yhtään ainoata hamppunuorassa kulkevaa kilipukkia,
+ellei kuningas vaatinut häntä itseään ratsastamaan sen selässä
+yhtymäpaikalle. Mutta etkö sinä tiedä tästä? Smid Gudleikinpoika sanoo
+Lauritsan luvanneen kulmakunnalleen suojelusta tarvittaessa."
+
+Erlend istui kuin salaman lyömänä.
+
+"Lauritsa! En minä ole ikinä kuullut vaimoni isän sekaantuneen muuhun
+kuin siihen, mikä koskee hänen ja hänen ystäviensä omaisuutta."
+
+"Ei hän useasti sitä teekään", sanoi herra Erling. "Mutta sen verran
+minä näin käydessäni nyt niemellä, että silloin, kun Lauritsa
+Bjørgulfinpoika puuttuu johonkin asiaan, seuraavat häntä kaikki --
+sillä hän ei puhu ennen kuin tuntee asian niin hyvin, ettei hänen
+sanaansa helpolla suisteta. Hän kuuluu olleen kirjeenvaihdossa näistä
+seikoista Ruotsissa asuvan sukunsa kanssa -- rouva Ramborg, hänen
+isoäitinsä, ja herra Erngislen isoisä olivat näet veljeksien lapsia,
+ja hänellä on suuri suku siellä. Vaikka appesi onkin hiljainen mies,
+on hänellä huomattava valta niillä seuduin, missä hänet tunnetaan --
+joskin hän harvoin sitä käyttää."
+
+"Nyt minä ymmärrän, miksi sinä olet liittynyt häneen, Erling", sanoi
+Erlend nauraen. "Johan minua ihmetyttikin, miten teistä oli tullut niin
+hellät ystävät."
+
+"Ihmetytti!" suutahti Erling. "Olisipa se ihmeteltävä mies, joka ei
+haluaisi kutsua Jørundgaardin Lauritsaa ystäväkseen. Parempi sinun
+olisi, sukulaismies, kuunnella häntä kuin Munania."
+
+"Munan on ollut aivan kuin vanhempi veljeni siitä päivästä asti,
+jolloin lähdin ensi kertaa kotoa", sanoi Erlend hiukan kiivaasti. "Hän
+ei ole milloinkaan pettänyt minua, kun olen joutunut pulaan. Hän on nyt
+itse pulassa."
+
+"Munan selviää kyllä", sanoi Erling Vidkuninpoika jälleen tyynesti.
+"Hänen kuljettamansa käskykirjeet olivat varustetut Norjan valtakunnan
+sinetillä -- vastoin lakia tosin, mutta sehän ei ole hänen syynsä. On
+hänellä muitakin vaikeuksia -- ne hommat, joihin hän oli sekaantunut
+ja joissa hän oli käyttänyt sinettiään ollessaan todistajana
+Eufemia-neidon kihlaamistilaisuudessa -- mutta sitä on vaikea selvittää
+ilmaisematta erästä, jota me emme --. Totta puhuen, Erlend, --
+minä uskon Munanin selviävän ilman sinun apuasi -- mutta sinä voit
+vahingoittaa itseäsi sillä."
+
+"Tahdotte syöstä rouva Ingebjørgin vallasta, niinhän?" sanoi Erlend.
+"Mutta minä olen luvannut sukulaisrouvallemme palvelustani sekä omassa
+maassa että muualla."
+
+"Niin olen minäkin", vastasi Erling. "Ja aion pitää sen lupauksen
+-- niin tekee jokainen Norjan mies, joka on palvellut ja rakastanut
+herraamme ja kuningastamme Haakonia. Mutta hänen on paras päästä
+vapaaksi neuvonantajista, jotka neuvovat tuota nuorta rouvaa ja hänen
+poikaansa tuhon teille."
+
+"Uskotko sinä teidän pystyvän _siihen_", kysyi Erlend ääntään alentaen.
+
+"Uskon", vastasi Erling Vidkuninpoika lujasti. "Niin uskon. Ja niin
+uskovat kaikki, jotka eivät viitsi kuunnella", -- hän kohautti
+olkaansa -- "pahansuopaa ja -- joutavaa puhetta. Ja sitä meidän,
+Ingebjørg-rouvan sukulaisten, tulisi välttää ennen kaikkea."
+
+Palvelusneito kohotti lattialuukkua ja kysyi, joko emännän sopi
+toimittaa ruoka pöytään.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Pöydässä istuttaessa tahtoi yhteispuhelu vähän väliä luiskahtaa
+uusiin suuriin kuulumisiin. Kristiina huomasi, että sekä hänen
+isänsä että Erling välttivät puheenainetta; he kertoivat sukulais-
+ja tuttavapiirissä tapahtuneista naimisista ja kuolemantapauksista,
+perintöriidoista ja kartanonkaupoista. Hän tuli levottomaksi tietämättä
+itsekään miksi. Näillä oli asiaa Erlendille, sen hän ymmärsi. Ja
+vaikkei hän tahtonut tunnustaa sitä itselleen, tiesi hän jo tuntevansa
+miehensä siksi hyvin, että arvasi tämän, itsepäisyydestään huolimatta,
+olevan hyvinkin helposti johdettavan, kun lujassa kourassa oli pehmeä
+kinnas, kuten sananlasku sanoo.
+
+Aterian jälkeen muuttivat herrat lieden lähelle, asettuivat sinne
+juomaan. Kristiina istuutui penkille, otti ompelukehyksen syliinsä ja
+rupesi solmimaan lankoja. Kohta sen jälkeen tuli siihen Haftor Graut,
+levitti nahkasen lattialle ja istuutui emännän jalkojen juureen. Hän
+oli löytänyt Erlendin harpun, asetti sen eteensä ja alkoi hyräillä ja
+jutella. Haftor oli aivan nuori mies; hänellä oli keltainen kihara
+tukka, mitä kauneimmat kasvot, mutta paljon teerenpilkkuja. Kristiina
+havaitsi hänet pian kovasti lörppösuiseksi. Haftor oli vastikään nainut
+rahaa ja rikkautta, mutta ei viihtynyt tiloillaan; siksi hän oli
+lähtenyt henkivartioväen neuvotteluihin.
+
+"-- Mutta ei ole kumma, jos Erlend Nikulauksenpoika jää mieluummin
+kotiin", sanoi hän laskien päänsä Kristiinan syliin. Kristiina vetäytyi
+etemmä, nauroi ja sanoi, että hän oli juuri kuullut miehensä aikovan
+lähteä etelään -- "missä asioissa lähtenee", sanoi hän viattoman
+näköisenä. "Nyt ovat ajat niin levottomat, ettei tuhma nainen enää
+ymmärrä, mistä on kysymys."
+
+"Ja kuitenkin juuri naisen tuhmuus on saanut sen aikaan", vastasi
+Haftor nauraen ja siirtyi jäljestä. "Niin sanoo Erling ja niin sanoo
+Lauritsa Bjørgulfinpoika -- haluaisinpa tietää, mitä he tarkoittavat
+sillä. Mitä te luulette, Kristiina-emäntä? Ingebjørg-rouva on hyvä,
+yksinkertainen nainen -- ehkä hän parastaikaa istuu samanlaisessa
+puuhassa kuin te solmimassa silkkiä lumivalkeilla käsillään ja
+ajattelee: olisi sydämetöntä kieltää miesvainajan uskolliselta
+alamaispäälliköltä vähän suurempi elatusapu --"
+
+Erlend tuli siihen ja istuutui vaimonsa viereen, minkä vuoksi Haftorin
+täytyi siirtyä etemmä.
+
+"Tuo on semmoista hölynpölyä, jota rouvat jauhavat majapaikoissa, kun
+heidän miehensä ovat niin tyhmiä, että ottavat heidät mukaansa käräjiin
+--"
+
+"Siellä, mistä minä olen kotoisin, sanotaan ettei savua ilman tulta --"
+
+"Tunnemme mekin sen sananparren", virkahti Lauritsa; hän ja
+Erling olivat tulleet toisten luo. "Ja kuitenkin, Haftor, minulle
+kävi hullusti tässä talvella -- aioin sytyttää lyhtyni tuoreella
+hevosenlannalla --", sanoi Lauritsa ja istuutui pöydän kulmalle.
+Erling-herra toi heti hänen pikarinsa ja ojensi sen hänelle
+kunnioittavasti; sitten istui ritari penkille hänen lähettyvilleen.
+
+"Kuinka te voisitte tietääkään siellä pohjan perillä Haalogalandissa,
+mitä Ingebjørg-rouva ja hänen neuvonantajansa tietävät tanskalaisten
+aikeista ja juonista?" sanoi Erlend. "Ja olitte ehkä lyhytnäköisiä
+asettuessanne vastustamaan kuninkaan avunpyyntöä. Knut-herra -- voimme
+yhtä hyvin lausua hänen nimensä, häntä kuitenkin kaikki tarkoitamme --
+on minun mielestäni mies, jota en uskoisi tavattavan nukkuvana orrelta.
+Te istutte liian kaukana isoista padoista voidaksenne haistaa, mitä
+niissä keitetään. Ja parempi vara kuin vahinko, minusta --"
+
+"Niin", sanoi Erling-herra. "Voisipa melkein sanoa, että meidän
+keittomme keitetään naapurin padassa -- me norjalaiset olemme kohta
+kuin vuokraväkeä, meille työnnetään ovesta Ruotsissa laitettu puuro --
+syö, jos tahdot ruokaa! Yhden virheen teki herramme kuningas Haakon:
+hän muutti pirtin rakennusten ulkolaitaan tehdessään Oslosta maan
+ensimmäisen kaupungin. Ennen se sijaitsi keskellä pihaa, jos jatkamme
+tätä puhetta -- Bergenissä tai Nidarosissa -- mutta niissä määräävät
+nyt arkkipiispa ja tuomiokapituli yksin. -- Mitä sanot sinä, Erlend
+-- sinä, joka olet trøndilainen ja jonka koko tavara ja mahti on
+Trondheimissa?"
+
+"Aivan niin. Kautta Kristuksen veren -- jos te tahdotte, että pata on
+kannettava takaisin oikeaan lieteen, niin --"
+
+"Juuri niin", sanoi Haftor. "Liian kauan on meidän Pohjolaisten
+täytynyt tyytyä tuntemaan pohjaanpalaneen hajua ja särpimään kylmää
+kaalia --"
+
+Lauritsa puuttui puheeseen:
+
+"Asia on sillä lailla, Erlend, etten minä olisi ryhtynyt oman kulmani
+puhemieheksi, ellei minulla olisi ollut hallussani sukulaiseni herra
+Erngislen lähettämiä kirjeitä. Tiesin siis, ettei kukaan niistä
+miehistä, jotka käyttävät laillisesti valtikkaa, ole aikonut rikkoa
+molempien maiden välistä rauhaa ja sopua, ei Tanskan kuninkaan eikä
+oman kuninkaamme maassa."
+
+"Jos tiedätte, appi, kuka nykyisin käyttää valtikkaa Tanskan maassa,
+niin tiedätte enemmän kuin useimmat muut", sanoi Erlend.
+
+"Yhden seikan tiedän. On eräs, jota ei yksikään tahdo nähdä vallassa,
+ei täällä, ei Ruotsissa eikä Tanskassa. Se oli aiheena ruotsalaisten
+kapinaan kesällä Skarassa, ja se on aiheena siihen neuvotteluun, jonka
+me nyt aiomme pitää Oslossa -- osoittaaksemme kaikille, jotka vielä
+eivät ole älynneet asiaa, että järkevät miehet ovat kaikki tyynni yhtä
+mieltä siitä."
+
+He olivat juoneet niin paljon, että olivat tulleet jonkin verran
+meluaviksi -- lukuun ottamatta vanhaa Smid Gudleikinpoikaa, joka oli
+nukahtanut tuolilleen lieden luo. Erlend huusi kovalla äänellä:
+
+"Te olette niin järkeviä kaikki, ettei itse paholainen voi petkuttaa
+teitä. Onhan se selvä, että te pelkäätte Knut Porsea. Te ette ymmärrä,
+hyvät herrat, ettei sellainen mies tyydy istumaan laiskana ja antamaan
+päivien kulua ja ruohon kasvaa, niinkuin Jumala tahtoo. Minä tahtoisin
+tavata jälleen tuon ritarin, tunsin hänet Hallandin aikoina. Eikä
+minusta olisi yhtään vastahakoista olla hänen sijassaan."
+
+"Sitä minä en olisi uskaltanut sanoa vaimoni kuullen", sanoi Haftor
+Graut.
+
+Mutta Erling Vidkuninpoika oli myös juonut. Hän koetti vielä pysytellä
+säädyllisenä, mutta ei osannut: "Sinä!" hän sanoi purskahtaen
+röhönauruun, "sinäkö, sukulaismies! -- Sinä, Erlend!" Hän läiskäytti
+Erlendiä olalle ja nauroi nauramistaan.
+
+"Ei, Erlend", sanoi Lauritsa rohkeasti, "siihen tarvitaan muuta kuin
+pelkkää naisten nauratustaitoa. Ellei Knut Porsessa olisi miestä muuhun
+kuin leikkimään kettua hanhitarhassa -- niin me Norjan herrat olisimme
+liian laiskoja lähteäksemme miehissä tavoittamaan häntä -- vaikka
+hanhi olisi itse kuninkaamme äiti. Mutta vaikka Knut-herra voisikin
+houkutella miehiä tuhmuuksien tekoon hänen tähtensä -- niin itse hän ei
+hulluttele suotta. Hänellä on tarkoituksensa, ja ole varma siitä, ettei
+hän sitä unohda."
+
+Keskustelu laukesi lukkoon vähäksi aikaa. Sitten sanoi Erlend -- hänen
+silmänsä säihkyivät:
+
+"Silloin minä tahtoisin, että Knut-herra olisi Norjan mies!"
+
+Toiset istuivat vaiti. Herra Erling otti kulauksen tuopistaan ja sanoi
+sitten:
+
+"Herra varjelkoon meitä siitä -- jos meillä olisi joukossamme semmoinen
+mies täällä Norjassa, niin pelkään, että maa olisi pian rauhaa vailla."
+
+"Rauhaa vailla!" sanoi Erlend halveksuvasti.
+
+"Juuri niin, rauhaa vailla", vastasi Erling Vidkuninpoika. "Muista,
+Erlend -- tätä maata emme muodosta ainoastaan me ritariston miehet.
+Sinusta saattaisi ehkä tuntua hauskalta, jos täältä nousisi joku
+seikkailunhaluinen ja kunnianhimoinen Knut Porsen kaltainen mies. Ennen
+vanhaan oli niin, että kun joku maamme miehistä nostatti kapinan, oli
+hänen aina helppo saada kannatusta mahtavien joukosta. Voitto joko
+tuli heille, jolloin he saivat kunnianimiä ja maita -- taikka heidän
+sukulaisilleen, jolloin he saivat vapauden henkeen ja omaisuuteen
+nähden -- niin, tiedetään kyllä jonkun menettäneen päänsä, mutta suurin
+osa selvisi hyvin, kävipä niin tahi näin -- niin oli ennen isäimme
+aikana. Mutta rahvas ja kaupunkilaiset, Erlend -- työkansa, joka
+sai maksaa veroja kahdelle herralle useinkin samana vuonna ja joka
+saattoi iloita joka kerran, kun ratsastusparvi karahutti peltojen yli
+polttamatta taloja ja hävittämättä karjaa -- maakansa, jonka täytyi
+kestää sietämätöntä sortoa ja mielivaltaa -- sen minä luulen kiittävän
+Jumalaa ja Pyhää Olavia kuningas Haakonista ja kuningas Maunusta ja
+tämän pojista, jotka tukivat rauhaa ja lakeja --"
+
+"Niin. Kyllä minä uskon sinun luulevan niin." Erlend keikahutti
+päätään. Lauritsa istui katsoen nuorta vävyään -- tämä säteili
+valppautta. Hänen tummat, kiihkeät kasvonsa hehkuivat, kurkku
+oli kaarella hoikassa, ruskeassa kaulassa. Sitten isä vilkaisi
+tyttäreensä. Kristiina oli päästänyt työnsä vaipumaan syliin ja seurasi
+tarkkaavaisesti miesten puhetta.
+
+"Oletko sinä niin varma siitä, että talonpojat ja muu rahvas
+ajattelevat tuohon tapaan kiittäen nykyistä järjestystä? On totta,
+että heillä on ollut useinkin kovat ajat -- ennen vanhaan, kun
+kuninkaat ja vastakuninkaat ratsastivat sotajoukkoineen läpi maan.
+Tiedän heidän vielä muistavan sen ajan, jolloin heidän täytyi paeta
+tunturille karjoineen, vaimoineen ja lapsineen, kartanoitten loimutessa
+ilmitulessa laaksojen pohjalla. Olen kuullut heidän puhuvan siitä.
+Mutta tiedän heidän myös muistavan toisenkin seikan -- että heidän omat
+isänsä olivat mukana joukoissa; emme me taistelleet vallasta yksin,
+Erling, talonpoikien pojat olivat mukana myös -- ja sattui joskus, että
+heille annettiin meidän perintötilamme. Sellaista ei tapahdu lakien
+vallitessa maassa, että skidanilaisen huoranaisen poika, joka ei tiedä
+isänsä nimeä, saa lääninherran lesken ja omaisuuden, kuten sai Reidar
+Darre -- hänen jälkeläisensä olisi kelvannut sinun tyttäresi mieheksi,
+Lauritsa, ja nyt hän on naimisissa sinun vaimosi veljentyttären kanssa,
+Erling. Meillä on nyt laki ja järjestys maassa, mutta talonpoikien maa
+joutuu meidän käsiimme -- en tiedä mistä se johtuu, mutta se tapahtuu
+lakien suojassa. Mitä enemmän oikeus vallitsee, sitä nopeammin he
+kadottavat sana- ja määräämisvallan valtakunnan asioissa, samoin omissa
+asioissaan. Ja tämän, Erling, tietää rahvas myös! Ehei, älkää olko
+liian varmoja siitä, ettei maakansa kaipaa uudelleen aikoja, jolloin
+se saattoi kadottaa talonsa tulen ja väkivallan uhrina, -- mutta myös
+voittaa aseilla paremmin kuin oikeudella --"
+
+Lauritsa nyökkäsi.
+
+"Ei Erlend ole aivan väärässä", sanoi hän hiljaa.
+
+Mutta Erling Vidkuninpoika nousi:
+
+"Uskon kyllä, että kansa muistaa paremmin ne harvat miehet, jotka
+nousivat alhaisista oloista herroiksi -- miekkavallan aikana -- kuin ne
+lukemattoman monet, jotka joutuivat synkkään perikatoon ja kurjuuteen.
+Eikä kuitenkaan kukaan ollut kovempi herra köyhille kuin nämä -- luulen
+vanhan puheenparren -- 'suvusta suurin harmi' -- johtuneen juuri
+heistä. Miehen täytyy syntyä herraksi, muuten hänestä tulee kova herra.
+Mutta kun hän on kasvanut lapsena renkien ja palvelusnaisten parissa,
+silloin hän ymmärtää, että ilman alhaista kansaa me olemme monessa
+suhteessa avuttomat kuin lapset ja että meidän tulisi puolestamme
+palvella heitä tiedoillamme ja suojella heitä ritariston avulla.
+Yksikään valtakunta ei ole pysynyt pystyssä ilman mahtimiehiä, jotka
+ovat voineet ja tahtoneet turvata vallallaan pienempäin oikeutta."
+
+"Sinä voisit kilpailla veljeni kanssa puhetaidossa, Erling", sanoi
+Erlend nauraen. "Mutta minä luulen ulkotrøndilaisten pitäneen enemmän
+meistä herroistaan entisaikaan, jolloin veimme heidän poikansa
+taisteluretkille, jolloin veremme sekoittui heidän vereensä tantereella
+ja jolloin hajotimme muureja ja riehuimme kilvan vuokramiestemme
+kanssa. -- Siinä kuulet, Kristiina, että minä toisinaan nukun toinen
+korva auki Sira Eilivin lukiessa ääneen suuria kirjojaan."
+
+"Tavara, joka on vääryydellä saatu, ei joudu kolmannen perijän käsiin",
+sanoi Lauritsa Bjørgulfinpoika. "Etkö ole kuullut sitä, Erlend?"
+
+"Miksen minä ole kuullut!" Erlend nauroi ääneen "Mutta näkemättä se on
+vielä --"
+
+Erling Vidkuninpoika sanoi:
+
+"Kuule, Erlend, herraksi on syntynyt harva, mutta kaikki ovat syntyneet
+palvelemaan; oikea herruus on olla palvelijansa palvelija."
+
+Erlend vei kätensä niskan taa, venyttelihe ja sanoi sitten hymyillen:
+
+"Sitä en ole milloinkaan ajatellut. Enkä minä usko alaisteni voivan
+kiittää minua mistään palveluksista. Ja kuitenkin, ihme ja kumma,
+minä luulen heidän pitävän minusta." Hän hieroi hyväillen poskeaan
+Kristiinan mustaan kissanpoikaan, joka oli hypännyt hänen olalleen ja
+marni nyt hyrräten selkä köyryssä hänen kaulansa ympärillä. "Mutta
+tämä vaimoni tässä -- hän on mitä palvelevaisin rouva -- vaikka teillä
+ei olekaan syytä uskoa sitä -- sillä kannut ja haarikat ovat tyhjät,
+Kristiina!"
+
+Orm, joka oli istunut ääneti kuunnellen miesten puhetta, nousi paikalla
+ylös ja lähti ulos.
+
+"Talon emännällä on ollut niin ikävä, että hän on nukkunut", sanoi
+Haftor hymyillen, "ja syy on teidän -- olisitte antaneet minun jutella
+rauhassa hänen kanssaan, minä osaan puhella naisten mieliksi."
+
+"Niin, tämä puhuminen on varmaan käynyt ikävystyttäväksi teille,
+emäntä", sanoi Erling anteeksipyytävästi, mutta Kristiina vastasi
+hymyillen:
+
+"Enhän minä ole tainnut käsittää kaikkea, mitä täällä on puhuttu tänä
+iltana, herra, mutta muistan hyvin kaiken ja voin perästäpäin tuumia
+edelleen --"
+
+Orm palasi parin palvelusneidon seurassa, jotka kantoivat tupaan
+lisää juotavaa. Poika täytti astiat. Lauritsa katsoi surullisesti
+tuota kaunista lasta. Hän oli koettanut päästä keskustelun alkuun Orm
+Erlendinpojan kanssa, mutta tämä oli vähäsanainen, vaikka hänellä oli
+kaunis, säädykäs käytös.
+
+Eräs neidoista kuiskasi Kristiinan korvaan, että Naakkve oli herännyt
+ja huusi kauheasti pikkutuvassa. Emäntä toivotti silloin hyvää yötä ja
+lähti palvelusneitojen kanssa ulos.
+
+Miehet ryhtyivät uudelleen juomaan. Erling-herra ja Lauritsa katsoivat
+toisiinsa pari kertaa, sitten sanoi edellinen:
+
+"Olin aikonut puhua sinulle eräästä asiasta, Erlend. Taitaa tulla
+sotaanlähtökäsky täällä meidän vuonomme ja Møren kulmalla --
+pohjoisessa pelätään venäläisten hyökkäävän taas rajan yli suuremmalla
+voimalla ensi kesänä, niin ettei siellä jakseta pitää puolia yksin.
+Se on ensimmäinen voitto, josta saamme kiittää Ruotsin kanssa tehtyä
+sopimusta -- eikä ole oikein, että haaløygalaiset hyötyvät siitä yksin.
+Arne Gjavvaldinpoika on liian vanha ja kitulias, minkä vuoksi on ollut
+puhe siitä, että sinut pantaisiin talonpoikaislaivojen päälliköksi
+vuonon tällä puolen. Mitä sinä pitäisit siitä?"
+
+Erlend läimähytti kätensä yhteen -- hänen kasvonsa loistivat:
+
+"Mitä minä pitäisin siitä --!"
+
+"Kovin suurta palkkaa tuskin saatamme luvata", sanoi Erling
+hillitsevästi. "Mutta sinun tulisi hankkia tietoja tämän puolen
+lääninherroilta -- neuvoston herrojen kesken on arveltu sinua ehkä
+sopivaksi mieheksi toimittamaan jotakin tässä asiassa. Toiset muistavat
+vielä sinun niittäneen kunniaa kreivi Jaakon laivapäällikkönä -- ja
+muistan itse hänen sanoneen Haakon-kuninkaalle, että hän oli toiminut
+epäviisaasti ollessaan niin ankara taitavaa, nuorta soturia kohtaan.
+Hän sanoi, että sinusta vielä kerran tulisi kuninkaasi tuki."
+
+Erlend näpsäytti sormiaan:
+
+"Eihän vain sinusta tule kuningas, Erling Vidkuninpoika! Sitäkö te
+haudotte mielessänne", kysyi hän ääneen nauraen, "että Erlingistä
+pitäisi tehdä kuningas?"
+
+Erling sanoi kärsimättömästi:
+
+"Eikö mitä, Erlend, etkö sinä ymmärrä, että minä puhun täyttä totta --"
+
+"Herra varjele -- laskitko sinä siis äsken leikkiä? Minä ymmärsin sinun
+puhuneen täyttä totta koko illan -- no, yhtäkaikki, puhukaamme siis
+täyttä totta -- kerro minulle kaikki, sukulaismies!"
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kristiina nukkui lapsi rinnallaan Erlendin tullessa pikkutupaan. Erlend
+pisti päreen lieden hiilien sekaan ja valaisi sillä noita kahta, jääden
+katsomaan heitä pitkäksi aikaa.
+
+Miten kaunis hänen vaimonsa oli -- ja kaunis oli heidän poikansakin.
+Kristiina oli vain niin uninen iltaisin tätä nykyä -- heti kun hän oli
+paneutunut pitkäkseen ja saanut pojan viereensä, nukkuivat molemmat.
+Erlend veti suutaan nauruun ja heitti lastun takaisin tuleen. Sitten
+hän riisuutui hitaasti.
+
+Hän oli pääsevä pohjoiseen keväällä Margygrenillä -- kolme
+neljä sotalaivaa matkassaan. Haftor Graut oli määrätty kolmen
+haaløygalaislaivan päälliköksi -- mutta Haftorilla ei ollut lainkaan
+kokemusta, hänet hän kyllä taivuttaisi niinkuin itse tahtoi, hän
+ymmärsi itse saavansa hallita. Sillä pelkurilta tai nahjukselta ei
+Haftor ainakaan näyttänyt. Erlend oikaisihe ja hymyili pimeässä. Hän
+oli ajatellut hankkia miehistön Margygrenille Møresta. Mutta oli
+tälläkin seudulla ja Birgsissä rohkeita, reippaita poikia -- hän saisi
+valita mielensä mukaan.
+
+Hän oli ollut naimisissa hiukan yli vuoden. Ensin lapsensynnytys,
+sitten katumuksenteko sekä paastot, ja nyt poika, poika, yöt päivät
+vain poika. Ja kuitenkin -- sama herttainen, nuori Kristiina hän oli
+yhä -- kun hänet sai unohtamaan hetkeksi papin puheet ja tuon ahnaan
+imeväisen.
+
+Hän suuteli Kristiinan olkaa, mutta toinen ei herännyt. Nukkukoon,
+raukka -- olihan hänellä niin paljon ajattelemista nyt yöllä. Erlend
+kääntyi häneen selin ja makasi tuijottaen tupaan päin; sieltä kiilsi
+pieni hehkuva hiilensilmä liedellä. Hänen olisi pitänyt nousta
+peittämään tuhka -- mutta hän ei viitsinyt.
+
+Kuohuen heräsivät nuoruuden muistot. Hän näki tärisevän laivankeulan
+pysähtyvän silmänräpäykseksi vastaanvyöryvän aallon edessä -- sitten
+vesi loiskahti yli kannen. Kuului myrskyn ja aaltojen valtava
+kohu niiden syöstessä alusta vastaan, ja mastonhuippu keikkui
+hurjasti kiitävien pilvien lomassa. He olivat olleet jossakin
+Hallandin rannikolla. Erlend tunsi kyynelten kohoavan silmiinsä
+mielenliikutuksesta. Hän ei ollut itse tiennyt, miten nämä velttoudessa
+vietetyt vuodet olivat kiusanneet häntä.
+
+Seuraavana aamuna seisoivat Lauritsa Bjørgulfinpoika ja Erling
+Vidkuninpoika pihalla katsellen Erlendin hevosia, jotka juoksivat
+irrallaan aidan takana,
+
+"Jos nyt Erlend lähtee mukanamme neuvotteluihin", sanoi Lauritsa,
+"luulen hänen arvonsa ja syntyperänsä vaativan häntä astumaan
+ensimmäisten riviin, koska hän on kuninkaan ja tämän äidin sukulainen.
+Mutta luuletteko, herra Erling, voivanne luottaa siihen, etteivät hänen
+ajatuksensa näissä asioissa saa häntä kallistumaan toiselle puolelle?
+Jos Ivar Ogmundinpoika yrittäisi tehdä jonkin vastatarjouksen -- Erlend
+on sukua myös niille miehille, jotka tulevat liittymään Ivar-herraan --"
+
+"En minä usko herra Ivarin tekevän sellaista", sanoi Erling
+Vidkuninpoika. "Ja Munan", hän liikautti huuliaan, "on niin viisas,
+että ymmärtää pysyä poissa -- hän pelkää muuten käyvän liian selvästi
+ilmi, minkä verran Munan Baardinpoika merkitsee." He nauroivat
+molemmat. "Siinä on se hankala paikka -- niin, tehän sen tiedätte
+paremmin kuin minä, te Lauritsa Laamanninpoika, jonka suku ja heimo on
+siellä, että nuo Ruotsin herrat eivät tahdo katsoa meidän ritaristoamme
+oikein yhdenarvoiseksi omansa kanssa. Nyt ei meiltä saisi puuttua
+ketään sellaista, jolla on arvoa ja rikkautta -- meillä ei olisi varaa
+jättää Erlendin kaltaista miestä istumaan kotiin leikkimään vaimonsa
+kanssa ja hoitamaan tilojaan -- miten hoitanee niitä", lisäsi hän
+nähtyään Lauritsan ilmeen.
+
+Lauritsa hymyili vähän.
+
+"Mutta jos te luulette, ettei ole viisasta ahdistaa Erlendiä liiaksi
+puolellemme, niin luovun siitä."
+
+"Minä luulen, hyvä herra", sanoi Lauritsa, "että Erlendistä on oleva
+enemmän hyötyä tällä seudulla. Voi olla mahdollista -- kuten itse
+sanoitte --, että tämä hanke saa osakseen vastustusta Namdalseidin
+eteläpuolella -- jossa ajatellaan oltavan turvassa venäläisiltä. Ehkä
+Erlendissä olisi miestä kääntämään ihmisten ajatukset toiselle tolalle
+näissä asioissa --"
+
+"Hän on niin hiton hölläsuinen", pääsi herra Erlingin huulilta.
+
+Lauritsa vastasi hymyillen:
+
+"Ehkäpä eräällä taholla ymmärrettäisiin paremmin sellaista kieltä kuin
+-- taitavampien miesten puhetta." He katsoivat jälleen toisiinsa ja
+molemmat purskahtivat nauruun. "Mutta kaikitenkin -- hän voi saattaa
+aikaan enemmän vahinkoa kuin hyötyä, jos lähtisi etelään ja yltyisi
+liian kovaääniseksi --"
+
+"Niin, ellette te voi taltuttaa häntä --"
+
+"Minä en voi vaikuttaa häneen ainakaan muuta kuin siihen asti, jolloin
+hän tapaa sellaisia lintuja, joiden parissa on tottunut lentämään --
+vävyni ja minä olemme liian erilaiset."
+
+Erlend tuli heidän luokseen pihan ylälaitaan:
+
+"Teillä on tainnut olla niin suuri hyöty messusta, ettette kaipaa
+einettä lainkaan?"
+
+"En ole kuullut kenenkään virkkavan eineestä mitään -- olen nälkäinen
+kuin susi -- ja janoinen." Lauritsa taputti likaista valkoista hevosta,
+joka oli seissyt hänen hyväiltävänään. "Minä ajaisin sen miehen, joka
+hoitaa työhevosia, pois talosta ennen kuin istuisin pöytään, jos minä
+olisin isäntä."
+
+"En uskalla tehdä sitä Kristiinan tähden", sanoi Erlend. "Hän on
+saattanut erään palvelusneidon raskaaksi."
+
+"Te taidatte pitää sitä sellaisena urotyönä", sanoi Lauritsa kohottaen
+kulmiaan, "että mies on korvaamaton, kun --"
+
+"Emme, mutta ymmärrättehän te", sanoi Erlend nauraen, "että Kristiina
+ja pappi koettavat naittaa heidät toisilleen -- ja he tahtovat saada
+minut auttamaan miestä sellaiselle tolalle, että hän voi elättää heidät
+kumpaisenkin. Neito ei tahdo, eikä hänen naittajansa tahdo, eikä Tore
+tahdo hänkään -- mutta minä en vain saa ajaa häntä pois; Kristiina
+pelkää hänen silloin lähtevän seudulta. Varsinainen hevosten hoitaja
+onkin Ulf Haldorinpoika -- silloin kun hän on kotosalla."
+
+Erling Vidkuninpoika meni Smid Gudleikinpoikaa vastaan; Lauritsa sanoi
+vävylleen:
+
+"Kristiina näyttää minun mielestäni kalpealta päivisin --"
+
+"Aivan niin", yhtyi Erlend innokkaasti appeensa. "Ettekö te voi puhua
+hänelle, appi -- poika imee ihan ytimen hänestä. Luulen hänen aikovan
+syöttää sitä kolmanteen paastoon asti kuin mikäkin mökin eukko --"
+
+"Hän pitää kovasti pojastaan", sanoi Lauritsa hymähtäen.
+
+"Niin pitää." Erlend pudisti päätään. "Hän saattaa istua kolme tuntia
+Sira Eilivin kanssa -- puhellen siitä, että poika on saanut punaista
+sierettymää jonnekin, ja he pitävät jokaista uutta hammasta, joka
+hänen suuhunsa ilmestyy, taivaallisena ihmeenä. Minä olen kuullut
+kaikkien lasten saavan hampaita, joten minusta olisi suurempi ihme, jos
+Naakkvemme jäisi hampaattomaksi."
+
+
+
+
+II
+
+
+Seuraavana vuonna, eräänä iltana joulunpyhien lopulla, ilmestyivät
+Kristiina Lauritsantytär ja Orm Erlendinpoika odottamatta mestari
+Gunnulfin kaupunkiasuntoon.
+
+Oli tuullut ja satanut räntää koko päivän huomenkoitosta alkaen, ja
+iltapuoleen kiihtyi ilma oikeaksi lumimyrskyksi. Vieraat olivat aivan
+lumisia astuessaan tupaan, jossa pappi istui väkineen aterialla.
+
+Gunnulf kysyi kauhistuneena, oliko kotona tapahtunut jotakin. Mutta
+Kristiina pudisti päätään. Hän vastasi langon kysymykseen Erlendin
+olevan pidoissa Gelminissä, mutta itse hän oli ollut niin väsynyt,
+ettei jaksanut lähteä mukaan.
+
+Pappi kummasteli, kuinka Kristiina oli jaksanut ratsastaa kaupunkiin
+asti -- molempien hevoset olivat aivan loppuun ajetut -- viimeisellä
+taipaleella he olivat töin tuskin jaksaneet kamppailla kinosten läpi.
+Gunnulf lähetti molemmat talon naiset Kristiinan mukaan hankkimaan
+hänelle kuivia vaatteita. Naiset olivat hänen entinen imettäjänsä ja
+tämän sisar -- muuta naisväkeä ei papin talossa ollut. Itse hän otti
+haltuunsa veljenpojan. Orm sanoi:
+
+"Kristiina on luullakseni sairas. Minä sanoin siitä isälle, mutta hän
+suuttui --"
+
+Kristiina oli ollut aivan suunniltaan viime ajat, kertoi poika. Orm ei
+ymmärtänyt, mitä se oli. Hän ei muistanut kumpi heistä, Kristiinako
+vai hän, oli keksinyt, että he voisivat lähteä tänne -- Kristiina oli
+tainnut sanoa ensiksi, että hän kaipasi niin Kristuksen-kirkkoa, ja Orm
+oli silloin sanonut, että hän tahtoi tulla saattamaan. Ja tänä aamuna,
+heti isän ratsastettua kotoa, oli Kristiina sitten sanonut, että nyt
+hän tahtoi lähteä. Orm oli taipunut, vaikka hän huomasi ilman näyttävän
+uhkaavalta -- Kristiinan silmät tekivät hänet levottomaksi.
+
+Gunnulf ajatteli Kristiinan palatessa takaisin sisään, että ne tekivät
+hänetkin levottomaksi. Hän näytti kauhistuttavan laihalta Ingridin
+mustassa puvussa, kasvot olivat niinen väriset ja silmät sisään
+vajonneet ja tummien kehien ympäröimät -- katse oli outo ja synkkä.
+
+Gunnulf ei ollut nähnyt häntä kolmeen kuukauteen -- siitä pitäen, kun
+hän oli ollut lapsen kastajaisissa Husabyssä. Kristiina oli ollut
+silloin hyvinvoivan näköinen levätessään vuoteella juhla-asussa, ja
+hän oli sanonut tuntevansa itsensä terveeksi -- synnytys oli ollut
+helppo. Ja hän oli pannut kovasti vastaan, kun Ragnfrid Ivarintytär ja
+Erlend tahtoivat antaa tämän lapsen imettäjälle -- hän oli itkenyt ja
+rukoillut, että hän saisi imettää Bjørgulfin itse. -- Toiselle pojalle
+oli annettu Lauritsan isän nimi.
+
+Pappi kysyi siis ihan ensiksi Bjørgulfia -- hän tiesi, ettei Kristiina
+ollut pitänyt siitä imettäjästäkään, jonka he toimittivat lapselle.
+Mutta Kristiina sanoi nyt pojan viihtyvän hyvin ja Fridan pitävän
+hänestä sekä hoitavan lasta paremmin kuin kukaan oli luullut. Entä
+Nikulaus? kysyi setä. Oliko hän yhtä kaunis kuin ennen? Äidin kasvoille
+ilmestyi hymyn väike. Naakkve tuli päivä päivältä kauniimmaksi. Ei
+hän puhunut paljoa, mutta oli muuten joka suhteessa edellä ikäisiään
+ja niin iso -- kukaan ei olisi uskonut hänen olevan vasta toisella
+vuodella, niin sanoi Gunna-rouvakin.
+
+Sitten hän taas vaipui ajatuksiin. Mestari Gunnulf katsoi noita kahta,
+veljenvaimoa ja veljenpoikaa, heidän istuessaan hänen kummallakin
+puolellaan. Tulijat näyttivät niin väsyneiltä ja surullisilta, että
+hänen sydäntään aivan ahdisti.
+
+Orm oli tosin aina raskasmielisen näköinen. Poika oli nyt
+viisitoistavuotias ja hän olisi ollut mitä kaunein nuorukainen, ellei
+hän olisi näyttänyt niin pehmeäluontoiselta ja heikolta. Hän oli
+melkein isänsä pituinen, mutta hänen vartensa oli liian hontelo ja
+kapeaharteinen. Kasvoiltaankin hän muistutti Erlendiä, mutta hänen
+silmänsä olivat paljon tummemman siniset kuin isän, ja ensimmäisten
+mustien parranhaituvien varjostama suu oli vielä pienempi ja hennompi
+kuin Erlendin ja aina tiukasti suljettu; suupieliin oli painunut pieni
+alakuloinen piirre. Ormin kapea, ruskea niskakin, joka näkyi mustan,
+kiharan tukan alta, näytti kumman onnettomalta hänen syödessään siinä
+hiukan etukumarassa.
+
+Kristiina ei ollut ennen istunut lankonsa kanssa samassa pöydässä tämän
+luona. Edellisenä vuonna hän oli ollut Erlendin mukana kaupungissa
+kevätkäräjillä, ja silloin he olivat asuneet tässä samassa talossa,
+jonka Gunnulf oli perinyt isältään, mutta silloin asui pappi
+ristinveljien luostarissa erään kaniikin sijaisena. Nyt oli mestari
+Gunnulf Steinin seurakuntapappi, mutta hän piti siellä sijaista johtaen
+kirjankirjoitustöitä arkkihiippakunnan kirkoissa kanttorin, herra Eirik
+Finninpojan sairastaessa. Ja nyt hän asui omassa talossaan.
+
+Tupa oli vähän erilainen kuin mitä Kristiina oli tottunut näkemään.
+Talo oli puusta, mutta keskelle itäistä päätyseinää oli Gunnulf
+muurauttanut suuren uunin, jollaisia hän oli nähnyt eteläisemmissä
+maissa; roihuvalkea paloi kankirautojen takana. Pöytä oli toisella
+pitkällä seinällä, ja vastakkaisella seinällä oli penkkejä
+kirjoituslautoineen; Neitsyt Maarian kuvan edessä paloi keltainen
+messinkinen lamppu, ja sen lähellä oli kirjatelineitä.
+
+Vieraalta tuntui hänestä tupa ja vieraalta lanko, kun hän näki
+tämän istuvan pöydässä alaistensa kera; siinä oli pappeja ja
+miespalvelijoita, jotka näyttivät omituisen puolipapillisilta. Oli
+siinä köyhääkin kansaa -- vanhoja äijiä ja eräs nuori poika, jolla oli
+kaivomaisen ohuet punaiset luomet tyhjien silmäkuoppien yllä. Naisten
+penkillä molempien vanhojen talonnaisten vieressä istui tyttö, jolla
+oli parin vuoden vanha lapsi sylissä; hän ahtoi nälissään sisäänsä
+särvintä ja työnsi sitä lapsen suuhun, niin että pienokaisen posket
+olivat haljeta.
+
+Kaikki Kristuksenkirkon papit ruokkivat nimittäin köyhää kansaa.
+Mutta Kristiina oli kuullut, että Gunnulf Nikulauksenpojan luona kävi
+vähemmän kerjäläisiä kuin toisten pappien luona, vaikka -- tai juuri
+siksi, että tämä syötti heidät luonaan tuvassa, kestiten jokaista
+almunanojaa kuin arvossapidettyä vierasta. He saivat ruokaa hänen
+omasta vadistaan ja olutta papin omista astioista. Köyhät kävivät hänen
+luonaan milloin katsoivat tarvitsevansa särpimen puolta -- muuten he
+menivät mieluummin toisten pappien luo, missä heitä ravittiin puurolla
+ja kaljalla pirtissä.
+
+Heti kun kirjuri oli lukenut ruokarukouksen, tahtoivat köyhät vieraat
+lähteä. Gunnulf puhutteli lempeästi jokaista erikseen, kysyi, eivätkö
+he tahtoneet jäädä taloon yöksi tai tarvitsivatko he jotakin muuten;
+mutta vain sokea poika jäi taloon. Tyttöä, jolla oli lapsi, pyysi pappi
+erityisesti jäämään, ettei tämän tarvitsisi kantaa lastansa ulkona
+yöllä, mutta tyttö mutisi anteeksipyynnön ja kiiruhti ulos. Sitten
+pyysi Gunnulf erästä palvelijaa katsomaan, että sokea Arnstein sai
+olutta ja mukavan vuoteen vierastuvassa. Sitten hän otti hartioilleen
+huppuviitan ja sanoi:
+
+"Te, Orm ja Kristiina, olette kaiketi väsyneet ja tahdotte mennä
+levolle. Audhild pitää teistä huolen -- te nukutte varmaan minun
+palatessani kirkosta."
+
+Mutta Kristiina pyysi päästä mukaan. "Siksi minä olen tänne tullutkin",
+sanoi hän, luoden epätoivoiset silmänsä Gunnulfiin. Ingrid lainasi
+hänelle kuivan viitan, ja he liittyivät Ormin kanssa pieneen
+saattueeseen, joka lähti pappilasta.
+
+Kellojen ääni kuului aivan heidän päänsä päältä mustan yötaivaan
+korkeudesta -- kirkkoon ei ollut monta askelta. He kahlasivat syvässä,
+märässä, vastasataneessa lumessa. Pyry oli tauonnut, mutta muutamia
+pieniä lumihiutaleita lenteli vielä ilmassa hohtaen heikosti pimeässä.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Väsymykseen nääntymäisillään koetti Kristiina nojautua pylvääseen,
+jonka vieressä seisoi, mutta kivi hohti kylmää. Hän seisoi pimeässä
+kirkossa tuijottaen ylös kuorin valoihin. Hän ei voinut erottaa
+Gunnulfia. Mutta tämä istui siellä pappien keskellä kynttilöineen ja
+kirjoineen. -- Ei, ei hän sittenkään taitaisi voida puhua tälle --
+
+Hänestä tuntui tänä iltana siltä kuin ei hänelle voisi löytää apua
+mistään. Sira Eiliv oli moittinut häntä kotona siitä, että hän antoi
+arkisyntien painaa mieltään niin raskaasti -- hän sanoi sitä ylpeyden
+kiusaukseksi, hänen tuli vain olla harras rukouksessa ja hyvissä
+töissä, niin ei hänelle jäisi aikaa miettiä liian paljon muita asioita.
+"Perkele on siksi viisas, että ymmärtää lopulta kuitenkin kadottavansa
+sinun sielusi eikä viitsi vaivata sinua niin paljon --"
+
+Hän kuunteli vuorolaulua ja muisteli nunnien kirkkoa Oslossa. Siellä
+hän oli itse yhtynyt pienellä, mitättömällä äänellään ylistyslauluun --
+ja alhaalla kirkon sivulla seisoi Erlend viitta leukaan asti vedettynä
+-- ja he miettivät vain sitä, miten voisivat salassa tavata toisensa.
+
+Ja hän oli ajatellut tuota pakanallista ja polttavaa lempeä, että ei
+kai se nyt ollut niin kauhea synti. Eiväthän he muuta voineet -- ja
+molemmathan he olivat naimattomat. Se oli ollut ensi sijassa maallisen
+lain rikkomus. Erlendhän tahtoi juuri sen kautta päästä irti kauheasta
+syntielämästä -- ja hän, Kristiina, oli puolestaan ajatellut, että
+Erlend saisi helpommin voimaa vapautua vanhasta synnistään, kun hän oli
+antanut tämän käsiin kunniansa ja onnensa ja elämänsä.
+
+Ollessaan viimeksi polvillaan tässä kirkossa oli hän tajunnut
+täydellisesti, että hän oli silloin vain koettanut narrata Jumalaa
+valheilla ja verukkeilla. Heidän hyvä onnensa, eikä suinkaan heidän
+siveytensä, oli ollut syynä siihen, että oli sellaisiakin käskyjä,
+joita he eivät olleet rikkoneet, syntejä, joita he eivät olleet
+tehneet. Jos hän olisi ollut toisen vaimo kohdatessaan Erlendin -- ei
+hän olisi säälinyt Erlendin sielun autuutta ja kunniaa enemmän kuin
+eräs toinenkaan, jota hän oli tuominnut niin armottomasti. Ei ollut
+mitään, siltä hänestä nyt näytti, mihin hän ei olisi silloin voinut
+antaa viekoitella itsensä, harhaanjohdettuna ja epätoivoissaan. Hän oli
+tuntenut tahtonsa karaistuvan rakkaudessa teräväksi ja kovaksi kuin
+veitsi, joka on valmis katkomaan poikki kaikki siteet, sukulaisuuden,
+kristinuskon, kunnian. Hänessä oli ollut vain polttava halu saada nähdä
+Erlendiä, olla hänen lähellään, avata huulensa hänen tuliselle suulleen
+ja sylinsä sille silmittömän suloiselle tunteelle, jonka Erlend oli
+opettanut hänelle.
+
+Ei. Ei perkele ollut sittenkään varma siitä, että kadottaisi hänen
+sielunsa. Mutta maatessaan tässä surun murtamana syntiensä tähden,
+sydämensä kovuuden tähden, epäpuhtaan elämänsä ja sielunsa sokeuden
+tähden -- oli hän tuntenut pyhimyskuninkaan kietovan hänet suojaavan
+kaapunsa alle. Hän oli tuntenut tämän voimakkaan, lämpimän käden
+omassaan, kuningas oli osoittanut hänet sitä valoa kohti, joka on
+kaiken voiman ja pyhyyden alku. Pyhä Olavi oli kääntänyt hänen
+silmänsä ristiinnaulittuun Kristukseen -- katso Kristiina, tuossa
+on Jumalan rakkaus! Ja hän oli alkanut tajuta Jumalan rakkautta ja
+pitkämielisyyttä. Mutta hän oli jälleen kääntynyt valosta ja sulkenut
+sydämensä siltä, eikä hänen mielessään nyt ollut muuta kuin tuskaa ja
+vihaa ja pelkoa.
+
+Kehno, kehno hän oli. Hän oli jo ymmärtänyt itsekin, että sellainen
+nainen kuin hän tarvitsi kovia koettelemuksia ennen kuin parantuisi
+sydämensä kylmyydestä. Ja kuitenkin hän oli niin tuskainen, että
+luuli sydämensä pakahtuvan suruista, jotka oli laskettu hänen
+kannettavakseen. Ne olivat kaikenlaisia pieniä suruja, -- mutta niitä
+oli niin monta -- ja hän oli niin kärsimätön --
+
+Hän näki poikapuolensa pitkän, sorean varren miesten puolella.
+
+Hän ei _voinut_ sille mitään. Hän rakasti Ormia kuin omaa lastaan,
+mutta hänen oli mahdoton pitää Margretista. Hän oli koettanut ja
+koettanut pakottaa itseään pitämään tästäkin lapsesta siitä päivästä
+lähtien talvella, jolloin Ulf Haldorinpoika oli tuonut hänet Husabyhyn.
+Hänestä itsestäänkin oli kauheata, että hän saattoi tuntea sellaista
+vastenmielisyyttä ja vihaa pientä yhdeksänvuotiasta tyttöä kohtaan!
+Ja hän tiesi sen kyllä jossain määrin johtuvan siitä, että lapsi
+oli pelottavasti äitinsä näköinen. Hän ei ymmärtänyt Erlendiä; tämä
+iloitsi vain siitä, että hänen pieni kultakiharainen, ruskeasilmäinen
+tyttärensä oli niin kaunis. Ei lapsi näyttänyt milloinkaan herättävän
+mustia muistoja isässä. Oli aivan kuin Erlend olisi kokonaan unohtanut
+lastensa äidin. Mutta se ei johtunut ainoastaan siitä, että Margret
+muistutti tuota naista. Margret ei kärsinyt opetettavan itselleen
+mitään, hän oli kopea ja paha palvelusväkeä kohtaan, valheellinen
+hän oli myös ja silmänpalvelija isälleen. Hän ei pitänyt isästään
+sillä tavoin kuin Orm piti -- hän tahtoi aina saada itselleen jotakin
+painautuessaan Erlendin kylkeen hyväillen ja kähnäillen. Ja Erlend
+jakoi hänelle tuhlaten lahjoja ja täytti kaikki tytön oikut. Orm ei
+myöskään pitänyt sisarestaan, sen oli Kristiina huomannut.
+
+Hän kärsi tuntiessaan itsensä niin kovaksi ja pahaksi, ettei voinut
+nähdä Margretin temppuja ilman vastenmielisyyttä ja tuomitsemishalua.
+Mutta vielä enemmän hän kärsi loputtomista hankauksista Erlendin
+ja tämän pojan välillä. Ja kaikista eniten hän kärsi siksi, että
+näki Erlendin rakastavan tuota poikaa sisimmässään rajattomasti
+-- ja tulevan kiivaaksi ja julmaksi Ormia kohtaan siksi, ettei
+kuolemakseen tiennyt, mitä pojasta tekisi ja miten turvaisi tämän
+tulevaisuuden. Hän oli antanut äpärälapselleen talon ja tavaraa --
+mutta jostakin syystä oli aivan mahdotonta ajatella Ormia talonpoikana.
+Ja Erlend joutui aivan suunniltaan aina kun huomasi, miten heikko ja
+voimaton poika oli -- hän kutsui poikaansa rääsyksi, rääkkäsi tätä
+liioilla karkaisukeinoilla, opetti hänelle tuntikaupalla raskaiden
+aseiden käyttöä, joita poika ei mitenkään jaksanut kantaa, pakotti
+tämän juomaan itsensä sairaaksi illalla, oli viedä tältä hengen
+uhkarohkeilla, kuluttavilla metsästysmatkoilla. Ja kaikesta tästä
+huolimatta näki Kristiina hänen mielessään asuvan pelon -- Erlend oli
+mieletön surusta käsittäessään, että hänen kaunis ja säädykäs poikansa
+soveltui vain yhdelle ainoalle paikalle -- josta hänen syntynsä hänet
+esti. Ja näin oli Kristiina saanut nähdä, miten lyhyeen Erlendin
+kärsivällisyys loppui silloin kun hän oli huolissaan jostakin tai sääli
+jotakuta, josta piti.
+
+Hän näki Ormin myös ymmärtävän tämän. Ja hän näki nuorukaisen mielen
+olevan murtumaisillaan rakkaudesta ja ylpeydestä isän vuoksi -- mihin
+tunteeseen toisaalta liittyi halveksuntaa, kun isä saattoi olla niin
+julma, että antoi poikansa maksaa kaikki ne huolet, jotka hän itse,
+eikä Orm, oli aiheuttanut ja jotka nyt kiusasivat häntä. Mutta Orm
+oli liittynyt nuoreen emintimäänsä -- tämän luona hän oli rauhassa ja
+tunsi olonsa vapaammaksi. Ollessaan kahden Kristiinan kanssa saattoi
+hän laskea leikkiäkin ja nauraa -- omalla hiljaisella tavallaan. Mutta
+siitä Erlend ei pitänyt -- oli kuin hän olisi pelännyt noiden kahden
+liittoutuvan häntä vastaan.
+
+Niin, ei Erlendin asema ollut helppo -- eikä ihme, että hän menetti
+malttinsa, kun oli kysymys noista lapsista. Ja kuitenkin --
+
+Kristiina vapisi tuskasta muistaessaan kaiken.
+
+Heillä oli ollut talo täynnä vieraita menneellä viikolla. Margretin
+tullessa kotiin oli Erlend laitattanut kuntoon parven, joka oli salin
+etupäässä kamarin ja porstuan yläpuolella -- siitä oli tuleva Margretin
+neitsytkammio, oli hän sanonut, ja Margret nukkui nyt siellä erään
+palvelusneidon kera, jonka isä oli määrännyt lapsen hoitajaksi ja
+avuksi; Frida nukkui myös siellä Bjørgulfin kanssa. Nyt kun talossa
+oli niin paljon jouluvieraita, oli Kristiina pannut nuoret miehet
+makaamaan tuohon parveen; palvelusneitojen ja kapalolapsen täytyi
+nukkua palvelusnaisten talossa. Mutta juuri siksi, että hän oli
+pelännyt Erlendin pahastuvan, jos hän lähettäisi Margretin palvelusväen
+joukkoon, oli hän laittanut tälle tilan salin penkille, missä rouvat ja
+lapset nukkuivat. Margret oli aina hyvin aamu-uninen; sinä aamuna oli
+Kristiina herätellyt häntä moneen kertaan, mutta tyttö oli aina käynyt
+nukkumaan uudelleen ja makasi vielä toisten noustua ylös. Kristiina
+tahtoi saada huoneen siistiksi, vieraiden tuli saada aamiaista, ja
+silloin hän kadotti malttinsa. Hän oli temmannut pielukset Margretin
+pään alta ja vetänyt pois peitteen. Mutta nähdessään lapsen makaavan
+edessään alastomana nahkaraidilla oli hän heittänyt hartioiltaan
+viitan hänen ylitseen. Se oli karkeasta värjäämättömästä sarasta tehty
+vaatekappale -- hän käytti sitä vain kodassa ja aitoissa käydessään
+hommatessaan ruoka-asioita.
+
+Erlend tuli samassa sisään. Hän nukkui eräässä parvessa parin muun
+miehen kera, sillä Gunna-rouva makasi Kristiinan vieressä aviosängyssä.
+Ja Erlend oli joutunut aivan raivoihinsa. Hän oli tarttunut Kristiinaa
+käsipuoleen niin että hänen sormiensa jäljet näkyivät vieläkin.
+
+"Sopiiko sinusta minun tyttäreni nukkua oljilla ja saralla! Margret on
+minun lapseni, vaikkei olekaan sinun -- sinä luulet hänelle kelpaavan
+sen, mikä ei kelpaa omille lapsillesi. Mutta koska olet häväissyt
+viatonta pikku tyttöäni vieraiden nähden, saat sovittaa virheesi
+samojen silmien edessä -- pane takaisin se, minkä otit pois!"
+
+Erlend oli ollut humalassa edellisenä iltana ja silloin hän oli aina
+äreä seuraavana aamuna. Nyt hän pelkäsi kai naisten rupeavan juoruamaan
+keskenään nähdessään Elinen lapset täällä. Ja hän oli arka ihmisten
+mielipiteestä. Mutta kuitenkin --
+
+Kristiina oli koettanut puhua Sira Eiliville tästä. Mutta pappi
+ei voinut auttaa häntä asiassa. Gunnulf oli sanonut, että niistä
+synneistä, jotka hän oli tunnustanut ja sovittanut ennen kuin Eiliv
+Serkinpoika tuli hänen seurakuntapapikseen, ei hänen tarvinnut mainita
+tälle, ellei hän luullut sen olevan välttämätöntä siksi, että toinen
+voisi ymmärtää ja neuvoa häntä paremmin. Ja niin häneltä oli jäänyt
+paljon puhumatta, vaikka hän tunsikin siten näyttävänsä Sira Eilivin
+silmissä paremmalta ihmiseltä kuin mikä hän oli. Mutta hänestä tuntui
+hyvin hyvältä omistaa tuon hyvän ja puhdassydämisen miehen ystävyys.
+Erlend teki siitä pilaa -- mutta Kristiinalla oli niin paljon lohtua
+Sira Eilivistä. Tämän kanssa hän saattoi puhua lapsistaan niin paljon
+kuin tahtoi; kaikki ne pienet uutiset, joilla hän ikävystytti Erlendin
+pois huoneesta, joutuivat papin kanssa asianmukaisen pohdinnan
+alaiseksi. Sira Eiliv ymmärsi hyvin lapsia ja näiden pikku vaivoja ja
+tauteja. Erlend nauroi Kristiinalle, kun tämä meni pirttiin laittamaan
+omin käsin herkkuja, jotka sitten lähetti papin taloon -- Sira Eiliv
+piti näet hyvästä ruoasta ja juomasta -- ja Kristiinaa huvittivat
+tällaiset puuhat, hän kun tahtoi koetella mitä oli oppinut äidiltään
+tai nähnyt luostarissa. Erlend oli tyytyväinen, kantoipa hänen eteensä
+mitä hyvänsä, kunhan hän vain aina sai lihaa silloin kun ei ollut
+paasto. Mutta Sira Eiliv tuli tupaan puhelemaan ja kiitteli emännän
+taitavuutta, kun Kristiina oli lähettänyt hänelle vartaallisen hienoon
+läskiin kierrettyjä metsäkanan poikia tai lautasellisen poronkieliä
+ranskanviinissä ja hunajassa. Ja hän neuvoi Kristiinaa kasvitarhan
+hoitamisessa ja hankki hänelle istukasoksia Tautrasta, jossa hänen
+veljensä oli munkkina, tai Olavinluostarista, jonka priori oli hänen
+hyvä ystävänsä. Ja sitten hän luki Kristiinalle ääneen ja tiesi kertoa
+paljon kaunista maailmalta.
+
+Mutta kun Sira Eiliv oli niin hyvä ja hyvää uskova mies, oli Kristiinan
+usein vaikea puhua hänelle omassa sydämessään piilevästä pahuudesta.
+Kristiinan tunnustaessa, miten katkeralta hänestä oli tuntunut Erlendin
+menettely silloin Margretin kohtauksessa, oli Sira Eiliv muistuttanut,
+että hänen tuli olla anteeksiantavainen miehelleen. Mutta hän näytti
+arvelevan, että Erlendille lankesi sentään koko syy siksi että tämä
+oli puhunut niin pahasti vaimolleen -- vierasten kuullen. Kristiina
+ajatteli myös niin. Sydämensä pohjassa tunsi kuitenkin hänkin
+syyllisyyttä, jota ei kyennyt selittämään, mutta joka tuotti hänelle
+syvää tuskaa.
+
+Kristiina katsoi pyhimysarkkuun, joka välkkyi himmeän kullahtavana
+hämärässä pääalttarin yläpuolella. Hän oli uskonut varmasti, että kun
+hän jälleen seisoisi tässä, tapahtuisi taas jotakin -- uskonut, että
+hänen mielensä keventyisi. Jälleen täytyi hänen sydämeensä virrata
+elävää voimaa, joka oli huuhtova pois kaiken sen rauhattomuuden, pelon,
+katkeruuden ja sekasorron, joka oli asettunut sinne.
+
+Mutta kellään ei ollut tänään aikaa ajatella häntä. Etkö sinä ole
+oppinut vieläkään, Kristiina, että sinun on kannettava omahyväisyytesi
+Jumalan vanhurskauden eteen, pakanallinen ja itsekäs lempesi rakkauden
+paistavaan valoon. Sinähän et tahdo oppia sitä, Kristiina!
+
+Mutta viimeksi polvistuessaan täällä oli hänellä ollut sylissään
+Naakkve. Tämän pieni suu oli lämmittänyt hänen rintaansa sydämeen
+saakka, niin että se muuttui pehmeäksi kuin vaha, jota taivaallisen
+rakkauden oli helppo muovailla. Hänellähän oli Naakkve, tämä
+juoksenteli kotona tuvassa niin suloisena ja herttaisena, että
+hänen sydämensä oli haljeta, kun hän muisteli sitä. Pojan pehmeät
+kiharaiset hiukset alkoivat tummeta -- hänestä tuli varmaan vielä
+yhtä mustatukkainen kuin isä oli. Ja hän oli niin vilkas ja elävä.
+Kristiina teki hänelle leikkieläimiä vanhoista peitenahoista, ja
+Naakkve nakkeli niitä pitkin lattiaa ja juoksi taas hakemaan kilpaa
+koiranpentujen kanssa. Ja leikki loppui väliin siihen, että nahkakarhu
+putosi tuleen ja paloi levittäen ilkeätä käryä, ja Naakkve ihmetteli ja
+parkui ja hyppi ja reistaili, ja kätki viimein päänsä hänen syliinsä --
+siihen päättyivät vielä kaikki seikkailut. Palvelusneidot riitelivät
+pojan suosiosta, miehet nostivat hänet ilmaan ja heittelivät kattoon
+astuessaan sisään. Jos poika näki Ulf Haldorinpojan. juoksi hän Ulfin
+luo ja tarrautui tämän sääreen -- Ulf oli vienyt hänet toisinaan
+kesällä karjaa katsomaan. Erlend napsutti sormiaan pojalleen ja istutti
+hänet olkapäälleen hetkeksi -- mutta isä oli muuten Husabyn väestä se,
+joka kiinnitti vähimmin huomiota lapseen. Vaikka hän piti Naakkvesta.
+Erlend oli iloinen siitä, että hänellä nyt oli kaksi laillista poikaa.
+
+Äidin sydän kouristui kokoon:
+
+Häneltä oli otettu Bjørgulf. Tämä alkoi itkeä, kun äiti otti hänet
+syliinsä, ja Frida pani paikalla pojan rinnalleen -- hoitajatar vartioi
+mustasukkaisesti poikaa. Mutta seuraavaa lasta hän ei luovuttaisi
+toisille. Äiti ja Erlend olivat sanoneet, että häntä tuli säästää
+tällä kertaa, ja sitten he ottivat hänen vastasyntyneen poikansa ja
+antoivat sen toiselle vaimolle. Hän oli tuntevinaan kostonhimoista iloa
+ajatellessaan, etteivät nämä olleet voittaneet sillä muuta kuin että
+hän nyt saattoi odottaa kolmatta lasta ennen kuin Bjørgulf ehti täyttää
+yksitoista kuukautta.
+
+Hän ei uskaltanut puhua siitä Sira Eiliville. Tämä olisi vain luullut
+hänen olevan suutuksissaan siitä, että hänen täytyi kulkea samaa latua
+jo nyt. Mutta ei se ollut sitä.
+
+Hän oli palannut pyhiinvaellusmatkaltaan syvä pelko sydämessä --
+hän ei ollut enää milloinkaan antava päättömyydelleen valtaa. Kesän
+loppuun oli hän elänyt yksin lapsensa kanssa vanhassa tuvassa, pohtinut
+mielessään arkkipiispan sanoja ja Gunnulfin puhetta, ollut ahkera
+rukouksessa ja katumuksenteossa, toimelias laiminlyödyn kartanon
+kuntoon saattamisessa, koettanut voittaa palvelusväen puolelleen
+hyvyydellä ja palkollistensa hyvinvoinnin silmälläpidolla, oli ollut
+innokas auttamaan ja palvelemaan kaikkia, mihin vain hänen kätensä ja
+valtansa ulottui. Hänet täytti viileä, suloinen rauha. Hän vahvisti
+sieluaan muistamalla isäänsä, hän rukoili niitä pyhiä miehiä ja
+naisia, joista Sira Eiliv luki hänelle, ja mietti näiden osoittamaa
+uskollisuutta ja rohkeutta. Ja onnen ja kiitollisuuden hellyttämänä hän
+muisti veli Edviniä, joka oli ilmestynyt hänelle tuona kuutamoyönä.
+Kristiina oli kyllä ymmärtänyt veli Edvinin tarkoituksen, kun tämä oli
+hymyillyt ja ripustanut lapasensa kuun säteen varaan. Kunhan hänellä
+vain riittäisi uskoa, niin kyllä hänestä tulisi kelpo nainen.
+
+Heidän ensimmäisen avioliittovuotensa kuluttua umpeen oli hänen pitänyt
+muuttaa takaisin miehensä luo. Hän koetti pysyä rohkeana tuntiessaan
+horjuvaisuutta -- arkkipiispa oli painanut hänen mieleensä, että hänen
+tuli tutkia uutta sydäntään yhteiselämässä miehensä kera. Ja kokihan
+hän kaikin tavoin huolehtia Erlendin menestyksestä ja kunniasta. Erlend
+oli itse sanonut: "Kävi siis niinkuin minä sanoin, Kristiina -- sinä
+kannoit kunnian takaisin Husabyhyn". Ihmiset osoittivat hänelle suurta
+hyvyyttä ja kunnioitusta -- kaikki näyttivät tahtovan unohtaa, että
+hän oli alkanut avioliittonsa vähän hätiköiden. Missä kartanoiden
+emäntiä kokoontui yhteen, siellä kysyttiin hänen mieltään, kaikki
+kiittivät hänen taloudenhoitoaan, häntä haettiin morsiamen pukijaksi
+ja lapsivuoteen ääreen isoihin kartanoihin, eikä kukaan antanut hänen
+tuntea, että hän oli nuori ja kokematon tulokas seudulla. Palvelijat
+jäivät istumaan illaksi tupaan aivan kuin kotona Jørundgaardissa --
+kaikilla oli jotakin kysyttävää emännältä. Häntä aivan huumasi se, että
+kaikki olivat niin hyviä hänelle ja että Erlend oli ylpeä hänestä.
+
+Sitten tuli Erlendille kovat kiireet laivojen varustelussa
+etelävuonolla. Hän kiersi maata purjehtien ja ratsain, ja hänellä
+oli paljon puuhaa sanantuojien ja lähettien toimittamisessa. Hän oli
+nyt nuori ja kaunis ja iloinen -- kärtyinen ja nuiva ilme, jonka
+Kristiina ennen oli nähnyt niin usein, oli kuin poispuhallettu. Erlend
+oli virkku kuin aamu. Häneltä ei jäänyt paljon aikaa Kristiinalle --
+mutta Kristiina tuli huimaksi ja vallattomaksi, kun Erlend tuli hänen
+lähelleen hymyilevine kasvoineen ja toimintahaluisine silmineen.
+
+He olivat yhdessä nauraneet Munan Baardinpojan lähettämälle kirjeelle.
+Ritari ei ollut itse Oslossa, mutta pilkkasi koko hommaa ja varsinkin
+sitä, että Erling Vidkuninpojasta oli tehty valtakunnanhoitaja. Tämä
+oli ensimmäiseksi ottanut itselleen kunnianimen -- häntä täytyi kutsua
+drotsiksi. Munan kirjoitti myös Kristiinan isästä:
+
+"Silin vuorisusi ryömi kiven alle ja kökötti siellä. Minä tarkoitan,
+että appesi asettui asumaan Laurentiuksen kirkon pappien luo eikä
+antanut ihanan äänensä kaikua sanakiistoissa. Olipa hänellä siellä
+hallussaan kirjeitä, joissa oli herrojen Erngislen ja Karl Turenpojan
+sinetti; mutta elleivät ne vielä ole kappaleina, niin on hänen nahkansa
+ollut paksumpi kuin paholaisen kengänpohjat. Tulkoon myös tietoosi,
+että Lauritsa antoi palttua Nunnaluostarille. Luultavasti on mies
+saanut tietää, ettei Kristiinalla ollut siellä niin ikävä kuin olisi
+asianmukaisesti pitänyt olla --"
+
+Kristiina oli tuntenut tuskan ja häpeän pistoksen viimeisiä sanoja
+lukiessaan, mutta hänen oli täytynyt nauraa Erlendin kanssa. Talvi ja
+kevät olivat kuluneet alituisessa ilon ja onnen ja hilpeyden humussa.
+Oli pari myrskyä Ormin tähden -- Erlend ei tiennyt, ottaisiko pojan
+mukaansa pohjoiseen. Se päättyi mielenpurkaukseen pääsiäisen aikaan --
+Erlend itki vaimonsa vieressä yöllä: hän ei uskaltanut ottaa poikaansa
+laivalle, koska pelkäsi, ettei tämä pystyisi täyttämään paikkaansa
+sotaretkellä. Kristiina oli lohduttanut häntä ja itseään -- samoin myös
+Ormia -- sillä, että poika ehkä vahvistuisi vuosien kuluessa.
+
+Sinä päivänä, jolloin hän ratsasti Erlendin kanssa Birgsin niemelle, ei
+hän ollut voinut olla peloissaan eikä murheellinen. Hän oli ollut kuin
+päihtynyt Erlendistä, hänen ilostaan ja hänen rohkeudestaan.
+
+Silloin hän ei ollut vielä tiennyt kantavansa toista lastaan. Hän
+oli luullut pahoinvointinsa johtuvan siitä, että talossa oli niin
+levotonta Erlendin hommien tähden; siellä huudettiin ja juotiin, ja
+Naakkve imi hänet ihan tyhjäksi. Tuntiessaan uuden elämän heräävän
+sisällään oli hän --. Hän oli niin iloinnut talvesta, siitä, että
+pääsisi liikkumaan kylällä kauniin, uljaan miehensä kanssa, koska oli
+itse nuori ja kaunis. Hän oli ajatellut vieroittaa pojan syksystä
+alkaen -- oli hankalaa kuljettaa tätä ja lapsentyttöä kaikkialle, minne
+itse meni. Hän oli niin varma siitä, että Erlend oli näyttävä tässä
+venäläissodassa kelpaavansa muuhunkin kuin häpäisemään nimeään ja
+hävittämään tavaraansa. Ei, hän ei ollut tullut iloiseksi, ja hän oli
+sanonut sen Sira Eiliville. Silloin pappi nuhteli häntä hyvin ankarasti
+hänen rakkaudettomuudestaan ja maailmallisuudestaan. Ja hän oli koko
+kesän koettanut olla iloinen ja kiittää Jumalaa uudesta lapsesta, jonka
+hän saisi, samoin kuin hyvistä uutisista, joita kuultiin Erlendin
+uskaliaista retkistä pohjoiseen.
+
+Sitten tuli Erlend kotiin Mikon-messuna. Ja Kristiina näki, ettei
+Erlend ilostunut huomatessaan miten asiat olivat. Ja hän oli sanonut
+illalla:
+
+"Minä luulin, että kun saisin sinut kerran, olisi se kuin ainaista
+joulunpitoa. Mutta näyttääkin siltä kuin meitä odottaisi enimmäkseen
+pitkät paastot."
+
+Joka kerran, kun Kristiina muisti nuo sanat, tulvahti veriaalto hänen
+poskilleen yhtä kuumana kuin sinä iltana, jolloin hän oli kääntänyt
+Erlendille selkänsä tummanpunaisena ja kyyneleettömänä. Erlend oli
+koettanut painaa sen unhoon hellyydellä ja hyvyydellä. Mutta hän ei
+voinut unohtaa. Tulen, jota mitkään katumuksen kyyneleet eivät olleet
+saattaneet sammuttaa eikä synnintuska tukahuttaa -- oli nyt Erlend
+polkenut jalkoihinsa noilla sanoillaan.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Myöhäiseen yöhön istuivat he kolmisin uunin edessä Gunnulfin luona,
+pappi ja Kristiina ja Orm. Viinikulho ja pikkupikareita oli tulisijan
+laidalla. Mestari Gunnulf oli monta kertaa ehdottanut, että vieraat jo
+menisivät levolle. Mutta Kristiina pyysi saada istua vielä.
+
+"Muistatko sinä, lanko", kysyi hän, "kerran sanoin sinulle kotipappimme
+kehoittaneen minua menemään luostariin, ellei isä antaisi suostumustaan
+Erlendin ja minun naimaliitolle --"
+
+Gunnulf katsoi huomaamattaan Ormiin. Mutta Kristiina sanoi
+surunvoittoisesti hymyillen:
+
+"Luuletko sinä, ettei tuo aikuinen poika tiedä minua heikoksi ja
+syntiseksi naiseksi?"
+
+Mestari Gunnulf vastasi hiljaa:
+
+"Oliko sinulla halua luostarielämään silloin, Kristiina --?"
+
+"Olisihan Jumala voinut avata minun silmäni, kun olin tullut hänen
+palvelukseensa."
+
+"Ehkä hän tahtoi avata sinun silmäsi huomaamaan, että sinun on
+palveltava häntä joka paikassa. Husabyn isäntä, lapset ja palvelusväki
+kaipaavat kai keskellään uskollista ja kärsivällistä Jumalan
+palvelijaa, joka huolehtii heidän tarpeistaan.
+
+"Varmasti solmii se neito parhaimman liiton, joka suostuu Kristuksen
+morsiameksi eikä antaudu syntisen miehen valtaan. Mutta se Herran
+lapsi, joka jo on tehnyt pahasti --"
+
+"Olisin toivonut, että sinä olisit antanut Jumalalle seppeleesi",
+kuiskasi Kristiina. "Näin sanoi minulle veli Edvin Rikardinpoika, josta
+usein olen puhunut sinulle. Ajatteletko sinä samoin?"
+
+Gunnulf Nikulauksenpoika nyökkäsi.
+
+-- Vaikkakin moni nainen on noussut syntielämästään niin voimakkaasti,
+että me nyt saatamme pyytää heidän esirukoustaan. Mutta se tapahtui
+useammin entisaikaan, jolloin uhattiin kidutuksella ja roviolla ja
+palavilla raudoilla, jos tahtoi tunnustaa olevansa kristitty. Minä olen
+usein ajatellut, Kristiina, että silloin oli ihmisen helpompi kiskaista
+itsensä irti synnin pauloista, kun se saattoi tapahtua noin väkevästi
+yhdellä kertaa. Sillä vaikka me ihmiset olemme niin turmeltuneita,
+asuu uskallus sentään syntymästä asti monenkin rinnassa -- ja juuri
+uskallus saattaa useimmiten ihmisen pyrkimään Jumalaa kohti. Luulisin
+siis kidutusten kiihottaneen yhtä monta ihmistä uskollisuuteen
+kuin pelottaneen luopumaan siitä. Mutta nuori, eksynyt lapsi, joka
+tempaistaan synnin himosta, ennen kuin hän on oppinut tietämään, mitä
+se tuo hänen sieluunsa -- ei ole oikein paikallaan sisaruskunnassa
+puhtaiden neitseiden kanssa, jotka ovat antautuneet valvomaan ja
+rukoilemaan niiden puolesta, jotka vielä nukkuvat.
+
+-- Jospa jo olisi kesä, sanoi hän äkkiä kohoten paikaltaan.
+
+Molemmat toiset katsoivat häneen ihmetellen.
+
+"Muistin vain, miten käki kukkuu aamuisin Husabyn lehdoissa. Kuulimme
+sen aina ensiksi harjun itäiseltä rinteeltä rakennusten takaa, ja
+sitten siihen vastasi toinen jostakin Byn metsästä päin -- se kaikui
+niin kauniilta järven yli aamun hiljaisuudessa. Eikö sinusta ole
+kaunista Husabyssä, Kristiina?"
+
+"Itäkäki, itkukäki", virkahti Orm Erlendinpoika hiljaa. "Minusta Husaby
+on maailman kaunein kartano."
+
+Pappi laski hetkeksi kätensä veljenpojan kapeille olkapäille:
+
+"Niin minäkin ajattelin, Orm. Se oli minunkin isänkotini. Nuorin poika
+ei ole läheisempi perintöön kuin sinä, Orm!"
+
+"Kun isä eli minun äitini kanssa, olit sinä lähin perijä", sanoi
+nuorukainen yhtä hiljaa kuin äsken.
+
+"Me emme voi sille mitään, minä ja lapseni, Orm", lausui Kristiina
+surullisesti.
+
+"Kai sinä oletkin huomannut, etten minä kanna kaunaa teitä kohtaan",
+vastasi poika hiljaisesti.
+
+"Se on niin laaja ja avoin paikka", sanoi Kristiina vähän ajan
+kuluttua. "Husabystä näkee niin kauas, ja taivas on niin -- niin
+avara. Siellä, mistä minä olen kotoisin, on aivan kuin olisi katto
+ihan tunturien päällä. Laakso uinuu pyöreänä ja vihreänä ja raikkaana
+vuorien suojassa. Maailma on niin parhaiksi iso -- ei liian laaja eikä
+liian ahdas." Hän huokasi ja liikautti syliin vaipuneita käsiään.
+
+"Siellähän oli senkin miehen koti, jolle sinun isäsi tahtoi sinut
+naittaa?" kysyi pappi, ja toinen nyökkäsi.
+
+"Suretko milloinkaan, ettet saanut häntä?" kysyi pappi jälleen.
+Kristiina pudisti päätään.
+
+Gunnulf nousi ja haki kirjan telineeltä. Hän istuutui taas valkean
+ääreen, aukaisi hakaset ja selaili lehtiä. Hän ei kuitenkaan lukenut,
+vaan istui kirja levällään sylissä.
+
+"Kun Aatami ja hänen vaimonsa olivat uhmanneet Jumalan tahtoa, niin
+he tunsivat lihassaan voiman, joka uhmasi heidän tahtoaan. Jumala
+oli luonut heidät mieheksi ja vaimoksi, antanut heille nuoruutta
+ja kauneutta, että he eläisivät keskenään aviossa ja siittäisivät
+perillisiä, jotka tulisivat osallisiksi hänen hyvyytensä lahjoista,
+paratiisin ihanuudesta, elämän puun hedelmistä ja ikuisesta autuudesta.
+Heidän ei tarvinnut hävetä muotoaan, sillä niin kauan kuin he olivat
+tottelevaiset Jumalan tahdolle, oli koko heidän ruumiinsa ja heidän
+joka jäsenensä heidän tahtonsa vallan alla, kuten käsi ja jalka."
+
+Hehkuvan punaisena painoi Kristiina kätensä ristiin rintansa alla.
+Pappi kumartui lähemmäksi häntä; Kristiina tunsi hänen väkevät,
+keltaiset silmänsä alasluoduilla kasvoillaan:
+
+"Eeva riisti sen, mikä kuului Jumalalle, ja hänen miehensä otti vastaan
+sen, mitä Eeva hänelle antoi, mutta joka oikeuden mukaan oli heidän
+isänsä ja luojansa oma. Ja he tahtoivat olla hänen kaltaisensa -- mutta
+silloin he havaitsivat tulevansa hänen kaltaisikseen näin: niinkuin he
+olivat luopuneet Jumalan herruudesta luomakunnassa, niin oli nyt heidän
+herruutensa loppunut heidän omassa pienessä maailmassaan, ruumiissa,
+sielun asunnossa. Kuten he olivat pettäneet Jumalan, niin tahtoi nyt
+ruumis pettää herransa, sielun.
+
+"Silloin tuntui tuo ruumis heistä niin rumalta ja vihattavalta, että he
+tekivät itselleen vaatteita peittääkseen sen. He solmivat ensin lyhyen
+hameen viikunapuun lehdistä; mutta opittuaan yhä selvemmin tuntemaan
+lihallisen luontonsa laadun jatkoivat he vaatteitaan sydämen kohdalle
+asti sekä selkään, joka on niin haluton kumartumaan. Meidän päivinämme
+jo miehet pukeutuvat rautaan sormenpäätä ja varpaita myöten ja kätkevät
+kasvonsa kypärinsilmikkojen taakse -- niin on viha ja petollisuus
+kasvanut maailmassa."
+
+"Auta minua, Gunnulf", pyysi Kristiina. Hänen huulensa olivat aivan
+valkoiset. "Minä -- minä en tunne omaa tahtoani."
+
+"Sano silloin: 'tapahtukoon sinun tahtosi'", vastasi pappi hiljaa. "Sinä
+tiedät mitä se merkitsee: että sinun tulee avata sydämesi Jumalan
+rakkaudelle. Ja sinun tulee itsesi rakastaa häntä kaikesta sielustasi
+--"
+
+Kristiina kääntyi äkkiä lankonsa puoleen:
+
+"Sinä et tiedä, miten minä olen rakastanut Erlendiä. Ja lapsiani --!"
+
+"Sisareni -- kaikki muu rakkaus on vain kuin taivaan kuvastus lokaisen
+tien lätäköissä. Jos astut siihen, et pysy puhtaana. Mutta jos aina
+muistat, että se on taivaallisen kodon kuvastin, niin iloitset sen
+kauneudesta ja pidät varasi, ettet sotke sitä ruopimalla esiin
+pohjamutaa --"
+
+"Niin. Mutta sinä olet pappi, Gunnulf -- sinä olet luvannut Jumalalle
+paeta noita -- vaikeuksia --"
+
+"Niin olet sinäkin, Kristiina -- luvatessasi paeta perkelettä ja
+hänen tekojaan. Perkeleen teko on se, joka alkaa hekuman makeudessa
+ja päättyy siihen, että kaksi ihmistä on kuin käärme ja konna, jotka
+pistävät toisiaan. Eeva sai kokea, että kun hän tahtoi antaa miehelleen
+ja suvulleen sen, mikä oli Jumalan, tuli hän antaneeksi näille vain
+vainon, verisynnin ja kuoleman, jotka tulivat maailmaan veljen
+tappaessa veljensä ensimmäisellä pienellä kedolla, jossa orjantappurat
+ja ohdakkeet rehottivat kiviraunioissa pikkuisten sarkojen ympärillä --"
+
+"Niin, mutta sinä olet pappi", sanoi Kristiina taas. "Sinun ei ole
+tarvis joka päivä taistella yhteisestä tahdosta toisen ihmisen kanssa",
+jatkoi hän itkuksi pistäen, "ja olla kärsivällinen --"
+
+Pappi sanoi hymyillen:
+
+"Siinä asiassa on olemassa riita sielun ja ruumiin välillä joka
+ainoassa ihmislapsessa. Ja vihkiminen ja häämessu ovat olemassa
+siksi, että mies ja nainen saisivat olla toisilleen avuksi elämässä,
+aviopuolisot ja vanhemmat ja lapset ja palvelusväki kaikki toinen
+toiselleen, vaeltamalla uskollisina kumppaleina rauhan kotia kohti --"
+
+Kristiina sanoi hiljaa:
+
+"Mutta minusta tuntuu siltä, että pitäisi olla helpompi valvoa ja
+rukoilla niiden puolesta, jotka nukkuvat maailmalla, kuin taistella
+omia syntejä vastaan --"
+
+"Niin onkin", sanoi pappi jyrkästi. "Mutta et suinkaan sinä usko,
+Kristiina, että on ollut olemassa yhtäkään vihittyä hengen miestä,
+jonka ei olisi pakko suojella itseään sielunvihollista vastaan samalla
+kun hänen on koetettava suojella lampaitaan susilta --"
+
+Kristiina sanoi hiljaa ja arasti:
+
+"Minä luulin -- että ne, jotka elävät pyhien esineiden keskellä ja
+tuntevat kaikki voimakkaat sanat ja rukoukset --"
+
+Gunnulf kumartui etunojaan, kohensi tulta ja jäi istumaan kyynärpäät
+polvilla:
+
+"Näinä päivinä tulee kuluneeksi kuusi vuotta siitä kun saavuimme
+Roomaan, Eiliv ja minä ja kaksi skottilaista pappia, joihin olimme
+tutustuneet Avignonissa. Olimme kulkeneet jalkaisin koko matkan.
+
+"Tulimme kaupunkiin juuri ennen paaston alkua. Silloin pitävät
+etelämaiden kansat suuria juhlia ja vieraskestejä -- he nimittävät
+niitä _carne valeksi_. Silloin virtaa viini, punainen ja valkoinen,
+kuin joki, ja ihmiset tanssivat ulkona yöllä, ja turuilla palavat
+soihdut ja pikivalkeat. Italiassa on siihen aikaan kevät, ja kukat
+puhkeavat niityillä ja tarhoissa, ja naiset koristavat niillä itseänsä
+ja viskelevät ruusuja ja orvokkeja kadulla kulkijoille -- he istuvat
+ylhäällä ikkunoissaan, joista riippuu silkki- ja kultakuteisia kankaita
+yli muurin kivien. Sillä kaikki talot ovat siellä kivestä tehdyt,
+ja ritarien linnat ja vahvat talot ovat kaupungin sisällä. Siinä
+kaupungissa ei varmaankaan ole turva- eikä kaupunginrauhalakia --
+ritarit ja näiden palvelusmiehet tappelevat kaduilla, niin että veri
+vuotaa.
+
+"Sillä kadulla, jonka varrella me asuimme, oli myös sellainen linna,
+ja herra, jonka hallussa se oli, oli nimeltään Ermes Malavolti. Tuo
+linna varjosti koko meidän majapaikkamme edessä olevan ahtaan kujan,
+ja huoneemme oli pimeä ja kylmä kuin kivisen linnan pohjalla oleva
+vankikoppi. Usein ulos aikoessamme täytyi meidän painautua muuriin
+hänen ratsastaessaan ohi hopeatiukuset vaatteissaan, perässä pitkä
+saattue aseellisia miehiä; ja lika ja jätteet roiskuivat kavioiden
+alla, sillä siinä maassa heittävät ihmiset kaiken roskan ja ryönän ulos
+ovesta vain. Kadut ovat kylmät ja pimeät ja ahtaat kuin vuorensolat
+-- eivät ne ole sellaisia kuin meidän kaupunkiemme vihannat kujat.
+Noilla kaduilla pidetään ajoja carne valen aikaan -- annetaan villien
+arabialaisten hevosten juosta kilpaa --"
+
+Pappi oli vaiti vähän aikaa, sitten hän jatkoi taas:
+
+"Ermes-herralla oli talossaan sukulaisvaimo. Isota oli tämän nimi, ja
+hän olisi voinut olla itse vaalea Isodd. Hänen ihonsa ja hiuksensa
+olivat hunajankarvaiset, mutta hänen silmänsä olivat mustat. Näin hänet
+pari kertaa ikkunassa.
+
+"Mutta kaupungin ulkopuolella on seutu autiompaa kuin meidän maamme
+autioimmat tunturilakeat, joilla ei liiku muuta elävää kuin poro ja
+susi ja kirkuva kotka. Ja kuitenkin siellä on kaupunkeja ja linnoja
+pitkin vuoria, ja vihreillä tasangoilla näkyy kaikkialla entisten
+ihmisasumusten jälkiä, laitumella käyviä lammaskarjoja ja valkoisia
+härkiä. Niitä paimentaa keihäällä varustettu ratsastava paimen, ja ne
+ovat vaarallisia vastaantulijoita, sillä paimenet tappavat matkustajan,
+ryöstävät hänen tavaransa ja viskaavat sitten ruumiin maan repeämiin.
+
+"Mutta noilla vihreillä tasangoilla sijaitsevat pyhiinvaelluskirkot --"
+
+Mestari Gunnulf vaikeni.
+
+"Ehkä tuo maa näyttää niin sanomattoman autiolta siksi, että siinä
+sijaitsee se kaupunki, joka oli koko pakanallisen maailman kuningatar
+ja josta tuli Kristuksen morsian. Vartiat ovat lähteneet kaupungista,
+ja se on juhlivassa hälinässä kuin hylätty rouva. Räyhääjät ovat
+asettuneet herrattomaan linnaan ja viekoitelleet rouvan iloonsa ja
+mässäilyynsä, verenvuodatukseen ja vihaan.
+
+"Mutta maan sisässä on aarteita, jotka ovat kalliimmat kaikkia auringon
+alla olevia. Siellä ovat kallioseinään hakatut pyhien marttyyrien
+haudat -- ja niitä on niin paljon, että pyörryttää ajatellessa. Kun
+muistaa, miten paljon niitä on, noita kärsimystodistajia, jotka ovat
+kuolleet Kristuksen asian vuoksi, tuntuu kuin jokainen pölyhiukkanen,
+jonka mellastelijain hevosten kaviot nostattavat ilmaan, olisi pyhä ja
+palvelemisen arvoinen."
+
+Pappi veti ohuen vitjan vaatteittensa alta ja aukaisi hopearistin, joka
+riippui sen päässä. Sisällä oli jotakin mustaa, joka oli kuin taula, ja
+pieni vihreä luunkappale.
+
+"Olimme kerran olleet noissa maanalaisissa käytävissä koko päivän,
+olimme lukeneet rukouksemme luolissa ja oratorioissa, missä Pyhän
+Pietarin ja Pyhän Paavalin ensimmäiset opetuslapset olivat kokoontuneet
+messuun. Silloin antoivat munkit, jotka omistivat kirkon, johon me
+olimme tulleet, meille nämä pyhät kappaleet. Tämä on osa sienestä,
+jolla pyhät neitsyet pyyhkivät pois marttyyrien veren, ettei se
+vuotanut hukkaan, ja tämä on erään pyhän miehen sorminikama, jonka
+nimen vain Jumala tietää. Silloin teimme me neljä sellaisen lupauksen,
+että joka päivä huutaisimme avuksemme tuota pyhää miestä, jonka
+kunnia ei ole kirjoitettu ihmisten kirjoihin; ja me lupasimme tuon
+tuntemattoman marttyyrin nimessä, ettemme ikinä unohtaisi, miten
+kelvottomat me olemme Jumalan armoon ja kunniaan ihmisten edessä, vaan
+aina muistaisimme, ettei mikään muu maailmassa ole tavoittelun arvoista
+kuin hänen armonsa --"
+
+Kristiina suuteli ristiä kunnioittavasti ja antoi sen Ormille, joka
+teki samoin. Silloin sanoi Gunnulf odottamatta:
+
+"Tahdon antaa sinulle tämän pyhän kappaleen, veljenpoika!"
+
+Orm notkisti polvensa ja suuteli setänsä kättä. Gunnulf ripusti ristin
+nuorukaisen kaulaan.
+
+"Etkö sinä tahtoisi nähdä noita pyhiä paikkoja, Orm?"
+
+Pojan kasvot kirkastuivat hymyksi:
+
+"Kyllä, nyt minä tiedän, että olen kerran menevä sinne."
+
+"Eikö sinua ole milloinkaan haluttanut ruveta papiksi?"
+
+"On", vastasi poika. "Kun isä on moittinut minun heikkoja käsivarsiani.
+Mutta en tiedä, pitäisikö hän siitä, että minusta tulisi pappi. Ja
+sitten -- tiedäthän sinä, ettei se käy päinsä", sanoi hän hiljaa.
+
+"Kai sinulle voitaisiin saada erikoisvapaus syntyysi nähden", vastasi
+pappi tyynesti. "Ehkä me kaksi vielä kerran lähdemme yhdessä etelään --"
+
+"Kerro vielä lisää, setä", pyysi Orm hiljaa.
+
+"Kyllä." Gunnulf piti kiinni tuolin nojapuista ja katsoi tuleen.
+
+"Astellessani siellä näkemättä edessäni muuta kuin muistoja
+kärsimystodistajista ja miettimättä muuta kuin niitä sietämättömiä
+tuskia, joita he olivat saaneet kestää Jeesuksen tähden, valtasi
+minut ankara kiusaus. Ajattelin, että taivaan kuningas oli riippunut
+ristillä muutaman tunnin, mutta hänen todistajiaan oli kiusattu
+käsittämättömillä kidutuksilla monta päivää -- vaimojen oli täytynyt
+nähdä lapsiaan rääkättävän silmiensä edessä, pikkutytöiltä oli kiskottu
+liha irti luista rautaisilla haarukoilla, pikkupojat oli ajettu
+villipetojen ja raivoisain härkien eteen. -- Ja silloin minusta tuntui
+kuin moni näistä olisi kärsinyt enemmän kuin itse Kristus.
+
+"Mietin tätä kunnes sydämeni ja aivoni olivat pakahtua. Mutta viimein
+sain valon, jota olin rukoillut ja anonut. Ja minulle selvisi, että
+niinkuin nämä olivat kärsineet, niin tuli meidän kaikkien uskaltaa
+kärsiä. Kuka voisi olla niin hullu, ettei mielellään kestäisi tuskia ja
+vaivaa, kun hän näin pääsi uskollisen, alttiin yljän luo, joka odottaa
+ihmistä avosylin ja verisin rinnoin, palavaa lempeä tarjoten.
+
+"Hän rakasti ihmisiä. Siksi hän kuoli niinkuin ylkä joka on lähtenyt
+maailmaan pelastamaan morsiantaan ryövärien käsistä. Hänet sidotaan ja
+näännytetään kuoliaaksi, mutta hän näkee herttaisen ystävänsä istuvan
+samassa pöydässä pyöveleitten kanssa, ottavan osaa näiden leikinlaskuun
+ja pilkkaavan hänen kärsimystään ja uskollista rakkauttaan."
+
+Gunnulf Nikulauksenpoika peitti silmänsä:
+
+"Silloin minä ymmärsin, että tuo valtava rakkaus kannattaa koko
+maailmaa -- jopa helvetin tultakin. Sillä jos Jumala tahtoisi, voisi
+hän ottaa sielumme väkisin -- ja silloin olisimme ratki voimattomat.
+Mutta koska hän rakastaa meitä kuin ylkä morsiantaan, ei hän tahdo
+pakottaa tätä syleilemään häntä väkisin, vaan tyytyy odottamaan tämän
+paetessa ja pelätessä häntä. Mutta olen myös ajatellut, että ehkei
+yksikään sielu sentään voi joutua kadotukseen ikuisiksi ajoiksi. Sillä
+jokainen sielu ikävöi kuitenkin tuota rakkautta, ihminen ei vain
+tahtoisi luopua kaikesta muusta tuon yhden asian tähden. Mutta kun tuli
+on hävittänyt uppiniskaisen ja Jumalaa vihaavan tahdon, silloin viimein
+kaipaus Jumalan luo, vaikka se ei olisi suurempi talon seinään iskettyä
+naulaa, on jäävä jäljelle kuin naula palaneesta talosta."
+
+"Gunnulf" -- Kristiina kohottausi puoleksi paikaltaan -- "minua alkaa
+pelottaa --"
+
+Gunnulf nosti katseensa kalpeana, liekehtivin silmin: "Minäkin
+pelkäsin. Sillä huomasin, ettei Jumalan rakkauden tuska ole loppuva
+niin kauan kuin maan päällä elää mies ja nainen, niin kauan kuin hänen
+siis täytyy pelätä kadottavansa heidän sielunsa -- niin kauan kuin hän
+joka päivä ja hetki uhraa ruumiinsa ja verensä tuhansilla alttareilla
+-- niin kauan kuin on ihmisiä, jotka tallaavat jalkoihinsa tuon uhrin.
+
+"Ja minä säikähdin itseäni, joka olin palvellut saastaisena hänen
+alttarinsa edessä, sanellut messun saastaisin huulin ja kantanut hänen
+ruumistaan saastaisilla käsillä -- minä olin mielestäni kuin mies, joka
+on vienyt lemmittynsä saastaiseen paikkaan ja pettänyt hänet."
+
+Hän nosti Kristiinan ylös, kun tämä vaipui lattialle, ja he kantoivat
+Ormin kanssa taintuneen vaimon sänkyyn.
+
+Hetken kuluttua avasi Kristiina silmänsä -- hän nousi istualleen ja
+peitti kasvonsa. Hän purskahti kiihkeään, valittavaan itkuun:
+
+"Minä en saata, en saata. Gunnulf -- kun sinä puhut noin, ymmärrän,
+etten milloinkaan --"
+
+Gunnulf tarttui hänen käteensä. Mutta Kristiina käänsi pois päänsä
+papin kiihkeistä, kalpeista kasvoista.
+
+"Kristiina. Sinä et voi tyytyä pienempään rakkauteen kuin siihen, joka
+vallitsee Jumalan ja sielun välillä --
+
+"Kristiina, katso, mitä on maailma! Sinä, joka olet synnyttänyt kaksi
+lasta -- etkö sinä ole koskaan ajatellut, että jokainen lapsi, joka
+syntyy, kastetaan veressä, ja ensimmäinen, mitä ihminen hengittää
+sisäänsä syntyessään, on veren haju. Etkö sinä, joka olet äiti, tunne,
+että sinun tulisi huolehtia yhdestä ainoasta -- etteivät poikasi
+lankeaisi takaisin kasteenliittoon maailman kanssa, vaan pysyisivät
+siinä toisessa liitossa, jonka he ovat solmineet Jumalan kanssa
+kiirastulen liekeissä." Kristiina itki menehtyäkseen.
+
+"Minä pelkään sinua", sanoi hän taas. "Gunnulf, kun sinä puhut noin,
+silloin ymmärrän, etten milloinkaan jaksa ponnistaa niin että saavutan
+rauhan."
+
+"Jumala on löytävä sinut", sanoi pappi hiljaa. "Ole paikallasi äläkä
+pakene häntä, joka on etsinyt sinua ennen kuin olit äitisi kohdussa."
+
+Gunnulf istui vähän aikaa sängyn laidalla. Sitten hän kysyi tyynesti,
+oliko hänen herätettävä Ingrid ja pyydettävä tätä riisumaan
+Kristiinalta vaatteet. Kristiina pudisti päätään.
+
+Silloin pappi siunasi hänet kolmesti, toivotti hyvää yötä Ormille ja
+lähti kamariin.
+
+Orm ja Kristiina riisuivat vaatteet yltään. Poika näytti olevan
+pohjattomiin ajatuksiin vaipunut. Kun Kristiina oli mennyt vuoteeseen,
+tuli Orm hänen luokseen. Hän katsoi Kristiinan itkun uurtamia kasvoja
+ja kysyi, tahtoiko tämä, että hän istuisi hänen luonaan siihen asti kun
+Kristiina nukkui.
+
+"En -- en, Orm, väsyttäähän sinuakin, joka olet nuori. Taitaa olla
+hyvin myöhä --"
+
+Orm viipyi vielä paikallaan.
+
+"Eikö sinusta ole ihmeellistä", sanoi hän äkkiä, "että isä ja
+Gunnulf-setä -- vaikka ovat niin erilaiset -- kuitenkin jollakin tavoin
+muistuttavat toisiaan?"
+
+Kristiina makasi hiljaa ja sanoi sitten:
+
+"Ehkä -- he ovat aivan erilaisia kuin muut miehet --"
+
+Vähän ajan kuluttua hän nukkui, ja Orm meni toisen sängyn luo. Hän
+riisuutui ja kiipesi sänkyyn. Siinä oli aivinahursti alla ja aivinaiset
+päälliset pieluksissa. Poika oikaisihe mielihyvää tuntien sileälle,
+viileälle tilalle. Hänen sydämensä tykytti jännityksestä hänen
+miettiessään niitä uusia asioita, joista setä oli puhunut. Rukoukset,
+paastot, hartaudenharjoitukset joihin hän oli ottanut osaa siksi,
+että oli opetettu tekemään niin, kaikki muuttui äkkiä uudeksi --
+muuttui aseeksi ihanassa taistelussa, jota hän ikävöi. Ehkä hänestä
+tulisi munkki -- taikka pappi -- jos hän saisi erioikeuden, kun oli
+aviorikoksessa syntynyt.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Gunnulfin makuusija oli puinen penkki, jolla oli vähän olkia, yksi
+ainoa pikkuinen pielus ja näiden päällä nahkahursti. Pappi riisui
+yltään kauhtanan, paneutui tilalle alusvaatteisillaan ja veti ohuen
+sarkapeitteen ylitseen.
+
+Vähäisen tulituikun, joka paloi rautajalassa, hän jätti palamaan.
+
+Hän oli pelon ja rauhattomuuden järkyttämä äskeisten sanojensa johdosta.
+
+Häntä kalvoi kaipaus menneeseen aikaan -- eikä hän enää ikinä
+löytäisi sydämensä hääiloa, joka oli täyttänyt sen niin kokonaan
+tuona keväänä Roomassa. Hän oli käyskennellyt kolmen veljensä kanssa
+auringonpaisteessa, pitkin vihreitä, kukkivia ketoja. Häntä vapisutti
+ja pyörrytti, kun hän havaitsi, miten kaunis maailma oli -- ja tiesi,
+ettei tuo kaikki ollut vielä mitään tulevan elämän rikkauksien
+rinnalla. Ja kuitenkin levitti tämä maailma heidän eteensä tuhansia
+pieniä, iloisia, sykähdyttäviä muistoja yljästä. Kedon liljat,
+taivaalla lentelevät linnut muistuttivat hänen sanoistaan; hän oli
+puhunut tuollaisista aaseista, joita he nyt näkivät, tuollaisista
+kivisistä kaivoista, joiden ohi he kulkivat. He söivät niiden munkkien
+ruokaa, joiden kirkkoja he katselivat, ja juodessaan veripunaista
+viiniä ja murtaessaan vehnäleivän kultaista kuorta ymmärsivät nuo
+neljä ohramaan pappia, miksi Kristus oli valinnut viinin ja vehnän
+-- jotka olivat puhtaammat kaikkia muita Jumalan ihmiselle antamia
+ravintoaineita -- ilmestysmuodokseen pyhässä messu-uhrissa.
+
+Sinä keväänä hän ei ollut tuntenut rauhattomuutta eikä pelkoa. Niin
+vapaaksi hän oli tuntenut itsensä tämän maailman houkutuksista,
+että lämpöisen auringonpaisteen hyväillessä ihoa oli hänestä ollut
+helppo käsittää seikka, jota hän ennen oli miettinyt pelon vallassa:
+kuinka tämä hänen ruumiinsa saattaisi puhdistua tulessa kirkastetuksi
+ruumiiksi --. Mieli kepeänä ja vapaana maailman huolista hän ei ollut
+tarvinnut enemmän unta kuin minkä käki nukahtaa kevätöinä. Sydän lauloi
+hänen rinnassaan -- hänen sielunsa oli autuas kuin morsian ylkänsä
+sylissä.
+
+Hän oli ymmärtänyt, ettei tätä ollut kestävä. Maan päällä ei kukaan
+mies voinut kauan elää siten. Ja hän oli kätkenyt tuon valoisan kevään
+jokaisen hetken kuin pantin -- armontäyden lupauksen, jonka tuli
+vahvistaa häntä silloin kun pilvet alkaisivat tummua hänen päänsä
+päällä ja tie johtaisi pimeiden rotkojen sisään, yli jymisevien jokien
+ja kylmien kinoksien.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Mutta vasta kun hän oli palannut Norjaan, oli rauhattomuus oikein
+saanut vallan hänen sielussaan.
+
+Siihen vaikuttivat monen monituiset seikat. Ensinnäkin hänen
+rikkautensa. Suuri isänperintö -- ja rikas seurakunta. Tämmöinen oli
+ura, jonka hän näki edessään. Paikka tuomiokapitulissa oli tiedossa.
+Jollei hän luopunut kaikesta mitä omisti -- mennyt saarnaveljien
+luostariin, liittynyt munkkikuntaan ja taipunut sen sääntöihin.
+Sellaista elämää hän kaipasi -- puolella sielulla.
+
+Sitten, tultuaan kyllin vanhaksi ja karaistuksi taistelussa --. Norjan
+alamaisina asui vielä ihmisiä syvässä pakanuudessa ja eksyneinä
+harhaoppeihin, joita venäläiset levittivät kristinuskon nimellä.
+Lappalaisia ja muita puolivillejä kansoja, joita hän ajatteli aina.
+Jumalahan se oli herättänyt hänessä halun lähteä heidän keskuuteensa
+sanan ja valon tuojana.
+
+-- Mutta hän karkotti luotaan nämä ajatukset, syyttäen mielessään
+sitä, että hänen oli toteltava arkkipiispaa. Eiliv-herra esteli
+näet. Hän oli puhunut Gunnulfin kanssa, kuunnellut hänen tuumiaan ja
+koettanut osoittaa puhuvansa vanhan ystävänsä Nikulauksen, Husabyn
+herran, pojalle. "Te ette osaa pysyä kohtuudessa, te Skogheimin Gauten
+tyttärien jälkeläiset; olette kohtuuttomat joko hyvässä tai pahassa."
+Lappalaisten pelastus painoi raskaasti hänen mieltään -- mutta nämä
+eivät tarvinneet oppi-isää, joka puhui ja kirjoitti latinaa yhtä hyvin
+kuin äidinkieltään ja joka tunsi yhtä tarkasti lain kuin aritmetiikan
+ja algorismuksen. Kai hän oli saanut oppinsa sitä käyttääkseen; "mutta
+on epätietoista, osaisitko sinä puhua noille yksinkertaisille pohjan
+poloisille kansoille", tuumi piispa.
+
+Tuona suloisena keväänä ei hänen oppinsa ollut tuntunut hänestä
+arvokkaammalta kuin oppi, jonka jokainen pikku tyttö saa äidiltään
+harjaantuessaan kehräämiseen, oluenpanoon, leipomiseen ja lypsyyn --
+oppi, jonka jokainen lapsi tarvitsee hoitaakseen tehtävänsä maailmassa.
+
+Hän oli valittanut arkkipiispalle rauhattomuutta ja ahdistusta, joka
+usein valtasi hänet hänen ajatellessaan rikkauttaan ja sitä, että
+hänestä oikeastaan oli mieluista olla rikas. Oman ruumiinsa hyväksi
+hän tarvitsi hyvin vähän; hän eli kuin köyhä munkki. Mutta hänestä
+oli hauska nähdä paljon väkeä pöydässään, hänestä oli hauska jaella
+köyhille lahjojaan. Ja hän rakasti hevosiaan ja kirjojaan.
+
+Herra Eiliv puhui vakavana kirkon arvosta. Jotkut olivat kutsutut
+ylläpitämään sen kunniaa komeudella ja vallalla, toiset osoittamaan
+vapaaehtoisella köyhyydellä maailmalle, ettei rikkaus itsessään
+merkinnyt mitään. Hän kehoitti Gunnulfia muistamaan edesmenneitä
+arkkipiispoja, kirkkoruhtinaita ja pappeja, joiden oli täytynyt kestää
+sortoa, vainoa ja loukkauksia kuninkaittensa taholta siksi, että he
+olivat pitäneet kiinni kirkon oikeuksista. Nämä olivat osoittaneet
+toinen toisensa jälkeen osaavansa luopua kaikesta ja seurata Herraa,
+jos sitä kysyttiin. Jumala oli antava merkin milloin sellaista
+vaadittiin -- kun pidämme tämän tarkasti mielessämme, ei meidän
+tarvitse pelätä, että rikkaus muuttuisi sielumme viholliseksi.
+
+Koko ajan arkkipiispan puhuessa oli Gunnulf tuntenut, ettei tämä
+pitänyt siitä, että hän ajatteli ja pohti niin paljon. Herra Eiliv ja
+hänen pappinsa olivat Gunnulfin mielestä kuin rakennusmiehet, jotka
+ahersivat lakkaamatta. Kirkon arvo, kirkon valta, kirkon oikeus. --
+Kyllä Jumala tiesi, ettei hän tahtonut olla vähemmän tunnollinen kirkon
+asioissa kuin toisetkaan hengen miehet; ei hän aikonut säikkyä kivien
+raahaamista ja kalkin kantamista yhteiseen rakennukseen. Mutta oli kuin
+nämä olisivat pelänneet astua sen sisään levähtämään hetkiseksi. Kuin
+he olisivat pelänneet joutuvansa harhateille, jos ajattelivat liian
+paljon.
+
+Ei häntä pelottanut _se_. Kuinka olisi mies, joka piti silmänsä
+rävähtämättä ristiin luotuina ja yhä uudelleen antoi itsensä Pyhän
+Neitsyen huomaan, voinut langeta kerettiläisyyteen. Sitä vaaraa ei
+ollut.
+
+Vaara piili hänen omassa luonnossaan, hänen mielensä sammumattomassa
+halussa voittaa ihmisten suosio ja ystävyys. Siinä oli vaara hänelle,
+joka oli tuntenut olemuksensa perimpään sopukkaan asti, että Jumala
+rakastaa ihmistä, Jumalalle on jokaisen sielu yhtä kallis ja rakas.
+
+Mutta kotona elpyi taas kaikki vanha -- muisto kaikesta, mikä oli
+kiusannut häntä poikavuosina ja nuoruudessa. Tieto, ettei äiti
+pitänyt hänestä samoin kuin Erlendistä. Ettei isä viitsinyt puuttua
+hänen asioihinsa, kuten hän lakkaamatta puuttui Erlendin hommiin. Ja
+myöhemmin Baardin luona Hestnesissä oli Erlend taas aina mainio tai
+paha -- hän kulki siellä vain kuin veljensä varjo. Erlend, Erlend oli
+aina nuorten poikien päällikkö, Erlendiä toruivat palvelustytöt ja
+sitten he taas nauroivat Erlendille. Ja hän rakasti itsekin Erlendiä
+yli kaiken maailmassa. Jos vain Erlend jaksoi pitää hänestä -- hän ei
+tuntenut saavansa koskaan tarpeekseen Erlendin rakkaudesta. Erlend oli
+ainoa, joka piti hänestä, -- mutta Erlend piti niin monesta --
+
+Ja nyt hänen oli täytynyt nähdä, miten Erlend hoiti sitä, mikä
+oli tullut hänen osakseen. Herra tiesi miten Husabyn rikkauksien
+kävisi -- Nidarosissa puhuttiin yleisesti Erlendin ymmärtämättömästä
+tilanhoidosta. Ei hän ymmärtänyt antaa arvoa sillekään, että Jumala oli
+suonut hänelle neljä kaunista lasta -- nekin hänen lapsensa olivat näet
+kauniit, jotka hän oli siittänyt syntisessä elämässään. Hän ei ottanut
+sitä vastaan Jumalan armona, vaan itsestään lankeavana asiana.
+
+Hän oli viimein voittanut kainon, herttaisen, hyväsukuisen neidon
+rakkauden. Gunnulfista tuntui, kun hän nyt tiesi, miten Erlend oli
+käyttäytynyt tätä kohtaan, ettei hän voinut enää kunnioittaa veljeään
+missään suhteessa. Ja hän tunsi suuttumusta huomatessaan itsessään
+samoja piirteitä kuin veljessä. Vaikka Erlendillä oli jo aika lailla
+ikää, kalpeni ja punastui hän kuin puolikasvuinen neito, -- Gunnulf
+raivostui tuntiessaan veren nousevan ja pakenevan yhtä helposti omilla
+poskillaan. He olivat perineet sen äidiltä -- tämän kasvoilla näkyi
+jokaisen sanan jälki.
+
+Erlend piti sitäkin luonnostaan lankeavana asiana, että hänen
+vaimonsa oli kelpo nainen, kaikkien talon emäntien esikuva -- vaikka
+hän oli koettanut vuosikaudet turmella tuota lasta ja saattaa hänet
+kadotukseen. Mutta Erlend ei näyttänyt ajattelevan lainkaan, että asia
+olisi voinut olla toisin, ollessaan nyt naimisissa sen neidon kanssa,
+jonka hän itse oli totuttanut nautintoon, petokseen ja valheellisuuteen
+-- hän ei näyttänyt huomaavan mitään kunnioittamisen arvoista siinä,
+että vaimo lankeemuksestaan huolimatta oli yhä edelleen totuudellinen,
+uskollinen, kunniallinen ja hyvä.
+
+Ja sitten kuitenkin kaikitenkin -- kun hän kesällä ja syksyllä
+oli kuullut Erlendin retkistä pohjoisessa, oli hänellä ollut vain
+yksi toive -- saada olla siellä missä veli. Erlend kuninkaan
+puolustuspäällikkönä Haalogalandissa, hän itse jumalansanan levittäjänä
+autioissa, puolipakanallisissa seuduissa Vienan meren rannalla.
+
+Gunnulf nousi vuoteelta. Toisella kamarin lyhyellä seinällä riippui
+suuri ristiinnaulitun kuva, jonka edessä oli iso kivipaasi lattialla.
+
+Hän polvistui paadelle ja ojensi käsivartensa sivuille. Hän oli
+karaissut ruumiinsa kestämään tuota asentoa, niin että hän saattoi olla
+tuntikausia siten, liikkumatta kuin kivi. Silmät ristiin luotuina hän
+odotti lohdutusta, joka tuli silloin, kun hän kokonaan jaksoi unohtua
+rukoukseen.
+
+Mutta ensimmäinen ajatus, joka hänessä nyt heräsi, oli, saattoiko hän
+erota tästä kuvasta. Pyhällä Fransiskuksella ja hänen veljillänsä oli
+ollut risti, jonka he itse olivat vuolleet kahdesta puunkappaleesta.
+Hänen täytyisi antaa pois tämä kaunis kuva -- Husabyn kirkolle hän
+sen antaisikin. Miehet, lapset ja naiset voisivat messuun tullessaan
+löytää sielulleen vahvistusta tästä Kristuksen kärsivällisen, suloisen
+rakkauden näkyväisestä kuvasta. Kristiinan kaltaiset yksinkertaiset
+sielut. Hän itse saattoi olla ilmankin sitä.
+
+Yön toisensa jälkeen oli hän ollut polvillaan sen edessä suljetuin
+aistein ja puutunein jäsenin, kunnes hän näki näkynsä. Puun keskellä
+oleva risti, joka oli pantu kantamaan maan ja taivasten kuningasta,
+alkoi vapista ja vaappua, se taipui kuin puun runko myrskysääliä,
+peläten kantaa liian kallista taakkaansa, luomakunnan syntien uhria.
+Ilmojen herra ohjasi sitä kuten ritari sotaorhiaan, aurinkovaltakunnan
+kuningas kannusti sitä taisteluun. Silloin näyttäytyi ihme, joka
+oli yhä hämärämpien ihmeiden avain. Sen näkyväinen merkki oli veri,
+joka virtasi ristiä pitkin kaikkien syntien lunastukseksi, kaikkien
+surujen parannukseksi. Tuon ensimmäisen ihmeen jälkeen saattoi sielun
+silmä avautua tajuamaan vielä hämärämpiä seikkoja -- kuinka Jumala
+oli astunut maan päälle, muuttunut neitseen pojaksi ja ihmissuvun
+veljeksi, joka hävitti helvetin ja hyökkäsi pelastettujen sielujen
+sotajoukon kera kohti häikäisevää valomerta, joka on maailman alku ja
+ylläpitäjä. Tuota pohjatonta, ikuista, ääretöntä valoa kohti kulkivat
+hänen ajatuksensa, kunnes upposivat valoon ja hävisivät kuin lintuparvi
+iltataivaan hehkuun.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Vasta kirkonkellojen soidessa huomenmessuun nousi Gunnulf paikaltaan.
+Tuvassa oli aivan hiljaista hänen astuessaan sen läpi -- Kristiina ja
+Orm nukkuivat.
+
+Ulkona pilkkopimeällä pihalla pappi odotti hetkisen. Mutta kukaan
+hänen talonväestään ei nyt tullut hänen mukanaan kirkkoon. Hän ei
+vaatinut väkeään tulemaan useampaan kuin kahteen messuun vuorokaudessa.
+Mutta Ingrid, hänen kasvatusäitinsä, oli melkein aina hänen kanssaan
+huomenmessussa. Tänä aamuna nukkui hänkin. Eihän se ollut kummakaan,
+hän oli valvonut myöhään edellisenä iltana.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Päivän pitkään eivät nuo kolme sukulaista puhuneet paljoa keskenään;
+minkä puhuivat, puhuivat vähäpätöisistä seikoista. Gunnulf oli väsyneen
+näköinen, mutta hän laski leikkiä milloin mistäkin. "Kyllä me olimme
+hassuja eilen illalla -- istuimme yhdessä niin surkeina kuin kolme
+isätöntä lasta", lausahti hän. Nidarosissa tapahtui kaikenlaista
+pientä hauskaa -- pyhiinvaeltajat olivat toisinaan niin lystikkäitä --
+papit laskivat siitä leikkiä keskenään. Eräs vanha Herjedalin mies oli
+tullut koko seutukuntansa asioille ja oli mennä ihan päästään pyörälle
+rukouksineen -- hänen synnyinseutunsa olisi käynyt huonosti, jos Pyhä
+Olavi olisi seulonut hänen sanansa kovin ankarasti, tuumi hän sitten
+jälkeenpäin.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Illemmalla ilmestyi Erlend taloon likomärkänä -- hän oli tullut
+purjehtien kaupunkiin, ja merellä tuuli vimmatusti. Hän joutui heti
+suunniltaan ja alkoi sättiä Ormia. Gunnulf kuunteli hänen riehumistaan
+kotvan aikaa ja sanoi sitten:
+
+"Kun sinä puhut tuolla lailla Ormille, Erlend, olet aivan, kuin isämme
+ennen -- sellainen hän oli puhuessaan sinulle."
+
+Erlend mykistyi. Sitten hän sanoi yli olkansa:
+
+"En minä ollut sentään näin järjetön poikana -- lähteä karkaamaan
+talosta lumimyrskyyn sairaan vaimon kanssa, tuollainen poikanulikka! Ei
+hänen miehuudessaan ole paljon kehumista muuten, mutta isäänsä hän ei
+pelkää, kuten näet!"
+
+"Et sinä pelännyt isääsi itsekään", sanoi veli hymyillen.
+
+Orm nousi ja asettui isänsä eteen, ei sanonut sanaakaan, mutta koetti
+näyttää tyyneltä.
+
+"Niin, mene sinä vain", sanoi Erlend. "Minä alan kyllästyä koko Husabyn
+hommaan. Mutta sen minä sanon, että tänä kesänä pitää Ormin lähteä
+minun kanssani pohjoiseen, -- katsotaan, emmeköhän sitten saane kalua
+tästä Kristiinan lellipojasta. Ei hän ole tuhma", sanoi hän innokkaasti
+veljelleen. "Hän ampuu tarkasti, tiedätkös -- eikä hän ole pelkurikaan
+-- mutta hän on niin hapan ja itsepäinen ja sitten hän on niin vetelän
+näköinen kuin ei hänellä olisi ydintä luissaan."
+
+"Jos sinä haukut poikaasi usein niinkuin nyt, ei ole ihme, jos hän
+tulee happameksi", sanoi pappi.
+
+Erlend löi asian leikiksi, nauroi ja sanoi:
+
+"Minä sain usein kestää paljon pahempaa isältäni -- enkä minä silti ole
+tullut happameksi. Mutta olkoon miten hyvänsä -- nyt minä olen täällä
+ja nyt juomme joulu-oluet, koska kerran on joulu. Missä Kristiina on?
+Mitä puhuttavaa hänellä nyt taas oli sinulle?"
+
+"En minä usko hänellä olleen mitään puhuttavaa minulle", sanoi pappi.
+"Orm kertoi hänen ikävöineen joulumessuun tänne? --"
+
+"Pitäisi hänen selvitä silläkin, mitä kuulee kotonaan", sanoi Erlend.
+"Mutta on surku häntä -- hän menettää koko nuoruutensa, jos tätä
+jatkuu." Erlend paukautti kätensä yhteen. "Arveleekohan hyvä Jumala
+meidän tarvitsevan uuden perillisen joka vuosi --"
+
+Gunnulf katsoi veljeänsä.
+
+"Noo --. En minä tosin tiedä mitä hyvä Jumala arvelee teidän
+tarvitsevan. Mutta Kristiina tarvitsee ennen kaikkea sitä, että sinä
+kohtelet häntä hyvin --"
+
+"Niinpä taitaa olla", sanoi Erlend hiljaa.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Seuraavana aamuna lähti Erlend päivämessuun vaimonsa kanssa. He
+aikoivat Gregoriuksenkirkkoon -- Erlend meni aina sinne messua
+kuulemaan kaupungissa käydessään. Heidän mukanaan ei ollut muita, ja
+Erlend talutti sievästi ja säädykkäästi vaimoaan kädestä, sillä kadulla
+oli raskas kävellä märän ja kasoihin ajautuneen lumen tähden. Hän ei
+ollut sanonut Kristiinalle sanaakaan tämän karkaamisesta ja hän oli
+ollut ystävällinen Ormille alkumyrskyn jälkeen.
+
+Kristiina astui hänen rinnallaan kalpeana ja pää painuksissa; avara,
+musta turkki hopeahakasineen näytti painavan hänen heikkoa ja
+laihtunutta ruumistaan.
+
+"Tahdotko, että ratsastan sinun kanssasi kotiin -- Orm voi viedä
+laivan", puheli mies, "sinä et kai mielelläsi lähde vuonoa myöten --?"
+
+"En, tiedäthän sinä, ettei minusta ole hauska olla vesillä --"
+
+Oli suojainen ja tuuleton ilma -- puista pudota moksahteli vähän
+väliä raskaita, märkiä räntäpaakkuja. Taivas riippui matalana
+ja tummanharmaana valkoisen kaupungin yllä. Lumi oli vetisen
+harmaanvihreätä ja talojen hirsiseinät ja aidat ja puiden rungot
+näyttivät mustilta kosteassa ilmassa. Kristiinasta ei maailma ollut
+milloinkaan näyttänyt niin kylmältä ja vaisulta ja elottomalta kuin
+juuri nyt.
+
+
+
+
+III
+
+
+Kristiina istui kummulla kartanon pohjoispuolella pitäen Gautea
+sylissään ja katsellen ympärilleen. Oli kaunis ilta. Järvi päilyi
+aivan kirkkaana ja tyynenä laakson pohjalla kuvastaen harjuja, Byn
+kartanorakennuksia ja taivaan kultaisia pilviä. Lehtien ja mullan
+tuoksu tuntui vahvana aikaisemmin päivällä tulleen sateen jälkeen.
+Niittyjen ruoho oli varmaan jo polvenkorkuista, ja pellot olivat
+oraalla.
+
+Tänä iltana oli äänekästä. Vinjarista, alempaa rinteeltä, alkoi taas
+kuulua pillien ja rumpujen ja viulujen ääni -- se kuului niin kauniilta.
+
+Käki oli pitkät ajat hiljaa, mutta sitten se päästi taas jonkun
+kutsuvan kukahduksen eteläisessä metsässä. Ja linnut vihelsivät ja
+lauloivat kaikissa lehdoissa kartanon ympärillä -- vaikka toistaiseksi
+vain yksikantaan ja hiljaa, sillä aurinko oli vielä korkealla.
+
+Kotikarja tuli hypellen ja kellot kilkkaen haasta pihaportin takaa.
+
+"Kohta minun Gauteni saa maitoa", leperteli Kristiina lapselle nostaen
+sen ilmaan. Poika laski tapansa mukaan raskaan päänsä äidin olkapäälle.
+Sitten se painautui tiukempaan äitiään vasten -- se oli Kristiinan
+mielestä merkki siitä, että pienokainen jo ymmärsi hänen hellittelynsä
+ja pienet puheensa.
+
+Hän alkoi laskeutua rinnettä kartanoa kohti. Tuvan oven edessä
+juoksentelivat Naakkve ja Bjørgulf kutsuen kissaa, joka oli päässyt
+heidän käsistään katolle. Sitten pojat taas alkoivat leikkiä
+tikarinpätkällä, joka oli heidän yhteinen lelunsa, jatkaen eteisen
+multalattiaan kaivamansa kuopan syventämistä.
+
+Dagrun tuli saliin kantaen vuohenmaito-astiaa, ja talon emäntä antoi
+Gauten juoda kauhallisen toisensa perästä tuota lämmintä juomaa. Poika
+murahti äkäisesti, kun palvelustyttö koetti puhua hänelle, ja hotaisi
+tätä kädellään sekä piiloutui äidin rinnalle, kun tyttö tahtoi ottaa
+hänet syliinsä.
+
+"Hän näyttää paremmalta", sanoi karjatyttö.
+
+Kristiina kohotti noita pikku kasvoja -- ne olivat kellertävät kuin
+tali, ja silmät näyttivät aina väsyneiltä. Gautella oli iso, painava
+pää ja heikot, voimattomat jäsenet. Hän tuli kahden vuoden vanhaksi
+kahdeksan päivää jälkeen Lauritsan-messun, mutta ei vielä kestänyt
+jaloillaan; hampaita oli vain viisi, eikä hän osannut sanoa sanaakaan.
+
+Sira Eiliv arveli, ettei se ainakaan riisitautia ollut; mutta
+messupaita ja alttarikirjat olivat olleet yhtä voimattomat. Kaikkialla,
+missä liikkui, pappi kyseli neuvoa tuohon tautiin, joka oli tullut
+Gauteen. Kristiina tiesi hänen muistavan lasta kaikissa rukouksissaan.
+Mutta Kristiinalle itselleen hän saattoi vain sanoa, että tämän tuli
+kärsivällisesti taipua Jumalan tahtoon. Ja antaa pojan juoda lämmintä
+vuohenmaitoa --.
+
+Hänen pikkuinen poikaraiskansa. -- Kristiina syleili ja suuteli häntä
+karjatytön mentyä. Poika oli niin kaunis, niin kaunis. Kristiina oli
+huomaavinaan, että se alkoi muuttua hänen isänsä näköiseksi -- pojan
+silmät olivat tummanharmaat ja tukka pellavanvalkoinen, paksu ja
+silkinhieno.
+
+Nyt lapsi alkoi taas porista. Kristiina nousi ja kantoi sitä
+edestakaisin lattialla. Vaikka se oli niin pieni ja hento, tuntui se
+ajan pitkään raskaalta -- Gaute ei tahtonut olla missään muualla kuin
+äidin sylissä. Ja niin Kristiina kantoi ja kulki ja viihdytteli sitä
+hämärässä huoneessa.
+
+Joku tuli ratsastaen pihaan. Ulf Haldorinpojan ääni kaikui rakennusten
+välistä. Kristiina meni lapsi käsivarrella porstuan ovelle.
+
+"Sinä saat riisua hevosesi itse tänä iltana, Ulf -- kaikki miehet ovat
+tansseissa. Onhan se ikävää, että sinulla on siitä vaivaa, mutta saat
+antaa anteeksi --"
+
+Ulf mutisi itsekseen riisuessaan hevosta. Naakkve ja Bjørgulf pyörivät
+hänen ympärillään ja tahtoivat ajaa hevosen selässä puutarhallakaan.
+
+"Ei, sinun pitää pysyä Gauten luona, Naakkve-poikaseni -- leikkimässä
+veljesi luona, niin ettei hän itke, sillä aikaa kun minä käyn pirtissä
+--"
+
+Poika veti suunsa väärään. Mutta sitten hän asettui nelinkontin
+lattialle, ammui ja puski pikkuisen edessä, jonka Kristiina oli
+laskenut porstuan oven suussa olevalle nahalle. Äiti kumartui ja
+silitti Naakkven tukkaa. Poika oli hyvin kiltti pienemmille veljilleen.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kun Kristiina tuli takaisin tupaan suuri purtilo käsissään, istui Ulf
+Haldorinpoika penkillä leikkien lasten kanssa. Gaute viihtyi Ulfin
+parissa silloinkin, kun äiti ei ollut näkösällä -- mutta nyt hän alkoi
+heti itkeä ojentaen käsiään Kristiinaa kohti. Kristiina laski astian
+käsistään ja otti Gauten syliinsä.
+
+Ulf puhalsi pois kuohun vastalasketun oluen pinnalta, joi ja alkoi
+kaivaa pikkukuppeja purtilon pohjalta.
+
+"Ovatko kaikki naiset poissa tänään?"
+
+Kristiina sanoi:
+
+"Siellä on viulut ja rummut ja pillit -- soittoniekkajoukko, joka tuli
+häistä Orkdalin puolelta. Ja kun kaikki kysyivät lupaa, niin -- hehän
+ovat nuoria tyttöjä --"
+
+"Sinä annat niiden juosta ja lennellä, Kristiina. Näyttää siltä kuin
+pelkäisit imettäjänpuutetta syksyllä --"
+
+Kristiina oikaisi vaistomaisesti pukuaan hoikan vyötärönsä kohdalta.
+Hän oli tullut tummanpunaiseksi kasvoiltaan Ulfin puhuessa. Ulf
+naurahti tylysti ja sanoi:
+
+"Mutta jos sinä kantelet aina tuota Gautea, niin käy sinun kai pian
+kuten viime vuonna. Tule tänne sedän luokse, poika, niin saat syödä
+samasta kupista."
+
+Kristiina ei vastannut. Hän asetti kolme pikku poikaansa riviin
+penkille toisen seinän viereen, nouti maitopuurokupin ja veti lasten
+eteen pienen rahin. Siinä hän syötti heitä, vaikka Naakkve ja Bjørgulf
+mukisivat -- he olisivat tahtoneet syödä itse omalla lusikalla. Toinen
+pojista oli neljän, toinen kohta kolmen vuoden vanha.
+
+"Missä Erlend on?" kysyi Ulf.
+
+"Margret tahtoi tanssiin, ja hän lähti tätä viemään."
+
+"Onpa hyvä, että miehellä on sen verran älyä, että paimentaa tyttöään",
+sanoi Ulf.
+
+Kristiina ei taaskaan vastannut mitään. Hän riisui lapset ja pani
+heidät nukkumaan, Gauten kätkyeen, molemmat toiset aviovuoteeseen.
+Erlend oli alistunut pitämään ne siellä Kristiinan parannuttua pitkästä
+sairaudestaan edellisenä vuonna.
+
+Kun Ulf oli kylläinen, oikaisihe hän penkille. Kristiina veti
+pahkajakkaran kätkyen ääreen, haki villalankakorin ja ryhtyi tekemään
+keriä liekuttaen aina väliin hiljalleen kätkyttä.
+
+"Etkö sinä aio käydä levolle?" kysyi hän kerran kääntämättä päätään.
+"Etkö ole väsynyt, Ulf?"
+
+Mies nousi, kohensi hiukan tulta ja tuli talon emännän luo. Hän rupesi
+istumaan penkille vastapäätä Kristiinaa. Kristiina näki, ettei hän
+ollut niin juovuksissa kuin tavallisesti oltuaan Nidarosissa useamman
+päivän.
+
+"Et kysy edes kaupungin kuulumisia, Kristiina", sanoi Ulf katsoen
+Kristiinaa pitkään; hän istui kumarassa, kyynärpäät polvilla.
+
+Kristiinan sydän alkoi tykyttää pelosta -- hän näki miehen ilmeestä ja
+eleistä, että hän nyt saisi kuulla taas uutisia, jotka eivät olleet
+hyviä. Mutta hän vastasi hymyillen, lempeästi ja rauhallisesti:
+
+"Kerrohan sitten, Ulf, oletko kuullut jotakin."
+
+"Ainahan sitä --." Ulf haki ensin reppunsa ja tyhjensi sieltä tavarat,
+jotka hän oli toimittanut Kristiinalle kaupungista. Kristiina kiitti.
+
+"Huomaan, että olet kuullut uutta kaupungissa", sanoi hän hetken
+kuluttua kehotellen.
+
+Ulf katsoi nuoreen emäntäänsä -- sitten hän käänsi kasvonsa kalpeaan,
+kätkyessä nukkuvaan lapseen.
+
+"Ainako hän hikoaa noin päästään?" kysyi hän hiljaa ja koetteli varoen
+hiostunutta tukkaa. "Kristiina -- kun sinä menit naimisiin Erlendin
+kanssa -- niin eikö siinä kirjeessä, joka laadittiin teidän väliseksi
+omaisuussopimukseksi, ollut sellainen sisältö, että sinun tuli itse
+hoitaa häneltä saamasi avio- ja huomenlahjaomaisuus?"
+
+Kristiinan sydän jyskytti kovemmin, mutta hän lausui tyynesti:
+
+"Niin on ollutkin; Erlend on aina kysynyt minun mieltäni ja
+suostumustani kaikissa tuota omaisuutta koskevissa asioissa.
+Tarkoitatko sinä niitä Verdalin palstoja, jotka hän on myynyt Lyngin
+Vigleikille?"
+
+"Tarkoitan", vastasi Ulf. "Hän on nyt ostanut Hugrekkenin Vigleikiltä.
+Hänen hallussaan on siis nyt kaksi laivaa. Mitä sinä saat sijaan,
+Kristiina?"
+
+"Erlendin osan Skjervastadista, kaksi veropalstaa Ulfkelstadista ja
+hänen osuutensa Aarhammariin", sanoi Kristiina. "Mutta et kai sinä
+luule, että Erlend on myynyt tuon maan vastoin minun tahtoani ja
+antamatta sijaan korvausta --?"
+
+"Hm." Ulf oli vaiti. "Sinä saat kuitenkin vähemmän sijaan, Kristiina.
+Skjervastad -- sieltähän Erlend sai heinät talvella, kun vapautti
+isännän kolmeksi vuodeksi maaveroista --"
+
+"Eihän Erlend voinut sille mitään, ettei meillä saatu viime kesänä
+kuivaa heinää --. Tiedän sinun tehneen kaiken mitä saatoit, Ulf, --
+mutta meillähän oli semmoinen surkeus viime kesänä --"
+
+"Aarhammerista hän möi enemmän kuin puolet Reinin nunnaluostarin
+sisarille siihen aikaan kun hän varustautui karkaamaan maasta sinun
+kanssasi" -- Ulf päästi lyhyen naurun -- "tai antoi sen pantiksi --
+se on sama asia, kun on kysymys Erlendistä. Sieltä ei lähde veroja.
+Saatavat ovat kokonaan Audunin niskoilla; tämä hoitaa nyt sitä maata,
+joka on olevinaan sinun omaisuuttasi."
+
+"Eikö hän voi vuokrata luostarille panttaamaansa maata?" kysyi
+Kristiina.
+
+"Sisarien tilanherra naapurikartanosta on vuokrannut sen", sanoi Ulf.
+"Vuokramiesten ei ole helppo hoitaa maita, kun ne paloitellaan pieniin
+osiin, kuten Erlend on ruvennut tekemään."
+
+Kristiina oli vaiti. Hän tiesi sen hyvin.
+
+"Erlend on sukkela lisäämään sukua ja hävittämään tilansa."
+
+Kun ei Kristiina vastannut vieläkään, sanoi Ulf:
+
+"Sinulla alkaa olla monta lasta, Kristiina Lauritsantytär."
+
+"Mutta ei yhtäkään kadotettavaksi asti", vastasi Kristiina ja hänen
+äänensä värähti.
+
+"Älä ole niin huolissasi Gauten tähden -- kyllä hän vahvistuu, kunhan
+kasvaa", sanoi Ulf hiljaa.
+
+"Siinä käy, niinkuin Jumala tahtoo -- mutta odottavan aika käy
+pitkäksi."
+
+Ulf kuuli äidin äänen salatun liikutuksen -- ja tuo vankka, tumma mies
+tuli kumman avuttomaksi.
+
+"Se merkitsee niin vähän, Kristiina -- paljon sinä olet saanut aikaan
+täällä Husabyssä, mutta jos nyt Erlend rupeaa pitämään kahta laivaa
+-- minä en usko, että pohjoisessa syntyy rauha. Sinun miehesi ei osaa
+pitää puoliaan ja kääntää hyödykseen sitä, minkä hän on voittanut
+kahtena viime vuonna. On ollut huonoja vuosia, ja sinä sairastelet
+aina. Jos tätä jatkuu, niin sinä menehdyt viimein, Kristiina. Minä olen
+auttanut sinua voimieni mukaan talon hoidossa -- mutta tämä juttu --
+tämä Erlendin ymmärtämättömyys --"
+
+"Niin. Jumala tietää", keskeytti hänet Kristiina, "että sinä olet ollut
+hyvä sukulainen ja ystävä, Ulf. En voi milloinkaan kiittää ja palkita
+sinua niinkuin tahtoisin --"
+
+Ulf nousi, sytytti kynttilän liedessä, pisti sen pöydällä olevaan
+jalkaan ja jäi paikalleen selin emäntäänsä. Kristiina oli antanut
+käsiensä vaipua helmaan -- nyt hän alkoi taas keriä lankaa ja liekuttaa
+kätkyttä.
+
+"Etkö sinä voi lähettää sanaa kotiisi?" kysyi Ulf hiljaa. "Olisi hyvä,
+jos Lauritsa lähtisi mukaan syksyllä, kun sinun äitisi tulee tänne?"
+
+"En ole aikonut vaivata äitiäni tänne syksyllä. Hän alkaa käydä
+vanhaksi -- ja minä alan makailla liian taajaan pikkutuvan lattialla;
+en voi pyytää häntä tulemaan luokseni joka kerran" -- Kristiina hymyili
+väkinäisesti.
+
+"Tee se nyt tällä kertaa", vastasi Ulf. "Ja pyydä isääsi tulemaan
+mukaan -- niin voit kysyä häneltä neuvoa näissä asioissa."
+
+"En tahdo kysyä isältäni neuvoa tässä", sanoi Kristiina hiljaa ja
+lujasti.
+
+"Entä Gunnulfilta?" kysyi Ulf tuokion kuluttua. "Etkö voi puhua
+Gunnulfin kanssa?"
+
+"Ei sovi häiritä häntä sellaisella nyt", sanoi Kristiina entiseen
+tapaan.
+
+"Siksikö, että hän on ruvennut munkiksi?" Ulf nauroi pilkallisesti.
+"En minä ole tiennyt milloinkaan, että munkit ymmärtäisivät huonommin
+tilusten hoitoa kuin muut."
+
+"Ellet tahdo kysyä neuvoa keltään muulta, Kristiina, täytyy sinun puhua
+Erlendin kanssa", sanoi Ulf, kun ei saanut vastausta. "Muista poikiasi,
+Kristiina!"
+
+Kristiina ei puhunut mitään pitkään aikaan.
+
+"Kun sinä olet niin hyvä meidän lapsillemme, Ulf --", sanoi hän
+viimein, "olisi minusta luonnollisempaa, että sinä menisit naimisiin ja
+saisit omia huolehdittavia -- kuin että hukkaat voimasi täällä -- ja
+kiusaat itseäsi -- Erlendin -- ja minun vaikeuksilla."
+
+Ulf kääntyi. Hän seisoi kädet selän takana pöydän kulmaa vasten ja
+katsoi Kristiina Lauritsantytärtä. Vielä oli tämä istuessaan siinä yhtä
+suora ja hoikka ja kaunis kuin ennen. Hänen hameensa oli tehty tummasta
+kotonavärjätystä villakankaasta, mutta hänen hiljaisia, kalpeita
+kasvojaan ympäröivä huntu solui pehmeästi vartalolle. Vyö, josta
+avainkimppu riippui, oli koristettu hopeanastoin. Rinnalla välkkyi
+kaksi ketjua, kumpikin risteineen, isompi kullatussa vitjassa, joka
+ylettyi melkein vyötäisille asti; sen hän oli saanut isältään. Tämän
+yläpuolella riippui ohut hopeaketju pienine risteineen, jonka Orm oli
+käskenyt antaa äitipuolelleen pyytäen, että tämä kantaisi sitä aina.
+
+Hän oli aina noussut lapsivuoteestaan yhtä kauniina kuin ennen --
+vain vähän hiljaisempana, vähän raskaampi vastuun taakka nuorilla
+hartioillaan, vähän kapeampana poskiltaan, silmät vähän tummempina ja
+totisempina leveän, valkoisen otsan alla, suu vähän vähemmän punaisena
+ja täyteläänä. Mutta hempeys haihtuisi kai piankin, jos tätä menoa
+jatkui --.
+
+"Eikö sinusta olisi hauskempi, Ulf, jos asettuisit omille tiloillesi?"
+alkoi taas Kristiina puhua. "Sinä kuulut ostaneen kolme uutta
+rantapalstaa Skjoldvirkstadista, kertoi Erlend -- omistat pian koko
+kartanon. Ja Isakilla on yksi ainoa lapsi -- Aase on kaunis ja hyvä --
+ja toimelias nainen -- ja näkyy pitävän sinusta --"
+
+"Mutta minä en huoli hänestä, jos minun pitää naida hänet", sanoi
+mies karkeasti nauraen, "Ja Aase Isakintytär on liian hyvä --", hän
+keskeytti puheensa ja hänen äänensä muuttui. "Minulla on ollut vain
+vieras isä, Kristiina -- ja luulen osani olevan, että minun tulee pitää
+hyvänä vain vieraita lapsia."
+
+"Tahdon rukoilla sinulle parempaa onnea Neitsyt Maarialta,
+sukulaismies."
+
+"Enkä minä ole enää nuorikaan. Kolmekymmentäviisi vuotta, Kristiina!"
+Ulf nauroi. "Voisin miltei olla sinun isäsi."
+
+"Kylläpä sinun sitten olisi pitänyt hävyttömän aikaisin yrittää",
+vastasi Kristiina koettaen saattaa äänensä kepeäksi ja nauruiseksi.
+
+"Etkö sinä mene maata?" kysyi Ulf pian tämän jälkeen.
+
+"Kyllä, kohta -- mutta olet kai sinäkin väsynyt, Ulf -- lähtisit jo
+levolle."
+
+Mies toivotti hiljaa hyvää yötä ja meni ulos.
+
+Kristiina otti kynttiläpihdit pöydältä ja valaisi kahta sängyssä
+nukkuvaa poikaansa. Bjørgulfilla ei nyt ollut rähmää ripsissään --
+Jumalan kiitos. Oli kestänyt kaunista ilmaa. Heti kun tuuli vähän
+kovemmin tai oli sellainen ilma, että lasten täytyi pysyä sisällä
+valkean ääressä, alkoivat pojan silmät vuotaa. Kristiina seisoi kauan
+katsellen noita kahta. Sitten hän kumartui Gauten yli.
+
+Kaikki hänen kolme poikaansa olivat olleet terveet kuin linnunpojat --
+siihen asti kun kulkutauti oli tullut seudulle kesällä. Tulirokko oli
+temmannut lapsia kuolemaan vuonon rannoilla niin että suretti nähdä ja
+kuulla. Hän oli saanut pitää kaikki omansa -- omat lapsensa --
+
+Viisi vuorokautta hän oli istunut eteläseinän vuoteen ääressä, missä
+nämä nukkuivat, kaikilla kolmella iho täynnä punaisia läikkiä, silmät
+valonarkoina ja kipeinä, pienet ruumiit polttavan kuumina. Hän oli
+istunut käsi peitteen alla takoen Bjørgulfin jalkapohjia ja laulaen
+uupumatta, kunnes hänen vähäinen äänensä oli paljasta kähinää.
+
+    Aja, aja, aja,
+    Mennään sepän pajaan,
+    Seppä iskee rautakengän
+    Herran hevosen jalkaan.
+
+    Aja, aja, aja,
+    Mennään sepän pajaan,
+    Seppä iskee hopeakengän
+    Jaarlin hevosen jalkaan.
+
+    Aja, aja, aja,
+    Mennään sepän pajaan,
+    Seppä iskee kultakengän
+    Kuninkaan hevosen jalkaan.
+
+Bjørgulf oli vähimmin sairas mutta levoton. Jos Kristiina taukosi
+laulamasta hetkeksikään, tahtoi tämä heti viskata peitteen päältään.
+Gaute oli vain kymmenkuukautinen -- hän oli niin heikko, ettei
+Kristiina uskonut hänen jäävän eloon. Pienokainen lepäsi hänen
+rinnoillaan peitteihin ja nahkoihin käärittynä jaksamatta imeä.
+Kristiina piteli häntä toisella kädellä ja taputti Bjørgulfin
+jalkapohjia toisella.
+
+Väliin kun sattui, että kaikki kolme uinahtivat hetkeksi, paneutui hän
+pitkäkseen näiden viereen täysissä pukeissa. Erlend kulki neuvottomana
+edestakaisin, käyden katsomassa kolmea pikku poikaansa. Hän koetti
+laulaa näille, mutta nämä eivät välittäneet isän kauniista äänestä
+-- äidin laulu vain kelpasi heille, vaikkei Kristiinalla ollut
+lauluääntäkään.
+
+Palvelusnaiset tarjoutuivat avuksi ja pyysivät häntä säästämään
+itseään, miehet kävivät kysymässä poikien vointia, Orm koetti leikkiä
+pikkuveikkojen kanssa. Margretin oli Erlend Kristiinan neuvosta
+lähettänyt Østerdaleniin, mutta Orm tahtoi jäädä kotiin -- tämä olikin
+jo aikamies. Sira Eiliv istui lasten vuoteen ääressä, kun ei sattunut
+olemaan sairaiden luona. Pappi puuhasi ja suri niin, että hänestä lähti
+koko Husabyssä koottu lihavuus -- hänen oli vaikea nähdä niin monen
+kauniin lapsen kuolevan. Joitakin aikuisiakin kuoli.
+
+Kuudentena iltana olivat kaikki lapset sen verran terveemmät, että
+Kristiina lupasi miehelleen riisuutua ja käydä vuoteeseen yöksi --
+Erlend tarjoutui valvomaan yhdessä tyttöjen kanssa ja lupasi herättää
+hänet, jos tarvittaisiin. Mutta illallispöydässä huomasi Kristiina
+Ormin olevan hehkuvan punaisen ja hänen silmiensä kiiluvan kuumeesta.
+Orm ei ollut millänsäkään -- mutta yhtäkkiä hän syöksähti pystyyn ja
+juoksi ulos. Hän seisoi oksentaen pihalla, kun Erlend ja Kristiina
+menivät perästä.
+
+Erlend kietoi kätensä hänen ympärilleen.
+
+"Orm -- poikani -- oletko sinä sairas?"
+
+"Minun päätäni niin pakottaa", valitti poika antaen sen vaipua
+raskaasti isän olalle.
+
+Sinä yönä he valvoivat Ormin vuoteen ääressä. Orm houri melkein
+lakkaamatta -- parahteli ääneen ja huitoi pitkillä käsivarsillaan;
+häntä näkyi kiusaavan pahat näyt. Sanoista ei saanut selvää.
+
+Aamulla Kristiinan voimat loppuivat. Hänen huomattiin taas olleen
+pikkuisiin päin, mutta nyt siinä kävi hullusti, ja jälkeenpäin
+hän makasi kauan kuin kuolemanhorroksissa; sitten hän sai ankaran
+kuumetaudin. Orm oli ollut haudassa yli kaksi viikkoa ennen kuin
+Kristiina sai kuulla poikapuolensa kuolemasta.
+
+Silloin hän oli niin heikko, ettei ymmärtänyt oikein surrakaan. Hän
+oli niin veretön ja voimaton, ettei mikään liikuttanut häntä -- hän
+oli tyytyväinen kun sai elää noin vain puolinaista elämää pitkällään
+viruen. Välillä oli ollut kauhea aika, jolloin naiset tuskin uskalsivat
+koskea häneen ja pitää huolta siisteydestä ynnä sen sellaisesta --
+mutta se liittyi kuumehoureisiin. Nyt tuntui niin hyvältä saada hoitoa.
+Hänen sänkynsä ympärillä riippui monta tuoksuvaa niittykukkaseppeltä,
+joiden tuli karkottaa kärpäset loitolle -- tunturimajojen väki oli
+lähettänyt ne tuomisiksi, ja ne tuoksuivat niin hyvälle varsinkin
+silloin kun ilmassa tuntui sateen makua. Erlend toi lapset kerran hänen
+ympärilleen -- Kristiina näki näiden näyttävän kurjilta taudin jälkeen
+ja huomasi, ettei Gaute enää tuntenut häntä; mutta sekään ei tuntunut
+pahalta. Hän tajusi vain, että Erlend oli aina hänen luonaan.
+
+Erlend oli läsnä messussa joka päivä ja kävi rukoilemassa Ormin
+haudalla. Hautuumaa oli seurakuntakirkon vieressä Vinjarissa, mutta
+jotkut suvun kuolleista pikkulapsista olivat saaneet leposijan Husabyn
+kappelikirkossa -- siinä lepäsivät Erlendin molemmat veljet ja Munan
+Piispanpojan pieni tytär. Kristiinaa oli usein säälittänyt nuo
+pienokaiset, jotka nukkuivat aivan yksin kivilattian alla. Nyt oli Orm
+Erlendinpoika saanut sijansa heidän keskellään.
+
+Toisten pelätessä Kristiinan henkeä vaelsi paikkakunnan läpi
+kerjäläislaumoja matkalla Nidarosiin Olavin-juhliin. Ne olivat
+enimmäkseen samoja almunanojia ja vanhoja eukkoja, jotka matkasivat
+sinne joka vuosi -- entiset pyhiinvaeltajat olivat aina runsaskätisiä
+köyhiä kohtaan, koska näiden esirukoukset kuuluivat olevan erittäin
+vaikuttavia. Ja he olivat oppineet pistäytymään Skaunissa näinä
+vuosina, jolloin Kristiina oli elänyt Husabyssä -- he tiesivät saavansa
+kartanossa yösijan, vatsan täydeltä ruokaa ja almun ennen kuin lähtivät
+jatkamaan matkaa. Palvelusväki tahtoi tällä kertaa ajaa heidät
+tiehensä, koska rouva makasi sairaana. Mutta kun Erlend, joka oli ollut
+pohjoisessa kaksi viimeistä kesää, kuuli vaimonsa kestinneen noita
+kerjäläisiä ennen niin auliisti, hän käski majoittaa nämä taloon ja
+ruokkia kuten ennen. Ja aamulla liikkui hän itse kerjäläisten parissa
+toimittaen näille juomaa ja ruokaa, ojentaen almurahat ja pyytäen
+nöyrästi näitä rukoilemaan Kristiinan puolesta. Moni kerjäläinen itki
+kuullessaan lempeän emännän makaavan kuolemankielissä. Tämän oli Sira
+Eiliv kertonut Kristiinan tultua terveemmäksi. Vasta joulun alla
+vaurastui Kristiina sen verran että saattoi taas kantaa avaimensa itse.
+
+Erlend oli heti lähettänyt sanan Kristiinan vanhemmille hänen
+sairastumisestaan, mutta nämä olivat kutsuttuina Skogin häihin
+lähteneet etelään. Palatessaan he tulivat Husabyhyn; Kristiina
+voi silloin paremmin, mutta oli niin heikko, ettei jaksanut puhua
+vanhempiensa kanssa paljoa. Hän tahtoi mieluimmin nähdä vain Erlendin
+vuoteensa laidalla.
+
+Heikkona, vilunarkana ja verettömänä hän pakeni Erlendin terveyden
+turviin. Vanha verenpolte oli jäähtynyt, kadonnut niin tyystin, ettei
+hän enää muistanut, millaista oli ollut rakastaa siten; mutta sen
+keralla oli myös kadonnut viime vuosien rauhattomuus ja katkeruus.
+Hänen oli mielestään niin hyvä näin -- vaikka suru Ormin kuoleman
+johdosta painoikin heitä molempia raskaasti. Ja vaikka Erlend ei
+ymmärtänytkään hänen olevan niin huolissaan Gauten tähden, oli heidän
+sittenkin nyt hyvä. Erlend oli pelännyt kovasti kadottavansa hänet, sen
+huomasi kaikesta.
+
+Olisi ollut vaikea ja arka tehtävä puhua Erlendille nyt -- koskettaa
+mitään, joka olisi voinut rikkoa rauhan ja ilon heidän väliltään.
+
+Kristiina seisoi tuvan oven edessä ulkona valoisassa kesäyössä
+talonväen palatessa tansseista. Margret riippui isänsä käsikynkässä.
+Hän oli niin hepenissään, että sellainen olisi sopinut paremmin
+hääkemuissa kuin ulkona tanhukentällä, jossa oli kaikenlaista
+väkeä. Mutta äitipuoli oli kokonaan lakannut puuttumasta Margretin
+kasvatukseen. Erlend sai tehdä kuten tahtoi tyttärensä suhteen.
+
+Erlendiä ja Margretia janotti, ja Kristiina meni hakemaan heille
+olutta. Tyttö jäi puhelemaan hetkeksi -- hän ja äitipuoli olivat olleet
+hyviä ystäviä sen jälkeen, kun Kristiina ei enää koettanut opettaa
+Margretia, Erlend nauroi kaikelle, mitä tytär kertoi tansseista. Mutta
+viimein lähtivät Margret ja hänen neitonsa parvelle nukkumaan.
+
+Mies jäi mittelemään tuvan lattiaa -- venytteli, haukotteli, mutta
+sanoi, ettei hän ollut väsynyt. Hän haroi sormillaan pitkää, mustaa
+tukkaansa.
+
+"Oli niin kiire, kun me tulimme saunasta -- ennen tanssia -- etkö
+sinä voisi leikata minun tukkaani, Kristiina -- enhän minä voi kulkea
+tällaisena pyhien aikana --"
+
+Kristiina huomautti, että nythän oli pimeä -- mutta Erlend nauroi
+ja osoitti sormellaan räppänää; alkoi jo valjeta. Silloin Kristiina
+sytytti uudelleen tulen, käski Erlendin istua ja levitti liinan hänen
+hartioilleen. Tukkaa leikattaessa liikahteli Erlend kutkun-arasti ja
+nauroi, kun Kristiinan sakset tulivat lähelle kaulaa.
+
+Kristiina keräsi huolellisesti poikkileikatut hiukset ja poltti ne
+liedessä, pudistellen liinaakin tulen yläpuolella. Sitten hän suki
+Erlendin tukan sileäksi alas otsalta ja näpsi vielä saksilla tupsun
+sieltä ja täältä, missä reuna ei ollut aivan tasainen.
+
+Erlend tarttui Kristiinan käsiin, kun tämä seisoi hänen takanaan,
+kietoi ne yhteen kurkkunsa ympäri ja katsoi ylös hymyilevin kasvoin:
+
+"Sinä olet väsynyt", sanoi hän sitten, päästi Kristiinan irti ja nousi
+kevyesti huoahtaen.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Erlend purjehti Bergeniin heti juhannuksen jälkeen. Hän oli huonolla
+tuulella, kun vaimo taas oli kykenemätön matkustamaan hänen kanssaan.
+Kristiina hymyili väsyneesti ja tuumi, että eihän hän kuitenkaan olisi
+voinut jättää Gautea.
+
+Ja niin eleli Kristiina yksin Husabyssä tämänkin kesän. Oli toki hyvä,
+ettei hän tänä vuonna odottanut lasta ennen kuin Matin-messun aikaan;
+hänellä itsellään samoin kuin apurouvilla oli paljon hankaluutta ja
+vaivaa, kun se sattui kovien kiireiden aikana.
+
+Hän ajatteli mahtoiko tätä jatkua aina. Ajat olivat nyt toiset kuin
+hänen neitovuosinaan. Hän oli kuullut isänsä kertovan tanskalaissodasta
+ja muisti vielä, miten isä oli ollut sotaretkellä Eirik herttuaa
+vastaan. Hänen ruumiissaan näkyvät suuret arvet olivat siltä ajalta.
+Mutta kotilaaksossa elettiin kuitenkin liian kaukana sodan kuuluvilta
+-- sinne asti ei kukaan uskonut sen yltävän enää koskaan. Siellä
+oli eletty enimmäkseen rauhassa, ja isä hoiteli tilojaan, huolehti
+alaisistaan ja ajatteli jokaisen parasta.
+
+Nyt kuultiin lakkaamatta levottomia viestejä -- kaikki puhuivat vainon
+ajoista ja sodasta ja maan hallituksesta. Se liittyi Kristiinan
+mielessä meren ja rannikon muistoihin. Merellä hän oli ollut yhden
+ainoan kerran -- tänne pohjoiseen muuttaessaan. Rannikkoa ne kulkivat
+kaikki nuo korkeat herrat, joiden pää oli täynnä tuumia ja aikeita
+ja vasta-aikeita ja neuvotteluita, hengelliset herrat ja maallikot.
+Erlend kuului heidän joukkoonsa syntynsä ja omaisuutensa nojalla. Mutta
+Kristiina tunsi, että hän oli puolittain heidän piirinsä ulkopuolella.
+
+Hän ajatteli ja tuumaili mikä sen oikeastaan oli saanut aikaan. Mikä
+mahtoi olla Erlendin vertaisten ajatus hänestä?
+
+Koska Erlend oli ainoastaan se mies, jota hän rakasti, ei hän
+ollut koskaan välittänyt muusta. Hän oli kyllä huomannut miehensä
+äkkipikaisen ja kiivaan ja ajattelemattoman luonteen ja nähnyt, että
+Erlendillä oli erikoinen taito kääntää kaikki asiat nurin. Mutta
+hän oli aina löytänyt jonkin puolustuksen -- ei ollut milloinkaan
+vaivautunut miettimään, mihin Erlendin mielenlaatu vielä saattoi
+johtaa heidät molemmat. Kun he saavat naimaluvan, oli kaikki muuttuva
+-- näin hän oli lohduttanut itseään. Toisinaan hänestä tuntui kuin
+hän olisi alkanut ajatella siitä hetkestä lähtien, jolloin hän tiesi
+kantavansa lasta. Millainen oli oikein Erlend jota ihmiset sanoivat
+kevytmieliseksi ja ymmärtämättömäksi mieheksi, johon ei voinut luottaa
+--?
+
+Hän oli luottanut. Hän ajatteli Brynhildin ylistupaa ajatteli, miten
+Erlendin ja tuon toisen naisen suhde oi lopuksi katkennut. Hän ajatteli
+Erlendin käytöstä sen jälkeen, kun hän jo oli ollut tämän kihlattu
+morsian. Mutta Erlend oli sittenkin pysynyt uskollisena, nöyryytyksistä
+ja vastoinkäymisistä huolimatta; Kristiina oli nähnyt, ettei Erlend
+tahtonut kadottaa häntä millään hinnalla nytkään.
+
+Hän ajatteli Godøyn Haftoria. Tämä oli aina pyörinyt hänen perässään,
+lörpötellyt ja pyrkinyt hyväilemään, kun he tapasivat jossakin; eikä
+hän ollut pannut sitä sen enemmän mieleensä. Haftorilla oli kai
+sellainen tapa laskea leikkiä. Ei Kristiina voinut uskoa muuta nytkään;
+hän oli pitänyt tuosta vallattomasta, kauniista miehestä ja piti
+hänestä vieläkin. Mutta sitä, että joku saattoi olla sellainen vain
+muuten, huvikseen, ei hän ymmärtänyt.
+
+Hän oli tavannut Haftor Grautin jälleen kuninkaanpidoissa Nidarosissa,
+ja tämä hyöri hänen liepeissään jälleen kuten ennenkin. Eräänä iltana
+oli Haftor saanut hänet mukaansa erääseen ylistupaan, ja hän oli
+laskeutunut Haftorin kanssa valmiiksi suoritulle sängylle, joka oli
+sisällä. Kotona hän ei olisi saattanut kuvitella sellaista -- siellä ei
+kuulunut kylätapoihin, että miehet ja naiset pistäytyivät tuolla tapaa
+syrjään, kaksitellen. Mutta täällä tekivät kaikki niin, eikä kukaan
+tuntunut pitävän sitä sopimattomana -- se kuului olevan ritarien tapoja
+vieraissa maissa. Juuri heidän sisään astuessaan makasi Elin-rouva,
+herra Erlingin vaimo, toisessa sängyssä ruotsalaisen ritarin vieressä,
+he puhuivat kuninkaan korvakivusta. Ruotsalainen oli iloisen näköinen
+Elin-rouvan noustessa pois ja lähtiessä saliin.
+
+Huomatessaan Haftorin tarkoittavan täyttä totta sillä mitä pyysi,
+heidän parhaillaan loikoessaan sängyssä puhellen, oli Kristiina
+joutunut niin ymmälle, ettei ollut ymmärtänyt pelätä eikä kunnolla
+suuttuakaan. Molemmathan he olivat naimisissa, ja molemmilla heillä oli
+lapsia avioliitostaan. Kristiina ei oikein ollut ottanut uskoakseen,
+että sellaista saattoi tapahtua. Haftor oli ollut naurusuinen ja hilpeä
+ja veitikkamainen -- Kristiina ei osannut nimittää viettelemiseksi
+sitä, mitä tämä tahtoi, niin vakava ei Haftor ollut ollut. Mutta nyt
+tämä oli tahtonut houkutella hänet pahimpaan syntiin.
+
+Haftor oli noussut paikalla sängystä, kun Kristiina käski hänet pois
+-- hän oli tullut lauhkeaksi, mutta näytti enemmän hämmästyneeltä kuin
+häpeävältä. Ja hän oli kysynyt epäilevästi, luuliko Kristiina todella,
+etteivät naineet ihmiset olleet milloinkaan uskottomia. Harva mies
+saattoi sanoa rehellisellä mielellä, ettei hänellä ollut jalkavaimoja.
+Naiset olivat ehkä vähän parempia, mutta eipä ollut heissäkään
+kehumista.
+
+"Uskoitteko te kaikki pappien saarnat synnistä ja sen semmoisesta
+ollessanne neito?" hän kysyi. "Silloin minä en ymmärrä, Kristiina
+Lauritsantytär, miten Erlend sai teidät suostumaan tahtoonsa."
+
+Haftor oli katsonut häntä silmiin -- ja varmaan ne ilmaisivat jotakin
+hänelle, vaikka Kristiina ei millään hinnalla olisi puhunut Haftorin
+kanssa tästä. Sillä miehen ääni oli ollut ihmetyksestä heleä hänen
+sanoessaan:
+
+"Sellaista minä luulin tapahtuvan vain -- lauluissa."
+
+Kristiina ei ollut puhunut asiasta kenellekään, ei edes Erlendille.
+Erlend piti Haftorista. Ja kyllähän se oli kauheata, että oli niin
+kevytmielisiä miehiä kuin Haftor Graut -- mutta Kristiina ei voinut
+oikein käsittää asian liikuttavan häntä itseään. Haftor ei sen koommin
+ollut koettanut lähennellä häntä -- istui vain merensiniset silmät
+ihmetyksestä selällään, kun he joskus tapasivat.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Jos Erlend oli kevytmielinen, niin oli hän sitä ainakin toisella
+tapaa. Ja oliko hän niin ymmärtämätön, ajatteli Kristiina. Hän näki
+ihmisten säpsähtävän Erlendin puheita ja pohtivan niitä sitten yksissä
+neuvoin. Saattoi olla paljon totta ja oikeata siinä, mitä Erlend
+Nikulauksenpoika esitti. Hän ei vain milloinkaan oppinut sitä, mitä
+toiset herrat eivät koskaan unohtaneet -- varovaista oveluutta,
+jolla he vartioivat toisiaan. Erlend nimitti sitä juonitteluksi ja
+nauroi raikasta nauruaan, joka ensin ärsytti ihmisiä, mutta lopulta
+riisui heidät aseista. He yhtyivät nauruun, löivät Erlendiä olalle ja
+sanoivat, että hän saattoi olla terävä, vaikka olikin lyhytnäköinen.
+
+Sitten Erlend teki tyhjäksi sanansa vallattomalla ja rohkealla pilalla.
+Ja tämänkaltaista ihmiset kuuntelivat mielellään Erlendin suusta. Vaimo
+aavisti hämärästi -- ja tunsi nöyryytystä sen johdosta -- minkä tähden
+kaikki antoivat Erlendille anteeksi hänen rennot puheensa. Erlend
+pelästyi heti kun kohtasi miehen, joka uskalsi pitää kiinni omasta
+kannastaan. Ja vaikka tämän ajatuskanta olisi näyttänyt hänestä kuinka
+typerältä tahansa, luopui hän kuitenkin omastaan kaikissa asioissa
+peittäen peräytymisensä leveään leikinlaskuun vastustajastaan.
+
+Ja ihmiset olivat tyytyväisiä, että Erlend oli pelkuri ajatuksiltaan
+-- vaikka hän toiselta puolen oli liiankin huoleton menestyksestään,
+seikkailunhaluinen ja silmittömästi ihastunut jokaiseen vaaran
+aiheeseen, jota saattoi vastustaa aseilla. Mutta näin ollen heidän ei
+tarvinnut pelätä Erlend Nikulauksenpoikaa.
+
+Edellisenä vuonna, talven ollessa lopullaan, oli valtakunnanhoitaja
+käynyt Nidarosissa pienen kuninkaan kanssa. Kristiina oli ollut
+kuninkaan kartanossa vietetyissä suurissa pidoissa. Silkkihuntu
+päässään, punainen morsiuspuku yllään ja hienoimmat korut kaulassaan
+hän oli istunut hiljaisena ja arvokkaana korkeimpien rouvien keskellä.
+Hän oli seurannut valppain silmin miestään, kun tämä liikkui toisten
+miesten parissa, katsellut, kuunnellut ja ajatellut -- kuten hän
+katseli, kuunteli ja ajatteli kaikkialla, missä hän kulki Erlendin
+kanssa ja missä huomasi ihmisten puhuvan Erlendistä.
+
+Yhtä ja toista hän jo oli oppinut. Herra Erling Vidkuninpoika tahtoi
+panna alttiiksi kaiken puolustaakseen Norjan valtaa pohjoisessa Vienan
+meren rannoilla ja suojellakseen Haalogalandia. Mutta neuvosto ja
+ritarista olivat vastaan eivätkä millään tahtoneet yhtyä yritykseen,
+joka saattoi tulla kalliiksi. Arkkipiispa ja hiippakunnan papisto eivät
+olleet haluttomat kannattamaan hanketta rahallisesti -- sen hän oli
+kuullut Gunnulfilta -- mutta muuten vastusti sitä koko maan hengellinen
+sääty, vaikka oli kyseessä sota Jumalan vihollisia, harhaoppisia ja
+pakanoita vastaan. Ja herrat vehkeilivät valtionhoitajaa vastaan,
+ainakin Trondelagenissa. He eivät olleet eläneet kovin tarkasti lain
+kirjaimen mukaan eivätkä piitanneet kruunun vaatimuksista ja olivat nyt
+vihoissaan siitä, että herra Erling ylläpiti niin ankarasti edesmenneen
+sukulaisensa Haakon-kuninkaan aikaista henkeä eräissä asioissa. Mutta
+nämä seikat eivät olleet syynä siihen, ettei Erlend tahtonut antautua
+valtionhoitajan käytettäväksi sillä tapaa kuin Kristiina ymmärsi tämän
+tahtovan käyttää hänen miestään. Erlendillä ei ollut siihen muuta syytä
+kuin se, että toisen vakava ja arvokas olemus ikävystytti häntä --
+ja hän kosti Erlingille siten, että ivaili hyväntahtoisesti mahtavaa
+sukulaistaan.
+
+Kristiina luuli ymmärtävänsä herra Erlingin aseman Erlendiin nähden.
+Erling oli pitänyt Erlendistä heidän yhteisestä nuoruudestaan asti
+ja oli varmaan ajatellut, että jos hän voisi voittaa puolelleen
+suurisukuisen ja sotaisan Husabyn isännän, jolla oli sitä paitsi
+jonkin verran kokemusta sodankäyntitaidossa, hän kun oli ollut ennen
+kreivi Jaakon palveluksessa -- Erlend oli ainakin kokeneempi kuin
+useimmat muut kartanoiden omistajat -- voisi se koitua hyödyksi Erling
+Vidkuninpojan suunnitelmille samoin kuin Erlendin omalle menestykselle.
+Mutta niin ei ollut käynyt.
+
+Kaksi kesää oli Erlend ollut merellä myöhäiseen syksyyn, keikkunut
+pitkän pohjoisrannan aalloilla ja ajanut rosvoaluksia neljällä
+pienellä laivalla, jotka seurasivat hänen merkkiään. Hän oli tullut
+tuoreen ruoan haussa erääseen norjalaiseen uutisseutuun Tenojoelle,
+hyvin kauas pohjoiseen, juuri kun karjalaiset ryöstivät siellä, ja
+ottanut vangiksi -- vain kourallisella miehiä -- kahdeksantoista
+rosvoa, jotka ripustettiin puoleksi palaneen ladon harjahirteen. Hän
+oli hakannut maahan venäläisparven, joka oli pyrkinyt tunturille,
+ja polttanut ja hävittänyt muutamia vihollisen laivoja ulkovesillä.
+Pohjoisessa puhuttiin paljon hänen neuvokkuudestaan ja rohkeudestaan;
+ulkotrøndilaiset ja møringilaiset rakastivat päällikköään tämän lujan
+komennon vuoksi ja myös siksi, että hän aina jakoi vaivat ja vastukset
+miehistönsä kanssa. Hänellä oli ystäviä rahvaan ja ritarisukujen
+nuorten miesten joukossa Haalogalandissa, jossa kansa oli jo tottunut
+siihen, että sen piti puolustaa rantaansa itse.
+
+Mutta sittenkään ei Erlendistä ollut mitään apua drotsille hänen
+suurissa ristiretkihankkeissaan. Trøndelagenissa ylistettiin Erlendin
+urotekoja hänen ajaessaan venäläisiä maasta -- kun siitä tuli puhe,
+silloin kyllä muistettiin hänen olevan omia miehiä. Silloin oli taas
+huomattu sekin, että rannikon pojissa eli vielä vanha hyvä henki. Mutta
+kaikki, mitä Erlendistä, Husabyn herrasta, sanottiin tai kuultiin, oli
+liian lapsellista järkevien ikämiesten puheen aiheeksi.
+
+Kristiina huomasi, että Erlend yhä laskettiin kuuluvaksi nuoriin,
+vaikka hän oli vuotta vanhempi drotsia. Hän ymmärsi soveltuvan
+monien laskuun, että Erlend oli mies, jonka sanoja ja tekoja voitiin
+pitää nuoren virmapään hurjisteluna. Sellaisena hänestä pidettiin,
+sellaisena häntä hemmoteltiin, sellaisena hänestä kerskuttiin -- mutta
+vakiintuneen miehen mainetta hän ei saanut. Ja Kristiina näki, miten
+helposti Erlend taipui olemaan se, miksi toiset hänet tahtoivat tehdä.
+
+Erlend puhui venäläisretken puolesta, hän puhui ruotsalaisista, joilla
+oli sama kuningas kuin norjalaisilla, mutta jotka eivät tahtoneet
+pitää Norjan herroja ja ritareita omien aatelismiestensä vertaisina.
+Vai oliko milloinkaan kuultu semmoista vaatimusta maailman luomisesta
+asti, että aatelismiehen tuli maksaa sotasuorituksensa ilman että hän
+itse sai ohjata omaa hevostaan ja itse kantaa omia aseitaan! Kristiina
+tiesi, että tämä oli suunnilleen samaa, mitä hänen isänsä oli sanonut
+Vaagen käräjillä ja mitä isä oli selitellyt Erlendille silloin, kun
+tämä ei ollut tahtonut erota Munan Baardinpojan kumppanuudesta. Ei,
+sanoi Erlend, ja toi esiin vaimonsa isän Ruotsissa elävän suvun --
+kyllä hän tiesi minkä arvoisina nuo Ruotsin herrat pitävät meitä.
+Ellemme me näytä, mihin pystymme, niin joudumme kohta ruotsalaisten
+isännyyden alle.
+
+Niin, sanoivat toiset, olihan siinä perää. Mutta sitten he taas
+puhuivat drotsista. He sanoivat Erlendin ajavan omia etujaan
+pohjoisessa; karjalaiset olivat eräänä vuonna polttaneet Bjarkøn hänen
+voutiensa silmien edessä ja ryöstelleet hänen lampuotejaan. Ja Erlend
+muutti puhetapaa alkaen kujeilla -- mutta Erling Vidkuninpoika ei
+etsinyt omaansa, ei suinkaan. -- Hän oli niin jalo ja hieno ja uljas
+ritari kuin kukaan -- parempaa miestä ei olisi voinut löytää mistään
+maan asioiden hoitoon. Herra varjele, Erling oli niin rehellinen ja
+kunnianarvoisa kuin lakikirjan kultainen alkukirjain. Ihmiset nauroivat
+ja painoivat paremmin mieleensä Erlendin vertauksen kultaisesta
+alkukirjaimesta kuin tämän lavertelun drotsin oikeamielisyydestä.
+
+Ei, Erlendiä ei otettu vakavalta kannalta -- nykyään, kun hän kuitenkin
+oli jollakin tavoin suosiossa. Mutta kun hän nuorena saattoi asiansa
+epäjärjestykseen ja epätoivoisena eli jalkavaimoineen, tahtomatta
+lähettää tätä luotaan, kuninkaan käskystä ja kirkonkirouksesta
+huolimatta -- silloin he olivat ottaneet hänet vakavalta kannalta ja
+kääntynet hänestä osoittaen kiihkeätä suuttumusta hänen jumalattoman ja
+häpeällisen elämänsä tähden. Se oli nyt unohdettu ja anteeksi annettu
+-- ja Kristiina ymmärsi jonkinlaisen kiitollisuudentunteen vaativan
+Erlendiä olemaan sellainen, jollaisena ihmiset hänestä pitivät -- hän
+oli kärsinyt kipeästi ollessaan suljettuna vertaistensa parista.
+
+Mutta -- Kristiina muisti miten hänen isänsä oli tapana suhtautua
+kehnojen miesten vikoihin ja puutteisiin -- hän kohautti keveästi
+olkaansa. Ihmisen kristillinen velvollisuus oli olla anteeksiantavainen
+niitä kohtaan, jotka eivät osaa vastata teoistaan. Jos Erlendille oli
+annettu anteeksi hänen nuoruudensyntinsä, niin --
+
+Erlend oli kuitenkin vastannut teoistaan eläessään Elinen kanssa. Hän
+oli vastannut synnistään siihen saakka, kun tapasi Kristiinan ja kun
+tämä oli seurannut häntä alttiisti uuteen syntiin. Oliko siis Kristiina
+itse --?
+
+Ei. Nyt häntä alkoivat pelottaa omat ajatukset.
+
+Ja hän koetti karkottaa luotaan huolet sellaisista asioista, joille
+ei mahtanut mitään. Hän tahtoi ajatella vain seikkoja, joihin hän
+voi vaikuttaa jotakin. Muu täytyi jättää Jumalan käsiin. Jumala oli
+auttanut häntä kaikessa, missä hänen oma apunsa ei riittänyt. Husabyn
+kartano alkoi olla hyvässä kunnossa, kuten se oli ollut ennen --
+huonoista vuosista huolimatta. Kolme tervettä, kaunista poikaa oli
+Jumala suonut hänen synnyttää -- joka vuosi Hän oli lahjoittanut
+Kristiinalle uudelleen elämän, annettuaan hänen kohdata kuoleman
+synnytystuskissa; Hän oli suonut hänen nousta vuoteesta täysin terveenä
+joka synnytyksen jälkeen. Kaikki kolme herttaista poikaansa hän oli
+saanut pitää tänä vuonna, jolloin tauti tempasi pois niin monta sievää
+pikkulasta seudulta. Ja Gaute -- Gaute oli tuleva terveeksi, siihen hän
+luotti varmasti.
+
+Ja oli kai niin kuin Erlend sanoi -- että hänen täytyi esiintyä
+komeasti ja pitää kaikki hyvässä kunnossa. Muuten hän ei olisi
+kelvannut vertaistensa joukkoon ja voinut saavuttaa sellaisia oikeuksia
+ja tuloja kuin hänen syntyperänsä vaati. Kristiinan täytyi koettaa
+uskoa, että Erlend ymmärsi tuon asian paremmin kuin hän.
+
+Oli mieletöntä ajatella, että Erlendillä olisi ollut jossakin suhteessa
+paremmat olot niinä päivinä, jolloin hän eli syntisten paulojen
+kietomana tuon toisen -- ja Kristiinan itsensä kanssa. Kristiina
+muisti, minkälaiset Erlendin kasvot olivat olleet eri kertoina -- surun
+runtelemat, intohimon vääristämät. Ei, ei, oli hyvä niinkuin oli.
+Erlend oli vain vähän liian huoleton ja ajattelematon.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Erlend tuli kotiin vähää ennen Mikon-messua. Hän oli toivonut
+löytävänsä Kristiinan sängystä, mutta tämä oli vielä jalkeilla.
+Kristiina tuli Erlendiä vastaan tielle. Hän liikkui tällä kertaa
+hirveän raskaasti -- mutta hän kantoi Gautea käsivarrellaan, kuten
+aina; isommat pojat juoksentelivat hänen edellään.
+
+Erlend hyppäsi hevosen selästä ja nosti pojat ratsaille. Kristiinan
+kalpeat, kiusaantuneet kasvot kirkastuivat, kun ei Gaute pelännyt
+isäänsä -- kaipa lapsi siis tunsi hänet. Kristiina ei kysynyt mitään
+miehensä matkasta, vaan kertoi vain Gauten neljästä uudesta hampaasta
+-- tällä oli ollut kovat tuskat niitä saadessaan.
+
+Äkkiä parahti poika kovaan itkuun -- isän rintasolki oli raapinut
+naarmun hänen poskeensa. Poika tahtoi takaisin äitinsä luokse, ja
+Kristiina otti hänet pois, vaikka Erlend pani vastaan.
+
+Vasta illalla heidän istuessaan salissa ja lasten nukkuessa kysyi
+Kristiina mieheltään tämän Bergeninmatkasta -- niinkuin hän nyt vasta
+olisi muistanut sen.
+
+Erlend katsoi salaa vaimoonsa. Ystävä-parka -- tämä oli niin kurjan
+näköinen. Ja niin hän kertoi aluksi kaikenlaisia pieniä uutisia. Erling
+oli lähettänyt terveisiä ja käskenyt antaa Kristiinalle tämän -- hän
+veti esiin pronssisen tikarin, vihreän ja homeensyömän -- oli hyvä
+panna kätkyeen, jos Gautella oli riisi.
+
+Kristiina kääri taas liinan tikarin ympärille, nousi vaivalloisesti
+tuolista ja meni kätkyen ääreen. Hän pisti käärön kätkyen pohjalle
+patjojen alle -- siellä oli jo ennestään maasta löydetty kivikirves,
+majavan nielu, näsiän oksasta tehty risti, peritty hopeakalu ja
+tuliraudan kappale, maariankämmekän juuria ja olavinpartaa.
+
+"Mene vain nukkumaan jo, Kristiina", kehotti Erlend hellästi. Hän meni
+vaimonsa luo ja veti kengät ja sukat tämän jalasta. Sillä välin hän
+kertoi tärkeimmän uutisensa.
+
+Haakon Ogmundinpoika oli tullut takaisin, ja venäläisten ja
+karjalaisten kanssa oli solmittu ja vahvistettu rauha. Hän joutui itse
+lähtemään pohjoiseen syksyllä. Ei ollut liikaa luottamista siihen, että
+rauha syntyisi aivan paikalla. Ja siksi Vargøyssa tarvittiin miestä,
+joka tunsi maan olot. Hänelle oli luvattu rajaton valta sikäläisessä
+linnassa -- sitä täytyi lujittaa, jotta rauha säilyisi paremmin uusien
+rajojen sisällä.
+
+Erlend katsoi jännittyneenä vaimonsa kasvoihin. Tämä näytti vähän
+säikähtyneeltä -- mutta ei kysellyt suuria, ja olihan selvä, ettei
+Kristiina ymmärtänyt paljoa siitä, mitä nämä uutiset merkitsivät,
+Erlend näki, miten väsynyt Kristiina oli -- eikä puhunut enempää siitä
+asiasta, vaan jäi istumaan hetkeksi Kristiinan sängyn laidalle.
+
+Itse hän tiesi, mihin oli ryhtynyt. Erlend naureskeli hiljaa
+itsekseen riisuessaan vitkalleen vaatteitaan. Ei siellä joutaisi
+istumaan hopeavyö mahan ympärillä, pitämään olutkemuja ystäville
+ja sukulaisille, leikkaamaan kynsiään kauniiksi ja tasaisiksi ja
+kiidättämään vahteja ja alipäälliköltä sinne ja tänne -- ei siellä
+istuttu kädet ristissä, kuten kuninkaan päämiehet etelän linnoissa.
+Vargøyn linnassa oli omalaatuisensa komento.
+
+Siellä oli lappalaisia, venäläisiä, karjalaisia ja kaiken maailman
+sekalistoa -- noita-akkoja, seitoja, pakanoita ja pirun pentuja, jotka
+täytyi taas opettaa maksamaan veroa norjalaisille miehille ja jättämään
+rauhaan norjalaiset asumasijat, jotka olivat yhtä kaukana toisistaan
+kuin täältä on matkaa Møreen. Rauha -- ehkä sekin kerran saataisiin
+säilymään siellä -- mutta hänen aikanaan siellä ei rauha ollut kestävä
+sen kauemmin kuin piru istui messussa. Ja sitten oli hänen pidettävä
+kurissa omat hurjimuksensa -- kevätpuoleen, kun näiden mieli alkoi
+painua pimeydestä ja myrskystä, meren helvetillisestä jyrystä ja
+kylmästä; kun alkoi uupua jauhoja ja voita ja juomista, kun miehet
+tappelivat naisistaan ja kun alkoi olla vaikea kestää elämää saarilla.
+Hän tunsi sitä jo vähän oltuaan siellä Gissur Gallen kanssa nuorena
+poikana. Ehei -- ei siinä joutanut lojumaan kyljellään --!
+
+Ingolf Peit, joka siellä oli nyt, oli kyllä paikallaan hänkin, mutta
+Erling oli oikeassa siinä, että ritaristoon kuuluvan miehen siellä
+piti olla asiain hoidossa -- muuten ei kukaan ymmärtäisi, että Norjan
+kuninkaan vakaa tahto oli pysyttää valtansa sillä kulmalla. Hohoi --
+hän tuli olemaan siellä kuin silmäneula kankaassa. Piru vieköön, siellä
+ei ollut Norjan maita ennen kuin Malangissa.
+
+Ingolf oli pystyvä mies -- kun sai jonkun käskijäkseen. Hän oli
+antava Ingolfin hallittavaksi Hugrekkenin. Margygren oli uljain
+kaikista laivoista, sen hän oli jo havainnut. Erlend nauroi hiljaista,
+onnellista naurua. Hän oli usein sanonut Kristiinalle, että tämä
+seuranainen hänellä oli ja tuli olemaan, Kristiina sai tyytyä siihen --.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kristiina heräsi lapsen itkuun pimeässä. Erlend kuuli vaimonsa
+liikahtavan toisen seinän viereisessä sängyssä ja puhelevan hiljaa
+tyynnyttäen -- Bjørgulf oli alkanut valitella. Väliin sattui, että
+poika herätessään joskus yöllä ei saanut silmiään auki rähmältä --
+silloin äiti kostutti ne kielellään, Erlendistä se oli aina ollut
+ilkeän näköistä, Kristiina hyräili hiljaa toisen seinän luona. Tuo
+ohut, piipittävä ääni kiusasi Erlendiä.
+
+Erlend muisti, mistä hän oli nähnyt unta. Hän oli kävellyt rannalla
+-- se oli ollut kiviranta, ja hän hyppi kiveltä kivelle. Meri päilyi
+kelmeänä ja kiiltäväpintaisena nuoleksien ulapan leviä -- oli
+tyyni, varjoinen kesäpäivä, aurinkoa ei näkynyt. Hopealta hohtavaa
+vuononsuuta vasten hän näki aluksen, joka kellui ankkurissa mustana ja
+siropiirteisenä hiljaa mainingeilla. Haisi niin jumalattomasti mereltä
+ja leviltä.
+
+Hänen sydäntään kouristi ikävä ja kaipaus. Nyt -- yön pimeydessä,
+maatessaan tässä vierassängyssä ja kuullessaan kehtolaulun
+yksitoikkoisen sävelen tunkeutuvan korviinsa -- nyt hän tunsi, miten
+hän kaipasi. Pois kotoa ja lasten luota, joita kiehui talo täynnä, pois
+kuulemasta talonhoitoa, väkeä, tiloja ja kakaroita koskevia asioita
+-- pois tuntemasta sydämen tuskaa Kristiinan tähden, joka aina kantoi
+lasta kohdussaan ja jota hänen täytyi sääliä --!
+
+Erlend painoi kädet vasten sydäntään. Oli kuin se olisi lakannut
+lyömästä ja vapissut vain hiljaa kauhusta rinnassa. Hän ikävöi pois
+Kristiinan luota. Kun hän ajatteli mikä Kristiinaa odotti tämän ollessa
+nyt niin heikko ja voimaton -- sitä näkyi saattavan odottaa millä
+hetkellä tahansa -- oli hän tukehtua pelosta. Mutta jos hän menettäisi
+Kristiinan, ei hän ymmärtänyt, miten jaksaisi elää. Kuitenkaan ei
+hän jaksanut elää yhdessäkään -- ei nyt; hän tahtoi päästä erilleen
+kaikesta, hengähtämään, ja se tuntui aivan elämän asialta.
+
+Herra Jeesus, Vapahtajani -- millainen mies hän oli! Tänä yönä hän sen
+havaitsi. Kristiina, rakas, suloinen ystävä -- ja sittenkin, oikein
+syvää sydämen iloa hän oli tuntenut Kristiinan luona vain siihen
+aikaan, jolloin hän oli vietellyt tämän.
+
+Hänhän oli uskonut varmasti, että sinä päivänä, jolloin hän oli saava
+Kristiinan aviovaimokseen, omakseen Jumalan ja ihmisten edessä -- sinä
+päivänä oli kaikki paha väistyvä hänen elämästään niin tyystin, että
+hän unohtaisi sellaista koskaan olleenkaan.
+
+Hän oli varmaan sellainen, ettei hän kärsinyt mitään oikein hyvää ja
+puhdasta lähellään. Sillä Kristiina oli ollut kuin Jumalan enkeli
+pelastuttuaan synnistä ja turmeluksesta, johon Erlend oli johdattanut
+hänet. Lempeä, uskollinen, hiljainen, kelvollinen, kunnianarvoisa. Hän
+oli kantanut kunnian takaisin Husabyhyn. Hänestä oli tullut jälleen se,
+mikä hän oli ollut sinä kesäyönä, jolloin tuo nuori neitseellinen impi
+oli painautunut Erlendin viitan alle luostarin puutarhassa ja tämä oli
+ajatellut tuntiessaan tuon hennon nuoren ruumiin kylkeään vasten --.
+ettei itse paholainenkaan olisi hennonut loukata tätä lasta tai tuottaa
+hänelle surua.
+
+Kyyneleet vuotivat Erlendin poskia pitkin.
+
+-- Taitaa olla totta tuossa pappien puheessa, että synti syö miehen
+sielun kuin ruoste -- sillä hänellä ei ollut ollut sielun rauhaa
+herttaisen ystävänsä luona -- pois Kristiinan läheltä ja kaikista hänen
+hommistaan hän kaipasi.
+
+Hän oli itkenyt itsensä puolinukuksiin kuullessaan Kristiinan valvovan
+ja kävelevän lattialla hymisten ja hyssytellen.
+
+Erlend hyppäsi sängystä, kompastui pimeässä lapsenkenkiin, meni
+vaimonsa luo ja otti Gauten häneltä. Poika parahti, ja Kristiina sanoi
+valittaen: "Nyt minä juuri olin saamaisillani hänet uneen."
+
+Isä koetti tyynnyttää kirkuvaa lasta, läiskäytti tätä pari kertaa
+takapuoleen -- ja kun poika parkui entistä pahemmin, keikutti hän tätä
+niin kovaa, että Gauten suu meni pelosta lukkoon. Tällaista ei vielä
+ollut sattunut hänen elämässään.
+
+"Nyt sinä saat käyttää sitä älyä, joka sinulle on annettu, Kristiina."
+Kiukku vei Erlendiltä aivan voimat hänen seisoessaan säikähtyneenä,
+paljaana ja palellen pilkkopimeässä huoneessa, läkähtymäisillään oleva
+kakara sylissään. "Loppu tästä pitää tulla, sen minä sanon -- mitä
+varten sinulla muuten on lapsenpiikasi -- nukkukoot kakarat heidän
+kanssaan, sinä menehdyt tämmöiseen?-"
+
+"Etkö sinä salli minun pitää omia lapsiani luonani sitä lyhyttä aikaa,
+joka minulla on jäljellä", valitti vaimo hiljaa.
+
+Erlend ei _tahtonut_ ymmärtää, mitä hän tarkoitti.
+
+"Sinä aikana, mikä sinulla on jäljellä, tarvitset sinä _rauhaa_. Mene
+nyt nukkumaan, Kristiina", pyysi hän lempeämmin.
+
+Hän otti Gauten viereensä sänkyyn, lauloi tälle vähän ja löysi pimeässä
+vyönsä sängynportaalta. Pienet hopealastat kitisivät ja kiikkuivat
+pojan leikkiessä vyöllä.
+
+"Ei kai siinä ole tikaria?" kysyi Kristiina levottomasti sängystään,
+ja Gaute päästi kovan porun kuullessaan äidin äänen. Erlend hyssytteli
+lasta ja helisti vyötään, ja viimein lapsi tyyntyi.
+
+Tuon surkean pojun tuskin saattoi toivoa jäävän eloon -- mahtoikohan
+Gautella edes olla älyä.
+
+Ei, ei, armahin Neitsyt Maaria, sitä hän ei tarkoittanut -- eihän hän
+toki toivonut oman pikku poikansa kuolemaa. Ei, ei, Erlend otti lapsen
+käsivarsilleen ja painoi kasvonsa sen pehmeitä, hienoja hiuksia vasten.
+
+Heidän kauniit poikansa. -- Mutta häntä väsytti niin kuulla puhuttavan
+näistä aamusta iltaan, hän väsyi siihen, että nämä aina olivat jaloissa
+joka paikassa. Hän ei käsittänyt, että kolme kakaraa saattoi olla
+kaikkialla yhdellä kertaa. Mutta hän muisti, miten vihan vimmoissaan
+hän oli ollut Elinelle, kun ei tämä välittänyt heidän lapsistaan. Hän
+oli varmaan kauhea mies -- sillä häntä suututti sekin, ettei hän nähnyt
+enää milloinkaan Kristiinaa ilman että lapset aina riippuivat tämän
+liepeissä.
+
+Hän ei ollut milloinkaan tuntenut sellaista tunnetta nostaessaan
+syliinsä laillisia poikiaan kuin silloin, kun hänen käsivarsilleen ensi
+kertaa oli laskettu Orm. Oi Orm, Orm, poikani! -- Erlend oli ollut jo
+silloin niin kyllästynyt Elineen -- väsynyt tämän itsepäisyyteen ja
+kiivauteen ja hillittömään rakkauteen. Hän oli huomannut, että Eline
+oli liian vanha hänelle. Ja hän oli alkanut ymmärtää, mitä tuo hulluus
+oli maksava. Mutta hän ei ollut voinut ajaa Elineä luotaankaan -- kun
+tämä oli menettänyt kaiken hänen tähtensä. Pojan syntymä oli saattanut
+hänet sietämään äitiä, sen hän tunsi. Hän oli ollut niin nuori
+tullessaan Ormin isäksi, ettei hän ollut täysin käsittänyt lapsensa
+tulevaa asemaa -- sen äiti kun oli toisen miehen aviovaimo.
+
+Itku pyrki taas esiin ja hän painoi Gauten lujemmin itseensä. Orm --
+ketään lapsistaan ei hän ollut rakastanut niinkuin tätä; hän kaipasi
+tätä niin ja katui katkerasti jokaista kovaa ja kiivasta sanaa,
+jolla oli pahoittanut pojan mieltä. Orm ei ollut voinut saada tietää
+kuinka hänen isänsä rakasti häntä. Ja syynä hänen katkeruuteensa ja
+epätoivoonsa oli ollut se -- tämä selvisi hänelle vähitellen --,
+ettei Ormia milloinkaan voitaisi lukea hänen lailliseksi pojakseen ja
+ettei hän milloinkaan voisi periä isänsä vaakunakilpeä. Ja hän oli
+mustasukkainen siitä, että näki pojan kiintyvän enemmän äitipuoleen
+kuin häneen ja että Kristiinan tasainen, lempeä hyvyys kasvavaa poikaa
+kohtaan oli kuin häneen itseensä lankeava moite.
+
+Sitten hän muisti vuorokaudet, joita ei jaksanut ajatella. Orm makasi
+ruumiina ylisillä ja naiset sanoivat, että he luulivat tämän tiedon
+tappavan Kristiinan. Miehet hakkasivat Ormille haudan kirkkoon
+ja kysyivät tuliko Kristiina haudattavaksi siihen vai vietäväksi
+Gregoriuksenkirkkoon, missä Erlendin vanhemmat lepäsivät.
+
+Oi voi -- hän pidätti henkeään sitä muistaessaan. Hänen takanaan oli
+koko elämällinen muistoja, joita hän pakeni siksi, ettei jaksanut
+ajatella niitä. Tänä yönä hän sen ymmärsi. Hän saattoi unohtaa ne
+jotenkuten arkihyörinässä, mutta hän ei voinut suojella itseään sitä
+vastaan, että joskus sukelsi esiin tämmöinen hetki -- ja silloin tuntui
+kuin kaikki rohkeus olisi puhallettu hänestä pois.
+
+Haugenin päivät oli hänen melkein onnistunut saada mielestään. Hän ei
+ollut käynyt Haugenilla sen yön perästä, jolloin ajoi sieltä pois,
+eikä hän ollut nähnyt Bjørnia ja Aashildia häittensä jälkeen. Hän oli
+pelännyt tavata herra Bjørnia. Ja nyt. -- Hän muisti mitä Munan oli
+kertonut -- että siellä kummitteli; Haugenissa kummitteli niin, että
+rakennukset oli jätetty tyhjiksi; kukaan ei tahtonut asua siellä, ei
+ilmaiseksikaan.
+
+Bjørn Gunnarinpoika oli ollut rohkea sillä lailla, miten hän itse ei
+milloinkaan tulisi olemaan. Hänen kätensä ei ollut vapissut hänen
+tappaessaan vaimonsa -- Munan oli kertonut iskun käyneen suoraan
+sydämeen.
+
+Talvella tuli kuluneeksi kaksi vuotta Bjørnin ja Aashild-rouvan
+kuolemasta. Ihmiset eivät olleet nähneet savun nousevan Haugenista
+viikkoon; silloin jotkut miehet rohkaisivat mielensä ja lähtivät
+sinne. Bjørn-herra virui sängyssä katkotuin kurkuin; hän piti vaimonsa
+ruumista sylissään. Sängyn edessä lattialla oli hänen verinen tikarinsa.
+
+Kaikki olivat ymmärtäneet asian kulun -- mutta Munan Baardinpoika ja
+hänen veljensä saivat kuitenkin heidät haudatuksi vihittyyn maahan. --
+Olihan siellä voinut käydä tihutyöntekijöitä, sanoivat nämä, vaikka
+Bjørnin ja Aashildin tavara-arkkua ei ollut liikutettu. Ruumiita eivät
+olleet koskeneet hiiret eivätkä rotat -- Haugenissa ei muuten sellaisia
+ollutkaan -- ja kansa piti sitä merkkinä rouvan noituudesta.
+
+Munan Baardinpoika oli ollut kauhean järkyttynyt äitinsä kuolemasta.
+Hän oli lähtenyt pyhiinvaellusmatkalle Pyhän Jaakon haudalle
+Kompostellaan heti sen jälkeen.
+
+Erlend muisti oman äitinsä kuoleman jälkeisen aamun. Heidän laivansa
+oli ollut ankkurissa Moldøyn salmessa, mutta oli niin sakea sumu,
+että tuon valkoisen seinän läpi näkyi vain hetkittäin tunturinsyrjä,
+jonka alla he olivat. Veneen soutaessa maihin pappia kaikui airon
+ääni umpeasti ilmassa. Erlend oli seisonut keulassa katsellen soutua
+laivalta. Kaikki, mihin hän koski, oli sumusta märkää; hänen hiuksensa
+ja vaatteensa olivat pisaroita täynnä ja vieras pappi ja tämän saattaja
+kyyhöttivät veneessä kuin haukat sateessa, pyhät astiat sylissään.
+Airojen loiske, hankojen kitinä ja tunturiseinästä kimpoava kaiku
+kuului vielä sen jälkeen kun vene jo aikaa sitten oli kadonnut sumuun.
+
+Silloin hänkin oli päättänyt lähteä pyhiinvaellusretkelle. Hänellä
+oli ollut silloin yksi ainoa toive -- että hän vielä kerran saisi
+nähdä äitinsä suloiset, lempeät kasvot sellaisina kuin ne olivat
+olleet ennen -- sileine, hienoine, kalpeanruskeine kiharoineen. Äiti
+makasi nyt laivan kannen alla kasvot kauheiden haavojen runtelemina,
+jotka halkeilivat ja pursuttivat pieniä kirkkaita märkähelmiä äidin
+koettaessa hymyillä hänelle.
+
+Eihän hän voinut sille mitään, että isä oli ottanut hänet sillä
+lailla vastaan. Ja että hän sitten oli liittynyt erääseen, joka oli
+ajettu tielle kuten hänkin. Ja sitten hän oli heittänyt mielestään
+pyhiinvaellusretken eikä sen jälkeen ollut välittänyt enää ajatella
+äitiään. Vaikka tämän elämä oli ollut raskas maan päällä, niin kai hän
+nyt oli siellä missä oli rauha -- hänellä, Erlendillä, ei ollut tietoa
+rauhasta liityttyään uudelleen Elineen.
+
+Rauha --! Sitä hän oli varmaankin tuntenut vain yhden ainoan kerran
+elämässään -- sinä yönä, jolloin hän istui kiviaitaa vasten metsän
+laidassa Hofvinissa pidellen vyötäisiltä Kristiinaa, joka nukkui hänen
+sylissään -- levollista, leppeää, keskeytymätöntä lapsenunta. Kauan
+hän ei ollut voinut olla koskematta Kristiinaan. Rauhaa hän ei ollut
+löytänyt Kristiinan luota sen jälkeen, eikä hän ollut löytänyt sitä
+hänen luotaan nyt. Vaikka hän näki, että kaikki kartanon muu väki tunsi
+rauhan hänen lähellään.
+
+Ja nyt hän ikävöi vain melskettä. Hän kaihosi mielettömästi
+ulkoluotojen keskeen, kaihosi hyrskyävää pohjoista merta, mantereen
+loputonta rantaa, valtavia vuonoja, jotka saattoivat kätkeä monenmoisia
+vaaroja ja loukkuja, ihmisiä, joiden kieltä hän tunsi vain osapuilleen,
+näiden taikoja, epävakaisuutta ja päähänpistoja, sotaa ja merenkäyntiä,
+omien aseittensa ja miestensä aseiden kalsketta.
+
+Erlend vaipui viimein uneen, mutta heräsi taas -- mitä hän olikaan
+uneksinut -- Niin tosiaan. Että hän oli maannut sängyssä kummallakin
+puolellaan musta lappalaistyttö. Se oli jokin puoliunhoon vaipunut
+tapaus siltä ajalta, jolloin hän oli ollut pohjoisessa Gissurin
+kanssa -- muuan hurja yö, jolloin he kaikki olivat olleet humalassa
+ja järjiltään. Hän ei muistanut paljon muuta koko tapahtumasta kuin
+naisista lähtevän äikeän villipedon hajun.
+
+Ja tässä hän nyt makasi pienen sairaan poikansa vieressä tämmöisiä unia
+nähden. Hän pelkäsi itseään niin, ettei uskaltanut enää ruveta unta
+hieromaan. Eikä hän sietänyt maata valveillakaan. Kylläpä hän taisi
+olla turmion tuoja. Pelosta jäykkänä hän makasi liikkumatta paikallaan
+tuntien sydämensä takovan -- ja odotti sarastuksen vapautusta.
+
+Hän sai suostutetuksi Kristiinan pysymään vuoteessa seuraavan päivän,
+sillä hän ei jaksanut nähdä tämän laahustavan ympäri taloa noin
+viheliäisenä. Hän istui Kristiinan luona ja piti tämän kättä omassaan.
+Kristiinalla oli ollut niin kauniit käsivarret -- hennot, mutta niin
+pyöreät, ettei nivelien luita näkynyt lainkaan. Nyt ne riippuivat kuin
+solmuruoska laihtuneista olkapäistä, ja käsivarren alapuoli oli aivan
+sinertävä.
+
+Ulkona tuuli ja satoi niin että rapakko roiskui. Kun Erlend myöhemmin
+päivällä tuli ritariparvesta, kuuli hän Gauten surkean itkun jostakin
+pihalta. Ahtaassa solassa rakennusten välissä istuivat hänen kolme
+poikaansa pahimmassa sateessa räystäsveden alla. Naakkve piteli kiinni
+pienintä veljeä Bjørgulfin koettaessa työntää tämän suuhun elävää
+onkimatoa -- hänellä oli koura täynnä kiemurtelevia, vaaleanpunaisia
+lieroja.
+
+Pojat olivat nousseet seisomaan ja kuuntelivat loukkaantuneen näköisinä
+isän torumista. He kertoivat vanhan Aanin sanoneen, että Gaute saisi
+hampaat ilman kipuja, jos hänet saisi puraisemaan elävää matoa.
+
+Kaikki kolme olivat likomärät kiireestä kantapäähän. Erlend huusi
+lapsenhoitajia -- nämä tulivat juosten paikalle, toinen miestentuvasta,
+toinen tallista. Isäntä noitui heitä suut silmät täyteen, pisti Gauten
+käsivartensa alle kuin porsaan ja ajoi toisia edellään sisään.
+
+Vähän ajan kuluttua istuivat pienokaiset kuivina ja tyytyväisin
+mielin sinisissä pyhävaatteissaan rivissä äidin sängyn viereisellä
+portaalla. Isä oli vetäissyt rahin viereen, leikki ja parpatti ja
+rutisteli nauraen tenaviaan haihduttaakseen mielestään viime yön
+kauhun. Mutta äiti hymyili ilosta, kun Erlend viitsi leikkiä lasten
+kanssa. Isä kertoi heille, että hänellä oli ihan oikea lappalaisnoita,
+joka oli kahdensadan vuoden vanha ja niin kuivettunut, ettei se ollut
+tätä suurempi. Se oli nahkapussissa isossa arkussa hänen laivassaan.
+Tietysti sille annettiin ruokaa, kuinkas muuten -- joka jouluksi
+kristityn miehen reisi -- se riitti sille koko vuodeksi. Jos he eivät
+olleet kilttejä ja istuneet alallaan sekä olleet marisematta äidilleen,
+joka oli kipeä, joutuisivat hekin nahkapussiin.
+
+"Äiti on kipeä siksi, että hän kantaa meidän sisartamme", sanoi Naakkve
+ylpeänä siitä, että tiesi asian niin hyvin.
+
+Erlend veti pojan korvasta polvelleen:
+
+"Niin -- ja kun hän on syntynyt, tuo sisarenne, niin minä annan
+lappalaisakan noitua teidät kaikki kolme jääkarhuiksi ja sitten saatte
+lönkytellä autiossa metsässä, mutta tyttäreni perii kaiken tavaran --"
+
+Lapset rupesivat huutamaan ja kiipesivät sänkyyn äidin luo -- Gaute ei
+ymmärtänyt mitään asiasta, mutta kirkui ja kompuroi hänkin sinne, kun
+näki toisten tekevän niin. Kristiina moitti Erlendiä -- tämän ei toki
+pitänyt laskea niin pelottavaa pilaa. Mutta Naakkve kapusi taas alas,
+naurun ja pelon hurmiossa hän ryntäsi isänsä kimppuun, tarrautui hänen
+vyöhönsä ja koetti purra Erlendin käsiä riemusta kirkuen.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Erlend ei saanut tälläkään kertaa tytärtä, jota oli niin toivonut.
+Kristiina synnytti hänelle kaksi tukevaa, kaunista poikaa, mutta oli
+vähällä saada maksaa ne hengellään.
+
+Erlend antoi kastaa toisen Ivariksi, Ivar Gjeslingin mukaan, toisen
+kuningas Skulen kaimaksi. Tämän nimi ei ollut muuten kulkenut suvussa
+-- Ragnfrid-rouva oli sanonut isänsä olleen onnettomuutta levittävän
+miehen, ja siksi hänen nimeään ei tahdottu uusia. Mutta Erlend vannoi,
+ettei kellään hänen pojistaan ollut komeampaa nimeä kuin tällä
+nuorimmalla.
+
+Syksy oli nyt kulunut niin pitkälle, että Erlendin täytyi lähteä
+pohjoiseen heti kun Kristiina oli päässyt vaikeimman ajan yli. Ja
+Erlend ajatteli mielessään, että saattoi olla hyväkin, että hän oli
+poissa jo ennen kuin Kristiina nousi vuoteesta. Viisi poikaa viiden
+vuoden aikana -- johan se riitti, eikä hän tahtonut itselleen sitä
+huolta, että Kristiina kuolisi lapsivuoteeseen sillaikaa kun hän oli
+Vargøyssa.
+
+Hän aavisti Kristiinan ajattelevan samaan suuntaan. Tämä ei enää
+valitellut sitä, että Erlend lähti hänen luotaan. Kristiina oli pitänyt
+jokaista lasta, joka oli hänelle suotu, kalliina Herran lahjana ja
+kestänyt tuskat seikkana, josta ei sopinut napista. Mutta tällä
+kertaa hänellä oli ollut niin ankara urakka, että Erlend näki hänen
+kadottaneen kaiken rohkeutensa. Hän lepäsi vuoteessa savenkaltaisena
+kasvoiltaan katsellen kahta vieressään nukkuvaa kapalokääröä, eikä
+hänen silmiensä ilme ollut yhtä iloinen kuin aikaisemmin.
+
+Erlend istui hänen luonaan ajatellen mielessään tarkoin koko
+pohjan-retken. Siitä taisi tulla kova merimatka näin myöhään syksyllä
+-- tuntui myös kummalliselta joutua sinne pitkään talviseen yöhön.
+Mutta hän kaipasi sinne sanomattomasti. Viimeaikainen pelko ja hätä
+vaimon puolesta oli murtanut kaiken hänen vastustusvoimansa -- hän
+antautui tahdottomasti ikävänsä valtaan ja halasi kotoa pois.
+
+
+
+
+IV
+
+
+Erlend Nikulauksenpoika viipyi kuninkaan puolustuspäällikkönä ja
+Vargøyn linnan komentajana lähes kaksi vuotta. Koko aikana hän ei
+joutunut kauemmaksi etelään kuin Bjarkøyhin, kerran kun hän ja herra
+Erling Vidkuninpoika olivat päättäneet kohdata toisensa siellä. Toisena
+Erlendin poissaolokesänä kuoli viimeinkin Herning Alfinpoika, ja Erlend
+joutui Orkdølafylken lääninherraksi hänen jälkeensä. Haftor Graut lähti
+pohjoiseen hänen paikalleen Vargøyn päälliköksi.
+
+Erlend oli iloisella mielellä purjehtiessaan etelään syksyllä pari
+päivää jälkeen Maarian-messun. Nyt hän oli saanut sen sovituksen,
+jota oli kaivannut näinä vuosina -- toimen, joka kerran oli
+ollut hänen isällään. Hän ei tosin ollut milloinkaan tavoitellut
+sitä. Mutta hänestä oli aina tuntunut siltä, että juuri sitä hän
+tarvitsi voidakseen astua paikalle, johon hän kuului sekä omissa
+että vertaistensa silmissä. Nyt ei enää haitannut, vaikka häntä
+olisi pidetty vähän erilaisena kuin muita käskyherroja -- hänen
+erikoisasemassaan ei ollut enää mitään kieroa.
+
+Ja hän ikävöi kotiin. Lapissa oli ollut rauhallisempaa kuin mitä hän
+oli luullut. Jo ensimmäinen talvi oli painostanut häntä -- hän sai
+istua toimettomana linnassaan eikä ollut voinut aikaansaada mitään
+parannuksia. Linnoitus oli pantu hyvään kuntoon seitsemäntoista vuotta
+sitten, mutta oli nyt peräti rappiolla.
+
+Sitten tuli kevät ja kesä ja monenlaista touhua -- neuvotteluja pitkin
+vuonojen varsia norjalaisten ja puolinorjalaisten veronkantajien
+ja lakeuksilla asuvan kansan edusmiesten kanssa. Erlend purjehti
+laivoillaan pitkin rantoja ja hänellä oli hauskaa. Saarella
+paranneltiin rakennuksia ja lujitettiin varustuksia. Mutta toisena
+vuonna oli taas hiljaista.
+
+Haftor pitäisi kyllä huolta siitä, että siellä jälleen syntyisi eloa.
+Erlend nauroi. He olivat purjehtineet yhdessä melkein Turjanmaahan
+asti, ja siellä oli Haftor löytänyt turjanlappalaisnaisen, jota hän
+kuljetti mukanaan. Erlend varotti häntä. Hänen tuli muistaa, että
+oli opetettava pakanoita ymmärtämään, että norjalaiset ovat heidän
+herrojaan -- eikä siis tullut turhanpäiten ärsyttää ketään. Ei
+ollut myöskään sekaannuttava lappalaisten keskinäisiin riitoihin ja
+murhiin, vaan suotava heille tämä ilo. Sensijaan tuli olla kuin haukka
+venäläisten ja kolbjagien ja tiesi minkä nimellisten kimpussa. Ja
+jättää rauhaan näiden naiset -- koska he olivat noitia kaikki tyynni ja
+koska perillä oli tarpeeksi tarjokkaita. Mutta saattoihan tuo Godøyn
+nuori herra koetella, kunnes oppisi ymmärtämään.
+
+Haftor halusi pois tiloiltaan ja vaimonsa luota. Erlend halusi
+omiensa luo. Hän ikävöi aivan pakahtuakseen Kristiinaa ja Husabytä ja
+kotilaaksoa ja lapsiaan -- kaikkea, mikä kuului Kristiinan piiriin.
+
+Lyngsfjord-vuonossa hän kuuli kerrottavan aluksesta, joka oli matkalla
+Nidarosista pohjoiseen ja jolla matkusti saarnaveljien-munkkikunnan
+pappeja kylvämään oikeata uskoa rajaseuduilla asuvien pakanoiden ja
+harhaoppisten keskuuteen.
+
+Erlend tunsi, että Gunnulfin täytyi olla näiden matkassa. Ja kolme
+päivää myöhemmin hän todellakin istui veljensä kanssa kahden kesken
+turvemajassa, joka kuului pieneen rannikolla olevaan norjalaiseen
+taloon, jossa he olivat tavanneet toisensa.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Erlend oli kumman liikuttunut. Hän oli ollut messussa miehistöineen
+-- ainoan kerran koko pohjanretkellään Bjarkøyssa-käyntinsä jälkeen.
+Vargøyn kirkko oli papiton, linnaan oli jäänyt muuan teini ja tämä oli
+koettanut pitää heille lukua pyhistä, mutta muuten oli norjalaisten
+sielunhoito ollut vähän hataralla kannalla tuolla pohjan perillä.
+He saivat tyytyä siihen, että olivat ikään kuin eräänlaisella
+ristiretkellä, joten heidän syntejään ei kenties luettu niin suuriksi.
+
+Hän istui ja puhui Gunnulfille tästä, ja veli kuunteli häntä omituinen
+kaukainen hymy kapeilla huulillaan. Näytti aina siltä kuin hän olisi
+vetänyt alahuultaan sisäänpäin, kuten moni ihminen tekee ajatellessaan
+tiukasti jotakin asiaa ja ollessaan juuri saamaisillaan sen selväksi
+itselleen, mutta pääsemättä kokonaan perille.
+
+Yö oli jo pitkällä. Kaikki muut talon asujaimet nukkuivat ylhäällä
+parvessa; veljekset tiesivät olevansa kahden valveilla. Ja kumpikin
+tunsi omituista liikutusta sen johdosta, että he nyt istuivat siinä
+ihan kahden kesken.
+
+Meren pauhina ja myrskyn kohu kuului kolkkona ja kumeana turveseinien
+läpi. Aika ajoin tohahti tuuli sisään, huokui tulisijan hiiliin
+ja lekutti rasvalampun liekkiä. Majassa ei ollut minkäänlaista
+sisustusta; veljekset istuivat matalalla multapenkillä, joka kiersi
+majan kolmea seinää, ja heidän keskellään oli Gunnulfin kirjoituslauta
+mustepulloineen, sulkakynineen ja pergamenttikääröineen. Gunnulf
+oli kirjoitellut muistiin yhtä ja toista, mitä veli oli kertonut;
+pysähdyspaikkojen ja talonpoikien nimiä, purjehdusväylän viittoja,
+ilmanennusmerkkejä ja lapinkielen sanoja -- mitä sattui johtumaan
+Erlendin mieleen. Gunnulf ohjasi itse laivaa -- se oli nimeltään
+Sunnivasuden, sillä saarnaveljet olivat valinneet Pyhän Sunnivan
+retkensä suojeluspyhimykseksi.
+
+"Kunhan teitä ei vain odottaisi sama kohtalo kuin seljamiehiä", sanoi
+Erlend, ja jälleen hymyili Gunnulf kaukaista hymyään.
+
+"Sinä sanot minua rauhattomaksi, Gunnulf", ryhtyi Erlend taas puhumaan.
+"Miksikäs sinua sitten pitäisi nimittää? Ensin sinä kiertelit etelät ja
+lännet ja olit poissa vuosia, ja tuskin olet päässyt kotiin, kun jätät
+papinviran ja varman elannon lähteäksesi saarnaamaan pirulle ja hänen
+penikoilleen kauas Velli-aahan. Et sinä osaa heidän kieltään, eivätkä
+he ymmärrä sinun kieltäsi. Minusta sinä olet vielä liikkuvampi kuin
+minä."
+
+"Minulla ei ole sukua eikä omaisuutta vastuullani", sanoi munkki. "Minä
+olen irrottanut itseni kaikista siteistä, mutta sinä olet sitonut
+itsesi, sinä."
+
+"Niin kyllä. Niinhän taitaa olla, että se mies on vapaa, jolla ei
+mitään ole."
+
+Gunnulf vastasi:
+
+"Kaikki se, mitä miehellä on, pitää miehestä lujemmin kiinni kuin mies
+siitä."
+
+"Hm. Eipäs sittenkään, hitto vieköön. Olkoon, että Kristiina kiinnittää
+minua -- mutta omaisuuden ja lasten minä en tahdo antaa sitoa itseäni
+--"
+
+"Älä ajattele noin, hyvä veli", sanoi Gunnulf hiljaa. "Muuten voi käydä
+niin, että pian kadotat ne."
+
+"Mutta minä en tahdo tulla sellaiseksi kuin ne, jotka seisovat mullassa
+kurkkuaan myöten", sanoi Erlend nauraen, ja velikin hymyili hiukan.
+
+"Kauniimpia lapsia kuin Ivar ja Skule minä en ole nähnyt milloinkaan",
+sanoi hän. "Voin ajatella sinun olleen samannäköinen heidän iässään --
+eikä ole ihme, jos äiti rakasti sinua niin paljon."
+
+Veljesten toinen käsi oli heidän välissään olevalla kirjoituslaudalla.
+Rasvalampun himmeässä valossakin näkyi, miten erilaiset nuo kädet
+olivat. Munkin oli paljas ja sormukseton, valkoinen ja jäntevä,
+pienempi ja paljon lujarakenteisempi kuin Erlendin; se näytti ainakin
+vahvemmalta -- vaikka Erlendinkin koura oli kova kuin sarvi ja tummaa
+pintaa kynti sinertävä nuolen arpi ranteesta ylös käsivartta pitkin.
+Mutta Erlendin kapean, ruskean, ahavoituneen käden sormet olivat kuivat
+ja nykyräiset kuin oksa nivelien paikalta ja täynnä sormuksia ja kiviä.
+
+Erlendin teki mieli tarttua veljensä käteen, mutta häntä kainostutti
+-- ja niin hän vain joi Gunnulfin menestykseksi, irvistäen huonolle
+oluelle.
+
+"Kristiina oli siis mielestäsi täysin terve ja reipas?" alkoi Erlend
+taas kysellä.
+
+"Hän kukoisti kuin ruusu minun käydessäni Husabyssä kesällä", sanoi
+munkki hiukan hymyillen. Hän odotti hetken aikaa ja sanoi sitten
+vakavasti: "Pyytäisin sinua, veli, ajattelemaan vähän enemmän kuin
+tähän asti Kristiinan ja lapsiesi parasta. Kuuntele hänen neuvoaan
+ja solmi ne kaupat, jotka hän ja Eiliv ovat ajatelleet valmiiksi; he
+odottavat vain sinun suostumustasi."
+
+"Minä en oikein pidä noista hänen suunnitelmistaan, joista sinä puhut",
+sanoi Erlend hitaasti. "-- Ja muuttuuhan minun asemanikin toiseksi --"
+
+"Tiloilla on enemmän arvoa, kun kokoat ne yhteen", vastasi munkki.
+"Minusta tuntuivat Kristiinan tuumat järkeviltä, kun hän esitti ne
+minulle."
+
+"Koko Norjan maassa ei taida olla toista vaimoa, jolla olisi suurempi
+valta kuin hänellä", sanoi Erlend.
+
+"Mutta lopulta sinä kuitenkin päätät", vastasi Gunnulf jälleen. "Ja
+sinä -- sinähän saat Kristiinankin taipumaan tahtoosi", sanoi hän
+omituisen heikolla äänellä.
+
+Erlend nauroi hiljaista kurkkunaurua, oikaisi vartaloaan ja päästi
+haukotuksen. Sitten hän sanoi yhtäkkiä vakavasti: "Olet sinä sanellut
+hänelle neuvojasi sinäkin, veljeni. Eikä ole aivan varma, eivätkö sinun
+neuvosi ole toisinaan tulleet meidän ystävyytemme väliin."
+
+"Tarkoitatko ystävyyttä sinun ja vaimosi välillä vai ystävyyttä meidän
+kahden veljeksen välillä?" kysyi munkki harvakseen.
+
+"Kumpaakin", vastasi Erlend, aivan kuin hän nyt vasta olisi huomannut
+tuon asian. "Niin hurskas ei kai maallisen vaimon tarvitse olla", sanoi
+hän sitten keveämmin.
+
+"Minä olen neuvonut hänelle sitä, mitä olen pitänyt parhaana. Mikä on
+parasta", oikaisi hän sitten.
+
+Erlend katsoi munkkia, joka istui siinä saarnaveljien karkeassa,
+harmaassa kaavussa. Munkin huppu oli työnnetty taapäin, niin että se
+riippui paksuina poimuina kaulalla ja hartioilla. Pää oli ajeltu niin,
+että siinä oli nyt ainoastaan kapea hiusseppel pyöreiden, laihojen ja
+kalpeiden kasvojen ympärillä -- mutta se oli yhtä tiheä ja musta kuin
+Gunnulfin nuorempana ollessa. "Vaikka sinähän et nyt olekaan enää minun
+veljeni enempää kuin mitä olet jokaisen veli", sanoi Erlend ihmetellen
+itsekin äänensä syvää katkeruutta.
+
+"Niin ei ole laita -- vaikka pitäisi olla."
+
+"Herra armahda -- minä luulin sinun senkin tähden aikovan pohjoiseen,
+lappalaisten luo!" sanoi Erlend.
+
+Gunnulf nyökkäsi. Hänen kellanruskeat silmänsä hehkuivat.
+
+"Jossain määrin tapahtuu se senkin tähden", sanoi hän hiljaa ja
+nopeasti.
+
+He levittivät penkille nahat ja vaatteet, jotka olivat ottaneet
+mukaansa. Majassa oli liian kylmä ja raaka ilma heidän riisua vähääkään
+päältään; he toivottivat toisilleen hyvää yötä ja kävivät pitkäkseen
+penkille, joka oli melkein lattian tasalla savun vuoksi.
+
+Erlend loikoi miettien kotoa saamiansa tietoja. Hän ei ollut kuullut
+sieltä paljoa näinä vuosina -- kaksi vaimon lähettämää kirjettä oli
+tullut hänen käsiinsä, mutta ne olivat olleet vanhoja saapuessaan
+perille. Sira Eiliv oli kirjoittanut ne Kristiinan puolesta --
+Kristiina osasi itsekin kirjoittaa aivan selvästi ja kauniisti,
+mutta ei kirjoittanut mielellään, koska se hänestä ei oikein sopinut
+oppimattomalle naiselle.
+
+Kristiina oli kai tuleva yhä hurskaammaksi, nyt kun he olivat saaneet
+läheisyyteensä pyhän vainajan, varsinkin kun tämä oli ollut mies,
+jonka Kristiina itse oli tuntenut eläessään ja jonka voimasta Gaute
+oli saanut parannuksen tautiinsa ja Kristiina itse ruvennut paremmin
+kävelemään, oltuaan heikko kaksosten syntymän jälkeen. Gunnulf kertoi,
+että Hamarin saarnaveljien oli täytynyt lopulta luovuttaa takaisin
+Edvin Rikardinpojan ruumis tämän veljesmunkeille Osloon, ja nämä
+kirjoituttivat nyt muistiin veli Edvinin elämän ja ihmeet, jotka hänen
+sanottiin tehneen vaellusvuosinaan ja kuolemansa jälkeen. Heidän
+tarkoituksensa oli lähettää tuo kirjoitus paaville ja koettaa saada
+munkki julistetuksi pyhimykseksi. Joitakin Gauldalin ja Medaldalin
+miehiä oli tullut etelään todistamaan ihmeistä, joita veli Edvin oli
+saanut aikaan rukouksillaan ja erään ristiinnaulitunkuvan avulla, jonka
+hän oli veistänyt puusta ja joka nyt oli Medalhusissa. Miehet olivat
+luvanneet rakentaa pienen kirkon Vatsfjeldetille, missä veli Edvin oli
+viettänyt erakkoelämää muutaman kesän ja mistä löytyi terveyslähde.
+Nämä saivat silloin vainajan toisen käden säilytettäväksi tuossa
+kirkossa.
+
+Kristiina oli uhrannut kirkolle kaksi hopeamaljaa ja suuren, sinisillä
+kivillä koristetun vaippasolkensa, joka oli hänen äidinäitinsä Ulvhild
+Haavardintyttären peruja, sekä antanut Tiedeken Pausin Nidarosista
+valmistaa hopeakäden veli Edvinin luiden jatkoksi toiseen käteen.
+Ja hän oli ollut Vatsfjeldetillä Sira Eilivin ja lastensa ja suuren
+saattueen kera, kun arkkipiispa vihki kirkon Juhanan-messun aikaan,
+vuoden kuluttua Erlendin matkasta pohjoiseen.
+
+Sen perästä oli Gaute nopeasti parantunut ja alkanut oppia kävelemään
+ja puhumaan ja oli nyt muiden ikäistensä kaltainen. Erlend potkaisi
+itsensä suoraksi -- se se taisikin olla suurin onni, mikä heille
+saattoi tapahtua. Erlend päätti antaa vähän maata tuolle kirkolle.
+Gaute oli vaalea, kertoi Gunnulf, ja kauniskasvuinen -- kuten äiti.
+Kunpa hän olisi ollut pikkuinen tyttö -- jolle olisi pantu nimeksi
+Magnhild. No niin -- kaipasihan hän kauniita poikiaankin nyt.
+
+Gunnulf Nikulauksenpoika makasi ajatellen erästä kevätpäivää kolme
+vuotta sitten, jolloin hän oli ratsastanut Husabytä kohti. Tiellä hän
+tapasi jonkun talon miehistä -- talon emäntä ei ollut kotona, tiesi
+mies ilmoittaa -- hän oli mennyt sairaan vaimon luokse.
+
+Hän ratsasti kapeata, nurmettunutta tietä lahonneiden aitojen välissä;
+savisilla rinteillä kasvoi nuorta lehtimetsää sekä tunturinpuolella
+että alangossa, jonka pohjalla kohisi virta keväisen täytenä. Hän
+ratsasti vasten aurinkoa, ja nuoret hennot lehdet kimmelsivät kuin
+kultaiset läikät oksilla; mutta metsässä lankesi varjo viileänä ja
+syvänä maan ruohovaippaan.
+
+Hän tuli aukealle, josta näkyi pilkahdus järveä, se päilyi tummana
+vuorenseinän varjossa, kuvastellen pinnassaan taivaan sineä ja suuria
+suvipilviä, kunnes virran värinä ne hajotti ja rikkoi. Syvällä
+ratsastuspolun alla oli pieni tupa vihreällä, kukkakirjaisella kedolla.
+Parvi valkohuntuisia naisia seisoi pihamaalla -- mutta Kristiinaa ei
+näkynyt näiden joukossa.
+
+Vähän etempänä hän näki Kristiinan hevosen, se kulki haassa muiden
+hevosten parissa. Tie laskeutui alas varjoisaan notkoon, ja kun se
+nousi seuraavalle savikkoharjulle, hän näki Kristiinan seisovan aidan
+luona lehdossa kuunnellen linnunlaulua. Hän näki tämän hoikan mustan
+vartalon nojautuneena aitaa vasten, metsään päin kääntyneenä; hänen
+valkea liinansa ja valkeat käsivartensa hohtivat auringonpaisteessa.
+Gunnulf pidätti hevostaan ja ratsasti käymäjalkaa häntä kohti. Mutta
+lähemmä tultuaan hän huomasi sen olleen vanhan koivuntohlon.
+
+Seuraavana iltana purjehtiessaan palvelijoineen kaupunkiin istui pappi
+itse peräsimessä. Hän tunsi sydämensä lujaksi ja uudestisyntyneeksi.
+Nyt ei mikään voinut horjuttaa hänen aikeitaan.
+
+Nyt hän tiesi, että se, mikä oli pidättänyt häntä maailmassa, oli
+hänen sammumaton kaipauksensa saavuttaa ihmisten suosiota. Päästäkseen
+suosioon hän oli ollut hyväätekevä, lempeä ja leikkisä alhaista kansaa
+kohtaan; hän oli loistanut opillaan, kuitenkin kohtuullisesti ja nöyrin
+mielin, kaupungin pappien keskuudessa, jotta nämä pitäisivät hänestä,
+hän oli ollut kuuliainen herra Eiliv Kortinille siksi, että tämä oli
+ollut hänen isänsä ystäviä, ja siksi, että hän tiesi millaisista
+ihmisistä Eiliv-herra piti. Hän oli ollut lempeä ja hellä Ormille
+kääntääkseen itseensä pienen hivenen pojan rakkaudesta oikulliseen
+isään. Ja hän oli ollut ankara ja vaativainen Kristiinaa kohtaan siksi,
+että ymmärsi tämän tarvitsevan tukea, joka ei horjunut hänen sitä
+tavoitellessaan, kättä, joka ei johtanut harhaan, kun hän oli altis
+seuraamaan.
+
+Mutta nyt hän olikin huomannut -- tahtoneensa voittaa tämän
+luottamuksen itselleen, sen sijaan että olisi ainoastaan vahvistanut
+hänen luottamustaan Jumalaan. Erlend oli tänään lausunut sen ilmi.
+Et ole minun veljeni enempää kuin kaikkien muiden veli. Tämä oli
+kiertotie, jota hänen täytyi kulkea ennen kuin hänen veljenrakkautensa
+saattoi hyödyttää _ketään_.
+
+Kahta viikkoa myöhemmin hän oli jakanut tavaransa sukulaistensa ja
+kirkon kesken ja pukenut ylleen saarnaveljien vaipan. Ja keväällä,
+kun kaikkien mielet olivat juuriaan myöten järkyttyneet sen hirveän
+onnettomuuden johdosta, joka oli kohdannut maata -- sen, että salama
+oli sytyttänyt Nidarosin Kristuksenkirkon polttaen puolittain poroksi
+Pyhän Olavin kirkon -- oli Gunnulf saanut arkkipiispan kannatuksen
+vanhalle tuumalleen. Yhdessä veli Olav Joninpojan kanssa, joka oli
+vihitty pappi kuten hänkin, ynnä kolmen nuoremman munkin, joista yksi
+oli Nidarosista ja kaksi saarnaveljien luostarista Bergenistä, hän
+suoriutui lähtemään pohjoiseen jakaakseen sanan valoa tietämättömille
+pakanoille, jotka elivät ja kuolivat pimeydessä kristityn maan rajojen
+sisällä.
+
+Oi Kristus, ristiinnaulittu Herra! Nyt minä olen luopunut kaikesta,
+mikä olisi voinut sitoa minua. Itseni olen minä jättänyt sinun käsiisi,
+jos armostasi tahdot lunastaa minun elämäni saatanan vallasta. Ota
+minut, niin että tunnen olevani sinun orjasi, sillä silloin minäkin
+omistan sinut. -- Ja nyt hänen sydämensä taas laulaisi ja riemuitsisi
+rinnassa, kuten se oli laulanut ja sykkinyt hänen kulkiessaan vihreitä
+tasankoja Rooman luona toiviokirkosta toiviokirkkoon -- "minä olen
+rakastettuni oma ja häneen minun haluni palaa --"
+
+Veljekset nukkuivat viimein kumpikin ajatuksiinsa pienen turvemajan
+multapenkillä. Yksinäinen hiili hehkui tulipesässä heidän välissään.
+Ajatukset johdattivat heidät yhä etemmäs toisistaan. Ja huomenissa
+lähti toinen veli pohjoiseen, toinen etelään.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Erlend oli luvannut Haftor Grautille poiketa Godøyhin hakemaan hänen
+sisartaan, joka myös aikoi lähteä etelään. Tämä oli naimisissa
+Lensvikin herran Baard Aasulfinpojan kanssa -- hänkin oli Erlendin
+sukulaisia, vaikka kaukaisia.
+
+Ensimmäisenä aamuna Margygrenin viilettäessä sievässä tuulessa
+ulos Godøyn salmesta purje pullollaan ja jättäessä taakseen
+sinisen tunturiseinän seisoi Erlend ylhäällä laivan perässä. Ulf
+Haldorinpoika hoiti peräsintä. Silloin tuli rouva Sunniva sinne. Hän
+oli pudottanut alas viitanhupun, ja tuuli puhalsi hunnun niskaan hänen
+auringonkeltaisilta, kiharoilta hiuksiltaan. Hänellä oli samanlaiset
+merensiniset, välkkyvät silmät kuin veljellään, ja kuten tämä oli
+hänkin soreakasvoinen, mutta iho oli teerenpilkkujen peittämä -- pienet
+täyteläiset kädetkin olivat niitä täynnä.
+
+Ensi illasta asti, jolloin Erlend näki hänet Godøyssa -- heidän
+silmänsä olivat sattuneet yhteen, he olivat katsoneet syrjään ja
+hymyilleet salaa -- oli hän tiennyt, että Sunniva Olavintytär tiesi
+hänen mielensä -- ja hän tiesi tämän mielen. Sunniva Olavintyttären hän
+saattoi ottaa paljaalla kourallaan, ja tämä odotti, että hän sen tekisi.
+
+Kun Erlend nyt seisoi kannella pidellen Sunnivan kättä omassaan -- hän
+oli auttanut rouvan ylös -- sattui hän katsahtamaan Ulfin raakoihin,
+synkkiin kasvoihin. Ulf tiesi asian myös. Erlend joutui oudosti
+hämilleen kohdatessaan Ulfin katseen. Hän muisti yhtäkkiä kaiken,
+minkä todistajana tämä hänen sukulaisensa ja seuralaisensa oli ollut
+-- jokaisen hullutuksen varhaisimmilta poikavuosilta asti. Ulfin ei
+kannattanut katsoa häneen niin halveksuvasti -- ei hän ollut aikonut
+lähennellä rouvaa enemmän kuin minkä arvo ja kunnia salli, rauhoitti
+hän itseään. Olihan hän jo siksi vanha ja vahingosta viisastunut,
+että hänet voitiin päästää pohjoiseen Haalogalandiin ilman että hän
+takertui järjettömyyksiin toisen miehen vaimon takia. Hänellä oli nyt
+itsellään vaimo -- hän oli ollut uskollinen Kristiinalle ensi päivästä,
+jolloin oli tämän nähnyt, tähän hetkeen asti -- yhtä ja toista pientä,
+jota oli tapahtunut pohjoisessa, ei kukaan järjellinen mies saattanut
+laskea miksikään. Mutta muuten hän ei ollut katsonut yhteenkään
+naiseen -- siten. Hän tiesi sen itse -- ei kehenkään norjalaiseen
+naiseen, heidän vertaiseensa -- hänellä ei saattaisi olla hetkenkään
+rauhaa sydämessään, jos hän olisi voinut pettää Kristiinan siten. --
+Mutta tämä etelään johtava matka laivalla -- saattoi sentään käydä
+vaaralliseksi.
+
+Hiukan hyötyä oli toki siitä seikasta, että he joutuivat matkustamaan
+jotensakin kovassa tuulessa, joten hänellä oli muuta tekemistä kuin
+hupsutella rouvan kanssa. Dynøyssä heidän täytyi mennä maihin ja jäädä
+ankkuriin muutamaksi päiväksi. Heidän odotellessaan parempaa säätä
+tapahtui semmoista, mikä sai Sunniva-rouvan näyttämään hänen mielestään
+paljon vähemmän viettelevältä. Erlend ja Ulf ja pari miehistä nukkui
+samassa suojassa kuin Sunniva ja hänen neitonsa. Eräänä aamuna oli
+Erlend siellä yksin eikä rouva ollut vielä noussut vuoteesta. Silloin
+Sunniva huusi hänet luokseen -- sanoi kadottaneensa sormuksensa
+tilalle. Erlendin täytyi tulla auttamaan -- itse hän ryömi polvillaan
+paljaassa paidassa. He hipaisivat toisiaan vähän väliä, ja joka kerran
+syttyi kummankin silmässä hymy. Silloin Sunniva tarttui häneen. Ei
+hän kai itsekään ollut käyttäytynyt varsin säädyllisesti, aika ja
+paikka eivät sitä sallineet -- mutta toinen osoitti niin röyhkeää ja
+kainostelematonta myöntyvyyttä, että hän samassa kerrassaan kylmeni.
+Punaisena häpeästä hän kääntyi pois noista kasvoista, jotka olivat
+naurun ja kiiman herpaisemat; hän nousi pitemmittä puheitta, lähti ulos
+ja lähetti sitten palvelusneidot Sunniva-rouvan luokse.
+
+Ei, piru vieköön! Hän ei ollut mikään rotanpoika, joka antautui
+vangiksi sängynolkiin. Toista oli vietellä -- toista joutua
+vietellyksi. Mutta täytyi sille nauraakin -- siinä hän seisoi kuin
+Joosef heprealainen, joka karkasi kauniin naisen pauloista. Saattaa
+sitä tapahtua jos jotakin sekä maalla että merellä.
+
+Ei, hyvä Sunniva-rouva! Hän muisti erään -- _erään_, jonka tunsi. Tämä
+oli tullut häntä tapaamaan kulkijoiden majapaikkaan -- tullut yhtä
+siveänä ja arvokkaana kuin kuninkaantytär, joka käy messuun. Lehdoissa
+ja ladoissa oli tämä ollut hänen omansa; Jumala armahda, hän oli
+unohtanut tämän syntyperän ja kunnian; toinen oli unohtanut ne hänen
+tähtensä, mutta hän ei ollut osannut luopua niistä. Hänen sukunsa
+ilmeni hänessä silloinkin, kun hän ei ajatellut sitä.
+
+Herra siunatkoon sinua, Kristiinani -- minä en ole rikkova sanaani,
+jonka annoin sinulle salassa ja kirkon oven edessä. Muuten minusta ei
+ole mihinkään.
+
+Ja sitten hän sai Sunniva-rouvan lasketuksi maihin Yrjarin luona,
+missä tällä oli sukulaisia. Paras asiassa oli, ettei rouva näyttänyt
+erittäin vihaiseltakaan heidän erotessaan. Eikä hänen ollut tarvinnut
+kulkea kallellapäin ja murjottaa kuin munkki -- he olivat veikeilleet
+kannella. Jäähyväisiksi hän antoi Sunnivalle muutamia kalliita nahkoja
+turkiksi, ja toinen lupasi, että Erlend oli vielä näkevä hänet siinä
+turkissa. Kaipa he joskus kohtaisivat. Raukka -- hänen miehensä ei
+ollut enää nuori ja sairasteli yhtäpäätä.
+
+Mutta Erlend oli onnellinen voidessaan tulla kotiin vaimonsa luokse
+kantamatta tunnollaan mitään, jota hänen olisi tarvinnut salata; hän
+oli ylpeä osoittamastaan lujuudesta. Ja hän oli aivan järjiltään
+ikävästä -- Kristiina oli kuitenkin hänen herttaisin ja viehkein
+liljansa ja ruusunsa -- ja aivan hänen omansa!
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kristiina oli vastassa niemellä Erlendin laskiessa Birgsin rantaan.
+Kalastajat olivat vieneet sanan Viggiin, että Margygren oli nähty
+ulapalla Yrjarin luona. Kristiina oli ottanut mukaansa molemmat
+vanhemmat pojat ja Margretin, ja kotona Husabyssä valmistettiin pitoja
+ystäville ja sukulaisille Erlendin kotiintulon juhlimiseksi.
+
+Kristiinasta oli tullut niin kaunis, että aivan henkeä salpasi, kun
+katsoi häneen. Mutta muuttunut hän kyllä oli. Tyttömäisyys, jota hän
+ei ollut kadottanut yhdenkään lapsivuoteen jälkeen -- lapsekas hentous
+ja nunnamainen hauraus -- oli nyt poissa. Hän oli nuori, kukoistava
+vaimo ja äiti. Hänen poskensa hohtivat pyöreinä ja raikkaan punaisina
+valkoisen hunnun kehyksestä, ja povi kohosi korkeana ja kiinteänä
+ketjujen ja solkien peitosta. Lanteiden kaarros oli leveämpi ja
+pehmeämpi kuin ennen, ja avainvyö kullattuine saksi- ja veitsituppineen
+notkui hauskasti uumilla. Totta se oli, kaunistunut hän oli -- ei
+hän enää ollutkaan sen näköinen, että hänet olisi saattanut puhaltaa
+ilmaan. Suuret, kapeat kädetkin olivat käyneet entistä täyteläisemmiksi
+ja valkoisemmiksi.
+
+He nukkuivat yönsä Viggissä, apotin talossa. Ja se Kristiina, joka
+seuraavana päivänä ratsasti Erlendin rinnalla Husabyn pitoja kohti, oli
+nuori, kukkea ja iloinen, hempeä ja onnesta heikko.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kristiinalla olisi ollut niin paljon vakavaa puhumista miehensä kanssa
+tämän tullessa kotiin. Oli senkin tuhannet lapsia koskevat seikat, oli
+huolia Margretista, oli uusia tuumia tilojen parantamiseksi. Mutta
+puheet jäivät puhumatta juhlimisen humussa.
+
+He kulkivat pidoista pitoihin, ja Kristiina seurasi arvoon noussutta
+miestään tämän kaikilla retkillä. Erlend piti Husabyssä entistä
+enemmän miehiä; lähettejä ja kirjeenkantajia kulki edestakaisin hänen
+ja hänen lääninvoutiensa ja asiamiestensä välillä. Erlend oli aina
+vallaton ja iloinen -- eikö hän muka kelvannut valtakunnan lääninherran
+virkaan -- hän, joka oli puskenut kallonsa melkein jokaista maallisen
+ja hengellisen lain pykälää vastaan. Sellainen oli mennyt päähän
+eikä lähtenyt sieltä hevillä. Ei häneltä puuttunut hyvää ja sukkelaa
+käsityskykyäkään, ja hän oli saanut oppia kasvuaikanaan. Nyt se pääsi
+esille. Hän tottui lukemaan, itse kirjeet ja oli saanut kirjurikseen
+islantilaisen. Ennen oli Erlend pannut sinettinsä kaiken alle, mitä
+toiset lukivat hänelle, miltei vilkaisematta kirjoitukseen -- sen oli
+Kristiina saanut kokea näinä kahtena vuonna, jolloin hän oli tutustunut
+kaikkeen, mitä Erlendin kirjesäiliössä oli.
+
+Ja Kristiinan valtasi kevytmielisyys, jollaista hänessä ei ollut ikinä
+ollut. Hän muuttui itsekin sukkelasanaisemmaksi ja vilkkaammaksi
+liikkuessaan ihmisten ilmoilla -- sillä hän tunsi nyt olevansa peräti
+kaunis ja täysin terve ja reipas ensi kertaa naimisiin menonsa jälkeen.
+Ja illalla, kun hän nukkui Erlendin kanssa vieraassa sängyssä jonkun
+suurkartanon parvella tai talonpojan tuvassa, nauroivat ja kuiskivat
+he keskenään ja tekivät pilaa ihmisistä, joita olivat tavanneet, ja
+asioista, joita olivat kuulleet. Erlend oli entistä repäisevämpi
+puheiltaan, ja ihmiset näkyivät pitävän hänestä enemmän kuin koskaan.
+
+Kristiina näki sen heidän omista lapsistaan -- nämä olivat hulluina
+ihastuksesta, kun isä jonkin hetken mellasti heidän kanssaan.
+Naakkve ja Bjørgulf eivät välittäneet nykyään mistään muusta kuin
+kaaripyssyistä, keihäistä ja kirveistä. Ja jos isä silloin seisahtui
+heidän luokseen pihan yli kulkiessaan, jäi katsomaan ja opettamaan "ei
+niin, poikaseni -- näin sitä on pidettävä" -- muuttaen pikku nyrkin
+asentoa ja järjestäen sormet oikeaan, ei riemulla ollut rajaa.
+
+Molemmat vanhimmat pojat olivat erottamattomat. Bjørgulf oli
+suurin ja vantterin lapsista, yhtä pitkä kuin Naakkve, joka oli
+kolme neljännesvuotta vanhempi, mutta lihavampi Naakkvea. Hänellä
+oli pikimusta kihara tukka, hänen pienet kasvonsa olivat leveät,
+mutta kauniit, silmät mustansiniset. Eräänä päivänä kysyi Erlend
+huolestuneena äidiltä, tiesikö tämä, ettei Bjørgulf nähnyt hyvin
+toisella silmällä -- hän katsoi vähän kieroonkin. Kristiina sanoi,
+ettei hän luullut sen mitään merkitsevän, kai se häviäisi aikaa myöten.
+Asian laita oli sellainen, että hän oli aina hellitellyt vähimmin tuota
+lasta -- Bjørgulf oli syntynyt silloin, kun äiti oli loppuun kulunut
+Naakkven hoitamisesta, ja Gaute oli seurannut niin pian perästä. Hän
+oli väkevin lapsista ja myös viisain, mutta vähäpuheinen. Erlend piti
+eniten tästä pojastaan.
+
+Vaikka Erlend ei tehnyt siitä selvää itsellensä, tunsi hän hiukan
+nurjuutta Naakkvea kohtaan siitä syystä, että tämä oli syntynyt
+sopimattomaan aikaan ja että hänelle oli täytynyt antaa Erlendin
+isän nimi. Ja Gaute ei taas ollut sellainen kuin hän oli odottanut.
+Pojalla oli iso pää, kuten luonnollista oli, koska kahtena ensimmäisenä
+vuonna ei mikään muu näyttänyt kasvavan kuin pää -- nyt varttuivat
+jo toisetkin jäsenet. Ymmärrys Gautella oli hyvä, mutta hän puhui
+hyvin hitaasti, sillä jos hän puhui nopeasti, rupesi hän sopertamaan
+taikka änkyttämään, ja silloin Margret ivaili häntä. Kristiina helli
+kovin tätä poikaa -- Erlend ymmärsi, että vanhin oli tavallaan hänen
+lempilapsensa -- mutta Gaute oli ollut niin heikko ja hän muistutti
+hiukan Kristiinan isää pellavankeltaisine hiuksineen ja tummine
+harmaine silmineen -- ja hän riippui aina äitinsä helmoissa. Gaute
+oli vähän yksinäinen kahden aina yhtä köyttä vetävän vanhemman veljen
+parissa ja kaksosten välissä, jotka olivat vielä niin pienet, että
+seurasivat hoitajiaan.
+
+Kristiina ei nyt joutunut puuhaamaan niin paljon lastensa parissa,
+vaan hänen täytyi tehdä kuten toiset rouvat tekivät -- jättää ne
+palvelusneitojen paimennettaviksi -- molemmat vanhemmat pojat
+juoksivatkin jo mieluummin miesten perässä kartanolla. Hän ei enää
+riippunut lapsissaan entisen tuskaisen hellyyden sitomana -- vaan
+leikki ja nauroi heidän kanssaan milloin hänellä oli aikaa kerätä
+heidät ympärilleen.
+
+Vuoden vaihteessa tuli Husabyhyn Lauritsa Bjørgulfinpojan sinetillä
+varustettu kirje. Se oli kirjoitettu hänen omalla käsialallaan ja
+saapui Orkedalin papin mukana, joka oli ollut etelässä; se oli kahden
+kuukauden vanha. Suurin uutinen, jonka se sisälsi, oli, että hän oli
+kihlannut Ramborgin Simon Andreksenpojalle Formoon. Häiden tuli olla
+ristinmessun aikoihin keväällä.
+
+Kristiina ihmetteli mahdottomasti. Mutta Erlend sanoi usein
+ajatelleensa, että niin saattoi käydä -- hän oli ajatellut tätä siitä
+asti kun Simon Darre oli jäänyt leskeksi ja asettunut isänsä Andres
+Darren kuoltua perimäänsä kartanoon Siliin.
+
+
+
+
+V
+
+
+Simon Darre oli pitänyt aivan asianmukaisena, että hänen isänsä teki
+Lauritsa Bjørgulfinpojan kanssa sopimuksen tämän tyttären naittamisesta
+hänelle. Heidän suvussaan se oli aina ollut vanhempien asia. Hän oli
+tullut hyvilleen nähdessään morsiamen niin kauniiksi ja viehättäväksi.
+Hän ei koskaan ollut ajatellut toisin kuin että hän oli rupeava hyväksi
+ystäväksi sen vaimon kanssa, jonka isä hänelle valitsi. Kristiina ja
+hän sopivat toisilleen ikään ja varallisuuteen sekä syntyperään katsoen
+-- jos Lauritsa oli hiukan korkeampaa sukua, oli hänen isänsä toiselta
+puolen lyöty ritari, ja isä oli ollut Haakon-kuninkaan lähimpiä miehiä,
+kun taas Lauritsa eleli hiljaa tiloillansa. Eikä hän ollut milloinkaan
+huomannut muuta kuin että naineet parit tulivat hyvin toimeen keskenään
+ollessaan tasavertaiset.
+
+Sitten oli tullut Finsbrekkenin ilta -- jolloin ihmiset tahtoivat
+tuhota tuon viattoman lapsen. Siitä hetkestä asti hän oli tosin tiennyt
+pitävänsä enemmän morsiamestaan kuin mikä oli välttämätöntä. Hän ei
+paljon ajatellut asiaa -- hän vain iloitsi; hän näki neidon olevan aran
+ja kainon, mutta hän ei jäänyt miettimään sitäkään. Sitten tuli Oslon
+aika, jolloin hänen täytyi ajatella asioita -- ja sitten ilta Flugan
+parvessa.
+
+Hän oli joutunut keskelle tapauksia, jollaisia hän ei uskonut sattuvan
+maailmassa enää nykyisinä aikoina -- kunniallisten ihmisten ja hyvän
+suvun jälkeläisten kesken. Sokaistuna ja päästään pyörällä hän oli
+ihmetellyt rikkoontunutta kihlaustaan -- mutta oli ollut kylmä ja tyyni
+käytökseltään ja tasainen puhuessaan asiasta isälleen ja Kristiinan
+isälle.
+
+Näin hän oli joutunut ulkopuolelle sukunsa tapojen ja sitten hän
+oli tehnyt sellaista, mikä myös oli kuulumatonta heidän suvussaan:
+edes neuvottelematta isänsä kanssa hän kosi Mandvikin nuorta rikasta
+leskeä. Hänen silmiään häikäisi se, että hän huomasi Halfrid-rouvan
+pitävän hänestä -- tämä oli paljon rikkaampi ja ylhäissukuisempi kuin
+Kristiina, paroni Tore Haakoninpojan, Tunsbergin herran pojantytär ja
+ritari Finn Aslakinpojan leski -- hän oli kaunis ja hänellä oli niin
+hieno ja aatelinen käytös, että Simonista oli tuntunut siltä kuin hänen
+oman piirinsä naiset olisivat olleet kaikki vain talonpoikaisakkoja.
+Perhana, kyllä hän näyttäisi kaikille, että hän saattoi saada peräti
+hienon vaimon; Halfridilla oli vielä enemmän rikkautta ja kaikkea hyvää
+kuin tuolla trøndiläisherralla, jonka häväistäväksi Kristiina oli
+antautunut. Ja leski-ihminen, se oli suoraa ja selkeätä, silloin tiesi
+mikä tämä oli -- piru heidän neitsyyteensä enää uskokoon --!
+
+Hän oli saanut oppia, ettei maailmassa ollut niin mutkatonta elää
+kuin hän oli uskonut kotona Dyfrinissä ollessaan. Siellä määräsi isä
+kaikessa, ja hänen mielipiteensä olivat ainoat oikeat. Olihan Simon
+tosin ollut henkivartiossa ja hovipoikanakin jonkin aikaa ja saanut
+vähän oppia isänsä kotipapilta -- joten hänestä kyllä toisinaan
+saattoi tuntua isän ajatustapa vähän vanhentuneelta. Hän vastustikin
+isäänsä milloin sattui -- mutta se oli kaikki puolileikkiä ja leikiksi
+käsitetty -- terävä pää tuolla Simonilla, nauroivat isä ja äiti ja
+hänen sisaruksensa, jotka eivät koskaan vastustaneet Andres-herraa.
+Mutta kaikki jäi siihen, mitä isä sanoi. Simon piti sitä itsekin
+luonnollisena.
+
+Niinä vuosina, jolloin hän oli naimisissa Halfrid Erlingintyttären
+kanssa ja asui Mandvikissa, hän oppi ymmärtämään päivä päivältä yhä
+paremmin, että elämä saattoi olla monin verroin mutkallisempaa kuin
+mitä herra Andres Gudmundinpoika milloinkaan oli kuvitellut.
+
+Ettei hän voisi oppia viihtymään vaimon kanssa, joka oli hänen osalleen
+tullut, -- sitä hän ei olisi uskonut ikinä. Syvällä hänen sisimmässään
+kyti kiusallinen ihmetys, kun hän katseli vaimoaan tämän liikkuessa
+talossaan niin kauniina lempeine silmineen ja herttaisine suineen, joka
+oli hyvin sievä suljettuna ollessaan -- eikä hän ollut nähnyt kenenkään
+naisen kantavan vaatteitaan ja koru jaan niin luontevan sirosti. Mutta
+yön pimeydessä kalvoi kyllästys hänestä kaiken mehun ja nuoruuden --
+Halfrid oli kivulias, hänen henkensä haisi, hänen hyväilynsä olivat
+miehelle vastenmieliset. Ja hän oli niin hyvä, että Simon tunsi
+epätoivoista häpeää haluttomuutensa johdosta; mutta hän ei vain voinut
+mieltyä vaimoonsa.
+
+Eivätkä he olleet montakaan aikaa naimisissa ennen kuin Simon huomasi,
+ettei Halfrid tulisi milloinkaan synnyttämään hänelle elävää,
+täysikuista lasta. Hän näki vaimonsa surevan sitä vielä paljon enemmän
+kuin hän itse -- hän tunsi kuin puukoniskun rinnassaan ajatellessaan
+vaimonsa kokemuksia siinä suhteessa. Hänen korviinsa oli kuulunut
+yhtä ja toista -- hänen vaimonsa oli tullut sellaiseksi siksi, että
+herra Finn oli potkinut ja lyönyt häntä, niin että hän monta kertaa
+oli synnyttänyt keskoset. Hänen miehensä oli ollut järjettömän
+mustasukkainen nuoresta, kauniista vaimostaan. Halfridin suku olisi
+suonut hänen muuttavan miehensä luota, mutta Halfrid sanoi, että
+kristityn vaimon velvollisuus oli pysyä aviomiehensä luona, olipa tämä
+millainen hyvänsä.
+
+Mutta kun he nyt eivät saaneet lapsia, täytyi Simonin joka päivä tuntea
+elävänsä vaimonsa maalla, hoitavansa vaimonsa rikkauksia. Hän koetti
+olla ymmärtäväinen ja huolellinen hoidossaan. Mutta noina vuosina
+kasvoi hänen mielessään kaipaus Formoon, isoäitinsä perintökartanoon,
+joka oli aina ollut aiottu hänelle isän kuoleman jälkeen. Ja hänestä
+tuntui kuin hänellä olisi pohjoisessa Gudbrandinlaaksossa melkein
+enemmän maita kuin Rooman valtakunta.
+
+Kansa kutsui hänen vaimoaan Halfrid _rouvaksi_ ensimmäisen miehen,
+ritarin ajoilta. Ja silloin hän tunsi itsensä yhä selvemmin ikään kuin
+vain Mandvikin voudiksi.
+
+Tulipa sitten päivä, jolloin Simon ja tämän vaimo istuivat kahden
+tuvassa. Eräs palvelusneidoista oli juuri pistäytynyt asialla sisässä.
+Halfrid seurasi häntä katseellaan.
+
+"Olen ajatellut", hän sanoi -- "pelkään, että Jorunn saa lapsen tänä
+kesänä --"
+
+Simon istui kaaripyssy kädessä korjaten sen salpaa. Hän vaihtoi
+ponsirautaa, tarkkasi joustinta ja vastasi katsettaan nostamatta:
+
+"Niin saa. Ja se on minun."
+
+Vaimo ei virkkanut mitään. Kun Simon viimein katsoi häneen, istui
+Halfrid neuloen yhtä syvästi työhönsä vaipuneena kuin Simon oli ollut
+omaansa.
+
+Simon pahoitteli koko sydämestään. Pahoitteli sitä, että oli loukannut
+vaimoaan, ja sitä, että oli ryhtynyt asioihin tytön kanssa; ja lopuksi
+hän oli suutuksissaan siitä, että oli ottanut niskoilleen isyyden. Hän
+ei ollut siitä edes varma -- Jorunn oli kevytkenkäinen. Oikeastaan
+hän ei ollut milloinkaan pitänyt tästä; tyttö oli ruma, mutta nokkela
+suustaan ja hauska puhekumppani; hän se myös oli ollut isäntää
+vastassa, kun tämä tuli myöhään kotiin talvella. Hän oli vastannut noin
+äkkipikaa siksi, että oli odottanut vaimon alkavan valittaa ja moittia.
+Se oli tyhmä ajatus, olisihan hänen pitänyt ymmärtää, että Halfrid oli
+pitävä itsensä liian hyvänä sellaiseen. Mutta tehty kuin tehty -- ei
+hän tahtonut luopuakaan sanastaan. Ja niin hän sai tyytyä siihen, että
+kävi palvelijansa lapsen isästä, olipa lapsi hänen tahi ei.
+
+Halfrid ei puhunut asiasta ennen kuin noin vuoden kuluttua; silloin
+hän kysyi eräänä päivänä, tiesikö Simon, että Jorunn aiottiin naittaa
+Borgiin. Simon tiesi sen kyllä, koska hän oli itse antanut tälle
+myötäjäiset. Minne lapsi joutuisi, kysyi vaimo. Äitinsä vanhempien luo,
+missä se nytkin on, vastasi Simon. Silloin sanoi Halfrid:
+
+"Minusta olisi sopivampaa, että tytär kasvaisi isänsä talossa."
+
+"Sinun talossasi, tarkoitat kai?" kysyi Simon.
+
+Rouvan kasvot värähtivät vähän:
+
+"Tiedäthän sinä, mieheni, että niin kauan kuin me molemmat elämme,
+hallitset sinä Mandvikia", lausui hän.
+
+Simon astui hänen luokseen ja laski kädet vaimonsa olkapäille:
+
+"Jos sinä tarkoitat, Halfrid, että voit sietää lasta täällä meidän
+luonamme, niin kiitän sinua mielesi jaloudesta."
+
+Simonia asia ei miellyttänyt. Hän oli nähnyt lapsen pari kertaa --
+se oli jotakuinkin ruma, eikä hän voinut huomata siinä mitään hänen
+tai hänen sukulaistensa näköistä. Hän uskoi vähemmän kuin koskaan
+itseään sen isäksi. Ja hän oli ollut hyvin suutuksissaan kuullessaan,
+että tyttö oli antanut kastaa sen Arngjerdiksi hänen äitinsä mukaan,
+kysymättä ensin lupaa. Mutta hänen täytyi nyt antaa Halfridin määrätä.
+Tämä nouti lapsen Mandvikiin, valitsi sille hoitajan ja huolehti itse
+siitä, ettei lapselta puuttunut mitään. Jos lapsi sattui lähettyville,
+otti hän sen usein syliinsä ja hoiteli sitä hiljaa ja sievästi. Ja
+mitä enemmän Simon näki pienokaista, sitä enemmän hän alkoi pitää
+siitä -- hän oli hyvin lapsirakas. Ja sitten hän jo luuli huomaavansa
+sen muistuttavan hänen isäänsä. Olihan Jorunn voinut pysyä alallaan
+sen jälkeen kun isäntä oli lähestynyt häntä. Taisipa Arngjerd siis
+olla hänen tyttärensä, ja se, mitä Halfrid oli saanut hänet tekemään,
+parasta ja kunniallisinta.
+
+Heidän oltuaan naimisissa viisi vuotta synnytti Halfrid miehelleen
+täysikuisen poikalapsen. Hän oli kuin onnen kirkastama, mutta heti
+synnytyksen jälkeen hän sairastui niin kovasti, että kaikki pian
+ymmärsivät hänen kuolevan. Kuitenkin hän oli mieleltään valoisa
+ollessaan viimeistä kertaa tajuissaan ja sanoessaan miehelleen: "Nyt
+sinä saat jäädä tähän, Simon, ja voit hoitaa Mandvikia oman sukusi ja
+minun sukuni parhaaksi."
+
+Tämän jälkeen lisääntyi kuume niin tuntuvasti, ettei potilas enää
+tietänyt mistään, ja niin hän säästyi siltä surulta, että olisi nähnyt
+poikansa kuolevan vuorokautta ennen äitiä. Ja toisessa kodissa ei
+hän kai enää surrut sitä, vaan iloitsi, kun sai pitää luonaan heidän
+Erlinginsä, ajatteli Simon.
+
+Simon muisti myöhemmin, että sinä yönä, jolloin nuo kaksi olivat
+maanneet laudoilla ylisillä, oli hän seisonut aitaan nojaten pellon
+laidassa, joka vietti alas rantaan. Se oli juuri ennen Juhanan-messua,
+ja yö oli niin valoisa, että täysikuu tuskin näkyi. Vesi päilyi
+kirkkaana ja kelmeänä liplatellen rantakiviä vastaan. Simon ei ollut
+nukkunut juuri tuntia enempää yössä pojan syntymästä asti -- hänestä
+tuntui kuin siitä olisi ollut äärettömän pitkä aika, ja hän oli niin
+väsynyt, että tuskin jaksoi surra.
+
+Hän oli silloin kahdenkymmenenseitsemän vuoden vanha.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kesällä pesänselvityksen jälkeen luovutti Simon Mandvikin Stig
+Haakoninpojan, Halfridin sedänpojan käsiin. Hän lähti Dyfriniin ja oli
+siellä talven.
+
+Vanha Andres-herra virui vuoteessa vesipöhössä peräti raihnaisena;
+loppu oli lähestymässä, ja hän valitti paljon -- elämä ei enää ollut
+lopulla ollut niin suoraa ja selkeätä. Hänen kauniit ja toimeliaat
+lapsensa eivät olleet saaneet sellaista osaa kuin hän oli toivonut ja
+odottanut. Simon istui isänsä luona koettaen parhaansa mukaan puhua
+tälle entiseen iloiseen ja leikkisään tapaansa, mutta vanhus vaikeroi
+lakkaamatta. Helga Saksintytär, jonka Gyrd oli nainut, oli niin
+hieno, ettei tiennyt mitä merkillistä keksisi -- Gyrd ei uskaltanut
+röyhtäistäkään omassa talossaan kysymättä vaimoltaan lupaa. Entäs
+tuo Torgrim, joka alituiseen vonkui vatsaansa -- ei sinä ikänä hän
+olisi antanut Torgrimille tytärtään, jos olisi tiennyt miehen niin
+huonoksi, ettei tästä ollut eläjäksi eikä kuolijaksi. Astridilla ei
+ollut mitään iloa nuoruudestaan ja varallisuudestaan niin kauan kuin
+hänen miehensä eli. Sigrid kulki allapäin ja masentuneena -- naurun ja
+laulun hän oli kokonaan unohtanut, tuo herttainen lapsi. Miksi tälle
+olikin pitänyt syntyä tuo lapsi -- eikä Simonille yhtään. Gudmund oli
+pannut vastalauseen kaikkiin isän ehdottamiin naimaliittoihin, ja isä
+oli tullut niin vanhaksi ja saamattomaksi, että oli antanut pojan viedä
+häneltä kaiken luonnon.
+
+-- Mutta onnettomuus oli alkanut siitä, että Simon ja tuo kavala neito
+olivat ryhtyneet vastustamaan vanhempiaan. Ja se oli Lauritsan syy --;
+vaikka tämä oli niin rohkea miesten joukossa, painui hän polvilleen
+vaimoväkensä edessä. Tyttö oli kai itkenyt ja parkunut -- ja samassa
+oli Lauritsa maassa ja lähetti hakemaan tuota Trøndelagenin kullattua
+huoripukkia, joka ei edes malttanut odottaa siksi, että olisi saanut
+neidon vihityksi vaimokseen. Mutta vaikka Lauritsa ei ollutkaan
+osannut olla isäntä talossaan, niin kyllä ainakin hän, Andres Darre,
+oli näyttävä, että osasi opettaa parrattomalle nulikalle ihmisten
+tapoja. Kristiina Lauritsantytär sai lapsia -- ilmielävän lapsen joka
+yhdestoista kuukausi kertoman mukaan --
+
+"Se tulee kalliiksi, isä", sanoi Simon nauraen. "Perintö murenee
+niin pieniin eriin." Hän otti Arngjerdin syliinsä -- tämä oli tullut
+tallustaen sisään.
+
+"Tuo tuossa ei ole ainakaan saava aikaan, että sinun jälkiperintösi
+jakaantuu liian pieniin osiin -- kuka sen jakaneekin", sanoi
+Andres-herra kiukuissaan. Hän piti pojantyttärestään jollakin tapaa,
+mutta oli vihainen, että Simon oli saanut äpärälapsen. "Oletko
+miettinyt mitään uutta naimakauppaa, Simon?"
+
+"Antakaahan nyt Halfridin ensin rauhassa kylmetä, isä", sanoi Simon
+silittäen lapsen vaaleita hiuksia. "Vielä minä nain -- mutta eihän
+sillä ole niin kiire."
+
+Sitten hän otti kaaripyssyn ja sukset ja sujahti metsään saadakseen
+hiukan hengähtää; hän ajoi koirineen hirveä hangella ja ampui metsoja
+-- makasi yönsä Dyfrinin metsämajassa ja iloitsi siitä, että oli yksin.
+
+Ulkoa kuului suksien kahinaa, koirat hyppäsivät pystyyn ja ulkoa
+vastasivat toiset koirat. Simon aukaisi oven kuutamosiintoiseen yöhön,
+ja Gyrd tuli hiljaa sisään pitkänä ja sorjana ja solakkana. Hän oli nyt
+nuoremman näköinen kuin Simon, joka oli aina ollut vähän lihavanläntä
+ja tullut vielä koko joukon tukevammaksi Mandvikissa olonsa aikana.
+
+Veljekset istuivat eväsreppu välissään syöden ja juoden ja katsoen
+tuleen.
+
+"Kai sinä olet ymmärtänyt", sanoi Gyrd, "että Torgrim on nostava kovan
+huudon ja hälinän, kun isä on poissa -- ja hän on saanut Gudmundin
+puolelleen. Ja Helgan. He eivät tahdo suoda Sigridille täyttä
+perintöosaa --"
+
+"Olen aavistanut sen. Mutta osansa hän on saava, siitä me veljet
+pidämme huolen."
+
+"Parasta taitaisi olla, jos isä itse järjestäisi asian ennen kuin
+kuolee", tuumi Gyrd.
+
+"Voi, annetaan isän kuolla rauhassa", sanoi Simon. "Emmeköhän me kaksi
+osaa suojella sisartamme niin etteivät toiset saa höyhentää häntä
+siksi, että häntä on kohdannut onnettomuus --"
+
+       *       *       *       *       *
+
+Ja niin hajaantuivat herra Andres Darren perilliset katkerassa
+epäsovussa. Gyrd oli ainoa, jolle Simon heitti hyvästit kotoa
+lähtiessään -- ja hän tiesi, etteivät Gyrdiä ja hänen vaimoaan nyt
+odottaneet liian leppeät päivät. Sigridin hän vei kanssansa Formoon --
+hoitamaan taloutta; Simon puolestaan ohjasi Sigridin asioita.
+
+Hän ratsasti kartanolleen muutamana harmaana päivänä
+lumensulamisaikaan, Laugenin varsilla kasvavan leppämetsän
+ruskottaessa. Aikoessaan astua tuvan ovesta sisään Arngjerd
+käsivarrellaan kysyi Sigrid Andreksentytär:
+
+"Miksi sinä hymyilit, Simon?"
+
+"Hymyilinkö minä?"
+
+Hän oli ajatellut, että tämä oli toisenlainen paluu, kuin minkä hän oli
+luullut odottavan itseään kerran -- sen päivän ollessa käsissä, jolloin
+hän asettuisi isoäitinsä kartanoon. Vietelty sisar ja äpärälapsi, siinä
+hänen osansa.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Ensimmäisenä kesänä Simon ei nähnyt paljon Jørundgaardin väkeä -- hän
+vältti näitä tietensä.
+
+Mutta syksyllä, viimeisen Maarian-messun jälkeisenä pyhänä hän joutui
+seisomaan Lauritsa Bjørgulfinpojan vieressä kirkossa siten, että heidän
+kahden tuli antaa toisilleen messusuudelma, Sira Eirikin toivotettua
+pyhän kirkon rauhaa sanankuulijoille. Ja tuntiessaan vanhemman
+miehen kapeat huulet poskellaan ja kuullessaan tämän kuiskaavan
+rauhansiunauksen hän joutui liikutuksen valtaan. Hän ymmärsi Lauritsan
+tarkoittaneen sillä enemmän kuin pelkän kirkollisen muodollisuuden
+täyttämistä.
+
+Hän riensi ulos messun loputtua, mutta hevosten luona hän tapasi
+Lauritsan, joka pyysi häntä mukaansa Jørundgaardiin aterioimaan. Simon
+vastasi, että hänen tyttärensä oli sairas ja hänen sisarensa hoiti
+tätä. Lauritsa pyysi silloin Jumalaa parantamaan lapsen ja hyvästeli
+kädestä pitäen.
+
+Eräänä päivänä tämän jälkeen oli Formossa pidetty kovaa kiirettä, jotta
+saataisiin lyhteet korjuuseen, sillä ilma näytti uhkaavalta. Enin
+vilja oli korjuussa illalla, kun ensimmäinen sadekuuro yllätti. Simon
+juoksi pihaton poikki rankkasateessa, ja heleänkirkas aurigonjuova,
+joka pilkahti pilvien välistä, valaisi rakennuksen ja sen takana olevan
+vuorenseinän -- silloin hän näki pienen neidon seisovan portaiden
+edessä sateessa ja auringonpaisteessa. Tällä oli Simonin rakkain koira
+vierellään -- nyt se riuhtaisihe irti ja hyppi häntä vastaan, ja
+kudottu naistenvyö laahasi maata sen kaulanauhassa.
+
+Hän näki tytön olevan isoisten lapsia -- tämä oli ilman vaippaa ja
+paljain päin, mutta viininpunainen hame oli tehty kaupunginverasta,
+kirjailtu ompeluksin ja kiinnitetty kullatulla soljella rinnalle.
+Silkkinen nauha esti isokiharaista märkää tukkaa kiertymästä otsalle.
+Tytöllä oli vilkkaat pienet kasvot, leveä otsa, terävä leuka ja suuret,
+loistavat silmät; hänen poskensa olivat hehkuvan punaiset, aivan kuin
+hän olisi juossut kovaa.
+
+Simon aavisti, kuka hän saattoi olla, ja tervehti tyttöä lausuen hänen
+nimensä.
+
+"Mistä minulla tämä kunnia, että sinä tulet meillä käymään, Ramborg?"
+
+Tyttö kertoi koiran tuoneen hänet sinne, ja hänen oli Simonia seuraten
+täytynyt tulla sisään sadetta pakoon. Koira oli ruvennut juoksemaan
+Jørundgaardissa, hän toi sen nyt takaisin. Hän tiesi, että se oli
+Simonin koira, hän oli nähnyt sen juoksevan Simonin perässä tämän
+ratsastaessa.
+
+Simon ei voinut kokonaan olla nuhtelematta tyttöä siitä, että tämä
+oli lähtenyt heille yksin; hän sanoi nyt satuloivansa hevoset ja
+saattavansa hänet kotiin itse. Mutta ensin Ramborgin täytyi syödä.
+Ramborg juoksi heti sen sängyn luo, jossa pikku Arngjerd makasi
+sairastaen; sekä lapsi että Sigrid ihastuivat pian vieraaseen, sillä
+Ramborg oli sukkelakielinen ja elävä. Hän ei ollut sisariinsa, ajatteli
+Simon.
+
+Hän ratsasti Ramborgin kanssa pihatielle asti, josta olisi kääntynyt
+takaisin, ellei olisi kohdannut Lauritsaa, joka vastikään oli saanut
+kuulla, ettei lapsi ollut leikkisiskojensa kanssa Laugarbrussa, ja joka
+nyt oli lähdössä hakumatkalle miesten kanssa -- hän oli ollut hyvin
+levoton. Simonin täytyi lähteä sisään, ja vasta kun hän oli istuutunut
+ylistupaan, hävisi arkuus hänestä ja hän viihtyi hyvin Ragnfridin ja
+Lauritsan parissa. He jäivät istumaan pitkäksi aikaa oluen ääreen, ja
+kun ilma yhä paheni, kiitti hän ja jäi yöksi.
+
+Ylistuvassa oli kaksi sänkyä. Ragnfrid kaunisti toisen kuntoon vierasta
+varten, ja sitten tuumittiin, missä Ramborg nukkuisi -- vanhempienko
+vieressä vai toisessa talossa.
+
+"Minä tahdon nukkua omassa sängyssäni", sanoi lapsi. "Enkö minä saa
+nukkua sinun vieressäsi, Simon?" pyysi hän.
+
+Isä sanoi, ettei vierasta sopinut kiusata siten, että kakaroiden
+annettaisiin nukkua samassa sängyssä, mutta Ramborg naukui yhä, että
+hän tahtoi nukkua Simonin vieressä. Lopulta sanoi Lauritsa ankarasti,
+että tyttö oli liian iso jakamaan vuodetta vieraan miehen kanssa.
+
+"Ei isä, en minä ole", kärtti toinen. "Eihän Simon, enhän minä ole
+liian iso?"
+
+"Sinä olet liian pieni", sanoi Simon nauraen. "Pyydäpäs päästä
+nukkumaan minun viereeni viiden vuoden kuluttua, niin minä en pane
+vastaan. Mutta silloin sinulle ei enää kelpaakaan tämmöinen ruma ja
+paksu vanha leskimies, Ramborg-tyttönen!"
+
+Lauritsaa ei näyttänyt miellyttävän leikinteko, hän sanoi jyrkästi,
+että nyt tyttö sai pitää suunsa kiinni ja tulla nukkumaan vanhempien
+sänkyyn. Mutta Ramborg huusi vielä sittenkin:
+
+"Nyt sinä olet kosinut minua, Simon Darre, isäni kuullen!"
+
+"Oikein on", vastasi Simon nauraen. "Mutta minä pelkään, etten minä
+kelpaa sinulle, Ramborg."
+
+Tuosta päivästä alkaen olivat formolaiset ja jørundgaardilaiset
+alituiseen yhdessä. Ramborg kävi naapurikartanossa niin usein kuin
+suinkin soveltui, puuhaili Arngjerdin kanssa, kuin olisi tämä ollut
+hänen nukkensa, juoksenteli Sigridin jäljessä auttaen taloustoimissa,
+istui Simonin sylissä, kun tämä oli tuvassa. Simon alkoi silloin
+peuhata ja leikitellä hänen kanssaan niinkuin entisinä päivinä, jolloin
+Ramborgista ja Ulvhildista piti tulla hänen sisarensa.
+
+Simon oli asunut laaksossa kaksi vuotta, kun Geirmund Hersteininpoika
+Krukesta kosi Sigrid Andreksentytärtä. Kruken suku oli vanhaa
+suurtalonpoikais-juurta, mutta vaikka joku sen miehistä oli ollut
+kuninkaiden henkivartioväessä, eivät nämä olleet milloinkaan tulleet
+tunnetuiksi ulkopuolella laaksoaan. Kuitenkin oli tämä niin hyvä
+naimakauppa kuin Sigrid saattoi toivoa, ja Sigrid otti mielellään
+Geirmundin. Niin solmivat hänen veljensä naimaliiton, ja Simon piti
+luonaan sisarensa häät.
+
+Eräänä iltana juuri ennen häitä, kun heillä oli pahimmat
+valmistuskiireet, sanoi Simon leikillä, ettei hän ymmärtänyt, miten
+hänen talonsa nyt selviäisi, kun Sigrid jätti hänet. Silloin sanoi
+Ramborg:
+
+"Saat koettaa selvitä kaksi vuotta, Simon. Neljätoistavuotiaana on
+neito naimakelpoinen, silloin sinä voit ottaa minut luoksesi."
+
+"En minä huoli sinua", sanoi Simon nauraen. "Minä pelkään, etten osaa
+pitää aisoissa noin villiä neitoa."
+
+"Hiljaisimmilla vesillä on mutaisin pohja, sanoo isä", lausui Ramborg.
+"Minä olen villi. Sisareni oli hiljainen ja lauhkea. Oletko jo
+unohtanut Kristiinan, Simon Andreksenpoika?"
+
+Simon hyppäsi penkiltä, tempasi tytön käsiinsä, nosti olkaansa vasten
+ja suuteli häntä kaulakuoppaan, niin että siihen jäi punainen jälki.
+Kauhistuneena ja ihmetellen omaa itseään hän päästi sitten Ramborgin
+käsistään -- tarttui Arngjerdiin ja viskeli ja rutisteli tätä samalla
+tapaa peittääkseen äskeisen tekonsa. Hän ajeli ja hätyytteli tyttöjä,
+puolisuurta ja pientä, niin että nämä hyppivät pöytien ja penkkien
+yli; viimeksi hän nosti heidät ovea lähinnä olevalle poikkihirrelle ja
+juoksi ulos.
+
+Jørundgaardissa ei milloinkaan mainittu Kristiinaa hänen kuultensa.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Ramborg Lauritsantytär varttui ja kaunistui. Kylän kielet alkoivat
+kilvan naittaa häntä. Yhteen aikaan puhuttiin Eindride Haakoninpojasta,
+joka oli Valders-Gjeslingien sukua. He olivat serkkuja neljännessä
+polvessa, mutta Lauritsa ja Haakon olivat kumpikin niin rikkaat, että
+heillä olisi ollut varaa hankkia paavilta erikoislupa. Siihen olisivat
+loppuneet vanhat käräjäriidatkin, joita oli jatkunut siitä asti kun
+vanhat Gjeslingit olivat liittyneet Skule-herttuaan ja kuningas Haakon
+oli ottanut heiltä Vaagen tilan ja antanut sen Sigurd Eldjarnille.
+Ivar Gjesling nuorempi oli saanut takaisin Sundbun naimisen ja vaihdon
+kautta, mutta näistä asioista oli ollut äärettömän paljon riitaa
+ja rettelöitä. Lauritsa nauroi sille; se osa saaliista, jonka hän
+olisi voinut vaatia vaimonsa nimessä, ei ollut edes sen vasikannahan
+ja rahan arvoinen, jonka hän oli menettänyt tuon jutun vuoksi --
+puhumattakaan matkoista ja harmeista. Mutta kun hän oli ajanut sitä
+koko naimisissaolonsa ajan, täytyi hänen pysyä kannallaan --.
+
+Mutta Eindride Gjesling vietti häitä toisen tytön kanssa, eikä
+Jørundgaardin väki näyttänyt surevan sitä. He olivat mukana häissä,
+ja Ramborg kertoi kotiin tultuaan, että neljä miestä oli puhunut
+Lauritsalle hänestä omassa tai jonkun sukulaisensa nimessä. Lauritsa
+oli vastannut, ettei hän tahtonut tehdä mitään sopimusta tyttärestään
+ennen kuin tämä oli kyllin vanha sanoakseen oman sanansa asiassa.
+
+Tällä kannalla olivat asiat keväällä sinä vuonna, jolloin Ramborg
+täytti neljätoista vuotta. Silloin hän oli eräänä iltana navetassa
+Simonin kanssa katsomassa vasikkaa, joka heille oli syntynyt. Se
+oli valkoinen, mutta siinä oli ruskea täplä, jonka Ramborg sanoi
+muistuttavan aivan kirkkoa. Simon istui karsinan laidalla, tyttö oli
+kumartunut hänen polvensa yli ja Simon pudisti häntä palmikoista:
+
+"Se merkitsee varmaan sitä, että sinä ajat pian morsiuskirkkoon,
+Ramborg!"
+
+"Tiedäthän sinä, ettei isä pane vastaan, kun sinä pyydät minua
+häneltä", sanoi tyttö. "Minä olen jo varttunut neito, ja minut voi
+huoleti naittaa tänä vuonna."
+
+Simon hätkähti vähän, mutta yritti nauraa:
+
+"Joko sinä taas alat puhua pehmosia!"
+
+"Kyllä sinä tiedät, ettei se sitä ole", sanoi tyttö luoden suuret
+silmänsä häneen. "Olen tietänyt kauan, että tänne Formoon minä
+mieluimmin tahdon. Miksi sinä olet suudellut minua ja pitänyt minua
+vähän väliä sylissäsi, ellet tahtoisi minua?"
+
+"Kyllä minä tahdon sinut, Ramborg. Mutta en ole osannut ajatella,
+että niin sievä ja nuori neito olisi aiottu minulle. Minä olen
+seitsemäntoista vuotta sinua vanhempi -- sinä et varmaan muista, että
+sinulla olisi tihrusilmäinen, pöhömahainen ukonrahjus, kun itse olet
+parhaassa iässä --"
+
+"Minä olen parhaassa iässä _nyt_", sanoi Ramborg säteilevänä, "etkä
+sinä ole vielä mikään ukonrahjus, Simon!"
+
+"Rumakin minä olen -- sinä väsyisit pian suutelemaan _minua_!"
+
+"Sitä sinun on turha uskoa", vastasi tyttö nauraen kuten ennen ja
+kurotti suunsa Simonia kohden. Mutta Simon ei suudellut häntä.
+
+"Minä en tahdo hyötyä sinun ymmärtämättömyydestäsi, hyvä ystävä.
+Lauritsa tahtoo sinut mukaansa etelään kesällä. Ellet ole muuttanut
+mieltä takaisin tullessasi, niin minä olen kiittävä Jumalaa ja Pyhää
+Neitsyttä onnesta, joka on parempi kuin mitä olin osannut odottaa --
+mutta sitoa en sinua tahdo, kaunis Ramborg."
+
+       *       *       *       *       *
+
+Simon otti koiransa, kaarensa ja keihään ja lähti tunturille vielä
+samana iltana. Aukealla oli vielä paljon lunta; hän kulki karjatupansa
+kautta, josta kävi noutamassa suksensa, eleli Raanekampenien
+eteläpuolella sijaitsevan lammen lähistöllä ja ajoi hirveä viikon ajan.
+Mutta sinä iltana, jolloin hän painalsi alas laaksoa kohden jälleen,
+alkoi häntä taas vaivata levottomuus ja pelko. Olisi ollut Ramborgin
+kaltaista, jos tämä olisi puhunut asiasta isälleen. Liukuessaan alas
+rinnettä Jørundgaardin karjatuvan ohi hän näki katosta nousevan savua
+ja säkeniä. Hän arveli Lauritsan itsensä ehkä olevan siellä ja astui
+tupaan.
+
+Lauritsan näöstä päättäen hän luuli arvanneensa oikein. Mutta he
+puhelivat kuluneesta huonosta kesästä sekä siitä, milloin karja
+voitaisiin siirtää tunturille tänä vuonna, metsästyksestä ja Lauritsan
+uudesta haukasta, joka istui lattialla siivet pörhöllään, ahmien niiden
+lintujen sisuksia, jotka paistuivat vartaassa tulen päällä. Lauritsa
+oli tullut katsomaan Ilmandsdalissa olevaa hevostarhaansa -- se kuului
+romahtaneen maahan, olivat eräät alvdølilaiset tienneet, jotka tulivat
+sieltä joku päivä sitten. Näin kului suurin osa iltaa. Viimein Simon
+sanoi:
+
+"Enpä oikein tiedä -- onko Ramborg sanonut sinulle mitään eräästä
+asiasta, josta me puhelimme tässä eräänä iltana?"
+
+Lauritsa vastasi hitaasti:
+
+"Minusta sinä olisit voinut puhua minulle ensin, Simon -- tiedäthän,
+minkämoisen vastauksen olisit saanut. Niin, niin -- kyllähän minä
+ymmärrän sen sattuneen sillä tapaa, että sinä tulit puhuneeksi tytölle
+ensin -- eikä se muuta asiaa. Olen iloinen kaupatessani lapseni kunnon
+miehen käsiin."
+
+Eikä siinä sitten ollut paljon muuta sanomista, tuumi Simon.
+Ihmeelliseltä kuitenkin tuntui, että hän, joka ei milloinkaan ollut
+ajatellut lähennellä ketään kunniallista neitoa tai rouvaa, oli nyt
+sitoutunut kunniansa kautta naimaan tytön, jota hän mieluummin olisi
+ollut vailla. Hän koetti kuitenkin selvitellä:
+
+"Ei asia ole aivan siten, Lauritsa, että minä olisin kosiskellut
+tytärtäsi sinun selkäsi takana -- pidin itseäni niin vanhana, etten
+luullut hänen käsittävän sitä muuksi kuin vanhoilta päiviltä perityksi
+veljeydeksi, että puhelin niin paljon hänen kanssaan. Ja jos minä sinun
+mielestäsi olen liian vanha hänelle, niin en ole kummeksiva sitä enkä
+antava sen rikkoa ystävyyttämme."
+
+"Kenetpä minä näkisin mieluummin poikanani kuin sinut, Simon!" sanoi
+Lauritsa. "Ja tahtoisin mielelläni itse naittaa Ramborgin. Tiedäthän
+kuka hänen naittajakseen tulisi sitten, kun minä olen poissa." Tämä
+oli ensimmäinen kerta, jolloin heidän keskensä viitattiin Erlend
+Nikulauksenpoikaan. "Vävyni on monessa suhteessa parempi mies kuin
+miksi häntä luulin tullessani ensin tuntemaan hänet. Mutta enpä tiedä,
+onko hän oikea mies päättämään viisaasti nuoren tytön naittamisesta. Ja
+minä olen huomannut, että Ramborg itse tätä kernaasti haluaa."
+
+"Niin hän nyt sanoo", vastasi Simon. "Mutta hän on melkein lapsi vielä.
+Enkä minä siis aio kiirehtiä, jos sinusta asian tulee jäädä lepäämään
+edelleen --"
+
+"Enkä minä", sanoi Lauritsa rypistäen hiukan kulmiaan, "aio tyrkyttää
+sinulle tytärtäni -- sitä sinun ei pidä uskoa."
+
+"_Sinun_ pitää uskoa", sanoi Simon nopeasti, "ettei koko Norjan maassa
+ole neitoa, jonka minä tahtoisin Ramborgia mieluummin. Mutta Lauritsa,
+minusta olisi liian suuri onni, jos minulle joutuisi niin kaunis ja
+nuori ja hyvä morsian, rikas ja suurisukuinen. Ja että saisin sinut
+appiukoksi", sanoi hän hiukan hämillään.
+
+Lauritsa hymyili hyvillään:
+
+"Kyllähän sinä tiedät, mitä minä sinusta ajattelen. Ja sinä olet
+hoitava minun lastani ja hänen omaisuuttaan siten, ettei meillä, hänen
+äidillään ja minulla, ole milloinkaan oleva syytä katua kauppaamme."
+
+"Sen minä lupaan Jumalan ja kaikkien pyhimysten nimessä", sanoi Simon.
+
+Ja he paiskasivat kättä. Simon muisti edellisen kerran, jolloin hän
+näin oli solminut liiton Lauritsan kanssa. Hänen sydämensä kutistui
+kokoon, ja siihen koski.
+
+Mutta Ramborg oli parempi naimakauppa kuin hän oli osannut odottaa.
+Lauritsan perintö jakautuisi vain kahden tyttären kesken. Ja hän
+oli pääsevä sen miehen pojaksi, jota hän aina oli kunnioittanut ja
+rakastanut eniten kaikista tuntemistaan. Ja Ramborg oli nuori ja
+suloinen ja terve.
+
+Ja luulisihan hänenkin, Simonin, vihdoin saaneen aikamiehen
+ymmärryksen. Jos hän oli kuvitellut sellaista, että saisi kerran
+leskenä sen, jota ei ollut saanut neitona -- Erlendin nautittua
+tämän naisen nuoruuden -- ynnä tusinan hänen kaltaisiaan poikapuolia
+kaupanpäälliseksi -- niin kyllä hänen veljensä silloin saivat julistaa
+hänet syyntakeettomaksi ja kykenemättömäksi hoitamaan asioitaan. Erlend
+oli elävä niin kauan kuin kivi kalliossa -- niin herrat aina elivät.
+
+Heistä tuli nyt siis langokset. He eivät olleet nähneet toisiaan tuon
+Oslossa vietetyn illan jälkeen. Mutta Erlendistä täytyi tuntua vielä
+vähemmän miellyttävältä muistella sitä.
+
+Hänestä oli tuleva Ramborgille hyvä mies, nuhteeton herra. Eikä hän
+kuitenkaan ollut aivan varma, eikö tuo lapsi ollut viekoitellut häntä
+satimeen.
+
+"Sinä naureskelet?" sanoi Lauritsa.
+
+"Nauroinko minä --? Muistin vain tässä hauskaa --"
+
+"Sinun pitää sanoa, mitä se oli, Simon -- jotta minäkin saan nauraa."
+
+Simon Andreksenpoika kiinnitti terävät, pienet silmänsä Lauritsaan.
+
+"Minä ajattelin -- naisia. Onkohan yhtään sellaista vaimoa, joka
+pitäisi arvossa miehen uskoa ja lakeja niin kuin me miehet keskenämme
+-- kun hän tai hänen etunsa hyötyisi syrjäyttämisestä. Halfrid,
+ensimmäinen vaimoni --. Tästä en ole tähän saakka puhunut yhdellekään
+ristinsielulle, Lauritsa Bjørgulfinpoika, enkä puhu siitä vastakaan.
+Hän oli niin hyvä ja hurskas ja oikeamielinen vaimo, että toista
+sen kaltaista tuskin on elänyt -- olenhan kertonut sinulle, mille
+kannalle hän asettui Arngjerdiin. Mutta huomatessamme, miten Sigridin
+laita oli, hän tahtoi piilottaa minun sisareni ja olla olevinaan itse
+raskaana sekä ottaa Sigridin lapsen omakseen. Näin meillä olisi ollut
+perillinen, lapsella olisi ollut turvattu asema, ja Sigrid olisi
+voinut jäädä meille tarvitsematta erota lapsestaan. En minä usko hänen
+ymmärtäneen, että se olisi ollut petos hänen omaa sukuaan vastaan --"
+
+Lauritsa sanoi vähän ajan kuluttua:
+
+"Sinä olisit voinut jäädä Mandvikiin silloin, sinä Simon --"
+
+"Olisin." Simon Darre naurahti katkerasti. "Ja ehkä yhtä hyvällä
+oikeudella kuin moni muu mies, joka elää maalla, jota hän kutsuu
+isiensä maaksi. Koska emme voi perustaa näissä asioissa muuhun kuin
+naistemme kunniaan --"
+
+Lauritsa pisti hupun haukan päähän ja nosti sen ranteellensa.
+
+"Tuo on outoa puhetta naimatuumissa kulkevan miehen suusta", sanoi hän
+hiljaa. Hänen äänessään tuntui vastenmielisyyden väre.
+
+"_Sinun_ tyttäristäsi ei kukaan ajattele sellaista", vastasi Simon.
+
+Lauritsa katsoi alas haukkaan ja raaputti sitä puikolla.
+
+"Eikö Kristiinastakaan?" kuiskasi hän.
+
+"Ei", vastasi Simon lujasti. "Ei hän tosin ole tehnyt kauniisti minua
+kohtaan, mutta en minä ole huomannut hänen milloinkaan valehdelleen.
+Hän sanoi avoimesti ja suoraan kohdanneensa toisen miehen, josta piti
+enemmän kuin minusta."
+
+"Entä kun sinä niin helposti päästit hänet menemään", kysyi Lauritsa
+hiljaa, "niin eikö se tapahtunut siksi että sinä olit -- kuullut huhuja
+-- hänestä?"
+
+"Ei", sanoi Simon yhä. "Minä en ollut kuullut mitään huhuja hänestä."
+
+       *       *       *       *       *
+
+Päätettiin pitää kihlajaiset samana kesänä ja häät pääsiäisen jälkeen
+seuraavana vuonna, Ramborgin täytettyä viisitoista vuotta.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kristiina ei ollut nähnyt kotiaan siitä päivästä asti, jolloin hän
+ratsasti sieltä morsiamena -- siitä oli kahdeksan vuotta. Nyt hän
+palasi suuren saattueen kera -- siihen kuului mies, Margret, viisi
+poikaa, lapsenhoitajia, neitoja, huoveja ja kuormahevosia. Lauritsa
+oli ratsastanut heitä vastaan; he tapasivat Dovrella. Kristiina ei
+enää ollut niin herkkä itkemään kuin nuoruudessaan, mutta nähdessään
+isänsä ratsastavan vastaan ja heidän kohdattuaan toisensa hän tarttui
+Lauritsan käteen ja suuteli sitä nöyrästi. Lauritsa hyppäsi heti alas
+hevosen selästä ja nosti tyttären syliinsä. Sitten hän tervehti kädestä
+Erlendiä, joka oli tehnyt kuten muut ja nyt tuli appeaan vastaan
+jalkaisin ja kunnioittavin elein.
+
+Seuraavana päivänä ilmestyi Simon Jørundgaardiin tapaamaan uusia
+sukulaisiaan. Gyrd Darre ja herra Geirmund Kruke olivat mukana, mutta
+heidän vaimonsa olivat jääneet Formoon. Simon tahtoi pitää häät omassa
+talossaan, ja naisilla oli kova kiire.
+
+Kohtaus sujui siten, että Simon ja Erlend tervehtivät toisiaan
+luontevasti ja vapaasti. Simon hillitsi itsensä, ja Erlend oli niin
+reima ja hilpeä, että saattoi luulla tämän jo unohtaneen, missä he
+olivat tavanneet toisensa viimeksi. Sen jälkeen Simon antoi kättä
+Kristiinalle. He olivat epävarmat, ja heidän katseensa yhtyivät
+silmänräpäykseksi.
+
+Kristiina ajatteli, että Simon oli rumentunut. Nuorena tämä oli
+sentään ollut aika kaunis, vaikka hän jo silloin oli paksunläntä
+ja lyhytkaulainen. Hänen raudanharmaat silmänsä olivat näyttäneet
+pieniltä täyteläisten luomien alla, suu oli ollut liian pieni ja
+hymykuopat liian isot lapsellisen pyöreissä kasvoissa. Mutta hänellä
+oli ollut terveempi ihonväri ja leveä, maidonvalkoinen otsa kauniin
+vaaleanruskean, kiharaisen tukan alla. Kiharat olivat jäljellä yhtä
+pähkinänruskeina ja sankkoina, mutta hänen kasvonsa olivat kauttaaltaan
+ruskeanpunaiset, silmien alla oli vakoja, ja posket olivat muodottoman
+paksut ja yhtyivät kaksoisleukaan. Ja hän oli lihonut vartaloltaankin
+-- saanut jo vatsaakin. Ei hän enää näyttänyt sellaiselta mieheltä,
+joka olisi viitsinyt ruveta sängynreunalle illalla kuiskaillakseen
+neitonsa kanssa. Kristiinan kävi sääli nuorta sisartaan; tämä oli niin
+terve ja viehkeä ja lapsellisen iloinen siitä, että pääsi naimisiin. Jo
+ensimmäisenä päivänä hän oli näyttänyt Kristiinalle myötäjäisarkkunsa
+sekä Simonin kihlat -- ja kertonut Sigrid Andreksentyttären sanoneen,
+että Formon häätuvan ylisillä oli vielä yksi kullattu arkkunen; siinä
+oli kaksitoista kallista huntua, ja hän oli saava sen mieheltään
+ensimmäisenä aamuna. Pikku raukka, hän ei tiennyt mitä avioliitto
+oli. Oli surku, että hän tunsi niin vähän tuota pikku sisartaan --
+Ramborg oli käynyt Husabyssä kaksi kertaa, mutta siellä hän oli aina
+tuittupäinen ja äksy -- hän ei voinut kärsiä Erlendiä eikä Margretia,
+joka oli jokseenkin samanikäinen kuin Ramborg.
+
+Simon muisti odottaneensa -- melkeinpä toivoneensa -- että Kristiina
+olisi ollut kuluneen näköinen saatuaan niin monta lasta. Mutta tämä
+uhkui nuoruutta ja terveyttä, kulki selkä suorana ja astui yhtä
+joustavasti kuin ennen, vaikka laskikin jalkansa vähän painavammin
+maahan. Hän oli komea äiti viiden kauniin pikkupojan keskellä.
+
+Hänellä oli yllään kotona tehty ruosteenruskea villapuku, jossa oli
+kankaaseenkudottuja tummansinisiä lintuja -- Simon muisti nuhjailleensa
+kangaspuiden ääressä Kristiinan kutoessa tätä kangasta.
+
+Syntyi hiukan levottomuutta, kun oli istuttava ruokapöytään
+ylistuvassa. Skule ja Ivar alkoivat huutaa, he tahtoivat istua äitinsä
+ja hoitajan välissä, kuten olivat tottuneet kotona. Lauritsan mielestä
+ei sopinut, että Ramborg istuisi kauempana kuin sisaren palveluspiika
+ja pikkulapset -- ja niin hän pyysi tyttärensä viereensä pöydän päähän,
+koska tämä niin pian oli lähtevä kodista.
+
+Pikku Husabyn naskalit olivat levottomia eivätkä näyttäneet oikeille
+pöytätavoille opetetuilta. Ei ollut ehditty pitkällekään ateriassa,
+kun pieni vaalea poika sukelsi pöydän alle ja ilmestyi näkyviin penkin
+laidasta Simonin polven luota.
+
+"Saanko minä katsoa tuota kaunista tuppea, joka riippuu sinun vyössäsi,
+sukulaismies", sanoi poika hitaasti ja arvokkaasti Simonille. Hän
+oli huomannut Simonin suuren hopeahelaisen tupen, jossa säilytettiin
+lusikkaa ja kahta veistä.
+
+"Saat kyllä, sukulaismies. Mikä sinun nimesi on?"
+
+"Minä olen Gaute Erlendinpoika." Hän laski läskipalan kädestään Simonin
+hopeanharmaalle flaamilaiselle verkamekolle, veti veitsen tupesta ja
+katsoi sitä tarkkaan. Sitten hän otti sen veitsen, jolla Simon söi,
+sekä lusikan, asetti ne kaikki paikoilleen ja katsoi miltä se näytti,
+kun nyt koko tuppi oli täysi. Hän oli hyvin totinen, ja hänen naamansa
+ja kätensä kiilsivät. Simon katsoi hymyillen noita pieniä, kauniita,
+innokkaita kasvoja.
+
+Samassa olivat kaksi vanhintakin miesten puolella, ja kaksoset
+pyörähtivät lattialle alkaen peuhata siellä ihmisten jaloissa -- kunnes
+tulivat esiin ja juoksivat koirien luokse uunin kupeelle. Ruokarauhaa
+ei tahtonut oikein syntyä. Äiti ja isä kyllä kieltelivät lapsiaan ja
+komensivat istumaan kauniisti paikallaan, mutta lapset eivät ottaneet
+totellakseen, vanhemmat nauroivat heille samalla koko ajan eivätkä
+näyttäneet olevan paljon milläänkään heidän aikaansaamastaan melusta --
+eivät sittenkään, vaikka Lauritsa jokseenkin terävällä äänellä käski
+erään miehistä viemään penikat alempaan tupaan, jotta saattaisi kuulla
+oman äänensä ylhäällä.
+
+Husabyläisten piti nukkua ylisparvessa, ja aterian jälkeen, kun oli
+kannettu miehille lisää juomaa, vei Kristiina palvelusneitoineen
+lapset soppeen riisuakseen heidän yltään vaatteet. Nämä olivat
+tahrineet itsensä niin pahoin, että äiti tahtoi pestä heidät puhtaiksi
+ensin. Mutta pojat eivät olisi tahtoneet tulla puhtaiksi, ja isommat
+räiskyttivät vettä, ja kaikki juoksentelivat ympäri huonetta aina kun
+jokin vaatekappale oli saatu siepatuksi heidän yltään. Lopulta he
+kuitenkin kaikki olivat toisessa sängyssä, mutta siellä he jatkoivat
+elämöimistä, töykkivät toisiaan, nauroivat ja huusivat, ja pielukset
+ja kuvakankaat ja raidit lentelivät sinne ja tänne niin että pölisi ja
+koko tupa tuoksui heinältä. Kristiina nauroi ja sanoi, että nämä olivat
+niin villejä siksi, että olivat vieraassa paikassa.
+
+Ramborg seurasi sulhastaan ulos ja saattoi tätä vähän matkaa aitoviertä
+kevätyön hämyssä. Gyrd ja Geirmund olivat ratsastaneet pois edeltäpäin,
+ja Simon aikoi nyt sanoa hyvästit Ramborgille. Hänellä oli jo toinen
+jalka jalustimessa, kun hän äkkiä kääntyikin neitoon päin, otti tämän
+syliinsä ja pusersi tuota hentoa lasta niin että tämä äännähti hiljaa
+ja onnellisena.
+
+"Jumala siunatkoon sinua, Ramborgini -- olet niin hieno ja hempeä --
+liian hieno ja kaunis minulle", mutisi hän tytön liehuviin kiharoihin.
+
+Ramborg katseli yhä Simonia tämän ratsastaessa pois utuiseen kuutamoon.
+Hän hieroi käsivarttaan -- Simon oli ottanut siitä niin rajusti kiinni,
+että se oli hellä. Ilosta huumautuneena hän ajatteli, että nyt oli
+vain enää kolme vuorokautta siihen, kun hän joutuisi naimisiin Simonin
+kanssa.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Lauritsa seisoi Kristiinan kanssa lasten sängyn vieressä ja katsoi
+miten Kristiina asetteli nuo ihmisenalut sievästi vierekkäin. Vanhimmat
+olivat jo isoja poikia, joilla oli laihat ruumiit ja hoikat, mehuttomat
+raajat, mutta molemmat pienet olivat pyöreitä ja rusottavia, niiden
+iho oli taipeilla ja nivelpaikat kuopilla. Kaunis näky oli hänestä
+tämä, kun lapset makasivat siinä niin punaisina ja kuumissaan, paksu
+tukka hiestä märkänä, huokaillen hiljaa unissaan. He olivat terveitä,
+kauniita lapsia, mutta hän ei ollut eläessään nähnyt niin huonosti
+kasvatettuja vesoja kuin hänen tyttärensä pojat olivat. Oli hyvä,
+etteivät Simonin sisar ja veljenvaimo olleet täällä tänä iltana. Mutta
+ei hän kuitenkaan ruvennut tässä saarnaamaan lapsenkasvatuksesta.
+Lauritsa huokasi hiukan ja teki ristinmerkin noiden pienten päiden
+päällä.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Sitten vietti Simon Andreksenpoika häät Ramborg Lauritsantyttären
+kanssa, ja ne olivat kaikin puolin kauniit ja komeat. Morsian ja
+sulhanen näyttivät iloisilta, ja monen mielestä Ramborg oli viehkeämpi
+juhlapäivänään kuin mitä sisar oli ollut -- ei niin kuvankaunis kuin
+Kristiina, mutta paljon iloisempi ja hellempi; jokainen saattoi nähdä
+tämän morsiamen kirkkaista, viattomista silmistä, että hän kantoi
+Gjeslingin suvun kultaista kruunua täydellä kunnialla.
+
+Ja iloisena ja ylpeänä hän istui hiukset ylös solmittuina selkätuolissa
+morsiusvuoteensa vieressä, kun vieraat seuraavana aamuna tulivat nuoren
+parin luokse. Nauraen ja vallattomasti pilaillen he näkivät Simonin
+käärivän hunnun nuoren vaimonsa päähän. Tervehdyshuudot ja aseenkalske
+kohosivat kattoon Ramborgin noustessa seisomaan ja ojentaessa
+miehelleen kätensä suorana ja punaposkisena, valkoinen huntu päässä.
+
+Ei sattunut usein, että kaksi saman paikkakunnan isoisten lasta
+joutui naimisiin keskenään -- kun piti tarkastaa suku juuria myöten,
+huomattiin usein esteeksi liian läheinen sukulaisuus. Kaikki pitivät
+sen vuoksi näitä häitä suurena ilojuhlana.
+
+
+
+
+VI
+
+
+Seikka, joka paikalla pisti Kristiinan silmään kotona, oli, että kaikki
+vanhat ukonpäät, jotka olivat olleet katonnurkkauksissa rakennuksen
+päädyssä, olivat poissa. Sijaan oli tullut lehti- ja lintukoristeita,
+ja uutisaitan katolle kullattu tuuliviiri. Pirtin vanhat peräistuimen
+pielipuut olivat myös vaihtuneet uusiin. Vanhat olivat olleet veistetyt
+miehen muotoon; ne olivat tosin olleet rumat, mutta olivat olleet
+paikallaan niin kauan kuin talo oli seisonut, ja ne oli voideltu
+rasvalla ja hierottu öljyllä juhla-aikoina. Uusiin pielipuihin oli isä
+veistänyt kaksi miestä, joilla oli ristinmerkki kypärässä ja kilvessä.
+Ne eivät kuvanneet Pyhää Olavia itseään, sanoi Lauritsa, sillä hänestä
+oli sopimatonta, että syntinen ihminen piti pyhimysten kuvia luonaan
+muuhun tarkoitukseen kuin rukoiltavaksi -- mutta ne voivat vaikka
+merkitä kahta ristisoturia. Kaikki vanhat puukoristukset oli Lauritsa
+itse pilkkonut kappaleiksi ja polttanut -- rengit eivät saaneet puuttua
+siihen. Nämä saivat töintuskin kantaa ruokaa suurelle kivelle Jørundin
+kummulle juhlapyhä-iltoina -- Lauritsasta olisi ollut kovasti sääli
+riistää tätä antia muinaiskummun vainajalta, joka oli tottunut saamaan
+sen koko ajan kun tässä talossa oli ihmisiä ollut. Hän oli kuollut
+aikoja ennen kuin kristinusko tuli Norjaan, joten ei ollut hänen
+syynsä, että hän oli pakana.
+
+Ihmiset eivät katsoneet oikein suopein silmin Lauritsa Bjørgulfinpojan
+uudistushommia. Kyllähän hänen sopi, jolla oli varaa ostaa itselleen
+turva toiselta taholta. Se näkyi olevan yhtä tehokas, sillä häntä
+seurasi töissään sama onni kuin ennen. Mutta arvella saattoi, eivätkö
+nuo manalaiset kerran kostaisi puolestaan, kun kartanoon tulisi
+vähemmän hurskas isäntä, joka ei olisi yhtä avarakätinen kirkon
+tarpeita kohtaan. Pieneläjistä oli huokeampaa antaa pakanavainajille
+se, mitä nämä olivat tottuneet saamaan, kuin ryhtyä taistelemaan näitä
+vastaan turvautuen pappeihin.
+
+Oli muuten epävarmaa, miten Jørundgaardin ja pappilan välisen
+ystävyyden oli käyvä kerran Sira Eirikin kuoltua. Pappi oli käynyt
+vanhaksi ja raihnaaksi, joten hänen oli täytynyt ottaa apupappi. Hän
+oli ensin puhunut piispalle tyttärensä pojasta, Bentein Joninpojasta
+-- mutta Lauritsallakin oli ollut puhuttavaa piispalle, joka oli hänen
+vanha ystävänsä. Ihmisistä tuo oli liian vaativaista. Kenties oli tuo
+nuori pappi saattanut olla liian lähentelevä Kristiina Lauritsantytärtä
+kohtaan kerran ja säikäyttänyt tytön -- mutta olihan hyvinkin
+mahdollista, että Kristiina oli itse aiheuttanut miehen hävyttömyyden.
+Olihan myöhemmin nähty, ettei hän ollut niin kaino kuin oli olevinaan.
+Mutta Lauritsa oli kaiken ikänsä uskonut tyttärestään liian hyvää ja
+kantanut häntä käsillään kuin pyhimyslipasta.
+
+Sen jälkeen oli jonkin aikaa vallinnut viileä suhde Sira Eirikin ja
+Lauritsan välillä. Mutta sitten tuli Sira Solmund, ja hän joutui heti
+riitaan seurakuntapapin kanssa siitä, kuuluiko eräs maapalsta kirkolle
+vai oliko se Eirikin yksityisomaisuutta. Lauritsa oli koko paikkakunnan
+miehisestä väestä parhaiten selvillä monen miespolven aikaisista
+maankaupoista ja sen sellaisesta, ja hänen todistuksensa ratkaisi
+riidan. Tämän jälkeen ei hän ollut Sira Solmundin ystävä; mutta Sira
+Eirik ja Audun, tuo vanha teini, melkein asuivat Jørundgaardissa; he
+kävivät siellä joka päivä pakinoimassa Lauritsan kanssa valittaen
+kaikkia uuden papin vääryyksiä ja vehkeitä, ja heitä kestittiin kuin
+piispoja.
+
+Kristiina oli kuullut näistä asioista Borgar Trondinpojalta; tämä oli
+saanut itselleen vaimon Trøndelagenista ja käynyt usein tervehtimässä
+Kristiinaa Husabyssä. Trond Gjesling oli kuollut muutama vuosi sitten;
+sitä ei surrut kukaan, sillä hän oli aina ollut kuin muukalainen
+tuossa vanhassa suvussa -- saita, tyly ja sairaalloinen. Lauritsa
+oli ainoa, joka jaksoi sietää Trondia, sillä hän surkutteli lankoaan
+ja vielä enemmän Gudridia, tämän vaimoa. He olivat nyt kumpikin
+kuolleet, ja kaikki Trondin neljä poikaa asuivat yhdessä kotona; he
+olivat reippaita, toimeliaita ja kauniita nuoria miehiä, ja he olivat
+hyvässä huudossa. Heidän ja heidän tätinsä miehen välillä vallitsi luja
+ystävyys -- Lauritsa ratsasti Sundbuhun pari kertaa vuodessa ja otti
+osaa heidän metsästysmatkoihinsa länsitunturilla. Mutta Borgar sanoi,
+että Lauritsa ja Ragnfrid kiusasivat itseään aivan luonnottomalla
+parannuksenteolla ja hartaudella. "Vettä hän lappaa itseensä paastoina,
+mutta ei puhu enää olutkulhojen ääressä yhtä sydämelliseen tapaan kuin
+ennen", oli Borgar sanonut. Kukaan ei käsittänyt Lauritsaa -- olihan
+aivan mahdotonta ajatella hänen sovittavan jotakin salaista syntiä;
+mikäli tiedettiin, hän oli elänyt niin kristillisesti kuin ajatella voi.
+
+Syvällä Kristiinan sydämessä kierteli aavistus siitä, miksi isä
+pyrki pääsemään yhä lähemmä Jumalaa. Mutta hän ei uskaltanut katsoa
+aavistustaan silmästä silmään.
+
+Hän ei tahtonut tunnustaa näkevänsä, miten muuttunut isä oli. Isä ei
+ollut niin pahasti vanhentunut: hän oli pysynyt hoikkana ja liikkui
+ryhdikkäästi ja kauniisti. Hiukset olivat kovasti harmaantuneet, mutta
+se ei pistänyt silmään erikoisesti, hän kun oli aina ollut vaalea. Ja
+sittenkin -- sittenkin väikkyi Kristiinan mielessä muisto nuoresta,
+häikäisevän kauniista miehestä -- hän muisti isän poskien raikkaan
+pyöreyden pitkänsoikeissa kasvoissa ihon heleän punan päivetyksen
+ohella, hänen punaisen, mehevän suunsa syvine pielineen. Hänen jäntevä
+ruumiinsa oli nyt kuivunut pelkiksi niveliksi ja jänteiksi, kasvot
+olivat niin ruskeat ja kovat kuin puuhun veistetyt, posket litteät ja
+laihat, päättyen kummallakin puolen suuta jännesäkeisiin. Mutta eihän
+hän ollutkaan enää mikään nuori mies -- joskaan ei peräti vanhakaan.
+
+Hiljainen, miettivä ja harkitseva hän oli ollut aina, ja Kristiina
+tiesi hänen lapsuudestaan asti seuranneen kristinuskon käskyjä,
+tahtoneen tuntea messut ja rukoukset latinankielellä sekä pitäneen
+kirkkoa sinä paikkana, joka oli hänen suurin ilonsa. Mutta kaikki
+olivat tunteneet, että tuon hiljaisen miehen mielessä asui vankka ja
+tyyni elämän-uskallus ja ilo. Nyt tuntui siltä kuin hänestä olisi
+häipynyt jotakin pois.
+
+Kristiina ei ollut kotiin palattuaan nähnyt häntä juovuksissa kuin
+yhden ainoan kerran -- eräänä iltana Formon häissä. Siellä hän oli
+hoiperrellut hiukan ja puhunut sammaltaen, mutta ei ollut ollut
+erittäin hilpeä. Kristiina muisti lapsuudestaan -- juhla-aikojen ja
+pitojen suurista juomingeista -- miten isä oli nauranut täyttä kurkkua
+ja läimäytellyt reisiään jokaisesta sukkelasta sanasta, koettanut
+voimiaan jokaista ruumiinvoimistaan kuulua miestä vastaan, ajanut
+kilpaa hevosilla ja pyörähtänyt tanssiin; mutta hän nauroi aina
+itse eniten epävarmalle astunnalleen, jakeli rentonaan lahjoja ja
+säteili hyvänsuopuutta ja ystävällisyyttä kaikkia kohtaan. Kristiina
+ymmärsi isänsä tarvitsevan suurta huumausta alituisen työnteon,
+ankarien paastojen ja hiljaisen kotielämänsä vaihteeksi, jossa hän oli
+lähimpiensä paras ystävä ja tuki.
+
+Kristiina tunsi myös, ettei hänen omalla miehellään ollut milloinkaan
+halua juoda juopumiseen asti, mutta toisaalta Erlend hillitsi itseään
+niin vähän ollessaan selvä ja seurasi aina päähänpistojaan, pohtimatta
+tekikö oikein vai väärin tai piittaamatta siitä, mitä ihmiset pitivät
+hyviin tapoihin ja ymmärtäväiseen elämään kuuluvana. Erlend oli
+kohtuullisin kaikista Kristiinan tuntemista miehistä väkevien juomien
+nauttimisessa, -- hän joi sammuttaakseen janonsa tai sitten seuran
+vuoksi, mutta ei erikoisesti välittänyt juomisesta.
+
+Lauritsa Bjørgulfinpoikaa ei enää nähty yhtä ilosydämisenä oluen
+ääressä. Hänessä ei ollut enää sitä, minkä olisi tarvinnut purkautua
+humalassa. Hänen mieleensä ei ollut milloinkaan juolahtanut hukuttaa
+surujaan juopotteluun, eikä hän turvautunut siihen nytkään -- hänen
+mielestään tuli miehen istua juomapöytään ilonsa aikana.
+
+Suruineen hän oli paennut toisaanne. Tyttären mieleen oli juuttunut
+unohtumattomaksi muuan kuva, muisto isästä sinä yönä, jona kirkko
+paloi. Lauritsa oli seisonut ristiinnaulitun kuvan alla, jonka oli
+pelastanut kirkosta, seisonut pidellen siitä ja nojannut siihen.
+Selvittämättä itselleen asiaa Kristiina aavisti, että pelko hänen ja
+hänen lastensa tulevaisuudesta sen miehen rinnalla, jonka hän oli
+valinnut, sekä tunne omasta voimattomuudestaan asiaan nähden oli eräs
+niistä syistä, jotka olivat muuttaneet Lauritsan luonnon.
+
+Tämä tieto jäyti salaa Kristiinan sydäntä. Ja hän oli tullut kotiin
+väsyneenä viimeisen talven levottomuuteen ja kevytmielisyyteen,
+jolla hän oli suhtautunut Erlendin huolettomuuteen. Hän tiesi tämän
+parantumattomaksi tuhlariksi, kykenemättömäksi hoitamaan taloa; talo
+hupeni hitaasti, mutta herkeämättä. Yhtä ja toista hän oli saanut
+Erlendin järjestämään hänen ja Sira Eirikin neuvojen mukaan -- mutta
+hän ei jaksanut jauhaa miehelleen alati samaa. Hän oli niin väsynyt
+taistelemaan kaikkea vastaan ympärillään ja omassa mielessään. Mutta
+hän oli sellainen, että häntä kulutti ja ahdisti myös suruttomuus.
+
+Hän oli odottanut löytävänsä lapsuutensa rauhan kotona isänsä huomassa.
+
+Hän tunsi itsensä kovin epävarmaksi. Erlendillä oli hyvät tulot
+uudesta toimestaan, mutta hän esiintyi niin komeasti, piti semmoisia
+palvelijalaumoja ja saattojoukkoja ettei määrää. Ja sitten hän oli
+alkanut sulkea Kristiinan kaiken sen ulkopuolelle elämässään, joka ei
+liittynyt heidän lähimpään yhteiseen piiriinsä. Kristiina ymmärsi,
+ettei Erlend tahtonut tielleen hänen valvovaa silmäänsä. Miesten kanssa
+Erlend puhui vapaasti kaikesta, mitä oli nähnyt ja kokenut pohjoisessa
+-- Kristiinalle hän ei maininnut siitä koskaan. Ja oli muitakin
+asioita. Erlend oli tavannut Ingebjørg-rouvan, kuninkaan äidin, ja
+herra Knut Porsen eräitä kertoja viime vuosina; oli sattunut niin,
+ettei Kristiinan milloinkaan ollut sopinut olla mukana silloin. Herra
+Knut oli nyt Tanskan herttua, ja Haakon-kuninkaan tytär oli solminut
+hänen kanssaan avioliiton. Se oli herättänyt katkeraa suuttumusta
+monessa Norjan miehessä; häntä vastaan oli ryhdytty keinoihin, joita
+Kristiina ei ymmärtänyt. Ja Bergenin piispa oli lähettänyt salaa
+muutamia arkkuja Husabyhyn; ne olivat nyt tulossa Margygrenillä ja
+laiva odotti Niemen luona. Erlend oli saanut joitakin tietoja ja aikoi
+lähteä Tanskaan kesemmällä. Erlend tahtoi välttämättä Kristiinaa
+mukaansa -- mutta tämä pani vastaan. Kristiina käsitti Erlendin
+liikkuvan noiden valtiaiden parissa vertaisen ja kalliin sukulaisen
+tavoin, ja häntä pelotti; oli turvatonta olla niin varomattoman miehen
+matkassa. Hän ei uskaltanut lähteä mukaan -- ei hän olisi voinut neuvoa
+Erlendiä kuitenkaan missään asiassa siellä eikä hän tahtonut joutua
+ihmisten pariin, joiden seurassa hän, tasainen talonemäntä, kenties
+olisi käyttäytynyt kömpelösti. Ja sitten hän pelkäsi merta -- meritauti
+kummitteli hänen mielessään kovinta synnytystäkin kamalampana.
+
+Hän eli siis kotona Jørundgaardissa ahdistavan levottomuuden vallassa.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Eräänä päivänä oli Kristiina isänsä kanssa Skjennessä. Ja hän oli
+taas nähnyt sen ihmeellisen kalleuden, joka siinä kartanossa oli. Se
+oli puhtaimmasta kullasta valmistettu kannus, painava ja muodoltaan
+vanhanaikainen, kummallisia koukeroita täynnä. Kristiina tiesi, samoin
+kuin muutkin kylän lapset, mistä se oli peräisin.
+
+Ensi aikoina Pyhän Olavin tuotua kristinuskon laaksoon oli kaunis
+Audhild, Skjennen tytär, loitsittu vuoreen. Kylän ihmiset veivät
+kirkonkellon tunturille ja soittivat sillä neitoa takaisin, -- ja tämä
+tuli kolmantena iltana yli kedon, kauttaaltaan kullalla koristettuna ja
+säihkyen kuin tähti. Mutta samassa köysi katkesi, kello vieri rinnettä
+alas, ja Audhildin täytyi palata vuoreen.
+
+Mutta vuosien kuluttua tuli eräänä yönä kaksitoista soturia papin
+luo, joka oli ensimmäinen pappi Silissä. Heillä oli kultakypärät ja
+hopeahaarniskat ja he ajoivat vaskenkarvaisilla oriilla. Tulijat
+olivat Audhildin ja vuorenkuninkaan lapsia, ja he olivat tulleet
+pyytämään, että heidän äitinsä saisi kristilliset hautajaiset sekä
+haudan vihittyyn maahan. Hän oli koettanut ylläpitää uskoaan ja kirkon
+pyhäpäiviä vuoressa ja pyytänyt hyvin hartaasti heitä viemään tämän
+sanan. Mutta pappi kielsi -- ja kerrottiin, ettei hänellä sitten
+itsellään ollut rauhaa haudassa tuon kieltonsa jälkeen, vaan että
+hänen syksyisinä öinä kuultiin kulkevan lehdossa pohjoispuolella
+kirkon itkien ja kovuuttaan katuen. Samana yönä olivat Audhildin pojat
+näyttäytyneet Skjennessä tuoden äitinsä tervehdyksen tämän iäkkäille
+vanhemmille. Seuraavana aamuna löytyi kultainen kannus pihalta. Eikä
+vuoren väki unohtanut senkään jälkeen sukulaisuuttaan Skjennen-miehiin,
+sillä näitä suosi aina ihmeellinen onni tunturilla.
+
+Lauritsa sanoi tyttärelleen, heidän ratsastaessaan kotiin kesäyönä:
+
+"Audhildin pojat olivat lukeneet papille kristilliset rukoukset, jotka
+he olivat oppineet äidiltään. Jumalan nimeä ja Jeesuksen nimeä he eivät
+kuulu lausuneen, vaan lukeneen isämeidän-rukouksen ja credon näin: minä
+uskon kaikkivaltiaaseen, minä uskon ainosyntyiseen poikaan, minä uskon
+väkevään henkeen. Ja sitten: terve sinä, siunattu vaimojen joukossa --
+siunattu olkoon sinun hedelmäsi, maailman lohdutus --"
+
+Kristiina katsoi arasti isän laihoihin, ahavoituneisiin kasvoihin.
+Kesäyön valossa ne näyttivät niin surujen ja mietteiden runtelemilta,
+ettei hän muistanut vielä milloinkaan niitä sellaisina nähneensä.
+
+"Tätä te ette ole ennen kertonut minulle", sanoi Kristiina hiljaa.
+
+"Enkö ole! Lienen ajatellut, että sinä voisit joutua siitä raskaampien
+ajatusten valtaan kuin mitä olisit jaksanut iälläsi kantaa. Sira Eirik
+sanoo Pyhän apostoli Paavalin kirjoittaneen, ettei miessuku yksin
+huokaile tuskassa --"
+
+Eräänä päivänä istui Kristiina neuloen ylistuvan portaiden korkeimmalla
+askelmalla Simonin saapuessa ratsastaen kartanoon; Simon pysähdytti
+hevosensa sille kohtaa parven alla, missä Kristiina istui, huomaamatta
+tätä. Vanhemmat tulivat ulos. Simon ei sanonut joutavansa nousta
+hevosen selästä, Ramborg oli vain lähettänyt hänet kysymään, koska
+hänen matkansa sattui tänne päin -- että ei kai sitä lammasta, joka oli
+Ramborgin nimikko, ollut lähetetty tunturille, hän tahtoi sen luokseen.
+
+Kristiina kuuli isänsä raapivan päätään. Ramborgin lammas, tuota
+niinkö --? Hän nauroi harmissaan. Sepä paha, hän oli toivonut
+tyttärensä unohtaneen sen. Sillä hän oli antanut kahdelle vanhimmalle
+tyttärenpojalleen pienen käsikirveen kummallekin, ja ihan ensi töikseen
+olivat nämä lyöneet niillä hengiltä Ramborgin lampaan.
+
+Simon naurahti: "Nuo Husabyn pojat ovat aika hurjimuksia."
+
+Kristiina juoksi alas portaita, irrotti hopeasakset vitjavyöstä ja
+sanoi:
+
+"Voit antaa tämän Ramborgille korvaukseksi siitä, että minun poikani
+löivät hengiltä hänen lampaansa -- tiedän hänen toivoneen tätä lapsesta
+asti. Ja älköön kukaan sanoko, että minun poikani --", hän oli puhunut
+kiihkeästi, mutta vaikeni sitten äkkiä. Hän oli nähnyt vanhempiensa
+kasvot -- nämä katsoivat häneen paheksuen ja ihmeissään.
+
+Simon ei ottanut saksia, vaan näytti olevan hämillään. Silloin hän
+huomasi Bjørgulfin, ratsasti hänen luokseen, kumartui alas ja nosti
+poikasen eteensä satulaan:
+
+"Vai rosvoat sinä täällä meidän karjaamme, senkin -- nyt sinä olet
+minun vankini, ja huomenna saavat sinun vanhempasi tulla meille
+sopimaan lunnaista --"
+
+Näin sanottuaan hän huusi nauraen hyvästit ja ratsasti pois vieden
+kerallaan pojan, joka potki ja nauroi hänen sylissään. Simon oli
+parasta ystävää Erlendin poikien kanssa; Kristiina muisti kaikkien
+lasten suosineen Simonia; hänen pikkusisarensa olivat aivan rakastaneet
+häntä. Ja hän tunsi omituista karsautta siitä, että Simon piti niin
+lapsista ja osasi niin hyvin leikkiä heidän kanssaan, kun taas hänen
+oma miehensä tuskin milloinkaan viitsi kuunnella lasten loruja.
+
+Toisena päivänä heidän ollessaan Formossa huomasi hän muuten, ettei
+Simon ollut saanut kiitosta vaimoltaan siitä, että oli tuonut tämän
+pikku vieraan muassaan.
+
+"Eihän sitä voi vaatiakaan, että Ramborg välittäisi lapsista, vastahan
+hän on lapsi itsekin", sanoi Ragnfrid. "Kyllä hän muuttuu, kun
+vanhenee."
+
+"Kyllä kai." Simon ja hänen anoppinsa vaihtoivat katseet ja aivan
+pienoisen hymyn. No niin, ajatteli Kristiina -- johan häistä olikin
+kohta kulunut kaksi kuukautta.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kristiinan nykyisestä kärsimättömyydestä ja rauhattomuudesta johtui,
+että hänen huono tuulensa usein purkautui Erlendiin. Erlend viihtyi
+ja oleili vaimonsa isien kartanossa kuin ainakin rehti mies. Hän
+oli hyvissä väleissä Ragnfridin kanssa eikä salannut sitä, että hän
+piti syvästi apestaan, ja Lauritsakin tuntui pitävän vävystään.
+Mutta Kristiina oli nyt niin arassa ja herkässä mielentilassa, että
+tunsi isänsä hyvyyteen Erlendiä kohtaan kätkeytyvän hivenen säälivää
+hellyyttä, jota Lauritsa aina oli osoittanut sellaisia kohtaan, jotka
+hänen mielestään eivät olleet oikein taitavia elämässä. Mutta toista
+vävyään, Simonia, hän kohteli ystävänään ja toverinaan. Ja vaikka
+Erlend iän puolesta oli paljon lähempänä appeaan, kutsuivat Simon ja
+Lauritsa toisiansa sinuiksi, mutta siitä asti, kun Erlend oli tullut
+Kristiinan kihlatuksi, oli Lauritsa sanonut vävyään sinuksi ja Erlend
+oli appeaan teititellyt. Eikä Lauritsa ollut milloinkaan koettanut
+korjata tätä.
+
+Myös Simon ja Erlend olivat hyvät ystävät tavatessaan, mutta eivät
+hakeneet toistensa seuraa. Kristiina ei päässyt vapaaksi salaisesta
+arkuuden tunteesta Simon Darrea kohtaan -- osaksi sen vuoksi, mitä tämä
+tiesi hänestä, mutta vielä enemmän siksi, että Simon oli selvinnyt
+kunnialla sillä kertaa, jolloin Erlend joutui häpeään. Ja häntä
+raivostutti se, että Erlend näytti voineen jo senkin unohtaa. Eikä
+hän jaksanut olla aina sopuisa miestään kohtaan. Jos Erlend oli sillä
+tuulella, että kantoi hänen ärtyisyytensä sopuisin ja lempein mielin,
+ärsytti Kristiinaa se, ettei hän välittänyt hänen sanoistaan. Toisen
+kerran saattoi sattua, että Erlendin kärsivällisyys loppui ja hän
+suuttui, mutta silloin Kristiina vastasi purevasti ja kylmästi.
+
+Muutamana iltana istuttiin Jørundgaardin pirtissä. Lauritsa viihtyi
+edelleen parhaiten tässä rakennuksessa, varsinkin sateella ja
+painostavalla säällä, kuten tänään, sillä isossa tuvassa ylisparvella
+oli lattea katto ja uuninsavu kävi kiusalliseksi; pirtissä sitä vastoin
+ajautui savu harjan alle lakeen silloinkin, kun täytyi sulkea räppänä
+ilman tähden.
+
+Kristiina istui lieden ääressä neuloen; hän oli pahalla päällä ja
+ikävissään. Häntä vastapäätä torkkui Margret neulomuksensa ääressä
+haukotellen vähän väliä; lapset melusivat ja reuhasivat tuvassa.
+Ragnfrid oli Formossa ja enin palvelusväki oli poissa. Lauritsa istui
+pöydän päässä peräistuimellaan ja Erlend ulkopenkin päässä, heidän
+välillään oli shakkilauta ja he muuttelivat nappuloita ääneti ja
+harkiten. Kerran, kun Ivar ja Skule olivat repiä koiranpennun kahdeksi
+kappaleeksi, nousi Lauritsa paikaltaan ja pelasti vinkuvan eläinraiskan
+heidän kynsistään; hän ei virkkanut mitään, vaan istuutui takaisin
+pelin ääreen koira sylissään.
+
+Kristiina meni heidän luokseen ja jäi katsomaan leikkiä käsi miehensä
+olalla. Erlend oli paljon huonompi pelaaja kuin hänen appensa ja hän
+hävisi useimmiten heidän istuessaan laudan ääressä iltaisin; mutta hän
+tyytyi osaansa hiljaa ja tyynesti. Tänä iltana hän pelasi erittäin
+huonosti. Kirstiina moitti häntä siitä -- ei varsin leppeästi ja
+herttaisesti. Silloin sanoi Lauritsa viimein hiukan tylysti:
+
+"Ei suinkaan Erlend voi pitää ajatuksiaan koossa, kun sinä seisot
+siinä hätistäen häntä. Mitä sinä tahdot, Kristiina -- ethän sinä ole
+milloinkaan ymmärtänyt lautapeliä!"
+
+"Enhän minä teidän mielestänne ymmärrä mitään --"
+
+"Ainakaan yhtä asiaa sinä et näy ymmärtävän", sanoi Lauritsa terävästi,
+"ja se on se, miten vaimon tulee puhua miehelleen. Olisi parempi, jos
+menisit hillitsemään vekaroitasi -- nehän pitävät pahempaa meteliä kuin
+tapaninajajat --"
+
+Kristiina meni, asetti lapsensa riviin penkille ja istuutui itse heidän
+luokseen.
+
+"Olkaa hiljaa, poikani", hän sanoi, "isoisä ei tahdo, että te leikitte
+ja pidätte elämää sisällä."
+
+Lauritsa katsoi tyttäreensä, mutta oli vaiti. Vähän ajan kuluttua
+tulivat hoitajanaiset sisään, ja Kristiina, nämä ja Margret lähtivät
+panemaan lapsia levolle. Erlend sanoi jäätyään kahden kesken appivaarin
+kanssa:
+
+"Minä toivoisin, appi, ettette te nuhtelisi Kristiinaa siten. Jos hän
+välttämättä tahtoo näykkiä minua huonolla tuulella ollessaan, niin --
+neuvominen on turhaa, eikä hän kärsi, että kukaan sanoo sanaakaan hänen
+lapsistaan --"
+
+"Entäs sinä", kysyi Lauritsa, "aiotko sinä kärsiä, että poikasi
+kasvavat kurittomuudessa? Ja missä ne naiset lentelevät, joiden tulee
+hoitaa ja vahtia lapsia?"
+
+"Eivätköhän ne liene miestentuvassa", sanoi Erlend nauraen ja
+oikaisihe. "Mutta minä en vain uskalla sanoa sanaakaan Kristiinalle
+hänen palveluspiioistaan -- muuten hän suuttuu silmittömästi ja minä
+saan kuulla, ettemme me ole olleet kumpainenkaan mitään esikuvia --"
+
+       *       *       *       *       *
+
+Seuraavana päivänä Kristiina kulki kartanon eteläpuolella olevan niityn
+reunaa mansikoita poimien; silloin hänen isänsä huusi häntä pajan
+ovelta pyytäen häntä tulemaan luokseen.
+
+Kristiina meni vähän vastahakoisesti. Nyt oli kai Naakkve taas tehnyt
+jotakin pahaa -- aamulla hän oli jättänyt auki erään veräjän, ja
+kotilehmät olivat menneet viljapeltoon.
+
+Isä otti hehkuvan raudan ahjosta ja laski sen alasimelle. Tytär istui
+odottamaan, mutta pitkään aikaan ei kuulunut muuta kuin moukarin
+iskuja ritisevään rautaan ja alasimen vonkuva vastaus. Viimein kysyi
+Kristiina, mitä isä tahtoi.
+
+Rauta oli jäähtynyt. Lauritsa laski kädestään pihdit ja moukarin ja
+tuli hänen luokseen. Kasvot ja tukka noessa, vaatteet ja kädet mustina,
+suuri nahkaesiliina edessään hän näytti ankarammalta kuin tavallisesti.
+
+"Kutsuin sinut luokseni, tyttäreni, siksi että minulla on sinulle
+sanottavaa. Minun kattoni alla ollessasi tulee sinun osoittaa
+aviomiehellesi sellaista kunnioitusta kuin vaimon sopii. Minä en tahdo
+kuulla tyttäreni vastaavan miehelleen niin kuin sinä vastasit ja puhuit
+Erlendille eilen."
+
+"En arvannut, isä, teidän pitävän Erlendiä sellaisena miehenä, jolle
+tulisi osoittaa kunnioitusta."
+
+"Hän on _sinun_ miehesi", sanoi Lauritsa. "Enkä minä suinkaan käyttänyt
+väkivaltaa saadakseni aikaan tuon avioliiton. Muista se."
+
+"Te näytte olevan niin hellät ystävät", vastasi Kristiina. "Jos
+olisitte tuntenut hänet silloin siksi, miksi tunnette hänet nyt,
+olisitte kukaties mielellännekin tehnyt sen."
+
+Isä katsoi Kristiinaan vakavasti ja huolissaan:
+
+"Nyt sinä puhut ajattelemattomasta Kristiina, ja sanot sellaista minkä
+tiedät valheeksi. Minä en pakottanut sinua silloin, kun tahdoit työntää
+luotasi laillisen sulhasesi, vaikka tiedät minun pitäneen Simonista
+kaikesta sydämestäni --"
+
+"Ette -- mutta Simon ei tahtonutkaan minua, ja niin."
+
+"Vielä mitä. Mutta hän oli liian jaloluontoinen pitääkseen itsepäisesti
+kiinni oikeudestaan, kun sinä olit haluton. Enkä minä tiedä olisiko
+hän sydämessään ollut kovin sitä vastaan, jos olisin tehnyt, kuten
+Andres Darre tahtoi -- ettemme olisi välittäneet teidän nuorten
+päähänpistoista. Enkä minä tiedä, oliko tuo ritari aivan vaarassakaan
+-- nähdessäni nyt, ettet sinä osaa elää säädyllisesti sen miehen
+rinnalla, jonka otit uhmaillen --"
+
+Kristiina nauroi ääneen ilkeästi:
+
+"Simonko! Ette ikimaailmassa olisi saanut Simonia pakotetuksi naimaan
+vaimoa, jonka hän oli yllättänyt toisen miehen kanssa sellaisesta
+talosta --"
+
+Lauritsa vetäisi henkeä -- "talosta --?" pääsi häneltä vaistomaisesti.
+
+"Niin -- sellaisesta talosta, jota te miehet kutsutte porttolaksi. Sen
+omistaja oli Munanin jalkavaimo, ja hän varoitti itse minua tulemasta
+sinne. Minä sanoin meneväni tapaamaan erästä sukulaista -- en tiennyt
+Erlendin olevan _hänenkin_ sukulaisensa --", hän nauroi taas hurjasti
+ja ilkeästi.
+
+"Vaikene!" sanoi isä.
+
+Hän jäi paikalleen kuin naulittuna. Hänen kasvoillaan kulki vavistus
+-- hymy, joka oli kuin kalpenemista. Kristiina muisti lehdon tunturin
+laella -- näin sekin valkeni myrskypuuskan ravistaessa irti jokaisen
+lehden -- hän muisti valjun, kimmeltävän kajastuksen.
+
+"Paljon sitä kuulee, kun ei kysy --"
+
+Kristiina vaipui kasaan penkille, pää toisen kyynärpään varassa, toinen
+käsi peittona silmien edessä. Ensi kertaa eläessään hän pelkäsi isäänsä
+-- pelkäsi rajattomasti.
+
+Lauritsa kääntyi hänestä, otti moukarin ja vei sen paikalleen toisten
+samanlaisten joukkoon. Sitten hän keräsi kokoon viilat ja pikkutarpeet
+ja ryhtyi järjestelemään niitä seinien väliselle poikkihirrelle. Hän
+seisoi selin Kristiinaan; hänen kätensä tutisivat ankarasti.
+
+"Etkö ole milloinkaan ajatellut, Kristiina -- ettei Erlend ole puhunut
+tästä?" Hän seisoi tyttärensä edessä ja katsoi noihin kalpeisiin,
+pelokkaisiin kasvoihin.
+
+"Minä vastasin kieltävästi, tein sen sangen jyrkästi, kun hän tuli
+luokseni Tunsbergiin rikkaine sukulaisineen pyytämään sinua -- en minä
+silloin arvannut, että minun olisi pitänyt kiittää häntä siitä, että
+hän tahtoi puhdistaa tyttäreni kunnian. Moni mies olisi antanut minun
+tietää sen silloin.
+
+"_Hän_ tuli takaisin kosien sinua kaikella kunnialla. Joka mies ei olisi
+ollut niin innokas saamaan puolisokseen sitä, joka jo oli -- jo oli --
+se, mikä sinä olit silloin."
+
+"En usko, että kukaan mies olisi uskaltanut sanoa sitä teille --"
+
+"Erlend ei ole milloinkaan pelännyt kylmää rautaa." Lauritsan kasvot
+kävivät yhtäkkiä sanomattoman raukeiksi, ja hänen äänestään katosi
+kaiku. Mutta sitten hän taas jatkoi, hiljaa ja väkevästi:
+
+"Vaikka tämä onkin paha, Kristiina -- on mielestäni sittenkin pahinta
+se, että sinä kerrot sen nyt, kun hän on miehesi ja poikiesi isä.
+
+"Jos asia on kuten sanot, silloin tiesit jo hänestä pahimman ennen kuin
+tahdoit väkisin hänen emännäkseen. Hän oli suostuvainen ostamaan sinut
+sellaisella hinnalla kuin olisit ollut kunniallinen neito. Paljon hän
+on suonut sinulle myös vapautta -- ja sinun tulee sovittaa syntisi
+hoitamalla ymmärtäväisesti hänen omaisuuttaan, korvaten Erlendin
+varomattomuuden -- sen olet velkaa Jumalalle ja lapsillesi.
+
+"Olen sanonut, ja samaa ovat sanoneet muut -- ettei Erlend näyttänyt
+kelpaavan muuhun kuin naisten viettelijäksi. Olet myös itse syypää
+tuohon puheeseen -- sen olet itse todistanut. Myöhemmin hän on
+osoittanut kelpaavansa muuhunkin -- miehesi on hankkinut itselleen
+hyvän nimen rohkeudellaan ja neuvokkuudellaan retkellänsä. Sinun
+pojillasi on vielä oleva hyötyä siitä, että heidän isällään on rohkean
+ja asetaitoisen miehen maine. Hän on ollut ymmärtämätön -- sen tiennet
+parhaiten sinä. Ja parhaiten voit puhdistaa häpeäsi siten, että
+kunnioitat ja autat miestä, jonka itse olet valinnut --"
+
+Kristiina istui kokoonlysähtäneenä, pää käsien varassa. Nyt hän kohotti
+kasvonsa kalpeana ja epätoivoissaan:
+
+"Julmasti tein, kun kerroin teille tämän. Oi -- Simon pyysi, ja se
+oli ainoa, mitä hän pyysi, että säästäisin teitä kuulemasta kaikista
+ruminta --"
+
+"Simon pyysi säästämään minua --" Kristiina kuuli miten isän ääni
+värähti. Ja hän ymmärsi uudeksi julmuudeksi sen, että hän kertoi
+vieraan katsoneen tarpeelliseksi muistuttaa häntä olemaan armelias
+isälleen.
+
+Nyt istuutui Lauritsa hänen viereensä, otti hänen kätensä omiensa
+väliin ja laski sen polvelleen:
+
+"Julmasti teit, lapseni", sanoi hän lempeästi ja surullisesti.
+"Hyvä sinä olet kaikille, lapseni, mutta olen huomannut jo ennen,
+että voit olla julma niitä kohtaan, joista eniten pidät. Jeesuksen
+tähden, Kristiina, säästä minua siitä, ettei minun tarvitse olla niin
+peloissani sinun tähtesi. Ettei mielenhurjuutesi tuota enää lisää surua
+itsellesi ja lähimmillesi. Sinä rimpuilet kuin ensi kertaa pilttuuseen
+sidottu varsa tottumatta siihen, että olet kiinni sydänjuuristasi."
+
+Itkien painautui Kristiina isänsä kylkeen, ja Lauritsa sulki hänet
+lujasti ja kiinteästi syliinsä. Siihen he jäivät istumaan pitkäksi
+aikaa, mutta Lauritsa ei puhunut enempää. Lopuksi hän kohotti
+tyttärensä päätä:
+
+"Sinä olet tullut mustaksi", sanoi hän hymyillen. "Tuolla on liina
+nurkassa -- mutta sinä tulet vielä mustemmaksi siitä. Mene nyt kotiin
+parantamaan asuasi -- jokainen voi nähdä, että sinä olet istunut sepän
+sylissä --"
+
+Hän työnsi Kristiinan lempeästi ovesta, sulki sen ja jäi seisomaan
+paikalleen. Sitten hän horjui parin askeleen päähän penkille, lysähti
+istumaan ja jäi siihen niska seinähirsiä vasten ja vääristyneet kasvot
+koholla.
+
+Hän painoi koko voimallaan kättä sydäntään vasten.
+
+Eihän se kestänyt koskaan kauan tämä hengenahdistus, pyörrytys ja
+kipu, joka souti jäseniin sydämestä, joka taisteli ja värisi, takoi
+jonkun kumean lyönnin ja oli taas rävähtämättömän hiljaa. Veri jyskytti
+kaulasuonissa.
+
+Se meni ohi tuokion kuluttua. Se meni aina ohi, kun istui vähän aikaa.
+Mutta se palasi, yhä useammin.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Erlend oli käskenyt laivamiehistönsä saapua Veøyhin Jaakon-messun
+iltana, mutta hän jäikin Jørundgaardiin vähän pitemmäksi aikaa
+lähteäkseen Simonin kanssa pyytämään karhua, joka oli tehnyt vahinkoa
+tunturikarjassa. Metsästysmatkalta palattuaan hän sai kuulla, että
+hänen miehensä olivat tapelleet kaupunkilaisten kanssa, ja hänen täytyi
+kiiruhtaa pohjoiseen lunastamaan näitä vapaaksi. Lauritsalla oli myös
+asiaa sinne, ja hän lähti vävynsä mukaan.
+
+Oli Olavin-messun loppupuoli, kun he saapuivat saarelle. Erling
+Vidkuninpojan laiva oli siellä, ja iltarukouksessa Pietarinkirkossa
+he tapasivat drotsin itsensä. Tämä lähti heidän mukaansa munkkien
+kartanoon, missä Lauritsan majapaikka oli, söi heidän seurassaan
+ja lähetti miehensä laivalle noutamaan jotakin erikoisen hyvää
+ranskanviiniä, jota oli ollut saatavissa Nidarosissa.
+
+Mutta keskustelu sujui kankeasti heidän juodessaan. Erlend istui omissa
+ajatuksissaan, silmät iloisina, kuten aina, kun häntä odotti jokin
+uusi vaihe, mutta kuunnellen hajamielisenä toisten puhetta. Lauritsa
+maisteli ainoastaan viiniä, ja Erling-herra oli vaiti.
+
+"Sinä näytät väsyneeltä, sukulainen", sanoi Erlend hänelle.
+
+Erling sanoi Husastadvikenillä olleen ankaran sään viime yönä, ja hän
+oli valvonut.
+
+"Ja sinun täytyy ratsastaa aika vauhtia, jos aiot ehtiä Tunsbergiin
+Lauritsan-messun päiväksi. Eivätkä sielläkään taida odottaa liian
+iloiset ja rauhalliset päivät. Onko mestari Paal kuninkaan matkassa?"
+
+"On. Etkö sinä käväise Tunsbergissä?"
+
+"Senkö vuoksi siis, että kysyisin, tahtooko kuningas lähettää rakkaan
+tervehdyksen äidilleen?" Erlend nauroi. "Vai onko piispa Audfinnillä
+jotakin asiaa rouvalle?"
+
+"Moni ihmettelee miksi sinä menet Tanskaan nyt, kun päälliköt
+kokoontuvat Tunsbergiin", sanoi Erling-herra.
+
+"Eikös se ole kumma, että ihmisten aina pitää ihmetellä minua? Voihan
+minun tehdä mieleni nähdä vähän sellaisia tapoja, joita en ole nähnyt
+sitten kun viimeksi olin Tanskassa -- päästä taas kerran turnajaisiin
+-- kun korkea sukulaisrouvammekin on kutsunut. Eihän kukaan muu hänen
+Norjassa elävistä sukulaisistaan nykyään tahdo tietää hänestä mitään,
+paitsi Munan ja minä."
+
+"Munan --" Erling rypisti kulmiaan. Sitten hän nauroi: "Vieläkö tuossa
+vanhassa -- siassa, olin vähällä sanoa -- on niin paljon henkeä, että
+hän jaksaa liikutella lihojaan? Vai aikoo Knut-herttua panna toimeen
+turnajaiset. Ja Munan ratsastaa kai myös?"
+
+"Kyllä -- on vahinko, Erling, ettet sinä pääse näkemään sitä näkyä."
+Erlendkin nauroi. "Kyllä huomaan, että sinä pelkäät Ingebjørg-rouvan
+kutsuneen meidät näihin ristiäisiin, jotta panisimme toimeen
+samanlaiset täällä ja kutsuisimme hänet niihin. Mutta tiedäthän sinä,
+että minulla on liian raskaat jalat ja liian kepeä sydän joutuakseni
+osalliseksi salajuoniin. Ja Munanin suusta te olette kiskoneet jokaisen
+hampaan --"
+
+"Olet oikeassa, emme me pelkää pahasti juonia siltäkään taholta. Ja
+ymmärtää kai Ingebjørg-rouva itsekin sen, että hän on menettänyt kaikki
+oikeudet omaan maahansa mennessään naimisiin Porsen kanssa. Vaikea
+hänen on työntää jalkaansa kynnyksen yli täällä laskettuaan kätensä
+sen miehen käteen, jonka pikkusormeakaan me emme halua nähdä rajojemme
+sisällä."
+
+"Teitte viisaasti kun erotitte pojan äidistä", sanoi Erlend synkästi.
+"Hän on vasta lapsi -- ja meillä Norjan miehillä on jo nyt syytä kantaa
+päätämme pystyssä ajatellessamme kuningasta, jolle olemme tehneet
+uskollisuudenvalan."
+
+"Ole vaiti", sanoi Erling Vidkuninpoika hiljaa ja epätoivoisesti. "Tuo
+-- tuo on valhetta --"
+
+Toiset näkivät hänestä, että hän tiesi sen olevan totta. Vaikka
+kuningas Maunu Eirikinpoika oli vielä lapsi, kuului hän jo olevan
+erään synnin saastuttamana, jota ei sovi mainita kristittyjen miesten
+parissa. Muuan ruotsalainen kirkonmies, joka oli määrätty hänen
+lukutaidon opettajakseen hänen ollessaan Ruotsissa, oli johtanut hänet
+harhaan tavalla, jota on mahdotonta sanoa.
+
+Erlend sanoi:
+
+"Jokaisessa kartanossa ja majassa norjalaisten rajojemme sisällä
+kuiskaillaan Kristuksenkirkon palaneen siksi, että kuninkaamme on
+arvoton istumaan Pyhän Olavin istuimella --"
+
+"Jumalan nimessä, Erlend -- on tietymätöntä, onko se totta, sanon
+minä! Ja täytyihän meidän uskoa tuo lapsi, Maunu-kuningas, syyttömäksi
+Jumalan silmissä. Hän saattaa nousta -- -- -- Mutta sanoitko sinä
+meidän erottaneen hänet äidistään! Minäpä sanon, että rangaiskoon
+Jumala sitä äitiä, joka pettää lapsensa siten kuin Ingebjørg petti
+poikansa -- äläkä sinä, Erlend, anna luottamustasi sellaiselle, --
+muista, että ne, joiden pariin nyt olet menossa, ovat uskotonta väkeä!"
+
+"Minusta he ovat pysyneet hyvinkin uskollisina toisilleen. Mutta sinä
+puhut kuin taivaallisia sanomia sataisi helmaasi joka ainoa päivä --
+sentähden sinä kai luulet uskaltavasi olla niin rohkea, että rakennat
+riitaa kirkonmiesten kanssa."
+
+"Lopeta, lopeta jo, Erlend. Puhu siitä, mitä ymmärrät, poika, ja ole
+muuten vaiti --". Herra Erling oli kavahtanut pystyyn; molemmat, hän ja
+Erlend, seisoivat vastatusten punaisina ja puhkuen.
+
+Erlend irvisti inhosta:
+
+"Elukan, jonka ihminen on kähminyt, lyömme me kuoliaaksi ja raadon
+viskaamme koskeen."
+
+"Erlend!" Drotsi tarttui pöydänkulmaan molemmin käsin. -- "Sinulla on
+itselläsi poikia", sanoi hän hiljaa. "Miten voit sanoa tuollaista. Varo
+sinä suutasi, Erlend. Ajattele ennen kuin puhut siellä, minne nyt olet
+menossa. Ja mieti kymmeneen kertaan ennen kuin ryhdyt toimeen."
+
+"Jos teillä on tapana tehdä niin, teillä, jotka hoidatte valtakunnan
+asioita, ei minua ihmetytä, että kaikki menee päin mäntyyn. Mutta ei
+sinun tarvitse pelätä" -- hän murti suutaan -- "minä -- en suinkaan
+ryhdy mihinkään. Tässä maassa on vain niin hauska elää. Mutta sinunhan
+pitää olla aikaisin ylhäällä huomenna. Ja appeani väsyttää? --"
+
+Toiset jäivät vielä istumaan mitään puhumatta Erlendin toivotettua
+hyvää yötä. Erlend nukkui laivallaan. Erling Vidkuninpoika käänteli
+pikaria käsissään.
+
+"Teillä on yskä?" tokaisi hän jotakin sanoakseen.
+
+"Vanhat miehet tulevat niin helposti köhäisiksi. Meillä on niin monta
+vaivaa, hyvä herra, joista te nuoret ette tiedä mitään", sanoi Lauritsa
+hymyillen.
+
+Sitten he jälleen istuivat ääneti, kunnes Erling Vidkuninpoika virkkoi
+puolittain itsekseen:
+
+"Kaikki ajattelevat, että maamme asiat ovat huonolla tolalla. Kuusi
+vuotta sitten Oslossa luulin minä käyneen selvästi ilmi, että maassa
+tahdottiin pitää pystyssä kuningasvaltaa -- päättäen niistä miehistä,
+jotka sukuperänsä puolesta ovat määrätyt siitä asiasta päättämään. Minä
+-- luotin siihen."
+
+"Uskon teidän olleen oikeassa silloin. Mutta sanoitte itse, että me
+olemme tottuneet liittymään kuninkaamme ympärille. Hän on tällä kertaa
+lapsi -- ja puolet ajasta toisessa maassa --"
+
+"Niin. Toisinaan ajattelen -- ettei ole mitään niin suurta pahaa,
+ettei siitä olisi jotakin hyvää. Ennen vanhaan, jolloin kuninkaamme
+keikkuivat kuin oriit -- oli riittämiin hyviä varsoja kasvatettavaksi;
+kansan ei tarvinnut muuta kuin valita se, joka parhaiten puri --"
+
+Lauritsa naurahti: "Niin kyllä --"
+
+"Keskustelimme yhdessä kolme vuotta sitten, Lauritsa Laamanninpoika,
+teidän palattuanne toivioretkeltänne Skøvdesta ja oltuanne
+tervehtimässä sukuanne Gautlandissa."
+
+"Kyllä muistan, herra, te suvaitsitte käydä minua katsomassa."
+
+"Ei, ei, Lauritsa, teidän ei tarvitse kursailla --" Erling huitaisi
+hiukan kärsimättömästi kädellään. "Tapahtui kuten ennustin", lausui hän
+synkästi. "Tämän maan herroja ei voi enää kukaan koota. Esillä pysyy
+se, jolla on paras ruokahalu -- ainahan seimen pohjalta jotakin löytyy.
+Mutta ne, jotka voisivat tavoitella valtaa ja rikkautta vanhaan,
+isäimme aikaiseen kunnialliseen tapaan, ne miehet eivät astu esiin."
+
+"Siltä näyttää. Mutta asia on niin, että kunnia seuraa päällikön
+merkkiä."
+
+"Silloin lienee miesten mieli tässä maassa se, että minun merkkiäni
+seuraa huono kunnia", sanoi Erling kuivasti. -- "Te, Lauritsa
+Bjørgulfinpoika, olette pysynyt syrjässä kaikesta, joka voisi tehdä
+nimenne tunnetuksi."
+
+"Niin minä olen tehnyt koko naimisissa oloni ajan, herra. Jouduin
+aikaisin naimisiin -- vaimoni on ollut kivulloinen eikä ole jaksanut
+liikkua paljon ihmisten ilmoilla. Ja näyttää siltä kuin ei sukumme
+tahtoisi versoa täällä Norjassa. Poikani kuolivat varhain, ja
+ainoastaan yksi veljenipojista kasvoi täyteen ikään."
+
+Hän oli pahoillaan, että oli tullut sanoneeksi tämän. Erling
+Vidkuninpojalla oli itsellään ollut paljon surua kodissaan. Hänen
+tyttärensä olivat olleet terveitä lapsia ja varttuneet aikuisiksi,
+mutta hänkin oli saanut pitää elossa vain yhden ainoan pojan, ja tuo
+poika kuului olevan heikko terveydeltään. Mutta Erling-herra kysyi
+ainoastaan:
+
+"Teillä ei taida olla likisukulaisia äidin puoleltakaan, ellen muista
+väärin."
+
+"Ei ketään sen likeisempää kuin äidinisän sisaren lapset. Sigurd
+Lodininpojalla oli vain kaksi tytärtä, ja nämä kuolivat kumpikin
+ensimmäistä lasta synnyttäessään -- tätini vei omansa kerallaan
+hautaan."
+
+Sitten he jälleen vaikenivat.
+
+"Tuollaiset kuin Erlend", sanoi drotsi matalalla äänellä, "ovat
+vaarallisimmat. Jotka ajattelevat hiukan etemmäs omaa etuaan. Mutta
+eivät tarpeeksi etäälle. Erlend on kuin laiska lapsi --", herra Erling
+työnsi kiukuissaan pikariaan ympäri pöytää, "onhan hänellä kykyä!
+Ja onhan hän korkeasukuinen ja rohkea! Mutta on turha odottaa, että
+hän viitsisi kuunnella yhtään asiaa loppuun asti niin, että todella
+käsittäisi sen perinpohjin. Ja jos hän kuuntelisikin, olisi hän jo
+unohtanut alun, ennen kuin toinen ehtisi päähän."
+
+Lauritsa katsoi häneen. Herra Erling oli vanhentunut paljon viime
+näkemästä. Hän oli kuluneen ja väsyneen näköinen -- hän näytti
+kutistuneen kokoon. Hänellä oli hienot, selvät kasvonpiirteet, mutta
+kasvot olivat vähän liian pienet, ja hänen ihonsa oli kuihtuneen
+värinen -- se oli ollut sitä aina. Lauritsa tunsi, että tuo mies --
+vaikka olikin nuhteeton ritari, viisas, valmis palvelemaan maata
+vilpittömästi ja säästämättä itseään -- tuntui vähän liian pieneltä
+kaikin puolin olemaan ensi sijalla. Jos hän olisi ollut päätä pitempi,
+hän olisi kai helpommin saavuttanut täyden kannatuksen.
+
+Lauritsa virkkoi hiljaa:
+
+"Siksi viisas on Knut herrakin varmaan, että tietää -- jos siellä
+etelässä jotakin vehkeillään -- ettei hänellä voi olla Erlendistä
+huomattavampaa apua salaisissa suunnitelmissa."
+
+"Te pidätte sittenkin vävystänne, Lauritsa", sanoi toinen melkein
+harmistuneena. "Oikeastaan teillä ei ole syytä rakastaa häntä."
+
+Lauritsa istui levitellen sormellaan pöydälle läikähtänyttä viiniä.
+Erling-herra huomasi, että hänen sormuksensa olivat hyvin väljästi
+sormissa.
+
+"Onkos _teillä_?" Lauritsa nosti katseensa suu hienossa hymyssä. "Ja
+kuitenkin minä luulen teidänkin pitävän hänestä!"
+
+"Enpä kiellä. Herra tietää --
+
+"Mutta se vain on varma, Lauritsa, että Knut-herran mielessä liikkuu
+nykyään monenlaisia tuumia -- hänen poikansa on Haakon-kuninkaan
+tyttärenpoika."
+
+"Sen käsittänee toki Erlendinkin taju, että tuon lapsen isällä on niin
+leveä selkä, ettei nuori junkkari pääse milloinkaan sen sivu. Ja lapsen
+äitiä vastustaa koko kansa tuon avioliiton tähden."
+
+Vähän myöhemmin nousi Erling Vidkuninpoika paikaltaan ja sitoi miekan
+vyölleen; Lauritsa oli ottanut palvelevasti vieraan viitan naulapuusta
+ja piti nyt sitä käsissään -- kun hän äkkiä horjahti ja olisi kaatunut
+maahan, ellei herra Erling olisi ottanut häntä vastaan. Vaivalloisesti
+hän sai kannetuksi tämän suuren miehen vuoteeseen. Halvaus se ei
+ollut -- Lauritsa makasi siinä kelmeänä, sinertävin huulin ja
+veltoin jäsenin. Herra Erling juoksi pihan poikki ja herätti majalan
+isäntämunkin.
+
+Lauritsa oli kovin hämillään tultuaan tajuihinsa. Se oli vain
+sellaista heikkoutta, joka ilmestyi väliin, sanoi hän; se oli alkanut
+erään hirvimetsästyksen jälkeen pari vuotta sitten, hänen eksyttyään
+tuiskussa. Jotakinhan sitä tarvitaan muistuttamaan, että nuoruuden
+voima on poissa ruumiista, sanoi hän anteeksipyytävästi hymyillen.
+
+Herra Erling odotti siksi kunnes munkki oli iskenyt sairaan suonta,
+vaikka Lauritsa pyysi, ettei hän vaivautuisi suotta -- kun hänen oli
+jatkettava matkaa jo päivän sarastaessa.
+
+Kuu paistoi korkealla tunturien yllä, ja vesi päilyi mustana alla,
+mutta vuonon ulapalla välkkyi sen kilo kuin hopeariutta. Ei noussut
+savua yhdestäkään räppänän aukosta -- rakennusten katolla kasvava ruoho
+kimalsi kasteisena kuutamossa. Kaupungin ainoalla lyhyellä kadulla ei
+näkynyt ainoatakaan ihmistä, kun Erling-herra astui reippaasti mäkeä
+alas muutaman askeleen päässä olevaan kuninkaankartanoon, jossa hän
+nukkui. Hän oli niin kumman pienen ja heiveröisen näköinen kuutamossa
+-- musta viitta kiedottuna tiukasti ruumiin ympärille -- hytisten
+hiukan kylmästä. Pari unista palvelijaa, jotka olivat istuneet häntä
+odotellen, kompuroi ulos pihalle lyhty kädessä. Drotsi otti lyhdyn,
+lähetti miehet nukkumaan -- ja hytisi jälleen noustessaan portaita
+aitan parvelle, jossa hänen makuusijansa oli.
+
+
+
+
+VII
+
+
+Heti Pärttylin-messun jälkeen lähti Kristiina paluumatkalle lapsineen,
+palvelijoineen ja kamsuineen. Lauritsa lähti saattamaan häntä
+Hjerdkinniin asti.
+
+Isä ja tytär kävelivät puhellen pihamaalla sinä aamuna, jolloin
+Lauritsan piti ratsastaa takaisin kotiin. Tunturi hehkui häikäisevässä
+auringonpaisteessa -- suot punersivat jo kauniisti, ja matala koivu
+loisti kullankeltaisena kukkuloilla; ulapan pinta vuoroin välkkyi ja
+tummeni sitä mukaa kuin suuret valkoiset kesäpilvet vaelsivat sen
+yli. Yhä uusia ilmestyi esiin lakkaamatta, kadoten jälleen kaukaisiin
+tunturirotkoihin ja sinisten vuorten selänteiden taa, joiden lakea
+peittävä vanha ja uusi lumi sulki näköpiirin valkoisena ketjuna. Pienet
+harmaanvihreät peltotilkut, jotka kuuluivat majataloille, erottuivat
+niin oudosti tuosta syksyisen koreasta tunturimaailmasta.
+
+Tuuli puhalsi navakasti ja raikkaasti -- Lauritsa nosti ylös Kristiinan
+vaipanhupun, joka oli lentänyt niskaan, ja suoristi tavantakaa
+sormellaan päähineen nurkkaa.
+
+"Sinä olet tullut kalpeaksi ja kapeaposkiseksi minun talossani", sanoi
+hän. "Emmekö me ole osanneet pitää sinusta huolta, Kristiina?"
+
+"Olette kyllä. En minä siitä syystä --"
+
+"Sinulla on ollut rasittava matkakin monine lapsinesi", tuumi isä.
+
+"Onhan se ollut. Mutta en minä sittenkään ole kalpea poskiltani viiden
+poikani tähden", hän hymähti; ja kun isä katsoi häneen säikähtyneenä
+ja kysyvästi, nyökkäsi hän ja hymyili jälleen hiukan. Isä katsoi
+toisaalle, mutta vähän ajan kuluttua hän kysyi:
+
+"Taitavat sitten olla asiat sillä tolalla, ettet sinä pääse aivan pian
+käymään kotilaaksossa?"
+
+"Ei siihen nyt taida mennä kahdeksaa vuotta sentään toista kertaa",
+sanoi Kristiina. Samassa hän huomasi isänsä kasvojen ilmeen. "Isä! Isä
+-- voi isä!"
+
+"Hiljaa, hiljaa tyttäreni!" Lauritsa tarttui vaistomaisesti Kristiinan
+käsivarsiin ja esti tätä heittäytymästä hänen syliinsä. "Älähän nyt,
+Kristiina!"
+
+Hän puristi Kristiinan kättä lujasti ja alkoi kulkea eteenpäin
+käsikkäin tyttärensä kanssa. He olivat joutuneet kauas rakennusten
+luota, astuivat nyt pientä polkua keltaisen koivumetsän keskellä
+eivätkä huomanneet missä kulkivat. Isä hyppäsi pienen puron yli, joka
+katkaisi tien, kääntyi tyttäreensä ja ojensi tälle kätensä auttaakseen
+puron yli.
+
+Kristiina näki jo tuosta vähäisestä liikkeestä, ettei isä ollut
+enää joustava ja notkea jäseniltään. Hän oli nähnyt, mutta ei ollut
+kiinnittänyt siihen huomiotaan ennen -- ettei isä enää ponnahtanut
+satulaan ja siitä alas yhtä keveästi kuin ennen, ei juossut ylös
+parven portaita eikä nostellut raskaita kappaleita yhtä norjasti kuin
+ennen. Hän liikutti ruumistaan jäykemmin ja varovammin -- aivan kuin
+hänellä olisi ollut jokin salainen vaiva ruumiissaan, joka pani hänet
+muistamaan askeliaan. Veri tykytti näkyvästi kaulasuonissa hänen
+palatessaan ratsastusmatkoilta. Toisinaan oli Kristiina huomannut
+hänen silmiensä alusten olevan ikään kuin paisuksissa ja pullollaan --
+ja hän muisti, miten hän eräänä aamuna tupaan tullessaan oli nähnyt
+isän makaavan puolipukeissa sängyssä, paljaat sääret sängynlaidan yli
+retkottaen; äiti istui kyyryssä sängynedusportaalla ja hieroi hänen
+nilkkojaan.
+
+"Jos sinun pitäisi surra jokaista iän runtelemaa miestä, silloin
+sinulla olisi paljon voivotuksen aihetta, hyvä lapsi", puhui Lauritsa
+tyynesti ja hiljaa. "Sinulla on jo itselläsi suuria poikia, Kristiina,
+etkä siis voi ihmetellä, jos isäsi kohtapuoleen on vanha äijä.
+Erotessamme silloin, kun minä vielä olin nuori, emme tienneet enempää
+kuin nytkään, tapaisimmeko toisemme vielä maailmassa. Voinhan minä elää
+kauankin -- jos se on Jumalan tahto, Kristiina --"
+
+"Oletteko te sairas, isä?" kysyi Kristiina soinnuttomasti.
+
+"Onhan niitä vuosien tuomia vaivoja", vastasi isä keveästi.
+
+"Ettehän te ole vanha, isä. Viisikymmentäkaksi vuotta --"
+
+"Minun isäni ei elänyt niinkään vanhaksi. Tule, istutaan tähän."
+
+Siinä oli matala ruohoinen penger puron yli kaartuvan vuorenseinän
+alla. Lauritsa irrotti viitan hartioiltaan, kääri sen kokoon ja veti
+tyttären viereensä sen päälle. Puro juoksi pulpahdellen ja loristen
+pikku kivien yli heidän edessään ja huojutti pajunvarpua, joka kohosi
+vedestä. Isä istui katsellen kaukana syksyisen lakeuden perällä
+kohoavia sinisiä, valkohuippuisia tuntureita.
+
+"Teidän on kylmä, isä", sanoi Kristiina, "-- ottakaa minun viittani."
+Hän aukaisi hakasen, ja Lauritsa veti siitä kulman ympärilleen, niin
+että he istuivat molemmat sen sisällä. Isä kietoi kätensä Kristiinan
+vyötäisille viitan sisällä.
+
+"Niinhän on, Kristiina, että hullu suree ihmisen kuolemaa -- parempi
+että olet Kristuksen oma kuin minun, sanovat viisaat; minä luotan
+Jumalan armoon. Ei se aika ole pitkä, joka erottaa ystävän toisesta.
+Sinusta voi ehkä joskus tuntua siltä ollessasi vielä nuori, mutta
+onhan sinulla lapsesi ja miehesi. Kun joudut minun ikiini, on sinusta
+oleva vain tuokio siitä, kun näit meidät manallemuuttaneet, ja olet
+ihmettelevä vuosia laskiessasi, miten niitä on vierähtänyt monta.
+Minusta tuntuu nykyään siltä kuin olisi vain muutama vuosi siitä kun
+itse olin poika -- ja kuitenkin on jo niin paljon aikaa siitä, kun
+sinä olit pikkuinen vaalea tyttönen, joka juoksenteli alati jäljissäni
+-- seurasit hellästi isääsi. Jumala palkitkoon sinua, rakas lapseni,
+kaikesta ilosta, mitä olet minulle tuottanut."
+
+"Jos hän palkitsee minua niin kuin minä olen palkinnut sinua, niin --"
+Kristiina vaipui polvilleen isänsä jalkoihin, tarttui hänen käteensä
+ranteista ja suuteli kämmenten sisäpuolta, peittäen niitä vasten
+itkevät kasvonsa. "Oi isä, rakas, oma isäni -- tuskin olin varttunut
+neidoksi, kun jo palkitsin rakkautenne sillä, että tuotin teille
+katkeran surun."
+
+"Älähän, lapsi, älähän nyt itke." Lauritsa veti kätensä pois, nosti
+Kristiinan viereensä, ja sitten he taas istuivat kuin äsken.
+
+"On minulla ollut paljon iloakin sinusta näinä vuosina, Kristiina.
+Olen nähnyt reippaiden lasten kasvavan helmoissasi, sinusta itsestäsi
+on sukeutunut taitava ja toimelias vaimo -- ja minä olen huomannut
+sinun yhä enemmän etsivän apua sieltä, mistä paras apu on alkuisin,
+vastuksien kohdatessa sinua. Kristiina, kallein aarteeni, älä itke noin
+katkerasti. Voit vahingoittaa sitä, jota kannat vyösi alla", kuiskasi
+Lauritsa. "Älähän nyt sure noin!"
+
+Mutta isä ei saanut häntä tyyntymään. Silloin hän nosti tyttären
+kokonaan syliinsä ja istutti hänet polvelleen; nyt he istuivat kuin
+ennen Kristiinan lapsena ollessa -- Kristiinan käsivarret olivat isän
+kaulan ympärillä ja hänen kasvonsa isän olkapäätä vasten.
+
+"Nyt minä tahdon sanoa sinulle semmoista, mitä en ole sanonut
+yhdellekään imeväiselle pappiani lukuun ottamatta. Siihen aikaan
+kun minä olin kasvava poika -- kotona Skogissa ja alkuaikoina
+henkivartiossa -- teki minun mieleni luostariin, kun olin täyttänyt
+määrätyn iän. En ollut tehnyt mitään lupausta, en edes itselleni.
+Moni seikka veti minua toisellekin tolalle. Mutta kun olin kalassa
+Botn-vuonolla ja kuulin kellojen soivan Hovedøn veljien kirkossa --
+niin minun mieleni sittenkin paloi eniten sinne.
+
+"Kun sitten tulin kuudentoista vuoden ikään, antoi isä valmistaa minulle
+tämän levyhaarniskan espanjalaisista teräslevyistä hopeasiloin --
+Rikard englantilainen Oslosta pani sen kokoon, ja minä sain tämän
+miekan, jota aina käytän -- ja hevoshaarniskan. Ajat eivät olleet
+maassa niin rauhalliset kuin sinun kasvinvuosinasi, meillä oli
+tanskalaissota, ja minä tiesin pian saavani käyttää kauniita aseitani.
+Enkä minä hennonut luopua niistä. -- Ajattelin, ettei isäni pitäisi
+siitä, että hänen vanhin poikansa rupeaisi munkiksi enkä minä tahtonut
+tehdä vanhempieni tahtoa vastaan.
+
+"Mutta valitsin omasta tahdostani maailman ja koetin ajatella
+vastoinkäymisten tullen, että oli miehuutonta valittaa osaa, jonka itse
+oli parhaaksi nähnyt. Sillä sen minä olen ymmärtänyt vuosi vuodelta
+yhä paremmin, ettei ihmiselle, jolle on suotu armo käsittää hiukankin
+Jumalan laupeutta, ole olemassa arvokkaampaa pyrkimystä kuin palvella
+häntä ja valvoa ja rukoilla niiden ihmisten puolesta, joiden silmiä
+vielä pimittää maailman turhuuden verho. Ja kuitenkin minun täytyy
+sanoa, Kristiina, että vaikea minun olisi uhrata Jumalan tähden elämä,
+jonka olen elänyt tiloillani maallisine murheineni ja iloineni --
+rinnallani äitisi sekä te lapset. Miehen täytyy kestää, kun hän on
+siittänyt jälkeläisiä, -- sydäntä kirvelevä on tuska, jos hän kadottaa
+nämä tai jos hän näkee maailman suovan heille vastoinkäymisiä. Herran
+omathan he olivat, Herran, joka antoi heille sielun, eivätkä minun --"
+
+Kristiinan ruumis hytkyi itkusta. Silloin isä alkoi huojuttaa häntä
+sylissään kuin pientä lasta.
+
+"Paljon oli sellaista, jota minä en ymmärtänyt nuorena ollessani. Isä
+piti myös Aasmundista, mutta ei siten kuin minusta. Äitini tähden hän
+rakasti minua, näetkös -- häntä hän ei unohtanut koskaan; Ingan hän
+otti siksi, että hänen isänsä niin tahtoi. Olisin suonut näkeväni
+äitipuoleni vielä tässä maallisessa kodissa saadakseni pyytää häneltä
+anteeksi sitä, etten ollut ymmärtänyt kyllin hänen hyvyyttään --"
+
+"Olethan sinä sanonut useasti, isä, ettei äitipuolesi tehnyt sinulle
+hyvää eikä pahaa", sanoi Kristiina itkunsa välistä.
+
+"Jumala minulle anteeksi suokoon -- minulla oli niin vähän ymmärrystä.
+Nyt minusta tuntuu suurelta onnelta, ettei hän koskaan vihannut minua
+eikä sanonut pahaa sanaa. Miltä sinusta tuntuisi, Kristiina, nähdä
+poikapuolta suosittavan kaikessa ja kaikkialla enemmän kuin omaa
+lastasi?"
+
+Kristiina oli rauhoittunut vähän. Hän oli nyt kääntänyt kasvonsa
+toisaanne päin ja katsoi tunturimaisemaan. Ilman pimitti iso
+harmaansininen pilvenlonkare, joka kulki auringon ohi -- pari keltaista
+sädettä välähti sen läpi kuvastuen kirkkaasti purovedessä.
+
+Sitten voitti taas itku.
+
+"Ei, ei -- isä, rakas isä, ellen minä enää näe teitä elossa, niin --"
+
+"Jumala kaitkoon sinua, Kristiina, lapseni, niin että tapaisimme
+toisemme viimeisenä päivänä; kaikki me, jotka olemme olleet ystäviä
+elämässä -- ja jokainen ihmissielu. Kristus ja Neitsyt Maaria ja Pyhä
+Olavi ja Pyhä Tuomas suojelkoot sinua aina." Lauritsa otti hänen
+kasvonsa käsiensä väliin ja suuteli häntä suulle. "Jumala varjelkoon
+sinua, Jumala valistakoon sinua tämän maailman vaikeuksissa ja
+tulevaisessa valossa --"
+
+Pari tuntia myöhemmin Lauritsa Bjørgulfinpojan ratsastaessa kotiin
+päin Hjerdkinnistä lähti tytär saattamaan häntä astuen isänsä hevosen
+rinnalla. Palvelija oli ehtinyt hyvän taipaleen edelle, mutta
+Lauritsa ajoi koko ajan käymäjalkaa. Oli niin vaikea nähdä Kristiinan
+itkettyneitä, epätoivoisia kasvoja. Sellaisena oli tämä istunut
+vierastuvassakin koko ajan, kun Lauritsa söi ja puheli hänen lapsiensa
+kanssa sekä nosteli näistä yhden kerrallaan syliinsä leikkiä laskien.
+
+Lauritsa sanoi hiljaa:
+
+"Älä enää sure sitä, mitä sinulla on kaduttavaa minun suhteeni,
+Kristiina. Vaan muista sitä silloin, kun lapsesi kasvavat isoiksi ja
+sinusta saattaa tuntua, etteivät ne ole sinua tai isäänsä kohtaan
+sellaisia kuin toivoisit. Ja muista silloin myös se, mitä minä kerroin
+sinulle nuoruudestani. Sinä olet uskollinen rakkaudessasi heitä
+kohtaan, sen minä tiedän, mutta sinä olet itsepäinen silloin kun
+rakastat, ja pojillasi näkyy myös olevan itsepäinen luonto", sanoi hän
+hymyillen.
+
+Lopuksi pyysi Lauritsa Kristiinaa palaamaan takaisin; "en tahdo, että
+sinä kuljet yksinäsi kauemmaksi taloista", sanoi hän. He olivat tulleet
+notkoon, jonka molemmin puolin oli matalia kukkuloita, niiden juurella
+kasvoi koivumetsää, ja sivut olivat louhikon vallassa.
+
+Kristiina viskautui jalustimia vasten. Hän kouri isänsä vaatteita,
+kättä, satulaa, hevosen kaulaa ja kylkiä, heitteli päätään edestakaisin
+ja itki niin syvään ja tuskallisesti voihkien, että isän sydän oli
+murtua Kristiinan suuresta surusta.
+
+Lauritsa hyppäsi hevosen selästä ja nosti tyttären rinnalleen syleillen
+häntä viimeisen kerran. Yhä uudelleen hän teki ristinmerkin siunaten
+Kristiinaa ja jättäen hänet Jumalan ja pyhimysten huomaan. Viimein hän
+sanoi, että Kristiinan nyt täytyi päästää hänet menemään.
+
+Niin he erosivat. Mutta isän ajettua vähän matkan päähän näki
+Kristiina hänen hiljentävän hevosen kulkua ja huomasi, että isä itki
+ratsastaessaan pois hänen luotaan.
+
+Hän juoksi koivikkoon, riensi eteenpäin ja alkoi kavuta keltaisen
+jäkälän peittämää lähintä louhikkomäkeä. Mutta siinä oli isoja kiviä,
+ja se oli vaikeapääsyinen, ja kukkula oli korkeampi kuin hän oli
+luullut. Vihdoin viimein hän saapui harjalle, mutta silloin isä oli jo
+kadonnut näkyvistä. Kristiina viskautui sammalten ja sianpuolanvarpujen
+keskelle, joita kasvoi ylhäällä, ja siihen hän jäi makaamaan itkien
+kasvot käsien peitossa.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Lauritsa Bjørgulfinpoika palasi Jørundgaardiin myöhään illalla. Hänen
+mielessään läikähti pieni lämmin laine, kun hän huomasi pirtissä vielä
+oltavan valveilla -- pikkuruikkuisen lasiruudun takaa loimotti heikko
+valo solaan. Sen rakennuksen hän oli aina tuntenut eniten kodikseen.
+
+Ragnfrid istui siellä yksin suuri ompelutyö edessään pöydällä -- hänen
+vieressään paloi talikynttilä messinkijalassa. Hän nousi heti, toivotti
+hyvää iltaa, lisäsi vettä liedelle ja lähti itse noutamaan ruokaa ja
+juomaa. Hän kertoi lähettäneensä palvelusväen makaamaan kauan aikaa
+sitten, -- talossa oli ollut kova päivä, mutta nyt olikin ohraleipä
+paistettuna joulupaistokseen asti. Paal ja Gunstein olivat lähteneet
+tunturille sammalia keräämään. Heidän puhuessaan sammalesta sanoi
+Lauritsa tahtovansa talvipuvukseen sen kankaan, jonka värjäykseen oli
+käytetty sammalta taikka sitten toisen, kanervanvihreän. Moarin Orm oli
+käynyt heillä aamulla ja pyytänyt ostaa jonkun nahkahihnan. Ragnfrid
+oli antanut hänelle ne hihnat, jotka riippuivat etumaisina vajassa, ja
+sanonut, että hän voi saada ne lahjaksi. Ormin tytär oli jo terveempi
+-- sääressä oleva haava alkoi mennä umpeen.
+
+Lauritsa vastaili ja nyökkäsi juodessaan saattorenkinsä kera. Mutta
+isäntä lopetti syömisen lyhyeen. Hän nousi, kuivasi veitsen reitensä
+selkäpuoleen ja otti maasta kerän, joka oli Ragnfridin lähellä. Lanka
+oli keritty puikolle, jonka kumpaankin päähän oli veistetty lintu
+-- toisen pyrstöstä oli kappale poissa. Lauritsa paransi vaurion ja
+veisteli päätä hiukan, niin että siitä tuli töppöpyrstö. Hän oli
+veistänyt koko joukon tämmöisiä keräpuikkoja vaimolleen entisinä
+aikoina.
+
+"Paikkaatko sinä tuon itse?" kysyi hän katsoen vaimonsa työtä.
+Tällä oli edessään Lauritsan vanhat nahkahousut; Ragnfrid laitteli
+paikkoja reisien sisäpuolelle, mistä nahka oli kulunut satulaa vasten
+hankautuessaan. "Se on kovaa työtä sinun sormillesi, Ragnfrid."
+
+"Kyllä se käy." Vaimo asetteli nahkakappaleet reuna reunaa vasten ja
+pisteli reikiä naskalilla.
+
+Lauritsan saattorenki toivotti hyvää yötä ja lähti ulos. Mies ja vaimo
+jäivät kahden kesken. Lauritsa seisoi lieden luona lämmittelemässä,
+toinen jalka reunalla ja käsi räppänätangossa. Ragnfrid katsoi häneen.
+Silloin hän huomasi, ettei Lauritsalla ollut pientä rubiineilla
+koristettua sormustaan --. äitinsä kihlasormusta. Lauritsa näki hänen
+huomanneen sen.
+
+"Minä annoin sen Kristiinalle", hän virkkoi. "Sehän on aina ollut
+aiottu hänelle -- minun mielestäni hän saattoi saada sen jo nyt."
+
+Sitten tuumivat kumpikin, että eiköhän ollut maatapanon aika. Mutta
+Lauritsa jäi seisomaan ja Ragnfrid työnsä ääreen. He vaihtoivat pari
+sanaa Kristiinan matkasta, töistä, jotka odottivat kotona, Ramborgista
+ja Simonista. Sitten he arvelivat jälleen, että pitäisi käydä levolle
+-- mutta ei kumpikaan liikahtanut.
+
+Viimein veti Lauritsa sinivalkoisella kivellä koristetun sormirenkaan
+oikeasta kädestään ja meni vaimonsa luokse. Arkana ja hämillään hän
+tarttui vaimonsa käteen ja pujotti sormuksen siihen -- hänen täytyi
+koettaa sitä pariin eri sormeen, ennen kuin se soveltui. Se jäi
+keskisormeen vihkisormuksen päälle.
+
+"Tämän minä tahdon antaa sinulle", sanoi hän hiljaa, katsomatta
+vaimoonsa.
+
+Ragnfrid istahti hiiskahtamatta, mutta tuli punaiseksi poskiltaan.
+
+"Miksi sinä teit tämän?" kuiskasi hän viimein. "Luuletko sinä, etten
+minä suo tyttärellemme hänelle tulevaa sormusta --"
+
+Lauritsa pudisti päätään ja hymyili heikosti.
+
+"Kyllä sinä ymmärrät, miksi minä sen tein."
+
+"Olet sanonut ennen, että tämän sormuksen sinä viet kerallasi hautaan",
+sanoi vaimo jälleen kuiskaten. "Sitä ei pitänyt kenenkään kantaa sinun
+jälkeesi --"
+
+"Siksi sinun ei pidäkään koskaan ottaa sitä kädestäsi, Ragnfrid --
+lupaa se minulle. Sinun jälkeesi minä en suo kenenkään kantavan sitä --"
+
+"Miksi sinä teit tämän?" kysyi Ragnfrid jälleen henkeä pidättäen.
+
+Mies katsoi hänen silmiinsä:
+
+"Viime keväänä meni kolmekymmentä neljä vuotta umpeen siitä, kun meidät
+annettiin toisillemme. Minä olin alaikäinen poika -- koko miehuuteni
+ajan olet sinä seisonut rinnallani myötä- ja vastoinkäymisessä.
+Jumala armahtakoon, en ymmärtänyt, miten paljon raskasta sinulla oli
+sydämelläsi meidän eläessämme yhdessä. Mutta nyt minusta tuntuu kuin
+olisin aina iloinnut siitä, että sinä olet kulkenut rinnallani.
+
+"En tiedä oletko oikeassa siinä, että uskoit Kristiinan olevan minulle
+kalliimman sinua. Hän oli minun suurin iloni, ja hän on tuottanut
+minulle suurimman suruni. Mutta sinä olet heidän kaikkien äiti. Nyt
+minusta tuntuu kuin minun olisi vaikeinta jättää sinut erotessani
+täältä.
+
+"Siksi sinun ei koskaan pidä antaa sormustasi muille -- ei
+tyttärillemmekään, vaan sano heille, etteivät he ota sitä pois.
+
+"Ehkä sinulla on ollut minun luonani mielestäsi enemmän surua kuin iloa
+-- onhan meillä ollut vaikeutta -- eräässä suhteessa, mutta sittenkin
+me mielestäni olemme olleet uskolliset ystävät. Ja minä olen ajatellut,
+että me vielä kerran kohtaamme niin, ettei tuo entinen enää erota
+meitä, vaan että Jumala rakentaa ystävyytemme yhä ehommaksi --"
+
+Vaimo kohotti kalpeat, vakojen uurtamat kasvonsa -- hänen suuret,
+sisäänvajonneet silmänsä hehkuivat hänen katsoessaan mieheensä.
+Tämä piti yhä hänen kättänsä omassaan -- Ragnfrid katsoi kättään
+sen pysyessä Lauritsan kädessä hiukan koholla. Siinä välkkyi kolme
+sormusta toinen toisensa päällä -- alimmaisena kihlasormus, sen päällä
+vihkisormus ja ylimpänä tämä.
+
+Hänestä tuntui niin oudolta. Hän muisti hetken, jolloin Lauritsa oli
+pannut hänen sormeensa ensimmäisen -- se oli tapahtunut räppänätangon
+luona kotona Sundbun tuvassa heidän molempien isien nähden. Lauritsa
+oli ollut verevä, pyöreäposkinen poika, miltei vielä lapsi -- hiukan
+hämillään hän oli astunut esiin herra Bjørgulfin sivulta.
+
+Toisen oli Lauritsa pannut Ragnfridin sormeen kirkon ovella
+Gerdarudissa, kolmiyhteisen Jumalan nimeen, papin käsien alla.
+
+Ragnfridista tuntui siltä kuin olisi Lauritsa nyt kolmannen ja
+viimeisen kerran vihkinyt itsensä häneen. Kun Ragnfrid kohdakkoin oli
+istuva hänen hengettömän ruumiinsa ääressä, toivoi Lauritsa vaimonsa
+tietävän, että tämän sormuksen mukana siirtyi se väkevä ja elävä henki,
+joka oli asunut tuossa maallisessa tomumajassa.
+
+Ragnfridista tuntui kuin hänen sydämensä olisi haljennut ja siitä olisi
+lähtenyt juoksemaan veri, kiihkeä, voimakas veri. Surusta sen kuuman ja
+elävän lemmen tähden, jonka osattomuudesta hän yhä vielä salassa kärsi,
+ankeasta onnesta tuon verettömän, häikäisevän rakkauden edessä, joka
+veti häntä maisen elämän äärimmäisille rajoille. Pimeyden läpi, joka
+kerran oli tuleva, näki hän toisen, lempeämmän auringon hohteen, tunsi
+ikuisen yrttitarhan kukkien tuoksun.
+
+Lauritsa laski vaimonsa käden takaisin tämän syliin ja istuutui
+penkille vähän matkan päähän, selin pöytään ja toinen käsivarsi
+pöytälaudalla. Hän ei katsonut vaimoonsa, vaan lieden tuleen.
+
+Ragnfrid sanoi sitten hiljaa ja levollisesti, ryhtyessään jälleen
+puhumaan:
+
+"En voinut ajatella, mieheni, että sinä pidät minusta niin paljon --"
+
+"Niin pidän", vastasi toinen yhtä tasaisesti.
+
+He istuivat ääneti vähän aikaa. Ragnfrid siirsi työnsä sylistään
+viereensä penkille. Hetken kuluttua hän kysyi hiljaa:
+
+"Entäs se, mitä minä kerroin sinulle kerran -- oletko unohtanut sen --?"
+
+"Tämän elämän aikana tuskin yksikään mies saattaa unohtaa sellaista. Ja
+onhan niin, olen itse sen tuntenut, etteivät välimme ole parantuneet
+sen jälkeen kun olin tullut tietämään kaiken. Mutta Jumala tietää,
+kuinka taistelin, ettet sinä koskaan huomaisi minun ajattelevan sitä
+niin paljon?-"
+
+"En tiennyt sinun tehneen niin."
+
+Lauritsa kääntyi äkisti vaimonsa puoleen ja katsoi häneen. Silloin
+sanoi Ragnfrid:
+
+"Minun syytäni on, että välimme pahenivat, Lauritsa. Minusta tuntui,
+että jos olisit voinut olla minua kohtaan aivan samanlainen kuin ennen
+-- tuon mainitun yön jälkeen --, silloin sinun olisi täytynyt pitää
+minusta vielä vähemmän kuin mitä olin luullut. Jos sinä olisit ollut
+kova minua kohtaan sen jälkeen, jos olisit lyönyt minua, vaikkapa
+kerran juovuspäissäsi --, silloin olisin voinut kantaa suruni ja
+katumukseni paremmin. Mutta kun annoit sen mennä niin keveästi ohi --"
+
+"Oletko sinä luullut, että minä annoin sen mennä keveästi ohi --?"
+
+Lauritsan äänessä kuuluva heikko värinä saattoi Ragnfridin hurjan
+kaipauksen valtaan. Hän tahtoi sulaa mieheensä, hukkua tuohon
+läikehtivään syvyyteen, joka pani äänen värisemään jännityksen ja
+ahdistuksen vallassa. Hän sanoi kiihkeästi:
+
+"Jos sinä olisit kerrankaan sulkenut minut syliisi toisesta syystä kuin
+siksi, että olin kristillinen aviopuolisosi, joka oli määrätty sinun
+viereesi, jos olisit syleillyt minua vaimona, jota olit halunnut ja
+josta olisit ollut valmis taistelemaan -- silloin sinä et olisi voinut
+olla minua kohtaan sellainen, kuin noita sanoja ei olisi milloinkaan
+sanottu --"
+
+Lauritsa ajatteli:
+
+"En. En olisi tainnut voida olla. En suinkaan."
+
+"Jos olisit iloinnut sinulle määrätystä morsiamesta siten kuin Simon
+Kristiinastamme --"
+
+Lauritsa ei vastannut. Vähän ajan kuluttua hän sanoi, aivan kuin vasten
+tahtoaan, hiljaa ja pelokkaasti:
+
+"Miksi mainitsit _Simonin_?"
+
+"Enhän voinut verrata sinua tuohon toiseen", vastasi vaimo itsekin
+hämmästyneenä ja peloissaan, vaikka koetti hymyillä. "Te olette liian
+erilaiset."
+
+Lauritsa nousi, astui muutaman askeleen rauhattomasti -- ja sanoi
+sitten vielä hiljemmin kuin äsken:
+
+"Jumala ei ole hylkäävä Simonia."
+
+"Eikö sinusta ole milloinkaan tuntunut siltä", kysyi vaimo, "kuin
+Jumala olisi hyljännyt sinut?"
+
+"Ei."
+
+"Mitä sinä ajattelit tuona yönä, jolloin istuimme ladossa -- jolloin
+sait tietää _yhdellä kertaa_, että me kaksi, joita sinä olit rakastanut
+syvimmin ja uskollisimmin, olimme kumpikin pettäneet sinut niin pahoin
+kuin mahdollista oli --"
+
+"Enpä tainnut ajatella paljon", vastasi mies.
+
+"Entä sitten", jatkoi vaimo, "sitten kun aina ajattelit sitä -- kuten
+sanot tehneesi --"
+
+Lauritsa käänsi kasvonsa pois. Ragnfrid näki veren tulvahtavan hänen
+päivettyneeseen kaulaansa.
+
+"Minä ajattelin kuinka monta kertaa itse olin pettänyt Kristuksen",
+sanoi hän matalasti.
+
+Ragnfrid nousi -- ja seisoi paikallaan vähän aikaa ennen kuin uskalsi
+mennä Lauritsan luo ja laskea kätensä tämän olkapäille. Kun Lauritsa
+veti hänet syliinsä, painoi vaimo päänsä hänen rinnalleen; Lauritsa
+tunsi, että Ragnfrid itki. Mies veti vaimonsa vielä lähemmä itseään ja
+painoi kasvonsa hänen otsaansa vasten.
+
+"Nyt, Ragnfrid, me menemme levolle", sanoi hän sitten hetkisen kuluttua.
+
+He menivät yhdessä ristiinnaulitun kuvan alle, polvistuivat ja tekivät
+ristinmerkin. Lauritsa luki iltarukoukset, saneli ne kirkonkielellä
+matalasti ja selvään, ja vaimo toisti ne hänen perästään.
+
+Sitten he riisuutuivat. Ragnfrid meni peremmälle sänkyyn, jonka
+päänalainen nyt oli paljon matalampi kuin ennen, koska Lauritsaa viime
+aikoina usein oli vaivannut huimaus. Lauritsa sulki oven kangella ja
+salvalla, hajotti tulen liedellä, puhalsi sammuksiin kynttilän ja
+asettui vaimonsa viereen. He makasivat pimeässä niin, että heidän
+käsivartensa koskettivat toisiaan. Tuokion kuluttua he solmivat yhteen
+sormensa.
+
+Ragnfrid Ivarintytär ajatteli, että tämä oli kuin uusi hääyö,
+ihmeellinen hääyö. Onni ja onnettomuus kietoutuivat toisiinsa ja
+kantoivat häntä niin raivoisilla aalloilla, että hän tunsi sielun
+alkavan irrottaa ensimmäisiä juuriaan hänen ruumistaan -- kuoleman käsi
+oli koskenut häneenkin -- ensimmäisen kerran.
+
+Näin oli käyvä -- kun alku oli ollut sellainen kuin se oli. Hän muisti
+ensimmäisen kerran, jolloin hän oli nähnyt sulhasensa. Tämä oli ollut
+ystävällinen -- vähän hämillään, mutta valmis pitämään morsiamestaan.
+Sekin, että tuo nuori poika oli ollut niin loistavan kaunis, oli
+ärsyttänyt häntä; Lauritsan paksu tukka riippui sileänä ja vaaleana
+punavalkoisten, kultahaivenisten kasvojen ympärillä. Ragnfridin sydän
+oli yhtenä ainoana polttavana haavana hänen muistaessaan muuatta toista
+miestä, joka ei ollut kaunis eikä nuori eikä rusoposkinen, mutta jonka
+syliin hän ikävöi menehtyäkseen työntääkseen samalla puukon hänen
+kurkkuunsa. Ja kun hänen sulhasensa ensi kerran oli tahtonut hyväillä
+häntä -- he olivat istuneet yhdessä aitanportailla kotona, ja Lauritsa
+oli koettanut ottaa käsiinsä hänen palmikkonsa -- oli hän hypähtänyt
+pystyyn, kääntynyt sulhaseensa kalpeana vihasta ja mennyt pois.
+
+Kuinka selvästi hän muisti sen öisen matkan, jolloin hän oli
+ratsastanut Trondin ja Tordiksen kanssa Jerndalen-laakson kautta
+velhovaimon luokse Dovreen. Hän oli ryöminyt polvillaan, vääntänyt
+sormukset ja rannerenkaat käsistään lattialle Aashild-rouvan eteen
+kerjäten turhaan ainetta, joka olisi estänyt hänen sulhastaan saamasta
+tahtoaan läpi hänen suhteensa. Hän muisti tuon pitkän retken isän ja
+sukulaisten ja morsiusneitojen ja muun saattoväen seurassa laakson
+halki, Skogin häihin. Ja hän muisti ensimmäisen yön -- ja myöhemmät
+yöt -- jolloin hän oli ottanut vastaan äskennaineen pojan kömpelöt
+rakkauden osoitukset kylmänä kuin kivi, salaamatta, miten vähän ne
+häntä miellyttivät.
+
+Ei, Jumala ei ollut hyljännyt häntä. Jumala oli kuullut laupeudessaan
+hänen valitushuutonsa hänen vaipuessaan yhä syvemmälle onnettomuuteensa
+-- silloinkin, kun hän oli huutanut uskomatta apuun. Oli kuin musta
+meri olisi hänet niellyt -- ja nyt kantoivat aallot häntä niin
+ihmeellistä ja ihanaa autuutta kohti, että hän tiesi niiden kantavan
+hänet elämästä pois.
+
+"Puhu minulle, Lauritsa", pyysi hän hiljaa. "Minä olen niin väsynyt --"
+
+Mies kuiskasi:
+
+"Venite ad me, omnes qui laborate et onerati estis. Ego reficiam
+vos [Tulkaa minun luokseni kaikki, jotka työtä teette ja olette
+raskautetut, ja minä olen antava teille rauhan.] -- sanoo taivasten
+Herra."
+
+Hän työnsi käsivartensa vaimonsa olkapään alle ja veti hänet kiinni
+itseensä. He lepäsivät siten poski poskea vasten. Sitten sanoi Ragnfrid
+hiljaa:
+
+"Nyt minä olen pyytänyt Jumalan äitiä rukoilemaan puolestani, ettei
+minun tarvitsisi jäädä eloon sinun jälkeesi, mieheni --"
+
+Lauritsan huulet ja silmäripset sipaisivat vaimon poskea pimeässä
+keveästi kuin perhonsiivet, ja hän saneli:
+
+"Ragnfrid, oma vaimoni, oma vaimoni --"
+
+
+
+
+VIII
+
+
+Kristiina oli kotonaan Husabyssä tämän syksyn ja talven eikä halunnut
+minnekään -- hän syytti sitä, ettei ollut terve. Mutta hän oli vain
+väsynyt. Niin väsynyt hän ei ollut ollut milloinkaan elämässään --
+hän oli väsynyt olemaan iloinen ja väsynyt suremaan, mutta kaikista
+väsynein miettimään.
+
+Varmaan asia paranisi, kun hän saisi uuden lapsensa, tuumi hän -- hän
+kaipasi sitä niin kauheasti; oli ihan kuin se olisi voinut pelastaa
+hänet. Jos siitä tuli poika ja hänen isänsä kuolisi ennen kuin se oli
+syntynyt, oli se saava Lauritsan nimen. Ja hän kuvitteli, miten hän
+oli rakastava tätä lasta ja ruokkiva omalla rinnallaan -- siitä oli
+jo niin kauan, kun hänellä oli viimeksi ollut rintalapsi, että häntä
+itketti ikävästä ajatellessaan, että hän nyt taas pian saisi syliinsä
+imetettävän.
+
+Hän keräsi taas kaikki poikansa ympärilleen, kuten ennen, ja koetti
+opettaa heille parempaa kuria ja käytöstä. Hän tunsi tekevänsä
+siinä isänsä toivon mukaan, ja se tuntui tuovan hiukkasen lohtua
+hänen sieluunsa. Sira Eiliv oli alkanut opettaa Naakkvelle ja
+Bjørgulfille aakkosia ynnä latinan kieltä, ja Kristiina istui näin
+usein papintalossa lasten ollessa siellä oppimassa. Mutta lapset eivät
+olleet varsin tiedonhaluisia oppilaita; he olivat kaikki vallattomia
+ja omapäisiä paitsi Gaute, joka siten edelleen tuli olemaan äidin
+sylivauva, kuten Erlend sanoi.
+
+Erlend oli palannut Tanskasta pyhäinmessun aikaan hyvin hilpeällä
+tuulella. Häntä oli kestitty mitä tuhlaavimmin herttuan ja sukulaisensa
+Ingebjørg-rouvan luona; nämä olivat kiitelleet kovasti hänen tuomiaan
+nahkoja ja hopeita, hän oli ollut turnauksessa ja pyytänyt kauriita
+ja hirviä; ja eron hetkellä oli Knut-herra lahjoittanut hänelle
+pikimustan kastiilialaisen oriin ja rouva oli lähettänyt sydämellisen
+tervehdyksen ja kaksi hopeanharmaata vainukoiraa tuliaisiksi
+Kristiinalle. Kristiinan mielestä nuo vierasrotuiset koirat olivat
+kavalan ja uskottoman näköisiä, ja hän pelkäsi niiden tekevän pahaa
+lapsille. Ja ihmiset puhuivat kastiilialaishevosesta. Erlend oli uljaan
+näköinen korkeajalkaisen, sirorakenteisen hevosensa selässä, mutta
+sellainen eläin ei kelvannut tämän maan oloihin; Jumala tiesi miten se
+oli selviävä tunturilla. Erlend osteli kuitenkin tarkastusretkillään
+parhaita mustia tammoja, ja hänellä oli yksi tamma, joka oli ainakin
+kaunis katsella. Erlend oli muuten antanut hienot vierasmaalaiset nimet
+ratsuhevosilleen. Mikä oli Belkolor, mikä Bajard mikä minkinniminen,
+mutta ori oli niin mainio, ettei se tarvinnut nimikoruja -- se oli vain
+Musta.
+
+Erlendiä harmitti kovasti, ettei hänen vaimonsa tahtonut lähteä
+mihinkään hänen kanssaan. Ei Kristiina hänestä tuntunut sairaaltakaan
+-- ei hän pyörtynyt eikä oksennellut ollenkaan tällä kertaa, eikä
+hänestä edes näkynyt vielä mitään -- hän oli varmaan niin kalpea
+ja väsynyt siksi, että istui aina sisällä tuumien ja selvitellen
+hänen pahoja tekojaan. Oli joulun aika -- heidän välillään syntyi
+usein kiivas riita. Eikä Erlend nyt tullutkaan pyytämään anteeksi
+kiivauttaan, kuten hän ennen oli aina tehnyt. Tähän asti hän oli aina
+luullut erimielisyyksien syntyessä itse olevansa syypää. Kristiina oli
+hyvä, hän oli aina oikeassa, ja kun Erlend ei viihtynyt kotona, niin
+johtui se hänen luonnostaan, joka oli sellainen, että häntä väsytti
+hyvyys ja oikeus, jos sitä tuli liiaksi. Näin hän oli ajatellut asian.
+Mutta tänä kesänä hän oli jo useamman kerran huomannut appiukkonsa
+yhtyvän häneen ja olevan sitä mieltä, että Kristiinalta puuttui kelpo
+vaimon lempeys ja suvaitsevaisuus. Hänen mieleensä juolahti silloin,
+että Kristiina oli monesti pikkumaisen arka eikä tahtonut antaa
+anteeksi pieniä syntejä, joilla hän ei ollut tarkoittanut mitään sen
+pahempaa. Hän oli aina pyytänyt vaimoltaan anteeksi -- ja Kristiina oli
+sanonut antavansa, mutta perästäpäin Erlend oli nähnyt, ettei vaimo
+ollutkaan unohtanut.
+
+Näin hän joutui olemaan paljon poissa kotoa ja otti tyttärensä
+Margretin mukaan. Tämän kasvatus oli aina ollut epäsovun aihe Erlendin
+ja Kristiinan välillä. Kristiina ei tosin ollut koskaan sanonut mitään,
+mutta Erlend tiesi mitä hän -- ja muut ihmiset -- ajattelivat. Hän
+oli kaikella tapaa kohdellut Margretia kuin aviolastaan, ja ihmiset
+käyttäytyivät myös häntä kohtaan hänen käydessään vieraisilla isänsä
+ja äitipuolensa kanssa kuin hän olisi sitä ollut. Ramborgin häissä
+hän oli ollut yhtenä morsiusneidoista ja kantanut kultaseppeltä
+valtoimilla hiuksillaan. Useiden naisten mielestä se ei ollut sopivaa,
+mutta Lauritsa oli nuhdellut heitä, ja Simonkin oli pyytänyt, ettei
+kukaan mainitsisi siitä Erlendille eikä neidolle itselleen; eihän
+tuo kaunis lapsi voinut mitään onnettomalle syntyperälleen. Mutta
+Kristiina huomasi Erlendin aikovan saada Margretin naitetuksi johonkin
+aatelissukuun ja uskovan korkean asemansa avulla onnistuvansa
+aikomuksessaan, vaikka neito oli syntynyt haureudessa ja hänen asemansa
+turvaaminen oli käyvä vaikeaksi. Asia olisi ehkä käynyt päinsä, jos
+olisi voitu uskoa siihen, että Erlend kykeni säilyttämään ja lisäämään
+valtaansa ja rikkauttaan. Mutta vaikka Erlendistä pidettiin ja häntä
+kunnioitettiin eräällä tapaa, ei kukaan kuitenkaan jaksanut oikein
+uskoa Husabyn varallisuuden pysyvyyteen. Kristiina pelkäsi siis, ettei
+hän voisi toteuttaa Margretia koskevia aikeitaan. Ja vaikka hän ei
+juuri pitänyt Margretista, sääli hän tätä kuitenkin ja pelkäsi sitä
+päivää, jolloin tytön korskeus ehkä oli saava kolauksen -- ja mietti,
+oliko tämä silloin tyytyvä paljon vähäpätöisempään naimiskauppaan kuin
+mitä hänen isänsä oli opettanut odottamaan sekä aivan toisenlaisiin
+oloihin kuin missä hän oli saanut kasvaa.
+
+Tulipa sitten kolme miestä Formosta Husabyhyn heti kynttilänmessun
+jälkeen; he olivat tulleet suksilla tunturin yli ja toivat Erlendille
+pikaviestin Simon Andreksenpojalta. Simon kirjoitti heidän yhteisen
+appensa olevan sairaana ja olevan tietymätöntä, miten kauan hän eläisi;
+Lauritsa oli käskenyt pyytää Erlendiä Siliin, jos se suinkin kävi
+päinsä; hän olisi halunnut puhua molempien vävyjensä kanssa asioiden
+järjestämisestä hänen kuolemansa jälkeen.
+
+Erlend katsahti vaimoonsa. Tämä oli raskaana, oli kovasti kalpea ja
+kapea poskiltaan -- ja näytti niin murheelliselta, että kyyneleet
+olivat pulpahtamassa esiin millä hetkellä hyvänsä. Ja Erlend katui
+tämäntalvista käytöstään häntä kohtaan -- isän sairaus ei tullut
+odottamatta. Jos Kristiina siis oli kantanut moista salaista murhetta,
+täytyi hänen ärtyisyytensä antaa anteeksi.
+
+Yksin hän olisi saattanut tehdä tämän Silin matkan koko nopeasti
+hiihtämällä tunturin yli. Mutta jos hänen oli vietävä sinne myös
+vaimonsa, tuli siitä pitkä ja vaivalloinen retki. Ja silloin hänen
+täytyi odottaa paaston aikana pidettävien asekäräjien yli sekä pitää
+ensin lääninvoutiensa kokous; oli myös eräitä kokouksia ja käräjiä,
+joissa hänen itsensä tuli olla mukana. Ennen kuin he olisivat päässeet
+matkaan, olisi ehditty arveluttavan lähelle synnytysaikaa -- eikä
+Kristiina sietänyt merta edes terveenä ollessaan. Mutta sekin oli
+mahdoton ajatus, ettei Kristiina saisi nähdä isäänsä ennen tämän
+kuolemaa. Illalla heidän maatapantuaan kysyi Erlend vaimoltaan,
+uskalsiko tämä lähteä mukaan.
+
+Ja Erlend sai mielestään täyden korvauksen, kun Kristiina itki hänen
+sylissään katuen talvista töykeyttään. Erlend pehmeni ja suli helläksi
+kuten aina tuotettuaan surua naiselle ja nähdessään sen laukeavan
+silmiensä edessä. Ja hän koetti sietää malttiaan menettämättä
+Kristiinan päähänpistot. Hän oli sanonut paikalla, että lapsia hän ei
+huolinut mukaan. Kristiina koetti selitellä, että Naakkve oli jo siksi
+vanha, että hänellä voisi olla hyötyä isoisän kuoleman näkemisestä.
+Erlend sanoi: ei. Sitten olivat Ivar ja Skule Kristiinan mielestä
+liian pienet jäämään yksinomaan palvelusnaisten haltuun. Ei, sanoi
+taas Erlend. Ja Gautesta oli Lauritsa pitänyt niin paljon. Ei, sanoi
+Erlend -- asia oli liian hankala järjestää Kristiinan ollessa tuossa
+tilassa -- Ragnfridin täytyi hankkia apuvaimo taloon miehensä maatessa
+kuolinvuoteella -- ja heillä itsellään tuli olemaan vaikea paluumatka
+vastasyntyneen kera. Joko hänen täytyi jättää lapsensa hoidettavaksi
+jollekin Lauritsan tilalle tai odottaa Jørundgaardissa kesää.
+Erlend esitti asian moneen kertaan, mutta koetti puhua tyynesti ja
+vakuuttavasti.
+
+Sitten hän tuli ajatelleeksi, että hänen oli hankittava Nidarosista
+mukaansa yhtä ja toista, mitä anoppi saattoi tarvita hautajaisiin --
+viiniä ja vahaa, vehnäjauhoja, mannaryyniä ynnä muuta. Mutta vihdoin
+viimein he kuitenkin pääsivät lähtemään ja saapuivat Jørundgaardiin
+Kertun-messun aattona.
+
+Mutta kotonaolo muodostui Kristiinalle aivan toisenlaiseksi kuin mitä
+hän oli odottanut.
+
+Täytyihän hänen iloita kaikesta sydämestään, että oli nähnyt isänsä
+vielä kerran. Ja hän iloitsi muistaessaan isänsä ilon hänen tullessaan
+ja hän oli nähnyt, miten isä oli kiittänyt Erlendiä siitä, että tämä
+oli suonut hänen tulla. Mutta hän tunsi joutuneensa niin monen asian
+ulkopuolelle, ja se koski häneen.
+
+Oli vajaa kuukausi aikaan, jolloin hän odotti lapsen syntyvän, ja
+Lauritsa kielsi häntä kokonaan puuttumasta sairaanhoitoon; hän ei
+saanut valvoa toisten kanssa isän luona öisin, eikä äiti olisi sallinut
+hänen liikuttaa sormeakaan talouskureissa. Hän istui isänsä luona koko
+päivän, mutta harvoin he jäivät kahden kesken hetkeksikään. Melkein
+joka päivä saapui kartanoon vieraita -- ystäviä, jotka tahtoivat
+nähdä Lauritsa Bjørgulfinpojan vielä kerran ennen kuolemaa. Se
+ilahdutti isää, vaikka se väsytti häntä suuresti. Hän puheli iloisesti
+ja sydämellisesti kaikkien kanssa, naisten ja miesten, köyhien ja
+rikkaiden, nuorien ja vanhojen, kiitti heitä heidän ystävyydestään,
+pyysi heidän esirukoustaan ja toivoi kohtaavansa kaikki Jumalan luona
+autuuden päivänä. Öisin, kun vain omaiset olivat hänen luonaan, makasi
+Kristiina ylistuvassa, tuijotti pimeään eikä voinut nukkua miettiessään
+isänsä lähtöä ja oman sydämensä pahuutta ja kelvottomuutta.
+
+Loppu läheni nopeasti. Lauritsa oli pysynyt jalkeilla siihen asti,
+kun Ramborg oli saanut lapsensa, jolloin Ragnfridin ei enää tarvinnut
+olla Formossa niin paljon; hän oli myös kerran ajattanut itsensä sinne
+katsomaan tytärtään ja tyttärensä tytärtä; tuo pikku tyttö oli ristitty
+Ulvhildiksi. Mutta sitten hän paneutui sänkyyn eikä enää noussut.
+
+Hän nukkui isossatuvassa ylisparven alla. Hänelle oli valmistettu
+eräänlainen sänky peräistuimelle pöydän päähän, sillä hän ei sietänyt
+korkeaa päänaluista; muuten häntä heti alkoi pyörryttää, hän sai
+taintumiskohtauksia ja sydämenkouristuksia. Hänestä ei uskallettu enää
+lyödä suonta; sitä oli täytynyt tehdä niin usein talven ja syksyn
+kuluessa, että hän oli jo aivan veretön eikä jaksanut paljon syödä eikä
+juoda.
+
+Isän hienot ja kauniit kasvonpiirteet olivat muuttuneet teräviksi,
+ja rusketus oli kalvennut hänen ahavoituneilta kasvoiltaan, iho
+oli keltainen väriltään kuin luu, ja huulet sekä silmännurkat
+sinertävän verettömät. Sankka harmaankeltainen tukka oli levällään ja
+leikkaamatta, kuihtuneen ja voimattoman näköisenä pitkin pieluksen
+sinikukallista päällystä, mutta se, mikä eniten teki hänet vieraan
+näköiseksi, oli karkea harmaa parransänki, joka rehotti kasvojen
+alaosassa ja hänen pitkällä leveällä kaulallaan, josta suonet
+pullistuivat esiin vahvojen jänteiden tavoin. Lauritsa oli aina pitänyt
+tarkasti huolta partansa ruokkoamisesta ennen jokaista messupäivää.
+Vartalo oli niin laihtunut, että se oli melkein kuin luuranko. Mutta
+hän sanoi voivansa hyvin, kun makasi suorana eikä liikkunut. Ja hän oli
+aina iloinen ja leikkisä.
+
+Hautajaisia varustettiin kiireellä. Oli teurastuspuuhia ja leipomista,
+makuuvaatteiden tuuletusta ja tarkastamista -- tehtiin kaikki mitä
+ehdittiin, jotta talossa olisi hiljaista, kun viimeinen kamppailu tuli.
+Lauritsaa virkisti suuresti kuulla noista puuhista -- hänen viimeiset
+kemunsa eivät saaneet olla vähäpätöisimmät Jørundgaardissa pidetyistä;
+kunniallisesti ja arvokkaasti hän tahtoi eritä isännyydestään. Eräänä
+päivänä hän halusi nähdä ne kaksi lehmää, joiden oli määrä olla mukana
+hautajaissaatossa ja joutua Sira Eirikille ja Sira Solmundille, ja
+nämä tuotiin silloin tupaan. Niitä oli ruokittu kaksinkertaisin
+annoksin koko talven, ja ne olivatkin nyt pulskat ja lihavat kuin
+tunturilehmät Olavinmessun aikaan, vaikka kevät oli vasta alullaan.
+Kukaan ei nauranut niin makeasti kuin hän, kun toinen niistä teki
+jäljen lattialle. Hänen ainoa huolensa oli, että vaimo kuluttaisi
+kaikki voimansa. -- Kristiina oli luullut olevansa taitava talonemäntä,
+hän oli saanut sellaisen maineen Skaunissa, mutta nyt hän huomasi
+äitiinsä verrattuna olevansa kerrassaan mitätön. Oli käsittämätöntä,
+miten Ragnfrid pystyi saamaan aikaan kaiken sen, mitä sai -- eikä hän
+kuitenkaan koskaan näyttänyt olevan poissa miehensä luota; yölläkin hän
+oli aina mukana valvomassa.
+
+"Älä ajattele minua, mieheni", hän sanoi laskien kätensä Lauritsan
+käteen. "Kun sinä olet poissa, niin tiedät minun lepäävän kaiken tämän
+touhun jälkeen."
+
+Lauritsa Bjørgulfinpoika oli ostanut jo vuosia sitten itselleen
+leposijan Hämärin saarnaveljien hautausmaalta, ja Ragnfrid oli
+päättänyt saattaa hänen ruumiinsa sinne sekä asettua sen läheisyyteen;
+hän oli ajatellut ruveta elätteelle erääseen munkkien omistamaan
+taloon. Ruumisarkku oli ensin vietävä kotikirkkoon, ja kirkolle ja
+kotiseurakunnan papeille oli annettava suuria lahjoja; jäljestä oli
+talutettava hänen ratsuorittaan, jonka selkään oli sidottava Lauritsan
+sotavarustus ja aseet; nämä tuli Erlendin lunastaa kahdellakymmenellä
+kahdella naulalla hopeaa. Jonkun Erlendin ja Kristiinan pojista tuli
+saada ne omakseen -- mieluimmin sen, jota hän parastaikaa kantoi,
+jos siitä tulisi poika -- ehkä siitä oli kerran sukeutuva toinen
+Jørundgaardin Lauritsa, tuumi sairas hymyillen. Gudbrandinlaakson
+varrella oli arkku vietävä vielä useaan kirkkoon ja annettava sen olla
+kirkossa yli yön; Lauritsa oli muistanut näitä kirkkoja rahalahjoilla
+ja vahakynttilöillä testamentissaan.
+
+Kerran kertoi Simon apen saaneen makuuhaavoja -- hän auttoi Ragnfridia
+sairaan kääntämisessä ja hoitelemisessa.
+
+Kristiina oli epätoivoinen kateellisen sydämensä tähden. Hän ei
+tahtonut jaksaa sulattaa sitä, että vanhemmat osoittivat Simon
+Andreksenpojalle niin suurta luottamusta. Tämä liikkui Jørundgaardissa
+yhtä vapaasti kuin kotonaan -- mitä Erlend ei ollut milloinkaan
+tehnyt. Melkein joka päivä seisoi hänen tanakka voikkonsa piha-aitaan
+sidottuna, ja Simon istui sisällä isän luona hattu ja viitta yllä; hän
+ei aikonut jäädä. Mutta vähän ajan kuluttua hän ilmestyi ovelle ja
+huusi, että miehet saisivat sittenkin viedä hänen hevosensa talliin.
+Hän tunsi kaikki isän asiat, nouti kirjerasian, etsi esiin kaikki
+kauppakirjat ja jäljennökset, toimitti Ragnfridin asioita ja puhui
+kartanorengin kanssa talon asioiden hoidosta. Kristiina muisti, miten
+hartaasti hän oli toivonut, että hänen isänsä kiintyisi Erlendiin -- ja
+ensi kerran, kun isä oli pitänyt Erlendin puolta häntä vastaan, oli hän
+paikalla tehnyt niin pahasti kuin taisi -- -- --
+
+Simon Andreksenpoika suri kovasti sitä, että hänen näin pian oli
+erottava apestaan. Mutta hän riemuitsi siitä, että oli saanut pikku
+tyttären. Lauritsa ja Ragnfrid puhuivat paljon pikku Ulvhildista, ja
+Simon osasi vastata kaikkeen, mitä he kysyivät tuosta pienokaisesta,
+sen kasvusta ja voinnista. Tämänkin asian johdosta Kristiina tunsi
+kateuden kalvavan sydäntään -- Erlend ei ollut milloinkaan välittänyt
+lapsistaan sillä tapaa. Samalla oli hänestä hiukan naurettavaa, että
+tuo jo ikämiehen kirjoissa oleva iso-, punakasvoinen mies istui siinä
+niin toimessaan kertoen kapalolapsen vatsanväänteistä ja ruokahalusta.
+
+Simon tuli kerran hakemaan Kristiinan luokseen reellä; täytyihän
+Kristiinan toki nähdä sisarensa ja sisarentyttärensä.
+
+Simon oli antanut rakentaa kokonaan uuteen asuun vanhan mustuneen
+pirtin, jossa Formon naiset parin sadan vuoden aikana olivat
+synnyttäneet lapsensa. Liesi oli hävitetty, uuni tehty sijaan, ja
+sen toiselle kyljelle oli rakennettu lämpimään, suojaiseen nurkkaan
+kauniilla leikkauksilla koristettu sänky; vastapäisellä seinällä
+oli kaunis puinen jumalanäidin kuva, joka oli asetettu semmoiselle
+paikalle, että sen saattoi nähdä vuoteesta. Lattialle olivat
+ilmestyneet palkit, seinään lasinen ikkuna, ja muutenkin oli sisällä
+paljon pientä uutta kaunista kalua sekä penkkejä. Simon tahtoi, että
+tämä oli oleva Ramborgin tupa, jossa hän saattoi vallita mielensä
+mukaan, kestitä vaimovieraitaan ja viedä turvaan ne heistä, jotka eivät
+viihtyneet miesten seurassa, kun nämä illalla yltyivät liian remuaviksi
+pitoja pidettäessä.
+
+Ramborg oli mennyt sänkyyn vieraan kunniaksi. Hän oli pukeutunut
+silkkipaitaan ja punaiseen nuttuun, jossa oli valkoiset nahkareunukset
+povella; hänen selkänsä takana oli silkkipäällyksiset pielukset ja
+sänkypeittojen päällä oli kukallinen samettivaate. Sängyn edessä oli
+Ulvhild Simonintyttären kätkyt. Se oli tuo vanha ruotsalainen kätkyt,
+jonka Ramborg Sunentytär oli tuonut mukanaan Norjaan; siinä olivat
+Kristiinan isä ja isoisä, hän itse ja kaikki hänen sisarensa maanneet.
+Perimätapojen mukaan olisi Kristiinan vanhimpana tyttärenä tullut saada
+tuo kätkyt myötäjäisten mukana, mutta siitä ei ollut mainittu mitään
+hänen mennessään naimisiin. Hän oli ymmärtänyt vanhempiensa unohtaneen
+sen tahallisesti -- he eivät olleet pitäneet Erlendin ja hänen lapsia
+kyllin arvokkaina nukkumaan siinä.
+
+Sen jälkeen hän kieltäytyi lähtemästä toistamiseen Formoon -- koska hän
+muka ei jaksanut.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Hän tunsi itsensä sairaaksi, mutta sairaaksi surusta ja sieluntuskasta.
+Sillä hän ei voinut salata itseltään sitä, että hän tuli sitä
+onnettomammaksi mitä kauemmin hän oli kotona. Sellainen hän oli; häneen
+koski huomio, että nyt kun isä teki kuolemaa, oli vaimo lähimpänä tämän
+sydäntä.
+
+Hän oli kuullut aina mainittavan vanhempiensa yhteiselämää
+esikuvalliseksi -- kauniin arvokkaan, yksimielisyydessä,
+uskollisuudessa ja hyvänsuopuudessa vietetyn elämän tähden. Mutta hän
+oli tuntenut, pohtimatta sitä sen enempää, että näitä kahta sittenkin
+erotti jokin -- jokin epämääräinen varjo, joka teki elämän kotona
+hiljaiseksi, vaikka he viihtyivätkin hyvin ja kauniisti yhdessä.
+Nyt hänen vanhempiaan ei enää erottanut mikään. He puhelivat hiljaa
+ja tasaisesti yhdessä, enimmäkseen jokapäiväisistä asioista, mutta
+Kristiina tunsi, että heidän silmissään ja äänensä sävyssä oli jotakin
+uutta. Hän näki isänsä alati kaihoavan vaimoaan, milloin tämä ei
+ollut hänen luonaan. Kun Lauritsa itse oli saanut vaimonsa menemään
+levolle vähäksi aikaa, makasi hän odotellen tätä malttamattomasti, ja
+kun Ragnfrid astui sisään, oli kuin ilo ja rauha olisivat seuranneet
+häntä sairaan luokse. Eräänä päivänä kuuli Kristiina heidän puhuvan
+kuolleista lapsistaan; ja kuitenkin he olivat hyvin onnellisen
+näköiset. Kun Sira Eirik tuli kartanon puolelle lukemaan Lauritsalle
+sanaa, istui Ragnfrid aina heidän luonaan; silloin Lauritsa tarttui
+usein vaimonsa käteen leikitellen hänen sormillaan ja pyöritellen hänen
+sormuksiaan.
+
+Kristiina tiesi, ettei isä rakastanut häntä vähemmän kuin ennen. Mutta
+hän ei ollut huomannut ennen kuin vasta nyt, että isä rakasti myös
+äitiä. Ja hän ymmärsi sen eron, joka oli miehen rakkaudessa vaimoon,
+joka oli elänyt hänen rinnallaan halki pitkän elämän, niin hyvinä kuin
+pahoina päivinä -- ja hänen rakkaudessaan lapseen, joka oli jakanut
+vain hänen ilonsa ja saanut hänen syvimmän hellyytensä. Ja hän itki ja
+rukoili apua Jumalalta ja Pyhältä Olavilta -- sillä hän muisti heidän
+itkuisen ja raskaan hyvästijättönsä viime syksynä tunturilla; mutta hän
+_ei sittenkään_ toivonut, että se olisi ollut viimeinen.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kesäkauden alkamispäivänä sai Kristiina kuudennen poikansa, ja jo
+viidentenä päivänä siitä hän nousi vuoteesta ja meni kartanotupaan
+isäänsä katsomaan. Lauritsa ei pitänyt siitä -- hänen talossaan ei
+ollut milloinkaan ollut tapana, että lapsensynnyttäjä tuli näkyviin
+ennen kuin oli käynyt kirkossa. Hänen ei pitänyt ainakaan liikkua
+pihamaan yli muulloin kuin päivän aikaan. Ragnfrid kuuli miehensä
+puheen.
+
+"Tuumin tässä, mieheni", hän sanoi, "että me sinun naisesi emme ole
+milloinkaan olleet liian kuuliaiset sinulle, vaan olemme useimmiten
+tehneet oman päämme mukaan."
+
+"Etkö sinä ole sitä aikaisemmin huomannut?" kysyi hänen miehensä
+hymyillen. "Eikä veljesi Trond ollut väärässä --, silloin kun hän sanoi
+minua lapaseksi sen vuoksi, että annoin teidän käännellä itseäni,
+muistatkos?"
+
+Seuraavana messupäivänä oli Ramborgin kirkottajaiset, ja sen jälkeen
+hän tuli Jørundgaardiin ensi kertaa lapsivuoteesta noustuaan. Helga
+Rolvintytär oli hänen kanssaan -- tämäkin oli nyt naimisissa.
+Haavard Trondinpoika Sundbusta sattui olemaan Lauritsan luona. Nämä
+kolme nuorta olivat yhdenikäisiä, ja he olivat eläneet kolme vuotta
+siskoksina Jørundgaardissa. Haavard oli ollut silloin varmin heistä
+ja johtanut toisten leikkejä, koska hän oli poika. Nyt antoivat nuo
+kaksi valkohuntuista nuorta talonemäntää hänen selvästi tuntea, että he
+olivat kokeneita naisia, joilla oli mies ja lapsi ja talonhuolet, mutta
+hän vain alaikäinen ja älytön nulikka; tämä huvitti suuresti Lauritsaa.
+
+"Odotahan, kunhan saat emännän itse, kasvattipoikani, silloin sinä
+vasta saat kuulla, paljonko sinulla on älyä", hän sanoi, ja kaikki
+tuvassa olevat miehet nauroivat ja yhtyivät puheeseen.
+
+Sira Eirik kävi joka päivä kuolevan luona. Tuo vanha seurakuntapappi
+oli jo huononäköinen, mutta luomiskertomus sujui norjaksi ja
+evankeliumit sekä psalttari latinaksi yhtä selvästi kuin ennen, sillä
+hän tunsi hyvin omat kirjansa. Lauritsa oli joku vuosi sitten ostanut
+itselleen erään paksun kirjan Saastadista; hän olisi mieluimmin
+halunnut kuulla luettavan siitä, mutta Sira Eirik ei saanut siitä
+selvää huonoilla silmillään. Silloin isä pyysi Kristiinaa koettamaan,
+osaisiko hän lukea sitä. Ja kun Kristiina oli hiukan tottunut sen
+kirjaimiin, selvisikin hän siitä kaikella kunnialla, ja hänestä tuntui
+suurelta ilolta, että hän nyt saattoi tehdä jotakin isänsä hyväksi.
+
+Tässä kirjassa oli luettavana keskusteluja Pelon ja Rohkeuden,
+Uskon ja Epäilyksen, Ruumiin ja Sielun välillä. Siinä oli myös
+joitakin pyhimystaruja ja monta kertomusta miehistä, jotka olivat
+jo maallisen elämänsä aikana nähneet hengessä tuskanvaltakunnan
+kidutukset, kiirastulen koetukset ja taivaanvaltakunnan autuuden.
+Lauritsa puhui paljon kiirastulesta, johon hän uskoi pian joutuvansa,
+mutta hän oli aivan peloton. Hän toivoi suurta lohtua ystäviensä ja
+pappien esirukouksista ja luotti Pyhän Olavin ja Pyhän Tuomaan apuun
+viimeisessä koetuksessa. Muuten hän oli tuntenut näiden vahvistavan
+häntä jo tässä elämässä. Hän oli kuullut pappien sanovan, että se,
+joka pysyy lujana uskossa, ei hetkeksikään kadota silmistään autuuden
+valtakuntaa, johon sielu menee polttavan tulen kautta. Kristiinan
+mielestä hänen isänsä iloitsi siitä kuin mieskuntoisuuskoetuksesta. Hän
+muisti hämärästi lapsuudestaan ajan, jolloin kuninkaan miehet lähtivät
+laaksosta taisteluun Eirik-herttuaa vastaan -- ja hänestä tuntui nyt
+siltä kuin isä olisi odottanut kuolemaa samalla mielellä kuin hän
+silloin oli odottanut seikkailuja ja sotaleikkiä.
+
+Hän sanoi sitten eräänä päivänä isälleen, että hänestä tuntui kuin
+olisi elämässä jo ollut niin paljon koettelemuksia, ettei häntä
+voinut odottaa kovin vaikea osa kuoleman jälkeen. Lauritsa vastasi,
+ettei se hänestä siltä tuntunut; olihan hän ollut rikas, syntyisin
+mainiosta suvusta, hänellä oli ollut ystäviä ja menestystä maailmassa.
+"Raskaimmat suruni ovat olleet, etten koskaan ole nähnyt äitini kasvoja
+ja että kadotin lapseni, mutta nämäkään surut eivät kohta ole suruja
+enää. Ja sama on muiden surujen laita, jotka ovat painaneet minua
+elämässä -- ne eivät ole enää suruja."
+
+Äiti oli usein sisällä Kristiinan lukiessa, samoin vieraat, jos niitä
+oli talossa, ja Erlendkin istui mielellään kuulemassa. Kaikilla näillä
+oli iloa siitä, mutta Kristiina itse joutui järkytyksen ja epätoivon
+valtaan -- se pani hänet ajattelemaan omaa sydäntään, joka niin hyvin
+tiesi, mikä oli oikeata ja hyvää, ja kuitenkin aina halasi vääryyttä.
+Ja hän pelkäsi pikku lapsensa puolesta, tohti tuskin nukkua yöllä
+pelosta, että se kuolisi pakanuudessa. Hänen luonaan täytyi aina olla
+kaksi valvojanaista, ja sittenkin hän pelkäsi vaipua uneen. Kaikki
+hänen toiset lapsensa oli kastettu ennen kuin ne olivat tulleet kolmen
+vuorokauden vanhoiksi, mutta tämän kastamista lykättiin, koska se oli
+iso ja vankka, siksi että sille tahdottiin antaa Lauritsan nimi -- ja
+laaksossa seurattiin ankarasti tapaa, ettei elävän miehen nimeä saanut
+antaa vastasyntyneelle.
+
+Kerran, kun hän istui isänsä luona lapsi sylissään, pyysi Lauritsa
+häntä irrottamaan lapsen kapaloista; hän ei ollut vielä nähnyt muuta
+kuin poikasen kasvot. Kristiina teki niin ja laski pojan isänsä
+käsivarsille. Lauritsa silitti pientä kaarevaa rintaa ja otti toisen
+noista kiinteistä kätösistä omaansa:
+
+"Ihmeelliseltä tuntuu, pikku sukulaismies, että sinä kerran olet
+pukeutuva minun haarniskaani -- nyt olisit sen sisällä yhtä pieni
+kuin hopeahelmi tyhjässä pähkinässä; ja tämän käden täytyy kasvaa
+paljon ennen kuin se kykenee tarttumaan minun miekkani kahvaan. Kun
+näkee edessään tämänkaltaisen taimen, saattaa miltei luulla Jumalan
+tahtovan, ettei meidän tule kantaa asetta. Mutta sinä et ole tarvitseva
+paljoakaan kokoa lisää, pikkarainen, ennen kuin olet ojentava kätesi
+niitä kohden. Harvalla miehellä on niin suuri rakkaus Jumalaan, että
+hän kieltäytyisi asetta kantamasta. Minulla sitä ei ollut."
+
+Hän makasi vähän aikaa hiljaa katsellen pienokaista:
+
+"Sinä kannat lapsiasi rakastavan sydämen alla, Kristiina -- poika
+on iso ja lihava, mutta itse sinä olet väritön ja hento kuin virpi,
+ja sellaisen on äitisi kertonut sinun olleen joka lapsen jälkeen.
+Ramborgin tytär on laiha ja pieni", lisäsi hän nauraen, "mutta Ramborg
+kukoistaa kuin ruusu."
+
+"Siksipä minusta onkin ihmeellistä, ettei hän tahdo lastansa omille
+rinnoilleen", sanoi Kristiina.
+
+"Ei Simonkaan toivonut sitä -- hän sanoo, ettei hän tahdo palkita
+vaimoaan tämän antamasta lahjasta siten, että äiti itse kuihtuisi --
+muista, ettei Ramborg ollut vielä täyttä kuuttatoista silloin. Hän
+oli itse tuskin päässyt lasten kirjoista saadessaan tyttären -- eikä
+hän ollut sitä ennen sairastanut hetkeäkään elämässään -- joten ei
+ole ihme, jos häneltä loppui kärsivällisyys. Sinä olit täysi nainen
+mennessäsi naimisiin, Kristiina!"
+
+Kristiina purskahti yhtäkkiä hillittömään itkuun -- hän tiesi tuskin
+itse, minkä tähden häntä näin itketti. Mutta totta se oli, -- hän oli
+rakastanut lapsiaan ensi hetkestä asti, jolloin tiesi kantavansa niitä
+sydämensä alla, oli rakastanut niitä, vaikka ne olivat vaivanneet
+häntä, tehneet hänet levottomaksi ja rumaksi. Hän oli rakastanut
+niiden pieniä kasvoja siitä asti kun näki ne ensi kertaa ja rakasti
+niitä kaiken aikaa niiden varttuessa ja muuttuessa ja miehistyessä.
+Mutta kukaan ei ollut oikein rakastanut niitä hänen toverinaan -- ei
+Erlendkään, vaikka hän pitikin niistä -- Naakkve oli hänen mielestään
+tullut liian aikaisin ja toisten syntyessä oli hänestä lapsia aina
+ollut yksi liikaa. Kristiina muisti mitä hän oli ajatellut synnin
+hedelmästä ollessaan ensi talvea Husabyssä -- hän ymmärsi saaneensa
+maistaa sen katkeruutta, vaikka ei sillä tapaa kuin oli pelännyt. Hänen
+ja Erlendin väliin oli tullut silloin jotakin kieroa, joka tuskin voi
+korjautua koskaan.
+
+Äitiään hän ei ollut milloinkaan tuntenut likeiseksi, sisaret olivat
+olleet pieniä hänen jo ollessaan täysi neito, leikkitovereita hänellä
+ei ollut milloinkaan ollut. Hänet oli kasvatettu miesten parissa ja hän
+oli aina saanut olla lempeä ja vieno, sillä hänen ympärillään oli aina
+ollut miehiä, jotka ojensivat suojelevat ja varjelevat kätensä hänen ja
+maailman väliin. Hänestä tuntui nyt niin luonnolliselta, että hänelle
+itselleen syntyi pelkkiä poikia, poikalapsia, jotka kasvoivat hänen
+verestään ja imivät hänen maitoaan ja joita hän sai rakastaa ja helliä
+ja hoitaa, kunnes he kasvaisivat niin suuriksi, että voisivat astua
+miesten riviin. Hän muisti kuulleensa eräästä kuningattaresta, jolle
+oli annettu lisänimi Poikainäiti. Hänen lapsihuoneensa ympärillä oli
+nähtävästi ollut kokonainen aita suojelevia miehiä.
+
+"Mikä sinua nyt vaivaa, Kristiina?" kysyi isä tuokion kuluttua hiljaa.
+
+Kristiina ei voinut sanoa isälleen mikä häntä vaivasi. Ja niinpä hän
+lausui hetken kuluttua, hilliten itkuaan:
+
+"Kuinka minä en surisi, isä, kun te makaatte siinä --"
+
+Kun Lauritsa lopuksi oikein ahdisti häntä, ilmaisi hän pelkonsa
+kastamattoman lapsen puolesta. Lauritsa määräsi silloin heti, että
+poika oli vietävä kirkkoon seuraavana messupäivänä -- ja sanoi, ettei
+hän luullut sen kuolevan tuon asian tähden ennen kuin sen hetki oli
+lyönyt.
+
+"Ja minä olen muuten jo maannut tässä tarpeeksi", sanoi hän nauraen.
+"Tuska ja vaiva on sisälle- ja uloskäymisemme -- kivulla me synnymme
+ja kivulla kuolemme, ellemme kuole äkkikuolemalla. Kauneimmalta olisi
+minusta tuntunut nuorena ollessani kaatua taistelutantereelle. Mutta
+tämmöiselle syntiselle kelpaa tautivuodekin -- vaikka en voi enää
+tuntea sieluni kostuvan enemmästä makaamisesta."
+
+Poika kastettiin sitten seuraavana sunnuntaina ja sai isoisänsä nimen.
+Kristiinaa ja Erlendiä moitittiin kovasti kaikkialla tämän tapauksen
+johdosta, vaikka Lauritsa Bjørgulfinpoika sanoi kaikille talossa
+kävijöille itse vaatineensa tätä; hän ei tahtonut pitää talossaan
+pakanaa kuoleman kolkuttaessa ovelle.
+
+Lauritsaa alkoi nyt huolettaa se, että hänen lähtönsä tulisi
+tapahtumaan keskellä kylvökiireitä, suureksi haitaksi niille monille,
+jotka olisivat halunneet kunnioittaa hänen hautaanpanoaan ottamalla
+siihen osaa. Mutta neljätoista päivää lapsen kastamisen jälkeen
+tuli Erlend Kristiinan luokse vanhaan kutomatupaan, jossa Kristiina
+oli nukkunut synnytyksestä asti. Aamu oli jo pitkälle kulunut, ohi
+ruokarupeaman; Kristiina oli vielä makuulla, sillä poika oli ollut
+levoton. Erlend oli hyvin liikuttunut, hän sanoi Kristiinalle hiljaa ja
+hellästi, että tämä nyt nousisi ja lähtisi isänsä luo, Lauritsalla oli
+ollut kauhean kovia sydänkohtauksia päivän sarastaessa, ja hän oli sen
+jälkeen kauan virunut tiedottomana. Sira Eirik oli hänen luonaan ja oli
+juuri ripittänyt hänet.
+
+Oli viides päivä Halvardin-messusta. Sataa tihuutti hiljaa. Tultuaan
+pihamaalle tunsi Kristiina lauhkeassa eteläisessä leyhkässä
+vastakynnetyiltä ja lannoitetuilta vainioilta nousevan mullan hajun.
+Seutu uinui ruskeana kevätsateessa, ilma sinersi korkeiden tunturien
+välissä, ja sumu leijaili puolitiessä rinnettä. Kuului tiukujen
+helinää vettäuhkuvan, harmaan joen viereisistä lehdoista -- vuohet
+oli päästetty ulos, ja ne kulkivat napsien ummulla olevia oksia. Oli
+sellainen ilma, joka oli aina ilahduttanut hänen isänsä sydäntä,
+talvi ja pakkanen lähti ihmisten ja eläinten maailmasta, karja pääsi
+ahtaista, pimeistä navetoista ja niukan ravinnon äärestä.
+
+Kristiina näki heti isän kasvoista, että kuolema oli hyvin lähellä.
+Lauritsa oli lumivalkoinen nenänjuuresta, huulet ja suurten silmien
+ympärykset olivat mustansiniset, tukka oli jakautunut kosteisiin
+siisnoihin leveän hikisen otsan ympärillä. Mutta hän oli täydessä
+tajussa ja puhui selvästi, joskin verkalleen ja heikolla äänellä.
+
+Talonväki astui vuoteen ääreen yksi kerrallaan. Lauritsa otti jokaista
+kädestä, kiitti heidän palveluksestaan, sanoi heille hyvästi ja pyysi
+heitä antamaan anteeksi, jos hän oli rikkonut heitä vastaan jollakin
+tapaa, sekä rukoilemaan hänen sielunsa puolesta. Sitten hän sanoi
+jäähyväiset omaisilleen. Tyttäriä hän pyysi kumartumaan, jotta hän
+saattaisi suudella heitä, ja hän toivotti Jumalan ja kaikkien pyhien
+suojelusta heille. Tyttäret itkivät kumpikin katkerasti, ja nuori
+Ramborg heittäytyi sisarensa syliin. Toisiinsa kietoutuneina menivät
+nuo kaksi Lauritsantytärtä paikalleen isän jalkapäähän, ja nuorempi
+itki edelleen Kristiinan rintaa vasten.
+
+Erlendin kasvot vavahtelivat, ja kyyneleet juoksivat hänen poskiansa
+pitkin hänen nostaessaan Lauritsan käden ja suudellessaan sitä pyytäen
+hiljaa apeitaan anteeksi kaikkea, mitä oli tätä vastaan rikkonut
+vuosien kuluessa. Lauritsa sanoi antavansa hänelle anteeksi täydestä
+sydämestä ja toivotti hänelle Jumalan siunausta elämän poluilla.
+Erlendin kauniilla kasvoilla oli omituinen vaalea hohde hänen
+siirtyessään hiljaa takaisin ja jäädessään seisomaan vaimonsa viereen,
+käsi kädessä hänen kanssaan.
+
+Simon Darre ei itkenyt, mutta hän polvistui maahan tarttuen appensa
+käteen sitä suudellakseen ja jäi siihen joksikin aikaa pitäen sitä
+kädessään. "Sinun kätesi, vävy, on lämmin ja hyvä", sanoi Lauritsa
+heikosti hymyillen. Ramborg kääntyi miehensä puoleen, kun tämä tuli
+hänen luokseen, ja Simon laski käsivartensa vaimonsa hennoille,
+tyttömäisille olkapäille.
+
+Lopuksi heitti Lauritsa hyvästit vaimolleen. He kuiskasivat keskenään
+muutaman sanan, joita ei kukaan kuullut, ja vaihtoivat suudelman
+kaikkien nähden, mikä oli soveliasta kuoleman ollessa huoneessa.
+Sen jälkeen Ragnfrid polvistui miehen makuusijan ääreen, kasvot
+käännettyinä Lauritsaan; hän oli kalpea, tyyni ja äänetön.
+
+Sira Eirik jäi taloon annettuaan kuolevalle viimeisen voitelun
+ja viaticumin. Hän istui pääpuolessa lukien rukouksia. Ragnfrid
+oli istuutunut vuoteen laidalle. Kului muutama tunti. Lauritsa
+makasi silmät puoliummessa. Väliin hän käänsi levottomasti päätään
+pieluksella, liikutteli käsiään peitteellä, hengitti raskaasti ja
+sysäyksittäin. Toiset luulivat hänen kadottaneen puhekykynsä, mutta
+mitään kuolemankamppailua ei näkynyt.
+
+Tuli aikaisin pimeä, ja pappi sytytti kynttilän. Istuttiin hiljaa
+katsellen kuolevaa ja kuunnellen sateen rapinaa. Sitten sairas alkoi
+käydä rauhattomaksi, hänen ruumiinsa vapisi, kasvot mustenivat, ja
+hänen henkeään näytti ahdistavan. Sira Eirik kohotti häntä hartioista,
+nosti hänet istuvaan asentoon tukien hänen päätään rintaansa vasten
+ja pidellen ristiä hänen silmiensä edessä. Lauritsa avasi silmänsä,
+kiinnitti katseensa ristiinnaulitunkuvaan, joka oli papin kädessä, ja
+lausui hiljaa, mutta niin selvästi, että useimmat tuvassa olevat sen
+kuulivat:
+
+"Exsurrexi, et adhuc sum tecum." [Minä heräsin ja minä olen sinun
+luonasi vielä. Ps. 139, 18.]
+
+Vielä tärisytti ruumista muutama kouristus, ja kuolevan kädet
+hapuilivat peitteellä. Sira Eirik piti häntä vielä hetkisen itseään
+vasten. Sitten hän laski varovasti ystävänsä ruumiin takaisin
+patjoille, suuteli tämän otsaa ja silitti hiukset sen ympäriltä, ennen
+kuin painoi kiinni silmäluomet ja sieraimet; sitten hän nousi ja alkoi
+sanella rukousta.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kristiina sai istua ruumiin vieressä yötä. Lauritsa oli pantu paareille
+ylisparveen, sillä siellä oli eniten tilaa; odotettiin paljon väkeä
+valvojaisiin.
+
+Isä näytti Kristiinasta sanomattoman kauniilta kynttilöiden valossa,
+kullahtavankalpeat kasvot paljaina. Hikiliina oli käännetty alas, ettei
+se likaantuisi niiden monien käsistä, jotka tulivat katsomaan vainajaa.
+Sira Eirik ja Kvamin seurakuntapappi lauloivat -- jälkimmäinen oli
+tullut taloon illalla sanoakseen Lauritsalle viimeiset jäähyväiset,
+mutta oli tullut liian myöhään.
+
+Jo seuraavana päivänä alkoivat vieraat ratsastaa taloon, ja nyt täytyi
+Kristiinan sopivaisuuden vuoksi paneutua vuoteeseen, koska hän ei vielä
+ollut käynyt kirkossa. Nyt oli hänen vuoronsa saada lapsivuoteensa
+koristetuksi silkkipeitteillä ja talon hienoimmilla pieluksilla. Formon
+kätkyt tuotiin lainaksi kotiin; siinä lepäsi nyt Lauritsa nuorempi, ja
+joka päivä kävi ihmisiä katsomassa Kristiinaa ja lasta.
+
+Isän ruumis kuului säilyvän kauniina -- se oli vain entisestään
+kellastunut. Eikä kukaan ollut nähnyt kannettavan niin paljon
+kynttilöitä kuolleen miehen paarien ympärille.
+
+Viidentenä päivänä alkoivat hautajaiskemut, jotka olivat kaikin
+puolin erinomaiset -- kartanolla seisoi yli sata vierasta hevosta,
+samoin Laugarbrussa; jopa Formoonkin asti oli vieraita majoitettu.
+Seitsemäntenä päivänä pitivät perilliset perinnön jaon sovussa ja
+ystävyydessä -- Lauritsa oli itse järjestänyt kaiken ennen kuolemaansa,
+ja kaikki seurasivat tarkasti hänen toivomuksiaan.
+
+Seuraavana päivänä piti ruumis, joka nyt oli Olavinkirkossa, vietämän
+Hamariin.
+
+Edellisenä iltana -- taikka oli pikemminkin jo yö -- tuli Ragnfrid
+pirttiin, jossa tytär nukkui lapsineen. Kartanon emäntä oli hyvin
+väsynyt, mutta hänen kasvonsa olivat tyynet ja kirkkaat. Hän pyysi
+palvelusnaisia lähtemään ulos:
+
+"Kyllähän täällä on täyttä joka nurkassa, mutta etteköhän te sentään
+löytäne sijaa jostakin; minä haluan itse valvoa tyttäreni luona tämän
+viimeisen yön, jonka olen talossani."
+
+Hän otti lapsen Kristiinan käsistä, kantoi sen lieden luo ja laittoi
+sen yökuntoon.
+
+"Oudolta mahtanee tuntua teistä, äiti, muuttaa tästä talosta, jossa
+olette elänyt isäni kanssa niin kauan", sanoi Kristiina. "En ymmärrä,
+miten te jaksatte sen kestää."
+
+"Jaksaisin vielä vähemmän jäädä tänne", vastasi Ragnfrid tuudittaen
+Lauritsaa sylissään, "näkemättä isäsi liikkuvan rakennusten väliä."
+
+"Sinä et ole milloinkaan kuullut, mistä se johtui, että me muutimme
+tänne laaksoon ja jäimme tänne asumaan", jatkoi hän vähän ajan
+kuluttua. "Siihen aikaan, kun meille tuli sana Ivarin, minun isäni
+hengenlähdön lähestymisestä, en minä ollut ratsastuskunnossa; Lauritsan
+täytyi lähteä pohjoiseen yksin. Muistan, kuinka se ilta oli kaunis,
+jolloin hän lähti -- hänestä oli jo silloin niin hauska ratsastaa
+illalla, viileässä; hän aikoi ehtiä Osloon yöksi -- se oli juuri
+juhannuksen alla. Minä saatoin häntä siihen saakka, missä kartanon
+tie yhtyy kirkkotiehen -- muistatko? Siinä on pari isoa kalliota ynnä
+vierinkivimaata -- ne ovat Skogin kivisimmät tienoot, johon kuivuus
+aina käy kiinni; mutta sinä vuonna kasvoi vilja hyvin noissa saroissa,
+ja me puhuimme siitä. Lauritsa käveli hevostaan taluttaen, ja minä
+talutin sinua -- sinä olit neljän talven vanha.
+
+"Kun tulimme tienristeykseen, tahdoin minä, että sinä olisit juossut
+takaisin kartanoon. Sinä et olisi lähtenyt, mutta silloin sanoi isäsi,
+että koettaisit etsiä viisi valkoista kiveä ja panna ne ristiin puron
+pohjalle lähteen alapuolelle -- se suojelisi häntä Mjørsametsän
+peikoilta, kun hän ratsasti ohi. Silloin sinä lähdit juoksemaan."
+
+"Onko sellainen taika?" kysyi Kristiina.
+
+"En minä ole kuullut sitä ennen enkä sen jälkeen. Luulen isäsi
+keksineen sen sillä hetkellä. Etkö sinä muista, miten hän keksi
+kaikenlaista leikkiessäsi sinun kanssasi?"
+
+"Kyllä minä muistan."
+
+"Minä saatoin häntä metsän läpi kääpiökivelle asti. Siinä hän pyysi
+minua kääntymään takaisin ja saattoi nyt vuorostaan minua takaisin
+tienristeykseen -- isäsi nauroi ja sanoi, että täytyihän minun
+ymmärtää, ettei hän sallinut minun kulkea yksin metsän läpi, etenkin
+kun aurinkokin jo oli laskenut. Seisoessamme siinä tienristeyksessä
+kiedoin käsivarteni hänen kaulaansa: minun oli niin vaikea olla, kun
+en päässyt mukaan -- en ollut milloinkaan oikein viihtynyt Skogissa,
+kaipasin aina pohjoiseen. Lauritsa lohdutti minua ja virkkoi lopuksi:
+jos sinulla minun takaisin tullessani on poika käsivarrella, voit
+pyytää minulta mitä tahdot; jos se on täytettävissä, et ole pyytävä
+turhaan. Silloin minä vastasin, että tulisin pyytämään sitä, että
+muuttaisimme tänne pohjoiseen minun perintötilalleni. Isäsi ei pitänyt
+tästä, ja hän sanoikin: etkö olisi voinut pyytää mitään tärkeämpää --
+sitten hän naurahti, ja minä ajattelin, että tuohon hän ei ole suostuva
+ikinä, ja se oli minusta aivan luonnollista. Tiedäthän, ettei Sigurd,
+nuorin veljesi, sitten elänyt tuntiakaan -- Halvdan kastoi hänet ja hän
+kuoli heti sen perästä --
+
+"Isäsi palasi kotiin varhain eräänä aamuna -- hän oli jo kuullut illalla
+Oslossa, miten asiat olivat, ja lähti viipymättä edelleen. Minä olin
+vielä vuoteessa, olin niin surullinen, etten kyennyt nousemaan; minusta
+tuntui kuin en olisi ikinä enää tahtonut nousta. Jumala minulle
+anteeksi suokoon -- kun minun viereeni laskettiin sinut, käännyin
+seinään päin, enkä tahtonut nähdä sinua, pikkuiseni. Mutta silloin
+sanoi Lauritsa istuessaan sänkyni laidalla, vielä ratsastuspukeissa
+ja miekka vyöllä, että koettaisimme, olisiko meidän parempi elää
+Jørundgaardissa. Ja niin me jouduimme muuttamaan Skogista, mutta
+ymmärräthän, etten minä nyt halua asua täällä, kun Lauritsa on poissa."
+
+Ragnfrid otti lapsen ja asetti sen äidin rinnoille. Hän otti
+silkkipeitteen, joka oli ollut levitetty Kristiinan sängylle päivällä,
+käänsi sen kokoon ja laski syrjään. Sitten hän katsoi vähän aikaa
+tytärtään, kosketti tämän paksua, kullanruskeata palmikkoa, joka oli
+solahtanut valkoisten rintojen väliin, ja sanoi:
+
+"Isäsi kysyi minulta usein, oliko sinun tukkasi vielä yhtä suuri ja
+kaunis kuin tyttönä. Hän iloitsi niin siitä, ettet sinä menettänyt
+kauneuttasi monia lapsia kantaessasi. Ja hän iloitsi siitä, että
+sinusta oli tullut niin kelpo vaimo ja että menestyit ja elit terveenä
+kauniiden pikku poikiesi keskellä."
+
+Kristiina nielaisi pari kertaa.
+
+"Ja minulle, äiti, hän puhui usein, että te olitte ollut niin hyvä
+vaimo -- hän käski minun sanoa sen teille --" Kristiina vaikeni
+hämillään ja Ragnfrid nauroi hiljaa:
+
+"Olisin minä luullut Lauritsan tietävän, ettei hänen tarvinnut lähettää
+ketään ilmoittamaan minulle hänen suopeuttaan." Hän silitti lapsen
+päätä ja tyttärensä kättä, joka piti kiinni pienestä. "Mutta ehkä
+hän tahtoi --. Älä luule, Kristiina, että minä milloinkaan olisin
+kadehtinut isäsi rakkautta sinuun. On oikein ja kohtuullista, että sinä
+olet rakastanut enemmän häntä kuin minua. Sinä olit niin herttainen
+pikku tyttö -- en ymmärtänyt olla Jumalalle tarpeeksi kiitollinen
+siitä, että hän salli minun pitää sinut. Mutta minä olin sellainen,
+että aina ajattelin enemmän sitä, mitä olin kadottanut, kuin sitä mitä
+minulla oli."
+
+Ragnfrid istuutui sängyn laidalle.
+
+"Skogissa oli toisenlaiset tavat kuin minun kotonani. En muista
+isäni suudelleen minua milloinkaan -- hän suuteli äitiäni hänen
+maatessaan paareilla. Äiti suuteli Gudrunia messussa, koska tämä seisoi
+häntä lähinnä, sitten suuteli sisareni minua -- muulloin ei meillä
+milloinkaan ollut tapana tehdä sitä.
+
+"Skogissa oli sellainen tapa, että kun me tulimme kirkosta nautittuamme
+Herran ruumiista ja astuimme alas hevosen selästä kotona, suuteli
+herra Bjørgulf poikiaan ja minua poskelle, mutta me suutelimme
+hänen kättään. Sitten suutelivat kaikki aviopuolisot toisiaan, ja
+sen jälkeen me kättelimme kaikkia palvelijoita, jotka olivat olleet
+jumalanpalveluksessa, ja toivotimme toisillemme siunausta hengellisestä
+ateriastamme. Lauritsa ja Aasmund suutelivat usein isäänsä kädelle, kun
+hän antoi heille lahjoja, ja muutenkin. Kun hän tai Inga tuli sisään,
+nousivat pojat heti seisomaan ja seisoivat kunnes heitä pyydettiin
+istumaan. Tuo oli minusta alussa narrimaista ja outoa.
+
+"Myöhemmin sitten, kun elin isäsi kanssa ja me kadotimme poikamme, koko
+tuona aikana, jolloin saimme kestää niin paljon huolta ja murhetta
+Ulvhildimme tähden -- silloin oli hyvä, että Lauritsa oli saanut
+sellaisen kasvatuksen -- että hänet oli totutettu lempeämpiin ja
+hellempiin tapoihin."
+
+Hetken kuluttua sanoi Kristiina hiljaa:
+
+"Isä ei siis saanut nähdä Sigurdia elossa?"
+
+"Ei", vastasi Ragnfrid, yhtä hiljaa. "En minäkään nähnyt hänen elävän."
+
+Kristiina makasi liikkumatta, sitten hän sanoi:
+
+"Äiti, minun mielestäni teillä on sentään ollut paljon onnea elämässä."
+
+Ragnfrid Ivarintyttären kalpeita poskia pitkin alkoivat virrata
+kyyneleet:
+
+"Kyllä, Jumalan kiitos. Siltä minustakin nyt näyttää."
+
+Vähän ajan kuluttua hän otti Kristiinan rinnoilta kapalolapsen, joka
+oli nukkunut, ja laski sen kätkyeen. Hän kiinnitti Kristiinan paidan
+pienellä soljella, taputti tyttären poskea ja pyysi häntä sulkemaan
+silmänsä. Kristiina kohotti kättään.
+
+"Äiti --", sanoi hän pyytäen.
+
+Ragnfrid kumartui, veti tyttären puoleensa ja suuteli häntä monta
+kertaa. Hän ei ollut tehnyt tätä siitä pitäen kun Ulvhild kuoli.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Seuraavana päivänä oli mitä ihanin kevätilma. Kristiina seisoi
+kartanorakennuksen nurkan takana katsellen joen takaiselle rinteelle.
+Ilmassa tuntui mullan haju, vapautuneet purot lauloivat kaikkialla,
+joka viita ja niitty vihannoi. Siinä kohden, missä tie kulki
+tunturinlaitaa Laugarbrun takana, loisti tilkku talviorasta raikkaan ja
+heleän värisenä -- Jon oli kaatanut kaskeksi vesakon ja kylvänyt ruista
+tuhkaan.
+
+Tästä näkyisi hautaussaatto parhaiten, kun se ehtisi siihen.
+
+Ja sitten virtasi saatto esiin vuorenvieremän alta, uudispeltotilkun
+laidasta.
+
+Hän erotti kaikki papit. Nämä ratsastivat edellä; mukana oli myös
+kirkonpalvelijoita, jotka kantoivat ristiä ja kynttilöitä ensimmäiseen
+pysähdyspaikkaan. Tulia ei voinut nähdä päivän valossa, mutta
+kynttilänvarret vilkkuivat kuin ohuet valkoiset viivat. Sitten
+ilmestyivät esiin arkkua kantavat hevoset; arkku oli asetettu paareille
+niiden väliin; sen jälkeen hän erotti Erlendin, joka ratsasti mustan
+hevosensa selässä, äidin, Simonin ja Ramborgin sekä monet sukulaiset ja
+ystävät saaton päähän asti.
+
+Vähän aikaa kuului pappien laulu Laagenin pauhun yli, mutta sitten
+hukkui hymnin sävel joen kohinaan ja rinteiltä virtaavien kevätpurojen
+pajatukseen. Kristiina jäi tuijottamaan eteensä vielä pitkäksi aikaa
+sen jälkeen kun viimeinen kuorma juhta oli kadonnut vastapäätä olevaan
+lehtoon.
+
+
+
+
+
+
+III
+
+ERLEND NIKULAUKSENPOIKA
+
+
+
+
+I
+
+
+Ragnfrid Ivarintytär ei elänyt täyttä kahta vuotta miehensä jälkeen;
+hän kuoli alkutalvesta vuonna 1332. On pitkä matka Hamarista Skauniin,
+joten Husabyhyn tuli tieto hänen kuolemastaan vasta kun hän jo oli
+maannut maassa toista kuukautta. Mutta ensimmäisenä rukoussunnuntaina
+pääsiäisen jälkeen tuli Simon Andreksenpoika sinne; sukulaisten kesken
+oli yhtä ja toista sovittava Ragnfridin perinnön johdosta. Kristiina
+Lauritsantytär omisti nyt Jørundgaardin, ja päätettiin, että Simon
+valvoisi hänen tilojaan ja kantaisi lampuodeilta tulevat maksut; Simon
+oli hoitanut kartanoa anoppinsakin nimiin tämän asuessa Hamarissa.
+
+Juuri näihin aikoihin oli Erlendillä paljon päänvaivaa ja harmia
+eräistä hänen toimessaan sattuneista seikoista. Edellisenä syksynä oli
+Forbregdin isäntä Huntjov Updalista tappanut naapurinsa siksi, että
+tämä oli kutsunut hänen vaimoaan noidaksi. Naapurit toivat murhamiehen
+sidottuna läänin herran luokse, ja Erlend sulki hänet toistaiseksi
+ylisille. Mutta kun pakkanen talven kuluessa yltyi, antoi hän murhaajan
+liikkua vapaasti miestensä parissa. Huntjov oli ollut Erlendin mukana
+pohjoisessa Margygrenillä ja oli silloin osoittanut suurta rohkeutta.
+Kun Erlend lähetti Huntjovin asiaa koskevan kirjelmän hallitukselle
+pyytäen tälle maanpakolupaa, esitti hän miehen mitä parhaimmassa
+valossa, ja kun Ulf Haldorinpoika meni takuuseen siitä, että Huntjov
+saapuisi määräaikana Orkedalin käräjille, päästi Erlend miehen menemään
+kotiinsa jouluksi. Mutta sitten tämä lähti vaimoineen Drivdaleniin
+tervehtimään muuatta sukulaistaan, ja sille tielle he jäivät. Erlend
+arveli heidän menettäneen henkensä ankarassa rajuilmassa, joka oli
+vallinnut siihen aikaan, mutta monet vakuuttivat heidän paenneen --
+ja lääninherran miehet saivat nuolla näppiään. Sitten nostettiin
+uusia kanteita kadonneita vastaan -- Huntjovia syytettiin siitä, että
+hän joitakin vuosia sitten oli murhannut erään miehen tunturilla ja
+haudannut hänen ruumiinsa louhikon koloihin -- miehen, jonka Huntjov
+luuli pistäneen puukolla hänen tammaansa kylkeen. Ja kävi ilmi, että
+vaimo oli harjoittanut noituutta.
+
+Updalin pappi ja arkkipiispan asiamies alkoivat nyt tutkia näitä
+noituusasioita. Ja he saivat selville raskauttavia todisteita Ørkdalin
+piirin kansan huonosta kristillisyydestä. Asia koski etupäässä
+syrjäseutuja, kuten Rennabuta ja Updalsskogenia, mutta muuan vanha
+Budvikin mieskin vietiin Nidarosiin arkkipiispan tuomioistuimen eteen.
+Näissä asioissa osoitti Erlend niin vähän intoa, että siitä puhuttiin
+yleisesti. Samoin epäiltiin vanhan Aanin, joka asui meren rannalla
+Husabyn maalla ja joka melkein täytyi laskea kuuluvaksi Erlendin
+alustalaisiin, harjoittaneen loitsimista ja taikuutta ja säilyttäneen
+tuvassaan pakanallisia kuvia, joita hänen sanottiin palvovan. Mutta
+mitään sellaista ei löydetty hänen tavaroistaan hänen kuolemansa
+jälkeen. Erlend ja Ulf Haldorinpoika olivat olleet hänen luonaan
+hänen heittäessään henkensä -- nämä olivat voineet hävittää yhtä
+jos toista ennen papin tuloa, tuumivat ihmiset. Ja kun asiaa oikein
+tarkoin ajatteli, muistui mieleen, että Erlendin lihallinen täti
+oli ollut syytöksessä noituudesta, huoruudesta ja miehenmurhasta --
+vaikka rouva Aashild Gautentytär oli ollut siksi viisas ja taitava ja
+kaiketi myös siinä määrin mahtavien ystävien suojeluksessa, ettei häntä
+voitu tuomita mistään. Samassa johtui mieleen, että Erlend oli elänyt
+nuoruudessaan hyvin epäkristillisesti ja ollut piittaamatta kirkon
+kirouksesta.
+
+Loppujen lopuksi arkkipiispa haastoi Erlend Nikulauksenpojan puheilleen
+Nidarosiin. Simon seurasi lankoaan kaupunkiin; hänen oli haettava
+sisarenpoikansa Ranheimistä, sillä tämän oli ollut määrä lähteä Simonin
+kanssa etelään ollakseen äitinsä luona vähän aikaa.
+
+Oli viikko Frostan käräjiin, ja kaupungissa vilisi väkeä. Kun langokset
+olivat tulleet arkkipiispan taloon ja heidät oli viety puhetupaan,
+tapasivat he siellä useita ristinveljiä ja muutamia maallisia herroja
+-- muiden muassa Frostan käräjien päätuomarin, Harald Nikulauksenpojan,
+Nidarosin laamannin Olav Hermanninpojan, ritari Guttorm Helgenpojan,
+Jemtlandin lääninherran ja Arne Gjavvaldinpojan, joka heti tuli Simon
+Darrea kohti tervehtien tätä sydämellisesti. Arne vei Simonin kerallaan
+ikkunasyvennykseen, ja he istuutuivat sinne.
+
+Simonin oli tukala olla. Hän ei ollut tavannut Arnea sen jälkeen kun
+oli käynyt Ranheimissä kymmenen vuotta sitten, ja vaikka häntä oli
+kestitty siellä hyvin, oli tuo retki muistoineen jättänyt haavan hänen
+mieleensä.
+
+Arnen kerskaillessa nuoresta Gjavvaldista istui Simon pitäen silmällä
+lankoaan. Erlend seisoi puhellen kuninkaan kamreerin kanssa, -- tämä
+oli nimeltään Baard Petrinpoika, mutta ei ollut sukua hestnæsilaisille.
+Ei voinut sanoa hänen käytöksestään puuttuvan säädykkyyttä, hän oli
+hyvinkin vapaa ja luonteva seisoessaan siinä puhellen tuon vanhan
+herran kanssa -- kädet selän takana ja keikutellen hiukkasen varpaitaan
+ja kantapäitään. Tavallisuuden mukaan oli hän nytkin tummassa, mutta
+erittäin kauniissa puvussa -- siihen kuului sininen ruumiinmukainen
+kothardi, joka oli auki sivuista, musta hartiakaulus, jonka huppu oli
+viskattu niskaan, joten sen harmaa silkkisisus näkyi, hopeasilainen
+vyö ja pitkät punaiset jalkineet, jotka olivat pauloitetut tiukasti
+pohkeiden ympäri, niin että hänen kauniit, hoikat säärensä ja jalkansa
+näkyivät.
+
+Kiviseinien lasisista ikkunoista lankeavassa valossa näkyi kyllä, että
+Erlendillä oli jo huomattavan paljon harmaita hiuksia ohimoilla. Suun
+ja silmien ympärillä oli jonkin verran kurttuja, ja pitkään, kauniisti
+kaartuvaan kaulaan oli ilmestynyt poikittaisia vakoja. Mutta sittenkin
+hän näytti tavattoman nuorelta toisten herrojen joukossa -- vaikka hän
+ei suinkaan ollut nuorin sisällä olevista miehistä. Hän oli näet yhtä
+hoikka ja veiterä kuin ennen, käytteli jäseniään samalla vapaalla ja
+hiukan huolettomalla tavalla kuin nuoruudessaan, ja hänen askeleensa
+olivat yhtä kepeät ja joustavat kuin ne olivat olleet ennen hänen
+alkaessaan nyt, kamreerin poistuttua, kävellä edestakaisin lattialla,
+kädet yhä selän takana. Kaikki toiset herrat istuutuivat; he puhelivat
+keskenään yksikantaan matalalla, kuivalla äänellä. Erlendin keveät
+askeleet ja hänen pienten hopeakannustensa kilinä kaikui liian selvästi
+huoneessa.
+
+Viimein eräs häntä nuorempi mies käski vihaisesti häntä istumaan
+penkille ja sanoi: "Älä pidä semmoista melua, mies!"
+
+Erlend seisahtui äkkiä, rypisti kulmiaan -- ja kääntyi sitten nauraen
+puhujan puoleen.
+
+"Missä sinä olit illalla olutta juomassa, kun pääsi on niin arka, hyvä
+ystävä?" -- sanoi hän ja istuutui. Kun Harald laamanni tuli hänen
+luokseen, nousi hän kylläkin seisomaan ja seisoi siihen asti, kun
+toinen oli istuutunut, mutta sitten hän istahti tämän viereen, heitti
+jalan polvensa yli ja istui siinä kädet polven ympärillä, toisen
+puhuessa.
+
+Erlend oli kertonut Simonille hyvin avosydämisesti kaikista
+vaikeuksista, joita hänelle oli tuottanut murhamiehen ja noitavaimon
+pako. Mutta kukaan ei olisi voinut olla huolettomamman näköinen kuin
+Erlend oli istuessaan siinä selvittelemässä asiaa laamannin kanssa.
+
+Sitten tuli arkkipiispa. Hänet johdatti istuimelleen kaksi miestä,
+jotka sitten alkoivat asettaa patjoja hänen ympärilleen. Simon ei
+ollut nähnyt milloinkaan herra Eiliv Kortinia. Hän oli heikon ja
+vanhan näköinen ja näytti olevan viluissaan, vaikka hänellä oli yllään
+turkki ja karvareunainen lakki. Kun Erlendin vuoro tuli, johti Simon
+Erlend-lankonsa arkkipiispan eteen ja notkisti polveaan suudellessaan
+Eiliv-herran sormusta. Erlendkin suuteli sormusta kunnioittavasti.
+
+Hän esiintyi myös erittäin sievästi ja kunnioittavasti astuessaan
+viimein arkkipiispan eteen -- tämän keskusteltua ensin hyvän aikaa
+toisten herrojen kanssa erilaatuisista asioista. Mutta hän vastasi
+jokseenkin keveästi erään kaniikin tekemiin kysymyksiin, ja hänen
+ilmeensä oli rohkea ja viaton.
+
+Olihan hän kuullut tuosta noituudesta juoruttavan jo useampia vuosia.
+Mutta niin kauan kuin ei kukaan ollut kääntynyt hänen puoleensa
+oikeuden edustajana, ei hän mitenkään voinut katsoa velvollisuudekseen
+tutkia kaikkia löyhiä puheita, joita naisväki punoo kokoon. Papin asia
+kai oli ottaa selville, milloin oli syytä nostaa kanne.
+
+Sitten häneltä kysyttiin siitä vanhasta miehestä, joka oli asunut
+Husabyn maalla ja jonka sanottiin harjoittaneen taikuutta.
+
+Erlend hymähti. Aan oli kyllä itse kerskunut taidostaan, mutta
+todisteita ei Erlend ollut nähnyt siitä koskaan. Lapsesta asti hän
+oli kuullut Aanin puhuvan joistakin velhottarista, joita hän nimitti
+Hoeniksi ja Skøguliksi ja Snotraksi -- mutta hän ei ollut milloinkaan
+pitänyt sitä muuna kuin leikkipuheena ja kaskuna. "Veljeni Gunnulf ja
+pappimme Sira Eiliv ovat monesti kuulustelleet häntä, mutta eivät kai
+ole saaneet tietoonsa mitään merkittävämpää, koska eivät ole nostaneet
+syytettä. Mies kävi kirkossa joka messupyhä ja osasi rukouksensa."
+Kovin paljon hän ei ollut luottanut Aanin metkuihin ennenkään, mutta
+pohjoisesta palattuaan hän vasta oli oikein selvästi tajunnut, että
+Aanin temput olivat pelkkää petkutusta.
+
+Pappi kysyi silloin, oliko totta, että Erlend oli kerran itse saanut
+Aanilta jotakin -- jotakin, jonka piti tuoda hänelle onnea lemmen
+asioissa?
+
+Oli, vastasi Erlend hymyillen, nopeasti ja selvästi. Hän oli silloin
+ollut viidentoista vaiheilla -- kaksikymmentäkahdeksan vuotta sitten.
+Hän oli saanut Aanilta nahkamassin, jossa oli pieni valkoinen kivi ja
+eläimen kuivuneita osia. Mutta ei hän ollut juuri uskonut silloinkaan
+sellaisiin -- hän oli antanut sen pois seuraavana vuonna, ollessaan
+ensimmäistä talvea kuninkaan kartanossa. Se oli tapahtunut eräässä
+kaupungin saunassa -- hän oli vallattomuuksissaan näyttänyt taikakalun
+toisille nuorille pojille. Ja sitten oli eräs henkivartion päällikkö
+halunnut ostaa sen -- Erlend oli vaihtanut sen hyvään partaveitseen.
+
+Kysyttiin, kuka tuo herra oli.
+
+Ensin Erlend ei tahtonut sitä mainita. Mutta arkkipiispa itse vaati
+häntä puhumaan. Erlend katsoi heihin veitikkamaisesti:
+
+"Se oli herra Ivar Ogmundinpoika --"
+
+Herrojen kasvot muuttuivat merkillisen näköisiksi. Vanhan Guttorm
+Helgenpojan suusta kuului kummallisia pyrskähdyksiä. Itse herra Eiliv
+koetti pakottautua pysymään vakavana. Silloin Erlend rohkeni sanoa
+silmät maahanluotuina ja alahuultaan puraisten:
+
+"Eihän herra arkkipiispa ole kiusaava tuota kelpo ritaria tämän vanhan
+asian tähden. Kuten teille jo sanoin -- minä en uskonut siihen juuri
+nimeksikään -- enkä minä ole huomannut muutosta meissä kummassakaan sen
+vuoksi, että annoin hänelle tuon kappaleen --"
+
+Herra Guttorm rämähti nyt röhänauruun, ja silloin muutkin, toinen
+toisensa perästä, yhtyivät siihen vatsansa pohjasta. Arkkipiispa
+hörähteli, yski ja pudisti päätään. Oli tunnettu asia, että
+Ivar-herralla oli aina ollut parempi tahto kuin taito eräissä asioissa.
+
+Hetken kuluttua eräs ristinveljistä kuitenkin rauhoittui sen verran,
+että muistutti heidän kokoontuneen yhteen puhumaan vakavista asioista.
+Erlend kysyi hiukan terävästi, oliko joltakin taholta nostettu kanne
+häntä vastaan ja merkitsikö tämä kuulustelua -- hän oli ymmärtänyt
+olevansa kutsuttu neuvottelukokoukseen. Keskustelua jatkettiin
+sitten, mutta jonkin verran häiriöitä tuotti sentään se, että Guttorm
+Helgenpoika purskahti vähän päästä naurunhörähdyksiin.
+
+Toisena päivänä, langoksien ratsastaessa kotiin Ranheimista, otti
+Simon puheeksi eilisen keskustelunaiheen. Simonin mielestä Erlend oli
+suhtautunut siihen kovin keveästi -- Simon oli ollut huomaavinaan, että
+yksi ja toinen noista korkeista herroista olisi halusta tehnyt hänelle
+kolttoset, jos olisi voinut.
+
+Erlend sanoi, että sen hän kyllä tiesi. Sillä täällä pohjoisessa
+kannattivat useimmat kansleria -- ainoastaan arkkipiispa oli ollut
+täysin laillinen -- hän neuvotteli kaikissa asioissa apumiehensä Kløng
+Arenpojan kanssa, joka oli erinomaisen tarkka laintuntija. Erlend
+puhui tosissaan ja hymyili vain sanoessaan, ettei kukaan ollut tainnut
+odottaa, että hän tuntisi asiansa niin hyvin -- eivät hänen kotoiset
+ystävänsä enempää kuin neuvoston herratkaan. Hän ei muuten tiennyt
+viitsisikö hoitaa enää koko lääniä, jos hänen toiminnalleen pantaisiin
+toisenlaiset ehdot kuin mihin hän oli sitoutunut Erling Vidkuninpojan
+ollessa valtakunnan johdossa. Hänen asiansa olivat nyt sellaiset,
+varsinkin hänen vaimonsa isän kuoleman jälkeen, ettei hänen tarvinnut
+kerjätä niiden miesten suosiota, jotka olivat nousseet valtaan siten,
+että kuningas oli julistettu täysi-ikäiseksi. Samantekevä, milloin tuo
+mätä poika julistettiin täysi-ikäiseksi, ei hän kuitenkaan miehistynyt
+siitä, että istui piilossa. Sitä aikaisemmin oli käyvä ilmi hänen oikea
+karvansa -- taikka niiden ruotsalaisten herrojen karva, jotka ohjasivat
+häntä. Vielä hänen huomattaisiin olleen oikeassa kerran, tuumi Erlend.
+Tälle maalle oli käyvä kalliiksi, jos Maunu-kuningas yrittäisi laskea
+Skånen Ruotsin kruunun alle -- ja Tanskaa vastaan syntyisi sota samalla
+hetkellä, kun yksi mies, tanskalainen tai saksalainen, saisi vallan
+siinä maassa. Ja entäs tuo pohjoisen naapurin kanssa solmittu rauha,
+jonka tuli kestää kymmenen vuotta -- puolet ajasta oli jo kulunut, ja
+epätietoista oli, pitäisivätkö venäläiset sen voimassa loppuun asti.
+Hän ei luottanut siihen liiaksi -- eikä siihen luottanut Erling.
+Olihan kansleri Paal oppinut sekä monessa suhteessa viisas mies --
+kenties. Mutta noilla neuvoston herroilla, jotka olivat ottaneet hänet
+älyniekakseen, ei ollut yhteensäkään yhtä paljon älyä kuin tällä
+Mustalla tässä. Nyt he olivat kuitenkin päässeet Erlingistä -- vähäksi
+aikaa. Ja niin kauan saattoi Erlendkin pysyä syrjässä. Mutta Erling ja
+hänen ystävänsä olisivat mieluimmin nähneet Erlendin pysyvän vallassa
+ja rikkaudessa maan pohjoiskulmalla, joten hän ei nyt oikein ymmärtänyt
+mitä tehdä.
+
+"Minusta näyttää siltä kuin sinä olisit viime aikoina oppinut
+laulamaan herra Erlingin nuotin mukaan", ei Simon Darre voinut olla
+huomauttamatta.
+
+Erlend vastasi, että niin oli asia. Hän oli asunut Erling-herran
+kartanossa kuluneena kesänä käydessään Bergenissä ja oli oppinut
+tuntemaan hänet paremmin. Erling oli sitä mieltä, että rauha täytyi
+säilyttää ennen kaikkea. Mutta hän tahtoi Norjan maalle leijonan rauhan
+-- kukaan ei ollut saava murtaa ainoatakaan hammasta tai katkaista
+yhtäkään kynttä heidän sukulaisensa Haakon-kuninkaan leijonalta --
+kukaan ei saisi muuttaa sitä toisen kansan metsästyskoiraksi. Muuten
+oli Erling-herralle sydämen asia, että saataisiin sovituksi loppuun
+vanhat riidat norjalaisten ja Ingebjørg-rouvan kesken. Kun tämä nyt
+oli jäänyt leskeksi Knut-herran jälkeen, täytyi toivoa hänen taas
+saavuttavan vallan poikansa yli. Asia oli tosin sellainen, että hän
+näytti rakastavan niin paljon Knut Porselle synnyttämiään lapsia,
+että oli kuin hän olisi jossakin määrin unohtanut vanhimman poikansa
+-- mutta ehkäpä asia muuttuisi, kun hän jälleen joutuisi tämän
+läheisyyteen. Eikä Ingebjørg-rouvalla ollut mitään syytä toivoa,
+että Maunu-kuningas sekaantuisi Skånen levottomuuksiin, vaikka hänen
+velipuolillaan oli läänityksiä siellä.
+
+Simon ajatteli mielessään, että kuulosti siltä kuin Erlend
+olisi todellakin ollut selvillä asioista. Mutta hän ihmetteli
+Erling Vidkuninpoikaa -- saattoiko entinen drotsi uskoa Erlend
+Nikulauksenpojan pystyvän arvostelemaan tuollaisia asioita, vai oliko
+asianlaita niin, että Erling haki nykyään tukea mistä hyvänsä. Bjarkøn
+ritari ei luovuttanut hevillä valtaansa. Ei voitu väittää hänen
+milloinkaan käyttäneen sitä omaksi edukseen, mutta eihän hän ollut
+sellaisessa asemassakaan, että olisi sitä tarvinnut. Ja kaikki sanoivat
+hänen vuosien kuluessa tulleen yhä itsepäisemmäksi ja omavaltaisemmaksi
+ja paisuneen niin mahtavaksi sitä mukaa kuin toiset neuvoston herrat
+olivat ryhtyneet häntä vastustamaan, että hän viitsi tuskin kuulla
+kenenkään toisen mieltä.
+
+Oli aivan Erlendin tapaista, että hän nyt oli astunut kokonaan Erling
+Vidkuninpojan laivaan -- nyt kun tuuli oli alkanut käydä vastaiseksi
+ja kun oli epävarmaa, tulisiko siitä olemaan hyötyä Erling-herralle
+tai Erlendille, että tämä koko sielullaan oli liittynyt rikkaaseen
+sukulaiseensa. Kuitenkin täytyi Simonin tunnustaa, että vaikka Erlend
+käyttikin niin varomatonta kieltä ihmisistä ja asioista, ei hänen
+puheensa sentään ollut aivan järkeä vailla.
+
+Mutta illalla hänen vallattomuudellaan ei ollut lainkaan rajaa. Erlend
+asui Nikulauksen-talossa, jonka hänen veljensä oli antanut hänelle
+luostariin mentyään. Kristiina oli hänen luonaan kolmen lapsen, kahden
+vanhimman ja viimeksisyntyneen kera, ja mukana oli myös Margret.
+
+Illalla tuli heidän luokseen paljon väkeä, muiden muassa myös moni
+niistä herroista, jotka olivat olleet arkkipiispan kokouksessa
+edellisenä aamuna. Erlend nauroi ja piti ääntä pöydässä, kun kaikki
+istuivat oluen ääressä iltaruoan jälkeen. Hän oli ottanut omenan
+maljasta, piirrellyt ja raapustellut siihen jotakin veitsellä -- ja
+viskasi sen sitten kierimään pöytää pitkin rouva Sunniva Olavintyttären
+syliin, joka rouva istui häntä vastapäätä.
+
+Eräs toinen rouva, joka istui Sunnivan vieressä, tahtoi katsoa sitä ja
+otti kiinni omenasta, mutta toinen ei antanut sitä, ja he töykkivät
+toisiaan kirkuen ja nauraen. Silloin huusi Erlend, että Eyvor-rouva
+saisi toisen omenan häneltä. Kotvasen kuluttua oli hän heitellyt omenia
+kaikille pöydässä istuville naisille, ja jokaisessa väitti Erlend
+olevan lemmenloitsuja.
+
+"Olet mennyttä miestä, jos aiot lunastaa kaikki nuo pantit", huusi eräs
+herroista.
+
+"Jätän lunastamatta -- on minun täytynyt tehdä se ennenkin", vastasi
+Erlend, ja siitä syntyi taas suuri nauru.
+
+Mutta islantilainen Kløng oli katsonut erästä omenaa ja huusi,
+ettei niissä ollut mitään loitsuja, vaan joutavaa töherrystä. Hänpä
+näyttäisi, miten loitsuja kirjoitettiin. Silloin huusi Erlend, että
+jättäköön sen tekemättä:
+
+"Muuten minua voidaan vaatia vangitsemaan sinut, Kløng -- enkä minä voi
+tulla toimeen ilman sinua."
+
+Hälinän aikana oli Erlendin ja Kristiinan nuorin poika tulla
+taapertanut huoneeseen. Lauritsa Erlendinpoika oli vähän yli kahden
+vuoden vanha, harvinaisen kaunis lapsi, vaalea ja palleroinen; hänellä
+oli silkinhieno keltainen, kihara tukka. Naisten penkillä istuvat
+rouvat tavoittivat häntä heti luokseen -- poikaa lähetettiin sylistä
+syliin ja hyväiltiin kilvan, sillä kaikki olivat nyt iloisella
+ja riehakkaalla tuulella. Kristiina, joka istui seinän vieressä
+kunniaistuimella miehensä rinnalla, vaati lasta itsellensä, ja
+pikkuinen itki ja pyrki hänen luokseen, mutta toiset eivät päästäneet.
+
+Yhtäkkiä hyppäsi Erlend pöydästä ja otti pois lapsen, joka oli alkanut
+kirkua Sunniva ja Eyvor rouvien kiskoessa sitä kumpikin itselleen.
+Isä nosti pojan korkealle ja tyynnytteli sitä, ja kun poika yhä itki,
+alkoi hän hyssytellä ja hyräillä kantaen sitä edestakaisin hämärässä.
+Erlend näytti unohtaneen kaikki vieraansa. Lapsen pieni vaalea pää
+oli Erlendin olkapäällä isän mustaa tukkaa vasten, ja Erlend suudella
+tuputteli töröhuulin pikku kättä, joka riippui hänen rinnallaan. Näin
+hän käveli siihen asti kunnes lapsenhoitaja tuli sisään; tämän olisi
+pitänyt panna poika levolle aikaa sitten.
+
+Silloin huusi joku vieraista, että Erlend laulaisi heille piirilaulun
+-- hänellä oli niin kaunis ääni. Ensin hän esteli, -- mutta meni sitten
+naistenpenkin toiseen päähän, missä hänen nuori tyttärensä istui. Hän
+kietaisi kätensä tämän ympärille ja vei hänet keskilattialle:
+
+"Tule sitten, Margret -- tanssimaan isäsi kanssa!"
+
+Muuan nuori mies astui esiin ja tarjosi neidolle kätensä, sanoen:
+"Margret on luvannut tanssia minun kanssani tämän illan --", mutta
+Erlend nosti tyttären ilmaan ja laski hänet maahan toiselle puolelleen:
+
+"Tanssi sinä vaimosi kanssa, Haakon -- en minä tanssinut muiden kanssa,
+kun olin niin vastanainut kuin sinä --"
+
+"Ingebjørg sanoo, ettei hän voi -- ja minä olen luvannut Haakonille
+tanssia hänen kanssaan, isä", sanoi Margret.
+
+Simon Darre ei viitsinyt ottaa osaa tanssiin. Hän seisoi vähän aikaa
+erään vanhan rouvan vieressä katsellen toisia -- tavantakaa kulki hänen
+katseensa Kristiinaan. Palvelusneitojen tyhjentäessä ja puhdistaessa
+pöytää, kantaessa esille lisää juomaa ja ulkomaisia pähkinöitä nousi
+Kristiina pöydän päästä. Sitten hän istuutui uunin luo puhelemaan erään
+papin kanssa, joka oli vieraiden joukossa. Hetken kuluttua istahti
+Simon noiden kahden seuraan.
+
+Toiset olivat tanssineet parin piirilaulun ajan, kun Erlend tuli
+vaimoaan kohti.
+
+"Tule mukaan, Kristiina", sanoi hän rukoilevasti ja ojensi kätensä.
+
+"Minua väsyttää", vastasi Kristiina ja nosti katseensa.
+
+"Pyydä sinä, Simon, häntä -- hän ei voi kieltäytyä tanssimasta sinun
+kanssasi."
+
+Simon kohottausi puoleksi ja tarjosi kätensä, mutta Kristiina pudisti
+päätään: "Älä pyydä minua, Simon -- minä olen niin väsynyt --"
+
+Erlend odotti hetkisen; hän näytti pahastuvan. Sitten hän meni takaisin
+Sunniva-rouvan luo, tarttui hänen käteensä piirissä ja huusi samalla,
+että Margretin vuoro oli laulaa.
+
+"Kuka tuo on, joka kulkee tytärpuolesi vieressä?" kysyi Simon. Hän
+ajatteli, että sen miehen näöstä hän ei pitänyt -- vaikka tällä oli
+komea ja varma olemus, terve, ruskea ihonväri, kauniit hampaat ja
+välkkyvät silmät, jotka kuitenkin sijaitsivat liian lähellä toisiaan.
+Sitten hänellä oli vielä suuri, voimakas suu ja luja leuka, mutta otsa
+oli kapea. Kristiina vastasi, että tämä oli Haakon Eindridenpoika
+Gimsarista, Tore Eindridenpojan, Gauldølan läänin lääninherran
+pojanpoika. Haakon oli aivan äskettäin mennyt naimisiin tuon pienen,
+kauniin nuoren vaimon kanssa, joka istui laamanni Olavin sylissä --
+tämä oli hänen kumminsa. Simon oli jo ehtinyt huomata tuon naisen,
+sillä tämä muistutti vähän hänen ensimmäistä vaimoaan, vaikka ei ollut
+yhtä kaunis. Saatuaan nyt kuulla heidän olevan vähän sukuakin hän meni
+Ingebjørgin luokse ja istuutui puhelemaan hänen kanssaan.
+
+Piiri hajosi jonkin ajan kuluttua. Vanhempi polvi hakeutui juomien
+ääreen, mutta nuoret jatkoivat vielä laulua ja leikkiä. Erlend
+tuli lieden luo parin vanhemman miehen kera, mutta talutti vielä
+Sunniva-rouvaa kädestä, ikään kuin ajatuksissaan. Miehet kävivät
+istumaan tulen läheisyyteen; rouvalle ei jäänyt sijaa, vaan hän jäi
+seisomaan Erlendin eteen syöden saksanpähkinöitä, joita Erlend rikkoi
+sormiensa välissä.
+
+"Sinä olet huomaamaton isäntä, Erlend", sanoo hän yhtäkkiä. "Sinä istut
+itse ja annat minun seisoa --"
+
+"Istu sinäkin", sanoo Erlend temmaten hänet syliinsä. Toinen rimpuilee
+vastaan, nauraa ja huutaa talon emännälle kysyen, huomaako tämä, miten
+Erlend kohtelee häntä.
+
+"Erlend tekee sen hyvyydestä", vastaa Kristiina nauraen. "Kun minun
+kissani pyyhkii itseänsä hänen sääreensä, nostaa hän sen syliinsä."
+
+Erlend ja Sunniva-rouva jäivät istumaan entiseen tapaan, ikään kuin
+eivät olisi olleet millänsäkään, mutta molemmat olivat punaisia.
+Erlendin toinen käsi oli löyhästi rouvan ympärillä, ikään kuin hän
+tuskin olisi huomannut Sunnivan istuvan siinä, kun hän itse jatkoi
+herrojen kanssa puhetta Erling Vidkuninpojan ja kansleri Paalin
+välisestä epäsovusta, joka askarrutti kovasti ihmisten mieliä. Erlend
+sanoi Paal Baardinpojan osoittaneen monta kertaa vihaansa Erlingiä
+kohtaan suorastaan akkamaisella tavalla; -- mitä sanotaan esimerkiksi
+tällaisesta tapauksesta:
+
+Viime kesänä oli eräs Lapin seudun nuorista pojista tullut päällikköjen
+kokoukseen tarjoutuakseen kuninkaan palvelukseen. Tuo poika-parka oli
+niin innokas oppimaan henkivartioston tapoja ja hoviherran eleitä, että
+tahtoi myös koristaa puhettaan vierasmaalaisilla sanoilla -- minun
+aikanani harjoitettiin ranskaa, mutta nyt kelpaa vain ruotsi -- ja niin
+kysyy tuo poika kerran toisilta, mitä sana traakig merkitsee norjan
+kielellä. Paal-herra sattui kuulemaan sen ja sanoo: "Traakig" [= tråkig
+= ikävä], hyvä ystävä, on esimerkiksi Elin, Erling-herran rouva".
+Lapin poika luulee sen nyt merkitsevän jotakin kaunista ja säädykästä,
+sillä sellainenhan on Erling-herran rouva; tuo raukka ei varmaankaan
+ollut kuullut rouvan puhuvan. Mutta eräänä päivänä tapaa Erling-herra
+hänet saliin vievillä portailla, pysähtyy ja kysyy ystävällisesti,
+onko poika viihtynyt kaupungissa, sekä lähettää terveisiä tämän
+isälle. Poika kiittää ja sanoo tuottavansa isälleen mitä suurimman
+ilon sillä, että voi tuoda terveisiä teiltä, hyvä herra, ja ikävältä
+rouvaltanne". Herra Erling läimäyttää häntä korvalle, niin että
+nuorukainen lentää monta askelta taapäin, kunnes eräs mies ottaa hänet
+vastaan. Siitäkös syntyy häly, ihmisiä rientää luo ja asia selvitetään.
+Erling on vimmoissaan -- hänhän joutui naurunalaiseksi -- mutta ei ole
+tietävinään. Kansleri kuuluu aina nauravan tätä juttua kertoessaan ja
+sanovan, että hänen olisi pitänyt neuvoa, että "traakig" merkitsee
+sellaista kuin drotsi itse oli -- silloin ei poika olisi voinut erehtyä.
+
+Vieraista oli kanslerin menettely arvotonta -- mutta jutulle naurettiin
+kuitenkin. Simon kuunteli sitä vaiteliaana, istuen käsi poskella. Hänen
+mielestään Erlend ilmaisi ystävyytensä Erling Vidkuninpoikaa kohtaan
+omituisella tavalla -- tuosta tarinastahan kävi ilmi, että Erlingin oli
+täytynyt olla poissa tasapainosta voidessaan uskoa, että pojannulikka,
+joka vasta oli tullut maalta, uskaltaisi pilkata häntä vasten silmiä
+kuninkaan kartanon salinportailla. Sitä, että Erlend olisi välittänyt
+Simonin entisestä lankoudesta Elin-rouvaan ja Erlingiin, ei hän olisi
+voinut odottaakaan.
+
+"Mitä sinä ajattelet, Kristiina?" hän kysyi -- Kristiina istui ääneti
+paikallaan, suorana ja kädet ristissä helmassa. Kristiina vastasi:
+
+"Minä ajattelin Margretia."
+
+Yöllä, kun Simon ja Erlend pistäytyivät asialla ulkona, säikähdyttivät
+he erilleen parin, joka oli seisonut nurkan takana. Yöt olivat
+kirkkaat, ja Simon tunsi Gimsarin Haakonin ja Margret Erlendintyttären.
+Erlend katsoi heidän jälkeensä -- hän oli jokseenkin selvä, ja
+Simon näki, että tämä ei miellyttänyt häntä, mutta hän sanoi kuin
+anteeksipyytäen noiden kahden tunteneen toisensa lapsuudesta asti ja
+aina leikitelleen keskenään. Simon ajatteli, että vaikkapa siinä ei
+olisikaan mitään sen enempää, oli sittenkin sääli Haakonin nuorta
+vaimoa Ingebjørgia.
+
+Mutta aamulla kävi nuori Haakon asialla Nikulauksen talossa ja hän
+kysyi myöskin Margretia. Silloin Erlend kivahti hänelle:
+
+"Minun tyttäreni ei ole mikään Margret sinulle. Ellette saaneet
+asioitanne puhutuksi eilen, niin saat pitää sanottavasi omina hyvinäsi
+--"
+
+Haakon kohautti olkaansa ja pyysi lähtiessään sanomaan terveisiä
+_Margaretalle_.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Husabyläiset jäivät Nidarosiin käräjien loppuun, ja Simonilla oli
+jokseenkin ikävä. Erlend oli vähän väliä kärtyinen siitä, että Gunnulf
+oli antanut sairashuoneelle, joka oli toisella puolella hedelmätarhan,
+käyttöoikeuden eräisiin sillä puolella oleviin rakennuksiin samoin
+kuin osuuden puutarhaan. Erlend olisi tahtonut välttämättä ostaa
+sairashuoneelta takaisin nuo oikeudet; hän ei pitänyt siitä, että
+sairaita kuljeskeli tarhassa ja kartanolla -- jotkut näistä olivat
+ilkeät katsellakin -- ja hän pelkäsi lastensa saavan tartunnan. Mutta
+hän ei päässyt sovintoon munkkien kanssa, joiden oma sairaala oli.
+
+Ja sitten Margret Erlendintyttären asiat. Simon huomasi ihmisten
+juoruavan tästä hiukan ja näki sen koskevan Kristiinaan, mutta isä
+suhtautui asiaan yhtäkaikkisesti; hän luuli kai voivansa suojella
+tytärtään eikä uskonut asiasta sen pahempaa. Kuitenkin hän kertoi
+eräänä päivänä Simonille, että Kløng Arenpoika tahtoisi saada hänen
+tyttärensä, mutta ettei hän tiennyt oikein mitä vastata. Hänellä ei
+ollut muuta islantilaista vastaan kuin että tämä oli papin poika -- ei
+ollut oikein suotavaa, että näistä päästäisiin sanomaan, että molempien
+puolella oli vikaa sukuperässä. Muuten oli Kløng miellyttävä mies,
+iloluontoinen, viisas ja erittäin oppinut. Hänen isänsä Sira Are oli
+kasvattanut hänet luonaan ja opettanut häntä; hän oli aikonut pojastaan
+pappia ja oli jo alkanut hakea tälle erikoislupaa, mutta silloin Kløng
+kieltäytyi antamasta vihkiä itseään. Näytti siltä kuin Erlend olisi
+antanut asian raueta. Ellei parempaa naimakauppaa tarjoutuisi, niin
+saattoihan hän antaa tytön Kløng Arenpojalle myöhemmin.
+
+Erlendillä oli ollut muuten eräs toinenkin hyvä naimatarjous,
+ja ihmiset olivat ihmetelleet suuresti hänen ylpeyttään ja
+ymmärtämättömyyttään, kun hän oli antanut sen luisua käsistään. Kosija
+oli ollut eräs paroni Sigvat Leirholen pojanpojista -- nimeltä Sigmund
+Finninpoika; tämä ei ollut rikas, sillä Finn Sigvatinpojalla oli
+ollut yksitoista lasta; eikä hän ollut aivan nuorikaan -- suunnilleen
+Erlendin ikäinen -- mutta hän oli arvossapidetty ja ymmärtäväinen
+mies. Ja tiluksineen, jotka Erlend oli antanut tyttärelleen naidessaan
+Kristiina Lauritsantyttären, monine lahjoineen, jotka Erlend vuosien
+kuluessa oli antanut lapselleen -- joukossa koruja ja kalleuksia --
+ynnä myötäjäisineen, joista oli sovittu Sigmundin kanssa, olisi Margret
+jo saavuttanut mainion aseman. Erlend olikin iloinnut suuresti siitä,
+että oli saanut sellaisen kosijan äpärälapselleen. Mutta Erlendin
+tuodessa kotiin tämän sulhasen ilmoitti tytär, ettei hän tahtonut tätä,
+koska Sigmundilla oli pari lihakäsnää toisen silmäluomen reunassa,
+joiden hän sanoi näyttävän inhottavilta. Erlend tyytyi tähän, ja kun
+Sigmund suuttui ja puhui sopimuksenrikkomisesta, kiivastui Erlendkin
+ja sanoi, että täytyihän toisen tietää kaikkien sopimusten pitävän
+paikkansa ainoastaan siinä tapauksessa, että neito itse tahtoo; hänen
+tyttärensä ei ollut tarvis astua väkisin morsiusvuoteeseen. Kristiina
+oli yhtä mieltä miehensä kanssa siitä, ettei Margretia kohtaan ollut
+käytettävä väkivaltaa -- mutta hänen mielestään Erlendin sentään olisi
+pitänyt puhua vakavammin tyttärensä kanssa ja saada tämä huomaamaan,
+että Sigmund Finninpoika oli niin hyvä naimakauppa, ettei Margret
+mitenkään saattanut toivoa parempaa syntyperänsä tähden. Mutta Erlend
+oli vihastunut vaimoonsa, kun tämä oli uskaltanut muistuttaa hänelle
+tuosta arasta asiasta. Kaiken tämän oli Simon kuullut Ranheimissä.
+Siellä ennustettiin, ettei asia mitenkään voinut päättyä hyvin -- sillä
+joskin Erlend oli mahtava mies ja neito hyvin kaunis, ei Margretille
+ollut oleva eduksi se, että isä oli hemmotellut hänet piloille ja
+lietsonut kaiken aikaa hänen itsepäisyyttään ja ylpeyttään.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Talvikäräjien jälkeen lähti Erlend matkalle Husabyhyn vaimonsa, lasten
+ja Simon Darren kera, jolla nyt oli luonaan sisarenpoikansa Gjavvald
+Gjavvaldinpoika. Hän pelkäsi tästä jälleennäkemisestä, josta Sigrid
+oli niin iloinnut, koituvan ikävyyttä. Sigrid eli hyvissä oloissa
+Krukessa, hänellä oli kolme kaunista lasta miehensä kanssa, ja Geirmund
+oli niin hyväluontoinen mies, ettei parempaa toista; hän oli itse
+puhunut langolleen tahtovansa Gjavvaldin etelään, jotta äiti saisi
+nähdä poikansa -- sillä tuo lapsi ei väistynyt milloinkaan Sigridin
+ajatuksista. Mutta Gjavvald oli tottunut saamaan kaiken mitä tahtoi
+-- vanhukset rakastivat tuota lasta aivan järjettömästi, antoivat
+hänelle kaiken, mitä hän ymmärsi pyytää, ja taipuivat kaikkiin hänen
+oikkuihinsa -- eikä Krukessa ollut totutettu lapsia Ranheimin tapoihin.
+Ei se myös saattanut olla Geirmundin mieleen, että hänen vaimonsa
+äpärälapsi saapui hänen luoksensa vieraisille niin kuin kuninkaan
+lapset -- oman palvelijan, erään vanhemmanpuoleisen miehen kera, jota
+tuo naskali komensi ja käski ja joka ei uskaltanut hiiskua sanaakaan
+pojan metkuja vastaan. Mutta Erlendinpojille oli koittava juhlapäivät,
+kun Gjavvald tuli taloon. Erlendin mielestä hänen poikiensa ei
+tarvinnut hävetä Arne Gjavvaldinpojan pojanpojan rinnalla, ja niin
+saivat Naakkve ja Bjørgulf isältään kaiken, mitä tiesivät kertoa
+vieraallaan olevan.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Nyt, kun isommat pojat olivat niin suuria, että saattoivat seurata
+Erlendiä ratsastusmatkoilla, hän alkoi olla enemmän poikiensa kanssa.
+Simon huomasi, ettei siitä ollut yksistään iloa Kristiinalle -- tämä
+pelkäsi poikien oppivan pahoja tapoja Erlendin miehiltä. Ja juuri
+lapsista aviopuolisoiden välillä usein syntyi erimielisyyttä -- joskaan
+he eivät suorastaan riidelleet -- Simonin mielestä se hipaisi sitäkin
+rajaa useammin kuin mikä oli soveliasta. Ja hänestä tuntui kuin
+Kristiina olisi ollut pääsyyllinen siihen. Erlend kiivastui helposti --
+mutta Kristiina puhui usein kuin vanhan katkeruuden takaa. Näin sattui
+eräänäkin päivänä Kristiinan kertoessa Erlendille jostakin Naakkven
+ilkeydestä. Isä vastasi, että hän oli puhuva vakavasti pojalle -- mutta
+jostakin vaimon tämän jälkeen sanomasta sanasta hän sitten vihastui
+ja vastasi, että eihän hän voinut käydä pieksämään tuota isoa poikaa
+talonväen tähden.
+
+"Ei, on jo myöhä nyt -- jos olisit tehnyt sen silloin, kun hän
+oli pienempi, olisi hän nyt totellut sinua. Mutta silloin sinä et
+vilkaissutkaan sille taholle, missä hän kulki."
+
+"Kyllä sentään. Mutta onhan luonnollista, että minä annoin hänen
+seurata sinua pienenä -- ja eihän ole miehen työtä pieksellä
+housuttomia kakaroita."
+
+"Sinä et ajatellut niin viime viikolla", sanoi Kristiina halveksuen ja
+katkerasti.
+
+Erlend ei vastannut, vaan nousi ja lähti ulos. Eikä tuo ollut Simonin
+mielestä kauniisti sanottu. Kristiina viittasi erääseen edellisen
+viikon tapaukseen. Erlend ja Simon olivat tulleet ratsastaen pihaan,
+kun pikku Lauritsa juoksi heitä vastaan puinen miekka kädessä ja
+juostessaan isän hevosen ohi löi sitä innoissaan sääreen. Kevonen
+karkasi pystyyn ja samassa oli poika hevosen jaloissa. Erlend peräytti
+hevosen ja heitti ohjakset Simonille; hänen kasvonsa olivat kalpeat
+pelosta hänen nostaessaan pienokaisen syliinsä. Mutta nähdessään,
+ettei lapselle ollut tapahtunut mitään, hän laski sen vasemmalle
+käsivarrelleen, tarttui puumiekkaan ja pieksi sillä Lauritsaa paljaille
+pakaroille -- pojalla ei ollut vielä housuja. Ensi kiivaudessaan hän
+ei älynnyt, miten kovasti löi, ja Lauritsan takapuoli oli vieläkin
+sinisenvihreä. Sitten hän oli koko päivän hieronut sovintoa pojan
+kanssa -- mutta toinen murmatti, pakeni äidin turviin ja hosui ja
+huitoi isää luotansa. Ja kun Lauritsa illalla oli pantu nukkumaan
+aviovuoteeseen, missä hän makasi siksi, että sai vielä rintaa äidiltään
+öisin, istui Erlend koko illan sängyn vieressä; vähän väliä hän
+kosketti nukkuvaa lasta ja kumartui katsomaan sitä. Itse hän sanoi
+Simonille pitävänsä eniten tästä pojastaan.
+
+Kun Erlend lähti kesäkäräjille, suoriutui Simon kotimatkalle. Hän
+ratsasti etelään Gauldalenia pitkin niin että säkenet siuhkivat
+kavioista. Kerran heidän ratsastaessaan hiljemmin vastamäessä kysyivät
+hänen miehensä nauraen pitikö heidän ratsastaa kolmen päivän matka
+kahdessa. Simon vastasi nauraen, että hyvähän se oli --. "sillä nyt
+minulla on jo ikävä Formoon."
+
+Hänellä oli aina ikävä kotiin, kun hän oli jonkin aikaa ollut poissa
+kartanostaan -- hän oli kotiinsa kiintynyt ja käänsi aina iloiten
+hevosensa tutulle tielle. Mutta milloinkaan hän ei ollut mielestään
+kaivannut kotilaaksoon ja tiloilleen ja pikkuisten tyttöjensä luo
+niinkuin nyt -- hän huomasi kaipaavansa Ramborgiakin. Se oli hänestä
+oikeastaan kummaa -- mutta Husabyssä hänen olonsa tuntui semmoiselta,
+että häntä halutti painua omiin nurkkiin.
+
+
+
+
+II
+
+
+Koko kesän aikana ei Kristiina ajatellut paljon muuta kuin sitä, mitä
+Simon oli kertonut hänelle hänen äitinsä kuolemasta.
+
+Ragnfrid Ivarintytär oli kuollut yksin -- kukaan ei ollut läsnä hänen
+vetäessään viimeistä henkäystään, ei kukaan muu paitsi palvelusvaimo,
+joka nukkui. Eikä siitä ollut suurta apua, että Simon oli kertonut
+hänen valmistautuneen siihen kuolemaan. Kuin Jumalan erikoisesta
+johdatuksesta hän oli joku päivä ennen kuolemaansa tuntenut sellaista
+Kristuksen ruumiin nauttimisen tarvetta, että oli ripittänyt itsensä
+ja saanut ehtoollisen siltä luostarin pappismunkilta, joka oli hänen
+sielunpaimenensa. Hän oli varmasti saanut autuaallisen lopun -- Simon
+oli nähnyt hänet ruumiina ja kertoi sen olleen ihmeellisen näyn.
+Ragnfrid oli ollut niin kaunis; hänhän oli jo lähes kuudenkymmenen
+ikäinen. Useat vuodet hän oli ollut hyvin ryppyinen ja kurttuinen --
+nyt hän oli aivan muuttunut kasvoiltaan, nuortunut ja siloittunut
+ja näyttänyt aivan nuorelta nukkuvalta naiselta. Hänet oli haudattu
+miehensä rinnalle; siihen oli myös tuotu Ulvhild Lauritsantyttären
+maalliset jätteet vähän jälkeen isän kuoleman. Haudoille oli laskettu
+suuri kivipaasi, jonka pinnan jakoi kahtia kaunis kiveen hakattu risti;
+kierretyssä nauhassa oli pitkä latinalainen runo, jonka luostarin
+priori oli kirjoittanut -- mutta joka ei ollut jäänyt Simonin muistiin,
+kun hän ei ymmärtänyt paljon sitä kieltä.
+
+Ragnfridilla oli ollut asuttavanaan oma talo siinä kartanossa kaupungin
+laidassa, missä luostarin elätit asuivat -- alhaalla aitta, ylhäällä
+kaunis parvihuone. Siinä hän asui erään köyhän talonpoikaisvaimon
+kanssa, joka oli pyrkinyt luostarin veljien suojaan pienestä maksusta
+luvaten samalla autella rikkaampia eläkkivaimoja. Mutta ainakin
+viimeisen puolenvuoden ajan oli Ragnfrid palvellut häntä, sillä
+leskivaimo -- Torgunna nimeltään -- oli ollut kivulloinen, ja Ragnfrid
+oli hoitanut häntä hyvin huolellisesti ja hellästi.
+
+Elämänsä viimeisenä iltana hän oli ollut yömessussa luostarikirkossa ja
+sen jälkeen eläkkitalon kodissa; hän oli keittänyt hyvän liemen, pannut
+siihen joitakin vahvistusaineita ja sanonut toisille sisällä oleville
+naisille aikovansa antaa sen Torgunnalle; hän toivoi tämän olevan
+huomenna niin terveen, että he voisivat mennä yhdessä huomenmessuun.
+Tällöin oli Jørundgaardin leski viimeisen kerran nähty elossa. Sitten
+ei häntä eikä talonpoikaisvaimoa näkynyt messussa eikä toisessa. Ja kun
+eräät kuorissa istuvat munkit huomasivat, ettei Ragnrid ollut kirkossa
+päivämessussakaan, rupesivat he ihmettelemään -- hän ei ollut vielä
+milloinkaan laiminlyönyt kolmea jumalanpalvelusta samana päivänä. He
+lähettivät kysymään kaupungista, oliko Lauritsa Bjørgulfinpojan leski
+sairaana. Kun ihmiset tulivat parvitupaan, löytyi liemikulho pöydältä
+koskemattomana; sängyssä nukkui Torgunna makeata unta seinään päin
+kääntyneenä, mutta Ragnfrid Ivarintytär makasi sängyn laitapuolella
+kädet ristissä rinnalla, kuolleena ja jo melkein kylmenneenä. Simon ja
+Ramborg olivat olleet hänen hautajaisissaan, jotka olivat olleet hyvin
+kauniit.
+
+Nyt, kun Husabyssä oli niin paljon väkeä ja Kristiinalla oli kuusi
+poikaa, ei hän enää ehtinyt ottaa osaa kaikkiin töihin, joita talo
+vaati. Hänellä täytyi olla apuvaimo; ja niin joutui kartanon emäntä
+enimmäkseen istumaan salissa ompelutöissä -- joku oli aina vaatteiden
+tarpeessa, Erlend, Margret taikka pojat.
+
+Viimeisen kerran hän oli nähnyt äitinsä silloin, kun tämä ratsasti
+miehensä paarien perässä -- tuona kirkkaana kevätpäivänä, jolloin
+Kristiina oli seisonut Jørundgaardin niityllä katsellen isänsä
+hautaussaattoa, joka liikkui yli vihannan talvioraspellon louhirinteen
+alla.
+
+Kristiinan neula lensi ja suihki, ja hän ajatteli vanhempiaan ja
+kotiaan Jørundgaardia. Nyt, kun kaikki oli vain muistoa, hän luuli
+ymmärtävänsä niin monen seikan paremmin kuin silloin, kun hän itse eli
+sen keskessä pitäen luonnollisena asiana isänsä hellyyttä ja turvaa
+ja vaiteliaan, raskasmielisen äitinsä alituista hiljaista aherrusta.
+Hän ajatteli omia lapsiaan -- nämä olivat hänelle kalliimmat hänen
+oman sydämensä verta, hän ei unohtanut heitä hetkeksikään valveilla
+ollessaan. Kuitenkin liikkui hänen mielessään paljon sellaista, jota
+hän pohti enemmän kuin ennen -- lapsiaan hän rakasti tuumimatta sitä
+sen enempää. Itse hän ei ollut milloinkaan kotona ollessaan voinut
+ajatella muuta kuin että vanhempien työ ja ahertelu ja koko elämä
+oli ollut häntä ja hänen sisariaan varten. Nyt hän alkoi ymmärtää,
+että noiden kahden välillä, jotka heidän isänsä olivat määränneet
+toisilleen heidän nuorina ollessaan melkein lastensa mieltä kysymättä,
+oli vuotanut surun ja ilon kyyneleitä -- eikä hän tiennyt heistä
+mitään muuta kuin että he olivat yhdessä kadonneet hänen elämästään.
+Nyt hän ymmärsi, että noiden kahden ihmisen elämässä oli ollut paljon
+muutakin kuin rakkaus lapsiin -- ja se rakkaus oli sittenkin ollut
+väkevä ja laaja ja pohjattoman syvä, kun taas hänen oma rakkautensa oli
+heikko ja ajattelematon ja itsekäs, hänen lapsuudessaankin, jolloin
+nuo kaksi olivat olleet hänen koko maailmansa. Hän oli näkevinään
+itsensä jossakin hyvin kaukana -- aikojen ja matkojen päässä; hän
+seisoi auringonpaisteessa, joka virtasi alas räppänän lovesta vanhaan
+pirttiin, hänen lapsuutensa talvitupaan. Vanhemmat seisoivat taempana
+varjossa, he näyttivät yhtä suurilta kuin olivat näyttäneet hänestä
+hänen pienenä ollessaan, ja he hymyilivät hänelle -- kuten hän nyt itse
+tiesi hymyiltävän silloin, kun pikku lapsi tulee karkottamaan raskaat
+ja ahdistavat ajatukset.
+
+"Minä ajattelin, Kristiina, että kun sinä itse olet synnyttänyt lapsia,
+olet ymmärtävä paremmin --"
+
+Hän muisti äitinsä sanat. Surullisena ajatteli tytär, ettei hän
+ymmärtänyt äitiään nytkään. Mutta hän alkoi ymmärtää, että oli paljon
+sellaista, mitä hän ei ymmärtänyt.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Tänä syksynä kuoli arkkipiispa Eiliv. Jokseenkin samoihin aikoihin
+muutti Maunu-kuningas monien lääninherratoimien ehdot, mutta niihin
+ei kuulunut Erlend Nikulauksenpojan alue. Tämä oli, käydessään viime
+kesänä Bergenissä kuninkaan alaikäisyysaikana, saanut kirjallisen
+lupauksen siitä, että hänelle oli tuleva neljäsosa käräjärahoista,
+lunastus- ja perimismaksuista, kontrahtisakoista ym. -- oli
+puhuttu paljon siitä, että hän sai tuollaisen läänityssopimuksen
+holhoojahallituksen lopulla. Kun Erlend nyt omisti paljon maata
+läänitysalueellaan ja useimmiten asui omissa kartanoissaan
+matkustaessaan virka-asioillaan, mutta antoi talonpoikien lunastaa
+itsensä vapaaksi veronmaksusta, kertyi hänelle suuret tulot. Tosin hän
+sai vähän maaveroja ja hänen elämänsä kävi kalliiksi; paitsi talonväkeä
+hänellä ei ollut milloinkaan kahtatoista aseistettua miestä vähempää
+Husabyssä; näillä oli mitä parhaimmat hevoset ja erinomaiset varusteet,
+ja kun hän oli matkoilla, olivat hänen miehensä herrasruoalla.
+
+Tästä oli kysymys kerran, kun laamanni Harald ja Gauldølafylken
+lääninherra olivat käymässä Husabyssä. Erlend vastasi, että moni noista
+miehistä oli ollut hänen mukanaan pohjoisessa; "silloin jaoimme sen
+mitä siellä oli, kuivan kalan ja kitkerän oluen. Nyt pitää niiden
+miesten, joille minä annan vaatteet ja ruoan, tietää minun raskivan
+antaa heille valkoista leipää ja simaa; ja jos minä suuttuessani käsken
+heidän mennä helvettiin, niin tietävät he, etten minä lähetä heitä
+sinne ennen kuin itse ratsastan edellä --"
+
+Ulf Haldorinpoika, joka nyt oli Erlendin huovipäällikkö, todisti myös
+Erlendin vaimolle asian olevan näin. Erlendin miehet rakastivat häntä,
+ja hän hallitsi heitä täydellisesti.
+
+"Tiedäthän, ettei Erlendiä pidä tuomita sen mukaan mitä hän puhuu, vaan
+sen mukaan, mitä hän tekee."
+
+Muuten tuli puheeksi sekin, että Erlendillä, paitsi kotona olevia
+miehiään, oli huoveja eri seuduilla -- myös ulkopuolella Orkdølafylken
+-- jotka hän oli pannut vannomaan uskollisuutta käsi miekankahvalla.
+Lopulta tuli kuninkaalta kirje tämän asian johdosta, mutta Erlend
+vastasi, että nuo miehet olivat kuuluneet hänen laivamiehistöönsä ja
+että hän oli pannut heidät valalle ensimmäisenä keväänä pohjoiseen
+lähtiessään. Hän sai sitten käskyn päästää nuo miehet vapaaksi valasta
+seuraavissa käräjissä, joilla hän kuulutti julki lakikäräjien tuomiot,
+ja ulko-alueella olevat huovinsa tuli hänen kutsua paikalle ja maksaa
+heidän matkansa. Orkedalin käräjiin oli hän todella myös kutsunut
+joitakin vanhoista kumppaneistaan Moren ulkopuolelta -- mutta siitä ei
+tiedetty mitään, että hän olisi päästänyt vapaaksi näitä tai ketään
+muutakaan miestä, jonka päällikkö hän oli ollut. Asiasta ei kuitenkaan
+kuulunut tämän enempää, ja syksyn kuluessa lakkasivat ihmiset puhumasta
+siitä.
+
+Syysmyöhällä lähti Erlend etelään ja vietti joulun Maunu kuninkaan
+luona, joka sinä vuonna asui Oslossa. Hän oli harmissaan, ettei
+ollut saanut vaimoaan mukaan; Kristiina ei uskaltanut lähteä tuolle
+vaivalloiselle talvimatkalle, vaan jäi Husabyhyn.
+
+Erlend tuli takaisin kolme viikkoa jälkeen joulun ja toi kauniita
+lahjoja vaimolleen ja lapsilleen. Kristiina sai hopeakellon, jolla sai
+soitella luokseen palvelijoitaan, mutta Margret sai puhtaasta kullasta
+valetun soljen, sillä sellaista hänellä ei ennestään ollut, vaikka
+hänellä oli joukoittain hopeaisia ja kullattuja koruja. Mutta kun
+naiset seisoivat siinä aikeissa kätkeä korut rasioihinsa, jäi jokin
+riippumaan Margretin hihaan. Tyttö pisti sen sukkelasti kätensä alle ja
+sanoi äitipuolelleen:
+
+"Tämä on äitini peruja -- siksi isä ei tahdo, että näyttäisin sen
+sinulle."
+
+Mutta Kristiina oli punastunut vielä enemmän kuin neito. Hänen
+sydämensä jyskytti pelosta, mutta hänestä tuntui, että hänen _täytyi_
+puhua nuoren tytärpuolensa kanssa ja varottaa tätä.
+
+Hetken kuluttua hän sanoi hiljaa ja epäröiden: "Se muistuttaa sitä
+kultahelyä, jota Gimsarin Helga-rouva kantoi aina juhlissa --"
+
+"Moni kultakappale on toisen näköinen", vastasi neito lyhyeen.
+
+Kristiina lukitsi rasiansa ja jäi seisomaan kädet sen päällä, jottei
+Margret näkisi, miten ne vapisivat.
+
+"Rakas Margret", sanoi hän hiljaa ja lempeästi -- jäi sanattomaksi,
+mutta kokosi sitten kaiken tahtonsa ja sanoi:
+
+"Rakas Margret, minä olen katunut katkerasti -- en ole milloinkaan
+voinut olla oikein iloinen, vaikka isäni antoi minulle kaikesta
+sydämestään anteeksi sen, mitä olin rikkonut häntä vastaan -- tiedäthän
+minun rikkoneen paljon vanhempiani vastaan sinun isäsi tähden. Mutta
+mitä kauemmin elän, sitä raskaammaksi käy minun muistaa, että palkitsin
+heidän hyvyytensä tuottamalla heille surua. Hyvä Margret -- sinun isäsi
+on ollut sinulle hyvä elämäsi ajan --"
+
+"Sinun ei tarvitse pelätä, äiti", vastasi tyttö. "En ole sinun oikea
+tyttäresi; sinun ei tarvitse pelätä minun kiskovan päälleni sinun
+likaista paitaasi tai pistävän jalkaani sinun kenkiisi?-"
+
+Kristiina käänsi vihasta säihkyvät silmänsä tytärpuoleen. Sitten
+hän puristi kovasti ristiä, joka riippui hänen kaulallaan, ja nieli
+kielelle pyrkivät sanat.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Hän lähti Sira Eilivin puheille keventämään sydäntään samana iltana
+iltarukouksen jälkeen ja etsi turhaan merkkiä papin kasvoista -- oliko
+jo tapahtunut onnettomuus ja tiesikö tämä siitä. Hän muisti oman
+eksyneen nuoruutensa ja muisti Sira Eilivin kasvot, joista ei näkynyt
+mitään tämän liikkuessa hänen hyvää uskovien vanhempiensa parissa
+tuntien hänen syntisen salaisuutensa -- muisti miten oli itse seisonut
+äänettömänä ja paatuneena papin kovien nuhteiden ja varotusten edessä.
+Ja muisti, miten hän oli näyttänyt äidilleen Erlendin Oslossa antamat
+lahjat -- sen jälkeen kun hänet oli laillisesti kihlattu tälle. Äidin
+kasvot olivat olleet järkähtämättömän tyynet hänen ottaessaan käsiinsä
+lahjat, yhden kerrallaan; hän oli katsellut niitä, kiitellyt ja pannut
+ne pois.
+
+Hän oli kuoleman tuskassa ja epätoivoinen ja piti Margretia silmällä
+voimiensa takaa. Erlend huomasi, että hänen vaimoaan vaivasi jokin, ja
+eräänä iltana heidän pantuaan maata hän kysyi, merkitsikö se sitä, että
+hän jälleen kantoi lasta.
+
+Kristiina myönsi pelkäävänsä sitä. Ja kun mies painoi hänet hellästi
+rintaansa vasten eikä enää kysynyt enempää, ei hän saanut sanotuksi,
+että häntä painoikin toinen asia. Mutta kun Erlend kuiskasi, että hänen
+tällä kertaa tuli olla kiltti ja antaa hänelle tytär, ei hän kyennyt
+vastaamaan mitään, vaan makasi jäykkänä tuskasta ajatellen, että Erlend
+ehti vielä aikanaan kuulla, paljonko iloa isällä oli tyttäristänsä --
+
+       *       *       *       *       *
+
+Eräänä yönä tämän jälkeen oli Husabyn palvelusväki paneutunut levolle
+jonkin verran juovuksissa ja liian paljon syöneenä, sillä oli ollut
+viimeiset paaston edelliset päivät; kaikki nukkuivat siis hyvin
+sikeästi. Mutta yöllä heräsi pikku Lauritsa vanhempien sängyssä, huusi
+ja pyrki puolinukuksissa äidin rintaa imemään. Nyt oli juuri hänen
+vieroittamisaikansa. Erlend heräsi, murahti vihaisesti, mutta nosti
+pojan luokseen, antoi hänelle maitoa sängynportaalle jätetystä kupista
+ja pani hänet sitten toiselle puolelleen.
+
+Kristiina oli jo melkein vaipunut uneen tuntiessaan, että Erlend
+nousi istumaan sängyssä. Unenpöpperössä hän kysyi, mikä oli hätänä.
+Äänettömästi Erlend liukui sängystä, Kristiina kuuli hänen pukevan
+ylleen joitakin vaatekappaleita, mutta kun hän kohosi kyynärpäänsä
+varaan, painoi Erlend hänet takaisin patjoihin toisella kädellään,
+kumartuen sängyn yli ottamaan miekkaansa seinältä vuoteen pääpuolesta.
+
+Hän liikkui niin hiljaa kuin ilves, mutta Kristiina kuuli hänen
+nousevan tikapuita, jotka veivät Margretin makuuparveen porstuan
+yläpuolelle.
+
+Silmänräpäyksen hän makasi voimattomana pelosta -- sitten hän nousi
+istualleen, haki paitansa ja hameensa ja etsi pimeässä kenkänsä sängyn
+edestä.
+
+Samassa kuului parvesta naisen huuto -- sen täytyi kuulua kartanon joka
+kolkkaan. Erlend huusi pari sanaa -- sitten kuului miekkojen kalsketta
+ja askelia ylhäältä -- sen jälkeen maahan putoavan aseen kilinää
+Margretin huutaessa kaiken aikaa.
+
+Kristiina kyyhötti polvillaan lieden luona -- kaapi kuuman tuhkan
+hiilien päältä paljailla käsillään ja puhalsi hiiliin. Saatuaan tulen
+tervastikkuun ja nostettuaan sen ilmaan vapisevin käsin hän näki
+Erlendin hahmon ylhäällä pimeässä -- tämä hyppäsi alas, tikapuista
+piittaamatta, paljastettu miekka kädessä -- ja juoksi ulos porstuan
+ovesta.
+
+Kaikkialla kurkotti poikien päitä pimeässä. Kristiina meni
+pohjoisenpuoleisen sängyn luokse, jossa hänen kolme vanhinta poikaansa
+nukkuivat, käski heidän panna silmät kiinni ja sulki oven. Ivarin ja
+Skulen, jotka olivat kavunneet penkille ja tirkistivät peloissaan tulta
+kohti, hän käski mennä aviosänkyyn ja sulki heidät sinne. Sitten hän
+sytytti kynttilän ja meni pihamaalle.
+
+Ulkona satoi -- ja kun kynttilän valo silmänräpäyksen ajan häilähti
+vetisessä iljanteessa, hän näki viereisen rakennuksen ulkopuolella
+ison joukon väkeä -- rakennuksessa asuivat Erlendin asemiehet. Sitten
+kynttilä sammui -- hetken oli kaikki pilkkosen pimeätä -- mutta joku
+näkyi tulevan miestentuvasta päin kantaen lyhtyä kädessään; se oli Ulf
+Haldorinpoika.
+
+Tämä kumartui tumman hahmon yli, joka virui kasassa vetisellä
+iljanteella. Kristiina kumartui alas ja tunnusteli käsillään -- se oli
+nuori Haakon, Gimsarin herra; hän oli tajuton tai kuollut. Kristiinan
+kädet tulivat vereen. Ulfin avulla hän sai käännetyksi miehen. Veri
+juoksi suihkuna oikeasta käsivarresta, mistä käsi oli katkaistu.
+
+Vaistomaisesti hän heitti silmäyksen Margretin parven luukkuun, joka
+leksotti tuulessa. Hän ei nähnyt siellä kenenkään kasvoja -- mutta
+olikin hyvin pimeä.
+
+Ollessaan polvillaan rapakossa ja rutistaessaan kaikin voimin Haakonin
+rannetta estääkseen siten verta virtaamasta hän tajusi, että Erlendin
+miehet siinä seisoivat puolipukeissa ympärillä. Sitten hän näki
+Erlendin tuhkanharmaat, vääristyneet kasvot -- tämä kuivasi mekkonsa
+liepeellä veristä miekkaansa -- hänen säärensä ja jalkansa olivat
+paljaat.
+
+"Tuokoon joku -- hihnan -- ja sinä, Bjørn, mene herättämään Sira
+Eiliviä -- hänet pitää kantaa papintaloon --"
+
+Kristiina otti vastaan nahkahihnan, jonka joku ojensi hänelle, ja
+kiersi sen kädentyngän ympärille. Yhtäkkiä virkkoi Erlend hurjasti ja
+kovaa:
+
+"Ei saa koskea häneen! Antaa miehen maata siinä, mihin on asettunut --"
+
+"Eihän se ole mahdollista, mieheni", sanoi Kristiina rauhallisesti,
+vaikka hänen sydämensä jyski pakahtuakseen, "ymmärräthän sinä sen".
+
+Erlend iski miekkansa raskaasti maahan:
+
+"Niin -- eihän tyttö ole sinun lihaasi ja vertasi -- sen minä olen
+tuntenut joka päivä ja hetki."
+
+Kristiina nousi ja sanoi hiljaa miehelleen:
+
+"Sittenkin minä suon hänelle sen, että asia tulee haudatuksi -- jos
+se käy päinsä. Te miehet", sanoi hän kääntyen huovien puoleen, jotka
+seisoivat ympärillä, "olettehan te niin uskolliset herrallenne, ettette
+kerro tästä ennen kuin hän on puhunut teille, mistä tämä riita Haakonin
+ja hänen välillään syntyi --"
+
+Kaikki miehet vastasivat myöntäen. Eräs uskalsi sanoa heidän heränneen
+naisen huutoon; se oli kuulunut siltä kuin hänet olisi yritetty väkisin
+maata -- sitten oli joku hypännyt heidän katolleeen, mutta oli kai
+luisunut alas jäätikölle, he olivat kuulleet liukumista ja sitten
+mätkähdyksen maahan. Mutta Kristiina käski miestä vaikenemaan. Samassa
+tuli Sira Eiliv juosten.
+
+Erlend kääntyi ja meni sisään, mutta vaimo juoksi perästä ja tahtoi
+tunkeutua ohi. Kun Erlend meni parven portaita kohti, juoksi Kristiina
+jälleen väliin ja tarttui Erlendin käsivarteen:
+
+"Erlend -- mitä sinä aiot tehdä lapselle?" kysyi hän nopeasti katsoen
+miehensä hurjannäköisiin, harmaankalpeisiin kasvoihin.
+
+Erlend ei vastannut, vaan koetti työntää häntä luotaan, mutta Kristiina
+ei päästänyt häntä.
+
+"Odota, Erlend, odota -- hänhän on lapsesi! Ethän sinä tiedä -- mieshän
+oli täysissä pukimissa", yritti hän rukoilla epätoivoisena.
+
+Erlend ärjähti ääneen ennen kuin vastasi -- Kristiina valahti
+kalmankalpeaksi kauhusta -- Erlendin puhe oli niin raakaa ja hänen
+äänensä vieras villistä tuskasta.
+
+Sitten Kristiina otteli ääneti raivostuneen miehensä kanssa -- Erlend
+ärisi ja puri hammasta. Kunnes Kristiina näki hänen katseensa hämärässä:
+
+"Erlend -- anna minun mennä hänen luokseen ensin. Minä en ole unohtanut
+päivää, jolloin itse en ollut Margretia parempi --"
+
+Silloin Erlend päästi hänet ja horjahti porstuan seinää vasten, johon
+jäi seisomaan vapisten kuin kuoleva eläin. Kristiina meni hakemaan
+kynttilän, sytytti sen, palasi ja meni Erlendin ohitse Margretin
+parveen.
+
+Ensimmäinen, mihin valo sattui, oli miekka, joka virui lattialla
+lähellä sänkyä, ja poikkilyöty käsi sen vieressä. Kristiina sivalsi
+päästään huivin, jonka hän älyämättään oli sitaissut löyhästi
+hajallaan olevien hiustensa peitoksi, ennen kuin lähti ulos miesten
+luokse. Nyt hän peitti sillä sen mikä oli lattialla. Margret istui
+kokoonkyyristyneenä pääpuolessa olevan pieluskasan päällä -- tuijottaen
+Kristiinan kädessä olevaan kynttilään silmät selkoselällään kauhusta.
+Hän oli kerännyt vuodevaatteet ympärilleen, mutta valkoiset olkapäät
+hohtivat alastomina kullanvärisen, kiharan tukan keskeltä. Pitkin
+huonetta oli verta.
+
+Kristiinan jännitys purkautui hillittömäksi itkuksi -- oli surkeaa
+nähdä tuo kaunis nuori neito semmoisen pelon vallassa. Silloin parahti
+Margret:
+
+"Äiti -- mitä isä tekee minulle --"
+
+Kristiina ei voinut sille mitään, että hänen sydämensä ikään kuin
+koveni ja kutistui kokoon kesken sääliään tyttöä kohtaan. Margret ei
+kysynyt ollenkaan mitä hänen isänsä oli tehnyt Haakonille. Hän näki
+kuin näyssä mitä hän olisi tuntenut, jos Erlend olisi virunut maassa ja
+hänen oma isänsä olisi ollut hänen vieressään verinen miekka kädessä ja
+hän itse --. Mutta Margret ei ollut liikahtanut paikaltaan. Kristiina
+ei voinut estää vanhaa, halveksuvaa vihamielisyyttä Elinen tytärtä
+kohtaan nousemasta esiin Margretin viskautuessa häntä vasten täristen,
+melkein mielettömänä pelosta; hän istuutui sängynreunalle ja koetti
+tyynnyttää tyttöä.
+
+Näin he istuivat Erlendin ilmestyessä esiin luukusta. Hän oli nyt
+täysissä pukimissa. Margret parahti uudelleen ja piiloutui äitipuolen
+syliin -- Kristiina vilkaisi mieheensä -- tämä oli tyyni, mutta kalpea
+ja vieraan näköinen. Ensimmäisen kerran hän näytti niin vanhalta kuin
+oli.
+
+Mutta hänen sanoessaan rauhallisesti: "Voit mennä alas, Kristiina --
+minä tahdon puhua kahden kesken tyttäreni kanssa" -- Kristiina totteli.
+Hän laski tytön varovasti vuoteelle, peitti hänet leukaa myöten ja meni
+sitten alas.
+
+Hän teki samoin kuin Erlend, pukeutui kokonaan -- kukaan ei suinkaan
+enää nukkunut Husabyssä tänä yönä -- ja alkoi puhua rauhoittavasti
+pelästyneille lapsille ja palvelijoille.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Seuraavana aamuna lähti Margretin palvelusneito pahimmassa lumipyryssä
+itkien talosta, kantaen kimpsujaan pienessä pussissa selässään. Isäntä
+ajoi hänet talosta mitä hirveimmin haukkumasanoin uhaten nylkeä hänet
+petollisesta palveluksesta.
+
+Sitten hän kuulusteli toisia naispalvelijoita -- eivätkö nämä olleet
+aavistaneet pahaa, kun Ingeleiv syksyn ja talven kuluessa vähän väliä
+oli nukkunut heidän luonaan eikä ylhäällä Margretin parvessa. Ja eikö
+se ollut ihmetyttänyt heitä, että koirat oli suljettu heidän luokseen
+yöksi. Mutta nämä vastasivat luonnollisesti kieltäen.
+
+Sitten hän lopuksi puhui vaimonsa kanssa kahden. Tuskaisena ja
+kuolemanväsyneenä Kristiina kuunteli häntä, koettaen vastata hänen
+epäoikeudenmukaisuuteensa hiljaisen tyynesti. Hän ei kieltänyt olleensa
+levoton, mutta hän jätti sanomatta sen, ettei hän ollut puhunut
+Erlendille pelostaan siksi, ettei hän koskaan ollut kokenut muuta kuin
+kiittämättömyyttä yrittäessään neuvoa Erlendiä tai Margretia neidon
+parasta tarkoittaessaan. Ja hän vannoi Jumalan ja Neitsyt Maarian
+nimeen, ettei ollut osannut aavistaa tai ajatella sellaista, että tuo
+mies kävi Margretin luona öisin.
+
+"Sinä!" sanoi Erlend pilkallisesti. "Itsehän sinä sanoit muistavasi
+ajan, jolloin sinä et ollut Margretia parempi. -- Ja taivaan Jumala
+tietää sinun antaneen minun tuntea joka päivä naimisissa ollessamme,
+että muistat minun sinua kohtaan tekemäni vääryyden -- vaikka sinä
+tahdoit samaa kuin minä ja vaikka isäsi, enkä minä, suureksi osaksi oli
+syypää onnettomuuteen kieltäytyessään antamasta sinua minulle vaimoksi
+-- minä olisin ollut halukas sovittamaan syntini ensi hetkestä asti. Ja
+kun sinä näit Gimsarin soljen", sanoi Erlend tarttuen lujasti vaimonsa
+käteen ja nostaen sen ylös, -- siinä välkkyi kaksi Erlendin antamaa
+sormusta, jotka Kristiina oli saanut Gerdarudissa -- "etkö silloinkaan
+ymmärtänyt, vaikka olet kantanut joka päivä sormuksia, jotka minä
+annoin sinulle silloin, kun sinä annoit minulle kunniasi?"
+
+Kristiina oli vaipua maahan väsymyksestä ja surusta; hän vastasi hiljaa:
+
+"Mahtanetkohan sinä ollenkaan muistaa sitä aikaa, jolloin sait minun
+kunniani, Erlend --?"
+
+Silloin Erlend tarttui päähänsä, viskautui penkille, vääntelehti ja
+kieritteli itseään siinä. Kristiina kävi istumaan vähän matkan päähän
+-- hän olisi tahtonut auttaa miestään. Hän ymmärsi onnettomuuden
+koskevan sitä kipeämmin Erlendiin, kun tämä itse oli rikkonut muita
+vastaan samoin kuin häntä vastaan nyt oli rikottu. Ja Erlend,
+joka ei milloinkaan ollut tahtonut omaksua syytä tuottamistaan
+onnettomuuksista, ei näyttänyt jaksavan kestää syyllisyyttään tähän
+asiaan -- eikä ollut olemassa ketään muita kuin Kristiina, jonka
+hartioille hän olisi voinut sen vierittää. Mutta Kristiinaa ei niin
+tämä suututtanut kuin häntä suretti ja pelotti se, mitä tämän jälkeen
+oli tapahtuva --
+
+       *       *       *       *       *
+
+Sitten Kristiina käväisi katsomassa Margretia. Tämä makasi paikallaan
+liikkumatta, kalpeana ja tuijottavin silmin. Hän ei ollut vieläkään
+kysynyt Haakonin kohtaloa -- Kristiina ei tiennyt tapahtuiko se siksi,
+ettei Margret uskaltanut, vai oliko hän tullut aivan tylsäksi omasta
+surkeudestaan.
+
+Iltapäivällä näki Kristiina Erlendin ja Kløng islantilaisen kulkevan
+yhdessä lumisohjon läpi ritariparveen. Mutta he viipyivät siellä vain
+hetken, sitten Erlend palasi yksinään takaisin. Kristiina vilkaisi
+ylös Erlendin ilmestyessä valoon ja kulkiessa ohi -- senjälkeen hän
+ei uskaltanut kääntää silmiään sille kulmallekaan, minne Erlend oli
+paennut. Hän oli ollut aivan murtunut mies.
+
+Vähän myöhemmin Kristiinan käytyä parvessa asialla juoksivat Ivar ja
+Skule häntä vastaan ilmoittaen äidilleen, että Kløng islantilainen
+aikoi lähteä illalla pois -- pojat olivat suruissaan, sillä tämä oli
+ollut heidän ystävänsä. Kløng suori paraikaa tavaroitaan kokoon, aikoi
+ehtiä Birgsiin yöksi --.
+
+Kristiina oli jo arvannut asian. Erlend oli tarjonnut tytärtään
+kirjurille, mutta tämä ei ollut tahtonut vieteltyä neitoa. Mutta mitä
+tuo keskustelu oli merkinnyt Erlendille -- sitä hän ei rohjennut edes
+ajatella, niin se häntä huimasi ja suretti.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Toisena päivänä tuli sana papintalosta. Haakon Eindridenpoika pyysi
+Erlendiä puheilleen. Erlend lähetti sellaisen vastauksen, ettei hänellä
+ollut mitään puhuttavaa Haakonille. Sira Eiliv sanoi Kristiinalle,
+että jos Haakon jäisi eloon, tulisi hän olemaan täydellinen raajarikko
+--; paitsi sitä, että hän oli menettänyt oikean kätensä, olivat hänen
+selkänsä ja lanteensa myös pahoin ruhjoutuneet hänen pudotessaan
+alas miesten tuvan katolta. Mutta kotiinsa hän tahtoi päästä, vaikka
+oli siinä kunnossa, ja pappi oli luvannut toimittaa hänelle reen.
+Haakon katui syntiään täydestä sydämestä -- hän myönsi Margretin
+isän toimineen oikeuden mukaan, määräsipä laki niin tai näin; omasta
+puolestaan hän toivoi kaikkien painavan unhoon tämän asian, niin
+että hänen rikoksensa ja Margretin häpeä peittyisi niin paljon kuin
+mahdollista. Iltapuoleen hänet kannettiin rekeen, jonka Sira Eiliv
+oli saanut lainaksi Repstadista, ja pappi lähti itse saattamaan häntä
+ratsain Gauldaliin.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Seuraavana päivänä, joka oli piinaviikon keskiviikko, lähti Husabyn
+väki Vinjarin seurakuntakirkkoon. Mutta iltarukouksen aikaan pyysi
+Kristiina apulaistaan päästämään hänet kotikirkkoon.
+
+Hän tunsi vielä tuhan hiuksillaan polvistuessaan poikapuolensa haudalle
+ja lukiessaan paternosterit hänen sielunsa puolesta.
+
+Pojasta ei kaiketi enää ollut jäljellä juuri muuta kuin luut tuolla
+kivipaaden alla. Luut ja hiukset ja hiukan vaatteiden jätteitä,
+joihin hän oli ollut kääritty. Kristiina oli nähnyt pikku sisarensa
+jäännökset, kun hänet otettiin haudasta ja vietiin isän rinnalle
+Hamariin. Tomua ja tuhkaa -- hän muisti isänsä kauniit kasvot, äitinsä
+suuret silmät ja ryppyiset kasvot sekä vartalon, joka oli pysynyt niin
+kumman nuorena ja hoikkana ja notkeana, vaikka kasvot olivat vanhenneet
+varhain. He lepäsivät saman kiven alla ja maatuivat kuten talo, joka
+luhistuu kokoon jäätyään autioksi. Hänen mieleensä sukelsi kuvia -- hän
+näki edessään kotikirkon palaneet rauniot, muisti erään Silin laaksossa
+olevan kartanon, jonka ohi he olivat ratsastaneet matkatessaan Vaageen:
+rakennukset törröttivät tyhjinä ja olivat maahan hajoamassa, ja ne
+joiden maalla nuo talot olivat, eivät uskaltaneet mennä niiden lähelle
+auringon laskettua. Hän muisti rakkaita kuolleitaan -- heidän ilmeensä
+ja heidän äänensä, heidän hymynsä, tapansa ja liikkeensä -- oli niin
+outoa ajatella heidän muotoaan, kun he itse olivat muuttaneet toiseen
+maahan; se tuntui samanlaiselta kuin muistella autioksi jäänyttä taloa,
+jonka mädänneet hirret hajosivat maahan.
+
+Hän istui rukouspallilla tyhjässä kirkossa, ja pyhänsavun haju
+kiinnitti hänen ajatuksensa kuolemaan ja ajallisten asioiden
+katoavaisuuteen. Eikä hän jaksanut kohottaa sieluaan sitä maata kohti,
+missä he olivat, mihin kaikki hyvyys ja rakkaus ja uskollisuus koottiin
+ja missä se pysyi. Joka päivä kun hän rukoili heidän sielujensa
+puolesta, tuntui hänestä luonnottomalta, että hänen tuli rukoilla
+heidän puolestaan, joilla jo eläessään oli ollut enemmän rauhaa
+sielussaan kuin hänellä itsellään kertaakaan täysikasvuiseksi tultuaan.
+Sira Eiliv sanoi tosin, että rukous kuolleiden puolesta oli aina
+hyväksi -- hyväksi ihmiselle itselleen samoin kuin niille, jotka jo
+olivat rauhan valtakunnassa Jumalan luona.
+
+Mutta entä sitten? Hänestä tuntui, että kun hänen ruumiinsa viimein
+mätäni kiven alla, täytyisi hänen levottoman sielunsa vielä sittenkin
+lepatella jossakin aution kartanon lahonneiden rakennusten nurkissa.
+Sillä hänen mielestään ei lähtenyt synti, se oli jäävä sinne kuin
+rikkaruohon juuriverkko multaan. Se ei enää kukoistanut ja kasvanut ja
+levittänyt tuoksua, vaan pysyi vain siellä mullan sisässä kelmeänä ja
+väkevänä ja elollisena. Ja vaikka hän tunsi sydämessään niin suurta
+hellyyttä nähdessään miehensä epätoivon -- ei hänellä riittänyt
+tahtoa vaimentamaan sisäistä ääntä, joka kyseli loukkaantuneena ja
+katkeroituneena -- kuinka voit puhua minulle noin, oletko unohtanut,
+että silloin, kun minä annoin sinulle kunniani ja uskollisuuteni, olin
+minä sinun kallein ystäväsi --. Vaikka hän tiesi, että niin kauan kuin
+tuo ääni oli kyselevä siten, oli hän puhuva Erlendille niin kuin hän
+itse olisi unohtanut --
+
+Hän viskautui hengessä Pyhän Olavin arkun eteen, tarttui veli Edvinin
+maatuneeseen käteen, jota säilyteltiin Vatsfjeldetin kirkossa, rutisti
+käsissään pyhäinjäännösristejä, joissa oli kuolleen naisen vaatetilkku
+ja tuntemattoman veritodistajan luusiru -- tarttui turvaa hakien
+noihin vähäisiin jäännöksiin, jotka olivat kuoleman ja katoavaisuuden
+halki säilyttäneet hivenen manallemenneen sielun voimaa -- samanlaista
+kuin se taikavoima, joka piilee entisten urhojen maastakaivetuissa,
+ruostuneissa miekoissa.
+
+Seuraavana päivänä ratsasti Erlend kaupunkiin ainoastaan Ulfin ja erään
+toisen miehen seurassa. Hän ei palannut Husabyhyn koko paaston aikana,
+mutta Ulf haki hänen huovisaattueensa kotoa ja ratsasti tapaamaan häntä
+Orkedalin välipaastokäräjille.
+
+Ulf uskoi Kristiinalle salassa Erlendin sopineen Tiedeken Pausin,
+Nidarosin saksalaisen kultasepän kanssa Margretin naittamisesta
+Tiedekenin pojalle Gerlakille heti pääsiäisen jälkeen.
+
+Erlend tuli kotiin pyhiksi. Hän oli nyt rauhallinen ja tasapainossa,
+mutta Kristiina oli huomaavinaan, ettei Erlend ollut unohtava
+tätä asiaa yhtä helposti kuin monta muuta -- joko siksi, ettei
+hän todellakaan enää ollut yhtä nuori, taikka siksi, ettei mikään
+ennen ollut nöyryyttänyt häntä niin syvästi. Margretista oli ihan
+yhdentekevä, miten isä tahtoi asian järjestää.
+
+Kerran illalla, kun mies ja vaimo olivat kahden, sanoi Erlend kuitenkin:
+
+"Jos hän olisi ollut minun aviolapseni -- tai hänen äitinsä naimaton
+nainen -- niin minä en ikinä olisi antanut häntä vieraalle miehelle
+joskin hänen olisi käynyt kuten on käynyt; olisin pitänyt luonani
+sekä hänet että hänen jälkeläisensä. Sehän se on pahinta -- mutta
+syntyperänsä tähden hänen on parempi joutua aviomiehen turviin."
+
+Mutta Kristiinan tehdessä varustuksia tytärpuolen lähtöä varten sanoi
+Erlend eräänä päivänä lyhyesti:
+
+"Et suinkaan sinä ole siksi terve, että jaksaisit tulla meidän mukaamme
+kaupunkiin?"
+
+"Jos sinä haluat, lähden minä tietysti mukaan", vastasi Kristiina.
+
+"Miksi minä sitä haluaisin? Kun et sinä ole ollut hänelle äidin
+sijainen ennenkään, voit päästä olemasta sitä tälläkin kertaa -- mitään
+ilojuhlaa näistä häistä ei tule. Raasvoldin Gunna-rouva sekä hänen
+pojanvaimonsa eivät ole unohtaneet sukulaisuutta, vaan ovat luvanneet
+tulla."
+
+Näin jäi Kristiina Husabyhyn Erlendin naittaessa tyttärensä Nidarosissa
+Gerlak Tiedekeninpojalle.
+
+
+
+
+III
+
+
+Samana kesänä hiukkaa ennen juhannusta palasi Gunnulf Nikulauksenpoika
+takaisin luostariinsa. Erlend oli kaupungissa Frostan-käräjillä; hän
+lähetti kotiin sanantuojan, joka kysyi, luuliko Kristiina jaksavansa
+tulla kaupunkiin lankoansa tervehtimään. Kristiinan vointi oli
+keskinkertainen, mutta hän lähti sittenkin taipaleelle. Kun hän kohtasi
+Erlendin, kertoi tämä veljensä terveyden kokonaan murtuneen. Munkeilla
+ei ollut ollut huomattavampaa menestystä toiminnassaan Munkefjordissa.
+Kirkko, jonka he olivat rakentaneet, jäi vihkimättä, sillä arkkipiispa
+ei voinut lähteä pohjoiseen rauhattomien aikojen vuoksi; saarnaveljien
+oli täytynyt kaiken aikaa pitää messunsa matka-alttarinsa edessä.
+Lopulta heiltä puuttui sekä leipä että viini, kynttilät ja paloöljy
+palvelusta toimittaessaan, ja kun veli Gunnulf ja veli Aslak olivat
+aikeissa purjehtia Vargøyhin noutamaan niitä, olivat lappalaiset
+noituneet kumoon heidän veneensä ja heidän oli täytynyt istua kolme
+vuorokautta eräällä saarella; sen jälkeen olivat kumpikin sairastelleet
+ja veli Aslak oli kuollut jonkin ajan kuluttua. Keripukki oli
+vaivannut heitä ankarasti pitkän paaston aikana, sillä heillä ei ollut
+jauhoruokaa eikä mitään yrttilajeja kuivan kalan paineeksi. Ja niin
+olivat Bergenin piispa Haakon ynnä mestari Arne, joka oli Nidarosin
+tuomiokapitulin päämies Paal-herran ollessa virkaanvihittävänä,
+käskeneet vielä elossa olevat munkit kotiin; Vargøyn pappien tuli sillä
+välin paimentaa Munkefjordin laumaa.
+
+Mutta vaikka Kristiina siis jo tiesi Gunnulf Nikulauksenpojan
+sairaudesta, hän säikähti kuitenkin kauheasti nähdessään tämän.
+Hän meni Erlendin mukana luostariin seuraavana päivänä, ja heidät
+vietiin puhetupaan. Munkki astui sisään -- hän oli köyryselkäinen,
+hiusseppel oli aivan harmaa, sisäänvajonneiden silmien alukset olivat
+täynnä kurttuja ja väriltään tumman ruskeat, mutta kasvojen sileällä
+valkoisella iholla näkyi lyijynvärisiä läikkiä, ja samanlaisia läikkiä
+oli käsissäkin hänen vetäessään ne esiin hihasta näyttääkseen niitä.
+Hän hymyili -- silloin Kristiina näki hänen menettäneen monta hammasta.
+
+He istuutuivat puhelemaan hetkiseksi, mutta oli kuin Gunnulf olisi
+unohtanut puhumisenkin. Hän huomautti siitä itse toisten tehdessä
+lähtöä:
+
+"Mutta sinä, Erlend, olet yhä sama kuin ennen -- sinä et näy
+vanhenneen", ja sitten hän hymyili.
+
+Kristiina tiesi itsekin olevansa tällä kertaa kurjan näköinen. Ja
+Erlend oli kaunis seisoessaan siinä pitkänä ja solakkana ja tummana ja
+hyvissä pukimissa. Mutta Kristiina ajatteli, että oli Erlendkin sentään
+muuttunut koko lailla -- oli kumma, ettei Gunnulf huomannut sitä -- hän
+oli aina ennen ollut niin terävänäköinen.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Lopulla kesää oli Kristiina kerran vaateylisillä Raasvoldin
+Gunna-rouvan kanssa -- tämä oli tullut Husabyhyn auttamaan Kristiinaa,
+jonka jälleen oli ruvettava lapsivuoteeseen. Silloin he kuulivat
+Naakven ja Bjørgulfin laulavan pihalla puukkoja hioessaan -- he vetivät
+täyttä kurkkua erästä raakaa ja rivoa laulua.
+
+Äiti joutui suunniltaan vihasta, hän meni poikien luo ja torui näitä
+ankarin sanoin. Ja sitten hän tahtoi tietää, keneltä he olivat oppineet
+sellaista -- miestentuvassa tietenkin, mutta kuka heidän neuvojansa
+oli. Pojat eivät vastanneet. Silloin ilmestyi Skule esiin parven
+portaiden alta; hän käski äitiään olemaan vaiti, sillä he olivat
+oppineet laulun isältään --
+
+Gunna-rouva yhtyi Kristiinan nuhteisiin ja kysyi, eivätkö he pelänneet
+Jumalaa, kun uskalsivat laulaa sellaista -- "kun äitinnekin voi kuolla
+ennen kukon kiekahdusta". Kristiina ei virkkanut mitään, vaan meni
+hiljaa sisään.
+
+Hänen käytyään sitten lepäämään vuoteelleen vähäksi aikaa tuli Naakkve
+hänen luokseen. Hän tarttui äidin käteen, mutta ei sanonut mitään;
+sitten hän alkoi hiljaa itkeä. Kristiina puhui hänelle nyt lempeästi ja
+leikillisesti ja pyysi, ettei hän surisi eikä ruikuttaisi, olihan hän
+jo kestänyt kuusi kertaa, kai hän kestäisi seitsemännenkin. Mutta poika
+itki yhä katkerammin. Viimein hänen täytyi päästä äitinsä ja seinän
+väliin, ja siellä hän itki kädet äitinsä kaulassa ja pää äidin rintaa
+vasten; mutta Kristiina ei voinut saada häntä sanomaan, mitä hän niin
+suri, vaikka poika oli hänen vieressään kunnes palvelustytöt toivat
+illallisen pöytään.
+
+Naakkve oli nyt kolmannellatoista, hän oli iso ikäisekseen ja
+tahtoi olla aikamiestä, mutta hänellä oli pehmeä luonto, ja äiti
+huomasi usein, että hän oli hyvin lapsellinen. Hän oli kyllin vanha
+ymmärtääkseen sisarpuolta kohdanneen onnettomuuden; äiti aprikoi, oliko
+hän mahtanut huomata myös isän muuttuneen sen jälkeen.
+
+Erlend oli aina ollut sellainen, että hän voi suuttuessaan sanoa
+mitä tahansa -- mutta tätä ennen hän ei ollut sanonut yhdellekään
+ihmiselle pahaa sanaa muulloin kuin vihapäissään, ja hän oli ollut
+nopsa sovittamaan sen heti kun hyvä luonto palasi. Nyt hän saattoi
+sanoa pahoja ja kovia sanoja kylmin sydämin. Hän oli ollut pahin
+kiroilupukari, mutta oli jossain määrin hillinnyt tuota rumaa tapaansa,
+koska näki sen kiusaavan vaimoaan ja loukkaavan Sira Eiliviä, jota hän
+vähitellen oli alkanut kunnioittaa. Mutta hän ei ollut milloinkaan
+käyttänyt säädytöntä ja rivoa kieltä eikä hän ollut pitänyt siitä, että
+toiset miehet puhuivat rumasti -- siinä suhteessa hän oli ollut paljon
+kainompi monia muita miehiä, jotka olivat eläneet puhtaampaa elämää. Ja
+vaikka Kristiinan mieltä kirveli, kun hän kuuli alaikäisten poikiensa
+suusta tuollaisia sanoja, etenkin hänen nykyisessä tilassaan, ja sai
+tietää heidän oppineen ne isältään, niin katkerimmin häneen sittenkin
+koski Erlendin lapsellisuus, kun tämä luuli panevansa kovan kovaa
+vastaan sillä, että tyttärensä tuottaman häpeän jälkeen oli alkanut
+käyttää epäpuhtaita ja säädyttömiä sanoja ja puhetapoja.
+
+Gunna-rouva oli kertonut Margretin saaneen kuolleenasyntyneen
+poikalapsen Olavin-messun jälkeen. Rouva oli kuullut hänen jo
+lohduttautuneen -- hän eli sovussa Gerlakin kanssa, joka oli hyvä häntä
+kohtaan. Erlend meni tytärtään tervehtimään kaupungissa käydessään,
+ja Gerlak kestitsi hyvin vaimonsa isää; mutta Erlend ei ollut oikein
+halukas kutsumaan tätä sukulaismiehekseen. Erlend ei ollut maininnut
+Husabyssä tyttärensä nimeä sen jälkeen kun tämä lähti.
+
+Kristiina sai jälleen pojan, hänet ristittiin Munaniksi Erlendin
+isoisän mukaan. Sinä aikana, jonka hän makasi pikkutuvassa, tuli
+Naakkve joka päivä äitinsä luokse kantaen hänelle pähkinöitä ja
+marjoja, joita oli poiminut metsästä, tai kukkaseppeleitä, joita oli
+solminut lääkeyrteistä. Erlend palasi kotiin uuden lapsen ollessa
+kolmen viikon vanha; hän istui paljon vaimonsa luona koettaen olla
+lempeä ja hellä -- eikä hän tällä kertaa valittanut sitä, ettei
+vastasyntynyt ollut tyttölapsi tai että se oli heikko ja kivulloinen.
+Mutta Kristiina ei vastaillut paljoa hänen helliin sanoihinsa, hän oli
+hiljainen ja miettivä ja huolestunut -- ja hänen terveytensä palasi
+tällä kertaa hyvin hitaasti.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Koko talven Kristiina pysyi raihnaana, eikä lapsi näyttänyt jaksavan
+jäädä eloon. Äiti ei ehtinyt ajatella paljon muuta kuin tuota vaivaista
+raukkaa. Ja niin hän kuuli vain puolella korvalla puhetta suurista
+tapahtumista, joista tiedettiin tänä talvena. Maunu-kuningas oli
+joutunut kovaan rahapulaan yrittäessään saavuttaa herruutta Skånessa
+ja hän oli pyytänyt apua ja veroja Norjasta. Jotkut neuvoston herrat
+olivat kyllä halukkaat tukemaan häntä. Mutta kun kuninkaan lähetit
+ilmestyivät Tunsbergiin, oli kamreeri matkoilla, ja Stig Haakoninpoika,
+joka oli Tunsberginkartanon päällikkö, sulki linnan kuninkaan miehiltä
+ja varustautui puolustamaan sitä asevoimin. Hänellä oli vähän väkeä,
+mutta Erling Vidkuninpoika, joka oli hänen tätinsä mies ja oli
+kotonaan Akerissa, lähetti linnoitukseen neljäkymmentä aseistettua
+miestä purjehtiessaan itse länteen. Samaan aikaan nousivat kuninkaan
+serkut Jon ja Sigurd Haftorinpoika kapinaan kuningasta vastaan erään
+tuomion johdosta, joka oli kohdannut heidän miehiään. Erlend nauroi
+ja sanoi Haftorinpoikain käyttäytyneen yltiöpäisesti ja tyhmästi.
+Tyytymättömyys Maunu-kuninkaaseen oli yleinen koko maassa. Mahtavimmat
+miehet vaativat, että asetettaisiin drotsi valtakunnan hallituksen
+johtoon ja valtakunnan sinetin käyttö annettaisiin norjalaisen miehen
+käsiin, koska kuningas Skånen-puuhiensa tähden näkyi aikovan viettää
+Ruotsissa suurimman osan aikaa. Pääkaupungin herrat ja kauppapaikkojen
+hengellinen sääty olivat pelästyneet huhuja, jotka tiesivät,
+että kuningas aikoi ottaa rahalainan saksalaisilta kaupungeilta.
+Saksalaisten röyhkeys ja piittaamattomuus maan laeista ja tavoista oli
+jo entuudestaan sietämätöntä; nyt tiedettiin kuninkaan luvanneen heille
+yhä suurempia oikeuksia ja vapauksia Norjan kaupungeissa, joten asiat
+alkoivat kääntyä kerrassaan tukaliksi niille norjalaisille kauppiaille,
+jotka jo entuudestaan olivat ahtaalla. Rahvaan kesken kulkivat juorut
+Maunu-kuninkaan salaisesta synnistä, ja monet maalaisseurakuntien
+papit ja vaeltavat munkit olivat yhtä mieltä siitä, uskoessaan sen
+olleen syynä Trondheimin Olavinkirkon paloon. Talonpojatkin syyttivät
+sitä niiden monien onnettomuuksien aiheeksi, joita oli sattunut
+viime vuosina milloin milläkin kulmalla maata -- oli ollut pahoja
+karjatauteja, viljassa oli ilmennyt nokitähkä, joka aiheutti kipuja
+ja sairautta sekä ihmisille että eläimille, oli ollut huonoja vilja-
+ja heinävuosia. Ja Erlend sanoi, että jos Haftorinpojat olisivat
+ymmärtäneet pysyä alallaan vielä jonkin aikaa ja koettaneet osoittaa
+lempeätä mieltä ja ylhäistä käytöstapaa, ei olisi unohdettu, että hekin
+ovat Haakon-kuninkaan tyttärenpoikia.
+
+Mutta kaikki tämä levottomuus raukeni tyhjiin, ja seurauksena oli,
+että kuningas määräsi Ivar Ogmundinpojan Norjan drotsiksi. Erling
+Vidkuninpoikaa, Stig Haakoninpoikaa, Haftorinpoikia ja kaikkia näiden
+kannattajia vastaan uhattiin nostaa syyte maankavalluksesta. Nämä
+alistuivat silloin, ilmestyivät kuninkaan eteen ja tekivät sovinnon.
+Haftorinpoikien kannattajien joukossa oli muuan mahtava Pohjois-Norjan
+mies, Ulf Saksinpoika; hän ei mennyt sopimaan kuninkaan kanssa, vaan
+ilmestyi Nidarosiin joulun jälkeen. Hän oli paljon Erlendin kanssa
+kaupungissa ollessaan, ja häneltä sai ylätunturien kansa kuulla asiain
+tilasta, Ulfin ymmärryksen mukaisesti. Kristiina ei pitänyt tuosta
+miehestä; hän ei tuntenut miestä itseään, mutta tunsi tämän sisaren
+Helga Saksintyttären, joka oli naimisissa Gyrd Darren kanssa ja asui
+Dyfrinissä. Helga oli kaunis, mutta hyvin kopea, eikä Simonkaan
+pitänyt hänestä, vaikka Ramborg viihtyi hänen kanssaan. Paaston aikana
+tuli lääninherroille määräys, että Ulf Saksinpoika oli julistettava
+lainsuojattomaksi käräjillä, mutta silloin tämä jo oli purjehtinut
+maasta kesken talvisydämen.
+
+Tänä keväänä viettivät Erlend ja Kristiina pääsiäistä kaupunkitalossaan
+ja olivat ottaneet mukaan nuorimman lapsensa Munanin, sillä Bakken
+luostarissa oli eräs sisar, joka oli niin taitava lääkevaimo, että
+kaikki sairastavat lapset, jotka joutuivat hänen hoitoonsa, paranivat
+-- ellei ollut Jumalan tahto, että niiden piti kuolla.
+
+Eräänä päivänä heti pyhien jälkeen Kristiina palasi pienokaisineen
+luostarista. Huovi ja palvelusneito, jotka olivat olleet saattamassa,
+tulivat myös tupaan. Erlend oli siellä yksin, makasi pitkänään
+penkillä. Kun huovi oli mennyt ulos ja naiset riisuneet vaippansa --
+Kristiina oli istuutunut tulen ääreen lapsi sylissään ja palvelusneito
+lämmitti heidän nunnalta saamaansa öljyä -- kysyi Erlend paikaltaan
+nousematta, mitä sisar Ragnhild oli sanonut lapsesta. Kristiina
+vastaili lyhyesti irrottaen kapaloita, ja lopulta hän ei vastannut
+mitään.
+
+"Onko pojan tila niin huono, Kristiina, ettet sinä tahdo sanoa sitä?"
+kysyi hän vähän kärsimättömästi.
+
+"Sinä olet kysynyt sitä jo ennen, Erlend", vastasi vaimo kylmästi, "ja
+minä olen selittänyt sen sinulle monta kertaa. Mutta kun sinä et välitä
+pojasta sen vertaa, että muistaisit sen päivää pitemmälle, niin --"
+
+"On se tapahtunut minullekin, Kristiina", sanoi Erlend nousten ja
+tullen vaimonsa luo, "että minun on täytynyt vastata sinulle kolmeen
+neljään kertaan, kun et sinä ole viitsinyt muistaa minun vastaustani --"
+
+"Se ei ole varmaankaan koskenut niin tärkeitä asioita kuin lastemme
+terveyttä", sanoi Kristiina yhä koleasti.
+
+"Eipä niin mitättömiäkään -- kuten tässä talvella; minun mieltäni ne
+liikuttivat aika lailla."
+
+"Se ei ole totta, Erlend. Siitä on aikoja, kun sinä olet puhunut
+minulle sellaista, mikä on liikuttanut mieltäsi? --"
+
+"Mene ulos, Signe", sanoi Erlend tytölle. Hänen otsalleen oli noussut
+veri, ja hän kääntyi vaimoonsa: "Ymmärrän, mihin sinä tähtäät. En tahdo
+puhua siitä sinun kanssasi palvelusneitosi kuullen -- vaikka hän olisi
+niin hyvä ystäväsi, ettet pidä minään hänen läsnäoloaan, vaan ryhdyt
+riitelemään miehesi kanssa ja väität minun valehtelevan --"
+
+"Niiden tavat viimeksi tuntee, joiden kanssa asuu yhdessä", vastasi
+Kristiina lyhyesti.
+
+"Ei ole helppo tietää mitä sinä tuolla tarkoitat. Minä en ole
+milloinkaan puhunut sinulle tylysti vierasten kuullen tai unohtanut
+osoittaa sinulle kunnioitusta palvelijoittemme nähden."
+
+Kristiina purskahti omituiseen sairaalloiseen ja vavahtelevaan nauruun.
+
+"Sinulla on lyhyt muisti, Erlend! Koko ajan on Ulf Haldorinpoika asunut
+luonamme. Etkö muista, miten annoit hänen ja Haftorin saattaa minut
+luoksesi Brynhildin makuuparvelle Oslossa?"
+
+Erlend vaipui penkille tuijottaen vaimoonsa suu auki. Mutta Kristiina
+jatkoi:
+
+"Ei ole sattunut Husabyssä -- eikä paljon muuallakaan -- sopimatonta ja
+säädytöntä menoa, jota olisit salannut palvelijoiltasi -- vaikka siitä
+olisi ollut häpeää sinulle tai vaimollesi --"
+
+Erlend istui liikkumatta tuijottaen vaimoonsa kauhistuneena.
+
+"Etkö muista ensimmäistä naimisissaolomme talvea -- minä kannoin
+Naakkvea ja täällä oli sellaiset tavat, että minun oli vaikea vaatia
+kuuliaisuutta ja kunniallisuutta -- muistatko, miten silloin tuit minua
+--? Etkö muista, miten kasvatusisäsi kävi luonamme vieraiden rouvien ja
+palvelijoiden ja palvelusneitojen kera ja omat palvelijamme istuivat
+pöydässä kanssamme -- etkö muista, miten Munan riisui minulta viimeisen
+verhon, jolla olin suojannut itseäni, ja sinä istuit vaiti uskaltamatta
+tukkia hänen suutaan --"
+
+"Herra Jeesus! Oletko sinä hautonut tuota viisitoista vuotta!" Hän loi
+silmänsä Kristiinaan -- ne näyttivät niin kumman vaaleilta, ja hänen
+äänensä oli avuton ja heikko. "Sittenkään, Kristiina, me emme minun
+mielestäni ole haavoittaneet toisiamme ynseillä ja katkerilla sanoilla
+--"
+
+"Emme", sanoi Kristiina, "pahemmalta minustakin tuntui joulupidoissa,
+kun sinä haukuit minua siitä, että olin heittänyt viittani Margretin
+yli -- ja kun ympärillä seisoi rouvia kolmen piirikunnan takaa? --"
+
+Erlend ei vastannut mitään.
+
+"Ja sitten sinä vielä syytät minua siitä, mitä Margretille tapahtui --
+joka kerran, kun minä koetin neuvoa häntä sanallakaan, hän juoksi sinun
+luoksesi, ja sinä käskit tylysti minua jättämään tytön rauhaan -- hän
+oli sinun tyttäresi, eikä minun --"
+
+"Syyttänyt -- en ole sinua!" vastasi Erlend vaivalloisesti, taistellen
+ankarasti pysyäkseen rauhallisena. "Jos joku lapsistamme olisi ollut
+tyttö, olisit kai helpommin ymmärtänyt, että sellainen kuin minun
+tyttäreni asia -- käy isän luihin ja ytimiin --"
+
+"Luulin viime keväänä näyttäneeni, että olin ymmärtänyt", sanoi vaimo
+hiljaa. "Eihän minun tarvinnut muuta kuin muistaa omaa isääni --"
+
+"Tämä oli sittenkin pahempaa", vastasi Erlend yhtä rauhallisesti. "Minä
+olin naimaton mies. Tuo mies -- oli -- nainut. Minä en ollut sidottu --
+minä en ollut sidottu sillä tavoin", oikaisi hän sanansa, "etten olisi
+päässyt irti --"
+
+"Etkä sinä sittenkään irrottanut itseäsi", sanoi Kristiina. "Muistatko
+sinä miten tuo irtautuminen tapahtui --?"
+
+Erlend hyppäsi pystyyn ja löi häntä vasten silmiä. Sen tehtyään hän jäi
+kauhuissaan tuijottamaan eteensä -- hänen kalpeille poskilleen ilmestyi
+punainen täplä. Mutta Kristiina istui jäykkänä ja suorana, kova ilme
+kasvoilla. Lapsi oli parahtanut itkuun -- hän tuuditti sitä sylissään
+ja puheli sille.
+
+"Se -- se oli pahasti sanottu, Kristiina", sanoi mies epävarmasti.
+
+"Kun viimeksi löit minua, kannoin lastasi sydämeni alla. Nyt löit minua
+kun minulla oli poika sylissäni --"
+
+"Meillähän syntyy kakaroita alinomaa --", huusi Erlend kärsimättömästi
+--
+
+He vaikenivat. Erlend alkoi kävellä kiivaasti edestakaisin. Kristiina
+kantoi lapsen kamariin ja laski sen vuoteelle; Kristiinan palatessa
+takaisin kamarin ovesta pysähtyi Erlend hänen eteensä:
+
+"Minä -- minun ei olisi pitänyt lyödä sinua, Kristiina. Kadun, että
+tein sen -- tulen katumaan sitä yhtä kauan kuin edellistä kertaa.
+Mutta sinä -- sinä olet antanut minun jo ennen kuulla, että unohdan
+sinun mielestäsi liian pian. Sinä sen sijaan et unohda mitään -- et
+ainoatakaan minun pahoista teoistani. Olen sentään koettanut olla
+hyvä aviomies, mutta se ei näytä sinusta muistamisen arvoiselta. Sinä
+-- sinä olet kaunis, Kristiina --" Hän jäi katsomaan vaimoaan tämän
+kuljettua ohi.
+
+Kartanon emännän tasainen ja arvokas käytös oli yhtä kaunis kuin neidon
+hempeä sulo, hänen povensa ja lanteensa olivat leveämmät, mutta hän
+oli myös saanut lisää pituutta; hän kulki selkä suorana ja pieni pää
+kohosi yhtä uljaana ja kauniina kaulalta. Kalpeat, sulkeutuneet kasvot
+suurine tummanharmaine silmineen kiihottivat ja hurmasivat Erlendiä
+yhtä suuresti kuin entiset pyöreät, ruusuiset lapsenkasvot, jotka
+olivat kiihottaneet ja hurmanneet hänen rauhatonta mieltään omituisella
+tyyneydellään. Hän tarttui Kristiinan käteen:
+
+"Minun silmissäni sinä olet aina oleva kaunein kaikista naisista -- ja
+rakkain."
+
+Kristiina salli hänen pitää kättä, mutta ei vastannut sen puserrukseen.
+Sitten Erlend heitti sen luotaan; kiivaus sai taas ylivallan:
+
+"Unohtanut, sanot sinä: unohtaminen ei ole aina pahin synti. Minä en
+ole milloinkaan ollut olevinani hurskas, mutta minä muistan sen, mitä
+Sira Jon opetti minulle lapsena, ja Herran palvelijat ovat verestäneet
+muistiani myöhemmin. On synti hautoa mielessään syntejä, jotka kerran
+on ripittänyt papille, joita on katunut Jumalan edessä ja joille on
+saanut anteeksiannon papin kädestä ja huulilta. Etkä sinä kaivele
+hurskaudesta meidän menneitä syntejämme, Kristiina, vaan teet sen
+siksi, että tahdot näyttää minulle puukkoa silloin kun minä teen vasten
+mieltäsi --"
+
+Erlend käveli vähän ja tuli sitten takaisin.
+
+"Vallanhimoinen -- Jumala tietää, että rakastan sinua, Kristiina --
+vaikka näen, että sinä olet vallanhimoinen etkä ole antanut anteeksi
+sitä, että minä tein väärin sinua kohtaan ja viekoittelin sinutkin
+vääryyteen. Olen sietänyt paljon, Kristiina, mutta nyt minä en
+enää ole sietävä sitä, etten minä milloinkaan saa rauhaa entisiltä
+onnettomuuksiltani, enkä myöskään sitä, että sinä puhut minulle kuin
+orjallesi --"
+
+Kristiina vapisi mielenliikutuksesta vastatessaan:
+
+"En minä ole puhunut sinulle kuin orjalleni. Oletko _kertaakaan_
+kuullut minun puhuvan tylysti tai kiivaasti kenellekään, jota
+voitaisiin pitää minua alempiarvoisena -- huonoimmalle ja
+kelvottomimmalle palvelijallenikaan --; siitä synnistä tiedän olevani
+vapaa Jumalan edessä, että olisin pahentanut pienimpiä sanoilla tai
+teoilla. Mutta sinun pitäisi olla minun _herrani_, jota minun tulisi
+totella ja kunnioittaa, kumartaa ja palvella lähinnä Jumalaa -- Jumalan
+käskyn mukaan, Erlend. Ja jos minä olen kadottanut kärsivällisyyden
+ja puhunut sinulle toisin kuin vaimon tulisi puhua miehelleen -- niin
+lienee se tapahtunut siksi, että minun usein on ollut vaikea taivuttaa
+ymmärtämättömyyteni sinun paremman ymmärryksesi alle, kunnioittaa ja
+totella herraani ja miestäni niin suuresti kuin tahtoisin -- ja ehkä
+toivoin -- ehkä olen uskonut voivani siten kiihottaa sinua osoittamaan,
+että olet mies ja minä vain heikko nainen --
+
+"Mutta älä sure, Erlend. En enää tahdo loukata sinua sanoillani enkä
+tämän päivän jälkeen ole koskaan unohtava puhua sinulle yhtä lempeästi
+kuin jos olisit orjien jälkeläinen --"
+
+Erlend oli tullut tummanpunaiseksi -- hän kohotti nyrkkinsä -- sitten
+hän pyörähti kantapäillään, otti viittansa ja miekkansa oven suusta
+penkiltä ja syöksyi ulos.
+
+Ulkona oli auringonpaiste ja tuulinen sää -- ilma oli kylmä, mutta
+katonreunalta ja tuulen heiluttamista puista ripsui hänen päälleen
+kirkkaita jääkiteitä. Katoilla oleva lumi läikkyi kuin hopea, ja
+kaupunkia ympäröivien mustanvihreiden metsäisten harjujen takaa
+välkkyivät tunturit kylmänsinisinä ja valkeina häikäisevän kevättalven
+auringossa.
+
+Erlend kuljeskeli katuja ja kujia -- nopeasti, nopeasti -- hänen täytyi
+saada astua. Hänen sisällään kiehui -- Kristiina oli ollut väärässä,
+päivänselvästi väärässä ensi hetkestä asti, ja hän itse oikeassa,
+sitten hän oli hairahtunut lyömään vaimoansa -- mutta Kristiina oli
+väärässä. Entä mikä nyt neuvoksi; sitä hän ei tiennyt. Hänen ei tehnyt
+mieli mennä tuttavien luo eikä palata kotiinkaan.
+
+Kaupunki kuohui levottomana. Suuri islantilais-alus oli laskenut
+laituriin aamupäivällä -- ensimmäinen tänä keväänä. Erlend kuljeksi
+läntisiä kujia ja joutui Marteininkirkon kohdalle; siitä hän alkoi
+laskeutua rantaan vievää tietä. Vaikka oli vasta aikainen iltapäivä,
+kuului jo melua ja huutoja juoma- ja majapaikoista. Nuoruudessaan hän
+oli itsekin käynyt tuollaisissa paikoissa -- ystävien ja kumppanusten
+kanssa. Mutta nyt olisivat ihmiset töllistäneet silmät päästään ja
+päästäneet sitten kielensä pyörimään, jos Orkdølan läänin lääninherra,
+jolla oli kartano kaupungissa ja runsaat oluet ja viinit kellarissaan,
+olisi astunut juomatupaan ja pyytänyt kannun heidän huonoa oluttaan.
+Mutta sinne häntä olisi vetänyt -- tuonne pikkutalonpoikain, renkien
+ja merimiesten pariin. -- Ei siinä syntynyt sotaa, jos nuo miekkoset
+paukauttivat naisiaan korvalle, ja se heiltä kyllä syntyi -- tuhat
+tulimmainen helvetti, miten oli miehen hallittava vaimoaan, kun hän ei
+voinut pieksää tätä vaimon syntyperän ja oman kunniansa tähden -- eikä
+itse pirukaan kestänyt heidän kanssaan sanasotasilla. Noita hän oli --
+mutta niin kaunis -- häntä täytyi lyödä siksi kunnes hän pehmiäisi --
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kaikissa kaupungin kirkoissa alettiin soittaa iltarukoukseen --
+kevättuuli sotki niiden äänet sekamelskaksi hänen päänsä päällä.
+Pyhä noita lähti kai nyt Kristuksenkirkkoon -- valittamaan Jumalalle
+ja Neitsyt Maarialle ja Pyhälle Olaville sitä, että oli saanut
+korvapuustin mieheltään. Erlend lähetti vaimonsa suojeluspyhimyksille
+syntisen tervehdyksen kellojen soidessa ja helistessä ja kilkuttaessa.
+Hän ohjasi kulkunsa Gregoriuksenkirkkoa kohti.
+
+Hänen vanhempiensa haudat olivat Annan-alttarin edustalla pitkänseinän
+pohjoispuolisessa käänteessä. Lukiessaan rukouksiaan hän huomasi rouva
+Sunniva Olavintyttären astuvan kirkon ovesta sisään neitonsa saattamana.
+Lopetettuaan rukouksensa hän lähti tervehtimään tätä.
+
+Siitä saakka, kun he olivat toisiinsa tutustuneet, olivat heidän
+välinsä olleet sellaiset, että heillä aina oli pientä pilantekoa
+ja vapaata leikinlaskua keskenään. Ja tänä iltana heidän ollessaan
+polvillaan rukouspallilla odottamassa iltahartauden alkamista
+Erlend oli niin vallaton, että Sunniva-rouvan täytyi moneen kertaan
+muistuttaa, että he olivat kirkossa ja että heidän ohitseen kulki koko
+ajan väkeä.
+
+"Niinpä kyllä", sanoi Erlend, "mutta sinä olet niin kaunis tänä iltana,
+Sunniva! On hauska kisailla rouvan kanssa, jolla on niin viehkeät
+silmät --"
+
+"Mutta sinä et ole sen arvoinen, Erlend Nikulauksenpoika, että sinua
+tarvitsisi katsella viehkein silmin" --, veikisteli toinen.
+
+"Sittenpä minä tulen kisaamaan kanssasi pimeän tultua", yhtyi Erlend
+pilantekoon. "Kun messu on loppunut, saatan sinut kotiin --"
+
+Nyt ilmestyivät papit näkyviin, ja Erlend meni etelänpuoleiselle
+seinustalle miesten joukkoon.
+
+Jumalanpalveluksen loputtua hän meni ulos pääoven kautta. Hän näki
+Sunniva-rouvan neitoineen kappaleen matkaa alempana kadulla -- ja
+ajatteli, että olisi parempi, ettei hän seuraisi tätä, vaan menisi
+suoraan kotiin. Samassa tuli parvi laivalla tulleita islantilaisia
+katua ylös, tahtoen sulkea tien noilta kahdelta naiselta. Erlend juoksi
+rouvan avuksi. Heti kun merimiehet näkivät miekkavöisen herran tulevan
+vastaan, he väistyivät sivuun ja antoivat naisille tietä.
+
+"Taitaa olla sittenkin parasta, että minä saatan sinun kotiin", sanoi
+Erlend, "kaupungissa on rauhatonta tänään."
+
+"Tiedätkös, Erlend -- vaikka minä olenkin jo vanha vaimo, ei minusta
+ole ikävä nähdä miesten pitävän minua vielä siksi kauniina, että he
+viitsivät tukkia tieni."
+
+Säädykkään miehen suusta soveltui tähän yksi ainoa vastaus.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Erlend palasi omaan taloonsa aamuhämärissä, seisoi vähän aikaa
+kartanorakennuksen suljetun oven edessä palellen, kuolemanväsyneenä ja
+kyllästyneenä. Kolkuttaako hereille palvelijat, kömpiäkö Kristiinan
+viereen, joka nukkui lapsi rinnoillaan -- ei. Hänellä oli mukanaan
+itäisen parviaitan avain; siellä säilytettiin hänen haltuunsa uskottuja
+tavaroita. Erlend avasi oven, veti jalastaan saappaat ja kantoi pari
+sarkapakkaa ja tyhjää säkkiä olkien päälle sänkyyn. Hän kääri viittansa
+ympärilleen, pujahti säkkien alle ja vaipui uneen, lopenväsyneenä,
+pökerryksissään ja kaikki unohtaneena.
+
+Kristiina oli kalpea ja valvoneen näköinen istuutuessaan aamueineelle
+väkensä kera. Eräs miehistä sanoi käyneensä pyytämässä isäntää pöytään
+-- tämä nukkui ylhäällä itäaitan parvessa -- Erlend oli käskenyt hänen
+mennä hiiteen.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Erlendin oli oltava Elgeseterillä päivämessun jälkeen todistajana
+joissakin talonkauppa-asioissa. Mutta hän sai juonitelluksi itsensä
+vapaaksi sen jälkeisestä ateriasta refektoriossa, samoin kuin Arne
+Gjavvaldinpojan seurasta, jonka ei myöskään sopinut jäädä juomaan
+veljien kera, mutta joka välttämättä olisi vienyt Erlendin mukanaan
+Ranheimiin.
+
+Perästäpäin hän katui, että oli eronnut toisten seurasta -- kauhistui
+kulkiessaan yksin kaupunkia kohti -- hän ei päässyt ajattelemasta
+sitä mitä oli tehnyt. Silmänräpäyksen hän ajatteli mennä suoraapäätä
+Gregoriuksenkirkkoon -- hänellä oli lupa ripittää itsensä eräälle
+sikäläiselle papille Nidarosissa ollessaan. Mutta jos hän lankeaisi
+uudelleen syntiin ripillä käytyään, olisi se vielä pahempi synti. Hänen
+täytyi mieluummin odottaa jonkin aikaa --
+
+Kyllä nyt Sunniva luuli häntä kukkopojaksi, jonka hän oli pyydystänyt
+paljaalla kämmenellään. Mutta ei hän ollut uskonut, piru vieköön,
+että naisihminen olisi osannut opettaa hänelle niin paljon uutta --
+tässä hän vieläkin huohotti kokemaansa. Hän oli kuvitellut olevansa
+jotakuinkin taitava ars amandissa, vai miten nuo oppineet sitä
+nimittävät. Jos hän olisi ollut nulikka, hän olisi ehkä ylpeillyt
+siitä ja ollut mielissään oppimastaan. Mutta hän ei pitänyt tuosta
+naisesta -- tuosta hullusta vaimoihmisestä, hän oli kyllästynyt
+häneen, hän oli kyllästynyt kaikkiin naisiin, paitsi vaimoonsa -- ja
+oli kyllästynyt häneenkin! Kautta taivaan, hän oli ollut semmoisessa
+avioliitossa, että oli itsekin tullut ihan hurskaaksi -- sillä hän oli
+uskonut Kristiinan hurskauteen -- mutta kauniin palkanpa hän oli saanut
+hurskaalta vaimoltaan uskollisuudestaan ja rakkaudestaan -- Kristiina
+oli aika noita! Hän muisti tämän eilisiltaiset kirvelevät, ilkeät
+sanat -- niinkö hän siis Kristiinan mielestä käyttäytyi kuin orjien
+jälkeläinen -- Ja tuo toinen, Sunniva, piti häntä varmaankin tuiki
+kokemattomana ja kesynä, hän kun ei ollut voinut olla kauhistumatta
+tämän lemmentemppuja. Vielä hän näyttäisi Sunnivalle, ettei hän ollut
+hurskaampi mies kuin tämä oli nainen --. Hän oli luvannut mennä
+Baardsgaardiin ensi yöksi -- ja samapa tuo vaikka menisikin; hän oli
+langennut syntiin, voihan hän siis nauttia sen suoman ilonkin --.
+
+Koska hän jo oli rikkonut Kristiinalle lupaamansa uskollisuuden -- tämä
+itse oli saanut sen aikaan pahalla ja väärällä kohtelullaan --
+
+Hän meni kotiin, maleksi tallissa ja ulkorakennuksissa etsien jotakin
+moitteen syytä, torui sairaalan papin karjakkoa siitä, että tämä oli
+kantanut maltaita riihitupaan, vaikka tiesi, etteivät hänen miehensä
+tarvinneet kuivausriihtä tällä kaupunkimatkalla. Hän toivoi, että
+hänen poikansa olisivat olleet matkassa, heistä olisi ollut seuraa --.
+Hän olisi tahtonut päästä Husabyhyn nyt paikalla. Mutta hänen täytyi
+odottaa kaupungissa etelästä tulevia viestejä -- olisi ollut liian
+uhkarohkeata ottaa kartanossaan vastaan sieltä päin tulevat sanantuojat.
+
+Talon rouva ei näyttäytynyt illallispöydässä -- hän nukkui kamarin
+sängyssä, kertoi Signe, hänen palvelusneitonsa, katsoen moittivasti
+isäntäänsä. Erlend vastasi tuimasti, ettei hän ollut kysynyt rouvaa.
+Miesten lähdettyä tuvasta hän meni kamariin. Siellä oli pilkkosen
+pimeä. Erlend kumartui vaimonsa yli.
+
+"Itketkö sinä?" hän kysyi hyvin hiljaa, sillä toinen hengitti niin
+kummallisesti. Mutta Kristiina vastasi sekavasti, ettei hän itkenyt.
+
+"Väsyttääkö sinua? Minäkin rupean jo maata", sanoi hän taas hiljaa.
+
+Kristiinan ääni vapisi hänen vastatessaan:
+
+"Silloin minä soisin sinun menevän sinne, Erlend, missä makasit viime
+yön."
+
+Erlend ei vastannut. Hän meni pois ja kantoi kynttilän kamariin
+tuvasta sekä aukaisi vaatearkkunsa. Hän oli tarpeeksi hyvissä
+vaatteissa kelvatakseen mihin hyvänsä, sillä hänellä oli yllään
+sinipunainen kothardi, hän kun oli ollut aamupäivällä Elgeseterissä.
+Mutta nyt hän muutti yllensä uutta, hitaasti ja tarkoituksella --.
+punasilkkisen paitansa ja hiirenkarvaisen, puoliavaran samettimekon,
+jossa oli hopeatiukuset hihojen päissä, hän harjasi tukkansa ja pesi
+kätensä. Vähän väliä hän vilkaisi vaimoonsa -- tämä makasi vaiti ja
+hievahtamatta. Silloin hän lähti, toivottamatta hyvää yötä. Seuraavana
+päivänä hän tuli häikäilemättä kotiin aamiaisen aikaan.
+
+Tätä jatkui viikon päivät. Tullessaan eräänä iltana kotiin, oltuaan
+asialla Hangrarissa, sai Erlend tietää Kristiinan ratsastaneen aamulla
+Husabyhyn.
+
+Siitä hän oli jo selvillä, ettei yhdelläkään miehellä ollut voinut
+olla vähemmän iloa synnistä kuin hänellä oli ollut tästä Sunniva
+Olavintyttären asiasta. Häntä inhotti pohjia myöten tuo mieletön
+ihminen -- inhotti silloinkin, kun hän leikki ja hyväili. Varomaton
+teko se myös oli -- nyt kerrottiin kai jo kaupungilla hänen öitsineen
+Baardin kartanossa -- eikä Sunnivan tähden kannattanut pilata
+mainettaan. Väliin hän oli muistanut sitäkin, että kukaties siitä oli
+oleva seurauksia -- mieshän tällä kyllä oli, puolivanha ja kivulloinen;
+sääli Baardia, joka oli naimisissa noin villin ja mielettömän naisen
+kanssa; Erlend oli tuskin ensimmäinen, joka oli loukannut hänen
+miehensä oikeuksia. Ja Haftor -- mutta hän ei ollut muistanut lainkaan
+Sunnivaa Haftorin sisareksi ryhtyessään asioihin hänen kanssaan; se
+johtui hänen mieleensä vasta sitten kun oli liian myöhä. Asia oli niin
+pahalaatuinen kuin olla saattoi -- ja hän huomasi Kristiinan tietävän
+sen.
+
+Ei hän luullut Kristiinan keksivän vedota arkkipiispaan -- pyytääkseen
+saada muuttaa miehensä luota. Kristiinalla oli turvanaan Jørundgaard --
+mutta hänen oli mahdotonta matkustaa tunturin yli tähän vuodenaikaan,
+kerrassaan mahdotonta jos hän aikoi ottaa mukaansa pienemmät lapset;
+eikä Kristiina jättäisi niitä. Ei hän voinut lähteä laivallakaan
+Munanin ja Lauritsan kanssa näin aikaisin keväällä, lohdutteli Erlend
+itseään. Ei olisi ollut Kristiinan tapaista pyytää arkkipiispan apua
+häntä vastaan -- syytä hänellä kyllä oli siihen -- mutta Erlend oli
+vapaaehtoisesti tyytyvä vuode-eroon -- kunnes Kristiina huomaisi hänen
+vilpittömän katumuksensa. Kristiina ei _voinut_ tehdä tästä julkista
+asiaa. Mutta Erlendistä tuntui yhtäkaikki, ettei hän pitkään aikaan
+ollut tietänyt, mitä hänen vaimonsa saattoi tehdä ja olla tekemättä.
+
+Hän makasi yöllä omassa vuoteessaan ajatellen asioita pitkin ja poikki.
+Ja hänelle selvisi, että hän oli sotkenut asiansa vielä pahemmin kuin
+ensin oli otaksunut -- ryhtyessään tähän viheliäiseen seikkailuun
+samaan aikaan kuin otti osaa maan tärkeimpien asioiden ratkaisuun.
+
+Hän ei tiennyt miten olisi kironnut itseään, kun oli ollut sellainen
+narri vaimonsa edessä, että oli antanut tämän ajaa hänet näin
+tukalaan asemaan. Hän kirosi Kristiinaa ja Sunnivaa, kumpaistakin.
+Piru vieköön, eihän hän ollut enemmän naisiin menevä kuin muutkaan
+miehet -- päinvastoin hän oli ollut tekemisissä harvemman naisen
+kanssa kuin monet muut hänen tuntemansa miehet. Mutta oli kuin itse
+sielunvihollinen olisi punonut paulansa hänen ympärilleen -- hän ei
+voinut lähestyä ketään naista joutumatta paikalla kaulaa myöten
+suohon --.
+
+Nyt se oli loppuva. Hänellä oli muita hommia, jumalankiitos. Pian,
+hyvin pian tuli varmaan Ingebjørg-rouvan kirje. Naisten metkuja hän
+ei välttänyt tässäkään asiassa, mutta se oli kai Jumalan rangaistus
+hänen nuoruutensa synneistä. Erlendiä nauratti. Rouvan täytyi ymmärtää
+asioiden olevan siten kuin he olivat esittäneet. Kysymys oli siitä,
+tulisiko joku hänen pojistaan vaiko joku hänen äpäräsisarensa pojista
+asetettavaksi Maunu-kuningasta vastaan norjalaisten kuninkaaksi.
+Ingebjørg-rouva rakasti Knut Porselle synnyttämiään lapsia enemmän kuin
+koskaan oli rakastanut toisia lapsiaan.
+
+Pian, pian -- sitten hän pääsisi merelle ja saisi tuntea suolaveden
+pärskyt sylissään. Voi armias Jumala, kuinka oli tuntuva hyvältä kastua
+likomäräksi meren aaltojen keskellä ja antaa tuulen tunkea ytimiin asti
+-- päästä irti naispuoleisista määrättömäksi ajaksi.
+
+Sunniva ajatelkoon mitä tahtoo. Erlend ei ollut menevä sinne enää.
+Ja menköön Kristiina Jørundgaardiin, jos mieli tekee. Saattoi
+ollakin parasta hänelle ja lapsille, että nämä joutuivat pois
+Gudbrandinlaaksosta kesäksi. Tottahan hän sitten taas suostuisi
+ystäväksi.
+
+Seuraavana aamuna hän ratsasti Skauniin. Hänellä ei kuitenkaan ollut
+rauhaa ennen kuin hän sai tietää vaimon aikeista.
+
+Tämä otti hänet vastaan arvokkaasti, lempeästi ja kylmästi, kun hän
+seuraavana päivänä ilmestyi Husabyhyn. Kysymättä hän ei sanonut
+sanaakaan Erlendille, ei myöskään vihaista sanaa, eikä hän pannut
+vastaan, kun Erlend illalla, ikään kuin koetteeksi, hankkiutui
+aviosänkyyn. Mutta heidän maattuaan hetken aikaa hiljaa koetti Erlend
+epäröiden laskea kätensä hänen povelleen.
+
+Kristiinan ääni vapisi, mutta Erlend ei saanut selvää surustako vai
+vihasta, hänen kuiskatessaan:
+
+"Niin kehnoksi mieheksi en voi uskoa sinua, Erlend, että tahtoisit
+tehdä minun oloni vielä vaikeammaksi. En voi torata kanssasi, sillä
+lapsemme nukkuvat ympärillämme. Ja koska minä olen synnyttänyt sinulle
+seitsemän poikaa, en tahtoisi, että palvelijani huomaisivat minut
+loukatuksi vaimoksi --"
+
+Erlend makasi kauan hiljaa ennen kuin uskalsi vastata:
+
+"Niin. Herra armahda, minä olen loukannut sinua pahasti, Kristiina.
+En olisi -- en olisi tehnyt sitä, elleivät sinun julmat sanasi tuona
+iltana Nidarosissa olisi painaneet mieltäni niin. -- Minä en ole tullut
+kotiin kerjätäkseni sinulta anteeksiantoa, sillä minä tiedän, että se
+olisi tällä kertaa vaikea pyyntö --"
+
+"Huomaan Munan Baardinpojan puhuneen totta", vastasi vaimo,
+"sanoessaan, ettei se päivä ole koittava koskaan, jolloin sinä olet
+syyttävä itseäsi pahoista töistäsi. Koeta pyrkiä sovintoon Jumalan
+kanssa -- sinun on tärkeämpi pyytää anteeksi häneltä kuin minulta --"
+
+"Ymmärrän sen", sanoi Erlend katkerasti. Sitten he eivät puhuneet enää.
+Ja seuraavana aamuna Erlend ratsasti takaisin Nidarosiin.
+
+Hän oli ollut kaupungissa muutaman päivän, kun Sunniva rouvan
+palvelusneito tuli hänen puheilleen eräänä iltana Gregoriuksen
+kirkossa. Erlend ajatteli, että täytyihän hänen puhua rouvan kanssa
+viimeisen kerran, ja pyysi neidon olemaan vahtina illalla, jotta hän
+voisi tulla samaa tietä kuin ennen.
+
+Hänen oli täytynyt ryömiä ja kavuta kuin kanavaras päästäkseen
+parvelle, missä he olivat oleksineet. Häntä hävetti kauheasti, että oli
+suostunut sellaiseksi narriksi -- unohtaen ikänsä ja asemansa. Mutta
+alussa oli häntä huvittanut esiintyä niin nuorekkaana.
+
+Rouva otti hänet vastaan vuoteessaan:
+
+"Tulethan sinä vihdoinkin!" sanoi hän nauraen ja haukotteli sitten.
+"Joudu nyt, ystäväiseni, sänkyyn, keskustelemme myöhemmin siitä, missä
+sinä olet viipynyt niin kauan --"
+
+Erlend ei tiennyt oikein mitä tehdä tai sanoa saadakseen ilmaistuksi
+sen, mitä ajatteli. Vaistomaisesti hän alkoi riisua vaatteitaan.
+
+"Varomattomia olemme olleet, Sunniva -- ei ole hyvä, että minä jään
+tänne yöksi. Eikö Baardkin jo saavu kotiin?" kysyi hän.
+
+"Pelkäätkö sinä minun miestäni?" kysyi Sunniva kiusoitellen.
+"Huomasithan itse, ettei Baard ollut tietääkseenkään, vaikka me
+pilailimme ihan hänen silmiensä edessä. Jos hän kuulee sinun käyneen
+kartanossa, niin kyllä minä saan hänet uskomaan, että se on sitä vanhaa
+vatkutusta. Hän uskoo minuun niin --"
+
+"Hän näyttää uskovan sinuun liiaksi", nauroi Erlend kaivaen sormensa
+Sunnivan tukkaan ja kiinteisiin, valkoisiin olkapäihin.
+
+"Niinkö arvelet --" Sunniva tarttui hänen ranteeseensa. "Uskothan
+sinäkin vaimoosi, vai mitä? Ja minä olin sentään kaino ja kunniallinen
+Baardin naidessa minut --
+
+"_Minun_ vaimoani emme sekoita tähän", sanoi Erlend terävästi ja veti
+pois kätensä.
+
+"Miksikä niin --? Onko sinusta sopimattomampaa, että puhumme Kristiina
+Lauritsantyttärestä kuin herra Baardista, minun miehestäni?"
+
+Erlend puri hampaansa yhteen eikä vastannut mitään.
+
+"Sinä olet varmaan niitä miehiä, Erlend", sanoi Sunniva pilkaten,
+"jotka uskovat olevansa niin vastustamattomia ja kauniita, ettei
+naiselle voida lukea viaksi, jos hänen kunniansa murtuu kuin lasi
+heidän käsissään -- vaikka tämä olisi muuten luja kuin rauta."
+
+"Sitä minä en ole milloinkaan uskonut sinusta", vastasi Erlend
+karkeasti.
+
+Sunnivan silmät säkenöivät:
+
+"Mitä sinä siis tahdoit minusta, kun olit niin onnellisissa naimisissa?"
+
+"Sanoinhan minä, ettet sinä saa mainita minun vaimoni nimeä --"
+
+"Minun mieheni on yhtä hyvä kuin sinun vaimosi --"
+
+"Sinä aloit itse puhua Baardista, ja juuri sinä pahimmin pilkkasit
+häntä", sanoi Erlend suutuksissaan. "Ja vaikka et olisi pilkannut
+häntä sanoilla -- niin eipä hänen kunniansa ole kovin suuren arvoinen
+sinulle, kun saatoit ottaa itsellesi toisen miehen hänen ohellaan.
+Mutta Kristiina ei tule halvemmaksi minun rikoksestani."
+
+"Tuotako sinä olet tullut sanomaan minulle -- että rakastat Kristiinaa
+vaikka pidät minusta sen verran, että tahdot leikitellä kanssani --"
+
+"En tiedä pidänkö sinusta -- sinä osoitat pitäväsi minusta --"
+
+"Mutta Kristiina ei ymmärrä antaa arvoa sinun rakkaudellesi!" pilkkasi
+toinen. "Kyllä minä olen nähnyt, miten viehkeästi hänen on tapana
+katsoa sinuun, Erlend --"
+
+"Pidä suusi", huusi Erlend. "Ehkä hän tietääkin minkä arvoinen minä
+olen", sanoi hän kovasti ja katkerasti. "Me kaksi taidamme olla
+jokseenkin toistemme vertaiset --"
+
+"Onko niin", kysyi Sunniva uhkaavasti, "että minä olen ruoska, jolla
+sinä tahdot suomia vaimoasi --?"
+
+Erlend seisoi huohottaen:
+
+"Voithan sanoa niin. Mutta sinä tulit itse käteeni --"
+
+"Varo sinä", sanoi Sunniva, "ettei se ruoska satu omaan nahkaasi --"
+
+Hän kohosi istualleen ja odotti. Mutta Erlend ei näyttänyt aikovan
+vastata eikä tulla lepyttämään ystäväänsä. Hän puki vaatteet ylleen ja
+lähti enemmittä puheitta.
+
+Hän ei ollut tyytyväinen itseensä eikä tapaan, jolla oli eronnut
+Sunnivasta. Se ei ollut kunniaksi hänelle. Mutta yhdentekevää -- hän
+oli ainakin päässyt eroon tästä naisesta.
+
+
+
+
+IV
+
+
+Sinä keväänä ja kesänä ei Husabyssä nähty paljon isäntää. Niinä
+kertoina, jolloin hän kävi kotona, kohteli emäntä häntä arvokkaasti
+ja lempeästi. Erlend ei yrittänyt millään tapaa rikkoa muuria,
+jonka toinen oli rakentanut heidän välilleen, vaikka hän usein
+katsoi tutkivasti Kristiinaa. Muuten tuntui hänellä olevan paljon
+toimitettavaa ulkopuolella kodin. Kartanonhoitoa hän ei tiedustellut
+kertaakaan yhdelläkään sanalla.
+
+Talon rouva huomautti tästä, kun Erlend heti ristinmessun jälkeen
+tahtoi hänet mukaansa Raumsdaliin. Erlendillä oli asioita pohjoisessa,
+ja Kristiina olisi voinut ottaa lapset mukaansa ja jäädä joksikin aikaa
+Jørundgaardiin tervehtimään sukulaisia ja ystäviä. Mutta Kristiina ei
+tahtonut millään muotoa lähteä.
+
+Erlend oli Nidarosissa lakikäräjien ajan ja sen jälkeen Orkedalissa;
+sitten hän palasi Husabyhyn, mutta alkoi paikalla valmistella
+Bergenin-matkaa. Margygren oli ankkurissa Nidarholmin luona, ja hän
+odotti vain Haftor Grautia, jonka piti tulla mukaan.
+
+Kolme päivää ennen Marketan-messua alkoi Husabyssä heinänteko. Oli mitä
+poutaisin ilma, ja kun väki palasi niitylle päivällislevon jälkeen,
+tahtoi isäntärenki Olav ottaa lapsetkin mukaan.
+
+Kristiina oli vaateaitassa, joka sijaitsi ritariparven toisessa
+kerroksessa. Tämä talo oli rakennettu niin, että tuohon huoneeseen
+veivät ulkopuoliset portaat ja pitkin ulkoseinää kulki sola; mutta
+kolmas kerros ulottui sen yli, ja siihen pääsi vain irtonaisia
+tikapuita, vaateaitan luukusta. Luukku oli auki, sillä Erlend oli
+asetuvassa.
+
+Kristiina kantoi ulos turkin, jonka Erlend tahtoi mukaan merimatkalle,
+ja puisteli sitä parvensolassa. Silloin hän kuuli tieltä jymyä ja
+näki samassa suuren ratsastusjoukon karahuttavan esiin Gauldalintien
+metsästä. Seuraavassa silmänräpäyksessä oli Erlend hänen sivullaan.
+
+"Sanoitko, Kristiina, tulen sammuneen kodassa aamulla?"
+
+"Sanoin, Gudrid kaasi liemikattilan tuleen, meidän täytyy lainata tulta
+Sira Eiliviltä --"
+
+"Ei, emme sekoita häntä tähän. Gaute", sanoi hän hiljaa alas pojalle,
+joka nuhjusteli parven alla, kohotteli haravaa toisensa jälkeen eikä
+olisi viitsinyt lähteä heinäntekoon. "Tule tänne portaille -- älä
+pitemmälle, muuten sinut nähdään."
+
+Kristiina tuijotti mieheensä. Sellaisena hän ei ollut nähnyt Erlendiä
+koskaan -- tuota jännittynyttä, valpasta ilmettä kasvoilla ja äänessä
+hänen tarkatessaan eteläistä tietä -- koko pitkän, notkean vartalon
+hillittyä eloisuutta hänen juostessaan sisään ja ilmestyessään heti sen
+jälkeen takaisin, lattea, palttinaan ommeltu pakka kädessä. Hän antoi
+sen pojalle.
+
+"Pistä se poveesi -- ja kuule tarkasti mitä minä sanon. Sinun pitää
+pelastaa nämä kirjeet, Gaute-poikani. Ota harava Olallesi ja mene
+rauhallisesti rinnettä alas kunnes tulet leppäsuolle. Pysy siellä
+pensaiden välissä metsänlaidassa -- tunnethan sinä ne paikat -- ja
+hiivi tiheintä viidakkoa pitkin Skjoldvirkstadiin asti. Katso tarkasti,
+onko kartanossa rauhallista. Jos huomaat rauhattomuutta taikka vieraita
+ihmisiä, niin piilottaudu. Mutta jos olet varma siitä, että siellä on
+rauhallista, niin mene ja anna kirjeet Ulfille, jos hän on kotona.
+Ellet saa annetuksi kirjeitä hänen käteensä niin, ettei kukaan huomaa,
+niin polta ne niin pian kuin suinkin. Mutta katso tarkasti, että
+kirjoitus ja sinetit palavat kokonaan ja etteivät ne joudu kenenkään
+muun miehen käteen kuin Ulfin. Herra auttakoon meitä, poikani -- nämä
+ovat suuria asioita kymmenvuotisen pojan toimitettaviksi, tästä riippuu
+monen kunnon miehen menestys ja henki -- ymmärrätkö sinä, mistä on
+kysymys, Gaute?"
+
+"Kyllä, isä. Minä olen ymmärtänyt kaikki, mitä te olette sanonut."
+Gauten vaaleat, vakavat kasvot pistivät esiin portaista.
+
+"Sano Isakille, ellei Ulf ole kotona, että hänen pitää ratsastaa
+viipymättä Hevneen, ajaa koko yö ja sanoa -- hän tietää kyllä kenelle
+-- että minä pelkään tuulen kääntyneen niin etten minä pääse matkaan.
+Ymmärrätkö?"
+
+"Kyllä isä. Minä muistan kaikki."
+
+"Mene sitten. Jumala suojelkoon sinua, poikani."
+
+Erlend juoksi ritariparveen, aikoi laskea alas luukun, mutta Kristiina
+oli jo puolitiessä vastassa. Erlend odotti, kunnes hän oli ylhäällä,
+sitten hän sulki luukun ja juoksi arkun luo, josta kaivoi esiin
+kirjoituskääryjä. Hän kiskoi irti sinetit ja tallasi ne jalkoihinsa,
+repi nahat palasiksi ja sitoi ne yhteen avaimen ympärille, päästi
+kaiken putoamaan luukusta maahan, nokkosten keskeen, joita kasvoi
+pitkin seinäviertä aitan takana. Kädet luukunreunalla hän tuijotti
+pienen pojan jälkeen, joka kulki viljapellon reunaa heinäniittyä kohti,
+missä heinäväki liikkui pitkissä riveissä viikatteita ja haravoita
+heilutellen. Kun Gaute oli hävinnyt pellon ja niityn väliseen pieneen
+metsikköön, hän sulki luukun. Kavioiden ääni kaikui jo aivan kartanon
+läheltä.
+
+Erlend kääntyi vaimonsa puoleen:
+
+"Koeta hävittää tuo, minkä minä viskasin alas -- anna Skulen hakea se
+sieltä, hän on viisas -- sano, että hän heittää sen alas likakuoppaan
+navetan taa. Sinua he tulevat varmaan pitämään silmällä, samoin
+isompia poikia. Mutta tutkia he tuskin viitsivät --" hän pisti sinetin
+kappaleet Kristiinan poveen. "Ei niistä tosin enää saa selkoa, mutta --"
+
+"Oletko sinä vaarassa, Erlend?" kysyi Kristiina hiljaa. Katsahdettuaan
+vaimonsa kasvoihin Erlend sulki hänet syliinsä. Kristiina oli
+levittänyt kätensä.
+
+Silmänräpäyksen puristi Erlend Kristiinaa rintaansa vasten ja sanoi:
+
+"En tiedä, Kristiina. Pian se nähdään. Tore Eindridenpoika ratsastaa
+huovien edellä, ja Baard-herra on mukana, ellen ole erehtynyt. En odota
+Torea tänne ystävän asioissa --"
+
+Nyt olivat ratsastajat pihalla. Erlend seisoi paikallaan
+silmänräpäyksen. Sitten hän suuteli vaimoaan tulisesti, avasi luukun ja
+juoksi alas. Kun Kristiina astui porrassolaan, seisoi Erlend pihamaalla
+auttaen kamreeria, joka oli iäkäs mies ja kömpelö liikkeiltään, alas
+hevosen selästä. Baard-herran ja Gauldølan läänin lääninherran mukana
+oli vähintään kolmekymmentä aseistettua miestä.
+
+Kristiinan kulkiessa pihamaan yli hän kuuli viimeksi mainitun sanovan:
+
+"Terveisiä langoiltasi, Erlend. Borgar ja Guttorm nauttivat kuninkaan
+kestitystä Veøyssä, ja minä luulin Haftor Torenpojan jo olleen Ivarin
+ja poikanaskalin luona Sundbussa tähän aikaan. Grautin koppasi herra
+Baard aamulla kaupungissa."
+
+"Ja sinä olet nyt tullut tänne kutsumaan minua samoihin kesteihin, vai
+kuinka?" sanoi Erlend hymyillen.
+
+"Niin on asia, Erlend."
+
+"Te tahdotte kaiketi myös tarkastaa talon? Minä olen ollut mukana
+näissä menoissa niin monta kertaa, että tiedän asian kulun --"
+
+"Maankavallusjutun kokoisia asioita ei sinun käsissäsi vielä ole
+ollut", sanoi Tore.
+
+"Ei tätä ennen", sanoi Erlend. "Ja näyttää siltä kuin minun pitäisi nyt
+pelata mustilla nappuloilla, Tore, ja kuin sinä olisit tehnyt minusta
+matin -- eikö niin, sukulaismies?"
+
+"Me olemme etsimässä kirjeitä, joita sinä olet saanut rouva Ingebjørg
+Haakonintyttäreltä", sanoi Tore Eindridenpoika.
+
+"Ne ovat ritariparvella siinä arkussa, jonka päällä on punaisia hirven
+kuvia -- mutta ei niissä ole paljon muuta kuin terveisiä, joita hellien
+sukulaisten on tapana lähettää toisilleen -- ja ne ovat kaikki vanhoja.
+Tämä Stein voi saattaa teidät sinne --"
+
+Vieraat huovit olivat nousseet hevosten selästä, ja kartanon
+palvelusväki alkoi virrata pihamaalle.
+
+"Niissä kirjeissä, jotka me saimme Borgar Trondinpojalta, oli
+tärkeämpiä asioita", sanoi Tore. Erlend päästi hiljaisen vihellyksen.
+
+"Menkäämme tupaan", sanoi hän, "tässä alkaa olla niin paljon väkeä."
+
+Kristiina seurasi miehiä tupaan. Toren annettua merkin tuli sinne myös
+pari vierasta huovia.
+
+"Sinun on annettava miekkasi, Erlend", sanoi Tore, Gimsarin herra,
+heidän päästyään sisään, "merkiksi siitä, että olet meidän vankimme."
+
+Erlend läimäytti lanteitaan merkiksi siitä, ettei hänellä ollut muita
+aseita yllään kuin vyössä riippuva tikari. Mutta Tore uudisti:
+
+"Sinun pitää antaa miekkasi merkiksi --"
+
+"No, jos tässä nyt ollaan niin kovasti komeita --", sanoi Erlend
+naurahtaen. Hän meni seinän luo ja otti miekkansa naulasta, piti kiinni
+lappeesta ja ojensi kahvapuolen Tore Eindridenpojalle, kumartaen
+keveästi.
+
+Gimsarin vanhus irrotti soljet, veti miekan kokonaan ulos huotrasta ja
+pyyhki sormellaan verijuovaa.
+
+"Tällä miekallako sinä, Erlend --"
+
+Erlendin silmät välkähtivät kuin teräs, ja hänen suunsa vetäytyi
+kapeaksi viiruksi:
+
+"Niin. Tällä miekalla minä kuritin sinun pojanpoikaasi, kun löysin
+hänet tyttäreni makuuparvesta."
+
+Tore seisoi miekka kädessä, katsoi sitä ja sanoi uhkaavasti:
+
+"Sinun, jonka itse tulee puolustaa oikeutta, Erlend, pitäisi toki
+tietää, että menit sillä kertaa vähän pitemmälle kuin mitä laki sallii
+--"
+
+Erlend heilautti kiivaasti päätään ja lensi punaiseksi: "On eräs laki,
+jota ei laadi kuningas eivätkä käräjämiehet -- se on se laki, että
+miehen tulee suojella miekalla naistensa kunniaa --"
+
+"On onni, Erlend, ettei kukaan ole sovelluttanut sitä lakia sinuun",
+vastasi Tore Eindridenpoika vihan vallassa. "Sillä silloin sinulla
+olisi pitänyt olla yhtä sitkeä henki kuin kissalla --"
+
+Erlend vastasi ärsyttävän hitaasti:
+
+"Eikö tämä asia ole siksi vakava, että on sopimatonta sotkea siihen
+entisiä nuoruudenaikaisia asioita --?"
+
+"Enpä tiedä, ovatko ne Lensvikin Baardin mielestä niin vanhoja
+asioita." Erlend hypähti pystyyn aikoen vastata, mutta Tore karjaisi:
+"Sinun pitäisi ensin ottaa selko siitä, ovatko jalkavaimosi niin
+oppineita, että osaavat lukea, ennen kuin lähdet yöjuoksuun salakirjeet
+housunvyössä. -- Kysy tältä Baardilta, kuka meille ilmaisi sinun
+punovan juonia kuningasta vastaan, jolle olet vannonut uskollisuutta ja
+jolta olet saanut lääninherran toimen --"
+
+Tietämättään kohotti Erlend käden vasten rintaansa -- silmänräpäyksen
+hän katsoi vaimoonsa, ja veri tulvahti laineena hänen kasvoilleen.
+Silloin juoksi Kristiina esiin ja viskautui hänen kaulaansa. Erlend
+etsi hänen katsettaan -- hän näki siinä pelkkää rakkautta.
+
+"Erlend -- mieheni!"
+
+Kamreeri oli siihen asti pysytellyt miltei vaiti. Nyt hän astui näiden
+kahden luo ja sanoi hiljaa:
+
+"Hyvä rouva -- taitaa olla parasta, että viette lapset ja
+palvelusnaiset kanssanne naisten tupaan ja pysytte siellä niin kauan
+kuin me viivymme kartanossa."
+
+Erlend irrotti käsivartensa vaimonsa ympäriltä puristettuaan Kristiinaa
+vielä viimeisen kerran:
+
+"Kyllä se on parasta, oma rakas Kristiinani -- tee kuten Baard-herra
+sanoo."
+
+Kristiina nousi varpaisilleen ja tarjosi Erlendille suunsa. Sitten
+hän lähti ulos. Ja hän kokosi lapsensa ja palvelusnaisensa hämminkiin
+joutuneen joukon keskeltä ja vei heidät muassaan pikkutupaan -- muuta
+naistentupaa ei Husabyssä ollut.
+
+Monta tuntia he istuivat siellä, ja kartanonrouvan levollisuus ja
+itsehillintä piti tuon pelokkaan parven kutakuinkin hyvin koossa.
+Sitten tuli Erlend sisään aseetonna ja matkavaatteissa. Kaksi vierasta
+huovia jäi seisomaan ovensuuhun.
+
+Hän kätteli isompia poikia ja nosti pienemmät syliinsä kysyen, missä
+Gaute oli: "-- sano sinä terveisiä hänelle, Naakkve. Hän on kai mennyt
+metsään kaaripyssyineen, kuten tavallisesti. Sano, että hän saa
+sittenkin minun englantilaisen jalkakaareni, jota en luvannut hänelle
+sunnuntaina."
+
+Kristiina puristautui häneen sanomatta mitään. "Milloin sinä tulet
+takaisin, rakas ystävä?" kuiskasi hän rukoilevasti.
+
+"Sitten kun Jumala suo, rakas vaimoni."
+
+Kristiina jäi seisomaan paikalleen koettaen kaikin voimin taistella
+itkua vastaan. Erlend ei ollut milloinkaan puhutellut häntä toisin kuin
+ristimänimeltä, ja nämä hänen viimeiset sanansa järkyttivät Kristiinaa
+sydänjuuria myöten. Oli kuin hän nyt vasta olisi täydelleen käsittänyt,
+mitä oli tapahtunut.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Auringon laskiessa istui Kristiina kartanon pohjoispuoleisella
+kukkulalla.
+
+Hän ei ollut ikinä nähnyt taivasta niin punaisena ja
+kullankellertävänä. Vastapuolisen harjun yläpuolella oli iso pilvi; se
+oli muodoltaan kuin linnunsiipi, se hehkui kuin tulinen rauta ja oli
+niinkuin kimmeltävä meripihka. Siitä irtautui pieniä höyhenenkepeitä
+pilvihiukkasia, jotka liitelivät edelleen ilmassa. Ja syvällä
+laakson pohjassa kuvastui järven pintaan kappale taivasta, pilveä ja
+vastapuolen harjannetta -- näytti siltä kuin tämä taivaan palo olisi
+noussutkin tuolta syvyydestä leviten sitten kaikkialle.
+
+Heinä kedoilla oli jo yliaikaista, ja korsien hienot silkkitupsut
+loistivat tumman punertavina taivaalta tulvivan ruskotuksen valossa;
+tähkällä oleva ohra oli vanginnut hohteen nuoriin silkinkiiltäviin
+vihneisiinsä. Kartanon turvekatot olivat kirjavanaan suolaheinää
+ja leinikköä, ja aurinko heitti niiden yli leveitä juovia; kirkon
+mustanpuhuva pärekatto hehkui, ja sen vaaleat kiviseinät päilyivät
+kullassa.
+
+Aurinko pilkisti esiin pilven reunasta, helotti harjun laella ja
+valaisi metsäkukkulan toisensa jälkeen. Oli kirkas ilta -- valo
+paljasti pieniä aukeamia kuusikkorinteiden keskellä, Kristiina näki
+karjamajoja ja pieniä taloja, joiden hän ei ikinä ollut arvannut
+näkyvän Husabystä. Etelässä, Dovren puolella, erkani taustasta
+jättiläismäisiä vuorirykelmiä, jotka siinsivät sinipunaisina seuduilla,
+joissa tavallisesti näkyi vain usvaa ja pilviä.
+
+Kirkon pieni kello alkoi pimpittää ja Vinjarin kirkonkello vastasi.
+Kristiina istui kumarassa yhteenliitetyt kädet helmassa siihen asti kun
+viimeinen kellojen kolmilyönti oli häipynyt ilmaan.
+
+Aurinko oli nyt harjun alla -- sen kultahohde kalpeni ja rusko vaaleni
+ja muuttui hempeämmäksi. Kirkonkellojen vaiettua kasvoi metsän humina
+laajeten ympäriinsä; lehtimetsän läpi virtaavan puron kohu kuului
+selvemmin. Viereisestä haasta kuului kotikarjan tuttu kellojen kilke,
+lentävä kovakuoriainen surahti puoli kierrosta hänen ympärillään ja
+lensi pois.
+
+Kristiina lähetti viimeisen huokauksen rukoustensa jälkeen --
+anteeksipyynnön huokauksen siitä, etteivät hänen ajatuksensa olleet
+mukana rukoillessa --
+
+Tuo kaunis suuri kartano oli hänen alapuolellaan mäellä kuin koriste
+harjun leveällä povella. Kaikki hänen edessään oleva maa oli hänen ja
+hänen miehensä yhteistä omaisuutta. Tätä tilaa koskevat ajatukset, sen
+nostattamat huolet ne olivat täyttäneet hänen sielunsa ääriä myöten.
+Hän oli tehnyt työtä ja taistellut -- vasta tänä iltana hän tiesi,
+miten hän oli taistellut saattaakseen kuntoon tämän kartanon tiloineen
+ja pysyttääkseen sen kunnossa -- hän käsitti miten hän oli raatanut ja
+minkä verran saavuttanut.
+
+Sitä, että tämän talon saattaminen kukoistukseen oli hänen
+hartioillaan, oli hän pitänyt kohtalonaan, joka hänen täytyi kantaa
+kärsivällisesti ja selkä suorana. Samoin kuin hänen oli täytynyt
+ponnistella pysyäkseen kärsivällisenä ja murtumattomana elämänsä muiden
+ankarien tapausten aikana, tuntiessaan yhä uudelleen kantavansa lasta
+sydämensä alla. Joka pojalta, joka lisäsi entisten lukua, hän oli
+tuntenut vastuunalaisuutensa kasvavan suvun menestyksestä ja turvatusta
+asemasta -- ja hän huomasi tänä iltana senkin, että hänen kykynsä
+nähdä asioiden ytimeen oli kasvanut samaten joka lapselta, jonka hän
+oli saanut hoivattavakseen. Hän ei ollut nähnyt vielä milloinkaan niin
+selvästi kuin nyt, mitä kohtalo oli häneltä vaatinut ja minkälaisen
+lahjan hän oli saanut siltä seitsemässä pojassaan. Yhä uudelleen ja
+uudelleen oli näiden herättämä ilo elvyttänyt hänen sydäntään ja näiden
+tuottama huoli raadellut sitä, -- ne olivat hänen lapsiaan, nuo isot
+pojat, joilla oli laihat, kulmikkaat vartalot, samoja lapsia, jotka
+pienenä ollessaan olivat olleet niin palleroisia, ettei heihin ollut
+koskenut, vaikka he toisinaan tupsahtivatkin istualleen tallustaessaan
+penkin luota hänen syliinsä. He olivat hänen kuten olivat olleet ennen,
+kun hän nosti heidät kätkyestä maitoisille rinnoilleen tukien heitä
+niskan alta, koska tuo hento pää notkahteli kuin sinikello vartensa
+nenässä. Minne nämä elämässä joutuisivatkin ja missä liikkuisivatkin,
+unohtaen ehkä äitinsä -- aina oli heidän elämänsä oleva hänelle osa
+hänen omasta elämästään, osa hänestä itsestään, kuten se oli ollut
+silloin, kun hän yksin maan kamaralla tiesi uudesta elämän idusta,
+joka oli kätkössä ja sai ravintoa hänen verestään, niin että hänen
+omat poskensa kalpenivat. Yhä uudelleen ja uudelleen hän oli kokenut
+tuon ahdistavan, hiottavan pelon tietäessään, että hänen hetkensä
+oli jälleen lyönyt, että hänen jälleen oli sukellettava synnytyksen
+pohjamuriin -- kunnes hänet pelastettiin siitä ja hän näki lapsen
+käsivarrellaan. Miten paljon rikkaammaksi ja rohkeammaksi hän oli
+tullut jokaisen lapsensa jälkeen, sen hän ymmärsi vasta tänä iltana.
+
+Ja kuitenkin hän huomasi tänä iltana olevansa myös sama entinen
+Jørundgaardin Kristiina, joka ei ollut tottunut sietämään yhtään tylyä
+sanaa, häntä kun koko elämänsä läpi oli suojellut niin voimakas ja
+lempeä rakkaus. Erlendin käsissäkin hän pysyi yhä samana -- Niin, niin,
+niin. Totta oli, että hän oli muistellut vuodesta vuoteen jokaista
+haavaa, jonka Erlend oli lyönyt -- vaikka oli tiennyt, ettei tämä ollut
+lyönyt häntä kuten aikuinen, joka tahtoo tehdä toiselle pahaa, vaan
+kuten lapsi, joka hosuu leikkikumppaniaan leikissä. Hän oli hoidellut
+muistissaan jokaista loukkausta, kuten hoidellaan märkivää haavaa. Ja
+jokainen nöyryytys, jonka Erlend oli saattanut itselleen seuraamalla
+jokaista päähänpistoaan, oli sattunut häneen kuin ruoskanlyönti ihoon,
+tuottaen kirveleviä haavoja. Ei hän tahallaan ja tarkoituksellisesti
+hautonut kaunaa miestänsä kohtaan. Hän tiesi itse, ettei hän ollut
+pikkumainen yleensä, mutta hän tuli sellaiseksi asian koskiessa
+Erlendiä. Kun Erlend oli ollut syyllinen siihen, ei hän saattanut
+unohtaa -- vaan jokainen pienikin tämän tuottama naarmu kirveli ja
+vuoti verta ja paisui ja pakotti jatkuvasti.
+
+Eikä hän milloinkaan tullut viisaammaksi ja väkevämmäksi Erlendin
+suhteen. Hän saattoi taistella näyttääkseen lujalta ja uljaalta ja
+hurskaalta ja voimakkaalta, myös heidän yhteiselämässään -- mutta
+se oli valhetta. Aina, aina häntä oli polttanut kaipaus entiseen,
+hän tahtoi olla se Kristiina, joka oli ollut Erlendin oma Gerdarudin
+metsissä.
+
+Silloin hän olisi ennemmin tehnyt vaikka kuinka pahan synnin kuin
+kadottanut hänet. Sitoakseen Erlendin itseensä hän oli antanut tälle
+kaiken, mitä hänellä oli, rakkautensa ja ruumiinsa, kunniansa ja
+Jumalan valtakunnan perinnön. Ja hän oli antanut senkin, mikä ei ollut
+hänen omaansa: isänsä kunnian ja hänen luottamuksensa lapseensa; hän
+oli sortanut maahan kaiken, mitä varttuneet ja viisaat miehet olivat
+rakentaneet pienen alaikäisen neidon turvaksi. Kaikkia heidän suvun
+turvaa ja menestystä tarkoittavia lakejaan, heidän toiveitaan työnsä
+hedelmien korjaamisesta heidän itsensä ollessa mullan alla hän oli
+noussut uhmaamaan rakkaudellaan. Paljon enemmän kuin oman elämänsä
+hän oli pannut peliin, jonka ainoa voitto oli Erlend Nikulauksenpojan
+rakkaus.
+
+Ja hän oli voittanut. Hän oli tiennyt ensimmäisestä kerrasta, jolloin
+Erlend oli suudellut häntä Hoivinin puutarhassa, siihen hetkeen asti,
+jolloin Erlend oli suudellut häntä pikkutuvassa lähtiessään vankina
+kodistaan -- että Erlend rakasti häntä kuin omaa henkeään. Ja ellei
+Erlend ollut aina huolehtinut Kristiinasta, oli tämä tiennyt melkein
+ensi hetkestä millä lailla Erlend huolehti itsestään. Ja ellei hän
+ollut aina kohdellut Kristiinaa hyvin -- oli hän kuitenkin kohdellut
+paremmin tätä kuin itseään.
+
+Herra Jeesus, miten hän oli odottanut Erlendiä! Hän tunnusti itselleen
+tänä iltana, että hän itse oli johdattanut Erlendin aviorikokseen
+kylmyydellään ja katkerilla sanoillaan. Hän myönsi senkin, että viime
+vuosina, kun hänen lakkaamatta oli täytynyt sietää Erlendin sopimatonta
+kisailua tuon naisen, Sunnivan kanssa -- silloinkin kun oli ollut
+pakahtua suuttumuksesta, hän kesken vihaansa oli sittenkin tuntenut
+ylpeää ja uhkamielistä iloa siitä, ettei kukaan tiennyt sanoa mitään
+julkista pahaa Sunniva Olavintyttären maineesta, mutta Erlend oli
+sittenkin saanut puhua ja pilailla hänen kanssaan kuin palkkasoturi
+oluttuvan neidon kanssa. Hänen, Kristiinan, tiesi Erlend voivan
+valehdella ja pettää ne, jotka uskoivat hänestä hyvää, suostuvan
+tulemaan pahimpiin paikkoihin -- mutta Erlend oli sittenkin luottanut
+häneen ja kunnioittanut häntä mahdollisimman suuresti. Ja vaikka Erlend
+unohti niin helposti synnin seurausten pelon, vaikka hän lopuksi oli
+rikkonut kirkon ovella Jumalalle antamansa lupauksen, -- niin hän oli
+surrut syntejään Kristiinaa kohtaan, taistellut vuosikausia voidakseen
+pitää hänelle antamansa lupaukset.
+
+Itse oli Kristiina valinnut hänet. Valinnut hänet lemmenhurmassa,
+valinnut hänet uudelleen joka päivä noina kovina Jørundgaardissa
+vietettyinä päivinä. Valinnut Erlendin hillittömän lemmen isänsä
+rakkauden sijasta, isän joka ei olisi suonut hiuskarvaa putoavan hänen
+päästään. Hän oli hylännyt isänsä hänelle aikoman kohtalon, kun isä oli
+tahtonut naittaa hänet miehelle, joka varmasti olisi johtanut hänet
+turvallisille teille ja olisi ollut valmis noukkimaan maasta jokaisen
+pienimmänkin kiven, johon hän olisi voinut loukata jalkansa. Hän oli
+valinnut kumppanikseen toisen, jonka tiesi kulkevan harhateillä.
+Munkit ja papit olivat viittoneet hänelle katumuksen ja parannuksen
+tietä rauhan kotiin -- hän oli valinnut mieluummin rauhattomuuden kuin
+tahtonut luopua kalliista synnistään.
+
+Niinpä hän ei tiennyt muuta neuvoa kuin ottaa nurkumatta ja
+valittamatta vastaan kaiken, mikä häntä saattoi kohdata tuon miehen
+rinnalla. Hänestä tuntui olevan huimaavan kaukana se aika, jolloin hän
+oli jättänyt isänsä. Mutta hän näki tämän rakastetut kasvot, muisti
+hänen sanansa pajassa silloin kun hän, tytär, oli lyönyt isän sydämeen
+viimeisen puukonpiston, muisti sen kerran tunturilla, jolloin hän oli
+tuntenut kuoleman raottavan oveaan isän edessä. On arvotonta valittaa
+omaa valitsemaansa osaa --. Pyhä Olavi, auta, etten minä osoittautuisi
+aivan arvottomaksi isäni rakkauteen.
+
+Erlend, Erlend?-! Kun hän kohtasi tämän nuoruudenpäivinään, muuttui
+hänen elämänsä kuin hurjaksi kivien ja kantojen yli hyppeleväksi
+joeksi. Husabyn vuosina oli elämä laajentunut, levinnyt avaraksi
+suvannoksi, jossa kuvastui kaikki ympärillä oleva. Hän muisti miten
+Laagen kevättulvien aikana levisi harmaana ja mahtavana laaksoon,
+kuljettaen pinnassa kelluvaa roskaa ja heilutellen pohjassa kiinni
+olevien puiden latvoja. Vuolaammissa, vaarallisissa paikoissa näkyi
+tummia, uhkaavia pyörteitä virran sileän pinnan alla. Sellainen
+oli ollut hänen rakkautensa Erlendiin, kuin vuolas ja vaarallinen
+virta läpi kaikkien menneiden vuosien. Se kuljetti edelleen -- kohti
+tuntematonta.
+
+Erlend, rakkahin ystävä --!
+
+Kristiina lausui vielä yhden Aven, katse punaista iltataivasta kohti.
+Terve, Maaria, armontuoja äiti! En uskalla rukoilla muuta kuin yhtä,
+ymmärrän sen. Kuule siis: Pelasta Erlend, pelasta mieheni henki --!
+
+Hän katsoi Husabytä ja ajatteli poikiaan. Kartanon uinuessa siinä
+ilta-auringon valossa kuin näky, joka saattoi häipyä pois, hänen
+sydämensä kouristuessa kokoon pelosta lasten epätietoisen kohtalon
+vuoksi, muistui hänen mieleensä äkkiä, ettei hän ollut milloinkaan
+kiittänyt Jumalaa täysin sydämin niistä runsaista hedelmistä, joita
+hänen aherruksensa oli tuottanut kuluneina vuosina, ettei hän ollut
+milloinkaan kiittänyt kaikesta sielustaan Jumalaa seitsemästä pojastaan.
+
+Iltataivaan laesta, laaksojen syvyydestä humisi messun sävel, jonka
+hän oli kuullut tuhansia kertoja, ja hän kuuli isänsä äänen, joka oli
+selittänyt hänelle sen sanat hänen seisoessaan lapsena isän polvea
+vasten: näin laulaa Sira Eirik Præfatiossa kääntyessään alttariin päin.
+Se merkitsee norjan kielellä:
+
+"Totisesti on kunniallista, oikein ja autuaallista, että me aina
+ja joka paikassa kiitämme sinua, Herra, pyhä, kaikkivaltias isä,
+iankaikkinen Jumala --"
+
+Nostaessaan kasvonsa käsistään hän näki Gauten nousevan mäkeä.
+Kristiina istui hiljaa odottaen siksi kunnes poika seisoi hänen
+edessään, sitten hän ojensi kätensä ja tarttui Gauten käteen. Kiveä,
+jolla hän istui, ympäröi puhdas avoin nurmikenttä.
+
+"Kuinka sinä olet toimittanut isäsi asian, poikani?" kysyi hän hiljaa.
+
+"Kuten isä käski, äiti. Pääsin taloon kenenkään näkemättä. Ulf ei ollut
+kotona, ja silloin minä poltin isän antaman pakan tuvan liedessä. Minä
+otin sen ulos liinasta." Hän arveli vähän aikaa. "Äiti -- siinä oli
+yhdeksän sinettiä --"
+
+"Poikani." Äiti kohotti kätensä Gauten olkapäille ja katsoi poikaa
+silmiin. "Sinun isäsi oli pakko uskoa sinun käsiisi suuria asioita.
+Ellet voi olla puhumatta siitä -- niin kevennä mieltäsi äidille. Mutta
+eniten iloitsen, jos voit olla kokonaan vaiti, poikani!"
+
+Nuo valoisat kasvot, nuo sileät, pellavankeltaiset hiukset, nuo
+suuret silmät, tuo täyteläinen, kiinteä punainen suu -- muistuttivat
+ilmielävästi Kristiinan isää. Gaute nyökkäsi. Sitten hän kiersi
+käsivartensa äidin kaulalle. Suloinen tuska sydämessään Kristiina tunsi
+voivansa nojata päänsä vasten pojan hentoa rintaa; Gaute oli niin
+pitkä, että kun hän nyt seisoi ja äiti istui, ylettyi Kristiinan pää
+hänen sydämensä kohdalle. Tämä oli ensimmäinen kerta, jolloin _hän_
+nojasi lapseensa. Gaute sanoi:
+
+"Isak oli yksin kotona. En näyttänyt hänelle mitä minulla oli, sanoin
+vain, että minulla oli semmoista, minkä tahdoin polttaa. Silloin hän
+teki suuren tulen liedelle ennen kuin lähti satuloimaan hevosta."
+
+Äiti nyökkäsi. Poika irrotti kätensä, kääntyi häneen ja kysyi
+lapsellisen pelon vallassa ja ihmettelevin äänin:
+
+"Äiti, tiedätkö sinä mitä ihmiset puhuvat -- ne puhuvat, että isä --
+tahtoi päästä _kuninkaaksi_ --"
+
+"Ei se kuulu uskottavalta, poika --", vastasi Kristiina hymyillen.
+
+"Mutta hän kelpaisi siihen syntynsä puolesta", sanoi poika vakavasti ja
+ylpeillen. "Ja minusta isä kelpaisi siihen paremmin kuin useimmat muut
+--"
+
+"Hss." Jälleen hän tarttui poikansa käteen. "Gaute poikani -- sinun
+pitää ymmärtää nyt, kun isä on osoittanut sinulle näin suurta
+luottamusta -- ettei sinun eikä meidän kenenkään tule sanoa eikä
+arvella mitään; meidän on vartioitava visusti kieltämme siihen asti kun
+olemme saaneet kuulla sellaista, mistä tiedämme, onko meidän puhuttava
+ja mitä. Minä ratsastan huomenna Nidarosiin -- ja jos minä saan puhua
+kahden kesken sinun isäsi kanssa hetkenkään verran, niin kerron sinun
+toimittaneen hyvin hänen asiansa --"
+
+"Ottakaa minut mukaan, äiti!" pyysi poika kiihkeästi.
+
+"Me emme saa herättää kenessäkään sellaista ajatusta, että sinä olisit
+muuta kuin ymmärtämätön lapsi. Koeta sinä, Gaute poikani, leikkiä ja
+olla iloisella mielellä täällä kotona -- siten teet hänelle parhaimman
+palveluksen."
+
+Naakkve ja Bjørgulf nousivat hitaasti rinnettä. He tulivat äitiään
+kohti ja jäivät seisomaan tämän viereen nuori mieli jännittyneenä ja
+herkistyneenä. Kristiina näki heidän olevan vielä sen verran lapsia,
+että he pakenivat huolineen äidin hoiviin -- mutta jo sen verran
+miehiä, että olisivat tahtoneet lohduttaa ja suojella häntä, jos siihen
+löytyisi jokin keino. Hän ojensi kätensä pojilleen, mutta kukaan ei
+puhunut paljoa.
+
+Vähän ajan kuluttua he lähtivät alas, Kristiina poikiensa välissä, käsi
+kummankin vanhemman poikansa olalla.
+
+"Sinä katsot niin minua, Naakkve", sanoi Kristiina kysyvästi. Mutta
+poika punastui, käänsi pois päänsä eikä vastannut.
+
+Hän ei ollut milloinkaan tullut ajatelleeksi, minkä näköinen äiti
+oikeastaan oli. Hän oli jo monta vuotta ymmärtänyt verrata isäänsä
+muihin miehiin -- isä oli kaunein ja ylhäisin kaikista. Äiti oli äiti,
+joka sai uusia lapsia; nämä joutuivat naisten käsistä veljesparven
+toimiin ja elämään ja riitoihin ja ystävyyteen; äidillä oli avoimet
+kädet kaikille heidän tarpeilleen, äiti tiesi neuvon melkein kaikkeen
+pahaan, äiti pysyi kotona kuin tuli liedessä, hän piti voimassa
+kotoisen elämän touhun niinkuin Husabyn pellot pitivät voimassa vuoden
+sadon, hän uhkui lämpöä ja elämää niinkuin lehmät navetassa ja hevoset
+tallissa. Poika ei ollut tullut milloinkaan verranneeksi häntä muihin
+naisiin --.
+
+Nyt hän huomasi äkkiä, että äiti oli uljas ja kaunis nainen leveine,
+valkoisine hunnun reunustamine otsineen, raudanharmaine rehellisine
+silmineen, rauhallisesti kaartuvine kulmakarvoineen, upeine povineen ja
+pitkine, solakkoine jäsenineen. Hän kantoi korkean vartalonsa suorana
+kuin miekka. Mutta Naakkve ei voinut kertoa tätä, vaan astui punaisena
+ja äänetönnä, äidin käsi kaulallaan.
+
+Gaute kulki Bjørgulfin takana pitäen kiinni äidin vyöstä. Vanhempi veli
+nurkui sitä, että tämä astui hänen kantapäilleen -- he alkoivat töykkiä
+ja mukiloida toisiaan. Äiti nuhteli heitä ja erotti heidät -- hänen
+vakavat kasvonsa pehmenivät sitä tehdessä. Eiväthän nämä olleet muuta
+kuin lapsia, hänen lapsiaan.
+
+Yöllä hän valvoi -- Munan nukkui hänen povellaan ja Lauritsa hänen
+vieressään seinän puolella.
+
+Kristiina koetti luoda itselleen käsityksen miehensä asiasta.
+
+Ei hän ymmärtänyt sitä niin vaaralliseksi; Erling Vidkuninpoika
+ja kuninkaan serkut Sudrheimista olivat olleet syytteessä
+maankavalluksesta ja kapinanhankkeista -- ja he elivät yhä rauhassa
+rikkauksineen valtakunnan rajojen sisällä, joskaan eivät olleet
+kuninkaan suosiossa yhtä suuresti kuin ennen.
+
+Luultavasti oli Erlend ryhtynyt joihinkin laittomiin hommiin
+Ingebjørg-rouvan hyväksi. Hänhän oli koko ajan ylläpitänyt ystävyyttään
+korkeaan sukulaiseensa; Kristiina tiesi hänen viisi vuotta sitten
+Tanskassa käydessään tehneen Ingebjørg-rouvalle joitakin palveluksia,
+jotka täytyi pysyttää salassa. Nyt, kun Erling Vidkuninpoika oli
+ottanut ajaakseen Ingebjørg-rouvan asiaa, tahtoen hankkia hänelle
+vallan hänen Norjassa omistamiinsa tiloihin -- oli mahdollista, että
+Erling oli neuvonut Ingebjørg-rouvan Erlendin puoleen tai että rouva
+itse oli pyytänyt apua isänsä serkulta Erlingin ja kuninkaan välien
+kylmettyä. Ja että Erlend oli menetellyt varomattomasti --
+
+Mutta ei ollut helppo ymmärtää, miten Sundbun sukulaiset olivat voineet
+sotkeutua asiaan.
+
+Kuitenkaan ei asia voinut mitenkään päättyä toisin kuin että Erlend
+pääsisi sovintoon kuninkaan kanssa, ellei hän ollut tehnyt muuta kuin
+ottanut liian innokkaasti osaa kuninkaan äidin asioihin.
+
+Maankavallusjuttu. Kristiina oli kuullut Audun Hugleikinpojan
+kukistumisesta -- se oli tapahtunut Lauritsan nuoruudessa. Mutta herra
+Audunia oli syytetty hirveistä rikoksista. Lauritsa oli sanonut,
+että kaikki oli ollut valhetta -- neito Margret Eirikintytär oli
+kuollut Bergenin piispan käsivarsille, eikä Audun ollut edes mukana
+matkalla, joten hän ei ollut voinut myydä tätä pakanoille. Isabel
+neito oli kolmetoistavuotias, mutta Audun yli puolensataa ajastaikaa
+tuodessaan tämän kuningas Eirikin morsiameksi -- oli syntistä kallistaa
+korvaansakaan huhuille, joita kulki tuosta morsiamenhakumatkasta.
+Audunin lauluja ei isä antanut laulaa kodissaan ja kartanossaan. Ja
+Audun Hestakornista kerrottiin ennen kuulumattomia -- hänen sanottiin
+myyneen koko Haakon-kuninkaan sotavoiman Ranskan kuninkaalle ja
+luvanneen purjehtia apuun kahdellatoistasadalla laivalla -- ja saaneen
+tästä palkkioksi seitsemän tynnyriä kultaa. Mutta milloinkaan ei ollut
+päästy täysin selville, minkä tähden Audun Hugleikinpojan oli täytynyt
+kuolla Nordnesin hirsipuussa.
+
+Hänen poikansa oli paennut maasta -- ihmiset sanoivat hänen ottaneen
+pestin Ranskan kuninkaan väkeen. Aalhusin ritarin pojantyttäret, Gyrid
+ja Signe, olivat lähteneet isoisänsä kuolinpaikalta tämän tallirengin
+seurassa. He kuuluivat elävän köyhinä talonpoikaisvaimoina jossakin
+Haddingjadalin tunturiseudussa.
+
+Oli toki hyvä, ettei heillä ollut tyttäriä. Ei, pois tällaiset
+ajatukset. Ei ollut luultavaa, että Erlendin asia päättyisi huonommin
+kuin -- kuin Erling Vidkuninpojan taikka Haftorinpoikain --
+
+Nikulaus Erlendinpoika, Husabyn herra. Nyt hän vasta sen ymmärsi, että
+Husaby oli kaunein kartano Norjan maassa.
+
+Hän yrittäisi lähteä Baard-herran puheille. Baard-herra oli aina
+ollut hänen ystävänsä. Samoin laamanni Olav -- ennen vanhaan. Mutta
+Erlend oli kiivastunut niin kovasti, kun laamannin lausunto oli
+langennut häntä vastaan kaupunkitalo-asiassa. Ja Olav oli pahoillaan
+kummityttärensä miehen onnettomuudesta.
+
+Läheisiä sukulaisia heillä ei ollut ketään, Erlendillä enempää kuin
+hänelläkään -- vaikka heidän sukunsa oli suuri. Munan Baardinpojalla ei
+ollut juuri minkäänlaista merkitystä enää. Hän oli toiminut laittomasti
+ollessaan Ringerikin lääninherrana; hän oli koettanut liian innokkaasti
+luoda lukuisille lapsilleen hyvän aseman maailmassa -- neljä oli
+avioliitossa syntynyttä, viisi ulkopuolella avioliiton. Hän kuului myös
+tulleen kovin raihnaaksi Katri-rouvan kuoltua. Ryfylken Ingen, Julittan
+ja tämän miehen, Ragnfridin, joka oli naimisissa Ruotsin puolella,
+-- Baard-herran ja Aashild-rouvan lasten kanssa oli Erlend hiukan
+tuttu, mutta hestnæsiläisten ja Erlendin välillä vallinnut ystävyys
+oli rikkoutunut, kun herra Baard Petrinpoika kuoli; Raasvoldin Tordom
+oli tullut uudestaan lapseksi, hänen ja Gunna-rouvan lapset olivat
+kuolleet, ja heidän lastenlapsensa olivat alaikäisiä.
+
+Itsellään ei Kristiinalla ollut muita isänpuoleisia sukulaisia kuin
+Ketil Aasmundinpoika Skogista ja Sigurd Kyrning, joka oli naimisissa
+sedän vanhimman tyttären kanssa. Toinen tytär oli leski ja kolmas
+nunna. Sundbun miehet tuntuivat olevan kaikki neljä osallisia asiaan.
+Erlend Eldjarnin kanssa oli Lauritsa riitaantunut niin pahoin Ivar
+Gjeslingin jälkeisessä perinnönjaossa, etteivät he olleet tahtoneet
+nähdä toisiaan sen koommin -- joten Kristiina ei tuntenut tätinsä
+miestä ja poikaa.
+
+Saarnaveljiin kuuluva sairas munkki oli Erlendin ainoa lähisukulainen.
+Ja Kristiinan lähin heimolainen oli Simon Darre, koska tämä oli
+naimisissa hänen ainoan sisarensa kanssa.
+
+Munan heräsi ja hyrähti itkuun. Kristiina käänsi kylkeä ja laski
+lapsen toiselle puolelleen. Hän ei voinut ottaa Munania Nidarosiin,
+kun kaikki oli niin epävarmaa. Ehkä tämä oli oleva lapsen viimeinen
+vero oman äitinsä rinnoilla. Ehkä tämä oli viimeinen kerta, jolloin
+Kristiina makasi sängyssä pidellen pikkulasta rintaansa vasten niin
+hellästi, niin hellästi --. Jos Erlendiä vastaan nostettaisiin
+kuolemanrangaistusjuttu --. Pyhä Maaria, Jumalan äiti, miten hän,
+Kristiina, oli voinut hetkeäkään olla kärsimätön Jumalan hänelle
+suomien lasten tähden --! Oliko tämä oleva viimeinen suutelo, jonka hän
+sai painaa tuollaisen pienen makean maitosuun kasvoille?
+
+
+
+
+V
+
+
+Kristiina meni kuninkaan kartanoon seuraavana iltana heti kaupunkiin
+tultuaan. Missähän talossa Erlend on, hän ajatteli katsellen monia
+kivitaloja. Hän huomasi ajattelevansa enemmän sitä, minkälainen olo
+Erlendillä oli, kuin mitä uutta hän saisi kuulla. Mutta hänelle
+sanottiin, että kamreeri oli poissa kaupungista.
+
+Hänen silmänsä lipuivat pitkää laivariviä pitkin auringonvälkkeiselle
+lahdelle, ja maito pingotti hänen täysinäisiä rintojaan. Kun tuvassa
+nukkuvat palvelustytöt olivat vaipuneet uneen, hän nousi vuoteesta ja
+käveli edestakaisin lattialla koko yön.
+
+Seuraavana aamuna hän lähetti oman saattajansa Haldorin kuninkaan
+kartanoon. Tämä palasi kotiin kauhuissaan ja onnettomana -- Ulf
+Haldorinpoika, hänen setänsä, oli otettu vangiksi vuonolla, kun hän
+oli aikonut pyrkiä Holmin luostariin. Kamreeri, Baard-herra, ei ollut
+vieläkään palannut takaisin.
+
+Tuo sanoma pelästytti Kristiinaakin ankarasti. Ulf ei ollut asunut
+Husabyssä viime vuoden aikana, vaan ollut lääninherran lääninvoutina,
+enimmäkseen Skjoldvirkstadissa, josta hän omisti suurimman osan. Mikä
+asia tämä saattoikaan olla, johon oli sekaantunut niin moni mies?
+Hän ei kyennyt häätämään luotaan hirveää ahdistusta, väsynyt kun oli
+unettomana vietetyn yön jälkeen. Kolmannen päivän aamuna ei Baard-herra
+ollut vieläkään kotona. Ja sana, jonka Kristiina oli koettanut lähettää
+miehelleen, ei ollut saapunut perille. Hän ajatteli lähteä luostariin
+Gunnulfia tapaamaan, mutta ei jaksanut. Hän käveli kävelemistään
+tuvan lattialla puoleksi suljetuin, polttavin silmin. Väliin tuntui
+siltä kuin hän olisi kävellyt nukuksissa, mutta heti kun hän paneutui
+pitkäkseen, valtasi pelko ja tuska hänet niin, että hänen täytyi nousta
+taas ylös, täysin valpastuneena, ja alkaa kulkea. Puolipäivätunnin
+jälkeen tuli Gunnulf Nikulauksenpoika häntä tapaamaan. Kristiina meni
+nopeasti munkkia vastaan.
+
+"Oletko nähnyt Erlendiä -- Gunnulf, mistä häntä syytetään --?"
+
+"Ne ovat raskaita sanomia, Kristiina. Kukaan ei pääse tapaamaan
+Erlendiä -- kaikkein vähimmin me luostarin veljet. Uskotaan apotti
+Olavin tietäneen Erlendin hommista. Rahaa hän kyllä on lainannut
+meiltä, mutta kaikki veljet ovat valmiit vannomaan, etteivät he
+tienneet mihin veljeskunnan sinettiä tarvittiin antaessaan käyttää
+sitä. Ja herra Olav kieltäytyy kaikista selityksistä --"
+
+"Niin. Mutta mitä se koskee -- herttuatarko on houkutellut Erlendin
+tähän?"
+
+Gunnulf vastasi:
+
+"Näyttää pikemmin siltä kuin toisten olisi täytynyt ahdistaa häntä
+kovasti, ennen kuin hän on suostunut asiaan. Sen kirjeen sisällöstä,
+jonka luonnokset joku on nähnyt, ennen kuin Erlend ja hänen ystävänsä
+lähettivät sen hänelle keväällä, eivät he saa selkoa, elleivät osaa
+pakottaa rouvaa luovuttamaan sitä heille. Ja luonnoskirjeitä ei ole
+löytynyt. Mutta päättäen vastauskirjeestä ja herra Aage Lauritsanpojan
+kirjeestä, joka löytyi Borgar Trondinpojan kätköistä Veøyssa, näyttää
+siltä kuin herttuatar olisi saanut sanotunlaisen kirjeen Erlendiltä
+ja niiltä miehiltä, jotka olivat lupautuneet kannattamaan häntä.
+Näyttää siltä kuin rouva olisi kauan epäröinyt ennen kuin lähetti
+junkkari Haakonin Norjaan, mutta että nämä olisivat esittäneet
+hänelle, että ratkesipa asia niin tahi näin, Maunu-kuningas ei
+mitenkään voinut tehdä pahaa lapselle, joka oli hänen veljensä. Ellei
+Haakon Knutinpoika saanut Norjan kruunua, ei hänen asemansa ollut
+muuttuva juuri entisestään --. Mutta yllämainitut Norjan miehet olivat
+valmiit uhraamaan henkensä ja omaisuutensa saadakseen hänet kuninkaan
+valtaistuimelle."
+
+Kristiina istui kauan vaiti.
+
+"Minä ymmärrän jo. Tämä on suurempi asia kuin Erling-herran taikka
+Haftorinpoikain nousu kuningasta vastaan."
+
+"Niin on", sanoi Gunnulf hiljaa. "Haftor Olavinpojan ja Erlendin piti
+muka purjehtia Bergeniin. Mutta matkan määrä oli Kalundborg, ja he
+aikoivat tuoda junkkeri Haakonin kerallaan Norjaan Maunu-kuninkaan
+ollessa vieraissa maissa kosioretkellä --"
+
+Hetken kuluttua jatkoi munkki: "Siitä tulee piakkoin sata vuotta, kun
+kukaan Norjan mies on uskaltanut ryhtyä kukistamaan vallassa olevaa
+kuningasta ja asettamaan toista sijaan --"
+
+Kristiina istui eteensä tuijottaen. Gunnulf ei voinut nähdä hänen
+kasvojaan.
+
+"Niin. Viimeiset miehet, jotka siihen leikkiin ryhtyivät, olivat
+Erlendin ja sinun esi-isiäsi. Silläkin kertaa olivat Gjesling-suvun
+esi-isät, minun sukulaiseni, kuningas Skulen puolella", sanoi hän
+mietteissään.
+
+Hän kohtasi Gunnulfin tutkivan katseen ja puhkesi puhumaan kiivaasti ja
+tulisesti:
+
+"Minä olen vain ymmärtämätön nainen, Gunnulf -- en minä kuunnellut
+paljoa mieheni puhuessa toisten miesten kanssa tällaisista asioista
+-- olin myös haluton kuuntelemaan, kun hän tahtoi puhua minulle
+niistä -- minun ymmärrykseni ei riittänyt käsittämään niin tärkeitä
+asioita. Mutta vaikka olenkin typerä nainen, joka ei ymmärrä muuta kuin
+kotihommia ja lasten kasvatusta -- niin tiedän sentään minäkin, että
+oikeus on viipynyt liian kauan matkalla tämän kuninkaan luo ja takaisin
+lähtöpaikkaansa; minäkin olen huomannut, että tämän maan rahvaalla on
+ollut kovempi ja vaivalloisempi elämä nyt kuin mitä sillä oli minun
+lapsena ollessani, jolloin hyvä Haakon kuningas oli yliherramme.
+Minun mieheni" -- hän hengitti nopeasti ja huohottaen, "minun mieheni
+on ryhtynyt ajamaan asiaa, joka on niin suuri, ettei kukaan toinen
+päällikkö tässä maassa ole rohjennut tarttua siihen, nyt ymmärrän sen
+--"
+
+"Oikein sanot." Munkki väänteli käsiään ja hänen äänensä hiljeni
+kuiskaukseksi. "Moni tulee paheksumaan sitä, että hän itse johti näin
+suuren asian häviöön -- moisella tavalla --"
+
+Kristiina kirkaisi ja kavahti pystyyn. Hänen liikahtaessaan noin
+äkisti sai rinnoissa ja käsivarsissa tuntuva kipu koko hänen ruumiinsa
+hikoamaan. Hurjana ja kuumeisena hän kääntyi Gunnulfia kohti ja huusi
+ääneen:
+
+"Ei Erlend aiheuttanut sitä -- se oli siten määrätty -- se oli hänen
+onnettomuutensa --"
+
+Hän viskautui polvilleen penkkiä vasten ja kohotti punehtuneet,
+epätoivoiset kasvonsa munkkia kohti:
+
+"Meidän, Gunnulf, -- sinun, joka olet hänen veljensä, ja minun, joka
+olen ollut hänen vaimonsa kolmetoista vuotta, -- ei pitäisi moittia
+häntä nyt kun hän on köyhä vangittu raukka, kukaties hengenvaarassa --"
+
+Gunnulfin kasvot värisivät. Hän loi katseensa polvillaan olevaan
+vaimoon:
+
+"Jumala siunatkoon sinua, Kristiina, että voit ottaa tämän asian näin."
+Jälleen hän väänteli laihtuneita käsiään. "Jumala -- Jumala suokoon
+Erlendille elon aikaa ja tilaisuutta palkita sinun uskollisuutesi.
+Älköön Jumala antako tämän pahan kohdata sinua ja sinun lapsiasi,
+Kristiina --"
+
+"Älä puhu noin!" Kristiina kohottautui suoraksi polvillaan ollen ja
+katsoi munkkia silmiin: "Sinä et ole tehnyt hyvyydestä sitä mitä olet
+tehnyt Erlendin ja minun hyväkseni. Kukaan ei ole tuominnut häntä
+ankarammin kuin sinä -- hänen veljensä ja Herran palvelija!"
+
+"En minä ole tahtonut tuomita Erlendia ankarammin kuin mitä minun on
+täytynyt." Nuo kalpeat kasvot olivat käyneet vieläkin kalpeammiksi. "En
+ole rakastanut ketään niin kuin veljeäni. Siksi kai -- minun mieltäni
+kirveli aivan kuin itse olisin ollut syyllinen ja minun olisi tullut
+sovittaa syntini, kun Erlend teki pahasti sinua kohtaan. Ja entä Husaby
+--? Erlendin yksin piti jatkaa sukua, joka oli myös minun sukuni. Minä
+annoin suurimman osan isänperintöänikin hänelle. Sinun poikasi ovat
+lähimmät miehiset omaiseni --"
+
+"Erlend _ei ole_ tehnyt pahasti minua kohtaan! En minä ollut häntä
+parempi! Miksi sinä puhut minulle noin, Gunnulf -- et sinä ole minun
+rippi-isäni. Sira Eiliv ei syyttänyt minun miestäni -- hän nuhteli
+minua synneistäni, kun valitin hänelle vaikeuksiani. Hän oli parempi
+pappi kuin sinä -- ja hänet on Jumala pannut minun hengelliseksi
+auttajakseni, häntä minun on kuultava -- eikä hän ole milloinkaan
+sanonut minun kärsineen vääryyttä. Minä tahdon kuulla häntä!"
+
+Gunnulf oli noussut. Kristiina nousi myös seisomaan. Kalpeana ja
+järkyttyneenä munkki mutisi:
+
+"Sinä puhut totta. Sira Eiliviä sinun on kuultava --"
+
+Hän kääntyi lähteäkseen, mutta silloin Kristiina tarttui rajusti hänen
+käteensä:
+
+"Ei, älä lähde minun luotani noin! Muistan, Gunnulf -- muistan miten
+olin sinun vieraanasi tässä talossa silloin, kun se oli sinun. Sinä
+olit hyvä minua kohtaan. Muistan miten tapasin sinut ensi kerran --
+olin hädässä ja tuskassa ja sinä syytit Erlendia, kun et voinut tietää
+--. Sinä rukoilit herkeämättä minun ja lapseni puolesta. Tiedän sinun
+tarkoittaneen meille hyvää, tiedän sinun pitäneen Erlendistä --
+
+"Älä puhu pahaa Erlendistä, Gunnulf -- kuka meistä on puhdas Jumalan
+edessä? Minun isäni rupesi pitämään hänestä, lapsemme pitävät isästään.
+Muista, että hän havaitsi minut heikoksi ja helpoksi vietellä, ja
+sittenkin hän johti minut kunniallisiin oloihin. Husaby on niin kaunis
+-- viimeisenä iltana ennen kotoa lähtöäni oli siellä niin kaunista
+ja auringonlasku oli niin sanomattoman ihana. Erlend ja minä olemme
+viettäneet siellä monta onnellista päivää. -- Kävipä miten kävi, hän on
+minun mieheni, mieheni, jota minä rakastan --"
+
+Gunnulf nojautui molemmin käsin sauvaan, jota hän nykyään aina käytti
+liikkuessaan ulkopuolella luostarin:
+
+"Kristiina --. Älä rakenna mitään auringonlaskun ja lemmen varaan --
+joita muistelet nyt, kun olet hädässä hänen hengestään.
+
+"Minä muistan erään tapauksen nuoruuteni päiviltä -- olin vain
+aliteini silloin. Gudbjørg, joka joutui Uvaasenin Alfille, oli siihen
+aikaan Silheimissä palveluksessa; häntä syytettiin kultasormuksen
+varkaudesta. Kävi ilmi, että hän oli ollut syytön, mutta häpeä ja kauhu
+olivat järkyttäneet hänen mieltään siinä määrin, että sielunvihollinen
+sai vallan sen yli; hän meni alas rantaan aikoen hukuttautua. Ja hän
+kertoi meille usein jälkeenpäin, että maailma näytti silloin hänen
+silmissään niin kauniilta ja kullanpunaiselta ja vesi välkkyi niin
+ihanasti ja tuntui niin hyvältä ja pehmoiselta; mutta jouduttuaan
+siihen vyötäisiään myöten hän mainitsi Jeesuksen nimen ja teki
+ristinmerkin -- ja samassa oli maailma harmaa ja vesi kylmä ja hän
+näki, mitä oli aikonut tehdä --"
+
+"Sittenpä minä en mainitse sitä", sanoi Kristiina hiljaa, -- hän seisoi
+suorana ja jäykkänä, -- "jos luulisin, että minä siten joutuisin
+pettämään mieheni hänen hädässä ollessaan. Mutta minä en usko
+Kristuksen nimen, vaan ennemmin sielunvihollisen saattavan aiheuttaa
+sitä --"
+
+"En tarkoittanut sitä, tarkoitin --. Jumala vahvistakoon sinua,
+Kristiina, että jaksaisit täyttää sen mitä aiot -- kantaa miehesi
+virheet rakkaudella --"
+
+"Näethän, että minä jaksan", sanoi vaimo kuten äsken.
+
+Gunnulf kääntyi hänestä kalpeana ja vapisten. Hän pyyhkäisi kasvojaan:
+
+"Minä menen kotiin. Siellä --. kotona voin helpommin koota ajatukseni
+-- tehdäkseni sen mitä saatan Erlendin ja sinun puolesta. Jumala --
+Jumala ja pyhimykset pelastakoot veljeni hengen ja suokoot hänelle
+vapauden, Oi Kristiina -- älä usko, etten minä rakastaisi veljeäni --"
+
+Mutta hänen mentyään tuntui Kristiinasta, että nyt olivat kaikki asiat
+pahemmin. Hän ei antanut palvelusväen olla sisällä, vaan käveli taas
+käsiään väännellen ja hiljaa vaikeroiden. Oli jo myöhä, kun pihalle
+ratsasti väkeä. Samassa aukeni tuvan ovi, pimeästä erottui ison tukevan
+miehen hahmo. Miehellä oli yllään matkapuku ja hän tuli Kristiinaa
+vastaan kilisevin kannuksin ja maataviistävin miekoin. Tuntiessaan
+Simon Andreksenpojan Kristiina purskahti äänekkääseen itkuun ja juoksi
+häntä vastaan käsivarret levällään, mutta parahti tuskaisesti Simonin
+sulkiessa hänet syliinsä.
+
+Simon päästi hänet irti. Kristiina jäi seisomaan kädet Simonin
+olkapäillä ja otsa vasten hänen rintaansa ja itki neuvottomana. Simon
+kosketti keveästi hänen lanteitaan.
+
+"Jumalan nimessä, Kristiina!" Jo hänen koruttoman, lämpimän ääneensä
+sävy, hänestä huokuva miehen haju -- joka oli sekoitus hikeä,
+maantienpölyä, hevosen ja nahkan tuoksua -- oli kuin lohdutusta.
+"Jumalan nimessä, on liian aikaista heittää toivo ja rohkeus --. Kaipa
+tässä keino keksitään --"
+
+Hetken kuluttua oli Kristiina rauhoittunut sen verran että saattoi
+pyytää käytöstään anteeksi. Hän oli aivan menehtymäisillään siitä, että
+hänen oli täytynyt vieroittaa nuorin lapsensa rinnoiltaan niin äkisti.
+
+Simon sai tietää miten hän oli viettänyt kolme viimeistä vuorokautta.
+Hän huusi Kristiinan neitoa ja kysyi kiivaasti, eikö talossa ollut
+yhtään naisihmistä, joka olisi ymmärtänyt, mikä emäntää vaivasi.
+Mutta neito oli kokematon nuori tyttö, ja Erlendin kartanovouti oli
+leskimies, jolla oli vain kaksi naimatonta tytärtä. Simon lähetti
+miehen kaupungille hakemaan lääkevaimoa ja käski Kristiinan mennä
+vuoteeseen. Kun Kristiinasta alkoi tuntua helpommalta, lupasi Simon
+tulla takaisin puhumaan hänen kanssaan.
+
+Lääkevaimoa odoteltaessa illasti Simon miehineen tuvassa. Samalla
+hän puheli Kristiinan kanssa, joka riisuutui kamarissa. Simon kertoi
+lähteneensä pohjoista kohden paikalla kun oli kuullut Sundbun
+tapahtumista -- hän oli lähtenyt tänne ja Ramborg sinne Ivarin ja
+Borgarin vaimojen luo. Ivar oli viety Mjøsin linnaan, mutta Haavard
+oli jätetty vapaalle jalalle sillä ehdolla, että hän pysyisi seudulla.
+Sanottiin Borgarin ja Guttormin päässeen livahtamaan pakoon --
+Laugarbrun Jon oli ratsastanut Raumsdaliin kuulumisia kysymään ja aikoi
+lähettää niistä sanoman tänne. Simon oli ollut Husabyssä päivällä,
+mutta ei ollut jäänyt sinne pitemmäksi aikaa. Pojat voivat hyvin, mutta
+Naakkve ja Bjørgulf olisivat välttämättä tahtoneet päästä mukaan.
+
+Kristiina oli rauhoittunut ja rohkaistunut, kun Simon myöhään illalla
+tuli istumaan sängyn laidalle hänen luokseen. Kristiina makasi
+nauttien suloista lepoa, joka seuraa kovia tuskia, ja katseli langon
+leveitä, päivettyneitä kasvoja ja pieniä tiukkailmeisiä silmiä. Hänen
+läsnäolonsa oli Kristiinalle suurena tukena. Simon muuttui tosin
+erittäin vakavaksi kuullessaan tarkemmin asiasta, mutta hän oli
+sittenkin edelleen toiveikkaalla mielellä.
+
+Kristiina makasi katsellen hänen mahtavan miehustansa yli pingotettua
+hirvennahkavyötä. Iso litteä kuparinen, hopealla silattu solki, jossa
+ei ollut muuta koristusta kuin iso A ja M, jotka merkitsivät Ave Maria,
+pitkä tikari kullattuine hopeaisine takokoristeineen ja isoine kahvaan
+juotettuine vuorikristalleineen, pieni, mitätön ruokaveitsi haljenneine
+sarviaisvarsineen, joka oli korjattu vaskilangalla -- kaikki tuo oli
+kuulunut hänen isänsä arkipukuun niin kauan kuin Kristiina muisti. Hän
+muisti milloin Simon oli saanut ne itselleen -- se oli tapahtunut juuri
+ennen isän kuolemaa; isä oli tahtonut antaa Simonille suuren kullatun
+juhlavyönsä sekä lisäksi hopeaa, jotta vävy olisi saattanut laittaa
+niin monta uutta hopealaattaa kuin siihen tarvittiin, että se ulottuisi
+hänen ympärilleen. Mutta Simon pyysi saada nämä -- ja kun Lauritsa
+sanoi, että se oli oma vahinko, tuumi Simon, että tikari ainakin oli
+kallisarvoinen kapine. "Niin ja veitsi", sanoi Ragnfrid hymyillen, ja
+miehet yhtyivät siihen sanoen, että "aivan niin, myös veitsi". Tuosta
+veitsestä olivat isä ja äiti riidelleet usein; Ragnfridia harmitti joka
+päivä, että hänen täytyi nähdä tuo ruma huono veitsi miehensä vyössä.
+Mutta Lauritsa vannoi, ettei Ragnfrid milloinkaan saisi erotetuksi
+häntä siitä. "Enhän minä ole milloinkaan käyttänyt sitä sinua vastaan
+Ragnfrid -- ja se pystyy kyllä voihin yhtä hyvin kuin mikä muu Norjan
+valtakunnan veitsi tahansa -- kun se on lämmin."
+
+Kristiina pyysi nyt saada katsoa sitä ja makasi vähän aikaa käännellen
+sitä käsissään.
+
+"Tämän veitsen minä tahtoisin omakseni", sanoi hän hiljaa ja pyytävästi.
+
+"Sen minä kyllä uskon -- minä olen iloinen, että se on minun, en myisi
+sitä kahdestakymmenestä hopearahasta." Hän tarttui nauraen Kristiinan
+ranteeseen ja otti veitsen takaisin. Simonin pienet täyteläiset kädet
+olivat aina niin miellyttävät, sopivan lämpöiset ja kuivat.
+
+Kotvasen kuluttua hän toivotti hyvää yötä, otti kynttilän ja meni
+tupaan. Kristiina kuuli hänen polvistuvan sisällä olevan ristin alle,
+nousevan, heittävän saappaat jaloistaan lattialle -- ja retkahtavan
+sitten raskaasti pohjoisen seinän sänkyyn. Silloin vaipui Kristiina
+pohjattoman syvään ja makeaan uneen.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Hän heräsi vasta päivän ollessa jo pitkällä. Simon Andreksenpoika
+oli lähtenyt ulos monta tuntia sitten, ja palvelijat kertoivat hänen
+sanoneen, että Kristiina pysyisi rauhassa kartanolla.
+
+Simon ei tullut takaisin ennen kuin vasta puolenpäivän korvissa, ja
+silloin hän virkkoi ensimmäiseksi:
+
+"Terveisiä Erlendiltä, Kristiina -- sain puhua hänen kanssaan."
+
+Simon näki miten Kristiinan kasvot nuortuivat ja pehmenivät, ja
+miten niille levisi hellä ilme. Sitten Simon tarttui hänen käteensä
+ryhtyessään kertomaan. Paljon he eivät olleet voineet puhua keskenään,
+sillä mies, joka oli vienyt hänet vangin luo, oli jäänyt sisään koko
+ajaksi. Olav-laamanni oli hankkinut hänelle tämän kohtaamisluvan
+Halfridin aikaisen sukulaisuuden vuoksi. Erlend oli lähettänyt rakkaat
+terveiset Kristiinalle ja lapsille, hän oli kysynyt heitä kaikkia,
+mutta eniten Gautea. Simon arveli Kristiinan jonkin päivän kuluttua
+jo saavan nähdä miehensä. Erlend oli tuntunut rauhalliselta ja voinut
+hyvin.
+
+"Jos minä olisin lähtenyt sinun kanssasi ulos aamulla, olisin minäkin
+nähnyt hänet jo", sanoi vaimo hiljaa.
+
+Mutta Simon arveli, ettei se olisi käynyt päinsä, hän oli päässyt
+sisään juuri siksi, että oli ollut yksin. "On oleva parempi monessa
+suhteessa, Kristiina, että miehinen mies tasoittaa tietäsi."
+
+Erlend oli istunut eräässä itäisen tornin komerossa joen puolella --
+se oli herrainhuone, joskin pieni. Ulf Haldorinpoika kuului olevan
+kellarityrmässä ja Haftor jossakin toisessa komerossa.
+
+Varovasti ja kokeillen, tunnustellen paljonko Kristiina jaksoi kestää,
+kertoi Simon sitten mitä hän oli kuullut kaupungilta. Huomatessaan
+Kristiinan olevan perillä asian vaarallisuudesta ei hän salannut
+omaakaan huolestustaan. Mutta kaikki, joiden kanssa hän oli puhellut,
+olivat sanoneet, ettei Erlend olisi mitenkään uskaltanut ryhtyä
+suunnittelemaan sellaista asiaa, ellei hän olisi ollut varma siitä,
+että hänellä oli suuri osa ritaristoa ja herroja tukenaan. Mutta kun
+tyytymättömien mahtimiesten luku oli niin suuri, ei ollut luultavaa,
+että kuningas uskaltaisi tuomita liian ankarasti heidän päällikköään,
+vaan että hän oli tekevä tämän kanssa sovinnon.
+
+Kristiina kysyi matalalla äänellä:
+
+"Millä kannalla on Erling Vidkuninpoika tähän asiaan?"
+
+"Siitä haluaisi moni olla selvillä", sanoi Simon.
+
+Hän ei sanonut omaa ajatustaan asiasta Kristiinalle enempää kuin
+niille miehillekään, joiden kanssa oli puhellut. Mutta hänestä tuntui
+epätodennäköiseltä, että Erlendillä olisi ollut kannattajanaan
+lukuisa ritarijoukko, joka olisi sitoutunut tukemaan häntä hengellään
+ja omaisuudellaan näin vaarallisessa asiassa; he olisivat tuskin
+valinneet johtajakseen häntä -- kaikki Erlendin ikätoverit tiesivät
+hänet jo ennestään epäluotettavaksi. Totta oli, että Erlend oli
+sukua Ingebjørg-rouvalle ja kuningasehdokkaalle; hän oli ollut
+vallassa ja kunniassa viimeiset vuodet eikä hän ollut aivan yhtä
+tottumaton sotatoimiin kuin useimmat hänen ikäisensä, ja hän oli
+sitä paitsi tunnettu sotaväenjohtamistaidostaan. Ja vaikka hän niin
+monta kertaa oli menetellyt järjettömästi, osasi hän kuitenkin puhua
+hyvin ja asiallisesti; ehkäpä hän siis vihdoinkin oli oppinut jotakin
+erehdyksistään. Simonin ajatus oli, että luultavasti oli olemassa
+eräitä, jotka olivat tienneet Erlendin hankkeista ja kiihottaneet
+häntä, mutta ihmeellistä hänestä sentään olisi ollut, jos nämä olisivat
+liittyneet häneen niin lujasti, etteivät olisi nyt päässeet eroon
+hänestä ja antaneet hänen yksin vastata teoistaan.
+
+Simon luuli huomanneensa, ettei Erlend muuta odottanutkaan, hän näytti
+varautuneen siihen, että saisi maksaa kalliisti uhkapelistään. "Kun
+lehmä on suossa, täytyy se nostaa hännästä", sanoi Erlend naurahtaen.
+Eihän hän ollut voinut sanoa paljoa sivullisen kuullen.
+
+Simon ihmetteli, että kohtaus langon kanssa oli järkyttänyt häntä
+niin suuresti. Mutta tuo pieni ahdas tornikamari sänkyineen, joka
+ulottui seinästä seinään täyttäen puoli huonetta ja jonka laidalle
+Erlend oli pyytänyt hänet istumaan itse seisoessaan ryhdikkäänä ja
+norjana muurissa olevan pienen valoaukon edessä, Erlendin pelkäämätön,
+kirkassilmäinen tyyneys, johon ei pystynyt pelko eikä toivo ja joka sai
+hänet näyttämään reippaalta, kylmäveriseltä, miehekkäältä mieheltä,
+nyt kun kaikki kuuma lemmenkiima ja hemputtelu oli haihtunut -- kaikki
+tuo teki ehdottomasti vaikutuksen. Juuri naiset ja lemmenseikat olivat
+johtaneet hänet tänne ja saaneet hänen rohkeat tuumansa raukeamaan
+ennen kuin hän oli saanut ne toteutetuksi maailmassa.
+
+Mutta sitä Erlend ei näyttänyt miettivän. Hän seisoi lujana, kuten
+mies, joka on ryhtynyt rohkeaan leikkiin ja hävinnyt ja osaa kantaa
+tappionsa miehekkäästi ja kauniisti.
+
+Hänen ihmettelevä, iloinen kiitollisuutensa, kun hän näki edessään
+langon, oli myös ollut kaunis nähdä. Simon sanoi silloin: "Etkö
+muista, lanko, sitä yötä, jolloin me valvoimme yhdessä appemme luona,
+tartuimme toistemme käteen Lauritsan laskiessa omansa päällimmäiseksi
+ja lupasimme hänelle ja toisillemme olla aina avulliset kuten veljet."
+
+"Kyllä muistan." Erlendin kasvot olivat hymyssä. "Mutta Lauritsa ei
+suinkaan saattanut ajatella, että sinä koskaan tulisit tarvitsemaan
+minun apuani."
+
+"Päinvastoin", sanoi Simon järkähtämättömän tyynesti, "luonnollisempaa
+hänen olisi ollut ajatella, että sinun asemassasi oleva mies saattaa
+olla tukena minulle kuin että minä joutuisin auttamaan _sinua_."
+
+Erlend hymyili yhä ja sanoi: "Lauritsa oli viisas mies, Simon. Mutta
+vaikka se kuuluu kummalliselta, niin tiedän minä sentään hänen pitäneen
+minusta."
+
+Simon ajatteli, että kautta taivaan, kummalta se kuului, mutta --
+huolimatta kaikesta, mitä hän Erlendistä tiesi, ja huolimatta kaikesta
+mitä tämä oli hänelle tehnyt -- ei hän itsekään voinut kieltää
+tuntevansa ikään kuin veljen hellyyttä Kristiinan miestä kohtaan.
+Sitten Erlend kysyi vaimoaan.
+
+Simon kertoi tavanneensa tämän sairaana ja suuren tuskan vallassa
+Erlendin tähden. Olav Hermanninpoika oli luvannut toimittaa niin, että
+Kristiina pääsisi tapaamaan Erlendiä heti, kun Baard-herra palaisi
+kotiin.
+
+"Ei ennen kuin hän paranee!" pyysi Erlend hätäisesti ja peloissaan,
+ja entinen tyttömäinen punastus levisi jälleen hänen ajamattomille
+kasvoilleen. "Sitä minä vain pelkään, Simon -- etten jaksa pysyä lujana
+kohdatessani hänet!"
+
+Mutta tuokion kuluttua hän sanoi taas rauhallisesti:
+
+"Tiedän sinun tukevan häntä uskollisesti, jos hän jäisi leskeksi ennen
+vuoden loppua. Köyhyyteen hän ei kuitenkaan jää lapsien kera, sillä
+onhan heillä Lauritsan perintö. Ja sinähän asut lähellä, kun hän
+muuttaa Jørundgaardiin."
+
+Päivää jälkeen nativitas Mariæn tuli drotsi herra Ivar Ogmundinpoika
+Nidarosiin. Nyt määrättiin tuomioistuin, johon tuli kuulumaan
+kaksitoista herraa maan Pohjoiskulmalta Erlend Nikulauksenpojan asian
+ratkaisijaksi. Herra Finn Ogmundinpoika, drotsin veli, oli valittu
+kantajaksi.
+
+Kesän kuluessa levisi kuitenkin tieto siitä, että Haftor Olavinpoika,
+Godøyn herra, oli tappanut itsensä pienellä tikarilla, joka oli jätetty
+jokaiselle vangille ruokaveitseksi. Vankina olo oli vaikuttanut niin
+pahasti Haftoriin, ettei hän kuulunut olleen täysissä järjissään.
+Erlend sanoi Simonille sen kuullessaan, että nyt hänen ei tarvinnut
+pelätä Haftorin löysää suuta. Mutta hän oli kuitenkin hyvin järkyttynyt.
+
+Nyt olivat asiat siten, että vartija toisinaan vetäytyi syrjään
+Simonin ja Kristiinan ollessa Erlendin luona. Nämä molemmat ymmärsivät
+Erlendin ensimmäisen ja viimeisen ajatuksen olevan selviytyä asiasta
+niin, etteivät hänen rikostoverinsa tulisi ilmi. Hän sanoikin sen
+suoraan Simonille, kertoi luvanneensa kaikille, joiden kanssa oli
+neuvotellut, hoitaa ohjia siten, että hän itse saisi iskun käpälilleen,
+jos niiksi tuli, "enkä minä ole vielä milloinkaan pettänyt ketään, joka
+on luottanut minuun." Simon katsoi häneen -- Erlendin silmät olivat
+siniset ja kirkkaat; oli ilmeistä, että hän uskoi näin itse.
+
+Kuninkaan toimimiesten ei ollut onnistunut nuuskia esiin muita
+osallisia Erlendin maankavallusjuttuun kuin veljekset Greip ja Torvard
+Torenpoika Møresta, eivätkä nämä tahtoneet tunnustaa tietäneensä
+Erlendin aikeiden tarkoittaneen muuta kuin että tämän ja muutamien:
+muiden miesten tuli taivuttaa herttuatar lähettämään junkkeri
+Haakon Knutinpoika kasvatettavaksi Norjaan ja esittää myöhemmin
+Maunu-kuninkaalle, että hänen molemmille valtakunnilleen olisi eduksi,
+jos hän antaisi velipuolelleen Norjan kuninkaan kruunun.
+
+Borgar ja Guttorm Trondinpoika olivat onnistuneet pääsemään karkuun
+Veøyn linnasta -- kukaan ei tietänyt miten se oli tapahtunut, mutta
+arvailtiin Borgarin; saaneen naisten taholta apua; hän oli hyvin kaunis
+ja hiukan kevytmielinen. Sundbun Ivar istui vielä Mjøsin linnassa;
+veljet näkyivät jättäneen nuoren Haavardin ulkopuolelle neuvottelujen.
+
+Samaan aikaan kun henkivartiokäräjiä pidettiin kuninkaan kartanossa,
+oli arkkipiispalla luonaan concilium. Simonilla oli paljon ystäviä
+ja tuttuja; hän toi Kristiinalle yhä uusia tietoja. Kaikki uskoivat
+Erlendin tulevan karkotetuksi maasta ja hänen tilansa luovutettavan
+kuninkaalle. Erlend uskoi itsekin asian ratkeavan niin, hän säilytti
+rohkeutensa -- hän aikoi pyrkiä Tanskaan. Siinä maassa oli tie aina
+auki reippaalle, asekuntoiselle miehelle, ja Ingebjørg-rouva oli
+varmasti vastaanottava Kristiinan rakkaan sukulaisensa tavoin ja pitävä
+tätä arvossa ja kunniassa. Lapset saattoi Simon ottaa luokseen, mutta
+kaksi vanhinta poikaa tahtoi Erlend sentään mielellään mukaan.
+
+Kristiina ei ollut kertaakaan koko aikana liikkunut kaupungin
+ulkopuolella eikä nähnyt lapsiaan -- paitsi Naakkvea ja Bjørgulfia;
+nämä olivat eräänä iltana tulleet ratsastaen Husabystä. Äiti
+piti heidät luonaan pari päivää, mutta sitten hän lähetti heidät
+Raasvoldiin, jonne Gunna-rouva oli ottanut pienimmät.
+
+Se oli Erlendin tahto. Ja Kristiina pelkäsi ajatuksia, joita hänessä
+saattoi herätä, jos hänellä olisi poikansa ympärillään, jos hänen
+pitäisi kuunnella heidän kysymyksiään ja koettaa selvittää heille asian
+tilaa. Hän koki kaikin voimin häätää luotaan ajatukset ja muistot
+vuosista, jotka hän oli elänyt Husabyssä. Niin rikkaita ne olivat
+olleet, että hänestä koko tuo aika oli kuin tasainen tyyni meren pinta
+-- jollaiselta aaltoava meri kylliksi korkealta katsottuna näyttää.
+Toinen toistaan ajelevat aallot ovat vain sama ikuinen meri; niin oli
+elämä keinuttanut hänen mieltään näinä avarina vuosina.
+
+Nyt tuntui taas siltä kuin ennen nuoruusvuosina, jolloin hän oli
+pysynyt uskollisena Erlendille kaikesta ja kaikista huolimatta.
+Jälleen oli hänen elämänsä herkeämätöntä odotusta niihin hetkiin
+pääsemiseksi, jolloin hänen oli suotu tavata miestään, istua hänen
+rinnallaan kuninkaan kartanon tornikamarin sängyn laidalla, puhua hänen
+kanssaan rauhallisesti ja tyynesti -- kunnes saattoi sattua, että
+he silmänräpäykseksi jäivät kahden kesken, jolloin he viskautuivat
+toistensa kaulaan loppumattomiin polttaviin suudelmiin hukkuen ja
+hurjasti toisiaan syleillen.
+
+Muuten Kristiina oli enimmäkseen Kristuksenkirkossa, tuntimääriä
+kerrallaan. Hän oli polvillaan, tuijottaen pääalttarin ristikko-ovien
+takana olevaan Pyhän Olavin kultaiseen arkkuun. Jumalan armosta oli
+heidän kahden kelvottoman suotu yhtyä pyhän vihkimisen kautta. Synnin
+poltinmerkillä merkittyinä, synnin taakan painamina he olivat astuneet
+yhdessä Jumalan huoneen ovesta sisään, ottaneet yhdessä vastaan
+Vapahtajan ruumiin papin kädestä. Saattaisiko hän siis valittaa nyt,
+kun Jumala koetti hänen uskollisuuttaan, muistaa muuta kuin että hän
+oli Erlendin vaimo ja Erlend hänen miehensä elämän loppuun asti?
+
+Mikonmessun edellisenä torstaina pidettiin tuomioistuimen kokous ja
+tehtiin päätös Erlend Nikulauksenpojan, Husabyn herran, jutussa.
+Hänet oli havaittu syylliseksi kavallusyritykseen maata ja kuningasta
+vastaan, kapinannostoon maan rajojen sisällä ja vieraan palkkaväen
+maahantuontiin. Tutkittuaan entisaikoina sattuneita samankaltaisia
+juttuja oli tuomarikunta tullut siihen päätökseen, että Erlend
+Nikulauksenpoika oli vikapää hengen ja omaisuuden menetykseen.
+
+Arne Gjavvaldinpoika tuli ilmoittamaan asiasta Simon Darrelle ja
+Kristiina Lauritsantyttärelle Nikulauksentaloon. Hän oli ollut läsnä
+neuvotteluissa.
+
+Erlend ei ollut kieltänyt syyllisyyttään. Selvästi ja varmasti hän
+oli tunnustanut aikoneensa näillä toimillaan pakottaa kuningas Maunu
+Eirikinpojan antamaan nuorelle velipuolelleen, junkkeri Haakon
+Knutinpoika Porselle Norjan valtakunnan kruunun. Erlend oli Arnen
+mielestä puhunut mainiosti. Hän oli huomauttanut niistä suurista
+vaikeuksista, joita koitui kansalle siitä, että kuningas viime
+vuosina tuskin oli näyttäytynyt Norjan rajojen sisällä ja että hän
+oli osoittanut aina haluttomuutta sijaisen asettamiseen, joka olisi
+suojannut lakia ja hoitanut kuninkaan valtaa. Kuninkaan puuhat
+Skånessa, hänen tuhlaavaisuutensa ja mieletön raha-asiain hoitonsa,
+jotka hänen uskottujen neuvonantajiensa täytyi huomata, johtivat
+kansan mielivallan ja köyhtymyksen tilaan, eivätkä alamaiset olleet
+milloinkaan varmoja siitä, ettei heiltä vaadittaisi uusia ylimääräisiä
+veroja ja avustusta. Ja koska Norjan ritareilla ja herroilla oli
+paljon vähemmän oikeuksia ja vapauksia kuin Ruotsin ritaristolla, oli
+edellämainittujen vaikea kilpailla jälkimmäisten kanssa, mistä myös
+seurasi, että nuori ja kokematon herra Maunu Eirikinpoika kuuli ja
+suosi enemmän ruotsalaisia herroja, koska näillä oli paljon suuremmat
+rikkaudet ja he sen vuoksi kykenivät avustamaan häntä tuntuvammin
+aseistetuilla ja harjaantuneilla joukoilla.
+
+Erlend liittolaisineen oli luullut tietävänsä niin varmasti kansan
+enemmistön mielen, herrojen, talonpoikain ja kaupunkilaisten
+pohjois- ja länsiosassa Norjaa, että he olivat uskoneet saavansa
+täyden kannatuksen toimittaessaan esille kuningasehdokkaan, joka
+oli yhtä läheistä sukua rakkaalle herrallemme ja kuninkaallemme
+Haakon-vainajalle kuin nykyinen kuningas. Hän oli siis ajatellut
+kansan yhtyvän siihen, että he saisivat Maunu-kuninkaan myöntämään
+velipuolelleen täkäläisen kuningasistuimen, junkkeri Haakonin
+vannoutuessa elämään rauhassa ja sovinnossa Maunu-herran kanssa,
+suojelemaan Norjan valtaa vanhojen maanrajojen sisällä, puolustamaan
+Jumalan kirkon oikeutta, maan lakeja ja tapoja, talonpoikien ja
+kaupunkien oikeuksia ja vapauksia, sekä vastustamaan ulkomaalaisten
+tunkeutumista maahan. Tähän esitykseen oli hänen ja hänen ystäviensä
+ollut tarkoitus suostuttaa Maunu-kuningas rauhallista tietä, vaikka
+Norjan talonpoikain ja päälliköiden ikivanha oikeus oli ollut kukistaa
+kuningas, joka pyrki hallitsemaan laittomasti.
+
+Ulf Saksinpojan Englannin- ja Skotlannin-matkan ainoana tarkoituksena
+hän sanoi olleen sen, että näiden tuli hankkia herra Haakonille
+kannatusta sieltä, jos Jumala oli aikonut hänet meidän kuninkaaksemme.
+Näissä hänen hommissaan ei ollut ollut osallisena kukaan muu Norjan
+mies kuin Haftor Olavinpoika Goøystä, -- Jumala olkoon hänen sielulleen
+armollinen -- hänen lankonsa Trond Gjeslingin kolme poikaa Sundbusta ja
+Greip ja Torvard Torenpoika Hattebergin suvusta.
+
+Erlendin sanat olivat tehneet syvän vaikutuksen, kertoi Arne
+Gjavvaldinpoika. Mutta sitten hän oli lopuksi, mainitessaan heidän
+odottaneen apua kirkon miehiltä, viitannut vanhoihin Maunu-kuninkaan
+poikuudenaikaisiin synteihin, ja se oli ollut epäviisaasti tehty, sanoi
+Arne. Arkkipiispan edusmies oli kieltänyt sen jyrkästi -- arkkipiispa
+Paal Baardinpoikahan oli sekä kansleriaikanaan että nyt osoittanut
+suurta kiintymystä Maunu-kuninkaaseen tämän jumalisen mielenlaadun
+vuoksi; ja kansa tahtoi mieluimmin unohtaa, että heidän kuninkaastaan
+oli milloinkaan kulkenut sellaisia huhuja; ja nythän hän oli menossa
+avioliittoon Namurin kreivin tyttären kanssa -- vaikka huhuissa olisi
+ollut perää ennen, niin kai hän nyt oli kokonaan luopunut pahoista
+tavoistaan.
+
+-- Arne Gjavvaldinpoika oli osoittanut Simon Andreksenpojalle mitä
+suurinta ystävyyttä tämän Nidarosissa ollessa. Hän nytkin muistutti
+Simonia siitä, että Erlendillä oli oikeus valittaa laittomasti
+langetetusta tuomiosta. Lain kirjaimen mukaan olisi kantajan pitänyt
+olla Erlendin säätyinen mies, mutta Finn, Hestbøn herra, oli ritari ja
+Erlend aseenkantaja. Oli luultavaa, arveli Arne, että tuomio muuttuisi
+ja ettei Erlendiä voitaisi tuomita maanpakoa raskaampaan rangaistukseen.
+
+Mitä tulee Erlendin sanoihin hänen tarkoittamansa kuningasvallan
+hyödyllisyydestä -- niin kyllähän se kuulosti kauniilta. Ja
+tiedettiinhän kyllä, mistä oli löytyvä mies, joka olisi ollut halukas
+astumaan peräsimen ääreen ja ohjaamaan laivaa kuninkaan alaikäisyyden
+aikana. -- Arne raapi harmaan partansa juurta vilkaisten Simoniin.
+
+"Ei hänestä ole taitanut kuulua eikä näkyä jälkeäkään tänä kesänä?"
+kysäisi Simon hiljaa.
+
+"Ei. Hän sanoo olevansa kuninkaan epäsuosiossa ja kaikkien
+tämänkaltaisten asioiden ulkopuolella, kerrotaan. Hän ei ole pitkiin
+aikoihin jaksanut istua kotona näin kauan kuuntelemassa Elin-rouvan
+puheita. Hänen tyttäriensä sanotaan olevan yhtä kauniita ja tyhmiä kuin
+heidän äitinsä."
+
+       *       *       *       *       *
+
+Erlend oli kuullut tuomionsa järkähtämättömän tyynesti ja kumartanut
+herroille yhtä säädykkäästi, luontevasti ja kauniisti pois vietäessä
+kuin sisään astuessaan. Hän oli tyyni ja hilpeä Kristiinan ja Simonin
+tullessa häntä tapaamaan seuraavana päivänä. Arne Gjavvaldinpoika oli
+mukana, ja Erlend lupasi noudattaa hänen neuvoaan.
+
+"Ennen minä en milloinkaan saanut Kristiinaa Tanskaan", sanoi hän
+kietoen kätensä tämän vyölle. "Ja minä olisin aina niin kernaasti
+vienyt hänet mukanani maailmalle --." Hänen kasvoillaan kävi väristys
+-- ja yhtäkkiä hän suuteli kiihkeästi vaimonsa kalpeata poskea
+välittämättä toisista.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Simon Andreksenpoika lähti Husabyhyn järjestämään Kristiinan irtaimen
+omaisuuden muuttoa Jørundgaardiin. Hän neuvoi tätä myös lähettämään
+lapsensa Gudbrandinlaaksoon samalla kertaa. Kristiina sanoi:
+
+"Minun poikieni ei tarvitse lähteä isänsä kartanosta ennen kuin heidät
+häädetään sieltä."
+
+"Minä en odottaisi sitä sinun sijassasi", sanoi Simon. "He ovat niin
+pieniä, etteivät käsitä kohdalleen tätä juttua. Paras olisi, jos
+antaisit heidän lähteä Husabystä siinä luulossa, että he lähtevät
+ainoastaan tätiään tervehtimään ja katsomaan äitinsä perintökartanoa
+laaksossa."
+
+Erlend yhtyi asiassa Simoniin. Asia järjestyi kuitenkin niin, että vain
+Ivar ja Skule lähtivät tätinsä miehen mukana etelään. Kristiina ei
+hennonut lähettää kahta pienintä niin kauaksi luotaan. Kun Lauritsa ja
+Munan tuotiin hänen luokseen kaupunkitaloon ja hän huomasi nuorimman
+tuntevan äitinsä, hän purskahti itkuun. Simon ei ollut nähnyt hänen
+itkevän yhtään kyyneltä sen illan jälkeen, jolloin hän oli tullut
+Nidarosiin. Nyt hän itki itkemistään -- Munanin tähden, joka potki
+ja sätki hänen sylissään, pyrkien hoitajansa luo; ja sitten hän itki
+Lauritsa-poikaa, joka kiipesi äitinsä syliin halaten tätä ja pillahti
+itkemään hänkin, kun näki äitinsä itkevän. Kristiina antoi noiden
+kahden jäädä luokseen, samoin Gauten, joka ei tahtonut lähteä Simonin
+mukaan -- Kristiinasta ei ollut viisasta päästää pois näkyvistään
+lasta, joka kantoi niin raskasta taakkaa pienillä hartioillaan.
+
+Sira Eiliv oli tuonut lapset kaupunkiin. Hän oli pyytänyt
+arkkipiispalta vapautta käydäkseen Tautrassa tervehtimässä veljeään;
+Erlend Nikulauksenpojan kotipapin Pyyntöön suostuttiin kernaasti.
+Tämä tuumi, ettei Kristiina voinut jäädä kaupunkiin, kun hänellä oli
+niin monta lasta huolehdittavanaan, ja tarjoutui ottamaan Naakkven ja
+Bjørgulfin luostariin.
+
+Viimeisenä iltana ennen papin ja poikien lähtöä -- Simon oli jo
+matkustanut kaksosten kera -- ripitti Kristiina itsensä tuolle
+hurskaalle ja puhdassydämiselle miehelle, joka oli ollut hänen
+hengellinen isänsä niin monet vuodet. He puhuivat keskenään
+tuntikausia, ja Sira Eiliv kehotti häntä nöyryyteen ja kuuliaisuuteen
+Jumalan edessä, kärsivällisyyteen, uskollisuuteen ja rakkauteen
+aviomiestään kohtaan. Kristiina oli polvillaan penkkiä vasten, jolla
+Sira Eiliv istui; sitten pappi nousi paikaltaan, polvistui Kristiinan
+viereen punaisessa stolassaan, teki Kristiinan pään päälle Kristuksen
+rakkauden ikeen merkin ja rukoili kauan ja palavasti hiljaa itsekseen.
+Mutta Kristiina tiesi hänen rukoilevan sen isän ja äidin, niiden lasten
+ja palvelijain puolesta, joiden sielunhoitoa hän oli harrastanut
+parhaansa mukaan Husabyn vuosina.
+
+Seuraavana päivänä Kristiina seisoi Bratøren-niemellä katsoen miten
+Tautran veljet kohottivat purjeet pystyyn viedäkseen pois hänen
+kaksi vanhinta poikaansa ja Sira Eilivin. Kotimatkalla hän kävi
+minoriittiveljien kirkossa ja jäi sinne siksi kunnes luuli olevansa
+kyllin voimakas uskaltaakseen palata omaan taloonsa. Ja illalla kahden
+pienokaisen nukuttua hän jäi istumaan kehruun ääreen ja jutteli Gauten
+kanssa, kunnes tämänkin makuuaika tuli.
+
+
+
+
+VI
+
+
+Erlend istui kuninkaan kartanossa Klemensinmessun vaiheille asti.
+Silloin tuli käsky ja ilmoitus, että hänet oli vietävä Maunu-kuninkaan
+eteen turvallisen saattueen kera. Kuningas aikoi viettää joulun
+Baagahusissa tällä kertaa.
+
+Kristiina säikähti kauheasti. Sanomattomalla ponnistuksella hän oli
+pakottautunut näyttämään rauhalliselta Erlendin ollessa vankina ja
+kuolemaan tuomittuna. Nyt Erlend aiottiin viedä kauas tietymättömille
+teille; kuninkaasta puhuttiin niin monenlaista, eikä Erlendillä
+ollut ystäviä kuninkaan lähipiirissä. Ivar Ogmundinpoika, Baaghusin
+nykyinen linnanpäällikkö, oli käyttänyt mitä ankarinta kieltä Erlendin
+kapinahankkeista. Ja hänen sanottiin ärtyneen vielä enemmän, kun hän
+oli jälleen kuullut jotakin Erlendin hänestä puhumaa höpötystä.
+
+Mutta Erlend elostui uutisesta. Kristiina huomasi kyllä, ettei hän
+ajatellut kevein mielin heidän tulevaa eroaan. Mutta pitkä vankinaolo
+oli alkanut jäytää hänen voimiaan, joten hän nyt odotti innokkaasti
+pitkää merimatkaa ja näytti suhtautuvan melkein välinpitämättömästi
+kaikkeen muuhun.
+
+Kolmen päivän kuluttua oli kaikki kunnossa ja Erlend lähti herra Finnin
+laivalla. -- Simon oli luvannut palata Nidarosiin ennen adventtia,
+järjestettyään ensin vähän kotoisia asioitaan; jos uutisia alkaisi
+kuulua aikaisemmin, hän oli pyytänyt Kristiinaa ilmoittamaan siitä
+ja luvannut tulla heti. Kristiina päätti nyt lähteä etelään Simonin
+luokse ja sieltä kuninkaan eteen, langetakseen hänen jalkoihinsa ja
+pyytääkseen armoa miehelleen -- tarjotakseen vaikka kaiken mitä omisti
+Erlendin hengestä.
+
+Erlend oli myynyt ja pantannut kaupunkitalonsa eri tahoille;
+Nidarholman luostari omisti päärakennuksen, mutta apotti Olav oli
+kirjoittanut ystävällisesti Kristiinalle pyytäen häntä käyttämään
+sitä niin kauan kuin hän tarvitsi. Hän asui siellä yhden ainoan
+palvelusneidon kera. Ulf Haldorinpoika, joka oli päästetty vapaalle
+jalalle, kun ei häntä ollut voitu tuomita mistään, oli talossa myös,
+samoin tämän veljenpoika Haldor, joka oli Kristiinan huovi.
+
+Kristiina kysyi neuvoa Ulfilta, ja tämä asettui ensin epäilevälle
+kannalle -- arveli siitä tulevan hankalan matkan yli Dovren tunturin;
+tunturilla oli jo satanut paljon lunta. Mutta nähdessään Kristiinan
+sieluntuskan hän kehotti tätä lähtemään matkaan. Gunna-rouva otti
+molemmat pikkupojat Raasvoldiin, mutta Gaute ei tahtonut erota
+äidistään, eikä tämäkään tahtonut päästää poikaa silmistään täällä
+pohjoisessa.
+
+Tuli ankara ilma heidän päästyään Dovren eteläpuolelle, ja Ulfin
+neuvosta he jättivät hevosensa Drivstueniin ja lainasivat sieltä sukset
+-- siltä varalta, että heidän täytyisi nukkua taivasalla seuraava yö.
+Kristiinalla oli ollut sukset jalassaan viimeksi pikku tyttönä, ja
+hänen kävi raskaaksi hiihtää, vaikka miehet tukivat häntä voimiensa
+takaa. He eivät ehtineet sinä päivänä pitemmälle kuin Drivstuenin ja
+Hjerdkinin puoliväliin, keskelle tuntureita, ja kun rupesi pimenemään,
+täytyi heidän etsiä suojaa eräästä koivuhaasta ja kaivautua lumeen.
+Toftarista he saivat lainaksi hevosia; siellä oli sumuista, ja heidän
+päästyään vähän alemma laaksoon alkoi sataa. Kun he monta tuntia pimeän
+tulon jälkeen ratsastivat Formon pihaan, ulvoi tuuli nurkissa, joki
+jymisi ja rinteellä kävi veden ja tuulen kohina. Piha oli kuin vetelä
+suo, jossa ei kuulunut kavioiden kopse -- eikä laajalla tanhualla
+näkynyt pienintäkään elonmerkkiä lauantai-illan hiljaisuudessa; eivät
+ihmiset eivätkä koirat näyttäneet huomaavan heidän tuloaan.
+
+Ulf kolkutti kartanorakennuksen ovea keihäällään; mies ilmestyi
+avaamaan. Kohta sen jälkeen seisoi Simon itse porstuan ovella leveänä
+ja tummana takaa virtaavassa valossa, käsivarrella lapsi, ja ajoi
+haukkuvat koirat taakseen. Hän huudahti nähdessään vaimonsa sisaren,
+laski lapsen lattialle ja vei Kristiinan ja Gauten sisään, auttaen
+heidän yltään läpimärät vaatteet.
+
+Tuvassa oli lämmin ja kotoinen henki, mutta umpea ilma, sillä tupa oli
+uunitupa, jossa oli lattea katto. Ja se oli täynnä väkeä -- lapsia
+ja koiria kihisi joka nurkassa. Ja äkkiä Kristiina erotti kahden
+pikkupoikansa punoittavat, iloiset ja innokkaat kasvot pöydän takaa,
+jolla paloi kynttilä. He tulivat esiin tervehtien vähän vieraasti
+äitiään ja veljeään -- Kristiina ymmärsi häirinneensä toisten
+lauantainviettoa. Tupa oli muuten täydellisen epäjärjestyksen vallassa,
+ja joka askeleella narskuivat pähkinänkuoret, joita oli kaikkialla.
+
+Simon lähetti rengit ja naiset asioille, ja tupa tyhjeni väestä sekä
+enimmistä lapsista ja koirista -- heillä oli vieraana naapureita
+palvelijoineen. Kysellessään ja kuunnellessaan kuulumisia hän kiinnitti
+soljella paitansa ja mekkonsa, jotka olivat olleet auki alas paljaalle,
+karvaisella rinnalle asti. Lapset olivat reutoneet hänet semmoiseksi,
+sanoi hän anteeksipyytäen. Hän oli kauhean ruokkoamattoman näköinen,
+vyö oli vinossa, vaatteet ja kädet olivat likaiset, kasvot noessa ja
+tukka täynnä roskaa ja tomua.
+
+Pian tuli kaksi palvelusnaista viemään Kristiinaa ja Gautea Ramborgin
+rouvatupaan. Siellä paloi jo tuli uunissa, palvelusneidot sytyttivät
+kiireesti kynttilöitä, valmistivat vuoteen ja auttoivat Kristiinan ja
+pojan ylle kuivat vaatteet, kun taas toiset kantoivat pöytään ruokaa
+ja juomaa. Keskenkasvuinen tyttö, jolla oli silkkinauhalle palmikoitu
+tukka, toi olutkulhon, josta vaahto kuohui laidoille. Tyttö oli Simonin
+avioton tytär Arngjerd.
+
+Sen jälkeen tuli Simon itse sinne; hän oli suorinut asunsa ja oli nyt
+enemmän sellainen, jona Kristiina oli tottunut hänet näkemään: hyvin
+kauniisti ja komeasti puettu. Hän talutti tytärtään kädestä, ja Ivar ja
+Skule seurasivat perästä.
+
+Kristiina kysyi sisartaan, ja Simon vastasi Ramborgin lähteneen
+saattamaan Sundbun vaimoja Ringheimiin; Jostein oli ollut hakemassa
+tytärtään Helgaa, ja hän oli tahtonut Dagnyn ja Ramborginkin mukaan
+-- tämä hilpeä, hyvänsävyinen vanha mies oli luvannut pitää hyvää
+huolta noista kolmesta nuoresta vaimosta. Ramborg tuli ehkä jäämään
+sinne talveksi. Hän odotti lasta Matinmessun aikaan -- ja olihan Simon
+itsekin arvellut joutuvansa olemaan poissa kotoa talvella; silloin
+Ramborgilla oli hauskempi nuorten sukulaisvaimojen luona. Formon
+taloudelle ei merkinnyt sitä eikä tätä, oliko hän kotona vai muualla,
+nauroi Simon -- eihän hän, Simon, ollut ennenkään vaatinut, että
+Ramborg, tuo lapsi, kuluttaisi voimiaan suuren talouden hoidossa.
+
+Kristiinan ilmoitettua aikeensa sanoi Simon paikalla tahtovansa lähteä
+mukaan. Hänellä oli niin paljon sukulaisia ja omia sekä isänsä vanhoja
+ystäviä siellä, että hän uskoi voivansa hyödyttää Kristiinaa enemmän
+nyt kuin Trondheimissa. Siitäkin hän siellä saisi helpommin selvän,
+oliko Kristiinan viisasta pyrkiä itsensä kuninkaan puheille. Hän sanoi
+olevansa valmis matkaan kolmen tai neljän päivän perästä.
+
+He menivät yhdessä messuun seuraavana aamuna, joka oli sunnuntai, ja
+sitten he olivat Sira Eirikin vieraana Romundgaardissa. Pappi oli jo
+vanha; hän otti Kristiinan hellästi vastaan ja otti syvästi osaa hänen
+onnettomuuteensa. Sitten he käväisivät Jørundgaardissa. Rakennukset
+olivat samat, ja huoneissa oli entiset sängyt, penkit ja pöydät. Se
+oli nyt hänen oma kartanonsa; oli todennäköistä, että hänen poikansa
+tulisivat varttumaan miehiksi tässä ja että hän itse kerran ummistaisi
+silmänsä lapsuudenkodissaan. Mutta koskaan hän ei ollut tuntenut niin
+selvästi kuin nyt, että tässä talossa eli hänen vanhempiensa henki.
+Heillä oli voinut olla omat salaiset surunsa, mutta kaikille ympärillä
+oleville oli heiltä riittänyt lämpöä, apua ja turvaa.
+
+Kristiina oli rauhaton ja alakuloinen, minkä vuoksi häntä pyrki
+väsyttämään Simonin puhe tämän omista asioista, kartanosta ja lapsista.
+Hän tiesi, ettei niin olisi saanut olla; olihan Simon valmis auttamaan
+häntä voimiensa takaa, ja Kristiina ymmärsi että toinen teki kauniisti
+tarjoutuessaan lähtemään pois kotoaan ja vaimonsa luota jouluksi, kun
+asiat olivat nykyisellä kannalla -- Simon ajatteli varmaan paljonkin
+sitä, saisiko hän tällä kertaa pojan, hänellähän oli vain yksi lapsi
+Ramborgista, vaikka he olivat olleet naimisissa kohtapuoleen kuusi
+vuotta. Eihän Kristiina voinut vaatia, että Simon sulautuisi niin
+kokonaan hänen ja Erlendin asioihin, että hän sen vuoksi unohtaisi
+kaikki onnellisen asemansa tuottamat ilot -- mutta oli vain kummallista
+kulkea hänen sivullaan, kun toinen tuntui niin iloiselta ja innokkaalta
+ja tyytyväiseltä oloonsa.
+
+Huomaamattaan oli Kristiina kuvitellut Ulvhild Simonintyttären
+samanlaiseksi kuin oman sisarvainajansa, jonka mukaan tälle oli annettu
+nimi -- kuvitellut, että tyttö olisi vaalea ja hentorakenteinen ja
+vieno. Mutta Simonin pikku tytär oli pyöreä ja palleroinen, hänen
+poskensa olivat kuin omenat ja suu kuin punainen marja; harmaat silmät
+olivat vilkkaat kuin Simonin silmät nuorena, ja hänellä oli Simonin
+kaunis kihara tukka. Simon oli kovasti ihastunut sievään, eloisaan
+lapseensa ja oli ylpeä sen sukkelista puheista.
+
+"Tämä on niin ruma ja ikävä ja paha tytön typykkä", sanoi hän ottaen
+lasta kainaloiden alta ja nostaen hänet ilmaan, jossa ravisteli häntä,
+"että se taitaakin olla vaihdokas, jonka tunturipeikot ovat tuoneet
+isälle ja äidille kätkyeen -- niin se on ruma ja kamalan näköinen",
+lisäsi hän laskien lapsen äkisti maahan ja tehden kolme kertaa
+ristinmerkin sen yli, ikään kuin varomattomia sanojaan säikkyen.
+
+Hänen äpärälapsensa Arngjerd ei ollut kaunis, mutta näytti kiltiltä ja
+ymmärtäväiseltä tytöltä, ja isä otti hänet retkilleen niin usein kuin
+voi. Hän lauloi tytön kiitosta aamusta iltaan -- Kristiinan sopi katsoa
+Arngjerdin myötäjäisarkkuun, mitä kaikkea tämä jo oli kehrännyt ja
+kutonut ja ommellut itselleen.
+
+"Se päivä, jolloin minä lasken tämän tyttären käden hyvän ja uskollisen
+sulhasen käteen", sanoi Simon seuraten katseellaan lasta, "on oleva
+elämäni parhaita."
+
+Säästääkseen kuluja ja saadakseen matkan sujumaan nopeammin ei
+Kristiina huolinut mukaan yhtään palvelusneitoa eikä muita miehiä
+kuin Ulf Haldorinpojan. Kaksi viikkoa ennen joulua hän ratsasti
+sitten Formosta Simon Andreksenpojan ja tämän kahden reippaan nuoren
+palvelijan kera.
+
+Heidän tullessaan Osloon sai Simon paikalla kuulla, ettei kuningas
+tullut Norjaan -- hän tahtoi viettää joulun Ruotsissa. Erlend oli
+Akersnesin linnassa; linnanpäällikkö oli matkoilla, joten häntä
+ei toistaiseksi saattanut tavata. Mutta alipäällikkö Olav Kyrning
+lupasi ilmoittaa Erlendille, että he olivat kaupungissa. Olav oli
+erittäin ystävällinen Simonille ja Kristiinalle, sillä hänen veljensä
+oli naimisissa Ramborg Aasmundintyttären kanssa, joka oli kotoisin
+Skogista, joten hän katsoi olevansa kaukaista sukua Lauritsantyttärille.
+
+Skogin herra Ketil tuli kaupunkiin pyytäen heidät jouluksi luokseen,
+mutta Kristiina ei tahtonut viettää joulua muualla kuin missä Erlend
+oli. Eikä Simonkaan silloin halunnut lähteä, vaikka Kristiina kovasti
+kehotteli; Simon ja Ketil tunsivat toisiaan jonkin verran, mutta
+Kristiina oli nähnyt setänsä pojan vain kerran tämän tultua aikuiseksi.
+
+Kristiina ja Simon asuivat samassa kartanossa, jossa Kristiina kerran
+oli ollut Simonin vanhempien vieraana siihen aikaan, jolloin he olivat
+olleet kihloissa; mutta nyt he asuivat toisessa rakennuksessa. Tuvassa
+oli kaksi sänkyä, Kristiina nukkui toisessa ja Simon ja Ulf toisessa;
+miehet nukkuivat tallissa.
+
+Jouluyönä tahtoi Kristiina lähteä Nonneseterin kirkon keskiyönmessuun
+-- hän sanoi nunnien laulavan niin kauniisti. He lähtivät sinne kaikki
+viisi. Yö oli tähtikirkas, lauhkea ja kaunis, ja illansuussa oli
+sadellut lunta, joten oli jokseenkin valoisa. Kellojen alkaessa soida
+eri puolilla kaupunkia virtasi kaikista taloista ihmisiä, ja Simonin
+täytyi taluttaa Kristiinaa. Tavantakaa hän vilkaisi syrjäsilmällä
+tähän. Kristiina oli laihtunut paljon tänä syksynä, mutta hänen pitkä,
+ryhdikäs vartalonsa näytti taas saaneen neitseellistä pehmeyttä ja
+suloa. Hänen kalpeille kasvoilleen oli levinnyt nuoruudenaikainen rauha
+ja lempeys, josta kuulsi syvä, salainen, odottava jännitys. Hän oli
+muuttunut kummasti entisen nuoren Kristiinan kaltaiseksi, jonka Simon
+muisti tuolta joululta --. Simon puristi tietämättään hänen kättään
+ja huomasi sen vasta sitten, kun Kristiina pusersi hänen sormiaan
+vastaukseksi. Simon nosti katseensa -- Kristiina hymyili ja nyökkäsi,
+ja Simon ymmärsi, että Kristiina oli luullut hänen puristuksensa olleen
+rohkaisun merkkinä, johon hän tahtoi vastata kiittäen.
+
+Kun juhlapäivät olivat ohi, lähti Kristiina luostariin ja lähetti
+kunnioittavat terveisensä abbedissalle ja niille hänen aikaisilleen
+sisarille, jotka vielä olivat elossa. Hän viipyi abbedissan
+puhetuvassa hetken. Sitten hän meni kirkkoon. Hän käsitti, ettei
+hänellä ollut luostarissa mitään tekemistä. Sisaret olivat ottaneet
+hänet ystävällisesti vastaan, mutta hän oli huomannut näiden pitävän
+häntä vain yhtenä monista neidoista, jotka olivat olleet luostarissa
+vuoden -- jos he olivat kuulleet puhuttavan siitä, että hän oli ollut
+erilainen kuin toiset, vaikkakaan ei hyvässä, eivät he ainakaan
+ilmaisseet sitä. Nunnaluostarissa vietetty vuosi, joka oli vaikuttanut
+niin suuresti hänen elämäänsä, oli merkinnyt ylen vähän luostarin
+elämässä. Hänen isänsä oli ostanut itselleen ja perheelleen osuuden
+luostarin esirukouksiin sielujen puolesta; uusi abbedissa, Elin-rouva,
+ja sisaret lupasivat rukoilla hänen ja hänen miehensä sielun
+pelastukseksi. Mutta Kristiina tunsi, ettei hänellä ollut oikeutta
+häiritä nunnia tervehdyskäynnillään. Heidän kirkkonsa oli avoin hänelle
+kuten kaikille ihmisille; hän saattoi seisoa kirkon pohjoisessa päässä
+ja kuunnella kuorista virtaavaa heleää laulua -- ja kun sisaret
+olivat lähteneet kirkosta luostarin pihalle vievästä ovesta, saattoi
+hän mennä polvistumaan rouva Groa Guttormintyttären hautakiven
+ääreen ja muistella tuota viisasta, voimakasta, arvokasta äitiä,
+jonka neuvoja hän ei ollut ymmärtänyt pitää kunniassa -- mutta muuta
+kotipaikkaoikeutta hänellä ei ollut tässä Kristuksen palvelijattarien
+kodissa.
+
+Juhlien lopulla tuli herra Munan hänen luokseen -- hän sanoi nyt
+vasta kuulleensa, että Kristiina oli kaupungissa. Munan tervehti
+sydämellisesti häntä, Simon Andreksenpoikaa ja Ulfia, jota hän vähän
+väliä nimitti sukulaisekseen ja rakkaaksi ystäväkseen. Taisi käydä
+vaikeaksi päästä tapaamaan Erlendiä, arveli hän, tätä vartioitiin
+hyvin ankarasti -- ei hänkään ollut vielä päässyt tapaamaan serkkuaan.
+Mutta Ulf sanoi nauraen, ritarin ratsastettua pois, ettei hän luullut
+Munanin kovin innokkaasti koettaneenkaan -- hän pelkäsi niin kauheasti
+tulevansa sotketuksi asiaan, ettei kärsinyt kuulla siitä paljon
+mainittavankaan. Munan oli tuntuvasti vanhentunut, hän oli kaljupäinen
+ja laihtunut, nahka lepsatti velttona tuon ison ruhon ympärillä. Hän
+asui Skogheimissä ja hänellä oli luonaan eräs äpärätyttärensä, joka
+oli jäänyt leskeksi. Munan olisi tahtonut päästä hänestä, sillä kukaan
+hänen toisista lapsistaan, niin aviollisista kuin äpäristä, ei tahtonut
+tulla maille tanhuville niin kauan kuin tämä sisarpuoli ohjasi taloa;
+hän oli vallanhaluinen, saita ja teräväkielinen nainen. Mutta Munan ei
+uskaltanut käskeä häntä pois.
+
+Vihdoinkin, uuden vuoden alettua, hankki Olav Kyrning Kristiinalle ja
+Simonille luvan tavata Erlendiä. Ja nyt sai Simon taas seurata surevaa
+vaimoa sydäntäsärkeviin kohtauksiin. Kuri oli paljon kovempi täällä
+kuin Nidarosissa, Erlend ei saanut puhua kenenkään kanssa ilman että
+linnanpäällikön miehiä oli saapuvilla.
+
+Erlend oli tyyni kuin ennen, mutta Simon huomasi, että asian tila
+alkoi kuluttaa miestä. Hän ei valittanut milloinkaan, sanoi, ettei hän
+kärsinyt puutetta, vaan että kaikki oli niin hyvää kuin olla saattoi,
+mutta tunnusti kuitenkin kylmän toisinaan vaivaavan, huoneessa kun ei
+ollut tulisijaa. Eikä hän voinut pitää liikaa huolta puhtaudestaan --
+mutta ellei hänen olisi tarvinnut tapella täiden kanssa, olisi aika kai
+käynyt vieläkin pitemmäksi, sanoi hän nauraen.
+
+Kristiinakin oli rauhallinen -- niin rauhallinen, että Simon jäi
+odottamaan henki kurkussa sitä päivää, jolloin tuo rauha laukeaisi.
+
+Maunu-kuningas oli kruuna jäisten jälkeisellä matkallaan Ruotsissa,
+joten ei ollut toiveita hänen tulostaan rajalle ensi tilassa, eikä
+myöskään muutoksesta Erlendin asemaan.
+
+Yrjönmessunpäivänä olivat Kristiina ja Ulf Haldorinpoika Nunnaluostarin
+kirkossa. Heidän paluumatkalla päästyään nunnaluostarin joen yli vievän
+sillan toiseen päähän ei Kristiina lähtenytkään alas majapaikkaan, joka
+sijaitsi lähellä piispan kartanoa, vaan kääntyi itään, Klemensinkirkon
+rinnettä kohti, kirkon ja joen välisiin ahtaisiin kujiin.
+
+Päivä oli pilvinen ja ilma oli ollut suojainen jonkin aikaa, joten
+heidän jalkineensa ja viitanliepeensä tulivat märiksi ja raskaiksi
+joen varren keltaisessa liejukossa. He joutuivat rinteellä oleville
+pelloille. Kerran sattuivat heidän silmänsä yhteen. Ulf nauroi hiljaa,
+levitti suunsa eräänlaiseen irvistykseen, mutta hänen katseensa oli
+surullinen; Kristiinan kasvoille ilmestyi kärsivä hymy. Samassa
+he saapuivat mäen laitaan; savi oli vierinyt joskus maailmassa
+alas tältä kohden, ja talo oli aivan vieremän alla, niin lähellä
+likaisenkeltaista, mustan, hontelon rikkaruoho-idun peittämää laitaa,
+että sikopahnasta tunkeva löyhkä tuntui ylös asti -- alhaalla tummassa
+liejukossa kulki kaksi lihavaa emakkoa tonkien ja röhkien. Tällä kohden
+erotti vain, kapea kaistale rakennukset joen harmaasta, likaisesta
+vedestä, jossa kellui kolisevia jääkappaleita, ja kuihtunut turve
+törrötti valjuna katoilla.
+
+Heidän siinä seisoessaan tuli sikopahna-aitauksen ääreen muuan mies
+ja nainen, jotka jäivät siihen sikoja tarkastamaan -- mies kumartui
+aidan yli ja raaputti toista emakkoa hopeaisen tapparan varrella, jota
+hän käytti keppinä kävellessään. Mies oli itse Munan Baardinpoika
+ja vaimo oli Brynhild. Munan nosti katseensa, huomasi heidät -- ja
+jäi töllistämään ylös vierun laitaa; silloin huusi Kristiina iloisen
+tervehdyksen.
+
+Herra Munan räjähti kaikuvaan nauruun.
+
+"Tule alas ottamaan lämmin ryyppy tässä koiranilmassa", huusi hän ylös.
+
+Matkalla pihaveräjälle kertoi Ulf, ettei Brynhild Jonnintytär pitänyt
+enää majalaa eikä oluttupaa. Hän oli joutunut pinteeseen monta kertaa,
+ja hänet oli viimein uhattu ottaa hengiltä, ellei hän lopettaisi,
+mutta Munan oli pelastanut hänet ja mennyt takuuseen siitä että tämä
+lopettaisi kokonaan luvattoman ammattinsa. Hänen poikansa olivat myös
+ylenneet siksi korkeaan asemaan, että äidin heidän tähtensä täytyi
+ruveta ajattelemaan maineensa parantamista. Vaimonsa kuoleman jälkeen
+oli Munan Baardinpoika taas liittynyt häneen ja oli alituiseen Flugan
+talossa.
+
+Munan tuli heitä vastaan pihaveräjälle.
+
+"Me olemme kaikki neljä sukua tavallamme", hihitti hän -- hän oli
+hienossa hiprakassa, mutta ei juovuksissa. "Sinä olet hyvä nainen,
+Kristiina Lauritsantytär, olet hurskas eikä sinussa ole ylpeyden
+vikaa -- Brynhild on myös nykyään kunniallinen nainen -- ja minä
+olin naimaton mies siittäessäni meidän kaksi poikaamme -- ne ovat
+reippaimmat kaikista lapsistani -- sen minä olen sanonut aina,
+Brynhild. Inge ja Gudleik ovat rakkaimmat lapseni --"
+
+Brynhild oli vieläkin kaunis, mutta kellertävän kalpea; hänen ihonsa
+näytti niljaiselta, aivan kuin hän olisi seisonut koko päivän
+läskikattilan ääressä. Mutta tuvassa oli hyvä järjestys, hän toi
+pöytään erinomaista ruokaa ja juomaa, ja puiset astiat olivat puhtaat
+ja kauniit.
+
+"Minä poikkean tänne käydessäni asioilla Oslossa", sanoi Munan.
+"Ymmärrätkös, äiti tahtoo mielellään kuulla uutisia pojistaan. Inge
+kirjoittelee minulle tavantakaa, sillä hän on oppinut mies, piispan
+toimimieheltä vaaditaan sitä, näetkös -- ja hyvät naimisetkin minä
+hommasin hänelle, Tora Bjarnentyttären Grjotesta; luuletko sinä monen
+miehen saaneen sellaista vaimoa äpäräpojalleen? Ja tässä nyt istumme
+puhellen näistä, ja Brynhild kantaa eteeni ruokaa ja olutta, kuten
+entisinä aikoina, jolloin hän kantoi minun avaimiani Skogheimissä.
+Siellä on ikävä istua ja muistella vaimovainajaa --. Ja niinpä minä
+ratsastan tänne vähän hupia hakemaan -- silloin kun tämä Brynhild on
+semmoisella tuulella, että suo minulle hiukan ystävyyttä ja iloa."
+
+Ulf Haldorinpoika istui leuka käden varassa katsoen Husabyn rouvaa.
+Kristiina kuunteli puhetta ja vastaili niin hiljaisesti ja lempeästi ja
+arvokkaasti kuin olisi ollut pidoissa jossakin Trondheimin kartanossa.
+
+"Sinä Kristiina Lauritsantytär sait vaimon nimen ja arvon", sanoi
+Brynhild Fluga, "vaikka juoksit minun parveeni Erlendin jäljissä. Minä
+olen ikäni kaiken kantanut nartun ja huoravaimon nimeä -- äitipuoleni
+möi minut tuolle -- minä purin ja raavin, ja hänen naamassaan oli
+kaikkien kynsieni merkit ennen kuin hän sai tahtonsa täytetyksi --"
+
+"Joko sinä taas alat puhua siitä!" valitti Munan. "Olenhan minä sanonut
+monta kertaa, että olisin jättänyt sinut rauhaan, jos sinä olisit ollut
+ihmisten tavalla ja pyytänyt minua säästämään itseäsi, mutta sinä
+hyppäsit silmilleni kuin villikissa kun minä tuskin olin ehtinyt astua
+ovesta sisään --"
+
+Ulf Haldorinpoika nauroi hiljaa itsekseen.
+
+"Ja minä olen aina kohdellut sinua hyvin sen jälkeen", sanoi Munan.
+"Sinä sait kaiken, mitä viitsit pyytää -- ja lapsillamme on paremmat
+ja turvallisemmat päivät kuin Kristiinan poikaraukoilla -- Jumala
+varjelkoon niitä raukkoja, kyllä Erlend on pannut heidät päiville!
+Tarkoitan, että pitäisihän sen merkitä enemmän äidin sydämelle kuin
+vaimon nimen ja arvon -- ja tiedäthän sinä minun usein pahoitelleen,
+ettet sinä ollut sellaisesta suvusta, että minä olisin voinut ottaa
+sinut lailliseksi vaimokseni -- en ole pitänyt kenestäkään naisesta
+niin paljon kuin sinusta -- vaikka sinä et ollut liian usein lempeä
+ja hellä minua kohtaan -- ja vaikka sitten sain sellaisen vaimon kuin
+sain, kiitos Luojan. Olen rakennuttanut alttarin Katrin ja minun
+muistoksi kirkkoomme, Kristiina -- ja olen joka päivä kiittänyt Jumalaa
+ja Pyhää Neitsyttä aviokumppalistani, jota parempaa ei ole ollut
+yhdelläkään miehellä." Hän nyyhkäisi ja alkoi itkeä tuhrustella.
+
+Vähän ajan kuluttua sanoi Ulf Haldorinpoika, että nyt heidän täytyi
+lähteä. He eivät vaihtaneet sanaakaan kotimatkalla. Mutta tuvan oven
+ulkopuolella ojensi Kristiina kätensä Ulfille ja sanoi:
+
+"Ulf -- sukulaiseni ja ystäväni!"
+
+"Jos siitä olisi asialle apua", sanoi Ulf hiljaa, "niin menisin
+mielelläni hirteen Erlendin puolesta -- hänen ja sinun tähtesi."
+
+       *       *       *       *       *
+
+Illalla vähän ennen maatapanoaikaa istui Kristiina Simonin kanssa
+kahden kesken tuvassa. Yhtäkkiä hän alkoi kertoa, missä oli ollut
+aikaisemmin päivällä. Hän kertoi, mistä siellä oli keskusteltu.
+
+Simon istui rahilla vähän matkan päässä. Etukumarassa, käsivarret
+reisiä pitkin kädet alas riippuen hän siinä istui katsellen Kristiinaa,
+kummallinen, tutkiva ilme pienissä, terävissä silmissään. Hän ei
+lausunut sanaakaan, eikä hänen isoissa, jykevissä kasvoissaan
+liikahtanut ainoakaan lihas.
+
+Silloin Kristiina sanoi kertoneensa koko asian isälleen.
+
+Simon istui edelleen liikahtamatta. Mutta tuokion kuluttua hän sanoi
+levollisesti:
+
+"Ainoa, mitä minä olen pyytänyt sinulta koko sinä aikana, jolloin me
+olemme tunteneet toisemme -- on, ellen muista väärin -- että sinä --
+ettet sinä -- etkö olisi voinut vaieta säästääksesi Lauritsaa --?"
+
+Koko Kristiinan ruumis tärisi:
+
+"Kyllä. Mutta --. Oi Erlend, Erlend, Erlend --!"
+
+Toisen hurja parahdus sai Simonin syöksymään pystyyn -- Kristiina oli
+viskautunut etukumaraan ja huojutti nyt ruumistaan edestakaisin pää
+käsien varassa huudellen lakkaamatta Erlendin nimeä. Vavahtelevat,
+tuskaiset nyyhkytykset tunkeutuivat ikään kuin väkisin esiin ja
+pulppusivat purskahdellen ulos.
+
+"Kristiina -- Jeesuksen nimessä!"
+
+Simonin tarttuessa häntä olkavarteen ja koettaessa hillitä häntä
+heittäytyi Kristiina koko ruumiinsa painolla Simonia vastaan ja tarttui
+hänen kaulaansa, huudellen yhä itkien miehensä nimeä.
+
+"Kristiina -- hillitse itsesi --" Simon puristi häntä sylissään ja
+huomasi, ettei toinen tajunnut sitä, vaan itki niin, ettei pysynyt
+pystyssä tukematta. Silloin Simon nosti hänet koholle -- likisti hänet
+silmänräpäykseksi itseään vasten, kantoi hänet sitten pois ja laski
+hänet vuoteelle.
+
+"Hillitse itsesi", pyysi hän jälleen tuskaisesti ja miltei uhaten
+ja otti Kristiinaa kiinni päästä; silloin Kristiina tarttui hänen
+ranteisiinsa ja käsivarsiinsa tarrautuen häneen:
+
+"Simon -- Simon -- hänet täytyy pelastaa --"
+
+"Minä teen mitä voin, Kristiina -- nyt sinun täytyy hillitä itsesi!"
+Simon kääntyi äkkiä pois, meni ovelle ja katosi ulos. Sitten hän huusi
+niin että pihamaa raikui palvelusneitoa, jonka Kristiina oli palkannut
+itselleen Oslossa. Tämä tuli juoksujalkaa paikalle, ja Simon käski
+hänen mennä talon rouvan luo. Mutta neito tuli samassa takaisin; rouva
+tahtoi olla yksin, kertoi hän kauhuissaan Simonille, joka seisoi
+äskeisellä paikalla.
+
+Simon nyökäytti päätään ja meni tallin puolelle, jonne hän jäi siihen
+asti kunnes Gunnar, hänen oma palvelijansa, ja Ulf Haldorinpoika
+tulivat sinne antamaan hevosille ilta-apetta. Simon rupesi puheisiin
+näiden kanssa ja lähti sitten Ulfin seurassa takaisin tupaan.
+
+Kristiina ei nähnyt paljon lankoaan seuraavana päivänä. Mutta
+puolenpäivän jälkeen, hänen istuessaan ompelemassa vaatekappaletta,
+jonka hän aikoi viedä miehelleen, tuli Simon juosten sisään, ei sanonut
+sanaakaan eikä katsonut häneen, vaan paukautti auki matka-arkkunsa
+kannen, täytti hopeapikarin viinillä ja juoksi samaa tietä ulos.
+Kristiina nousi paikaltaan ja syöksyi perästä. Oven takana seisoi
+vieras mies hevostaan pidellen -- Simon veti kultasormuksen sormestaan,
+pudotti sen pikariin ja joi tulijan maljan.
+
+Kristiina arvasi mistä oli kysymys ja huudahti iloisesti:
+
+"Sinä olet saanut pojan, Simon."
+
+"Niin olen." Simon läimäytti tulijaa olalle, kun tämä pisti kiittäen
+pikarin ja sormuksen vyöhönsä. Sitten otti Simon vaimonsa sisarta
+vyötäisistä ja pyöräytti hänet ympäri. Hän oli niin iloisen näköinen,
+että Kristiinan täytyi laskea kätensä hänen olkapäilleen -- ja silloin
+Simon suudella muiskautti häntä keskelle suuta ja nauroi ääneen.
+
+"No nyt jää Darre-suku sinun jälkeesi Formoon, Simon", sanoi Kristiina
+iloisesti.
+
+"Niin jää -- jos se on Jumalan tahto. -- Tänä iltana minä menen
+yksin", sanoi hän sitten, kun Kristiina kysyi, menisivätkö he yhdessä
+iltarukoukseen.
+
+Illalla sanoi Simon Kristiinalle kuulleensa Erling Vidkuninpojan olevan
+kartanossaan Akerissa Tunsbergin luona. Ja aamupäivällä oli Simon
+varannut itselleen paikan laivalla, joka meni vuonoa alas -- hän aikoi
+puhua herra Erlingin kanssa Erlendin asiasta.
+
+Kristiina ei sanonut tuohon paljoa. He olivat joskus ennenkin arvelleet
+ohimennen, mahtaisiko herra Erling tuntea Erlendin hankkeita vai ei.
+Simon sanoi nyt tahtovansa kysyä Erling Vidkuninpojan mieltä siitä,
+oliko Kristiinan viisasta lähteä Simonin saattamana Ruotsiin Lauritsan
+mahtavien sukulaisten luo pyytämään näiden neuvoa ja sukulaisapua.
+
+Silloin sanoi Kristiina:
+
+"Mutta kun sinä nyt olet saanut kuulla suuren uutisen kotoasi, lanko,
+on minusta luonnollista, että siirrät Akerin-matkasi ja menet ensin
+Ringheimiin katsomaan Ramborgia ja poikaa."
+
+Simonin täytyi kääntyä pois, niin liikuttuneeksi hän tuli. Hän
+oli tahtonut tietää mahtaisiko Kristiina osoittaa ymmärtävänsä,
+että hän kaipasi poikaansa näkemään. Mutta voitettuaan hiukan
+mielenliikutuksensa hän sanoi nöyrällä äänellä:
+
+"Olen ajatellut, Kristiina -- että ehkäpä Jumala on suova pojalleni
+paremman voinnin, jos minä jaksan pysyä kärsivällisenä ja tyytyä
+olemaan näkemättä häntä siihen asti kunnes olen saanut autetuksi
+Erlendiä ja sinua."
+
+Seuraavana päivänä hän lähti kaupungille ostamaan kalliita ja
+arvokkkaita lahjoja vaimolleen ja pojalle sekä niille naisille, jotka
+olivat olleet Ramborgin luona hänen saadessaan lapsen. Kristiina otti
+esille kauniin hopealusikan, jonka hän oli saanut perinnöksi äidiltään;
+sen hän nyt antoi Andres Simoninpojalle, mutta sisarelleen hän lähetti
+raskaat, kullatut hopeavitjat, jotka hän kerran lapsena oli saanut
+Lauritsalta pyhäinjäännösristin kera. Ristiin hän kiinnitti Erlendin
+morsiuslahjaketjun. Seuraavana päivänä keskipäivän aikaan purjehti
+Simon pois.
+
+Illalla laski alus erään saaren suojaan vuonolle. Simon jäi alukselle,
+makasi nahkasäkissä, jonka päälle oli levitetty sarkahuopia, katsellen
+tähtitaivasta, jonka sikermät näyttivät heiluvan ylös ja alas veneen
+kääntelehtiessä uneliaasti liukuvilla aalloilla. Vesi läiskähteli
+ja jääkappaleet kolisivat ja jyskivät aluksen sivuja vasten. Tuntui
+melkein hyvältä kylmän hiipiessä yhä syvemmälle ja syvemmälle
+ruumiiseen. Se rauhoitti niin suloisesti.
+
+Hän tiesi, että nyt oli pahin voitettu. Kun hänellä oli poika. Eipä
+siksi, että hän olisi luullut voivansa kiintyä poikaan enemmän kuin
+tyttäriinsä. Mutta tämä oli sittenkin toista. Sillä vaikka hänen
+pikku tyttönsä olivat usein tehneet hänet niin iloiseksi tullessaan
+isänsä luokse leikkeineen ja nauruineen ja sanomisineen, vaikka tuntui
+niin hyvältä pidellä heitä sylissään ja tuntea pehmeät lapsenhiukset
+leukansa alla -- ei mies sittenkään tuntenut jatkavansa isiensä
+riviä, jos hänen talonsa ja tavarainsa ja aikaansaannostensa oli
+siirryttävä tyttären kautta vieraaseen sukuun. Mutta nyt, kun hän
+uskalsi toivoa, että Jumala sallisi tuon pienen pojan kasvaa mieheksi
+asti, oli Formossa poika seuraava isää polvesta toiseen -- ensin
+Andres Gudmundinpoika, sitten Simon Andreksenpoika, sen jälkeen Andres
+Simoninpoika -- ja oli aivan kuin itsestään selvää, että hänen tuli
+olla esikuvana pojalleen samoin kuin isä oli ollut hänelle rehellisen
+miehen esikuvana, jonka salaisimmat ajatukset olivat yhtä selvät kuin
+hänen julkinen elämänsä.
+
+-- Välistä oli tuntunut siltä kuin hän ei mitenkään jaksaisi kestää
+kauempaa. Jos hän olisi nähnyt yhdenkin todistuksen siitä, että
+Kristiina ymmärsi. Mutta tämä oli häntä kohtaan kuin sisar -- hänen
+parhaastaan huolehtiva, hyvä, hellä ja lempeä --. Ja kuka sen tiesi
+miten kauan tätä oli jatkuva -- että heidän pitäisi elää samassa
+talossa tällä tapaa. Eikö Kristiina milloinkaan ajatellut, ettei Simon
+voinut unohtaa --; vaikka hän oli naimisissa Kristiinan sisaren kanssa,
+ei hän voinut kokonaan unohtaa, että he kaksi olivat kerran olleet
+aiotut elämään avioparina --.
+
+Mutta nyt hänellä oli poika. Hän oli aina hävennyt liittää rukouksiinsa
+mitään omasta puolestaan, mitään kiitosta tai pyyntöä. Mutta Kristus
+ja Neitsyt Maaria tiesivät, mitä hän oli tarkoittanut sanoessaan
+kahteen kertaan Paternosterit ja Avet viime päivinä. Ja sitä hän aikoi
+jatkaa niin kauan kuin oli kotoa poissa. Ja osoittaa myös muulla tapaa
+kiitollisuuttaan arvonsa mukaisesti ja kitsastelematta. Ehkä siitä
+koituisi apua jo tällä retkelläkin.
+
+Oikeastaan hän ei toivonut matkastaan liikoja. Erling-herran ja
+kuninkaan välit olivat kylmenneet kokonaan. Sillä vaikka entinen
+valtakunnanhoitaja olisi ollut kuinka mahtava ja rikas ja uljas,
+vaikka hänen ei tarvinnut pelätä nuorta kuningasta, joka oli paljon
+vaikeammassa asemassa kuin Norjan rikkain ja korkeasukuisin mies
+-- ei ollut kuitenkaan luultavaa, että hän ryhtyisi suututtamaan
+Maunu-kuningasta entistä enemmän puolustamalla Erlend Nikulauksenpoikaa
+ja langettamalla itseensä epäluulon, että hän oli tuntenut Erlendin
+kavallushankkeet. Vaikka hän olisi ollut osallinen niihin, vaikka
+hän olisi ollut koko asian takana, valmiina tarttumaan ohjiin ja
+astumaan johtoon samalla hetkellä kun maassa jälleen oli alaikäinen
+kuningas -- ei hänen tarvinnut katsoa itseään velvolliseksi uskaltamaan
+mitään sen miehen puolesta, joka oli saanut koko aikeen raukeamaan
+häpeällisen lemmenseikkailun vuoksi. Hän oli itsekin unohtaa asian
+ollessaan Erlendin ja Kristiinan seurassa -- sillä nuo kaksi näyttivät
+tuskin muistavan sitä enää. Mutta olihan asia niin, että Erlend oli
+itse aiheuttanut sen, ettei koko hankkeesta koitunut muuta kuin
+onnettomuutta hänelle itselleen ja niille kelpo miehille, jotka olivat
+joutuneet ilmi hänen typerän kevytmielisyytensä takia.
+
+Täytyi kuitenkin koetella kaikkia keinoja Kristiinan ja hänen miehensä
+auttamiseksi. Ja nyt hän alkoi toivoa; ehkä Jumala ja Neitsyt Maaria
+tai joku niistä pyhimyksistä, joille hänen oli tapana osoittaa
+kunnioitusta uhreilla ja almujen jaolla, oli auttava häntä.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Hän tuli Akeriin myöhänlaiseen seuraavana iltana. Taloudenhoitaja
+otti hänet vastaan, lähetti miehiä viemään hänen hevosiaan talliin ja
+hänen palvelijaansa miestentupaan, mutta itse hän lähti yliskerroksen,
+jossa ritari istui juomassa. Heti sen jälkeen tuli Erling-herra itse
+parvensolaan ja jäi siihen odottamaan, kunnes Simon oli noussut
+portaita ylös; silloin hän lausui vieraan tervetulleeksi säädykkäin
+elein ja vei hänet ylistupaan, jossa istui Stig Haakoninpoika,
+Mandvikin herra, ja aivan nuori mies, Erlingin ainoa poika Bjarne
+Erlinginpoika.
+
+Häntä kestittiin hyvin, palvelijat riisuivat hänen päällysvaatteensa
+ja kantoivat sisään ruokaa ja juomaa. Mutta hän aavisti miesten --
+ainakin herra Erlingin ja Stigin -- arvaavan, minkä vuoksi hän oli
+tullut, ja tunsi näiden pysyvän loitolla. Ja kun Stig sitten alkoi
+puhua siitä, että Simon oli näillä mailla harvinainen vieras joka ei
+ollut kuluttanut lankojensa kynnyksiä pitkään aikaan -- lieneekö hän
+ollut Dyfriä etelämpänä Halfridin kuoleman jälkeen -- vastasi Simon,
+ettei hän ollut käynyt ennen siellä kuin tänä talvena. Mutta nyt
+hän oli ollut Oslossa jonkun kuukauden vaimonsa sisaren, Kristiina
+Lauritsantyttären kanssa, joka oli naimisissa Erlend Nikulauksenpojan
+kanssa.
+
+Siihen toiset eivät sanoneet mitään. Vähän ajan kuluttua kysyi herra
+Erling kohteliaasti Kristiinan ja Simonin vaimon ja sisarien vointia,
+ja Simon tiedusti puolestaan Elin-rouvan ja Erlingin tyttärien vointia,
+Stigin terveyttä ja Mandvikin ja naapureiden kuulumisia.
+
+Stig Haakoninpoika oli lihavanpuoleinen, tummatukkainen mies,
+joitakin vuosia Simonia vanhempi; hän oli Halfrid Erlingintyttären
+velipuolen herra Haakon Torenpojan poika ja Erling Vidkuninpojan
+rouvan Elin Torentyttären veljenpoika. Hän oli menettänyt Skiduläänin
+lääninherran toimen ja Tunsbergin linnan päällikkyyden kaksi talvea
+sitten jouduttuaan kuninkaan vihoihin, mutta eli muuten hyvissä oloissa
+Mandvikissa; hän oli lapseton leskimies. Simon tunsi hänet hyvin ja
+oli ollut hyvissä väleissä hänen samoin kuin kaikkien ensimmäisen
+vaimonsa sukulaisten kanssa -- joskaan tuo ystävyys ei ollut ollut
+kovin lämmin. Hän tiesi mainiosti, mitä he kaikki olivat ajatelleet
+Halfridin toisista naimisista -- että Andres Gudmundinpojan nuorempi
+poika oli tosin varakas ja hyvää sukua, mutta että hän ei ollut Halfrid
+Erlingintyttären vertainen, ja sitä paitsi hän oli kymmenen vuotta tätä
+nuorempi; he eivät voineet ymmärtää miksi Halfrid oli kiintynyt tähän
+nuoreen mieheen, mutta heidän täytyi antaa hänen tehdä tahtonsa mukaan
+-- koska hän oli kärsinyt sanomattomasti ensimmäisen miehensä aikana.
+
+Erling Vidkuninpojan oli Simon tavannut vain pari kertaa tätä ennen ja
+silloinkin Elin-rouvan seurassa, jolloin hänestä ei lähtenyt mitään
+ääntä; kukaan ei päässyt sanomaan muuta kuin kyllä, kyllä, silloin kun
+Elin-rouva oli tuvassa. Erling-herra oli huomattavasti vanhentunut
+siitä ajasta asti -- hän oli lihonut hiukan, mutta oli yhä ryhdikäs ja
+sulavaliikkeinen, ja hopeanharmaa ja välkkyvä tukka, joka ennen oli
+ollut haljakan kellervänpunainen, kaunisti häntä.
+
+Nuorta Bjarne Erlinginpoikaa ei Simon ollut nähnyt tätä ennen. Hän oli
+viettänyt kasvinvuotensa lähellä Bergeniä erään hengellisen herran,
+Erlingin ystävän luona -- suvun kesken sanottiin sen tapahtuneen
+siksi, ettei isä tahtonut pitää häntä Giskessä naisväkensä lörpötystä
+kuulemassa. Erling ei ollut siellä itsekään enempää kuin tarve vaati,
+ja matkoille hän ei uskaltanut viedä poikaa mukaan, sillä Bjarnella oli
+ollut hyvin heikko terveys poikavuosina ja Erling oli jo kadottanut
+kaksi poikaa näiden pienenä ollessa.
+
+Poika oli hyvin kaunis istuessaan siinä kynttilän valoa vasten,
+kasvojen näkyessä sivulta. Musta, tiheä, kihara tukka lainehti otsalla,
+suuret silmät näyttivät mustilta, nenä oli iso ja kauniisti kaartuva,
+suu luja, täyteläinen ja muodokas, ja leuka kauniisti pyöreä.
+
+Sitä paitsi hän oli pitkä, leveähartiainen ja solakka. Mutta kun
+Simon kävi istumaan pöytään ruvetakseen syömään ja pöytäpalvelija
+siirsi kynttilän toiseen paikkaan, näki hän, että Bjarnen kaula oli
+kokonaan rauhasarpien peittämä -- ihottuma kulki molempien korvien
+juuresta leuan alle, kaula oli täynnä kuolleita kiiltävänvalkoisia
+läikkiä, sinipunaisia juomuja ja paisuneita muhkuja. Ja hänellä oli
+sellainen tapa, että hän koko ajan nyki pyöreän, nahkareunuksisen
+samettikauluksensa huppua, joka hänellä oli huoneessakin ollessaan
+yllään vedettynä puoliväliin päätä yli korvien. Vähän ajan kuluttua
+hänelle kai tuli kuuma, jolloin hän veti sen alas, mutta sitten hän
+taas työnsi sen ylös -- eikä näyttänyt huomaavan koko hommaansa.
+Simoninkin käsiä alkoi lopulta hypittää tuo meno -- vaikka hän koetti
+olla katsomatta sinne päin.
+
+Herra Erling käänsi tuskin silmiään pojastaan -- mutta hän ei myöskään
+näkynyt itse tietävän, että hän näin herkeämättä tuijotti tähän.
+Erling Vidkuninpojan kasvot eivät olleet liikkuvaa lajia, eikä hänen
+haaleansinisissä silmissään ollut sanottavasti ilmettä -- mutta tuon
+hiukan epämääräisen ja vetisen katseen pohjalle näytti kätkeytyvän
+loputtomien vuosien huoli, ajatukset ja rakkaus.
+
+Nuo kolme miestä puhelivat nyt keskenään arvokkaasti ja verkalleen
+Simonin syödessä, ja nuorin näpli vähän väliä kaulustaan. Sitten kaikki
+neljä ryhtyivät juomaan kiirettä pitämättä, kunnes Erling-herra kysyi,
+eikö Simonia väsyttänyt matka, minkä jälkeen Stig pyysi saada tarjota
+hänelle vaatimattoman makuusijan vieressään. Simon iloitsi siitä, että
+sai siirtää asiansa tuonnemmaksi. Ensimmäinen Akerissa vietetty ilta
+oli masentanut hänen mieltään.
+
+Kun hän esitti asiansa seuraavana päivänä, vastasi herra Erling
+jokseenkin niin kuin Simon oli arvannut. Hän sanoi, ettei
+Maunu-kuningas ollut koskaan halukkaasti kuunnellut hänen neuvojaan,
+mutta siitä hetkestä asti, jolloin kuningas ylimalkaan alkoi olla
+selvillä omasta tahdostaan, näytti hän tietävän, ettei Erling
+Vidkuninpojalla olisi oleva mitään sanomista valtakunnan asioissa
+sitten kun hän itse kerran joutuisi täyteen ikään. Ja kun hänen ja
+hänen ystäviensä sekä toisaalta kuninkaan välinen asia oli sovittu, ei
+hän ollut tahtonut tietää mitään kuninkaasta ja tämän kannattajista.
+Jos hän ryhtyisi puoltamaan Erlendin asiaa Maunu-kuninkaalle, ei siitä
+koituisi hyötyä Erlendille. Hän tiesi kyllä monen tässä maassa luulevan
+hänen olleen jollakin tapaa osallisena Erlendin hankkeisiin -- mutta
+uskoipa Simon mitä tahansa, hän saattoi sanoa totuudenmukaisesti, ettei
+hänellä enemmän kuin hänen ystävillänsäkään ollut ollut aavistusta koko
+aikeista. Jos tämä asia olisi paljastunut toisella tapaa taikka jos nuo
+seikkailunhaluiset nuoret hurjimukset olisivat ehtineet panna alulle
+uhkarohkeat aikeensa ja sitten epäonnistuneet, olisi hän astunut esiin
+ja ruvennut välittäjäksi. Mutta asian nykyisellään ollessa ei hänen
+mielestään voitu vaatia, että hän astuisi esiin vahvistamaan ihmisten
+epäluuloa siitä, että hän oli pelannut kaksinaamaista peliä. Mutta hän
+neuvoi Simonia kääntymään Haftorinpoikain puoleen. He olivat kuninkaan
+serkkuja, ja silloin kun he eivät olleet suoranaisella sotajalalla
+tätä vastaan, ylläpitivät he jonkinlaista ystävyyttä. Ja mikäli Erling
+saattoi ymmärtää, olivat ne miehet, joista Erlend saattoi hyötyä,
+haettavat Haftorinpoikain piiristä -- ja muiden nuorempien valtaherrain
+joukosta.
+
+Kuninkaan häät oli päätetty viettää tässä maassa kesällä. Silloin
+saattoi Maunu-herra osoittaa armoa ja lempeyttä. Ja kuninkaan äiti
+ja Isabel-rouva saapuisivat kai myös juhlille. Simonin äiti oli
+ollut Isabel-rouvan kamarineito nuorena ollessaan, ehkä Simon voisi
+kääntyä Isabel-rouvan puoleen tai Erlendin vaimo polvistua kuninkaan
+morsiamen ja rouva Ingebjørg Haakonintyttären eteen ja anoa näiden
+suopeutta asialleen. Olkoon se viimeinen keino -- niin päätti Simon,
+että Kristiinan olisi polvistuttava Ingebjørg-rouvan eteen. Jos
+herttuatar olisi ymmärtänyt kunnian vaatimukset, hän jo aikaa sitten
+olisi astunut esiin vapauttamaan Erlendiä vaikeuksista. Mutta Simonin
+mainitessa tätä kerran Erlendille oli tämä vain nauranut ja sanonut,
+että Ingebjørg-rouvalla oli aina yllin kyllin huolta ja hankaluuksia
+itsellään ja että hän nyt arvatenkin oli suutuksissaan siitä, ettei
+hänen rakkain lapsensa näyttänyt voivan milloinkaan saavuttaa kuninkaan
+nimeä.
+
+
+
+
+VII
+
+
+Vasta keväällä lähti Simon Andreksenpoika pohjoiseen hakeakseen
+vaimonsa ja pikkupoikansa Totemista ja saattaakseen heidät Formoon. Hän
+aikoi jäädä kotiin joksikin aikaa hoitamaan omia asioitaan.
+
+Kristiina ei tahtonut lähteä Oslosta. Eikä hän uskaltanut heittäytyä
+kalvavan ikävänsä valtaan, joka vaati häntä katsomaan kolmea poikaansa
+laaksossa. Jos mieli kestää nykyistä elämää päivästä toiseen, ei saanut
+muistella lapsia. Hän kesti, hän näytti rauhalliselta ja rohkealta,
+hän puhui vieraiden ihmisten kanssa ja kuunteli heidän neuvojaan ja
+lohdutustaan -- mutta ainoastaan kiinnittämällä kaikki ajatuksensa
+Erlendiin, vain Erlendiin! Niinä harvoina hetkinä, jolloin hän ei
+kahlehtinut ajatustaan tahdon kouriin, vilahteli hänen mielessään
+kotoisia ajatuksia ja kuvia: hän näki Ivarin seisovan Formon puuvajassa
+Simonin kanssa ja odottavan jännittyneenä minkä puun tädin mies
+valitsisi hänelle kaaripuuksi koeteltuaan ja taivuteltuaan käsissään
+monia. Sitten hän muisti Gauten vaaleat lapsenkasvot tämän ponnistaessa
+miehekkään päättävästi eteenpäin lumipyryssä harmaana talvipäivänä
+tunturilla -- hänen suksensa oli luistanut alas ja hän oli liukunut
+takaperin kappaleen matkaa ja joutunut keskelle kinosta -- muisti miten
+tuo väsynyt avuton lapsiparka oli ollut vähällä purskahtaa itkuun.
+Ajatukset siirtyivät sitten kahteen pienimpään: Munan osasi kai jo
+kävellä ja puhua -- mahtoikohan hän olla yhtä sievä kuin toiset siinä
+iässä Lauritsa oli kai jo unohtanut äitinsä. Ja entäs kaksi vanhinta
+Tautrassa. Oi Naakkve, Naakkve, hänen esikoisensa --! Minkähän verran
+nuo kaksi suurinta saattoivat ymmärtää ja ajatella, ja mitähän Naakkve
+mahtoi ajatella lapsellisuudessaan siitä, ettei elämä nyt ollutkaan
+kääntyvä sellaiseksi kuin hänen äitinsä ja hän itse ja kaikki ihmiset
+olivat luulleet.
+
+Sira Eiliv oli lähettänyt hänelle kirjeen, ja Kristiina oli ilmoittanut
+Erlendille mitä siinä kerrottiin heidän pojistaan. Muulloin he eivät
+milloinkaan puhuneet lapsistaan. He eivät puhuneet enää menneisyydestä
+eivätkä tulevaisuudesta. Kristiina toi hänelle jonkin vaatekappaleen
+tai vähän ruokaa, Erlend kysyi miten Kristiina oli voinut viime
+tapaamisen jälkeen, he istuivat käsi kädessä sängyn laidalla. Ja jos
+he sitten jäivät hetkeksi kahden tuohon pieneen, kylmään, likaiseen,
+haisevaan komeroon, niin he painautuivat toisiinsa äänettömästi,
+palavasti syleillen, kuullen kuin toisesta maailmasta Kristiinan
+palvelusneidon äänen tämän nauraessa linnansotureiden kanssa ulkona
+portaissa.
+
+Joutihan hän myöhemmin -- sitten kun Erlend joko oli otettu häneltä
+pois tai annettu hänelle takaisin -- ajatella lapsilaumaa ja sen
+muuttuneita oloja -- kaikkea sitä, mikä ei koskenut Erlendiä; nyt
+hänellä oli vain miehensä. Hän ei voinut kadottaa tuntiakaan ajasta,
+jonka he saivat olla yhdessä, eikä hän rohjennut ajatella hetkeä,
+jolloin oli näkevä jälleen neljä pohjoisessa olevaa lastansa -- ja
+niin hän oli suostunut siihen, että Simon Andreksenpoika lähtisi yksin
+Trondheimiin ja hoitaisi yhdessä Arne Gjavvaldinpojan kanssa hänen
+asioitaan pesän selvityksessä. Paljoa ei Maunu-kuningas ollut hyötyvä
+Erlendin omaisuudesta -- Erlendillä oli paljon enemmän velkoja kuin
+Kristiina oli osannut aavistaa; Erlend oli lähettänyt omia rahojaan
+Tanskaan ja Skotlantiin ja Englantiin ja sanoi olkaansa kohauttaen,
+ettei hän odottanut niistä rahoista korvausta.
+
+Erlendin asia oli melkein entisellä kannalla, kun Simon Andreksenpoika
+palasi Osloon syksyllä ristinmessun aikaan. Mutta hän kauhistui
+nähdessään, miten rasittuneen näköiset he kumpikin olivat, niin
+Kristiina kuin lanko, ja hänen sydäntään puristi oudosti, kun hän
+huomasi heillä olevan vielä sen verran itsehillintää jäljellä, että
+ymmärsivät kiittää häntä siitä, että hän oli tullut Osloon sellaiseen
+vuodenaikaan, jolloin häntä olisi parhaiten tarvittu kotona.
+Mutta näihin aikoihin alkoivat ihmiset vaeltaa Tunsbergiin, jossa
+Maunu-kuningas odotti morsiantaan.
+
+Kuukauden keskivaiheilla Simon sai hankituksi itselleen laivakyydin
+sinne -- parin kauppiaan mukana, jotka aikoivat purjehtia kahdeksan
+päivän perästä. Silloin ilmestyi kaupunkiin eräänä aamuna vieras mies,
+joka pyysi Simon Andreksenpoikaa menemään viipymättä Halvardinkirkkoon
+-- Olav Kyrning odotti häntä siellä.
+
+Sijaispäällikkö oli kovasti kuohuksissa. Hän asui linjassa
+henkivartiopäällikön ollessa Tunsbergissä. Edellisenä iltana oli
+linnaan tullut parvi herroja, joilla oli ollut Maunu-kuninkaan
+sinetillä varustettu kirje ja jotka olivat sanoneet tulleensa tutkimaan
+Erlend Nikulauksenpojan asiaa; hän oli antanut viedä Erlendin heidän
+eteensä. Kolme heistä oli vierasmaalaista, luultavasti ranskalaista
+-- Olav ei ollut ymmärtänyt heidän kieltään, mutta henkivartion pappi
+oli puhunut heidän kanssansa latinaa aamulla -- he sanoivat itseään
+sen neidon sukulaisiksi, josta oli tuleva meidän kuningattaremme --
+alku oli lupaava! Nämä olivat kuulustelleet Erlendiä ankarasti -- ja
+heillä oli ollut mukanaan jokin tikapuiden kaltainen koje ja miehiä
+sitä käyttelemässä. Tänään hän oli kieltänyt viemästä Erlendiä ulos ja
+asettanut vahvat vartijat ovelle -- hän uskalsi ottaa sen vastuulleen,
+sillä moinen oli vastoin lakia, teko, jollaista ei ollut tapahtunut
+Norjassa koskaan!
+
+Simon lainasi hevosen papeilta ja ratsasti Olavin kanssa Akersnesiin.
+
+Olav Kyrning katsoi hiukan huolissaan toisen tuimia kasvoja,
+joilla vähän väliä syöksähti veri. Simon liikahteli rajusti, aivan
+tietämättään -- vieras hevonen tempoili, tanssi ja nousi takajaloilleen
+koettaen ravistaa selästään tätä ratsastajaa.
+
+"Huomaan, että olette vihainen, Simon", sanoi Olav Kyrning.
+
+Simon ei tiennyt oikein itsekään mikä häntä eniten suututti. Hän oli
+niin kiihdyksissä, että hänen päätänsä huimasi. Sokea villi voima, joka
+pyrki esiin ja sai hänet raivostumaan äärimmilleen, oli eräänlainen
+häpeän tunne -- häpeä siitä että alastoman, aseettoman ja suojattoman
+norjalaisen miehen täytyi alistua vieraiden tutkittavaksi ja
+tunnusteltavaksi -- se oli kuin naisen raiskausta, se nostatti kuohuvan
+kostonhimon ja huusi verta. Ei, sellainen ei kuulu tämän maan tapoihin.
+Jos tahdotaan totuttaa Norjan aatelismiehet sietämään sellaista, niin
+ei hyvä peri! Se on varma.
+
+Hän oli sairas pelosta mitä tulisi näkemään. Pelko häpeän tunteen
+tähden, jonka hän oli tuottava toiselle miehelle nähdessään tämän
+sellaisessa tilassa, kuohutti hänen mieltään enemmän kuin mikään muu
+tunne Olav Kyrningin avatessa Erlendin vankikomeron oven.
+
+Erlend makasi pitkin pituuttaan lattialla, nurkasta toiseen; hän
+oli niin pitkä, että saattoi vain sillä tapaa oikaista itsensä
+suoraksi. Hänen alleen oli levitetty vähän olkia ja vaatteita paksun
+lian peittämälle lattialle, ja peittona oli hänen tummansininen
+turkisvaippansa, joka oli vedetty kaulaan asti, niin että kauluksen
+pehmeä harmaanruskea näädännahka sekoittui mustaan, takkuiseen,
+kiharaiseen partaan, joka oli kasvanut Erlendin vankeusaikana.
+
+Suu näytti valkoiselta parran keskellä; hänen kasvonsa olivat
+lumivalkoiset. Nenän korkea, suora kolmikulma kohosi luonnottoman
+korkealle sisäänvajonneilta poskilta, harmaansekainen tukka laskeutui
+hiestyneinä, erillisinä tupsuina niskaan päin korkealta, kapealta
+otsalta, -- ja molemmissa ohimoissa oli suuri sinertävä merkki, aivan
+kuin jokin olisi painanut tai puristanut häntä siltä kohden.
+
+Hitaasti ja vaivalloisesti hän avasi suuret vedensiniset silmänsä
+koettaen hymyillä tuntiessaan tulijat; hänen äänensä kuului vieraalta
+ja epäselvältä, kun hän sanoi:
+
+"Käy istumaan, lanko --", liikauttaen päätään tyhjää sänkyä kohti. "On
+tässä opittu uutta viime tapaamisesta --"
+
+Olav Kyrning kumartui Erlendin yli ja kysyi, halusiko hän jotakin.
+Kun hän ei saanut vastausta -- Erlend ei varmaankaan jaksanut sanoa
+mitään -- veti hän vaipan syrjään. Erlendillä oli yllään ainoastaan
+aivinahousut ja paidanrähjä -- noiden turvonneiden ja pahoinpideltyjen
+jäsenten näkeminen kiihdytti ja järkytti Simonia kuin rietas kauhu.
+Hän tuumi, mahtoiko Erlendistä itsestään tuntua samalta -- Erlendin
+kasvoille levisi punastus, kun Olav pyyhki vesivatiin kastamallaan
+rievulla hänen käsivarsiaan ja jalkojaan. Ja kun hän pani vaipan taas
+peitteeksi, nykäisi Erlend sen kohdalleen vartalon nytkähdyksellä ja
+veti sen leukaansa asti, niin että hän oli kokonaan peitossa.
+
+"Niin se on", sanoi Erlend, jonka ääni nyt oli enemmän entisen
+kaltainen ja jonka kalpeiden huulien hymy näkyi selvemmin, "ensi
+kerralla -- tulee pahempaa! Mutta minä en pelkää -- kenenkään ei
+tarvitse pelätä -- minusta ei ole lähtevä mitään -- tällä tavalla --"
+
+Simon tunsi, että Erlend puhui totta. Kidutuksella ei Erlend
+Nikulauksenpojalta saanut tietää mitään. Hän, Joka saattoi tehdä ja
+ilmaista vaikka mitä kiivaudessaan ja ajattelemattomuudessaan, ei
+ollut taipuva hiuskarvankaan vertaa väkivallan edessä. Ja Simon tunsi,
+että se häpeän ja loukkauksen tunne, joka järkytti häntä toisen miehen
+puolesta, oli tuskin tietoisena Erlendin tajunnassa -- hän oli täynnä
+itsepintaista iloa voituaan vastustaa pyöveleitään ja tyytyväinen
+osoittamastaan lujuudesta. Hän, joka oli aina kutistunut niin surkean
+pieneksi kohdatessaan voimakkaan tahdon, hän, joka itse oli voinut olla
+julma hetken puuskapäisyydessä, kavahti vastarintaan vainutessaan tuon
+julmuuden takana vastustajan, joka oli häntä itseään heikompi.
+
+Mutta Simon vastasi hammasta purren:
+
+"Ensi kertaa -- ei tule! Vai mitä sanotte te, Olav --?"
+
+Olav ravisti päätään, mutta Erlend sanoi, ja hänen äänessään tuntui
+entinen ilkamoiva, repäisevä sävy, kun hän vastasi:
+
+"Jospa minä -- voisin uskoa siihen -- yhtä varmasti kuin te! Mutta
+nuo miehet tulevat tuskin -- tyytymään tähän --." Sitten hän huomasi
+värähtelyt Simonin jäntevillä, leveillä kasvoilla ja sanoi: "Ei, Simon
+-- hyvä lanko!" Erlend aikoi kohota kyynärpäilleen, mutta vaipui
+tuskasta ähkäisten takaisin ja meni tajuttomaksi.
+
+Olav ja Simon koettivat kömpelösti saada häntä heräämään. Kun
+tainnostila oli ohi, makasi Erlend vähän aikaa silmät levällään, sitten
+hän alkoi puhua hyvin vakavasti:
+
+"Ettekö te ymmärrä -- että Maunun -- on tärkeä saada tietää -- mihin
+miehiin hän ei voi luottaa -- silloin kun nämä eivät ole hänen
+silmiensä edessä. Täällä on ollut -- niin paljon levottomuutta ja
+tyytymättömyyttä --
+
+"Älköön luulkokaan tämän tällaisen hillitsevän tyytymättömyyttä", sanoi
+Olav Kyrning uhkaavasti. Silloin sanoi Erlend hiljaa ja kirkkaalla
+äänellä:
+
+"Minä olen ajanut tätä asiaa sillä tavoin -- että harva välittää siitä
+-- miten minun on käyvä -- tiedän sen kyllä --"
+
+Toiset miehet punastuivat. Simon oli luullut, ettei Erlend ymmärtäisi
+sitä -- eikä heidän välillään ollut koskaan puhuttu Sunniva-rouvasta.
+Nyt hän puhkesi sanomaan:
+
+"Miten sinä saatoit -- olla niin -- järjettömän varomaton!"
+
+"En minä ymmärrä sitä itsekään -- nyt", sanoi Erlend vilpittömästi,
+"mutta -- tuhat tulimmaista! Saatoinko minä arvata, että hän osasi
+lukea! Hän tuntui -- niin oppimattomalta --"
+
+Hänen silmänsä menivät taas umpeen, ja hän oli pyörtyä uudelleen. Olav
+Kyrning mutisi, että hänen oli lähdettävä hakemaan jotakin, ja meni
+ulos. Simon kumartui Erlendin yli, joka jälleen oli raottanut silmiään:
+
+"Lanko -- oliko -- oliko Erling Vidkuninpoika osatoverisi?"
+
+Erlend pudisti hiljaa päätään ja sanoi hitaasti, hymyillen:
+
+"Ei ollut, kautta Jumalan. Ajattelimme -- että joko hän ei olisi kyllin
+rohkea yhtyäkseen meihin -- tai sitten hän tahtoisi määrätä kaikessa.
+Mutta älä kysy, Simon -- minä en tahdo sanoa mitään -- kenellekään --
+silloin tiedän, etten ilmaise mitään --"
+
+Yhtäkkiä kuiskasi Erlend vaimonsa nimen. Simon taivuttautui alas --
+hän luuli Erlendin pyytävän, että Kristiina tuotaisiin hänen luokseen.
+Mutta Erlend saneli nopeasti, kuin kuumeessa:
+
+"Hänelle ei saa kertoa mitään, Simon. Sanokaa, että kuninkaalta on
+tullut käsky, ettei ketään saa päästää minun lähettyvilleni. Viekää
+hänet Munanin luokse -- Skogheimiin -- kuuletko -- nuo ranskalaiset --
+tai mitä lienevätkään espanjalaisia kuninkaan uudet ystävät -- eivät
+tule tyytymään tähän! Viekää hänet pois kaupungista ennen kuin tieto
+leviää kuuluville! Lupaathan, Simon?"
+
+"Lupaan." Miten se oli tapahtuva, siitä hänellä ei ollut aavistusta.
+
+Erlend makasi vähän aikaa suljetuin silmin; sitten hän sanoi hymähtäen:
+
+"Ajattelin yöllä -- niitä päiviä, jolloin hän sai vanhimman poikamme
+-- hänellä ei varmaankaan ollut helpompi silloin -- päättäen hänen
+valitushuudoistaan. Jos hän on voinut kestää sen -- seitsemän kertaa --
+heidän lemmenriemumme tähden -- niin täytyyhän minun --"
+
+Simon oli vaiti. Vastahakoinen arkuus, jolla hän itse puhui elämän
+äärimmäisistä tuskan ja nautinnon salaisuuksista, ei näyttänyt olevan
+ollenkaan Erlendille ominaista. Tämä leikki pahimmilla ja parhaimmilla
+asioilla yhtä vaivattomasti kuin viaton nuorukainen, jonka toverit ovat
+vieneet mukanaan porttolaan juopuneena ja uteliaana --.
+
+Erlend heilautti kärsimättömästi päätään:
+
+"Nämä kärpäset -- ovat pahin vitsaus. Ne ovat itsestään isästä
+perkeleestä --"
+
+Simon otti lakkinsa, muksautteli sillä joka puolella kuhisevia
+sinisenmustia kärpäsparvia, niin että ne pörähtivät pilvenä ilmaan --
+ja tallasi raivoissaan jalallaan kuoliaiksi kaikki, jotka putosivat
+pökertyneinä maahan. Siitä ei ollut oleva suurtakaan hyötyä, sillä
+muurin aukko ammotti paljaana -- edellisenä talvena se oli ollut
+tukittuna puisella kehyksellä, jossa oli ollut kalvoruutu keskellä,
+mutta se oli tehnyt huoneen hyvin pimeäksi.
+
+Mutta hän hätkähti Olav Kyrningin palatessa juomapikaria kantavan papin
+kanssa. Pappi nosti Erlendin päätä ja tuki häntä niskasta sillä aikaa
+kun hän joi. Pikarista läikkyi juomaa hänen parralleen ja kaulalleen,
+ja hän antoi papin rauhallisesti ja kiusaantumatta pyyhkiä hänet
+kuivaksi perästäpäin.
+
+Simonista tuntui kuin hänen ruumistaan olisi poltettu, veri jyski ja
+tykytti kaulassa korvien alla, ja sydän löi oudosti ja epätasaisesti.
+Hän jäi vielä silmänräpäykseksi oven suuhun tuijottamaan tuohon
+pitkään, vaipan alla makaavaan hahmoon. Kuumelaineet nousivat ja
+laskivat Erlendin kasvoilla, ja hänen kiiltävät silmänsä olivat
+puoleksi suljetut, mutta hän hymyili langolle omituista lapsimaista
+hymyään.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kun Stig Haakoninpoika, Mandvikin herra ja hänen vieraansa, herra
+Erling Vidkuninpoika ja tämän poika Bjarne istuivat seuraavana päivänä
+aamuaterialla, he kuulivat hevosen kavion kopsetta pihalta. Samassa
+paiskattiin herratuvan ovi selkosen selälleen ja Simon Andreksenpoika
+tuli kiireesti sisään. Hän pyyhki kasvojaan hihan liepeeseen -- hän oli
+kurassa niskaa myöten ratsastuksen jälkeen.
+
+Pöydässä istuvat kolme miestä nousivat tulijaa tervehtimään
+ihmetyksestä äännellen, mutta Simon ei joutanut tervehtimään, vaan
+seisoi miekkaansa nojaten molemmat kädet kahvalla. Hän sanoi:
+
+"Tahdotteko kuulla outoja uutisia -- Erlend Nikulauksenpoikaa on
+kidutettu -- linnaan on tullut joitakin vierasmaalaisia herroja, jotka
+kuningas on lähettänyt sinne kuulustelemaan häntä."
+
+Miehet huudahtivat yhteen ääneen ja kokoontuivat Simon Andreksenpojan
+ympärille. Stig löi kätensä yhteen:
+
+"Mitä hän on sanonut --!"
+
+Samassa he aivan kuin vaistomaisesti kääntyivät Erling-herraan päin.
+Simon purskahti nauruun eikä tahtonut osata lakata.
+
+Hän vaipui tuolille, jonka Bjarne Erlinginpoika oli vetänyt esiin, otti
+olutkulhon, jonka nuori mies tarjosi hänelle, ja joi ahnaasti.
+
+"Miksi te nauratte?" kysyi herra Erling tiukasti.
+
+"Stigille minä nauroin." Simon istui hiukan etukumarassa, kädet
+kuraisia kylkiä pitkin -- ja tyrski vielä pari kertaa. "Luulin -- sillä
+päälliköiden poikiahan me olemme kaikki tyynni tässä huoneessa olijat
+-- odotin teidän vihastuvan niin silmittömästi kuullessanne sellaista
+tapahtuneen meidän säätyisellemme miehelle, että olisitte ensiksi
+kysyneet, miten se voi käydä päinsä --
+
+"Minä en tiedä aivan varmasti, mitä laki säätää tämänkaltaisissa
+jutuissa. Herrani Haakon-kuninkaan kuoltua olen tyytynyt tarjoamaan
+apuani hänen seuraajalleen milloin tämä on sitä tarvinnut, sodan
+ja rauhan aikana -- muuten olen elellyt tiloillani. Mutta minun
+käsitykseni mukaan on Erlend Nikulauksenpojan asiassa käytetty
+vääryyttä. Hänen kumppaninsa olivat tutkineet ja tuominneet asian
+-- millä oikeudella he langettivat kuolemantuomion, sitä en tiedä
+-- hänelle luvattiin myöhemmin turvallisuus ja suojelus siihen asti
+kun hän pääsisi tapaamaan sukulaistansa kuningasta -- jos tämä
+mahdollisesti taipuisi sovintoon. -- Sen jälkeen on mies saanut virua
+Akerborgin linnassa lähemmä vuoden, ja kuningas on ollut ulkomailla
+enimmän ajan -- asiasta on ollut kirjeiden vaihtoa, mutta mitään selvää
+ei ole syntynyt. Nyt hän lähettää tänne vieraita knaappeja, jotka
+eivät kuulu kuninkaan henkivartioväkeen -- ja koettaa kuulustella
+Erlendiä tavalla, joka on ennenkuulumaton Norjan miestä ja henkivartion
+soturia kohtaan -- rauhan vallitessa maassa ja Erlendin heimolaisten ja
+säätyveljien parastaikaa kokoontuessa Tunsbergiin viettämään kuninkaan
+häitä --.
+
+"Mitä te sanotte tästä, herra Erling --?"
+
+"Minä sanon --" Erling istuutui penkille Simonia vastapäätä. "Minä
+sanon, että te olette esittänyt asian selvästi ja perinpohjin, Simon
+Darre. Minun ymmärrykseni mukaan kuninkaalla on kolme valintaehtoa:
+joko hän panee täytäntöön tuomion, joka langetettiin Erlendille
+Nidarosissa -- taikka määrää uuden tuomarikunnan henkivartion miehistä,
+asettaen kantajaksi miehen, joka ei kanna ritarin nimeä -- taikka
+sitten hän määrää Erlendin maanpakoon, suoden hänelle kylliksi aikaa
+poistua Maunu-kuninkaan valtakuntien sisältä. Ellei hän suostu sopimaan
+Erlendin kanssa, mikä olisi viisainta, mitä hän saattaisi tehdä.
+
+"Asia on minusta niin selvä, että jokainen, jolle te sen esitätte
+Tunsbergissä, on tuleva puolellenne. Jon Haftorinpoika ja hänen
+veljensä ovat siellä. Erlend on sukua heille samoin kuin kuninkaalle
+-- Ogmundinpojat ymmärtävät myös varmasti, että tässä on tapahtunut
+vääryys. Henkivartiopäällikön puoleen teidän kai on käännyttävä ensin
+-- saatava hänet ja herra Paal Eirikinpoika kuuluttamaan koolle ne
+kaupungissa nykyisin olevat aatelismiehet, jotka näyttävät sopivimmilta
+ryhtymään asiaan --"
+
+"Ettekö te ja sukulaisenne tahdo lähteä mukaan, herra?"
+
+"Me emme ole aikoneet mennä pihtiin", sanoi Erling lyhyesti.
+
+"Haftorinpojat ovat nuoria -- ja herra Paal on vanha ja raihnas -- ja
+toiset --. Tiedättehän, herra, että heillä tosin on jonkin verran
+valtaa, kuninkaan armosta, mutta --. Erling Vidkuninpoika, mitä he ovat
+teidän rinnallanne? Teillä, herra, on sellainen valta tässä maassa,
+ettei sellaista ole ollut kellään sitten -- miesmuistoisten aikojen.
+Teitä kannattavat ne vanhat suvut, jotka kansa on tuntenut miehestä
+mieheen niin pitkälle kuin maamme huonoja ja hyviä päiviä tunnetaan.
+Katsokaa isänne sukua -- mitä ovat Maunu Eirikinpoika taikka Haftorin,
+Sudrheimin herran pojat verrattuna teihin -- kannattaako heidän
+rikkauksistaan puhua teidän rikkauksienne rinnalla? Teidän osoittamanne
+keinot ottavat aikaa -- ja ranskalaiset ovat Oslossa, eivätkä, piru
+vie, ole jättävä asiaa kesken -- ilmeistä on, että kuningas on koettava
+hallita Norjaa vieraiden maiden tapojen mukaan; minä tiedän ulkomailla
+olevan sellaisen järjestyksen, että kuningas rikkoo lain milloin hänen
+mielensä tekee, jos hän saa ritaristosta kannatusta toisia ritareita
+vastaan. -- Olav Kyrning on lähettänyt kuninkaalle kirjeen, johon on
+yhtynyt muita herroja, keitä hän kiireessä käsiinsä tapasi, piispa on
+luvannut kirjoittaa -- mutta koko tämän kuohunnan ja riidan voisitte
+te, Erling Vidkuninpoika, lopettaa samalla hetkellä, jona astuisitte
+Maunu-kuninkaan eteen. Teillä on ensioikeus maan vanhaan herrausvaltaan
+-- kuningas tietää, että teihin yhdymme me kaikki --"
+
+"Sitä minä en voi sanoa huomanneeni entisinä aikoina", sanoi Erling
+happamesti. "Sinä puhut lämpimästi lankosi puolesta, Simon. -- Mutta
+etkö sinä ymmärrä, että nyt en minä voi. Sanottaisiin, että samalla
+hetkellä, jona Erlend pantiin sellaisten pihtien väliin, että voitiin
+pelätä hänen päästävän suustansa salaisuuksia -- astuin minä esiin!"
+
+Vähän aikaa oli äänetöntä. Sitten kysyi Stig jälleen:
+
+"Onko -- Erlend puhunut?"
+
+"Ei", vastasi Simon kärsimättömästi. "Hän on pitänyt suunsa kiinni. Ja
+minä luulen, ettei hän sitä aukaise. Erling Vidkuninpoika", sanoi hän
+rukoilevasti, "hän on sukulaisenne -- olitte ystäviä ennen --"
+
+Erling hengitti lyhyesti ja raskaasti pari kertaa:
+
+"Se on totta. -- Simon Andreksenpoika, oletteko te täysin selvillä
+siitä, mitä Erlend Nikulauksenpoika tahtoi? Irrottaa kuningasyhteyden
+Ruotsiin -- lopettaa tämän hallitusmuodon, jota ei ole ennemmin
+koskaan koeteltu -- ja joka näyttää synnyttävän yhä enemmän vaikeuksia
+ja tyytymättömyyttä mitä pitemmälle ehditään -- palata entiseen
+järjestykseen, jonka me tunnemme ja tiedämme hyväksi. Käsitättekö te,
+että se oli viisaan ja rohkean miehen ajatus -- ja että tuota ajatusta
+on vaikea kenenkään käydä toteuttamaan hänen jälkeensä. Porsen poikien
+asian hän on ajanut karille -- ja muita kuningassukuun kuuluvia miehiä
+ei ole, joiden ympärille kansa voisi kerääntyä. Sanotte ehkä, että
+jos Erlend olisi saanut aikeensa toteutetuksi ja tuonut junkkeri
+Haakonin Norjaan, hän olisi toiminut minun edukseni. Pitemmälle kuin
+Norjan rantaan nuo -- poikaset -- tuskin olisivat kyenneet saattamaan
+asiaansa kokeneiden miesten astumatta esiin selvittämään jäljellä
+olevia seikkoja. Niin se on -- siitä minä voin vastata. En minä,
+Herra nähköön, ole hyötynyt mitään näinä kymmenenä vuotena, jotka
+olen viettänyt huolten ja vaivojen ja taisteluiden ja loppumattomien
+harmien keskellä -- päinvastoin on minun usein täytynyt -- jättää
+syrjään omien asioitteni hoito -- jotkut miehet tässä maassa ymmärtävät
+tämän, ja siihen minä saan tyytyä --!" Hän iski kätensä pöytään.
+"Ymmärrättekö te, Simon, että mies, joka oli ottanut ajaakseen niin
+suurta asiaa, että se kukaties olisi merkinnyt koko maan asukkaiden ja
+jälkeentulevien polvien menestystä pitkiksi ajoiksi eteenpäin -- ja
+joka sitten heitti kaiken huoranaisen sänkyyn -- tuhat tulimmaista! --
+että se mies on oikeutettu saamaan saman kohtalon kuin Audun Hestakorn!"
+
+Sitten hän sanoi tyynemmin:
+
+"En minä tahdo Erlendin tuhoa, eikä teidän pidä uskoa, ettei tuomanne
+tieto nostattaisi suuttumusta myös minussa; ja uskallan luulla, että
+te, jos seuraatte neuvoani, olette saava paljon miehiä puolellenne.
+Mutta minä en usko itsestäni olevan niin suurta hyötyä, että lähtisin
+kutsumatta kuninkaan eteen tämän asian tähden."
+
+Simon nousi kankeasti ja raskaasti. Hänen kasvonsa olivat
+harmaajuomuiset väsymyksestä. Stig Haakoninpoika meni hänen luokseen ja
+tarttui häntä hartioihin -- nyt oli ruoan aika; hän ei ollut tahtonut
+viedä vieraita pöytään ennen kuin he olivat puhuneet puhuttavansa.
+Mutta nyt hän vaati Simonia vahvistamaan itseään ruoalla ja juomalla
+ja ottamaan ruoka-unet. Simon kiitti, mutta sanoi lähtevänsä takaisin
+tuokion kuluttua, jos Stig lainaisi hänelle käyttämättömän hevosen.
+Hän pyysi vielä yösijaa saattomiehelleen Jon Daalkille. -- Simonin oli
+täytynyt jättää hänet jälkeen eilen illalla, kun tämä ei ollut jaksanut
+pysyä Digerbeinin jäljessä. Hän oli ratsastanut suurimman osan yötä --
+oli arvellut tuntevansa siksi hyvin tien -- mutta oli sittenkin eksynyt
+pari kertaa.
+
+Stig pyysi häntä toki jäämään huomiseen aamuun ja lupasi itse lähteä
+mukaan silloin -- ainakin kappaleen matkaa -- esimerkiksi Tunsbergiin.
+
+"Täällä minulla ei ole enää mitään toimittamista. Käyn vain kirkossa
+ensin --; koska nyt kerran olen kartanossa, tahdon lukea rukouksen
+Halfridin haudalla --"
+
+Veri kohisi ja kiehui hänen väsyneessä ruumiissaan, sydän jyskytti
+korviinkuuluvasti. Hän oli maahan vaipumaisillaan, aivan kuin
+horroksessa. Mutta hän kuuli itsensä sanovan tyynesti ja tasaisesti:
+
+"Ettekö lähde mukaan, herra Erling? Halfrid piti teistä enemmän kuin
+kenestäkään muusta sukulaisestaan --"
+
+Hän ei katsonut Erlingiin, mutta tunsi miten tämä jäykistyi. Hetken
+kuluttua hän kuuli oman verensä kuohunnan ja kohinan yli Erling
+Vidkuninpojan selvän ja sävyisän vastauksen:
+
+"Mielelläni, Simon Darre. -- On ruma ilma", sanoi hän sitten sitoen
+miekan vyölleen ja heittäen paksun viitan hartioilleen. Simon seisoi
+hievahtamatta, kunnes toinen oli valmis. Sitten he menivät.
+
+Ulkona sateli syksyisesti, ja mereltä vyöryvä sumu oli niin paksu,
+etteivät he nähneet kauemmas kuin parin hevosenpituuden päähän
+pelloille ja kellastuneisiin lehtoihin molemmin puolin polkua. Kirkkoon
+ei ollut pitkä matka. Simon haki avaimen kirkon vierestä vuokrapapin
+asunnosta -- hän oli iloinen siitä, että näki kartanoon hankitun uutta
+väkeä -- hän pääsi siten pitkistä puheista.
+
+Kirkko oli pieni kivikirkko, jossa oli yksi ainoa alttari.
+Ajatuksettomasti Simon havaitsi taas edessään samat kuvat ja koristeet,
+jotka hän oli nähnyt satoja kertoja, polvistuessaan vähän matkan päähän
+Erling Vidkuninpojasta valkoisen marmoripaaden ääreen, missä hän luki
+rukouksensa ja teki ristinmerkin määräkohdissa -- aivan kuin houreessa.
+
+Hän ei ymmärtänyt, miten hän oli voinut. Mutta nyt oli asia alulla. Hän
+ei tiennyt mitä tulisi sanomaan -- mutta vaikka hän kauhistui ja häpesi
+itseään, tiesi hän kuitenkin tahtovansa yrittää.
+
+Hän näki tuon vanhenevan naisen kalpeat, kivuliaat kasvot sänkykomeron
+hämärässä, muisti tämän sointuvan, lempeän ääneen -- iltapäivän,
+jolloin hän oli istunut vaimonsa vuoteen laidalla ja tämä oli kertonut
+salaisuutensa. Oli kuukauden päivät lapsen syntymiseen, Halfrid oli
+uskonut sen maksavan hänelle hengen -- mutta sanoi uhraavansa sen
+mielellään. Pikku raukka nukkui nyt äitinsä rinnalla vähäisessä
+arkussa. Ei, sitä, mitä hän aikoi, ei saattanut tehdä kukaan --.
+
+Mutta sitten hän muisti Kristiinan kalpeat kasvot. Tämä oli tiennyt
+Erlendin kohtalosta Simonin palatessa Akersnesista. Verettömänä ja
+tyynenä hän oli puhunut siitä ja kysellyt Simonilta lisää -- mutta
+Simon oli nähnyt hänen silmänsä vilaukselta eikä ollut rohjennut
+kohdata niitä uudelleen. Missähän Kristiina nyt oli ja mitä teki --
+oliko hän majapaikassaan Oslossa vaiko miehensä luona, vai oliko hänet
+saatu -- lähtemään Skogheimiin? Simon oli jättänyt Olav Kyrningin ja
+Sira Ingolfin tehtäväksi Kristiinan toimittamisen pois Oslosta -- hän
+ei voinut tehdä muuta, sillä hän ei ollut katsonut voivansa menettää
+aikaa.
+
+Simon oli tietämättään peittänyt kasvonsa. Halfrid -- eihän se ollut
+synti eikä häpeä, Halfrid, vaimoni --! Ja sittenkin. Se oli salaisuus,
+se mitä tämä oli kertonut hänelle, miehelleen -- surustaan ja
+rakkaudestaan, joka oli saanut hänet jäämään tuon vanhan perkeleen luo;
+tämä oli jo kerran tappanut lapsensa äidin kohtuun -- mutta Halfrid oli
+jäänyt hänen luokseen, koska ei tahtonut saattaa kiusaukseen rakasta
+ystäväänsä --
+
+Erling Vidkuninpoika rukoili polvillaan rukousjakkaralla, eivätkä
+hänen kalpeat, kaunispiirteiset kasvonsa ilmaisseet mitään. Hänen
+kätensä olivat rintaa vasten, kämmenpuolet vastakkain; väliin hän teki
+ristinmerkin pehmeällä, kauniilla kädenliikkeellä ja vei sitten taas
+sormenpäänsä yhteen.
+
+Ei. Se oli niin kauheata, ettei sitä voinut tehdä kukaan. Ei edes
+Kristiinan tähden. He nousivat yhtaikaa, notkistivat polvea alttarin
+puoleen ja astuivat keskikäytävän kivistä lattiaa ovelle. Simonin
+kannukset kilahtivat hiukan joka askeleella. He eivät olleet puhuneet
+vielä sanaakaan kartanosta lähdettyään, eikä Simon tiennyt mitä
+seuraava hetki toisi tullessaan.
+
+Hän sulki kirkon oven, ja Erling Vidkuninpoika kulki edeltä hautuumaan
+läpi. Kirkonportin yläpuolella olevan pikkukatoksen alla hän pysähtyi.
+Simon saavutti hänet; he jäivät hetkiseksi seisomaan ennen kuin
+lähtivät sateeseen.
+
+Erling Vidkuninpojan ääni oli tasainen ja tyyni, mutta Simon tunsi
+syvän, rajattoman raivon kytevän sen pohjalla -- hän ei uskaltanut
+nostaa katsettaan.
+
+"Piru vieköön, Simon Andreksenpoika, mitä te tarkoitatte -- tällä?"
+
+Simon ei saattanut vastata sanaakaan.
+
+"Luuletteko voivanne pakottaa minua -- tekemään tahtonne mukaan --
+siksi, että olette voinut kuulla valheellisia huhuja tapauksista, jotka
+-- sattuivat aikana, jolloin te olitte tuskin muuta kuin kapalolapsi
+--." Mielen kuohunta kuului nyt selvemmin.
+
+Simon pudisti päätään:
+
+"Ajattelin, että te, herra -- muistaessanne hänet, joka oli puhtaampi
+puhtainta kultaa -- säälisitte enemmän Erlendin vaimoa ja lapsia."
+
+Herra Erling katsoi häneen -- eikä vastannut mitään, vaan alkoi nyhtää
+sammalta ja jäkälää kirkkomaan muurista. Simon nieleksi ja kostutti
+huuliaan kielellään.
+
+"En tiedä oikein mitä ajattelin, Erling Vidkuninpoika -- toivoin, että
+kun te muistaisitte hänet, joka sai kestää niin paljon kovaa pitkinä
+vaikeina vuosina -- vailla muuta apua kuin taivaan Jumala -- että te
+tätä muistaessanne tahtoisitte auttaa -- missä voitte. Kun ette voinut
+auttaa häntä hänen eläessään. Oletteko milloinkaan katunut, että
+ratsastitte Mandvikista ja jätitte Halfridin Finn-herran valtaan?"
+
+"En ole!" Erlingin ääni oli viiltävä. "Sillä minä tiedän, ettei
+hän, Halfrid -- mutta tätä _sinä_ tuskin ymmärrät! Sillä jos sinä
+olisit silmänräpäyksenkään ymmärtänyt, miten ylväs hän oli, tuo
+rouva, jonka _sinä_ sait vaimoksesi" -- hän nauroi vihasta -- "niin
+et olisi ryhtynyt tähän. En tiedä paljonko sinä tiedät -- minun
+puolestani voit saada sen kuullakin. Minut lähetettiin Haakonin
+sairastellessa noutamaan häntä kotiin omaistensa luo. Elin ja hän
+olivat kasvinsisaria, he olivat suunnilleen samanikäiset, vaikka Elin
+oli hänen tätinsä -- meillä oli ollut tapana -- se oli ollut sellaista,
+että kun hän tuli kotiinsa Mandvikista, olimme me kohdanneet toisemme
+usein. Istuimme kerran aamuun asti lohikäärmeaitan solassa puhellen
+keskenämme -- jokaisesta sanasta, jonka puhuimme, voimme kumpikin
+vastata Jumalan edessä viimeisenä päivänä. Vastatkoon _hän_ silloin,
+miksi piti olla niin --.
+
+"Vaikka Jumala lopulta palkitsi hänen hurskautensa. Antoi hänelle hyvän
+miehen lohdutukseksi entisen sijaan -- sellaisen poikanulikan, joka
+makaili palvelusneitojen vieressä hänen omassa talossaan ja pani hänet
+elättämään miehensä äpärälapsia --" Erling nakkasi kokoonpuristamansa
+sammalpallon luotaan.
+
+Simon seisoi liikahtamatta ja mykkänä. Erling irrotti taas sammallaatan
+ja viskasi sen menemään:
+
+"Minä tein kuten _hän_ pyysi. Oletko kuullut tarpeeksi? Muuta neuvoa
+ei ollut. Jos olisimme tavanneet muualla maailmassa, olisimme me --
+olisimme --. Huoruus ei ole kaunis sana. Sukurutsaus -- on vieläkin
+rumempi --"
+
+Simon taivutti jäykästi päätään.
+
+Hän ymmärsi, että olisi ollut naurettavaa, jos hän olisi ilmaissut
+ajatuksensa. Erling Vidkuninpoika oli ollut parissakymmenissä, hieno ja
+säädykäs tavoiltaan, Halfrid oli pitänyt hänestä niin, että olisi ollut
+valmis suutelemaan hänen askeleensa jälkeä pihamaan kostealla nurmella
+tuona kevätaamuna. Hänen miehensä oli vanhahko, lihava ja ruma. Entä
+Kristiina? Hänen päähänsäkään ei saattaisi pälkähtää, että heidän
+kahden sielunrauha olisi vaarassa, vaikka he asuisivat samassa talossa
+kaksikymmentä vuotta. Sen hän jo oli nähnyt.
+
+Simon sanoi nyt hiljaa, melkeinpä nöyrästi:
+
+"Halfrid ei suonut edes sen viattoman lapsen, jonka hänen
+palvelusneitonsa oli synnyttänyt hänen miehelleen, joutua hunningolle
+maailmassa. Hän itse pyysi minua turvaamaan sen aseman ja oikeudet
+maailmassa, mikäli mahdollista. Ei, Erling Vidkuninpoika -- Erlendin
+viattoman vaimoraukan tähden --. Hän suree itsensä kuoliaaksi --. Minä
+en voi mielestäni jättää yhtä kiveä liikauttamatta hakiessani apua
+hänelle ja hänen lukuisille lapsilleen --"
+
+Erling Vidkuninpoika seisoi portinpylvääseen nojaten. Hänen kasvonsa
+olivat yhtä kohteliaan kylmät kuin tähän asti, kun hän jälleen alkoi
+puhua:
+
+"Sukulaisenne Kristiina Lauritsantytär miellyttää minua sen vähän
+perusteella, minkä minä olen häntä nähnyt -- hän on kaunis ja arvokas
+vaimo -- ja johan minä olen sanonut useamman kerran, että uskon teidän
+saavan apua, jos seuraatte neuvojani. Mutta minä en oikein ymmärrä,
+mitä te tarkoitatte -- tällä omituisella päähänpistolla. Ette suinkaan
+tarkoita, että minun pitäisi -- siksi, että minun täytyi tyytyä setäni
+määräämään naimaliittoon, koska olin alaikäinen silloin ja koska se
+neito, josta minä pidin, oli luvattu toiselle meidän tutustuessamme
+toisiimme --. Eikä Erlendin vaimokaan taida olla niin viaton kuin
+sanotte. Niin, tehän olette naimisissa hänen sisarensa kanssa, niin
+tosiaan, mutta se on teidän syynne eikä minun, että me olemme joutuneet
+-- näin omituiselle keskustelun alalle -- ja nyt saatte sietää, että
+minä sanon ajatukseni. Muistelen kuulleeni siihen aikaan kun Erlend
+joutui naimisiin hänen kanssaan -- että tuon liiton solmiminen oli
+tapahtunut vastoin Lauritsa Bjørgulfinpojan mieltä ja tahtoa ja että
+neito oli halunnut ajaa oman tahtonsa perille kuulematta isäänsä ja
+piittaamatta kunniastansa. Voihan hän olla hyvä vaimo silti -- mutta
+hänhän sai lopulta Erlendin ja heillä on ollut ilonsa ja riemunsa. En
+usko Lauritsalla olleen paljon iloa vävystään -- hän kuului valinneen
+toisen miehen tyttärelleen ennen kuin tämä tutustui Erlendiin --
+olen kuullut tyttären olleen luvatun toiselle --" Hän vaikeni äkkiä,
+katsahti Simoniin käänsi pois päänsä peräti hämillään.
+
+Hehkuvan punaisena kainoudesta Simon painoi päänsä vasten rintaansa,
+sanoen sitten kuitenkin hiljaa, mutta lujasti:
+
+"Niin, hänet oli luvattu minulle."
+
+Silmänräpäyksen seisoivat molemmat paikallaan uskaltamatta katsoa
+toisiinsa. Sitten viskasi Erling Vidkuninpoika viimeisen sammalpallon,
+kääntyi ja astui sateeseen. Simon jäi paikalleen -- mutta kuljettuaan
+kappaleen matkaa sumussa Erling seisahtui ja viittasi kärsimättömästi
+Simonia luokseen.
+
+Sitten he kulkivat takaisin kartanoon yhtä vaiti kuin olivat tulleet.
+He olivat jo melkein perillä, kun Erling-herra sanoi:
+
+"Minä suostun, Simon Andreksenpoika. Saatte odottaa huomiseen, niin
+lähdemme kaikki neljä yhdessä."
+
+Simon katsoi Erlingiin -- hänen kasvonsa olivat vääristyneet häpeästä
+ja tuskasta. Hän olisi tahtonut kiittää, mutta ei voinut, ja hänen
+täytyi purra kovasti huultaan, sillä hänen leukansa tärisi niin
+kauheasti.
+
+Heidän astuessaan tuvan ovesta sisään kosketti Erling Vidkuninpoika
+aivan kuin sattumoisin Simonin olkapäätä. Mutta kumpikin tunsi,
+etteivät he voineet katsoa toisiinsa.
+
+Seuraavana päivänä heidän varustautuessaan matkaan olisi Stig
+Haakoninpoika tahtonut välttämättä lainata Simonille vaatteita --
+tällä ei ollut monta vaatepartta matkassa. Simon katsahti asuaan --
+hänen palvelijansa oli harjannut ja puhdistanut puvun, mutta huonolta
+se näytti pitkän ratsastuksen jälkeen sateessa. Sitten hän läimäytti
+reisiään ja sanoi:
+
+"Minä olen paksu, Stig. Enkä minä aio lähteä juhlimaan --"
+
+Erling Vidkuninpoika seisoi toinen jalka penkillä, ja hänen poikansa
+kiinnitti siihen kullattua kannusta -- näytti siltä kuin herra Erling
+olisi tahtonut pitää palvelijansa etäällä tänään. Ritari nauroi
+omituisen äkäisesti:
+
+"Eihän se tosin haittaa, jos Simon Darresta näkee jo päältä päin, että
+hän on ajanut lankonsa asiaa itseään säästämättä, hän kun pöllähtää
+suoraan valtatieltä esiin rohkeine ja sattuvine sanoineen. Tällä
+entisellä langollamme on liikkuva kielenkanta, vai mitä, Stig! Mutta
+yhtä minä pelkään -- ettei hän tiedä lopettaa aikanaan --."
+
+Simonin poskille oli syöksähtänyt veri, mutta hän ei sanonut mitään.
+Kaikessa, mitä Erling oli puhunut hänelle eilisen jälkeen, tuntui
+salainen, pilkallinen kauna, mutta myös kummallinen vastahakoinen
+suopeus sekä järkkymätön tahto saattaa asia perille -- kun hän kerran
+oli ryhtynyt sitä ajamaan.
+
+Mandvikista lähti sitten kokonainen saattue pohjoiseen. Siinä oli
+herra Erling Vidkuninpoika, hänen poikansa ja Stig sekä kymmenen
+loistavapukuista aseistettua huovia perässä. Simon, jolla oli yksi
+ainoa palvelija mukana, tuumi, että hän olisi saattanut varata
+itselleen komeamman saaton ja ulkoasun -- Simon Darren, Formon herran,
+ei ollut tarvis ratsastaa lankojensa parissa kuin mikäkin vähävaltainen
+pikkuritari, joka on turvautunut heihin hädässään. Mutta samapa tuo.
+Hän oli niin väsynyt ja haluton eilisen kohtauksen jälkeen, että
+hänestä tuntui melkein yhdentekevältä, miten koko retki päättyisi.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Simon ei ollut ollut milloinkaan uskovinaan Maunu-kuninkaasta kulkevia
+rumia huhuja. Ei hän ollut sellainen pyhimys itsekään, ettei olisi
+sietänyt karkeata pilaa toisten ikämiesten parissa. Mutta kun ihmiset
+kerääntyivät yhteen ja alkoivat supattaa kauhusta väristen mustista
+salaisista synneistä, tuli hänen aina ilkeä olla. Ja hänestä tuntui
+sopimattomalta uskoa ja kuulla sellaista kuninkaasta, jonka ritareita
+hän oli.
+
+Mutta hän oli kuitenkin ihmeissään joutuessaan nuoren kuninkaan eteen.
+Hän ei ollut nähnyt Maunu Eirikinpoikaa siitä asti kun tämä oli lapsi,
+ja hän oli kuitenkin odottanut hänessä olevan jotakin naismaista,
+niljaista ja sairaalloista -- ja nyt hänen edessään seisoikin yksi
+kauneimpia nuoria miehiä, mitä nähdä saattaa -- kuningas näytti hyvin
+miehekkäältä ja ruhtinaalliselta kaikessa nuorteudessaan ja hoikassa
+notkeudessaan.
+
+Hänellä oli yllään avara vaaleansininen, vihreäkuteinen puku, joka
+lankesi laajoille runsaille poimuille, ja hoikkia lanteita ympäröi
+kullattu vyö -- hänen pitkä, suora vartalonsa liikkui täysin vapaasti
+tuossa raskaassa puvussa. Maunu-kuninkaalla oli vaalea tukka, joka
+peitti sileänä kaunismuotoista päätä, mutta oli kiharoitettu latvoista,
+niin että se lankesi tuuheana avonaiselle, leveälle kaulalle. Hänen
+kasvonsa piirteet olivat kauniit ja voimakkaat, ihonväri raikas ja
+auringon paahtama, hänellä oli punaiset posket, kirkkaat silmät ja
+avoin katse. Hän tervehti herroja kaunein elein ja ystävällisesti.
+Sitten hän laski kätensä Erling Vidkuninpojan käsivarrelle, vei hänet
+jonkin askeleen päähän ja kiitti häntä tulemasta.
+
+He puhelivat hetken, ja herra Erling ilmoitti, että hänellä oli
+aivan erikoista asiaa, jossa hänen oli vedottava kuninkaan suosioon
+ja armoon. Kuninkaan palvelijat kantoivat silloin ritarille tuolin
+kuninkaan valtaistuimen eteen, osoittivat toisille kolmelle paikan
+etempänä ja menivät ulos.
+
+Aivan kuin itsestään oli Simon saavuttanut taas nuoruutensa aikaisen
+ryhdin ja käytöksen -- hän oli ottanut Stigiltä lainaksi avaran
+ruskean verkapuvun eikä poikennut ulkoasultaan toisista. Mutta hänestä
+tuntui siinä istuessaan siltä kuin hän olisi nähnyt unta. Hän oli eikä
+kuitenkaan ollut sama nuori Simon Darre, sukkela ja mielevä ritarin
+poika, joka oli kantanut kuningas Haakonin liinaa ja kynttilää Oslon
+kuninkaan kartanossa ammoisia aikoja sitten. Hän oli eikä kuitenkaan
+ollut Simon, Formon kartanon isäntä, joka oli viettänyt iloista ja
+vapaata elämää pohjoisessa laaksossa koko pitkän väliajan -- tavallaan
+huolettomana, vaikkakin oli kaiken aikaa tuntenut sisällään kytevän
+palon -- jota hän ei nyt tahtonut ajatella. Hän tunsi itsessään
+epäselvän ja uhkaavan kapinan -- halun -- hän ei ollut syypää mihinkään
+tietoiseen syntiin tai rikkomukseen, mutta kohtalo oli puhaltanut
+ilmiliekkiin tuon palon, jota vastaan hänen nyt täytyi taistella ja
+josta hän ei saanut olla tietävinään, vaikka tunsi sen korventavan
+häntä hiljaisella tulella.
+
+Hän nousi toisten noustessa seisomaan -- kuningas Maunu oli kohonnut
+paikaltaan.
+
+"Rakas sukulaiseni", kuului hänen nuori, raikas äänensä, "asia
+on nähdäkseni tällainen: Junkkeri on veljeni, mutta me emme ole
+milloinkaan kuuluneet yhteiseen leiriin -- samat miehet eivät voi
+palvella molempia. Ei Erlendkään näy ajattelevan siten -- vaikka hän
+onkin jonkin aikaa hoitanut minun lääniäni samaan aikaan kun on ollut
+Haakonin puolella. Mutta ne miehet, jotka tahtovat mieluummin seurata
+veljeäni Haakonia, ovat saaneet vapauden minun palveluksestani ynnä
+oikeuden etsiä onnea hänen leiristään. _Ketkä_ ne miehet ovat -- sen
+minä aion kuulla Erlendin suusta."
+
+"Silloin teidän, herra kuningas, täytyy koettaa päästä sovintoon
+Erlendin kanssa. Teidän tulee pysyä antamassanne turvan lupauksessa ja
+sallia nuorelle sukulaisellenne puheillepääsy --"
+
+"Hän on minun sukulaiseni ja teidän sukulaisenne, ja herra Ivar sai
+minut myöntämään hänelle turvaluvan -- mutta ei hänkään ole pitänyt
+minulle vannomiaan valoja eikä välittänyt sukulaisuudestamme" --
+Maunu-kuningas naurahti ja laski jälleen kätensä Erlingin käsivarrelle.
+"Minun sukulaiseni, Erling, näyttävät elävän sen lauseparren mukaan,
+että sukulainen on pahempi kuin vihamies. Minä suostun osoittamaan
+sukulaiselleni Erlendille armoa Jumalan ja Neitsyt Maarian ja
+morsiameni tähden, olen suova hänelle hengen ja omaisuuden turvan
+sekä oikeuden maassaoloon, jos hän suostuu sovintoon kanssani; samoin
+riittävästi aikaa ehtiä pois minun maistani, jos hän haluaa lähteä
+uuden herransa herttua Haakonin palvelukseen. Tämän armon minä olen
+suova jokaiselle miehelle, joka on ollut hänen liittolaisensa --
+mutta tahdon tietää ketkä nuo miehet ovat ja ketkä tässä maassa ovat
+palvelleet herraansa petollisin mielin. Mitä te sanotte tähän, Simon
+Andreksenpoika -- tiedän teidän isänne olleen minun isoisäni uskollisen
+tukijan ja teidän itsenne palvelleen Haakon-kuningasta kunnialla --
+eikö minulla teidän ajatuksenne mukaan ole oikeus ottaa selvää siitä?"
+
+"Minun ajatukseni on, herra kuningas" --, Simon oli astunut esiin ja
+kumarsi uudelleen, "että niin kauan kuin teidän armonne hallitsee
+maamme lakien ja tapojen mukaan, ette ole ikinä saava tietää, ketkä
+ne miehet ovat, jotka olivat aikoneet ryhtyä laittomuuteen ja
+maankavallukseen. Sillä samalla hetkellä, jona kansa näkee Teidän
+armonne tahtovan noudattaa isienne lakeja ja tapoja, ei yksikään mies
+tämän valtakunnan piirissä ole ajatteleva rauhattomuuden luomista.
+Vaan jokainen on oleva vaiti ja uskollinen, joskin hetken oli epäillyt
+pystyisittekö, herra, nuorella iällänne hallitsemaan kahta suurta
+kuningaskuntaa voimalla ja viisaudella."
+
+"Niin on asia, herra kuningas", yhtyi Erling Vidkuninpoika puheeseen,
+"ei yksikään tämän valtakunnan mies ole ajatellut kieltäytyä
+kuuliaisuudesta teitä kohtaan, kun käskynne on laillinen --"
+
+"Niinkö? Tarkoitatte siis, ettei Erlend ole syypää petokseen ja
+maankavallukseen -- kun asiaa tarkemmin ajattelee?"
+
+Silmänräpäyksen näytti siltä kuin herra Erling olisi jäänyt
+neuvottomaksi, mutta silloin ryhtyi Simon taas puhumaan:
+
+"Te, herra, olette kuninkaamme -- jokainen odottaa, että te
+rankaisisitte laittomuuden lakien mukaan. Mutta jos koettaisitte saada
+selville Erlend Nikulauksenpojan jäljet, saattaisi tapahtua, että
+ne miehet, joiden nimet te nyt niin kernaasti haluatte tietää, itse
+astuisivat esiin ja ilmoittaisivat itsensä tai että tarjoutuisi muita
+miehiä asiaa tutkimaan -- mutta jos teidän armonne ryhtyy sellaisiin
+keinoihin kuin on uhannut tunnettua ja korkeasukuista herraa Erlend
+Nikulauksenpoikaa vastaan, on siitä riittävä paljon puhumista."
+
+"Mitä tarkoitatte, Simon Andreksenpoika?" kysyi kuningas jyrkästi --
+punastuen samassa.
+
+"Simon tarkoittaa", puuttui Bjarne Erlinginpoika puheeseen, "ettei
+teidän armollenne olisi hyväksi, jos ihmiset alkaisivat kysellä, miksi
+Erlend ei saanut nauttia miehuuden loukkaamattomuutta, joka on jokaisen
+miehen oikeus lukuun ottamatta rosvoa ja pahantekijöitä. Ihmiset
+voisivat silloin muistaa Haakon-kuninkaan toiset tyttärenpojat --"
+
+Erling Vidkuninpoika kääntyi kiihkeästi poikaansa, hän oli vihaisen
+näköinen -- mutta kuningas kysyi kuivasti:
+
+"Ettekö te laske maankavaltajia pahantekijöiden joukkoon?"
+
+"Kukaan ei nimitä häntä siksi, jos hän menestyy aikeissaan, herra",
+vastasi Bjarne.
+
+Silmänräpäyksen olivat kaikki ääneti. Sitten lausui. Erling
+Vidkuninpoika:
+
+"Nimitettäköönpä Erlendiä miksi hyvänsä, herra, ei sittenkään ole
+soveliasta, että te rikotte lakia hänen tähtensä --"
+
+"Silloin täytyy laki muuttaa tässä tapauksessa", sanoi kuningas
+kiivaasti, "jos kerran on niin, ettei minun valtani riitä ottamaan
+selkoa siitä, miten kansani aikoo pitää tekemänsä uskollisuusvalan --"
+
+"Te ette voi kuitenkaan toimia sen mukaan ennen kuin laki on muutettu
+harjoittamatta mielivaltaa kansaa kohtaan -- meidän kansamme on aina
+ollut vaikea tottua mielivaltaan kuninkaittensa puolelta", sanoi Erling
+jyrkästi.
+
+"Minä voin turvautua ritaristoon ja aateliin", vastasi Maunu
+Eirikinpoika poikamaisesti nauraen. "Mitäs sanotte siihen, Simon?"
+
+"Minä sanon, herra -- että silloin saattaa käydä ilmi, ettei se ole
+niin varma turva -- päättäen siitä, miten Tanskan ja Ruotsin ritaristo
+ja aateli on suhtautunut kuninkaihinsa -- rahvaan ollessa voimattomana
+kannattamaan kuningasvaltaa heitä vastaan. Mutta jos teidän armonne
+aikoo ryhtyä sellaisiin keinoihin, pyydän minä päästä vapaaksi herra
+kuninkaan palveluksesta -- sillä silloin minä lukeudun mieluummin
+rahvaaseen."
+
+Simon oli puhunut niin tyynesti ja maltillisesti, ettei kuningas ollut
+ensimmältä ymmärtää hänen tarkoitustaan. Sitten hän purskahti nauruun:
+
+"Uhkaatteko te, Simon Andreksenpoika --? Tahdotteko viskata minulle
+taisteluhansikkaan?"
+
+"Se riippuu itsestänne, herra", sanoi Simon yhtä tyynesti, mutta kaivoi
+hansikkaat vyöstään ja piti niitä esillä. Silloin kurottautui nuori
+Bjarne esiin ja tarttui niihin:
+
+"Eivät nämä ole sopivat häähansikkaat herra kuninkaalle!" Hän nosti
+ilmaan nuo paksut, kuluneet ritarihansikkaat ja nauroi. "Jos tulee
+tietoon, että te olette pyytänyt ostaa tämänlaisia, silloin niitä pian
+tarjottaisiin liian monta paria --. hyvään hintaan tietysti!"
+
+Erling Vidkuninpoika huudahti. Äkkiliikkeellä hän tahtoi työntää
+kuninkaan toiseen ja muut kolme toiseen suuntaan toimittaen näitä ovea
+kohti ja sanoi: "Minä tahdon puhua kuninkaan kanssa kahden kesken."
+
+"Ei, ei, minä tahdon puhua Bjarnen kanssa", huusi kuningas juosten
+heidän jälkeensä.
+
+Mutta herra Erling tuuppasi poikansa ulos toisten kanssa.
+
+He kuljeksivat jonkin aikaa linnan pihassa ja viereisellä vuorella --
+kukaan ei sanonut mitään. Stig Haakoninpoika oli miettivän näköinen,
+mutta oli vaiti, kuten oli ollut koko ajan; Bjarne Erlinginpoika
+hymyili kaiken aikaa salaa itsekseen. Hetken kuluttua tuli herra
+Erlingin aseenkantaja ulos tuoden herraltaan sanan, että he
+odottaisivat häntä majalassa -- heidän hevosensa olivat linnan pihassa.
+
+Sitten he istuivat majalassa. He välttivät puhua tapahtuneesta -- ja
+johtuivat lopuksi puhumaan hevosista ja koirista ja haukoista. Ja
+myöhemmällä innostuivat Stig ja Simon kertomaan naisjuttuja -- Stig
+Haakoninpojalla oli aina loputon varasto näitä, mutta Simonille kävi
+niin, että joka kerran, kun hän olisi muistanut jonkun uuden jutun,
+otti Stig paikalla sanat hänen suustaan kertoen sitä niinkuin se olisi
+tapahtunut hänelle itselleen tai niinkuin hän olisi vastikään kuullut
+sen jossakin Mandvikin lähistöllä -- vaikka Simon tiesi kuulleensa
+tarinan jo lapsuudessaan Dyfrinin miestentuvassa.
+
+Mutta hän nauraa hohotti kilpaa Stigin kanssa. Ja koko ajan hänestä
+tuntui kuin penkki olisi keikkunut hänen allaan -- hän pelkäsi jotakin,
+mutta ei uskaltanut ajatella mitä. Bjarne Erlinginpoika nauroi hiljaa,
+joi viiniä ja jyrsi omenoita, nosteli kauluksensa huppua ja kertoi
+väliin jonkun lyhyen kaskun -- hänen juttunsa olivat paksuimmat, mutta
+niin ovelat, ettei Stig ymmärtänyt niitä. Bjarne kertoi kuulleensa ne
+eräältä papilta Bergenissä.
+
+Vihdoinkin tuli herra. Erling. Poika, meni isäänsä vastaan auttaakseen
+tältä päällysvaatteet. Erling kääntyi äkeissään pojan puoleen:
+
+"Senkin --!" sanoi hän. Sitten hän viskasi viitan Bjarnen käsiin --
+tämän kasvoilla välähti hymy, josta isä ei ollut tietävinään. Hän
+kääntyi Simonin puoleen:
+
+"Nyt voitte olla tyytyväinen, Simon Andreksenpoika! Nyt voitte luottaa
+siihen, ettei se päivä ole enää kaukana, jolloin saatte istua rauhassa
+naapureittenne luona -- te ja Erlend -- ja hänen vaimonsa ja heidän
+monet poikansa."
+
+Simon oli hiukan entistä kalpeampi noustessaan kiittämään
+Erling-herraa. -- Hän tiesi nyt, mikä se pelko oli, jota hän ei ollut
+uskaltanut katsoa silmiin. Mutta asia ei ollut autettavissa --
+
+       *       *       *       *       *
+
+Suunnilleen parin viikon perästä laskettiin Erlend Nikulauksenpoika
+vapaaksi. Simon ratsasti häntä hakemaan Akersnesin linnasta Ulf
+Haldorinpojan ja kahden miehen kera.
+
+Puut olivat jo melkein paljaat, sillä edellisellä viikolla oli tuullut
+kovasti. Maa oli roudassa. Hevosten kaviot kopisivat, ja pellot olivat
+vaaleat kuurasta heidän ratsastaessaan kaupunkia kohti. Näytti melkein
+siltä kuin rupeaisi satamaan lunta -- taivas oli tasaisessa pilvessä ja
+ilma raskas ja kylmänharmaa.
+
+Simon oli huomannut Erlendin vetävän perässään toista jalkaa
+hänen tullessaan linnan pihalle, ja hän näytti vähän jäykältä ja
+saamattomalta kiivetessään hevosen selkään. Hän oli myös hyvin kalpea.
+Parta oli poissa ja hiukset leikatut ja su'itut -- kasvojen yläosa
+oli kalmankeltainen väriltään ja leukapuoli valkoinen sinertävän
+parranjuuren kohdalta, silmät olivat painuneet kuopille. Mutta hän
+oli sittenkin komean näköinen tummansinisessä mekossaan ja viitassaan
+ja käyttäytyi -- hyvästellessään Olav Kyrningiä ja ojentaessaan
+rahalahjoja miehille, jotka olivat vartioineet häntä ja kantaneet
+hänelle ruokaa vankilassa -- aivan kuin päällikkö, joka eroaa häätalon
+vieraista.
+
+Aluksi hänellä näytti olevan kylmä ratsastaessaan. Häntä värisytti pari
+kertaa. Mutta sitten hänen poskilleen kohosi veri ja kasvot elostuivat
+-- oli kuin hänen ruumiiseensa olisi palannut ydin ja elämä. Simon
+ajatteli, että Erlendiä oli yhtä vaikea murtaa kuin pajun vesaa. He
+saapuivat majalaan, ja Kristiina kohtasi miehensä pihalla. Simon koetti
+olla katsomatta sinne, mutta ei voinut.
+
+Nämä tervehtivät toisiaan kädestä ja vaihtoivat pari sanaa, hiljaa ja
+selkeällä äänellä. Kohtaus sujui kauniisti, koko kartanon väen nähden.
+Ihmeempää nähtävää ei ollut kuin että molemmat lensivät hehkuvan
+punaisiksi, katsahtivat toisiinsa sekunnin verran ja loivat sitten
+katseensa maahan. Sen jälkeen Erlend tarttui uudelleen vaimonsa käteen,
+ja he astuivat yhdessä parvea kohden, joka oli oleva heidän asuntonsa
+niin kauan kuin he viipyivät kaupungissa.
+
+Simon kääntyi menemään tupaan, jossa hän ja Kristiina olivat asuneet
+tähän saakka. Parviportaiden alimmalla askelmalla Kristiina kääntyi ja
+huusi häntä luokseen omituisen helkkyvällä äänellä:
+
+"Etkö tule mukaan, lanko -- haukkaamaan suurusta -- ja sinä, Ulf!"
+
+Hän näytti niin nuorelta ja pehmeältä seisoessaan siinä sivuttain
+ja katsellessaan olkapäänsä yli. Heti Osloon tultuaan hän oli
+alkanut solmia huntunsa toisella tapaa. Etelässä kantoivat vain
+pikkueläjien naiset huntuaan niin kuin Kristiina oli tottunut kantamaan
+naimisiinmenostaan asti: tiukasti otsaa pitkin nunnapäähineen tavoin,
+molemmat nirkot kiedottuina toistensa ohi, niin että kaula peittyi,
+paljon poimuja sivuilla ja pään takaosaan kierretyn sykerön ympärillä.
+Trondheimissa oli aina ollut hurskauden merkki sitoa huntunsa näin, ja
+arkkipiispa Eiliv kiitti sitä naidun naisen parhaimmaksi koristukseksi.
+Mutta ettei pistäisi silmään, oli Kristiina nyt alkanut käyttää etelän
+kuosia, jonka mukaan huntu käärittiin höllästi otsan yli ja jätettiin
+riippumaan alas selkää pitkin, niin että etutukka näkyi ja kaula ja
+hartiat vapautuivat; asiaan kuului myös, että palmikot sidottiin
+vain silmukalle niskaan, niin ettei tukka törröttänyt hunnun alla,
+vaan huntu pääsi lankeamaan pehmeästi pään muodon mukaan. Simon oli
+huomannut tämän uuden tavan jo ennen ja nähnyt, että se puki Kristiinaa
+-- mutta hän ei ollut kuitenkaan tätä ennen huomannut, miten nuoren
+näköiseksi se hänet teki. Ja Kristiinan silmätkin välkkyivät kuin
+tähdet.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Päivemmällä tuli tuttavia Erlendiä katsomaan -- Ketil Skogista, Markus
+Torgeirinpoika ja myöhemmin illalla itse herra Olav Kyrning, Sira
+Ingolf ja herra Guttorm, eräs Halvardinkirkon pappi. Noiden kahden
+papin tullessa oli alkanut sataa lunta, kuivaa, hienomuruista tuprua,
+ja he olivat eksyneet tieltä ja joutuneet takiaismaahan -- heidän
+vaatteensa olivat täynnä takiaisia. Kaikille tuli kiire irrottamaan
+niitä pappien ja heidän palvelijoittensa vaatteista -- Erlend ja
+Kristiina noppivat Guttorm-herraa, he punastelivat lakkaamatta ja
+laskivat leikkiä papin kanssa, äänen vavahdellessa omituisesti heidän
+nauraessaan.
+
+Simon joi koko lailla alku-illasta, mutta hän ei päihtynyt -- vain
+ruumis tuntui hiukan raskaalta. Jokainen sana, joka sanottiin, painui
+hänen mieleensä kumman tarkasti. Toiset alkoivat pian hölpöttää --
+kukaan heistä ei ollut kuninkaan ystävä.
+
+Simonia alkoi niin merkillisesti kyllästyttää kaikki nyt perästäpäin.
+Pelkkää lorua se oli tuo, mitä nuo toiset tuossa jaarittelivat hälisten
+ja kiivastuen. Ketil Aasmundinpoika oli typerähkö, ja hänen lankonsa
+Markus ei ollut paljoa viisaampi häntä; Olav Kyrning oli oikein
+ajatteleva ja ymmärtäväinen, mutta lyhytnäköinen mies, -- eivätkä nuo
+kaksi pappia näyttäneet hekään erityisemmän teräviltä. Kaikki istuivat
+nyt siinä kuunnellen Erlendiä ja yhtyen häneen -- ja hän muuttui yhä
+enemmän entisekseen, vallattomaksi, löyhäsuiseksi ja varomattomaksi.
+Hän oli ottanut Kristiinan käden omaansa, pannut sen polvelleen ja
+istui nyt leikitellen hänen sormillaan -- he istuivat siten, että
+heidän hartiansa koskettivat toisiaan. Yhtäkkiä Kristiina lehahti
+punaiseksi eikä voinut siirtää katsettaan Erlendistä -- ja kun tämä
+kietaisi salaa kätensä hänen vyötäisilleen, alkoivat hänen huulensa
+väristä, ja hänellä oli täysi työ pitää ne suljettuina.
+
+Sitten ovi aukeni ja Munan Baardinpoika astui sisään.
+
+"Viimeiseksi tuli itse iso siitosori", huusi Erlend nauraen, hypähti
+pystyyn ja juoksi häntä vastaan.
+
+"Kautta Jumalan ja pyhän Neitsyen -- sinä taidat olla yhtä huoleton
+taas", sanoi Munan suutuksissaan.
+
+"Mitäs tässä nyt enää on itkemistä ja suremista, sukulaismies!"
+
+"No en minä ole nähnyt sinun kaltaistasi miestä -- koko menestyksesi on
+mennyttä --"
+
+"Minä en olekaan semmoinen mies, että menisin helvettiin takapuoli
+paljaana varjellakseni paitaani palamasta", sanoi Erlend, ja Kristiina
+nauroi hiljaa ja herkästi.
+
+Simon laski päänsä pöydälle käsivarsiensa päälle. Toiset saivat uskoa
+hänen olevan niin humalassa että oli nukkunut paikalleen -- hän tahtoi
+olla rauhassa.
+
+Mikään ei ollut toisenlaista kuin hän oli odottanut -- taikka kuin
+hänen olisi ainakin pitänyt voida odottaa. Ei edes Kristiina. Siinä hän
+istui, ainoana naisena näiden monien miesten keskellä, yhtä lempeänä ja
+kainona ja luottavaisena ja varmana kuin ennen. Sellainen hän oli ollut
+silloinkin -- kun hän petti Simonin -- häpeämätön taikka viaton, ei hän
+tiennyt kumpaistako. Ei, se ei ollut totta, ei hän ollut noin varma, ei
+hän ollut häpeämätön -- ei hän ollut rauhallinen, vaikka oli näyttänyt
+rauhalliselta. Mutta tuo mies oli pannut hänet pilalle -- Erlendin
+tähden Kristiina olisi kävellyt vaikka tulisilla kivillä -- ja hän oli
+astunut Simonin yli, jota hän ei luullut muuksi kuin kylmäksi kiveksi.
+
+Mitä hän tässä houri -- Kristiina tahtoi viedä tahtonsa perille eikä
+tajunnut muuta. Pitäkööt ilonsa -- sama se hänestä. Kuuluiko se häneen,
+vaikka he olisivat siittäneet vielä seitsemän poikaa -- sittenhän niitä
+oli neljätoista Lauritsa Bjørgulfinpojan puolen perinnön jaolla. Hänen
+ei näyttänyt tarvitsevan huolehtia pojistaan, Ramborg ei ollut yhtä
+nopsa laittamaan lapsia kuin hänen sisarensa -- hänen jälkeläisensä
+saisivat kerran valtaa ja rikkautta. Mutta yhdentekevä -- kaikki oli
+yhdentekevää tänä iltana. Hänen mielensä teki juoda lisää -- mutta hän
+tunsi, että tänä iltana ei jumalanvilja pystyisi häneen -- ja silloin
+hänen pitäisi nostaa päänsä ja ottaa kukaties osaa juttuun.
+
+"Sinä luulet varmaankin, että olisit kelvannut valtionhoitajaksi?"
+sanoi Munan pilkallisesti.
+
+"Vielä mitä, etkö sinä ymmärrä, että me olimme aikoneet panna sinut
+siksi!" nauroi Erlend.
+
+"Jumalan nimessä, pidä toki kurissa kielesi, mies --"
+
+Toiset nauroivat.
+
+Erlend tuli Simonin luo ja kosketti häntä olkaan:
+
+"Nukutko sinä, lanko --?" Simon nosti katseensa. Erlend seisoi hänen
+edessään pikari kädessä. "Maljasi, Simon. Sinua minun tulee ennen
+kaikkea kiittää siitä, että sain pitää henkeni -- ja minä iloitsen
+siitä, että asiat ovat kuten ovat, poikaseni! Sinä autoit minua kuin
+veli -- ellet sinä olisi ollut lankoni, olisin minä kai menettänyt
+pääni. -- Sitten sinä olisit voinut naida minun leskeni --"
+
+Simon hypähti pystyyn. Silmänräpäyksen nuo kaksi katsoivat toisiinsa
+-- Erlendistä hävisi humala, ja hän kalpeni; sitten hänen huulensa
+aukenivat.
+
+Simon löi nyrkillään pikarin toisen kädestä niin että sima juoksi
+maahan. Sitten hän kääntyi ja lähti tuvasta. Erlend jäi paikallaan
+seisomaan. Hän kuivasi kätensä ja ranteensa mekon helmaan, älyämättä
+sitä itse -- ja katsoi sitten taakseen: toiset eivät olleet huomanneet
+mitään. Hän työnsi jalallaan pikarin penkin alle -- mietti hetken -- ja
+lähti sitten lankonsa jälkeen.
+
+Simon Darre seisoi parven portaiden alla -- Jon Daalk talutti
+parastaikaa hänen hevosiaan tallista. Hän ei liikahtanutkaan Erlendin
+tullessa häntä kohti:
+
+"Simon! Simon -- minä en tiennyt -- en tiennyt mitä sanoin!"
+
+"Nyt tiedät sen!"
+
+Simonin ääni oli aivan soinnuton. Hän seisoi liikahtamatta, katsomatta
+toiseen.
+
+Erlend katsoi neuvottomasti ympärilleen. Pilviharson takaa häämötti
+kuun kalpea laita, ja ilma oli täynnä pieniä kovia lumijyviä. Erlend
+hytisi kylmästä.
+
+"Minne -- minne sinä lähdet?" kysyi hän kohmeissaan katsoen miestä ja
+hevosia.
+
+"Hakemaan toista majapaikkaa", sanoi Simon lyhyesti. "Pitäähän sinun
+ymmärtää, että täällä minä en viitsi olla --"
+
+"Simon!" huudahti Erlend. "-- En tiedä mitä antaisin, jos saisin sen
+sanomattomaksi --!"
+
+"En minäkään tiedä", vastasi toinen äskeisellä äänellä.
+
+Parven ovi avautui. Kristiina astui solaan lyhty kädessä -- hän
+kumartui kaiteen yli ja katsoi alas:
+
+"Sielläkö te seisotte?" kysyi hän kirkkaalla äänellä. "Mitä te teette
+siellä ulkona tähän aikaan?"
+
+"Minä tunsin, että minun oli käytävä hevosia katsomassa -- kuten
+siivojen ihmisten on tapana sanoa", vastasi Simon nauraen.
+
+"Mutta, hyvänen aika -- sinähän olet tuonut ulos hevosesi!" ihmetteli
+Kristiina naurussa suin.
+
+"Niin -- sellaista sitä mies tekee kun on pyörällä päästään", sanoi
+Simon äskeiseen tapaan.
+
+"Tulkaa nyt jo takaisin!" kuului ylhäältä iloisesti ja veikistellen.
+
+"Ihan paikalla." Kristiina hävisi sisään, ja Simon käski Jonia
+viemään hevoset takaisin. Hän kääntyi Erlendiin -- tämä seisoi siinä
+kummallisen veltoin ilmein ja jäsenin. "Minä tulen sisään vähän ajan
+perästä. Meidän täytyy koettaa olla kuin ei sitä olisi sanottukaan,
+Erlend -- vaimojemme tähden. Mutta sen verran ymmärtänet sinäkin --
+että sinä olet viimeinen mies koko maailmassa, jonka minä olisin suonut
+-- tietävän -- tästä. Äläkä unohda, etten minä ole yhtä lyhytmuistinen
+kuin sinä!" Ovessa käytiin taas ylhäällä; vieraat tulivat ulos
+joukolla. Kristiina saattoi heitä palvelusneitonsa kera, joka kantoi
+lyhtyä.
+
+"Niin se on", hihitti Munan Baardinpoika, "nyt on jo myöhä -- ja nämä
+kaksi kaipaavat kovasti sänkyä --"
+
+"Erlend. Erlend. Erlend." Kristiina oli viskautunut hänen syliinsä
+samassa silmänräpäyksessä kun toiset olivat hävinneet ovesta. Hän
+painautui tiukasti mieheensä. "Erlend. -- Sinä näytät surulliselta",
+kuiskasi hän kauhuissaan puoliavoimet huulet lähellä Erlendin suuta.
+"Erlend?" Hän tarttui miehensä ohimoihin molemmin käsin.
+
+Erlend seisoi vähän aikaa paikallaan, käsivarret höllästi hänen
+ympärillään. Sitten hän puristi Kristiinan itseensä, ja hänen
+kurkustaan pääsi pieni valittava äännähdys.
+
+Simon kulki tallia kohden -- hän oli aikonut sanoa jotakin Jonille,
+mutta unohti sen tiellä. Hetkisen hän seisoi tallin ovella katsoen
+himmeää kuuta ja lumen tuloa -- sitä alkoi nyt sataa suurempina
+hahtuvina. Jon ja Ulf tulivat tallista ja sulkivat oven perästään;
+sitten nuo kolme miestä lähtivät yhdessä sitä rakennusta kohti, jossa
+heidän makuupaikkansa oli.
+
+
+
+
+
+
+
+
+End of the Project Gutenberg EBook of Kristiina Lauritsantytär II: Emäntä, by 
+Sigrid Undset
+
+*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 62523 ***
diff --git a/62523-8.txt b/old/62523-8.txt
index feeb43f..12762b9 100644
--- a/62523-8.txt
+++ b/old/62523-8.txt
@@ -1,17408 +1,17408 @@
-Project Gutenberg's Kristiina Lauritsantytär II: Emäntä, by Sigrid Undset

-

-This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most

-other parts of the world at no cost and with almost no restrictions

-whatsoever.  You may copy it, give it away or re-use it under the terms of

-the Project Gutenberg License included with this eBook or online at

-www.gutenberg.org.  If you are not located in the United States, you'll have

-to check the laws of the country where you are located before using this ebook.

-

-Title: Kristiina Lauritsantytär II: Emäntä

-

-Author: Sigrid Undset

-

-Translator: Siiri Siegberg

-

-Release Date: June 29, 2020 [EBook #62523]

-

-Language: Finnish

-

-Character set encoding: ISO-8859-1

-

-*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KRISTIINA LAURITSANTYTÄR II: ***

-

-

-

-

-Produced by Tuula Temonen and Tapio Riikonen

-

-

-

-

-

-

-

-

-KRISTIINA LAURITSANTYTÄR II: EMÄNTÄ

-

-Kirj.

-

-Sigrid Undset

-

-

-Tekijättären luvalla suomentanut

-

-Siiri Siegberg

-

-

-

-

-

-Porvoossa,

-Werner Söderström Osakeyhtiö,

-1923.

-

-

-

-

-

-

-I

-

-SYNNIN HEDELMÄ

-

-

-

-

-I

-

-

-Iltaa ennen Simonin-messua laski Baard Petrinpojan laiva Birgsin

-lahteen. Nidarholman apotti oli itse ratsastanut rantaan sukulaistaan

-Erlend Nikulauksenpoikaa vastaan, tahtoen samalla toivottaa

-tervetulleeksi tämän kotiin tuoman nuoren vaimon. Vastanaineet aiottiin

-majoittaa yöksi Viggin apotin omina vieraina.

-

-Erlend talutti kalmankalpean, surkeannäköisen nuoren vaimonsa

-laiturilta. Apotti laski leikkiä merimatkan vaivoista; Erlend nauroi ja

-tuumi vaimonsa jo kaipaavankin seinäänkiinnitettyä sänkyä. Ja Kristiina

-yritti hymyillä, mutta ajatteli samalla, ettei hän enää ikinä astu

-hyvällä laivan kannelle. Hän voi pahoin Erlendin tullessa lähellekin,

-niin tämä tuoksahti merelle ja laivalle -- hänen tukkansakin oli ihan

-kankea ja tahmea suolavedestä. Erlend oli koko matkan ollut villinä

-ilosta, ja Baard-herraa oli naurattanut: Møressä, meren rannalla, missä

-Erlend oli viettänyt kasvinvuotensa, olivat pojat keikkuneet vesillä

-lakkaamatta, purjehtineet ja soutaneet. Kumpikin, Erlend ja Baard, oli

-tosin säälinyt häntä hiukan, mutta ei siten kuin Kristiinan mielestä

-hänen surkeutensa vaati. Kaiken aikaa nämä vain hokivat, että meritauti

-kyllä asettuu, kun hän tottuu laivalla oloon. Mutta hän oli ollut yhtä

-kurja koko ajan.

-

-Seuraavana päivänä ratsastaessaan hänestä tuntui kuin hän olisi

-purjehtinut. Mäkeä ylös, toista alas kävi kulku yli mahtavien

-vieremätöyryjen, ja jos koetti kiinnittää katseensa määräpisteeseen

-harjun laidassa, tuntui koko perustus heiluvan ja kohoavan kuin

-aallonharja kohti väritöntä talvista taivasta.

-

-Viggiin oli tullut joukko Erlendin ystäviä ja naapureita aamulla

-saattamaan morsiusparia kotiin, ja nyt he ratsastivat lopun matkaa

-suuressa seurassa. Maa kumisi hevosten kavioiden alla, sillä se

-oli jäätynyt kovaksi kuin rauta. Huuru kierteli ajajien ympärillä;

-hevosten karva ja ratsastajien hiukset ja turkinreunat olivat

-kuurassa. Erlend oli yhtä valkohapsinen kuin apotti, ja hänen kasvonsa

-hehkuivat aamuryypystä ja purevasta ahavasta. Hän oli pukeutunut

-sulhasvaatteisiinsa ja oli säihkyvän nuoren ja virkun näköinen; hänen

-kaunis pehmeä äänensä kaikui ilakoivana ja uljaana vierasten parista

-hänen karautellessaan sinne tänne huutaen ja nauraen.

-

-Kristiinan sydän alkoi väristä kummasti -- surusta, hellyydestä

-ja pelosta. Hän oli vielä sairas merimatkan jälkeen, ja rinnassa

-tuntui ilkeä kuvotus heti kun hän yritti syödä tai juoda vähänkin,

-häntä palelsi kauheasti, ja mielen pohjalla kyti yhä pieni, umpea,

-mykkä vihantunne Erlendiä kohtaan, joka oli niin huoleton --. Mutta

-nähdessään nyt, miten luottavan ylpeänä ja säihkyvän riemukkaana

-tämä vei hänet kotiinsa vaimonaan, hän sittenkin katui katkerasti,

-ja hänen sydäntään kirveli sääli. Nyt hän katui, että oli antanut

-itsepäisyydelleen vallan eikä ollut ilmaissut Erlendille -- tämän

-käydessä heidän luonaan kesällä -- ettei ollut soveliasta viettää häitä

-liian komeasti. Oikeastaan asian laita oli sellainen, että Kristiina

-oli toivonut hänenkin saavan nähdä, etteivät he selviä teostaan

-nöyryytyksettä.

-

-Hän oli myös pelännyt isäänsä. Ja hän oli ajatellut, että häiden

-jälkeenhän he lähtisivät hyvin kauas; hän ei kai ollut näkevä

-kotiseutuaan pitkiin aikoihin -- ei ennen kuin kaikki puheet jo

-olisivat tyystin vaienneet --. Nyt hän huomasikin, että edessä oli

-paljon pahempaa. Erlend oli tosin maininnut suurista tuliaispidoista,

-jotka hän aikoi pitää Husabyssä, mutta Kristiina ei ollut ajatellut

-niitä miksikään uusiksi häiksi. Ja heitä vastassa olevat vieraat

-olivat väkeä, jonka keskellä Erlendin ja hänen tuli ruveta elämään --

-jonka arvonanto ja ystävyys heidän tuli voittaa. Nämä samat ihmiset

-olivat olleet näkemässä Erlendin mielettömyyttä ja menneiden vuosien

-tuomaa onnettomuutta. Nyt uskoi Erlend parantaneensa maineensa heidän

-silmissään, astuneensa vertaistensa joukkoon sijalle, joka kuului

-hänelle syntyperän ja omaisuuden nojalla. Ja nyt hän oli tietenkin

-joutuva laajalti naurun alaiseksi, kun kuultaisiin mitä hän oli tehnyt

-omalle lailliselle morsiamelleen.

-

-Apotti kumartui Kristiinan puoleen sanoen:

-

-"Olette niin totinen, Kristiina Lauritsantytär. Eikö meritauti ole

-vielä hellittänyt? Vai ikävöittekö äitiänne?"

-

-"Arvasitte, herra", sanoi Kristiina hiljaa. "Juuri äitiäni minä

-ajattelin."

-

-       *       *       *       *       *

-

-He olivat saapuneet Skauniin ja ratsastivat nyt korkealla. Laakson

-pohjalla heidän allaan oli lehtimetsä valkean, auringossa välkkyvän

-härmän peitossa, jonka keskeltä, pilkotti pieni, sininen järvi. Sitten

-loppui kuusikko. Erlend viittasi kädellään:

-

-"Tuossa on Husaby, Kristiina. Herra suokoon sinulle paljon hyviä päiviä

-siellä, vaimoni!" sanoi hän lämpimästi.

-

-Heidän eteensä avautui laajoja, kuurassa hohtavia maita. Kartano

-sijaitsi kuin leveällä laudalla rinteen puolivälissä -- lähinnä oli

-pieni vaalea kivikirkko, siitä etelään rakennukset; niitä oli paljon,

-useat suuria; savu tuprusi räppänäaukoista. Kirkonkellot alkoivat

-soida, ja pihalta virtasi heitä vastaan kansaa huutaen ja tervehtien.

-Morsiussaatossa olevat miehet rämisyttivät kilpiään -- ja remuten ja

-elämöiden painalsi ratsuparvi nuoren aviomiehen taloon.

-

-       *       *       *       *       *

-

-Kirkon edessä pysähdyttiin; Erlend auttoi morsiamensa hevosen selästä

-ja johdatti hänet ovelle, jossa joukko pappeja ja hengellisiä herroja

-oli heitä vastassa. Kirkossa oli viiltävän kylmä, ja valoa tunkeutui

-sisään pitkänseinän pienistä pyörökaari-ikkunoista himmentäen kuorista

-leviävää kynttilänhohdetta.

-

-Kristiinaa arastelutti ja pelotti Erlendin päästäessä hänen kätensä

-ja lähtiessä miesten puolelle, jolloin hänen itsensä oli asetuttava

-vieraiden, juhlapukuisten naisten joukkoon. Kirkko toimitus oli

-erittäin kaunis. Mutta Kristiinaa vilutti ja hänestä tuntui kuin hänen

-rukouksensa olisivat painuneet takaisin, kun hän koki keventää mieltään

-ja ylentää sydäntään. Hän mietti, ettei tainnut olla hyvä enne, että

-oli Pyhän Simonin päivä -- sen miehen suojeluspyhimyksen, jota hän ei

-ollut kohdellut hyvin.

-

-Kirkosta lähdettiin kulkueena kartanoa kohti, etumaisina papit, sitten

-Kristiina ja Erlend käsityksin, viimeisenä vieraat kaksitellen.

-Kristiina ei huomannut tarkastella rakennuksia. Piha oli pitkä

-ja kapea, ulkorakennukset olivat kahdessa rivissä sen etelä- ja

-pohjoislaidassa; ne olivat tilavat ja hyvin lähellä toisiaan, mutta

-näyttivät vanhoilta ja rappeutuneilta.

-

-Juhlakulkue seisahtui päärakennuksen ovelle, ja papit toimittivat

-siunauksen vihkivedellä. Sen jälkeen talutti Erlend Kristiinan pimeän

-porstuan läpi. Oikealla avattiin ovi, josta tulvi häikäisevää valoa.

-Kristiina kumartui kamanan alitse ja astui Erlendin kanssa tämän tupaan.

-

-Se oli suurin tupa, mitä hän oli nähnyt kenenkään talossa. Keskellä

-lattiaa oli liesi, joka oli niin pitkä, että sen molemmissa päissä

-paloi tuli, ja huone oli niin leveä, että orsia kannattivat kauniit

-puiset pylväät -- se näytti ennemminkin kirkolta tai kuninkaan salilta

-kuin kartanon tuvalta. Itäiselle päätyseinälle, jonka keskellä sijaitsi

-isännän kunniasija, oli pylväiden väliin rakennettu suljettavia sänkyjä.

-

-Huoneessa paloi lukematon joukko kynttilöitä -- pöydillä, jotka olivat

-täynnä kallisarvoisia vateja ja maljakoita, ja seinään kiinnitetyissä

-haarukoissa. Muinaisaikojen tapaan riippui seinillä kilpiä ja aseita

-kuvakudosten välissä. Kunniaistuimien tausta oli verhottu sametilla,

-ja eräs miehistä ripusti nyt Erlendin kultasilaisen miekan ja hänen

-valkoisen kilpensä, johon oli punaisella kuvattu hyökkäävä leijona,

-toisten aseiden joukkoon.

-

-Palvelijat ja palvelijattaret olivat riisuneet vierailta

-päällysvaatteet. Erlend tarttui vaimonsa käteen ja kuljetti hänet

-lieden ääreen; vieraat seisoivat puolikehässä heidän takanaan. Muuan

-vankkavartinen rouva, jolla oli lempeät kasvot, astui esiin ja silitti

-Kristiinan huntua, joka oli hiukan rypistynyt vaipan alla. Poistuessaan

-takaisin paikalleen hän nyökkäsi hymyillen vastavihityille. Erlend

-nyökkäsi hymyillen takaisin ja katsoi vaimoonsa. Ja hän oli hyvin

-herttaisen näköinen. Silloin tunsi Kristiina taas sydäntään kouristavan

--- hänen tuli niin sääli Erlendiä. Hän tiesi mitä tämä ajatteli

-nähdessään Kristiinan seisovan tuvassaan, pitkän lumivalkoisen,

-emännänhunnun langetessa hulmuten tulenpunaiselle morsiuspuvulle.

-Aamulla oli hänen, Kristiinan, täytynyt kiertää pitkä kudottu vyö

-tiukasti vatsansa ja vyötäistensä ympäri muiden vaatteiden alle, ennen

-kuin hän oli saanut hameensa laskeutumaan hyvin. Ja hän oli hieronut

-poskiinsa Aashild-rouvan antamaa punaista voidetta. Laittautuessaan hän

-oli ajatellut vihaisena ja pahoilla mielin, ettei Erlend välittänyt

-katsella häntä, -- nyt kun oli saanut hänet omakseen -- koska hän ei

-huomannut mitään. Ja hän katui katkerasti, ettei ollut ilmaissut mitään.

-

-Avioparin seistessä käsi kädessä kulkivat papit ympäri huonetta,

-siunasivat talon ja kotilieden, samoin sängyn ja pöydän.

-

-Sitten kantoi eräs naispalvelijoista talon avaimet Erlendille. Tämä

-kiinnitti raskaan kimpun Kristiinan vyölle -- ja oli sitä tehdessään

-sen näköinen kuin olisi tahtonut samalla suudella. Eräs miehistä

-toi korkean, kultarenkailla ympäröidyn sarven -- Erlend laski sen

-huulilleen ja joi vaimonsa maljan:

-

-"Onni ja siunaus taloosi, emäntä!"

-

-Ja vieraat melusivat ja nauroivat Kristiinan maistaessa maljasta

-miehensä jälkeen ja kaataessa loput viinistä tuleen.

-

-Nyt ryhtyivät soittajat toimeen, ja Erlend vei aviovaimonsa

-kunniasijalle viereensä, kun taas vieraat asettuivat pöytään.

-

-Kolmantena päivänä alkoivat ensimmäiset vieraat lähteä, ja viidentenä

-päivänä poistuivat viimeiset. Sitten oli Kristiina kahden Erlendin

-kanssa Husabyssä.

-

-Ensi töikseen hän pani palvelijat kantamaan kaikki vuodevaatteet

-sängyistä, pesemään ne ynnä seinävieret lipeällä ja viemään pois oljet

-sekä polttamaan ne. Sitten tuotatti hän uudet oljet ja varusti sängyt

-tuomillaan vaatteilla. Kesti myöhään yöhön ennen kuin tämä työ oli

-suoritettu. Mutta Kristiina määräsi tehtäväksi saman kaikkien talossa

-olevien makuusijojen suhteen ja käski savuttaa kaikki vuodenahat

-saunassa -- palvelustyttöjen oli ryhdyttävä toimeen huomisaamuna ja

-koetettava saada käsistään niin paljon kuin suinkin ennen pyhiä. Erlend

-pudisti nauraen päätään -- olipas siinä emäntä! Mutta kyllä häntä

-hävettikin.

-

-Kristiina ei ollut saanut sanottavasti unta ensi yönä, vaikka papit

-olivat siunanneet hänen sänkynsä. Päälläpäin oli silkkipäällyksisiä

-patjoja, aivinaisia raiteja ja mitä parhaimpia peittoja ja nahkoja,

-mutta oljet pohjalla olivat likaiset ja homehtuneet, ja vaatteissa ja

-komeassa mustassa karhuntaljassa, joka oli ylimmäisenä, oli täitä.

-

-Paljon hän oli jo ehtinyt nähdä näinä päivinä. Kalliiden kudosten alta,

-jotka peittivät seiniä, ei ollut pesty pois nokea ja likaa hirsistä.

-Ladot ja aitat ammottivat tyhjinä pitojen loputtua; jauhohinkalot

-olivat melkein kuin lakaistut. Eikä hän voinut käsittää, miten Erlend

-aikoi elättää kaikki hevosensa ja suuren karjansa jäljellä olevilla

-heinillä ja oljilla -- lehdeksiä ei ollut edes lampaille.

-

-Mutta eräs aitta oli puolillaan pellavia, jotka oli jätetty silleen

--- siinä oli varmaankin monen vuoden sato melkein koskematta. Olipa

-säilynyt myös aitallinen ikivanhoja, pesemättömiä, haisevia villoja,

-osaksi säkeissä, osaksi levällään permannolla. Kun Kristiina koetteli

-niitä hyppysissään, rapisi niistä pieniä ruskeita madonmunia -- niissä

-oli ollut sekä koita että matoja.

-

-Karja oli viheliäistä, laihaa, syyhyn vaivaamaa ja heikkoa -- eikä

-hän ollut eläessään nähnyt niin monta ikäloppua nautaa yhden kartanon

-karjassa. Vain hevoset olivat kauniit ja hyvin hoidetut. Mutta ei

-yksikään niistä vetänyt vertoja Guldsveinenille tai Ringdrottenille,

-oriille, joka hänen isällään nykyään oli. Sløngvanbauge, jonka isä

-oli antanut hänelle myötäjäisiksi, oli kaunein hevonen koko Husabyn

-tallissa. Kristiinan täytyi ottaa sitä kaulasta ja painaa kasvonsa sen

-turpaa vasten tullessaan sen luokse. Ja trøndilais-pohatat ihmettelivät

-ja kiittivät sen paksuja, voimakkaita jalkoja, sen leveää rintaa ja sen

-pitkää kaulaa, sen pientä päätä ja leveitä lautasia. Gimsarin vanhus

-vannoi Jumalan ja sielun vihollisen nimeen "että oli iso vahinko, kun

-tämä hevonen oli kuohittu, siitä olisi tullut verraton sotaratsu".

-Silloin ei Kristiina malttanut olla kehumatta hiukan sen isää,

-Ringdrottenia. Se oli vielä paljon suurempi ja tanakkatekoisempi; ei

-ollut sitä oritta, joka olisi vienyt siitä voiton. Kristiinan isä oli

-käyttänyt sitä kilpasilla kuuluisimpien hevosten parissa aina Sognissa

-saakka. Nämä omituiset nimet, Ringdrotten ja Sløngvanbauge, oli

-Lauritsa antanut hevosilleen siksi, että niiden karva oli kellahtava

-kuin vaalea kulta, jossa oli tummempia pyörylöitä. Ringdrottenin emä

-oli eksynyt tammoista eräänä kesänä Raanekampenien luona, ja he olivat

-luulleet sen joutuneen karhun kynsiin, mutta sitten se syksymmällä

-tuli takaisin kotiin. Ja varsa, jonka se sai seuraavana vuonna, ei

-ollut minkään ihmisille kuuluvan oriin jälkeläinen. Sitä käryytettiin

-tulikiven ja leivän savussa, ja Lauritsa lahjoitti turvallisuuden

-vuoksi tamman kirkolle. Mutta varsasta varttui sellainen, että nyt hän

-olisi mieluummin luopunut puolista tiluksistaan kuin Ringdrottenista.

-

-Erlend sanoi nauraen:

-

-"Sinä Kristiina olet muuten harvasanainen, mutta kun puhut isästäsi,

-käyt kaunopuheiseksi!"

-

-Kristiina vaikeni äkkiä. Hän muisti isänsä kasvot tämän nostaessa

-hänet satulaan, kun hän oli lähdössä kotoaan Erlendin kanssa. Isä

-oli koettanut näyttää iloiselta lukuisan saattokansan tähden,

-mutta Kristiina oli nähnyt hänen silmänsä. Isä oli sipaissut hänen

-käsivarttaan ja tarttunut sitten hänen käteensä hyvästiksi. Kristiina

-ei ollut juuri ajatellut muuta silloin kuin että oli hauska päästä

-pois. Nyt hänestä tuntui siltä, ettei hän eläessään voisi muistaa

-isänsä kasvojen ilmettä tuntematta pisto tunnossaan.

-

-       *       *       *       *       *

-

-Kristiina Lauritsantytär ryhtyi nyt hoitamaan talouttaan. Hän oli

-jalkeilla joka aamu ani varhain, vaikka Erlend pani vastaan ja oli

-tahtovinaan pitää hänet väkisin sängyssä -- eihän kukaan voinut vaatia,

-että vastanaitu vaimo lentelisi rakennusten väliä aikaa ennen päivän

-valkenemista.

-

-Nähdessään, miten kaikki oli rappiolla ja miten monet tehtävät häntä

-odottivat, tunsi Kristiina selvästi, että vaikka hänkin oli kasannut

-selkäänsä syntikuorman pyrkiessään tänne -- tehty mikä tehty --, niin

-oli myös synti hoitaa Jumalan viljaa sillä tavalla kuin täällä oli

-hoidettu. Häpeä aikaisemmille haltijoille, häpeä jokaiselle, joka

-oli antanut Erlendin omaisuuden huveta tällä tapaa. Kahteen vuoteen

-ei Husabyssä ollut ollut kykenevää johtomiestä; Erlend itse oli

-ollut paljon poissa sinä aikana eikä sitä paitsi ymmärtänyt paljoa

-talon hoitoa. Oli siis aivan luonnollista, että hänen syrjäisemmillä

-seuduilla asuvat voutinsa pettivät häntä, kuten Kristiina näki heidän

-tehneen, ja että Husabyn palveluskunta teki työtä vain sen verran ja

-sillä tapaa kuin kutakin halutti. Eikä hänen nyt ollut helppo palauttaa

-järjestystä.

-

-Eräänä päivänä hän puhui asiasta Ulf Haldorinpojan, Erlendin huovin

-kanssa. Kotiviljan puinnin olisi pitänyt jo olla loppuunsuoritettu --

-ei sitä liikoja ollutkaan -- sillä syysteurastuksen aika saapui. Ulf

-vastasi:

-

-"Tiedäthän sinä, Kristiina, etten minä kuulu kartanon palvelusväkeen.

-Haftor ja minä olemme, näetkös, Erlendin asemiehiä -- enkä minä enää

-muista maatöitä."

-

-"Tiedän sen", vastasi kartanon emäntä. "Mutta minun ei ole helppo

-hallita täällä talvella, kun olen uusi tulokas pohjoistunturilla ja

-talonväelle outo. Tekisit kauniisti, jos tahtoisit auttaa ja ohjata

-minua."

-

-"Ymmärrän kyllä, Kristiina, ettei talvi ole oleva sinulle helppo",

-sanoi Ulf katsoen häneen omituisesti hymyillen -- hän hymyili aina

-noin puhuessaan Kristiinan tai Erlendin kanssa. Siinä oli aika annos

-röyhkeyttä ja ivaa, mutta Kristiina tunsi hänen myös tarkoittavan hyvää

-ja kunnioittavankin häntä jollakin tapaa. Eikä hän katsonut olevansa

-oikeutettu suuttumaan Ulfin asettuessa tuttavallisemmalle kannalle

-häneen nähden kuin mikä oikeastaan asiaan kuului. Hän oli Erlendin

-kanssa antanut tuon miehen tietää heidän säädyttömästä ja vilpillisestä

-elämästään ennen; hän huomasi Ulfin tietävän nyt senkin, miten hänen

-asiansa tällä haavaa olivat. Hänen täytyi tyytyä siihen -- näkihän hän

-Erlendinkin alistuvan kaikkeen, Ulfin sanoihin ja tekoihin. Liikaa

-kunnioitusta ei palvelija suinkaan osoittanut herraansa kohtaan. Mutta

-he olivat lapsuudenaikaisia ystäviä; Ulf oli kotoisin Møresta, hän

-oli erään pikkutilallisen poika, joka asui lähellä Baard Petrinpojan

-kartanoa. Hän kutsui Erlendiä sinuksi ja sinutteli nyt myös Kristiinaa

--- mutta täällä pohjoisessa oli tuo tapa yleisempi kuin Kristiinan

-kotikulmalla.

-

-Ulf Haldorinpoika oli sangen komea mies, suurikasvuinen ja tumma;

-hänellä oli kauniit silmät, mutta hänen suunsa oli ilkeä ja raaka.

-Kristiina oli kuullut hänestä rumia juttuja palvelusneidoilta --

-kaupungissa käydessään hän kuului juovan kohtuuttomasti, reuhaavan

-ja mellastavan Gjeilen puoleisissa taloissa, mutta kotona Husabyssä

-ollessaan hän oli talon luotettavin mies, pystyvin, työteliäin ja

-viisain. Kristiina ymmärsi antaa hänelle arvoa.

-

-"Ei tähän taloon olisi kenenkään naisen ollut helppo tulla -- kaiken

-sen jälkeen, mitä täällä on nähty", sanoi taas Ulf. "Sittenkin minä

-luulen sinun, Kristiina-rouva, selviävän paremmin kuin useimmat

-muut selviäisivät tämän talon asioista. Sinä et ole sellainen, että

-istuisit päivittelemään ja turhaa vaikeroimaan, vaan mietit miten

-voisit pelastaa perintöä jälkeläisillesi, kun ei kukaan toinen tunnu

-huolehtivan siitä. Tiedät myös saattavasti luottaa minuun, ja minä

-tahdon auttaa sinua voimieni mukaan. Muista, että olen tottumaton

-maalaistöihin. Mutta jos tahdot neuvotella minun kanssani ja sallit

-minun kysyä neuvoa sinulta, niin kaipa tämän talven yli päästään

-jotenkuten."

-

-Kristiina kiitti Ulfia ja meni sisään.

-

-       *       *       *       *       *

-

-Kristiinan sydän oli raskas pelosta ja huolesta, mutta hän koetti

-työntää ne luotaan. Yksi huolen aihe oli se, ettei hän ymmärtänyt

-Erlendiä -- tämä ei näyttänyt vieläkään älyävän mitään. Mutta toinen

-ja pahempi oli se, ettei hän tuntenut eloa lapsessa, jota kantoi.

-Kaksikymmenviikkoisena sen piti alkaa liikkua, tämän hän tiesi --

-mutta nyt oli kulunut neljättä viikkoa yli tuon ajan. Hän tunsi yöllä

-maatessaan kannettavansa kasvavan ja käyvän raskaammaksi, mutta pysyvän

-edelleen elottomana. Ja hänen mieleensä muistuivat puheet lapsista,

-jotka olivat syntyneet halvaantuneina, kuivettunein jäntein, hän muisti

-kuulleensa sikiöistä, jotka olivat tulleet päivänvaloon vailla raajoja

--- eräät tuskin edes olivat ihmisen näköisiäkään. Ja sulkiessaan

-silmänsä hän näki pienten sylilasten hahmoja, pelottavan rujomuotoisia;

-kauhun kuva seurasi toistaan yhä kamalampana. Kotilaakson eteläpäässä,

-Lidstadissa, oli ollut lapsi -- niin, se oli kai jo aikuinen. Lauritsa

-oli nähnyt sen, mutta ei ollut koskaan tahtonut puhua siitä; Kristiina

-huomasi hänen tulevan onnettomaksi, kun joku vain mainitsikin tuosta

-lapsesta. Minkähän näköinen se oli ollut --. Voi, voi! Pyhä Olavi,

-rukoile puolestani --! Hänen täytyi uskoa lujasti pyhän kuninkaan

-laupeuteen, hänhän oli antanut lapsensa sen suojaan, kärsivällisesti

-hän tahtoi kestää syntiensä palkan ja luottaa täydellä sydämellä Pyhän

-Olavin apuun ja armoon. Varmaan häntä kiusasi itse sielunvihollinen

-näillä pahoilla näyillä johdattaakseen hänet epätoivoon -- mutta

-yöt olivat vaikeat. Ellei lapsella ollut jäseniä, jos se oli rampa,

-niin ei kai sen äiti voinut tuntea sen liikkuvan --. Erlend huomasi

-puoliunissaan vaimonsa liikehtivän levottomasti, veti hänet lähemmä

-itseään ja painoi kasvonsa hänen kaulakuoppaansa.

-

-Mutta päivisin ei Kristiina ollut millänsäkään. Ja joka aamu hän

-pukeutui huolellisesti, peittääkseen vielä vähän aikaa talon

-asujaimilta raskautensa.

-

-Husabyssä oli sellainen tapa, että palvelijat lähtivät illallisen

-jälkeen kukin siihen rakennukseen, missä he nukkuivat. Ja silloin

-istui Kristiina Erlendin kanssa kahden isossa tuvassa. Tämän talon

-tavat muistuttivat ylimalkaan entisaikoja, jolloin vielä käytettiin

-orjia ja orjanaisia työssä. Tuvassa ei ollut lattiaan kiinnitettyä

-pöytää, vaan aamuin ja illoin kannettiin ruoka suurelle pöytälevylle,

-joka laskettiin pukkien päälle ja aterian jälkeen jälleen käännettiin

-nojalleen seinää vasten. Muina veroina haki kukin itse ruokansa

-liedeltä ja söi jollakin penkillä. Kristiina tiesi tavan olleen

-sellaisen vanhaan aikaan. Mutta nykyään, kun oli vaikea saada miehiä

-auttamaan pöydässä ja kun kaikkien täytyi tyytyä pitämään naisväkeä

-sisätöissä, ei se enää käynyt päinsä -- naiset eivät ruvenneet

-raatamaan itseään hengiltä raskaita pöytiä edestakaisin siirtelemällä.

-Kristiina muisti äitinsä kertoneen, että Sundbussa tehtiin kiintopöytä

-tupaan hänen ollessaan kahdeksantalvinen, ja sitä pitivät naiset

-kaikinpuolisena helpotuksena -- heidän ei sen jälkeen tarvinnut lähteä

-ulos pirttiin ompelutöineen, vaan voivat istua tuvassa leikaten ja

-kerien; ja näytti niin komealta, kun pöydällä aina saattoi pitää

-kynttiläjalkaa ja kauniita astioita. Kristiina päätti pyytää Erlendiä

-laittamaan kesäksi pöydän pohjoiselle pitkälleseinälle.

-

-Niin oli ollut kotona, ja isällä oli kunniasijansa pöydän päässä --

-mutta silloin olivat sängyt porstuan puoleisella seinällä. Kotona

-istui hänen äitinsä ulkopenkin päässä, niin että hän pääsi mukavasti

-liikkumaan ja huolehtimaan ruoan kannosta. Vain pitopäivinä istui

-Ragnfrid miehensä vieressä. Täällä taas oli isännänpaikka keskellä

-itäistä päätyä, ja Erlend tahtoi pitää hänet alati vieressään siellä.

-Kotona tarjosi isä aina kunniapaikan Herran palvelijoille, milloin

-sellaisia sattui Jørundgaardiin, jolloin hän itse Ragnfridin kera

-palveli heitä heidän syödessään ja juodessaan. Mutta siihen Erlend ei

-alistunut, elleivät nuo vieraat olleet hyvin korkea-arvoisia. Hän ei

-välittänyt papeista ja munkeista -- hän sanoi niitä liian kalliiksi

-ystäviksi. Kristiina muisti väkisinkin, mitä isä ja Sira Eirik olivat

-sanoneet kansan valittaessa kirkon miesten rahanahneutta: syntinen ilo

-unohtui niin helposti, kun maksun aika oli käsissä.

-

-Hän kyseli Erlendiltä Husabyn muinaisia oloja. Mutta tämä tiesi

-merkillisen vähän. Niin ja niin oli Erlend kuullut kerrottavan, ellei

-muistanut väärin -- tarkalleen hän ei osannut sanoa. Skule kuningas oli

-omistanut kartanon ja rakentanut siihen lisää -- kuului aikoneen tehdä

-Husabystä itselleen asuinpaikan antaessaan Reinin nunnaluostariksi.

-Erlend oli hyvin ylpeä siitä, että polveutui herttuasta, jota hän

-aina nimitti kuninkaaksi, sekä piispa Nikulauksesta; piispa oli

-hänen isoisänsä Munan Piispanpojan isä. Mutta Kristiinasta tuntui,

-ettei Erlend tiennyt näistä sen enempää kuin mitä hän jo oli kuullut

-isänsä kertovan. Kotona oli toisin. Isä ja äiti eivät kumpikaan

-ylpeilleet isiensä vallasta ja kunniasta. Mutta he puhuivat näistä

-usein muistellen kaikkea hyvää, mitä heistä tiesivät, opiksi

-toisille, ja kertoivat heidän virheistään ja niiden seurauksista

-varoitukseksi väelleen. Ja he tiesivät pieniä hupaisia kaskuja -- Ivar

-Gjesling vanhemmasta ja tämän ja Sverre kuninkaan epäsovusta, Ivar

-Provstin nasevista ja lystikkäistä vastauksista, Haavard Gjeslingin

-mahdottomasta lihavuudesta ja Ivar Gjesling nuoremman tavattomasta

-metsästysonnesta. Lauritsa jutteli isoisänsä veljestä, joka ryösti

-Folkunga-sukuisen tyttären Vretan luostarista, isoisästään Ruotsin

-herrasta Ketilistä ja isoäidistään Ramborg Sunentyttärestä, joka

-aina kaipasi kotiin Länsi-Göötanmaalle ja hukkui jäihin Vänernin

-järvellä ollessaan kerran vieraisilla veljensä luona Solbergassa.

-Hän kertoi isänsä urhoollisuudesta ja tämän sanomattomasta surusta

-ensimmäisen vaimonsa nuoren Kristiina Sigurdintyttären kuollessa

-lapsivuoteeseen Lauritsan syntyessä. Ja hän luki esiäidistään, pyhästä

-Elin Skøvde-rouvasta, joka sai armon tulla Jumalan veritodistajaksi.

-Lauritsa oli usein puhunut siitä, miten hän ja Kristiina kerran

-tekisivät pyhiinvaellusretken tuon pyhän lesken haudalle. Mutta siitä

-ei ollut tullut mitään.

-

-Hädässään ja tuskassaan koetti Kristiina rukoilla pyhimysrouvaa, johon

-verisiteet hänet sitoivat. Hän rukoili Sankta Eliniä lapsensa puolesta

-ja suuteli ristiä, jonka oli saanut isältään; sen sisällä oli kappale

-pyhän rouvan käärinliinaa. Mutta Kristiina pelkäsi Pyhää Eliniä,

-häväistyään sukuaan niin pahasti. Anoessaan Pyhän Olavin ja Pyhän

-Tuomaan esirukousta tunsi hän usein valituksensa kantautuvan kuuleviin

-korviin ja sääliviin sydämiin. Noita kahta oikeuden marttyyria rakasti

-hänen isänsä enemmän kuin mitään muita pyhimyksiä, enemmän kuin itse

-Laurentiustakin, jonka mukaan hän oli saanut nimensä ja jonka päivää

-syyskesällä hän aina juhli suurilla olutkesteillä ja runsaalla almujen

-jaolla. Pyhän Tuomaan oli isä itse nähnyt unissa kerran maatessaan

-haavoittuneena Baagahusin lähellä. Ihmisen kieli ei pystynyt kertomaan,

-kuinka herttaisen ja arvokkaan näköinen hän oli ollut, eikä Lauritsa

-ollut voinut lausua muuta kuin "herra, herra!" Mutta sädeloistossa

-seisova piispa oli koskettanut lempeästi Lauritsan haavaa ja luvannut,

-että hän oli saava pitää elämän ja liikuntakyvyn ja nähdä jälleen

-vaimonsa ja tyttärensä, kuten Lauritsa oli rukoillut. Sillä kertaa ei

-yksikään ihminen ollut uskonut Lauritsa Bjørgulfinpojan elävän toiseen

-päivään.

-

-Niin, sanoi Erlend. Kuulihan sitä sellaista. Hänelle ei ollut koskaan

-sen tapaista sattunut, eikä se kai olisi käynyt päinsäkään -- hän ei

-ollut koskaan ollut hurskas mies, kuten Lauritsa.

-

-Sitten kyseli Kristiina vieraista, jotka olivat olleet heidän

-tuliaispidoissaan. Erlend ei tiennyt heistäkään paljoa. Kristiina

-huomasi, ettei hänen miehensä ollut sellainen kuin muut seudun

-asukkaat. Näistä olivat monet kauniita, vaaleita ja punakoita;

-heillä oli pyöreä, kova pää ja luja, voimakas ruumiinrakenne --

-jotkut vanhasta väestä olivat suunnattoman lihavia. Erlend oli kuin

-muukalainen vieraittensa joukossa. Hän oli päätä pitempi useimpia

-miehiä, kaitaluinen ja laiha; hänellä oli notkeat jäsenet ja hienot

-nivelet. Ja hänellä oli musta, silkinhieno tukka, kalpeanruskea

-iho -- mutta siniset silmät sysimustien kulmien ja pitkien mustien

-silmäripsien alla. Hänen otsansa oli korkea ja kaita, ohimot kuopalla,

-nenä hieman liian iso ja suu hieman liian pieni näin miehiselle

-miehelle -- mutta hän oli sittenkin kaunis; Kristiina ei ollut nähnyt

-ketään, joka olisi ollut läheskään niin kaunis kuin Erlend. Tämän

-pehmeä, hiljainen äänikin oli erilainen kuin toisten kalsea paapatus.

-

-Erlend nauroi ja sanoi, ettei hänen sukunsa ollutkaan täältä

-kotoisin -- lukuunottamatta isoisän äitiä Ragnfrid Skulentytärtä.

-Hänen, Erlendin, sanottiin muistuttavan suuresti äidinisäänsä, Gaute

-Erlendinpoikaa, Skogheimin herraa. Kristiina kysyi, mitä hän tiesi

-siitä miehestä. Mutta Erlend ei tiennyt juuri mitään.

-

-Tuli sitten muuan ilta; Erlend ja Kristiina riisuutuivat parastaikaa.

-Erlend ei saanut millään auki kengännauhaansa, vaan leikkasi sen

-poikki, jolloin puukko luiskahti hänen käteensä. Siitä vuoti

-paljon verta ja hän kirosi pahasti. Kristiina haki pellavatilkun

-ompelurasiastaan. Hän oli paitasillaan. Erlend laski käsivartensa hänen

-vyötärölleen Kristiinan sitoessa kättä.

-

-Äkkiä hän katsoi kauhistuneena ja hämmingin vallassa vaimoonsa -- ja

-lensi samassa hehkuvan punaiseksi. Kristiina painoi alas päänsä.

-

-Erlend veti pois kätensä. Hän ei virkannut mitään -- silloin Kristiina

-poistui hiljaa ja kapusi sänkyyn. Hänen sydämensä jyskytti kumeasti ja

-kovasti kylkiluita vasten. Hän vilkaisi tavantakaa mieheensä. Tämä oli

-kääntänyt hänelle selkänsä ja riisui hitaasti vaatekappaleen toisensa

-jälkeen. Sitten hän tuli sänkyyn.

-

-Kristiina odotti, että hän puhuisi. Hän odotti sitä niin kiivaasti,

-että toisinaan tuntui kuin ei hänen sydämensä olisi lyönyt lainkaan ja

-kuin se olisi vain värissyt hiljaa paikallaan.

-

-Mutta Erlend ei sanonut halaistua sanaa. Eikä hän sulkenut Kristiinaa

-syliinsä.

-

-Viimein hän laski viivähtäen kätensä Kristiinan povelle ja painoi

-leukansa tämän olkaa vasten, niin että parransänki pisti Kristiinan

-ihoa. Kun hän ei vielä sittenkään puhunut mitään, kääntyi Kristiina

-seinään päin.

-

-Oli kuin hän olisi vaipunut vaipumistaan. Toisella ei ollut yhtään

-sanaa sanottavana -- nyt, kun hän tiesi Kristiinan kantaneen hänen

-lastaan koko tuon pitkän, raskaan ajan. Kristiina puri hammasta

-pimeässä. Ei hän kerjäisi -- jos toinen tahtoi olla vaiti, niin osasi

-hän olla vaiti hänkin, vaikka synnyttämispäivään asti. Kiukku kuohutti

-hänen mieltään, mutta hän makasi liikkumatta seinään päin kääntyneenä.

-Ja Erlend makasi hiljaa pimeässä hänkin. Tunti kului tunnin jälkeen

-heidän maatessaan yhä siten, kummankin tietäessä, ettei toinen

-nukkunut. Lopulta kuuli Kristiina Erlendin tasaisesta hengityksestä

-tämän vaipuneen uneen. Silloin hän antoi kyyneleiden vuotaa mielin

-määrin, surun ja loukkauksen ja häpeän kyyneleiden.

-

-Eikä hän uskonut voivansa antaa tätä ikinä anteeksi.

-

-       *       *       *       *       *

-

-Näin kului kolme päivää. Erlend oli kuin uitettu koira nuoren vaimonsa

-mielestä. Kristiina oli pakahtumaisillaan vihasta -- ja tulistui

-silmittömästi huomatessaan toisen tarkastavan häntä, mutta kääntävän

-pois päänsä, jos hän katsoi sille suunnalle.

-

-       *       *       *       *       *

-

-Neljäntenä päivänä Kristiina istui aamulla tuvassa Erlendin astuessa

-ovesta sisään ratsastuspukimissa. Erlend ilmoitti aikovansa lähteä

-länteen päin, Medalbyhyn, ja kysyi, halusiko Kristiina lähteä

-mukaan taloaan katsomaan; se kuului hänen huomenlahjatiluksiinsa.

-Kristiina vastasi haluavansa, ja Erlend auttoi itse hänen jalkaansa

-karvanahkasaappaat ja hänen olalleen hihavaipan hopeahakoineen.

-

-Pihalla seisoi neljä hevosta valmiiksi satuloituina, mutta Erlend

-sanoi, että Haftor ja Egil saattoivat jäädä kotiin auttamaan viljan

-puinnissa. Sitten hän auttoi itse vaimonsa satulaan. Kristiina ymmärsi

-Erlendin aikovan puhua siitä, mikä erotti heitä. Erlend ei kuitenkaan

-sanonut mitään heidän verkalleen ratsastaessaan etelään, metsää kohti.

-

-Teurastuskuu oli jo pitkälle kulunut, mutta vielä ei seudulla ollut

-satanut lunta. Päivä oli kylmä ja kirkas, aurinko vastikään noussut,

-ja kaikkialla, maassa ja puiden oksilla, kiilsi ja välkkyi valkoinen

-härmä. He ratsastivat Husabyn maita. Kristiina näki vähän vilja-

-ja sänkipeltoja, mutta enimmäkseen kesantoa ja vanhaa niittymaata,

-mättäistä, sammaleista ja pehkottunutta. Hän huomautti tästä.

-

-Mies vastasi mahtaillen: "Kuinka sinä, Kristiina, joka ymmärrät niin

-hyvin maanviljelysasioita, et tiedä sitä, ettei kannata viljellä

-syömäviljaa näin lähellä kaupunkia -- tuottavampaa on vaihtaa voit ja

-villat siemeneen ja jauhoon vierailta kauppiailta --."

-

-"Siinä tapauksessa sinun olisi pitänyt vaihtaa kaikki se, mikä nyt

-lojuu pitkin parvien lattioita aikaa sitten pilaantuneena", sanoi

-Kristiina. "Mutta minä tiedän lain määräävän, että joka miehen, joka

-hoitaa maata, tulee kylvää pelloksi kolme neljännestä ja jättää

-kesannoksi neljäs. Eikä suinkaan kartanon herran maiden sovi olla

-huonommassa hoidossa kuin vuokramiesten mannut -- sanoi isäni aina --."

-

-Erlend naurahti ja virkkoi:

-

-"Minä en ole milloinkaan tutkinut lakia siinä asiassa -- kunhan minä

-saan irti sen, mitä minulle kuuluu, voivat talonpojat minun puolestani

-hoitaa maitaan kuten tahtovat; minä hoidan Husabytä niinkuin parhaaksi

-näen."

-

-"Tahdotkos sinä olla viisaampi kuin manallemenneet isämme ja Pyhä Olavi

-ja Maunu-kuningas, näiden lakien laatijat?" kysyi Kristiina.

-

-Erlend nauroi jälleen ja virkkoi:

-

-"Sitä en ole ajatellut. -- Mutta kylläpäs sinä, piru vieköön, tunnet

-hyvästi maan lait ja asetukset, Kristiina."

-

-"Ymmärrän minä hiukan näitä asioita", lausui Kristiina, "sillä

-isäni pyysi usein Loptsgaardin Sigurdia lukemaan meille lakia

-hänen käydessään meillä, kun istuimme kotona illalla. Isä katsoi

-palveluskunnan ja nuorten hyötyvän siitä, että saivat kuulla näistä

-asioista, ja silloin luki Sigurd jonkun kaaren."

-

-"Sigurd", muisteli Erlend. "Ahaa, nyt minä muistan, näin hänet meidän

-häissämme. Hän oli se isonenäinen, hampaaton ukko, jonka suusta valui

-kuola ja joka itki ja taputteli sinun rintaasi -- hän oli sikahumalassa

-vielä seuraavana aamuna, kun hääkansa tuli katsomaan, miten minä panin

-sinun päähäsi vaimonhunnun --."

-

-"Hän on mistä asti lieneekään tuntenut minut", vastasi Kristiina

-tulistuen. "Hän piti minua polvellaan ja leikki kanssani, kun minä olin

-pikkutyttö --." Erlend nauroi vielä:

-

-"Olipa se outoa huvitusta -- koko talonväki kuulemassa, kun se äijä

-paukuttaa lain kaaren toisensa jälkeen. Lauritsa on joka suhteessa niin

-erilainen kuin muut miehet -- mutta sanotaanhan sitä niinkin, että jos

-talonpoika tuntisi lain ja ori voimansa, niin tulisi peikosta ritari --"

-

-Kristiina päästi huudon ja läimäytti hevostaan lautasille. Erlend

-katsoi vihaisesti ja ihmetellen vaimoonsa, joka ratsasti hänen luotaan.

-

-Yhtäkkiä hän painoi kannukset hevosensa kylkeen. Herra Jeesus,

-kaalamo -- siitähän ei päässyt yli tähän aikaan, savi oli liukunut

-irti syksyllä --. Sløngvanbauge paransi vauhtia kuullessaan toisen

-hevosen takanaan. Erlend joutui kovaan hätään -- miten Kristiina

-kiitikään jyrkkiä mäkiä alas! Erlend ajoi hänen ohitseen vesakon läpi,

-kaarsi paikalle, missä tie kappaleen matkaa kulki tasaista maata, ja

-esti häneltä pääsyn. Tultuaan Kristiinan sivulle näki Erlend, että

-Kristiinaa itseäänkin oli alkanut pelottaa.

-

-Erlend taivuttautui vaimoaan kohden ja löi häntä korvalle, niin että

-helähti -- ja Sløngvanbauge hypähti säikähtäen syrjään alkaen vikuroida.

-

-"Siinä sait", sanoi Erlend vapisevin äänin, hevosten rauhoituttua ja

-heidän taas ajaessaan tasajalkaa. "Lensit ihan kuin mieletön --. Oikein

-pelästytit minut --."

-

-Kristiina käänsi pois päänsä niin ettei Erlend voinut nähdä hänen

-kasvojaan. Erlend katui, että oli lyönyt häntä, mutta sanoi sitten

-jälleen:

-

-"Niin, oikein pelästytit minut, Kristiina -- onko se nyt laitaa

-sellainen! Ja vielä nyt --", sanoi hän aivan hiljaa.

-

-Kristiina ei vastannut sanaakaan eikä katsonut häneen. Mutta Erlend

-tunsi hänen olevan vähemmän vihaisen kuin taannoin hänen pilkatessaan

-Kristiinan kotia. Hän ihmetteli sitä suuresti, -- mutta huomasi asian

-olevan niin.

-

-He saapuivat Medalbyhyn, ja Erlendin vouti tuli ulos pyytäen heitä

-tupaan. Mutta Erlend sanoi heidän mieluummin katselevan rakennuksia

-ensin -- ja Kristiinaa tarvittiin mukana. "Tämä on nyt hänen talonsa --

-ja hän ymmärtää näitä asioita paremmin kuin minä, Stein", sanoi Erlend

-hymyillen. Paikalle oli tullut muutamia talonpoikia todistajiksi --

-heidänkin joukossaan oli Erlendin alustalaisia.

-

-Stein oli tullut taloon viime perjantaina, ja koko ajan siitä saakka

-hän oli pyydellyt, että itse isäntä tulisi katsomaan, minkälaisessa

-kunnossa rakennukset olivat hänen ottaessaan ne haltuunsa, tai että

-hän lähettäisi sinne ainakin edusmiehen. Talonpojat todistivat, ettei

-yksikään niistä ollut ollut tyydyttävässä kunnossa, ja ne, jotka nyt

-olivat luhistumaisillaan, olivat olleet siinä tilassa myös Steinin

-tullessa. Kristiina näki, että tila oli hyvä, mutta se oli ollut

-huonossa hoidossa. Hän ymmärsi, että tämä Stein oli kykenevä mies, ja

-Erlend oli myös suopea ja lupasi hänelle huojennuksia veronmaksuissa,

-kunnes hän oli saanut rakennukset parempaan kuntoon.

-

-Sitten he astuivat tupaan, ja siellä oli pöytä täynnä hyvää ruokaa ja

-väkevää olutta. Steinin vaimo pyysi anteeksi, ettei hän ollut tullut

-ulos Kristiinaa vastaan. Mutta hänen miehensä ei tahtonut, että hän

-astui paljaan taivaan alle ennen kuin oli käynyt kirkossa synnytyksen

-jälkeen. Kristiina nyökkäsi lempeästi vaimolle ja meni sitten katsomaan

-kätkyessä nukkuvaa lasta. Se oli tämän parin esikoinen, poika,

-kahdentoista päivän vanha, iso ja vankka.

-

-Nyt vietiin Kristiina ja Erlend kunniapaikalle, ja kaikki istuutuivat

-pöytään, jossa syötiin ja juotiin hyvän aikaa. Kristiina oli kaikista

-puheliain aterian aikana; Erlend ei virkkanut paljoa, eivät myöskään

-miehet, mutta Kristiina oli kuitenkin huomaavinaan, että hänestä

-pidettiin.

-

-Sitten heräsi lapsi, inisi vähän ja alkoi sitten huutaa niin kauheasti,

-että äidin täytyi ottaa se esiin ja asettaa rinnalleen, jotta se

-rauhoittuisi. Kristiina katsoi pari kertaa noita kahta, ja kun poika

-oli kylläinen, otti hän sen äidiltä ja asetti sen käsivarrellensa.

-

-"Katsohan mieheni", hän virkkaa, "eikö tämä ole kaunis ja pirteä

-miehenalku!"

-

-"Onpa niinkin", vastaa mies katsomatta häneen päin. Kristiina istuu

-kotvan aikaa pidellen lasta ja antaa sen sitten takaisin äidille.

-

-"Tahtoisin lähettää lahjan tälle pojallesi, Arndis", sanoo hän, "sillä

-poikasi on ensimmäinen lapsi, jota minä olen pitänyt sylissäni tultuani

-tänne pohjoistuntureille." Kiihkeänä ja huulilla pieni uhmaileva hymy

-katsoi Kristiina mieheensä ja sen jälkeen pitkin toisella puolen pöydän

-olevaa miesten riviä. Yksi ja toinen heistä veti suutaan hiukan hymyyn,

-mutta sitten katsoi kukin jälleen eteensä, kasvot jäykkinä ja vakavina.

-Viimein nousi muuan ikäloppu ukonrähjä paikaltaan; hän oli juonut

-tuntuvasti. Hän otti kauhan kulhosta, laski sen pöydälle, kohotti

-raskaan kulhon ja sanoi:

-

-"Juokaamme siis asian malja, Husabyn emäntä, että seuraava lapsi, jonka

-sinä nostat käsivarrellesi, olisi uusi Husabyn isäntä!"

-

-Kristiina nousi ja otti vastaan tuon raskaan kulhon. Ensiksi hän

-tarjosi sen miehelleen. Erlend laski huulensa sen laitaan, mutta

-Kristiina siemaisi pitkän ryypyn:

-

-"Kiitos sinulle toivotuksestasi, Skogin Jon", sanoi hän ja nyökkäsi

-miehelle silmät naurusta säihkyen. Sitten hän pani oluen kiertämään.

-

-Erlend istui punaisena ja kovasti suutuksissaan, Kristiina huomasi sen.

-Mutta hänen itsensä oli niin tehnyt mieli nauraa ja iloita. Hetken

-kuluttua alkoi Erlend tehdä lähtöä, ja sitten he lähtivät kotimatkalle.

-

-       *       *       *       *       *

-

-He olivat ratsastaneet kappaleen matkaa puhumatta, kun Erlend sanoi

-äkkiä kiihkeästi:

-

-"Onko sinusta tarpeellista itse ilmaista väellemme, että olit raskaana

-vihittäessä. -- Meistä kahdesta puhutaan pian kaikissa rannikkokylissä,

-piru vieköön."

-

-Kristiina ei ensin vastannut mitään. Hän katsoi suoraan eteensä yli

-hevosen pään ja oli käynyt niin valkoiseksi kasvoiltaan, että Erlendiä

-pelotti.

-

-"En ole unohtava eläessäni", sanoi hän viimein mieheensä katsomatta,

--- "että nämä ovat ensimmäiset sanat, jotka sinä lausuit vyöni alla

-olevasta pojastasi."

-

-"Kristiina!" sanoi Erlend rukoilevasti.

-

-"Rakkaani", uudisti hän, kun ei toinen vastannut mitään eikä katsonut

-häneen. "Kristiina!"

-

-"Mitä tahdotte, herra?" kysyy Kristiina kylmästi ja arvokkaasti,

-kääntämättä päätään.

-

-Erlend päästää raikuvan kirouksen, kannustaa ratsuaan ja antaa mennä.

-Mutta hetken kuluttua hän ratsastaa takaisin Kristiinaa vastaan.

-

-"Nyt minä olin vähällä suuttua niin", hän sanoo, "että minä olin lähteä

-_sinun_ luotasi."

-

-"Silloin olisi saattanut tapahtua", vastaa Kristiina rauhallisesti,

-"että olisit saanut odottaa hyväsen aikaa ennen kuin minä olisin tullut

-sinun perässäsi Husabyhyn."

-

-"Voi sinun puheitasi!" virkahtaa mies avuttomasti.

-

-       *       *       *       *       *

-

-Jälleen he ajoivat kappaleen matkaa vaiti. Hetken kuluttua he joutuivat

-paikalle, mistä pieni polku erosi harjun laitaa kohden. Erlend sanoi

-vaimolleen:

-

-"Olin ajatellut, että ajaisimme kotiin tämän harjun kautta -- siitä

-tulee vähän enemmän matkaa, mutta tahtoisin kerran kulkea siitä sinun

-kanssasi."

-

-Kristiina nyökkäsi välinpitämättömästi.

-

-Tuokion kuluttua sanoi Erlend, että heidän nyt oli paras jatkaa kulkua

-jalan. Hän sitoi hevoset puuhun.

-

-"Gunnulfilla ja minulla oli ennen leikkitarha tässä harjulla", virkkoi

-hän. "Tahtoisin nähdä, vieläkö linnastamme on mitään jäljellä." Hän

-tarttui Kristiinan käteen. Kristiina salli sen tapahtua, mutta kulki

-katsoen maahan jalansijaa etsien. Pian he olivat harjun laella. Pienen

-joen viertä peittävän kuuraisen lehtimetsän takaa kohosi Husaby

-vastapäisellä rinteellä uhkaavan suurena ja mahtavana kivikirkkoineen

-ja monine laajoine rakennuksineen ja avarine viljelysmaineen, takanaan

-tumma metsäinen selänne.

-

-"Äiti", alkoi Erlend hiljaa kertoa, "kävi kanssamme täällä hyvin

-usein. Mutta hän istui aina tuijottaen etelään, Dovrefjeldiä kohti.

-Hän kaipasi pois Husabystä. Toisinaan hän kääntyi pohjoista kohti

-tuijottaen lumeen tuonne, missä näkyy sinerrystä. Sillä puolen vuonon

-on tuntureita. Mutta milloinkaan hän ei katsonut kartanoon."

-

-Erlendin ääni oli pehmyt ja rukoileva. Mutta Kristiina ei puhunut

-mitään eikä katsonut häneen. Silloin toinen alkoi potkia irti

-jäätynyttä kanervaa:

-

-"Ei, täällä ei ole enää mitään merkkiä minun ja Gunnulfin linnasta.

-Siitä onkin jo kauan, kun me leikimme täällä, Gunnulf ja minä."

-

-Hän ei saanut vastausta. -- Aivan heidän allaan, heidän siinä

-seisoessaan, oli pieni jäätynyt allikko. -- Erlend otti kiven ja

-nakkasi sen alas. Allikko oli jäätynyt pohjaa myöten, niin että kivi

-piirsi vain pienen valkoisen tähden sen mustaan pintaan. Erlend otti

-vielä kiven ja viskasi nyt voimakkaammin -- etsi yhä uusia ja uusia,

-viimein oikein vihapäissään, saadakseen jään vihdoinkin murtumaan.

-Silloin hän näki vaimonsa kasvot -- tämä seisoi siinä silmät

-ylenkatseesta mustina, hymyillen pilkallisesti toisen lapsellisuudelle.

-

-Erlend kääntyi äkkiä ympäri -- mutta Kristiina valahti samassa

-kalmankalpeaksi ja hänen luomensa sulkeutuivat. Hän hapuili käsillään

-ilmaa, horjui, oli kaatumaisillaan -- mutta tapasi sitten kiinni puun

-rungosta. "Kristiina -- mikä sinun on?" kysyi Erlend pelokkaasti.

-

-Toinen ei vastannut, seisoi vain kuin jotakin kuunnellen. Hänen

-katseensa oli kaukainen ja outo.

-

-Nyt hän tunsi sen taas. Syvällä kohdussa tuntui siltä kuin kala olisi

-pieksänyt pyrstöllään. Ja jälleen tuntui siltä kuin maa olisi liikkunut

-hänen ympärillään, ja häntä alkoi huikaista ja viepottaa, mutta ei enää

-niin paljon kuin ensimmäisellä kerralla.

-

-"Mikä sinua vaivaa?" alkoi Erlend taas kysellä.

-

-Hän oli odottanut tätä niin sanomattomasti -- hän oli tuskin uskaltanut

-tunnustaa itselleen sielunsa syvää pelkoa. Hän ei voinut puhua siitä --

-nyt, kun he olivat olleet epäsovussa koko päivän. Silloin sanoi Erlend

-asian.

-

-"Lapsiko se alkoi elää?" hän kysäisi hiljaa, koskettaen Kristiinan

-olkapäätä.

-

-Silloin voitti Kristiina vihansa Erlendiä kohtaan, painautui lapsensa

-isää vasten ja kätki kasvonsa tämän rinnalle.

-

-       *       *       *       *       *

-

-Tuokion kuluttua he laskeutuivat jälleen alas paikalle, missä heidän

-hevosensa seisoivat. Lyhyt päivä oli melkein lopullaan; heidän takanaan

-lounaassa vaipui aurinko puiden latvojen taakse, punaisena ja himmeänä

-pakkashuurussa.

-

-Erlend tunnusteli huolellisesti kaikkia satulan hihnoja ja hakoja ennen

-kuin nosti vaimonsa hevosen selkään. Sitten hän meni oman hevosensa

-luokse ja irrotti sen. Hän etsi vyönsä alta kintaitaan, jotka oli

-pistänyt sinne, mutta löysi vain toisen. Hän katseli ja etsi pitkin

-rinnettä.

-

-Silloin ei Kristiina jaksanut hillitä itseään, vaan sanoi:

-

-"Turhaan sinä etsit kinnastasi täältä, Erlend!"

-

-"Olisit voinut sanoa, jos kerran huomasit, minne se putosi -- vaikka

-olisit ollut kuinka vihainen", sanoi Erlend.

-

-"Se putosi vyöstäsi silloin kun sinä löit minua", sanoi Kristiina hyvin

-hiljaa katsoen alas.

-

-Erlend seisoi hevosensa luona käsi satulankaarella. Hän oli aran ja

-onnettoman näköinen. Mutta sitten hän purskahti nauruun:

-

-"En minä luullut, Kristiina -- siihen aikaan kun kosin sinua, kun

-kiertelin ympäri maata ja kerjäsin omaisiani puhumaan puolestani ja

-tekeydyin niin alamaiseksi ja nöyräksi saadakseni sinut -- että voisit

-olla tuollainen noita!"

-

-Silloin toinenkin nauroi:

-

-"Etpä tainnut luulla -- muuten olisit heittänyt koko homman aikaa

-sitten -- mikä olisikin ollut omaksi parhaaksesi."

-

-Erlend astui pari askelta lähemmä ja laski kätensä hänen polvelleen.

-

-"Herra varjele, Kristiina -- olenko minä ymmärtänyt koskaan omaa

-parastani, mitä --?"

-

-Hän laski päänsä Kristiinan helmaan katsoen vaimoonsa välkkyvin silmin.

-Punastuen ja iloisena taivutti Kristiina päänsä alas koettaen kätkeä

-hymynsä ja silmänsä Erlendiltä.

-

-Erlend tarttui hänen hevostaan suitsiin ja antoi oman hevosensa kulkea

-perästä. Näin hän käveli vaimonsa vieressä kunnes he olivat tulleet

-harjun alle. Joka kerran kun heidän katseensa yhtyivät, nauroi Erlend,

-ja Kristiina käänsi kasvonsa toisaalle salatakseen, että häntäkin

-nauratti.

-

-"Ja nyt", sanoi Erlend vallattomasti heidän saavuttuaan taas tielle,

-"nyt me ajamme Husabyhyn, Kristiina, ja olemme iloisia!"

-

-

-

-

-II

-

-

-Jouluiltana oli rankkasade ja myrsky. Oli mahdoton ajaa reellä, ja

-niin täytyi Kristiinan jäädä kotiin, kun Erlend ja väki ajoi yömessuun

-Birgsin kirkkoon.

-

-Hän seisoi tuvan ovella ja katsoi heidän jälkeensä. Soihdut, joilla he

-valaisivat teitä, loimottivat punaisina mustuneiden seinien välissä

-ja välkkyivät pihamaan märässä iljanteessa. Tuuli yltyi, ja liekit

-taipuivat sivulle. Kristiina seisoi siinä niin kauan kuin hän erotti

-heidän kulkunsa yössä.

-

-Sisällä paloi kynttilöitä pöydällä. Pitkin pöytää oli iltaruoan

-jätteitä -- puurontähteitä vadissa; puoleksipurtuja leivänkappaleita

-ja kalanluita uiskenteli olutkulhossa. Ne palvelusneidot, joiden

-tuli jäädä kotiin, olivat jo paneutuneet lattiaoljille. Kristiina

-oli yksin talossa heidän ja erään vanhan ukon kera, jonka nimi oli

-Aan. Hän oli palvellut Husabyssä Erlendin isoisän ajoista asti; nyt

-hän eli pienessä mökissä meren rannalla, mutta kävi usein kartanossa

-päivin, koetti toimittaa yhtä ja toista ja uskoi tekevänsä kovasti

-työtä. Aan oli nukkunut illallispöytään, ja Erlend ja Ulf olivat

-nauraen kantaneet hänet pois soppeen ja levittäneet peitteen hänen

-päälleen. Jørundgaardissa oli lattialle levitetty paksulti kaisloja,

-sillä koko talonväen tuli nukkua yhdessä tuvan lattialla juhlapyhät.

-Ennen kirkkoon menoa oli heidän tapana korjata pois paastoruoan loput,

-ja äiti ja palveluspiiat kattoivat pöydän niin kauniiksi kuin voivat

-pannen esiin voita ja juustoja, suuria kekoja ohutta valkeata leipää,

-kiiltävää silavaa ja paksuja suolaisen ja savustetun lihan kappaleita.

-Hopeakannut ja simasarvet välkkyivät. Ja isä oli itse tuonut

-oluttynnyrin penkille.

-

-Kristiina käänsi tuolinsa lieteen päin -- hän ei iljennyt nähdä tuota

-pahannäköistä pöytää. Yksi tytöistä kuorsasi niin että ihan pyrki

-harmittamaan.

-

-Sekin oli seikka, josta hän ei Erlendissä pitänyt, että tämä kotona

-ollessaan söi aina niin rumasti ja siivottomasti, kaivoi vadeista

-makupaloja ja viitsi tuskin pestä kätensä ennen pöytään asettumista

-ja sitten hän antoi koirien hyppiä syliinsä ja saada osansa

-ruoasta toisten syödessä. Näin ollen oli aivan luonnollista, ettei

-palvelijoilla ollut tietoa pöytätavoista. -- Kotona Kristiinaa oli

-opetettu syömään kauniisti -- ja hitaasti. Sillä ei sopinut, että

-isäntäväki odotti palvelijoiden syödessä edelleen, sanoi äiti -- ja

-niiden, jotka raatoivat ja ahersivat, täytyi saada syödä kyllikseen.

-

-"Gunna", kutsui Kristiina hiljaa isoa keltaista narttua, joka nukkui

-ison pentuparven keskessä vasten liedenvieruskiveä. Se oli niin äreä

-luonnoltaan, siksi oli Erlend antanut sille Raasvoldin vanhan emännän

-nimen.

-

-"Voi piski parka", kuiskasi Kristiina silitellen eläintä, joka tuli

-hänen luokseen ja laski päänsä hänen polvelleen. Sen selkä oli terävä

-kuin viikate ja nisät laahasivat melkein maata. Pennut söivät ihan

-emänsä hengiltä. "Voi, piski parka, niin!"

-

-Kristiina antoi päänsä vaipua taapäin vasten tuolin selkää ja katsoi

-nokisiin kattohirsiin. Häntä väsytti --.

-

-Helppoa aikaa eivät nämä Husabyssä vietetyt kuukaudet suinkaan olleet.

-Hän oli puhellut vähän Erlendin kanssa sinä iltana, jolloin he olivat

-käyneet Medalbyssä. Silloin hän oli huomannut Erlendin luulleen, että

-hän oli ollut vihainen siitä syystä, että Erlend oli toimittanut hänet

-tähän tilaan.

-

-"Kyllä muistan", oli Erlend sanonut hyvin hiljaa. "Sinä tarkoitat tuota

-kevätpäivää, jolloin kävelimme metsässä kirkon pohjoispuolella. Kyllä

-muistan, sinä pyysit minua heittämään sinut rauhaan --."

-

-Kristiina oli tullut iloiseksi hänen sanoessaan näin. Muuten häntä

-usein ihmetytti, miten monta seikkaa Erlend näytti unohtaneen. Mutta

-sitten Erlend sanoi:

-

-"Enkä minä kuitenkaan olisi uskonut, Kristiina, että sinä olisit

-voinut kantaa salaista kaunaa minua kohtaan ja samalla näyttää niin

-ystävälliseltä ja iloiselta. Sillä onhan sinun täytynyt tietää tämä

-kauan. Luulin, että sinä olit kirkas ja kuultava kuin päivänpaiste."

-

-"Oi Erlend", oli Kristiina vastannut surullisesti. "Sinä tiedät

-paremmin kuin kukaan, että minä olen kulkenut salaisia polkuja ja

-ollut viekas niitä kohtaan, jotka uskoivat minusta pelkkää hyvää." Hän

-oli toivonut niin hartaasti, että Erlend ymmärtäisi. "-- En tiedä,

-muistatko sinä, ystäväni, että sinä kohtelit minua tavalla, jota kukaan

-ei voisi kutsua kauniiksi. Mutta kautta Jumalan ja Neitsyt Maarian,

-minä en kantanut sinulle kaunaa, vaan rakastin sinua yhtä paljon --"

-

-Erlendin kasvot muuttuivat herkiksi:

-

-"Niin minä luulin", sanoi hän hiljaa. "Mutta tiedäthän sinä senkin,

-että minä nyt olen koettanut hyvittää sen, mitä olen ennen rikkonut.

-Lohduttelin itseäni sillä, että lopulta kävisi kuitenkin niin, että

-minä voisin palkita sinun uskollisuutesi ja kärsivällisyytesi."

-

-Silloin oli Kristiina kysynyt:

-

-"Olet kai kuullut isoisäni veljestä ja neitsyt Bengtasta, jotka

-pakenivat Ruotsista vastoin neidon sukulaisten mieltä? Jumala rankaisi

-heitä eikä suonut heille yhtään lasta. Etkö sinä ole kertaakaan näiden

-vuosien kuluessa pelännyt hänen rankaisevan meitä samoin?"

-

-Ja Kristiina oli vielä sanonut hänelle hiljaa ja väristen:

-

-"Ymmärräthän nyt, Erlend, etten ollut kovin iloinen kesällä, kun ensin

-havaitsin asian. Ja sittenkin mietin -- mietin, että jos sinä kuolisit

-ennen kuin me ehdimme naimisiin -- -- -- niin mieluummin jäisin sinun

-lapsesi kera maailmaan kuin yksin. Mietin, että jos minä sattuisin

-kuolemaan sitä synnyttäessäni -- niin olisi sekin parempi kuin ettei

-sinulla olisi aviossa syntynyttä poikaa, joka astuisi isännän paikalle

-sinun jälkeesi sitten kun sinun aikasi tulee lähteä näiltä mailta --"

-

-Erlend vastasi kiivaasti:

-

-"Minusta poikani olisi liian kalliisti ostettu, jos se maksaisi sinun

-henkesi. Älä puhu noin, Kristiina --. Niin paljon en rakasta Husabytä",

-lisäsi hän kotvasen kuluttua. "Etenkin sen jälkeen kun ymmärsin, ettei

-Orm voi koskaan saada täyttä perintö-osaa --"

-

-"Pidätkö enemmän hänen pojastaan kuin minun?" kysyi Kristiina silloin.

-

-"_Sinun_ pojastasi --" Erlend naurahti. "Hänestähän minä en tiedä muuta

-kuin että saamme sen lahjan puolisen vuotta aikaisemmin kuin hyvä

-olisi. Ormia olen rakastanut kaksitoista vuotta."

-

-Hetken kuluttua kysyi Kristiina:

-

-"Ikävöitkö milloinkaan noita lapsiasi?"

-

-"Kyllä", vastasi mies. "Ennen kävin usein heitä katsomassa

-Østerdalenissa, missä he asuvat."

-

-"Sinähän voisit käydä siellä nyt adventin aikaan", sanoi Kristiina

-hiljaa.

-

-"Etkö sinä pahastuisi siitä?" kysyi Erlend iloisesti.

-

-Kristiina oli vastannut, että olihan se luonnollista. Silloin oli

-Erlend kysynyt, olisiko Kristiinasta ikävä, jos hän toisi lapset

-Husabyhyn jouluksi. "Kerranhan sinun kuitenkin täytyy ne nähdä." Ja

-jälleen oli Kristiina vastannut, että sekin hänen mielestään oli kuin

-olla piti.

-

-Erlendin poissa ollessa puuhasi Kristiina ahkerasti

-jouluvalmistustöissä. Häntä kiusasi kulkea näiden monien vieraiden

-miesten ja naisten joukossa -- hänen täytyi voittaa luontonsa

-riisuutuessaan ja pukeutuessaan kahden palvelusneidon nähden, jotka

-Erlend oli määrännyt nukkumaan hänen kanssaan tuvassa. Hänen täytyi

-toistaa mielessään ajatusta, että yksin hän ei olisi ikipäivinä

-saattanut maata tässä suuressa talossa, jossa toinen oli maannut

-Erlendin kanssa ennen häntä.

-

-Talon naispalvelusväki ei ollut kelvollisempaa kuin odottaa sopi.

-Talonpojat, jotka huolehtivat tyttäristään, eivät lähettäneet näitä

-palvelukseen kartanoon, jossa isäntä eli julkisessa haureudessa ja

-oli jättänyt jalkavaimolleen talon ohjat. Naiset olivat laiskoja ja

-tottumattomia alistumaan emännän määräyksiin. Mutta jotkut heistä

-alkoivat pian katsella suopein silmin sitä, että Kristiina pani talon

-hyvään kuntoon ja otti itse osaa kaikkiin töihin. He tulivat iloisiksi

-ja puheliaiksi, kun hän kuunteli heitä ja vastasi heille lempeästi ja

-leikkiä laskien. Ja Kristiina oli aina palvelijoiden nähden lempeä

-ja tyyni. Hän ei nuhdellut ketään, mutta jos joku naisista asettui

-hänen käskyään vastaan, oli emäntä luulevinaan, ettei palvelija ollut

-ymmärtänyt sitä ja osoitti lauhkeasti, miten hän tarkoitti asian

-tehtäväksi. Näin oli Kristiina nähnyt isänsä taltuttavan niskuroivia

-tulokkaita -- eikä yksikään miehistä ollut kahdesti koettanut vastustaa

-Jørundgaardin Lauritsaa.

-

-Näin päästäisiin ehkä talven yli. Myöhemmin hänen täytyi jollakin

-keinoin koettaa päästä irti naisista, joista hän ei pitänyt tai joita

-hän ei saanut taipumaan tahtoonsa.

-

-Erästä työtä hän ei kumminkaan saattanut tehdä näiden vieraiden silmien

-nähden. Aamuisin istuessaan yksin tuvassa hän valmisti vaatteita

-lapselleen, -- vaippavaatteita pehmeästä sarasta, kapaloita punaisesta

-ja vihreästä ostokankaasta ja valkoisia aivinoita kastekoltuksi. Hänen

-istuessaan käsityönsä ääressä taistelivat hänen mielessään ylivallasta

-pelko ja luottamus ihmisten taivaallisiin ystäviin, joiden esirukousta

-hän oli anonut. Lapsi kyllä liikkui ja elämöi hänen kohdussaan niin,

-ettei hänellä ollut yön eikä päivän rauhaa. Mutta hän oli kuullut

-semmoisistakin lapsista, joilla oli ollut syntyessään muodoton möhkö

-kasvojen paikalla, ja jollakin oli ollut pää väärin puolin, niin

-että kasvot olivat takana, ja toisilla oli ollut varpaat kantapäiden

-kohdalla. Ja hän muisti Sveinin, jonka kasvojen toinen puoli oli

-sininen siksi, että hänen äitinsä oli vioittunut tulipalossa.

-

-Äkkiä hän viskasi luotaan neuleen, meni Neitsyt Maarian kuvan eteen,

-polvistui, luki seitsemän avea. Veli Edvin oli sanonut Jumalanäidin

-iloitsevan aina yhtä suuresti kuullessaan enkelin tervehdyksen, vaikka

-se olisi lähtenyt kaikista kurjimman syntisen huulilta. Ja sanat

-Dominus tecum olivat hänelle mieleisimmät, siksi Kristiina lausui ne

-aina kolmeen kertaan.

-

-Se helpotti vähäksi aikaa. Hän tiesi kuitenkin monta miestä ja vaimoa,

-jotka eivät välittäneet Jumalasta ja tämän pyhästä äidistä ja jotka

-täyttivät huonosti käskyt, -- eikä hän tiennyt heidän kuitenkaan

-saaneen vaivaisia lapsia. Jumala oli usein armahtavainen eikä kostanut

-vanhempien syntejä lapsiraukoille, vaikka hänen toisinaan täytyikin

-antaa ihmisille merkki siitä, ettei hän jaksanut kärsiä heidän

-pahuuttaan lakkaamatta. Mutta ei kai sen tarvinnut tapahtua juuri hänen

-lapsessaan.

-

-Sitten hän huusi avukseen Pyhää Olavia. Hänestä hän oli kuullut niin

-paljon, että tuntui melkein siltä kuin hän olisi nähnyt Pyhän Olavin

-hänen eläessään tässä maassa. Pitkä hän ei ollut, mutta hänen lihavahko

-vartalonsa oli ryhdikäs ja kaunis; hänen kullankellervillä kiharoillaan

-oli kultakruunu ja välkkyvä säde, ja punainen kähärä parta ympäröi

-hänen lujia, ahavoituneita ja rohkeita kasvojaan. Mutta hänen syvät,

-liekehtivät silmänsä näkivät joka ihmisen läpi, eikä niihin uskaltanut

-katsoa kukaan, jolla ei ollut puhdas tunto. Ei Kristiinakaan rohjennut;

-hän katsoi maahan tämän katseen edessä, mutta hän ei tuntenut pelkoa

--- hänestä tuntui samanlaiselta kuin oli tuntunut hänen seisoessaan

-lapsena isänsä edessä katse maahan luotuna, tehtyään jotakin pahaa.

-Pyhä Olavi katsoi häneen ankarasti, mutta ei armottomasti -- hänhän

-oli luvannut parantaa elämänsä. Hän kaipasi niin kauheasti Nidarosiin,

-jossa olisi saanut polvistua hänen pyhän ruumiinsa eteen. Erlend oli

-heidän tullessaan Husabyhyn luvannut viedä hänet sinne hyvin pian.

-Mutta matkaa oli lykätty. Ja Kristiina ymmärsi, ettei Erlend mielellään

-olisi lähtenyt hänen kanssaan nyt; hän häpesi ja pelkäsi ihmisten

-puheita.

-

-Eräänä iltana Kristiinan istuessa pöydässä alaistensa kanssa sanoi eräs

-naispalvelijoista, aivan nuori tyttö, joka oli apuna sisätöissä:

-

-"Eiköhän meidän, emäntä hyvä, olisi parempi alkaa ommella kapaloita ja

-lapsenvaatteita kuin panna alulle kangas, josta puhutte?"

-

-Kristiina ei ollut kuulevinaan, vaan puhui edelleen vaatteen

-värjäyksestä. Silloin yritti tyttö uudelleen:

-

-"Vai ehkä olette jo tuoneet lapsenvaatteet kotoanne?"

-

-Kristiina veti suutaan hymyyn ja kääntyi uudelleen toisten puoleen.

-Vilkaistessaan hetken kuluttua neitoon hän näki tämän istuvan

-tulipunaisena ja katsovan pelokkaasti emäntäänsä. Kristiina hymyili

-taas ja puhui Ulfille yli pöydän. Silloin pyrskähti tyttö äkkiä itkuun.

-Kristiinaa nauratti, ja neito itki yhä hurjemmin, kunnes hänen täytyi

-niistää ja nyyhkiä.

-

-"No, heitä jo itkusi, Frida", sanoi Kristiina viimein rauhallisesti.

-"Sinut on pestattu tänne täysi-ikäisenä neitona; älä nyt käyttäydy

-niinkuin pikkutyttö?-."

-

-Tyttö koetti sanoa, ettei hän ollut tahtonut olla nenäkäs ja ettei

-Kristiina panisi pahakseen.

-

-"En panekaan", sanoi Kristiina yhtä hymyilevänä. "Syö nyt, äläkä itke.

-Jokaisella on se ymmärrys, minkä Jumala on antanut."

-

-Frida hyppäsi paikaltaan ja juoksi ulos itkeä öllöttäen.

-

-Myöhemmin, kun Ulf Haldorinpoika seisoi puhellen Kristiinan kanssa

-seuraavan päivän töistä, sanoi hän nauraen:

-

-"Erlendin olisi pitänyt kihlata sinut, Kristiina, kymmenen vuotta

-sitten. Hänen asiansa olisivat silloin kaikin puolin paremmalla

-kannalla."

-

-"Niinkö luulet?" kysyi talon emäntä ja hymyili yhä. "Minä olin silloin

-yhdeksän talven vanha. Luuletko, että Erlend olisi kyennyt odottamaan

-vuosikausia lapsimorsianta --?"

-

-Ulf nauroi ja lähti ulos.

-

-Mutta yöllä Kristiina itki; hän tunsi itsensä yksinäiseksi ja

-nöyryytetyksi.

-

-Sitten tuli Erlend kotiin viikkoa ennen joulua, ja Orm, hänen poikansa,

-ratsasti isänsä rinnalla. Kristiinan sydäntä vihlaisi, kun Erlend

-talutti pojan hänen eteensä ja käski tämän tervehtiä äitipuoltaan.

-

-Poika oli kerrassaan kaunis lapsi. Sellaiseksi oli Kristiina kuvitellut

-oman poikansa uskaltaessaan joskus iloita ja uskoa, että hänen lapsensa

-oli syntyvä terveenä ja kaunisjäsenisenä, ja ajatellessaan miten hänen

-poikansa oli varttuessaan istuva hänen polvellaan. Sellaiseksi hän oli

-hänet kuvitellut -- juuri noin isänsä näköiseksi.

-

-Orm oli ikäisekseen pienenlainen ja hento, mutta sirojäseninen ja

-kaunis; hänen ihonsa ja hiuksensa olivat tummat, mutta silmät olivat

-siniset. Suu oli punainen ja lempeä. Poika tervehti kunnioittavasti

-äitipuoltaan, mutta hänen kasvonsa pysyivät kylminä ja jäykkinä.

-Kristiina ei ollut päässyt puhumaan paljon pojan kanssa. Mutta hän

-tunsi, miten tämän silmät seurasivat häntä lakkaamatta ja miten hän

-itse kävi vielä kömpelömmäksi tietäessään lapsen tuijottavan häntä.

-

-Erlend ei näkynyt puhuvan paljoa poikansa kanssa, ja saattoi samalla

-huomata, että poika pysytteli loitolla isästään. Kristiina sanoi

-miehelleen, että Orm oli kaunis ja viisaan näköinen. Tytärtään ei

-Erlend ollut ottanut mukaan, Margret oli hänen mielestään liian pieni

-näin pitkälle matkalle talvikelillä. Tyttö oli vielä paljon kauniimpi

-veljeään, kertoi Erlend ylpeillen, kun Kristiina tahtoi kuulla tuosta

-pienestä tytöstä, ja paljon terhakampi; hän sai kasvatusvanhempansa

-tekemään ihan mitä tahtoi. Hänellä oli kullankeltainen kihara tukka ja

-ruskeat silmät.

-

-Hän oli siis kai äitinsä näköinen, ajatteli Kristiina. Hän ei voinut

-sille mitään, että tunsi kirvelevää mustasukkaisuutta. Mahtoikohan

-Erlend rakastaa tuota tytärtään yhtä paljon kuin Lauritsa oli

-rakastanut Kristiinaa? Erlendin ääni oli ollut niin lempeä ja hellä

-hänen puhuessaan Margretista.

-

-Kristiina nousi vuoteesta ja lähti ulko-ovelle. Ulkona oli niin pimeä

-ja sakea ilma, ettei näkynyt kuuta eikä tähtiä. Mutta Kristiina arveli

-olevan suunnilleen keskiyön. Hän otti porstuasta lyhdyn, palasi sisään

-ja sytytti sen. Sitten hän heitti vaipan hartioilleen ja astui ulos

-sateeseen.

-

-"Jeesuksen nimeen", kuiskasi hän ja teki kolmasti ristinmerkin

-astuessaan ulos yöhön.

-

-Pihan yläpäässä oli papin talo. Se oli nyt autio. Erlendin päästyä

-kirkon kirouksesta ei Husabyssä ollut ollut vakituista pappia; väliin

-kävi joku Orkedalin papeista lukemassa messun, mutta kirkon papiksi

-määrätty uusi pappi oli ulkomailla mestari Gunnulfin kanssa; nämä

-olivat kouluaikaisia ystäviä. Heitä oli odotettu kotiin kesällä --

-mutta Erlend arveli, etteivät he palaisi kotimaahan ennen ensi kesää.

-Gunnulfilla oli ollut keuhkotauti nuoruudessaan, joten hän tuskin

-matkustaisi talvisaikaan.

-

-Kristiina avasi tuon tyhjän kylmän asunnon oven ja haki kirkon

-avaimen. Sitten hän seisahtui hetkeksi tuumimaan. Oli hyvin liukasta

-ja pilkkosen pimeä, ulkona myrskysi ja satoi. Oli vaarallista liikkua

-ulkona öiseen aikaan, eritoten jouluyönä, jolloin kaikki pahat henget

-olivat liikkeellä. Mutta hän ei voinut olla menemättä -- hänen täytyi

-päästä kirkkoon.

-

-"Kaikkivaltias Jumala suojelkoon askeleitani", hän kuiskasi hiljaa.

-Valaisten tietä lyhdyllä hän sijoitti jalkansa sellaisiin kohtiin,

-missä ruohotukkuja ja kiviä pisti esiin iljanteesta. Matka kirkkoon

-tuntui pimeässä loputtoman pitkältä. Mutta viimein seisoi hän sentään

-oveneduspaadella.

-

-Sisällä oli viiltävän kylmä -- paljon kylmempi kuin ulkona sateessa.

-Kristiina astui kuoriholviin ja polvistui ristiinnaulitun kuvan eteen,

-joka häämötti hänen edessään pimeässä.

-

-Luettuaan rukouksensa ja noustuaan seisaalleen hän viivähti hiukan.

-Hänestä tuntui kuin hänelle nyt olisi täytynyt tapahtua jotakin

-erikoista. Mutta mitään ei tapahtunut. Häntä palelsi ja pelotti

-pimeässä, autiossa kirkossa.

-

-Hän hiipi alttarin ääreen valaisten lyhdyllä pyhimysten kuvia. Ne

-olivat iänikuisia, rumia ja vihaisen näköisiä. Alttaripöytä oli

-paljaana -- liinat, kirjat ja astiat olivat lukitussa arkussa.

-

-Pitkin pitkääseinää kulki matala penkki. Kristiina meni siihen

-istumaan; lyhdyn hän laski lattialle. Hänen vaippansa oli märkä, ja

-hänen jalkansa olivat kastuneet ja kylmät. Hän yritti vetää toisen

-jalkansa alleen, mutta joutui istumaan epämukavasti. Sitten hän kääri

-vaipan huolellisesti ympärilleen ja koetti ajatella ainoastaan sitä,

-että nyt oli jälleen pyhä keskiyönhetki, jolloin Kristus syntyi Neitsyt

-Maariasta Betlehemissä.

-

-Verbum caro factum est et habitavit in nobis. [Sana tuli lihaksi ja

-asui keskellämme.]

-

-Hän muisti Sira Eirikin syvän ja selkeän äänen. Ja Audunin, tuon vanhan

-teinin, joka pysyi aina teininä. Ja kotikirkon, jossa hän oli seisonut

-äitinsä rinnalla joulumessua kuunnellen. Joka ainoa vuosi hän oli ollut

-sitä kuulemassa. Hän koetti muistaa pyhää lukua pitemmältä, mutta

-ei voinut ajatella muuta kuin omaa kotikirkkoaan ja kaikkia siellä

-näkemiään tuttuja kasvoja. Ylinnä miesten puolella seisoi aina hänen

-isänsä tuijottaen haaveellisin silmin kuorista leviävään valoloistoon.

-

-Oli niin käsittämätöntä, ettei heidän kirkkoaan ollut enää. Se oli

-palanut. Häntä itketti, kun hän muisti sitä. Ja hän istui nyt yksin

-pimeässä pyhänä yönä, jolloin kaikki kristikansa kokoontui iloon ja

-riemuun Jumalan huoneeseen. Oli kai oikein, että hänet oli suljettu

-pois Jumalan pojan syntymisen ja viattoman puhtaan neitseen juhlasta.

--- Vanhemmat olivat varmaan Sundbussa tänä jouluna. Mutta Sundbun

-kappelissa ei pidetty messua jouluyönä; hän tiesi sundbulaisten

-ratsastavan joka joulu Ladalmin pääkirkon jumalanpalvelukseen.

-

-Tämä oli ensimmäinen kerta koko hänen elämänsä aikana, jolloin hän ei

-ollut ollut joulumessussa. Hän oli varmaan ollut hyvin pieni vanhempien

-viedessä hänet ensi kertaa joulumessuun. Sillä hän muisti, että hänet

-oli pistetty nahkapussiin, joka oli karvainen sisältä, ja isä oli

-pitänyt häntä sylissään. Oli hirveän kylmä yö, ja he ratsastivat metsän

-läpi -- tervavalkeat loimottivat lumisten kuusien keskellä. Hänen

-isänsä kasvot olivat hehkuvan punaiset valkean hohteessa, ja hänen

-lakkinsa nahkareunus oli liidunvalkea kuurasta. Vähän väliä puraisi

-isä Kristiinan nenänpäätä -- kysyen tunsiko hän puraisun; sitten hän

-kääntyi taakseen ja huusi nauraen äidille, ettei lapsen nenä vielä

-ollut jäätynyt. Sen oli täytynyt tapahtua siihen aikaan kun he vielä

-asuivat Skogissa -- hän oli ehkä ollut kolmitalvinen paitaressu.

-Vanhemmat olivat aivan nuoria silloin. Ja hän oli kuulevinaan äitinsä

-äänen, kirkkaan ja iloisen ja nauruisan äänen, hänen huutaessaan edellä

-ratsastavalle miehelleen kysyäkseen lapsen vointia. Äidin ääni oli

-ollut raikas ja nuoruutta uhkuva.

-

--- Betlehem merkitsee norjan kielellä leivän paikkaa. Siellähän

-annettiin ihmisille se leipä, joka ravitsee meidät iankaikkiseen

-elämään --.

-

-Päivämessussa Sira Eirik nousi opetustuoliin ja selitti evankeliumia

-kansan omalla kielellä.

-

-Messujen välissä istui kansa kirkkotuvassa kirkon pohjoispuolella.

-Väellä oli muassaan olutta, jota tarjottiin kaikille. Miehet

-pistäytyivät tallissa hevosia katsomassa. Kesällä valvontaöinä oleskeli

-kirkkokansa kirkon mäellä, ja nuoriso tanssi jumalanpalvelusten välillä.

-

--- Ja pyhä Neitsyt Maaria kääri poikansa kapaloihin. Hän laski hänet

-seimeen, josta härät ja aasit söivät --

-

-Kristiina painoi kädet kylkiään vasten.

-

-Voi poikastani, suloista omaa pikku poikastani! Jumala on armahtava

-meitä pyhän äitinsä tähden. Pyhä Maaria, sinä kirkas kointähti,

-iankaikkisen elämän aamunkoitto, joka synnytit maailman valon -- auta

-meitä! Lapsukainen, mikä sinua vaivaa tänä pyhänä yönä, kun olet niin

-rauhaton --. Tunnetko siellä sydämeni alla, että minun on niin kauhean

-vilu --.

-

-Hän muisti viimejouluisen lastenpäivän, jolloin Sira Eirik oli

-selittänyt Raamatun kertomusta viattomista lapsista, jotka saivat

-surmansa äitiensä sylissä julmien sotamiesten aseista, mutta jotka

-Jumala oli valinnut ensimmäisiksi veritodistajiksi taivaan salissa

-merkiksi siitä, että taivaan valtakunta on lasten. Ja hän otti pienen

-pojan, asetti sen heidän keskellensä ja sanoi: ellette tule sellaisiksi

-kuin tämä tässä, ette suinkaan ole pääsevä taivaan valtakuntaan,

-rakkaat veljet ja sisaret. Olkoon tämä siis lohdutukseksi jokaiselle

-miehelle ja naiselle, joka suree pienen lapsensa kuolemaa. -- Silloin

-Kristiina oli nähnyt isän ja äidin katseiden yhtyvän yli kirkon, ja

-hän oli katsonut pois, sillä hän tunsi, ettei tämä ollut tarkoitettu

-hänelle.

-

-Tämä tapahtui viime vuonna, ensimmäisenä jouluna Ulvhildin kuoleman

-jälkeen. Voih -- mutta ei minun lapseni! Jeesus, Maaria! Antakaa minun

-pitää poikani!

-

-Isä ei ollut tahtonut ratsastaa Tapanin-ajoon viime vuonna -- mutta

-lopuksi saivat miehet hänet lähtemään mukaan. Ratsastus tapahtui

-kirkonmäeltä alas joensuuhun, Loptsgaardiin. Hän muisti, miten isä

-oli karahuttanut toisten ohi kullankarvaisella oriillaan -- noussut

-seisomaan jalustimissa, painautunut vasten hevosensa kaulaa, huutanut

-ja kiihottanut oritta -- ja koko roikka oli tullut jymisten perässä.

-

-Mutta isä oli palannut aikaisin kotiin ja ollut aivan selvä.

-Tavallisesti tulivat miehet sinä iltana myöhään kotiin ja olivat

-kovasti päissään. Sillä heidän täytyi käväistä joka kartanon

-pihalla juomassa Kristuksen ja Pyhän Tapanin malja, joka oli nähnyt

-ensimmäisenä idässä loistavan tähden viedessään kuningas Herodeksen

-varsoja juomaan Jordanin joelle. Hevosetkin saivat sinä päivänä olutta,

-että ne oikein teutaroisivat ja hyppisivät. Tapaninpäivänä tuli

-miesten keikkua kilpaa hevostensa kanssa iltarukoukseen asti -- oli

-turha koettaa saada heitä ajattelemaan muuta tai puhumaan muusta kuin

-hevosista.

-

-Hän muisti erään joulun, jolloin Jørundgaardissa oli pidetty suuret

-yhteisjuomingit. Isä oli luvannut muutamalle papille, joka oli

-vieraiden joukossa, punaisen orivarsan, Guldsveinenin varsan, jos hän

-saisi sen kiinni ja pääsisi sen selkään sen juoksennellessa satulatta

-pihamaalla.

-

-Siitä oli jo kauan -- se oli tapahtunut ennen Ulvhildin onnettomuutta.

-Äiti seisoi talon ovella pikkusisko käsivarrella, ja Kristiina piteli

-hänen helmuksestaan -- hän oli hiukan peloissaan.

-

-Pappi tavoitti hevosta, sai kiinni päitsistä ja juoksi niin, että

-hänen leveä vaippansa hulmusi, mutta päästi taas irti takajaloilleen

-nousseen, virman eläimen.

-

-"Heppa -- heppa, sooh, sooh!" koetti hän huudella ja hyppi ja tanssi

-kuin kilipukki. Isä ja eräs vanha isäntä seisoivat kaulakkain -- heidän

-kasvonsa olivat aivan väärinä naurusta ja humalasta.

-

-Pappi voitti todellakin varsan taikka sitten oli Lauritsa lahjoittanut

-sen hänelle kaikesta huolimatta. Kristiina muisti vain sen, että pappi

-ajoi sen selässä Jørundgaardista pois. Kaikilta oli silloin jo humala

-haihtunut; Lauritsa piteli kunnioittavasti kiinni jalustimista papin

-noustessa varsan selkään, ja pappi siunasi heitä lähtiessään nostaen

-kolme sormea pystyyn. Tuo pappi oli varmaan ollut hyvin korkea-arvoinen.

-

-Niin. Kotona oli usein monenlaista hauskuutta jouluna. Ja entä

-joulupukit! Isä nosti hänet hartioilleen; hänen nuttunsa oli jäätynyt

-ja tukkansa märkä. Selvittääkseen humalaansa iltarukoukseen viskasivat

-miehet jäistä vettä toistensa päähän kaivon luona. He nauroivat

-vaimojen paheksuessa. Isä tarttui hänen kylmiin pikku käsiinsä ja

-painoi ne vasten otsaansa, joka oli vielä punainen ja tulikuuma.

-Tämä tapahtui ulkona pihamaalla illalla -- uuden kuun hohtava sirppi

-loisti tunturiharjan yllä vedenvihreällä taivaalla. Astuessaan tupaan

-Kristiina olallaan isä kolautti hänen päänsä oven kamanaa vasten,

-niin että otsaan nousi korkea kuhmu. Sitten hän istui isän polvella

-pöydän luona. Isä painoi tikarinsa lapaa kuhmua vasten, syötti hänelle

-herkkuja ja juotti hänelle simaa omasta pikaristaan. Silloin hän ei

-pelännyt joulupukkejakaan, jotka loikkivat lattialla.

-

--- Oi isä, isä --. Rakas, hyvä isäni --!

-

-Ääneen itkien kätki Kristiina kasvot käsiinsä. Oi, eipä tiennyt hänen

-isänsä, minkälainen jouluyö hänellä oli nyt!

-

-Kulkiessaan takaisin pihan yli Kristiina näki kodan katosta kohoavan

-kipunoita. Palvelustytöt olivat nousseet laittamaan ruokaa kirkkoväelle.

-

-Salissa oli hämärä. Pöydällä olevat kynttilät olivat palaneet loppuun,

-ja liesi oli melkein musta. Kristiina pani lisää halkoja hiillokseen ja

-puhalsi siihen. Silloin hän näki Ormin istuvan tuolissaan. Tämä nousi

-paikalla pystyyn äitipuolen huomattua hänet.

-

-"Hyvä lapsi --!" sanoi Kristiina "Etkö sinä ole isäsi ja toisten kanssa

-messussa?"

-

-Orm nielaisi pari kertaa ennen kuin sanoi:

-

-"Isä unohti herättää minut. Hän käski minun käydä nukkumaan vähäksi

-aikaa etelänpuoleiseen sänkyyn ja lupasi herättää minut --."

-

-"Se oli pahasti tehty, Orm", sanoi Kristiina.

-

-Poika ei vastannut. Hetken kuluttua hän sanoi:

-

-"Minä luulin, että sinä olit sittenkin lähtenyt mukaan -- kun heräsin,

-huomasin olevani ihan yksin tuvassa --."

-

-"Minä käväisin kirkossa", vastasi Kristiina. "Uskallatko sinä mennä

-ulos jouluyönä", kysyi poika. "Etkö tiedä, että henget olisivat voineet

-viedä sinut"?

-

-"Eiväthän tänä yönä liiku ainoastaan pahat henget, vai mitä", vastasi

-Kristiina. "Jouluyönä liikkuvat kaikki henget --. Tunsin erään munkin,

-joka on jo kuollut ja Jumalan kasvojen alla luullakseni, sillä hän oli

-kovin hyvä. Hän kertoi --. Oletko sinä koskaan kuullut, miten pyhän

-tallin eläimet puhelivat jouluyönä? Ne puhuivat latinaa siihen aikaan.

-Kukko kiekui näin: Christus natus est! Ei, en minä muista enää kaikkea.

-Muut eläimet kysyivät missä, ja pukki mäkätti: Betlem, Betlem -- ja

-lammas määkäisi: Eamus, eamus --"

-

-Orm hymyili pilkallisesti:

-

-"Luuletko sinä minua sellaiseksi nulikaksi, että voit lohduttaa minua

-saduilla? Mikset ota minua syliisi ja tarjoa rintaa --"

-

-"Kerroin tämän oikeastaan siksi, että itse tarvitsin lohdutusta, Orm",

-sanoi Kristiina hiljaa. "Minäkin olisin tahtonut mennä messuun --"

-

-Ja äkkiä häntä alkoi inhottaa tuo rojuinen ruokapöytä. Hän haki

-rikkalapion, lakaisi siihen kaikki ylijäämät ja kantoi sen koiran

-eteen. Sitten hän etsi penkin alta heinätukun ja pyyhki sillä pöydän

-puhtaaksi.

-

-"Tahdotko sinä lähteä minun kanssani länsiaittaan, Orm, hakemaan leipää

-ja suolasärvintä, kun katamme joulupöydän", sanoi Kristiina.

-

-"Miksi sinä et anna palvelusnaisten tehdä sitä?" tiedusti poika.

-

-"Minulle neuvottiin kotona isäni ja äitini luona", vastasi nuori

-emäntä, "ettei kukaan saa pyytää mitään toisilta jouluna, vaan jokaisen

-tulee koettaa selvitä itse. Sillä onnellisin on se, joka osaa parhaiten

-palvella muita pyhien aikana."

-

-"Sinähän pyydät minua", virkkoi Orm.

-

-"Se on toinen asia -- sinähän olet Husabyn poika."

-

-Orm otti lyhdyn, ja he menivät yhdessä pihan yli aittaan. Kristiina

-täytti kaksi purtiloa jouluruoalla. Hän otti myös kimpullisen suuria

-talikynttilöitä. Heidän hääriessään näin virkkoi poika:

-

-"Tuo, mitä äsken kerroit, on kai talonpoikain tapoja. Sillä minä

-olen kuullut, että sinun isäsi Lauritsa Bjørgulfinpoika on pelkkä

-sarkahousu."

-

-"Kuka sinulle on sellaista kertonut?" kysyi Kristiina.

-

-"Äiti", vastasi Orm. "Kuulin hänen vähän väliä sanovan isälle, viimeksi

-Husabyssä asuessamme, ettei sarkahousu talonpoikakaan antanut hänelle

-tytärtään."

-

-"Onpa elämä täällä Husabyssä ollut kaunista siihen aikaan", sanoi

-Kristiina lyhyesti.

-

-Poika ei vastannut mitään. Hänen suupielensä vavahtelivat.

-

-Kristiina kantoi nyt Ormin kanssa täytetyt purtilot takaisin tupaan ja

-järjesti pöydän. Mutta hänen täytyi vielä kerran mennä aittaan hakemaan

-ruokaa. Orm otti purtilon ja sanoi arasti:

-

-"Minä menen sinun sijastasi, Kristiina, pihalla on niin liukasta."

-

-Kristiina seisoi ovella odottaen siksi kun Orm tuli takaisin.

-

-Sitten he istuivat lieden luo -- Kristiina selkätuoliin ja poika

-kolmijalalle lähelle häntä. Kotvasen kuluttua sanoi Orm Erlendinpoika

-hiljaa:

-

-"Kerro vielä vähän tässä istuessamme, äitipuoli!"

-

-"Mitä sinä tahtoisit?" kysyi Kristiina yksikantaan.

-

-"Jotakin -- kerro satu tai muuta sellaista -- joka sopii jouluyönä",

-virkkoi poika hämillään.

-

-Kristiina taivuttautui selkäkenoon ja tarttui kapeilla laihoilla

-käsillään kaiteiden eläimenpäihin:

-

-"Se munkki, josta kerroin, oli käynyt Englannissakin. Ja hän sanoi,

-että siellä on sellainen paikka, missä kasvaa ruusupensaita, jotka

-puhkeavat valkoiseen kukkaan jouluyönä. Pyhä Joosef Arimathealainen

-laski laivansa siihen rantaan pakanoita paetessaan ja iski sauvansa

-rantaan; ja se rupesi kasvamaan ja puhkesi kukkaan -- hän oli

-ensimmäinen, joka toi kristittyjen uskon brittien maahan. Paikan nimi

-on Glastonbury -- nyt minä sen muistan. Veli Edvin oli itse nähnyt nuo

-pensaat --. Glastonburyyn on haudattu Artur-kuningas kuningattarinensa.

-Sinä olet varmaan kuullutkin hänestä -- hän oli eräs kristikunnan

-seitsemästä kuuluisasta esitaistelijasta.

-

-"Englannissa sanotaan Kristuksen ristin olleen veistetyn lepästä. Mutta

-minun kotonani poltettiin haapaa joulupyhien aikana, sillä haavasta

-pyhä Joosef, Kristuksen isäpuoli, teki tulen, jonka ääressä Neitsyt

-Maaria sai lämmitellä itseään ja vastasyntynyttä Jumalan poikaa. Senkin

-oli isä kuullut veli Edvinin kertovan."

-

-"Mutta täällä ei kasva juuri ollenkaan haapaa, täällä pohjoisilla

-tuntureilla", tokaisi poika. "Se on käytetty kaikki keihään varsiksi

-ennen muinoin, näetkös. Minä en tiedä täällä kasvavan yhtään haapaa

-paitsi sen, joka seisoo kartanon itäpuolella portin pylvään luona,

-ja sitä isä ei voi hakata poikki, sillä sen alla asuu kotihaltia --.

-Kristiina, pyhä ristihän on Roomassa, eikö siellä voida saada selville,

-onko totta, että se on tehty lepästä?"

-

-"Niin", vastasi Kristiina, "minä en tiedä onko se totta. Sillä

-kirjoitettuhan on, kuten sinä tiedät, että se risti tehtiin elämänpuun

-oksasta, jonka Seth sai noutaa Paratiisin yrttitarhasta ja viedä

-Aatamin eteen ennen kuin hän kuoli."

-

-"Niin", sanoi Orm. "Mutta kerro siitä sentään --"

-

-Hetkistä myöhemmin sanoi Kristiina lapselle:

-

-"Nyt sinä voisit käydä makuulle vähäksi aikaa, sukulaispoika. Kestää

-vielä hyvän aikaa ennen kuin kirkkoväki palaa."

-

-Orm nousi.

-

-"Me emme ole vielä juoneet sukulaismaljaa, Kristiina Lauritsantytär."

-Hän meni ottamaan sarven pöydältä, joi siitä ensin ja ojensi sitten

-sarven Kristiinalle.

-

-Kristiinasta tuntui kuin jäinen vesi olisi virrannut hänen selkäänsä

-pitkin. Hän muisti hetken, jolloin Ormin äiti oli ojentanut hänelle

-sarven. Ja sikiö liikahti voimakkaasti hänen kohdussaan. Oli kuin

-syntymätön poika olisi tuntenut kaiken, mitä hän tunsi, palellut

-silloin kun häntä paleli, köyristynyt kokoon pelosta silloin kun häntä

-pelotti. "Mitä joutavia, eihän tämmöinen pehmeys kelpaa", ajatteli

-Kristiina. Hän otti sarven ja joi poikapuolensa perästä.

-

-Ojentaessaan sen takaisin Ormille hän silitti hellästi tämän mustaa

-päätä. Minusta ei ole milloinkaan tuleva ilkeää äitipuolta, hän

-ajatteli. Sinä Erlendin kaunis, kaunis poika!

-

-Hän oli nukkunut tuoliinsa, kun Erlend tuli kotiin paiskaten jäätyneet

-kintaat pöydälle.

-

-"Joko te olette siinä", sanoi Kristiina ihmetellen. "Luulin teidän

-jäävän yli päivämessun."

-

-"Kaksi messua riittää minulle pitkäksi aikaa", sanoi Erlend. Kristiina

-riisui hänen jäätyneen vaippansa. "Siellä on kirkas ilma ja pakastaa."

-

-"Oli paha, että unohdit herättää Ormin", lausui vaimo.

-

-"Oliko hän nyreissään?" kysyi isä. "En minä unohtanut", sanoi hän

-hiljaa. "Mutta hän nukkui niin makeasti, että ajattelin -- ja ihmiset

-töllistelivät jo muutenkin kirkossa, kun tulin ilman sinua --. Ei minua

-haluttanut lisäksi astua esiin tuo poika sivullani."

-

-Kristiina ei virkannut mitään. Mutta hän oli pahoilla mielin. Hänestä

-Erlend ei ollut tehnyt hyvin.

-

-

-

-

-III

-

-

-Husabyssä ei tänä jouluna nähty paljon vieraita. Erlend ei halunnut

-lähteä minnekään mihin häntä kutsuttiin, vaan kulki kotona kartanossaan

-ja oli huonolla tuulella.

-

-Asian laita oli se, että tämä tapaus koski häneen enemmän kuin

-vaimo arvasi. Hän oli kehunut niin kovasti morsiantaan siitä asti

-kun hänen sukulaisensa olivat tuoneet hänelle myönteisen vastauksen

-Jørundgaardista. Hän ei millään muotoa tahtonut antaa kenenkään luulla,

-että hän olisi pitänyt vaimoaan ja tämän sukua halvemman arvoisena

-kuin omaa sukuaan. Kaikkien tuli tietää hänen pitävän kunnianaan ja

-paremman elämän alkuna sitä, että Lauritsa Bjørgulfinpoika oli luvannut

-hänelle tyttärensä. Ja nyt sanottaisiin, ettei hän ollut pitänyt

-tyttöä tavallista talonpoikaisneitoa parempana, koska oli uskaltanut

-loukata tämän isää niin syvästi, että makasi tyttären ennen kuin tämä

-oli annettu hänelle vaimoksi. Häissä oli Erlend pyytänyt Kristiinan

-vanhempia kiihkeästi käymään kesällä katsomassa miten Husabyssä oltiin

-ja elettiin. Hän olisi halunnut näyttää näille, ettei hän ollut vienyt

-heidän tytärtään ahtaisiin oloihin. Mutta hän oli myös iloinnut siitä,

-että saisi liikkua kylillä näytellen itseään näiden muhkeiden kelpo

-appivanhempien parissa; hän tiesi Lauritsan ja Rangfridin pitävän

-puolensa missä tahansa parhaiden rinnalla. Ja hän oli uskonut sen

-päivän jälkeen, jolloin Jørundgaardin kirkko paloi, ettei Lauritsa

-kaikesta huolimatta ollut kokonaan pitämättä hänestä. Nyt ei ollut

-luultavaa, että jälleennäkeminen hänen ja vaimon sukulaisten välillä

-muodostuisi huviksi kumpaisillekaan.

-

-Kristiinaa harmitti, että Erlend niin usein antoi huonon tuulensa

-purkautua Ormiin. Pojalla ei ollut ketään yhdenikäistä kumppania,

-jonka parissa hän olisi ollut, ja niin hän usein oli hieman raju ja

-väsyttävä; hän teki myös koko joukon vahinkoa. Eräänä päivänä hän oli

-ottanut omin luvin isänsä ranskalaisen kaaripyssyn, ja silloin oli

-lukkoon tullut jokin vika. Erlend suuttui ankarasti; hän läimäytti

-Ormia korvalle ja vannoi, ettei poika enää saanut liikuttaa ainoatakaan

-Husabyn pyssyä.

-

-"Ei se ollut Ormin syy", sanoi Kristiina kääntymättä Erlendiin päin.

-Hän istui selin molempiin ja ompeli. "Jousi oli vääntynyt jo hänen

-ottaessaan sen esiin, ja hän koetti oikaista sitä. Niin julma sinä

-et toki saa olla, ettet anna ison poikasi käytettäväksi ainoatakaan

-kaarta, vaikka niitä on niin paljon tässä talossa. Anna hänelle vaikka

-jokin ritariparven kaaripyssyistä."

-

-"Anna itse hänelle kaaripyssy, jos tahdot", sanoi Erlend suutuksissaan.

-

-"Voinhan minä antaakin", vastasi Kristiina äskeiseen tapaan. "Puhun

-siitä Ulfille, kun hän lähtee ensi kerran kaupunkiin."

-

-"Mene kiittämään hyvää äitipuoltasi, Orm", sanoi Erlend, jonka ääni oli

-korskea ja vihainen.

-

-Orm teki niin. Ja sitten hän meni ovea kohti niin pian kuin pääsi.

-Erlend jäi paikalleen seisomaan.

-

-"Tuon sinä teit suututtaaksesi minua, Kristiina", virkahti hän.

-

-"Tiedänhän minä olevani noita. Olet sanonut sen jo ennen", vastasi

-vaimo.

-

-"Muistatko myös, kultaseni", sanoi Erlend surullisesti, "etten minä

-puhunut tosissani silloin?"

-

-Kristiina ei vastannut mitään eikä nostanut katsettaan neuleesta.

-Silloin Erlend meni pois, ja Kristiina itki hänen mentyään. Hän piti

-Ormista, ja Erlend oli hänen mielestään usein liian ankara poikaansa

-kohtaan. Mutta häntä vaivasi myös miehen harvasanaisuus ja iloton näkö

-niin että hän itki vuoteessaan usein puolen yötä. Ja sitten hänen

-päätänsä kivisti seuraavana päivänä. Hänen kätensä olivat käyneet niin

-laihoiksi, että hänen täytyi pujottaa pari pientä hopeasormusta, joita

-hän oli käyttänyt lapsena, kihla- ja vihkisormuksen eteen, etteivät ne

-putoaisi pois hänen nukkuessaan.

-

-Paaston edellisenä pyhänä iltapuoleen ilmestyivät herra Baard

-Petrinpoika leskityttärensä kera ja Munan Baardinpoika vaimoineen

-äkkiarvaamatta Husabyhyn. Erlend ja Kristiina lähtivät pihamaalle

-lausuakseen vieraat tervetulleiksi.

-

-Heti kun Munan näki Kristiinan, läimähytti hän Erlendiä olalle:

-

-"Huomaan, että olet osannut pitää vaimoasi niin, että hän vihtyy

-talossa. Sinä et ole enää yhtä kaita ja surkea kuin häissäsi, Kristiina

--- ja värikin on parempi", sanoi hän nauraen, sillä Kristiina oli

-lentänyt punaiseksi kuin kiulukka.

-

-Erlend ei vastannut tähän mitään. Baard-herran ilme oli synkkä, mutta

-rouvat eivät olleet näkevinään eivätkä kuulevinaan, he tervehtivät

-tyynesti ja arvokkaasti.

-

-Kristiina toimitti olutta ja simaa lieden luokse heidän odotellessaan

-ruokaa. Munan Baardinpoika hölpötti lakkaamatta. Hän oli tuonut kirjeen

-Erlendille herttuattarelta -- tämä oli kysynyt, missä hän viipyi

-morsiamineen. Ja oliko hän nyt naimisissa saman neidon kanssa, jonka

-hän oli tahtonut viedä Ruotsiin. Oli pirunmoista matkustella näin

-sydäntalven aikaan -- ensin laaksojen kautta pohjoista kohti ja sitten

-laivalla Nidarosiin. Mutta hän kulki kuninkaan asioilla, eikä silloin

-auttanut nurista. Hän oli käynyt äitinsä luona Haugenissa ja toi tämän

-terveiset.

-

-"Kävittekö te Jørundgaardissa?" kysyi Kristiina hiljaa.

-

-"En", sanoi Munan. Hän oli näet saanut kuulla heidän lähteneen

-Blakarsarvin hautajaisiin. Se oli kamala tapaus. Emäntä, Tora,

-Ragnfridin sisarentytär, oli pudonnut alas parvensolasta ja taittanut

-selkänsä; mies oli työntänyt hänet vahingossa alas -- noissa

-vanhanaikaisissa solissa ei ollut oikeata lattiaa, vaan ainoastaan pari

-lautaa toisen yläkerran päätyhirsien välillä. Rolv oli täytynyt sitoa

-köysiin, ja häntä piti vahtia yöt ja päivät sen jälkeen -- hän tahtoi

-näet päättää päivänsä.

-

-Kaikki istuivat ääneti, väristen. Kristiina ei tuntenut sukulaisia

-paljoakaan, mutta he olivat olleet hänen häissään. Hänestä tuntui

-pahalta, ja häntä alkoi viepottaa -- hänen silmissään musteni.

-Munan istui vastapäätä ja hyppäsi pystyyn. Seisoessaan Kristiinan

-yli kumartuneena ja tukiessaan häntä hartioista hän oli niin hyvän

-näköinen, että Kristiina ajatteli, ettei ollut sentään mikään kumma,

-että Erlend piti serkustaan.

-

-"Minä tunsin Rolvin ennen nuorena", virkkoi hän. "Ihmiset säälivät

-Tora Guttormintytärtä -- hänen miestään sanottiin hurjaksi ja

-kovaluontoiseksi. Nyt on kuitenkin nähty hänen pitäneen vaimostaan.

-Niinpä niin, moni mies kerskuu ja komeilee sillä, että mielellään

-purkaisi naimakaupat, mutta useimmat tietävät, että miehelle on

-pahinta, jos hän kadottaa vaimonsa --"

-

-Baard Petrinpoika nousi äkisti ja meni seinuspenkille istumaan.

-

-"Herra varjele tätä minun suutani", sanoi Munan-herra hiljaa. "Minä en

-opi ikinä pitämään tukossa kitaani --"

-

-Kristiina ei käsittänyt, mistä kysymys oli. Pyörrytys oli nyt ohi,

-mutta huoneessa oli kovin kolkkoa -- kaikki olivat niin kummallisia.

-Hän oli iloinen, kun palvelijat toivat ruoan sisään.

-

-Munan katsoi pöytää ja hykersi käsiään:

-

-"Johan minä ajattelin, ettei meidän tarvitse katua sitä, että

-pistäydyimme sinun luoksesi, Kristiina, ennen kuin meidän pitää alkaa

-pureksia paastoruokaa. Oletko sinä saanut aikaan tuollaisia laitoksia

-näin lyhyessä ajassa! Voisi melkein luulla sinun oppineen noitatemppuja

-minun äidiltäni. Mutta huomaan sinut ketteräksi ottamaan kätköistä

-kaiken, millä talon emännän tulee ilahduttaa miestään."

-

-He istuutuivat pöytään. Vieraille oli pantu samettipatjat

-seinäpenkille, kunniaistuimen molemmin puolin. Palvelusväki istui

-ulkopenkillä, Ulf Haldorinpoika keskellä, isäntää vastapäätä.

-

-Kristiina jutteli vieraiden rouvien kanssa koettaen salata, miten

-vaikea hänen oli olla. Vähän väliä lasketteli Munan Baardinpoika

-sanoja, joiden tuli olla leikkiä ja jotka yhä uudelleen koskivat sitä,

-että Kristiina jo oli niin muhkea. Kristiina ei ollut kuulevinaan.

-

-Munan oli suunnattoman lihava mies. Hänen pienet, kaunismuotoiset

-korvansa kohosivat syvältä punaisesta paksusta kaulasta, ja vatsa oli

-aina tiellä pöytään ruvettaessa.

-

-"Minä olen usein miettinyt ruumiin ylösnousemista", sanoi hän.

-"Nostetaankohan minut ylös kaikkine näine lihoineni, jotka olen

-kasannut ympärilleni, kun se päivä tulee. Sinä hoikkenet taas pian

-vyötäröltä, sinä Kristiina -- minun laitani on hullummin. Et taida

-uskoa, kun sanon, että minä ollessani kahdenkymmenen korvissa olin yhtä

-ohut lanteilta kuin tuo Erlend --"

-

-"Pidä nyt suusi, Munan", pyysi Erlend hiljaa. "Sinä kiusaat Kristiinaa."

-

-"Kyllä pidän, koska sinä käsket", yltyi toinen. "Kyllä nyt on nenä

-pystyssä, kyllä vain -- istut omassa pöydässäsi aviovaimo vieressäsi.

-Kautta korkeimman, ei se ole liian aikaista -- olet jo ikämies,

-poikaseni! Kyllä minä pidän suuni, koska sinä käsket. Vaikka kukaan

-ei käskenyt sinua puhumaan tai olemaan puhumatta -- ennen muinoin kun

-_sinä_ istuit _minun_ pöydässäni -- ja viivyit vieraanani viikkomäärin,

-etkä sinä tainnut huomata, ettet olisi ollut tervetullut.

-

-"Mutta mahtaakohan Kristiina paheksua pientä pilaa -- mitäs sanot, sorja

-sukulaiseni -- et sinä ollut ennen niin perin arkapintainen. Olen

-tuntenut Erlendin tämänkokoisesta asti ja luulen uskaltavani sanoa,

-että olen aina tarkoittanut hänelle hyvää. Reipas ja uljas poika, mikäs

-siinä, ase kädessä nimittäin, istuipa hevosen selässä tai seisoi laivan

-kannella. Mutta halkaiskoon minut Pyhä Olavi kirveellään, jos näen

-sinun nousevan pitkille koivillesi viimeisenä päivänä ja uskaltavan

-katsoa rohkeasti eteesi. Ehei, rakas heimoveljeni, silloin sinulla on

-pää kallellaan kuin satimeen tarttuneella linnulla, ja sinä odotat,

-että Jumala ja omaisesi auttavat sinut pinteestä. Ja sinä olet siksi

-ymmärtäväinen vaimo, Kristiina, että uskon sinun jo tietävän tämän

--- eikä sinulle tee pahaa pieni nauru; tänä talvena olet luullakseni

-saanut katsella tarpeeksi noloja silmiä ja surua ja katumusta --"

-

-Kristiina oli tummanpunainen kasvoiltaan. Hänen kätensä vapisivat, eikä

-hän uskaltanut katsoa Erlendiin. Viha kuohutti häntä -- siinä istuivat

-nuo vieraat rouvat ja palvelusväki ja Orm. Tämä oli siis Erlendin

-rikkaiden sukulaisten säädyllisyyttä.

-

-Silloin sanoi Baard-herra niin hiljaa, että vain lähinnä istuvat sen

-kuulivat:

-

-"Ei se ole mielestäni mikään leikin aihe, että Erlend on järjestänyt

-asiansa tällä lailla. Minä puhuin sinusta hyvää, Erlend, Lauritsa

-Bjørgulfinpojalle."

-

-"Se oli pirun tyhmästi tehty, kasvatusisä", sanoi Erlend äänekkäästi

-ja kiivaasti. "Minä en ymmärrä, miten saatoit olla niin hölmö. Sillä

-pitäisihän sinunkin tuntea minut."

-

-Mutta nyt oli Munan aivan suunniltaan:

-

-"Mutta nyt minä sanon, miksi tämä on minusta hauskaa. Muistatko, mitä

-sinä vastasit minulle, Baard, kun tulin sinun luoksesi ja sanoin, että

-nyt meidän tulee auttaa Erlendiä tähän avioliittoon -- ei, nyt _minä_

-kerron siitä, Erlendin täytyy saada tietää, mitä sinä minusta luulit.

--- Sillä lailla ovat heidän asiansa, sanoin minä, ja ellei hän saa

-Kristiina Lauritsantytärtä, niin tiesi taivas, mitä hullutuksia perästä

-kuuluu. Silloin sinä kysyit, siksikö minä niin innokkaasti koetin saada

-häntä ottamaan tuon vietellyn neidon, että otaksuin hänen ehkä olevan

-hedelmättömän, koska hän oli pysynyt lapsettomana niin kauan. Mutta

-tunnettehan te minut, te kaikki, ja tiedätte minun aina olleen kunnon

-sukulaisen --" Hän purskahti itkuun mielenliikutuksesta.

-

-"Olkoot siis Jumala ja kaikki pyhät todistajani, etten milloinkaan ole

-pyytänyt sinun tavaraasi, sukulaismies -- ja onhan minun ja Husabyn

-välillä muutenkin Gunnulf. Mutta minä vastasin sinulle, Baard, tunnusta

-pois -- että ensimmäinen poika, joka Kristiinalle syntyisi, on saava

-minulta kultakahvaisen tikarini valaanluisine tuppineen -- tuossa on

---", huusi hän itkien ja paiskasi komean aseen pöydän yli Kristiinan

-eteen. "Ellet saa poikaa tällä kertaa, niin saat kai ensi vuonna --"

-

-Häpeän ja vihan kyyneleet juoksivat Kristiinan polttavia poskia pitkin.

-Hän taisteli tuimasti ollakseen purskahtamatta itkuun. Mutta molemmat

-vieraat rouvat söivät niin rauhallisesti kuin olisivat tottuneet

-tällaisiin kohtauksiin. Ja Erlend sanoi kuiskaten, että Kristiina

-ottaisi tikarin vastaan: "muuten Munan ei lopeta koko yönä."

-

-"Enkä minä tahdo sitäkään salata", jatkoi Munan, "että suon sinun

-isällesi, Kristiina, sen, että hän saa nähdä taanneensa liian kerkeästi

-tyttärensä luonteen. Lauritsa oli ylpeä mies -- me emme kelvanneet

-hänelle, me, sinä olit muka hieno ja kaino kärsiäksesi sängyssäsi

-Erlendin kaltaista miestä. Hän puhui kuin olisi uskonut, ettet sinä

-muuta osaa kuin laulaa nunnakuorossa kaiket yöt. Minä sanoin hänelle,

-'hyvä Lauritsa', sanoin minä, 'tyttärenne on kaunis ja terve ja ketterä

-neito, ja talvinen yö on pitkä tässä maassa' --"

-

-Kristiina nosti huntunsa silmilleen, hän itki ääneen ja aikoi nousta

-pöydästä, mutta Erlend painoi hänet jälleen istumaan.

-

-"Hillitse itsesi", sanoi Erlend kiivaasti. "Älä välitä Munanista --

-näethän, että hän on kauheasti juovuksissa."

-

-Kristiina tunsi Katri- ja Vilborg-rouvien pitävän häntä kehnona, kun ei

-hän paremmin hallinnut itseään. Mutta hän ei saanut itkuaan pysähtymään.

-

-Baard Petrinpoika sanoi raivoissaan:

-

-"Tuki jo ruokoton kitasi. Sika sinä olet ollut koko elämäsi -- mutta

-luulisi sinun sentään osaavan säästää sairasta vaimoa likaisilta

-puheilta."

-

-"Sanoitko sika -- niin, enemmän äpärälapsia minulla kyllä on kuin

-sinulla, se on totta. Mutta erääseen asiaan en ole syypää -- eikä

-Erlendkään -- me emme ole palkanneet vierasta miestä lastemme isäksi."

-

-"Munan!" ärjäisi Erlend ja hyppäsi pystyyn. "Nyt minä julistan

-kotirauhan kattoni alla!"

-

-"Julista sinä kotirauha peräpuoliisi! Isäksi sanotaan sitä, joka on

-siittänyt porsaat -- sioista puhuen!" Munan iski nyrkkinsä pöytään niin

-että kupit ja lautaset kalisivat. "Eivät meidän poikamme kulje renkeinä

-sukulaistensa taloissa. Mutta tuossa istuu sinun poikasi samassa

-pöydässä kuin sinä itse, ja hän istuu palvelijain penkillä. Minusta

-sellainen olisi suuri häpeä --"

-

-Baard hyökkäsi pystyyn ja heitti kulhon päin toisen naamaa. Miehet

-törmäsivät vastatusten, niin että pöytälauta kallistui toiselle

-kyljelle ja ruoka ja astiat liukuivat ulkopenkillä istujain syliin.

-

-Kristiina istui valkoisena kuin palttina, suu puoliksi avoinna. Kerran

-hän vilkaisi Ulfiin -- tämä nauroi häpeämättä raakaa ja ilkeää naurua.

-Sitten Ulf keikautti pöydän paikoilleen ja työnsi sitä tappelevia

-vasten.

-

-Erlend keikahti pöydälle. Ollen polvillaan keskellä metakkaa tapasi hän

-Munania käsivarresta ja kainalon alta eikä päästänyt häntä -- hän tuli

-itse tulipunaiseksi ponnistuksesta. Munan sai potkaistuksi Baardia,

-niin että tämän suusta purskahti verta -- silloin Erlend mätkäisi

-miehen pöydän yli kauas lattialle. Itse hän hyppäsi perästä -- ja

-seisoi siinä puhkuen kuin palje.

-

-Toinen kohosi jaloilleen ja ryntäsi Erlendin kimppuun, joka livahti

-hänen käsivarsiensa alta parisen kertaa. Sitten Erlend hyökkäsi Munania

-kohti ja sulki hänet pitkien, jäntevien käsivarsiensa väliin. Erlend

-oli notkea kuin kissa, mutta Munan pysyi tasapainossa -- hänen vahva,

-raskas ruhonsa ei taipunut maahan. He väänsivät sylirysyä ympäri tupaa

-naispalvelijani kirkuessa ja huudahdellessa, eikä yksikään miehistä

-näyttänyt ryhtyvän heitä erottamaan.

-

-Silloin nousi kookas ja pyylevä Katri-rouva paikaltaan ja astui niin

-tyynesti yli pöydän kuin olisi noussut aitan portaita.

-

-"Lopettakaa nyt jo", sanoi hän tahmaisella, kylläisellä äänellään.

-"Päästä hänet, Erlend! Pahasti hän teki, kun puhui sillä tavoin

-vanhalle miehelle ja likeiselle sukulaiselle."

-

-Miehet tottelivat. Munan seisoi talttuneena paikallaan antaen vaimonsa

-kuivata nenästä juoksevan veren huntunsa kolkkaan. Vaimo käski hänen

-paneutua maata, ja mies seurasi taipuisasti, kun vaimo kuljetti hänet

-etelänpuoleiseen sänkyyn. Katri-rouva ja pari palvelijaa riisuivat

-häneltä vaatteet, työnsivät hänet sänkyyn ja sulkivat sängyn oven.

-

-Erlend oli mennyt pöydän luokse. Hän kumartui Ulfin ohi, joka istui

-samalla paikalla.

-

-"Kasvatusisä!" sanoi hän onnettomana. Hän näytti täydelleen unohtaneen

-vaimonsa. Baard-herra istui päätänsä huojutellen, ja kyynelet tippuivat

-hänen poskiaan pitkin.

-

-"Ei Ulfin olisi tarvinnut ruveta palvelukseen", sai hän nyyhkytetyksi

-itkun hytkäysten välistä. "Olisit voinut ottaa talon Haldorin jälkeen,

-tiedäthän sen olleen tarkoitukseni."

-

-"Eipä tuo ollut kovin häävi talo, jonka sinä hänelle annoit -- ostit

-halvan miehen vaimosi palvelusneidolle", sanoi Ulf. "Hän on hoitanut

-sitä ja pannut sen hyvään kuntoon -- minusta oli oikein, että veljeni

-perivät sen isänsä jälkeen. Yksi syy oli se -- eikä minua haluttanut

-jäädä talonpojaksi -- kaikkein vähimmin sinne tunturin laelle

-töllistämään alas Hestnaesin pihaan -- olin joka päivä kuulevinani

-miten Paal ja Vilhorg murisivat siitä, että sinä olit antanut liian

-suuren lahjan äpäräpojallesi."

-

-"Koetinhan minä auttaa sinua, Ulf", sanoi Baard yhä itkien, "kun

-halusit lähteä Erlendin matkaan. Kerroin sinulle koko asian heti, kun

-olit kyllin suuri ymmärtämään sen. Käskin sinun kääntyä isäsi puoleen."

-

-"Minä kutsun isäksi sitä, joka hoivasi minua pienenä ollessani. Se oli

-Haldor. Hän oli hyvä äidille ja minulle. Hän opetti minut istumaan

-hevosen selässä ja heiluttamaan miekkaa -- niinkuin talonpoikaisnuijaa,

-taisi Paal kerran sanoa."

-

-Ulf viskasi pois puukon, jolla hän oli syönyt, niin että se lennähti

-kilahtaen kauas pöydälle. Sitten hän nousi, otti sen uudelleen, pyyhki

-sitä reitensä takapuoleen, pisti sen tuppeen ja kääntyi Erlendin

-puoleen:

-

-"Tee nyt loppu näistä kesteistä ja lähetä palvelusväki levolle! Etkö

-näe, että vaimosi on vielä tottumaton sukumme kestitapoihin?"

-

-Näin sanoen hän lähti huoneesta.

-

-Baard-herra seurasi häntä katsellaan -- hän näytti niin säälittävän

-vanhalta ja käpertyneeltä istuessaan siinä lyyhyssä samettipatjojen

-keskellä. Hänen tyttärensä Vilborg ja eräs miehistä auttoivat hänet

-pystyyn ja taluttivat hänet ulos.

-

-Kristiina istui yksin pöydän päässä; hän itki itkemistään. Kun Erlend

-kosketti häntä, työnsi hän kiivaasti hänen kätensä luotaan. Hän

-horjahti pari kertaa lattian yli mennessään, mutta vastasi kieltävästi

-miehen kysyessä oliko hän sairas.

-

-Hän ei pitänyt noista suljetuista sängyistä. Kotona käytettiin vain

-verhoja vuoteiden edessä tuvan puolella, ja siksi siellä ei ollut niin

-kuuma ja umpea ilma. Nyt siellä oli pahempi maata kuin koskaan -- hänen

-oli muutenkin vaikea hengittää. Kova myhky, joka painoi kylkiluukaaren

-alla, oli hänen luullakseen lapsen pää -- hän kuvitteli, että sen pieni

-musta pää oli siellä hänen sydänjuuriensa keskellä -- se koski kuten

-ennen Erlendin tunkiessa mustatukkaista päätään hänen poveensa. Mutta

-tänä yönä ei tuo ajatus lainkaan hurmannut.

-

-"Etkö aio lakata itkemästä ollenkaan?" kysyi mies koettaen kiertää

-käsivartensa hänen olkapäänsä alle.

-

-Erlend oli aivan selvä. Hän sieti paljon, ja tavallisesti hän joi

-vain vähän, Kristiina mietti, ettei tällaista ikipäivänä olisi voinut

-tapahtua kotona -- siellä ei milloinkaan kuultu ihmisten häpäisevän

-toisiaan tai vetävän esille sellaista, jonka oli paras pysyä salassa.

-Vaikka Kristiina oli niin monta kertaa nähnyt isänsä hoipertelevan

-pahasti päissään ja tupa oli ollut täynnä juopuneita vieraita, ei

-ollut kertaakaan tapahtunut, ettei Lauritsa olisi osannut pitää kuria

-kartanossaan -- rauha ja sopu vallitsi siellä siihen saakka, kun miehet

-putosivat penkeiltä ja vaipuivat uneen ilossa ja sovinnossa.

-

-"Ystäväiseni, älä ota tätä niin raskaasti", pyysi Erlend.

-

-"Ja herra Baardkin!" sai Kristiina sanotuksi kesken itkua. "Hyi,

-millaista elämää -- vaikka hän puhui minun isälleni niinkuin Jumalan

-sanantuoja -- Munan kertoi minulle meidän kihlajaisissamme --"

-

-Erlend vastasi hiljaa:

-

-"Tiedän kyllä, Kristiina, että minulla on syytä katsoa maahan sinun

-isäsi edessä. Hän on kunnian mies -- mutta minun kasvatusisäni ei

-ole häntä huonompi. Inga, Paalin ja Vilborgin äiti, makasi sairaana

-ja halvaantuneena kuusi vuotta ennen kuin kuoli. Se oli ennen minun

-tuloani Hestnaesiin, mutta olen kuullut kerrottavan, ettei yksikään

-aviomies ole hoitanut vaimoaan hellemmin ja uskollisemmin. Mutta siihen

-aikaan syntyi Ulf --"

-

-"Sitä suurempi häpeä -- elää sairaan vaimon palvelusneidon kanssa --"

-

-"Sinä olet usein niin lapsellinen, ettei sinun kanssasi osaa puhua",

-sanoi Erlend avuttomasti. "Herra varjele, Kristiina, sinähän täytät

-kaksikymmentä vuotta keväällä -- ja johan sinua on täytynyt pitää

-aikuisena erinäisiä vuosia --"

-

-"Sinä olet kyllä sopiva tekemään siitä pilaa."

-

-Erlend ähkyi ääneen:

-

-"Tiedäthän sinä, etten minä tarkoittanut sitä. -- Mutta sinä olet

-elänyt Jørundgaardissa ja kuunnellut Lauritsan puheita -- ja hän, niin

-miehekäs ja pystyvä kuin onkin, puhuu usein kuin munkki eikä kuin

-ikämies."

-

-"Oletko sinä kuullut munkeista, joilla on ollut kuusi lasta?" sanoi

-Kristiina pahastuneena.

-

-"Olen kuullut Skurda-Grimillä olleen seitsemän kappaletta", sanoi

-Erlend epätoivoissaan. "Hän oli Holmin entinen apotti. -- Voi,

-Kristiina, Kristiina, älä nyt itke noin. Jumalan nimessä, ihanhan sinä

-olet menettänyt järkesi."

-

-       *       *       *       *       *

-

-Munan oli kovin sävyisä seuraavana aamuna. "En voinut ajatella, että

-sinä panisit niin pahaksesi minun juomapuheeni, Kristiina", sanoi hän

-vakavasti silittäen Kristiinan poskea. "Muuten olisin pitänyt paremmin

-kurissa kieleni."

-

-Hän puhui Erlendille, että eiköhän Kristiinasta tuntunut oudolle, kun

-Orm kuljeskeli täällä -- paras olisi toimittaa hänet vähän etemmäksi

-lähiaikoina; ja hän tarjoutui ottamaan pojan luokseen joksikin aikaa.

-Tämä oli Erlendin mieleen, eikä Orm ollut vastahakoinen lähtemään

-Munanin kanssa. Mutta Kristiina kaipasi lasta paljon -- hän oli alkanut

-pitää poikapuolestaan.

-

-Nyt hän istui taas illat kahden Erlendin kanssa, mutta Erlendistä

-ei ollut paljonkaan seuraa. Hän istui lieden luona, virkahti sanan

-silloin, toisen tällöin, otti siemauksen olutkulhostaan tai leikki

-koiriensa kera. Sitten hän pani penkille pitkäkseen -- ja sitten hän

-meni maata -- kysäisi pari kertaa, eikö Kristiina pian aio tulla

-levolle -- ja nukkui sitten.

-

-Kristiina istui neuloen. Hän hengitti kuuluvasti, lyhyeen ja raskaasti.

-Mutta nyt ei ollut pitkiä aikoja enää. Hän oli aivan kuin unohtanut,

-miltä tuntui olla pehmeä ja hoikka vyötäisiltä ja sitoa kenkänsä

-vaivattomasti.

-

-Nyt, kun Erlend nukkui, ei hän koettanut ehkäistä kyyneleitään.

-Huoneessa ei kuulunut muuta ääntä kuin kekäleiden tohahdus niiden

-hajotessa kasaan liedellä ja koirien liikahtelu. Väliin häntä ihmetytti

-mitä he olivat mahtaneet puhella keskenään ennen, Erlend ja hän. He

-eivät kai olleet puhelleet juuri ollenkaan -- heillä oli ollut muuta

-tehtävää lyhyinä, varastettuina yhdessäolon hetkinä --

-

--- Tähän aikaan vuotta oli äidin tapana istua iltaisin

-palvelusneitoineen kutomatuvassa. Sinne tuli isäkin miesten kanssa, ja

-he alkoivat puuhata omissa askareissaan -- leikellä nahkaa, valmistaa

-taloustarpeita ja veistellä puuta. Pieni tupa tuli täpötäyteen väkeä --

-siinä pakistiin hiljalleen yhtä ja toista. Kun joku kävi olutaltaasta

-juomassa, kysyi hän aina, ennen kuin laski kädestään kauhan, oliko

-toisella jano -- sellainen oli tapa.

-

-Tai sitten muisti joku tarinanpätkän muinaisaikojen uroista, jotka

-olivat taistelleet koukoja ja menninkäisiä vastaan. Väliin kertoi isä

-veistellessään ritarisatuja, joita hän oli kuullut luettavan ääneen

-Haakonherttuan salissa ollessaan hovissa poikana. Hän muisti ihmeen

-kauniita nimiä -- kuningas Osantrix, ritari Titurel -- kuningattaret

-Sisibe, Guniver, Gloriana ja Isodd. -- Mutta toisina iltoina kerrottiin

-kaskuja ja leikkiloruja, kunnes miehet olivat pakahtua nauruun ja äiti

-ja neidot pudistivat päätään ja tyrskivät.

-

-Ulvhild ja Astrid lauloivat. Äidillä oli kerrassaan kaunis ääni, mutta

-häntä täytyi kärttämällä kärttää ennen kuin hänet saatiin laulamaan.

-Isä ei ollut niin saita -- hän soitti hyvin kauniisti harppuakin --.

-

-Äkkiä työnsi Ulvhild luotansa kehrävarren ja värttinän ja hieroi

-lanteitaan takaa.

-

-"Joko sinun selkääsi väsyttää, Ulvhild-tyttönen", kysyi isä ja nosti

-hänet syliinsä. Joku toi lautapelin, ja isä ja Ulvhild liikuttivat

-nappuloita maatapanon aikaan asti. Hän muisti pikku siskon keltaiset

-kiharat, jotka valuivat pitkin isän ruskeanvihreätä sarkahihaa. Isä

-tuki hellästi heikkoa selkää. Hän muisti isän suuret, solakat kädet;

-kumpaisessakin pikkusormessa oli painava kultasormus. Ne olivat olleet

-isän äidin omat. Se, jossa oli punainen kivi ja joka oli hänen äitinsä

-naimasormus, oli isän kuoltua tuleva Kristiinalle, niin oli isä

-luvannut. Mutta sen, joka oli hänen oikeassa kädessään ja jonka kivi

-oli puoleksi sininen, puoleksi valkoinen, kuten hänen kilpimerkkinsä,

-oli Bjørgulf-herra teettänyt rouvalleen tämän ollessa raskaana --

-rouvan piti saada se synnytettyään pojan. Kolme yötä oli Kristiina

-Sigurdintytär pitänyt sormusta, sitten oli hän sitonut sen poikansa

-kaulaan, ja Lauritsa sanoi tahtovansa viedä sen mukaansa hautaan.

-

-Mitä olikaan hänen isänsä sanova saadessaan tietää tämän! Kun se

-kiertäisi kyliä ja hänen täytyisi kuulla joka paikassa, kirkossa,

-käräjillä ja kokouksissa kaikkien nauravan hänen selkänsä takana sitä,

-että hän oli antanut petkuttaa itseään niin pahoin. Jørundgaardin

-kruunupää morsian, hiukset hajallaan --

-

-"Ihmiset sanovat, etten minä osaa kurittaa lapsiani." Kristiina muisti

-isän kasvot hänen sanoessaan näin hän oli olevinaan ankara ja totinen,

-mutta silmät olivat leikkiä täynnä. Kristiina oli tehnyt silloin jotakin

-pientä pahaa -- puhunut isälleen kysymättä, kun heillä oli vieraita,

-tai jotakin sen tapaista. "Sinä et pelkää isääsi, sinä Kristiina!" Ja

-sitten hän purskahti nauruun, ja Kristiina samoin. "Mutta kuulepas

-sinä, se on paha." Eikä kumpikaan tiennyt mikä oikeastaan oli niin paha

--- sekö, ettei hänellä ollut asianmukaista kauhua isäänsä kohtaan, vai

-sekö, ettei isä millään ihmeellä voinut pysyä vakavana nuhdellessaan

-lastaan.

-

-Oli kuin sietämätön pelko lapsen puolesta olisi vähentynyt ja siirtynyt

-etemmä sitä mukaa kuin Kristiina alkoi tuntea enemmän vaivaa ja

-hankaluutta ruumiistaan. Hän koetti ajatella eteenpäin -- seuraavaa

-kuukautta; silloin on hänellä jo ollut poikansa kotvan aikaa. Mutta hän

-ei jaksanut eläytyä siihenkään ajatukseen. Hän vain ikävöi herkeämättä

-kotiin.

-

-Kerran kysyi Erlend, tahtoiko Kristiina, että lähetettäisiin sana

-hänen äidilleen. Mutta Kristiina oli evännyt -- hän ei luullut äidin

-jaksavan matkustaa niin pitkää taivalta talvisaikaan. Nyt hän katui. Ja

-hän katui, että oli vastannut kieltävästi Laugarbrun Tordikselle, joka

-olisi halunnut lähteä hänen mukaansa pohjoiseen ja tarjoutunut avuksi

-Kristiinan ensimmäisenä emäntätalvena. Häntä oli hävettänyt. Tordis

-oli ollut Ragnfridin palveluksessa Sundbun ajoista asti ja seurannut

-Skogiin, ja sitten ylemmä laaksoon naimisiin mennessään oli Lauritsa

-määrännyt hänen miehensä Jørundgaardin voudiksi, koska Ragnfrid ei

-tullut toimeen ilman rakasta palvelusneitoaan. Kristiina ei ollut

-huolinut mukaansa ketään palvelijaa kotoa.

-

-Nyt häntä kammotti, ettei hänen lähellään tulisi olemaan ainoitakaan

-tuttuja kasvoja, kun hänen aikansa tuli käydä lapsivuoteeseen. Häntä

-pelotti -- hän tiesi niin vähän sellaisista asioista. Äiti ei ollut

-milloinkaan puhunut hänelle niistä eikä ollut huolinut nuoria neitoja

-ympärilleen ollessaan apuna synnytyksissä -- nämä vain alkaisivat

-pelätä, sanoi hän. Kyllä se saattoikin olla kauheata -- Kristiina

-muisti, miten vaikea synnytys äidillä oli ollut, kun Ulvhild tuli

-maailmaan. Mutta Ragnfrid sanoi sen johtuneen siitä, ettei hän ollut

-muistanut olla varovainen, vaan oli kerran ryöminyt aidan alitse --

-toiset lapset hän oli synnyttänyt helposti. Mutta Kristiina muisti itse

-olleensa ajattelematon ja kumartuneensa erään köyden alitse laivalla.

-

-Eihän nyt aina sentään sattunut samoin -- hän oli kuullut äidin ja

-toisten naisten puhuvan niin. Ragnfridilla oli parhaan apuvaimon maine

-kotilaaksossa, eikä hän milloinkaan kieltäytynyt lähtemästä matkaan,

-vaikka häntä olisi tultu hakemaan kerjäläisvaimon tai kurjimman

-mökkiläisen vietellyn tyttären luokse, ei edes kun ilma oli sellainen,

-että kolmen miehen täytyi lähteä mukaan hiihtäen ja vuoronperään kantaa

-häntä selässään.

-

-Mutta Kristiina ei voinut käsittää, ettei niin kokenut vaimo kuin hänen

-äitinsä ollut huomannut, mikä häntä vaivasi kesällä, kun hän oli ollut

-niin huonovointinen. Ja samassa Kristiinalle selvisi, että silloinhan

--- silloinhan oli päivänselvä, että äiti tulisi tänne, vaikka häntä ei

-ollut lähetetty hakemaankaan! Ragnfrid ei voisi mitenkään sallia, että

-vieras ihminen auttaisi hänen tytärtään tuossa kamppailussa. Äiti oli

-tulossa tänne -- hän oli varmasti jo matkalla. Oi, sitten hän saisi

-pyytää äidiltään anteeksi kaikki, mitä hän oli rikkonut tätä vastaan

--- hänen oma äitinsä oli tukeva häntä, hän oli saava olla polvillaan

-oman äitinsä edessä synnyttäessään lapsensa. Äiti tulee, äiti tulee

--- Kristiina itki vapautuneesti, painaen kasvot käsiinsä. Äiti, anna

-anteeksi, äiti --

-

-Tuo ajatus, että äiti oli matkalla hänen luokseen, juurtui niin lujasti

-Kristiinan mieleen, että hän eräänä päivänä oli tuntevinaan äitinsä

-saapuvan. Ja aamulla vähän aikaa ylhäällä oltuaan hän kietoi vaipan

-ympärilleen ja meni tätä vastaan Gauldalista Skauniin kulkevalle

-tielle. Kukaan ei huomannut hänen poistumistaan.

-

-Erlend oli tuottanut hirsiä rakennusten korjausta varten, joten tie oli

-auki, mutta Kristiinan oli sittenkin raskasta liikkua -- hän hengästyi,

-tunsi sydämentykytystä ja pakotusta kyljissä -- hänestä tuntui kuin

-pullistunut nahka repeäisi hänen kuljettuaan kappaleen matkaa. Häntä

-pelotti hiukan -- mutta seudulla ei ollut nähty susia tänä talvena. Ja

-tottapa Jumala pitäisi hänestä huolen, kun hän oli matkalla äitiään

-vastaan langetakseen tämän jalkojen juureen anteeksi pyytäen -- eikä

-hän malttanut keskeyttää kulkuaan.

-

-Hän joutui pienelle järvelle, jonka rannalla oli pari pientä taloa.

-Tien kääntyessä jäälle hän istuutui tiepuoleen jätetylle hirrelle --

-istui siinä hetkisen, kulki taas vähän matkaa tuntiessaan vilua ja

-odotti useamman tunnin, mutta lopulta hänen täytyi palata kotiin.

-

-Seuraavana päivänä hän teki saman matkan. Mutta kun hän kulki järven

-rannalla olevan toisen pikku talon pihan poikki, tuli vaimo juosten

-hänen perästään.

-

-"Jumalan nimessä, rouva, ei sinun pidä tehdä näin!"

-

-Kuultuaan sen toisen suusta alkoi Kristiina itsekin pelätä niin ettei

-päässyt paikaltaan liikahtamaan -- täristen, silmät säikähdyksestä

-selällään hän tuijotti vain talonpoikaisvaimoon.

-

-"Ja vielä metsän läpi -- ajattelepa, jos hukka olisi vainunnut jälkesi.

-Ja olisi sinulle voinut sattua muutakin pahaa -- miten voit olla niin

-mieletön!"

-

-Vaimo tarttui nuoreen rouvaan ja tuki tätä -- hän katsoi Kristiinan

-laihoihin, kellahtaviin, ruskealäikällisiin kasvoihin:

-

-"Sinun pitää tulla vähäksi aikaa meidän tupaamme lepäämään, -- kyllä

-meistä joku saattaa sinut sitten kotiin", sanoi vaimo Kristiinaa

-ohjaten.

-

-Se oli köyhä tupanen, ja sisällä oli hyvin sekaista, lattialla leikki

-paljon pieniä lapsia. Äiti lähetti ne kotaan, riisui vaipan vieraan

-yltä, vei hänet penkille istumaan ja veti hänen jalastaan lumiset

-kengät. Sitten hän kietoi nahan Kristiinan jalkojen ympärille.

-

-Ja vaikka Kristiina kuinka olisi pyytänyt, ettei vaimo näkisi vaivaa,

-kantoi tämä kuitenkin esille ruokaa ja laski joulu tynnyristä

-olutta. Sitä tehdessään vaimo ajatteli, että mahtoipa Husabyssä olla

-ihmeellinen järjestys! Itse hän oli köyhän miehen vaimo, vähän heillä

-oli ollut lisäapua töissä, useimmiten ei lainkaan, mutta Øistein ei

-olisi ikinä sallinut hänen kulkea yksin ulkopuolelle piha-aidan, kun

-hän odotti lasta -- läävässäkin käydessä täytyi jonkun olla mukana.

-Seudun rikkain emäntä taas sai lähteä julman kuoleman suuhun ainoankaan

-elävän olennon suojelematta -- vaikka Husabyssä kuhisi palvelijoita,

-jotka eivät toimittaneet tämän taivaallista. Taisi siis olla perää

-siinä huhussa, että Erlend Nikulauksenpoika oli jo kyllästynyt

-vaimoonsa ja koko naimakauppaan.

-

-Mutta hän jutteli kaiken aikaa ja pakotti Kristiinan syömään ja

-juomaan. Ja Kristiinaa aivan hävetti -- sillä hänellä oli sellainen

-ruokahalu, ettei hän muistanut tunteneensa moista sitten viime kevään.

-Tämän kelpo vaimon ruoka maistui niin hyvältä. Ja vaimo nauroi ja

-sanoi, etteivät isoisten vaimot olleet toisin luodut kuin halvemmatkaan

-ihmiset. Väliin ei käynyt syönti kotona, mutta vieraan ruoka saattoi

-mennä oikein hyvää kyytiä, vaikka se olisi kuinka yksinkertaista ja

-halpaa.

-

-Vaimon nimi oli Audfinna Audunintytär ja hän kertoi olevansa Updalista

-kotoisin. Huomatessaan asioittensa huvittavan vierasta hän alkoi

-tarinoida kodistaan ja kotiseudustaan. Ja ennen kuin Kristiina osasi

-aavistaakaan, oli hänen kielensä irtaantunut ja hän jutteli omasta

-kodistaan ja vanhemmistaan ja kotipuolestansa. Audfinna käsitti, että

-tuon nuoren naisen sydän oli pakahtua koti-ikävästä, -- ja niin hän

-houkutteli ja kehoitteli Kristiinaa yhä jatkamaan. Ja vahvan oluen

-huumaamana kertoi Kristiina kertomistaan, kunnes itki ja nauroi yhdellä

-kertaa. Kaikki se, mistä hän turhaan oli koettanut päästä yksinäisten

-hetkien itkulla Husabyssä, irtautui nyt vähitellen hänen purkaessaan

-sydäntään tälle kelpo vaimolle.

-

-Räppänän takaa häämötti jo aivan musta taivas, mutta Audfinna tahtoi,

-että Kristiina odottaisi siksi kunnes Øistein tai pojat palaisivat

-metsältä ja saattaisivat hänet kotiin. Kristiina ei vastannut, hän

-alkoi tulla uneliaaksi, mutta suu hymyssä hän katsoi Audfinnaan

-loistavin silmin -- näin hyvältä hänestä ei ollut tuntunut kertaakaan

-Husabyhyn tultua.

-

-Äkkiä tempautui ovi auki ja miehen ääni huusi sisään, oliko täällä

-nähty kartanon emäntää -- tulija äkkäsi tämän ja katosi samassa ulos.

-Kohta tämän jälkeen sukelsi Erlendin pitkä varsi kamanan alta. Hän

-laski kirveen kädestään ja vaipui takaperin seinää vasten --: hänen

-täytyi pidellä kiinni seinästä käsillään, eikä hän saanut sanaakaan

-suustaan.

-

-"Taisit pelätä emäntäsi puolesta?" kysyi Audfinna mennen hänen luokseen.

-

-"Kyllä, en häpeä sanoa sitä." Hän pyyhkäisi tukanrajaansa. "Ei ole

-tainnut moni pelätä niin kuin minä tänä iltana. Kuultuani hänen

-lähteneen metsään --"

-

-Audfinna kertoi miten Kristiina oli joutunut heille. Erlend tarttui

-vaimon käteen.

-

-"Tätä minä en jätä palkitsematta sinulle ja miehellesi", sanoi hän.

-

-Sitten hän meni sinne, missä hänen vaimonsa istui, asettui seisomaan

-hänen viereensä ja laski kätensä hänen kaulalleen. Hän ei puhunut

-Kristiinalle sanaakaan, jäi vain seisomaan siihen koko siksi ajaksi,

-jonka he viipyivät tuvassa.

-

-Sitten tulivat Husabyn ja lähitalojen miehet sisään. Kaikki näyttivät

-kaipaavan hieman sydämen vahvistusta, ja Audfinna antoi oluen kiertää

-miehestä mieheen, ennen kuin nämä lähtivät takaisin.

-

-Miehet laskettivat suksilla peltojen yli, mutta Erlend oli antanut

-omat suksensa erään palvelijan huostaan; hän kulki tukien Kristiinaa

-vaippansa alla heidän laskeutuessaan mäkeä alas. Oli tullut pilkkosen

-pimeä, ja tähdet paloivat taivaalla.

-

-Silloin ilmestyi metsästä heidän takaansa pitkänsoikea kääry, joka

-kasvoi kasvamistaan yössä. Se oli susi -- niitä oli useampia. Erlend

-pysähtyi vavisten, päästi Kristiinan irti, ja tämä tunsi hänen tekevän

-ristinmerkin ja pusertavan kirvestä toisessa kädessään. "Jos sinä nyt

-olisit -- ei mitään --!" Hän veti Kristiinan luokseen niin kiivaasti,

-että tämä voihkaisi. Avomaalla hiihtävät miehet kääntyivät äkkiä ja

-ponnistivat takaisin heitä kohti minkä ikinä jaksoivat. He heittivät

-suksensa olalle ja ympäröivät suojellen Kristiinan, keihäät ja kirveet

-ojossa. Sudet seurasivat heitä Husabyhyn asti -- niin lähellä, että he

-väliin näkivät niiden vilahtavan ohitseen pimeässä.

-

-Astuessaan Husabyn tupaan olivat useat miehistä kasvoiltaan

-tuhkanharmaat. "Tämä oli vihoviimeistä --", sanoi eräs ja oksensi

-samassa lieteen. Säikähtyneet palvelusneidot toimittivat emäntänsä

-sänkyyn. Syödä tämä ei voinut. Mutta nyt, kun tuo ahdistava, kauhea

-pelko oli voitettu, tuntui hänestä kuitenkin tavallaan hyvältä, että

-kaikki olivat olleet niin huolissaan hänestä.

-

-Heidän jäätyään kahden tupaan tuli Erlend istumaan sängyn laidalle.

-

-"Miksi sinä teit tämän?" hän kuiskasi. Ja kun ei Kristiina vastannut,

-sanoi hän vielä hiljemmin:

-

-"Suretko niin kovasti sitä, että olet tullut minun talooni?"

-

-"Herra Jeesus! Miten voit sellaista ajatella?"

-

-"Mitä sinä tarkoitit -- kun me palasimme Meldalbystä ja minä aioin

-ratsastaa sinun luotasi -- sanoessasi, että minä olisin saanut kukaties

-odottaa kauan, ennen kuin sinä olisit tullut hakemaan minua Husabystä?"

-kysyi Erlend yhtä hiljaa.

-

-"Minähän puhuin suutuspäissäni", sanoi Kristiina hiljaa ja nöyrästi.

-Sitten hän kertoi mitä oli odottanut viime päivinä. Erlend istui

-hiiskahtamatta häntä kuunnellen.

-

-"Milloinkahan se päivä koittaa, jolloin sinä tunnet olevasi kotona

-minun luonani Husabyssä", sanoi Erlend kumartuen hänen ylitseen

-pimeässä.

-

-"Ei kai siihen ole enää viikkoa enempää", kuiskasi Kristiina

-epävarmasti nauraen. Erlendin painaessa kasvonsa hänen kasvojaan vasten

-kietoi Kristiina äkkiä käsivartensa hänen kaulaansa ja suuteli häntä

-kiihkeästi.

-

-"Nyt sinä ensimmäistä kertaa tahdot syleillä minua sen jälkeen kun

-sinua löin", sanoi Erlend matalalla äänellä. "Pitkävihainen olet, oma

-Kristiinani --"

-

-Kristiina ajatteli, että hän nyt uskalsi hyväillä Erlendiä tämän

-pyytämättä ensimmäistä kertaa sen illan jälkeen, jolloin Erlend oli

-huomannut hänen olevan raskaana.

-

-Mutta tämän jälkeen oli Erlend niin hyvä hänelle, että Kristiina katui

-kaikkia vihojaan.

-

-

-

-

-IV

-

-

-Yrjön-messu tuli ja meni. Kristiina oli uskonut aivan varmasti ainakin

-siihen mennessä synnyttävänsä. Mutta pian oli Maarian-messu ja

-paastonaika, ja hän odotti yhä.

-

-Erlendin oli lähdettävä Nidarosiin puolipaastokäräjille; hän

-arveli ehtivänsä varmasti kotiin maanantai-illaksi, mutta vielä

-keskiviikkoaamunakaan ei hänt kuulunut. Kristiina istui tuvassa

-tietämättä mihin ryhtyä -- häntä ei haluttanut oikeastaan ryhtyä

-mihinkään.

-

-Valo lankesi sisään räppänästä -- ulkona tuntui olevan oikein keväistä

-tänään. Sitten hän nousi ja viskasi vaipan ylleen.

-

-Muuan palvelustytöistä oli sanonut, että jos raskas vaimo sai odottaa

-liian kauan, niin oli hänen hyvä antaa morsiushevosen syödä jyviä

-sylistään. Kristiina jäi hetkeksi tuvan ovelle -- häikäisevässä

-auringonpaisteessa oli pihakenttä jo aivan ruskea, ja siinä välkkyi

-kirkkaita vesitiehyeitä hevosenkakkaroiden ja muun loan lomassa. Taivas

-väikkyi kirkkaana ja silkinsiintävänä vanhojen rakennusten yllä --

-ja itäisen aitan laivankeulan muotoiset puiset harjaviirit hehkuivat

-kuluneessa kultauksessaan. Katoilta tippui vettä, ja savu tuprahteli ja

-tanssi koleahkossa kevättuulessa.

-

-Hän meni talliin ja otti hinkalosta jyviä helmaansa. Tallin haju ja

-hevosten töminä pimeässä teki hänelle hyvää. Mutta tallissa oli miehiä.

-Siksi hän jätti tekemättä sen, mitä varten oli tullut.

-

-Hän lähti ulos ja sirotteli jyvänsä kanoille, jotka tepsuttivat päivää

-paistatellen pihamaalla. Hajamielisenä hän katsoi Toreen, hevosrenkiin,

-joka harjasi ja siisti harmaata ruunaa. Sitten hän sulki silmänsä ja

-käänsi riutuneet, kelmeät kasvonsa aurinkoa kohti.

-

-Näin hän seisoi kolmen miehen ratsastaessa pihaan. Etumainen oli nuori

-pappi, jota hän ei tuntenut. Heti Kristiinan huomattuaan hyppäsi mies

-alas satulasta ja tuli suoraan hänen luokseen käsi ojossa.

-

-"Eipä tainnut olla minulle aiottu se kunnia, että itse talon emäntä

-olisi minua vastassa pihamaalla", sanoi hän hymyillen. "Mutta

-kiitoksia vain. Sillä te olette varmaankin veljeni vaimo Kristiina

-Lauritsantytär?"

-

-"Te olette siis lankoni, mestari Gunnulf --", vastasi Kristiina

-hehkuvan punaisena. "Tervetuloa takaisin Husabyhyn, herra!"

-

-"Kiitos tervehdyksestäsi", sanoi pappi; hän kumartui suutelemaan

-Kristiinan poskea, kuten tämä tiesi olevan tapana vieraissa maissa

-sukulaisten kohdatessa toisensa. "Onni ja menestys taloosi, Erlendin

-vaimo!"

-

-Ulf Haldorinpoika tuli ulos ja käski erään kartanon rengin viedä

-vieraiden hevoset talliin. Gunnulf tervehti Ulfia sydämellisesti.

-

-"Täälläkö sinä olet, sukulaismies -- olin odottanut tapaavani sinut

-naineena ja talollisena miehenä."

-

-"Minä en nai ennen kuin minun täytyy valita naisen ja hirsipuun

-välillä", sanoi Ulf nauraen, ja pappi nauroi myös. "Olen tehnyt pirulle

-yhtä vahvan naimattomuuslupauksen kuin sinä Jumalalle."

-

-"Kyllä sinä sitten pelastat nahkasi, teitpä miten hyvänsä, Ulf",

-vastasi mestari Gunnulf nauraen. "Koska olet tekevä hyvin sinä

-päivänä, jolloin rikot tuolle miehelle antamasi lupauksen. Mutta onhan

-toiselta puolen sanottu, että miehen tulee pitää sanansa, vaikka se

-olisi annettu itse sielunviholliselle. -- Eikö Erlend ole kotona?"

-kysyi tulija ihmetellen. Hän tarjosi Kristiinalle käsivartensa heidän

-kääntyessään kartanoon päin.

-

-Peittääkseen hämminkiään meni Kristiina palvelusnaisten joukkoon

-tarkastamaan pöydän kattamista. Hän käski Erlendin oppineen veljen

-istua kunniapaikalle, mutta kun ei hän itse tahtonut istua siihen tämän

-viereen, muutti Gunnulf istumaan hänen luokseen sivupenkille.

-

-Kun he nyt istuivat siinä vieretysten, huomasi Kristiina, että mestari

-Gunnulf oli vähintään puoli päätä Erlendiä lyhyempi -- mutta hän näytti

-paljon kookkaammalta. Hän oli vahvempirakenteinen ja jäntevämpi,

-ja hänen leveät hartiansa olivat aivan suorat. Erlend oli hiukan

-kumarahartiainen. Gunnulfilla oli tumma puku, kuten pappismiehelle

-sopi, mutta hänen laaja vaippansa, joka ulottui melkein liinapaidan

-reunukseen kaulassa, oli kiinnitetty emaljoiduilla napeilla, ja

-kudotussa vyössä riippuivat hänen syömäkapineensa hopeaisessa tupessa.

-

-Hän vilkaisi papin kasvoihin. Tällä oli pyöreä, lujäpiirteinen pää

-ja laihat, pyöreät kasvot, leveä, matala otsa, isonlaiset poskiluut

-ja pehmeästi kaartuva leuka. Nenä oli suora ja korvat pienet ja

-kauniit, mutta suu oli pitkä ja kaita, ja ylähuuli työntyi hiukan

-ulos varjostaen alahuulen punaisen viivan. Ainoastaan tukka oli

-samanlainen kuin Erlendillä -- ajeltua papillista päälakea ympäröivä

-tuuhea hiusseppele oli himmeän nokimusta ja näytti yhtä silkinhienolta

-kuin Erlendin. Muuten hän muistutti tuntuvasti serkkuaan, Munan

-Baardinpoikaa -- Kristiina ymmärsi nyt, että tämä oli voinut olla

-kaunis nuoruudessaan. Ei, Aashildia, tätiään, hän muistuttikin -- nuo

-ohuiden, suorien, mustien kulmakarvojen alla olevat silmät olivat

-samanlaiset kuin Aashild-rouvalla -- merenvahankeltaiset ja loistavat.

-

-Ensin Kristiinaa hiukan arastutti tämä lanko, joka oli tutkinut niin

-monia tieteitä, Pariisin ja muissa Ranskan suurissa kouluissa. Mutta

-vähitellen hän unohti kainostelunsa. Oli niin helppo puhua Gunnulfin

-kanssa.

-

-Ei kuulunut ollenkaan siltä kuin hän olisi puhunut itsestään --

-eikä hän näyttänyt mitenkään tahtovan komeilla opillaan. Mutta

-siitä huolimatta oli hän hetken kuluttua kertonut niin paljon, että

-Kristiinasta tuntui kuin ei hän olisi milloinkaan tätä ennen käsittänyt

-miten laajalti maailmaa oli Norjan ulkopuolellakin. Hän unohti itsensä

-ja kaikki omat asiansa katsellessaan papin pyöreitä, vahvaluisia

-kasvoja, joilla välkkyi sukkela, iloinen hymy. Pappi oli nostanut

-jalkansa poikittain toisen polven yli ja istui nyt siinä voimakkaat,

-valkoiset kädet nilkan ympäri kiedottuina.

-

-       *       *       *       *       *

-

-Tullessaan myöhemmin tupaan Kristiinan luokse hän kysyi eikö Kristiina

-rupeaisi pelaamaan lautapeliä. Kristiina vastasi, ettei hän tiennyt

-talossa olevankaan sellaista.

-

-"Etteikö olisi?" kysyi pappi ällistyen. Hän meni Ulfin luokse:

-

-"Tiedätkö sinä, Ulf, minne Erlend on pannut äidin kultaisen pelilaudan?

--- Ei kai hän ole antanut pois äidiltä perimiään leluja?"

-

-"Ne ovat ritariparvessa", sanoi Ulf. "Luulen hänen pikemminkin

-tarkoittaneen, etteivät ne joutuisi erään ihmisen käsiin -- joka oli

-tässä talossa ennen", lausui Ulf hiljaa. "Jos tahdot, Gunnulf, voin

-noutaa sen tänne?"

-

-"Nouda, eihän Erlend voi pahastua siitä", sanoi pappi.

-

-Hetken kuluttua palasivat molemmat takaisin kantaen kaunein leikkauksin

-koristettua arkkusta. Avain oli lukossa, ja Gunnulf aukaisi kannen.

-Päällimmäisenä oli harppulauta ja eräs toinen kielisoitin, jollaista

-Kristiina ei ollut milloinkaan nähnyt. Gunnulf kutsui sitä salterioksi

--- hän kosketti kieliä sormiensa päillä, mutta ne olivat aivan

-epävireessä. Sitten siellä oli nauhakääryjä, silkkikeriä, kirjailtuja

-käsineitä ja silkkihuiveja sekä kolme hakaniekkaa kirjaa. Lopuksi pappi

-löysi lautapelin; se oli tehty valkoisista ja kultaisista ruuduista, ja

-nappulat olivat valaanluiset, nekin valkoiset ja kultaiset.

-

-Vasta nyt tuli Kristiina ajatelleeksi, ettei hän ollut nähnyt Husabyssä

-yhtään ainoata sellaista peliä, jota käytettiin ajanvietteenä, ei koko

-aikanaan.

-

-Hänen täytyi tunnustaa langolleen olevansa kovin taitamaton

-lautapelissä, eikä hän ymmärtänyt paljoa soitostakaan. Mutta kirjoja

-hän oli utelias näkemään.

-

-"Niin, sinähän taidat olla taitava lukemaan, Kristiina", sanoi pappi,

-mihin toinen saattoi ylpeillen vastata, että lukemaan hän oli oppinut

-jo lapsena ollessaan. Ja luostarissa hän oli saanut kehumista siitä

-sekä kirjoitustaidostaan.

-

-Pappi seisoi hänen vieressään hymyillen, kun hän selaili kirjoja. Yksi

-niistä oli ritarisatu Tristanista ja Isoldesta, toinen pyhistä miehistä

--- hän aukaisi sen kirjan Pyhän Marteinin tarinan kohdalta. Kolmas

-kirja oli latinaa ja erittäin kauniisti kirjoitettu; siinä oli suuret

-värilliset alkukirjaimet.

-

-"Tämä on ollut meidän kantaisämme piispa Nikulauksen oma", sanoi

-Gunnulf.

-

-Kristiina luki puoliääneen:

-

-Averte faciem tuam a peccatis meis et omnes iniquitates meas dele.

-[Käännä pois kasvosi minun synneistäni ja pyyhi pois kaikki pahat

-tekoni.]

-

-Cor mundum crea in me, Deus, et spiritum rectum innova in visceribus

-meis. [Jumala anna minulle puhdas sydän ja uusi puhdas mieli.]

-

-Ne projicias me a facie tua et Spiritum Sanctum tuum ne auferas a me.

-[Älä käännä kasvojasi minusta, äläkä ota pois Pyhää Henkeäsi luotani.

-Psalmi 51.]

-

-"Ymmärrätkö sinä tämän?" kysyi Gunnulf, ja Kristiina nyökkäsi ja sanoi

-ymmärtävänsä vähän. Hän tunsi sanat niin hyvin, että joutui oudon

-liikutuksen valtaan, kun ne nyt juuri sattuivat hänen silmiensä eteen.

-Hänen kasvonsa alkoivat värähdellä, ja kyynelet tahtoivat tunkeutua

-esiin. Silloin Gunnulf otti harppulaudan, asetti sen polvelleen ja

-sanoi tahtovansa nähdä, eikö hän saisi sitä kuntoon.

-

-Heidän siinä istuessaan kuului ulkoa kavion kapsetta -- ja heti sen

-jälkeen syöksähti Erlend ovesta sisään loistavan iloisena -- hän oli

-kuullut kuka oli tullut taloon. Veljekset seisoivat kädet toistensa

-olalla; Erlend kysyi kysymistään eikä malttanut odottaa vastausta.

-Gunnulf oli ollut Nidarosissa kaksi päivää; oli ihme, etteivät he

-olleet tavanneet toisiaan siellä.

-

-"Ihme se on", tuumi Erlend. "Minä olisin luullut, että koko

-Kristuksenkirkon papisto olisi mennyt sinua vastaan kulkueessa sinun

-saapuessasi kotiin -- nyt kun tietysti olet rikkiviisas ja oppinut --."

-

-"Mitäpä sinä siitä tietäisit kuitenkaan", sanoi veli nauraen. "Sinä et

-tule liian lähelle Kristuksenkirkkoa kaupungissa käydessäsi, kertoo

-huhu."

-

-"Ehen, poikaseni -- minä en laita luitani liian likelle herra

-arkkipiispaa, jos pääsen pakoon -- hän on korventanut nahkani jo

-kerran", sanoi Erlend vallattomasti nauraen. "Mitä sinä pidät

-langostani, kultaseni -- huomaan sinun jo ystävystyneen Kristiinan

-kanssa, veliseni. Kristiina ei pidä toisista sukulaisistamme --"

-

-Vasta illallispöytään asettuessaan Erlend äkkäsi, ettei hän vielä ollut

-riisunut karvalakkiaan, vaippaansa ja miekkaa vyöltä.

-

-Siitä sukeutui iloisin ilta, mitä Kristiinalla oli Husabyssä ollut.

-Erlend pakotti veljensä istumaan kunniapaikalle Kristiinan kanssa; itse

-hän leikkasi tälle ruoan ja täytti hänen pikarinsa. Juodessaan ensi

-kertaa Gunnulfin maljan hän notkisti toisen polvensa ja tahtoi suudella

-veljensä kättä.

-

-"Onnea ja siunausta, herra! Meidän tulee oppia, Kristiina, osoittamaan

-arkkipiispalle tarpeellista kunnioitusta -- älä ollenkaan vastusta,

-kyllä sinusta kerran tulee arkkipiispa, Gunnulf!"

-

-Väki lähti myöhään tuvasta, mutta veljekset ja Kristiina jäivät vielä

-juoman ääreen. Erlend oli istahtanut pöydän kulmalle kasvot veljeensä

-päin:

-

-"Minä ajattelin häissäni", sanoi hän osoittaen äitinsä arkkusta, "että

-Kristiinan tuli saada tuo. Mutta minä unohdan kaiken, etkä sinä unohda

-mitään, veli. Mutta äidin sormus on tullut kauniiseen käteen, vai

-mitä sanot?" Hän otti Kristiinan käden polvelleen ja käänteli tämän

-kihlasormusta.

-

-Gunnulf nyökkäsi. Hän laski salterion Erlendin syliin: "Laulapas veli,

-sinä lauloit ennen niin kauniisti ja soitit niin hyvin --"

-

-"Siitä on vuosia jo", sanoi Erlend vakavammin. Sitten hän alkoi

-näppäillä:

-

-    Kuningas Olavi Haraldinpoika

-    ajoi metsässä miehineen,

-    silloin näki hän hiekassa jäljen,

-    tää on tarina entinen.

-

-    Lausui silloin miehistä muuan,

-    ratsun paikalle ohjaten:

-    Lienee kaunis kantaja kengän,

-    pieni, purppurasukkaimen.

-

-Erlend hymyili laulaessaan, ja Kristiina loi hiukan aran katseen

-pappiin -- pahastuisiko tämä Pyhän Olavin ja Alvhildin laulusta. Mutta

-Gunnulf hymyili -- ei laululle, vaan Erlendille, ymmärsi Kristiina

-äkkiä.

-

--- "Sinun ei tarvitse laulaa, sinun rintasi taitaa olla ahtaanlainen,

-kultaseni", sanoi Erlend silittäen Kristiinan poskea. "Mutta nyt on

-sinun vuorosi." Hän ojensi soittimen veljelleen.

-

-Papin soitto ja laulu ilmaisi hänen saaneen oppia koulussa:

-

-    Oli kuningas matkalla pohjoiseen --

-

-    Silloin valitti kyyhkynen hänelle näin:

-    "Vei haukka puolison viereltäin!"

-

-    Kävi kuningas haukkaa kiidättämään,

-    mutta haukkapa ilmahan siintävään.

-

-    Se laskihe tarhaan kukkivaan,

-    mi ihaninta on päällä maan.

-

-    Sali ilmava kohoaa keskeltä sen,

-    punapurppura peittona patjojen.

-

-    Ken ritari kalvas tuo verissään?

-    Hän kuningas oiva on paikan tään.

-

-    Sinivaate peittävi kuninkaan,

-    "Corpus Domini" vaatteessa luetaan.

-

-"Missä sinä olet oppinut tuon laulun?" kysyi Erlend.

-

-"Kuulin parin pojan laulavan sitä Canterburyssä sen majatalon

-edustalla, jossa minä asuin", sanoi Gunnulf. "Sitten minä koetin

-kääntää sen norjankielelle. Mutta ei se suju niin hyvin." Hän näppäili

-yhä kieliä.

-

-"Kuulehan, veli -- yö on pitkällä. Kristiina kaipaa varmaan sänkyyn --

-väsyttääkö sinua, vaimoseni?"

-

-Kristiina katsahti arasti miehiin, hän oli kauhean kalpea:

-

-"En tiedä. En minä taida käydä sänkyyn tänään."

-

-"Oletko sinä sairas?" kysyivät molemmat kumartuen hänen puoleensa.

-

-"En tiedä", sanoi hän kuten äsken. Hän koetti selkäpuoltaan. "Tuntuu

-niin kummalta ristiluissa."

-

-Erlend hyppäsi paikaltaan ja juoksi ovelle. Gunnulf seurasi perästä.

-Hän sanoi: "On paha, ettette ole kutsuttaneet apuvaimoja aikaisemmin.

-Onko hän odottanut jo kauan?"

-

-Erlend lensi hehkuvan punaiseksi ja sanoi sitten:

-

-"Kristiina arveli tulevansa toimeen omine palvelusneitoineen. Parilla

-on ollut lapsia itsellään." Hän koetti nauraa.

-

-"Ei sinulla ole paljon älyä!" Gunnulf katsoi häneen. "Jokaisen töllin

-akalla on naapurivaimoja apunaan käydessään lapsivuoteeseen -- pitääkö

-sinun vaimosi piiloutua nurkkaan kuin kissa, joka saa pentuja! Ei, hyvä

-veli, sen verran miestä sinussa pitää olla, että haetat hänelle seudun

-parhaimmat emännät."

-

-Erlend painoi alas häpeästä punaiset kasvonsa:

-

-"Se on totta, veli. Minä ratsastan itse alas Raasvoldiin -- ja lähetän

-miehiä muihin kartanoihin. Jää sinä Kristiinan luo!"

-

-"Lähdetkö sinä pois?" kysyi hänen vaimonsa peloissaan, nähdessään

-Erlendin ottavan päällysvaatteensa.

-

-Erlend meni hänen luokseen ja kietoi kätensä hänen ympärilleen:

-

-"Minä menen hakemaan seudun parhaimmat vaimot sinun luoksesi,

-Kristiina. Gunnulf jää sinun luoksesi. Palvelusneidot valmistavat

-sinulle sijan pikkutupaan", sanoi Erlend suudellen Kristiinaa.

-

-"Etkö sinä voi lähettää sanaa Audfinna Audunintyttärelle?" pyysi

-Kristiina. "Mutta ei ennen aamua -- en tahdo, että hänet herätetään

-kesken unta minun tähteni -- hänellä on niin paljon huolta."

-

-Gunnulf kysyi veljeltään kuka Audfinna oli.

-

-"Ei se ole mielestäni oikein soveliasta", sanoi pappi. "Sinun

-vuokralaisesi vaimo --."

-

-"Kristiinan tulee saada se, jonka hän tahtoo", sanoi Erlend. Papin

-saattaessa veljeään ulos heidän odotellessaan Erlendin hevosta kertoi

-Erlend miten Kristiina oli tutustunut tuohon köyhään vaimoon. Gunnulf

-puri huultaan ja tuli miettivän näköiseksi.

-

-       *       *       *       *       *

-

-Nytkös kartanossa syntyi häly ja elämä; miehet lähtivät matkaan, ja

-naisväki juoksi yhtenään sisällä kysymässä miten heidän emäntänsä voi.

-Kristiina vastasi, ettei hänen laitansa vielä ollut huonosti, mutta oli

-parasta laittaa kaikki valmiiksi pikkutupaan. Hän lupasi lähettää sanan

-sitten kun tahtoi saattajia sinne.

-

-Sen jälkeen hän oli papin kanssa kahden. Hän koetti puhua tyynesti ja

-iloisesti tämän kanssa kuten aikaisemmin.

-

-"Et sinä ole pelkuri", virkkoi Gunnulf hiukan hymyillen.

-

-"Olen minä!" Kristiina katsoi häntä silmiin -- hänen omat silmänsä

-olivat säikähdyksestä mustat. "Tiedätkö sinä, lanko -- ovatko Erlendin

-toiset lapset syntyneet täällä Husabyssä?"

-

-"Eivät", vastasi pappi nopeasti. "Poika on syntynyt Hunehalsissa ja

-tyttö Strindissä -- talossa, jonka hän omisti siellä kerran. -- Onko

-sinua vaivannut se, että toinen nainen on ollut ennen Erlendin luona?"

-kysyi Gunnulf tuokion kuluttua.

-

-"On", vastasi Kristiina.

-

-"Sinun on vaikea tuomita oikein Erlendin ja Elinen asiaa", sanoi pappi

-vakavasti. "Erlend ei ole koskaan oikein ymmärtänyt itseään -- hän on

-aina ollut epävarma siitä, mikä on oikein. Sillä aivan pienestä asti

-oli kaikki, mitä Erlend teki, äidin mielestä hyvää ja isän mielestä

-pahaa. Mutta hän on kai puhunut sinulle niin paljon äidistämme, että

-sinä jo tiedät kaiken tämän --"

-

-"En ole kuullut Erlendin mainitsevan hänestä kuin pari kolme kertaa",

-sanoi Kristiina. "Mutta olen kyllä ymmärtänyt hänen pitäneen äidistään."

-

-Gunnulf sanoi hiljaa:

-

-"Sellaista rakkautta lienee tuskin milloinkaan ollut äidin ja pojan

-välillä. Äiti oli paljon nuorempi isääni. Silloin tapahtui tuo

-Aashild-tädin juttu -- setämme kuoli, ja sanottiin -- olet kai kuullut

-siitä? Isä uskoi pahinta ja ilmaisi sen äidille. Erlend viskasi kerran

-puukon isänsä jälkeen; hän ei ollut kovinkaan suuri silloin -- hän

-hyökkäsi isäänsä vastaan äidin takia useamman kerran kasvuvuosinaan.

-

-"Äidin sairastuessa erosi Erlend Eline Ormintyttärestä. Äiti sai

-semmoisen sairauden, että hänen ihonsa tuli täyteen haavoja ja

-rupea, isä luuli sitä ruumisrutoksi. Hän lähetti äidin luotaan --

-tahtoi pakottaa hänen menemään elätteelle sairaalan sisarien luokse.

-Silloin nouti Erlend äidin ja ajoi hänen kanssaan Osloon -- he

-asuivat Aashild-tädin luona, joka on taitava lääkkeiden tuntija, ja

-kuninkaan ranskalainen lääkärikin sanoi, ettei äidissä spitaalia

-ollut. Haakon-kuningas otti silloin Erlendin sydämellisesti vastaan

-ja kehoitti heitä lähtemään koetteeksi kuningas Erik Valdemarinpojan,

-kuninkaan äidin isän haudalle. Siellä oli moni parantunut ihotaudista.

-

-"Erlend lähti Tanskaan äidin kanssa, mutta äiti kuoli laivalla Stadin

-eteläpuolella. Erlendin palatessa kotiin äidin ruumis mukanaan, -- älä

-unohda, että isä oli hyvin vanha ja että Erlend oli ollut ikänsä kaiken

-tottelematon poika -- isä asui silloin meidän kaupungintalossamme --,

-ei isä sanonut huolivansa Erlendiä luokseen ennen kuin oli nähnyt,

-oliko tämäkin saanut tartunnan. Erlend nousi silloin hevosensa selkään

-ja ajoi pysähtymättä siihen asti kunnes saapui taloon, missä Eline

-asui poikineen. Sitten hän pysyi tämän luona itsepintaisesti siitäkin

-huolimatta, että hän itse oli kyllästynyt Elineen, ja niin se johti

-siihen, että hän toi hänet tänne Husabyhyn ja pani hänet emännöimään

-jouduttuaan itse kartanon isännäksi. Eline uhkasi, että jos Erlend

-vielä toisen kerran pettäisi hänet, oli hän itse ansainnut ruumisruton.

-

-"Mutta eiköhän jo ole aika kutsua palvelusneitoja, vai mitä, Kristiina?"

-sanoi hän katsoen noita harmaita, nuoria kasvoja, jotka nyt olivat

-jäykät pelosta ja tuskasta. Mutta Gunnulfin lähtiessä ovea kohti huusi

-Kristiina kovalla äänellä hänen jälkeensä:

-

-"Ei, ei, älä jätä minua --!"

-

-"Sitä pikemmin pääset vaivastasi", lohdutti pappi, "kun sinä olet jo

-noin sairas --"

-

-"En minä tarkoita sitä!" Hän tarttui lujasti Gunnulfin käsivarteen.

-"Gunnulf --!"

-

-Pappi ei ollut milloinkaan nähnyt sellaista kauhua ihmisen kasvoilla.

-

-"Kristiina -- muista toki, ettei sinun tilasi ole pahempi kuin

-muidenkaan vaimojen --"

-

-"On. On". Hän painoi kasvonsa papin käsivarteen. "Sillä nyt minä

-tiedän, että Elinen ja hänen lastensa paikka olisi täällä. Erlend

-oli luvannut olla uskollinen ja naida hänet ennen kuin minusta tuli

-Erlendin jalkavaimo --"

-

-"Tuon sinä muka tiedät?" sanoi Gunnulf rauhallisesti. "Erlend ei

-ymmärtänyt itseään silloin. Mutta ymmärräthän sinä, että tuota lupausta

-hänen oli mahdoton pitää -- arkkipiispa ei olisi sallinut ikipäivinä,

-että nuo kaksi olisivat yhtyneet avioon. Älä suinkaan ajattele, ettei

-sinun avioliittosi olisi oikeudenmukainen. Sinä olet Erlendin oikea

-vaimo."

-

-"Oi, minä olin menettänyt kaikki oikeudet elämään aikaa ennen kuin

-siksi tulin. Ja kuitenkin se on pahempaa kuin luulin. Jospa nyt saisin

-kuolla eikä lapseni milloinkaan tarvitsisi nähdä päivän valoa -- en

-uskalla nähdä mitä olen tehnyt."

-

-"Herra armahtakoon, Kristiina -- sinä et tiedä mitä sanot! Voitko

-toivoa, että lapsesi kuolisi syntymättä ja kastamatta!"

-

-"Se, mikä on kasvanut minun sydämeni alla, se kuuluu kuitenkin

-perkeleelle! Se ei saata pelastua! Oi, jospa olisin juonut Elinen

-tarjoaman juoman -- se olisi ehkä sovittanut kaiken, mitä Erlend ja

-minä olemme rikkoneet. Silloin ei tätä lasta olisi siitetty. Oi, olen

-ajatellut kaiken aikaa, Gunnulf -- että kun joutuisin näkemään, mitä

-olin kasvattanut itsessäni, silloin ymmärtäisin, että parempi olisi

-ollut juoda Elinen tarjoama spitaalijuoma kuin johdattaa kuolemaan

-hänet, johon Erlend oli sitonut itsensä aikaisemmin."

-

-"Kristiina", sanoi pappi. "Sinä liioittelet. Ethän sinä johdattanut

-kuolemaan tuota naisparkaa. Erlend ei voinut pitää sanaa, jonka hän

-oli antanut Elinelle ollessaan nuori ja lakiatuntematon. Hän ei olisi

-milloinkaan voinut elää synnittä Elinen kanssa. Ja Eline antautui

-toisen vieteltäväksi, josta kuultuaan Erlend tahtoi naittaa hänet

-tälle. Ettehän te mahtaneet sille mitään, että hän päätti päivänsä."

-

-"Tahdotko sinä tietää miten hän joutui päättämään päivänsä?" Kristiina

-oli nyt niin epätoivoissaan, että hän puhui aivan rauhallisesti.

-"Erlend ja minä olimme Haugenissa, kun hän ilmestyi sinne. Hänellä

-oli mukanaan juomasarvi, ja hän tarjosi sitä minulle -- hän oli

-luultavasti varustanut sen Erlendille, mutta löytäessään minut sieltä

-Erlendin kanssa tahtoi hän, että minä -- Huomasin hänen kavaluutensa --

-huomasin, ettei hän juonut itse ollenkaan laskiessaan huulensa sarven

-laidalle. Mutta minä halusin juoda -- minusta oli sama elinkö vai

-kuolin, kun kuulin Erlendin pitäneen häntä luonaan Husabyssä koko ajan.

-Silloin tuli Erlend sisään -- hän uhkasi häntä puukolla ja käski Elineä

-juomaan ensin. Eline rukoili ja kerjäsi ja Erlend aikoi jättää hänet

-rauhaan. Silloin sai paholainen minut valtaansa, minä otin sarven ja

-sanoin: valitse toinen jalkavaimoistasi -- kiihotin Erlendiä -- ethän

-sinä voi pitää meitä molempia, sanoin. Ja silloin Eline tappoi itsensä

-Erlendin puukolla -- mutta Bjørn ja Aashild keksivät keinon asiankulun

-salaamiseksi --"

-

-"Vai oli Aashild-täti osallisena siinä", sanoi Gunnulf ankarasti.

-"Ymmärrän -- hän oli toimittanut sinut Erlendin käsiin --"

-

-"Ei", sanoi Kristiina kiihkeästi. "Aashild-rouva rukoili meitä --

-rukoili Erlendiä ja minua niin, etten ymmärrä miten saatoin vastustaa

-häntä -- menettelemään niin rehellisesti kuin vielä oli mahdollista

--- lankeamaan isäni jalkojen juureen ja pyytämään häneltä anteeksi

-rikostamme. Mutta minä en rohjennut. Syytin sitä, että pelkäsin isäni

-tappavan Erlendin, vaikka tiesin, ettei isä olisi tehnyt mitään

-miehelle, joka antoi itsensä ja asiansa hänen käsiinsä. Syytin sitä,

-että tuottaisin hänelle niin suuren surun, ettei hän enää koskaan

-jaksaisi kantaa päätänsä pystyssä. Oi, olen tullut huomaamaan

-jälkeenpäin, etten pelännyt kovinkaan tuottaa surua isälleni. Sinä et

-ymmärrä, Gunnulf, miten hyvä mies minun isäni on -- kukaan, joka ei

-tunne isääni, ei tiedä, miten hyvä hän on ollut minulle aina. Aina hän

-on pitänyt minusta niin suunnattomasti. En tahtonut antaa hänen tietää,

-että sillaikaa kun hän uskoi minun oppivan Oslossa sisarien parissa

-vain hyvää ja kaunista, kannoin oppilaspukuakin viruessani Erlendin

-kanssa navetoissa ja kaupungin parvissa --"

-

-Hän katsoi Gunnulfiin. Tämän kasvot olivat valkeat ja kovat kuin kivi.

-

-"Ymmärrätkö nyt, että minä pelkään. Tuo toinen, Eline, otti hänet

-luoksensa sellaisenaan, ruumisruton saastuttamana."

-

-"Etkö sinä olisi tehnyt sitä?" kysyi pappi hiljaa.

-

-"Olisin. Olisin. Olisin." Muinaisen hurjan, hehkuvan hymyn häive syttyi

-vaimon riutuneille kasvoille.

-

-"Eihän Erlendissä ollutkaan tartuntaa", sanoi Gunnulf. "Kukaan muu

-paitsi isä ei ole koskaan uskonut äidin kuolleen ruumisruttoon."

-

-"Mutta minä olen spitaalitautinen Jumalan edessä, minä", sanoi

-Kristiina. Hän painoi kasvonsa papin käsivarteen, jota hän puristi

-molemmin käsin. "Syntieni saastuttama --"

-

-"Sisareni", sanoi pappi hiljaa laskien kätensä hänen päänsä päälle.

-"Niin syntinen sinä et voi kuitenkaan olla, lapsiraukka, että

-olisit unohtanut, että samoin kuin Jumala voi puhdistaa ruumisruton

-saastuttaman ihmisen taudista, voi hän puhdistaa sinun sielusi synnistä

---"

-

-"Enpä tiedä", itki Kristiina kasvot papin hihaa vasten. "Enpä tiedä

--- mutta minä en osaa katuakaan, Gunnulf. Pelkään, mutta kuitenkin

--- Pelkäsin silloin, kun seisoin kirkon ovella Erlendin rinnalla ja

-pappi vihki meitä -- pelkäsin mennessäni häämessuun hänen kanssaan

--- kultakruunu päässä ja hiukset hajallaan, sillä en ollut rohjennut

-tunnustaa isälleni häpeääni ja sovittamatonta syntiäni, en ollut

-uskaltanut tunnustaa totuutta omalle papillemmekaan. Mutta tämän

-talven aikana, huomatessani tulevani päivä päivältä rumemmaksi -- olen

-pelännyt vielä enemmän, sillä Erlend ei ollut enää sellainen minua

-kohtaan kuin ennen -- en voinut olla muistamatta sitä aikaa, jolloin

-hän kävi illoin luonani Skogin parvella --"

-

-"Kristiina", pappi koetti kohottaa hänen kasvojaan, "sinä et saa

-ajatella sitä nyt --! Sinun pitää ajatella, että Jumala on näkevä

-surusi ja katumuksesi. Käänny lempeän Neitsyt Maarian puoleen, joka

-säälii jokaista surevaista."

-

-"Etkö sinä käsitä -- minähän saatoin toisen ihmisen päättämään päivänsä

---"

-

-"Kristiina", sanoi pappi ankarasti. "Kuinka sinä uskallat olla niin

-ylpeä, että luulet voivasi tehdä niin pahan synnin, ettei Jumalan armo

-riittäisi sitä sovittamaan?"

-

-Hän silitti silittämistään Kristiinan hunnun peittämää päätä.

-

-"Etkö muista, sisareni, miten paholainen kiusasi Pyhää Marteinia.

-Sielunvihollinen kysyi, uskalsiko Pyhä Martein luottaa siihen, että

-hänellä oli oikeus antaa anteeksi kaikki hänelle tunnustetut synnit,

-jolloin piispa vastaisi: 'Sinullekin minä uskallan luvata Jumalan

-anteeksiannon samalla hetkellä, jona sitä pyydät -- kun vain heität

-pois ylpeytesi ja uskot, että hänen rakkautensa on sinun vihaasi

-suurempi' --"

-

-Gunnulf silitti edelleen itkevän naisen päätä. Sillä välin hän

-ajatteli, että _näinkö_ Erlend oli kohdellut nuorikkoaan. Hänen suunsa

-muuttui kalpeaksi ja kovaksi.

-

-Audfinna Audunintytär oli ensimmäinen apuvaimo, joka tuli taloon. Hän

-tapasi Kristiinan pikkutuvassa; Gunnulf istui hänen luonaan ja pari

-naista hääräili huoneessa.

-

-Audfinna tervehti kunnioittavasti pappia, mutta Kristiina nousi ja meni

-häntä vastaan käsi ojossa.

-

-"Kiitos, Audfinna, että tulit -- tiedän, ettei teillä kotona ole helppo

-tulla toimeen sinun poissa ollessasi."

-

-Gunnulf oli katsonut tutkivasti vaimoon. Nyt hänkin nousi:

-

-"Hyvin teit, kun tulit näin pian; veljeni vaimon täytyy saada luokseen

-joku, johon hän voi luottaa -- hän on vieras tällä seudulla ja

-kokematon."

-

-"Herra Jeesus, hän on yhtä valkea kuin hänen huntunsa", kuiskasi

-Audfinna. "Luuletteko, herra, että uskallan antaa hänelle pienen

-unijuoman -- hän tarvitsee varmasti vähän lepoa ennen kuin pahempi

-alkaa."

-

-Hän puuhasi hiljaa ja nopeasti, tunnusteli vuodetta, jonka

-palvelusnaiset olivat varustaneet lattialle, ja pyysi näitä tuomaan

-useampia patjoja ja lisää olkia. Sitten hän pani pieniä kivisiä patoja,

-joissa oli yrttivettä, liedelle lämpiämään. Sen jälkeen hän ryhtyi

-aukomaan Kristiinan puvussa olevia nauhoja ja solmuja, ja veti viimeksi

-neulat sairaan tukasta.

-

-"Enpä ole nähnyt ennen näin komeata tukkaa", sanoi hän, kun koko tuo

-kullanruskea hiustulva valahti alas kalpeiden kasvojen ympärille.

-Sitten hän sanoi nauraen: "Ei tämä ole voinut menettää väriä eikä

-valtaa, vaikka se onkin riippunut hajallaan vähän kauemmin kuin oikein

-oli."

-

-Hän sijoitti Kristiinan mukavasti patjojen väliin lattialle ja peitti

-hänet hyvin.

-

-"Juo nyt tämä, niin et tunne polttoja niin pahasti -- ja koeta nukkua,

-jos voit."

-

-Gunnulf aikoi nyt lähteä. Hän tuli Kristiinan luo ja kumartui tämän yli.

-

-"Rukoilethan sinä minun puolestani, Gunnulf?" kysyi Kristiina anovasti.

-

-"Minä rukoilen sinun puolestasi siihen asti kun näen sinun makaavan

-lapsi vierelläsi -- ja senkin jälkeen", vastasi Gunnulf työntäen

-Kristiinan kädet taas peiton alle.

-

-Kristiina makasi horroksissa. Hän tunsi melkein hyvinvointia. Kyljissä

-tuntuvat poltot tulivat ja menivät ja tulivat taas -- mutta se oli niin

-toisenlaista kuin mikään, mitä hän oli kokenut ennen, että joka kerran,

-kun ne olivat hellittäneet, hän melkein luuli kuvitelleensa tyhjää.

-Aikaisten aamutuntien tuskan ja pelon jälkeen tuntui hänestä siltä

-kuin hän jo olisi voittanut pahimman pelon ja vaivan. Audfinna liikkui

-hiljaa levitellen lapsenvaatteita, peittoja ja nahkoja lieden lähelle

-lämpiämään ja hämmenteli väliin patojaan, joista levisi kirpeä haju.

-Viimein vaipui Kristiina puolinukuksiin jokaisen polton jälkeen ja

-luuli olevansa kotona Jørundgaardin pirtissä auttamassa äitiään suuren

-kankaan värjäämisessä -- sen vaikutti kai haavankuoren ja nokkosten

-haju.

-

-       *       *       *       *       *

-

-Sitten tulivat apuvaimot toinen toisensa jälkeen -- oman seurakunnan ja

-Birgsin kartanojen emännät. Audfinna vetäytyi palvelusnaisten joukkoon.

-Ja illan tullessa alkoi Kristiinasta tuntua jo oikein pahalta. Rouvat

-sanoivat, että hänen tuli koettaa pysyä jalkeilla niin kauan kuin

-suinkin. Kristiinaa kiusasi koko komento -- tupa oli väkeä täynnä,

-ja hänen täytyi astua edestakaisin kuin myytävänä oleva tamma. Ja

-vähän väliä hänen täytyi antaa noiden vieraiden rouvien painella ja

-tunnustella häntä joka puolelta, minkä jälkeen nämä taas neuvottelivat

-keskenään. Lopulta sanoi pääemäntä, Raasvoldin Gunna-rouva, että

-Kristiinan tuli käydä pitkäkseen lattialle. Hän jakoi naiset kahteen

-ryhmään, toiset saivat mennä nukkumaan, toisten tuli valvoa: "Tämä

-ei käy nopeasti -- mutta huuda vain Kristiina, kun alkaa kovasti

-vaivata, äläkä välitä nukkuvista. Mehän olemme täällä sinua auttamassa,

-lapsiraukka", sanoi hän lempeästi ja herttaisesti taputtaen nuorikkoa

-poskelle.

-

-Kristiina makasi purren huulensa rikki ja puristaen peitettä hikisissä

-käsissään. Sisällä oli tukahduttavan kuuma -- mutta naiset sanoivat,

-että niin piti olla. Joka polton jälkeen valui hiki virtanaan hänestä.

-

-Ja hän virui siinä miettien, mitä näille kaikille syöttäisi. Hän

-toivoi heidän huomaavan, että talossa vallitsi nyt hyvä järjestys. Hän

-oli käskenyt Torbjørgin, keittäjän, panna kokomaitoa tuoreen kalan

-keittoveteen. Kun ei vain Gunnulf pitäisi sitä paaston rikkomisena.

-Sira Eirik oli sanonut, ettei se sitä ole, sillä kalakeittohan ei ole

-maitoruokaa, ja kalavesihän kaadetaan sitä paitsi pois. Kuivaa kalaa,

-jota Erlend oli hankkinut taloon syksyllä, heidän ei tullut saada

-maistaa -- se oli pilaantunutta ja täynnä punkkeja.

-

-Voi pyhä neitsyt Maaria -- vieläköhän kestänee kauan ennen kuin sinä

-autat minua -- voi, nyt koskee niin kovasti, niin kovasti --.

-

-Täytyi koettaa kestää vielä vähän aikaa ennen kuin alkaisi huutaa --

-

-Audfinna istui lieden ääressä vahtien vesipatoja. Kristiina olisi

-niin tahtonut pyytää tätä luokseen pitämään häntä kädestä. Hän olisi

-antanut vaikka mitä, jos olisi saanut tuntea tutun, ystävällisen käden

-omassaan. Mutta hän ei rohjennut pyytää.

-

-       *       *       *       *       *

-

-Seuraavan aamurupeaman kuluessa vallitsi Husabyssä eräänlainen

-sekasortoinen hiljaisuus. Oli Maarianmessun aatto, ja työt täytyi saada

-tehdyksi puoleenpäivään mennessä, mutta miehet olivat hajamielisiä ja

-vakavissaan, ja säikähtyneet neidot tekivät työnsä huonosti. Palvelijat

-olivat alkaneet pitää nuoresta emännästään -- tämän elämä ei ollut

-niinkään helppoa, arvelivat he.

-

-Erlend seisoi ulkona pihamaalla puhellen seppänsä kanssa. Hän koetti

-pitää ajatuksensa siinä, mistä mies puhui. Silloin tuli Gunna-rouva

-kiireesti hänen luokseen.

-

-"Vaimosi asiat eivät edisty lainkaan, Erlend -- olemme koetelleet

-kaikkia keinoja. Lähde mukaan -- ehkä se auttaisi, jos hänet saataisiin

-sinun syliisi. Mene sisään ja vaihda päällesi lyhyt takki -- mutta

-joudu; Puolisoparallasi on vaikeat paikat!"

-

-Veri oli tulvahtanut Erlendin poskiin. Hän muisti kuulleensa, että

-ellei nainen tahtonut saada syntymään lasta, joka oli siitetty salassa,

-silloin auttaisi se, että hänet nostettaisiin miehensä polvelle.

-

-Kristiina makasi lattialla peittojen alla; hänen luonaan istui kaksi

-naista. Astuessaan sisään näki Erlend Kristiinan vetäytyvän kyyryyn,

-painavan päänsä toisen naisen syliin ja heittelevän sitä puoleen ja

-toiseen -- mutta hän ei päästänyt ainoatakaan äännähdystä.

-

-Polttojen mentyä ohi hän nosti hurjistuneet, säikähtyneet silmänsä;

-valjenneet, ruskeat huulet läähättivät. Viimeinenkin nuoruuden ja

-sulouden jälki oli kadonnut näiltä paisuneilta, punaläikällisiltä

-kasvoilta -- tukkakin oli sekautunut olkien ja nahkoista irtautuneiden

-villatukkojen kanssa sotkuiseksi möyhyksi. Hän katsoi Erlendiin kuin

-ei olisi heti tuntenut tätä. Mutta tajuttuaan, miksi naiset olivat

-hakeneet hänet, pudisti hän kiihkeästi päätään.

-

-"Ei ole tapana siellä, mistä minä olen kotoisin, että miehet ovat läsnä

-naisen saadessa lapsia."

-

-"Ehkäpä täällä pohjoisessa on sellainen tapa", sanoi Erlend hiljaa.

-"Jos se voisi helpottaa tuskaasi, Kristiina, niin --"

-

-"Ooh --!" Samassa kun Erlend laskihe polvilleen hänen viereensä, kiersi

-Kristiina käsivartensa hänen ympärilleen ja puristautui tiukasti

-kiinni. Yhdessä myhkyrässä ja vavisten hän kesti polton äännähtämättä.

-

-"Saanko puhua pari sanaa kahden kesken mieheni kanssa", sanoi hän

-hengästyneesti ja nopeaan kohtauksen mentyä ohi. Naiset vetäytyivät

-pois.

-

-"Ormin syntyessäkö sinä lupasit Elinelle sen, mitä hän väitti sinun

-luvanneen -- että naisit hänet sitten, kun hän jäisi leskeksi --

-silloinko se tapahtui?" kuiskasi Kristiina.

-

-Erlend veti äkkiä henkeä kuin olisi häntä isketty sydänalaan. Sitten

-hän pudisti kiihkeästi päätään.

-

-"-- Minä olin linnassa sinä yönä -- minun miehilläni oli vahtivuoro. Se

-tapahtui aamulla, kun palasin majapaikkaan, ja siellä laskettiin poika

-minun syliini. Oletko sinä nyt miettinyt sitä, Kristiina --"

-

-"Olen." Jälleen hän kouristautui Erlendiin tuskanlaineen saapuessa.

-Erlend pyyhki pois hänen kasvojaan pitkin virtaavan hien.

-

-"Kun sinä nyt tiedät tämän, niin etkö tahdo, että minä tekisin niinkuin

-Gunna-rouva neuvoo?" kysyi Erlend Kristiinan tyyntyessä jälleen.

-

-Mutta Kristiina pudisti päätään. Ja viimein täytyi vaimojen antaa

-Erlendin mennä.

-

-Samassa oli kuin synnyttäjän voimat olisivat loppuneet. Hän huusi

-hurjassa tuskassa tuntiessaan polton taas lähestyvän ja rukoili

-vaikeroiden apua. Mutta kun vaimot puhuivat Erlendin hakemisesta, huusi

-hän 'ei' -- ennen kituisi hän kuoliaaksi --

-

-Gunnulf ja tämän mukana tullut pappi lähtivät kirkkoon iltarukousta

-pitämään. Joka ainoa henki, joka ei ollut lapsenpäästäjän luona, meni

-sinne. Mutta Erlend pujahti ulos ennen toimituksen loppua ja lähti

-etelän puoleista rakennusriviä kohti.

-

-Lännessä, laaksoa vastapäätä olevien harjujen takana, oli taivas

-keltaisenpunainen -- kevätilta alkoi hämärtää kuulaana, valoisana

-ja vienona. Siellä täällä tuikahti esiin tähti valkoisena vaaleassa

-ilmassa. Alhaalla järven rannalla leijaili pieni usvakaistale

-lehtimetsän kohdalla -- ja maassa oli pälviä sellaisissa kohdin, minne

-aurinko oli päässyt paistamaan; ilmassa oli mullan ja sulavan lumen

-tuntu.

-

-Pikkutupa oli pihan länsilaidassa, laakson puolella. Erlend astui sitä

-kohti ja seisahtui seinän taakse. Hirret hohtivat vielä auringon lämpöä

-hänen nojautuessaan niitä vasten. Oi, miten Kristiina huusi! Ollessaan

-keskenkasvuinen poika hän oli kuullut hiehon vaikeroivan karhun

-kynsissä tunturin karjatuvalla. Hän oli juossut Arnbjørnin, paimenen,

-kanssa etelää kohti metsään. Hän muisti miten oli nähnyt karvaisen

-pallon nousevan pystyyn ja muuttuvan irvistäväksi, punakitaiseksi

-karhuksi. Arnbjørnin keihäs murtui kahtia karhun käpälien välissä --

-silloin otti mies hänen keihäänsä, sillä hän seisoi kauhusta paikalleen

-jähmettyneenä. Hieho makasi maassa -- se eli vielä, mutta utareet ja

-toinen kylki oli syöty --

-

-Kristiina, omani -- oi Herra armahda häntä pyhän äitisi tähden! Erlend

-pakeni takaisin kirkkoon.

-

-       *       *       *       *       *

-

-Palvelijat toivat iltaruoan tupaan -- he eivät laskeneet alas pöytää,

-vaan panivat astiat kädestään lieden lähelle. Miehet hakivat kalaa ja

-leipää, palasivat paikoilleen penkille ja olivat ääneti, pureksivat

-vähän, mutta eivät näyttäneet olevan nälkäisiä. Kukaan ei tullut

-korjaamaan ruokaa aterian jälkeen, eikä yksikään miehistä noussut

-paikaltaan mennäkseen maata. He jäivät istumaan tuleen tuijottaen

-eivätkä puhuneet keskenään.

-

-Mestari Gunnulf oli sytyttänyt pienen tuikun ja asettanut sen

-kunniaistuimen käsipuulle. Hän istuutui tulen ääreen penkin päähän

-kirja kädessä -- hänen huulensa liikkuivat hiljaa ja herkeämättä.

-

-Ulf Haldorinpoika nousi, astui lieden ääreen, otti kappaleen pehmeää

-leipää, kopeloi jotakin halkojen välistä ja löysi mieleisensä. Sitten

-hän siirtyi komeroon lähelle ulko-ovea, jossa ukkovanhus Aan istui.

-Heillä oli jotakin leivällä toimitettavaa salaista hommaa keskenään

-Ulfin viitan takana; Aan veisti ja leikkeli puuta. Miehet vilkaisivat

-sinnepäin jonkun kerran. Jonkin ajan kuluttua nousivat Ulf ja Aan

-penkiltä ja hävisivät ulos.

-

-Gunnulf seurasi noita kahta miestä katsellaan, mutta ei sanonut mitään.

-Hän jatkoi taas rukouksiaan.

-

-       *       *       *       *       *

-

-Välillä romahti muuan nuori poika penkiltä lattialle -- unissaan. Hän

-nousi, katsoi pöllähtäneenä ympärilleen; sitten hän huoahti ja istuutui

-jälleen.

-

-Ulf Haldorinpoika ja Aan tulivat hiljaa sisään ja menivät entisille

-paikoilleen. Miehet katsoivat heihin taas, mutta eivät sanoneet mitään.

-

-Yhtäkkiä kavahti Erlend seisoalleen. Hän tuli lattian yli

-palvelusväkensä luo. Hän oli tuhkanharmaa, ja silmien ympärykset olivat

-mustat.

-

-"Eikö teistä kukaan tiedä mitään keinoa?" sanoi hän. "Etkö sinäkään,

-Aan?" kuiskasi hän ukolle.

-

-"Ei auttanut", vastasi Ulf hänelle hiljaa.

-

-"Taitaa olla siten määrätty, ettei hänen pidä saada tätä lasta", sanoi

-Aan nenäänsä niistäen. "Eivät silloin auta uhrit eivätkä loitsut. Sääli

-sinua, Erlend, kun sinun näin pian piti kadottaa kelpo vaimosi!"

-

-"Älä puhu kuin hän olisi jo kuollut", rukoili Erlend peräti murtuneena.

-Hän meni takaisin nurkkaansa ja piilotti päänsä sängyn jalkopäähän.

-Kerran käväisi eräs miehistä ulkona: "Kuu on taivaalla", hän virkahti.

-"On kohta aamu --"

-

-       *       *       *       *       *

-

-Hetken kuluttua tuli Gunna-rouva saliin. Hän vaipui ovensuuhun

-almunanojain penkille -- hänen harmaat hiuksensa törröttivät sekaisin,

-huntu oli liukunut niskaan.

-

-Miehet nousivat -- he tulivat hitaasti häntä kohti.

-

-"Joku teistä saa tulla pitämään häntä", sanoi hän itkien. "Me emme

-jaksa enää --. Sinä voit mennä hänen luokseen, Gunnulf -- ei sitä

-tiedä, mikä tässä vielä on edessä --"

-

-Gunnulf nousi ja pisti rukouskirjan vyönalustaskuun.

-

-"Tule sinä myös, Erlend", sanoi rouva. Paha ölinä kohtasi heitä

-ovessa -- Erlend seisahtui väristen paikalleen. Hän näki Kristiinan

-vääntyneet, tuntemattomiksi kouristuneet kasvot itkevien naisihmisten

-keskellä -- Kristiina oli polvillaan maassa, ja naiset tukivat häntä.

-

-Oven suussa oli pari palvelusnaista suullaan penkillä; he rukoilivat

-lakkaamatta. Erlend viskautui heidän viereensä maahan ja kätki kasvot

-käsiinsä. Kristiina huusi, huusi jälleen, ja joka kerran oli kuin

-Erlend olisi kohmettunut mielettömästä kauhusta. Eihän se saattanut

-olla tällaista!

-

-Hän koetti kerran vilkaista sinne. Nyt istui Gunnulf Kristiinan edessä

-rahilla pidellen häntä käsivarsien alta. Gunna-rouva oli polvillaan

-vieressä käsivarret Kristiinan vyötäisten ympärillä, mutta Kristiina

-ponnisti vastaan kuoleman tuskassa, työntäen toista luotaan.

-

-"Ei, ei, päästäkää minut, minä en jaksa -- Jumala, Jumala, auta --"

-

-"Jumala on pian auttava sinua, Kristiina", sanoi pappi aina väliin.

-Eräs vaimo piteli vesivatia, ja joka polton jälkeen otti Gunnulf märän

-vaatteen ja pyyhki sairaan kasvoja -- hiusrajasta ja huulien välistä,

-mistä valui kinaa.

-

-Sitten Kristiinan pää retkahti Gunnulfin käsiin ja hän nukahti

-tuokioksi, mutta vaivat herättivät hänet samassa. Ja pappi saneli:

-

-"Kohta, Kristiina, kohta sinä saat avun --"

-

-Kukaan ei enää tiennyt mikä aika oli. Päivä sarasti valjuna räppänän

-raosta.

-

-Sitten pitkän, mielettömän voihkinan jälkeen oli aivan hiljaista.

-Erlend kuuli naisten alkavan hääräillä -- hän aikoi katsoa ylös;

-silloin hän kuuli jonkun itkevän huutamalla ja vaipui taas kasaan --

-hän ei uskaltanut kuulla totuutta.

-

-Silloin huusi Kristiina taas, päästi kimeän, hurjan valitushuudon, joka

-ei ollut aikaisempien, järjettömien, eläimellisten huutojen kaltainen.

-Erlend hyppäsi pystyyn.

-

-Gunnulf seisoi kumarassa tukien Kristiinaa, joka vielä oli polvillaan.

-Tämä tuijotti rajattoman kauhun vallassa jotakin, jonka Gunna-rouva

-oli pannut lammasnahkaan. Se oli verinen, tumma köntti, joka näytti

-teuraseläimen sisälmyksiltä.

-

-Pappi painoi Kristiinan lujasti itseään vasten:

-

-"Kristiina -- sinä olet saanut Jumalalta oikein sievän ja terveen pojan

--- hengittäähän se!" sanoi Gunnulf kiihkeästi itkeville naisille. "Se

-hengittää -- Jumala ei voi olla niin julma, ettei kuulisi meitä!"

-

-Papin vielä puhuessa tapahtui tämä. Äidin väsyneessä, hämmentyneessä

-mielessä häämötti eräs epäselvä muisto; hän muisti, miten oli nähnyt

-luostarin puutarhassa nupun aukeavan kukaksi, -- siitä oli irrottunut

-ryppyisiä silkinhienoja helpeitä.

-

-Muodoton sikiö liikahti -- äännähti -- ojensihe ja kehkeytyi

-pikkuruiseksi viininpunaiseksi lapseksi, jolla oli ihmisen muoto

--- sillä oli käsivarret ja sääret ja kädet ja jalat, joissa oli

-täydelliset sormet ja varpaat -- se sätki ja pihisi hiukan.

-

-"Miten pieni, pieni, pieni se on!" huudahti Kristiina heikolla,

-särähtävällä äänellä ja purskahti naurunsekaiseen itkuun. Ympärillä

-olevat naiset alkoivat nauraa kuivaten kyyneleitään, ja Gunnulf jätti

-Kristiinan heidän käsiinsä.

-

-"Keikuttakaa poikaa kaukalossa, niin se huutaa paremmin", virkkoi pappi

-seuraten vaimoja, jotka kantoivat vastasyntyneen tulen ääreen.

-

-Kun Kristiina heräsi pitkästä horroksesta, oli hän vuoteessa. Häneltä

-oli riisuttu läpihikiset, kauheat vaatteet ja hän tunsi suloisen lämmön

-ja rauhan virtaavan ruumiiseensa -- hänen päälleen oli asetettu pieniä

-pusseja, joissa oli lämmintä nokkoshaudetta, ja hänet oli peitetty

-mattojen ja nahkojen sisään.

-

-Joku sanoi, että hänen tuli pysyä hiljaa, kun hän yritti puhua.

-Huoneessa oli aivan hiljaista. Ja hiljaisuuden läpi kuului ääni, jota

-hän ei oikein tuntenut.

-

--- "Nikulaus, Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen --"

-

-Jossakin liikuteltiin vettä.

-

-Kristiina kohosi kyynärpäilleen ja katsoi huoneeseen sängystä. Lieden

-luona seisoi valkoiseen messupaitaan puettu pappi, ja Ulf Haldorinpoika

-nosti punaisen, ilkialastoman lapsen suuresta messinkivadista, antoi

-sen kummitädille ja otti tältä palavan kynttilän.

-

-Kristiina oli saanut lapsen -- se se nyt kirkui niin, ettei papin

-sanoja tahtonut kuulua ollenkaan. Mutta häntä väsytti niin -- hän ei

-välittänyt mistään, hän tahtoi nukkua.

-

-Sitten hän kuuli Erlendin äänen; tämä puhui nopeasti ja säikähtyneesti:

-

-"Sen pää -- sillä on niin kummallinen pää."

-

-"Se on painunut", vastasi naisen ääni levollisesti. "Ei se ole mitään

-ihmeellistä -- tämän miehenalun on täytynyt taistella ankarasti

-henkensä puolesta."

-

-Kristiina huusi jotakin. Oli kuin hän olisi herännyt, kuin hänen

-sydämessään olisi liikahtanut -- jokin -- tuo oli hänen poikansa, ja se

-oli taistellut henkensä puolesta niinkuin hänkin.

-

-Gunnulf kääntyi nopeasti ja hymyili -- hän otti pienen valkoisen kääryn

-Gunna-rouvan sylistä ja kantoi sen vuoteen luo. Hän laski pojan äidin

-viereen. Sairaana hellyydestä ja onnesta hieroi Kristiina kasvonsa

-pieniä punaisia, silkinpehmeitä kasvoja vasten, jotka pilkistivät

-vaatteiden keskeltä.

-

-Hän katsoi Erlendiin. Hän oli kerran ennen jo nähnyt tämän kasvot

-näin harmaina ja kurjannäköisinä -- missä, sitä hän ei nyt saattanut

-muistaa, hänen päänsä oli niin oudontuntuinen ja pöppöröinen -- mutta

-hän tunsi, että oli hyvä, kun hän ei muistanut. Ja teki niin hyvää

-nähdä Erlendin seisovan siinä veljensä kanssa -- pappi oli laskenut

-toisen kätensä Erlendin olalle. Sanomaton rauha ja turvallisuus

-valtasi Kristiinan hänen katsoessaan tuota pitkää, albaan ja stolaan

-verhoutunutta miestä; nuo mustan hiusseppeleen ympäröimät pyöreät,

-laihat kasvot näyttivät niin voimakkailta, mutta Gunnulf hymyili

-kauniisti ja lämpimästi.

-

-Erlend työnsi tikarin syvälle seinähirteen äidin ja lapsen taa.

-

-"Tuo on nyt tarpeetonta", sanoi pappi nauraen. "Poikahan on jo

-kastettu."

-

-Kristiina muisti mitä veli Edvin oli sanonut kerran. Äskensyntynyt

-lapsi oli yhtä pyhä kuin taivaan pyhät enkelit. Vanhempien synnit

-olivat puhtaaksi pestyt, ja itse se ei ollut vielä tehnyt syntiä.

-Arastellen ja varovasti hän suuteli noita pikkuruisia kasvoja.

-

-Gunna-rouva tuli heidän luokseen. Hän oli lopen uupunut ja vihoissaan

-isälle, jolla ei ollut älyä kiittää apuvaimoja sanallakaan. Ja pappi

-oli ottanut hänen käsistään lapsen ja kantanut sen äidille -- se olisi

-ollut hänen tehtävänsä siksi, että hän oli ollut synnytysmestari, ja

-siksi, että hän oli pojan kummi.

-

-"Sinä et ole vielä lausunut mitään pojallesi, Erlend, etkä pitänyt sitä

-sylissäsi", sanoi hän suutuksissaan.

-

-Erlend nosti kapalovauvan äidin vierestä ja painoi suunsa hetkeksi sen

-kasvoja vasten:

-

-"Minä en taidakaan pitää sinusta oikein, pikku Naakkve, ennen kuin olen

-ehtinyt unohtaa, että sinä kiusasit äitiäsi niin hirveästi", sanoi hän

-laskien pojan taas Kristiinan viereen.

-

-"Syytä sinä poikaa", sanoi vanha rouva äkeissään. Mestari Gunnulf

-nauroi, ja sitten nauroi myös Gunna-rouva. Hän tahtoi ottaa lapsen ja

-panna sen kätkyeen, mutta Kristiina pyysi hartaasti, että hän saisi

-pitää sen luonaan vielä vähän aikaa. Ja samassa hän nukahti poikansa

-viereen -- hän tunsi vielä, että Erlend kosketti häntä hellävaroen,

-kuin olisi pelännyt satuttavansa; sitten hän nukahti uudestaan.

-

-

-

-

-V

-

-

-Kymmenentenä päivänä lapsen syntymän jälkeen sanoi mestari Gunnulf

-veljelleen heidän ollessaan aamulla kahden salissa:

-

-"Nyt lienee aika, Erlend, lähettää sana vaimosi suvulle Kristiinan

-voinnista."

-

-"Ei sillä taida olla niin kiirettä", vastasi Erlend. "Tuskinpa

-Jørundgaardissa iloitaan, kun kuullaan, että täällä jo on poika

-talossa."

-

-"Miten voit ajatella", kysyi Gunnulf, "ettei Kristiinan äiti olisi

-huomannut jo syksyllä, että hänen tyttärensä ei ollut terve. Ja nyt hän

-pelkää varmasti --"

-

-Erlend ei vastannut mitään.

-

-Mutta vähän päivemmällä Gunnulfin istuessa pikkutuvassa ja puhellessa

-Kristiinan kanssa tuli Erlend sisään. Hänellä oli karvalakki päässä,

-lyhyt, paksu sarkainen päällystakki yllä, jalassa pitkät housut ja

-karvasaappaat. Hän kumartui vaimonsa puoleen ja taputti hänen poskeaan:

-

-"Kas niin, Kristiina -- tahdotko lähettää terveisiä Jørundgaardiin, nyt

-minä lähden etelään ilmoittamaan poikamme syntymästä --"

-

-Kristiina sävähti punaiseksi -- hän oli säikähtyneen, mutta myös

-iloisen näköinen.

-

-"Se on oikeus ja kohtuus sinun isääsi kohtaan", sanoi Erlend vakavasti.

-"Minä vien itse sanan."

-

-Kristiina makasi hiljaa hetken aikaa.

-

-"Sano kotona", alkoi hän hiljaa puhua, "että minä olen kaivannut joka

-päivä siitä hetkestä asti, jolloin kotoa läksin, saada langeta isäni ja

-äitini eteen ja rukoilla heidän anteeksiantoaan."

-

-Vähän myöhemmin Erlend lähti. Kristiina ei muistanut kysyä millä tavoin

-hän aikoi matkustaa. Mutt Gunnulf saattoi veljeään pihalle. Tuvan oven

-takan olivat Erlendin sukset ja keihäänkärjellä varustettu suksisauva.

-

-"Lähdetkö hiihtämällä?" sanoi Gunnulf. "Kuka tulee mukaan?"

-

-"Ei kukaan", vastasi Erlend nauraen. "Pitäisihän sinun jos kenen

-tietää, ettei ole helppo pysyä minun perässäni, kun minä olen suksilla."

-

-"Se on mielestäni varomatonta", arveli pappi. "Sanotaan Ylätunturin

-metsässä olevan nykyään paljon susia."

-

-Mutta Erlend vain nauroi ja alkoi kiinnittää suksia jalkaan. "Luulisin

-ehtiväni Gjeitskarin karjatuville ennen pimeän tuloa. Nyt on jo niin

-kauan valoisaa. Saatan olla Jørundgaardissa kolmannen päivän iltana."

-

-"Gjeitskarista valtatielle ei ole selvä taival -- siellä on pahoja

-usvamaitakin. Ja tiedäthän, että noiden karjatupien luona ei saata

-liikkua turvallisesti talviseen aikaan."

-

-"Voithan sinä antaa minulle tulirautasi", sanoi toinen itsepäisesti,

-"jos minun olisi pakko viskata omani pois -- jonkun haltiattaren

-niskaan, kun tämä vaatisi minulta sellaista mielistelyä, joka ei

-sovellu naineelle miehelle. Kuulehan, veli, nyt minä teen kuten sinä

-sanoit, lähden Kristiinan isän luo ja tarjoan hänelle hänen mielensä

-mukaiset sakot -- mutta sen verran sinun täytyy antaa minun tehdä oman

-mieleni mukaan, että saan valita itse millä neuvoilla lähden."

-

-Siihen täytyi mestari Gunnulfin tyytyä. Mutta hän käski ankarasti

-palvelijoita salaamaan Kristiinalta, että Erlend oli lähtenyt yksin.

-

-       *       *       *       *       *

-

-Taivas kaartui vaaleankeltaisena yli tunturin siintävien kinosten sinä

-iltana, jolloin Erlend viiletti alas kirkon ohi niin että hanki vinkui

-ja kirisi. Korkealla taivaalla loisti valju puolikuu hämärässä.

-

-Jørundgaardissa tuprusi tumma savu räppänän aukoista kalpeaa,

-pilvetöntä taivasta vasten. Hiljaisuudessa kuului tasaista, kirskuvaa

-kirveen ääntä. Kartanon portailla hyökkäsi koiralauma haukkuen

-tulijaa vastaan. Pihalla keputteli joukko takkuisia vuohia, tummina

-kuuleassa hämärässä -- ne nyppivät kuusenhavuja, joita oli kasassa

-pihan keskellä. Kolme talvitamineihin puettua pikkulasta hääri niiden

-keskellä.

-

-Vastaan tuoksahtava kotirauha vaikutti oudon vahvasti Erlendiin. Hän

-jäi seisomaan saamattomana paikalleen odottaen Lauritsaa, joka tuli

-vierasta vastaan -- appiukko oli seisonut halkovajan luona puhellen

-seiväspuita katkovan miehen kanssa. Hän seisahtui äkkiä tuntiessaan

-vävynsä -- ja työnsi kädessään olleen keihään syvälle lumeen.

-

-"_Sinäkö_ siellä tulet?" kysyi hän hiljaa. "Yksin --? Onko -- onko

-jotakin --? Mistä syystä sinä taivallat näin --?" kysyi hän sitten.

-

-"Asiat vaativat niin." Erlend rohkaisi mielensä ja katsoi appeaan

-silmiin. "Tahdoin tulla itse ilmoittamaan teille sanomaani. Kristiina

-sai pojan Maarian-messun aamuna. -- Hän voi hyvin", lisäsi hän

-joutuisasti.

-

-Lauritsa seisoi vähän aikaa mitään virkkamatta. Hän puri hampaansa

-kovasti alahuulta vasten -- hänen leukansa vapisi ja väkätti hiukan.

-

-"Olipa se sanoma!" virkkoi hän sitten.

-

-Pikku Ramborg oli tullut heidän luokseen ja seisoi nyt isän vieressä.

-Hän katsoi isää hehkuvan punaisena kasvoiltaan.

-

-"Ole vaiti", sanoi Lauritsa jurosti, vaikkei lapsi ollut lausunut

-sanaakaan, ainoastaan punastunut. "Älä seiso siinä -- mene tiehesi!"

-

-Enempää hän ei sanonut. Erlend seisoi nojallaan sauvaa vasten, vasen

-käsi sen ympärillä. Hän katsoi lumeen. Oikean kätensä hän oli pistänyt

-poveen. Lauritsa osoitti sitä:

-

-"Oletko satuttanut itsesi --?"

-

-"Joutavanpäiväistä", sanoi Erlend. "Kaaduin kallionkoloon eilen illalla

-pimeässä."

-

-Lauritsa tarttui hänen ranteeseensa ja tunnusteli sitä varovasti. "Ei

-ole luuvikaa, luullakseni", sanoi hän. "Voit itse sanoa asiasi hänen

-äidilleen --", hän astui tupaa kohti Ragnfridin ilmestyessä pihamaalle.

-Ragnfrid katsoi kummissaan miestään -- sitten hän tunsi Erlendin ja

-tuli kiireesti tätä kohti.

-

-Hän kuunteli mitään virkkamatta sanomaa, joka Erlendin täytyi esittää

-toiseen kertaan. Mutta hänen silmänsä saivat kostean kiillon Erlendin

-sanoessa lopuksi:

-

-"Ajattelin sinun kenties huomanneen jotakin, ennen kuin hän lähti

-täältä syksyllä -- ja että kenties olit levoton näihin aikoihin."

-

-"Teit kauniisti, Erlend", sanoi Ragnfrid epävarmasti, "kun muistit sen

-seikan. Olen ollut peloissani joka päivä siitä lähtien kun veit hänet

-luotamme."

-

-Lauritsa palasi:

-

-"Tässä on ketun ihraa -- huomaan sinun palelluttaneen poskesi, vävy.

-Jää vähäksi aikaa porstuaan, niin Ragnfrid hoitaa tämän asian ja hieroo

-poskesi pehmeäksi -- miten on jalkojesi laita? Ota pois saappaat, niin

-katsomme."

-

-Väen tultua sisään illalliselle ilmoitti Lauritsa heille uutisen

-ja käski kantamaan sisään olutta, jotta voitaisiin iloita uutisen

-johdosta. Mutta iloa ei oikein tahtonut syntyä -- isäntä itse istui

-vesikuppi edessään. Hän pyysi tätä anteeksi Erlendiltä; hän oli

-poikavuosinaan tehnyt sellaisen lupauksen, että joisi vain vettä

-paastona. Niin istuivat miehetkin hiljaisina, ja puhe sujui kankeasti

-hyvän oluen ääressä. Lapset kävivät väliin Lauritsan luona -- tämä

-kietoi kätensä heidän ympärilleen, kun he asettuivat hänen polveaan

-vasten, mutta hän vastasi hajamielisesti heidän kysymyksiinsä. Ramborg

-vastasi nenäkkäästi ja lyhyeen, kun Erlend koetti laskea leikkiä

-hänen kanssaan -- hän tahtoi näyttää, ettei hän pitänyt langostaan.

-Hän oli nyt kahdeksannella vuodella, vilkas ja kaunis lapsi, mutta ei

-muistuttanut sisariansa.

-

-Erlend kysyi keitä nuo toiset lapset olivat. Lauritsa vastasi, että

-poika oli Haavard Trondinpoika, nuorin Sundbun lapsista. Hänen oli

-ikävä aikuisten sisarustensa parissa, ja hän oli sanonut äkkiä jouluna

-tahtovansa lähteä isänsä sisaren matkaan. Tyttö oli Helga Rolvintytär

--- sukulaisten oli täytynyt ottaa luoksensa lapset lähtiessään

-Blakarsarvista hautajaisten jälkeen; oli surku antaa näiden nähdä

-isäänsä siinä tilassa. Ramborgilla oli hauska, kun hän oli saanut

-kasvinkumppalit. "Tässä aletaan jo vanheta Ragnfridin kanssa", virkahti

-Lauritsa. "Ja tämä tässä on vallattomampi ja hehkuvampi kuin Kristiina

-oli." Hän silitti tyttären kiharaa päätä.

-

-Erlend istui anopin viereen, ja tämä kyseli häneltä Kristiinan

-synnytyksestä. Vävy huomasi Lauritsan kuuntelevan heitä. Sitten tämä

-nousi ja meni ottamaan hattunsa ja viittansa. Sanoi aikovansa käväistä

-pappilassa -- kutsumassa Sira Eirikiä juomaan.

-

-       *       *       *       *       *

-

-Lauritsa kulki lumeen astuttua tietä yli peltojen Romundgaardiin.

-Kuu oli häviämäisillään vuoren taa -- mutta tuhansia tähtiä säihkyi

-valkoisten harjanteiden yllä. -- Hän toivoi papin olevan kotona -- hän

-ei jaksanut istua kauemmin toisten joukossa.

-

-Mutta tultuaan kartanon piha-aitojen kohdalle hän näki pienen lyhdyn

-lekkuvan edessään. Vanha Audun kantoi sitä -- ja huomatessaan, että

-tiellä oli ihmisiä, hän helisytti pientä hopeatiukuaan. Lauritsa

-Bjørgulfinpoika viskautui polvilleen kinokseen tiepuoleen.

-

-Audun kulki ohi lyhtyineen ja tiukuineen, jolla oli vieno ja heleä

-ääni. Perästä ratsasti Sira Eirik. Hän nosti hostiarasian korkealle

-ajaessaan ohi polvistuvan miehen, ei katsonut sivulle, vaan ratsasti

-hiljaa ohi; ja Lauritsa kumarsi syvään ja ojensi kätensä ylös

-tervehtien Vapahtajaansa.

-

--- Papin seurassa oleva mies oli Einar Hnufanpoika, -- niinpä läheni

-loppu siis tuotakin vanhusta --! Niin, niin, Lauritsa luki kuolevien

-puolesta määrätyt rukoukset ennen kuin nousi ja palasi kotiin. Yöllinen

-kohtaus Jumalan kanssa oli kuitenkin vahvistanut ja lohduttanut paljon.

-

-       *       *       *       *       *

-

-Levolle käytyä kysyi Lauritsa vaimoltaan:

-

-"Tiesitkö sinä tästä -- että Kristiinan asiat olivat niin?"

-

-"Etkö sinä tiennytkään?" sanoi Ragnfrid.

-

-"En", vastasi mies niin pian, että toinen huomasi hänen sittenkin

-joskus epäilleen asiaa.

-

-"Kesällä minä kyllä pelkäsin sitä yhteen aikaan", sanoi äiti

-viivytellen. "Nähdessäni, ettei hänessä kestänyt ruoka. Mutta sitten

-luulin erehtyneeni. Hän oli niin iloinen koko ajan, kun varustimme

-häitä --"

-

-"_Siihen_ hänellä olikin syytä", virkahti isä hiukan pilkallisesti.

-"Mutta ihmettelen, ettei hän sanonut mitään sinulle -- vaikka sinä olet

-hänen äitinsä."

-

-"Sen sinä sanot nyt, kun hän on tehnyt pahoin", vastasi Ragnfrid

-katkerasti. "Tiedäthän sinä, ettei Kristiina ole milloinkaan

-turvautunut minuun."

-

-Lauritsa ei puhunut enempää. Vähän ajan kuluttua hän toivotti

-vaimolleen lempeästi hyvää yötä ja asettui hiljaa hänen viereensä. Unta

-hän ei tuntenut saavansa hyvään aikaan.

-

-Kristiina --, Kristiina -- hänen pikku tyttönsä --.

-

--- Lauritsa ei ollut milloinkaan sanallakaan koskettanut sitä, mitä

-Ragnfrid oli uskonut hänelle tuona yönä. Eikä Ragnfridilla ollut

-pienintäkään syytä sanoa, että Lauritsasta olisi huomannut hänen

-ajatelleen asiaa sen koommin. Hän ei ollut toisenlainen vaimoaan

-kohtaan -- pikemminkin hän oli koettanut olla entistä hellempi ja

-ystävällisempi. Mutta hän ei ollut ensi kertaa tänä talvena huomannut

-Ragnfridissa katkeruutta tai nähnyt tämän vainuavan salattua loukkausta

-aivan viattomissa sanoissa. Hän ei ymmärtänyt sitä eikä tiennyt siihen

-mitään neuvoa -- ja niin se sai olla.

-

-Isä meidän, joka olet taivaissa --. Hän rukoili Kristiinan ja hänen

-lapsensa puolesta. Lopuksi hän rukoili voimaa, jotta jaksaisi kärsiä

-Erlend Nikulauksenpoikaa tyynellä mielellä niin kauan kuin hänen oli

-pakko nähdä tätä talossaan.

-

-       *       *       *       *       *

-

-Lauritsa ei mitenkään sallinut tyttären miehen lähteä kotimatkalle

-ennen kuin näkisi, miltä tämän ranne alkoi näyttää. Eikä hän tahtonut

-lähettää Erlendiä takaisin yksin.

-

-"Kristiina tulisi iloiseksi, jos te tulisitte mukaan", sanoi Erlend

-eräänä päivänä.

-

-Lauritsa oli ensin vaiti. Sitten hän ilmoitti kaikenlaisia esteitä.

-Ragnfrid ei varmaankaan mielellään jäisi yksin kotiin. Ja jos hän

-lähtisi niin kauas pohjoiseen, hän tuskin ehtisi takaisin kevätkylvöjen

-ajaksi. Mutta asia päättyi kuitenkin lopulta niin, että hän lähti

-Erlendin matkaan. Hän ei ottanut mukaan miehiä, vaan aikoi palata

-kotiin Raumsdalista lähtevällä laivalla; saihan hän hevosia laakson

-varrelta -- hänellä oli tuttavia kaikkialla matkan varrella.

-

-       *       *       *       *       *

-

-He eivät puhelleet paljoa matkalla, mutta tulivat hyvin toimeen.

-Lauritsalla oli kova työ pysyä Erlendin perässä; hän ei tahtonut

-tunnustaa, että vävy hiihti liian kovaa. Mutta Erlend huomasi asian ja

-sovitti heti vauhdin appensa mukaan. Hän koki kaikin tavoin miellyttää

-vaimonsa isää -- ja hänellä oli oma hiljainen, pehmeä tapansa silloin,

-kun hän tahtoi voittaa jonkun ihmisen ystävyyden.

-

-Kolmantena iltana he jäivät yöksi erääseen kivimajaan. Matkalla oli

-ollut paha ilma ja sumu, mutta Erlend uskoi löytävänsä yhtä hyvin

-näinkin. Lauritsa oli huomannut Erlendin tuntevan ihmeellisen tarkasti

-kaikki maan ja ilman merkit ja eläinten luonnon sekä tavat -- ja hän

-tiesi missä oltiin. Kaiken sen, mitä hän itse oli oppinut tuntureita

-taivaltaessaan huomion ja muistinsa avulla, näytti tuo toinen tietävän

-aivan sokeasti. Erlend nauroi sille -- mutta sanoi vain tuntevansa tuon

-kaiken itsestään.

-

-He löysivät kivimajan pimeässä, täsmälleen siihen aikaan kuin Erlend

-oli sanonut. Lauritsa muisti miten hän kerran itse tämmöisenä yönä oli

-kaivautunut lumeen nuolenkantaman päähän omasta hevosleiristään. Lumi

-oli kasautunut majan seiniä vasten, niin että heidän täytyi tunkeutua

-sisään savuaukon kautta. Erlend peitti aukon hevosen nahalla, joka oli

-majassa, ja kiinnitti sen hirsien väliin puunkappaleilla. Hän työnsi

-majaan tuiskunneen lumen sivummalle suksella ja teki takkakiville tulen

-jäätyneistä puista, joita oli majassa. Penkin alta hän sitten veti

-esiin kolme neljä metsäkanaa -- hän oli pannut ne sinne menomatkalla

-etelään -- pyöritti niitä lattian savessa, joka oli pehmennyt tulen

-ympäriltä, ja viskasi sitten saviset möykyt tuleen.

-

-Lauritsa loikoi multapenkillä, johon Erlend oli laittanut niin mukavan

-sijan kuin suinkin heidän selkärepuistaan ja viitoistaan.

-

-"Tuolla lailla paistavat huovit varastettuja kanoja, Erlend", hän sanoi

-nauraen.

-

-"Minä opin yhtä ja toista kreivin palveluksessa ollessani", sanoi

-Erlend, hänkin nauraen.

-

-Ja nyt hän oli niin ketterä ja vilkas, ettei appi ollut tuntea häntä

-entiseksi mieheksi; hän oli nähnyt Erlendin aina hiljaisena ja hieman

-töykeänä. Istuessaan siinä appiukkonsa edessä lattialla Erlend

-ryhtyi nyt kertomaan niistä vuosista, jolloin hän oli ollut kreivi

-Jaakon palveluksessa Hallandissa. Hän oli ollut joukkueen päällikkö

-ja vartioinut rannikkoa kolmella pienellä laivalla. Erlendin silmät

-välkkyivät kuin lapsen -- hän ei kerskunut, hän antoi vain kielen

-käydä. Lauritsa loikoi häntä katsellen.

-

-Hän oli rukoillut Jumalalta kärsivällisyyttä tyttären miestä kohtaan --

-nyt häntä melkein suututti, sillä hän huomasi pitävänsä tästä enemmän

-kuin oikeastaan tahtoi. Hän muisti, että tuona yönä, jolloin kirkko

-paloi, hän oli pitänyt Erlendistä. Hänen pitkä hongankolistajavartensa

-ei ollut vailla miehuutta. Isän sydämessä tuntui ilkeä pistos --

-oli sääli Erlendiä, hänestä olisi voinut olla parempaankin kuin

-viettelemään naisia. Mutta nuo muut paremmat toimet olivat supistuneet

-enimmäkseen poikamaisiin kujeihin. Jos olisi ollut sellaiset ajat, että

-joku taitava päällikkö olisi voinut ottaa tuon miehen ohjattavakseen ja

-käskettäväkseen, niin kukaties -- mutta nykyinen aika oli sellainen,

-että jokaisen tuli luottaa omaan arvostelukykyynsä niin monessa

-seikassa -- ja Erlendin asemassa olevan miehen tuli osata päättää

-omasta ja monien muiden menestyksestä. Ja tuo tuossa oli Kristiinan

-mies.

-

-Erlend katsoi appeensa. Hän kävi itsekin vakavaksi. Sitten hän sanoi:

-

-"Tahtoisin pyytää, Lauritsa, -- ennen kuin saavumme minun talooni --

-että sanoisitte minulle, mitä teillä on sydämellänne."

-

-Lauritsa oli vaiti.

-

-"Tiedättehän", puhui Erlend edelleen, -- "että minä haluaisin nöyrtyä

-edessänne sillä tapaa kuin toivotte ja korvata kaiken siten kuin te

-katsotte minun tekoni ansainneen --"

-

-Lauritsa katsoi noihin nuoriin kasvoihin -- ja hymyili sitten

-omituisesti:

-

-"Se taitaisi käydä vaikeaksi, Erlend -- minun sanoa ja sinun täyttää

--- voit antaa sievoisen lahjan Sundbun kirkolle ja papeille, joita te

-myös piditte narreinanne", sanoi hän kiihtyen. "En tahdo puhua enempää

-tästä! -- Nuoruuttakaan sinä et voi syyttää. Rehellisempää olisi ollut,

-Erlend, jos olisit tullut eteeni ennen kuin varustimme häitä --"

-

-"Niin", sanoi Erlend. "Mutta minä en tiennyt silloin miten asiat olivat

-enkä tiennyt tulevan ilmi, että minä olin loukannut teitä."

-

-Lauritsa kohosi istualleen:

-

-"Etkö sinä tiennyt naimisiin mennessäsi, että Kristiina --?"

-

-"En", sanoi Erlend apean näköisenä. "Olimme olleet naimisissa lähemmä

-kaksi kuukautta ennen kuin ymmärsin sen."

-

-Lauritsa katsoi hieman ihmeissään häneen, mutta ei sanonut mitään.

-Silloin puuttui Erlend puhumaan, haparoiden ja heikosti.

-

-"Olen iloinen, appi, että läksitte mukaan. Kristiina on ollut koko

-talven niin raskasmielinen -- hän on sanonut minulle tuskin sanaakaan.

-Minusta tuntui usein siltä kuin hän ei viihtyisi Husabyssä eikä minun

-luonani."

-

-Lauritsa vastasi kylmäkiskoisesti ja vieraammin:

-

-"Niin on kai kaikkien nuorten vaimojen laita. Nyt, kun hän on taas

-terve, tulette te pian yhtä hyviksi ystäviksi kuin mitä olitte ennen",

-lausui hän hieman pilkallisesti hymyillen.

-

-Mutta Erlend istui tuijottaen hiillokseen. Nyt hän tiesi sen äkkiä

-aivan varmasti -- vaikka hän oli tiennyt sen siitä hetkestä asti,

-jolloin hän näki pienet punaiset lapsenkasvot vasten Kristiinan

-valkoista olkapäätä -- etteivät heidän välinsä enää milloinkaan tulisi

-sellaisiksi kuin ne olivat ennen olleet.

-

-       *       *       *       *       *

-

-Lauritsan astuessa pikkutupaan Kristiinan luo tämä nousi istualleen

-vuoteessa ja ojensi molemmat kätensä isäänsä vastaan. Hän pani kätensä

-isänsä kaulaan ja itki itkemistään, niin että Lauritsa lopulta aivan

-rupesi pelkäämään.

-

-Kristiina oli jo ollut jalkeilla jonkin aikaa, mutta sitten hän sai

-jostakin kuulla Erlendin lähteneen yksin laaksoon, ja tämän viipyessä

-hän tuli niin levottomaksi että sai kuumeen. Ja silloin hänen täytyi

-käydä jälleen vuoteeseen.

-

-Kyllä näkyi, että hän oli vielä heikko -- hän itki milloin mitäkin. --

-Uusi vakinainen pappi Sira Eiliv Serkinpoika oli tullut taloon Erlendin

-ollessa poissa. Hän oli käynyt usein kartanon emännän luona lukemassa

-tälle -- mutta Kristiina itki niin mahdottomista syistä, ettei pappi

-viimein tiennyt, mitä hänelle saattoi lukea.

-

-       *       *       *       *       *

-

-Eräänä päivänä isän istuessa hänen luonaan tahtoi Kristiina kapaloida

-lapsensa itse niin, että isä oikein saisi nähdä, miten kaunis ja

-tervejäseninen hänen poikansa oli. Poika potki sitten alastomana

-kapaloittensa päällä äitinsä edessä.

-

-"Mikäs merkki sillä on rinnassa?" kysyi Lauritsa.

-

-Aivan sydämen kohdalla oli lapsella pieniä veripunaisia pilkkuja --

-näytti siltä kuin verinen käsi olisi koskenut poikaan. Kristiinasta oli

-itsestäänkin ensin tuntunut pahalta, kun hän näki tuon merkin. Mutta

-hän oli koettanut lohduttautua ja sanoi nytkin:

-

-"Ei se taida olla muuta kuin muistomerkki -- minä kouraisin sydäntäni,

-kun näin kirkkomme palavan."

-

-Isä hätkähti. Niin. Eihän hän tiennyt kuinka kauan -- tai kuinka paljon

--- tytär oli salannut. Eikä hän ymmärtänyt, miten Kristiina oli voinut

--- hänen oma lapsensa -- tehdä hänelle tämän.

-

-"Ette taidakaan pitää pojastani", kysyi Kristiina isältään moneen

-kertaan, ja Lauritsa hymyili ja sanoi, että kyllä hän piti. Hän oli

-myös laskenut runsaasti lahjoja sekä kätkyeen että lapsivuoteessa

-makaavan tyttärensä viereen. Mutta Kristiinan mielestä kukaan ei

-pitänyt hänen pojastaan -- Erlend kaikista vähimmin. "Katsokaa, isä",

-pyysi hän, "näittekö, nythän se nauroi -- oletteko milloinkaan nähnyt

-niin kaunista lasta kuin Naakkve, isä?" Kristiina kysyi tätä yhä

-uudelleen, ja kerran sanoi Lauritsa, aivan kuin ajatuksissaan:

-

-"Haavard, sinun veljesi -- toinen poikamme -- oli kovin kaunis lapsi."

-

-Hetken kuluttua kysyi Kristiina heikolla äänellä:

-

-"Hänhän eli kauimmin minun veljistäni --?"

-

-"Niin. Hän ehti elää kaksi talvea. -- Nyt sinä et saa taas ruveta

-itkemään, Kristiina", pyysi isä hiljaa.

-

-       *       *       *       *       *

-

-Lauritsa ja Gunnulf Nikulauksenpoika eivät pitäneet siitä, että poikaa

-kutsuttiin Naakkveksi; sehän oli kastettu Nikulaukseksi. Erlend intti,

-että sama nimihän se oli, mutta Gunnulf sanoi, että eipäs ollut; vain

-pakanuuden aikaisissa saduissa kerrottiin miehistä, joiden nimi oli

-ollut Naakkve. Mutta Erlend ei tahtonut sittenkään käyttää nimeä, joka

-oli ollut hänen isällään. Ja Kristiina nimitti aina poikaa siksi, joksi

-Erlend oli häntä ensin kutsunut.

-

-       *       *       *       *       *

-

-Ja niin oli Kristiinan otaksuman jälkeen koko Husabyssä yksi ainoa,

-joka täydelleen käsitti, miten ihana toivelapsi hänen Naakkvensa oli.

-Se oli uusi pappi, Sira Eiliv --. Hän oli siinä suhteessa melkein yhtä

-ymmärtäväinen kuin lapsen äiti.

-

-Sira Eiliv oli lyhyt, hentorakenteinen mies, jolla oli pieni,

-pyöreä vatsa. Hän oli kovin vähäpätöisen näköinen -- sellaisetkin,

-jotka olivat puhuneet hänen kanssaan jo monesti, eivät tahtoneet

-oppia ymmärtämään, että hän oli pappi; niin tavalliset kasvot

-hänellä oli. Hänen hiuksensa ja ihonsa olivat samanväriset -- kuin

-keltaisenpunertava hiekka -- ja hänen pyöreät, vedenväriset silmänsä

-olivat aivan litteät. Tavoiltaan hän oli hiljainen ja nöyrä, mutta

-mestari Gunnulf sanoi Sira Eiliviä niin oppineeksi, että hänkin olisi

-voinut suorittaa tohtorin tutkinnon, ellei hän olisi ollut niin

-vaatimaton. Mutta se, mikä häntä kaunisti vielä paljon enemmän kuin

-oppi, oli puhdas elämä, nöyryys ja syvä rakkaus Kristukseen ja hänen

-kirkkoonsa.

-

-Hän oli alhaista sukuperää, ja vaikka hän ei ollut paljon vanhempi

-Gunnulf Nikulauksenpoikaa, näytti hän melkein vanhalta. Gunnulf

-oli tuntenut hänet siitä asti kun he olivat yhdessä käyneet

-koulua Nidarosissa, ja hän puhui aina suurella rakkaudella Eiliv

-Serkinpojasta. Erlend mielestään oli saanut Husabyhyn mitättömän papin,

-mutta Kristiinassa syttyi paikalla luottamus ja rakkaus häneen.

-

-Kristiina jäi asumaan edelleen pikkutupaan lapsineen, senkin jälkeen

-kun hänet oli kirkotettu. Tuo oli vaikea päivä Kristiinalle -- Sira

-Eiliv talutti hänet kirkkoon, mutta ei rohjennut antaa hänelle

-Herran ruumista. Kristiina oli ripittänyt itsensä hänelle, mutta

-sille synnille, johon hän oli tullut vikapääksi osallisuudellaan

-toisen ihmisen epäautuaaseen lähtöön, täytyi hänen hakea sovitusta

-arkkipiispalta. Tuona aamuna, jolloin Gunnulf oli istunut Kristiinan

-luona ja kuullut hänen purkavan sieluntuskaansa, hän oli laskenut

-Kristiinan sydämelle, että niin pian kuin hän oli pelastunut

-ruumiillisesta vaarasta, täytyi hänen rientää hakemaan parannusta

-sielulleen. Heti kun hän oli saanut takaisin terveytensä, tuli hänen

-täyttää Pyhälle Olaville antamansa lupaus. Tämä oli esirukouksillaan

-saattanut hänen poikansa terveenä ja elävänä maailmaan ja kasteen

-liittoon. Kristiinan tuli nyt lähteä paljasjaloin hänen haudalleen ja

-laskea sinne se kultainen seppele, neitojen kunniakoru, jota hän oli

-hoitanut niin huonosti ja kantanut vääryydellä. Ja Gunnulf neuvoi häntä

-valmistautumaan tuolle matkalle yksinäisellä elämällä, rukouksilla,

-sananlukemisella ja mietiskelyllä sekä paastolla -- mutta pysymään

-kuitenkin kohtuuden rajoissa rintalapsen tähden.

-

-Illalla hänen istuessaan suruissaan kirkotuksensa jälkeen oli Gunnulf

-tullut hänen luokseen ja antanut hänelle paternoster-rukousnauhan. Hän

-sanoi, että vieraissa maissa käyttivät muutkin kuin luostariväki ja

-papit sellaisia apunaan hartaudenharjoituksessa. Nauha oli sanomattoman

-kaunis; sen helmet olivat eräänlaista keltaista puuta, jota tuodaan

-Intiasta, ja ne tuoksuivat niin hyvältä ja makealta, että todella

-muistuttivat sitä, mitä oikean rukouksen tuli olla -- sydämen uhria ja

-pyrkimystä Jumalan mielen mukaiseen elämään. Välissä oli merenvahaisia

-ja kultaisia helmiä, ja risti oli kauniista emaljista.

-

-       *       *       *       *       *

-

-Erlend seurasi kaipaavasti katseellaan nuorta vaimoaan, kun tämä tuli

-häntä vastaan pihamaalla. Näin kaunis hän ei ollut vielä milloinkaan

-ollut -- pitkä, solakka vartalo oli entistä kukkeampi yksinkertaisessa,

-mullanruskeassa, värjäämättömästä sarasta valmistetussa puvussa. Karkea

-aivinaliina, joka peitti hänen tukkansa ja kaulansa ja hartiansa,

-ilmaisi yhä selvemmin, miten hohtavan valkoiseksi hänen ihonsa oli

-käynyt. Kevätauringon langetessa hänen kasvoilleen näytti siltä kuin

-valo olisi tunkeutunut syvälle hänen lihaansa, niin hohtava se oli

--- silmät ja huulet näyttivät aivan läpikuultavilta. Jos Erlend meni

-alas pikkutupaan katsomaan lasta, niin painoi Kristiina alas suuret,

-valkoiset luomensa Erlendin katsoessa häntä -- hän oli niin kainon ja

-hempeän näköinen, että Erlend uskalsi tuskin koskettaa hänen kättään.

-Jos hänellä oli Naakkve rinnoillaan, niin hän peitti huntunsa kulmalla

-aukeaman, josta näkyi hänen valkea pintansa. Erlendistä tuntui aivan

-siltä kuin hänen vaimonsa olisi tahdottu lähettää taivaaseen.

-

-Näin Erlend laski leikkiä veljensä ja appensa seurassa heidän

-istuessaan illoin tuvassa --, kun siellä oli pelkästään miehiä.

-Husabystä oli tullut suorastaan tuomiokirkko. Tuossa oli Gunnulf ja

-tuossa Sira Eiliv; appi oli puoleksi pappi hänkin, ja nyt tahdottiin

-hänestäkin samaa. Siis yhteensä kolme pappia samaan taloon. Mutta

-toiset nauroivat hänelle.

-

-Tänä keväänä piti Erlend Nikulauksenpoika hyvää huolta talonsa

-asioista. Vuoden kuluessa korjattiin kaikki aidat, ja portit

-ilmestyivät paikoilleen oikeaan aikaan; kynnöt ja kylvöt suoritettiin

-varhain ja kunnollisesti, ja Erlend lisäsi karjaansa mainioilla uusilla

-elukoilla -- hänen oli täytynyt tapattaa koko joukko entisiä, eikä

-se varsin suuri vahinko ollutkaan, joukossa kun oli paljon huonoa ja

-vanhaa. Hän palkkasi väkeä tervanpolttoon ja tuohenkiskontaan, ja

-rakennuksia ja kattoja paranneltiin. Sellaista järjestystä ei talossa

-oltu nähty sitten vanhan Nikulaus-herran voiman päivien. Erlendin

-kerrottiinkin saaneen neuvoa ja tukea vaimonsa isältä. Tämän ynnä

-veljensä kanssa liikkui Erlend ystävien ja omaisten luona kaukana

-toisissa kylissä. Mutta nyt hän ratsasti komeasti, kuten toisetkin

-isoiset, pari reipasta, kaunista huovia kerallaan. Ennen vanhaan oli

-Erlendin ollut tapana ratsastaa maita mantereita kurittoman ja hurjan

-saattojoukon kera. Nyt loppuivat vanhat puheet Erlend Nikulauksenpojan

-kiihkeästä ja pahennusta herättäneestä elämästä ja Husabyn

-hoidottomuudesta tai lauhtuivat hyväntahtoiseksi pilaksi. Ihmiset

-hymyilivät ja tuumivat, että Erlendin nuori emäntä oli ehtinyt saada

-aikaan paljon kuudessa kuukaudessa.

-

-Vähää ennen Botolvin-messua lähti Lauritsa Bjørgulfinpoika Nidarosiin

-mestari Gunnulfin seurassa. Hänen piti asua papin vieraana pari päivää

-käydäkseen Pyhän Olavin ja muissa kaupungin kirkoissa ennen kuin

-lähti paluumatkalle etelää kohti kotiinsa Jørundgaardiin. Hän erosi

-tyttärestään ja tämän miehestä ystävyydessä ja sovussa.

-

-

-

-

-VI

-

-

-Kristiinan oli määrä mennä Nidarosiin kolme päivää jälkeen

-Seljamiesten-messun -- lopummalla kuukautta alkoi kaupungissa jo

-Olavin-pyhien edellinen hälinä ja kiire, ja aikaisemmin ei arkkipiispa

-ollut kaupungissa.

-

-Edellisenä iltana oli mestari Gunnulf tullut Husabyhyn, ja varhain

-seuraavana aamuna hän meni Sira Eilivin kanssa kirkkoon huomenmessuun.

-Kaste peitti harmaana loimena maan Kristiinan mennessä kirkkoon, mutta

-aurinko kultasi harjun laella olevan metsän ja käki kukkui rinteellä --

-hänelle näytti tulevan kaunis vaellusilma.

-

-Kirkossa ei ollut ketään muita kuin Erlend ja hänen vaimonsa ynnä

-papit valaistussa kuorissa. Erlend katsoi Kristiinan paljaita

-jalkoja. Kivinen lattia tuntui varmaan jääkylmältä. Kristiina aikoi

-vaeltaa kolmen peninkulman matkan ilman muita saattajia kuin heidän

-rukouksensa. Hän koetti ylentää sydämensä Jumalan luo innokkaammin kuin

-vuosikausiin.

-

-Kristiina oli pukeutunut tuhkanväriseen hameeseen, ja hänellä oli nuora

-vyötäisten ympärillä. Sen alla tiesi Erlend hänellä olevan karkean

-piikkopaidan. Kireään sidottu sarkaliina peitti hänen tukkansa.

-

-Heidän astuessaan kirkosta aamuiseen auringonpaisteeseen tuli heitä

-vastaan eräs palvelusneidoista kantaen lasta. Kristiina istui hirren

-nenään. Ja kääntäen selän miehelleen hän antoi nyt poikansa imeä

-itsensä kylläiseksi ennen lähtöä. Erlend jäi seisomaan liikkumatta

-kappaleen matkaa taemmaksi -- hänen poskensa olivat kalpeat ja jäykät

-jännityksestä.

-

-Papit ilmestyivät kirkosta hetkistä myöhemmin -- he olivat jättäneet

-messupaitansa sakaristoon. He pysähtyivät Kristiinan luo. Sira Eiliv

-jatkoi melkein heti matkaa kartanoa kohti, mutta Gunnulf jäi auttamaan

-Kristiinaa, kun tämä sitoi lapsen lujasti selkäänsä.

-

-Kaulasta riippuvassa pussissa oli hänellä kultainen seppeleensä, rahaa

-ja hiukan suolaa ja leipää. Hän otti käteensä sauvan, niiasi syvään

-papille ja alkoi hiljalleen vaeltaa pohjoista polkua, joka vei ylös

-metsään.

-

-Erlend jäi seisomaan paikalleen -- pelottavan kalpeana kasvoiltaan.

-Yhtäkkiä hän alkoi juosta. Pohjoispuolella kirkon oli muutamia

-ruohoisia kukkuloita, joilla kasvoi tyhjäksikaluttua katajaa ja matalaa

-koivua -- se oli vuohien laidunpaikka. Erlend juoksi kukkulalle, sieltä

-hän näki Kristiinan vielä vähän matkaa ennen kuin tämä katosi metsään.

-

-Gunnulf tuli hitaasti veljensä jäljestä. Hän näytti sangen pitkältä ja

-mustalta aamun kirkkaudessa. Hänkin oli hyvin kalpea.

-

-Erlend seisoi huulet puoliavoinna; kyyneleet valuivat pitkin hänen

-kalpeita poskiaan. Yhtäkkiä hän sortui polvilleen, -- sitten hän

-viskautui suinpäin lyhyeksi jyrsitylle nurmelle ja jäi makaamaan siihen

-itkien ja repien kanervaa pitkillä ruskeilla sormillaan.

-

-Gunnulf seisoi liikahtamatta. Hän katsoi alas itkevään mieheen --

-katsoi metsään, jonne vaimo oli kadonnut.

-

-Erlend kohotti hiukan päätään:

-

-"Gunnulf -- oliko tämä tarpeen --? Oliko tarpeellista vaatia häneltä

-tätä", kysyi hän jälleen. "Etkö sinä olisi voinut antaa hänelle

-synninpäästöä?"

-

-Toinen ei vastannut, ja Erlend jatkoi:

-

-"Minähän olin käynyt ripillä ja maksanut sakot, minä." Hän kohosi

-istualleen. "Minä ostin hänelle kuusikymmentä messua ja jokavuotisen

-sielumessun ja haudan vihityssä maassa -- minä ripitin syntini

-Helge-piispalle ja tein matkan pyhän veren kirkkoon Schweriniin. Eikö

-se olisi riittänyt Kristiinankin puolesta?"

-

-"Vaikka oletkin tehnyt kaiken tämän", sanoi pappi hiljaa, "-- kantanut

-Jumalalle murtuneen sydämen ja saanut häneltä täyden sovituksen, --

-niin ymmärrät kai sentään, että sinun tulee koettaa poistaa maallisten

-syntiesi jälkiä edelleenkin. Sitä, mitä sinä olet rikkonut häntä

-vastaan, joka nyt on vaimosi, viettelemällä hänet ensin epäpuhtaaseen

-elämään ja saattamalla hänet sitten syylliseksi murhaan -- et sinä

-voi sovittaa hänen puolestaan, sen voi vain Jumala. Rukoile, että hän

-suojaisi vaimoasi tällä vaelluksella, jolla sinun ei ole suotu seurata

-ja suojella häntä. Äläkä unohda, veli, koko yhteiselämänne aikana, että

-olet nähnyt vaimosi lähtevän talostasi siten -- enemmän sinun kuin

-omien syntiensä tähden."

-

-Tuokion kuluttua Erlend sanoi:

-

-"Olin vannonut Jumalan ja kristillisen uskoni nimessä, ennen kuin

-riistin hänen kunniansa, etten milloinkaan huolisi ketään muuta

-vaimokseni, ja hän lupasi, ettei hän huolisi muita kuin minut koko

-elämänsä aikana. Sinä olet sanonut itse, Gunnulf, että sellainen on

-side, joka kestää Jumalan edessä; se, joka sen jälkeen ottaa toisen, on

-tekevä huorin hänen silmiensä edessä. Mutta eihän se siis voinut olla

-epäpuhtautta, että Kristiina tuli minun omakseni."

-

-"Se ei ollut synti, että sinä olit hänen kanssaan", virkkoi pappi

-hetken kuluttua. "Jos se olisi saattanut tapahtua loukkaamatta muita

-lakeja -- mutta sinä johdit hänet syntiseen vastarintaan niitä kohtaan,

-jotka Jumala oli asettanut tämän lapsen kaitsijaksi -- ja saatoit

-viimein hänen päälleen verisynnin. Sanoin senkin silloin kun puhelimme

-tästä; siksi on kirkko laatinut sellaisen lain, että avioliittoon

-aikovat on ensin kuulutettava ja että me papit emme saa vihkiä neitoa

-ja miestä vastoin sukulaisten tahtoa." Hän istuutui maahan, kietoi

-kätensä toisen polvensa ympärille ja tuijotti kirkkaaseen kesäiseen

-laaksoon, jonka pohjalla välkkyi pieni sininen järvi. "Tiedäthän itse

-kylväneesi ohdakkeita ja nokkosia ja orjantappuroita -- kuinka luulit

-voivasi johtaa nuoren neidon luoksesi ilman että hän saa verinaarmuja

---"

-

-"Sinä puolsit minua useammin kuin kerran, veli, siihen aikaan kun minä

-olin Elinen kanssa", sanoi Erlend hiljaa. "En ole milloinkaan unohtanut

-sitä --"

-

-"Tuskinpa olisin tehnyt sitä", vastasi Gunnulf vapisevalla äänellä,

-"jos olisin osannut aavistaa sinun voivan kohdella siten kainoa nuorta

-neitoa -- joka oli lapsi sinun rinnallasi."

-

-Erlend oli vaiti. Gunnulf kysyi hiljaa:

-

-"Erlend -- etkö sinä kertaakaan ajatellut Oslossa ollessanne,

-mikä Kristiinaa olisi kohdannut, jos hän olisi saanut lapsen --

-nunnaluostarissa, ollessaan toisen kihlattu? Etkö ajatellut, että hänen

-isänsä oli ylpeä ja kunniantuntoinen mies -- ja että hän oli suurta

-sukua, joka ei ollut tottunut sietämään häpeää?"

-

-"Tietysti ajattelin" -- Erlend oli kääntänyt kasvonsa pois. "Munan oli

-luvannut pitää hänestä huolta --. ilmoitin siitä Kristiinalle."

-

-"Munan! Saatoitko kertoa Munanin kaltaiselle miehelle Kristiinan

-kunniasta --"

-

-"Hän ei ole sellainen kuin luulet", sanoi Erlend lyhyesti.

-

-"Entä mitä olisi sukulaisemme Katri sanonut. Sillä et kai sinä

-tarkoittanut, että Munanin olisi pitänyt viedä hänet johonkin toiseen

-kartanoonsa, jalkavaimojensa joukkoon --"

-

-Erlend iski nyrkkinsä mäkeen niin että rystyt tulivat verille.

-

-"No jo on piru merrassa, kun vaimo menee ripittämään itsensä miehen

-veljelle --!"

-

-"Ei hän ole ripittänyt itseään minulle", sanoi pappi, "enkä minä ole

-hänen pappinsa. Hän valitti minulle katkeraa hätäänsä ja kärsimystään

--- ja minä koetin lohduttaa ja neuvoa häntä parhaimman ymmärrykseni

-mukaan."

-

-"Hyvä." Erlend nakkasi päänsä niskaan ja katsoi veljeensä. "Kyllä

-tiedän -- ettei minun olisi pitänyt tehdä siten eikä antaa hänen tulla

-luokseni Brynhildin taloon --"

-

-Pappi jäi ällistyksestä sanattomaksi.

-

-"Brynhild Flugan --"

-

-"Niin, eikö hän sanonut sitä, kun sanoi kaiken muun?"

-

-"Taitaapa Kristiinan käydä vaikeaksi kertoa sellaista miehestään

-ripissä", sanoi pappi hetken kuluttua. "Hän kuolisi varmaan mieluummin

-kuin sanoisi sellaista kenellekään muulle." Gunnulf istui vaiti vähän

-aikaa ja sanoi sitten ankarasti ja kiihtyneenä:

-

-"Ja jos sinä pidit itseäsi hänen miehenään Jumalan edessä, Erlend,

-jonka tuli kaitsea ja suojata häntä -- on sinun tekosi mielestäni

-vieläkin pahempi. Houkuttelit hänet metsiin ja latoihin ja annoit

-hänen tulla huoran ovien sisälle. Ja viimein Bjørn Gunnarinpojan ja

-Aashild-rouvan taloon."

-

-"Sinun ei pidä puhua siten Aashild-tädistä", sanoi Erlend hiljaa.

-

-"Itse sanoit ennen uskovasi, että Aashild-täti oli ottanut sedältämme

-hengen -- yksissä neuvoin tuon Bjørn-herran kanssa."

-

-"Samantekevä", sanoi Erlend kiivaasti. "Minä pidän Aashild-tädistä."

-

-"Tiedän sen", lausui pappi, ja hänen suunsa vetäytyi pieneen

-halveksuvaan hymyyn, "koskapa olisit jättänyt hänen asiakseen kohdata

-Lauritsa Bjørgulfinpoikaa sen jälkeen, kun sinä olit karannut

-hänen tyttärensä kanssa. Sinä näyt luulevan, Erlend, että sinun

-ystävyydestäsi kannattaa maksaa hyvin paljon --"

-

-"Herra Jeesus sinua!" Erlend kätki kasvot käsiinsä. Mutta Gunnulf

-jatkoi:

-

-"Olisitpa nähnyt vaimosi sieluntuskan ja kuinka hän vapisi kauhusta

-syntiensä tähden, kun hän oli vailla apua ja synninpäästöä --

-odottaessaan sinun lapsesi syntymistä, kuoleman seisoessa kynnyksellä

--- hänen itsensäkin ollessa vain lapsi ja niin onneton --"

-

-"Tiedän, tiedän!" Erlendiä puistatti. "Tiedän hänen ajatelleen sitä

-kesken synnytystuskiansa. Jeesuksen tähden, Gunnulf, vaikene jo --

-olenhan minä sinun veljesi!"

-

-Mutta toinen jatkoi säälimättä:

-

-"Jos minä olisin ollut sellainen mies kuin sinä enkä pappi -- ja jos

-minä olisin johtanut harhaan nuoren kelpo neidon -- niin minä olisin

-vapauttanut itseni tuosta toisesta -- Herra armahda, ennen olisin

-tehnyt kuten Aashild-täti teki miehelleen ja joutunut helvetintuleen

-kuin voinut nähdä hänen kärsivän niin kuin viaton ystäväsi on kärsinyt

---"

-

-Erlend istui ääneti ja vapisi.

-

-"Sanot olevasi pappi --", sanoi hän hiljaa. "Oletko niin täydellinen

-pappi, ettet ole milloinkaan tehnyt syntiä -- naisen kanssa?"

-

-Gunnulf ei katsonut veljeensä. Veri tulvahti laineena hänen kasvoilleen.

-

-"Sinulla ei ole oikeutta kysyä sitä -- mutta minä voin sittenkin

-vastata. Hän, joka kuoli ristinpuulla meidän syntiemme tähden, tietää,

-miten suuresti minä olen hänen armonsa tarpeessa. Mutta minä sanon

-sinulle, Erlend -- vaikkei hänellä koko maapallon pyöreällä kiekolla

-ole yhtään palvelijaa, joka olisi puhdas ja saastaton, ja vaikkei hänen

-pyhässä kirkossaan olisi yhtään ainoata pappia, joka olisi uskollisempi

-ja arvollisempi kuin minä poloinen kuninkaani petturi -- niin opetamme

-me kuitenkin kuninkaamme käskyjä ja lakeja. Eivät hänen sanansa saastu

-epäpuhtaan papin suussa, ne voivat vain polttaa ja kuluttaa meidän

-huulemme -- mutta tätä sinä kenties et ymmärrä. Sen sinä kuitenkin

-tiedät yhtä hyvin kuin minä ja jokainen syntinen perkeleen orja, jonka

-hän on lunastanut verellään, että Jumalan lakia ei ole oikeus järkyttää

-eikä hänen kunniaansa pienentää. Niin totta kuin hänen aurinkonsa mahti

-on yhtä valtava paistaessaan autioon mereen ja kuolleille kallioille

-kuin näille viljaville rinteille --"

-

-Erlend oli kätkenyt kasvonsa käsiinsä. Hän istui kauan vaiti, mutta kun

-hän alkoi puhua, oli hänen äänensä kova ja karu:

-

-"Pappi taikka maallikko -- koska et siis ole perin ankara

-siveellisyyden mies, niin etkö käsitä --? Olisitko sinä voinut tehdä

-naiselle, joka oli maannut sylissäsi -- synnyttänyt sinulle kaksi lasta

--- niin kuin täti teki miehelleen?"

-

-Pappi oli ääneti kotvasen. Sitten hän sanoi hiukan pilkallisesti:

-

-"Sinähän et tuomitse niin ankarasti Aashild-tätiä --"

-

-"Miehestä se ei voi tuntua samalta kuin naisesta. Minä muistan sen

-kerran, jolloin he olivat viimeksi Husabyssä ja herra Bjørn oli heidän

-kanssaan. Istuimme tässä lieden luona, äiti ja täti ja herra Bjørn,

-joka lauloi ja soitteli heille -- minä seisoin hänen polveaan vasten.

-Silloin huusi Baard-setä tätiä luokseen -- hän oli sängyssä ja tahtoi

-tätiä jo nukkumaan -- hän käytti kauhean rivoja ja häpeämättömiä

-sanoja. Täti nousi, samoin herra Bjørn; hän lähti tuvasta, mutta ensin

-he katsoivat toisiinsa. Ajattelin myöhemmin, kun olin siksi vanha, että

-rupesin tajuamaan -- että ehkä se oli totta.

-

-"Olin pyytänyt päästä Bjørn-herralle tulennäyttäjäksi siihen aittaan,

-missä hän nukkui, mutta en uskaltanut lähteä, enkä uskaltanut nukkua

-salissakaan -- juoksin ulos ja paneuduin maata miestentupaan. Herran

-Jeesuksen nimessä, Gunnulf -- en usko, että miehestä voi tuntua siltä

-kuin Aashildista tuona iltana --.

-

-"Ei, Gunnulf -- murhata nainen -- tapaamatta häntä toisen vierestä -- ei

---"

-

-Mutta Erlendhän oli sen tehnyt --. Tätä Gunnulf ei kuitenkaan saattanut

-sanoa veljelleen. Sitten kysyi pappi kylmästi:

-

-"Eikö sekään siis ole totta, että Eline oli ollut sinulle uskoton?"

-

-"Uskoton!" Erlend kääntyi äkkiä veljeensä päin vihan vimmassa.

-

-"Tarkoitatko sinä, että minun olisi pitänyt lukea hänelle viaksi se,

-että hän oli liittynyt Gissuriin, annettuani hänen tietää moneen

-kertaan, että meidän väleistämme täytyi tulla loppu."

-

-Gunnulf nyökkäsi hitaasti.

-

-"En. Olet oikeassa", sanoi hän väsyneesti ja hiljaa.

-

-Mutta Erlend yltyi saamastaan pienestä tunnustuksesta -- hän

-nytkäytteli niskojaan ja katsoi pappiin.

-

-"Sinä pidät ihmeen hyvää huolta Kristiinasta. Olet häärinyt hänen

-ympärillään koko kevään -- enemmän kuin veljen ja papin oikeastaan

-sopii. Minusta tuntuu melkein siltä kuin sinä et soisi häntä minulle.

-Ellei hänen laitansa olisi ollut sellainen kuin oli sinun ensi kertaa

-nähdessäsi hänet, saattaisi luulla --"

-

-Gunnulf katsoi häntä. Suunniltaan veljensä katseesta kavahti Erlend

-pystyyn -- ja Gunnulfkin nousi. Kun Gunnulf yhä edelleen katsoi

-häneen, uhkasi Erlend häntä nyrkillään. Pappi tarttui veljeään

-ranteisiin. Erlend aikoi hyökätä hänen kimppuunsa, mutta Gunnulf seisoi

-järkähtämättä.

-

-Silloin Erlend talttui. "Minun olisi pitänyt muistaa, että sinä olet

-pappi", sanoi hän hiljaa.

-

-"Etkö näe, ettei sinun tarvitse sitä katua", sanoi Gunnulf vetäen

-suutansa hymyyn -- Erlend hieroskeli ranteitaan.

-

-"Sinulla on aina ollut niin vietävän lujat kourat --"

-

-"Tämä oli aivan kuin poikavuosinamme." Gunnulfin ääni muuttui

-merkillisen vienoksi ja pehmeäksi. "Minä olen muistanut usein

-maailmalla ollessani poikavuosiamme. Suutuimme usein toisiimme, mutta

-se ei kestänyt koskaan kauan, Erlend."

-

-"Nyt, Gunnulf", sanoi toinen surullisesti, "ei enää milloinkaan tule

-sellaista aikaa."

-

-"Ei", vastasi pappi hiljaa. "Ei suinkaan sitä enää voi tulla --"

-

-He seisoivat kauan hiljaa. Lopulta sanoi Gunnulf:

-

-"Minä lähden nyt pois, Erlend. Menen Eilivin luo hyvästejä sanomaan ja

-sitten minä matkustan. Minun on käytävä Orkedalin papin luona; en mene

-Nidarosiin niin kauan kuin _hän_ on siellä." Hän hymyili hiukan.

-

-"Gunnulf! Minä en tarkoittanut -- älä lähde minun luotani noin --"

-

-Gunnulf seisoi paikallaan. Hän veti pari kertaa kiihkeästi henkeään,

-sitten hän sanoi:

-

-"Kerron sinulle vähäisen itsestäni, Erlend -- koska sinä tiedät minun

-tietävän sinun asiasi. -- Istu!"

-

-Pappi istuutui aikaisemmalle paikalleen. Erlend oikaisihe maahan hänen

-eteensä, makasi siinä käsi leuan alla ja katsoi veljensä oudon jäykkiin

-ja jännittyneisiin kasvoihin. Sitten hän hymyili:

-

-"Mitä sinä aiot kertoa, Gunnulf -- aiotko ripittää itsesi minulle?"

-

-"Aion", vastasi veli hiljaa. Mutta sitten hän oli kauan ääneti. Erlend

-näki hänen liikuttavan huuliaan kerran ja rutistavan polven ympäri

-kiertämiään käsiä.

-

-"Mitähän minä saanen kuullakaan?" Erlendiä hymyilytti. "Eihän vain joku

-ihana rouva -- siellä etelämaissa --"

-

-"Ei", sanoi pappi. Hänen äänensä kävi kumman raa'aksi. "En ala kertoa

-rakkaudesta -- Tiedätkö sinä, Erlend, mistä johtui, että minut

-määrättiin papiksi --?"

-

-"Tiedän. Kun toiset veljemme kuolivat ja vanhempamme pelkäsivät

-kadottavansa meidätkin --"

-

-"Ei", sanoi Gunnulf. "Munan uskoi heidän olleen terveitä, eikä

-ainakaan Gautella ollut tartuntaa, hän kuoli vasta seuraavana talvena.

-Mutta sinä sairastelit, ja silloin äiti lupasi minut Pyhän Olavin

-palvelukseen, jos hän pelastaisi henkesi."

-

-"Kuka on sanonut sinulle tämän?" kysyi Erlend vähän ajan kuluttua.

-

-"Ingrid, hoitajattareni."

-

-"Minä olisinkin ollut omituinen lahja Pyhälle Olaville", sanoi Erlend

-naurahtaen. "Ei hänellä olisi ollut paljon hyötyä minusta. -- Mutta

-olethan sinä sanonut, Gunnulf, olevasi tyytyväinen siihen, että sinut

-määrättiin papiksi jo lapsena."

-

-"Olen", sanoi pappi. "Mutta aina ei ollut niin. Muistan sen päivän,

-jolloin sinä ratsastit Husabystä Munan Baardinpojan seurassa

-lähteäksesi sukulaisemme kuninkaan palvelukseen. Sinun hevosesi vikuroi

-niin uljaasti ja uudet aseesi kiilsivät ja välkkyivät. Minä en ollut

-milloinkaan saapa kantaa aseita. Kaunis sinä olit, veljeni -- vasta

-kuusitoistavuotinen; mutta jo aikoja minä olin huomannut rouvien ja

-neitojen pitävän sinusta."

-

-"Se ihanuus loppui lyhyeen", sanoi Erlend. "Opin halkomaan kynteni

-miekalla, vannomaan Jeesuksen nimeen joka toisella sanalla ja

-käyttämään tikaria miekan jatkona. Sitten minut lähetettiin pohjoiseen,

-jossa tapasin _hänet_ -- minut ajettiin häväisten henkivartiosta, ja

-isäni sulki minulta ovensa --"

-

-"Ja sinä pakenit kauniin rouvan kanssa maasta", sanoi Gunnulf hiljaa.

-"Ja kuulimme sinun tulleen kreivi Jaakon linnanpäälliköksi."

-

-"Se ei ollut niin suuri kunnia miltä se kotona kuulosti", sanoi Erlend

-nauraen.

-

-"Isä ja sinä ette olleet ystäviä -- minuun hän kiinnitti niin vähäisen

-huomiota, ettei viitsinyt edes olla viholliseni. Äiti piti minusta,

-sen tiedän -- mutta kuinka mitättömäksi hän katsoi minut sinuun

-verraten, sen huomasin vasta sinun lähdettyäsi maasta. Sinä, veli,

-olit ainoa, joka todella pidit minusta. Ja Jumala tietää, että sinä

-olit minun parhain ystäväni maailmassa. Mutta siihen aikaan, kun vielä

-olin nuori ja mieletön, saattoi sattua, että ajattelin sinun saaneen

-kohtuuttomasti enemmän kuin minä. Nyt se on sanottu, Erlend!"

-

-Erlend makasi kasvot maata vasten.

-

-"Älä lähde, Gunnulf", pyysi hän.

-

-"Lähden", vastasi pappi. "Me olemme sanoneet toisillemme liian paljon.

-Jumala ja Neitsyt Maaria suokoon, että tapaisimme otollisemmalla

-hetkellä. Voi hyvin, Erlend!"

-

-"Voi hyvin", sanoi Erlend nostamatta katsettaan.

-

-Kun Gunnulf pari tuntia myöhemmin astui matkavalmiina papin talosta,

-hän näki miehen ratsastavan metsää kohti yli ketojen. Miehellä oli

-kaaripyssy olalla, ja kolme koiraa juoksenteli hevosen kintereillä.

-Ratsastaja oli Erlend.

-

-       *       *       *       *       *

-

-Sillä välin kulki Kristiina reippaasti metsätietä harjua ylös. Aurinko

-oli korkealla taivaalla, ja kuusenlatvat helottivat kesätaivasta

-vasten, mutta metsän sisässä oli vielä aamun raikkaus ja viileys.

-Ilmassa tuntui hyvä neulasten, suoturpeen ja vanamon haju; niitä kasvoi

-kaikkialla mättäitä pitkin, ja ruohottunut polku oli kostea ja pehmyt,

-tuntui niin lahealta jalan alla. Kristiina kulki rukouksia lukien ja

-katsahti aika ajoin valkoisiin hattaroihin, joita leijaili taivaan

-sinessä puiden latvojen yllä.

-

-Hän ei voinut olla ajattelematta veli Edviniä. -- Näin oli tämä

-vaeltanut vuodesta vuoteen, aikaisesta keväästä myöhäiseen syksyyn.

-Pitkin tunturiteitä, ohi tummien rotkojen, läpi valkoisten kinosten.

-Lepäillyt karjatuvissa, juonut puroista vettä ja pureksinut

-karjatyttöjen ja hevospaimenten tarjoamaa leipää; sanonut sitten

-hyvästit ja toivottanut Herran rauhaa ja siunausta taloille ja

-ihmisille. Humisevien metsien läpi oli munkki saapunut laaksoon; hänen

-pitkän, köyryisen hahmonsa oli nähty vaeltavan kyläteitä kartanoiden ja

-rakennusten ohi -- ja kaikkialla, missä hän kulki, hän jätti jälkeensä

-hellät esirukoukset lähimmäisten puolesta; ne lämmittivät niinkuin

-paisteinen päivä.

-

-Kristiina ei tavannut yhtään elävää sielua; joku lehmä vain sattui

-silloin tällöin kohdalle -- tuntureilla oli karjatupia. Mutta tie

-kohosi jyrkkänä, ja soiden yli täytyi kulkea pitkospuita myöten.

-Kristiinaa ei pelottanut -- hänestä tuntui kuin munkki olisi

-näkymättömänä seurannut häntä. Jos on totta, veli Edvin, että sinä

-olet pyhä mies, ja jos nyt olet Jumalan kasvojen edessä, niin rukoile

-puolestani!

-

-Herra Jeesus Kristus, pyhä Maaria, Pyhä Olavi --. Hän kaipasi

-matkan päätä -- tahtoi saada viskata luotaan vuosien salatun

-syntitaakan, ripittämättä ja katumuksentunnotta kuultujen messujen

-ja jumalanpalvelusten painon -- kaipasi puhdistusta ja vapautusta --

-hartaammin kuin oli kaivannut vapautusta kohtunsa taakasta keväällä,

-poikaansa kantaessaan.

-

-Tämä nukkui makeasti ja turvallisesti äitinsä selässä. Kristiina oli

-tullut esiin metsästä lähellä Snefugl-taloa ja jäi hetkeksi katsomaan

-Budvikin lahdelle ja Saltnesin syrjävuonolle päin. Hän istuutui metsän

-laitaan, pyöräytti mytyn, jossa lapsi oli, etupuolelle ja avasi

-pukunsa ryntäiltä. Tuntui niin hyvältä pitää lasta rinnoillaan, tuntui

-niin hyvältä istua, tuntui niin siunatun hyvältä koko ruumiissa kun

-kivikovat, maidosta pullistuneet rinnat tyhjenivät pojan imiessä niitä.

-

-Laakso uinui hiljaisena helteessä vihreine ketoineen ja vaaleine,

-metsän välissä paistavine peltomaineen. Siellä täällä nousi savu

-kattojen harjalta. Heinänteko oli alkanut paikoitellen.

-

-Hänen täytyisi ottaa venekyyti Saltnessandista Steineen. Hän oli nyt

-aivan vieraassa seudussa. Bynesiin johtava tie kulki kappaleen matkaa

-ohi talojen, sitten hän saapui jälleen metsään, mutta ihmisasuntojen

-välillä ei sentään ollut enää niin mahdottomia matkoja. Hän oli hyvin

-väsynyt. Mutta sitten hän muisti vanhempansa -- nämä olivat kulkeneet

-paljasjaloin koko matkan Jørundgaardista Siliin, yli Dovren alas

-Nidarosiin, ja kantaneet Ulvhildia paareilla välissään. Hän ei saanut

-ajatella, että Naakkve painoi selässä.

-

--- Hiki syyhytti hänen päätänsä niin kauheasti paksun sarkaliinan alla.

-Ja vyötäisten kohdalla, siinä, missä nuora liimasi vaatteet ruumiiseen,

-oli paita varmaan hangannut ihon rikki.

-

-Tiellä alkoi näkyä liikettä. Vähän väliä ratsasti joku hänen

-ohitseen milloin mitäkin tietä. Hän saavutti maalaisrattaat,

-jotka olivat viemässä tavaraa kaupunkiin -- raskaat lautapyörät

-tärskyivät ja kitisivät kivien ja kantojen yli pompahdellessaan.

-Kaksi miestä veti perässään teurasraavasta. He katsoivat vähän nuorta

-pyhiinvaeltajanaista, koska tämä oli kaunis -- muuten oli tämän

-puolen kansa kyllä tottunut tuollaisiin kulkijoihin. Eräällä paikalla

-vähän syrjemmällä oli muutamia miehiä rakennuspuuhissa. Nämä huusivat

-hänelle, ja muuan iäkkäänpuoleinen mies tuli juosten hänen jäljestään

-tarjoten olutryyppyä. Kristiina niiasi, joi ja kiitti kuten köyhän

-kansan oli tapana kiittää hänen antaessaan almuja.

-

-       *       *       *       *       *

-

-Vähän ajan perästä hänen täytyi taas levätä. Hän löysi pienen

-vihreän kunnaan tien laidasta; siinä lirisi puro. Kristiina laski

-lapsen nurmelle; tämä heräsi ja päästi huikean porun, niin että

-Kristiinan täytyi hätäpikaa lukea aikomansa rukoukset. Sitten hän

-otti Naakkven syliinsä ja aukaisi kapalot. Se oli liannut itsensä,

-ja äiti muutti sille puhdasta; sen jälkeen hän huuhtoi lapsen rievut

-ja pani ne kuivumaan kuumalle kallionsyrjälle auringonpaisteeseen.

-Päällyskappaleet hän kääri höllästi pojan ympärille. Potkimisen ja

-irrallaan olon se ymmärsi hyvin ja imi tyytyväisenä äitinsä rintaa.

-Kristiina katseli iloisena sen hienoja ruusunpunaisia jäseniä ja painoi

-syöttäessään sen toisen käden rintojensa väliin.

-

-Kaksi miestä ratsasti täyttä laukkaa ohi. Kristiina vilkaisi ylös --

-näkyi olevan joku korkea herra palvelijoineen. Mutta yhtäkkiä herra

-seisautti hevosensa, hyppäsi satulasta ja tuli sinne, missä hän istui.

-Se oli Simon Andreksenpoika.

-

-"Ehkä et halua, että tulen sinua tervehtimään?" kysyi Simon. Hän piteli

-hevostaan ja katsoi maahan. Hän oli matkatamineissa: vaaleansinisen

-mekon päällä oli hihaton nahkatakki ja päässä heilui pieni silkkimyssy;

-kasvot olivat punaiset ja hikiset ajosta. "Olipa tämä sattuma -- että

-tapasin sinut -- mutta ehkä sinä et tahdo puhua kanssani --?"

-

-"Mitä sinä loruat --? kuinka olet voinut, Simon --?"

-

-Kristiina veti paljaat jalkansa hameen alle ja aikoi ottaa lapsen

-rinnalta. Mutta poika huusi, hamuili ja haki niin että hänen täytyi

-panna se siihen jälleen. Hän peitti povensa niin hyvin kuin taisi ja

-katsoi maahan:

-

-"Onko se sinun?" kysyi Simon osoittaen lasta. "Se oli tyhmä kysymys",

-nauroi hän sitten. "Poikahan se on? -- Erlend Nikulauksenpojalla on

-onni kelkassaan!" Hän oli sitonut hevosensa puuhun ja istui sitten

-kivelle vähän loitommaksi. Sitten hän veti miekkansa polvien väliin,

-nojasi molemmin käsin kahvaan ja alkoi kuopia multaa miekan kärjellä.

-

-"En arvannut näkeväni sinua täällä pohjoisessa, Simon", sanoi Kristiina

-jotakin sanoakseen.

-

-"Niin", sanoi Simon. "Eihän minulla ole ollut tätä ennen asioita

-täälläpäin."

-

-Kristiina muisti nyt kuulleensa -- Husabyn tulopidoissa -- että

-Ranheimin herran, Arne Gjavvaldinpojan nuorimmalle pojalle aiottiin

-Andres Darren nuorinta tytärtä; hän kysyi, oliko Simon käynyt siellä.

-

-"Joko sinä tiedät?" kysyi Simon. "No niin, kai siitä puhutaan yleisesti

-tällä kulmalla --"

-

-"Gjavvald aikoo siis naida Sigridin?" sanoi Kristiina.

-

-Simon nosti nopeasti katseensa ja nipisti huulensa yhteen:

-

-"Huomaan, ettet sinä sittenkään ole perillä asiasta."

-

-"En ole käynyt ulkopuolella Husabyn pihaa koko talvena", sanoi

-Kristiina. "Ja harva on osunut meille. Mutta olen kuullut puuhattavan

-tuota naimaliittoa."

-

-"No niin, voithan kuulla sen minunkin suustani -- pian se kai leviää

-tännekin." Hän mietti hiukan: "Gjavvald kuoli syksyllä -- hän putosi

-hevosen selästä ja taittoi selkänsä. Muistatko sen paikan, juuri ennen

-kuin tullaan Dyfriniin, jossa tie kääntyy joen itäpuolelle ja jossa on

-äkkijyrkkä rinne -- ei, ethän sinä voi muistaa. Olimme matkalla heidän

-kihlajaisiinsa; Arne poikineen oli tullut hakemaan meitä laivalla

-Osloon." Simon vaikeni.

-

-"Sigrid taisi mennä mielellään Gjavvaldille?" kysyi Kristiina arasti ja

-ahdistuneesti.

-

-"Olisi mennyt", sanoi Simon. "Ja hän sai tälle pojan --

-apostolinmessunpäivänä keväällä --"

-

-"Voi, Simon!"

-

-Sigrid Andreksentytär, jolla oli ruskeat kiharat ja pienet pyöreät

-kasvot! Kun hän nauroi, syntyi hänen poskiinsa syvät kuopat. Hymykuopat

-ja lapsekkaat pienet hampaat -- niin oli Simonillakin ollut. Kristiina

-muisti, että hänen käydessään vieraammaksi sulhastaan kohtaan se oli

-näyttänyt hänestä epämiehekkäältä, varsinkin sitten, kun hän oli

-tutustunut Erlendiin. Sigrid ja Simon olivat hyvin samannäköiset --

-mutta Sigridille oli vain eduksi, että hän oli niin lylleröinen ja

-nauruisa. Hän oli ollut neljäntoista vuoden vanha siihen aikaan. Niin

-iloista naurua kuin Sigridin ei Kristiina ollut kuullut koskaan. Simon

-kiusoitteli usein nuorinta sisartaan ja leikitteli hänen kanssaan

-lakkaamatta -- Kristiina oli huomannut hänen pitävän sisaruksistaan

-eniten Sigridistä.

-

-"Tiedäthän, että isä piti eniten Sigridistä", sanoi Simon. "Siksi hän

-tahtoi ensin nähdä, voisivatko Sigrid ja Gjavvald pitää toisistaan,

-ennen kuin kauppa päätettäisiin Arnen kanssa. Ja nämä pitivät

-toisistaan -- minun mielestäni enemmän kuin hyvä oli -- aina he nykivät

-toisiaan, kun sattuivat kohdakkain, ja vilkuilivat ja nauroivat -- tämä

-tapahtui viime kesänä Dyfrinissä. Mutta he olivat niin nuoria. Eihän

-kukaan osannut aavistaa. Ja Astrid taaskin, sinähän tiedät, että hän

-oli kihlattu jo silloin kun sinä ja minä -- No, hän ei pannut vastaan,

-onhan Torgrim rikas ja hyväkin tavallaan -- hänelle ei vain kelpaa

-oikein kukaan eikä mikään, ja sitten hän luulee potevansa kaikkia

-tauteja ja vaivoja mitä maailmassa on. Me iloitsimme siis kaikki, kun

-Sigrid oli niin mielissään omasta naimisestaan.

-

-"Ja kun sitten kannoimme Gjavvaldin kartanoon -- Halfrid, vaimoni,

-järjesti asiat niin, että Sigrid tuli meidän luoksemme Mandvikiin. Ja

-silloin selvisi, että hän kantoikin Gjavvaldin lasta."

-

-He olivat ääneti jonkin aikaa. Sitten sanoi Kristiina hiljaa:

-

-"Tämä ei ole ollut mikään huviretki sinulle, Simon."

-

-"Ehei." Sitten hän naurahti. "Mutta minä alan pian tottua

-onnettomuuksiin, Kristiina. Ja minä olin lähin mies -- isä ei kyennyt

-lähtemään, ja Sigrid ja poika ovat minun luonani Mandvikissa. Mutta

-poika perii isänsä paikan suvussa, ja minä näin tällä matkalla, ettei

-tuo pikku raukka ole kohtaava vieroksuntaa joutuessaan sinne."

-

-"Entä sisaresi", kysyi Kristiina henkeä pidättäen. "Minne hän joutuu?"

-

-Simon katsoi maahan:

-

-"Isä tahtoo hänet takaisin Dyfriniin", lausui hän hiljaa.

-

-"Simon! Onko sinulla sydäntä suostua siihen!"

-

-"Ymmärräthän sinä", vastasi toinen nostamatta silmiään maasta, "että

-pojalle on onni päästä isänsä sukuun alusta alkaen. Halfrid ja minä

-olisimme pitäneet mielellämme molemmat luonamme. Sisar ei olisi voinut

-olla uskollisempi ja hellempi sisarelleen kuin Halfrid oli Sigridiä

-kohtaan. Kukaan meistä ei ole ollut kova hänelle -- älä sitä luule. Ei

-isäkään -- vaikka hän on ollut murtunut mies sen jälkeen. Mutta etkö

-sinä ymmärrä, että olisi väärin, jos joku meistä estäisi tuota viatonta

-poikaa saamasta isänsä nimeä ja perintöä."

-

-Kristiinan lapsi päästi suustaan rinnan. Äiti veti kiireesti kokoon

-vaatteensa rinnan yli ja pusersi vavisten pienokaisen itseään vasten.

-Tämä röyhtäisi pari kertaa tyytyväisenä ja pulputti maitoa suustaan

-omille ja äidin vaatteille.

-

-Simon katsahti heihin ja sanoi omituisesti hymyillen:

-

-"Sinulla oli parempi onni, Kristiina, kuin minun sisarellani."

-

-"Niin, sinusta ei voine tuntua oikealta", sanoi Kristiina hiljaa, "että

-minulla on vaimon nimi ja pojallani aviolapsen. Olisi ollut oikein, jos

-minä olisin jäänyt yksin isättömine äpärineni --"

-

-"Se olisi ollut kamalin sanoma, minkä minä olisin saattanut kuulla",

-sanoi Simon. "Minä suon sinulle kaikkea hyvää, Kristiina", lisäsi hän

-hiljemmin.

-

-Tämän jälkeen hän kysyi tietä. Hän kertoi tulleensa pohjoiseen laivalla

-Tunsbergin kautta. "Minun täytyy nyt ratsastaa eteenpäin ja koettaa

-saavuttaa palvelijani."

-

-"Finnkö sinulla on mukana?" kysyi Kristiina.

-

-"Ei, Finn on nyt nainut mies eikä ole minun luonani enää. Vieläkö sinä

-muistat hänet?" kysyi Simon ilostuen hiukan.

-

-"Onko Sigridin poika kaunis lapsi?" kysyi Kristiina katsoen Naakkvea.

-

-"Niinhän nuo sanovat. Minusta kaikki kapalolapset ovat yhdennäköisiä",

-vastasi Simon.

-

-"Sinulla ei ole itselläsi lapsia", sanoi Kristiina, ja häntä hymyilytti.

-

-"Ei", vastasi toinen lyhyeen. Sitten hän sanoi hyvästit ja ratsasti

-pois.

-

-       *       *       *       *       *

-

-Jatkaessaan matkaa ei Kristiina enää pannut lasta selkäänsä. Hän kantoi

-sitä sylissään painaen sen kasvot kaulakuoppaansa vasten. Hän ei voinut

-ajatella muuta kuin Sigrid Andreksentytärtä.

-

-Hänen isänsä ei olisi voinut tehdä niin. Lauritsa Bjørgulfinpoika ei

-olisi voinut ratsastaa kerjäämään tyttärensä äpärälle perheoikeutta sen

-isän sukulaisilta -- ei ikinä hän olisi tehnyt sitä. Eikä ikinä, ei

-kuuna päivänä hänellä olisi ollut sydäntä riistää Kristiinan sylilasta,

-pientä poloista, äitinsä sylistä, äitinsä rinnoilta, äidinmaidon vielä

-sen viattomilla huulilla pisaroidessa. Naakkve-poikaseni, sitä hän ei

-olisi hennonut tehdä -- vaikka se olisi ollut tuhannesti oikein; minun

-isäni ei olisi tehnyt sitä.

-

-Mutta hän ei saanut silmistään tuota kuvaa: ratsujoukkoa, joka katoaa

-pohjoiseen tunturisolaan, missä laakso on ahdas ja vuorensyrjät

-työntyvät yhteen sankan metsän peittäminä. Kylmää huokuva joki syöksyy

-pauhaten pohjapaadelta toiselle, jäänviheriänä, pärskyen, mustia

-häränsilmiä tehden. Se, joka putoaa syvyyteen, ruhjoutuu kuoliaaksi

-kivien välissä. Oi Jeesus, Maaria!

-

-Sitten hän näki edessään Jørundgaardin kotiniityt valoisana kesäyönä

--- näki itsensä juoksemassa polkua alas honkametsän laidassa joen

-rannalla olevalle vihreälle kentälle, joka oli vaatteiden pesupaikka.

-Vesi juoksi väkevänä, yksitoikkoisesti kumisevana virtana laakeassa,

-kivisessä uomassaan. Jeesus Kristus, en jaksa enää --!

-

-Mutta isä ei sittenkään olisi hennonut tehdä niin. Ei vaikka se olisi

-ollut kuinka oikein. Jos minä olisin rukoilemalla rukoillut polvillani:

-Isä, sinä et saa ottaa minulta lastani!

-

-       *       *       *       *       *

-

-Kristiina seisoi Feginsbrekkalla, ja kaupunki loisti hänen allaan illan

-kultaisessa ruskossa. Joen leveän, välkkyvän kaarteen tuolla puolen

-näkyi ruskeita, turvekattoisia taloja, tuuheita tarhoja, vaaleita

-kivisiä rakennuksia, joilla oli pykäläiset päädyt, kirkkoja, joista

-toisissa oli musta lautakatto, toisissa himmeä lyijynkarvainen kupu.

-Mutta yli vihannan laakson, yli tuon kaupungin kohosi Kristuksenkirkko

-niin jättiläismäisenä ja häikäisevän valkeana, että kaikki näytti

-aivan kuin lepäävän sen jaloissa. Päin auringon hohdetta kimmeltävine

-ikkunaruutuineen, torneineen ja huimaavine huippuineen sekä kultaisine

-viireineen se seisoi siinä viitaten valoisaa kesätaivasta kohti.

-

-Joka puolella näkyi vihantia viljelysmaita, ja kukkuloilla oli mahtavia

-kartanoita. Takana levisi vuono avarana ja kirkkaana, kuvastellen

-isoja hattaroita, joita vaelsi häikäisevän sinisten tunturien takaa

-toiselta puolen. Luostarisaari päilyi kuin vihreä seppele valkoisine

-kivitalo-kukkasineen vuonossa, ja laineet loiskivat hiljaa sen

-rantoihin. Oi, kuinka paljon laivanmastoja rannassa, kuinka paljon

-kauniita taloja!

-

-Häikäistyneenä ja itkien vaipui nuori vaimo alas tiepuoleen pystytetyn

-ristin eteen, missä tuhannet pyhiinvaeltajat olivat polvistuneet

-kiittämään Jumalaa, jonka auttavat kädet ojentuivat ihmisiä kohti

-näiden vaeltaessa vaarallisen, kauniin maailman halki.

-

-       *       *       *       *       *

-

-Kirkoista ja luostareista kuului iltasoitto Kristiinan astuessa

-Kristuksenkirkon pihaan. Silmänräpäykseksi hän uskalsi katsoa ylös

-kirkon länsipäätyyn -- sitten hän loi häikäistynä katseensa maahan.

-

-Ihmisten oma voima ei ollut voinut saada tätä aikaan -- Jumalan

-henki oli elänyt pyhässä Øisteinissa ja muissa miehissä, jotka hänen

-jälkeensä olivat rakentaneet kirkkoa. Tulkoon sinun valtakuntasi,

-tapahtukoon sinun tahtosi niin maassa kuin taivaassa -- nyt hän ymmärsi

-nuo sanat. Jumalan valtakunnan ihanuus heijastui noista kivistä, jotka

-todistivat, että hänen tahtonsa oli kaikki mikä on kaunista. Kristiina

-joutui vavistuksen valtaan. Jumalan täytyi kääntyä vihassa pois

-kaikesta, mikä on rumaa -- synnistä ja häpeästä ja saastasta.

-

-Taivaanlinnan pylväskäytävissä seisoi pyhiä miehiä ja naisia; nämä

-olivat niin kauniita, ettei Kristiina uskaltanut katsoakaan niitä.

-Iankaikkisuuden kuihtumattomat köynnökset kohosivat hiljaa, hentoina

-korkeuteen -- kiersivät torneja ja pylväitä ja puhkesivat viimein

-kukkaan kivisinä monstranssiastioina. Keskioven yläpuolella riippui

-Kristus ristillä, sivullaan Maaria ja evankelista Johannes, ja nämä

-olivat niin valkoiset kuin lumi; ja tuon valkoisen keskeltä välkkyi

-kultaa.

-

-Kolmeen kertaan hän kulki rukoillen kirkon ympäri. Mahtavat muurit

-päätä huimaavine, loputtomine pilareineen ja kaarineen ja ikkunoineen,

-katon valtava kallepinta, torni, ristin paistava kulta ylhäällä

-avaruudessa -- sai Kristiinan vaipumaan maahan syntinsä kuorman alle.

-

-Hän vapisi suudellessaan pääportin kirjailtua kivilevyä. Kuin salaman

-välkkeessä hän näki tummat puuveistokset kotikirkon ovella -- jota hän

-oli suudellut lapsensuullaan isän ja äidin jälkeen.

-

-Hän pirskotti vihkivettä lapsen ja itsensä päälle -- muisti isän

-tehneen samoin hänen ollessaan pieni. Pusertaen lapsen lujasti

-rintaansa vasten hän kulki kirkon läpi alttaria kohti. Hän kulki kuin

-metsässä -- pylväät olivat uurteiset kuin vanha puu, ja metsän sisälle

-lankesi valo monivivahteisena ja kirkkaana kuin taulu kuvaruutujen

-läpi. Korkealla hänen yläpuolellaan oli leikkivien eläinten ja

-ihmisten kuvia kivilehtien keskellä ja kivi-enkelit soittivat -- mutta

-vielä paljon, pyörryttävän paljon korkeammalla kaartuivat holvit,

-kohottaen katon Jumalaa kohti. Eräässä salissa, joka oli syrjemmällä,

-toimitettiin palvelusta alttarin edessä. Kristiina vaipui polvilleen

-patsaan juureen. Laulu rasitti häntä kuin liian voimakas valo. Nyt hän

-näki, miten syvällä tomussa hän oli.

-

-Pater noster. Credo in unum Deum. Ave Maria, gratia plena. Hän oli

-oppinut rukouksensa sanelemalla niitä isän ja äidin jälkeen ennen kuin

-oli ymmärtänyt niistä sanaakaan -- oli osannut ne niin kauan kuin

-muisti. Herra Jeesus Kristus. Sellainen syntinenkö hän oli --

-

-Korkealla kunniakaaren alla, ihmisten yläpuolella, riippui

-ristiinnaulittu Jeesus. Pyhä Neitsyt, hänen äitinsä, seisoi katsoen

-kuolemantuskassa viatonta poikaansa, joka kitui siinä kuoliaaksi

-pahantekijän tavoin.

-

-Ja tässä hän makasi polvillaan maassa syntinsä hedelmä sylissään. Hän

-puristi lasta rintaansa vasten -- se oli terve kuin omena, punainen

-ja valkoinen kuin ruusu -- se oli nyt valveilla ja katsoi häneen

-kirkkailla, suloisilla silmillään.

-

-Synnissä siitetty. Hänen kovan, pahan sydämensä alla kasvanut. Vedetty

-esiin hänen synninsaastuttamasta ruumiistaan niin hentona, ehjänä,

-sanomattoman suloisena, terveenä ja puhtaana. Tuo ansaitsematon armo

-mursi hänen sydämensä, ja katumuksen lyömänä hän makasi siinä, itkun

-valuessa hänen sielustaan kuin veri kuolemanhaavasta.

-

-Naakkve, Naakkve, oma lapseni! Jumala kostaa vanhempien pahuuden

-lapsille. Enkö minä sitä tiennyt. Tiesin kyllä. Mutta minä en säälinyt

-viatonta elämänalkua, joka saattoi herätä kohdussani -- tullakseen

-kirotuksi ja saadakseen kärsiä syntini tähden.

-

-Kaduinko minä syntiäni kantaessani sinua, rakkahin, rakkahin poikani?

-En, ei se katumusta ollut. Sydämeni oli kova vihasta ja pahoista

-ajatuksista sillä hetkellä, jolloin ensiksi tunsin sinun liikkuvan,

-liikkuvan niin pienenä ja turvattomana. Magnificat anima mea Dominum.

-Et exultavit spiritus meus in Deo salutari meo --. [Sieluni ylistää

-Herraa. Ja henkeni iloitsee Jumalasta, Vapahtajastani.] Näin hän

-lauloi, tuo naisten lempeä kuningatar, kun hänet oli valittu kantamaan

-sitä, jonka tuli kuolla meidän syntiemme tähden. En minä muistanut

-oman syntini ja lapseni synnin sovittajaa. Ei, ei se ollut katumusta

--- tekeydyin vain pieneksi ja kurjaksi ja kerjäsin, että oikeuden

-laki rikottaisiin, sillä en jaksanut kestää sitä, että Jumala pysyi

-sanassaan ja rankaisi minua sanansa mukaan.

-

-Nyt hän sen tiesi. Hän oli kuvitellut Jumalan sellaiseksi kuin oman

-isänsä, Pyhän Olavin sellaiseksi kuin isänsä. Hän oli odottanut kaiken

-aikaa syvimmässä sydämessään, että jos rangaistus olisi kovempi kuin

-mitä hän jaksaisi kestää, ei hän kohtaisi oikeutta, vaan armon. Hän

-itki niin, ettei kyennyt kohoamaan ylös toisten noustessa seisomaan

-jumalanpalveluksen aikana -- vaan jäi lysyyn lapsensa yli. Hänen

-lähellään oli myös joitakin toisia, jotka eivät kohonneet paikaltaan --

-kaks hyvissä pukimissa olevaa talonpoikaisnaista ja nuori poika heidän

-välissään.

-

-Hän katsoi kuoriin päin. Kultaisten ristikko-ovien takana kiilsi

-pimeässä Pyhän Olavin arkku korkealla alttarin takana. Kylmät väreet

-kulkivat pitkin Kristiinan selkään. Siellä odotti hänen pyhä ruumiinsa

-ylösnousemuksen päivää. Silloin oli arkun kansi ponnahtava auki ja

-kuningas oli nouseva kuolleista. Kirves kädessään hän oli astuva

-alas kirkon käytävää pitkin. Ja kivilattian alta ja mullasta kirkon

-ympäriltä, jokaisesta Norjanmaan haudasta oli nouseva kuolleiden

-keltaisia luurankoja, ne tulisivat täyttymään lihalla ja seuraisivat

-kuningastaan. Ne, jotka olivat koettaneet astua hänen verisiä jälkiään,

-kuin myös ne, jotka vain olivat liittyneet häneen siksi, että hän

-auttaisi heitä kantamaan niitä synnin ja surun ja sairauden taakkoja,

-jotka he olivat sitoneet selkäänsä ja lastensa selkään täällä maan

-päällä. Siinä he nyt tungeksivat kuninkaansa ympärillä pyytäen häntä

-muistuttamaan Jumalalle heidän hädästään. Herra, kuule, kun rukoilen

-tämän kansan puolesta, jota rakastin niin, että mieluummin kärsisin

-kirousta ja hätää ja vihaa ja iankaikkisen kuoleman kuin että Norjassa

-olisi yksikään mies tahi nainen, joka ei tietäisi sinun kuolleen

-kaikkien syntisten vapahdukseksi, Herra, sinä joka käskit meidän lähteä

-maailmaan saattamaan kaikki kansat opetuslapsiksesi -- Herra, verelläni

-kirjoitin minä, Olavi Haraldinpoika, sinun käskysi norjankielellä

-noille soturiraukoillesi.

-

-Kristiina sulki silmänsä, häntä pyörrytti ja huimasi. Kuninkaan kasvot

-kääntyivät häneen -- tämän salamoivat silmät katsoivat läpi hänen

-sielunsa -- ja hän vapisi Pyhän Olavin katsetta.

-

-Eikö sinne sinun pohjoiselle kotikulmallesi, Kristiina, missä minä

-levähdin silloin, kun omat mieheni ajoivat minut perintökunnastani,

-siksi etteivät kärsineet Jumalan lakia -- eikö sinne rakennettu

-kirkkoa? Eikö siellä käynyt sanantaitavia miehiä neuvomassa teille

-Jumalan käskyjä?

-

-Kristiina Lauritsantytär Kunnioita isääsi ja äitiäsi. Ei sinun pidä

-tappaman. Herra kostaa isäin pahat teot lapsille. Minä kuolin, että te

-oppisitte tuntemaan nämä opit. Etkö sinä ole tullut osalliseksi niistä,

-Kristiina Lauritsantytär?

-

-Kyllä, kyllä, herra kuningas!

-

-Olavinkirkko kotona -- Kristiina näki tuon rauhaisan, ruskean

-hirsihuoneen. Katto ei ollut niin korkealla siellä, että se olisi

-pelottanut häntä, se oli luottamusta herättävä, pystytetty Jumalan

-kunniaksi tummasta tervatusta puusta, samasta, josta ihmiset rakentavat

-asumuksensa, aittansa ja navettansa. Mutta kirkon rakennuspuut oli

-veistetty sileiksi parruiksi ja asetettu seisomaan pystyyn Herran

-huoneeksi. Näin, opetti Sira Eirik joka vuosi kirkonvihkiäispäivänä,

-tulee meidän vuolla uskon aseilla syntisestä, luonnollisesta

-ihmisestämme kestävä parru Kristuksen kirkkoon.

-

-Oletko sinä unohtanut tämän. Kristiina? Missä ovat ne teot, joiden

-tulee todistaa viimeisenä päivänä, että olet parru Jumalan kirkossa --

-hyvät teot, jotka todistavat sinut Jumalan omaksi?

-

-Herra Jeesus, hänen hyvät tekonsa! Hän oli lukenut rukoukset, jotka

-oli opetettu hänelle. Hän oli ojentanut almut, jotka hänen isänsä oli

-pannut hänen käsiinsä, hän oli auttanut äitiään tämän pukiessa köyhiä,

-ravitessa nälkäisiä, hoidellessa sairaiden haavoja.

-

-Mutta pahat työt olivat hänen omansa.

-

-Hän oli tarrautunut kaikkiin, jotka soivat hänelle turvaa ja tukea.

-Hän oli kuunnellut veli Edvinin helliä kehoituksia, nähnyt tämän

-surun hänen syntinsä johdosta, omistanut tämän lempeät esirukoukset

--- ja heittäytynyt polttavaan hekkumaan heti kun oli päässyt hänen

-hyvien, vanhojen silmiensä alta. Makaillut navetoissa ja suojissa

-tuntien tuskin häpeää siitä, että oli narrannut hyvää, kunnianarvoisaa

-Groa-rouvaa, nauttinut hurskasten sisarten ystävällistä huolenpitoa

-ymmärtämättä hävetä sittenkään, kun nämä kiittivät hänen lempeää

-luontoaan ja säädyllistä menoaan isälle.

-

-Oih, vaikeinta oli ajatella isää. Isää, joka ei ollut sanonut hänelle

-yhtään ynseää sanaa tullessaan hänen luoksensa keväällä.

-

-Simon oli salannut hänen kanssaan sen, että oli tavannut kihlattunsa

-toisen miehen kanssa majalassa, joka oli kaiken maailman kulkijoita

-varten. Ja Kristiina oli antanut hänen kärsiä syyn omasta

-sanansyönnistään, antanut hänen astua syyllisenä isänsä eteen.

-

-Oi, isä, pahimmin hän oli rikkonut isää kohtaan. Ei, äitiä. Se oli

-vieläkin pahempaa. Jos hänen Naakkvensa osoittaisi varttuessaan yhtä

-vähän rakkautta äitiään kohtaan kuin hän oli suonut omalle äidilleen

--- ei hän jaksaisi sitä kestää. Äidille, joka oli synnyttänyt hänet

-ja ruokkinut häntä rinnoillaan, valvonut hänen vieressään öitä hänen

-ollessaan sairas, pessyt hänet ja sukinut hänen tukkaansa iloiten

-siitä, että se oli kaunis. Ja kun hän ensi kertaa oli itse tuntenut

-tarvitsevansa äitinsä lohdutusta ja apua, hän oli heti odottanut äidin

-tulevan luokseen, kaikesta nöyryytyksestä huolimatta. Äitisi olisi

-kyllä lähtenyt pohjoiseen ja tullut sinun luoksesi, jos hän olisi

-tiennyt, että siitä olisi ollut lohtua sinulle, oli isä sanonut. Oi

-äiti, äiti, äiti --!

-

-Hän muisti äkkiä, miten Jørundgaardin kaivovesi oli näyttänyt puhtaalta

-ja kirkkaalta puisissa kupeissa. Mutta isällä oli lasipikari, ja kun

-hän täytti sen vedellä ja pani sen auringonpaisteeseen, niin se oli

-liejuista ja täynnä törkyä.

-

-Nyt, herra kuningas, minä näen, millainen olen!

-

-Hyvyyttä ja rakkautta hän oli vaatinut kaikilta ihmisiltä suoranaisena

-oikeutenaan. Hän oli kokenut ääretöntä hyvyyttä ja rakkautta elonsa

-päivinä. Mutta jo ensimmäisellä kerralla, kun joku oli noussut

-häntä vastaan, oli hän kohonnut pystyyn kuin myrkkykäärme, valmiina

-pistämään. Hänen tahtonsa oli ollut kova ja terävä kuin veitsi hänen

-toimittaessaan Eline Ormintyttären kuolemaan.

-

-Hän olisi noussut varmasti vaikka itse Jumalaa vastaan, jos tämä olisi

-laskenut oikeamielisen kätensä hänen päälleen. Miten olivatkaan isä

-ja äiti jaksaneet kestää kaiken -- kolme lasta he olivat kadottaneet

-pieninä, nähneet Ulvhildin vaipuvan hautaan koettuaan pitkät surulliset

-vuodet hankkia tälle terveyttä. Mutta he olivat kantaneet kaikki

-koettelemuksensa kärsivällisesti eivätkä olleet kertaakaan epäilleet,

-ettei Jumala olisi katsonut heidän lapsiensa parasta. Ja sitten oli hän

-tuottanut heille niin paljon surua ja häpeää.

-

-Mutta jos joku olisi koskenut hänen lapseensa -- jos he olisivat

-ottaneet sen, kuten Sigrid Andreksentyttäreltä otettiin hänen lapsensa

---. Oi, älä johdata meitä kiusaukseen, vaan päästä meidät pahasta!

-

-Helvetin kuilun reunalle hän oli joutunut. Jos hän olisi kadottanut

-poikansa, olisi hän viskautunut kuohuvaan syvyyteen, heittänyt pilkaten

-toivon kaikkien niiden hyvien, rakastavien ihmisten jälleennäkemisestä,

-jotka olivat rakastaneet häntä -- tappanut itsensä ja joutunut

-perkeleen huomaan.

-

-Ei ollut siis kovin ihmeellistä, että Naakkvella oli verisen käden

-merkki rinnassaan.

-

-Oi Pyhä Olavi, joka kuulit minua silloin, kun rukoilin sinua auttamaan

-lastani! Kun rukoilin, että kääntäisit rangaistuksen minuun ja

-jättäisit rauhaan viattoman. Oi, herra, minä tiedän, olen pitänyt oman

-puoleni sopimuksesta.

-

-Kuin villi, pakanallinen eläin hän oli karannut pystyyn ensimmäisestä

-ojennuksesta. Erlend. Ei hetkeäkään hän ollut uskonut, ettei tämä enää

-pitäisi hänestä. Sillä jos hän olisi niin uskonut, silloin hän ei

-olisi jaksanut elääkään enää. Ei, hän oli ajatellut salaa itsekseen,

-että kun hän tuli taas kauniiksi ja terveeksi ja iloiseksi -- silloin

-saisi tämä olla pyytäjänä. Ei Erlend ollut rakkaudeton talvellakaan.

-Vaikka hän, Kristiina, oli kuullut pienestä pitäen sanottavan, että

-paholainen pysytteleikse aina raskaan vaimon kintereillä kiusaten häntä

-hänen ollessaan heikko, oli hän kallistanut korvansa sen valheille.

-Hän oli ollut uskovinaan ettei Erlend enää vähnänyt hänestä, siksi

-että hän oli ruma ja sairas -- huomatessaan miehensä surevan sitä,

-että oli toimittanut itsensä ja vaimonsa juorujen alaiseksi. Hän oli

-tappanut Erlendin pienet hellät sanat tämän huulille, ja kun hän itse

-viekoitteli tämän käyttämään kiivasta ja ajattelematonta kieltä, veti

-hän ne sopivalla hetkellä esiin. Herra Jeesus, oliko hän siis ilkeä

-nainen -- hän oli ollut huono vaimo.

-

-Joko nyt huomaat, Kristiina, tarvitsevasi apua?

-

-Kyllä, herra kuningas, huomaan sen nyt. Tarvitsen suuresti sinun

-tukeasi, etten kääntyisi uudelleen Jumalasta pois. Ole kanssani sinä

-kansanpäällikkö, minun astuessani esiin rukouksineni, rukoile armoa

-minulle. Pyhä Olavi, rukoile puolestani!

-

-Cor mundum crea in me, Deus, et Spiritum rectum innova in visceribus

-meis.

-

-Ne projicias me a facie tua --

-

-Libera me de sanguinibus, Deus, Deus salutis meæ --

-

-       *       *       *       *       *

-

-Jumalanpalvelus oli loppunut. Kansa lähti kirkosta. Ne kaksi

-talonpoikaisnaista, jotka olivat olleet polvillaan Kristiinan lähellä,

-nousivat. Mutta poika, joka oli heidän välissään, ei noussut; hän alkoi

-raahautua lattian yli työntämällä itseään kyynärpäillään kivilaattoja

-pitkin ja hypähtelemällä kuin siipirikko variksenpoika. Hänellä oli

-aivan vähäiset raajat koukussa vatsanpohjan alla. Naiset kulkivat

-siten, että peittivät hänet, mikäli saattoivat, vaatteillaan.

-

-Heidän kadottuaan näkyvistä viskautui Kristiina maahan ja suuteli sitä

-lattian kohtaa, mistä nämä olivat kulkeneet hänen ohitseen.

-

-       *       *       *       *       *

-

-Hieman hämmentyneenä ja neuvottomana hän seisoi kuorin sisäänkäytävän

-edessä, kun nuori pappi tuli ulos ristikko-ovesta. Tämä seisahtui

-itkettyneen nuoren naisen eteen, ja Kristiina toimitti hänelle asiansa

-niin hyvin kuin osasi. Ensin toinen ei ymmärtänyt. Silloin Kristiina

-kaivoi esille kultaisen seppeleensä ja ojensi sen esiin.

-

-"Vai niin, oletteko te Kristiina Lauritsantytär, Erlendin vaimo

-Husabystä?" Hän katsoi vähän ällistyneenä Kristiinaan; tämän kasvot

-olivat aivan turvonneet itkusta. "Vai niin, lankonne, mestari Gunnulf,

-puhui tästä, aivan niin --"

-

-Hän vei Kristiinan sakaristoon, otti seppeleen, kääri sen esiin

-vaatteesta ja katsoi sitä; sitten hän hymyili.

-

-"Katsokaahan -- ymmärrättehän -- tässä pitää olla todistajia ja sen

-sellaista -- te ette voi antaa pois tällaista kalleutta kuin mitäkin

-leivänpalaa, rouva. Mutta minä voin panna sen säilöön, te ette kai

-mielellänne kantele sitä kaupungilla. Pyytäkää Arne-herraa vaivautumaan

-tänne", sanoi hän kirkonpalvelijalle. "Teidän miehenne olisi myös

-pitänyt olla saapuvilla, luullakseni, että kaikki olisi käynyt

-asianmukaisesti. Mutta ehkä Gunnulf on saanut häneltä kirjeen.

-

-"Teidät on toimitettava itse arkkipiispan eteen, niinhän se oli? Muuten

-on Hauk Tomaksenpoika penitentiariuksemme -- en tiedä onko Gunnulf

-puhunut siitä Eiliv-herran kanssa. Mutta tulkaa aamulla huomenmessuun,

-niin voitte kysyä minua nimeltäni, minun nimeni on Paal Aslakinpoika.

-Tuon tuossa" -- hän osoitti lasta -- "voitte jättää majalaan. Te

-tulette olemaan yötä Bakken sisarien luona, niin muistelen lankonne

-sanoneen?"

-

-Nyt tuli toinen pappi sisään, ja he puhelivat keskenään vähän.

-Edellinen aukaisi pienen seinässä olevan kammion, otti vaa'an ja

-punnitsi seppeleen toisen kirjoittaessa muistiin painon. Sitten he

-panivat sen seinäkaappiin ja sulkivat oven.

-

-Herra Paal olisi laskenut hänet ulos -- mutta sitten hän kysyi,

-tahtoiko Kristiina, että hän nostaisi hänen poikansa Pyhän Olavin arkun

-ääreen.

-

-Hän otti pojan käsiinsä tottuneella, hiukan huolettomalla otteella,

-jonka papit saavat liikutellessaan kastelapsia. Kristiina seurasi häntä

-takaisin kirkkoon, ja silloin pappi kysyi tahtoiko hän suudella arkkua.

-

-Minä en uskalla, ajatteli Kristiina, mutta hän meni papin jäljestä

-porrasastuimia ylös korokkeelle, jolla arkku oli. Hänen silmissään

-läikkyi aivan kuin suuri, liidunvalkea valo, kun hän lähensi huulensa

-kultaista kirstua kohti.

-

-Pappi katsahti häneen -- vaipuisiko hän tainnoksiin. Mutta Kristiina

-pysyi jaloillaan. Sen jälkeen painoi pappi lapsen otsan keveästi

-pyhäinjäännöstä vasten.

-

-Paal-herra saattoi hänet kirkon ovelle ja kysyi, osaisiko Kristiina

-varmasti lauttauspaikalle. Sitten hän toivotti hyvää yötä -- hän puhui

-koko ajan tasaisesti ja arkiseen tapaan kuin säädykäs, nuori hoviherra.

-

-Oli alkanut sataa tihuuttaa, ja kedoilta ja ajotieltä, joka oli raikas

-ja vihanta kuin pihanurmi pyöränjälkien molemmin puolin, levisi makea

-tuoksu. Kristiina suojasi poikaa sateelta niin hyvin kuin taisi --

-lapsi painoi niin kauheasti, että hänen käsivartensa olivat aivan

-puutuneet kantamisesta. Ja sitten se marisi ja itki lakkaamatta -- se

-oli kai taas nälkäinen.

-

-Äiti oli kuolemanväsynyt -- pitkästä vaelluksesta ja itkemisestä ja

-kirkossa kokemastaan valtavasta mielenliikutuksesta. Häntä vilusti --

-ja sade yltyi, pisarat ropisivat puita vasten, lehdet välkkyivät ja

-vipattivat. Hän haparoi eteenpäin halki ketojen ja tuli penkereelle,

-josta näkyi leveänä ja harmaanlikaisena juokseva joki; sen pinta oli

-kuin reikäinen seula sateessa.

-

-Ei näkynyt minkäänlaista lauttaa. Kristiina tiedusti asiaa parilta

-mieheltä, jotka olivat ryömineet paaluilla seisovan ranta-aitan alle

-sadetta pitämään. Nämä sanoivat, että hänen oli mentävä niemelle --

-siellä oli nunnien talo ja siellä oli lautturi.

-

-Kristiina alkoi taas nousta penkereen laitaa, vertavuotavin jaloin,

-märkänä ja väsyneenä. Hän tuli pienen, harmaan kivikirkon luo -- sen

-takana oli pari taloa aidatun alueen sisällä. Naakkve huusi aivan

-kamalasti, minkä vuoksi hän ei voinut mennä kirkkoon. Mutta hän kuuli

-laulua ruuduttomien ikkunaluukkujen takaa ja tunsi antifonin: Lætare,

-Regina Coeli -- iloitse, taivaallinen kuningatar -- sillä hän, jota

-sinä olit valittu kantamaan, on ylösnoussut, kuten sanottu oli.

-Halleluja!

-

-Se oli sama sävelmä, jota minoriittimunkit veisasivat completoriumin

-jälkeen. Veli Edvin oli opettanut hänelle tuon Kuninkaan äidin

-kunniaksi sepitetyn hymnin Kristiinan valvoessa hänen vuoteensa

-ääressä, kun hän makasi kuolemantaudissa heidän luonaan

-Jørundgaardissa. Kristiina hiipi kirkkomaalle ja seisoen lapsi

-käsivarrellaan vasten seinää saneli hiljalleen hymnin sanoja itsekseen.

-

--- Ei mikään, mitä tehnetkin, Kristiina, voi kääntää isäsi sydäntä

-sinusta. Siksi sinun ei pidä tuottaa hänelle enempää surua.

-

--- Sinun ristiinnaulitut kätesi olivat levällään ristillä, oi

-aurinkovaltakunnan kallis kuningas! Vaikka sielu eksyisi kuinka kauas

-oikealta tieltä, niin aina ovat nuo levitetyt käsivarret siellä. Mitään

-muuta ei tarvita kuin että syntinen sielu kääntyy noiden käsivarsien

-puoleen, omasta tahdostaan kuin lapsi, joka menee isänsä luo, ei

-kuten orja, jota ajetaan piiskaten ankaran isäntänsä eteen. Nyt hän

-ymmärsi miten rumaa synti on. Ja jälleen tuntui hänen rinnassaan tuo

-kipu, ikään kuin sydän olisi tahtonut haljeta katumuksesta ja häpeästä

-ansaitsemattoman armon tähden.

-

-Kirkon vierustalla sai hiukan suojaa sadetta vastaan. Joku kosketti

-hänen olkaansa. Hänen edessään seisoi pappismunkki ja vanha

-luostariveli, jolla oli hautalapio kädessä. Paljasjalkaveli kysyi,

-hakiko hän majapaikkaa.

-

-Hän keksi, että hän olisi paljon mieluummin jäänyt yöksi minoriittien,

-veli Edvinin veljien luo. Bakkeen oli niin pitkä matka -- ja hän oli

-niin lopen uupunut. Silloin käski munkki luostariveljeä saattamaan

-tuon vaimon naisten yöpaikkaan -- "ja anna vähän kalmusvettä hänen

-jaloilleen, ne näkyvät olevan haavoilla --"

-

-Naisten yöpaikassa oli kylmä ja pimeä -- se oli ulkopuolella aitauksen,

-kujan varrella. Luostariveli toi hänelle pesuvettä ja vähän ruokaa,

-ja hän istui lieden vieressä koettaen tyynnyttää lasta. Naakkve

-tunsi varmasti ruoassaan, että äiti oli väsynyt eikä ollut syönyt

-koko päivänä; se itkeä nirisi ja parahteli vähän väliä imiessään

-tyhjiä rintoja. Kristiina siemaisi maitoa, jota luostariveli oli

-tuonut; sitten hän koetti valuttaa sen suustansa lapsen suuhun, mutta

-miehenalku pani kovaäänisen vastalauseen tätä uutta ruokaa vastaan, ja

-vanhus nauroi ja pudisti päätään. Paras oli, kun hän joisi sen itse,

-kai se koituisi hyödyksi pojallekin sitten.

-

-Viimein hän meni. Kristiina kiipesi vuoteeseen, joka oli aivan katon

-rajassa. Sieltä hän ylettyi avaamaan erään luukun. Majalassa oli

-pahanhajuinen ilma -- siellä makasi vaimo, jolla oli vatsahaava.

-Kristiina avasi luukun ja katsoi ulos valoisaan, viileään kesäyöhön,

-josta virtasi häntä vastaan sateen puhdistama ilma. Hän istui lyhyessä

-sängyssä pää puoleksi seinähirsiä vasten -- vuoteessa oli niin vähän

-patjoja. Poika nukkui hänen sylissään. Hän oli aikonut sulkea luukun

-jälleen vähän ajan kuluttua, mutta nukkui kesken kaiken.

-

-Yöllä hän heräsi. Kuu paistoi sisään kesäisen hunajan keltaisena ja

-valjuna, sen valo lankesi hänen ja lapsen yli, vastaiselle seinälle.

-Silloin hän näki ihmishahmon keskellä valojuovaa; se leijui lattian ja

-katonharjan välillä.

-

-Se oli puettu tuhkanharmaaseen kaapuun ja näytti pitkältä ja

-kumaraselkäiseltä. Se oli veli Edvin. Hän hymyili sanomattoman hellästi

--- hiukan mukavan lystikkäästi, aivan kuten eläessään.

-

-Kristiina ei ihmetellyt. Nöyränä, onnellisena, täynnä odotusta hän

-katsoi tähän, valmiina näkemään ja kuulemaan, mitä tämä ystävä tahtoi.

-

-Munkki katsoi häneen nauraen ja näytti hänelle vanhaa, raskasta

-nahkalapasta sekä ripusti sen sitten kuun säteelle. Sen jälkeen hän

-hymyili vielä herttaisemmin, nyökkäsi Kristiinalle ja katosi.

-

-

-

-

-

-II

-

-HUSABY

-

-

-

-

-I

-

-

-Vasta uutenavuonna ilmestyi Husabyhyn odottamattomia vieraita. Sinne

-tuli Lauritsa Bjørgulfinpoika ja vanha Smid Gudleikinpoika Dovresta;

-näiden seurassa oli kaksi herraa, joita Kristiina ei tuntenut. Mutta

-Erlend hämmästyi hiukan nähdessään appensa tässä seurassa -- herrat

-olivat Erling Vidkuninpoika, Gisken ja Bjarkøyn isäntä, sekä Haftor

-Graut Godøysta -- hän ei tiennyt Lauritsan tuntevan näitä. Mutta

-Erling-herra selitti heidän tavanneen toisensa Niemellä, hän oli

-istunut Lauritsan ja Smidin kanssa kuudenmiehen-neuvostossa, joka

-vihdoin viimein oli langettanut päätöksen herra Jon Haukinpojan

-perillisten riitajutussa. Näin hän oli joutunut puhumaan Lauritsan

-kanssa Erlendistä, ja Erling, jolla oli asiaa Nidarosiin, sanoi

-silloin, että hänen tekisi mielensä lähteä Husabyssä käymään, jos

-Lauritsa suostuisi lähtemään mukaan ja purjehtimaan pohjoiseen hänen

-kanssaan. Smid Gudleikinpoika kertoi nauraen tarjoutuneensa itse samaan

-joukkoon:

-

-"Minä tahdoin nähdä Kristiinamme -- Pohjoislaakson kauneimman ruusun.

-Ja sitten minä ajattelin sukulaiseni Ragnfridin olevan kiitollisen, jos

-minä pitäisin hiukan silmällä hänen miestään ja niitä tärkeitä asioita,

-joista tämä päättelee noin mahtavien ja viisaiden miesten kanssa. Niin,

-Kristiina, sinun isälläsi on toisenlaisia hommia tänä talvena kuin

-kulkea talosta taloon meidän matkassamme juomassa jouluoluvia paastoon

-asti. Me olemme istuneet hyvässä rauhassa turpeellamme viimeiset vuodet

-ja hoidelleet perintöämme. Mutta nyt vaatii Lauritsa kaikkia laakson

-miehiä ratsastamaan joukolla Osloon kesken talvipakkasen -- opettamaan

-neuvoston korkeita herroja katsomaan kuninkaan parasta -- ne hoitavat

-niin huonosti asioita tuon alaikäisen lapsiraukan nimessä, sanoo

-Lauritsa --"

-

-Herra Erling näytti hieman vaivaantuneelta. Erlend kohotti kulmiaan.

-

-"Otatteko osaa noihin neuvotteluihin -- kuulutteko te suureen

-henkivartiopäätöskuntaan?"

-

-"En, enhän minä", sanoi Lauritsa, "ratsastan vain neuvotteluun, kuten

-toiset laaksomme miehet, siksi että meidät on kutsuttu sinne."

-

-Mutta Smid Gudleikinpoika puuttui taas puheeseen. Lauritsa oli ainakin

-saanut taivutetuksi hänet -- ja Kruken Hersteinin ja Trond Gjeslingin

-ja Guttorm Sneisin ja muita, jotka eivät muuten olisi välittäneet

-lähteä.

-

-"Eikö tässä talossa ole tapana käskeä vieraita peremmälle?" sanoi

-Lauritsa. "Nyt sitä nähdään osaako Kristiina panna yhtä hyvän oluen

-kuin hänen äitinsä." Erlend oli miettivän näköinen, ja Kristiina

-ihmetteli.

-

-       *       *       *       *       *

-

-"Mitä tämä tietää, isä?" kysyi hän vähän myöhemmin isän jäätyä hänen

-kanssaan pikkutupaan, jonne hän oli vienyt lapsen vieraiden takia.

-

-Lauritsa istui kiikuttaen tyttärenpoikaa polvellaan. Naakkve oli nyt

-kymmenen kuukauden vanha, iso ja kaunis lapsi. Sillä oli ollut mekko ja

-töppöset jo joulusta alkaen.

-

-"En muista teidän lausuneen sanaanne tuollaisissa asioissa ennen",

-lausui tytär jälleen. "Olette aina sanonut, että kuninkaan on paras

-hoitaa asioita niiden miesten avulla, jotka hän on kutsunut rinnalleen.

-Erlend sanoo, että tämä yritys on lähtenyt etelänpuoleisten herrojen

-taholta -- he aikovat saattaa vallasta Ingebjørg-rouvan ja hänen isänsä

-hänelle määräämät neuvonantajat ja kahmaista itselleen samanlaisen

-vallan kuin heillä oli Haakon-kuninkaan ja hänen veljensä lapsena

-ollessa. Mutta sanoitte siitä koituneen valtakunnalle paljon haittaa --"

-

-Lauritsa kuiskasi, että Kristiina lähettäisi ulos lapsenpiian. Heidän

-jäätyään kahden hän kysyi:

-

-"Mistä Erlend tämän asian tietää --? Munanko on kertonut?"

-

-Kristiina virkkoi, että Orm oli tuonut muassaan kirjeen Munan-herralta

-palatessaan Husabyhyn syksyllä. Hän ei kertonut, että hän oli itse

-lukenut sen Erlendille -- tämä ei ollut taitava kirjoituksen lukija.

-Siinä kirjeessä oli Munan valittanut, että nykyään uskoi jokainen

-Norjan mies, joka kantoi vaakunamerkkiä, ymmärtävänsä paremmin maan

-hoitoa ja nuoren kuninkaan parasta kuin ne herrat, jotka olivat

-seisoneet Haakon-kuninkaan sivulla tämän eläessä, ja kuin tämän oma

-äiti, korkea Ingebjørg-rouva. Hän oli varoittanut Erlendiä, että jos

-Norjan herrat näyttäisivät tahtovan ryhtyä samanlaisiin toimiin kuin

-ruotsalaiset viime kesänä Skarassa juonittelemalla Ingebjørgia ja hänen

-vanhoja, taattuja neuvonantajiaan vastaan, tulisi tuon korkean rouvan

-sukulaisten pysytellä valmiina, ja Erlendin tuli silloin lähteä Munanin

-kanssa Hamariin.

-

-"Eikö hän maininnut", sanoi Lauritsa raaputtaen sormellaan Naakkven

-lihavaa leuan alustaa, "että minä olen yksi niistä miehistä, jotka ovat

-nousseet vastustamaan niitä laittomia käskyjä, joita Munan levitteli

-pitkin laaksoa pohjoiseen -- kuninkaamme nimessä?"

-

-"Tekö!" pääsi Kristiinan suusta. "Oletteko tavannut Munan Baardinpojan

-syksyllä?"

-

-"Olen niinkin", vastasi Lauritsa. "Mutta kovinkaan sopuisia me emme

-olleet."

-

-"Puhuitteko te minusta?" kysyi Kristiina nopeaan.

-

-"Emme, hyvä lapsi", sanoi isä naurahtaen. "En muista sinusta olleen

-puhetta sillä kertaa. -- Tiedätkö sinä, onko asia niin, että sinun

-miehesi aikoo mennä etelään Munan Baardinpoikaa tapaamaan?

-

-"Niin luulisin", vastasi Kristiina. "Sira Eiliv laati Erlendille

-tuonnoin kirjeen -- ja Erlend kertoi, että pian taitaa tulla lähtö

-etelään."

-

-Lauritsa istui vähän aikaa katsellen lasta, joka kopeloi sormillaan

-hänen tikarinsa kahvaa ja koetti purra siihen juotettua vuorikristallia.

-

-"Onko totta, että Ingebjørg-rouva aiotaan syöstä vallasta?" kysyi

-Kristiina.

-

-"Hän on suunnilleen sinun ikäisesi", vastasi isä, yhä edelleen

-hymyillen. "Kukaan ei tahdo riistää kuninkaan äidiltä arvoa tai valtaa,

-johon hän on syntynyt. Mutta arkkipiispa ja eräät kuningasvainajan

-ystävät ja sukulaiset ovat kutsuneet meidät yhteen neuvottelemaan

-siitä, miten rouvan valtaa ja kunniaa sekä kansan etua parhaiten

-suojeltaisiin."

-

-Kristiina sanoi hiljaa:

-

-"Minä ymmärrän, isä, ettette te ole tullut tällä kertaa Husabyhyn vain

-katsomaan Naakkvea ja minua."

-

-"Totta se on, en sen asian tähden ainoastaan", sanoi Lauritsa. Sitten

-hän nauroi: "Ja minä ymmärrän, tyttäreni, ettet sinä pidä siitä!"

-

-Hän laski kätensä Kristiinan poskelle ja silitteli sitä. Niin hänen oli

-ollut tapana tehdä Kristiinalle tämän ensi vuosista asti joka kerran

-kun hän oli torunut tai kiusoitellut tytärtään.

-

-       *       *       *       *       *

-

-Sillä välin istuivat herra Erling ja Erlend ylhäällä ritariparvessa

--- siksi kutsuttiin isoa aittaa, joka oli pihamaan koilliskulmassa,

-aivan portin pielessä. Se oli korkea kuin torni ja kolmikerroksinen;

-ylimmässä oli ampumarei'illä varustettu huone ja siellä säilytettiin

-kaikki ne aseet, joita ei tarvittu tavallisissa oloissa kartanolla.

-Kuningas Skule oli rakentanut tämän talon.

-

-Erling-herralla ja Erlendillä oli yllään turkit, siliä huoneessa oli

-purevan kylmä. Vieras kulki ympäri huonetta katsellen kaunista ase-

-ja haarniskavarastoa, jonka Erlend oli perinyt äitinsä isältä, Gaute

-Erlendinpojalta.

-

-Erling Vidkuninpoika oli pienenläntä mies, hento rakenteeltaan,

-mutta pehmeälihainen; hän liikkui kevyesti ja kauniisti. Kasvoiltaan

-hän ei ollut kaunis, vaikka hänellä olikin säännölliset piirteet --

-hänen tukkansa oli punertava ja kulmakarvat ja ripset valkoiset;

-itse silmät olivat myös hyvin vaaleansiniset. Se, että Erling-herraa

-kaikesta huolimatta pidettiin kauniina, johtui ehkä siitä, että

-kaikki tiesivät hänet Norjan rikkaimmaksi ritariksi. Hänellä oli myös

-erittäin puoleensavetävä, miellyttävä käytös. Hän oli mahdottoman

-järkevä, oppinut ja runsastietoinen, mutta kun hän ei milloinkaan

-pyrkinyt näyttämään tietojaan ja aina oli valmis kuuntelemaan muita,

-oli hänellä erittäin viisaan miehen maine maassa. Hän oli yhdenikäinen

-Erlend Nikulauksenpojan kanssa, ja he olivat sukua, joskin kaukaista

-Stovreim-suvun kautta; he olivat tunteneet toisensa lapsesta saakka,

-mutta mitään lähempää ystävyyttä ei heidän välillään ollut.

-

-Erlend istui arkulla puhellen laivasta, jota hän veistätti itselleen

-kesäksi; se oli kuusitoistasoutuinen, ja hän arveli siitä tulevan

-erittäin nopeakulkuisen ja keveästi ohjattavan aluksen. Hän oli

-tuottanut kaksi laivanveistäjää pohjoisesta ja itse johtanut työntekoa.

-

-"Laiva-asioita minä, näetkös, ymmärrän jonkin verran, Erling", virkkoi

-hän, "saat nähdä, että Margygren on näytettävä komealta, kun se pannaan

-halkomaan meren aaltoja --"

-

-"Margygren -- onpas sillä kamalan pakanallinen nimi", sanoi herra

-Erling naurahtaen. "Aiotko siis lähteä sillä etelään?"

-

-"Sinä taidat olla yhtä hurskas kuin vaimoni -- hänkin sanoo, että se

-on pakanallinen nimi. Ei hän pidä muuten koko laivasta, mutta hän on

-sellainen sisämaalainen -- hän ei kärsi koko merta."

-

-"Vaimosi on hurskaan ja lempeän ja hyvän näköinen", sanoi Erling

-kohteliaasti. "Hän on sukuunsa, kuten odottaa sopii."

-

-"Niin", Erlend naurahti. "Ei kulu päivääkään, ettei hän kävisi

-messussa. Ja Sira Eiliv, pappimme, jonka jo näit, lukee meille

-hengellisiä kirjoja -- se on -- jollei oteta lukuun olutta ja

-herkkua -- tälle papille mieluisinta. Ja tänne virtaa köyhää kansaa

-hakemaan apua ja neuvoja Kristiinalta -- he suutelevat luullakseni

-hänen hameensa helmoja -- minun omat miehenikin ovat muuttuneet

-tuntemattomiksi. Hän on kuin pyhät rouvat niissä pyhissä taruissa,

-joita Haakon-kuningas luetutti meille papeille siihen aikaan kun

-olimme hovipoikia, muistatko? Paljon on Husaby muuttunut sen jälkeen

-kun viimeksi kävit luonani, Erling. -- Ihmettelen muuten, että tahdoit

-tulla luokseni silloin", sanoi hän tovin kuluttua.

-

-"Mainitsit ajan, jolloin olimme hovipoikia", sanoi Erling Vidkuninpoika

-kasvoilla hymy, joka kaunisti häntä. "Olimmehan me silloin ystäviä?

-Kaikki odottivat silloin sinusta suuria."

-

-Mutta Erlend nauroi: "Niin minä odotin itsekin."

-

-"Etkö sinä voi purjehtia etelään minun kanssani, Erlend?" kysyi herra

-Erling.

-

-"Olen ajatellut lähteä maitse", vastasi toinen.

-

-"Se käy hankalaksi -- yli tunturin talvisaikaan", sanoi Erling-herra.

-"Olisi hupaisaa, jos sinä liittyisit Haftorin ja minun matkaan."

-

-"Olen luvannut lähteä eräiden toisten kera", vastasi Erlend.

-

-"Vai niin, sinä seuraat tietysti appeasi -- sehän onkin luonnollisinta."

-

-"Ei aivan niinkään -- minä tunnen niin vähän niitä miehiä, joiden

-kanssa hän on matkalla." Erlend oli vaiti. "Ei, minä olen luvannut

-käydä Munanin luona Stangessa", sanoi hän nopeasti.

-

-"Turhaan sinä haet häntä sieltä", vastasi toinen. "Hän on lähtenyt

-tiloillensa Hisingiin, ja taitaa kulua aikaa, ennen kuin hän tulee

-uudelleen pohjoiseen. Milloin olet kuullut hänestä viimeksi?"

-

-"Viime Mikon-messun aikaan -- hän kirjoitti minulle silloin Ringabusta."

-

-"Tiedäthän sinä, mitä laaksossa tapahtui viime syksynä?" kysyi Erling.

-"Etkö tiedä? Sen kai sinä tiedät, että hän kulki Mjøsin varrella ja

-laaksoissa asuvien lääninherrojen luona viemässä hallitusherrain

-käskykirjettä, jonka mukaan talonpoikien tuli suorittaa täysi sotavero

-muonineen ja hevosineen -- yksi hevonen aina kuuden talonpojan osalle

--- mutta herrojen lähettää vain hevoset ja itse jäädä kotiin? Etkö sinä

-ole kuullut tätä? Etkö sitäkään, että pohjoiset laaksot kieltäytyivät

-suorittamasta tätä veroa Munanin esiintyessä Eirik Toppin kanssa Vaagen

-käräjillä? Vastustuksen johtaja oli muuten Lauritsa Bjørgulfinpoika --

-hän vaati Eirikiä turvautumaan lakiin, jos laillisista veroista oli

-jäänyt jotakin suorittamatta, mutta nimitti mielivallaksi sitä, että

-rahvaalta vaadittiin sotasuorituksia tanskalaisen miehen tukemiseksi

-melskeessä Tanskan kuningasta vastaan; jos kuningas vaati alamaisiltaan

-palvelusta, ei hänen tarvinnut pelätä jäävänsä vaille hyviä aseita

-ja hevosia ja aseistettuja miehiä -- mutta hän ei ollut lähettävä

-Jørundgaardista yhtään ainoata hamppunuorassa kulkevaa kilipukkia,

-ellei kuningas vaatinut häntä itseään ratsastamaan sen selässä

-yhtymäpaikalle. Mutta etkö sinä tiedä tästä? Smid Gudleikinpoika sanoo

-Lauritsan luvanneen kulmakunnalleen suojelusta tarvittaessa."

-

-Erlend istui kuin salaman lyömänä.

-

-"Lauritsa! En minä ole ikinä kuullut vaimoni isän sekaantuneen muuhun

-kuin siihen, mikä koskee hänen ja hänen ystäviensä omaisuutta."

-

-"Ei hän useasti sitä teekään", sanoi herra Erling. "Mutta sen verran

-minä näin käydessäni nyt niemellä, että silloin, kun Lauritsa

-Bjørgulfinpoika puuttuu johonkin asiaan, seuraavat häntä kaikki --

-sillä hän ei puhu ennen kuin tuntee asian niin hyvin, ettei hänen

-sanaansa helpolla suisteta. Hän kuuluu olleen kirjeenvaihdossa näistä

-seikoista Ruotsissa asuvan sukunsa kanssa -- rouva Ramborg, hänen

-isoäitinsä, ja herra Erngislen isoisä olivat näet veljeksien lapsia,

-ja hänellä on suuri suku siellä. Vaikka appesi onkin hiljainen mies,

-on hänellä huomattava valta niillä seuduin, missä hänet tunnetaan --

-joskin hän harvoin sitä käyttää."

-

-"Nyt minä ymmärrän, miksi sinä olet liittynyt häneen, Erling", sanoi

-Erlend nauraen. "Johan minua ihmetyttikin, miten teistä oli tullut niin

-hellät ystävät."

-

-"Ihmetytti!" suutahti Erling. "Olisipa se ihmeteltävä mies, joka ei

-haluaisi kutsua Jørundgaardin Lauritsaa ystäväkseen. Parempi sinun

-olisi, sukulaismies, kuunnella häntä kuin Munania."

-

-"Munan on ollut aivan kuin vanhempi veljeni siitä päivästä asti,

-jolloin lähdin ensi kertaa kotoa", sanoi Erlend hiukan kiivaasti. "Hän

-ei ole milloinkaan pettänyt minua, kun olen joutunut pulaan. Hän on nyt

-itse pulassa."

-

-"Munan selviää kyllä", sanoi Erling Vidkuninpoika jälleen tyynesti.

-"Hänen kuljettamansa käskykirjeet olivat varustetut Norjan valtakunnan

-sinetillä -- vastoin lakia tosin, mutta sehän ei ole hänen syynsä. On

-hänellä muitakin vaikeuksia -- ne hommat, joihin hän oli sekaantunut

-ja joissa hän oli käyttänyt sinettiään ollessaan todistajana

-Eufemia-neidon kihlaamistilaisuudessa -- mutta sitä on vaikea selvittää

-ilmaisematta erästä, jota me emme --. Totta puhuen, Erlend, --

-minä uskon Munanin selviävän ilman sinun apuasi -- mutta sinä voit

-vahingoittaa itseäsi sillä."

-

-"Tahdotte syöstä rouva Ingebjørgin vallasta, niinhän?" sanoi Erlend.

-"Mutta minä olen luvannut sukulaisrouvallemme palvelustani sekä omassa

-maassa että muualla."

-

-"Niin olen minäkin", vastasi Erling. "Ja aion pitää sen lupauksen

--- niin tekee jokainen Norjan mies, joka on palvellut ja rakastanut

-herraamme ja kuningastamme Haakonia. Mutta hänen on paras päästä

-vapaaksi neuvonantajista, jotka neuvovat tuota nuorta rouvaa ja hänen

-poikaansa tuhon teille."

-

-"Uskotko sinä teidän pystyvän _siihen_", kysyi Erlend ääntään alentaen.

-

-"Uskon", vastasi Erling Vidkuninpoika lujasti. "Niin uskon. Ja niin

-uskovat kaikki, jotka eivät viitsi kuunnella", -- hän kohautti

-olkaansa -- "pahansuopaa ja -- joutavaa puhetta. Ja sitä meidän,

-Ingebjørg-rouvan sukulaisten, tulisi välttää ennen kaikkea."

-

-Palvelusneito kohotti lattialuukkua ja kysyi, joko emännän sopi

-toimittaa ruoka pöytään.

-

-       *       *       *       *       *

-

-Pöydässä istuttaessa tahtoi yhteispuhelu vähän väliä luiskahtaa

-uusiin suuriin kuulumisiin. Kristiina huomasi, että sekä hänen

-isänsä että Erling välttivät puheenainetta; he kertoivat sukulais-

-ja tuttavapiirissä tapahtuneista naimisista ja kuolemantapauksista,

-perintöriidoista ja kartanonkaupoista. Hän tuli levottomaksi tietämättä

-itsekään miksi. Näillä oli asiaa Erlendille, sen hän ymmärsi. Ja

-vaikkei hän tahtonut tunnustaa sitä itselleen, tiesi hän jo tuntevansa

-miehensä siksi hyvin, että arvasi tämän, itsepäisyydestään huolimatta,

-olevan hyvinkin helposti johdettavan, kun lujassa kourassa oli pehmeä

-kinnas, kuten sananlasku sanoo.

-

-Aterian jälkeen muuttivat herrat lieden lähelle, asettuivat sinne

-juomaan. Kristiina istuutui penkille, otti ompelukehyksen syliinsä ja

-rupesi solmimaan lankoja. Kohta sen jälkeen tuli siihen Haftor Graut,

-levitti nahkasen lattialle ja istuutui emännän jalkojen juureen. Hän

-oli löytänyt Erlendin harpun, asetti sen eteensä ja alkoi hyräillä ja

-jutella. Haftor oli aivan nuori mies; hänellä oli keltainen kihara

-tukka, mitä kauneimmat kasvot, mutta paljon teerenpilkkuja. Kristiina

-havaitsi hänet pian kovasti lörppösuiseksi. Haftor oli vastikään nainut

-rahaa ja rikkautta, mutta ei viihtynyt tiloillaan; siksi hän oli

-lähtenyt henkivartioväen neuvotteluihin.

-

-"-- Mutta ei ole kumma, jos Erlend Nikulauksenpoika jää mieluummin

-kotiin", sanoi hän laskien päänsä Kristiinan syliin. Kristiina vetäytyi

-etemmä, nauroi ja sanoi, että hän oli juuri kuullut miehensä aikovan

-lähteä etelään -- "missä asioissa lähtenee", sanoi hän viattoman

-näköisenä. "Nyt ovat ajat niin levottomat, ettei tuhma nainen enää

-ymmärrä, mistä on kysymys."

-

-"Ja kuitenkin juuri naisen tuhmuus on saanut sen aikaan", vastasi

-Haftor nauraen ja siirtyi jäljestä. "Niin sanoo Erling ja niin sanoo

-Lauritsa Bjørgulfinpoika -- haluaisinpa tietää, mitä he tarkoittavat

-sillä. Mitä te luulette, Kristiina-emäntä? Ingebjørg-rouva on hyvä,

-yksinkertainen nainen -- ehkä hän parastaikaa istuu samanlaisessa

-puuhassa kuin te solmimassa silkkiä lumivalkeilla käsillään ja

-ajattelee: olisi sydämetöntä kieltää miesvainajan uskolliselta

-alamaispäälliköltä vähän suurempi elatusapu --"

-

-Erlend tuli siihen ja istuutui vaimonsa viereen, minkä vuoksi Haftorin

-täytyi siirtyä etemmä.

-

-"Tuo on semmoista hölynpölyä, jota rouvat jauhavat majapaikoissa, kun

-heidän miehensä ovat niin tyhmiä, että ottavat heidät mukaansa käräjiin

---"

-

-"Siellä, mistä minä olen kotoisin, sanotaan ettei savua ilman tulta --"

-

-"Tunnemme mekin sen sananparren", virkahti Lauritsa; hän ja

-Erling olivat tulleet toisten luo. "Ja kuitenkin, Haftor, minulle

-kävi hullusti tässä talvella -- aioin sytyttää lyhtyni tuoreella

-hevosenlannalla --", sanoi Lauritsa ja istuutui pöydän kulmalle.

-Erling-herra toi heti hänen pikarinsa ja ojensi sen hänelle

-kunnioittavasti; sitten istui ritari penkille hänen lähettyvilleen.

-

-"Kuinka te voisitte tietääkään siellä pohjan perillä Haalogalandissa,

-mitä Ingebjørg-rouva ja hänen neuvonantajansa tietävät tanskalaisten

-aikeista ja juonista?" sanoi Erlend. "Ja olitte ehkä lyhytnäköisiä

-asettuessanne vastustamaan kuninkaan avunpyyntöä. Knut-herra -- voimme

-yhtä hyvin lausua hänen nimensä, häntä kuitenkin kaikki tarkoitamme --

-on minun mielestäni mies, jota en uskoisi tavattavan nukkuvana orrelta.

-Te istutte liian kaukana isoista padoista voidaksenne haistaa, mitä

-niissä keitetään. Ja parempi vara kuin vahinko, minusta --"

-

-"Niin", sanoi Erling-herra. "Voisipa melkein sanoa, että meidän

-keittomme keitetään naapurin padassa -- me norjalaiset olemme kohta

-kuin vuokraväkeä, meille työnnetään ovesta Ruotsissa laitettu puuro --

-syö, jos tahdot ruokaa! Yhden virheen teki herramme kuningas Haakon:

-hän muutti pirtin rakennusten ulkolaitaan tehdessään Oslosta maan

-ensimmäisen kaupungin. Ennen se sijaitsi keskellä pihaa, jos jatkamme

-tätä puhetta -- Bergenissä tai Nidarosissa -- mutta niissä määräävät

-nyt arkkipiispa ja tuomiokapituli yksin. -- Mitä sanot sinä, Erlend

--- sinä, joka olet trøndilainen ja jonka koko tavara ja mahti on

-Trondheimissa?"

-

-"Aivan niin. Kautta Kristuksen veren -- jos te tahdotte, että pata on

-kannettava takaisin oikeaan lieteen, niin --"

-

-"Juuri niin", sanoi Haftor. "Liian kauan on meidän Pohjolaisten

-täytynyt tyytyä tuntemaan pohjaanpalaneen hajua ja särpimään kylmää

-kaalia --"

-

-Lauritsa puuttui puheeseen:

-

-"Asia on sillä lailla, Erlend, etten minä olisi ryhtynyt oman kulmani

-puhemieheksi, ellei minulla olisi ollut hallussani sukulaiseni herra

-Erngislen lähettämiä kirjeitä. Tiesin siis, ettei kukaan niistä

-miehistä, jotka käyttävät laillisesti valtikkaa, ole aikonut rikkoa

-molempien maiden välistä rauhaa ja sopua, ei Tanskan kuninkaan eikä

-oman kuninkaamme maassa."

-

-"Jos tiedätte, appi, kuka nykyisin käyttää valtikkaa Tanskan maassa,

-niin tiedätte enemmän kuin useimmat muut", sanoi Erlend.

-

-"Yhden seikan tiedän. On eräs, jota ei yksikään tahdo nähdä vallassa,

-ei täällä, ei Ruotsissa eikä Tanskassa. Se oli aiheena ruotsalaisten

-kapinaan kesällä Skarassa, ja se on aiheena siihen neuvotteluun, jonka

-me nyt aiomme pitää Oslossa -- osoittaaksemme kaikille, jotka vielä

-eivät ole älynneet asiaa, että järkevät miehet ovat kaikki tyynni yhtä

-mieltä siitä."

-

-He olivat juoneet niin paljon, että olivat tulleet jonkin verran

-meluaviksi -- lukuun ottamatta vanhaa Smid Gudleikinpoikaa, joka oli

-nukahtanut tuolilleen lieden luo. Erlend huusi kovalla äänellä:

-

-"Te olette niin järkeviä kaikki, ettei itse paholainen voi petkuttaa

-teitä. Onhan se selvä, että te pelkäätte Knut Porsea. Te ette ymmärrä,

-hyvät herrat, ettei sellainen mies tyydy istumaan laiskana ja antamaan

-päivien kulua ja ruohon kasvaa, niinkuin Jumala tahtoo. Minä tahtoisin

-tavata jälleen tuon ritarin, tunsin hänet Hallandin aikoina. Eikä

-minusta olisi yhtään vastahakoista olla hänen sijassaan."

-

-"Sitä minä en olisi uskaltanut sanoa vaimoni kuullen", sanoi Haftor

-Graut.

-

-Mutta Erling Vidkuninpoika oli myös juonut. Hän koetti vielä pysytellä

-säädyllisenä, mutta ei osannut: "Sinä!" hän sanoi purskahtaen

-röhönauruun, "sinäkö, sukulaismies! -- Sinä, Erlend!" Hän läiskäytti

-Erlendiä olalle ja nauroi nauramistaan.

-

-"Ei, Erlend", sanoi Lauritsa rohkeasti, "siihen tarvitaan muuta kuin

-pelkkää naisten nauratustaitoa. Ellei Knut Porsessa olisi miestä muuhun

-kuin leikkimään kettua hanhitarhassa -- niin me Norjan herrat olisimme

-liian laiskoja lähteäksemme miehissä tavoittamaan häntä -- vaikka

-hanhi olisi itse kuninkaamme äiti. Mutta vaikka Knut-herra voisikin

-houkutella miehiä tuhmuuksien tekoon hänen tähtensä -- niin itse hän ei

-hulluttele suotta. Hänellä on tarkoituksensa, ja ole varma siitä, ettei

-hän sitä unohda."

-

-Keskustelu laukesi lukkoon vähäksi aikaa. Sitten sanoi Erlend -- hänen

-silmänsä säihkyivät:

-

-"Silloin minä tahtoisin, että Knut-herra olisi Norjan mies!"

-

-Toiset istuivat vaiti. Herra Erling otti kulauksen tuopistaan ja sanoi

-sitten:

-

-"Herra varjelkoon meitä siitä -- jos meillä olisi joukossamme semmoinen

-mies täällä Norjassa, niin pelkään, että maa olisi pian rauhaa vailla."

-

-"Rauhaa vailla!" sanoi Erlend halveksuvasti.

-

-"Juuri niin, rauhaa vailla", vastasi Erling Vidkuninpoika. "Muista,

-Erlend -- tätä maata emme muodosta ainoastaan me ritariston miehet.

-Sinusta saattaisi ehkä tuntua hauskalta, jos täältä nousisi joku

-seikkailunhaluinen ja kunnianhimoinen Knut Porsen kaltainen mies. Ennen

-vanhaan oli niin, että kun joku maamme miehistä nostatti kapinan, oli

-hänen aina helppo saada kannatusta mahtavien joukosta. Voitto joko

-tuli heille, jolloin he saivat kunnianimiä ja maita -- taikka heidän

-sukulaisilleen, jolloin he saivat vapauden henkeen ja omaisuuteen

-nähden -- niin, tiedetään kyllä jonkun menettäneen päänsä, mutta suurin

-osa selvisi hyvin, kävipä niin tahi näin -- niin oli ennen isäimme

-aikana. Mutta rahvas ja kaupunkilaiset, Erlend -- työkansa, joka

-sai maksaa veroja kahdelle herralle useinkin samana vuonna ja joka

-saattoi iloita joka kerran, kun ratsastusparvi karahutti peltojen yli

-polttamatta taloja ja hävittämättä karjaa -- maakansa, jonka täytyi

-kestää sietämätöntä sortoa ja mielivaltaa -- sen minä luulen kiittävän

-Jumalaa ja Pyhää Olavia kuningas Haakonista ja kuningas Maunusta ja

-tämän pojista, jotka tukivat rauhaa ja lakeja --"

-

-"Niin. Kyllä minä uskon sinun luulevan niin." Erlend keikahutti

-päätään. Lauritsa istui katsoen nuorta vävyään -- tämä säteili

-valppautta. Hänen tummat, kiihkeät kasvonsa hehkuivat, kurkku

-oli kaarella hoikassa, ruskeassa kaulassa. Sitten isä vilkaisi

-tyttäreensä. Kristiina oli päästänyt työnsä vaipumaan syliin ja seurasi

-tarkkaavaisesti miesten puhetta.

-

-"Oletko sinä niin varma siitä, että talonpojat ja muu rahvas

-ajattelevat tuohon tapaan kiittäen nykyistä järjestystä? On totta,

-että heillä on ollut useinkin kovat ajat -- ennen vanhaan, kun

-kuninkaat ja vastakuninkaat ratsastivat sotajoukkoineen läpi maan.

-Tiedän heidän vielä muistavan sen ajan, jolloin heidän täytyi paeta

-tunturille karjoineen, vaimoineen ja lapsineen, kartanoitten loimutessa

-ilmitulessa laaksojen pohjalla. Olen kuullut heidän puhuvan siitä.

-Mutta tiedän heidän myös muistavan toisenkin seikan -- että heidän omat

-isänsä olivat mukana joukoissa; emme me taistelleet vallasta yksin,

-Erling, talonpoikien pojat olivat mukana myös -- ja sattui joskus, että

-heille annettiin meidän perintötilamme. Sellaista ei tapahdu lakien

-vallitessa maassa, että skidanilaisen huoranaisen poika, joka ei tiedä

-isänsä nimeä, saa lääninherran lesken ja omaisuuden, kuten sai Reidar

-Darre -- hänen jälkeläisensä olisi kelvannut sinun tyttäresi mieheksi,

-Lauritsa, ja nyt hän on naimisissa sinun vaimosi veljentyttären kanssa,

-Erling. Meillä on nyt laki ja järjestys maassa, mutta talonpoikien maa

-joutuu meidän käsiimme -- en tiedä mistä se johtuu, mutta se tapahtuu

-lakien suojassa. Mitä enemmän oikeus vallitsee, sitä nopeammin he

-kadottavat sana- ja määräämisvallan valtakunnan asioissa, samoin omissa

-asioissaan. Ja tämän, Erling, tietää rahvas myös! Ehei, älkää olko

-liian varmoja siitä, ettei maakansa kaipaa uudelleen aikoja, jolloin

-se saattoi kadottaa talonsa tulen ja väkivallan uhrina, -- mutta myös

-voittaa aseilla paremmin kuin oikeudella --"

-

-Lauritsa nyökkäsi.

-

-"Ei Erlend ole aivan väärässä", sanoi hän hiljaa.

-

-Mutta Erling Vidkuninpoika nousi:

-

-"Uskon kyllä, että kansa muistaa paremmin ne harvat miehet, jotka

-nousivat alhaisista oloista herroiksi -- miekkavallan aikana -- kuin ne

-lukemattoman monet, jotka joutuivat synkkään perikatoon ja kurjuuteen.

-Eikä kuitenkaan kukaan ollut kovempi herra köyhille kuin nämä -- luulen

-vanhan puheenparren -- 'suvusta suurin harmi' -- johtuneen juuri

-heistä. Miehen täytyy syntyä herraksi, muuten hänestä tulee kova herra.

-Mutta kun hän on kasvanut lapsena renkien ja palvelusnaisten parissa,

-silloin hän ymmärtää, että ilman alhaista kansaa me olemme monessa

-suhteessa avuttomat kuin lapset ja että meidän tulisi puolestamme

-palvella heitä tiedoillamme ja suojella heitä ritariston avulla.

-Yksikään valtakunta ei ole pysynyt pystyssä ilman mahtimiehiä, jotka

-ovat voineet ja tahtoneet turvata vallallaan pienempäin oikeutta."

-

-"Sinä voisit kilpailla veljeni kanssa puhetaidossa, Erling", sanoi

-Erlend nauraen. "Mutta minä luulen ulkotrøndilaisten pitäneen enemmän

-meistä herroistaan entisaikaan, jolloin veimme heidän poikansa

-taisteluretkille, jolloin veremme sekoittui heidän vereensä tantereella

-ja jolloin hajotimme muureja ja riehuimme kilvan vuokramiestemme

-kanssa. -- Siinä kuulet, Kristiina, että minä toisinaan nukun toinen

-korva auki Sira Eilivin lukiessa ääneen suuria kirjojaan."

-

-"Tavara, joka on vääryydellä saatu, ei joudu kolmannen perijän käsiin",

-sanoi Lauritsa Bjørgulfinpoika. "Etkö ole kuullut sitä, Erlend?"

-

-"Miksen minä ole kuullut!" Erlend nauroi ääneen "Mutta näkemättä se on

-vielä --"

-

-Erling Vidkuninpoika sanoi:

-

-"Kuule, Erlend, herraksi on syntynyt harva, mutta kaikki ovat syntyneet

-palvelemaan; oikea herruus on olla palvelijansa palvelija."

-

-Erlend vei kätensä niskan taa, venyttelihe ja sanoi sitten hymyillen:

-

-"Sitä en ole milloinkaan ajatellut. Enkä minä usko alaisteni voivan

-kiittää minua mistään palveluksista. Ja kuitenkin, ihme ja kumma,

-minä luulen heidän pitävän minusta." Hän hieroi hyväillen poskeaan

-Kristiinan mustaan kissanpoikaan, joka oli hypännyt hänen olalleen ja

-marni nyt hyrräten selkä köyryssä hänen kaulansa ympärillä. "Mutta

-tämä vaimoni tässä -- hän on mitä palvelevaisin rouva -- vaikka teillä

-ei olekaan syytä uskoa sitä -- sillä kannut ja haarikat ovat tyhjät,

-Kristiina!"

-

-Orm, joka oli istunut ääneti kuunnellen miesten puhetta, nousi paikalla

-ylös ja lähti ulos.

-

-"Talon emännällä on ollut niin ikävä, että hän on nukkunut", sanoi

-Haftor hymyillen, "ja syy on teidän -- olisitte antaneet minun jutella

-rauhassa hänen kanssaan, minä osaan puhella naisten mieliksi."

-

-"Niin, tämä puhuminen on varmaan käynyt ikävystyttäväksi teille,

-emäntä", sanoi Erling anteeksipyytävästi, mutta Kristiina vastasi

-hymyillen:

-

-"Enhän minä ole tainnut käsittää kaikkea, mitä täällä on puhuttu tänä

-iltana, herra, mutta muistan hyvin kaiken ja voin perästäpäin tuumia

-edelleen --"

-

-Orm palasi parin palvelusneidon seurassa, jotka kantoivat tupaan

-lisää juotavaa. Poika täytti astiat. Lauritsa katsoi surullisesti

-tuota kaunista lasta. Hän oli koettanut päästä keskustelun alkuun Orm

-Erlendinpojan kanssa, mutta tämä oli vähäsanainen, vaikka hänellä oli

-kaunis, säädykäs käytös.

-

-Eräs neidoista kuiskasi Kristiinan korvaan, että Naakkve oli herännyt

-ja huusi kauheasti pikkutuvassa. Emäntä toivotti silloin hyvää yötä ja

-lähti palvelusneitojen kanssa ulos.

-

-Miehet ryhtyivät uudelleen juomaan. Erling-herra ja Lauritsa katsoivat

-toisiinsa pari kertaa, sitten sanoi edellinen:

-

-"Olin aikonut puhua sinulle eräästä asiasta, Erlend. Taitaa tulla

-sotaanlähtökäsky täällä meidän vuonomme ja Møren kulmalla --

-pohjoisessa pelätään venäläisten hyökkäävän taas rajan yli suuremmalla

-voimalla ensi kesänä, niin ettei siellä jakseta pitää puolia yksin.

-Se on ensimmäinen voitto, josta saamme kiittää Ruotsin kanssa tehtyä

-sopimusta -- eikä ole oikein, että haaløygalaiset hyötyvät siitä yksin.

-Arne Gjavvaldinpoika on liian vanha ja kitulias, minkä vuoksi on ollut

-puhe siitä, että sinut pantaisiin talonpoikaislaivojen päälliköksi

-vuonon tällä puolen. Mitä sinä pitäisit siitä?"

-

-Erlend läimähytti kätensä yhteen -- hänen kasvonsa loistivat:

-

-"Mitä minä pitäisin siitä --!"

-

-"Kovin suurta palkkaa tuskin saatamme luvata", sanoi Erling

-hillitsevästi. "Mutta sinun tulisi hankkia tietoja tämän puolen

-lääninherroilta -- neuvoston herrojen kesken on arveltu sinua ehkä

-sopivaksi mieheksi toimittamaan jotakin tässä asiassa. Toiset muistavat

-vielä sinun niittäneen kunniaa kreivi Jaakon laivapäällikkönä -- ja

-muistan itse hänen sanoneen Haakon-kuninkaalle, että hän oli toiminut

-epäviisaasti ollessaan niin ankara taitavaa, nuorta soturia kohtaan.

-Hän sanoi, että sinusta vielä kerran tulisi kuninkaasi tuki."

-

-Erlend näpsäytti sormiaan:

-

-"Eihän vain sinusta tule kuningas, Erling Vidkuninpoika! Sitäkö te

-haudotte mielessänne", kysyi hän ääneen nauraen, "että Erlingistä

-pitäisi tehdä kuningas?"

-

-Erling sanoi kärsimättömästi:

-

-"Eikö mitä, Erlend, etkö sinä ymmärrä, että minä puhun täyttä totta --"

-

-"Herra varjele -- laskitko sinä siis äsken leikkiä? Minä ymmärsin sinun

-puhuneen täyttä totta koko illan -- no, yhtäkaikki, puhukaamme siis

-täyttä totta -- kerro minulle kaikki, sukulaismies!"

-

-       *       *       *       *       *

-

-Kristiina nukkui lapsi rinnallaan Erlendin tullessa pikkutupaan. Erlend

-pisti päreen lieden hiilien sekaan ja valaisi sillä noita kahta, jääden

-katsomaan heitä pitkäksi aikaa.

-

-Miten kaunis hänen vaimonsa oli -- ja kaunis oli heidän poikansakin.

-Kristiina oli vain niin uninen iltaisin tätä nykyä -- heti kun hän oli

-paneutunut pitkäkseen ja saanut pojan viereensä, nukkuivat molemmat.

-Erlend veti suutaan nauruun ja heitti lastun takaisin tuleen. Sitten

-hän riisuutui hitaasti.

-

-Hän oli pääsevä pohjoiseen keväällä Margygrenillä -- kolme

-neljä sotalaivaa matkassaan. Haftor Graut oli määrätty kolmen

-haaløygalaislaivan päälliköksi -- mutta Haftorilla ei ollut lainkaan

-kokemusta, hänet hän kyllä taivuttaisi niinkuin itse tahtoi, hän

-ymmärsi itse saavansa hallita. Sillä pelkurilta tai nahjukselta ei

-Haftor ainakaan näyttänyt. Erlend oikaisihe ja hymyili pimeässä. Hän

-oli ajatellut hankkia miehistön Margygrenille Møresta. Mutta oli

-tälläkin seudulla ja Birgsissä rohkeita, reippaita poikia -- hän saisi

-valita mielensä mukaan.

-

-Hän oli ollut naimisissa hiukan yli vuoden. Ensin lapsensynnytys,

-sitten katumuksenteko sekä paastot, ja nyt poika, poika, yöt päivät

-vain poika. Ja kuitenkin -- sama herttainen, nuori Kristiina hän oli

-yhä -- kun hänet sai unohtamaan hetkeksi papin puheet ja tuon ahnaan

-imeväisen.

-

-Hän suuteli Kristiinan olkaa, mutta toinen ei herännyt. Nukkukoon,

-raukka -- olihan hänellä niin paljon ajattelemista nyt yöllä. Erlend

-kääntyi häneen selin ja makasi tuijottaen tupaan päin; sieltä kiilsi

-pieni hehkuva hiilensilmä liedellä. Hänen olisi pitänyt nousta

-peittämään tuhka -- mutta hän ei viitsinyt.

-

-Kuohuen heräsivät nuoruuden muistot. Hän näki tärisevän laivankeulan

-pysähtyvän silmänräpäykseksi vastaanvyöryvän aallon edessä -- sitten

-vesi loiskahti yli kannen. Kuului myrskyn ja aaltojen valtava

-kohu niiden syöstessä alusta vastaan, ja mastonhuippu keikkui

-hurjasti kiitävien pilvien lomassa. He olivat olleet jossakin

-Hallandin rannikolla. Erlend tunsi kyynelten kohoavan silmiinsä

-mielenliikutuksesta. Hän ei ollut itse tiennyt, miten nämä velttoudessa

-vietetyt vuodet olivat kiusanneet häntä.

-

-Seuraavana aamuna seisoivat Lauritsa Bjørgulfinpoika ja Erling

-Vidkuninpoika pihalla katsellen Erlendin hevosia, jotka juoksivat

-irrallaan aidan takana,

-

-"Jos nyt Erlend lähtee mukanamme neuvotteluihin", sanoi Lauritsa,

-"luulen hänen arvonsa ja syntyperänsä vaativan häntä astumaan

-ensimmäisten riviin, koska hän on kuninkaan ja tämän äidin sukulainen.

-Mutta luuletteko, herra Erling, voivanne luottaa siihen, etteivät hänen

-ajatuksensa näissä asioissa saa häntä kallistumaan toiselle puolelle?

-Jos Ivar Ogmundinpoika yrittäisi tehdä jonkin vastatarjouksen -- Erlend

-on sukua myös niille miehille, jotka tulevat liittymään Ivar-herraan --"

-

-"En minä usko herra Ivarin tekevän sellaista", sanoi Erling

-Vidkuninpoika. "Ja Munan", hän liikautti huuliaan, "on niin viisas,

-että ymmärtää pysyä poissa -- hän pelkää muuten käyvän liian selvästi

-ilmi, minkä verran Munan Baardinpoika merkitsee." He nauroivat

-molemmat. "Siinä on se hankala paikka -- niin, tehän sen tiedätte

-paremmin kuin minä, te Lauritsa Laamanninpoika, jonka suku ja heimo on

-siellä, että nuo Ruotsin herrat eivät tahdo katsoa meidän ritaristoamme

-oikein yhdenarvoiseksi omansa kanssa. Nyt ei meiltä saisi puuttua

-ketään sellaista, jolla on arvoa ja rikkautta -- meillä ei olisi varaa

-jättää Erlendin kaltaista miestä istumaan kotiin leikkimään vaimonsa

-kanssa ja hoitamaan tilojaan -- miten hoitanee niitä", lisäsi hän

-nähtyään Lauritsan ilmeen.

-

-Lauritsa hymyili vähän.

-

-"Mutta jos te luulette, ettei ole viisasta ahdistaa Erlendiä liiaksi

-puolellemme, niin luovun siitä."

-

-"Minä luulen, hyvä herra", sanoi Lauritsa, "että Erlendistä on oleva

-enemmän hyötyä tällä seudulla. Voi olla mahdollista -- kuten itse

-sanoitte --, että tämä hanke saa osakseen vastustusta Namdalseidin

-eteläpuolella -- jossa ajatellaan oltavan turvassa venäläisiltä. Ehkä

-Erlendissä olisi miestä kääntämään ihmisten ajatukset toiselle tolalle

-näissä asioissa --"

-

-"Hän on niin hiton hölläsuinen", pääsi herra Erlingin huulilta.

-

-Lauritsa vastasi hymyillen:

-

-"Ehkäpä eräällä taholla ymmärrettäisiin paremmin sellaista kieltä kuin

--- taitavampien miesten puhetta." He katsoivat jälleen toisiinsa ja

-molemmat purskahtivat nauruun. "Mutta kaikitenkin -- hän voi saattaa

-aikaan enemmän vahinkoa kuin hyötyä, jos lähtisi etelään ja yltyisi

-liian kovaääniseksi --"

-

-"Niin, ellette te voi taltuttaa häntä --"

-

-"Minä en voi vaikuttaa häneen ainakaan muuta kuin siihen asti, jolloin

-hän tapaa sellaisia lintuja, joiden parissa on tottunut lentämään --

-vävyni ja minä olemme liian erilaiset."

-

-Erlend tuli heidän luokseen pihan ylälaitaan:

-

-"Teillä on tainnut olla niin suuri hyöty messusta, ettette kaipaa

-einettä lainkaan?"

-

-"En ole kuullut kenenkään virkkavan eineestä mitään -- olen nälkäinen

-kuin susi -- ja janoinen." Lauritsa taputti likaista valkoista hevosta,

-joka oli seissyt hänen hyväiltävänään. "Minä ajaisin sen miehen, joka

-hoitaa työhevosia, pois talosta ennen kuin istuisin pöytään, jos minä

-olisin isäntä."

-

-"En uskalla tehdä sitä Kristiinan tähden", sanoi Erlend. "Hän on

-saattanut erään palvelusneidon raskaaksi."

-

-"Te taidatte pitää sitä sellaisena urotyönä", sanoi Lauritsa kohottaen

-kulmiaan, "että mies on korvaamaton, kun --"

-

-"Emme, mutta ymmärrättehän te", sanoi Erlend nauraen, "että Kristiina

-ja pappi koettavat naittaa heidät toisilleen -- ja he tahtovat saada

-minut auttamaan miestä sellaiselle tolalle, että hän voi elättää heidät

-kumpaisenkin. Neito ei tahdo, eikä hänen naittajansa tahdo, eikä Tore

-tahdo hänkään -- mutta minä en vain saa ajaa häntä pois; Kristiina

-pelkää hänen silloin lähtevän seudulta. Varsinainen hevosten hoitaja

-onkin Ulf Haldorinpoika -- silloin kun hän on kotosalla."

-

-Erling Vidkuninpoika meni Smid Gudleikinpoikaa vastaan; Lauritsa sanoi

-vävylleen:

-

-"Kristiina näyttää minun mielestäni kalpealta päivisin --"

-

-"Aivan niin", yhtyi Erlend innokkaasti appeensa. "Ettekö te voi puhua

-hänelle, appi -- poika imee ihan ytimen hänestä. Luulen hänen aikovan

-syöttää sitä kolmanteen paastoon asti kuin mikäkin mökin eukko --"

-

-"Hän pitää kovasti pojastaan", sanoi Lauritsa hymähtäen.

-

-"Niin pitää." Erlend pudisti päätään. "Hän saattaa istua kolme tuntia

-Sira Eilivin kanssa -- puhellen siitä, että poika on saanut punaista

-sierettymää jonnekin, ja he pitävät jokaista uutta hammasta, joka

-hänen suuhunsa ilmestyy, taivaallisena ihmeenä. Minä olen kuullut

-kaikkien lasten saavan hampaita, joten minusta olisi suurempi ihme, jos

-Naakkvemme jäisi hampaattomaksi."

-

-

-

-

-II

-

-

-Seuraavana vuonna, eräänä iltana joulunpyhien lopulla, ilmestyivät

-Kristiina Lauritsantytär ja Orm Erlendinpoika odottamatta mestari

-Gunnulfin kaupunkiasuntoon.

-

-Oli tuullut ja satanut räntää koko päivän huomenkoitosta alkaen, ja

-iltapuoleen kiihtyi ilma oikeaksi lumimyrskyksi. Vieraat olivat aivan

-lumisia astuessaan tupaan, jossa pappi istui väkineen aterialla.

-

-Gunnulf kysyi kauhistuneena, oliko kotona tapahtunut jotakin. Mutta

-Kristiina pudisti päätään. Hän vastasi langon kysymykseen Erlendin

-olevan pidoissa Gelminissä, mutta itse hän oli ollut niin väsynyt,

-ettei jaksanut lähteä mukaan.

-

-Pappi kummasteli, kuinka Kristiina oli jaksanut ratsastaa kaupunkiin

-asti -- molempien hevoset olivat aivan loppuun ajetut -- viimeisellä

-taipaleella he olivat töin tuskin jaksaneet kamppailla kinosten läpi.

-Gunnulf lähetti molemmat talon naiset Kristiinan mukaan hankkimaan

-hänelle kuivia vaatteita. Naiset olivat hänen entinen imettäjänsä ja

-tämän sisar -- muuta naisväkeä ei papin talossa ollut. Itse hän otti

-haltuunsa veljenpojan. Orm sanoi:

-

-"Kristiina on luullakseni sairas. Minä sanoin siitä isälle, mutta hän

-suuttui --"

-

-Kristiina oli ollut aivan suunniltaan viime ajat, kertoi poika. Orm ei

-ymmärtänyt, mitä se oli. Hän ei muistanut kumpi heistä, Kristiinako

-vai hän, oli keksinyt, että he voisivat lähteä tänne -- Kristiina oli

-tainnut sanoa ensiksi, että hän kaipasi niin Kristuksen-kirkkoa, ja Orm

-oli silloin sanonut, että hän tahtoi tulla saattamaan. Ja tänä aamuna,

-heti isän ratsastettua kotoa, oli Kristiina sitten sanonut, että nyt

-hän tahtoi lähteä. Orm oli taipunut, vaikka hän huomasi ilman näyttävän

-uhkaavalta -- Kristiinan silmät tekivät hänet levottomaksi.

-

-Gunnulf ajatteli Kristiinan palatessa takaisin sisään, että ne tekivät

-hänetkin levottomaksi. Hän näytti kauhistuttavan laihalta Ingridin

-mustassa puvussa, kasvot olivat niinen väriset ja silmät sisään

-vajonneet ja tummien kehien ympäröimät -- katse oli outo ja synkkä.

-

-Gunnulf ei ollut nähnyt häntä kolmeen kuukauteen -- siitä pitäen, kun

-hän oli ollut lapsen kastajaisissa Husabyssä. Kristiina oli ollut

-silloin hyvinvoivan näköinen levätessään vuoteella juhla-asussa, ja

-hän oli sanonut tuntevansa itsensä terveeksi -- synnytys oli ollut

-helppo. Ja hän oli pannut kovasti vastaan, kun Ragnfrid Ivarintytär ja

-Erlend tahtoivat antaa tämän lapsen imettäjälle -- hän oli itkenyt ja

-rukoillut, että hän saisi imettää Bjørgulfin itse. -- Toiselle pojalle

-oli annettu Lauritsan isän nimi.

-

-Pappi kysyi siis ihan ensiksi Bjørgulfia -- hän tiesi, ettei Kristiina

-ollut pitänyt siitä imettäjästäkään, jonka he toimittivat lapselle.

-Mutta Kristiina sanoi nyt pojan viihtyvän hyvin ja Fridan pitävän

-hänestä sekä hoitavan lasta paremmin kuin kukaan oli luullut. Entä

-Nikulaus? kysyi setä. Oliko hän yhtä kaunis kuin ennen? Äidin kasvoille

-ilmestyi hymyn väike. Naakkve tuli päivä päivältä kauniimmaksi. Ei

-hän puhunut paljoa, mutta oli muuten joka suhteessa edellä ikäisiään

-ja niin iso -- kukaan ei olisi uskonut hänen olevan vasta toisella

-vuodella, niin sanoi Gunna-rouvakin.

-

-Sitten hän taas vaipui ajatuksiin. Mestari Gunnulf katsoi noita kahta,

-veljenvaimoa ja veljenpoikaa, heidän istuessaan hänen kummallakin

-puolellaan. Tulijat näyttivät niin väsyneiltä ja surullisilta, että

-hänen sydäntään aivan ahdisti.

-

-Orm oli tosin aina raskasmielisen näköinen. Poika oli nyt

-viisitoistavuotias ja hän olisi ollut mitä kaunein nuorukainen, ellei

-hän olisi näyttänyt niin pehmeäluontoiselta ja heikolta. Hän oli

-melkein isänsä pituinen, mutta hänen vartensa oli liian hontelo ja

-kapeaharteinen. Kasvoiltaankin hän muistutti Erlendiä, mutta hänen

-silmänsä olivat paljon tummemman siniset kuin isän, ja ensimmäisten

-mustien parranhaituvien varjostama suu oli vielä pienempi ja hennompi

-kuin Erlendin ja aina tiukasti suljettu; suupieliin oli painunut pieni

-alakuloinen piirre. Ormin kapea, ruskea niskakin, joka näkyi mustan,

-kiharan tukan alta, näytti kumman onnettomalta hänen syödessään siinä

-hiukan etukumarassa.

-

-Kristiina ei ollut ennen istunut lankonsa kanssa samassa pöydässä tämän

-luona. Edellisenä vuonna hän oli ollut Erlendin mukana kaupungissa

-kevätkäräjillä, ja silloin he olivat asuneet tässä samassa talossa,

-jonka Gunnulf oli perinyt isältään, mutta silloin asui pappi

-ristinveljien luostarissa erään kaniikin sijaisena. Nyt oli mestari

-Gunnulf Steinin seurakuntapappi, mutta hän piti siellä sijaista johtaen

-kirjankirjoitustöitä arkkihiippakunnan kirkoissa kanttorin, herra Eirik

-Finninpojan sairastaessa. Ja nyt hän asui omassa talossaan.

-

-Tupa oli vähän erilainen kuin mitä Kristiina oli tottunut näkemään.

-Talo oli puusta, mutta keskelle itäistä päätyseinää oli Gunnulf

-muurauttanut suuren uunin, jollaisia hän oli nähnyt eteläisemmissä

-maissa; roihuvalkea paloi kankirautojen takana. Pöytä oli toisella

-pitkällä seinällä, ja vastakkaisella seinällä oli penkkejä

-kirjoituslautoineen; Neitsyt Maarian kuvan edessä paloi keltainen

-messinkinen lamppu, ja sen lähellä oli kirjatelineitä.

-

-Vieraalta tuntui hänestä tupa ja vieraalta lanko, kun hän näki

-tämän istuvan pöydässä alaistensa kera; siinä oli pappeja ja

-miespalvelijoita, jotka näyttivät omituisen puolipapillisilta. Oli

-siinä köyhääkin kansaa -- vanhoja äijiä ja eräs nuori poika, jolla oli

-kaivomaisen ohuet punaiset luomet tyhjien silmäkuoppien yllä. Naisten

-penkillä molempien vanhojen talonnaisten vieressä istui tyttö, jolla

-oli parin vuoden vanha lapsi sylissä; hän ahtoi nälissään sisäänsä

-särvintä ja työnsi sitä lapsen suuhun, niin että pienokaisen posket

-olivat haljeta.

-

-Kaikki Kristuksenkirkon papit ruokkivat nimittäin köyhää kansaa.

-Mutta Kristiina oli kuullut, että Gunnulf Nikulauksenpojan luona kävi

-vähemmän kerjäläisiä kuin toisten pappien luona, vaikka -- tai juuri

-siksi, että tämä syötti heidät luonaan tuvassa, kestiten jokaista

-almunanojaa kuin arvossapidettyä vierasta. He saivat ruokaa hänen

-omasta vadistaan ja olutta papin omista astioista. Köyhät kävivät hänen

-luonaan milloin katsoivat tarvitsevansa särpimen puolta -- muuten he

-menivät mieluummin toisten pappien luo, missä heitä ravittiin puurolla

-ja kaljalla pirtissä.

-

-Heti kun kirjuri oli lukenut ruokarukouksen, tahtoivat köyhät vieraat

-lähteä. Gunnulf puhutteli lempeästi jokaista erikseen, kysyi, eivätkö

-he tahtoneet jäädä taloon yöksi tai tarvitsivatko he jotakin muuten;

-mutta vain sokea poika jäi taloon. Tyttöä, jolla oli lapsi, pyysi pappi

-erityisesti jäämään, ettei tämän tarvitsisi kantaa lastansa ulkona

-yöllä, mutta tyttö mutisi anteeksipyynnön ja kiiruhti ulos. Sitten

-pyysi Gunnulf erästä palvelijaa katsomaan, että sokea Arnstein sai

-olutta ja mukavan vuoteen vierastuvassa. Sitten hän otti hartioilleen

-huppuviitan ja sanoi:

-

-"Te, Orm ja Kristiina, olette kaiketi väsyneet ja tahdotte mennä

-levolle. Audhild pitää teistä huolen -- te nukutte varmaan minun

-palatessani kirkosta."

-

-Mutta Kristiina pyysi päästä mukaan. "Siksi minä olen tänne tullutkin",

-sanoi hän, luoden epätoivoiset silmänsä Gunnulfiin. Ingrid lainasi

-hänelle kuivan viitan, ja he liittyivät Ormin kanssa pieneen

-saattueeseen, joka lähti pappilasta.

-

-Kellojen ääni kuului aivan heidän päänsä päältä mustan yötaivaan

-korkeudesta -- kirkkoon ei ollut monta askelta. He kahlasivat syvässä,

-märässä, vastasataneessa lumessa. Pyry oli tauonnut, mutta muutamia

-pieniä lumihiutaleita lenteli vielä ilmassa hohtaen heikosti pimeässä.

-

-       *       *       *       *       *

-

-Väsymykseen nääntymäisillään koetti Kristiina nojautua pylvääseen,

-jonka vieressä seisoi, mutta kivi hohti kylmää. Hän seisoi pimeässä

-kirkossa tuijottaen ylös kuorin valoihin. Hän ei voinut erottaa

-Gunnulfia. Mutta tämä istui siellä pappien keskellä kynttilöineen ja

-kirjoineen. -- Ei, ei hän sittenkään taitaisi voida puhua tälle --

-

-Hänestä tuntui tänä iltana siltä kuin ei hänelle voisi löytää apua

-mistään. Sira Eiliv oli moittinut häntä kotona siitä, että hän antoi

-arkisyntien painaa mieltään niin raskaasti -- hän sanoi sitä ylpeyden

-kiusaukseksi, hänen tuli vain olla harras rukouksessa ja hyvissä

-töissä, niin ei hänelle jäisi aikaa miettiä liian paljon muita asioita.

-"Perkele on siksi viisas, että ymmärtää lopulta kuitenkin kadottavansa

-sinun sielusi eikä viitsi vaivata sinua niin paljon --"

-

-Hän kuunteli vuorolaulua ja muisteli nunnien kirkkoa Oslossa. Siellä

-hän oli itse yhtynyt pienellä, mitättömällä äänellään ylistyslauluun --

-ja alhaalla kirkon sivulla seisoi Erlend viitta leukaan asti vedettynä

--- ja he miettivät vain sitä, miten voisivat salassa tavata toisensa.

-

-Ja hän oli ajatellut tuota pakanallista ja polttavaa lempeä, että ei

-kai se nyt ollut niin kauhea synti. Eiväthän he muuta voineet -- ja

-molemmathan he olivat naimattomat. Se oli ollut ensi sijassa maallisen

-lain rikkomus. Erlendhän tahtoi juuri sen kautta päästä irti kauheasta

-syntielämästä -- ja hän, Kristiina, oli puolestaan ajatellut, että

-Erlend saisi helpommin voimaa vapautua vanhasta synnistään, kun hän oli

-antanut tämän käsiin kunniansa ja onnensa ja elämänsä.

-

-Ollessaan viimeksi polvillaan tässä kirkossa oli hän tajunnut

-täydellisesti, että hän oli silloin vain koettanut narrata Jumalaa

-valheilla ja verukkeilla. Heidän hyvä onnensa, eikä suinkaan heidän

-siveytensä, oli ollut syynä siihen, että oli sellaisiakin käskyjä,

-joita he eivät olleet rikkoneet, syntejä, joita he eivät olleet

-tehneet. Jos hän olisi ollut toisen vaimo kohdatessaan Erlendin -- ei

-hän olisi säälinyt Erlendin sielun autuutta ja kunniaa enemmän kuin

-eräs toinenkaan, jota hän oli tuominnut niin armottomasti. Ei ollut

-mitään, siltä hänestä nyt näytti, mihin hän ei olisi silloin voinut

-antaa viekoitella itsensä, harhaanjohdettuna ja epätoivoissaan. Hän oli

-tuntenut tahtonsa karaistuvan rakkaudessa teräväksi ja kovaksi kuin

-veitsi, joka on valmis katkomaan poikki kaikki siteet, sukulaisuuden,

-kristinuskon, kunnian. Hänessä oli ollut vain polttava halu saada nähdä

-Erlendiä, olla hänen lähellään, avata huulensa hänen tuliselle suulleen

-ja sylinsä sille silmittömän suloiselle tunteelle, jonka Erlend oli

-opettanut hänelle.

-

-Ei. Ei perkele ollut sittenkään varma siitä, että kadottaisi hänen

-sielunsa. Mutta maatessaan tässä surun murtamana syntiensä tähden,

-sydämensä kovuuden tähden, epäpuhtaan elämänsä ja sielunsa sokeuden

-tähden -- oli hän tuntenut pyhimyskuninkaan kietovan hänet suojaavan

-kaapunsa alle. Hän oli tuntenut tämän voimakkaan, lämpimän käden

-omassaan, kuningas oli osoittanut hänet sitä valoa kohti, joka on

-kaiken voiman ja pyhyyden alku. Pyhä Olavi oli kääntänyt hänen

-silmänsä ristiinnaulittuun Kristukseen -- katso Kristiina, tuossa

-on Jumalan rakkaus! Ja hän oli alkanut tajuta Jumalan rakkautta ja

-pitkämielisyyttä. Mutta hän oli jälleen kääntynyt valosta ja sulkenut

-sydämensä siltä, eikä hänen mielessään nyt ollut muuta kuin tuskaa ja

-vihaa ja pelkoa.

-

-Kehno, kehno hän oli. Hän oli jo ymmärtänyt itsekin, että sellainen

-nainen kuin hän tarvitsi kovia koettelemuksia ennen kuin parantuisi

-sydämensä kylmyydestä. Ja kuitenkin hän oli niin tuskainen, että

-luuli sydämensä pakahtuvan suruista, jotka oli laskettu hänen

-kannettavakseen. Ne olivat kaikenlaisia pieniä suruja, -- mutta niitä

-oli niin monta -- ja hän oli niin kärsimätön --

-

-Hän näki poikapuolensa pitkän, sorean varren miesten puolella.

-

-Hän ei _voinut_ sille mitään. Hän rakasti Ormia kuin omaa lastaan,

-mutta hänen oli mahdoton pitää Margretista. Hän oli koettanut ja

-koettanut pakottaa itseään pitämään tästäkin lapsesta siitä päivästä

-lähtien talvella, jolloin Ulf Haldorinpoika oli tuonut hänet Husabyhyn.

-Hänestä itsestäänkin oli kauheata, että hän saattoi tuntea sellaista

-vastenmielisyyttä ja vihaa pientä yhdeksänvuotiasta tyttöä kohtaan!

-Ja hän tiesi sen kyllä jossain määrin johtuvan siitä, että lapsi

-oli pelottavasti äitinsä näköinen. Hän ei ymmärtänyt Erlendiä; tämä

-iloitsi vain siitä, että hänen pieni kultakiharainen, ruskeasilmäinen

-tyttärensä oli niin kaunis. Ei lapsi näyttänyt milloinkaan herättävän

-mustia muistoja isässä. Oli aivan kuin Erlend olisi kokonaan unohtanut

-lastensa äidin. Mutta se ei johtunut ainoastaan siitä, että Margret

-muistutti tuota naista. Margret ei kärsinyt opetettavan itselleen

-mitään, hän oli kopea ja paha palvelusväkeä kohtaan, valheellinen

-hän oli myös ja silmänpalvelija isälleen. Hän ei pitänyt isästään

-sillä tavoin kuin Orm piti -- hän tahtoi aina saada itselleen jotakin

-painautuessaan Erlendin kylkeen hyväillen ja kähnäillen. Ja Erlend

-jakoi hänelle tuhlaten lahjoja ja täytti kaikki tytön oikut. Orm ei

-myöskään pitänyt sisarestaan, sen oli Kristiina huomannut.

-

-Hän kärsi tuntiessaan itsensä niin kovaksi ja pahaksi, ettei voinut

-nähdä Margretin temppuja ilman vastenmielisyyttä ja tuomitsemishalua.

-Mutta vielä enemmän hän kärsi loputtomista hankauksista Erlendin

-ja tämän pojan välillä. Ja kaikista eniten hän kärsi siksi, että

-näki Erlendin rakastavan tuota poikaa sisimmässään rajattomasti

--- ja tulevan kiivaaksi ja julmaksi Ormia kohtaan siksi, ettei

-kuolemakseen tiennyt, mitä pojasta tekisi ja miten turvaisi tämän

-tulevaisuuden. Hän oli antanut äpärälapselleen talon ja tavaraa --

-mutta jostakin syystä oli aivan mahdotonta ajatella Ormia talonpoikana.

-Ja Erlend joutui aivan suunniltaan aina kun huomasi, miten heikko ja

-voimaton poika oli -- hän kutsui poikaansa rääsyksi, rääkkäsi tätä

-liioilla karkaisukeinoilla, opetti hänelle tuntikaupalla raskaiden

-aseiden käyttöä, joita poika ei mitenkään jaksanut kantaa, pakotti

-tämän juomaan itsensä sairaaksi illalla, oli viedä tältä hengen

-uhkarohkeilla, kuluttavilla metsästysmatkoilla. Ja kaikesta tästä

-huolimatta näki Kristiina hänen mielessään asuvan pelon -- Erlend oli

-mieletön surusta käsittäessään, että hänen kaunis ja säädykäs poikansa

-soveltui vain yhdelle ainoalle paikalle -- josta hänen syntynsä hänet

-esti. Ja näin oli Kristiina saanut nähdä, miten lyhyeen Erlendin

-kärsivällisyys loppui silloin kun hän oli huolissaan jostakin tai sääli

-jotakuta, josta piti.

-

-Hän näki Ormin myös ymmärtävän tämän. Ja hän näki nuorukaisen mielen

-olevan murtumaisillaan rakkaudesta ja ylpeydestä isän vuoksi -- mihin

-tunteeseen toisaalta liittyi halveksuntaa, kun isä saattoi olla niin

-julma, että antoi poikansa maksaa kaikki ne huolet, jotka hän itse,

-eikä Orm, oli aiheuttanut ja jotka nyt kiusasivat häntä. Mutta Orm

-oli liittynyt nuoreen emintimäänsä -- tämän luona hän oli rauhassa ja

-tunsi olonsa vapaammaksi. Ollessaan kahden Kristiinan kanssa saattoi

-hän laskea leikkiäkin ja nauraa -- omalla hiljaisella tavallaan. Mutta

-siitä Erlend ei pitänyt -- oli kuin hän olisi pelännyt noiden kahden

-liittoutuvan häntä vastaan.

-

-Niin, ei Erlendin asema ollut helppo -- eikä ihme, että hän menetti

-malttinsa, kun oli kysymys noista lapsista. Ja kuitenkin --

-

-Kristiina vapisi tuskasta muistaessaan kaiken.

-

-Heillä oli ollut talo täynnä vieraita menneellä viikolla. Margretin

-tullessa kotiin oli Erlend laitattanut kuntoon parven, joka oli salin

-etupäässä kamarin ja porstuan yläpuolella -- siitä oli tuleva Margretin

-neitsytkammio, oli hän sanonut, ja Margret nukkui nyt siellä erään

-palvelusneidon kera, jonka isä oli määrännyt lapsen hoitajaksi ja

-avuksi; Frida nukkui myös siellä Bjørgulfin kanssa. Nyt kun talossa

-oli niin paljon jouluvieraita, oli Kristiina pannut nuoret miehet

-makaamaan tuohon parveen; palvelusneitojen ja kapalolapsen täytyi

-nukkua palvelusnaisten talossa. Mutta juuri siksi, että hän oli

-pelännyt Erlendin pahastuvan, jos hän lähettäisi Margretin palvelusväen

-joukkoon, oli hän laittanut tälle tilan salin penkille, missä rouvat ja

-lapset nukkuivat. Margret oli aina hyvin aamu-uninen; sinä aamuna oli

-Kristiina herätellyt häntä moneen kertaan, mutta tyttö oli aina käynyt

-nukkumaan uudelleen ja makasi vielä toisten noustua ylös. Kristiina

-tahtoi saada huoneen siistiksi, vieraiden tuli saada aamiaista, ja

-silloin hän kadotti malttinsa. Hän oli temmannut pielukset Margretin

-pään alta ja vetänyt pois peitteen. Mutta nähdessään lapsen makaavan

-edessään alastomana nahkaraidilla oli hän heittänyt hartioiltaan

-viitan hänen ylitseen. Se oli karkeasta värjäämättömästä sarasta tehty

-vaatekappale -- hän käytti sitä vain kodassa ja aitoissa käydessään

-hommatessaan ruoka-asioita.

-

-Erlend tuli samassa sisään. Hän nukkui eräässä parvessa parin muun

-miehen kera, sillä Gunna-rouva makasi Kristiinan vieressä aviosängyssä.

-Ja Erlend oli joutunut aivan raivoihinsa. Hän oli tarttunut Kristiinaa

-käsipuoleen niin että hänen sormiensa jäljet näkyivät vieläkin.

-

-"Sopiiko sinusta minun tyttäreni nukkua oljilla ja saralla! Margret on

-minun lapseni, vaikkei olekaan sinun -- sinä luulet hänelle kelpaavan

-sen, mikä ei kelpaa omille lapsillesi. Mutta koska olet häväissyt

-viatonta pikku tyttöäni vieraiden nähden, saat sovittaa virheesi

-samojen silmien edessä -- pane takaisin se, minkä otit pois!"

-

-Erlend oli ollut humalassa edellisenä iltana ja silloin hän oli aina

-äreä seuraavana aamuna. Nyt hän pelkäsi kai naisten rupeavan juoruamaan

-keskenään nähdessään Elinen lapset täällä. Ja hän oli arka ihmisten

-mielipiteestä. Mutta kuitenkin --

-

-Kristiina oli koettanut puhua Sira Eiliville tästä. Mutta pappi

-ei voinut auttaa häntä asiassa. Gunnulf oli sanonut, että niistä

-synneistä, jotka hän oli tunnustanut ja sovittanut ennen kuin Eiliv

-Serkinpoika tuli hänen seurakuntapapikseen, ei hänen tarvinnut mainita

-tälle, ellei hän luullut sen olevan välttämätöntä siksi, että toinen

-voisi ymmärtää ja neuvoa häntä paremmin. Ja niin häneltä oli jäänyt

-paljon puhumatta, vaikka hän tunsikin siten näyttävänsä Sira Eilivin

-silmissä paremmalta ihmiseltä kuin mikä hän oli. Mutta hänestä tuntui

-hyvin hyvältä omistaa tuon hyvän ja puhdassydämisen miehen ystävyys.

-Erlend teki siitä pilaa -- mutta Kristiinalla oli niin paljon lohtua

-Sira Eilivistä. Tämän kanssa hän saattoi puhua lapsistaan niin paljon

-kuin tahtoi; kaikki ne pienet uutiset, joilla hän ikävystytti Erlendin

-pois huoneesta, joutuivat papin kanssa asianmukaisen pohdinnan

-alaiseksi. Sira Eiliv ymmärsi hyvin lapsia ja näiden pikku vaivoja ja

-tauteja. Erlend nauroi Kristiinalle, kun tämä meni pirttiin laittamaan

-omin käsin herkkuja, jotka sitten lähetti papin taloon -- Sira Eiliv

-piti näet hyvästä ruoasta ja juomasta -- ja Kristiinaa huvittivat

-tällaiset puuhat, hän kun tahtoi koetella mitä oli oppinut äidiltään

-tai nähnyt luostarissa. Erlend oli tyytyväinen, kantoipa hänen eteensä

-mitä hyvänsä, kunhan hän vain aina sai lihaa silloin kun ei ollut

-paasto. Mutta Sira Eiliv tuli tupaan puhelemaan ja kiitteli emännän

-taitavuutta, kun Kristiina oli lähettänyt hänelle vartaallisen hienoon

-läskiin kierrettyjä metsäkanan poikia tai lautasellisen poronkieliä

-ranskanviinissä ja hunajassa. Ja hän neuvoi Kristiinaa kasvitarhan

-hoitamisessa ja hankki hänelle istukasoksia Tautrasta, jossa hänen

-veljensä oli munkkina, tai Olavinluostarista, jonka priori oli hänen

-hyvä ystävänsä. Ja sitten hän luki Kristiinalle ääneen ja tiesi kertoa

-paljon kaunista maailmalta.

-

-Mutta kun Sira Eiliv oli niin hyvä ja hyvää uskova mies, oli Kristiinan

-usein vaikea puhua hänelle omassa sydämessään piilevästä pahuudesta.

-Kristiinan tunnustaessa, miten katkeralta hänestä oli tuntunut Erlendin

-menettely silloin Margretin kohtauksessa, oli Sira Eiliv muistuttanut,

-että hänen tuli olla anteeksiantavainen miehelleen. Mutta hän näytti

-arvelevan, että Erlendille lankesi sentään koko syy siksi että tämä

-oli puhunut niin pahasti vaimolleen -- vierasten kuullen. Kristiina

-ajatteli myös niin. Sydämensä pohjassa tunsi kuitenkin hänkin

-syyllisyyttä, jota ei kyennyt selittämään, mutta joka tuotti hänelle

-syvää tuskaa.

-

-Kristiina katsoi pyhimysarkkuun, joka välkkyi himmeän kullahtavana

-hämärässä pääalttarin yläpuolella. Hän oli uskonut varmasti, että kun

-hän jälleen seisoisi tässä, tapahtuisi taas jotakin -- uskonut, että

-hänen mielensä keventyisi. Jälleen täytyi hänen sydämeensä virrata

-elävää voimaa, joka oli huuhtova pois kaiken sen rauhattomuuden, pelon,

-katkeruuden ja sekasorron, joka oli asettunut sinne.

-

-Mutta kellään ei ollut tänään aikaa ajatella häntä. Etkö sinä ole

-oppinut vieläkään, Kristiina, että sinun on kannettava omahyväisyytesi

-Jumalan vanhurskauden eteen, pakanallinen ja itsekäs lempesi rakkauden

-paistavaan valoon. Sinähän et tahdo oppia sitä, Kristiina!

-

-Mutta viimeksi polvistuessaan täällä oli hänellä ollut sylissään

-Naakkve. Tämän pieni suu oli lämmittänyt hänen rintaansa sydämeen

-saakka, niin että se muuttui pehmeäksi kuin vaha, jota taivaallisen

-rakkauden oli helppo muovailla. Hänellähän oli Naakkve, tämä

-juoksenteli kotona tuvassa niin suloisena ja herttaisena, että

-hänen sydämensä oli haljeta, kun hän muisteli sitä. Pojan pehmeät

-kiharaiset hiukset alkoivat tummeta -- hänestä tuli varmaan vielä

-yhtä mustatukkainen kuin isä oli. Ja hän oli niin vilkas ja elävä.

-Kristiina teki hänelle leikkieläimiä vanhoista peitenahoista, ja

-Naakkve nakkeli niitä pitkin lattiaa ja juoksi taas hakemaan kilpaa

-koiranpentujen kanssa. Ja leikki loppui väliin siihen, että nahkakarhu

-putosi tuleen ja paloi levittäen ilkeätä käryä, ja Naakkve ihmetteli ja

-parkui ja hyppi ja reistaili, ja kätki viimein päänsä hänen syliinsä --

-siihen päättyivät vielä kaikki seikkailut. Palvelusneidot riitelivät

-pojan suosiosta, miehet nostivat hänet ilmaan ja heittelivät kattoon

-astuessaan sisään. Jos poika näki Ulf Haldorinpojan. juoksi hän Ulfin

-luo ja tarrautui tämän sääreen -- Ulf oli vienyt hänet toisinaan

-kesällä karjaa katsomaan. Erlend napsutti sormiaan pojalleen ja istutti

-hänet olkapäälleen hetkeksi -- mutta isä oli muuten Husabyn väestä se,

-joka kiinnitti vähimmin huomiota lapseen. Vaikka hän piti Naakkvesta.

-Erlend oli iloinen siitä, että hänellä nyt oli kaksi laillista poikaa.

-

-Äidin sydän kouristui kokoon:

-

-Häneltä oli otettu Bjørgulf. Tämä alkoi itkeä, kun äiti otti hänet

-syliinsä, ja Frida pani paikalla pojan rinnalleen -- hoitajatar vartioi

-mustasukkaisesti poikaa. Mutta seuraavaa lasta hän ei luovuttaisi

-toisille. Äiti ja Erlend olivat sanoneet, että häntä tuli säästää

-tällä kertaa, ja sitten he ottivat hänen vastasyntyneen poikansa ja

-antoivat sen toiselle vaimolle. Hän oli tuntevinaan kostonhimoista iloa

-ajatellessaan, etteivät nämä olleet voittaneet sillä muuta kuin että

-hän nyt saattoi odottaa kolmatta lasta ennen kuin Bjørgulf ehti täyttää

-yksitoista kuukautta.

-

-Hän ei uskaltanut puhua siitä Sira Eiliville. Tämä olisi vain luullut

-hänen olevan suutuksissaan siitä, että hänen täytyi kulkea samaa latua

-jo nyt. Mutta ei se ollut sitä.

-

-Hän oli palannut pyhiinvaellusmatkaltaan syvä pelko sydämessä --

-hän ei ollut enää milloinkaan antava päättömyydelleen valtaa. Kesän

-loppuun oli hän elänyt yksin lapsensa kanssa vanhassa tuvassa, pohtinut

-mielessään arkkipiispan sanoja ja Gunnulfin puhetta, ollut ahkera

-rukouksessa ja katumuksenteossa, toimelias laiminlyödyn kartanon

-kuntoon saattamisessa, koettanut voittaa palvelusväen puolelleen

-hyvyydellä ja palkollistensa hyvinvoinnin silmälläpidolla, oli ollut

-innokas auttamaan ja palvelemaan kaikkia, mihin vain hänen kätensä ja

-valtansa ulottui. Hänet täytti viileä, suloinen rauha. Hän vahvisti

-sieluaan muistamalla isäänsä, hän rukoili niitä pyhiä miehiä ja

-naisia, joista Sira Eiliv luki hänelle, ja mietti näiden osoittamaa

-uskollisuutta ja rohkeutta. Ja onnen ja kiitollisuuden hellyttämänä hän

-muisti veli Edviniä, joka oli ilmestynyt hänelle tuona kuutamoyönä.

-Kristiina oli kyllä ymmärtänyt veli Edvinin tarkoituksen, kun tämä oli

-hymyillyt ja ripustanut lapasensa kuun säteen varaan. Kunhan hänellä

-vain riittäisi uskoa, niin kyllä hänestä tulisi kelpo nainen.

-

-Heidän ensimmäisen avioliittovuotensa kuluttua umpeen oli hänen pitänyt

-muuttaa takaisin miehensä luo. Hän koetti pysyä rohkeana tuntiessaan

-horjuvaisuutta -- arkkipiispa oli painanut hänen mieleensä, että hänen

-tuli tutkia uutta sydäntään yhteiselämässä miehensä kera. Ja kokihan

-hän kaikin tavoin huolehtia Erlendin menestyksestä ja kunniasta. Erlend

-oli itse sanonut: "Kävi siis niinkuin minä sanoin, Kristiina -- sinä

-kannoit kunnian takaisin Husabyhyn". Ihmiset osoittivat hänelle suurta

-hyvyyttä ja kunnioitusta -- kaikki näyttivät tahtovan unohtaa, että

-hän oli alkanut avioliittonsa vähän hätiköiden. Missä kartanoiden

-emäntiä kokoontui yhteen, siellä kysyttiin hänen mieltään, kaikki

-kiittivät hänen taloudenhoitoaan, häntä haettiin morsiamen pukijaksi

-ja lapsivuoteen ääreen isoihin kartanoihin, eikä kukaan antanut hänen

-tuntea, että hän oli nuori ja kokematon tulokas seudulla. Palvelijat

-jäivät istumaan illaksi tupaan aivan kuin kotona Jørundgaardissa --

-kaikilla oli jotakin kysyttävää emännältä. Häntä aivan huumasi se, että

-kaikki olivat niin hyviä hänelle ja että Erlend oli ylpeä hänestä.

-

-Sitten tuli Erlendille kovat kiireet laivojen varustelussa

-etelävuonolla. Hän kiersi maata purjehtien ja ratsain, ja hänellä

-oli paljon puuhaa sanantuojien ja lähettien toimittamisessa. Hän oli

-nyt nuori ja kaunis ja iloinen -- kärtyinen ja nuiva ilme, jonka

-Kristiina ennen oli nähnyt niin usein, oli kuin poispuhallettu. Erlend

-oli virkku kuin aamu. Häneltä ei jäänyt paljon aikaa Kristiinalle --

-mutta Kristiina tuli huimaksi ja vallattomaksi, kun Erlend tuli hänen

-lähelleen hymyilevine kasvoineen ja toimintahaluisine silmineen.

-

-He olivat yhdessä nauraneet Munan Baardinpojan lähettämälle kirjeelle.

-Ritari ei ollut itse Oslossa, mutta pilkkasi koko hommaa ja varsinkin

-sitä, että Erling Vidkuninpojasta oli tehty valtakunnanhoitaja. Tämä

-oli ensimmäiseksi ottanut itselleen kunnianimen -- häntä täytyi kutsua

-drotsiksi. Munan kirjoitti myös Kristiinan isästä:

-

-"Silin vuorisusi ryömi kiven alle ja kökötti siellä. Minä tarkoitan,

-että appesi asettui asumaan Laurentiuksen kirkon pappien luo eikä

-antanut ihanan äänensä kaikua sanakiistoissa. Olipa hänellä siellä

-hallussaan kirjeitä, joissa oli herrojen Erngislen ja Karl Turenpojan

-sinetti; mutta elleivät ne vielä ole kappaleina, niin on hänen nahkansa

-ollut paksumpi kuin paholaisen kengänpohjat. Tulkoon myös tietoosi,

-että Lauritsa antoi palttua Nunnaluostarille. Luultavasti on mies

-saanut tietää, ettei Kristiinalla ollut siellä niin ikävä kuin olisi

-asianmukaisesti pitänyt olla --"

-

-Kristiina oli tuntenut tuskan ja häpeän pistoksen viimeisiä sanoja

-lukiessaan, mutta hänen oli täytynyt nauraa Erlendin kanssa. Talvi ja

-kevät olivat kuluneet alituisessa ilon ja onnen ja hilpeyden humussa.

-Oli pari myrskyä Ormin tähden -- Erlend ei tiennyt, ottaisiko pojan

-mukaansa pohjoiseen. Se päättyi mielenpurkaukseen pääsiäisen aikaan --

-Erlend itki vaimonsa vieressä yöllä: hän ei uskaltanut ottaa poikaansa

-laivalle, koska pelkäsi, ettei tämä pystyisi täyttämään paikkaansa

-sotaretkellä. Kristiina oli lohduttanut häntä ja itseään -- samoin myös

-Ormia -- sillä, että poika ehkä vahvistuisi vuosien kuluessa.

-

-Sinä päivänä, jolloin hän ratsasti Erlendin kanssa Birgsin niemelle, ei

-hän ollut voinut olla peloissaan eikä murheellinen. Hän oli ollut kuin

-päihtynyt Erlendistä, hänen ilostaan ja hänen rohkeudestaan.

-

-Silloin hän ei ollut vielä tiennyt kantavansa toista lastaan. Hän

-oli luullut pahoinvointinsa johtuvan siitä, että talossa oli niin

-levotonta Erlendin hommien tähden; siellä huudettiin ja juotiin, ja

-Naakkve imi hänet ihan tyhjäksi. Tuntiessaan uuden elämän heräävän

-sisällään oli hän --. Hän oli niin iloinnut talvesta, siitä, että

-pääsisi liikkumaan kylällä kauniin, uljaan miehensä kanssa, koska oli

-itse nuori ja kaunis. Hän oli ajatellut vieroittaa pojan syksystä

-alkaen -- oli hankalaa kuljettaa tätä ja lapsentyttöä kaikkialle, minne

-itse meni. Hän oli niin varma siitä, että Erlend oli näyttävä tässä

-venäläissodassa kelpaavansa muuhunkin kuin häpäisemään nimeään ja

-hävittämään tavaraansa. Ei, hän ei ollut tullut iloiseksi, ja hän oli

-sanonut sen Sira Eiliville. Silloin pappi nuhteli häntä hyvin ankarasti

-hänen rakkaudettomuudestaan ja maailmallisuudestaan. Ja hän oli koko

-kesän koettanut olla iloinen ja kiittää Jumalaa uudesta lapsesta, jonka

-hän saisi, samoin kuin hyvistä uutisista, joita kuultiin Erlendin

-uskaliaista retkistä pohjoiseen.

-

-Sitten tuli Erlend kotiin Mikon-messuna. Ja Kristiina näki, ettei

-Erlend ilostunut huomatessaan miten asiat olivat. Ja hän oli sanonut

-illalla:

-

-"Minä luulin, että kun saisin sinut kerran, olisi se kuin ainaista

-joulunpitoa. Mutta näyttääkin siltä kuin meitä odottaisi enimmäkseen

-pitkät paastot."

-

-Joka kerran, kun Kristiina muisti nuo sanat, tulvahti veriaalto hänen

-poskilleen yhtä kuumana kuin sinä iltana, jolloin hän oli kääntänyt

-Erlendille selkänsä tummanpunaisena ja kyyneleettömänä. Erlend oli

-koettanut painaa sen unhoon hellyydellä ja hyvyydellä. Mutta hän ei

-voinut unohtaa. Tulen, jota mitkään katumuksen kyyneleet eivät olleet

-saattaneet sammuttaa eikä synnintuska tukahuttaa -- oli nyt Erlend

-polkenut jalkoihinsa noilla sanoillaan.

-

-       *       *       *       *       *

-

-Myöhäiseen yöhön istuivat he kolmisin uunin edessä Gunnulfin luona,

-pappi ja Kristiina ja Orm. Viinikulho ja pikkupikareita oli tulisijan

-laidalla. Mestari Gunnulf oli monta kertaa ehdottanut, että vieraat jo

-menisivät levolle. Mutta Kristiina pyysi saada istua vielä.

-

-"Muistatko sinä, lanko", kysyi hän, "kerran sanoin sinulle kotipappimme

-kehoittaneen minua menemään luostariin, ellei isä antaisi suostumustaan

-Erlendin ja minun naimaliitolle --"

-

-Gunnulf katsoi huomaamattaan Ormiin. Mutta Kristiina sanoi

-surunvoittoisesti hymyillen:

-

-"Luuletko sinä, ettei tuo aikuinen poika tiedä minua heikoksi ja

-syntiseksi naiseksi?"

-

-Mestari Gunnulf vastasi hiljaa:

-

-"Oliko sinulla halua luostarielämään silloin, Kristiina --?"

-

-"Olisihan Jumala voinut avata minun silmäni, kun olin tullut hänen

-palvelukseensa."

-

-"Ehkä hän tahtoi avata sinun silmäsi huomaamaan, että sinun on

-palveltava häntä joka paikassa. Husabyn isäntä, lapset ja palvelusväki

-kaipaavat kai keskellään uskollista ja kärsivällistä Jumalan

-palvelijaa, joka huolehtii heidän tarpeistaan.

-

-"Varmasti solmii se neito parhaimman liiton, joka suostuu Kristuksen

-morsiameksi eikä antaudu syntisen miehen valtaan. Mutta se Herran

-lapsi, joka jo on tehnyt pahasti --"

-

-"Olisin toivonut, että sinä olisit antanut Jumalalle seppeleesi",

-kuiskasi Kristiina. "Näin sanoi minulle veli Edvin Rikardinpoika, josta

-usein olen puhunut sinulle. Ajatteletko sinä samoin?"

-

-Gunnulf Nikulauksenpoika nyökkäsi.

-

--- Vaikkakin moni nainen on noussut syntielämästään niin voimakkaasti,

-että me nyt saatamme pyytää heidän esirukoustaan. Mutta se tapahtui

-useammin entisaikaan, jolloin uhattiin kidutuksella ja roviolla ja

-palavilla raudoilla, jos tahtoi tunnustaa olevansa kristitty. Minä olen

-usein ajatellut, Kristiina, että silloin oli ihmisen helpompi kiskaista

-itsensä irti synnin pauloista, kun se saattoi tapahtua noin väkevästi

-yhdellä kertaa. Sillä vaikka me ihmiset olemme niin turmeltuneita,

-asuu uskallus sentään syntymästä asti monenkin rinnassa -- ja juuri

-uskallus saattaa useimmiten ihmisen pyrkimään Jumalaa kohti. Luulisin

-siis kidutusten kiihottaneen yhtä monta ihmistä uskollisuuteen

-kuin pelottaneen luopumaan siitä. Mutta nuori, eksynyt lapsi, joka

-tempaistaan synnin himosta, ennen kuin hän on oppinut tietämään, mitä

-se tuo hänen sieluunsa -- ei ole oikein paikallaan sisaruskunnassa

-puhtaiden neitseiden kanssa, jotka ovat antautuneet valvomaan ja

-rukoilemaan niiden puolesta, jotka vielä nukkuvat.

-

--- Jospa jo olisi kesä, sanoi hän äkkiä kohoten paikaltaan.

-

-Molemmat toiset katsoivat häneen ihmetellen.

-

-"Muistin vain, miten käki kukkuu aamuisin Husabyn lehdoissa. Kuulimme

-sen aina ensiksi harjun itäiseltä rinteeltä rakennusten takaa, ja

-sitten siihen vastasi toinen jostakin Byn metsästä päin -- se kaikui

-niin kauniilta järven yli aamun hiljaisuudessa. Eikö sinusta ole

-kaunista Husabyssä, Kristiina?"

-

-"Itäkäki, itkukäki", virkahti Orm Erlendinpoika hiljaa. "Minusta Husaby

-on maailman kaunein kartano."

-

-Pappi laski hetkeksi kätensä veljenpojan kapeille olkapäille:

-

-"Niin minäkin ajattelin, Orm. Se oli minunkin isänkotini. Nuorin poika

-ei ole läheisempi perintöön kuin sinä, Orm!"

-

-"Kun isä eli minun äitini kanssa, olit sinä lähin perijä", sanoi

-nuorukainen yhtä hiljaa kuin äsken.

-

-"Me emme voi sille mitään, minä ja lapseni, Orm", lausui Kristiina

-surullisesti.

-

-"Kai sinä oletkin huomannut, etten minä kanna kaunaa teitä kohtaan",

-vastasi poika hiljaisesti.

-

-"Se on niin laaja ja avoin paikka", sanoi Kristiina vähän ajan

-kuluttua. "Husabystä näkee niin kauas, ja taivas on niin -- niin

-avara. Siellä, mistä minä olen kotoisin, on aivan kuin olisi katto

-ihan tunturien päällä. Laakso uinuu pyöreänä ja vihreänä ja raikkaana

-vuorien suojassa. Maailma on niin parhaiksi iso -- ei liian laaja eikä

-liian ahdas." Hän huokasi ja liikautti syliin vaipuneita käsiään.

-

-"Siellähän oli senkin miehen koti, jolle sinun isäsi tahtoi sinut

-naittaa?" kysyi pappi, ja toinen nyökkäsi.

-

-"Suretko milloinkaan, ettet saanut häntä?" kysyi pappi jälleen.

-Kristiina pudisti päätään.

-

-Gunnulf nousi ja haki kirjan telineeltä. Hän istuutui taas valkean

-ääreen, aukaisi hakaset ja selaili lehtiä. Hän ei kuitenkaan lukenut,

-vaan istui kirja levällään sylissä.

-

-"Kun Aatami ja hänen vaimonsa olivat uhmanneet Jumalan tahtoa, niin

-he tunsivat lihassaan voiman, joka uhmasi heidän tahtoaan. Jumala

-oli luonut heidät mieheksi ja vaimoksi, antanut heille nuoruutta

-ja kauneutta, että he eläisivät keskenään aviossa ja siittäisivät

-perillisiä, jotka tulisivat osallisiksi hänen hyvyytensä lahjoista,

-paratiisin ihanuudesta, elämän puun hedelmistä ja ikuisesta autuudesta.

-Heidän ei tarvinnut hävetä muotoaan, sillä niin kauan kuin he olivat

-tottelevaiset Jumalan tahdolle, oli koko heidän ruumiinsa ja heidän

-joka jäsenensä heidän tahtonsa vallan alla, kuten käsi ja jalka."

-

-Hehkuvan punaisena painoi Kristiina kätensä ristiin rintansa alla.

-Pappi kumartui lähemmäksi häntä; Kristiina tunsi hänen väkevät,

-keltaiset silmänsä alasluoduilla kasvoillaan:

-

-"Eeva riisti sen, mikä kuului Jumalalle, ja hänen miehensä otti vastaan

-sen, mitä Eeva hänelle antoi, mutta joka oikeuden mukaan oli heidän

-isänsä ja luojansa oma. Ja he tahtoivat olla hänen kaltaisensa -- mutta

-silloin he havaitsivat tulevansa hänen kaltaisikseen näin: niinkuin he

-olivat luopuneet Jumalan herruudesta luomakunnassa, niin oli nyt heidän

-herruutensa loppunut heidän omassa pienessä maailmassaan, ruumiissa,

-sielun asunnossa. Kuten he olivat pettäneet Jumalan, niin tahtoi nyt

-ruumis pettää herransa, sielun.

-

-"Silloin tuntui tuo ruumis heistä niin rumalta ja vihattavalta, että he

-tekivät itselleen vaatteita peittääkseen sen. He solmivat ensin lyhyen

-hameen viikunapuun lehdistä; mutta opittuaan yhä selvemmin tuntemaan

-lihallisen luontonsa laadun jatkoivat he vaatteitaan sydämen kohdalle

-asti sekä selkään, joka on niin haluton kumartumaan. Meidän päivinämme

-jo miehet pukeutuvat rautaan sormenpäätä ja varpaita myöten ja kätkevät

-kasvonsa kypärinsilmikkojen taakse -- niin on viha ja petollisuus

-kasvanut maailmassa."

-

-"Auta minua, Gunnulf", pyysi Kristiina. Hänen huulensa olivat aivan

-valkoiset. "Minä -- minä en tunne omaa tahtoani."

-

-"Sano silloin: 'tapahtukoon sinun tahtosi'", vastasi pappi hiljaa. "Sinä

-tiedät mitä se merkitsee: että sinun tulee avata sydämesi Jumalan

-rakkaudelle. Ja sinun tulee itsesi rakastaa häntä kaikesta sielustasi

---"

-

-Kristiina kääntyi äkkiä lankonsa puoleen:

-

-"Sinä et tiedä, miten minä olen rakastanut Erlendiä. Ja lapsiani --!"

-

-"Sisareni -- kaikki muu rakkaus on vain kuin taivaan kuvastus lokaisen

-tien lätäköissä. Jos astut siihen, et pysy puhtaana. Mutta jos aina

-muistat, että se on taivaallisen kodon kuvastin, niin iloitset sen

-kauneudesta ja pidät varasi, ettet sotke sitä ruopimalla esiin

-pohjamutaa --"

-

-"Niin. Mutta sinä olet pappi, Gunnulf -- sinä olet luvannut Jumalalle

-paeta noita -- vaikeuksia --"

-

-"Niin olet sinäkin, Kristiina -- luvatessasi paeta perkelettä ja

-hänen tekojaan. Perkeleen teko on se, joka alkaa hekuman makeudessa

-ja päättyy siihen, että kaksi ihmistä on kuin käärme ja konna, jotka

-pistävät toisiaan. Eeva sai kokea, että kun hän tahtoi antaa miehelleen

-ja suvulleen sen, mikä oli Jumalan, tuli hän antaneeksi näille vain

-vainon, verisynnin ja kuoleman, jotka tulivat maailmaan veljen

-tappaessa veljensä ensimmäisellä pienellä kedolla, jossa orjantappurat

-ja ohdakkeet rehottivat kiviraunioissa pikkuisten sarkojen ympärillä --"

-

-"Niin, mutta sinä olet pappi", sanoi Kristiina taas. "Sinun ei ole

-tarvis joka päivä taistella yhteisestä tahdosta toisen ihmisen kanssa",

-jatkoi hän itkuksi pistäen, "ja olla kärsivällinen --"

-

-Pappi sanoi hymyillen:

-

-"Siinä asiassa on olemassa riita sielun ja ruumiin välillä joka

-ainoassa ihmislapsessa. Ja vihkiminen ja häämessu ovat olemassa

-siksi, että mies ja nainen saisivat olla toisilleen avuksi elämässä,

-aviopuolisot ja vanhemmat ja lapset ja palvelusväki kaikki toinen

-toiselleen, vaeltamalla uskollisina kumppaleina rauhan kotia kohti --"

-

-Kristiina sanoi hiljaa:

-

-"Mutta minusta tuntuu siltä, että pitäisi olla helpompi valvoa ja

-rukoilla niiden puolesta, jotka nukkuvat maailmalla, kuin taistella

-omia syntejä vastaan --"

-

-"Niin onkin", sanoi pappi jyrkästi. "Mutta et suinkaan sinä usko,

-Kristiina, että on ollut olemassa yhtäkään vihittyä hengen miestä,

-jonka ei olisi pakko suojella itseään sielunvihollista vastaan samalla

-kun hänen on koetettava suojella lampaitaan susilta --"

-

-Kristiina sanoi hiljaa ja arasti:

-

-"Minä luulin -- että ne, jotka elävät pyhien esineiden keskellä ja

-tuntevat kaikki voimakkaat sanat ja rukoukset --"

-

-Gunnulf kumartui etunojaan, kohensi tulta ja jäi istumaan kyynärpäät

-polvilla:

-

-"Näinä päivinä tulee kuluneeksi kuusi vuotta siitä kun saavuimme

-Roomaan, Eiliv ja minä ja kaksi skottilaista pappia, joihin olimme

-tutustuneet Avignonissa. Olimme kulkeneet jalkaisin koko matkan.

-

-"Tulimme kaupunkiin juuri ennen paaston alkua. Silloin pitävät

-etelämaiden kansat suuria juhlia ja vieraskestejä -- he nimittävät

-niitä _carne valeksi_. Silloin virtaa viini, punainen ja valkoinen,

-kuin joki, ja ihmiset tanssivat ulkona yöllä, ja turuilla palavat

-soihdut ja pikivalkeat. Italiassa on siihen aikaan kevät, ja kukat

-puhkeavat niityillä ja tarhoissa, ja naiset koristavat niillä itseänsä

-ja viskelevät ruusuja ja orvokkeja kadulla kulkijoille -- he istuvat

-ylhäällä ikkunoissaan, joista riippuu silkki- ja kultakuteisia kankaita

-yli muurin kivien. Sillä kaikki talot ovat siellä kivestä tehdyt,

-ja ritarien linnat ja vahvat talot ovat kaupungin sisällä. Siinä

-kaupungissa ei varmaankaan ole turva- eikä kaupunginrauhalakia --

-ritarit ja näiden palvelusmiehet tappelevat kaduilla, niin että veri

-vuotaa.

-

-"Sillä kadulla, jonka varrella me asuimme, oli myös sellainen linna,

-ja herra, jonka hallussa se oli, oli nimeltään Ermes Malavolti. Tuo

-linna varjosti koko meidän majapaikkamme edessä olevan ahtaan kujan,

-ja huoneemme oli pimeä ja kylmä kuin kivisen linnan pohjalla oleva

-vankikoppi. Usein ulos aikoessamme täytyi meidän painautua muuriin

-hänen ratsastaessaan ohi hopeatiukuset vaatteissaan, perässä pitkä

-saattue aseellisia miehiä; ja lika ja jätteet roiskuivat kavioiden

-alla, sillä siinä maassa heittävät ihmiset kaiken roskan ja ryönän ulos

-ovesta vain. Kadut ovat kylmät ja pimeät ja ahtaat kuin vuorensolat

--- eivät ne ole sellaisia kuin meidän kaupunkiemme vihannat kujat.

-Noilla kaduilla pidetään ajoja carne valen aikaan -- annetaan villien

-arabialaisten hevosten juosta kilpaa --"

-

-Pappi oli vaiti vähän aikaa, sitten hän jatkoi taas:

-

-"Ermes-herralla oli talossaan sukulaisvaimo. Isota oli tämän nimi, ja

-hän olisi voinut olla itse vaalea Isodd. Hänen ihonsa ja hiuksensa

-olivat hunajankarvaiset, mutta hänen silmänsä olivat mustat. Näin hänet

-pari kertaa ikkunassa.

-

-"Mutta kaupungin ulkopuolella on seutu autiompaa kuin meidän maamme

-autioimmat tunturilakeat, joilla ei liiku muuta elävää kuin poro ja

-susi ja kirkuva kotka. Ja kuitenkin siellä on kaupunkeja ja linnoja

-pitkin vuoria, ja vihreillä tasangoilla näkyy kaikkialla entisten

-ihmisasumusten jälkiä, laitumella käyviä lammaskarjoja ja valkoisia

-härkiä. Niitä paimentaa keihäällä varustettu ratsastava paimen, ja ne

-ovat vaarallisia vastaantulijoita, sillä paimenet tappavat matkustajan,

-ryöstävät hänen tavaransa ja viskaavat sitten ruumiin maan repeämiin.

-

-"Mutta noilla vihreillä tasangoilla sijaitsevat pyhiinvaelluskirkot --"

-

-Mestari Gunnulf vaikeni.

-

-"Ehkä tuo maa näyttää niin sanomattoman autiolta siksi, että siinä

-sijaitsee se kaupunki, joka oli koko pakanallisen maailman kuningatar

-ja josta tuli Kristuksen morsian. Vartiat ovat lähteneet kaupungista,

-ja se on juhlivassa hälinässä kuin hylätty rouva. Räyhääjät ovat

-asettuneet herrattomaan linnaan ja viekoitelleet rouvan iloonsa ja

-mässäilyynsä, verenvuodatukseen ja vihaan.

-

-"Mutta maan sisässä on aarteita, jotka ovat kalliimmat kaikkia auringon

-alla olevia. Siellä ovat kallioseinään hakatut pyhien marttyyrien

-haudat -- ja niitä on niin paljon, että pyörryttää ajatellessa. Kun

-muistaa, miten paljon niitä on, noita kärsimystodistajia, jotka ovat

-kuolleet Kristuksen asian vuoksi, tuntuu kuin jokainen pölyhiukkanen,

-jonka mellastelijain hevosten kaviot nostattavat ilmaan, olisi pyhä ja

-palvelemisen arvoinen."

-

-Pappi veti ohuen vitjan vaatteittensa alta ja aukaisi hopearistin, joka

-riippui sen päässä. Sisällä oli jotakin mustaa, joka oli kuin taula, ja

-pieni vihreä luunkappale.

-

-"Olimme kerran olleet noissa maanalaisissa käytävissä koko päivän,

-olimme lukeneet rukouksemme luolissa ja oratorioissa, missä Pyhän

-Pietarin ja Pyhän Paavalin ensimmäiset opetuslapset olivat kokoontuneet

-messuun. Silloin antoivat munkit, jotka omistivat kirkon, johon me

-olimme tulleet, meille nämä pyhät kappaleet. Tämä on osa sienestä,

-jolla pyhät neitsyet pyyhkivät pois marttyyrien veren, ettei se

-vuotanut hukkaan, ja tämä on erään pyhän miehen sorminikama, jonka

-nimen vain Jumala tietää. Silloin teimme me neljä sellaisen lupauksen,

-että joka päivä huutaisimme avuksemme tuota pyhää miestä, jonka

-kunnia ei ole kirjoitettu ihmisten kirjoihin; ja me lupasimme tuon

-tuntemattoman marttyyrin nimessä, ettemme ikinä unohtaisi, miten

-kelvottomat me olemme Jumalan armoon ja kunniaan ihmisten edessä, vaan

-aina muistaisimme, ettei mikään muu maailmassa ole tavoittelun arvoista

-kuin hänen armonsa --"

-

-Kristiina suuteli ristiä kunnioittavasti ja antoi sen Ormille, joka

-teki samoin. Silloin sanoi Gunnulf odottamatta:

-

-"Tahdon antaa sinulle tämän pyhän kappaleen, veljenpoika!"

-

-Orm notkisti polvensa ja suuteli setänsä kättä. Gunnulf ripusti ristin

-nuorukaisen kaulaan.

-

-"Etkö sinä tahtoisi nähdä noita pyhiä paikkoja, Orm?"

-

-Pojan kasvot kirkastuivat hymyksi:

-

-"Kyllä, nyt minä tiedän, että olen kerran menevä sinne."

-

-"Eikö sinua ole milloinkaan haluttanut ruveta papiksi?"

-

-"On", vastasi poika. "Kun isä on moittinut minun heikkoja käsivarsiani.

-Mutta en tiedä, pitäisikö hän siitä, että minusta tulisi pappi. Ja

-sitten -- tiedäthän sinä, ettei se käy päinsä", sanoi hän hiljaa.

-

-"Kai sinulle voitaisiin saada erikoisvapaus syntyysi nähden", vastasi

-pappi tyynesti. "Ehkä me kaksi vielä kerran lähdemme yhdessä etelään --"

-

-"Kerro vielä lisää, setä", pyysi Orm hiljaa.

-

-"Kyllä." Gunnulf piti kiinni tuolin nojapuista ja katsoi tuleen.

-

-"Astellessani siellä näkemättä edessäni muuta kuin muistoja

-kärsimystodistajista ja miettimättä muuta kuin niitä sietämättömiä

-tuskia, joita he olivat saaneet kestää Jeesuksen tähden, valtasi

-minut ankara kiusaus. Ajattelin, että taivaan kuningas oli riippunut

-ristillä muutaman tunnin, mutta hänen todistajiaan oli kiusattu

-käsittämättömillä kidutuksilla monta päivää -- vaimojen oli täytynyt

-nähdä lapsiaan rääkättävän silmiensä edessä, pikkutytöiltä oli kiskottu

-liha irti luista rautaisilla haarukoilla, pikkupojat oli ajettu

-villipetojen ja raivoisain härkien eteen. -- Ja silloin minusta tuntui

-kuin moni näistä olisi kärsinyt enemmän kuin itse Kristus.

-

-"Mietin tätä kunnes sydämeni ja aivoni olivat pakahtua. Mutta viimein

-sain valon, jota olin rukoillut ja anonut. Ja minulle selvisi, että

-niinkuin nämä olivat kärsineet, niin tuli meidän kaikkien uskaltaa

-kärsiä. Kuka voisi olla niin hullu, ettei mielellään kestäisi tuskia ja

-vaivaa, kun hän näin pääsi uskollisen, alttiin yljän luo, joka odottaa

-ihmistä avosylin ja verisin rinnoin, palavaa lempeä tarjoten.

-

-"Hän rakasti ihmisiä. Siksi hän kuoli niinkuin ylkä joka on lähtenyt

-maailmaan pelastamaan morsiantaan ryövärien käsistä. Hänet sidotaan ja

-näännytetään kuoliaaksi, mutta hän näkee herttaisen ystävänsä istuvan

-samassa pöydässä pyöveleitten kanssa, ottavan osaa näiden leikinlaskuun

-ja pilkkaavan hänen kärsimystään ja uskollista rakkauttaan."

-

-Gunnulf Nikulauksenpoika peitti silmänsä:

-

-"Silloin minä ymmärsin, että tuo valtava rakkaus kannattaa koko

-maailmaa -- jopa helvetin tultakin. Sillä jos Jumala tahtoisi, voisi

-hän ottaa sielumme väkisin -- ja silloin olisimme ratki voimattomat.

-Mutta koska hän rakastaa meitä kuin ylkä morsiantaan, ei hän tahdo

-pakottaa tätä syleilemään häntä väkisin, vaan tyytyy odottamaan tämän

-paetessa ja pelätessä häntä. Mutta olen myös ajatellut, että ehkei

-yksikään sielu sentään voi joutua kadotukseen ikuisiksi ajoiksi. Sillä

-jokainen sielu ikävöi kuitenkin tuota rakkautta, ihminen ei vain

-tahtoisi luopua kaikesta muusta tuon yhden asian tähden. Mutta kun tuli

-on hävittänyt uppiniskaisen ja Jumalaa vihaavan tahdon, silloin viimein

-kaipaus Jumalan luo, vaikka se ei olisi suurempi talon seinään iskettyä

-naulaa, on jäävä jäljelle kuin naula palaneesta talosta."

-

-"Gunnulf" -- Kristiina kohottausi puoleksi paikaltaan -- "minua alkaa

-pelottaa --"

-

-Gunnulf nosti katseensa kalpeana, liekehtivin silmin: "Minäkin

-pelkäsin. Sillä huomasin, ettei Jumalan rakkauden tuska ole loppuva

-niin kauan kuin maan päällä elää mies ja nainen, niin kauan kuin hänen

-siis täytyy pelätä kadottavansa heidän sielunsa -- niin kauan kuin hän

-joka päivä ja hetki uhraa ruumiinsa ja verensä tuhansilla alttareilla

--- niin kauan kuin on ihmisiä, jotka tallaavat jalkoihinsa tuon uhrin.

-

-"Ja minä säikähdin itseäni, joka olin palvellut saastaisena hänen

-alttarinsa edessä, sanellut messun saastaisin huulin ja kantanut hänen

-ruumistaan saastaisilla käsillä -- minä olin mielestäni kuin mies, joka

-on vienyt lemmittynsä saastaiseen paikkaan ja pettänyt hänet."

-

-Hän nosti Kristiinan ylös, kun tämä vaipui lattialle, ja he kantoivat

-Ormin kanssa taintuneen vaimon sänkyyn.

-

-Hetken kuluttua avasi Kristiina silmänsä -- hän nousi istualleen ja

-peitti kasvonsa. Hän purskahti kiihkeään, valittavaan itkuun:

-

-"Minä en saata, en saata. Gunnulf -- kun sinä puhut noin, ymmärrän,

-etten milloinkaan --"

-

-Gunnulf tarttui hänen käteensä. Mutta Kristiina käänsi pois päänsä

-papin kiihkeistä, kalpeista kasvoista.

-

-"Kristiina. Sinä et voi tyytyä pienempään rakkauteen kuin siihen, joka

-vallitsee Jumalan ja sielun välillä --

-

-"Kristiina, katso, mitä on maailma! Sinä, joka olet synnyttänyt kaksi

-lasta -- etkö sinä ole koskaan ajatellut, että jokainen lapsi, joka

-syntyy, kastetaan veressä, ja ensimmäinen, mitä ihminen hengittää

-sisäänsä syntyessään, on veren haju. Etkö sinä, joka olet äiti, tunne,

-että sinun tulisi huolehtia yhdestä ainoasta -- etteivät poikasi

-lankeaisi takaisin kasteenliittoon maailman kanssa, vaan pysyisivät

-siinä toisessa liitossa, jonka he ovat solmineet Jumalan kanssa

-kiirastulen liekeissä." Kristiina itki menehtyäkseen.

-

-"Minä pelkään sinua", sanoi hän taas. "Gunnulf, kun sinä puhut noin,

-silloin ymmärrän, etten milloinkaan jaksa ponnistaa niin että saavutan

-rauhan."

-

-"Jumala on löytävä sinut", sanoi pappi hiljaa. "Ole paikallasi äläkä

-pakene häntä, joka on etsinyt sinua ennen kuin olit äitisi kohdussa."

-

-Gunnulf istui vähän aikaa sängyn laidalla. Sitten hän kysyi tyynesti,

-oliko hänen herätettävä Ingrid ja pyydettävä tätä riisumaan

-Kristiinalta vaatteet. Kristiina pudisti päätään.

-

-Silloin pappi siunasi hänet kolmesti, toivotti hyvää yötä Ormille ja

-lähti kamariin.

-

-Orm ja Kristiina riisuivat vaatteet yltään. Poika näytti olevan

-pohjattomiin ajatuksiin vaipunut. Kun Kristiina oli mennyt vuoteeseen,

-tuli Orm hänen luokseen. Hän katsoi Kristiinan itkun uurtamia kasvoja

-ja kysyi, tahtoiko tämä, että hän istuisi hänen luonaan siihen asti kun

-Kristiina nukkui.

-

-"En -- en, Orm, väsyttäähän sinuakin, joka olet nuori. Taitaa olla

-hyvin myöhä --"

-

-Orm viipyi vielä paikallaan.

-

-"Eikö sinusta ole ihmeellistä", sanoi hän äkkiä, "että isä ja

-Gunnulf-setä -- vaikka ovat niin erilaiset -- kuitenkin jollakin tavoin

-muistuttavat toisiaan?"

-

-Kristiina makasi hiljaa ja sanoi sitten:

-

-"Ehkä -- he ovat aivan erilaisia kuin muut miehet --"

-

-Vähän ajan kuluttua hän nukkui, ja Orm meni toisen sängyn luo. Hän

-riisuutui ja kiipesi sänkyyn. Siinä oli aivinahursti alla ja aivinaiset

-päälliset pieluksissa. Poika oikaisihe mielihyvää tuntien sileälle,

-viileälle tilalle. Hänen sydämensä tykytti jännityksestä hänen

-miettiessään niitä uusia asioita, joista setä oli puhunut. Rukoukset,

-paastot, hartaudenharjoitukset joihin hän oli ottanut osaa siksi,

-että oli opetettu tekemään niin, kaikki muuttui äkkiä uudeksi --

-muuttui aseeksi ihanassa taistelussa, jota hän ikävöi. Ehkä hänestä

-tulisi munkki -- taikka pappi -- jos hän saisi erioikeuden, kun oli

-aviorikoksessa syntynyt.

-

-       *       *       *       *       *

-

-Gunnulfin makuusija oli puinen penkki, jolla oli vähän olkia, yksi

-ainoa pikkuinen pielus ja näiden päällä nahkahursti. Pappi riisui

-yltään kauhtanan, paneutui tilalle alusvaatteisillaan ja veti ohuen

-sarkapeitteen ylitseen.

-

-Vähäisen tulituikun, joka paloi rautajalassa, hän jätti palamaan.

-

-Hän oli pelon ja rauhattomuuden järkyttämä äskeisten sanojensa johdosta.

-

-Häntä kalvoi kaipaus menneeseen aikaan -- eikä hän enää ikinä

-löytäisi sydämensä hääiloa, joka oli täyttänyt sen niin kokonaan

-tuona keväänä Roomassa. Hän oli käyskennellyt kolmen veljensä kanssa

-auringonpaisteessa, pitkin vihreitä, kukkivia ketoja. Häntä vapisutti

-ja pyörrytti, kun hän havaitsi, miten kaunis maailma oli -- ja tiesi,

-ettei tuo kaikki ollut vielä mitään tulevan elämän rikkauksien

-rinnalla. Ja kuitenkin levitti tämä maailma heidän eteensä tuhansia

-pieniä, iloisia, sykähdyttäviä muistoja yljästä. Kedon liljat,

-taivaalla lentelevät linnut muistuttivat hänen sanoistaan; hän oli

-puhunut tuollaisista aaseista, joita he nyt näkivät, tuollaisista

-kivisistä kaivoista, joiden ohi he kulkivat. He söivät niiden munkkien

-ruokaa, joiden kirkkoja he katselivat, ja juodessaan veripunaista

-viiniä ja murtaessaan vehnäleivän kultaista kuorta ymmärsivät nuo

-neljä ohramaan pappia, miksi Kristus oli valinnut viinin ja vehnän

--- jotka olivat puhtaammat kaikkia muita Jumalan ihmiselle antamia

-ravintoaineita -- ilmestysmuodokseen pyhässä messu-uhrissa.

-

-Sinä keväänä hän ei ollut tuntenut rauhattomuutta eikä pelkoa. Niin

-vapaaksi hän oli tuntenut itsensä tämän maailman houkutuksista,

-että lämpöisen auringonpaisteen hyväillessä ihoa oli hänestä ollut

-helppo käsittää seikka, jota hän ennen oli miettinyt pelon vallassa:

-kuinka tämä hänen ruumiinsa saattaisi puhdistua tulessa kirkastetuksi

-ruumiiksi --. Mieli kepeänä ja vapaana maailman huolista hän ei ollut

-tarvinnut enemmän unta kuin minkä käki nukahtaa kevätöinä. Sydän lauloi

-hänen rinnassaan -- hänen sielunsa oli autuas kuin morsian ylkänsä

-sylissä.

-

-Hän oli ymmärtänyt, ettei tätä ollut kestävä. Maan päällä ei kukaan

-mies voinut kauan elää siten. Ja hän oli kätkenyt tuon valoisan kevään

-jokaisen hetken kuin pantin -- armontäyden lupauksen, jonka tuli

-vahvistaa häntä silloin kun pilvet alkaisivat tummua hänen päänsä

-päällä ja tie johtaisi pimeiden rotkojen sisään, yli jymisevien jokien

-ja kylmien kinoksien.

-

-       *       *       *       *       *

-

-Mutta vasta kun hän oli palannut Norjaan, oli rauhattomuus oikein

-saanut vallan hänen sielussaan.

-

-Siihen vaikuttivat monen monituiset seikat. Ensinnäkin hänen

-rikkautensa. Suuri isänperintö -- ja rikas seurakunta. Tämmöinen oli

-ura, jonka hän näki edessään. Paikka tuomiokapitulissa oli tiedossa.

-Jollei hän luopunut kaikesta mitä omisti -- mennyt saarnaveljien

-luostariin, liittynyt munkkikuntaan ja taipunut sen sääntöihin.

-Sellaista elämää hän kaipasi -- puolella sielulla.

-

-Sitten, tultuaan kyllin vanhaksi ja karaistuksi taistelussa --. Norjan

-alamaisina asui vielä ihmisiä syvässä pakanuudessa ja eksyneinä

-harhaoppeihin, joita venäläiset levittivät kristinuskon nimellä.

-Lappalaisia ja muita puolivillejä kansoja, joita hän ajatteli aina.

-Jumalahan se oli herättänyt hänessä halun lähteä heidän keskuuteensa

-sanan ja valon tuojana.

-

--- Mutta hän karkotti luotaan nämä ajatukset, syyttäen mielessään

-sitä, että hänen oli toteltava arkkipiispaa. Eiliv-herra esteli

-näet. Hän oli puhunut Gunnulfin kanssa, kuunnellut hänen tuumiaan ja

-koettanut osoittaa puhuvansa vanhan ystävänsä Nikulauksen, Husabyn

-herran, pojalle. "Te ette osaa pysyä kohtuudessa, te Skogheimin Gauten

-tyttärien jälkeläiset; olette kohtuuttomat joko hyvässä tai pahassa."

-Lappalaisten pelastus painoi raskaasti hänen mieltään -- mutta nämä

-eivät tarvinneet oppi-isää, joka puhui ja kirjoitti latinaa yhtä hyvin

-kuin äidinkieltään ja joka tunsi yhtä tarkasti lain kuin aritmetiikan

-ja algorismuksen. Kai hän oli saanut oppinsa sitä käyttääkseen; "mutta

-on epätietoista, osaisitko sinä puhua noille yksinkertaisille pohjan

-poloisille kansoille", tuumi piispa.

-

-Tuona suloisena keväänä ei hänen oppinsa ollut tuntunut hänestä

-arvokkaammalta kuin oppi, jonka jokainen pikku tyttö saa äidiltään

-harjaantuessaan kehräämiseen, oluenpanoon, leipomiseen ja lypsyyn --

-oppi, jonka jokainen lapsi tarvitsee hoitaakseen tehtävänsä maailmassa.

-

-Hän oli valittanut arkkipiispalle rauhattomuutta ja ahdistusta, joka

-usein valtasi hänet hänen ajatellessaan rikkauttaan ja sitä, että

-hänestä oikeastaan oli mieluista olla rikas. Oman ruumiinsa hyväksi

-hän tarvitsi hyvin vähän; hän eli kuin köyhä munkki. Mutta hänestä

-oli hauska nähdä paljon väkeä pöydässään, hänestä oli hauska jaella

-köyhille lahjojaan. Ja hän rakasti hevosiaan ja kirjojaan.

-

-Herra Eiliv puhui vakavana kirkon arvosta. Jotkut olivat kutsutut

-ylläpitämään sen kunniaa komeudella ja vallalla, toiset osoittamaan

-vapaaehtoisella köyhyydellä maailmalle, ettei rikkaus itsessään

-merkinnyt mitään. Hän kehoitti Gunnulfia muistamaan edesmenneitä

-arkkipiispoja, kirkkoruhtinaita ja pappeja, joiden oli täytynyt kestää

-sortoa, vainoa ja loukkauksia kuninkaittensa taholta siksi, että he

-olivat pitäneet kiinni kirkon oikeuksista. Nämä olivat osoittaneet

-toinen toisensa jälkeen osaavansa luopua kaikesta ja seurata Herraa,

-jos sitä kysyttiin. Jumala oli antava merkin milloin sellaista

-vaadittiin -- kun pidämme tämän tarkasti mielessämme, ei meidän

-tarvitse pelätä, että rikkaus muuttuisi sielumme viholliseksi.

-

-Koko ajan arkkipiispan puhuessa oli Gunnulf tuntenut, ettei tämä

-pitänyt siitä, että hän ajatteli ja pohti niin paljon. Herra Eiliv ja

-hänen pappinsa olivat Gunnulfin mielestä kuin rakennusmiehet, jotka

-ahersivat lakkaamatta. Kirkon arvo, kirkon valta, kirkon oikeus. --

-Kyllä Jumala tiesi, ettei hän tahtonut olla vähemmän tunnollinen kirkon

-asioissa kuin toisetkaan hengen miehet; ei hän aikonut säikkyä kivien

-raahaamista ja kalkin kantamista yhteiseen rakennukseen. Mutta oli kuin

-nämä olisivat pelänneet astua sen sisään levähtämään hetkiseksi. Kuin

-he olisivat pelänneet joutuvansa harhateille, jos ajattelivat liian

-paljon.

-

-Ei häntä pelottanut _se_. Kuinka olisi mies, joka piti silmänsä

-rävähtämättä ristiin luotuina ja yhä uudelleen antoi itsensä Pyhän

-Neitsyen huomaan, voinut langeta kerettiläisyyteen. Sitä vaaraa ei

-ollut.

-

-Vaara piili hänen omassa luonnossaan, hänen mielensä sammumattomassa

-halussa voittaa ihmisten suosio ja ystävyys. Siinä oli vaara hänelle,

-joka oli tuntenut olemuksensa perimpään sopukkaan asti, että Jumala

-rakastaa ihmistä, Jumalalle on jokaisen sielu yhtä kallis ja rakas.

-

-Mutta kotona elpyi taas kaikki vanha -- muisto kaikesta, mikä oli

-kiusannut häntä poikavuosina ja nuoruudessa. Tieto, ettei äiti

-pitänyt hänestä samoin kuin Erlendistä. Ettei isä viitsinyt puuttua

-hänen asioihinsa, kuten hän lakkaamatta puuttui Erlendin hommiin. Ja

-myöhemmin Baardin luona Hestnesissä oli Erlend taas aina mainio tai

-paha -- hän kulki siellä vain kuin veljensä varjo. Erlend, Erlend oli

-aina nuorten poikien päällikkö, Erlendiä toruivat palvelustytöt ja

-sitten he taas nauroivat Erlendille. Ja hän rakasti itsekin Erlendiä

-yli kaiken maailmassa. Jos vain Erlend jaksoi pitää hänestä -- hän ei

-tuntenut saavansa koskaan tarpeekseen Erlendin rakkaudesta. Erlend oli

-ainoa, joka piti hänestä, -- mutta Erlend piti niin monesta --

-

-Ja nyt hänen oli täytynyt nähdä, miten Erlend hoiti sitä, mikä

-oli tullut hänen osakseen. Herra tiesi miten Husabyn rikkauksien

-kävisi -- Nidarosissa puhuttiin yleisesti Erlendin ymmärtämättömästä

-tilanhoidosta. Ei hän ymmärtänyt antaa arvoa sillekään, että Jumala oli

-suonut hänelle neljä kaunista lasta -- nekin hänen lapsensa olivat näet

-kauniit, jotka hän oli siittänyt syntisessä elämässään. Hän ei ottanut

-sitä vastaan Jumalan armona, vaan itsestään lankeavana asiana.

-

-Hän oli viimein voittanut kainon, herttaisen, hyväsukuisen neidon

-rakkauden. Gunnulfista tuntui, kun hän nyt tiesi, miten Erlend oli

-käyttäytynyt tätä kohtaan, ettei hän voinut enää kunnioittaa veljeään

-missään suhteessa. Ja hän tunsi suuttumusta huomatessaan itsessään

-samoja piirteitä kuin veljessä. Vaikka Erlendillä oli jo aika lailla

-ikää, kalpeni ja punastui hän kuin puolikasvuinen neito, -- Gunnulf

-raivostui tuntiessaan veren nousevan ja pakenevan yhtä helposti omilla

-poskillaan. He olivat perineet sen äidiltä -- tämän kasvoilla näkyi

-jokaisen sanan jälki.

-

-Erlend piti sitäkin luonnostaan lankeavana asiana, että hänen

-vaimonsa oli kelpo nainen, kaikkien talon emäntien esikuva -- vaikka

-hän oli koettanut vuosikaudet turmella tuota lasta ja saattaa hänet

-kadotukseen. Mutta Erlend ei näyttänyt ajattelevan lainkaan, että asia

-olisi voinut olla toisin, ollessaan nyt naimisissa sen neidon kanssa,

-jonka hän itse oli totuttanut nautintoon, petokseen ja valheellisuuteen

--- hän ei näyttänyt huomaavan mitään kunnioittamisen arvoista siinä,

-että vaimo lankeemuksestaan huolimatta oli yhä edelleen totuudellinen,

-uskollinen, kunniallinen ja hyvä.

-

-Ja sitten kuitenkin kaikitenkin -- kun hän kesällä ja syksyllä

-oli kuullut Erlendin retkistä pohjoisessa, oli hänellä ollut vain

-yksi toive -- saada olla siellä missä veli. Erlend kuninkaan

-puolustuspäällikkönä Haalogalandissa, hän itse jumalansanan levittäjänä

-autioissa, puolipakanallisissa seuduissa Vienan meren rannalla.

-

-Gunnulf nousi vuoteelta. Toisella kamarin lyhyellä seinällä riippui

-suuri ristiinnaulitun kuva, jonka edessä oli iso kivipaasi lattialla.

-

-Hän polvistui paadelle ja ojensi käsivartensa sivuille. Hän oli

-karaissut ruumiinsa kestämään tuota asentoa, niin että hän saattoi olla

-tuntikausia siten, liikkumatta kuin kivi. Silmät ristiin luotuina hän

-odotti lohdutusta, joka tuli silloin, kun hän kokonaan jaksoi unohtua

-rukoukseen.

-

-Mutta ensimmäinen ajatus, joka hänessä nyt heräsi, oli, saattoiko hän

-erota tästä kuvasta. Pyhällä Fransiskuksella ja hänen veljillänsä oli

-ollut risti, jonka he itse olivat vuolleet kahdesta puunkappaleesta.

-Hänen täytyisi antaa pois tämä kaunis kuva -- Husabyn kirkolle hän

-sen antaisikin. Miehet, lapset ja naiset voisivat messuun tullessaan

-löytää sielulleen vahvistusta tästä Kristuksen kärsivällisen, suloisen

-rakkauden näkyväisestä kuvasta. Kristiinan kaltaiset yksinkertaiset

-sielut. Hän itse saattoi olla ilmankin sitä.

-

-Yön toisensa jälkeen oli hän ollut polvillaan sen edessä suljetuin

-aistein ja puutunein jäsenin, kunnes hän näki näkynsä. Puun keskellä

-oleva risti, joka oli pantu kantamaan maan ja taivasten kuningasta,

-alkoi vapista ja vaappua, se taipui kuin puun runko myrskysääliä,

-peläten kantaa liian kallista taakkaansa, luomakunnan syntien uhria.

-Ilmojen herra ohjasi sitä kuten ritari sotaorhiaan, aurinkovaltakunnan

-kuningas kannusti sitä taisteluun. Silloin näyttäytyi ihme, joka

-oli yhä hämärämpien ihmeiden avain. Sen näkyväinen merkki oli veri,

-joka virtasi ristiä pitkin kaikkien syntien lunastukseksi, kaikkien

-surujen parannukseksi. Tuon ensimmäisen ihmeen jälkeen saattoi sielun

-silmä avautua tajuamaan vielä hämärämpiä seikkoja -- kuinka Jumala

-oli astunut maan päälle, muuttunut neitseen pojaksi ja ihmissuvun

-veljeksi, joka hävitti helvetin ja hyökkäsi pelastettujen sielujen

-sotajoukon kera kohti häikäisevää valomerta, joka on maailman alku ja

-ylläpitäjä. Tuota pohjatonta, ikuista, ääretöntä valoa kohti kulkivat

-hänen ajatuksensa, kunnes upposivat valoon ja hävisivät kuin lintuparvi

-iltataivaan hehkuun.

-

-       *       *       *       *       *

-

-Vasta kirkonkellojen soidessa huomenmessuun nousi Gunnulf paikaltaan.

-Tuvassa oli aivan hiljaista hänen astuessaan sen läpi -- Kristiina ja

-Orm nukkuivat.

-

-Ulkona pilkkopimeällä pihalla pappi odotti hetkisen. Mutta kukaan

-hänen talonväestään ei nyt tullut hänen mukanaan kirkkoon. Hän ei

-vaatinut väkeään tulemaan useampaan kuin kahteen messuun vuorokaudessa.

-Mutta Ingrid, hänen kasvatusäitinsä, oli melkein aina hänen kanssaan

-huomenmessussa. Tänä aamuna nukkui hänkin. Eihän se ollut kummakaan,

-hän oli valvonut myöhään edellisenä iltana.

-

-       *       *       *       *       *

-

-Päivän pitkään eivät nuo kolme sukulaista puhuneet paljoa keskenään;

-minkä puhuivat, puhuivat vähäpätöisistä seikoista. Gunnulf oli väsyneen

-näköinen, mutta hän laski leikkiä milloin mistäkin. "Kyllä me olimme

-hassuja eilen illalla -- istuimme yhdessä niin surkeina kuin kolme

-isätöntä lasta", lausahti hän. Nidarosissa tapahtui kaikenlaista

-pientä hauskaa -- pyhiinvaeltajat olivat toisinaan niin lystikkäitä --

-papit laskivat siitä leikkiä keskenään. Eräs vanha Herjedalin mies oli

-tullut koko seutukuntansa asioille ja oli mennä ihan päästään pyörälle

-rukouksineen -- hänen synnyinseutunsa olisi käynyt huonosti, jos Pyhä

-Olavi olisi seulonut hänen sanansa kovin ankarasti, tuumi hän sitten

-jälkeenpäin.

-

-       *       *       *       *       *

-

-Illemmalla ilmestyi Erlend taloon likomärkänä -- hän oli tullut

-purjehtien kaupunkiin, ja merellä tuuli vimmatusti. Hän joutui heti

-suunniltaan ja alkoi sättiä Ormia. Gunnulf kuunteli hänen riehumistaan

-kotvan aikaa ja sanoi sitten:

-

-"Kun sinä puhut tuolla lailla Ormille, Erlend, olet aivan, kuin isämme

-ennen -- sellainen hän oli puhuessaan sinulle."

-

-Erlend mykistyi. Sitten hän sanoi yli olkansa:

-

-"En minä ollut sentään näin järjetön poikana -- lähteä karkaamaan

-talosta lumimyrskyyn sairaan vaimon kanssa, tuollainen poikanulikka! Ei

-hänen miehuudessaan ole paljon kehumista muuten, mutta isäänsä hän ei

-pelkää, kuten näet!"

-

-"Et sinä pelännyt isääsi itsekään", sanoi veli hymyillen.

-

-Orm nousi ja asettui isänsä eteen, ei sanonut sanaakaan, mutta koetti

-näyttää tyyneltä.

-

-"Niin, mene sinä vain", sanoi Erlend. "Minä alan kyllästyä koko Husabyn

-hommaan. Mutta sen minä sanon, että tänä kesänä pitää Ormin lähteä

-minun kanssani pohjoiseen, -- katsotaan, emmeköhän sitten saane kalua

-tästä Kristiinan lellipojasta. Ei hän ole tuhma", sanoi hän innokkaasti

-veljelleen. "Hän ampuu tarkasti, tiedätkös -- eikä hän ole pelkurikaan

--- mutta hän on niin hapan ja itsepäinen ja sitten hän on niin vetelän

-näköinen kuin ei hänellä olisi ydintä luissaan."

-

-"Jos sinä haukut poikaasi usein niinkuin nyt, ei ole ihme, jos hän

-tulee happameksi", sanoi pappi.

-

-Erlend löi asian leikiksi, nauroi ja sanoi:

-

-"Minä sain usein kestää paljon pahempaa isältäni -- enkä minä silti ole

-tullut happameksi. Mutta olkoon miten hyvänsä -- nyt minä olen täällä

-ja nyt juomme joulu-oluet, koska kerran on joulu. Missä Kristiina on?

-Mitä puhuttavaa hänellä nyt taas oli sinulle?"

-

-"En minä usko hänellä olleen mitään puhuttavaa minulle", sanoi pappi.

-"Orm kertoi hänen ikävöineen joulumessuun tänne? --"

-

-"Pitäisi hänen selvitä silläkin, mitä kuulee kotonaan", sanoi Erlend.

-"Mutta on surku häntä -- hän menettää koko nuoruutensa, jos tätä

-jatkuu." Erlend paukautti kätensä yhteen. "Arveleekohan hyvä Jumala

-meidän tarvitsevan uuden perillisen joka vuosi --"

-

-Gunnulf katsoi veljeänsä.

-

-"Noo --. En minä tosin tiedä mitä hyvä Jumala arvelee teidän

-tarvitsevan. Mutta Kristiina tarvitsee ennen kaikkea sitä, että sinä

-kohtelet häntä hyvin --"

-

-"Niinpä taitaa olla", sanoi Erlend hiljaa.

-

-       *       *       *       *       *

-

-Seuraavana aamuna lähti Erlend päivämessuun vaimonsa kanssa. He

-aikoivat Gregoriuksenkirkkoon -- Erlend meni aina sinne messua

-kuulemaan kaupungissa käydessään. Heidän mukanaan ei ollut muita, ja

-Erlend talutti sievästi ja säädykkäästi vaimoaan kädestä, sillä kadulla

-oli raskas kävellä märän ja kasoihin ajautuneen lumen tähden. Hän ei

-ollut sanonut Kristiinalle sanaakaan tämän karkaamisesta ja hän oli

-ollut ystävällinen Ormille alkumyrskyn jälkeen.

-

-Kristiina astui hänen rinnallaan kalpeana ja pää painuksissa; avara,

-musta turkki hopeahakasineen näytti painavan hänen heikkoa ja

-laihtunutta ruumistaan.

-

-"Tahdotko, että ratsastan sinun kanssasi kotiin -- Orm voi viedä

-laivan", puheli mies, "sinä et kai mielelläsi lähde vuonoa myöten --?"

-

-"En, tiedäthän sinä, ettei minusta ole hauska olla vesillä --"

-

-Oli suojainen ja tuuleton ilma -- puista pudota moksahteli vähän

-väliä raskaita, märkiä räntäpaakkuja. Taivas riippui matalana

-ja tummanharmaana valkoisen kaupungin yllä. Lumi oli vetisen

-harmaanvihreätä ja talojen hirsiseinät ja aidat ja puiden rungot

-näyttivät mustilta kosteassa ilmassa. Kristiinasta ei maailma ollut

-milloinkaan näyttänyt niin kylmältä ja vaisulta ja elottomalta kuin

-juuri nyt.

-

-

-

-

-III

-

-

-Kristiina istui kummulla kartanon pohjoispuolella pitäen Gautea

-sylissään ja katsellen ympärilleen. Oli kaunis ilta. Järvi päilyi

-aivan kirkkaana ja tyynenä laakson pohjalla kuvastaen harjuja, Byn

-kartanorakennuksia ja taivaan kultaisia pilviä. Lehtien ja mullan

-tuoksu tuntui vahvana aikaisemmin päivällä tulleen sateen jälkeen.

-Niittyjen ruoho oli varmaan jo polvenkorkuista, ja pellot olivat

-oraalla.

-

-Tänä iltana oli äänekästä. Vinjarista, alempaa rinteeltä, alkoi taas

-kuulua pillien ja rumpujen ja viulujen ääni -- se kuului niin kauniilta.

-

-Käki oli pitkät ajat hiljaa, mutta sitten se päästi taas jonkun

-kutsuvan kukahduksen eteläisessä metsässä. Ja linnut vihelsivät ja

-lauloivat kaikissa lehdoissa kartanon ympärillä -- vaikka toistaiseksi

-vain yksikantaan ja hiljaa, sillä aurinko oli vielä korkealla.

-

-Kotikarja tuli hypellen ja kellot kilkkaen haasta pihaportin takaa.

-

-"Kohta minun Gauteni saa maitoa", leperteli Kristiina lapselle nostaen

-sen ilmaan. Poika laski tapansa mukaan raskaan päänsä äidin olkapäälle.

-Sitten se painautui tiukempaan äitiään vasten -- se oli Kristiinan

-mielestä merkki siitä, että pienokainen jo ymmärsi hänen hellittelynsä

-ja pienet puheensa.

-

-Hän alkoi laskeutua rinnettä kartanoa kohti. Tuvan oven edessä

-juoksentelivat Naakkve ja Bjørgulf kutsuen kissaa, joka oli päässyt

-heidän käsistään katolle. Sitten pojat taas alkoivat leikkiä

-tikarinpätkällä, joka oli heidän yhteinen lelunsa, jatkaen eteisen

-multalattiaan kaivamansa kuopan syventämistä.

-

-Dagrun tuli saliin kantaen vuohenmaito-astiaa, ja talon emäntä antoi

-Gauten juoda kauhallisen toisensa perästä tuota lämmintä juomaa. Poika

-murahti äkäisesti, kun palvelustyttö koetti puhua hänelle, ja hotaisi

-tätä kädellään sekä piiloutui äidin rinnalle, kun tyttö tahtoi ottaa

-hänet syliinsä.

-

-"Hän näyttää paremmalta", sanoi karjatyttö.

-

-Kristiina kohotti noita pikku kasvoja -- ne olivat kellertävät kuin

-tali, ja silmät näyttivät aina väsyneiltä. Gautella oli iso, painava

-pää ja heikot, voimattomat jäsenet. Hän tuli kahden vuoden vanhaksi

-kahdeksan päivää jälkeen Lauritsan-messun, mutta ei vielä kestänyt

-jaloillaan; hampaita oli vain viisi, eikä hän osannut sanoa sanaakaan.

-

-Sira Eiliv arveli, ettei se ainakaan riisitautia ollut; mutta

-messupaita ja alttarikirjat olivat olleet yhtä voimattomat. Kaikkialla,

-missä liikkui, pappi kyseli neuvoa tuohon tautiin, joka oli tullut

-Gauteen. Kristiina tiesi hänen muistavan lasta kaikissa rukouksissaan.

-Mutta Kristiinalle itselleen hän saattoi vain sanoa, että tämän tuli

-kärsivällisesti taipua Jumalan tahtoon. Ja antaa pojan juoda lämmintä

-vuohenmaitoa --.

-

-Hänen pikkuinen poikaraiskansa. -- Kristiina syleili ja suuteli häntä

-karjatytön mentyä. Poika oli niin kaunis, niin kaunis. Kristiina oli

-huomaavinaan, että se alkoi muuttua hänen isänsä näköiseksi -- pojan

-silmät olivat tummanharmaat ja tukka pellavanvalkoinen, paksu ja

-silkinhieno.

-

-Nyt lapsi alkoi taas porista. Kristiina nousi ja kantoi sitä

-edestakaisin lattialla. Vaikka se oli niin pieni ja hento, tuntui se

-ajan pitkään raskaalta -- Gaute ei tahtonut olla missään muualla kuin

-äidin sylissä. Ja niin Kristiina kantoi ja kulki ja viihdytteli sitä

-hämärässä huoneessa.

-

-Joku tuli ratsastaen pihaan. Ulf Haldorinpojan ääni kaikui rakennusten

-välistä. Kristiina meni lapsi käsivarrella porstuan ovelle.

-

-"Sinä saat riisua hevosesi itse tänä iltana, Ulf -- kaikki miehet ovat

-tansseissa. Onhan se ikävää, että sinulla on siitä vaivaa, mutta saat

-antaa anteeksi --"

-

-Ulf mutisi itsekseen riisuessaan hevosta. Naakkve ja Bjørgulf pyörivät

-hänen ympärillään ja tahtoivat ajaa hevosen selässä puutarhallakaan.

-

-"Ei, sinun pitää pysyä Gauten luona, Naakkve-poikaseni -- leikkimässä

-veljesi luona, niin ettei hän itke, sillä aikaa kun minä käyn pirtissä

---"

-

-Poika veti suunsa väärään. Mutta sitten hän asettui nelinkontin

-lattialle, ammui ja puski pikkuisen edessä, jonka Kristiina oli

-laskenut porstuan oven suussa olevalle nahalle. Äiti kumartui ja

-silitti Naakkven tukkaa. Poika oli hyvin kiltti pienemmille veljilleen.

-

-       *       *       *       *       *

-

-Kun Kristiina tuli takaisin tupaan suuri purtilo käsissään, istui Ulf

-Haldorinpoika penkillä leikkien lasten kanssa. Gaute viihtyi Ulfin

-parissa silloinkin, kun äiti ei ollut näkösällä -- mutta nyt hän alkoi

-heti itkeä ojentaen käsiään Kristiinaa kohti. Kristiina laski astian

-käsistään ja otti Gauten syliinsä.

-

-Ulf puhalsi pois kuohun vastalasketun oluen pinnalta, joi ja alkoi

-kaivaa pikkukuppeja purtilon pohjalta.

-

-"Ovatko kaikki naiset poissa tänään?"

-

-Kristiina sanoi:

-

-"Siellä on viulut ja rummut ja pillit -- soittoniekkajoukko, joka tuli

-häistä Orkdalin puolelta. Ja kun kaikki kysyivät lupaa, niin -- hehän

-ovat nuoria tyttöjä --"

-

-"Sinä annat niiden juosta ja lennellä, Kristiina. Näyttää siltä kuin

-pelkäisit imettäjänpuutetta syksyllä --"

-

-Kristiina oikaisi vaistomaisesti pukuaan hoikan vyötärönsä kohdalta.

-Hän oli tullut tummanpunaiseksi kasvoiltaan Ulfin puhuessa. Ulf

-naurahti tylysti ja sanoi:

-

-"Mutta jos sinä kantelet aina tuota Gautea, niin käy sinun kai pian

-kuten viime vuonna. Tule tänne sedän luokse, poika, niin saat syödä

-samasta kupista."

-

-Kristiina ei vastannut. Hän asetti kolme pikku poikaansa riviin

-penkille toisen seinän viereen, nouti maitopuurokupin ja veti lasten

-eteen pienen rahin. Siinä hän syötti heitä, vaikka Naakkve ja Bjørgulf

-mukisivat -- he olisivat tahtoneet syödä itse omalla lusikalla. Toinen

-pojista oli neljän, toinen kohta kolmen vuoden vanha.

-

-"Missä Erlend on?" kysyi Ulf.

-

-"Margret tahtoi tanssiin, ja hän lähti tätä viemään."

-

-"Onpa hyvä, että miehellä on sen verran älyä, että paimentaa tyttöään",

-sanoi Ulf.

-

-Kristiina ei taaskaan vastannut mitään. Hän riisui lapset ja pani

-heidät nukkumaan, Gauten kätkyeen, molemmat toiset aviovuoteeseen.

-Erlend oli alistunut pitämään ne siellä Kristiinan parannuttua pitkästä

-sairaudestaan edellisenä vuonna.

-

-Kun Ulf oli kylläinen, oikaisihe hän penkille. Kristiina veti

-pahkajakkaran kätkyen ääreen, haki villalankakorin ja ryhtyi tekemään

-keriä liekuttaen aina väliin hiljalleen kätkyttä.

-

-"Etkö sinä aio käydä levolle?" kysyi hän kerran kääntämättä päätään.

-"Etkö ole väsynyt, Ulf?"

-

-Mies nousi, kohensi hiukan tulta ja tuli talon emännän luo. Hän rupesi

-istumaan penkille vastapäätä Kristiinaa. Kristiina näki, ettei hän

-ollut niin juovuksissa kuin tavallisesti oltuaan Nidarosissa useamman

-päivän.

-

-"Et kysy edes kaupungin kuulumisia, Kristiina", sanoi Ulf katsoen

-Kristiinaa pitkään; hän istui kumarassa, kyynärpäät polvilla.

-

-Kristiinan sydän alkoi tykyttää pelosta -- hän näki miehen ilmeestä ja

-eleistä, että hän nyt saisi kuulla taas uutisia, jotka eivät olleet

-hyviä. Mutta hän vastasi hymyillen, lempeästi ja rauhallisesti:

-

-"Kerrohan sitten, Ulf, oletko kuullut jotakin."

-

-"Ainahan sitä --." Ulf haki ensin reppunsa ja tyhjensi sieltä tavarat,

-jotka hän oli toimittanut Kristiinalle kaupungista. Kristiina kiitti.

-

-"Huomaan, että olet kuullut uutta kaupungissa", sanoi hän hetken

-kuluttua kehotellen.

-

-Ulf katsoi nuoreen emäntäänsä -- sitten hän käänsi kasvonsa kalpeaan,

-kätkyessä nukkuvaan lapseen.

-

-"Ainako hän hikoaa noin päästään?" kysyi hän hiljaa ja koetteli varoen

-hiostunutta tukkaa. "Kristiina -- kun sinä menit naimisiin Erlendin

-kanssa -- niin eikö siinä kirjeessä, joka laadittiin teidän väliseksi

-omaisuussopimukseksi, ollut sellainen sisältö, että sinun tuli itse

-hoitaa häneltä saamasi avio- ja huomenlahjaomaisuus?"

-

-Kristiinan sydän jyskytti kovemmin, mutta hän lausui tyynesti:

-

-"Niin on ollutkin; Erlend on aina kysynyt minun mieltäni ja

-suostumustani kaikissa tuota omaisuutta koskevissa asioissa.

-Tarkoitatko sinä niitä Verdalin palstoja, jotka hän on myynyt Lyngin

-Vigleikille?"

-

-"Tarkoitan", vastasi Ulf. "Hän on nyt ostanut Hugrekkenin Vigleikiltä.

-Hänen hallussaan on siis nyt kaksi laivaa. Mitä sinä saat sijaan,

-Kristiina?"

-

-"Erlendin osan Skjervastadista, kaksi veropalstaa Ulfkelstadista ja

-hänen osuutensa Aarhammariin", sanoi Kristiina. "Mutta et kai sinä

-luule, että Erlend on myynyt tuon maan vastoin minun tahtoani ja

-antamatta sijaan korvausta --?"

-

-"Hm." Ulf oli vaiti. "Sinä saat kuitenkin vähemmän sijaan, Kristiina.

-Skjervastad -- sieltähän Erlend sai heinät talvella, kun vapautti

-isännän kolmeksi vuodeksi maaveroista --"

-

-"Eihän Erlend voinut sille mitään, ettei meillä saatu viime kesänä

-kuivaa heinää --. Tiedän sinun tehneen kaiken mitä saatoit, Ulf, --

-mutta meillähän oli semmoinen surkeus viime kesänä --"

-

-"Aarhammerista hän möi enemmän kuin puolet Reinin nunnaluostarin

-sisarille siihen aikaan kun hän varustautui karkaamaan maasta sinun

-kanssasi" -- Ulf päästi lyhyen naurun -- "tai antoi sen pantiksi --

-se on sama asia, kun on kysymys Erlendistä. Sieltä ei lähde veroja.

-Saatavat ovat kokonaan Audunin niskoilla; tämä hoitaa nyt sitä maata,

-joka on olevinaan sinun omaisuuttasi."

-

-"Eikö hän voi vuokrata luostarille panttaamaansa maata?" kysyi

-Kristiina.

-

-"Sisarien tilanherra naapurikartanosta on vuokrannut sen", sanoi Ulf.

-"Vuokramiesten ei ole helppo hoitaa maita, kun ne paloitellaan pieniin

-osiin, kuten Erlend on ruvennut tekemään."

-

-Kristiina oli vaiti. Hän tiesi sen hyvin.

-

-"Erlend on sukkela lisäämään sukua ja hävittämään tilansa."

-

-Kun ei Kristiina vastannut vieläkään, sanoi Ulf:

-

-"Sinulla alkaa olla monta lasta, Kristiina Lauritsantytär."

-

-"Mutta ei yhtäkään kadotettavaksi asti", vastasi Kristiina ja hänen

-äänensä värähti.

-

-"Älä ole niin huolissasi Gauten tähden -- kyllä hän vahvistuu, kunhan

-kasvaa", sanoi Ulf hiljaa.

-

-"Siinä käy, niinkuin Jumala tahtoo -- mutta odottavan aika käy

-pitkäksi."

-

-Ulf kuuli äidin äänen salatun liikutuksen -- ja tuo vankka, tumma mies

-tuli kumman avuttomaksi.

-

-"Se merkitsee niin vähän, Kristiina -- paljon sinä olet saanut aikaan

-täällä Husabyssä, mutta jos nyt Erlend rupeaa pitämään kahta laivaa

--- minä en usko, että pohjoisessa syntyy rauha. Sinun miehesi ei osaa

-pitää puoliaan ja kääntää hyödykseen sitä, minkä hän on voittanut

-kahtena viime vuonna. On ollut huonoja vuosia, ja sinä sairastelet

-aina. Jos tätä jatkuu, niin sinä menehdyt viimein, Kristiina. Minä olen

-auttanut sinua voimieni mukaan talon hoidossa -- mutta tämä juttu --

-tämä Erlendin ymmärtämättömyys --"

-

-"Niin. Jumala tietää", keskeytti hänet Kristiina, "että sinä olet ollut

-hyvä sukulainen ja ystävä, Ulf. En voi milloinkaan kiittää ja palkita

-sinua niinkuin tahtoisin --"

-

-Ulf nousi, sytytti kynttilän liedessä, pisti sen pöydällä olevaan

-jalkaan ja jäi paikalleen selin emäntäänsä. Kristiina oli antanut

-käsiensä vaipua helmaan -- nyt hän alkoi taas keriä lankaa ja liekuttaa

-kätkyttä.

-

-"Etkö sinä voi lähettää sanaa kotiisi?" kysyi Ulf hiljaa. "Olisi hyvä,

-jos Lauritsa lähtisi mukaan syksyllä, kun sinun äitisi tulee tänne?"

-

-"En ole aikonut vaivata äitiäni tänne syksyllä. Hän alkaa käydä

-vanhaksi -- ja minä alan makailla liian taajaan pikkutuvan lattialla;

-en voi pyytää häntä tulemaan luokseni joka kerran" -- Kristiina hymyili

-väkinäisesti.

-

-"Tee se nyt tällä kertaa", vastasi Ulf. "Ja pyydä isääsi tulemaan

-mukaan -- niin voit kysyä häneltä neuvoa näissä asioissa."

-

-"En tahdo kysyä isältäni neuvoa tässä", sanoi Kristiina hiljaa ja

-lujasti.

-

-"Entä Gunnulfilta?" kysyi Ulf tuokion kuluttua. "Etkö voi puhua

-Gunnulfin kanssa?"

-

-"Ei sovi häiritä häntä sellaisella nyt", sanoi Kristiina entiseen

-tapaan.

-

-"Siksikö, että hän on ruvennut munkiksi?" Ulf nauroi pilkallisesti.

-"En minä ole tiennyt milloinkaan, että munkit ymmärtäisivät huonommin

-tilusten hoitoa kuin muut."

-

-"Ellet tahdo kysyä neuvoa keltään muulta, Kristiina, täytyy sinun puhua

-Erlendin kanssa", sanoi Ulf, kun ei saanut vastausta. "Muista poikiasi,

-Kristiina!"

-

-Kristiina ei puhunut mitään pitkään aikaan.

-

-"Kun sinä olet niin hyvä meidän lapsillemme, Ulf --", sanoi hän

-viimein, "olisi minusta luonnollisempaa, että sinä menisit naimisiin ja

-saisit omia huolehdittavia -- kuin että hukkaat voimasi täällä -- ja

-kiusaat itseäsi -- Erlendin -- ja minun vaikeuksilla."

-

-Ulf kääntyi. Hän seisoi kädet selän takana pöydän kulmaa vasten ja

-katsoi Kristiina Lauritsantytärtä. Vielä oli tämä istuessaan siinä yhtä

-suora ja hoikka ja kaunis kuin ennen. Hänen hameensa oli tehty tummasta

-kotonavärjätystä villakankaasta, mutta hänen hiljaisia, kalpeita

-kasvojaan ympäröivä huntu solui pehmeästi vartalolle. Vyö, josta

-avainkimppu riippui, oli koristettu hopeanastoin. Rinnalla välkkyi

-kaksi ketjua, kumpikin risteineen, isompi kullatussa vitjassa, joka

-ylettyi melkein vyötäisille asti; sen hän oli saanut isältään. Tämän

-yläpuolella riippui ohut hopeaketju pienine risteineen, jonka Orm oli

-käskenyt antaa äitipuolelleen pyytäen, että tämä kantaisi sitä aina.

-

-Hän oli aina noussut lapsivuoteestaan yhtä kauniina kuin ennen --

-vain vähän hiljaisempana, vähän raskaampi vastuun taakka nuorilla

-hartioillaan, vähän kapeampana poskiltaan, silmät vähän tummempina ja

-totisempina leveän, valkoisen otsan alla, suu vähän vähemmän punaisena

-ja täyteläänä. Mutta hempeys haihtuisi kai piankin, jos tätä menoa

-jatkui --.

-

-"Eikö sinusta olisi hauskempi, Ulf, jos asettuisit omille tiloillesi?"

-alkoi taas Kristiina puhua. "Sinä kuulut ostaneen kolme uutta

-rantapalstaa Skjoldvirkstadista, kertoi Erlend -- omistat pian koko

-kartanon. Ja Isakilla on yksi ainoa lapsi -- Aase on kaunis ja hyvä --

-ja toimelias nainen -- ja näkyy pitävän sinusta --"

-

-"Mutta minä en huoli hänestä, jos minun pitää naida hänet", sanoi

-mies karkeasti nauraen, "Ja Aase Isakintytär on liian hyvä --", hän

-keskeytti puheensa ja hänen äänensä muuttui. "Minulla on ollut vain

-vieras isä, Kristiina -- ja luulen osani olevan, että minun tulee pitää

-hyvänä vain vieraita lapsia."

-

-"Tahdon rukoilla sinulle parempaa onnea Neitsyt Maarialta,

-sukulaismies."

-

-"Enkä minä ole enää nuorikaan. Kolmekymmentäviisi vuotta, Kristiina!"

-Ulf nauroi. "Voisin miltei olla sinun isäsi."

-

-"Kylläpä sinun sitten olisi pitänyt hävyttömän aikaisin yrittää",

-vastasi Kristiina koettaen saattaa äänensä kepeäksi ja nauruiseksi.

-

-"Etkö sinä mene maata?" kysyi Ulf pian tämän jälkeen.

-

-"Kyllä, kohta -- mutta olet kai sinäkin väsynyt, Ulf -- lähtisit jo

-levolle."

-

-Mies toivotti hiljaa hyvää yötä ja meni ulos.

-

-Kristiina otti kynttiläpihdit pöydältä ja valaisi kahta sängyssä

-nukkuvaa poikaansa. Bjørgulfilla ei nyt ollut rähmää ripsissään --

-Jumalan kiitos. Oli kestänyt kaunista ilmaa. Heti kun tuuli vähän

-kovemmin tai oli sellainen ilma, että lasten täytyi pysyä sisällä

-valkean ääressä, alkoivat pojan silmät vuotaa. Kristiina seisoi kauan

-katsellen noita kahta. Sitten hän kumartui Gauten yli.

-

-Kaikki hänen kolme poikaansa olivat olleet terveet kuin linnunpojat --

-siihen asti kun kulkutauti oli tullut seudulle kesällä. Tulirokko oli

-temmannut lapsia kuolemaan vuonon rannoilla niin että suretti nähdä ja

-kuulla. Hän oli saanut pitää kaikki omansa -- omat lapsensa --

-

-Viisi vuorokautta hän oli istunut eteläseinän vuoteen ääressä, missä

-nämä nukkuivat, kaikilla kolmella iho täynnä punaisia läikkiä, silmät

-valonarkoina ja kipeinä, pienet ruumiit polttavan kuumina. Hän oli

-istunut käsi peitteen alla takoen Bjørgulfin jalkapohjia ja laulaen

-uupumatta, kunnes hänen vähäinen äänensä oli paljasta kähinää.

-

-    Aja, aja, aja,

-    Mennään sepän pajaan,

-    Seppä iskee rautakengän

-    Herran hevosen jalkaan.

-

-    Aja, aja, aja,

-    Mennään sepän pajaan,

-    Seppä iskee hopeakengän

-    Jaarlin hevosen jalkaan.

-

-    Aja, aja, aja,

-    Mennään sepän pajaan,

-    Seppä iskee kultakengän

-    Kuninkaan hevosen jalkaan.

-

-Bjørgulf oli vähimmin sairas mutta levoton. Jos Kristiina taukosi

-laulamasta hetkeksikään, tahtoi tämä heti viskata peitteen päältään.

-Gaute oli vain kymmenkuukautinen -- hän oli niin heikko, ettei

-Kristiina uskonut hänen jäävän eloon. Pienokainen lepäsi hänen

-rinnoillaan peitteihin ja nahkoihin käärittynä jaksamatta imeä.

-Kristiina piteli häntä toisella kädellä ja taputti Bjørgulfin

-jalkapohjia toisella.

-

-Väliin kun sattui, että kaikki kolme uinahtivat hetkeksi, paneutui hän

-pitkäkseen näiden viereen täysissä pukeissa. Erlend kulki neuvottomana

-edestakaisin, käyden katsomassa kolmea pikku poikaansa. Hän koetti

-laulaa näille, mutta nämä eivät välittäneet isän kauniista äänestä

--- äidin laulu vain kelpasi heille, vaikkei Kristiinalla ollut

-lauluääntäkään.

-

-Palvelusnaiset tarjoutuivat avuksi ja pyysivät häntä säästämään

-itseään, miehet kävivät kysymässä poikien vointia, Orm koetti leikkiä

-pikkuveikkojen kanssa. Margretin oli Erlend Kristiinan neuvosta

-lähettänyt Østerdaleniin, mutta Orm tahtoi jäädä kotiin -- tämä olikin

-jo aikamies. Sira Eiliv istui lasten vuoteen ääressä, kun ei sattunut

-olemaan sairaiden luona. Pappi puuhasi ja suri niin, että hänestä lähti

-koko Husabyssä koottu lihavuus -- hänen oli vaikea nähdä niin monen

-kauniin lapsen kuolevan. Joitakin aikuisiakin kuoli.

-

-Kuudentena iltana olivat kaikki lapset sen verran terveemmät, että

-Kristiina lupasi miehelleen riisuutua ja käydä vuoteeseen yöksi --

-Erlend tarjoutui valvomaan yhdessä tyttöjen kanssa ja lupasi herättää

-hänet, jos tarvittaisiin. Mutta illallispöydässä huomasi Kristiina

-Ormin olevan hehkuvan punaisen ja hänen silmiensä kiiluvan kuumeesta.

-Orm ei ollut millänsäkään -- mutta yhtäkkiä hän syöksähti pystyyn ja

-juoksi ulos. Hän seisoi oksentaen pihalla, kun Erlend ja Kristiina

-menivät perästä.

-

-Erlend kietoi kätensä hänen ympärilleen.

-

-"Orm -- poikani -- oletko sinä sairas?"

-

-"Minun päätäni niin pakottaa", valitti poika antaen sen vaipua

-raskaasti isän olalle.

-

-Sinä yönä he valvoivat Ormin vuoteen ääressä. Orm houri melkein

-lakkaamatta -- parahteli ääneen ja huitoi pitkillä käsivarsillaan;

-häntä näkyi kiusaavan pahat näyt. Sanoista ei saanut selvää.

-

-Aamulla Kristiinan voimat loppuivat. Hänen huomattiin taas olleen

-pikkuisiin päin, mutta nyt siinä kävi hullusti, ja jälkeenpäin

-hän makasi kauan kuin kuolemanhorroksissa; sitten hän sai ankaran

-kuumetaudin. Orm oli ollut haudassa yli kaksi viikkoa ennen kuin

-Kristiina sai kuulla poikapuolensa kuolemasta.

-

-Silloin hän oli niin heikko, ettei ymmärtänyt oikein surrakaan. Hän

-oli niin veretön ja voimaton, ettei mikään liikuttanut häntä -- hän

-oli tyytyväinen kun sai elää noin vain puolinaista elämää pitkällään

-viruen. Välillä oli ollut kauhea aika, jolloin naiset tuskin uskalsivat

-koskea häneen ja pitää huolta siisteydestä ynnä sen sellaisesta --

-mutta se liittyi kuumehoureisiin. Nyt tuntui niin hyvältä saada hoitoa.

-Hänen sänkynsä ympärillä riippui monta tuoksuvaa niittykukkaseppeltä,

-joiden tuli karkottaa kärpäset loitolle -- tunturimajojen väki oli

-lähettänyt ne tuomisiksi, ja ne tuoksuivat niin hyvälle varsinkin

-silloin kun ilmassa tuntui sateen makua. Erlend toi lapset kerran hänen

-ympärilleen -- Kristiina näki näiden näyttävän kurjilta taudin jälkeen

-ja huomasi, ettei Gaute enää tuntenut häntä; mutta sekään ei tuntunut

-pahalta. Hän tajusi vain, että Erlend oli aina hänen luonaan.

-

-Erlend oli läsnä messussa joka päivä ja kävi rukoilemassa Ormin

-haudalla. Hautuumaa oli seurakuntakirkon vieressä Vinjarissa, mutta

-jotkut suvun kuolleista pikkulapsista olivat saaneet leposijan Husabyn

-kappelikirkossa -- siinä lepäsivät Erlendin molemmat veljet ja Munan

-Piispanpojan pieni tytär. Kristiinaa oli usein säälittänyt nuo

-pienokaiset, jotka nukkuivat aivan yksin kivilattian alla. Nyt oli Orm

-Erlendinpoika saanut sijansa heidän keskellään.

-

-Toisten pelätessä Kristiinan henkeä vaelsi paikkakunnan läpi

-kerjäläislaumoja matkalla Nidarosiin Olavin-juhliin. Ne olivat

-enimmäkseen samoja almunanojia ja vanhoja eukkoja, jotka matkasivat

-sinne joka vuosi -- entiset pyhiinvaeltajat olivat aina runsaskätisiä

-köyhiä kohtaan, koska näiden esirukoukset kuuluivat olevan erittäin

-vaikuttavia. Ja he olivat oppineet pistäytymään Skaunissa näinä

-vuosina, jolloin Kristiina oli elänyt Husabyssä -- he tiesivät saavansa

-kartanossa yösijan, vatsan täydeltä ruokaa ja almun ennen kuin lähtivät

-jatkamaan matkaa. Palvelusväki tahtoi tällä kertaa ajaa heidät

-tiehensä, koska rouva makasi sairaana. Mutta kun Erlend, joka oli ollut

-pohjoisessa kaksi viimeistä kesää, kuuli vaimonsa kestinneen noita

-kerjäläisiä ennen niin auliisti, hän käski majoittaa nämä taloon ja

-ruokkia kuten ennen. Ja aamulla liikkui hän itse kerjäläisten parissa

-toimittaen näille juomaa ja ruokaa, ojentaen almurahat ja pyytäen

-nöyrästi näitä rukoilemaan Kristiinan puolesta. Moni kerjäläinen itki

-kuullessaan lempeän emännän makaavan kuolemankielissä. Tämän oli Sira

-Eiliv kertonut Kristiinan tultua terveemmäksi. Vasta joulun alla

-vaurastui Kristiina sen verran että saattoi taas kantaa avaimensa itse.

-

-Erlend oli heti lähettänyt sanan Kristiinan vanhemmille hänen

-sairastumisestaan, mutta nämä olivat kutsuttuina Skogin häihin

-lähteneet etelään. Palatessaan he tulivat Husabyhyn; Kristiina

-voi silloin paremmin, mutta oli niin heikko, ettei jaksanut puhua

-vanhempiensa kanssa paljoa. Hän tahtoi mieluimmin nähdä vain Erlendin

-vuoteensa laidalla.

-

-Heikkona, vilunarkana ja verettömänä hän pakeni Erlendin terveyden

-turviin. Vanha verenpolte oli jäähtynyt, kadonnut niin tyystin, ettei

-hän enää muistanut, millaista oli ollut rakastaa siten; mutta sen

-keralla oli myös kadonnut viime vuosien rauhattomuus ja katkeruus.

-Hänen oli mielestään niin hyvä näin -- vaikka suru Ormin kuoleman

-johdosta painoikin heitä molempia raskaasti. Ja vaikka Erlend ei

-ymmärtänytkään hänen olevan niin huolissaan Gauten tähden, oli heidän

-sittenkin nyt hyvä. Erlend oli pelännyt kovasti kadottavansa hänet, sen

-huomasi kaikesta.

-

-Olisi ollut vaikea ja arka tehtävä puhua Erlendille nyt -- koskettaa

-mitään, joka olisi voinut rikkoa rauhan ja ilon heidän väliltään.

-

-Kristiina seisoi tuvan oven edessä ulkona valoisassa kesäyössä

-talonväen palatessa tansseista. Margret riippui isänsä käsikynkässä.

-Hän oli niin hepenissään, että sellainen olisi sopinut paremmin

-hääkemuissa kuin ulkona tanhukentällä, jossa oli kaikenlaista

-väkeä. Mutta äitipuoli oli kokonaan lakannut puuttumasta Margretin

-kasvatukseen. Erlend sai tehdä kuten tahtoi tyttärensä suhteen.

-

-Erlendiä ja Margretia janotti, ja Kristiina meni hakemaan heille

-olutta. Tyttö jäi puhelemaan hetkeksi -- hän ja äitipuoli olivat olleet

-hyviä ystäviä sen jälkeen, kun Kristiina ei enää koettanut opettaa

-Margretia, Erlend nauroi kaikelle, mitä tytär kertoi tansseista. Mutta

-viimein lähtivät Margret ja hänen neitonsa parvelle nukkumaan.

-

-Mies jäi mittelemään tuvan lattiaa -- venytteli, haukotteli, mutta

-sanoi, ettei hän ollut väsynyt. Hän haroi sormillaan pitkää, mustaa

-tukkaansa.

-

-"Oli niin kiire, kun me tulimme saunasta -- ennen tanssia -- etkö

-sinä voisi leikata minun tukkaani, Kristiina -- enhän minä voi kulkea

-tällaisena pyhien aikana --"

-

-Kristiina huomautti, että nythän oli pimeä -- mutta Erlend nauroi

-ja osoitti sormellaan räppänää; alkoi jo valjeta. Silloin Kristiina

-sytytti uudelleen tulen, käski Erlendin istua ja levitti liinan hänen

-hartioilleen. Tukkaa leikattaessa liikahteli Erlend kutkun-arasti ja

-nauroi, kun Kristiinan sakset tulivat lähelle kaulaa.

-

-Kristiina keräsi huolellisesti poikkileikatut hiukset ja poltti ne

-liedessä, pudistellen liinaakin tulen yläpuolella. Sitten hän suki

-Erlendin tukan sileäksi alas otsalta ja näpsi vielä saksilla tupsun

-sieltä ja täältä, missä reuna ei ollut aivan tasainen.

-

-Erlend tarttui Kristiinan käsiin, kun tämä seisoi hänen takanaan,

-kietoi ne yhteen kurkkunsa ympäri ja katsoi ylös hymyilevin kasvoin:

-

-"Sinä olet väsynyt", sanoi hän sitten, päästi Kristiinan irti ja nousi

-kevyesti huoahtaen.

-

-       *       *       *       *       *

-

-Erlend purjehti Bergeniin heti juhannuksen jälkeen. Hän oli huonolla

-tuulella, kun vaimo taas oli kykenemätön matkustamaan hänen kanssaan.

-Kristiina hymyili väsyneesti ja tuumi, että eihän hän kuitenkaan olisi

-voinut jättää Gautea.

-

-Ja niin eleli Kristiina yksin Husabyssä tämänkin kesän. Oli toki hyvä,

-ettei hän tänä vuonna odottanut lasta ennen kuin Matin-messun aikaan;

-hänellä itsellään samoin kuin apurouvilla oli paljon hankaluutta ja

-vaivaa, kun se sattui kovien kiireiden aikana.

-

-Hän ajatteli mahtoiko tätä jatkua aina. Ajat olivat nyt toiset kuin

-hänen neitovuosinaan. Hän oli kuullut isänsä kertovan tanskalaissodasta

-ja muisti vielä, miten isä oli ollut sotaretkellä Eirik herttuaa

-vastaan. Hänen ruumiissaan näkyvät suuret arvet olivat siltä ajalta.

-Mutta kotilaaksossa elettiin kuitenkin liian kaukana sodan kuuluvilta

--- sinne asti ei kukaan uskonut sen yltävän enää koskaan. Siellä

-oli eletty enimmäkseen rauhassa, ja isä hoiteli tilojaan, huolehti

-alaisistaan ja ajatteli jokaisen parasta.

-

-Nyt kuultiin lakkaamatta levottomia viestejä -- kaikki puhuivat vainon

-ajoista ja sodasta ja maan hallituksesta. Se liittyi Kristiinan

-mielessä meren ja rannikon muistoihin. Merellä hän oli ollut yhden

-ainoan kerran -- tänne pohjoiseen muuttaessaan. Rannikkoa ne kulkivat

-kaikki nuo korkeat herrat, joiden pää oli täynnä tuumia ja aikeita

-ja vasta-aikeita ja neuvotteluita, hengelliset herrat ja maallikot.

-Erlend kuului heidän joukkoonsa syntynsä ja omaisuutensa nojalla. Mutta

-Kristiina tunsi, että hän oli puolittain heidän piirinsä ulkopuolella.

-

-Hän ajatteli ja tuumaili mikä sen oikeastaan oli saanut aikaan. Mikä

-mahtoi olla Erlendin vertaisten ajatus hänestä?

-

-Koska Erlend oli ainoastaan se mies, jota hän rakasti, ei hän

-ollut koskaan välittänyt muusta. Hän oli kyllä huomannut miehensä

-äkkipikaisen ja kiivaan ja ajattelemattoman luonteen ja nähnyt, että

-Erlendillä oli erikoinen taito kääntää kaikki asiat nurin. Mutta

-hän oli aina löytänyt jonkin puolustuksen -- ei ollut milloinkaan

-vaivautunut miettimään, mihin Erlendin mielenlaatu vielä saattoi

-johtaa heidät molemmat. Kun he saavat naimaluvan, oli kaikki muuttuva

--- näin hän oli lohduttanut itseään. Toisinaan hänestä tuntui kuin

-hän olisi alkanut ajatella siitä hetkestä lähtien, jolloin hän tiesi

-kantavansa lasta. Millainen oli oikein Erlend jota ihmiset sanoivat

-kevytmieliseksi ja ymmärtämättömäksi mieheksi, johon ei voinut luottaa

---?

-

-Hän oli luottanut. Hän ajatteli Brynhildin ylistupaa ajatteli, miten

-Erlendin ja tuon toisen naisen suhde oi lopuksi katkennut. Hän ajatteli

-Erlendin käytöstä sen jälkeen, kun hän jo oli ollut tämän kihlattu

-morsian. Mutta Erlend oli sittenkin pysynyt uskollisena, nöyryytyksistä

-ja vastoinkäymisistä huolimatta; Kristiina oli nähnyt, ettei Erlend

-tahtonut kadottaa häntä millään hinnalla nytkään.

-

-Hän ajatteli Godøyn Haftoria. Tämä oli aina pyörinyt hänen perässään,

-lörpötellyt ja pyrkinyt hyväilemään, kun he tapasivat jossakin; eikä

-hän ollut pannut sitä sen enemmän mieleensä. Haftorilla oli kai

-sellainen tapa laskea leikkiä. Ei Kristiina voinut uskoa muuta nytkään;

-hän oli pitänyt tuosta vallattomasta, kauniista miehestä ja piti

-hänestä vieläkin. Mutta sitä, että joku saattoi olla sellainen vain

-muuten, huvikseen, ei hän ymmärtänyt.

-

-Hän oli tavannut Haftor Grautin jälleen kuninkaanpidoissa Nidarosissa,

-ja tämä hyöri hänen liepeissään jälleen kuten ennenkin. Eräänä iltana

-oli Haftor saanut hänet mukaansa erääseen ylistupaan, ja hän oli

-laskeutunut Haftorin kanssa valmiiksi suoritulle sängylle, joka oli

-sisällä. Kotona hän ei olisi saattanut kuvitella sellaista -- siellä ei

-kuulunut kylätapoihin, että miehet ja naiset pistäytyivät tuolla tapaa

-syrjään, kaksitellen. Mutta täällä tekivät kaikki niin, eikä kukaan

-tuntunut pitävän sitä sopimattomana -- se kuului olevan ritarien tapoja

-vieraissa maissa. Juuri heidän sisään astuessaan makasi Elin-rouva,

-herra Erlingin vaimo, toisessa sängyssä ruotsalaisen ritarin vieressä,

-he puhuivat kuninkaan korvakivusta. Ruotsalainen oli iloisen näköinen

-Elin-rouvan noustessa pois ja lähtiessä saliin.

-

-Huomatessaan Haftorin tarkoittavan täyttä totta sillä mitä pyysi,

-heidän parhaillaan loikoessaan sängyssä puhellen, oli Kristiina

-joutunut niin ymmälle, ettei ollut ymmärtänyt pelätä eikä kunnolla

-suuttuakaan. Molemmathan he olivat naimisissa, ja molemmilla heillä oli

-lapsia avioliitostaan. Kristiina ei oikein ollut ottanut uskoakseen,

-että sellaista saattoi tapahtua. Haftor oli ollut naurusuinen ja hilpeä

-ja veitikkamainen -- Kristiina ei osannut nimittää viettelemiseksi

-sitä, mitä tämä tahtoi, niin vakava ei Haftor ollut ollut. Mutta nyt

-tämä oli tahtonut houkutella hänet pahimpaan syntiin.

-

-Haftor oli noussut paikalla sängystä, kun Kristiina käski hänet pois

--- hän oli tullut lauhkeaksi, mutta näytti enemmän hämmästyneeltä kuin

-häpeävältä. Ja hän oli kysynyt epäilevästi, luuliko Kristiina todella,

-etteivät naineet ihmiset olleet milloinkaan uskottomia. Harva mies

-saattoi sanoa rehellisellä mielellä, ettei hänellä ollut jalkavaimoja.

-Naiset olivat ehkä vähän parempia, mutta eipä ollut heissäkään

-kehumista.

-

-"Uskoitteko te kaikki pappien saarnat synnistä ja sen semmoisesta

-ollessanne neito?" hän kysyi. "Silloin minä en ymmärrä, Kristiina

-Lauritsantytär, miten Erlend sai teidät suostumaan tahtoonsa."

-

-Haftor oli katsonut häntä silmiin -- ja varmaan ne ilmaisivat jotakin

-hänelle, vaikka Kristiina ei millään hinnalla olisi puhunut Haftorin

-kanssa tästä. Sillä miehen ääni oli ollut ihmetyksestä heleä hänen

-sanoessaan:

-

-"Sellaista minä luulin tapahtuvan vain -- lauluissa."

-

-Kristiina ei ollut puhunut asiasta kenellekään, ei edes Erlendille.

-Erlend piti Haftorista. Ja kyllähän se oli kauheata, että oli niin

-kevytmielisiä miehiä kuin Haftor Graut -- mutta Kristiina ei voinut

-oikein käsittää asian liikuttavan häntä itseään. Haftor ei sen koommin

-ollut koettanut lähennellä häntä -- istui vain merensiniset silmät

-ihmetyksestä selällään, kun he joskus tapasivat.

-

-       *       *       *       *       *

-

-Jos Erlend oli kevytmielinen, niin oli hän sitä ainakin toisella

-tapaa. Ja oliko hän niin ymmärtämätön, ajatteli Kristiina. Hän näki

-ihmisten säpsähtävän Erlendin puheita ja pohtivan niitä sitten yksissä

-neuvoin. Saattoi olla paljon totta ja oikeata siinä, mitä Erlend

-Nikulauksenpoika esitti. Hän ei vain milloinkaan oppinut sitä, mitä

-toiset herrat eivät koskaan unohtaneet -- varovaista oveluutta,

-jolla he vartioivat toisiaan. Erlend nimitti sitä juonitteluksi ja

-nauroi raikasta nauruaan, joka ensin ärsytti ihmisiä, mutta lopulta

-riisui heidät aseista. He yhtyivät nauruun, löivät Erlendiä olalle ja

-sanoivat, että hän saattoi olla terävä, vaikka olikin lyhytnäköinen.

-

-Sitten Erlend teki tyhjäksi sanansa vallattomalla ja rohkealla pilalla.

-Ja tämänkaltaista ihmiset kuuntelivat mielellään Erlendin suusta. Vaimo

-aavisti hämärästi -- ja tunsi nöyryytystä sen johdosta -- minkä tähden

-kaikki antoivat Erlendille anteeksi hänen rennot puheensa. Erlend

-pelästyi heti kun kohtasi miehen, joka uskalsi pitää kiinni omasta

-kannastaan. Ja vaikka tämän ajatuskanta olisi näyttänyt hänestä kuinka

-typerältä tahansa, luopui hän kuitenkin omastaan kaikissa asioissa

-peittäen peräytymisensä leveään leikinlaskuun vastustajastaan.

-

-Ja ihmiset olivat tyytyväisiä, että Erlend oli pelkuri ajatuksiltaan

--- vaikka hän toiselta puolen oli liiankin huoleton menestyksestään,

-seikkailunhaluinen ja silmittömästi ihastunut jokaiseen vaaran

-aiheeseen, jota saattoi vastustaa aseilla. Mutta näin ollen heidän ei

-tarvinnut pelätä Erlend Nikulauksenpoikaa.

-

-Edellisenä vuonna, talven ollessa lopullaan, oli valtakunnanhoitaja

-käynyt Nidarosissa pienen kuninkaan kanssa. Kristiina oli ollut

-kuninkaan kartanossa vietetyissä suurissa pidoissa. Silkkihuntu

-päässään, punainen morsiuspuku yllään ja hienoimmat korut kaulassaan

-hän oli istunut hiljaisena ja arvokkaana korkeimpien rouvien keskellä.

-Hän oli seurannut valppain silmin miestään, kun tämä liikkui toisten

-miesten parissa, katsellut, kuunnellut ja ajatellut -- kuten hän

-katseli, kuunteli ja ajatteli kaikkialla, missä hän kulki Erlendin

-kanssa ja missä huomasi ihmisten puhuvan Erlendistä.

-

-Yhtä ja toista hän jo oli oppinut. Herra Erling Vidkuninpoika tahtoi

-panna alttiiksi kaiken puolustaakseen Norjan valtaa pohjoisessa Vienan

-meren rannoilla ja suojellakseen Haalogalandia. Mutta neuvosto ja

-ritarista olivat vastaan eivätkä millään tahtoneet yhtyä yritykseen,

-joka saattoi tulla kalliiksi. Arkkipiispa ja hiippakunnan papisto eivät

-olleet haluttomat kannattamaan hanketta rahallisesti -- sen hän oli

-kuullut Gunnulfilta -- mutta muuten vastusti sitä koko maan hengellinen

-sääty, vaikka oli kyseessä sota Jumalan vihollisia, harhaoppisia ja

-pakanoita vastaan. Ja herrat vehkeilivät valtionhoitajaa vastaan,

-ainakin Trondelagenissa. He eivät olleet eläneet kovin tarkasti lain

-kirjaimen mukaan eivätkä piitanneet kruunun vaatimuksista ja olivat nyt

-vihoissaan siitä, että herra Erling ylläpiti niin ankarasti edesmenneen

-sukulaisensa Haakon-kuninkaan aikaista henkeä eräissä asioissa. Mutta

-nämä seikat eivät olleet syynä siihen, ettei Erlend tahtonut antautua

-valtionhoitajan käytettäväksi sillä tapaa kuin Kristiina ymmärsi tämän

-tahtovan käyttää hänen miestään. Erlendillä ei ollut siihen muuta syytä

-kuin se, että toisen vakava ja arvokas olemus ikävystytti häntä --

-ja hän kosti Erlingille siten, että ivaili hyväntahtoisesti mahtavaa

-sukulaistaan.

-

-Kristiina luuli ymmärtävänsä herra Erlingin aseman Erlendiin nähden.

-Erling oli pitänyt Erlendistä heidän yhteisestä nuoruudestaan asti

-ja oli varmaan ajatellut, että jos hän voisi voittaa puolelleen

-suurisukuisen ja sotaisan Husabyn isännän, jolla oli sitä paitsi

-jonkin verran kokemusta sodankäyntitaidossa, hän kun oli ollut ennen

-kreivi Jaakon palveluksessa -- Erlend oli ainakin kokeneempi kuin

-useimmat muut kartanoiden omistajat -- voisi se koitua hyödyksi Erling

-Vidkuninpojan suunnitelmille samoin kuin Erlendin omalle menestykselle.

-Mutta niin ei ollut käynyt.

-

-Kaksi kesää oli Erlend ollut merellä myöhäiseen syksyyn, keikkunut

-pitkän pohjoisrannan aalloilla ja ajanut rosvoaluksia neljällä

-pienellä laivalla, jotka seurasivat hänen merkkiään. Hän oli tullut

-tuoreen ruoan haussa erääseen norjalaiseen uutisseutuun Tenojoelle,

-hyvin kauas pohjoiseen, juuri kun karjalaiset ryöstivät siellä, ja

-ottanut vangiksi -- vain kourallisella miehiä -- kahdeksantoista

-rosvoa, jotka ripustettiin puoleksi palaneen ladon harjahirteen. Hän

-oli hakannut maahan venäläisparven, joka oli pyrkinyt tunturille,

-ja polttanut ja hävittänyt muutamia vihollisen laivoja ulkovesillä.

-Pohjoisessa puhuttiin paljon hänen neuvokkuudestaan ja rohkeudestaan;

-ulkotrøndilaiset ja møringilaiset rakastivat päällikköään tämän lujan

-komennon vuoksi ja myös siksi, että hän aina jakoi vaivat ja vastukset

-miehistönsä kanssa. Hänellä oli ystäviä rahvaan ja ritarisukujen

-nuorten miesten joukossa Haalogalandissa, jossa kansa oli jo tottunut

-siihen, että sen piti puolustaa rantaansa itse.

-

-Mutta sittenkään ei Erlendistä ollut mitään apua drotsille hänen

-suurissa ristiretkihankkeissaan. Trøndelagenissa ylistettiin Erlendin

-urotekoja hänen ajaessaan venäläisiä maasta -- kun siitä tuli puhe,

-silloin kyllä muistettiin hänen olevan omia miehiä. Silloin oli taas

-huomattu sekin, että rannikon pojissa eli vielä vanha hyvä henki. Mutta

-kaikki, mitä Erlendistä, Husabyn herrasta, sanottiin tai kuultiin, oli

-liian lapsellista järkevien ikämiesten puheen aiheeksi.

-

-Kristiina huomasi, että Erlend yhä laskettiin kuuluvaksi nuoriin,

-vaikka hän oli vuotta vanhempi drotsia. Hän ymmärsi soveltuvan

-monien laskuun, että Erlend oli mies, jonka sanoja ja tekoja voitiin

-pitää nuoren virmapään hurjisteluna. Sellaisena hänestä pidettiin,

-sellaisena häntä hemmoteltiin, sellaisena hänestä kerskuttiin -- mutta

-vakiintuneen miehen mainetta hän ei saanut. Ja Kristiina näki, miten

-helposti Erlend taipui olemaan se, miksi toiset hänet tahtoivat tehdä.

-

-Erlend puhui venäläisretken puolesta, hän puhui ruotsalaisista, joilla

-oli sama kuningas kuin norjalaisilla, mutta jotka eivät tahtoneet

-pitää Norjan herroja ja ritareita omien aatelismiestensä vertaisina.

-Vai oliko milloinkaan kuultu semmoista vaatimusta maailman luomisesta

-asti, että aatelismiehen tuli maksaa sotasuorituksensa ilman että hän

-itse sai ohjata omaa hevostaan ja itse kantaa omia aseitaan! Kristiina

-tiesi, että tämä oli suunnilleen samaa, mitä hänen isänsä oli sanonut

-Vaagen käräjillä ja mitä isä oli selitellyt Erlendille silloin, kun

-tämä ei ollut tahtonut erota Munan Baardinpojan kumppanuudesta. Ei,

-sanoi Erlend, ja toi esiin vaimonsa isän Ruotsissa elävän suvun --

-kyllä hän tiesi minkä arvoisina nuo Ruotsin herrat pitävät meitä.

-Ellemme me näytä, mihin pystymme, niin joudumme kohta ruotsalaisten

-isännyyden alle.

-

-Niin, sanoivat toiset, olihan siinä perää. Mutta sitten he taas

-puhuivat drotsista. He sanoivat Erlendin ajavan omia etujaan

-pohjoisessa; karjalaiset olivat eräänä vuonna polttaneet Bjarkøn hänen

-voutiensa silmien edessä ja ryöstelleet hänen lampuotejaan. Ja Erlend

-muutti puhetapaa alkaen kujeilla -- mutta Erling Vidkuninpoika ei

-etsinyt omaansa, ei suinkaan. -- Hän oli niin jalo ja hieno ja uljas

-ritari kuin kukaan -- parempaa miestä ei olisi voinut löytää mistään

-maan asioiden hoitoon. Herra varjele, Erling oli niin rehellinen ja

-kunnianarvoisa kuin lakikirjan kultainen alkukirjain. Ihmiset nauroivat

-ja painoivat paremmin mieleensä Erlendin vertauksen kultaisesta

-alkukirjaimesta kuin tämän lavertelun drotsin oikeamielisyydestä.

-

-Ei, Erlendiä ei otettu vakavalta kannalta -- nykyään, kun hän kuitenkin

-oli jollakin tavoin suosiossa. Mutta kun hän nuorena saattoi asiansa

-epäjärjestykseen ja epätoivoisena eli jalkavaimoineen, tahtomatta

-lähettää tätä luotaan, kuninkaan käskystä ja kirkonkirouksesta

-huolimatta -- silloin he olivat ottaneet hänet vakavalta kannalta ja

-kääntynet hänestä osoittaen kiihkeätä suuttumusta hänen jumalattoman ja

-häpeällisen elämänsä tähden. Se oli nyt unohdettu ja anteeksi annettu

--- ja Kristiina ymmärsi jonkinlaisen kiitollisuudentunteen vaativan

-Erlendiä olemaan sellainen, jollaisena ihmiset hänestä pitivät -- hän

-oli kärsinyt kipeästi ollessaan suljettuna vertaistensa parista.

-

-Mutta -- Kristiina muisti miten hänen isänsä oli tapana suhtautua

-kehnojen miesten vikoihin ja puutteisiin -- hän kohautti keveästi

-olkaansa. Ihmisen kristillinen velvollisuus oli olla anteeksiantavainen

-niitä kohtaan, jotka eivät osaa vastata teoistaan. Jos Erlendille oli

-annettu anteeksi hänen nuoruudensyntinsä, niin --

-

-Erlend oli kuitenkin vastannut teoistaan eläessään Elinen kanssa. Hän

-oli vastannut synnistään siihen saakka, kun tapasi Kristiinan ja kun

-tämä oli seurannut häntä alttiisti uuteen syntiin. Oliko siis Kristiina

-itse --?

-

-Ei. Nyt häntä alkoivat pelottaa omat ajatukset.

-

-Ja hän koetti karkottaa luotaan huolet sellaisista asioista, joille

-ei mahtanut mitään. Hän tahtoi ajatella vain seikkoja, joihin hän

-voi vaikuttaa jotakin. Muu täytyi jättää Jumalan käsiin. Jumala oli

-auttanut häntä kaikessa, missä hänen oma apunsa ei riittänyt. Husabyn

-kartano alkoi olla hyvässä kunnossa, kuten se oli ollut ennen --

-huonoista vuosista huolimatta. Kolme tervettä, kaunista poikaa oli

-Jumala suonut hänen synnyttää -- joka vuosi Hän oli lahjoittanut

-Kristiinalle uudelleen elämän, annettuaan hänen kohdata kuoleman

-synnytystuskissa; Hän oli suonut hänen nousta vuoteesta täysin terveenä

-joka synnytyksen jälkeen. Kaikki kolme herttaista poikaansa hän oli

-saanut pitää tänä vuonna, jolloin tauti tempasi pois niin monta sievää

-pikkulasta seudulta. Ja Gaute -- Gaute oli tuleva terveeksi, siihen hän

-luotti varmasti.

-

-Ja oli kai niin kuin Erlend sanoi -- että hänen täytyi esiintyä

-komeasti ja pitää kaikki hyvässä kunnossa. Muuten hän ei olisi

-kelvannut vertaistensa joukkoon ja voinut saavuttaa sellaisia oikeuksia

-ja tuloja kuin hänen syntyperänsä vaati. Kristiinan täytyi koettaa

-uskoa, että Erlend ymmärsi tuon asian paremmin kuin hän.

-

-Oli mieletöntä ajatella, että Erlendillä olisi ollut jossakin suhteessa

-paremmat olot niinä päivinä, jolloin hän eli syntisten paulojen

-kietomana tuon toisen -- ja Kristiinan itsensä kanssa. Kristiina

-muisti, minkälaiset Erlendin kasvot olivat olleet eri kertoina -- surun

-runtelemat, intohimon vääristämät. Ei, ei, oli hyvä niinkuin oli.

-Erlend oli vain vähän liian huoleton ja ajattelematon.

-

-       *       *       *       *       *

-

-Erlend tuli kotiin vähää ennen Mikon-messua. Hän oli toivonut

-löytävänsä Kristiinan sängystä, mutta tämä oli vielä jalkeilla.

-Kristiina tuli Erlendiä vastaan tielle. Hän liikkui tällä kertaa

-hirveän raskaasti -- mutta hän kantoi Gautea käsivarrellaan, kuten

-aina; isommat pojat juoksentelivat hänen edellään.

-

-Erlend hyppäsi hevosen selästä ja nosti pojat ratsaille. Kristiinan

-kalpeat, kiusaantuneet kasvot kirkastuivat, kun ei Gaute pelännyt

-isäänsä -- kaipa lapsi siis tunsi hänet. Kristiina ei kysynyt mitään

-miehensä matkasta, vaan kertoi vain Gauten neljästä uudesta hampaasta

--- tällä oli ollut kovat tuskat niitä saadessaan.

-

-Äkkiä parahti poika kovaan itkuun -- isän rintasolki oli raapinut

-naarmun hänen poskeensa. Poika tahtoi takaisin äitinsä luokse, ja

-Kristiina otti hänet pois, vaikka Erlend pani vastaan.

-

-Vasta illalla heidän istuessaan salissa ja lasten nukkuessa kysyi

-Kristiina mieheltään tämän Bergeninmatkasta -- niinkuin hän nyt vasta

-olisi muistanut sen.

-

-Erlend katsoi salaa vaimoonsa. Ystävä-parka -- tämä oli niin kurjan

-näköinen. Ja niin hän kertoi aluksi kaikenlaisia pieniä uutisia. Erling

-oli lähettänyt terveisiä ja käskenyt antaa Kristiinalle tämän -- hän

-veti esiin pronssisen tikarin, vihreän ja homeensyömän -- oli hyvä

-panna kätkyeen, jos Gautella oli riisi.

-

-Kristiina kääri taas liinan tikarin ympärille, nousi vaivalloisesti

-tuolista ja meni kätkyen ääreen. Hän pisti käärön kätkyen pohjalle

-patjojen alle -- siellä oli jo ennestään maasta löydetty kivikirves,

-majavan nielu, näsiän oksasta tehty risti, peritty hopeakalu ja

-tuliraudan kappale, maariankämmekän juuria ja olavinpartaa.

-

-"Mene vain nukkumaan jo, Kristiina", kehotti Erlend hellästi. Hän meni

-vaimonsa luo ja veti kengät ja sukat tämän jalasta. Sillä välin hän

-kertoi tärkeimmän uutisensa.

-

-Haakon Ogmundinpoika oli tullut takaisin, ja venäläisten ja

-karjalaisten kanssa oli solmittu ja vahvistettu rauha. Hän joutui itse

-lähtemään pohjoiseen syksyllä. Ei ollut liikaa luottamista siihen, että

-rauha syntyisi aivan paikalla. Ja siksi Vargøyssa tarvittiin miestä,

-joka tunsi maan olot. Hänelle oli luvattu rajaton valta sikäläisessä

-linnassa -- sitä täytyi lujittaa, jotta rauha säilyisi paremmin uusien

-rajojen sisällä.

-

-Erlend katsoi jännittyneenä vaimonsa kasvoihin. Tämä näytti vähän

-säikähtyneeltä -- mutta ei kysellyt suuria, ja olihan selvä, ettei

-Kristiina ymmärtänyt paljoa siitä, mitä nämä uutiset merkitsivät,

-Erlend näki, miten väsynyt Kristiina oli -- eikä puhunut enempää siitä

-asiasta, vaan jäi istumaan hetkeksi Kristiinan sängyn laidalle.

-

-Itse hän tiesi, mihin oli ryhtynyt. Erlend naureskeli hiljaa

-itsekseen riisuessaan vitkalleen vaatteitaan. Ei siellä joutaisi

-istumaan hopeavyö mahan ympärillä, pitämään olutkemuja ystäville

-ja sukulaisille, leikkaamaan kynsiään kauniiksi ja tasaisiksi ja

-kiidättämään vahteja ja alipäälliköltä sinne ja tänne -- ei siellä

-istuttu kädet ristissä, kuten kuninkaan päämiehet etelän linnoissa.

-Vargøyn linnassa oli omalaatuisensa komento.

-

-Siellä oli lappalaisia, venäläisiä, karjalaisia ja kaiken maailman

-sekalistoa -- noita-akkoja, seitoja, pakanoita ja pirun pentuja, jotka

-täytyi taas opettaa maksamaan veroa norjalaisille miehille ja jättämään

-rauhaan norjalaiset asumasijat, jotka olivat yhtä kaukana toisistaan

-kuin täältä on matkaa Møreen. Rauha -- ehkä sekin kerran saataisiin

-säilymään siellä -- mutta hänen aikanaan siellä ei rauha ollut kestävä

-sen kauemmin kuin piru istui messussa. Ja sitten oli hänen pidettävä

-kurissa omat hurjimuksensa -- kevätpuoleen, kun näiden mieli alkoi

-painua pimeydestä ja myrskystä, meren helvetillisestä jyrystä ja

-kylmästä; kun alkoi uupua jauhoja ja voita ja juomista, kun miehet

-tappelivat naisistaan ja kun alkoi olla vaikea kestää elämää saarilla.

-Hän tunsi sitä jo vähän oltuaan siellä Gissur Gallen kanssa nuorena

-poikana. Ehei -- ei siinä joutanut lojumaan kyljellään --!

-

-Ingolf Peit, joka siellä oli nyt, oli kyllä paikallaan hänkin, mutta

-Erling oli oikeassa siinä, että ritaristoon kuuluvan miehen siellä

-piti olla asiain hoidossa -- muuten ei kukaan ymmärtäisi, että Norjan

-kuninkaan vakaa tahto oli pysyttää valtansa sillä kulmalla. Hohoi --

-hän tuli olemaan siellä kuin silmäneula kankaassa. Piru vieköön, siellä

-ei ollut Norjan maita ennen kuin Malangissa.

-

-Ingolf oli pystyvä mies -- kun sai jonkun käskijäkseen. Hän oli

-antava Ingolfin hallittavaksi Hugrekkenin. Margygren oli uljain

-kaikista laivoista, sen hän oli jo havainnut. Erlend nauroi hiljaista,

-onnellista naurua. Hän oli usein sanonut Kristiinalle, että tämä

-seuranainen hänellä oli ja tuli olemaan, Kristiina sai tyytyä siihen --.

-

-       *       *       *       *       *

-

-Kristiina heräsi lapsen itkuun pimeässä. Erlend kuuli vaimonsa

-liikahtavan toisen seinän viereisessä sängyssä ja puhelevan hiljaa

-tyynnyttäen -- Bjørgulf oli alkanut valitella. Väliin sattui, että

-poika herätessään joskus yöllä ei saanut silmiään auki rähmältä --

-silloin äiti kostutti ne kielellään, Erlendistä se oli aina ollut

-ilkeän näköistä, Kristiina hyräili hiljaa toisen seinän luona. Tuo

-ohut, piipittävä ääni kiusasi Erlendiä.

-

-Erlend muisti, mistä hän oli nähnyt unta. Hän oli kävellyt rannalla

--- se oli ollut kiviranta, ja hän hyppi kiveltä kivelle. Meri päilyi

-kelmeänä ja kiiltäväpintaisena nuoleksien ulapan leviä -- oli

-tyyni, varjoinen kesäpäivä, aurinkoa ei näkynyt. Hopealta hohtavaa

-vuononsuuta vasten hän näki aluksen, joka kellui ankkurissa mustana ja

-siropiirteisenä hiljaa mainingeilla. Haisi niin jumalattomasti mereltä

-ja leviltä.

-

-Hänen sydäntään kouristi ikävä ja kaipaus. Nyt -- yön pimeydessä,

-maatessaan tässä vierassängyssä ja kuullessaan kehtolaulun

-yksitoikkoisen sävelen tunkeutuvan korviinsa -- nyt hän tunsi, miten

-hän kaipasi. Pois kotoa ja lasten luota, joita kiehui talo täynnä, pois

-kuulemasta talonhoitoa, väkeä, tiloja ja kakaroita koskevia asioita

--- pois tuntemasta sydämen tuskaa Kristiinan tähden, joka aina kantoi

-lasta kohdussaan ja jota hänen täytyi sääliä --!

-

-Erlend painoi kädet vasten sydäntään. Oli kuin se olisi lakannut

-lyömästä ja vapissut vain hiljaa kauhusta rinnassa. Hän ikävöi pois

-Kristiinan luota. Kun hän ajatteli mikä Kristiinaa odotti tämän ollessa

-nyt niin heikko ja voimaton -- sitä näkyi saattavan odottaa millä

-hetkellä tahansa -- oli hän tukehtua pelosta. Mutta jos hän menettäisi

-Kristiinan, ei hän ymmärtänyt, miten jaksaisi elää. Kuitenkaan ei

-hän jaksanut elää yhdessäkään -- ei nyt; hän tahtoi päästä erilleen

-kaikesta, hengähtämään, ja se tuntui aivan elämän asialta.

-

-Herra Jeesus, Vapahtajani -- millainen mies hän oli! Tänä yönä hän sen

-havaitsi. Kristiina, rakas, suloinen ystävä -- ja sittenkin, oikein

-syvää sydämen iloa hän oli tuntenut Kristiinan luona vain siihen

-aikaan, jolloin hän oli vietellyt tämän.

-

-Hänhän oli uskonut varmasti, että sinä päivänä, jolloin hän oli saava

-Kristiinan aviovaimokseen, omakseen Jumalan ja ihmisten edessä -- sinä

-päivänä oli kaikki paha väistyvä hänen elämästään niin tyystin, että

-hän unohtaisi sellaista koskaan olleenkaan.

-

-Hän oli varmaan sellainen, ettei hän kärsinyt mitään oikein hyvää ja

-puhdasta lähellään. Sillä Kristiina oli ollut kuin Jumalan enkeli

-pelastuttuaan synnistä ja turmeluksesta, johon Erlend oli johdattanut

-hänet. Lempeä, uskollinen, hiljainen, kelvollinen, kunnianarvoisa. Hän

-oli kantanut kunnian takaisin Husabyhyn. Hänestä oli tullut jälleen se,

-mikä hän oli ollut sinä kesäyönä, jolloin tuo nuori neitseellinen impi

-oli painautunut Erlendin viitan alle luostarin puutarhassa ja tämä oli

-ajatellut tuntiessaan tuon hennon nuoren ruumiin kylkeään vasten --.

-ettei itse paholainenkaan olisi hennonut loukata tätä lasta tai tuottaa

-hänelle surua.

-

-Kyyneleet vuotivat Erlendin poskia pitkin.

-

--- Taitaa olla totta tuossa pappien puheessa, että synti syö miehen

-sielun kuin ruoste -- sillä hänellä ei ollut ollut sielun rauhaa

-herttaisen ystävänsä luona -- pois Kristiinan läheltä ja kaikista hänen

-hommistaan hän kaipasi.

-

-Hän oli itkenyt itsensä puolinukuksiin kuullessaan Kristiinan valvovan

-ja kävelevän lattialla hymisten ja hyssytellen.

-

-Erlend hyppäsi sängystä, kompastui pimeässä lapsenkenkiin, meni

-vaimonsa luo ja otti Gauten häneltä. Poika parahti, ja Kristiina sanoi

-valittaen: "Nyt minä juuri olin saamaisillani hänet uneen."

-

-Isä koetti tyynnyttää kirkuvaa lasta, läiskäytti tätä pari kertaa

-takapuoleen -- ja kun poika parkui entistä pahemmin, keikutti hän tätä

-niin kovaa, että Gauten suu meni pelosta lukkoon. Tällaista ei vielä

-ollut sattunut hänen elämässään.

-

-"Nyt sinä saat käyttää sitä älyä, joka sinulle on annettu, Kristiina."

-Kiukku vei Erlendiltä aivan voimat hänen seisoessaan säikähtyneenä,

-paljaana ja palellen pilkkopimeässä huoneessa, läkähtymäisillään oleva

-kakara sylissään. "Loppu tästä pitää tulla, sen minä sanon -- mitä

-varten sinulla muuten on lapsenpiikasi -- nukkukoot kakarat heidän

-kanssaan, sinä menehdyt tämmöiseen?-"

-

-"Etkö sinä salli minun pitää omia lapsiani luonani sitä lyhyttä aikaa,

-joka minulla on jäljellä", valitti vaimo hiljaa.

-

-Erlend ei _tahtonut_ ymmärtää, mitä hän tarkoitti.

-

-"Sinä aikana, mikä sinulla on jäljellä, tarvitset sinä _rauhaa_. Mene

-nyt nukkumaan, Kristiina", pyysi hän lempeämmin.

-

-Hän otti Gauten viereensä sänkyyn, lauloi tälle vähän ja löysi pimeässä

-vyönsä sängynportaalta. Pienet hopealastat kitisivät ja kiikkuivat

-pojan leikkiessä vyöllä.

-

-"Ei kai siinä ole tikaria?" kysyi Kristiina levottomasti sängystään,

-ja Gaute päästi kovan porun kuullessaan äidin äänen. Erlend hyssytteli

-lasta ja helisti vyötään, ja viimein lapsi tyyntyi.

-

-Tuon surkean pojun tuskin saattoi toivoa jäävän eloon -- mahtoikohan

-Gautella edes olla älyä.

-

-Ei, ei, armahin Neitsyt Maaria, sitä hän ei tarkoittanut -- eihän hän

-toki toivonut oman pikku poikansa kuolemaa. Ei, ei, Erlend otti lapsen

-käsivarsilleen ja painoi kasvonsa sen pehmeitä, hienoja hiuksia vasten.

-

-Heidän kauniit poikansa. -- Mutta häntä väsytti niin kuulla puhuttavan

-näistä aamusta iltaan, hän väsyi siihen, että nämä aina olivat jaloissa

-joka paikassa. Hän ei käsittänyt, että kolme kakaraa saattoi olla

-kaikkialla yhdellä kertaa. Mutta hän muisti, miten vihan vimmoissaan

-hän oli ollut Elinelle, kun ei tämä välittänyt heidän lapsistaan. Hän

-oli varmaan kauhea mies -- sillä häntä suututti sekin, ettei hän nähnyt

-enää milloinkaan Kristiinaa ilman että lapset aina riippuivat tämän

-liepeissä.

-

-Hän ei ollut milloinkaan tuntenut sellaista tunnetta nostaessaan

-syliinsä laillisia poikiaan kuin silloin, kun hänen käsivarsilleen ensi

-kertaa oli laskettu Orm. Oi Orm, Orm, poikani! -- Erlend oli ollut jo

-silloin niin kyllästynyt Elineen -- väsynyt tämän itsepäisyyteen ja

-kiivauteen ja hillittömään rakkauteen. Hän oli huomannut, että Eline

-oli liian vanha hänelle. Ja hän oli alkanut ymmärtää, mitä tuo hulluus

-oli maksava. Mutta hän ei ollut voinut ajaa Elineä luotaankaan -- kun

-tämä oli menettänyt kaiken hänen tähtensä. Pojan syntymä oli saattanut

-hänet sietämään äitiä, sen hän tunsi. Hän oli ollut niin nuori

-tullessaan Ormin isäksi, ettei hän ollut täysin käsittänyt lapsensa

-tulevaa asemaa -- sen äiti kun oli toisen miehen aviovaimo.

-

-Itku pyrki taas esiin ja hän painoi Gauten lujemmin itseensä. Orm --

-ketään lapsistaan ei hän ollut rakastanut niinkuin tätä; hän kaipasi

-tätä niin ja katui katkerasti jokaista kovaa ja kiivasta sanaa,

-jolla oli pahoittanut pojan mieltä. Orm ei ollut voinut saada tietää

-kuinka hänen isänsä rakasti häntä. Ja syynä hänen katkeruuteensa ja

-epätoivoonsa oli ollut se -- tämä selvisi hänelle vähitellen --,

-ettei Ormia milloinkaan voitaisi lukea hänen lailliseksi pojakseen ja

-ettei hän milloinkaan voisi periä isänsä vaakunakilpeä. Ja hän oli

-mustasukkainen siitä, että näki pojan kiintyvän enemmän äitipuoleen

-kuin häneen ja että Kristiinan tasainen, lempeä hyvyys kasvavaa poikaa

-kohtaan oli kuin häneen itseensä lankeava moite.

-

-Sitten hän muisti vuorokaudet, joita ei jaksanut ajatella. Orm makasi

-ruumiina ylisillä ja naiset sanoivat, että he luulivat tämän tiedon

-tappavan Kristiinan. Miehet hakkasivat Ormille haudan kirkkoon

-ja kysyivät tuliko Kristiina haudattavaksi siihen vai vietäväksi

-Gregoriuksenkirkkoon, missä Erlendin vanhemmat lepäsivät.

-

-Oi voi -- hän pidätti henkeään sitä muistaessaan. Hänen takanaan oli

-koko elämällinen muistoja, joita hän pakeni siksi, ettei jaksanut

-ajatella niitä. Tänä yönä hän sen ymmärsi. Hän saattoi unohtaa ne

-jotenkuten arkihyörinässä, mutta hän ei voinut suojella itseään sitä

-vastaan, että joskus sukelsi esiin tämmöinen hetki -- ja silloin tuntui

-kuin kaikki rohkeus olisi puhallettu hänestä pois.

-

-Haugenin päivät oli hänen melkein onnistunut saada mielestään. Hän ei

-ollut käynyt Haugenilla sen yön perästä, jolloin ajoi sieltä pois,

-eikä hän ollut nähnyt Bjørnia ja Aashildia häittensä jälkeen. Hän oli

-pelännyt tavata herra Bjørnia. Ja nyt. -- Hän muisti mitä Munan oli

-kertonut -- että siellä kummitteli; Haugenissa kummitteli niin, että

-rakennukset oli jätetty tyhjiksi; kukaan ei tahtonut asua siellä, ei

-ilmaiseksikaan.

-

-Bjørn Gunnarinpoika oli ollut rohkea sillä lailla, miten hän itse ei

-milloinkaan tulisi olemaan. Hänen kätensä ei ollut vapissut hänen

-tappaessaan vaimonsa -- Munan oli kertonut iskun käyneen suoraan

-sydämeen.

-

-Talvella tuli kuluneeksi kaksi vuotta Bjørnin ja Aashild-rouvan

-kuolemasta. Ihmiset eivät olleet nähneet savun nousevan Haugenista

-viikkoon; silloin jotkut miehet rohkaisivat mielensä ja lähtivät

-sinne. Bjørn-herra virui sängyssä katkotuin kurkuin; hän piti vaimonsa

-ruumista sylissään. Sängyn edessä lattialla oli hänen verinen tikarinsa.

-

-Kaikki olivat ymmärtäneet asian kulun -- mutta Munan Baardinpoika ja

-hänen veljensä saivat kuitenkin heidät haudatuksi vihittyyn maahan. --

-Olihan siellä voinut käydä tihutyöntekijöitä, sanoivat nämä, vaikka

-Bjørnin ja Aashildin tavara-arkkua ei ollut liikutettu. Ruumiita eivät

-olleet koskeneet hiiret eivätkä rotat -- Haugenissa ei muuten sellaisia

-ollutkaan -- ja kansa piti sitä merkkinä rouvan noituudesta.

-

-Munan Baardinpoika oli ollut kauhean järkyttynyt äitinsä kuolemasta.

-Hän oli lähtenyt pyhiinvaellusmatkalle Pyhän Jaakon haudalle

-Kompostellaan heti sen jälkeen.

-

-Erlend muisti oman äitinsä kuoleman jälkeisen aamun. Heidän laivansa

-oli ollut ankkurissa Moldøyn salmessa, mutta oli niin sakea sumu,

-että tuon valkoisen seinän läpi näkyi vain hetkittäin tunturinsyrjä,

-jonka alla he olivat. Veneen soutaessa maihin pappia kaikui airon

-ääni umpeasti ilmassa. Erlend oli seisonut keulassa katsellen soutua

-laivalta. Kaikki, mihin hän koski, oli sumusta märkää; hänen hiuksensa

-ja vaatteensa olivat pisaroita täynnä ja vieras pappi ja tämän saattaja

-kyyhöttivät veneessä kuin haukat sateessa, pyhät astiat sylissään.

-Airojen loiske, hankojen kitinä ja tunturiseinästä kimpoava kaiku

-kuului vielä sen jälkeen kun vene jo aikaa sitten oli kadonnut sumuun.

-

-Silloin hänkin oli päättänyt lähteä pyhiinvaellusretkelle. Hänellä

-oli ollut silloin yksi ainoa toive -- että hän vielä kerran saisi

-nähdä äitinsä suloiset, lempeät kasvot sellaisina kuin ne olivat

-olleet ennen -- sileine, hienoine, kalpeanruskeine kiharoineen. Äiti

-makasi nyt laivan kannen alla kasvot kauheiden haavojen runtelemina,

-jotka halkeilivat ja pursuttivat pieniä kirkkaita märkähelmiä äidin

-koettaessa hymyillä hänelle.

-

-Eihän hän voinut sille mitään, että isä oli ottanut hänet sillä

-lailla vastaan. Ja että hän sitten oli liittynyt erääseen, joka oli

-ajettu tielle kuten hänkin. Ja sitten hän oli heittänyt mielestään

-pyhiinvaellusretken eikä sen jälkeen ollut välittänyt enää ajatella

-äitiään. Vaikka tämän elämä oli ollut raskas maan päällä, niin kai hän

-nyt oli siellä missä oli rauha -- hänellä, Erlendillä, ei ollut tietoa

-rauhasta liityttyään uudelleen Elineen.

-

-Rauha --! Sitä hän oli varmaankin tuntenut vain yhden ainoan kerran

-elämässään -- sinä yönä, jolloin hän istui kiviaitaa vasten metsän

-laidassa Hofvinissa pidellen vyötäisiltä Kristiinaa, joka nukkui hänen

-sylissään -- levollista, leppeää, keskeytymätöntä lapsenunta. Kauan

-hän ei ollut voinut olla koskematta Kristiinaan. Rauhaa hän ei ollut

-löytänyt Kristiinan luota sen jälkeen, eikä hän ollut löytänyt sitä

-hänen luotaan nyt. Vaikka hän näki, että kaikki kartanon muu väki tunsi

-rauhan hänen lähellään.

-

-Ja nyt hän ikävöi vain melskettä. Hän kaihosi mielettömästi

-ulkoluotojen keskeen, kaihosi hyrskyävää pohjoista merta, mantereen

-loputonta rantaa, valtavia vuonoja, jotka saattoivat kätkeä monenmoisia

-vaaroja ja loukkuja, ihmisiä, joiden kieltä hän tunsi vain osapuilleen,

-näiden taikoja, epävakaisuutta ja päähänpistoja, sotaa ja merenkäyntiä,

-omien aseittensa ja miestensä aseiden kalsketta.

-

-Erlend vaipui viimein uneen, mutta heräsi taas -- mitä hän olikaan

-uneksinut -- Niin tosiaan. Että hän oli maannut sängyssä kummallakin

-puolellaan musta lappalaistyttö. Se oli jokin puoliunhoon vaipunut

-tapaus siltä ajalta, jolloin hän oli ollut pohjoisessa Gissurin

-kanssa -- muuan hurja yö, jolloin he kaikki olivat olleet humalassa

-ja järjiltään. Hän ei muistanut paljon muuta koko tapahtumasta kuin

-naisista lähtevän äikeän villipedon hajun.

-

-Ja tässä hän nyt makasi pienen sairaan poikansa vieressä tämmöisiä unia

-nähden. Hän pelkäsi itseään niin, ettei uskaltanut enää ruveta unta

-hieromaan. Eikä hän sietänyt maata valveillakaan. Kylläpä hän taisi

-olla turmion tuoja. Pelosta jäykkänä hän makasi liikkumatta paikallaan

-tuntien sydämensä takovan -- ja odotti sarastuksen vapautusta.

-

-Hän sai suostutetuksi Kristiinan pysymään vuoteessa seuraavan päivän,

-sillä hän ei jaksanut nähdä tämän laahustavan ympäri taloa noin

-viheliäisenä. Hän istui Kristiinan luona ja piti tämän kättä omassaan.

-Kristiinalla oli ollut niin kauniit käsivarret -- hennot, mutta niin

-pyöreät, ettei nivelien luita näkynyt lainkaan. Nyt ne riippuivat kuin

-solmuruoska laihtuneista olkapäistä, ja käsivarren alapuoli oli aivan

-sinertävä.

-

-Ulkona tuuli ja satoi niin että rapakko roiskui. Kun Erlend myöhemmin

-päivällä tuli ritariparvesta, kuuli hän Gauten surkean itkun jostakin

-pihalta. Ahtaassa solassa rakennusten välissä istuivat hänen kolme

-poikaansa pahimmassa sateessa räystäsveden alla. Naakkve piteli kiinni

-pienintä veljeä Bjørgulfin koettaessa työntää tämän suuhun elävää

-onkimatoa -- hänellä oli koura täynnä kiemurtelevia, vaaleanpunaisia

-lieroja.

-

-Pojat olivat nousseet seisomaan ja kuuntelivat loukkaantuneen näköisinä

-isän torumista. He kertoivat vanhan Aanin sanoneen, että Gaute saisi

-hampaat ilman kipuja, jos hänet saisi puraisemaan elävää matoa.

-

-Kaikki kolme olivat likomärät kiireestä kantapäähän. Erlend huusi

-lapsenhoitajia -- nämä tulivat juosten paikalle, toinen miestentuvasta,

-toinen tallista. Isäntä noitui heitä suut silmät täyteen, pisti Gauten

-käsivartensa alle kuin porsaan ja ajoi toisia edellään sisään.

-

-Vähän ajan kuluttua istuivat pienokaiset kuivina ja tyytyväisin

-mielin sinisissä pyhävaatteissaan rivissä äidin sängyn viereisellä

-portaalla. Isä oli vetäissyt rahin viereen, leikki ja parpatti ja

-rutisteli nauraen tenaviaan haihduttaakseen mielestään viime yön

-kauhun. Mutta äiti hymyili ilosta, kun Erlend viitsi leikkiä lasten

-kanssa. Isä kertoi heille, että hänellä oli ihan oikea lappalaisnoita,

-joka oli kahdensadan vuoden vanha ja niin kuivettunut, ettei se ollut

-tätä suurempi. Se oli nahkapussissa isossa arkussa hänen laivassaan.

-Tietysti sille annettiin ruokaa, kuinkas muuten -- joka jouluksi

-kristityn miehen reisi -- se riitti sille koko vuodeksi. Jos he eivät

-olleet kilttejä ja istuneet alallaan sekä olleet marisematta äidilleen,

-joka oli kipeä, joutuisivat hekin nahkapussiin.

-

-"Äiti on kipeä siksi, että hän kantaa meidän sisartamme", sanoi Naakkve

-ylpeänä siitä, että tiesi asian niin hyvin.

-

-Erlend veti pojan korvasta polvelleen:

-

-"Niin -- ja kun hän on syntynyt, tuo sisarenne, niin minä annan

-lappalaisakan noitua teidät kaikki kolme jääkarhuiksi ja sitten saatte

-lönkytellä autiossa metsässä, mutta tyttäreni perii kaiken tavaran --"

-

-Lapset rupesivat huutamaan ja kiipesivät sänkyyn äidin luo -- Gaute ei

-ymmärtänyt mitään asiasta, mutta kirkui ja kompuroi hänkin sinne, kun

-näki toisten tekevän niin. Kristiina moitti Erlendiä -- tämän ei toki

-pitänyt laskea niin pelottavaa pilaa. Mutta Naakkve kapusi taas alas,

-naurun ja pelon hurmiossa hän ryntäsi isänsä kimppuun, tarrautui hänen

-vyöhönsä ja koetti purra Erlendin käsiä riemusta kirkuen.

-

-       *       *       *       *       *

-

-Erlend ei saanut tälläkään kertaa tytärtä, jota oli niin toivonut.

-Kristiina synnytti hänelle kaksi tukevaa, kaunista poikaa, mutta oli

-vähällä saada maksaa ne hengellään.

-

-Erlend antoi kastaa toisen Ivariksi, Ivar Gjeslingin mukaan, toisen

-kuningas Skulen kaimaksi. Tämän nimi ei ollut muuten kulkenut suvussa

--- Ragnfrid-rouva oli sanonut isänsä olleen onnettomuutta levittävän

-miehen, ja siksi hänen nimeään ei tahdottu uusia. Mutta Erlend vannoi,

-ettei kellään hänen pojistaan ollut komeampaa nimeä kuin tällä

-nuorimmalla.

-

-Syksy oli nyt kulunut niin pitkälle, että Erlendin täytyi lähteä

-pohjoiseen heti kun Kristiina oli päässyt vaikeimman ajan yli. Ja

-Erlend ajatteli mielessään, että saattoi olla hyväkin, että hän oli

-poissa jo ennen kuin Kristiina nousi vuoteesta. Viisi poikaa viiden

-vuoden aikana -- johan se riitti, eikä hän tahtonut itselleen sitä

-huolta, että Kristiina kuolisi lapsivuoteeseen sillaikaa kun hän oli

-Vargøyssa.

-

-Hän aavisti Kristiinan ajattelevan samaan suuntaan. Tämä ei enää

-valitellut sitä, että Erlend lähti hänen luotaan. Kristiina oli pitänyt

-jokaista lasta, joka oli hänelle suotu, kalliina Herran lahjana ja

-kestänyt tuskat seikkana, josta ei sopinut napista. Mutta tällä

-kertaa hänellä oli ollut niin ankara urakka, että Erlend näki hänen

-kadottaneen kaiken rohkeutensa. Hän lepäsi vuoteessa savenkaltaisena

-kasvoiltaan katsellen kahta vieressään nukkuvaa kapalokääröä, eikä

-hänen silmiensä ilme ollut yhtä iloinen kuin aikaisemmin.

-

-Erlend istui hänen luonaan ajatellen mielessään tarkoin koko

-pohjan-retken. Siitä taisi tulla kova merimatka näin myöhään syksyllä

--- tuntui myös kummalliselta joutua sinne pitkään talviseen yöhön.

-Mutta hän kaipasi sinne sanomattomasti. Viimeaikainen pelko ja hätä

-vaimon puolesta oli murtanut kaiken hänen vastustusvoimansa -- hän

-antautui tahdottomasti ikävänsä valtaan ja halasi kotoa pois.

-

-

-

-

-IV

-

-

-Erlend Nikulauksenpoika viipyi kuninkaan puolustuspäällikkönä ja

-Vargøyn linnan komentajana lähes kaksi vuotta. Koko aikana hän ei

-joutunut kauemmaksi etelään kuin Bjarkøyhin, kerran kun hän ja herra

-Erling Vidkuninpoika olivat päättäneet kohdata toisensa siellä. Toisena

-Erlendin poissaolokesänä kuoli viimeinkin Herning Alfinpoika, ja Erlend

-joutui Orkdølafylken lääninherraksi hänen jälkeensä. Haftor Graut lähti

-pohjoiseen hänen paikalleen Vargøyn päälliköksi.

-

-Erlend oli iloisella mielellä purjehtiessaan etelään syksyllä pari

-päivää jälkeen Maarian-messun. Nyt hän oli saanut sen sovituksen,

-jota oli kaivannut näinä vuosina -- toimen, joka kerran oli

-ollut hänen isällään. Hän ei tosin ollut milloinkaan tavoitellut

-sitä. Mutta hänestä oli aina tuntunut siltä, että juuri sitä hän

-tarvitsi voidakseen astua paikalle, johon hän kuului sekä omissa

-että vertaistensa silmissä. Nyt ei enää haitannut, vaikka häntä

-olisi pidetty vähän erilaisena kuin muita käskyherroja -- hänen

-erikoisasemassaan ei ollut enää mitään kieroa.

-

-Ja hän ikävöi kotiin. Lapissa oli ollut rauhallisempaa kuin mitä hän

-oli luullut. Jo ensimmäinen talvi oli painostanut häntä -- hän sai

-istua toimettomana linnassaan eikä ollut voinut aikaansaada mitään

-parannuksia. Linnoitus oli pantu hyvään kuntoon seitsemäntoista vuotta

-sitten, mutta oli nyt peräti rappiolla.

-

-Sitten tuli kevät ja kesä ja monenlaista touhua -- neuvotteluja pitkin

-vuonojen varsia norjalaisten ja puolinorjalaisten veronkantajien

-ja lakeuksilla asuvan kansan edusmiesten kanssa. Erlend purjehti

-laivoillaan pitkin rantoja ja hänellä oli hauskaa. Saarella

-paranneltiin rakennuksia ja lujitettiin varustuksia. Mutta toisena

-vuonna oli taas hiljaista.

-

-Haftor pitäisi kyllä huolta siitä, että siellä jälleen syntyisi eloa.

-Erlend nauroi. He olivat purjehtineet yhdessä melkein Turjanmaahan

-asti, ja siellä oli Haftor löytänyt turjanlappalaisnaisen, jota hän

-kuljetti mukanaan. Erlend varotti häntä. Hänen tuli muistaa, että

-oli opetettava pakanoita ymmärtämään, että norjalaiset ovat heidän

-herrojaan -- eikä siis tullut turhanpäiten ärsyttää ketään. Ei

-ollut myöskään sekaannuttava lappalaisten keskinäisiin riitoihin ja

-murhiin, vaan suotava heille tämä ilo. Sensijaan tuli olla kuin haukka

-venäläisten ja kolbjagien ja tiesi minkä nimellisten kimpussa. Ja

-jättää rauhaan näiden naiset -- koska he olivat noitia kaikki tyynni ja

-koska perillä oli tarpeeksi tarjokkaita. Mutta saattoihan tuo Godøyn

-nuori herra koetella, kunnes oppisi ymmärtämään.

-

-Haftor halusi pois tiloiltaan ja vaimonsa luota. Erlend halusi

-omiensa luo. Hän ikävöi aivan pakahtuakseen Kristiinaa ja Husabytä ja

-kotilaaksoa ja lapsiaan -- kaikkea, mikä kuului Kristiinan piiriin.

-

-Lyngsfjord-vuonossa hän kuuli kerrottavan aluksesta, joka oli matkalla

-Nidarosista pohjoiseen ja jolla matkusti saarnaveljien-munkkikunnan

-pappeja kylvämään oikeata uskoa rajaseuduilla asuvien pakanoiden ja

-harhaoppisten keskuuteen.

-

-Erlend tunsi, että Gunnulfin täytyi olla näiden matkassa. Ja kolme

-päivää myöhemmin hän todellakin istui veljensä kanssa kahden kesken

-turvemajassa, joka kuului pieneen rannikolla olevaan norjalaiseen

-taloon, jossa he olivat tavanneet toisensa.

-

-       *       *       *       *       *

-

-Erlend oli kumman liikuttunut. Hän oli ollut messussa miehistöineen

--- ainoan kerran koko pohjanretkellään Bjarkøyssa-käyntinsä jälkeen.

-Vargøyn kirkko oli papiton, linnaan oli jäänyt muuan teini ja tämä oli

-koettanut pitää heille lukua pyhistä, mutta muuten oli norjalaisten

-sielunhoito ollut vähän hataralla kannalla tuolla pohjan perillä.

-He saivat tyytyä siihen, että olivat ikään kuin eräänlaisella

-ristiretkellä, joten heidän syntejään ei kenties luettu niin suuriksi.

-

-Hän istui ja puhui Gunnulfille tästä, ja veli kuunteli häntä omituinen

-kaukainen hymy kapeilla huulillaan. Näytti aina siltä kuin hän olisi

-vetänyt alahuultaan sisäänpäin, kuten moni ihminen tekee ajatellessaan

-tiukasti jotakin asiaa ja ollessaan juuri saamaisillaan sen selväksi

-itselleen, mutta pääsemättä kokonaan perille.

-

-Yö oli jo pitkällä. Kaikki muut talon asujaimet nukkuivat ylhäällä

-parvessa; veljekset tiesivät olevansa kahden valveilla. Ja kumpikin

-tunsi omituista liikutusta sen johdosta, että he nyt istuivat siinä

-ihan kahden kesken.

-

-Meren pauhina ja myrskyn kohu kuului kolkkona ja kumeana turveseinien

-läpi. Aika ajoin tohahti tuuli sisään, huokui tulisijan hiiliin

-ja lekutti rasvalampun liekkiä. Majassa ei ollut minkäänlaista

-sisustusta; veljekset istuivat matalalla multapenkillä, joka kiersi

-majan kolmea seinää, ja heidän keskellään oli Gunnulfin kirjoituslauta

-mustepulloineen, sulkakynineen ja pergamenttikääröineen. Gunnulf

-oli kirjoitellut muistiin yhtä ja toista, mitä veli oli kertonut;

-pysähdyspaikkojen ja talonpoikien nimiä, purjehdusväylän viittoja,

-ilmanennusmerkkejä ja lapinkielen sanoja -- mitä sattui johtumaan

-Erlendin mieleen. Gunnulf ohjasi itse laivaa -- se oli nimeltään

-Sunnivasuden, sillä saarnaveljet olivat valinneet Pyhän Sunnivan

-retkensä suojeluspyhimykseksi.

-

-"Kunhan teitä ei vain odottaisi sama kohtalo kuin seljamiehiä", sanoi

-Erlend, ja jälleen hymyili Gunnulf kaukaista hymyään.

-

-"Sinä sanot minua rauhattomaksi, Gunnulf", ryhtyi Erlend taas puhumaan.

-"Miksikäs sinua sitten pitäisi nimittää? Ensin sinä kiertelit etelät ja

-lännet ja olit poissa vuosia, ja tuskin olet päässyt kotiin, kun jätät

-papinviran ja varman elannon lähteäksesi saarnaamaan pirulle ja hänen

-penikoilleen kauas Velli-aahan. Et sinä osaa heidän kieltään, eivätkä

-he ymmärrä sinun kieltäsi. Minusta sinä olet vielä liikkuvampi kuin

-minä."

-

-"Minulla ei ole sukua eikä omaisuutta vastuullani", sanoi munkki. "Minä

-olen irrottanut itseni kaikista siteistä, mutta sinä olet sitonut

-itsesi, sinä."

-

-"Niin kyllä. Niinhän taitaa olla, että se mies on vapaa, jolla ei

-mitään ole."

-

-Gunnulf vastasi:

-

-"Kaikki se, mitä miehellä on, pitää miehestä lujemmin kiinni kuin mies

-siitä."

-

-"Hm. Eipäs sittenkään, hitto vieköön. Olkoon, että Kristiina kiinnittää

-minua -- mutta omaisuuden ja lasten minä en tahdo antaa sitoa itseäni

---"

-

-"Älä ajattele noin, hyvä veli", sanoi Gunnulf hiljaa. "Muuten voi käydä

-niin, että pian kadotat ne."

-

-"Mutta minä en tahdo tulla sellaiseksi kuin ne, jotka seisovat mullassa

-kurkkuaan myöten", sanoi Erlend nauraen, ja velikin hymyili hiukan.

-

-"Kauniimpia lapsia kuin Ivar ja Skule minä en ole nähnyt milloinkaan",

-sanoi hän. "Voin ajatella sinun olleen samannäköinen heidän iässään --

-eikä ole ihme, jos äiti rakasti sinua niin paljon."

-

-Veljesten toinen käsi oli heidän välissään olevalla kirjoituslaudalla.

-Rasvalampun himmeässä valossakin näkyi, miten erilaiset nuo kädet

-olivat. Munkin oli paljas ja sormukseton, valkoinen ja jäntevä,

-pienempi ja paljon lujarakenteisempi kuin Erlendin; se näytti ainakin

-vahvemmalta -- vaikka Erlendinkin koura oli kova kuin sarvi ja tummaa

-pintaa kynti sinertävä nuolen arpi ranteesta ylös käsivartta pitkin.

-Mutta Erlendin kapean, ruskean, ahavoituneen käden sormet olivat kuivat

-ja nykyräiset kuin oksa nivelien paikalta ja täynnä sormuksia ja kiviä.

-

-Erlendin teki mieli tarttua veljensä käteen, mutta häntä kainostutti

--- ja niin hän vain joi Gunnulfin menestykseksi, irvistäen huonolle

-oluelle.

-

-"Kristiina oli siis mielestäsi täysin terve ja reipas?" alkoi Erlend

-taas kysellä.

-

-"Hän kukoisti kuin ruusu minun käydessäni Husabyssä kesällä", sanoi

-munkki hiukan hymyillen. Hän odotti hetken aikaa ja sanoi sitten

-vakavasti: "Pyytäisin sinua, veli, ajattelemaan vähän enemmän kuin

-tähän asti Kristiinan ja lapsiesi parasta. Kuuntele hänen neuvoaan

-ja solmi ne kaupat, jotka hän ja Eiliv ovat ajatelleet valmiiksi; he

-odottavat vain sinun suostumustasi."

-

-"Minä en oikein pidä noista hänen suunnitelmistaan, joista sinä puhut",

-sanoi Erlend hitaasti. "-- Ja muuttuuhan minun asemanikin toiseksi --"

-

-"Tiloilla on enemmän arvoa, kun kokoat ne yhteen", vastasi munkki.

-"Minusta tuntuivat Kristiinan tuumat järkeviltä, kun hän esitti ne

-minulle."

-

-"Koko Norjan maassa ei taida olla toista vaimoa, jolla olisi suurempi

-valta kuin hänellä", sanoi Erlend.

-

-"Mutta lopulta sinä kuitenkin päätät", vastasi Gunnulf jälleen. "Ja

-sinä -- sinähän saat Kristiinankin taipumaan tahtoosi", sanoi hän

-omituisen heikolla äänellä.

-

-Erlend nauroi hiljaista kurkkunaurua, oikaisi vartaloaan ja päästi

-haukotuksen. Sitten hän sanoi yhtäkkiä vakavasti: "Olet sinä sanellut

-hänelle neuvojasi sinäkin, veljeni. Eikä ole aivan varma, eivätkö sinun

-neuvosi ole toisinaan tulleet meidän ystävyytemme väliin."

-

-"Tarkoitatko ystävyyttä sinun ja vaimosi välillä vai ystävyyttä meidän

-kahden veljeksen välillä?" kysyi munkki harvakseen.

-

-"Kumpaakin", vastasi Erlend, aivan kuin hän nyt vasta olisi huomannut

-tuon asian. "Niin hurskas ei kai maallisen vaimon tarvitse olla", sanoi

-hän sitten keveämmin.

-

-"Minä olen neuvonut hänelle sitä, mitä olen pitänyt parhaana. Mikä on

-parasta", oikaisi hän sitten.

-

-Erlend katsoi munkkia, joka istui siinä saarnaveljien karkeassa,

-harmaassa kaavussa. Munkin huppu oli työnnetty taapäin, niin että se

-riippui paksuina poimuina kaulalla ja hartioilla. Pää oli ajeltu niin,

-että siinä oli nyt ainoastaan kapea hiusseppel pyöreiden, laihojen ja

-kalpeiden kasvojen ympärillä -- mutta se oli yhtä tiheä ja musta kuin

-Gunnulfin nuorempana ollessa. "Vaikka sinähän et nyt olekaan enää minun

-veljeni enempää kuin mitä olet jokaisen veli", sanoi Erlend ihmetellen

-itsekin äänensä syvää katkeruutta.

-

-"Niin ei ole laita -- vaikka pitäisi olla."

-

-"Herra armahda -- minä luulin sinun senkin tähden aikovan pohjoiseen,

-lappalaisten luo!" sanoi Erlend.

-

-Gunnulf nyökkäsi. Hänen kellanruskeat silmänsä hehkuivat.

-

-"Jossain määrin tapahtuu se senkin tähden", sanoi hän hiljaa ja

-nopeasti.

-

-He levittivät penkille nahat ja vaatteet, jotka olivat ottaneet

-mukaansa. Majassa oli liian kylmä ja raaka ilma heidän riisua vähääkään

-päältään; he toivottivat toisilleen hyvää yötä ja kävivät pitkäkseen

-penkille, joka oli melkein lattian tasalla savun vuoksi.

-

-Erlend loikoi miettien kotoa saamiansa tietoja. Hän ei ollut kuullut

-sieltä paljoa näinä vuosina -- kaksi vaimon lähettämää kirjettä oli

-tullut hänen käsiinsä, mutta ne olivat olleet vanhoja saapuessaan

-perille. Sira Eiliv oli kirjoittanut ne Kristiinan puolesta --

-Kristiina osasi itsekin kirjoittaa aivan selvästi ja kauniisti,

-mutta ei kirjoittanut mielellään, koska se hänestä ei oikein sopinut

-oppimattomalle naiselle.

-

-Kristiina oli kai tuleva yhä hurskaammaksi, nyt kun he olivat saaneet

-läheisyyteensä pyhän vainajan, varsinkin kun tämä oli ollut mies,

-jonka Kristiina itse oli tuntenut eläessään ja jonka voimasta Gaute

-oli saanut parannuksen tautiinsa ja Kristiina itse ruvennut paremmin

-kävelemään, oltuaan heikko kaksosten syntymän jälkeen. Gunnulf kertoi,

-että Hamarin saarnaveljien oli täytynyt lopulta luovuttaa takaisin

-Edvin Rikardinpojan ruumis tämän veljesmunkeille Osloon, ja nämä

-kirjoituttivat nyt muistiin veli Edvinin elämän ja ihmeet, jotka hänen

-sanottiin tehneen vaellusvuosinaan ja kuolemansa jälkeen. Heidän

-tarkoituksensa oli lähettää tuo kirjoitus paaville ja koettaa saada

-munkki julistetuksi pyhimykseksi. Joitakin Gauldalin ja Medaldalin

-miehiä oli tullut etelään todistamaan ihmeistä, joita veli Edvin oli

-saanut aikaan rukouksillaan ja erään ristiinnaulitunkuvan avulla, jonka

-hän oli veistänyt puusta ja joka nyt oli Medalhusissa. Miehet olivat

-luvanneet rakentaa pienen kirkon Vatsfjeldetille, missä veli Edvin oli

-viettänyt erakkoelämää muutaman kesän ja mistä löytyi terveyslähde.

-Nämä saivat silloin vainajan toisen käden säilytettäväksi tuossa

-kirkossa.

-

-Kristiina oli uhrannut kirkolle kaksi hopeamaljaa ja suuren, sinisillä

-kivillä koristetun vaippasolkensa, joka oli hänen äidinäitinsä Ulvhild

-Haavardintyttären peruja, sekä antanut Tiedeken Pausin Nidarosista

-valmistaa hopeakäden veli Edvinin luiden jatkoksi toiseen käteen.

-Ja hän oli ollut Vatsfjeldetillä Sira Eilivin ja lastensa ja suuren

-saattueen kera, kun arkkipiispa vihki kirkon Juhanan-messun aikaan,

-vuoden kuluttua Erlendin matkasta pohjoiseen.

-

-Sen perästä oli Gaute nopeasti parantunut ja alkanut oppia kävelemään

-ja puhumaan ja oli nyt muiden ikäistensä kaltainen. Erlend potkaisi

-itsensä suoraksi -- se se taisikin olla suurin onni, mikä heille

-saattoi tapahtua. Erlend päätti antaa vähän maata tuolle kirkolle.

-Gaute oli vaalea, kertoi Gunnulf, ja kauniskasvuinen -- kuten äiti.

-Kunpa hän olisi ollut pikkuinen tyttö -- jolle olisi pantu nimeksi

-Magnhild. No niin -- kaipasihan hän kauniita poikiaankin nyt.

-

-Gunnulf Nikulauksenpoika makasi ajatellen erästä kevätpäivää kolme

-vuotta sitten, jolloin hän oli ratsastanut Husabytä kohti. Tiellä hän

-tapasi jonkun talon miehistä -- talon emäntä ei ollut kotona, tiesi

-mies ilmoittaa -- hän oli mennyt sairaan vaimon luokse.

-

-Hän ratsasti kapeata, nurmettunutta tietä lahonneiden aitojen välissä;

-savisilla rinteillä kasvoi nuorta lehtimetsää sekä tunturinpuolella

-että alangossa, jonka pohjalla kohisi virta keväisen täytenä. Hän

-ratsasti vasten aurinkoa, ja nuoret hennot lehdet kimmelsivät kuin

-kultaiset läikät oksilla; mutta metsässä lankesi varjo viileänä ja

-syvänä maan ruohovaippaan.

-

-Hän tuli aukealle, josta näkyi pilkahdus järveä, se päilyi tummana

-vuorenseinän varjossa, kuvastellen pinnassaan taivaan sineä ja suuria

-suvipilviä, kunnes virran värinä ne hajotti ja rikkoi. Syvällä

-ratsastuspolun alla oli pieni tupa vihreällä, kukkakirjaisella kedolla.

-Parvi valkohuntuisia naisia seisoi pihamaalla -- mutta Kristiinaa ei

-näkynyt näiden joukossa.

-

-Vähän etempänä hän näki Kristiinan hevosen, se kulki haassa muiden

-hevosten parissa. Tie laskeutui alas varjoisaan notkoon, ja kun se

-nousi seuraavalle savikkoharjulle, hän näki Kristiinan seisovan aidan

-luona lehdossa kuunnellen linnunlaulua. Hän näki tämän hoikan mustan

-vartalon nojautuneena aitaa vasten, metsään päin kääntyneenä; hänen

-valkea liinansa ja valkeat käsivartensa hohtivat auringonpaisteessa.

-Gunnulf pidätti hevostaan ja ratsasti käymäjalkaa häntä kohti. Mutta

-lähemmä tultuaan hän huomasi sen olleen vanhan koivuntohlon.

-

-Seuraavana iltana purjehtiessaan palvelijoineen kaupunkiin istui pappi

-itse peräsimessä. Hän tunsi sydämensä lujaksi ja uudestisyntyneeksi.

-Nyt ei mikään voinut horjuttaa hänen aikeitaan.

-

-Nyt hän tiesi, että se, mikä oli pidättänyt häntä maailmassa, oli

-hänen sammumaton kaipauksensa saavuttaa ihmisten suosiota. Päästäkseen

-suosioon hän oli ollut hyväätekevä, lempeä ja leikkisä alhaista kansaa

-kohtaan; hän oli loistanut opillaan, kuitenkin kohtuullisesti ja nöyrin

-mielin, kaupungin pappien keskuudessa, jotta nämä pitäisivät hänestä,

-hän oli ollut kuuliainen herra Eiliv Kortinille siksi, että tämä oli

-ollut hänen isänsä ystäviä, ja siksi, että hän tiesi millaisista

-ihmisistä Eiliv-herra piti. Hän oli ollut lempeä ja hellä Ormille

-kääntääkseen itseensä pienen hivenen pojan rakkaudesta oikulliseen

-isään. Ja hän oli ollut ankara ja vaativainen Kristiinaa kohtaan siksi,

-että ymmärsi tämän tarvitsevan tukea, joka ei horjunut hänen sitä

-tavoitellessaan, kättä, joka ei johtanut harhaan, kun hän oli altis

-seuraamaan.

-

-Mutta nyt hän olikin huomannut -- tahtoneensa voittaa tämän

-luottamuksen itselleen, sen sijaan että olisi ainoastaan vahvistanut

-hänen luottamustaan Jumalaan. Erlend oli tänään lausunut sen ilmi.

-Et ole minun veljeni enempää kuin kaikkien muiden veli. Tämä oli

-kiertotie, jota hänen täytyi kulkea ennen kuin hänen veljenrakkautensa

-saattoi hyödyttää _ketään_.

-

-Kahta viikkoa myöhemmin hän oli jakanut tavaransa sukulaistensa ja

-kirkon kesken ja pukenut ylleen saarnaveljien vaipan. Ja keväällä,

-kun kaikkien mielet olivat juuriaan myöten järkyttyneet sen hirveän

-onnettomuuden johdosta, joka oli kohdannut maata -- sen, että salama

-oli sytyttänyt Nidarosin Kristuksenkirkon polttaen puolittain poroksi

-Pyhän Olavin kirkon -- oli Gunnulf saanut arkkipiispan kannatuksen

-vanhalle tuumalleen. Yhdessä veli Olav Joninpojan kanssa, joka oli

-vihitty pappi kuten hänkin, ynnä kolmen nuoremman munkin, joista yksi

-oli Nidarosista ja kaksi saarnaveljien luostarista Bergenistä, hän

-suoriutui lähtemään pohjoiseen jakaakseen sanan valoa tietämättömille

-pakanoille, jotka elivät ja kuolivat pimeydessä kristityn maan rajojen

-sisällä.

-

-Oi Kristus, ristiinnaulittu Herra! Nyt minä olen luopunut kaikesta,

-mikä olisi voinut sitoa minua. Itseni olen minä jättänyt sinun käsiisi,

-jos armostasi tahdot lunastaa minun elämäni saatanan vallasta. Ota

-minut, niin että tunnen olevani sinun orjasi, sillä silloin minäkin

-omistan sinut. -- Ja nyt hänen sydämensä taas laulaisi ja riemuitsisi

-rinnassa, kuten se oli laulanut ja sykkinyt hänen kulkiessaan vihreitä

-tasankoja Rooman luona toiviokirkosta toiviokirkkoon -- "minä olen

-rakastettuni oma ja häneen minun haluni palaa --"

-

-Veljekset nukkuivat viimein kumpikin ajatuksiinsa pienen turvemajan

-multapenkillä. Yksinäinen hiili hehkui tulipesässä heidän välissään.

-Ajatukset johdattivat heidät yhä etemmäs toisistaan. Ja huomenissa

-lähti toinen veli pohjoiseen, toinen etelään.

-

-       *       *       *       *       *

-

-Erlend oli luvannut Haftor Grautille poiketa Godøyhin hakemaan hänen

-sisartaan, joka myös aikoi lähteä etelään. Tämä oli naimisissa

-Lensvikin herran Baard Aasulfinpojan kanssa -- hänkin oli Erlendin

-sukulaisia, vaikka kaukaisia.

-

-Ensimmäisenä aamuna Margygrenin viilettäessä sievässä tuulessa

-ulos Godøyn salmesta purje pullollaan ja jättäessä taakseen

-sinisen tunturiseinän seisoi Erlend ylhäällä laivan perässä. Ulf

-Haldorinpoika hoiti peräsintä. Silloin tuli rouva Sunniva sinne. Hän

-oli pudottanut alas viitanhupun, ja tuuli puhalsi hunnun niskaan hänen

-auringonkeltaisilta, kiharoilta hiuksiltaan. Hänellä oli samanlaiset

-merensiniset, välkkyvät silmät kuin veljellään, ja kuten tämä oli

-hänkin soreakasvoinen, mutta iho oli teerenpilkkujen peittämä -- pienet

-täyteläiset kädetkin olivat niitä täynnä.

-

-Ensi illasta asti, jolloin Erlend näki hänet Godøyssa -- heidän

-silmänsä olivat sattuneet yhteen, he olivat katsoneet syrjään ja

-hymyilleet salaa -- oli hän tiennyt, että Sunniva Olavintytär tiesi

-hänen mielensä -- ja hän tiesi tämän mielen. Sunniva Olavintyttären hän

-saattoi ottaa paljaalla kourallaan, ja tämä odotti, että hän sen tekisi.

-

-Kun Erlend nyt seisoi kannella pidellen Sunnivan kättä omassaan -- hän

-oli auttanut rouvan ylös -- sattui hän katsahtamaan Ulfin raakoihin,

-synkkiin kasvoihin. Ulf tiesi asian myös. Erlend joutui oudosti

-hämilleen kohdatessaan Ulfin katseen. Hän muisti yhtäkkiä kaiken,

-minkä todistajana tämä hänen sukulaisensa ja seuralaisensa oli ollut

--- jokaisen hullutuksen varhaisimmilta poikavuosilta asti. Ulfin ei

-kannattanut katsoa häneen niin halveksuvasti -- ei hän ollut aikonut

-lähennellä rouvaa enemmän kuin minkä arvo ja kunnia salli, rauhoitti

-hän itseään. Olihan hän jo siksi vanha ja vahingosta viisastunut,

-että hänet voitiin päästää pohjoiseen Haalogalandiin ilman että hän

-takertui järjettömyyksiin toisen miehen vaimon takia. Hänellä oli nyt

-itsellään vaimo -- hän oli ollut uskollinen Kristiinalle ensi päivästä,

-jolloin oli tämän nähnyt, tähän hetkeen asti -- yhtä ja toista pientä,

-jota oli tapahtunut pohjoisessa, ei kukaan järjellinen mies saattanut

-laskea miksikään. Mutta muuten hän ei ollut katsonut yhteenkään

-naiseen -- siten. Hän tiesi sen itse -- ei kehenkään norjalaiseen

-naiseen, heidän vertaiseensa -- hänellä ei saattaisi olla hetkenkään

-rauhaa sydämessään, jos hän olisi voinut pettää Kristiinan siten. --

-Mutta tämä etelään johtava matka laivalla -- saattoi sentään käydä

-vaaralliseksi.

-

-Hiukan hyötyä oli toki siitä seikasta, että he joutuivat matkustamaan

-jotensakin kovassa tuulessa, joten hänellä oli muuta tekemistä kuin

-hupsutella rouvan kanssa. Dynøyssä heidän täytyi mennä maihin ja jäädä

-ankkuriin muutamaksi päiväksi. Heidän odotellessaan parempaa säätä

-tapahtui semmoista, mikä sai Sunniva-rouvan näyttämään hänen mielestään

-paljon vähemmän viettelevältä. Erlend ja Ulf ja pari miehistä nukkui

-samassa suojassa kuin Sunniva ja hänen neitonsa. Eräänä aamuna oli

-Erlend siellä yksin eikä rouva ollut vielä noussut vuoteesta. Silloin

-Sunniva huusi hänet luokseen -- sanoi kadottaneensa sormuksensa

-tilalle. Erlendin täytyi tulla auttamaan -- itse hän ryömi polvillaan

-paljaassa paidassa. He hipaisivat toisiaan vähän väliä, ja joka kerran

-syttyi kummankin silmässä hymy. Silloin Sunniva tarttui häneen. Ei

-hän kai itsekään ollut käyttäytynyt varsin säädyllisesti, aika ja

-paikka eivät sitä sallineet -- mutta toinen osoitti niin röyhkeää ja

-kainostelematonta myöntyvyyttä, että hän samassa kerrassaan kylmeni.

-Punaisena häpeästä hän kääntyi pois noista kasvoista, jotka olivat

-naurun ja kiiman herpaisemat; hän nousi pitemmittä puheitta, lähti ulos

-ja lähetti sitten palvelusneidot Sunniva-rouvan luokse.

-

-Ei, piru vieköön! Hän ei ollut mikään rotanpoika, joka antautui

-vangiksi sängynolkiin. Toista oli vietellä -- toista joutua

-vietellyksi. Mutta täytyi sille nauraakin -- siinä hän seisoi kuin

-Joosef heprealainen, joka karkasi kauniin naisen pauloista. Saattaa

-sitä tapahtua jos jotakin sekä maalla että merellä.

-

-Ei, hyvä Sunniva-rouva! Hän muisti erään -- _erään_, jonka tunsi. Tämä

-oli tullut häntä tapaamaan kulkijoiden majapaikkaan -- tullut yhtä

-siveänä ja arvokkaana kuin kuninkaantytär, joka käy messuun. Lehdoissa

-ja ladoissa oli tämä ollut hänen omansa; Jumala armahda, hän oli

-unohtanut tämän syntyperän ja kunnian; toinen oli unohtanut ne hänen

-tähtensä, mutta hän ei ollut osannut luopua niistä. Hänen sukunsa

-ilmeni hänessä silloinkin, kun hän ei ajatellut sitä.

-

-Herra siunatkoon sinua, Kristiinani -- minä en ole rikkova sanaani,

-jonka annoin sinulle salassa ja kirkon oven edessä. Muuten minusta ei

-ole mihinkään.

-

-Ja sitten hän sai Sunniva-rouvan lasketuksi maihin Yrjarin luona,

-missä tällä oli sukulaisia. Paras asiassa oli, ettei rouva näyttänyt

-erittäin vihaiseltakaan heidän erotessaan. Eikä hänen ollut tarvinnut

-kulkea kallellapäin ja murjottaa kuin munkki -- he olivat veikeilleet

-kannella. Jäähyväisiksi hän antoi Sunnivalle muutamia kalliita nahkoja

-turkiksi, ja toinen lupasi, että Erlend oli vielä näkevä hänet siinä

-turkissa. Kaipa he joskus kohtaisivat. Raukka -- hänen miehensä ei

-ollut enää nuori ja sairasteli yhtäpäätä.

-

-Mutta Erlend oli onnellinen voidessaan tulla kotiin vaimonsa luokse

-kantamatta tunnollaan mitään, jota hänen olisi tarvinnut salata; hän

-oli ylpeä osoittamastaan lujuudesta. Ja hän oli aivan järjiltään

-ikävästä -- Kristiina oli kuitenkin hänen herttaisin ja viehkein

-liljansa ja ruusunsa -- ja aivan hänen omansa!

-

-       *       *       *       *       *

-

-Kristiina oli vastassa niemellä Erlendin laskiessa Birgsin rantaan.

-Kalastajat olivat vieneet sanan Viggiin, että Margygren oli nähty

-ulapalla Yrjarin luona. Kristiina oli ottanut mukaansa molemmat

-vanhemmat pojat ja Margretin, ja kotona Husabyssä valmistettiin pitoja

-ystäville ja sukulaisille Erlendin kotiintulon juhlimiseksi.

-

-Kristiinasta oli tullut niin kaunis, että aivan henkeä salpasi, kun

-katsoi häneen. Mutta muuttunut hän kyllä oli. Tyttömäisyys, jota hän

-ei ollut kadottanut yhdenkään lapsivuoteen jälkeen -- lapsekas hentous

-ja nunnamainen hauraus -- oli nyt poissa. Hän oli nuori, kukoistava

-vaimo ja äiti. Hänen poskensa hohtivat pyöreinä ja raikkaan punaisina

-valkoisen hunnun kehyksestä, ja povi kohosi korkeana ja kiinteänä

-ketjujen ja solkien peitosta. Lanteiden kaarros oli leveämpi ja

-pehmeämpi kuin ennen, ja avainvyö kullattuine saksi- ja veitsituppineen

-notkui hauskasti uumilla. Totta se oli, kaunistunut hän oli -- ei

-hän enää ollutkaan sen näköinen, että hänet olisi saattanut puhaltaa

-ilmaan. Suuret, kapeat kädetkin olivat käyneet entistä täyteläisemmiksi

-ja valkoisemmiksi.

-

-He nukkuivat yönsä Viggissä, apotin talossa. Ja se Kristiina, joka

-seuraavana päivänä ratsasti Erlendin rinnalla Husabyn pitoja kohti, oli

-nuori, kukkea ja iloinen, hempeä ja onnesta heikko.

-

-       *       *       *       *       *

-

-Kristiinalla olisi ollut niin paljon vakavaa puhumista miehensä kanssa

-tämän tullessa kotiin. Oli senkin tuhannet lapsia koskevat seikat, oli

-huolia Margretista, oli uusia tuumia tilojen parantamiseksi. Mutta

-puheet jäivät puhumatta juhlimisen humussa.

-

-He kulkivat pidoista pitoihin, ja Kristiina seurasi arvoon noussutta

-miestään tämän kaikilla retkillä. Erlend piti Husabyssä entistä

-enemmän miehiä; lähettejä ja kirjeenkantajia kulki edestakaisin hänen

-ja hänen lääninvoutiensa ja asiamiestensä välillä. Erlend oli aina

-vallaton ja iloinen -- eikö hän muka kelvannut valtakunnan lääninherran

-virkaan -- hän, joka oli puskenut kallonsa melkein jokaista maallisen

-ja hengellisen lain pykälää vastaan. Sellainen oli mennyt päähän

-eikä lähtenyt sieltä hevillä. Ei häneltä puuttunut hyvää ja sukkelaa

-käsityskykyäkään, ja hän oli saanut oppia kasvuaikanaan. Nyt se pääsi

-esille. Hän tottui lukemaan, itse kirjeet ja oli saanut kirjurikseen

-islantilaisen. Ennen oli Erlend pannut sinettinsä kaiken alle, mitä

-toiset lukivat hänelle, miltei vilkaisematta kirjoitukseen -- sen oli

-Kristiina saanut kokea näinä kahtena vuonna, jolloin hän oli tutustunut

-kaikkeen, mitä Erlendin kirjesäiliössä oli.

-

-Ja Kristiinan valtasi kevytmielisyys, jollaista hänessä ei ollut ikinä

-ollut. Hän muuttui itsekin sukkelasanaisemmaksi ja vilkkaammaksi

-liikkuessaan ihmisten ilmoilla -- sillä hän tunsi nyt olevansa peräti

-kaunis ja täysin terve ja reipas ensi kertaa naimisiin menonsa jälkeen.

-Ja illalla, kun hän nukkui Erlendin kanssa vieraassa sängyssä jonkun

-suurkartanon parvella tai talonpojan tuvassa, nauroivat ja kuiskivat

-he keskenään ja tekivät pilaa ihmisistä, joita olivat tavanneet, ja

-asioista, joita olivat kuulleet. Erlend oli entistä repäisevämpi

-puheiltaan, ja ihmiset näkyivät pitävän hänestä enemmän kuin koskaan.

-

-Kristiina näki sen heidän omista lapsistaan -- nämä olivat hulluina

-ihastuksesta, kun isä jonkin hetken mellasti heidän kanssaan.

-Naakkve ja Bjørgulf eivät välittäneet nykyään mistään muusta kuin

-kaaripyssyistä, keihäistä ja kirveistä. Ja jos isä silloin seisahtui

-heidän luokseen pihan yli kulkiessaan, jäi katsomaan ja opettamaan "ei

-niin, poikaseni -- näin sitä on pidettävä" -- muuttaen pikku nyrkin

-asentoa ja järjestäen sormet oikeaan, ei riemulla ollut rajaa.

-

-Molemmat vanhimmat pojat olivat erottamattomat. Bjørgulf oli

-suurin ja vantterin lapsista, yhtä pitkä kuin Naakkve, joka oli

-kolme neljännesvuotta vanhempi, mutta lihavampi Naakkvea. Hänellä

-oli pikimusta kihara tukka, hänen pienet kasvonsa olivat leveät,

-mutta kauniit, silmät mustansiniset. Eräänä päivänä kysyi Erlend

-huolestuneena äidiltä, tiesikö tämä, ettei Bjørgulf nähnyt hyvin

-toisella silmällä -- hän katsoi vähän kieroonkin. Kristiina sanoi,

-ettei hän luullut sen mitään merkitsevän, kai se häviäisi aikaa myöten.

-Asian laita oli sellainen, että hän oli aina hellitellyt vähimmin tuota

-lasta -- Bjørgulf oli syntynyt silloin, kun äiti oli loppuun kulunut

-Naakkven hoitamisesta, ja Gaute oli seurannut niin pian perästä. Hän

-oli väkevin lapsista ja myös viisain, mutta vähäpuheinen. Erlend piti

-eniten tästä pojastaan.

-

-Vaikka Erlend ei tehnyt siitä selvää itsellensä, tunsi hän hiukan

-nurjuutta Naakkvea kohtaan siitä syystä, että tämä oli syntynyt

-sopimattomaan aikaan ja että hänelle oli täytynyt antaa Erlendin

-isän nimi. Ja Gaute ei taas ollut sellainen kuin hän oli odottanut.

-Pojalla oli iso pää, kuten luonnollista oli, koska kahtena ensimmäisenä

-vuonna ei mikään muu näyttänyt kasvavan kuin pää -- nyt varttuivat

-jo toisetkin jäsenet. Ymmärrys Gautella oli hyvä, mutta hän puhui

-hyvin hitaasti, sillä jos hän puhui nopeasti, rupesi hän sopertamaan

-taikka änkyttämään, ja silloin Margret ivaili häntä. Kristiina helli

-kovin tätä poikaa -- Erlend ymmärsi, että vanhin oli tavallaan hänen

-lempilapsensa -- mutta Gaute oli ollut niin heikko ja hän muistutti

-hiukan Kristiinan isää pellavankeltaisine hiuksineen ja tummine

-harmaine silmineen -- ja hän riippui aina äitinsä helmoissa. Gaute

-oli vähän yksinäinen kahden aina yhtä köyttä vetävän vanhemman veljen

-parissa ja kaksosten välissä, jotka olivat vielä niin pienet, että

-seurasivat hoitajiaan.

-

-Kristiina ei nyt joutunut puuhaamaan niin paljon lastensa parissa,

-vaan hänen täytyi tehdä kuten toiset rouvat tekivät -- jättää ne

-palvelusneitojen paimennettaviksi -- molemmat vanhemmat pojat

-juoksivatkin jo mieluummin miesten perässä kartanolla. Hän ei enää

-riippunut lapsissaan entisen tuskaisen hellyyden sitomana -- vaan

-leikki ja nauroi heidän kanssaan milloin hänellä oli aikaa kerätä

-heidät ympärilleen.

-

-Vuoden vaihteessa tuli Husabyhyn Lauritsa Bjørgulfinpojan sinetillä

-varustettu kirje. Se oli kirjoitettu hänen omalla käsialallaan ja

-saapui Orkedalin papin mukana, joka oli ollut etelässä; se oli kahden

-kuukauden vanha. Suurin uutinen, jonka se sisälsi, oli, että hän oli

-kihlannut Ramborgin Simon Andreksenpojalle Formoon. Häiden tuli olla

-ristinmessun aikoihin keväällä.

-

-Kristiina ihmetteli mahdottomasti. Mutta Erlend sanoi usein

-ajatelleensa, että niin saattoi käydä -- hän oli ajatellut tätä siitä

-asti kun Simon Darre oli jäänyt leskeksi ja asettunut isänsä Andres

-Darren kuoltua perimäänsä kartanoon Siliin.

-

-

-

-

-V

-

-

-Simon Darre oli pitänyt aivan asianmukaisena, että hänen isänsä teki

-Lauritsa Bjørgulfinpojan kanssa sopimuksen tämän tyttären naittamisesta

-hänelle. Heidän suvussaan se oli aina ollut vanhempien asia. Hän oli

-tullut hyvilleen nähdessään morsiamen niin kauniiksi ja viehättäväksi.

-Hän ei koskaan ollut ajatellut toisin kuin että hän oli rupeava hyväksi

-ystäväksi sen vaimon kanssa, jonka isä hänelle valitsi. Kristiina ja

-hän sopivat toisilleen ikään ja varallisuuteen sekä syntyperään katsoen

--- jos Lauritsa oli hiukan korkeampaa sukua, oli hänen isänsä toiselta

-puolen lyöty ritari, ja isä oli ollut Haakon-kuninkaan lähimpiä miehiä,

-kun taas Lauritsa eleli hiljaa tiloillansa. Eikä hän ollut milloinkaan

-huomannut muuta kuin että naineet parit tulivat hyvin toimeen keskenään

-ollessaan tasavertaiset.

-

-Sitten oli tullut Finsbrekkenin ilta -- jolloin ihmiset tahtoivat

-tuhota tuon viattoman lapsen. Siitä hetkestä asti hän oli tosin tiennyt

-pitävänsä enemmän morsiamestaan kuin mikä oli välttämätöntä. Hän ei

-paljon ajatellut asiaa -- hän vain iloitsi; hän näki neidon olevan aran

-ja kainon, mutta hän ei jäänyt miettimään sitäkään. Sitten tuli Oslon

-aika, jolloin hänen täytyi ajatella asioita -- ja sitten ilta Flugan

-parvessa.

-

-Hän oli joutunut keskelle tapauksia, jollaisia hän ei uskonut sattuvan

-maailmassa enää nykyisinä aikoina -- kunniallisten ihmisten ja hyvän

-suvun jälkeläisten kesken. Sokaistuna ja päästään pyörällä hän oli

-ihmetellyt rikkoontunutta kihlaustaan -- mutta oli ollut kylmä ja tyyni

-käytökseltään ja tasainen puhuessaan asiasta isälleen ja Kristiinan

-isälle.

-

-Näin hän oli joutunut ulkopuolelle sukunsa tapojen ja sitten hän

-oli tehnyt sellaista, mikä myös oli kuulumatonta heidän suvussaan:

-edes neuvottelematta isänsä kanssa hän kosi Mandvikin nuorta rikasta

-leskeä. Hänen silmiään häikäisi se, että hän huomasi Halfrid-rouvan

-pitävän hänestä -- tämä oli paljon rikkaampi ja ylhäissukuisempi kuin

-Kristiina, paroni Tore Haakoninpojan, Tunsbergin herran pojantytär ja

-ritari Finn Aslakinpojan leski -- hän oli kaunis ja hänellä oli niin

-hieno ja aatelinen käytös, että Simonista oli tuntunut siltä kuin hänen

-oman piirinsä naiset olisivat olleet kaikki vain talonpoikaisakkoja.

-Perhana, kyllä hän näyttäisi kaikille, että hän saattoi saada peräti

-hienon vaimon; Halfridilla oli vielä enemmän rikkautta ja kaikkea hyvää

-kuin tuolla trøndiläisherralla, jonka häväistäväksi Kristiina oli

-antautunut. Ja leski-ihminen, se oli suoraa ja selkeätä, silloin tiesi

-mikä tämä oli -- piru heidän neitsyyteensä enää uskokoon --!

-

-Hän oli saanut oppia, ettei maailmassa ollut niin mutkatonta elää

-kuin hän oli uskonut kotona Dyfrinissä ollessaan. Siellä määräsi isä

-kaikessa, ja hänen mielipiteensä olivat ainoat oikeat. Olihan Simon

-tosin ollut henkivartiossa ja hovipoikanakin jonkin aikaa ja saanut

-vähän oppia isänsä kotipapilta -- joten hänestä kyllä toisinaan

-saattoi tuntua isän ajatustapa vähän vanhentuneelta. Hän vastustikin

-isäänsä milloin sattui -- mutta se oli kaikki puolileikkiä ja leikiksi

-käsitetty -- terävä pää tuolla Simonilla, nauroivat isä ja äiti ja

-hänen sisaruksensa, jotka eivät koskaan vastustaneet Andres-herraa.

-Mutta kaikki jäi siihen, mitä isä sanoi. Simon piti sitä itsekin

-luonnollisena.

-

-Niinä vuosina, jolloin hän oli naimisissa Halfrid Erlingintyttären

-kanssa ja asui Mandvikissa, hän oppi ymmärtämään päivä päivältä yhä

-paremmin, että elämä saattoi olla monin verroin mutkallisempaa kuin

-mitä herra Andres Gudmundinpoika milloinkaan oli kuvitellut.

-

-Ettei hän voisi oppia viihtymään vaimon kanssa, joka oli hänen osalleen

-tullut, -- sitä hän ei olisi uskonut ikinä. Syvällä hänen sisimmässään

-kyti kiusallinen ihmetys, kun hän katseli vaimoaan tämän liikkuessa

-talossaan niin kauniina lempeine silmineen ja herttaisine suineen, joka

-oli hyvin sievä suljettuna ollessaan -- eikä hän ollut nähnyt kenenkään

-naisen kantavan vaatteitaan ja koru jaan niin luontevan sirosti. Mutta

-yön pimeydessä kalvoi kyllästys hänestä kaiken mehun ja nuoruuden --

-Halfrid oli kivulias, hänen henkensä haisi, hänen hyväilynsä olivat

-miehelle vastenmieliset. Ja hän oli niin hyvä, että Simon tunsi

-epätoivoista häpeää haluttomuutensa johdosta; mutta hän ei vain voinut

-mieltyä vaimoonsa.

-

-Eivätkä he olleet montakaan aikaa naimisissa ennen kuin Simon huomasi,

-ettei Halfrid tulisi milloinkaan synnyttämään hänelle elävää,

-täysikuista lasta. Hän näki vaimonsa surevan sitä vielä paljon enemmän

-kuin hän itse -- hän tunsi kuin puukoniskun rinnassaan ajatellessaan

-vaimonsa kokemuksia siinä suhteessa. Hänen korviinsa oli kuulunut

-yhtä ja toista -- hänen vaimonsa oli tullut sellaiseksi siksi, että

-herra Finn oli potkinut ja lyönyt häntä, niin että hän monta kertaa

-oli synnyttänyt keskoset. Hänen miehensä oli ollut järjettömän

-mustasukkainen nuoresta, kauniista vaimostaan. Halfridin suku olisi

-suonut hänen muuttavan miehensä luota, mutta Halfrid sanoi, että

-kristityn vaimon velvollisuus oli pysyä aviomiehensä luona, olipa tämä

-millainen hyvänsä.

-

-Mutta kun he nyt eivät saaneet lapsia, täytyi Simonin joka päivä tuntea

-elävänsä vaimonsa maalla, hoitavansa vaimonsa rikkauksia. Hän koetti

-olla ymmärtäväinen ja huolellinen hoidossaan. Mutta noina vuosina

-kasvoi hänen mielessään kaipaus Formoon, isoäitinsä perintökartanoon,

-joka oli aina ollut aiottu hänelle isän kuoleman jälkeen. Ja hänestä

-tuntui kuin hänellä olisi pohjoisessa Gudbrandinlaaksossa melkein

-enemmän maita kuin Rooman valtakunta.

-

-Kansa kutsui hänen vaimoaan Halfrid _rouvaksi_ ensimmäisen miehen,

-ritarin ajoilta. Ja silloin hän tunsi itsensä yhä selvemmin ikään kuin

-vain Mandvikin voudiksi.

-

-Tulipa sitten päivä, jolloin Simon ja tämän vaimo istuivat kahden

-tuvassa. Eräs palvelusneidoista oli juuri pistäytynyt asialla sisässä.

-Halfrid seurasi häntä katseellaan.

-

-"Olen ajatellut", hän sanoi -- "pelkään, että Jorunn saa lapsen tänä

-kesänä --"

-

-Simon istui kaaripyssy kädessä korjaten sen salpaa. Hän vaihtoi

-ponsirautaa, tarkkasi joustinta ja vastasi katsettaan nostamatta:

-

-"Niin saa. Ja se on minun."

-

-Vaimo ei virkkanut mitään. Kun Simon viimein katsoi häneen, istui

-Halfrid neuloen yhtä syvästi työhönsä vaipuneena kuin Simon oli ollut

-omaansa.

-

-Simon pahoitteli koko sydämestään. Pahoitteli sitä, että oli loukannut

-vaimoaan, ja sitä, että oli ryhtynyt asioihin tytön kanssa; ja lopuksi

-hän oli suutuksissaan siitä, että oli ottanut niskoilleen isyyden. Hän

-ei ollut siitä edes varma -- Jorunn oli kevytkenkäinen. Oikeastaan

-hän ei ollut milloinkaan pitänyt tästä; tyttö oli ruma, mutta nokkela

-suustaan ja hauska puhekumppani; hän se myös oli ollut isäntää

-vastassa, kun tämä tuli myöhään kotiin talvella. Hän oli vastannut noin

-äkkipikaa siksi, että oli odottanut vaimon alkavan valittaa ja moittia.

-Se oli tyhmä ajatus, olisihan hänen pitänyt ymmärtää, että Halfrid oli

-pitävä itsensä liian hyvänä sellaiseen. Mutta tehty kuin tehty -- ei

-hän tahtonut luopuakaan sanastaan. Ja niin hän sai tyytyä siihen, että

-kävi palvelijansa lapsen isästä, olipa lapsi hänen tahi ei.

-

-Halfrid ei puhunut asiasta ennen kuin noin vuoden kuluttua; silloin

-hän kysyi eräänä päivänä, tiesikö Simon, että Jorunn aiottiin naittaa

-Borgiin. Simon tiesi sen kyllä, koska hän oli itse antanut tälle

-myötäjäiset. Minne lapsi joutuisi, kysyi vaimo. Äitinsä vanhempien luo,

-missä se nytkin on, vastasi Simon. Silloin sanoi Halfrid:

-

-"Minusta olisi sopivampaa, että tytär kasvaisi isänsä talossa."

-

-"Sinun talossasi, tarkoitat kai?" kysyi Simon.

-

-Rouvan kasvot värähtivät vähän:

-

-"Tiedäthän sinä, mieheni, että niin kauan kuin me molemmat elämme,

-hallitset sinä Mandvikia", lausui hän.

-

-Simon astui hänen luokseen ja laski kädet vaimonsa olkapäille:

-

-"Jos sinä tarkoitat, Halfrid, että voit sietää lasta täällä meidän

-luonamme, niin kiitän sinua mielesi jaloudesta."

-

-Simonia asia ei miellyttänyt. Hän oli nähnyt lapsen pari kertaa --

-se oli jotakuinkin ruma, eikä hän voinut huomata siinä mitään hänen

-tai hänen sukulaistensa näköistä. Hän uskoi vähemmän kuin koskaan

-itseään sen isäksi. Ja hän oli ollut hyvin suutuksissaan kuullessaan,

-että tyttö oli antanut kastaa sen Arngjerdiksi hänen äitinsä mukaan,

-kysymättä ensin lupaa. Mutta hänen täytyi nyt antaa Halfridin määrätä.

-Tämä nouti lapsen Mandvikiin, valitsi sille hoitajan ja huolehti itse

-siitä, ettei lapselta puuttunut mitään. Jos lapsi sattui lähettyville,

-otti hän sen usein syliinsä ja hoiteli sitä hiljaa ja sievästi. Ja

-mitä enemmän Simon näki pienokaista, sitä enemmän hän alkoi pitää

-siitä -- hän oli hyvin lapsirakas. Ja sitten hän jo luuli huomaavansa

-sen muistuttavan hänen isäänsä. Olihan Jorunn voinut pysyä alallaan

-sen jälkeen kun isäntä oli lähestynyt häntä. Taisipa Arngjerd siis

-olla hänen tyttärensä, ja se, mitä Halfrid oli saanut hänet tekemään,

-parasta ja kunniallisinta.

-

-Heidän oltuaan naimisissa viisi vuotta synnytti Halfrid miehelleen

-täysikuisen poikalapsen. Hän oli kuin onnen kirkastama, mutta heti

-synnytyksen jälkeen hän sairastui niin kovasti, että kaikki pian

-ymmärsivät hänen kuolevan. Kuitenkin hän oli mieleltään valoisa

-ollessaan viimeistä kertaa tajuissaan ja sanoessaan miehelleen: "Nyt

-sinä saat jäädä tähän, Simon, ja voit hoitaa Mandvikia oman sukusi ja

-minun sukuni parhaaksi."

-

-Tämän jälkeen lisääntyi kuume niin tuntuvasti, ettei potilas enää

-tietänyt mistään, ja niin hän säästyi siltä surulta, että olisi nähnyt

-poikansa kuolevan vuorokautta ennen äitiä. Ja toisessa kodissa ei

-hän kai enää surrut sitä, vaan iloitsi, kun sai pitää luonaan heidän

-Erlinginsä, ajatteli Simon.

-

-Simon muisti myöhemmin, että sinä yönä, jolloin nuo kaksi olivat

-maanneet laudoilla ylisillä, oli hän seisonut aitaan nojaten pellon

-laidassa, joka vietti alas rantaan. Se oli juuri ennen Juhanan-messua,

-ja yö oli niin valoisa, että täysikuu tuskin näkyi. Vesi päilyi

-kirkkaana ja kelmeänä liplatellen rantakiviä vastaan. Simon ei ollut

-nukkunut juuri tuntia enempää yössä pojan syntymästä asti -- hänestä

-tuntui kuin siitä olisi ollut äärettömän pitkä aika, ja hän oli niin

-väsynyt, että tuskin jaksoi surra.

-

-Hän oli silloin kahdenkymmenenseitsemän vuoden vanha.

-

-       *       *       *       *       *

-

-Kesällä pesänselvityksen jälkeen luovutti Simon Mandvikin Stig

-Haakoninpojan, Halfridin sedänpojan käsiin. Hän lähti Dyfriniin ja oli

-siellä talven.

-

-Vanha Andres-herra virui vuoteessa vesipöhössä peräti raihnaisena;

-loppu oli lähestymässä, ja hän valitti paljon -- elämä ei enää ollut

-lopulla ollut niin suoraa ja selkeätä. Hänen kauniit ja toimeliaat

-lapsensa eivät olleet saaneet sellaista osaa kuin hän oli toivonut ja

-odottanut. Simon istui isänsä luona koettaen parhaansa mukaan puhua

-tälle entiseen iloiseen ja leikkisään tapaansa, mutta vanhus vaikeroi

-lakkaamatta. Helga Saksintytär, jonka Gyrd oli nainut, oli niin

-hieno, ettei tiennyt mitä merkillistä keksisi -- Gyrd ei uskaltanut

-röyhtäistäkään omassa talossaan kysymättä vaimoltaan lupaa. Entäs

-tuo Torgrim, joka alituiseen vonkui vatsaansa -- ei sinä ikänä hän

-olisi antanut Torgrimille tytärtään, jos olisi tiennyt miehen niin

-huonoksi, ettei tästä ollut eläjäksi eikä kuolijaksi. Astridilla ei

-ollut mitään iloa nuoruudestaan ja varallisuudestaan niin kauan kuin

-hänen miehensä eli. Sigrid kulki allapäin ja masentuneena -- naurun ja

-laulun hän oli kokonaan unohtanut, tuo herttainen lapsi. Miksi tälle

-olikin pitänyt syntyä tuo lapsi -- eikä Simonille yhtään. Gudmund oli

-pannut vastalauseen kaikkiin isän ehdottamiin naimaliittoihin, ja isä

-oli tullut niin vanhaksi ja saamattomaksi, että oli antanut pojan viedä

-häneltä kaiken luonnon.

-

--- Mutta onnettomuus oli alkanut siitä, että Simon ja tuo kavala neito

-olivat ryhtyneet vastustamaan vanhempiaan. Ja se oli Lauritsan syy --;

-vaikka tämä oli niin rohkea miesten joukossa, painui hän polvilleen

-vaimoväkensä edessä. Tyttö oli kai itkenyt ja parkunut -- ja samassa

-oli Lauritsa maassa ja lähetti hakemaan tuota Trøndelagenin kullattua

-huoripukkia, joka ei edes malttanut odottaa siksi, että olisi saanut

-neidon vihityksi vaimokseen. Mutta vaikka Lauritsa ei ollutkaan

-osannut olla isäntä talossaan, niin kyllä ainakin hän, Andres Darre,

-oli näyttävä, että osasi opettaa parrattomalle nulikalle ihmisten

-tapoja. Kristiina Lauritsantytär sai lapsia -- ilmielävän lapsen joka

-yhdestoista kuukausi kertoman mukaan --

-

-"Se tulee kalliiksi, isä", sanoi Simon nauraen. "Perintö murenee

-niin pieniin eriin." Hän otti Arngjerdin syliinsä -- tämä oli tullut

-tallustaen sisään.

-

-"Tuo tuossa ei ole ainakaan saava aikaan, että sinun jälkiperintösi

-jakaantuu liian pieniin osiin -- kuka sen jakaneekin", sanoi

-Andres-herra kiukuissaan. Hän piti pojantyttärestään jollakin tapaa,

-mutta oli vihainen, että Simon oli saanut äpärälapsen. "Oletko

-miettinyt mitään uutta naimakauppaa, Simon?"

-

-"Antakaahan nyt Halfridin ensin rauhassa kylmetä, isä", sanoi Simon

-silittäen lapsen vaaleita hiuksia. "Vielä minä nain -- mutta eihän

-sillä ole niin kiire."

-

-Sitten hän otti kaaripyssyn ja sukset ja sujahti metsään saadakseen

-hiukan hengähtää; hän ajoi koirineen hirveä hangella ja ampui metsoja

--- makasi yönsä Dyfrinin metsämajassa ja iloitsi siitä, että oli yksin.

-

-Ulkoa kuului suksien kahinaa, koirat hyppäsivät pystyyn ja ulkoa

-vastasivat toiset koirat. Simon aukaisi oven kuutamosiintoiseen yöhön,

-ja Gyrd tuli hiljaa sisään pitkänä ja sorjana ja solakkana. Hän oli nyt

-nuoremman näköinen kuin Simon, joka oli aina ollut vähän lihavanläntä

-ja tullut vielä koko joukon tukevammaksi Mandvikissa olonsa aikana.

-

-Veljekset istuivat eväsreppu välissään syöden ja juoden ja katsoen

-tuleen.

-

-"Kai sinä olet ymmärtänyt", sanoi Gyrd, "että Torgrim on nostava kovan

-huudon ja hälinän, kun isä on poissa -- ja hän on saanut Gudmundin

-puolelleen. Ja Helgan. He eivät tahdo suoda Sigridille täyttä

-perintöosaa --"

-

-"Olen aavistanut sen. Mutta osansa hän on saava, siitä me veljet

-pidämme huolen."

-

-"Parasta taitaisi olla, jos isä itse järjestäisi asian ennen kuin

-kuolee", tuumi Gyrd.

-

-"Voi, annetaan isän kuolla rauhassa", sanoi Simon. "Emmeköhän me kaksi

-osaa suojella sisartamme niin etteivät toiset saa höyhentää häntä

-siksi, että häntä on kohdannut onnettomuus --"

-

-       *       *       *       *       *

-

-Ja niin hajaantuivat herra Andres Darren perilliset katkerassa

-epäsovussa. Gyrd oli ainoa, jolle Simon heitti hyvästit kotoa

-lähtiessään -- ja hän tiesi, etteivät Gyrdiä ja hänen vaimoaan nyt

-odottaneet liian leppeät päivät. Sigridin hän vei kanssansa Formoon --

-hoitamaan taloutta; Simon puolestaan ohjasi Sigridin asioita.

-

-Hän ratsasti kartanolleen muutamana harmaana päivänä

-lumensulamisaikaan, Laugenin varsilla kasvavan leppämetsän

-ruskottaessa. Aikoessaan astua tuvan ovesta sisään Arngjerd

-käsivarrellaan kysyi Sigrid Andreksentytär:

-

-"Miksi sinä hymyilit, Simon?"

-

-"Hymyilinkö minä?"

-

-Hän oli ajatellut, että tämä oli toisenlainen paluu, kuin minkä hän oli

-luullut odottavan itseään kerran -- sen päivän ollessa käsissä, jolloin

-hän asettuisi isoäitinsä kartanoon. Vietelty sisar ja äpärälapsi, siinä

-hänen osansa.

-

-       *       *       *       *       *

-

-Ensimmäisenä kesänä Simon ei nähnyt paljon Jørundgaardin väkeä -- hän

-vältti näitä tietensä.

-

-Mutta syksyllä, viimeisen Maarian-messun jälkeisenä pyhänä hän joutui

-seisomaan Lauritsa Bjørgulfinpojan vieressä kirkossa siten, että heidän

-kahden tuli antaa toisilleen messusuudelma, Sira Eirikin toivotettua

-pyhän kirkon rauhaa sanankuulijoille. Ja tuntiessaan vanhemman

-miehen kapeat huulet poskellaan ja kuullessaan tämän kuiskaavan

-rauhansiunauksen hän joutui liikutuksen valtaan. Hän ymmärsi Lauritsan

-tarkoittaneen sillä enemmän kuin pelkän kirkollisen muodollisuuden

-täyttämistä.

-

-Hän riensi ulos messun loputtua, mutta hevosten luona hän tapasi

-Lauritsan, joka pyysi häntä mukaansa Jørundgaardiin aterioimaan. Simon

-vastasi, että hänen tyttärensä oli sairas ja hänen sisarensa hoiti

-tätä. Lauritsa pyysi silloin Jumalaa parantamaan lapsen ja hyvästeli

-kädestä pitäen.

-

-Eräänä päivänä tämän jälkeen oli Formossa pidetty kovaa kiirettä, jotta

-saataisiin lyhteet korjuuseen, sillä ilma näytti uhkaavalta. Enin

-vilja oli korjuussa illalla, kun ensimmäinen sadekuuro yllätti. Simon

-juoksi pihaton poikki rankkasateessa, ja heleänkirkas aurigonjuova,

-joka pilkahti pilvien välistä, valaisi rakennuksen ja sen takana olevan

-vuorenseinän -- silloin hän näki pienen neidon seisovan portaiden

-edessä sateessa ja auringonpaisteessa. Tällä oli Simonin rakkain koira

-vierellään -- nyt se riuhtaisihe irti ja hyppi häntä vastaan, ja

-kudottu naistenvyö laahasi maata sen kaulanauhassa.

-

-Hän näki tytön olevan isoisten lapsia -- tämä oli ilman vaippaa ja

-paljain päin, mutta viininpunainen hame oli tehty kaupunginverasta,

-kirjailtu ompeluksin ja kiinnitetty kullatulla soljella rinnalle.

-Silkkinen nauha esti isokiharaista märkää tukkaa kiertymästä otsalle.

-Tytöllä oli vilkkaat pienet kasvot, leveä otsa, terävä leuka ja suuret,

-loistavat silmät; hänen poskensa olivat hehkuvan punaiset, aivan kuin

-hän olisi juossut kovaa.

-

-Simon aavisti, kuka hän saattoi olla, ja tervehti tyttöä lausuen hänen

-nimensä.

-

-"Mistä minulla tämä kunnia, että sinä tulet meillä käymään, Ramborg?"

-

-Tyttö kertoi koiran tuoneen hänet sinne, ja hänen oli Simonia seuraten

-täytynyt tulla sisään sadetta pakoon. Koira oli ruvennut juoksemaan

-Jørundgaardissa, hän toi sen nyt takaisin. Hän tiesi, että se oli

-Simonin koira, hän oli nähnyt sen juoksevan Simonin perässä tämän

-ratsastaessa.

-

-Simon ei voinut kokonaan olla nuhtelematta tyttöä siitä, että tämä

-oli lähtenyt heille yksin; hän sanoi nyt satuloivansa hevoset ja

-saattavansa hänet kotiin itse. Mutta ensin Ramborgin täytyi syödä.

-Ramborg juoksi heti sen sängyn luo, jossa pikku Arngjerd makasi

-sairastaen; sekä lapsi että Sigrid ihastuivat pian vieraaseen, sillä

-Ramborg oli sukkelakielinen ja elävä. Hän ei ollut sisariinsa, ajatteli

-Simon.

-

-Hän ratsasti Ramborgin kanssa pihatielle asti, josta olisi kääntynyt

-takaisin, ellei olisi kohdannut Lauritsaa, joka vastikään oli saanut

-kuulla, ettei lapsi ollut leikkisiskojensa kanssa Laugarbrussa, ja joka

-nyt oli lähdössä hakumatkalle miesten kanssa -- hän oli ollut hyvin

-levoton. Simonin täytyi lähteä sisään, ja vasta kun hän oli istuutunut

-ylistupaan, hävisi arkuus hänestä ja hän viihtyi hyvin Ragnfridin ja

-Lauritsan parissa. He jäivät istumaan pitkäksi aikaa oluen ääreen, ja

-kun ilma yhä paheni, kiitti hän ja jäi yöksi.

-

-Ylistuvassa oli kaksi sänkyä. Ragnfrid kaunisti toisen kuntoon vierasta

-varten, ja sitten tuumittiin, missä Ramborg nukkuisi -- vanhempienko

-vieressä vai toisessa talossa.

-

-"Minä tahdon nukkua omassa sängyssäni", sanoi lapsi. "Enkö minä saa

-nukkua sinun vieressäsi, Simon?" pyysi hän.

-

-Isä sanoi, ettei vierasta sopinut kiusata siten, että kakaroiden

-annettaisiin nukkua samassa sängyssä, mutta Ramborg naukui yhä, että

-hän tahtoi nukkua Simonin vieressä. Lopulta sanoi Lauritsa ankarasti,

-että tyttö oli liian iso jakamaan vuodetta vieraan miehen kanssa.

-

-"Ei isä, en minä ole", kärtti toinen. "Eihän Simon, enhän minä ole

-liian iso?"

-

-"Sinä olet liian pieni", sanoi Simon nauraen. "Pyydäpäs päästä

-nukkumaan minun viereeni viiden vuoden kuluttua, niin minä en pane

-vastaan. Mutta silloin sinulle ei enää kelpaakaan tämmöinen ruma ja

-paksu vanha leskimies, Ramborg-tyttönen!"

-

-Lauritsaa ei näyttänyt miellyttävän leikinteko, hän sanoi jyrkästi,

-että nyt tyttö sai pitää suunsa kiinni ja tulla nukkumaan vanhempien

-sänkyyn. Mutta Ramborg huusi vielä sittenkin:

-

-"Nyt sinä olet kosinut minua, Simon Darre, isäni kuullen!"

-

-"Oikein on", vastasi Simon nauraen. "Mutta minä pelkään, etten minä

-kelpaa sinulle, Ramborg."

-

-Tuosta päivästä alkaen olivat formolaiset ja jørundgaardilaiset

-alituiseen yhdessä. Ramborg kävi naapurikartanossa niin usein kuin

-suinkin soveltui, puuhaili Arngjerdin kanssa, kuin olisi tämä ollut

-hänen nukkensa, juoksenteli Sigridin jäljessä auttaen taloustoimissa,

-istui Simonin sylissä, kun tämä oli tuvassa. Simon alkoi silloin

-peuhata ja leikitellä hänen kanssaan niinkuin entisinä päivinä, jolloin

-Ramborgista ja Ulvhildista piti tulla hänen sisarensa.

-

-Simon oli asunut laaksossa kaksi vuotta, kun Geirmund Hersteininpoika

-Krukesta kosi Sigrid Andreksentytärtä. Kruken suku oli vanhaa

-suurtalonpoikais-juurta, mutta vaikka joku sen miehistä oli ollut

-kuninkaiden henkivartioväessä, eivät nämä olleet milloinkaan tulleet

-tunnetuiksi ulkopuolella laaksoaan. Kuitenkin oli tämä niin hyvä

-naimakauppa kuin Sigrid saattoi toivoa, ja Sigrid otti mielellään

-Geirmundin. Niin solmivat hänen veljensä naimaliiton, ja Simon piti

-luonaan sisarensa häät.

-

-Eräänä iltana juuri ennen häitä, kun heillä oli pahimmat

-valmistuskiireet, sanoi Simon leikillä, ettei hän ymmärtänyt, miten

-hänen talonsa nyt selviäisi, kun Sigrid jätti hänet. Silloin sanoi

-Ramborg:

-

-"Saat koettaa selvitä kaksi vuotta, Simon. Neljätoistavuotiaana on

-neito naimakelpoinen, silloin sinä voit ottaa minut luoksesi."

-

-"En minä huoli sinua", sanoi Simon nauraen. "Minä pelkään, etten osaa

-pitää aisoissa noin villiä neitoa."

-

-"Hiljaisimmilla vesillä on mutaisin pohja, sanoo isä", lausui Ramborg.

-"Minä olen villi. Sisareni oli hiljainen ja lauhkea. Oletko jo

-unohtanut Kristiinan, Simon Andreksenpoika?"

-

-Simon hyppäsi penkiltä, tempasi tytön käsiinsä, nosti olkaansa vasten

-ja suuteli häntä kaulakuoppaan, niin että siihen jäi punainen jälki.

-Kauhistuneena ja ihmetellen omaa itseään hän päästi sitten Ramborgin

-käsistään -- tarttui Arngjerdiin ja viskeli ja rutisteli tätä samalla

-tapaa peittääkseen äskeisen tekonsa. Hän ajeli ja hätyytteli tyttöjä,

-puolisuurta ja pientä, niin että nämä hyppivät pöytien ja penkkien

-yli; viimeksi hän nosti heidät ovea lähinnä olevalle poikkihirrelle ja

-juoksi ulos.

-

-Jørundgaardissa ei milloinkaan mainittu Kristiinaa hänen kuultensa.

-

-       *       *       *       *       *

-

-Ramborg Lauritsantytär varttui ja kaunistui. Kylän kielet alkoivat

-kilvan naittaa häntä. Yhteen aikaan puhuttiin Eindride Haakoninpojasta,

-joka oli Valders-Gjeslingien sukua. He olivat serkkuja neljännessä

-polvessa, mutta Lauritsa ja Haakon olivat kumpikin niin rikkaat, että

-heillä olisi ollut varaa hankkia paavilta erikoislupa. Siihen olisivat

-loppuneet vanhat käräjäriidatkin, joita oli jatkunut siitä asti kun

-vanhat Gjeslingit olivat liittyneet Skule-herttuaan ja kuningas Haakon

-oli ottanut heiltä Vaagen tilan ja antanut sen Sigurd Eldjarnille.

-Ivar Gjesling nuorempi oli saanut takaisin Sundbun naimisen ja vaihdon

-kautta, mutta näistä asioista oli ollut äärettömän paljon riitaa

-ja rettelöitä. Lauritsa nauroi sille; se osa saaliista, jonka hän

-olisi voinut vaatia vaimonsa nimessä, ei ollut edes sen vasikannahan

-ja rahan arvoinen, jonka hän oli menettänyt tuon jutun vuoksi --

-puhumattakaan matkoista ja harmeista. Mutta kun hän oli ajanut sitä

-koko naimisissaolonsa ajan, täytyi hänen pysyä kannallaan --.

-

-Mutta Eindride Gjesling vietti häitä toisen tytön kanssa, eikä

-Jørundgaardin väki näyttänyt surevan sitä. He olivat mukana häissä,

-ja Ramborg kertoi kotiin tultuaan, että neljä miestä oli puhunut

-Lauritsalle hänestä omassa tai jonkun sukulaisensa nimessä. Lauritsa

-oli vastannut, ettei hän tahtonut tehdä mitään sopimusta tyttärestään

-ennen kuin tämä oli kyllin vanha sanoakseen oman sanansa asiassa.

-

-Tällä kannalla olivat asiat keväällä sinä vuonna, jolloin Ramborg

-täytti neljätoista vuotta. Silloin hän oli eräänä iltana navetassa

-Simonin kanssa katsomassa vasikkaa, joka heille oli syntynyt. Se

-oli valkoinen, mutta siinä oli ruskea täplä, jonka Ramborg sanoi

-muistuttavan aivan kirkkoa. Simon istui karsinan laidalla, tyttö oli

-kumartunut hänen polvensa yli ja Simon pudisti häntä palmikoista:

-

-"Se merkitsee varmaan sitä, että sinä ajat pian morsiuskirkkoon,

-Ramborg!"

-

-"Tiedäthän sinä, ettei isä pane vastaan, kun sinä pyydät minua

-häneltä", sanoi tyttö. "Minä olen jo varttunut neito, ja minut voi

-huoleti naittaa tänä vuonna."

-

-Simon hätkähti vähän, mutta yritti nauraa:

-

-"Joko sinä taas alat puhua pehmosia!"

-

-"Kyllä sinä tiedät, ettei se sitä ole", sanoi tyttö luoden suuret

-silmänsä häneen. "Olen tietänyt kauan, että tänne Formoon minä

-mieluimmin tahdon. Miksi sinä olet suudellut minua ja pitänyt minua

-vähän väliä sylissäsi, ellet tahtoisi minua?"

-

-"Kyllä minä tahdon sinut, Ramborg. Mutta en ole osannut ajatella,

-että niin sievä ja nuori neito olisi aiottu minulle. Minä olen

-seitsemäntoista vuotta sinua vanhempi -- sinä et varmaan muista, että

-sinulla olisi tihrusilmäinen, pöhömahainen ukonrahjus, kun itse olet

-parhaassa iässä --"

-

-"Minä olen parhaassa iässä _nyt_", sanoi Ramborg säteilevänä, "etkä

-sinä ole vielä mikään ukonrahjus, Simon!"

-

-"Rumakin minä olen -- sinä väsyisit pian suutelemaan _minua_!"

-

-"Sitä sinun on turha uskoa", vastasi tyttö nauraen kuten ennen ja

-kurotti suunsa Simonia kohden. Mutta Simon ei suudellut häntä.

-

-"Minä en tahdo hyötyä sinun ymmärtämättömyydestäsi, hyvä ystävä.

-Lauritsa tahtoo sinut mukaansa etelään kesällä. Ellet ole muuttanut

-mieltä takaisin tullessasi, niin minä olen kiittävä Jumalaa ja Pyhää

-Neitsyttä onnesta, joka on parempi kuin mitä olin osannut odottaa --

-mutta sitoa en sinua tahdo, kaunis Ramborg."

-

-       *       *       *       *       *

-

-Simon otti koiransa, kaarensa ja keihään ja lähti tunturille vielä

-samana iltana. Aukealla oli vielä paljon lunta; hän kulki karjatupansa

-kautta, josta kävi noutamassa suksensa, eleli Raanekampenien

-eteläpuolella sijaitsevan lammen lähistöllä ja ajoi hirveä viikon ajan.

-Mutta sinä iltana, jolloin hän painalsi alas laaksoa kohden jälleen,

-alkoi häntä taas vaivata levottomuus ja pelko. Olisi ollut Ramborgin

-kaltaista, jos tämä olisi puhunut asiasta isälleen. Liukuessaan alas

-rinnettä Jørundgaardin karjatuvan ohi hän näki katosta nousevan savua

-ja säkeniä. Hän arveli Lauritsan itsensä ehkä olevan siellä ja astui

-tupaan.

-

-Lauritsan näöstä päättäen hän luuli arvanneensa oikein. Mutta he

-puhelivat kuluneesta huonosta kesästä sekä siitä, milloin karja

-voitaisiin siirtää tunturille tänä vuonna, metsästyksestä ja Lauritsan

-uudesta haukasta, joka istui lattialla siivet pörhöllään, ahmien niiden

-lintujen sisuksia, jotka paistuivat vartaassa tulen päällä. Lauritsa

-oli tullut katsomaan Ilmandsdalissa olevaa hevostarhaansa -- se kuului

-romahtaneen maahan, olivat eräät alvdølilaiset tienneet, jotka tulivat

-sieltä joku päivä sitten. Näin kului suurin osa iltaa. Viimein Simon

-sanoi:

-

-"Enpä oikein tiedä -- onko Ramborg sanonut sinulle mitään eräästä

-asiasta, josta me puhelimme tässä eräänä iltana?"

-

-Lauritsa vastasi hitaasti:

-

-"Minusta sinä olisit voinut puhua minulle ensin, Simon -- tiedäthän,

-minkämoisen vastauksen olisit saanut. Niin, niin -- kyllähän minä

-ymmärrän sen sattuneen sillä tapaa, että sinä tulit puhuneeksi tytölle

-ensin -- eikä se muuta asiaa. Olen iloinen kaupatessani lapseni kunnon

-miehen käsiin."

-

-Eikä siinä sitten ollut paljon muuta sanomista, tuumi Simon.

-Ihmeelliseltä kuitenkin tuntui, että hän, joka ei milloinkaan ollut

-ajatellut lähennellä ketään kunniallista neitoa tai rouvaa, oli nyt

-sitoutunut kunniansa kautta naimaan tytön, jota hän mieluummin olisi

-ollut vailla. Hän koetti kuitenkin selvitellä:

-

-"Ei asia ole aivan siten, Lauritsa, että minä olisin kosiskellut

-tytärtäsi sinun selkäsi takana -- pidin itseäni niin vanhana, etten

-luullut hänen käsittävän sitä muuksi kuin vanhoilta päiviltä perityksi

-veljeydeksi, että puhelin niin paljon hänen kanssaan. Ja jos minä sinun

-mielestäsi olen liian vanha hänelle, niin en ole kummeksiva sitä enkä

-antava sen rikkoa ystävyyttämme."

-

-"Kenetpä minä näkisin mieluummin poikanani kuin sinut, Simon!" sanoi

-Lauritsa. "Ja tahtoisin mielelläni itse naittaa Ramborgin. Tiedäthän

-kuka hänen naittajakseen tulisi sitten, kun minä olen poissa." Tämä

-oli ensimmäinen kerta, jolloin heidän keskensä viitattiin Erlend

-Nikulauksenpoikaan. "Vävyni on monessa suhteessa parempi mies kuin

-miksi häntä luulin tullessani ensin tuntemaan hänet. Mutta enpä tiedä,

-onko hän oikea mies päättämään viisaasti nuoren tytön naittamisesta. Ja

-minä olen huomannut, että Ramborg itse tätä kernaasti haluaa."

-

-"Niin hän nyt sanoo", vastasi Simon. "Mutta hän on melkein lapsi vielä.

-Enkä minä siis aio kiirehtiä, jos sinusta asian tulee jäädä lepäämään

-edelleen --"

-

-"Enkä minä", sanoi Lauritsa rypistäen hiukan kulmiaan, "aio tyrkyttää

-sinulle tytärtäni -- sitä sinun ei pidä uskoa."

-

-"_Sinun_ pitää uskoa", sanoi Simon nopeasti, "ettei koko Norjan maassa

-ole neitoa, jonka minä tahtoisin Ramborgia mieluummin. Mutta Lauritsa,

-minusta olisi liian suuri onni, jos minulle joutuisi niin kaunis ja

-nuori ja hyvä morsian, rikas ja suurisukuinen. Ja että saisin sinut

-appiukoksi", sanoi hän hiukan hämillään.

-

-Lauritsa hymyili hyvillään:

-

-"Kyllähän sinä tiedät, mitä minä sinusta ajattelen. Ja sinä olet

-hoitava minun lastani ja hänen omaisuuttaan siten, ettei meillä, hänen

-äidillään ja minulla, ole milloinkaan oleva syytä katua kauppaamme."

-

-"Sen minä lupaan Jumalan ja kaikkien pyhimysten nimessä", sanoi Simon.

-

-Ja he paiskasivat kättä. Simon muisti edellisen kerran, jolloin hän

-näin oli solminut liiton Lauritsan kanssa. Hänen sydämensä kutistui

-kokoon, ja siihen koski.

-

-Mutta Ramborg oli parempi naimakauppa kuin hän oli osannut odottaa.

-Lauritsan perintö jakautuisi vain kahden tyttären kesken. Ja hän

-oli pääsevä sen miehen pojaksi, jota hän aina oli kunnioittanut ja

-rakastanut eniten kaikista tuntemistaan. Ja Ramborg oli nuori ja

-suloinen ja terve.

-

-Ja luulisihan hänenkin, Simonin, vihdoin saaneen aikamiehen

-ymmärryksen. Jos hän oli kuvitellut sellaista, että saisi kerran

-leskenä sen, jota ei ollut saanut neitona -- Erlendin nautittua

-tämän naisen nuoruuden -- ynnä tusinan hänen kaltaisiaan poikapuolia

-kaupanpäälliseksi -- niin kyllä hänen veljensä silloin saivat julistaa

-hänet syyntakeettomaksi ja kykenemättömäksi hoitamaan asioitaan. Erlend

-oli elävä niin kauan kuin kivi kalliossa -- niin herrat aina elivät.

-

-Heistä tuli nyt siis langokset. He eivät olleet nähneet toisiaan tuon

-Oslossa vietetyn illan jälkeen. Mutta Erlendistä täytyi tuntua vielä

-vähemmän miellyttävältä muistella sitä.

-

-Hänestä oli tuleva Ramborgille hyvä mies, nuhteeton herra. Eikä hän

-kuitenkaan ollut aivan varma, eikö tuo lapsi ollut viekoitellut häntä

-satimeen.

-

-"Sinä naureskelet?" sanoi Lauritsa.

-

-"Nauroinko minä --? Muistin vain tässä hauskaa --"

-

-"Sinun pitää sanoa, mitä se oli, Simon -- jotta minäkin saan nauraa."

-

-Simon Andreksenpoika kiinnitti terävät, pienet silmänsä Lauritsaan.

-

-"Minä ajattelin -- naisia. Onkohan yhtään sellaista vaimoa, joka

-pitäisi arvossa miehen uskoa ja lakeja niin kuin me miehet keskenämme

--- kun hän tai hänen etunsa hyötyisi syrjäyttämisestä. Halfrid,

-ensimmäinen vaimoni --. Tästä en ole tähän saakka puhunut yhdellekään

-ristinsielulle, Lauritsa Bjørgulfinpoika, enkä puhu siitä vastakaan.

-Hän oli niin hyvä ja hurskas ja oikeamielinen vaimo, että toista

-sen kaltaista tuskin on elänyt -- olenhan kertonut sinulle, mille

-kannalle hän asettui Arngjerdiin. Mutta huomatessamme, miten Sigridin

-laita oli, hän tahtoi piilottaa minun sisareni ja olla olevinaan itse

-raskaana sekä ottaa Sigridin lapsen omakseen. Näin meillä olisi ollut

-perillinen, lapsella olisi ollut turvattu asema, ja Sigrid olisi

-voinut jäädä meille tarvitsematta erota lapsestaan. En minä usko hänen

-ymmärtäneen, että se olisi ollut petos hänen omaa sukuaan vastaan --"

-

-Lauritsa sanoi vähän ajan kuluttua:

-

-"Sinä olisit voinut jäädä Mandvikiin silloin, sinä Simon --"

-

-"Olisin." Simon Darre naurahti katkerasti. "Ja ehkä yhtä hyvällä

-oikeudella kuin moni muu mies, joka elää maalla, jota hän kutsuu

-isiensä maaksi. Koska emme voi perustaa näissä asioissa muuhun kuin

-naistemme kunniaan --"

-

-Lauritsa pisti hupun haukan päähän ja nosti sen ranteellensa.

-

-"Tuo on outoa puhetta naimatuumissa kulkevan miehen suusta", sanoi hän

-hiljaa. Hänen äänessään tuntui vastenmielisyyden väre.

-

-"_Sinun_ tyttäristäsi ei kukaan ajattele sellaista", vastasi Simon.

-

-Lauritsa katsoi alas haukkaan ja raaputti sitä puikolla.

-

-"Eikö Kristiinastakaan?" kuiskasi hän.

-

-"Ei", vastasi Simon lujasti. "Ei hän tosin ole tehnyt kauniisti minua

-kohtaan, mutta en minä ole huomannut hänen milloinkaan valehdelleen.

-Hän sanoi avoimesti ja suoraan kohdanneensa toisen miehen, josta piti

-enemmän kuin minusta."

-

-"Entä kun sinä niin helposti päästit hänet menemään", kysyi Lauritsa

-hiljaa, "niin eikö se tapahtunut siksi että sinä olit -- kuullut huhuja

--- hänestä?"

-

-"Ei", sanoi Simon yhä. "Minä en ollut kuullut mitään huhuja hänestä."

-

-       *       *       *       *       *

-

-Päätettiin pitää kihlajaiset samana kesänä ja häät pääsiäisen jälkeen

-seuraavana vuonna, Ramborgin täytettyä viisitoista vuotta.

-

-       *       *       *       *       *

-

-Kristiina ei ollut nähnyt kotiaan siitä päivästä asti, jolloin hän

-ratsasti sieltä morsiamena -- siitä oli kahdeksan vuotta. Nyt hän

-palasi suuren saattueen kera -- siihen kuului mies, Margret, viisi

-poikaa, lapsenhoitajia, neitoja, huoveja ja kuormahevosia. Lauritsa

-oli ratsastanut heitä vastaan; he tapasivat Dovrella. Kristiina ei

-enää ollut niin herkkä itkemään kuin nuoruudessaan, mutta nähdessään

-isänsä ratsastavan vastaan ja heidän kohdattuaan toisensa hän tarttui

-Lauritsan käteen ja suuteli sitä nöyrästi. Lauritsa hyppäsi heti alas

-hevosen selästä ja nosti tyttären syliinsä. Sitten hän tervehti kädestä

-Erlendiä, joka oli tehnyt kuten muut ja nyt tuli appeaan vastaan

-jalkaisin ja kunnioittavin elein.

-

-Seuraavana päivänä ilmestyi Simon Jørundgaardiin tapaamaan uusia

-sukulaisiaan. Gyrd Darre ja herra Geirmund Kruke olivat mukana, mutta

-heidän vaimonsa olivat jääneet Formoon. Simon tahtoi pitää häät omassa

-talossaan, ja naisilla oli kova kiire.

-

-Kohtaus sujui siten, että Simon ja Erlend tervehtivät toisiaan

-luontevasti ja vapaasti. Simon hillitsi itsensä, ja Erlend oli niin

-reima ja hilpeä, että saattoi luulla tämän jo unohtaneen, missä he

-olivat tavanneet toisensa viimeksi. Sen jälkeen Simon antoi kättä

-Kristiinalle. He olivat epävarmat, ja heidän katseensa yhtyivät

-silmänräpäykseksi.

-

-Kristiina ajatteli, että Simon oli rumentunut. Nuorena tämä oli

-sentään ollut aika kaunis, vaikka hän jo silloin oli paksunläntä

-ja lyhytkaulainen. Hänen raudanharmaat silmänsä olivat näyttäneet

-pieniltä täyteläisten luomien alla, suu oli ollut liian pieni ja

-hymykuopat liian isot lapsellisen pyöreissä kasvoissa. Mutta hänellä

-oli ollut terveempi ihonväri ja leveä, maidonvalkoinen otsa kauniin

-vaaleanruskean, kiharaisen tukan alla. Kiharat olivat jäljellä yhtä

-pähkinänruskeina ja sankkoina, mutta hänen kasvonsa olivat kauttaaltaan

-ruskeanpunaiset, silmien alla oli vakoja, ja posket olivat muodottoman

-paksut ja yhtyivät kaksoisleukaan. Ja hän oli lihonut vartaloltaankin

--- saanut jo vatsaakin. Ei hän enää näyttänyt sellaiselta mieheltä,

-joka olisi viitsinyt ruveta sängynreunalle illalla kuiskaillakseen

-neitonsa kanssa. Kristiinan kävi sääli nuorta sisartaan; tämä oli niin

-terve ja viehkeä ja lapsellisen iloinen siitä, että pääsi naimisiin. Jo

-ensimmäisenä päivänä hän oli näyttänyt Kristiinalle myötäjäisarkkunsa

-sekä Simonin kihlat -- ja kertonut Sigrid Andreksentyttären sanoneen,

-että Formon häätuvan ylisillä oli vielä yksi kullattu arkkunen; siinä

-oli kaksitoista kallista huntua, ja hän oli saava sen mieheltään

-ensimmäisenä aamuna. Pikku raukka, hän ei tiennyt mitä avioliitto

-oli. Oli surku, että hän tunsi niin vähän tuota pikku sisartaan --

-Ramborg oli käynyt Husabyssä kaksi kertaa, mutta siellä hän oli aina

-tuittupäinen ja äksy -- hän ei voinut kärsiä Erlendiä eikä Margretia,

-joka oli jokseenkin samanikäinen kuin Ramborg.

-

-Simon muisti odottaneensa -- melkeinpä toivoneensa -- että Kristiina

-olisi ollut kuluneen näköinen saatuaan niin monta lasta. Mutta tämä

-uhkui nuoruutta ja terveyttä, kulki selkä suorana ja astui yhtä

-joustavasti kuin ennen, vaikka laskikin jalkansa vähän painavammin

-maahan. Hän oli komea äiti viiden kauniin pikkupojan keskellä.

-

-Hänellä oli yllään kotona tehty ruosteenruskea villapuku, jossa oli

-kankaaseenkudottuja tummansinisiä lintuja -- Simon muisti nuhjailleensa

-kangaspuiden ääressä Kristiinan kutoessa tätä kangasta.

-

-Syntyi hiukan levottomuutta, kun oli istuttava ruokapöytään

-ylistuvassa. Skule ja Ivar alkoivat huutaa, he tahtoivat istua äitinsä

-ja hoitajan välissä, kuten olivat tottuneet kotona. Lauritsan mielestä

-ei sopinut, että Ramborg istuisi kauempana kuin sisaren palveluspiika

-ja pikkulapset -- ja niin hän pyysi tyttärensä viereensä pöydän päähän,

-koska tämä niin pian oli lähtevä kodista.

-

-Pikku Husabyn naskalit olivat levottomia eivätkä näyttäneet oikeille

-pöytätavoille opetetuilta. Ei ollut ehditty pitkällekään ateriassa,

-kun pieni vaalea poika sukelsi pöydän alle ja ilmestyi näkyviin penkin

-laidasta Simonin polven luota.

-

-"Saanko minä katsoa tuota kaunista tuppea, joka riippuu sinun vyössäsi,

-sukulaismies", sanoi poika hitaasti ja arvokkaasti Simonille. Hän

-oli huomannut Simonin suuren hopeahelaisen tupen, jossa säilytettiin

-lusikkaa ja kahta veistä.

-

-"Saat kyllä, sukulaismies. Mikä sinun nimesi on?"

-

-"Minä olen Gaute Erlendinpoika." Hän laski läskipalan kädestään Simonin

-hopeanharmaalle flaamilaiselle verkamekolle, veti veitsen tupesta ja

-katsoi sitä tarkkaan. Sitten hän otti sen veitsen, jolla Simon söi,

-sekä lusikan, asetti ne kaikki paikoilleen ja katsoi miltä se näytti,

-kun nyt koko tuppi oli täysi. Hän oli hyvin totinen, ja hänen naamansa

-ja kätensä kiilsivät. Simon katsoi hymyillen noita pieniä, kauniita,

-innokkaita kasvoja.

-

-Samassa olivat kaksi vanhintakin miesten puolella, ja kaksoset

-pyörähtivät lattialle alkaen peuhata siellä ihmisten jaloissa -- kunnes

-tulivat esiin ja juoksivat koirien luokse uunin kupeelle. Ruokarauhaa

-ei tahtonut oikein syntyä. Äiti ja isä kyllä kieltelivät lapsiaan ja

-komensivat istumaan kauniisti paikallaan, mutta lapset eivät ottaneet

-totellakseen, vanhemmat nauroivat heille samalla koko ajan eivätkä

-näyttäneet olevan paljon milläänkään heidän aikaansaamastaan melusta --

-eivät sittenkään, vaikka Lauritsa jokseenkin terävällä äänellä käski

-erään miehistä viemään penikat alempaan tupaan, jotta saattaisi kuulla

-oman äänensä ylhäällä.

-

-Husabyläisten piti nukkua ylisparvessa, ja aterian jälkeen, kun oli

-kannettu miehille lisää juomaa, vei Kristiina palvelusneitoineen

-lapset soppeen riisuakseen heidän yltään vaatteet. Nämä olivat

-tahrineet itsensä niin pahoin, että äiti tahtoi pestä heidät puhtaiksi

-ensin. Mutta pojat eivät olisi tahtoneet tulla puhtaiksi, ja isommat

-räiskyttivät vettä, ja kaikki juoksentelivat ympäri huonetta aina kun

-jokin vaatekappale oli saatu siepatuksi heidän yltään. Lopulta he

-kuitenkin kaikki olivat toisessa sängyssä, mutta siellä he jatkoivat

-elämöimistä, töykkivät toisiaan, nauroivat ja huusivat, ja pielukset

-ja kuvakankaat ja raidit lentelivät sinne ja tänne niin että pölisi ja

-koko tupa tuoksui heinältä. Kristiina nauroi ja sanoi, että nämä olivat

-niin villejä siksi, että olivat vieraassa paikassa.

-

-Ramborg seurasi sulhastaan ulos ja saattoi tätä vähän matkaa aitoviertä

-kevätyön hämyssä. Gyrd ja Geirmund olivat ratsastaneet pois edeltäpäin,

-ja Simon aikoi nyt sanoa hyvästit Ramborgille. Hänellä oli jo toinen

-jalka jalustimessa, kun hän äkkiä kääntyikin neitoon päin, otti tämän

-syliinsä ja pusersi tuota hentoa lasta niin että tämä äännähti hiljaa

-ja onnellisena.

-

-"Jumala siunatkoon sinua, Ramborgini -- olet niin hieno ja hempeä --

-liian hieno ja kaunis minulle", mutisi hän tytön liehuviin kiharoihin.

-

-Ramborg katseli yhä Simonia tämän ratsastaessa pois utuiseen kuutamoon.

-Hän hieroi käsivarttaan -- Simon oli ottanut siitä niin rajusti kiinni,

-että se oli hellä. Ilosta huumautuneena hän ajatteli, että nyt oli

-vain enää kolme vuorokautta siihen, kun hän joutuisi naimisiin Simonin

-kanssa.

-

-       *       *       *       *       *

-

-Lauritsa seisoi Kristiinan kanssa lasten sängyn vieressä ja katsoi

-miten Kristiina asetteli nuo ihmisenalut sievästi vierekkäin. Vanhimmat

-olivat jo isoja poikia, joilla oli laihat ruumiit ja hoikat, mehuttomat

-raajat, mutta molemmat pienet olivat pyöreitä ja rusottavia, niiden

-iho oli taipeilla ja nivelpaikat kuopilla. Kaunis näky oli hänestä

-tämä, kun lapset makasivat siinä niin punaisina ja kuumissaan, paksu

-tukka hiestä märkänä, huokaillen hiljaa unissaan. He olivat terveitä,

-kauniita lapsia, mutta hän ei ollut eläessään nähnyt niin huonosti

-kasvatettuja vesoja kuin hänen tyttärensä pojat olivat. Oli hyvä,

-etteivät Simonin sisar ja veljenvaimo olleet täällä tänä iltana. Mutta

-ei hän kuitenkaan ruvennut tässä saarnaamaan lapsenkasvatuksesta.

-Lauritsa huokasi hiukan ja teki ristinmerkin noiden pienten päiden

-päällä.

-

-       *       *       *       *       *

-

-Sitten vietti Simon Andreksenpoika häät Ramborg Lauritsantyttären

-kanssa, ja ne olivat kaikin puolin kauniit ja komeat. Morsian ja

-sulhanen näyttivät iloisilta, ja monen mielestä Ramborg oli viehkeämpi

-juhlapäivänään kuin mitä sisar oli ollut -- ei niin kuvankaunis kuin

-Kristiina, mutta paljon iloisempi ja hellempi; jokainen saattoi nähdä

-tämän morsiamen kirkkaista, viattomista silmistä, että hän kantoi

-Gjeslingin suvun kultaista kruunua täydellä kunnialla.

-

-Ja iloisena ja ylpeänä hän istui hiukset ylös solmittuina selkätuolissa

-morsiusvuoteensa vieressä, kun vieraat seuraavana aamuna tulivat nuoren

-parin luokse. Nauraen ja vallattomasti pilaillen he näkivät Simonin

-käärivän hunnun nuoren vaimonsa päähän. Tervehdyshuudot ja aseenkalske

-kohosivat kattoon Ramborgin noustessa seisomaan ja ojentaessa

-miehelleen kätensä suorana ja punaposkisena, valkoinen huntu päässä.

-

-Ei sattunut usein, että kaksi saman paikkakunnan isoisten lasta

-joutui naimisiin keskenään -- kun piti tarkastaa suku juuria myöten,

-huomattiin usein esteeksi liian läheinen sukulaisuus. Kaikki pitivät

-sen vuoksi näitä häitä suurena ilojuhlana.

-

-

-

-

-VI

-

-

-Seikka, joka paikalla pisti Kristiinan silmään kotona, oli, että kaikki

-vanhat ukonpäät, jotka olivat olleet katonnurkkauksissa rakennuksen

-päädyssä, olivat poissa. Sijaan oli tullut lehti- ja lintukoristeita,

-ja uutisaitan katolle kullattu tuuliviiri. Pirtin vanhat peräistuimen

-pielipuut olivat myös vaihtuneet uusiin. Vanhat olivat olleet veistetyt

-miehen muotoon; ne olivat tosin olleet rumat, mutta olivat olleet

-paikallaan niin kauan kuin talo oli seisonut, ja ne oli voideltu

-rasvalla ja hierottu öljyllä juhla-aikoina. Uusiin pielipuihin oli isä

-veistänyt kaksi miestä, joilla oli ristinmerkki kypärässä ja kilvessä.

-Ne eivät kuvanneet Pyhää Olavia itseään, sanoi Lauritsa, sillä hänestä

-oli sopimatonta, että syntinen ihminen piti pyhimysten kuvia luonaan

-muuhun tarkoitukseen kuin rukoiltavaksi -- mutta ne voivat vaikka

-merkitä kahta ristisoturia. Kaikki vanhat puukoristukset oli Lauritsa

-itse pilkkonut kappaleiksi ja polttanut -- rengit eivät saaneet puuttua

-siihen. Nämä saivat töintuskin kantaa ruokaa suurelle kivelle Jørundin

-kummulle juhlapyhä-iltoina -- Lauritsasta olisi ollut kovasti sääli

-riistää tätä antia muinaiskummun vainajalta, joka oli tottunut saamaan

-sen koko ajan kun tässä talossa oli ihmisiä ollut. Hän oli kuollut

-aikoja ennen kuin kristinusko tuli Norjaan, joten ei ollut hänen

-syynsä, että hän oli pakana.

-

-Ihmiset eivät katsoneet oikein suopein silmin Lauritsa Bjørgulfinpojan

-uudistushommia. Kyllähän hänen sopi, jolla oli varaa ostaa itselleen

-turva toiselta taholta. Se näkyi olevan yhtä tehokas, sillä häntä

-seurasi töissään sama onni kuin ennen. Mutta arvella saattoi, eivätkö

-nuo manalaiset kerran kostaisi puolestaan, kun kartanoon tulisi

-vähemmän hurskas isäntä, joka ei olisi yhtä avarakätinen kirkon

-tarpeita kohtaan. Pieneläjistä oli huokeampaa antaa pakanavainajille

-se, mitä nämä olivat tottuneet saamaan, kuin ryhtyä taistelemaan näitä

-vastaan turvautuen pappeihin.

-

-Oli muuten epävarmaa, miten Jørundgaardin ja pappilan välisen

-ystävyyden oli käyvä kerran Sira Eirikin kuoltua. Pappi oli käynyt

-vanhaksi ja raihnaaksi, joten hänen oli täytynyt ottaa apupappi. Hän

-oli ensin puhunut piispalle tyttärensä pojasta, Bentein Joninpojasta

--- mutta Lauritsallakin oli ollut puhuttavaa piispalle, joka oli hänen

-vanha ystävänsä. Ihmisistä tuo oli liian vaativaista. Kenties oli tuo

-nuori pappi saattanut olla liian lähentelevä Kristiina Lauritsantytärtä

-kohtaan kerran ja säikäyttänyt tytön -- mutta olihan hyvinkin

-mahdollista, että Kristiina oli itse aiheuttanut miehen hävyttömyyden.

-Olihan myöhemmin nähty, ettei hän ollut niin kaino kuin oli olevinaan.

-Mutta Lauritsa oli kaiken ikänsä uskonut tyttärestään liian hyvää ja

-kantanut häntä käsillään kuin pyhimyslipasta.

-

-Sen jälkeen oli jonkin aikaa vallinnut viileä suhde Sira Eirikin ja

-Lauritsan välillä. Mutta sitten tuli Sira Solmund, ja hän joutui heti

-riitaan seurakuntapapin kanssa siitä, kuuluiko eräs maapalsta kirkolle

-vai oliko se Eirikin yksityisomaisuutta. Lauritsa oli koko paikkakunnan

-miehisestä väestä parhaiten selvillä monen miespolven aikaisista

-maankaupoista ja sen sellaisesta, ja hänen todistuksensa ratkaisi

-riidan. Tämän jälkeen ei hän ollut Sira Solmundin ystävä; mutta Sira

-Eirik ja Audun, tuo vanha teini, melkein asuivat Jørundgaardissa; he

-kävivät siellä joka päivä pakinoimassa Lauritsan kanssa valittaen

-kaikkia uuden papin vääryyksiä ja vehkeitä, ja heitä kestittiin kuin

-piispoja.

-

-Kristiina oli kuullut näistä asioista Borgar Trondinpojalta; tämä oli

-saanut itselleen vaimon Trøndelagenista ja käynyt usein tervehtimässä

-Kristiinaa Husabyssä. Trond Gjesling oli kuollut muutama vuosi sitten;

-sitä ei surrut kukaan, sillä hän oli aina ollut kuin muukalainen

-tuossa vanhassa suvussa -- saita, tyly ja sairaalloinen. Lauritsa

-oli ainoa, joka jaksoi sietää Trondia, sillä hän surkutteli lankoaan

-ja vielä enemmän Gudridia, tämän vaimoa. He olivat nyt kumpikin

-kuolleet, ja kaikki Trondin neljä poikaa asuivat yhdessä kotona; he

-olivat reippaita, toimeliaita ja kauniita nuoria miehiä, ja he olivat

-hyvässä huudossa. Heidän ja heidän tätinsä miehen välillä vallitsi luja

-ystävyys -- Lauritsa ratsasti Sundbuhun pari kertaa vuodessa ja otti

-osaa heidän metsästysmatkoihinsa länsitunturilla. Mutta Borgar sanoi,

-että Lauritsa ja Ragnfrid kiusasivat itseään aivan luonnottomalla

-parannuksenteolla ja hartaudella. "Vettä hän lappaa itseensä paastoina,

-mutta ei puhu enää olutkulhojen ääressä yhtä sydämelliseen tapaan kuin

-ennen", oli Borgar sanonut. Kukaan ei käsittänyt Lauritsaa -- olihan

-aivan mahdotonta ajatella hänen sovittavan jotakin salaista syntiä;

-mikäli tiedettiin, hän oli elänyt niin kristillisesti kuin ajatella voi.

-

-Syvällä Kristiinan sydämessä kierteli aavistus siitä, miksi isä

-pyrki pääsemään yhä lähemmä Jumalaa. Mutta hän ei uskaltanut katsoa

-aavistustaan silmästä silmään.

-

-Hän ei tahtonut tunnustaa näkevänsä, miten muuttunut isä oli. Isä ei

-ollut niin pahasti vanhentunut: hän oli pysynyt hoikkana ja liikkui

-ryhdikkäästi ja kauniisti. Hiukset olivat kovasti harmaantuneet, mutta

-se ei pistänyt silmään erikoisesti, hän kun oli aina ollut vaalea. Ja

-sittenkin -- sittenkin väikkyi Kristiinan mielessä muisto nuoresta,

-häikäisevän kauniista miehestä -- hän muisti isän poskien raikkaan

-pyöreyden pitkänsoikeissa kasvoissa ihon heleän punan päivetyksen

-ohella, hänen punaisen, mehevän suunsa syvine pielineen. Hänen jäntevä

-ruumiinsa oli nyt kuivunut pelkiksi niveliksi ja jänteiksi, kasvot

-olivat niin ruskeat ja kovat kuin puuhun veistetyt, posket litteät ja

-laihat, päättyen kummallakin puolen suuta jännesäkeisiin. Mutta eihän

-hän ollutkaan enää mikään nuori mies -- joskaan ei peräti vanhakaan.

-

-Hiljainen, miettivä ja harkitseva hän oli ollut aina, ja Kristiina

-tiesi hänen lapsuudestaan asti seuranneen kristinuskon käskyjä,

-tahtoneen tuntea messut ja rukoukset latinankielellä sekä pitäneen

-kirkkoa sinä paikkana, joka oli hänen suurin ilonsa. Mutta kaikki

-olivat tunteneet, että tuon hiljaisen miehen mielessä asui vankka ja

-tyyni elämän-uskallus ja ilo. Nyt tuntui siltä kuin hänestä olisi

-häipynyt jotakin pois.

-

-Kristiina ei ollut kotiin palattuaan nähnyt häntä juovuksissa kuin

-yhden ainoan kerran -- eräänä iltana Formon häissä. Siellä hän oli

-hoiperrellut hiukan ja puhunut sammaltaen, mutta ei ollut ollut

-erittäin hilpeä. Kristiina muisti lapsuudestaan -- juhla-aikojen ja

-pitojen suurista juomingeista -- miten isä oli nauranut täyttä kurkkua

-ja läimäytellyt reisiään jokaisesta sukkelasta sanasta, koettanut

-voimiaan jokaista ruumiinvoimistaan kuulua miestä vastaan, ajanut

-kilpaa hevosilla ja pyörähtänyt tanssiin; mutta hän nauroi aina

-itse eniten epävarmalle astunnalleen, jakeli rentonaan lahjoja ja

-säteili hyvänsuopuutta ja ystävällisyyttä kaikkia kohtaan. Kristiina

-ymmärsi isänsä tarvitsevan suurta huumausta alituisen työnteon,

-ankarien paastojen ja hiljaisen kotielämänsä vaihteeksi, jossa hän oli

-lähimpiensä paras ystävä ja tuki.

-

-Kristiina tunsi myös, ettei hänen omalla miehellään ollut milloinkaan

-halua juoda juopumiseen asti, mutta toisaalta Erlend hillitsi itseään

-niin vähän ollessaan selvä ja seurasi aina päähänpistojaan, pohtimatta

-tekikö oikein vai väärin tai piittaamatta siitä, mitä ihmiset pitivät

-hyviin tapoihin ja ymmärtäväiseen elämään kuuluvana. Erlend oli

-kohtuullisin kaikista Kristiinan tuntemista miehistä väkevien juomien

-nauttimisessa, -- hän joi sammuttaakseen janonsa tai sitten seuran

-vuoksi, mutta ei erikoisesti välittänyt juomisesta.

-

-Lauritsa Bjørgulfinpoikaa ei enää nähty yhtä ilosydämisenä oluen

-ääressä. Hänessä ei ollut enää sitä, minkä olisi tarvinnut purkautua

-humalassa. Hänen mieleensä ei ollut milloinkaan juolahtanut hukuttaa

-surujaan juopotteluun, eikä hän turvautunut siihen nytkään -- hänen

-mielestään tuli miehen istua juomapöytään ilonsa aikana.

-

-Suruineen hän oli paennut toisaanne. Tyttären mieleen oli juuttunut

-unohtumattomaksi muuan kuva, muisto isästä sinä yönä, jona kirkko

-paloi. Lauritsa oli seisonut ristiinnaulitun kuvan alla, jonka oli

-pelastanut kirkosta, seisonut pidellen siitä ja nojannut siihen.

-Selvittämättä itselleen asiaa Kristiina aavisti, että pelko hänen ja

-hänen lastensa tulevaisuudesta sen miehen rinnalla, jonka hän oli

-valinnut, sekä tunne omasta voimattomuudestaan asiaan nähden oli eräs

-niistä syistä, jotka olivat muuttaneet Lauritsan luonnon.

-

-Tämä tieto jäyti salaa Kristiinan sydäntä. Ja hän oli tullut kotiin

-väsyneenä viimeisen talven levottomuuteen ja kevytmielisyyteen,

-jolla hän oli suhtautunut Erlendin huolettomuuteen. Hän tiesi tämän

-parantumattomaksi tuhlariksi, kykenemättömäksi hoitamaan taloa; talo

-hupeni hitaasti, mutta herkeämättä. Yhtä ja toista hän oli saanut

-Erlendin järjestämään hänen ja Sira Eirikin neuvojen mukaan -- mutta

-hän ei jaksanut jauhaa miehelleen alati samaa. Hän oli niin väsynyt

-taistelemaan kaikkea vastaan ympärillään ja omassa mielessään. Mutta

-hän oli sellainen, että häntä kulutti ja ahdisti myös suruttomuus.

-

-Hän oli odottanut löytävänsä lapsuutensa rauhan kotona isänsä huomassa.

-

-Hän tunsi itsensä kovin epävarmaksi. Erlendillä oli hyvät tulot

-uudesta toimestaan, mutta hän esiintyi niin komeasti, piti semmoisia

-palvelijalaumoja ja saattojoukkoja ettei määrää. Ja sitten hän oli

-alkanut sulkea Kristiinan kaiken sen ulkopuolelle elämässään, joka ei

-liittynyt heidän lähimpään yhteiseen piiriinsä. Kristiina ymmärsi,

-ettei Erlend tahtonut tielleen hänen valvovaa silmäänsä. Miesten kanssa

-Erlend puhui vapaasti kaikesta, mitä oli nähnyt ja kokenut pohjoisessa

--- Kristiinalle hän ei maininnut siitä koskaan. Ja oli muitakin

-asioita. Erlend oli tavannut Ingebjørg-rouvan, kuninkaan äidin, ja

-herra Knut Porsen eräitä kertoja viime vuosina; oli sattunut niin,

-ettei Kristiinan milloinkaan ollut sopinut olla mukana silloin. Herra

-Knut oli nyt Tanskan herttua, ja Haakon-kuninkaan tytär oli solminut

-hänen kanssaan avioliiton. Se oli herättänyt katkeraa suuttumusta

-monessa Norjan miehessä; häntä vastaan oli ryhdytty keinoihin, joita

-Kristiina ei ymmärtänyt. Ja Bergenin piispa oli lähettänyt salaa

-muutamia arkkuja Husabyhyn; ne olivat nyt tulossa Margygrenillä ja

-laiva odotti Niemen luona. Erlend oli saanut joitakin tietoja ja aikoi

-lähteä Tanskaan kesemmällä. Erlend tahtoi välttämättä Kristiinaa

-mukaansa -- mutta tämä pani vastaan. Kristiina käsitti Erlendin

-liikkuvan noiden valtiaiden parissa vertaisen ja kalliin sukulaisen

-tavoin, ja häntä pelotti; oli turvatonta olla niin varomattoman miehen

-matkassa. Hän ei uskaltanut lähteä mukaan -- ei hän olisi voinut neuvoa

-Erlendiä kuitenkaan missään asiassa siellä eikä hän tahtonut joutua

-ihmisten pariin, joiden seurassa hän, tasainen talonemäntä, kenties

-olisi käyttäytynyt kömpelösti. Ja sitten hän pelkäsi merta -- meritauti

-kummitteli hänen mielessään kovinta synnytystäkin kamalampana.

-

-Hän eli siis kotona Jørundgaardissa ahdistavan levottomuuden vallassa.

-

-       *       *       *       *       *

-

-Eräänä päivänä oli Kristiina isänsä kanssa Skjennessä. Ja hän oli

-taas nähnyt sen ihmeellisen kalleuden, joka siinä kartanossa oli. Se

-oli puhtaimmasta kullasta valmistettu kannus, painava ja muodoltaan

-vanhanaikainen, kummallisia koukeroita täynnä. Kristiina tiesi, samoin

-kuin muutkin kylän lapset, mistä se oli peräisin.

-

-Ensi aikoina Pyhän Olavin tuotua kristinuskon laaksoon oli kaunis

-Audhild, Skjennen tytär, loitsittu vuoreen. Kylän ihmiset veivät

-kirkonkellon tunturille ja soittivat sillä neitoa takaisin, -- ja tämä

-tuli kolmantena iltana yli kedon, kauttaaltaan kullalla koristettuna ja

-säihkyen kuin tähti. Mutta samassa köysi katkesi, kello vieri rinnettä

-alas, ja Audhildin täytyi palata vuoreen.

-

-Mutta vuosien kuluttua tuli eräänä yönä kaksitoista soturia papin

-luo, joka oli ensimmäinen pappi Silissä. Heillä oli kultakypärät ja

-hopeahaarniskat ja he ajoivat vaskenkarvaisilla oriilla. Tulijat

-olivat Audhildin ja vuorenkuninkaan lapsia, ja he olivat tulleet

-pyytämään, että heidän äitinsä saisi kristilliset hautajaiset sekä

-haudan vihittyyn maahan. Hän oli koettanut ylläpitää uskoaan ja kirkon

-pyhäpäiviä vuoressa ja pyytänyt hyvin hartaasti heitä viemään tämän

-sanan. Mutta pappi kielsi -- ja kerrottiin, ettei hänellä sitten

-itsellään ollut rauhaa haudassa tuon kieltonsa jälkeen, vaan että

-hänen syksyisinä öinä kuultiin kulkevan lehdossa pohjoispuolella

-kirkon itkien ja kovuuttaan katuen. Samana yönä olivat Audhildin pojat

-näyttäytyneet Skjennessä tuoden äitinsä tervehdyksen tämän iäkkäille

-vanhemmille. Seuraavana aamuna löytyi kultainen kannus pihalta. Eikä

-vuoren väki unohtanut senkään jälkeen sukulaisuuttaan Skjennen-miehiin,

-sillä näitä suosi aina ihmeellinen onni tunturilla.

-

-Lauritsa sanoi tyttärelleen, heidän ratsastaessaan kotiin kesäyönä:

-

-"Audhildin pojat olivat lukeneet papille kristilliset rukoukset, jotka

-he olivat oppineet äidiltään. Jumalan nimeä ja Jeesuksen nimeä he eivät

-kuulu lausuneen, vaan lukeneen isämeidän-rukouksen ja credon näin: minä

-uskon kaikkivaltiaaseen, minä uskon ainosyntyiseen poikaan, minä uskon

-väkevään henkeen. Ja sitten: terve sinä, siunattu vaimojen joukossa --

-siunattu olkoon sinun hedelmäsi, maailman lohdutus --"

-

-Kristiina katsoi arasti isän laihoihin, ahavoituneisiin kasvoihin.

-Kesäyön valossa ne näyttivät niin surujen ja mietteiden runtelemilta,

-ettei hän muistanut vielä milloinkaan niitä sellaisina nähneensä.

-

-"Tätä te ette ole ennen kertonut minulle", sanoi Kristiina hiljaa.

-

-"Enkö ole! Lienen ajatellut, että sinä voisit joutua siitä raskaampien

-ajatusten valtaan kuin mitä olisit jaksanut iälläsi kantaa. Sira Eirik

-sanoo Pyhän apostoli Paavalin kirjoittaneen, ettei miessuku yksin

-huokaile tuskassa --"

-

-Eräänä päivänä istui Kristiina neuloen ylistuvan portaiden korkeimmalla

-askelmalla Simonin saapuessa ratsastaen kartanoon; Simon pysähdytti

-hevosensa sille kohtaa parven alla, missä Kristiina istui, huomaamatta

-tätä. Vanhemmat tulivat ulos. Simon ei sanonut joutavansa nousta

-hevosen selästä, Ramborg oli vain lähettänyt hänet kysymään, koska

-hänen matkansa sattui tänne päin -- että ei kai sitä lammasta, joka oli

-Ramborgin nimikko, ollut lähetetty tunturille, hän tahtoi sen luokseen.

-

-Kristiina kuuli isänsä raapivan päätään. Ramborgin lammas, tuota

-niinkö --? Hän nauroi harmissaan. Sepä paha, hän oli toivonut

-tyttärensä unohtaneen sen. Sillä hän oli antanut kahdelle vanhimmalle

-tyttärenpojalleen pienen käsikirveen kummallekin, ja ihan ensi töikseen

-olivat nämä lyöneet niillä hengiltä Ramborgin lampaan.

-

-Simon naurahti: "Nuo Husabyn pojat ovat aika hurjimuksia."

-

-Kristiina juoksi alas portaita, irrotti hopeasakset vitjavyöstä ja

-sanoi:

-

-"Voit antaa tämän Ramborgille korvaukseksi siitä, että minun poikani

-löivät hengiltä hänen lampaansa -- tiedän hänen toivoneen tätä lapsesta

-asti. Ja älköön kukaan sanoko, että minun poikani --", hän oli puhunut

-kiihkeästi, mutta vaikeni sitten äkkiä. Hän oli nähnyt vanhempiensa

-kasvot -- nämä katsoivat häneen paheksuen ja ihmeissään.

-

-Simon ei ottanut saksia, vaan näytti olevan hämillään. Silloin hän

-huomasi Bjørgulfin, ratsasti hänen luokseen, kumartui alas ja nosti

-poikasen eteensä satulaan:

-

-"Vai rosvoat sinä täällä meidän karjaamme, senkin -- nyt sinä olet

-minun vankini, ja huomenna saavat sinun vanhempasi tulla meille

-sopimaan lunnaista --"

-

-Näin sanottuaan hän huusi nauraen hyvästit ja ratsasti pois vieden

-kerallaan pojan, joka potki ja nauroi hänen sylissään. Simon oli

-parasta ystävää Erlendin poikien kanssa; Kristiina muisti kaikkien

-lasten suosineen Simonia; hänen pikkusisarensa olivat aivan rakastaneet

-häntä. Ja hän tunsi omituista karsautta siitä, että Simon piti niin

-lapsista ja osasi niin hyvin leikkiä heidän kanssaan, kun taas hänen

-oma miehensä tuskin milloinkaan viitsi kuunnella lasten loruja.

-

-Toisena päivänä heidän ollessaan Formossa huomasi hän muuten, ettei

-Simon ollut saanut kiitosta vaimoltaan siitä, että oli tuonut tämän

-pikku vieraan muassaan.

-

-"Eihän sitä voi vaatiakaan, että Ramborg välittäisi lapsista, vastahan

-hän on lapsi itsekin", sanoi Ragnfrid. "Kyllä hän muuttuu, kun

-vanhenee."

-

-"Kyllä kai." Simon ja hänen anoppinsa vaihtoivat katseet ja aivan

-pienoisen hymyn. No niin, ajatteli Kristiina -- johan häistä olikin

-kohta kulunut kaksi kuukautta.

-

-       *       *       *       *       *

-

-Kristiinan nykyisestä kärsimättömyydestä ja rauhattomuudesta johtui,

-että hänen huono tuulensa usein purkautui Erlendiin. Erlend viihtyi

-ja oleili vaimonsa isien kartanossa kuin ainakin rehti mies. Hän

-oli hyvissä väleissä Ragnfridin kanssa eikä salannut sitä, että hän

-piti syvästi apestaan, ja Lauritsakin tuntui pitävän vävystään.

-Mutta Kristiina oli nyt niin arassa ja herkässä mielentilassa, että

-tunsi isänsä hyvyyteen Erlendiä kohtaan kätkeytyvän hivenen säälivää

-hellyyttä, jota Lauritsa aina oli osoittanut sellaisia kohtaan, jotka

-hänen mielestään eivät olleet oikein taitavia elämässä. Mutta toista

-vävyään, Simonia, hän kohteli ystävänään ja toverinaan. Ja vaikka

-Erlend iän puolesta oli paljon lähempänä appeaan, kutsuivat Simon ja

-Lauritsa toisiansa sinuiksi, mutta siitä asti, kun Erlend oli tullut

-Kristiinan kihlatuksi, oli Lauritsa sanonut vävyään sinuksi ja Erlend

-oli appeaan teititellyt. Eikä Lauritsa ollut milloinkaan koettanut

-korjata tätä.

-

-Myös Simon ja Erlend olivat hyvät ystävät tavatessaan, mutta eivät

-hakeneet toistensa seuraa. Kristiina ei päässyt vapaaksi salaisesta

-arkuuden tunteesta Simon Darrea kohtaan -- osaksi sen vuoksi, mitä tämä

-tiesi hänestä, mutta vielä enemmän siksi, että Simon oli selvinnyt

-kunnialla sillä kertaa, jolloin Erlend joutui häpeään. Ja häntä

-raivostutti se, että Erlend näytti voineen jo senkin unohtaa. Eikä

-hän jaksanut olla aina sopuisa miestään kohtaan. Jos Erlend oli sillä

-tuulella, että kantoi hänen ärtyisyytensä sopuisin ja lempein mielin,

-ärsytti Kristiinaa se, ettei hän välittänyt hänen sanoistaan. Toisen

-kerran saattoi sattua, että Erlendin kärsivällisyys loppui ja hän

-suuttui, mutta silloin Kristiina vastasi purevasti ja kylmästi.

-

-Muutamana iltana istuttiin Jørundgaardin pirtissä. Lauritsa viihtyi

-edelleen parhaiten tässä rakennuksessa, varsinkin sateella ja

-painostavalla säällä, kuten tänään, sillä isossa tuvassa ylisparvella

-oli lattea katto ja uuninsavu kävi kiusalliseksi; pirtissä sitä vastoin

-ajautui savu harjan alle lakeen silloinkin, kun täytyi sulkea räppänä

-ilman tähden.

-

-Kristiina istui lieden ääressä neuloen; hän oli pahalla päällä ja

-ikävissään. Häntä vastapäätä torkkui Margret neulomuksensa ääressä

-haukotellen vähän väliä; lapset melusivat ja reuhasivat tuvassa.

-Ragnfrid oli Formossa ja enin palvelusväki oli poissa. Lauritsa istui

-pöydän päässä peräistuimellaan ja Erlend ulkopenkin päässä, heidän

-välillään oli shakkilauta ja he muuttelivat nappuloita ääneti ja

-harkiten. Kerran, kun Ivar ja Skule olivat repiä koiranpennun kahdeksi

-kappaleeksi, nousi Lauritsa paikaltaan ja pelasti vinkuvan eläinraiskan

-heidän kynsistään; hän ei virkkanut mitään, vaan istuutui takaisin

-pelin ääreen koira sylissään.

-

-Kristiina meni heidän luokseen ja jäi katsomaan leikkiä käsi miehensä

-olalla. Erlend oli paljon huonompi pelaaja kuin hänen appensa ja hän

-hävisi useimmiten heidän istuessaan laudan ääressä iltaisin; mutta hän

-tyytyi osaansa hiljaa ja tyynesti. Tänä iltana hän pelasi erittäin

-huonosti. Kirstiina moitti häntä siitä -- ei varsin leppeästi ja

-herttaisesti. Silloin sanoi Lauritsa viimein hiukan tylysti:

-

-"Ei suinkaan Erlend voi pitää ajatuksiaan koossa, kun sinä seisot

-siinä hätistäen häntä. Mitä sinä tahdot, Kristiina -- ethän sinä ole

-milloinkaan ymmärtänyt lautapeliä!"

-

-"Enhän minä teidän mielestänne ymmärrä mitään --"

-

-"Ainakaan yhtä asiaa sinä et näy ymmärtävän", sanoi Lauritsa terävästi,

-"ja se on se, miten vaimon tulee puhua miehelleen. Olisi parempi, jos

-menisit hillitsemään vekaroitasi -- nehän pitävät pahempaa meteliä kuin

-tapaninajajat --"

-

-Kristiina meni, asetti lapsensa riviin penkille ja istuutui itse heidän

-luokseen.

-

-"Olkaa hiljaa, poikani", hän sanoi, "isoisä ei tahdo, että te leikitte

-ja pidätte elämää sisällä."

-

-Lauritsa katsoi tyttäreensä, mutta oli vaiti. Vähän ajan kuluttua

-tulivat hoitajanaiset sisään, ja Kristiina, nämä ja Margret lähtivät

-panemaan lapsia levolle. Erlend sanoi jäätyään kahden kesken appivaarin

-kanssa:

-

-"Minä toivoisin, appi, ettette te nuhtelisi Kristiinaa siten. Jos hän

-välttämättä tahtoo näykkiä minua huonolla tuulella ollessaan, niin --

-neuvominen on turhaa, eikä hän kärsi, että kukaan sanoo sanaakaan hänen

-lapsistaan --"

-

-"Entäs sinä", kysyi Lauritsa, "aiotko sinä kärsiä, että poikasi

-kasvavat kurittomuudessa? Ja missä ne naiset lentelevät, joiden tulee

-hoitaa ja vahtia lapsia?"

-

-"Eivätköhän ne liene miestentuvassa", sanoi Erlend nauraen ja

-oikaisihe. "Mutta minä en vain uskalla sanoa sanaakaan Kristiinalle

-hänen palveluspiioistaan -- muuten hän suuttuu silmittömästi ja minä

-saan kuulla, ettemme me ole olleet kumpainenkaan mitään esikuvia --"

-

-       *       *       *       *       *

-

-Seuraavana päivänä Kristiina kulki kartanon eteläpuolella olevan niityn

-reunaa mansikoita poimien; silloin hänen isänsä huusi häntä pajan

-ovelta pyytäen häntä tulemaan luokseen.

-

-Kristiina meni vähän vastahakoisesti. Nyt oli kai Naakkve taas tehnyt

-jotakin pahaa -- aamulla hän oli jättänyt auki erään veräjän, ja

-kotilehmät olivat menneet viljapeltoon.

-

-Isä otti hehkuvan raudan ahjosta ja laski sen alasimelle. Tytär istui

-odottamaan, mutta pitkään aikaan ei kuulunut muuta kuin moukarin

-iskuja ritisevään rautaan ja alasimen vonkuva vastaus. Viimein kysyi

-Kristiina, mitä isä tahtoi.

-

-Rauta oli jäähtynyt. Lauritsa laski kädestään pihdit ja moukarin ja

-tuli hänen luokseen. Kasvot ja tukka noessa, vaatteet ja kädet mustina,

-suuri nahkaesiliina edessään hän näytti ankarammalta kuin tavallisesti.

-

-"Kutsuin sinut luokseni, tyttäreni, siksi että minulla on sinulle

-sanottavaa. Minun kattoni alla ollessasi tulee sinun osoittaa

-aviomiehellesi sellaista kunnioitusta kuin vaimon sopii. Minä en tahdo

-kuulla tyttäreni vastaavan miehelleen niin kuin sinä vastasit ja puhuit

-Erlendille eilen."

-

-"En arvannut, isä, teidän pitävän Erlendiä sellaisena miehenä, jolle

-tulisi osoittaa kunnioitusta."

-

-"Hän on _sinun_ miehesi", sanoi Lauritsa. "Enkä minä suinkaan käyttänyt

-väkivaltaa saadakseni aikaan tuon avioliiton. Muista se."

-

-"Te näytte olevan niin hellät ystävät", vastasi Kristiina. "Jos

-olisitte tuntenut hänet silloin siksi, miksi tunnette hänet nyt,

-olisitte kukaties mielellännekin tehnyt sen."

-

-Isä katsoi Kristiinaan vakavasti ja huolissaan:

-

-"Nyt sinä puhut ajattelemattomasta Kristiina, ja sanot sellaista minkä

-tiedät valheeksi. Minä en pakottanut sinua silloin, kun tahdoit työntää

-luotasi laillisen sulhasesi, vaikka tiedät minun pitäneen Simonista

-kaikesta sydämestäni --"

-

-"Ette -- mutta Simon ei tahtonutkaan minua, ja niin."

-

-"Vielä mitä. Mutta hän oli liian jaloluontoinen pitääkseen itsepäisesti

-kiinni oikeudestaan, kun sinä olit haluton. Enkä minä tiedä olisiko

-hän sydämessään ollut kovin sitä vastaan, jos olisin tehnyt, kuten

-Andres Darre tahtoi -- ettemme olisi välittäneet teidän nuorten

-päähänpistoista. Enkä minä tiedä, oliko tuo ritari aivan vaarassakaan

--- nähdessäni nyt, ettet sinä osaa elää säädyllisesti sen miehen

-rinnalla, jonka otit uhmaillen --"

-

-Kristiina nauroi ääneen ilkeästi:

-

-"Simonko! Ette ikimaailmassa olisi saanut Simonia pakotetuksi naimaan

-vaimoa, jonka hän oli yllättänyt toisen miehen kanssa sellaisesta

-talosta --"

-

-Lauritsa vetäisi henkeä -- "talosta --?" pääsi häneltä vaistomaisesti.

-

-"Niin -- sellaisesta talosta, jota te miehet kutsutte porttolaksi. Sen

-omistaja oli Munanin jalkavaimo, ja hän varoitti itse minua tulemasta

-sinne. Minä sanoin meneväni tapaamaan erästä sukulaista -- en tiennyt

-Erlendin olevan _hänenkin_ sukulaisensa --", hän nauroi taas hurjasti

-ja ilkeästi.

-

-"Vaikene!" sanoi isä.

-

-Hän jäi paikalleen kuin naulittuna. Hänen kasvoillaan kulki vavistus

--- hymy, joka oli kuin kalpenemista. Kristiina muisti lehdon tunturin

-laella -- näin sekin valkeni myrskypuuskan ravistaessa irti jokaisen

-lehden -- hän muisti valjun, kimmeltävän kajastuksen.

-

-"Paljon sitä kuulee, kun ei kysy --"

-

-Kristiina vaipui kasaan penkille, pää toisen kyynärpään varassa, toinen

-käsi peittona silmien edessä. Ensi kertaa eläessään hän pelkäsi isäänsä

--- pelkäsi rajattomasti.

-

-Lauritsa kääntyi hänestä, otti moukarin ja vei sen paikalleen toisten

-samanlaisten joukkoon. Sitten hän keräsi kokoon viilat ja pikkutarpeet

-ja ryhtyi järjestelemään niitä seinien väliselle poikkihirrelle. Hän

-seisoi selin Kristiinaan; hänen kätensä tutisivat ankarasti.

-

-"Etkö ole milloinkaan ajatellut, Kristiina -- ettei Erlend ole puhunut

-tästä?" Hän seisoi tyttärensä edessä ja katsoi noihin kalpeisiin,

-pelokkaisiin kasvoihin.

-

-"Minä vastasin kieltävästi, tein sen sangen jyrkästi, kun hän tuli

-luokseni Tunsbergiin rikkaine sukulaisineen pyytämään sinua -- en minä

-silloin arvannut, että minun olisi pitänyt kiittää häntä siitä, että

-hän tahtoi puhdistaa tyttäreni kunnian. Moni mies olisi antanut minun

-tietää sen silloin.

-

-"_Hän_ tuli takaisin kosien sinua kaikella kunnialla. Joka mies ei olisi

-ollut niin innokas saamaan puolisokseen sitä, joka jo oli -- jo oli --

-se, mikä sinä olit silloin."

-

-"En usko, että kukaan mies olisi uskaltanut sanoa sitä teille --"

-

-"Erlend ei ole milloinkaan pelännyt kylmää rautaa." Lauritsan kasvot

-kävivät yhtäkkiä sanomattoman raukeiksi, ja hänen äänestään katosi

-kaiku. Mutta sitten hän taas jatkoi, hiljaa ja väkevästi:

-

-"Vaikka tämä onkin paha, Kristiina -- on mielestäni sittenkin pahinta

-se, että sinä kerrot sen nyt, kun hän on miehesi ja poikiesi isä.

-

-"Jos asia on kuten sanot, silloin tiesit jo hänestä pahimman ennen kuin

-tahdoit väkisin hänen emännäkseen. Hän oli suostuvainen ostamaan sinut

-sellaisella hinnalla kuin olisit ollut kunniallinen neito. Paljon hän

-on suonut sinulle myös vapautta -- ja sinun tulee sovittaa syntisi

-hoitamalla ymmärtäväisesti hänen omaisuuttaan, korvaten Erlendin

-varomattomuuden -- sen olet velkaa Jumalalle ja lapsillesi.

-

-"Olen sanonut, ja samaa ovat sanoneet muut -- ettei Erlend näyttänyt

-kelpaavan muuhun kuin naisten viettelijäksi. Olet myös itse syypää

-tuohon puheeseen -- sen olet itse todistanut. Myöhemmin hän on

-osoittanut kelpaavansa muuhunkin -- miehesi on hankkinut itselleen

-hyvän nimen rohkeudellaan ja neuvokkuudellaan retkellänsä. Sinun

-pojillasi on vielä oleva hyötyä siitä, että heidän isällään on rohkean

-ja asetaitoisen miehen maine. Hän on ollut ymmärtämätön -- sen tiennet

-parhaiten sinä. Ja parhaiten voit puhdistaa häpeäsi siten, että

-kunnioitat ja autat miestä, jonka itse olet valinnut --"

-

-Kristiina istui kokoonlysähtäneenä, pää käsien varassa. Nyt hän kohotti

-kasvonsa kalpeana ja epätoivoissaan:

-

-"Julmasti tein, kun kerroin teille tämän. Oi -- Simon pyysi, ja se

-oli ainoa, mitä hän pyysi, että säästäisin teitä kuulemasta kaikista

-ruminta --"

-

-"Simon pyysi säästämään minua --" Kristiina kuuli miten isän ääni

-värähti. Ja hän ymmärsi uudeksi julmuudeksi sen, että hän kertoi

-vieraan katsoneen tarpeelliseksi muistuttaa häntä olemaan armelias

-isälleen.

-

-Nyt istuutui Lauritsa hänen viereensä, otti hänen kätensä omiensa

-väliin ja laski sen polvelleen:

-

-"Julmasti teit, lapseni", sanoi hän lempeästi ja surullisesti.

-"Hyvä sinä olet kaikille, lapseni, mutta olen huomannut jo ennen,

-että voit olla julma niitä kohtaan, joista eniten pidät. Jeesuksen

-tähden, Kristiina, säästä minua siitä, ettei minun tarvitse olla niin

-peloissani sinun tähtesi. Ettei mielenhurjuutesi tuota enää lisää surua

-itsellesi ja lähimmillesi. Sinä rimpuilet kuin ensi kertaa pilttuuseen

-sidottu varsa tottumatta siihen, että olet kiinni sydänjuuristasi."

-

-Itkien painautui Kristiina isänsä kylkeen, ja Lauritsa sulki hänet

-lujasti ja kiinteästi syliinsä. Siihen he jäivät istumaan pitkäksi

-aikaa, mutta Lauritsa ei puhunut enempää. Lopuksi hän kohotti

-tyttärensä päätä:

-

-"Sinä olet tullut mustaksi", sanoi hän hymyillen. "Tuolla on liina

-nurkassa -- mutta sinä tulet vielä mustemmaksi siitä. Mene nyt kotiin

-parantamaan asuasi -- jokainen voi nähdä, että sinä olet istunut sepän

-sylissä --"

-

-Hän työnsi Kristiinan lempeästi ovesta, sulki sen ja jäi seisomaan

-paikalleen. Sitten hän horjui parin askeleen päähän penkille, lysähti

-istumaan ja jäi siihen niska seinähirsiä vasten ja vääristyneet kasvot

-koholla.

-

-Hän painoi koko voimallaan kättä sydäntään vasten.

-

-Eihän se kestänyt koskaan kauan tämä hengenahdistus, pyörrytys ja

-kipu, joka souti jäseniin sydämestä, joka taisteli ja värisi, takoi

-jonkun kumean lyönnin ja oli taas rävähtämättömän hiljaa. Veri jyskytti

-kaulasuonissa.

-

-Se meni ohi tuokion kuluttua. Se meni aina ohi, kun istui vähän aikaa.

-Mutta se palasi, yhä useammin.

-

-       *       *       *       *       *

-

-Erlend oli käskenyt laivamiehistönsä saapua Veøyhin Jaakon-messun

-iltana, mutta hän jäikin Jørundgaardiin vähän pitemmäksi aikaa

-lähteäkseen Simonin kanssa pyytämään karhua, joka oli tehnyt vahinkoa

-tunturikarjassa. Metsästysmatkalta palattuaan hän sai kuulla, että

-hänen miehensä olivat tapelleet kaupunkilaisten kanssa, ja hänen täytyi

-kiiruhtaa pohjoiseen lunastamaan näitä vapaaksi. Lauritsalla oli myös

-asiaa sinne, ja hän lähti vävynsä mukaan.

-

-Oli Olavin-messun loppupuoli, kun he saapuivat saarelle. Erling

-Vidkuninpojan laiva oli siellä, ja iltarukouksessa Pietarinkirkossa

-he tapasivat drotsin itsensä. Tämä lähti heidän mukaansa munkkien

-kartanoon, missä Lauritsan majapaikka oli, söi heidän seurassaan

-ja lähetti miehensä laivalle noutamaan jotakin erikoisen hyvää

-ranskanviiniä, jota oli ollut saatavissa Nidarosissa.

-

-Mutta keskustelu sujui kankeasti heidän juodessaan. Erlend istui omissa

-ajatuksissaan, silmät iloisina, kuten aina, kun häntä odotti jokin

-uusi vaihe, mutta kuunnellen hajamielisenä toisten puhetta. Lauritsa

-maisteli ainoastaan viiniä, ja Erling-herra oli vaiti.

-

-"Sinä näytät väsyneeltä, sukulainen", sanoi Erlend hänelle.

-

-Erling sanoi Husastadvikenillä olleen ankaran sään viime yönä, ja hän

-oli valvonut.

-

-"Ja sinun täytyy ratsastaa aika vauhtia, jos aiot ehtiä Tunsbergiin

-Lauritsan-messun päiväksi. Eivätkä sielläkään taida odottaa liian

-iloiset ja rauhalliset päivät. Onko mestari Paal kuninkaan matkassa?"

-

-"On. Etkö sinä käväise Tunsbergissä?"

-

-"Senkö vuoksi siis, että kysyisin, tahtooko kuningas lähettää rakkaan

-tervehdyksen äidilleen?" Erlend nauroi. "Vai onko piispa Audfinnillä

-jotakin asiaa rouvalle?"

-

-"Moni ihmettelee miksi sinä menet Tanskaan nyt, kun päälliköt

-kokoontuvat Tunsbergiin", sanoi Erling-herra.

-

-"Eikös se ole kumma, että ihmisten aina pitää ihmetellä minua? Voihan

-minun tehdä mieleni nähdä vähän sellaisia tapoja, joita en ole nähnyt

-sitten kun viimeksi olin Tanskassa -- päästä taas kerran turnajaisiin

--- kun korkea sukulaisrouvammekin on kutsunut. Eihän kukaan muu hänen

-Norjassa elävistä sukulaisistaan nykyään tahdo tietää hänestä mitään,

-paitsi Munan ja minä."

-

-"Munan --" Erling rypisti kulmiaan. Sitten hän nauroi: "Vieläkö tuossa

-vanhassa -- siassa, olin vähällä sanoa -- on niin paljon henkeä, että

-hän jaksaa liikutella lihojaan? Vai aikoo Knut-herttua panna toimeen

-turnajaiset. Ja Munan ratsastaa kai myös?"

-

-"Kyllä -- on vahinko, Erling, ettet sinä pääse näkemään sitä näkyä."

-Erlendkin nauroi. "Kyllä huomaan, että sinä pelkäät Ingebjørg-rouvan

-kutsuneen meidät näihin ristiäisiin, jotta panisimme toimeen

-samanlaiset täällä ja kutsuisimme hänet niihin. Mutta tiedäthän sinä,

-että minulla on liian raskaat jalat ja liian kepeä sydän joutuakseni

-osalliseksi salajuoniin. Ja Munanin suusta te olette kiskoneet jokaisen

-hampaan --"

-

-"Olet oikeassa, emme me pelkää pahasti juonia siltäkään taholta. Ja

-ymmärtää kai Ingebjørg-rouva itsekin sen, että hän on menettänyt kaikki

-oikeudet omaan maahansa mennessään naimisiin Porsen kanssa. Vaikea

-hänen on työntää jalkaansa kynnyksen yli täällä laskettuaan kätensä

-sen miehen käteen, jonka pikkusormeakaan me emme halua nähdä rajojemme

-sisällä."

-

-"Teitte viisaasti kun erotitte pojan äidistä", sanoi Erlend synkästi.

-"Hän on vasta lapsi -- ja meillä Norjan miehillä on jo nyt syytä kantaa

-päätämme pystyssä ajatellessamme kuningasta, jolle olemme tehneet

-uskollisuudenvalan."

-

-"Ole vaiti", sanoi Erling Vidkuninpoika hiljaa ja epätoivoisesti. "Tuo

--- tuo on valhetta --"

-

-Toiset näkivät hänestä, että hän tiesi sen olevan totta. Vaikka

-kuningas Maunu Eirikinpoika oli vielä lapsi, kuului hän jo olevan

-erään synnin saastuttamana, jota ei sovi mainita kristittyjen miesten

-parissa. Muuan ruotsalainen kirkonmies, joka oli määrätty hänen

-lukutaidon opettajakseen hänen ollessaan Ruotsissa, oli johtanut hänet

-harhaan tavalla, jota on mahdotonta sanoa.

-

-Erlend sanoi:

-

-"Jokaisessa kartanossa ja majassa norjalaisten rajojemme sisällä

-kuiskaillaan Kristuksenkirkon palaneen siksi, että kuninkaamme on

-arvoton istumaan Pyhän Olavin istuimella --"

-

-"Jumalan nimessä, Erlend -- on tietymätöntä, onko se totta, sanon

-minä! Ja täytyihän meidän uskoa tuo lapsi, Maunu-kuningas, syyttömäksi

-Jumalan silmissä. Hän saattaa nousta -- -- -- Mutta sanoitko sinä

-meidän erottaneen hänet äidistään! Minäpä sanon, että rangaiskoon

-Jumala sitä äitiä, joka pettää lapsensa siten kuin Ingebjørg petti

-poikansa -- äläkä sinä, Erlend, anna luottamustasi sellaiselle, --

-muista, että ne, joiden pariin nyt olet menossa, ovat uskotonta väkeä!"

-

-"Minusta he ovat pysyneet hyvinkin uskollisina toisilleen. Mutta sinä

-puhut kuin taivaallisia sanomia sataisi helmaasi joka ainoa päivä --

-sentähden sinä kai luulet uskaltavasi olla niin rohkea, että rakennat

-riitaa kirkonmiesten kanssa."

-

-"Lopeta, lopeta jo, Erlend. Puhu siitä, mitä ymmärrät, poika, ja ole

-muuten vaiti --". Herra Erling oli kavahtanut pystyyn; molemmat, hän ja

-Erlend, seisoivat vastatusten punaisina ja puhkuen.

-

-Erlend irvisti inhosta:

-

-"Elukan, jonka ihminen on kähminyt, lyömme me kuoliaaksi ja raadon

-viskaamme koskeen."

-

-"Erlend!" Drotsi tarttui pöydänkulmaan molemmin käsin. -- "Sinulla on

-itselläsi poikia", sanoi hän hiljaa. "Miten voit sanoa tuollaista. Varo

-sinä suutasi, Erlend. Ajattele ennen kuin puhut siellä, minne nyt olet

-menossa. Ja mieti kymmeneen kertaan ennen kuin ryhdyt toimeen."

-

-"Jos teillä on tapana tehdä niin, teillä, jotka hoidatte valtakunnan

-asioita, ei minua ihmetytä, että kaikki menee päin mäntyyn. Mutta ei

-sinun tarvitse pelätä" -- hän murti suutaan -- "minä -- en suinkaan

-ryhdy mihinkään. Tässä maassa on vain niin hauska elää. Mutta sinunhan

-pitää olla aikaisin ylhäällä huomenna. Ja appeani väsyttää? --"

-

-Toiset jäivät vielä istumaan mitään puhumatta Erlendin toivotettua

-hyvää yötä. Erlend nukkui laivallaan. Erling Vidkuninpoika käänteli

-pikaria käsissään.

-

-"Teillä on yskä?" tokaisi hän jotakin sanoakseen.

-

-"Vanhat miehet tulevat niin helposti köhäisiksi. Meillä on niin monta

-vaivaa, hyvä herra, joista te nuoret ette tiedä mitään", sanoi Lauritsa

-hymyillen.

-

-Sitten he jälleen istuivat ääneti, kunnes Erling Vidkuninpoika virkkoi

-puolittain itsekseen:

-

-"Kaikki ajattelevat, että maamme asiat ovat huonolla tolalla. Kuusi

-vuotta sitten Oslossa luulin minä käyneen selvästi ilmi, että maassa

-tahdottiin pitää pystyssä kuningasvaltaa -- päättäen niistä miehistä,

-jotka sukuperänsä puolesta ovat määrätyt siitä asiasta päättämään. Minä

--- luotin siihen."

-

-"Uskon teidän olleen oikeassa silloin. Mutta sanoitte itse, että me

-olemme tottuneet liittymään kuninkaamme ympärille. Hän on tällä kertaa

-lapsi -- ja puolet ajasta toisessa maassa --"

-

-"Niin. Toisinaan ajattelen -- ettei ole mitään niin suurta pahaa,

-ettei siitä olisi jotakin hyvää. Ennen vanhaan, jolloin kuninkaamme

-keikkuivat kuin oriit -- oli riittämiin hyviä varsoja kasvatettavaksi;

-kansan ei tarvinnut muuta kuin valita se, joka parhaiten puri --"

-

-Lauritsa naurahti: "Niin kyllä --"

-

-"Keskustelimme yhdessä kolme vuotta sitten, Lauritsa Laamanninpoika,

-teidän palattuanne toivioretkeltänne Skøvdesta ja oltuanne

-tervehtimässä sukuanne Gautlandissa."

-

-"Kyllä muistan, herra, te suvaitsitte käydä minua katsomassa."

-

-"Ei, ei, Lauritsa, teidän ei tarvitse kursailla --" Erling huitaisi

-hiukan kärsimättömästi kädellään. "Tapahtui kuten ennustin", lausui hän

-synkästi. "Tämän maan herroja ei voi enää kukaan koota. Esillä pysyy

-se, jolla on paras ruokahalu -- ainahan seimen pohjalta jotakin löytyy.

-Mutta ne, jotka voisivat tavoitella valtaa ja rikkautta vanhaan,

-isäimme aikaiseen kunnialliseen tapaan, ne miehet eivät astu esiin."

-

-"Siltä näyttää. Mutta asia on niin, että kunnia seuraa päällikön

-merkkiä."

-

-"Silloin lienee miesten mieli tässä maassa se, että minun merkkiäni

-seuraa huono kunnia", sanoi Erling kuivasti. -- "Te, Lauritsa

-Bjørgulfinpoika, olette pysynyt syrjässä kaikesta, joka voisi tehdä

-nimenne tunnetuksi."

-

-"Niin minä olen tehnyt koko naimisissa oloni ajan, herra. Jouduin

-aikaisin naimisiin -- vaimoni on ollut kivulloinen eikä ole jaksanut

-liikkua paljon ihmisten ilmoilla. Ja näyttää siltä kuin ei sukumme

-tahtoisi versoa täällä Norjassa. Poikani kuolivat varhain, ja

-ainoastaan yksi veljenipojista kasvoi täyteen ikään."

-

-Hän oli pahoillaan, että oli tullut sanoneeksi tämän. Erling

-Vidkuninpojalla oli itsellään ollut paljon surua kodissaan. Hänen

-tyttärensä olivat olleet terveitä lapsia ja varttuneet aikuisiksi,

-mutta hänkin oli saanut pitää elossa vain yhden ainoan pojan, ja tuo

-poika kuului olevan heikko terveydeltään. Mutta Erling-herra kysyi

-ainoastaan:

-

-"Teillä ei taida olla likisukulaisia äidin puoleltakaan, ellen muista

-väärin."

-

-"Ei ketään sen likeisempää kuin äidinisän sisaren lapset. Sigurd

-Lodininpojalla oli vain kaksi tytärtä, ja nämä kuolivat kumpikin

-ensimmäistä lasta synnyttäessään -- tätini vei omansa kerallaan

-hautaan."

-

-Sitten he jälleen vaikenivat.

-

-"Tuollaiset kuin Erlend", sanoi drotsi matalalla äänellä, "ovat

-vaarallisimmat. Jotka ajattelevat hiukan etemmäs omaa etuaan. Mutta

-eivät tarpeeksi etäälle. Erlend on kuin laiska lapsi --", herra Erling

-työnsi kiukuissaan pikariaan ympäri pöytää, "onhan hänellä kykyä!

-Ja onhan hän korkeasukuinen ja rohkea! Mutta on turha odottaa, että

-hän viitsisi kuunnella yhtään asiaa loppuun asti niin, että todella

-käsittäisi sen perinpohjin. Ja jos hän kuuntelisikin, olisi hän jo

-unohtanut alun, ennen kuin toinen ehtisi päähän."

-

-Lauritsa katsoi häneen. Herra Erling oli vanhentunut paljon viime

-näkemästä. Hän oli kuluneen ja väsyneen näköinen -- hän näytti

-kutistuneen kokoon. Hänellä oli hienot, selvät kasvonpiirteet, mutta

-kasvot olivat vähän liian pienet, ja hänen ihonsa oli kuihtuneen

-värinen -- se oli ollut sitä aina. Lauritsa tunsi, että tuo mies --

-vaikka olikin nuhteeton ritari, viisas, valmis palvelemaan maata

-vilpittömästi ja säästämättä itseään -- tuntui vähän liian pieneltä

-kaikin puolin olemaan ensi sijalla. Jos hän olisi ollut päätä pitempi,

-hän olisi kai helpommin saavuttanut täyden kannatuksen.

-

-Lauritsa virkkoi hiljaa:

-

-"Siksi viisas on Knut herrakin varmaan, että tietää -- jos siellä

-etelässä jotakin vehkeillään -- ettei hänellä voi olla Erlendistä

-huomattavampaa apua salaisissa suunnitelmissa."

-

-"Te pidätte sittenkin vävystänne, Lauritsa", sanoi toinen melkein

-harmistuneena. "Oikeastaan teillä ei ole syytä rakastaa häntä."

-

-Lauritsa istui levitellen sormellaan pöydälle läikähtänyttä viiniä.

-Erling-herra huomasi, että hänen sormuksensa olivat hyvin väljästi

-sormissa.

-

-"Onkos _teillä_?" Lauritsa nosti katseensa suu hienossa hymyssä. "Ja

-kuitenkin minä luulen teidänkin pitävän hänestä!"

-

-"Enpä kiellä. Herra tietää --

-

-"Mutta se vain on varma, Lauritsa, että Knut-herran mielessä liikkuu

-nykyään monenlaisia tuumia -- hänen poikansa on Haakon-kuninkaan

-tyttärenpoika."

-

-"Sen käsittänee toki Erlendinkin taju, että tuon lapsen isällä on niin

-leveä selkä, ettei nuori junkkari pääse milloinkaan sen sivu. Ja lapsen

-äitiä vastustaa koko kansa tuon avioliiton tähden."

-

-Vähän myöhemmin nousi Erling Vidkuninpoika paikaltaan ja sitoi miekan

-vyölleen; Lauritsa oli ottanut palvelevasti vieraan viitan naulapuusta

-ja piti nyt sitä käsissään -- kun hän äkkiä horjahti ja olisi kaatunut

-maahan, ellei herra Erling olisi ottanut häntä vastaan. Vaivalloisesti

-hän sai kannetuksi tämän suuren miehen vuoteeseen. Halvaus se ei

-ollut -- Lauritsa makasi siinä kelmeänä, sinertävin huulin ja

-veltoin jäsenin. Herra Erling juoksi pihan poikki ja herätti majalan

-isäntämunkin.

-

-Lauritsa oli kovin hämillään tultuaan tajuihinsa. Se oli vain

-sellaista heikkoutta, joka ilmestyi väliin, sanoi hän; se oli alkanut

-erään hirvimetsästyksen jälkeen pari vuotta sitten, hänen eksyttyään

-tuiskussa. Jotakinhan sitä tarvitaan muistuttamaan, että nuoruuden

-voima on poissa ruumiista, sanoi hän anteeksipyytävästi hymyillen.

-

-Herra Erling odotti siksi kunnes munkki oli iskenyt sairaan suonta,

-vaikka Lauritsa pyysi, ettei hän vaivautuisi suotta -- kun hänen oli

-jatkettava matkaa jo päivän sarastaessa.

-

-Kuu paistoi korkealla tunturien yllä, ja vesi päilyi mustana alla,

-mutta vuonon ulapalla välkkyi sen kilo kuin hopeariutta. Ei noussut

-savua yhdestäkään räppänän aukosta -- rakennusten katolla kasvava ruoho

-kimalsi kasteisena kuutamossa. Kaupungin ainoalla lyhyellä kadulla ei

-näkynyt ainoatakaan ihmistä, kun Erling-herra astui reippaasti mäkeä

-alas muutaman askeleen päässä olevaan kuninkaankartanoon, jossa hän

-nukkui. Hän oli niin kumman pienen ja heiveröisen näköinen kuutamossa

--- musta viitta kiedottuna tiukasti ruumiin ympärille -- hytisten

-hiukan kylmästä. Pari unista palvelijaa, jotka olivat istuneet häntä

-odotellen, kompuroi ulos pihalle lyhty kädessä. Drotsi otti lyhdyn,

-lähetti miehet nukkumaan -- ja hytisi jälleen noustessaan portaita

-aitan parvelle, jossa hänen makuusijansa oli.

-

-

-

-

-VII

-

-

-Heti Pärttylin-messun jälkeen lähti Kristiina paluumatkalle lapsineen,

-palvelijoineen ja kamsuineen. Lauritsa lähti saattamaan häntä

-Hjerdkinniin asti.

-

-Isä ja tytär kävelivät puhellen pihamaalla sinä aamuna, jolloin

-Lauritsan piti ratsastaa takaisin kotiin. Tunturi hehkui häikäisevässä

-auringonpaisteessa -- suot punersivat jo kauniisti, ja matala koivu

-loisti kullankeltaisena kukkuloilla; ulapan pinta vuoroin välkkyi ja

-tummeni sitä mukaa kuin suuret valkoiset kesäpilvet vaelsivat sen

-yli. Yhä uusia ilmestyi esiin lakkaamatta, kadoten jälleen kaukaisiin

-tunturirotkoihin ja sinisten vuorten selänteiden taa, joiden lakea

-peittävä vanha ja uusi lumi sulki näköpiirin valkoisena ketjuna. Pienet

-harmaanvihreät peltotilkut, jotka kuuluivat majataloille, erottuivat

-niin oudosti tuosta syksyisen koreasta tunturimaailmasta.

-

-Tuuli puhalsi navakasti ja raikkaasti -- Lauritsa nosti ylös Kristiinan

-vaipanhupun, joka oli lentänyt niskaan, ja suoristi tavantakaa

-sormellaan päähineen nurkkaa.

-

-"Sinä olet tullut kalpeaksi ja kapeaposkiseksi minun talossani", sanoi

-hän. "Emmekö me ole osanneet pitää sinusta huolta, Kristiina?"

-

-"Olette kyllä. En minä siitä syystä --"

-

-"Sinulla on ollut rasittava matkakin monine lapsinesi", tuumi isä.

-

-"Onhan se ollut. Mutta en minä sittenkään ole kalpea poskiltani viiden

-poikani tähden", hän hymähti; ja kun isä katsoi häneen säikähtyneenä

-ja kysyvästi, nyökkäsi hän ja hymyili jälleen hiukan. Isä katsoi

-toisaalle, mutta vähän ajan kuluttua hän kysyi:

-

-"Taitavat sitten olla asiat sillä tolalla, ettet sinä pääse aivan pian

-käymään kotilaaksossa?"

-

-"Ei siihen nyt taida mennä kahdeksaa vuotta sentään toista kertaa",

-sanoi Kristiina. Samassa hän huomasi isänsä kasvojen ilmeen. "Isä! Isä

--- voi isä!"

-

-"Hiljaa, hiljaa tyttäreni!" Lauritsa tarttui vaistomaisesti Kristiinan

-käsivarsiin ja esti tätä heittäytymästä hänen syliinsä. "Älähän nyt,

-Kristiina!"

-

-Hän puristi Kristiinan kättä lujasti ja alkoi kulkea eteenpäin

-käsikkäin tyttärensä kanssa. He olivat joutuneet kauas rakennusten

-luota, astuivat nyt pientä polkua keltaisen koivumetsän keskellä

-eivätkä huomanneet missä kulkivat. Isä hyppäsi pienen puron yli, joka

-katkaisi tien, kääntyi tyttäreensä ja ojensi tälle kätensä auttaakseen

-puron yli.

-

-Kristiina näki jo tuosta vähäisestä liikkeestä, ettei isä ollut

-enää joustava ja notkea jäseniltään. Hän oli nähnyt, mutta ei ollut

-kiinnittänyt siihen huomiotaan ennen -- ettei isä enää ponnahtanut

-satulaan ja siitä alas yhtä keveästi kuin ennen, ei juossut ylös

-parven portaita eikä nostellut raskaita kappaleita yhtä norjasti kuin

-ennen. Hän liikutti ruumistaan jäykemmin ja varovammin -- aivan kuin

-hänellä olisi ollut jokin salainen vaiva ruumiissaan, joka pani hänet

-muistamaan askeliaan. Veri tykytti näkyvästi kaulasuonissa hänen

-palatessaan ratsastusmatkoilta. Toisinaan oli Kristiina huomannut

-hänen silmiensä alusten olevan ikään kuin paisuksissa ja pullollaan --

-ja hän muisti, miten hän eräänä aamuna tupaan tullessaan oli nähnyt

-isän makaavan puolipukeissa sängyssä, paljaat sääret sängynlaidan yli

-retkottaen; äiti istui kyyryssä sängynedusportaalla ja hieroi hänen

-nilkkojaan.

-

-"Jos sinun pitäisi surra jokaista iän runtelemaa miestä, silloin

-sinulla olisi paljon voivotuksen aihetta, hyvä lapsi", puhui Lauritsa

-tyynesti ja hiljaa. "Sinulla on jo itselläsi suuria poikia, Kristiina,

-etkä siis voi ihmetellä, jos isäsi kohtapuoleen on vanha äijä.

-Erotessamme silloin, kun minä vielä olin nuori, emme tienneet enempää

-kuin nytkään, tapaisimmeko toisemme vielä maailmassa. Voinhan minä elää

-kauankin -- jos se on Jumalan tahto, Kristiina --"

-

-"Oletteko te sairas, isä?" kysyi Kristiina soinnuttomasti.

-

-"Onhan niitä vuosien tuomia vaivoja", vastasi isä keveästi.

-

-"Ettehän te ole vanha, isä. Viisikymmentäkaksi vuotta --"

-

-"Minun isäni ei elänyt niinkään vanhaksi. Tule, istutaan tähän."

-

-Siinä oli matala ruohoinen penger puron yli kaartuvan vuorenseinän

-alla. Lauritsa irrotti viitan hartioiltaan, kääri sen kokoon ja veti

-tyttären viereensä sen päälle. Puro juoksi pulpahdellen ja loristen

-pikku kivien yli heidän edessään ja huojutti pajunvarpua, joka kohosi

-vedestä. Isä istui katsellen kaukana syksyisen lakeuden perällä

-kohoavia sinisiä, valkohuippuisia tuntureita.

-

-"Teidän on kylmä, isä", sanoi Kristiina, "-- ottakaa minun viittani."

-Hän aukaisi hakasen, ja Lauritsa veti siitä kulman ympärilleen, niin

-että he istuivat molemmat sen sisällä. Isä kietoi kätensä Kristiinan

-vyötäisille viitan sisällä.

-

-"Niinhän on, Kristiina, että hullu suree ihmisen kuolemaa -- parempi

-että olet Kristuksen oma kuin minun, sanovat viisaat; minä luotan

-Jumalan armoon. Ei se aika ole pitkä, joka erottaa ystävän toisesta.

-Sinusta voi ehkä joskus tuntua siltä ollessasi vielä nuori, mutta

-onhan sinulla lapsesi ja miehesi. Kun joudut minun ikiini, on sinusta

-oleva vain tuokio siitä, kun näit meidät manallemuuttaneet, ja olet

-ihmettelevä vuosia laskiessasi, miten niitä on vierähtänyt monta.

-Minusta tuntuu nykyään siltä kuin olisi vain muutama vuosi siitä kun

-itse olin poika -- ja kuitenkin on jo niin paljon aikaa siitä, kun

-sinä olit pikkuinen vaalea tyttönen, joka juoksenteli alati jäljissäni

--- seurasit hellästi isääsi. Jumala palkitkoon sinua, rakas lapseni,

-kaikesta ilosta, mitä olet minulle tuottanut."

-

-"Jos hän palkitsee minua niin kuin minä olen palkinnut sinua, niin --"

-Kristiina vaipui polvilleen isänsä jalkoihin, tarttui hänen käteensä

-ranteista ja suuteli kämmenten sisäpuolta, peittäen niitä vasten

-itkevät kasvonsa. "Oi isä, rakas, oma isäni -- tuskin olin varttunut

-neidoksi, kun jo palkitsin rakkautenne sillä, että tuotin teille

-katkeran surun."

-

-"Älähän, lapsi, älähän nyt itke." Lauritsa veti kätensä pois, nosti

-Kristiinan viereensä, ja sitten he taas istuivat kuin äsken.

-

-"On minulla ollut paljon iloakin sinusta näinä vuosina, Kristiina.

-Olen nähnyt reippaiden lasten kasvavan helmoissasi, sinusta itsestäsi

-on sukeutunut taitava ja toimelias vaimo -- ja minä olen huomannut

-sinun yhä enemmän etsivän apua sieltä, mistä paras apu on alkuisin,

-vastuksien kohdatessa sinua. Kristiina, kallein aarteeni, älä itke noin

-katkerasti. Voit vahingoittaa sitä, jota kannat vyösi alla", kuiskasi

-Lauritsa. "Älähän nyt sure noin!"

-

-Mutta isä ei saanut häntä tyyntymään. Silloin hän nosti tyttären

-kokonaan syliinsä ja istutti hänet polvelleen; nyt he istuivat kuin

-ennen Kristiinan lapsena ollessa -- Kristiinan käsivarret olivat isän

-kaulan ympärillä ja hänen kasvonsa isän olkapäätä vasten.

-

-"Nyt minä tahdon sanoa sinulle semmoista, mitä en ole sanonut

-yhdellekään imeväiselle pappiani lukuun ottamatta. Siihen aikaan

-kun minä olin kasvava poika -- kotona Skogissa ja alkuaikoina

-henkivartiossa -- teki minun mieleni luostariin, kun olin täyttänyt

-määrätyn iän. En ollut tehnyt mitään lupausta, en edes itselleni.

-Moni seikka veti minua toisellekin tolalle. Mutta kun olin kalassa

-Botn-vuonolla ja kuulin kellojen soivan Hovedøn veljien kirkossa --

-niin minun mieleni sittenkin paloi eniten sinne.

-

-"Kun sitten tulin kuudentoista vuoden ikään, antoi isä valmistaa minulle

-tämän levyhaarniskan espanjalaisista teräslevyistä hopeasiloin --

-Rikard englantilainen Oslosta pani sen kokoon, ja minä sain tämän

-miekan, jota aina käytän -- ja hevoshaarniskan. Ajat eivät olleet

-maassa niin rauhalliset kuin sinun kasvinvuosinasi, meillä oli

-tanskalaissota, ja minä tiesin pian saavani käyttää kauniita aseitani.

-Enkä minä hennonut luopua niistä. -- Ajattelin, ettei isäni pitäisi

-siitä, että hänen vanhin poikansa rupeaisi munkiksi enkä minä tahtonut

-tehdä vanhempieni tahtoa vastaan.

-

-"Mutta valitsin omasta tahdostani maailman ja koetin ajatella

-vastoinkäymisten tullen, että oli miehuutonta valittaa osaa, jonka itse

-oli parhaaksi nähnyt. Sillä sen minä olen ymmärtänyt vuosi vuodelta

-yhä paremmin, ettei ihmiselle, jolle on suotu armo käsittää hiukankin

-Jumalan laupeutta, ole olemassa arvokkaampaa pyrkimystä kuin palvella

-häntä ja valvoa ja rukoilla niiden ihmisten puolesta, joiden silmiä

-vielä pimittää maailman turhuuden verho. Ja kuitenkin minun täytyy

-sanoa, Kristiina, että vaikea minun olisi uhrata Jumalan tähden elämä,

-jonka olen elänyt tiloillani maallisine murheineni ja iloineni --

-rinnallani äitisi sekä te lapset. Miehen täytyy kestää, kun hän on

-siittänyt jälkeläisiä, -- sydäntä kirvelevä on tuska, jos hän kadottaa

-nämä tai jos hän näkee maailman suovan heille vastoinkäymisiä. Herran

-omathan he olivat, Herran, joka antoi heille sielun, eivätkä minun --"

-

-Kristiinan ruumis hytkyi itkusta. Silloin isä alkoi huojuttaa häntä

-sylissään kuin pientä lasta.

-

-"Paljon oli sellaista, jota minä en ymmärtänyt nuorena ollessani. Isä

-piti myös Aasmundista, mutta ei siten kuin minusta. Äitini tähden hän

-rakasti minua, näetkös -- häntä hän ei unohtanut koskaan; Ingan hän

-otti siksi, että hänen isänsä niin tahtoi. Olisin suonut näkeväni

-äitipuoleni vielä tässä maallisessa kodissa saadakseni pyytää häneltä

-anteeksi sitä, etten ollut ymmärtänyt kyllin hänen hyvyyttään --"

-

-"Olethan sinä sanonut useasti, isä, ettei äitipuolesi tehnyt sinulle

-hyvää eikä pahaa", sanoi Kristiina itkunsa välistä.

-

-"Jumala minulle anteeksi suokoon -- minulla oli niin vähän ymmärrystä.

-Nyt minusta tuntuu suurelta onnelta, ettei hän koskaan vihannut minua

-eikä sanonut pahaa sanaa. Miltä sinusta tuntuisi, Kristiina, nähdä

-poikapuolta suosittavan kaikessa ja kaikkialla enemmän kuin omaa

-lastasi?"

-

-Kristiina oli rauhoittunut vähän. Hän oli nyt kääntänyt kasvonsa

-toisaanne päin ja katsoi tunturimaisemaan. Ilman pimitti iso

-harmaansininen pilvenlonkare, joka kulki auringon ohi -- pari keltaista

-sädettä välähti sen läpi kuvastuen kirkkaasti purovedessä.

-

-Sitten voitti taas itku.

-

-"Ei, ei -- isä, rakas isä, ellen minä enää näe teitä elossa, niin --"

-

-"Jumala kaitkoon sinua, Kristiina, lapseni, niin että tapaisimme

-toisemme viimeisenä päivänä; kaikki me, jotka olemme olleet ystäviä

-elämässä -- ja jokainen ihmissielu. Kristus ja Neitsyt Maaria ja Pyhä

-Olavi ja Pyhä Tuomas suojelkoot sinua aina." Lauritsa otti hänen

-kasvonsa käsiensä väliin ja suuteli häntä suulle. "Jumala varjelkoon

-sinua, Jumala valistakoon sinua tämän maailman vaikeuksissa ja

-tulevaisessa valossa --"

-

-Pari tuntia myöhemmin Lauritsa Bjørgulfinpojan ratsastaessa kotiin

-päin Hjerdkinnistä lähti tytär saattamaan häntä astuen isänsä hevosen

-rinnalla. Palvelija oli ehtinyt hyvän taipaleen edelle, mutta

-Lauritsa ajoi koko ajan käymäjalkaa. Oli niin vaikea nähdä Kristiinan

-itkettyneitä, epätoivoisia kasvoja. Sellaisena oli tämä istunut

-vierastuvassakin koko ajan, kun Lauritsa söi ja puheli hänen lapsiensa

-kanssa sekä nosteli näistä yhden kerrallaan syliinsä leikkiä laskien.

-

-Lauritsa sanoi hiljaa:

-

-"Älä enää sure sitä, mitä sinulla on kaduttavaa minun suhteeni,

-Kristiina. Vaan muista sitä silloin, kun lapsesi kasvavat isoiksi ja

-sinusta saattaa tuntua, etteivät ne ole sinua tai isäänsä kohtaan

-sellaisia kuin toivoisit. Ja muista silloin myös se, mitä minä kerroin

-sinulle nuoruudestani. Sinä olet uskollinen rakkaudessasi heitä

-kohtaan, sen minä tiedän, mutta sinä olet itsepäinen silloin kun

-rakastat, ja pojillasi näkyy myös olevan itsepäinen luonto", sanoi hän

-hymyillen.

-

-Lopuksi pyysi Lauritsa Kristiinaa palaamaan takaisin; "en tahdo, että

-sinä kuljet yksinäsi kauemmaksi taloista", sanoi hän. He olivat tulleet

-notkoon, jonka molemmin puolin oli matalia kukkuloita, niiden juurella

-kasvoi koivumetsää, ja sivut olivat louhikon vallassa.

-

-Kristiina viskautui jalustimia vasten. Hän kouri isänsä vaatteita,

-kättä, satulaa, hevosen kaulaa ja kylkiä, heitteli päätään edestakaisin

-ja itki niin syvään ja tuskallisesti voihkien, että isän sydän oli

-murtua Kristiinan suuresta surusta.

-

-Lauritsa hyppäsi hevosen selästä ja nosti tyttären rinnalleen syleillen

-häntä viimeisen kerran. Yhä uudelleen hän teki ristinmerkin siunaten

-Kristiinaa ja jättäen hänet Jumalan ja pyhimysten huomaan. Viimein hän

-sanoi, että Kristiinan nyt täytyi päästää hänet menemään.

-

-Niin he erosivat. Mutta isän ajettua vähän matkan päähän näki

-Kristiina hänen hiljentävän hevosen kulkua ja huomasi, että isä itki

-ratsastaessaan pois hänen luotaan.

-

-Hän juoksi koivikkoon, riensi eteenpäin ja alkoi kavuta keltaisen

-jäkälän peittämää lähintä louhikkomäkeä. Mutta siinä oli isoja kiviä,

-ja se oli vaikeapääsyinen, ja kukkula oli korkeampi kuin hän oli

-luullut. Vihdoin viimein hän saapui harjalle, mutta silloin isä oli jo

-kadonnut näkyvistä. Kristiina viskautui sammalten ja sianpuolanvarpujen

-keskelle, joita kasvoi ylhäällä, ja siihen hän jäi makaamaan itkien

-kasvot käsien peitossa.

-

-       *       *       *       *       *

-

-Lauritsa Bjørgulfinpoika palasi Jørundgaardiin myöhään illalla. Hänen

-mielessään läikähti pieni lämmin laine, kun hän huomasi pirtissä vielä

-oltavan valveilla -- pikkuruikkuisen lasiruudun takaa loimotti heikko

-valo solaan. Sen rakennuksen hän oli aina tuntenut eniten kodikseen.

-

-Ragnfrid istui siellä yksin suuri ompelutyö edessään pöydällä -- hänen

-vieressään paloi talikynttilä messinkijalassa. Hän nousi heti, toivotti

-hyvää iltaa, lisäsi vettä liedelle ja lähti itse noutamaan ruokaa ja

-juomaa. Hän kertoi lähettäneensä palvelusväen makaamaan kauan aikaa

-sitten, -- talossa oli ollut kova päivä, mutta nyt olikin ohraleipä

-paistettuna joulupaistokseen asti. Paal ja Gunstein olivat lähteneet

-tunturille sammalia keräämään. Heidän puhuessaan sammalesta sanoi

-Lauritsa tahtovansa talvipuvukseen sen kankaan, jonka värjäykseen oli

-käytetty sammalta taikka sitten toisen, kanervanvihreän. Moarin Orm oli

-käynyt heillä aamulla ja pyytänyt ostaa jonkun nahkahihnan. Ragnfrid

-oli antanut hänelle ne hihnat, jotka riippuivat etumaisina vajassa, ja

-sanonut, että hän voi saada ne lahjaksi. Ormin tytär oli jo terveempi

--- sääressä oleva haava alkoi mennä umpeen.

-

-Lauritsa vastaili ja nyökkäsi juodessaan saattorenkinsä kera. Mutta

-isäntä lopetti syömisen lyhyeen. Hän nousi, kuivasi veitsen reitensä

-selkäpuoleen ja otti maasta kerän, joka oli Ragnfridin lähellä. Lanka

-oli keritty puikolle, jonka kumpaankin päähän oli veistetty lintu

--- toisen pyrstöstä oli kappale poissa. Lauritsa paransi vaurion ja

-veisteli päätä hiukan, niin että siitä tuli töppöpyrstö. Hän oli

-veistänyt koko joukon tämmöisiä keräpuikkoja vaimolleen entisinä

-aikoina.

-

-"Paikkaatko sinä tuon itse?" kysyi hän katsoen vaimonsa työtä.

-Tällä oli edessään Lauritsan vanhat nahkahousut; Ragnfrid laitteli

-paikkoja reisien sisäpuolelle, mistä nahka oli kulunut satulaa vasten

-hankautuessaan. "Se on kovaa työtä sinun sormillesi, Ragnfrid."

-

-"Kyllä se käy." Vaimo asetteli nahkakappaleet reuna reunaa vasten ja

-pisteli reikiä naskalilla.

-

-Lauritsan saattorenki toivotti hyvää yötä ja lähti ulos. Mies ja vaimo

-jäivät kahden kesken. Lauritsa seisoi lieden luona lämmittelemässä,

-toinen jalka reunalla ja käsi räppänätangossa. Ragnfrid katsoi häneen.

-Silloin hän huomasi, ettei Lauritsalla ollut pientä rubiineilla

-koristettua sormustaan --. äitinsä kihlasormusta. Lauritsa näki hänen

-huomanneen sen.

-

-"Minä annoin sen Kristiinalle", hän virkkoi. "Sehän on aina ollut

-aiottu hänelle -- minun mielestäni hän saattoi saada sen jo nyt."

-

-Sitten tuumivat kumpikin, että eiköhän ollut maatapanon aika. Mutta

-Lauritsa jäi seisomaan ja Ragnfrid työnsä ääreen. He vaihtoivat pari

-sanaa Kristiinan matkasta, töistä, jotka odottivat kotona, Ramborgista

-ja Simonista. Sitten he arvelivat jälleen, että pitäisi käydä levolle

--- mutta ei kumpikaan liikahtanut.

-

-Viimein veti Lauritsa sinivalkoisella kivellä koristetun sormirenkaan

-oikeasta kädestään ja meni vaimonsa luokse. Arkana ja hämillään hän

-tarttui vaimonsa käteen ja pujotti sormuksen siihen -- hänen täytyi

-koettaa sitä pariin eri sormeen, ennen kuin se soveltui. Se jäi

-keskisormeen vihkisormuksen päälle.

-

-"Tämän minä tahdon antaa sinulle", sanoi hän hiljaa, katsomatta

-vaimoonsa.

-

-Ragnfrid istahti hiiskahtamatta, mutta tuli punaiseksi poskiltaan.

-

-"Miksi sinä teit tämän?" kuiskasi hän viimein. "Luuletko sinä, etten

-minä suo tyttärellemme hänelle tulevaa sormusta --"

-

-Lauritsa pudisti päätään ja hymyili heikosti.

-

-"Kyllä sinä ymmärrät, miksi minä sen tein."

-

-"Olet sanonut ennen, että tämän sormuksen sinä viet kerallasi hautaan",

-sanoi vaimo jälleen kuiskaten. "Sitä ei pitänyt kenenkään kantaa sinun

-jälkeesi --"

-

-"Siksi sinun ei pidäkään koskaan ottaa sitä kädestäsi, Ragnfrid --

-lupaa se minulle. Sinun jälkeesi minä en suo kenenkään kantavan sitä --"

-

-"Miksi sinä teit tämän?" kysyi Ragnfrid jälleen henkeä pidättäen.

-

-Mies katsoi hänen silmiinsä:

-

-"Viime keväänä meni kolmekymmentä neljä vuotta umpeen siitä, kun meidät

-annettiin toisillemme. Minä olin alaikäinen poika -- koko miehuuteni

-ajan olet sinä seisonut rinnallani myötä- ja vastoinkäymisessä.

-Jumala armahtakoon, en ymmärtänyt, miten paljon raskasta sinulla oli

-sydämelläsi meidän eläessämme yhdessä. Mutta nyt minusta tuntuu kuin

-olisin aina iloinnut siitä, että sinä olet kulkenut rinnallani.

-

-"En tiedä oletko oikeassa siinä, että uskoit Kristiinan olevan minulle

-kalliimman sinua. Hän oli minun suurin iloni, ja hän on tuottanut

-minulle suurimman suruni. Mutta sinä olet heidän kaikkien äiti. Nyt

-minusta tuntuu kuin minun olisi vaikeinta jättää sinut erotessani

-täältä.

-

-"Siksi sinun ei koskaan pidä antaa sormustasi muille -- ei

-tyttärillemmekään, vaan sano heille, etteivät he ota sitä pois.

-

-"Ehkä sinulla on ollut minun luonani mielestäsi enemmän surua kuin iloa

--- onhan meillä ollut vaikeutta -- eräässä suhteessa, mutta sittenkin

-me mielestäni olemme olleet uskolliset ystävät. Ja minä olen ajatellut,

-että me vielä kerran kohtaamme niin, ettei tuo entinen enää erota

-meitä, vaan että Jumala rakentaa ystävyytemme yhä ehommaksi --"

-

-Vaimo kohotti kalpeat, vakojen uurtamat kasvonsa -- hänen suuret,

-sisäänvajonneet silmänsä hehkuivat hänen katsoessaan mieheensä.

-Tämä piti yhä hänen kättänsä omassaan -- Ragnfrid katsoi kättään

-sen pysyessä Lauritsan kädessä hiukan koholla. Siinä välkkyi kolme

-sormusta toinen toisensa päällä -- alimmaisena kihlasormus, sen päällä

-vihkisormus ja ylimpänä tämä.

-

-Hänestä tuntui niin oudolta. Hän muisti hetken, jolloin Lauritsa oli

-pannut hänen sormeensa ensimmäisen -- se oli tapahtunut räppänätangon

-luona kotona Sundbun tuvassa heidän molempien isien nähden. Lauritsa

-oli ollut verevä, pyöreäposkinen poika, miltei vielä lapsi -- hiukan

-hämillään hän oli astunut esiin herra Bjørgulfin sivulta.

-

-Toisen oli Lauritsa pannut Ragnfridin sormeen kirkon ovella

-Gerdarudissa, kolmiyhteisen Jumalan nimeen, papin käsien alla.

-

-Ragnfridista tuntui siltä kuin olisi Lauritsa nyt kolmannen ja

-viimeisen kerran vihkinyt itsensä häneen. Kun Ragnfrid kohdakkoin oli

-istuva hänen hengettömän ruumiinsa ääressä, toivoi Lauritsa vaimonsa

-tietävän, että tämän sormuksen mukana siirtyi se väkevä ja elävä henki,

-joka oli asunut tuossa maallisessa tomumajassa.

-

-Ragnfridista tuntui kuin hänen sydämensä olisi haljennut ja siitä olisi

-lähtenyt juoksemaan veri, kiihkeä, voimakas veri. Surusta sen kuuman ja

-elävän lemmen tähden, jonka osattomuudesta hän yhä vielä salassa kärsi,

-ankeasta onnesta tuon verettömän, häikäisevän rakkauden edessä, joka

-veti häntä maisen elämän äärimmäisille rajoille. Pimeyden läpi, joka

-kerran oli tuleva, näki hän toisen, lempeämmän auringon hohteen, tunsi

-ikuisen yrttitarhan kukkien tuoksun.

-

-Lauritsa laski vaimonsa käden takaisin tämän syliin ja istuutui

-penkille vähän matkan päähän, selin pöytään ja toinen käsivarsi

-pöytälaudalla. Hän ei katsonut vaimoonsa, vaan lieden tuleen.

-

-Ragnfrid sanoi sitten hiljaa ja levollisesti, ryhtyessään jälleen

-puhumaan:

-

-"En voinut ajatella, mieheni, että sinä pidät minusta niin paljon --"

-

-"Niin pidän", vastasi toinen yhtä tasaisesti.

-

-He istuivat ääneti vähän aikaa. Ragnfrid siirsi työnsä sylistään

-viereensä penkille. Hetken kuluttua hän kysyi hiljaa:

-

-"Entäs se, mitä minä kerroin sinulle kerran -- oletko unohtanut sen --?"

-

-"Tämän elämän aikana tuskin yksikään mies saattaa unohtaa sellaista. Ja

-onhan niin, olen itse sen tuntenut, etteivät välimme ole parantuneet

-sen jälkeen kun olin tullut tietämään kaiken. Mutta Jumala tietää,

-kuinka taistelin, ettet sinä koskaan huomaisi minun ajattelevan sitä

-niin paljon?-"

-

-"En tiennyt sinun tehneen niin."

-

-Lauritsa kääntyi äkisti vaimonsa puoleen ja katsoi häneen. Silloin

-sanoi Ragnfrid:

-

-"Minun syytäni on, että välimme pahenivat, Lauritsa. Minusta tuntui,

-että jos olisit voinut olla minua kohtaan aivan samanlainen kuin ennen

--- tuon mainitun yön jälkeen --, silloin sinun olisi täytynyt pitää

-minusta vielä vähemmän kuin mitä olin luullut. Jos sinä olisit ollut

-kova minua kohtaan sen jälkeen, jos olisit lyönyt minua, vaikkapa

-kerran juovuspäissäsi --, silloin olisin voinut kantaa suruni ja

-katumukseni paremmin. Mutta kun annoit sen mennä niin keveästi ohi --"

-

-"Oletko sinä luullut, että minä annoin sen mennä keveästi ohi --?"

-

-Lauritsan äänessä kuuluva heikko värinä saattoi Ragnfridin hurjan

-kaipauksen valtaan. Hän tahtoi sulaa mieheensä, hukkua tuohon

-läikehtivään syvyyteen, joka pani äänen värisemään jännityksen ja

-ahdistuksen vallassa. Hän sanoi kiihkeästi:

-

-"Jos sinä olisit kerrankaan sulkenut minut syliisi toisesta syystä kuin

-siksi, että olin kristillinen aviopuolisosi, joka oli määrätty sinun

-viereesi, jos olisit syleillyt minua vaimona, jota olit halunnut ja

-josta olisit ollut valmis taistelemaan -- silloin sinä et olisi voinut

-olla minua kohtaan sellainen, kuin noita sanoja ei olisi milloinkaan

-sanottu --"

-

-Lauritsa ajatteli:

-

-"En. En olisi tainnut voida olla. En suinkaan."

-

-"Jos olisit iloinnut sinulle määrätystä morsiamesta siten kuin Simon

-Kristiinastamme --"

-

-Lauritsa ei vastannut. Vähän ajan kuluttua hän sanoi, aivan kuin vasten

-tahtoaan, hiljaa ja pelokkaasti:

-

-"Miksi mainitsit _Simonin_?"

-

-"Enhän voinut verrata sinua tuohon toiseen", vastasi vaimo itsekin

-hämmästyneenä ja peloissaan, vaikka koetti hymyillä. "Te olette liian

-erilaiset."

-

-Lauritsa nousi, astui muutaman askeleen rauhattomasti -- ja sanoi

-sitten vielä hiljemmin kuin äsken:

-

-"Jumala ei ole hylkäävä Simonia."

-

-"Eikö sinusta ole milloinkaan tuntunut siltä", kysyi vaimo, "kuin

-Jumala olisi hyljännyt sinut?"

-

-"Ei."

-

-"Mitä sinä ajattelit tuona yönä, jolloin istuimme ladossa -- jolloin

-sait tietää _yhdellä kertaa_, että me kaksi, joita sinä olit rakastanut

-syvimmin ja uskollisimmin, olimme kumpikin pettäneet sinut niin pahoin

-kuin mahdollista oli --"

-

-"Enpä tainnut ajatella paljon", vastasi mies.

-

-"Entä sitten", jatkoi vaimo, "sitten kun aina ajattelit sitä -- kuten

-sanot tehneesi --"

-

-Lauritsa käänsi kasvonsa pois. Ragnfrid näki veren tulvahtavan hänen

-päivettyneeseen kaulaansa.

-

-"Minä ajattelin kuinka monta kertaa itse olin pettänyt Kristuksen",

-sanoi hän matalasti.

-

-Ragnfrid nousi -- ja seisoi paikallaan vähän aikaa ennen kuin uskalsi

-mennä Lauritsan luo ja laskea kätensä tämän olkapäille. Kun Lauritsa

-veti hänet syliinsä, painoi vaimo päänsä hänen rinnalleen; Lauritsa

-tunsi, että Ragnfrid itki. Mies veti vaimonsa vielä lähemmä itseään ja

-painoi kasvonsa hänen otsaansa vasten.

-

-"Nyt, Ragnfrid, me menemme levolle", sanoi hän sitten hetkisen kuluttua.

-

-He menivät yhdessä ristiinnaulitun kuvan alle, polvistuivat ja tekivät

-ristinmerkin. Lauritsa luki iltarukoukset, saneli ne kirkonkielellä

-matalasti ja selvään, ja vaimo toisti ne hänen perästään.

-

-Sitten he riisuutuivat. Ragnfrid meni peremmälle sänkyyn, jonka

-päänalainen nyt oli paljon matalampi kuin ennen, koska Lauritsaa viime

-aikoina usein oli vaivannut huimaus. Lauritsa sulki oven kangella ja

-salvalla, hajotti tulen liedellä, puhalsi sammuksiin kynttilän ja

-asettui vaimonsa viereen. He makasivat pimeässä niin, että heidän

-käsivartensa koskettivat toisiaan. Tuokion kuluttua he solmivat yhteen

-sormensa.

-

-Ragnfrid Ivarintytär ajatteli, että tämä oli kuin uusi hääyö,

-ihmeellinen hääyö. Onni ja onnettomuus kietoutuivat toisiinsa ja

-kantoivat häntä niin raivoisilla aalloilla, että hän tunsi sielun

-alkavan irrottaa ensimmäisiä juuriaan hänen ruumistaan -- kuoleman käsi

-oli koskenut häneenkin -- ensimmäisen kerran.

-

-Näin oli käyvä -- kun alku oli ollut sellainen kuin se oli. Hän muisti

-ensimmäisen kerran, jolloin hän oli nähnyt sulhasensa. Tämä oli ollut

-ystävällinen -- vähän hämillään, mutta valmis pitämään morsiamestaan.

-Sekin, että tuo nuori poika oli ollut niin loistavan kaunis, oli

-ärsyttänyt häntä; Lauritsan paksu tukka riippui sileänä ja vaaleana

-punavalkoisten, kultahaivenisten kasvojen ympärillä. Ragnfridin sydän

-oli yhtenä ainoana polttavana haavana hänen muistaessaan muuatta toista

-miestä, joka ei ollut kaunis eikä nuori eikä rusoposkinen, mutta jonka

-syliin hän ikävöi menehtyäkseen työntääkseen samalla puukon hänen

-kurkkuunsa. Ja kun hänen sulhasensa ensi kerran oli tahtonut hyväillä

-häntä -- he olivat istuneet yhdessä aitanportailla kotona, ja Lauritsa

-oli koettanut ottaa käsiinsä hänen palmikkonsa -- oli hän hypähtänyt

-pystyyn, kääntynyt sulhaseensa kalpeana vihasta ja mennyt pois.

-

-Kuinka selvästi hän muisti sen öisen matkan, jolloin hän oli

-ratsastanut Trondin ja Tordiksen kanssa Jerndalen-laakson kautta

-velhovaimon luokse Dovreen. Hän oli ryöminyt polvillaan, vääntänyt

-sormukset ja rannerenkaat käsistään lattialle Aashild-rouvan eteen

-kerjäten turhaan ainetta, joka olisi estänyt hänen sulhastaan saamasta

-tahtoaan läpi hänen suhteensa. Hän muisti tuon pitkän retken isän ja

-sukulaisten ja morsiusneitojen ja muun saattoväen seurassa laakson

-halki, Skogin häihin. Ja hän muisti ensimmäisen yön -- ja myöhemmät

-yöt -- jolloin hän oli ottanut vastaan äskennaineen pojan kömpelöt

-rakkauden osoitukset kylmänä kuin kivi, salaamatta, miten vähän ne

-häntä miellyttivät.

-

-Ei, Jumala ei ollut hyljännyt häntä. Jumala oli kuullut laupeudessaan

-hänen valitushuutonsa hänen vaipuessaan yhä syvemmälle onnettomuuteensa

--- silloinkin, kun hän oli huutanut uskomatta apuun. Oli kuin musta

-meri olisi hänet niellyt -- ja nyt kantoivat aallot häntä niin

-ihmeellistä ja ihanaa autuutta kohti, että hän tiesi niiden kantavan

-hänet elämästä pois.

-

-"Puhu minulle, Lauritsa", pyysi hän hiljaa. "Minä olen niin väsynyt --"

-

-Mies kuiskasi:

-

-"Venite ad me, omnes qui laborate et onerati estis. Ego reficiam

-vos [Tulkaa minun luokseni kaikki, jotka työtä teette ja olette

-raskautetut, ja minä olen antava teille rauhan.] -- sanoo taivasten

-Herra."

-

-Hän työnsi käsivartensa vaimonsa olkapään alle ja veti hänet kiinni

-itseensä. He lepäsivät siten poski poskea vasten. Sitten sanoi Ragnfrid

-hiljaa:

-

-"Nyt minä olen pyytänyt Jumalan äitiä rukoilemaan puolestani, ettei

-minun tarvitsisi jäädä eloon sinun jälkeesi, mieheni --"

-

-Lauritsan huulet ja silmäripset sipaisivat vaimon poskea pimeässä

-keveästi kuin perhonsiivet, ja hän saneli:

-

-"Ragnfrid, oma vaimoni, oma vaimoni --"

-

-

-

-

-VIII

-

-

-Kristiina oli kotonaan Husabyssä tämän syksyn ja talven eikä halunnut

-minnekään -- hän syytti sitä, ettei ollut terve. Mutta hän oli vain

-väsynyt. Niin väsynyt hän ei ollut ollut milloinkaan elämässään --

-hän oli väsynyt olemaan iloinen ja väsynyt suremaan, mutta kaikista

-väsynein miettimään.

-

-Varmaan asia paranisi, kun hän saisi uuden lapsensa, tuumi hän -- hän

-kaipasi sitä niin kauheasti; oli ihan kuin se olisi voinut pelastaa

-hänet. Jos siitä tuli poika ja hänen isänsä kuolisi ennen kuin se oli

-syntynyt, oli se saava Lauritsan nimen. Ja hän kuvitteli, miten hän

-oli rakastava tätä lasta ja ruokkiva omalla rinnallaan -- siitä oli

-jo niin kauan, kun hänellä oli viimeksi ollut rintalapsi, että häntä

-itketti ikävästä ajatellessaan, että hän nyt taas pian saisi syliinsä

-imetettävän.

-

-Hän keräsi taas kaikki poikansa ympärilleen, kuten ennen, ja koetti

-opettaa heille parempaa kuria ja käytöstä. Hän tunsi tekevänsä

-siinä isänsä toivon mukaan, ja se tuntui tuovan hiukkasen lohtua

-hänen sieluunsa. Sira Eiliv oli alkanut opettaa Naakkvelle ja

-Bjørgulfille aakkosia ynnä latinan kieltä, ja Kristiina istui näin

-usein papintalossa lasten ollessa siellä oppimassa. Mutta lapset eivät

-olleet varsin tiedonhaluisia oppilaita; he olivat kaikki vallattomia

-ja omapäisiä paitsi Gaute, joka siten edelleen tuli olemaan äidin

-sylivauva, kuten Erlend sanoi.

-

-Erlend oli palannut Tanskasta pyhäinmessun aikaan hyvin hilpeällä

-tuulella. Häntä oli kestitty mitä tuhlaavimmin herttuan ja sukulaisensa

-Ingebjørg-rouvan luona; nämä olivat kiitelleet kovasti hänen tuomiaan

-nahkoja ja hopeita, hän oli ollut turnauksessa ja pyytänyt kauriita

-ja hirviä; ja eron hetkellä oli Knut-herra lahjoittanut hänelle

-pikimustan kastiilialaisen oriin ja rouva oli lähettänyt sydämellisen

-tervehdyksen ja kaksi hopeanharmaata vainukoiraa tuliaisiksi

-Kristiinalle. Kristiinan mielestä nuo vierasrotuiset koirat olivat

-kavalan ja uskottoman näköisiä, ja hän pelkäsi niiden tekevän pahaa

-lapsille. Ja ihmiset puhuivat kastiilialaishevosesta. Erlend oli uljaan

-näköinen korkeajalkaisen, sirorakenteisen hevosensa selässä, mutta

-sellainen eläin ei kelvannut tämän maan oloihin; Jumala tiesi miten se

-oli selviävä tunturilla. Erlend osteli kuitenkin tarkastusretkillään

-parhaita mustia tammoja, ja hänellä oli yksi tamma, joka oli ainakin

-kaunis katsella. Erlend oli muuten antanut hienot vierasmaalaiset nimet

-ratsuhevosilleen. Mikä oli Belkolor, mikä Bajard mikä minkinniminen,

-mutta ori oli niin mainio, ettei se tarvinnut nimikoruja -- se oli vain

-Musta.

-

-Erlendiä harmitti kovasti, ettei hänen vaimonsa tahtonut lähteä

-mihinkään hänen kanssaan. Ei Kristiina hänestä tuntunut sairaaltakaan

--- ei hän pyörtynyt eikä oksennellut ollenkaan tällä kertaa, eikä

-hänestä edes näkynyt vielä mitään -- hän oli varmaan niin kalpea

-ja väsynyt siksi, että istui aina sisällä tuumien ja selvitellen

-hänen pahoja tekojaan. Oli joulun aika -- heidän välillään syntyi

-usein kiivas riita. Eikä Erlend nyt tullutkaan pyytämään anteeksi

-kiivauttaan, kuten hän ennen oli aina tehnyt. Tähän asti hän oli aina

-luullut erimielisyyksien syntyessä itse olevansa syypää. Kristiina oli

-hyvä, hän oli aina oikeassa, ja kun Erlend ei viihtynyt kotona, niin

-johtui se hänen luonnostaan, joka oli sellainen, että häntä väsytti

-hyvyys ja oikeus, jos sitä tuli liiaksi. Näin hän oli ajatellut asian.

-Mutta tänä kesänä hän oli jo useamman kerran huomannut appiukkonsa

-yhtyvän häneen ja olevan sitä mieltä, että Kristiinalta puuttui kelpo

-vaimon lempeys ja suvaitsevaisuus. Hänen mieleensä juolahti silloin,

-että Kristiina oli monesti pikkumaisen arka eikä tahtonut antaa

-anteeksi pieniä syntejä, joilla hän ei ollut tarkoittanut mitään sen

-pahempaa. Hän oli aina pyytänyt vaimoltaan anteeksi -- ja Kristiina oli

-sanonut antavansa, mutta perästäpäin Erlend oli nähnyt, ettei vaimo

-ollutkaan unohtanut.

-

-Näin hän joutui olemaan paljon poissa kotoa ja otti tyttärensä

-Margretin mukaan. Tämän kasvatus oli aina ollut epäsovun aihe Erlendin

-ja Kristiinan välillä. Kristiina ei tosin ollut koskaan sanonut mitään,

-mutta Erlend tiesi mitä hän -- ja muut ihmiset -- ajattelivat. Hän

-oli kaikella tapaa kohdellut Margretia kuin aviolastaan, ja ihmiset

-käyttäytyivät myös häntä kohtaan hänen käydessään vieraisilla isänsä

-ja äitipuolensa kanssa kuin hän olisi sitä ollut. Ramborgin häissä

-hän oli ollut yhtenä morsiusneidoista ja kantanut kultaseppeltä

-valtoimilla hiuksillaan. Useiden naisten mielestä se ei ollut sopivaa,

-mutta Lauritsa oli nuhdellut heitä, ja Simonkin oli pyytänyt, ettei

-kukaan mainitsisi siitä Erlendille eikä neidolle itselleen; eihän

-tuo kaunis lapsi voinut mitään onnettomalle syntyperälleen. Mutta

-Kristiina huomasi Erlendin aikovan saada Margretin naitetuksi johonkin

-aatelissukuun ja uskovan korkean asemansa avulla onnistuvansa

-aikomuksessaan, vaikka neito oli syntynyt haureudessa ja hänen asemansa

-turvaaminen oli käyvä vaikeaksi. Asia olisi ehkä käynyt päinsä, jos

-olisi voitu uskoa siihen, että Erlend kykeni säilyttämään ja lisäämään

-valtaansa ja rikkauttaan. Mutta vaikka Erlendistä pidettiin ja häntä

-kunnioitettiin eräällä tapaa, ei kukaan kuitenkaan jaksanut oikein

-uskoa Husabyn varallisuuden pysyvyyteen. Kristiina pelkäsi siis, ettei

-hän voisi toteuttaa Margretia koskevia aikeitaan. Ja vaikka hän ei

-juuri pitänyt Margretista, sääli hän tätä kuitenkin ja pelkäsi sitä

-päivää, jolloin tytön korskeus ehkä oli saava kolauksen -- ja mietti,

-oliko tämä silloin tyytyvä paljon vähäpätöisempään naimiskauppaan kuin

-mitä hänen isänsä oli opettanut odottamaan sekä aivan toisenlaisiin

-oloihin kuin missä hän oli saanut kasvaa.

-

-Tulipa sitten kolme miestä Formosta Husabyhyn heti kynttilänmessun

-jälkeen; he olivat tulleet suksilla tunturin yli ja toivat Erlendille

-pikaviestin Simon Andreksenpojalta. Simon kirjoitti heidän yhteisen

-appensa olevan sairaana ja olevan tietymätöntä, miten kauan hän eläisi;

-Lauritsa oli käskenyt pyytää Erlendiä Siliin, jos se suinkin kävi

-päinsä; hän olisi halunnut puhua molempien vävyjensä kanssa asioiden

-järjestämisestä hänen kuolemansa jälkeen.

-

-Erlend katsahti vaimoonsa. Tämä oli raskaana, oli kovasti kalpea ja

-kapea poskiltaan -- ja näytti niin murheelliselta, että kyyneleet

-olivat pulpahtamassa esiin millä hetkellä hyvänsä. Ja Erlend katui

-tämäntalvista käytöstään häntä kohtaan -- isän sairaus ei tullut

-odottamatta. Jos Kristiina siis oli kantanut moista salaista murhetta,

-täytyi hänen ärtyisyytensä antaa anteeksi.

-

-Yksin hän olisi saattanut tehdä tämän Silin matkan koko nopeasti

-hiihtämällä tunturin yli. Mutta jos hänen oli vietävä sinne myös

-vaimonsa, tuli siitä pitkä ja vaivalloinen retki. Ja silloin hänen

-täytyi odottaa paaston aikana pidettävien asekäräjien yli sekä pitää

-ensin lääninvoutiensa kokous; oli myös eräitä kokouksia ja käräjiä,

-joissa hänen itsensä tuli olla mukana. Ennen kuin he olisivat päässeet

-matkaan, olisi ehditty arveluttavan lähelle synnytysaikaa -- eikä

-Kristiina sietänyt merta edes terveenä ollessaan. Mutta sekin oli

-mahdoton ajatus, ettei Kristiina saisi nähdä isäänsä ennen tämän

-kuolemaa. Illalla heidän maatapantuaan kysyi Erlend vaimoltaan,

-uskalsiko tämä lähteä mukaan.

-

-Ja Erlend sai mielestään täyden korvauksen, kun Kristiina itki hänen

-sylissään katuen talvista töykeyttään. Erlend pehmeni ja suli helläksi

-kuten aina tuotettuaan surua naiselle ja nähdessään sen laukeavan

-silmiensä edessä. Ja hän koetti sietää malttiaan menettämättä

-Kristiinan päähänpistot. Hän oli sanonut paikalla, että lapsia hän ei

-huolinut mukaan. Kristiina koetti selitellä, että Naakkve oli jo siksi

-vanha, että hänellä voisi olla hyötyä isoisän kuoleman näkemisestä.

-Erlend sanoi: ei. Sitten olivat Ivar ja Skule Kristiinan mielestä

-liian pienet jäämään yksinomaan palvelusnaisten haltuun. Ei, sanoi

-taas Erlend. Ja Gautesta oli Lauritsa pitänyt niin paljon. Ei, sanoi

-Erlend -- asia oli liian hankala järjestää Kristiinan ollessa tuossa

-tilassa -- Ragnfridin täytyi hankkia apuvaimo taloon miehensä maatessa

-kuolinvuoteella -- ja heillä itsellään tuli olemaan vaikea paluumatka

-vastasyntyneen kera. Joko hänen täytyi jättää lapsensa hoidettavaksi

-jollekin Lauritsan tilalle tai odottaa Jørundgaardissa kesää.

-Erlend esitti asian moneen kertaan, mutta koetti puhua tyynesti ja

-vakuuttavasti.

-

-Sitten hän tuli ajatelleeksi, että hänen oli hankittava Nidarosista

-mukaansa yhtä ja toista, mitä anoppi saattoi tarvita hautajaisiin --

-viiniä ja vahaa, vehnäjauhoja, mannaryyniä ynnä muuta. Mutta vihdoin

-viimein he kuitenkin pääsivät lähtemään ja saapuivat Jørundgaardiin

-Kertun-messun aattona.

-

-Mutta kotonaolo muodostui Kristiinalle aivan toisenlaiseksi kuin mitä

-hän oli odottanut.

-

-Täytyihän hänen iloita kaikesta sydämestään, että oli nähnyt isänsä

-vielä kerran. Ja hän iloitsi muistaessaan isänsä ilon hänen tullessaan

-ja hän oli nähnyt, miten isä oli kiittänyt Erlendiä siitä, että tämä

-oli suonut hänen tulla. Mutta hän tunsi joutuneensa niin monen asian

-ulkopuolelle, ja se koski häneen.

-

-Oli vajaa kuukausi aikaan, jolloin hän odotti lapsen syntyvän, ja

-Lauritsa kielsi häntä kokonaan puuttumasta sairaanhoitoon; hän ei

-saanut valvoa toisten kanssa isän luona öisin, eikä äiti olisi sallinut

-hänen liikuttaa sormeakaan talouskureissa. Hän istui isänsä luona koko

-päivän, mutta harvoin he jäivät kahden kesken hetkeksikään. Melkein

-joka päivä saapui kartanoon vieraita -- ystäviä, jotka tahtoivat

-nähdä Lauritsa Bjørgulfinpojan vielä kerran ennen kuolemaa. Se

-ilahdutti isää, vaikka se väsytti häntä suuresti. Hän puheli iloisesti

-ja sydämellisesti kaikkien kanssa, naisten ja miesten, köyhien ja

-rikkaiden, nuorien ja vanhojen, kiitti heitä heidän ystävyydestään,

-pyysi heidän esirukoustaan ja toivoi kohtaavansa kaikki Jumalan luona

-autuuden päivänä. Öisin, kun vain omaiset olivat hänen luonaan, makasi

-Kristiina ylistuvassa, tuijotti pimeään eikä voinut nukkua miettiessään

-isänsä lähtöä ja oman sydämensä pahuutta ja kelvottomuutta.

-

-Loppu läheni nopeasti. Lauritsa oli pysynyt jalkeilla siihen asti,

-kun Ramborg oli saanut lapsensa, jolloin Ragnfridin ei enää tarvinnut

-olla Formossa niin paljon; hän oli myös kerran ajattanut itsensä sinne

-katsomaan tytärtään ja tyttärensä tytärtä; tuo pikku tyttö oli ristitty

-Ulvhildiksi. Mutta sitten hän paneutui sänkyyn eikä enää noussut.

-

-Hän nukkui isossatuvassa ylisparven alla. Hänelle oli valmistettu

-eräänlainen sänky peräistuimelle pöydän päähän, sillä hän ei sietänyt

-korkeaa päänaluista; muuten häntä heti alkoi pyörryttää, hän sai

-taintumiskohtauksia ja sydämenkouristuksia. Hänestä ei uskallettu enää

-lyödä suonta; sitä oli täytynyt tehdä niin usein talven ja syksyn

-kuluessa, että hän oli jo aivan veretön eikä jaksanut paljon syödä eikä

-juoda.

-

-Isän hienot ja kauniit kasvonpiirteet olivat muuttuneet teräviksi,

-ja rusketus oli kalvennut hänen ahavoituneilta kasvoiltaan, iho

-oli keltainen väriltään kuin luu, ja huulet sekä silmännurkat

-sinertävän verettömät. Sankka harmaankeltainen tukka oli levällään ja

-leikkaamatta, kuihtuneen ja voimattoman näköisenä pitkin pieluksen

-sinikukallista päällystä, mutta se, mikä eniten teki hänet vieraan

-näköiseksi, oli karkea harmaa parransänki, joka rehotti kasvojen

-alaosassa ja hänen pitkällä leveällä kaulallaan, josta suonet

-pullistuivat esiin vahvojen jänteiden tavoin. Lauritsa oli aina pitänyt

-tarkasti huolta partansa ruokkoamisesta ennen jokaista messupäivää.

-Vartalo oli niin laihtunut, että se oli melkein kuin luuranko. Mutta

-hän sanoi voivansa hyvin, kun makasi suorana eikä liikkunut. Ja hän oli

-aina iloinen ja leikkisä.

-

-Hautajaisia varustettiin kiireellä. Oli teurastuspuuhia ja leipomista,

-makuuvaatteiden tuuletusta ja tarkastamista -- tehtiin kaikki mitä

-ehdittiin, jotta talossa olisi hiljaista, kun viimeinen kamppailu tuli.

-Lauritsaa virkisti suuresti kuulla noista puuhista -- hänen viimeiset

-kemunsa eivät saaneet olla vähäpätöisimmät Jørundgaardissa pidetyistä;

-kunniallisesti ja arvokkaasti hän tahtoi eritä isännyydestään. Eräänä

-päivänä hän halusi nähdä ne kaksi lehmää, joiden oli määrä olla mukana

-hautajaissaatossa ja joutua Sira Eirikille ja Sira Solmundille, ja

-nämä tuotiin silloin tupaan. Niitä oli ruokittu kaksinkertaisin

-annoksin koko talven, ja ne olivatkin nyt pulskat ja lihavat kuin

-tunturilehmät Olavinmessun aikaan, vaikka kevät oli vasta alullaan.

-Kukaan ei nauranut niin makeasti kuin hän, kun toinen niistä teki

-jäljen lattialle. Hänen ainoa huolensa oli, että vaimo kuluttaisi

-kaikki voimansa. -- Kristiina oli luullut olevansa taitava talonemäntä,

-hän oli saanut sellaisen maineen Skaunissa, mutta nyt hän huomasi

-äitiinsä verrattuna olevansa kerrassaan mitätön. Oli käsittämätöntä,

-miten Ragnfrid pystyi saamaan aikaan kaiken sen, mitä sai -- eikä hän

-kuitenkaan koskaan näyttänyt olevan poissa miehensä luota; yölläkin hän

-oli aina mukana valvomassa.

-

-"Älä ajattele minua, mieheni", hän sanoi laskien kätensä Lauritsan

-käteen. "Kun sinä olet poissa, niin tiedät minun lepäävän kaiken tämän

-touhun jälkeen."

-

-Lauritsa Bjørgulfinpoika oli ostanut jo vuosia sitten itselleen

-leposijan Hämärin saarnaveljien hautausmaalta, ja Ragnfrid oli

-päättänyt saattaa hänen ruumiinsa sinne sekä asettua sen läheisyyteen;

-hän oli ajatellut ruveta elätteelle erääseen munkkien omistamaan

-taloon. Ruumisarkku oli ensin vietävä kotikirkkoon, ja kirkolle ja

-kotiseurakunnan papeille oli annettava suuria lahjoja; jäljestä oli

-talutettava hänen ratsuorittaan, jonka selkään oli sidottava Lauritsan

-sotavarustus ja aseet; nämä tuli Erlendin lunastaa kahdellakymmenellä

-kahdella naulalla hopeaa. Jonkun Erlendin ja Kristiinan pojista tuli

-saada ne omakseen -- mieluimmin sen, jota hän parastaikaa kantoi,

-jos siitä tulisi poika -- ehkä siitä oli kerran sukeutuva toinen

-Jørundgaardin Lauritsa, tuumi sairas hymyillen. Gudbrandinlaakson

-varrella oli arkku vietävä vielä useaan kirkkoon ja annettava sen olla

-kirkossa yli yön; Lauritsa oli muistanut näitä kirkkoja rahalahjoilla

-ja vahakynttilöillä testamentissaan.

-

-Kerran kertoi Simon apen saaneen makuuhaavoja -- hän auttoi Ragnfridia

-sairaan kääntämisessä ja hoitelemisessa.

-

-Kristiina oli epätoivoinen kateellisen sydämensä tähden. Hän ei

-tahtonut jaksaa sulattaa sitä, että vanhemmat osoittivat Simon

-Andreksenpojalle niin suurta luottamusta. Tämä liikkui Jørundgaardissa

-yhtä vapaasti kuin kotonaan -- mitä Erlend ei ollut milloinkaan

-tehnyt. Melkein joka päivä seisoi hänen tanakka voikkonsa piha-aitaan

-sidottuna, ja Simon istui sisällä isän luona hattu ja viitta yllä; hän

-ei aikonut jäädä. Mutta vähän ajan kuluttua hän ilmestyi ovelle ja

-huusi, että miehet saisivat sittenkin viedä hänen hevosensa talliin.

-Hän tunsi kaikki isän asiat, nouti kirjerasian, etsi esiin kaikki

-kauppakirjat ja jäljennökset, toimitti Ragnfridin asioita ja puhui

-kartanorengin kanssa talon asioiden hoidosta. Kristiina muisti, miten

-hartaasti hän oli toivonut, että hänen isänsä kiintyisi Erlendiin -- ja

-ensi kerran, kun isä oli pitänyt Erlendin puolta häntä vastaan, oli hän

-paikalla tehnyt niin pahasti kuin taisi -- -- --

-

-Simon Andreksenpoika suri kovasti sitä, että hänen näin pian oli

-erottava apestaan. Mutta hän riemuitsi siitä, että oli saanut pikku

-tyttären. Lauritsa ja Ragnfrid puhuivat paljon pikku Ulvhildista, ja

-Simon osasi vastata kaikkeen, mitä he kysyivät tuosta pienokaisesta,

-sen kasvusta ja voinnista. Tämänkin asian johdosta Kristiina tunsi

-kateuden kalvavan sydäntään -- Erlend ei ollut milloinkaan välittänyt

-lapsistaan sillä tapaa. Samalla oli hänestä hiukan naurettavaa, että

-tuo jo ikämiehen kirjoissa oleva iso-, punakasvoinen mies istui siinä

-niin toimessaan kertoen kapalolapsen vatsanväänteistä ja ruokahalusta.

-

-Simon tuli kerran hakemaan Kristiinan luokseen reellä; täytyihän

-Kristiinan toki nähdä sisarensa ja sisarentyttärensä.

-

-Simon oli antanut rakentaa kokonaan uuteen asuun vanhan mustuneen

-pirtin, jossa Formon naiset parin sadan vuoden aikana olivat

-synnyttäneet lapsensa. Liesi oli hävitetty, uuni tehty sijaan, ja

-sen toiselle kyljelle oli rakennettu lämpimään, suojaiseen nurkkaan

-kauniilla leikkauksilla koristettu sänky; vastapäisellä seinällä

-oli kaunis puinen jumalanäidin kuva, joka oli asetettu semmoiselle

-paikalle, että sen saattoi nähdä vuoteesta. Lattialle olivat

-ilmestyneet palkit, seinään lasinen ikkuna, ja muutenkin oli sisällä

-paljon pientä uutta kaunista kalua sekä penkkejä. Simon tahtoi, että

-tämä oli oleva Ramborgin tupa, jossa hän saattoi vallita mielensä

-mukaan, kestitä vaimovieraitaan ja viedä turvaan ne heistä, jotka eivät

-viihtyneet miesten seurassa, kun nämä illalla yltyivät liian remuaviksi

-pitoja pidettäessä.

-

-Ramborg oli mennyt sänkyyn vieraan kunniaksi. Hän oli pukeutunut

-silkkipaitaan ja punaiseen nuttuun, jossa oli valkoiset nahkareunukset

-povella; hänen selkänsä takana oli silkkipäällyksiset pielukset ja

-sänkypeittojen päällä oli kukallinen samettivaate. Sängyn edessä oli

-Ulvhild Simonintyttären kätkyt. Se oli tuo vanha ruotsalainen kätkyt,

-jonka Ramborg Sunentytär oli tuonut mukanaan Norjaan; siinä olivat

-Kristiinan isä ja isoisä, hän itse ja kaikki hänen sisarensa maanneet.

-Perimätapojen mukaan olisi Kristiinan vanhimpana tyttärenä tullut saada

-tuo kätkyt myötäjäisten mukana, mutta siitä ei ollut mainittu mitään

-hänen mennessään naimisiin. Hän oli ymmärtänyt vanhempiensa unohtaneen

-sen tahallisesti -- he eivät olleet pitäneet Erlendin ja hänen lapsia

-kyllin arvokkaina nukkumaan siinä.

-

-Sen jälkeen hän kieltäytyi lähtemästä toistamiseen Formoon -- koska hän

-muka ei jaksanut.

-

-       *       *       *       *       *

-

-Hän tunsi itsensä sairaaksi, mutta sairaaksi surusta ja sieluntuskasta.

-Sillä hän ei voinut salata itseltään sitä, että hän tuli sitä

-onnettomammaksi mitä kauemmin hän oli kotona. Sellainen hän oli; häneen

-koski huomio, että nyt kun isä teki kuolemaa, oli vaimo lähimpänä tämän

-sydäntä.

-

-Hän oli kuullut aina mainittavan vanhempiensa yhteiselämää

-esikuvalliseksi -- kauniin arvokkaan, yksimielisyydessä,

-uskollisuudessa ja hyvänsuopuudessa vietetyn elämän tähden. Mutta hän

-oli tuntenut, pohtimatta sitä sen enempää, että näitä kahta sittenkin

-erotti jokin -- jokin epämääräinen varjo, joka teki elämän kotona

-hiljaiseksi, vaikka he viihtyivätkin hyvin ja kauniisti yhdessä.

-Nyt hänen vanhempiaan ei enää erottanut mikään. He puhelivat hiljaa

-ja tasaisesti yhdessä, enimmäkseen jokapäiväisistä asioista, mutta

-Kristiina tunsi, että heidän silmissään ja äänensä sävyssä oli jotakin

-uutta. Hän näki isänsä alati kaihoavan vaimoaan, milloin tämä ei

-ollut hänen luonaan. Kun Lauritsa itse oli saanut vaimonsa menemään

-levolle vähäksi aikaa, makasi hän odotellen tätä malttamattomasti, ja

-kun Ragnfrid astui sisään, oli kuin ilo ja rauha olisivat seuranneet

-häntä sairaan luokse. Eräänä päivänä kuuli Kristiina heidän puhuvan

-kuolleista lapsistaan; ja kuitenkin he olivat hyvin onnellisen

-näköiset. Kun Sira Eirik tuli kartanon puolelle lukemaan Lauritsalle

-sanaa, istui Ragnfrid aina heidän luonaan; silloin Lauritsa tarttui

-usein vaimonsa käteen leikitellen hänen sormillaan ja pyöritellen hänen

-sormuksiaan.

-

-Kristiina tiesi, ettei isä rakastanut häntä vähemmän kuin ennen. Mutta

-hän ei ollut huomannut ennen kuin vasta nyt, että isä rakasti myös

-äitiä. Ja hän ymmärsi sen eron, joka oli miehen rakkaudessa vaimoon,

-joka oli elänyt hänen rinnallaan halki pitkän elämän, niin hyvinä kuin

-pahoina päivinä -- ja hänen rakkaudessaan lapseen, joka oli jakanut

-vain hänen ilonsa ja saanut hänen syvimmän hellyytensä. Ja hän itki ja

-rukoili apua Jumalalta ja Pyhältä Olavilta -- sillä hän muisti heidän

-itkuisen ja raskaan hyvästijättönsä viime syksynä tunturilla; mutta hän

-_ei sittenkään_ toivonut, että se olisi ollut viimeinen.

-

-       *       *       *       *       *

-

-Kesäkauden alkamispäivänä sai Kristiina kuudennen poikansa, ja jo

-viidentenä päivänä siitä hän nousi vuoteesta ja meni kartanotupaan

-isäänsä katsomaan. Lauritsa ei pitänyt siitä -- hänen talossaan ei

-ollut milloinkaan ollut tapana, että lapsensynnyttäjä tuli näkyviin

-ennen kuin oli käynyt kirkossa. Hänen ei pitänyt ainakaan liikkua

-pihamaan yli muulloin kuin päivän aikaan. Ragnfrid kuuli miehensä

-puheen.

-

-"Tuumin tässä, mieheni", hän sanoi, "että me sinun naisesi emme ole

-milloinkaan olleet liian kuuliaiset sinulle, vaan olemme useimmiten

-tehneet oman päämme mukaan."

-

-"Etkö sinä ole sitä aikaisemmin huomannut?" kysyi hänen miehensä

-hymyillen. "Eikä veljesi Trond ollut väärässä --, silloin kun hän sanoi

-minua lapaseksi sen vuoksi, että annoin teidän käännellä itseäni,

-muistatkos?"

-

-Seuraavana messupäivänä oli Ramborgin kirkottajaiset, ja sen jälkeen

-hän tuli Jørundgaardiin ensi kertaa lapsivuoteesta noustuaan. Helga

-Rolvintytär oli hänen kanssaan -- tämäkin oli nyt naimisissa.

-Haavard Trondinpoika Sundbusta sattui olemaan Lauritsan luona. Nämä

-kolme nuorta olivat yhdenikäisiä, ja he olivat eläneet kolme vuotta

-siskoksina Jørundgaardissa. Haavard oli ollut silloin varmin heistä

-ja johtanut toisten leikkejä, koska hän oli poika. Nyt antoivat nuo

-kaksi valkohuntuista nuorta talonemäntää hänen selvästi tuntea, että he

-olivat kokeneita naisia, joilla oli mies ja lapsi ja talonhuolet, mutta

-hän vain alaikäinen ja älytön nulikka; tämä huvitti suuresti Lauritsaa.

-

-"Odotahan, kunhan saat emännän itse, kasvattipoikani, silloin sinä

-vasta saat kuulla, paljonko sinulla on älyä", hän sanoi, ja kaikki

-tuvassa olevat miehet nauroivat ja yhtyivät puheeseen.

-

-Sira Eirik kävi joka päivä kuolevan luona. Tuo vanha seurakuntapappi

-oli jo huononäköinen, mutta luomiskertomus sujui norjaksi ja

-evankeliumit sekä psalttari latinaksi yhtä selvästi kuin ennen, sillä

-hän tunsi hyvin omat kirjansa. Lauritsa oli joku vuosi sitten ostanut

-itselleen erään paksun kirjan Saastadista; hän olisi mieluimmin

-halunnut kuulla luettavan siitä, mutta Sira Eirik ei saanut siitä

-selvää huonoilla silmillään. Silloin isä pyysi Kristiinaa koettamaan,

-osaisiko hän lukea sitä. Ja kun Kristiina oli hiukan tottunut sen

-kirjaimiin, selvisikin hän siitä kaikella kunnialla, ja hänestä tuntui

-suurelta ilolta, että hän nyt saattoi tehdä jotakin isänsä hyväksi.

-

-Tässä kirjassa oli luettavana keskusteluja Pelon ja Rohkeuden,

-Uskon ja Epäilyksen, Ruumiin ja Sielun välillä. Siinä oli myös

-joitakin pyhimystaruja ja monta kertomusta miehistä, jotka olivat

-jo maallisen elämänsä aikana nähneet hengessä tuskanvaltakunnan

-kidutukset, kiirastulen koetukset ja taivaanvaltakunnan autuuden.

-Lauritsa puhui paljon kiirastulesta, johon hän uskoi pian joutuvansa,

-mutta hän oli aivan peloton. Hän toivoi suurta lohtua ystäviensä ja

-pappien esirukouksista ja luotti Pyhän Olavin ja Pyhän Tuomaan apuun

-viimeisessä koetuksessa. Muuten hän oli tuntenut näiden vahvistavan

-häntä jo tässä elämässä. Hän oli kuullut pappien sanovan, että se,

-joka pysyy lujana uskossa, ei hetkeksikään kadota silmistään autuuden

-valtakuntaa, johon sielu menee polttavan tulen kautta. Kristiinan

-mielestä hänen isänsä iloitsi siitä kuin mieskuntoisuuskoetuksesta. Hän

-muisti hämärästi lapsuudestaan ajan, jolloin kuninkaan miehet lähtivät

-laaksosta taisteluun Eirik-herttuaa vastaan -- ja hänestä tuntui nyt

-siltä kuin isä olisi odottanut kuolemaa samalla mielellä kuin hän

-silloin oli odottanut seikkailuja ja sotaleikkiä.

-

-Hän sanoi sitten eräänä päivänä isälleen, että hänestä tuntui kuin

-olisi elämässä jo ollut niin paljon koettelemuksia, ettei häntä

-voinut odottaa kovin vaikea osa kuoleman jälkeen. Lauritsa vastasi,

-ettei se hänestä siltä tuntunut; olihan hän ollut rikas, syntyisin

-mainiosta suvusta, hänellä oli ollut ystäviä ja menestystä maailmassa.

-"Raskaimmat suruni ovat olleet, etten koskaan ole nähnyt äitini kasvoja

-ja että kadotin lapseni, mutta nämäkään surut eivät kohta ole suruja

-enää. Ja sama on muiden surujen laita, jotka ovat painaneet minua

-elämässä -- ne eivät ole enää suruja."

-

-Äiti oli usein sisällä Kristiinan lukiessa, samoin vieraat, jos niitä

-oli talossa, ja Erlendkin istui mielellään kuulemassa. Kaikilla näillä

-oli iloa siitä, mutta Kristiina itse joutui järkytyksen ja epätoivon

-valtaan -- se pani hänet ajattelemaan omaa sydäntään, joka niin hyvin

-tiesi, mikä oli oikeata ja hyvää, ja kuitenkin aina halasi vääryyttä.

-Ja hän pelkäsi pikku lapsensa puolesta, tohti tuskin nukkua yöllä

-pelosta, että se kuolisi pakanuudessa. Hänen luonaan täytyi aina olla

-kaksi valvojanaista, ja sittenkin hän pelkäsi vaipua uneen. Kaikki

-hänen toiset lapsensa oli kastettu ennen kuin ne olivat tulleet kolmen

-vuorokauden vanhoiksi, mutta tämän kastamista lykättiin, koska se oli

-iso ja vankka, siksi että sille tahdottiin antaa Lauritsan nimi -- ja

-laaksossa seurattiin ankarasti tapaa, ettei elävän miehen nimeä saanut

-antaa vastasyntyneelle.

-

-Kerran, kun hän istui isänsä luona lapsi sylissään, pyysi Lauritsa

-häntä irrottamaan lapsen kapaloista; hän ei ollut vielä nähnyt muuta

-kuin poikasen kasvot. Kristiina teki niin ja laski pojan isänsä

-käsivarsille. Lauritsa silitti pientä kaarevaa rintaa ja otti toisen

-noista kiinteistä kätösistä omaansa:

-

-"Ihmeelliseltä tuntuu, pikku sukulaismies, että sinä kerran olet

-pukeutuva minun haarniskaani -- nyt olisit sen sisällä yhtä pieni

-kuin hopeahelmi tyhjässä pähkinässä; ja tämän käden täytyy kasvaa

-paljon ennen kuin se kykenee tarttumaan minun miekkani kahvaan. Kun

-näkee edessään tämänkaltaisen taimen, saattaa miltei luulla Jumalan

-tahtovan, ettei meidän tule kantaa asetta. Mutta sinä et ole tarvitseva

-paljoakaan kokoa lisää, pikkarainen, ennen kuin olet ojentava kätesi

-niitä kohden. Harvalla miehellä on niin suuri rakkaus Jumalaan, että

-hän kieltäytyisi asetta kantamasta. Minulla sitä ei ollut."

-

-Hän makasi vähän aikaa hiljaa katsellen pienokaista:

-

-"Sinä kannat lapsiasi rakastavan sydämen alla, Kristiina -- poika

-on iso ja lihava, mutta itse sinä olet väritön ja hento kuin virpi,

-ja sellaisen on äitisi kertonut sinun olleen joka lapsen jälkeen.

-Ramborgin tytär on laiha ja pieni", lisäsi hän nauraen, "mutta Ramborg

-kukoistaa kuin ruusu."

-

-"Siksipä minusta onkin ihmeellistä, ettei hän tahdo lastansa omille

-rinnoilleen", sanoi Kristiina.

-

-"Ei Simonkaan toivonut sitä -- hän sanoo, ettei hän tahdo palkita

-vaimoaan tämän antamasta lahjasta siten, että äiti itse kuihtuisi --

-muista, ettei Ramborg ollut vielä täyttä kuuttatoista silloin. Hän

-oli itse tuskin päässyt lasten kirjoista saadessaan tyttären -- eikä

-hän ollut sitä ennen sairastanut hetkeäkään elämässään -- joten ei

-ole ihme, jos häneltä loppui kärsivällisyys. Sinä olit täysi nainen

-mennessäsi naimisiin, Kristiina!"

-

-Kristiina purskahti yhtäkkiä hillittömään itkuun -- hän tiesi tuskin

-itse, minkä tähden häntä näin itketti. Mutta totta se oli, -- hän oli

-rakastanut lapsiaan ensi hetkestä asti, jolloin tiesi kantavansa niitä

-sydämensä alla, oli rakastanut niitä, vaikka ne olivat vaivanneet

-häntä, tehneet hänet levottomaksi ja rumaksi. Hän oli rakastanut

-niiden pieniä kasvoja siitä asti kun näki ne ensi kertaa ja rakasti

-niitä kaiken aikaa niiden varttuessa ja muuttuessa ja miehistyessä.

-Mutta kukaan ei ollut oikein rakastanut niitä hänen toverinaan -- ei

-Erlendkään, vaikka hän pitikin niistä -- Naakkve oli hänen mielestään

-tullut liian aikaisin ja toisten syntyessä oli hänestä lapsia aina

-ollut yksi liikaa. Kristiina muisti mitä hän oli ajatellut synnin

-hedelmästä ollessaan ensi talvea Husabyssä -- hän ymmärsi saaneensa

-maistaa sen katkeruutta, vaikka ei sillä tapaa kuin oli pelännyt. Hänen

-ja Erlendin väliin oli tullut silloin jotakin kieroa, joka tuskin voi

-korjautua koskaan.

-

-Äitiään hän ei ollut milloinkaan tuntenut likeiseksi, sisaret olivat

-olleet pieniä hänen jo ollessaan täysi neito, leikkitovereita hänellä

-ei ollut milloinkaan ollut. Hänet oli kasvatettu miesten parissa ja hän

-oli aina saanut olla lempeä ja vieno, sillä hänen ympärillään oli aina

-ollut miehiä, jotka ojensivat suojelevat ja varjelevat kätensä hänen ja

-maailman väliin. Hänestä tuntui nyt niin luonnolliselta, että hänelle

-itselleen syntyi pelkkiä poikia, poikalapsia, jotka kasvoivat hänen

-verestään ja imivät hänen maitoaan ja joita hän sai rakastaa ja helliä

-ja hoitaa, kunnes he kasvaisivat niin suuriksi, että voisivat astua

-miesten riviin. Hän muisti kuulleensa eräästä kuningattaresta, jolle

-oli annettu lisänimi Poikainäiti. Hänen lapsihuoneensa ympärillä oli

-nähtävästi ollut kokonainen aita suojelevia miehiä.

-

-"Mikä sinua nyt vaivaa, Kristiina?" kysyi isä tuokion kuluttua hiljaa.

-

-Kristiina ei voinut sanoa isälleen mikä häntä vaivasi. Ja niinpä hän

-lausui hetken kuluttua, hilliten itkuaan:

-

-"Kuinka minä en surisi, isä, kun te makaatte siinä --"

-

-Kun Lauritsa lopuksi oikein ahdisti häntä, ilmaisi hän pelkonsa

-kastamattoman lapsen puolesta. Lauritsa määräsi silloin heti, että

-poika oli vietävä kirkkoon seuraavana messupäivänä -- ja sanoi, ettei

-hän luullut sen kuolevan tuon asian tähden ennen kuin sen hetki oli

-lyönyt.

-

-"Ja minä olen muuten jo maannut tässä tarpeeksi", sanoi hän nauraen.

-"Tuska ja vaiva on sisälle- ja uloskäymisemme -- kivulla me synnymme

-ja kivulla kuolemme, ellemme kuole äkkikuolemalla. Kauneimmalta olisi

-minusta tuntunut nuorena ollessani kaatua taistelutantereelle. Mutta

-tämmöiselle syntiselle kelpaa tautivuodekin -- vaikka en voi enää

-tuntea sieluni kostuvan enemmästä makaamisesta."

-

-Poika kastettiin sitten seuraavana sunnuntaina ja sai isoisänsä nimen.

-Kristiinaa ja Erlendiä moitittiin kovasti kaikkialla tämän tapauksen

-johdosta, vaikka Lauritsa Bjørgulfinpoika sanoi kaikille talossa

-kävijöille itse vaatineensa tätä; hän ei tahtonut pitää talossaan

-pakanaa kuoleman kolkuttaessa ovelle.

-

-Lauritsaa alkoi nyt huolettaa se, että hänen lähtönsä tulisi

-tapahtumaan keskellä kylvökiireitä, suureksi haitaksi niille monille,

-jotka olisivat halunneet kunnioittaa hänen hautaanpanoaan ottamalla

-siihen osaa. Mutta neljätoista päivää lapsen kastamisen jälkeen

-tuli Erlend Kristiinan luokse vanhaan kutomatupaan, jossa Kristiina

-oli nukkunut synnytyksestä asti. Aamu oli jo pitkälle kulunut, ohi

-ruokarupeaman; Kristiina oli vielä makuulla, sillä poika oli ollut

-levoton. Erlend oli hyvin liikuttunut, hän sanoi Kristiinalle hiljaa ja

-hellästi, että tämä nyt nousisi ja lähtisi isänsä luo, Lauritsalla oli

-ollut kauhean kovia sydänkohtauksia päivän sarastaessa, ja hän oli sen

-jälkeen kauan virunut tiedottomana. Sira Eirik oli hänen luonaan ja oli

-juuri ripittänyt hänet.

-

-Oli viides päivä Halvardin-messusta. Sataa tihuutti hiljaa. Tultuaan

-pihamaalle tunsi Kristiina lauhkeassa eteläisessä leyhkässä

-vastakynnetyiltä ja lannoitetuilta vainioilta nousevan mullan hajun.

-Seutu uinui ruskeana kevätsateessa, ilma sinersi korkeiden tunturien

-välissä, ja sumu leijaili puolitiessä rinnettä. Kuului tiukujen

-helinää vettäuhkuvan, harmaan joen viereisistä lehdoista -- vuohet

-oli päästetty ulos, ja ne kulkivat napsien ummulla olevia oksia. Oli

-sellainen ilma, joka oli aina ilahduttanut hänen isänsä sydäntä,

-talvi ja pakkanen lähti ihmisten ja eläinten maailmasta, karja pääsi

-ahtaista, pimeistä navetoista ja niukan ravinnon äärestä.

-

-Kristiina näki heti isän kasvoista, että kuolema oli hyvin lähellä.

-Lauritsa oli lumivalkoinen nenänjuuresta, huulet ja suurten silmien

-ympärykset olivat mustansiniset, tukka oli jakautunut kosteisiin

-siisnoihin leveän hikisen otsan ympärillä. Mutta hän oli täydessä

-tajussa ja puhui selvästi, joskin verkalleen ja heikolla äänellä.

-

-Talonväki astui vuoteen ääreen yksi kerrallaan. Lauritsa otti jokaista

-kädestä, kiitti heidän palveluksestaan, sanoi heille hyvästi ja pyysi

-heitä antamaan anteeksi, jos hän oli rikkonut heitä vastaan jollakin

-tapaa, sekä rukoilemaan hänen sielunsa puolesta. Sitten hän sanoi

-jäähyväiset omaisilleen. Tyttäriä hän pyysi kumartumaan, jotta hän

-saattaisi suudella heitä, ja hän toivotti Jumalan ja kaikkien pyhien

-suojelusta heille. Tyttäret itkivät kumpikin katkerasti, ja nuori

-Ramborg heittäytyi sisarensa syliin. Toisiinsa kietoutuneina menivät

-nuo kaksi Lauritsantytärtä paikalleen isän jalkapäähän, ja nuorempi

-itki edelleen Kristiinan rintaa vasten.

-

-Erlendin kasvot vavahtelivat, ja kyyneleet juoksivat hänen poskiansa

-pitkin hänen nostaessaan Lauritsan käden ja suudellessaan sitä pyytäen

-hiljaa apeitaan anteeksi kaikkea, mitä oli tätä vastaan rikkonut

-vuosien kuluessa. Lauritsa sanoi antavansa hänelle anteeksi täydestä

-sydämestä ja toivotti hänelle Jumalan siunausta elämän poluilla.

-Erlendin kauniilla kasvoilla oli omituinen vaalea hohde hänen

-siirtyessään hiljaa takaisin ja jäädessään seisomaan vaimonsa viereen,

-käsi kädessä hänen kanssaan.

-

-Simon Darre ei itkenyt, mutta hän polvistui maahan tarttuen appensa

-käteen sitä suudellakseen ja jäi siihen joksikin aikaa pitäen sitä

-kädessään. "Sinun kätesi, vävy, on lämmin ja hyvä", sanoi Lauritsa

-heikosti hymyillen. Ramborg kääntyi miehensä puoleen, kun tämä tuli

-hänen luokseen, ja Simon laski käsivartensa vaimonsa hennoille,

-tyttömäisille olkapäille.

-

-Lopuksi heitti Lauritsa hyvästit vaimolleen. He kuiskasivat keskenään

-muutaman sanan, joita ei kukaan kuullut, ja vaihtoivat suudelman

-kaikkien nähden, mikä oli soveliasta kuoleman ollessa huoneessa.

-Sen jälkeen Ragnfrid polvistui miehen makuusijan ääreen, kasvot

-käännettyinä Lauritsaan; hän oli kalpea, tyyni ja äänetön.

-

-Sira Eirik jäi taloon annettuaan kuolevalle viimeisen voitelun

-ja viaticumin. Hän istui pääpuolessa lukien rukouksia. Ragnfrid

-oli istuutunut vuoteen laidalle. Kului muutama tunti. Lauritsa

-makasi silmät puoliummessa. Väliin hän käänsi levottomasti päätään

-pieluksella, liikutteli käsiään peitteellä, hengitti raskaasti ja

-sysäyksittäin. Toiset luulivat hänen kadottaneen puhekykynsä, mutta

-mitään kuolemankamppailua ei näkynyt.

-

-Tuli aikaisin pimeä, ja pappi sytytti kynttilän. Istuttiin hiljaa

-katsellen kuolevaa ja kuunnellen sateen rapinaa. Sitten sairas alkoi

-käydä rauhattomaksi, hänen ruumiinsa vapisi, kasvot mustenivat, ja

-hänen henkeään näytti ahdistavan. Sira Eirik kohotti häntä hartioista,

-nosti hänet istuvaan asentoon tukien hänen päätään rintaansa vasten

-ja pidellen ristiä hänen silmiensä edessä. Lauritsa avasi silmänsä,

-kiinnitti katseensa ristiinnaulitunkuvaan, joka oli papin kädessä, ja

-lausui hiljaa, mutta niin selvästi, että useimmat tuvassa olevat sen

-kuulivat:

-

-"Exsurrexi, et adhuc sum tecum." [Minä heräsin ja minä olen sinun

-luonasi vielä. Ps. 139, 18.]

-

-Vielä tärisytti ruumista muutama kouristus, ja kuolevan kädet

-hapuilivat peitteellä. Sira Eirik piti häntä vielä hetkisen itseään

-vasten. Sitten hän laski varovasti ystävänsä ruumiin takaisin

-patjoille, suuteli tämän otsaa ja silitti hiukset sen ympäriltä, ennen

-kuin painoi kiinni silmäluomet ja sieraimet; sitten hän nousi ja alkoi

-sanella rukousta.

-

-       *       *       *       *       *

-

-Kristiina sai istua ruumiin vieressä yötä. Lauritsa oli pantu paareille

-ylisparveen, sillä siellä oli eniten tilaa; odotettiin paljon väkeä

-valvojaisiin.

-

-Isä näytti Kristiinasta sanomattoman kauniilta kynttilöiden valossa,

-kullahtavankalpeat kasvot paljaina. Hikiliina oli käännetty alas, ettei

-se likaantuisi niiden monien käsistä, jotka tulivat katsomaan vainajaa.

-Sira Eirik ja Kvamin seurakuntapappi lauloivat -- jälkimmäinen oli

-tullut taloon illalla sanoakseen Lauritsalle viimeiset jäähyväiset,

-mutta oli tullut liian myöhään.

-

-Jo seuraavana päivänä alkoivat vieraat ratsastaa taloon, ja nyt täytyi

-Kristiinan sopivaisuuden vuoksi paneutua vuoteeseen, koska hän ei vielä

-ollut käynyt kirkossa. Nyt oli hänen vuoronsa saada lapsivuoteensa

-koristetuksi silkkipeitteillä ja talon hienoimmilla pieluksilla. Formon

-kätkyt tuotiin lainaksi kotiin; siinä lepäsi nyt Lauritsa nuorempi, ja

-joka päivä kävi ihmisiä katsomassa Kristiinaa ja lasta.

-

-Isän ruumis kuului säilyvän kauniina -- se oli vain entisestään

-kellastunut. Eikä kukaan ollut nähnyt kannettavan niin paljon

-kynttilöitä kuolleen miehen paarien ympärille.

-

-Viidentenä päivänä alkoivat hautajaiskemut, jotka olivat kaikin

-puolin erinomaiset -- kartanolla seisoi yli sata vierasta hevosta,

-samoin Laugarbrussa; jopa Formoonkin asti oli vieraita majoitettu.

-Seitsemäntenä päivänä pitivät perilliset perinnön jaon sovussa ja

-ystävyydessä -- Lauritsa oli itse järjestänyt kaiken ennen kuolemaansa,

-ja kaikki seurasivat tarkasti hänen toivomuksiaan.

-

-Seuraavana päivänä piti ruumis, joka nyt oli Olavinkirkossa, vietämän

-Hamariin.

-

-Edellisenä iltana -- taikka oli pikemminkin jo yö -- tuli Ragnfrid

-pirttiin, jossa tytär nukkui lapsineen. Kartanon emäntä oli hyvin

-väsynyt, mutta hänen kasvonsa olivat tyynet ja kirkkaat. Hän pyysi

-palvelusnaisia lähtemään ulos:

-

-"Kyllähän täällä on täyttä joka nurkassa, mutta etteköhän te sentään

-löytäne sijaa jostakin; minä haluan itse valvoa tyttäreni luona tämän

-viimeisen yön, jonka olen talossani."

-

-Hän otti lapsen Kristiinan käsistä, kantoi sen lieden luo ja laittoi

-sen yökuntoon.

-

-"Oudolta mahtanee tuntua teistä, äiti, muuttaa tästä talosta, jossa

-olette elänyt isäni kanssa niin kauan", sanoi Kristiina. "En ymmärrä,

-miten te jaksatte sen kestää."

-

-"Jaksaisin vielä vähemmän jäädä tänne", vastasi Ragnfrid tuudittaen

-Lauritsaa sylissään, "näkemättä isäsi liikkuvan rakennusten väliä."

-

-"Sinä et ole milloinkaan kuullut, mistä se johtui, että me muutimme

-tänne laaksoon ja jäimme tänne asumaan", jatkoi hän vähän ajan

-kuluttua. "Siihen aikaan, kun meille tuli sana Ivarin, minun isäni

-hengenlähdön lähestymisestä, en minä ollut ratsastuskunnossa; Lauritsan

-täytyi lähteä pohjoiseen yksin. Muistan, kuinka se ilta oli kaunis,

-jolloin hän lähti -- hänestä oli jo silloin niin hauska ratsastaa

-illalla, viileässä; hän aikoi ehtiä Osloon yöksi -- se oli juuri

-juhannuksen alla. Minä saatoin häntä siihen saakka, missä kartanon

-tie yhtyy kirkkotiehen -- muistatko? Siinä on pari isoa kalliota ynnä

-vierinkivimaata -- ne ovat Skogin kivisimmät tienoot, johon kuivuus

-aina käy kiinni; mutta sinä vuonna kasvoi vilja hyvin noissa saroissa,

-ja me puhuimme siitä. Lauritsa käveli hevostaan taluttaen, ja minä

-talutin sinua -- sinä olit neljän talven vanha.

-

-"Kun tulimme tienristeykseen, tahdoin minä, että sinä olisit juossut

-takaisin kartanoon. Sinä et olisi lähtenyt, mutta silloin sanoi isäsi,

-että koettaisit etsiä viisi valkoista kiveä ja panna ne ristiin puron

-pohjalle lähteen alapuolelle -- se suojelisi häntä Mjørsametsän

-peikoilta, kun hän ratsasti ohi. Silloin sinä lähdit juoksemaan."

-

-"Onko sellainen taika?" kysyi Kristiina.

-

-"En minä ole kuullut sitä ennen enkä sen jälkeen. Luulen isäsi

-keksineen sen sillä hetkellä. Etkö sinä muista, miten hän keksi

-kaikenlaista leikkiessäsi sinun kanssasi?"

-

-"Kyllä minä muistan."

-

-"Minä saatoin häntä metsän läpi kääpiökivelle asti. Siinä hän pyysi

-minua kääntymään takaisin ja saattoi nyt vuorostaan minua takaisin

-tienristeykseen -- isäsi nauroi ja sanoi, että täytyihän minun

-ymmärtää, ettei hän sallinut minun kulkea yksin metsän läpi, etenkin

-kun aurinkokin jo oli laskenut. Seisoessamme siinä tienristeyksessä

-kiedoin käsivarteni hänen kaulaansa: minun oli niin vaikea olla, kun

-en päässyt mukaan -- en ollut milloinkaan oikein viihtynyt Skogissa,

-kaipasin aina pohjoiseen. Lauritsa lohdutti minua ja virkkoi lopuksi:

-jos sinulla minun takaisin tullessani on poika käsivarrella, voit

-pyytää minulta mitä tahdot; jos se on täytettävissä, et ole pyytävä

-turhaan. Silloin minä vastasin, että tulisin pyytämään sitä, että

-muuttaisimme tänne pohjoiseen minun perintötilalleni. Isäsi ei pitänyt

-tästä, ja hän sanoikin: etkö olisi voinut pyytää mitään tärkeämpää --

-sitten hän naurahti, ja minä ajattelin, että tuohon hän ei ole suostuva

-ikinä, ja se oli minusta aivan luonnollista. Tiedäthän, ettei Sigurd,

-nuorin veljesi, sitten elänyt tuntiakaan -- Halvdan kastoi hänet ja hän

-kuoli heti sen perästä --

-

-"Isäsi palasi kotiin varhain eräänä aamuna -- hän oli jo kuullut illalla

-Oslossa, miten asiat olivat, ja lähti viipymättä edelleen. Minä olin

-vielä vuoteessa, olin niin surullinen, etten kyennyt nousemaan; minusta

-tuntui kuin en olisi ikinä enää tahtonut nousta. Jumala minulle

-anteeksi suokoon -- kun minun viereeni laskettiin sinut, käännyin

-seinään päin, enkä tahtonut nähdä sinua, pikkuiseni. Mutta silloin

-sanoi Lauritsa istuessaan sänkyni laidalla, vielä ratsastuspukeissa

-ja miekka vyöllä, että koettaisimme, olisiko meidän parempi elää

-Jørundgaardissa. Ja niin me jouduimme muuttamaan Skogista, mutta

-ymmärräthän, etten minä nyt halua asua täällä, kun Lauritsa on poissa."

-

-Ragnfrid otti lapsen ja asetti sen äidin rinnoille. Hän otti

-silkkipeitteen, joka oli ollut levitetty Kristiinan sängylle päivällä,

-käänsi sen kokoon ja laski syrjään. Sitten hän katsoi vähän aikaa

-tytärtään, kosketti tämän paksua, kullanruskeata palmikkoa, joka oli

-solahtanut valkoisten rintojen väliin, ja sanoi:

-

-"Isäsi kysyi minulta usein, oliko sinun tukkasi vielä yhtä suuri ja

-kaunis kuin tyttönä. Hän iloitsi niin siitä, ettet sinä menettänyt

-kauneuttasi monia lapsia kantaessasi. Ja hän iloitsi siitä, että

-sinusta oli tullut niin kelpo vaimo ja että menestyit ja elit terveenä

-kauniiden pikku poikiesi keskellä."

-

-Kristiina nielaisi pari kertaa.

-

-"Ja minulle, äiti, hän puhui usein, että te olitte ollut niin hyvä

-vaimo -- hän käski minun sanoa sen teille --" Kristiina vaikeni

-hämillään ja Ragnfrid nauroi hiljaa:

-

-"Olisin minä luullut Lauritsan tietävän, ettei hänen tarvinnut lähettää

-ketään ilmoittamaan minulle hänen suopeuttaan." Hän silitti lapsen

-päätä ja tyttärensä kättä, joka piti kiinni pienestä. "Mutta ehkä

-hän tahtoi --. Älä luule, Kristiina, että minä milloinkaan olisin

-kadehtinut isäsi rakkautta sinuun. On oikein ja kohtuullista, että sinä

-olet rakastanut enemmän häntä kuin minua. Sinä olit niin herttainen

-pikku tyttö -- en ymmärtänyt olla Jumalalle tarpeeksi kiitollinen

-siitä, että hän salli minun pitää sinut. Mutta minä olin sellainen,

-että aina ajattelin enemmän sitä, mitä olin kadottanut, kuin sitä mitä

-minulla oli."

-

-Ragnfrid istuutui sängyn laidalle.

-

-"Skogissa oli toisenlaiset tavat kuin minun kotonani. En muista

-isäni suudelleen minua milloinkaan -- hän suuteli äitiäni hänen

-maatessaan paareilla. Äiti suuteli Gudrunia messussa, koska tämä seisoi

-häntä lähinnä, sitten suuteli sisareni minua -- muulloin ei meillä

-milloinkaan ollut tapana tehdä sitä.

-

-"Skogissa oli sellainen tapa, että kun me tulimme kirkosta nautittuamme

-Herran ruumiista ja astuimme alas hevosen selästä kotona, suuteli

-herra Bjørgulf poikiaan ja minua poskelle, mutta me suutelimme

-hänen kättään. Sitten suutelivat kaikki aviopuolisot toisiaan, ja

-sen jälkeen me kättelimme kaikkia palvelijoita, jotka olivat olleet

-jumalanpalveluksessa, ja toivotimme toisillemme siunausta hengellisestä

-ateriastamme. Lauritsa ja Aasmund suutelivat usein isäänsä kädelle, kun

-hän antoi heille lahjoja, ja muutenkin. Kun hän tai Inga tuli sisään,

-nousivat pojat heti seisomaan ja seisoivat kunnes heitä pyydettiin

-istumaan. Tuo oli minusta alussa narrimaista ja outoa.

-

-"Myöhemmin sitten, kun elin isäsi kanssa ja me kadotimme poikamme, koko

-tuona aikana, jolloin saimme kestää niin paljon huolta ja murhetta

-Ulvhildimme tähden -- silloin oli hyvä, että Lauritsa oli saanut

-sellaisen kasvatuksen -- että hänet oli totutettu lempeämpiin ja

-hellempiin tapoihin."

-

-Hetken kuluttua sanoi Kristiina hiljaa:

-

-"Isä ei siis saanut nähdä Sigurdia elossa?"

-

-"Ei", vastasi Ragnfrid, yhtä hiljaa. "En minäkään nähnyt hänen elävän."

-

-Kristiina makasi liikkumatta, sitten hän sanoi:

-

-"Äiti, minun mielestäni teillä on sentään ollut paljon onnea elämässä."

-

-Ragnfrid Ivarintyttären kalpeita poskia pitkin alkoivat virrata

-kyyneleet:

-

-"Kyllä, Jumalan kiitos. Siltä minustakin nyt näyttää."

-

-Vähän ajan kuluttua hän otti Kristiinan rinnoilta kapalolapsen, joka

-oli nukkunut, ja laski sen kätkyeen. Hän kiinnitti Kristiinan paidan

-pienellä soljella, taputti tyttären poskea ja pyysi häntä sulkemaan

-silmänsä. Kristiina kohotti kättään.

-

-"Äiti --", sanoi hän pyytäen.

-

-Ragnfrid kumartui, veti tyttären puoleensa ja suuteli häntä monta

-kertaa. Hän ei ollut tehnyt tätä siitä pitäen kun Ulvhild kuoli.

-

-       *       *       *       *       *

-

-Seuraavana päivänä oli mitä ihanin kevätilma. Kristiina seisoi

-kartanorakennuksen nurkan takana katsellen joen takaiselle rinteelle.

-Ilmassa tuntui mullan haju, vapautuneet purot lauloivat kaikkialla,

-joka viita ja niitty vihannoi. Siinä kohden, missä tie kulki

-tunturinlaitaa Laugarbrun takana, loisti tilkku talviorasta raikkaan ja

-heleän värisenä -- Jon oli kaatanut kaskeksi vesakon ja kylvänyt ruista

-tuhkaan.

-

-Tästä näkyisi hautaussaatto parhaiten, kun se ehtisi siihen.

-

-Ja sitten virtasi saatto esiin vuorenvieremän alta, uudispeltotilkun

-laidasta.

-

-Hän erotti kaikki papit. Nämä ratsastivat edellä; mukana oli myös

-kirkonpalvelijoita, jotka kantoivat ristiä ja kynttilöitä ensimmäiseen

-pysähdyspaikkaan. Tulia ei voinut nähdä päivän valossa, mutta

-kynttilänvarret vilkkuivat kuin ohuet valkoiset viivat. Sitten

-ilmestyivät esiin arkkua kantavat hevoset; arkku oli asetettu paareille

-niiden väliin; sen jälkeen hän erotti Erlendin, joka ratsasti mustan

-hevosensa selässä, äidin, Simonin ja Ramborgin sekä monet sukulaiset ja

-ystävät saaton päähän asti.

-

-Vähän aikaa kuului pappien laulu Laagenin pauhun yli, mutta sitten

-hukkui hymnin sävel joen kohinaan ja rinteiltä virtaavien kevätpurojen

-pajatukseen. Kristiina jäi tuijottamaan eteensä vielä pitkäksi aikaa

-sen jälkeen kun viimeinen kuorma juhta oli kadonnut vastapäätä olevaan

-lehtoon.

-

-

-

-

-

-

-III

-

-ERLEND NIKULAUKSENPOIKA

-

-

-

-

-I

-

-

-Ragnfrid Ivarintytär ei elänyt täyttä kahta vuotta miehensä jälkeen;

-hän kuoli alkutalvesta vuonna 1332. On pitkä matka Hamarista Skauniin,

-joten Husabyhyn tuli tieto hänen kuolemastaan vasta kun hän jo oli

-maannut maassa toista kuukautta. Mutta ensimmäisenä rukoussunnuntaina

-pääsiäisen jälkeen tuli Simon Andreksenpoika sinne; sukulaisten kesken

-oli yhtä ja toista sovittava Ragnfridin perinnön johdosta. Kristiina

-Lauritsantytär omisti nyt Jørundgaardin, ja päätettiin, että Simon

-valvoisi hänen tilojaan ja kantaisi lampuodeilta tulevat maksut; Simon

-oli hoitanut kartanoa anoppinsakin nimiin tämän asuessa Hamarissa.

-

-Juuri näihin aikoihin oli Erlendillä paljon päänvaivaa ja harmia

-eräistä hänen toimessaan sattuneista seikoista. Edellisenä syksynä oli

-Forbregdin isäntä Huntjov Updalista tappanut naapurinsa siksi, että

-tämä oli kutsunut hänen vaimoaan noidaksi. Naapurit toivat murhamiehen

-sidottuna läänin herran luokse, ja Erlend sulki hänet toistaiseksi

-ylisille. Mutta kun pakkanen talven kuluessa yltyi, antoi hän murhaajan

-liikkua vapaasti miestensä parissa. Huntjov oli ollut Erlendin mukana

-pohjoisessa Margygrenillä ja oli silloin osoittanut suurta rohkeutta.

-Kun Erlend lähetti Huntjovin asiaa koskevan kirjelmän hallitukselle

-pyytäen tälle maanpakolupaa, esitti hän miehen mitä parhaimmassa

-valossa, ja kun Ulf Haldorinpoika meni takuuseen siitä, että Huntjov

-saapuisi määräaikana Orkedalin käräjille, päästi Erlend miehen menemään

-kotiinsa jouluksi. Mutta sitten tämä lähti vaimoineen Drivdaleniin

-tervehtimään muuatta sukulaistaan, ja sille tielle he jäivät. Erlend

-arveli heidän menettäneen henkensä ankarassa rajuilmassa, joka oli

-vallinnut siihen aikaan, mutta monet vakuuttivat heidän paenneen --

-ja lääninherran miehet saivat nuolla näppiään. Sitten nostettiin

-uusia kanteita kadonneita vastaan -- Huntjovia syytettiin siitä, että

-hän joitakin vuosia sitten oli murhannut erään miehen tunturilla ja

-haudannut hänen ruumiinsa louhikon koloihin -- miehen, jonka Huntjov

-luuli pistäneen puukolla hänen tammaansa kylkeen. Ja kävi ilmi, että

-vaimo oli harjoittanut noituutta.

-

-Updalin pappi ja arkkipiispan asiamies alkoivat nyt tutkia näitä

-noituusasioita. Ja he saivat selville raskauttavia todisteita Ørkdalin

-piirin kansan huonosta kristillisyydestä. Asia koski etupäässä

-syrjäseutuja, kuten Rennabuta ja Updalsskogenia, mutta muuan vanha

-Budvikin mieskin vietiin Nidarosiin arkkipiispan tuomioistuimen eteen.

-Näissä asioissa osoitti Erlend niin vähän intoa, että siitä puhuttiin

-yleisesti. Samoin epäiltiin vanhan Aanin, joka asui meren rannalla

-Husabyn maalla ja joka melkein täytyi laskea kuuluvaksi Erlendin

-alustalaisiin, harjoittaneen loitsimista ja taikuutta ja säilyttäneen

-tuvassaan pakanallisia kuvia, joita hänen sanottiin palvovan. Mutta

-mitään sellaista ei löydetty hänen tavaroistaan hänen kuolemansa

-jälkeen. Erlend ja Ulf Haldorinpoika olivat olleet hänen luonaan

-hänen heittäessään henkensä -- nämä olivat voineet hävittää yhtä

-jos toista ennen papin tuloa, tuumivat ihmiset. Ja kun asiaa oikein

-tarkoin ajatteli, muistui mieleen, että Erlendin lihallinen täti

-oli ollut syytöksessä noituudesta, huoruudesta ja miehenmurhasta --

-vaikka rouva Aashild Gautentytär oli ollut siksi viisas ja taitava ja

-kaiketi myös siinä määrin mahtavien ystävien suojeluksessa, ettei häntä

-voitu tuomita mistään. Samassa johtui mieleen, että Erlend oli elänyt

-nuoruudessaan hyvin epäkristillisesti ja ollut piittaamatta kirkon

-kirouksesta.

-

-Loppujen lopuksi arkkipiispa haastoi Erlend Nikulauksenpojan puheilleen

-Nidarosiin. Simon seurasi lankoaan kaupunkiin; hänen oli haettava

-sisarenpoikansa Ranheimistä, sillä tämän oli ollut määrä lähteä Simonin

-kanssa etelään ollakseen äitinsä luona vähän aikaa.

-

-Oli viikko Frostan käräjiin, ja kaupungissa vilisi väkeä. Kun langokset

-olivat tulleet arkkipiispan taloon ja heidät oli viety puhetupaan,

-tapasivat he siellä useita ristinveljiä ja muutamia maallisia herroja

--- muiden muassa Frostan käräjien päätuomarin, Harald Nikulauksenpojan,

-Nidarosin laamannin Olav Hermanninpojan, ritari Guttorm Helgenpojan,

-Jemtlandin lääninherran ja Arne Gjavvaldinpojan, joka heti tuli Simon

-Darrea kohti tervehtien tätä sydämellisesti. Arne vei Simonin kerallaan

-ikkunasyvennykseen, ja he istuutuivat sinne.

-

-Simonin oli tukala olla. Hän ei ollut tavannut Arnea sen jälkeen kun

-oli käynyt Ranheimissä kymmenen vuotta sitten, ja vaikka häntä oli

-kestitty siellä hyvin, oli tuo retki muistoineen jättänyt haavan hänen

-mieleensä.

-

-Arnen kerskaillessa nuoresta Gjavvaldista istui Simon pitäen silmällä

-lankoaan. Erlend seisoi puhellen kuninkaan kamreerin kanssa, -- tämä

-oli nimeltään Baard Petrinpoika, mutta ei ollut sukua hestnæsilaisille.

-Ei voinut sanoa hänen käytöksestään puuttuvan säädykkyyttä, hän oli

-hyvinkin vapaa ja luonteva seisoessaan siinä puhellen tuon vanhan

-herran kanssa -- kädet selän takana ja keikutellen hiukkasen varpaitaan

-ja kantapäitään. Tavallisuuden mukaan oli hän nytkin tummassa, mutta

-erittäin kauniissa puvussa -- siihen kuului sininen ruumiinmukainen

-kothardi, joka oli auki sivuista, musta hartiakaulus, jonka huppu oli

-viskattu niskaan, joten sen harmaa silkkisisus näkyi, hopeasilainen

-vyö ja pitkät punaiset jalkineet, jotka olivat pauloitetut tiukasti

-pohkeiden ympäri, niin että hänen kauniit, hoikat säärensä ja jalkansa

-näkyivät.

-

-Kiviseinien lasisista ikkunoista lankeavassa valossa näkyi kyllä, että

-Erlendillä oli jo huomattavan paljon harmaita hiuksia ohimoilla. Suun

-ja silmien ympärillä oli jonkin verran kurttuja, ja pitkään, kauniisti

-kaartuvaan kaulaan oli ilmestynyt poikittaisia vakoja. Mutta sittenkin

-hän näytti tavattoman nuorelta toisten herrojen joukossa -- vaikka hän

-ei suinkaan ollut nuorin sisällä olevista miehistä. Hän oli näet yhtä

-hoikka ja veiterä kuin ennen, käytteli jäseniään samalla vapaalla ja

-hiukan huolettomalla tavalla kuin nuoruudessaan, ja hänen askeleensa

-olivat yhtä kepeät ja joustavat kuin ne olivat olleet ennen hänen

-alkaessaan nyt, kamreerin poistuttua, kävellä edestakaisin lattialla,

-kädet yhä selän takana. Kaikki toiset herrat istuutuivat; he puhelivat

-keskenään yksikantaan matalalla, kuivalla äänellä. Erlendin keveät

-askeleet ja hänen pienten hopeakannustensa kilinä kaikui liian selvästi

-huoneessa.

-

-Viimein eräs häntä nuorempi mies käski vihaisesti häntä istumaan

-penkille ja sanoi: "Älä pidä semmoista melua, mies!"

-

-Erlend seisahtui äkkiä, rypisti kulmiaan -- ja kääntyi sitten nauraen

-puhujan puoleen.

-

-"Missä sinä olit illalla olutta juomassa, kun pääsi on niin arka, hyvä

-ystävä?" -- sanoi hän ja istuutui. Kun Harald laamanni tuli hänen

-luokseen, nousi hän kylläkin seisomaan ja seisoi siihen asti, kun

-toinen oli istuutunut, mutta sitten hän istahti tämän viereen, heitti

-jalan polvensa yli ja istui siinä kädet polven ympärillä, toisen

-puhuessa.

-

-Erlend oli kertonut Simonille hyvin avosydämisesti kaikista

-vaikeuksista, joita hänelle oli tuottanut murhamiehen ja noitavaimon

-pako. Mutta kukaan ei olisi voinut olla huolettomamman näköinen kuin

-Erlend oli istuessaan siinä selvittelemässä asiaa laamannin kanssa.

-

-Sitten tuli arkkipiispa. Hänet johdatti istuimelleen kaksi miestä,

-jotka sitten alkoivat asettaa patjoja hänen ympärilleen. Simon ei

-ollut nähnyt milloinkaan herra Eiliv Kortinia. Hän oli heikon ja

-vanhan näköinen ja näytti olevan viluissaan, vaikka hänellä oli yllään

-turkki ja karvareunainen lakki. Kun Erlendin vuoro tuli, johti Simon

-Erlend-lankonsa arkkipiispan eteen ja notkisti polveaan suudellessaan

-Eiliv-herran sormusta. Erlendkin suuteli sormusta kunnioittavasti.

-

-Hän esiintyi myös erittäin sievästi ja kunnioittavasti astuessaan

-viimein arkkipiispan eteen -- tämän keskusteltua ensin hyvän aikaa

-toisten herrojen kanssa erilaatuisista asioista. Mutta hän vastasi

-jokseenkin keveästi erään kaniikin tekemiin kysymyksiin, ja hänen

-ilmeensä oli rohkea ja viaton.

-

-Olihan hän kuullut tuosta noituudesta juoruttavan jo useampia vuosia.

-Mutta niin kauan kuin ei kukaan ollut kääntynyt hänen puoleensa

-oikeuden edustajana, ei hän mitenkään voinut katsoa velvollisuudekseen

-tutkia kaikkia löyhiä puheita, joita naisväki punoo kokoon. Papin asia

-kai oli ottaa selville, milloin oli syytä nostaa kanne.

-

-Sitten häneltä kysyttiin siitä vanhasta miehestä, joka oli asunut

-Husabyn maalla ja jonka sanottiin harjoittaneen taikuutta.

-

-Erlend hymähti. Aan oli kyllä itse kerskunut taidostaan, mutta

-todisteita ei Erlend ollut nähnyt siitä koskaan. Lapsesta asti hän

-oli kuullut Aanin puhuvan joistakin velhottarista, joita hän nimitti

-Hoeniksi ja Skøguliksi ja Snotraksi -- mutta hän ei ollut milloinkaan

-pitänyt sitä muuna kuin leikkipuheena ja kaskuna. "Veljeni Gunnulf ja

-pappimme Sira Eiliv ovat monesti kuulustelleet häntä, mutta eivät kai

-ole saaneet tietoonsa mitään merkittävämpää, koska eivät ole nostaneet

-syytettä. Mies kävi kirkossa joka messupyhä ja osasi rukouksensa."

-Kovin paljon hän ei ollut luottanut Aanin metkuihin ennenkään, mutta

-pohjoisesta palattuaan hän vasta oli oikein selvästi tajunnut, että

-Aanin temput olivat pelkkää petkutusta.

-

-Pappi kysyi silloin, oliko totta, että Erlend oli kerran itse saanut

-Aanilta jotakin -- jotakin, jonka piti tuoda hänelle onnea lemmen

-asioissa?

-

-Oli, vastasi Erlend hymyillen, nopeasti ja selvästi. Hän oli silloin

-ollut viidentoista vaiheilla -- kaksikymmentäkahdeksan vuotta sitten.

-Hän oli saanut Aanilta nahkamassin, jossa oli pieni valkoinen kivi ja

-eläimen kuivuneita osia. Mutta ei hän ollut juuri uskonut silloinkaan

-sellaisiin -- hän oli antanut sen pois seuraavana vuonna, ollessaan

-ensimmäistä talvea kuninkaan kartanossa. Se oli tapahtunut eräässä

-kaupungin saunassa -- hän oli vallattomuuksissaan näyttänyt taikakalun

-toisille nuorille pojille. Ja sitten oli eräs henkivartion päällikkö

-halunnut ostaa sen -- Erlend oli vaihtanut sen hyvään partaveitseen.

-

-Kysyttiin, kuka tuo herra oli.

-

-Ensin Erlend ei tahtonut sitä mainita. Mutta arkkipiispa itse vaati

-häntä puhumaan. Erlend katsoi heihin veitikkamaisesti:

-

-"Se oli herra Ivar Ogmundinpoika --"

-

-Herrojen kasvot muuttuivat merkillisen näköisiksi. Vanhan Guttorm

-Helgenpojan suusta kuului kummallisia pyrskähdyksiä. Itse herra Eiliv

-koetti pakottautua pysymään vakavana. Silloin Erlend rohkeni sanoa

-silmät maahanluotuina ja alahuultaan puraisten:

-

-"Eihän herra arkkipiispa ole kiusaava tuota kelpo ritaria tämän vanhan

-asian tähden. Kuten teille jo sanoin -- minä en uskonut siihen juuri

-nimeksikään -- enkä minä ole huomannut muutosta meissä kummassakaan sen

-vuoksi, että annoin hänelle tuon kappaleen --"

-

-Herra Guttorm rämähti nyt röhänauruun, ja silloin muutkin, toinen

-toisensa perästä, yhtyivät siihen vatsansa pohjasta. Arkkipiispa

-hörähteli, yski ja pudisti päätään. Oli tunnettu asia, että

-Ivar-herralla oli aina ollut parempi tahto kuin taito eräissä asioissa.

-

-Hetken kuluttua eräs ristinveljistä kuitenkin rauhoittui sen verran,

-että muistutti heidän kokoontuneen yhteen puhumaan vakavista asioista.

-Erlend kysyi hiukan terävästi, oliko joltakin taholta nostettu kanne

-häntä vastaan ja merkitsikö tämä kuulustelua -- hän oli ymmärtänyt

-olevansa kutsuttu neuvottelukokoukseen. Keskustelua jatkettiin

-sitten, mutta jonkin verran häiriöitä tuotti sentään se, että Guttorm

-Helgenpoika purskahti vähän päästä naurunhörähdyksiin.

-

-Toisena päivänä, langoksien ratsastaessa kotiin Ranheimista, otti

-Simon puheeksi eilisen keskustelunaiheen. Simonin mielestä Erlend oli

-suhtautunut siihen kovin keveästi -- Simon oli ollut huomaavinaan, että

-yksi ja toinen noista korkeista herroista olisi halusta tehnyt hänelle

-kolttoset, jos olisi voinut.

-

-Erlend sanoi, että sen hän kyllä tiesi. Sillä täällä pohjoisessa

-kannattivat useimmat kansleria -- ainoastaan arkkipiispa oli ollut

-täysin laillinen -- hän neuvotteli kaikissa asioissa apumiehensä Kløng

-Arenpojan kanssa, joka oli erinomaisen tarkka laintuntija. Erlend

-puhui tosissaan ja hymyili vain sanoessaan, ettei kukaan ollut tainnut

-odottaa, että hän tuntisi asiansa niin hyvin -- eivät hänen kotoiset

-ystävänsä enempää kuin neuvoston herratkaan. Hän ei muuten tiennyt

-viitsisikö hoitaa enää koko lääniä, jos hänen toiminnalleen pantaisiin

-toisenlaiset ehdot kuin mihin hän oli sitoutunut Erling Vidkuninpojan

-ollessa valtakunnan johdossa. Hänen asiansa olivat nyt sellaiset,

-varsinkin hänen vaimonsa isän kuoleman jälkeen, ettei hänen tarvinnut

-kerjätä niiden miesten suosiota, jotka olivat nousseet valtaan siten,

-että kuningas oli julistettu täysi-ikäiseksi. Samantekevä, milloin tuo

-mätä poika julistettiin täysi-ikäiseksi, ei hän kuitenkaan miehistynyt

-siitä, että istui piilossa. Sitä aikaisemmin oli käyvä ilmi hänen oikea

-karvansa -- taikka niiden ruotsalaisten herrojen karva, jotka ohjasivat

-häntä. Vielä hänen huomattaisiin olleen oikeassa kerran, tuumi Erlend.

-Tälle maalle oli käyvä kalliiksi, jos Maunu-kuningas yrittäisi laskea

-Skånen Ruotsin kruunun alle -- ja Tanskaa vastaan syntyisi sota samalla

-hetkellä, kun yksi mies, tanskalainen tai saksalainen, saisi vallan

-siinä maassa. Ja entäs tuo pohjoisen naapurin kanssa solmittu rauha,

-jonka tuli kestää kymmenen vuotta -- puolet ajasta oli jo kulunut, ja

-epätietoista oli, pitäisivätkö venäläiset sen voimassa loppuun asti.

-Hän ei luottanut siihen liiaksi -- eikä siihen luottanut Erling.

-Olihan kansleri Paal oppinut sekä monessa suhteessa viisas mies --

-kenties. Mutta noilla neuvoston herroilla, jotka olivat ottaneet hänet

-älyniekakseen, ei ollut yhteensäkään yhtä paljon älyä kuin tällä

-Mustalla tässä. Nyt he olivat kuitenkin päässeet Erlingistä -- vähäksi

-aikaa. Ja niin kauan saattoi Erlendkin pysyä syrjässä. Mutta Erling ja

-hänen ystävänsä olisivat mieluimmin nähneet Erlendin pysyvän vallassa

-ja rikkaudessa maan pohjoiskulmalla, joten hän ei nyt oikein ymmärtänyt

-mitä tehdä.

-

-"Minusta näyttää siltä kuin sinä olisit viime aikoina oppinut

-laulamaan herra Erlingin nuotin mukaan", ei Simon Darre voinut olla

-huomauttamatta.

-

-Erlend vastasi, että niin oli asia. Hän oli asunut Erling-herran

-kartanossa kuluneena kesänä käydessään Bergenissä ja oli oppinut

-tuntemaan hänet paremmin. Erling oli sitä mieltä, että rauha täytyi

-säilyttää ennen kaikkea. Mutta hän tahtoi Norjan maalle leijonan rauhan

--- kukaan ei ollut saava murtaa ainoatakaan hammasta tai katkaista

-yhtäkään kynttä heidän sukulaisensa Haakon-kuninkaan leijonalta --

-kukaan ei saisi muuttaa sitä toisen kansan metsästyskoiraksi. Muuten

-oli Erling-herralle sydämen asia, että saataisiin sovituksi loppuun

-vanhat riidat norjalaisten ja Ingebjørg-rouvan kesken. Kun tämä nyt

-oli jäänyt leskeksi Knut-herran jälkeen, täytyi toivoa hänen taas

-saavuttavan vallan poikansa yli. Asia oli tosin sellainen, että hän

-näytti rakastavan niin paljon Knut Porselle synnyttämiään lapsia,

-että oli kuin hän olisi jossakin määrin unohtanut vanhimman poikansa

--- mutta ehkäpä asia muuttuisi, kun hän jälleen joutuisi tämän

-läheisyyteen. Eikä Ingebjørg-rouvalla ollut mitään syytä toivoa,

-että Maunu-kuningas sekaantuisi Skånen levottomuuksiin, vaikka hänen

-velipuolillaan oli läänityksiä siellä.

-

-Simon ajatteli mielessään, että kuulosti siltä kuin Erlend

-olisi todellakin ollut selvillä asioista. Mutta hän ihmetteli

-Erling Vidkuninpoikaa -- saattoiko entinen drotsi uskoa Erlend

-Nikulauksenpojan pystyvän arvostelemaan tuollaisia asioita, vai oliko

-asianlaita niin, että Erling haki nykyään tukea mistä hyvänsä. Bjarkøn

-ritari ei luovuttanut hevillä valtaansa. Ei voitu väittää hänen

-milloinkaan käyttäneen sitä omaksi edukseen, mutta eihän hän ollut

-sellaisessa asemassakaan, että olisi sitä tarvinnut. Ja kaikki sanoivat

-hänen vuosien kuluessa tulleen yhä itsepäisemmäksi ja omavaltaisemmaksi

-ja paisuneen niin mahtavaksi sitä mukaa kuin toiset neuvoston herrat

-olivat ryhtyneet häntä vastustamaan, että hän viitsi tuskin kuulla

-kenenkään toisen mieltä.

-

-Oli aivan Erlendin tapaista, että hän nyt oli astunut kokonaan Erling

-Vidkuninpojan laivaan -- nyt kun tuuli oli alkanut käydä vastaiseksi

-ja kun oli epävarmaa, tulisiko siitä olemaan hyötyä Erling-herralle

-tai Erlendille, että tämä koko sielullaan oli liittynyt rikkaaseen

-sukulaiseensa. Kuitenkin täytyi Simonin tunnustaa, että vaikka Erlend

-käyttikin niin varomatonta kieltä ihmisistä ja asioista, ei hänen

-puheensa sentään ollut aivan järkeä vailla.

-

-Mutta illalla hänen vallattomuudellaan ei ollut lainkaan rajaa. Erlend

-asui Nikulauksen-talossa, jonka hänen veljensä oli antanut hänelle

-luostariin mentyään. Kristiina oli hänen luonaan kolmen lapsen, kahden

-vanhimman ja viimeksisyntyneen kera, ja mukana oli myös Margret.

-

-Illalla tuli heidän luokseen paljon väkeä, muiden muassa myös moni

-niistä herroista, jotka olivat olleet arkkipiispan kokouksessa

-edellisenä aamuna. Erlend nauroi ja piti ääntä pöydässä, kun kaikki

-istuivat oluen ääressä iltaruoan jälkeen. Hän oli ottanut omenan

-maljasta, piirrellyt ja raapustellut siihen jotakin veitsellä -- ja

-viskasi sen sitten kierimään pöytää pitkin rouva Sunniva Olavintyttären

-syliin, joka rouva istui häntä vastapäätä.

-

-Eräs toinen rouva, joka istui Sunnivan vieressä, tahtoi katsoa sitä ja

-otti kiinni omenasta, mutta toinen ei antanut sitä, ja he töykkivät

-toisiaan kirkuen ja nauraen. Silloin huusi Erlend, että Eyvor-rouva

-saisi toisen omenan häneltä. Kotvasen kuluttua oli hän heitellyt omenia

-kaikille pöydässä istuville naisille, ja jokaisessa väitti Erlend

-olevan lemmenloitsuja.

-

-"Olet mennyttä miestä, jos aiot lunastaa kaikki nuo pantit", huusi eräs

-herroista.

-

-"Jätän lunastamatta -- on minun täytynyt tehdä se ennenkin", vastasi

-Erlend, ja siitä syntyi taas suuri nauru.

-

-Mutta islantilainen Kløng oli katsonut erästä omenaa ja huusi,

-ettei niissä ollut mitään loitsuja, vaan joutavaa töherrystä. Hänpä

-näyttäisi, miten loitsuja kirjoitettiin. Silloin huusi Erlend, että

-jättäköön sen tekemättä:

-

-"Muuten minua voidaan vaatia vangitsemaan sinut, Kløng -- enkä minä voi

-tulla toimeen ilman sinua."

-

-Hälinän aikana oli Erlendin ja Kristiinan nuorin poika tulla

-taapertanut huoneeseen. Lauritsa Erlendinpoika oli vähän yli kahden

-vuoden vanha, harvinaisen kaunis lapsi, vaalea ja palleroinen; hänellä

-oli silkinhieno keltainen, kihara tukka. Naisten penkillä istuvat

-rouvat tavoittivat häntä heti luokseen -- poikaa lähetettiin sylistä

-syliin ja hyväiltiin kilvan, sillä kaikki olivat nyt iloisella

-ja riehakkaalla tuulella. Kristiina, joka istui seinän vieressä

-kunniaistuimella miehensä rinnalla, vaati lasta itsellensä, ja

-pikkuinen itki ja pyrki hänen luokseen, mutta toiset eivät päästäneet.

-

-Yhtäkkiä hyppäsi Erlend pöydästä ja otti pois lapsen, joka oli alkanut

-kirkua Sunniva ja Eyvor rouvien kiskoessa sitä kumpikin itselleen.

-Isä nosti pojan korkealle ja tyynnytteli sitä, ja kun poika yhä itki,

-alkoi hän hyssytellä ja hyräillä kantaen sitä edestakaisin hämärässä.

-Erlend näytti unohtaneen kaikki vieraansa. Lapsen pieni vaalea pää

-oli Erlendin olkapäällä isän mustaa tukkaa vasten, ja Erlend suudella

-tuputteli töröhuulin pikku kättä, joka riippui hänen rinnallaan. Näin

-hän käveli siihen asti kunnes lapsenhoitaja tuli sisään; tämän olisi

-pitänyt panna poika levolle aikaa sitten.

-

-Silloin huusi joku vieraista, että Erlend laulaisi heille piirilaulun

--- hänellä oli niin kaunis ääni. Ensin hän esteli, -- mutta meni sitten

-naistenpenkin toiseen päähän, missä hänen nuori tyttärensä istui. Hän

-kietaisi kätensä tämän ympärille ja vei hänet keskilattialle:

-

-"Tule sitten, Margret -- tanssimaan isäsi kanssa!"

-

-Muuan nuori mies astui esiin ja tarjosi neidolle kätensä, sanoen:

-"Margret on luvannut tanssia minun kanssani tämän illan --", mutta

-Erlend nosti tyttären ilmaan ja laski hänet maahan toiselle puolelleen:

-

-"Tanssi sinä vaimosi kanssa, Haakon -- en minä tanssinut muiden kanssa,

-kun olin niin vastanainut kuin sinä --"

-

-"Ingebjørg sanoo, ettei hän voi -- ja minä olen luvannut Haakonille

-tanssia hänen kanssaan, isä", sanoi Margret.

-

-Simon Darre ei viitsinyt ottaa osaa tanssiin. Hän seisoi vähän aikaa

-erään vanhan rouvan vieressä katsellen toisia -- tavantakaa kulki hänen

-katseensa Kristiinaan. Palvelusneitojen tyhjentäessä ja puhdistaessa

-pöytää, kantaessa esille lisää juomaa ja ulkomaisia pähkinöitä nousi

-Kristiina pöydän päästä. Sitten hän istuutui uunin luo puhelemaan erään

-papin kanssa, joka oli vieraiden joukossa. Hetken kuluttua istahti

-Simon noiden kahden seuraan.

-

-Toiset olivat tanssineet parin piirilaulun ajan, kun Erlend tuli

-vaimoaan kohti.

-

-"Tule mukaan, Kristiina", sanoi hän rukoilevasti ja ojensi kätensä.

-

-"Minua väsyttää", vastasi Kristiina ja nosti katseensa.

-

-"Pyydä sinä, Simon, häntä -- hän ei voi kieltäytyä tanssimasta sinun

-kanssasi."

-

-Simon kohottausi puoleksi ja tarjosi kätensä, mutta Kristiina pudisti

-päätään: "Älä pyydä minua, Simon -- minä olen niin väsynyt --"

-

-Erlend odotti hetkisen; hän näytti pahastuvan. Sitten hän meni takaisin

-Sunniva-rouvan luo, tarttui hänen käteensä piirissä ja huusi samalla,

-että Margretin vuoro oli laulaa.

-

-"Kuka tuo on, joka kulkee tytärpuolesi vieressä?" kysyi Simon. Hän

-ajatteli, että sen miehen näöstä hän ei pitänyt -- vaikka tällä oli

-komea ja varma olemus, terve, ruskea ihonväri, kauniit hampaat ja

-välkkyvät silmät, jotka kuitenkin sijaitsivat liian lähellä toisiaan.

-Sitten hänellä oli vielä suuri, voimakas suu ja luja leuka, mutta otsa

-oli kapea. Kristiina vastasi, että tämä oli Haakon Eindridenpoika

-Gimsarista, Tore Eindridenpojan, Gauldølan läänin lääninherran

-pojanpoika. Haakon oli aivan äskettäin mennyt naimisiin tuon pienen,

-kauniin nuoren vaimon kanssa, joka istui laamanni Olavin sylissä --

-tämä oli hänen kumminsa. Simon oli jo ehtinyt huomata tuon naisen,

-sillä tämä muistutti vähän hänen ensimmäistä vaimoaan, vaikka ei ollut

-yhtä kaunis. Saatuaan nyt kuulla heidän olevan vähän sukuakin hän meni

-Ingebjørgin luokse ja istuutui puhelemaan hänen kanssaan.

-

-Piiri hajosi jonkin ajan kuluttua. Vanhempi polvi hakeutui juomien

-ääreen, mutta nuoret jatkoivat vielä laulua ja leikkiä. Erlend

-tuli lieden luo parin vanhemman miehen kera, mutta talutti vielä

-Sunniva-rouvaa kädestä, ikään kuin ajatuksissaan. Miehet kävivät

-istumaan tulen läheisyyteen; rouvalle ei jäänyt sijaa, vaan hän jäi

-seisomaan Erlendin eteen syöden saksanpähkinöitä, joita Erlend rikkoi

-sormiensa välissä.

-

-"Sinä olet huomaamaton isäntä, Erlend", sanoo hän yhtäkkiä. "Sinä istut

-itse ja annat minun seisoa --"

-

-"Istu sinäkin", sanoo Erlend temmaten hänet syliinsä. Toinen rimpuilee

-vastaan, nauraa ja huutaa talon emännälle kysyen, huomaako tämä, miten

-Erlend kohtelee häntä.

-

-"Erlend tekee sen hyvyydestä", vastaa Kristiina nauraen. "Kun minun

-kissani pyyhkii itseänsä hänen sääreensä, nostaa hän sen syliinsä."

-

-Erlend ja Sunniva-rouva jäivät istumaan entiseen tapaan, ikään kuin

-eivät olisi olleet millänsäkään, mutta molemmat olivat punaisia.

-Erlendin toinen käsi oli löyhästi rouvan ympärillä, ikään kuin hän

-tuskin olisi huomannut Sunnivan istuvan siinä, kun hän itse jatkoi

-herrojen kanssa puhetta Erling Vidkuninpojan ja kansleri Paalin

-välisestä epäsovusta, joka askarrutti kovasti ihmisten mieliä. Erlend

-sanoi Paal Baardinpojan osoittaneen monta kertaa vihaansa Erlingiä

-kohtaan suorastaan akkamaisella tavalla; -- mitä sanotaan esimerkiksi

-tällaisesta tapauksesta:

-

-Viime kesänä oli eräs Lapin seudun nuorista pojista tullut päällikköjen

-kokoukseen tarjoutuakseen kuninkaan palvelukseen. Tuo poika-parka oli

-niin innokas oppimaan henkivartioston tapoja ja hoviherran eleitä, että

-tahtoi myös koristaa puhettaan vierasmaalaisilla sanoilla -- minun

-aikanani harjoitettiin ranskaa, mutta nyt kelpaa vain ruotsi -- ja niin

-kysyy tuo poika kerran toisilta, mitä sana traakig merkitsee norjan

-kielellä. Paal-herra sattui kuulemaan sen ja sanoo: "Traakig" [= tråkig

-= ikävä], hyvä ystävä, on esimerkiksi Elin, Erling-herran rouva".

-Lapin poika luulee sen nyt merkitsevän jotakin kaunista ja säädykästä,

-sillä sellainenhan on Erling-herran rouva; tuo raukka ei varmaankaan

-ollut kuullut rouvan puhuvan. Mutta eräänä päivänä tapaa Erling-herra

-hänet saliin vievillä portailla, pysähtyy ja kysyy ystävällisesti,

-onko poika viihtynyt kaupungissa, sekä lähettää terveisiä tämän

-isälle. Poika kiittää ja sanoo tuottavansa isälleen mitä suurimman

-ilon sillä, että voi tuoda terveisiä teiltä, hyvä herra, ja ikävältä

-rouvaltanne". Herra Erling läimäyttää häntä korvalle, niin että

-nuorukainen lentää monta askelta taapäin, kunnes eräs mies ottaa hänet

-vastaan. Siitäkös syntyy häly, ihmisiä rientää luo ja asia selvitetään.

-Erling on vimmoissaan -- hänhän joutui naurunalaiseksi -- mutta ei ole

-tietävinään. Kansleri kuuluu aina nauravan tätä juttua kertoessaan ja

-sanovan, että hänen olisi pitänyt neuvoa, että "traakig" merkitsee

-sellaista kuin drotsi itse oli -- silloin ei poika olisi voinut erehtyä.

-

-Vieraista oli kanslerin menettely arvotonta -- mutta jutulle naurettiin

-kuitenkin. Simon kuunteli sitä vaiteliaana, istuen käsi poskella. Hänen

-mielestään Erlend ilmaisi ystävyytensä Erling Vidkuninpoikaa kohtaan

-omituisella tavalla -- tuosta tarinastahan kävi ilmi, että Erlingin oli

-täytynyt olla poissa tasapainosta voidessaan uskoa, että pojannulikka,

-joka vasta oli tullut maalta, uskaltaisi pilkata häntä vasten silmiä

-kuninkaan kartanon salinportailla. Sitä, että Erlend olisi välittänyt

-Simonin entisestä lankoudesta Elin-rouvaan ja Erlingiin, ei hän olisi

-voinut odottaakaan.

-

-"Mitä sinä ajattelet, Kristiina?" hän kysyi -- Kristiina istui ääneti

-paikallaan, suorana ja kädet ristissä helmassa. Kristiina vastasi:

-

-"Minä ajattelin Margretia."

-

-Yöllä, kun Simon ja Erlend pistäytyivät asialla ulkona, säikähdyttivät

-he erilleen parin, joka oli seisonut nurkan takana. Yöt olivat

-kirkkaat, ja Simon tunsi Gimsarin Haakonin ja Margret Erlendintyttären.

-Erlend katsoi heidän jälkeensä -- hän oli jokseenkin selvä, ja

-Simon näki, että tämä ei miellyttänyt häntä, mutta hän sanoi kuin

-anteeksipyytäen noiden kahden tunteneen toisensa lapsuudesta asti ja

-aina leikitelleen keskenään. Simon ajatteli, että vaikkapa siinä ei

-olisikaan mitään sen enempää, oli sittenkin sääli Haakonin nuorta

-vaimoa Ingebjørgia.

-

-Mutta aamulla kävi nuori Haakon asialla Nikulauksen talossa ja hän

-kysyi myöskin Margretia. Silloin Erlend kivahti hänelle:

-

-"Minun tyttäreni ei ole mikään Margret sinulle. Ellette saaneet

-asioitanne puhutuksi eilen, niin saat pitää sanottavasi omina hyvinäsi

---"

-

-Haakon kohautti olkaansa ja pyysi lähtiessään sanomaan terveisiä

-_Margaretalle_.

-

-       *       *       *       *       *

-

-Husabyläiset jäivät Nidarosiin käräjien loppuun, ja Simonilla oli

-jokseenkin ikävä. Erlend oli vähän väliä kärtyinen siitä, että Gunnulf

-oli antanut sairashuoneelle, joka oli toisella puolella hedelmätarhan,

-käyttöoikeuden eräisiin sillä puolella oleviin rakennuksiin samoin

-kuin osuuden puutarhaan. Erlend olisi tahtonut välttämättä ostaa

-sairashuoneelta takaisin nuo oikeudet; hän ei pitänyt siitä, että

-sairaita kuljeskeli tarhassa ja kartanolla -- jotkut näistä olivat

-ilkeät katsellakin -- ja hän pelkäsi lastensa saavan tartunnan. Mutta

-hän ei päässyt sovintoon munkkien kanssa, joiden oma sairaala oli.

-

-Ja sitten Margret Erlendintyttären asiat. Simon huomasi ihmisten

-juoruavan tästä hiukan ja näki sen koskevan Kristiinaan, mutta isä

-suhtautui asiaan yhtäkaikkisesti; hän luuli kai voivansa suojella

-tytärtään eikä uskonut asiasta sen pahempaa. Kuitenkin hän kertoi

-eräänä päivänä Simonille, että Kløng Arenpoika tahtoisi saada hänen

-tyttärensä, mutta ettei hän tiennyt oikein mitä vastata. Hänellä ei

-ollut muuta islantilaista vastaan kuin että tämä oli papin poika -- ei

-ollut oikein suotavaa, että näistä päästäisiin sanomaan, että molempien

-puolella oli vikaa sukuperässä. Muuten oli Kløng miellyttävä mies,

-iloluontoinen, viisas ja erittäin oppinut. Hänen isänsä Sira Are oli

-kasvattanut hänet luonaan ja opettanut häntä; hän oli aikonut pojastaan

-pappia ja oli jo alkanut hakea tälle erikoislupaa, mutta silloin Kløng

-kieltäytyi antamasta vihkiä itseään. Näytti siltä kuin Erlend olisi

-antanut asian raueta. Ellei parempaa naimakauppaa tarjoutuisi, niin

-saattoihan hän antaa tytön Kløng Arenpojalle myöhemmin.

-

-Erlendillä oli ollut muuten eräs toinenkin hyvä naimatarjous,

-ja ihmiset olivat ihmetelleet suuresti hänen ylpeyttään ja

-ymmärtämättömyyttään, kun hän oli antanut sen luisua käsistään. Kosija

-oli ollut eräs paroni Sigvat Leirholen pojanpojista -- nimeltä Sigmund

-Finninpoika; tämä ei ollut rikas, sillä Finn Sigvatinpojalla oli

-ollut yksitoista lasta; eikä hän ollut aivan nuorikaan -- suunnilleen

-Erlendin ikäinen -- mutta hän oli arvossapidetty ja ymmärtäväinen

-mies. Ja tiluksineen, jotka Erlend oli antanut tyttärelleen naidessaan

-Kristiina Lauritsantyttären, monine lahjoineen, jotka Erlend vuosien

-kuluessa oli antanut lapselleen -- joukossa koruja ja kalleuksia --

-ynnä myötäjäisineen, joista oli sovittu Sigmundin kanssa, olisi Margret

-jo saavuttanut mainion aseman. Erlend olikin iloinnut suuresti siitä,

-että oli saanut sellaisen kosijan äpärälapselleen. Mutta Erlendin

-tuodessa kotiin tämän sulhasen ilmoitti tytär, ettei hän tahtonut tätä,

-koska Sigmundilla oli pari lihakäsnää toisen silmäluomen reunassa,

-joiden hän sanoi näyttävän inhottavilta. Erlend tyytyi tähän, ja kun

-Sigmund suuttui ja puhui sopimuksenrikkomisesta, kiivastui Erlendkin

-ja sanoi, että täytyihän toisen tietää kaikkien sopimusten pitävän

-paikkansa ainoastaan siinä tapauksessa, että neito itse tahtoo; hänen

-tyttärensä ei ollut tarvis astua väkisin morsiusvuoteeseen. Kristiina

-oli yhtä mieltä miehensä kanssa siitä, ettei Margretia kohtaan ollut

-käytettävä väkivaltaa -- mutta hänen mielestään Erlendin sentään olisi

-pitänyt puhua vakavammin tyttärensä kanssa ja saada tämä huomaamaan,

-että Sigmund Finninpoika oli niin hyvä naimakauppa, ettei Margret

-mitenkään saattanut toivoa parempaa syntyperänsä tähden. Mutta Erlend

-oli vihastunut vaimoonsa, kun tämä oli uskaltanut muistuttaa hänelle

-tuosta arasta asiasta. Kaiken tämän oli Simon kuullut Ranheimissä.

-Siellä ennustettiin, ettei asia mitenkään voinut päättyä hyvin -- sillä

-joskin Erlend oli mahtava mies ja neito hyvin kaunis, ei Margretille

-ollut oleva eduksi se, että isä oli hemmotellut hänet piloille ja

-lietsonut kaiken aikaa hänen itsepäisyyttään ja ylpeyttään.

-

-       *       *       *       *       *

-

-Talvikäräjien jälkeen lähti Erlend matkalle Husabyhyn vaimonsa, lasten

-ja Simon Darren kera, jolla nyt oli luonaan sisarenpoikansa Gjavvald

-Gjavvaldinpoika. Hän pelkäsi tästä jälleennäkemisestä, josta Sigrid

-oli niin iloinnut, koituvan ikävyyttä. Sigrid eli hyvissä oloissa

-Krukessa, hänellä oli kolme kaunista lasta miehensä kanssa, ja Geirmund

-oli niin hyväluontoinen mies, ettei parempaa toista; hän oli itse

-puhunut langolleen tahtovansa Gjavvaldin etelään, jotta äiti saisi

-nähdä poikansa -- sillä tuo lapsi ei väistynyt milloinkaan Sigridin

-ajatuksista. Mutta Gjavvald oli tottunut saamaan kaiken mitä tahtoi

--- vanhukset rakastivat tuota lasta aivan järjettömästi, antoivat

-hänelle kaiken, mitä hän ymmärsi pyytää, ja taipuivat kaikkiin hänen

-oikkuihinsa -- eikä Krukessa ollut totutettu lapsia Ranheimin tapoihin.

-Ei se myös saattanut olla Geirmundin mieleen, että hänen vaimonsa

-äpärälapsi saapui hänen luoksensa vieraisille niin kuin kuninkaan

-lapset -- oman palvelijan, erään vanhemmanpuoleisen miehen kera, jota

-tuo naskali komensi ja käski ja joka ei uskaltanut hiiskua sanaakaan

-pojan metkuja vastaan. Mutta Erlendinpojille oli koittava juhlapäivät,

-kun Gjavvald tuli taloon. Erlendin mielestä hänen poikiensa ei

-tarvinnut hävetä Arne Gjavvaldinpojan pojanpojan rinnalla, ja niin

-saivat Naakkve ja Bjørgulf isältään kaiken, mitä tiesivät kertoa

-vieraallaan olevan.

-

-       *       *       *       *       *

-

-Nyt, kun isommat pojat olivat niin suuria, että saattoivat seurata

-Erlendiä ratsastusmatkoilla, hän alkoi olla enemmän poikiensa kanssa.

-Simon huomasi, ettei siitä ollut yksistään iloa Kristiinalle -- tämä

-pelkäsi poikien oppivan pahoja tapoja Erlendin miehiltä. Ja juuri

-lapsista aviopuolisoiden välillä usein syntyi erimielisyyttä -- joskaan

-he eivät suorastaan riidelleet -- Simonin mielestä se hipaisi sitäkin

-rajaa useammin kuin mikä oli soveliasta. Ja hänestä tuntui kuin

-Kristiina olisi ollut pääsyyllinen siihen. Erlend kiivastui helposti --

-mutta Kristiina puhui usein kuin vanhan katkeruuden takaa. Näin sattui

-eräänäkin päivänä Kristiinan kertoessa Erlendille jostakin Naakkven

-ilkeydestä. Isä vastasi, että hän oli puhuva vakavasti pojalle -- mutta

-jostakin vaimon tämän jälkeen sanomasta sanasta hän sitten vihastui

-ja vastasi, että eihän hän voinut käydä pieksämään tuota isoa poikaa

-talonväen tähden.

-

-"Ei, on jo myöhä nyt -- jos olisit tehnyt sen silloin, kun hän

-oli pienempi, olisi hän nyt totellut sinua. Mutta silloin sinä et

-vilkaissutkaan sille taholle, missä hän kulki."

-

-"Kyllä sentään. Mutta onhan luonnollista, että minä annoin hänen

-seurata sinua pienenä -- ja eihän ole miehen työtä pieksellä

-housuttomia kakaroita."

-

-"Sinä et ajatellut niin viime viikolla", sanoi Kristiina halveksuen ja

-katkerasti.

-

-Erlend ei vastannut, vaan nousi ja lähti ulos. Eikä tuo ollut Simonin

-mielestä kauniisti sanottu. Kristiina viittasi erääseen edellisen

-viikon tapaukseen. Erlend ja Simon olivat tulleet ratsastaen pihaan,

-kun pikku Lauritsa juoksi heitä vastaan puinen miekka kädessä ja

-juostessaan isän hevosen ohi löi sitä innoissaan sääreen. Kevonen

-karkasi pystyyn ja samassa oli poika hevosen jaloissa. Erlend peräytti

-hevosen ja heitti ohjakset Simonille; hänen kasvonsa olivat kalpeat

-pelosta hänen nostaessaan pienokaisen syliinsä. Mutta nähdessään,

-ettei lapselle ollut tapahtunut mitään, hän laski sen vasemmalle

-käsivarrelleen, tarttui puumiekkaan ja pieksi sillä Lauritsaa paljaille

-pakaroille -- pojalla ei ollut vielä housuja. Ensi kiivaudessaan hän

-ei älynnyt, miten kovasti löi, ja Lauritsan takapuoli oli vieläkin

-sinisenvihreä. Sitten hän oli koko päivän hieronut sovintoa pojan

-kanssa -- mutta toinen murmatti, pakeni äidin turviin ja hosui ja

-huitoi isää luotansa. Ja kun Lauritsa illalla oli pantu nukkumaan

-aviovuoteeseen, missä hän makasi siksi, että sai vielä rintaa äidiltään

-öisin, istui Erlend koko illan sängyn vieressä; vähän väliä hän

-kosketti nukkuvaa lasta ja kumartui katsomaan sitä. Itse hän sanoi

-Simonille pitävänsä eniten tästä pojastaan.

-

-Kun Erlend lähti kesäkäräjille, suoriutui Simon kotimatkalle. Hän

-ratsasti etelään Gauldalenia pitkin niin että säkenet siuhkivat

-kavioista. Kerran heidän ratsastaessaan hiljemmin vastamäessä kysyivät

-hänen miehensä nauraen pitikö heidän ratsastaa kolmen päivän matka

-kahdessa. Simon vastasi nauraen, että hyvähän se oli --. "sillä nyt

-minulla on jo ikävä Formoon."

-

-Hänellä oli aina ikävä kotiin, kun hän oli jonkin aikaa ollut poissa

-kartanostaan -- hän oli kotiinsa kiintynyt ja käänsi aina iloiten

-hevosensa tutulle tielle. Mutta milloinkaan hän ei ollut mielestään

-kaivannut kotilaaksoon ja tiloilleen ja pikkuisten tyttöjensä luo

-niinkuin nyt -- hän huomasi kaipaavansa Ramborgiakin. Se oli hänestä

-oikeastaan kummaa -- mutta Husabyssä hänen olonsa tuntui semmoiselta,

-että häntä halutti painua omiin nurkkiin.

-

-

-

-

-II

-

-

-Koko kesän aikana ei Kristiina ajatellut paljon muuta kuin sitä, mitä

-Simon oli kertonut hänelle hänen äitinsä kuolemasta.

-

-Ragnfrid Ivarintytär oli kuollut yksin -- kukaan ei ollut läsnä hänen

-vetäessään viimeistä henkäystään, ei kukaan muu paitsi palvelusvaimo,

-joka nukkui. Eikä siitä ollut suurta apua, että Simon oli kertonut

-hänen valmistautuneen siihen kuolemaan. Kuin Jumalan erikoisesta

-johdatuksesta hän oli joku päivä ennen kuolemaansa tuntenut sellaista

-Kristuksen ruumiin nauttimisen tarvetta, että oli ripittänyt itsensä

-ja saanut ehtoollisen siltä luostarin pappismunkilta, joka oli hänen

-sielunpaimenensa. Hän oli varmasti saanut autuaallisen lopun -- Simon

-oli nähnyt hänet ruumiina ja kertoi sen olleen ihmeellisen näyn.

-Ragnfrid oli ollut niin kaunis; hänhän oli jo lähes kuudenkymmenen

-ikäinen. Useat vuodet hän oli ollut hyvin ryppyinen ja kurttuinen --

-nyt hän oli aivan muuttunut kasvoiltaan, nuortunut ja siloittunut

-ja näyttänyt aivan nuorelta nukkuvalta naiselta. Hänet oli haudattu

-miehensä rinnalle; siihen oli myös tuotu Ulvhild Lauritsantyttären

-maalliset jätteet vähän jälkeen isän kuoleman. Haudoille oli laskettu

-suuri kivipaasi, jonka pinnan jakoi kahtia kaunis kiveen hakattu risti;

-kierretyssä nauhassa oli pitkä latinalainen runo, jonka luostarin

-priori oli kirjoittanut -- mutta joka ei ollut jäänyt Simonin muistiin,

-kun hän ei ymmärtänyt paljon sitä kieltä.

-

-Ragnfridilla oli ollut asuttavanaan oma talo siinä kartanossa kaupungin

-laidassa, missä luostarin elätit asuivat -- alhaalla aitta, ylhäällä

-kaunis parvihuone. Siinä hän asui erään köyhän talonpoikaisvaimon

-kanssa, joka oli pyrkinyt luostarin veljien suojaan pienestä maksusta

-luvaten samalla autella rikkaampia eläkkivaimoja. Mutta ainakin

-viimeisen puolenvuoden ajan oli Ragnfrid palvellut häntä, sillä

-leskivaimo -- Torgunna nimeltään -- oli ollut kivulloinen, ja Ragnfrid

-oli hoitanut häntä hyvin huolellisesti ja hellästi.

-

-Elämänsä viimeisenä iltana hän oli ollut yömessussa luostarikirkossa ja

-sen jälkeen eläkkitalon kodissa; hän oli keittänyt hyvän liemen, pannut

-siihen joitakin vahvistusaineita ja sanonut toisille sisällä oleville

-naisille aikovansa antaa sen Torgunnalle; hän toivoi tämän olevan

-huomenna niin terveen, että he voisivat mennä yhdessä huomenmessuun.

-Tällöin oli Jørundgaardin leski viimeisen kerran nähty elossa. Sitten

-ei häntä eikä talonpoikaisvaimoa näkynyt messussa eikä toisessa. Ja kun

-eräät kuorissa istuvat munkit huomasivat, ettei Ragnrid ollut kirkossa

-päivämessussakaan, rupesivat he ihmettelemään -- hän ei ollut vielä

-milloinkaan laiminlyönyt kolmea jumalanpalvelusta samana päivänä. He

-lähettivät kysymään kaupungista, oliko Lauritsa Bjørgulfinpojan leski

-sairaana. Kun ihmiset tulivat parvitupaan, löytyi liemikulho pöydältä

-koskemattomana; sängyssä nukkui Torgunna makeata unta seinään päin

-kääntyneenä, mutta Ragnfrid Ivarintytär makasi sängyn laitapuolella

-kädet ristissä rinnalla, kuolleena ja jo melkein kylmenneenä. Simon ja

-Ramborg olivat olleet hänen hautajaisissaan, jotka olivat olleet hyvin

-kauniit.

-

-Nyt, kun Husabyssä oli niin paljon väkeä ja Kristiinalla oli kuusi

-poikaa, ei hän enää ehtinyt ottaa osaa kaikkiin töihin, joita talo

-vaati. Hänellä täytyi olla apuvaimo; ja niin joutui kartanon emäntä

-enimmäkseen istumaan salissa ompelutöissä -- joku oli aina vaatteiden

-tarpeessa, Erlend, Margret taikka pojat.

-

-Viimeisen kerran hän oli nähnyt äitinsä silloin, kun tämä ratsasti

-miehensä paarien perässä -- tuona kirkkaana kevätpäivänä, jolloin

-Kristiina oli seisonut Jørundgaardin niityllä katsellen isänsä

-hautaussaattoa, joka liikkui yli vihannan talvioraspellon louhirinteen

-alla.

-

-Kristiinan neula lensi ja suihki, ja hän ajatteli vanhempiaan ja

-kotiaan Jørundgaardia. Nyt, kun kaikki oli vain muistoa, hän luuli

-ymmärtävänsä niin monen seikan paremmin kuin silloin, kun hän itse eli

-sen keskessä pitäen luonnollisena asiana isänsä hellyyttä ja turvaa

-ja vaiteliaan, raskasmielisen äitinsä alituista hiljaista aherrusta.

-Hän ajatteli omia lapsiaan -- nämä olivat hänelle kalliimmat hänen

-oman sydämensä verta, hän ei unohtanut heitä hetkeksikään valveilla

-ollessaan. Kuitenkin liikkui hänen mielessään paljon sellaista, jota

-hän pohti enemmän kuin ennen -- lapsiaan hän rakasti tuumimatta sitä

-sen enempää. Itse hän ei ollut milloinkaan kotona ollessaan voinut

-ajatella muuta kuin että vanhempien työ ja ahertelu ja koko elämä

-oli ollut häntä ja hänen sisariaan varten. Nyt hän alkoi ymmärtää,

-että noiden kahden välillä, jotka heidän isänsä olivat määränneet

-toisilleen heidän nuorina ollessaan melkein lastensa mieltä kysymättä,

-oli vuotanut surun ja ilon kyyneleitä -- eikä hän tiennyt heistä

-mitään muuta kuin että he olivat yhdessä kadonneet hänen elämästään.

-Nyt hän ymmärsi, että noiden kahden ihmisen elämässä oli ollut paljon

-muutakin kuin rakkaus lapsiin -- ja se rakkaus oli sittenkin ollut

-väkevä ja laaja ja pohjattoman syvä, kun taas hänen oma rakkautensa oli

-heikko ja ajattelematon ja itsekäs, hänen lapsuudessaankin, jolloin

-nuo kaksi olivat olleet hänen koko maailmansa. Hän oli näkevinään

-itsensä jossakin hyvin kaukana -- aikojen ja matkojen päässä; hän

-seisoi auringonpaisteessa, joka virtasi alas räppänän lovesta vanhaan

-pirttiin, hänen lapsuutensa talvitupaan. Vanhemmat seisoivat taempana

-varjossa, he näyttivät yhtä suurilta kuin olivat näyttäneet hänestä

-hänen pienenä ollessaan, ja he hymyilivät hänelle -- kuten hän nyt itse

-tiesi hymyiltävän silloin, kun pikku lapsi tulee karkottamaan raskaat

-ja ahdistavat ajatukset.

-

-"Minä ajattelin, Kristiina, että kun sinä itse olet synnyttänyt lapsia,

-olet ymmärtävä paremmin --"

-

-Hän muisti äitinsä sanat. Surullisena ajatteli tytär, ettei hän

-ymmärtänyt äitiään nytkään. Mutta hän alkoi ymmärtää, että oli paljon

-sellaista, mitä hän ei ymmärtänyt.

-

-       *       *       *       *       *

-

-Tänä syksynä kuoli arkkipiispa Eiliv. Jokseenkin samoihin aikoihin

-muutti Maunu-kuningas monien lääninherratoimien ehdot, mutta niihin

-ei kuulunut Erlend Nikulauksenpojan alue. Tämä oli, käydessään viime

-kesänä Bergenissä kuninkaan alaikäisyysaikana, saanut kirjallisen

-lupauksen siitä, että hänelle oli tuleva neljäsosa käräjärahoista,

-lunastus- ja perimismaksuista, kontrahtisakoista ym. -- oli

-puhuttu paljon siitä, että hän sai tuollaisen läänityssopimuksen

-holhoojahallituksen lopulla. Kun Erlend nyt omisti paljon maata

-läänitysalueellaan ja useimmiten asui omissa kartanoissaan

-matkustaessaan virka-asioillaan, mutta antoi talonpoikien lunastaa

-itsensä vapaaksi veronmaksusta, kertyi hänelle suuret tulot. Tosin hän

-sai vähän maaveroja ja hänen elämänsä kävi kalliiksi; paitsi talonväkeä

-hänellä ei ollut milloinkaan kahtatoista aseistettua miestä vähempää

-Husabyssä; näillä oli mitä parhaimmat hevoset ja erinomaiset varusteet,

-ja kun hän oli matkoilla, olivat hänen miehensä herrasruoalla.

-

-Tästä oli kysymys kerran, kun laamanni Harald ja Gauldølafylken

-lääninherra olivat käymässä Husabyssä. Erlend vastasi, että moni noista

-miehistä oli ollut hänen mukanaan pohjoisessa; "silloin jaoimme sen

-mitä siellä oli, kuivan kalan ja kitkerän oluen. Nyt pitää niiden

-miesten, joille minä annan vaatteet ja ruoan, tietää minun raskivan

-antaa heille valkoista leipää ja simaa; ja jos minä suuttuessani käsken

-heidän mennä helvettiin, niin tietävät he, etten minä lähetä heitä

-sinne ennen kuin itse ratsastan edellä --"

-

-Ulf Haldorinpoika, joka nyt oli Erlendin huovipäällikkö, todisti myös

-Erlendin vaimolle asian olevan näin. Erlendin miehet rakastivat häntä,

-ja hän hallitsi heitä täydellisesti.

-

-"Tiedäthän, ettei Erlendiä pidä tuomita sen mukaan mitä hän puhuu, vaan

-sen mukaan, mitä hän tekee."

-

-Muuten tuli puheeksi sekin, että Erlendillä, paitsi kotona olevia

-miehiään, oli huoveja eri seuduilla -- myös ulkopuolella Orkdølafylken

--- jotka hän oli pannut vannomaan uskollisuutta käsi miekankahvalla.

-Lopulta tuli kuninkaalta kirje tämän asian johdosta, mutta Erlend

-vastasi, että nuo miehet olivat kuuluneet hänen laivamiehistöönsä ja

-että hän oli pannut heidät valalle ensimmäisenä keväänä pohjoiseen

-lähtiessään. Hän sai sitten käskyn päästää nuo miehet vapaaksi valasta

-seuraavissa käräjissä, joilla hän kuulutti julki lakikäräjien tuomiot,

-ja ulko-alueella olevat huovinsa tuli hänen kutsua paikalle ja maksaa

-heidän matkansa. Orkedalin käräjiin oli hän todella myös kutsunut

-joitakin vanhoista kumppaneistaan Moren ulkopuolelta -- mutta siitä ei

-tiedetty mitään, että hän olisi päästänyt vapaaksi näitä tai ketään

-muutakaan miestä, jonka päällikkö hän oli ollut. Asiasta ei kuitenkaan

-kuulunut tämän enempää, ja syksyn kuluessa lakkasivat ihmiset puhumasta

-siitä.

-

-Syysmyöhällä lähti Erlend etelään ja vietti joulun Maunu kuninkaan

-luona, joka sinä vuonna asui Oslossa. Hän oli harmissaan, ettei

-ollut saanut vaimoaan mukaan; Kristiina ei uskaltanut lähteä tuolle

-vaivalloiselle talvimatkalle, vaan jäi Husabyhyn.

-

-Erlend tuli takaisin kolme viikkoa jälkeen joulun ja toi kauniita

-lahjoja vaimolleen ja lapsilleen. Kristiina sai hopeakellon, jolla sai

-soitella luokseen palvelijoitaan, mutta Margret sai puhtaasta kullasta

-valetun soljen, sillä sellaista hänellä ei ennestään ollut, vaikka

-hänellä oli joukoittain hopeaisia ja kullattuja koruja. Mutta kun

-naiset seisoivat siinä aikeissa kätkeä korut rasioihinsa, jäi jokin

-riippumaan Margretin hihaan. Tyttö pisti sen sukkelasti kätensä alle ja

-sanoi äitipuolelleen:

-

-"Tämä on äitini peruja -- siksi isä ei tahdo, että näyttäisin sen

-sinulle."

-

-Mutta Kristiina oli punastunut vielä enemmän kuin neito. Hänen

-sydämensä jyskytti pelosta, mutta hänestä tuntui, että hänen _täytyi_

-puhua nuoren tytärpuolensa kanssa ja varottaa tätä.

-

-Hetken kuluttua hän sanoi hiljaa ja epäröiden: "Se muistuttaa sitä

-kultahelyä, jota Gimsarin Helga-rouva kantoi aina juhlissa --"

-

-"Moni kultakappale on toisen näköinen", vastasi neito lyhyeen.

-

-Kristiina lukitsi rasiansa ja jäi seisomaan kädet sen päällä, jottei

-Margret näkisi, miten ne vapisivat.

-

-"Rakas Margret", sanoi hän hiljaa ja lempeästi -- jäi sanattomaksi,

-mutta kokosi sitten kaiken tahtonsa ja sanoi:

-

-"Rakas Margret, minä olen katunut katkerasti -- en ole milloinkaan

-voinut olla oikein iloinen, vaikka isäni antoi minulle kaikesta

-sydämestään anteeksi sen, mitä olin rikkonut häntä vastaan -- tiedäthän

-minun rikkoneen paljon vanhempiani vastaan sinun isäsi tähden. Mutta

-mitä kauemmin elän, sitä raskaammaksi käy minun muistaa, että palkitsin

-heidän hyvyytensä tuottamalla heille surua. Hyvä Margret -- sinun isäsi

-on ollut sinulle hyvä elämäsi ajan --"

-

-"Sinun ei tarvitse pelätä, äiti", vastasi tyttö. "En ole sinun oikea

-tyttäresi; sinun ei tarvitse pelätä minun kiskovan päälleni sinun

-likaista paitaasi tai pistävän jalkaani sinun kenkiisi?-"

-

-Kristiina käänsi vihasta säihkyvät silmänsä tytärpuoleen. Sitten

-hän puristi kovasti ristiä, joka riippui hänen kaulallaan, ja nieli

-kielelle pyrkivät sanat.

-

-       *       *       *       *       *

-

-Hän lähti Sira Eilivin puheille keventämään sydäntään samana iltana

-iltarukouksen jälkeen ja etsi turhaan merkkiä papin kasvoista -- oliko

-jo tapahtunut onnettomuus ja tiesikö tämä siitä. Hän muisti oman

-eksyneen nuoruutensa ja muisti Sira Eilivin kasvot, joista ei näkynyt

-mitään tämän liikkuessa hänen hyvää uskovien vanhempiensa parissa

-tuntien hänen syntisen salaisuutensa -- muisti miten oli itse seisonut

-äänettömänä ja paatuneena papin kovien nuhteiden ja varotusten edessä.

-Ja muisti, miten hän oli näyttänyt äidilleen Erlendin Oslossa antamat

-lahjat -- sen jälkeen kun hänet oli laillisesti kihlattu tälle. Äidin

-kasvot olivat olleet järkähtämättömän tyynet hänen ottaessaan käsiinsä

-lahjat, yhden kerrallaan; hän oli katsellut niitä, kiitellyt ja pannut

-ne pois.

-

-Hän oli kuoleman tuskassa ja epätoivoinen ja piti Margretia silmällä

-voimiensa takaa. Erlend huomasi, että hänen vaimoaan vaivasi jokin, ja

-eräänä iltana heidän pantuaan maata hän kysyi, merkitsikö se sitä, että

-hän jälleen kantoi lasta.

-

-Kristiina myönsi pelkäävänsä sitä. Ja kun mies painoi hänet hellästi

-rintaansa vasten eikä enää kysynyt enempää, ei hän saanut sanotuksi,

-että häntä painoikin toinen asia. Mutta kun Erlend kuiskasi, että hänen

-tällä kertaa tuli olla kiltti ja antaa hänelle tytär, ei hän kyennyt

-vastaamaan mitään, vaan makasi jäykkänä tuskasta ajatellen, että Erlend

-ehti vielä aikanaan kuulla, paljonko iloa isällä oli tyttäristänsä --

-

-       *       *       *       *       *

-

-Eräänä yönä tämän jälkeen oli Husabyn palvelusväki paneutunut levolle

-jonkin verran juovuksissa ja liian paljon syöneenä, sillä oli ollut

-viimeiset paaston edelliset päivät; kaikki nukkuivat siis hyvin

-sikeästi. Mutta yöllä heräsi pikku Lauritsa vanhempien sängyssä, huusi

-ja pyrki puolinukuksissa äidin rintaa imemään. Nyt oli juuri hänen

-vieroittamisaikansa. Erlend heräsi, murahti vihaisesti, mutta nosti

-pojan luokseen, antoi hänelle maitoa sängynportaalle jätetystä kupista

-ja pani hänet sitten toiselle puolelleen.

-

-Kristiina oli jo melkein vaipunut uneen tuntiessaan, että Erlend

-nousi istumaan sängyssä. Unenpöpperössä hän kysyi, mikä oli hätänä.

-Äänettömästi Erlend liukui sängystä, Kristiina kuuli hänen pukevan

-ylleen joitakin vaatekappaleita, mutta kun hän kohosi kyynärpäänsä

-varaan, painoi Erlend hänet takaisin patjoihin toisella kädellään,

-kumartuen sängyn yli ottamaan miekkaansa seinältä vuoteen pääpuolesta.

-

-Hän liikkui niin hiljaa kuin ilves, mutta Kristiina kuuli hänen

-nousevan tikapuita, jotka veivät Margretin makuuparveen porstuan

-yläpuolelle.

-

-Silmänräpäyksen hän makasi voimattomana pelosta -- sitten hän nousi

-istualleen, haki paitansa ja hameensa ja etsi pimeässä kenkänsä sängyn

-edestä.

-

-Samassa kuului parvesta naisen huuto -- sen täytyi kuulua kartanon joka

-kolkkaan. Erlend huusi pari sanaa -- sitten kuului miekkojen kalsketta

-ja askelia ylhäältä -- sen jälkeen maahan putoavan aseen kilinää

-Margretin huutaessa kaiken aikaa.

-

-Kristiina kyyhötti polvillaan lieden luona -- kaapi kuuman tuhkan

-hiilien päältä paljailla käsillään ja puhalsi hiiliin. Saatuaan tulen

-tervastikkuun ja nostettuaan sen ilmaan vapisevin käsin hän näki

-Erlendin hahmon ylhäällä pimeässä -- tämä hyppäsi alas, tikapuista

-piittaamatta, paljastettu miekka kädessä -- ja juoksi ulos porstuan

-ovesta.

-

-Kaikkialla kurkotti poikien päitä pimeässä. Kristiina meni

-pohjoisenpuoleisen sängyn luokse, jossa hänen kolme vanhinta poikaansa

-nukkuivat, käski heidän panna silmät kiinni ja sulki oven. Ivarin ja

-Skulen, jotka olivat kavunneet penkille ja tirkistivät peloissaan tulta

-kohti, hän käski mennä aviosänkyyn ja sulki heidät sinne. Sitten hän

-sytytti kynttilän ja meni pihamaalle.

-

-Ulkona satoi -- ja kun kynttilän valo silmänräpäyksen ajan häilähti

-vetisessä iljanteessa, hän näki viereisen rakennuksen ulkopuolella

-ison joukon väkeä -- rakennuksessa asuivat Erlendin asemiehet. Sitten

-kynttilä sammui -- hetken oli kaikki pilkkosen pimeätä -- mutta joku

-näkyi tulevan miestentuvasta päin kantaen lyhtyä kädessään; se oli Ulf

-Haldorinpoika.

-

-Tämä kumartui tumman hahmon yli, joka virui kasassa vetisellä

-iljanteella. Kristiina kumartui alas ja tunnusteli käsillään -- se oli

-nuori Haakon, Gimsarin herra; hän oli tajuton tai kuollut. Kristiinan

-kädet tulivat vereen. Ulfin avulla hän sai käännetyksi miehen. Veri

-juoksi suihkuna oikeasta käsivarresta, mistä käsi oli katkaistu.

-

-Vaistomaisesti hän heitti silmäyksen Margretin parven luukkuun, joka

-leksotti tuulessa. Hän ei nähnyt siellä kenenkään kasvoja -- mutta

-olikin hyvin pimeä.

-

-Ollessaan polvillaan rapakossa ja rutistaessaan kaikin voimin Haakonin

-rannetta estääkseen siten verta virtaamasta hän tajusi, että Erlendin

-miehet siinä seisoivat puolipukeissa ympärillä. Sitten hän näki

-Erlendin tuhkanharmaat, vääristyneet kasvot -- tämä kuivasi mekkonsa

-liepeellä veristä miekkaansa -- hänen säärensä ja jalkansa olivat

-paljaat.

-

-"Tuokoon joku -- hihnan -- ja sinä, Bjørn, mene herättämään Sira

-Eiliviä -- hänet pitää kantaa papintaloon --"

-

-Kristiina otti vastaan nahkahihnan, jonka joku ojensi hänelle, ja

-kiersi sen kädentyngän ympärille. Yhtäkkiä virkkoi Erlend hurjasti ja

-kovaa:

-

-"Ei saa koskea häneen! Antaa miehen maata siinä, mihin on asettunut --"

-

-"Eihän se ole mahdollista, mieheni", sanoi Kristiina rauhallisesti,

-vaikka hänen sydämensä jyski pakahtuakseen, "ymmärräthän sinä sen".

-

-Erlend iski miekkansa raskaasti maahan:

-

-"Niin -- eihän tyttö ole sinun lihaasi ja vertasi -- sen minä olen

-tuntenut joka päivä ja hetki."

-

-Kristiina nousi ja sanoi hiljaa miehelleen:

-

-"Sittenkin minä suon hänelle sen, että asia tulee haudatuksi -- jos

-se käy päinsä. Te miehet", sanoi hän kääntyen huovien puoleen, jotka

-seisoivat ympärillä, "olettehan te niin uskolliset herrallenne, ettette

-kerro tästä ennen kuin hän on puhunut teille, mistä tämä riita Haakonin

-ja hänen välillään syntyi --"

-

-Kaikki miehet vastasivat myöntäen. Eräs uskalsi sanoa heidän heränneen

-naisen huutoon; se oli kuulunut siltä kuin hänet olisi yritetty väkisin

-maata -- sitten oli joku hypännyt heidän katolleeen, mutta oli kai

-luisunut alas jäätikölle, he olivat kuulleet liukumista ja sitten

-mätkähdyksen maahan. Mutta Kristiina käski miestä vaikenemaan. Samassa

-tuli Sira Eiliv juosten.

-

-Erlend kääntyi ja meni sisään, mutta vaimo juoksi perästä ja tahtoi

-tunkeutua ohi. Kun Erlend meni parven portaita kohti, juoksi Kristiina

-jälleen väliin ja tarttui Erlendin käsivarteen:

-

-"Erlend -- mitä sinä aiot tehdä lapselle?" kysyi hän nopeasti katsoen

-miehensä hurjannäköisiin, harmaankalpeisiin kasvoihin.

-

-Erlend ei vastannut, vaan koetti työntää häntä luotaan, mutta Kristiina

-ei päästänyt häntä.

-

-"Odota, Erlend, odota -- hänhän on lapsesi! Ethän sinä tiedä -- mieshän

-oli täysissä pukimissa", yritti hän rukoilla epätoivoisena.

-

-Erlend ärjähti ääneen ennen kuin vastasi -- Kristiina valahti

-kalmankalpeaksi kauhusta -- Erlendin puhe oli niin raakaa ja hänen

-äänensä vieras villistä tuskasta.

-

-Sitten Kristiina otteli ääneti raivostuneen miehensä kanssa -- Erlend

-ärisi ja puri hammasta. Kunnes Kristiina näki hänen katseensa hämärässä:

-

-"Erlend -- anna minun mennä hänen luokseen ensin. Minä en ole unohtanut

-päivää, jolloin itse en ollut Margretia parempi --"

-

-Silloin Erlend päästi hänet ja horjahti porstuan seinää vasten, johon

-jäi seisomaan vapisten kuin kuoleva eläin. Kristiina meni hakemaan

-kynttilän, sytytti sen, palasi ja meni Erlendin ohitse Margretin

-parveen.

-

-Ensimmäinen, mihin valo sattui, oli miekka, joka virui lattialla

-lähellä sänkyä, ja poikkilyöty käsi sen vieressä. Kristiina sivalsi

-päästään huivin, jonka hän älyämättään oli sitaissut löyhästi

-hajallaan olevien hiustensa peitoksi, ennen kuin lähti ulos miesten

-luokse. Nyt hän peitti sillä sen mikä oli lattialla. Margret istui

-kokoonkyyristyneenä pääpuolessa olevan pieluskasan päällä -- tuijottaen

-Kristiinan kädessä olevaan kynttilään silmät selkoselällään kauhusta.

-Hän oli kerännyt vuodevaatteet ympärilleen, mutta valkoiset olkapäät

-hohtivat alastomina kullanvärisen, kiharan tukan keskeltä. Pitkin

-huonetta oli verta.

-

-Kristiinan jännitys purkautui hillittömäksi itkuksi -- oli surkeaa

-nähdä tuo kaunis nuori neito semmoisen pelon vallassa. Silloin parahti

-Margret:

-

-"Äiti -- mitä isä tekee minulle --"

-

-Kristiina ei voinut sille mitään, että hänen sydämensä ikään kuin

-koveni ja kutistui kokoon kesken sääliään tyttöä kohtaan. Margret ei

-kysynyt ollenkaan mitä hänen isänsä oli tehnyt Haakonille. Hän näki

-kuin näyssä mitä hän olisi tuntenut, jos Erlend olisi virunut maassa ja

-hänen oma isänsä olisi ollut hänen vieressään verinen miekka kädessä ja

-hän itse --. Mutta Margret ei ollut liikahtanut paikaltaan. Kristiina

-ei voinut estää vanhaa, halveksuvaa vihamielisyyttä Elinen tytärtä

-kohtaan nousemasta esiin Margretin viskautuessa häntä vasten täristen,

-melkein mielettömänä pelosta; hän istuutui sängynreunalle ja koetti

-tyynnyttää tyttöä.

-

-Näin he istuivat Erlendin ilmestyessä esiin luukusta. Hän oli nyt

-täysissä pukimissa. Margret parahti uudelleen ja piiloutui äitipuolen

-syliin -- Kristiina vilkaisi mieheensä -- tämä oli tyyni, mutta kalpea

-ja vieraan näköinen. Ensimmäisen kerran hän näytti niin vanhalta kuin

-oli.

-

-Mutta hänen sanoessaan rauhallisesti: "Voit mennä alas, Kristiina --

-minä tahdon puhua kahden kesken tyttäreni kanssa" -- Kristiina totteli.

-Hän laski tytön varovasti vuoteelle, peitti hänet leukaa myöten ja meni

-sitten alas.

-

-Hän teki samoin kuin Erlend, pukeutui kokonaan -- kukaan ei suinkaan

-enää nukkunut Husabyssä tänä yönä -- ja alkoi puhua rauhoittavasti

-pelästyneille lapsille ja palvelijoille.

-

-       *       *       *       *       *

-

-Seuraavana aamuna lähti Margretin palvelusneito pahimmassa lumipyryssä

-itkien talosta, kantaen kimpsujaan pienessä pussissa selässään. Isäntä

-ajoi hänet talosta mitä hirveimmin haukkumasanoin uhaten nylkeä hänet

-petollisesta palveluksesta.

-

-Sitten hän kuulusteli toisia naispalvelijoita -- eivätkö nämä olleet

-aavistaneet pahaa, kun Ingeleiv syksyn ja talven kuluessa vähän väliä

-oli nukkunut heidän luonaan eikä ylhäällä Margretin parvessa. Ja eikö

-se ollut ihmetyttänyt heitä, että koirat oli suljettu heidän luokseen

-yöksi. Mutta nämä vastasivat luonnollisesti kieltäen.

-

-Sitten hän lopuksi puhui vaimonsa kanssa kahden. Tuskaisena ja

-kuolemanväsyneenä Kristiina kuunteli häntä, koettaen vastata hänen

-epäoikeudenmukaisuuteensa hiljaisen tyynesti. Hän ei kieltänyt olleensa

-levoton, mutta hän jätti sanomatta sen, ettei hän ollut puhunut

-Erlendille pelostaan siksi, ettei hän koskaan ollut kokenut muuta kuin

-kiittämättömyyttä yrittäessään neuvoa Erlendiä tai Margretia neidon

-parasta tarkoittaessaan. Ja hän vannoi Jumalan ja Neitsyt Maarian

-nimeen, ettei ollut osannut aavistaa tai ajatella sellaista, että tuo

-mies kävi Margretin luona öisin.

-

-"Sinä!" sanoi Erlend pilkallisesti. "Itsehän sinä sanoit muistavasi

-ajan, jolloin sinä et ollut Margretia parempi. -- Ja taivaan Jumala

-tietää sinun antaneen minun tuntea joka päivä naimisissa ollessamme,

-että muistat minun sinua kohtaan tekemäni vääryyden -- vaikka sinä

-tahdoit samaa kuin minä ja vaikka isäsi, enkä minä, suureksi osaksi oli

-syypää onnettomuuteen kieltäytyessään antamasta sinua minulle vaimoksi

--- minä olisin ollut halukas sovittamaan syntini ensi hetkestä asti. Ja

-kun sinä näit Gimsarin soljen", sanoi Erlend tarttuen lujasti vaimonsa

-käteen ja nostaen sen ylös, -- siinä välkkyi kaksi Erlendin antamaa

-sormusta, jotka Kristiina oli saanut Gerdarudissa -- "etkö silloinkaan

-ymmärtänyt, vaikka olet kantanut joka päivä sormuksia, jotka minä

-annoin sinulle silloin, kun sinä annoit minulle kunniasi?"

-

-Kristiina oli vaipua maahan väsymyksestä ja surusta; hän vastasi hiljaa:

-

-"Mahtanetkohan sinä ollenkaan muistaa sitä aikaa, jolloin sait minun

-kunniani, Erlend --?"

-

-Silloin Erlend tarttui päähänsä, viskautui penkille, vääntelehti ja

-kieritteli itseään siinä. Kristiina kävi istumaan vähän matkan päähän

--- hän olisi tahtonut auttaa miestään. Hän ymmärsi onnettomuuden

-koskevan sitä kipeämmin Erlendiin, kun tämä itse oli rikkonut muita

-vastaan samoin kuin häntä vastaan nyt oli rikottu. Ja Erlend,

-joka ei milloinkaan ollut tahtonut omaksua syytä tuottamistaan

-onnettomuuksista, ei näyttänyt jaksavan kestää syyllisyyttään tähän

-asiaan -- eikä ollut olemassa ketään muita kuin Kristiina, jonka

-hartioille hän olisi voinut sen vierittää. Mutta Kristiinaa ei niin

-tämä suututtanut kuin häntä suretti ja pelotti se, mitä tämän jälkeen

-oli tapahtuva --

-

-       *       *       *       *       *

-

-Sitten Kristiina käväisi katsomassa Margretia. Tämä makasi paikallaan

-liikkumatta, kalpeana ja tuijottavin silmin. Hän ei ollut vieläkään

-kysynyt Haakonin kohtaloa -- Kristiina ei tiennyt tapahtuiko se siksi,

-ettei Margret uskaltanut, vai oliko hän tullut aivan tylsäksi omasta

-surkeudestaan.

-

-Iltapäivällä näki Kristiina Erlendin ja Kløng islantilaisen kulkevan

-yhdessä lumisohjon läpi ritariparveen. Mutta he viipyivät siellä vain

-hetken, sitten Erlend palasi yksinään takaisin. Kristiina vilkaisi

-ylös Erlendin ilmestyessä valoon ja kulkiessa ohi -- senjälkeen hän

-ei uskaltanut kääntää silmiään sille kulmallekaan, minne Erlend oli

-paennut. Hän oli ollut aivan murtunut mies.

-

-Vähän myöhemmin Kristiinan käytyä parvessa asialla juoksivat Ivar ja

-Skule häntä vastaan ilmoittaen äidilleen, että Kløng islantilainen

-aikoi lähteä illalla pois -- pojat olivat suruissaan, sillä tämä oli

-ollut heidän ystävänsä. Kløng suori paraikaa tavaroitaan kokoon, aikoi

-ehtiä Birgsiin yöksi --.

-

-Kristiina oli jo arvannut asian. Erlend oli tarjonnut tytärtään

-kirjurille, mutta tämä ei ollut tahtonut vieteltyä neitoa. Mutta mitä

-tuo keskustelu oli merkinnyt Erlendille -- sitä hän ei rohjennut edes

-ajatella, niin se häntä huimasi ja suretti.

-

-       *       *       *       *       *

-

-Toisena päivänä tuli sana papintalosta. Haakon Eindridenpoika pyysi

-Erlendiä puheilleen. Erlend lähetti sellaisen vastauksen, ettei hänellä

-ollut mitään puhuttavaa Haakonille. Sira Eiliv sanoi Kristiinalle,

-että jos Haakon jäisi eloon, tulisi hän olemaan täydellinen raajarikko

---; paitsi sitä, että hän oli menettänyt oikean kätensä, olivat hänen

-selkänsä ja lanteensa myös pahoin ruhjoutuneet hänen pudotessaan

-alas miesten tuvan katolta. Mutta kotiinsa hän tahtoi päästä, vaikka

-oli siinä kunnossa, ja pappi oli luvannut toimittaa hänelle reen.

-Haakon katui syntiään täydestä sydämestä -- hän myönsi Margretin

-isän toimineen oikeuden mukaan, määräsipä laki niin tai näin; omasta

-puolestaan hän toivoi kaikkien painavan unhoon tämän asian, niin

-että hänen rikoksensa ja Margretin häpeä peittyisi niin paljon kuin

-mahdollista. Iltapuoleen hänet kannettiin rekeen, jonka Sira Eiliv

-oli saanut lainaksi Repstadista, ja pappi lähti itse saattamaan häntä

-ratsain Gauldaliin.

-

-       *       *       *       *       *

-

-Seuraavana päivänä, joka oli piinaviikon keskiviikko, lähti Husabyn

-väki Vinjarin seurakuntakirkkoon. Mutta iltarukouksen aikaan pyysi

-Kristiina apulaistaan päästämään hänet kotikirkkoon.

-

-Hän tunsi vielä tuhan hiuksillaan polvistuessaan poikapuolensa haudalle

-ja lukiessaan paternosterit hänen sielunsa puolesta.

-

-Pojasta ei kaiketi enää ollut jäljellä juuri muuta kuin luut tuolla

-kivipaaden alla. Luut ja hiukset ja hiukan vaatteiden jätteitä,

-joihin hän oli ollut kääritty. Kristiina oli nähnyt pikku sisarensa

-jäännökset, kun hänet otettiin haudasta ja vietiin isän rinnalle

-Hamariin. Tomua ja tuhkaa -- hän muisti isänsä kauniit kasvot, äitinsä

-suuret silmät ja ryppyiset kasvot sekä vartalon, joka oli pysynyt niin

-kumman nuorena ja hoikkana ja notkeana, vaikka kasvot olivat vanhenneet

-varhain. He lepäsivät saman kiven alla ja maatuivat kuten talo, joka

-luhistuu kokoon jäätyään autioksi. Hänen mieleensä sukelsi kuvia -- hän

-näki edessään kotikirkon palaneet rauniot, muisti erään Silin laaksossa

-olevan kartanon, jonka ohi he olivat ratsastaneet matkatessaan Vaageen:

-rakennukset törröttivät tyhjinä ja olivat maahan hajoamassa, ja ne

-joiden maalla nuo talot olivat, eivät uskaltaneet mennä niiden lähelle

-auringon laskettua. Hän muisti rakkaita kuolleitaan -- heidän ilmeensä

-ja heidän äänensä, heidän hymynsä, tapansa ja liikkeensä -- oli niin

-outoa ajatella heidän muotoaan, kun he itse olivat muuttaneet toiseen

-maahan; se tuntui samanlaiselta kuin muistella autioksi jäänyttä taloa,

-jonka mädänneet hirret hajosivat maahan.

-

-Hän istui rukouspallilla tyhjässä kirkossa, ja pyhänsavun haju

-kiinnitti hänen ajatuksensa kuolemaan ja ajallisten asioiden

-katoavaisuuteen. Eikä hän jaksanut kohottaa sieluaan sitä maata kohti,

-missä he olivat, mihin kaikki hyvyys ja rakkaus ja uskollisuus koottiin

-ja missä se pysyi. Joka päivä kun hän rukoili heidän sielujensa

-puolesta, tuntui hänestä luonnottomalta, että hänen tuli rukoilla

-heidän puolestaan, joilla jo eläessään oli ollut enemmän rauhaa

-sielussaan kuin hänellä itsellään kertaakaan täysikasvuiseksi tultuaan.

-Sira Eiliv sanoi tosin, että rukous kuolleiden puolesta oli aina

-hyväksi -- hyväksi ihmiselle itselleen samoin kuin niille, jotka jo

-olivat rauhan valtakunnassa Jumalan luona.

-

-Mutta entä sitten? Hänestä tuntui, että kun hänen ruumiinsa viimein

-mätäni kiven alla, täytyisi hänen levottoman sielunsa vielä sittenkin

-lepatella jossakin aution kartanon lahonneiden rakennusten nurkissa.

-Sillä hänen mielestään ei lähtenyt synti, se oli jäävä sinne kuin

-rikkaruohon juuriverkko multaan. Se ei enää kukoistanut ja kasvanut ja

-levittänyt tuoksua, vaan pysyi vain siellä mullan sisässä kelmeänä ja

-väkevänä ja elollisena. Ja vaikka hän tunsi sydämessään niin suurta

-hellyyttä nähdessään miehensä epätoivon -- ei hänellä riittänyt

-tahtoa vaimentamaan sisäistä ääntä, joka kyseli loukkaantuneena ja

-katkeroituneena -- kuinka voit puhua minulle noin, oletko unohtanut,

-että silloin, kun minä annoin sinulle kunniani ja uskollisuuteni, olin

-minä sinun kallein ystäväsi --. Vaikka hän tiesi, että niin kauan kuin

-tuo ääni oli kyselevä siten, oli hän puhuva Erlendille niin kuin hän

-itse olisi unohtanut --

-

-Hän viskautui hengessä Pyhän Olavin arkun eteen, tarttui veli Edvinin

-maatuneeseen käteen, jota säilyteltiin Vatsfjeldetin kirkossa, rutisti

-käsissään pyhäinjäännösristejä, joissa oli kuolleen naisen vaatetilkku

-ja tuntemattoman veritodistajan luusiru -- tarttui turvaa hakien

-noihin vähäisiin jäännöksiin, jotka olivat kuoleman ja katoavaisuuden

-halki säilyttäneet hivenen manallemenneen sielun voimaa -- samanlaista

-kuin se taikavoima, joka piilee entisten urhojen maastakaivetuissa,

-ruostuneissa miekoissa.

-

-Seuraavana päivänä ratsasti Erlend kaupunkiin ainoastaan Ulfin ja erään

-toisen miehen seurassa. Hän ei palannut Husabyhyn koko paaston aikana,

-mutta Ulf haki hänen huovisaattueensa kotoa ja ratsasti tapaamaan häntä

-Orkedalin välipaastokäräjille.

-

-Ulf uskoi Kristiinalle salassa Erlendin sopineen Tiedeken Pausin,

-Nidarosin saksalaisen kultasepän kanssa Margretin naittamisesta

-Tiedekenin pojalle Gerlakille heti pääsiäisen jälkeen.

-

-Erlend tuli kotiin pyhiksi. Hän oli nyt rauhallinen ja tasapainossa,

-mutta Kristiina oli huomaavinaan, ettei Erlend ollut unohtava

-tätä asiaa yhtä helposti kuin monta muuta -- joko siksi, ettei

-hän todellakaan enää ollut yhtä nuori, taikka siksi, ettei mikään

-ennen ollut nöyryyttänyt häntä niin syvästi. Margretista oli ihan

-yhdentekevä, miten isä tahtoi asian järjestää.

-

-Kerran illalla, kun mies ja vaimo olivat kahden, sanoi Erlend kuitenkin:

-

-"Jos hän olisi ollut minun aviolapseni -- tai hänen äitinsä naimaton

-nainen -- niin minä en ikinä olisi antanut häntä vieraalle miehelle

-joskin hänen olisi käynyt kuten on käynyt; olisin pitänyt luonani

-sekä hänet että hänen jälkeläisensä. Sehän se on pahinta -- mutta

-syntyperänsä tähden hänen on parempi joutua aviomiehen turviin."

-

-Mutta Kristiinan tehdessä varustuksia tytärpuolen lähtöä varten sanoi

-Erlend eräänä päivänä lyhyesti:

-

-"Et suinkaan sinä ole siksi terve, että jaksaisit tulla meidän mukaamme

-kaupunkiin?"

-

-"Jos sinä haluat, lähden minä tietysti mukaan", vastasi Kristiina.

-

-"Miksi minä sitä haluaisin? Kun et sinä ole ollut hänelle äidin

-sijainen ennenkään, voit päästä olemasta sitä tälläkin kertaa -- mitään

-ilojuhlaa näistä häistä ei tule. Raasvoldin Gunna-rouva sekä hänen

-pojanvaimonsa eivät ole unohtaneet sukulaisuutta, vaan ovat luvanneet

-tulla."

-

-Näin jäi Kristiina Husabyhyn Erlendin naittaessa tyttärensä Nidarosissa

-Gerlak Tiedekeninpojalle.

-

-

-

-

-III

-

-

-Samana kesänä hiukkaa ennen juhannusta palasi Gunnulf Nikulauksenpoika

-takaisin luostariinsa. Erlend oli kaupungissa Frostan-käräjillä; hän

-lähetti kotiin sanantuojan, joka kysyi, luuliko Kristiina jaksavansa

-tulla kaupunkiin lankoansa tervehtimään. Kristiinan vointi oli

-keskinkertainen, mutta hän lähti sittenkin taipaleelle. Kun hän kohtasi

-Erlendin, kertoi tämä veljensä terveyden kokonaan murtuneen. Munkeilla

-ei ollut ollut huomattavampaa menestystä toiminnassaan Munkefjordissa.

-Kirkko, jonka he olivat rakentaneet, jäi vihkimättä, sillä arkkipiispa

-ei voinut lähteä pohjoiseen rauhattomien aikojen vuoksi; saarnaveljien

-oli täytynyt kaiken aikaa pitää messunsa matka-alttarinsa edessä.

-Lopulta heiltä puuttui sekä leipä että viini, kynttilät ja paloöljy

-palvelusta toimittaessaan, ja kun veli Gunnulf ja veli Aslak olivat

-aikeissa purjehtia Vargøyhin noutamaan niitä, olivat lappalaiset

-noituneet kumoon heidän veneensä ja heidän oli täytynyt istua kolme

-vuorokautta eräällä saarella; sen jälkeen olivat kumpikin sairastelleet

-ja veli Aslak oli kuollut jonkin ajan kuluttua. Keripukki oli

-vaivannut heitä ankarasti pitkän paaston aikana, sillä heillä ei ollut

-jauhoruokaa eikä mitään yrttilajeja kuivan kalan paineeksi. Ja niin

-olivat Bergenin piispa Haakon ynnä mestari Arne, joka oli Nidarosin

-tuomiokapitulin päämies Paal-herran ollessa virkaanvihittävänä,

-käskeneet vielä elossa olevat munkit kotiin; Vargøyn pappien tuli sillä

-välin paimentaa Munkefjordin laumaa.

-

-Mutta vaikka Kristiina siis jo tiesi Gunnulf Nikulauksenpojan

-sairaudesta, hän säikähti kuitenkin kauheasti nähdessään tämän.

-Hän meni Erlendin mukana luostariin seuraavana päivänä, ja heidät

-vietiin puhetupaan. Munkki astui sisään -- hän oli köyryselkäinen,

-hiusseppel oli aivan harmaa, sisäänvajonneiden silmien alukset olivat

-täynnä kurttuja ja väriltään tumman ruskeat, mutta kasvojen sileällä

-valkoisella iholla näkyi lyijynvärisiä läikkiä, ja samanlaisia läikkiä

-oli käsissäkin hänen vetäessään ne esiin hihasta näyttääkseen niitä.

-Hän hymyili -- silloin Kristiina näki hänen menettäneen monta hammasta.

-

-He istuutuivat puhelemaan hetkiseksi, mutta oli kuin Gunnulf olisi

-unohtanut puhumisenkin. Hän huomautti siitä itse toisten tehdessä

-lähtöä:

-

-"Mutta sinä, Erlend, olet yhä sama kuin ennen -- sinä et näy

-vanhenneen", ja sitten hän hymyili.

-

-Kristiina tiesi itsekin olevansa tällä kertaa kurjan näköinen. Ja

-Erlend oli kaunis seisoessaan siinä pitkänä ja solakkana ja tummana ja

-hyvissä pukimissa. Mutta Kristiina ajatteli, että oli Erlendkin sentään

-muuttunut koko lailla -- oli kumma, ettei Gunnulf huomannut sitä -- hän

-oli aina ennen ollut niin terävänäköinen.

-

-       *       *       *       *       *

-

-Lopulla kesää oli Kristiina kerran vaateylisillä Raasvoldin

-Gunna-rouvan kanssa -- tämä oli tullut Husabyhyn auttamaan Kristiinaa,

-jonka jälleen oli ruvettava lapsivuoteeseen. Silloin he kuulivat

-Naakven ja Bjørgulfin laulavan pihalla puukkoja hioessaan -- he vetivät

-täyttä kurkkua erästä raakaa ja rivoa laulua.

-

-Äiti joutui suunniltaan vihasta, hän meni poikien luo ja torui näitä

-ankarin sanoin. Ja sitten hän tahtoi tietää, keneltä he olivat oppineet

-sellaista -- miestentuvassa tietenkin, mutta kuka heidän neuvojansa

-oli. Pojat eivät vastanneet. Silloin ilmestyi Skule esiin parven

-portaiden alta; hän käski äitiään olemaan vaiti, sillä he olivat

-oppineet laulun isältään --

-

-Gunna-rouva yhtyi Kristiinan nuhteisiin ja kysyi, eivätkö he pelänneet

-Jumalaa, kun uskalsivat laulaa sellaista -- "kun äitinnekin voi kuolla

-ennen kukon kiekahdusta". Kristiina ei virkkanut mitään, vaan meni

-hiljaa sisään.

-

-Hänen käytyään sitten lepäämään vuoteelleen vähäksi aikaa tuli Naakkve

-hänen luokseen. Hän tarttui äidin käteen, mutta ei sanonut mitään;

-sitten hän alkoi hiljaa itkeä. Kristiina puhui hänelle nyt lempeästi ja

-leikillisesti ja pyysi, ettei hän surisi eikä ruikuttaisi, olihan hän

-jo kestänyt kuusi kertaa, kai hän kestäisi seitsemännenkin. Mutta poika

-itki yhä katkerammin. Viimein hänen täytyi päästä äitinsä ja seinän

-väliin, ja siellä hän itki kädet äitinsä kaulassa ja pää äidin rintaa

-vasten; mutta Kristiina ei voinut saada häntä sanomaan, mitä hän niin

-suri, vaikka poika oli hänen vieressään kunnes palvelustytöt toivat

-illallisen pöytään.

-

-Naakkve oli nyt kolmannellatoista, hän oli iso ikäisekseen ja

-tahtoi olla aikamiestä, mutta hänellä oli pehmeä luonto, ja äiti

-huomasi usein, että hän oli hyvin lapsellinen. Hän oli kyllin vanha

-ymmärtääkseen sisarpuolta kohdanneen onnettomuuden; äiti aprikoi, oliko

-hän mahtanut huomata myös isän muuttuneen sen jälkeen.

-

-Erlend oli aina ollut sellainen, että hän voi suuttuessaan sanoa

-mitä tahansa -- mutta tätä ennen hän ei ollut sanonut yhdellekään

-ihmiselle pahaa sanaa muulloin kuin vihapäissään, ja hän oli ollut

-nopsa sovittamaan sen heti kun hyvä luonto palasi. Nyt hän saattoi

-sanoa pahoja ja kovia sanoja kylmin sydämin. Hän oli ollut pahin

-kiroilupukari, mutta oli jossain määrin hillinnyt tuota rumaa tapaansa,

-koska näki sen kiusaavan vaimoaan ja loukkaavan Sira Eiliviä, jota hän

-vähitellen oli alkanut kunnioittaa. Mutta hän ei ollut milloinkaan

-käyttänyt säädytöntä ja rivoa kieltä eikä hän ollut pitänyt siitä, että

-toiset miehet puhuivat rumasti -- siinä suhteessa hän oli ollut paljon

-kainompi monia muita miehiä, jotka olivat eläneet puhtaampaa elämää. Ja

-vaikka Kristiinan mieltä kirveli, kun hän kuuli alaikäisten poikiensa

-suusta tuollaisia sanoja, etenkin hänen nykyisessä tilassaan, ja sai

-tietää heidän oppineen ne isältään, niin katkerimmin häneen sittenkin

-koski Erlendin lapsellisuus, kun tämä luuli panevansa kovan kovaa

-vastaan sillä, että tyttärensä tuottaman häpeän jälkeen oli alkanut

-käyttää epäpuhtaita ja säädyttömiä sanoja ja puhetapoja.

-

-Gunna-rouva oli kertonut Margretin saaneen kuolleenasyntyneen

-poikalapsen Olavin-messun jälkeen. Rouva oli kuullut hänen jo

-lohduttautuneen -- hän eli sovussa Gerlakin kanssa, joka oli hyvä häntä

-kohtaan. Erlend meni tytärtään tervehtimään kaupungissa käydessään,

-ja Gerlak kestitsi hyvin vaimonsa isää; mutta Erlend ei ollut oikein

-halukas kutsumaan tätä sukulaismiehekseen. Erlend ei ollut maininnut

-Husabyssä tyttärensä nimeä sen jälkeen kun tämä lähti.

-

-Kristiina sai jälleen pojan, hänet ristittiin Munaniksi Erlendin

-isoisän mukaan. Sinä aikana, jonka hän makasi pikkutuvassa, tuli

-Naakkve joka päivä äitinsä luokse kantaen hänelle pähkinöitä ja

-marjoja, joita oli poiminut metsästä, tai kukkaseppeleitä, joita oli

-solminut lääkeyrteistä. Erlend palasi kotiin uuden lapsen ollessa

-kolmen viikon vanha; hän istui paljon vaimonsa luona koettaen olla

-lempeä ja hellä -- eikä hän tällä kertaa valittanut sitä, ettei

-vastasyntynyt ollut tyttölapsi tai että se oli heikko ja kivulloinen.

-Mutta Kristiina ei vastaillut paljoa hänen helliin sanoihinsa, hän oli

-hiljainen ja miettivä ja huolestunut -- ja hänen terveytensä palasi

-tällä kertaa hyvin hitaasti.

-

-       *       *       *       *       *

-

-Koko talven Kristiina pysyi raihnaana, eikä lapsi näyttänyt jaksavan

-jäädä eloon. Äiti ei ehtinyt ajatella paljon muuta kuin tuota vaivaista

-raukkaa. Ja niin hän kuuli vain puolella korvalla puhetta suurista

-tapahtumista, joista tiedettiin tänä talvena. Maunu-kuningas oli

-joutunut kovaan rahapulaan yrittäessään saavuttaa herruutta Skånessa

-ja hän oli pyytänyt apua ja veroja Norjasta. Jotkut neuvoston herrat

-olivat kyllä halukkaat tukemaan häntä. Mutta kun kuninkaan lähetit

-ilmestyivät Tunsbergiin, oli kamreeri matkoilla, ja Stig Haakoninpoika,

-joka oli Tunsberginkartanon päällikkö, sulki linnan kuninkaan miehiltä

-ja varustautui puolustamaan sitä asevoimin. Hänellä oli vähän väkeä,

-mutta Erling Vidkuninpoika, joka oli hänen tätinsä mies ja oli

-kotonaan Akerissa, lähetti linnoitukseen neljäkymmentä aseistettua

-miestä purjehtiessaan itse länteen. Samaan aikaan nousivat kuninkaan

-serkut Jon ja Sigurd Haftorinpoika kapinaan kuningasta vastaan erään

-tuomion johdosta, joka oli kohdannut heidän miehiään. Erlend nauroi

-ja sanoi Haftorinpoikain käyttäytyneen yltiöpäisesti ja tyhmästi.

-Tyytymättömyys Maunu-kuninkaaseen oli yleinen koko maassa. Mahtavimmat

-miehet vaativat, että asetettaisiin drotsi valtakunnan hallituksen

-johtoon ja valtakunnan sinetin käyttö annettaisiin norjalaisen miehen

-käsiin, koska kuningas Skånen-puuhiensa tähden näkyi aikovan viettää

-Ruotsissa suurimman osan aikaa. Pääkaupungin herrat ja kauppapaikkojen

-hengellinen sääty olivat pelästyneet huhuja, jotka tiesivät,

-että kuningas aikoi ottaa rahalainan saksalaisilta kaupungeilta.

-Saksalaisten röyhkeys ja piittaamattomuus maan laeista ja tavoista oli

-jo entuudestaan sietämätöntä; nyt tiedettiin kuninkaan luvanneen heille

-yhä suurempia oikeuksia ja vapauksia Norjan kaupungeissa, joten asiat

-alkoivat kääntyä kerrassaan tukaliksi niille norjalaisille kauppiaille,

-jotka jo entuudestaan olivat ahtaalla. Rahvaan kesken kulkivat juorut

-Maunu-kuninkaan salaisesta synnistä, ja monet maalaisseurakuntien

-papit ja vaeltavat munkit olivat yhtä mieltä siitä, uskoessaan sen

-olleen syynä Trondheimin Olavinkirkon paloon. Talonpojatkin syyttivät

-sitä niiden monien onnettomuuksien aiheeksi, joita oli sattunut

-viime vuosina milloin milläkin kulmalla maata -- oli ollut pahoja

-karjatauteja, viljassa oli ilmennyt nokitähkä, joka aiheutti kipuja

-ja sairautta sekä ihmisille että eläimille, oli ollut huonoja vilja-

-ja heinävuosia. Ja Erlend sanoi, että jos Haftorinpojat olisivat

-ymmärtäneet pysyä alallaan vielä jonkin aikaa ja koettaneet osoittaa

-lempeätä mieltä ja ylhäistä käytöstapaa, ei olisi unohdettu, että hekin

-ovat Haakon-kuninkaan tyttärenpoikia.

-

-Mutta kaikki tämä levottomuus raukeni tyhjiin, ja seurauksena oli,

-että kuningas määräsi Ivar Ogmundinpojan Norjan drotsiksi. Erling

-Vidkuninpoikaa, Stig Haakoninpoikaa, Haftorinpoikia ja kaikkia näiden

-kannattajia vastaan uhattiin nostaa syyte maankavalluksesta. Nämä

-alistuivat silloin, ilmestyivät kuninkaan eteen ja tekivät sovinnon.

-Haftorinpoikien kannattajien joukossa oli muuan mahtava Pohjois-Norjan

-mies, Ulf Saksinpoika; hän ei mennyt sopimaan kuninkaan kanssa, vaan

-ilmestyi Nidarosiin joulun jälkeen. Hän oli paljon Erlendin kanssa

-kaupungissa ollessaan, ja häneltä sai ylätunturien kansa kuulla asiain

-tilasta, Ulfin ymmärryksen mukaisesti. Kristiina ei pitänyt tuosta

-miehestä; hän ei tuntenut miestä itseään, mutta tunsi tämän sisaren

-Helga Saksintyttären, joka oli naimisissa Gyrd Darren kanssa ja asui

-Dyfrinissä. Helga oli kaunis, mutta hyvin kopea, eikä Simonkaan

-pitänyt hänestä, vaikka Ramborg viihtyi hänen kanssaan. Paaston aikana

-tuli lääninherroille määräys, että Ulf Saksinpoika oli julistettava

-lainsuojattomaksi käräjillä, mutta silloin tämä jo oli purjehtinut

-maasta kesken talvisydämen.

-

-Tänä keväänä viettivät Erlend ja Kristiina pääsiäistä kaupunkitalossaan

-ja olivat ottaneet mukaan nuorimman lapsensa Munanin, sillä Bakken

-luostarissa oli eräs sisar, joka oli niin taitava lääkevaimo, että

-kaikki sairastavat lapset, jotka joutuivat hänen hoitoonsa, paranivat

--- ellei ollut Jumalan tahto, että niiden piti kuolla.

-

-Eräänä päivänä heti pyhien jälkeen Kristiina palasi pienokaisineen

-luostarista. Huovi ja palvelusneito, jotka olivat olleet saattamassa,

-tulivat myös tupaan. Erlend oli siellä yksin, makasi pitkänään

-penkillä. Kun huovi oli mennyt ulos ja naiset riisuneet vaippansa --

-Kristiina oli istuutunut tulen ääreen lapsi sylissään ja palvelusneito

-lämmitti heidän nunnalta saamaansa öljyä -- kysyi Erlend paikaltaan

-nousematta, mitä sisar Ragnhild oli sanonut lapsesta. Kristiina

-vastaili lyhyesti irrottaen kapaloita, ja lopulta hän ei vastannut

-mitään.

-

-"Onko pojan tila niin huono, Kristiina, ettet sinä tahdo sanoa sitä?"

-kysyi hän vähän kärsimättömästi.

-

-"Sinä olet kysynyt sitä jo ennen, Erlend", vastasi vaimo kylmästi, "ja

-minä olen selittänyt sen sinulle monta kertaa. Mutta kun sinä et välitä

-pojasta sen vertaa, että muistaisit sen päivää pitemmälle, niin --"

-

-"On se tapahtunut minullekin, Kristiina", sanoi Erlend nousten ja

-tullen vaimonsa luo, "että minun on täytynyt vastata sinulle kolmeen

-neljään kertaan, kun et sinä ole viitsinyt muistaa minun vastaustani --"

-

-"Se ei ole varmaankaan koskenut niin tärkeitä asioita kuin lastemme

-terveyttä", sanoi Kristiina yhä koleasti.

-

-"Eipä niin mitättömiäkään -- kuten tässä talvella; minun mieltäni ne

-liikuttivat aika lailla."

-

-"Se ei ole totta, Erlend. Siitä on aikoja, kun sinä olet puhunut

-minulle sellaista, mikä on liikuttanut mieltäsi? --"

-

-"Mene ulos, Signe", sanoi Erlend tytölle. Hänen otsalleen oli noussut

-veri, ja hän kääntyi vaimoonsa: "Ymmärrän, mihin sinä tähtäät. En tahdo

-puhua siitä sinun kanssasi palvelusneitosi kuullen -- vaikka hän olisi

-niin hyvä ystäväsi, ettet pidä minään hänen läsnäoloaan, vaan ryhdyt

-riitelemään miehesi kanssa ja väität minun valehtelevan --"

-

-"Niiden tavat viimeksi tuntee, joiden kanssa asuu yhdessä", vastasi

-Kristiina lyhyesti.

-

-"Ei ole helppo tietää mitä sinä tuolla tarkoitat. Minä en ole

-milloinkaan puhunut sinulle tylysti vierasten kuullen tai unohtanut

-osoittaa sinulle kunnioitusta palvelijoittemme nähden."

-

-Kristiina purskahti omituiseen sairaalloiseen ja vavahtelevaan nauruun.

-

-"Sinulla on lyhyt muisti, Erlend! Koko ajan on Ulf Haldorinpoika asunut

-luonamme. Etkö muista, miten annoit hänen ja Haftorin saattaa minut

-luoksesi Brynhildin makuuparvelle Oslossa?"

-

-Erlend vaipui penkille tuijottaen vaimoonsa suu auki. Mutta Kristiina

-jatkoi:

-

-"Ei ole sattunut Husabyssä -- eikä paljon muuallakaan -- sopimatonta ja

-säädytöntä menoa, jota olisit salannut palvelijoiltasi -- vaikka siitä

-olisi ollut häpeää sinulle tai vaimollesi --"

-

-Erlend istui liikkumatta tuijottaen vaimoonsa kauhistuneena.

-

-"Etkö muista ensimmäistä naimisissaolomme talvea -- minä kannoin

-Naakkvea ja täällä oli sellaiset tavat, että minun oli vaikea vaatia

-kuuliaisuutta ja kunniallisuutta -- muistatko, miten silloin tuit minua

---? Etkö muista, miten kasvatusisäsi kävi luonamme vieraiden rouvien ja

-palvelijoiden ja palvelusneitojen kera ja omat palvelijamme istuivat

-pöydässä kanssamme -- etkö muista, miten Munan riisui minulta viimeisen

-verhon, jolla olin suojannut itseäni, ja sinä istuit vaiti uskaltamatta

-tukkia hänen suutaan --"

-

-"Herra Jeesus! Oletko sinä hautonut tuota viisitoista vuotta!" Hän loi

-silmänsä Kristiinaan -- ne näyttivät niin kumman vaaleilta, ja hänen

-äänensä oli avuton ja heikko. "Sittenkään, Kristiina, me emme minun

-mielestäni ole haavoittaneet toisiamme ynseillä ja katkerilla sanoilla

---"

-

-"Emme", sanoi Kristiina, "pahemmalta minustakin tuntui joulupidoissa,

-kun sinä haukuit minua siitä, että olin heittänyt viittani Margretin

-yli -- ja kun ympärillä seisoi rouvia kolmen piirikunnan takaa? --"

-

-Erlend ei vastannut mitään.

-

-"Ja sitten sinä vielä syytät minua siitä, mitä Margretille tapahtui --

-joka kerran, kun minä koetin neuvoa häntä sanallakaan, hän juoksi sinun

-luoksesi, ja sinä käskit tylysti minua jättämään tytön rauhaan -- hän

-oli sinun tyttäresi, eikä minun --"

-

-"Syyttänyt -- en ole sinua!" vastasi Erlend vaivalloisesti, taistellen

-ankarasti pysyäkseen rauhallisena. "Jos joku lapsistamme olisi ollut

-tyttö, olisit kai helpommin ymmärtänyt, että sellainen kuin minun

-tyttäreni asia -- käy isän luihin ja ytimiin --"

-

-"Luulin viime keväänä näyttäneeni, että olin ymmärtänyt", sanoi vaimo

-hiljaa. "Eihän minun tarvinnut muuta kuin muistaa omaa isääni --"

-

-"Tämä oli sittenkin pahempaa", vastasi Erlend yhtä rauhallisesti. "Minä

-olin naimaton mies. Tuo mies -- oli -- nainut. Minä en ollut sidottu --

-minä en ollut sidottu sillä tavoin", oikaisi hän sanansa, "etten olisi

-päässyt irti --"

-

-"Etkä sinä sittenkään irrottanut itseäsi", sanoi Kristiina. "Muistatko

-sinä miten tuo irtautuminen tapahtui --?"

-

-Erlend hyppäsi pystyyn ja löi häntä vasten silmiä. Sen tehtyään hän jäi

-kauhuissaan tuijottamaan eteensä -- hänen kalpeille poskilleen ilmestyi

-punainen täplä. Mutta Kristiina istui jäykkänä ja suorana, kova ilme

-kasvoilla. Lapsi oli parahtanut itkuun -- hän tuuditti sitä sylissään

-ja puheli sille.

-

-"Se -- se oli pahasti sanottu, Kristiina", sanoi mies epävarmasti.

-

-"Kun viimeksi löit minua, kannoin lastasi sydämeni alla. Nyt löit minua

-kun minulla oli poika sylissäni --"

-

-"Meillähän syntyy kakaroita alinomaa --", huusi Erlend kärsimättömästi

---

-

-He vaikenivat. Erlend alkoi kävellä kiivaasti edestakaisin. Kristiina

-kantoi lapsen kamariin ja laski sen vuoteelle; Kristiinan palatessa

-takaisin kamarin ovesta pysähtyi Erlend hänen eteensä:

-

-"Minä -- minun ei olisi pitänyt lyödä sinua, Kristiina. Kadun, että

-tein sen -- tulen katumaan sitä yhtä kauan kuin edellistä kertaa.

-Mutta sinä -- sinä olet antanut minun jo ennen kuulla, että unohdan

-sinun mielestäsi liian pian. Sinä sen sijaan et unohda mitään -- et

-ainoatakaan minun pahoista teoistani. Olen sentään koettanut olla

-hyvä aviomies, mutta se ei näytä sinusta muistamisen arvoiselta. Sinä

--- sinä olet kaunis, Kristiina --" Hän jäi katsomaan vaimoaan tämän

-kuljettua ohi.

-

-Kartanon emännän tasainen ja arvokas käytös oli yhtä kaunis kuin neidon

-hempeä sulo, hänen povensa ja lanteensa olivat leveämmät, mutta hän

-oli myös saanut lisää pituutta; hän kulki selkä suorana ja pieni pää

-kohosi yhtä uljaana ja kauniina kaulalta. Kalpeat, sulkeutuneet kasvot

-suurine tummanharmaine silmineen kiihottivat ja hurmasivat Erlendiä

-yhtä suuresti kuin entiset pyöreät, ruusuiset lapsenkasvot, jotka

-olivat kiihottaneet ja hurmanneet hänen rauhatonta mieltään omituisella

-tyyneydellään. Hän tarttui Kristiinan käteen:

-

-"Minun silmissäni sinä olet aina oleva kaunein kaikista naisista -- ja

-rakkain."

-

-Kristiina salli hänen pitää kättä, mutta ei vastannut sen puserrukseen.

-Sitten Erlend heitti sen luotaan; kiivaus sai taas ylivallan:

-

-"Unohtanut, sanot sinä: unohtaminen ei ole aina pahin synti. Minä en

-ole milloinkaan ollut olevinani hurskas, mutta minä muistan sen, mitä

-Sira Jon opetti minulle lapsena, ja Herran palvelijat ovat verestäneet

-muistiani myöhemmin. On synti hautoa mielessään syntejä, jotka kerran

-on ripittänyt papille, joita on katunut Jumalan edessä ja joille on

-saanut anteeksiannon papin kädestä ja huulilta. Etkä sinä kaivele

-hurskaudesta meidän menneitä syntejämme, Kristiina, vaan teet sen

-siksi, että tahdot näyttää minulle puukkoa silloin kun minä teen vasten

-mieltäsi --"

-

-Erlend käveli vähän ja tuli sitten takaisin.

-

-"Vallanhimoinen -- Jumala tietää, että rakastan sinua, Kristiina --

-vaikka näen, että sinä olet vallanhimoinen etkä ole antanut anteeksi

-sitä, että minä tein väärin sinua kohtaan ja viekoittelin sinutkin

-vääryyteen. Olen sietänyt paljon, Kristiina, mutta nyt minä en

-enää ole sietävä sitä, etten minä milloinkaan saa rauhaa entisiltä

-onnettomuuksiltani, enkä myöskään sitä, että sinä puhut minulle kuin

-orjallesi --"

-

-Kristiina vapisi mielenliikutuksesta vastatessaan:

-

-"En minä ole puhunut sinulle kuin orjalleni. Oletko _kertaakaan_

-kuullut minun puhuvan tylysti tai kiivaasti kenellekään, jota

-voitaisiin pitää minua alempiarvoisena -- huonoimmalle ja

-kelvottomimmalle palvelijallenikaan --; siitä synnistä tiedän olevani

-vapaa Jumalan edessä, että olisin pahentanut pienimpiä sanoilla tai

-teoilla. Mutta sinun pitäisi olla minun _herrani_, jota minun tulisi

-totella ja kunnioittaa, kumartaa ja palvella lähinnä Jumalaa -- Jumalan

-käskyn mukaan, Erlend. Ja jos minä olen kadottanut kärsivällisyyden

-ja puhunut sinulle toisin kuin vaimon tulisi puhua miehelleen -- niin

-lienee se tapahtunut siksi, että minun usein on ollut vaikea taivuttaa

-ymmärtämättömyyteni sinun paremman ymmärryksesi alle, kunnioittaa ja

-totella herraani ja miestäni niin suuresti kuin tahtoisin -- ja ehkä

-toivoin -- ehkä olen uskonut voivani siten kiihottaa sinua osoittamaan,

-että olet mies ja minä vain heikko nainen --

-

-"Mutta älä sure, Erlend. En enää tahdo loukata sinua sanoillani enkä

-tämän päivän jälkeen ole koskaan unohtava puhua sinulle yhtä lempeästi

-kuin jos olisit orjien jälkeläinen --"

-

-Erlend oli tullut tummanpunaiseksi -- hän kohotti nyrkkinsä -- sitten

-hän pyörähti kantapäillään, otti viittansa ja miekkansa oven suusta

-penkiltä ja syöksyi ulos.

-

-Ulkona oli auringonpaiste ja tuulinen sää -- ilma oli kylmä, mutta

-katonreunalta ja tuulen heiluttamista puista ripsui hänen päälleen

-kirkkaita jääkiteitä. Katoilla oleva lumi läikkyi kuin hopea, ja

-kaupunkia ympäröivien mustanvihreiden metsäisten harjujen takaa

-välkkyivät tunturit kylmänsinisinä ja valkeina häikäisevän kevättalven

-auringossa.

-

-Erlend kuljeskeli katuja ja kujia -- nopeasti, nopeasti -- hänen täytyi

-saada astua. Hänen sisällään kiehui -- Kristiina oli ollut väärässä,

-päivänselvästi väärässä ensi hetkestä asti, ja hän itse oikeassa,

-sitten hän oli hairahtunut lyömään vaimoansa -- mutta Kristiina oli

-väärässä. Entä mikä nyt neuvoksi; sitä hän ei tiennyt. Hänen ei tehnyt

-mieli mennä tuttavien luo eikä palata kotiinkaan.

-

-Kaupunki kuohui levottomana. Suuri islantilais-alus oli laskenut

-laituriin aamupäivällä -- ensimmäinen tänä keväänä. Erlend kuljeksi

-läntisiä kujia ja joutui Marteininkirkon kohdalle; siitä hän alkoi

-laskeutua rantaan vievää tietä. Vaikka oli vasta aikainen iltapäivä,

-kuului jo melua ja huutoja juoma- ja majapaikoista. Nuoruudessaan hän

-oli itsekin käynyt tuollaisissa paikoissa -- ystävien ja kumppanusten

-kanssa. Mutta nyt olisivat ihmiset töllistäneet silmät päästään ja

-päästäneet sitten kielensä pyörimään, jos Orkdølan läänin lääninherra,

-jolla oli kartano kaupungissa ja runsaat oluet ja viinit kellarissaan,

-olisi astunut juomatupaan ja pyytänyt kannun heidän huonoa oluttaan.

-Mutta sinne häntä olisi vetänyt -- tuonne pikkutalonpoikain, renkien

-ja merimiesten pariin. -- Ei siinä syntynyt sotaa, jos nuo miekkoset

-paukauttivat naisiaan korvalle, ja se heiltä kyllä syntyi -- tuhat

-tulimmainen helvetti, miten oli miehen hallittava vaimoaan, kun hän ei

-voinut pieksää tätä vaimon syntyperän ja oman kunniansa tähden -- eikä

-itse pirukaan kestänyt heidän kanssaan sanasotasilla. Noita hän oli --

-mutta niin kaunis -- häntä täytyi lyödä siksi kunnes hän pehmiäisi --

-

-       *       *       *       *       *

-

-Kaikissa kaupungin kirkoissa alettiin soittaa iltarukoukseen --

-kevättuuli sotki niiden äänet sekamelskaksi hänen päänsä päällä.

-Pyhä noita lähti kai nyt Kristuksenkirkkoon -- valittamaan Jumalalle

-ja Neitsyt Maarialle ja Pyhälle Olaville sitä, että oli saanut

-korvapuustin mieheltään. Erlend lähetti vaimonsa suojeluspyhimyksille

-syntisen tervehdyksen kellojen soidessa ja helistessä ja kilkuttaessa.

-Hän ohjasi kulkunsa Gregoriuksenkirkkoa kohti.

-

-Hänen vanhempiensa haudat olivat Annan-alttarin edustalla pitkänseinän

-pohjoispuolisessa käänteessä. Lukiessaan rukouksiaan hän huomasi rouva

-Sunniva Olavintyttären astuvan kirkon ovesta sisään neitonsa saattamana.

-Lopetettuaan rukouksensa hän lähti tervehtimään tätä.

-

-Siitä saakka, kun he olivat toisiinsa tutustuneet, olivat heidän

-välinsä olleet sellaiset, että heillä aina oli pientä pilantekoa

-ja vapaata leikinlaskua keskenään. Ja tänä iltana heidän ollessaan

-polvillaan rukouspallilla odottamassa iltahartauden alkamista

-Erlend oli niin vallaton, että Sunniva-rouvan täytyi moneen kertaan

-muistuttaa, että he olivat kirkossa ja että heidän ohitseen kulki koko

-ajan väkeä.

-

-"Niinpä kyllä", sanoi Erlend, "mutta sinä olet niin kaunis tänä iltana,

-Sunniva! On hauska kisailla rouvan kanssa, jolla on niin viehkeät

-silmät --"

-

-"Mutta sinä et ole sen arvoinen, Erlend Nikulauksenpoika, että sinua

-tarvitsisi katsella viehkein silmin" --, veikisteli toinen.

-

-"Sittenpä minä tulen kisaamaan kanssasi pimeän tultua", yhtyi Erlend

-pilantekoon. "Kun messu on loppunut, saatan sinut kotiin --"

-

-Nyt ilmestyivät papit näkyviin, ja Erlend meni etelänpuoleiselle

-seinustalle miesten joukkoon.

-

-Jumalanpalveluksen loputtua hän meni ulos pääoven kautta. Hän näki

-Sunniva-rouvan neitoineen kappaleen matkaa alempana kadulla -- ja

-ajatteli, että olisi parempi, ettei hän seuraisi tätä, vaan menisi

-suoraan kotiin. Samassa tuli parvi laivalla tulleita islantilaisia

-katua ylös, tahtoen sulkea tien noilta kahdelta naiselta. Erlend juoksi

-rouvan avuksi. Heti kun merimiehet näkivät miekkavöisen herran tulevan

-vastaan, he väistyivät sivuun ja antoivat naisille tietä.

-

-"Taitaa olla sittenkin parasta, että minä saatan sinun kotiin", sanoi

-Erlend, "kaupungissa on rauhatonta tänään."

-

-"Tiedätkös, Erlend -- vaikka minä olenkin jo vanha vaimo, ei minusta

-ole ikävä nähdä miesten pitävän minua vielä siksi kauniina, että he

-viitsivät tukkia tieni."

-

-Säädykkään miehen suusta soveltui tähän yksi ainoa vastaus.

-

-       *       *       *       *       *

-

-Erlend palasi omaan taloonsa aamuhämärissä, seisoi vähän aikaa

-kartanorakennuksen suljetun oven edessä palellen, kuolemanväsyneenä ja

-kyllästyneenä. Kolkuttaako hereille palvelijat, kömpiäkö Kristiinan

-viereen, joka nukkui lapsi rinnoillaan -- ei. Hänellä oli mukanaan

-itäisen parviaitan avain; siellä säilytettiin hänen haltuunsa uskottuja

-tavaroita. Erlend avasi oven, veti jalastaan saappaat ja kantoi pari

-sarkapakkaa ja tyhjää säkkiä olkien päälle sänkyyn. Hän kääri viittansa

-ympärilleen, pujahti säkkien alle ja vaipui uneen, lopenväsyneenä,

-pökerryksissään ja kaikki unohtaneena.

-

-Kristiina oli kalpea ja valvoneen näköinen istuutuessaan aamueineelle

-väkensä kera. Eräs miehistä sanoi käyneensä pyytämässä isäntää pöytään

--- tämä nukkui ylhäällä itäaitan parvessa -- Erlend oli käskenyt hänen

-mennä hiiteen.

-

-       *       *       *       *       *

-

-Erlendin oli oltava Elgeseterillä päivämessun jälkeen todistajana

-joissakin talonkauppa-asioissa. Mutta hän sai juonitelluksi itsensä

-vapaaksi sen jälkeisestä ateriasta refektoriossa, samoin kuin Arne

-Gjavvaldinpojan seurasta, jonka ei myöskään sopinut jäädä juomaan

-veljien kera, mutta joka välttämättä olisi vienyt Erlendin mukanaan

-Ranheimiin.

-

-Perästäpäin hän katui, että oli eronnut toisten seurasta -- kauhistui

-kulkiessaan yksin kaupunkia kohti -- hän ei päässyt ajattelemasta

-sitä mitä oli tehnyt. Silmänräpäyksen hän ajatteli mennä suoraapäätä

-Gregoriuksenkirkkoon -- hänellä oli lupa ripittää itsensä eräälle

-sikäläiselle papille Nidarosissa ollessaan. Mutta jos hän lankeaisi

-uudelleen syntiin ripillä käytyään, olisi se vielä pahempi synti. Hänen

-täytyi mieluummin odottaa jonkin aikaa --

-

-Kyllä nyt Sunniva luuli häntä kukkopojaksi, jonka hän oli pyydystänyt

-paljaalla kämmenellään. Mutta ei hän ollut uskonut, piru vieköön,

-että naisihminen olisi osannut opettaa hänelle niin paljon uutta --

-tässä hän vieläkin huohotti kokemaansa. Hän oli kuvitellut olevansa

-jotakuinkin taitava ars amandissa, vai miten nuo oppineet sitä

-nimittävät. Jos hän olisi ollut nulikka, hän olisi ehkä ylpeillyt

-siitä ja ollut mielissään oppimastaan. Mutta hän ei pitänyt tuosta

-naisesta -- tuosta hullusta vaimoihmisestä, hän oli kyllästynyt

-häneen, hän oli kyllästynyt kaikkiin naisiin, paitsi vaimoonsa -- ja

-oli kyllästynyt häneenkin! Kautta taivaan, hän oli ollut semmoisessa

-avioliitossa, että oli itsekin tullut ihan hurskaaksi -- sillä hän oli

-uskonut Kristiinan hurskauteen -- mutta kauniin palkanpa hän oli saanut

-hurskaalta vaimoltaan uskollisuudestaan ja rakkaudestaan -- Kristiina

-oli aika noita! Hän muisti tämän eilisiltaiset kirvelevät, ilkeät

-sanat -- niinkö hän siis Kristiinan mielestä käyttäytyi kuin orjien

-jälkeläinen -- Ja tuo toinen, Sunniva, piti häntä varmaankin tuiki

-kokemattomana ja kesynä, hän kun ei ollut voinut olla kauhistumatta

-tämän lemmentemppuja. Vielä hän näyttäisi Sunnivalle, ettei hän ollut

-hurskaampi mies kuin tämä oli nainen --. Hän oli luvannut mennä

-Baardsgaardiin ensi yöksi -- ja samapa tuo vaikka menisikin; hän oli

-langennut syntiin, voihan hän siis nauttia sen suoman ilonkin --.

-

-Koska hän jo oli rikkonut Kristiinalle lupaamansa uskollisuuden -- tämä

-itse oli saanut sen aikaan pahalla ja väärällä kohtelullaan --

-

-Hän meni kotiin, maleksi tallissa ja ulkorakennuksissa etsien jotakin

-moitteen syytä, torui sairaalan papin karjakkoa siitä, että tämä oli

-kantanut maltaita riihitupaan, vaikka tiesi, etteivät hänen miehensä

-tarvinneet kuivausriihtä tällä kaupunkimatkalla. Hän toivoi, että

-hänen poikansa olisivat olleet matkassa, heistä olisi ollut seuraa --.

-Hän olisi tahtonut päästä Husabyhyn nyt paikalla. Mutta hänen täytyi

-odottaa kaupungissa etelästä tulevia viestejä -- olisi ollut liian

-uhkarohkeata ottaa kartanossaan vastaan sieltä päin tulevat sanantuojat.

-

-Talon rouva ei näyttäytynyt illallispöydässä -- hän nukkui kamarin

-sängyssä, kertoi Signe, hänen palvelusneitonsa, katsoen moittivasti

-isäntäänsä. Erlend vastasi tuimasti, ettei hän ollut kysynyt rouvaa.

-Miesten lähdettyä tuvasta hän meni kamariin. Siellä oli pilkkosen

-pimeä. Erlend kumartui vaimonsa yli.

-

-"Itketkö sinä?" hän kysyi hyvin hiljaa, sillä toinen hengitti niin

-kummallisesti. Mutta Kristiina vastasi sekavasti, ettei hän itkenyt.

-

-"Väsyttääkö sinua? Minäkin rupean jo maata", sanoi hän taas hiljaa.

-

-Kristiinan ääni vapisi hänen vastatessaan:

-

-"Silloin minä soisin sinun menevän sinne, Erlend, missä makasit viime

-yön."

-

-Erlend ei vastannut. Hän meni pois ja kantoi kynttilän kamariin

-tuvasta sekä aukaisi vaatearkkunsa. Hän oli tarpeeksi hyvissä

-vaatteissa kelvatakseen mihin hyvänsä, sillä hänellä oli yllään

-sinipunainen kothardi, hän kun oli ollut aamupäivällä Elgeseterissä.

-Mutta nyt hän muutti yllensä uutta, hitaasti ja tarkoituksella --.

-punasilkkisen paitansa ja hiirenkarvaisen, puoliavaran samettimekon,

-jossa oli hopeatiukuset hihojen päissä, hän harjasi tukkansa ja pesi

-kätensä. Vähän väliä hän vilkaisi vaimoonsa -- tämä makasi vaiti ja

-hievahtamatta. Silloin hän lähti, toivottamatta hyvää yötä. Seuraavana

-päivänä hän tuli häikäilemättä kotiin aamiaisen aikaan.

-

-Tätä jatkui viikon päivät. Tullessaan eräänä iltana kotiin, oltuaan

-asialla Hangrarissa, sai Erlend tietää Kristiinan ratsastaneen aamulla

-Husabyhyn.

-

-Siitä hän oli jo selvillä, ettei yhdelläkään miehellä ollut voinut

-olla vähemmän iloa synnistä kuin hänellä oli ollut tästä Sunniva

-Olavintyttären asiasta. Häntä inhotti pohjia myöten tuo mieletön

-ihminen -- inhotti silloinkin, kun hän leikki ja hyväili. Varomaton

-teko se myös oli -- nyt kerrottiin kai jo kaupungilla hänen öitsineen

-Baardin kartanossa -- eikä Sunnivan tähden kannattanut pilata

-mainettaan. Väliin hän oli muistanut sitäkin, että kukaties siitä oli

-oleva seurauksia -- mieshän tällä kyllä oli, puolivanha ja kivulloinen;

-sääli Baardia, joka oli naimisissa noin villin ja mielettömän naisen

-kanssa; Erlend oli tuskin ensimmäinen, joka oli loukannut hänen

-miehensä oikeuksia. Ja Haftor -- mutta hän ei ollut muistanut lainkaan

-Sunnivaa Haftorin sisareksi ryhtyessään asioihin hänen kanssaan; se

-johtui hänen mieleensä vasta sitten kun oli liian myöhä. Asia oli niin

-pahalaatuinen kuin olla saattoi -- ja hän huomasi Kristiinan tietävän

-sen.

-

-Ei hän luullut Kristiinan keksivän vedota arkkipiispaan -- pyytääkseen

-saada muuttaa miehensä luota. Kristiinalla oli turvanaan Jørundgaard --

-mutta hänen oli mahdotonta matkustaa tunturin yli tähän vuodenaikaan,

-kerrassaan mahdotonta jos hän aikoi ottaa mukaansa pienemmät lapset;

-eikä Kristiina jättäisi niitä. Ei hän voinut lähteä laivallakaan

-Munanin ja Lauritsan kanssa näin aikaisin keväällä, lohdutteli Erlend

-itseään. Ei olisi ollut Kristiinan tapaista pyytää arkkipiispan apua

-häntä vastaan -- syytä hänellä kyllä oli siihen -- mutta Erlend oli

-vapaaehtoisesti tyytyvä vuode-eroon -- kunnes Kristiina huomaisi hänen

-vilpittömän katumuksensa. Kristiina ei _voinut_ tehdä tästä julkista

-asiaa. Mutta Erlendistä tuntui yhtäkaikki, ettei hän pitkään aikaan

-ollut tietänyt, mitä hänen vaimonsa saattoi tehdä ja olla tekemättä.

-

-Hän makasi yöllä omassa vuoteessaan ajatellen asioita pitkin ja poikki.

-Ja hänelle selvisi, että hän oli sotkenut asiansa vielä pahemmin kuin

-ensin oli otaksunut -- ryhtyessään tähän viheliäiseen seikkailuun

-samaan aikaan kuin otti osaa maan tärkeimpien asioiden ratkaisuun.

-

-Hän ei tiennyt miten olisi kironnut itseään, kun oli ollut sellainen

-narri vaimonsa edessä, että oli antanut tämän ajaa hänet näin

-tukalaan asemaan. Hän kirosi Kristiinaa ja Sunnivaa, kumpaistakin.

-Piru vieköön, eihän hän ollut enemmän naisiin menevä kuin muutkaan

-miehet -- päinvastoin hän oli ollut tekemisissä harvemman naisen

-kanssa kuin monet muut hänen tuntemansa miehet. Mutta oli kuin itse

-sielunvihollinen olisi punonut paulansa hänen ympärilleen -- hän ei

-voinut lähestyä ketään naista joutumatta paikalla kaulaa myöten

-suohon --.

-

-Nyt se oli loppuva. Hänellä oli muita hommia, jumalankiitos. Pian,

-hyvin pian tuli varmaan Ingebjørg-rouvan kirje. Naisten metkuja hän

-ei välttänyt tässäkään asiassa, mutta se oli kai Jumalan rangaistus

-hänen nuoruutensa synneistä. Erlendiä nauratti. Rouvan täytyi ymmärtää

-asioiden olevan siten kuin he olivat esittäneet. Kysymys oli siitä,

-tulisiko joku hänen pojistaan vaiko joku hänen äpäräsisarensa pojista

-asetettavaksi Maunu-kuningasta vastaan norjalaisten kuninkaaksi.

-Ingebjørg-rouva rakasti Knut Porselle synnyttämiään lapsia enemmän kuin

-koskaan oli rakastanut toisia lapsiaan.

-

-Pian, pian -- sitten hän pääsisi merelle ja saisi tuntea suolaveden

-pärskyt sylissään. Voi armias Jumala, kuinka oli tuntuva hyvältä kastua

-likomäräksi meren aaltojen keskellä ja antaa tuulen tunkea ytimiin asti

--- päästä irti naispuoleisista määrättömäksi ajaksi.

-

-Sunniva ajatelkoon mitä tahtoo. Erlend ei ollut menevä sinne enää.

-Ja menköön Kristiina Jørundgaardiin, jos mieli tekee. Saattoi

-ollakin parasta hänelle ja lapsille, että nämä joutuivat pois

-Gudbrandinlaaksosta kesäksi. Tottahan hän sitten taas suostuisi

-ystäväksi.

-

-Seuraavana aamuna hän ratsasti Skauniin. Hänellä ei kuitenkaan ollut

-rauhaa ennen kuin hän sai tietää vaimon aikeista.

-

-Tämä otti hänet vastaan arvokkaasti, lempeästi ja kylmästi, kun hän

-seuraavana päivänä ilmestyi Husabyhyn. Kysymättä hän ei sanonut

-sanaakaan Erlendille, ei myöskään vihaista sanaa, eikä hän pannut

-vastaan, kun Erlend illalla, ikään kuin koetteeksi, hankkiutui

-aviosänkyyn. Mutta heidän maattuaan hetken aikaa hiljaa koetti Erlend

-epäröiden laskea kätensä hänen povelleen.

-

-Kristiinan ääni vapisi, mutta Erlend ei saanut selvää surustako vai

-vihasta, hänen kuiskatessaan:

-

-"Niin kehnoksi mieheksi en voi uskoa sinua, Erlend, että tahtoisit

-tehdä minun oloni vielä vaikeammaksi. En voi torata kanssasi, sillä

-lapsemme nukkuvat ympärillämme. Ja koska minä olen synnyttänyt sinulle

-seitsemän poikaa, en tahtoisi, että palvelijani huomaisivat minut

-loukatuksi vaimoksi --"

-

-Erlend makasi kauan hiljaa ennen kuin uskalsi vastata:

-

-"Niin. Herra armahda, minä olen loukannut sinua pahasti, Kristiina.

-En olisi -- en olisi tehnyt sitä, elleivät sinun julmat sanasi tuona

-iltana Nidarosissa olisi painaneet mieltäni niin. -- Minä en ole tullut

-kotiin kerjätäkseni sinulta anteeksiantoa, sillä minä tiedän, että se

-olisi tällä kertaa vaikea pyyntö --"

-

-"Huomaan Munan Baardinpojan puhuneen totta", vastasi vaimo,

-"sanoessaan, ettei se päivä ole koittava koskaan, jolloin sinä olet

-syyttävä itseäsi pahoista töistäsi. Koeta pyrkiä sovintoon Jumalan

-kanssa -- sinun on tärkeämpi pyytää anteeksi häneltä kuin minulta --"

-

-"Ymmärrän sen", sanoi Erlend katkerasti. Sitten he eivät puhuneet enää.

-Ja seuraavana aamuna Erlend ratsasti takaisin Nidarosiin.

-

-Hän oli ollut kaupungissa muutaman päivän, kun Sunniva rouvan

-palvelusneito tuli hänen puheilleen eräänä iltana Gregoriuksen

-kirkossa. Erlend ajatteli, että täytyihän hänen puhua rouvan kanssa

-viimeisen kerran, ja pyysi neidon olemaan vahtina illalla, jotta hän

-voisi tulla samaa tietä kuin ennen.

-

-Hänen oli täytynyt ryömiä ja kavuta kuin kanavaras päästäkseen

-parvelle, missä he olivat oleksineet. Häntä hävetti kauheasti, että oli

-suostunut sellaiseksi narriksi -- unohtaen ikänsä ja asemansa. Mutta

-alussa oli häntä huvittanut esiintyä niin nuorekkaana.

-

-Rouva otti hänet vastaan vuoteessaan:

-

-"Tulethan sinä vihdoinkin!" sanoi hän nauraen ja haukotteli sitten.

-"Joudu nyt, ystäväiseni, sänkyyn, keskustelemme myöhemmin siitä, missä

-sinä olet viipynyt niin kauan --"

-

-Erlend ei tiennyt oikein mitä tehdä tai sanoa saadakseen ilmaistuksi

-sen, mitä ajatteli. Vaistomaisesti hän alkoi riisua vaatteitaan.

-

-"Varomattomia olemme olleet, Sunniva -- ei ole hyvä, että minä jään

-tänne yöksi. Eikö Baardkin jo saavu kotiin?" kysyi hän.

-

-"Pelkäätkö sinä minun miestäni?" kysyi Sunniva kiusoitellen.

-"Huomasithan itse, ettei Baard ollut tietääkseenkään, vaikka me

-pilailimme ihan hänen silmiensä edessä. Jos hän kuulee sinun käyneen

-kartanossa, niin kyllä minä saan hänet uskomaan, että se on sitä vanhaa

-vatkutusta. Hän uskoo minuun niin --"

-

-"Hän näyttää uskovan sinuun liiaksi", nauroi Erlend kaivaen sormensa

-Sunnivan tukkaan ja kiinteisiin, valkoisiin olkapäihin.

-

-"Niinkö arvelet --" Sunniva tarttui hänen ranteeseensa. "Uskothan

-sinäkin vaimoosi, vai mitä? Ja minä olin sentään kaino ja kunniallinen

-Baardin naidessa minut --

-

-"_Minun_ vaimoani emme sekoita tähän", sanoi Erlend terävästi ja veti

-pois kätensä.

-

-"Miksikä niin --? Onko sinusta sopimattomampaa, että puhumme Kristiina

-Lauritsantyttärestä kuin herra Baardista, minun miehestäni?"

-

-Erlend puri hampaansa yhteen eikä vastannut mitään.

-

-"Sinä olet varmaan niitä miehiä, Erlend", sanoi Sunniva pilkaten,

-"jotka uskovat olevansa niin vastustamattomia ja kauniita, ettei

-naiselle voida lukea viaksi, jos hänen kunniansa murtuu kuin lasi

-heidän käsissään -- vaikka tämä olisi muuten luja kuin rauta."

-

-"Sitä minä en ole milloinkaan uskonut sinusta", vastasi Erlend

-karkeasti.

-

-Sunnivan silmät säkenöivät:

-

-"Mitä sinä siis tahdoit minusta, kun olit niin onnellisissa naimisissa?"

-

-"Sanoinhan minä, ettet sinä saa mainita minun vaimoni nimeä --"

-

-"Minun mieheni on yhtä hyvä kuin sinun vaimosi --"

-

-"Sinä aloit itse puhua Baardista, ja juuri sinä pahimmin pilkkasit

-häntä", sanoi Erlend suutuksissaan. "Ja vaikka et olisi pilkannut

-häntä sanoilla -- niin eipä hänen kunniansa ole kovin suuren arvoinen

-sinulle, kun saatoit ottaa itsellesi toisen miehen hänen ohellaan.

-Mutta Kristiina ei tule halvemmaksi minun rikoksestani."

-

-"Tuotako sinä olet tullut sanomaan minulle -- että rakastat Kristiinaa

-vaikka pidät minusta sen verran, että tahdot leikitellä kanssani --"

-

-"En tiedä pidänkö sinusta -- sinä osoitat pitäväsi minusta --"

-

-"Mutta Kristiina ei ymmärrä antaa arvoa sinun rakkaudellesi!" pilkkasi

-toinen. "Kyllä minä olen nähnyt, miten viehkeästi hänen on tapana

-katsoa sinuun, Erlend --"

-

-"Pidä suusi", huusi Erlend. "Ehkä hän tietääkin minkä arvoinen minä

-olen", sanoi hän kovasti ja katkerasti. "Me kaksi taidamme olla

-jokseenkin toistemme vertaiset --"

-

-"Onko niin", kysyi Sunniva uhkaavasti, "että minä olen ruoska, jolla

-sinä tahdot suomia vaimoasi --?"

-

-Erlend seisoi huohottaen:

-

-"Voithan sanoa niin. Mutta sinä tulit itse käteeni --"

-

-"Varo sinä", sanoi Sunniva, "ettei se ruoska satu omaan nahkaasi --"

-

-Hän kohosi istualleen ja odotti. Mutta Erlend ei näyttänyt aikovan

-vastata eikä tulla lepyttämään ystäväänsä. Hän puki vaatteet ylleen ja

-lähti enemmittä puheitta.

-

-Hän ei ollut tyytyväinen itseensä eikä tapaan, jolla oli eronnut

-Sunnivasta. Se ei ollut kunniaksi hänelle. Mutta yhdentekevää -- hän

-oli ainakin päässyt eroon tästä naisesta.

-

-

-

-

-IV

-

-

-Sinä keväänä ja kesänä ei Husabyssä nähty paljon isäntää. Niinä

-kertoina, jolloin hän kävi kotona, kohteli emäntä häntä arvokkaasti

-ja lempeästi. Erlend ei yrittänyt millään tapaa rikkoa muuria,

-jonka toinen oli rakentanut heidän välilleen, vaikka hän usein

-katsoi tutkivasti Kristiinaa. Muuten tuntui hänellä olevan paljon

-toimitettavaa ulkopuolella kodin. Kartanonhoitoa hän ei tiedustellut

-kertaakaan yhdelläkään sanalla.

-

-Talon rouva huomautti tästä, kun Erlend heti ristinmessun jälkeen

-tahtoi hänet mukaansa Raumsdaliin. Erlendillä oli asioita pohjoisessa,

-ja Kristiina olisi voinut ottaa lapset mukaansa ja jäädä joksikin aikaa

-Jørundgaardiin tervehtimään sukulaisia ja ystäviä. Mutta Kristiina ei

-tahtonut millään muotoa lähteä.

-

-Erlend oli Nidarosissa lakikäräjien ajan ja sen jälkeen Orkedalissa;

-sitten hän palasi Husabyhyn, mutta alkoi paikalla valmistella

-Bergenin-matkaa. Margygren oli ankkurissa Nidarholmin luona, ja hän

-odotti vain Haftor Grautia, jonka piti tulla mukaan.

-

-Kolme päivää ennen Marketan-messua alkoi Husabyssä heinänteko. Oli mitä

-poutaisin ilma, ja kun väki palasi niitylle päivällislevon jälkeen,

-tahtoi isäntärenki Olav ottaa lapsetkin mukaan.

-

-Kristiina oli vaateaitassa, joka sijaitsi ritariparven toisessa

-kerroksessa. Tämä talo oli rakennettu niin, että tuohon huoneeseen

-veivät ulkopuoliset portaat ja pitkin ulkoseinää kulki sola; mutta

-kolmas kerros ulottui sen yli, ja siihen pääsi vain irtonaisia

-tikapuita, vaateaitan luukusta. Luukku oli auki, sillä Erlend oli

-asetuvassa.

-

-Kristiina kantoi ulos turkin, jonka Erlend tahtoi mukaan merimatkalle,

-ja puisteli sitä parvensolassa. Silloin hän kuuli tieltä jymyä ja

-näki samassa suuren ratsastusjoukon karahuttavan esiin Gauldalintien

-metsästä. Seuraavassa silmänräpäyksessä oli Erlend hänen sivullaan.

-

-"Sanoitko, Kristiina, tulen sammuneen kodassa aamulla?"

-

-"Sanoin, Gudrid kaasi liemikattilan tuleen, meidän täytyy lainata tulta

-Sira Eiliviltä --"

-

-"Ei, emme sekoita häntä tähän. Gaute", sanoi hän hiljaa alas pojalle,

-joka nuhjusteli parven alla, kohotteli haravaa toisensa jälkeen eikä

-olisi viitsinyt lähteä heinäntekoon. "Tule tänne portaille -- älä

-pitemmälle, muuten sinut nähdään."

-

-Kristiina tuijotti mieheensä. Sellaisena hän ei ollut nähnyt Erlendiä

-koskaan -- tuota jännittynyttä, valpasta ilmettä kasvoilla ja äänessä

-hänen tarkatessaan eteläistä tietä -- koko pitkän, notkean vartalon

-hillittyä eloisuutta hänen juostessaan sisään ja ilmestyessään heti sen

-jälkeen takaisin, lattea, palttinaan ommeltu pakka kädessä. Hän antoi

-sen pojalle.

-

-"Pistä se poveesi -- ja kuule tarkasti mitä minä sanon. Sinun pitää

-pelastaa nämä kirjeet, Gaute-poikani. Ota harava Olallesi ja mene

-rauhallisesti rinnettä alas kunnes tulet leppäsuolle. Pysy siellä

-pensaiden välissä metsänlaidassa -- tunnethan sinä ne paikat -- ja

-hiivi tiheintä viidakkoa pitkin Skjoldvirkstadiin asti. Katso tarkasti,

-onko kartanossa rauhallista. Jos huomaat rauhattomuutta taikka vieraita

-ihmisiä, niin piilottaudu. Mutta jos olet varma siitä, että siellä on

-rauhallista, niin mene ja anna kirjeet Ulfille, jos hän on kotona.

-Ellet saa annetuksi kirjeitä hänen käteensä niin, ettei kukaan huomaa,

-niin polta ne niin pian kuin suinkin. Mutta katso tarkasti, että

-kirjoitus ja sinetit palavat kokonaan ja etteivät ne joudu kenenkään

-muun miehen käteen kuin Ulfin. Herra auttakoon meitä, poikani -- nämä

-ovat suuria asioita kymmenvuotisen pojan toimitettaviksi, tästä riippuu

-monen kunnon miehen menestys ja henki -- ymmärrätkö sinä, mistä on

-kysymys, Gaute?"

-

-"Kyllä, isä. Minä olen ymmärtänyt kaikki, mitä te olette sanonut."

-Gauten vaaleat, vakavat kasvot pistivät esiin portaista.

-

-"Sano Isakille, ellei Ulf ole kotona, että hänen pitää ratsastaa

-viipymättä Hevneen, ajaa koko yö ja sanoa -- hän tietää kyllä kenelle

--- että minä pelkään tuulen kääntyneen niin etten minä pääse matkaan.

-Ymmärrätkö?"

-

-"Kyllä isä. Minä muistan kaikki."

-

-"Mene sitten. Jumala suojelkoon sinua, poikani."

-

-Erlend juoksi ritariparveen, aikoi laskea alas luukun, mutta Kristiina

-oli jo puolitiessä vastassa. Erlend odotti, kunnes hän oli ylhäällä,

-sitten hän sulki luukun ja juoksi arkun luo, josta kaivoi esiin

-kirjoituskääryjä. Hän kiskoi irti sinetit ja tallasi ne jalkoihinsa,

-repi nahat palasiksi ja sitoi ne yhteen avaimen ympärille, päästi

-kaiken putoamaan luukusta maahan, nokkosten keskeen, joita kasvoi

-pitkin seinäviertä aitan takana. Kädet luukunreunalla hän tuijotti

-pienen pojan jälkeen, joka kulki viljapellon reunaa heinäniittyä kohti,

-missä heinäväki liikkui pitkissä riveissä viikatteita ja haravoita

-heilutellen. Kun Gaute oli hävinnyt pellon ja niityn väliseen pieneen

-metsikköön, hän sulki luukun. Kavioiden ääni kaikui jo aivan kartanon

-läheltä.

-

-Erlend kääntyi vaimonsa puoleen:

-

-"Koeta hävittää tuo, minkä minä viskasin alas -- anna Skulen hakea se

-sieltä, hän on viisas -- sano, että hän heittää sen alas likakuoppaan

-navetan taa. Sinua he tulevat varmaan pitämään silmällä, samoin

-isompia poikia. Mutta tutkia he tuskin viitsivät --" hän pisti sinetin

-kappaleet Kristiinan poveen. "Ei niistä tosin enää saa selkoa, mutta --"

-

-"Oletko sinä vaarassa, Erlend?" kysyi Kristiina hiljaa. Katsahdettuaan

-vaimonsa kasvoihin Erlend sulki hänet syliinsä. Kristiina oli

-levittänyt kätensä.

-

-Silmänräpäyksen puristi Erlend Kristiinaa rintaansa vasten ja sanoi:

-

-"En tiedä, Kristiina. Pian se nähdään. Tore Eindridenpoika ratsastaa

-huovien edellä, ja Baard-herra on mukana, ellen ole erehtynyt. En odota

-Torea tänne ystävän asioissa --"

-

-Nyt olivat ratsastajat pihalla. Erlend seisoi paikallaan

-silmänräpäyksen. Sitten hän suuteli vaimoaan tulisesti, avasi luukun ja

-juoksi alas. Kun Kristiina astui porrassolaan, seisoi Erlend pihamaalla

-auttaen kamreeria, joka oli iäkäs mies ja kömpelö liikkeiltään, alas

-hevosen selästä. Baard-herran ja Gauldølan läänin lääninherran mukana

-oli vähintään kolmekymmentä aseistettua miestä.

-

-Kristiinan kulkiessa pihamaan yli hän kuuli viimeksi mainitun sanovan:

-

-"Terveisiä langoiltasi, Erlend. Borgar ja Guttorm nauttivat kuninkaan

-kestitystä Veøyssä, ja minä luulin Haftor Torenpojan jo olleen Ivarin

-ja poikanaskalin luona Sundbussa tähän aikaan. Grautin koppasi herra

-Baard aamulla kaupungissa."

-

-"Ja sinä olet nyt tullut tänne kutsumaan minua samoihin kesteihin, vai

-kuinka?" sanoi Erlend hymyillen.

-

-"Niin on asia, Erlend."

-

-"Te tahdotte kaiketi myös tarkastaa talon? Minä olen ollut mukana

-näissä menoissa niin monta kertaa, että tiedän asian kulun --"

-

-"Maankavallusjutun kokoisia asioita ei sinun käsissäsi vielä ole

-ollut", sanoi Tore.

-

-"Ei tätä ennen", sanoi Erlend. "Ja näyttää siltä kuin minun pitäisi nyt

-pelata mustilla nappuloilla, Tore, ja kuin sinä olisit tehnyt minusta

-matin -- eikö niin, sukulaismies?"

-

-"Me olemme etsimässä kirjeitä, joita sinä olet saanut rouva Ingebjørg

-Haakonintyttäreltä", sanoi Tore Eindridenpoika.

-

-"Ne ovat ritariparvella siinä arkussa, jonka päällä on punaisia hirven

-kuvia -- mutta ei niissä ole paljon muuta kuin terveisiä, joita hellien

-sukulaisten on tapana lähettää toisilleen -- ja ne ovat kaikki vanhoja.

-Tämä Stein voi saattaa teidät sinne --"

-

-Vieraat huovit olivat nousseet hevosten selästä, ja kartanon

-palvelusväki alkoi virrata pihamaalle.

-

-"Niissä kirjeissä, jotka me saimme Borgar Trondinpojalta, oli

-tärkeämpiä asioita", sanoi Tore. Erlend päästi hiljaisen vihellyksen.

-

-"Menkäämme tupaan", sanoi hän, "tässä alkaa olla niin paljon väkeä."

-

-Kristiina seurasi miehiä tupaan. Toren annettua merkin tuli sinne myös

-pari vierasta huovia.

-

-"Sinun on annettava miekkasi, Erlend", sanoi Tore, Gimsarin herra,

-heidän päästyään sisään, "merkiksi siitä, että olet meidän vankimme."

-

-Erlend läimäytti lanteitaan merkiksi siitä, ettei hänellä ollut muita

-aseita yllään kuin vyössä riippuva tikari. Mutta Tore uudisti:

-

-"Sinun pitää antaa miekkasi merkiksi --"

-

-"No, jos tässä nyt ollaan niin kovasti komeita --", sanoi Erlend

-naurahtaen. Hän meni seinän luo ja otti miekkansa naulasta, piti kiinni

-lappeesta ja ojensi kahvapuolen Tore Eindridenpojalle, kumartaen

-keveästi.

-

-Gimsarin vanhus irrotti soljet, veti miekan kokonaan ulos huotrasta ja

-pyyhki sormellaan verijuovaa.

-

-"Tällä miekallako sinä, Erlend --"

-

-Erlendin silmät välkähtivät kuin teräs, ja hänen suunsa vetäytyi

-kapeaksi viiruksi:

-

-"Niin. Tällä miekalla minä kuritin sinun pojanpoikaasi, kun löysin

-hänet tyttäreni makuuparvesta."

-

-Tore seisoi miekka kädessä, katsoi sitä ja sanoi uhkaavasti:

-

-"Sinun, jonka itse tulee puolustaa oikeutta, Erlend, pitäisi toki

-tietää, että menit sillä kertaa vähän pitemmälle kuin mitä laki sallii

---"

-

-Erlend heilautti kiivaasti päätään ja lensi punaiseksi: "On eräs laki,

-jota ei laadi kuningas eivätkä käräjämiehet -- se on se laki, että

-miehen tulee suojella miekalla naistensa kunniaa --"

-

-"On onni, Erlend, ettei kukaan ole sovelluttanut sitä lakia sinuun",

-vastasi Tore Eindridenpoika vihan vallassa. "Sillä silloin sinulla

-olisi pitänyt olla yhtä sitkeä henki kuin kissalla --"

-

-Erlend vastasi ärsyttävän hitaasti:

-

-"Eikö tämä asia ole siksi vakava, että on sopimatonta sotkea siihen

-entisiä nuoruudenaikaisia asioita --?"

-

-"Enpä tiedä, ovatko ne Lensvikin Baardin mielestä niin vanhoja

-asioita." Erlend hypähti pystyyn aikoen vastata, mutta Tore karjaisi:

-"Sinun pitäisi ensin ottaa selko siitä, ovatko jalkavaimosi niin

-oppineita, että osaavat lukea, ennen kuin lähdet yöjuoksuun salakirjeet

-housunvyössä. -- Kysy tältä Baardilta, kuka meille ilmaisi sinun

-punovan juonia kuningasta vastaan, jolle olet vannonut uskollisuutta ja

-jolta olet saanut lääninherran toimen --"

-

-Tietämättään kohotti Erlend käden vasten rintaansa -- silmänräpäyksen

-hän katsoi vaimoonsa, ja veri tulvahti laineena hänen kasvoilleen.

-Silloin juoksi Kristiina esiin ja viskautui hänen kaulaansa. Erlend

-etsi hänen katsettaan -- hän näki siinä pelkkää rakkautta.

-

-"Erlend -- mieheni!"

-

-Kamreeri oli siihen asti pysytellyt miltei vaiti. Nyt hän astui näiden

-kahden luo ja sanoi hiljaa:

-

-"Hyvä rouva -- taitaa olla parasta, että viette lapset ja

-palvelusnaiset kanssanne naisten tupaan ja pysytte siellä niin kauan

-kuin me viivymme kartanossa."

-

-Erlend irrotti käsivartensa vaimonsa ympäriltä puristettuaan Kristiinaa

-vielä viimeisen kerran:

-

-"Kyllä se on parasta, oma rakas Kristiinani -- tee kuten Baard-herra

-sanoo."

-

-Kristiina nousi varpaisilleen ja tarjosi Erlendille suunsa. Sitten

-hän lähti ulos. Ja hän kokosi lapsensa ja palvelusnaisensa hämminkiin

-joutuneen joukon keskeltä ja vei heidät muassaan pikkutupaan -- muuta

-naistentupaa ei Husabyssä ollut.

-

-Monta tuntia he istuivat siellä, ja kartanonrouvan levollisuus ja

-itsehillintä piti tuon pelokkaan parven kutakuinkin hyvin koossa.

-Sitten tuli Erlend sisään aseetonna ja matkavaatteissa. Kaksi vierasta

-huovia jäi seisomaan ovensuuhun.

-

-Hän kätteli isompia poikia ja nosti pienemmät syliinsä kysyen, missä

-Gaute oli: "-- sano sinä terveisiä hänelle, Naakkve. Hän on kai mennyt

-metsään kaaripyssyineen, kuten tavallisesti. Sano, että hän saa

-sittenkin minun englantilaisen jalkakaareni, jota en luvannut hänelle

-sunnuntaina."

-

-Kristiina puristautui häneen sanomatta mitään. "Milloin sinä tulet

-takaisin, rakas ystävä?" kuiskasi hän rukoilevasti.

-

-"Sitten kun Jumala suo, rakas vaimoni."

-

-Kristiina jäi seisomaan paikalleen koettaen kaikin voimin taistella

-itkua vastaan. Erlend ei ollut milloinkaan puhutellut häntä toisin kuin

-ristimänimeltä, ja nämä hänen viimeiset sanansa järkyttivät Kristiinaa

-sydänjuuria myöten. Oli kuin hän nyt vasta olisi täydelleen käsittänyt,

-mitä oli tapahtunut.

-

-       *       *       *       *       *

-

-Auringon laskiessa istui Kristiina kartanon pohjoispuoleisella

-kukkulalla.

-

-Hän ei ollut ikinä nähnyt taivasta niin punaisena ja

-kullankellertävänä. Vastapuolisen harjun yläpuolella oli iso pilvi; se

-oli muodoltaan kuin linnunsiipi, se hehkui kuin tulinen rauta ja oli

-niinkuin kimmeltävä meripihka. Siitä irtautui pieniä höyhenenkepeitä

-pilvihiukkasia, jotka liitelivät edelleen ilmassa. Ja syvällä

-laakson pohjassa kuvastui järven pintaan kappale taivasta, pilveä ja

-vastapuolen harjannetta -- näytti siltä kuin tämä taivaan palo olisi

-noussutkin tuolta syvyydestä leviten sitten kaikkialle.

-

-Heinä kedoilla oli jo yliaikaista, ja korsien hienot silkkitupsut

-loistivat tumman punertavina taivaalta tulvivan ruskotuksen valossa;

-tähkällä oleva ohra oli vanginnut hohteen nuoriin silkinkiiltäviin

-vihneisiinsä. Kartanon turvekatot olivat kirjavanaan suolaheinää

-ja leinikköä, ja aurinko heitti niiden yli leveitä juovia; kirkon

-mustanpuhuva pärekatto hehkui, ja sen vaaleat kiviseinät päilyivät

-kullassa.

-

-Aurinko pilkisti esiin pilven reunasta, helotti harjun laella ja

-valaisi metsäkukkulan toisensa jälkeen. Oli kirkas ilta -- valo

-paljasti pieniä aukeamia kuusikkorinteiden keskellä, Kristiina näki

-karjamajoja ja pieniä taloja, joiden hän ei ikinä ollut arvannut

-näkyvän Husabystä. Etelässä, Dovren puolella, erkani taustasta

-jättiläismäisiä vuorirykelmiä, jotka siinsivät sinipunaisina seuduilla,

-joissa tavallisesti näkyi vain usvaa ja pilviä.

-

-Kirkon pieni kello alkoi pimpittää ja Vinjarin kirkonkello vastasi.

-Kristiina istui kumarassa yhteenliitetyt kädet helmassa siihen asti kun

-viimeinen kellojen kolmilyönti oli häipynyt ilmaan.

-

-Aurinko oli nyt harjun alla -- sen kultahohde kalpeni ja rusko vaaleni

-ja muuttui hempeämmäksi. Kirkonkellojen vaiettua kasvoi metsän humina

-laajeten ympäriinsä; lehtimetsän läpi virtaavan puron kohu kuului

-selvemmin. Viereisestä haasta kuului kotikarjan tuttu kellojen kilke,

-lentävä kovakuoriainen surahti puoli kierrosta hänen ympärillään ja

-lensi pois.

-

-Kristiina lähetti viimeisen huokauksen rukoustensa jälkeen --

-anteeksipyynnön huokauksen siitä, etteivät hänen ajatuksensa olleet

-mukana rukoillessa --

-

-Tuo kaunis suuri kartano oli hänen alapuolellaan mäellä kuin koriste

-harjun leveällä povella. Kaikki hänen edessään oleva maa oli hänen ja

-hänen miehensä yhteistä omaisuutta. Tätä tilaa koskevat ajatukset, sen

-nostattamat huolet ne olivat täyttäneet hänen sielunsa ääriä myöten.

-Hän oli tehnyt työtä ja taistellut -- vasta tänä iltana hän tiesi,

-miten hän oli taistellut saattaakseen kuntoon tämän kartanon tiloineen

-ja pysyttääkseen sen kunnossa -- hän käsitti miten hän oli raatanut ja

-minkä verran saavuttanut.

-

-Sitä, että tämän talon saattaminen kukoistukseen oli hänen

-hartioillaan, oli hän pitänyt kohtalonaan, joka hänen täytyi kantaa

-kärsivällisesti ja selkä suorana. Samoin kuin hänen oli täytynyt

-ponnistella pysyäkseen kärsivällisenä ja murtumattomana elämänsä muiden

-ankarien tapausten aikana, tuntiessaan yhä uudelleen kantavansa lasta

-sydämensä alla. Joka pojalta, joka lisäsi entisten lukua, hän oli

-tuntenut vastuunalaisuutensa kasvavan suvun menestyksestä ja turvatusta

-asemasta -- ja hän huomasi tänä iltana senkin, että hänen kykynsä

-nähdä asioiden ytimeen oli kasvanut samaten joka lapselta, jonka hän

-oli saanut hoivattavakseen. Hän ei ollut nähnyt vielä milloinkaan niin

-selvästi kuin nyt, mitä kohtalo oli häneltä vaatinut ja minkälaisen

-lahjan hän oli saanut siltä seitsemässä pojassaan. Yhä uudelleen ja

-uudelleen oli näiden herättämä ilo elvyttänyt hänen sydäntään ja näiden

-tuottama huoli raadellut sitä, -- ne olivat hänen lapsiaan, nuo isot

-pojat, joilla oli laihat, kulmikkaat vartalot, samoja lapsia, jotka

-pienenä ollessaan olivat olleet niin palleroisia, ettei heihin ollut

-koskenut, vaikka he toisinaan tupsahtivatkin istualleen tallustaessaan

-penkin luota hänen syliinsä. He olivat hänen kuten olivat olleet ennen,

-kun hän nosti heidät kätkyestä maitoisille rinnoilleen tukien heitä

-niskan alta, koska tuo hento pää notkahteli kuin sinikello vartensa

-nenässä. Minne nämä elämässä joutuisivatkin ja missä liikkuisivatkin,

-unohtaen ehkä äitinsä -- aina oli heidän elämänsä oleva hänelle osa

-hänen omasta elämästään, osa hänestä itsestään, kuten se oli ollut

-silloin, kun hän yksin maan kamaralla tiesi uudesta elämän idusta,

-joka oli kätkössä ja sai ravintoa hänen verestään, niin että hänen

-omat poskensa kalpenivat. Yhä uudelleen ja uudelleen hän oli kokenut

-tuon ahdistavan, hiottavan pelon tietäessään, että hänen hetkensä

-oli jälleen lyönyt, että hänen jälleen oli sukellettava synnytyksen

-pohjamuriin -- kunnes hänet pelastettiin siitä ja hän näki lapsen

-käsivarrellaan. Miten paljon rikkaammaksi ja rohkeammaksi hän oli

-tullut jokaisen lapsensa jälkeen, sen hän ymmärsi vasta tänä iltana.

-

-Ja kuitenkin hän huomasi tänä iltana olevansa myös sama entinen

-Jørundgaardin Kristiina, joka ei ollut tottunut sietämään yhtään tylyä

-sanaa, häntä kun koko elämänsä läpi oli suojellut niin voimakas ja

-lempeä rakkaus. Erlendin käsissäkin hän pysyi yhä samana -- Niin, niin,

-niin. Totta oli, että hän oli muistellut vuodesta vuoteen jokaista

-haavaa, jonka Erlend oli lyönyt -- vaikka oli tiennyt, ettei tämä ollut

-lyönyt häntä kuten aikuinen, joka tahtoo tehdä toiselle pahaa, vaan

-kuten lapsi, joka hosuu leikkikumppaniaan leikissä. Hän oli hoidellut

-muistissaan jokaista loukkausta, kuten hoidellaan märkivää haavaa. Ja

-jokainen nöyryytys, jonka Erlend oli saattanut itselleen seuraamalla

-jokaista päähänpistoaan, oli sattunut häneen kuin ruoskanlyönti ihoon,

-tuottaen kirveleviä haavoja. Ei hän tahallaan ja tarkoituksellisesti

-hautonut kaunaa miestänsä kohtaan. Hän tiesi itse, ettei hän ollut

-pikkumainen yleensä, mutta hän tuli sellaiseksi asian koskiessa

-Erlendiä. Kun Erlend oli ollut syyllinen siihen, ei hän saattanut

-unohtaa -- vaan jokainen pienikin tämän tuottama naarmu kirveli ja

-vuoti verta ja paisui ja pakotti jatkuvasti.

-

-Eikä hän milloinkaan tullut viisaammaksi ja väkevämmäksi Erlendin

-suhteen. Hän saattoi taistella näyttääkseen lujalta ja uljaalta ja

-hurskaalta ja voimakkaalta, myös heidän yhteiselämässään -- mutta

-se oli valhetta. Aina, aina häntä oli polttanut kaipaus entiseen,

-hän tahtoi olla se Kristiina, joka oli ollut Erlendin oma Gerdarudin

-metsissä.

-

-Silloin hän olisi ennemmin tehnyt vaikka kuinka pahan synnin kuin

-kadottanut hänet. Sitoakseen Erlendin itseensä hän oli antanut tälle

-kaiken, mitä hänellä oli, rakkautensa ja ruumiinsa, kunniansa ja

-Jumalan valtakunnan perinnön. Ja hän oli antanut senkin, mikä ei ollut

-hänen omaansa: isänsä kunnian ja hänen luottamuksensa lapseensa; hän

-oli sortanut maahan kaiken, mitä varttuneet ja viisaat miehet olivat

-rakentaneet pienen alaikäisen neidon turvaksi. Kaikkia heidän suvun

-turvaa ja menestystä tarkoittavia lakejaan, heidän toiveitaan työnsä

-hedelmien korjaamisesta heidän itsensä ollessa mullan alla hän oli

-noussut uhmaamaan rakkaudellaan. Paljon enemmän kuin oman elämänsä

-hän oli pannut peliin, jonka ainoa voitto oli Erlend Nikulauksenpojan

-rakkaus.

-

-Ja hän oli voittanut. Hän oli tiennyt ensimmäisestä kerrasta, jolloin

-Erlend oli suudellut häntä Hoivinin puutarhassa, siihen hetkeen asti,

-jolloin Erlend oli suudellut häntä pikkutuvassa lähtiessään vankina

-kodistaan -- että Erlend rakasti häntä kuin omaa henkeään. Ja ellei

-Erlend ollut aina huolehtinut Kristiinasta, oli tämä tiennyt melkein

-ensi hetkestä millä lailla Erlend huolehti itsestään. Ja ellei hän

-ollut aina kohdellut Kristiinaa hyvin -- oli hän kuitenkin kohdellut

-paremmin tätä kuin itseään.

-

-Herra Jeesus, miten hän oli odottanut Erlendiä! Hän tunnusti itselleen

-tänä iltana, että hän itse oli johdattanut Erlendin aviorikokseen

-kylmyydellään ja katkerilla sanoillaan. Hän myönsi senkin, että viime

-vuosina, kun hänen lakkaamatta oli täytynyt sietää Erlendin sopimatonta

-kisailua tuon naisen, Sunnivan kanssa -- silloinkin kun oli ollut

-pakahtua suuttumuksesta, hän kesken vihaansa oli sittenkin tuntenut

-ylpeää ja uhkamielistä iloa siitä, ettei kukaan tiennyt sanoa mitään

-julkista pahaa Sunniva Olavintyttären maineesta, mutta Erlend oli

-sittenkin saanut puhua ja pilailla hänen kanssaan kuin palkkasoturi

-oluttuvan neidon kanssa. Hänen, Kristiinan, tiesi Erlend voivan

-valehdella ja pettää ne, jotka uskoivat hänestä hyvää, suostuvan

-tulemaan pahimpiin paikkoihin -- mutta Erlend oli sittenkin luottanut

-häneen ja kunnioittanut häntä mahdollisimman suuresti. Ja vaikka Erlend

-unohti niin helposti synnin seurausten pelon, vaikka hän lopuksi oli

-rikkonut kirkon ovella Jumalalle antamansa lupauksen, -- niin hän oli

-surrut syntejään Kristiinaa kohtaan, taistellut vuosikausia voidakseen

-pitää hänelle antamansa lupaukset.

-

-Itse oli Kristiina valinnut hänet. Valinnut hänet lemmenhurmassa,

-valinnut hänet uudelleen joka päivä noina kovina Jørundgaardissa

-vietettyinä päivinä. Valinnut Erlendin hillittömän lemmen isänsä

-rakkauden sijasta, isän joka ei olisi suonut hiuskarvaa putoavan hänen

-päästään. Hän oli hylännyt isänsä hänelle aikoman kohtalon, kun isä oli

-tahtonut naittaa hänet miehelle, joka varmasti olisi johtanut hänet

-turvallisille teille ja olisi ollut valmis noukkimaan maasta jokaisen

-pienimmänkin kiven, johon hän olisi voinut loukata jalkansa. Hän oli

-valinnut kumppanikseen toisen, jonka tiesi kulkevan harhateillä.

-Munkit ja papit olivat viittoneet hänelle katumuksen ja parannuksen

-tietä rauhan kotiin -- hän oli valinnut mieluummin rauhattomuuden kuin

-tahtonut luopua kalliista synnistään.

-

-Niinpä hän ei tiennyt muuta neuvoa kuin ottaa nurkumatta ja

-valittamatta vastaan kaiken, mikä häntä saattoi kohdata tuon miehen

-rinnalla. Hänestä tuntui olevan huimaavan kaukana se aika, jolloin hän

-oli jättänyt isänsä. Mutta hän näki tämän rakastetut kasvot, muisti

-hänen sanansa pajassa silloin kun hän, tytär, oli lyönyt isän sydämeen

-viimeisen puukonpiston, muisti sen kerran tunturilla, jolloin hän oli

-tuntenut kuoleman raottavan oveaan isän edessä. On arvotonta valittaa

-omaa valitsemaansa osaa --. Pyhä Olavi, auta, etten minä osoittautuisi

-aivan arvottomaksi isäni rakkauteen.

-

-Erlend, Erlend?-! Kun hän kohtasi tämän nuoruudenpäivinään, muuttui

-hänen elämänsä kuin hurjaksi kivien ja kantojen yli hyppeleväksi

-joeksi. Husabyn vuosina oli elämä laajentunut, levinnyt avaraksi

-suvannoksi, jossa kuvastui kaikki ympärillä oleva. Hän muisti miten

-Laagen kevättulvien aikana levisi harmaana ja mahtavana laaksoon,

-kuljettaen pinnassa kelluvaa roskaa ja heilutellen pohjassa kiinni

-olevien puiden latvoja. Vuolaammissa, vaarallisissa paikoissa näkyi

-tummia, uhkaavia pyörteitä virran sileän pinnan alla. Sellainen

-oli ollut hänen rakkautensa Erlendiin, kuin vuolas ja vaarallinen

-virta läpi kaikkien menneiden vuosien. Se kuljetti edelleen -- kohti

-tuntematonta.

-

-Erlend, rakkahin ystävä --!

-

-Kristiina lausui vielä yhden Aven, katse punaista iltataivasta kohti.

-Terve, Maaria, armontuoja äiti! En uskalla rukoilla muuta kuin yhtä,

-ymmärrän sen. Kuule siis: Pelasta Erlend, pelasta mieheni henki --!

-

-Hän katsoi Husabytä ja ajatteli poikiaan. Kartanon uinuessa siinä

-ilta-auringon valossa kuin näky, joka saattoi häipyä pois, hänen

-sydämensä kouristuessa kokoon pelosta lasten epätietoisen kohtalon

-vuoksi, muistui hänen mieleensä äkkiä, ettei hän ollut milloinkaan

-kiittänyt Jumalaa täysin sydämin niistä runsaista hedelmistä, joita

-hänen aherruksensa oli tuottanut kuluneina vuosina, ettei hän ollut

-milloinkaan kiittänyt kaikesta sielustaan Jumalaa seitsemästä pojastaan.

-

-Iltataivaan laesta, laaksojen syvyydestä humisi messun sävel, jonka

-hän oli kuullut tuhansia kertoja, ja hän kuuli isänsä äänen, joka oli

-selittänyt hänelle sen sanat hänen seisoessaan lapsena isän polvea

-vasten: näin laulaa Sira Eirik Præfatiossa kääntyessään alttariin päin.

-Se merkitsee norjan kielellä:

-

-"Totisesti on kunniallista, oikein ja autuaallista, että me aina

-ja joka paikassa kiitämme sinua, Herra, pyhä, kaikkivaltias isä,

-iankaikkinen Jumala --"

-

-Nostaessaan kasvonsa käsistään hän näki Gauten nousevan mäkeä.

-Kristiina istui hiljaa odottaen siksi kunnes poika seisoi hänen

-edessään, sitten hän ojensi kätensä ja tarttui Gauten käteen. Kiveä,

-jolla hän istui, ympäröi puhdas avoin nurmikenttä.

-

-"Kuinka sinä olet toimittanut isäsi asian, poikani?" kysyi hän hiljaa.

-

-"Kuten isä käski, äiti. Pääsin taloon kenenkään näkemättä. Ulf ei ollut

-kotona, ja silloin minä poltin isän antaman pakan tuvan liedessä. Minä

-otin sen ulos liinasta." Hän arveli vähän aikaa. "Äiti -- siinä oli

-yhdeksän sinettiä --"

-

-"Poikani." Äiti kohotti kätensä Gauten olkapäille ja katsoi poikaa

-silmiin. "Sinun isäsi oli pakko uskoa sinun käsiisi suuria asioita.

-Ellet voi olla puhumatta siitä -- niin kevennä mieltäsi äidille. Mutta

-eniten iloitsen, jos voit olla kokonaan vaiti, poikani!"

-

-Nuo valoisat kasvot, nuo sileät, pellavankeltaiset hiukset, nuo

-suuret silmät, tuo täyteläinen, kiinteä punainen suu -- muistuttivat

-ilmielävästi Kristiinan isää. Gaute nyökkäsi. Sitten hän kiersi

-käsivartensa äidin kaulalle. Suloinen tuska sydämessään Kristiina tunsi

-voivansa nojata päänsä vasten pojan hentoa rintaa; Gaute oli niin

-pitkä, että kun hän nyt seisoi ja äiti istui, ylettyi Kristiinan pää

-hänen sydämensä kohdalle. Tämä oli ensimmäinen kerta, jolloin _hän_

-nojasi lapseensa. Gaute sanoi:

-

-"Isak oli yksin kotona. En näyttänyt hänelle mitä minulla oli, sanoin

-vain, että minulla oli semmoista, minkä tahdoin polttaa. Silloin hän

-teki suuren tulen liedelle ennen kuin lähti satuloimaan hevosta."

-

-Äiti nyökkäsi. Poika irrotti kätensä, kääntyi häneen ja kysyi

-lapsellisen pelon vallassa ja ihmettelevin äänin:

-

-"Äiti, tiedätkö sinä mitä ihmiset puhuvat -- ne puhuvat, että isä --

-tahtoi päästä _kuninkaaksi_ --"

-

-"Ei se kuulu uskottavalta, poika --", vastasi Kristiina hymyillen.

-

-"Mutta hän kelpaisi siihen syntynsä puolesta", sanoi poika vakavasti ja

-ylpeillen. "Ja minusta isä kelpaisi siihen paremmin kuin useimmat muut

---"

-

-"Hss." Jälleen hän tarttui poikansa käteen. "Gaute poikani -- sinun

-pitää ymmärtää nyt, kun isä on osoittanut sinulle näin suurta

-luottamusta -- ettei sinun eikä meidän kenenkään tule sanoa eikä

-arvella mitään; meidän on vartioitava visusti kieltämme siihen asti kun

-olemme saaneet kuulla sellaista, mistä tiedämme, onko meidän puhuttava

-ja mitä. Minä ratsastan huomenna Nidarosiin -- ja jos minä saan puhua

-kahden kesken sinun isäsi kanssa hetkenkään verran, niin kerron sinun

-toimittaneen hyvin hänen asiansa --"

-

-"Ottakaa minut mukaan, äiti!" pyysi poika kiihkeästi.

-

-"Me emme saa herättää kenessäkään sellaista ajatusta, että sinä olisit

-muuta kuin ymmärtämätön lapsi. Koeta sinä, Gaute poikani, leikkiä ja

-olla iloisella mielellä täällä kotona -- siten teet hänelle parhaimman

-palveluksen."

-

-Naakkve ja Bjørgulf nousivat hitaasti rinnettä. He tulivat äitiään

-kohti ja jäivät seisomaan tämän viereen nuori mieli jännittyneenä ja

-herkistyneenä. Kristiina näki heidän olevan vielä sen verran lapsia,

-että he pakenivat huolineen äidin hoiviin -- mutta jo sen verran

-miehiä, että olisivat tahtoneet lohduttaa ja suojella häntä, jos siihen

-löytyisi jokin keino. Hän ojensi kätensä pojilleen, mutta kukaan ei

-puhunut paljoa.

-

-Vähän ajan kuluttua he lähtivät alas, Kristiina poikiensa välissä, käsi

-kummankin vanhemman poikansa olalla.

-

-"Sinä katsot niin minua, Naakkve", sanoi Kristiina kysyvästi. Mutta

-poika punastui, käänsi pois päänsä eikä vastannut.

-

-Hän ei ollut milloinkaan tullut ajatelleeksi, minkä näköinen äiti

-oikeastaan oli. Hän oli jo monta vuotta ymmärtänyt verrata isäänsä

-muihin miehiin -- isä oli kaunein ja ylhäisin kaikista. Äiti oli äiti,

-joka sai uusia lapsia; nämä joutuivat naisten käsistä veljesparven

-toimiin ja elämään ja riitoihin ja ystävyyteen; äidillä oli avoimet

-kädet kaikille heidän tarpeilleen, äiti tiesi neuvon melkein kaikkeen

-pahaan, äiti pysyi kotona kuin tuli liedessä, hän piti voimassa

-kotoisen elämän touhun niinkuin Husabyn pellot pitivät voimassa vuoden

-sadon, hän uhkui lämpöä ja elämää niinkuin lehmät navetassa ja hevoset

-tallissa. Poika ei ollut tullut milloinkaan verranneeksi häntä muihin

-naisiin --.

-

-Nyt hän huomasi äkkiä, että äiti oli uljas ja kaunis nainen leveine,

-valkoisine hunnun reunustamine otsineen, raudanharmaine rehellisine

-silmineen, rauhallisesti kaartuvine kulmakarvoineen, upeine povineen ja

-pitkine, solakkoine jäsenineen. Hän kantoi korkean vartalonsa suorana

-kuin miekka. Mutta Naakkve ei voinut kertoa tätä, vaan astui punaisena

-ja äänetönnä, äidin käsi kaulallaan.

-

-Gaute kulki Bjørgulfin takana pitäen kiinni äidin vyöstä. Vanhempi veli

-nurkui sitä, että tämä astui hänen kantapäilleen -- he alkoivat töykkiä

-ja mukiloida toisiaan. Äiti nuhteli heitä ja erotti heidät -- hänen

-vakavat kasvonsa pehmenivät sitä tehdessä. Eiväthän nämä olleet muuta

-kuin lapsia, hänen lapsiaan.

-

-Yöllä hän valvoi -- Munan nukkui hänen povellaan ja Lauritsa hänen

-vieressään seinän puolella.

-

-Kristiina koetti luoda itselleen käsityksen miehensä asiasta.

-

-Ei hän ymmärtänyt sitä niin vaaralliseksi; Erling Vidkuninpoika

-ja kuninkaan serkut Sudrheimista olivat olleet syytteessä

-maankavalluksesta ja kapinanhankkeista -- ja he elivät yhä rauhassa

-rikkauksineen valtakunnan rajojen sisällä, joskaan eivät olleet

-kuninkaan suosiossa yhtä suuresti kuin ennen.

-

-Luultavasti oli Erlend ryhtynyt joihinkin laittomiin hommiin

-Ingebjørg-rouvan hyväksi. Hänhän oli koko ajan ylläpitänyt ystävyyttään

-korkeaan sukulaiseensa; Kristiina tiesi hänen viisi vuotta sitten

-Tanskassa käydessään tehneen Ingebjørg-rouvalle joitakin palveluksia,

-jotka täytyi pysyttää salassa. Nyt, kun Erling Vidkuninpoika oli

-ottanut ajaakseen Ingebjørg-rouvan asiaa, tahtoen hankkia hänelle

-vallan hänen Norjassa omistamiinsa tiloihin -- oli mahdollista, että

-Erling oli neuvonut Ingebjørg-rouvan Erlendin puoleen tai että rouva

-itse oli pyytänyt apua isänsä serkulta Erlingin ja kuninkaan välien

-kylmettyä. Ja että Erlend oli menetellyt varomattomasti --

-

-Mutta ei ollut helppo ymmärtää, miten Sundbun sukulaiset olivat voineet

-sotkeutua asiaan.

-

-Kuitenkaan ei asia voinut mitenkään päättyä toisin kuin että Erlend

-pääsisi sovintoon kuninkaan kanssa, ellei hän ollut tehnyt muuta kuin

-ottanut liian innokkaasti osaa kuninkaan äidin asioihin.

-

-Maankavallusjuttu. Kristiina oli kuullut Audun Hugleikinpojan

-kukistumisesta -- se oli tapahtunut Lauritsan nuoruudessa. Mutta herra

-Audunia oli syytetty hirveistä rikoksista. Lauritsa oli sanonut,

-että kaikki oli ollut valhetta -- neito Margret Eirikintytär oli

-kuollut Bergenin piispan käsivarsille, eikä Audun ollut edes mukana

-matkalla, joten hän ei ollut voinut myydä tätä pakanoille. Isabel

-neito oli kolmetoistavuotias, mutta Audun yli puolensataa ajastaikaa

-tuodessaan tämän kuningas Eirikin morsiameksi -- oli syntistä kallistaa

-korvaansakaan huhuille, joita kulki tuosta morsiamenhakumatkasta.

-Audunin lauluja ei isä antanut laulaa kodissaan ja kartanossaan. Ja

-Audun Hestakornista kerrottiin ennen kuulumattomia -- hänen sanottiin

-myyneen koko Haakon-kuninkaan sotavoiman Ranskan kuninkaalle ja

-luvanneen purjehtia apuun kahdellatoistasadalla laivalla -- ja saaneen

-tästä palkkioksi seitsemän tynnyriä kultaa. Mutta milloinkaan ei ollut

-päästy täysin selville, minkä tähden Audun Hugleikinpojan oli täytynyt

-kuolla Nordnesin hirsipuussa.

-

-Hänen poikansa oli paennut maasta -- ihmiset sanoivat hänen ottaneen

-pestin Ranskan kuninkaan väkeen. Aalhusin ritarin pojantyttäret, Gyrid

-ja Signe, olivat lähteneet isoisänsä kuolinpaikalta tämän tallirengin

-seurassa. He kuuluivat elävän köyhinä talonpoikaisvaimoina jossakin

-Haddingjadalin tunturiseudussa.

-

-Oli toki hyvä, ettei heillä ollut tyttäriä. Ei, pois tällaiset

-ajatukset. Ei ollut luultavaa, että Erlendin asia päättyisi huonommin

-kuin -- kuin Erling Vidkuninpojan taikka Haftorinpoikain --

-

-Nikulaus Erlendinpoika, Husabyn herra. Nyt hän vasta sen ymmärsi, että

-Husaby oli kaunein kartano Norjan maassa.

-

-Hän yrittäisi lähteä Baard-herran puheille. Baard-herra oli aina

-ollut hänen ystävänsä. Samoin laamanni Olav -- ennen vanhaan. Mutta

-Erlend oli kiivastunut niin kovasti, kun laamannin lausunto oli

-langennut häntä vastaan kaupunkitalo-asiassa. Ja Olav oli pahoillaan

-kummityttärensä miehen onnettomuudesta.

-

-Läheisiä sukulaisia heillä ei ollut ketään, Erlendillä enempää kuin

-hänelläkään -- vaikka heidän sukunsa oli suuri. Munan Baardinpojalla ei

-ollut juuri minkäänlaista merkitystä enää. Hän oli toiminut laittomasti

-ollessaan Ringerikin lääninherrana; hän oli koettanut liian innokkaasti

-luoda lukuisille lapsilleen hyvän aseman maailmassa -- neljä oli

-avioliitossa syntynyttä, viisi ulkopuolella avioliiton. Hän kuului myös

-tulleen kovin raihnaaksi Katri-rouvan kuoltua. Ryfylken Ingen, Julittan

-ja tämän miehen, Ragnfridin, joka oli naimisissa Ruotsin puolella,

--- Baard-herran ja Aashild-rouvan lasten kanssa oli Erlend hiukan

-tuttu, mutta hestnæsiläisten ja Erlendin välillä vallinnut ystävyys

-oli rikkoutunut, kun herra Baard Petrinpoika kuoli; Raasvoldin Tordom

-oli tullut uudestaan lapseksi, hänen ja Gunna-rouvan lapset olivat

-kuolleet, ja heidän lastenlapsensa olivat alaikäisiä.

-

-Itsellään ei Kristiinalla ollut muita isänpuoleisia sukulaisia kuin

-Ketil Aasmundinpoika Skogista ja Sigurd Kyrning, joka oli naimisissa

-sedän vanhimman tyttären kanssa. Toinen tytär oli leski ja kolmas

-nunna. Sundbun miehet tuntuivat olevan kaikki neljä osallisia asiaan.

-Erlend Eldjarnin kanssa oli Lauritsa riitaantunut niin pahoin Ivar

-Gjeslingin jälkeisessä perinnönjaossa, etteivät he olleet tahtoneet

-nähdä toisiaan sen koommin -- joten Kristiina ei tuntenut tätinsä

-miestä ja poikaa.

-

-Saarnaveljiin kuuluva sairas munkki oli Erlendin ainoa lähisukulainen.

-Ja Kristiinan lähin heimolainen oli Simon Darre, koska tämä oli

-naimisissa hänen ainoan sisarensa kanssa.

-

-Munan heräsi ja hyrähti itkuun. Kristiina käänsi kylkeä ja laski

-lapsen toiselle puolelleen. Hän ei voinut ottaa Munania Nidarosiin,

-kun kaikki oli niin epävarmaa. Ehkä tämä oli oleva lapsen viimeinen

-vero oman äitinsä rinnoilla. Ehkä tämä oli viimeinen kerta, jolloin

-Kristiina makasi sängyssä pidellen pikkulasta rintaansa vasten niin

-hellästi, niin hellästi --. Jos Erlendiä vastaan nostettaisiin

-kuolemanrangaistusjuttu --. Pyhä Maaria, Jumalan äiti, miten hän,

-Kristiina, oli voinut hetkeäkään olla kärsimätön Jumalan hänelle

-suomien lasten tähden --! Oliko tämä oleva viimeinen suutelo, jonka hän

-sai painaa tuollaisen pienen makean maitosuun kasvoille?

-

-

-

-

-V

-

-

-Kristiina meni kuninkaan kartanoon seuraavana iltana heti kaupunkiin

-tultuaan. Missähän talossa Erlend on, hän ajatteli katsellen monia

-kivitaloja. Hän huomasi ajattelevansa enemmän sitä, minkälainen olo

-Erlendillä oli, kuin mitä uutta hän saisi kuulla. Mutta hänelle

-sanottiin, että kamreeri oli poissa kaupungista.

-

-Hänen silmänsä lipuivat pitkää laivariviä pitkin auringonvälkkeiselle

-lahdelle, ja maito pingotti hänen täysinäisiä rintojaan. Kun tuvassa

-nukkuvat palvelustytöt olivat vaipuneet uneen, hän nousi vuoteesta ja

-käveli edestakaisin lattialla koko yön.

-

-Seuraavana aamuna hän lähetti oman saattajansa Haldorin kuninkaan

-kartanoon. Tämä palasi kotiin kauhuissaan ja onnettomana -- Ulf

-Haldorinpoika, hänen setänsä, oli otettu vangiksi vuonolla, kun hän

-oli aikonut pyrkiä Holmin luostariin. Kamreeri, Baard-herra, ei ollut

-vieläkään palannut takaisin.

-

-Tuo sanoma pelästytti Kristiinaakin ankarasti. Ulf ei ollut asunut

-Husabyssä viime vuoden aikana, vaan ollut lääninherran lääninvoutina,

-enimmäkseen Skjoldvirkstadissa, josta hän omisti suurimman osan. Mikä

-asia tämä saattoikaan olla, johon oli sekaantunut niin moni mies?

-Hän ei kyennyt häätämään luotaan hirveää ahdistusta, väsynyt kun oli

-unettomana vietetyn yön jälkeen. Kolmannen päivän aamuna ei Baard-herra

-ollut vieläkään kotona. Ja sana, jonka Kristiina oli koettanut lähettää

-miehelleen, ei ollut saapunut perille. Hän ajatteli lähteä luostariin

-Gunnulfia tapaamaan, mutta ei jaksanut. Hän käveli kävelemistään

-tuvan lattialla puoleksi suljetuin, polttavin silmin. Väliin tuntui

-siltä kuin hän olisi kävellyt nukuksissa, mutta heti kun hän paneutui

-pitkäkseen, valtasi pelko ja tuska hänet niin, että hänen täytyi nousta

-taas ylös, täysin valpastuneena, ja alkaa kulkea. Puolipäivätunnin

-jälkeen tuli Gunnulf Nikulauksenpoika häntä tapaamaan. Kristiina meni

-nopeasti munkkia vastaan.

-

-"Oletko nähnyt Erlendiä -- Gunnulf, mistä häntä syytetään --?"

-

-"Ne ovat raskaita sanomia, Kristiina. Kukaan ei pääse tapaamaan

-Erlendiä -- kaikkein vähimmin me luostarin veljet. Uskotaan apotti

-Olavin tietäneen Erlendin hommista. Rahaa hän kyllä on lainannut

-meiltä, mutta kaikki veljet ovat valmiit vannomaan, etteivät he

-tienneet mihin veljeskunnan sinettiä tarvittiin antaessaan käyttää

-sitä. Ja herra Olav kieltäytyy kaikista selityksistä --"

-

-"Niin. Mutta mitä se koskee -- herttuatarko on houkutellut Erlendin

-tähän?"

-

-Gunnulf vastasi:

-

-"Näyttää pikemmin siltä kuin toisten olisi täytynyt ahdistaa häntä

-kovasti, ennen kuin hän on suostunut asiaan. Sen kirjeen sisällöstä,

-jonka luonnokset joku on nähnyt, ennen kuin Erlend ja hänen ystävänsä

-lähettivät sen hänelle keväällä, eivät he saa selkoa, elleivät osaa

-pakottaa rouvaa luovuttamaan sitä heille. Ja luonnoskirjeitä ei ole

-löytynyt. Mutta päättäen vastauskirjeestä ja herra Aage Lauritsanpojan

-kirjeestä, joka löytyi Borgar Trondinpojan kätköistä Veøyssa, näyttää

-siltä kuin herttuatar olisi saanut sanotunlaisen kirjeen Erlendiltä

-ja niiltä miehiltä, jotka olivat lupautuneet kannattamaan häntä.

-Näyttää siltä kuin rouva olisi kauan epäröinyt ennen kuin lähetti

-junkkari Haakonin Norjaan, mutta että nämä olisivat esittäneet

-hänelle, että ratkesipa asia niin tahi näin, Maunu-kuningas ei

-mitenkään voinut tehdä pahaa lapselle, joka oli hänen veljensä. Ellei

-Haakon Knutinpoika saanut Norjan kruunua, ei hänen asemansa ollut

-muuttuva juuri entisestään --. Mutta yllämainitut Norjan miehet olivat

-valmiit uhraamaan henkensä ja omaisuutensa saadakseen hänet kuninkaan

-valtaistuimelle."

-

-Kristiina istui kauan vaiti.

-

-"Minä ymmärrän jo. Tämä on suurempi asia kuin Erling-herran taikka

-Haftorinpoikain nousu kuningasta vastaan."

-

-"Niin on", sanoi Gunnulf hiljaa. "Haftor Olavinpojan ja Erlendin piti

-muka purjehtia Bergeniin. Mutta matkan määrä oli Kalundborg, ja he

-aikoivat tuoda junkkeri Haakonin kerallaan Norjaan Maunu-kuninkaan

-ollessa vieraissa maissa kosioretkellä --"

-

-Hetken kuluttua jatkoi munkki: "Siitä tulee piakkoin sata vuotta, kun

-kukaan Norjan mies on uskaltanut ryhtyä kukistamaan vallassa olevaa

-kuningasta ja asettamaan toista sijaan --"

-

-Kristiina istui eteensä tuijottaen. Gunnulf ei voinut nähdä hänen

-kasvojaan.

-

-"Niin. Viimeiset miehet, jotka siihen leikkiin ryhtyivät, olivat

-Erlendin ja sinun esi-isiäsi. Silläkin kertaa olivat Gjesling-suvun

-esi-isät, minun sukulaiseni, kuningas Skulen puolella", sanoi hän

-mietteissään.

-

-Hän kohtasi Gunnulfin tutkivan katseen ja puhkesi puhumaan kiivaasti ja

-tulisesti:

-

-"Minä olen vain ymmärtämätön nainen, Gunnulf -- en minä kuunnellut

-paljoa mieheni puhuessa toisten miesten kanssa tällaisista asioista

--- olin myös haluton kuuntelemaan, kun hän tahtoi puhua minulle

-niistä -- minun ymmärrykseni ei riittänyt käsittämään niin tärkeitä

-asioita. Mutta vaikka olenkin typerä nainen, joka ei ymmärrä muuta kuin

-kotihommia ja lasten kasvatusta -- niin tiedän sentään minäkin, että

-oikeus on viipynyt liian kauan matkalla tämän kuninkaan luo ja takaisin

-lähtöpaikkaansa; minäkin olen huomannut, että tämän maan rahvaalla on

-ollut kovempi ja vaivalloisempi elämä nyt kuin mitä sillä oli minun

-lapsena ollessani, jolloin hyvä Haakon kuningas oli yliherramme.

-Minun mieheni" -- hän hengitti nopeasti ja huohottaen, "minun mieheni

-on ryhtynyt ajamaan asiaa, joka on niin suuri, ettei kukaan toinen

-päällikkö tässä maassa ole rohjennut tarttua siihen, nyt ymmärrän sen

---"

-

-"Oikein sanot." Munkki väänteli käsiään ja hänen äänensä hiljeni

-kuiskaukseksi. "Moni tulee paheksumaan sitä, että hän itse johti näin

-suuren asian häviöön -- moisella tavalla --"

-

-Kristiina kirkaisi ja kavahti pystyyn. Hänen liikahtaessaan noin

-äkisti sai rinnoissa ja käsivarsissa tuntuva kipu koko hänen ruumiinsa

-hikoamaan. Hurjana ja kuumeisena hän kääntyi Gunnulfia kohti ja huusi

-ääneen:

-

-"Ei Erlend aiheuttanut sitä -- se oli siten määrätty -- se oli hänen

-onnettomuutensa --"

-

-Hän viskautui polvilleen penkkiä vasten ja kohotti punehtuneet,

-epätoivoiset kasvonsa munkkia kohti:

-

-"Meidän, Gunnulf, -- sinun, joka olet hänen veljensä, ja minun, joka

-olen ollut hänen vaimonsa kolmetoista vuotta, -- ei pitäisi moittia

-häntä nyt kun hän on köyhä vangittu raukka, kukaties hengenvaarassa --"

-

-Gunnulfin kasvot värisivät. Hän loi katseensa polvillaan olevaan

-vaimoon:

-

-"Jumala siunatkoon sinua, Kristiina, että voit ottaa tämän asian näin."

-Jälleen hän väänteli laihtuneita käsiään. "Jumala -- Jumala suokoon

-Erlendille elon aikaa ja tilaisuutta palkita sinun uskollisuutesi.

-Älköön Jumala antako tämän pahan kohdata sinua ja sinun lapsiasi,

-Kristiina --"

-

-"Älä puhu noin!" Kristiina kohottautui suoraksi polvillaan ollen ja

-katsoi munkkia silmiin: "Sinä et ole tehnyt hyvyydestä sitä mitä olet

-tehnyt Erlendin ja minun hyväkseni. Kukaan ei ole tuominnut häntä

-ankarammin kuin sinä -- hänen veljensä ja Herran palvelija!"

-

-"En minä ole tahtonut tuomita Erlendia ankarammin kuin mitä minun on

-täytynyt." Nuo kalpeat kasvot olivat käyneet vieläkin kalpeammiksi. "En

-ole rakastanut ketään niin kuin veljeäni. Siksi kai -- minun mieltäni

-kirveli aivan kuin itse olisin ollut syyllinen ja minun olisi tullut

-sovittaa syntini, kun Erlend teki pahasti sinua kohtaan. Ja entä Husaby

---? Erlendin yksin piti jatkaa sukua, joka oli myös minun sukuni. Minä

-annoin suurimman osan isänperintöänikin hänelle. Sinun poikasi ovat

-lähimmät miehiset omaiseni --"

-

-"Erlend _ei ole_ tehnyt pahasti minua kohtaan! En minä ollut häntä

-parempi! Miksi sinä puhut minulle noin, Gunnulf -- et sinä ole minun

-rippi-isäni. Sira Eiliv ei syyttänyt minun miestäni -- hän nuhteli

-minua synneistäni, kun valitin hänelle vaikeuksiani. Hän oli parempi

-pappi kuin sinä -- ja hänet on Jumala pannut minun hengelliseksi

-auttajakseni, häntä minun on kuultava -- eikä hän ole milloinkaan

-sanonut minun kärsineen vääryyttä. Minä tahdon kuulla häntä!"

-

-Gunnulf oli noussut. Kristiina nousi myös seisomaan. Kalpeana ja

-järkyttyneenä munkki mutisi:

-

-"Sinä puhut totta. Sira Eiliviä sinun on kuultava --"

-

-Hän kääntyi lähteäkseen, mutta silloin Kristiina tarttui rajusti hänen

-käteensä:

-

-"Ei, älä lähde minun luotani noin! Muistan, Gunnulf -- muistan miten

-olin sinun vieraanasi tässä talossa silloin, kun se oli sinun. Sinä

-olit hyvä minua kohtaan. Muistan miten tapasin sinut ensi kerran --

-olin hädässä ja tuskassa ja sinä syytit Erlendia, kun et voinut tietää

---. Sinä rukoilit herkeämättä minun ja lapseni puolesta. Tiedän sinun

-tarkoittaneen meille hyvää, tiedän sinun pitäneen Erlendistä --

-

-"Älä puhu pahaa Erlendistä, Gunnulf -- kuka meistä on puhdas Jumalan

-edessä? Minun isäni rupesi pitämään hänestä, lapsemme pitävät isästään.

-Muista, että hän havaitsi minut heikoksi ja helpoksi vietellä, ja

-sittenkin hän johti minut kunniallisiin oloihin. Husaby on niin kaunis

--- viimeisenä iltana ennen kotoa lähtöäni oli siellä niin kaunista

-ja auringonlasku oli niin sanomattoman ihana. Erlend ja minä olemme

-viettäneet siellä monta onnellista päivää. -- Kävipä miten kävi, hän on

-minun mieheni, mieheni, jota minä rakastan --"

-

-Gunnulf nojautui molemmin käsin sauvaan, jota hän nykyään aina käytti

-liikkuessaan ulkopuolella luostarin:

-

-"Kristiina --. Älä rakenna mitään auringonlaskun ja lemmen varaan --

-joita muistelet nyt, kun olet hädässä hänen hengestään.

-

-"Minä muistan erään tapauksen nuoruuteni päiviltä -- olin vain

-aliteini silloin. Gudbjørg, joka joutui Uvaasenin Alfille, oli siihen

-aikaan Silheimissä palveluksessa; häntä syytettiin kultasormuksen

-varkaudesta. Kävi ilmi, että hän oli ollut syytön, mutta häpeä ja kauhu

-olivat järkyttäneet hänen mieltään siinä määrin, että sielunvihollinen

-sai vallan sen yli; hän meni alas rantaan aikoen hukuttautua. Ja hän

-kertoi meille usein jälkeenpäin, että maailma näytti silloin hänen

-silmissään niin kauniilta ja kullanpunaiselta ja vesi välkkyi niin

-ihanasti ja tuntui niin hyvältä ja pehmoiselta; mutta jouduttuaan

-siihen vyötäisiään myöten hän mainitsi Jeesuksen nimen ja teki

-ristinmerkin -- ja samassa oli maailma harmaa ja vesi kylmä ja hän

-näki, mitä oli aikonut tehdä --"

-

-"Sittenpä minä en mainitse sitä", sanoi Kristiina hiljaa, -- hän seisoi

-suorana ja jäykkänä, -- "jos luulisin, että minä siten joutuisin

-pettämään mieheni hänen hädässä ollessaan. Mutta minä en usko

-Kristuksen nimen, vaan ennemmin sielunvihollisen saattavan aiheuttaa

-sitä --"

-

-"En tarkoittanut sitä, tarkoitin --. Jumala vahvistakoon sinua,

-Kristiina, että jaksaisit täyttää sen mitä aiot -- kantaa miehesi

-virheet rakkaudella --"

-

-"Näethän, että minä jaksan", sanoi vaimo kuten äsken.

-

-Gunnulf kääntyi hänestä kalpeana ja vapisten. Hän pyyhkäisi kasvojaan:

-

-"Minä menen kotiin. Siellä --. kotona voin helpommin koota ajatukseni

--- tehdäkseni sen mitä saatan Erlendin ja sinun puolesta. Jumala --

-Jumala ja pyhimykset pelastakoot veljeni hengen ja suokoot hänelle

-vapauden, Oi Kristiina -- älä usko, etten minä rakastaisi veljeäni --"

-

-Mutta hänen mentyään tuntui Kristiinasta, että nyt olivat kaikki asiat

-pahemmin. Hän ei antanut palvelusväen olla sisällä, vaan käveli taas

-käsiään väännellen ja hiljaa vaikeroiden. Oli jo myöhä, kun pihalle

-ratsasti väkeä. Samassa aukeni tuvan ovi, pimeästä erottui ison tukevan

-miehen hahmo. Miehellä oli yllään matkapuku ja hän tuli Kristiinaa

-vastaan kilisevin kannuksin ja maataviistävin miekoin. Tuntiessaan

-Simon Andreksenpojan Kristiina purskahti äänekkääseen itkuun ja juoksi

-häntä vastaan käsivarret levällään, mutta parahti tuskaisesti Simonin

-sulkiessa hänet syliinsä.

-

-Simon päästi hänet irti. Kristiina jäi seisomaan kädet Simonin

-olkapäillä ja otsa vasten hänen rintaansa ja itki neuvottomana. Simon

-kosketti keveästi hänen lanteitaan.

-

-"Jumalan nimessä, Kristiina!" Jo hänen koruttoman, lämpimän ääneensä

-sävy, hänestä huokuva miehen haju -- joka oli sekoitus hikeä,

-maantienpölyä, hevosen ja nahkan tuoksua -- oli kuin lohdutusta.

-"Jumalan nimessä, on liian aikaista heittää toivo ja rohkeus --. Kaipa

-tässä keino keksitään --"

-

-Hetken kuluttua oli Kristiina rauhoittunut sen verran että saattoi

-pyytää käytöstään anteeksi. Hän oli aivan menehtymäisillään siitä, että

-hänen oli täytynyt vieroittaa nuorin lapsensa rinnoiltaan niin äkisti.

-

-Simon sai tietää miten hän oli viettänyt kolme viimeistä vuorokautta.

-Hän huusi Kristiinan neitoa ja kysyi kiivaasti, eikö talossa ollut

-yhtään naisihmistä, joka olisi ymmärtänyt, mikä emäntää vaivasi.

-Mutta neito oli kokematon nuori tyttö, ja Erlendin kartanovouti oli

-leskimies, jolla oli vain kaksi naimatonta tytärtä. Simon lähetti

-miehen kaupungille hakemaan lääkevaimoa ja käski Kristiinan mennä

-vuoteeseen. Kun Kristiinasta alkoi tuntua helpommalta, lupasi Simon

-tulla takaisin puhumaan hänen kanssaan.

-

-Lääkevaimoa odoteltaessa illasti Simon miehineen tuvassa. Samalla

-hän puheli Kristiinan kanssa, joka riisuutui kamarissa. Simon kertoi

-lähteneensä pohjoista kohden paikalla kun oli kuullut Sundbun

-tapahtumista -- hän oli lähtenyt tänne ja Ramborg sinne Ivarin ja

-Borgarin vaimojen luo. Ivar oli viety Mjøsin linnaan, mutta Haavard

-oli jätetty vapaalle jalalle sillä ehdolla, että hän pysyisi seudulla.

-Sanottiin Borgarin ja Guttormin päässeen livahtamaan pakoon --

-Laugarbrun Jon oli ratsastanut Raumsdaliin kuulumisia kysymään ja aikoi

-lähettää niistä sanoman tänne. Simon oli ollut Husabyssä päivällä,

-mutta ei ollut jäänyt sinne pitemmäksi aikaa. Pojat voivat hyvin, mutta

-Naakkve ja Bjørgulf olisivat välttämättä tahtoneet päästä mukaan.

-

-Kristiina oli rauhoittunut ja rohkaistunut, kun Simon myöhään illalla

-tuli istumaan sängyn laidalle hänen luokseen. Kristiina makasi

-nauttien suloista lepoa, joka seuraa kovia tuskia, ja katseli langon

-leveitä, päivettyneitä kasvoja ja pieniä tiukkailmeisiä silmiä. Hänen

-läsnäolonsa oli Kristiinalle suurena tukena. Simon muuttui tosin

-erittäin vakavaksi kuullessaan tarkemmin asiasta, mutta hän oli

-sittenkin edelleen toiveikkaalla mielellä.

-

-Kristiina makasi katsellen hänen mahtavan miehustansa yli pingotettua

-hirvennahkavyötä. Iso litteä kuparinen, hopealla silattu solki, jossa

-ei ollut muuta koristusta kuin iso A ja M, jotka merkitsivät Ave Maria,

-pitkä tikari kullattuine hopeaisine takokoristeineen ja isoine kahvaan

-juotettuine vuorikristalleineen, pieni, mitätön ruokaveitsi haljenneine

-sarviaisvarsineen, joka oli korjattu vaskilangalla -- kaikki tuo oli

-kuulunut hänen isänsä arkipukuun niin kauan kuin Kristiina muisti. Hän

-muisti milloin Simon oli saanut ne itselleen -- se oli tapahtunut juuri

-ennen isän kuolemaa; isä oli tahtonut antaa Simonille suuren kullatun

-juhlavyönsä sekä lisäksi hopeaa, jotta vävy olisi saattanut laittaa

-niin monta uutta hopealaattaa kuin siihen tarvittiin, että se ulottuisi

-hänen ympärilleen. Mutta Simon pyysi saada nämä -- ja kun Lauritsa

-sanoi, että se oli oma vahinko, tuumi Simon, että tikari ainakin oli

-kallisarvoinen kapine. "Niin ja veitsi", sanoi Ragnfrid hymyillen, ja

-miehet yhtyivät siihen sanoen, että "aivan niin, myös veitsi". Tuosta

-veitsestä olivat isä ja äiti riidelleet usein; Ragnfridia harmitti joka

-päivä, että hänen täytyi nähdä tuo ruma huono veitsi miehensä vyössä.

-Mutta Lauritsa vannoi, ettei Ragnfrid milloinkaan saisi erotetuksi

-häntä siitä. "Enhän minä ole milloinkaan käyttänyt sitä sinua vastaan

-Ragnfrid -- ja se pystyy kyllä voihin yhtä hyvin kuin mikä muu Norjan

-valtakunnan veitsi tahansa -- kun se on lämmin."

-

-Kristiina pyysi nyt saada katsoa sitä ja makasi vähän aikaa käännellen

-sitä käsissään.

-

-"Tämän veitsen minä tahtoisin omakseni", sanoi hän hiljaa ja pyytävästi.

-

-"Sen minä kyllä uskon -- minä olen iloinen, että se on minun, en myisi

-sitä kahdestakymmenestä hopearahasta." Hän tarttui nauraen Kristiinan

-ranteeseen ja otti veitsen takaisin. Simonin pienet täyteläiset kädet

-olivat aina niin miellyttävät, sopivan lämpöiset ja kuivat.

-

-Kotvasen kuluttua hän toivotti hyvää yötä, otti kynttilän ja meni

-tupaan. Kristiina kuuli hänen polvistuvan sisällä olevan ristin alle,

-nousevan, heittävän saappaat jaloistaan lattialle -- ja retkahtavan

-sitten raskaasti pohjoisen seinän sänkyyn. Silloin vaipui Kristiina

-pohjattoman syvään ja makeaan uneen.

-

-       *       *       *       *       *

-

-Hän heräsi vasta päivän ollessa jo pitkällä. Simon Andreksenpoika

-oli lähtenyt ulos monta tuntia sitten, ja palvelijat kertoivat hänen

-sanoneen, että Kristiina pysyisi rauhassa kartanolla.

-

-Simon ei tullut takaisin ennen kuin vasta puolenpäivän korvissa, ja

-silloin hän virkkoi ensimmäiseksi:

-

-"Terveisiä Erlendiltä, Kristiina -- sain puhua hänen kanssaan."

-

-Simon näki miten Kristiinan kasvot nuortuivat ja pehmenivät, ja

-miten niille levisi hellä ilme. Sitten Simon tarttui hänen käteensä

-ryhtyessään kertomaan. Paljon he eivät olleet voineet puhua keskenään,

-sillä mies, joka oli vienyt hänet vangin luo, oli jäänyt sisään koko

-ajaksi. Olav-laamanni oli hankkinut hänelle tämän kohtaamisluvan

-Halfridin aikaisen sukulaisuuden vuoksi. Erlend oli lähettänyt rakkaat

-terveiset Kristiinalle ja lapsille, hän oli kysynyt heitä kaikkia,

-mutta eniten Gautea. Simon arveli Kristiinan jonkin päivän kuluttua

-jo saavan nähdä miehensä. Erlend oli tuntunut rauhalliselta ja voinut

-hyvin.

-

-"Jos minä olisin lähtenyt sinun kanssasi ulos aamulla, olisin minäkin

-nähnyt hänet jo", sanoi vaimo hiljaa.

-

-Mutta Simon arveli, ettei se olisi käynyt päinsä, hän oli päässyt

-sisään juuri siksi, että oli ollut yksin. "On oleva parempi monessa

-suhteessa, Kristiina, että miehinen mies tasoittaa tietäsi."

-

-Erlend oli istunut eräässä itäisen tornin komerossa joen puolella --

-se oli herrainhuone, joskin pieni. Ulf Haldorinpoika kuului olevan

-kellarityrmässä ja Haftor jossakin toisessa komerossa.

-

-Varovasti ja kokeillen, tunnustellen paljonko Kristiina jaksoi kestää,

-kertoi Simon sitten mitä hän oli kuullut kaupungilta. Huomatessaan

-Kristiinan olevan perillä asian vaarallisuudesta ei hän salannut

-omaakaan huolestustaan. Mutta kaikki, joiden kanssa hän oli puhellut,

-olivat sanoneet, ettei Erlend olisi mitenkään uskaltanut ryhtyä

-suunnittelemaan sellaista asiaa, ellei hän olisi ollut varma siitä,

-että hänellä oli suuri osa ritaristoa ja herroja tukenaan. Mutta kun

-tyytymättömien mahtimiesten luku oli niin suuri, ei ollut luultavaa,

-että kuningas uskaltaisi tuomita liian ankarasti heidän päällikköään,

-vaan että hän oli tekevä tämän kanssa sovinnon.

-

-Kristiina kysyi matalalla äänellä:

-

-"Millä kannalla on Erling Vidkuninpoika tähän asiaan?"

-

-"Siitä haluaisi moni olla selvillä", sanoi Simon.

-

-Hän ei sanonut omaa ajatustaan asiasta Kristiinalle enempää kuin

-niille miehillekään, joiden kanssa oli puhellut. Mutta hänestä tuntui

-epätodennäköiseltä, että Erlendillä olisi ollut kannattajanaan

-lukuisa ritarijoukko, joka olisi sitoutunut tukemaan häntä hengellään

-ja omaisuudellaan näin vaarallisessa asiassa; he olisivat tuskin

-valinneet johtajakseen häntä -- kaikki Erlendin ikätoverit tiesivät

-hänet jo ennestään epäluotettavaksi. Totta oli, että Erlend oli

-sukua Ingebjørg-rouvalle ja kuningasehdokkaalle; hän oli ollut

-vallassa ja kunniassa viimeiset vuodet eikä hän ollut aivan yhtä

-tottumaton sotatoimiin kuin useimmat hänen ikäisensä, ja hän oli

-sitä paitsi tunnettu sotaväenjohtamistaidostaan. Ja vaikka hän niin

-monta kertaa oli menetellyt järjettömästi, osasi hän kuitenkin puhua

-hyvin ja asiallisesti; ehkäpä hän siis vihdoinkin oli oppinut jotakin

-erehdyksistään. Simonin ajatus oli, että luultavasti oli olemassa

-eräitä, jotka olivat tienneet Erlendin hankkeista ja kiihottaneet

-häntä, mutta ihmeellistä hänestä sentään olisi ollut, jos nämä olisivat

-liittyneet häneen niin lujasti, etteivät olisi nyt päässeet eroon

-hänestä ja antaneet hänen yksin vastata teoistaan.

-

-Simon luuli huomanneensa, ettei Erlend muuta odottanutkaan, hän näytti

-varautuneen siihen, että saisi maksaa kalliisti uhkapelistään. "Kun

-lehmä on suossa, täytyy se nostaa hännästä", sanoi Erlend naurahtaen.

-Eihän hän ollut voinut sanoa paljoa sivullisen kuullen.

-

-Simon ihmetteli, että kohtaus langon kanssa oli järkyttänyt häntä

-niin suuresti. Mutta tuo pieni ahdas tornikamari sänkyineen, joka

-ulottui seinästä seinään täyttäen puoli huonetta ja jonka laidalle

-Erlend oli pyytänyt hänet istumaan itse seisoessaan ryhdikkäänä ja

-norjana muurissa olevan pienen valoaukon edessä, Erlendin pelkäämätön,

-kirkassilmäinen tyyneys, johon ei pystynyt pelko eikä toivo ja joka sai

-hänet näyttämään reippaalta, kylmäveriseltä, miehekkäältä mieheltä,

-nyt kun kaikki kuuma lemmenkiima ja hemputtelu oli haihtunut -- kaikki

-tuo teki ehdottomasti vaikutuksen. Juuri naiset ja lemmenseikat olivat

-johtaneet hänet tänne ja saaneet hänen rohkeat tuumansa raukeamaan

-ennen kuin hän oli saanut ne toteutetuksi maailmassa.

-

-Mutta sitä Erlend ei näyttänyt miettivän. Hän seisoi lujana, kuten

-mies, joka on ryhtynyt rohkeaan leikkiin ja hävinnyt ja osaa kantaa

-tappionsa miehekkäästi ja kauniisti.

-

-Hänen ihmettelevä, iloinen kiitollisuutensa, kun hän näki edessään

-langon, oli myös ollut kaunis nähdä. Simon sanoi silloin: "Etkö

-muista, lanko, sitä yötä, jolloin me valvoimme yhdessä appemme luona,

-tartuimme toistemme käteen Lauritsan laskiessa omansa päällimmäiseksi

-ja lupasimme hänelle ja toisillemme olla aina avulliset kuten veljet."

-

-"Kyllä muistan." Erlendin kasvot olivat hymyssä. "Mutta Lauritsa ei

-suinkaan saattanut ajatella, että sinä koskaan tulisit tarvitsemaan

-minun apuani."

-

-"Päinvastoin", sanoi Simon järkähtämättömän tyynesti, "luonnollisempaa

-hänen olisi ollut ajatella, että sinun asemassasi oleva mies saattaa

-olla tukena minulle kuin että minä joutuisin auttamaan _sinua_."

-

-Erlend hymyili yhä ja sanoi: "Lauritsa oli viisas mies, Simon. Mutta

-vaikka se kuuluu kummalliselta, niin tiedän minä sentään hänen pitäneen

-minusta."

-

-Simon ajatteli, että kautta taivaan, kummalta se kuului, mutta --

-huolimatta kaikesta, mitä hän Erlendistä tiesi, ja huolimatta kaikesta

-mitä tämä oli hänelle tehnyt -- ei hän itsekään voinut kieltää

-tuntevansa ikään kuin veljen hellyyttä Kristiinan miestä kohtaan.

-Sitten Erlend kysyi vaimoaan.

-

-Simon kertoi tavanneensa tämän sairaana ja suuren tuskan vallassa

-Erlendin tähden. Olav Hermanninpoika oli luvannut toimittaa niin, että

-Kristiina pääsisi tapaamaan Erlendiä heti, kun Baard-herra palaisi

-kotiin.

-

-"Ei ennen kuin hän paranee!" pyysi Erlend hätäisesti ja peloissaan,

-ja entinen tyttömäinen punastus levisi jälleen hänen ajamattomille

-kasvoilleen. "Sitä minä vain pelkään, Simon -- etten jaksa pysyä lujana

-kohdatessani hänet!"

-

-Mutta tuokion kuluttua hän sanoi taas rauhallisesti:

-

-"Tiedän sinun tukevan häntä uskollisesti, jos hän jäisi leskeksi ennen

-vuoden loppua. Köyhyyteen hän ei kuitenkaan jää lapsien kera, sillä

-onhan heillä Lauritsan perintö. Ja sinähän asut lähellä, kun hän

-muuttaa Jørundgaardiin."

-

-Päivää jälkeen nativitas Mariæn tuli drotsi herra Ivar Ogmundinpoika

-Nidarosiin. Nyt määrättiin tuomioistuin, johon tuli kuulumaan

-kaksitoista herraa maan Pohjoiskulmalta Erlend Nikulauksenpojan asian

-ratkaisijaksi. Herra Finn Ogmundinpoika, drotsin veli, oli valittu

-kantajaksi.

-

-Kesän kuluessa levisi kuitenkin tieto siitä, että Haftor Olavinpoika,

-Godøyn herra, oli tappanut itsensä pienellä tikarilla, joka oli jätetty

-jokaiselle vangille ruokaveitseksi. Vankina olo oli vaikuttanut niin

-pahasti Haftoriin, ettei hän kuulunut olleen täysissä järjissään.

-Erlend sanoi Simonille sen kuullessaan, että nyt hänen ei tarvinnut

-pelätä Haftorin löysää suuta. Mutta hän oli kuitenkin hyvin järkyttynyt.

-

-Nyt olivat asiat siten, että vartija toisinaan vetäytyi syrjään

-Simonin ja Kristiinan ollessa Erlendin luona. Nämä molemmat ymmärsivät

-Erlendin ensimmäisen ja viimeisen ajatuksen olevan selviytyä asiasta

-niin, etteivät hänen rikostoverinsa tulisi ilmi. Hän sanoikin sen

-suoraan Simonille, kertoi luvanneensa kaikille, joiden kanssa oli

-neuvotellut, hoitaa ohjia siten, että hän itse saisi iskun käpälilleen,

-jos niiksi tuli, "enkä minä ole vielä milloinkaan pettänyt ketään, joka

-on luottanut minuun." Simon katsoi häneen -- Erlendin silmät olivat

-siniset ja kirkkaat; oli ilmeistä, että hän uskoi näin itse.

-

-Kuninkaan toimimiesten ei ollut onnistunut nuuskia esiin muita

-osallisia Erlendin maankavallusjuttuun kuin veljekset Greip ja Torvard

-Torenpoika Møresta, eivätkä nämä tahtoneet tunnustaa tietäneensä

-Erlendin aikeiden tarkoittaneen muuta kuin että tämän ja muutamien:

-muiden miesten tuli taivuttaa herttuatar lähettämään junkkeri

-Haakon Knutinpoika kasvatettavaksi Norjaan ja esittää myöhemmin

-Maunu-kuninkaalle, että hänen molemmille valtakunnilleen olisi eduksi,

-jos hän antaisi velipuolelleen Norjan kuninkaan kruunun.

-

-Borgar ja Guttorm Trondinpoika olivat onnistuneet pääsemään karkuun

-Veøyn linnasta -- kukaan ei tietänyt miten se oli tapahtunut, mutta

-arvailtiin Borgarin; saaneen naisten taholta apua; hän oli hyvin kaunis

-ja hiukan kevytmielinen. Sundbun Ivar istui vielä Mjøsin linnassa;

-veljet näkyivät jättäneen nuoren Haavardin ulkopuolelle neuvottelujen.

-

-Samaan aikaan kun henkivartiokäräjiä pidettiin kuninkaan kartanossa,

-oli arkkipiispalla luonaan concilium. Simonilla oli paljon ystäviä

-ja tuttuja; hän toi Kristiinalle yhä uusia tietoja. Kaikki uskoivat

-Erlendin tulevan karkotetuksi maasta ja hänen tilansa luovutettavan

-kuninkaalle. Erlend uskoi itsekin asian ratkeavan niin, hän säilytti

-rohkeutensa -- hän aikoi pyrkiä Tanskaan. Siinä maassa oli tie aina

-auki reippaalle, asekuntoiselle miehelle, ja Ingebjørg-rouva oli

-varmasti vastaanottava Kristiinan rakkaan sukulaisensa tavoin ja pitävä

-tätä arvossa ja kunniassa. Lapset saattoi Simon ottaa luokseen, mutta

-kaksi vanhinta poikaa tahtoi Erlend sentään mielellään mukaan.

-

-Kristiina ei ollut kertaakaan koko aikana liikkunut kaupungin

-ulkopuolella eikä nähnyt lapsiaan -- paitsi Naakkvea ja Bjørgulfia;

-nämä olivat eräänä iltana tulleet ratsastaen Husabystä. Äiti

-piti heidät luonaan pari päivää, mutta sitten hän lähetti heidät

-Raasvoldiin, jonne Gunna-rouva oli ottanut pienimmät.

-

-Se oli Erlendin tahto. Ja Kristiina pelkäsi ajatuksia, joita hänessä

-saattoi herätä, jos hänellä olisi poikansa ympärillään, jos hänen

-pitäisi kuunnella heidän kysymyksiään ja koettaa selvittää heille asian

-tilaa. Hän koki kaikin voimin häätää luotaan ajatukset ja muistot

-vuosista, jotka hän oli elänyt Husabyssä. Niin rikkaita ne olivat

-olleet, että hänestä koko tuo aika oli kuin tasainen tyyni meren pinta

--- jollaiselta aaltoava meri kylliksi korkealta katsottuna näyttää.

-Toinen toistaan ajelevat aallot ovat vain sama ikuinen meri; niin oli

-elämä keinuttanut hänen mieltään näinä avarina vuosina.

-

-Nyt tuntui taas siltä kuin ennen nuoruusvuosina, jolloin hän oli

-pysynyt uskollisena Erlendille kaikesta ja kaikista huolimatta.

-Jälleen oli hänen elämänsä herkeämätöntä odotusta niihin hetkiin

-pääsemiseksi, jolloin hänen oli suotu tavata miestään, istua hänen

-rinnallaan kuninkaan kartanon tornikamarin sängyn laidalla, puhua hänen

-kanssaan rauhallisesti ja tyynesti -- kunnes saattoi sattua, että

-he silmänräpäykseksi jäivät kahden kesken, jolloin he viskautuivat

-toistensa kaulaan loppumattomiin polttaviin suudelmiin hukkuen ja

-hurjasti toisiaan syleillen.

-

-Muuten Kristiina oli enimmäkseen Kristuksenkirkossa, tuntimääriä

-kerrallaan. Hän oli polvillaan, tuijottaen pääalttarin ristikko-ovien

-takana olevaan Pyhän Olavin kultaiseen arkkuun. Jumalan armosta oli

-heidän kahden kelvottoman suotu yhtyä pyhän vihkimisen kautta. Synnin

-poltinmerkillä merkittyinä, synnin taakan painamina he olivat astuneet

-yhdessä Jumalan huoneen ovesta sisään, ottaneet yhdessä vastaan

-Vapahtajan ruumiin papin kädestä. Saattaisiko hän siis valittaa nyt,

-kun Jumala koetti hänen uskollisuuttaan, muistaa muuta kuin että hän

-oli Erlendin vaimo ja Erlend hänen miehensä elämän loppuun asti?

-

-Mikonmessun edellisenä torstaina pidettiin tuomioistuimen kokous ja

-tehtiin päätös Erlend Nikulauksenpojan, Husabyn herran, jutussa.

-Hänet oli havaittu syylliseksi kavallusyritykseen maata ja kuningasta

-vastaan, kapinannostoon maan rajojen sisällä ja vieraan palkkaväen

-maahantuontiin. Tutkittuaan entisaikoina sattuneita samankaltaisia

-juttuja oli tuomarikunta tullut siihen päätökseen, että Erlend

-Nikulauksenpoika oli vikapää hengen ja omaisuuden menetykseen.

-

-Arne Gjavvaldinpoika tuli ilmoittamaan asiasta Simon Darrelle ja

-Kristiina Lauritsantyttärelle Nikulauksentaloon. Hän oli ollut läsnä

-neuvotteluissa.

-

-Erlend ei ollut kieltänyt syyllisyyttään. Selvästi ja varmasti hän

-oli tunnustanut aikoneensa näillä toimillaan pakottaa kuningas Maunu

-Eirikinpojan antamaan nuorelle velipuolelleen, junkkeri Haakon

-Knutinpoika Porselle Norjan valtakunnan kruunun. Erlend oli Arnen

-mielestä puhunut mainiosti. Hän oli huomauttanut niistä suurista

-vaikeuksista, joita koitui kansalle siitä, että kuningas viime

-vuosina tuskin oli näyttäytynyt Norjan rajojen sisällä ja että hän

-oli osoittanut aina haluttomuutta sijaisen asettamiseen, joka olisi

-suojannut lakia ja hoitanut kuninkaan valtaa. Kuninkaan puuhat

-Skånessa, hänen tuhlaavaisuutensa ja mieletön raha-asiain hoitonsa,

-jotka hänen uskottujen neuvonantajiensa täytyi huomata, johtivat

-kansan mielivallan ja köyhtymyksen tilaan, eivätkä alamaiset olleet

-milloinkaan varmoja siitä, ettei heiltä vaadittaisi uusia ylimääräisiä

-veroja ja avustusta. Ja koska Norjan ritareilla ja herroilla oli

-paljon vähemmän oikeuksia ja vapauksia kuin Ruotsin ritaristolla, oli

-edellämainittujen vaikea kilpailla jälkimmäisten kanssa, mistä myös

-seurasi, että nuori ja kokematon herra Maunu Eirikinpoika kuuli ja

-suosi enemmän ruotsalaisia herroja, koska näillä oli paljon suuremmat

-rikkaudet ja he sen vuoksi kykenivät avustamaan häntä tuntuvammin

-aseistetuilla ja harjaantuneilla joukoilla.

-

-Erlend liittolaisineen oli luullut tietävänsä niin varmasti kansan

-enemmistön mielen, herrojen, talonpoikain ja kaupunkilaisten

-pohjois- ja länsiosassa Norjaa, että he olivat uskoneet saavansa

-täyden kannatuksen toimittaessaan esille kuningasehdokkaan, joka

-oli yhtä läheistä sukua rakkaalle herrallemme ja kuninkaallemme

-Haakon-vainajalle kuin nykyinen kuningas. Hän oli siis ajatellut

-kansan yhtyvän siihen, että he saisivat Maunu-kuninkaan myöntämään

-velipuolelleen täkäläisen kuningasistuimen, junkkeri Haakonin

-vannoutuessa elämään rauhassa ja sovinnossa Maunu-herran kanssa,

-suojelemaan Norjan valtaa vanhojen maanrajojen sisällä, puolustamaan

-Jumalan kirkon oikeutta, maan lakeja ja tapoja, talonpoikien ja

-kaupunkien oikeuksia ja vapauksia, sekä vastustamaan ulkomaalaisten

-tunkeutumista maahan. Tähän esitykseen oli hänen ja hänen ystäviensä

-ollut tarkoitus suostuttaa Maunu-kuningas rauhallista tietä, vaikka

-Norjan talonpoikain ja päälliköiden ikivanha oikeus oli ollut kukistaa

-kuningas, joka pyrki hallitsemaan laittomasti.

-

-Ulf Saksinpojan Englannin- ja Skotlannin-matkan ainoana tarkoituksena

-hän sanoi olleen sen, että näiden tuli hankkia herra Haakonille

-kannatusta sieltä, jos Jumala oli aikonut hänet meidän kuninkaaksemme.

-Näissä hänen hommissaan ei ollut ollut osallisena kukaan muu Norjan

-mies kuin Haftor Olavinpoika Goøystä, -- Jumala olkoon hänen sielulleen

-armollinen -- hänen lankonsa Trond Gjeslingin kolme poikaa Sundbusta ja

-Greip ja Torvard Torenpoika Hattebergin suvusta.

-

-Erlendin sanat olivat tehneet syvän vaikutuksen, kertoi Arne

-Gjavvaldinpoika. Mutta sitten hän oli lopuksi, mainitessaan heidän

-odottaneen apua kirkon miehiltä, viitannut vanhoihin Maunu-kuninkaan

-poikuudenaikaisiin synteihin, ja se oli ollut epäviisaasti tehty, sanoi

-Arne. Arkkipiispan edusmies oli kieltänyt sen jyrkästi -- arkkipiispa

-Paal Baardinpoikahan oli sekä kansleriaikanaan että nyt osoittanut

-suurta kiintymystä Maunu-kuninkaaseen tämän jumalisen mielenlaadun

-vuoksi; ja kansa tahtoi mieluimmin unohtaa, että heidän kuninkaastaan

-oli milloinkaan kulkenut sellaisia huhuja; ja nythän hän oli menossa

-avioliittoon Namurin kreivin tyttären kanssa -- vaikka huhuissa olisi

-ollut perää ennen, niin kai hän nyt oli kokonaan luopunut pahoista

-tavoistaan.

-

--- Arne Gjavvaldinpoika oli osoittanut Simon Andreksenpojalle mitä

-suurinta ystävyyttä tämän Nidarosissa ollessa. Hän nytkin muistutti

-Simonia siitä, että Erlendillä oli oikeus valittaa laittomasti

-langetetusta tuomiosta. Lain kirjaimen mukaan olisi kantajan pitänyt

-olla Erlendin säätyinen mies, mutta Finn, Hestbøn herra, oli ritari ja

-Erlend aseenkantaja. Oli luultavaa, arveli Arne, että tuomio muuttuisi

-ja ettei Erlendiä voitaisi tuomita maanpakoa raskaampaan rangaistukseen.

-

-Mitä tulee Erlendin sanoihin hänen tarkoittamansa kuningasvallan

-hyödyllisyydestä -- niin kyllähän se kuulosti kauniilta. Ja

-tiedettiinhän kyllä, mistä oli löytyvä mies, joka olisi ollut halukas

-astumaan peräsimen ääreen ja ohjaamaan laivaa kuninkaan alaikäisyyden

-aikana. -- Arne raapi harmaan partansa juurta vilkaisten Simoniin.

-

-"Ei hänestä ole taitanut kuulua eikä näkyä jälkeäkään tänä kesänä?"

-kysäisi Simon hiljaa.

-

-"Ei. Hän sanoo olevansa kuninkaan epäsuosiossa ja kaikkien

-tämänkaltaisten asioiden ulkopuolella, kerrotaan. Hän ei ole pitkiin

-aikoihin jaksanut istua kotona näin kauan kuuntelemassa Elin-rouvan

-puheita. Hänen tyttäriensä sanotaan olevan yhtä kauniita ja tyhmiä kuin

-heidän äitinsä."

-

-       *       *       *       *       *

-

-Erlend oli kuullut tuomionsa järkähtämättömän tyynesti ja kumartanut

-herroille yhtä säädykkäästi, luontevasti ja kauniisti pois vietäessä

-kuin sisään astuessaan. Hän oli tyyni ja hilpeä Kristiinan ja Simonin

-tullessa häntä tapaamaan seuraavana päivänä. Arne Gjavvaldinpoika oli

-mukana, ja Erlend lupasi noudattaa hänen neuvoaan.

-

-"Ennen minä en milloinkaan saanut Kristiinaa Tanskaan", sanoi hän

-kietoen kätensä tämän vyölle. "Ja minä olisin aina niin kernaasti

-vienyt hänet mukanani maailmalle --." Hänen kasvoillaan kävi väristys

--- ja yhtäkkiä hän suuteli kiihkeästi vaimonsa kalpeata poskea

-välittämättä toisista.

-

-       *       *       *       *       *

-

-Simon Andreksenpoika lähti Husabyhyn järjestämään Kristiinan irtaimen

-omaisuuden muuttoa Jørundgaardiin. Hän neuvoi tätä myös lähettämään

-lapsensa Gudbrandinlaaksoon samalla kertaa. Kristiina sanoi:

-

-"Minun poikieni ei tarvitse lähteä isänsä kartanosta ennen kuin heidät

-häädetään sieltä."

-

-"Minä en odottaisi sitä sinun sijassasi", sanoi Simon. "He ovat niin

-pieniä, etteivät käsitä kohdalleen tätä juttua. Paras olisi, jos

-antaisit heidän lähteä Husabystä siinä luulossa, että he lähtevät

-ainoastaan tätiään tervehtimään ja katsomaan äitinsä perintökartanoa

-laaksossa."

-

-Erlend yhtyi asiassa Simoniin. Asia järjestyi kuitenkin niin, että vain

-Ivar ja Skule lähtivät tätinsä miehen mukana etelään. Kristiina ei

-hennonut lähettää kahta pienintä niin kauaksi luotaan. Kun Lauritsa ja

-Munan tuotiin hänen luokseen kaupunkitaloon ja hän huomasi nuorimman

-tuntevan äitinsä, hän purskahti itkuun. Simon ei ollut nähnyt hänen

-itkevän yhtään kyyneltä sen illan jälkeen, jolloin hän oli tullut

-Nidarosiin. Nyt hän itki itkemistään -- Munanin tähden, joka potki

-ja sätki hänen sylissään, pyrkien hoitajansa luo; ja sitten hän itki

-Lauritsa-poikaa, joka kiipesi äitinsä syliin halaten tätä ja pillahti

-itkemään hänkin, kun näki äitinsä itkevän. Kristiina antoi noiden

-kahden jäädä luokseen, samoin Gauten, joka ei tahtonut lähteä Simonin

-mukaan -- Kristiinasta ei ollut viisasta päästää pois näkyvistään

-lasta, joka kantoi niin raskasta taakkaa pienillä hartioillaan.

-

-Sira Eiliv oli tuonut lapset kaupunkiin. Hän oli pyytänyt

-arkkipiispalta vapautta käydäkseen Tautrassa tervehtimässä veljeään;

-Erlend Nikulauksenpojan kotipapin Pyyntöön suostuttiin kernaasti.

-Tämä tuumi, ettei Kristiina voinut jäädä kaupunkiin, kun hänellä oli

-niin monta lasta huolehdittavanaan, ja tarjoutui ottamaan Naakkven ja

-Bjørgulfin luostariin.

-

-Viimeisenä iltana ennen papin ja poikien lähtöä -- Simon oli jo

-matkustanut kaksosten kera -- ripitti Kristiina itsensä tuolle

-hurskaalle ja puhdassydämiselle miehelle, joka oli ollut hänen

-hengellinen isänsä niin monet vuodet. He puhuivat keskenään

-tuntikausia, ja Sira Eiliv kehotti häntä nöyryyteen ja kuuliaisuuteen

-Jumalan edessä, kärsivällisyyteen, uskollisuuteen ja rakkauteen

-aviomiestään kohtaan. Kristiina oli polvillaan penkkiä vasten, jolla

-Sira Eiliv istui; sitten pappi nousi paikaltaan, polvistui Kristiinan

-viereen punaisessa stolassaan, teki Kristiinan pään päälle Kristuksen

-rakkauden ikeen merkin ja rukoili kauan ja palavasti hiljaa itsekseen.

-Mutta Kristiina tiesi hänen rukoilevan sen isän ja äidin, niiden lasten

-ja palvelijain puolesta, joiden sielunhoitoa hän oli harrastanut

-parhaansa mukaan Husabyn vuosina.

-

-Seuraavana päivänä Kristiina seisoi Bratøren-niemellä katsoen miten

-Tautran veljet kohottivat purjeet pystyyn viedäkseen pois hänen

-kaksi vanhinta poikaansa ja Sira Eilivin. Kotimatkalla hän kävi

-minoriittiveljien kirkossa ja jäi sinne siksi kunnes luuli olevansa

-kyllin voimakas uskaltaakseen palata omaan taloonsa. Ja illalla kahden

-pienokaisen nukuttua hän jäi istumaan kehruun ääreen ja jutteli Gauten

-kanssa, kunnes tämänkin makuuaika tuli.

-

-

-

-

-VI

-

-

-Erlend istui kuninkaan kartanossa Klemensinmessun vaiheille asti.

-Silloin tuli käsky ja ilmoitus, että hänet oli vietävä Maunu-kuninkaan

-eteen turvallisen saattueen kera. Kuningas aikoi viettää joulun

-Baagahusissa tällä kertaa.

-

-Kristiina säikähti kauheasti. Sanomattomalla ponnistuksella hän oli

-pakottautunut näyttämään rauhalliselta Erlendin ollessa vankina ja

-kuolemaan tuomittuna. Nyt Erlend aiottiin viedä kauas tietymättömille

-teille; kuninkaasta puhuttiin niin monenlaista, eikä Erlendillä

-ollut ystäviä kuninkaan lähipiirissä. Ivar Ogmundinpoika, Baaghusin

-nykyinen linnanpäällikkö, oli käyttänyt mitä ankarinta kieltä Erlendin

-kapinahankkeista. Ja hänen sanottiin ärtyneen vielä enemmän, kun hän

-oli jälleen kuullut jotakin Erlendin hänestä puhumaa höpötystä.

-

-Mutta Erlend elostui uutisesta. Kristiina huomasi kyllä, ettei hän

-ajatellut kevein mielin heidän tulevaa eroaan. Mutta pitkä vankinaolo

-oli alkanut jäytää hänen voimiaan, joten hän nyt odotti innokkaasti

-pitkää merimatkaa ja näytti suhtautuvan melkein välinpitämättömästi

-kaikkeen muuhun.

-

-Kolmen päivän kuluttua oli kaikki kunnossa ja Erlend lähti herra Finnin

-laivalla. -- Simon oli luvannut palata Nidarosiin ennen adventtia,

-järjestettyään ensin vähän kotoisia asioitaan; jos uutisia alkaisi

-kuulua aikaisemmin, hän oli pyytänyt Kristiinaa ilmoittamaan siitä

-ja luvannut tulla heti. Kristiina päätti nyt lähteä etelään Simonin

-luokse ja sieltä kuninkaan eteen, langetakseen hänen jalkoihinsa ja

-pyytääkseen armoa miehelleen -- tarjotakseen vaikka kaiken mitä omisti

-Erlendin hengestä.

-

-Erlend oli myynyt ja pantannut kaupunkitalonsa eri tahoille;

-Nidarholman luostari omisti päärakennuksen, mutta apotti Olav oli

-kirjoittanut ystävällisesti Kristiinalle pyytäen häntä käyttämään

-sitä niin kauan kuin hän tarvitsi. Hän asui siellä yhden ainoan

-palvelusneidon kera. Ulf Haldorinpoika, joka oli päästetty vapaalle

-jalalle, kun ei häntä ollut voitu tuomita mistään, oli talossa myös,

-samoin tämän veljenpoika Haldor, joka oli Kristiinan huovi.

-

-Kristiina kysyi neuvoa Ulfilta, ja tämä asettui ensin epäilevälle

-kannalle -- arveli siitä tulevan hankalan matkan yli Dovren tunturin;

-tunturilla oli jo satanut paljon lunta. Mutta nähdessään Kristiinan

-sieluntuskan hän kehotti tätä lähtemään matkaan. Gunna-rouva otti

-molemmat pikkupojat Raasvoldiin, mutta Gaute ei tahtonut erota

-äidistään, eikä tämäkään tahtonut päästää poikaa silmistään täällä

-pohjoisessa.

-

-Tuli ankara ilma heidän päästyään Dovren eteläpuolelle, ja Ulfin

-neuvosta he jättivät hevosensa Drivstueniin ja lainasivat sieltä sukset

--- siltä varalta, että heidän täytyisi nukkua taivasalla seuraava yö.

-Kristiinalla oli ollut sukset jalassaan viimeksi pikku tyttönä, ja

-hänen kävi raskaaksi hiihtää, vaikka miehet tukivat häntä voimiensa

-takaa. He eivät ehtineet sinä päivänä pitemmälle kuin Drivstuenin ja

-Hjerdkinin puoliväliin, keskelle tuntureita, ja kun rupesi pimenemään,

-täytyi heidän etsiä suojaa eräästä koivuhaasta ja kaivautua lumeen.

-Toftarista he saivat lainaksi hevosia; siellä oli sumuista, ja heidän

-päästyään vähän alemma laaksoon alkoi sataa. Kun he monta tuntia pimeän

-tulon jälkeen ratsastivat Formon pihaan, ulvoi tuuli nurkissa, joki

-jymisi ja rinteellä kävi veden ja tuulen kohina. Piha oli kuin vetelä

-suo, jossa ei kuulunut kavioiden kopse -- eikä laajalla tanhualla

-näkynyt pienintäkään elonmerkkiä lauantai-illan hiljaisuudessa; eivät

-ihmiset eivätkä koirat näyttäneet huomaavan heidän tuloaan.

-

-Ulf kolkutti kartanorakennuksen ovea keihäällään; mies ilmestyi

-avaamaan. Kohta sen jälkeen seisoi Simon itse porstuan ovella leveänä

-ja tummana takaa virtaavassa valossa, käsivarrella lapsi, ja ajoi

-haukkuvat koirat taakseen. Hän huudahti nähdessään vaimonsa sisaren,

-laski lapsen lattialle ja vei Kristiinan ja Gauten sisään, auttaen

-heidän yltään läpimärät vaatteet.

-

-Tuvassa oli lämmin ja kotoinen henki, mutta umpea ilma, sillä tupa oli

-uunitupa, jossa oli lattea katto. Ja se oli täynnä väkeä -- lapsia

-ja koiria kihisi joka nurkassa. Ja äkkiä Kristiina erotti kahden

-pikkupoikansa punoittavat, iloiset ja innokkaat kasvot pöydän takaa,

-jolla paloi kynttilä. He tulivat esiin tervehtien vähän vieraasti

-äitiään ja veljeään -- Kristiina ymmärsi häirinneensä toisten

-lauantainviettoa. Tupa oli muuten täydellisen epäjärjestyksen vallassa,

-ja joka askeleella narskuivat pähkinänkuoret, joita oli kaikkialla.

-

-Simon lähetti rengit ja naiset asioille, ja tupa tyhjeni väestä sekä

-enimmistä lapsista ja koirista -- heillä oli vieraana naapureita

-palvelijoineen. Kysellessään ja kuunnellessaan kuulumisia hän kiinnitti

-soljella paitansa ja mekkonsa, jotka olivat olleet auki alas paljaalle,

-karvaisella rinnalle asti. Lapset olivat reutoneet hänet semmoiseksi,

-sanoi hän anteeksipyytäen. Hän oli kauhean ruokkoamattoman näköinen,

-vyö oli vinossa, vaatteet ja kädet olivat likaiset, kasvot noessa ja

-tukka täynnä roskaa ja tomua.

-

-Pian tuli kaksi palvelusnaista viemään Kristiinaa ja Gautea Ramborgin

-rouvatupaan. Siellä paloi jo tuli uunissa, palvelusneidot sytyttivät

-kiireesti kynttilöitä, valmistivat vuoteen ja auttoivat Kristiinan ja

-pojan ylle kuivat vaatteet, kun taas toiset kantoivat pöytään ruokaa

-ja juomaa. Keskenkasvuinen tyttö, jolla oli silkkinauhalle palmikoitu

-tukka, toi olutkulhon, josta vaahto kuohui laidoille. Tyttö oli Simonin

-avioton tytär Arngjerd.

-

-Sen jälkeen tuli Simon itse sinne; hän oli suorinut asunsa ja oli nyt

-enemmän sellainen, jona Kristiina oli tottunut hänet näkemään: hyvin

-kauniisti ja komeasti puettu. Hän talutti tytärtään kädestä, ja Ivar ja

-Skule seurasivat perästä.

-

-Kristiina kysyi sisartaan, ja Simon vastasi Ramborgin lähteneen

-saattamaan Sundbun vaimoja Ringheimiin; Jostein oli ollut hakemassa

-tytärtään Helgaa, ja hän oli tahtonut Dagnyn ja Ramborginkin mukaan

--- tämä hilpeä, hyvänsävyinen vanha mies oli luvannut pitää hyvää

-huolta noista kolmesta nuoresta vaimosta. Ramborg tuli ehkä jäämään

-sinne talveksi. Hän odotti lasta Matinmessun aikaan -- ja olihan Simon

-itsekin arvellut joutuvansa olemaan poissa kotoa talvella; silloin

-Ramborgilla oli hauskempi nuorten sukulaisvaimojen luona. Formon

-taloudelle ei merkinnyt sitä eikä tätä, oliko hän kotona vai muualla,

-nauroi Simon -- eihän hän, Simon, ollut ennenkään vaatinut, että

-Ramborg, tuo lapsi, kuluttaisi voimiaan suuren talouden hoidossa.

-

-Kristiinan ilmoitettua aikeensa sanoi Simon paikalla tahtovansa lähteä

-mukaan. Hänellä oli niin paljon sukulaisia ja omia sekä isänsä vanhoja

-ystäviä siellä, että hän uskoi voivansa hyödyttää Kristiinaa enemmän

-nyt kuin Trondheimissa. Siitäkin hän siellä saisi helpommin selvän,

-oliko Kristiinan viisasta pyrkiä itsensä kuninkaan puheille. Hän sanoi

-olevansa valmis matkaan kolmen tai neljän päivän perästä.

-

-He menivät yhdessä messuun seuraavana aamuna, joka oli sunnuntai, ja

-sitten he olivat Sira Eirikin vieraana Romundgaardissa. Pappi oli jo

-vanha; hän otti Kristiinan hellästi vastaan ja otti syvästi osaa hänen

-onnettomuuteensa. Sitten he käväisivät Jørundgaardissa. Rakennukset

-olivat samat, ja huoneissa oli entiset sängyt, penkit ja pöydät. Se

-oli nyt hänen oma kartanonsa; oli todennäköistä, että hänen poikansa

-tulisivat varttumaan miehiksi tässä ja että hän itse kerran ummistaisi

-silmänsä lapsuudenkodissaan. Mutta koskaan hän ei ollut tuntenut niin

-selvästi kuin nyt, että tässä talossa eli hänen vanhempiensa henki.

-Heillä oli voinut olla omat salaiset surunsa, mutta kaikille ympärillä

-oleville oli heiltä riittänyt lämpöä, apua ja turvaa.

-

-Kristiina oli rauhaton ja alakuloinen, minkä vuoksi häntä pyrki

-väsyttämään Simonin puhe tämän omista asioista, kartanosta ja lapsista.

-Hän tiesi, ettei niin olisi saanut olla; olihan Simon valmis auttamaan

-häntä voimiensa takaa, ja Kristiina ymmärsi että toinen teki kauniisti

-tarjoutuessaan lähtemään pois kotoaan ja vaimonsa luota jouluksi, kun

-asiat olivat nykyisellä kannalla -- Simon ajatteli varmaan paljonkin

-sitä, saisiko hän tällä kertaa pojan, hänellähän oli vain yksi lapsi

-Ramborgista, vaikka he olivat olleet naimisissa kohtapuoleen kuusi

-vuotta. Eihän Kristiina voinut vaatia, että Simon sulautuisi niin

-kokonaan hänen ja Erlendin asioihin, että hän sen vuoksi unohtaisi

-kaikki onnellisen asemansa tuottamat ilot -- mutta oli vain kummallista

-kulkea hänen sivullaan, kun toinen tuntui niin iloiselta ja innokkaalta

-ja tyytyväiseltä oloonsa.

-

-Huomaamattaan oli Kristiina kuvitellut Ulvhild Simonintyttären

-samanlaiseksi kuin oman sisarvainajansa, jonka mukaan tälle oli annettu

-nimi -- kuvitellut, että tyttö olisi vaalea ja hentorakenteinen ja

-vieno. Mutta Simonin pikku tytär oli pyöreä ja palleroinen, hänen

-poskensa olivat kuin omenat ja suu kuin punainen marja; harmaat silmät

-olivat vilkkaat kuin Simonin silmät nuorena, ja hänellä oli Simonin

-kaunis kihara tukka. Simon oli kovasti ihastunut sievään, eloisaan

-lapseensa ja oli ylpeä sen sukkelista puheista.

-

-"Tämä on niin ruma ja ikävä ja paha tytön typykkä", sanoi hän ottaen

-lasta kainaloiden alta ja nostaen hänet ilmaan, jossa ravisteli häntä,

-"että se taitaakin olla vaihdokas, jonka tunturipeikot ovat tuoneet

-isälle ja äidille kätkyeen -- niin se on ruma ja kamalan näköinen",

-lisäsi hän laskien lapsen äkisti maahan ja tehden kolme kertaa

-ristinmerkin sen yli, ikään kuin varomattomia sanojaan säikkyen.

-

-Hänen äpärälapsensa Arngjerd ei ollut kaunis, mutta näytti kiltiltä ja

-ymmärtäväiseltä tytöltä, ja isä otti hänet retkilleen niin usein kuin

-voi. Hän lauloi tytön kiitosta aamusta iltaan -- Kristiinan sopi katsoa

-Arngjerdin myötäjäisarkkuun, mitä kaikkea tämä jo oli kehrännyt ja

-kutonut ja ommellut itselleen.

-

-"Se päivä, jolloin minä lasken tämän tyttären käden hyvän ja uskollisen

-sulhasen käteen", sanoi Simon seuraten katseellaan lasta, "on oleva

-elämäni parhaita."

-

-Säästääkseen kuluja ja saadakseen matkan sujumaan nopeammin ei

-Kristiina huolinut mukaan yhtään palvelusneitoa eikä muita miehiä

-kuin Ulf Haldorinpojan. Kaksi viikkoa ennen joulua hän ratsasti

-sitten Formosta Simon Andreksenpojan ja tämän kahden reippaan nuoren

-palvelijan kera.

-

-Heidän tullessaan Osloon sai Simon paikalla kuulla, ettei kuningas

-tullut Norjaan -- hän tahtoi viettää joulun Ruotsissa. Erlend oli

-Akersnesin linnassa; linnanpäällikkö oli matkoilla, joten häntä

-ei toistaiseksi saattanut tavata. Mutta alipäällikkö Olav Kyrning

-lupasi ilmoittaa Erlendille, että he olivat kaupungissa. Olav oli

-erittäin ystävällinen Simonille ja Kristiinalle, sillä hänen veljensä

-oli naimisissa Ramborg Aasmundintyttären kanssa, joka oli kotoisin

-Skogista, joten hän katsoi olevansa kaukaista sukua Lauritsantyttärille.

-

-Skogin herra Ketil tuli kaupunkiin pyytäen heidät jouluksi luokseen,

-mutta Kristiina ei tahtonut viettää joulua muualla kuin missä Erlend

-oli. Eikä Simonkaan silloin halunnut lähteä, vaikka Kristiina kovasti

-kehotteli; Simon ja Ketil tunsivat toisiaan jonkin verran, mutta

-Kristiina oli nähnyt setänsä pojan vain kerran tämän tultua aikuiseksi.

-

-Kristiina ja Simon asuivat samassa kartanossa, jossa Kristiina kerran

-oli ollut Simonin vanhempien vieraana siihen aikaan, jolloin he olivat

-olleet kihloissa; mutta nyt he asuivat toisessa rakennuksessa. Tuvassa

-oli kaksi sänkyä, Kristiina nukkui toisessa ja Simon ja Ulf toisessa;

-miehet nukkuivat tallissa.

-

-Jouluyönä tahtoi Kristiina lähteä Nonneseterin kirkon keskiyönmessuun

--- hän sanoi nunnien laulavan niin kauniisti. He lähtivät sinne kaikki

-viisi. Yö oli tähtikirkas, lauhkea ja kaunis, ja illansuussa oli

-sadellut lunta, joten oli jokseenkin valoisa. Kellojen alkaessa soida

-eri puolilla kaupunkia virtasi kaikista taloista ihmisiä, ja Simonin

-täytyi taluttaa Kristiinaa. Tavantakaa hän vilkaisi syrjäsilmällä

-tähän. Kristiina oli laihtunut paljon tänä syksynä, mutta hänen pitkä,

-ryhdikäs vartalonsa näytti taas saaneen neitseellistä pehmeyttä ja

-suloa. Hänen kalpeille kasvoilleen oli levinnyt nuoruudenaikainen rauha

-ja lempeys, josta kuulsi syvä, salainen, odottava jännitys. Hän oli

-muuttunut kummasti entisen nuoren Kristiinan kaltaiseksi, jonka Simon

-muisti tuolta joululta --. Simon puristi tietämättään hänen kättään

-ja huomasi sen vasta sitten, kun Kristiina pusersi hänen sormiaan

-vastaukseksi. Simon nosti katseensa -- Kristiina hymyili ja nyökkäsi,

-ja Simon ymmärsi, että Kristiina oli luullut hänen puristuksensa olleen

-rohkaisun merkkinä, johon hän tahtoi vastata kiittäen.

-

-Kun juhlapäivät olivat ohi, lähti Kristiina luostariin ja lähetti

-kunnioittavat terveisensä abbedissalle ja niille hänen aikaisilleen

-sisarille, jotka vielä olivat elossa. Hän viipyi abbedissan

-puhetuvassa hetken. Sitten hän meni kirkkoon. Hän käsitti, ettei

-hänellä ollut luostarissa mitään tekemistä. Sisaret olivat ottaneet

-hänet ystävällisesti vastaan, mutta hän oli huomannut näiden pitävän

-häntä vain yhtenä monista neidoista, jotka olivat olleet luostarissa

-vuoden -- jos he olivat kuulleet puhuttavan siitä, että hän oli ollut

-erilainen kuin toiset, vaikkakaan ei hyvässä, eivät he ainakaan

-ilmaisseet sitä. Nunnaluostarissa vietetty vuosi, joka oli vaikuttanut

-niin suuresti hänen elämäänsä, oli merkinnyt ylen vähän luostarin

-elämässä. Hänen isänsä oli ostanut itselleen ja perheelleen osuuden

-luostarin esirukouksiin sielujen puolesta; uusi abbedissa, Elin-rouva,

-ja sisaret lupasivat rukoilla hänen ja hänen miehensä sielun

-pelastukseksi. Mutta Kristiina tunsi, ettei hänellä ollut oikeutta

-häiritä nunnia tervehdyskäynnillään. Heidän kirkkonsa oli avoin hänelle

-kuten kaikille ihmisille; hän saattoi seisoa kirkon pohjoisessa päässä

-ja kuunnella kuorista virtaavaa heleää laulua -- ja kun sisaret

-olivat lähteneet kirkosta luostarin pihalle vievästä ovesta, saattoi

-hän mennä polvistumaan rouva Groa Guttormintyttären hautakiven

-ääreen ja muistella tuota viisasta, voimakasta, arvokasta äitiä,

-jonka neuvoja hän ei ollut ymmärtänyt pitää kunniassa -- mutta muuta

-kotipaikkaoikeutta hänellä ei ollut tässä Kristuksen palvelijattarien

-kodissa.

-

-Juhlien lopulla tuli herra Munan hänen luokseen -- hän sanoi nyt

-vasta kuulleensa, että Kristiina oli kaupungissa. Munan tervehti

-sydämellisesti häntä, Simon Andreksenpoikaa ja Ulfia, jota hän vähän

-väliä nimitti sukulaisekseen ja rakkaaksi ystäväkseen. Taisi käydä

-vaikeaksi päästä tapaamaan Erlendiä, arveli hän, tätä vartioitiin

-hyvin ankarasti -- ei hänkään ollut vielä päässyt tapaamaan serkkuaan.

-Mutta Ulf sanoi nauraen, ritarin ratsastettua pois, ettei hän luullut

-Munanin kovin innokkaasti koettaneenkaan -- hän pelkäsi niin kauheasti

-tulevansa sotketuksi asiaan, ettei kärsinyt kuulla siitä paljon

-mainittavankaan. Munan oli tuntuvasti vanhentunut, hän oli kaljupäinen

-ja laihtunut, nahka lepsatti velttona tuon ison ruhon ympärillä. Hän

-asui Skogheimissä ja hänellä oli luonaan eräs äpärätyttärensä, joka

-oli jäänyt leskeksi. Munan olisi tahtonut päästä hänestä, sillä kukaan

-hänen toisista lapsistaan, niin aviollisista kuin äpäristä, ei tahtonut

-tulla maille tanhuville niin kauan kuin tämä sisarpuoli ohjasi taloa;

-hän oli vallanhaluinen, saita ja teräväkielinen nainen. Mutta Munan ei

-uskaltanut käskeä häntä pois.

-

-Vihdoinkin, uuden vuoden alettua, hankki Olav Kyrning Kristiinalle ja

-Simonille luvan tavata Erlendiä. Ja nyt sai Simon taas seurata surevaa

-vaimoa sydäntäsärkeviin kohtauksiin. Kuri oli paljon kovempi täällä

-kuin Nidarosissa, Erlend ei saanut puhua kenenkään kanssa ilman että

-linnanpäällikön miehiä oli saapuvilla.

-

-Erlend oli tyyni kuin ennen, mutta Simon huomasi, että asian tila

-alkoi kuluttaa miestä. Hän ei valittanut milloinkaan, sanoi, ettei hän

-kärsinyt puutetta, vaan että kaikki oli niin hyvää kuin olla saattoi,

-mutta tunnusti kuitenkin kylmän toisinaan vaivaavan, huoneessa kun ei

-ollut tulisijaa. Eikä hän voinut pitää liikaa huolta puhtaudestaan --

-mutta ellei hänen olisi tarvinnut tapella täiden kanssa, olisi aika kai

-käynyt vieläkin pitemmäksi, sanoi hän nauraen.

-

-Kristiinakin oli rauhallinen -- niin rauhallinen, että Simon jäi

-odottamaan henki kurkussa sitä päivää, jolloin tuo rauha laukeaisi.

-

-Maunu-kuningas oli kruuna jäisten jälkeisellä matkallaan Ruotsissa,

-joten ei ollut toiveita hänen tulostaan rajalle ensi tilassa, eikä

-myöskään muutoksesta Erlendin asemaan.

-

-Yrjönmessunpäivänä olivat Kristiina ja Ulf Haldorinpoika Nunnaluostarin

-kirkossa. Heidän paluumatkalla päästyään nunnaluostarin joen yli vievän

-sillan toiseen päähän ei Kristiina lähtenytkään alas majapaikkaan, joka

-sijaitsi lähellä piispan kartanoa, vaan kääntyi itään, Klemensinkirkon

-rinnettä kohti, kirkon ja joen välisiin ahtaisiin kujiin.

-

-Päivä oli pilvinen ja ilma oli ollut suojainen jonkin aikaa, joten

-heidän jalkineensa ja viitanliepeensä tulivat märiksi ja raskaiksi

-joen varren keltaisessa liejukossa. He joutuivat rinteellä oleville

-pelloille. Kerran sattuivat heidän silmänsä yhteen. Ulf nauroi hiljaa,

-levitti suunsa eräänlaiseen irvistykseen, mutta hänen katseensa oli

-surullinen; Kristiinan kasvoille ilmestyi kärsivä hymy. Samassa

-he saapuivat mäen laitaan; savi oli vierinyt joskus maailmassa

-alas tältä kohden, ja talo oli aivan vieremän alla, niin lähellä

-likaisenkeltaista, mustan, hontelon rikkaruoho-idun peittämää laitaa,

-että sikopahnasta tunkeva löyhkä tuntui ylös asti -- alhaalla tummassa

-liejukossa kulki kaksi lihavaa emakkoa tonkien ja röhkien. Tällä kohden

-erotti vain, kapea kaistale rakennukset joen harmaasta, likaisesta

-vedestä, jossa kellui kolisevia jääkappaleita, ja kuihtunut turve

-törrötti valjuna katoilla.

-

-Heidän siinä seisoessaan tuli sikopahna-aitauksen ääreen muuan mies

-ja nainen, jotka jäivät siihen sikoja tarkastamaan -- mies kumartui

-aidan yli ja raaputti toista emakkoa hopeaisen tapparan varrella, jota

-hän käytti keppinä kävellessään. Mies oli itse Munan Baardinpoika

-ja vaimo oli Brynhild. Munan nosti katseensa, huomasi heidät -- ja

-jäi töllistämään ylös vierun laitaa; silloin huusi Kristiina iloisen

-tervehdyksen.

-

-Herra Munan räjähti kaikuvaan nauruun.

-

-"Tule alas ottamaan lämmin ryyppy tässä koiranilmassa", huusi hän ylös.

-

-Matkalla pihaveräjälle kertoi Ulf, ettei Brynhild Jonnintytär pitänyt

-enää majalaa eikä oluttupaa. Hän oli joutunut pinteeseen monta kertaa,

-ja hänet oli viimein uhattu ottaa hengiltä, ellei hän lopettaisi,

-mutta Munan oli pelastanut hänet ja mennyt takuuseen siitä että tämä

-lopettaisi kokonaan luvattoman ammattinsa. Hänen poikansa olivat myös

-ylenneet siksi korkeaan asemaan, että äidin heidän tähtensä täytyi

-ruveta ajattelemaan maineensa parantamista. Vaimonsa kuoleman jälkeen

-oli Munan Baardinpoika taas liittynyt häneen ja oli alituiseen Flugan

-talossa.

-

-Munan tuli heitä vastaan pihaveräjälle.

-

-"Me olemme kaikki neljä sukua tavallamme", hihitti hän -- hän oli

-hienossa hiprakassa, mutta ei juovuksissa. "Sinä olet hyvä nainen,

-Kristiina Lauritsantytär, olet hurskas eikä sinussa ole ylpeyden

-vikaa -- Brynhild on myös nykyään kunniallinen nainen -- ja minä

-olin naimaton mies siittäessäni meidän kaksi poikaamme -- ne ovat

-reippaimmat kaikista lapsistani -- sen minä olen sanonut aina,

-Brynhild. Inge ja Gudleik ovat rakkaimmat lapseni --"

-

-Brynhild oli vieläkin kaunis, mutta kellertävän kalpea; hänen ihonsa

-näytti niljaiselta, aivan kuin hän olisi seisonut koko päivän

-läskikattilan ääressä. Mutta tuvassa oli hyvä järjestys, hän toi

-pöytään erinomaista ruokaa ja juomaa, ja puiset astiat olivat puhtaat

-ja kauniit.

-

-"Minä poikkean tänne käydessäni asioilla Oslossa", sanoi Munan.

-"Ymmärrätkös, äiti tahtoo mielellään kuulla uutisia pojistaan. Inge

-kirjoittelee minulle tavantakaa, sillä hän on oppinut mies, piispan

-toimimieheltä vaaditaan sitä, näetkös -- ja hyvät naimisetkin minä

-hommasin hänelle, Tora Bjarnentyttären Grjotesta; luuletko sinä monen

-miehen saaneen sellaista vaimoa äpäräpojalleen? Ja tässä nyt istumme

-puhellen näistä, ja Brynhild kantaa eteeni ruokaa ja olutta, kuten

-entisinä aikoina, jolloin hän kantoi minun avaimiani Skogheimissä.

-Siellä on ikävä istua ja muistella vaimovainajaa --. Ja niinpä minä

-ratsastan tänne vähän hupia hakemaan -- silloin kun tämä Brynhild on

-semmoisella tuulella, että suo minulle hiukan ystävyyttä ja iloa."

-

-Ulf Haldorinpoika istui leuka käden varassa katsoen Husabyn rouvaa.

-Kristiina kuunteli puhetta ja vastaili niin hiljaisesti ja lempeästi ja

-arvokkaasti kuin olisi ollut pidoissa jossakin Trondheimin kartanossa.

-

-"Sinä Kristiina Lauritsantytär sait vaimon nimen ja arvon", sanoi

-Brynhild Fluga, "vaikka juoksit minun parveeni Erlendin jäljissä. Minä

-olen ikäni kaiken kantanut nartun ja huoravaimon nimeä -- äitipuoleni

-möi minut tuolle -- minä purin ja raavin, ja hänen naamassaan oli

-kaikkien kynsieni merkit ennen kuin hän sai tahtonsa täytetyksi --"

-

-"Joko sinä taas alat puhua siitä!" valitti Munan. "Olenhan minä sanonut

-monta kertaa, että olisin jättänyt sinut rauhaan, jos sinä olisit ollut

-ihmisten tavalla ja pyytänyt minua säästämään itseäsi, mutta sinä

-hyppäsit silmilleni kuin villikissa kun minä tuskin olin ehtinyt astua

-ovesta sisään --"

-

-Ulf Haldorinpoika nauroi hiljaa itsekseen.

-

-"Ja minä olen aina kohdellut sinua hyvin sen jälkeen", sanoi Munan.

-"Sinä sait kaiken, mitä viitsit pyytää -- ja lapsillamme on paremmat

-ja turvallisemmat päivät kuin Kristiinan poikaraukoilla -- Jumala

-varjelkoon niitä raukkoja, kyllä Erlend on pannut heidät päiville!

-Tarkoitan, että pitäisihän sen merkitä enemmän äidin sydämelle kuin

-vaimon nimen ja arvon -- ja tiedäthän sinä minun usein pahoitelleen,

-ettet sinä ollut sellaisesta suvusta, että minä olisin voinut ottaa

-sinut lailliseksi vaimokseni -- en ole pitänyt kenestäkään naisesta

-niin paljon kuin sinusta -- vaikka sinä et ollut liian usein lempeä

-ja hellä minua kohtaan -- ja vaikka sitten sain sellaisen vaimon kuin

-sain, kiitos Luojan. Olen rakennuttanut alttarin Katrin ja minun

-muistoksi kirkkoomme, Kristiina -- ja olen joka päivä kiittänyt Jumalaa

-ja Pyhää Neitsyttä aviokumppalistani, jota parempaa ei ole ollut

-yhdelläkään miehellä." Hän nyyhkäisi ja alkoi itkeä tuhrustella.

-

-Vähän ajan kuluttua sanoi Ulf Haldorinpoika, että nyt heidän täytyi

-lähteä. He eivät vaihtaneet sanaakaan kotimatkalla. Mutta tuvan oven

-ulkopuolella ojensi Kristiina kätensä Ulfille ja sanoi:

-

-"Ulf -- sukulaiseni ja ystäväni!"

-

-"Jos siitä olisi asialle apua", sanoi Ulf hiljaa, "niin menisin

-mielelläni hirteen Erlendin puolesta -- hänen ja sinun tähtesi."

-

-       *       *       *       *       *

-

-Illalla vähän ennen maatapanoaikaa istui Kristiina Simonin kanssa

-kahden kesken tuvassa. Yhtäkkiä hän alkoi kertoa, missä oli ollut

-aikaisemmin päivällä. Hän kertoi, mistä siellä oli keskusteltu.

-

-Simon istui rahilla vähän matkan päässä. Etukumarassa, käsivarret

-reisiä pitkin kädet alas riippuen hän siinä istui katsellen Kristiinaa,

-kummallinen, tutkiva ilme pienissä, terävissä silmissään. Hän ei

-lausunut sanaakaan, eikä hänen isoissa, jykevissä kasvoissaan

-liikahtanut ainoakaan lihas.

-

-Silloin Kristiina sanoi kertoneensa koko asian isälleen.

-

-Simon istui edelleen liikahtamatta. Mutta tuokion kuluttua hän sanoi

-levollisesti:

-

-"Ainoa, mitä minä olen pyytänyt sinulta koko sinä aikana, jolloin me

-olemme tunteneet toisemme -- on, ellen muista väärin -- että sinä --

-ettet sinä -- etkö olisi voinut vaieta säästääksesi Lauritsaa --?"

-

-Koko Kristiinan ruumis tärisi:

-

-"Kyllä. Mutta --. Oi Erlend, Erlend, Erlend --!"

-

-Toisen hurja parahdus sai Simonin syöksymään pystyyn -- Kristiina oli

-viskautunut etukumaraan ja huojutti nyt ruumistaan edestakaisin pää

-käsien varassa huudellen lakkaamatta Erlendin nimeä. Vavahtelevat,

-tuskaiset nyyhkytykset tunkeutuivat ikään kuin väkisin esiin ja

-pulppusivat purskahdellen ulos.

-

-"Kristiina -- Jeesuksen nimessä!"

-

-Simonin tarttuessa häntä olkavarteen ja koettaessa hillitä häntä

-heittäytyi Kristiina koko ruumiinsa painolla Simonia vastaan ja tarttui

-hänen kaulaansa, huudellen yhä itkien miehensä nimeä.

-

-"Kristiina -- hillitse itsesi --" Simon puristi häntä sylissään ja

-huomasi, ettei toinen tajunnut sitä, vaan itki niin, ettei pysynyt

-pystyssä tukematta. Silloin Simon nosti hänet koholle -- likisti hänet

-silmänräpäykseksi itseään vasten, kantoi hänet sitten pois ja laski

-hänet vuoteelle.

-

-"Hillitse itsesi", pyysi hän jälleen tuskaisesti ja miltei uhaten

-ja otti Kristiinaa kiinni päästä; silloin Kristiina tarttui hänen

-ranteisiinsa ja käsivarsiinsa tarrautuen häneen:

-

-"Simon -- Simon -- hänet täytyy pelastaa --"

-

-"Minä teen mitä voin, Kristiina -- nyt sinun täytyy hillitä itsesi!"

-Simon kääntyi äkkiä pois, meni ovelle ja katosi ulos. Sitten hän huusi

-niin että pihamaa raikui palvelusneitoa, jonka Kristiina oli palkannut

-itselleen Oslossa. Tämä tuli juoksujalkaa paikalle, ja Simon käski

-hänen mennä talon rouvan luo. Mutta neito tuli samassa takaisin; rouva

-tahtoi olla yksin, kertoi hän kauhuissaan Simonille, joka seisoi

-äskeisellä paikalla.

-

-Simon nyökäytti päätään ja meni tallin puolelle, jonne hän jäi siihen

-asti kunnes Gunnar, hänen oma palvelijansa, ja Ulf Haldorinpoika

-tulivat sinne antamaan hevosille ilta-apetta. Simon rupesi puheisiin

-näiden kanssa ja lähti sitten Ulfin seurassa takaisin tupaan.

-

-Kristiina ei nähnyt paljon lankoaan seuraavana päivänä. Mutta

-puolenpäivän jälkeen, hänen istuessaan ompelemassa vaatekappaletta,

-jonka hän aikoi viedä miehelleen, tuli Simon juosten sisään, ei sanonut

-sanaakaan eikä katsonut häneen, vaan paukautti auki matka-arkkunsa

-kannen, täytti hopeapikarin viinillä ja juoksi samaa tietä ulos.

-Kristiina nousi paikaltaan ja syöksyi perästä. Oven takana seisoi

-vieras mies hevostaan pidellen -- Simon veti kultasormuksen sormestaan,

-pudotti sen pikariin ja joi tulijan maljan.

-

-Kristiina arvasi mistä oli kysymys ja huudahti iloisesti:

-

-"Sinä olet saanut pojan, Simon."

-

-"Niin olen." Simon läimäytti tulijaa olalle, kun tämä pisti kiittäen

-pikarin ja sormuksen vyöhönsä. Sitten otti Simon vaimonsa sisarta

-vyötäisistä ja pyöräytti hänet ympäri. Hän oli niin iloisen näköinen,

-että Kristiinan täytyi laskea kätensä hänen olkapäilleen -- ja silloin

-Simon suudella muiskautti häntä keskelle suuta ja nauroi ääneen.

-

-"No nyt jää Darre-suku sinun jälkeesi Formoon, Simon", sanoi Kristiina

-iloisesti.

-

-"Niin jää -- jos se on Jumalan tahto. -- Tänä iltana minä menen

-yksin", sanoi hän sitten, kun Kristiina kysyi, menisivätkö he yhdessä

-iltarukoukseen.

-

-Illalla sanoi Simon Kristiinalle kuulleensa Erling Vidkuninpojan olevan

-kartanossaan Akerissa Tunsbergin luona. Ja aamupäivällä oli Simon

-varannut itselleen paikan laivalla, joka meni vuonoa alas -- hän aikoi

-puhua herra Erlingin kanssa Erlendin asiasta.

-

-Kristiina ei sanonut tuohon paljoa. He olivat joskus ennenkin arvelleet

-ohimennen, mahtaisiko herra Erling tuntea Erlendin hankkeita vai ei.

-Simon sanoi nyt tahtovansa kysyä Erling Vidkuninpojan mieltä siitä,

-oliko Kristiinan viisasta lähteä Simonin saattamana Ruotsiin Lauritsan

-mahtavien sukulaisten luo pyytämään näiden neuvoa ja sukulaisapua.

-

-Silloin sanoi Kristiina:

-

-"Mutta kun sinä nyt olet saanut kuulla suuren uutisen kotoasi, lanko,

-on minusta luonnollista, että siirrät Akerin-matkasi ja menet ensin

-Ringheimiin katsomaan Ramborgia ja poikaa."

-

-Simonin täytyi kääntyä pois, niin liikuttuneeksi hän tuli. Hän

-oli tahtonut tietää mahtaisiko Kristiina osoittaa ymmärtävänsä,

-että hän kaipasi poikaansa näkemään. Mutta voitettuaan hiukan

-mielenliikutuksensa hän sanoi nöyrällä äänellä:

-

-"Olen ajatellut, Kristiina -- että ehkäpä Jumala on suova pojalleni

-paremman voinnin, jos minä jaksan pysyä kärsivällisenä ja tyytyä

-olemaan näkemättä häntä siihen asti kunnes olen saanut autetuksi

-Erlendiä ja sinua."

-

-Seuraavana päivänä hän lähti kaupungille ostamaan kalliita ja

-arvokkkaita lahjoja vaimolleen ja pojalle sekä niille naisille, jotka

-olivat olleet Ramborgin luona hänen saadessaan lapsen. Kristiina otti

-esille kauniin hopealusikan, jonka hän oli saanut perinnöksi äidiltään;

-sen hän nyt antoi Andres Simoninpojalle, mutta sisarelleen hän lähetti

-raskaat, kullatut hopeavitjat, jotka hän kerran lapsena oli saanut

-Lauritsalta pyhäinjäännösristin kera. Ristiin hän kiinnitti Erlendin

-morsiuslahjaketjun. Seuraavana päivänä keskipäivän aikaan purjehti

-Simon pois.

-

-Illalla laski alus erään saaren suojaan vuonolle. Simon jäi alukselle,

-makasi nahkasäkissä, jonka päälle oli levitetty sarkahuopia, katsellen

-tähtitaivasta, jonka sikermät näyttivät heiluvan ylös ja alas veneen

-kääntelehtiessä uneliaasti liukuvilla aalloilla. Vesi läiskähteli

-ja jääkappaleet kolisivat ja jyskivät aluksen sivuja vasten. Tuntui

-melkein hyvältä kylmän hiipiessä yhä syvemmälle ja syvemmälle

-ruumiiseen. Se rauhoitti niin suloisesti.

-

-Hän tiesi, että nyt oli pahin voitettu. Kun hänellä oli poika. Eipä

-siksi, että hän olisi luullut voivansa kiintyä poikaan enemmän kuin

-tyttäriinsä. Mutta tämä oli sittenkin toista. Sillä vaikka hänen

-pikku tyttönsä olivat usein tehneet hänet niin iloiseksi tullessaan

-isänsä luokse leikkeineen ja nauruineen ja sanomisineen, vaikka tuntui

-niin hyvältä pidellä heitä sylissään ja tuntea pehmeät lapsenhiukset

-leukansa alla -- ei mies sittenkään tuntenut jatkavansa isiensä

-riviä, jos hänen talonsa ja tavarainsa ja aikaansaannostensa oli

-siirryttävä tyttären kautta vieraaseen sukuun. Mutta nyt, kun hän

-uskalsi toivoa, että Jumala sallisi tuon pienen pojan kasvaa mieheksi

-asti, oli Formossa poika seuraava isää polvesta toiseen -- ensin

-Andres Gudmundinpoika, sitten Simon Andreksenpoika, sen jälkeen Andres

-Simoninpoika -- ja oli aivan kuin itsestään selvää, että hänen tuli

-olla esikuvana pojalleen samoin kuin isä oli ollut hänelle rehellisen

-miehen esikuvana, jonka salaisimmat ajatukset olivat yhtä selvät kuin

-hänen julkinen elämänsä.

-

--- Välistä oli tuntunut siltä kuin hän ei mitenkään jaksaisi kestää

-kauempaa. Jos hän olisi nähnyt yhdenkin todistuksen siitä, että

-Kristiina ymmärsi. Mutta tämä oli häntä kohtaan kuin sisar -- hänen

-parhaastaan huolehtiva, hyvä, hellä ja lempeä --. Ja kuka sen tiesi

-miten kauan tätä oli jatkuva -- että heidän pitäisi elää samassa

-talossa tällä tapaa. Eikö Kristiina milloinkaan ajatellut, ettei Simon

-voinut unohtaa --; vaikka hän oli naimisissa Kristiinan sisaren kanssa,

-ei hän voinut kokonaan unohtaa, että he kaksi olivat kerran olleet

-aiotut elämään avioparina --.

-

-Mutta nyt hänellä oli poika. Hän oli aina hävennyt liittää rukouksiinsa

-mitään omasta puolestaan, mitään kiitosta tai pyyntöä. Mutta Kristus

-ja Neitsyt Maaria tiesivät, mitä hän oli tarkoittanut sanoessaan

-kahteen kertaan Paternosterit ja Avet viime päivinä. Ja sitä hän aikoi

-jatkaa niin kauan kuin oli kotoa poissa. Ja osoittaa myös muulla tapaa

-kiitollisuuttaan arvonsa mukaisesti ja kitsastelematta. Ehkä siitä

-koituisi apua jo tällä retkelläkin.

-

-Oikeastaan hän ei toivonut matkastaan liikoja. Erling-herran ja

-kuninkaan välit olivat kylmenneet kokonaan. Sillä vaikka entinen

-valtakunnanhoitaja olisi ollut kuinka mahtava ja rikas ja uljas,

-vaikka hänen ei tarvinnut pelätä nuorta kuningasta, joka oli paljon

-vaikeammassa asemassa kuin Norjan rikkain ja korkeasukuisin mies

--- ei ollut kuitenkaan luultavaa, että hän ryhtyisi suututtamaan

-Maunu-kuningasta entistä enemmän puolustamalla Erlend Nikulauksenpoikaa

-ja langettamalla itseensä epäluulon, että hän oli tuntenut Erlendin

-kavallushankkeet. Vaikka hän olisi ollut osallinen niihin, vaikka

-hän olisi ollut koko asian takana, valmiina tarttumaan ohjiin ja

-astumaan johtoon samalla hetkellä kun maassa jälleen oli alaikäinen

-kuningas -- ei hänen tarvinnut katsoa itseään velvolliseksi uskaltamaan

-mitään sen miehen puolesta, joka oli saanut koko aikeen raukeamaan

-häpeällisen lemmenseikkailun vuoksi. Hän oli itsekin unohtaa asian

-ollessaan Erlendin ja Kristiinan seurassa -- sillä nuo kaksi näyttivät

-tuskin muistavan sitä enää. Mutta olihan asia niin, että Erlend oli

-itse aiheuttanut sen, ettei koko hankkeesta koitunut muuta kuin

-onnettomuutta hänelle itselleen ja niille kelpo miehille, jotka olivat

-joutuneet ilmi hänen typerän kevytmielisyytensä takia.

-

-Täytyi kuitenkin koetella kaikkia keinoja Kristiinan ja hänen miehensä

-auttamiseksi. Ja nyt hän alkoi toivoa; ehkä Jumala ja Neitsyt Maaria

-tai joku niistä pyhimyksistä, joille hänen oli tapana osoittaa

-kunnioitusta uhreilla ja almujen jaolla, oli auttava häntä.

-

-       *       *       *       *       *

-

-Hän tuli Akeriin myöhänlaiseen seuraavana iltana. Taloudenhoitaja

-otti hänet vastaan, lähetti miehiä viemään hänen hevosiaan talliin ja

-hänen palvelijaansa miestentupaan, mutta itse hän lähti yliskerroksen,

-jossa ritari istui juomassa. Heti sen jälkeen tuli Erling-herra itse

-parvensolaan ja jäi siihen odottamaan, kunnes Simon oli noussut

-portaita ylös; silloin hän lausui vieraan tervetulleeksi säädykkäin

-elein ja vei hänet ylistupaan, jossa istui Stig Haakoninpoika,

-Mandvikin herra, ja aivan nuori mies, Erlingin ainoa poika Bjarne

-Erlinginpoika.

-

-Häntä kestittiin hyvin, palvelijat riisuivat hänen päällysvaatteensa

-ja kantoivat sisään ruokaa ja juomaa. Mutta hän aavisti miesten --

-ainakin herra Erlingin ja Stigin -- arvaavan, minkä vuoksi hän oli

-tullut, ja tunsi näiden pysyvän loitolla. Ja kun Stig sitten alkoi

-puhua siitä, että Simon oli näillä mailla harvinainen vieras joka ei

-ollut kuluttanut lankojensa kynnyksiä pitkään aikaan -- lieneekö hän

-ollut Dyfriä etelämpänä Halfridin kuoleman jälkeen -- vastasi Simon,

-ettei hän ollut käynyt ennen siellä kuin tänä talvena. Mutta nyt

-hän oli ollut Oslossa jonkun kuukauden vaimonsa sisaren, Kristiina

-Lauritsantyttären kanssa, joka oli naimisissa Erlend Nikulauksenpojan

-kanssa.

-

-Siihen toiset eivät sanoneet mitään. Vähän ajan kuluttua kysyi herra

-Erling kohteliaasti Kristiinan ja Simonin vaimon ja sisarien vointia,

-ja Simon tiedusti puolestaan Elin-rouvan ja Erlingin tyttärien vointia,

-Stigin terveyttä ja Mandvikin ja naapureiden kuulumisia.

-

-Stig Haakoninpoika oli lihavanpuoleinen, tummatukkainen mies,

-joitakin vuosia Simonia vanhempi; hän oli Halfrid Erlingintyttären

-velipuolen herra Haakon Torenpojan poika ja Erling Vidkuninpojan

-rouvan Elin Torentyttären veljenpoika. Hän oli menettänyt Skiduläänin

-lääninherran toimen ja Tunsbergin linnan päällikkyyden kaksi talvea

-sitten jouduttuaan kuninkaan vihoihin, mutta eli muuten hyvissä oloissa

-Mandvikissa; hän oli lapseton leskimies. Simon tunsi hänet hyvin ja

-oli ollut hyvissä väleissä hänen samoin kuin kaikkien ensimmäisen

-vaimonsa sukulaisten kanssa -- joskaan tuo ystävyys ei ollut ollut

-kovin lämmin. Hän tiesi mainiosti, mitä he kaikki olivat ajatelleet

-Halfridin toisista naimisista -- että Andres Gudmundinpojan nuorempi

-poika oli tosin varakas ja hyvää sukua, mutta että hän ei ollut Halfrid

-Erlingintyttären vertainen, ja sitä paitsi hän oli kymmenen vuotta tätä

-nuorempi; he eivät voineet ymmärtää miksi Halfrid oli kiintynyt tähän

-nuoreen mieheen, mutta heidän täytyi antaa hänen tehdä tahtonsa mukaan

--- koska hän oli kärsinyt sanomattomasti ensimmäisen miehensä aikana.

-

-Erling Vidkuninpojan oli Simon tavannut vain pari kertaa tätä ennen ja

-silloinkin Elin-rouvan seurassa, jolloin hänestä ei lähtenyt mitään

-ääntä; kukaan ei päässyt sanomaan muuta kuin kyllä, kyllä, silloin kun

-Elin-rouva oli tuvassa. Erling-herra oli huomattavasti vanhentunut

-siitä ajasta asti -- hän oli lihonut hiukan, mutta oli yhä ryhdikäs ja

-sulavaliikkeinen, ja hopeanharmaa ja välkkyvä tukka, joka ennen oli

-ollut haljakan kellervänpunainen, kaunisti häntä.

-

-Nuorta Bjarne Erlinginpoikaa ei Simon ollut nähnyt tätä ennen. Hän oli

-viettänyt kasvinvuotensa lähellä Bergeniä erään hengellisen herran,

-Erlingin ystävän luona -- suvun kesken sanottiin sen tapahtuneen

-siksi, ettei isä tahtonut pitää häntä Giskessä naisväkensä lörpötystä

-kuulemassa. Erling ei ollut siellä itsekään enempää kuin tarve vaati,

-ja matkoille hän ei uskaltanut viedä poikaa mukaan, sillä Bjarnella oli

-ollut hyvin heikko terveys poikavuosina ja Erling oli jo kadottanut

-kaksi poikaa näiden pienenä ollessa.

-

-Poika oli hyvin kaunis istuessaan siinä kynttilän valoa vasten,

-kasvojen näkyessä sivulta. Musta, tiheä, kihara tukka lainehti otsalla,

-suuret silmät näyttivät mustilta, nenä oli iso ja kauniisti kaartuva,

-suu luja, täyteläinen ja muodokas, ja leuka kauniisti pyöreä.

-

-Sitä paitsi hän oli pitkä, leveähartiainen ja solakka. Mutta kun

-Simon kävi istumaan pöytään ruvetakseen syömään ja pöytäpalvelija

-siirsi kynttilän toiseen paikkaan, näki hän, että Bjarnen kaula oli

-kokonaan rauhasarpien peittämä -- ihottuma kulki molempien korvien

-juuresta leuan alle, kaula oli täynnä kuolleita kiiltävänvalkoisia

-läikkiä, sinipunaisia juomuja ja paisuneita muhkuja. Ja hänellä oli

-sellainen tapa, että hän koko ajan nyki pyöreän, nahkareunuksisen

-samettikauluksensa huppua, joka hänellä oli huoneessakin ollessaan

-yllään vedettynä puoliväliin päätä yli korvien. Vähän ajan kuluttua

-hänelle kai tuli kuuma, jolloin hän veti sen alas, mutta sitten hän

-taas työnsi sen ylös -- eikä näyttänyt huomaavan koko hommaansa.

-Simoninkin käsiä alkoi lopulta hypittää tuo meno -- vaikka hän koetti

-olla katsomatta sinne päin.

-

-Herra Erling käänsi tuskin silmiään pojastaan -- mutta hän ei myöskään

-näkynyt itse tietävän, että hän näin herkeämättä tuijotti tähän.

-Erling Vidkuninpojan kasvot eivät olleet liikkuvaa lajia, eikä hänen

-haaleansinisissä silmissään ollut sanottavasti ilmettä -- mutta tuon

-hiukan epämääräisen ja vetisen katseen pohjalle näytti kätkeytyvän

-loputtomien vuosien huoli, ajatukset ja rakkaus.

-

-Nuo kolme miestä puhelivat nyt keskenään arvokkaasti ja verkalleen

-Simonin syödessä, ja nuorin näpli vähän väliä kaulustaan. Sitten kaikki

-neljä ryhtyivät juomaan kiirettä pitämättä, kunnes Erling-herra kysyi,

-eikö Simonia väsyttänyt matka, minkä jälkeen Stig pyysi saada tarjota

-hänelle vaatimattoman makuusijan vieressään. Simon iloitsi siitä, että

-sai siirtää asiansa tuonnemmaksi. Ensimmäinen Akerissa vietetty ilta

-oli masentanut hänen mieltään.

-

-Kun hän esitti asiansa seuraavana päivänä, vastasi herra Erling

-jokseenkin niin kuin Simon oli arvannut. Hän sanoi, ettei

-Maunu-kuningas ollut koskaan halukkaasti kuunnellut hänen neuvojaan,

-mutta siitä hetkestä asti, jolloin kuningas ylimalkaan alkoi olla

-selvillä omasta tahdostaan, näytti hän tietävän, ettei Erling

-Vidkuninpojalla olisi oleva mitään sanomista valtakunnan asioissa

-sitten kun hän itse kerran joutuisi täyteen ikään. Ja kun hänen ja

-hänen ystäviensä sekä toisaalta kuninkaan välinen asia oli sovittu, ei

-hän ollut tahtonut tietää mitään kuninkaasta ja tämän kannattajista.

-Jos hän ryhtyisi puoltamaan Erlendin asiaa Maunu-kuninkaalle, ei siitä

-koituisi hyötyä Erlendille. Hän tiesi kyllä monen tässä maassa luulevan

-hänen olleen jollakin tapaa osallisena Erlendin hankkeisiin -- mutta

-uskoipa Simon mitä tahansa, hän saattoi sanoa totuudenmukaisesti, ettei

-hänellä enemmän kuin hänen ystävillänsäkään ollut ollut aavistusta koko

-aikeista. Jos tämä asia olisi paljastunut toisella tapaa taikka jos nuo

-seikkailunhaluiset nuoret hurjimukset olisivat ehtineet panna alulle

-uhkarohkeat aikeensa ja sitten epäonnistuneet, olisi hän astunut esiin

-ja ruvennut välittäjäksi. Mutta asian nykyisellään ollessa ei hänen

-mielestään voitu vaatia, että hän astuisi esiin vahvistamaan ihmisten

-epäluuloa siitä, että hän oli pelannut kaksinaamaista peliä. Mutta hän

-neuvoi Simonia kääntymään Haftorinpoikain puoleen. He olivat kuninkaan

-serkkuja, ja silloin kun he eivät olleet suoranaisella sotajalalla

-tätä vastaan, ylläpitivät he jonkinlaista ystävyyttä. Ja mikäli Erling

-saattoi ymmärtää, olivat ne miehet, joista Erlend saattoi hyötyä,

-haettavat Haftorinpoikain piiristä -- ja muiden nuorempien valtaherrain

-joukosta.

-

-Kuninkaan häät oli päätetty viettää tässä maassa kesällä. Silloin

-saattoi Maunu-herra osoittaa armoa ja lempeyttä. Ja kuninkaan äiti

-ja Isabel-rouva saapuisivat kai myös juhlille. Simonin äiti oli

-ollut Isabel-rouvan kamarineito nuorena ollessaan, ehkä Simon voisi

-kääntyä Isabel-rouvan puoleen tai Erlendin vaimo polvistua kuninkaan

-morsiamen ja rouva Ingebjørg Haakonintyttären eteen ja anoa näiden

-suopeutta asialleen. Olkoon se viimeinen keino -- niin päätti Simon,

-että Kristiinan olisi polvistuttava Ingebjørg-rouvan eteen. Jos

-herttuatar olisi ymmärtänyt kunnian vaatimukset, hän jo aikaa sitten

-olisi astunut esiin vapauttamaan Erlendiä vaikeuksista. Mutta Simonin

-mainitessa tätä kerran Erlendille oli tämä vain nauranut ja sanonut,

-että Ingebjørg-rouvalla oli aina yllin kyllin huolta ja hankaluuksia

-itsellään ja että hän nyt arvatenkin oli suutuksissaan siitä, ettei

-hänen rakkain lapsensa näyttänyt voivan milloinkaan saavuttaa kuninkaan

-nimeä.

-

-

-

-

-VII

-

-

-Vasta keväällä lähti Simon Andreksenpoika pohjoiseen hakeakseen

-vaimonsa ja pikkupoikansa Totemista ja saattaakseen heidät Formoon. Hän

-aikoi jäädä kotiin joksikin aikaa hoitamaan omia asioitaan.

-

-Kristiina ei tahtonut lähteä Oslosta. Eikä hän uskaltanut heittäytyä

-kalvavan ikävänsä valtaan, joka vaati häntä katsomaan kolmea poikaansa

-laaksossa. Jos mieli kestää nykyistä elämää päivästä toiseen, ei saanut

-muistella lapsia. Hän kesti, hän näytti rauhalliselta ja rohkealta,

-hän puhui vieraiden ihmisten kanssa ja kuunteli heidän neuvojaan ja

-lohdutustaan -- mutta ainoastaan kiinnittämällä kaikki ajatuksensa

-Erlendiin, vain Erlendiin! Niinä harvoina hetkinä, jolloin hän ei

-kahlehtinut ajatustaan tahdon kouriin, vilahteli hänen mielessään

-kotoisia ajatuksia ja kuvia: hän näki Ivarin seisovan Formon puuvajassa

-Simonin kanssa ja odottavan jännittyneenä minkä puun tädin mies

-valitsisi hänelle kaaripuuksi koeteltuaan ja taivuteltuaan käsissään

-monia. Sitten hän muisti Gauten vaaleat lapsenkasvot tämän ponnistaessa

-miehekkään päättävästi eteenpäin lumipyryssä harmaana talvipäivänä

-tunturilla -- hänen suksensa oli luistanut alas ja hän oli liukunut

-takaperin kappaleen matkaa ja joutunut keskelle kinosta -- muisti miten

-tuo väsynyt avuton lapsiparka oli ollut vähällä purskahtaa itkuun.

-Ajatukset siirtyivät sitten kahteen pienimpään: Munan osasi kai jo

-kävellä ja puhua -- mahtoikohan hän olla yhtä sievä kuin toiset siinä

-iässä Lauritsa oli kai jo unohtanut äitinsä. Ja entäs kaksi vanhinta

-Tautrassa. Oi Naakkve, Naakkve, hänen esikoisensa --! Minkähän verran

-nuo kaksi suurinta saattoivat ymmärtää ja ajatella, ja mitähän Naakkve

-mahtoi ajatella lapsellisuudessaan siitä, ettei elämä nyt ollutkaan

-kääntyvä sellaiseksi kuin hänen äitinsä ja hän itse ja kaikki ihmiset

-olivat luulleet.

-

-Sira Eiliv oli lähettänyt hänelle kirjeen, ja Kristiina oli ilmoittanut

-Erlendille mitä siinä kerrottiin heidän pojistaan. Muulloin he eivät

-milloinkaan puhuneet lapsistaan. He eivät puhuneet enää menneisyydestä

-eivätkä tulevaisuudesta. Kristiina toi hänelle jonkin vaatekappaleen

-tai vähän ruokaa, Erlend kysyi miten Kristiina oli voinut viime

-tapaamisen jälkeen, he istuivat käsi kädessä sängyn laidalla. Ja jos

-he sitten jäivät hetkeksi kahden tuohon pieneen, kylmään, likaiseen,

-haisevaan komeroon, niin he painautuivat toisiinsa äänettömästi,

-palavasti syleillen, kuullen kuin toisesta maailmasta Kristiinan

-palvelusneidon äänen tämän nauraessa linnansotureiden kanssa ulkona

-portaissa.

-

-Joutihan hän myöhemmin -- sitten kun Erlend joko oli otettu häneltä

-pois tai annettu hänelle takaisin -- ajatella lapsilaumaa ja sen

-muuttuneita oloja -- kaikkea sitä, mikä ei koskenut Erlendiä; nyt

-hänellä oli vain miehensä. Hän ei voinut kadottaa tuntiakaan ajasta,

-jonka he saivat olla yhdessä, eikä hän rohjennut ajatella hetkeä,

-jolloin oli näkevä jälleen neljä pohjoisessa olevaa lastansa -- ja

-niin hän oli suostunut siihen, että Simon Andreksenpoika lähtisi yksin

-Trondheimiin ja hoitaisi yhdessä Arne Gjavvaldinpojan kanssa hänen

-asioitaan pesän selvityksessä. Paljoa ei Maunu-kuningas ollut hyötyvä

-Erlendin omaisuudesta -- Erlendillä oli paljon enemmän velkoja kuin

-Kristiina oli osannut aavistaa; Erlend oli lähettänyt omia rahojaan

-Tanskaan ja Skotlantiin ja Englantiin ja sanoi olkaansa kohauttaen,

-ettei hän odottanut niistä rahoista korvausta.

-

-Erlendin asia oli melkein entisellä kannalla, kun Simon Andreksenpoika

-palasi Osloon syksyllä ristinmessun aikaan. Mutta hän kauhistui

-nähdessään, miten rasittuneen näköiset he kumpikin olivat, niin

-Kristiina kuin lanko, ja hänen sydäntään puristi oudosti, kun hän

-huomasi heillä olevan vielä sen verran itsehillintää jäljellä, että

-ymmärsivät kiittää häntä siitä, että hän oli tullut Osloon sellaiseen

-vuodenaikaan, jolloin häntä olisi parhaiten tarvittu kotona.

-Mutta näihin aikoihin alkoivat ihmiset vaeltaa Tunsbergiin, jossa

-Maunu-kuningas odotti morsiantaan.

-

-Kuukauden keskivaiheilla Simon sai hankituksi itselleen laivakyydin

-sinne -- parin kauppiaan mukana, jotka aikoivat purjehtia kahdeksan

-päivän perästä. Silloin ilmestyi kaupunkiin eräänä aamuna vieras mies,

-joka pyysi Simon Andreksenpoikaa menemään viipymättä Halvardinkirkkoon

--- Olav Kyrning odotti häntä siellä.

-

-Sijaispäällikkö oli kovasti kuohuksissa. Hän asui linjassa

-henkivartiopäällikön ollessa Tunsbergissä. Edellisenä iltana oli

-linnaan tullut parvi herroja, joilla oli ollut Maunu-kuninkaan

-sinetillä varustettu kirje ja jotka olivat sanoneet tulleensa tutkimaan

-Erlend Nikulauksenpojan asiaa; hän oli antanut viedä Erlendin heidän

-eteensä. Kolme heistä oli vierasmaalaista, luultavasti ranskalaista

--- Olav ei ollut ymmärtänyt heidän kieltään, mutta henkivartion pappi

-oli puhunut heidän kanssansa latinaa aamulla -- he sanoivat itseään

-sen neidon sukulaisiksi, josta oli tuleva meidän kuningattaremme --

-alku oli lupaava! Nämä olivat kuulustelleet Erlendiä ankarasti -- ja

-heillä oli ollut mukanaan jokin tikapuiden kaltainen koje ja miehiä

-sitä käyttelemässä. Tänään hän oli kieltänyt viemästä Erlendiä ulos ja

-asettanut vahvat vartijat ovelle -- hän uskalsi ottaa sen vastuulleen,

-sillä moinen oli vastoin lakia, teko, jollaista ei ollut tapahtunut

-Norjassa koskaan!

-

-Simon lainasi hevosen papeilta ja ratsasti Olavin kanssa Akersnesiin.

-

-Olav Kyrning katsoi hiukan huolissaan toisen tuimia kasvoja,

-joilla vähän väliä syöksähti veri. Simon liikahteli rajusti, aivan

-tietämättään -- vieras hevonen tempoili, tanssi ja nousi takajaloilleen

-koettaen ravistaa selästään tätä ratsastajaa.

-

-"Huomaan, että olette vihainen, Simon", sanoi Olav Kyrning.

-

-Simon ei tiennyt oikein itsekään mikä häntä eniten suututti. Hän oli

-niin kiihdyksissä, että hänen päätänsä huimasi. Sokea villi voima, joka

-pyrki esiin ja sai hänet raivostumaan äärimmilleen, oli eräänlainen

-häpeän tunne -- häpeä siitä että alastoman, aseettoman ja suojattoman

-norjalaisen miehen täytyi alistua vieraiden tutkittavaksi ja

-tunnusteltavaksi -- se oli kuin naisen raiskausta, se nostatti kuohuvan

-kostonhimon ja huusi verta. Ei, sellainen ei kuulu tämän maan tapoihin.

-Jos tahdotaan totuttaa Norjan aatelismiehet sietämään sellaista, niin

-ei hyvä peri! Se on varma.

-

-Hän oli sairas pelosta mitä tulisi näkemään. Pelko häpeän tunteen

-tähden, jonka hän oli tuottava toiselle miehelle nähdessään tämän

-sellaisessa tilassa, kuohutti hänen mieltään enemmän kuin mikään muu

-tunne Olav Kyrningin avatessa Erlendin vankikomeron oven.

-

-Erlend makasi pitkin pituuttaan lattialla, nurkasta toiseen; hän

-oli niin pitkä, että saattoi vain sillä tapaa oikaista itsensä

-suoraksi. Hänen alleen oli levitetty vähän olkia ja vaatteita paksun

-lian peittämälle lattialle, ja peittona oli hänen tummansininen

-turkisvaippansa, joka oli vedetty kaulaan asti, niin että kauluksen

-pehmeä harmaanruskea näädännahka sekoittui mustaan, takkuiseen,

-kiharaiseen partaan, joka oli kasvanut Erlendin vankeusaikana.

-

-Suu näytti valkoiselta parran keskellä; hänen kasvonsa olivat

-lumivalkoiset. Nenän korkea, suora kolmikulma kohosi luonnottoman

-korkealle sisäänvajonneilta poskilta, harmaansekainen tukka laskeutui

-hiestyneinä, erillisinä tupsuina niskaan päin korkealta, kapealta

-otsalta, -- ja molemmissa ohimoissa oli suuri sinertävä merkki, aivan

-kuin jokin olisi painanut tai puristanut häntä siltä kohden.

-

-Hitaasti ja vaivalloisesti hän avasi suuret vedensiniset silmänsä

-koettaen hymyillä tuntiessaan tulijat; hänen äänensä kuului vieraalta

-ja epäselvältä, kun hän sanoi:

-

-"Käy istumaan, lanko --", liikauttaen päätään tyhjää sänkyä kohti. "On

-tässä opittu uutta viime tapaamisesta --"

-

-Olav Kyrning kumartui Erlendin yli ja kysyi, halusiko hän jotakin.

-Kun hän ei saanut vastausta -- Erlend ei varmaankaan jaksanut sanoa

-mitään -- veti hän vaipan syrjään. Erlendillä oli yllään ainoastaan

-aivinahousut ja paidanrähjä -- noiden turvonneiden ja pahoinpideltyjen

-jäsenten näkeminen kiihdytti ja järkytti Simonia kuin rietas kauhu.

-Hän tuumi, mahtoiko Erlendistä itsestään tuntua samalta -- Erlendin

-kasvoille levisi punastus, kun Olav pyyhki vesivatiin kastamallaan

-rievulla hänen käsivarsiaan ja jalkojaan. Ja kun hän pani vaipan taas

-peitteeksi, nykäisi Erlend sen kohdalleen vartalon nytkähdyksellä ja

-veti sen leukaansa asti, niin että hän oli kokonaan peitossa.

-

-"Niin se on", sanoi Erlend, jonka ääni nyt oli enemmän entisen

-kaltainen ja jonka kalpeiden huulien hymy näkyi selvemmin, "ensi

-kerralla -- tulee pahempaa! Mutta minä en pelkää -- kenenkään ei

-tarvitse pelätä -- minusta ei ole lähtevä mitään -- tällä tavalla --"

-

-Simon tunsi, että Erlend puhui totta. Kidutuksella ei Erlend

-Nikulauksenpojalta saanut tietää mitään. Hän, Joka saattoi tehdä ja

-ilmaista vaikka mitä kiivaudessaan ja ajattelemattomuudessaan, ei

-ollut taipuva hiuskarvankaan vertaa väkivallan edessä. Ja Simon tunsi,

-että se häpeän ja loukkauksen tunne, joka järkytti häntä toisen miehen

-puolesta, oli tuskin tietoisena Erlendin tajunnassa -- hän oli täynnä

-itsepintaista iloa voituaan vastustaa pyöveleitään ja tyytyväinen

-osoittamastaan lujuudesta. Hän, joka oli aina kutistunut niin surkean

-pieneksi kohdatessaan voimakkaan tahdon, hän, joka itse oli voinut olla

-julma hetken puuskapäisyydessä, kavahti vastarintaan vainutessaan tuon

-julmuuden takana vastustajan, joka oli häntä itseään heikompi.

-

-Mutta Simon vastasi hammasta purren:

-

-"Ensi kertaa -- ei tule! Vai mitä sanotte te, Olav --?"

-

-Olav ravisti päätään, mutta Erlend sanoi, ja hänen äänessään tuntui

-entinen ilkamoiva, repäisevä sävy, kun hän vastasi:

-

-"Jospa minä -- voisin uskoa siihen -- yhtä varmasti kuin te! Mutta

-nuo miehet tulevat tuskin -- tyytymään tähän --." Sitten hän huomasi

-värähtelyt Simonin jäntevillä, leveillä kasvoilla ja sanoi: "Ei, Simon

--- hyvä lanko!" Erlend aikoi kohota kyynärpäilleen, mutta vaipui

-tuskasta ähkäisten takaisin ja meni tajuttomaksi.

-

-Olav ja Simon koettivat kömpelösti saada häntä heräämään. Kun

-tainnostila oli ohi, makasi Erlend vähän aikaa silmät levällään, sitten

-hän alkoi puhua hyvin vakavasti:

-

-"Ettekö te ymmärrä -- että Maunun -- on tärkeä saada tietää -- mihin

-miehiin hän ei voi luottaa -- silloin kun nämä eivät ole hänen

-silmiensä edessä. Täällä on ollut -- niin paljon levottomuutta ja

-tyytymättömyyttä --

-

-"Älköön luulkokaan tämän tällaisen hillitsevän tyytymättömyyttä", sanoi

-Olav Kyrning uhkaavasti. Silloin sanoi Erlend hiljaa ja kirkkaalla

-äänellä:

-

-"Minä olen ajanut tätä asiaa sillä tavoin -- että harva välittää siitä

--- miten minun on käyvä -- tiedän sen kyllä --"

-

-Toiset miehet punastuivat. Simon oli luullut, ettei Erlend ymmärtäisi

-sitä -- eikä heidän välillään ollut koskaan puhuttu Sunniva-rouvasta.

-Nyt hän puhkesi sanomaan:

-

-"Miten sinä saatoit -- olla niin -- järjettömän varomaton!"

-

-"En minä ymmärrä sitä itsekään -- nyt", sanoi Erlend vilpittömästi,

-"mutta -- tuhat tulimmaista! Saatoinko minä arvata, että hän osasi

-lukea! Hän tuntui -- niin oppimattomalta --"

-

-Hänen silmänsä menivät taas umpeen, ja hän oli pyörtyä uudelleen. Olav

-Kyrning mutisi, että hänen oli lähdettävä hakemaan jotakin, ja meni

-ulos. Simon kumartui Erlendin yli, joka jälleen oli raottanut silmiään:

-

-"Lanko -- oliko -- oliko Erling Vidkuninpoika osatoverisi?"

-

-Erlend pudisti hiljaa päätään ja sanoi hitaasti, hymyillen:

-

-"Ei ollut, kautta Jumalan. Ajattelimme -- että joko hän ei olisi kyllin

-rohkea yhtyäkseen meihin -- tai sitten hän tahtoisi määrätä kaikessa.

-Mutta älä kysy, Simon -- minä en tahdo sanoa mitään -- kenellekään --

-silloin tiedän, etten ilmaise mitään --"

-

-Yhtäkkiä kuiskasi Erlend vaimonsa nimen. Simon taivuttautui alas --

-hän luuli Erlendin pyytävän, että Kristiina tuotaisiin hänen luokseen.

-Mutta Erlend saneli nopeasti, kuin kuumeessa:

-

-"Hänelle ei saa kertoa mitään, Simon. Sanokaa, että kuninkaalta on

-tullut käsky, ettei ketään saa päästää minun lähettyvilleni. Viekää

-hänet Munanin luokse -- Skogheimiin -- kuuletko -- nuo ranskalaiset --

-tai mitä lienevätkään espanjalaisia kuninkaan uudet ystävät -- eivät

-tule tyytymään tähän! Viekää hänet pois kaupungista ennen kuin tieto

-leviää kuuluville! Lupaathan, Simon?"

-

-"Lupaan." Miten se oli tapahtuva, siitä hänellä ei ollut aavistusta.

-

-Erlend makasi vähän aikaa suljetuin silmin; sitten hän sanoi hymähtäen:

-

-"Ajattelin yöllä -- niitä päiviä, jolloin hän sai vanhimman poikamme

--- hänellä ei varmaankaan ollut helpompi silloin -- päättäen hänen

-valitushuudoistaan. Jos hän on voinut kestää sen -- seitsemän kertaa --

-heidän lemmenriemumme tähden -- niin täytyyhän minun --"

-

-Simon oli vaiti. Vastahakoinen arkuus, jolla hän itse puhui elämän

-äärimmäisistä tuskan ja nautinnon salaisuuksista, ei näyttänyt olevan

-ollenkaan Erlendille ominaista. Tämä leikki pahimmilla ja parhaimmilla

-asioilla yhtä vaivattomasti kuin viaton nuorukainen, jonka toverit ovat

-vieneet mukanaan porttolaan juopuneena ja uteliaana --.

-

-Erlend heilautti kärsimättömästi päätään:

-

-"Nämä kärpäset -- ovat pahin vitsaus. Ne ovat itsestään isästä

-perkeleestä --"

-

-Simon otti lakkinsa, muksautteli sillä joka puolella kuhisevia

-sinisenmustia kärpäsparvia, niin että ne pörähtivät pilvenä ilmaan --

-ja tallasi raivoissaan jalallaan kuoliaiksi kaikki, jotka putosivat

-pökertyneinä maahan. Siitä ei ollut oleva suurtakaan hyötyä, sillä

-muurin aukko ammotti paljaana -- edellisenä talvena se oli ollut

-tukittuna puisella kehyksellä, jossa oli ollut kalvoruutu keskellä,

-mutta se oli tehnyt huoneen hyvin pimeäksi.

-

-Mutta hän hätkähti Olav Kyrningin palatessa juomapikaria kantavan papin

-kanssa. Pappi nosti Erlendin päätä ja tuki häntä niskasta sillä aikaa

-kun hän joi. Pikarista läikkyi juomaa hänen parralleen ja kaulalleen,

-ja hän antoi papin rauhallisesti ja kiusaantumatta pyyhkiä hänet

-kuivaksi perästäpäin.

-

-Simonista tuntui kuin hänen ruumistaan olisi poltettu, veri jyski ja

-tykytti kaulassa korvien alla, ja sydän löi oudosti ja epätasaisesti.

-Hän jäi vielä silmänräpäykseksi oven suuhun tuijottamaan tuohon

-pitkään, vaipan alla makaavaan hahmoon. Kuumelaineet nousivat ja

-laskivat Erlendin kasvoilla, ja hänen kiiltävät silmänsä olivat

-puoleksi suljetut, mutta hän hymyili langolle omituista lapsimaista

-hymyään.

-

-       *       *       *       *       *

-

-Kun Stig Haakoninpoika, Mandvikin herra ja hänen vieraansa, herra

-Erling Vidkuninpoika ja tämän poika Bjarne istuivat seuraavana päivänä

-aamuaterialla, he kuulivat hevosen kavion kopsetta pihalta. Samassa

-paiskattiin herratuvan ovi selkosen selälleen ja Simon Andreksenpoika

-tuli kiireesti sisään. Hän pyyhki kasvojaan hihan liepeeseen -- hän oli

-kurassa niskaa myöten ratsastuksen jälkeen.

-

-Pöydässä istuvat kolme miestä nousivat tulijaa tervehtimään

-ihmetyksestä äännellen, mutta Simon ei joutanut tervehtimään, vaan

-seisoi miekkaansa nojaten molemmat kädet kahvalla. Hän sanoi:

-

-"Tahdotteko kuulla outoja uutisia -- Erlend Nikulauksenpoikaa on

-kidutettu -- linnaan on tullut joitakin vierasmaalaisia herroja, jotka

-kuningas on lähettänyt sinne kuulustelemaan häntä."

-

-Miehet huudahtivat yhteen ääneen ja kokoontuivat Simon Andreksenpojan

-ympärille. Stig löi kätensä yhteen:

-

-"Mitä hän on sanonut --!"

-

-Samassa he aivan kuin vaistomaisesti kääntyivät Erling-herraan päin.

-Simon purskahti nauruun eikä tahtonut osata lakata.

-

-Hän vaipui tuolille, jonka Bjarne Erlinginpoika oli vetänyt esiin, otti

-olutkulhon, jonka nuori mies tarjosi hänelle, ja joi ahnaasti.

-

-"Miksi te nauratte?" kysyi herra Erling tiukasti.

-

-"Stigille minä nauroin." Simon istui hiukan etukumarassa, kädet

-kuraisia kylkiä pitkin -- ja tyrski vielä pari kertaa. "Luulin -- sillä

-päälliköiden poikiahan me olemme kaikki tyynni tässä huoneessa olijat

--- odotin teidän vihastuvan niin silmittömästi kuullessanne sellaista

-tapahtuneen meidän säätyisellemme miehelle, että olisitte ensiksi

-kysyneet, miten se voi käydä päinsä --

-

-"Minä en tiedä aivan varmasti, mitä laki säätää tämänkaltaisissa

-jutuissa. Herrani Haakon-kuninkaan kuoltua olen tyytynyt tarjoamaan

-apuani hänen seuraajalleen milloin tämä on sitä tarvinnut, sodan

-ja rauhan aikana -- muuten olen elellyt tiloillani. Mutta minun

-käsitykseni mukaan on Erlend Nikulauksenpojan asiassa käytetty

-vääryyttä. Hänen kumppaninsa olivat tutkineet ja tuominneet asian

--- millä oikeudella he langettivat kuolemantuomion, sitä en tiedä

--- hänelle luvattiin myöhemmin turvallisuus ja suojelus siihen asti

-kun hän pääsisi tapaamaan sukulaistansa kuningasta -- jos tämä

-mahdollisesti taipuisi sovintoon. -- Sen jälkeen on mies saanut virua

-Akerborgin linnassa lähemmä vuoden, ja kuningas on ollut ulkomailla

-enimmän ajan -- asiasta on ollut kirjeiden vaihtoa, mutta mitään selvää

-ei ole syntynyt. Nyt hän lähettää tänne vieraita knaappeja, jotka

-eivät kuulu kuninkaan henkivartioväkeen -- ja koettaa kuulustella

-Erlendiä tavalla, joka on ennenkuulumaton Norjan miestä ja henkivartion

-soturia kohtaan -- rauhan vallitessa maassa ja Erlendin heimolaisten ja

-säätyveljien parastaikaa kokoontuessa Tunsbergiin viettämään kuninkaan

-häitä --.

-

-"Mitä te sanotte tästä, herra Erling --?"

-

-"Minä sanon --" Erling istuutui penkille Simonia vastapäätä. "Minä

-sanon, että te olette esittänyt asian selvästi ja perinpohjin, Simon

-Darre. Minun ymmärrykseni mukaan kuninkaalla on kolme valintaehtoa:

-joko hän panee täytäntöön tuomion, joka langetettiin Erlendille

-Nidarosissa -- taikka määrää uuden tuomarikunnan henkivartion miehistä,

-asettaen kantajaksi miehen, joka ei kanna ritarin nimeä -- taikka

-sitten hän määrää Erlendin maanpakoon, suoden hänelle kylliksi aikaa

-poistua Maunu-kuninkaan valtakuntien sisältä. Ellei hän suostu sopimaan

-Erlendin kanssa, mikä olisi viisainta, mitä hän saattaisi tehdä.

-

-"Asia on minusta niin selvä, että jokainen, jolle te sen esitätte

-Tunsbergissä, on tuleva puolellenne. Jon Haftorinpoika ja hänen

-veljensä ovat siellä. Erlend on sukua heille samoin kuin kuninkaalle

--- Ogmundinpojat ymmärtävät myös varmasti, että tässä on tapahtunut

-vääryys. Henkivartiopäällikön puoleen teidän kai on käännyttävä ensin

--- saatava hänet ja herra Paal Eirikinpoika kuuluttamaan koolle ne

-kaupungissa nykyisin olevat aatelismiehet, jotka näyttävät sopivimmilta

-ryhtymään asiaan --"

-

-"Ettekö te ja sukulaisenne tahdo lähteä mukaan, herra?"

-

-"Me emme ole aikoneet mennä pihtiin", sanoi Erling lyhyesti.

-

-"Haftorinpojat ovat nuoria -- ja herra Paal on vanha ja raihnas -- ja

-toiset --. Tiedättehän, herra, että heillä tosin on jonkin verran

-valtaa, kuninkaan armosta, mutta --. Erling Vidkuninpoika, mitä he ovat

-teidän rinnallanne? Teillä, herra, on sellainen valta tässä maassa,

-ettei sellaista ole ollut kellään sitten -- miesmuistoisten aikojen.

-Teitä kannattavat ne vanhat suvut, jotka kansa on tuntenut miehestä

-mieheen niin pitkälle kuin maamme huonoja ja hyviä päiviä tunnetaan.

-Katsokaa isänne sukua -- mitä ovat Maunu Eirikinpoika taikka Haftorin,

-Sudrheimin herran pojat verrattuna teihin -- kannattaako heidän

-rikkauksistaan puhua teidän rikkauksienne rinnalla? Teidän osoittamanne

-keinot ottavat aikaa -- ja ranskalaiset ovat Oslossa, eivätkä, piru

-vie, ole jättävä asiaa kesken -- ilmeistä on, että kuningas on koettava

-hallita Norjaa vieraiden maiden tapojen mukaan; minä tiedän ulkomailla

-olevan sellaisen järjestyksen, että kuningas rikkoo lain milloin hänen

-mielensä tekee, jos hän saa ritaristosta kannatusta toisia ritareita

-vastaan. -- Olav Kyrning on lähettänyt kuninkaalle kirjeen, johon on

-yhtynyt muita herroja, keitä hän kiireessä käsiinsä tapasi, piispa on

-luvannut kirjoittaa -- mutta koko tämän kuohunnan ja riidan voisitte

-te, Erling Vidkuninpoika, lopettaa samalla hetkellä, jona astuisitte

-Maunu-kuninkaan eteen. Teillä on ensioikeus maan vanhaan herrausvaltaan

--- kuningas tietää, että teihin yhdymme me kaikki --"

-

-"Sitä minä en voi sanoa huomanneeni entisinä aikoina", sanoi Erling

-happamesti. "Sinä puhut lämpimästi lankosi puolesta, Simon. -- Mutta

-etkö sinä ymmärrä, että nyt en minä voi. Sanottaisiin, että samalla

-hetkellä, jona Erlend pantiin sellaisten pihtien väliin, että voitiin

-pelätä hänen päästävän suustansa salaisuuksia -- astuin minä esiin!"

-

-Vähän aikaa oli äänetöntä. Sitten kysyi Stig jälleen:

-

-"Onko -- Erlend puhunut?"

-

-"Ei", vastasi Simon kärsimättömästi. "Hän on pitänyt suunsa kiinni. Ja

-minä luulen, ettei hän sitä aukaise. Erling Vidkuninpoika", sanoi hän

-rukoilevasti, "hän on sukulaisenne -- olitte ystäviä ennen --"

-

-Erling hengitti lyhyesti ja raskaasti pari kertaa:

-

-"Se on totta. -- Simon Andreksenpoika, oletteko te täysin selvillä

-siitä, mitä Erlend Nikulauksenpoika tahtoi? Irrottaa kuningasyhteyden

-Ruotsiin -- lopettaa tämän hallitusmuodon, jota ei ole ennemmin

-koskaan koeteltu -- ja joka näyttää synnyttävän yhä enemmän vaikeuksia

-ja tyytymättömyyttä mitä pitemmälle ehditään -- palata entiseen

-järjestykseen, jonka me tunnemme ja tiedämme hyväksi. Käsitättekö te,

-että se oli viisaan ja rohkean miehen ajatus -- ja että tuota ajatusta

-on vaikea kenenkään käydä toteuttamaan hänen jälkeensä. Porsen poikien

-asian hän on ajanut karille -- ja muita kuningassukuun kuuluvia miehiä

-ei ole, joiden ympärille kansa voisi kerääntyä. Sanotte ehkä, että

-jos Erlend olisi saanut aikeensa toteutetuksi ja tuonut junkkeri

-Haakonin Norjaan, hän olisi toiminut minun edukseni. Pitemmälle kuin

-Norjan rantaan nuo -- poikaset -- tuskin olisivat kyenneet saattamaan

-asiaansa kokeneiden miesten astumatta esiin selvittämään jäljellä

-olevia seikkoja. Niin se on -- siitä minä voin vastata. En minä,

-Herra nähköön, ole hyötynyt mitään näinä kymmenenä vuotena, jotka

-olen viettänyt huolten ja vaivojen ja taisteluiden ja loppumattomien

-harmien keskellä -- päinvastoin on minun usein täytynyt -- jättää

-syrjään omien asioitteni hoito -- jotkut miehet tässä maassa ymmärtävät

-tämän, ja siihen minä saan tyytyä --!" Hän iski kätensä pöytään.

-"Ymmärrättekö te, Simon, että mies, joka oli ottanut ajaakseen niin

-suurta asiaa, että se kukaties olisi merkinnyt koko maan asukkaiden ja

-jälkeentulevien polvien menestystä pitkiksi ajoiksi eteenpäin -- ja

-joka sitten heitti kaiken huoranaisen sänkyyn -- tuhat tulimmaista! --

-että se mies on oikeutettu saamaan saman kohtalon kuin Audun Hestakorn!"

-

-Sitten hän sanoi tyynemmin:

-

-"En minä tahdo Erlendin tuhoa, eikä teidän pidä uskoa, ettei tuomanne

-tieto nostattaisi suuttumusta myös minussa; ja uskallan luulla, että

-te, jos seuraatte neuvoani, olette saava paljon miehiä puolellenne.

-Mutta minä en usko itsestäni olevan niin suurta hyötyä, että lähtisin

-kutsumatta kuninkaan eteen tämän asian tähden."

-

-Simon nousi kankeasti ja raskaasti. Hänen kasvonsa olivat

-harmaajuomuiset väsymyksestä. Stig Haakoninpoika meni hänen luokseen ja

-tarttui häntä hartioihin -- nyt oli ruoan aika; hän ei ollut tahtonut

-viedä vieraita pöytään ennen kuin he olivat puhuneet puhuttavansa.

-Mutta nyt hän vaati Simonia vahvistamaan itseään ruoalla ja juomalla

-ja ottamaan ruoka-unet. Simon kiitti, mutta sanoi lähtevänsä takaisin

-tuokion kuluttua, jos Stig lainaisi hänelle käyttämättömän hevosen.

-Hän pyysi vielä yösijaa saattomiehelleen Jon Daalkille. -- Simonin oli

-täytynyt jättää hänet jälkeen eilen illalla, kun tämä ei ollut jaksanut

-pysyä Digerbeinin jäljessä. Hän oli ratsastanut suurimman osan yötä --

-oli arvellut tuntevansa siksi hyvin tien -- mutta oli sittenkin eksynyt

-pari kertaa.

-

-Stig pyysi häntä toki jäämään huomiseen aamuun ja lupasi itse lähteä

-mukaan silloin -- ainakin kappaleen matkaa -- esimerkiksi Tunsbergiin.

-

-"Täällä minulla ei ole enää mitään toimittamista. Käyn vain kirkossa

-ensin --; koska nyt kerran olen kartanossa, tahdon lukea rukouksen

-Halfridin haudalla --"

-

-Veri kohisi ja kiehui hänen väsyneessä ruumiissaan, sydän jyskytti

-korviinkuuluvasti. Hän oli maahan vaipumaisillaan, aivan kuin

-horroksessa. Mutta hän kuuli itsensä sanovan tyynesti ja tasaisesti:

-

-"Ettekö lähde mukaan, herra Erling? Halfrid piti teistä enemmän kuin

-kenestäkään muusta sukulaisestaan --"

-

-Hän ei katsonut Erlingiin, mutta tunsi miten tämä jäykistyi. Hetken

-kuluttua hän kuuli oman verensä kuohunnan ja kohinan yli Erling

-Vidkuninpojan selvän ja sävyisän vastauksen:

-

-"Mielelläni, Simon Darre. -- On ruma ilma", sanoi hän sitten sitoen

-miekan vyölleen ja heittäen paksun viitan hartioilleen. Simon seisoi

-hievahtamatta, kunnes toinen oli valmis. Sitten he menivät.

-

-Ulkona sateli syksyisesti, ja mereltä vyöryvä sumu oli niin paksu,

-etteivät he nähneet kauemmas kuin parin hevosenpituuden päähän

-pelloille ja kellastuneisiin lehtoihin molemmin puolin polkua. Kirkkoon

-ei ollut pitkä matka. Simon haki avaimen kirkon vierestä vuokrapapin

-asunnosta -- hän oli iloinen siitä, että näki kartanoon hankitun uutta

-väkeä -- hän pääsi siten pitkistä puheista.

-

-Kirkko oli pieni kivikirkko, jossa oli yksi ainoa alttari.

-Ajatuksettomasti Simon havaitsi taas edessään samat kuvat ja koristeet,

-jotka hän oli nähnyt satoja kertoja, polvistuessaan vähän matkan päähän

-Erling Vidkuninpojasta valkoisen marmoripaaden ääreen, missä hän luki

-rukouksensa ja teki ristinmerkin määräkohdissa -- aivan kuin houreessa.

-

-Hän ei ymmärtänyt, miten hän oli voinut. Mutta nyt oli asia alulla. Hän

-ei tiennyt mitä tulisi sanomaan -- mutta vaikka hän kauhistui ja häpesi

-itseään, tiesi hän kuitenkin tahtovansa yrittää.

-

-Hän näki tuon vanhenevan naisen kalpeat, kivuliaat kasvot sänkykomeron

-hämärässä, muisti tämän sointuvan, lempeän ääneen -- iltapäivän,

-jolloin hän oli istunut vaimonsa vuoteen laidalla ja tämä oli kertonut

-salaisuutensa. Oli kuukauden päivät lapsen syntymiseen, Halfrid oli

-uskonut sen maksavan hänelle hengen -- mutta sanoi uhraavansa sen

-mielellään. Pikku raukka nukkui nyt äitinsä rinnalla vähäisessä

-arkussa. Ei, sitä, mitä hän aikoi, ei saattanut tehdä kukaan --.

-

-Mutta sitten hän muisti Kristiinan kalpeat kasvot. Tämä oli tiennyt

-Erlendin kohtalosta Simonin palatessa Akersnesista. Verettömänä ja

-tyynenä hän oli puhunut siitä ja kysellyt Simonilta lisää -- mutta

-Simon oli nähnyt hänen silmänsä vilaukselta eikä ollut rohjennut

-kohdata niitä uudelleen. Missähän Kristiina nyt oli ja mitä teki --

-oliko hän majapaikassaan Oslossa vaiko miehensä luona, vai oliko hänet

-saatu -- lähtemään Skogheimiin? Simon oli jättänyt Olav Kyrningin ja

-Sira Ingolfin tehtäväksi Kristiinan toimittamisen pois Oslosta -- hän

-ei voinut tehdä muuta, sillä hän ei ollut katsonut voivansa menettää

-aikaa.

-

-Simon oli tietämättään peittänyt kasvonsa. Halfrid -- eihän se ollut

-synti eikä häpeä, Halfrid, vaimoni --! Ja sittenkin. Se oli salaisuus,

-se mitä tämä oli kertonut hänelle, miehelleen -- surustaan ja

-rakkaudestaan, joka oli saanut hänet jäämään tuon vanhan perkeleen luo;

-tämä oli jo kerran tappanut lapsensa äidin kohtuun -- mutta Halfrid oli

-jäänyt hänen luokseen, koska ei tahtonut saattaa kiusaukseen rakasta

-ystäväänsä --

-

-Erling Vidkuninpoika rukoili polvillaan rukousjakkaralla, eivätkä

-hänen kalpeat, kaunispiirteiset kasvonsa ilmaisseet mitään. Hänen

-kätensä olivat rintaa vasten, kämmenpuolet vastakkain; väliin hän teki

-ristinmerkin pehmeällä, kauniilla kädenliikkeellä ja vei sitten taas

-sormenpäänsä yhteen.

-

-Ei. Se oli niin kauheata, ettei sitä voinut tehdä kukaan. Ei edes

-Kristiinan tähden. He nousivat yhtaikaa, notkistivat polvea alttarin

-puoleen ja astuivat keskikäytävän kivistä lattiaa ovelle. Simonin

-kannukset kilahtivat hiukan joka askeleella. He eivät olleet puhuneet

-vielä sanaakaan kartanosta lähdettyään, eikä Simon tiennyt mitä

-seuraava hetki toisi tullessaan.

-

-Hän sulki kirkon oven, ja Erling Vidkuninpoika kulki edeltä hautuumaan

-läpi. Kirkonportin yläpuolella olevan pikkukatoksen alla hän pysähtyi.

-Simon saavutti hänet; he jäivät hetkiseksi seisomaan ennen kuin

-lähtivät sateeseen.

-

-Erling Vidkuninpojan ääni oli tasainen ja tyyni, mutta Simon tunsi

-syvän, rajattoman raivon kytevän sen pohjalla -- hän ei uskaltanut

-nostaa katsettaan.

-

-"Piru vieköön, Simon Andreksenpoika, mitä te tarkoitatte -- tällä?"

-

-Simon ei saattanut vastata sanaakaan.

-

-"Luuletteko voivanne pakottaa minua -- tekemään tahtonne mukaan --

-siksi, että olette voinut kuulla valheellisia huhuja tapauksista, jotka

--- sattuivat aikana, jolloin te olitte tuskin muuta kuin kapalolapsi

---." Mielen kuohunta kuului nyt selvemmin.

-

-Simon pudisti päätään:

-

-"Ajattelin, että te, herra -- muistaessanne hänet, joka oli puhtaampi

-puhtainta kultaa -- säälisitte enemmän Erlendin vaimoa ja lapsia."

-

-Herra Erling katsoi häneen -- eikä vastannut mitään, vaan alkoi nyhtää

-sammalta ja jäkälää kirkkomaan muurista. Simon nieleksi ja kostutti

-huuliaan kielellään.

-

-"En tiedä oikein mitä ajattelin, Erling Vidkuninpoika -- toivoin, että

-kun te muistaisitte hänet, joka sai kestää niin paljon kovaa pitkinä

-vaikeina vuosina -- vailla muuta apua kuin taivaan Jumala -- että te

-tätä muistaessanne tahtoisitte auttaa -- missä voitte. Kun ette voinut

-auttaa häntä hänen eläessään. Oletteko milloinkaan katunut, että

-ratsastitte Mandvikista ja jätitte Halfridin Finn-herran valtaan?"

-

-"En ole!" Erlingin ääni oli viiltävä. "Sillä minä tiedän, ettei

-hän, Halfrid -- mutta tätä _sinä_ tuskin ymmärrät! Sillä jos sinä

-olisit silmänräpäyksenkään ymmärtänyt, miten ylväs hän oli, tuo

-rouva, jonka _sinä_ sait vaimoksesi" -- hän nauroi vihasta -- "niin

-et olisi ryhtynyt tähän. En tiedä paljonko sinä tiedät -- minun

-puolestani voit saada sen kuullakin. Minut lähetettiin Haakonin

-sairastellessa noutamaan häntä kotiin omaistensa luo. Elin ja hän

-olivat kasvinsisaria, he olivat suunnilleen samanikäiset, vaikka Elin

-oli hänen tätinsä -- meillä oli ollut tapana -- se oli ollut sellaista,

-että kun hän tuli kotiinsa Mandvikista, olimme me kohdanneet toisemme

-usein. Istuimme kerran aamuun asti lohikäärmeaitan solassa puhellen

-keskenämme -- jokaisesta sanasta, jonka puhuimme, voimme kumpikin

-vastata Jumalan edessä viimeisenä päivänä. Vastatkoon _hän_ silloin,

-miksi piti olla niin --.

-

-"Vaikka Jumala lopulta palkitsi hänen hurskautensa. Antoi hänelle hyvän

-miehen lohdutukseksi entisen sijaan -- sellaisen poikanulikan, joka

-makaili palvelusneitojen vieressä hänen omassa talossaan ja pani hänet

-elättämään miehensä äpärälapsia --" Erling nakkasi kokoonpuristamansa

-sammalpallon luotaan.

-

-Simon seisoi liikahtamatta ja mykkänä. Erling irrotti taas sammallaatan

-ja viskasi sen menemään:

-

-"Minä tein kuten _hän_ pyysi. Oletko kuullut tarpeeksi? Muuta neuvoa

-ei ollut. Jos olisimme tavanneet muualla maailmassa, olisimme me --

-olisimme --. Huoruus ei ole kaunis sana. Sukurutsaus -- on vieläkin

-rumempi --"

-

-Simon taivutti jäykästi päätään.

-

-Hän ymmärsi, että olisi ollut naurettavaa, jos hän olisi ilmaissut

-ajatuksensa. Erling Vidkuninpoika oli ollut parissakymmenissä, hieno ja

-säädykäs tavoiltaan, Halfrid oli pitänyt hänestä niin, että olisi ollut

-valmis suutelemaan hänen askeleensa jälkeä pihamaan kostealla nurmella

-tuona kevätaamuna. Hänen miehensä oli vanhahko, lihava ja ruma. Entä

-Kristiina? Hänen päähänsäkään ei saattaisi pälkähtää, että heidän

-kahden sielunrauha olisi vaarassa, vaikka he asuisivat samassa talossa

-kaksikymmentä vuotta. Sen hän jo oli nähnyt.

-

-Simon sanoi nyt hiljaa, melkeinpä nöyrästi:

-

-"Halfrid ei suonut edes sen viattoman lapsen, jonka hänen

-palvelusneitonsa oli synnyttänyt hänen miehelleen, joutua hunningolle

-maailmassa. Hän itse pyysi minua turvaamaan sen aseman ja oikeudet

-maailmassa, mikäli mahdollista. Ei, Erling Vidkuninpoika -- Erlendin

-viattoman vaimoraukan tähden --. Hän suree itsensä kuoliaaksi --. Minä

-en voi mielestäni jättää yhtä kiveä liikauttamatta hakiessani apua

-hänelle ja hänen lukuisille lapsilleen --"

-

-Erling Vidkuninpoika seisoi portinpylvääseen nojaten. Hänen kasvonsa

-olivat yhtä kohteliaan kylmät kuin tähän asti, kun hän jälleen alkoi

-puhua:

-

-"Sukulaisenne Kristiina Lauritsantytär miellyttää minua sen vähän

-perusteella, minkä minä olen häntä nähnyt -- hän on kaunis ja arvokas

-vaimo -- ja johan minä olen sanonut useamman kerran, että uskon teidän

-saavan apua, jos seuraatte neuvojani. Mutta minä en oikein ymmärrä,

-mitä te tarkoitatte -- tällä omituisella päähänpistolla. Ette suinkaan

-tarkoita, että minun pitäisi -- siksi, että minun täytyi tyytyä setäni

-määräämään naimaliittoon, koska olin alaikäinen silloin ja koska se

-neito, josta minä pidin, oli luvattu toiselle meidän tutustuessamme

-toisiimme --. Eikä Erlendin vaimokaan taida olla niin viaton kuin

-sanotte. Niin, tehän olette naimisissa hänen sisarensa kanssa, niin

-tosiaan, mutta se on teidän syynne eikä minun, että me olemme joutuneet

--- näin omituiselle keskustelun alalle -- ja nyt saatte sietää, että

-minä sanon ajatukseni. Muistelen kuulleeni siihen aikaan kun Erlend

-joutui naimisiin hänen kanssaan -- että tuon liiton solmiminen oli

-tapahtunut vastoin Lauritsa Bjørgulfinpojan mieltä ja tahtoa ja että

-neito oli halunnut ajaa oman tahtonsa perille kuulematta isäänsä ja

-piittaamatta kunniastansa. Voihan hän olla hyvä vaimo silti -- mutta

-hänhän sai lopulta Erlendin ja heillä on ollut ilonsa ja riemunsa. En

-usko Lauritsalla olleen paljon iloa vävystään -- hän kuului valinneen

-toisen miehen tyttärelleen ennen kuin tämä tutustui Erlendiin --

-olen kuullut tyttären olleen luvatun toiselle --" Hän vaikeni äkkiä,

-katsahti Simoniin käänsi pois päänsä peräti hämillään.

-

-Hehkuvan punaisena kainoudesta Simon painoi päänsä vasten rintaansa,

-sanoen sitten kuitenkin hiljaa, mutta lujasti:

-

-"Niin, hänet oli luvattu minulle."

-

-Silmänräpäyksen seisoivat molemmat paikallaan uskaltamatta katsoa

-toisiinsa. Sitten viskasi Erling Vidkuninpoika viimeisen sammalpallon,

-kääntyi ja astui sateeseen. Simon jäi paikalleen -- mutta kuljettuaan

-kappaleen matkaa sumussa Erling seisahtui ja viittasi kärsimättömästi

-Simonia luokseen.

-

-Sitten he kulkivat takaisin kartanoon yhtä vaiti kuin olivat tulleet.

-He olivat jo melkein perillä, kun Erling-herra sanoi:

-

-"Minä suostun, Simon Andreksenpoika. Saatte odottaa huomiseen, niin

-lähdemme kaikki neljä yhdessä."

-

-Simon katsoi Erlingiin -- hänen kasvonsa olivat vääristyneet häpeästä

-ja tuskasta. Hän olisi tahtonut kiittää, mutta ei voinut, ja hänen

-täytyi purra kovasti huultaan, sillä hänen leukansa tärisi niin

-kauheasti.

-

-Heidän astuessaan tuvan ovesta sisään kosketti Erling Vidkuninpoika

-aivan kuin sattumoisin Simonin olkapäätä. Mutta kumpikin tunsi,

-etteivät he voineet katsoa toisiinsa.

-

-Seuraavana päivänä heidän varustautuessaan matkaan olisi Stig

-Haakoninpoika tahtonut välttämättä lainata Simonille vaatteita --

-tällä ei ollut monta vaatepartta matkassa. Simon katsahti asuaan --

-hänen palvelijansa oli harjannut ja puhdistanut puvun, mutta huonolta

-se näytti pitkän ratsastuksen jälkeen sateessa. Sitten hän läimäytti

-reisiään ja sanoi:

-

-"Minä olen paksu, Stig. Enkä minä aio lähteä juhlimaan --"

-

-Erling Vidkuninpoika seisoi toinen jalka penkillä, ja hänen poikansa

-kiinnitti siihen kullattua kannusta -- näytti siltä kuin herra Erling

-olisi tahtonut pitää palvelijansa etäällä tänään. Ritari nauroi

-omituisen äkäisesti:

-

-"Eihän se tosin haittaa, jos Simon Darresta näkee jo päältä päin, että

-hän on ajanut lankonsa asiaa itseään säästämättä, hän kun pöllähtää

-suoraan valtatieltä esiin rohkeine ja sattuvine sanoineen. Tällä

-entisellä langollamme on liikkuva kielenkanta, vai mitä, Stig! Mutta

-yhtä minä pelkään -- ettei hän tiedä lopettaa aikanaan --."

-

-Simonin poskille oli syöksähtänyt veri, mutta hän ei sanonut mitään.

-Kaikessa, mitä Erling oli puhunut hänelle eilisen jälkeen, tuntui

-salainen, pilkallinen kauna, mutta myös kummallinen vastahakoinen

-suopeus sekä järkkymätön tahto saattaa asia perille -- kun hän kerran

-oli ryhtynyt sitä ajamaan.

-

-Mandvikista lähti sitten kokonainen saattue pohjoiseen. Siinä oli

-herra Erling Vidkuninpoika, hänen poikansa ja Stig sekä kymmenen

-loistavapukuista aseistettua huovia perässä. Simon, jolla oli yksi

-ainoa palvelija mukana, tuumi, että hän olisi saattanut varata

-itselleen komeamman saaton ja ulkoasun -- Simon Darren, Formon herran,

-ei ollut tarvis ratsastaa lankojensa parissa kuin mikäkin vähävaltainen

-pikkuritari, joka on turvautunut heihin hädässään. Mutta samapa tuo.

-Hän oli niin väsynyt ja haluton eilisen kohtauksen jälkeen, että

-hänestä tuntui melkein yhdentekevältä, miten koko retki päättyisi.

-

-       *       *       *       *       *

-

-Simon ei ollut ollut milloinkaan uskovinaan Maunu-kuninkaasta kulkevia

-rumia huhuja. Ei hän ollut sellainen pyhimys itsekään, ettei olisi

-sietänyt karkeata pilaa toisten ikämiesten parissa. Mutta kun ihmiset

-kerääntyivät yhteen ja alkoivat supattaa kauhusta väristen mustista

-salaisista synneistä, tuli hänen aina ilkeä olla. Ja hänestä tuntui

-sopimattomalta uskoa ja kuulla sellaista kuninkaasta, jonka ritareita

-hän oli.

-

-Mutta hän oli kuitenkin ihmeissään joutuessaan nuoren kuninkaan eteen.

-Hän ei ollut nähnyt Maunu Eirikinpoikaa siitä asti kun tämä oli lapsi,

-ja hän oli kuitenkin odottanut hänessä olevan jotakin naismaista,

-niljaista ja sairaalloista -- ja nyt hänen edessään seisoikin yksi

-kauneimpia nuoria miehiä, mitä nähdä saattaa -- kuningas näytti hyvin

-miehekkäältä ja ruhtinaalliselta kaikessa nuorteudessaan ja hoikassa

-notkeudessaan.

-

-Hänellä oli yllään avara vaaleansininen, vihreäkuteinen puku, joka

-lankesi laajoille runsaille poimuille, ja hoikkia lanteita ympäröi

-kullattu vyö -- hänen pitkä, suora vartalonsa liikkui täysin vapaasti

-tuossa raskaassa puvussa. Maunu-kuninkaalla oli vaalea tukka, joka

-peitti sileänä kaunismuotoista päätä, mutta oli kiharoitettu latvoista,

-niin että se lankesi tuuheana avonaiselle, leveälle kaulalle. Hänen

-kasvonsa piirteet olivat kauniit ja voimakkaat, ihonväri raikas ja

-auringon paahtama, hänellä oli punaiset posket, kirkkaat silmät ja

-avoin katse. Hän tervehti herroja kaunein elein ja ystävällisesti.

-Sitten hän laski kätensä Erling Vidkuninpojan käsivarrelle, vei hänet

-jonkin askeleen päähän ja kiitti häntä tulemasta.

-

-He puhelivat hetken, ja herra Erling ilmoitti, että hänellä oli

-aivan erikoista asiaa, jossa hänen oli vedottava kuninkaan suosioon

-ja armoon. Kuninkaan palvelijat kantoivat silloin ritarille tuolin

-kuninkaan valtaistuimen eteen, osoittivat toisille kolmelle paikan

-etempänä ja menivät ulos.

-

-Aivan kuin itsestään oli Simon saavuttanut taas nuoruutensa aikaisen

-ryhdin ja käytöksen -- hän oli ottanut Stigiltä lainaksi avaran

-ruskean verkapuvun eikä poikennut ulkoasultaan toisista. Mutta hänestä

-tuntui siinä istuessaan siltä kuin hän olisi nähnyt unta. Hän oli eikä

-kuitenkaan ollut sama nuori Simon Darre, sukkela ja mielevä ritarin

-poika, joka oli kantanut kuningas Haakonin liinaa ja kynttilää Oslon

-kuninkaan kartanossa ammoisia aikoja sitten. Hän oli eikä kuitenkaan

-ollut Simon, Formon kartanon isäntä, joka oli viettänyt iloista ja

-vapaata elämää pohjoisessa laaksossa koko pitkän väliajan -- tavallaan

-huolettomana, vaikkakin oli kaiken aikaa tuntenut sisällään kytevän

-palon -- jota hän ei nyt tahtonut ajatella. Hän tunsi itsessään

-epäselvän ja uhkaavan kapinan -- halun -- hän ei ollut syypää mihinkään

-tietoiseen syntiin tai rikkomukseen, mutta kohtalo oli puhaltanut

-ilmiliekkiin tuon palon, jota vastaan hänen nyt täytyi taistella ja

-josta hän ei saanut olla tietävinään, vaikka tunsi sen korventavan

-häntä hiljaisella tulella.

-

-Hän nousi toisten noustessa seisomaan -- kuningas Maunu oli kohonnut

-paikaltaan.

-

-"Rakas sukulaiseni", kuului hänen nuori, raikas äänensä, "asia

-on nähdäkseni tällainen: Junkkeri on veljeni, mutta me emme ole

-milloinkaan kuuluneet yhteiseen leiriin -- samat miehet eivät voi

-palvella molempia. Ei Erlendkään näy ajattelevan siten -- vaikka hän

-onkin jonkin aikaa hoitanut minun lääniäni samaan aikaan kun on ollut

-Haakonin puolella. Mutta ne miehet, jotka tahtovat mieluummin seurata

-veljeäni Haakonia, ovat saaneet vapauden minun palveluksestani ynnä

-oikeuden etsiä onnea hänen leiristään. _Ketkä_ ne miehet ovat -- sen

-minä aion kuulla Erlendin suusta."

-

-"Silloin teidän, herra kuningas, täytyy koettaa päästä sovintoon

-Erlendin kanssa. Teidän tulee pysyä antamassanne turvan lupauksessa ja

-sallia nuorelle sukulaisellenne puheillepääsy --"

-

-"Hän on minun sukulaiseni ja teidän sukulaisenne, ja herra Ivar sai

-minut myöntämään hänelle turvaluvan -- mutta ei hänkään ole pitänyt

-minulle vannomiaan valoja eikä välittänyt sukulaisuudestamme" --

-Maunu-kuningas naurahti ja laski jälleen kätensä Erlingin käsivarrelle.

-"Minun sukulaiseni, Erling, näyttävät elävän sen lauseparren mukaan,

-että sukulainen on pahempi kuin vihamies. Minä suostun osoittamaan

-sukulaiselleni Erlendille armoa Jumalan ja Neitsyt Maarian ja

-morsiameni tähden, olen suova hänelle hengen ja omaisuuden turvan

-sekä oikeuden maassaoloon, jos hän suostuu sovintoon kanssani; samoin

-riittävästi aikaa ehtiä pois minun maistani, jos hän haluaa lähteä

-uuden herransa herttua Haakonin palvelukseen. Tämän armon minä olen

-suova jokaiselle miehelle, joka on ollut hänen liittolaisensa --

-mutta tahdon tietää ketkä nuo miehet ovat ja ketkä tässä maassa ovat

-palvelleet herraansa petollisin mielin. Mitä te sanotte tähän, Simon

-Andreksenpoika -- tiedän teidän isänne olleen minun isoisäni uskollisen

-tukijan ja teidän itsenne palvelleen Haakon-kuningasta kunnialla --

-eikö minulla teidän ajatuksenne mukaan ole oikeus ottaa selvää siitä?"

-

-"Minun ajatukseni on, herra kuningas" --, Simon oli astunut esiin ja

-kumarsi uudelleen, "että niin kauan kuin teidän armonne hallitsee

-maamme lakien ja tapojen mukaan, ette ole ikinä saava tietää, ketkä

-ne miehet ovat, jotka olivat aikoneet ryhtyä laittomuuteen ja

-maankavallukseen. Sillä samalla hetkellä, jona kansa näkee Teidän

-armonne tahtovan noudattaa isienne lakeja ja tapoja, ei yksikään mies

-tämän valtakunnan piirissä ole ajatteleva rauhattomuuden luomista.

-Vaan jokainen on oleva vaiti ja uskollinen, joskin hetken oli epäillyt

-pystyisittekö, herra, nuorella iällänne hallitsemaan kahta suurta

-kuningaskuntaa voimalla ja viisaudella."

-

-"Niin on asia, herra kuningas", yhtyi Erling Vidkuninpoika puheeseen,

-"ei yksikään tämän valtakunnan mies ole ajatellut kieltäytyä

-kuuliaisuudesta teitä kohtaan, kun käskynne on laillinen --"

-

-"Niinkö? Tarkoitatte siis, ettei Erlend ole syypää petokseen ja

-maankavallukseen -- kun asiaa tarkemmin ajattelee?"

-

-Silmänräpäyksen näytti siltä kuin herra Erling olisi jäänyt

-neuvottomaksi, mutta silloin ryhtyi Simon taas puhumaan:

-

-"Te, herra, olette kuninkaamme -- jokainen odottaa, että te

-rankaisisitte laittomuuden lakien mukaan. Mutta jos koettaisitte saada

-selville Erlend Nikulauksenpojan jäljet, saattaisi tapahtua, että

-ne miehet, joiden nimet te nyt niin kernaasti haluatte tietää, itse

-astuisivat esiin ja ilmoittaisivat itsensä tai että tarjoutuisi muita

-miehiä asiaa tutkimaan -- mutta jos teidän armonne ryhtyy sellaisiin

-keinoihin kuin on uhannut tunnettua ja korkeasukuista herraa Erlend

-Nikulauksenpoikaa vastaan, on siitä riittävä paljon puhumista."

-

-"Mitä tarkoitatte, Simon Andreksenpoika?" kysyi kuningas jyrkästi --

-punastuen samassa.

-

-"Simon tarkoittaa", puuttui Bjarne Erlinginpoika puheeseen, "ettei

-teidän armollenne olisi hyväksi, jos ihmiset alkaisivat kysellä, miksi

-Erlend ei saanut nauttia miehuuden loukkaamattomuutta, joka on jokaisen

-miehen oikeus lukuun ottamatta rosvoa ja pahantekijöitä. Ihmiset

-voisivat silloin muistaa Haakon-kuninkaan toiset tyttärenpojat --"

-

-Erling Vidkuninpoika kääntyi kiihkeästi poikaansa, hän oli vihaisen

-näköinen -- mutta kuningas kysyi kuivasti:

-

-"Ettekö te laske maankavaltajia pahantekijöiden joukkoon?"

-

-"Kukaan ei nimitä häntä siksi, jos hän menestyy aikeissaan, herra",

-vastasi Bjarne.

-

-Silmänräpäyksen olivat kaikki ääneti. Sitten lausui. Erling

-Vidkuninpoika:

-

-"Nimitettäköönpä Erlendiä miksi hyvänsä, herra, ei sittenkään ole

-soveliasta, että te rikotte lakia hänen tähtensä --"

-

-"Silloin täytyy laki muuttaa tässä tapauksessa", sanoi kuningas

-kiivaasti, "jos kerran on niin, ettei minun valtani riitä ottamaan

-selkoa siitä, miten kansani aikoo pitää tekemänsä uskollisuusvalan --"

-

-"Te ette voi kuitenkaan toimia sen mukaan ennen kuin laki on muutettu

-harjoittamatta mielivaltaa kansaa kohtaan -- meidän kansamme on aina

-ollut vaikea tottua mielivaltaan kuninkaittensa puolelta", sanoi Erling

-jyrkästi.

-

-"Minä voin turvautua ritaristoon ja aateliin", vastasi Maunu

-Eirikinpoika poikamaisesti nauraen. "Mitäs sanotte siihen, Simon?"

-

-"Minä sanon, herra -- että silloin saattaa käydä ilmi, ettei se ole

-niin varma turva -- päättäen siitä, miten Tanskan ja Ruotsin ritaristo

-ja aateli on suhtautunut kuninkaihinsa -- rahvaan ollessa voimattomana

-kannattamaan kuningasvaltaa heitä vastaan. Mutta jos teidän armonne

-aikoo ryhtyä sellaisiin keinoihin, pyydän minä päästä vapaaksi herra

-kuninkaan palveluksesta -- sillä silloin minä lukeudun mieluummin

-rahvaaseen."

-

-Simon oli puhunut niin tyynesti ja maltillisesti, ettei kuningas ollut

-ensimmältä ymmärtää hänen tarkoitustaan. Sitten hän purskahti nauruun:

-

-"Uhkaatteko te, Simon Andreksenpoika --? Tahdotteko viskata minulle

-taisteluhansikkaan?"

-

-"Se riippuu itsestänne, herra", sanoi Simon yhtä tyynesti, mutta kaivoi

-hansikkaat vyöstään ja piti niitä esillä. Silloin kurottautui nuori

-Bjarne esiin ja tarttui niihin:

-

-"Eivät nämä ole sopivat häähansikkaat herra kuninkaalle!" Hän nosti

-ilmaan nuo paksut, kuluneet ritarihansikkaat ja nauroi. "Jos tulee

-tietoon, että te olette pyytänyt ostaa tämänlaisia, silloin niitä pian

-tarjottaisiin liian monta paria --. hyvään hintaan tietysti!"

-

-Erling Vidkuninpoika huudahti. Äkkiliikkeellä hän tahtoi työntää

-kuninkaan toiseen ja muut kolme toiseen suuntaan toimittaen näitä ovea

-kohti ja sanoi: "Minä tahdon puhua kuninkaan kanssa kahden kesken."

-

-"Ei, ei, minä tahdon puhua Bjarnen kanssa", huusi kuningas juosten

-heidän jälkeensä.

-

-Mutta herra Erling tuuppasi poikansa ulos toisten kanssa.

-

-He kuljeksivat jonkin aikaa linnan pihassa ja viereisellä vuorella --

-kukaan ei sanonut mitään. Stig Haakoninpoika oli miettivän näköinen,

-mutta oli vaiti, kuten oli ollut koko ajan; Bjarne Erlinginpoika

-hymyili kaiken aikaa salaa itsekseen. Hetken kuluttua tuli herra

-Erlingin aseenkantaja ulos tuoden herraltaan sanan, että he

-odottaisivat häntä majalassa -- heidän hevosensa olivat linnan pihassa.

-

-Sitten he istuivat majalassa. He välttivät puhua tapahtuneesta -- ja

-johtuivat lopuksi puhumaan hevosista ja koirista ja haukoista. Ja

-myöhemmällä innostuivat Stig ja Simon kertomaan naisjuttuja -- Stig

-Haakoninpojalla oli aina loputon varasto näitä, mutta Simonille kävi

-niin, että joka kerran, kun hän olisi muistanut jonkun uuden jutun,

-otti Stig paikalla sanat hänen suustaan kertoen sitä niinkuin se olisi

-tapahtunut hänelle itselleen tai niinkuin hän olisi vastikään kuullut

-sen jossakin Mandvikin lähistöllä -- vaikka Simon tiesi kuulleensa

-tarinan jo lapsuudessaan Dyfrinin miestentuvassa.

-

-Mutta hän nauraa hohotti kilpaa Stigin kanssa. Ja koko ajan hänestä

-tuntui kuin penkki olisi keikkunut hänen allaan -- hän pelkäsi jotakin,

-mutta ei uskaltanut ajatella mitä. Bjarne Erlinginpoika nauroi hiljaa,

-joi viiniä ja jyrsi omenoita, nosteli kauluksensa huppua ja kertoi

-väliin jonkun lyhyen kaskun -- hänen juttunsa olivat paksuimmat, mutta

-niin ovelat, ettei Stig ymmärtänyt niitä. Bjarne kertoi kuulleensa ne

-eräältä papilta Bergenissä.

-

-Vihdoinkin tuli herra. Erling. Poika, meni isäänsä vastaan auttaakseen

-tältä päällysvaatteet. Erling kääntyi äkeissään pojan puoleen:

-

-"Senkin --!" sanoi hän. Sitten hän viskasi viitan Bjarnen käsiin --

-tämän kasvoilla välähti hymy, josta isä ei ollut tietävinään. Hän

-kääntyi Simonin puoleen:

-

-"Nyt voitte olla tyytyväinen, Simon Andreksenpoika! Nyt voitte luottaa

-siihen, ettei se päivä ole enää kaukana, jolloin saatte istua rauhassa

-naapureittenne luona -- te ja Erlend -- ja hänen vaimonsa ja heidän

-monet poikansa."

-

-Simon oli hiukan entistä kalpeampi noustessaan kiittämään

-Erling-herraa. -- Hän tiesi nyt, mikä se pelko oli, jota hän ei ollut

-uskaltanut katsoa silmiin. Mutta asia ei ollut autettavissa --

-

-       *       *       *       *       *

-

-Suunnilleen parin viikon perästä laskettiin Erlend Nikulauksenpoika

-vapaaksi. Simon ratsasti häntä hakemaan Akersnesin linnasta Ulf

-Haldorinpojan ja kahden miehen kera.

-

-Puut olivat jo melkein paljaat, sillä edellisellä viikolla oli tuullut

-kovasti. Maa oli roudassa. Hevosten kaviot kopisivat, ja pellot olivat

-vaaleat kuurasta heidän ratsastaessaan kaupunkia kohti. Näytti melkein

-siltä kuin rupeaisi satamaan lunta -- taivas oli tasaisessa pilvessä ja

-ilma raskas ja kylmänharmaa.

-

-Simon oli huomannut Erlendin vetävän perässään toista jalkaa

-hänen tullessaan linnan pihalle, ja hän näytti vähän jäykältä ja

-saamattomalta kiivetessään hevosen selkään. Hän oli myös hyvin kalpea.

-Parta oli poissa ja hiukset leikatut ja su'itut -- kasvojen yläosa

-oli kalmankeltainen väriltään ja leukapuoli valkoinen sinertävän

-parranjuuren kohdalta, silmät olivat painuneet kuopille. Mutta hän

-oli sittenkin komean näköinen tummansinisessä mekossaan ja viitassaan

-ja käyttäytyi -- hyvästellessään Olav Kyrningiä ja ojentaessaan

-rahalahjoja miehille, jotka olivat vartioineet häntä ja kantaneet

-hänelle ruokaa vankilassa -- aivan kuin päällikkö, joka eroaa häätalon

-vieraista.

-

-Aluksi hänellä näytti olevan kylmä ratsastaessaan. Häntä värisytti pari

-kertaa. Mutta sitten hänen poskilleen kohosi veri ja kasvot elostuivat

--- oli kuin hänen ruumiiseensa olisi palannut ydin ja elämä. Simon

-ajatteli, että Erlendiä oli yhtä vaikea murtaa kuin pajun vesaa. He

-saapuivat majalaan, ja Kristiina kohtasi miehensä pihalla. Simon koetti

-olla katsomatta sinne, mutta ei voinut.

-

-Nämä tervehtivät toisiaan kädestä ja vaihtoivat pari sanaa, hiljaa ja

-selkeällä äänellä. Kohtaus sujui kauniisti, koko kartanon väen nähden.

-Ihmeempää nähtävää ei ollut kuin että molemmat lensivät hehkuvan

-punaisiksi, katsahtivat toisiinsa sekunnin verran ja loivat sitten

-katseensa maahan. Sen jälkeen Erlend tarttui uudelleen vaimonsa käteen,

-ja he astuivat yhdessä parvea kohden, joka oli oleva heidän asuntonsa

-niin kauan kuin he viipyivät kaupungissa.

-

-Simon kääntyi menemään tupaan, jossa hän ja Kristiina olivat asuneet

-tähän saakka. Parviportaiden alimmalla askelmalla Kristiina kääntyi ja

-huusi häntä luokseen omituisen helkkyvällä äänellä:

-

-"Etkö tule mukaan, lanko -- haukkaamaan suurusta -- ja sinä, Ulf!"

-

-Hän näytti niin nuorelta ja pehmeältä seisoessaan siinä sivuttain

-ja katsellessaan olkapäänsä yli. Heti Osloon tultuaan hän oli

-alkanut solmia huntunsa toisella tapaa. Etelässä kantoivat vain

-pikkueläjien naiset huntuaan niin kuin Kristiina oli tottunut kantamaan

-naimisiinmenostaan asti: tiukasti otsaa pitkin nunnapäähineen tavoin,

-molemmat nirkot kiedottuina toistensa ohi, niin että kaula peittyi,

-paljon poimuja sivuilla ja pään takaosaan kierretyn sykerön ympärillä.

-Trondheimissa oli aina ollut hurskauden merkki sitoa huntunsa näin, ja

-arkkipiispa Eiliv kiitti sitä naidun naisen parhaimmaksi koristukseksi.

-Mutta ettei pistäisi silmään, oli Kristiina nyt alkanut käyttää etelän

-kuosia, jonka mukaan huntu käärittiin höllästi otsan yli ja jätettiin

-riippumaan alas selkää pitkin, niin että etutukka näkyi ja kaula ja

-hartiat vapautuivat; asiaan kuului myös, että palmikot sidottiin

-vain silmukalle niskaan, niin ettei tukka törröttänyt hunnun alla,

-vaan huntu pääsi lankeamaan pehmeästi pään muodon mukaan. Simon oli

-huomannut tämän uuden tavan jo ennen ja nähnyt, että se puki Kristiinaa

--- mutta hän ei ollut kuitenkaan tätä ennen huomannut, miten nuoren

-näköiseksi se hänet teki. Ja Kristiinan silmätkin välkkyivät kuin

-tähdet.

-

-       *       *       *       *       *

-

-Päivemmällä tuli tuttavia Erlendiä katsomaan -- Ketil Skogista, Markus

-Torgeirinpoika ja myöhemmin illalla itse herra Olav Kyrning, Sira

-Ingolf ja herra Guttorm, eräs Halvardinkirkon pappi. Noiden kahden

-papin tullessa oli alkanut sataa lunta, kuivaa, hienomuruista tuprua,

-ja he olivat eksyneet tieltä ja joutuneet takiaismaahan -- heidän

-vaatteensa olivat täynnä takiaisia. Kaikille tuli kiire irrottamaan

-niitä pappien ja heidän palvelijoittensa vaatteista -- Erlend ja

-Kristiina noppivat Guttorm-herraa, he punastelivat lakkaamatta ja

-laskivat leikkiä papin kanssa, äänen vavahdellessa omituisesti heidän

-nauraessaan.

-

-Simon joi koko lailla alku-illasta, mutta hän ei päihtynyt -- vain

-ruumis tuntui hiukan raskaalta. Jokainen sana, joka sanottiin, painui

-hänen mieleensä kumman tarkasti. Toiset alkoivat pian hölpöttää --

-kukaan heistä ei ollut kuninkaan ystävä.

-

-Simonia alkoi niin merkillisesti kyllästyttää kaikki nyt perästäpäin.

-Pelkkää lorua se oli tuo, mitä nuo toiset tuossa jaarittelivat hälisten

-ja kiivastuen. Ketil Aasmundinpoika oli typerähkö, ja hänen lankonsa

-Markus ei ollut paljoa viisaampi häntä; Olav Kyrning oli oikein

-ajatteleva ja ymmärtäväinen, mutta lyhytnäköinen mies, -- eivätkä nuo

-kaksi pappia näyttäneet hekään erityisemmän teräviltä. Kaikki istuivat

-nyt siinä kuunnellen Erlendiä ja yhtyen häneen -- ja hän muuttui yhä

-enemmän entisekseen, vallattomaksi, löyhäsuiseksi ja varomattomaksi.

-Hän oli ottanut Kristiinan käden omaansa, pannut sen polvelleen ja

-istui nyt leikitellen hänen sormillaan -- he istuivat siten, että

-heidän hartiansa koskettivat toisiaan. Yhtäkkiä Kristiina lehahti

-punaiseksi eikä voinut siirtää katsettaan Erlendistä -- ja kun tämä

-kietaisi salaa kätensä hänen vyötäisilleen, alkoivat hänen huulensa

-väristä, ja hänellä oli täysi työ pitää ne suljettuina.

-

-Sitten ovi aukeni ja Munan Baardinpoika astui sisään.

-

-"Viimeiseksi tuli itse iso siitosori", huusi Erlend nauraen, hypähti

-pystyyn ja juoksi häntä vastaan.

-

-"Kautta Jumalan ja pyhän Neitsyen -- sinä taidat olla yhtä huoleton

-taas", sanoi Munan suutuksissaan.

-

-"Mitäs tässä nyt enää on itkemistä ja suremista, sukulaismies!"

-

-"No en minä ole nähnyt sinun kaltaistasi miestä -- koko menestyksesi on

-mennyttä --"

-

-"Minä en olekaan semmoinen mies, että menisin helvettiin takapuoli

-paljaana varjellakseni paitaani palamasta", sanoi Erlend, ja Kristiina

-nauroi hiljaa ja herkästi.

-

-Simon laski päänsä pöydälle käsivarsiensa päälle. Toiset saivat uskoa

-hänen olevan niin humalassa että oli nukkunut paikalleen -- hän tahtoi

-olla rauhassa.

-

-Mikään ei ollut toisenlaista kuin hän oli odottanut -- taikka kuin

-hänen olisi ainakin pitänyt voida odottaa. Ei edes Kristiina. Siinä hän

-istui, ainoana naisena näiden monien miesten keskellä, yhtä lempeänä ja

-kainona ja luottavaisena ja varmana kuin ennen. Sellainen hän oli ollut

-silloinkin -- kun hän petti Simonin -- häpeämätön taikka viaton, ei hän

-tiennyt kumpaistako. Ei, se ei ollut totta, ei hän ollut noin varma, ei

-hän ollut häpeämätön -- ei hän ollut rauhallinen, vaikka oli näyttänyt

-rauhalliselta. Mutta tuo mies oli pannut hänet pilalle -- Erlendin

-tähden Kristiina olisi kävellyt vaikka tulisilla kivillä -- ja hän oli

-astunut Simonin yli, jota hän ei luullut muuksi kuin kylmäksi kiveksi.

-

-Mitä hän tässä houri -- Kristiina tahtoi viedä tahtonsa perille eikä

-tajunnut muuta. Pitäkööt ilonsa -- sama se hänestä. Kuuluiko se häneen,

-vaikka he olisivat siittäneet vielä seitsemän poikaa -- sittenhän niitä

-oli neljätoista Lauritsa Bjørgulfinpojan puolen perinnön jaolla. Hänen

-ei näyttänyt tarvitsevan huolehtia pojistaan, Ramborg ei ollut yhtä

-nopsa laittamaan lapsia kuin hänen sisarensa -- hänen jälkeläisensä

-saisivat kerran valtaa ja rikkautta. Mutta yhdentekevä -- kaikki oli

-yhdentekevää tänä iltana. Hänen mielensä teki juoda lisää -- mutta hän

-tunsi, että tänä iltana ei jumalanvilja pystyisi häneen -- ja silloin

-hänen pitäisi nostaa päänsä ja ottaa kukaties osaa juttuun.

-

-"Sinä luulet varmaankin, että olisit kelvannut valtionhoitajaksi?"

-sanoi Munan pilkallisesti.

-

-"Vielä mitä, etkö sinä ymmärrä, että me olimme aikoneet panna sinut

-siksi!" nauroi Erlend.

-

-"Jumalan nimessä, pidä toki kurissa kielesi, mies --"

-

-Toiset nauroivat.

-

-Erlend tuli Simonin luo ja kosketti häntä olkaan:

-

-"Nukutko sinä, lanko --?" Simon nosti katseensa. Erlend seisoi hänen

-edessään pikari kädessä. "Maljasi, Simon. Sinua minun tulee ennen

-kaikkea kiittää siitä, että sain pitää henkeni -- ja minä iloitsen

-siitä, että asiat ovat kuten ovat, poikaseni! Sinä autoit minua kuin

-veli -- ellet sinä olisi ollut lankoni, olisin minä kai menettänyt

-pääni. -- Sitten sinä olisit voinut naida minun leskeni --"

-

-Simon hypähti pystyyn. Silmänräpäyksen nuo kaksi katsoivat toisiinsa

--- Erlendistä hävisi humala, ja hän kalpeni; sitten hänen huulensa

-aukenivat.

-

-Simon löi nyrkillään pikarin toisen kädestä niin että sima juoksi

-maahan. Sitten hän kääntyi ja lähti tuvasta. Erlend jäi paikallaan

-seisomaan. Hän kuivasi kätensä ja ranteensa mekon helmaan, älyämättä

-sitä itse -- ja katsoi sitten taakseen: toiset eivät olleet huomanneet

-mitään. Hän työnsi jalallaan pikarin penkin alle -- mietti hetken -- ja

-lähti sitten lankonsa jälkeen.

-

-Simon Darre seisoi parven portaiden alla -- Jon Daalk talutti

-parastaikaa hänen hevosiaan tallista. Hän ei liikahtanutkaan Erlendin

-tullessa häntä kohti:

-

-"Simon! Simon -- minä en tiennyt -- en tiennyt mitä sanoin!"

-

-"Nyt tiedät sen!"

-

-Simonin ääni oli aivan soinnuton. Hän seisoi liikahtamatta, katsomatta

-toiseen.

-

-Erlend katsoi neuvottomasti ympärilleen. Pilviharson takaa häämötti

-kuun kalpea laita, ja ilma oli täynnä pieniä kovia lumijyviä. Erlend

-hytisi kylmästä.

-

-"Minne -- minne sinä lähdet?" kysyi hän kohmeissaan katsoen miestä ja

-hevosia.

-

-"Hakemaan toista majapaikkaa", sanoi Simon lyhyesti. "Pitäähän sinun

-ymmärtää, että täällä minä en viitsi olla --"

-

-"Simon!" huudahti Erlend. "-- En tiedä mitä antaisin, jos saisin sen

-sanomattomaksi --!"

-

-"En minäkään tiedä", vastasi toinen äskeisellä äänellä.

-

-Parven ovi avautui. Kristiina astui solaan lyhty kädessä -- hän

-kumartui kaiteen yli ja katsoi alas:

-

-"Sielläkö te seisotte?" kysyi hän kirkkaalla äänellä. "Mitä te teette

-siellä ulkona tähän aikaan?"

-

-"Minä tunsin, että minun oli käytävä hevosia katsomassa -- kuten

-siivojen ihmisten on tapana sanoa", vastasi Simon nauraen.

-

-"Mutta, hyvänen aika -- sinähän olet tuonut ulos hevosesi!" ihmetteli

-Kristiina naurussa suin.

-

-"Niin -- sellaista sitä mies tekee kun on pyörällä päästään", sanoi

-Simon äskeiseen tapaan.

-

-"Tulkaa nyt jo takaisin!" kuului ylhäältä iloisesti ja veikistellen.

-

-"Ihan paikalla." Kristiina hävisi sisään, ja Simon käski Jonia

-viemään hevoset takaisin. Hän kääntyi Erlendiin -- tämä seisoi siinä

-kummallisen veltoin ilmein ja jäsenin. "Minä tulen sisään vähän ajan

-perästä. Meidän täytyy koettaa olla kuin ei sitä olisi sanottukaan,

-Erlend -- vaimojemme tähden. Mutta sen verran ymmärtänet sinäkin --

-että sinä olet viimeinen mies koko maailmassa, jonka minä olisin suonut

--- tietävän -- tästä. Äläkä unohda, etten minä ole yhtä lyhytmuistinen

-kuin sinä!" Ovessa käytiin taas ylhäällä; vieraat tulivat ulos

-joukolla. Kristiina saattoi heitä palvelusneitonsa kera, joka kantoi

-lyhtyä.

-

-"Niin se on", hihitti Munan Baardinpoika, "nyt on jo myöhä -- ja nämä

-kaksi kaipaavat kovasti sänkyä --"

-

-"Erlend. Erlend. Erlend." Kristiina oli viskautunut hänen syliinsä

-samassa silmänräpäyksessä kun toiset olivat hävinneet ovesta. Hän

-painautui tiukasti mieheensä. "Erlend. -- Sinä näytät surulliselta",

-kuiskasi hän kauhuissaan puoliavoimet huulet lähellä Erlendin suuta.

-"Erlend?" Hän tarttui miehensä ohimoihin molemmin käsin.

-

-Erlend seisoi vähän aikaa paikallaan, käsivarret höllästi hänen

-ympärillään. Sitten hän puristi Kristiinan itseensä, ja hänen

-kurkustaan pääsi pieni valittava äännähdys.

-

-Simon kulki tallia kohden -- hän oli aikonut sanoa jotakin Jonille,

-mutta unohti sen tiellä. Hetkisen hän seisoi tallin ovella katsoen

-himmeää kuuta ja lumen tuloa -- sitä alkoi nyt sataa suurempina

-hahtuvina. Jon ja Ulf tulivat tallista ja sulkivat oven perästään;

-sitten nuo kolme miestä lähtivät yhdessä sitä rakennusta kohti, jossa

-heidän makuupaikkansa oli.

-

-

-

-

-

-

-

-

-End of the Project Gutenberg EBook of Kristiina Lauritsantytär II: Emäntä, by 

-Sigrid Undset

-

-*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KRISTIINA LAURITSANTYTÄR II: ***

-

-***** This file should be named 62523-8.txt or 62523-8.zip *****

-This and all associated files of various formats will be found in:

-        http://www.gutenberg.org/6/2/5/2/62523/

-

-Produced by Tuula Temonen and Tapio Riikonen

-Updated editions will replace the previous one--the old editions will

-be renamed.

-

-Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright

-law means that no one owns a United States copyright in these works,

-so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United

-States without permission and without paying copyright

-royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part

-of this license, apply to copying and distributing Project

-Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm

-concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,

-and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive

-specific permission. If you do not charge anything for copies of this

-eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook

-for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports,

-performances and research. They may be modified and printed and given

-away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks

-not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the

-trademark license, especially commercial redistribution.

-

-START: FULL LICENSE

-

-THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE

-PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK

-

-To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free

-distribution of electronic works, by using or distributing this work

-(or any other work associated in any way with the phrase "Project

-Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full

-Project Gutenberg-tm License available with this file or online at

-www.gutenberg.org/license.

-

-Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project

-Gutenberg-tm electronic works

-

-1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm

-electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to

-and accept all the terms of this license and intellectual property

-(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all

-the terms of this agreement, you must cease using and return or

-destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your

-possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a

-Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound

-by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the

-person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph

-1.E.8.

-

-1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be

-used on or associated in any way with an electronic work by people who

-agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few

-things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works

-even without complying with the full terms of this agreement. See

-paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project

-Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this

-agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm

-electronic works. See paragraph 1.E below.

-

-1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the

-Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection

-of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual

-works in the collection are in the public domain in the United

-States. If an individual work is unprotected by copyright law in the

-United States and you are located in the United States, we do not

-claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,

-displaying or creating derivative works based on the work as long as

-all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope

-that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting

-free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm

-works in compliance with the terms of this agreement for keeping the

-Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily

-comply with the terms of this agreement by keeping this work in the

-same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when

-you share it without charge with others.

-

-1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern

-what you can do with this work. Copyright laws in most countries are

-in a constant state of change. If you are outside the United States,

-check the laws of your country in addition to the terms of this

-agreement before downloading, copying, displaying, performing,

-distributing or creating derivative works based on this work or any

-other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no

-representations concerning the copyright status of any work in any

-country outside the United States.

-

-1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:

-

-1.E.1. The following sentence, with active links to, or other

-immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear

-prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work

-on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the

-phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed,

-performed, viewed, copied or distributed:

-

-  This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and

-  most other parts of the world at no cost and with almost no

-  restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it

-  under the terms of the Project Gutenberg License included with this

-  eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the

-  United States, you'll have to check the laws of the country where you

-  are located before using this ebook.

-

-1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is

-derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not

-contain a notice indicating that it is posted with permission of the

-copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in

-the United States without paying any fees or charges. If you are

-redistributing or providing access to a work with the phrase "Project

-Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply

-either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or

-obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm

-trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.

-

-1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted

-with the permission of the copyright holder, your use and distribution

-must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any

-additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms

-will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works

-posted with the permission of the copyright holder found at the

-beginning of this work.

-

-1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm

-License terms from this work, or any files containing a part of this

-work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.

-

-1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this

-electronic work, or any part of this electronic work, without

-prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with

-active links or immediate access to the full terms of the Project

-Gutenberg-tm License.

-

-1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,

-compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including

-any word processing or hypertext form. However, if you provide access

-to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format

-other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official

-version posted on the official Project Gutenberg-tm web site

-(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense

-to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means

-of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain

-Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the

-full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1.

-

-1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,

-performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works

-unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.

-

-1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing

-access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works

-provided that

-

-* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from

-  the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method

-  you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed

-  to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has

-  agreed to donate royalties under this paragraph to the Project

-  Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid

-  within 60 days following each date on which you prepare (or are

-  legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty

-  payments should be clearly marked as such and sent to the Project

-  Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in

-  Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg

-  Literary Archive Foundation."

-

-* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies

-  you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he

-  does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm

-  License. You must require such a user to return or destroy all

-  copies of the works possessed in a physical medium and discontinue

-  all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm

-  works.

-

-* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of

-  any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the

-  electronic work is discovered and reported to you within 90 days of

-  receipt of the work.

-

-* You comply with all other terms of this agreement for free

-  distribution of Project Gutenberg-tm works.

-

-1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project

-Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than

-are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing

-from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The

-Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm

-trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.

-

-1.F.

-

-1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable

-effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread

-works not protected by U.S. copyright law in creating the Project

-Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm

-electronic works, and the medium on which they may be stored, may

-contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate

-or corrupt data, transcription errors, a copyright or other

-intellectual property infringement, a defective or damaged disk or

-other medium, a computer virus, or computer codes that damage or

-cannot be read by your equipment.

-

-1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right

-of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project

-Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project

-Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project

-Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all

-liability to you for damages, costs and expenses, including legal

-fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT

-LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE

-PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE

-TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE

-LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR

-INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH

-DAMAGE.

-

-1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a

-defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can

-receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a

-written explanation to the person you received the work from. If you

-received the work on a physical medium, you must return the medium

-with your written explanation. The person or entity that provided you

-with the defective work may elect to provide a replacement copy in

-lieu of a refund. If you received the work electronically, the person

-or entity providing it to you may choose to give you a second

-opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If

-the second copy is also defective, you may demand a refund in writing

-without further opportunities to fix the problem.

-

-1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth

-in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO

-OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT

-LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.

-

-1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied

-warranties or the exclusion or limitation of certain types of

-damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement

-violates the law of the state applicable to this agreement, the

-agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or

-limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or

-unenforceability of any provision of this agreement shall not void the

-remaining provisions.

-

-1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the

-trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone

-providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in

-accordance with this agreement, and any volunteers associated with the

-production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm

-electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,

-including legal fees, that arise directly or indirectly from any of

-the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this

-or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or

-additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any

-Defect you cause.

-

-Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm

-

-Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of

-electronic works in formats readable by the widest variety of

-computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It

-exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations

-from people in all walks of life.

-

-Volunteers and financial support to provide volunteers with the

-assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's

-goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will

-remain freely available for generations to come. In 2001, the Project

-Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure

-and permanent future for Project Gutenberg-tm and future

-generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary

-Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see

-Sections 3 and 4 and the Foundation information page at

-www.gutenberg.org

-

-

-

-Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

-

-The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit

-501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the

-state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal

-Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification

-number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary

-Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by

-U.S. federal laws and your state's laws.

-

-The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the

-mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its

-volunteers and employees are scattered throughout numerous

-locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt

-Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to

-date contact information can be found at the Foundation's web site and

-official page at www.gutenberg.org/contact

-

-For additional contact information:

-

-    Dr. Gregory B. Newby

-    Chief Executive and Director

-    gbnewby@pglaf.org

-

-Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg

-Literary Archive Foundation

-

-Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide

-spread public support and donations to carry out its mission of

-increasing the number of public domain and licensed works that can be

-freely distributed in machine readable form accessible by the widest

-array of equipment including outdated equipment. Many small donations

-($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt

-status with the IRS.

-

-The Foundation is committed to complying with the laws regulating

-charities and charitable donations in all 50 states of the United

-States. Compliance requirements are not uniform and it takes a

-considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up

-with these requirements. We do not solicit donations in locations

-where we have not received written confirmation of compliance. To SEND

-DONATIONS or determine the status of compliance for any particular

-state visit www.gutenberg.org/donate

-

-While we cannot and do not solicit contributions from states where we

-have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition

-against accepting unsolicited donations from donors in such states who

-approach us with offers to donate.

-

-International donations are gratefully accepted, but we cannot make

-any statements concerning tax treatment of donations received from

-outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.

-

-Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation

-methods and addresses. Donations are accepted in a number of other

-ways including checks, online payments and credit card donations. To

-donate, please visit: www.gutenberg.org/donate

-

-Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works.

-

-Professor Michael S. Hart was the originator of the Project

-Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be

-freely shared with anyone. For forty years, he produced and

-distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of

-volunteer support.

-

-Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed

-editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in

-the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not

-necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper

-edition.

-

-Most people start at our Web site which has the main PG search

-facility: www.gutenberg.org

-

-This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,

-including how to make donations to the Project Gutenberg Literary

-Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to

-subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.

-

+Project Gutenberg's Kristiina Lauritsantytär II: Emäntä, by Sigrid Undset
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most
+other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
+whatsoever.  You may copy it, give it away or re-use it under the terms of
+the Project Gutenberg License included with this eBook or online at
+www.gutenberg.org.  If you are not located in the United States, you'll have
+to check the laws of the country where you are located before using this ebook.
+
+Title: Kristiina Lauritsantytär II: Emäntä
+
+Author: Sigrid Undset
+
+Translator: Siiri Siegberg
+
+Release Date: June 29, 2020 [EBook #62523]
+
+Language: Finnish
+
+Character set encoding: ISO-8859-1
+
+*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KRISTIINA LAURITSANTYTÄR II: ***
+
+
+
+
+Produced by Tuula Temonen and Tapio Riikonen
+
+
+
+
+
+
+
+
+KRISTIINA LAURITSANTYTÄR II: EMÄNTÄ
+
+Kirj.
+
+Sigrid Undset
+
+
+Tekijättären luvalla suomentanut
+
+Siiri Siegberg
+
+
+
+
+
+Porvoossa,
+Werner Söderström Osakeyhtiö,
+1923.
+
+
+
+
+
+
+I
+
+SYNNIN HEDELMÄ
+
+
+
+
+I
+
+
+Iltaa ennen Simonin-messua laski Baard Petrinpojan laiva Birgsin
+lahteen. Nidarholman apotti oli itse ratsastanut rantaan sukulaistaan
+Erlend Nikulauksenpoikaa vastaan, tahtoen samalla toivottaa
+tervetulleeksi tämän kotiin tuoman nuoren vaimon. Vastanaineet aiottiin
+majoittaa yöksi Viggin apotin omina vieraina.
+
+Erlend talutti kalmankalpean, surkeannäköisen nuoren vaimonsa
+laiturilta. Apotti laski leikkiä merimatkan vaivoista; Erlend nauroi ja
+tuumi vaimonsa jo kaipaavankin seinäänkiinnitettyä sänkyä. Ja Kristiina
+yritti hymyillä, mutta ajatteli samalla, ettei hän enää ikinä astu
+hyvällä laivan kannelle. Hän voi pahoin Erlendin tullessa lähellekin,
+niin tämä tuoksahti merelle ja laivalle -- hänen tukkansakin oli ihan
+kankea ja tahmea suolavedestä. Erlend oli koko matkan ollut villinä
+ilosta, ja Baard-herraa oli naurattanut: Møressä, meren rannalla, missä
+Erlend oli viettänyt kasvinvuotensa, olivat pojat keikkuneet vesillä
+lakkaamatta, purjehtineet ja soutaneet. Kumpikin, Erlend ja Baard, oli
+tosin säälinyt häntä hiukan, mutta ei siten kuin Kristiinan mielestä
+hänen surkeutensa vaati. Kaiken aikaa nämä vain hokivat, että meritauti
+kyllä asettuu, kun hän tottuu laivalla oloon. Mutta hän oli ollut yhtä
+kurja koko ajan.
+
+Seuraavana päivänä ratsastaessaan hänestä tuntui kuin hän olisi
+purjehtinut. Mäkeä ylös, toista alas kävi kulku yli mahtavien
+vieremätöyryjen, ja jos koetti kiinnittää katseensa määräpisteeseen
+harjun laidassa, tuntui koko perustus heiluvan ja kohoavan kuin
+aallonharja kohti väritöntä talvista taivasta.
+
+Viggiin oli tullut joukko Erlendin ystäviä ja naapureita aamulla
+saattamaan morsiusparia kotiin, ja nyt he ratsastivat lopun matkaa
+suuressa seurassa. Maa kumisi hevosten kavioiden alla, sillä se
+oli jäätynyt kovaksi kuin rauta. Huuru kierteli ajajien ympärillä;
+hevosten karva ja ratsastajien hiukset ja turkinreunat olivat
+kuurassa. Erlend oli yhtä valkohapsinen kuin apotti, ja hänen kasvonsa
+hehkuivat aamuryypystä ja purevasta ahavasta. Hän oli pukeutunut
+sulhasvaatteisiinsa ja oli säihkyvän nuoren ja virkun näköinen; hänen
+kaunis pehmeä äänensä kaikui ilakoivana ja uljaana vierasten parista
+hänen karautellessaan sinne tänne huutaen ja nauraen.
+
+Kristiinan sydän alkoi väristä kummasti -- surusta, hellyydestä
+ja pelosta. Hän oli vielä sairas merimatkan jälkeen, ja rinnassa
+tuntui ilkeä kuvotus heti kun hän yritti syödä tai juoda vähänkin,
+häntä palelsi kauheasti, ja mielen pohjalla kyti yhä pieni, umpea,
+mykkä vihantunne Erlendiä kohtaan, joka oli niin huoleton --. Mutta
+nähdessään nyt, miten luottavan ylpeänä ja säihkyvän riemukkaana
+tämä vei hänet kotiinsa vaimonaan, hän sittenkin katui katkerasti,
+ja hänen sydäntään kirveli sääli. Nyt hän katui, että oli antanut
+itsepäisyydelleen vallan eikä ollut ilmaissut Erlendille -- tämän
+käydessä heidän luonaan kesällä -- ettei ollut soveliasta viettää häitä
+liian komeasti. Oikeastaan asian laita oli sellainen, että Kristiina
+oli toivonut hänenkin saavan nähdä, etteivät he selviä teostaan
+nöyryytyksettä.
+
+Hän oli myös pelännyt isäänsä. Ja hän oli ajatellut, että häiden
+jälkeenhän he lähtisivät hyvin kauas; hän ei kai ollut näkevä
+kotiseutuaan pitkiin aikoihin -- ei ennen kuin kaikki puheet jo
+olisivat tyystin vaienneet --. Nyt hän huomasikin, että edessä oli
+paljon pahempaa. Erlend oli tosin maininnut suurista tuliaispidoista,
+jotka hän aikoi pitää Husabyssä, mutta Kristiina ei ollut ajatellut
+niitä miksikään uusiksi häiksi. Ja heitä vastassa olevat vieraat
+olivat väkeä, jonka keskellä Erlendin ja hänen tuli ruveta elämään --
+jonka arvonanto ja ystävyys heidän tuli voittaa. Nämä samat ihmiset
+olivat olleet näkemässä Erlendin mielettömyyttä ja menneiden vuosien
+tuomaa onnettomuutta. Nyt uskoi Erlend parantaneensa maineensa heidän
+silmissään, astuneensa vertaistensa joukkoon sijalle, joka kuului
+hänelle syntyperän ja omaisuuden nojalla. Ja nyt hän oli tietenkin
+joutuva laajalti naurun alaiseksi, kun kuultaisiin mitä hän oli tehnyt
+omalle lailliselle morsiamelleen.
+
+Apotti kumartui Kristiinan puoleen sanoen:
+
+"Olette niin totinen, Kristiina Lauritsantytär. Eikö meritauti ole
+vielä hellittänyt? Vai ikävöittekö äitiänne?"
+
+"Arvasitte, herra", sanoi Kristiina hiljaa. "Juuri äitiäni minä
+ajattelin."
+
+       *       *       *       *       *
+
+He olivat saapuneet Skauniin ja ratsastivat nyt korkealla. Laakson
+pohjalla heidän allaan oli lehtimetsä valkean, auringossa välkkyvän
+härmän peitossa, jonka keskeltä, pilkotti pieni, sininen järvi. Sitten
+loppui kuusikko. Erlend viittasi kädellään:
+
+"Tuossa on Husaby, Kristiina. Herra suokoon sinulle paljon hyviä päiviä
+siellä, vaimoni!" sanoi hän lämpimästi.
+
+Heidän eteensä avautui laajoja, kuurassa hohtavia maita. Kartano
+sijaitsi kuin leveällä laudalla rinteen puolivälissä -- lähinnä oli
+pieni vaalea kivikirkko, siitä etelään rakennukset; niitä oli paljon,
+useat suuria; savu tuprusi räppänäaukoista. Kirkonkellot alkoivat
+soida, ja pihalta virtasi heitä vastaan kansaa huutaen ja tervehtien.
+Morsiussaatossa olevat miehet rämisyttivät kilpiään -- ja remuten ja
+elämöiden painalsi ratsuparvi nuoren aviomiehen taloon.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kirkon edessä pysähdyttiin; Erlend auttoi morsiamensa hevosen selästä
+ja johdatti hänet ovelle, jossa joukko pappeja ja hengellisiä herroja
+oli heitä vastassa. Kirkossa oli viiltävän kylmä, ja valoa tunkeutui
+sisään pitkänseinän pienistä pyörökaari-ikkunoista himmentäen kuorista
+leviävää kynttilänhohdetta.
+
+Kristiinaa arastelutti ja pelotti Erlendin päästäessä hänen kätensä
+ja lähtiessä miesten puolelle, jolloin hänen itsensä oli asetuttava
+vieraiden, juhlapukuisten naisten joukkoon. Kirkko toimitus oli
+erittäin kaunis. Mutta Kristiinaa vilutti ja hänestä tuntui kuin hänen
+rukouksensa olisivat painuneet takaisin, kun hän koki keventää mieltään
+ja ylentää sydäntään. Hän mietti, ettei tainnut olla hyvä enne, että
+oli Pyhän Simonin päivä -- sen miehen suojeluspyhimyksen, jota hän ei
+ollut kohdellut hyvin.
+
+Kirkosta lähdettiin kulkueena kartanoa kohti, etumaisina papit, sitten
+Kristiina ja Erlend käsityksin, viimeisenä vieraat kaksitellen.
+Kristiina ei huomannut tarkastella rakennuksia. Piha oli pitkä
+ja kapea, ulkorakennukset olivat kahdessa rivissä sen etelä- ja
+pohjoislaidassa; ne olivat tilavat ja hyvin lähellä toisiaan, mutta
+näyttivät vanhoilta ja rappeutuneilta.
+
+Juhlakulkue seisahtui päärakennuksen ovelle, ja papit toimittivat
+siunauksen vihkivedellä. Sen jälkeen talutti Erlend Kristiinan pimeän
+porstuan läpi. Oikealla avattiin ovi, josta tulvi häikäisevää valoa.
+Kristiina kumartui kamanan alitse ja astui Erlendin kanssa tämän tupaan.
+
+Se oli suurin tupa, mitä hän oli nähnyt kenenkään talossa. Keskellä
+lattiaa oli liesi, joka oli niin pitkä, että sen molemmissa päissä
+paloi tuli, ja huone oli niin leveä, että orsia kannattivat kauniit
+puiset pylväät -- se näytti ennemminkin kirkolta tai kuninkaan salilta
+kuin kartanon tuvalta. Itäiselle päätyseinälle, jonka keskellä sijaitsi
+isännän kunniasija, oli pylväiden väliin rakennettu suljettavia sänkyjä.
+
+Huoneessa paloi lukematon joukko kynttilöitä -- pöydillä, jotka olivat
+täynnä kallisarvoisia vateja ja maljakoita, ja seinään kiinnitetyissä
+haarukoissa. Muinaisaikojen tapaan riippui seinillä kilpiä ja aseita
+kuvakudosten välissä. Kunniaistuimien tausta oli verhottu sametilla,
+ja eräs miehistä ripusti nyt Erlendin kultasilaisen miekan ja hänen
+valkoisen kilpensä, johon oli punaisella kuvattu hyökkäävä leijona,
+toisten aseiden joukkoon.
+
+Palvelijat ja palvelijattaret olivat riisuneet vierailta
+päällysvaatteet. Erlend tarttui vaimonsa käteen ja kuljetti hänet
+lieden ääreen; vieraat seisoivat puolikehässä heidän takanaan. Muuan
+vankkavartinen rouva, jolla oli lempeät kasvot, astui esiin ja silitti
+Kristiinan huntua, joka oli hiukan rypistynyt vaipan alla. Poistuessaan
+takaisin paikalleen hän nyökkäsi hymyillen vastavihityille. Erlend
+nyökkäsi hymyillen takaisin ja katsoi vaimoonsa. Ja hän oli hyvin
+herttaisen näköinen. Silloin tunsi Kristiina taas sydäntään kouristavan
+-- hänen tuli niin sääli Erlendiä. Hän tiesi mitä tämä ajatteli
+nähdessään Kristiinan seisovan tuvassaan, pitkän lumivalkoisen,
+emännänhunnun langetessa hulmuten tulenpunaiselle morsiuspuvulle.
+Aamulla oli hänen, Kristiinan, täytynyt kiertää pitkä kudottu vyö
+tiukasti vatsansa ja vyötäistensä ympäri muiden vaatteiden alle, ennen
+kuin hän oli saanut hameensa laskeutumaan hyvin. Ja hän oli hieronut
+poskiinsa Aashild-rouvan antamaa punaista voidetta. Laittautuessaan hän
+oli ajatellut vihaisena ja pahoilla mielin, ettei Erlend välittänyt
+katsella häntä, -- nyt kun oli saanut hänet omakseen -- koska hän ei
+huomannut mitään. Ja hän katui katkerasti, ettei ollut ilmaissut mitään.
+
+Avioparin seistessä käsi kädessä kulkivat papit ympäri huonetta,
+siunasivat talon ja kotilieden, samoin sängyn ja pöydän.
+
+Sitten kantoi eräs naispalvelijoista talon avaimet Erlendille. Tämä
+kiinnitti raskaan kimpun Kristiinan vyölle -- ja oli sitä tehdessään
+sen näköinen kuin olisi tahtonut samalla suudella. Eräs miehistä
+toi korkean, kultarenkailla ympäröidyn sarven -- Erlend laski sen
+huulilleen ja joi vaimonsa maljan:
+
+"Onni ja siunaus taloosi, emäntä!"
+
+Ja vieraat melusivat ja nauroivat Kristiinan maistaessa maljasta
+miehensä jälkeen ja kaataessa loput viinistä tuleen.
+
+Nyt ryhtyivät soittajat toimeen, ja Erlend vei aviovaimonsa
+kunniasijalle viereensä, kun taas vieraat asettuivat pöytään.
+
+Kolmantena päivänä alkoivat ensimmäiset vieraat lähteä, ja viidentenä
+päivänä poistuivat viimeiset. Sitten oli Kristiina kahden Erlendin
+kanssa Husabyssä.
+
+Ensi töikseen hän pani palvelijat kantamaan kaikki vuodevaatteet
+sängyistä, pesemään ne ynnä seinävieret lipeällä ja viemään pois oljet
+sekä polttamaan ne. Sitten tuotatti hän uudet oljet ja varusti sängyt
+tuomillaan vaatteilla. Kesti myöhään yöhön ennen kuin tämä työ oli
+suoritettu. Mutta Kristiina määräsi tehtäväksi saman kaikkien talossa
+olevien makuusijojen suhteen ja käski savuttaa kaikki vuodenahat
+saunassa -- palvelustyttöjen oli ryhdyttävä toimeen huomisaamuna ja
+koetettava saada käsistään niin paljon kuin suinkin ennen pyhiä. Erlend
+pudisti nauraen päätään -- olipas siinä emäntä! Mutta kyllä häntä
+hävettikin.
+
+Kristiina ei ollut saanut sanottavasti unta ensi yönä, vaikka papit
+olivat siunanneet hänen sänkynsä. Päälläpäin oli silkkipäällyksisiä
+patjoja, aivinaisia raiteja ja mitä parhaimpia peittoja ja nahkoja,
+mutta oljet pohjalla olivat likaiset ja homehtuneet, ja vaatteissa ja
+komeassa mustassa karhuntaljassa, joka oli ylimmäisenä, oli täitä.
+
+Paljon hän oli jo ehtinyt nähdä näinä päivinä. Kalliiden kudosten alta,
+jotka peittivät seiniä, ei ollut pesty pois nokea ja likaa hirsistä.
+Ladot ja aitat ammottivat tyhjinä pitojen loputtua; jauhohinkalot
+olivat melkein kuin lakaistut. Eikä hän voinut käsittää, miten Erlend
+aikoi elättää kaikki hevosensa ja suuren karjansa jäljellä olevilla
+heinillä ja oljilla -- lehdeksiä ei ollut edes lampaille.
+
+Mutta eräs aitta oli puolillaan pellavia, jotka oli jätetty silleen
+-- siinä oli varmaankin monen vuoden sato melkein koskematta. Olipa
+säilynyt myös aitallinen ikivanhoja, pesemättömiä, haisevia villoja,
+osaksi säkeissä, osaksi levällään permannolla. Kun Kristiina koetteli
+niitä hyppysissään, rapisi niistä pieniä ruskeita madonmunia -- niissä
+oli ollut sekä koita että matoja.
+
+Karja oli viheliäistä, laihaa, syyhyn vaivaamaa ja heikkoa -- eikä
+hän ollut eläessään nähnyt niin monta ikäloppua nautaa yhden kartanon
+karjassa. Vain hevoset olivat kauniit ja hyvin hoidetut. Mutta ei
+yksikään niistä vetänyt vertoja Guldsveinenille tai Ringdrottenille,
+oriille, joka hänen isällään nykyään oli. Sløngvanbauge, jonka isä
+oli antanut hänelle myötäjäisiksi, oli kaunein hevonen koko Husabyn
+tallissa. Kristiinan täytyi ottaa sitä kaulasta ja painaa kasvonsa sen
+turpaa vasten tullessaan sen luokse. Ja trøndilais-pohatat ihmettelivät
+ja kiittivät sen paksuja, voimakkaita jalkoja, sen leveää rintaa ja sen
+pitkää kaulaa, sen pientä päätä ja leveitä lautasia. Gimsarin vanhus
+vannoi Jumalan ja sielun vihollisen nimeen "että oli iso vahinko, kun
+tämä hevonen oli kuohittu, siitä olisi tullut verraton sotaratsu".
+Silloin ei Kristiina malttanut olla kehumatta hiukan sen isää,
+Ringdrottenia. Se oli vielä paljon suurempi ja tanakkatekoisempi; ei
+ollut sitä oritta, joka olisi vienyt siitä voiton. Kristiinan isä oli
+käyttänyt sitä kilpasilla kuuluisimpien hevosten parissa aina Sognissa
+saakka. Nämä omituiset nimet, Ringdrotten ja Sløngvanbauge, oli
+Lauritsa antanut hevosilleen siksi, että niiden karva oli kellahtava
+kuin vaalea kulta, jossa oli tummempia pyörylöitä. Ringdrottenin emä
+oli eksynyt tammoista eräänä kesänä Raanekampenien luona, ja he olivat
+luulleet sen joutuneen karhun kynsiin, mutta sitten se syksymmällä
+tuli takaisin kotiin. Ja varsa, jonka se sai seuraavana vuonna, ei
+ollut minkään ihmisille kuuluvan oriin jälkeläinen. Sitä käryytettiin
+tulikiven ja leivän savussa, ja Lauritsa lahjoitti turvallisuuden
+vuoksi tamman kirkolle. Mutta varsasta varttui sellainen, että nyt hän
+olisi mieluummin luopunut puolista tiluksistaan kuin Ringdrottenista.
+
+Erlend sanoi nauraen:
+
+"Sinä Kristiina olet muuten harvasanainen, mutta kun puhut isästäsi,
+käyt kaunopuheiseksi!"
+
+Kristiina vaikeni äkkiä. Hän muisti isänsä kasvot tämän nostaessa
+hänet satulaan, kun hän oli lähdössä kotoaan Erlendin kanssa. Isä
+oli koettanut näyttää iloiselta lukuisan saattokansan tähden,
+mutta Kristiina oli nähnyt hänen silmänsä. Isä oli sipaissut hänen
+käsivarttaan ja tarttunut sitten hänen käteensä hyvästiksi. Kristiina
+ei ollut juuri ajatellut muuta silloin kuin että oli hauska päästä
+pois. Nyt hänestä tuntui siltä, ettei hän eläessään voisi muistaa
+isänsä kasvojen ilmettä tuntematta pisto tunnossaan.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kristiina Lauritsantytär ryhtyi nyt hoitamaan talouttaan. Hän oli
+jalkeilla joka aamu ani varhain, vaikka Erlend pani vastaan ja oli
+tahtovinaan pitää hänet väkisin sängyssä -- eihän kukaan voinut vaatia,
+että vastanaitu vaimo lentelisi rakennusten väliä aikaa ennen päivän
+valkenemista.
+
+Nähdessään, miten kaikki oli rappiolla ja miten monet tehtävät häntä
+odottivat, tunsi Kristiina selvästi, että vaikka hänkin oli kasannut
+selkäänsä syntikuorman pyrkiessään tänne -- tehty mikä tehty --, niin
+oli myös synti hoitaa Jumalan viljaa sillä tavalla kuin täällä oli
+hoidettu. Häpeä aikaisemmille haltijoille, häpeä jokaiselle, joka
+oli antanut Erlendin omaisuuden huveta tällä tapaa. Kahteen vuoteen
+ei Husabyssä ollut ollut kykenevää johtomiestä; Erlend itse oli
+ollut paljon poissa sinä aikana eikä sitä paitsi ymmärtänyt paljoa
+talon hoitoa. Oli siis aivan luonnollista, että hänen syrjäisemmillä
+seuduilla asuvat voutinsa pettivät häntä, kuten Kristiina näki heidän
+tehneen, ja että Husabyn palveluskunta teki työtä vain sen verran ja
+sillä tapaa kuin kutakin halutti. Eikä hänen nyt ollut helppo palauttaa
+järjestystä.
+
+Eräänä päivänä hän puhui asiasta Ulf Haldorinpojan, Erlendin huovin
+kanssa. Kotiviljan puinnin olisi pitänyt jo olla loppuunsuoritettu --
+ei sitä liikoja ollutkaan -- sillä syysteurastuksen aika saapui. Ulf
+vastasi:
+
+"Tiedäthän sinä, Kristiina, etten minä kuulu kartanon palvelusväkeen.
+Haftor ja minä olemme, näetkös, Erlendin asemiehiä -- enkä minä enää
+muista maatöitä."
+
+"Tiedän sen", vastasi kartanon emäntä. "Mutta minun ei ole helppo
+hallita täällä talvella, kun olen uusi tulokas pohjoistunturilla ja
+talonväelle outo. Tekisit kauniisti, jos tahtoisit auttaa ja ohjata
+minua."
+
+"Ymmärrän kyllä, Kristiina, ettei talvi ole oleva sinulle helppo",
+sanoi Ulf katsoen häneen omituisesti hymyillen -- hän hymyili aina
+noin puhuessaan Kristiinan tai Erlendin kanssa. Siinä oli aika annos
+röyhkeyttä ja ivaa, mutta Kristiina tunsi hänen myös tarkoittavan hyvää
+ja kunnioittavankin häntä jollakin tapaa. Eikä hän katsonut olevansa
+oikeutettu suuttumaan Ulfin asettuessa tuttavallisemmalle kannalle
+häneen nähden kuin mikä oikeastaan asiaan kuului. Hän oli Erlendin
+kanssa antanut tuon miehen tietää heidän säädyttömästä ja vilpillisestä
+elämästään ennen; hän huomasi Ulfin tietävän nyt senkin, miten hänen
+asiansa tällä haavaa olivat. Hänen täytyi tyytyä siihen -- näkihän hän
+Erlendinkin alistuvan kaikkeen, Ulfin sanoihin ja tekoihin. Liikaa
+kunnioitusta ei palvelija suinkaan osoittanut herraansa kohtaan. Mutta
+he olivat lapsuudenaikaisia ystäviä; Ulf oli kotoisin Møresta, hän
+oli erään pikkutilallisen poika, joka asui lähellä Baard Petrinpojan
+kartanoa. Hän kutsui Erlendiä sinuksi ja sinutteli nyt myös Kristiinaa
+-- mutta täällä pohjoisessa oli tuo tapa yleisempi kuin Kristiinan
+kotikulmalla.
+
+Ulf Haldorinpoika oli sangen komea mies, suurikasvuinen ja tumma;
+hänellä oli kauniit silmät, mutta hänen suunsa oli ilkeä ja raaka.
+Kristiina oli kuullut hänestä rumia juttuja palvelusneidoilta --
+kaupungissa käydessään hän kuului juovan kohtuuttomasti, reuhaavan
+ja mellastavan Gjeilen puoleisissa taloissa, mutta kotona Husabyssä
+ollessaan hän oli talon luotettavin mies, pystyvin, työteliäin ja
+viisain. Kristiina ymmärsi antaa hänelle arvoa.
+
+"Ei tähän taloon olisi kenenkään naisen ollut helppo tulla -- kaiken
+sen jälkeen, mitä täällä on nähty", sanoi taas Ulf. "Sittenkin minä
+luulen sinun, Kristiina-rouva, selviävän paremmin kuin useimmat
+muut selviäisivät tämän talon asioista. Sinä et ole sellainen, että
+istuisit päivittelemään ja turhaa vaikeroimaan, vaan mietit miten
+voisit pelastaa perintöä jälkeläisillesi, kun ei kukaan toinen tunnu
+huolehtivan siitä. Tiedät myös saattavasti luottaa minuun, ja minä
+tahdon auttaa sinua voimieni mukaan. Muista, että olen tottumaton
+maalaistöihin. Mutta jos tahdot neuvotella minun kanssani ja sallit
+minun kysyä neuvoa sinulta, niin kaipa tämän talven yli päästään
+jotenkuten."
+
+Kristiina kiitti Ulfia ja meni sisään.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kristiinan sydän oli raskas pelosta ja huolesta, mutta hän koetti
+työntää ne luotaan. Yksi huolen aihe oli se, ettei hän ymmärtänyt
+Erlendiä -- tämä ei näyttänyt vieläkään älyävän mitään. Mutta toinen
+ja pahempi oli se, ettei hän tuntenut eloa lapsessa, jota kantoi.
+Kaksikymmenviikkoisena sen piti alkaa liikkua, tämän hän tiesi --
+mutta nyt oli kulunut neljättä viikkoa yli tuon ajan. Hän tunsi yöllä
+maatessaan kannettavansa kasvavan ja käyvän raskaammaksi, mutta pysyvän
+edelleen elottomana. Ja hänen mieleensä muistuivat puheet lapsista,
+jotka olivat syntyneet halvaantuneina, kuivettunein jäntein, hän muisti
+kuulleensa sikiöistä, jotka olivat tulleet päivänvaloon vailla raajoja
+-- eräät tuskin edes olivat ihmisen näköisiäkään. Ja sulkiessaan
+silmänsä hän näki pienten sylilasten hahmoja, pelottavan rujomuotoisia;
+kauhun kuva seurasi toistaan yhä kamalampana. Kotilaakson eteläpäässä,
+Lidstadissa, oli ollut lapsi -- niin, se oli kai jo aikuinen. Lauritsa
+oli nähnyt sen, mutta ei ollut koskaan tahtonut puhua siitä; Kristiina
+huomasi hänen tulevan onnettomaksi, kun joku vain mainitsikin tuosta
+lapsesta. Minkähän näköinen se oli ollut --. Voi, voi! Pyhä Olavi,
+rukoile puolestani --! Hänen täytyi uskoa lujasti pyhän kuninkaan
+laupeuteen, hänhän oli antanut lapsensa sen suojaan, kärsivällisesti
+hän tahtoi kestää syntiensä palkan ja luottaa täydellä sydämellä Pyhän
+Olavin apuun ja armoon. Varmaan häntä kiusasi itse sielunvihollinen
+näillä pahoilla näyillä johdattaakseen hänet epätoivoon -- mutta
+yöt olivat vaikeat. Ellei lapsella ollut jäseniä, jos se oli rampa,
+niin ei kai sen äiti voinut tuntea sen liikkuvan --. Erlend huomasi
+puoliunissaan vaimonsa liikehtivän levottomasti, veti hänet lähemmä
+itseään ja painoi kasvonsa hänen kaulakuoppaansa.
+
+Mutta päivisin ei Kristiina ollut millänsäkään. Ja joka aamu hän
+pukeutui huolellisesti, peittääkseen vielä vähän aikaa talon
+asujaimilta raskautensa.
+
+Husabyssä oli sellainen tapa, että palvelijat lähtivät illallisen
+jälkeen kukin siihen rakennukseen, missä he nukkuivat. Ja silloin
+istui Kristiina Erlendin kanssa kahden isossa tuvassa. Tämän talon
+tavat muistuttivat ylimalkaan entisaikoja, jolloin vielä käytettiin
+orjia ja orjanaisia työssä. Tuvassa ei ollut lattiaan kiinnitettyä
+pöytää, vaan aamuin ja illoin kannettiin ruoka suurelle pöytälevylle,
+joka laskettiin pukkien päälle ja aterian jälkeen jälleen käännettiin
+nojalleen seinää vasten. Muina veroina haki kukin itse ruokansa
+liedeltä ja söi jollakin penkillä. Kristiina tiesi tavan olleen
+sellaisen vanhaan aikaan. Mutta nykyään, kun oli vaikea saada miehiä
+auttamaan pöydässä ja kun kaikkien täytyi tyytyä pitämään naisväkeä
+sisätöissä, ei se enää käynyt päinsä -- naiset eivät ruvenneet
+raatamaan itseään hengiltä raskaita pöytiä edestakaisin siirtelemällä.
+Kristiina muisti äitinsä kertoneen, että Sundbussa tehtiin kiintopöytä
+tupaan hänen ollessaan kahdeksantalvinen, ja sitä pitivät naiset
+kaikinpuolisena helpotuksena -- heidän ei sen jälkeen tarvinnut lähteä
+ulos pirttiin ompelutöineen, vaan voivat istua tuvassa leikaten ja
+kerien; ja näytti niin komealta, kun pöydällä aina saattoi pitää
+kynttiläjalkaa ja kauniita astioita. Kristiina päätti pyytää Erlendiä
+laittamaan kesäksi pöydän pohjoiselle pitkälleseinälle.
+
+Niin oli ollut kotona, ja isällä oli kunniasijansa pöydän päässä --
+mutta silloin olivat sängyt porstuan puoleisella seinällä. Kotona
+istui hänen äitinsä ulkopenkin päässä, niin että hän pääsi mukavasti
+liikkumaan ja huolehtimaan ruoan kannosta. Vain pitopäivinä istui
+Ragnfrid miehensä vieressä. Täällä taas oli isännänpaikka keskellä
+itäistä päätyä, ja Erlend tahtoi pitää hänet alati vieressään siellä.
+Kotona tarjosi isä aina kunniapaikan Herran palvelijoille, milloin
+sellaisia sattui Jørundgaardiin, jolloin hän itse Ragnfridin kera
+palveli heitä heidän syödessään ja juodessaan. Mutta siihen Erlend ei
+alistunut, elleivät nuo vieraat olleet hyvin korkea-arvoisia. Hän ei
+välittänyt papeista ja munkeista -- hän sanoi niitä liian kalliiksi
+ystäviksi. Kristiina muisti väkisinkin, mitä isä ja Sira Eirik olivat
+sanoneet kansan valittaessa kirkon miesten rahanahneutta: syntinen ilo
+unohtui niin helposti, kun maksun aika oli käsissä.
+
+Hän kyseli Erlendiltä Husabyn muinaisia oloja. Mutta tämä tiesi
+merkillisen vähän. Niin ja niin oli Erlend kuullut kerrottavan, ellei
+muistanut väärin -- tarkalleen hän ei osannut sanoa. Skule kuningas oli
+omistanut kartanon ja rakentanut siihen lisää -- kuului aikoneen tehdä
+Husabystä itselleen asuinpaikan antaessaan Reinin nunnaluostariksi.
+Erlend oli hyvin ylpeä siitä, että polveutui herttuasta, jota hän
+aina nimitti kuninkaaksi, sekä piispa Nikulauksesta; piispa oli
+hänen isoisänsä Munan Piispanpojan isä. Mutta Kristiinasta tuntui,
+ettei Erlend tiennyt näistä sen enempää kuin mitä hän jo oli kuullut
+isänsä kertovan. Kotona oli toisin. Isä ja äiti eivät kumpikaan
+ylpeilleet isiensä vallasta ja kunniasta. Mutta he puhuivat näistä
+usein muistellen kaikkea hyvää, mitä heistä tiesivät, opiksi
+toisille, ja kertoivat heidän virheistään ja niiden seurauksista
+varoitukseksi väelleen. Ja he tiesivät pieniä hupaisia kaskuja -- Ivar
+Gjesling vanhemmasta ja tämän ja Sverre kuninkaan epäsovusta, Ivar
+Provstin nasevista ja lystikkäistä vastauksista, Haavard Gjeslingin
+mahdottomasta lihavuudesta ja Ivar Gjesling nuoremman tavattomasta
+metsästysonnesta. Lauritsa jutteli isoisänsä veljestä, joka ryösti
+Folkunga-sukuisen tyttären Vretan luostarista, isoisästään Ruotsin
+herrasta Ketilistä ja isoäidistään Ramborg Sunentyttärestä, joka
+aina kaipasi kotiin Länsi-Göötanmaalle ja hukkui jäihin Vänernin
+järvellä ollessaan kerran vieraisilla veljensä luona Solbergassa.
+Hän kertoi isänsä urhoollisuudesta ja tämän sanomattomasta surusta
+ensimmäisen vaimonsa nuoren Kristiina Sigurdintyttären kuollessa
+lapsivuoteeseen Lauritsan syntyessä. Ja hän luki esiäidistään, pyhästä
+Elin Skøvde-rouvasta, joka sai armon tulla Jumalan veritodistajaksi.
+Lauritsa oli usein puhunut siitä, miten hän ja Kristiina kerran
+tekisivät pyhiinvaellusretken tuon pyhän lesken haudalle. Mutta siitä
+ei ollut tullut mitään.
+
+Hädässään ja tuskassaan koetti Kristiina rukoilla pyhimysrouvaa, johon
+verisiteet hänet sitoivat. Hän rukoili Sankta Eliniä lapsensa puolesta
+ja suuteli ristiä, jonka oli saanut isältään; sen sisällä oli kappale
+pyhän rouvan käärinliinaa. Mutta Kristiina pelkäsi Pyhää Eliniä,
+häväistyään sukuaan niin pahasti. Anoessaan Pyhän Olavin ja Pyhän
+Tuomaan esirukousta tunsi hän usein valituksensa kantautuvan kuuleviin
+korviin ja sääliviin sydämiin. Noita kahta oikeuden marttyyria rakasti
+hänen isänsä enemmän kuin mitään muita pyhimyksiä, enemmän kuin itse
+Laurentiustakin, jonka mukaan hän oli saanut nimensä ja jonka päivää
+syyskesällä hän aina juhli suurilla olutkesteillä ja runsaalla almujen
+jaolla. Pyhän Tuomaan oli isä itse nähnyt unissa kerran maatessaan
+haavoittuneena Baagahusin lähellä. Ihmisen kieli ei pystynyt kertomaan,
+kuinka herttaisen ja arvokkaan näköinen hän oli ollut, eikä Lauritsa
+ollut voinut lausua muuta kuin "herra, herra!" Mutta sädeloistossa
+seisova piispa oli koskettanut lempeästi Lauritsan haavaa ja luvannut,
+että hän oli saava pitää elämän ja liikuntakyvyn ja nähdä jälleen
+vaimonsa ja tyttärensä, kuten Lauritsa oli rukoillut. Sillä kertaa ei
+yksikään ihminen ollut uskonut Lauritsa Bjørgulfinpojan elävän toiseen
+päivään.
+
+Niin, sanoi Erlend. Kuulihan sitä sellaista. Hänelle ei ollut koskaan
+sen tapaista sattunut, eikä se kai olisi käynyt päinsäkään -- hän ei
+ollut koskaan ollut hurskas mies, kuten Lauritsa.
+
+Sitten kyseli Kristiina vieraista, jotka olivat olleet heidän
+tuliaispidoissaan. Erlend ei tiennyt heistäkään paljoa. Kristiina
+huomasi, ettei hänen miehensä ollut sellainen kuin muut seudun
+asukkaat. Näistä olivat monet kauniita, vaaleita ja punakoita;
+heillä oli pyöreä, kova pää ja luja, voimakas ruumiinrakenne --
+jotkut vanhasta väestä olivat suunnattoman lihavia. Erlend oli kuin
+muukalainen vieraittensa joukossa. Hän oli päätä pitempi useimpia
+miehiä, kaitaluinen ja laiha; hänellä oli notkeat jäsenet ja hienot
+nivelet. Ja hänellä oli musta, silkinhieno tukka, kalpeanruskea
+iho -- mutta siniset silmät sysimustien kulmien ja pitkien mustien
+silmäripsien alla. Hänen otsansa oli korkea ja kaita, ohimot kuopalla,
+nenä hieman liian iso ja suu hieman liian pieni näin miehiselle
+miehelle -- mutta hän oli sittenkin kaunis; Kristiina ei ollut nähnyt
+ketään, joka olisi ollut läheskään niin kaunis kuin Erlend. Tämän
+pehmeä, hiljainen äänikin oli erilainen kuin toisten kalsea paapatus.
+
+Erlend nauroi ja sanoi, ettei hänen sukunsa ollutkaan täältä
+kotoisin -- lukuunottamatta isoisän äitiä Ragnfrid Skulentytärtä.
+Hänen, Erlendin, sanottiin muistuttavan suuresti äidinisäänsä, Gaute
+Erlendinpoikaa, Skogheimin herraa. Kristiina kysyi, mitä hän tiesi
+siitä miehestä. Mutta Erlend ei tiennyt juuri mitään.
+
+Tuli sitten muuan ilta; Erlend ja Kristiina riisuutuivat parastaikaa.
+Erlend ei saanut millään auki kengännauhaansa, vaan leikkasi sen
+poikki, jolloin puukko luiskahti hänen käteensä. Siitä vuoti
+paljon verta ja hän kirosi pahasti. Kristiina haki pellavatilkun
+ompelurasiastaan. Hän oli paitasillaan. Erlend laski käsivartensa hänen
+vyötärölleen Kristiinan sitoessa kättä.
+
+Äkkiä hän katsoi kauhistuneena ja hämmingin vallassa vaimoonsa -- ja
+lensi samassa hehkuvan punaiseksi. Kristiina painoi alas päänsä.
+
+Erlend veti pois kätensä. Hän ei virkannut mitään -- silloin Kristiina
+poistui hiljaa ja kapusi sänkyyn. Hänen sydämensä jyskytti kumeasti ja
+kovasti kylkiluita vasten. Hän vilkaisi tavantakaa mieheensä. Tämä oli
+kääntänyt hänelle selkänsä ja riisui hitaasti vaatekappaleen toisensa
+jälkeen. Sitten hän tuli sänkyyn.
+
+Kristiina odotti, että hän puhuisi. Hän odotti sitä niin kiivaasti,
+että toisinaan tuntui kuin ei hänen sydämensä olisi lyönyt lainkaan ja
+kuin se olisi vain värissyt hiljaa paikallaan.
+
+Mutta Erlend ei sanonut halaistua sanaa. Eikä hän sulkenut Kristiinaa
+syliinsä.
+
+Viimein hän laski viivähtäen kätensä Kristiinan povelle ja painoi
+leukansa tämän olkaa vasten, niin että parransänki pisti Kristiinan
+ihoa. Kun hän ei vielä sittenkään puhunut mitään, kääntyi Kristiina
+seinään päin.
+
+Oli kuin hän olisi vaipunut vaipumistaan. Toisella ei ollut yhtään
+sanaa sanottavana -- nyt, kun hän tiesi Kristiinan kantaneen hänen
+lastaan koko tuon pitkän, raskaan ajan. Kristiina puri hammasta
+pimeässä. Ei hän kerjäisi -- jos toinen tahtoi olla vaiti, niin osasi
+hän olla vaiti hänkin, vaikka synnyttämispäivään asti. Kiukku kuohutti
+hänen mieltään, mutta hän makasi liikkumatta seinään päin kääntyneenä.
+Ja Erlend makasi hiljaa pimeässä hänkin. Tunti kului tunnin jälkeen
+heidän maatessaan yhä siten, kummankin tietäessä, ettei toinen
+nukkunut. Lopulta kuuli Kristiina Erlendin tasaisesta hengityksestä
+tämän vaipuneen uneen. Silloin hän antoi kyyneleiden vuotaa mielin
+määrin, surun ja loukkauksen ja häpeän kyyneleiden.
+
+Eikä hän uskonut voivansa antaa tätä ikinä anteeksi.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Näin kului kolme päivää. Erlend oli kuin uitettu koira nuoren vaimonsa
+mielestä. Kristiina oli pakahtumaisillaan vihasta -- ja tulistui
+silmittömästi huomatessaan toisen tarkastavan häntä, mutta kääntävän
+pois päänsä, jos hän katsoi sille suunnalle.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Neljäntenä päivänä Kristiina istui aamulla tuvassa Erlendin astuessa
+ovesta sisään ratsastuspukimissa. Erlend ilmoitti aikovansa lähteä
+länteen päin, Medalbyhyn, ja kysyi, halusiko Kristiina lähteä
+mukaan taloaan katsomaan; se kuului hänen huomenlahjatiluksiinsa.
+Kristiina vastasi haluavansa, ja Erlend auttoi itse hänen jalkaansa
+karvanahkasaappaat ja hänen olalleen hihavaipan hopeahakoineen.
+
+Pihalla seisoi neljä hevosta valmiiksi satuloituina, mutta Erlend
+sanoi, että Haftor ja Egil saattoivat jäädä kotiin auttamaan viljan
+puinnissa. Sitten hän auttoi itse vaimonsa satulaan. Kristiina ymmärsi
+Erlendin aikovan puhua siitä, mikä erotti heitä. Erlend ei kuitenkaan
+sanonut mitään heidän verkalleen ratsastaessaan etelään, metsää kohti.
+
+Teurastuskuu oli jo pitkälle kulunut, mutta vielä ei seudulla ollut
+satanut lunta. Päivä oli kylmä ja kirkas, aurinko vastikään noussut,
+ja kaikkialla, maassa ja puiden oksilla, kiilsi ja välkkyi valkoinen
+härmä. He ratsastivat Husabyn maita. Kristiina näki vähän vilja-
+ja sänkipeltoja, mutta enimmäkseen kesantoa ja vanhaa niittymaata,
+mättäistä, sammaleista ja pehkottunutta. Hän huomautti tästä.
+
+Mies vastasi mahtaillen: "Kuinka sinä, Kristiina, joka ymmärrät niin
+hyvin maanviljelysasioita, et tiedä sitä, ettei kannata viljellä
+syömäviljaa näin lähellä kaupunkia -- tuottavampaa on vaihtaa voit ja
+villat siemeneen ja jauhoon vierailta kauppiailta --."
+
+"Siinä tapauksessa sinun olisi pitänyt vaihtaa kaikki se, mikä nyt
+lojuu pitkin parvien lattioita aikaa sitten pilaantuneena", sanoi
+Kristiina. "Mutta minä tiedän lain määräävän, että joka miehen, joka
+hoitaa maata, tulee kylvää pelloksi kolme neljännestä ja jättää
+kesannoksi neljäs. Eikä suinkaan kartanon herran maiden sovi olla
+huonommassa hoidossa kuin vuokramiesten mannut -- sanoi isäni aina --."
+
+Erlend naurahti ja virkkoi:
+
+"Minä en ole milloinkaan tutkinut lakia siinä asiassa -- kunhan minä
+saan irti sen, mitä minulle kuuluu, voivat talonpojat minun puolestani
+hoitaa maitaan kuten tahtovat; minä hoidan Husabytä niinkuin parhaaksi
+näen."
+
+"Tahdotkos sinä olla viisaampi kuin manallemenneet isämme ja Pyhä Olavi
+ja Maunu-kuningas, näiden lakien laatijat?" kysyi Kristiina.
+
+Erlend nauroi jälleen ja virkkoi:
+
+"Sitä en ole ajatellut. -- Mutta kylläpäs sinä, piru vieköön, tunnet
+hyvästi maan lait ja asetukset, Kristiina."
+
+"Ymmärrän minä hiukan näitä asioita", lausui Kristiina, "sillä
+isäni pyysi usein Loptsgaardin Sigurdia lukemaan meille lakia
+hänen käydessään meillä, kun istuimme kotona illalla. Isä katsoi
+palveluskunnan ja nuorten hyötyvän siitä, että saivat kuulla näistä
+asioista, ja silloin luki Sigurd jonkun kaaren."
+
+"Sigurd", muisteli Erlend. "Ahaa, nyt minä muistan, näin hänet meidän
+häissämme. Hän oli se isonenäinen, hampaaton ukko, jonka suusta valui
+kuola ja joka itki ja taputteli sinun rintaasi -- hän oli sikahumalassa
+vielä seuraavana aamuna, kun hääkansa tuli katsomaan, miten minä panin
+sinun päähäsi vaimonhunnun --."
+
+"Hän on mistä asti lieneekään tuntenut minut", vastasi Kristiina
+tulistuen. "Hän piti minua polvellaan ja leikki kanssani, kun minä olin
+pikkutyttö --." Erlend nauroi vielä:
+
+"Olipa se outoa huvitusta -- koko talonväki kuulemassa, kun se äijä
+paukuttaa lain kaaren toisensa jälkeen. Lauritsa on joka suhteessa niin
+erilainen kuin muut miehet -- mutta sanotaanhan sitä niinkin, että jos
+talonpoika tuntisi lain ja ori voimansa, niin tulisi peikosta ritari --"
+
+Kristiina päästi huudon ja läimäytti hevostaan lautasille. Erlend
+katsoi vihaisesti ja ihmetellen vaimoonsa, joka ratsasti hänen luotaan.
+
+Yhtäkkiä hän painoi kannukset hevosensa kylkeen. Herra Jeesus,
+kaalamo -- siitähän ei päässyt yli tähän aikaan, savi oli liukunut
+irti syksyllä --. Sløngvanbauge paransi vauhtia kuullessaan toisen
+hevosen takanaan. Erlend joutui kovaan hätään -- miten Kristiina
+kiitikään jyrkkiä mäkiä alas! Erlend ajoi hänen ohitseen vesakon läpi,
+kaarsi paikalle, missä tie kappaleen matkaa kulki tasaista maata, ja
+esti häneltä pääsyn. Tultuaan Kristiinan sivulle näki Erlend, että
+Kristiinaa itseäänkin oli alkanut pelottaa.
+
+Erlend taivuttautui vaimoaan kohden ja löi häntä korvalle, niin että
+helähti -- ja Sløngvanbauge hypähti säikähtäen syrjään alkaen vikuroida.
+
+"Siinä sait", sanoi Erlend vapisevin äänin, hevosten rauhoituttua ja
+heidän taas ajaessaan tasajalkaa. "Lensit ihan kuin mieletön --. Oikein
+pelästytit minut --."
+
+Kristiina käänsi pois päänsä niin ettei Erlend voinut nähdä hänen
+kasvojaan. Erlend katui, että oli lyönyt häntä, mutta sanoi sitten
+jälleen:
+
+"Niin, oikein pelästytit minut, Kristiina -- onko se nyt laitaa
+sellainen! Ja vielä nyt --", sanoi hän aivan hiljaa.
+
+Kristiina ei vastannut sanaakaan eikä katsonut häneen. Mutta Erlend
+tunsi hänen olevan vähemmän vihaisen kuin taannoin hänen pilkatessaan
+Kristiinan kotia. Hän ihmetteli sitä suuresti, -- mutta huomasi asian
+olevan niin.
+
+He saapuivat Medalbyhyn, ja Erlendin vouti tuli ulos pyytäen heitä
+tupaan. Mutta Erlend sanoi heidän mieluummin katselevan rakennuksia
+ensin -- ja Kristiinaa tarvittiin mukana. "Tämä on nyt hänen talonsa --
+ja hän ymmärtää näitä asioita paremmin kuin minä, Stein", sanoi Erlend
+hymyillen. Paikalle oli tullut muutamia talonpoikia todistajiksi --
+heidänkin joukossaan oli Erlendin alustalaisia.
+
+Stein oli tullut taloon viime perjantaina, ja koko ajan siitä saakka
+hän oli pyydellyt, että itse isäntä tulisi katsomaan, minkälaisessa
+kunnossa rakennukset olivat hänen ottaessaan ne haltuunsa, tai että
+hän lähettäisi sinne ainakin edusmiehen. Talonpojat todistivat, ettei
+yksikään niistä ollut ollut tyydyttävässä kunnossa, ja ne, jotka nyt
+olivat luhistumaisillaan, olivat olleet siinä tilassa myös Steinin
+tullessa. Kristiina näki, että tila oli hyvä, mutta se oli ollut
+huonossa hoidossa. Hän ymmärsi, että tämä Stein oli kykenevä mies, ja
+Erlend oli myös suopea ja lupasi hänelle huojennuksia veronmaksuissa,
+kunnes hän oli saanut rakennukset parempaan kuntoon.
+
+Sitten he astuivat tupaan, ja siellä oli pöytä täynnä hyvää ruokaa ja
+väkevää olutta. Steinin vaimo pyysi anteeksi, ettei hän ollut tullut
+ulos Kristiinaa vastaan. Mutta hänen miehensä ei tahtonut, että hän
+astui paljaan taivaan alle ennen kuin oli käynyt kirkossa synnytyksen
+jälkeen. Kristiina nyökkäsi lempeästi vaimolle ja meni sitten katsomaan
+kätkyessä nukkuvaa lasta. Se oli tämän parin esikoinen, poika,
+kahdentoista päivän vanha, iso ja vankka.
+
+Nyt vietiin Kristiina ja Erlend kunniapaikalle, ja kaikki istuutuivat
+pöytään, jossa syötiin ja juotiin hyvän aikaa. Kristiina oli kaikista
+puheliain aterian aikana; Erlend ei virkkanut paljoa, eivät myöskään
+miehet, mutta Kristiina oli kuitenkin huomaavinaan, että hänestä
+pidettiin.
+
+Sitten heräsi lapsi, inisi vähän ja alkoi sitten huutaa niin kauheasti,
+että äidin täytyi ottaa se esiin ja asettaa rinnalleen, jotta se
+rauhoittuisi. Kristiina katsoi pari kertaa noita kahta, ja kun poika
+oli kylläinen, otti hän sen äidiltä ja asetti sen käsivarrellensa.
+
+"Katsohan mieheni", hän virkkaa, "eikö tämä ole kaunis ja pirteä
+miehenalku!"
+
+"Onpa niinkin", vastaa mies katsomatta häneen päin. Kristiina istuu
+kotvan aikaa pidellen lasta ja antaa sen sitten takaisin äidille.
+
+"Tahtoisin lähettää lahjan tälle pojallesi, Arndis", sanoo hän, "sillä
+poikasi on ensimmäinen lapsi, jota minä olen pitänyt sylissäni tultuani
+tänne pohjoistuntureille." Kiihkeänä ja huulilla pieni uhmaileva hymy
+katsoi Kristiina mieheensä ja sen jälkeen pitkin toisella puolen pöydän
+olevaa miesten riviä. Yksi ja toinen heistä veti suutaan hiukan hymyyn,
+mutta sitten katsoi kukin jälleen eteensä, kasvot jäykkinä ja vakavina.
+Viimein nousi muuan ikäloppu ukonrähjä paikaltaan; hän oli juonut
+tuntuvasti. Hän otti kauhan kulhosta, laski sen pöydälle, kohotti
+raskaan kulhon ja sanoi:
+
+"Juokaamme siis asian malja, Husabyn emäntä, että seuraava lapsi, jonka
+sinä nostat käsivarrellesi, olisi uusi Husabyn isäntä!"
+
+Kristiina nousi ja otti vastaan tuon raskaan kulhon. Ensiksi hän
+tarjosi sen miehelleen. Erlend laski huulensa sen laitaan, mutta
+Kristiina siemaisi pitkän ryypyn:
+
+"Kiitos sinulle toivotuksestasi, Skogin Jon", sanoi hän ja nyökkäsi
+miehelle silmät naurusta säihkyen. Sitten hän pani oluen kiertämään.
+
+Erlend istui punaisena ja kovasti suutuksissaan, Kristiina huomasi sen.
+Mutta hänen itsensä oli niin tehnyt mieli nauraa ja iloita. Hetken
+kuluttua alkoi Erlend tehdä lähtöä, ja sitten he lähtivät kotimatkalle.
+
+       *       *       *       *       *
+
+He olivat ratsastaneet kappaleen matkaa puhumatta, kun Erlend sanoi
+äkkiä kiihkeästi:
+
+"Onko sinusta tarpeellista itse ilmaista väellemme, että olit raskaana
+vihittäessä. -- Meistä kahdesta puhutaan pian kaikissa rannikkokylissä,
+piru vieköön."
+
+Kristiina ei ensin vastannut mitään. Hän katsoi suoraan eteensä yli
+hevosen pään ja oli käynyt niin valkoiseksi kasvoiltaan, että Erlendiä
+pelotti.
+
+"En ole unohtava eläessäni", sanoi hän viimein mieheensä katsomatta,
+-- "että nämä ovat ensimmäiset sanat, jotka sinä lausuit vyöni alla
+olevasta pojastasi."
+
+"Kristiina!" sanoi Erlend rukoilevasti.
+
+"Rakkaani", uudisti hän, kun ei toinen vastannut mitään eikä katsonut
+häneen. "Kristiina!"
+
+"Mitä tahdotte, herra?" kysyy Kristiina kylmästi ja arvokkaasti,
+kääntämättä päätään.
+
+Erlend päästää raikuvan kirouksen, kannustaa ratsuaan ja antaa mennä.
+Mutta hetken kuluttua hän ratsastaa takaisin Kristiinaa vastaan.
+
+"Nyt minä olin vähällä suuttua niin", hän sanoo, "että minä olin lähteä
+_sinun_ luotasi."
+
+"Silloin olisi saattanut tapahtua", vastaa Kristiina rauhallisesti,
+"että olisit saanut odottaa hyväsen aikaa ennen kuin minä olisin tullut
+sinun perässäsi Husabyhyn."
+
+"Voi sinun puheitasi!" virkahtaa mies avuttomasti.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Jälleen he ajoivat kappaleen matkaa vaiti. Hetken kuluttua he joutuivat
+paikalle, mistä pieni polku erosi harjun laitaa kohden. Erlend sanoi
+vaimolleen:
+
+"Olin ajatellut, että ajaisimme kotiin tämän harjun kautta -- siitä
+tulee vähän enemmän matkaa, mutta tahtoisin kerran kulkea siitä sinun
+kanssasi."
+
+Kristiina nyökkäsi välinpitämättömästi.
+
+Tuokion kuluttua sanoi Erlend, että heidän nyt oli paras jatkaa kulkua
+jalan. Hän sitoi hevoset puuhun.
+
+"Gunnulfilla ja minulla oli ennen leikkitarha tässä harjulla", virkkoi
+hän. "Tahtoisin nähdä, vieläkö linnastamme on mitään jäljellä." Hän
+tarttui Kristiinan käteen. Kristiina salli sen tapahtua, mutta kulki
+katsoen maahan jalansijaa etsien. Pian he olivat harjun laella. Pienen
+joen viertä peittävän kuuraisen lehtimetsän takaa kohosi Husaby
+vastapäisellä rinteellä uhkaavan suurena ja mahtavana kivikirkkoineen
+ja monine laajoine rakennuksineen ja avarine viljelysmaineen, takanaan
+tumma metsäinen selänne.
+
+"Äiti", alkoi Erlend hiljaa kertoa, "kävi kanssamme täällä hyvin
+usein. Mutta hän istui aina tuijottaen etelään, Dovrefjeldiä kohti.
+Hän kaipasi pois Husabystä. Toisinaan hän kääntyi pohjoista kohti
+tuijottaen lumeen tuonne, missä näkyy sinerrystä. Sillä puolen vuonon
+on tuntureita. Mutta milloinkaan hän ei katsonut kartanoon."
+
+Erlendin ääni oli pehmyt ja rukoileva. Mutta Kristiina ei puhunut
+mitään eikä katsonut häneen. Silloin toinen alkoi potkia irti
+jäätynyttä kanervaa:
+
+"Ei, täällä ei ole enää mitään merkkiä minun ja Gunnulfin linnasta.
+Siitä onkin jo kauan, kun me leikimme täällä, Gunnulf ja minä."
+
+Hän ei saanut vastausta. -- Aivan heidän allaan, heidän siinä
+seisoessaan, oli pieni jäätynyt allikko. -- Erlend otti kiven ja
+nakkasi sen alas. Allikko oli jäätynyt pohjaa myöten, niin että kivi
+piirsi vain pienen valkoisen tähden sen mustaan pintaan. Erlend otti
+vielä kiven ja viskasi nyt voimakkaammin -- etsi yhä uusia ja uusia,
+viimein oikein vihapäissään, saadakseen jään vihdoinkin murtumaan.
+Silloin hän näki vaimonsa kasvot -- tämä seisoi siinä silmät
+ylenkatseesta mustina, hymyillen pilkallisesti toisen lapsellisuudelle.
+
+Erlend kääntyi äkkiä ympäri -- mutta Kristiina valahti samassa
+kalmankalpeaksi ja hänen luomensa sulkeutuivat. Hän hapuili käsillään
+ilmaa, horjui, oli kaatumaisillaan -- mutta tapasi sitten kiinni puun
+rungosta. "Kristiina -- mikä sinun on?" kysyi Erlend pelokkaasti.
+
+Toinen ei vastannut, seisoi vain kuin jotakin kuunnellen. Hänen
+katseensa oli kaukainen ja outo.
+
+Nyt hän tunsi sen taas. Syvällä kohdussa tuntui siltä kuin kala olisi
+pieksänyt pyrstöllään. Ja jälleen tuntui siltä kuin maa olisi liikkunut
+hänen ympärillään, ja häntä alkoi huikaista ja viepottaa, mutta ei enää
+niin paljon kuin ensimmäisellä kerralla.
+
+"Mikä sinua vaivaa?" alkoi Erlend taas kysellä.
+
+Hän oli odottanut tätä niin sanomattomasti -- hän oli tuskin uskaltanut
+tunnustaa itselleen sielunsa syvää pelkoa. Hän ei voinut puhua siitä --
+nyt, kun he olivat olleet epäsovussa koko päivän. Silloin sanoi Erlend
+asian.
+
+"Lapsiko se alkoi elää?" hän kysäisi hiljaa, koskettaen Kristiinan
+olkapäätä.
+
+Silloin voitti Kristiina vihansa Erlendiä kohtaan, painautui lapsensa
+isää vasten ja kätki kasvonsa tämän rinnalle.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Tuokion kuluttua he laskeutuivat jälleen alas paikalle, missä heidän
+hevosensa seisoivat. Lyhyt päivä oli melkein lopullaan; heidän takanaan
+lounaassa vaipui aurinko puiden latvojen taakse, punaisena ja himmeänä
+pakkashuurussa.
+
+Erlend tunnusteli huolellisesti kaikkia satulan hihnoja ja hakoja ennen
+kuin nosti vaimonsa hevosen selkään. Sitten hän meni oman hevosensa
+luokse ja irrotti sen. Hän etsi vyönsä alta kintaitaan, jotka oli
+pistänyt sinne, mutta löysi vain toisen. Hän katseli ja etsi pitkin
+rinnettä.
+
+Silloin ei Kristiina jaksanut hillitä itseään, vaan sanoi:
+
+"Turhaan sinä etsit kinnastasi täältä, Erlend!"
+
+"Olisit voinut sanoa, jos kerran huomasit, minne se putosi -- vaikka
+olisit ollut kuinka vihainen", sanoi Erlend.
+
+"Se putosi vyöstäsi silloin kun sinä löit minua", sanoi Kristiina hyvin
+hiljaa katsoen alas.
+
+Erlend seisoi hevosensa luona käsi satulankaarella. Hän oli aran ja
+onnettoman näköinen. Mutta sitten hän purskahti nauruun:
+
+"En minä luullut, Kristiina -- siihen aikaan kun kosin sinua, kun
+kiertelin ympäri maata ja kerjäsin omaisiani puhumaan puolestani ja
+tekeydyin niin alamaiseksi ja nöyräksi saadakseni sinut -- että voisit
+olla tuollainen noita!"
+
+Silloin toinenkin nauroi:
+
+"Etpä tainnut luulla -- muuten olisit heittänyt koko homman aikaa
+sitten -- mikä olisikin ollut omaksi parhaaksesi."
+
+Erlend astui pari askelta lähemmä ja laski kätensä hänen polvelleen.
+
+"Herra varjele, Kristiina -- olenko minä ymmärtänyt koskaan omaa
+parastani, mitä --?"
+
+Hän laski päänsä Kristiinan helmaan katsoen vaimoonsa välkkyvin silmin.
+Punastuen ja iloisena taivutti Kristiina päänsä alas koettaen kätkeä
+hymynsä ja silmänsä Erlendiltä.
+
+Erlend tarttui hänen hevostaan suitsiin ja antoi oman hevosensa kulkea
+perästä. Näin hän käveli vaimonsa vieressä kunnes he olivat tulleet
+harjun alle. Joka kerran kun heidän katseensa yhtyivät, nauroi Erlend,
+ja Kristiina käänsi kasvonsa toisaalle salatakseen, että häntäkin
+nauratti.
+
+"Ja nyt", sanoi Erlend vallattomasti heidän saavuttuaan taas tielle,
+"nyt me ajamme Husabyhyn, Kristiina, ja olemme iloisia!"
+
+
+
+
+II
+
+
+Jouluiltana oli rankkasade ja myrsky. Oli mahdoton ajaa reellä, ja
+niin täytyi Kristiinan jäädä kotiin, kun Erlend ja väki ajoi yömessuun
+Birgsin kirkkoon.
+
+Hän seisoi tuvan ovella ja katsoi heidän jälkeensä. Soihdut, joilla he
+valaisivat teitä, loimottivat punaisina mustuneiden seinien välissä
+ja välkkyivät pihamaan märässä iljanteessa. Tuuli yltyi, ja liekit
+taipuivat sivulle. Kristiina seisoi siinä niin kauan kuin hän erotti
+heidän kulkunsa yössä.
+
+Sisällä paloi kynttilöitä pöydällä. Pitkin pöytää oli iltaruoan
+jätteitä -- puurontähteitä vadissa; puoleksipurtuja leivänkappaleita
+ja kalanluita uiskenteli olutkulhossa. Ne palvelusneidot, joiden
+tuli jäädä kotiin, olivat jo paneutuneet lattiaoljille. Kristiina
+oli yksin talossa heidän ja erään vanhan ukon kera, jonka nimi oli
+Aan. Hän oli palvellut Husabyssä Erlendin isoisän ajoista asti; nyt
+hän eli pienessä mökissä meren rannalla, mutta kävi usein kartanossa
+päivin, koetti toimittaa yhtä ja toista ja uskoi tekevänsä kovasti
+työtä. Aan oli nukkunut illallispöytään, ja Erlend ja Ulf olivat
+nauraen kantaneet hänet pois soppeen ja levittäneet peitteen hänen
+päälleen. Jørundgaardissa oli lattialle levitetty paksulti kaisloja,
+sillä koko talonväen tuli nukkua yhdessä tuvan lattialla juhlapyhät.
+Ennen kirkkoon menoa oli heidän tapana korjata pois paastoruoan loput,
+ja äiti ja palveluspiiat kattoivat pöydän niin kauniiksi kuin voivat
+pannen esiin voita ja juustoja, suuria kekoja ohutta valkeata leipää,
+kiiltävää silavaa ja paksuja suolaisen ja savustetun lihan kappaleita.
+Hopeakannut ja simasarvet välkkyivät. Ja isä oli itse tuonut
+oluttynnyrin penkille.
+
+Kristiina käänsi tuolinsa lieteen päin -- hän ei iljennyt nähdä tuota
+pahannäköistä pöytää. Yksi tytöistä kuorsasi niin että ihan pyrki
+harmittamaan.
+
+Sekin oli seikka, josta hän ei Erlendissä pitänyt, että tämä kotona
+ollessaan söi aina niin rumasti ja siivottomasti, kaivoi vadeista
+makupaloja ja viitsi tuskin pestä kätensä ennen pöytään asettumista
+ja sitten hän antoi koirien hyppiä syliinsä ja saada osansa
+ruoasta toisten syödessä. Näin ollen oli aivan luonnollista, ettei
+palvelijoilla ollut tietoa pöytätavoista. -- Kotona Kristiinaa oli
+opetettu syömään kauniisti -- ja hitaasti. Sillä ei sopinut, että
+isäntäväki odotti palvelijoiden syödessä edelleen, sanoi äiti -- ja
+niiden, jotka raatoivat ja ahersivat, täytyi saada syödä kyllikseen.
+
+"Gunna", kutsui Kristiina hiljaa isoa keltaista narttua, joka nukkui
+ison pentuparven keskessä vasten liedenvieruskiveä. Se oli niin äreä
+luonnoltaan, siksi oli Erlend antanut sille Raasvoldin vanhan emännän
+nimen.
+
+"Voi piski parka", kuiskasi Kristiina silitellen eläintä, joka tuli
+hänen luokseen ja laski päänsä hänen polvelleen. Sen selkä oli terävä
+kuin viikate ja nisät laahasivat melkein maata. Pennut söivät ihan
+emänsä hengiltä. "Voi, piski parka, niin!"
+
+Kristiina antoi päänsä vaipua taapäin vasten tuolin selkää ja katsoi
+nokisiin kattohirsiin. Häntä väsytti --.
+
+Helppoa aikaa eivät nämä Husabyssä vietetyt kuukaudet suinkaan olleet.
+Hän oli puhellut vähän Erlendin kanssa sinä iltana, jolloin he olivat
+käyneet Medalbyssä. Silloin hän oli huomannut Erlendin luulleen, että
+hän oli ollut vihainen siitä syystä, että Erlend oli toimittanut hänet
+tähän tilaan.
+
+"Kyllä muistan", oli Erlend sanonut hyvin hiljaa. "Sinä tarkoitat tuota
+kevätpäivää, jolloin kävelimme metsässä kirkon pohjoispuolella. Kyllä
+muistan, sinä pyysit minua heittämään sinut rauhaan --."
+
+Kristiina oli tullut iloiseksi hänen sanoessaan näin. Muuten häntä
+usein ihmetytti, miten monta seikkaa Erlend näytti unohtaneen. Mutta
+sitten Erlend sanoi:
+
+"Enkä minä kuitenkaan olisi uskonut, Kristiina, että sinä olisit
+voinut kantaa salaista kaunaa minua kohtaan ja samalla näyttää niin
+ystävälliseltä ja iloiselta. Sillä onhan sinun täytynyt tietää tämä
+kauan. Luulin, että sinä olit kirkas ja kuultava kuin päivänpaiste."
+
+"Oi Erlend", oli Kristiina vastannut surullisesti. "Sinä tiedät
+paremmin kuin kukaan, että minä olen kulkenut salaisia polkuja ja
+ollut viekas niitä kohtaan, jotka uskoivat minusta pelkkää hyvää." Hän
+oli toivonut niin hartaasti, että Erlend ymmärtäisi. "-- En tiedä,
+muistatko sinä, ystäväni, että sinä kohtelit minua tavalla, jota kukaan
+ei voisi kutsua kauniiksi. Mutta kautta Jumalan ja Neitsyt Maarian,
+minä en kantanut sinulle kaunaa, vaan rakastin sinua yhtä paljon --"
+
+Erlendin kasvot muuttuivat herkiksi:
+
+"Niin minä luulin", sanoi hän hiljaa. "Mutta tiedäthän sinä senkin,
+että minä nyt olen koettanut hyvittää sen, mitä olen ennen rikkonut.
+Lohduttelin itseäni sillä, että lopulta kävisi kuitenkin niin, että
+minä voisin palkita sinun uskollisuutesi ja kärsivällisyytesi."
+
+Silloin oli Kristiina kysynyt:
+
+"Olet kai kuullut isoisäni veljestä ja neitsyt Bengtasta, jotka
+pakenivat Ruotsista vastoin neidon sukulaisten mieltä? Jumala rankaisi
+heitä eikä suonut heille yhtään lasta. Etkö sinä ole kertaakaan näiden
+vuosien kuluessa pelännyt hänen rankaisevan meitä samoin?"
+
+Ja Kristiina oli vielä sanonut hänelle hiljaa ja väristen:
+
+"Ymmärräthän nyt, Erlend, etten ollut kovin iloinen kesällä, kun ensin
+havaitsin asian. Ja sittenkin mietin -- mietin, että jos sinä kuolisit
+ennen kuin me ehdimme naimisiin -- -- -- niin mieluummin jäisin sinun
+lapsesi kera maailmaan kuin yksin. Mietin, että jos minä sattuisin
+kuolemaan sitä synnyttäessäni -- niin olisi sekin parempi kuin ettei
+sinulla olisi aviossa syntynyttä poikaa, joka astuisi isännän paikalle
+sinun jälkeesi sitten kun sinun aikasi tulee lähteä näiltä mailta --"
+
+Erlend vastasi kiivaasti:
+
+"Minusta poikani olisi liian kalliisti ostettu, jos se maksaisi sinun
+henkesi. Älä puhu noin, Kristiina --. Niin paljon en rakasta Husabytä",
+lisäsi hän kotvasen kuluttua. "Etenkin sen jälkeen kun ymmärsin, ettei
+Orm voi koskaan saada täyttä perintö-osaa --"
+
+"Pidätkö enemmän hänen pojastaan kuin minun?" kysyi Kristiina silloin.
+
+"_Sinun_ pojastasi --" Erlend naurahti. "Hänestähän minä en tiedä muuta
+kuin että saamme sen lahjan puolisen vuotta aikaisemmin kuin hyvä
+olisi. Ormia olen rakastanut kaksitoista vuotta."
+
+Hetken kuluttua kysyi Kristiina:
+
+"Ikävöitkö milloinkaan noita lapsiasi?"
+
+"Kyllä", vastasi mies. "Ennen kävin usein heitä katsomassa
+Østerdalenissa, missä he asuvat."
+
+"Sinähän voisit käydä siellä nyt adventin aikaan", sanoi Kristiina
+hiljaa.
+
+"Etkö sinä pahastuisi siitä?" kysyi Erlend iloisesti.
+
+Kristiina oli vastannut, että olihan se luonnollista. Silloin oli
+Erlend kysynyt, olisiko Kristiinasta ikävä, jos hän toisi lapset
+Husabyhyn jouluksi. "Kerranhan sinun kuitenkin täytyy ne nähdä." Ja
+jälleen oli Kristiina vastannut, että sekin hänen mielestään oli kuin
+olla piti.
+
+Erlendin poissa ollessa puuhasi Kristiina ahkerasti
+jouluvalmistustöissä. Häntä kiusasi kulkea näiden monien vieraiden
+miesten ja naisten joukossa -- hänen täytyi voittaa luontonsa
+riisuutuessaan ja pukeutuessaan kahden palvelusneidon nähden, jotka
+Erlend oli määrännyt nukkumaan hänen kanssaan tuvassa. Hänen täytyi
+toistaa mielessään ajatusta, että yksin hän ei olisi ikipäivinä
+saattanut maata tässä suuressa talossa, jossa toinen oli maannut
+Erlendin kanssa ennen häntä.
+
+Talon naispalvelusväki ei ollut kelvollisempaa kuin odottaa sopi.
+Talonpojat, jotka huolehtivat tyttäristään, eivät lähettäneet näitä
+palvelukseen kartanoon, jossa isäntä eli julkisessa haureudessa ja
+oli jättänyt jalkavaimolleen talon ohjat. Naiset olivat laiskoja ja
+tottumattomia alistumaan emännän määräyksiin. Mutta jotkut heistä
+alkoivat pian katsella suopein silmin sitä, että Kristiina pani talon
+hyvään kuntoon ja otti itse osaa kaikkiin töihin. He tulivat iloisiksi
+ja puheliaiksi, kun hän kuunteli heitä ja vastasi heille lempeästi ja
+leikkiä laskien. Ja Kristiina oli aina palvelijoiden nähden lempeä
+ja tyyni. Hän ei nuhdellut ketään, mutta jos joku naisista asettui
+hänen käskyään vastaan, oli emäntä luulevinaan, ettei palvelija ollut
+ymmärtänyt sitä ja osoitti lauhkeasti, miten hän tarkoitti asian
+tehtäväksi. Näin oli Kristiina nähnyt isänsä taltuttavan niskuroivia
+tulokkaita -- eikä yksikään miehistä ollut kahdesti koettanut vastustaa
+Jørundgaardin Lauritsaa.
+
+Näin päästäisiin ehkä talven yli. Myöhemmin hänen täytyi jollakin
+keinoin koettaa päästä irti naisista, joista hän ei pitänyt tai joita
+hän ei saanut taipumaan tahtoonsa.
+
+Erästä työtä hän ei kumminkaan saattanut tehdä näiden vieraiden silmien
+nähden. Aamuisin istuessaan yksin tuvassa hän valmisti vaatteita
+lapselleen, -- vaippavaatteita pehmeästä sarasta, kapaloita punaisesta
+ja vihreästä ostokankaasta ja valkoisia aivinoita kastekoltuksi. Hänen
+istuessaan käsityönsä ääressä taistelivat hänen mielessään ylivallasta
+pelko ja luottamus ihmisten taivaallisiin ystäviin, joiden esirukousta
+hän oli anonut. Lapsi kyllä liikkui ja elämöi hänen kohdussaan niin,
+ettei hänellä ollut yön eikä päivän rauhaa. Mutta hän oli kuullut
+semmoisistakin lapsista, joilla oli ollut syntyessään muodoton möhkö
+kasvojen paikalla, ja jollakin oli ollut pää väärin puolin, niin
+että kasvot olivat takana, ja toisilla oli ollut varpaat kantapäiden
+kohdalla. Ja hän muisti Sveinin, jonka kasvojen toinen puoli oli
+sininen siksi, että hänen äitinsä oli vioittunut tulipalossa.
+
+Äkkiä hän viskasi luotaan neuleen, meni Neitsyt Maarian kuvan eteen,
+polvistui, luki seitsemän avea. Veli Edvin oli sanonut Jumalanäidin
+iloitsevan aina yhtä suuresti kuullessaan enkelin tervehdyksen, vaikka
+se olisi lähtenyt kaikista kurjimman syntisen huulilta. Ja sanat
+Dominus tecum olivat hänelle mieleisimmät, siksi Kristiina lausui ne
+aina kolmeen kertaan.
+
+Se helpotti vähäksi aikaa. Hän tiesi kuitenkin monta miestä ja vaimoa,
+jotka eivät välittäneet Jumalasta ja tämän pyhästä äidistä ja jotka
+täyttivät huonosti käskyt, -- eikä hän tiennyt heidän kuitenkaan
+saaneen vaivaisia lapsia. Jumala oli usein armahtavainen eikä kostanut
+vanhempien syntejä lapsiraukoille, vaikka hänen toisinaan täytyikin
+antaa ihmisille merkki siitä, ettei hän jaksanut kärsiä heidän
+pahuuttaan lakkaamatta. Mutta ei kai sen tarvinnut tapahtua juuri hänen
+lapsessaan.
+
+Sitten hän huusi avukseen Pyhää Olavia. Hänestä hän oli kuullut niin
+paljon, että tuntui melkein siltä kuin hän olisi nähnyt Pyhän Olavin
+hänen eläessään tässä maassa. Pitkä hän ei ollut, mutta hänen lihavahko
+vartalonsa oli ryhdikäs ja kaunis; hänen kullankellervillä kiharoillaan
+oli kultakruunu ja välkkyvä säde, ja punainen kähärä parta ympäröi
+hänen lujia, ahavoituneita ja rohkeita kasvojaan. Mutta hänen syvät,
+liekehtivät silmänsä näkivät joka ihmisen läpi, eikä niihin uskaltanut
+katsoa kukaan, jolla ei ollut puhdas tunto. Ei Kristiinakaan rohjennut;
+hän katsoi maahan tämän katseen edessä, mutta hän ei tuntenut pelkoa
+-- hänestä tuntui samanlaiselta kuin oli tuntunut hänen seisoessaan
+lapsena isänsä edessä katse maahan luotuna, tehtyään jotakin pahaa.
+Pyhä Olavi katsoi häneen ankarasti, mutta ei armottomasti -- hänhän
+oli luvannut parantaa elämänsä. Hän kaipasi niin kauheasti Nidarosiin,
+jossa olisi saanut polvistua hänen pyhän ruumiinsa eteen. Erlend oli
+heidän tullessaan Husabyhyn luvannut viedä hänet sinne hyvin pian.
+Mutta matkaa oli lykätty. Ja Kristiina ymmärsi, ettei Erlend mielellään
+olisi lähtenyt hänen kanssaan nyt; hän häpesi ja pelkäsi ihmisten
+puheita.
+
+Eräänä iltana Kristiinan istuessa pöydässä alaistensa kanssa sanoi eräs
+naispalvelijoista, aivan nuori tyttö, joka oli apuna sisätöissä:
+
+"Eiköhän meidän, emäntä hyvä, olisi parempi alkaa ommella kapaloita ja
+lapsenvaatteita kuin panna alulle kangas, josta puhutte?"
+
+Kristiina ei ollut kuulevinaan, vaan puhui edelleen vaatteen
+värjäyksestä. Silloin yritti tyttö uudelleen:
+
+"Vai ehkä olette jo tuoneet lapsenvaatteet kotoanne?"
+
+Kristiina veti suutaan hymyyn ja kääntyi uudelleen toisten puoleen.
+Vilkaistessaan hetken kuluttua neitoon hän näki tämän istuvan
+tulipunaisena ja katsovan pelokkaasti emäntäänsä. Kristiina hymyili
+taas ja puhui Ulfille yli pöydän. Silloin pyrskähti tyttö äkkiä itkuun.
+Kristiinaa nauratti, ja neito itki yhä hurjemmin, kunnes hänen täytyi
+niistää ja nyyhkiä.
+
+"No, heitä jo itkusi, Frida", sanoi Kristiina viimein rauhallisesti.
+"Sinut on pestattu tänne täysi-ikäisenä neitona; älä nyt käyttäydy
+niinkuin pikkutyttö?-."
+
+Tyttö koetti sanoa, ettei hän ollut tahtonut olla nenäkäs ja ettei
+Kristiina panisi pahakseen.
+
+"En panekaan", sanoi Kristiina yhtä hymyilevänä. "Syö nyt, äläkä itke.
+Jokaisella on se ymmärrys, minkä Jumala on antanut."
+
+Frida hyppäsi paikaltaan ja juoksi ulos itkeä öllöttäen.
+
+Myöhemmin, kun Ulf Haldorinpoika seisoi puhellen Kristiinan kanssa
+seuraavan päivän töistä, sanoi hän nauraen:
+
+"Erlendin olisi pitänyt kihlata sinut, Kristiina, kymmenen vuotta
+sitten. Hänen asiansa olisivat silloin kaikin puolin paremmalla
+kannalla."
+
+"Niinkö luulet?" kysyi talon emäntä ja hymyili yhä. "Minä olin silloin
+yhdeksän talven vanha. Luuletko, että Erlend olisi kyennyt odottamaan
+vuosikausia lapsimorsianta --?"
+
+Ulf nauroi ja lähti ulos.
+
+Mutta yöllä Kristiina itki; hän tunsi itsensä yksinäiseksi ja
+nöyryytetyksi.
+
+Sitten tuli Erlend kotiin viikkoa ennen joulua, ja Orm, hänen poikansa,
+ratsasti isänsä rinnalla. Kristiinan sydäntä vihlaisi, kun Erlend
+talutti pojan hänen eteensä ja käski tämän tervehtiä äitipuoltaan.
+
+Poika oli kerrassaan kaunis lapsi. Sellaiseksi oli Kristiina kuvitellut
+oman poikansa uskaltaessaan joskus iloita ja uskoa, että hänen lapsensa
+oli syntyvä terveenä ja kaunisjäsenisenä, ja ajatellessaan miten hänen
+poikansa oli varttuessaan istuva hänen polvellaan. Sellaiseksi hän oli
+hänet kuvitellut -- juuri noin isänsä näköiseksi.
+
+Orm oli ikäisekseen pienenlainen ja hento, mutta sirojäseninen ja
+kaunis; hänen ihonsa ja hiuksensa olivat tummat, mutta silmät olivat
+siniset. Suu oli punainen ja lempeä. Poika tervehti kunnioittavasti
+äitipuoltaan, mutta hänen kasvonsa pysyivät kylminä ja jäykkinä.
+Kristiina ei ollut päässyt puhumaan paljon pojan kanssa. Mutta hän
+tunsi, miten tämän silmät seurasivat häntä lakkaamatta ja miten hän
+itse kävi vielä kömpelömmäksi tietäessään lapsen tuijottavan häntä.
+
+Erlend ei näkynyt puhuvan paljoa poikansa kanssa, ja saattoi samalla
+huomata, että poika pysytteli loitolla isästään. Kristiina sanoi
+miehelleen, että Orm oli kaunis ja viisaan näköinen. Tytärtään ei
+Erlend ollut ottanut mukaan, Margret oli hänen mielestään liian pieni
+näin pitkälle matkalle talvikelillä. Tyttö oli vielä paljon kauniimpi
+veljeään, kertoi Erlend ylpeillen, kun Kristiina tahtoi kuulla tuosta
+pienestä tytöstä, ja paljon terhakampi; hän sai kasvatusvanhempansa
+tekemään ihan mitä tahtoi. Hänellä oli kullankeltainen kihara tukka ja
+ruskeat silmät.
+
+Hän oli siis kai äitinsä näköinen, ajatteli Kristiina. Hän ei voinut
+sille mitään, että tunsi kirvelevää mustasukkaisuutta. Mahtoikohan
+Erlend rakastaa tuota tytärtään yhtä paljon kuin Lauritsa oli
+rakastanut Kristiinaa? Erlendin ääni oli ollut niin lempeä ja hellä
+hänen puhuessaan Margretista.
+
+Kristiina nousi vuoteesta ja lähti ulko-ovelle. Ulkona oli niin pimeä
+ja sakea ilma, ettei näkynyt kuuta eikä tähtiä. Mutta Kristiina arveli
+olevan suunnilleen keskiyön. Hän otti porstuasta lyhdyn, palasi sisään
+ja sytytti sen. Sitten hän heitti vaipan hartioilleen ja astui ulos
+sateeseen.
+
+"Jeesuksen nimeen", kuiskasi hän ja teki kolmasti ristinmerkin
+astuessaan ulos yöhön.
+
+Pihan yläpäässä oli papin talo. Se oli nyt autio. Erlendin päästyä
+kirkon kirouksesta ei Husabyssä ollut ollut vakituista pappia; väliin
+kävi joku Orkedalin papeista lukemassa messun, mutta kirkon papiksi
+määrätty uusi pappi oli ulkomailla mestari Gunnulfin kanssa; nämä
+olivat kouluaikaisia ystäviä. Heitä oli odotettu kotiin kesällä --
+mutta Erlend arveli, etteivät he palaisi kotimaahan ennen ensi kesää.
+Gunnulfilla oli ollut keuhkotauti nuoruudessaan, joten hän tuskin
+matkustaisi talvisaikaan.
+
+Kristiina avasi tuon tyhjän kylmän asunnon oven ja haki kirkon
+avaimen. Sitten hän seisahtui hetkeksi tuumimaan. Oli hyvin liukasta
+ja pilkkosen pimeä, ulkona myrskysi ja satoi. Oli vaarallista liikkua
+ulkona öiseen aikaan, eritoten jouluyönä, jolloin kaikki pahat henget
+olivat liikkeellä. Mutta hän ei voinut olla menemättä -- hänen täytyi
+päästä kirkkoon.
+
+"Kaikkivaltias Jumala suojelkoon askeleitani", hän kuiskasi hiljaa.
+Valaisten tietä lyhdyllä hän sijoitti jalkansa sellaisiin kohtiin,
+missä ruohotukkuja ja kiviä pisti esiin iljanteesta. Matka kirkkoon
+tuntui pimeässä loputtoman pitkältä. Mutta viimein seisoi hän sentään
+oveneduspaadella.
+
+Sisällä oli viiltävän kylmä -- paljon kylmempi kuin ulkona sateessa.
+Kristiina astui kuoriholviin ja polvistui ristiinnaulitun kuvan eteen,
+joka häämötti hänen edessään pimeässä.
+
+Luettuaan rukouksensa ja noustuaan seisaalleen hän viivähti hiukan.
+Hänestä tuntui kuin hänelle nyt olisi täytynyt tapahtua jotakin
+erikoista. Mutta mitään ei tapahtunut. Häntä palelsi ja pelotti
+pimeässä, autiossa kirkossa.
+
+Hän hiipi alttarin ääreen valaisten lyhdyllä pyhimysten kuvia. Ne
+olivat iänikuisia, rumia ja vihaisen näköisiä. Alttaripöytä oli
+paljaana -- liinat, kirjat ja astiat olivat lukitussa arkussa.
+
+Pitkin pitkääseinää kulki matala penkki. Kristiina meni siihen
+istumaan; lyhdyn hän laski lattialle. Hänen vaippansa oli märkä, ja
+hänen jalkansa olivat kastuneet ja kylmät. Hän yritti vetää toisen
+jalkansa alleen, mutta joutui istumaan epämukavasti. Sitten hän kääri
+vaipan huolellisesti ympärilleen ja koetti ajatella ainoastaan sitä,
+että nyt oli jälleen pyhä keskiyönhetki, jolloin Kristus syntyi Neitsyt
+Maariasta Betlehemissä.
+
+Verbum caro factum est et habitavit in nobis. [Sana tuli lihaksi ja
+asui keskellämme.]
+
+Hän muisti Sira Eirikin syvän ja selkeän äänen. Ja Audunin, tuon vanhan
+teinin, joka pysyi aina teininä. Ja kotikirkon, jossa hän oli seisonut
+äitinsä rinnalla joulumessua kuunnellen. Joka ainoa vuosi hän oli ollut
+sitä kuulemassa. Hän koetti muistaa pyhää lukua pitemmältä, mutta
+ei voinut ajatella muuta kuin omaa kotikirkkoaan ja kaikkia siellä
+näkemiään tuttuja kasvoja. Ylinnä miesten puolella seisoi aina hänen
+isänsä tuijottaen haaveellisin silmin kuorista leviävään valoloistoon.
+
+Oli niin käsittämätöntä, ettei heidän kirkkoaan ollut enää. Se oli
+palanut. Häntä itketti, kun hän muisti sitä. Ja hän istui nyt yksin
+pimeässä pyhänä yönä, jolloin kaikki kristikansa kokoontui iloon ja
+riemuun Jumalan huoneeseen. Oli kai oikein, että hänet oli suljettu
+pois Jumalan pojan syntymisen ja viattoman puhtaan neitseen juhlasta.
+-- Vanhemmat olivat varmaan Sundbussa tänä jouluna. Mutta Sundbun
+kappelissa ei pidetty messua jouluyönä; hän tiesi sundbulaisten
+ratsastavan joka joulu Ladalmin pääkirkon jumalanpalvelukseen.
+
+Tämä oli ensimmäinen kerta koko hänen elämänsä aikana, jolloin hän ei
+ollut ollut joulumessussa. Hän oli varmaan ollut hyvin pieni vanhempien
+viedessä hänet ensi kertaa joulumessuun. Sillä hän muisti, että hänet
+oli pistetty nahkapussiin, joka oli karvainen sisältä, ja isä oli
+pitänyt häntä sylissään. Oli hirveän kylmä yö, ja he ratsastivat metsän
+läpi -- tervavalkeat loimottivat lumisten kuusien keskellä. Hänen
+isänsä kasvot olivat hehkuvan punaiset valkean hohteessa, ja hänen
+lakkinsa nahkareunus oli liidunvalkea kuurasta. Vähän väliä puraisi
+isä Kristiinan nenänpäätä -- kysyen tunsiko hän puraisun; sitten hän
+kääntyi taakseen ja huusi nauraen äidille, ettei lapsen nenä vielä
+ollut jäätynyt. Sen oli täytynyt tapahtua siihen aikaan kun he vielä
+asuivat Skogissa -- hän oli ehkä ollut kolmitalvinen paitaressu.
+Vanhemmat olivat aivan nuoria silloin. Ja hän oli kuulevinaan äitinsä
+äänen, kirkkaan ja iloisen ja nauruisan äänen, hänen huutaessaan edellä
+ratsastavalle miehelleen kysyäkseen lapsen vointia. Äidin ääni oli
+ollut raikas ja nuoruutta uhkuva.
+
+-- Betlehem merkitsee norjan kielellä leivän paikkaa. Siellähän
+annettiin ihmisille se leipä, joka ravitsee meidät iankaikkiseen
+elämään --.
+
+Päivämessussa Sira Eirik nousi opetustuoliin ja selitti evankeliumia
+kansan omalla kielellä.
+
+Messujen välissä istui kansa kirkkotuvassa kirkon pohjoispuolella.
+Väellä oli muassaan olutta, jota tarjottiin kaikille. Miehet
+pistäytyivät tallissa hevosia katsomassa. Kesällä valvontaöinä oleskeli
+kirkkokansa kirkon mäellä, ja nuoriso tanssi jumalanpalvelusten välillä.
+
+-- Ja pyhä Neitsyt Maaria kääri poikansa kapaloihin. Hän laski hänet
+seimeen, josta härät ja aasit söivät --
+
+Kristiina painoi kädet kylkiään vasten.
+
+Voi poikastani, suloista omaa pikku poikastani! Jumala on armahtava
+meitä pyhän äitinsä tähden. Pyhä Maaria, sinä kirkas kointähti,
+iankaikkisen elämän aamunkoitto, joka synnytit maailman valon -- auta
+meitä! Lapsukainen, mikä sinua vaivaa tänä pyhänä yönä, kun olet niin
+rauhaton --. Tunnetko siellä sydämeni alla, että minun on niin kauhean
+vilu --.
+
+Hän muisti viimejouluisen lastenpäivän, jolloin Sira Eirik oli
+selittänyt Raamatun kertomusta viattomista lapsista, jotka saivat
+surmansa äitiensä sylissä julmien sotamiesten aseista, mutta jotka
+Jumala oli valinnut ensimmäisiksi veritodistajiksi taivaan salissa
+merkiksi siitä, että taivaan valtakunta on lasten. Ja hän otti pienen
+pojan, asetti sen heidän keskellensä ja sanoi: ellette tule sellaisiksi
+kuin tämä tässä, ette suinkaan ole pääsevä taivaan valtakuntaan,
+rakkaat veljet ja sisaret. Olkoon tämä siis lohdutukseksi jokaiselle
+miehelle ja naiselle, joka suree pienen lapsensa kuolemaa. -- Silloin
+Kristiina oli nähnyt isän ja äidin katseiden yhtyvän yli kirkon, ja
+hän oli katsonut pois, sillä hän tunsi, ettei tämä ollut tarkoitettu
+hänelle.
+
+Tämä tapahtui viime vuonna, ensimmäisenä jouluna Ulvhildin kuoleman
+jälkeen. Voih -- mutta ei minun lapseni! Jeesus, Maaria! Antakaa minun
+pitää poikani!
+
+Isä ei ollut tahtonut ratsastaa Tapanin-ajoon viime vuonna -- mutta
+lopuksi saivat miehet hänet lähtemään mukaan. Ratsastus tapahtui
+kirkonmäeltä alas joensuuhun, Loptsgaardiin. Hän muisti, miten isä
+oli karahuttanut toisten ohi kullankarvaisella oriillaan -- noussut
+seisomaan jalustimissa, painautunut vasten hevosensa kaulaa, huutanut
+ja kiihottanut oritta -- ja koko roikka oli tullut jymisten perässä.
+
+Mutta isä oli palannut aikaisin kotiin ja ollut aivan selvä.
+Tavallisesti tulivat miehet sinä iltana myöhään kotiin ja olivat
+kovasti päissään. Sillä heidän täytyi käväistä joka kartanon
+pihalla juomassa Kristuksen ja Pyhän Tapanin malja, joka oli nähnyt
+ensimmäisenä idässä loistavan tähden viedessään kuningas Herodeksen
+varsoja juomaan Jordanin joelle. Hevosetkin saivat sinä päivänä olutta,
+että ne oikein teutaroisivat ja hyppisivät. Tapaninpäivänä tuli
+miesten keikkua kilpaa hevostensa kanssa iltarukoukseen asti -- oli
+turha koettaa saada heitä ajattelemaan muuta tai puhumaan muusta kuin
+hevosista.
+
+Hän muisti erään joulun, jolloin Jørundgaardissa oli pidetty suuret
+yhteisjuomingit. Isä oli luvannut muutamalle papille, joka oli
+vieraiden joukossa, punaisen orivarsan, Guldsveinenin varsan, jos hän
+saisi sen kiinni ja pääsisi sen selkään sen juoksennellessa satulatta
+pihamaalla.
+
+Siitä oli jo kauan -- se oli tapahtunut ennen Ulvhildin onnettomuutta.
+Äiti seisoi talon ovella pikkusisko käsivarrella, ja Kristiina piteli
+hänen helmuksestaan -- hän oli hiukan peloissaan.
+
+Pappi tavoitti hevosta, sai kiinni päitsistä ja juoksi niin, että
+hänen leveä vaippansa hulmusi, mutta päästi taas irti takajaloilleen
+nousseen, virman eläimen.
+
+"Heppa -- heppa, sooh, sooh!" koetti hän huudella ja hyppi ja tanssi
+kuin kilipukki. Isä ja eräs vanha isäntä seisoivat kaulakkain -- heidän
+kasvonsa olivat aivan väärinä naurusta ja humalasta.
+
+Pappi voitti todellakin varsan taikka sitten oli Lauritsa lahjoittanut
+sen hänelle kaikesta huolimatta. Kristiina muisti vain sen, että pappi
+ajoi sen selässä Jørundgaardista pois. Kaikilta oli silloin jo humala
+haihtunut; Lauritsa piteli kunnioittavasti kiinni jalustimista papin
+noustessa varsan selkään, ja pappi siunasi heitä lähtiessään nostaen
+kolme sormea pystyyn. Tuo pappi oli varmaan ollut hyvin korkea-arvoinen.
+
+Niin. Kotona oli usein monenlaista hauskuutta jouluna. Ja entä
+joulupukit! Isä nosti hänet hartioilleen; hänen nuttunsa oli jäätynyt
+ja tukkansa märkä. Selvittääkseen humalaansa iltarukoukseen viskasivat
+miehet jäistä vettä toistensa päähän kaivon luona. He nauroivat
+vaimojen paheksuessa. Isä tarttui hänen kylmiin pikku käsiinsä ja
+painoi ne vasten otsaansa, joka oli vielä punainen ja tulikuuma.
+Tämä tapahtui ulkona pihamaalla illalla -- uuden kuun hohtava sirppi
+loisti tunturiharjan yllä vedenvihreällä taivaalla. Astuessaan tupaan
+Kristiina olallaan isä kolautti hänen päänsä oven kamanaa vasten,
+niin että otsaan nousi korkea kuhmu. Sitten hän istui isän polvella
+pöydän luona. Isä painoi tikarinsa lapaa kuhmua vasten, syötti hänelle
+herkkuja ja juotti hänelle simaa omasta pikaristaan. Silloin hän ei
+pelännyt joulupukkejakaan, jotka loikkivat lattialla.
+
+-- Oi isä, isä --. Rakas, hyvä isäni --!
+
+Ääneen itkien kätki Kristiina kasvot käsiinsä. Oi, eipä tiennyt hänen
+isänsä, minkälainen jouluyö hänellä oli nyt!
+
+Kulkiessaan takaisin pihan yli Kristiina näki kodan katosta kohoavan
+kipunoita. Palvelustytöt olivat nousseet laittamaan ruokaa kirkkoväelle.
+
+Salissa oli hämärä. Pöydällä olevat kynttilät olivat palaneet loppuun,
+ja liesi oli melkein musta. Kristiina pani lisää halkoja hiillokseen ja
+puhalsi siihen. Silloin hän näki Ormin istuvan tuolissaan. Tämä nousi
+paikalla pystyyn äitipuolen huomattua hänet.
+
+"Hyvä lapsi --!" sanoi Kristiina "Etkö sinä ole isäsi ja toisten kanssa
+messussa?"
+
+Orm nielaisi pari kertaa ennen kuin sanoi:
+
+"Isä unohti herättää minut. Hän käski minun käydä nukkumaan vähäksi
+aikaa etelänpuoleiseen sänkyyn ja lupasi herättää minut --."
+
+"Se oli pahasti tehty, Orm", sanoi Kristiina.
+
+Poika ei vastannut. Hetken kuluttua hän sanoi:
+
+"Minä luulin, että sinä olit sittenkin lähtenyt mukaan -- kun heräsin,
+huomasin olevani ihan yksin tuvassa --."
+
+"Minä käväisin kirkossa", vastasi Kristiina. "Uskallatko sinä mennä
+ulos jouluyönä", kysyi poika. "Etkö tiedä, että henget olisivat voineet
+viedä sinut"?
+
+"Eiväthän tänä yönä liiku ainoastaan pahat henget, vai mitä", vastasi
+Kristiina. "Jouluyönä liikkuvat kaikki henget --. Tunsin erään munkin,
+joka on jo kuollut ja Jumalan kasvojen alla luullakseni, sillä hän oli
+kovin hyvä. Hän kertoi --. Oletko sinä koskaan kuullut, miten pyhän
+tallin eläimet puhelivat jouluyönä? Ne puhuivat latinaa siihen aikaan.
+Kukko kiekui näin: Christus natus est! Ei, en minä muista enää kaikkea.
+Muut eläimet kysyivät missä, ja pukki mäkätti: Betlem, Betlem -- ja
+lammas määkäisi: Eamus, eamus --"
+
+Orm hymyili pilkallisesti:
+
+"Luuletko sinä minua sellaiseksi nulikaksi, että voit lohduttaa minua
+saduilla? Mikset ota minua syliisi ja tarjoa rintaa --"
+
+"Kerroin tämän oikeastaan siksi, että itse tarvitsin lohdutusta, Orm",
+sanoi Kristiina hiljaa. "Minäkin olisin tahtonut mennä messuun --"
+
+Ja äkkiä häntä alkoi inhottaa tuo rojuinen ruokapöytä. Hän haki
+rikkalapion, lakaisi siihen kaikki ylijäämät ja kantoi sen koiran
+eteen. Sitten hän etsi penkin alta heinätukun ja pyyhki sillä pöydän
+puhtaaksi.
+
+"Tahdotko sinä lähteä minun kanssani länsiaittaan, Orm, hakemaan leipää
+ja suolasärvintä, kun katamme joulupöydän", sanoi Kristiina.
+
+"Miksi sinä et anna palvelusnaisten tehdä sitä?" tiedusti poika.
+
+"Minulle neuvottiin kotona isäni ja äitini luona", vastasi nuori
+emäntä, "ettei kukaan saa pyytää mitään toisilta jouluna, vaan jokaisen
+tulee koettaa selvitä itse. Sillä onnellisin on se, joka osaa parhaiten
+palvella muita pyhien aikana."
+
+"Sinähän pyydät minua", virkkoi Orm.
+
+"Se on toinen asia -- sinähän olet Husabyn poika."
+
+Orm otti lyhdyn, ja he menivät yhdessä pihan yli aittaan. Kristiina
+täytti kaksi purtiloa jouluruoalla. Hän otti myös kimpullisen suuria
+talikynttilöitä. Heidän hääriessään näin virkkoi poika:
+
+"Tuo, mitä äsken kerroit, on kai talonpoikain tapoja. Sillä minä
+olen kuullut, että sinun isäsi Lauritsa Bjørgulfinpoika on pelkkä
+sarkahousu."
+
+"Kuka sinulle on sellaista kertonut?" kysyi Kristiina.
+
+"Äiti", vastasi Orm. "Kuulin hänen vähän väliä sanovan isälle, viimeksi
+Husabyssä asuessamme, ettei sarkahousu talonpoikakaan antanut hänelle
+tytärtään."
+
+"Onpa elämä täällä Husabyssä ollut kaunista siihen aikaan", sanoi
+Kristiina lyhyesti.
+
+Poika ei vastannut mitään. Hänen suupielensä vavahtelivat.
+
+Kristiina kantoi nyt Ormin kanssa täytetyt purtilot takaisin tupaan ja
+järjesti pöydän. Mutta hänen täytyi vielä kerran mennä aittaan hakemaan
+ruokaa. Orm otti purtilon ja sanoi arasti:
+
+"Minä menen sinun sijastasi, Kristiina, pihalla on niin liukasta."
+
+Kristiina seisoi ovella odottaen siksi kun Orm tuli takaisin.
+
+Sitten he istuivat lieden luo -- Kristiina selkätuoliin ja poika
+kolmijalalle lähelle häntä. Kotvasen kuluttua sanoi Orm Erlendinpoika
+hiljaa:
+
+"Kerro vielä vähän tässä istuessamme, äitipuoli!"
+
+"Mitä sinä tahtoisit?" kysyi Kristiina yksikantaan.
+
+"Jotakin -- kerro satu tai muuta sellaista -- joka sopii jouluyönä",
+virkkoi poika hämillään.
+
+Kristiina taivuttautui selkäkenoon ja tarttui kapeilla laihoilla
+käsillään kaiteiden eläimenpäihin:
+
+"Se munkki, josta kerroin, oli käynyt Englannissakin. Ja hän sanoi,
+että siellä on sellainen paikka, missä kasvaa ruusupensaita, jotka
+puhkeavat valkoiseen kukkaan jouluyönä. Pyhä Joosef Arimathealainen
+laski laivansa siihen rantaan pakanoita paetessaan ja iski sauvansa
+rantaan; ja se rupesi kasvamaan ja puhkesi kukkaan -- hän oli
+ensimmäinen, joka toi kristittyjen uskon brittien maahan. Paikan nimi
+on Glastonbury -- nyt minä sen muistan. Veli Edvin oli itse nähnyt nuo
+pensaat --. Glastonburyyn on haudattu Artur-kuningas kuningattarinensa.
+Sinä olet varmaan kuullutkin hänestä -- hän oli eräs kristikunnan
+seitsemästä kuuluisasta esitaistelijasta.
+
+"Englannissa sanotaan Kristuksen ristin olleen veistetyn lepästä. Mutta
+minun kotonani poltettiin haapaa joulupyhien aikana, sillä haavasta
+pyhä Joosef, Kristuksen isäpuoli, teki tulen, jonka ääressä Neitsyt
+Maaria sai lämmitellä itseään ja vastasyntynyttä Jumalan poikaa. Senkin
+oli isä kuullut veli Edvinin kertovan."
+
+"Mutta täällä ei kasva juuri ollenkaan haapaa, täällä pohjoisilla
+tuntureilla", tokaisi poika. "Se on käytetty kaikki keihään varsiksi
+ennen muinoin, näetkös. Minä en tiedä täällä kasvavan yhtään haapaa
+paitsi sen, joka seisoo kartanon itäpuolella portin pylvään luona,
+ja sitä isä ei voi hakata poikki, sillä sen alla asuu kotihaltia --.
+Kristiina, pyhä ristihän on Roomassa, eikö siellä voida saada selville,
+onko totta, että se on tehty lepästä?"
+
+"Niin", vastasi Kristiina, "minä en tiedä onko se totta. Sillä
+kirjoitettuhan on, kuten sinä tiedät, että se risti tehtiin elämänpuun
+oksasta, jonka Seth sai noutaa Paratiisin yrttitarhasta ja viedä
+Aatamin eteen ennen kuin hän kuoli."
+
+"Niin", sanoi Orm. "Mutta kerro siitä sentään --"
+
+Hetkistä myöhemmin sanoi Kristiina lapselle:
+
+"Nyt sinä voisit käydä makuulle vähäksi aikaa, sukulaispoika. Kestää
+vielä hyvän aikaa ennen kuin kirkkoväki palaa."
+
+Orm nousi.
+
+"Me emme ole vielä juoneet sukulaismaljaa, Kristiina Lauritsantytär."
+Hän meni ottamaan sarven pöydältä, joi siitä ensin ja ojensi sitten
+sarven Kristiinalle.
+
+Kristiinasta tuntui kuin jäinen vesi olisi virrannut hänen selkäänsä
+pitkin. Hän muisti hetken, jolloin Ormin äiti oli ojentanut hänelle
+sarven. Ja sikiö liikahti voimakkaasti hänen kohdussaan. Oli kuin
+syntymätön poika olisi tuntenut kaiken, mitä hän tunsi, palellut
+silloin kun häntä paleli, köyristynyt kokoon pelosta silloin kun häntä
+pelotti. "Mitä joutavia, eihän tämmöinen pehmeys kelpaa", ajatteli
+Kristiina. Hän otti sarven ja joi poikapuolensa perästä.
+
+Ojentaessaan sen takaisin Ormille hän silitti hellästi tämän mustaa
+päätä. Minusta ei ole milloinkaan tuleva ilkeää äitipuolta, hän
+ajatteli. Sinä Erlendin kaunis, kaunis poika!
+
+Hän oli nukkunut tuoliinsa, kun Erlend tuli kotiin paiskaten jäätyneet
+kintaat pöydälle.
+
+"Joko te olette siinä", sanoi Kristiina ihmetellen. "Luulin teidän
+jäävän yli päivämessun."
+
+"Kaksi messua riittää minulle pitkäksi aikaa", sanoi Erlend. Kristiina
+riisui hänen jäätyneen vaippansa. "Siellä on kirkas ilma ja pakastaa."
+
+"Oli paha, että unohdit herättää Ormin", lausui vaimo.
+
+"Oliko hän nyreissään?" kysyi isä. "En minä unohtanut", sanoi hän
+hiljaa. "Mutta hän nukkui niin makeasti, että ajattelin -- ja ihmiset
+töllistelivät jo muutenkin kirkossa, kun tulin ilman sinua --. Ei minua
+haluttanut lisäksi astua esiin tuo poika sivullani."
+
+Kristiina ei virkannut mitään. Mutta hän oli pahoilla mielin. Hänestä
+Erlend ei ollut tehnyt hyvin.
+
+
+
+
+III
+
+
+Husabyssä ei tänä jouluna nähty paljon vieraita. Erlend ei halunnut
+lähteä minnekään mihin häntä kutsuttiin, vaan kulki kotona kartanossaan
+ja oli huonolla tuulella.
+
+Asian laita oli se, että tämä tapaus koski häneen enemmän kuin
+vaimo arvasi. Hän oli kehunut niin kovasti morsiantaan siitä asti
+kun hänen sukulaisensa olivat tuoneet hänelle myönteisen vastauksen
+Jørundgaardista. Hän ei millään muotoa tahtonut antaa kenenkään luulla,
+että hän olisi pitänyt vaimoaan ja tämän sukua halvemman arvoisena
+kuin omaa sukuaan. Kaikkien tuli tietää hänen pitävän kunnianaan ja
+paremman elämän alkuna sitä, että Lauritsa Bjørgulfinpoika oli luvannut
+hänelle tyttärensä. Ja nyt sanottaisiin, ettei hän ollut pitänyt
+tyttöä tavallista talonpoikaisneitoa parempana, koska oli uskaltanut
+loukata tämän isää niin syvästi, että makasi tyttären ennen kuin tämä
+oli annettu hänelle vaimoksi. Häissä oli Erlend pyytänyt Kristiinan
+vanhempia kiihkeästi käymään kesällä katsomassa miten Husabyssä oltiin
+ja elettiin. Hän olisi halunnut näyttää näille, ettei hän ollut vienyt
+heidän tytärtään ahtaisiin oloihin. Mutta hän oli myös iloinnut siitä,
+että saisi liikkua kylillä näytellen itseään näiden muhkeiden kelpo
+appivanhempien parissa; hän tiesi Lauritsan ja Rangfridin pitävän
+puolensa missä tahansa parhaiden rinnalla. Ja hän oli uskonut sen
+päivän jälkeen, jolloin Jørundgaardin kirkko paloi, ettei Lauritsa
+kaikesta huolimatta ollut kokonaan pitämättä hänestä. Nyt ei ollut
+luultavaa, että jälleennäkeminen hänen ja vaimon sukulaisten välillä
+muodostuisi huviksi kumpaisillekaan.
+
+Kristiinaa harmitti, että Erlend niin usein antoi huonon tuulensa
+purkautua Ormiin. Pojalla ei ollut ketään yhdenikäistä kumppania,
+jonka parissa hän olisi ollut, ja niin hän usein oli hieman raju ja
+väsyttävä; hän teki myös koko joukon vahinkoa. Eräänä päivänä hän oli
+ottanut omin luvin isänsä ranskalaisen kaaripyssyn, ja silloin oli
+lukkoon tullut jokin vika. Erlend suuttui ankarasti; hän läimäytti
+Ormia korvalle ja vannoi, ettei poika enää saanut liikuttaa ainoatakaan
+Husabyn pyssyä.
+
+"Ei se ollut Ormin syy", sanoi Kristiina kääntymättä Erlendiin päin.
+Hän istui selin molempiin ja ompeli. "Jousi oli vääntynyt jo hänen
+ottaessaan sen esiin, ja hän koetti oikaista sitä. Niin julma sinä
+et toki saa olla, ettet anna ison poikasi käytettäväksi ainoatakaan
+kaarta, vaikka niitä on niin paljon tässä talossa. Anna hänelle vaikka
+jokin ritariparven kaaripyssyistä."
+
+"Anna itse hänelle kaaripyssy, jos tahdot", sanoi Erlend suutuksissaan.
+
+"Voinhan minä antaakin", vastasi Kristiina äskeiseen tapaan. "Puhun
+siitä Ulfille, kun hän lähtee ensi kerran kaupunkiin."
+
+"Mene kiittämään hyvää äitipuoltasi, Orm", sanoi Erlend, jonka ääni oli
+korskea ja vihainen.
+
+Orm teki niin. Ja sitten hän meni ovea kohti niin pian kuin pääsi.
+Erlend jäi paikalleen seisomaan.
+
+"Tuon sinä teit suututtaaksesi minua, Kristiina", virkahti hän.
+
+"Tiedänhän minä olevani noita. Olet sanonut sen jo ennen", vastasi
+vaimo.
+
+"Muistatko myös, kultaseni", sanoi Erlend surullisesti, "etten minä
+puhunut tosissani silloin?"
+
+Kristiina ei vastannut mitään eikä nostanut katsettaan neuleesta.
+Silloin Erlend meni pois, ja Kristiina itki hänen mentyään. Hän piti
+Ormista, ja Erlend oli hänen mielestään usein liian ankara poikaansa
+kohtaan. Mutta häntä vaivasi myös miehen harvasanaisuus ja iloton näkö
+niin että hän itki vuoteessaan usein puolen yötä. Ja sitten hänen
+päätänsä kivisti seuraavana päivänä. Hänen kätensä olivat käyneet niin
+laihoiksi, että hänen täytyi pujottaa pari pientä hopeasormusta, joita
+hän oli käyttänyt lapsena, kihla- ja vihkisormuksen eteen, etteivät ne
+putoaisi pois hänen nukkuessaan.
+
+Paaston edellisenä pyhänä iltapuoleen ilmestyivät herra Baard
+Petrinpoika leskityttärensä kera ja Munan Baardinpoika vaimoineen
+äkkiarvaamatta Husabyhyn. Erlend ja Kristiina lähtivät pihamaalle
+lausuakseen vieraat tervetulleiksi.
+
+Heti kun Munan näki Kristiinan, läimähytti hän Erlendiä olalle:
+
+"Huomaan, että olet osannut pitää vaimoasi niin, että hän vihtyy
+talossa. Sinä et ole enää yhtä kaita ja surkea kuin häissäsi, Kristiina
+-- ja värikin on parempi", sanoi hän nauraen, sillä Kristiina oli
+lentänyt punaiseksi kuin kiulukka.
+
+Erlend ei vastannut tähän mitään. Baard-herran ilme oli synkkä, mutta
+rouvat eivät olleet näkevinään eivätkä kuulevinaan, he tervehtivät
+tyynesti ja arvokkaasti.
+
+Kristiina toimitti olutta ja simaa lieden luokse heidän odotellessaan
+ruokaa. Munan Baardinpoika hölpötti lakkaamatta. Hän oli tuonut kirjeen
+Erlendille herttuattarelta -- tämä oli kysynyt, missä hän viipyi
+morsiamineen. Ja oliko hän nyt naimisissa saman neidon kanssa, jonka
+hän oli tahtonut viedä Ruotsiin. Oli pirunmoista matkustella näin
+sydäntalven aikaan -- ensin laaksojen kautta pohjoista kohti ja sitten
+laivalla Nidarosiin. Mutta hän kulki kuninkaan asioilla, eikä silloin
+auttanut nurista. Hän oli käynyt äitinsä luona Haugenissa ja toi tämän
+terveiset.
+
+"Kävittekö te Jørundgaardissa?" kysyi Kristiina hiljaa.
+
+"En", sanoi Munan. Hän oli näet saanut kuulla heidän lähteneen
+Blakarsarvin hautajaisiin. Se oli kamala tapaus. Emäntä, Tora,
+Ragnfridin sisarentytär, oli pudonnut alas parvensolasta ja taittanut
+selkänsä; mies oli työntänyt hänet vahingossa alas -- noissa
+vanhanaikaisissa solissa ei ollut oikeata lattiaa, vaan ainoastaan pari
+lautaa toisen yläkerran päätyhirsien välillä. Rolv oli täytynyt sitoa
+köysiin, ja häntä piti vahtia yöt ja päivät sen jälkeen -- hän tahtoi
+näet päättää päivänsä.
+
+Kaikki istuivat ääneti, väristen. Kristiina ei tuntenut sukulaisia
+paljoakaan, mutta he olivat olleet hänen häissään. Hänestä tuntui
+pahalta, ja häntä alkoi viepottaa -- hänen silmissään musteni.
+Munan istui vastapäätä ja hyppäsi pystyyn. Seisoessaan Kristiinan
+yli kumartuneena ja tukiessaan häntä hartioista hän oli niin hyvän
+näköinen, että Kristiina ajatteli, ettei ollut sentään mikään kumma,
+että Erlend piti serkustaan.
+
+"Minä tunsin Rolvin ennen nuorena", virkkoi hän. "Ihmiset säälivät
+Tora Guttormintytärtä -- hänen miestään sanottiin hurjaksi ja
+kovaluontoiseksi. Nyt on kuitenkin nähty hänen pitäneen vaimostaan.
+Niinpä niin, moni mies kerskuu ja komeilee sillä, että mielellään
+purkaisi naimakaupat, mutta useimmat tietävät, että miehelle on
+pahinta, jos hän kadottaa vaimonsa --"
+
+Baard Petrinpoika nousi äkisti ja meni seinuspenkille istumaan.
+
+"Herra varjele tätä minun suutani", sanoi Munan-herra hiljaa. "Minä en
+opi ikinä pitämään tukossa kitaani --"
+
+Kristiina ei käsittänyt, mistä kysymys oli. Pyörrytys oli nyt ohi,
+mutta huoneessa oli kovin kolkkoa -- kaikki olivat niin kummallisia.
+Hän oli iloinen, kun palvelijat toivat ruoan sisään.
+
+Munan katsoi pöytää ja hykersi käsiään:
+
+"Johan minä ajattelin, ettei meidän tarvitse katua sitä, että
+pistäydyimme sinun luoksesi, Kristiina, ennen kuin meidän pitää alkaa
+pureksia paastoruokaa. Oletko sinä saanut aikaan tuollaisia laitoksia
+näin lyhyessä ajassa! Voisi melkein luulla sinun oppineen noitatemppuja
+minun äidiltäni. Mutta huomaan sinut ketteräksi ottamaan kätköistä
+kaiken, millä talon emännän tulee ilahduttaa miestään."
+
+He istuutuivat pöytään. Vieraille oli pantu samettipatjat
+seinäpenkille, kunniaistuimen molemmin puolin. Palvelusväki istui
+ulkopenkillä, Ulf Haldorinpoika keskellä, isäntää vastapäätä.
+
+Kristiina jutteli vieraiden rouvien kanssa koettaen salata, miten
+vaikea hänen oli olla. Vähän väliä lasketteli Munan Baardinpoika
+sanoja, joiden tuli olla leikkiä ja jotka yhä uudelleen koskivat sitä,
+että Kristiina jo oli niin muhkea. Kristiina ei ollut kuulevinaan.
+
+Munan oli suunnattoman lihava mies. Hänen pienet, kaunismuotoiset
+korvansa kohosivat syvältä punaisesta paksusta kaulasta, ja vatsa oli
+aina tiellä pöytään ruvettaessa.
+
+"Minä olen usein miettinyt ruumiin ylösnousemista", sanoi hän.
+"Nostetaankohan minut ylös kaikkine näine lihoineni, jotka olen
+kasannut ympärilleni, kun se päivä tulee. Sinä hoikkenet taas pian
+vyötäröltä, sinä Kristiina -- minun laitani on hullummin. Et taida
+uskoa, kun sanon, että minä ollessani kahdenkymmenen korvissa olin yhtä
+ohut lanteilta kuin tuo Erlend --"
+
+"Pidä nyt suusi, Munan", pyysi Erlend hiljaa. "Sinä kiusaat Kristiinaa."
+
+"Kyllä pidän, koska sinä käsket", yltyi toinen. "Kyllä nyt on nenä
+pystyssä, kyllä vain -- istut omassa pöydässäsi aviovaimo vieressäsi.
+Kautta korkeimman, ei se ole liian aikaista -- olet jo ikämies,
+poikaseni! Kyllä minä pidän suuni, koska sinä käsket. Vaikka kukaan
+ei käskenyt sinua puhumaan tai olemaan puhumatta -- ennen muinoin kun
+_sinä_ istuit _minun_ pöydässäni -- ja viivyit vieraanani viikkomäärin,
+etkä sinä tainnut huomata, ettet olisi ollut tervetullut.
+
+"Mutta mahtaakohan Kristiina paheksua pientä pilaa -- mitäs sanot, sorja
+sukulaiseni -- et sinä ollut ennen niin perin arkapintainen. Olen
+tuntenut Erlendin tämänkokoisesta asti ja luulen uskaltavani sanoa,
+että olen aina tarkoittanut hänelle hyvää. Reipas ja uljas poika, mikäs
+siinä, ase kädessä nimittäin, istuipa hevosen selässä tai seisoi laivan
+kannella. Mutta halkaiskoon minut Pyhä Olavi kirveellään, jos näen
+sinun nousevan pitkille koivillesi viimeisenä päivänä ja uskaltavan
+katsoa rohkeasti eteesi. Ehei, rakas heimoveljeni, silloin sinulla on
+pää kallellaan kuin satimeen tarttuneella linnulla, ja sinä odotat,
+että Jumala ja omaisesi auttavat sinut pinteestä. Ja sinä olet siksi
+ymmärtäväinen vaimo, Kristiina, että uskon sinun jo tietävän tämän
+-- eikä sinulle tee pahaa pieni nauru; tänä talvena olet luullakseni
+saanut katsella tarpeeksi noloja silmiä ja surua ja katumusta --"
+
+Kristiina oli tummanpunainen kasvoiltaan. Hänen kätensä vapisivat, eikä
+hän uskaltanut katsoa Erlendiin. Viha kuohutti häntä -- siinä istuivat
+nuo vieraat rouvat ja palvelusväki ja Orm. Tämä oli siis Erlendin
+rikkaiden sukulaisten säädyllisyyttä.
+
+Silloin sanoi Baard-herra niin hiljaa, että vain lähinnä istuvat sen
+kuulivat:
+
+"Ei se ole mielestäni mikään leikin aihe, että Erlend on järjestänyt
+asiansa tällä lailla. Minä puhuin sinusta hyvää, Erlend, Lauritsa
+Bjørgulfinpojalle."
+
+"Se oli pirun tyhmästi tehty, kasvatusisä", sanoi Erlend äänekkäästi
+ja kiivaasti. "Minä en ymmärrä, miten saatoit olla niin hölmö. Sillä
+pitäisihän sinunkin tuntea minut."
+
+Mutta nyt oli Munan aivan suunniltaan:
+
+"Mutta nyt minä sanon, miksi tämä on minusta hauskaa. Muistatko, mitä
+sinä vastasit minulle, Baard, kun tulin sinun luoksesi ja sanoin, että
+nyt meidän tulee auttaa Erlendiä tähän avioliittoon -- ei, nyt _minä_
+kerron siitä, Erlendin täytyy saada tietää, mitä sinä minusta luulit.
+-- Sillä lailla ovat heidän asiansa, sanoin minä, ja ellei hän saa
+Kristiina Lauritsantytärtä, niin tiesi taivas, mitä hullutuksia perästä
+kuuluu. Silloin sinä kysyit, siksikö minä niin innokkaasti koetin saada
+häntä ottamaan tuon vietellyn neidon, että otaksuin hänen ehkä olevan
+hedelmättömän, koska hän oli pysynyt lapsettomana niin kauan. Mutta
+tunnettehan te minut, te kaikki, ja tiedätte minun aina olleen kunnon
+sukulaisen --" Hän purskahti itkuun mielenliikutuksesta.
+
+"Olkoot siis Jumala ja kaikki pyhät todistajani, etten milloinkaan ole
+pyytänyt sinun tavaraasi, sukulaismies -- ja onhan minun ja Husabyn
+välillä muutenkin Gunnulf. Mutta minä vastasin sinulle, Baard, tunnusta
+pois -- että ensimmäinen poika, joka Kristiinalle syntyisi, on saava
+minulta kultakahvaisen tikarini valaanluisine tuppineen -- tuossa on
+--", huusi hän itkien ja paiskasi komean aseen pöydän yli Kristiinan
+eteen. "Ellet saa poikaa tällä kertaa, niin saat kai ensi vuonna --"
+
+Häpeän ja vihan kyyneleet juoksivat Kristiinan polttavia poskia pitkin.
+Hän taisteli tuimasti ollakseen purskahtamatta itkuun. Mutta molemmat
+vieraat rouvat söivät niin rauhallisesti kuin olisivat tottuneet
+tällaisiin kohtauksiin. Ja Erlend sanoi kuiskaten, että Kristiina
+ottaisi tikarin vastaan: "muuten Munan ei lopeta koko yönä."
+
+"Enkä minä tahdo sitäkään salata", jatkoi Munan, "että suon sinun
+isällesi, Kristiina, sen, että hän saa nähdä taanneensa liian kerkeästi
+tyttärensä luonteen. Lauritsa oli ylpeä mies -- me emme kelvanneet
+hänelle, me, sinä olit muka hieno ja kaino kärsiäksesi sängyssäsi
+Erlendin kaltaista miestä. Hän puhui kuin olisi uskonut, ettet sinä
+muuta osaa kuin laulaa nunnakuorossa kaiket yöt. Minä sanoin hänelle,
+'hyvä Lauritsa', sanoin minä, 'tyttärenne on kaunis ja terve ja ketterä
+neito, ja talvinen yö on pitkä tässä maassa' --"
+
+Kristiina nosti huntunsa silmilleen, hän itki ääneen ja aikoi nousta
+pöydästä, mutta Erlend painoi hänet jälleen istumaan.
+
+"Hillitse itsesi", sanoi Erlend kiivaasti. "Älä välitä Munanista --
+näethän, että hän on kauheasti juovuksissa."
+
+Kristiina tunsi Katri- ja Vilborg-rouvien pitävän häntä kehnona, kun ei
+hän paremmin hallinnut itseään. Mutta hän ei saanut itkuaan pysähtymään.
+
+Baard Petrinpoika sanoi raivoissaan:
+
+"Tuki jo ruokoton kitasi. Sika sinä olet ollut koko elämäsi -- mutta
+luulisi sinun sentään osaavan säästää sairasta vaimoa likaisilta
+puheilta."
+
+"Sanoitko sika -- niin, enemmän äpärälapsia minulla kyllä on kuin
+sinulla, se on totta. Mutta erääseen asiaan en ole syypää -- eikä
+Erlendkään -- me emme ole palkanneet vierasta miestä lastemme isäksi."
+
+"Munan!" ärjäisi Erlend ja hyppäsi pystyyn. "Nyt minä julistan
+kotirauhan kattoni alla!"
+
+"Julista sinä kotirauha peräpuoliisi! Isäksi sanotaan sitä, joka on
+siittänyt porsaat -- sioista puhuen!" Munan iski nyrkkinsä pöytään niin
+että kupit ja lautaset kalisivat. "Eivät meidän poikamme kulje renkeinä
+sukulaistensa taloissa. Mutta tuossa istuu sinun poikasi samassa
+pöydässä kuin sinä itse, ja hän istuu palvelijain penkillä. Minusta
+sellainen olisi suuri häpeä --"
+
+Baard hyökkäsi pystyyn ja heitti kulhon päin toisen naamaa. Miehet
+törmäsivät vastatusten, niin että pöytälauta kallistui toiselle
+kyljelle ja ruoka ja astiat liukuivat ulkopenkillä istujain syliin.
+
+Kristiina istui valkoisena kuin palttina, suu puoliksi avoinna. Kerran
+hän vilkaisi Ulfiin -- tämä nauroi häpeämättä raakaa ja ilkeää naurua.
+Sitten Ulf keikautti pöydän paikoilleen ja työnsi sitä tappelevia
+vasten.
+
+Erlend keikahti pöydälle. Ollen polvillaan keskellä metakkaa tapasi hän
+Munania käsivarresta ja kainalon alta eikä päästänyt häntä -- hän tuli
+itse tulipunaiseksi ponnistuksesta. Munan sai potkaistuksi Baardia,
+niin että tämän suusta purskahti verta -- silloin Erlend mätkäisi
+miehen pöydän yli kauas lattialle. Itse hän hyppäsi perästä -- ja
+seisoi siinä puhkuen kuin palje.
+
+Toinen kohosi jaloilleen ja ryntäsi Erlendin kimppuun, joka livahti
+hänen käsivarsiensa alta parisen kertaa. Sitten Erlend hyökkäsi Munania
+kohti ja sulki hänet pitkien, jäntevien käsivarsiensa väliin. Erlend
+oli notkea kuin kissa, mutta Munan pysyi tasapainossa -- hänen vahva,
+raskas ruhonsa ei taipunut maahan. He väänsivät sylirysyä ympäri tupaa
+naispalvelijani kirkuessa ja huudahdellessa, eikä yksikään miehistä
+näyttänyt ryhtyvän heitä erottamaan.
+
+Silloin nousi kookas ja pyylevä Katri-rouva paikaltaan ja astui niin
+tyynesti yli pöydän kuin olisi noussut aitan portaita.
+
+"Lopettakaa nyt jo", sanoi hän tahmaisella, kylläisellä äänellään.
+"Päästä hänet, Erlend! Pahasti hän teki, kun puhui sillä tavoin
+vanhalle miehelle ja likeiselle sukulaiselle."
+
+Miehet tottelivat. Munan seisoi talttuneena paikallaan antaen vaimonsa
+kuivata nenästä juoksevan veren huntunsa kolkkaan. Vaimo käski hänen
+paneutua maata, ja mies seurasi taipuisasti, kun vaimo kuljetti hänet
+etelänpuoleiseen sänkyyn. Katri-rouva ja pari palvelijaa riisuivat
+häneltä vaatteet, työnsivät hänet sänkyyn ja sulkivat sängyn oven.
+
+Erlend oli mennyt pöydän luokse. Hän kumartui Ulfin ohi, joka istui
+samalla paikalla.
+
+"Kasvatusisä!" sanoi hän onnettomana. Hän näytti täydelleen unohtaneen
+vaimonsa. Baard-herra istui päätänsä huojutellen, ja kyynelet tippuivat
+hänen poskiaan pitkin.
+
+"Ei Ulfin olisi tarvinnut ruveta palvelukseen", sai hän nyyhkytetyksi
+itkun hytkäysten välistä. "Olisit voinut ottaa talon Haldorin jälkeen,
+tiedäthän sen olleen tarkoitukseni."
+
+"Eipä tuo ollut kovin häävi talo, jonka sinä hänelle annoit -- ostit
+halvan miehen vaimosi palvelusneidolle", sanoi Ulf. "Hän on hoitanut
+sitä ja pannut sen hyvään kuntoon -- minusta oli oikein, että veljeni
+perivät sen isänsä jälkeen. Yksi syy oli se -- eikä minua haluttanut
+jäädä talonpojaksi -- kaikkein vähimmin sinne tunturin laelle
+töllistämään alas Hestnaesin pihaan -- olin joka päivä kuulevinani
+miten Paal ja Vilhorg murisivat siitä, että sinä olit antanut liian
+suuren lahjan äpäräpojallesi."
+
+"Koetinhan minä auttaa sinua, Ulf", sanoi Baard yhä itkien, "kun
+halusit lähteä Erlendin matkaan. Kerroin sinulle koko asian heti, kun
+olit kyllin suuri ymmärtämään sen. Käskin sinun kääntyä isäsi puoleen."
+
+"Minä kutsun isäksi sitä, joka hoivasi minua pienenä ollessani. Se oli
+Haldor. Hän oli hyvä äidille ja minulle. Hän opetti minut istumaan
+hevosen selässä ja heiluttamaan miekkaa -- niinkuin talonpoikaisnuijaa,
+taisi Paal kerran sanoa."
+
+Ulf viskasi pois puukon, jolla hän oli syönyt, niin että se lennähti
+kilahtaen kauas pöydälle. Sitten hän nousi, otti sen uudelleen, pyyhki
+sitä reitensä takapuoleen, pisti sen tuppeen ja kääntyi Erlendin
+puoleen:
+
+"Tee nyt loppu näistä kesteistä ja lähetä palvelusväki levolle! Etkö
+näe, että vaimosi on vielä tottumaton sukumme kestitapoihin?"
+
+Näin sanoen hän lähti huoneesta.
+
+Baard-herra seurasi häntä katsellaan -- hän näytti niin säälittävän
+vanhalta ja käpertyneeltä istuessaan siinä lyyhyssä samettipatjojen
+keskellä. Hänen tyttärensä Vilborg ja eräs miehistä auttoivat hänet
+pystyyn ja taluttivat hänet ulos.
+
+Kristiina istui yksin pöydän päässä; hän itki itkemistään. Kun Erlend
+kosketti häntä, työnsi hän kiivaasti hänen kätensä luotaan. Hän
+horjahti pari kertaa lattian yli mennessään, mutta vastasi kieltävästi
+miehen kysyessä oliko hän sairas.
+
+Hän ei pitänyt noista suljetuista sängyistä. Kotona käytettiin vain
+verhoja vuoteiden edessä tuvan puolella, ja siksi siellä ei ollut niin
+kuuma ja umpea ilma. Nyt siellä oli pahempi maata kuin koskaan -- hänen
+oli muutenkin vaikea hengittää. Kova myhky, joka painoi kylkiluukaaren
+alla, oli hänen luullakseen lapsen pää -- hän kuvitteli, että sen pieni
+musta pää oli siellä hänen sydänjuuriensa keskellä -- se koski kuten
+ennen Erlendin tunkiessa mustatukkaista päätään hänen poveensa. Mutta
+tänä yönä ei tuo ajatus lainkaan hurmannut.
+
+"Etkö aio lakata itkemästä ollenkaan?" kysyi mies koettaen kiertää
+käsivartensa hänen olkapäänsä alle.
+
+Erlend oli aivan selvä. Hän sieti paljon, ja tavallisesti hän joi
+vain vähän, Kristiina mietti, ettei tällaista ikipäivänä olisi voinut
+tapahtua kotona -- siellä ei milloinkaan kuultu ihmisten häpäisevän
+toisiaan tai vetävän esille sellaista, jonka oli paras pysyä salassa.
+Vaikka Kristiina oli niin monta kertaa nähnyt isänsä hoipertelevan
+pahasti päissään ja tupa oli ollut täynnä juopuneita vieraita, ei
+ollut kertaakaan tapahtunut, ettei Lauritsa olisi osannut pitää kuria
+kartanossaan -- rauha ja sopu vallitsi siellä siihen saakka, kun miehet
+putosivat penkeiltä ja vaipuivat uneen ilossa ja sovinnossa.
+
+"Ystäväiseni, älä ota tätä niin raskaasti", pyysi Erlend.
+
+"Ja herra Baardkin!" sai Kristiina sanotuksi kesken itkua. "Hyi,
+millaista elämää -- vaikka hän puhui minun isälleni niinkuin Jumalan
+sanantuoja -- Munan kertoi minulle meidän kihlajaisissamme --"
+
+Erlend vastasi hiljaa:
+
+"Tiedän kyllä, Kristiina, että minulla on syytä katsoa maahan sinun
+isäsi edessä. Hän on kunnian mies -- mutta minun kasvatusisäni ei
+ole häntä huonompi. Inga, Paalin ja Vilborgin äiti, makasi sairaana
+ja halvaantuneena kuusi vuotta ennen kuin kuoli. Se oli ennen minun
+tuloani Hestnaesiin, mutta olen kuullut kerrottavan, ettei yksikään
+aviomies ole hoitanut vaimoaan hellemmin ja uskollisemmin. Mutta siihen
+aikaan syntyi Ulf --"
+
+"Sitä suurempi häpeä -- elää sairaan vaimon palvelusneidon kanssa --"
+
+"Sinä olet usein niin lapsellinen, ettei sinun kanssasi osaa puhua",
+sanoi Erlend avuttomasti. "Herra varjele, Kristiina, sinähän täytät
+kaksikymmentä vuotta keväällä -- ja johan sinua on täytynyt pitää
+aikuisena erinäisiä vuosia --"
+
+"Sinä olet kyllä sopiva tekemään siitä pilaa."
+
+Erlend ähkyi ääneen:
+
+"Tiedäthän sinä, etten minä tarkoittanut sitä. -- Mutta sinä olet
+elänyt Jørundgaardissa ja kuunnellut Lauritsan puheita -- ja hän, niin
+miehekäs ja pystyvä kuin onkin, puhuu usein kuin munkki eikä kuin
+ikämies."
+
+"Oletko sinä kuullut munkeista, joilla on ollut kuusi lasta?" sanoi
+Kristiina pahastuneena.
+
+"Olen kuullut Skurda-Grimillä olleen seitsemän kappaletta", sanoi
+Erlend epätoivoissaan. "Hän oli Holmin entinen apotti. -- Voi,
+Kristiina, Kristiina, älä nyt itke noin. Jumalan nimessä, ihanhan sinä
+olet menettänyt järkesi."
+
+       *       *       *       *       *
+
+Munan oli kovin sävyisä seuraavana aamuna. "En voinut ajatella, että
+sinä panisit niin pahaksesi minun juomapuheeni, Kristiina", sanoi hän
+vakavasti silittäen Kristiinan poskea. "Muuten olisin pitänyt paremmin
+kurissa kieleni."
+
+Hän puhui Erlendille, että eiköhän Kristiinasta tuntunut oudolle, kun
+Orm kuljeskeli täällä -- paras olisi toimittaa hänet vähän etemmäksi
+lähiaikoina; ja hän tarjoutui ottamaan pojan luokseen joksikin aikaa.
+Tämä oli Erlendin mieleen, eikä Orm ollut vastahakoinen lähtemään
+Munanin kanssa. Mutta Kristiina kaipasi lasta paljon -- hän oli alkanut
+pitää poikapuolestaan.
+
+Nyt hän istui taas illat kahden Erlendin kanssa, mutta Erlendistä
+ei ollut paljonkaan seuraa. Hän istui lieden luona, virkahti sanan
+silloin, toisen tällöin, otti siemauksen olutkulhostaan tai leikki
+koiriensa kera. Sitten hän pani penkille pitkäkseen -- ja sitten hän
+meni maata -- kysäisi pari kertaa, eikö Kristiina pian aio tulla
+levolle -- ja nukkui sitten.
+
+Kristiina istui neuloen. Hän hengitti kuuluvasti, lyhyeen ja raskaasti.
+Mutta nyt ei ollut pitkiä aikoja enää. Hän oli aivan kuin unohtanut,
+miltä tuntui olla pehmeä ja hoikka vyötäisiltä ja sitoa kenkänsä
+vaivattomasti.
+
+Nyt, kun Erlend nukkui, ei hän koettanut ehkäistä kyyneleitään.
+Huoneessa ei kuulunut muuta ääntä kuin kekäleiden tohahdus niiden
+hajotessa kasaan liedellä ja koirien liikahtelu. Väliin häntä ihmetytti
+mitä he olivat mahtaneet puhella keskenään ennen, Erlend ja hän. He
+eivät kai olleet puhelleet juuri ollenkaan -- heillä oli ollut muuta
+tehtävää lyhyinä, varastettuina yhdessäolon hetkinä --
+
+-- Tähän aikaan vuotta oli äidin tapana istua iltaisin
+palvelusneitoineen kutomatuvassa. Sinne tuli isäkin miesten kanssa, ja
+he alkoivat puuhata omissa askareissaan -- leikellä nahkaa, valmistaa
+taloustarpeita ja veistellä puuta. Pieni tupa tuli täpötäyteen väkeä --
+siinä pakistiin hiljalleen yhtä ja toista. Kun joku kävi olutaltaasta
+juomassa, kysyi hän aina, ennen kuin laski kädestään kauhan, oliko
+toisella jano -- sellainen oli tapa.
+
+Tai sitten muisti joku tarinanpätkän muinaisaikojen uroista, jotka
+olivat taistelleet koukoja ja menninkäisiä vastaan. Väliin kertoi isä
+veistellessään ritarisatuja, joita hän oli kuullut luettavan ääneen
+Haakonherttuan salissa ollessaan hovissa poikana. Hän muisti ihmeen
+kauniita nimiä -- kuningas Osantrix, ritari Titurel -- kuningattaret
+Sisibe, Guniver, Gloriana ja Isodd. -- Mutta toisina iltoina kerrottiin
+kaskuja ja leikkiloruja, kunnes miehet olivat pakahtua nauruun ja äiti
+ja neidot pudistivat päätään ja tyrskivät.
+
+Ulvhild ja Astrid lauloivat. Äidillä oli kerrassaan kaunis ääni, mutta
+häntä täytyi kärttämällä kärttää ennen kuin hänet saatiin laulamaan.
+Isä ei ollut niin saita -- hän soitti hyvin kauniisti harppuakin --.
+
+Äkkiä työnsi Ulvhild luotansa kehrävarren ja värttinän ja hieroi
+lanteitaan takaa.
+
+"Joko sinun selkääsi väsyttää, Ulvhild-tyttönen", kysyi isä ja nosti
+hänet syliinsä. Joku toi lautapelin, ja isä ja Ulvhild liikuttivat
+nappuloita maatapanon aikaan asti. Hän muisti pikku siskon keltaiset
+kiharat, jotka valuivat pitkin isän ruskeanvihreätä sarkahihaa. Isä
+tuki hellästi heikkoa selkää. Hän muisti isän suuret, solakat kädet;
+kumpaisessakin pikkusormessa oli painava kultasormus. Ne olivat olleet
+isän äidin omat. Se, jossa oli punainen kivi ja joka oli hänen äitinsä
+naimasormus, oli isän kuoltua tuleva Kristiinalle, niin oli isä
+luvannut. Mutta sen, joka oli hänen oikeassa kädessään ja jonka kivi
+oli puoleksi sininen, puoleksi valkoinen, kuten hänen kilpimerkkinsä,
+oli Bjørgulf-herra teettänyt rouvalleen tämän ollessa raskaana --
+rouvan piti saada se synnytettyään pojan. Kolme yötä oli Kristiina
+Sigurdintytär pitänyt sormusta, sitten oli hän sitonut sen poikansa
+kaulaan, ja Lauritsa sanoi tahtovansa viedä sen mukaansa hautaan.
+
+Mitä olikaan hänen isänsä sanova saadessaan tietää tämän! Kun se
+kiertäisi kyliä ja hänen täytyisi kuulla joka paikassa, kirkossa,
+käräjillä ja kokouksissa kaikkien nauravan hänen selkänsä takana sitä,
+että hän oli antanut petkuttaa itseään niin pahoin. Jørundgaardin
+kruunupää morsian, hiukset hajallaan --
+
+"Ihmiset sanovat, etten minä osaa kurittaa lapsiani." Kristiina muisti
+isän kasvot hänen sanoessaan näin hän oli olevinaan ankara ja totinen,
+mutta silmät olivat leikkiä täynnä. Kristiina oli tehnyt silloin jotakin
+pientä pahaa -- puhunut isälleen kysymättä, kun heillä oli vieraita,
+tai jotakin sen tapaista. "Sinä et pelkää isääsi, sinä Kristiina!" Ja
+sitten hän purskahti nauruun, ja Kristiina samoin. "Mutta kuulepas
+sinä, se on paha." Eikä kumpikaan tiennyt mikä oikeastaan oli niin paha
+-- sekö, ettei hänellä ollut asianmukaista kauhua isäänsä kohtaan, vai
+sekö, ettei isä millään ihmeellä voinut pysyä vakavana nuhdellessaan
+lastaan.
+
+Oli kuin sietämätön pelko lapsen puolesta olisi vähentynyt ja siirtynyt
+etemmä sitä mukaa kuin Kristiina alkoi tuntea enemmän vaivaa ja
+hankaluutta ruumiistaan. Hän koetti ajatella eteenpäin -- seuraavaa
+kuukautta; silloin on hänellä jo ollut poikansa kotvan aikaa. Mutta hän
+ei jaksanut eläytyä siihenkään ajatukseen. Hän vain ikävöi herkeämättä
+kotiin.
+
+Kerran kysyi Erlend, tahtoiko Kristiina, että lähetettäisiin sana
+hänen äidilleen. Mutta Kristiina oli evännyt -- hän ei luullut äidin
+jaksavan matkustaa niin pitkää taivalta talvisaikaan. Nyt hän katui. Ja
+hän katui, että oli vastannut kieltävästi Laugarbrun Tordikselle, joka
+olisi halunnut lähteä hänen mukaansa pohjoiseen ja tarjoutunut avuksi
+Kristiinan ensimmäisenä emäntätalvena. Häntä oli hävettänyt. Tordis
+oli ollut Ragnfridin palveluksessa Sundbun ajoista asti ja seurannut
+Skogiin, ja sitten ylemmä laaksoon naimisiin mennessään oli Lauritsa
+määrännyt hänen miehensä Jørundgaardin voudiksi, koska Ragnfrid ei
+tullut toimeen ilman rakasta palvelusneitoaan. Kristiina ei ollut
+huolinut mukaansa ketään palvelijaa kotoa.
+
+Nyt häntä kammotti, ettei hänen lähellään tulisi olemaan ainoitakaan
+tuttuja kasvoja, kun hänen aikansa tuli käydä lapsivuoteeseen. Häntä
+pelotti -- hän tiesi niin vähän sellaisista asioista. Äiti ei ollut
+milloinkaan puhunut hänelle niistä eikä ollut huolinut nuoria neitoja
+ympärilleen ollessaan apuna synnytyksissä -- nämä vain alkaisivat
+pelätä, sanoi hän. Kyllä se saattoikin olla kauheata -- Kristiina
+muisti, miten vaikea synnytys äidillä oli ollut, kun Ulvhild tuli
+maailmaan. Mutta Ragnfrid sanoi sen johtuneen siitä, ettei hän ollut
+muistanut olla varovainen, vaan oli kerran ryöminyt aidan alitse --
+toiset lapset hän oli synnyttänyt helposti. Mutta Kristiina muisti itse
+olleensa ajattelematon ja kumartuneensa erään köyden alitse laivalla.
+
+Eihän nyt aina sentään sattunut samoin -- hän oli kuullut äidin ja
+toisten naisten puhuvan niin. Ragnfridilla oli parhaan apuvaimon maine
+kotilaaksossa, eikä hän milloinkaan kieltäytynyt lähtemästä matkaan,
+vaikka häntä olisi tultu hakemaan kerjäläisvaimon tai kurjimman
+mökkiläisen vietellyn tyttären luokse, ei edes kun ilma oli sellainen,
+että kolmen miehen täytyi lähteä mukaan hiihtäen ja vuoronperään kantaa
+häntä selässään.
+
+Mutta Kristiina ei voinut käsittää, ettei niin kokenut vaimo kuin hänen
+äitinsä ollut huomannut, mikä häntä vaivasi kesällä, kun hän oli ollut
+niin huonovointinen. Ja samassa Kristiinalle selvisi, että silloinhan
+-- silloinhan oli päivänselvä, että äiti tulisi tänne, vaikka häntä ei
+ollut lähetetty hakemaankaan! Ragnfrid ei voisi mitenkään sallia, että
+vieras ihminen auttaisi hänen tytärtään tuossa kamppailussa. Äiti oli
+tulossa tänne -- hän oli varmasti jo matkalla. Oi, sitten hän saisi
+pyytää äidiltään anteeksi kaikki, mitä hän oli rikkonut tätä vastaan
+-- hänen oma äitinsä oli tukeva häntä, hän oli saava olla polvillaan
+oman äitinsä edessä synnyttäessään lapsensa. Äiti tulee, äiti tulee
+-- Kristiina itki vapautuneesti, painaen kasvot käsiinsä. Äiti, anna
+anteeksi, äiti --
+
+Tuo ajatus, että äiti oli matkalla hänen luokseen, juurtui niin lujasti
+Kristiinan mieleen, että hän eräänä päivänä oli tuntevinaan äitinsä
+saapuvan. Ja aamulla vähän aikaa ylhäällä oltuaan hän kietoi vaipan
+ympärilleen ja meni tätä vastaan Gauldalista Skauniin kulkevalle
+tielle. Kukaan ei huomannut hänen poistumistaan.
+
+Erlend oli tuottanut hirsiä rakennusten korjausta varten, joten tie oli
+auki, mutta Kristiinan oli sittenkin raskasta liikkua -- hän hengästyi,
+tunsi sydämentykytystä ja pakotusta kyljissä -- hänestä tuntui kuin
+pullistunut nahka repeäisi hänen kuljettuaan kappaleen matkaa. Häntä
+pelotti hiukan -- mutta seudulla ei ollut nähty susia tänä talvena. Ja
+tottapa Jumala pitäisi hänestä huolen, kun hän oli matkalla äitiään
+vastaan langetakseen tämän jalkojen juureen anteeksi pyytäen -- eikä
+hän malttanut keskeyttää kulkuaan.
+
+Hän joutui pienelle järvelle, jonka rannalla oli pari pientä taloa.
+Tien kääntyessä jäälle hän istuutui tiepuoleen jätetylle hirrelle --
+istui siinä hetkisen, kulki taas vähän matkaa tuntiessaan vilua ja
+odotti useamman tunnin, mutta lopulta hänen täytyi palata kotiin.
+
+Seuraavana päivänä hän teki saman matkan. Mutta kun hän kulki järven
+rannalla olevan toisen pikku talon pihan poikki, tuli vaimo juosten
+hänen perästään.
+
+"Jumalan nimessä, rouva, ei sinun pidä tehdä näin!"
+
+Kuultuaan sen toisen suusta alkoi Kristiina itsekin pelätä niin ettei
+päässyt paikaltaan liikahtamaan -- täristen, silmät säikähdyksestä
+selällään hän tuijotti vain talonpoikaisvaimoon.
+
+"Ja vielä metsän läpi -- ajattelepa, jos hukka olisi vainunnut jälkesi.
+Ja olisi sinulle voinut sattua muutakin pahaa -- miten voit olla niin
+mieletön!"
+
+Vaimo tarttui nuoreen rouvaan ja tuki tätä -- hän katsoi Kristiinan
+laihoihin, kellahtaviin, ruskealäikällisiin kasvoihin:
+
+"Sinun pitää tulla vähäksi aikaa meidän tupaamme lepäämään, -- kyllä
+meistä joku saattaa sinut sitten kotiin", sanoi vaimo Kristiinaa
+ohjaten.
+
+Se oli köyhä tupanen, ja sisällä oli hyvin sekaista, lattialla leikki
+paljon pieniä lapsia. Äiti lähetti ne kotaan, riisui vaipan vieraan
+yltä, vei hänet penkille istumaan ja veti hänen jalastaan lumiset
+kengät. Sitten hän kietoi nahan Kristiinan jalkojen ympärille.
+
+Ja vaikka Kristiina kuinka olisi pyytänyt, ettei vaimo näkisi vaivaa,
+kantoi tämä kuitenkin esille ruokaa ja laski joulu tynnyristä
+olutta. Sitä tehdessään vaimo ajatteli, että mahtoipa Husabyssä olla
+ihmeellinen järjestys! Itse hän oli köyhän miehen vaimo, vähän heillä
+oli ollut lisäapua töissä, useimmiten ei lainkaan, mutta Øistein ei
+olisi ikinä sallinut hänen kulkea yksin ulkopuolelle piha-aidan, kun
+hän odotti lasta -- läävässäkin käydessä täytyi jonkun olla mukana.
+Seudun rikkain emäntä taas sai lähteä julman kuoleman suuhun ainoankaan
+elävän olennon suojelematta -- vaikka Husabyssä kuhisi palvelijoita,
+jotka eivät toimittaneet tämän taivaallista. Taisi siis olla perää
+siinä huhussa, että Erlend Nikulauksenpoika oli jo kyllästynyt
+vaimoonsa ja koko naimakauppaan.
+
+Mutta hän jutteli kaiken aikaa ja pakotti Kristiinan syömään ja
+juomaan. Ja Kristiinaa aivan hävetti -- sillä hänellä oli sellainen
+ruokahalu, ettei hän muistanut tunteneensa moista sitten viime kevään.
+Tämän kelpo vaimon ruoka maistui niin hyvältä. Ja vaimo nauroi ja
+sanoi, etteivät isoisten vaimot olleet toisin luodut kuin halvemmatkaan
+ihmiset. Väliin ei käynyt syönti kotona, mutta vieraan ruoka saattoi
+mennä oikein hyvää kyytiä, vaikka se olisi kuinka yksinkertaista ja
+halpaa.
+
+Vaimon nimi oli Audfinna Audunintytär ja hän kertoi olevansa Updalista
+kotoisin. Huomatessaan asioittensa huvittavan vierasta hän alkoi
+tarinoida kodistaan ja kotiseudustaan. Ja ennen kuin Kristiina osasi
+aavistaakaan, oli hänen kielensä irtaantunut ja hän jutteli omasta
+kodistaan ja vanhemmistaan ja kotipuolestansa. Audfinna käsitti, että
+tuon nuoren naisen sydän oli pakahtua koti-ikävästä, -- ja niin hän
+houkutteli ja kehoitteli Kristiinaa yhä jatkamaan. Ja vahvan oluen
+huumaamana kertoi Kristiina kertomistaan, kunnes itki ja nauroi yhdellä
+kertaa. Kaikki se, mistä hän turhaan oli koettanut päästä yksinäisten
+hetkien itkulla Husabyssä, irtautui nyt vähitellen hänen purkaessaan
+sydäntään tälle kelpo vaimolle.
+
+Räppänän takaa häämötti jo aivan musta taivas, mutta Audfinna tahtoi,
+että Kristiina odottaisi siksi kunnes Øistein tai pojat palaisivat
+metsältä ja saattaisivat hänet kotiin. Kristiina ei vastannut, hän
+alkoi tulla uneliaaksi, mutta suu hymyssä hän katsoi Audfinnaan
+loistavin silmin -- näin hyvältä hänestä ei ollut tuntunut kertaakaan
+Husabyhyn tultua.
+
+Äkkiä tempautui ovi auki ja miehen ääni huusi sisään, oliko täällä
+nähty kartanon emäntää -- tulija äkkäsi tämän ja katosi samassa ulos.
+Kohta tämän jälkeen sukelsi Erlendin pitkä varsi kamanan alta. Hän
+laski kirveen kädestään ja vaipui takaperin seinää vasten --: hänen
+täytyi pidellä kiinni seinästä käsillään, eikä hän saanut sanaakaan
+suustaan.
+
+"Taisit pelätä emäntäsi puolesta?" kysyi Audfinna mennen hänen luokseen.
+
+"Kyllä, en häpeä sanoa sitä." Hän pyyhkäisi tukanrajaansa. "Ei ole
+tainnut moni pelätä niin kuin minä tänä iltana. Kuultuani hänen
+lähteneen metsään --"
+
+Audfinna kertoi miten Kristiina oli joutunut heille. Erlend tarttui
+vaimon käteen.
+
+"Tätä minä en jätä palkitsematta sinulle ja miehellesi", sanoi hän.
+
+Sitten hän meni sinne, missä hänen vaimonsa istui, asettui seisomaan
+hänen viereensä ja laski kätensä hänen kaulalleen. Hän ei puhunut
+Kristiinalle sanaakaan, jäi vain seisomaan siihen koko siksi ajaksi,
+jonka he viipyivät tuvassa.
+
+Sitten tulivat Husabyn ja lähitalojen miehet sisään. Kaikki näyttivät
+kaipaavan hieman sydämen vahvistusta, ja Audfinna antoi oluen kiertää
+miehestä mieheen, ennen kuin nämä lähtivät takaisin.
+
+Miehet laskettivat suksilla peltojen yli, mutta Erlend oli antanut
+omat suksensa erään palvelijan huostaan; hän kulki tukien Kristiinaa
+vaippansa alla heidän laskeutuessaan mäkeä alas. Oli tullut pilkkosen
+pimeä, ja tähdet paloivat taivaalla.
+
+Silloin ilmestyi metsästä heidän takaansa pitkänsoikea kääry, joka
+kasvoi kasvamistaan yössä. Se oli susi -- niitä oli useampia. Erlend
+pysähtyi vavisten, päästi Kristiinan irti, ja tämä tunsi hänen tekevän
+ristinmerkin ja pusertavan kirvestä toisessa kädessään. "Jos sinä nyt
+olisit -- ei mitään --!" Hän veti Kristiinan luokseen niin kiivaasti,
+että tämä voihkaisi. Avomaalla hiihtävät miehet kääntyivät äkkiä ja
+ponnistivat takaisin heitä kohti minkä ikinä jaksoivat. He heittivät
+suksensa olalle ja ympäröivät suojellen Kristiinan, keihäät ja kirveet
+ojossa. Sudet seurasivat heitä Husabyhyn asti -- niin lähellä, että he
+väliin näkivät niiden vilahtavan ohitseen pimeässä.
+
+Astuessaan Husabyn tupaan olivat useat miehistä kasvoiltaan
+tuhkanharmaat. "Tämä oli vihoviimeistä --", sanoi eräs ja oksensi
+samassa lieteen. Säikähtyneet palvelusneidot toimittivat emäntänsä
+sänkyyn. Syödä tämä ei voinut. Mutta nyt, kun tuo ahdistava, kauhea
+pelko oli voitettu, tuntui hänestä kuitenkin tavallaan hyvältä, että
+kaikki olivat olleet niin huolissaan hänestä.
+
+Heidän jäätyään kahden tupaan tuli Erlend istumaan sängyn laidalle.
+
+"Miksi sinä teit tämän?" hän kuiskasi. Ja kun ei Kristiina vastannut,
+sanoi hän vielä hiljemmin:
+
+"Suretko niin kovasti sitä, että olet tullut minun talooni?"
+
+"Herra Jeesus! Miten voit sellaista ajatella?"
+
+"Mitä sinä tarkoitit -- kun me palasimme Meldalbystä ja minä aioin
+ratsastaa sinun luotasi -- sanoessasi, että minä olisin saanut kukaties
+odottaa kauan, ennen kuin sinä olisit tullut hakemaan minua Husabystä?"
+kysyi Erlend yhtä hiljaa.
+
+"Minähän puhuin suutuspäissäni", sanoi Kristiina hiljaa ja nöyrästi.
+Sitten hän kertoi mitä oli odottanut viime päivinä. Erlend istui
+hiiskahtamatta häntä kuunnellen.
+
+"Milloinkahan se päivä koittaa, jolloin sinä tunnet olevasi kotona
+minun luonani Husabyssä", sanoi Erlend kumartuen hänen ylitseen
+pimeässä.
+
+"Ei kai siihen ole enää viikkoa enempää", kuiskasi Kristiina
+epävarmasti nauraen. Erlendin painaessa kasvonsa hänen kasvojaan vasten
+kietoi Kristiina äkkiä käsivartensa hänen kaulaansa ja suuteli häntä
+kiihkeästi.
+
+"Nyt sinä ensimmäistä kertaa tahdot syleillä minua sen jälkeen kun
+sinua löin", sanoi Erlend matalalla äänellä. "Pitkävihainen olet, oma
+Kristiinani --"
+
+Kristiina ajatteli, että hän nyt uskalsi hyväillä Erlendiä tämän
+pyytämättä ensimmäistä kertaa sen illan jälkeen, jolloin Erlend oli
+huomannut hänen olevan raskaana.
+
+Mutta tämän jälkeen oli Erlend niin hyvä hänelle, että Kristiina katui
+kaikkia vihojaan.
+
+
+
+
+IV
+
+
+Yrjön-messu tuli ja meni. Kristiina oli uskonut aivan varmasti ainakin
+siihen mennessä synnyttävänsä. Mutta pian oli Maarian-messu ja
+paastonaika, ja hän odotti yhä.
+
+Erlendin oli lähdettävä Nidarosiin puolipaastokäräjille; hän
+arveli ehtivänsä varmasti kotiin maanantai-illaksi, mutta vielä
+keskiviikkoaamunakaan ei hänt kuulunut. Kristiina istui tuvassa
+tietämättä mihin ryhtyä -- häntä ei haluttanut oikeastaan ryhtyä
+mihinkään.
+
+Valo lankesi sisään räppänästä -- ulkona tuntui olevan oikein keväistä
+tänään. Sitten hän nousi ja viskasi vaipan ylleen.
+
+Muuan palvelustytöistä oli sanonut, että jos raskas vaimo sai odottaa
+liian kauan, niin oli hänen hyvä antaa morsiushevosen syödä jyviä
+sylistään. Kristiina jäi hetkeksi tuvan ovelle -- häikäisevässä
+auringonpaisteessa oli pihakenttä jo aivan ruskea, ja siinä välkkyi
+kirkkaita vesitiehyeitä hevosenkakkaroiden ja muun loan lomassa. Taivas
+väikkyi kirkkaana ja silkinsiintävänä vanhojen rakennusten yllä --
+ja itäisen aitan laivankeulan muotoiset puiset harjaviirit hehkuivat
+kuluneessa kultauksessaan. Katoilta tippui vettä, ja savu tuprahteli ja
+tanssi koleahkossa kevättuulessa.
+
+Hän meni talliin ja otti hinkalosta jyviä helmaansa. Tallin haju ja
+hevosten töminä pimeässä teki hänelle hyvää. Mutta tallissa oli miehiä.
+Siksi hän jätti tekemättä sen, mitä varten oli tullut.
+
+Hän lähti ulos ja sirotteli jyvänsä kanoille, jotka tepsuttivat päivää
+paistatellen pihamaalla. Hajamielisenä hän katsoi Toreen, hevosrenkiin,
+joka harjasi ja siisti harmaata ruunaa. Sitten hän sulki silmänsä ja
+käänsi riutuneet, kelmeät kasvonsa aurinkoa kohti.
+
+Näin hän seisoi kolmen miehen ratsastaessa pihaan. Etumainen oli nuori
+pappi, jota hän ei tuntenut. Heti Kristiinan huomattuaan hyppäsi mies
+alas satulasta ja tuli suoraan hänen luokseen käsi ojossa.
+
+"Eipä tainnut olla minulle aiottu se kunnia, että itse talon emäntä
+olisi minua vastassa pihamaalla", sanoi hän hymyillen. "Mutta
+kiitoksia vain. Sillä te olette varmaankin veljeni vaimo Kristiina
+Lauritsantytär?"
+
+"Te olette siis lankoni, mestari Gunnulf --", vastasi Kristiina
+hehkuvan punaisena. "Tervetuloa takaisin Husabyhyn, herra!"
+
+"Kiitos tervehdyksestäsi", sanoi pappi; hän kumartui suutelemaan
+Kristiinan poskea, kuten tämä tiesi olevan tapana vieraissa maissa
+sukulaisten kohdatessa toisensa. "Onni ja menestys taloosi, Erlendin
+vaimo!"
+
+Ulf Haldorinpoika tuli ulos ja käski erään kartanon rengin viedä
+vieraiden hevoset talliin. Gunnulf tervehti Ulfia sydämellisesti.
+
+"Täälläkö sinä olet, sukulaismies -- olin odottanut tapaavani sinut
+naineena ja talollisena miehenä."
+
+"Minä en nai ennen kuin minun täytyy valita naisen ja hirsipuun
+välillä", sanoi Ulf nauraen, ja pappi nauroi myös. "Olen tehnyt pirulle
+yhtä vahvan naimattomuuslupauksen kuin sinä Jumalalle."
+
+"Kyllä sinä sitten pelastat nahkasi, teitpä miten hyvänsä, Ulf",
+vastasi mestari Gunnulf nauraen. "Koska olet tekevä hyvin sinä
+päivänä, jolloin rikot tuolle miehelle antamasi lupauksen. Mutta onhan
+toiselta puolen sanottu, että miehen tulee pitää sanansa, vaikka se
+olisi annettu itse sielunviholliselle. -- Eikö Erlend ole kotona?"
+kysyi tulija ihmetellen. Hän tarjosi Kristiinalle käsivartensa heidän
+kääntyessään kartanoon päin.
+
+Peittääkseen hämminkiään meni Kristiina palvelusnaisten joukkoon
+tarkastamaan pöydän kattamista. Hän käski Erlendin oppineen veljen
+istua kunniapaikalle, mutta kun ei hän itse tahtonut istua siihen tämän
+viereen, muutti Gunnulf istumaan hänen luokseen sivupenkille.
+
+Kun he nyt istuivat siinä vieretysten, huomasi Kristiina, että mestari
+Gunnulf oli vähintään puoli päätä Erlendiä lyhyempi -- mutta hän näytti
+paljon kookkaammalta. Hän oli vahvempirakenteinen ja jäntevämpi,
+ja hänen leveät hartiansa olivat aivan suorat. Erlend oli hiukan
+kumarahartiainen. Gunnulfilla oli tumma puku, kuten pappismiehelle
+sopi, mutta hänen laaja vaippansa, joka ulottui melkein liinapaidan
+reunukseen kaulassa, oli kiinnitetty emaljoiduilla napeilla, ja
+kudotussa vyössä riippuivat hänen syömäkapineensa hopeaisessa tupessa.
+
+Hän vilkaisi papin kasvoihin. Tällä oli pyöreä, lujäpiirteinen pää
+ja laihat, pyöreät kasvot, leveä, matala otsa, isonlaiset poskiluut
+ja pehmeästi kaartuva leuka. Nenä oli suora ja korvat pienet ja
+kauniit, mutta suu oli pitkä ja kaita, ja ylähuuli työntyi hiukan
+ulos varjostaen alahuulen punaisen viivan. Ainoastaan tukka oli
+samanlainen kuin Erlendillä -- ajeltua papillista päälakea ympäröivä
+tuuhea hiusseppele oli himmeän nokimusta ja näytti yhtä silkinhienolta
+kuin Erlendin. Muuten hän muistutti tuntuvasti serkkuaan, Munan
+Baardinpoikaa -- Kristiina ymmärsi nyt, että tämä oli voinut olla
+kaunis nuoruudessaan. Ei, Aashildia, tätiään, hän muistuttikin -- nuo
+ohuiden, suorien, mustien kulmakarvojen alla olevat silmät olivat
+samanlaiset kuin Aashild-rouvalla -- merenvahankeltaiset ja loistavat.
+
+Ensin Kristiinaa hiukan arastutti tämä lanko, joka oli tutkinut niin
+monia tieteitä, Pariisin ja muissa Ranskan suurissa kouluissa. Mutta
+vähitellen hän unohti kainostelunsa. Oli niin helppo puhua Gunnulfin
+kanssa.
+
+Ei kuulunut ollenkaan siltä kuin hän olisi puhunut itsestään --
+eikä hän näyttänyt mitenkään tahtovan komeilla opillaan. Mutta
+siitä huolimatta oli hän hetken kuluttua kertonut niin paljon, että
+Kristiinasta tuntui kuin ei hän olisi milloinkaan tätä ennen käsittänyt
+miten laajalti maailmaa oli Norjan ulkopuolellakin. Hän unohti itsensä
+ja kaikki omat asiansa katsellessaan papin pyöreitä, vahvaluisia
+kasvoja, joilla välkkyi sukkela, iloinen hymy. Pappi oli nostanut
+jalkansa poikittain toisen polven yli ja istui nyt siinä voimakkaat,
+valkoiset kädet nilkan ympäri kiedottuina.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Tullessaan myöhemmin tupaan Kristiinan luokse hän kysyi eikö Kristiina
+rupeaisi pelaamaan lautapeliä. Kristiina vastasi, ettei hän tiennyt
+talossa olevankaan sellaista.
+
+"Etteikö olisi?" kysyi pappi ällistyen. Hän meni Ulfin luokse:
+
+"Tiedätkö sinä, Ulf, minne Erlend on pannut äidin kultaisen pelilaudan?
+-- Ei kai hän ole antanut pois äidiltä perimiään leluja?"
+
+"Ne ovat ritariparvessa", sanoi Ulf. "Luulen hänen pikemminkin
+tarkoittaneen, etteivät ne joutuisi erään ihmisen käsiin -- joka oli
+tässä talossa ennen", lausui Ulf hiljaa. "Jos tahdot, Gunnulf, voin
+noutaa sen tänne?"
+
+"Nouda, eihän Erlend voi pahastua siitä", sanoi pappi.
+
+Hetken kuluttua palasivat molemmat takaisin kantaen kaunein leikkauksin
+koristettua arkkusta. Avain oli lukossa, ja Gunnulf aukaisi kannen.
+Päällimmäisenä oli harppulauta ja eräs toinen kielisoitin, jollaista
+Kristiina ei ollut milloinkaan nähnyt. Gunnulf kutsui sitä salterioksi
+-- hän kosketti kieliä sormiensa päillä, mutta ne olivat aivan
+epävireessä. Sitten siellä oli nauhakääryjä, silkkikeriä, kirjailtuja
+käsineitä ja silkkihuiveja sekä kolme hakaniekkaa kirjaa. Lopuksi pappi
+löysi lautapelin; se oli tehty valkoisista ja kultaisista ruuduista, ja
+nappulat olivat valaanluiset, nekin valkoiset ja kultaiset.
+
+Vasta nyt tuli Kristiina ajatelleeksi, ettei hän ollut nähnyt Husabyssä
+yhtään ainoata sellaista peliä, jota käytettiin ajanvietteenä, ei koko
+aikanaan.
+
+Hänen täytyi tunnustaa langolleen olevansa kovin taitamaton
+lautapelissä, eikä hän ymmärtänyt paljoa soitostakaan. Mutta kirjoja
+hän oli utelias näkemään.
+
+"Niin, sinähän taidat olla taitava lukemaan, Kristiina", sanoi pappi,
+mihin toinen saattoi ylpeillen vastata, että lukemaan hän oli oppinut
+jo lapsena ollessaan. Ja luostarissa hän oli saanut kehumista siitä
+sekä kirjoitustaidostaan.
+
+Pappi seisoi hänen vieressään hymyillen, kun hän selaili kirjoja. Yksi
+niistä oli ritarisatu Tristanista ja Isoldesta, toinen pyhistä miehistä
+-- hän aukaisi sen kirjan Pyhän Marteinin tarinan kohdalta. Kolmas
+kirja oli latinaa ja erittäin kauniisti kirjoitettu; siinä oli suuret
+värilliset alkukirjaimet.
+
+"Tämä on ollut meidän kantaisämme piispa Nikulauksen oma", sanoi
+Gunnulf.
+
+Kristiina luki puoliääneen:
+
+Averte faciem tuam a peccatis meis et omnes iniquitates meas dele.
+[Käännä pois kasvosi minun synneistäni ja pyyhi pois kaikki pahat
+tekoni.]
+
+Cor mundum crea in me, Deus, et spiritum rectum innova in visceribus
+meis. [Jumala anna minulle puhdas sydän ja uusi puhdas mieli.]
+
+Ne projicias me a facie tua et Spiritum Sanctum tuum ne auferas a me.
+[Älä käännä kasvojasi minusta, äläkä ota pois Pyhää Henkeäsi luotani.
+Psalmi 51.]
+
+"Ymmärrätkö sinä tämän?" kysyi Gunnulf, ja Kristiina nyökkäsi ja sanoi
+ymmärtävänsä vähän. Hän tunsi sanat niin hyvin, että joutui oudon
+liikutuksen valtaan, kun ne nyt juuri sattuivat hänen silmiensä eteen.
+Hänen kasvonsa alkoivat värähdellä, ja kyynelet tahtoivat tunkeutua
+esiin. Silloin Gunnulf otti harppulaudan, asetti sen polvelleen ja
+sanoi tahtovansa nähdä, eikö hän saisi sitä kuntoon.
+
+Heidän siinä istuessaan kuului ulkoa kavion kapsetta -- ja heti sen
+jälkeen syöksähti Erlend ovesta sisään loistavan iloisena -- hän oli
+kuullut kuka oli tullut taloon. Veljekset seisoivat kädet toistensa
+olalla; Erlend kysyi kysymistään eikä malttanut odottaa vastausta.
+Gunnulf oli ollut Nidarosissa kaksi päivää; oli ihme, etteivät he
+olleet tavanneet toisiaan siellä.
+
+"Ihme se on", tuumi Erlend. "Minä olisin luullut, että koko
+Kristuksenkirkon papisto olisi mennyt sinua vastaan kulkueessa sinun
+saapuessasi kotiin -- nyt kun tietysti olet rikkiviisas ja oppinut --."
+
+"Mitäpä sinä siitä tietäisit kuitenkaan", sanoi veli nauraen. "Sinä et
+tule liian lähelle Kristuksenkirkkoa kaupungissa käydessäsi, kertoo
+huhu."
+
+"Ehen, poikaseni -- minä en laita luitani liian likelle herra
+arkkipiispaa, jos pääsen pakoon -- hän on korventanut nahkani jo
+kerran", sanoi Erlend vallattomasti nauraen. "Mitä sinä pidät
+langostani, kultaseni -- huomaan sinun jo ystävystyneen Kristiinan
+kanssa, veliseni. Kristiina ei pidä toisista sukulaisistamme --"
+
+Vasta illallispöytään asettuessaan Erlend äkkäsi, ettei hän vielä ollut
+riisunut karvalakkiaan, vaippaansa ja miekkaa vyöltä.
+
+Siitä sukeutui iloisin ilta, mitä Kristiinalla oli Husabyssä ollut.
+Erlend pakotti veljensä istumaan kunniapaikalle Kristiinan kanssa; itse
+hän leikkasi tälle ruoan ja täytti hänen pikarinsa. Juodessaan ensi
+kertaa Gunnulfin maljan hän notkisti toisen polvensa ja tahtoi suudella
+veljensä kättä.
+
+"Onnea ja siunausta, herra! Meidän tulee oppia, Kristiina, osoittamaan
+arkkipiispalle tarpeellista kunnioitusta -- älä ollenkaan vastusta,
+kyllä sinusta kerran tulee arkkipiispa, Gunnulf!"
+
+Väki lähti myöhään tuvasta, mutta veljekset ja Kristiina jäivät vielä
+juoman ääreen. Erlend oli istahtanut pöydän kulmalle kasvot veljeensä
+päin:
+
+"Minä ajattelin häissäni", sanoi hän osoittaen äitinsä arkkusta, "että
+Kristiinan tuli saada tuo. Mutta minä unohdan kaiken, etkä sinä unohda
+mitään, veli. Mutta äidin sormus on tullut kauniiseen käteen, vai
+mitä sanot?" Hän otti Kristiinan käden polvelleen ja käänteli tämän
+kihlasormusta.
+
+Gunnulf nyökkäsi. Hän laski salterion Erlendin syliin: "Laulapas veli,
+sinä lauloit ennen niin kauniisti ja soitit niin hyvin --"
+
+"Siitä on vuosia jo", sanoi Erlend vakavammin. Sitten hän alkoi
+näppäillä:
+
+    Kuningas Olavi Haraldinpoika
+    ajoi metsässä miehineen,
+    silloin näki hän hiekassa jäljen,
+    tää on tarina entinen.
+
+    Lausui silloin miehistä muuan,
+    ratsun paikalle ohjaten:
+    Lienee kaunis kantaja kengän,
+    pieni, purppurasukkaimen.
+
+Erlend hymyili laulaessaan, ja Kristiina loi hiukan aran katseen
+pappiin -- pahastuisiko tämä Pyhän Olavin ja Alvhildin laulusta. Mutta
+Gunnulf hymyili -- ei laululle, vaan Erlendille, ymmärsi Kristiina
+äkkiä.
+
+-- "Sinun ei tarvitse laulaa, sinun rintasi taitaa olla ahtaanlainen,
+kultaseni", sanoi Erlend silittäen Kristiinan poskea. "Mutta nyt on
+sinun vuorosi." Hän ojensi soittimen veljelleen.
+
+Papin soitto ja laulu ilmaisi hänen saaneen oppia koulussa:
+
+    Oli kuningas matkalla pohjoiseen --
+
+    Silloin valitti kyyhkynen hänelle näin:
+    "Vei haukka puolison viereltäin!"
+
+    Kävi kuningas haukkaa kiidättämään,
+    mutta haukkapa ilmahan siintävään.
+
+    Se laskihe tarhaan kukkivaan,
+    mi ihaninta on päällä maan.
+
+    Sali ilmava kohoaa keskeltä sen,
+    punapurppura peittona patjojen.
+
+    Ken ritari kalvas tuo verissään?
+    Hän kuningas oiva on paikan tään.
+
+    Sinivaate peittävi kuninkaan,
+    "Corpus Domini" vaatteessa luetaan.
+
+"Missä sinä olet oppinut tuon laulun?" kysyi Erlend.
+
+"Kuulin parin pojan laulavan sitä Canterburyssä sen majatalon
+edustalla, jossa minä asuin", sanoi Gunnulf. "Sitten minä koetin
+kääntää sen norjankielelle. Mutta ei se suju niin hyvin." Hän näppäili
+yhä kieliä.
+
+"Kuulehan, veli -- yö on pitkällä. Kristiina kaipaa varmaan sänkyyn --
+väsyttääkö sinua, vaimoseni?"
+
+Kristiina katsahti arasti miehiin, hän oli kauhean kalpea:
+
+"En tiedä. En minä taida käydä sänkyyn tänään."
+
+"Oletko sinä sairas?" kysyivät molemmat kumartuen hänen puoleensa.
+
+"En tiedä", sanoi hän kuten äsken. Hän koetti selkäpuoltaan. "Tuntuu
+niin kummalta ristiluissa."
+
+Erlend hyppäsi paikaltaan ja juoksi ovelle. Gunnulf seurasi perästä.
+Hän sanoi: "On paha, ettette ole kutsuttaneet apuvaimoja aikaisemmin.
+Onko hän odottanut jo kauan?"
+
+Erlend lensi hehkuvan punaiseksi ja sanoi sitten:
+
+"Kristiina arveli tulevansa toimeen omine palvelusneitoineen. Parilla
+on ollut lapsia itsellään." Hän koetti nauraa.
+
+"Ei sinulla ole paljon älyä!" Gunnulf katsoi häneen. "Jokaisen töllin
+akalla on naapurivaimoja apunaan käydessään lapsivuoteeseen -- pitääkö
+sinun vaimosi piiloutua nurkkaan kuin kissa, joka saa pentuja! Ei, hyvä
+veli, sen verran miestä sinussa pitää olla, että haetat hänelle seudun
+parhaimmat emännät."
+
+Erlend painoi alas häpeästä punaiset kasvonsa:
+
+"Se on totta, veli. Minä ratsastan itse alas Raasvoldiin -- ja lähetän
+miehiä muihin kartanoihin. Jää sinä Kristiinan luo!"
+
+"Lähdetkö sinä pois?" kysyi hänen vaimonsa peloissaan, nähdessään
+Erlendin ottavan päällysvaatteensa.
+
+Erlend meni hänen luokseen ja kietoi kätensä hänen ympärilleen:
+
+"Minä menen hakemaan seudun parhaimmat vaimot sinun luoksesi,
+Kristiina. Gunnulf jää sinun luoksesi. Palvelusneidot valmistavat
+sinulle sijan pikkutupaan", sanoi Erlend suudellen Kristiinaa.
+
+"Etkö sinä voi lähettää sanaa Audfinna Audunintyttärelle?" pyysi
+Kristiina. "Mutta ei ennen aamua -- en tahdo, että hänet herätetään
+kesken unta minun tähteni -- hänellä on niin paljon huolta."
+
+Gunnulf kysyi veljeltään kuka Audfinna oli.
+
+"Ei se ole mielestäni oikein soveliasta", sanoi pappi. "Sinun
+vuokralaisesi vaimo --."
+
+"Kristiinan tulee saada se, jonka hän tahtoo", sanoi Erlend. Papin
+saattaessa veljeään ulos heidän odotellessaan Erlendin hevosta kertoi
+Erlend miten Kristiina oli tutustunut tuohon köyhään vaimoon. Gunnulf
+puri huultaan ja tuli miettivän näköiseksi.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Nytkös kartanossa syntyi häly ja elämä; miehet lähtivät matkaan, ja
+naisväki juoksi yhtenään sisällä kysymässä miten heidän emäntänsä voi.
+Kristiina vastasi, ettei hänen laitansa vielä ollut huonosti, mutta oli
+parasta laittaa kaikki valmiiksi pikkutupaan. Hän lupasi lähettää sanan
+sitten kun tahtoi saattajia sinne.
+
+Sen jälkeen hän oli papin kanssa kahden. Hän koetti puhua tyynesti ja
+iloisesti tämän kanssa kuten aikaisemmin.
+
+"Et sinä ole pelkuri", virkkoi Gunnulf hiukan hymyillen.
+
+"Olen minä!" Kristiina katsoi häntä silmiin -- hänen omat silmänsä
+olivat säikähdyksestä mustat. "Tiedätkö sinä, lanko -- ovatko Erlendin
+toiset lapset syntyneet täällä Husabyssä?"
+
+"Eivät", vastasi pappi nopeasti. "Poika on syntynyt Hunehalsissa ja
+tyttö Strindissä -- talossa, jonka hän omisti siellä kerran. -- Onko
+sinua vaivannut se, että toinen nainen on ollut ennen Erlendin luona?"
+kysyi Gunnulf tuokion kuluttua.
+
+"On", vastasi Kristiina.
+
+"Sinun on vaikea tuomita oikein Erlendin ja Elinen asiaa", sanoi pappi
+vakavasti. "Erlend ei ole koskaan oikein ymmärtänyt itseään -- hän on
+aina ollut epävarma siitä, mikä on oikein. Sillä aivan pienestä asti
+oli kaikki, mitä Erlend teki, äidin mielestä hyvää ja isän mielestä
+pahaa. Mutta hän on kai puhunut sinulle niin paljon äidistämme, että
+sinä jo tiedät kaiken tämän --"
+
+"En ole kuullut Erlendin mainitsevan hänestä kuin pari kolme kertaa",
+sanoi Kristiina. "Mutta olen kyllä ymmärtänyt hänen pitäneen äidistään."
+
+Gunnulf sanoi hiljaa:
+
+"Sellaista rakkautta lienee tuskin milloinkaan ollut äidin ja pojan
+välillä. Äiti oli paljon nuorempi isääni. Silloin tapahtui tuo
+Aashild-tädin juttu -- setämme kuoli, ja sanottiin -- olet kai kuullut
+siitä? Isä uskoi pahinta ja ilmaisi sen äidille. Erlend viskasi kerran
+puukon isänsä jälkeen; hän ei ollut kovinkaan suuri silloin -- hän
+hyökkäsi isäänsä vastaan äidin takia useamman kerran kasvuvuosinaan.
+
+"Äidin sairastuessa erosi Erlend Eline Ormintyttärestä. Äiti sai
+semmoisen sairauden, että hänen ihonsa tuli täyteen haavoja ja
+rupea, isä luuli sitä ruumisrutoksi. Hän lähetti äidin luotaan --
+tahtoi pakottaa hänen menemään elätteelle sairaalan sisarien luokse.
+Silloin nouti Erlend äidin ja ajoi hänen kanssaan Osloon -- he
+asuivat Aashild-tädin luona, joka on taitava lääkkeiden tuntija, ja
+kuninkaan ranskalainen lääkärikin sanoi, ettei äidissä spitaalia
+ollut. Haakon-kuningas otti silloin Erlendin sydämellisesti vastaan
+ja kehoitti heitä lähtemään koetteeksi kuningas Erik Valdemarinpojan,
+kuninkaan äidin isän haudalle. Siellä oli moni parantunut ihotaudista.
+
+"Erlend lähti Tanskaan äidin kanssa, mutta äiti kuoli laivalla Stadin
+eteläpuolella. Erlendin palatessa kotiin äidin ruumis mukanaan, -- älä
+unohda, että isä oli hyvin vanha ja että Erlend oli ollut ikänsä kaiken
+tottelematon poika -- isä asui silloin meidän kaupungintalossamme --,
+ei isä sanonut huolivansa Erlendiä luokseen ennen kuin oli nähnyt,
+oliko tämäkin saanut tartunnan. Erlend nousi silloin hevosensa selkään
+ja ajoi pysähtymättä siihen asti kunnes saapui taloon, missä Eline
+asui poikineen. Sitten hän pysyi tämän luona itsepintaisesti siitäkin
+huolimatta, että hän itse oli kyllästynyt Elineen, ja niin se johti
+siihen, että hän toi hänet tänne Husabyhyn ja pani hänet emännöimään
+jouduttuaan itse kartanon isännäksi. Eline uhkasi, että jos Erlend
+vielä toisen kerran pettäisi hänet, oli hän itse ansainnut ruumisruton.
+
+"Mutta eiköhän jo ole aika kutsua palvelusneitoja, vai mitä, Kristiina?"
+sanoi hän katsoen noita harmaita, nuoria kasvoja, jotka nyt olivat
+jäykät pelosta ja tuskasta. Mutta Gunnulfin lähtiessä ovea kohti huusi
+Kristiina kovalla äänellä hänen jälkeensä:
+
+"Ei, ei, älä jätä minua --!"
+
+"Sitä pikemmin pääset vaivastasi", lohdutti pappi, "kun sinä olet jo
+noin sairas --"
+
+"En minä tarkoita sitä!" Hän tarttui lujasti Gunnulfin käsivarteen.
+"Gunnulf --!"
+
+Pappi ei ollut milloinkaan nähnyt sellaista kauhua ihmisen kasvoilla.
+
+"Kristiina -- muista toki, ettei sinun tilasi ole pahempi kuin
+muidenkaan vaimojen --"
+
+"On. On". Hän painoi kasvonsa papin käsivarteen. "Sillä nyt minä
+tiedän, että Elinen ja hänen lastensa paikka olisi täällä. Erlend
+oli luvannut olla uskollinen ja naida hänet ennen kuin minusta tuli
+Erlendin jalkavaimo --"
+
+"Tuon sinä muka tiedät?" sanoi Gunnulf rauhallisesti. "Erlend ei
+ymmärtänyt itseään silloin. Mutta ymmärräthän sinä, että tuota lupausta
+hänen oli mahdoton pitää -- arkkipiispa ei olisi sallinut ikipäivinä,
+että nuo kaksi olisivat yhtyneet avioon. Älä suinkaan ajattele, ettei
+sinun avioliittosi olisi oikeudenmukainen. Sinä olet Erlendin oikea
+vaimo."
+
+"Oi, minä olin menettänyt kaikki oikeudet elämään aikaa ennen kuin
+siksi tulin. Ja kuitenkin se on pahempaa kuin luulin. Jospa nyt saisin
+kuolla eikä lapseni milloinkaan tarvitsisi nähdä päivän valoa -- en
+uskalla nähdä mitä olen tehnyt."
+
+"Herra armahtakoon, Kristiina -- sinä et tiedä mitä sanot! Voitko
+toivoa, että lapsesi kuolisi syntymättä ja kastamatta!"
+
+"Se, mikä on kasvanut minun sydämeni alla, se kuuluu kuitenkin
+perkeleelle! Se ei saata pelastua! Oi, jospa olisin juonut Elinen
+tarjoaman juoman -- se olisi ehkä sovittanut kaiken, mitä Erlend ja
+minä olemme rikkoneet. Silloin ei tätä lasta olisi siitetty. Oi, olen
+ajatellut kaiken aikaa, Gunnulf -- että kun joutuisin näkemään, mitä
+olin kasvattanut itsessäni, silloin ymmärtäisin, että parempi olisi
+ollut juoda Elinen tarjoama spitaalijuoma kuin johdattaa kuolemaan
+hänet, johon Erlend oli sitonut itsensä aikaisemmin."
+
+"Kristiina", sanoi pappi. "Sinä liioittelet. Ethän sinä johdattanut
+kuolemaan tuota naisparkaa. Erlend ei voinut pitää sanaa, jonka hän
+oli antanut Elinelle ollessaan nuori ja lakiatuntematon. Hän ei olisi
+milloinkaan voinut elää synnittä Elinen kanssa. Ja Eline antautui
+toisen vieteltäväksi, josta kuultuaan Erlend tahtoi naittaa hänet
+tälle. Ettehän te mahtaneet sille mitään, että hän päätti päivänsä."
+
+"Tahdotko sinä tietää miten hän joutui päättämään päivänsä?" Kristiina
+oli nyt niin epätoivoissaan, että hän puhui aivan rauhallisesti.
+"Erlend ja minä olimme Haugenissa, kun hän ilmestyi sinne. Hänellä
+oli mukanaan juomasarvi, ja hän tarjosi sitä minulle -- hän oli
+luultavasti varustanut sen Erlendille, mutta löytäessään minut sieltä
+Erlendin kanssa tahtoi hän, että minä -- Huomasin hänen kavaluutensa --
+huomasin, ettei hän juonut itse ollenkaan laskiessaan huulensa sarven
+laidalle. Mutta minä halusin juoda -- minusta oli sama elinkö vai
+kuolin, kun kuulin Erlendin pitäneen häntä luonaan Husabyssä koko ajan.
+Silloin tuli Erlend sisään -- hän uhkasi häntä puukolla ja käski Elineä
+juomaan ensin. Eline rukoili ja kerjäsi ja Erlend aikoi jättää hänet
+rauhaan. Silloin sai paholainen minut valtaansa, minä otin sarven ja
+sanoin: valitse toinen jalkavaimoistasi -- kiihotin Erlendiä -- ethän
+sinä voi pitää meitä molempia, sanoin. Ja silloin Eline tappoi itsensä
+Erlendin puukolla -- mutta Bjørn ja Aashild keksivät keinon asiankulun
+salaamiseksi --"
+
+"Vai oli Aashild-täti osallisena siinä", sanoi Gunnulf ankarasti.
+"Ymmärrän -- hän oli toimittanut sinut Erlendin käsiin --"
+
+"Ei", sanoi Kristiina kiihkeästi. "Aashild-rouva rukoili meitä --
+rukoili Erlendiä ja minua niin, etten ymmärrä miten saatoin vastustaa
+häntä -- menettelemään niin rehellisesti kuin vielä oli mahdollista
+-- lankeamaan isäni jalkojen juureen ja pyytämään häneltä anteeksi
+rikostamme. Mutta minä en rohjennut. Syytin sitä, että pelkäsin isäni
+tappavan Erlendin, vaikka tiesin, ettei isä olisi tehnyt mitään
+miehelle, joka antoi itsensä ja asiansa hänen käsiinsä. Syytin sitä,
+että tuottaisin hänelle niin suuren surun, ettei hän enää koskaan
+jaksaisi kantaa päätänsä pystyssä. Oi, olen tullut huomaamaan
+jälkeenpäin, etten pelännyt kovinkaan tuottaa surua isälleni. Sinä et
+ymmärrä, Gunnulf, miten hyvä mies minun isäni on -- kukaan, joka ei
+tunne isääni, ei tiedä, miten hyvä hän on ollut minulle aina. Aina hän
+on pitänyt minusta niin suunnattomasti. En tahtonut antaa hänen tietää,
+että sillaikaa kun hän uskoi minun oppivan Oslossa sisarien parissa
+vain hyvää ja kaunista, kannoin oppilaspukuakin viruessani Erlendin
+kanssa navetoissa ja kaupungin parvissa --"
+
+Hän katsoi Gunnulfiin. Tämän kasvot olivat valkeat ja kovat kuin kivi.
+
+"Ymmärrätkö nyt, että minä pelkään. Tuo toinen, Eline, otti hänet
+luoksensa sellaisenaan, ruumisruton saastuttamana."
+
+"Etkö sinä olisi tehnyt sitä?" kysyi pappi hiljaa.
+
+"Olisin. Olisin. Olisin." Muinaisen hurjan, hehkuvan hymyn häive syttyi
+vaimon riutuneille kasvoille.
+
+"Eihän Erlendissä ollutkaan tartuntaa", sanoi Gunnulf. "Kukaan muu
+paitsi isä ei ole koskaan uskonut äidin kuolleen ruumisruttoon."
+
+"Mutta minä olen spitaalitautinen Jumalan edessä, minä", sanoi
+Kristiina. Hän painoi kasvonsa papin käsivarteen, jota hän puristi
+molemmin käsin. "Syntieni saastuttama --"
+
+"Sisareni", sanoi pappi hiljaa laskien kätensä hänen päänsä päälle.
+"Niin syntinen sinä et voi kuitenkaan olla, lapsiraukka, että
+olisit unohtanut, että samoin kuin Jumala voi puhdistaa ruumisruton
+saastuttaman ihmisen taudista, voi hän puhdistaa sinun sielusi synnistä
+--"
+
+"Enpä tiedä", itki Kristiina kasvot papin hihaa vasten. "Enpä tiedä
+-- mutta minä en osaa katuakaan, Gunnulf. Pelkään, mutta kuitenkin
+-- Pelkäsin silloin, kun seisoin kirkon ovella Erlendin rinnalla ja
+pappi vihki meitä -- pelkäsin mennessäni häämessuun hänen kanssaan
+-- kultakruunu päässä ja hiukset hajallaan, sillä en ollut rohjennut
+tunnustaa isälleni häpeääni ja sovittamatonta syntiäni, en ollut
+uskaltanut tunnustaa totuutta omalle papillemmekaan. Mutta tämän
+talven aikana, huomatessani tulevani päivä päivältä rumemmaksi -- olen
+pelännyt vielä enemmän, sillä Erlend ei ollut enää sellainen minua
+kohtaan kuin ennen -- en voinut olla muistamatta sitä aikaa, jolloin
+hän kävi illoin luonani Skogin parvella --"
+
+"Kristiina", pappi koetti kohottaa hänen kasvojaan, "sinä et saa
+ajatella sitä nyt --! Sinun pitää ajatella, että Jumala on näkevä
+surusi ja katumuksesi. Käänny lempeän Neitsyt Maarian puoleen, joka
+säälii jokaista surevaista."
+
+"Etkö sinä käsitä -- minähän saatoin toisen ihmisen päättämään päivänsä
+--"
+
+"Kristiina", sanoi pappi ankarasti. "Kuinka sinä uskallat olla niin
+ylpeä, että luulet voivasi tehdä niin pahan synnin, ettei Jumalan armo
+riittäisi sitä sovittamaan?"
+
+Hän silitti silittämistään Kristiinan hunnun peittämää päätä.
+
+"Etkö muista, sisareni, miten paholainen kiusasi Pyhää Marteinia.
+Sielunvihollinen kysyi, uskalsiko Pyhä Martein luottaa siihen, että
+hänellä oli oikeus antaa anteeksi kaikki hänelle tunnustetut synnit,
+jolloin piispa vastaisi: 'Sinullekin minä uskallan luvata Jumalan
+anteeksiannon samalla hetkellä, jona sitä pyydät -- kun vain heität
+pois ylpeytesi ja uskot, että hänen rakkautensa on sinun vihaasi
+suurempi' --"
+
+Gunnulf silitti edelleen itkevän naisen päätä. Sillä välin hän
+ajatteli, että _näinkö_ Erlend oli kohdellut nuorikkoaan. Hänen suunsa
+muuttui kalpeaksi ja kovaksi.
+
+Audfinna Audunintytär oli ensimmäinen apuvaimo, joka tuli taloon. Hän
+tapasi Kristiinan pikkutuvassa; Gunnulf istui hänen luonaan ja pari
+naista hääräili huoneessa.
+
+Audfinna tervehti kunnioittavasti pappia, mutta Kristiina nousi ja meni
+häntä vastaan käsi ojossa.
+
+"Kiitos, Audfinna, että tulit -- tiedän, ettei teillä kotona ole helppo
+tulla toimeen sinun poissa ollessasi."
+
+Gunnulf oli katsonut tutkivasti vaimoon. Nyt hänkin nousi:
+
+"Hyvin teit, kun tulit näin pian; veljeni vaimon täytyy saada luokseen
+joku, johon hän voi luottaa -- hän on vieras tällä seudulla ja
+kokematon."
+
+"Herra Jeesus, hän on yhtä valkea kuin hänen huntunsa", kuiskasi
+Audfinna. "Luuletteko, herra, että uskallan antaa hänelle pienen
+unijuoman -- hän tarvitsee varmasti vähän lepoa ennen kuin pahempi
+alkaa."
+
+Hän puuhasi hiljaa ja nopeasti, tunnusteli vuodetta, jonka
+palvelusnaiset olivat varustaneet lattialle, ja pyysi näitä tuomaan
+useampia patjoja ja lisää olkia. Sitten hän pani pieniä kivisiä patoja,
+joissa oli yrttivettä, liedelle lämpiämään. Sen jälkeen hän ryhtyi
+aukomaan Kristiinan puvussa olevia nauhoja ja solmuja, ja veti viimeksi
+neulat sairaan tukasta.
+
+"Enpä ole nähnyt ennen näin komeata tukkaa", sanoi hän, kun koko tuo
+kullanruskea hiustulva valahti alas kalpeiden kasvojen ympärille.
+Sitten hän sanoi nauraen: "Ei tämä ole voinut menettää väriä eikä
+valtaa, vaikka se onkin riippunut hajallaan vähän kauemmin kuin oikein
+oli."
+
+Hän sijoitti Kristiinan mukavasti patjojen väliin lattialle ja peitti
+hänet hyvin.
+
+"Juo nyt tämä, niin et tunne polttoja niin pahasti -- ja koeta nukkua,
+jos voit."
+
+Gunnulf aikoi nyt lähteä. Hän tuli Kristiinan luo ja kumartui tämän yli.
+
+"Rukoilethan sinä minun puolestani, Gunnulf?" kysyi Kristiina anovasti.
+
+"Minä rukoilen sinun puolestasi siihen asti kun näen sinun makaavan
+lapsi vierelläsi -- ja senkin jälkeen", vastasi Gunnulf työntäen
+Kristiinan kädet taas peiton alle.
+
+Kristiina makasi horroksissa. Hän tunsi melkein hyvinvointia. Kyljissä
+tuntuvat poltot tulivat ja menivät ja tulivat taas -- mutta se oli niin
+toisenlaista kuin mikään, mitä hän oli kokenut ennen, että joka kerran,
+kun ne olivat hellittäneet, hän melkein luuli kuvitelleensa tyhjää.
+Aikaisten aamutuntien tuskan ja pelon jälkeen tuntui hänestä siltä
+kuin hän jo olisi voittanut pahimman pelon ja vaivan. Audfinna liikkui
+hiljaa levitellen lapsenvaatteita, peittoja ja nahkoja lieden lähelle
+lämpiämään ja hämmenteli väliin patojaan, joista levisi kirpeä haju.
+Viimein vaipui Kristiina puolinukuksiin jokaisen polton jälkeen ja
+luuli olevansa kotona Jørundgaardin pirtissä auttamassa äitiään suuren
+kankaan värjäämisessä -- sen vaikutti kai haavankuoren ja nokkosten
+haju.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Sitten tulivat apuvaimot toinen toisensa jälkeen -- oman seurakunnan ja
+Birgsin kartanojen emännät. Audfinna vetäytyi palvelusnaisten joukkoon.
+Ja illan tullessa alkoi Kristiinasta tuntua jo oikein pahalta. Rouvat
+sanoivat, että hänen tuli koettaa pysyä jalkeilla niin kauan kuin
+suinkin. Kristiinaa kiusasi koko komento -- tupa oli väkeä täynnä,
+ja hänen täytyi astua edestakaisin kuin myytävänä oleva tamma. Ja
+vähän väliä hänen täytyi antaa noiden vieraiden rouvien painella ja
+tunnustella häntä joka puolelta, minkä jälkeen nämä taas neuvottelivat
+keskenään. Lopulta sanoi pääemäntä, Raasvoldin Gunna-rouva, että
+Kristiinan tuli käydä pitkäkseen lattialle. Hän jakoi naiset kahteen
+ryhmään, toiset saivat mennä nukkumaan, toisten tuli valvoa: "Tämä
+ei käy nopeasti -- mutta huuda vain Kristiina, kun alkaa kovasti
+vaivata, äläkä välitä nukkuvista. Mehän olemme täällä sinua auttamassa,
+lapsiraukka", sanoi hän lempeästi ja herttaisesti taputtaen nuorikkoa
+poskelle.
+
+Kristiina makasi purren huulensa rikki ja puristaen peitettä hikisissä
+käsissään. Sisällä oli tukahduttavan kuuma -- mutta naiset sanoivat,
+että niin piti olla. Joka polton jälkeen valui hiki virtanaan hänestä.
+
+Ja hän virui siinä miettien, mitä näille kaikille syöttäisi. Hän
+toivoi heidän huomaavan, että talossa vallitsi nyt hyvä järjestys. Hän
+oli käskenyt Torbjørgin, keittäjän, panna kokomaitoa tuoreen kalan
+keittoveteen. Kun ei vain Gunnulf pitäisi sitä paaston rikkomisena.
+Sira Eirik oli sanonut, ettei se sitä ole, sillä kalakeittohan ei ole
+maitoruokaa, ja kalavesihän kaadetaan sitä paitsi pois. Kuivaa kalaa,
+jota Erlend oli hankkinut taloon syksyllä, heidän ei tullut saada
+maistaa -- se oli pilaantunutta ja täynnä punkkeja.
+
+Voi pyhä neitsyt Maaria -- vieläköhän kestänee kauan ennen kuin sinä
+autat minua -- voi, nyt koskee niin kovasti, niin kovasti --.
+
+Täytyi koettaa kestää vielä vähän aikaa ennen kuin alkaisi huutaa --
+
+Audfinna istui lieden ääressä vahtien vesipatoja. Kristiina olisi
+niin tahtonut pyytää tätä luokseen pitämään häntä kädestä. Hän olisi
+antanut vaikka mitä, jos olisi saanut tuntea tutun, ystävällisen käden
+omassaan. Mutta hän ei rohjennut pyytää.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Seuraavan aamurupeaman kuluessa vallitsi Husabyssä eräänlainen
+sekasortoinen hiljaisuus. Oli Maarianmessun aatto, ja työt täytyi saada
+tehdyksi puoleenpäivään mennessä, mutta miehet olivat hajamielisiä ja
+vakavissaan, ja säikähtyneet neidot tekivät työnsä huonosti. Palvelijat
+olivat alkaneet pitää nuoresta emännästään -- tämän elämä ei ollut
+niinkään helppoa, arvelivat he.
+
+Erlend seisoi ulkona pihamaalla puhellen seppänsä kanssa. Hän koetti
+pitää ajatuksensa siinä, mistä mies puhui. Silloin tuli Gunna-rouva
+kiireesti hänen luokseen.
+
+"Vaimosi asiat eivät edisty lainkaan, Erlend -- olemme koetelleet
+kaikkia keinoja. Lähde mukaan -- ehkä se auttaisi, jos hänet saataisiin
+sinun syliisi. Mene sisään ja vaihda päällesi lyhyt takki -- mutta
+joudu; Puolisoparallasi on vaikeat paikat!"
+
+Veri oli tulvahtanut Erlendin poskiin. Hän muisti kuulleensa, että
+ellei nainen tahtonut saada syntymään lasta, joka oli siitetty salassa,
+silloin auttaisi se, että hänet nostettaisiin miehensä polvelle.
+
+Kristiina makasi lattialla peittojen alla; hänen luonaan istui kaksi
+naista. Astuessaan sisään näki Erlend Kristiinan vetäytyvän kyyryyn,
+painavan päänsä toisen naisen syliin ja heittelevän sitä puoleen ja
+toiseen -- mutta hän ei päästänyt ainoatakaan äännähdystä.
+
+Polttojen mentyä ohi hän nosti hurjistuneet, säikähtyneet silmänsä;
+valjenneet, ruskeat huulet läähättivät. Viimeinenkin nuoruuden ja
+sulouden jälki oli kadonnut näiltä paisuneilta, punaläikällisiltä
+kasvoilta -- tukkakin oli sekautunut olkien ja nahkoista irtautuneiden
+villatukkojen kanssa sotkuiseksi möyhyksi. Hän katsoi Erlendiin kuin
+ei olisi heti tuntenut tätä. Mutta tajuttuaan, miksi naiset olivat
+hakeneet hänet, pudisti hän kiihkeästi päätään.
+
+"Ei ole tapana siellä, mistä minä olen kotoisin, että miehet ovat läsnä
+naisen saadessa lapsia."
+
+"Ehkäpä täällä pohjoisessa on sellainen tapa", sanoi Erlend hiljaa.
+"Jos se voisi helpottaa tuskaasi, Kristiina, niin --"
+
+"Ooh --!" Samassa kun Erlend laskihe polvilleen hänen viereensä, kiersi
+Kristiina käsivartensa hänen ympärilleen ja puristautui tiukasti
+kiinni. Yhdessä myhkyrässä ja vavisten hän kesti polton äännähtämättä.
+
+"Saanko puhua pari sanaa kahden kesken mieheni kanssa", sanoi hän
+hengästyneesti ja nopeaan kohtauksen mentyä ohi. Naiset vetäytyivät
+pois.
+
+"Ormin syntyessäkö sinä lupasit Elinelle sen, mitä hän väitti sinun
+luvanneen -- että naisit hänet sitten, kun hän jäisi leskeksi --
+silloinko se tapahtui?" kuiskasi Kristiina.
+
+Erlend veti äkkiä henkeä kuin olisi häntä isketty sydänalaan. Sitten
+hän pudisti kiihkeästi päätään.
+
+"-- Minä olin linnassa sinä yönä -- minun miehilläni oli vahtivuoro. Se
+tapahtui aamulla, kun palasin majapaikkaan, ja siellä laskettiin poika
+minun syliini. Oletko sinä nyt miettinyt sitä, Kristiina --"
+
+"Olen." Jälleen hän kouristautui Erlendiin tuskanlaineen saapuessa.
+Erlend pyyhki pois hänen kasvojaan pitkin virtaavan hien.
+
+"Kun sinä nyt tiedät tämän, niin etkö tahdo, että minä tekisin niinkuin
+Gunna-rouva neuvoo?" kysyi Erlend Kristiinan tyyntyessä jälleen.
+
+Mutta Kristiina pudisti päätään. Ja viimein täytyi vaimojen antaa
+Erlendin mennä.
+
+Samassa oli kuin synnyttäjän voimat olisivat loppuneet. Hän huusi
+hurjassa tuskassa tuntiessaan polton taas lähestyvän ja rukoili
+vaikeroiden apua. Mutta kun vaimot puhuivat Erlendin hakemisesta, huusi
+hän 'ei' -- ennen kituisi hän kuoliaaksi --
+
+Gunnulf ja tämän mukana tullut pappi lähtivät kirkkoon iltarukousta
+pitämään. Joka ainoa henki, joka ei ollut lapsenpäästäjän luona, meni
+sinne. Mutta Erlend pujahti ulos ennen toimituksen loppua ja lähti
+etelän puoleista rakennusriviä kohti.
+
+Lännessä, laaksoa vastapäätä olevien harjujen takana, oli taivas
+keltaisenpunainen -- kevätilta alkoi hämärtää kuulaana, valoisana
+ja vienona. Siellä täällä tuikahti esiin tähti valkoisena vaaleassa
+ilmassa. Alhaalla järven rannalla leijaili pieni usvakaistale
+lehtimetsän kohdalla -- ja maassa oli pälviä sellaisissa kohdin, minne
+aurinko oli päässyt paistamaan; ilmassa oli mullan ja sulavan lumen
+tuntu.
+
+Pikkutupa oli pihan länsilaidassa, laakson puolella. Erlend astui sitä
+kohti ja seisahtui seinän taakse. Hirret hohtivat vielä auringon lämpöä
+hänen nojautuessaan niitä vasten. Oi, miten Kristiina huusi! Ollessaan
+keskenkasvuinen poika hän oli kuullut hiehon vaikeroivan karhun
+kynsissä tunturin karjatuvalla. Hän oli juossut Arnbjørnin, paimenen,
+kanssa etelää kohti metsään. Hän muisti miten oli nähnyt karvaisen
+pallon nousevan pystyyn ja muuttuvan irvistäväksi, punakitaiseksi
+karhuksi. Arnbjørnin keihäs murtui kahtia karhun käpälien välissä --
+silloin otti mies hänen keihäänsä, sillä hän seisoi kauhusta paikalleen
+jähmettyneenä. Hieho makasi maassa -- se eli vielä, mutta utareet ja
+toinen kylki oli syöty --
+
+Kristiina, omani -- oi Herra armahda häntä pyhän äitisi tähden! Erlend
+pakeni takaisin kirkkoon.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Palvelijat toivat iltaruoan tupaan -- he eivät laskeneet alas pöytää,
+vaan panivat astiat kädestään lieden lähelle. Miehet hakivat kalaa ja
+leipää, palasivat paikoilleen penkille ja olivat ääneti, pureksivat
+vähän, mutta eivät näyttäneet olevan nälkäisiä. Kukaan ei tullut
+korjaamaan ruokaa aterian jälkeen, eikä yksikään miehistä noussut
+paikaltaan mennäkseen maata. He jäivät istumaan tuleen tuijottaen
+eivätkä puhuneet keskenään.
+
+Mestari Gunnulf oli sytyttänyt pienen tuikun ja asettanut sen
+kunniaistuimen käsipuulle. Hän istuutui tulen ääreen penkin päähän
+kirja kädessä -- hänen huulensa liikkuivat hiljaa ja herkeämättä.
+
+Ulf Haldorinpoika nousi, astui lieden ääreen, otti kappaleen pehmeää
+leipää, kopeloi jotakin halkojen välistä ja löysi mieleisensä. Sitten
+hän siirtyi komeroon lähelle ulko-ovea, jossa ukkovanhus Aan istui.
+Heillä oli jotakin leivällä toimitettavaa salaista hommaa keskenään
+Ulfin viitan takana; Aan veisti ja leikkeli puuta. Miehet vilkaisivat
+sinnepäin jonkun kerran. Jonkin ajan kuluttua nousivat Ulf ja Aan
+penkiltä ja hävisivät ulos.
+
+Gunnulf seurasi noita kahta miestä katsellaan, mutta ei sanonut mitään.
+Hän jatkoi taas rukouksiaan.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Välillä romahti muuan nuori poika penkiltä lattialle -- unissaan. Hän
+nousi, katsoi pöllähtäneenä ympärilleen; sitten hän huoahti ja istuutui
+jälleen.
+
+Ulf Haldorinpoika ja Aan tulivat hiljaa sisään ja menivät entisille
+paikoilleen. Miehet katsoivat heihin taas, mutta eivät sanoneet mitään.
+
+Yhtäkkiä kavahti Erlend seisoalleen. Hän tuli lattian yli
+palvelusväkensä luo. Hän oli tuhkanharmaa, ja silmien ympärykset olivat
+mustat.
+
+"Eikö teistä kukaan tiedä mitään keinoa?" sanoi hän. "Etkö sinäkään,
+Aan?" kuiskasi hän ukolle.
+
+"Ei auttanut", vastasi Ulf hänelle hiljaa.
+
+"Taitaa olla siten määrätty, ettei hänen pidä saada tätä lasta", sanoi
+Aan nenäänsä niistäen. "Eivät silloin auta uhrit eivätkä loitsut. Sääli
+sinua, Erlend, kun sinun näin pian piti kadottaa kelpo vaimosi!"
+
+"Älä puhu kuin hän olisi jo kuollut", rukoili Erlend peräti murtuneena.
+Hän meni takaisin nurkkaansa ja piilotti päänsä sängyn jalkopäähän.
+Kerran käväisi eräs miehistä ulkona: "Kuu on taivaalla", hän virkahti.
+"On kohta aamu --"
+
+       *       *       *       *       *
+
+Hetken kuluttua tuli Gunna-rouva saliin. Hän vaipui ovensuuhun
+almunanojain penkille -- hänen harmaat hiuksensa törröttivät sekaisin,
+huntu oli liukunut niskaan.
+
+Miehet nousivat -- he tulivat hitaasti häntä kohti.
+
+"Joku teistä saa tulla pitämään häntä", sanoi hän itkien. "Me emme
+jaksa enää --. Sinä voit mennä hänen luokseen, Gunnulf -- ei sitä
+tiedä, mikä tässä vielä on edessä --"
+
+Gunnulf nousi ja pisti rukouskirjan vyönalustaskuun.
+
+"Tule sinä myös, Erlend", sanoi rouva. Paha ölinä kohtasi heitä
+ovessa -- Erlend seisahtui väristen paikalleen. Hän näki Kristiinan
+vääntyneet, tuntemattomiksi kouristuneet kasvot itkevien naisihmisten
+keskellä -- Kristiina oli polvillaan maassa, ja naiset tukivat häntä.
+
+Oven suussa oli pari palvelusnaista suullaan penkillä; he rukoilivat
+lakkaamatta. Erlend viskautui heidän viereensä maahan ja kätki kasvot
+käsiinsä. Kristiina huusi, huusi jälleen, ja joka kerran oli kuin
+Erlend olisi kohmettunut mielettömästä kauhusta. Eihän se saattanut
+olla tällaista!
+
+Hän koetti kerran vilkaista sinne. Nyt istui Gunnulf Kristiinan edessä
+rahilla pidellen häntä käsivarsien alta. Gunna-rouva oli polvillaan
+vieressä käsivarret Kristiinan vyötäisten ympärillä, mutta Kristiina
+ponnisti vastaan kuoleman tuskassa, työntäen toista luotaan.
+
+"Ei, ei, päästäkää minut, minä en jaksa -- Jumala, Jumala, auta --"
+
+"Jumala on pian auttava sinua, Kristiina", sanoi pappi aina väliin.
+Eräs vaimo piteli vesivatia, ja joka polton jälkeen otti Gunnulf märän
+vaatteen ja pyyhki sairaan kasvoja -- hiusrajasta ja huulien välistä,
+mistä valui kinaa.
+
+Sitten Kristiinan pää retkahti Gunnulfin käsiin ja hän nukahti
+tuokioksi, mutta vaivat herättivät hänet samassa. Ja pappi saneli:
+
+"Kohta, Kristiina, kohta sinä saat avun --"
+
+Kukaan ei enää tiennyt mikä aika oli. Päivä sarasti valjuna räppänän
+raosta.
+
+Sitten pitkän, mielettömän voihkinan jälkeen oli aivan hiljaista.
+Erlend kuuli naisten alkavan hääräillä -- hän aikoi katsoa ylös;
+silloin hän kuuli jonkun itkevän huutamalla ja vaipui taas kasaan --
+hän ei uskaltanut kuulla totuutta.
+
+Silloin huusi Kristiina taas, päästi kimeän, hurjan valitushuudon, joka
+ei ollut aikaisempien, järjettömien, eläimellisten huutojen kaltainen.
+Erlend hyppäsi pystyyn.
+
+Gunnulf seisoi kumarassa tukien Kristiinaa, joka vielä oli polvillaan.
+Tämä tuijotti rajattoman kauhun vallassa jotakin, jonka Gunna-rouva
+oli pannut lammasnahkaan. Se oli verinen, tumma köntti, joka näytti
+teuraseläimen sisälmyksiltä.
+
+Pappi painoi Kristiinan lujasti itseään vasten:
+
+"Kristiina -- sinä olet saanut Jumalalta oikein sievän ja terveen pojan
+-- hengittäähän se!" sanoi Gunnulf kiihkeästi itkeville naisille. "Se
+hengittää -- Jumala ei voi olla niin julma, ettei kuulisi meitä!"
+
+Papin vielä puhuessa tapahtui tämä. Äidin väsyneessä, hämmentyneessä
+mielessä häämötti eräs epäselvä muisto; hän muisti, miten oli nähnyt
+luostarin puutarhassa nupun aukeavan kukaksi, -- siitä oli irrottunut
+ryppyisiä silkinhienoja helpeitä.
+
+Muodoton sikiö liikahti -- äännähti -- ojensihe ja kehkeytyi
+pikkuruiseksi viininpunaiseksi lapseksi, jolla oli ihmisen muoto
+-- sillä oli käsivarret ja sääret ja kädet ja jalat, joissa oli
+täydelliset sormet ja varpaat -- se sätki ja pihisi hiukan.
+
+"Miten pieni, pieni, pieni se on!" huudahti Kristiina heikolla,
+särähtävällä äänellä ja purskahti naurunsekaiseen itkuun. Ympärillä
+olevat naiset alkoivat nauraa kuivaten kyyneleitään, ja Gunnulf jätti
+Kristiinan heidän käsiinsä.
+
+"Keikuttakaa poikaa kaukalossa, niin se huutaa paremmin", virkkoi pappi
+seuraten vaimoja, jotka kantoivat vastasyntyneen tulen ääreen.
+
+Kun Kristiina heräsi pitkästä horroksesta, oli hän vuoteessa. Häneltä
+oli riisuttu läpihikiset, kauheat vaatteet ja hän tunsi suloisen lämmön
+ja rauhan virtaavan ruumiiseensa -- hänen päälleen oli asetettu pieniä
+pusseja, joissa oli lämmintä nokkoshaudetta, ja hänet oli peitetty
+mattojen ja nahkojen sisään.
+
+Joku sanoi, että hänen tuli pysyä hiljaa, kun hän yritti puhua.
+Huoneessa oli aivan hiljaista. Ja hiljaisuuden läpi kuului ääni, jota
+hän ei oikein tuntenut.
+
+-- "Nikulaus, Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen --"
+
+Jossakin liikuteltiin vettä.
+
+Kristiina kohosi kyynärpäilleen ja katsoi huoneeseen sängystä. Lieden
+luona seisoi valkoiseen messupaitaan puettu pappi, ja Ulf Haldorinpoika
+nosti punaisen, ilkialastoman lapsen suuresta messinkivadista, antoi
+sen kummitädille ja otti tältä palavan kynttilän.
+
+Kristiina oli saanut lapsen -- se se nyt kirkui niin, ettei papin
+sanoja tahtonut kuulua ollenkaan. Mutta häntä väsytti niin -- hän ei
+välittänyt mistään, hän tahtoi nukkua.
+
+Sitten hän kuuli Erlendin äänen; tämä puhui nopeasti ja säikähtyneesti:
+
+"Sen pää -- sillä on niin kummallinen pää."
+
+"Se on painunut", vastasi naisen ääni levollisesti. "Ei se ole mitään
+ihmeellistä -- tämän miehenalun on täytynyt taistella ankarasti
+henkensä puolesta."
+
+Kristiina huusi jotakin. Oli kuin hän olisi herännyt, kuin hänen
+sydämessään olisi liikahtanut -- jokin -- tuo oli hänen poikansa, ja se
+oli taistellut henkensä puolesta niinkuin hänkin.
+
+Gunnulf kääntyi nopeasti ja hymyili -- hän otti pienen valkoisen kääryn
+Gunna-rouvan sylistä ja kantoi sen vuoteen luo. Hän laski pojan äidin
+viereen. Sairaana hellyydestä ja onnesta hieroi Kristiina kasvonsa
+pieniä punaisia, silkinpehmeitä kasvoja vasten, jotka pilkistivät
+vaatteiden keskeltä.
+
+Hän katsoi Erlendiin. Hän oli kerran ennen jo nähnyt tämän kasvot
+näin harmaina ja kurjannäköisinä -- missä, sitä hän ei nyt saattanut
+muistaa, hänen päänsä oli niin oudontuntuinen ja pöppöröinen -- mutta
+hän tunsi, että oli hyvä, kun hän ei muistanut. Ja teki niin hyvää
+nähdä Erlendin seisovan siinä veljensä kanssa -- pappi oli laskenut
+toisen kätensä Erlendin olalle. Sanomaton rauha ja turvallisuus
+valtasi Kristiinan hänen katsoessaan tuota pitkää, albaan ja stolaan
+verhoutunutta miestä; nuo mustan hiusseppeleen ympäröimät pyöreät,
+laihat kasvot näyttivät niin voimakkailta, mutta Gunnulf hymyili
+kauniisti ja lämpimästi.
+
+Erlend työnsi tikarin syvälle seinähirteen äidin ja lapsen taa.
+
+"Tuo on nyt tarpeetonta", sanoi pappi nauraen. "Poikahan on jo
+kastettu."
+
+Kristiina muisti mitä veli Edvin oli sanonut kerran. Äskensyntynyt
+lapsi oli yhtä pyhä kuin taivaan pyhät enkelit. Vanhempien synnit
+olivat puhtaaksi pestyt, ja itse se ei ollut vielä tehnyt syntiä.
+Arastellen ja varovasti hän suuteli noita pikkuruisia kasvoja.
+
+Gunna-rouva tuli heidän luokseen. Hän oli lopen uupunut ja vihoissaan
+isälle, jolla ei ollut älyä kiittää apuvaimoja sanallakaan. Ja pappi
+oli ottanut hänen käsistään lapsen ja kantanut sen äidille -- se olisi
+ollut hänen tehtävänsä siksi, että hän oli ollut synnytysmestari, ja
+siksi, että hän oli pojan kummi.
+
+"Sinä et ole vielä lausunut mitään pojallesi, Erlend, etkä pitänyt sitä
+sylissäsi", sanoi hän suutuksissaan.
+
+Erlend nosti kapalovauvan äidin vierestä ja painoi suunsa hetkeksi sen
+kasvoja vasten:
+
+"Minä en taidakaan pitää sinusta oikein, pikku Naakkve, ennen kuin olen
+ehtinyt unohtaa, että sinä kiusasit äitiäsi niin hirveästi", sanoi hän
+laskien pojan taas Kristiinan viereen.
+
+"Syytä sinä poikaa", sanoi vanha rouva äkeissään. Mestari Gunnulf
+nauroi, ja sitten nauroi myös Gunna-rouva. Hän tahtoi ottaa lapsen ja
+panna sen kätkyeen, mutta Kristiina pyysi hartaasti, että hän saisi
+pitää sen luonaan vielä vähän aikaa. Ja samassa hän nukahti poikansa
+viereen -- hän tunsi vielä, että Erlend kosketti häntä hellävaroen,
+kuin olisi pelännyt satuttavansa; sitten hän nukahti uudestaan.
+
+
+
+
+V
+
+
+Kymmenentenä päivänä lapsen syntymän jälkeen sanoi mestari Gunnulf
+veljelleen heidän ollessaan aamulla kahden salissa:
+
+"Nyt lienee aika, Erlend, lähettää sana vaimosi suvulle Kristiinan
+voinnista."
+
+"Ei sillä taida olla niin kiirettä", vastasi Erlend. "Tuskinpa
+Jørundgaardissa iloitaan, kun kuullaan, että täällä jo on poika
+talossa."
+
+"Miten voit ajatella", kysyi Gunnulf, "ettei Kristiinan äiti olisi
+huomannut jo syksyllä, että hänen tyttärensä ei ollut terve. Ja nyt hän
+pelkää varmasti --"
+
+Erlend ei vastannut mitään.
+
+Mutta vähän päivemmällä Gunnulfin istuessa pikkutuvassa ja puhellessa
+Kristiinan kanssa tuli Erlend sisään. Hänellä oli karvalakki päässä,
+lyhyt, paksu sarkainen päällystakki yllä, jalassa pitkät housut ja
+karvasaappaat. Hän kumartui vaimonsa puoleen ja taputti hänen poskeaan:
+
+"Kas niin, Kristiina -- tahdotko lähettää terveisiä Jørundgaardiin, nyt
+minä lähden etelään ilmoittamaan poikamme syntymästä --"
+
+Kristiina sävähti punaiseksi -- hän oli säikähtyneen, mutta myös
+iloisen näköinen.
+
+"Se on oikeus ja kohtuus sinun isääsi kohtaan", sanoi Erlend vakavasti.
+"Minä vien itse sanan."
+
+Kristiina makasi hiljaa hetken aikaa.
+
+"Sano kotona", alkoi hän hiljaa puhua, "että minä olen kaivannut joka
+päivä siitä hetkestä asti, jolloin kotoa läksin, saada langeta isäni ja
+äitini eteen ja rukoilla heidän anteeksiantoaan."
+
+Vähän myöhemmin Erlend lähti. Kristiina ei muistanut kysyä millä tavoin
+hän aikoi matkustaa. Mutt Gunnulf saattoi veljeään pihalle. Tuvan oven
+takan olivat Erlendin sukset ja keihäänkärjellä varustettu suksisauva.
+
+"Lähdetkö hiihtämällä?" sanoi Gunnulf. "Kuka tulee mukaan?"
+
+"Ei kukaan", vastasi Erlend nauraen. "Pitäisihän sinun jos kenen
+tietää, ettei ole helppo pysyä minun perässäni, kun minä olen suksilla."
+
+"Se on mielestäni varomatonta", arveli pappi. "Sanotaan Ylätunturin
+metsässä olevan nykyään paljon susia."
+
+Mutta Erlend vain nauroi ja alkoi kiinnittää suksia jalkaan. "Luulisin
+ehtiväni Gjeitskarin karjatuville ennen pimeän tuloa. Nyt on jo niin
+kauan valoisaa. Saatan olla Jørundgaardissa kolmannen päivän iltana."
+
+"Gjeitskarista valtatielle ei ole selvä taival -- siellä on pahoja
+usvamaitakin. Ja tiedäthän, että noiden karjatupien luona ei saata
+liikkua turvallisesti talviseen aikaan."
+
+"Voithan sinä antaa minulle tulirautasi", sanoi toinen itsepäisesti,
+"jos minun olisi pakko viskata omani pois -- jonkun haltiattaren
+niskaan, kun tämä vaatisi minulta sellaista mielistelyä, joka ei
+sovellu naineelle miehelle. Kuulehan, veli, nyt minä teen kuten sinä
+sanoit, lähden Kristiinan isän luo ja tarjoan hänelle hänen mielensä
+mukaiset sakot -- mutta sen verran sinun täytyy antaa minun tehdä oman
+mieleni mukaan, että saan valita itse millä neuvoilla lähden."
+
+Siihen täytyi mestari Gunnulfin tyytyä. Mutta hän käski ankarasti
+palvelijoita salaamaan Kristiinalta, että Erlend oli lähtenyt yksin.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Taivas kaartui vaaleankeltaisena yli tunturin siintävien kinosten sinä
+iltana, jolloin Erlend viiletti alas kirkon ohi niin että hanki vinkui
+ja kirisi. Korkealla taivaalla loisti valju puolikuu hämärässä.
+
+Jørundgaardissa tuprusi tumma savu räppänän aukoista kalpeaa,
+pilvetöntä taivasta vasten. Hiljaisuudessa kuului tasaista, kirskuvaa
+kirveen ääntä. Kartanon portailla hyökkäsi koiralauma haukkuen
+tulijaa vastaan. Pihalla keputteli joukko takkuisia vuohia, tummina
+kuuleassa hämärässä -- ne nyppivät kuusenhavuja, joita oli kasassa
+pihan keskellä. Kolme talvitamineihin puettua pikkulasta hääri niiden
+keskellä.
+
+Vastaan tuoksahtava kotirauha vaikutti oudon vahvasti Erlendiin. Hän
+jäi seisomaan saamattomana paikalleen odottaen Lauritsaa, joka tuli
+vierasta vastaan -- appiukko oli seisonut halkovajan luona puhellen
+seiväspuita katkovan miehen kanssa. Hän seisahtui äkkiä tuntiessaan
+vävynsä -- ja työnsi kädessään olleen keihään syvälle lumeen.
+
+"_Sinäkö_ siellä tulet?" kysyi hän hiljaa. "Yksin --? Onko -- onko
+jotakin --? Mistä syystä sinä taivallat näin --?" kysyi hän sitten.
+
+"Asiat vaativat niin." Erlend rohkaisi mielensä ja katsoi appeaan
+silmiin. "Tahdoin tulla itse ilmoittamaan teille sanomaani. Kristiina
+sai pojan Maarian-messun aamuna. -- Hän voi hyvin", lisäsi hän
+joutuisasti.
+
+Lauritsa seisoi vähän aikaa mitään virkkamatta. Hän puri hampaansa
+kovasti alahuulta vasten -- hänen leukansa vapisi ja väkätti hiukan.
+
+"Olipa se sanoma!" virkkoi hän sitten.
+
+Pikku Ramborg oli tullut heidän luokseen ja seisoi nyt isän vieressä.
+Hän katsoi isää hehkuvan punaisena kasvoiltaan.
+
+"Ole vaiti", sanoi Lauritsa jurosti, vaikkei lapsi ollut lausunut
+sanaakaan, ainoastaan punastunut. "Älä seiso siinä -- mene tiehesi!"
+
+Enempää hän ei sanonut. Erlend seisoi nojallaan sauvaa vasten, vasen
+käsi sen ympärillä. Hän katsoi lumeen. Oikean kätensä hän oli pistänyt
+poveen. Lauritsa osoitti sitä:
+
+"Oletko satuttanut itsesi --?"
+
+"Joutavanpäiväistä", sanoi Erlend. "Kaaduin kallionkoloon eilen illalla
+pimeässä."
+
+Lauritsa tarttui hänen ranteeseensa ja tunnusteli sitä varovasti. "Ei
+ole luuvikaa, luullakseni", sanoi hän. "Voit itse sanoa asiasi hänen
+äidilleen --", hän astui tupaa kohti Ragnfridin ilmestyessä pihamaalle.
+Ragnfrid katsoi kummissaan miestään -- sitten hän tunsi Erlendin ja
+tuli kiireesti tätä kohti.
+
+Hän kuunteli mitään virkkamatta sanomaa, joka Erlendin täytyi esittää
+toiseen kertaan. Mutta hänen silmänsä saivat kostean kiillon Erlendin
+sanoessa lopuksi:
+
+"Ajattelin sinun kenties huomanneen jotakin, ennen kuin hän lähti
+täältä syksyllä -- ja että kenties olit levoton näihin aikoihin."
+
+"Teit kauniisti, Erlend", sanoi Ragnfrid epävarmasti, "kun muistit sen
+seikan. Olen ollut peloissani joka päivä siitä lähtien kun veit hänet
+luotamme."
+
+Lauritsa palasi:
+
+"Tässä on ketun ihraa -- huomaan sinun palelluttaneen poskesi, vävy.
+Jää vähäksi aikaa porstuaan, niin Ragnfrid hoitaa tämän asian ja hieroo
+poskesi pehmeäksi -- miten on jalkojesi laita? Ota pois saappaat, niin
+katsomme."
+
+Väen tultua sisään illalliselle ilmoitti Lauritsa heille uutisen
+ja käski kantamaan sisään olutta, jotta voitaisiin iloita uutisen
+johdosta. Mutta iloa ei oikein tahtonut syntyä -- isäntä itse istui
+vesikuppi edessään. Hän pyysi tätä anteeksi Erlendiltä; hän oli
+poikavuosinaan tehnyt sellaisen lupauksen, että joisi vain vettä
+paastona. Niin istuivat miehetkin hiljaisina, ja puhe sujui kankeasti
+hyvän oluen ääressä. Lapset kävivät väliin Lauritsan luona -- tämä
+kietoi kätensä heidän ympärilleen, kun he asettuivat hänen polveaan
+vasten, mutta hän vastasi hajamielisesti heidän kysymyksiinsä. Ramborg
+vastasi nenäkkäästi ja lyhyeen, kun Erlend koetti laskea leikkiä
+hänen kanssaan -- hän tahtoi näyttää, ettei hän pitänyt langostaan.
+Hän oli nyt kahdeksannella vuodella, vilkas ja kaunis lapsi, mutta ei
+muistuttanut sisariansa.
+
+Erlend kysyi keitä nuo toiset lapset olivat. Lauritsa vastasi, että
+poika oli Haavard Trondinpoika, nuorin Sundbun lapsista. Hänen oli
+ikävä aikuisten sisarustensa parissa, ja hän oli sanonut äkkiä jouluna
+tahtovansa lähteä isänsä sisaren matkaan. Tyttö oli Helga Rolvintytär
+-- sukulaisten oli täytynyt ottaa luoksensa lapset lähtiessään
+Blakarsarvista hautajaisten jälkeen; oli surku antaa näiden nähdä
+isäänsä siinä tilassa. Ramborgilla oli hauska, kun hän oli saanut
+kasvinkumppalit. "Tässä aletaan jo vanheta Ragnfridin kanssa", virkahti
+Lauritsa. "Ja tämä tässä on vallattomampi ja hehkuvampi kuin Kristiina
+oli." Hän silitti tyttären kiharaa päätä.
+
+Erlend istui anopin viereen, ja tämä kyseli häneltä Kristiinan
+synnytyksestä. Vävy huomasi Lauritsan kuuntelevan heitä. Sitten tämä
+nousi ja meni ottamaan hattunsa ja viittansa. Sanoi aikovansa käväistä
+pappilassa -- kutsumassa Sira Eirikiä juomaan.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Lauritsa kulki lumeen astuttua tietä yli peltojen Romundgaardiin.
+Kuu oli häviämäisillään vuoren taa -- mutta tuhansia tähtiä säihkyi
+valkoisten harjanteiden yllä. -- Hän toivoi papin olevan kotona -- hän
+ei jaksanut istua kauemmin toisten joukossa.
+
+Mutta tultuaan kartanon piha-aitojen kohdalle hän näki pienen lyhdyn
+lekkuvan edessään. Vanha Audun kantoi sitä -- ja huomatessaan, että
+tiellä oli ihmisiä, hän helisytti pientä hopeatiukuaan. Lauritsa
+Bjørgulfinpoika viskautui polvilleen kinokseen tiepuoleen.
+
+Audun kulki ohi lyhtyineen ja tiukuineen, jolla oli vieno ja heleä
+ääni. Perästä ratsasti Sira Eirik. Hän nosti hostiarasian korkealle
+ajaessaan ohi polvistuvan miehen, ei katsonut sivulle, vaan ratsasti
+hiljaa ohi; ja Lauritsa kumarsi syvään ja ojensi kätensä ylös
+tervehtien Vapahtajaansa.
+
+-- Papin seurassa oleva mies oli Einar Hnufanpoika, -- niinpä läheni
+loppu siis tuotakin vanhusta --! Niin, niin, Lauritsa luki kuolevien
+puolesta määrätyt rukoukset ennen kuin nousi ja palasi kotiin. Yöllinen
+kohtaus Jumalan kanssa oli kuitenkin vahvistanut ja lohduttanut paljon.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Levolle käytyä kysyi Lauritsa vaimoltaan:
+
+"Tiesitkö sinä tästä -- että Kristiinan asiat olivat niin?"
+
+"Etkö sinä tiennytkään?" sanoi Ragnfrid.
+
+"En", vastasi mies niin pian, että toinen huomasi hänen sittenkin
+joskus epäilleen asiaa.
+
+"Kesällä minä kyllä pelkäsin sitä yhteen aikaan", sanoi äiti
+viivytellen. "Nähdessäni, ettei hänessä kestänyt ruoka. Mutta sitten
+luulin erehtyneeni. Hän oli niin iloinen koko ajan, kun varustimme
+häitä --"
+
+"_Siihen_ hänellä olikin syytä", virkahti isä hiukan pilkallisesti.
+"Mutta ihmettelen, ettei hän sanonut mitään sinulle -- vaikka sinä olet
+hänen äitinsä."
+
+"Sen sinä sanot nyt, kun hän on tehnyt pahoin", vastasi Ragnfrid
+katkerasti. "Tiedäthän sinä, ettei Kristiina ole milloinkaan
+turvautunut minuun."
+
+Lauritsa ei puhunut enempää. Vähän ajan kuluttua hän toivotti
+vaimolleen lempeästi hyvää yötä ja asettui hiljaa hänen viereensä. Unta
+hän ei tuntenut saavansa hyvään aikaan.
+
+Kristiina --, Kristiina -- hänen pikku tyttönsä --.
+
+-- Lauritsa ei ollut milloinkaan sanallakaan koskettanut sitä, mitä
+Ragnfrid oli uskonut hänelle tuona yönä. Eikä Ragnfridilla ollut
+pienintäkään syytä sanoa, että Lauritsasta olisi huomannut hänen
+ajatelleen asiaa sen koommin. Hän ei ollut toisenlainen vaimoaan
+kohtaan -- pikemminkin hän oli koettanut olla entistä hellempi ja
+ystävällisempi. Mutta hän ei ollut ensi kertaa tänä talvena huomannut
+Ragnfridissa katkeruutta tai nähnyt tämän vainuavan salattua loukkausta
+aivan viattomissa sanoissa. Hän ei ymmärtänyt sitä eikä tiennyt siihen
+mitään neuvoa -- ja niin se sai olla.
+
+Isä meidän, joka olet taivaissa --. Hän rukoili Kristiinan ja hänen
+lapsensa puolesta. Lopuksi hän rukoili voimaa, jotta jaksaisi kärsiä
+Erlend Nikulauksenpoikaa tyynellä mielellä niin kauan kuin hänen oli
+pakko nähdä tätä talossaan.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Lauritsa ei mitenkään sallinut tyttären miehen lähteä kotimatkalle
+ennen kuin näkisi, miltä tämän ranne alkoi näyttää. Eikä hän tahtonut
+lähettää Erlendiä takaisin yksin.
+
+"Kristiina tulisi iloiseksi, jos te tulisitte mukaan", sanoi Erlend
+eräänä päivänä.
+
+Lauritsa oli ensin vaiti. Sitten hän ilmoitti kaikenlaisia esteitä.
+Ragnfrid ei varmaankaan mielellään jäisi yksin kotiin. Ja jos hän
+lähtisi niin kauas pohjoiseen, hän tuskin ehtisi takaisin kevätkylvöjen
+ajaksi. Mutta asia päättyi kuitenkin lopulta niin, että hän lähti
+Erlendin matkaan. Hän ei ottanut mukaan miehiä, vaan aikoi palata
+kotiin Raumsdalista lähtevällä laivalla; saihan hän hevosia laakson
+varrelta -- hänellä oli tuttavia kaikkialla matkan varrella.
+
+       *       *       *       *       *
+
+He eivät puhelleet paljoa matkalla, mutta tulivat hyvin toimeen.
+Lauritsalla oli kova työ pysyä Erlendin perässä; hän ei tahtonut
+tunnustaa, että vävy hiihti liian kovaa. Mutta Erlend huomasi asian ja
+sovitti heti vauhdin appensa mukaan. Hän koki kaikin tavoin miellyttää
+vaimonsa isää -- ja hänellä oli oma hiljainen, pehmeä tapansa silloin,
+kun hän tahtoi voittaa jonkun ihmisen ystävyyden.
+
+Kolmantena iltana he jäivät yöksi erääseen kivimajaan. Matkalla oli
+ollut paha ilma ja sumu, mutta Erlend uskoi löytävänsä yhtä hyvin
+näinkin. Lauritsa oli huomannut Erlendin tuntevan ihmeellisen tarkasti
+kaikki maan ja ilman merkit ja eläinten luonnon sekä tavat -- ja hän
+tiesi missä oltiin. Kaiken sen, mitä hän itse oli oppinut tuntureita
+taivaltaessaan huomion ja muistinsa avulla, näytti tuo toinen tietävän
+aivan sokeasti. Erlend nauroi sille -- mutta sanoi vain tuntevansa tuon
+kaiken itsestään.
+
+He löysivät kivimajan pimeässä, täsmälleen siihen aikaan kuin Erlend
+oli sanonut. Lauritsa muisti miten hän kerran itse tämmöisenä yönä oli
+kaivautunut lumeen nuolenkantaman päähän omasta hevosleiristään. Lumi
+oli kasautunut majan seiniä vasten, niin että heidän täytyi tunkeutua
+sisään savuaukon kautta. Erlend peitti aukon hevosen nahalla, joka oli
+majassa, ja kiinnitti sen hirsien väliin puunkappaleilla. Hän työnsi
+majaan tuiskunneen lumen sivummalle suksella ja teki takkakiville tulen
+jäätyneistä puista, joita oli majassa. Penkin alta hän sitten veti
+esiin kolme neljä metsäkanaa -- hän oli pannut ne sinne menomatkalla
+etelään -- pyöritti niitä lattian savessa, joka oli pehmennyt tulen
+ympäriltä, ja viskasi sitten saviset möykyt tuleen.
+
+Lauritsa loikoi multapenkillä, johon Erlend oli laittanut niin mukavan
+sijan kuin suinkin heidän selkärepuistaan ja viitoistaan.
+
+"Tuolla lailla paistavat huovit varastettuja kanoja, Erlend", hän sanoi
+nauraen.
+
+"Minä opin yhtä ja toista kreivin palveluksessa ollessani", sanoi
+Erlend, hänkin nauraen.
+
+Ja nyt hän oli niin ketterä ja vilkas, ettei appi ollut tuntea häntä
+entiseksi mieheksi; hän oli nähnyt Erlendin aina hiljaisena ja hieman
+töykeänä. Istuessaan siinä appiukkonsa edessä lattialla Erlend
+ryhtyi nyt kertomaan niistä vuosista, jolloin hän oli ollut kreivi
+Jaakon palveluksessa Hallandissa. Hän oli ollut joukkueen päällikkö
+ja vartioinut rannikkoa kolmella pienellä laivalla. Erlendin silmät
+välkkyivät kuin lapsen -- hän ei kerskunut, hän antoi vain kielen
+käydä. Lauritsa loikoi häntä katsellen.
+
+Hän oli rukoillut Jumalalta kärsivällisyyttä tyttären miestä kohtaan --
+nyt häntä melkein suututti, sillä hän huomasi pitävänsä tästä enemmän
+kuin oikeastaan tahtoi. Hän muisti, että tuona yönä, jolloin kirkko
+paloi, hän oli pitänyt Erlendistä. Hänen pitkä hongankolistajavartensa
+ei ollut vailla miehuutta. Isän sydämessä tuntui ilkeä pistos --
+oli sääli Erlendiä, hänestä olisi voinut olla parempaankin kuin
+viettelemään naisia. Mutta nuo muut paremmat toimet olivat supistuneet
+enimmäkseen poikamaisiin kujeihin. Jos olisi ollut sellaiset ajat, että
+joku taitava päällikkö olisi voinut ottaa tuon miehen ohjattavakseen ja
+käskettäväkseen, niin kukaties -- mutta nykyinen aika oli sellainen,
+että jokaisen tuli luottaa omaan arvostelukykyynsä niin monessa
+seikassa -- ja Erlendin asemassa olevan miehen tuli osata päättää
+omasta ja monien muiden menestyksestä. Ja tuo tuossa oli Kristiinan
+mies.
+
+Erlend katsoi appeensa. Hän kävi itsekin vakavaksi. Sitten hän sanoi:
+
+"Tahtoisin pyytää, Lauritsa, -- ennen kuin saavumme minun talooni --
+että sanoisitte minulle, mitä teillä on sydämellänne."
+
+Lauritsa oli vaiti.
+
+"Tiedättehän", puhui Erlend edelleen, -- "että minä haluaisin nöyrtyä
+edessänne sillä tapaa kuin toivotte ja korvata kaiken siten kuin te
+katsotte minun tekoni ansainneen --"
+
+Lauritsa katsoi noihin nuoriin kasvoihin -- ja hymyili sitten
+omituisesti:
+
+"Se taitaisi käydä vaikeaksi, Erlend -- minun sanoa ja sinun täyttää
+-- voit antaa sievoisen lahjan Sundbun kirkolle ja papeille, joita te
+myös piditte narreinanne", sanoi hän kiihtyen. "En tahdo puhua enempää
+tästä! -- Nuoruuttakaan sinä et voi syyttää. Rehellisempää olisi ollut,
+Erlend, jos olisit tullut eteeni ennen kuin varustimme häitä --"
+
+"Niin", sanoi Erlend. "Mutta minä en tiennyt silloin miten asiat olivat
+enkä tiennyt tulevan ilmi, että minä olin loukannut teitä."
+
+Lauritsa kohosi istualleen:
+
+"Etkö sinä tiennyt naimisiin mennessäsi, että Kristiina --?"
+
+"En", sanoi Erlend apean näköisenä. "Olimme olleet naimisissa lähemmä
+kaksi kuukautta ennen kuin ymmärsin sen."
+
+Lauritsa katsoi hieman ihmeissään häneen, mutta ei sanonut mitään.
+Silloin puuttui Erlend puhumaan, haparoiden ja heikosti.
+
+"Olen iloinen, appi, että läksitte mukaan. Kristiina on ollut koko
+talven niin raskasmielinen -- hän on sanonut minulle tuskin sanaakaan.
+Minusta tuntui usein siltä kuin hän ei viihtyisi Husabyssä eikä minun
+luonani."
+
+Lauritsa vastasi kylmäkiskoisesti ja vieraammin:
+
+"Niin on kai kaikkien nuorten vaimojen laita. Nyt, kun hän on taas
+terve, tulette te pian yhtä hyviksi ystäviksi kuin mitä olitte ennen",
+lausui hän hieman pilkallisesti hymyillen.
+
+Mutta Erlend istui tuijottaen hiillokseen. Nyt hän tiesi sen äkkiä
+aivan varmasti -- vaikka hän oli tiennyt sen siitä hetkestä asti,
+jolloin hän näki pienet punaiset lapsenkasvot vasten Kristiinan
+valkoista olkapäätä -- etteivät heidän välinsä enää milloinkaan tulisi
+sellaisiksi kuin ne olivat ennen olleet.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Lauritsan astuessa pikkutupaan Kristiinan luo tämä nousi istualleen
+vuoteessa ja ojensi molemmat kätensä isäänsä vastaan. Hän pani kätensä
+isänsä kaulaan ja itki itkemistään, niin että Lauritsa lopulta aivan
+rupesi pelkäämään.
+
+Kristiina oli jo ollut jalkeilla jonkin aikaa, mutta sitten hän sai
+jostakin kuulla Erlendin lähteneen yksin laaksoon, ja tämän viipyessä
+hän tuli niin levottomaksi että sai kuumeen. Ja silloin hänen täytyi
+käydä jälleen vuoteeseen.
+
+Kyllä näkyi, että hän oli vielä heikko -- hän itki milloin mitäkin. --
+Uusi vakinainen pappi Sira Eiliv Serkinpoika oli tullut taloon Erlendin
+ollessa poissa. Hän oli käynyt usein kartanon emännän luona lukemassa
+tälle -- mutta Kristiina itki niin mahdottomista syistä, ettei pappi
+viimein tiennyt, mitä hänelle saattoi lukea.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Eräänä päivänä isän istuessa hänen luonaan tahtoi Kristiina kapaloida
+lapsensa itse niin, että isä oikein saisi nähdä, miten kaunis ja
+tervejäseninen hänen poikansa oli. Poika potki sitten alastomana
+kapaloittensa päällä äitinsä edessä.
+
+"Mikäs merkki sillä on rinnassa?" kysyi Lauritsa.
+
+Aivan sydämen kohdalla oli lapsella pieniä veripunaisia pilkkuja --
+näytti siltä kuin verinen käsi olisi koskenut poikaan. Kristiinasta oli
+itsestäänkin ensin tuntunut pahalta, kun hän näki tuon merkin. Mutta
+hän oli koettanut lohduttautua ja sanoi nytkin:
+
+"Ei se taida olla muuta kuin muistomerkki -- minä kouraisin sydäntäni,
+kun näin kirkkomme palavan."
+
+Isä hätkähti. Niin. Eihän hän tiennyt kuinka kauan -- tai kuinka paljon
+-- tytär oli salannut. Eikä hän ymmärtänyt, miten Kristiina oli voinut
+-- hänen oma lapsensa -- tehdä hänelle tämän.
+
+"Ette taidakaan pitää pojastani", kysyi Kristiina isältään moneen
+kertaan, ja Lauritsa hymyili ja sanoi, että kyllä hän piti. Hän oli
+myös laskenut runsaasti lahjoja sekä kätkyeen että lapsivuoteessa
+makaavan tyttärensä viereen. Mutta Kristiinan mielestä kukaan ei
+pitänyt hänen pojastaan -- Erlend kaikista vähimmin. "Katsokaa, isä",
+pyysi hän, "näittekö, nythän se nauroi -- oletteko milloinkaan nähnyt
+niin kaunista lasta kuin Naakkve, isä?" Kristiina kysyi tätä yhä
+uudelleen, ja kerran sanoi Lauritsa, aivan kuin ajatuksissaan:
+
+"Haavard, sinun veljesi -- toinen poikamme -- oli kovin kaunis lapsi."
+
+Hetken kuluttua kysyi Kristiina heikolla äänellä:
+
+"Hänhän eli kauimmin minun veljistäni --?"
+
+"Niin. Hän ehti elää kaksi talvea. -- Nyt sinä et saa taas ruveta
+itkemään, Kristiina", pyysi isä hiljaa.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Lauritsa ja Gunnulf Nikulauksenpoika eivät pitäneet siitä, että poikaa
+kutsuttiin Naakkveksi; sehän oli kastettu Nikulaukseksi. Erlend intti,
+että sama nimihän se oli, mutta Gunnulf sanoi, että eipäs ollut; vain
+pakanuuden aikaisissa saduissa kerrottiin miehistä, joiden nimi oli
+ollut Naakkve. Mutta Erlend ei tahtonut sittenkään käyttää nimeä, joka
+oli ollut hänen isällään. Ja Kristiina nimitti aina poikaa siksi, joksi
+Erlend oli häntä ensin kutsunut.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Ja niin oli Kristiinan otaksuman jälkeen koko Husabyssä yksi ainoa,
+joka täydelleen käsitti, miten ihana toivelapsi hänen Naakkvensa oli.
+Se oli uusi pappi, Sira Eiliv --. Hän oli siinä suhteessa melkein yhtä
+ymmärtäväinen kuin lapsen äiti.
+
+Sira Eiliv oli lyhyt, hentorakenteinen mies, jolla oli pieni,
+pyöreä vatsa. Hän oli kovin vähäpätöisen näköinen -- sellaisetkin,
+jotka olivat puhuneet hänen kanssaan jo monesti, eivät tahtoneet
+oppia ymmärtämään, että hän oli pappi; niin tavalliset kasvot
+hänellä oli. Hänen hiuksensa ja ihonsa olivat samanväriset -- kuin
+keltaisenpunertava hiekka -- ja hänen pyöreät, vedenväriset silmänsä
+olivat aivan litteät. Tavoiltaan hän oli hiljainen ja nöyrä, mutta
+mestari Gunnulf sanoi Sira Eiliviä niin oppineeksi, että hänkin olisi
+voinut suorittaa tohtorin tutkinnon, ellei hän olisi ollut niin
+vaatimaton. Mutta se, mikä häntä kaunisti vielä paljon enemmän kuin
+oppi, oli puhdas elämä, nöyryys ja syvä rakkaus Kristukseen ja hänen
+kirkkoonsa.
+
+Hän oli alhaista sukuperää, ja vaikka hän ei ollut paljon vanhempi
+Gunnulf Nikulauksenpoikaa, näytti hän melkein vanhalta. Gunnulf
+oli tuntenut hänet siitä asti kun he olivat yhdessä käyneet
+koulua Nidarosissa, ja hän puhui aina suurella rakkaudella Eiliv
+Serkinpojasta. Erlend mielestään oli saanut Husabyhyn mitättömän papin,
+mutta Kristiinassa syttyi paikalla luottamus ja rakkaus häneen.
+
+Kristiina jäi asumaan edelleen pikkutupaan lapsineen, senkin jälkeen
+kun hänet oli kirkotettu. Tuo oli vaikea päivä Kristiinalle -- Sira
+Eiliv talutti hänet kirkkoon, mutta ei rohjennut antaa hänelle
+Herran ruumista. Kristiina oli ripittänyt itsensä hänelle, mutta
+sille synnille, johon hän oli tullut vikapääksi osallisuudellaan
+toisen ihmisen epäautuaaseen lähtöön, täytyi hänen hakea sovitusta
+arkkipiispalta. Tuona aamuna, jolloin Gunnulf oli istunut Kristiinan
+luona ja kuullut hänen purkavan sieluntuskaansa, hän oli laskenut
+Kristiinan sydämelle, että niin pian kuin hän oli pelastunut
+ruumiillisesta vaarasta, täytyi hänen rientää hakemaan parannusta
+sielulleen. Heti kun hän oli saanut takaisin terveytensä, tuli hänen
+täyttää Pyhälle Olaville antamansa lupaus. Tämä oli esirukouksillaan
+saattanut hänen poikansa terveenä ja elävänä maailmaan ja kasteen
+liittoon. Kristiinan tuli nyt lähteä paljasjaloin hänen haudalleen ja
+laskea sinne se kultainen seppele, neitojen kunniakoru, jota hän oli
+hoitanut niin huonosti ja kantanut vääryydellä. Ja Gunnulf neuvoi häntä
+valmistautumaan tuolle matkalle yksinäisellä elämällä, rukouksilla,
+sananlukemisella ja mietiskelyllä sekä paastolla -- mutta pysymään
+kuitenkin kohtuuden rajoissa rintalapsen tähden.
+
+Illalla hänen istuessaan suruissaan kirkotuksensa jälkeen oli Gunnulf
+tullut hänen luokseen ja antanut hänelle paternoster-rukousnauhan. Hän
+sanoi, että vieraissa maissa käyttivät muutkin kuin luostariväki ja
+papit sellaisia apunaan hartaudenharjoituksessa. Nauha oli sanomattoman
+kaunis; sen helmet olivat eräänlaista keltaista puuta, jota tuodaan
+Intiasta, ja ne tuoksuivat niin hyvältä ja makealta, että todella
+muistuttivat sitä, mitä oikean rukouksen tuli olla -- sydämen uhria ja
+pyrkimystä Jumalan mielen mukaiseen elämään. Välissä oli merenvahaisia
+ja kultaisia helmiä, ja risti oli kauniista emaljista.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Erlend seurasi kaipaavasti katseellaan nuorta vaimoaan, kun tämä tuli
+häntä vastaan pihamaalla. Näin kaunis hän ei ollut vielä milloinkaan
+ollut -- pitkä, solakka vartalo oli entistä kukkeampi yksinkertaisessa,
+mullanruskeassa, värjäämättömästä sarasta valmistetussa puvussa. Karkea
+aivinaliina, joka peitti hänen tukkansa ja kaulansa ja hartiansa,
+ilmaisi yhä selvemmin, miten hohtavan valkoiseksi hänen ihonsa oli
+käynyt. Kevätauringon langetessa hänen kasvoilleen näytti siltä kuin
+valo olisi tunkeutunut syvälle hänen lihaansa, niin hohtava se oli
+-- silmät ja huulet näyttivät aivan läpikuultavilta. Jos Erlend meni
+alas pikkutupaan katsomaan lasta, niin painoi Kristiina alas suuret,
+valkoiset luomensa Erlendin katsoessa häntä -- hän oli niin kainon ja
+hempeän näköinen, että Erlend uskalsi tuskin koskettaa hänen kättään.
+Jos hänellä oli Naakkve rinnoillaan, niin hän peitti huntunsa kulmalla
+aukeaman, josta näkyi hänen valkea pintansa. Erlendistä tuntui aivan
+siltä kuin hänen vaimonsa olisi tahdottu lähettää taivaaseen.
+
+Näin Erlend laski leikkiä veljensä ja appensa seurassa heidän
+istuessaan illoin tuvassa --, kun siellä oli pelkästään miehiä.
+Husabystä oli tullut suorastaan tuomiokirkko. Tuossa oli Gunnulf ja
+tuossa Sira Eiliv; appi oli puoleksi pappi hänkin, ja nyt tahdottiin
+hänestäkin samaa. Siis yhteensä kolme pappia samaan taloon. Mutta
+toiset nauroivat hänelle.
+
+Tänä keväänä piti Erlend Nikulauksenpoika hyvää huolta talonsa
+asioista. Vuoden kuluessa korjattiin kaikki aidat, ja portit
+ilmestyivät paikoilleen oikeaan aikaan; kynnöt ja kylvöt suoritettiin
+varhain ja kunnollisesti, ja Erlend lisäsi karjaansa mainioilla uusilla
+elukoilla -- hänen oli täytynyt tapattaa koko joukko entisiä, eikä
+se varsin suuri vahinko ollutkaan, joukossa kun oli paljon huonoa ja
+vanhaa. Hän palkkasi väkeä tervanpolttoon ja tuohenkiskontaan, ja
+rakennuksia ja kattoja paranneltiin. Sellaista järjestystä ei talossa
+oltu nähty sitten vanhan Nikulaus-herran voiman päivien. Erlendin
+kerrottiinkin saaneen neuvoa ja tukea vaimonsa isältä. Tämän ynnä
+veljensä kanssa liikkui Erlend ystävien ja omaisten luona kaukana
+toisissa kylissä. Mutta nyt hän ratsasti komeasti, kuten toisetkin
+isoiset, pari reipasta, kaunista huovia kerallaan. Ennen vanhaan oli
+Erlendin ollut tapana ratsastaa maita mantereita kurittoman ja hurjan
+saattojoukon kera. Nyt loppuivat vanhat puheet Erlend Nikulauksenpojan
+kiihkeästä ja pahennusta herättäneestä elämästä ja Husabyn
+hoidottomuudesta tai lauhtuivat hyväntahtoiseksi pilaksi. Ihmiset
+hymyilivät ja tuumivat, että Erlendin nuori emäntä oli ehtinyt saada
+aikaan paljon kuudessa kuukaudessa.
+
+Vähää ennen Botolvin-messua lähti Lauritsa Bjørgulfinpoika Nidarosiin
+mestari Gunnulfin seurassa. Hänen piti asua papin vieraana pari päivää
+käydäkseen Pyhän Olavin ja muissa kaupungin kirkoissa ennen kuin
+lähti paluumatkalle etelää kohti kotiinsa Jørundgaardiin. Hän erosi
+tyttärestään ja tämän miehestä ystävyydessä ja sovussa.
+
+
+
+
+VI
+
+
+Kristiinan oli määrä mennä Nidarosiin kolme päivää jälkeen
+Seljamiesten-messun -- lopummalla kuukautta alkoi kaupungissa jo
+Olavin-pyhien edellinen hälinä ja kiire, ja aikaisemmin ei arkkipiispa
+ollut kaupungissa.
+
+Edellisenä iltana oli mestari Gunnulf tullut Husabyhyn, ja varhain
+seuraavana aamuna hän meni Sira Eilivin kanssa kirkkoon huomenmessuun.
+Kaste peitti harmaana loimena maan Kristiinan mennessä kirkkoon, mutta
+aurinko kultasi harjun laella olevan metsän ja käki kukkui rinteellä --
+hänelle näytti tulevan kaunis vaellusilma.
+
+Kirkossa ei ollut ketään muita kuin Erlend ja hänen vaimonsa ynnä
+papit valaistussa kuorissa. Erlend katsoi Kristiinan paljaita
+jalkoja. Kivinen lattia tuntui varmaan jääkylmältä. Kristiina aikoi
+vaeltaa kolmen peninkulman matkan ilman muita saattajia kuin heidän
+rukouksensa. Hän koetti ylentää sydämensä Jumalan luo innokkaammin kuin
+vuosikausiin.
+
+Kristiina oli pukeutunut tuhkanväriseen hameeseen, ja hänellä oli nuora
+vyötäisten ympärillä. Sen alla tiesi Erlend hänellä olevan karkean
+piikkopaidan. Kireään sidottu sarkaliina peitti hänen tukkansa.
+
+Heidän astuessaan kirkosta aamuiseen auringonpaisteeseen tuli heitä
+vastaan eräs palvelusneidoista kantaen lasta. Kristiina istui hirren
+nenään. Ja kääntäen selän miehelleen hän antoi nyt poikansa imeä
+itsensä kylläiseksi ennen lähtöä. Erlend jäi seisomaan liikkumatta
+kappaleen matkaa taemmaksi -- hänen poskensa olivat kalpeat ja jäykät
+jännityksestä.
+
+Papit ilmestyivät kirkosta hetkistä myöhemmin -- he olivat jättäneet
+messupaitansa sakaristoon. He pysähtyivät Kristiinan luo. Sira Eiliv
+jatkoi melkein heti matkaa kartanoa kohti, mutta Gunnulf jäi auttamaan
+Kristiinaa, kun tämä sitoi lapsen lujasti selkäänsä.
+
+Kaulasta riippuvassa pussissa oli hänellä kultainen seppeleensä, rahaa
+ja hiukan suolaa ja leipää. Hän otti käteensä sauvan, niiasi syvään
+papille ja alkoi hiljalleen vaeltaa pohjoista polkua, joka vei ylös
+metsään.
+
+Erlend jäi seisomaan paikalleen -- pelottavan kalpeana kasvoiltaan.
+Yhtäkkiä hän alkoi juosta. Pohjoispuolella kirkon oli muutamia
+ruohoisia kukkuloita, joilla kasvoi tyhjäksikaluttua katajaa ja matalaa
+koivua -- se oli vuohien laidunpaikka. Erlend juoksi kukkulalle, sieltä
+hän näki Kristiinan vielä vähän matkaa ennen kuin tämä katosi metsään.
+
+Gunnulf tuli hitaasti veljensä jäljestä. Hän näytti sangen pitkältä ja
+mustalta aamun kirkkaudessa. Hänkin oli hyvin kalpea.
+
+Erlend seisoi huulet puoliavoinna; kyyneleet valuivat pitkin hänen
+kalpeita poskiaan. Yhtäkkiä hän sortui polvilleen, -- sitten hän
+viskautui suinpäin lyhyeksi jyrsitylle nurmelle ja jäi makaamaan siihen
+itkien ja repien kanervaa pitkillä ruskeilla sormillaan.
+
+Gunnulf seisoi liikahtamatta. Hän katsoi alas itkevään mieheen --
+katsoi metsään, jonne vaimo oli kadonnut.
+
+Erlend kohotti hiukan päätään:
+
+"Gunnulf -- oliko tämä tarpeen --? Oliko tarpeellista vaatia häneltä
+tätä", kysyi hän jälleen. "Etkö sinä olisi voinut antaa hänelle
+synninpäästöä?"
+
+Toinen ei vastannut, ja Erlend jatkoi:
+
+"Minähän olin käynyt ripillä ja maksanut sakot, minä." Hän kohosi
+istualleen. "Minä ostin hänelle kuusikymmentä messua ja jokavuotisen
+sielumessun ja haudan vihityssä maassa -- minä ripitin syntini
+Helge-piispalle ja tein matkan pyhän veren kirkkoon Schweriniin. Eikö
+se olisi riittänyt Kristiinankin puolesta?"
+
+"Vaikka oletkin tehnyt kaiken tämän", sanoi pappi hiljaa, "-- kantanut
+Jumalalle murtuneen sydämen ja saanut häneltä täyden sovituksen, --
+niin ymmärrät kai sentään, että sinun tulee koettaa poistaa maallisten
+syntiesi jälkiä edelleenkin. Sitä, mitä sinä olet rikkonut häntä
+vastaan, joka nyt on vaimosi, viettelemällä hänet ensin epäpuhtaaseen
+elämään ja saattamalla hänet sitten syylliseksi murhaan -- et sinä
+voi sovittaa hänen puolestaan, sen voi vain Jumala. Rukoile, että hän
+suojaisi vaimoasi tällä vaelluksella, jolla sinun ei ole suotu seurata
+ja suojella häntä. Äläkä unohda, veli, koko yhteiselämänne aikana, että
+olet nähnyt vaimosi lähtevän talostasi siten -- enemmän sinun kuin
+omien syntiensä tähden."
+
+Tuokion kuluttua Erlend sanoi:
+
+"Olin vannonut Jumalan ja kristillisen uskoni nimessä, ennen kuin
+riistin hänen kunniansa, etten milloinkaan huolisi ketään muuta
+vaimokseni, ja hän lupasi, ettei hän huolisi muita kuin minut koko
+elämänsä aikana. Sinä olet sanonut itse, Gunnulf, että sellainen on
+side, joka kestää Jumalan edessä; se, joka sen jälkeen ottaa toisen, on
+tekevä huorin hänen silmiensä edessä. Mutta eihän se siis voinut olla
+epäpuhtautta, että Kristiina tuli minun omakseni."
+
+"Se ei ollut synti, että sinä olit hänen kanssaan", virkkoi pappi
+hetken kuluttua. "Jos se olisi saattanut tapahtua loukkaamatta muita
+lakeja -- mutta sinä johdit hänet syntiseen vastarintaan niitä kohtaan,
+jotka Jumala oli asettanut tämän lapsen kaitsijaksi -- ja saatoit
+viimein hänen päälleen verisynnin. Sanoin senkin silloin kun puhelimme
+tästä; siksi on kirkko laatinut sellaisen lain, että avioliittoon
+aikovat on ensin kuulutettava ja että me papit emme saa vihkiä neitoa
+ja miestä vastoin sukulaisten tahtoa." Hän istuutui maahan, kietoi
+kätensä toisen polvensa ympärille ja tuijotti kirkkaaseen kesäiseen
+laaksoon, jonka pohjalla välkkyi pieni sininen järvi. "Tiedäthän itse
+kylväneesi ohdakkeita ja nokkosia ja orjantappuroita -- kuinka luulit
+voivasi johtaa nuoren neidon luoksesi ilman että hän saa verinaarmuja
+--"
+
+"Sinä puolsit minua useammin kuin kerran, veli, siihen aikaan kun minä
+olin Elinen kanssa", sanoi Erlend hiljaa. "En ole milloinkaan unohtanut
+sitä --"
+
+"Tuskinpa olisin tehnyt sitä", vastasi Gunnulf vapisevalla äänellä,
+"jos olisin osannut aavistaa sinun voivan kohdella siten kainoa nuorta
+neitoa -- joka oli lapsi sinun rinnallasi."
+
+Erlend oli vaiti. Gunnulf kysyi hiljaa:
+
+"Erlend -- etkö sinä kertaakaan ajatellut Oslossa ollessanne,
+mikä Kristiinaa olisi kohdannut, jos hän olisi saanut lapsen --
+nunnaluostarissa, ollessaan toisen kihlattu? Etkö ajatellut, että hänen
+isänsä oli ylpeä ja kunniantuntoinen mies -- ja että hän oli suurta
+sukua, joka ei ollut tottunut sietämään häpeää?"
+
+"Tietysti ajattelin" -- Erlend oli kääntänyt kasvonsa pois. "Munan oli
+luvannut pitää hänestä huolta --. ilmoitin siitä Kristiinalle."
+
+"Munan! Saatoitko kertoa Munanin kaltaiselle miehelle Kristiinan
+kunniasta --"
+
+"Hän ei ole sellainen kuin luulet", sanoi Erlend lyhyesti.
+
+"Entä mitä olisi sukulaisemme Katri sanonut. Sillä et kai sinä
+tarkoittanut, että Munanin olisi pitänyt viedä hänet johonkin toiseen
+kartanoonsa, jalkavaimojensa joukkoon --"
+
+Erlend iski nyrkkinsä mäkeen niin että rystyt tulivat verille.
+
+"No jo on piru merrassa, kun vaimo menee ripittämään itsensä miehen
+veljelle --!"
+
+"Ei hän ole ripittänyt itseään minulle", sanoi pappi, "enkä minä ole
+hänen pappinsa. Hän valitti minulle katkeraa hätäänsä ja kärsimystään
+-- ja minä koetin lohduttaa ja neuvoa häntä parhaimman ymmärrykseni
+mukaan."
+
+"Hyvä." Erlend nakkasi päänsä niskaan ja katsoi veljeensä. "Kyllä
+tiedän -- ettei minun olisi pitänyt tehdä siten eikä antaa hänen tulla
+luokseni Brynhildin taloon --"
+
+Pappi jäi ällistyksestä sanattomaksi.
+
+"Brynhild Flugan --"
+
+"Niin, eikö hän sanonut sitä, kun sanoi kaiken muun?"
+
+"Taitaapa Kristiinan käydä vaikeaksi kertoa sellaista miehestään
+ripissä", sanoi pappi hetken kuluttua. "Hän kuolisi varmaan mieluummin
+kuin sanoisi sellaista kenellekään muulle." Gunnulf istui vaiti vähän
+aikaa ja sanoi sitten ankarasti ja kiihtyneenä:
+
+"Ja jos sinä pidit itseäsi hänen miehenään Jumalan edessä, Erlend,
+jonka tuli kaitsea ja suojata häntä -- on sinun tekosi mielestäni
+vieläkin pahempi. Houkuttelit hänet metsiin ja latoihin ja annoit
+hänen tulla huoran ovien sisälle. Ja viimein Bjørn Gunnarinpojan ja
+Aashild-rouvan taloon."
+
+"Sinun ei pidä puhua siten Aashild-tädistä", sanoi Erlend hiljaa.
+
+"Itse sanoit ennen uskovasi, että Aashild-täti oli ottanut sedältämme
+hengen -- yksissä neuvoin tuon Bjørn-herran kanssa."
+
+"Samantekevä", sanoi Erlend kiivaasti. "Minä pidän Aashild-tädistä."
+
+"Tiedän sen", lausui pappi, ja hänen suunsa vetäytyi pieneen
+halveksuvaan hymyyn, "koskapa olisit jättänyt hänen asiakseen kohdata
+Lauritsa Bjørgulfinpoikaa sen jälkeen, kun sinä olit karannut
+hänen tyttärensä kanssa. Sinä näyt luulevan, Erlend, että sinun
+ystävyydestäsi kannattaa maksaa hyvin paljon --"
+
+"Herra Jeesus sinua!" Erlend kätki kasvot käsiinsä. Mutta Gunnulf
+jatkoi:
+
+"Olisitpa nähnyt vaimosi sieluntuskan ja kuinka hän vapisi kauhusta
+syntiensä tähden, kun hän oli vailla apua ja synninpäästöä --
+odottaessaan sinun lapsesi syntymistä, kuoleman seisoessa kynnyksellä
+-- hänen itsensäkin ollessa vain lapsi ja niin onneton --"
+
+"Tiedän, tiedän!" Erlendiä puistatti. "Tiedän hänen ajatelleen sitä
+kesken synnytystuskiansa. Jeesuksen tähden, Gunnulf, vaikene jo --
+olenhan minä sinun veljesi!"
+
+Mutta toinen jatkoi säälimättä:
+
+"Jos minä olisin ollut sellainen mies kuin sinä enkä pappi -- ja jos
+minä olisin johtanut harhaan nuoren kelpo neidon -- niin minä olisin
+vapauttanut itseni tuosta toisesta -- Herra armahda, ennen olisin
+tehnyt kuten Aashild-täti teki miehelleen ja joutunut helvetintuleen
+kuin voinut nähdä hänen kärsivän niin kuin viaton ystäväsi on kärsinyt
+--"
+
+Erlend istui ääneti ja vapisi.
+
+"Sanot olevasi pappi --", sanoi hän hiljaa. "Oletko niin täydellinen
+pappi, ettet ole milloinkaan tehnyt syntiä -- naisen kanssa?"
+
+Gunnulf ei katsonut veljeensä. Veri tulvahti laineena hänen kasvoilleen.
+
+"Sinulla ei ole oikeutta kysyä sitä -- mutta minä voin sittenkin
+vastata. Hän, joka kuoli ristinpuulla meidän syntiemme tähden, tietää,
+miten suuresti minä olen hänen armonsa tarpeessa. Mutta minä sanon
+sinulle, Erlend -- vaikkei hänellä koko maapallon pyöreällä kiekolla
+ole yhtään palvelijaa, joka olisi puhdas ja saastaton, ja vaikkei hänen
+pyhässä kirkossaan olisi yhtään ainoata pappia, joka olisi uskollisempi
+ja arvollisempi kuin minä poloinen kuninkaani petturi -- niin opetamme
+me kuitenkin kuninkaamme käskyjä ja lakeja. Eivät hänen sanansa saastu
+epäpuhtaan papin suussa, ne voivat vain polttaa ja kuluttaa meidän
+huulemme -- mutta tätä sinä kenties et ymmärrä. Sen sinä kuitenkin
+tiedät yhtä hyvin kuin minä ja jokainen syntinen perkeleen orja, jonka
+hän on lunastanut verellään, että Jumalan lakia ei ole oikeus järkyttää
+eikä hänen kunniaansa pienentää. Niin totta kuin hänen aurinkonsa mahti
+on yhtä valtava paistaessaan autioon mereen ja kuolleille kallioille
+kuin näille viljaville rinteille --"
+
+Erlend oli kätkenyt kasvonsa käsiinsä. Hän istui kauan vaiti, mutta kun
+hän alkoi puhua, oli hänen äänensä kova ja karu:
+
+"Pappi taikka maallikko -- koska et siis ole perin ankara
+siveellisyyden mies, niin etkö käsitä --? Olisitko sinä voinut tehdä
+naiselle, joka oli maannut sylissäsi -- synnyttänyt sinulle kaksi lasta
+-- niin kuin täti teki miehelleen?"
+
+Pappi oli ääneti kotvasen. Sitten hän sanoi hiukan pilkallisesti:
+
+"Sinähän et tuomitse niin ankarasti Aashild-tätiä --"
+
+"Miehestä se ei voi tuntua samalta kuin naisesta. Minä muistan sen
+kerran, jolloin he olivat viimeksi Husabyssä ja herra Bjørn oli heidän
+kanssaan. Istuimme tässä lieden luona, äiti ja täti ja herra Bjørn,
+joka lauloi ja soitteli heille -- minä seisoin hänen polveaan vasten.
+Silloin huusi Baard-setä tätiä luokseen -- hän oli sängyssä ja tahtoi
+tätiä jo nukkumaan -- hän käytti kauhean rivoja ja häpeämättömiä
+sanoja. Täti nousi, samoin herra Bjørn; hän lähti tuvasta, mutta ensin
+he katsoivat toisiinsa. Ajattelin myöhemmin, kun olin siksi vanha, että
+rupesin tajuamaan -- että ehkä se oli totta.
+
+"Olin pyytänyt päästä Bjørn-herralle tulennäyttäjäksi siihen aittaan,
+missä hän nukkui, mutta en uskaltanut lähteä, enkä uskaltanut nukkua
+salissakaan -- juoksin ulos ja paneuduin maata miestentupaan. Herran
+Jeesuksen nimessä, Gunnulf -- en usko, että miehestä voi tuntua siltä
+kuin Aashildista tuona iltana --.
+
+"Ei, Gunnulf -- murhata nainen -- tapaamatta häntä toisen vierestä -- ei
+--"
+
+Mutta Erlendhän oli sen tehnyt --. Tätä Gunnulf ei kuitenkaan saattanut
+sanoa veljelleen. Sitten kysyi pappi kylmästi:
+
+"Eikö sekään siis ole totta, että Eline oli ollut sinulle uskoton?"
+
+"Uskoton!" Erlend kääntyi äkkiä veljeensä päin vihan vimmassa.
+
+"Tarkoitatko sinä, että minun olisi pitänyt lukea hänelle viaksi se,
+että hän oli liittynyt Gissuriin, annettuani hänen tietää moneen
+kertaan, että meidän väleistämme täytyi tulla loppu."
+
+Gunnulf nyökkäsi hitaasti.
+
+"En. Olet oikeassa", sanoi hän väsyneesti ja hiljaa.
+
+Mutta Erlend yltyi saamastaan pienestä tunnustuksesta -- hän
+nytkäytteli niskojaan ja katsoi pappiin.
+
+"Sinä pidät ihmeen hyvää huolta Kristiinasta. Olet häärinyt hänen
+ympärillään koko kevään -- enemmän kuin veljen ja papin oikeastaan
+sopii. Minusta tuntuu melkein siltä kuin sinä et soisi häntä minulle.
+Ellei hänen laitansa olisi ollut sellainen kuin oli sinun ensi kertaa
+nähdessäsi hänet, saattaisi luulla --"
+
+Gunnulf katsoi häntä. Suunniltaan veljensä katseesta kavahti Erlend
+pystyyn -- ja Gunnulfkin nousi. Kun Gunnulf yhä edelleen katsoi
+häneen, uhkasi Erlend häntä nyrkillään. Pappi tarttui veljeään
+ranteisiin. Erlend aikoi hyökätä hänen kimppuunsa, mutta Gunnulf seisoi
+järkähtämättä.
+
+Silloin Erlend talttui. "Minun olisi pitänyt muistaa, että sinä olet
+pappi", sanoi hän hiljaa.
+
+"Etkö näe, ettei sinun tarvitse sitä katua", sanoi Gunnulf vetäen
+suutansa hymyyn -- Erlend hieroskeli ranteitaan.
+
+"Sinulla on aina ollut niin vietävän lujat kourat --"
+
+"Tämä oli aivan kuin poikavuosinamme." Gunnulfin ääni muuttui
+merkillisen vienoksi ja pehmeäksi. "Minä olen muistanut usein
+maailmalla ollessani poikavuosiamme. Suutuimme usein toisiimme, mutta
+se ei kestänyt koskaan kauan, Erlend."
+
+"Nyt, Gunnulf", sanoi toinen surullisesti, "ei enää milloinkaan tule
+sellaista aikaa."
+
+"Ei", vastasi pappi hiljaa. "Ei suinkaan sitä enää voi tulla --"
+
+He seisoivat kauan hiljaa. Lopulta sanoi Gunnulf:
+
+"Minä lähden nyt pois, Erlend. Menen Eilivin luo hyvästejä sanomaan ja
+sitten minä matkustan. Minun on käytävä Orkedalin papin luona; en mene
+Nidarosiin niin kauan kuin _hän_ on siellä." Hän hymyili hiukan.
+
+"Gunnulf! Minä en tarkoittanut -- älä lähde minun luotani noin --"
+
+Gunnulf seisoi paikallaan. Hän veti pari kertaa kiihkeästi henkeään,
+sitten hän sanoi:
+
+"Kerron sinulle vähäisen itsestäni, Erlend -- koska sinä tiedät minun
+tietävän sinun asiasi. -- Istu!"
+
+Pappi istuutui aikaisemmalle paikalleen. Erlend oikaisihe maahan hänen
+eteensä, makasi siinä käsi leuan alla ja katsoi veljensä oudon jäykkiin
+ja jännittyneisiin kasvoihin. Sitten hän hymyili:
+
+"Mitä sinä aiot kertoa, Gunnulf -- aiotko ripittää itsesi minulle?"
+
+"Aion", vastasi veli hiljaa. Mutta sitten hän oli kauan ääneti. Erlend
+näki hänen liikuttavan huuliaan kerran ja rutistavan polven ympäri
+kiertämiään käsiä.
+
+"Mitähän minä saanen kuullakaan?" Erlendiä hymyilytti. "Eihän vain joku
+ihana rouva -- siellä etelämaissa --"
+
+"Ei", sanoi pappi. Hänen äänensä kävi kumman raa'aksi. "En ala kertoa
+rakkaudesta -- Tiedätkö sinä, Erlend, mistä johtui, että minut
+määrättiin papiksi --?"
+
+"Tiedän. Kun toiset veljemme kuolivat ja vanhempamme pelkäsivät
+kadottavansa meidätkin --"
+
+"Ei", sanoi Gunnulf. "Munan uskoi heidän olleen terveitä, eikä
+ainakaan Gautella ollut tartuntaa, hän kuoli vasta seuraavana talvena.
+Mutta sinä sairastelit, ja silloin äiti lupasi minut Pyhän Olavin
+palvelukseen, jos hän pelastaisi henkesi."
+
+"Kuka on sanonut sinulle tämän?" kysyi Erlend vähän ajan kuluttua.
+
+"Ingrid, hoitajattareni."
+
+"Minä olisinkin ollut omituinen lahja Pyhälle Olaville", sanoi Erlend
+naurahtaen. "Ei hänellä olisi ollut paljon hyötyä minusta. -- Mutta
+olethan sinä sanonut, Gunnulf, olevasi tyytyväinen siihen, että sinut
+määrättiin papiksi jo lapsena."
+
+"Olen", sanoi pappi. "Mutta aina ei ollut niin. Muistan sen päivän,
+jolloin sinä ratsastit Husabystä Munan Baardinpojan seurassa
+lähteäksesi sukulaisemme kuninkaan palvelukseen. Sinun hevosesi vikuroi
+niin uljaasti ja uudet aseesi kiilsivät ja välkkyivät. Minä en ollut
+milloinkaan saapa kantaa aseita. Kaunis sinä olit, veljeni -- vasta
+kuusitoistavuotinen; mutta jo aikoja minä olin huomannut rouvien ja
+neitojen pitävän sinusta."
+
+"Se ihanuus loppui lyhyeen", sanoi Erlend. "Opin halkomaan kynteni
+miekalla, vannomaan Jeesuksen nimeen joka toisella sanalla ja
+käyttämään tikaria miekan jatkona. Sitten minut lähetettiin pohjoiseen,
+jossa tapasin _hänet_ -- minut ajettiin häväisten henkivartiosta, ja
+isäni sulki minulta ovensa --"
+
+"Ja sinä pakenit kauniin rouvan kanssa maasta", sanoi Gunnulf hiljaa.
+"Ja kuulimme sinun tulleen kreivi Jaakon linnanpäälliköksi."
+
+"Se ei ollut niin suuri kunnia miltä se kotona kuulosti", sanoi Erlend
+nauraen.
+
+"Isä ja sinä ette olleet ystäviä -- minuun hän kiinnitti niin vähäisen
+huomiota, ettei viitsinyt edes olla viholliseni. Äiti piti minusta,
+sen tiedän -- mutta kuinka mitättömäksi hän katsoi minut sinuun
+verraten, sen huomasin vasta sinun lähdettyäsi maasta. Sinä, veli,
+olit ainoa, joka todella pidit minusta. Ja Jumala tietää, että sinä
+olit minun parhain ystäväni maailmassa. Mutta siihen aikaan, kun vielä
+olin nuori ja mieletön, saattoi sattua, että ajattelin sinun saaneen
+kohtuuttomasti enemmän kuin minä. Nyt se on sanottu, Erlend!"
+
+Erlend makasi kasvot maata vasten.
+
+"Älä lähde, Gunnulf", pyysi hän.
+
+"Lähden", vastasi pappi. "Me olemme sanoneet toisillemme liian paljon.
+Jumala ja Neitsyt Maaria suokoon, että tapaisimme otollisemmalla
+hetkellä. Voi hyvin, Erlend!"
+
+"Voi hyvin", sanoi Erlend nostamatta katsettaan.
+
+Kun Gunnulf pari tuntia myöhemmin astui matkavalmiina papin talosta,
+hän näki miehen ratsastavan metsää kohti yli ketojen. Miehellä oli
+kaaripyssy olalla, ja kolme koiraa juoksenteli hevosen kintereillä.
+Ratsastaja oli Erlend.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Sillä välin kulki Kristiina reippaasti metsätietä harjua ylös. Aurinko
+oli korkealla taivaalla, ja kuusenlatvat helottivat kesätaivasta
+vasten, mutta metsän sisässä oli vielä aamun raikkaus ja viileys.
+Ilmassa tuntui hyvä neulasten, suoturpeen ja vanamon haju; niitä kasvoi
+kaikkialla mättäitä pitkin, ja ruohottunut polku oli kostea ja pehmyt,
+tuntui niin lahealta jalan alla. Kristiina kulki rukouksia lukien ja
+katsahti aika ajoin valkoisiin hattaroihin, joita leijaili taivaan
+sinessä puiden latvojen yllä.
+
+Hän ei voinut olla ajattelematta veli Edviniä. -- Näin oli tämä
+vaeltanut vuodesta vuoteen, aikaisesta keväästä myöhäiseen syksyyn.
+Pitkin tunturiteitä, ohi tummien rotkojen, läpi valkoisten kinosten.
+Lepäillyt karjatuvissa, juonut puroista vettä ja pureksinut
+karjatyttöjen ja hevospaimenten tarjoamaa leipää; sanonut sitten
+hyvästit ja toivottanut Herran rauhaa ja siunausta taloille ja
+ihmisille. Humisevien metsien läpi oli munkki saapunut laaksoon; hänen
+pitkän, köyryisen hahmonsa oli nähty vaeltavan kyläteitä kartanoiden ja
+rakennusten ohi -- ja kaikkialla, missä hän kulki, hän jätti jälkeensä
+hellät esirukoukset lähimmäisten puolesta; ne lämmittivät niinkuin
+paisteinen päivä.
+
+Kristiina ei tavannut yhtään elävää sielua; joku lehmä vain sattui
+silloin tällöin kohdalle -- tuntureilla oli karjatupia. Mutta tie
+kohosi jyrkkänä, ja soiden yli täytyi kulkea pitkospuita myöten.
+Kristiinaa ei pelottanut -- hänestä tuntui kuin munkki olisi
+näkymättömänä seurannut häntä. Jos on totta, veli Edvin, että sinä
+olet pyhä mies, ja jos nyt olet Jumalan kasvojen edessä, niin rukoile
+puolestani!
+
+Herra Jeesus Kristus, pyhä Maaria, Pyhä Olavi --. Hän kaipasi
+matkan päätä -- tahtoi saada viskata luotaan vuosien salatun
+syntitaakan, ripittämättä ja katumuksentunnotta kuultujen messujen
+ja jumalanpalvelusten painon -- kaipasi puhdistusta ja vapautusta --
+hartaammin kuin oli kaivannut vapautusta kohtunsa taakasta keväällä,
+poikaansa kantaessaan.
+
+Tämä nukkui makeasti ja turvallisesti äitinsä selässä. Kristiina oli
+tullut esiin metsästä lähellä Snefugl-taloa ja jäi hetkeksi katsomaan
+Budvikin lahdelle ja Saltnesin syrjävuonolle päin. Hän istuutui metsän
+laitaan, pyöräytti mytyn, jossa lapsi oli, etupuolelle ja avasi
+pukunsa ryntäiltä. Tuntui niin hyvältä pitää lasta rinnoillaan, tuntui
+niin hyvältä istua, tuntui niin siunatun hyvältä koko ruumiissa kun
+kivikovat, maidosta pullistuneet rinnat tyhjenivät pojan imiessä niitä.
+
+Laakso uinui hiljaisena helteessä vihreine ketoineen ja vaaleine,
+metsän välissä paistavine peltomaineen. Siellä täällä nousi savu
+kattojen harjalta. Heinänteko oli alkanut paikoitellen.
+
+Hänen täytyisi ottaa venekyyti Saltnessandista Steineen. Hän oli nyt
+aivan vieraassa seudussa. Bynesiin johtava tie kulki kappaleen matkaa
+ohi talojen, sitten hän saapui jälleen metsään, mutta ihmisasuntojen
+välillä ei sentään ollut enää niin mahdottomia matkoja. Hän oli hyvin
+väsynyt. Mutta sitten hän muisti vanhempansa -- nämä olivat kulkeneet
+paljasjaloin koko matkan Jørundgaardista Siliin, yli Dovren alas
+Nidarosiin, ja kantaneet Ulvhildia paareilla välissään. Hän ei saanut
+ajatella, että Naakkve painoi selässä.
+
+-- Hiki syyhytti hänen päätänsä niin kauheasti paksun sarkaliinan alla.
+Ja vyötäisten kohdalla, siinä, missä nuora liimasi vaatteet ruumiiseen,
+oli paita varmaan hangannut ihon rikki.
+
+Tiellä alkoi näkyä liikettä. Vähän väliä ratsasti joku hänen
+ohitseen milloin mitäkin tietä. Hän saavutti maalaisrattaat,
+jotka olivat viemässä tavaraa kaupunkiin -- raskaat lautapyörät
+tärskyivät ja kitisivät kivien ja kantojen yli pompahdellessaan.
+Kaksi miestä veti perässään teurasraavasta. He katsoivat vähän nuorta
+pyhiinvaeltajanaista, koska tämä oli kaunis -- muuten oli tämän
+puolen kansa kyllä tottunut tuollaisiin kulkijoihin. Eräällä paikalla
+vähän syrjemmällä oli muutamia miehiä rakennuspuuhissa. Nämä huusivat
+hänelle, ja muuan iäkkäänpuoleinen mies tuli juosten hänen jäljestään
+tarjoten olutryyppyä. Kristiina niiasi, joi ja kiitti kuten köyhän
+kansan oli tapana kiittää hänen antaessaan almuja.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Vähän ajan perästä hänen täytyi taas levätä. Hän löysi pienen
+vihreän kunnaan tien laidasta; siinä lirisi puro. Kristiina laski
+lapsen nurmelle; tämä heräsi ja päästi huikean porun, niin että
+Kristiinan täytyi hätäpikaa lukea aikomansa rukoukset. Sitten hän
+otti Naakkven syliinsä ja aukaisi kapalot. Se oli liannut itsensä,
+ja äiti muutti sille puhdasta; sen jälkeen hän huuhtoi lapsen rievut
+ja pani ne kuivumaan kuumalle kallionsyrjälle auringonpaisteeseen.
+Päällyskappaleet hän kääri höllästi pojan ympärille. Potkimisen ja
+irrallaan olon se ymmärsi hyvin ja imi tyytyväisenä äitinsä rintaa.
+Kristiina katseli iloisena sen hienoja ruusunpunaisia jäseniä ja painoi
+syöttäessään sen toisen käden rintojensa väliin.
+
+Kaksi miestä ratsasti täyttä laukkaa ohi. Kristiina vilkaisi ylös --
+näkyi olevan joku korkea herra palvelijoineen. Mutta yhtäkkiä herra
+seisautti hevosensa, hyppäsi satulasta ja tuli sinne, missä hän istui.
+Se oli Simon Andreksenpoika.
+
+"Ehkä et halua, että tulen sinua tervehtimään?" kysyi Simon. Hän piteli
+hevostaan ja katsoi maahan. Hän oli matkatamineissa: vaaleansinisen
+mekon päällä oli hihaton nahkatakki ja päässä heilui pieni silkkimyssy;
+kasvot olivat punaiset ja hikiset ajosta. "Olipa tämä sattuma -- että
+tapasin sinut -- mutta ehkä sinä et tahdo puhua kanssani --?"
+
+"Mitä sinä loruat --? kuinka olet voinut, Simon --?"
+
+Kristiina veti paljaat jalkansa hameen alle ja aikoi ottaa lapsen
+rinnalta. Mutta poika huusi, hamuili ja haki niin että hänen täytyi
+panna se siihen jälleen. Hän peitti povensa niin hyvin kuin taisi ja
+katsoi maahan:
+
+"Onko se sinun?" kysyi Simon osoittaen lasta. "Se oli tyhmä kysymys",
+nauroi hän sitten. "Poikahan se on? -- Erlend Nikulauksenpojalla on
+onni kelkassaan!" Hän oli sitonut hevosensa puuhun ja istui sitten
+kivelle vähän loitommaksi. Sitten hän veti miekkansa polvien väliin,
+nojasi molemmin käsin kahvaan ja alkoi kuopia multaa miekan kärjellä.
+
+"En arvannut näkeväni sinua täällä pohjoisessa, Simon", sanoi Kristiina
+jotakin sanoakseen.
+
+"Niin", sanoi Simon. "Eihän minulla ole ollut tätä ennen asioita
+täälläpäin."
+
+Kristiina muisti nyt kuulleensa -- Husabyn tulopidoissa -- että
+Ranheimin herran, Arne Gjavvaldinpojan nuorimmalle pojalle aiottiin
+Andres Darren nuorinta tytärtä; hän kysyi, oliko Simon käynyt siellä.
+
+"Joko sinä tiedät?" kysyi Simon. "No niin, kai siitä puhutaan yleisesti
+tällä kulmalla --"
+
+"Gjavvald aikoo siis naida Sigridin?" sanoi Kristiina.
+
+Simon nosti nopeasti katseensa ja nipisti huulensa yhteen:
+
+"Huomaan, ettet sinä sittenkään ole perillä asiasta."
+
+"En ole käynyt ulkopuolella Husabyn pihaa koko talvena", sanoi
+Kristiina. "Ja harva on osunut meille. Mutta olen kuullut puuhattavan
+tuota naimaliittoa."
+
+"No niin, voithan kuulla sen minunkin suustani -- pian se kai leviää
+tännekin." Hän mietti hiukan: "Gjavvald kuoli syksyllä -- hän putosi
+hevosen selästä ja taittoi selkänsä. Muistatko sen paikan, juuri ennen
+kuin tullaan Dyfriniin, jossa tie kääntyy joen itäpuolelle ja jossa on
+äkkijyrkkä rinne -- ei, ethän sinä voi muistaa. Olimme matkalla heidän
+kihlajaisiinsa; Arne poikineen oli tullut hakemaan meitä laivalla
+Osloon." Simon vaikeni.
+
+"Sigrid taisi mennä mielellään Gjavvaldille?" kysyi Kristiina arasti ja
+ahdistuneesti.
+
+"Olisi mennyt", sanoi Simon. "Ja hän sai tälle pojan --
+apostolinmessunpäivänä keväällä --"
+
+"Voi, Simon!"
+
+Sigrid Andreksentytär, jolla oli ruskeat kiharat ja pienet pyöreät
+kasvot! Kun hän nauroi, syntyi hänen poskiinsa syvät kuopat. Hymykuopat
+ja lapsekkaat pienet hampaat -- niin oli Simonillakin ollut. Kristiina
+muisti, että hänen käydessään vieraammaksi sulhastaan kohtaan se oli
+näyttänyt hänestä epämiehekkäältä, varsinkin sitten, kun hän oli
+tutustunut Erlendiin. Sigrid ja Simon olivat hyvin samannäköiset --
+mutta Sigridille oli vain eduksi, että hän oli niin lylleröinen ja
+nauruisa. Hän oli ollut neljäntoista vuoden vanha siihen aikaan. Niin
+iloista naurua kuin Sigridin ei Kristiina ollut kuullut koskaan. Simon
+kiusoitteli usein nuorinta sisartaan ja leikitteli hänen kanssaan
+lakkaamatta -- Kristiina oli huomannut hänen pitävän sisaruksistaan
+eniten Sigridistä.
+
+"Tiedäthän, että isä piti eniten Sigridistä", sanoi Simon. "Siksi hän
+tahtoi ensin nähdä, voisivatko Sigrid ja Gjavvald pitää toisistaan,
+ennen kuin kauppa päätettäisiin Arnen kanssa. Ja nämä pitivät
+toisistaan -- minun mielestäni enemmän kuin hyvä oli -- aina he nykivät
+toisiaan, kun sattuivat kohdakkain, ja vilkuilivat ja nauroivat -- tämä
+tapahtui viime kesänä Dyfrinissä. Mutta he olivat niin nuoria. Eihän
+kukaan osannut aavistaa. Ja Astrid taaskin, sinähän tiedät, että hän
+oli kihlattu jo silloin kun sinä ja minä -- No, hän ei pannut vastaan,
+onhan Torgrim rikas ja hyväkin tavallaan -- hänelle ei vain kelpaa
+oikein kukaan eikä mikään, ja sitten hän luulee potevansa kaikkia
+tauteja ja vaivoja mitä maailmassa on. Me iloitsimme siis kaikki, kun
+Sigrid oli niin mielissään omasta naimisestaan.
+
+"Ja kun sitten kannoimme Gjavvaldin kartanoon -- Halfrid, vaimoni,
+järjesti asiat niin, että Sigrid tuli meidän luoksemme Mandvikiin. Ja
+silloin selvisi, että hän kantoikin Gjavvaldin lasta."
+
+He olivat ääneti jonkin aikaa. Sitten sanoi Kristiina hiljaa:
+
+"Tämä ei ole ollut mikään huviretki sinulle, Simon."
+
+"Ehei." Sitten hän naurahti. "Mutta minä alan pian tottua
+onnettomuuksiin, Kristiina. Ja minä olin lähin mies -- isä ei kyennyt
+lähtemään, ja Sigrid ja poika ovat minun luonani Mandvikissa. Mutta
+poika perii isänsä paikan suvussa, ja minä näin tällä matkalla, ettei
+tuo pikku raukka ole kohtaava vieroksuntaa joutuessaan sinne."
+
+"Entä sisaresi", kysyi Kristiina henkeä pidättäen. "Minne hän joutuu?"
+
+Simon katsoi maahan:
+
+"Isä tahtoo hänet takaisin Dyfriniin", lausui hän hiljaa.
+
+"Simon! Onko sinulla sydäntä suostua siihen!"
+
+"Ymmärräthän sinä", vastasi toinen nostamatta silmiään maasta, "että
+pojalle on onni päästä isänsä sukuun alusta alkaen. Halfrid ja minä
+olisimme pitäneet mielellämme molemmat luonamme. Sisar ei olisi voinut
+olla uskollisempi ja hellempi sisarelleen kuin Halfrid oli Sigridiä
+kohtaan. Kukaan meistä ei ole ollut kova hänelle -- älä sitä luule. Ei
+isäkään -- vaikka hän on ollut murtunut mies sen jälkeen. Mutta etkö
+sinä ymmärrä, että olisi väärin, jos joku meistä estäisi tuota viatonta
+poikaa saamasta isänsä nimeä ja perintöä."
+
+Kristiinan lapsi päästi suustaan rinnan. Äiti veti kiireesti kokoon
+vaatteensa rinnan yli ja pusersi vavisten pienokaisen itseään vasten.
+Tämä röyhtäisi pari kertaa tyytyväisenä ja pulputti maitoa suustaan
+omille ja äidin vaatteille.
+
+Simon katsahti heihin ja sanoi omituisesti hymyillen:
+
+"Sinulla oli parempi onni, Kristiina, kuin minun sisarellani."
+
+"Niin, sinusta ei voine tuntua oikealta", sanoi Kristiina hiljaa, "että
+minulla on vaimon nimi ja pojallani aviolapsen. Olisi ollut oikein, jos
+minä olisin jäänyt yksin isättömine äpärineni --"
+
+"Se olisi ollut kamalin sanoma, minkä minä olisin saattanut kuulla",
+sanoi Simon. "Minä suon sinulle kaikkea hyvää, Kristiina", lisäsi hän
+hiljemmin.
+
+Tämän jälkeen hän kysyi tietä. Hän kertoi tulleensa pohjoiseen laivalla
+Tunsbergin kautta. "Minun täytyy nyt ratsastaa eteenpäin ja koettaa
+saavuttaa palvelijani."
+
+"Finnkö sinulla on mukana?" kysyi Kristiina.
+
+"Ei, Finn on nyt nainut mies eikä ole minun luonani enää. Vieläkö sinä
+muistat hänet?" kysyi Simon ilostuen hiukan.
+
+"Onko Sigridin poika kaunis lapsi?" kysyi Kristiina katsoen Naakkvea.
+
+"Niinhän nuo sanovat. Minusta kaikki kapalolapset ovat yhdennäköisiä",
+vastasi Simon.
+
+"Sinulla ei ole itselläsi lapsia", sanoi Kristiina, ja häntä hymyilytti.
+
+"Ei", vastasi toinen lyhyeen. Sitten hän sanoi hyvästit ja ratsasti
+pois.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Jatkaessaan matkaa ei Kristiina enää pannut lasta selkäänsä. Hän kantoi
+sitä sylissään painaen sen kasvot kaulakuoppaansa vasten. Hän ei voinut
+ajatella muuta kuin Sigrid Andreksentytärtä.
+
+Hänen isänsä ei olisi voinut tehdä niin. Lauritsa Bjørgulfinpoika ei
+olisi voinut ratsastaa kerjäämään tyttärensä äpärälle perheoikeutta sen
+isän sukulaisilta -- ei ikinä hän olisi tehnyt sitä. Eikä ikinä, ei
+kuuna päivänä hänellä olisi ollut sydäntä riistää Kristiinan sylilasta,
+pientä poloista, äitinsä sylistä, äitinsä rinnoilta, äidinmaidon vielä
+sen viattomilla huulilla pisaroidessa. Naakkve-poikaseni, sitä hän ei
+olisi hennonut tehdä -- vaikka se olisi ollut tuhannesti oikein; minun
+isäni ei olisi tehnyt sitä.
+
+Mutta hän ei saanut silmistään tuota kuvaa: ratsujoukkoa, joka katoaa
+pohjoiseen tunturisolaan, missä laakso on ahdas ja vuorensyrjät
+työntyvät yhteen sankan metsän peittäminä. Kylmää huokuva joki syöksyy
+pauhaten pohjapaadelta toiselle, jäänviheriänä, pärskyen, mustia
+häränsilmiä tehden. Se, joka putoaa syvyyteen, ruhjoutuu kuoliaaksi
+kivien välissä. Oi Jeesus, Maaria!
+
+Sitten hän näki edessään Jørundgaardin kotiniityt valoisana kesäyönä
+-- näki itsensä juoksemassa polkua alas honkametsän laidassa joen
+rannalla olevalle vihreälle kentälle, joka oli vaatteiden pesupaikka.
+Vesi juoksi väkevänä, yksitoikkoisesti kumisevana virtana laakeassa,
+kivisessä uomassaan. Jeesus Kristus, en jaksa enää --!
+
+Mutta isä ei sittenkään olisi hennonut tehdä niin. Ei vaikka se olisi
+ollut kuinka oikein. Jos minä olisin rukoilemalla rukoillut polvillani:
+Isä, sinä et saa ottaa minulta lastani!
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kristiina seisoi Feginsbrekkalla, ja kaupunki loisti hänen allaan illan
+kultaisessa ruskossa. Joen leveän, välkkyvän kaarteen tuolla puolen
+näkyi ruskeita, turvekattoisia taloja, tuuheita tarhoja, vaaleita
+kivisiä rakennuksia, joilla oli pykäläiset päädyt, kirkkoja, joista
+toisissa oli musta lautakatto, toisissa himmeä lyijynkarvainen kupu.
+Mutta yli vihannan laakson, yli tuon kaupungin kohosi Kristuksenkirkko
+niin jättiläismäisenä ja häikäisevän valkeana, että kaikki näytti
+aivan kuin lepäävän sen jaloissa. Päin auringon hohdetta kimmeltävine
+ikkunaruutuineen, torneineen ja huimaavine huippuineen sekä kultaisine
+viireineen se seisoi siinä viitaten valoisaa kesätaivasta kohti.
+
+Joka puolella näkyi vihantia viljelysmaita, ja kukkuloilla oli mahtavia
+kartanoita. Takana levisi vuono avarana ja kirkkaana, kuvastellen
+isoja hattaroita, joita vaelsi häikäisevän sinisten tunturien takaa
+toiselta puolen. Luostarisaari päilyi kuin vihreä seppele valkoisine
+kivitalo-kukkasineen vuonossa, ja laineet loiskivat hiljaa sen
+rantoihin. Oi, kuinka paljon laivanmastoja rannassa, kuinka paljon
+kauniita taloja!
+
+Häikäistyneenä ja itkien vaipui nuori vaimo alas tiepuoleen pystytetyn
+ristin eteen, missä tuhannet pyhiinvaeltajat olivat polvistuneet
+kiittämään Jumalaa, jonka auttavat kädet ojentuivat ihmisiä kohti
+näiden vaeltaessa vaarallisen, kauniin maailman halki.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kirkoista ja luostareista kuului iltasoitto Kristiinan astuessa
+Kristuksenkirkon pihaan. Silmänräpäykseksi hän uskalsi katsoa ylös
+kirkon länsipäätyyn -- sitten hän loi häikäistynä katseensa maahan.
+
+Ihmisten oma voima ei ollut voinut saada tätä aikaan -- Jumalan
+henki oli elänyt pyhässä Øisteinissa ja muissa miehissä, jotka hänen
+jälkeensä olivat rakentaneet kirkkoa. Tulkoon sinun valtakuntasi,
+tapahtukoon sinun tahtosi niin maassa kuin taivaassa -- nyt hän ymmärsi
+nuo sanat. Jumalan valtakunnan ihanuus heijastui noista kivistä, jotka
+todistivat, että hänen tahtonsa oli kaikki mikä on kaunista. Kristiina
+joutui vavistuksen valtaan. Jumalan täytyi kääntyä vihassa pois
+kaikesta, mikä on rumaa -- synnistä ja häpeästä ja saastasta.
+
+Taivaanlinnan pylväskäytävissä seisoi pyhiä miehiä ja naisia; nämä
+olivat niin kauniita, ettei Kristiina uskaltanut katsoakaan niitä.
+Iankaikkisuuden kuihtumattomat köynnökset kohosivat hiljaa, hentoina
+korkeuteen -- kiersivät torneja ja pylväitä ja puhkesivat viimein
+kukkaan kivisinä monstranssiastioina. Keskioven yläpuolella riippui
+Kristus ristillä, sivullaan Maaria ja evankelista Johannes, ja nämä
+olivat niin valkoiset kuin lumi; ja tuon valkoisen keskeltä välkkyi
+kultaa.
+
+Kolmeen kertaan hän kulki rukoillen kirkon ympäri. Mahtavat muurit
+päätä huimaavine, loputtomine pilareineen ja kaarineen ja ikkunoineen,
+katon valtava kallepinta, torni, ristin paistava kulta ylhäällä
+avaruudessa -- sai Kristiinan vaipumaan maahan syntinsä kuorman alle.
+
+Hän vapisi suudellessaan pääportin kirjailtua kivilevyä. Kuin salaman
+välkkeessä hän näki tummat puuveistokset kotikirkon ovella -- jota hän
+oli suudellut lapsensuullaan isän ja äidin jälkeen.
+
+Hän pirskotti vihkivettä lapsen ja itsensä päälle -- muisti isän
+tehneen samoin hänen ollessaan pieni. Pusertaen lapsen lujasti
+rintaansa vasten hän kulki kirkon läpi alttaria kohti. Hän kulki kuin
+metsässä -- pylväät olivat uurteiset kuin vanha puu, ja metsän sisälle
+lankesi valo monivivahteisena ja kirkkaana kuin taulu kuvaruutujen
+läpi. Korkealla hänen yläpuolellaan oli leikkivien eläinten ja
+ihmisten kuvia kivilehtien keskellä ja kivi-enkelit soittivat -- mutta
+vielä paljon, pyörryttävän paljon korkeammalla kaartuivat holvit,
+kohottaen katon Jumalaa kohti. Eräässä salissa, joka oli syrjemmällä,
+toimitettiin palvelusta alttarin edessä. Kristiina vaipui polvilleen
+patsaan juureen. Laulu rasitti häntä kuin liian voimakas valo. Nyt hän
+näki, miten syvällä tomussa hän oli.
+
+Pater noster. Credo in unum Deum. Ave Maria, gratia plena. Hän oli
+oppinut rukouksensa sanelemalla niitä isän ja äidin jälkeen ennen kuin
+oli ymmärtänyt niistä sanaakaan -- oli osannut ne niin kauan kuin
+muisti. Herra Jeesus Kristus. Sellainen syntinenkö hän oli --
+
+Korkealla kunniakaaren alla, ihmisten yläpuolella, riippui
+ristiinnaulittu Jeesus. Pyhä Neitsyt, hänen äitinsä, seisoi katsoen
+kuolemantuskassa viatonta poikaansa, joka kitui siinä kuoliaaksi
+pahantekijän tavoin.
+
+Ja tässä hän makasi polvillaan maassa syntinsä hedelmä sylissään. Hän
+puristi lasta rintaansa vasten -- se oli terve kuin omena, punainen
+ja valkoinen kuin ruusu -- se oli nyt valveilla ja katsoi häneen
+kirkkailla, suloisilla silmillään.
+
+Synnissä siitetty. Hänen kovan, pahan sydämensä alla kasvanut. Vedetty
+esiin hänen synninsaastuttamasta ruumiistaan niin hentona, ehjänä,
+sanomattoman suloisena, terveenä ja puhtaana. Tuo ansaitsematon armo
+mursi hänen sydämensä, ja katumuksen lyömänä hän makasi siinä, itkun
+valuessa hänen sielustaan kuin veri kuolemanhaavasta.
+
+Naakkve, Naakkve, oma lapseni! Jumala kostaa vanhempien pahuuden
+lapsille. Enkö minä sitä tiennyt. Tiesin kyllä. Mutta minä en säälinyt
+viatonta elämänalkua, joka saattoi herätä kohdussani -- tullakseen
+kirotuksi ja saadakseen kärsiä syntini tähden.
+
+Kaduinko minä syntiäni kantaessani sinua, rakkahin, rakkahin poikani?
+En, ei se katumusta ollut. Sydämeni oli kova vihasta ja pahoista
+ajatuksista sillä hetkellä, jolloin ensiksi tunsin sinun liikkuvan,
+liikkuvan niin pienenä ja turvattomana. Magnificat anima mea Dominum.
+Et exultavit spiritus meus in Deo salutari meo --. [Sieluni ylistää
+Herraa. Ja henkeni iloitsee Jumalasta, Vapahtajastani.] Näin hän
+lauloi, tuo naisten lempeä kuningatar, kun hänet oli valittu kantamaan
+sitä, jonka tuli kuolla meidän syntiemme tähden. En minä muistanut
+oman syntini ja lapseni synnin sovittajaa. Ei, ei se ollut katumusta
+-- tekeydyin vain pieneksi ja kurjaksi ja kerjäsin, että oikeuden
+laki rikottaisiin, sillä en jaksanut kestää sitä, että Jumala pysyi
+sanassaan ja rankaisi minua sanansa mukaan.
+
+Nyt hän sen tiesi. Hän oli kuvitellut Jumalan sellaiseksi kuin oman
+isänsä, Pyhän Olavin sellaiseksi kuin isänsä. Hän oli odottanut kaiken
+aikaa syvimmässä sydämessään, että jos rangaistus olisi kovempi kuin
+mitä hän jaksaisi kestää, ei hän kohtaisi oikeutta, vaan armon. Hän
+itki niin, ettei kyennyt kohoamaan ylös toisten noustessa seisomaan
+jumalanpalveluksen aikana -- vaan jäi lysyyn lapsensa yli. Hänen
+lähellään oli myös joitakin toisia, jotka eivät kohonneet paikaltaan --
+kaks hyvissä pukimissa olevaa talonpoikaisnaista ja nuori poika heidän
+välissään.
+
+Hän katsoi kuoriin päin. Kultaisten ristikko-ovien takana kiilsi
+pimeässä Pyhän Olavin arkku korkealla alttarin takana. Kylmät väreet
+kulkivat pitkin Kristiinan selkään. Siellä odotti hänen pyhä ruumiinsa
+ylösnousemuksen päivää. Silloin oli arkun kansi ponnahtava auki ja
+kuningas oli nouseva kuolleista. Kirves kädessään hän oli astuva
+alas kirkon käytävää pitkin. Ja kivilattian alta ja mullasta kirkon
+ympäriltä, jokaisesta Norjanmaan haudasta oli nouseva kuolleiden
+keltaisia luurankoja, ne tulisivat täyttymään lihalla ja seuraisivat
+kuningastaan. Ne, jotka olivat koettaneet astua hänen verisiä jälkiään,
+kuin myös ne, jotka vain olivat liittyneet häneen siksi, että hän
+auttaisi heitä kantamaan niitä synnin ja surun ja sairauden taakkoja,
+jotka he olivat sitoneet selkäänsä ja lastensa selkään täällä maan
+päällä. Siinä he nyt tungeksivat kuninkaansa ympärillä pyytäen häntä
+muistuttamaan Jumalalle heidän hädästään. Herra, kuule, kun rukoilen
+tämän kansan puolesta, jota rakastin niin, että mieluummin kärsisin
+kirousta ja hätää ja vihaa ja iankaikkisen kuoleman kuin että Norjassa
+olisi yksikään mies tahi nainen, joka ei tietäisi sinun kuolleen
+kaikkien syntisten vapahdukseksi, Herra, sinä joka käskit meidän lähteä
+maailmaan saattamaan kaikki kansat opetuslapsiksesi -- Herra, verelläni
+kirjoitin minä, Olavi Haraldinpoika, sinun käskysi norjankielellä
+noille soturiraukoillesi.
+
+Kristiina sulki silmänsä, häntä pyörrytti ja huimasi. Kuninkaan kasvot
+kääntyivät häneen -- tämän salamoivat silmät katsoivat läpi hänen
+sielunsa -- ja hän vapisi Pyhän Olavin katsetta.
+
+Eikö sinne sinun pohjoiselle kotikulmallesi, Kristiina, missä minä
+levähdin silloin, kun omat mieheni ajoivat minut perintökunnastani,
+siksi etteivät kärsineet Jumalan lakia -- eikö sinne rakennettu
+kirkkoa? Eikö siellä käynyt sanantaitavia miehiä neuvomassa teille
+Jumalan käskyjä?
+
+Kristiina Lauritsantytär Kunnioita isääsi ja äitiäsi. Ei sinun pidä
+tappaman. Herra kostaa isäin pahat teot lapsille. Minä kuolin, että te
+oppisitte tuntemaan nämä opit. Etkö sinä ole tullut osalliseksi niistä,
+Kristiina Lauritsantytär?
+
+Kyllä, kyllä, herra kuningas!
+
+Olavinkirkko kotona -- Kristiina näki tuon rauhaisan, ruskean
+hirsihuoneen. Katto ei ollut niin korkealla siellä, että se olisi
+pelottanut häntä, se oli luottamusta herättävä, pystytetty Jumalan
+kunniaksi tummasta tervatusta puusta, samasta, josta ihmiset rakentavat
+asumuksensa, aittansa ja navettansa. Mutta kirkon rakennuspuut oli
+veistetty sileiksi parruiksi ja asetettu seisomaan pystyyn Herran
+huoneeksi. Näin, opetti Sira Eirik joka vuosi kirkonvihkiäispäivänä,
+tulee meidän vuolla uskon aseilla syntisestä, luonnollisesta
+ihmisestämme kestävä parru Kristuksen kirkkoon.
+
+Oletko sinä unohtanut tämän. Kristiina? Missä ovat ne teot, joiden
+tulee todistaa viimeisenä päivänä, että olet parru Jumalan kirkossa --
+hyvät teot, jotka todistavat sinut Jumalan omaksi?
+
+Herra Jeesus, hänen hyvät tekonsa! Hän oli lukenut rukoukset, jotka
+oli opetettu hänelle. Hän oli ojentanut almut, jotka hänen isänsä oli
+pannut hänen käsiinsä, hän oli auttanut äitiään tämän pukiessa köyhiä,
+ravitessa nälkäisiä, hoidellessa sairaiden haavoja.
+
+Mutta pahat työt olivat hänen omansa.
+
+Hän oli tarrautunut kaikkiin, jotka soivat hänelle turvaa ja tukea.
+Hän oli kuunnellut veli Edvinin helliä kehoituksia, nähnyt tämän
+surun hänen syntinsä johdosta, omistanut tämän lempeät esirukoukset
+-- ja heittäytynyt polttavaan hekkumaan heti kun oli päässyt hänen
+hyvien, vanhojen silmiensä alta. Makaillut navetoissa ja suojissa
+tuntien tuskin häpeää siitä, että oli narrannut hyvää, kunnianarvoisaa
+Groa-rouvaa, nauttinut hurskasten sisarten ystävällistä huolenpitoa
+ymmärtämättä hävetä sittenkään, kun nämä kiittivät hänen lempeää
+luontoaan ja säädyllistä menoaan isälle.
+
+Oih, vaikeinta oli ajatella isää. Isää, joka ei ollut sanonut hänelle
+yhtään ynseää sanaa tullessaan hänen luoksensa keväällä.
+
+Simon oli salannut hänen kanssaan sen, että oli tavannut kihlattunsa
+toisen miehen kanssa majalassa, joka oli kaiken maailman kulkijoita
+varten. Ja Kristiina oli antanut hänen kärsiä syyn omasta
+sanansyönnistään, antanut hänen astua syyllisenä isänsä eteen.
+
+Oi, isä, pahimmin hän oli rikkonut isää kohtaan. Ei, äitiä. Se oli
+vieläkin pahempaa. Jos hänen Naakkvensa osoittaisi varttuessaan yhtä
+vähän rakkautta äitiään kohtaan kuin hän oli suonut omalle äidilleen
+-- ei hän jaksaisi sitä kestää. Äidille, joka oli synnyttänyt hänet
+ja ruokkinut häntä rinnoillaan, valvonut hänen vieressään öitä hänen
+ollessaan sairas, pessyt hänet ja sukinut hänen tukkaansa iloiten
+siitä, että se oli kaunis. Ja kun hän ensi kertaa oli itse tuntenut
+tarvitsevansa äitinsä lohdutusta ja apua, hän oli heti odottanut äidin
+tulevan luokseen, kaikesta nöyryytyksestä huolimatta. Äitisi olisi
+kyllä lähtenyt pohjoiseen ja tullut sinun luoksesi, jos hän olisi
+tiennyt, että siitä olisi ollut lohtua sinulle, oli isä sanonut. Oi
+äiti, äiti, äiti --!
+
+Hän muisti äkkiä, miten Jørundgaardin kaivovesi oli näyttänyt puhtaalta
+ja kirkkaalta puisissa kupeissa. Mutta isällä oli lasipikari, ja kun
+hän täytti sen vedellä ja pani sen auringonpaisteeseen, niin se oli
+liejuista ja täynnä törkyä.
+
+Nyt, herra kuningas, minä näen, millainen olen!
+
+Hyvyyttä ja rakkautta hän oli vaatinut kaikilta ihmisiltä suoranaisena
+oikeutenaan. Hän oli kokenut ääretöntä hyvyyttä ja rakkautta elonsa
+päivinä. Mutta jo ensimmäisellä kerralla, kun joku oli noussut
+häntä vastaan, oli hän kohonnut pystyyn kuin myrkkykäärme, valmiina
+pistämään. Hänen tahtonsa oli ollut kova ja terävä kuin veitsi hänen
+toimittaessaan Eline Ormintyttären kuolemaan.
+
+Hän olisi noussut varmasti vaikka itse Jumalaa vastaan, jos tämä olisi
+laskenut oikeamielisen kätensä hänen päälleen. Miten olivatkaan isä
+ja äiti jaksaneet kestää kaiken -- kolme lasta he olivat kadottaneet
+pieninä, nähneet Ulvhildin vaipuvan hautaan koettuaan pitkät surulliset
+vuodet hankkia tälle terveyttä. Mutta he olivat kantaneet kaikki
+koettelemuksensa kärsivällisesti eivätkä olleet kertaakaan epäilleet,
+ettei Jumala olisi katsonut heidän lapsiensa parasta. Ja sitten oli hän
+tuottanut heille niin paljon surua ja häpeää.
+
+Mutta jos joku olisi koskenut hänen lapseensa -- jos he olisivat
+ottaneet sen, kuten Sigrid Andreksentyttäreltä otettiin hänen lapsensa
+--. Oi, älä johdata meitä kiusaukseen, vaan päästä meidät pahasta!
+
+Helvetin kuilun reunalle hän oli joutunut. Jos hän olisi kadottanut
+poikansa, olisi hän viskautunut kuohuvaan syvyyteen, heittänyt pilkaten
+toivon kaikkien niiden hyvien, rakastavien ihmisten jälleennäkemisestä,
+jotka olivat rakastaneet häntä -- tappanut itsensä ja joutunut
+perkeleen huomaan.
+
+Ei ollut siis kovin ihmeellistä, että Naakkvella oli verisen käden
+merkki rinnassaan.
+
+Oi Pyhä Olavi, joka kuulit minua silloin, kun rukoilin sinua auttamaan
+lastani! Kun rukoilin, että kääntäisit rangaistuksen minuun ja
+jättäisit rauhaan viattoman. Oi, herra, minä tiedän, olen pitänyt oman
+puoleni sopimuksesta.
+
+Kuin villi, pakanallinen eläin hän oli karannut pystyyn ensimmäisestä
+ojennuksesta. Erlend. Ei hetkeäkään hän ollut uskonut, ettei tämä enää
+pitäisi hänestä. Sillä jos hän olisi niin uskonut, silloin hän ei
+olisi jaksanut elääkään enää. Ei, hän oli ajatellut salaa itsekseen,
+että kun hän tuli taas kauniiksi ja terveeksi ja iloiseksi -- silloin
+saisi tämä olla pyytäjänä. Ei Erlend ollut rakkaudeton talvellakaan.
+Vaikka hän, Kristiina, oli kuullut pienestä pitäen sanottavan, että
+paholainen pysytteleikse aina raskaan vaimon kintereillä kiusaten häntä
+hänen ollessaan heikko, oli hän kallistanut korvansa sen valheille.
+Hän oli ollut uskovinaan ettei Erlend enää vähnänyt hänestä, siksi
+että hän oli ruma ja sairas -- huomatessaan miehensä surevan sitä,
+että oli toimittanut itsensä ja vaimonsa juorujen alaiseksi. Hän oli
+tappanut Erlendin pienet hellät sanat tämän huulille, ja kun hän itse
+viekoitteli tämän käyttämään kiivasta ja ajattelematonta kieltä, veti
+hän ne sopivalla hetkellä esiin. Herra Jeesus, oliko hän siis ilkeä
+nainen -- hän oli ollut huono vaimo.
+
+Joko nyt huomaat, Kristiina, tarvitsevasi apua?
+
+Kyllä, herra kuningas, huomaan sen nyt. Tarvitsen suuresti sinun
+tukeasi, etten kääntyisi uudelleen Jumalasta pois. Ole kanssani sinä
+kansanpäällikkö, minun astuessani esiin rukouksineni, rukoile armoa
+minulle. Pyhä Olavi, rukoile puolestani!
+
+Cor mundum crea in me, Deus, et Spiritum rectum innova in visceribus
+meis.
+
+Ne projicias me a facie tua --
+
+Libera me de sanguinibus, Deus, Deus salutis meæ --
+
+       *       *       *       *       *
+
+Jumalanpalvelus oli loppunut. Kansa lähti kirkosta. Ne kaksi
+talonpoikaisnaista, jotka olivat olleet polvillaan Kristiinan lähellä,
+nousivat. Mutta poika, joka oli heidän välissään, ei noussut; hän alkoi
+raahautua lattian yli työntämällä itseään kyynärpäillään kivilaattoja
+pitkin ja hypähtelemällä kuin siipirikko variksenpoika. Hänellä oli
+aivan vähäiset raajat koukussa vatsanpohjan alla. Naiset kulkivat
+siten, että peittivät hänet, mikäli saattoivat, vaatteillaan.
+
+Heidän kadottuaan näkyvistä viskautui Kristiina maahan ja suuteli sitä
+lattian kohtaa, mistä nämä olivat kulkeneet hänen ohitseen.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Hieman hämmentyneenä ja neuvottomana hän seisoi kuorin sisäänkäytävän
+edessä, kun nuori pappi tuli ulos ristikko-ovesta. Tämä seisahtui
+itkettyneen nuoren naisen eteen, ja Kristiina toimitti hänelle asiansa
+niin hyvin kuin osasi. Ensin toinen ei ymmärtänyt. Silloin Kristiina
+kaivoi esille kultaisen seppeleensä ja ojensi sen esiin.
+
+"Vai niin, oletteko te Kristiina Lauritsantytär, Erlendin vaimo
+Husabystä?" Hän katsoi vähän ällistyneenä Kristiinaan; tämän kasvot
+olivat aivan turvonneet itkusta. "Vai niin, lankonne, mestari Gunnulf,
+puhui tästä, aivan niin --"
+
+Hän vei Kristiinan sakaristoon, otti seppeleen, kääri sen esiin
+vaatteesta ja katsoi sitä; sitten hän hymyili.
+
+"Katsokaahan -- ymmärrättehän -- tässä pitää olla todistajia ja sen
+sellaista -- te ette voi antaa pois tällaista kalleutta kuin mitäkin
+leivänpalaa, rouva. Mutta minä voin panna sen säilöön, te ette kai
+mielellänne kantele sitä kaupungilla. Pyytäkää Arne-herraa vaivautumaan
+tänne", sanoi hän kirkonpalvelijalle. "Teidän miehenne olisi myös
+pitänyt olla saapuvilla, luullakseni, että kaikki olisi käynyt
+asianmukaisesti. Mutta ehkä Gunnulf on saanut häneltä kirjeen.
+
+"Teidät on toimitettava itse arkkipiispan eteen, niinhän se oli? Muuten
+on Hauk Tomaksenpoika penitentiariuksemme -- en tiedä onko Gunnulf
+puhunut siitä Eiliv-herran kanssa. Mutta tulkaa aamulla huomenmessuun,
+niin voitte kysyä minua nimeltäni, minun nimeni on Paal Aslakinpoika.
+Tuon tuossa" -- hän osoitti lasta -- "voitte jättää majalaan. Te
+tulette olemaan yötä Bakken sisarien luona, niin muistelen lankonne
+sanoneen?"
+
+Nyt tuli toinen pappi sisään, ja he puhelivat keskenään vähän.
+Edellinen aukaisi pienen seinässä olevan kammion, otti vaa'an ja
+punnitsi seppeleen toisen kirjoittaessa muistiin painon. Sitten he
+panivat sen seinäkaappiin ja sulkivat oven.
+
+Herra Paal olisi laskenut hänet ulos -- mutta sitten hän kysyi,
+tahtoiko Kristiina, että hän nostaisi hänen poikansa Pyhän Olavin arkun
+ääreen.
+
+Hän otti pojan käsiinsä tottuneella, hiukan huolettomalla otteella,
+jonka papit saavat liikutellessaan kastelapsia. Kristiina seurasi häntä
+takaisin kirkkoon, ja silloin pappi kysyi tahtoiko hän suudella arkkua.
+
+Minä en uskalla, ajatteli Kristiina, mutta hän meni papin jäljestä
+porrasastuimia ylös korokkeelle, jolla arkku oli. Hänen silmissään
+läikkyi aivan kuin suuri, liidunvalkea valo, kun hän lähensi huulensa
+kultaista kirstua kohti.
+
+Pappi katsahti häneen -- vaipuisiko hän tainnoksiin. Mutta Kristiina
+pysyi jaloillaan. Sen jälkeen painoi pappi lapsen otsan keveästi
+pyhäinjäännöstä vasten.
+
+Paal-herra saattoi hänet kirkon ovelle ja kysyi, osaisiko Kristiina
+varmasti lauttauspaikalle. Sitten hän toivotti hyvää yötä -- hän puhui
+koko ajan tasaisesti ja arkiseen tapaan kuin säädykäs, nuori hoviherra.
+
+Oli alkanut sataa tihuuttaa, ja kedoilta ja ajotieltä, joka oli raikas
+ja vihanta kuin pihanurmi pyöränjälkien molemmin puolin, levisi makea
+tuoksu. Kristiina suojasi poikaa sateelta niin hyvin kuin taisi --
+lapsi painoi niin kauheasti, että hänen käsivartensa olivat aivan
+puutuneet kantamisesta. Ja sitten se marisi ja itki lakkaamatta -- se
+oli kai taas nälkäinen.
+
+Äiti oli kuolemanväsynyt -- pitkästä vaelluksesta ja itkemisestä ja
+kirkossa kokemastaan valtavasta mielenliikutuksesta. Häntä vilusti --
+ja sade yltyi, pisarat ropisivat puita vasten, lehdet välkkyivät ja
+vipattivat. Hän haparoi eteenpäin halki ketojen ja tuli penkereelle,
+josta näkyi leveänä ja harmaanlikaisena juokseva joki; sen pinta oli
+kuin reikäinen seula sateessa.
+
+Ei näkynyt minkäänlaista lauttaa. Kristiina tiedusti asiaa parilta
+mieheltä, jotka olivat ryömineet paaluilla seisovan ranta-aitan alle
+sadetta pitämään. Nämä sanoivat, että hänen oli mentävä niemelle --
+siellä oli nunnien talo ja siellä oli lautturi.
+
+Kristiina alkoi taas nousta penkereen laitaa, vertavuotavin jaloin,
+märkänä ja väsyneenä. Hän tuli pienen, harmaan kivikirkon luo -- sen
+takana oli pari taloa aidatun alueen sisällä. Naakkve huusi aivan
+kamalasti, minkä vuoksi hän ei voinut mennä kirkkoon. Mutta hän kuuli
+laulua ruuduttomien ikkunaluukkujen takaa ja tunsi antifonin: Lætare,
+Regina Coeli -- iloitse, taivaallinen kuningatar -- sillä hän, jota
+sinä olit valittu kantamaan, on ylösnoussut, kuten sanottu oli.
+Halleluja!
+
+Se oli sama sävelmä, jota minoriittimunkit veisasivat completoriumin
+jälkeen. Veli Edvin oli opettanut hänelle tuon Kuninkaan äidin
+kunniaksi sepitetyn hymnin Kristiinan valvoessa hänen vuoteensa
+ääressä, kun hän makasi kuolemantaudissa heidän luonaan
+Jørundgaardissa. Kristiina hiipi kirkkomaalle ja seisoen lapsi
+käsivarrellaan vasten seinää saneli hiljalleen hymnin sanoja itsekseen.
+
+-- Ei mikään, mitä tehnetkin, Kristiina, voi kääntää isäsi sydäntä
+sinusta. Siksi sinun ei pidä tuottaa hänelle enempää surua.
+
+-- Sinun ristiinnaulitut kätesi olivat levällään ristillä, oi
+aurinkovaltakunnan kallis kuningas! Vaikka sielu eksyisi kuinka kauas
+oikealta tieltä, niin aina ovat nuo levitetyt käsivarret siellä. Mitään
+muuta ei tarvita kuin että syntinen sielu kääntyy noiden käsivarsien
+puoleen, omasta tahdostaan kuin lapsi, joka menee isänsä luo, ei
+kuten orja, jota ajetaan piiskaten ankaran isäntänsä eteen. Nyt hän
+ymmärsi miten rumaa synti on. Ja jälleen tuntui hänen rinnassaan tuo
+kipu, ikään kuin sydän olisi tahtonut haljeta katumuksesta ja häpeästä
+ansaitsemattoman armon tähden.
+
+Kirkon vierustalla sai hiukan suojaa sadetta vastaan. Joku kosketti
+hänen olkaansa. Hänen edessään seisoi pappismunkki ja vanha
+luostariveli, jolla oli hautalapio kädessä. Paljasjalkaveli kysyi,
+hakiko hän majapaikkaa.
+
+Hän keksi, että hän olisi paljon mieluummin jäänyt yöksi minoriittien,
+veli Edvinin veljien luo. Bakkeen oli niin pitkä matka -- ja hän oli
+niin lopen uupunut. Silloin käski munkki luostariveljeä saattamaan
+tuon vaimon naisten yöpaikkaan -- "ja anna vähän kalmusvettä hänen
+jaloilleen, ne näkyvät olevan haavoilla --"
+
+Naisten yöpaikassa oli kylmä ja pimeä -- se oli ulkopuolella aitauksen,
+kujan varrella. Luostariveli toi hänelle pesuvettä ja vähän ruokaa,
+ja hän istui lieden vieressä koettaen tyynnyttää lasta. Naakkve
+tunsi varmasti ruoassaan, että äiti oli väsynyt eikä ollut syönyt
+koko päivänä; se itkeä nirisi ja parahteli vähän väliä imiessään
+tyhjiä rintoja. Kristiina siemaisi maitoa, jota luostariveli oli
+tuonut; sitten hän koetti valuttaa sen suustansa lapsen suuhun, mutta
+miehenalku pani kovaäänisen vastalauseen tätä uutta ruokaa vastaan, ja
+vanhus nauroi ja pudisti päätään. Paras oli, kun hän joisi sen itse,
+kai se koituisi hyödyksi pojallekin sitten.
+
+Viimein hän meni. Kristiina kiipesi vuoteeseen, joka oli aivan katon
+rajassa. Sieltä hän ylettyi avaamaan erään luukun. Majalassa oli
+pahanhajuinen ilma -- siellä makasi vaimo, jolla oli vatsahaava.
+Kristiina avasi luukun ja katsoi ulos valoisaan, viileään kesäyöhön,
+josta virtasi häntä vastaan sateen puhdistama ilma. Hän istui lyhyessä
+sängyssä pää puoleksi seinähirsiä vasten -- vuoteessa oli niin vähän
+patjoja. Poika nukkui hänen sylissään. Hän oli aikonut sulkea luukun
+jälleen vähän ajan kuluttua, mutta nukkui kesken kaiken.
+
+Yöllä hän heräsi. Kuu paistoi sisään kesäisen hunajan keltaisena ja
+valjuna, sen valo lankesi hänen ja lapsen yli, vastaiselle seinälle.
+Silloin hän näki ihmishahmon keskellä valojuovaa; se leijui lattian ja
+katonharjan välillä.
+
+Se oli puettu tuhkanharmaaseen kaapuun ja näytti pitkältä ja
+kumaraselkäiseltä. Se oli veli Edvin. Hän hymyili sanomattoman hellästi
+-- hiukan mukavan lystikkäästi, aivan kuten eläessään.
+
+Kristiina ei ihmetellyt. Nöyränä, onnellisena, täynnä odotusta hän
+katsoi tähän, valmiina näkemään ja kuulemaan, mitä tämä ystävä tahtoi.
+
+Munkki katsoi häneen nauraen ja näytti hänelle vanhaa, raskasta
+nahkalapasta sekä ripusti sen sitten kuun säteelle. Sen jälkeen hän
+hymyili vielä herttaisemmin, nyökkäsi Kristiinalle ja katosi.
+
+
+
+
+
+II
+
+HUSABY
+
+
+
+
+I
+
+
+Vasta uutenavuonna ilmestyi Husabyhyn odottamattomia vieraita. Sinne
+tuli Lauritsa Bjørgulfinpoika ja vanha Smid Gudleikinpoika Dovresta;
+näiden seurassa oli kaksi herraa, joita Kristiina ei tuntenut. Mutta
+Erlend hämmästyi hiukan nähdessään appensa tässä seurassa -- herrat
+olivat Erling Vidkuninpoika, Gisken ja Bjarkøyn isäntä, sekä Haftor
+Graut Godøysta -- hän ei tiennyt Lauritsan tuntevan näitä. Mutta
+Erling-herra selitti heidän tavanneen toisensa Niemellä, hän oli
+istunut Lauritsan ja Smidin kanssa kuudenmiehen-neuvostossa, joka
+vihdoin viimein oli langettanut päätöksen herra Jon Haukinpojan
+perillisten riitajutussa. Näin hän oli joutunut puhumaan Lauritsan
+kanssa Erlendistä, ja Erling, jolla oli asiaa Nidarosiin, sanoi
+silloin, että hänen tekisi mielensä lähteä Husabyssä käymään, jos
+Lauritsa suostuisi lähtemään mukaan ja purjehtimaan pohjoiseen hänen
+kanssaan. Smid Gudleikinpoika kertoi nauraen tarjoutuneensa itse samaan
+joukkoon:
+
+"Minä tahdoin nähdä Kristiinamme -- Pohjoislaakson kauneimman ruusun.
+Ja sitten minä ajattelin sukulaiseni Ragnfridin olevan kiitollisen, jos
+minä pitäisin hiukan silmällä hänen miestään ja niitä tärkeitä asioita,
+joista tämä päättelee noin mahtavien ja viisaiden miesten kanssa. Niin,
+Kristiina, sinun isälläsi on toisenlaisia hommia tänä talvena kuin
+kulkea talosta taloon meidän matkassamme juomassa jouluoluvia paastoon
+asti. Me olemme istuneet hyvässä rauhassa turpeellamme viimeiset vuodet
+ja hoidelleet perintöämme. Mutta nyt vaatii Lauritsa kaikkia laakson
+miehiä ratsastamaan joukolla Osloon kesken talvipakkasen -- opettamaan
+neuvoston korkeita herroja katsomaan kuninkaan parasta -- ne hoitavat
+niin huonosti asioita tuon alaikäisen lapsiraukan nimessä, sanoo
+Lauritsa --"
+
+Herra Erling näytti hieman vaivaantuneelta. Erlend kohotti kulmiaan.
+
+"Otatteko osaa noihin neuvotteluihin -- kuulutteko te suureen
+henkivartiopäätöskuntaan?"
+
+"En, enhän minä", sanoi Lauritsa, "ratsastan vain neuvotteluun, kuten
+toiset laaksomme miehet, siksi että meidät on kutsuttu sinne."
+
+Mutta Smid Gudleikinpoika puuttui taas puheeseen. Lauritsa oli ainakin
+saanut taivutetuksi hänet -- ja Kruken Hersteinin ja Trond Gjeslingin
+ja Guttorm Sneisin ja muita, jotka eivät muuten olisi välittäneet
+lähteä.
+
+"Eikö tässä talossa ole tapana käskeä vieraita peremmälle?" sanoi
+Lauritsa. "Nyt sitä nähdään osaako Kristiina panna yhtä hyvän oluen
+kuin hänen äitinsä." Erlend oli miettivän näköinen, ja Kristiina
+ihmetteli.
+
+       *       *       *       *       *
+
+"Mitä tämä tietää, isä?" kysyi hän vähän myöhemmin isän jäätyä hänen
+kanssaan pikkutupaan, jonne hän oli vienyt lapsen vieraiden takia.
+
+Lauritsa istui kiikuttaen tyttärenpoikaa polvellaan. Naakkve oli nyt
+kymmenen kuukauden vanha, iso ja kaunis lapsi. Sillä oli ollut mekko ja
+töppöset jo joulusta alkaen.
+
+"En muista teidän lausuneen sanaanne tuollaisissa asioissa ennen",
+lausui tytär jälleen. "Olette aina sanonut, että kuninkaan on paras
+hoitaa asioita niiden miesten avulla, jotka hän on kutsunut rinnalleen.
+Erlend sanoo, että tämä yritys on lähtenyt etelänpuoleisten herrojen
+taholta -- he aikovat saattaa vallasta Ingebjørg-rouvan ja hänen isänsä
+hänelle määräämät neuvonantajat ja kahmaista itselleen samanlaisen
+vallan kuin heillä oli Haakon-kuninkaan ja hänen veljensä lapsena
+ollessa. Mutta sanoitte siitä koituneen valtakunnalle paljon haittaa --"
+
+Lauritsa kuiskasi, että Kristiina lähettäisi ulos lapsenpiian. Heidän
+jäätyään kahden hän kysyi:
+
+"Mistä Erlend tämän asian tietää --? Munanko on kertonut?"
+
+Kristiina virkkoi, että Orm oli tuonut muassaan kirjeen Munan-herralta
+palatessaan Husabyhyn syksyllä. Hän ei kertonut, että hän oli itse
+lukenut sen Erlendille -- tämä ei ollut taitava kirjoituksen lukija.
+Siinä kirjeessä oli Munan valittanut, että nykyään uskoi jokainen
+Norjan mies, joka kantoi vaakunamerkkiä, ymmärtävänsä paremmin maan
+hoitoa ja nuoren kuninkaan parasta kuin ne herrat, jotka olivat
+seisoneet Haakon-kuninkaan sivulla tämän eläessä, ja kuin tämän oma
+äiti, korkea Ingebjørg-rouva. Hän oli varoittanut Erlendiä, että jos
+Norjan herrat näyttäisivät tahtovan ryhtyä samanlaisiin toimiin kuin
+ruotsalaiset viime kesänä Skarassa juonittelemalla Ingebjørgia ja hänen
+vanhoja, taattuja neuvonantajiaan vastaan, tulisi tuon korkean rouvan
+sukulaisten pysytellä valmiina, ja Erlendin tuli silloin lähteä Munanin
+kanssa Hamariin.
+
+"Eikö hän maininnut", sanoi Lauritsa raaputtaen sormellaan Naakkven
+lihavaa leuan alustaa, "että minä olen yksi niistä miehistä, jotka ovat
+nousseet vastustamaan niitä laittomia käskyjä, joita Munan levitteli
+pitkin laaksoa pohjoiseen -- kuninkaamme nimessä?"
+
+"Tekö!" pääsi Kristiinan suusta. "Oletteko tavannut Munan Baardinpojan
+syksyllä?"
+
+"Olen niinkin", vastasi Lauritsa. "Mutta kovinkaan sopuisia me emme
+olleet."
+
+"Puhuitteko te minusta?" kysyi Kristiina nopeaan.
+
+"Emme, hyvä lapsi", sanoi isä naurahtaen. "En muista sinusta olleen
+puhetta sillä kertaa. -- Tiedätkö sinä, onko asia niin, että sinun
+miehesi aikoo mennä etelään Munan Baardinpoikaa tapaamaan?
+
+"Niin luulisin", vastasi Kristiina. "Sira Eiliv laati Erlendille
+tuonnoin kirjeen -- ja Erlend kertoi, että pian taitaa tulla lähtö
+etelään."
+
+Lauritsa istui vähän aikaa katsellen lasta, joka kopeloi sormillaan
+hänen tikarinsa kahvaa ja koetti purra siihen juotettua vuorikristallia.
+
+"Onko totta, että Ingebjørg-rouva aiotaan syöstä vallasta?" kysyi
+Kristiina.
+
+"Hän on suunnilleen sinun ikäisesi", vastasi isä, yhä edelleen
+hymyillen. "Kukaan ei tahdo riistää kuninkaan äidiltä arvoa tai valtaa,
+johon hän on syntynyt. Mutta arkkipiispa ja eräät kuningasvainajan
+ystävät ja sukulaiset ovat kutsuneet meidät yhteen neuvottelemaan
+siitä, miten rouvan valtaa ja kunniaa sekä kansan etua parhaiten
+suojeltaisiin."
+
+Kristiina sanoi hiljaa:
+
+"Minä ymmärrän, isä, ettette te ole tullut tällä kertaa Husabyhyn vain
+katsomaan Naakkvea ja minua."
+
+"Totta se on, en sen asian tähden ainoastaan", sanoi Lauritsa. Sitten
+hän nauroi: "Ja minä ymmärrän, tyttäreni, ettet sinä pidä siitä!"
+
+Hän laski kätensä Kristiinan poskelle ja silitteli sitä. Niin hänen oli
+ollut tapana tehdä Kristiinalle tämän ensi vuosista asti joka kerran
+kun hän oli torunut tai kiusoitellut tytärtään.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Sillä välin istuivat herra Erling ja Erlend ylhäällä ritariparvessa
+-- siksi kutsuttiin isoa aittaa, joka oli pihamaan koilliskulmassa,
+aivan portin pielessä. Se oli korkea kuin torni ja kolmikerroksinen;
+ylimmässä oli ampumarei'illä varustettu huone ja siellä säilytettiin
+kaikki ne aseet, joita ei tarvittu tavallisissa oloissa kartanolla.
+Kuningas Skule oli rakentanut tämän talon.
+
+Erling-herralla ja Erlendillä oli yllään turkit, siliä huoneessa oli
+purevan kylmä. Vieras kulki ympäri huonetta katsellen kaunista ase-
+ja haarniskavarastoa, jonka Erlend oli perinyt äitinsä isältä, Gaute
+Erlendinpojalta.
+
+Erling Vidkuninpoika oli pienenläntä mies, hento rakenteeltaan,
+mutta pehmeälihainen; hän liikkui kevyesti ja kauniisti. Kasvoiltaan
+hän ei ollut kaunis, vaikka hänellä olikin säännölliset piirteet --
+hänen tukkansa oli punertava ja kulmakarvat ja ripset valkoiset;
+itse silmät olivat myös hyvin vaaleansiniset. Se, että Erling-herraa
+kaikesta huolimatta pidettiin kauniina, johtui ehkä siitä, että
+kaikki tiesivät hänet Norjan rikkaimmaksi ritariksi. Hänellä oli myös
+erittäin puoleensavetävä, miellyttävä käytös. Hän oli mahdottoman
+järkevä, oppinut ja runsastietoinen, mutta kun hän ei milloinkaan
+pyrkinyt näyttämään tietojaan ja aina oli valmis kuuntelemaan muita,
+oli hänellä erittäin viisaan miehen maine maassa. Hän oli yhdenikäinen
+Erlend Nikulauksenpojan kanssa, ja he olivat sukua, joskin kaukaista
+Stovreim-suvun kautta; he olivat tunteneet toisensa lapsesta saakka,
+mutta mitään lähempää ystävyyttä ei heidän välillään ollut.
+
+Erlend istui arkulla puhellen laivasta, jota hän veistätti itselleen
+kesäksi; se oli kuusitoistasoutuinen, ja hän arveli siitä tulevan
+erittäin nopeakulkuisen ja keveästi ohjattavan aluksen. Hän oli
+tuottanut kaksi laivanveistäjää pohjoisesta ja itse johtanut työntekoa.
+
+"Laiva-asioita minä, näetkös, ymmärrän jonkin verran, Erling", virkkoi
+hän, "saat nähdä, että Margygren on näytettävä komealta, kun se pannaan
+halkomaan meren aaltoja --"
+
+"Margygren -- onpas sillä kamalan pakanallinen nimi", sanoi herra
+Erling naurahtaen. "Aiotko siis lähteä sillä etelään?"
+
+"Sinä taidat olla yhtä hurskas kuin vaimoni -- hänkin sanoo, että se
+on pakanallinen nimi. Ei hän pidä muuten koko laivasta, mutta hän on
+sellainen sisämaalainen -- hän ei kärsi koko merta."
+
+"Vaimosi on hurskaan ja lempeän ja hyvän näköinen", sanoi Erling
+kohteliaasti. "Hän on sukuunsa, kuten odottaa sopii."
+
+"Niin", Erlend naurahti. "Ei kulu päivääkään, ettei hän kävisi
+messussa. Ja Sira Eiliv, pappimme, jonka jo näit, lukee meille
+hengellisiä kirjoja -- se on -- jollei oteta lukuun olutta ja
+herkkua -- tälle papille mieluisinta. Ja tänne virtaa köyhää kansaa
+hakemaan apua ja neuvoja Kristiinalta -- he suutelevat luullakseni
+hänen hameensa helmoja -- minun omat miehenikin ovat muuttuneet
+tuntemattomiksi. Hän on kuin pyhät rouvat niissä pyhissä taruissa,
+joita Haakon-kuningas luetutti meille papeille siihen aikaan kun
+olimme hovipoikia, muistatko? Paljon on Husaby muuttunut sen jälkeen
+kun viimeksi kävit luonani, Erling. -- Ihmettelen muuten, että tahdoit
+tulla luokseni silloin", sanoi hän tovin kuluttua.
+
+"Mainitsit ajan, jolloin olimme hovipoikia", sanoi Erling Vidkuninpoika
+kasvoilla hymy, joka kaunisti häntä. "Olimmehan me silloin ystäviä?
+Kaikki odottivat silloin sinusta suuria."
+
+Mutta Erlend nauroi: "Niin minä odotin itsekin."
+
+"Etkö sinä voi purjehtia etelään minun kanssani, Erlend?" kysyi herra
+Erling.
+
+"Olen ajatellut lähteä maitse", vastasi toinen.
+
+"Se käy hankalaksi -- yli tunturin talvisaikaan", sanoi Erling-herra.
+"Olisi hupaisaa, jos sinä liittyisit Haftorin ja minun matkaan."
+
+"Olen luvannut lähteä eräiden toisten kera", vastasi Erlend.
+
+"Vai niin, sinä seuraat tietysti appeasi -- sehän onkin luonnollisinta."
+
+"Ei aivan niinkään -- minä tunnen niin vähän niitä miehiä, joiden
+kanssa hän on matkalla." Erlend oli vaiti. "Ei, minä olen luvannut
+käydä Munanin luona Stangessa", sanoi hän nopeasti.
+
+"Turhaan sinä haet häntä sieltä", vastasi toinen. "Hän on lähtenyt
+tiloillensa Hisingiin, ja taitaa kulua aikaa, ennen kuin hän tulee
+uudelleen pohjoiseen. Milloin olet kuullut hänestä viimeksi?"
+
+"Viime Mikon-messun aikaan -- hän kirjoitti minulle silloin Ringabusta."
+
+"Tiedäthän sinä, mitä laaksossa tapahtui viime syksynä?" kysyi Erling.
+"Etkö tiedä? Sen kai sinä tiedät, että hän kulki Mjøsin varrella ja
+laaksoissa asuvien lääninherrojen luona viemässä hallitusherrain
+käskykirjettä, jonka mukaan talonpoikien tuli suorittaa täysi sotavero
+muonineen ja hevosineen -- yksi hevonen aina kuuden talonpojan osalle
+-- mutta herrojen lähettää vain hevoset ja itse jäädä kotiin? Etkö sinä
+ole kuullut tätä? Etkö sitäkään, että pohjoiset laaksot kieltäytyivät
+suorittamasta tätä veroa Munanin esiintyessä Eirik Toppin kanssa Vaagen
+käräjillä? Vastustuksen johtaja oli muuten Lauritsa Bjørgulfinpoika --
+hän vaati Eirikiä turvautumaan lakiin, jos laillisista veroista oli
+jäänyt jotakin suorittamatta, mutta nimitti mielivallaksi sitä, että
+rahvaalta vaadittiin sotasuorituksia tanskalaisen miehen tukemiseksi
+melskeessä Tanskan kuningasta vastaan; jos kuningas vaati alamaisiltaan
+palvelusta, ei hänen tarvinnut pelätä jäävänsä vaille hyviä aseita
+ja hevosia ja aseistettuja miehiä -- mutta hän ei ollut lähettävä
+Jørundgaardista yhtään ainoata hamppunuorassa kulkevaa kilipukkia,
+ellei kuningas vaatinut häntä itseään ratsastamaan sen selässä
+yhtymäpaikalle. Mutta etkö sinä tiedä tästä? Smid Gudleikinpoika sanoo
+Lauritsan luvanneen kulmakunnalleen suojelusta tarvittaessa."
+
+Erlend istui kuin salaman lyömänä.
+
+"Lauritsa! En minä ole ikinä kuullut vaimoni isän sekaantuneen muuhun
+kuin siihen, mikä koskee hänen ja hänen ystäviensä omaisuutta."
+
+"Ei hän useasti sitä teekään", sanoi herra Erling. "Mutta sen verran
+minä näin käydessäni nyt niemellä, että silloin, kun Lauritsa
+Bjørgulfinpoika puuttuu johonkin asiaan, seuraavat häntä kaikki --
+sillä hän ei puhu ennen kuin tuntee asian niin hyvin, ettei hänen
+sanaansa helpolla suisteta. Hän kuuluu olleen kirjeenvaihdossa näistä
+seikoista Ruotsissa asuvan sukunsa kanssa -- rouva Ramborg, hänen
+isoäitinsä, ja herra Erngislen isoisä olivat näet veljeksien lapsia,
+ja hänellä on suuri suku siellä. Vaikka appesi onkin hiljainen mies,
+on hänellä huomattava valta niillä seuduin, missä hänet tunnetaan --
+joskin hän harvoin sitä käyttää."
+
+"Nyt minä ymmärrän, miksi sinä olet liittynyt häneen, Erling", sanoi
+Erlend nauraen. "Johan minua ihmetyttikin, miten teistä oli tullut niin
+hellät ystävät."
+
+"Ihmetytti!" suutahti Erling. "Olisipa se ihmeteltävä mies, joka ei
+haluaisi kutsua Jørundgaardin Lauritsaa ystäväkseen. Parempi sinun
+olisi, sukulaismies, kuunnella häntä kuin Munania."
+
+"Munan on ollut aivan kuin vanhempi veljeni siitä päivästä asti,
+jolloin lähdin ensi kertaa kotoa", sanoi Erlend hiukan kiivaasti. "Hän
+ei ole milloinkaan pettänyt minua, kun olen joutunut pulaan. Hän on nyt
+itse pulassa."
+
+"Munan selviää kyllä", sanoi Erling Vidkuninpoika jälleen tyynesti.
+"Hänen kuljettamansa käskykirjeet olivat varustetut Norjan valtakunnan
+sinetillä -- vastoin lakia tosin, mutta sehän ei ole hänen syynsä. On
+hänellä muitakin vaikeuksia -- ne hommat, joihin hän oli sekaantunut
+ja joissa hän oli käyttänyt sinettiään ollessaan todistajana
+Eufemia-neidon kihlaamistilaisuudessa -- mutta sitä on vaikea selvittää
+ilmaisematta erästä, jota me emme --. Totta puhuen, Erlend, --
+minä uskon Munanin selviävän ilman sinun apuasi -- mutta sinä voit
+vahingoittaa itseäsi sillä."
+
+"Tahdotte syöstä rouva Ingebjørgin vallasta, niinhän?" sanoi Erlend.
+"Mutta minä olen luvannut sukulaisrouvallemme palvelustani sekä omassa
+maassa että muualla."
+
+"Niin olen minäkin", vastasi Erling. "Ja aion pitää sen lupauksen
+-- niin tekee jokainen Norjan mies, joka on palvellut ja rakastanut
+herraamme ja kuningastamme Haakonia. Mutta hänen on paras päästä
+vapaaksi neuvonantajista, jotka neuvovat tuota nuorta rouvaa ja hänen
+poikaansa tuhon teille."
+
+"Uskotko sinä teidän pystyvän _siihen_", kysyi Erlend ääntään alentaen.
+
+"Uskon", vastasi Erling Vidkuninpoika lujasti. "Niin uskon. Ja niin
+uskovat kaikki, jotka eivät viitsi kuunnella", -- hän kohautti
+olkaansa -- "pahansuopaa ja -- joutavaa puhetta. Ja sitä meidän,
+Ingebjørg-rouvan sukulaisten, tulisi välttää ennen kaikkea."
+
+Palvelusneito kohotti lattialuukkua ja kysyi, joko emännän sopi
+toimittaa ruoka pöytään.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Pöydässä istuttaessa tahtoi yhteispuhelu vähän väliä luiskahtaa
+uusiin suuriin kuulumisiin. Kristiina huomasi, että sekä hänen
+isänsä että Erling välttivät puheenainetta; he kertoivat sukulais-
+ja tuttavapiirissä tapahtuneista naimisista ja kuolemantapauksista,
+perintöriidoista ja kartanonkaupoista. Hän tuli levottomaksi tietämättä
+itsekään miksi. Näillä oli asiaa Erlendille, sen hän ymmärsi. Ja
+vaikkei hän tahtonut tunnustaa sitä itselleen, tiesi hän jo tuntevansa
+miehensä siksi hyvin, että arvasi tämän, itsepäisyydestään huolimatta,
+olevan hyvinkin helposti johdettavan, kun lujassa kourassa oli pehmeä
+kinnas, kuten sananlasku sanoo.
+
+Aterian jälkeen muuttivat herrat lieden lähelle, asettuivat sinne
+juomaan. Kristiina istuutui penkille, otti ompelukehyksen syliinsä ja
+rupesi solmimaan lankoja. Kohta sen jälkeen tuli siihen Haftor Graut,
+levitti nahkasen lattialle ja istuutui emännän jalkojen juureen. Hän
+oli löytänyt Erlendin harpun, asetti sen eteensä ja alkoi hyräillä ja
+jutella. Haftor oli aivan nuori mies; hänellä oli keltainen kihara
+tukka, mitä kauneimmat kasvot, mutta paljon teerenpilkkuja. Kristiina
+havaitsi hänet pian kovasti lörppösuiseksi. Haftor oli vastikään nainut
+rahaa ja rikkautta, mutta ei viihtynyt tiloillaan; siksi hän oli
+lähtenyt henkivartioväen neuvotteluihin.
+
+"-- Mutta ei ole kumma, jos Erlend Nikulauksenpoika jää mieluummin
+kotiin", sanoi hän laskien päänsä Kristiinan syliin. Kristiina vetäytyi
+etemmä, nauroi ja sanoi, että hän oli juuri kuullut miehensä aikovan
+lähteä etelään -- "missä asioissa lähtenee", sanoi hän viattoman
+näköisenä. "Nyt ovat ajat niin levottomat, ettei tuhma nainen enää
+ymmärrä, mistä on kysymys."
+
+"Ja kuitenkin juuri naisen tuhmuus on saanut sen aikaan", vastasi
+Haftor nauraen ja siirtyi jäljestä. "Niin sanoo Erling ja niin sanoo
+Lauritsa Bjørgulfinpoika -- haluaisinpa tietää, mitä he tarkoittavat
+sillä. Mitä te luulette, Kristiina-emäntä? Ingebjørg-rouva on hyvä,
+yksinkertainen nainen -- ehkä hän parastaikaa istuu samanlaisessa
+puuhassa kuin te solmimassa silkkiä lumivalkeilla käsillään ja
+ajattelee: olisi sydämetöntä kieltää miesvainajan uskolliselta
+alamaispäälliköltä vähän suurempi elatusapu --"
+
+Erlend tuli siihen ja istuutui vaimonsa viereen, minkä vuoksi Haftorin
+täytyi siirtyä etemmä.
+
+"Tuo on semmoista hölynpölyä, jota rouvat jauhavat majapaikoissa, kun
+heidän miehensä ovat niin tyhmiä, että ottavat heidät mukaansa käräjiin
+--"
+
+"Siellä, mistä minä olen kotoisin, sanotaan ettei savua ilman tulta --"
+
+"Tunnemme mekin sen sananparren", virkahti Lauritsa; hän ja
+Erling olivat tulleet toisten luo. "Ja kuitenkin, Haftor, minulle
+kävi hullusti tässä talvella -- aioin sytyttää lyhtyni tuoreella
+hevosenlannalla --", sanoi Lauritsa ja istuutui pöydän kulmalle.
+Erling-herra toi heti hänen pikarinsa ja ojensi sen hänelle
+kunnioittavasti; sitten istui ritari penkille hänen lähettyvilleen.
+
+"Kuinka te voisitte tietääkään siellä pohjan perillä Haalogalandissa,
+mitä Ingebjørg-rouva ja hänen neuvonantajansa tietävät tanskalaisten
+aikeista ja juonista?" sanoi Erlend. "Ja olitte ehkä lyhytnäköisiä
+asettuessanne vastustamaan kuninkaan avunpyyntöä. Knut-herra -- voimme
+yhtä hyvin lausua hänen nimensä, häntä kuitenkin kaikki tarkoitamme --
+on minun mielestäni mies, jota en uskoisi tavattavan nukkuvana orrelta.
+Te istutte liian kaukana isoista padoista voidaksenne haistaa, mitä
+niissä keitetään. Ja parempi vara kuin vahinko, minusta --"
+
+"Niin", sanoi Erling-herra. "Voisipa melkein sanoa, että meidän
+keittomme keitetään naapurin padassa -- me norjalaiset olemme kohta
+kuin vuokraväkeä, meille työnnetään ovesta Ruotsissa laitettu puuro --
+syö, jos tahdot ruokaa! Yhden virheen teki herramme kuningas Haakon:
+hän muutti pirtin rakennusten ulkolaitaan tehdessään Oslosta maan
+ensimmäisen kaupungin. Ennen se sijaitsi keskellä pihaa, jos jatkamme
+tätä puhetta -- Bergenissä tai Nidarosissa -- mutta niissä määräävät
+nyt arkkipiispa ja tuomiokapituli yksin. -- Mitä sanot sinä, Erlend
+-- sinä, joka olet trøndilainen ja jonka koko tavara ja mahti on
+Trondheimissa?"
+
+"Aivan niin. Kautta Kristuksen veren -- jos te tahdotte, että pata on
+kannettava takaisin oikeaan lieteen, niin --"
+
+"Juuri niin", sanoi Haftor. "Liian kauan on meidän Pohjolaisten
+täytynyt tyytyä tuntemaan pohjaanpalaneen hajua ja särpimään kylmää
+kaalia --"
+
+Lauritsa puuttui puheeseen:
+
+"Asia on sillä lailla, Erlend, etten minä olisi ryhtynyt oman kulmani
+puhemieheksi, ellei minulla olisi ollut hallussani sukulaiseni herra
+Erngislen lähettämiä kirjeitä. Tiesin siis, ettei kukaan niistä
+miehistä, jotka käyttävät laillisesti valtikkaa, ole aikonut rikkoa
+molempien maiden välistä rauhaa ja sopua, ei Tanskan kuninkaan eikä
+oman kuninkaamme maassa."
+
+"Jos tiedätte, appi, kuka nykyisin käyttää valtikkaa Tanskan maassa,
+niin tiedätte enemmän kuin useimmat muut", sanoi Erlend.
+
+"Yhden seikan tiedän. On eräs, jota ei yksikään tahdo nähdä vallassa,
+ei täällä, ei Ruotsissa eikä Tanskassa. Se oli aiheena ruotsalaisten
+kapinaan kesällä Skarassa, ja se on aiheena siihen neuvotteluun, jonka
+me nyt aiomme pitää Oslossa -- osoittaaksemme kaikille, jotka vielä
+eivät ole älynneet asiaa, että järkevät miehet ovat kaikki tyynni yhtä
+mieltä siitä."
+
+He olivat juoneet niin paljon, että olivat tulleet jonkin verran
+meluaviksi -- lukuun ottamatta vanhaa Smid Gudleikinpoikaa, joka oli
+nukahtanut tuolilleen lieden luo. Erlend huusi kovalla äänellä:
+
+"Te olette niin järkeviä kaikki, ettei itse paholainen voi petkuttaa
+teitä. Onhan se selvä, että te pelkäätte Knut Porsea. Te ette ymmärrä,
+hyvät herrat, ettei sellainen mies tyydy istumaan laiskana ja antamaan
+päivien kulua ja ruohon kasvaa, niinkuin Jumala tahtoo. Minä tahtoisin
+tavata jälleen tuon ritarin, tunsin hänet Hallandin aikoina. Eikä
+minusta olisi yhtään vastahakoista olla hänen sijassaan."
+
+"Sitä minä en olisi uskaltanut sanoa vaimoni kuullen", sanoi Haftor
+Graut.
+
+Mutta Erling Vidkuninpoika oli myös juonut. Hän koetti vielä pysytellä
+säädyllisenä, mutta ei osannut: "Sinä!" hän sanoi purskahtaen
+röhönauruun, "sinäkö, sukulaismies! -- Sinä, Erlend!" Hän läiskäytti
+Erlendiä olalle ja nauroi nauramistaan.
+
+"Ei, Erlend", sanoi Lauritsa rohkeasti, "siihen tarvitaan muuta kuin
+pelkkää naisten nauratustaitoa. Ellei Knut Porsessa olisi miestä muuhun
+kuin leikkimään kettua hanhitarhassa -- niin me Norjan herrat olisimme
+liian laiskoja lähteäksemme miehissä tavoittamaan häntä -- vaikka
+hanhi olisi itse kuninkaamme äiti. Mutta vaikka Knut-herra voisikin
+houkutella miehiä tuhmuuksien tekoon hänen tähtensä -- niin itse hän ei
+hulluttele suotta. Hänellä on tarkoituksensa, ja ole varma siitä, ettei
+hän sitä unohda."
+
+Keskustelu laukesi lukkoon vähäksi aikaa. Sitten sanoi Erlend -- hänen
+silmänsä säihkyivät:
+
+"Silloin minä tahtoisin, että Knut-herra olisi Norjan mies!"
+
+Toiset istuivat vaiti. Herra Erling otti kulauksen tuopistaan ja sanoi
+sitten:
+
+"Herra varjelkoon meitä siitä -- jos meillä olisi joukossamme semmoinen
+mies täällä Norjassa, niin pelkään, että maa olisi pian rauhaa vailla."
+
+"Rauhaa vailla!" sanoi Erlend halveksuvasti.
+
+"Juuri niin, rauhaa vailla", vastasi Erling Vidkuninpoika. "Muista,
+Erlend -- tätä maata emme muodosta ainoastaan me ritariston miehet.
+Sinusta saattaisi ehkä tuntua hauskalta, jos täältä nousisi joku
+seikkailunhaluinen ja kunnianhimoinen Knut Porsen kaltainen mies. Ennen
+vanhaan oli niin, että kun joku maamme miehistä nostatti kapinan, oli
+hänen aina helppo saada kannatusta mahtavien joukosta. Voitto joko
+tuli heille, jolloin he saivat kunnianimiä ja maita -- taikka heidän
+sukulaisilleen, jolloin he saivat vapauden henkeen ja omaisuuteen
+nähden -- niin, tiedetään kyllä jonkun menettäneen päänsä, mutta suurin
+osa selvisi hyvin, kävipä niin tahi näin -- niin oli ennen isäimme
+aikana. Mutta rahvas ja kaupunkilaiset, Erlend -- työkansa, joka
+sai maksaa veroja kahdelle herralle useinkin samana vuonna ja joka
+saattoi iloita joka kerran, kun ratsastusparvi karahutti peltojen yli
+polttamatta taloja ja hävittämättä karjaa -- maakansa, jonka täytyi
+kestää sietämätöntä sortoa ja mielivaltaa -- sen minä luulen kiittävän
+Jumalaa ja Pyhää Olavia kuningas Haakonista ja kuningas Maunusta ja
+tämän pojista, jotka tukivat rauhaa ja lakeja --"
+
+"Niin. Kyllä minä uskon sinun luulevan niin." Erlend keikahutti
+päätään. Lauritsa istui katsoen nuorta vävyään -- tämä säteili
+valppautta. Hänen tummat, kiihkeät kasvonsa hehkuivat, kurkku
+oli kaarella hoikassa, ruskeassa kaulassa. Sitten isä vilkaisi
+tyttäreensä. Kristiina oli päästänyt työnsä vaipumaan syliin ja seurasi
+tarkkaavaisesti miesten puhetta.
+
+"Oletko sinä niin varma siitä, että talonpojat ja muu rahvas
+ajattelevat tuohon tapaan kiittäen nykyistä järjestystä? On totta,
+että heillä on ollut useinkin kovat ajat -- ennen vanhaan, kun
+kuninkaat ja vastakuninkaat ratsastivat sotajoukkoineen läpi maan.
+Tiedän heidän vielä muistavan sen ajan, jolloin heidän täytyi paeta
+tunturille karjoineen, vaimoineen ja lapsineen, kartanoitten loimutessa
+ilmitulessa laaksojen pohjalla. Olen kuullut heidän puhuvan siitä.
+Mutta tiedän heidän myös muistavan toisenkin seikan -- että heidän omat
+isänsä olivat mukana joukoissa; emme me taistelleet vallasta yksin,
+Erling, talonpoikien pojat olivat mukana myös -- ja sattui joskus, että
+heille annettiin meidän perintötilamme. Sellaista ei tapahdu lakien
+vallitessa maassa, että skidanilaisen huoranaisen poika, joka ei tiedä
+isänsä nimeä, saa lääninherran lesken ja omaisuuden, kuten sai Reidar
+Darre -- hänen jälkeläisensä olisi kelvannut sinun tyttäresi mieheksi,
+Lauritsa, ja nyt hän on naimisissa sinun vaimosi veljentyttären kanssa,
+Erling. Meillä on nyt laki ja järjestys maassa, mutta talonpoikien maa
+joutuu meidän käsiimme -- en tiedä mistä se johtuu, mutta se tapahtuu
+lakien suojassa. Mitä enemmän oikeus vallitsee, sitä nopeammin he
+kadottavat sana- ja määräämisvallan valtakunnan asioissa, samoin omissa
+asioissaan. Ja tämän, Erling, tietää rahvas myös! Ehei, älkää olko
+liian varmoja siitä, ettei maakansa kaipaa uudelleen aikoja, jolloin
+se saattoi kadottaa talonsa tulen ja väkivallan uhrina, -- mutta myös
+voittaa aseilla paremmin kuin oikeudella --"
+
+Lauritsa nyökkäsi.
+
+"Ei Erlend ole aivan väärässä", sanoi hän hiljaa.
+
+Mutta Erling Vidkuninpoika nousi:
+
+"Uskon kyllä, että kansa muistaa paremmin ne harvat miehet, jotka
+nousivat alhaisista oloista herroiksi -- miekkavallan aikana -- kuin ne
+lukemattoman monet, jotka joutuivat synkkään perikatoon ja kurjuuteen.
+Eikä kuitenkaan kukaan ollut kovempi herra köyhille kuin nämä -- luulen
+vanhan puheenparren -- 'suvusta suurin harmi' -- johtuneen juuri
+heistä. Miehen täytyy syntyä herraksi, muuten hänestä tulee kova herra.
+Mutta kun hän on kasvanut lapsena renkien ja palvelusnaisten parissa,
+silloin hän ymmärtää, että ilman alhaista kansaa me olemme monessa
+suhteessa avuttomat kuin lapset ja että meidän tulisi puolestamme
+palvella heitä tiedoillamme ja suojella heitä ritariston avulla.
+Yksikään valtakunta ei ole pysynyt pystyssä ilman mahtimiehiä, jotka
+ovat voineet ja tahtoneet turvata vallallaan pienempäin oikeutta."
+
+"Sinä voisit kilpailla veljeni kanssa puhetaidossa, Erling", sanoi
+Erlend nauraen. "Mutta minä luulen ulkotrøndilaisten pitäneen enemmän
+meistä herroistaan entisaikaan, jolloin veimme heidän poikansa
+taisteluretkille, jolloin veremme sekoittui heidän vereensä tantereella
+ja jolloin hajotimme muureja ja riehuimme kilvan vuokramiestemme
+kanssa. -- Siinä kuulet, Kristiina, että minä toisinaan nukun toinen
+korva auki Sira Eilivin lukiessa ääneen suuria kirjojaan."
+
+"Tavara, joka on vääryydellä saatu, ei joudu kolmannen perijän käsiin",
+sanoi Lauritsa Bjørgulfinpoika. "Etkö ole kuullut sitä, Erlend?"
+
+"Miksen minä ole kuullut!" Erlend nauroi ääneen "Mutta näkemättä se on
+vielä --"
+
+Erling Vidkuninpoika sanoi:
+
+"Kuule, Erlend, herraksi on syntynyt harva, mutta kaikki ovat syntyneet
+palvelemaan; oikea herruus on olla palvelijansa palvelija."
+
+Erlend vei kätensä niskan taa, venyttelihe ja sanoi sitten hymyillen:
+
+"Sitä en ole milloinkaan ajatellut. Enkä minä usko alaisteni voivan
+kiittää minua mistään palveluksista. Ja kuitenkin, ihme ja kumma,
+minä luulen heidän pitävän minusta." Hän hieroi hyväillen poskeaan
+Kristiinan mustaan kissanpoikaan, joka oli hypännyt hänen olalleen ja
+marni nyt hyrräten selkä köyryssä hänen kaulansa ympärillä. "Mutta
+tämä vaimoni tässä -- hän on mitä palvelevaisin rouva -- vaikka teillä
+ei olekaan syytä uskoa sitä -- sillä kannut ja haarikat ovat tyhjät,
+Kristiina!"
+
+Orm, joka oli istunut ääneti kuunnellen miesten puhetta, nousi paikalla
+ylös ja lähti ulos.
+
+"Talon emännällä on ollut niin ikävä, että hän on nukkunut", sanoi
+Haftor hymyillen, "ja syy on teidän -- olisitte antaneet minun jutella
+rauhassa hänen kanssaan, minä osaan puhella naisten mieliksi."
+
+"Niin, tämä puhuminen on varmaan käynyt ikävystyttäväksi teille,
+emäntä", sanoi Erling anteeksipyytävästi, mutta Kristiina vastasi
+hymyillen:
+
+"Enhän minä ole tainnut käsittää kaikkea, mitä täällä on puhuttu tänä
+iltana, herra, mutta muistan hyvin kaiken ja voin perästäpäin tuumia
+edelleen --"
+
+Orm palasi parin palvelusneidon seurassa, jotka kantoivat tupaan
+lisää juotavaa. Poika täytti astiat. Lauritsa katsoi surullisesti
+tuota kaunista lasta. Hän oli koettanut päästä keskustelun alkuun Orm
+Erlendinpojan kanssa, mutta tämä oli vähäsanainen, vaikka hänellä oli
+kaunis, säädykäs käytös.
+
+Eräs neidoista kuiskasi Kristiinan korvaan, että Naakkve oli herännyt
+ja huusi kauheasti pikkutuvassa. Emäntä toivotti silloin hyvää yötä ja
+lähti palvelusneitojen kanssa ulos.
+
+Miehet ryhtyivät uudelleen juomaan. Erling-herra ja Lauritsa katsoivat
+toisiinsa pari kertaa, sitten sanoi edellinen:
+
+"Olin aikonut puhua sinulle eräästä asiasta, Erlend. Taitaa tulla
+sotaanlähtökäsky täällä meidän vuonomme ja Møren kulmalla --
+pohjoisessa pelätään venäläisten hyökkäävän taas rajan yli suuremmalla
+voimalla ensi kesänä, niin ettei siellä jakseta pitää puolia yksin.
+Se on ensimmäinen voitto, josta saamme kiittää Ruotsin kanssa tehtyä
+sopimusta -- eikä ole oikein, että haaløygalaiset hyötyvät siitä yksin.
+Arne Gjavvaldinpoika on liian vanha ja kitulias, minkä vuoksi on ollut
+puhe siitä, että sinut pantaisiin talonpoikaislaivojen päälliköksi
+vuonon tällä puolen. Mitä sinä pitäisit siitä?"
+
+Erlend läimähytti kätensä yhteen -- hänen kasvonsa loistivat:
+
+"Mitä minä pitäisin siitä --!"
+
+"Kovin suurta palkkaa tuskin saatamme luvata", sanoi Erling
+hillitsevästi. "Mutta sinun tulisi hankkia tietoja tämän puolen
+lääninherroilta -- neuvoston herrojen kesken on arveltu sinua ehkä
+sopivaksi mieheksi toimittamaan jotakin tässä asiassa. Toiset muistavat
+vielä sinun niittäneen kunniaa kreivi Jaakon laivapäällikkönä -- ja
+muistan itse hänen sanoneen Haakon-kuninkaalle, että hän oli toiminut
+epäviisaasti ollessaan niin ankara taitavaa, nuorta soturia kohtaan.
+Hän sanoi, että sinusta vielä kerran tulisi kuninkaasi tuki."
+
+Erlend näpsäytti sormiaan:
+
+"Eihän vain sinusta tule kuningas, Erling Vidkuninpoika! Sitäkö te
+haudotte mielessänne", kysyi hän ääneen nauraen, "että Erlingistä
+pitäisi tehdä kuningas?"
+
+Erling sanoi kärsimättömästi:
+
+"Eikö mitä, Erlend, etkö sinä ymmärrä, että minä puhun täyttä totta --"
+
+"Herra varjele -- laskitko sinä siis äsken leikkiä? Minä ymmärsin sinun
+puhuneen täyttä totta koko illan -- no, yhtäkaikki, puhukaamme siis
+täyttä totta -- kerro minulle kaikki, sukulaismies!"
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kristiina nukkui lapsi rinnallaan Erlendin tullessa pikkutupaan. Erlend
+pisti päreen lieden hiilien sekaan ja valaisi sillä noita kahta, jääden
+katsomaan heitä pitkäksi aikaa.
+
+Miten kaunis hänen vaimonsa oli -- ja kaunis oli heidän poikansakin.
+Kristiina oli vain niin uninen iltaisin tätä nykyä -- heti kun hän oli
+paneutunut pitkäkseen ja saanut pojan viereensä, nukkuivat molemmat.
+Erlend veti suutaan nauruun ja heitti lastun takaisin tuleen. Sitten
+hän riisuutui hitaasti.
+
+Hän oli pääsevä pohjoiseen keväällä Margygrenillä -- kolme
+neljä sotalaivaa matkassaan. Haftor Graut oli määrätty kolmen
+haaløygalaislaivan päälliköksi -- mutta Haftorilla ei ollut lainkaan
+kokemusta, hänet hän kyllä taivuttaisi niinkuin itse tahtoi, hän
+ymmärsi itse saavansa hallita. Sillä pelkurilta tai nahjukselta ei
+Haftor ainakaan näyttänyt. Erlend oikaisihe ja hymyili pimeässä. Hän
+oli ajatellut hankkia miehistön Margygrenille Møresta. Mutta oli
+tälläkin seudulla ja Birgsissä rohkeita, reippaita poikia -- hän saisi
+valita mielensä mukaan.
+
+Hän oli ollut naimisissa hiukan yli vuoden. Ensin lapsensynnytys,
+sitten katumuksenteko sekä paastot, ja nyt poika, poika, yöt päivät
+vain poika. Ja kuitenkin -- sama herttainen, nuori Kristiina hän oli
+yhä -- kun hänet sai unohtamaan hetkeksi papin puheet ja tuon ahnaan
+imeväisen.
+
+Hän suuteli Kristiinan olkaa, mutta toinen ei herännyt. Nukkukoon,
+raukka -- olihan hänellä niin paljon ajattelemista nyt yöllä. Erlend
+kääntyi häneen selin ja makasi tuijottaen tupaan päin; sieltä kiilsi
+pieni hehkuva hiilensilmä liedellä. Hänen olisi pitänyt nousta
+peittämään tuhka -- mutta hän ei viitsinyt.
+
+Kuohuen heräsivät nuoruuden muistot. Hän näki tärisevän laivankeulan
+pysähtyvän silmänräpäykseksi vastaanvyöryvän aallon edessä -- sitten
+vesi loiskahti yli kannen. Kuului myrskyn ja aaltojen valtava
+kohu niiden syöstessä alusta vastaan, ja mastonhuippu keikkui
+hurjasti kiitävien pilvien lomassa. He olivat olleet jossakin
+Hallandin rannikolla. Erlend tunsi kyynelten kohoavan silmiinsä
+mielenliikutuksesta. Hän ei ollut itse tiennyt, miten nämä velttoudessa
+vietetyt vuodet olivat kiusanneet häntä.
+
+Seuraavana aamuna seisoivat Lauritsa Bjørgulfinpoika ja Erling
+Vidkuninpoika pihalla katsellen Erlendin hevosia, jotka juoksivat
+irrallaan aidan takana,
+
+"Jos nyt Erlend lähtee mukanamme neuvotteluihin", sanoi Lauritsa,
+"luulen hänen arvonsa ja syntyperänsä vaativan häntä astumaan
+ensimmäisten riviin, koska hän on kuninkaan ja tämän äidin sukulainen.
+Mutta luuletteko, herra Erling, voivanne luottaa siihen, etteivät hänen
+ajatuksensa näissä asioissa saa häntä kallistumaan toiselle puolelle?
+Jos Ivar Ogmundinpoika yrittäisi tehdä jonkin vastatarjouksen -- Erlend
+on sukua myös niille miehille, jotka tulevat liittymään Ivar-herraan --"
+
+"En minä usko herra Ivarin tekevän sellaista", sanoi Erling
+Vidkuninpoika. "Ja Munan", hän liikautti huuliaan, "on niin viisas,
+että ymmärtää pysyä poissa -- hän pelkää muuten käyvän liian selvästi
+ilmi, minkä verran Munan Baardinpoika merkitsee." He nauroivat
+molemmat. "Siinä on se hankala paikka -- niin, tehän sen tiedätte
+paremmin kuin minä, te Lauritsa Laamanninpoika, jonka suku ja heimo on
+siellä, että nuo Ruotsin herrat eivät tahdo katsoa meidän ritaristoamme
+oikein yhdenarvoiseksi omansa kanssa. Nyt ei meiltä saisi puuttua
+ketään sellaista, jolla on arvoa ja rikkautta -- meillä ei olisi varaa
+jättää Erlendin kaltaista miestä istumaan kotiin leikkimään vaimonsa
+kanssa ja hoitamaan tilojaan -- miten hoitanee niitä", lisäsi hän
+nähtyään Lauritsan ilmeen.
+
+Lauritsa hymyili vähän.
+
+"Mutta jos te luulette, ettei ole viisasta ahdistaa Erlendiä liiaksi
+puolellemme, niin luovun siitä."
+
+"Minä luulen, hyvä herra", sanoi Lauritsa, "että Erlendistä on oleva
+enemmän hyötyä tällä seudulla. Voi olla mahdollista -- kuten itse
+sanoitte --, että tämä hanke saa osakseen vastustusta Namdalseidin
+eteläpuolella -- jossa ajatellaan oltavan turvassa venäläisiltä. Ehkä
+Erlendissä olisi miestä kääntämään ihmisten ajatukset toiselle tolalle
+näissä asioissa --"
+
+"Hän on niin hiton hölläsuinen", pääsi herra Erlingin huulilta.
+
+Lauritsa vastasi hymyillen:
+
+"Ehkäpä eräällä taholla ymmärrettäisiin paremmin sellaista kieltä kuin
+-- taitavampien miesten puhetta." He katsoivat jälleen toisiinsa ja
+molemmat purskahtivat nauruun. "Mutta kaikitenkin -- hän voi saattaa
+aikaan enemmän vahinkoa kuin hyötyä, jos lähtisi etelään ja yltyisi
+liian kovaääniseksi --"
+
+"Niin, ellette te voi taltuttaa häntä --"
+
+"Minä en voi vaikuttaa häneen ainakaan muuta kuin siihen asti, jolloin
+hän tapaa sellaisia lintuja, joiden parissa on tottunut lentämään --
+vävyni ja minä olemme liian erilaiset."
+
+Erlend tuli heidän luokseen pihan ylälaitaan:
+
+"Teillä on tainnut olla niin suuri hyöty messusta, ettette kaipaa
+einettä lainkaan?"
+
+"En ole kuullut kenenkään virkkavan eineestä mitään -- olen nälkäinen
+kuin susi -- ja janoinen." Lauritsa taputti likaista valkoista hevosta,
+joka oli seissyt hänen hyväiltävänään. "Minä ajaisin sen miehen, joka
+hoitaa työhevosia, pois talosta ennen kuin istuisin pöytään, jos minä
+olisin isäntä."
+
+"En uskalla tehdä sitä Kristiinan tähden", sanoi Erlend. "Hän on
+saattanut erään palvelusneidon raskaaksi."
+
+"Te taidatte pitää sitä sellaisena urotyönä", sanoi Lauritsa kohottaen
+kulmiaan, "että mies on korvaamaton, kun --"
+
+"Emme, mutta ymmärrättehän te", sanoi Erlend nauraen, "että Kristiina
+ja pappi koettavat naittaa heidät toisilleen -- ja he tahtovat saada
+minut auttamaan miestä sellaiselle tolalle, että hän voi elättää heidät
+kumpaisenkin. Neito ei tahdo, eikä hänen naittajansa tahdo, eikä Tore
+tahdo hänkään -- mutta minä en vain saa ajaa häntä pois; Kristiina
+pelkää hänen silloin lähtevän seudulta. Varsinainen hevosten hoitaja
+onkin Ulf Haldorinpoika -- silloin kun hän on kotosalla."
+
+Erling Vidkuninpoika meni Smid Gudleikinpoikaa vastaan; Lauritsa sanoi
+vävylleen:
+
+"Kristiina näyttää minun mielestäni kalpealta päivisin --"
+
+"Aivan niin", yhtyi Erlend innokkaasti appeensa. "Ettekö te voi puhua
+hänelle, appi -- poika imee ihan ytimen hänestä. Luulen hänen aikovan
+syöttää sitä kolmanteen paastoon asti kuin mikäkin mökin eukko --"
+
+"Hän pitää kovasti pojastaan", sanoi Lauritsa hymähtäen.
+
+"Niin pitää." Erlend pudisti päätään. "Hän saattaa istua kolme tuntia
+Sira Eilivin kanssa -- puhellen siitä, että poika on saanut punaista
+sierettymää jonnekin, ja he pitävät jokaista uutta hammasta, joka
+hänen suuhunsa ilmestyy, taivaallisena ihmeenä. Minä olen kuullut
+kaikkien lasten saavan hampaita, joten minusta olisi suurempi ihme, jos
+Naakkvemme jäisi hampaattomaksi."
+
+
+
+
+II
+
+
+Seuraavana vuonna, eräänä iltana joulunpyhien lopulla, ilmestyivät
+Kristiina Lauritsantytär ja Orm Erlendinpoika odottamatta mestari
+Gunnulfin kaupunkiasuntoon.
+
+Oli tuullut ja satanut räntää koko päivän huomenkoitosta alkaen, ja
+iltapuoleen kiihtyi ilma oikeaksi lumimyrskyksi. Vieraat olivat aivan
+lumisia astuessaan tupaan, jossa pappi istui väkineen aterialla.
+
+Gunnulf kysyi kauhistuneena, oliko kotona tapahtunut jotakin. Mutta
+Kristiina pudisti päätään. Hän vastasi langon kysymykseen Erlendin
+olevan pidoissa Gelminissä, mutta itse hän oli ollut niin väsynyt,
+ettei jaksanut lähteä mukaan.
+
+Pappi kummasteli, kuinka Kristiina oli jaksanut ratsastaa kaupunkiin
+asti -- molempien hevoset olivat aivan loppuun ajetut -- viimeisellä
+taipaleella he olivat töin tuskin jaksaneet kamppailla kinosten läpi.
+Gunnulf lähetti molemmat talon naiset Kristiinan mukaan hankkimaan
+hänelle kuivia vaatteita. Naiset olivat hänen entinen imettäjänsä ja
+tämän sisar -- muuta naisväkeä ei papin talossa ollut. Itse hän otti
+haltuunsa veljenpojan. Orm sanoi:
+
+"Kristiina on luullakseni sairas. Minä sanoin siitä isälle, mutta hän
+suuttui --"
+
+Kristiina oli ollut aivan suunniltaan viime ajat, kertoi poika. Orm ei
+ymmärtänyt, mitä se oli. Hän ei muistanut kumpi heistä, Kristiinako
+vai hän, oli keksinyt, että he voisivat lähteä tänne -- Kristiina oli
+tainnut sanoa ensiksi, että hän kaipasi niin Kristuksen-kirkkoa, ja Orm
+oli silloin sanonut, että hän tahtoi tulla saattamaan. Ja tänä aamuna,
+heti isän ratsastettua kotoa, oli Kristiina sitten sanonut, että nyt
+hän tahtoi lähteä. Orm oli taipunut, vaikka hän huomasi ilman näyttävän
+uhkaavalta -- Kristiinan silmät tekivät hänet levottomaksi.
+
+Gunnulf ajatteli Kristiinan palatessa takaisin sisään, että ne tekivät
+hänetkin levottomaksi. Hän näytti kauhistuttavan laihalta Ingridin
+mustassa puvussa, kasvot olivat niinen väriset ja silmät sisään
+vajonneet ja tummien kehien ympäröimät -- katse oli outo ja synkkä.
+
+Gunnulf ei ollut nähnyt häntä kolmeen kuukauteen -- siitä pitäen, kun
+hän oli ollut lapsen kastajaisissa Husabyssä. Kristiina oli ollut
+silloin hyvinvoivan näköinen levätessään vuoteella juhla-asussa, ja
+hän oli sanonut tuntevansa itsensä terveeksi -- synnytys oli ollut
+helppo. Ja hän oli pannut kovasti vastaan, kun Ragnfrid Ivarintytär ja
+Erlend tahtoivat antaa tämän lapsen imettäjälle -- hän oli itkenyt ja
+rukoillut, että hän saisi imettää Bjørgulfin itse. -- Toiselle pojalle
+oli annettu Lauritsan isän nimi.
+
+Pappi kysyi siis ihan ensiksi Bjørgulfia -- hän tiesi, ettei Kristiina
+ollut pitänyt siitä imettäjästäkään, jonka he toimittivat lapselle.
+Mutta Kristiina sanoi nyt pojan viihtyvän hyvin ja Fridan pitävän
+hänestä sekä hoitavan lasta paremmin kuin kukaan oli luullut. Entä
+Nikulaus? kysyi setä. Oliko hän yhtä kaunis kuin ennen? Äidin kasvoille
+ilmestyi hymyn väike. Naakkve tuli päivä päivältä kauniimmaksi. Ei
+hän puhunut paljoa, mutta oli muuten joka suhteessa edellä ikäisiään
+ja niin iso -- kukaan ei olisi uskonut hänen olevan vasta toisella
+vuodella, niin sanoi Gunna-rouvakin.
+
+Sitten hän taas vaipui ajatuksiin. Mestari Gunnulf katsoi noita kahta,
+veljenvaimoa ja veljenpoikaa, heidän istuessaan hänen kummallakin
+puolellaan. Tulijat näyttivät niin väsyneiltä ja surullisilta, että
+hänen sydäntään aivan ahdisti.
+
+Orm oli tosin aina raskasmielisen näköinen. Poika oli nyt
+viisitoistavuotias ja hän olisi ollut mitä kaunein nuorukainen, ellei
+hän olisi näyttänyt niin pehmeäluontoiselta ja heikolta. Hän oli
+melkein isänsä pituinen, mutta hänen vartensa oli liian hontelo ja
+kapeaharteinen. Kasvoiltaankin hän muistutti Erlendiä, mutta hänen
+silmänsä olivat paljon tummemman siniset kuin isän, ja ensimmäisten
+mustien parranhaituvien varjostama suu oli vielä pienempi ja hennompi
+kuin Erlendin ja aina tiukasti suljettu; suupieliin oli painunut pieni
+alakuloinen piirre. Ormin kapea, ruskea niskakin, joka näkyi mustan,
+kiharan tukan alta, näytti kumman onnettomalta hänen syödessään siinä
+hiukan etukumarassa.
+
+Kristiina ei ollut ennen istunut lankonsa kanssa samassa pöydässä tämän
+luona. Edellisenä vuonna hän oli ollut Erlendin mukana kaupungissa
+kevätkäräjillä, ja silloin he olivat asuneet tässä samassa talossa,
+jonka Gunnulf oli perinyt isältään, mutta silloin asui pappi
+ristinveljien luostarissa erään kaniikin sijaisena. Nyt oli mestari
+Gunnulf Steinin seurakuntapappi, mutta hän piti siellä sijaista johtaen
+kirjankirjoitustöitä arkkihiippakunnan kirkoissa kanttorin, herra Eirik
+Finninpojan sairastaessa. Ja nyt hän asui omassa talossaan.
+
+Tupa oli vähän erilainen kuin mitä Kristiina oli tottunut näkemään.
+Talo oli puusta, mutta keskelle itäistä päätyseinää oli Gunnulf
+muurauttanut suuren uunin, jollaisia hän oli nähnyt eteläisemmissä
+maissa; roihuvalkea paloi kankirautojen takana. Pöytä oli toisella
+pitkällä seinällä, ja vastakkaisella seinällä oli penkkejä
+kirjoituslautoineen; Neitsyt Maarian kuvan edessä paloi keltainen
+messinkinen lamppu, ja sen lähellä oli kirjatelineitä.
+
+Vieraalta tuntui hänestä tupa ja vieraalta lanko, kun hän näki
+tämän istuvan pöydässä alaistensa kera; siinä oli pappeja ja
+miespalvelijoita, jotka näyttivät omituisen puolipapillisilta. Oli
+siinä köyhääkin kansaa -- vanhoja äijiä ja eräs nuori poika, jolla oli
+kaivomaisen ohuet punaiset luomet tyhjien silmäkuoppien yllä. Naisten
+penkillä molempien vanhojen talonnaisten vieressä istui tyttö, jolla
+oli parin vuoden vanha lapsi sylissä; hän ahtoi nälissään sisäänsä
+särvintä ja työnsi sitä lapsen suuhun, niin että pienokaisen posket
+olivat haljeta.
+
+Kaikki Kristuksenkirkon papit ruokkivat nimittäin köyhää kansaa.
+Mutta Kristiina oli kuullut, että Gunnulf Nikulauksenpojan luona kävi
+vähemmän kerjäläisiä kuin toisten pappien luona, vaikka -- tai juuri
+siksi, että tämä syötti heidät luonaan tuvassa, kestiten jokaista
+almunanojaa kuin arvossapidettyä vierasta. He saivat ruokaa hänen
+omasta vadistaan ja olutta papin omista astioista. Köyhät kävivät hänen
+luonaan milloin katsoivat tarvitsevansa särpimen puolta -- muuten he
+menivät mieluummin toisten pappien luo, missä heitä ravittiin puurolla
+ja kaljalla pirtissä.
+
+Heti kun kirjuri oli lukenut ruokarukouksen, tahtoivat köyhät vieraat
+lähteä. Gunnulf puhutteli lempeästi jokaista erikseen, kysyi, eivätkö
+he tahtoneet jäädä taloon yöksi tai tarvitsivatko he jotakin muuten;
+mutta vain sokea poika jäi taloon. Tyttöä, jolla oli lapsi, pyysi pappi
+erityisesti jäämään, ettei tämän tarvitsisi kantaa lastansa ulkona
+yöllä, mutta tyttö mutisi anteeksipyynnön ja kiiruhti ulos. Sitten
+pyysi Gunnulf erästä palvelijaa katsomaan, että sokea Arnstein sai
+olutta ja mukavan vuoteen vierastuvassa. Sitten hän otti hartioilleen
+huppuviitan ja sanoi:
+
+"Te, Orm ja Kristiina, olette kaiketi väsyneet ja tahdotte mennä
+levolle. Audhild pitää teistä huolen -- te nukutte varmaan minun
+palatessani kirkosta."
+
+Mutta Kristiina pyysi päästä mukaan. "Siksi minä olen tänne tullutkin",
+sanoi hän, luoden epätoivoiset silmänsä Gunnulfiin. Ingrid lainasi
+hänelle kuivan viitan, ja he liittyivät Ormin kanssa pieneen
+saattueeseen, joka lähti pappilasta.
+
+Kellojen ääni kuului aivan heidän päänsä päältä mustan yötaivaan
+korkeudesta -- kirkkoon ei ollut monta askelta. He kahlasivat syvässä,
+märässä, vastasataneessa lumessa. Pyry oli tauonnut, mutta muutamia
+pieniä lumihiutaleita lenteli vielä ilmassa hohtaen heikosti pimeässä.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Väsymykseen nääntymäisillään koetti Kristiina nojautua pylvääseen,
+jonka vieressä seisoi, mutta kivi hohti kylmää. Hän seisoi pimeässä
+kirkossa tuijottaen ylös kuorin valoihin. Hän ei voinut erottaa
+Gunnulfia. Mutta tämä istui siellä pappien keskellä kynttilöineen ja
+kirjoineen. -- Ei, ei hän sittenkään taitaisi voida puhua tälle --
+
+Hänestä tuntui tänä iltana siltä kuin ei hänelle voisi löytää apua
+mistään. Sira Eiliv oli moittinut häntä kotona siitä, että hän antoi
+arkisyntien painaa mieltään niin raskaasti -- hän sanoi sitä ylpeyden
+kiusaukseksi, hänen tuli vain olla harras rukouksessa ja hyvissä
+töissä, niin ei hänelle jäisi aikaa miettiä liian paljon muita asioita.
+"Perkele on siksi viisas, että ymmärtää lopulta kuitenkin kadottavansa
+sinun sielusi eikä viitsi vaivata sinua niin paljon --"
+
+Hän kuunteli vuorolaulua ja muisteli nunnien kirkkoa Oslossa. Siellä
+hän oli itse yhtynyt pienellä, mitättömällä äänellään ylistyslauluun --
+ja alhaalla kirkon sivulla seisoi Erlend viitta leukaan asti vedettynä
+-- ja he miettivät vain sitä, miten voisivat salassa tavata toisensa.
+
+Ja hän oli ajatellut tuota pakanallista ja polttavaa lempeä, että ei
+kai se nyt ollut niin kauhea synti. Eiväthän he muuta voineet -- ja
+molemmathan he olivat naimattomat. Se oli ollut ensi sijassa maallisen
+lain rikkomus. Erlendhän tahtoi juuri sen kautta päästä irti kauheasta
+syntielämästä -- ja hän, Kristiina, oli puolestaan ajatellut, että
+Erlend saisi helpommin voimaa vapautua vanhasta synnistään, kun hän oli
+antanut tämän käsiin kunniansa ja onnensa ja elämänsä.
+
+Ollessaan viimeksi polvillaan tässä kirkossa oli hän tajunnut
+täydellisesti, että hän oli silloin vain koettanut narrata Jumalaa
+valheilla ja verukkeilla. Heidän hyvä onnensa, eikä suinkaan heidän
+siveytensä, oli ollut syynä siihen, että oli sellaisiakin käskyjä,
+joita he eivät olleet rikkoneet, syntejä, joita he eivät olleet
+tehneet. Jos hän olisi ollut toisen vaimo kohdatessaan Erlendin -- ei
+hän olisi säälinyt Erlendin sielun autuutta ja kunniaa enemmän kuin
+eräs toinenkaan, jota hän oli tuominnut niin armottomasti. Ei ollut
+mitään, siltä hänestä nyt näytti, mihin hän ei olisi silloin voinut
+antaa viekoitella itsensä, harhaanjohdettuna ja epätoivoissaan. Hän oli
+tuntenut tahtonsa karaistuvan rakkaudessa teräväksi ja kovaksi kuin
+veitsi, joka on valmis katkomaan poikki kaikki siteet, sukulaisuuden,
+kristinuskon, kunnian. Hänessä oli ollut vain polttava halu saada nähdä
+Erlendiä, olla hänen lähellään, avata huulensa hänen tuliselle suulleen
+ja sylinsä sille silmittömän suloiselle tunteelle, jonka Erlend oli
+opettanut hänelle.
+
+Ei. Ei perkele ollut sittenkään varma siitä, että kadottaisi hänen
+sielunsa. Mutta maatessaan tässä surun murtamana syntiensä tähden,
+sydämensä kovuuden tähden, epäpuhtaan elämänsä ja sielunsa sokeuden
+tähden -- oli hän tuntenut pyhimyskuninkaan kietovan hänet suojaavan
+kaapunsa alle. Hän oli tuntenut tämän voimakkaan, lämpimän käden
+omassaan, kuningas oli osoittanut hänet sitä valoa kohti, joka on
+kaiken voiman ja pyhyyden alku. Pyhä Olavi oli kääntänyt hänen
+silmänsä ristiinnaulittuun Kristukseen -- katso Kristiina, tuossa
+on Jumalan rakkaus! Ja hän oli alkanut tajuta Jumalan rakkautta ja
+pitkämielisyyttä. Mutta hän oli jälleen kääntynyt valosta ja sulkenut
+sydämensä siltä, eikä hänen mielessään nyt ollut muuta kuin tuskaa ja
+vihaa ja pelkoa.
+
+Kehno, kehno hän oli. Hän oli jo ymmärtänyt itsekin, että sellainen
+nainen kuin hän tarvitsi kovia koettelemuksia ennen kuin parantuisi
+sydämensä kylmyydestä. Ja kuitenkin hän oli niin tuskainen, että
+luuli sydämensä pakahtuvan suruista, jotka oli laskettu hänen
+kannettavakseen. Ne olivat kaikenlaisia pieniä suruja, -- mutta niitä
+oli niin monta -- ja hän oli niin kärsimätön --
+
+Hän näki poikapuolensa pitkän, sorean varren miesten puolella.
+
+Hän ei _voinut_ sille mitään. Hän rakasti Ormia kuin omaa lastaan,
+mutta hänen oli mahdoton pitää Margretista. Hän oli koettanut ja
+koettanut pakottaa itseään pitämään tästäkin lapsesta siitä päivästä
+lähtien talvella, jolloin Ulf Haldorinpoika oli tuonut hänet Husabyhyn.
+Hänestä itsestäänkin oli kauheata, että hän saattoi tuntea sellaista
+vastenmielisyyttä ja vihaa pientä yhdeksänvuotiasta tyttöä kohtaan!
+Ja hän tiesi sen kyllä jossain määrin johtuvan siitä, että lapsi
+oli pelottavasti äitinsä näköinen. Hän ei ymmärtänyt Erlendiä; tämä
+iloitsi vain siitä, että hänen pieni kultakiharainen, ruskeasilmäinen
+tyttärensä oli niin kaunis. Ei lapsi näyttänyt milloinkaan herättävän
+mustia muistoja isässä. Oli aivan kuin Erlend olisi kokonaan unohtanut
+lastensa äidin. Mutta se ei johtunut ainoastaan siitä, että Margret
+muistutti tuota naista. Margret ei kärsinyt opetettavan itselleen
+mitään, hän oli kopea ja paha palvelusväkeä kohtaan, valheellinen
+hän oli myös ja silmänpalvelija isälleen. Hän ei pitänyt isästään
+sillä tavoin kuin Orm piti -- hän tahtoi aina saada itselleen jotakin
+painautuessaan Erlendin kylkeen hyväillen ja kähnäillen. Ja Erlend
+jakoi hänelle tuhlaten lahjoja ja täytti kaikki tytön oikut. Orm ei
+myöskään pitänyt sisarestaan, sen oli Kristiina huomannut.
+
+Hän kärsi tuntiessaan itsensä niin kovaksi ja pahaksi, ettei voinut
+nähdä Margretin temppuja ilman vastenmielisyyttä ja tuomitsemishalua.
+Mutta vielä enemmän hän kärsi loputtomista hankauksista Erlendin
+ja tämän pojan välillä. Ja kaikista eniten hän kärsi siksi, että
+näki Erlendin rakastavan tuota poikaa sisimmässään rajattomasti
+-- ja tulevan kiivaaksi ja julmaksi Ormia kohtaan siksi, ettei
+kuolemakseen tiennyt, mitä pojasta tekisi ja miten turvaisi tämän
+tulevaisuuden. Hän oli antanut äpärälapselleen talon ja tavaraa --
+mutta jostakin syystä oli aivan mahdotonta ajatella Ormia talonpoikana.
+Ja Erlend joutui aivan suunniltaan aina kun huomasi, miten heikko ja
+voimaton poika oli -- hän kutsui poikaansa rääsyksi, rääkkäsi tätä
+liioilla karkaisukeinoilla, opetti hänelle tuntikaupalla raskaiden
+aseiden käyttöä, joita poika ei mitenkään jaksanut kantaa, pakotti
+tämän juomaan itsensä sairaaksi illalla, oli viedä tältä hengen
+uhkarohkeilla, kuluttavilla metsästysmatkoilla. Ja kaikesta tästä
+huolimatta näki Kristiina hänen mielessään asuvan pelon -- Erlend oli
+mieletön surusta käsittäessään, että hänen kaunis ja säädykäs poikansa
+soveltui vain yhdelle ainoalle paikalle -- josta hänen syntynsä hänet
+esti. Ja näin oli Kristiina saanut nähdä, miten lyhyeen Erlendin
+kärsivällisyys loppui silloin kun hän oli huolissaan jostakin tai sääli
+jotakuta, josta piti.
+
+Hän näki Ormin myös ymmärtävän tämän. Ja hän näki nuorukaisen mielen
+olevan murtumaisillaan rakkaudesta ja ylpeydestä isän vuoksi -- mihin
+tunteeseen toisaalta liittyi halveksuntaa, kun isä saattoi olla niin
+julma, että antoi poikansa maksaa kaikki ne huolet, jotka hän itse,
+eikä Orm, oli aiheuttanut ja jotka nyt kiusasivat häntä. Mutta Orm
+oli liittynyt nuoreen emintimäänsä -- tämän luona hän oli rauhassa ja
+tunsi olonsa vapaammaksi. Ollessaan kahden Kristiinan kanssa saattoi
+hän laskea leikkiäkin ja nauraa -- omalla hiljaisella tavallaan. Mutta
+siitä Erlend ei pitänyt -- oli kuin hän olisi pelännyt noiden kahden
+liittoutuvan häntä vastaan.
+
+Niin, ei Erlendin asema ollut helppo -- eikä ihme, että hän menetti
+malttinsa, kun oli kysymys noista lapsista. Ja kuitenkin --
+
+Kristiina vapisi tuskasta muistaessaan kaiken.
+
+Heillä oli ollut talo täynnä vieraita menneellä viikolla. Margretin
+tullessa kotiin oli Erlend laitattanut kuntoon parven, joka oli salin
+etupäässä kamarin ja porstuan yläpuolella -- siitä oli tuleva Margretin
+neitsytkammio, oli hän sanonut, ja Margret nukkui nyt siellä erään
+palvelusneidon kera, jonka isä oli määrännyt lapsen hoitajaksi ja
+avuksi; Frida nukkui myös siellä Bjørgulfin kanssa. Nyt kun talossa
+oli niin paljon jouluvieraita, oli Kristiina pannut nuoret miehet
+makaamaan tuohon parveen; palvelusneitojen ja kapalolapsen täytyi
+nukkua palvelusnaisten talossa. Mutta juuri siksi, että hän oli
+pelännyt Erlendin pahastuvan, jos hän lähettäisi Margretin palvelusväen
+joukkoon, oli hän laittanut tälle tilan salin penkille, missä rouvat ja
+lapset nukkuivat. Margret oli aina hyvin aamu-uninen; sinä aamuna oli
+Kristiina herätellyt häntä moneen kertaan, mutta tyttö oli aina käynyt
+nukkumaan uudelleen ja makasi vielä toisten noustua ylös. Kristiina
+tahtoi saada huoneen siistiksi, vieraiden tuli saada aamiaista, ja
+silloin hän kadotti malttinsa. Hän oli temmannut pielukset Margretin
+pään alta ja vetänyt pois peitteen. Mutta nähdessään lapsen makaavan
+edessään alastomana nahkaraidilla oli hän heittänyt hartioiltaan
+viitan hänen ylitseen. Se oli karkeasta värjäämättömästä sarasta tehty
+vaatekappale -- hän käytti sitä vain kodassa ja aitoissa käydessään
+hommatessaan ruoka-asioita.
+
+Erlend tuli samassa sisään. Hän nukkui eräässä parvessa parin muun
+miehen kera, sillä Gunna-rouva makasi Kristiinan vieressä aviosängyssä.
+Ja Erlend oli joutunut aivan raivoihinsa. Hän oli tarttunut Kristiinaa
+käsipuoleen niin että hänen sormiensa jäljet näkyivät vieläkin.
+
+"Sopiiko sinusta minun tyttäreni nukkua oljilla ja saralla! Margret on
+minun lapseni, vaikkei olekaan sinun -- sinä luulet hänelle kelpaavan
+sen, mikä ei kelpaa omille lapsillesi. Mutta koska olet häväissyt
+viatonta pikku tyttöäni vieraiden nähden, saat sovittaa virheesi
+samojen silmien edessä -- pane takaisin se, minkä otit pois!"
+
+Erlend oli ollut humalassa edellisenä iltana ja silloin hän oli aina
+äreä seuraavana aamuna. Nyt hän pelkäsi kai naisten rupeavan juoruamaan
+keskenään nähdessään Elinen lapset täällä. Ja hän oli arka ihmisten
+mielipiteestä. Mutta kuitenkin --
+
+Kristiina oli koettanut puhua Sira Eiliville tästä. Mutta pappi
+ei voinut auttaa häntä asiassa. Gunnulf oli sanonut, että niistä
+synneistä, jotka hän oli tunnustanut ja sovittanut ennen kuin Eiliv
+Serkinpoika tuli hänen seurakuntapapikseen, ei hänen tarvinnut mainita
+tälle, ellei hän luullut sen olevan välttämätöntä siksi, että toinen
+voisi ymmärtää ja neuvoa häntä paremmin. Ja niin häneltä oli jäänyt
+paljon puhumatta, vaikka hän tunsikin siten näyttävänsä Sira Eilivin
+silmissä paremmalta ihmiseltä kuin mikä hän oli. Mutta hänestä tuntui
+hyvin hyvältä omistaa tuon hyvän ja puhdassydämisen miehen ystävyys.
+Erlend teki siitä pilaa -- mutta Kristiinalla oli niin paljon lohtua
+Sira Eilivistä. Tämän kanssa hän saattoi puhua lapsistaan niin paljon
+kuin tahtoi; kaikki ne pienet uutiset, joilla hän ikävystytti Erlendin
+pois huoneesta, joutuivat papin kanssa asianmukaisen pohdinnan
+alaiseksi. Sira Eiliv ymmärsi hyvin lapsia ja näiden pikku vaivoja ja
+tauteja. Erlend nauroi Kristiinalle, kun tämä meni pirttiin laittamaan
+omin käsin herkkuja, jotka sitten lähetti papin taloon -- Sira Eiliv
+piti näet hyvästä ruoasta ja juomasta -- ja Kristiinaa huvittivat
+tällaiset puuhat, hän kun tahtoi koetella mitä oli oppinut äidiltään
+tai nähnyt luostarissa. Erlend oli tyytyväinen, kantoipa hänen eteensä
+mitä hyvänsä, kunhan hän vain aina sai lihaa silloin kun ei ollut
+paasto. Mutta Sira Eiliv tuli tupaan puhelemaan ja kiitteli emännän
+taitavuutta, kun Kristiina oli lähettänyt hänelle vartaallisen hienoon
+läskiin kierrettyjä metsäkanan poikia tai lautasellisen poronkieliä
+ranskanviinissä ja hunajassa. Ja hän neuvoi Kristiinaa kasvitarhan
+hoitamisessa ja hankki hänelle istukasoksia Tautrasta, jossa hänen
+veljensä oli munkkina, tai Olavinluostarista, jonka priori oli hänen
+hyvä ystävänsä. Ja sitten hän luki Kristiinalle ääneen ja tiesi kertoa
+paljon kaunista maailmalta.
+
+Mutta kun Sira Eiliv oli niin hyvä ja hyvää uskova mies, oli Kristiinan
+usein vaikea puhua hänelle omassa sydämessään piilevästä pahuudesta.
+Kristiinan tunnustaessa, miten katkeralta hänestä oli tuntunut Erlendin
+menettely silloin Margretin kohtauksessa, oli Sira Eiliv muistuttanut,
+että hänen tuli olla anteeksiantavainen miehelleen. Mutta hän näytti
+arvelevan, että Erlendille lankesi sentään koko syy siksi että tämä
+oli puhunut niin pahasti vaimolleen -- vierasten kuullen. Kristiina
+ajatteli myös niin. Sydämensä pohjassa tunsi kuitenkin hänkin
+syyllisyyttä, jota ei kyennyt selittämään, mutta joka tuotti hänelle
+syvää tuskaa.
+
+Kristiina katsoi pyhimysarkkuun, joka välkkyi himmeän kullahtavana
+hämärässä pääalttarin yläpuolella. Hän oli uskonut varmasti, että kun
+hän jälleen seisoisi tässä, tapahtuisi taas jotakin -- uskonut, että
+hänen mielensä keventyisi. Jälleen täytyi hänen sydämeensä virrata
+elävää voimaa, joka oli huuhtova pois kaiken sen rauhattomuuden, pelon,
+katkeruuden ja sekasorron, joka oli asettunut sinne.
+
+Mutta kellään ei ollut tänään aikaa ajatella häntä. Etkö sinä ole
+oppinut vieläkään, Kristiina, että sinun on kannettava omahyväisyytesi
+Jumalan vanhurskauden eteen, pakanallinen ja itsekäs lempesi rakkauden
+paistavaan valoon. Sinähän et tahdo oppia sitä, Kristiina!
+
+Mutta viimeksi polvistuessaan täällä oli hänellä ollut sylissään
+Naakkve. Tämän pieni suu oli lämmittänyt hänen rintaansa sydämeen
+saakka, niin että se muuttui pehmeäksi kuin vaha, jota taivaallisen
+rakkauden oli helppo muovailla. Hänellähän oli Naakkve, tämä
+juoksenteli kotona tuvassa niin suloisena ja herttaisena, että
+hänen sydämensä oli haljeta, kun hän muisteli sitä. Pojan pehmeät
+kiharaiset hiukset alkoivat tummeta -- hänestä tuli varmaan vielä
+yhtä mustatukkainen kuin isä oli. Ja hän oli niin vilkas ja elävä.
+Kristiina teki hänelle leikkieläimiä vanhoista peitenahoista, ja
+Naakkve nakkeli niitä pitkin lattiaa ja juoksi taas hakemaan kilpaa
+koiranpentujen kanssa. Ja leikki loppui väliin siihen, että nahkakarhu
+putosi tuleen ja paloi levittäen ilkeätä käryä, ja Naakkve ihmetteli ja
+parkui ja hyppi ja reistaili, ja kätki viimein päänsä hänen syliinsä --
+siihen päättyivät vielä kaikki seikkailut. Palvelusneidot riitelivät
+pojan suosiosta, miehet nostivat hänet ilmaan ja heittelivät kattoon
+astuessaan sisään. Jos poika näki Ulf Haldorinpojan. juoksi hän Ulfin
+luo ja tarrautui tämän sääreen -- Ulf oli vienyt hänet toisinaan
+kesällä karjaa katsomaan. Erlend napsutti sormiaan pojalleen ja istutti
+hänet olkapäälleen hetkeksi -- mutta isä oli muuten Husabyn väestä se,
+joka kiinnitti vähimmin huomiota lapseen. Vaikka hän piti Naakkvesta.
+Erlend oli iloinen siitä, että hänellä nyt oli kaksi laillista poikaa.
+
+Äidin sydän kouristui kokoon:
+
+Häneltä oli otettu Bjørgulf. Tämä alkoi itkeä, kun äiti otti hänet
+syliinsä, ja Frida pani paikalla pojan rinnalleen -- hoitajatar vartioi
+mustasukkaisesti poikaa. Mutta seuraavaa lasta hän ei luovuttaisi
+toisille. Äiti ja Erlend olivat sanoneet, että häntä tuli säästää
+tällä kertaa, ja sitten he ottivat hänen vastasyntyneen poikansa ja
+antoivat sen toiselle vaimolle. Hän oli tuntevinaan kostonhimoista iloa
+ajatellessaan, etteivät nämä olleet voittaneet sillä muuta kuin että
+hän nyt saattoi odottaa kolmatta lasta ennen kuin Bjørgulf ehti täyttää
+yksitoista kuukautta.
+
+Hän ei uskaltanut puhua siitä Sira Eiliville. Tämä olisi vain luullut
+hänen olevan suutuksissaan siitä, että hänen täytyi kulkea samaa latua
+jo nyt. Mutta ei se ollut sitä.
+
+Hän oli palannut pyhiinvaellusmatkaltaan syvä pelko sydämessä --
+hän ei ollut enää milloinkaan antava päättömyydelleen valtaa. Kesän
+loppuun oli hän elänyt yksin lapsensa kanssa vanhassa tuvassa, pohtinut
+mielessään arkkipiispan sanoja ja Gunnulfin puhetta, ollut ahkera
+rukouksessa ja katumuksenteossa, toimelias laiminlyödyn kartanon
+kuntoon saattamisessa, koettanut voittaa palvelusväen puolelleen
+hyvyydellä ja palkollistensa hyvinvoinnin silmälläpidolla, oli ollut
+innokas auttamaan ja palvelemaan kaikkia, mihin vain hänen kätensä ja
+valtansa ulottui. Hänet täytti viileä, suloinen rauha. Hän vahvisti
+sieluaan muistamalla isäänsä, hän rukoili niitä pyhiä miehiä ja
+naisia, joista Sira Eiliv luki hänelle, ja mietti näiden osoittamaa
+uskollisuutta ja rohkeutta. Ja onnen ja kiitollisuuden hellyttämänä hän
+muisti veli Edviniä, joka oli ilmestynyt hänelle tuona kuutamoyönä.
+Kristiina oli kyllä ymmärtänyt veli Edvinin tarkoituksen, kun tämä oli
+hymyillyt ja ripustanut lapasensa kuun säteen varaan. Kunhan hänellä
+vain riittäisi uskoa, niin kyllä hänestä tulisi kelpo nainen.
+
+Heidän ensimmäisen avioliittovuotensa kuluttua umpeen oli hänen pitänyt
+muuttaa takaisin miehensä luo. Hän koetti pysyä rohkeana tuntiessaan
+horjuvaisuutta -- arkkipiispa oli painanut hänen mieleensä, että hänen
+tuli tutkia uutta sydäntään yhteiselämässä miehensä kera. Ja kokihan
+hän kaikin tavoin huolehtia Erlendin menestyksestä ja kunniasta. Erlend
+oli itse sanonut: "Kävi siis niinkuin minä sanoin, Kristiina -- sinä
+kannoit kunnian takaisin Husabyhyn". Ihmiset osoittivat hänelle suurta
+hyvyyttä ja kunnioitusta -- kaikki näyttivät tahtovan unohtaa, että
+hän oli alkanut avioliittonsa vähän hätiköiden. Missä kartanoiden
+emäntiä kokoontui yhteen, siellä kysyttiin hänen mieltään, kaikki
+kiittivät hänen taloudenhoitoaan, häntä haettiin morsiamen pukijaksi
+ja lapsivuoteen ääreen isoihin kartanoihin, eikä kukaan antanut hänen
+tuntea, että hän oli nuori ja kokematon tulokas seudulla. Palvelijat
+jäivät istumaan illaksi tupaan aivan kuin kotona Jørundgaardissa --
+kaikilla oli jotakin kysyttävää emännältä. Häntä aivan huumasi se, että
+kaikki olivat niin hyviä hänelle ja että Erlend oli ylpeä hänestä.
+
+Sitten tuli Erlendille kovat kiireet laivojen varustelussa
+etelävuonolla. Hän kiersi maata purjehtien ja ratsain, ja hänellä
+oli paljon puuhaa sanantuojien ja lähettien toimittamisessa. Hän oli
+nyt nuori ja kaunis ja iloinen -- kärtyinen ja nuiva ilme, jonka
+Kristiina ennen oli nähnyt niin usein, oli kuin poispuhallettu. Erlend
+oli virkku kuin aamu. Häneltä ei jäänyt paljon aikaa Kristiinalle --
+mutta Kristiina tuli huimaksi ja vallattomaksi, kun Erlend tuli hänen
+lähelleen hymyilevine kasvoineen ja toimintahaluisine silmineen.
+
+He olivat yhdessä nauraneet Munan Baardinpojan lähettämälle kirjeelle.
+Ritari ei ollut itse Oslossa, mutta pilkkasi koko hommaa ja varsinkin
+sitä, että Erling Vidkuninpojasta oli tehty valtakunnanhoitaja. Tämä
+oli ensimmäiseksi ottanut itselleen kunnianimen -- häntä täytyi kutsua
+drotsiksi. Munan kirjoitti myös Kristiinan isästä:
+
+"Silin vuorisusi ryömi kiven alle ja kökötti siellä. Minä tarkoitan,
+että appesi asettui asumaan Laurentiuksen kirkon pappien luo eikä
+antanut ihanan äänensä kaikua sanakiistoissa. Olipa hänellä siellä
+hallussaan kirjeitä, joissa oli herrojen Erngislen ja Karl Turenpojan
+sinetti; mutta elleivät ne vielä ole kappaleina, niin on hänen nahkansa
+ollut paksumpi kuin paholaisen kengänpohjat. Tulkoon myös tietoosi,
+että Lauritsa antoi palttua Nunnaluostarille. Luultavasti on mies
+saanut tietää, ettei Kristiinalla ollut siellä niin ikävä kuin olisi
+asianmukaisesti pitänyt olla --"
+
+Kristiina oli tuntenut tuskan ja häpeän pistoksen viimeisiä sanoja
+lukiessaan, mutta hänen oli täytynyt nauraa Erlendin kanssa. Talvi ja
+kevät olivat kuluneet alituisessa ilon ja onnen ja hilpeyden humussa.
+Oli pari myrskyä Ormin tähden -- Erlend ei tiennyt, ottaisiko pojan
+mukaansa pohjoiseen. Se päättyi mielenpurkaukseen pääsiäisen aikaan --
+Erlend itki vaimonsa vieressä yöllä: hän ei uskaltanut ottaa poikaansa
+laivalle, koska pelkäsi, ettei tämä pystyisi täyttämään paikkaansa
+sotaretkellä. Kristiina oli lohduttanut häntä ja itseään -- samoin myös
+Ormia -- sillä, että poika ehkä vahvistuisi vuosien kuluessa.
+
+Sinä päivänä, jolloin hän ratsasti Erlendin kanssa Birgsin niemelle, ei
+hän ollut voinut olla peloissaan eikä murheellinen. Hän oli ollut kuin
+päihtynyt Erlendistä, hänen ilostaan ja hänen rohkeudestaan.
+
+Silloin hän ei ollut vielä tiennyt kantavansa toista lastaan. Hän
+oli luullut pahoinvointinsa johtuvan siitä, että talossa oli niin
+levotonta Erlendin hommien tähden; siellä huudettiin ja juotiin, ja
+Naakkve imi hänet ihan tyhjäksi. Tuntiessaan uuden elämän heräävän
+sisällään oli hän --. Hän oli niin iloinnut talvesta, siitä, että
+pääsisi liikkumaan kylällä kauniin, uljaan miehensä kanssa, koska oli
+itse nuori ja kaunis. Hän oli ajatellut vieroittaa pojan syksystä
+alkaen -- oli hankalaa kuljettaa tätä ja lapsentyttöä kaikkialle, minne
+itse meni. Hän oli niin varma siitä, että Erlend oli näyttävä tässä
+venäläissodassa kelpaavansa muuhunkin kuin häpäisemään nimeään ja
+hävittämään tavaraansa. Ei, hän ei ollut tullut iloiseksi, ja hän oli
+sanonut sen Sira Eiliville. Silloin pappi nuhteli häntä hyvin ankarasti
+hänen rakkaudettomuudestaan ja maailmallisuudestaan. Ja hän oli koko
+kesän koettanut olla iloinen ja kiittää Jumalaa uudesta lapsesta, jonka
+hän saisi, samoin kuin hyvistä uutisista, joita kuultiin Erlendin
+uskaliaista retkistä pohjoiseen.
+
+Sitten tuli Erlend kotiin Mikon-messuna. Ja Kristiina näki, ettei
+Erlend ilostunut huomatessaan miten asiat olivat. Ja hän oli sanonut
+illalla:
+
+"Minä luulin, että kun saisin sinut kerran, olisi se kuin ainaista
+joulunpitoa. Mutta näyttääkin siltä kuin meitä odottaisi enimmäkseen
+pitkät paastot."
+
+Joka kerran, kun Kristiina muisti nuo sanat, tulvahti veriaalto hänen
+poskilleen yhtä kuumana kuin sinä iltana, jolloin hän oli kääntänyt
+Erlendille selkänsä tummanpunaisena ja kyyneleettömänä. Erlend oli
+koettanut painaa sen unhoon hellyydellä ja hyvyydellä. Mutta hän ei
+voinut unohtaa. Tulen, jota mitkään katumuksen kyyneleet eivät olleet
+saattaneet sammuttaa eikä synnintuska tukahuttaa -- oli nyt Erlend
+polkenut jalkoihinsa noilla sanoillaan.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Myöhäiseen yöhön istuivat he kolmisin uunin edessä Gunnulfin luona,
+pappi ja Kristiina ja Orm. Viinikulho ja pikkupikareita oli tulisijan
+laidalla. Mestari Gunnulf oli monta kertaa ehdottanut, että vieraat jo
+menisivät levolle. Mutta Kristiina pyysi saada istua vielä.
+
+"Muistatko sinä, lanko", kysyi hän, "kerran sanoin sinulle kotipappimme
+kehoittaneen minua menemään luostariin, ellei isä antaisi suostumustaan
+Erlendin ja minun naimaliitolle --"
+
+Gunnulf katsoi huomaamattaan Ormiin. Mutta Kristiina sanoi
+surunvoittoisesti hymyillen:
+
+"Luuletko sinä, ettei tuo aikuinen poika tiedä minua heikoksi ja
+syntiseksi naiseksi?"
+
+Mestari Gunnulf vastasi hiljaa:
+
+"Oliko sinulla halua luostarielämään silloin, Kristiina --?"
+
+"Olisihan Jumala voinut avata minun silmäni, kun olin tullut hänen
+palvelukseensa."
+
+"Ehkä hän tahtoi avata sinun silmäsi huomaamaan, että sinun on
+palveltava häntä joka paikassa. Husabyn isäntä, lapset ja palvelusväki
+kaipaavat kai keskellään uskollista ja kärsivällistä Jumalan
+palvelijaa, joka huolehtii heidän tarpeistaan.
+
+"Varmasti solmii se neito parhaimman liiton, joka suostuu Kristuksen
+morsiameksi eikä antaudu syntisen miehen valtaan. Mutta se Herran
+lapsi, joka jo on tehnyt pahasti --"
+
+"Olisin toivonut, että sinä olisit antanut Jumalalle seppeleesi",
+kuiskasi Kristiina. "Näin sanoi minulle veli Edvin Rikardinpoika, josta
+usein olen puhunut sinulle. Ajatteletko sinä samoin?"
+
+Gunnulf Nikulauksenpoika nyökkäsi.
+
+-- Vaikkakin moni nainen on noussut syntielämästään niin voimakkaasti,
+että me nyt saatamme pyytää heidän esirukoustaan. Mutta se tapahtui
+useammin entisaikaan, jolloin uhattiin kidutuksella ja roviolla ja
+palavilla raudoilla, jos tahtoi tunnustaa olevansa kristitty. Minä olen
+usein ajatellut, Kristiina, että silloin oli ihmisen helpompi kiskaista
+itsensä irti synnin pauloista, kun se saattoi tapahtua noin väkevästi
+yhdellä kertaa. Sillä vaikka me ihmiset olemme niin turmeltuneita,
+asuu uskallus sentään syntymästä asti monenkin rinnassa -- ja juuri
+uskallus saattaa useimmiten ihmisen pyrkimään Jumalaa kohti. Luulisin
+siis kidutusten kiihottaneen yhtä monta ihmistä uskollisuuteen
+kuin pelottaneen luopumaan siitä. Mutta nuori, eksynyt lapsi, joka
+tempaistaan synnin himosta, ennen kuin hän on oppinut tietämään, mitä
+se tuo hänen sieluunsa -- ei ole oikein paikallaan sisaruskunnassa
+puhtaiden neitseiden kanssa, jotka ovat antautuneet valvomaan ja
+rukoilemaan niiden puolesta, jotka vielä nukkuvat.
+
+-- Jospa jo olisi kesä, sanoi hän äkkiä kohoten paikaltaan.
+
+Molemmat toiset katsoivat häneen ihmetellen.
+
+"Muistin vain, miten käki kukkuu aamuisin Husabyn lehdoissa. Kuulimme
+sen aina ensiksi harjun itäiseltä rinteeltä rakennusten takaa, ja
+sitten siihen vastasi toinen jostakin Byn metsästä päin -- se kaikui
+niin kauniilta järven yli aamun hiljaisuudessa. Eikö sinusta ole
+kaunista Husabyssä, Kristiina?"
+
+"Itäkäki, itkukäki", virkahti Orm Erlendinpoika hiljaa. "Minusta Husaby
+on maailman kaunein kartano."
+
+Pappi laski hetkeksi kätensä veljenpojan kapeille olkapäille:
+
+"Niin minäkin ajattelin, Orm. Se oli minunkin isänkotini. Nuorin poika
+ei ole läheisempi perintöön kuin sinä, Orm!"
+
+"Kun isä eli minun äitini kanssa, olit sinä lähin perijä", sanoi
+nuorukainen yhtä hiljaa kuin äsken.
+
+"Me emme voi sille mitään, minä ja lapseni, Orm", lausui Kristiina
+surullisesti.
+
+"Kai sinä oletkin huomannut, etten minä kanna kaunaa teitä kohtaan",
+vastasi poika hiljaisesti.
+
+"Se on niin laaja ja avoin paikka", sanoi Kristiina vähän ajan
+kuluttua. "Husabystä näkee niin kauas, ja taivas on niin -- niin
+avara. Siellä, mistä minä olen kotoisin, on aivan kuin olisi katto
+ihan tunturien päällä. Laakso uinuu pyöreänä ja vihreänä ja raikkaana
+vuorien suojassa. Maailma on niin parhaiksi iso -- ei liian laaja eikä
+liian ahdas." Hän huokasi ja liikautti syliin vaipuneita käsiään.
+
+"Siellähän oli senkin miehen koti, jolle sinun isäsi tahtoi sinut
+naittaa?" kysyi pappi, ja toinen nyökkäsi.
+
+"Suretko milloinkaan, ettet saanut häntä?" kysyi pappi jälleen.
+Kristiina pudisti päätään.
+
+Gunnulf nousi ja haki kirjan telineeltä. Hän istuutui taas valkean
+ääreen, aukaisi hakaset ja selaili lehtiä. Hän ei kuitenkaan lukenut,
+vaan istui kirja levällään sylissä.
+
+"Kun Aatami ja hänen vaimonsa olivat uhmanneet Jumalan tahtoa, niin
+he tunsivat lihassaan voiman, joka uhmasi heidän tahtoaan. Jumala
+oli luonut heidät mieheksi ja vaimoksi, antanut heille nuoruutta
+ja kauneutta, että he eläisivät keskenään aviossa ja siittäisivät
+perillisiä, jotka tulisivat osallisiksi hänen hyvyytensä lahjoista,
+paratiisin ihanuudesta, elämän puun hedelmistä ja ikuisesta autuudesta.
+Heidän ei tarvinnut hävetä muotoaan, sillä niin kauan kuin he olivat
+tottelevaiset Jumalan tahdolle, oli koko heidän ruumiinsa ja heidän
+joka jäsenensä heidän tahtonsa vallan alla, kuten käsi ja jalka."
+
+Hehkuvan punaisena painoi Kristiina kätensä ristiin rintansa alla.
+Pappi kumartui lähemmäksi häntä; Kristiina tunsi hänen väkevät,
+keltaiset silmänsä alasluoduilla kasvoillaan:
+
+"Eeva riisti sen, mikä kuului Jumalalle, ja hänen miehensä otti vastaan
+sen, mitä Eeva hänelle antoi, mutta joka oikeuden mukaan oli heidän
+isänsä ja luojansa oma. Ja he tahtoivat olla hänen kaltaisensa -- mutta
+silloin he havaitsivat tulevansa hänen kaltaisikseen näin: niinkuin he
+olivat luopuneet Jumalan herruudesta luomakunnassa, niin oli nyt heidän
+herruutensa loppunut heidän omassa pienessä maailmassaan, ruumiissa,
+sielun asunnossa. Kuten he olivat pettäneet Jumalan, niin tahtoi nyt
+ruumis pettää herransa, sielun.
+
+"Silloin tuntui tuo ruumis heistä niin rumalta ja vihattavalta, että he
+tekivät itselleen vaatteita peittääkseen sen. He solmivat ensin lyhyen
+hameen viikunapuun lehdistä; mutta opittuaan yhä selvemmin tuntemaan
+lihallisen luontonsa laadun jatkoivat he vaatteitaan sydämen kohdalle
+asti sekä selkään, joka on niin haluton kumartumaan. Meidän päivinämme
+jo miehet pukeutuvat rautaan sormenpäätä ja varpaita myöten ja kätkevät
+kasvonsa kypärinsilmikkojen taakse -- niin on viha ja petollisuus
+kasvanut maailmassa."
+
+"Auta minua, Gunnulf", pyysi Kristiina. Hänen huulensa olivat aivan
+valkoiset. "Minä -- minä en tunne omaa tahtoani."
+
+"Sano silloin: 'tapahtukoon sinun tahtosi'", vastasi pappi hiljaa. "Sinä
+tiedät mitä se merkitsee: että sinun tulee avata sydämesi Jumalan
+rakkaudelle. Ja sinun tulee itsesi rakastaa häntä kaikesta sielustasi
+--"
+
+Kristiina kääntyi äkkiä lankonsa puoleen:
+
+"Sinä et tiedä, miten minä olen rakastanut Erlendiä. Ja lapsiani --!"
+
+"Sisareni -- kaikki muu rakkaus on vain kuin taivaan kuvastus lokaisen
+tien lätäköissä. Jos astut siihen, et pysy puhtaana. Mutta jos aina
+muistat, että se on taivaallisen kodon kuvastin, niin iloitset sen
+kauneudesta ja pidät varasi, ettet sotke sitä ruopimalla esiin
+pohjamutaa --"
+
+"Niin. Mutta sinä olet pappi, Gunnulf -- sinä olet luvannut Jumalalle
+paeta noita -- vaikeuksia --"
+
+"Niin olet sinäkin, Kristiina -- luvatessasi paeta perkelettä ja
+hänen tekojaan. Perkeleen teko on se, joka alkaa hekuman makeudessa
+ja päättyy siihen, että kaksi ihmistä on kuin käärme ja konna, jotka
+pistävät toisiaan. Eeva sai kokea, että kun hän tahtoi antaa miehelleen
+ja suvulleen sen, mikä oli Jumalan, tuli hän antaneeksi näille vain
+vainon, verisynnin ja kuoleman, jotka tulivat maailmaan veljen
+tappaessa veljensä ensimmäisellä pienellä kedolla, jossa orjantappurat
+ja ohdakkeet rehottivat kiviraunioissa pikkuisten sarkojen ympärillä --"
+
+"Niin, mutta sinä olet pappi", sanoi Kristiina taas. "Sinun ei ole
+tarvis joka päivä taistella yhteisestä tahdosta toisen ihmisen kanssa",
+jatkoi hän itkuksi pistäen, "ja olla kärsivällinen --"
+
+Pappi sanoi hymyillen:
+
+"Siinä asiassa on olemassa riita sielun ja ruumiin välillä joka
+ainoassa ihmislapsessa. Ja vihkiminen ja häämessu ovat olemassa
+siksi, että mies ja nainen saisivat olla toisilleen avuksi elämässä,
+aviopuolisot ja vanhemmat ja lapset ja palvelusväki kaikki toinen
+toiselleen, vaeltamalla uskollisina kumppaleina rauhan kotia kohti --"
+
+Kristiina sanoi hiljaa:
+
+"Mutta minusta tuntuu siltä, että pitäisi olla helpompi valvoa ja
+rukoilla niiden puolesta, jotka nukkuvat maailmalla, kuin taistella
+omia syntejä vastaan --"
+
+"Niin onkin", sanoi pappi jyrkästi. "Mutta et suinkaan sinä usko,
+Kristiina, että on ollut olemassa yhtäkään vihittyä hengen miestä,
+jonka ei olisi pakko suojella itseään sielunvihollista vastaan samalla
+kun hänen on koetettava suojella lampaitaan susilta --"
+
+Kristiina sanoi hiljaa ja arasti:
+
+"Minä luulin -- että ne, jotka elävät pyhien esineiden keskellä ja
+tuntevat kaikki voimakkaat sanat ja rukoukset --"
+
+Gunnulf kumartui etunojaan, kohensi tulta ja jäi istumaan kyynärpäät
+polvilla:
+
+"Näinä päivinä tulee kuluneeksi kuusi vuotta siitä kun saavuimme
+Roomaan, Eiliv ja minä ja kaksi skottilaista pappia, joihin olimme
+tutustuneet Avignonissa. Olimme kulkeneet jalkaisin koko matkan.
+
+"Tulimme kaupunkiin juuri ennen paaston alkua. Silloin pitävät
+etelämaiden kansat suuria juhlia ja vieraskestejä -- he nimittävät
+niitä _carne valeksi_. Silloin virtaa viini, punainen ja valkoinen,
+kuin joki, ja ihmiset tanssivat ulkona yöllä, ja turuilla palavat
+soihdut ja pikivalkeat. Italiassa on siihen aikaan kevät, ja kukat
+puhkeavat niityillä ja tarhoissa, ja naiset koristavat niillä itseänsä
+ja viskelevät ruusuja ja orvokkeja kadulla kulkijoille -- he istuvat
+ylhäällä ikkunoissaan, joista riippuu silkki- ja kultakuteisia kankaita
+yli muurin kivien. Sillä kaikki talot ovat siellä kivestä tehdyt,
+ja ritarien linnat ja vahvat talot ovat kaupungin sisällä. Siinä
+kaupungissa ei varmaankaan ole turva- eikä kaupunginrauhalakia --
+ritarit ja näiden palvelusmiehet tappelevat kaduilla, niin että veri
+vuotaa.
+
+"Sillä kadulla, jonka varrella me asuimme, oli myös sellainen linna,
+ja herra, jonka hallussa se oli, oli nimeltään Ermes Malavolti. Tuo
+linna varjosti koko meidän majapaikkamme edessä olevan ahtaan kujan,
+ja huoneemme oli pimeä ja kylmä kuin kivisen linnan pohjalla oleva
+vankikoppi. Usein ulos aikoessamme täytyi meidän painautua muuriin
+hänen ratsastaessaan ohi hopeatiukuset vaatteissaan, perässä pitkä
+saattue aseellisia miehiä; ja lika ja jätteet roiskuivat kavioiden
+alla, sillä siinä maassa heittävät ihmiset kaiken roskan ja ryönän ulos
+ovesta vain. Kadut ovat kylmät ja pimeät ja ahtaat kuin vuorensolat
+-- eivät ne ole sellaisia kuin meidän kaupunkiemme vihannat kujat.
+Noilla kaduilla pidetään ajoja carne valen aikaan -- annetaan villien
+arabialaisten hevosten juosta kilpaa --"
+
+Pappi oli vaiti vähän aikaa, sitten hän jatkoi taas:
+
+"Ermes-herralla oli talossaan sukulaisvaimo. Isota oli tämän nimi, ja
+hän olisi voinut olla itse vaalea Isodd. Hänen ihonsa ja hiuksensa
+olivat hunajankarvaiset, mutta hänen silmänsä olivat mustat. Näin hänet
+pari kertaa ikkunassa.
+
+"Mutta kaupungin ulkopuolella on seutu autiompaa kuin meidän maamme
+autioimmat tunturilakeat, joilla ei liiku muuta elävää kuin poro ja
+susi ja kirkuva kotka. Ja kuitenkin siellä on kaupunkeja ja linnoja
+pitkin vuoria, ja vihreillä tasangoilla näkyy kaikkialla entisten
+ihmisasumusten jälkiä, laitumella käyviä lammaskarjoja ja valkoisia
+härkiä. Niitä paimentaa keihäällä varustettu ratsastava paimen, ja ne
+ovat vaarallisia vastaantulijoita, sillä paimenet tappavat matkustajan,
+ryöstävät hänen tavaransa ja viskaavat sitten ruumiin maan repeämiin.
+
+"Mutta noilla vihreillä tasangoilla sijaitsevat pyhiinvaelluskirkot --"
+
+Mestari Gunnulf vaikeni.
+
+"Ehkä tuo maa näyttää niin sanomattoman autiolta siksi, että siinä
+sijaitsee se kaupunki, joka oli koko pakanallisen maailman kuningatar
+ja josta tuli Kristuksen morsian. Vartiat ovat lähteneet kaupungista,
+ja se on juhlivassa hälinässä kuin hylätty rouva. Räyhääjät ovat
+asettuneet herrattomaan linnaan ja viekoitelleet rouvan iloonsa ja
+mässäilyynsä, verenvuodatukseen ja vihaan.
+
+"Mutta maan sisässä on aarteita, jotka ovat kalliimmat kaikkia auringon
+alla olevia. Siellä ovat kallioseinään hakatut pyhien marttyyrien
+haudat -- ja niitä on niin paljon, että pyörryttää ajatellessa. Kun
+muistaa, miten paljon niitä on, noita kärsimystodistajia, jotka ovat
+kuolleet Kristuksen asian vuoksi, tuntuu kuin jokainen pölyhiukkanen,
+jonka mellastelijain hevosten kaviot nostattavat ilmaan, olisi pyhä ja
+palvelemisen arvoinen."
+
+Pappi veti ohuen vitjan vaatteittensa alta ja aukaisi hopearistin, joka
+riippui sen päässä. Sisällä oli jotakin mustaa, joka oli kuin taula, ja
+pieni vihreä luunkappale.
+
+"Olimme kerran olleet noissa maanalaisissa käytävissä koko päivän,
+olimme lukeneet rukouksemme luolissa ja oratorioissa, missä Pyhän
+Pietarin ja Pyhän Paavalin ensimmäiset opetuslapset olivat kokoontuneet
+messuun. Silloin antoivat munkit, jotka omistivat kirkon, johon me
+olimme tulleet, meille nämä pyhät kappaleet. Tämä on osa sienestä,
+jolla pyhät neitsyet pyyhkivät pois marttyyrien veren, ettei se
+vuotanut hukkaan, ja tämä on erään pyhän miehen sorminikama, jonka
+nimen vain Jumala tietää. Silloin teimme me neljä sellaisen lupauksen,
+että joka päivä huutaisimme avuksemme tuota pyhää miestä, jonka
+kunnia ei ole kirjoitettu ihmisten kirjoihin; ja me lupasimme tuon
+tuntemattoman marttyyrin nimessä, ettemme ikinä unohtaisi, miten
+kelvottomat me olemme Jumalan armoon ja kunniaan ihmisten edessä, vaan
+aina muistaisimme, ettei mikään muu maailmassa ole tavoittelun arvoista
+kuin hänen armonsa --"
+
+Kristiina suuteli ristiä kunnioittavasti ja antoi sen Ormille, joka
+teki samoin. Silloin sanoi Gunnulf odottamatta:
+
+"Tahdon antaa sinulle tämän pyhän kappaleen, veljenpoika!"
+
+Orm notkisti polvensa ja suuteli setänsä kättä. Gunnulf ripusti ristin
+nuorukaisen kaulaan.
+
+"Etkö sinä tahtoisi nähdä noita pyhiä paikkoja, Orm?"
+
+Pojan kasvot kirkastuivat hymyksi:
+
+"Kyllä, nyt minä tiedän, että olen kerran menevä sinne."
+
+"Eikö sinua ole milloinkaan haluttanut ruveta papiksi?"
+
+"On", vastasi poika. "Kun isä on moittinut minun heikkoja käsivarsiani.
+Mutta en tiedä, pitäisikö hän siitä, että minusta tulisi pappi. Ja
+sitten -- tiedäthän sinä, ettei se käy päinsä", sanoi hän hiljaa.
+
+"Kai sinulle voitaisiin saada erikoisvapaus syntyysi nähden", vastasi
+pappi tyynesti. "Ehkä me kaksi vielä kerran lähdemme yhdessä etelään --"
+
+"Kerro vielä lisää, setä", pyysi Orm hiljaa.
+
+"Kyllä." Gunnulf piti kiinni tuolin nojapuista ja katsoi tuleen.
+
+"Astellessani siellä näkemättä edessäni muuta kuin muistoja
+kärsimystodistajista ja miettimättä muuta kuin niitä sietämättömiä
+tuskia, joita he olivat saaneet kestää Jeesuksen tähden, valtasi
+minut ankara kiusaus. Ajattelin, että taivaan kuningas oli riippunut
+ristillä muutaman tunnin, mutta hänen todistajiaan oli kiusattu
+käsittämättömillä kidutuksilla monta päivää -- vaimojen oli täytynyt
+nähdä lapsiaan rääkättävän silmiensä edessä, pikkutytöiltä oli kiskottu
+liha irti luista rautaisilla haarukoilla, pikkupojat oli ajettu
+villipetojen ja raivoisain härkien eteen. -- Ja silloin minusta tuntui
+kuin moni näistä olisi kärsinyt enemmän kuin itse Kristus.
+
+"Mietin tätä kunnes sydämeni ja aivoni olivat pakahtua. Mutta viimein
+sain valon, jota olin rukoillut ja anonut. Ja minulle selvisi, että
+niinkuin nämä olivat kärsineet, niin tuli meidän kaikkien uskaltaa
+kärsiä. Kuka voisi olla niin hullu, ettei mielellään kestäisi tuskia ja
+vaivaa, kun hän näin pääsi uskollisen, alttiin yljän luo, joka odottaa
+ihmistä avosylin ja verisin rinnoin, palavaa lempeä tarjoten.
+
+"Hän rakasti ihmisiä. Siksi hän kuoli niinkuin ylkä joka on lähtenyt
+maailmaan pelastamaan morsiantaan ryövärien käsistä. Hänet sidotaan ja
+näännytetään kuoliaaksi, mutta hän näkee herttaisen ystävänsä istuvan
+samassa pöydässä pyöveleitten kanssa, ottavan osaa näiden leikinlaskuun
+ja pilkkaavan hänen kärsimystään ja uskollista rakkauttaan."
+
+Gunnulf Nikulauksenpoika peitti silmänsä:
+
+"Silloin minä ymmärsin, että tuo valtava rakkaus kannattaa koko
+maailmaa -- jopa helvetin tultakin. Sillä jos Jumala tahtoisi, voisi
+hän ottaa sielumme väkisin -- ja silloin olisimme ratki voimattomat.
+Mutta koska hän rakastaa meitä kuin ylkä morsiantaan, ei hän tahdo
+pakottaa tätä syleilemään häntä väkisin, vaan tyytyy odottamaan tämän
+paetessa ja pelätessä häntä. Mutta olen myös ajatellut, että ehkei
+yksikään sielu sentään voi joutua kadotukseen ikuisiksi ajoiksi. Sillä
+jokainen sielu ikävöi kuitenkin tuota rakkautta, ihminen ei vain
+tahtoisi luopua kaikesta muusta tuon yhden asian tähden. Mutta kun tuli
+on hävittänyt uppiniskaisen ja Jumalaa vihaavan tahdon, silloin viimein
+kaipaus Jumalan luo, vaikka se ei olisi suurempi talon seinään iskettyä
+naulaa, on jäävä jäljelle kuin naula palaneesta talosta."
+
+"Gunnulf" -- Kristiina kohottausi puoleksi paikaltaan -- "minua alkaa
+pelottaa --"
+
+Gunnulf nosti katseensa kalpeana, liekehtivin silmin: "Minäkin
+pelkäsin. Sillä huomasin, ettei Jumalan rakkauden tuska ole loppuva
+niin kauan kuin maan päällä elää mies ja nainen, niin kauan kuin hänen
+siis täytyy pelätä kadottavansa heidän sielunsa -- niin kauan kuin hän
+joka päivä ja hetki uhraa ruumiinsa ja verensä tuhansilla alttareilla
+-- niin kauan kuin on ihmisiä, jotka tallaavat jalkoihinsa tuon uhrin.
+
+"Ja minä säikähdin itseäni, joka olin palvellut saastaisena hänen
+alttarinsa edessä, sanellut messun saastaisin huulin ja kantanut hänen
+ruumistaan saastaisilla käsillä -- minä olin mielestäni kuin mies, joka
+on vienyt lemmittynsä saastaiseen paikkaan ja pettänyt hänet."
+
+Hän nosti Kristiinan ylös, kun tämä vaipui lattialle, ja he kantoivat
+Ormin kanssa taintuneen vaimon sänkyyn.
+
+Hetken kuluttua avasi Kristiina silmänsä -- hän nousi istualleen ja
+peitti kasvonsa. Hän purskahti kiihkeään, valittavaan itkuun:
+
+"Minä en saata, en saata. Gunnulf -- kun sinä puhut noin, ymmärrän,
+etten milloinkaan --"
+
+Gunnulf tarttui hänen käteensä. Mutta Kristiina käänsi pois päänsä
+papin kiihkeistä, kalpeista kasvoista.
+
+"Kristiina. Sinä et voi tyytyä pienempään rakkauteen kuin siihen, joka
+vallitsee Jumalan ja sielun välillä --
+
+"Kristiina, katso, mitä on maailma! Sinä, joka olet synnyttänyt kaksi
+lasta -- etkö sinä ole koskaan ajatellut, että jokainen lapsi, joka
+syntyy, kastetaan veressä, ja ensimmäinen, mitä ihminen hengittää
+sisäänsä syntyessään, on veren haju. Etkö sinä, joka olet äiti, tunne,
+että sinun tulisi huolehtia yhdestä ainoasta -- etteivät poikasi
+lankeaisi takaisin kasteenliittoon maailman kanssa, vaan pysyisivät
+siinä toisessa liitossa, jonka he ovat solmineet Jumalan kanssa
+kiirastulen liekeissä." Kristiina itki menehtyäkseen.
+
+"Minä pelkään sinua", sanoi hän taas. "Gunnulf, kun sinä puhut noin,
+silloin ymmärrän, etten milloinkaan jaksa ponnistaa niin että saavutan
+rauhan."
+
+"Jumala on löytävä sinut", sanoi pappi hiljaa. "Ole paikallasi äläkä
+pakene häntä, joka on etsinyt sinua ennen kuin olit äitisi kohdussa."
+
+Gunnulf istui vähän aikaa sängyn laidalla. Sitten hän kysyi tyynesti,
+oliko hänen herätettävä Ingrid ja pyydettävä tätä riisumaan
+Kristiinalta vaatteet. Kristiina pudisti päätään.
+
+Silloin pappi siunasi hänet kolmesti, toivotti hyvää yötä Ormille ja
+lähti kamariin.
+
+Orm ja Kristiina riisuivat vaatteet yltään. Poika näytti olevan
+pohjattomiin ajatuksiin vaipunut. Kun Kristiina oli mennyt vuoteeseen,
+tuli Orm hänen luokseen. Hän katsoi Kristiinan itkun uurtamia kasvoja
+ja kysyi, tahtoiko tämä, että hän istuisi hänen luonaan siihen asti kun
+Kristiina nukkui.
+
+"En -- en, Orm, väsyttäähän sinuakin, joka olet nuori. Taitaa olla
+hyvin myöhä --"
+
+Orm viipyi vielä paikallaan.
+
+"Eikö sinusta ole ihmeellistä", sanoi hän äkkiä, "että isä ja
+Gunnulf-setä -- vaikka ovat niin erilaiset -- kuitenkin jollakin tavoin
+muistuttavat toisiaan?"
+
+Kristiina makasi hiljaa ja sanoi sitten:
+
+"Ehkä -- he ovat aivan erilaisia kuin muut miehet --"
+
+Vähän ajan kuluttua hän nukkui, ja Orm meni toisen sängyn luo. Hän
+riisuutui ja kiipesi sänkyyn. Siinä oli aivinahursti alla ja aivinaiset
+päälliset pieluksissa. Poika oikaisihe mielihyvää tuntien sileälle,
+viileälle tilalle. Hänen sydämensä tykytti jännityksestä hänen
+miettiessään niitä uusia asioita, joista setä oli puhunut. Rukoukset,
+paastot, hartaudenharjoitukset joihin hän oli ottanut osaa siksi,
+että oli opetettu tekemään niin, kaikki muuttui äkkiä uudeksi --
+muuttui aseeksi ihanassa taistelussa, jota hän ikävöi. Ehkä hänestä
+tulisi munkki -- taikka pappi -- jos hän saisi erioikeuden, kun oli
+aviorikoksessa syntynyt.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Gunnulfin makuusija oli puinen penkki, jolla oli vähän olkia, yksi
+ainoa pikkuinen pielus ja näiden päällä nahkahursti. Pappi riisui
+yltään kauhtanan, paneutui tilalle alusvaatteisillaan ja veti ohuen
+sarkapeitteen ylitseen.
+
+Vähäisen tulituikun, joka paloi rautajalassa, hän jätti palamaan.
+
+Hän oli pelon ja rauhattomuuden järkyttämä äskeisten sanojensa johdosta.
+
+Häntä kalvoi kaipaus menneeseen aikaan -- eikä hän enää ikinä
+löytäisi sydämensä hääiloa, joka oli täyttänyt sen niin kokonaan
+tuona keväänä Roomassa. Hän oli käyskennellyt kolmen veljensä kanssa
+auringonpaisteessa, pitkin vihreitä, kukkivia ketoja. Häntä vapisutti
+ja pyörrytti, kun hän havaitsi, miten kaunis maailma oli -- ja tiesi,
+ettei tuo kaikki ollut vielä mitään tulevan elämän rikkauksien
+rinnalla. Ja kuitenkin levitti tämä maailma heidän eteensä tuhansia
+pieniä, iloisia, sykähdyttäviä muistoja yljästä. Kedon liljat,
+taivaalla lentelevät linnut muistuttivat hänen sanoistaan; hän oli
+puhunut tuollaisista aaseista, joita he nyt näkivät, tuollaisista
+kivisistä kaivoista, joiden ohi he kulkivat. He söivät niiden munkkien
+ruokaa, joiden kirkkoja he katselivat, ja juodessaan veripunaista
+viiniä ja murtaessaan vehnäleivän kultaista kuorta ymmärsivät nuo
+neljä ohramaan pappia, miksi Kristus oli valinnut viinin ja vehnän
+-- jotka olivat puhtaammat kaikkia muita Jumalan ihmiselle antamia
+ravintoaineita -- ilmestysmuodokseen pyhässä messu-uhrissa.
+
+Sinä keväänä hän ei ollut tuntenut rauhattomuutta eikä pelkoa. Niin
+vapaaksi hän oli tuntenut itsensä tämän maailman houkutuksista,
+että lämpöisen auringonpaisteen hyväillessä ihoa oli hänestä ollut
+helppo käsittää seikka, jota hän ennen oli miettinyt pelon vallassa:
+kuinka tämä hänen ruumiinsa saattaisi puhdistua tulessa kirkastetuksi
+ruumiiksi --. Mieli kepeänä ja vapaana maailman huolista hän ei ollut
+tarvinnut enemmän unta kuin minkä käki nukahtaa kevätöinä. Sydän lauloi
+hänen rinnassaan -- hänen sielunsa oli autuas kuin morsian ylkänsä
+sylissä.
+
+Hän oli ymmärtänyt, ettei tätä ollut kestävä. Maan päällä ei kukaan
+mies voinut kauan elää siten. Ja hän oli kätkenyt tuon valoisan kevään
+jokaisen hetken kuin pantin -- armontäyden lupauksen, jonka tuli
+vahvistaa häntä silloin kun pilvet alkaisivat tummua hänen päänsä
+päällä ja tie johtaisi pimeiden rotkojen sisään, yli jymisevien jokien
+ja kylmien kinoksien.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Mutta vasta kun hän oli palannut Norjaan, oli rauhattomuus oikein
+saanut vallan hänen sielussaan.
+
+Siihen vaikuttivat monen monituiset seikat. Ensinnäkin hänen
+rikkautensa. Suuri isänperintö -- ja rikas seurakunta. Tämmöinen oli
+ura, jonka hän näki edessään. Paikka tuomiokapitulissa oli tiedossa.
+Jollei hän luopunut kaikesta mitä omisti -- mennyt saarnaveljien
+luostariin, liittynyt munkkikuntaan ja taipunut sen sääntöihin.
+Sellaista elämää hän kaipasi -- puolella sielulla.
+
+Sitten, tultuaan kyllin vanhaksi ja karaistuksi taistelussa --. Norjan
+alamaisina asui vielä ihmisiä syvässä pakanuudessa ja eksyneinä
+harhaoppeihin, joita venäläiset levittivät kristinuskon nimellä.
+Lappalaisia ja muita puolivillejä kansoja, joita hän ajatteli aina.
+Jumalahan se oli herättänyt hänessä halun lähteä heidän keskuuteensa
+sanan ja valon tuojana.
+
+-- Mutta hän karkotti luotaan nämä ajatukset, syyttäen mielessään
+sitä, että hänen oli toteltava arkkipiispaa. Eiliv-herra esteli
+näet. Hän oli puhunut Gunnulfin kanssa, kuunnellut hänen tuumiaan ja
+koettanut osoittaa puhuvansa vanhan ystävänsä Nikulauksen, Husabyn
+herran, pojalle. "Te ette osaa pysyä kohtuudessa, te Skogheimin Gauten
+tyttärien jälkeläiset; olette kohtuuttomat joko hyvässä tai pahassa."
+Lappalaisten pelastus painoi raskaasti hänen mieltään -- mutta nämä
+eivät tarvinneet oppi-isää, joka puhui ja kirjoitti latinaa yhtä hyvin
+kuin äidinkieltään ja joka tunsi yhtä tarkasti lain kuin aritmetiikan
+ja algorismuksen. Kai hän oli saanut oppinsa sitä käyttääkseen; "mutta
+on epätietoista, osaisitko sinä puhua noille yksinkertaisille pohjan
+poloisille kansoille", tuumi piispa.
+
+Tuona suloisena keväänä ei hänen oppinsa ollut tuntunut hänestä
+arvokkaammalta kuin oppi, jonka jokainen pikku tyttö saa äidiltään
+harjaantuessaan kehräämiseen, oluenpanoon, leipomiseen ja lypsyyn --
+oppi, jonka jokainen lapsi tarvitsee hoitaakseen tehtävänsä maailmassa.
+
+Hän oli valittanut arkkipiispalle rauhattomuutta ja ahdistusta, joka
+usein valtasi hänet hänen ajatellessaan rikkauttaan ja sitä, että
+hänestä oikeastaan oli mieluista olla rikas. Oman ruumiinsa hyväksi
+hän tarvitsi hyvin vähän; hän eli kuin köyhä munkki. Mutta hänestä
+oli hauska nähdä paljon väkeä pöydässään, hänestä oli hauska jaella
+köyhille lahjojaan. Ja hän rakasti hevosiaan ja kirjojaan.
+
+Herra Eiliv puhui vakavana kirkon arvosta. Jotkut olivat kutsutut
+ylläpitämään sen kunniaa komeudella ja vallalla, toiset osoittamaan
+vapaaehtoisella köyhyydellä maailmalle, ettei rikkaus itsessään
+merkinnyt mitään. Hän kehoitti Gunnulfia muistamaan edesmenneitä
+arkkipiispoja, kirkkoruhtinaita ja pappeja, joiden oli täytynyt kestää
+sortoa, vainoa ja loukkauksia kuninkaittensa taholta siksi, että he
+olivat pitäneet kiinni kirkon oikeuksista. Nämä olivat osoittaneet
+toinen toisensa jälkeen osaavansa luopua kaikesta ja seurata Herraa,
+jos sitä kysyttiin. Jumala oli antava merkin milloin sellaista
+vaadittiin -- kun pidämme tämän tarkasti mielessämme, ei meidän
+tarvitse pelätä, että rikkaus muuttuisi sielumme viholliseksi.
+
+Koko ajan arkkipiispan puhuessa oli Gunnulf tuntenut, ettei tämä
+pitänyt siitä, että hän ajatteli ja pohti niin paljon. Herra Eiliv ja
+hänen pappinsa olivat Gunnulfin mielestä kuin rakennusmiehet, jotka
+ahersivat lakkaamatta. Kirkon arvo, kirkon valta, kirkon oikeus. --
+Kyllä Jumala tiesi, ettei hän tahtonut olla vähemmän tunnollinen kirkon
+asioissa kuin toisetkaan hengen miehet; ei hän aikonut säikkyä kivien
+raahaamista ja kalkin kantamista yhteiseen rakennukseen. Mutta oli kuin
+nämä olisivat pelänneet astua sen sisään levähtämään hetkiseksi. Kuin
+he olisivat pelänneet joutuvansa harhateille, jos ajattelivat liian
+paljon.
+
+Ei häntä pelottanut _se_. Kuinka olisi mies, joka piti silmänsä
+rävähtämättä ristiin luotuina ja yhä uudelleen antoi itsensä Pyhän
+Neitsyen huomaan, voinut langeta kerettiläisyyteen. Sitä vaaraa ei
+ollut.
+
+Vaara piili hänen omassa luonnossaan, hänen mielensä sammumattomassa
+halussa voittaa ihmisten suosio ja ystävyys. Siinä oli vaara hänelle,
+joka oli tuntenut olemuksensa perimpään sopukkaan asti, että Jumala
+rakastaa ihmistä, Jumalalle on jokaisen sielu yhtä kallis ja rakas.
+
+Mutta kotona elpyi taas kaikki vanha -- muisto kaikesta, mikä oli
+kiusannut häntä poikavuosina ja nuoruudessa. Tieto, ettei äiti
+pitänyt hänestä samoin kuin Erlendistä. Ettei isä viitsinyt puuttua
+hänen asioihinsa, kuten hän lakkaamatta puuttui Erlendin hommiin. Ja
+myöhemmin Baardin luona Hestnesissä oli Erlend taas aina mainio tai
+paha -- hän kulki siellä vain kuin veljensä varjo. Erlend, Erlend oli
+aina nuorten poikien päällikkö, Erlendiä toruivat palvelustytöt ja
+sitten he taas nauroivat Erlendille. Ja hän rakasti itsekin Erlendiä
+yli kaiken maailmassa. Jos vain Erlend jaksoi pitää hänestä -- hän ei
+tuntenut saavansa koskaan tarpeekseen Erlendin rakkaudesta. Erlend oli
+ainoa, joka piti hänestä, -- mutta Erlend piti niin monesta --
+
+Ja nyt hänen oli täytynyt nähdä, miten Erlend hoiti sitä, mikä
+oli tullut hänen osakseen. Herra tiesi miten Husabyn rikkauksien
+kävisi -- Nidarosissa puhuttiin yleisesti Erlendin ymmärtämättömästä
+tilanhoidosta. Ei hän ymmärtänyt antaa arvoa sillekään, että Jumala oli
+suonut hänelle neljä kaunista lasta -- nekin hänen lapsensa olivat näet
+kauniit, jotka hän oli siittänyt syntisessä elämässään. Hän ei ottanut
+sitä vastaan Jumalan armona, vaan itsestään lankeavana asiana.
+
+Hän oli viimein voittanut kainon, herttaisen, hyväsukuisen neidon
+rakkauden. Gunnulfista tuntui, kun hän nyt tiesi, miten Erlend oli
+käyttäytynyt tätä kohtaan, ettei hän voinut enää kunnioittaa veljeään
+missään suhteessa. Ja hän tunsi suuttumusta huomatessaan itsessään
+samoja piirteitä kuin veljessä. Vaikka Erlendillä oli jo aika lailla
+ikää, kalpeni ja punastui hän kuin puolikasvuinen neito, -- Gunnulf
+raivostui tuntiessaan veren nousevan ja pakenevan yhtä helposti omilla
+poskillaan. He olivat perineet sen äidiltä -- tämän kasvoilla näkyi
+jokaisen sanan jälki.
+
+Erlend piti sitäkin luonnostaan lankeavana asiana, että hänen
+vaimonsa oli kelpo nainen, kaikkien talon emäntien esikuva -- vaikka
+hän oli koettanut vuosikaudet turmella tuota lasta ja saattaa hänet
+kadotukseen. Mutta Erlend ei näyttänyt ajattelevan lainkaan, että asia
+olisi voinut olla toisin, ollessaan nyt naimisissa sen neidon kanssa,
+jonka hän itse oli totuttanut nautintoon, petokseen ja valheellisuuteen
+-- hän ei näyttänyt huomaavan mitään kunnioittamisen arvoista siinä,
+että vaimo lankeemuksestaan huolimatta oli yhä edelleen totuudellinen,
+uskollinen, kunniallinen ja hyvä.
+
+Ja sitten kuitenkin kaikitenkin -- kun hän kesällä ja syksyllä
+oli kuullut Erlendin retkistä pohjoisessa, oli hänellä ollut vain
+yksi toive -- saada olla siellä missä veli. Erlend kuninkaan
+puolustuspäällikkönä Haalogalandissa, hän itse jumalansanan levittäjänä
+autioissa, puolipakanallisissa seuduissa Vienan meren rannalla.
+
+Gunnulf nousi vuoteelta. Toisella kamarin lyhyellä seinällä riippui
+suuri ristiinnaulitun kuva, jonka edessä oli iso kivipaasi lattialla.
+
+Hän polvistui paadelle ja ojensi käsivartensa sivuille. Hän oli
+karaissut ruumiinsa kestämään tuota asentoa, niin että hän saattoi olla
+tuntikausia siten, liikkumatta kuin kivi. Silmät ristiin luotuina hän
+odotti lohdutusta, joka tuli silloin, kun hän kokonaan jaksoi unohtua
+rukoukseen.
+
+Mutta ensimmäinen ajatus, joka hänessä nyt heräsi, oli, saattoiko hän
+erota tästä kuvasta. Pyhällä Fransiskuksella ja hänen veljillänsä oli
+ollut risti, jonka he itse olivat vuolleet kahdesta puunkappaleesta.
+Hänen täytyisi antaa pois tämä kaunis kuva -- Husabyn kirkolle hän
+sen antaisikin. Miehet, lapset ja naiset voisivat messuun tullessaan
+löytää sielulleen vahvistusta tästä Kristuksen kärsivällisen, suloisen
+rakkauden näkyväisestä kuvasta. Kristiinan kaltaiset yksinkertaiset
+sielut. Hän itse saattoi olla ilmankin sitä.
+
+Yön toisensa jälkeen oli hän ollut polvillaan sen edessä suljetuin
+aistein ja puutunein jäsenin, kunnes hän näki näkynsä. Puun keskellä
+oleva risti, joka oli pantu kantamaan maan ja taivasten kuningasta,
+alkoi vapista ja vaappua, se taipui kuin puun runko myrskysääliä,
+peläten kantaa liian kallista taakkaansa, luomakunnan syntien uhria.
+Ilmojen herra ohjasi sitä kuten ritari sotaorhiaan, aurinkovaltakunnan
+kuningas kannusti sitä taisteluun. Silloin näyttäytyi ihme, joka
+oli yhä hämärämpien ihmeiden avain. Sen näkyväinen merkki oli veri,
+joka virtasi ristiä pitkin kaikkien syntien lunastukseksi, kaikkien
+surujen parannukseksi. Tuon ensimmäisen ihmeen jälkeen saattoi sielun
+silmä avautua tajuamaan vielä hämärämpiä seikkoja -- kuinka Jumala
+oli astunut maan päälle, muuttunut neitseen pojaksi ja ihmissuvun
+veljeksi, joka hävitti helvetin ja hyökkäsi pelastettujen sielujen
+sotajoukon kera kohti häikäisevää valomerta, joka on maailman alku ja
+ylläpitäjä. Tuota pohjatonta, ikuista, ääretöntä valoa kohti kulkivat
+hänen ajatuksensa, kunnes upposivat valoon ja hävisivät kuin lintuparvi
+iltataivaan hehkuun.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Vasta kirkonkellojen soidessa huomenmessuun nousi Gunnulf paikaltaan.
+Tuvassa oli aivan hiljaista hänen astuessaan sen läpi -- Kristiina ja
+Orm nukkuivat.
+
+Ulkona pilkkopimeällä pihalla pappi odotti hetkisen. Mutta kukaan
+hänen talonväestään ei nyt tullut hänen mukanaan kirkkoon. Hän ei
+vaatinut väkeään tulemaan useampaan kuin kahteen messuun vuorokaudessa.
+Mutta Ingrid, hänen kasvatusäitinsä, oli melkein aina hänen kanssaan
+huomenmessussa. Tänä aamuna nukkui hänkin. Eihän se ollut kummakaan,
+hän oli valvonut myöhään edellisenä iltana.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Päivän pitkään eivät nuo kolme sukulaista puhuneet paljoa keskenään;
+minkä puhuivat, puhuivat vähäpätöisistä seikoista. Gunnulf oli väsyneen
+näköinen, mutta hän laski leikkiä milloin mistäkin. "Kyllä me olimme
+hassuja eilen illalla -- istuimme yhdessä niin surkeina kuin kolme
+isätöntä lasta", lausahti hän. Nidarosissa tapahtui kaikenlaista
+pientä hauskaa -- pyhiinvaeltajat olivat toisinaan niin lystikkäitä --
+papit laskivat siitä leikkiä keskenään. Eräs vanha Herjedalin mies oli
+tullut koko seutukuntansa asioille ja oli mennä ihan päästään pyörälle
+rukouksineen -- hänen synnyinseutunsa olisi käynyt huonosti, jos Pyhä
+Olavi olisi seulonut hänen sanansa kovin ankarasti, tuumi hän sitten
+jälkeenpäin.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Illemmalla ilmestyi Erlend taloon likomärkänä -- hän oli tullut
+purjehtien kaupunkiin, ja merellä tuuli vimmatusti. Hän joutui heti
+suunniltaan ja alkoi sättiä Ormia. Gunnulf kuunteli hänen riehumistaan
+kotvan aikaa ja sanoi sitten:
+
+"Kun sinä puhut tuolla lailla Ormille, Erlend, olet aivan, kuin isämme
+ennen -- sellainen hän oli puhuessaan sinulle."
+
+Erlend mykistyi. Sitten hän sanoi yli olkansa:
+
+"En minä ollut sentään näin järjetön poikana -- lähteä karkaamaan
+talosta lumimyrskyyn sairaan vaimon kanssa, tuollainen poikanulikka! Ei
+hänen miehuudessaan ole paljon kehumista muuten, mutta isäänsä hän ei
+pelkää, kuten näet!"
+
+"Et sinä pelännyt isääsi itsekään", sanoi veli hymyillen.
+
+Orm nousi ja asettui isänsä eteen, ei sanonut sanaakaan, mutta koetti
+näyttää tyyneltä.
+
+"Niin, mene sinä vain", sanoi Erlend. "Minä alan kyllästyä koko Husabyn
+hommaan. Mutta sen minä sanon, että tänä kesänä pitää Ormin lähteä
+minun kanssani pohjoiseen, -- katsotaan, emmeköhän sitten saane kalua
+tästä Kristiinan lellipojasta. Ei hän ole tuhma", sanoi hän innokkaasti
+veljelleen. "Hän ampuu tarkasti, tiedätkös -- eikä hän ole pelkurikaan
+-- mutta hän on niin hapan ja itsepäinen ja sitten hän on niin vetelän
+näköinen kuin ei hänellä olisi ydintä luissaan."
+
+"Jos sinä haukut poikaasi usein niinkuin nyt, ei ole ihme, jos hän
+tulee happameksi", sanoi pappi.
+
+Erlend löi asian leikiksi, nauroi ja sanoi:
+
+"Minä sain usein kestää paljon pahempaa isältäni -- enkä minä silti ole
+tullut happameksi. Mutta olkoon miten hyvänsä -- nyt minä olen täällä
+ja nyt juomme joulu-oluet, koska kerran on joulu. Missä Kristiina on?
+Mitä puhuttavaa hänellä nyt taas oli sinulle?"
+
+"En minä usko hänellä olleen mitään puhuttavaa minulle", sanoi pappi.
+"Orm kertoi hänen ikävöineen joulumessuun tänne? --"
+
+"Pitäisi hänen selvitä silläkin, mitä kuulee kotonaan", sanoi Erlend.
+"Mutta on surku häntä -- hän menettää koko nuoruutensa, jos tätä
+jatkuu." Erlend paukautti kätensä yhteen. "Arveleekohan hyvä Jumala
+meidän tarvitsevan uuden perillisen joka vuosi --"
+
+Gunnulf katsoi veljeänsä.
+
+"Noo --. En minä tosin tiedä mitä hyvä Jumala arvelee teidän
+tarvitsevan. Mutta Kristiina tarvitsee ennen kaikkea sitä, että sinä
+kohtelet häntä hyvin --"
+
+"Niinpä taitaa olla", sanoi Erlend hiljaa.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Seuraavana aamuna lähti Erlend päivämessuun vaimonsa kanssa. He
+aikoivat Gregoriuksenkirkkoon -- Erlend meni aina sinne messua
+kuulemaan kaupungissa käydessään. Heidän mukanaan ei ollut muita, ja
+Erlend talutti sievästi ja säädykkäästi vaimoaan kädestä, sillä kadulla
+oli raskas kävellä märän ja kasoihin ajautuneen lumen tähden. Hän ei
+ollut sanonut Kristiinalle sanaakaan tämän karkaamisesta ja hän oli
+ollut ystävällinen Ormille alkumyrskyn jälkeen.
+
+Kristiina astui hänen rinnallaan kalpeana ja pää painuksissa; avara,
+musta turkki hopeahakasineen näytti painavan hänen heikkoa ja
+laihtunutta ruumistaan.
+
+"Tahdotko, että ratsastan sinun kanssasi kotiin -- Orm voi viedä
+laivan", puheli mies, "sinä et kai mielelläsi lähde vuonoa myöten --?"
+
+"En, tiedäthän sinä, ettei minusta ole hauska olla vesillä --"
+
+Oli suojainen ja tuuleton ilma -- puista pudota moksahteli vähän
+väliä raskaita, märkiä räntäpaakkuja. Taivas riippui matalana
+ja tummanharmaana valkoisen kaupungin yllä. Lumi oli vetisen
+harmaanvihreätä ja talojen hirsiseinät ja aidat ja puiden rungot
+näyttivät mustilta kosteassa ilmassa. Kristiinasta ei maailma ollut
+milloinkaan näyttänyt niin kylmältä ja vaisulta ja elottomalta kuin
+juuri nyt.
+
+
+
+
+III
+
+
+Kristiina istui kummulla kartanon pohjoispuolella pitäen Gautea
+sylissään ja katsellen ympärilleen. Oli kaunis ilta. Järvi päilyi
+aivan kirkkaana ja tyynenä laakson pohjalla kuvastaen harjuja, Byn
+kartanorakennuksia ja taivaan kultaisia pilviä. Lehtien ja mullan
+tuoksu tuntui vahvana aikaisemmin päivällä tulleen sateen jälkeen.
+Niittyjen ruoho oli varmaan jo polvenkorkuista, ja pellot olivat
+oraalla.
+
+Tänä iltana oli äänekästä. Vinjarista, alempaa rinteeltä, alkoi taas
+kuulua pillien ja rumpujen ja viulujen ääni -- se kuului niin kauniilta.
+
+Käki oli pitkät ajat hiljaa, mutta sitten se päästi taas jonkun
+kutsuvan kukahduksen eteläisessä metsässä. Ja linnut vihelsivät ja
+lauloivat kaikissa lehdoissa kartanon ympärillä -- vaikka toistaiseksi
+vain yksikantaan ja hiljaa, sillä aurinko oli vielä korkealla.
+
+Kotikarja tuli hypellen ja kellot kilkkaen haasta pihaportin takaa.
+
+"Kohta minun Gauteni saa maitoa", leperteli Kristiina lapselle nostaen
+sen ilmaan. Poika laski tapansa mukaan raskaan päänsä äidin olkapäälle.
+Sitten se painautui tiukempaan äitiään vasten -- se oli Kristiinan
+mielestä merkki siitä, että pienokainen jo ymmärsi hänen hellittelynsä
+ja pienet puheensa.
+
+Hän alkoi laskeutua rinnettä kartanoa kohti. Tuvan oven edessä
+juoksentelivat Naakkve ja Bjørgulf kutsuen kissaa, joka oli päässyt
+heidän käsistään katolle. Sitten pojat taas alkoivat leikkiä
+tikarinpätkällä, joka oli heidän yhteinen lelunsa, jatkaen eteisen
+multalattiaan kaivamansa kuopan syventämistä.
+
+Dagrun tuli saliin kantaen vuohenmaito-astiaa, ja talon emäntä antoi
+Gauten juoda kauhallisen toisensa perästä tuota lämmintä juomaa. Poika
+murahti äkäisesti, kun palvelustyttö koetti puhua hänelle, ja hotaisi
+tätä kädellään sekä piiloutui äidin rinnalle, kun tyttö tahtoi ottaa
+hänet syliinsä.
+
+"Hän näyttää paremmalta", sanoi karjatyttö.
+
+Kristiina kohotti noita pikku kasvoja -- ne olivat kellertävät kuin
+tali, ja silmät näyttivät aina väsyneiltä. Gautella oli iso, painava
+pää ja heikot, voimattomat jäsenet. Hän tuli kahden vuoden vanhaksi
+kahdeksan päivää jälkeen Lauritsan-messun, mutta ei vielä kestänyt
+jaloillaan; hampaita oli vain viisi, eikä hän osannut sanoa sanaakaan.
+
+Sira Eiliv arveli, ettei se ainakaan riisitautia ollut; mutta
+messupaita ja alttarikirjat olivat olleet yhtä voimattomat. Kaikkialla,
+missä liikkui, pappi kyseli neuvoa tuohon tautiin, joka oli tullut
+Gauteen. Kristiina tiesi hänen muistavan lasta kaikissa rukouksissaan.
+Mutta Kristiinalle itselleen hän saattoi vain sanoa, että tämän tuli
+kärsivällisesti taipua Jumalan tahtoon. Ja antaa pojan juoda lämmintä
+vuohenmaitoa --.
+
+Hänen pikkuinen poikaraiskansa. -- Kristiina syleili ja suuteli häntä
+karjatytön mentyä. Poika oli niin kaunis, niin kaunis. Kristiina oli
+huomaavinaan, että se alkoi muuttua hänen isänsä näköiseksi -- pojan
+silmät olivat tummanharmaat ja tukka pellavanvalkoinen, paksu ja
+silkinhieno.
+
+Nyt lapsi alkoi taas porista. Kristiina nousi ja kantoi sitä
+edestakaisin lattialla. Vaikka se oli niin pieni ja hento, tuntui se
+ajan pitkään raskaalta -- Gaute ei tahtonut olla missään muualla kuin
+äidin sylissä. Ja niin Kristiina kantoi ja kulki ja viihdytteli sitä
+hämärässä huoneessa.
+
+Joku tuli ratsastaen pihaan. Ulf Haldorinpojan ääni kaikui rakennusten
+välistä. Kristiina meni lapsi käsivarrella porstuan ovelle.
+
+"Sinä saat riisua hevosesi itse tänä iltana, Ulf -- kaikki miehet ovat
+tansseissa. Onhan se ikävää, että sinulla on siitä vaivaa, mutta saat
+antaa anteeksi --"
+
+Ulf mutisi itsekseen riisuessaan hevosta. Naakkve ja Bjørgulf pyörivät
+hänen ympärillään ja tahtoivat ajaa hevosen selässä puutarhallakaan.
+
+"Ei, sinun pitää pysyä Gauten luona, Naakkve-poikaseni -- leikkimässä
+veljesi luona, niin ettei hän itke, sillä aikaa kun minä käyn pirtissä
+--"
+
+Poika veti suunsa väärään. Mutta sitten hän asettui nelinkontin
+lattialle, ammui ja puski pikkuisen edessä, jonka Kristiina oli
+laskenut porstuan oven suussa olevalle nahalle. Äiti kumartui ja
+silitti Naakkven tukkaa. Poika oli hyvin kiltti pienemmille veljilleen.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kun Kristiina tuli takaisin tupaan suuri purtilo käsissään, istui Ulf
+Haldorinpoika penkillä leikkien lasten kanssa. Gaute viihtyi Ulfin
+parissa silloinkin, kun äiti ei ollut näkösällä -- mutta nyt hän alkoi
+heti itkeä ojentaen käsiään Kristiinaa kohti. Kristiina laski astian
+käsistään ja otti Gauten syliinsä.
+
+Ulf puhalsi pois kuohun vastalasketun oluen pinnalta, joi ja alkoi
+kaivaa pikkukuppeja purtilon pohjalta.
+
+"Ovatko kaikki naiset poissa tänään?"
+
+Kristiina sanoi:
+
+"Siellä on viulut ja rummut ja pillit -- soittoniekkajoukko, joka tuli
+häistä Orkdalin puolelta. Ja kun kaikki kysyivät lupaa, niin -- hehän
+ovat nuoria tyttöjä --"
+
+"Sinä annat niiden juosta ja lennellä, Kristiina. Näyttää siltä kuin
+pelkäisit imettäjänpuutetta syksyllä --"
+
+Kristiina oikaisi vaistomaisesti pukuaan hoikan vyötärönsä kohdalta.
+Hän oli tullut tummanpunaiseksi kasvoiltaan Ulfin puhuessa. Ulf
+naurahti tylysti ja sanoi:
+
+"Mutta jos sinä kantelet aina tuota Gautea, niin käy sinun kai pian
+kuten viime vuonna. Tule tänne sedän luokse, poika, niin saat syödä
+samasta kupista."
+
+Kristiina ei vastannut. Hän asetti kolme pikku poikaansa riviin
+penkille toisen seinän viereen, nouti maitopuurokupin ja veti lasten
+eteen pienen rahin. Siinä hän syötti heitä, vaikka Naakkve ja Bjørgulf
+mukisivat -- he olisivat tahtoneet syödä itse omalla lusikalla. Toinen
+pojista oli neljän, toinen kohta kolmen vuoden vanha.
+
+"Missä Erlend on?" kysyi Ulf.
+
+"Margret tahtoi tanssiin, ja hän lähti tätä viemään."
+
+"Onpa hyvä, että miehellä on sen verran älyä, että paimentaa tyttöään",
+sanoi Ulf.
+
+Kristiina ei taaskaan vastannut mitään. Hän riisui lapset ja pani
+heidät nukkumaan, Gauten kätkyeen, molemmat toiset aviovuoteeseen.
+Erlend oli alistunut pitämään ne siellä Kristiinan parannuttua pitkästä
+sairaudestaan edellisenä vuonna.
+
+Kun Ulf oli kylläinen, oikaisihe hän penkille. Kristiina veti
+pahkajakkaran kätkyen ääreen, haki villalankakorin ja ryhtyi tekemään
+keriä liekuttaen aina väliin hiljalleen kätkyttä.
+
+"Etkö sinä aio käydä levolle?" kysyi hän kerran kääntämättä päätään.
+"Etkö ole väsynyt, Ulf?"
+
+Mies nousi, kohensi hiukan tulta ja tuli talon emännän luo. Hän rupesi
+istumaan penkille vastapäätä Kristiinaa. Kristiina näki, ettei hän
+ollut niin juovuksissa kuin tavallisesti oltuaan Nidarosissa useamman
+päivän.
+
+"Et kysy edes kaupungin kuulumisia, Kristiina", sanoi Ulf katsoen
+Kristiinaa pitkään; hän istui kumarassa, kyynärpäät polvilla.
+
+Kristiinan sydän alkoi tykyttää pelosta -- hän näki miehen ilmeestä ja
+eleistä, että hän nyt saisi kuulla taas uutisia, jotka eivät olleet
+hyviä. Mutta hän vastasi hymyillen, lempeästi ja rauhallisesti:
+
+"Kerrohan sitten, Ulf, oletko kuullut jotakin."
+
+"Ainahan sitä --." Ulf haki ensin reppunsa ja tyhjensi sieltä tavarat,
+jotka hän oli toimittanut Kristiinalle kaupungista. Kristiina kiitti.
+
+"Huomaan, että olet kuullut uutta kaupungissa", sanoi hän hetken
+kuluttua kehotellen.
+
+Ulf katsoi nuoreen emäntäänsä -- sitten hän käänsi kasvonsa kalpeaan,
+kätkyessä nukkuvaan lapseen.
+
+"Ainako hän hikoaa noin päästään?" kysyi hän hiljaa ja koetteli varoen
+hiostunutta tukkaa. "Kristiina -- kun sinä menit naimisiin Erlendin
+kanssa -- niin eikö siinä kirjeessä, joka laadittiin teidän väliseksi
+omaisuussopimukseksi, ollut sellainen sisältö, että sinun tuli itse
+hoitaa häneltä saamasi avio- ja huomenlahjaomaisuus?"
+
+Kristiinan sydän jyskytti kovemmin, mutta hän lausui tyynesti:
+
+"Niin on ollutkin; Erlend on aina kysynyt minun mieltäni ja
+suostumustani kaikissa tuota omaisuutta koskevissa asioissa.
+Tarkoitatko sinä niitä Verdalin palstoja, jotka hän on myynyt Lyngin
+Vigleikille?"
+
+"Tarkoitan", vastasi Ulf. "Hän on nyt ostanut Hugrekkenin Vigleikiltä.
+Hänen hallussaan on siis nyt kaksi laivaa. Mitä sinä saat sijaan,
+Kristiina?"
+
+"Erlendin osan Skjervastadista, kaksi veropalstaa Ulfkelstadista ja
+hänen osuutensa Aarhammariin", sanoi Kristiina. "Mutta et kai sinä
+luule, että Erlend on myynyt tuon maan vastoin minun tahtoani ja
+antamatta sijaan korvausta --?"
+
+"Hm." Ulf oli vaiti. "Sinä saat kuitenkin vähemmän sijaan, Kristiina.
+Skjervastad -- sieltähän Erlend sai heinät talvella, kun vapautti
+isännän kolmeksi vuodeksi maaveroista --"
+
+"Eihän Erlend voinut sille mitään, ettei meillä saatu viime kesänä
+kuivaa heinää --. Tiedän sinun tehneen kaiken mitä saatoit, Ulf, --
+mutta meillähän oli semmoinen surkeus viime kesänä --"
+
+"Aarhammerista hän möi enemmän kuin puolet Reinin nunnaluostarin
+sisarille siihen aikaan kun hän varustautui karkaamaan maasta sinun
+kanssasi" -- Ulf päästi lyhyen naurun -- "tai antoi sen pantiksi --
+se on sama asia, kun on kysymys Erlendistä. Sieltä ei lähde veroja.
+Saatavat ovat kokonaan Audunin niskoilla; tämä hoitaa nyt sitä maata,
+joka on olevinaan sinun omaisuuttasi."
+
+"Eikö hän voi vuokrata luostarille panttaamaansa maata?" kysyi
+Kristiina.
+
+"Sisarien tilanherra naapurikartanosta on vuokrannut sen", sanoi Ulf.
+"Vuokramiesten ei ole helppo hoitaa maita, kun ne paloitellaan pieniin
+osiin, kuten Erlend on ruvennut tekemään."
+
+Kristiina oli vaiti. Hän tiesi sen hyvin.
+
+"Erlend on sukkela lisäämään sukua ja hävittämään tilansa."
+
+Kun ei Kristiina vastannut vieläkään, sanoi Ulf:
+
+"Sinulla alkaa olla monta lasta, Kristiina Lauritsantytär."
+
+"Mutta ei yhtäkään kadotettavaksi asti", vastasi Kristiina ja hänen
+äänensä värähti.
+
+"Älä ole niin huolissasi Gauten tähden -- kyllä hän vahvistuu, kunhan
+kasvaa", sanoi Ulf hiljaa.
+
+"Siinä käy, niinkuin Jumala tahtoo -- mutta odottavan aika käy
+pitkäksi."
+
+Ulf kuuli äidin äänen salatun liikutuksen -- ja tuo vankka, tumma mies
+tuli kumman avuttomaksi.
+
+"Se merkitsee niin vähän, Kristiina -- paljon sinä olet saanut aikaan
+täällä Husabyssä, mutta jos nyt Erlend rupeaa pitämään kahta laivaa
+-- minä en usko, että pohjoisessa syntyy rauha. Sinun miehesi ei osaa
+pitää puoliaan ja kääntää hyödykseen sitä, minkä hän on voittanut
+kahtena viime vuonna. On ollut huonoja vuosia, ja sinä sairastelet
+aina. Jos tätä jatkuu, niin sinä menehdyt viimein, Kristiina. Minä olen
+auttanut sinua voimieni mukaan talon hoidossa -- mutta tämä juttu --
+tämä Erlendin ymmärtämättömyys --"
+
+"Niin. Jumala tietää", keskeytti hänet Kristiina, "että sinä olet ollut
+hyvä sukulainen ja ystävä, Ulf. En voi milloinkaan kiittää ja palkita
+sinua niinkuin tahtoisin --"
+
+Ulf nousi, sytytti kynttilän liedessä, pisti sen pöydällä olevaan
+jalkaan ja jäi paikalleen selin emäntäänsä. Kristiina oli antanut
+käsiensä vaipua helmaan -- nyt hän alkoi taas keriä lankaa ja liekuttaa
+kätkyttä.
+
+"Etkö sinä voi lähettää sanaa kotiisi?" kysyi Ulf hiljaa. "Olisi hyvä,
+jos Lauritsa lähtisi mukaan syksyllä, kun sinun äitisi tulee tänne?"
+
+"En ole aikonut vaivata äitiäni tänne syksyllä. Hän alkaa käydä
+vanhaksi -- ja minä alan makailla liian taajaan pikkutuvan lattialla;
+en voi pyytää häntä tulemaan luokseni joka kerran" -- Kristiina hymyili
+väkinäisesti.
+
+"Tee se nyt tällä kertaa", vastasi Ulf. "Ja pyydä isääsi tulemaan
+mukaan -- niin voit kysyä häneltä neuvoa näissä asioissa."
+
+"En tahdo kysyä isältäni neuvoa tässä", sanoi Kristiina hiljaa ja
+lujasti.
+
+"Entä Gunnulfilta?" kysyi Ulf tuokion kuluttua. "Etkö voi puhua
+Gunnulfin kanssa?"
+
+"Ei sovi häiritä häntä sellaisella nyt", sanoi Kristiina entiseen
+tapaan.
+
+"Siksikö, että hän on ruvennut munkiksi?" Ulf nauroi pilkallisesti.
+"En minä ole tiennyt milloinkaan, että munkit ymmärtäisivät huonommin
+tilusten hoitoa kuin muut."
+
+"Ellet tahdo kysyä neuvoa keltään muulta, Kristiina, täytyy sinun puhua
+Erlendin kanssa", sanoi Ulf, kun ei saanut vastausta. "Muista poikiasi,
+Kristiina!"
+
+Kristiina ei puhunut mitään pitkään aikaan.
+
+"Kun sinä olet niin hyvä meidän lapsillemme, Ulf --", sanoi hän
+viimein, "olisi minusta luonnollisempaa, että sinä menisit naimisiin ja
+saisit omia huolehdittavia -- kuin että hukkaat voimasi täällä -- ja
+kiusaat itseäsi -- Erlendin -- ja minun vaikeuksilla."
+
+Ulf kääntyi. Hän seisoi kädet selän takana pöydän kulmaa vasten ja
+katsoi Kristiina Lauritsantytärtä. Vielä oli tämä istuessaan siinä yhtä
+suora ja hoikka ja kaunis kuin ennen. Hänen hameensa oli tehty tummasta
+kotonavärjätystä villakankaasta, mutta hänen hiljaisia, kalpeita
+kasvojaan ympäröivä huntu solui pehmeästi vartalolle. Vyö, josta
+avainkimppu riippui, oli koristettu hopeanastoin. Rinnalla välkkyi
+kaksi ketjua, kumpikin risteineen, isompi kullatussa vitjassa, joka
+ylettyi melkein vyötäisille asti; sen hän oli saanut isältään. Tämän
+yläpuolella riippui ohut hopeaketju pienine risteineen, jonka Orm oli
+käskenyt antaa äitipuolelleen pyytäen, että tämä kantaisi sitä aina.
+
+Hän oli aina noussut lapsivuoteestaan yhtä kauniina kuin ennen --
+vain vähän hiljaisempana, vähän raskaampi vastuun taakka nuorilla
+hartioillaan, vähän kapeampana poskiltaan, silmät vähän tummempina ja
+totisempina leveän, valkoisen otsan alla, suu vähän vähemmän punaisena
+ja täyteläänä. Mutta hempeys haihtuisi kai piankin, jos tätä menoa
+jatkui --.
+
+"Eikö sinusta olisi hauskempi, Ulf, jos asettuisit omille tiloillesi?"
+alkoi taas Kristiina puhua. "Sinä kuulut ostaneen kolme uutta
+rantapalstaa Skjoldvirkstadista, kertoi Erlend -- omistat pian koko
+kartanon. Ja Isakilla on yksi ainoa lapsi -- Aase on kaunis ja hyvä --
+ja toimelias nainen -- ja näkyy pitävän sinusta --"
+
+"Mutta minä en huoli hänestä, jos minun pitää naida hänet", sanoi
+mies karkeasti nauraen, "Ja Aase Isakintytär on liian hyvä --", hän
+keskeytti puheensa ja hänen äänensä muuttui. "Minulla on ollut vain
+vieras isä, Kristiina -- ja luulen osani olevan, että minun tulee pitää
+hyvänä vain vieraita lapsia."
+
+"Tahdon rukoilla sinulle parempaa onnea Neitsyt Maarialta,
+sukulaismies."
+
+"Enkä minä ole enää nuorikaan. Kolmekymmentäviisi vuotta, Kristiina!"
+Ulf nauroi. "Voisin miltei olla sinun isäsi."
+
+"Kylläpä sinun sitten olisi pitänyt hävyttömän aikaisin yrittää",
+vastasi Kristiina koettaen saattaa äänensä kepeäksi ja nauruiseksi.
+
+"Etkö sinä mene maata?" kysyi Ulf pian tämän jälkeen.
+
+"Kyllä, kohta -- mutta olet kai sinäkin väsynyt, Ulf -- lähtisit jo
+levolle."
+
+Mies toivotti hiljaa hyvää yötä ja meni ulos.
+
+Kristiina otti kynttiläpihdit pöydältä ja valaisi kahta sängyssä
+nukkuvaa poikaansa. Bjørgulfilla ei nyt ollut rähmää ripsissään --
+Jumalan kiitos. Oli kestänyt kaunista ilmaa. Heti kun tuuli vähän
+kovemmin tai oli sellainen ilma, että lasten täytyi pysyä sisällä
+valkean ääressä, alkoivat pojan silmät vuotaa. Kristiina seisoi kauan
+katsellen noita kahta. Sitten hän kumartui Gauten yli.
+
+Kaikki hänen kolme poikaansa olivat olleet terveet kuin linnunpojat --
+siihen asti kun kulkutauti oli tullut seudulle kesällä. Tulirokko oli
+temmannut lapsia kuolemaan vuonon rannoilla niin että suretti nähdä ja
+kuulla. Hän oli saanut pitää kaikki omansa -- omat lapsensa --
+
+Viisi vuorokautta hän oli istunut eteläseinän vuoteen ääressä, missä
+nämä nukkuivat, kaikilla kolmella iho täynnä punaisia läikkiä, silmät
+valonarkoina ja kipeinä, pienet ruumiit polttavan kuumina. Hän oli
+istunut käsi peitteen alla takoen Bjørgulfin jalkapohjia ja laulaen
+uupumatta, kunnes hänen vähäinen äänensä oli paljasta kähinää.
+
+    Aja, aja, aja,
+    Mennään sepän pajaan,
+    Seppä iskee rautakengän
+    Herran hevosen jalkaan.
+
+    Aja, aja, aja,
+    Mennään sepän pajaan,
+    Seppä iskee hopeakengän
+    Jaarlin hevosen jalkaan.
+
+    Aja, aja, aja,
+    Mennään sepän pajaan,
+    Seppä iskee kultakengän
+    Kuninkaan hevosen jalkaan.
+
+Bjørgulf oli vähimmin sairas mutta levoton. Jos Kristiina taukosi
+laulamasta hetkeksikään, tahtoi tämä heti viskata peitteen päältään.
+Gaute oli vain kymmenkuukautinen -- hän oli niin heikko, ettei
+Kristiina uskonut hänen jäävän eloon. Pienokainen lepäsi hänen
+rinnoillaan peitteihin ja nahkoihin käärittynä jaksamatta imeä.
+Kristiina piteli häntä toisella kädellä ja taputti Bjørgulfin
+jalkapohjia toisella.
+
+Väliin kun sattui, että kaikki kolme uinahtivat hetkeksi, paneutui hän
+pitkäkseen näiden viereen täysissä pukeissa. Erlend kulki neuvottomana
+edestakaisin, käyden katsomassa kolmea pikku poikaansa. Hän koetti
+laulaa näille, mutta nämä eivät välittäneet isän kauniista äänestä
+-- äidin laulu vain kelpasi heille, vaikkei Kristiinalla ollut
+lauluääntäkään.
+
+Palvelusnaiset tarjoutuivat avuksi ja pyysivät häntä säästämään
+itseään, miehet kävivät kysymässä poikien vointia, Orm koetti leikkiä
+pikkuveikkojen kanssa. Margretin oli Erlend Kristiinan neuvosta
+lähettänyt Østerdaleniin, mutta Orm tahtoi jäädä kotiin -- tämä olikin
+jo aikamies. Sira Eiliv istui lasten vuoteen ääressä, kun ei sattunut
+olemaan sairaiden luona. Pappi puuhasi ja suri niin, että hänestä lähti
+koko Husabyssä koottu lihavuus -- hänen oli vaikea nähdä niin monen
+kauniin lapsen kuolevan. Joitakin aikuisiakin kuoli.
+
+Kuudentena iltana olivat kaikki lapset sen verran terveemmät, että
+Kristiina lupasi miehelleen riisuutua ja käydä vuoteeseen yöksi --
+Erlend tarjoutui valvomaan yhdessä tyttöjen kanssa ja lupasi herättää
+hänet, jos tarvittaisiin. Mutta illallispöydässä huomasi Kristiina
+Ormin olevan hehkuvan punaisen ja hänen silmiensä kiiluvan kuumeesta.
+Orm ei ollut millänsäkään -- mutta yhtäkkiä hän syöksähti pystyyn ja
+juoksi ulos. Hän seisoi oksentaen pihalla, kun Erlend ja Kristiina
+menivät perästä.
+
+Erlend kietoi kätensä hänen ympärilleen.
+
+"Orm -- poikani -- oletko sinä sairas?"
+
+"Minun päätäni niin pakottaa", valitti poika antaen sen vaipua
+raskaasti isän olalle.
+
+Sinä yönä he valvoivat Ormin vuoteen ääressä. Orm houri melkein
+lakkaamatta -- parahteli ääneen ja huitoi pitkillä käsivarsillaan;
+häntä näkyi kiusaavan pahat näyt. Sanoista ei saanut selvää.
+
+Aamulla Kristiinan voimat loppuivat. Hänen huomattiin taas olleen
+pikkuisiin päin, mutta nyt siinä kävi hullusti, ja jälkeenpäin
+hän makasi kauan kuin kuolemanhorroksissa; sitten hän sai ankaran
+kuumetaudin. Orm oli ollut haudassa yli kaksi viikkoa ennen kuin
+Kristiina sai kuulla poikapuolensa kuolemasta.
+
+Silloin hän oli niin heikko, ettei ymmärtänyt oikein surrakaan. Hän
+oli niin veretön ja voimaton, ettei mikään liikuttanut häntä -- hän
+oli tyytyväinen kun sai elää noin vain puolinaista elämää pitkällään
+viruen. Välillä oli ollut kauhea aika, jolloin naiset tuskin uskalsivat
+koskea häneen ja pitää huolta siisteydestä ynnä sen sellaisesta --
+mutta se liittyi kuumehoureisiin. Nyt tuntui niin hyvältä saada hoitoa.
+Hänen sänkynsä ympärillä riippui monta tuoksuvaa niittykukkaseppeltä,
+joiden tuli karkottaa kärpäset loitolle -- tunturimajojen väki oli
+lähettänyt ne tuomisiksi, ja ne tuoksuivat niin hyvälle varsinkin
+silloin kun ilmassa tuntui sateen makua. Erlend toi lapset kerran hänen
+ympärilleen -- Kristiina näki näiden näyttävän kurjilta taudin jälkeen
+ja huomasi, ettei Gaute enää tuntenut häntä; mutta sekään ei tuntunut
+pahalta. Hän tajusi vain, että Erlend oli aina hänen luonaan.
+
+Erlend oli läsnä messussa joka päivä ja kävi rukoilemassa Ormin
+haudalla. Hautuumaa oli seurakuntakirkon vieressä Vinjarissa, mutta
+jotkut suvun kuolleista pikkulapsista olivat saaneet leposijan Husabyn
+kappelikirkossa -- siinä lepäsivät Erlendin molemmat veljet ja Munan
+Piispanpojan pieni tytär. Kristiinaa oli usein säälittänyt nuo
+pienokaiset, jotka nukkuivat aivan yksin kivilattian alla. Nyt oli Orm
+Erlendinpoika saanut sijansa heidän keskellään.
+
+Toisten pelätessä Kristiinan henkeä vaelsi paikkakunnan läpi
+kerjäläislaumoja matkalla Nidarosiin Olavin-juhliin. Ne olivat
+enimmäkseen samoja almunanojia ja vanhoja eukkoja, jotka matkasivat
+sinne joka vuosi -- entiset pyhiinvaeltajat olivat aina runsaskätisiä
+köyhiä kohtaan, koska näiden esirukoukset kuuluivat olevan erittäin
+vaikuttavia. Ja he olivat oppineet pistäytymään Skaunissa näinä
+vuosina, jolloin Kristiina oli elänyt Husabyssä -- he tiesivät saavansa
+kartanossa yösijan, vatsan täydeltä ruokaa ja almun ennen kuin lähtivät
+jatkamaan matkaa. Palvelusväki tahtoi tällä kertaa ajaa heidät
+tiehensä, koska rouva makasi sairaana. Mutta kun Erlend, joka oli ollut
+pohjoisessa kaksi viimeistä kesää, kuuli vaimonsa kestinneen noita
+kerjäläisiä ennen niin auliisti, hän käski majoittaa nämä taloon ja
+ruokkia kuten ennen. Ja aamulla liikkui hän itse kerjäläisten parissa
+toimittaen näille juomaa ja ruokaa, ojentaen almurahat ja pyytäen
+nöyrästi näitä rukoilemaan Kristiinan puolesta. Moni kerjäläinen itki
+kuullessaan lempeän emännän makaavan kuolemankielissä. Tämän oli Sira
+Eiliv kertonut Kristiinan tultua terveemmäksi. Vasta joulun alla
+vaurastui Kristiina sen verran että saattoi taas kantaa avaimensa itse.
+
+Erlend oli heti lähettänyt sanan Kristiinan vanhemmille hänen
+sairastumisestaan, mutta nämä olivat kutsuttuina Skogin häihin
+lähteneet etelään. Palatessaan he tulivat Husabyhyn; Kristiina
+voi silloin paremmin, mutta oli niin heikko, ettei jaksanut puhua
+vanhempiensa kanssa paljoa. Hän tahtoi mieluimmin nähdä vain Erlendin
+vuoteensa laidalla.
+
+Heikkona, vilunarkana ja verettömänä hän pakeni Erlendin terveyden
+turviin. Vanha verenpolte oli jäähtynyt, kadonnut niin tyystin, ettei
+hän enää muistanut, millaista oli ollut rakastaa siten; mutta sen
+keralla oli myös kadonnut viime vuosien rauhattomuus ja katkeruus.
+Hänen oli mielestään niin hyvä näin -- vaikka suru Ormin kuoleman
+johdosta painoikin heitä molempia raskaasti. Ja vaikka Erlend ei
+ymmärtänytkään hänen olevan niin huolissaan Gauten tähden, oli heidän
+sittenkin nyt hyvä. Erlend oli pelännyt kovasti kadottavansa hänet, sen
+huomasi kaikesta.
+
+Olisi ollut vaikea ja arka tehtävä puhua Erlendille nyt -- koskettaa
+mitään, joka olisi voinut rikkoa rauhan ja ilon heidän väliltään.
+
+Kristiina seisoi tuvan oven edessä ulkona valoisassa kesäyössä
+talonväen palatessa tansseista. Margret riippui isänsä käsikynkässä.
+Hän oli niin hepenissään, että sellainen olisi sopinut paremmin
+hääkemuissa kuin ulkona tanhukentällä, jossa oli kaikenlaista
+väkeä. Mutta äitipuoli oli kokonaan lakannut puuttumasta Margretin
+kasvatukseen. Erlend sai tehdä kuten tahtoi tyttärensä suhteen.
+
+Erlendiä ja Margretia janotti, ja Kristiina meni hakemaan heille
+olutta. Tyttö jäi puhelemaan hetkeksi -- hän ja äitipuoli olivat olleet
+hyviä ystäviä sen jälkeen, kun Kristiina ei enää koettanut opettaa
+Margretia, Erlend nauroi kaikelle, mitä tytär kertoi tansseista. Mutta
+viimein lähtivät Margret ja hänen neitonsa parvelle nukkumaan.
+
+Mies jäi mittelemään tuvan lattiaa -- venytteli, haukotteli, mutta
+sanoi, ettei hän ollut väsynyt. Hän haroi sormillaan pitkää, mustaa
+tukkaansa.
+
+"Oli niin kiire, kun me tulimme saunasta -- ennen tanssia -- etkö
+sinä voisi leikata minun tukkaani, Kristiina -- enhän minä voi kulkea
+tällaisena pyhien aikana --"
+
+Kristiina huomautti, että nythän oli pimeä -- mutta Erlend nauroi
+ja osoitti sormellaan räppänää; alkoi jo valjeta. Silloin Kristiina
+sytytti uudelleen tulen, käski Erlendin istua ja levitti liinan hänen
+hartioilleen. Tukkaa leikattaessa liikahteli Erlend kutkun-arasti ja
+nauroi, kun Kristiinan sakset tulivat lähelle kaulaa.
+
+Kristiina keräsi huolellisesti poikkileikatut hiukset ja poltti ne
+liedessä, pudistellen liinaakin tulen yläpuolella. Sitten hän suki
+Erlendin tukan sileäksi alas otsalta ja näpsi vielä saksilla tupsun
+sieltä ja täältä, missä reuna ei ollut aivan tasainen.
+
+Erlend tarttui Kristiinan käsiin, kun tämä seisoi hänen takanaan,
+kietoi ne yhteen kurkkunsa ympäri ja katsoi ylös hymyilevin kasvoin:
+
+"Sinä olet väsynyt", sanoi hän sitten, päästi Kristiinan irti ja nousi
+kevyesti huoahtaen.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Erlend purjehti Bergeniin heti juhannuksen jälkeen. Hän oli huonolla
+tuulella, kun vaimo taas oli kykenemätön matkustamaan hänen kanssaan.
+Kristiina hymyili väsyneesti ja tuumi, että eihän hän kuitenkaan olisi
+voinut jättää Gautea.
+
+Ja niin eleli Kristiina yksin Husabyssä tämänkin kesän. Oli toki hyvä,
+ettei hän tänä vuonna odottanut lasta ennen kuin Matin-messun aikaan;
+hänellä itsellään samoin kuin apurouvilla oli paljon hankaluutta ja
+vaivaa, kun se sattui kovien kiireiden aikana.
+
+Hän ajatteli mahtoiko tätä jatkua aina. Ajat olivat nyt toiset kuin
+hänen neitovuosinaan. Hän oli kuullut isänsä kertovan tanskalaissodasta
+ja muisti vielä, miten isä oli ollut sotaretkellä Eirik herttuaa
+vastaan. Hänen ruumiissaan näkyvät suuret arvet olivat siltä ajalta.
+Mutta kotilaaksossa elettiin kuitenkin liian kaukana sodan kuuluvilta
+-- sinne asti ei kukaan uskonut sen yltävän enää koskaan. Siellä
+oli eletty enimmäkseen rauhassa, ja isä hoiteli tilojaan, huolehti
+alaisistaan ja ajatteli jokaisen parasta.
+
+Nyt kuultiin lakkaamatta levottomia viestejä -- kaikki puhuivat vainon
+ajoista ja sodasta ja maan hallituksesta. Se liittyi Kristiinan
+mielessä meren ja rannikon muistoihin. Merellä hän oli ollut yhden
+ainoan kerran -- tänne pohjoiseen muuttaessaan. Rannikkoa ne kulkivat
+kaikki nuo korkeat herrat, joiden pää oli täynnä tuumia ja aikeita
+ja vasta-aikeita ja neuvotteluita, hengelliset herrat ja maallikot.
+Erlend kuului heidän joukkoonsa syntynsä ja omaisuutensa nojalla. Mutta
+Kristiina tunsi, että hän oli puolittain heidän piirinsä ulkopuolella.
+
+Hän ajatteli ja tuumaili mikä sen oikeastaan oli saanut aikaan. Mikä
+mahtoi olla Erlendin vertaisten ajatus hänestä?
+
+Koska Erlend oli ainoastaan se mies, jota hän rakasti, ei hän
+ollut koskaan välittänyt muusta. Hän oli kyllä huomannut miehensä
+äkkipikaisen ja kiivaan ja ajattelemattoman luonteen ja nähnyt, että
+Erlendillä oli erikoinen taito kääntää kaikki asiat nurin. Mutta
+hän oli aina löytänyt jonkin puolustuksen -- ei ollut milloinkaan
+vaivautunut miettimään, mihin Erlendin mielenlaatu vielä saattoi
+johtaa heidät molemmat. Kun he saavat naimaluvan, oli kaikki muuttuva
+-- näin hän oli lohduttanut itseään. Toisinaan hänestä tuntui kuin
+hän olisi alkanut ajatella siitä hetkestä lähtien, jolloin hän tiesi
+kantavansa lasta. Millainen oli oikein Erlend jota ihmiset sanoivat
+kevytmieliseksi ja ymmärtämättömäksi mieheksi, johon ei voinut luottaa
+--?
+
+Hän oli luottanut. Hän ajatteli Brynhildin ylistupaa ajatteli, miten
+Erlendin ja tuon toisen naisen suhde oi lopuksi katkennut. Hän ajatteli
+Erlendin käytöstä sen jälkeen, kun hän jo oli ollut tämän kihlattu
+morsian. Mutta Erlend oli sittenkin pysynyt uskollisena, nöyryytyksistä
+ja vastoinkäymisistä huolimatta; Kristiina oli nähnyt, ettei Erlend
+tahtonut kadottaa häntä millään hinnalla nytkään.
+
+Hän ajatteli Godøyn Haftoria. Tämä oli aina pyörinyt hänen perässään,
+lörpötellyt ja pyrkinyt hyväilemään, kun he tapasivat jossakin; eikä
+hän ollut pannut sitä sen enemmän mieleensä. Haftorilla oli kai
+sellainen tapa laskea leikkiä. Ei Kristiina voinut uskoa muuta nytkään;
+hän oli pitänyt tuosta vallattomasta, kauniista miehestä ja piti
+hänestä vieläkin. Mutta sitä, että joku saattoi olla sellainen vain
+muuten, huvikseen, ei hän ymmärtänyt.
+
+Hän oli tavannut Haftor Grautin jälleen kuninkaanpidoissa Nidarosissa,
+ja tämä hyöri hänen liepeissään jälleen kuten ennenkin. Eräänä iltana
+oli Haftor saanut hänet mukaansa erääseen ylistupaan, ja hän oli
+laskeutunut Haftorin kanssa valmiiksi suoritulle sängylle, joka oli
+sisällä. Kotona hän ei olisi saattanut kuvitella sellaista -- siellä ei
+kuulunut kylätapoihin, että miehet ja naiset pistäytyivät tuolla tapaa
+syrjään, kaksitellen. Mutta täällä tekivät kaikki niin, eikä kukaan
+tuntunut pitävän sitä sopimattomana -- se kuului olevan ritarien tapoja
+vieraissa maissa. Juuri heidän sisään astuessaan makasi Elin-rouva,
+herra Erlingin vaimo, toisessa sängyssä ruotsalaisen ritarin vieressä,
+he puhuivat kuninkaan korvakivusta. Ruotsalainen oli iloisen näköinen
+Elin-rouvan noustessa pois ja lähtiessä saliin.
+
+Huomatessaan Haftorin tarkoittavan täyttä totta sillä mitä pyysi,
+heidän parhaillaan loikoessaan sängyssä puhellen, oli Kristiina
+joutunut niin ymmälle, ettei ollut ymmärtänyt pelätä eikä kunnolla
+suuttuakaan. Molemmathan he olivat naimisissa, ja molemmilla heillä oli
+lapsia avioliitostaan. Kristiina ei oikein ollut ottanut uskoakseen,
+että sellaista saattoi tapahtua. Haftor oli ollut naurusuinen ja hilpeä
+ja veitikkamainen -- Kristiina ei osannut nimittää viettelemiseksi
+sitä, mitä tämä tahtoi, niin vakava ei Haftor ollut ollut. Mutta nyt
+tämä oli tahtonut houkutella hänet pahimpaan syntiin.
+
+Haftor oli noussut paikalla sängystä, kun Kristiina käski hänet pois
+-- hän oli tullut lauhkeaksi, mutta näytti enemmän hämmästyneeltä kuin
+häpeävältä. Ja hän oli kysynyt epäilevästi, luuliko Kristiina todella,
+etteivät naineet ihmiset olleet milloinkaan uskottomia. Harva mies
+saattoi sanoa rehellisellä mielellä, ettei hänellä ollut jalkavaimoja.
+Naiset olivat ehkä vähän parempia, mutta eipä ollut heissäkään
+kehumista.
+
+"Uskoitteko te kaikki pappien saarnat synnistä ja sen semmoisesta
+ollessanne neito?" hän kysyi. "Silloin minä en ymmärrä, Kristiina
+Lauritsantytär, miten Erlend sai teidät suostumaan tahtoonsa."
+
+Haftor oli katsonut häntä silmiin -- ja varmaan ne ilmaisivat jotakin
+hänelle, vaikka Kristiina ei millään hinnalla olisi puhunut Haftorin
+kanssa tästä. Sillä miehen ääni oli ollut ihmetyksestä heleä hänen
+sanoessaan:
+
+"Sellaista minä luulin tapahtuvan vain -- lauluissa."
+
+Kristiina ei ollut puhunut asiasta kenellekään, ei edes Erlendille.
+Erlend piti Haftorista. Ja kyllähän se oli kauheata, että oli niin
+kevytmielisiä miehiä kuin Haftor Graut -- mutta Kristiina ei voinut
+oikein käsittää asian liikuttavan häntä itseään. Haftor ei sen koommin
+ollut koettanut lähennellä häntä -- istui vain merensiniset silmät
+ihmetyksestä selällään, kun he joskus tapasivat.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Jos Erlend oli kevytmielinen, niin oli hän sitä ainakin toisella
+tapaa. Ja oliko hän niin ymmärtämätön, ajatteli Kristiina. Hän näki
+ihmisten säpsähtävän Erlendin puheita ja pohtivan niitä sitten yksissä
+neuvoin. Saattoi olla paljon totta ja oikeata siinä, mitä Erlend
+Nikulauksenpoika esitti. Hän ei vain milloinkaan oppinut sitä, mitä
+toiset herrat eivät koskaan unohtaneet -- varovaista oveluutta,
+jolla he vartioivat toisiaan. Erlend nimitti sitä juonitteluksi ja
+nauroi raikasta nauruaan, joka ensin ärsytti ihmisiä, mutta lopulta
+riisui heidät aseista. He yhtyivät nauruun, löivät Erlendiä olalle ja
+sanoivat, että hän saattoi olla terävä, vaikka olikin lyhytnäköinen.
+
+Sitten Erlend teki tyhjäksi sanansa vallattomalla ja rohkealla pilalla.
+Ja tämänkaltaista ihmiset kuuntelivat mielellään Erlendin suusta. Vaimo
+aavisti hämärästi -- ja tunsi nöyryytystä sen johdosta -- minkä tähden
+kaikki antoivat Erlendille anteeksi hänen rennot puheensa. Erlend
+pelästyi heti kun kohtasi miehen, joka uskalsi pitää kiinni omasta
+kannastaan. Ja vaikka tämän ajatuskanta olisi näyttänyt hänestä kuinka
+typerältä tahansa, luopui hän kuitenkin omastaan kaikissa asioissa
+peittäen peräytymisensä leveään leikinlaskuun vastustajastaan.
+
+Ja ihmiset olivat tyytyväisiä, että Erlend oli pelkuri ajatuksiltaan
+-- vaikka hän toiselta puolen oli liiankin huoleton menestyksestään,
+seikkailunhaluinen ja silmittömästi ihastunut jokaiseen vaaran
+aiheeseen, jota saattoi vastustaa aseilla. Mutta näin ollen heidän ei
+tarvinnut pelätä Erlend Nikulauksenpoikaa.
+
+Edellisenä vuonna, talven ollessa lopullaan, oli valtakunnanhoitaja
+käynyt Nidarosissa pienen kuninkaan kanssa. Kristiina oli ollut
+kuninkaan kartanossa vietetyissä suurissa pidoissa. Silkkihuntu
+päässään, punainen morsiuspuku yllään ja hienoimmat korut kaulassaan
+hän oli istunut hiljaisena ja arvokkaana korkeimpien rouvien keskellä.
+Hän oli seurannut valppain silmin miestään, kun tämä liikkui toisten
+miesten parissa, katsellut, kuunnellut ja ajatellut -- kuten hän
+katseli, kuunteli ja ajatteli kaikkialla, missä hän kulki Erlendin
+kanssa ja missä huomasi ihmisten puhuvan Erlendistä.
+
+Yhtä ja toista hän jo oli oppinut. Herra Erling Vidkuninpoika tahtoi
+panna alttiiksi kaiken puolustaakseen Norjan valtaa pohjoisessa Vienan
+meren rannoilla ja suojellakseen Haalogalandia. Mutta neuvosto ja
+ritarista olivat vastaan eivätkä millään tahtoneet yhtyä yritykseen,
+joka saattoi tulla kalliiksi. Arkkipiispa ja hiippakunnan papisto eivät
+olleet haluttomat kannattamaan hanketta rahallisesti -- sen hän oli
+kuullut Gunnulfilta -- mutta muuten vastusti sitä koko maan hengellinen
+sääty, vaikka oli kyseessä sota Jumalan vihollisia, harhaoppisia ja
+pakanoita vastaan. Ja herrat vehkeilivät valtionhoitajaa vastaan,
+ainakin Trondelagenissa. He eivät olleet eläneet kovin tarkasti lain
+kirjaimen mukaan eivätkä piitanneet kruunun vaatimuksista ja olivat nyt
+vihoissaan siitä, että herra Erling ylläpiti niin ankarasti edesmenneen
+sukulaisensa Haakon-kuninkaan aikaista henkeä eräissä asioissa. Mutta
+nämä seikat eivät olleet syynä siihen, ettei Erlend tahtonut antautua
+valtionhoitajan käytettäväksi sillä tapaa kuin Kristiina ymmärsi tämän
+tahtovan käyttää hänen miestään. Erlendillä ei ollut siihen muuta syytä
+kuin se, että toisen vakava ja arvokas olemus ikävystytti häntä --
+ja hän kosti Erlingille siten, että ivaili hyväntahtoisesti mahtavaa
+sukulaistaan.
+
+Kristiina luuli ymmärtävänsä herra Erlingin aseman Erlendiin nähden.
+Erling oli pitänyt Erlendistä heidän yhteisestä nuoruudestaan asti
+ja oli varmaan ajatellut, että jos hän voisi voittaa puolelleen
+suurisukuisen ja sotaisan Husabyn isännän, jolla oli sitä paitsi
+jonkin verran kokemusta sodankäyntitaidossa, hän kun oli ollut ennen
+kreivi Jaakon palveluksessa -- Erlend oli ainakin kokeneempi kuin
+useimmat muut kartanoiden omistajat -- voisi se koitua hyödyksi Erling
+Vidkuninpojan suunnitelmille samoin kuin Erlendin omalle menestykselle.
+Mutta niin ei ollut käynyt.
+
+Kaksi kesää oli Erlend ollut merellä myöhäiseen syksyyn, keikkunut
+pitkän pohjoisrannan aalloilla ja ajanut rosvoaluksia neljällä
+pienellä laivalla, jotka seurasivat hänen merkkiään. Hän oli tullut
+tuoreen ruoan haussa erääseen norjalaiseen uutisseutuun Tenojoelle,
+hyvin kauas pohjoiseen, juuri kun karjalaiset ryöstivät siellä, ja
+ottanut vangiksi -- vain kourallisella miehiä -- kahdeksantoista
+rosvoa, jotka ripustettiin puoleksi palaneen ladon harjahirteen. Hän
+oli hakannut maahan venäläisparven, joka oli pyrkinyt tunturille,
+ja polttanut ja hävittänyt muutamia vihollisen laivoja ulkovesillä.
+Pohjoisessa puhuttiin paljon hänen neuvokkuudestaan ja rohkeudestaan;
+ulkotrøndilaiset ja møringilaiset rakastivat päällikköään tämän lujan
+komennon vuoksi ja myös siksi, että hän aina jakoi vaivat ja vastukset
+miehistönsä kanssa. Hänellä oli ystäviä rahvaan ja ritarisukujen
+nuorten miesten joukossa Haalogalandissa, jossa kansa oli jo tottunut
+siihen, että sen piti puolustaa rantaansa itse.
+
+Mutta sittenkään ei Erlendistä ollut mitään apua drotsille hänen
+suurissa ristiretkihankkeissaan. Trøndelagenissa ylistettiin Erlendin
+urotekoja hänen ajaessaan venäläisiä maasta -- kun siitä tuli puhe,
+silloin kyllä muistettiin hänen olevan omia miehiä. Silloin oli taas
+huomattu sekin, että rannikon pojissa eli vielä vanha hyvä henki. Mutta
+kaikki, mitä Erlendistä, Husabyn herrasta, sanottiin tai kuultiin, oli
+liian lapsellista järkevien ikämiesten puheen aiheeksi.
+
+Kristiina huomasi, että Erlend yhä laskettiin kuuluvaksi nuoriin,
+vaikka hän oli vuotta vanhempi drotsia. Hän ymmärsi soveltuvan
+monien laskuun, että Erlend oli mies, jonka sanoja ja tekoja voitiin
+pitää nuoren virmapään hurjisteluna. Sellaisena hänestä pidettiin,
+sellaisena häntä hemmoteltiin, sellaisena hänestä kerskuttiin -- mutta
+vakiintuneen miehen mainetta hän ei saanut. Ja Kristiina näki, miten
+helposti Erlend taipui olemaan se, miksi toiset hänet tahtoivat tehdä.
+
+Erlend puhui venäläisretken puolesta, hän puhui ruotsalaisista, joilla
+oli sama kuningas kuin norjalaisilla, mutta jotka eivät tahtoneet
+pitää Norjan herroja ja ritareita omien aatelismiestensä vertaisina.
+Vai oliko milloinkaan kuultu semmoista vaatimusta maailman luomisesta
+asti, että aatelismiehen tuli maksaa sotasuorituksensa ilman että hän
+itse sai ohjata omaa hevostaan ja itse kantaa omia aseitaan! Kristiina
+tiesi, että tämä oli suunnilleen samaa, mitä hänen isänsä oli sanonut
+Vaagen käräjillä ja mitä isä oli selitellyt Erlendille silloin, kun
+tämä ei ollut tahtonut erota Munan Baardinpojan kumppanuudesta. Ei,
+sanoi Erlend, ja toi esiin vaimonsa isän Ruotsissa elävän suvun --
+kyllä hän tiesi minkä arvoisina nuo Ruotsin herrat pitävät meitä.
+Ellemme me näytä, mihin pystymme, niin joudumme kohta ruotsalaisten
+isännyyden alle.
+
+Niin, sanoivat toiset, olihan siinä perää. Mutta sitten he taas
+puhuivat drotsista. He sanoivat Erlendin ajavan omia etujaan
+pohjoisessa; karjalaiset olivat eräänä vuonna polttaneet Bjarkøn hänen
+voutiensa silmien edessä ja ryöstelleet hänen lampuotejaan. Ja Erlend
+muutti puhetapaa alkaen kujeilla -- mutta Erling Vidkuninpoika ei
+etsinyt omaansa, ei suinkaan. -- Hän oli niin jalo ja hieno ja uljas
+ritari kuin kukaan -- parempaa miestä ei olisi voinut löytää mistään
+maan asioiden hoitoon. Herra varjele, Erling oli niin rehellinen ja
+kunnianarvoisa kuin lakikirjan kultainen alkukirjain. Ihmiset nauroivat
+ja painoivat paremmin mieleensä Erlendin vertauksen kultaisesta
+alkukirjaimesta kuin tämän lavertelun drotsin oikeamielisyydestä.
+
+Ei, Erlendiä ei otettu vakavalta kannalta -- nykyään, kun hän kuitenkin
+oli jollakin tavoin suosiossa. Mutta kun hän nuorena saattoi asiansa
+epäjärjestykseen ja epätoivoisena eli jalkavaimoineen, tahtomatta
+lähettää tätä luotaan, kuninkaan käskystä ja kirkonkirouksesta
+huolimatta -- silloin he olivat ottaneet hänet vakavalta kannalta ja
+kääntynet hänestä osoittaen kiihkeätä suuttumusta hänen jumalattoman ja
+häpeällisen elämänsä tähden. Se oli nyt unohdettu ja anteeksi annettu
+-- ja Kristiina ymmärsi jonkinlaisen kiitollisuudentunteen vaativan
+Erlendiä olemaan sellainen, jollaisena ihmiset hänestä pitivät -- hän
+oli kärsinyt kipeästi ollessaan suljettuna vertaistensa parista.
+
+Mutta -- Kristiina muisti miten hänen isänsä oli tapana suhtautua
+kehnojen miesten vikoihin ja puutteisiin -- hän kohautti keveästi
+olkaansa. Ihmisen kristillinen velvollisuus oli olla anteeksiantavainen
+niitä kohtaan, jotka eivät osaa vastata teoistaan. Jos Erlendille oli
+annettu anteeksi hänen nuoruudensyntinsä, niin --
+
+Erlend oli kuitenkin vastannut teoistaan eläessään Elinen kanssa. Hän
+oli vastannut synnistään siihen saakka, kun tapasi Kristiinan ja kun
+tämä oli seurannut häntä alttiisti uuteen syntiin. Oliko siis Kristiina
+itse --?
+
+Ei. Nyt häntä alkoivat pelottaa omat ajatukset.
+
+Ja hän koetti karkottaa luotaan huolet sellaisista asioista, joille
+ei mahtanut mitään. Hän tahtoi ajatella vain seikkoja, joihin hän
+voi vaikuttaa jotakin. Muu täytyi jättää Jumalan käsiin. Jumala oli
+auttanut häntä kaikessa, missä hänen oma apunsa ei riittänyt. Husabyn
+kartano alkoi olla hyvässä kunnossa, kuten se oli ollut ennen --
+huonoista vuosista huolimatta. Kolme tervettä, kaunista poikaa oli
+Jumala suonut hänen synnyttää -- joka vuosi Hän oli lahjoittanut
+Kristiinalle uudelleen elämän, annettuaan hänen kohdata kuoleman
+synnytystuskissa; Hän oli suonut hänen nousta vuoteesta täysin terveenä
+joka synnytyksen jälkeen. Kaikki kolme herttaista poikaansa hän oli
+saanut pitää tänä vuonna, jolloin tauti tempasi pois niin monta sievää
+pikkulasta seudulta. Ja Gaute -- Gaute oli tuleva terveeksi, siihen hän
+luotti varmasti.
+
+Ja oli kai niin kuin Erlend sanoi -- että hänen täytyi esiintyä
+komeasti ja pitää kaikki hyvässä kunnossa. Muuten hän ei olisi
+kelvannut vertaistensa joukkoon ja voinut saavuttaa sellaisia oikeuksia
+ja tuloja kuin hänen syntyperänsä vaati. Kristiinan täytyi koettaa
+uskoa, että Erlend ymmärsi tuon asian paremmin kuin hän.
+
+Oli mieletöntä ajatella, että Erlendillä olisi ollut jossakin suhteessa
+paremmat olot niinä päivinä, jolloin hän eli syntisten paulojen
+kietomana tuon toisen -- ja Kristiinan itsensä kanssa. Kristiina
+muisti, minkälaiset Erlendin kasvot olivat olleet eri kertoina -- surun
+runtelemat, intohimon vääristämät. Ei, ei, oli hyvä niinkuin oli.
+Erlend oli vain vähän liian huoleton ja ajattelematon.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Erlend tuli kotiin vähää ennen Mikon-messua. Hän oli toivonut
+löytävänsä Kristiinan sängystä, mutta tämä oli vielä jalkeilla.
+Kristiina tuli Erlendiä vastaan tielle. Hän liikkui tällä kertaa
+hirveän raskaasti -- mutta hän kantoi Gautea käsivarrellaan, kuten
+aina; isommat pojat juoksentelivat hänen edellään.
+
+Erlend hyppäsi hevosen selästä ja nosti pojat ratsaille. Kristiinan
+kalpeat, kiusaantuneet kasvot kirkastuivat, kun ei Gaute pelännyt
+isäänsä -- kaipa lapsi siis tunsi hänet. Kristiina ei kysynyt mitään
+miehensä matkasta, vaan kertoi vain Gauten neljästä uudesta hampaasta
+-- tällä oli ollut kovat tuskat niitä saadessaan.
+
+Äkkiä parahti poika kovaan itkuun -- isän rintasolki oli raapinut
+naarmun hänen poskeensa. Poika tahtoi takaisin äitinsä luokse, ja
+Kristiina otti hänet pois, vaikka Erlend pani vastaan.
+
+Vasta illalla heidän istuessaan salissa ja lasten nukkuessa kysyi
+Kristiina mieheltään tämän Bergeninmatkasta -- niinkuin hän nyt vasta
+olisi muistanut sen.
+
+Erlend katsoi salaa vaimoonsa. Ystävä-parka -- tämä oli niin kurjan
+näköinen. Ja niin hän kertoi aluksi kaikenlaisia pieniä uutisia. Erling
+oli lähettänyt terveisiä ja käskenyt antaa Kristiinalle tämän -- hän
+veti esiin pronssisen tikarin, vihreän ja homeensyömän -- oli hyvä
+panna kätkyeen, jos Gautella oli riisi.
+
+Kristiina kääri taas liinan tikarin ympärille, nousi vaivalloisesti
+tuolista ja meni kätkyen ääreen. Hän pisti käärön kätkyen pohjalle
+patjojen alle -- siellä oli jo ennestään maasta löydetty kivikirves,
+majavan nielu, näsiän oksasta tehty risti, peritty hopeakalu ja
+tuliraudan kappale, maariankämmekän juuria ja olavinpartaa.
+
+"Mene vain nukkumaan jo, Kristiina", kehotti Erlend hellästi. Hän meni
+vaimonsa luo ja veti kengät ja sukat tämän jalasta. Sillä välin hän
+kertoi tärkeimmän uutisensa.
+
+Haakon Ogmundinpoika oli tullut takaisin, ja venäläisten ja
+karjalaisten kanssa oli solmittu ja vahvistettu rauha. Hän joutui itse
+lähtemään pohjoiseen syksyllä. Ei ollut liikaa luottamista siihen, että
+rauha syntyisi aivan paikalla. Ja siksi Vargøyssa tarvittiin miestä,
+joka tunsi maan olot. Hänelle oli luvattu rajaton valta sikäläisessä
+linnassa -- sitä täytyi lujittaa, jotta rauha säilyisi paremmin uusien
+rajojen sisällä.
+
+Erlend katsoi jännittyneenä vaimonsa kasvoihin. Tämä näytti vähän
+säikähtyneeltä -- mutta ei kysellyt suuria, ja olihan selvä, ettei
+Kristiina ymmärtänyt paljoa siitä, mitä nämä uutiset merkitsivät,
+Erlend näki, miten väsynyt Kristiina oli -- eikä puhunut enempää siitä
+asiasta, vaan jäi istumaan hetkeksi Kristiinan sängyn laidalle.
+
+Itse hän tiesi, mihin oli ryhtynyt. Erlend naureskeli hiljaa
+itsekseen riisuessaan vitkalleen vaatteitaan. Ei siellä joutaisi
+istumaan hopeavyö mahan ympärillä, pitämään olutkemuja ystäville
+ja sukulaisille, leikkaamaan kynsiään kauniiksi ja tasaisiksi ja
+kiidättämään vahteja ja alipäälliköltä sinne ja tänne -- ei siellä
+istuttu kädet ristissä, kuten kuninkaan päämiehet etelän linnoissa.
+Vargøyn linnassa oli omalaatuisensa komento.
+
+Siellä oli lappalaisia, venäläisiä, karjalaisia ja kaiken maailman
+sekalistoa -- noita-akkoja, seitoja, pakanoita ja pirun pentuja, jotka
+täytyi taas opettaa maksamaan veroa norjalaisille miehille ja jättämään
+rauhaan norjalaiset asumasijat, jotka olivat yhtä kaukana toisistaan
+kuin täältä on matkaa Møreen. Rauha -- ehkä sekin kerran saataisiin
+säilymään siellä -- mutta hänen aikanaan siellä ei rauha ollut kestävä
+sen kauemmin kuin piru istui messussa. Ja sitten oli hänen pidettävä
+kurissa omat hurjimuksensa -- kevätpuoleen, kun näiden mieli alkoi
+painua pimeydestä ja myrskystä, meren helvetillisestä jyrystä ja
+kylmästä; kun alkoi uupua jauhoja ja voita ja juomista, kun miehet
+tappelivat naisistaan ja kun alkoi olla vaikea kestää elämää saarilla.
+Hän tunsi sitä jo vähän oltuaan siellä Gissur Gallen kanssa nuorena
+poikana. Ehei -- ei siinä joutanut lojumaan kyljellään --!
+
+Ingolf Peit, joka siellä oli nyt, oli kyllä paikallaan hänkin, mutta
+Erling oli oikeassa siinä, että ritaristoon kuuluvan miehen siellä
+piti olla asiain hoidossa -- muuten ei kukaan ymmärtäisi, että Norjan
+kuninkaan vakaa tahto oli pysyttää valtansa sillä kulmalla. Hohoi --
+hän tuli olemaan siellä kuin silmäneula kankaassa. Piru vieköön, siellä
+ei ollut Norjan maita ennen kuin Malangissa.
+
+Ingolf oli pystyvä mies -- kun sai jonkun käskijäkseen. Hän oli
+antava Ingolfin hallittavaksi Hugrekkenin. Margygren oli uljain
+kaikista laivoista, sen hän oli jo havainnut. Erlend nauroi hiljaista,
+onnellista naurua. Hän oli usein sanonut Kristiinalle, että tämä
+seuranainen hänellä oli ja tuli olemaan, Kristiina sai tyytyä siihen --.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kristiina heräsi lapsen itkuun pimeässä. Erlend kuuli vaimonsa
+liikahtavan toisen seinän viereisessä sängyssä ja puhelevan hiljaa
+tyynnyttäen -- Bjørgulf oli alkanut valitella. Väliin sattui, että
+poika herätessään joskus yöllä ei saanut silmiään auki rähmältä --
+silloin äiti kostutti ne kielellään, Erlendistä se oli aina ollut
+ilkeän näköistä, Kristiina hyräili hiljaa toisen seinän luona. Tuo
+ohut, piipittävä ääni kiusasi Erlendiä.
+
+Erlend muisti, mistä hän oli nähnyt unta. Hän oli kävellyt rannalla
+-- se oli ollut kiviranta, ja hän hyppi kiveltä kivelle. Meri päilyi
+kelmeänä ja kiiltäväpintaisena nuoleksien ulapan leviä -- oli
+tyyni, varjoinen kesäpäivä, aurinkoa ei näkynyt. Hopealta hohtavaa
+vuononsuuta vasten hän näki aluksen, joka kellui ankkurissa mustana ja
+siropiirteisenä hiljaa mainingeilla. Haisi niin jumalattomasti mereltä
+ja leviltä.
+
+Hänen sydäntään kouristi ikävä ja kaipaus. Nyt -- yön pimeydessä,
+maatessaan tässä vierassängyssä ja kuullessaan kehtolaulun
+yksitoikkoisen sävelen tunkeutuvan korviinsa -- nyt hän tunsi, miten
+hän kaipasi. Pois kotoa ja lasten luota, joita kiehui talo täynnä, pois
+kuulemasta talonhoitoa, väkeä, tiloja ja kakaroita koskevia asioita
+-- pois tuntemasta sydämen tuskaa Kristiinan tähden, joka aina kantoi
+lasta kohdussaan ja jota hänen täytyi sääliä --!
+
+Erlend painoi kädet vasten sydäntään. Oli kuin se olisi lakannut
+lyömästä ja vapissut vain hiljaa kauhusta rinnassa. Hän ikävöi pois
+Kristiinan luota. Kun hän ajatteli mikä Kristiinaa odotti tämän ollessa
+nyt niin heikko ja voimaton -- sitä näkyi saattavan odottaa millä
+hetkellä tahansa -- oli hän tukehtua pelosta. Mutta jos hän menettäisi
+Kristiinan, ei hän ymmärtänyt, miten jaksaisi elää. Kuitenkaan ei
+hän jaksanut elää yhdessäkään -- ei nyt; hän tahtoi päästä erilleen
+kaikesta, hengähtämään, ja se tuntui aivan elämän asialta.
+
+Herra Jeesus, Vapahtajani -- millainen mies hän oli! Tänä yönä hän sen
+havaitsi. Kristiina, rakas, suloinen ystävä -- ja sittenkin, oikein
+syvää sydämen iloa hän oli tuntenut Kristiinan luona vain siihen
+aikaan, jolloin hän oli vietellyt tämän.
+
+Hänhän oli uskonut varmasti, että sinä päivänä, jolloin hän oli saava
+Kristiinan aviovaimokseen, omakseen Jumalan ja ihmisten edessä -- sinä
+päivänä oli kaikki paha väistyvä hänen elämästään niin tyystin, että
+hän unohtaisi sellaista koskaan olleenkaan.
+
+Hän oli varmaan sellainen, ettei hän kärsinyt mitään oikein hyvää ja
+puhdasta lähellään. Sillä Kristiina oli ollut kuin Jumalan enkeli
+pelastuttuaan synnistä ja turmeluksesta, johon Erlend oli johdattanut
+hänet. Lempeä, uskollinen, hiljainen, kelvollinen, kunnianarvoisa. Hän
+oli kantanut kunnian takaisin Husabyhyn. Hänestä oli tullut jälleen se,
+mikä hän oli ollut sinä kesäyönä, jolloin tuo nuori neitseellinen impi
+oli painautunut Erlendin viitan alle luostarin puutarhassa ja tämä oli
+ajatellut tuntiessaan tuon hennon nuoren ruumiin kylkeään vasten --.
+ettei itse paholainenkaan olisi hennonut loukata tätä lasta tai tuottaa
+hänelle surua.
+
+Kyyneleet vuotivat Erlendin poskia pitkin.
+
+-- Taitaa olla totta tuossa pappien puheessa, että synti syö miehen
+sielun kuin ruoste -- sillä hänellä ei ollut ollut sielun rauhaa
+herttaisen ystävänsä luona -- pois Kristiinan läheltä ja kaikista hänen
+hommistaan hän kaipasi.
+
+Hän oli itkenyt itsensä puolinukuksiin kuullessaan Kristiinan valvovan
+ja kävelevän lattialla hymisten ja hyssytellen.
+
+Erlend hyppäsi sängystä, kompastui pimeässä lapsenkenkiin, meni
+vaimonsa luo ja otti Gauten häneltä. Poika parahti, ja Kristiina sanoi
+valittaen: "Nyt minä juuri olin saamaisillani hänet uneen."
+
+Isä koetti tyynnyttää kirkuvaa lasta, läiskäytti tätä pari kertaa
+takapuoleen -- ja kun poika parkui entistä pahemmin, keikutti hän tätä
+niin kovaa, että Gauten suu meni pelosta lukkoon. Tällaista ei vielä
+ollut sattunut hänen elämässään.
+
+"Nyt sinä saat käyttää sitä älyä, joka sinulle on annettu, Kristiina."
+Kiukku vei Erlendiltä aivan voimat hänen seisoessaan säikähtyneenä,
+paljaana ja palellen pilkkopimeässä huoneessa, läkähtymäisillään oleva
+kakara sylissään. "Loppu tästä pitää tulla, sen minä sanon -- mitä
+varten sinulla muuten on lapsenpiikasi -- nukkukoot kakarat heidän
+kanssaan, sinä menehdyt tämmöiseen?-"
+
+"Etkö sinä salli minun pitää omia lapsiani luonani sitä lyhyttä aikaa,
+joka minulla on jäljellä", valitti vaimo hiljaa.
+
+Erlend ei _tahtonut_ ymmärtää, mitä hän tarkoitti.
+
+"Sinä aikana, mikä sinulla on jäljellä, tarvitset sinä _rauhaa_. Mene
+nyt nukkumaan, Kristiina", pyysi hän lempeämmin.
+
+Hän otti Gauten viereensä sänkyyn, lauloi tälle vähän ja löysi pimeässä
+vyönsä sängynportaalta. Pienet hopealastat kitisivät ja kiikkuivat
+pojan leikkiessä vyöllä.
+
+"Ei kai siinä ole tikaria?" kysyi Kristiina levottomasti sängystään,
+ja Gaute päästi kovan porun kuullessaan äidin äänen. Erlend hyssytteli
+lasta ja helisti vyötään, ja viimein lapsi tyyntyi.
+
+Tuon surkean pojun tuskin saattoi toivoa jäävän eloon -- mahtoikohan
+Gautella edes olla älyä.
+
+Ei, ei, armahin Neitsyt Maaria, sitä hän ei tarkoittanut -- eihän hän
+toki toivonut oman pikku poikansa kuolemaa. Ei, ei, Erlend otti lapsen
+käsivarsilleen ja painoi kasvonsa sen pehmeitä, hienoja hiuksia vasten.
+
+Heidän kauniit poikansa. -- Mutta häntä väsytti niin kuulla puhuttavan
+näistä aamusta iltaan, hän väsyi siihen, että nämä aina olivat jaloissa
+joka paikassa. Hän ei käsittänyt, että kolme kakaraa saattoi olla
+kaikkialla yhdellä kertaa. Mutta hän muisti, miten vihan vimmoissaan
+hän oli ollut Elinelle, kun ei tämä välittänyt heidän lapsistaan. Hän
+oli varmaan kauhea mies -- sillä häntä suututti sekin, ettei hän nähnyt
+enää milloinkaan Kristiinaa ilman että lapset aina riippuivat tämän
+liepeissä.
+
+Hän ei ollut milloinkaan tuntenut sellaista tunnetta nostaessaan
+syliinsä laillisia poikiaan kuin silloin, kun hänen käsivarsilleen ensi
+kertaa oli laskettu Orm. Oi Orm, Orm, poikani! -- Erlend oli ollut jo
+silloin niin kyllästynyt Elineen -- väsynyt tämän itsepäisyyteen ja
+kiivauteen ja hillittömään rakkauteen. Hän oli huomannut, että Eline
+oli liian vanha hänelle. Ja hän oli alkanut ymmärtää, mitä tuo hulluus
+oli maksava. Mutta hän ei ollut voinut ajaa Elineä luotaankaan -- kun
+tämä oli menettänyt kaiken hänen tähtensä. Pojan syntymä oli saattanut
+hänet sietämään äitiä, sen hän tunsi. Hän oli ollut niin nuori
+tullessaan Ormin isäksi, ettei hän ollut täysin käsittänyt lapsensa
+tulevaa asemaa -- sen äiti kun oli toisen miehen aviovaimo.
+
+Itku pyrki taas esiin ja hän painoi Gauten lujemmin itseensä. Orm --
+ketään lapsistaan ei hän ollut rakastanut niinkuin tätä; hän kaipasi
+tätä niin ja katui katkerasti jokaista kovaa ja kiivasta sanaa,
+jolla oli pahoittanut pojan mieltä. Orm ei ollut voinut saada tietää
+kuinka hänen isänsä rakasti häntä. Ja syynä hänen katkeruuteensa ja
+epätoivoonsa oli ollut se -- tämä selvisi hänelle vähitellen --,
+ettei Ormia milloinkaan voitaisi lukea hänen lailliseksi pojakseen ja
+ettei hän milloinkaan voisi periä isänsä vaakunakilpeä. Ja hän oli
+mustasukkainen siitä, että näki pojan kiintyvän enemmän äitipuoleen
+kuin häneen ja että Kristiinan tasainen, lempeä hyvyys kasvavaa poikaa
+kohtaan oli kuin häneen itseensä lankeava moite.
+
+Sitten hän muisti vuorokaudet, joita ei jaksanut ajatella. Orm makasi
+ruumiina ylisillä ja naiset sanoivat, että he luulivat tämän tiedon
+tappavan Kristiinan. Miehet hakkasivat Ormille haudan kirkkoon
+ja kysyivät tuliko Kristiina haudattavaksi siihen vai vietäväksi
+Gregoriuksenkirkkoon, missä Erlendin vanhemmat lepäsivät.
+
+Oi voi -- hän pidätti henkeään sitä muistaessaan. Hänen takanaan oli
+koko elämällinen muistoja, joita hän pakeni siksi, ettei jaksanut
+ajatella niitä. Tänä yönä hän sen ymmärsi. Hän saattoi unohtaa ne
+jotenkuten arkihyörinässä, mutta hän ei voinut suojella itseään sitä
+vastaan, että joskus sukelsi esiin tämmöinen hetki -- ja silloin tuntui
+kuin kaikki rohkeus olisi puhallettu hänestä pois.
+
+Haugenin päivät oli hänen melkein onnistunut saada mielestään. Hän ei
+ollut käynyt Haugenilla sen yön perästä, jolloin ajoi sieltä pois,
+eikä hän ollut nähnyt Bjørnia ja Aashildia häittensä jälkeen. Hän oli
+pelännyt tavata herra Bjørnia. Ja nyt. -- Hän muisti mitä Munan oli
+kertonut -- että siellä kummitteli; Haugenissa kummitteli niin, että
+rakennukset oli jätetty tyhjiksi; kukaan ei tahtonut asua siellä, ei
+ilmaiseksikaan.
+
+Bjørn Gunnarinpoika oli ollut rohkea sillä lailla, miten hän itse ei
+milloinkaan tulisi olemaan. Hänen kätensä ei ollut vapissut hänen
+tappaessaan vaimonsa -- Munan oli kertonut iskun käyneen suoraan
+sydämeen.
+
+Talvella tuli kuluneeksi kaksi vuotta Bjørnin ja Aashild-rouvan
+kuolemasta. Ihmiset eivät olleet nähneet savun nousevan Haugenista
+viikkoon; silloin jotkut miehet rohkaisivat mielensä ja lähtivät
+sinne. Bjørn-herra virui sängyssä katkotuin kurkuin; hän piti vaimonsa
+ruumista sylissään. Sängyn edessä lattialla oli hänen verinen tikarinsa.
+
+Kaikki olivat ymmärtäneet asian kulun -- mutta Munan Baardinpoika ja
+hänen veljensä saivat kuitenkin heidät haudatuksi vihittyyn maahan. --
+Olihan siellä voinut käydä tihutyöntekijöitä, sanoivat nämä, vaikka
+Bjørnin ja Aashildin tavara-arkkua ei ollut liikutettu. Ruumiita eivät
+olleet koskeneet hiiret eivätkä rotat -- Haugenissa ei muuten sellaisia
+ollutkaan -- ja kansa piti sitä merkkinä rouvan noituudesta.
+
+Munan Baardinpoika oli ollut kauhean järkyttynyt äitinsä kuolemasta.
+Hän oli lähtenyt pyhiinvaellusmatkalle Pyhän Jaakon haudalle
+Kompostellaan heti sen jälkeen.
+
+Erlend muisti oman äitinsä kuoleman jälkeisen aamun. Heidän laivansa
+oli ollut ankkurissa Moldøyn salmessa, mutta oli niin sakea sumu,
+että tuon valkoisen seinän läpi näkyi vain hetkittäin tunturinsyrjä,
+jonka alla he olivat. Veneen soutaessa maihin pappia kaikui airon
+ääni umpeasti ilmassa. Erlend oli seisonut keulassa katsellen soutua
+laivalta. Kaikki, mihin hän koski, oli sumusta märkää; hänen hiuksensa
+ja vaatteensa olivat pisaroita täynnä ja vieras pappi ja tämän saattaja
+kyyhöttivät veneessä kuin haukat sateessa, pyhät astiat sylissään.
+Airojen loiske, hankojen kitinä ja tunturiseinästä kimpoava kaiku
+kuului vielä sen jälkeen kun vene jo aikaa sitten oli kadonnut sumuun.
+
+Silloin hänkin oli päättänyt lähteä pyhiinvaellusretkelle. Hänellä
+oli ollut silloin yksi ainoa toive -- että hän vielä kerran saisi
+nähdä äitinsä suloiset, lempeät kasvot sellaisina kuin ne olivat
+olleet ennen -- sileine, hienoine, kalpeanruskeine kiharoineen. Äiti
+makasi nyt laivan kannen alla kasvot kauheiden haavojen runtelemina,
+jotka halkeilivat ja pursuttivat pieniä kirkkaita märkähelmiä äidin
+koettaessa hymyillä hänelle.
+
+Eihän hän voinut sille mitään, että isä oli ottanut hänet sillä
+lailla vastaan. Ja että hän sitten oli liittynyt erääseen, joka oli
+ajettu tielle kuten hänkin. Ja sitten hän oli heittänyt mielestään
+pyhiinvaellusretken eikä sen jälkeen ollut välittänyt enää ajatella
+äitiään. Vaikka tämän elämä oli ollut raskas maan päällä, niin kai hän
+nyt oli siellä missä oli rauha -- hänellä, Erlendillä, ei ollut tietoa
+rauhasta liityttyään uudelleen Elineen.
+
+Rauha --! Sitä hän oli varmaankin tuntenut vain yhden ainoan kerran
+elämässään -- sinä yönä, jolloin hän istui kiviaitaa vasten metsän
+laidassa Hofvinissa pidellen vyötäisiltä Kristiinaa, joka nukkui hänen
+sylissään -- levollista, leppeää, keskeytymätöntä lapsenunta. Kauan
+hän ei ollut voinut olla koskematta Kristiinaan. Rauhaa hän ei ollut
+löytänyt Kristiinan luota sen jälkeen, eikä hän ollut löytänyt sitä
+hänen luotaan nyt. Vaikka hän näki, että kaikki kartanon muu väki tunsi
+rauhan hänen lähellään.
+
+Ja nyt hän ikävöi vain melskettä. Hän kaihosi mielettömästi
+ulkoluotojen keskeen, kaihosi hyrskyävää pohjoista merta, mantereen
+loputonta rantaa, valtavia vuonoja, jotka saattoivat kätkeä monenmoisia
+vaaroja ja loukkuja, ihmisiä, joiden kieltä hän tunsi vain osapuilleen,
+näiden taikoja, epävakaisuutta ja päähänpistoja, sotaa ja merenkäyntiä,
+omien aseittensa ja miestensä aseiden kalsketta.
+
+Erlend vaipui viimein uneen, mutta heräsi taas -- mitä hän olikaan
+uneksinut -- Niin tosiaan. Että hän oli maannut sängyssä kummallakin
+puolellaan musta lappalaistyttö. Se oli jokin puoliunhoon vaipunut
+tapaus siltä ajalta, jolloin hän oli ollut pohjoisessa Gissurin
+kanssa -- muuan hurja yö, jolloin he kaikki olivat olleet humalassa
+ja järjiltään. Hän ei muistanut paljon muuta koko tapahtumasta kuin
+naisista lähtevän äikeän villipedon hajun.
+
+Ja tässä hän nyt makasi pienen sairaan poikansa vieressä tämmöisiä unia
+nähden. Hän pelkäsi itseään niin, ettei uskaltanut enää ruveta unta
+hieromaan. Eikä hän sietänyt maata valveillakaan. Kylläpä hän taisi
+olla turmion tuoja. Pelosta jäykkänä hän makasi liikkumatta paikallaan
+tuntien sydämensä takovan -- ja odotti sarastuksen vapautusta.
+
+Hän sai suostutetuksi Kristiinan pysymään vuoteessa seuraavan päivän,
+sillä hän ei jaksanut nähdä tämän laahustavan ympäri taloa noin
+viheliäisenä. Hän istui Kristiinan luona ja piti tämän kättä omassaan.
+Kristiinalla oli ollut niin kauniit käsivarret -- hennot, mutta niin
+pyöreät, ettei nivelien luita näkynyt lainkaan. Nyt ne riippuivat kuin
+solmuruoska laihtuneista olkapäistä, ja käsivarren alapuoli oli aivan
+sinertävä.
+
+Ulkona tuuli ja satoi niin että rapakko roiskui. Kun Erlend myöhemmin
+päivällä tuli ritariparvesta, kuuli hän Gauten surkean itkun jostakin
+pihalta. Ahtaassa solassa rakennusten välissä istuivat hänen kolme
+poikaansa pahimmassa sateessa räystäsveden alla. Naakkve piteli kiinni
+pienintä veljeä Bjørgulfin koettaessa työntää tämän suuhun elävää
+onkimatoa -- hänellä oli koura täynnä kiemurtelevia, vaaleanpunaisia
+lieroja.
+
+Pojat olivat nousseet seisomaan ja kuuntelivat loukkaantuneen näköisinä
+isän torumista. He kertoivat vanhan Aanin sanoneen, että Gaute saisi
+hampaat ilman kipuja, jos hänet saisi puraisemaan elävää matoa.
+
+Kaikki kolme olivat likomärät kiireestä kantapäähän. Erlend huusi
+lapsenhoitajia -- nämä tulivat juosten paikalle, toinen miestentuvasta,
+toinen tallista. Isäntä noitui heitä suut silmät täyteen, pisti Gauten
+käsivartensa alle kuin porsaan ja ajoi toisia edellään sisään.
+
+Vähän ajan kuluttua istuivat pienokaiset kuivina ja tyytyväisin
+mielin sinisissä pyhävaatteissaan rivissä äidin sängyn viereisellä
+portaalla. Isä oli vetäissyt rahin viereen, leikki ja parpatti ja
+rutisteli nauraen tenaviaan haihduttaakseen mielestään viime yön
+kauhun. Mutta äiti hymyili ilosta, kun Erlend viitsi leikkiä lasten
+kanssa. Isä kertoi heille, että hänellä oli ihan oikea lappalaisnoita,
+joka oli kahdensadan vuoden vanha ja niin kuivettunut, ettei se ollut
+tätä suurempi. Se oli nahkapussissa isossa arkussa hänen laivassaan.
+Tietysti sille annettiin ruokaa, kuinkas muuten -- joka jouluksi
+kristityn miehen reisi -- se riitti sille koko vuodeksi. Jos he eivät
+olleet kilttejä ja istuneet alallaan sekä olleet marisematta äidilleen,
+joka oli kipeä, joutuisivat hekin nahkapussiin.
+
+"Äiti on kipeä siksi, että hän kantaa meidän sisartamme", sanoi Naakkve
+ylpeänä siitä, että tiesi asian niin hyvin.
+
+Erlend veti pojan korvasta polvelleen:
+
+"Niin -- ja kun hän on syntynyt, tuo sisarenne, niin minä annan
+lappalaisakan noitua teidät kaikki kolme jääkarhuiksi ja sitten saatte
+lönkytellä autiossa metsässä, mutta tyttäreni perii kaiken tavaran --"
+
+Lapset rupesivat huutamaan ja kiipesivät sänkyyn äidin luo -- Gaute ei
+ymmärtänyt mitään asiasta, mutta kirkui ja kompuroi hänkin sinne, kun
+näki toisten tekevän niin. Kristiina moitti Erlendiä -- tämän ei toki
+pitänyt laskea niin pelottavaa pilaa. Mutta Naakkve kapusi taas alas,
+naurun ja pelon hurmiossa hän ryntäsi isänsä kimppuun, tarrautui hänen
+vyöhönsä ja koetti purra Erlendin käsiä riemusta kirkuen.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Erlend ei saanut tälläkään kertaa tytärtä, jota oli niin toivonut.
+Kristiina synnytti hänelle kaksi tukevaa, kaunista poikaa, mutta oli
+vähällä saada maksaa ne hengellään.
+
+Erlend antoi kastaa toisen Ivariksi, Ivar Gjeslingin mukaan, toisen
+kuningas Skulen kaimaksi. Tämän nimi ei ollut muuten kulkenut suvussa
+-- Ragnfrid-rouva oli sanonut isänsä olleen onnettomuutta levittävän
+miehen, ja siksi hänen nimeään ei tahdottu uusia. Mutta Erlend vannoi,
+ettei kellään hänen pojistaan ollut komeampaa nimeä kuin tällä
+nuorimmalla.
+
+Syksy oli nyt kulunut niin pitkälle, että Erlendin täytyi lähteä
+pohjoiseen heti kun Kristiina oli päässyt vaikeimman ajan yli. Ja
+Erlend ajatteli mielessään, että saattoi olla hyväkin, että hän oli
+poissa jo ennen kuin Kristiina nousi vuoteesta. Viisi poikaa viiden
+vuoden aikana -- johan se riitti, eikä hän tahtonut itselleen sitä
+huolta, että Kristiina kuolisi lapsivuoteeseen sillaikaa kun hän oli
+Vargøyssa.
+
+Hän aavisti Kristiinan ajattelevan samaan suuntaan. Tämä ei enää
+valitellut sitä, että Erlend lähti hänen luotaan. Kristiina oli pitänyt
+jokaista lasta, joka oli hänelle suotu, kalliina Herran lahjana ja
+kestänyt tuskat seikkana, josta ei sopinut napista. Mutta tällä
+kertaa hänellä oli ollut niin ankara urakka, että Erlend näki hänen
+kadottaneen kaiken rohkeutensa. Hän lepäsi vuoteessa savenkaltaisena
+kasvoiltaan katsellen kahta vieressään nukkuvaa kapalokääröä, eikä
+hänen silmiensä ilme ollut yhtä iloinen kuin aikaisemmin.
+
+Erlend istui hänen luonaan ajatellen mielessään tarkoin koko
+pohjan-retken. Siitä taisi tulla kova merimatka näin myöhään syksyllä
+-- tuntui myös kummalliselta joutua sinne pitkään talviseen yöhön.
+Mutta hän kaipasi sinne sanomattomasti. Viimeaikainen pelko ja hätä
+vaimon puolesta oli murtanut kaiken hänen vastustusvoimansa -- hän
+antautui tahdottomasti ikävänsä valtaan ja halasi kotoa pois.
+
+
+
+
+IV
+
+
+Erlend Nikulauksenpoika viipyi kuninkaan puolustuspäällikkönä ja
+Vargøyn linnan komentajana lähes kaksi vuotta. Koko aikana hän ei
+joutunut kauemmaksi etelään kuin Bjarkøyhin, kerran kun hän ja herra
+Erling Vidkuninpoika olivat päättäneet kohdata toisensa siellä. Toisena
+Erlendin poissaolokesänä kuoli viimeinkin Herning Alfinpoika, ja Erlend
+joutui Orkdølafylken lääninherraksi hänen jälkeensä. Haftor Graut lähti
+pohjoiseen hänen paikalleen Vargøyn päälliköksi.
+
+Erlend oli iloisella mielellä purjehtiessaan etelään syksyllä pari
+päivää jälkeen Maarian-messun. Nyt hän oli saanut sen sovituksen,
+jota oli kaivannut näinä vuosina -- toimen, joka kerran oli
+ollut hänen isällään. Hän ei tosin ollut milloinkaan tavoitellut
+sitä. Mutta hänestä oli aina tuntunut siltä, että juuri sitä hän
+tarvitsi voidakseen astua paikalle, johon hän kuului sekä omissa
+että vertaistensa silmissä. Nyt ei enää haitannut, vaikka häntä
+olisi pidetty vähän erilaisena kuin muita käskyherroja -- hänen
+erikoisasemassaan ei ollut enää mitään kieroa.
+
+Ja hän ikävöi kotiin. Lapissa oli ollut rauhallisempaa kuin mitä hän
+oli luullut. Jo ensimmäinen talvi oli painostanut häntä -- hän sai
+istua toimettomana linnassaan eikä ollut voinut aikaansaada mitään
+parannuksia. Linnoitus oli pantu hyvään kuntoon seitsemäntoista vuotta
+sitten, mutta oli nyt peräti rappiolla.
+
+Sitten tuli kevät ja kesä ja monenlaista touhua -- neuvotteluja pitkin
+vuonojen varsia norjalaisten ja puolinorjalaisten veronkantajien
+ja lakeuksilla asuvan kansan edusmiesten kanssa. Erlend purjehti
+laivoillaan pitkin rantoja ja hänellä oli hauskaa. Saarella
+paranneltiin rakennuksia ja lujitettiin varustuksia. Mutta toisena
+vuonna oli taas hiljaista.
+
+Haftor pitäisi kyllä huolta siitä, että siellä jälleen syntyisi eloa.
+Erlend nauroi. He olivat purjehtineet yhdessä melkein Turjanmaahan
+asti, ja siellä oli Haftor löytänyt turjanlappalaisnaisen, jota hän
+kuljetti mukanaan. Erlend varotti häntä. Hänen tuli muistaa, että
+oli opetettava pakanoita ymmärtämään, että norjalaiset ovat heidän
+herrojaan -- eikä siis tullut turhanpäiten ärsyttää ketään. Ei
+ollut myöskään sekaannuttava lappalaisten keskinäisiin riitoihin ja
+murhiin, vaan suotava heille tämä ilo. Sensijaan tuli olla kuin haukka
+venäläisten ja kolbjagien ja tiesi minkä nimellisten kimpussa. Ja
+jättää rauhaan näiden naiset -- koska he olivat noitia kaikki tyynni ja
+koska perillä oli tarpeeksi tarjokkaita. Mutta saattoihan tuo Godøyn
+nuori herra koetella, kunnes oppisi ymmärtämään.
+
+Haftor halusi pois tiloiltaan ja vaimonsa luota. Erlend halusi
+omiensa luo. Hän ikävöi aivan pakahtuakseen Kristiinaa ja Husabytä ja
+kotilaaksoa ja lapsiaan -- kaikkea, mikä kuului Kristiinan piiriin.
+
+Lyngsfjord-vuonossa hän kuuli kerrottavan aluksesta, joka oli matkalla
+Nidarosista pohjoiseen ja jolla matkusti saarnaveljien-munkkikunnan
+pappeja kylvämään oikeata uskoa rajaseuduilla asuvien pakanoiden ja
+harhaoppisten keskuuteen.
+
+Erlend tunsi, että Gunnulfin täytyi olla näiden matkassa. Ja kolme
+päivää myöhemmin hän todellakin istui veljensä kanssa kahden kesken
+turvemajassa, joka kuului pieneen rannikolla olevaan norjalaiseen
+taloon, jossa he olivat tavanneet toisensa.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Erlend oli kumman liikuttunut. Hän oli ollut messussa miehistöineen
+-- ainoan kerran koko pohjanretkellään Bjarkøyssa-käyntinsä jälkeen.
+Vargøyn kirkko oli papiton, linnaan oli jäänyt muuan teini ja tämä oli
+koettanut pitää heille lukua pyhistä, mutta muuten oli norjalaisten
+sielunhoito ollut vähän hataralla kannalla tuolla pohjan perillä.
+He saivat tyytyä siihen, että olivat ikään kuin eräänlaisella
+ristiretkellä, joten heidän syntejään ei kenties luettu niin suuriksi.
+
+Hän istui ja puhui Gunnulfille tästä, ja veli kuunteli häntä omituinen
+kaukainen hymy kapeilla huulillaan. Näytti aina siltä kuin hän olisi
+vetänyt alahuultaan sisäänpäin, kuten moni ihminen tekee ajatellessaan
+tiukasti jotakin asiaa ja ollessaan juuri saamaisillaan sen selväksi
+itselleen, mutta pääsemättä kokonaan perille.
+
+Yö oli jo pitkällä. Kaikki muut talon asujaimet nukkuivat ylhäällä
+parvessa; veljekset tiesivät olevansa kahden valveilla. Ja kumpikin
+tunsi omituista liikutusta sen johdosta, että he nyt istuivat siinä
+ihan kahden kesken.
+
+Meren pauhina ja myrskyn kohu kuului kolkkona ja kumeana turveseinien
+läpi. Aika ajoin tohahti tuuli sisään, huokui tulisijan hiiliin
+ja lekutti rasvalampun liekkiä. Majassa ei ollut minkäänlaista
+sisustusta; veljekset istuivat matalalla multapenkillä, joka kiersi
+majan kolmea seinää, ja heidän keskellään oli Gunnulfin kirjoituslauta
+mustepulloineen, sulkakynineen ja pergamenttikääröineen. Gunnulf
+oli kirjoitellut muistiin yhtä ja toista, mitä veli oli kertonut;
+pysähdyspaikkojen ja talonpoikien nimiä, purjehdusväylän viittoja,
+ilmanennusmerkkejä ja lapinkielen sanoja -- mitä sattui johtumaan
+Erlendin mieleen. Gunnulf ohjasi itse laivaa -- se oli nimeltään
+Sunnivasuden, sillä saarnaveljet olivat valinneet Pyhän Sunnivan
+retkensä suojeluspyhimykseksi.
+
+"Kunhan teitä ei vain odottaisi sama kohtalo kuin seljamiehiä", sanoi
+Erlend, ja jälleen hymyili Gunnulf kaukaista hymyään.
+
+"Sinä sanot minua rauhattomaksi, Gunnulf", ryhtyi Erlend taas puhumaan.
+"Miksikäs sinua sitten pitäisi nimittää? Ensin sinä kiertelit etelät ja
+lännet ja olit poissa vuosia, ja tuskin olet päässyt kotiin, kun jätät
+papinviran ja varman elannon lähteäksesi saarnaamaan pirulle ja hänen
+penikoilleen kauas Velli-aahan. Et sinä osaa heidän kieltään, eivätkä
+he ymmärrä sinun kieltäsi. Minusta sinä olet vielä liikkuvampi kuin
+minä."
+
+"Minulla ei ole sukua eikä omaisuutta vastuullani", sanoi munkki. "Minä
+olen irrottanut itseni kaikista siteistä, mutta sinä olet sitonut
+itsesi, sinä."
+
+"Niin kyllä. Niinhän taitaa olla, että se mies on vapaa, jolla ei
+mitään ole."
+
+Gunnulf vastasi:
+
+"Kaikki se, mitä miehellä on, pitää miehestä lujemmin kiinni kuin mies
+siitä."
+
+"Hm. Eipäs sittenkään, hitto vieköön. Olkoon, että Kristiina kiinnittää
+minua -- mutta omaisuuden ja lasten minä en tahdo antaa sitoa itseäni
+--"
+
+"Älä ajattele noin, hyvä veli", sanoi Gunnulf hiljaa. "Muuten voi käydä
+niin, että pian kadotat ne."
+
+"Mutta minä en tahdo tulla sellaiseksi kuin ne, jotka seisovat mullassa
+kurkkuaan myöten", sanoi Erlend nauraen, ja velikin hymyili hiukan.
+
+"Kauniimpia lapsia kuin Ivar ja Skule minä en ole nähnyt milloinkaan",
+sanoi hän. "Voin ajatella sinun olleen samannäköinen heidän iässään --
+eikä ole ihme, jos äiti rakasti sinua niin paljon."
+
+Veljesten toinen käsi oli heidän välissään olevalla kirjoituslaudalla.
+Rasvalampun himmeässä valossakin näkyi, miten erilaiset nuo kädet
+olivat. Munkin oli paljas ja sormukseton, valkoinen ja jäntevä,
+pienempi ja paljon lujarakenteisempi kuin Erlendin; se näytti ainakin
+vahvemmalta -- vaikka Erlendinkin koura oli kova kuin sarvi ja tummaa
+pintaa kynti sinertävä nuolen arpi ranteesta ylös käsivartta pitkin.
+Mutta Erlendin kapean, ruskean, ahavoituneen käden sormet olivat kuivat
+ja nykyräiset kuin oksa nivelien paikalta ja täynnä sormuksia ja kiviä.
+
+Erlendin teki mieli tarttua veljensä käteen, mutta häntä kainostutti
+-- ja niin hän vain joi Gunnulfin menestykseksi, irvistäen huonolle
+oluelle.
+
+"Kristiina oli siis mielestäsi täysin terve ja reipas?" alkoi Erlend
+taas kysellä.
+
+"Hän kukoisti kuin ruusu minun käydessäni Husabyssä kesällä", sanoi
+munkki hiukan hymyillen. Hän odotti hetken aikaa ja sanoi sitten
+vakavasti: "Pyytäisin sinua, veli, ajattelemaan vähän enemmän kuin
+tähän asti Kristiinan ja lapsiesi parasta. Kuuntele hänen neuvoaan
+ja solmi ne kaupat, jotka hän ja Eiliv ovat ajatelleet valmiiksi; he
+odottavat vain sinun suostumustasi."
+
+"Minä en oikein pidä noista hänen suunnitelmistaan, joista sinä puhut",
+sanoi Erlend hitaasti. "-- Ja muuttuuhan minun asemanikin toiseksi --"
+
+"Tiloilla on enemmän arvoa, kun kokoat ne yhteen", vastasi munkki.
+"Minusta tuntuivat Kristiinan tuumat järkeviltä, kun hän esitti ne
+minulle."
+
+"Koko Norjan maassa ei taida olla toista vaimoa, jolla olisi suurempi
+valta kuin hänellä", sanoi Erlend.
+
+"Mutta lopulta sinä kuitenkin päätät", vastasi Gunnulf jälleen. "Ja
+sinä -- sinähän saat Kristiinankin taipumaan tahtoosi", sanoi hän
+omituisen heikolla äänellä.
+
+Erlend nauroi hiljaista kurkkunaurua, oikaisi vartaloaan ja päästi
+haukotuksen. Sitten hän sanoi yhtäkkiä vakavasti: "Olet sinä sanellut
+hänelle neuvojasi sinäkin, veljeni. Eikä ole aivan varma, eivätkö sinun
+neuvosi ole toisinaan tulleet meidän ystävyytemme väliin."
+
+"Tarkoitatko ystävyyttä sinun ja vaimosi välillä vai ystävyyttä meidän
+kahden veljeksen välillä?" kysyi munkki harvakseen.
+
+"Kumpaakin", vastasi Erlend, aivan kuin hän nyt vasta olisi huomannut
+tuon asian. "Niin hurskas ei kai maallisen vaimon tarvitse olla", sanoi
+hän sitten keveämmin.
+
+"Minä olen neuvonut hänelle sitä, mitä olen pitänyt parhaana. Mikä on
+parasta", oikaisi hän sitten.
+
+Erlend katsoi munkkia, joka istui siinä saarnaveljien karkeassa,
+harmaassa kaavussa. Munkin huppu oli työnnetty taapäin, niin että se
+riippui paksuina poimuina kaulalla ja hartioilla. Pää oli ajeltu niin,
+että siinä oli nyt ainoastaan kapea hiusseppel pyöreiden, laihojen ja
+kalpeiden kasvojen ympärillä -- mutta se oli yhtä tiheä ja musta kuin
+Gunnulfin nuorempana ollessa. "Vaikka sinähän et nyt olekaan enää minun
+veljeni enempää kuin mitä olet jokaisen veli", sanoi Erlend ihmetellen
+itsekin äänensä syvää katkeruutta.
+
+"Niin ei ole laita -- vaikka pitäisi olla."
+
+"Herra armahda -- minä luulin sinun senkin tähden aikovan pohjoiseen,
+lappalaisten luo!" sanoi Erlend.
+
+Gunnulf nyökkäsi. Hänen kellanruskeat silmänsä hehkuivat.
+
+"Jossain määrin tapahtuu se senkin tähden", sanoi hän hiljaa ja
+nopeasti.
+
+He levittivät penkille nahat ja vaatteet, jotka olivat ottaneet
+mukaansa. Majassa oli liian kylmä ja raaka ilma heidän riisua vähääkään
+päältään; he toivottivat toisilleen hyvää yötä ja kävivät pitkäkseen
+penkille, joka oli melkein lattian tasalla savun vuoksi.
+
+Erlend loikoi miettien kotoa saamiansa tietoja. Hän ei ollut kuullut
+sieltä paljoa näinä vuosina -- kaksi vaimon lähettämää kirjettä oli
+tullut hänen käsiinsä, mutta ne olivat olleet vanhoja saapuessaan
+perille. Sira Eiliv oli kirjoittanut ne Kristiinan puolesta --
+Kristiina osasi itsekin kirjoittaa aivan selvästi ja kauniisti,
+mutta ei kirjoittanut mielellään, koska se hänestä ei oikein sopinut
+oppimattomalle naiselle.
+
+Kristiina oli kai tuleva yhä hurskaammaksi, nyt kun he olivat saaneet
+läheisyyteensä pyhän vainajan, varsinkin kun tämä oli ollut mies,
+jonka Kristiina itse oli tuntenut eläessään ja jonka voimasta Gaute
+oli saanut parannuksen tautiinsa ja Kristiina itse ruvennut paremmin
+kävelemään, oltuaan heikko kaksosten syntymän jälkeen. Gunnulf kertoi,
+että Hamarin saarnaveljien oli täytynyt lopulta luovuttaa takaisin
+Edvin Rikardinpojan ruumis tämän veljesmunkeille Osloon, ja nämä
+kirjoituttivat nyt muistiin veli Edvinin elämän ja ihmeet, jotka hänen
+sanottiin tehneen vaellusvuosinaan ja kuolemansa jälkeen. Heidän
+tarkoituksensa oli lähettää tuo kirjoitus paaville ja koettaa saada
+munkki julistetuksi pyhimykseksi. Joitakin Gauldalin ja Medaldalin
+miehiä oli tullut etelään todistamaan ihmeistä, joita veli Edvin oli
+saanut aikaan rukouksillaan ja erään ristiinnaulitunkuvan avulla, jonka
+hän oli veistänyt puusta ja joka nyt oli Medalhusissa. Miehet olivat
+luvanneet rakentaa pienen kirkon Vatsfjeldetille, missä veli Edvin oli
+viettänyt erakkoelämää muutaman kesän ja mistä löytyi terveyslähde.
+Nämä saivat silloin vainajan toisen käden säilytettäväksi tuossa
+kirkossa.
+
+Kristiina oli uhrannut kirkolle kaksi hopeamaljaa ja suuren, sinisillä
+kivillä koristetun vaippasolkensa, joka oli hänen äidinäitinsä Ulvhild
+Haavardintyttären peruja, sekä antanut Tiedeken Pausin Nidarosista
+valmistaa hopeakäden veli Edvinin luiden jatkoksi toiseen käteen.
+Ja hän oli ollut Vatsfjeldetillä Sira Eilivin ja lastensa ja suuren
+saattueen kera, kun arkkipiispa vihki kirkon Juhanan-messun aikaan,
+vuoden kuluttua Erlendin matkasta pohjoiseen.
+
+Sen perästä oli Gaute nopeasti parantunut ja alkanut oppia kävelemään
+ja puhumaan ja oli nyt muiden ikäistensä kaltainen. Erlend potkaisi
+itsensä suoraksi -- se se taisikin olla suurin onni, mikä heille
+saattoi tapahtua. Erlend päätti antaa vähän maata tuolle kirkolle.
+Gaute oli vaalea, kertoi Gunnulf, ja kauniskasvuinen -- kuten äiti.
+Kunpa hän olisi ollut pikkuinen tyttö -- jolle olisi pantu nimeksi
+Magnhild. No niin -- kaipasihan hän kauniita poikiaankin nyt.
+
+Gunnulf Nikulauksenpoika makasi ajatellen erästä kevätpäivää kolme
+vuotta sitten, jolloin hän oli ratsastanut Husabytä kohti. Tiellä hän
+tapasi jonkun talon miehistä -- talon emäntä ei ollut kotona, tiesi
+mies ilmoittaa -- hän oli mennyt sairaan vaimon luokse.
+
+Hän ratsasti kapeata, nurmettunutta tietä lahonneiden aitojen välissä;
+savisilla rinteillä kasvoi nuorta lehtimetsää sekä tunturinpuolella
+että alangossa, jonka pohjalla kohisi virta keväisen täytenä. Hän
+ratsasti vasten aurinkoa, ja nuoret hennot lehdet kimmelsivät kuin
+kultaiset läikät oksilla; mutta metsässä lankesi varjo viileänä ja
+syvänä maan ruohovaippaan.
+
+Hän tuli aukealle, josta näkyi pilkahdus järveä, se päilyi tummana
+vuorenseinän varjossa, kuvastellen pinnassaan taivaan sineä ja suuria
+suvipilviä, kunnes virran värinä ne hajotti ja rikkoi. Syvällä
+ratsastuspolun alla oli pieni tupa vihreällä, kukkakirjaisella kedolla.
+Parvi valkohuntuisia naisia seisoi pihamaalla -- mutta Kristiinaa ei
+näkynyt näiden joukossa.
+
+Vähän etempänä hän näki Kristiinan hevosen, se kulki haassa muiden
+hevosten parissa. Tie laskeutui alas varjoisaan notkoon, ja kun se
+nousi seuraavalle savikkoharjulle, hän näki Kristiinan seisovan aidan
+luona lehdossa kuunnellen linnunlaulua. Hän näki tämän hoikan mustan
+vartalon nojautuneena aitaa vasten, metsään päin kääntyneenä; hänen
+valkea liinansa ja valkeat käsivartensa hohtivat auringonpaisteessa.
+Gunnulf pidätti hevostaan ja ratsasti käymäjalkaa häntä kohti. Mutta
+lähemmä tultuaan hän huomasi sen olleen vanhan koivuntohlon.
+
+Seuraavana iltana purjehtiessaan palvelijoineen kaupunkiin istui pappi
+itse peräsimessä. Hän tunsi sydämensä lujaksi ja uudestisyntyneeksi.
+Nyt ei mikään voinut horjuttaa hänen aikeitaan.
+
+Nyt hän tiesi, että se, mikä oli pidättänyt häntä maailmassa, oli
+hänen sammumaton kaipauksensa saavuttaa ihmisten suosiota. Päästäkseen
+suosioon hän oli ollut hyväätekevä, lempeä ja leikkisä alhaista kansaa
+kohtaan; hän oli loistanut opillaan, kuitenkin kohtuullisesti ja nöyrin
+mielin, kaupungin pappien keskuudessa, jotta nämä pitäisivät hänestä,
+hän oli ollut kuuliainen herra Eiliv Kortinille siksi, että tämä oli
+ollut hänen isänsä ystäviä, ja siksi, että hän tiesi millaisista
+ihmisistä Eiliv-herra piti. Hän oli ollut lempeä ja hellä Ormille
+kääntääkseen itseensä pienen hivenen pojan rakkaudesta oikulliseen
+isään. Ja hän oli ollut ankara ja vaativainen Kristiinaa kohtaan siksi,
+että ymmärsi tämän tarvitsevan tukea, joka ei horjunut hänen sitä
+tavoitellessaan, kättä, joka ei johtanut harhaan, kun hän oli altis
+seuraamaan.
+
+Mutta nyt hän olikin huomannut -- tahtoneensa voittaa tämän
+luottamuksen itselleen, sen sijaan että olisi ainoastaan vahvistanut
+hänen luottamustaan Jumalaan. Erlend oli tänään lausunut sen ilmi.
+Et ole minun veljeni enempää kuin kaikkien muiden veli. Tämä oli
+kiertotie, jota hänen täytyi kulkea ennen kuin hänen veljenrakkautensa
+saattoi hyödyttää _ketään_.
+
+Kahta viikkoa myöhemmin hän oli jakanut tavaransa sukulaistensa ja
+kirkon kesken ja pukenut ylleen saarnaveljien vaipan. Ja keväällä,
+kun kaikkien mielet olivat juuriaan myöten järkyttyneet sen hirveän
+onnettomuuden johdosta, joka oli kohdannut maata -- sen, että salama
+oli sytyttänyt Nidarosin Kristuksenkirkon polttaen puolittain poroksi
+Pyhän Olavin kirkon -- oli Gunnulf saanut arkkipiispan kannatuksen
+vanhalle tuumalleen. Yhdessä veli Olav Joninpojan kanssa, joka oli
+vihitty pappi kuten hänkin, ynnä kolmen nuoremman munkin, joista yksi
+oli Nidarosista ja kaksi saarnaveljien luostarista Bergenistä, hän
+suoriutui lähtemään pohjoiseen jakaakseen sanan valoa tietämättömille
+pakanoille, jotka elivät ja kuolivat pimeydessä kristityn maan rajojen
+sisällä.
+
+Oi Kristus, ristiinnaulittu Herra! Nyt minä olen luopunut kaikesta,
+mikä olisi voinut sitoa minua. Itseni olen minä jättänyt sinun käsiisi,
+jos armostasi tahdot lunastaa minun elämäni saatanan vallasta. Ota
+minut, niin että tunnen olevani sinun orjasi, sillä silloin minäkin
+omistan sinut. -- Ja nyt hänen sydämensä taas laulaisi ja riemuitsisi
+rinnassa, kuten se oli laulanut ja sykkinyt hänen kulkiessaan vihreitä
+tasankoja Rooman luona toiviokirkosta toiviokirkkoon -- "minä olen
+rakastettuni oma ja häneen minun haluni palaa --"
+
+Veljekset nukkuivat viimein kumpikin ajatuksiinsa pienen turvemajan
+multapenkillä. Yksinäinen hiili hehkui tulipesässä heidän välissään.
+Ajatukset johdattivat heidät yhä etemmäs toisistaan. Ja huomenissa
+lähti toinen veli pohjoiseen, toinen etelään.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Erlend oli luvannut Haftor Grautille poiketa Godøyhin hakemaan hänen
+sisartaan, joka myös aikoi lähteä etelään. Tämä oli naimisissa
+Lensvikin herran Baard Aasulfinpojan kanssa -- hänkin oli Erlendin
+sukulaisia, vaikka kaukaisia.
+
+Ensimmäisenä aamuna Margygrenin viilettäessä sievässä tuulessa
+ulos Godøyn salmesta purje pullollaan ja jättäessä taakseen
+sinisen tunturiseinän seisoi Erlend ylhäällä laivan perässä. Ulf
+Haldorinpoika hoiti peräsintä. Silloin tuli rouva Sunniva sinne. Hän
+oli pudottanut alas viitanhupun, ja tuuli puhalsi hunnun niskaan hänen
+auringonkeltaisilta, kiharoilta hiuksiltaan. Hänellä oli samanlaiset
+merensiniset, välkkyvät silmät kuin veljellään, ja kuten tämä oli
+hänkin soreakasvoinen, mutta iho oli teerenpilkkujen peittämä -- pienet
+täyteläiset kädetkin olivat niitä täynnä.
+
+Ensi illasta asti, jolloin Erlend näki hänet Godøyssa -- heidän
+silmänsä olivat sattuneet yhteen, he olivat katsoneet syrjään ja
+hymyilleet salaa -- oli hän tiennyt, että Sunniva Olavintytär tiesi
+hänen mielensä -- ja hän tiesi tämän mielen. Sunniva Olavintyttären hän
+saattoi ottaa paljaalla kourallaan, ja tämä odotti, että hän sen tekisi.
+
+Kun Erlend nyt seisoi kannella pidellen Sunnivan kättä omassaan -- hän
+oli auttanut rouvan ylös -- sattui hän katsahtamaan Ulfin raakoihin,
+synkkiin kasvoihin. Ulf tiesi asian myös. Erlend joutui oudosti
+hämilleen kohdatessaan Ulfin katseen. Hän muisti yhtäkkiä kaiken,
+minkä todistajana tämä hänen sukulaisensa ja seuralaisensa oli ollut
+-- jokaisen hullutuksen varhaisimmilta poikavuosilta asti. Ulfin ei
+kannattanut katsoa häneen niin halveksuvasti -- ei hän ollut aikonut
+lähennellä rouvaa enemmän kuin minkä arvo ja kunnia salli, rauhoitti
+hän itseään. Olihan hän jo siksi vanha ja vahingosta viisastunut,
+että hänet voitiin päästää pohjoiseen Haalogalandiin ilman että hän
+takertui järjettömyyksiin toisen miehen vaimon takia. Hänellä oli nyt
+itsellään vaimo -- hän oli ollut uskollinen Kristiinalle ensi päivästä,
+jolloin oli tämän nähnyt, tähän hetkeen asti -- yhtä ja toista pientä,
+jota oli tapahtunut pohjoisessa, ei kukaan järjellinen mies saattanut
+laskea miksikään. Mutta muuten hän ei ollut katsonut yhteenkään
+naiseen -- siten. Hän tiesi sen itse -- ei kehenkään norjalaiseen
+naiseen, heidän vertaiseensa -- hänellä ei saattaisi olla hetkenkään
+rauhaa sydämessään, jos hän olisi voinut pettää Kristiinan siten. --
+Mutta tämä etelään johtava matka laivalla -- saattoi sentään käydä
+vaaralliseksi.
+
+Hiukan hyötyä oli toki siitä seikasta, että he joutuivat matkustamaan
+jotensakin kovassa tuulessa, joten hänellä oli muuta tekemistä kuin
+hupsutella rouvan kanssa. Dynøyssä heidän täytyi mennä maihin ja jäädä
+ankkuriin muutamaksi päiväksi. Heidän odotellessaan parempaa säätä
+tapahtui semmoista, mikä sai Sunniva-rouvan näyttämään hänen mielestään
+paljon vähemmän viettelevältä. Erlend ja Ulf ja pari miehistä nukkui
+samassa suojassa kuin Sunniva ja hänen neitonsa. Eräänä aamuna oli
+Erlend siellä yksin eikä rouva ollut vielä noussut vuoteesta. Silloin
+Sunniva huusi hänet luokseen -- sanoi kadottaneensa sormuksensa
+tilalle. Erlendin täytyi tulla auttamaan -- itse hän ryömi polvillaan
+paljaassa paidassa. He hipaisivat toisiaan vähän väliä, ja joka kerran
+syttyi kummankin silmässä hymy. Silloin Sunniva tarttui häneen. Ei
+hän kai itsekään ollut käyttäytynyt varsin säädyllisesti, aika ja
+paikka eivät sitä sallineet -- mutta toinen osoitti niin röyhkeää ja
+kainostelematonta myöntyvyyttä, että hän samassa kerrassaan kylmeni.
+Punaisena häpeästä hän kääntyi pois noista kasvoista, jotka olivat
+naurun ja kiiman herpaisemat; hän nousi pitemmittä puheitta, lähti ulos
+ja lähetti sitten palvelusneidot Sunniva-rouvan luokse.
+
+Ei, piru vieköön! Hän ei ollut mikään rotanpoika, joka antautui
+vangiksi sängynolkiin. Toista oli vietellä -- toista joutua
+vietellyksi. Mutta täytyi sille nauraakin -- siinä hän seisoi kuin
+Joosef heprealainen, joka karkasi kauniin naisen pauloista. Saattaa
+sitä tapahtua jos jotakin sekä maalla että merellä.
+
+Ei, hyvä Sunniva-rouva! Hän muisti erään -- _erään_, jonka tunsi. Tämä
+oli tullut häntä tapaamaan kulkijoiden majapaikkaan -- tullut yhtä
+siveänä ja arvokkaana kuin kuninkaantytär, joka käy messuun. Lehdoissa
+ja ladoissa oli tämä ollut hänen omansa; Jumala armahda, hän oli
+unohtanut tämän syntyperän ja kunnian; toinen oli unohtanut ne hänen
+tähtensä, mutta hän ei ollut osannut luopua niistä. Hänen sukunsa
+ilmeni hänessä silloinkin, kun hän ei ajatellut sitä.
+
+Herra siunatkoon sinua, Kristiinani -- minä en ole rikkova sanaani,
+jonka annoin sinulle salassa ja kirkon oven edessä. Muuten minusta ei
+ole mihinkään.
+
+Ja sitten hän sai Sunniva-rouvan lasketuksi maihin Yrjarin luona,
+missä tällä oli sukulaisia. Paras asiassa oli, ettei rouva näyttänyt
+erittäin vihaiseltakaan heidän erotessaan. Eikä hänen ollut tarvinnut
+kulkea kallellapäin ja murjottaa kuin munkki -- he olivat veikeilleet
+kannella. Jäähyväisiksi hän antoi Sunnivalle muutamia kalliita nahkoja
+turkiksi, ja toinen lupasi, että Erlend oli vielä näkevä hänet siinä
+turkissa. Kaipa he joskus kohtaisivat. Raukka -- hänen miehensä ei
+ollut enää nuori ja sairasteli yhtäpäätä.
+
+Mutta Erlend oli onnellinen voidessaan tulla kotiin vaimonsa luokse
+kantamatta tunnollaan mitään, jota hänen olisi tarvinnut salata; hän
+oli ylpeä osoittamastaan lujuudesta. Ja hän oli aivan järjiltään
+ikävästä -- Kristiina oli kuitenkin hänen herttaisin ja viehkein
+liljansa ja ruusunsa -- ja aivan hänen omansa!
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kristiina oli vastassa niemellä Erlendin laskiessa Birgsin rantaan.
+Kalastajat olivat vieneet sanan Viggiin, että Margygren oli nähty
+ulapalla Yrjarin luona. Kristiina oli ottanut mukaansa molemmat
+vanhemmat pojat ja Margretin, ja kotona Husabyssä valmistettiin pitoja
+ystäville ja sukulaisille Erlendin kotiintulon juhlimiseksi.
+
+Kristiinasta oli tullut niin kaunis, että aivan henkeä salpasi, kun
+katsoi häneen. Mutta muuttunut hän kyllä oli. Tyttömäisyys, jota hän
+ei ollut kadottanut yhdenkään lapsivuoteen jälkeen -- lapsekas hentous
+ja nunnamainen hauraus -- oli nyt poissa. Hän oli nuori, kukoistava
+vaimo ja äiti. Hänen poskensa hohtivat pyöreinä ja raikkaan punaisina
+valkoisen hunnun kehyksestä, ja povi kohosi korkeana ja kiinteänä
+ketjujen ja solkien peitosta. Lanteiden kaarros oli leveämpi ja
+pehmeämpi kuin ennen, ja avainvyö kullattuine saksi- ja veitsituppineen
+notkui hauskasti uumilla. Totta se oli, kaunistunut hän oli -- ei
+hän enää ollutkaan sen näköinen, että hänet olisi saattanut puhaltaa
+ilmaan. Suuret, kapeat kädetkin olivat käyneet entistä täyteläisemmiksi
+ja valkoisemmiksi.
+
+He nukkuivat yönsä Viggissä, apotin talossa. Ja se Kristiina, joka
+seuraavana päivänä ratsasti Erlendin rinnalla Husabyn pitoja kohti, oli
+nuori, kukkea ja iloinen, hempeä ja onnesta heikko.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kristiinalla olisi ollut niin paljon vakavaa puhumista miehensä kanssa
+tämän tullessa kotiin. Oli senkin tuhannet lapsia koskevat seikat, oli
+huolia Margretista, oli uusia tuumia tilojen parantamiseksi. Mutta
+puheet jäivät puhumatta juhlimisen humussa.
+
+He kulkivat pidoista pitoihin, ja Kristiina seurasi arvoon noussutta
+miestään tämän kaikilla retkillä. Erlend piti Husabyssä entistä
+enemmän miehiä; lähettejä ja kirjeenkantajia kulki edestakaisin hänen
+ja hänen lääninvoutiensa ja asiamiestensä välillä. Erlend oli aina
+vallaton ja iloinen -- eikö hän muka kelvannut valtakunnan lääninherran
+virkaan -- hän, joka oli puskenut kallonsa melkein jokaista maallisen
+ja hengellisen lain pykälää vastaan. Sellainen oli mennyt päähän
+eikä lähtenyt sieltä hevillä. Ei häneltä puuttunut hyvää ja sukkelaa
+käsityskykyäkään, ja hän oli saanut oppia kasvuaikanaan. Nyt se pääsi
+esille. Hän tottui lukemaan, itse kirjeet ja oli saanut kirjurikseen
+islantilaisen. Ennen oli Erlend pannut sinettinsä kaiken alle, mitä
+toiset lukivat hänelle, miltei vilkaisematta kirjoitukseen -- sen oli
+Kristiina saanut kokea näinä kahtena vuonna, jolloin hän oli tutustunut
+kaikkeen, mitä Erlendin kirjesäiliössä oli.
+
+Ja Kristiinan valtasi kevytmielisyys, jollaista hänessä ei ollut ikinä
+ollut. Hän muuttui itsekin sukkelasanaisemmaksi ja vilkkaammaksi
+liikkuessaan ihmisten ilmoilla -- sillä hän tunsi nyt olevansa peräti
+kaunis ja täysin terve ja reipas ensi kertaa naimisiin menonsa jälkeen.
+Ja illalla, kun hän nukkui Erlendin kanssa vieraassa sängyssä jonkun
+suurkartanon parvella tai talonpojan tuvassa, nauroivat ja kuiskivat
+he keskenään ja tekivät pilaa ihmisistä, joita olivat tavanneet, ja
+asioista, joita olivat kuulleet. Erlend oli entistä repäisevämpi
+puheiltaan, ja ihmiset näkyivät pitävän hänestä enemmän kuin koskaan.
+
+Kristiina näki sen heidän omista lapsistaan -- nämä olivat hulluina
+ihastuksesta, kun isä jonkin hetken mellasti heidän kanssaan.
+Naakkve ja Bjørgulf eivät välittäneet nykyään mistään muusta kuin
+kaaripyssyistä, keihäistä ja kirveistä. Ja jos isä silloin seisahtui
+heidän luokseen pihan yli kulkiessaan, jäi katsomaan ja opettamaan "ei
+niin, poikaseni -- näin sitä on pidettävä" -- muuttaen pikku nyrkin
+asentoa ja järjestäen sormet oikeaan, ei riemulla ollut rajaa.
+
+Molemmat vanhimmat pojat olivat erottamattomat. Bjørgulf oli
+suurin ja vantterin lapsista, yhtä pitkä kuin Naakkve, joka oli
+kolme neljännesvuotta vanhempi, mutta lihavampi Naakkvea. Hänellä
+oli pikimusta kihara tukka, hänen pienet kasvonsa olivat leveät,
+mutta kauniit, silmät mustansiniset. Eräänä päivänä kysyi Erlend
+huolestuneena äidiltä, tiesikö tämä, ettei Bjørgulf nähnyt hyvin
+toisella silmällä -- hän katsoi vähän kieroonkin. Kristiina sanoi,
+ettei hän luullut sen mitään merkitsevän, kai se häviäisi aikaa myöten.
+Asian laita oli sellainen, että hän oli aina hellitellyt vähimmin tuota
+lasta -- Bjørgulf oli syntynyt silloin, kun äiti oli loppuun kulunut
+Naakkven hoitamisesta, ja Gaute oli seurannut niin pian perästä. Hän
+oli väkevin lapsista ja myös viisain, mutta vähäpuheinen. Erlend piti
+eniten tästä pojastaan.
+
+Vaikka Erlend ei tehnyt siitä selvää itsellensä, tunsi hän hiukan
+nurjuutta Naakkvea kohtaan siitä syystä, että tämä oli syntynyt
+sopimattomaan aikaan ja että hänelle oli täytynyt antaa Erlendin
+isän nimi. Ja Gaute ei taas ollut sellainen kuin hän oli odottanut.
+Pojalla oli iso pää, kuten luonnollista oli, koska kahtena ensimmäisenä
+vuonna ei mikään muu näyttänyt kasvavan kuin pää -- nyt varttuivat
+jo toisetkin jäsenet. Ymmärrys Gautella oli hyvä, mutta hän puhui
+hyvin hitaasti, sillä jos hän puhui nopeasti, rupesi hän sopertamaan
+taikka änkyttämään, ja silloin Margret ivaili häntä. Kristiina helli
+kovin tätä poikaa -- Erlend ymmärsi, että vanhin oli tavallaan hänen
+lempilapsensa -- mutta Gaute oli ollut niin heikko ja hän muistutti
+hiukan Kristiinan isää pellavankeltaisine hiuksineen ja tummine
+harmaine silmineen -- ja hän riippui aina äitinsä helmoissa. Gaute
+oli vähän yksinäinen kahden aina yhtä köyttä vetävän vanhemman veljen
+parissa ja kaksosten välissä, jotka olivat vielä niin pienet, että
+seurasivat hoitajiaan.
+
+Kristiina ei nyt joutunut puuhaamaan niin paljon lastensa parissa,
+vaan hänen täytyi tehdä kuten toiset rouvat tekivät -- jättää ne
+palvelusneitojen paimennettaviksi -- molemmat vanhemmat pojat
+juoksivatkin jo mieluummin miesten perässä kartanolla. Hän ei enää
+riippunut lapsissaan entisen tuskaisen hellyyden sitomana -- vaan
+leikki ja nauroi heidän kanssaan milloin hänellä oli aikaa kerätä
+heidät ympärilleen.
+
+Vuoden vaihteessa tuli Husabyhyn Lauritsa Bjørgulfinpojan sinetillä
+varustettu kirje. Se oli kirjoitettu hänen omalla käsialallaan ja
+saapui Orkedalin papin mukana, joka oli ollut etelässä; se oli kahden
+kuukauden vanha. Suurin uutinen, jonka se sisälsi, oli, että hän oli
+kihlannut Ramborgin Simon Andreksenpojalle Formoon. Häiden tuli olla
+ristinmessun aikoihin keväällä.
+
+Kristiina ihmetteli mahdottomasti. Mutta Erlend sanoi usein
+ajatelleensa, että niin saattoi käydä -- hän oli ajatellut tätä siitä
+asti kun Simon Darre oli jäänyt leskeksi ja asettunut isänsä Andres
+Darren kuoltua perimäänsä kartanoon Siliin.
+
+
+
+
+V
+
+
+Simon Darre oli pitänyt aivan asianmukaisena, että hänen isänsä teki
+Lauritsa Bjørgulfinpojan kanssa sopimuksen tämän tyttären naittamisesta
+hänelle. Heidän suvussaan se oli aina ollut vanhempien asia. Hän oli
+tullut hyvilleen nähdessään morsiamen niin kauniiksi ja viehättäväksi.
+Hän ei koskaan ollut ajatellut toisin kuin että hän oli rupeava hyväksi
+ystäväksi sen vaimon kanssa, jonka isä hänelle valitsi. Kristiina ja
+hän sopivat toisilleen ikään ja varallisuuteen sekä syntyperään katsoen
+-- jos Lauritsa oli hiukan korkeampaa sukua, oli hänen isänsä toiselta
+puolen lyöty ritari, ja isä oli ollut Haakon-kuninkaan lähimpiä miehiä,
+kun taas Lauritsa eleli hiljaa tiloillansa. Eikä hän ollut milloinkaan
+huomannut muuta kuin että naineet parit tulivat hyvin toimeen keskenään
+ollessaan tasavertaiset.
+
+Sitten oli tullut Finsbrekkenin ilta -- jolloin ihmiset tahtoivat
+tuhota tuon viattoman lapsen. Siitä hetkestä asti hän oli tosin tiennyt
+pitävänsä enemmän morsiamestaan kuin mikä oli välttämätöntä. Hän ei
+paljon ajatellut asiaa -- hän vain iloitsi; hän näki neidon olevan aran
+ja kainon, mutta hän ei jäänyt miettimään sitäkään. Sitten tuli Oslon
+aika, jolloin hänen täytyi ajatella asioita -- ja sitten ilta Flugan
+parvessa.
+
+Hän oli joutunut keskelle tapauksia, jollaisia hän ei uskonut sattuvan
+maailmassa enää nykyisinä aikoina -- kunniallisten ihmisten ja hyvän
+suvun jälkeläisten kesken. Sokaistuna ja päästään pyörällä hän oli
+ihmetellyt rikkoontunutta kihlaustaan -- mutta oli ollut kylmä ja tyyni
+käytökseltään ja tasainen puhuessaan asiasta isälleen ja Kristiinan
+isälle.
+
+Näin hän oli joutunut ulkopuolelle sukunsa tapojen ja sitten hän
+oli tehnyt sellaista, mikä myös oli kuulumatonta heidän suvussaan:
+edes neuvottelematta isänsä kanssa hän kosi Mandvikin nuorta rikasta
+leskeä. Hänen silmiään häikäisi se, että hän huomasi Halfrid-rouvan
+pitävän hänestä -- tämä oli paljon rikkaampi ja ylhäissukuisempi kuin
+Kristiina, paroni Tore Haakoninpojan, Tunsbergin herran pojantytär ja
+ritari Finn Aslakinpojan leski -- hän oli kaunis ja hänellä oli niin
+hieno ja aatelinen käytös, että Simonista oli tuntunut siltä kuin hänen
+oman piirinsä naiset olisivat olleet kaikki vain talonpoikaisakkoja.
+Perhana, kyllä hän näyttäisi kaikille, että hän saattoi saada peräti
+hienon vaimon; Halfridilla oli vielä enemmän rikkautta ja kaikkea hyvää
+kuin tuolla trøndiläisherralla, jonka häväistäväksi Kristiina oli
+antautunut. Ja leski-ihminen, se oli suoraa ja selkeätä, silloin tiesi
+mikä tämä oli -- piru heidän neitsyyteensä enää uskokoon --!
+
+Hän oli saanut oppia, ettei maailmassa ollut niin mutkatonta elää
+kuin hän oli uskonut kotona Dyfrinissä ollessaan. Siellä määräsi isä
+kaikessa, ja hänen mielipiteensä olivat ainoat oikeat. Olihan Simon
+tosin ollut henkivartiossa ja hovipoikanakin jonkin aikaa ja saanut
+vähän oppia isänsä kotipapilta -- joten hänestä kyllä toisinaan
+saattoi tuntua isän ajatustapa vähän vanhentuneelta. Hän vastustikin
+isäänsä milloin sattui -- mutta se oli kaikki puolileikkiä ja leikiksi
+käsitetty -- terävä pää tuolla Simonilla, nauroivat isä ja äiti ja
+hänen sisaruksensa, jotka eivät koskaan vastustaneet Andres-herraa.
+Mutta kaikki jäi siihen, mitä isä sanoi. Simon piti sitä itsekin
+luonnollisena.
+
+Niinä vuosina, jolloin hän oli naimisissa Halfrid Erlingintyttären
+kanssa ja asui Mandvikissa, hän oppi ymmärtämään päivä päivältä yhä
+paremmin, että elämä saattoi olla monin verroin mutkallisempaa kuin
+mitä herra Andres Gudmundinpoika milloinkaan oli kuvitellut.
+
+Ettei hän voisi oppia viihtymään vaimon kanssa, joka oli hänen osalleen
+tullut, -- sitä hän ei olisi uskonut ikinä. Syvällä hänen sisimmässään
+kyti kiusallinen ihmetys, kun hän katseli vaimoaan tämän liikkuessa
+talossaan niin kauniina lempeine silmineen ja herttaisine suineen, joka
+oli hyvin sievä suljettuna ollessaan -- eikä hän ollut nähnyt kenenkään
+naisen kantavan vaatteitaan ja koru jaan niin luontevan sirosti. Mutta
+yön pimeydessä kalvoi kyllästys hänestä kaiken mehun ja nuoruuden --
+Halfrid oli kivulias, hänen henkensä haisi, hänen hyväilynsä olivat
+miehelle vastenmieliset. Ja hän oli niin hyvä, että Simon tunsi
+epätoivoista häpeää haluttomuutensa johdosta; mutta hän ei vain voinut
+mieltyä vaimoonsa.
+
+Eivätkä he olleet montakaan aikaa naimisissa ennen kuin Simon huomasi,
+ettei Halfrid tulisi milloinkaan synnyttämään hänelle elävää,
+täysikuista lasta. Hän näki vaimonsa surevan sitä vielä paljon enemmän
+kuin hän itse -- hän tunsi kuin puukoniskun rinnassaan ajatellessaan
+vaimonsa kokemuksia siinä suhteessa. Hänen korviinsa oli kuulunut
+yhtä ja toista -- hänen vaimonsa oli tullut sellaiseksi siksi, että
+herra Finn oli potkinut ja lyönyt häntä, niin että hän monta kertaa
+oli synnyttänyt keskoset. Hänen miehensä oli ollut järjettömän
+mustasukkainen nuoresta, kauniista vaimostaan. Halfridin suku olisi
+suonut hänen muuttavan miehensä luota, mutta Halfrid sanoi, että
+kristityn vaimon velvollisuus oli pysyä aviomiehensä luona, olipa tämä
+millainen hyvänsä.
+
+Mutta kun he nyt eivät saaneet lapsia, täytyi Simonin joka päivä tuntea
+elävänsä vaimonsa maalla, hoitavansa vaimonsa rikkauksia. Hän koetti
+olla ymmärtäväinen ja huolellinen hoidossaan. Mutta noina vuosina
+kasvoi hänen mielessään kaipaus Formoon, isoäitinsä perintökartanoon,
+joka oli aina ollut aiottu hänelle isän kuoleman jälkeen. Ja hänestä
+tuntui kuin hänellä olisi pohjoisessa Gudbrandinlaaksossa melkein
+enemmän maita kuin Rooman valtakunta.
+
+Kansa kutsui hänen vaimoaan Halfrid _rouvaksi_ ensimmäisen miehen,
+ritarin ajoilta. Ja silloin hän tunsi itsensä yhä selvemmin ikään kuin
+vain Mandvikin voudiksi.
+
+Tulipa sitten päivä, jolloin Simon ja tämän vaimo istuivat kahden
+tuvassa. Eräs palvelusneidoista oli juuri pistäytynyt asialla sisässä.
+Halfrid seurasi häntä katseellaan.
+
+"Olen ajatellut", hän sanoi -- "pelkään, että Jorunn saa lapsen tänä
+kesänä --"
+
+Simon istui kaaripyssy kädessä korjaten sen salpaa. Hän vaihtoi
+ponsirautaa, tarkkasi joustinta ja vastasi katsettaan nostamatta:
+
+"Niin saa. Ja se on minun."
+
+Vaimo ei virkkanut mitään. Kun Simon viimein katsoi häneen, istui
+Halfrid neuloen yhtä syvästi työhönsä vaipuneena kuin Simon oli ollut
+omaansa.
+
+Simon pahoitteli koko sydämestään. Pahoitteli sitä, että oli loukannut
+vaimoaan, ja sitä, että oli ryhtynyt asioihin tytön kanssa; ja lopuksi
+hän oli suutuksissaan siitä, että oli ottanut niskoilleen isyyden. Hän
+ei ollut siitä edes varma -- Jorunn oli kevytkenkäinen. Oikeastaan
+hän ei ollut milloinkaan pitänyt tästä; tyttö oli ruma, mutta nokkela
+suustaan ja hauska puhekumppani; hän se myös oli ollut isäntää
+vastassa, kun tämä tuli myöhään kotiin talvella. Hän oli vastannut noin
+äkkipikaa siksi, että oli odottanut vaimon alkavan valittaa ja moittia.
+Se oli tyhmä ajatus, olisihan hänen pitänyt ymmärtää, että Halfrid oli
+pitävä itsensä liian hyvänä sellaiseen. Mutta tehty kuin tehty -- ei
+hän tahtonut luopuakaan sanastaan. Ja niin hän sai tyytyä siihen, että
+kävi palvelijansa lapsen isästä, olipa lapsi hänen tahi ei.
+
+Halfrid ei puhunut asiasta ennen kuin noin vuoden kuluttua; silloin
+hän kysyi eräänä päivänä, tiesikö Simon, että Jorunn aiottiin naittaa
+Borgiin. Simon tiesi sen kyllä, koska hän oli itse antanut tälle
+myötäjäiset. Minne lapsi joutuisi, kysyi vaimo. Äitinsä vanhempien luo,
+missä se nytkin on, vastasi Simon. Silloin sanoi Halfrid:
+
+"Minusta olisi sopivampaa, että tytär kasvaisi isänsä talossa."
+
+"Sinun talossasi, tarkoitat kai?" kysyi Simon.
+
+Rouvan kasvot värähtivät vähän:
+
+"Tiedäthän sinä, mieheni, että niin kauan kuin me molemmat elämme,
+hallitset sinä Mandvikia", lausui hän.
+
+Simon astui hänen luokseen ja laski kädet vaimonsa olkapäille:
+
+"Jos sinä tarkoitat, Halfrid, että voit sietää lasta täällä meidän
+luonamme, niin kiitän sinua mielesi jaloudesta."
+
+Simonia asia ei miellyttänyt. Hän oli nähnyt lapsen pari kertaa --
+se oli jotakuinkin ruma, eikä hän voinut huomata siinä mitään hänen
+tai hänen sukulaistensa näköistä. Hän uskoi vähemmän kuin koskaan
+itseään sen isäksi. Ja hän oli ollut hyvin suutuksissaan kuullessaan,
+että tyttö oli antanut kastaa sen Arngjerdiksi hänen äitinsä mukaan,
+kysymättä ensin lupaa. Mutta hänen täytyi nyt antaa Halfridin määrätä.
+Tämä nouti lapsen Mandvikiin, valitsi sille hoitajan ja huolehti itse
+siitä, ettei lapselta puuttunut mitään. Jos lapsi sattui lähettyville,
+otti hän sen usein syliinsä ja hoiteli sitä hiljaa ja sievästi. Ja
+mitä enemmän Simon näki pienokaista, sitä enemmän hän alkoi pitää
+siitä -- hän oli hyvin lapsirakas. Ja sitten hän jo luuli huomaavansa
+sen muistuttavan hänen isäänsä. Olihan Jorunn voinut pysyä alallaan
+sen jälkeen kun isäntä oli lähestynyt häntä. Taisipa Arngjerd siis
+olla hänen tyttärensä, ja se, mitä Halfrid oli saanut hänet tekemään,
+parasta ja kunniallisinta.
+
+Heidän oltuaan naimisissa viisi vuotta synnytti Halfrid miehelleen
+täysikuisen poikalapsen. Hän oli kuin onnen kirkastama, mutta heti
+synnytyksen jälkeen hän sairastui niin kovasti, että kaikki pian
+ymmärsivät hänen kuolevan. Kuitenkin hän oli mieleltään valoisa
+ollessaan viimeistä kertaa tajuissaan ja sanoessaan miehelleen: "Nyt
+sinä saat jäädä tähän, Simon, ja voit hoitaa Mandvikia oman sukusi ja
+minun sukuni parhaaksi."
+
+Tämän jälkeen lisääntyi kuume niin tuntuvasti, ettei potilas enää
+tietänyt mistään, ja niin hän säästyi siltä surulta, että olisi nähnyt
+poikansa kuolevan vuorokautta ennen äitiä. Ja toisessa kodissa ei
+hän kai enää surrut sitä, vaan iloitsi, kun sai pitää luonaan heidän
+Erlinginsä, ajatteli Simon.
+
+Simon muisti myöhemmin, että sinä yönä, jolloin nuo kaksi olivat
+maanneet laudoilla ylisillä, oli hän seisonut aitaan nojaten pellon
+laidassa, joka vietti alas rantaan. Se oli juuri ennen Juhanan-messua,
+ja yö oli niin valoisa, että täysikuu tuskin näkyi. Vesi päilyi
+kirkkaana ja kelmeänä liplatellen rantakiviä vastaan. Simon ei ollut
+nukkunut juuri tuntia enempää yössä pojan syntymästä asti -- hänestä
+tuntui kuin siitä olisi ollut äärettömän pitkä aika, ja hän oli niin
+väsynyt, että tuskin jaksoi surra.
+
+Hän oli silloin kahdenkymmenenseitsemän vuoden vanha.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kesällä pesänselvityksen jälkeen luovutti Simon Mandvikin Stig
+Haakoninpojan, Halfridin sedänpojan käsiin. Hän lähti Dyfriniin ja oli
+siellä talven.
+
+Vanha Andres-herra virui vuoteessa vesipöhössä peräti raihnaisena;
+loppu oli lähestymässä, ja hän valitti paljon -- elämä ei enää ollut
+lopulla ollut niin suoraa ja selkeätä. Hänen kauniit ja toimeliaat
+lapsensa eivät olleet saaneet sellaista osaa kuin hän oli toivonut ja
+odottanut. Simon istui isänsä luona koettaen parhaansa mukaan puhua
+tälle entiseen iloiseen ja leikkisään tapaansa, mutta vanhus vaikeroi
+lakkaamatta. Helga Saksintytär, jonka Gyrd oli nainut, oli niin
+hieno, ettei tiennyt mitä merkillistä keksisi -- Gyrd ei uskaltanut
+röyhtäistäkään omassa talossaan kysymättä vaimoltaan lupaa. Entäs
+tuo Torgrim, joka alituiseen vonkui vatsaansa -- ei sinä ikänä hän
+olisi antanut Torgrimille tytärtään, jos olisi tiennyt miehen niin
+huonoksi, ettei tästä ollut eläjäksi eikä kuolijaksi. Astridilla ei
+ollut mitään iloa nuoruudestaan ja varallisuudestaan niin kauan kuin
+hänen miehensä eli. Sigrid kulki allapäin ja masentuneena -- naurun ja
+laulun hän oli kokonaan unohtanut, tuo herttainen lapsi. Miksi tälle
+olikin pitänyt syntyä tuo lapsi -- eikä Simonille yhtään. Gudmund oli
+pannut vastalauseen kaikkiin isän ehdottamiin naimaliittoihin, ja isä
+oli tullut niin vanhaksi ja saamattomaksi, että oli antanut pojan viedä
+häneltä kaiken luonnon.
+
+-- Mutta onnettomuus oli alkanut siitä, että Simon ja tuo kavala neito
+olivat ryhtyneet vastustamaan vanhempiaan. Ja se oli Lauritsan syy --;
+vaikka tämä oli niin rohkea miesten joukossa, painui hän polvilleen
+vaimoväkensä edessä. Tyttö oli kai itkenyt ja parkunut -- ja samassa
+oli Lauritsa maassa ja lähetti hakemaan tuota Trøndelagenin kullattua
+huoripukkia, joka ei edes malttanut odottaa siksi, että olisi saanut
+neidon vihityksi vaimokseen. Mutta vaikka Lauritsa ei ollutkaan
+osannut olla isäntä talossaan, niin kyllä ainakin hän, Andres Darre,
+oli näyttävä, että osasi opettaa parrattomalle nulikalle ihmisten
+tapoja. Kristiina Lauritsantytär sai lapsia -- ilmielävän lapsen joka
+yhdestoista kuukausi kertoman mukaan --
+
+"Se tulee kalliiksi, isä", sanoi Simon nauraen. "Perintö murenee
+niin pieniin eriin." Hän otti Arngjerdin syliinsä -- tämä oli tullut
+tallustaen sisään.
+
+"Tuo tuossa ei ole ainakaan saava aikaan, että sinun jälkiperintösi
+jakaantuu liian pieniin osiin -- kuka sen jakaneekin", sanoi
+Andres-herra kiukuissaan. Hän piti pojantyttärestään jollakin tapaa,
+mutta oli vihainen, että Simon oli saanut äpärälapsen. "Oletko
+miettinyt mitään uutta naimakauppaa, Simon?"
+
+"Antakaahan nyt Halfridin ensin rauhassa kylmetä, isä", sanoi Simon
+silittäen lapsen vaaleita hiuksia. "Vielä minä nain -- mutta eihän
+sillä ole niin kiire."
+
+Sitten hän otti kaaripyssyn ja sukset ja sujahti metsään saadakseen
+hiukan hengähtää; hän ajoi koirineen hirveä hangella ja ampui metsoja
+-- makasi yönsä Dyfrinin metsämajassa ja iloitsi siitä, että oli yksin.
+
+Ulkoa kuului suksien kahinaa, koirat hyppäsivät pystyyn ja ulkoa
+vastasivat toiset koirat. Simon aukaisi oven kuutamosiintoiseen yöhön,
+ja Gyrd tuli hiljaa sisään pitkänä ja sorjana ja solakkana. Hän oli nyt
+nuoremman näköinen kuin Simon, joka oli aina ollut vähän lihavanläntä
+ja tullut vielä koko joukon tukevammaksi Mandvikissa olonsa aikana.
+
+Veljekset istuivat eväsreppu välissään syöden ja juoden ja katsoen
+tuleen.
+
+"Kai sinä olet ymmärtänyt", sanoi Gyrd, "että Torgrim on nostava kovan
+huudon ja hälinän, kun isä on poissa -- ja hän on saanut Gudmundin
+puolelleen. Ja Helgan. He eivät tahdo suoda Sigridille täyttä
+perintöosaa --"
+
+"Olen aavistanut sen. Mutta osansa hän on saava, siitä me veljet
+pidämme huolen."
+
+"Parasta taitaisi olla, jos isä itse järjestäisi asian ennen kuin
+kuolee", tuumi Gyrd.
+
+"Voi, annetaan isän kuolla rauhassa", sanoi Simon. "Emmeköhän me kaksi
+osaa suojella sisartamme niin etteivät toiset saa höyhentää häntä
+siksi, että häntä on kohdannut onnettomuus --"
+
+       *       *       *       *       *
+
+Ja niin hajaantuivat herra Andres Darren perilliset katkerassa
+epäsovussa. Gyrd oli ainoa, jolle Simon heitti hyvästit kotoa
+lähtiessään -- ja hän tiesi, etteivät Gyrdiä ja hänen vaimoaan nyt
+odottaneet liian leppeät päivät. Sigridin hän vei kanssansa Formoon --
+hoitamaan taloutta; Simon puolestaan ohjasi Sigridin asioita.
+
+Hän ratsasti kartanolleen muutamana harmaana päivänä
+lumensulamisaikaan, Laugenin varsilla kasvavan leppämetsän
+ruskottaessa. Aikoessaan astua tuvan ovesta sisään Arngjerd
+käsivarrellaan kysyi Sigrid Andreksentytär:
+
+"Miksi sinä hymyilit, Simon?"
+
+"Hymyilinkö minä?"
+
+Hän oli ajatellut, että tämä oli toisenlainen paluu, kuin minkä hän oli
+luullut odottavan itseään kerran -- sen päivän ollessa käsissä, jolloin
+hän asettuisi isoäitinsä kartanoon. Vietelty sisar ja äpärälapsi, siinä
+hänen osansa.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Ensimmäisenä kesänä Simon ei nähnyt paljon Jørundgaardin väkeä -- hän
+vältti näitä tietensä.
+
+Mutta syksyllä, viimeisen Maarian-messun jälkeisenä pyhänä hän joutui
+seisomaan Lauritsa Bjørgulfinpojan vieressä kirkossa siten, että heidän
+kahden tuli antaa toisilleen messusuudelma, Sira Eirikin toivotettua
+pyhän kirkon rauhaa sanankuulijoille. Ja tuntiessaan vanhemman
+miehen kapeat huulet poskellaan ja kuullessaan tämän kuiskaavan
+rauhansiunauksen hän joutui liikutuksen valtaan. Hän ymmärsi Lauritsan
+tarkoittaneen sillä enemmän kuin pelkän kirkollisen muodollisuuden
+täyttämistä.
+
+Hän riensi ulos messun loputtua, mutta hevosten luona hän tapasi
+Lauritsan, joka pyysi häntä mukaansa Jørundgaardiin aterioimaan. Simon
+vastasi, että hänen tyttärensä oli sairas ja hänen sisarensa hoiti
+tätä. Lauritsa pyysi silloin Jumalaa parantamaan lapsen ja hyvästeli
+kädestä pitäen.
+
+Eräänä päivänä tämän jälkeen oli Formossa pidetty kovaa kiirettä, jotta
+saataisiin lyhteet korjuuseen, sillä ilma näytti uhkaavalta. Enin
+vilja oli korjuussa illalla, kun ensimmäinen sadekuuro yllätti. Simon
+juoksi pihaton poikki rankkasateessa, ja heleänkirkas aurigonjuova,
+joka pilkahti pilvien välistä, valaisi rakennuksen ja sen takana olevan
+vuorenseinän -- silloin hän näki pienen neidon seisovan portaiden
+edessä sateessa ja auringonpaisteessa. Tällä oli Simonin rakkain koira
+vierellään -- nyt se riuhtaisihe irti ja hyppi häntä vastaan, ja
+kudottu naistenvyö laahasi maata sen kaulanauhassa.
+
+Hän näki tytön olevan isoisten lapsia -- tämä oli ilman vaippaa ja
+paljain päin, mutta viininpunainen hame oli tehty kaupunginverasta,
+kirjailtu ompeluksin ja kiinnitetty kullatulla soljella rinnalle.
+Silkkinen nauha esti isokiharaista märkää tukkaa kiertymästä otsalle.
+Tytöllä oli vilkkaat pienet kasvot, leveä otsa, terävä leuka ja suuret,
+loistavat silmät; hänen poskensa olivat hehkuvan punaiset, aivan kuin
+hän olisi juossut kovaa.
+
+Simon aavisti, kuka hän saattoi olla, ja tervehti tyttöä lausuen hänen
+nimensä.
+
+"Mistä minulla tämä kunnia, että sinä tulet meillä käymään, Ramborg?"
+
+Tyttö kertoi koiran tuoneen hänet sinne, ja hänen oli Simonia seuraten
+täytynyt tulla sisään sadetta pakoon. Koira oli ruvennut juoksemaan
+Jørundgaardissa, hän toi sen nyt takaisin. Hän tiesi, että se oli
+Simonin koira, hän oli nähnyt sen juoksevan Simonin perässä tämän
+ratsastaessa.
+
+Simon ei voinut kokonaan olla nuhtelematta tyttöä siitä, että tämä
+oli lähtenyt heille yksin; hän sanoi nyt satuloivansa hevoset ja
+saattavansa hänet kotiin itse. Mutta ensin Ramborgin täytyi syödä.
+Ramborg juoksi heti sen sängyn luo, jossa pikku Arngjerd makasi
+sairastaen; sekä lapsi että Sigrid ihastuivat pian vieraaseen, sillä
+Ramborg oli sukkelakielinen ja elävä. Hän ei ollut sisariinsa, ajatteli
+Simon.
+
+Hän ratsasti Ramborgin kanssa pihatielle asti, josta olisi kääntynyt
+takaisin, ellei olisi kohdannut Lauritsaa, joka vastikään oli saanut
+kuulla, ettei lapsi ollut leikkisiskojensa kanssa Laugarbrussa, ja joka
+nyt oli lähdössä hakumatkalle miesten kanssa -- hän oli ollut hyvin
+levoton. Simonin täytyi lähteä sisään, ja vasta kun hän oli istuutunut
+ylistupaan, hävisi arkuus hänestä ja hän viihtyi hyvin Ragnfridin ja
+Lauritsan parissa. He jäivät istumaan pitkäksi aikaa oluen ääreen, ja
+kun ilma yhä paheni, kiitti hän ja jäi yöksi.
+
+Ylistuvassa oli kaksi sänkyä. Ragnfrid kaunisti toisen kuntoon vierasta
+varten, ja sitten tuumittiin, missä Ramborg nukkuisi -- vanhempienko
+vieressä vai toisessa talossa.
+
+"Minä tahdon nukkua omassa sängyssäni", sanoi lapsi. "Enkö minä saa
+nukkua sinun vieressäsi, Simon?" pyysi hän.
+
+Isä sanoi, ettei vierasta sopinut kiusata siten, että kakaroiden
+annettaisiin nukkua samassa sängyssä, mutta Ramborg naukui yhä, että
+hän tahtoi nukkua Simonin vieressä. Lopulta sanoi Lauritsa ankarasti,
+että tyttö oli liian iso jakamaan vuodetta vieraan miehen kanssa.
+
+"Ei isä, en minä ole", kärtti toinen. "Eihän Simon, enhän minä ole
+liian iso?"
+
+"Sinä olet liian pieni", sanoi Simon nauraen. "Pyydäpäs päästä
+nukkumaan minun viereeni viiden vuoden kuluttua, niin minä en pane
+vastaan. Mutta silloin sinulle ei enää kelpaakaan tämmöinen ruma ja
+paksu vanha leskimies, Ramborg-tyttönen!"
+
+Lauritsaa ei näyttänyt miellyttävän leikinteko, hän sanoi jyrkästi,
+että nyt tyttö sai pitää suunsa kiinni ja tulla nukkumaan vanhempien
+sänkyyn. Mutta Ramborg huusi vielä sittenkin:
+
+"Nyt sinä olet kosinut minua, Simon Darre, isäni kuullen!"
+
+"Oikein on", vastasi Simon nauraen. "Mutta minä pelkään, etten minä
+kelpaa sinulle, Ramborg."
+
+Tuosta päivästä alkaen olivat formolaiset ja jørundgaardilaiset
+alituiseen yhdessä. Ramborg kävi naapurikartanossa niin usein kuin
+suinkin soveltui, puuhaili Arngjerdin kanssa, kuin olisi tämä ollut
+hänen nukkensa, juoksenteli Sigridin jäljessä auttaen taloustoimissa,
+istui Simonin sylissä, kun tämä oli tuvassa. Simon alkoi silloin
+peuhata ja leikitellä hänen kanssaan niinkuin entisinä päivinä, jolloin
+Ramborgista ja Ulvhildista piti tulla hänen sisarensa.
+
+Simon oli asunut laaksossa kaksi vuotta, kun Geirmund Hersteininpoika
+Krukesta kosi Sigrid Andreksentytärtä. Kruken suku oli vanhaa
+suurtalonpoikais-juurta, mutta vaikka joku sen miehistä oli ollut
+kuninkaiden henkivartioväessä, eivät nämä olleet milloinkaan tulleet
+tunnetuiksi ulkopuolella laaksoaan. Kuitenkin oli tämä niin hyvä
+naimakauppa kuin Sigrid saattoi toivoa, ja Sigrid otti mielellään
+Geirmundin. Niin solmivat hänen veljensä naimaliiton, ja Simon piti
+luonaan sisarensa häät.
+
+Eräänä iltana juuri ennen häitä, kun heillä oli pahimmat
+valmistuskiireet, sanoi Simon leikillä, ettei hän ymmärtänyt, miten
+hänen talonsa nyt selviäisi, kun Sigrid jätti hänet. Silloin sanoi
+Ramborg:
+
+"Saat koettaa selvitä kaksi vuotta, Simon. Neljätoistavuotiaana on
+neito naimakelpoinen, silloin sinä voit ottaa minut luoksesi."
+
+"En minä huoli sinua", sanoi Simon nauraen. "Minä pelkään, etten osaa
+pitää aisoissa noin villiä neitoa."
+
+"Hiljaisimmilla vesillä on mutaisin pohja, sanoo isä", lausui Ramborg.
+"Minä olen villi. Sisareni oli hiljainen ja lauhkea. Oletko jo
+unohtanut Kristiinan, Simon Andreksenpoika?"
+
+Simon hyppäsi penkiltä, tempasi tytön käsiinsä, nosti olkaansa vasten
+ja suuteli häntä kaulakuoppaan, niin että siihen jäi punainen jälki.
+Kauhistuneena ja ihmetellen omaa itseään hän päästi sitten Ramborgin
+käsistään -- tarttui Arngjerdiin ja viskeli ja rutisteli tätä samalla
+tapaa peittääkseen äskeisen tekonsa. Hän ajeli ja hätyytteli tyttöjä,
+puolisuurta ja pientä, niin että nämä hyppivät pöytien ja penkkien
+yli; viimeksi hän nosti heidät ovea lähinnä olevalle poikkihirrelle ja
+juoksi ulos.
+
+Jørundgaardissa ei milloinkaan mainittu Kristiinaa hänen kuultensa.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Ramborg Lauritsantytär varttui ja kaunistui. Kylän kielet alkoivat
+kilvan naittaa häntä. Yhteen aikaan puhuttiin Eindride Haakoninpojasta,
+joka oli Valders-Gjeslingien sukua. He olivat serkkuja neljännessä
+polvessa, mutta Lauritsa ja Haakon olivat kumpikin niin rikkaat, että
+heillä olisi ollut varaa hankkia paavilta erikoislupa. Siihen olisivat
+loppuneet vanhat käräjäriidatkin, joita oli jatkunut siitä asti kun
+vanhat Gjeslingit olivat liittyneet Skule-herttuaan ja kuningas Haakon
+oli ottanut heiltä Vaagen tilan ja antanut sen Sigurd Eldjarnille.
+Ivar Gjesling nuorempi oli saanut takaisin Sundbun naimisen ja vaihdon
+kautta, mutta näistä asioista oli ollut äärettömän paljon riitaa
+ja rettelöitä. Lauritsa nauroi sille; se osa saaliista, jonka hän
+olisi voinut vaatia vaimonsa nimessä, ei ollut edes sen vasikannahan
+ja rahan arvoinen, jonka hän oli menettänyt tuon jutun vuoksi --
+puhumattakaan matkoista ja harmeista. Mutta kun hän oli ajanut sitä
+koko naimisissaolonsa ajan, täytyi hänen pysyä kannallaan --.
+
+Mutta Eindride Gjesling vietti häitä toisen tytön kanssa, eikä
+Jørundgaardin väki näyttänyt surevan sitä. He olivat mukana häissä,
+ja Ramborg kertoi kotiin tultuaan, että neljä miestä oli puhunut
+Lauritsalle hänestä omassa tai jonkun sukulaisensa nimessä. Lauritsa
+oli vastannut, ettei hän tahtonut tehdä mitään sopimusta tyttärestään
+ennen kuin tämä oli kyllin vanha sanoakseen oman sanansa asiassa.
+
+Tällä kannalla olivat asiat keväällä sinä vuonna, jolloin Ramborg
+täytti neljätoista vuotta. Silloin hän oli eräänä iltana navetassa
+Simonin kanssa katsomassa vasikkaa, joka heille oli syntynyt. Se
+oli valkoinen, mutta siinä oli ruskea täplä, jonka Ramborg sanoi
+muistuttavan aivan kirkkoa. Simon istui karsinan laidalla, tyttö oli
+kumartunut hänen polvensa yli ja Simon pudisti häntä palmikoista:
+
+"Se merkitsee varmaan sitä, että sinä ajat pian morsiuskirkkoon,
+Ramborg!"
+
+"Tiedäthän sinä, ettei isä pane vastaan, kun sinä pyydät minua
+häneltä", sanoi tyttö. "Minä olen jo varttunut neito, ja minut voi
+huoleti naittaa tänä vuonna."
+
+Simon hätkähti vähän, mutta yritti nauraa:
+
+"Joko sinä taas alat puhua pehmosia!"
+
+"Kyllä sinä tiedät, ettei se sitä ole", sanoi tyttö luoden suuret
+silmänsä häneen. "Olen tietänyt kauan, että tänne Formoon minä
+mieluimmin tahdon. Miksi sinä olet suudellut minua ja pitänyt minua
+vähän väliä sylissäsi, ellet tahtoisi minua?"
+
+"Kyllä minä tahdon sinut, Ramborg. Mutta en ole osannut ajatella,
+että niin sievä ja nuori neito olisi aiottu minulle. Minä olen
+seitsemäntoista vuotta sinua vanhempi -- sinä et varmaan muista, että
+sinulla olisi tihrusilmäinen, pöhömahainen ukonrahjus, kun itse olet
+parhaassa iässä --"
+
+"Minä olen parhaassa iässä _nyt_", sanoi Ramborg säteilevänä, "etkä
+sinä ole vielä mikään ukonrahjus, Simon!"
+
+"Rumakin minä olen -- sinä väsyisit pian suutelemaan _minua_!"
+
+"Sitä sinun on turha uskoa", vastasi tyttö nauraen kuten ennen ja
+kurotti suunsa Simonia kohden. Mutta Simon ei suudellut häntä.
+
+"Minä en tahdo hyötyä sinun ymmärtämättömyydestäsi, hyvä ystävä.
+Lauritsa tahtoo sinut mukaansa etelään kesällä. Ellet ole muuttanut
+mieltä takaisin tullessasi, niin minä olen kiittävä Jumalaa ja Pyhää
+Neitsyttä onnesta, joka on parempi kuin mitä olin osannut odottaa --
+mutta sitoa en sinua tahdo, kaunis Ramborg."
+
+       *       *       *       *       *
+
+Simon otti koiransa, kaarensa ja keihään ja lähti tunturille vielä
+samana iltana. Aukealla oli vielä paljon lunta; hän kulki karjatupansa
+kautta, josta kävi noutamassa suksensa, eleli Raanekampenien
+eteläpuolella sijaitsevan lammen lähistöllä ja ajoi hirveä viikon ajan.
+Mutta sinä iltana, jolloin hän painalsi alas laaksoa kohden jälleen,
+alkoi häntä taas vaivata levottomuus ja pelko. Olisi ollut Ramborgin
+kaltaista, jos tämä olisi puhunut asiasta isälleen. Liukuessaan alas
+rinnettä Jørundgaardin karjatuvan ohi hän näki katosta nousevan savua
+ja säkeniä. Hän arveli Lauritsan itsensä ehkä olevan siellä ja astui
+tupaan.
+
+Lauritsan näöstä päättäen hän luuli arvanneensa oikein. Mutta he
+puhelivat kuluneesta huonosta kesästä sekä siitä, milloin karja
+voitaisiin siirtää tunturille tänä vuonna, metsästyksestä ja Lauritsan
+uudesta haukasta, joka istui lattialla siivet pörhöllään, ahmien niiden
+lintujen sisuksia, jotka paistuivat vartaassa tulen päällä. Lauritsa
+oli tullut katsomaan Ilmandsdalissa olevaa hevostarhaansa -- se kuului
+romahtaneen maahan, olivat eräät alvdølilaiset tienneet, jotka tulivat
+sieltä joku päivä sitten. Näin kului suurin osa iltaa. Viimein Simon
+sanoi:
+
+"Enpä oikein tiedä -- onko Ramborg sanonut sinulle mitään eräästä
+asiasta, josta me puhelimme tässä eräänä iltana?"
+
+Lauritsa vastasi hitaasti:
+
+"Minusta sinä olisit voinut puhua minulle ensin, Simon -- tiedäthän,
+minkämoisen vastauksen olisit saanut. Niin, niin -- kyllähän minä
+ymmärrän sen sattuneen sillä tapaa, että sinä tulit puhuneeksi tytölle
+ensin -- eikä se muuta asiaa. Olen iloinen kaupatessani lapseni kunnon
+miehen käsiin."
+
+Eikä siinä sitten ollut paljon muuta sanomista, tuumi Simon.
+Ihmeelliseltä kuitenkin tuntui, että hän, joka ei milloinkaan ollut
+ajatellut lähennellä ketään kunniallista neitoa tai rouvaa, oli nyt
+sitoutunut kunniansa kautta naimaan tytön, jota hän mieluummin olisi
+ollut vailla. Hän koetti kuitenkin selvitellä:
+
+"Ei asia ole aivan siten, Lauritsa, että minä olisin kosiskellut
+tytärtäsi sinun selkäsi takana -- pidin itseäni niin vanhana, etten
+luullut hänen käsittävän sitä muuksi kuin vanhoilta päiviltä perityksi
+veljeydeksi, että puhelin niin paljon hänen kanssaan. Ja jos minä sinun
+mielestäsi olen liian vanha hänelle, niin en ole kummeksiva sitä enkä
+antava sen rikkoa ystävyyttämme."
+
+"Kenetpä minä näkisin mieluummin poikanani kuin sinut, Simon!" sanoi
+Lauritsa. "Ja tahtoisin mielelläni itse naittaa Ramborgin. Tiedäthän
+kuka hänen naittajakseen tulisi sitten, kun minä olen poissa." Tämä
+oli ensimmäinen kerta, jolloin heidän keskensä viitattiin Erlend
+Nikulauksenpoikaan. "Vävyni on monessa suhteessa parempi mies kuin
+miksi häntä luulin tullessani ensin tuntemaan hänet. Mutta enpä tiedä,
+onko hän oikea mies päättämään viisaasti nuoren tytön naittamisesta. Ja
+minä olen huomannut, että Ramborg itse tätä kernaasti haluaa."
+
+"Niin hän nyt sanoo", vastasi Simon. "Mutta hän on melkein lapsi vielä.
+Enkä minä siis aio kiirehtiä, jos sinusta asian tulee jäädä lepäämään
+edelleen --"
+
+"Enkä minä", sanoi Lauritsa rypistäen hiukan kulmiaan, "aio tyrkyttää
+sinulle tytärtäni -- sitä sinun ei pidä uskoa."
+
+"_Sinun_ pitää uskoa", sanoi Simon nopeasti, "ettei koko Norjan maassa
+ole neitoa, jonka minä tahtoisin Ramborgia mieluummin. Mutta Lauritsa,
+minusta olisi liian suuri onni, jos minulle joutuisi niin kaunis ja
+nuori ja hyvä morsian, rikas ja suurisukuinen. Ja että saisin sinut
+appiukoksi", sanoi hän hiukan hämillään.
+
+Lauritsa hymyili hyvillään:
+
+"Kyllähän sinä tiedät, mitä minä sinusta ajattelen. Ja sinä olet
+hoitava minun lastani ja hänen omaisuuttaan siten, ettei meillä, hänen
+äidillään ja minulla, ole milloinkaan oleva syytä katua kauppaamme."
+
+"Sen minä lupaan Jumalan ja kaikkien pyhimysten nimessä", sanoi Simon.
+
+Ja he paiskasivat kättä. Simon muisti edellisen kerran, jolloin hän
+näin oli solminut liiton Lauritsan kanssa. Hänen sydämensä kutistui
+kokoon, ja siihen koski.
+
+Mutta Ramborg oli parempi naimakauppa kuin hän oli osannut odottaa.
+Lauritsan perintö jakautuisi vain kahden tyttären kesken. Ja hän
+oli pääsevä sen miehen pojaksi, jota hän aina oli kunnioittanut ja
+rakastanut eniten kaikista tuntemistaan. Ja Ramborg oli nuori ja
+suloinen ja terve.
+
+Ja luulisihan hänenkin, Simonin, vihdoin saaneen aikamiehen
+ymmärryksen. Jos hän oli kuvitellut sellaista, että saisi kerran
+leskenä sen, jota ei ollut saanut neitona -- Erlendin nautittua
+tämän naisen nuoruuden -- ynnä tusinan hänen kaltaisiaan poikapuolia
+kaupanpäälliseksi -- niin kyllä hänen veljensä silloin saivat julistaa
+hänet syyntakeettomaksi ja kykenemättömäksi hoitamaan asioitaan. Erlend
+oli elävä niin kauan kuin kivi kalliossa -- niin herrat aina elivät.
+
+Heistä tuli nyt siis langokset. He eivät olleet nähneet toisiaan tuon
+Oslossa vietetyn illan jälkeen. Mutta Erlendistä täytyi tuntua vielä
+vähemmän miellyttävältä muistella sitä.
+
+Hänestä oli tuleva Ramborgille hyvä mies, nuhteeton herra. Eikä hän
+kuitenkaan ollut aivan varma, eikö tuo lapsi ollut viekoitellut häntä
+satimeen.
+
+"Sinä naureskelet?" sanoi Lauritsa.
+
+"Nauroinko minä --? Muistin vain tässä hauskaa --"
+
+"Sinun pitää sanoa, mitä se oli, Simon -- jotta minäkin saan nauraa."
+
+Simon Andreksenpoika kiinnitti terävät, pienet silmänsä Lauritsaan.
+
+"Minä ajattelin -- naisia. Onkohan yhtään sellaista vaimoa, joka
+pitäisi arvossa miehen uskoa ja lakeja niin kuin me miehet keskenämme
+-- kun hän tai hänen etunsa hyötyisi syrjäyttämisestä. Halfrid,
+ensimmäinen vaimoni --. Tästä en ole tähän saakka puhunut yhdellekään
+ristinsielulle, Lauritsa Bjørgulfinpoika, enkä puhu siitä vastakaan.
+Hän oli niin hyvä ja hurskas ja oikeamielinen vaimo, että toista
+sen kaltaista tuskin on elänyt -- olenhan kertonut sinulle, mille
+kannalle hän asettui Arngjerdiin. Mutta huomatessamme, miten Sigridin
+laita oli, hän tahtoi piilottaa minun sisareni ja olla olevinaan itse
+raskaana sekä ottaa Sigridin lapsen omakseen. Näin meillä olisi ollut
+perillinen, lapsella olisi ollut turvattu asema, ja Sigrid olisi
+voinut jäädä meille tarvitsematta erota lapsestaan. En minä usko hänen
+ymmärtäneen, että se olisi ollut petos hänen omaa sukuaan vastaan --"
+
+Lauritsa sanoi vähän ajan kuluttua:
+
+"Sinä olisit voinut jäädä Mandvikiin silloin, sinä Simon --"
+
+"Olisin." Simon Darre naurahti katkerasti. "Ja ehkä yhtä hyvällä
+oikeudella kuin moni muu mies, joka elää maalla, jota hän kutsuu
+isiensä maaksi. Koska emme voi perustaa näissä asioissa muuhun kuin
+naistemme kunniaan --"
+
+Lauritsa pisti hupun haukan päähän ja nosti sen ranteellensa.
+
+"Tuo on outoa puhetta naimatuumissa kulkevan miehen suusta", sanoi hän
+hiljaa. Hänen äänessään tuntui vastenmielisyyden väre.
+
+"_Sinun_ tyttäristäsi ei kukaan ajattele sellaista", vastasi Simon.
+
+Lauritsa katsoi alas haukkaan ja raaputti sitä puikolla.
+
+"Eikö Kristiinastakaan?" kuiskasi hän.
+
+"Ei", vastasi Simon lujasti. "Ei hän tosin ole tehnyt kauniisti minua
+kohtaan, mutta en minä ole huomannut hänen milloinkaan valehdelleen.
+Hän sanoi avoimesti ja suoraan kohdanneensa toisen miehen, josta piti
+enemmän kuin minusta."
+
+"Entä kun sinä niin helposti päästit hänet menemään", kysyi Lauritsa
+hiljaa, "niin eikö se tapahtunut siksi että sinä olit -- kuullut huhuja
+-- hänestä?"
+
+"Ei", sanoi Simon yhä. "Minä en ollut kuullut mitään huhuja hänestä."
+
+       *       *       *       *       *
+
+Päätettiin pitää kihlajaiset samana kesänä ja häät pääsiäisen jälkeen
+seuraavana vuonna, Ramborgin täytettyä viisitoista vuotta.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kristiina ei ollut nähnyt kotiaan siitä päivästä asti, jolloin hän
+ratsasti sieltä morsiamena -- siitä oli kahdeksan vuotta. Nyt hän
+palasi suuren saattueen kera -- siihen kuului mies, Margret, viisi
+poikaa, lapsenhoitajia, neitoja, huoveja ja kuormahevosia. Lauritsa
+oli ratsastanut heitä vastaan; he tapasivat Dovrella. Kristiina ei
+enää ollut niin herkkä itkemään kuin nuoruudessaan, mutta nähdessään
+isänsä ratsastavan vastaan ja heidän kohdattuaan toisensa hän tarttui
+Lauritsan käteen ja suuteli sitä nöyrästi. Lauritsa hyppäsi heti alas
+hevosen selästä ja nosti tyttären syliinsä. Sitten hän tervehti kädestä
+Erlendiä, joka oli tehnyt kuten muut ja nyt tuli appeaan vastaan
+jalkaisin ja kunnioittavin elein.
+
+Seuraavana päivänä ilmestyi Simon Jørundgaardiin tapaamaan uusia
+sukulaisiaan. Gyrd Darre ja herra Geirmund Kruke olivat mukana, mutta
+heidän vaimonsa olivat jääneet Formoon. Simon tahtoi pitää häät omassa
+talossaan, ja naisilla oli kova kiire.
+
+Kohtaus sujui siten, että Simon ja Erlend tervehtivät toisiaan
+luontevasti ja vapaasti. Simon hillitsi itsensä, ja Erlend oli niin
+reima ja hilpeä, että saattoi luulla tämän jo unohtaneen, missä he
+olivat tavanneet toisensa viimeksi. Sen jälkeen Simon antoi kättä
+Kristiinalle. He olivat epävarmat, ja heidän katseensa yhtyivät
+silmänräpäykseksi.
+
+Kristiina ajatteli, että Simon oli rumentunut. Nuorena tämä oli
+sentään ollut aika kaunis, vaikka hän jo silloin oli paksunläntä
+ja lyhytkaulainen. Hänen raudanharmaat silmänsä olivat näyttäneet
+pieniltä täyteläisten luomien alla, suu oli ollut liian pieni ja
+hymykuopat liian isot lapsellisen pyöreissä kasvoissa. Mutta hänellä
+oli ollut terveempi ihonväri ja leveä, maidonvalkoinen otsa kauniin
+vaaleanruskean, kiharaisen tukan alla. Kiharat olivat jäljellä yhtä
+pähkinänruskeina ja sankkoina, mutta hänen kasvonsa olivat kauttaaltaan
+ruskeanpunaiset, silmien alla oli vakoja, ja posket olivat muodottoman
+paksut ja yhtyivät kaksoisleukaan. Ja hän oli lihonut vartaloltaankin
+-- saanut jo vatsaakin. Ei hän enää näyttänyt sellaiselta mieheltä,
+joka olisi viitsinyt ruveta sängynreunalle illalla kuiskaillakseen
+neitonsa kanssa. Kristiinan kävi sääli nuorta sisartaan; tämä oli niin
+terve ja viehkeä ja lapsellisen iloinen siitä, että pääsi naimisiin. Jo
+ensimmäisenä päivänä hän oli näyttänyt Kristiinalle myötäjäisarkkunsa
+sekä Simonin kihlat -- ja kertonut Sigrid Andreksentyttären sanoneen,
+että Formon häätuvan ylisillä oli vielä yksi kullattu arkkunen; siinä
+oli kaksitoista kallista huntua, ja hän oli saava sen mieheltään
+ensimmäisenä aamuna. Pikku raukka, hän ei tiennyt mitä avioliitto
+oli. Oli surku, että hän tunsi niin vähän tuota pikku sisartaan --
+Ramborg oli käynyt Husabyssä kaksi kertaa, mutta siellä hän oli aina
+tuittupäinen ja äksy -- hän ei voinut kärsiä Erlendiä eikä Margretia,
+joka oli jokseenkin samanikäinen kuin Ramborg.
+
+Simon muisti odottaneensa -- melkeinpä toivoneensa -- että Kristiina
+olisi ollut kuluneen näköinen saatuaan niin monta lasta. Mutta tämä
+uhkui nuoruutta ja terveyttä, kulki selkä suorana ja astui yhtä
+joustavasti kuin ennen, vaikka laskikin jalkansa vähän painavammin
+maahan. Hän oli komea äiti viiden kauniin pikkupojan keskellä.
+
+Hänellä oli yllään kotona tehty ruosteenruskea villapuku, jossa oli
+kankaaseenkudottuja tummansinisiä lintuja -- Simon muisti nuhjailleensa
+kangaspuiden ääressä Kristiinan kutoessa tätä kangasta.
+
+Syntyi hiukan levottomuutta, kun oli istuttava ruokapöytään
+ylistuvassa. Skule ja Ivar alkoivat huutaa, he tahtoivat istua äitinsä
+ja hoitajan välissä, kuten olivat tottuneet kotona. Lauritsan mielestä
+ei sopinut, että Ramborg istuisi kauempana kuin sisaren palveluspiika
+ja pikkulapset -- ja niin hän pyysi tyttärensä viereensä pöydän päähän,
+koska tämä niin pian oli lähtevä kodista.
+
+Pikku Husabyn naskalit olivat levottomia eivätkä näyttäneet oikeille
+pöytätavoille opetetuilta. Ei ollut ehditty pitkällekään ateriassa,
+kun pieni vaalea poika sukelsi pöydän alle ja ilmestyi näkyviin penkin
+laidasta Simonin polven luota.
+
+"Saanko minä katsoa tuota kaunista tuppea, joka riippuu sinun vyössäsi,
+sukulaismies", sanoi poika hitaasti ja arvokkaasti Simonille. Hän
+oli huomannut Simonin suuren hopeahelaisen tupen, jossa säilytettiin
+lusikkaa ja kahta veistä.
+
+"Saat kyllä, sukulaismies. Mikä sinun nimesi on?"
+
+"Minä olen Gaute Erlendinpoika." Hän laski läskipalan kädestään Simonin
+hopeanharmaalle flaamilaiselle verkamekolle, veti veitsen tupesta ja
+katsoi sitä tarkkaan. Sitten hän otti sen veitsen, jolla Simon söi,
+sekä lusikan, asetti ne kaikki paikoilleen ja katsoi miltä se näytti,
+kun nyt koko tuppi oli täysi. Hän oli hyvin totinen, ja hänen naamansa
+ja kätensä kiilsivät. Simon katsoi hymyillen noita pieniä, kauniita,
+innokkaita kasvoja.
+
+Samassa olivat kaksi vanhintakin miesten puolella, ja kaksoset
+pyörähtivät lattialle alkaen peuhata siellä ihmisten jaloissa -- kunnes
+tulivat esiin ja juoksivat koirien luokse uunin kupeelle. Ruokarauhaa
+ei tahtonut oikein syntyä. Äiti ja isä kyllä kieltelivät lapsiaan ja
+komensivat istumaan kauniisti paikallaan, mutta lapset eivät ottaneet
+totellakseen, vanhemmat nauroivat heille samalla koko ajan eivätkä
+näyttäneet olevan paljon milläänkään heidän aikaansaamastaan melusta --
+eivät sittenkään, vaikka Lauritsa jokseenkin terävällä äänellä käski
+erään miehistä viemään penikat alempaan tupaan, jotta saattaisi kuulla
+oman äänensä ylhäällä.
+
+Husabyläisten piti nukkua ylisparvessa, ja aterian jälkeen, kun oli
+kannettu miehille lisää juomaa, vei Kristiina palvelusneitoineen
+lapset soppeen riisuakseen heidän yltään vaatteet. Nämä olivat
+tahrineet itsensä niin pahoin, että äiti tahtoi pestä heidät puhtaiksi
+ensin. Mutta pojat eivät olisi tahtoneet tulla puhtaiksi, ja isommat
+räiskyttivät vettä, ja kaikki juoksentelivat ympäri huonetta aina kun
+jokin vaatekappale oli saatu siepatuksi heidän yltään. Lopulta he
+kuitenkin kaikki olivat toisessa sängyssä, mutta siellä he jatkoivat
+elämöimistä, töykkivät toisiaan, nauroivat ja huusivat, ja pielukset
+ja kuvakankaat ja raidit lentelivät sinne ja tänne niin että pölisi ja
+koko tupa tuoksui heinältä. Kristiina nauroi ja sanoi, että nämä olivat
+niin villejä siksi, että olivat vieraassa paikassa.
+
+Ramborg seurasi sulhastaan ulos ja saattoi tätä vähän matkaa aitoviertä
+kevätyön hämyssä. Gyrd ja Geirmund olivat ratsastaneet pois edeltäpäin,
+ja Simon aikoi nyt sanoa hyvästit Ramborgille. Hänellä oli jo toinen
+jalka jalustimessa, kun hän äkkiä kääntyikin neitoon päin, otti tämän
+syliinsä ja pusersi tuota hentoa lasta niin että tämä äännähti hiljaa
+ja onnellisena.
+
+"Jumala siunatkoon sinua, Ramborgini -- olet niin hieno ja hempeä --
+liian hieno ja kaunis minulle", mutisi hän tytön liehuviin kiharoihin.
+
+Ramborg katseli yhä Simonia tämän ratsastaessa pois utuiseen kuutamoon.
+Hän hieroi käsivarttaan -- Simon oli ottanut siitä niin rajusti kiinni,
+että se oli hellä. Ilosta huumautuneena hän ajatteli, että nyt oli
+vain enää kolme vuorokautta siihen, kun hän joutuisi naimisiin Simonin
+kanssa.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Lauritsa seisoi Kristiinan kanssa lasten sängyn vieressä ja katsoi
+miten Kristiina asetteli nuo ihmisenalut sievästi vierekkäin. Vanhimmat
+olivat jo isoja poikia, joilla oli laihat ruumiit ja hoikat, mehuttomat
+raajat, mutta molemmat pienet olivat pyöreitä ja rusottavia, niiden
+iho oli taipeilla ja nivelpaikat kuopilla. Kaunis näky oli hänestä
+tämä, kun lapset makasivat siinä niin punaisina ja kuumissaan, paksu
+tukka hiestä märkänä, huokaillen hiljaa unissaan. He olivat terveitä,
+kauniita lapsia, mutta hän ei ollut eläessään nähnyt niin huonosti
+kasvatettuja vesoja kuin hänen tyttärensä pojat olivat. Oli hyvä,
+etteivät Simonin sisar ja veljenvaimo olleet täällä tänä iltana. Mutta
+ei hän kuitenkaan ruvennut tässä saarnaamaan lapsenkasvatuksesta.
+Lauritsa huokasi hiukan ja teki ristinmerkin noiden pienten päiden
+päällä.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Sitten vietti Simon Andreksenpoika häät Ramborg Lauritsantyttären
+kanssa, ja ne olivat kaikin puolin kauniit ja komeat. Morsian ja
+sulhanen näyttivät iloisilta, ja monen mielestä Ramborg oli viehkeämpi
+juhlapäivänään kuin mitä sisar oli ollut -- ei niin kuvankaunis kuin
+Kristiina, mutta paljon iloisempi ja hellempi; jokainen saattoi nähdä
+tämän morsiamen kirkkaista, viattomista silmistä, että hän kantoi
+Gjeslingin suvun kultaista kruunua täydellä kunnialla.
+
+Ja iloisena ja ylpeänä hän istui hiukset ylös solmittuina selkätuolissa
+morsiusvuoteensa vieressä, kun vieraat seuraavana aamuna tulivat nuoren
+parin luokse. Nauraen ja vallattomasti pilaillen he näkivät Simonin
+käärivän hunnun nuoren vaimonsa päähän. Tervehdyshuudot ja aseenkalske
+kohosivat kattoon Ramborgin noustessa seisomaan ja ojentaessa
+miehelleen kätensä suorana ja punaposkisena, valkoinen huntu päässä.
+
+Ei sattunut usein, että kaksi saman paikkakunnan isoisten lasta
+joutui naimisiin keskenään -- kun piti tarkastaa suku juuria myöten,
+huomattiin usein esteeksi liian läheinen sukulaisuus. Kaikki pitivät
+sen vuoksi näitä häitä suurena ilojuhlana.
+
+
+
+
+VI
+
+
+Seikka, joka paikalla pisti Kristiinan silmään kotona, oli, että kaikki
+vanhat ukonpäät, jotka olivat olleet katonnurkkauksissa rakennuksen
+päädyssä, olivat poissa. Sijaan oli tullut lehti- ja lintukoristeita,
+ja uutisaitan katolle kullattu tuuliviiri. Pirtin vanhat peräistuimen
+pielipuut olivat myös vaihtuneet uusiin. Vanhat olivat olleet veistetyt
+miehen muotoon; ne olivat tosin olleet rumat, mutta olivat olleet
+paikallaan niin kauan kuin talo oli seisonut, ja ne oli voideltu
+rasvalla ja hierottu öljyllä juhla-aikoina. Uusiin pielipuihin oli isä
+veistänyt kaksi miestä, joilla oli ristinmerkki kypärässä ja kilvessä.
+Ne eivät kuvanneet Pyhää Olavia itseään, sanoi Lauritsa, sillä hänestä
+oli sopimatonta, että syntinen ihminen piti pyhimysten kuvia luonaan
+muuhun tarkoitukseen kuin rukoiltavaksi -- mutta ne voivat vaikka
+merkitä kahta ristisoturia. Kaikki vanhat puukoristukset oli Lauritsa
+itse pilkkonut kappaleiksi ja polttanut -- rengit eivät saaneet puuttua
+siihen. Nämä saivat töintuskin kantaa ruokaa suurelle kivelle Jørundin
+kummulle juhlapyhä-iltoina -- Lauritsasta olisi ollut kovasti sääli
+riistää tätä antia muinaiskummun vainajalta, joka oli tottunut saamaan
+sen koko ajan kun tässä talossa oli ihmisiä ollut. Hän oli kuollut
+aikoja ennen kuin kristinusko tuli Norjaan, joten ei ollut hänen
+syynsä, että hän oli pakana.
+
+Ihmiset eivät katsoneet oikein suopein silmin Lauritsa Bjørgulfinpojan
+uudistushommia. Kyllähän hänen sopi, jolla oli varaa ostaa itselleen
+turva toiselta taholta. Se näkyi olevan yhtä tehokas, sillä häntä
+seurasi töissään sama onni kuin ennen. Mutta arvella saattoi, eivätkö
+nuo manalaiset kerran kostaisi puolestaan, kun kartanoon tulisi
+vähemmän hurskas isäntä, joka ei olisi yhtä avarakätinen kirkon
+tarpeita kohtaan. Pieneläjistä oli huokeampaa antaa pakanavainajille
+se, mitä nämä olivat tottuneet saamaan, kuin ryhtyä taistelemaan näitä
+vastaan turvautuen pappeihin.
+
+Oli muuten epävarmaa, miten Jørundgaardin ja pappilan välisen
+ystävyyden oli käyvä kerran Sira Eirikin kuoltua. Pappi oli käynyt
+vanhaksi ja raihnaaksi, joten hänen oli täytynyt ottaa apupappi. Hän
+oli ensin puhunut piispalle tyttärensä pojasta, Bentein Joninpojasta
+-- mutta Lauritsallakin oli ollut puhuttavaa piispalle, joka oli hänen
+vanha ystävänsä. Ihmisistä tuo oli liian vaativaista. Kenties oli tuo
+nuori pappi saattanut olla liian lähentelevä Kristiina Lauritsantytärtä
+kohtaan kerran ja säikäyttänyt tytön -- mutta olihan hyvinkin
+mahdollista, että Kristiina oli itse aiheuttanut miehen hävyttömyyden.
+Olihan myöhemmin nähty, ettei hän ollut niin kaino kuin oli olevinaan.
+Mutta Lauritsa oli kaiken ikänsä uskonut tyttärestään liian hyvää ja
+kantanut häntä käsillään kuin pyhimyslipasta.
+
+Sen jälkeen oli jonkin aikaa vallinnut viileä suhde Sira Eirikin ja
+Lauritsan välillä. Mutta sitten tuli Sira Solmund, ja hän joutui heti
+riitaan seurakuntapapin kanssa siitä, kuuluiko eräs maapalsta kirkolle
+vai oliko se Eirikin yksityisomaisuutta. Lauritsa oli koko paikkakunnan
+miehisestä väestä parhaiten selvillä monen miespolven aikaisista
+maankaupoista ja sen sellaisesta, ja hänen todistuksensa ratkaisi
+riidan. Tämän jälkeen ei hän ollut Sira Solmundin ystävä; mutta Sira
+Eirik ja Audun, tuo vanha teini, melkein asuivat Jørundgaardissa; he
+kävivät siellä joka päivä pakinoimassa Lauritsan kanssa valittaen
+kaikkia uuden papin vääryyksiä ja vehkeitä, ja heitä kestittiin kuin
+piispoja.
+
+Kristiina oli kuullut näistä asioista Borgar Trondinpojalta; tämä oli
+saanut itselleen vaimon Trøndelagenista ja käynyt usein tervehtimässä
+Kristiinaa Husabyssä. Trond Gjesling oli kuollut muutama vuosi sitten;
+sitä ei surrut kukaan, sillä hän oli aina ollut kuin muukalainen
+tuossa vanhassa suvussa -- saita, tyly ja sairaalloinen. Lauritsa
+oli ainoa, joka jaksoi sietää Trondia, sillä hän surkutteli lankoaan
+ja vielä enemmän Gudridia, tämän vaimoa. He olivat nyt kumpikin
+kuolleet, ja kaikki Trondin neljä poikaa asuivat yhdessä kotona; he
+olivat reippaita, toimeliaita ja kauniita nuoria miehiä, ja he olivat
+hyvässä huudossa. Heidän ja heidän tätinsä miehen välillä vallitsi luja
+ystävyys -- Lauritsa ratsasti Sundbuhun pari kertaa vuodessa ja otti
+osaa heidän metsästysmatkoihinsa länsitunturilla. Mutta Borgar sanoi,
+että Lauritsa ja Ragnfrid kiusasivat itseään aivan luonnottomalla
+parannuksenteolla ja hartaudella. "Vettä hän lappaa itseensä paastoina,
+mutta ei puhu enää olutkulhojen ääressä yhtä sydämelliseen tapaan kuin
+ennen", oli Borgar sanonut. Kukaan ei käsittänyt Lauritsaa -- olihan
+aivan mahdotonta ajatella hänen sovittavan jotakin salaista syntiä;
+mikäli tiedettiin, hän oli elänyt niin kristillisesti kuin ajatella voi.
+
+Syvällä Kristiinan sydämessä kierteli aavistus siitä, miksi isä
+pyrki pääsemään yhä lähemmä Jumalaa. Mutta hän ei uskaltanut katsoa
+aavistustaan silmästä silmään.
+
+Hän ei tahtonut tunnustaa näkevänsä, miten muuttunut isä oli. Isä ei
+ollut niin pahasti vanhentunut: hän oli pysynyt hoikkana ja liikkui
+ryhdikkäästi ja kauniisti. Hiukset olivat kovasti harmaantuneet, mutta
+se ei pistänyt silmään erikoisesti, hän kun oli aina ollut vaalea. Ja
+sittenkin -- sittenkin väikkyi Kristiinan mielessä muisto nuoresta,
+häikäisevän kauniista miehestä -- hän muisti isän poskien raikkaan
+pyöreyden pitkänsoikeissa kasvoissa ihon heleän punan päivetyksen
+ohella, hänen punaisen, mehevän suunsa syvine pielineen. Hänen jäntevä
+ruumiinsa oli nyt kuivunut pelkiksi niveliksi ja jänteiksi, kasvot
+olivat niin ruskeat ja kovat kuin puuhun veistetyt, posket litteät ja
+laihat, päättyen kummallakin puolen suuta jännesäkeisiin. Mutta eihän
+hän ollutkaan enää mikään nuori mies -- joskaan ei peräti vanhakaan.
+
+Hiljainen, miettivä ja harkitseva hän oli ollut aina, ja Kristiina
+tiesi hänen lapsuudestaan asti seuranneen kristinuskon käskyjä,
+tahtoneen tuntea messut ja rukoukset latinankielellä sekä pitäneen
+kirkkoa sinä paikkana, joka oli hänen suurin ilonsa. Mutta kaikki
+olivat tunteneet, että tuon hiljaisen miehen mielessä asui vankka ja
+tyyni elämän-uskallus ja ilo. Nyt tuntui siltä kuin hänestä olisi
+häipynyt jotakin pois.
+
+Kristiina ei ollut kotiin palattuaan nähnyt häntä juovuksissa kuin
+yhden ainoan kerran -- eräänä iltana Formon häissä. Siellä hän oli
+hoiperrellut hiukan ja puhunut sammaltaen, mutta ei ollut ollut
+erittäin hilpeä. Kristiina muisti lapsuudestaan -- juhla-aikojen ja
+pitojen suurista juomingeista -- miten isä oli nauranut täyttä kurkkua
+ja läimäytellyt reisiään jokaisesta sukkelasta sanasta, koettanut
+voimiaan jokaista ruumiinvoimistaan kuulua miestä vastaan, ajanut
+kilpaa hevosilla ja pyörähtänyt tanssiin; mutta hän nauroi aina
+itse eniten epävarmalle astunnalleen, jakeli rentonaan lahjoja ja
+säteili hyvänsuopuutta ja ystävällisyyttä kaikkia kohtaan. Kristiina
+ymmärsi isänsä tarvitsevan suurta huumausta alituisen työnteon,
+ankarien paastojen ja hiljaisen kotielämänsä vaihteeksi, jossa hän oli
+lähimpiensä paras ystävä ja tuki.
+
+Kristiina tunsi myös, ettei hänen omalla miehellään ollut milloinkaan
+halua juoda juopumiseen asti, mutta toisaalta Erlend hillitsi itseään
+niin vähän ollessaan selvä ja seurasi aina päähänpistojaan, pohtimatta
+tekikö oikein vai väärin tai piittaamatta siitä, mitä ihmiset pitivät
+hyviin tapoihin ja ymmärtäväiseen elämään kuuluvana. Erlend oli
+kohtuullisin kaikista Kristiinan tuntemista miehistä väkevien juomien
+nauttimisessa, -- hän joi sammuttaakseen janonsa tai sitten seuran
+vuoksi, mutta ei erikoisesti välittänyt juomisesta.
+
+Lauritsa Bjørgulfinpoikaa ei enää nähty yhtä ilosydämisenä oluen
+ääressä. Hänessä ei ollut enää sitä, minkä olisi tarvinnut purkautua
+humalassa. Hänen mieleensä ei ollut milloinkaan juolahtanut hukuttaa
+surujaan juopotteluun, eikä hän turvautunut siihen nytkään -- hänen
+mielestään tuli miehen istua juomapöytään ilonsa aikana.
+
+Suruineen hän oli paennut toisaanne. Tyttären mieleen oli juuttunut
+unohtumattomaksi muuan kuva, muisto isästä sinä yönä, jona kirkko
+paloi. Lauritsa oli seisonut ristiinnaulitun kuvan alla, jonka oli
+pelastanut kirkosta, seisonut pidellen siitä ja nojannut siihen.
+Selvittämättä itselleen asiaa Kristiina aavisti, että pelko hänen ja
+hänen lastensa tulevaisuudesta sen miehen rinnalla, jonka hän oli
+valinnut, sekä tunne omasta voimattomuudestaan asiaan nähden oli eräs
+niistä syistä, jotka olivat muuttaneet Lauritsan luonnon.
+
+Tämä tieto jäyti salaa Kristiinan sydäntä. Ja hän oli tullut kotiin
+väsyneenä viimeisen talven levottomuuteen ja kevytmielisyyteen,
+jolla hän oli suhtautunut Erlendin huolettomuuteen. Hän tiesi tämän
+parantumattomaksi tuhlariksi, kykenemättömäksi hoitamaan taloa; talo
+hupeni hitaasti, mutta herkeämättä. Yhtä ja toista hän oli saanut
+Erlendin järjestämään hänen ja Sira Eirikin neuvojen mukaan -- mutta
+hän ei jaksanut jauhaa miehelleen alati samaa. Hän oli niin väsynyt
+taistelemaan kaikkea vastaan ympärillään ja omassa mielessään. Mutta
+hän oli sellainen, että häntä kulutti ja ahdisti myös suruttomuus.
+
+Hän oli odottanut löytävänsä lapsuutensa rauhan kotona isänsä huomassa.
+
+Hän tunsi itsensä kovin epävarmaksi. Erlendillä oli hyvät tulot
+uudesta toimestaan, mutta hän esiintyi niin komeasti, piti semmoisia
+palvelijalaumoja ja saattojoukkoja ettei määrää. Ja sitten hän oli
+alkanut sulkea Kristiinan kaiken sen ulkopuolelle elämässään, joka ei
+liittynyt heidän lähimpään yhteiseen piiriinsä. Kristiina ymmärsi,
+ettei Erlend tahtonut tielleen hänen valvovaa silmäänsä. Miesten kanssa
+Erlend puhui vapaasti kaikesta, mitä oli nähnyt ja kokenut pohjoisessa
+-- Kristiinalle hän ei maininnut siitä koskaan. Ja oli muitakin
+asioita. Erlend oli tavannut Ingebjørg-rouvan, kuninkaan äidin, ja
+herra Knut Porsen eräitä kertoja viime vuosina; oli sattunut niin,
+ettei Kristiinan milloinkaan ollut sopinut olla mukana silloin. Herra
+Knut oli nyt Tanskan herttua, ja Haakon-kuninkaan tytär oli solminut
+hänen kanssaan avioliiton. Se oli herättänyt katkeraa suuttumusta
+monessa Norjan miehessä; häntä vastaan oli ryhdytty keinoihin, joita
+Kristiina ei ymmärtänyt. Ja Bergenin piispa oli lähettänyt salaa
+muutamia arkkuja Husabyhyn; ne olivat nyt tulossa Margygrenillä ja
+laiva odotti Niemen luona. Erlend oli saanut joitakin tietoja ja aikoi
+lähteä Tanskaan kesemmällä. Erlend tahtoi välttämättä Kristiinaa
+mukaansa -- mutta tämä pani vastaan. Kristiina käsitti Erlendin
+liikkuvan noiden valtiaiden parissa vertaisen ja kalliin sukulaisen
+tavoin, ja häntä pelotti; oli turvatonta olla niin varomattoman miehen
+matkassa. Hän ei uskaltanut lähteä mukaan -- ei hän olisi voinut neuvoa
+Erlendiä kuitenkaan missään asiassa siellä eikä hän tahtonut joutua
+ihmisten pariin, joiden seurassa hän, tasainen talonemäntä, kenties
+olisi käyttäytynyt kömpelösti. Ja sitten hän pelkäsi merta -- meritauti
+kummitteli hänen mielessään kovinta synnytystäkin kamalampana.
+
+Hän eli siis kotona Jørundgaardissa ahdistavan levottomuuden vallassa.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Eräänä päivänä oli Kristiina isänsä kanssa Skjennessä. Ja hän oli
+taas nähnyt sen ihmeellisen kalleuden, joka siinä kartanossa oli. Se
+oli puhtaimmasta kullasta valmistettu kannus, painava ja muodoltaan
+vanhanaikainen, kummallisia koukeroita täynnä. Kristiina tiesi, samoin
+kuin muutkin kylän lapset, mistä se oli peräisin.
+
+Ensi aikoina Pyhän Olavin tuotua kristinuskon laaksoon oli kaunis
+Audhild, Skjennen tytär, loitsittu vuoreen. Kylän ihmiset veivät
+kirkonkellon tunturille ja soittivat sillä neitoa takaisin, -- ja tämä
+tuli kolmantena iltana yli kedon, kauttaaltaan kullalla koristettuna ja
+säihkyen kuin tähti. Mutta samassa köysi katkesi, kello vieri rinnettä
+alas, ja Audhildin täytyi palata vuoreen.
+
+Mutta vuosien kuluttua tuli eräänä yönä kaksitoista soturia papin
+luo, joka oli ensimmäinen pappi Silissä. Heillä oli kultakypärät ja
+hopeahaarniskat ja he ajoivat vaskenkarvaisilla oriilla. Tulijat
+olivat Audhildin ja vuorenkuninkaan lapsia, ja he olivat tulleet
+pyytämään, että heidän äitinsä saisi kristilliset hautajaiset sekä
+haudan vihittyyn maahan. Hän oli koettanut ylläpitää uskoaan ja kirkon
+pyhäpäiviä vuoressa ja pyytänyt hyvin hartaasti heitä viemään tämän
+sanan. Mutta pappi kielsi -- ja kerrottiin, ettei hänellä sitten
+itsellään ollut rauhaa haudassa tuon kieltonsa jälkeen, vaan että
+hänen syksyisinä öinä kuultiin kulkevan lehdossa pohjoispuolella
+kirkon itkien ja kovuuttaan katuen. Samana yönä olivat Audhildin pojat
+näyttäytyneet Skjennessä tuoden äitinsä tervehdyksen tämän iäkkäille
+vanhemmille. Seuraavana aamuna löytyi kultainen kannus pihalta. Eikä
+vuoren väki unohtanut senkään jälkeen sukulaisuuttaan Skjennen-miehiin,
+sillä näitä suosi aina ihmeellinen onni tunturilla.
+
+Lauritsa sanoi tyttärelleen, heidän ratsastaessaan kotiin kesäyönä:
+
+"Audhildin pojat olivat lukeneet papille kristilliset rukoukset, jotka
+he olivat oppineet äidiltään. Jumalan nimeä ja Jeesuksen nimeä he eivät
+kuulu lausuneen, vaan lukeneen isämeidän-rukouksen ja credon näin: minä
+uskon kaikkivaltiaaseen, minä uskon ainosyntyiseen poikaan, minä uskon
+väkevään henkeen. Ja sitten: terve sinä, siunattu vaimojen joukossa --
+siunattu olkoon sinun hedelmäsi, maailman lohdutus --"
+
+Kristiina katsoi arasti isän laihoihin, ahavoituneisiin kasvoihin.
+Kesäyön valossa ne näyttivät niin surujen ja mietteiden runtelemilta,
+ettei hän muistanut vielä milloinkaan niitä sellaisina nähneensä.
+
+"Tätä te ette ole ennen kertonut minulle", sanoi Kristiina hiljaa.
+
+"Enkö ole! Lienen ajatellut, että sinä voisit joutua siitä raskaampien
+ajatusten valtaan kuin mitä olisit jaksanut iälläsi kantaa. Sira Eirik
+sanoo Pyhän apostoli Paavalin kirjoittaneen, ettei miessuku yksin
+huokaile tuskassa --"
+
+Eräänä päivänä istui Kristiina neuloen ylistuvan portaiden korkeimmalla
+askelmalla Simonin saapuessa ratsastaen kartanoon; Simon pysähdytti
+hevosensa sille kohtaa parven alla, missä Kristiina istui, huomaamatta
+tätä. Vanhemmat tulivat ulos. Simon ei sanonut joutavansa nousta
+hevosen selästä, Ramborg oli vain lähettänyt hänet kysymään, koska
+hänen matkansa sattui tänne päin -- että ei kai sitä lammasta, joka oli
+Ramborgin nimikko, ollut lähetetty tunturille, hän tahtoi sen luokseen.
+
+Kristiina kuuli isänsä raapivan päätään. Ramborgin lammas, tuota
+niinkö --? Hän nauroi harmissaan. Sepä paha, hän oli toivonut
+tyttärensä unohtaneen sen. Sillä hän oli antanut kahdelle vanhimmalle
+tyttärenpojalleen pienen käsikirveen kummallekin, ja ihan ensi töikseen
+olivat nämä lyöneet niillä hengiltä Ramborgin lampaan.
+
+Simon naurahti: "Nuo Husabyn pojat ovat aika hurjimuksia."
+
+Kristiina juoksi alas portaita, irrotti hopeasakset vitjavyöstä ja
+sanoi:
+
+"Voit antaa tämän Ramborgille korvaukseksi siitä, että minun poikani
+löivät hengiltä hänen lampaansa -- tiedän hänen toivoneen tätä lapsesta
+asti. Ja älköön kukaan sanoko, että minun poikani --", hän oli puhunut
+kiihkeästi, mutta vaikeni sitten äkkiä. Hän oli nähnyt vanhempiensa
+kasvot -- nämä katsoivat häneen paheksuen ja ihmeissään.
+
+Simon ei ottanut saksia, vaan näytti olevan hämillään. Silloin hän
+huomasi Bjørgulfin, ratsasti hänen luokseen, kumartui alas ja nosti
+poikasen eteensä satulaan:
+
+"Vai rosvoat sinä täällä meidän karjaamme, senkin -- nyt sinä olet
+minun vankini, ja huomenna saavat sinun vanhempasi tulla meille
+sopimaan lunnaista --"
+
+Näin sanottuaan hän huusi nauraen hyvästit ja ratsasti pois vieden
+kerallaan pojan, joka potki ja nauroi hänen sylissään. Simon oli
+parasta ystävää Erlendin poikien kanssa; Kristiina muisti kaikkien
+lasten suosineen Simonia; hänen pikkusisarensa olivat aivan rakastaneet
+häntä. Ja hän tunsi omituista karsautta siitä, että Simon piti niin
+lapsista ja osasi niin hyvin leikkiä heidän kanssaan, kun taas hänen
+oma miehensä tuskin milloinkaan viitsi kuunnella lasten loruja.
+
+Toisena päivänä heidän ollessaan Formossa huomasi hän muuten, ettei
+Simon ollut saanut kiitosta vaimoltaan siitä, että oli tuonut tämän
+pikku vieraan muassaan.
+
+"Eihän sitä voi vaatiakaan, että Ramborg välittäisi lapsista, vastahan
+hän on lapsi itsekin", sanoi Ragnfrid. "Kyllä hän muuttuu, kun
+vanhenee."
+
+"Kyllä kai." Simon ja hänen anoppinsa vaihtoivat katseet ja aivan
+pienoisen hymyn. No niin, ajatteli Kristiina -- johan häistä olikin
+kohta kulunut kaksi kuukautta.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kristiinan nykyisestä kärsimättömyydestä ja rauhattomuudesta johtui,
+että hänen huono tuulensa usein purkautui Erlendiin. Erlend viihtyi
+ja oleili vaimonsa isien kartanossa kuin ainakin rehti mies. Hän
+oli hyvissä väleissä Ragnfridin kanssa eikä salannut sitä, että hän
+piti syvästi apestaan, ja Lauritsakin tuntui pitävän vävystään.
+Mutta Kristiina oli nyt niin arassa ja herkässä mielentilassa, että
+tunsi isänsä hyvyyteen Erlendiä kohtaan kätkeytyvän hivenen säälivää
+hellyyttä, jota Lauritsa aina oli osoittanut sellaisia kohtaan, jotka
+hänen mielestään eivät olleet oikein taitavia elämässä. Mutta toista
+vävyään, Simonia, hän kohteli ystävänään ja toverinaan. Ja vaikka
+Erlend iän puolesta oli paljon lähempänä appeaan, kutsuivat Simon ja
+Lauritsa toisiansa sinuiksi, mutta siitä asti, kun Erlend oli tullut
+Kristiinan kihlatuksi, oli Lauritsa sanonut vävyään sinuksi ja Erlend
+oli appeaan teititellyt. Eikä Lauritsa ollut milloinkaan koettanut
+korjata tätä.
+
+Myös Simon ja Erlend olivat hyvät ystävät tavatessaan, mutta eivät
+hakeneet toistensa seuraa. Kristiina ei päässyt vapaaksi salaisesta
+arkuuden tunteesta Simon Darrea kohtaan -- osaksi sen vuoksi, mitä tämä
+tiesi hänestä, mutta vielä enemmän siksi, että Simon oli selvinnyt
+kunnialla sillä kertaa, jolloin Erlend joutui häpeään. Ja häntä
+raivostutti se, että Erlend näytti voineen jo senkin unohtaa. Eikä
+hän jaksanut olla aina sopuisa miestään kohtaan. Jos Erlend oli sillä
+tuulella, että kantoi hänen ärtyisyytensä sopuisin ja lempein mielin,
+ärsytti Kristiinaa se, ettei hän välittänyt hänen sanoistaan. Toisen
+kerran saattoi sattua, että Erlendin kärsivällisyys loppui ja hän
+suuttui, mutta silloin Kristiina vastasi purevasti ja kylmästi.
+
+Muutamana iltana istuttiin Jørundgaardin pirtissä. Lauritsa viihtyi
+edelleen parhaiten tässä rakennuksessa, varsinkin sateella ja
+painostavalla säällä, kuten tänään, sillä isossa tuvassa ylisparvella
+oli lattea katto ja uuninsavu kävi kiusalliseksi; pirtissä sitä vastoin
+ajautui savu harjan alle lakeen silloinkin, kun täytyi sulkea räppänä
+ilman tähden.
+
+Kristiina istui lieden ääressä neuloen; hän oli pahalla päällä ja
+ikävissään. Häntä vastapäätä torkkui Margret neulomuksensa ääressä
+haukotellen vähän väliä; lapset melusivat ja reuhasivat tuvassa.
+Ragnfrid oli Formossa ja enin palvelusväki oli poissa. Lauritsa istui
+pöydän päässä peräistuimellaan ja Erlend ulkopenkin päässä, heidän
+välillään oli shakkilauta ja he muuttelivat nappuloita ääneti ja
+harkiten. Kerran, kun Ivar ja Skule olivat repiä koiranpennun kahdeksi
+kappaleeksi, nousi Lauritsa paikaltaan ja pelasti vinkuvan eläinraiskan
+heidän kynsistään; hän ei virkkanut mitään, vaan istuutui takaisin
+pelin ääreen koira sylissään.
+
+Kristiina meni heidän luokseen ja jäi katsomaan leikkiä käsi miehensä
+olalla. Erlend oli paljon huonompi pelaaja kuin hänen appensa ja hän
+hävisi useimmiten heidän istuessaan laudan ääressä iltaisin; mutta hän
+tyytyi osaansa hiljaa ja tyynesti. Tänä iltana hän pelasi erittäin
+huonosti. Kirstiina moitti häntä siitä -- ei varsin leppeästi ja
+herttaisesti. Silloin sanoi Lauritsa viimein hiukan tylysti:
+
+"Ei suinkaan Erlend voi pitää ajatuksiaan koossa, kun sinä seisot
+siinä hätistäen häntä. Mitä sinä tahdot, Kristiina -- ethän sinä ole
+milloinkaan ymmärtänyt lautapeliä!"
+
+"Enhän minä teidän mielestänne ymmärrä mitään --"
+
+"Ainakaan yhtä asiaa sinä et näy ymmärtävän", sanoi Lauritsa terävästi,
+"ja se on se, miten vaimon tulee puhua miehelleen. Olisi parempi, jos
+menisit hillitsemään vekaroitasi -- nehän pitävät pahempaa meteliä kuin
+tapaninajajat --"
+
+Kristiina meni, asetti lapsensa riviin penkille ja istuutui itse heidän
+luokseen.
+
+"Olkaa hiljaa, poikani", hän sanoi, "isoisä ei tahdo, että te leikitte
+ja pidätte elämää sisällä."
+
+Lauritsa katsoi tyttäreensä, mutta oli vaiti. Vähän ajan kuluttua
+tulivat hoitajanaiset sisään, ja Kristiina, nämä ja Margret lähtivät
+panemaan lapsia levolle. Erlend sanoi jäätyään kahden kesken appivaarin
+kanssa:
+
+"Minä toivoisin, appi, ettette te nuhtelisi Kristiinaa siten. Jos hän
+välttämättä tahtoo näykkiä minua huonolla tuulella ollessaan, niin --
+neuvominen on turhaa, eikä hän kärsi, että kukaan sanoo sanaakaan hänen
+lapsistaan --"
+
+"Entäs sinä", kysyi Lauritsa, "aiotko sinä kärsiä, että poikasi
+kasvavat kurittomuudessa? Ja missä ne naiset lentelevät, joiden tulee
+hoitaa ja vahtia lapsia?"
+
+"Eivätköhän ne liene miestentuvassa", sanoi Erlend nauraen ja
+oikaisihe. "Mutta minä en vain uskalla sanoa sanaakaan Kristiinalle
+hänen palveluspiioistaan -- muuten hän suuttuu silmittömästi ja minä
+saan kuulla, ettemme me ole olleet kumpainenkaan mitään esikuvia --"
+
+       *       *       *       *       *
+
+Seuraavana päivänä Kristiina kulki kartanon eteläpuolella olevan niityn
+reunaa mansikoita poimien; silloin hänen isänsä huusi häntä pajan
+ovelta pyytäen häntä tulemaan luokseen.
+
+Kristiina meni vähän vastahakoisesti. Nyt oli kai Naakkve taas tehnyt
+jotakin pahaa -- aamulla hän oli jättänyt auki erään veräjän, ja
+kotilehmät olivat menneet viljapeltoon.
+
+Isä otti hehkuvan raudan ahjosta ja laski sen alasimelle. Tytär istui
+odottamaan, mutta pitkään aikaan ei kuulunut muuta kuin moukarin
+iskuja ritisevään rautaan ja alasimen vonkuva vastaus. Viimein kysyi
+Kristiina, mitä isä tahtoi.
+
+Rauta oli jäähtynyt. Lauritsa laski kädestään pihdit ja moukarin ja
+tuli hänen luokseen. Kasvot ja tukka noessa, vaatteet ja kädet mustina,
+suuri nahkaesiliina edessään hän näytti ankarammalta kuin tavallisesti.
+
+"Kutsuin sinut luokseni, tyttäreni, siksi että minulla on sinulle
+sanottavaa. Minun kattoni alla ollessasi tulee sinun osoittaa
+aviomiehellesi sellaista kunnioitusta kuin vaimon sopii. Minä en tahdo
+kuulla tyttäreni vastaavan miehelleen niin kuin sinä vastasit ja puhuit
+Erlendille eilen."
+
+"En arvannut, isä, teidän pitävän Erlendiä sellaisena miehenä, jolle
+tulisi osoittaa kunnioitusta."
+
+"Hän on _sinun_ miehesi", sanoi Lauritsa. "Enkä minä suinkaan käyttänyt
+väkivaltaa saadakseni aikaan tuon avioliiton. Muista se."
+
+"Te näytte olevan niin hellät ystävät", vastasi Kristiina. "Jos
+olisitte tuntenut hänet silloin siksi, miksi tunnette hänet nyt,
+olisitte kukaties mielellännekin tehnyt sen."
+
+Isä katsoi Kristiinaan vakavasti ja huolissaan:
+
+"Nyt sinä puhut ajattelemattomasta Kristiina, ja sanot sellaista minkä
+tiedät valheeksi. Minä en pakottanut sinua silloin, kun tahdoit työntää
+luotasi laillisen sulhasesi, vaikka tiedät minun pitäneen Simonista
+kaikesta sydämestäni --"
+
+"Ette -- mutta Simon ei tahtonutkaan minua, ja niin."
+
+"Vielä mitä. Mutta hän oli liian jaloluontoinen pitääkseen itsepäisesti
+kiinni oikeudestaan, kun sinä olit haluton. Enkä minä tiedä olisiko
+hän sydämessään ollut kovin sitä vastaan, jos olisin tehnyt, kuten
+Andres Darre tahtoi -- ettemme olisi välittäneet teidän nuorten
+päähänpistoista. Enkä minä tiedä, oliko tuo ritari aivan vaarassakaan
+-- nähdessäni nyt, ettet sinä osaa elää säädyllisesti sen miehen
+rinnalla, jonka otit uhmaillen --"
+
+Kristiina nauroi ääneen ilkeästi:
+
+"Simonko! Ette ikimaailmassa olisi saanut Simonia pakotetuksi naimaan
+vaimoa, jonka hän oli yllättänyt toisen miehen kanssa sellaisesta
+talosta --"
+
+Lauritsa vetäisi henkeä -- "talosta --?" pääsi häneltä vaistomaisesti.
+
+"Niin -- sellaisesta talosta, jota te miehet kutsutte porttolaksi. Sen
+omistaja oli Munanin jalkavaimo, ja hän varoitti itse minua tulemasta
+sinne. Minä sanoin meneväni tapaamaan erästä sukulaista -- en tiennyt
+Erlendin olevan _hänenkin_ sukulaisensa --", hän nauroi taas hurjasti
+ja ilkeästi.
+
+"Vaikene!" sanoi isä.
+
+Hän jäi paikalleen kuin naulittuna. Hänen kasvoillaan kulki vavistus
+-- hymy, joka oli kuin kalpenemista. Kristiina muisti lehdon tunturin
+laella -- näin sekin valkeni myrskypuuskan ravistaessa irti jokaisen
+lehden -- hän muisti valjun, kimmeltävän kajastuksen.
+
+"Paljon sitä kuulee, kun ei kysy --"
+
+Kristiina vaipui kasaan penkille, pää toisen kyynärpään varassa, toinen
+käsi peittona silmien edessä. Ensi kertaa eläessään hän pelkäsi isäänsä
+-- pelkäsi rajattomasti.
+
+Lauritsa kääntyi hänestä, otti moukarin ja vei sen paikalleen toisten
+samanlaisten joukkoon. Sitten hän keräsi kokoon viilat ja pikkutarpeet
+ja ryhtyi järjestelemään niitä seinien väliselle poikkihirrelle. Hän
+seisoi selin Kristiinaan; hänen kätensä tutisivat ankarasti.
+
+"Etkö ole milloinkaan ajatellut, Kristiina -- ettei Erlend ole puhunut
+tästä?" Hän seisoi tyttärensä edessä ja katsoi noihin kalpeisiin,
+pelokkaisiin kasvoihin.
+
+"Minä vastasin kieltävästi, tein sen sangen jyrkästi, kun hän tuli
+luokseni Tunsbergiin rikkaine sukulaisineen pyytämään sinua -- en minä
+silloin arvannut, että minun olisi pitänyt kiittää häntä siitä, että
+hän tahtoi puhdistaa tyttäreni kunnian. Moni mies olisi antanut minun
+tietää sen silloin.
+
+"_Hän_ tuli takaisin kosien sinua kaikella kunnialla. Joka mies ei olisi
+ollut niin innokas saamaan puolisokseen sitä, joka jo oli -- jo oli --
+se, mikä sinä olit silloin."
+
+"En usko, että kukaan mies olisi uskaltanut sanoa sitä teille --"
+
+"Erlend ei ole milloinkaan pelännyt kylmää rautaa." Lauritsan kasvot
+kävivät yhtäkkiä sanomattoman raukeiksi, ja hänen äänestään katosi
+kaiku. Mutta sitten hän taas jatkoi, hiljaa ja väkevästi:
+
+"Vaikka tämä onkin paha, Kristiina -- on mielestäni sittenkin pahinta
+se, että sinä kerrot sen nyt, kun hän on miehesi ja poikiesi isä.
+
+"Jos asia on kuten sanot, silloin tiesit jo hänestä pahimman ennen kuin
+tahdoit väkisin hänen emännäkseen. Hän oli suostuvainen ostamaan sinut
+sellaisella hinnalla kuin olisit ollut kunniallinen neito. Paljon hän
+on suonut sinulle myös vapautta -- ja sinun tulee sovittaa syntisi
+hoitamalla ymmärtäväisesti hänen omaisuuttaan, korvaten Erlendin
+varomattomuuden -- sen olet velkaa Jumalalle ja lapsillesi.
+
+"Olen sanonut, ja samaa ovat sanoneet muut -- ettei Erlend näyttänyt
+kelpaavan muuhun kuin naisten viettelijäksi. Olet myös itse syypää
+tuohon puheeseen -- sen olet itse todistanut. Myöhemmin hän on
+osoittanut kelpaavansa muuhunkin -- miehesi on hankkinut itselleen
+hyvän nimen rohkeudellaan ja neuvokkuudellaan retkellänsä. Sinun
+pojillasi on vielä oleva hyötyä siitä, että heidän isällään on rohkean
+ja asetaitoisen miehen maine. Hän on ollut ymmärtämätön -- sen tiennet
+parhaiten sinä. Ja parhaiten voit puhdistaa häpeäsi siten, että
+kunnioitat ja autat miestä, jonka itse olet valinnut --"
+
+Kristiina istui kokoonlysähtäneenä, pää käsien varassa. Nyt hän kohotti
+kasvonsa kalpeana ja epätoivoissaan:
+
+"Julmasti tein, kun kerroin teille tämän. Oi -- Simon pyysi, ja se
+oli ainoa, mitä hän pyysi, että säästäisin teitä kuulemasta kaikista
+ruminta --"
+
+"Simon pyysi säästämään minua --" Kristiina kuuli miten isän ääni
+värähti. Ja hän ymmärsi uudeksi julmuudeksi sen, että hän kertoi
+vieraan katsoneen tarpeelliseksi muistuttaa häntä olemaan armelias
+isälleen.
+
+Nyt istuutui Lauritsa hänen viereensä, otti hänen kätensä omiensa
+väliin ja laski sen polvelleen:
+
+"Julmasti teit, lapseni", sanoi hän lempeästi ja surullisesti.
+"Hyvä sinä olet kaikille, lapseni, mutta olen huomannut jo ennen,
+että voit olla julma niitä kohtaan, joista eniten pidät. Jeesuksen
+tähden, Kristiina, säästä minua siitä, ettei minun tarvitse olla niin
+peloissani sinun tähtesi. Ettei mielenhurjuutesi tuota enää lisää surua
+itsellesi ja lähimmillesi. Sinä rimpuilet kuin ensi kertaa pilttuuseen
+sidottu varsa tottumatta siihen, että olet kiinni sydänjuuristasi."
+
+Itkien painautui Kristiina isänsä kylkeen, ja Lauritsa sulki hänet
+lujasti ja kiinteästi syliinsä. Siihen he jäivät istumaan pitkäksi
+aikaa, mutta Lauritsa ei puhunut enempää. Lopuksi hän kohotti
+tyttärensä päätä:
+
+"Sinä olet tullut mustaksi", sanoi hän hymyillen. "Tuolla on liina
+nurkassa -- mutta sinä tulet vielä mustemmaksi siitä. Mene nyt kotiin
+parantamaan asuasi -- jokainen voi nähdä, että sinä olet istunut sepän
+sylissä --"
+
+Hän työnsi Kristiinan lempeästi ovesta, sulki sen ja jäi seisomaan
+paikalleen. Sitten hän horjui parin askeleen päähän penkille, lysähti
+istumaan ja jäi siihen niska seinähirsiä vasten ja vääristyneet kasvot
+koholla.
+
+Hän painoi koko voimallaan kättä sydäntään vasten.
+
+Eihän se kestänyt koskaan kauan tämä hengenahdistus, pyörrytys ja
+kipu, joka souti jäseniin sydämestä, joka taisteli ja värisi, takoi
+jonkun kumean lyönnin ja oli taas rävähtämättömän hiljaa. Veri jyskytti
+kaulasuonissa.
+
+Se meni ohi tuokion kuluttua. Se meni aina ohi, kun istui vähän aikaa.
+Mutta se palasi, yhä useammin.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Erlend oli käskenyt laivamiehistönsä saapua Veøyhin Jaakon-messun
+iltana, mutta hän jäikin Jørundgaardiin vähän pitemmäksi aikaa
+lähteäkseen Simonin kanssa pyytämään karhua, joka oli tehnyt vahinkoa
+tunturikarjassa. Metsästysmatkalta palattuaan hän sai kuulla, että
+hänen miehensä olivat tapelleet kaupunkilaisten kanssa, ja hänen täytyi
+kiiruhtaa pohjoiseen lunastamaan näitä vapaaksi. Lauritsalla oli myös
+asiaa sinne, ja hän lähti vävynsä mukaan.
+
+Oli Olavin-messun loppupuoli, kun he saapuivat saarelle. Erling
+Vidkuninpojan laiva oli siellä, ja iltarukouksessa Pietarinkirkossa
+he tapasivat drotsin itsensä. Tämä lähti heidän mukaansa munkkien
+kartanoon, missä Lauritsan majapaikka oli, söi heidän seurassaan
+ja lähetti miehensä laivalle noutamaan jotakin erikoisen hyvää
+ranskanviiniä, jota oli ollut saatavissa Nidarosissa.
+
+Mutta keskustelu sujui kankeasti heidän juodessaan. Erlend istui omissa
+ajatuksissaan, silmät iloisina, kuten aina, kun häntä odotti jokin
+uusi vaihe, mutta kuunnellen hajamielisenä toisten puhetta. Lauritsa
+maisteli ainoastaan viiniä, ja Erling-herra oli vaiti.
+
+"Sinä näytät väsyneeltä, sukulainen", sanoi Erlend hänelle.
+
+Erling sanoi Husastadvikenillä olleen ankaran sään viime yönä, ja hän
+oli valvonut.
+
+"Ja sinun täytyy ratsastaa aika vauhtia, jos aiot ehtiä Tunsbergiin
+Lauritsan-messun päiväksi. Eivätkä sielläkään taida odottaa liian
+iloiset ja rauhalliset päivät. Onko mestari Paal kuninkaan matkassa?"
+
+"On. Etkö sinä käväise Tunsbergissä?"
+
+"Senkö vuoksi siis, että kysyisin, tahtooko kuningas lähettää rakkaan
+tervehdyksen äidilleen?" Erlend nauroi. "Vai onko piispa Audfinnillä
+jotakin asiaa rouvalle?"
+
+"Moni ihmettelee miksi sinä menet Tanskaan nyt, kun päälliköt
+kokoontuvat Tunsbergiin", sanoi Erling-herra.
+
+"Eikös se ole kumma, että ihmisten aina pitää ihmetellä minua? Voihan
+minun tehdä mieleni nähdä vähän sellaisia tapoja, joita en ole nähnyt
+sitten kun viimeksi olin Tanskassa -- päästä taas kerran turnajaisiin
+-- kun korkea sukulaisrouvammekin on kutsunut. Eihän kukaan muu hänen
+Norjassa elävistä sukulaisistaan nykyään tahdo tietää hänestä mitään,
+paitsi Munan ja minä."
+
+"Munan --" Erling rypisti kulmiaan. Sitten hän nauroi: "Vieläkö tuossa
+vanhassa -- siassa, olin vähällä sanoa -- on niin paljon henkeä, että
+hän jaksaa liikutella lihojaan? Vai aikoo Knut-herttua panna toimeen
+turnajaiset. Ja Munan ratsastaa kai myös?"
+
+"Kyllä -- on vahinko, Erling, ettet sinä pääse näkemään sitä näkyä."
+Erlendkin nauroi. "Kyllä huomaan, että sinä pelkäät Ingebjørg-rouvan
+kutsuneen meidät näihin ristiäisiin, jotta panisimme toimeen
+samanlaiset täällä ja kutsuisimme hänet niihin. Mutta tiedäthän sinä,
+että minulla on liian raskaat jalat ja liian kepeä sydän joutuakseni
+osalliseksi salajuoniin. Ja Munanin suusta te olette kiskoneet jokaisen
+hampaan --"
+
+"Olet oikeassa, emme me pelkää pahasti juonia siltäkään taholta. Ja
+ymmärtää kai Ingebjørg-rouva itsekin sen, että hän on menettänyt kaikki
+oikeudet omaan maahansa mennessään naimisiin Porsen kanssa. Vaikea
+hänen on työntää jalkaansa kynnyksen yli täällä laskettuaan kätensä
+sen miehen käteen, jonka pikkusormeakaan me emme halua nähdä rajojemme
+sisällä."
+
+"Teitte viisaasti kun erotitte pojan äidistä", sanoi Erlend synkästi.
+"Hän on vasta lapsi -- ja meillä Norjan miehillä on jo nyt syytä kantaa
+päätämme pystyssä ajatellessamme kuningasta, jolle olemme tehneet
+uskollisuudenvalan."
+
+"Ole vaiti", sanoi Erling Vidkuninpoika hiljaa ja epätoivoisesti. "Tuo
+-- tuo on valhetta --"
+
+Toiset näkivät hänestä, että hän tiesi sen olevan totta. Vaikka
+kuningas Maunu Eirikinpoika oli vielä lapsi, kuului hän jo olevan
+erään synnin saastuttamana, jota ei sovi mainita kristittyjen miesten
+parissa. Muuan ruotsalainen kirkonmies, joka oli määrätty hänen
+lukutaidon opettajakseen hänen ollessaan Ruotsissa, oli johtanut hänet
+harhaan tavalla, jota on mahdotonta sanoa.
+
+Erlend sanoi:
+
+"Jokaisessa kartanossa ja majassa norjalaisten rajojemme sisällä
+kuiskaillaan Kristuksenkirkon palaneen siksi, että kuninkaamme on
+arvoton istumaan Pyhän Olavin istuimella --"
+
+"Jumalan nimessä, Erlend -- on tietymätöntä, onko se totta, sanon
+minä! Ja täytyihän meidän uskoa tuo lapsi, Maunu-kuningas, syyttömäksi
+Jumalan silmissä. Hän saattaa nousta -- -- -- Mutta sanoitko sinä
+meidän erottaneen hänet äidistään! Minäpä sanon, että rangaiskoon
+Jumala sitä äitiä, joka pettää lapsensa siten kuin Ingebjørg petti
+poikansa -- äläkä sinä, Erlend, anna luottamustasi sellaiselle, --
+muista, että ne, joiden pariin nyt olet menossa, ovat uskotonta väkeä!"
+
+"Minusta he ovat pysyneet hyvinkin uskollisina toisilleen. Mutta sinä
+puhut kuin taivaallisia sanomia sataisi helmaasi joka ainoa päivä --
+sentähden sinä kai luulet uskaltavasi olla niin rohkea, että rakennat
+riitaa kirkonmiesten kanssa."
+
+"Lopeta, lopeta jo, Erlend. Puhu siitä, mitä ymmärrät, poika, ja ole
+muuten vaiti --". Herra Erling oli kavahtanut pystyyn; molemmat, hän ja
+Erlend, seisoivat vastatusten punaisina ja puhkuen.
+
+Erlend irvisti inhosta:
+
+"Elukan, jonka ihminen on kähminyt, lyömme me kuoliaaksi ja raadon
+viskaamme koskeen."
+
+"Erlend!" Drotsi tarttui pöydänkulmaan molemmin käsin. -- "Sinulla on
+itselläsi poikia", sanoi hän hiljaa. "Miten voit sanoa tuollaista. Varo
+sinä suutasi, Erlend. Ajattele ennen kuin puhut siellä, minne nyt olet
+menossa. Ja mieti kymmeneen kertaan ennen kuin ryhdyt toimeen."
+
+"Jos teillä on tapana tehdä niin, teillä, jotka hoidatte valtakunnan
+asioita, ei minua ihmetytä, että kaikki menee päin mäntyyn. Mutta ei
+sinun tarvitse pelätä" -- hän murti suutaan -- "minä -- en suinkaan
+ryhdy mihinkään. Tässä maassa on vain niin hauska elää. Mutta sinunhan
+pitää olla aikaisin ylhäällä huomenna. Ja appeani väsyttää? --"
+
+Toiset jäivät vielä istumaan mitään puhumatta Erlendin toivotettua
+hyvää yötä. Erlend nukkui laivallaan. Erling Vidkuninpoika käänteli
+pikaria käsissään.
+
+"Teillä on yskä?" tokaisi hän jotakin sanoakseen.
+
+"Vanhat miehet tulevat niin helposti köhäisiksi. Meillä on niin monta
+vaivaa, hyvä herra, joista te nuoret ette tiedä mitään", sanoi Lauritsa
+hymyillen.
+
+Sitten he jälleen istuivat ääneti, kunnes Erling Vidkuninpoika virkkoi
+puolittain itsekseen:
+
+"Kaikki ajattelevat, että maamme asiat ovat huonolla tolalla. Kuusi
+vuotta sitten Oslossa luulin minä käyneen selvästi ilmi, että maassa
+tahdottiin pitää pystyssä kuningasvaltaa -- päättäen niistä miehistä,
+jotka sukuperänsä puolesta ovat määrätyt siitä asiasta päättämään. Minä
+-- luotin siihen."
+
+"Uskon teidän olleen oikeassa silloin. Mutta sanoitte itse, että me
+olemme tottuneet liittymään kuninkaamme ympärille. Hän on tällä kertaa
+lapsi -- ja puolet ajasta toisessa maassa --"
+
+"Niin. Toisinaan ajattelen -- ettei ole mitään niin suurta pahaa,
+ettei siitä olisi jotakin hyvää. Ennen vanhaan, jolloin kuninkaamme
+keikkuivat kuin oriit -- oli riittämiin hyviä varsoja kasvatettavaksi;
+kansan ei tarvinnut muuta kuin valita se, joka parhaiten puri --"
+
+Lauritsa naurahti: "Niin kyllä --"
+
+"Keskustelimme yhdessä kolme vuotta sitten, Lauritsa Laamanninpoika,
+teidän palattuanne toivioretkeltänne Skøvdesta ja oltuanne
+tervehtimässä sukuanne Gautlandissa."
+
+"Kyllä muistan, herra, te suvaitsitte käydä minua katsomassa."
+
+"Ei, ei, Lauritsa, teidän ei tarvitse kursailla --" Erling huitaisi
+hiukan kärsimättömästi kädellään. "Tapahtui kuten ennustin", lausui hän
+synkästi. "Tämän maan herroja ei voi enää kukaan koota. Esillä pysyy
+se, jolla on paras ruokahalu -- ainahan seimen pohjalta jotakin löytyy.
+Mutta ne, jotka voisivat tavoitella valtaa ja rikkautta vanhaan,
+isäimme aikaiseen kunnialliseen tapaan, ne miehet eivät astu esiin."
+
+"Siltä näyttää. Mutta asia on niin, että kunnia seuraa päällikön
+merkkiä."
+
+"Silloin lienee miesten mieli tässä maassa se, että minun merkkiäni
+seuraa huono kunnia", sanoi Erling kuivasti. -- "Te, Lauritsa
+Bjørgulfinpoika, olette pysynyt syrjässä kaikesta, joka voisi tehdä
+nimenne tunnetuksi."
+
+"Niin minä olen tehnyt koko naimisissa oloni ajan, herra. Jouduin
+aikaisin naimisiin -- vaimoni on ollut kivulloinen eikä ole jaksanut
+liikkua paljon ihmisten ilmoilla. Ja näyttää siltä kuin ei sukumme
+tahtoisi versoa täällä Norjassa. Poikani kuolivat varhain, ja
+ainoastaan yksi veljenipojista kasvoi täyteen ikään."
+
+Hän oli pahoillaan, että oli tullut sanoneeksi tämän. Erling
+Vidkuninpojalla oli itsellään ollut paljon surua kodissaan. Hänen
+tyttärensä olivat olleet terveitä lapsia ja varttuneet aikuisiksi,
+mutta hänkin oli saanut pitää elossa vain yhden ainoan pojan, ja tuo
+poika kuului olevan heikko terveydeltään. Mutta Erling-herra kysyi
+ainoastaan:
+
+"Teillä ei taida olla likisukulaisia äidin puoleltakaan, ellen muista
+väärin."
+
+"Ei ketään sen likeisempää kuin äidinisän sisaren lapset. Sigurd
+Lodininpojalla oli vain kaksi tytärtä, ja nämä kuolivat kumpikin
+ensimmäistä lasta synnyttäessään -- tätini vei omansa kerallaan
+hautaan."
+
+Sitten he jälleen vaikenivat.
+
+"Tuollaiset kuin Erlend", sanoi drotsi matalalla äänellä, "ovat
+vaarallisimmat. Jotka ajattelevat hiukan etemmäs omaa etuaan. Mutta
+eivät tarpeeksi etäälle. Erlend on kuin laiska lapsi --", herra Erling
+työnsi kiukuissaan pikariaan ympäri pöytää, "onhan hänellä kykyä!
+Ja onhan hän korkeasukuinen ja rohkea! Mutta on turha odottaa, että
+hän viitsisi kuunnella yhtään asiaa loppuun asti niin, että todella
+käsittäisi sen perinpohjin. Ja jos hän kuuntelisikin, olisi hän jo
+unohtanut alun, ennen kuin toinen ehtisi päähän."
+
+Lauritsa katsoi häneen. Herra Erling oli vanhentunut paljon viime
+näkemästä. Hän oli kuluneen ja väsyneen näköinen -- hän näytti
+kutistuneen kokoon. Hänellä oli hienot, selvät kasvonpiirteet, mutta
+kasvot olivat vähän liian pienet, ja hänen ihonsa oli kuihtuneen
+värinen -- se oli ollut sitä aina. Lauritsa tunsi, että tuo mies --
+vaikka olikin nuhteeton ritari, viisas, valmis palvelemaan maata
+vilpittömästi ja säästämättä itseään -- tuntui vähän liian pieneltä
+kaikin puolin olemaan ensi sijalla. Jos hän olisi ollut päätä pitempi,
+hän olisi kai helpommin saavuttanut täyden kannatuksen.
+
+Lauritsa virkkoi hiljaa:
+
+"Siksi viisas on Knut herrakin varmaan, että tietää -- jos siellä
+etelässä jotakin vehkeillään -- ettei hänellä voi olla Erlendistä
+huomattavampaa apua salaisissa suunnitelmissa."
+
+"Te pidätte sittenkin vävystänne, Lauritsa", sanoi toinen melkein
+harmistuneena. "Oikeastaan teillä ei ole syytä rakastaa häntä."
+
+Lauritsa istui levitellen sormellaan pöydälle läikähtänyttä viiniä.
+Erling-herra huomasi, että hänen sormuksensa olivat hyvin väljästi
+sormissa.
+
+"Onkos _teillä_?" Lauritsa nosti katseensa suu hienossa hymyssä. "Ja
+kuitenkin minä luulen teidänkin pitävän hänestä!"
+
+"Enpä kiellä. Herra tietää --
+
+"Mutta se vain on varma, Lauritsa, että Knut-herran mielessä liikkuu
+nykyään monenlaisia tuumia -- hänen poikansa on Haakon-kuninkaan
+tyttärenpoika."
+
+"Sen käsittänee toki Erlendinkin taju, että tuon lapsen isällä on niin
+leveä selkä, ettei nuori junkkari pääse milloinkaan sen sivu. Ja lapsen
+äitiä vastustaa koko kansa tuon avioliiton tähden."
+
+Vähän myöhemmin nousi Erling Vidkuninpoika paikaltaan ja sitoi miekan
+vyölleen; Lauritsa oli ottanut palvelevasti vieraan viitan naulapuusta
+ja piti nyt sitä käsissään -- kun hän äkkiä horjahti ja olisi kaatunut
+maahan, ellei herra Erling olisi ottanut häntä vastaan. Vaivalloisesti
+hän sai kannetuksi tämän suuren miehen vuoteeseen. Halvaus se ei
+ollut -- Lauritsa makasi siinä kelmeänä, sinertävin huulin ja
+veltoin jäsenin. Herra Erling juoksi pihan poikki ja herätti majalan
+isäntämunkin.
+
+Lauritsa oli kovin hämillään tultuaan tajuihinsa. Se oli vain
+sellaista heikkoutta, joka ilmestyi väliin, sanoi hän; se oli alkanut
+erään hirvimetsästyksen jälkeen pari vuotta sitten, hänen eksyttyään
+tuiskussa. Jotakinhan sitä tarvitaan muistuttamaan, että nuoruuden
+voima on poissa ruumiista, sanoi hän anteeksipyytävästi hymyillen.
+
+Herra Erling odotti siksi kunnes munkki oli iskenyt sairaan suonta,
+vaikka Lauritsa pyysi, ettei hän vaivautuisi suotta -- kun hänen oli
+jatkettava matkaa jo päivän sarastaessa.
+
+Kuu paistoi korkealla tunturien yllä, ja vesi päilyi mustana alla,
+mutta vuonon ulapalla välkkyi sen kilo kuin hopeariutta. Ei noussut
+savua yhdestäkään räppänän aukosta -- rakennusten katolla kasvava ruoho
+kimalsi kasteisena kuutamossa. Kaupungin ainoalla lyhyellä kadulla ei
+näkynyt ainoatakaan ihmistä, kun Erling-herra astui reippaasti mäkeä
+alas muutaman askeleen päässä olevaan kuninkaankartanoon, jossa hän
+nukkui. Hän oli niin kumman pienen ja heiveröisen näköinen kuutamossa
+-- musta viitta kiedottuna tiukasti ruumiin ympärille -- hytisten
+hiukan kylmästä. Pari unista palvelijaa, jotka olivat istuneet häntä
+odotellen, kompuroi ulos pihalle lyhty kädessä. Drotsi otti lyhdyn,
+lähetti miehet nukkumaan -- ja hytisi jälleen noustessaan portaita
+aitan parvelle, jossa hänen makuusijansa oli.
+
+
+
+
+VII
+
+
+Heti Pärttylin-messun jälkeen lähti Kristiina paluumatkalle lapsineen,
+palvelijoineen ja kamsuineen. Lauritsa lähti saattamaan häntä
+Hjerdkinniin asti.
+
+Isä ja tytär kävelivät puhellen pihamaalla sinä aamuna, jolloin
+Lauritsan piti ratsastaa takaisin kotiin. Tunturi hehkui häikäisevässä
+auringonpaisteessa -- suot punersivat jo kauniisti, ja matala koivu
+loisti kullankeltaisena kukkuloilla; ulapan pinta vuoroin välkkyi ja
+tummeni sitä mukaa kuin suuret valkoiset kesäpilvet vaelsivat sen
+yli. Yhä uusia ilmestyi esiin lakkaamatta, kadoten jälleen kaukaisiin
+tunturirotkoihin ja sinisten vuorten selänteiden taa, joiden lakea
+peittävä vanha ja uusi lumi sulki näköpiirin valkoisena ketjuna. Pienet
+harmaanvihreät peltotilkut, jotka kuuluivat majataloille, erottuivat
+niin oudosti tuosta syksyisen koreasta tunturimaailmasta.
+
+Tuuli puhalsi navakasti ja raikkaasti -- Lauritsa nosti ylös Kristiinan
+vaipanhupun, joka oli lentänyt niskaan, ja suoristi tavantakaa
+sormellaan päähineen nurkkaa.
+
+"Sinä olet tullut kalpeaksi ja kapeaposkiseksi minun talossani", sanoi
+hän. "Emmekö me ole osanneet pitää sinusta huolta, Kristiina?"
+
+"Olette kyllä. En minä siitä syystä --"
+
+"Sinulla on ollut rasittava matkakin monine lapsinesi", tuumi isä.
+
+"Onhan se ollut. Mutta en minä sittenkään ole kalpea poskiltani viiden
+poikani tähden", hän hymähti; ja kun isä katsoi häneen säikähtyneenä
+ja kysyvästi, nyökkäsi hän ja hymyili jälleen hiukan. Isä katsoi
+toisaalle, mutta vähän ajan kuluttua hän kysyi:
+
+"Taitavat sitten olla asiat sillä tolalla, ettet sinä pääse aivan pian
+käymään kotilaaksossa?"
+
+"Ei siihen nyt taida mennä kahdeksaa vuotta sentään toista kertaa",
+sanoi Kristiina. Samassa hän huomasi isänsä kasvojen ilmeen. "Isä! Isä
+-- voi isä!"
+
+"Hiljaa, hiljaa tyttäreni!" Lauritsa tarttui vaistomaisesti Kristiinan
+käsivarsiin ja esti tätä heittäytymästä hänen syliinsä. "Älähän nyt,
+Kristiina!"
+
+Hän puristi Kristiinan kättä lujasti ja alkoi kulkea eteenpäin
+käsikkäin tyttärensä kanssa. He olivat joutuneet kauas rakennusten
+luota, astuivat nyt pientä polkua keltaisen koivumetsän keskellä
+eivätkä huomanneet missä kulkivat. Isä hyppäsi pienen puron yli, joka
+katkaisi tien, kääntyi tyttäreensä ja ojensi tälle kätensä auttaakseen
+puron yli.
+
+Kristiina näki jo tuosta vähäisestä liikkeestä, ettei isä ollut
+enää joustava ja notkea jäseniltään. Hän oli nähnyt, mutta ei ollut
+kiinnittänyt siihen huomiotaan ennen -- ettei isä enää ponnahtanut
+satulaan ja siitä alas yhtä keveästi kuin ennen, ei juossut ylös
+parven portaita eikä nostellut raskaita kappaleita yhtä norjasti kuin
+ennen. Hän liikutti ruumistaan jäykemmin ja varovammin -- aivan kuin
+hänellä olisi ollut jokin salainen vaiva ruumiissaan, joka pani hänet
+muistamaan askeliaan. Veri tykytti näkyvästi kaulasuonissa hänen
+palatessaan ratsastusmatkoilta. Toisinaan oli Kristiina huomannut
+hänen silmiensä alusten olevan ikään kuin paisuksissa ja pullollaan --
+ja hän muisti, miten hän eräänä aamuna tupaan tullessaan oli nähnyt
+isän makaavan puolipukeissa sängyssä, paljaat sääret sängynlaidan yli
+retkottaen; äiti istui kyyryssä sängynedusportaalla ja hieroi hänen
+nilkkojaan.
+
+"Jos sinun pitäisi surra jokaista iän runtelemaa miestä, silloin
+sinulla olisi paljon voivotuksen aihetta, hyvä lapsi", puhui Lauritsa
+tyynesti ja hiljaa. "Sinulla on jo itselläsi suuria poikia, Kristiina,
+etkä siis voi ihmetellä, jos isäsi kohtapuoleen on vanha äijä.
+Erotessamme silloin, kun minä vielä olin nuori, emme tienneet enempää
+kuin nytkään, tapaisimmeko toisemme vielä maailmassa. Voinhan minä elää
+kauankin -- jos se on Jumalan tahto, Kristiina --"
+
+"Oletteko te sairas, isä?" kysyi Kristiina soinnuttomasti.
+
+"Onhan niitä vuosien tuomia vaivoja", vastasi isä keveästi.
+
+"Ettehän te ole vanha, isä. Viisikymmentäkaksi vuotta --"
+
+"Minun isäni ei elänyt niinkään vanhaksi. Tule, istutaan tähän."
+
+Siinä oli matala ruohoinen penger puron yli kaartuvan vuorenseinän
+alla. Lauritsa irrotti viitan hartioiltaan, kääri sen kokoon ja veti
+tyttären viereensä sen päälle. Puro juoksi pulpahdellen ja loristen
+pikku kivien yli heidän edessään ja huojutti pajunvarpua, joka kohosi
+vedestä. Isä istui katsellen kaukana syksyisen lakeuden perällä
+kohoavia sinisiä, valkohuippuisia tuntureita.
+
+"Teidän on kylmä, isä", sanoi Kristiina, "-- ottakaa minun viittani."
+Hän aukaisi hakasen, ja Lauritsa veti siitä kulman ympärilleen, niin
+että he istuivat molemmat sen sisällä. Isä kietoi kätensä Kristiinan
+vyötäisille viitan sisällä.
+
+"Niinhän on, Kristiina, että hullu suree ihmisen kuolemaa -- parempi
+että olet Kristuksen oma kuin minun, sanovat viisaat; minä luotan
+Jumalan armoon. Ei se aika ole pitkä, joka erottaa ystävän toisesta.
+Sinusta voi ehkä joskus tuntua siltä ollessasi vielä nuori, mutta
+onhan sinulla lapsesi ja miehesi. Kun joudut minun ikiini, on sinusta
+oleva vain tuokio siitä, kun näit meidät manallemuuttaneet, ja olet
+ihmettelevä vuosia laskiessasi, miten niitä on vierähtänyt monta.
+Minusta tuntuu nykyään siltä kuin olisi vain muutama vuosi siitä kun
+itse olin poika -- ja kuitenkin on jo niin paljon aikaa siitä, kun
+sinä olit pikkuinen vaalea tyttönen, joka juoksenteli alati jäljissäni
+-- seurasit hellästi isääsi. Jumala palkitkoon sinua, rakas lapseni,
+kaikesta ilosta, mitä olet minulle tuottanut."
+
+"Jos hän palkitsee minua niin kuin minä olen palkinnut sinua, niin --"
+Kristiina vaipui polvilleen isänsä jalkoihin, tarttui hänen käteensä
+ranteista ja suuteli kämmenten sisäpuolta, peittäen niitä vasten
+itkevät kasvonsa. "Oi isä, rakas, oma isäni -- tuskin olin varttunut
+neidoksi, kun jo palkitsin rakkautenne sillä, että tuotin teille
+katkeran surun."
+
+"Älähän, lapsi, älähän nyt itke." Lauritsa veti kätensä pois, nosti
+Kristiinan viereensä, ja sitten he taas istuivat kuin äsken.
+
+"On minulla ollut paljon iloakin sinusta näinä vuosina, Kristiina.
+Olen nähnyt reippaiden lasten kasvavan helmoissasi, sinusta itsestäsi
+on sukeutunut taitava ja toimelias vaimo -- ja minä olen huomannut
+sinun yhä enemmän etsivän apua sieltä, mistä paras apu on alkuisin,
+vastuksien kohdatessa sinua. Kristiina, kallein aarteeni, älä itke noin
+katkerasti. Voit vahingoittaa sitä, jota kannat vyösi alla", kuiskasi
+Lauritsa. "Älähän nyt sure noin!"
+
+Mutta isä ei saanut häntä tyyntymään. Silloin hän nosti tyttären
+kokonaan syliinsä ja istutti hänet polvelleen; nyt he istuivat kuin
+ennen Kristiinan lapsena ollessa -- Kristiinan käsivarret olivat isän
+kaulan ympärillä ja hänen kasvonsa isän olkapäätä vasten.
+
+"Nyt minä tahdon sanoa sinulle semmoista, mitä en ole sanonut
+yhdellekään imeväiselle pappiani lukuun ottamatta. Siihen aikaan
+kun minä olin kasvava poika -- kotona Skogissa ja alkuaikoina
+henkivartiossa -- teki minun mieleni luostariin, kun olin täyttänyt
+määrätyn iän. En ollut tehnyt mitään lupausta, en edes itselleni.
+Moni seikka veti minua toisellekin tolalle. Mutta kun olin kalassa
+Botn-vuonolla ja kuulin kellojen soivan Hovedøn veljien kirkossa --
+niin minun mieleni sittenkin paloi eniten sinne.
+
+"Kun sitten tulin kuudentoista vuoden ikään, antoi isä valmistaa minulle
+tämän levyhaarniskan espanjalaisista teräslevyistä hopeasiloin --
+Rikard englantilainen Oslosta pani sen kokoon, ja minä sain tämän
+miekan, jota aina käytän -- ja hevoshaarniskan. Ajat eivät olleet
+maassa niin rauhalliset kuin sinun kasvinvuosinasi, meillä oli
+tanskalaissota, ja minä tiesin pian saavani käyttää kauniita aseitani.
+Enkä minä hennonut luopua niistä. -- Ajattelin, ettei isäni pitäisi
+siitä, että hänen vanhin poikansa rupeaisi munkiksi enkä minä tahtonut
+tehdä vanhempieni tahtoa vastaan.
+
+"Mutta valitsin omasta tahdostani maailman ja koetin ajatella
+vastoinkäymisten tullen, että oli miehuutonta valittaa osaa, jonka itse
+oli parhaaksi nähnyt. Sillä sen minä olen ymmärtänyt vuosi vuodelta
+yhä paremmin, ettei ihmiselle, jolle on suotu armo käsittää hiukankin
+Jumalan laupeutta, ole olemassa arvokkaampaa pyrkimystä kuin palvella
+häntä ja valvoa ja rukoilla niiden ihmisten puolesta, joiden silmiä
+vielä pimittää maailman turhuuden verho. Ja kuitenkin minun täytyy
+sanoa, Kristiina, että vaikea minun olisi uhrata Jumalan tähden elämä,
+jonka olen elänyt tiloillani maallisine murheineni ja iloineni --
+rinnallani äitisi sekä te lapset. Miehen täytyy kestää, kun hän on
+siittänyt jälkeläisiä, -- sydäntä kirvelevä on tuska, jos hän kadottaa
+nämä tai jos hän näkee maailman suovan heille vastoinkäymisiä. Herran
+omathan he olivat, Herran, joka antoi heille sielun, eivätkä minun --"
+
+Kristiinan ruumis hytkyi itkusta. Silloin isä alkoi huojuttaa häntä
+sylissään kuin pientä lasta.
+
+"Paljon oli sellaista, jota minä en ymmärtänyt nuorena ollessani. Isä
+piti myös Aasmundista, mutta ei siten kuin minusta. Äitini tähden hän
+rakasti minua, näetkös -- häntä hän ei unohtanut koskaan; Ingan hän
+otti siksi, että hänen isänsä niin tahtoi. Olisin suonut näkeväni
+äitipuoleni vielä tässä maallisessa kodissa saadakseni pyytää häneltä
+anteeksi sitä, etten ollut ymmärtänyt kyllin hänen hyvyyttään --"
+
+"Olethan sinä sanonut useasti, isä, ettei äitipuolesi tehnyt sinulle
+hyvää eikä pahaa", sanoi Kristiina itkunsa välistä.
+
+"Jumala minulle anteeksi suokoon -- minulla oli niin vähän ymmärrystä.
+Nyt minusta tuntuu suurelta onnelta, ettei hän koskaan vihannut minua
+eikä sanonut pahaa sanaa. Miltä sinusta tuntuisi, Kristiina, nähdä
+poikapuolta suosittavan kaikessa ja kaikkialla enemmän kuin omaa
+lastasi?"
+
+Kristiina oli rauhoittunut vähän. Hän oli nyt kääntänyt kasvonsa
+toisaanne päin ja katsoi tunturimaisemaan. Ilman pimitti iso
+harmaansininen pilvenlonkare, joka kulki auringon ohi -- pari keltaista
+sädettä välähti sen läpi kuvastuen kirkkaasti purovedessä.
+
+Sitten voitti taas itku.
+
+"Ei, ei -- isä, rakas isä, ellen minä enää näe teitä elossa, niin --"
+
+"Jumala kaitkoon sinua, Kristiina, lapseni, niin että tapaisimme
+toisemme viimeisenä päivänä; kaikki me, jotka olemme olleet ystäviä
+elämässä -- ja jokainen ihmissielu. Kristus ja Neitsyt Maaria ja Pyhä
+Olavi ja Pyhä Tuomas suojelkoot sinua aina." Lauritsa otti hänen
+kasvonsa käsiensä väliin ja suuteli häntä suulle. "Jumala varjelkoon
+sinua, Jumala valistakoon sinua tämän maailman vaikeuksissa ja
+tulevaisessa valossa --"
+
+Pari tuntia myöhemmin Lauritsa Bjørgulfinpojan ratsastaessa kotiin
+päin Hjerdkinnistä lähti tytär saattamaan häntä astuen isänsä hevosen
+rinnalla. Palvelija oli ehtinyt hyvän taipaleen edelle, mutta
+Lauritsa ajoi koko ajan käymäjalkaa. Oli niin vaikea nähdä Kristiinan
+itkettyneitä, epätoivoisia kasvoja. Sellaisena oli tämä istunut
+vierastuvassakin koko ajan, kun Lauritsa söi ja puheli hänen lapsiensa
+kanssa sekä nosteli näistä yhden kerrallaan syliinsä leikkiä laskien.
+
+Lauritsa sanoi hiljaa:
+
+"Älä enää sure sitä, mitä sinulla on kaduttavaa minun suhteeni,
+Kristiina. Vaan muista sitä silloin, kun lapsesi kasvavat isoiksi ja
+sinusta saattaa tuntua, etteivät ne ole sinua tai isäänsä kohtaan
+sellaisia kuin toivoisit. Ja muista silloin myös se, mitä minä kerroin
+sinulle nuoruudestani. Sinä olet uskollinen rakkaudessasi heitä
+kohtaan, sen minä tiedän, mutta sinä olet itsepäinen silloin kun
+rakastat, ja pojillasi näkyy myös olevan itsepäinen luonto", sanoi hän
+hymyillen.
+
+Lopuksi pyysi Lauritsa Kristiinaa palaamaan takaisin; "en tahdo, että
+sinä kuljet yksinäsi kauemmaksi taloista", sanoi hän. He olivat tulleet
+notkoon, jonka molemmin puolin oli matalia kukkuloita, niiden juurella
+kasvoi koivumetsää, ja sivut olivat louhikon vallassa.
+
+Kristiina viskautui jalustimia vasten. Hän kouri isänsä vaatteita,
+kättä, satulaa, hevosen kaulaa ja kylkiä, heitteli päätään edestakaisin
+ja itki niin syvään ja tuskallisesti voihkien, että isän sydän oli
+murtua Kristiinan suuresta surusta.
+
+Lauritsa hyppäsi hevosen selästä ja nosti tyttären rinnalleen syleillen
+häntä viimeisen kerran. Yhä uudelleen hän teki ristinmerkin siunaten
+Kristiinaa ja jättäen hänet Jumalan ja pyhimysten huomaan. Viimein hän
+sanoi, että Kristiinan nyt täytyi päästää hänet menemään.
+
+Niin he erosivat. Mutta isän ajettua vähän matkan päähän näki
+Kristiina hänen hiljentävän hevosen kulkua ja huomasi, että isä itki
+ratsastaessaan pois hänen luotaan.
+
+Hän juoksi koivikkoon, riensi eteenpäin ja alkoi kavuta keltaisen
+jäkälän peittämää lähintä louhikkomäkeä. Mutta siinä oli isoja kiviä,
+ja se oli vaikeapääsyinen, ja kukkula oli korkeampi kuin hän oli
+luullut. Vihdoin viimein hän saapui harjalle, mutta silloin isä oli jo
+kadonnut näkyvistä. Kristiina viskautui sammalten ja sianpuolanvarpujen
+keskelle, joita kasvoi ylhäällä, ja siihen hän jäi makaamaan itkien
+kasvot käsien peitossa.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Lauritsa Bjørgulfinpoika palasi Jørundgaardiin myöhään illalla. Hänen
+mielessään läikähti pieni lämmin laine, kun hän huomasi pirtissä vielä
+oltavan valveilla -- pikkuruikkuisen lasiruudun takaa loimotti heikko
+valo solaan. Sen rakennuksen hän oli aina tuntenut eniten kodikseen.
+
+Ragnfrid istui siellä yksin suuri ompelutyö edessään pöydällä -- hänen
+vieressään paloi talikynttilä messinkijalassa. Hän nousi heti, toivotti
+hyvää iltaa, lisäsi vettä liedelle ja lähti itse noutamaan ruokaa ja
+juomaa. Hän kertoi lähettäneensä palvelusväen makaamaan kauan aikaa
+sitten, -- talossa oli ollut kova päivä, mutta nyt olikin ohraleipä
+paistettuna joulupaistokseen asti. Paal ja Gunstein olivat lähteneet
+tunturille sammalia keräämään. Heidän puhuessaan sammalesta sanoi
+Lauritsa tahtovansa talvipuvukseen sen kankaan, jonka värjäykseen oli
+käytetty sammalta taikka sitten toisen, kanervanvihreän. Moarin Orm oli
+käynyt heillä aamulla ja pyytänyt ostaa jonkun nahkahihnan. Ragnfrid
+oli antanut hänelle ne hihnat, jotka riippuivat etumaisina vajassa, ja
+sanonut, että hän voi saada ne lahjaksi. Ormin tytär oli jo terveempi
+-- sääressä oleva haava alkoi mennä umpeen.
+
+Lauritsa vastaili ja nyökkäsi juodessaan saattorenkinsä kera. Mutta
+isäntä lopetti syömisen lyhyeen. Hän nousi, kuivasi veitsen reitensä
+selkäpuoleen ja otti maasta kerän, joka oli Ragnfridin lähellä. Lanka
+oli keritty puikolle, jonka kumpaankin päähän oli veistetty lintu
+-- toisen pyrstöstä oli kappale poissa. Lauritsa paransi vaurion ja
+veisteli päätä hiukan, niin että siitä tuli töppöpyrstö. Hän oli
+veistänyt koko joukon tämmöisiä keräpuikkoja vaimolleen entisinä
+aikoina.
+
+"Paikkaatko sinä tuon itse?" kysyi hän katsoen vaimonsa työtä.
+Tällä oli edessään Lauritsan vanhat nahkahousut; Ragnfrid laitteli
+paikkoja reisien sisäpuolelle, mistä nahka oli kulunut satulaa vasten
+hankautuessaan. "Se on kovaa työtä sinun sormillesi, Ragnfrid."
+
+"Kyllä se käy." Vaimo asetteli nahkakappaleet reuna reunaa vasten ja
+pisteli reikiä naskalilla.
+
+Lauritsan saattorenki toivotti hyvää yötä ja lähti ulos. Mies ja vaimo
+jäivät kahden kesken. Lauritsa seisoi lieden luona lämmittelemässä,
+toinen jalka reunalla ja käsi räppänätangossa. Ragnfrid katsoi häneen.
+Silloin hän huomasi, ettei Lauritsalla ollut pientä rubiineilla
+koristettua sormustaan --. äitinsä kihlasormusta. Lauritsa näki hänen
+huomanneen sen.
+
+"Minä annoin sen Kristiinalle", hän virkkoi. "Sehän on aina ollut
+aiottu hänelle -- minun mielestäni hän saattoi saada sen jo nyt."
+
+Sitten tuumivat kumpikin, että eiköhän ollut maatapanon aika. Mutta
+Lauritsa jäi seisomaan ja Ragnfrid työnsä ääreen. He vaihtoivat pari
+sanaa Kristiinan matkasta, töistä, jotka odottivat kotona, Ramborgista
+ja Simonista. Sitten he arvelivat jälleen, että pitäisi käydä levolle
+-- mutta ei kumpikaan liikahtanut.
+
+Viimein veti Lauritsa sinivalkoisella kivellä koristetun sormirenkaan
+oikeasta kädestään ja meni vaimonsa luokse. Arkana ja hämillään hän
+tarttui vaimonsa käteen ja pujotti sormuksen siihen -- hänen täytyi
+koettaa sitä pariin eri sormeen, ennen kuin se soveltui. Se jäi
+keskisormeen vihkisormuksen päälle.
+
+"Tämän minä tahdon antaa sinulle", sanoi hän hiljaa, katsomatta
+vaimoonsa.
+
+Ragnfrid istahti hiiskahtamatta, mutta tuli punaiseksi poskiltaan.
+
+"Miksi sinä teit tämän?" kuiskasi hän viimein. "Luuletko sinä, etten
+minä suo tyttärellemme hänelle tulevaa sormusta --"
+
+Lauritsa pudisti päätään ja hymyili heikosti.
+
+"Kyllä sinä ymmärrät, miksi minä sen tein."
+
+"Olet sanonut ennen, että tämän sormuksen sinä viet kerallasi hautaan",
+sanoi vaimo jälleen kuiskaten. "Sitä ei pitänyt kenenkään kantaa sinun
+jälkeesi --"
+
+"Siksi sinun ei pidäkään koskaan ottaa sitä kädestäsi, Ragnfrid --
+lupaa se minulle. Sinun jälkeesi minä en suo kenenkään kantavan sitä --"
+
+"Miksi sinä teit tämän?" kysyi Ragnfrid jälleen henkeä pidättäen.
+
+Mies katsoi hänen silmiinsä:
+
+"Viime keväänä meni kolmekymmentä neljä vuotta umpeen siitä, kun meidät
+annettiin toisillemme. Minä olin alaikäinen poika -- koko miehuuteni
+ajan olet sinä seisonut rinnallani myötä- ja vastoinkäymisessä.
+Jumala armahtakoon, en ymmärtänyt, miten paljon raskasta sinulla oli
+sydämelläsi meidän eläessämme yhdessä. Mutta nyt minusta tuntuu kuin
+olisin aina iloinnut siitä, että sinä olet kulkenut rinnallani.
+
+"En tiedä oletko oikeassa siinä, että uskoit Kristiinan olevan minulle
+kalliimman sinua. Hän oli minun suurin iloni, ja hän on tuottanut
+minulle suurimman suruni. Mutta sinä olet heidän kaikkien äiti. Nyt
+minusta tuntuu kuin minun olisi vaikeinta jättää sinut erotessani
+täältä.
+
+"Siksi sinun ei koskaan pidä antaa sormustasi muille -- ei
+tyttärillemmekään, vaan sano heille, etteivät he ota sitä pois.
+
+"Ehkä sinulla on ollut minun luonani mielestäsi enemmän surua kuin iloa
+-- onhan meillä ollut vaikeutta -- eräässä suhteessa, mutta sittenkin
+me mielestäni olemme olleet uskolliset ystävät. Ja minä olen ajatellut,
+että me vielä kerran kohtaamme niin, ettei tuo entinen enää erota
+meitä, vaan että Jumala rakentaa ystävyytemme yhä ehommaksi --"
+
+Vaimo kohotti kalpeat, vakojen uurtamat kasvonsa -- hänen suuret,
+sisäänvajonneet silmänsä hehkuivat hänen katsoessaan mieheensä.
+Tämä piti yhä hänen kättänsä omassaan -- Ragnfrid katsoi kättään
+sen pysyessä Lauritsan kädessä hiukan koholla. Siinä välkkyi kolme
+sormusta toinen toisensa päällä -- alimmaisena kihlasormus, sen päällä
+vihkisormus ja ylimpänä tämä.
+
+Hänestä tuntui niin oudolta. Hän muisti hetken, jolloin Lauritsa oli
+pannut hänen sormeensa ensimmäisen -- se oli tapahtunut räppänätangon
+luona kotona Sundbun tuvassa heidän molempien isien nähden. Lauritsa
+oli ollut verevä, pyöreäposkinen poika, miltei vielä lapsi -- hiukan
+hämillään hän oli astunut esiin herra Bjørgulfin sivulta.
+
+Toisen oli Lauritsa pannut Ragnfridin sormeen kirkon ovella
+Gerdarudissa, kolmiyhteisen Jumalan nimeen, papin käsien alla.
+
+Ragnfridista tuntui siltä kuin olisi Lauritsa nyt kolmannen ja
+viimeisen kerran vihkinyt itsensä häneen. Kun Ragnfrid kohdakkoin oli
+istuva hänen hengettömän ruumiinsa ääressä, toivoi Lauritsa vaimonsa
+tietävän, että tämän sormuksen mukana siirtyi se väkevä ja elävä henki,
+joka oli asunut tuossa maallisessa tomumajassa.
+
+Ragnfridista tuntui kuin hänen sydämensä olisi haljennut ja siitä olisi
+lähtenyt juoksemaan veri, kiihkeä, voimakas veri. Surusta sen kuuman ja
+elävän lemmen tähden, jonka osattomuudesta hän yhä vielä salassa kärsi,
+ankeasta onnesta tuon verettömän, häikäisevän rakkauden edessä, joka
+veti häntä maisen elämän äärimmäisille rajoille. Pimeyden läpi, joka
+kerran oli tuleva, näki hän toisen, lempeämmän auringon hohteen, tunsi
+ikuisen yrttitarhan kukkien tuoksun.
+
+Lauritsa laski vaimonsa käden takaisin tämän syliin ja istuutui
+penkille vähän matkan päähän, selin pöytään ja toinen käsivarsi
+pöytälaudalla. Hän ei katsonut vaimoonsa, vaan lieden tuleen.
+
+Ragnfrid sanoi sitten hiljaa ja levollisesti, ryhtyessään jälleen
+puhumaan:
+
+"En voinut ajatella, mieheni, että sinä pidät minusta niin paljon --"
+
+"Niin pidän", vastasi toinen yhtä tasaisesti.
+
+He istuivat ääneti vähän aikaa. Ragnfrid siirsi työnsä sylistään
+viereensä penkille. Hetken kuluttua hän kysyi hiljaa:
+
+"Entäs se, mitä minä kerroin sinulle kerran -- oletko unohtanut sen --?"
+
+"Tämän elämän aikana tuskin yksikään mies saattaa unohtaa sellaista. Ja
+onhan niin, olen itse sen tuntenut, etteivät välimme ole parantuneet
+sen jälkeen kun olin tullut tietämään kaiken. Mutta Jumala tietää,
+kuinka taistelin, ettet sinä koskaan huomaisi minun ajattelevan sitä
+niin paljon?-"
+
+"En tiennyt sinun tehneen niin."
+
+Lauritsa kääntyi äkisti vaimonsa puoleen ja katsoi häneen. Silloin
+sanoi Ragnfrid:
+
+"Minun syytäni on, että välimme pahenivat, Lauritsa. Minusta tuntui,
+että jos olisit voinut olla minua kohtaan aivan samanlainen kuin ennen
+-- tuon mainitun yön jälkeen --, silloin sinun olisi täytynyt pitää
+minusta vielä vähemmän kuin mitä olin luullut. Jos sinä olisit ollut
+kova minua kohtaan sen jälkeen, jos olisit lyönyt minua, vaikkapa
+kerran juovuspäissäsi --, silloin olisin voinut kantaa suruni ja
+katumukseni paremmin. Mutta kun annoit sen mennä niin keveästi ohi --"
+
+"Oletko sinä luullut, että minä annoin sen mennä keveästi ohi --?"
+
+Lauritsan äänessä kuuluva heikko värinä saattoi Ragnfridin hurjan
+kaipauksen valtaan. Hän tahtoi sulaa mieheensä, hukkua tuohon
+läikehtivään syvyyteen, joka pani äänen värisemään jännityksen ja
+ahdistuksen vallassa. Hän sanoi kiihkeästi:
+
+"Jos sinä olisit kerrankaan sulkenut minut syliisi toisesta syystä kuin
+siksi, että olin kristillinen aviopuolisosi, joka oli määrätty sinun
+viereesi, jos olisit syleillyt minua vaimona, jota olit halunnut ja
+josta olisit ollut valmis taistelemaan -- silloin sinä et olisi voinut
+olla minua kohtaan sellainen, kuin noita sanoja ei olisi milloinkaan
+sanottu --"
+
+Lauritsa ajatteli:
+
+"En. En olisi tainnut voida olla. En suinkaan."
+
+"Jos olisit iloinnut sinulle määrätystä morsiamesta siten kuin Simon
+Kristiinastamme --"
+
+Lauritsa ei vastannut. Vähän ajan kuluttua hän sanoi, aivan kuin vasten
+tahtoaan, hiljaa ja pelokkaasti:
+
+"Miksi mainitsit _Simonin_?"
+
+"Enhän voinut verrata sinua tuohon toiseen", vastasi vaimo itsekin
+hämmästyneenä ja peloissaan, vaikka koetti hymyillä. "Te olette liian
+erilaiset."
+
+Lauritsa nousi, astui muutaman askeleen rauhattomasti -- ja sanoi
+sitten vielä hiljemmin kuin äsken:
+
+"Jumala ei ole hylkäävä Simonia."
+
+"Eikö sinusta ole milloinkaan tuntunut siltä", kysyi vaimo, "kuin
+Jumala olisi hyljännyt sinut?"
+
+"Ei."
+
+"Mitä sinä ajattelit tuona yönä, jolloin istuimme ladossa -- jolloin
+sait tietää _yhdellä kertaa_, että me kaksi, joita sinä olit rakastanut
+syvimmin ja uskollisimmin, olimme kumpikin pettäneet sinut niin pahoin
+kuin mahdollista oli --"
+
+"Enpä tainnut ajatella paljon", vastasi mies.
+
+"Entä sitten", jatkoi vaimo, "sitten kun aina ajattelit sitä -- kuten
+sanot tehneesi --"
+
+Lauritsa käänsi kasvonsa pois. Ragnfrid näki veren tulvahtavan hänen
+päivettyneeseen kaulaansa.
+
+"Minä ajattelin kuinka monta kertaa itse olin pettänyt Kristuksen",
+sanoi hän matalasti.
+
+Ragnfrid nousi -- ja seisoi paikallaan vähän aikaa ennen kuin uskalsi
+mennä Lauritsan luo ja laskea kätensä tämän olkapäille. Kun Lauritsa
+veti hänet syliinsä, painoi vaimo päänsä hänen rinnalleen; Lauritsa
+tunsi, että Ragnfrid itki. Mies veti vaimonsa vielä lähemmä itseään ja
+painoi kasvonsa hänen otsaansa vasten.
+
+"Nyt, Ragnfrid, me menemme levolle", sanoi hän sitten hetkisen kuluttua.
+
+He menivät yhdessä ristiinnaulitun kuvan alle, polvistuivat ja tekivät
+ristinmerkin. Lauritsa luki iltarukoukset, saneli ne kirkonkielellä
+matalasti ja selvään, ja vaimo toisti ne hänen perästään.
+
+Sitten he riisuutuivat. Ragnfrid meni peremmälle sänkyyn, jonka
+päänalainen nyt oli paljon matalampi kuin ennen, koska Lauritsaa viime
+aikoina usein oli vaivannut huimaus. Lauritsa sulki oven kangella ja
+salvalla, hajotti tulen liedellä, puhalsi sammuksiin kynttilän ja
+asettui vaimonsa viereen. He makasivat pimeässä niin, että heidän
+käsivartensa koskettivat toisiaan. Tuokion kuluttua he solmivat yhteen
+sormensa.
+
+Ragnfrid Ivarintytär ajatteli, että tämä oli kuin uusi hääyö,
+ihmeellinen hääyö. Onni ja onnettomuus kietoutuivat toisiinsa ja
+kantoivat häntä niin raivoisilla aalloilla, että hän tunsi sielun
+alkavan irrottaa ensimmäisiä juuriaan hänen ruumistaan -- kuoleman käsi
+oli koskenut häneenkin -- ensimmäisen kerran.
+
+Näin oli käyvä -- kun alku oli ollut sellainen kuin se oli. Hän muisti
+ensimmäisen kerran, jolloin hän oli nähnyt sulhasensa. Tämä oli ollut
+ystävällinen -- vähän hämillään, mutta valmis pitämään morsiamestaan.
+Sekin, että tuo nuori poika oli ollut niin loistavan kaunis, oli
+ärsyttänyt häntä; Lauritsan paksu tukka riippui sileänä ja vaaleana
+punavalkoisten, kultahaivenisten kasvojen ympärillä. Ragnfridin sydän
+oli yhtenä ainoana polttavana haavana hänen muistaessaan muuatta toista
+miestä, joka ei ollut kaunis eikä nuori eikä rusoposkinen, mutta jonka
+syliin hän ikävöi menehtyäkseen työntääkseen samalla puukon hänen
+kurkkuunsa. Ja kun hänen sulhasensa ensi kerran oli tahtonut hyväillä
+häntä -- he olivat istuneet yhdessä aitanportailla kotona, ja Lauritsa
+oli koettanut ottaa käsiinsä hänen palmikkonsa -- oli hän hypähtänyt
+pystyyn, kääntynyt sulhaseensa kalpeana vihasta ja mennyt pois.
+
+Kuinka selvästi hän muisti sen öisen matkan, jolloin hän oli
+ratsastanut Trondin ja Tordiksen kanssa Jerndalen-laakson kautta
+velhovaimon luokse Dovreen. Hän oli ryöminyt polvillaan, vääntänyt
+sormukset ja rannerenkaat käsistään lattialle Aashild-rouvan eteen
+kerjäten turhaan ainetta, joka olisi estänyt hänen sulhastaan saamasta
+tahtoaan läpi hänen suhteensa. Hän muisti tuon pitkän retken isän ja
+sukulaisten ja morsiusneitojen ja muun saattoväen seurassa laakson
+halki, Skogin häihin. Ja hän muisti ensimmäisen yön -- ja myöhemmät
+yöt -- jolloin hän oli ottanut vastaan äskennaineen pojan kömpelöt
+rakkauden osoitukset kylmänä kuin kivi, salaamatta, miten vähän ne
+häntä miellyttivät.
+
+Ei, Jumala ei ollut hyljännyt häntä. Jumala oli kuullut laupeudessaan
+hänen valitushuutonsa hänen vaipuessaan yhä syvemmälle onnettomuuteensa
+-- silloinkin, kun hän oli huutanut uskomatta apuun. Oli kuin musta
+meri olisi hänet niellyt -- ja nyt kantoivat aallot häntä niin
+ihmeellistä ja ihanaa autuutta kohti, että hän tiesi niiden kantavan
+hänet elämästä pois.
+
+"Puhu minulle, Lauritsa", pyysi hän hiljaa. "Minä olen niin väsynyt --"
+
+Mies kuiskasi:
+
+"Venite ad me, omnes qui laborate et onerati estis. Ego reficiam
+vos [Tulkaa minun luokseni kaikki, jotka työtä teette ja olette
+raskautetut, ja minä olen antava teille rauhan.] -- sanoo taivasten
+Herra."
+
+Hän työnsi käsivartensa vaimonsa olkapään alle ja veti hänet kiinni
+itseensä. He lepäsivät siten poski poskea vasten. Sitten sanoi Ragnfrid
+hiljaa:
+
+"Nyt minä olen pyytänyt Jumalan äitiä rukoilemaan puolestani, ettei
+minun tarvitsisi jäädä eloon sinun jälkeesi, mieheni --"
+
+Lauritsan huulet ja silmäripset sipaisivat vaimon poskea pimeässä
+keveästi kuin perhonsiivet, ja hän saneli:
+
+"Ragnfrid, oma vaimoni, oma vaimoni --"
+
+
+
+
+VIII
+
+
+Kristiina oli kotonaan Husabyssä tämän syksyn ja talven eikä halunnut
+minnekään -- hän syytti sitä, ettei ollut terve. Mutta hän oli vain
+väsynyt. Niin väsynyt hän ei ollut ollut milloinkaan elämässään --
+hän oli väsynyt olemaan iloinen ja väsynyt suremaan, mutta kaikista
+väsynein miettimään.
+
+Varmaan asia paranisi, kun hän saisi uuden lapsensa, tuumi hän -- hän
+kaipasi sitä niin kauheasti; oli ihan kuin se olisi voinut pelastaa
+hänet. Jos siitä tuli poika ja hänen isänsä kuolisi ennen kuin se oli
+syntynyt, oli se saava Lauritsan nimen. Ja hän kuvitteli, miten hän
+oli rakastava tätä lasta ja ruokkiva omalla rinnallaan -- siitä oli
+jo niin kauan, kun hänellä oli viimeksi ollut rintalapsi, että häntä
+itketti ikävästä ajatellessaan, että hän nyt taas pian saisi syliinsä
+imetettävän.
+
+Hän keräsi taas kaikki poikansa ympärilleen, kuten ennen, ja koetti
+opettaa heille parempaa kuria ja käytöstä. Hän tunsi tekevänsä
+siinä isänsä toivon mukaan, ja se tuntui tuovan hiukkasen lohtua
+hänen sieluunsa. Sira Eiliv oli alkanut opettaa Naakkvelle ja
+Bjørgulfille aakkosia ynnä latinan kieltä, ja Kristiina istui näin
+usein papintalossa lasten ollessa siellä oppimassa. Mutta lapset eivät
+olleet varsin tiedonhaluisia oppilaita; he olivat kaikki vallattomia
+ja omapäisiä paitsi Gaute, joka siten edelleen tuli olemaan äidin
+sylivauva, kuten Erlend sanoi.
+
+Erlend oli palannut Tanskasta pyhäinmessun aikaan hyvin hilpeällä
+tuulella. Häntä oli kestitty mitä tuhlaavimmin herttuan ja sukulaisensa
+Ingebjørg-rouvan luona; nämä olivat kiitelleet kovasti hänen tuomiaan
+nahkoja ja hopeita, hän oli ollut turnauksessa ja pyytänyt kauriita
+ja hirviä; ja eron hetkellä oli Knut-herra lahjoittanut hänelle
+pikimustan kastiilialaisen oriin ja rouva oli lähettänyt sydämellisen
+tervehdyksen ja kaksi hopeanharmaata vainukoiraa tuliaisiksi
+Kristiinalle. Kristiinan mielestä nuo vierasrotuiset koirat olivat
+kavalan ja uskottoman näköisiä, ja hän pelkäsi niiden tekevän pahaa
+lapsille. Ja ihmiset puhuivat kastiilialaishevosesta. Erlend oli uljaan
+näköinen korkeajalkaisen, sirorakenteisen hevosensa selässä, mutta
+sellainen eläin ei kelvannut tämän maan oloihin; Jumala tiesi miten se
+oli selviävä tunturilla. Erlend osteli kuitenkin tarkastusretkillään
+parhaita mustia tammoja, ja hänellä oli yksi tamma, joka oli ainakin
+kaunis katsella. Erlend oli muuten antanut hienot vierasmaalaiset nimet
+ratsuhevosilleen. Mikä oli Belkolor, mikä Bajard mikä minkinniminen,
+mutta ori oli niin mainio, ettei se tarvinnut nimikoruja -- se oli vain
+Musta.
+
+Erlendiä harmitti kovasti, ettei hänen vaimonsa tahtonut lähteä
+mihinkään hänen kanssaan. Ei Kristiina hänestä tuntunut sairaaltakaan
+-- ei hän pyörtynyt eikä oksennellut ollenkaan tällä kertaa, eikä
+hänestä edes näkynyt vielä mitään -- hän oli varmaan niin kalpea
+ja väsynyt siksi, että istui aina sisällä tuumien ja selvitellen
+hänen pahoja tekojaan. Oli joulun aika -- heidän välillään syntyi
+usein kiivas riita. Eikä Erlend nyt tullutkaan pyytämään anteeksi
+kiivauttaan, kuten hän ennen oli aina tehnyt. Tähän asti hän oli aina
+luullut erimielisyyksien syntyessä itse olevansa syypää. Kristiina oli
+hyvä, hän oli aina oikeassa, ja kun Erlend ei viihtynyt kotona, niin
+johtui se hänen luonnostaan, joka oli sellainen, että häntä väsytti
+hyvyys ja oikeus, jos sitä tuli liiaksi. Näin hän oli ajatellut asian.
+Mutta tänä kesänä hän oli jo useamman kerran huomannut appiukkonsa
+yhtyvän häneen ja olevan sitä mieltä, että Kristiinalta puuttui kelpo
+vaimon lempeys ja suvaitsevaisuus. Hänen mieleensä juolahti silloin,
+että Kristiina oli monesti pikkumaisen arka eikä tahtonut antaa
+anteeksi pieniä syntejä, joilla hän ei ollut tarkoittanut mitään sen
+pahempaa. Hän oli aina pyytänyt vaimoltaan anteeksi -- ja Kristiina oli
+sanonut antavansa, mutta perästäpäin Erlend oli nähnyt, ettei vaimo
+ollutkaan unohtanut.
+
+Näin hän joutui olemaan paljon poissa kotoa ja otti tyttärensä
+Margretin mukaan. Tämän kasvatus oli aina ollut epäsovun aihe Erlendin
+ja Kristiinan välillä. Kristiina ei tosin ollut koskaan sanonut mitään,
+mutta Erlend tiesi mitä hän -- ja muut ihmiset -- ajattelivat. Hän
+oli kaikella tapaa kohdellut Margretia kuin aviolastaan, ja ihmiset
+käyttäytyivät myös häntä kohtaan hänen käydessään vieraisilla isänsä
+ja äitipuolensa kanssa kuin hän olisi sitä ollut. Ramborgin häissä
+hän oli ollut yhtenä morsiusneidoista ja kantanut kultaseppeltä
+valtoimilla hiuksillaan. Useiden naisten mielestä se ei ollut sopivaa,
+mutta Lauritsa oli nuhdellut heitä, ja Simonkin oli pyytänyt, ettei
+kukaan mainitsisi siitä Erlendille eikä neidolle itselleen; eihän
+tuo kaunis lapsi voinut mitään onnettomalle syntyperälleen. Mutta
+Kristiina huomasi Erlendin aikovan saada Margretin naitetuksi johonkin
+aatelissukuun ja uskovan korkean asemansa avulla onnistuvansa
+aikomuksessaan, vaikka neito oli syntynyt haureudessa ja hänen asemansa
+turvaaminen oli käyvä vaikeaksi. Asia olisi ehkä käynyt päinsä, jos
+olisi voitu uskoa siihen, että Erlend kykeni säilyttämään ja lisäämään
+valtaansa ja rikkauttaan. Mutta vaikka Erlendistä pidettiin ja häntä
+kunnioitettiin eräällä tapaa, ei kukaan kuitenkaan jaksanut oikein
+uskoa Husabyn varallisuuden pysyvyyteen. Kristiina pelkäsi siis, ettei
+hän voisi toteuttaa Margretia koskevia aikeitaan. Ja vaikka hän ei
+juuri pitänyt Margretista, sääli hän tätä kuitenkin ja pelkäsi sitä
+päivää, jolloin tytön korskeus ehkä oli saava kolauksen -- ja mietti,
+oliko tämä silloin tyytyvä paljon vähäpätöisempään naimiskauppaan kuin
+mitä hänen isänsä oli opettanut odottamaan sekä aivan toisenlaisiin
+oloihin kuin missä hän oli saanut kasvaa.
+
+Tulipa sitten kolme miestä Formosta Husabyhyn heti kynttilänmessun
+jälkeen; he olivat tulleet suksilla tunturin yli ja toivat Erlendille
+pikaviestin Simon Andreksenpojalta. Simon kirjoitti heidän yhteisen
+appensa olevan sairaana ja olevan tietymätöntä, miten kauan hän eläisi;
+Lauritsa oli käskenyt pyytää Erlendiä Siliin, jos se suinkin kävi
+päinsä; hän olisi halunnut puhua molempien vävyjensä kanssa asioiden
+järjestämisestä hänen kuolemansa jälkeen.
+
+Erlend katsahti vaimoonsa. Tämä oli raskaana, oli kovasti kalpea ja
+kapea poskiltaan -- ja näytti niin murheelliselta, että kyyneleet
+olivat pulpahtamassa esiin millä hetkellä hyvänsä. Ja Erlend katui
+tämäntalvista käytöstään häntä kohtaan -- isän sairaus ei tullut
+odottamatta. Jos Kristiina siis oli kantanut moista salaista murhetta,
+täytyi hänen ärtyisyytensä antaa anteeksi.
+
+Yksin hän olisi saattanut tehdä tämän Silin matkan koko nopeasti
+hiihtämällä tunturin yli. Mutta jos hänen oli vietävä sinne myös
+vaimonsa, tuli siitä pitkä ja vaivalloinen retki. Ja silloin hänen
+täytyi odottaa paaston aikana pidettävien asekäräjien yli sekä pitää
+ensin lääninvoutiensa kokous; oli myös eräitä kokouksia ja käräjiä,
+joissa hänen itsensä tuli olla mukana. Ennen kuin he olisivat päässeet
+matkaan, olisi ehditty arveluttavan lähelle synnytysaikaa -- eikä
+Kristiina sietänyt merta edes terveenä ollessaan. Mutta sekin oli
+mahdoton ajatus, ettei Kristiina saisi nähdä isäänsä ennen tämän
+kuolemaa. Illalla heidän maatapantuaan kysyi Erlend vaimoltaan,
+uskalsiko tämä lähteä mukaan.
+
+Ja Erlend sai mielestään täyden korvauksen, kun Kristiina itki hänen
+sylissään katuen talvista töykeyttään. Erlend pehmeni ja suli helläksi
+kuten aina tuotettuaan surua naiselle ja nähdessään sen laukeavan
+silmiensä edessä. Ja hän koetti sietää malttiaan menettämättä
+Kristiinan päähänpistot. Hän oli sanonut paikalla, että lapsia hän ei
+huolinut mukaan. Kristiina koetti selitellä, että Naakkve oli jo siksi
+vanha, että hänellä voisi olla hyötyä isoisän kuoleman näkemisestä.
+Erlend sanoi: ei. Sitten olivat Ivar ja Skule Kristiinan mielestä
+liian pienet jäämään yksinomaan palvelusnaisten haltuun. Ei, sanoi
+taas Erlend. Ja Gautesta oli Lauritsa pitänyt niin paljon. Ei, sanoi
+Erlend -- asia oli liian hankala järjestää Kristiinan ollessa tuossa
+tilassa -- Ragnfridin täytyi hankkia apuvaimo taloon miehensä maatessa
+kuolinvuoteella -- ja heillä itsellään tuli olemaan vaikea paluumatka
+vastasyntyneen kera. Joko hänen täytyi jättää lapsensa hoidettavaksi
+jollekin Lauritsan tilalle tai odottaa Jørundgaardissa kesää.
+Erlend esitti asian moneen kertaan, mutta koetti puhua tyynesti ja
+vakuuttavasti.
+
+Sitten hän tuli ajatelleeksi, että hänen oli hankittava Nidarosista
+mukaansa yhtä ja toista, mitä anoppi saattoi tarvita hautajaisiin --
+viiniä ja vahaa, vehnäjauhoja, mannaryyniä ynnä muuta. Mutta vihdoin
+viimein he kuitenkin pääsivät lähtemään ja saapuivat Jørundgaardiin
+Kertun-messun aattona.
+
+Mutta kotonaolo muodostui Kristiinalle aivan toisenlaiseksi kuin mitä
+hän oli odottanut.
+
+Täytyihän hänen iloita kaikesta sydämestään, että oli nähnyt isänsä
+vielä kerran. Ja hän iloitsi muistaessaan isänsä ilon hänen tullessaan
+ja hän oli nähnyt, miten isä oli kiittänyt Erlendiä siitä, että tämä
+oli suonut hänen tulla. Mutta hän tunsi joutuneensa niin monen asian
+ulkopuolelle, ja se koski häneen.
+
+Oli vajaa kuukausi aikaan, jolloin hän odotti lapsen syntyvän, ja
+Lauritsa kielsi häntä kokonaan puuttumasta sairaanhoitoon; hän ei
+saanut valvoa toisten kanssa isän luona öisin, eikä äiti olisi sallinut
+hänen liikuttaa sormeakaan talouskureissa. Hän istui isänsä luona koko
+päivän, mutta harvoin he jäivät kahden kesken hetkeksikään. Melkein
+joka päivä saapui kartanoon vieraita -- ystäviä, jotka tahtoivat
+nähdä Lauritsa Bjørgulfinpojan vielä kerran ennen kuolemaa. Se
+ilahdutti isää, vaikka se väsytti häntä suuresti. Hän puheli iloisesti
+ja sydämellisesti kaikkien kanssa, naisten ja miesten, köyhien ja
+rikkaiden, nuorien ja vanhojen, kiitti heitä heidän ystävyydestään,
+pyysi heidän esirukoustaan ja toivoi kohtaavansa kaikki Jumalan luona
+autuuden päivänä. Öisin, kun vain omaiset olivat hänen luonaan, makasi
+Kristiina ylistuvassa, tuijotti pimeään eikä voinut nukkua miettiessään
+isänsä lähtöä ja oman sydämensä pahuutta ja kelvottomuutta.
+
+Loppu läheni nopeasti. Lauritsa oli pysynyt jalkeilla siihen asti,
+kun Ramborg oli saanut lapsensa, jolloin Ragnfridin ei enää tarvinnut
+olla Formossa niin paljon; hän oli myös kerran ajattanut itsensä sinne
+katsomaan tytärtään ja tyttärensä tytärtä; tuo pikku tyttö oli ristitty
+Ulvhildiksi. Mutta sitten hän paneutui sänkyyn eikä enää noussut.
+
+Hän nukkui isossatuvassa ylisparven alla. Hänelle oli valmistettu
+eräänlainen sänky peräistuimelle pöydän päähän, sillä hän ei sietänyt
+korkeaa päänaluista; muuten häntä heti alkoi pyörryttää, hän sai
+taintumiskohtauksia ja sydämenkouristuksia. Hänestä ei uskallettu enää
+lyödä suonta; sitä oli täytynyt tehdä niin usein talven ja syksyn
+kuluessa, että hän oli jo aivan veretön eikä jaksanut paljon syödä eikä
+juoda.
+
+Isän hienot ja kauniit kasvonpiirteet olivat muuttuneet teräviksi,
+ja rusketus oli kalvennut hänen ahavoituneilta kasvoiltaan, iho
+oli keltainen väriltään kuin luu, ja huulet sekä silmännurkat
+sinertävän verettömät. Sankka harmaankeltainen tukka oli levällään ja
+leikkaamatta, kuihtuneen ja voimattoman näköisenä pitkin pieluksen
+sinikukallista päällystä, mutta se, mikä eniten teki hänet vieraan
+näköiseksi, oli karkea harmaa parransänki, joka rehotti kasvojen
+alaosassa ja hänen pitkällä leveällä kaulallaan, josta suonet
+pullistuivat esiin vahvojen jänteiden tavoin. Lauritsa oli aina pitänyt
+tarkasti huolta partansa ruokkoamisesta ennen jokaista messupäivää.
+Vartalo oli niin laihtunut, että se oli melkein kuin luuranko. Mutta
+hän sanoi voivansa hyvin, kun makasi suorana eikä liikkunut. Ja hän oli
+aina iloinen ja leikkisä.
+
+Hautajaisia varustettiin kiireellä. Oli teurastuspuuhia ja leipomista,
+makuuvaatteiden tuuletusta ja tarkastamista -- tehtiin kaikki mitä
+ehdittiin, jotta talossa olisi hiljaista, kun viimeinen kamppailu tuli.
+Lauritsaa virkisti suuresti kuulla noista puuhista -- hänen viimeiset
+kemunsa eivät saaneet olla vähäpätöisimmät Jørundgaardissa pidetyistä;
+kunniallisesti ja arvokkaasti hän tahtoi eritä isännyydestään. Eräänä
+päivänä hän halusi nähdä ne kaksi lehmää, joiden oli määrä olla mukana
+hautajaissaatossa ja joutua Sira Eirikille ja Sira Solmundille, ja
+nämä tuotiin silloin tupaan. Niitä oli ruokittu kaksinkertaisin
+annoksin koko talven, ja ne olivatkin nyt pulskat ja lihavat kuin
+tunturilehmät Olavinmessun aikaan, vaikka kevät oli vasta alullaan.
+Kukaan ei nauranut niin makeasti kuin hän, kun toinen niistä teki
+jäljen lattialle. Hänen ainoa huolensa oli, että vaimo kuluttaisi
+kaikki voimansa. -- Kristiina oli luullut olevansa taitava talonemäntä,
+hän oli saanut sellaisen maineen Skaunissa, mutta nyt hän huomasi
+äitiinsä verrattuna olevansa kerrassaan mitätön. Oli käsittämätöntä,
+miten Ragnfrid pystyi saamaan aikaan kaiken sen, mitä sai -- eikä hän
+kuitenkaan koskaan näyttänyt olevan poissa miehensä luota; yölläkin hän
+oli aina mukana valvomassa.
+
+"Älä ajattele minua, mieheni", hän sanoi laskien kätensä Lauritsan
+käteen. "Kun sinä olet poissa, niin tiedät minun lepäävän kaiken tämän
+touhun jälkeen."
+
+Lauritsa Bjørgulfinpoika oli ostanut jo vuosia sitten itselleen
+leposijan Hämärin saarnaveljien hautausmaalta, ja Ragnfrid oli
+päättänyt saattaa hänen ruumiinsa sinne sekä asettua sen läheisyyteen;
+hän oli ajatellut ruveta elätteelle erääseen munkkien omistamaan
+taloon. Ruumisarkku oli ensin vietävä kotikirkkoon, ja kirkolle ja
+kotiseurakunnan papeille oli annettava suuria lahjoja; jäljestä oli
+talutettava hänen ratsuorittaan, jonka selkään oli sidottava Lauritsan
+sotavarustus ja aseet; nämä tuli Erlendin lunastaa kahdellakymmenellä
+kahdella naulalla hopeaa. Jonkun Erlendin ja Kristiinan pojista tuli
+saada ne omakseen -- mieluimmin sen, jota hän parastaikaa kantoi,
+jos siitä tulisi poika -- ehkä siitä oli kerran sukeutuva toinen
+Jørundgaardin Lauritsa, tuumi sairas hymyillen. Gudbrandinlaakson
+varrella oli arkku vietävä vielä useaan kirkkoon ja annettava sen olla
+kirkossa yli yön; Lauritsa oli muistanut näitä kirkkoja rahalahjoilla
+ja vahakynttilöillä testamentissaan.
+
+Kerran kertoi Simon apen saaneen makuuhaavoja -- hän auttoi Ragnfridia
+sairaan kääntämisessä ja hoitelemisessa.
+
+Kristiina oli epätoivoinen kateellisen sydämensä tähden. Hän ei
+tahtonut jaksaa sulattaa sitä, että vanhemmat osoittivat Simon
+Andreksenpojalle niin suurta luottamusta. Tämä liikkui Jørundgaardissa
+yhtä vapaasti kuin kotonaan -- mitä Erlend ei ollut milloinkaan
+tehnyt. Melkein joka päivä seisoi hänen tanakka voikkonsa piha-aitaan
+sidottuna, ja Simon istui sisällä isän luona hattu ja viitta yllä; hän
+ei aikonut jäädä. Mutta vähän ajan kuluttua hän ilmestyi ovelle ja
+huusi, että miehet saisivat sittenkin viedä hänen hevosensa talliin.
+Hän tunsi kaikki isän asiat, nouti kirjerasian, etsi esiin kaikki
+kauppakirjat ja jäljennökset, toimitti Ragnfridin asioita ja puhui
+kartanorengin kanssa talon asioiden hoidosta. Kristiina muisti, miten
+hartaasti hän oli toivonut, että hänen isänsä kiintyisi Erlendiin -- ja
+ensi kerran, kun isä oli pitänyt Erlendin puolta häntä vastaan, oli hän
+paikalla tehnyt niin pahasti kuin taisi -- -- --
+
+Simon Andreksenpoika suri kovasti sitä, että hänen näin pian oli
+erottava apestaan. Mutta hän riemuitsi siitä, että oli saanut pikku
+tyttären. Lauritsa ja Ragnfrid puhuivat paljon pikku Ulvhildista, ja
+Simon osasi vastata kaikkeen, mitä he kysyivät tuosta pienokaisesta,
+sen kasvusta ja voinnista. Tämänkin asian johdosta Kristiina tunsi
+kateuden kalvavan sydäntään -- Erlend ei ollut milloinkaan välittänyt
+lapsistaan sillä tapaa. Samalla oli hänestä hiukan naurettavaa, että
+tuo jo ikämiehen kirjoissa oleva iso-, punakasvoinen mies istui siinä
+niin toimessaan kertoen kapalolapsen vatsanväänteistä ja ruokahalusta.
+
+Simon tuli kerran hakemaan Kristiinan luokseen reellä; täytyihän
+Kristiinan toki nähdä sisarensa ja sisarentyttärensä.
+
+Simon oli antanut rakentaa kokonaan uuteen asuun vanhan mustuneen
+pirtin, jossa Formon naiset parin sadan vuoden aikana olivat
+synnyttäneet lapsensa. Liesi oli hävitetty, uuni tehty sijaan, ja
+sen toiselle kyljelle oli rakennettu lämpimään, suojaiseen nurkkaan
+kauniilla leikkauksilla koristettu sänky; vastapäisellä seinällä
+oli kaunis puinen jumalanäidin kuva, joka oli asetettu semmoiselle
+paikalle, että sen saattoi nähdä vuoteesta. Lattialle olivat
+ilmestyneet palkit, seinään lasinen ikkuna, ja muutenkin oli sisällä
+paljon pientä uutta kaunista kalua sekä penkkejä. Simon tahtoi, että
+tämä oli oleva Ramborgin tupa, jossa hän saattoi vallita mielensä
+mukaan, kestitä vaimovieraitaan ja viedä turvaan ne heistä, jotka eivät
+viihtyneet miesten seurassa, kun nämä illalla yltyivät liian remuaviksi
+pitoja pidettäessä.
+
+Ramborg oli mennyt sänkyyn vieraan kunniaksi. Hän oli pukeutunut
+silkkipaitaan ja punaiseen nuttuun, jossa oli valkoiset nahkareunukset
+povella; hänen selkänsä takana oli silkkipäällyksiset pielukset ja
+sänkypeittojen päällä oli kukallinen samettivaate. Sängyn edessä oli
+Ulvhild Simonintyttären kätkyt. Se oli tuo vanha ruotsalainen kätkyt,
+jonka Ramborg Sunentytär oli tuonut mukanaan Norjaan; siinä olivat
+Kristiinan isä ja isoisä, hän itse ja kaikki hänen sisarensa maanneet.
+Perimätapojen mukaan olisi Kristiinan vanhimpana tyttärenä tullut saada
+tuo kätkyt myötäjäisten mukana, mutta siitä ei ollut mainittu mitään
+hänen mennessään naimisiin. Hän oli ymmärtänyt vanhempiensa unohtaneen
+sen tahallisesti -- he eivät olleet pitäneet Erlendin ja hänen lapsia
+kyllin arvokkaina nukkumaan siinä.
+
+Sen jälkeen hän kieltäytyi lähtemästä toistamiseen Formoon -- koska hän
+muka ei jaksanut.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Hän tunsi itsensä sairaaksi, mutta sairaaksi surusta ja sieluntuskasta.
+Sillä hän ei voinut salata itseltään sitä, että hän tuli sitä
+onnettomammaksi mitä kauemmin hän oli kotona. Sellainen hän oli; häneen
+koski huomio, että nyt kun isä teki kuolemaa, oli vaimo lähimpänä tämän
+sydäntä.
+
+Hän oli kuullut aina mainittavan vanhempiensa yhteiselämää
+esikuvalliseksi -- kauniin arvokkaan, yksimielisyydessä,
+uskollisuudessa ja hyvänsuopuudessa vietetyn elämän tähden. Mutta hän
+oli tuntenut, pohtimatta sitä sen enempää, että näitä kahta sittenkin
+erotti jokin -- jokin epämääräinen varjo, joka teki elämän kotona
+hiljaiseksi, vaikka he viihtyivätkin hyvin ja kauniisti yhdessä.
+Nyt hänen vanhempiaan ei enää erottanut mikään. He puhelivat hiljaa
+ja tasaisesti yhdessä, enimmäkseen jokapäiväisistä asioista, mutta
+Kristiina tunsi, että heidän silmissään ja äänensä sävyssä oli jotakin
+uutta. Hän näki isänsä alati kaihoavan vaimoaan, milloin tämä ei
+ollut hänen luonaan. Kun Lauritsa itse oli saanut vaimonsa menemään
+levolle vähäksi aikaa, makasi hän odotellen tätä malttamattomasti, ja
+kun Ragnfrid astui sisään, oli kuin ilo ja rauha olisivat seuranneet
+häntä sairaan luokse. Eräänä päivänä kuuli Kristiina heidän puhuvan
+kuolleista lapsistaan; ja kuitenkin he olivat hyvin onnellisen
+näköiset. Kun Sira Eirik tuli kartanon puolelle lukemaan Lauritsalle
+sanaa, istui Ragnfrid aina heidän luonaan; silloin Lauritsa tarttui
+usein vaimonsa käteen leikitellen hänen sormillaan ja pyöritellen hänen
+sormuksiaan.
+
+Kristiina tiesi, ettei isä rakastanut häntä vähemmän kuin ennen. Mutta
+hän ei ollut huomannut ennen kuin vasta nyt, että isä rakasti myös
+äitiä. Ja hän ymmärsi sen eron, joka oli miehen rakkaudessa vaimoon,
+joka oli elänyt hänen rinnallaan halki pitkän elämän, niin hyvinä kuin
+pahoina päivinä -- ja hänen rakkaudessaan lapseen, joka oli jakanut
+vain hänen ilonsa ja saanut hänen syvimmän hellyytensä. Ja hän itki ja
+rukoili apua Jumalalta ja Pyhältä Olavilta -- sillä hän muisti heidän
+itkuisen ja raskaan hyvästijättönsä viime syksynä tunturilla; mutta hän
+_ei sittenkään_ toivonut, että se olisi ollut viimeinen.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kesäkauden alkamispäivänä sai Kristiina kuudennen poikansa, ja jo
+viidentenä päivänä siitä hän nousi vuoteesta ja meni kartanotupaan
+isäänsä katsomaan. Lauritsa ei pitänyt siitä -- hänen talossaan ei
+ollut milloinkaan ollut tapana, että lapsensynnyttäjä tuli näkyviin
+ennen kuin oli käynyt kirkossa. Hänen ei pitänyt ainakaan liikkua
+pihamaan yli muulloin kuin päivän aikaan. Ragnfrid kuuli miehensä
+puheen.
+
+"Tuumin tässä, mieheni", hän sanoi, "että me sinun naisesi emme ole
+milloinkaan olleet liian kuuliaiset sinulle, vaan olemme useimmiten
+tehneet oman päämme mukaan."
+
+"Etkö sinä ole sitä aikaisemmin huomannut?" kysyi hänen miehensä
+hymyillen. "Eikä veljesi Trond ollut väärässä --, silloin kun hän sanoi
+minua lapaseksi sen vuoksi, että annoin teidän käännellä itseäni,
+muistatkos?"
+
+Seuraavana messupäivänä oli Ramborgin kirkottajaiset, ja sen jälkeen
+hän tuli Jørundgaardiin ensi kertaa lapsivuoteesta noustuaan. Helga
+Rolvintytär oli hänen kanssaan -- tämäkin oli nyt naimisissa.
+Haavard Trondinpoika Sundbusta sattui olemaan Lauritsan luona. Nämä
+kolme nuorta olivat yhdenikäisiä, ja he olivat eläneet kolme vuotta
+siskoksina Jørundgaardissa. Haavard oli ollut silloin varmin heistä
+ja johtanut toisten leikkejä, koska hän oli poika. Nyt antoivat nuo
+kaksi valkohuntuista nuorta talonemäntää hänen selvästi tuntea, että he
+olivat kokeneita naisia, joilla oli mies ja lapsi ja talonhuolet, mutta
+hän vain alaikäinen ja älytön nulikka; tämä huvitti suuresti Lauritsaa.
+
+"Odotahan, kunhan saat emännän itse, kasvattipoikani, silloin sinä
+vasta saat kuulla, paljonko sinulla on älyä", hän sanoi, ja kaikki
+tuvassa olevat miehet nauroivat ja yhtyivät puheeseen.
+
+Sira Eirik kävi joka päivä kuolevan luona. Tuo vanha seurakuntapappi
+oli jo huononäköinen, mutta luomiskertomus sujui norjaksi ja
+evankeliumit sekä psalttari latinaksi yhtä selvästi kuin ennen, sillä
+hän tunsi hyvin omat kirjansa. Lauritsa oli joku vuosi sitten ostanut
+itselleen erään paksun kirjan Saastadista; hän olisi mieluimmin
+halunnut kuulla luettavan siitä, mutta Sira Eirik ei saanut siitä
+selvää huonoilla silmillään. Silloin isä pyysi Kristiinaa koettamaan,
+osaisiko hän lukea sitä. Ja kun Kristiina oli hiukan tottunut sen
+kirjaimiin, selvisikin hän siitä kaikella kunnialla, ja hänestä tuntui
+suurelta ilolta, että hän nyt saattoi tehdä jotakin isänsä hyväksi.
+
+Tässä kirjassa oli luettavana keskusteluja Pelon ja Rohkeuden,
+Uskon ja Epäilyksen, Ruumiin ja Sielun välillä. Siinä oli myös
+joitakin pyhimystaruja ja monta kertomusta miehistä, jotka olivat
+jo maallisen elämänsä aikana nähneet hengessä tuskanvaltakunnan
+kidutukset, kiirastulen koetukset ja taivaanvaltakunnan autuuden.
+Lauritsa puhui paljon kiirastulesta, johon hän uskoi pian joutuvansa,
+mutta hän oli aivan peloton. Hän toivoi suurta lohtua ystäviensä ja
+pappien esirukouksista ja luotti Pyhän Olavin ja Pyhän Tuomaan apuun
+viimeisessä koetuksessa. Muuten hän oli tuntenut näiden vahvistavan
+häntä jo tässä elämässä. Hän oli kuullut pappien sanovan, että se,
+joka pysyy lujana uskossa, ei hetkeksikään kadota silmistään autuuden
+valtakuntaa, johon sielu menee polttavan tulen kautta. Kristiinan
+mielestä hänen isänsä iloitsi siitä kuin mieskuntoisuuskoetuksesta. Hän
+muisti hämärästi lapsuudestaan ajan, jolloin kuninkaan miehet lähtivät
+laaksosta taisteluun Eirik-herttuaa vastaan -- ja hänestä tuntui nyt
+siltä kuin isä olisi odottanut kuolemaa samalla mielellä kuin hän
+silloin oli odottanut seikkailuja ja sotaleikkiä.
+
+Hän sanoi sitten eräänä päivänä isälleen, että hänestä tuntui kuin
+olisi elämässä jo ollut niin paljon koettelemuksia, ettei häntä
+voinut odottaa kovin vaikea osa kuoleman jälkeen. Lauritsa vastasi,
+ettei se hänestä siltä tuntunut; olihan hän ollut rikas, syntyisin
+mainiosta suvusta, hänellä oli ollut ystäviä ja menestystä maailmassa.
+"Raskaimmat suruni ovat olleet, etten koskaan ole nähnyt äitini kasvoja
+ja että kadotin lapseni, mutta nämäkään surut eivät kohta ole suruja
+enää. Ja sama on muiden surujen laita, jotka ovat painaneet minua
+elämässä -- ne eivät ole enää suruja."
+
+Äiti oli usein sisällä Kristiinan lukiessa, samoin vieraat, jos niitä
+oli talossa, ja Erlendkin istui mielellään kuulemassa. Kaikilla näillä
+oli iloa siitä, mutta Kristiina itse joutui järkytyksen ja epätoivon
+valtaan -- se pani hänet ajattelemaan omaa sydäntään, joka niin hyvin
+tiesi, mikä oli oikeata ja hyvää, ja kuitenkin aina halasi vääryyttä.
+Ja hän pelkäsi pikku lapsensa puolesta, tohti tuskin nukkua yöllä
+pelosta, että se kuolisi pakanuudessa. Hänen luonaan täytyi aina olla
+kaksi valvojanaista, ja sittenkin hän pelkäsi vaipua uneen. Kaikki
+hänen toiset lapsensa oli kastettu ennen kuin ne olivat tulleet kolmen
+vuorokauden vanhoiksi, mutta tämän kastamista lykättiin, koska se oli
+iso ja vankka, siksi että sille tahdottiin antaa Lauritsan nimi -- ja
+laaksossa seurattiin ankarasti tapaa, ettei elävän miehen nimeä saanut
+antaa vastasyntyneelle.
+
+Kerran, kun hän istui isänsä luona lapsi sylissään, pyysi Lauritsa
+häntä irrottamaan lapsen kapaloista; hän ei ollut vielä nähnyt muuta
+kuin poikasen kasvot. Kristiina teki niin ja laski pojan isänsä
+käsivarsille. Lauritsa silitti pientä kaarevaa rintaa ja otti toisen
+noista kiinteistä kätösistä omaansa:
+
+"Ihmeelliseltä tuntuu, pikku sukulaismies, että sinä kerran olet
+pukeutuva minun haarniskaani -- nyt olisit sen sisällä yhtä pieni
+kuin hopeahelmi tyhjässä pähkinässä; ja tämän käden täytyy kasvaa
+paljon ennen kuin se kykenee tarttumaan minun miekkani kahvaan. Kun
+näkee edessään tämänkaltaisen taimen, saattaa miltei luulla Jumalan
+tahtovan, ettei meidän tule kantaa asetta. Mutta sinä et ole tarvitseva
+paljoakaan kokoa lisää, pikkarainen, ennen kuin olet ojentava kätesi
+niitä kohden. Harvalla miehellä on niin suuri rakkaus Jumalaan, että
+hän kieltäytyisi asetta kantamasta. Minulla sitä ei ollut."
+
+Hän makasi vähän aikaa hiljaa katsellen pienokaista:
+
+"Sinä kannat lapsiasi rakastavan sydämen alla, Kristiina -- poika
+on iso ja lihava, mutta itse sinä olet väritön ja hento kuin virpi,
+ja sellaisen on äitisi kertonut sinun olleen joka lapsen jälkeen.
+Ramborgin tytär on laiha ja pieni", lisäsi hän nauraen, "mutta Ramborg
+kukoistaa kuin ruusu."
+
+"Siksipä minusta onkin ihmeellistä, ettei hän tahdo lastansa omille
+rinnoilleen", sanoi Kristiina.
+
+"Ei Simonkaan toivonut sitä -- hän sanoo, ettei hän tahdo palkita
+vaimoaan tämän antamasta lahjasta siten, että äiti itse kuihtuisi --
+muista, ettei Ramborg ollut vielä täyttä kuuttatoista silloin. Hän
+oli itse tuskin päässyt lasten kirjoista saadessaan tyttären -- eikä
+hän ollut sitä ennen sairastanut hetkeäkään elämässään -- joten ei
+ole ihme, jos häneltä loppui kärsivällisyys. Sinä olit täysi nainen
+mennessäsi naimisiin, Kristiina!"
+
+Kristiina purskahti yhtäkkiä hillittömään itkuun -- hän tiesi tuskin
+itse, minkä tähden häntä näin itketti. Mutta totta se oli, -- hän oli
+rakastanut lapsiaan ensi hetkestä asti, jolloin tiesi kantavansa niitä
+sydämensä alla, oli rakastanut niitä, vaikka ne olivat vaivanneet
+häntä, tehneet hänet levottomaksi ja rumaksi. Hän oli rakastanut
+niiden pieniä kasvoja siitä asti kun näki ne ensi kertaa ja rakasti
+niitä kaiken aikaa niiden varttuessa ja muuttuessa ja miehistyessä.
+Mutta kukaan ei ollut oikein rakastanut niitä hänen toverinaan -- ei
+Erlendkään, vaikka hän pitikin niistä -- Naakkve oli hänen mielestään
+tullut liian aikaisin ja toisten syntyessä oli hänestä lapsia aina
+ollut yksi liikaa. Kristiina muisti mitä hän oli ajatellut synnin
+hedelmästä ollessaan ensi talvea Husabyssä -- hän ymmärsi saaneensa
+maistaa sen katkeruutta, vaikka ei sillä tapaa kuin oli pelännyt. Hänen
+ja Erlendin väliin oli tullut silloin jotakin kieroa, joka tuskin voi
+korjautua koskaan.
+
+Äitiään hän ei ollut milloinkaan tuntenut likeiseksi, sisaret olivat
+olleet pieniä hänen jo ollessaan täysi neito, leikkitovereita hänellä
+ei ollut milloinkaan ollut. Hänet oli kasvatettu miesten parissa ja hän
+oli aina saanut olla lempeä ja vieno, sillä hänen ympärillään oli aina
+ollut miehiä, jotka ojensivat suojelevat ja varjelevat kätensä hänen ja
+maailman väliin. Hänestä tuntui nyt niin luonnolliselta, että hänelle
+itselleen syntyi pelkkiä poikia, poikalapsia, jotka kasvoivat hänen
+verestään ja imivät hänen maitoaan ja joita hän sai rakastaa ja helliä
+ja hoitaa, kunnes he kasvaisivat niin suuriksi, että voisivat astua
+miesten riviin. Hän muisti kuulleensa eräästä kuningattaresta, jolle
+oli annettu lisänimi Poikainäiti. Hänen lapsihuoneensa ympärillä oli
+nähtävästi ollut kokonainen aita suojelevia miehiä.
+
+"Mikä sinua nyt vaivaa, Kristiina?" kysyi isä tuokion kuluttua hiljaa.
+
+Kristiina ei voinut sanoa isälleen mikä häntä vaivasi. Ja niinpä hän
+lausui hetken kuluttua, hilliten itkuaan:
+
+"Kuinka minä en surisi, isä, kun te makaatte siinä --"
+
+Kun Lauritsa lopuksi oikein ahdisti häntä, ilmaisi hän pelkonsa
+kastamattoman lapsen puolesta. Lauritsa määräsi silloin heti, että
+poika oli vietävä kirkkoon seuraavana messupäivänä -- ja sanoi, ettei
+hän luullut sen kuolevan tuon asian tähden ennen kuin sen hetki oli
+lyönyt.
+
+"Ja minä olen muuten jo maannut tässä tarpeeksi", sanoi hän nauraen.
+"Tuska ja vaiva on sisälle- ja uloskäymisemme -- kivulla me synnymme
+ja kivulla kuolemme, ellemme kuole äkkikuolemalla. Kauneimmalta olisi
+minusta tuntunut nuorena ollessani kaatua taistelutantereelle. Mutta
+tämmöiselle syntiselle kelpaa tautivuodekin -- vaikka en voi enää
+tuntea sieluni kostuvan enemmästä makaamisesta."
+
+Poika kastettiin sitten seuraavana sunnuntaina ja sai isoisänsä nimen.
+Kristiinaa ja Erlendiä moitittiin kovasti kaikkialla tämän tapauksen
+johdosta, vaikka Lauritsa Bjørgulfinpoika sanoi kaikille talossa
+kävijöille itse vaatineensa tätä; hän ei tahtonut pitää talossaan
+pakanaa kuoleman kolkuttaessa ovelle.
+
+Lauritsaa alkoi nyt huolettaa se, että hänen lähtönsä tulisi
+tapahtumaan keskellä kylvökiireitä, suureksi haitaksi niille monille,
+jotka olisivat halunneet kunnioittaa hänen hautaanpanoaan ottamalla
+siihen osaa. Mutta neljätoista päivää lapsen kastamisen jälkeen
+tuli Erlend Kristiinan luokse vanhaan kutomatupaan, jossa Kristiina
+oli nukkunut synnytyksestä asti. Aamu oli jo pitkälle kulunut, ohi
+ruokarupeaman; Kristiina oli vielä makuulla, sillä poika oli ollut
+levoton. Erlend oli hyvin liikuttunut, hän sanoi Kristiinalle hiljaa ja
+hellästi, että tämä nyt nousisi ja lähtisi isänsä luo, Lauritsalla oli
+ollut kauhean kovia sydänkohtauksia päivän sarastaessa, ja hän oli sen
+jälkeen kauan virunut tiedottomana. Sira Eirik oli hänen luonaan ja oli
+juuri ripittänyt hänet.
+
+Oli viides päivä Halvardin-messusta. Sataa tihuutti hiljaa. Tultuaan
+pihamaalle tunsi Kristiina lauhkeassa eteläisessä leyhkässä
+vastakynnetyiltä ja lannoitetuilta vainioilta nousevan mullan hajun.
+Seutu uinui ruskeana kevätsateessa, ilma sinersi korkeiden tunturien
+välissä, ja sumu leijaili puolitiessä rinnettä. Kuului tiukujen
+helinää vettäuhkuvan, harmaan joen viereisistä lehdoista -- vuohet
+oli päästetty ulos, ja ne kulkivat napsien ummulla olevia oksia. Oli
+sellainen ilma, joka oli aina ilahduttanut hänen isänsä sydäntä,
+talvi ja pakkanen lähti ihmisten ja eläinten maailmasta, karja pääsi
+ahtaista, pimeistä navetoista ja niukan ravinnon äärestä.
+
+Kristiina näki heti isän kasvoista, että kuolema oli hyvin lähellä.
+Lauritsa oli lumivalkoinen nenänjuuresta, huulet ja suurten silmien
+ympärykset olivat mustansiniset, tukka oli jakautunut kosteisiin
+siisnoihin leveän hikisen otsan ympärillä. Mutta hän oli täydessä
+tajussa ja puhui selvästi, joskin verkalleen ja heikolla äänellä.
+
+Talonväki astui vuoteen ääreen yksi kerrallaan. Lauritsa otti jokaista
+kädestä, kiitti heidän palveluksestaan, sanoi heille hyvästi ja pyysi
+heitä antamaan anteeksi, jos hän oli rikkonut heitä vastaan jollakin
+tapaa, sekä rukoilemaan hänen sielunsa puolesta. Sitten hän sanoi
+jäähyväiset omaisilleen. Tyttäriä hän pyysi kumartumaan, jotta hän
+saattaisi suudella heitä, ja hän toivotti Jumalan ja kaikkien pyhien
+suojelusta heille. Tyttäret itkivät kumpikin katkerasti, ja nuori
+Ramborg heittäytyi sisarensa syliin. Toisiinsa kietoutuneina menivät
+nuo kaksi Lauritsantytärtä paikalleen isän jalkapäähän, ja nuorempi
+itki edelleen Kristiinan rintaa vasten.
+
+Erlendin kasvot vavahtelivat, ja kyyneleet juoksivat hänen poskiansa
+pitkin hänen nostaessaan Lauritsan käden ja suudellessaan sitä pyytäen
+hiljaa apeitaan anteeksi kaikkea, mitä oli tätä vastaan rikkonut
+vuosien kuluessa. Lauritsa sanoi antavansa hänelle anteeksi täydestä
+sydämestä ja toivotti hänelle Jumalan siunausta elämän poluilla.
+Erlendin kauniilla kasvoilla oli omituinen vaalea hohde hänen
+siirtyessään hiljaa takaisin ja jäädessään seisomaan vaimonsa viereen,
+käsi kädessä hänen kanssaan.
+
+Simon Darre ei itkenyt, mutta hän polvistui maahan tarttuen appensa
+käteen sitä suudellakseen ja jäi siihen joksikin aikaa pitäen sitä
+kädessään. "Sinun kätesi, vävy, on lämmin ja hyvä", sanoi Lauritsa
+heikosti hymyillen. Ramborg kääntyi miehensä puoleen, kun tämä tuli
+hänen luokseen, ja Simon laski käsivartensa vaimonsa hennoille,
+tyttömäisille olkapäille.
+
+Lopuksi heitti Lauritsa hyvästit vaimolleen. He kuiskasivat keskenään
+muutaman sanan, joita ei kukaan kuullut, ja vaihtoivat suudelman
+kaikkien nähden, mikä oli soveliasta kuoleman ollessa huoneessa.
+Sen jälkeen Ragnfrid polvistui miehen makuusijan ääreen, kasvot
+käännettyinä Lauritsaan; hän oli kalpea, tyyni ja äänetön.
+
+Sira Eirik jäi taloon annettuaan kuolevalle viimeisen voitelun
+ja viaticumin. Hän istui pääpuolessa lukien rukouksia. Ragnfrid
+oli istuutunut vuoteen laidalle. Kului muutama tunti. Lauritsa
+makasi silmät puoliummessa. Väliin hän käänsi levottomasti päätään
+pieluksella, liikutteli käsiään peitteellä, hengitti raskaasti ja
+sysäyksittäin. Toiset luulivat hänen kadottaneen puhekykynsä, mutta
+mitään kuolemankamppailua ei näkynyt.
+
+Tuli aikaisin pimeä, ja pappi sytytti kynttilän. Istuttiin hiljaa
+katsellen kuolevaa ja kuunnellen sateen rapinaa. Sitten sairas alkoi
+käydä rauhattomaksi, hänen ruumiinsa vapisi, kasvot mustenivat, ja
+hänen henkeään näytti ahdistavan. Sira Eirik kohotti häntä hartioista,
+nosti hänet istuvaan asentoon tukien hänen päätään rintaansa vasten
+ja pidellen ristiä hänen silmiensä edessä. Lauritsa avasi silmänsä,
+kiinnitti katseensa ristiinnaulitunkuvaan, joka oli papin kädessä, ja
+lausui hiljaa, mutta niin selvästi, että useimmat tuvassa olevat sen
+kuulivat:
+
+"Exsurrexi, et adhuc sum tecum." [Minä heräsin ja minä olen sinun
+luonasi vielä. Ps. 139, 18.]
+
+Vielä tärisytti ruumista muutama kouristus, ja kuolevan kädet
+hapuilivat peitteellä. Sira Eirik piti häntä vielä hetkisen itseään
+vasten. Sitten hän laski varovasti ystävänsä ruumiin takaisin
+patjoille, suuteli tämän otsaa ja silitti hiukset sen ympäriltä, ennen
+kuin painoi kiinni silmäluomet ja sieraimet; sitten hän nousi ja alkoi
+sanella rukousta.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kristiina sai istua ruumiin vieressä yötä. Lauritsa oli pantu paareille
+ylisparveen, sillä siellä oli eniten tilaa; odotettiin paljon väkeä
+valvojaisiin.
+
+Isä näytti Kristiinasta sanomattoman kauniilta kynttilöiden valossa,
+kullahtavankalpeat kasvot paljaina. Hikiliina oli käännetty alas, ettei
+se likaantuisi niiden monien käsistä, jotka tulivat katsomaan vainajaa.
+Sira Eirik ja Kvamin seurakuntapappi lauloivat -- jälkimmäinen oli
+tullut taloon illalla sanoakseen Lauritsalle viimeiset jäähyväiset,
+mutta oli tullut liian myöhään.
+
+Jo seuraavana päivänä alkoivat vieraat ratsastaa taloon, ja nyt täytyi
+Kristiinan sopivaisuuden vuoksi paneutua vuoteeseen, koska hän ei vielä
+ollut käynyt kirkossa. Nyt oli hänen vuoronsa saada lapsivuoteensa
+koristetuksi silkkipeitteillä ja talon hienoimmilla pieluksilla. Formon
+kätkyt tuotiin lainaksi kotiin; siinä lepäsi nyt Lauritsa nuorempi, ja
+joka päivä kävi ihmisiä katsomassa Kristiinaa ja lasta.
+
+Isän ruumis kuului säilyvän kauniina -- se oli vain entisestään
+kellastunut. Eikä kukaan ollut nähnyt kannettavan niin paljon
+kynttilöitä kuolleen miehen paarien ympärille.
+
+Viidentenä päivänä alkoivat hautajaiskemut, jotka olivat kaikin
+puolin erinomaiset -- kartanolla seisoi yli sata vierasta hevosta,
+samoin Laugarbrussa; jopa Formoonkin asti oli vieraita majoitettu.
+Seitsemäntenä päivänä pitivät perilliset perinnön jaon sovussa ja
+ystävyydessä -- Lauritsa oli itse järjestänyt kaiken ennen kuolemaansa,
+ja kaikki seurasivat tarkasti hänen toivomuksiaan.
+
+Seuraavana päivänä piti ruumis, joka nyt oli Olavinkirkossa, vietämän
+Hamariin.
+
+Edellisenä iltana -- taikka oli pikemminkin jo yö -- tuli Ragnfrid
+pirttiin, jossa tytär nukkui lapsineen. Kartanon emäntä oli hyvin
+väsynyt, mutta hänen kasvonsa olivat tyynet ja kirkkaat. Hän pyysi
+palvelusnaisia lähtemään ulos:
+
+"Kyllähän täällä on täyttä joka nurkassa, mutta etteköhän te sentään
+löytäne sijaa jostakin; minä haluan itse valvoa tyttäreni luona tämän
+viimeisen yön, jonka olen talossani."
+
+Hän otti lapsen Kristiinan käsistä, kantoi sen lieden luo ja laittoi
+sen yökuntoon.
+
+"Oudolta mahtanee tuntua teistä, äiti, muuttaa tästä talosta, jossa
+olette elänyt isäni kanssa niin kauan", sanoi Kristiina. "En ymmärrä,
+miten te jaksatte sen kestää."
+
+"Jaksaisin vielä vähemmän jäädä tänne", vastasi Ragnfrid tuudittaen
+Lauritsaa sylissään, "näkemättä isäsi liikkuvan rakennusten väliä."
+
+"Sinä et ole milloinkaan kuullut, mistä se johtui, että me muutimme
+tänne laaksoon ja jäimme tänne asumaan", jatkoi hän vähän ajan
+kuluttua. "Siihen aikaan, kun meille tuli sana Ivarin, minun isäni
+hengenlähdön lähestymisestä, en minä ollut ratsastuskunnossa; Lauritsan
+täytyi lähteä pohjoiseen yksin. Muistan, kuinka se ilta oli kaunis,
+jolloin hän lähti -- hänestä oli jo silloin niin hauska ratsastaa
+illalla, viileässä; hän aikoi ehtiä Osloon yöksi -- se oli juuri
+juhannuksen alla. Minä saatoin häntä siihen saakka, missä kartanon
+tie yhtyy kirkkotiehen -- muistatko? Siinä on pari isoa kalliota ynnä
+vierinkivimaata -- ne ovat Skogin kivisimmät tienoot, johon kuivuus
+aina käy kiinni; mutta sinä vuonna kasvoi vilja hyvin noissa saroissa,
+ja me puhuimme siitä. Lauritsa käveli hevostaan taluttaen, ja minä
+talutin sinua -- sinä olit neljän talven vanha.
+
+"Kun tulimme tienristeykseen, tahdoin minä, että sinä olisit juossut
+takaisin kartanoon. Sinä et olisi lähtenyt, mutta silloin sanoi isäsi,
+että koettaisit etsiä viisi valkoista kiveä ja panna ne ristiin puron
+pohjalle lähteen alapuolelle -- se suojelisi häntä Mjørsametsän
+peikoilta, kun hän ratsasti ohi. Silloin sinä lähdit juoksemaan."
+
+"Onko sellainen taika?" kysyi Kristiina.
+
+"En minä ole kuullut sitä ennen enkä sen jälkeen. Luulen isäsi
+keksineen sen sillä hetkellä. Etkö sinä muista, miten hän keksi
+kaikenlaista leikkiessäsi sinun kanssasi?"
+
+"Kyllä minä muistan."
+
+"Minä saatoin häntä metsän läpi kääpiökivelle asti. Siinä hän pyysi
+minua kääntymään takaisin ja saattoi nyt vuorostaan minua takaisin
+tienristeykseen -- isäsi nauroi ja sanoi, että täytyihän minun
+ymmärtää, ettei hän sallinut minun kulkea yksin metsän läpi, etenkin
+kun aurinkokin jo oli laskenut. Seisoessamme siinä tienristeyksessä
+kiedoin käsivarteni hänen kaulaansa: minun oli niin vaikea olla, kun
+en päässyt mukaan -- en ollut milloinkaan oikein viihtynyt Skogissa,
+kaipasin aina pohjoiseen. Lauritsa lohdutti minua ja virkkoi lopuksi:
+jos sinulla minun takaisin tullessani on poika käsivarrella, voit
+pyytää minulta mitä tahdot; jos se on täytettävissä, et ole pyytävä
+turhaan. Silloin minä vastasin, että tulisin pyytämään sitä, että
+muuttaisimme tänne pohjoiseen minun perintötilalleni. Isäsi ei pitänyt
+tästä, ja hän sanoikin: etkö olisi voinut pyytää mitään tärkeämpää --
+sitten hän naurahti, ja minä ajattelin, että tuohon hän ei ole suostuva
+ikinä, ja se oli minusta aivan luonnollista. Tiedäthän, ettei Sigurd,
+nuorin veljesi, sitten elänyt tuntiakaan -- Halvdan kastoi hänet ja hän
+kuoli heti sen perästä --
+
+"Isäsi palasi kotiin varhain eräänä aamuna -- hän oli jo kuullut illalla
+Oslossa, miten asiat olivat, ja lähti viipymättä edelleen. Minä olin
+vielä vuoteessa, olin niin surullinen, etten kyennyt nousemaan; minusta
+tuntui kuin en olisi ikinä enää tahtonut nousta. Jumala minulle
+anteeksi suokoon -- kun minun viereeni laskettiin sinut, käännyin
+seinään päin, enkä tahtonut nähdä sinua, pikkuiseni. Mutta silloin
+sanoi Lauritsa istuessaan sänkyni laidalla, vielä ratsastuspukeissa
+ja miekka vyöllä, että koettaisimme, olisiko meidän parempi elää
+Jørundgaardissa. Ja niin me jouduimme muuttamaan Skogista, mutta
+ymmärräthän, etten minä nyt halua asua täällä, kun Lauritsa on poissa."
+
+Ragnfrid otti lapsen ja asetti sen äidin rinnoille. Hän otti
+silkkipeitteen, joka oli ollut levitetty Kristiinan sängylle päivällä,
+käänsi sen kokoon ja laski syrjään. Sitten hän katsoi vähän aikaa
+tytärtään, kosketti tämän paksua, kullanruskeata palmikkoa, joka oli
+solahtanut valkoisten rintojen väliin, ja sanoi:
+
+"Isäsi kysyi minulta usein, oliko sinun tukkasi vielä yhtä suuri ja
+kaunis kuin tyttönä. Hän iloitsi niin siitä, ettet sinä menettänyt
+kauneuttasi monia lapsia kantaessasi. Ja hän iloitsi siitä, että
+sinusta oli tullut niin kelpo vaimo ja että menestyit ja elit terveenä
+kauniiden pikku poikiesi keskellä."
+
+Kristiina nielaisi pari kertaa.
+
+"Ja minulle, äiti, hän puhui usein, että te olitte ollut niin hyvä
+vaimo -- hän käski minun sanoa sen teille --" Kristiina vaikeni
+hämillään ja Ragnfrid nauroi hiljaa:
+
+"Olisin minä luullut Lauritsan tietävän, ettei hänen tarvinnut lähettää
+ketään ilmoittamaan minulle hänen suopeuttaan." Hän silitti lapsen
+päätä ja tyttärensä kättä, joka piti kiinni pienestä. "Mutta ehkä
+hän tahtoi --. Älä luule, Kristiina, että minä milloinkaan olisin
+kadehtinut isäsi rakkautta sinuun. On oikein ja kohtuullista, että sinä
+olet rakastanut enemmän häntä kuin minua. Sinä olit niin herttainen
+pikku tyttö -- en ymmärtänyt olla Jumalalle tarpeeksi kiitollinen
+siitä, että hän salli minun pitää sinut. Mutta minä olin sellainen,
+että aina ajattelin enemmän sitä, mitä olin kadottanut, kuin sitä mitä
+minulla oli."
+
+Ragnfrid istuutui sängyn laidalle.
+
+"Skogissa oli toisenlaiset tavat kuin minun kotonani. En muista
+isäni suudelleen minua milloinkaan -- hän suuteli äitiäni hänen
+maatessaan paareilla. Äiti suuteli Gudrunia messussa, koska tämä seisoi
+häntä lähinnä, sitten suuteli sisareni minua -- muulloin ei meillä
+milloinkaan ollut tapana tehdä sitä.
+
+"Skogissa oli sellainen tapa, että kun me tulimme kirkosta nautittuamme
+Herran ruumiista ja astuimme alas hevosen selästä kotona, suuteli
+herra Bjørgulf poikiaan ja minua poskelle, mutta me suutelimme
+hänen kättään. Sitten suutelivat kaikki aviopuolisot toisiaan, ja
+sen jälkeen me kättelimme kaikkia palvelijoita, jotka olivat olleet
+jumalanpalveluksessa, ja toivotimme toisillemme siunausta hengellisestä
+ateriastamme. Lauritsa ja Aasmund suutelivat usein isäänsä kädelle, kun
+hän antoi heille lahjoja, ja muutenkin. Kun hän tai Inga tuli sisään,
+nousivat pojat heti seisomaan ja seisoivat kunnes heitä pyydettiin
+istumaan. Tuo oli minusta alussa narrimaista ja outoa.
+
+"Myöhemmin sitten, kun elin isäsi kanssa ja me kadotimme poikamme, koko
+tuona aikana, jolloin saimme kestää niin paljon huolta ja murhetta
+Ulvhildimme tähden -- silloin oli hyvä, että Lauritsa oli saanut
+sellaisen kasvatuksen -- että hänet oli totutettu lempeämpiin ja
+hellempiin tapoihin."
+
+Hetken kuluttua sanoi Kristiina hiljaa:
+
+"Isä ei siis saanut nähdä Sigurdia elossa?"
+
+"Ei", vastasi Ragnfrid, yhtä hiljaa. "En minäkään nähnyt hänen elävän."
+
+Kristiina makasi liikkumatta, sitten hän sanoi:
+
+"Äiti, minun mielestäni teillä on sentään ollut paljon onnea elämässä."
+
+Ragnfrid Ivarintyttären kalpeita poskia pitkin alkoivat virrata
+kyyneleet:
+
+"Kyllä, Jumalan kiitos. Siltä minustakin nyt näyttää."
+
+Vähän ajan kuluttua hän otti Kristiinan rinnoilta kapalolapsen, joka
+oli nukkunut, ja laski sen kätkyeen. Hän kiinnitti Kristiinan paidan
+pienellä soljella, taputti tyttären poskea ja pyysi häntä sulkemaan
+silmänsä. Kristiina kohotti kättään.
+
+"Äiti --", sanoi hän pyytäen.
+
+Ragnfrid kumartui, veti tyttären puoleensa ja suuteli häntä monta
+kertaa. Hän ei ollut tehnyt tätä siitä pitäen kun Ulvhild kuoli.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Seuraavana päivänä oli mitä ihanin kevätilma. Kristiina seisoi
+kartanorakennuksen nurkan takana katsellen joen takaiselle rinteelle.
+Ilmassa tuntui mullan haju, vapautuneet purot lauloivat kaikkialla,
+joka viita ja niitty vihannoi. Siinä kohden, missä tie kulki
+tunturinlaitaa Laugarbrun takana, loisti tilkku talviorasta raikkaan ja
+heleän värisenä -- Jon oli kaatanut kaskeksi vesakon ja kylvänyt ruista
+tuhkaan.
+
+Tästä näkyisi hautaussaatto parhaiten, kun se ehtisi siihen.
+
+Ja sitten virtasi saatto esiin vuorenvieremän alta, uudispeltotilkun
+laidasta.
+
+Hän erotti kaikki papit. Nämä ratsastivat edellä; mukana oli myös
+kirkonpalvelijoita, jotka kantoivat ristiä ja kynttilöitä ensimmäiseen
+pysähdyspaikkaan. Tulia ei voinut nähdä päivän valossa, mutta
+kynttilänvarret vilkkuivat kuin ohuet valkoiset viivat. Sitten
+ilmestyivät esiin arkkua kantavat hevoset; arkku oli asetettu paareille
+niiden väliin; sen jälkeen hän erotti Erlendin, joka ratsasti mustan
+hevosensa selässä, äidin, Simonin ja Ramborgin sekä monet sukulaiset ja
+ystävät saaton päähän asti.
+
+Vähän aikaa kuului pappien laulu Laagenin pauhun yli, mutta sitten
+hukkui hymnin sävel joen kohinaan ja rinteiltä virtaavien kevätpurojen
+pajatukseen. Kristiina jäi tuijottamaan eteensä vielä pitkäksi aikaa
+sen jälkeen kun viimeinen kuorma juhta oli kadonnut vastapäätä olevaan
+lehtoon.
+
+
+
+
+
+
+III
+
+ERLEND NIKULAUKSENPOIKA
+
+
+
+
+I
+
+
+Ragnfrid Ivarintytär ei elänyt täyttä kahta vuotta miehensä jälkeen;
+hän kuoli alkutalvesta vuonna 1332. On pitkä matka Hamarista Skauniin,
+joten Husabyhyn tuli tieto hänen kuolemastaan vasta kun hän jo oli
+maannut maassa toista kuukautta. Mutta ensimmäisenä rukoussunnuntaina
+pääsiäisen jälkeen tuli Simon Andreksenpoika sinne; sukulaisten kesken
+oli yhtä ja toista sovittava Ragnfridin perinnön johdosta. Kristiina
+Lauritsantytär omisti nyt Jørundgaardin, ja päätettiin, että Simon
+valvoisi hänen tilojaan ja kantaisi lampuodeilta tulevat maksut; Simon
+oli hoitanut kartanoa anoppinsakin nimiin tämän asuessa Hamarissa.
+
+Juuri näihin aikoihin oli Erlendillä paljon päänvaivaa ja harmia
+eräistä hänen toimessaan sattuneista seikoista. Edellisenä syksynä oli
+Forbregdin isäntä Huntjov Updalista tappanut naapurinsa siksi, että
+tämä oli kutsunut hänen vaimoaan noidaksi. Naapurit toivat murhamiehen
+sidottuna läänin herran luokse, ja Erlend sulki hänet toistaiseksi
+ylisille. Mutta kun pakkanen talven kuluessa yltyi, antoi hän murhaajan
+liikkua vapaasti miestensä parissa. Huntjov oli ollut Erlendin mukana
+pohjoisessa Margygrenillä ja oli silloin osoittanut suurta rohkeutta.
+Kun Erlend lähetti Huntjovin asiaa koskevan kirjelmän hallitukselle
+pyytäen tälle maanpakolupaa, esitti hän miehen mitä parhaimmassa
+valossa, ja kun Ulf Haldorinpoika meni takuuseen siitä, että Huntjov
+saapuisi määräaikana Orkedalin käräjille, päästi Erlend miehen menemään
+kotiinsa jouluksi. Mutta sitten tämä lähti vaimoineen Drivdaleniin
+tervehtimään muuatta sukulaistaan, ja sille tielle he jäivät. Erlend
+arveli heidän menettäneen henkensä ankarassa rajuilmassa, joka oli
+vallinnut siihen aikaan, mutta monet vakuuttivat heidän paenneen --
+ja lääninherran miehet saivat nuolla näppiään. Sitten nostettiin
+uusia kanteita kadonneita vastaan -- Huntjovia syytettiin siitä, että
+hän joitakin vuosia sitten oli murhannut erään miehen tunturilla ja
+haudannut hänen ruumiinsa louhikon koloihin -- miehen, jonka Huntjov
+luuli pistäneen puukolla hänen tammaansa kylkeen. Ja kävi ilmi, että
+vaimo oli harjoittanut noituutta.
+
+Updalin pappi ja arkkipiispan asiamies alkoivat nyt tutkia näitä
+noituusasioita. Ja he saivat selville raskauttavia todisteita Ørkdalin
+piirin kansan huonosta kristillisyydestä. Asia koski etupäässä
+syrjäseutuja, kuten Rennabuta ja Updalsskogenia, mutta muuan vanha
+Budvikin mieskin vietiin Nidarosiin arkkipiispan tuomioistuimen eteen.
+Näissä asioissa osoitti Erlend niin vähän intoa, että siitä puhuttiin
+yleisesti. Samoin epäiltiin vanhan Aanin, joka asui meren rannalla
+Husabyn maalla ja joka melkein täytyi laskea kuuluvaksi Erlendin
+alustalaisiin, harjoittaneen loitsimista ja taikuutta ja säilyttäneen
+tuvassaan pakanallisia kuvia, joita hänen sanottiin palvovan. Mutta
+mitään sellaista ei löydetty hänen tavaroistaan hänen kuolemansa
+jälkeen. Erlend ja Ulf Haldorinpoika olivat olleet hänen luonaan
+hänen heittäessään henkensä -- nämä olivat voineet hävittää yhtä
+jos toista ennen papin tuloa, tuumivat ihmiset. Ja kun asiaa oikein
+tarkoin ajatteli, muistui mieleen, että Erlendin lihallinen täti
+oli ollut syytöksessä noituudesta, huoruudesta ja miehenmurhasta --
+vaikka rouva Aashild Gautentytär oli ollut siksi viisas ja taitava ja
+kaiketi myös siinä määrin mahtavien ystävien suojeluksessa, ettei häntä
+voitu tuomita mistään. Samassa johtui mieleen, että Erlend oli elänyt
+nuoruudessaan hyvin epäkristillisesti ja ollut piittaamatta kirkon
+kirouksesta.
+
+Loppujen lopuksi arkkipiispa haastoi Erlend Nikulauksenpojan puheilleen
+Nidarosiin. Simon seurasi lankoaan kaupunkiin; hänen oli haettava
+sisarenpoikansa Ranheimistä, sillä tämän oli ollut määrä lähteä Simonin
+kanssa etelään ollakseen äitinsä luona vähän aikaa.
+
+Oli viikko Frostan käräjiin, ja kaupungissa vilisi väkeä. Kun langokset
+olivat tulleet arkkipiispan taloon ja heidät oli viety puhetupaan,
+tapasivat he siellä useita ristinveljiä ja muutamia maallisia herroja
+-- muiden muassa Frostan käräjien päätuomarin, Harald Nikulauksenpojan,
+Nidarosin laamannin Olav Hermanninpojan, ritari Guttorm Helgenpojan,
+Jemtlandin lääninherran ja Arne Gjavvaldinpojan, joka heti tuli Simon
+Darrea kohti tervehtien tätä sydämellisesti. Arne vei Simonin kerallaan
+ikkunasyvennykseen, ja he istuutuivat sinne.
+
+Simonin oli tukala olla. Hän ei ollut tavannut Arnea sen jälkeen kun
+oli käynyt Ranheimissä kymmenen vuotta sitten, ja vaikka häntä oli
+kestitty siellä hyvin, oli tuo retki muistoineen jättänyt haavan hänen
+mieleensä.
+
+Arnen kerskaillessa nuoresta Gjavvaldista istui Simon pitäen silmällä
+lankoaan. Erlend seisoi puhellen kuninkaan kamreerin kanssa, -- tämä
+oli nimeltään Baard Petrinpoika, mutta ei ollut sukua hestnæsilaisille.
+Ei voinut sanoa hänen käytöksestään puuttuvan säädykkyyttä, hän oli
+hyvinkin vapaa ja luonteva seisoessaan siinä puhellen tuon vanhan
+herran kanssa -- kädet selän takana ja keikutellen hiukkasen varpaitaan
+ja kantapäitään. Tavallisuuden mukaan oli hän nytkin tummassa, mutta
+erittäin kauniissa puvussa -- siihen kuului sininen ruumiinmukainen
+kothardi, joka oli auki sivuista, musta hartiakaulus, jonka huppu oli
+viskattu niskaan, joten sen harmaa silkkisisus näkyi, hopeasilainen
+vyö ja pitkät punaiset jalkineet, jotka olivat pauloitetut tiukasti
+pohkeiden ympäri, niin että hänen kauniit, hoikat säärensä ja jalkansa
+näkyivät.
+
+Kiviseinien lasisista ikkunoista lankeavassa valossa näkyi kyllä, että
+Erlendillä oli jo huomattavan paljon harmaita hiuksia ohimoilla. Suun
+ja silmien ympärillä oli jonkin verran kurttuja, ja pitkään, kauniisti
+kaartuvaan kaulaan oli ilmestynyt poikittaisia vakoja. Mutta sittenkin
+hän näytti tavattoman nuorelta toisten herrojen joukossa -- vaikka hän
+ei suinkaan ollut nuorin sisällä olevista miehistä. Hän oli näet yhtä
+hoikka ja veiterä kuin ennen, käytteli jäseniään samalla vapaalla ja
+hiukan huolettomalla tavalla kuin nuoruudessaan, ja hänen askeleensa
+olivat yhtä kepeät ja joustavat kuin ne olivat olleet ennen hänen
+alkaessaan nyt, kamreerin poistuttua, kävellä edestakaisin lattialla,
+kädet yhä selän takana. Kaikki toiset herrat istuutuivat; he puhelivat
+keskenään yksikantaan matalalla, kuivalla äänellä. Erlendin keveät
+askeleet ja hänen pienten hopeakannustensa kilinä kaikui liian selvästi
+huoneessa.
+
+Viimein eräs häntä nuorempi mies käski vihaisesti häntä istumaan
+penkille ja sanoi: "Älä pidä semmoista melua, mies!"
+
+Erlend seisahtui äkkiä, rypisti kulmiaan -- ja kääntyi sitten nauraen
+puhujan puoleen.
+
+"Missä sinä olit illalla olutta juomassa, kun pääsi on niin arka, hyvä
+ystävä?" -- sanoi hän ja istuutui. Kun Harald laamanni tuli hänen
+luokseen, nousi hän kylläkin seisomaan ja seisoi siihen asti, kun
+toinen oli istuutunut, mutta sitten hän istahti tämän viereen, heitti
+jalan polvensa yli ja istui siinä kädet polven ympärillä, toisen
+puhuessa.
+
+Erlend oli kertonut Simonille hyvin avosydämisesti kaikista
+vaikeuksista, joita hänelle oli tuottanut murhamiehen ja noitavaimon
+pako. Mutta kukaan ei olisi voinut olla huolettomamman näköinen kuin
+Erlend oli istuessaan siinä selvittelemässä asiaa laamannin kanssa.
+
+Sitten tuli arkkipiispa. Hänet johdatti istuimelleen kaksi miestä,
+jotka sitten alkoivat asettaa patjoja hänen ympärilleen. Simon ei
+ollut nähnyt milloinkaan herra Eiliv Kortinia. Hän oli heikon ja
+vanhan näköinen ja näytti olevan viluissaan, vaikka hänellä oli yllään
+turkki ja karvareunainen lakki. Kun Erlendin vuoro tuli, johti Simon
+Erlend-lankonsa arkkipiispan eteen ja notkisti polveaan suudellessaan
+Eiliv-herran sormusta. Erlendkin suuteli sormusta kunnioittavasti.
+
+Hän esiintyi myös erittäin sievästi ja kunnioittavasti astuessaan
+viimein arkkipiispan eteen -- tämän keskusteltua ensin hyvän aikaa
+toisten herrojen kanssa erilaatuisista asioista. Mutta hän vastasi
+jokseenkin keveästi erään kaniikin tekemiin kysymyksiin, ja hänen
+ilmeensä oli rohkea ja viaton.
+
+Olihan hän kuullut tuosta noituudesta juoruttavan jo useampia vuosia.
+Mutta niin kauan kuin ei kukaan ollut kääntynyt hänen puoleensa
+oikeuden edustajana, ei hän mitenkään voinut katsoa velvollisuudekseen
+tutkia kaikkia löyhiä puheita, joita naisväki punoo kokoon. Papin asia
+kai oli ottaa selville, milloin oli syytä nostaa kanne.
+
+Sitten häneltä kysyttiin siitä vanhasta miehestä, joka oli asunut
+Husabyn maalla ja jonka sanottiin harjoittaneen taikuutta.
+
+Erlend hymähti. Aan oli kyllä itse kerskunut taidostaan, mutta
+todisteita ei Erlend ollut nähnyt siitä koskaan. Lapsesta asti hän
+oli kuullut Aanin puhuvan joistakin velhottarista, joita hän nimitti
+Hoeniksi ja Skøguliksi ja Snotraksi -- mutta hän ei ollut milloinkaan
+pitänyt sitä muuna kuin leikkipuheena ja kaskuna. "Veljeni Gunnulf ja
+pappimme Sira Eiliv ovat monesti kuulustelleet häntä, mutta eivät kai
+ole saaneet tietoonsa mitään merkittävämpää, koska eivät ole nostaneet
+syytettä. Mies kävi kirkossa joka messupyhä ja osasi rukouksensa."
+Kovin paljon hän ei ollut luottanut Aanin metkuihin ennenkään, mutta
+pohjoisesta palattuaan hän vasta oli oikein selvästi tajunnut, että
+Aanin temput olivat pelkkää petkutusta.
+
+Pappi kysyi silloin, oliko totta, että Erlend oli kerran itse saanut
+Aanilta jotakin -- jotakin, jonka piti tuoda hänelle onnea lemmen
+asioissa?
+
+Oli, vastasi Erlend hymyillen, nopeasti ja selvästi. Hän oli silloin
+ollut viidentoista vaiheilla -- kaksikymmentäkahdeksan vuotta sitten.
+Hän oli saanut Aanilta nahkamassin, jossa oli pieni valkoinen kivi ja
+eläimen kuivuneita osia. Mutta ei hän ollut juuri uskonut silloinkaan
+sellaisiin -- hän oli antanut sen pois seuraavana vuonna, ollessaan
+ensimmäistä talvea kuninkaan kartanossa. Se oli tapahtunut eräässä
+kaupungin saunassa -- hän oli vallattomuuksissaan näyttänyt taikakalun
+toisille nuorille pojille. Ja sitten oli eräs henkivartion päällikkö
+halunnut ostaa sen -- Erlend oli vaihtanut sen hyvään partaveitseen.
+
+Kysyttiin, kuka tuo herra oli.
+
+Ensin Erlend ei tahtonut sitä mainita. Mutta arkkipiispa itse vaati
+häntä puhumaan. Erlend katsoi heihin veitikkamaisesti:
+
+"Se oli herra Ivar Ogmundinpoika --"
+
+Herrojen kasvot muuttuivat merkillisen näköisiksi. Vanhan Guttorm
+Helgenpojan suusta kuului kummallisia pyrskähdyksiä. Itse herra Eiliv
+koetti pakottautua pysymään vakavana. Silloin Erlend rohkeni sanoa
+silmät maahanluotuina ja alahuultaan puraisten:
+
+"Eihän herra arkkipiispa ole kiusaava tuota kelpo ritaria tämän vanhan
+asian tähden. Kuten teille jo sanoin -- minä en uskonut siihen juuri
+nimeksikään -- enkä minä ole huomannut muutosta meissä kummassakaan sen
+vuoksi, että annoin hänelle tuon kappaleen --"
+
+Herra Guttorm rämähti nyt röhänauruun, ja silloin muutkin, toinen
+toisensa perästä, yhtyivät siihen vatsansa pohjasta. Arkkipiispa
+hörähteli, yski ja pudisti päätään. Oli tunnettu asia, että
+Ivar-herralla oli aina ollut parempi tahto kuin taito eräissä asioissa.
+
+Hetken kuluttua eräs ristinveljistä kuitenkin rauhoittui sen verran,
+että muistutti heidän kokoontuneen yhteen puhumaan vakavista asioista.
+Erlend kysyi hiukan terävästi, oliko joltakin taholta nostettu kanne
+häntä vastaan ja merkitsikö tämä kuulustelua -- hän oli ymmärtänyt
+olevansa kutsuttu neuvottelukokoukseen. Keskustelua jatkettiin
+sitten, mutta jonkin verran häiriöitä tuotti sentään se, että Guttorm
+Helgenpoika purskahti vähän päästä naurunhörähdyksiin.
+
+Toisena päivänä, langoksien ratsastaessa kotiin Ranheimista, otti
+Simon puheeksi eilisen keskustelunaiheen. Simonin mielestä Erlend oli
+suhtautunut siihen kovin keveästi -- Simon oli ollut huomaavinaan, että
+yksi ja toinen noista korkeista herroista olisi halusta tehnyt hänelle
+kolttoset, jos olisi voinut.
+
+Erlend sanoi, että sen hän kyllä tiesi. Sillä täällä pohjoisessa
+kannattivat useimmat kansleria -- ainoastaan arkkipiispa oli ollut
+täysin laillinen -- hän neuvotteli kaikissa asioissa apumiehensä Kløng
+Arenpojan kanssa, joka oli erinomaisen tarkka laintuntija. Erlend
+puhui tosissaan ja hymyili vain sanoessaan, ettei kukaan ollut tainnut
+odottaa, että hän tuntisi asiansa niin hyvin -- eivät hänen kotoiset
+ystävänsä enempää kuin neuvoston herratkaan. Hän ei muuten tiennyt
+viitsisikö hoitaa enää koko lääniä, jos hänen toiminnalleen pantaisiin
+toisenlaiset ehdot kuin mihin hän oli sitoutunut Erling Vidkuninpojan
+ollessa valtakunnan johdossa. Hänen asiansa olivat nyt sellaiset,
+varsinkin hänen vaimonsa isän kuoleman jälkeen, ettei hänen tarvinnut
+kerjätä niiden miesten suosiota, jotka olivat nousseet valtaan siten,
+että kuningas oli julistettu täysi-ikäiseksi. Samantekevä, milloin tuo
+mätä poika julistettiin täysi-ikäiseksi, ei hän kuitenkaan miehistynyt
+siitä, että istui piilossa. Sitä aikaisemmin oli käyvä ilmi hänen oikea
+karvansa -- taikka niiden ruotsalaisten herrojen karva, jotka ohjasivat
+häntä. Vielä hänen huomattaisiin olleen oikeassa kerran, tuumi Erlend.
+Tälle maalle oli käyvä kalliiksi, jos Maunu-kuningas yrittäisi laskea
+Skånen Ruotsin kruunun alle -- ja Tanskaa vastaan syntyisi sota samalla
+hetkellä, kun yksi mies, tanskalainen tai saksalainen, saisi vallan
+siinä maassa. Ja entäs tuo pohjoisen naapurin kanssa solmittu rauha,
+jonka tuli kestää kymmenen vuotta -- puolet ajasta oli jo kulunut, ja
+epätietoista oli, pitäisivätkö venäläiset sen voimassa loppuun asti.
+Hän ei luottanut siihen liiaksi -- eikä siihen luottanut Erling.
+Olihan kansleri Paal oppinut sekä monessa suhteessa viisas mies --
+kenties. Mutta noilla neuvoston herroilla, jotka olivat ottaneet hänet
+älyniekakseen, ei ollut yhteensäkään yhtä paljon älyä kuin tällä
+Mustalla tässä. Nyt he olivat kuitenkin päässeet Erlingistä -- vähäksi
+aikaa. Ja niin kauan saattoi Erlendkin pysyä syrjässä. Mutta Erling ja
+hänen ystävänsä olisivat mieluimmin nähneet Erlendin pysyvän vallassa
+ja rikkaudessa maan pohjoiskulmalla, joten hän ei nyt oikein ymmärtänyt
+mitä tehdä.
+
+"Minusta näyttää siltä kuin sinä olisit viime aikoina oppinut
+laulamaan herra Erlingin nuotin mukaan", ei Simon Darre voinut olla
+huomauttamatta.
+
+Erlend vastasi, että niin oli asia. Hän oli asunut Erling-herran
+kartanossa kuluneena kesänä käydessään Bergenissä ja oli oppinut
+tuntemaan hänet paremmin. Erling oli sitä mieltä, että rauha täytyi
+säilyttää ennen kaikkea. Mutta hän tahtoi Norjan maalle leijonan rauhan
+-- kukaan ei ollut saava murtaa ainoatakaan hammasta tai katkaista
+yhtäkään kynttä heidän sukulaisensa Haakon-kuninkaan leijonalta --
+kukaan ei saisi muuttaa sitä toisen kansan metsästyskoiraksi. Muuten
+oli Erling-herralle sydämen asia, että saataisiin sovituksi loppuun
+vanhat riidat norjalaisten ja Ingebjørg-rouvan kesken. Kun tämä nyt
+oli jäänyt leskeksi Knut-herran jälkeen, täytyi toivoa hänen taas
+saavuttavan vallan poikansa yli. Asia oli tosin sellainen, että hän
+näytti rakastavan niin paljon Knut Porselle synnyttämiään lapsia,
+että oli kuin hän olisi jossakin määrin unohtanut vanhimman poikansa
+-- mutta ehkäpä asia muuttuisi, kun hän jälleen joutuisi tämän
+läheisyyteen. Eikä Ingebjørg-rouvalla ollut mitään syytä toivoa,
+että Maunu-kuningas sekaantuisi Skånen levottomuuksiin, vaikka hänen
+velipuolillaan oli läänityksiä siellä.
+
+Simon ajatteli mielessään, että kuulosti siltä kuin Erlend
+olisi todellakin ollut selvillä asioista. Mutta hän ihmetteli
+Erling Vidkuninpoikaa -- saattoiko entinen drotsi uskoa Erlend
+Nikulauksenpojan pystyvän arvostelemaan tuollaisia asioita, vai oliko
+asianlaita niin, että Erling haki nykyään tukea mistä hyvänsä. Bjarkøn
+ritari ei luovuttanut hevillä valtaansa. Ei voitu väittää hänen
+milloinkaan käyttäneen sitä omaksi edukseen, mutta eihän hän ollut
+sellaisessa asemassakaan, että olisi sitä tarvinnut. Ja kaikki sanoivat
+hänen vuosien kuluessa tulleen yhä itsepäisemmäksi ja omavaltaisemmaksi
+ja paisuneen niin mahtavaksi sitä mukaa kuin toiset neuvoston herrat
+olivat ryhtyneet häntä vastustamaan, että hän viitsi tuskin kuulla
+kenenkään toisen mieltä.
+
+Oli aivan Erlendin tapaista, että hän nyt oli astunut kokonaan Erling
+Vidkuninpojan laivaan -- nyt kun tuuli oli alkanut käydä vastaiseksi
+ja kun oli epävarmaa, tulisiko siitä olemaan hyötyä Erling-herralle
+tai Erlendille, että tämä koko sielullaan oli liittynyt rikkaaseen
+sukulaiseensa. Kuitenkin täytyi Simonin tunnustaa, että vaikka Erlend
+käyttikin niin varomatonta kieltä ihmisistä ja asioista, ei hänen
+puheensa sentään ollut aivan järkeä vailla.
+
+Mutta illalla hänen vallattomuudellaan ei ollut lainkaan rajaa. Erlend
+asui Nikulauksen-talossa, jonka hänen veljensä oli antanut hänelle
+luostariin mentyään. Kristiina oli hänen luonaan kolmen lapsen, kahden
+vanhimman ja viimeksisyntyneen kera, ja mukana oli myös Margret.
+
+Illalla tuli heidän luokseen paljon väkeä, muiden muassa myös moni
+niistä herroista, jotka olivat olleet arkkipiispan kokouksessa
+edellisenä aamuna. Erlend nauroi ja piti ääntä pöydässä, kun kaikki
+istuivat oluen ääressä iltaruoan jälkeen. Hän oli ottanut omenan
+maljasta, piirrellyt ja raapustellut siihen jotakin veitsellä -- ja
+viskasi sen sitten kierimään pöytää pitkin rouva Sunniva Olavintyttären
+syliin, joka rouva istui häntä vastapäätä.
+
+Eräs toinen rouva, joka istui Sunnivan vieressä, tahtoi katsoa sitä ja
+otti kiinni omenasta, mutta toinen ei antanut sitä, ja he töykkivät
+toisiaan kirkuen ja nauraen. Silloin huusi Erlend, että Eyvor-rouva
+saisi toisen omenan häneltä. Kotvasen kuluttua oli hän heitellyt omenia
+kaikille pöydässä istuville naisille, ja jokaisessa väitti Erlend
+olevan lemmenloitsuja.
+
+"Olet mennyttä miestä, jos aiot lunastaa kaikki nuo pantit", huusi eräs
+herroista.
+
+"Jätän lunastamatta -- on minun täytynyt tehdä se ennenkin", vastasi
+Erlend, ja siitä syntyi taas suuri nauru.
+
+Mutta islantilainen Kløng oli katsonut erästä omenaa ja huusi,
+ettei niissä ollut mitään loitsuja, vaan joutavaa töherrystä. Hänpä
+näyttäisi, miten loitsuja kirjoitettiin. Silloin huusi Erlend, että
+jättäköön sen tekemättä:
+
+"Muuten minua voidaan vaatia vangitsemaan sinut, Kløng -- enkä minä voi
+tulla toimeen ilman sinua."
+
+Hälinän aikana oli Erlendin ja Kristiinan nuorin poika tulla
+taapertanut huoneeseen. Lauritsa Erlendinpoika oli vähän yli kahden
+vuoden vanha, harvinaisen kaunis lapsi, vaalea ja palleroinen; hänellä
+oli silkinhieno keltainen, kihara tukka. Naisten penkillä istuvat
+rouvat tavoittivat häntä heti luokseen -- poikaa lähetettiin sylistä
+syliin ja hyväiltiin kilvan, sillä kaikki olivat nyt iloisella
+ja riehakkaalla tuulella. Kristiina, joka istui seinän vieressä
+kunniaistuimella miehensä rinnalla, vaati lasta itsellensä, ja
+pikkuinen itki ja pyrki hänen luokseen, mutta toiset eivät päästäneet.
+
+Yhtäkkiä hyppäsi Erlend pöydästä ja otti pois lapsen, joka oli alkanut
+kirkua Sunniva ja Eyvor rouvien kiskoessa sitä kumpikin itselleen.
+Isä nosti pojan korkealle ja tyynnytteli sitä, ja kun poika yhä itki,
+alkoi hän hyssytellä ja hyräillä kantaen sitä edestakaisin hämärässä.
+Erlend näytti unohtaneen kaikki vieraansa. Lapsen pieni vaalea pää
+oli Erlendin olkapäällä isän mustaa tukkaa vasten, ja Erlend suudella
+tuputteli töröhuulin pikku kättä, joka riippui hänen rinnallaan. Näin
+hän käveli siihen asti kunnes lapsenhoitaja tuli sisään; tämän olisi
+pitänyt panna poika levolle aikaa sitten.
+
+Silloin huusi joku vieraista, että Erlend laulaisi heille piirilaulun
+-- hänellä oli niin kaunis ääni. Ensin hän esteli, -- mutta meni sitten
+naistenpenkin toiseen päähän, missä hänen nuori tyttärensä istui. Hän
+kietaisi kätensä tämän ympärille ja vei hänet keskilattialle:
+
+"Tule sitten, Margret -- tanssimaan isäsi kanssa!"
+
+Muuan nuori mies astui esiin ja tarjosi neidolle kätensä, sanoen:
+"Margret on luvannut tanssia minun kanssani tämän illan --", mutta
+Erlend nosti tyttären ilmaan ja laski hänet maahan toiselle puolelleen:
+
+"Tanssi sinä vaimosi kanssa, Haakon -- en minä tanssinut muiden kanssa,
+kun olin niin vastanainut kuin sinä --"
+
+"Ingebjørg sanoo, ettei hän voi -- ja minä olen luvannut Haakonille
+tanssia hänen kanssaan, isä", sanoi Margret.
+
+Simon Darre ei viitsinyt ottaa osaa tanssiin. Hän seisoi vähän aikaa
+erään vanhan rouvan vieressä katsellen toisia -- tavantakaa kulki hänen
+katseensa Kristiinaan. Palvelusneitojen tyhjentäessä ja puhdistaessa
+pöytää, kantaessa esille lisää juomaa ja ulkomaisia pähkinöitä nousi
+Kristiina pöydän päästä. Sitten hän istuutui uunin luo puhelemaan erään
+papin kanssa, joka oli vieraiden joukossa. Hetken kuluttua istahti
+Simon noiden kahden seuraan.
+
+Toiset olivat tanssineet parin piirilaulun ajan, kun Erlend tuli
+vaimoaan kohti.
+
+"Tule mukaan, Kristiina", sanoi hän rukoilevasti ja ojensi kätensä.
+
+"Minua väsyttää", vastasi Kristiina ja nosti katseensa.
+
+"Pyydä sinä, Simon, häntä -- hän ei voi kieltäytyä tanssimasta sinun
+kanssasi."
+
+Simon kohottausi puoleksi ja tarjosi kätensä, mutta Kristiina pudisti
+päätään: "Älä pyydä minua, Simon -- minä olen niin väsynyt --"
+
+Erlend odotti hetkisen; hän näytti pahastuvan. Sitten hän meni takaisin
+Sunniva-rouvan luo, tarttui hänen käteensä piirissä ja huusi samalla,
+että Margretin vuoro oli laulaa.
+
+"Kuka tuo on, joka kulkee tytärpuolesi vieressä?" kysyi Simon. Hän
+ajatteli, että sen miehen näöstä hän ei pitänyt -- vaikka tällä oli
+komea ja varma olemus, terve, ruskea ihonväri, kauniit hampaat ja
+välkkyvät silmät, jotka kuitenkin sijaitsivat liian lähellä toisiaan.
+Sitten hänellä oli vielä suuri, voimakas suu ja luja leuka, mutta otsa
+oli kapea. Kristiina vastasi, että tämä oli Haakon Eindridenpoika
+Gimsarista, Tore Eindridenpojan, Gauldølan läänin lääninherran
+pojanpoika. Haakon oli aivan äskettäin mennyt naimisiin tuon pienen,
+kauniin nuoren vaimon kanssa, joka istui laamanni Olavin sylissä --
+tämä oli hänen kumminsa. Simon oli jo ehtinyt huomata tuon naisen,
+sillä tämä muistutti vähän hänen ensimmäistä vaimoaan, vaikka ei ollut
+yhtä kaunis. Saatuaan nyt kuulla heidän olevan vähän sukuakin hän meni
+Ingebjørgin luokse ja istuutui puhelemaan hänen kanssaan.
+
+Piiri hajosi jonkin ajan kuluttua. Vanhempi polvi hakeutui juomien
+ääreen, mutta nuoret jatkoivat vielä laulua ja leikkiä. Erlend
+tuli lieden luo parin vanhemman miehen kera, mutta talutti vielä
+Sunniva-rouvaa kädestä, ikään kuin ajatuksissaan. Miehet kävivät
+istumaan tulen läheisyyteen; rouvalle ei jäänyt sijaa, vaan hän jäi
+seisomaan Erlendin eteen syöden saksanpähkinöitä, joita Erlend rikkoi
+sormiensa välissä.
+
+"Sinä olet huomaamaton isäntä, Erlend", sanoo hän yhtäkkiä. "Sinä istut
+itse ja annat minun seisoa --"
+
+"Istu sinäkin", sanoo Erlend temmaten hänet syliinsä. Toinen rimpuilee
+vastaan, nauraa ja huutaa talon emännälle kysyen, huomaako tämä, miten
+Erlend kohtelee häntä.
+
+"Erlend tekee sen hyvyydestä", vastaa Kristiina nauraen. "Kun minun
+kissani pyyhkii itseänsä hänen sääreensä, nostaa hän sen syliinsä."
+
+Erlend ja Sunniva-rouva jäivät istumaan entiseen tapaan, ikään kuin
+eivät olisi olleet millänsäkään, mutta molemmat olivat punaisia.
+Erlendin toinen käsi oli löyhästi rouvan ympärillä, ikään kuin hän
+tuskin olisi huomannut Sunnivan istuvan siinä, kun hän itse jatkoi
+herrojen kanssa puhetta Erling Vidkuninpojan ja kansleri Paalin
+välisestä epäsovusta, joka askarrutti kovasti ihmisten mieliä. Erlend
+sanoi Paal Baardinpojan osoittaneen monta kertaa vihaansa Erlingiä
+kohtaan suorastaan akkamaisella tavalla; -- mitä sanotaan esimerkiksi
+tällaisesta tapauksesta:
+
+Viime kesänä oli eräs Lapin seudun nuorista pojista tullut päällikköjen
+kokoukseen tarjoutuakseen kuninkaan palvelukseen. Tuo poika-parka oli
+niin innokas oppimaan henkivartioston tapoja ja hoviherran eleitä, että
+tahtoi myös koristaa puhettaan vierasmaalaisilla sanoilla -- minun
+aikanani harjoitettiin ranskaa, mutta nyt kelpaa vain ruotsi -- ja niin
+kysyy tuo poika kerran toisilta, mitä sana traakig merkitsee norjan
+kielellä. Paal-herra sattui kuulemaan sen ja sanoo: "Traakig" [= tråkig
+= ikävä], hyvä ystävä, on esimerkiksi Elin, Erling-herran rouva".
+Lapin poika luulee sen nyt merkitsevän jotakin kaunista ja säädykästä,
+sillä sellainenhan on Erling-herran rouva; tuo raukka ei varmaankaan
+ollut kuullut rouvan puhuvan. Mutta eräänä päivänä tapaa Erling-herra
+hänet saliin vievillä portailla, pysähtyy ja kysyy ystävällisesti,
+onko poika viihtynyt kaupungissa, sekä lähettää terveisiä tämän
+isälle. Poika kiittää ja sanoo tuottavansa isälleen mitä suurimman
+ilon sillä, että voi tuoda terveisiä teiltä, hyvä herra, ja ikävältä
+rouvaltanne". Herra Erling läimäyttää häntä korvalle, niin että
+nuorukainen lentää monta askelta taapäin, kunnes eräs mies ottaa hänet
+vastaan. Siitäkös syntyy häly, ihmisiä rientää luo ja asia selvitetään.
+Erling on vimmoissaan -- hänhän joutui naurunalaiseksi -- mutta ei ole
+tietävinään. Kansleri kuuluu aina nauravan tätä juttua kertoessaan ja
+sanovan, että hänen olisi pitänyt neuvoa, että "traakig" merkitsee
+sellaista kuin drotsi itse oli -- silloin ei poika olisi voinut erehtyä.
+
+Vieraista oli kanslerin menettely arvotonta -- mutta jutulle naurettiin
+kuitenkin. Simon kuunteli sitä vaiteliaana, istuen käsi poskella. Hänen
+mielestään Erlend ilmaisi ystävyytensä Erling Vidkuninpoikaa kohtaan
+omituisella tavalla -- tuosta tarinastahan kävi ilmi, että Erlingin oli
+täytynyt olla poissa tasapainosta voidessaan uskoa, että pojannulikka,
+joka vasta oli tullut maalta, uskaltaisi pilkata häntä vasten silmiä
+kuninkaan kartanon salinportailla. Sitä, että Erlend olisi välittänyt
+Simonin entisestä lankoudesta Elin-rouvaan ja Erlingiin, ei hän olisi
+voinut odottaakaan.
+
+"Mitä sinä ajattelet, Kristiina?" hän kysyi -- Kristiina istui ääneti
+paikallaan, suorana ja kädet ristissä helmassa. Kristiina vastasi:
+
+"Minä ajattelin Margretia."
+
+Yöllä, kun Simon ja Erlend pistäytyivät asialla ulkona, säikähdyttivät
+he erilleen parin, joka oli seisonut nurkan takana. Yöt olivat
+kirkkaat, ja Simon tunsi Gimsarin Haakonin ja Margret Erlendintyttären.
+Erlend katsoi heidän jälkeensä -- hän oli jokseenkin selvä, ja
+Simon näki, että tämä ei miellyttänyt häntä, mutta hän sanoi kuin
+anteeksipyytäen noiden kahden tunteneen toisensa lapsuudesta asti ja
+aina leikitelleen keskenään. Simon ajatteli, että vaikkapa siinä ei
+olisikaan mitään sen enempää, oli sittenkin sääli Haakonin nuorta
+vaimoa Ingebjørgia.
+
+Mutta aamulla kävi nuori Haakon asialla Nikulauksen talossa ja hän
+kysyi myöskin Margretia. Silloin Erlend kivahti hänelle:
+
+"Minun tyttäreni ei ole mikään Margret sinulle. Ellette saaneet
+asioitanne puhutuksi eilen, niin saat pitää sanottavasi omina hyvinäsi
+--"
+
+Haakon kohautti olkaansa ja pyysi lähtiessään sanomaan terveisiä
+_Margaretalle_.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Husabyläiset jäivät Nidarosiin käräjien loppuun, ja Simonilla oli
+jokseenkin ikävä. Erlend oli vähän väliä kärtyinen siitä, että Gunnulf
+oli antanut sairashuoneelle, joka oli toisella puolella hedelmätarhan,
+käyttöoikeuden eräisiin sillä puolella oleviin rakennuksiin samoin
+kuin osuuden puutarhaan. Erlend olisi tahtonut välttämättä ostaa
+sairashuoneelta takaisin nuo oikeudet; hän ei pitänyt siitä, että
+sairaita kuljeskeli tarhassa ja kartanolla -- jotkut näistä olivat
+ilkeät katsellakin -- ja hän pelkäsi lastensa saavan tartunnan. Mutta
+hän ei päässyt sovintoon munkkien kanssa, joiden oma sairaala oli.
+
+Ja sitten Margret Erlendintyttären asiat. Simon huomasi ihmisten
+juoruavan tästä hiukan ja näki sen koskevan Kristiinaan, mutta isä
+suhtautui asiaan yhtäkaikkisesti; hän luuli kai voivansa suojella
+tytärtään eikä uskonut asiasta sen pahempaa. Kuitenkin hän kertoi
+eräänä päivänä Simonille, että Kløng Arenpoika tahtoisi saada hänen
+tyttärensä, mutta ettei hän tiennyt oikein mitä vastata. Hänellä ei
+ollut muuta islantilaista vastaan kuin että tämä oli papin poika -- ei
+ollut oikein suotavaa, että näistä päästäisiin sanomaan, että molempien
+puolella oli vikaa sukuperässä. Muuten oli Kløng miellyttävä mies,
+iloluontoinen, viisas ja erittäin oppinut. Hänen isänsä Sira Are oli
+kasvattanut hänet luonaan ja opettanut häntä; hän oli aikonut pojastaan
+pappia ja oli jo alkanut hakea tälle erikoislupaa, mutta silloin Kløng
+kieltäytyi antamasta vihkiä itseään. Näytti siltä kuin Erlend olisi
+antanut asian raueta. Ellei parempaa naimakauppaa tarjoutuisi, niin
+saattoihan hän antaa tytön Kløng Arenpojalle myöhemmin.
+
+Erlendillä oli ollut muuten eräs toinenkin hyvä naimatarjous,
+ja ihmiset olivat ihmetelleet suuresti hänen ylpeyttään ja
+ymmärtämättömyyttään, kun hän oli antanut sen luisua käsistään. Kosija
+oli ollut eräs paroni Sigvat Leirholen pojanpojista -- nimeltä Sigmund
+Finninpoika; tämä ei ollut rikas, sillä Finn Sigvatinpojalla oli
+ollut yksitoista lasta; eikä hän ollut aivan nuorikaan -- suunnilleen
+Erlendin ikäinen -- mutta hän oli arvossapidetty ja ymmärtäväinen
+mies. Ja tiluksineen, jotka Erlend oli antanut tyttärelleen naidessaan
+Kristiina Lauritsantyttären, monine lahjoineen, jotka Erlend vuosien
+kuluessa oli antanut lapselleen -- joukossa koruja ja kalleuksia --
+ynnä myötäjäisineen, joista oli sovittu Sigmundin kanssa, olisi Margret
+jo saavuttanut mainion aseman. Erlend olikin iloinnut suuresti siitä,
+että oli saanut sellaisen kosijan äpärälapselleen. Mutta Erlendin
+tuodessa kotiin tämän sulhasen ilmoitti tytär, ettei hän tahtonut tätä,
+koska Sigmundilla oli pari lihakäsnää toisen silmäluomen reunassa,
+joiden hän sanoi näyttävän inhottavilta. Erlend tyytyi tähän, ja kun
+Sigmund suuttui ja puhui sopimuksenrikkomisesta, kiivastui Erlendkin
+ja sanoi, että täytyihän toisen tietää kaikkien sopimusten pitävän
+paikkansa ainoastaan siinä tapauksessa, että neito itse tahtoo; hänen
+tyttärensä ei ollut tarvis astua väkisin morsiusvuoteeseen. Kristiina
+oli yhtä mieltä miehensä kanssa siitä, ettei Margretia kohtaan ollut
+käytettävä väkivaltaa -- mutta hänen mielestään Erlendin sentään olisi
+pitänyt puhua vakavammin tyttärensä kanssa ja saada tämä huomaamaan,
+että Sigmund Finninpoika oli niin hyvä naimakauppa, ettei Margret
+mitenkään saattanut toivoa parempaa syntyperänsä tähden. Mutta Erlend
+oli vihastunut vaimoonsa, kun tämä oli uskaltanut muistuttaa hänelle
+tuosta arasta asiasta. Kaiken tämän oli Simon kuullut Ranheimissä.
+Siellä ennustettiin, ettei asia mitenkään voinut päättyä hyvin -- sillä
+joskin Erlend oli mahtava mies ja neito hyvin kaunis, ei Margretille
+ollut oleva eduksi se, että isä oli hemmotellut hänet piloille ja
+lietsonut kaiken aikaa hänen itsepäisyyttään ja ylpeyttään.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Talvikäräjien jälkeen lähti Erlend matkalle Husabyhyn vaimonsa, lasten
+ja Simon Darren kera, jolla nyt oli luonaan sisarenpoikansa Gjavvald
+Gjavvaldinpoika. Hän pelkäsi tästä jälleennäkemisestä, josta Sigrid
+oli niin iloinnut, koituvan ikävyyttä. Sigrid eli hyvissä oloissa
+Krukessa, hänellä oli kolme kaunista lasta miehensä kanssa, ja Geirmund
+oli niin hyväluontoinen mies, ettei parempaa toista; hän oli itse
+puhunut langolleen tahtovansa Gjavvaldin etelään, jotta äiti saisi
+nähdä poikansa -- sillä tuo lapsi ei väistynyt milloinkaan Sigridin
+ajatuksista. Mutta Gjavvald oli tottunut saamaan kaiken mitä tahtoi
+-- vanhukset rakastivat tuota lasta aivan järjettömästi, antoivat
+hänelle kaiken, mitä hän ymmärsi pyytää, ja taipuivat kaikkiin hänen
+oikkuihinsa -- eikä Krukessa ollut totutettu lapsia Ranheimin tapoihin.
+Ei se myös saattanut olla Geirmundin mieleen, että hänen vaimonsa
+äpärälapsi saapui hänen luoksensa vieraisille niin kuin kuninkaan
+lapset -- oman palvelijan, erään vanhemmanpuoleisen miehen kera, jota
+tuo naskali komensi ja käski ja joka ei uskaltanut hiiskua sanaakaan
+pojan metkuja vastaan. Mutta Erlendinpojille oli koittava juhlapäivät,
+kun Gjavvald tuli taloon. Erlendin mielestä hänen poikiensa ei
+tarvinnut hävetä Arne Gjavvaldinpojan pojanpojan rinnalla, ja niin
+saivat Naakkve ja Bjørgulf isältään kaiken, mitä tiesivät kertoa
+vieraallaan olevan.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Nyt, kun isommat pojat olivat niin suuria, että saattoivat seurata
+Erlendiä ratsastusmatkoilla, hän alkoi olla enemmän poikiensa kanssa.
+Simon huomasi, ettei siitä ollut yksistään iloa Kristiinalle -- tämä
+pelkäsi poikien oppivan pahoja tapoja Erlendin miehiltä. Ja juuri
+lapsista aviopuolisoiden välillä usein syntyi erimielisyyttä -- joskaan
+he eivät suorastaan riidelleet -- Simonin mielestä se hipaisi sitäkin
+rajaa useammin kuin mikä oli soveliasta. Ja hänestä tuntui kuin
+Kristiina olisi ollut pääsyyllinen siihen. Erlend kiivastui helposti --
+mutta Kristiina puhui usein kuin vanhan katkeruuden takaa. Näin sattui
+eräänäkin päivänä Kristiinan kertoessa Erlendille jostakin Naakkven
+ilkeydestä. Isä vastasi, että hän oli puhuva vakavasti pojalle -- mutta
+jostakin vaimon tämän jälkeen sanomasta sanasta hän sitten vihastui
+ja vastasi, että eihän hän voinut käydä pieksämään tuota isoa poikaa
+talonväen tähden.
+
+"Ei, on jo myöhä nyt -- jos olisit tehnyt sen silloin, kun hän
+oli pienempi, olisi hän nyt totellut sinua. Mutta silloin sinä et
+vilkaissutkaan sille taholle, missä hän kulki."
+
+"Kyllä sentään. Mutta onhan luonnollista, että minä annoin hänen
+seurata sinua pienenä -- ja eihän ole miehen työtä pieksellä
+housuttomia kakaroita."
+
+"Sinä et ajatellut niin viime viikolla", sanoi Kristiina halveksuen ja
+katkerasti.
+
+Erlend ei vastannut, vaan nousi ja lähti ulos. Eikä tuo ollut Simonin
+mielestä kauniisti sanottu. Kristiina viittasi erääseen edellisen
+viikon tapaukseen. Erlend ja Simon olivat tulleet ratsastaen pihaan,
+kun pikku Lauritsa juoksi heitä vastaan puinen miekka kädessä ja
+juostessaan isän hevosen ohi löi sitä innoissaan sääreen. Kevonen
+karkasi pystyyn ja samassa oli poika hevosen jaloissa. Erlend peräytti
+hevosen ja heitti ohjakset Simonille; hänen kasvonsa olivat kalpeat
+pelosta hänen nostaessaan pienokaisen syliinsä. Mutta nähdessään,
+ettei lapselle ollut tapahtunut mitään, hän laski sen vasemmalle
+käsivarrelleen, tarttui puumiekkaan ja pieksi sillä Lauritsaa paljaille
+pakaroille -- pojalla ei ollut vielä housuja. Ensi kiivaudessaan hän
+ei älynnyt, miten kovasti löi, ja Lauritsan takapuoli oli vieläkin
+sinisenvihreä. Sitten hän oli koko päivän hieronut sovintoa pojan
+kanssa -- mutta toinen murmatti, pakeni äidin turviin ja hosui ja
+huitoi isää luotansa. Ja kun Lauritsa illalla oli pantu nukkumaan
+aviovuoteeseen, missä hän makasi siksi, että sai vielä rintaa äidiltään
+öisin, istui Erlend koko illan sängyn vieressä; vähän väliä hän
+kosketti nukkuvaa lasta ja kumartui katsomaan sitä. Itse hän sanoi
+Simonille pitävänsä eniten tästä pojastaan.
+
+Kun Erlend lähti kesäkäräjille, suoriutui Simon kotimatkalle. Hän
+ratsasti etelään Gauldalenia pitkin niin että säkenet siuhkivat
+kavioista. Kerran heidän ratsastaessaan hiljemmin vastamäessä kysyivät
+hänen miehensä nauraen pitikö heidän ratsastaa kolmen päivän matka
+kahdessa. Simon vastasi nauraen, että hyvähän se oli --. "sillä nyt
+minulla on jo ikävä Formoon."
+
+Hänellä oli aina ikävä kotiin, kun hän oli jonkin aikaa ollut poissa
+kartanostaan -- hän oli kotiinsa kiintynyt ja käänsi aina iloiten
+hevosensa tutulle tielle. Mutta milloinkaan hän ei ollut mielestään
+kaivannut kotilaaksoon ja tiloilleen ja pikkuisten tyttöjensä luo
+niinkuin nyt -- hän huomasi kaipaavansa Ramborgiakin. Se oli hänestä
+oikeastaan kummaa -- mutta Husabyssä hänen olonsa tuntui semmoiselta,
+että häntä halutti painua omiin nurkkiin.
+
+
+
+
+II
+
+
+Koko kesän aikana ei Kristiina ajatellut paljon muuta kuin sitä, mitä
+Simon oli kertonut hänelle hänen äitinsä kuolemasta.
+
+Ragnfrid Ivarintytär oli kuollut yksin -- kukaan ei ollut läsnä hänen
+vetäessään viimeistä henkäystään, ei kukaan muu paitsi palvelusvaimo,
+joka nukkui. Eikä siitä ollut suurta apua, että Simon oli kertonut
+hänen valmistautuneen siihen kuolemaan. Kuin Jumalan erikoisesta
+johdatuksesta hän oli joku päivä ennen kuolemaansa tuntenut sellaista
+Kristuksen ruumiin nauttimisen tarvetta, että oli ripittänyt itsensä
+ja saanut ehtoollisen siltä luostarin pappismunkilta, joka oli hänen
+sielunpaimenensa. Hän oli varmasti saanut autuaallisen lopun -- Simon
+oli nähnyt hänet ruumiina ja kertoi sen olleen ihmeellisen näyn.
+Ragnfrid oli ollut niin kaunis; hänhän oli jo lähes kuudenkymmenen
+ikäinen. Useat vuodet hän oli ollut hyvin ryppyinen ja kurttuinen --
+nyt hän oli aivan muuttunut kasvoiltaan, nuortunut ja siloittunut
+ja näyttänyt aivan nuorelta nukkuvalta naiselta. Hänet oli haudattu
+miehensä rinnalle; siihen oli myös tuotu Ulvhild Lauritsantyttären
+maalliset jätteet vähän jälkeen isän kuoleman. Haudoille oli laskettu
+suuri kivipaasi, jonka pinnan jakoi kahtia kaunis kiveen hakattu risti;
+kierretyssä nauhassa oli pitkä latinalainen runo, jonka luostarin
+priori oli kirjoittanut -- mutta joka ei ollut jäänyt Simonin muistiin,
+kun hän ei ymmärtänyt paljon sitä kieltä.
+
+Ragnfridilla oli ollut asuttavanaan oma talo siinä kartanossa kaupungin
+laidassa, missä luostarin elätit asuivat -- alhaalla aitta, ylhäällä
+kaunis parvihuone. Siinä hän asui erään köyhän talonpoikaisvaimon
+kanssa, joka oli pyrkinyt luostarin veljien suojaan pienestä maksusta
+luvaten samalla autella rikkaampia eläkkivaimoja. Mutta ainakin
+viimeisen puolenvuoden ajan oli Ragnfrid palvellut häntä, sillä
+leskivaimo -- Torgunna nimeltään -- oli ollut kivulloinen, ja Ragnfrid
+oli hoitanut häntä hyvin huolellisesti ja hellästi.
+
+Elämänsä viimeisenä iltana hän oli ollut yömessussa luostarikirkossa ja
+sen jälkeen eläkkitalon kodissa; hän oli keittänyt hyvän liemen, pannut
+siihen joitakin vahvistusaineita ja sanonut toisille sisällä oleville
+naisille aikovansa antaa sen Torgunnalle; hän toivoi tämän olevan
+huomenna niin terveen, että he voisivat mennä yhdessä huomenmessuun.
+Tällöin oli Jørundgaardin leski viimeisen kerran nähty elossa. Sitten
+ei häntä eikä talonpoikaisvaimoa näkynyt messussa eikä toisessa. Ja kun
+eräät kuorissa istuvat munkit huomasivat, ettei Ragnrid ollut kirkossa
+päivämessussakaan, rupesivat he ihmettelemään -- hän ei ollut vielä
+milloinkaan laiminlyönyt kolmea jumalanpalvelusta samana päivänä. He
+lähettivät kysymään kaupungista, oliko Lauritsa Bjørgulfinpojan leski
+sairaana. Kun ihmiset tulivat parvitupaan, löytyi liemikulho pöydältä
+koskemattomana; sängyssä nukkui Torgunna makeata unta seinään päin
+kääntyneenä, mutta Ragnfrid Ivarintytär makasi sängyn laitapuolella
+kädet ristissä rinnalla, kuolleena ja jo melkein kylmenneenä. Simon ja
+Ramborg olivat olleet hänen hautajaisissaan, jotka olivat olleet hyvin
+kauniit.
+
+Nyt, kun Husabyssä oli niin paljon väkeä ja Kristiinalla oli kuusi
+poikaa, ei hän enää ehtinyt ottaa osaa kaikkiin töihin, joita talo
+vaati. Hänellä täytyi olla apuvaimo; ja niin joutui kartanon emäntä
+enimmäkseen istumaan salissa ompelutöissä -- joku oli aina vaatteiden
+tarpeessa, Erlend, Margret taikka pojat.
+
+Viimeisen kerran hän oli nähnyt äitinsä silloin, kun tämä ratsasti
+miehensä paarien perässä -- tuona kirkkaana kevätpäivänä, jolloin
+Kristiina oli seisonut Jørundgaardin niityllä katsellen isänsä
+hautaussaattoa, joka liikkui yli vihannan talvioraspellon louhirinteen
+alla.
+
+Kristiinan neula lensi ja suihki, ja hän ajatteli vanhempiaan ja
+kotiaan Jørundgaardia. Nyt, kun kaikki oli vain muistoa, hän luuli
+ymmärtävänsä niin monen seikan paremmin kuin silloin, kun hän itse eli
+sen keskessä pitäen luonnollisena asiana isänsä hellyyttä ja turvaa
+ja vaiteliaan, raskasmielisen äitinsä alituista hiljaista aherrusta.
+Hän ajatteli omia lapsiaan -- nämä olivat hänelle kalliimmat hänen
+oman sydämensä verta, hän ei unohtanut heitä hetkeksikään valveilla
+ollessaan. Kuitenkin liikkui hänen mielessään paljon sellaista, jota
+hän pohti enemmän kuin ennen -- lapsiaan hän rakasti tuumimatta sitä
+sen enempää. Itse hän ei ollut milloinkaan kotona ollessaan voinut
+ajatella muuta kuin että vanhempien työ ja ahertelu ja koko elämä
+oli ollut häntä ja hänen sisariaan varten. Nyt hän alkoi ymmärtää,
+että noiden kahden välillä, jotka heidän isänsä olivat määränneet
+toisilleen heidän nuorina ollessaan melkein lastensa mieltä kysymättä,
+oli vuotanut surun ja ilon kyyneleitä -- eikä hän tiennyt heistä
+mitään muuta kuin että he olivat yhdessä kadonneet hänen elämästään.
+Nyt hän ymmärsi, että noiden kahden ihmisen elämässä oli ollut paljon
+muutakin kuin rakkaus lapsiin -- ja se rakkaus oli sittenkin ollut
+väkevä ja laaja ja pohjattoman syvä, kun taas hänen oma rakkautensa oli
+heikko ja ajattelematon ja itsekäs, hänen lapsuudessaankin, jolloin
+nuo kaksi olivat olleet hänen koko maailmansa. Hän oli näkevinään
+itsensä jossakin hyvin kaukana -- aikojen ja matkojen päässä; hän
+seisoi auringonpaisteessa, joka virtasi alas räppänän lovesta vanhaan
+pirttiin, hänen lapsuutensa talvitupaan. Vanhemmat seisoivat taempana
+varjossa, he näyttivät yhtä suurilta kuin olivat näyttäneet hänestä
+hänen pienenä ollessaan, ja he hymyilivät hänelle -- kuten hän nyt itse
+tiesi hymyiltävän silloin, kun pikku lapsi tulee karkottamaan raskaat
+ja ahdistavat ajatukset.
+
+"Minä ajattelin, Kristiina, että kun sinä itse olet synnyttänyt lapsia,
+olet ymmärtävä paremmin --"
+
+Hän muisti äitinsä sanat. Surullisena ajatteli tytär, ettei hän
+ymmärtänyt äitiään nytkään. Mutta hän alkoi ymmärtää, että oli paljon
+sellaista, mitä hän ei ymmärtänyt.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Tänä syksynä kuoli arkkipiispa Eiliv. Jokseenkin samoihin aikoihin
+muutti Maunu-kuningas monien lääninherratoimien ehdot, mutta niihin
+ei kuulunut Erlend Nikulauksenpojan alue. Tämä oli, käydessään viime
+kesänä Bergenissä kuninkaan alaikäisyysaikana, saanut kirjallisen
+lupauksen siitä, että hänelle oli tuleva neljäsosa käräjärahoista,
+lunastus- ja perimismaksuista, kontrahtisakoista ym. -- oli
+puhuttu paljon siitä, että hän sai tuollaisen läänityssopimuksen
+holhoojahallituksen lopulla. Kun Erlend nyt omisti paljon maata
+läänitysalueellaan ja useimmiten asui omissa kartanoissaan
+matkustaessaan virka-asioillaan, mutta antoi talonpoikien lunastaa
+itsensä vapaaksi veronmaksusta, kertyi hänelle suuret tulot. Tosin hän
+sai vähän maaveroja ja hänen elämänsä kävi kalliiksi; paitsi talonväkeä
+hänellä ei ollut milloinkaan kahtatoista aseistettua miestä vähempää
+Husabyssä; näillä oli mitä parhaimmat hevoset ja erinomaiset varusteet,
+ja kun hän oli matkoilla, olivat hänen miehensä herrasruoalla.
+
+Tästä oli kysymys kerran, kun laamanni Harald ja Gauldølafylken
+lääninherra olivat käymässä Husabyssä. Erlend vastasi, että moni noista
+miehistä oli ollut hänen mukanaan pohjoisessa; "silloin jaoimme sen
+mitä siellä oli, kuivan kalan ja kitkerän oluen. Nyt pitää niiden
+miesten, joille minä annan vaatteet ja ruoan, tietää minun raskivan
+antaa heille valkoista leipää ja simaa; ja jos minä suuttuessani käsken
+heidän mennä helvettiin, niin tietävät he, etten minä lähetä heitä
+sinne ennen kuin itse ratsastan edellä --"
+
+Ulf Haldorinpoika, joka nyt oli Erlendin huovipäällikkö, todisti myös
+Erlendin vaimolle asian olevan näin. Erlendin miehet rakastivat häntä,
+ja hän hallitsi heitä täydellisesti.
+
+"Tiedäthän, ettei Erlendiä pidä tuomita sen mukaan mitä hän puhuu, vaan
+sen mukaan, mitä hän tekee."
+
+Muuten tuli puheeksi sekin, että Erlendillä, paitsi kotona olevia
+miehiään, oli huoveja eri seuduilla -- myös ulkopuolella Orkdølafylken
+-- jotka hän oli pannut vannomaan uskollisuutta käsi miekankahvalla.
+Lopulta tuli kuninkaalta kirje tämän asian johdosta, mutta Erlend
+vastasi, että nuo miehet olivat kuuluneet hänen laivamiehistöönsä ja
+että hän oli pannut heidät valalle ensimmäisenä keväänä pohjoiseen
+lähtiessään. Hän sai sitten käskyn päästää nuo miehet vapaaksi valasta
+seuraavissa käräjissä, joilla hän kuulutti julki lakikäräjien tuomiot,
+ja ulko-alueella olevat huovinsa tuli hänen kutsua paikalle ja maksaa
+heidän matkansa. Orkedalin käräjiin oli hän todella myös kutsunut
+joitakin vanhoista kumppaneistaan Moren ulkopuolelta -- mutta siitä ei
+tiedetty mitään, että hän olisi päästänyt vapaaksi näitä tai ketään
+muutakaan miestä, jonka päällikkö hän oli ollut. Asiasta ei kuitenkaan
+kuulunut tämän enempää, ja syksyn kuluessa lakkasivat ihmiset puhumasta
+siitä.
+
+Syysmyöhällä lähti Erlend etelään ja vietti joulun Maunu kuninkaan
+luona, joka sinä vuonna asui Oslossa. Hän oli harmissaan, ettei
+ollut saanut vaimoaan mukaan; Kristiina ei uskaltanut lähteä tuolle
+vaivalloiselle talvimatkalle, vaan jäi Husabyhyn.
+
+Erlend tuli takaisin kolme viikkoa jälkeen joulun ja toi kauniita
+lahjoja vaimolleen ja lapsilleen. Kristiina sai hopeakellon, jolla sai
+soitella luokseen palvelijoitaan, mutta Margret sai puhtaasta kullasta
+valetun soljen, sillä sellaista hänellä ei ennestään ollut, vaikka
+hänellä oli joukoittain hopeaisia ja kullattuja koruja. Mutta kun
+naiset seisoivat siinä aikeissa kätkeä korut rasioihinsa, jäi jokin
+riippumaan Margretin hihaan. Tyttö pisti sen sukkelasti kätensä alle ja
+sanoi äitipuolelleen:
+
+"Tämä on äitini peruja -- siksi isä ei tahdo, että näyttäisin sen
+sinulle."
+
+Mutta Kristiina oli punastunut vielä enemmän kuin neito. Hänen
+sydämensä jyskytti pelosta, mutta hänestä tuntui, että hänen _täytyi_
+puhua nuoren tytärpuolensa kanssa ja varottaa tätä.
+
+Hetken kuluttua hän sanoi hiljaa ja epäröiden: "Se muistuttaa sitä
+kultahelyä, jota Gimsarin Helga-rouva kantoi aina juhlissa --"
+
+"Moni kultakappale on toisen näköinen", vastasi neito lyhyeen.
+
+Kristiina lukitsi rasiansa ja jäi seisomaan kädet sen päällä, jottei
+Margret näkisi, miten ne vapisivat.
+
+"Rakas Margret", sanoi hän hiljaa ja lempeästi -- jäi sanattomaksi,
+mutta kokosi sitten kaiken tahtonsa ja sanoi:
+
+"Rakas Margret, minä olen katunut katkerasti -- en ole milloinkaan
+voinut olla oikein iloinen, vaikka isäni antoi minulle kaikesta
+sydämestään anteeksi sen, mitä olin rikkonut häntä vastaan -- tiedäthän
+minun rikkoneen paljon vanhempiani vastaan sinun isäsi tähden. Mutta
+mitä kauemmin elän, sitä raskaammaksi käy minun muistaa, että palkitsin
+heidän hyvyytensä tuottamalla heille surua. Hyvä Margret -- sinun isäsi
+on ollut sinulle hyvä elämäsi ajan --"
+
+"Sinun ei tarvitse pelätä, äiti", vastasi tyttö. "En ole sinun oikea
+tyttäresi; sinun ei tarvitse pelätä minun kiskovan päälleni sinun
+likaista paitaasi tai pistävän jalkaani sinun kenkiisi?-"
+
+Kristiina käänsi vihasta säihkyvät silmänsä tytärpuoleen. Sitten
+hän puristi kovasti ristiä, joka riippui hänen kaulallaan, ja nieli
+kielelle pyrkivät sanat.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Hän lähti Sira Eilivin puheille keventämään sydäntään samana iltana
+iltarukouksen jälkeen ja etsi turhaan merkkiä papin kasvoista -- oliko
+jo tapahtunut onnettomuus ja tiesikö tämä siitä. Hän muisti oman
+eksyneen nuoruutensa ja muisti Sira Eilivin kasvot, joista ei näkynyt
+mitään tämän liikkuessa hänen hyvää uskovien vanhempiensa parissa
+tuntien hänen syntisen salaisuutensa -- muisti miten oli itse seisonut
+äänettömänä ja paatuneena papin kovien nuhteiden ja varotusten edessä.
+Ja muisti, miten hän oli näyttänyt äidilleen Erlendin Oslossa antamat
+lahjat -- sen jälkeen kun hänet oli laillisesti kihlattu tälle. Äidin
+kasvot olivat olleet järkähtämättömän tyynet hänen ottaessaan käsiinsä
+lahjat, yhden kerrallaan; hän oli katsellut niitä, kiitellyt ja pannut
+ne pois.
+
+Hän oli kuoleman tuskassa ja epätoivoinen ja piti Margretia silmällä
+voimiensa takaa. Erlend huomasi, että hänen vaimoaan vaivasi jokin, ja
+eräänä iltana heidän pantuaan maata hän kysyi, merkitsikö se sitä, että
+hän jälleen kantoi lasta.
+
+Kristiina myönsi pelkäävänsä sitä. Ja kun mies painoi hänet hellästi
+rintaansa vasten eikä enää kysynyt enempää, ei hän saanut sanotuksi,
+että häntä painoikin toinen asia. Mutta kun Erlend kuiskasi, että hänen
+tällä kertaa tuli olla kiltti ja antaa hänelle tytär, ei hän kyennyt
+vastaamaan mitään, vaan makasi jäykkänä tuskasta ajatellen, että Erlend
+ehti vielä aikanaan kuulla, paljonko iloa isällä oli tyttäristänsä --
+
+       *       *       *       *       *
+
+Eräänä yönä tämän jälkeen oli Husabyn palvelusväki paneutunut levolle
+jonkin verran juovuksissa ja liian paljon syöneenä, sillä oli ollut
+viimeiset paaston edelliset päivät; kaikki nukkuivat siis hyvin
+sikeästi. Mutta yöllä heräsi pikku Lauritsa vanhempien sängyssä, huusi
+ja pyrki puolinukuksissa äidin rintaa imemään. Nyt oli juuri hänen
+vieroittamisaikansa. Erlend heräsi, murahti vihaisesti, mutta nosti
+pojan luokseen, antoi hänelle maitoa sängynportaalle jätetystä kupista
+ja pani hänet sitten toiselle puolelleen.
+
+Kristiina oli jo melkein vaipunut uneen tuntiessaan, että Erlend
+nousi istumaan sängyssä. Unenpöpperössä hän kysyi, mikä oli hätänä.
+Äänettömästi Erlend liukui sängystä, Kristiina kuuli hänen pukevan
+ylleen joitakin vaatekappaleita, mutta kun hän kohosi kyynärpäänsä
+varaan, painoi Erlend hänet takaisin patjoihin toisella kädellään,
+kumartuen sängyn yli ottamaan miekkaansa seinältä vuoteen pääpuolesta.
+
+Hän liikkui niin hiljaa kuin ilves, mutta Kristiina kuuli hänen
+nousevan tikapuita, jotka veivät Margretin makuuparveen porstuan
+yläpuolelle.
+
+Silmänräpäyksen hän makasi voimattomana pelosta -- sitten hän nousi
+istualleen, haki paitansa ja hameensa ja etsi pimeässä kenkänsä sängyn
+edestä.
+
+Samassa kuului parvesta naisen huuto -- sen täytyi kuulua kartanon joka
+kolkkaan. Erlend huusi pari sanaa -- sitten kuului miekkojen kalsketta
+ja askelia ylhäältä -- sen jälkeen maahan putoavan aseen kilinää
+Margretin huutaessa kaiken aikaa.
+
+Kristiina kyyhötti polvillaan lieden luona -- kaapi kuuman tuhkan
+hiilien päältä paljailla käsillään ja puhalsi hiiliin. Saatuaan tulen
+tervastikkuun ja nostettuaan sen ilmaan vapisevin käsin hän näki
+Erlendin hahmon ylhäällä pimeässä -- tämä hyppäsi alas, tikapuista
+piittaamatta, paljastettu miekka kädessä -- ja juoksi ulos porstuan
+ovesta.
+
+Kaikkialla kurkotti poikien päitä pimeässä. Kristiina meni
+pohjoisenpuoleisen sängyn luokse, jossa hänen kolme vanhinta poikaansa
+nukkuivat, käski heidän panna silmät kiinni ja sulki oven. Ivarin ja
+Skulen, jotka olivat kavunneet penkille ja tirkistivät peloissaan tulta
+kohti, hän käski mennä aviosänkyyn ja sulki heidät sinne. Sitten hän
+sytytti kynttilän ja meni pihamaalle.
+
+Ulkona satoi -- ja kun kynttilän valo silmänräpäyksen ajan häilähti
+vetisessä iljanteessa, hän näki viereisen rakennuksen ulkopuolella
+ison joukon väkeä -- rakennuksessa asuivat Erlendin asemiehet. Sitten
+kynttilä sammui -- hetken oli kaikki pilkkosen pimeätä -- mutta joku
+näkyi tulevan miestentuvasta päin kantaen lyhtyä kädessään; se oli Ulf
+Haldorinpoika.
+
+Tämä kumartui tumman hahmon yli, joka virui kasassa vetisellä
+iljanteella. Kristiina kumartui alas ja tunnusteli käsillään -- se oli
+nuori Haakon, Gimsarin herra; hän oli tajuton tai kuollut. Kristiinan
+kädet tulivat vereen. Ulfin avulla hän sai käännetyksi miehen. Veri
+juoksi suihkuna oikeasta käsivarresta, mistä käsi oli katkaistu.
+
+Vaistomaisesti hän heitti silmäyksen Margretin parven luukkuun, joka
+leksotti tuulessa. Hän ei nähnyt siellä kenenkään kasvoja -- mutta
+olikin hyvin pimeä.
+
+Ollessaan polvillaan rapakossa ja rutistaessaan kaikin voimin Haakonin
+rannetta estääkseen siten verta virtaamasta hän tajusi, että Erlendin
+miehet siinä seisoivat puolipukeissa ympärillä. Sitten hän näki
+Erlendin tuhkanharmaat, vääristyneet kasvot -- tämä kuivasi mekkonsa
+liepeellä veristä miekkaansa -- hänen säärensä ja jalkansa olivat
+paljaat.
+
+"Tuokoon joku -- hihnan -- ja sinä, Bjørn, mene herättämään Sira
+Eiliviä -- hänet pitää kantaa papintaloon --"
+
+Kristiina otti vastaan nahkahihnan, jonka joku ojensi hänelle, ja
+kiersi sen kädentyngän ympärille. Yhtäkkiä virkkoi Erlend hurjasti ja
+kovaa:
+
+"Ei saa koskea häneen! Antaa miehen maata siinä, mihin on asettunut --"
+
+"Eihän se ole mahdollista, mieheni", sanoi Kristiina rauhallisesti,
+vaikka hänen sydämensä jyski pakahtuakseen, "ymmärräthän sinä sen".
+
+Erlend iski miekkansa raskaasti maahan:
+
+"Niin -- eihän tyttö ole sinun lihaasi ja vertasi -- sen minä olen
+tuntenut joka päivä ja hetki."
+
+Kristiina nousi ja sanoi hiljaa miehelleen:
+
+"Sittenkin minä suon hänelle sen, että asia tulee haudatuksi -- jos
+se käy päinsä. Te miehet", sanoi hän kääntyen huovien puoleen, jotka
+seisoivat ympärillä, "olettehan te niin uskolliset herrallenne, ettette
+kerro tästä ennen kuin hän on puhunut teille, mistä tämä riita Haakonin
+ja hänen välillään syntyi --"
+
+Kaikki miehet vastasivat myöntäen. Eräs uskalsi sanoa heidän heränneen
+naisen huutoon; se oli kuulunut siltä kuin hänet olisi yritetty väkisin
+maata -- sitten oli joku hypännyt heidän katolleeen, mutta oli kai
+luisunut alas jäätikölle, he olivat kuulleet liukumista ja sitten
+mätkähdyksen maahan. Mutta Kristiina käski miestä vaikenemaan. Samassa
+tuli Sira Eiliv juosten.
+
+Erlend kääntyi ja meni sisään, mutta vaimo juoksi perästä ja tahtoi
+tunkeutua ohi. Kun Erlend meni parven portaita kohti, juoksi Kristiina
+jälleen väliin ja tarttui Erlendin käsivarteen:
+
+"Erlend -- mitä sinä aiot tehdä lapselle?" kysyi hän nopeasti katsoen
+miehensä hurjannäköisiin, harmaankalpeisiin kasvoihin.
+
+Erlend ei vastannut, vaan koetti työntää häntä luotaan, mutta Kristiina
+ei päästänyt häntä.
+
+"Odota, Erlend, odota -- hänhän on lapsesi! Ethän sinä tiedä -- mieshän
+oli täysissä pukimissa", yritti hän rukoilla epätoivoisena.
+
+Erlend ärjähti ääneen ennen kuin vastasi -- Kristiina valahti
+kalmankalpeaksi kauhusta -- Erlendin puhe oli niin raakaa ja hänen
+äänensä vieras villistä tuskasta.
+
+Sitten Kristiina otteli ääneti raivostuneen miehensä kanssa -- Erlend
+ärisi ja puri hammasta. Kunnes Kristiina näki hänen katseensa hämärässä:
+
+"Erlend -- anna minun mennä hänen luokseen ensin. Minä en ole unohtanut
+päivää, jolloin itse en ollut Margretia parempi --"
+
+Silloin Erlend päästi hänet ja horjahti porstuan seinää vasten, johon
+jäi seisomaan vapisten kuin kuoleva eläin. Kristiina meni hakemaan
+kynttilän, sytytti sen, palasi ja meni Erlendin ohitse Margretin
+parveen.
+
+Ensimmäinen, mihin valo sattui, oli miekka, joka virui lattialla
+lähellä sänkyä, ja poikkilyöty käsi sen vieressä. Kristiina sivalsi
+päästään huivin, jonka hän älyämättään oli sitaissut löyhästi
+hajallaan olevien hiustensa peitoksi, ennen kuin lähti ulos miesten
+luokse. Nyt hän peitti sillä sen mikä oli lattialla. Margret istui
+kokoonkyyristyneenä pääpuolessa olevan pieluskasan päällä -- tuijottaen
+Kristiinan kädessä olevaan kynttilään silmät selkoselällään kauhusta.
+Hän oli kerännyt vuodevaatteet ympärilleen, mutta valkoiset olkapäät
+hohtivat alastomina kullanvärisen, kiharan tukan keskeltä. Pitkin
+huonetta oli verta.
+
+Kristiinan jännitys purkautui hillittömäksi itkuksi -- oli surkeaa
+nähdä tuo kaunis nuori neito semmoisen pelon vallassa. Silloin parahti
+Margret:
+
+"Äiti -- mitä isä tekee minulle --"
+
+Kristiina ei voinut sille mitään, että hänen sydämensä ikään kuin
+koveni ja kutistui kokoon kesken sääliään tyttöä kohtaan. Margret ei
+kysynyt ollenkaan mitä hänen isänsä oli tehnyt Haakonille. Hän näki
+kuin näyssä mitä hän olisi tuntenut, jos Erlend olisi virunut maassa ja
+hänen oma isänsä olisi ollut hänen vieressään verinen miekka kädessä ja
+hän itse --. Mutta Margret ei ollut liikahtanut paikaltaan. Kristiina
+ei voinut estää vanhaa, halveksuvaa vihamielisyyttä Elinen tytärtä
+kohtaan nousemasta esiin Margretin viskautuessa häntä vasten täristen,
+melkein mielettömänä pelosta; hän istuutui sängynreunalle ja koetti
+tyynnyttää tyttöä.
+
+Näin he istuivat Erlendin ilmestyessä esiin luukusta. Hän oli nyt
+täysissä pukimissa. Margret parahti uudelleen ja piiloutui äitipuolen
+syliin -- Kristiina vilkaisi mieheensä -- tämä oli tyyni, mutta kalpea
+ja vieraan näköinen. Ensimmäisen kerran hän näytti niin vanhalta kuin
+oli.
+
+Mutta hänen sanoessaan rauhallisesti: "Voit mennä alas, Kristiina --
+minä tahdon puhua kahden kesken tyttäreni kanssa" -- Kristiina totteli.
+Hän laski tytön varovasti vuoteelle, peitti hänet leukaa myöten ja meni
+sitten alas.
+
+Hän teki samoin kuin Erlend, pukeutui kokonaan -- kukaan ei suinkaan
+enää nukkunut Husabyssä tänä yönä -- ja alkoi puhua rauhoittavasti
+pelästyneille lapsille ja palvelijoille.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Seuraavana aamuna lähti Margretin palvelusneito pahimmassa lumipyryssä
+itkien talosta, kantaen kimpsujaan pienessä pussissa selässään. Isäntä
+ajoi hänet talosta mitä hirveimmin haukkumasanoin uhaten nylkeä hänet
+petollisesta palveluksesta.
+
+Sitten hän kuulusteli toisia naispalvelijoita -- eivätkö nämä olleet
+aavistaneet pahaa, kun Ingeleiv syksyn ja talven kuluessa vähän väliä
+oli nukkunut heidän luonaan eikä ylhäällä Margretin parvessa. Ja eikö
+se ollut ihmetyttänyt heitä, että koirat oli suljettu heidän luokseen
+yöksi. Mutta nämä vastasivat luonnollisesti kieltäen.
+
+Sitten hän lopuksi puhui vaimonsa kanssa kahden. Tuskaisena ja
+kuolemanväsyneenä Kristiina kuunteli häntä, koettaen vastata hänen
+epäoikeudenmukaisuuteensa hiljaisen tyynesti. Hän ei kieltänyt olleensa
+levoton, mutta hän jätti sanomatta sen, ettei hän ollut puhunut
+Erlendille pelostaan siksi, ettei hän koskaan ollut kokenut muuta kuin
+kiittämättömyyttä yrittäessään neuvoa Erlendiä tai Margretia neidon
+parasta tarkoittaessaan. Ja hän vannoi Jumalan ja Neitsyt Maarian
+nimeen, ettei ollut osannut aavistaa tai ajatella sellaista, että tuo
+mies kävi Margretin luona öisin.
+
+"Sinä!" sanoi Erlend pilkallisesti. "Itsehän sinä sanoit muistavasi
+ajan, jolloin sinä et ollut Margretia parempi. -- Ja taivaan Jumala
+tietää sinun antaneen minun tuntea joka päivä naimisissa ollessamme,
+että muistat minun sinua kohtaan tekemäni vääryyden -- vaikka sinä
+tahdoit samaa kuin minä ja vaikka isäsi, enkä minä, suureksi osaksi oli
+syypää onnettomuuteen kieltäytyessään antamasta sinua minulle vaimoksi
+-- minä olisin ollut halukas sovittamaan syntini ensi hetkestä asti. Ja
+kun sinä näit Gimsarin soljen", sanoi Erlend tarttuen lujasti vaimonsa
+käteen ja nostaen sen ylös, -- siinä välkkyi kaksi Erlendin antamaa
+sormusta, jotka Kristiina oli saanut Gerdarudissa -- "etkö silloinkaan
+ymmärtänyt, vaikka olet kantanut joka päivä sormuksia, jotka minä
+annoin sinulle silloin, kun sinä annoit minulle kunniasi?"
+
+Kristiina oli vaipua maahan väsymyksestä ja surusta; hän vastasi hiljaa:
+
+"Mahtanetkohan sinä ollenkaan muistaa sitä aikaa, jolloin sait minun
+kunniani, Erlend --?"
+
+Silloin Erlend tarttui päähänsä, viskautui penkille, vääntelehti ja
+kieritteli itseään siinä. Kristiina kävi istumaan vähän matkan päähän
+-- hän olisi tahtonut auttaa miestään. Hän ymmärsi onnettomuuden
+koskevan sitä kipeämmin Erlendiin, kun tämä itse oli rikkonut muita
+vastaan samoin kuin häntä vastaan nyt oli rikottu. Ja Erlend,
+joka ei milloinkaan ollut tahtonut omaksua syytä tuottamistaan
+onnettomuuksista, ei näyttänyt jaksavan kestää syyllisyyttään tähän
+asiaan -- eikä ollut olemassa ketään muita kuin Kristiina, jonka
+hartioille hän olisi voinut sen vierittää. Mutta Kristiinaa ei niin
+tämä suututtanut kuin häntä suretti ja pelotti se, mitä tämän jälkeen
+oli tapahtuva --
+
+       *       *       *       *       *
+
+Sitten Kristiina käväisi katsomassa Margretia. Tämä makasi paikallaan
+liikkumatta, kalpeana ja tuijottavin silmin. Hän ei ollut vieläkään
+kysynyt Haakonin kohtaloa -- Kristiina ei tiennyt tapahtuiko se siksi,
+ettei Margret uskaltanut, vai oliko hän tullut aivan tylsäksi omasta
+surkeudestaan.
+
+Iltapäivällä näki Kristiina Erlendin ja Kløng islantilaisen kulkevan
+yhdessä lumisohjon läpi ritariparveen. Mutta he viipyivät siellä vain
+hetken, sitten Erlend palasi yksinään takaisin. Kristiina vilkaisi
+ylös Erlendin ilmestyessä valoon ja kulkiessa ohi -- senjälkeen hän
+ei uskaltanut kääntää silmiään sille kulmallekaan, minne Erlend oli
+paennut. Hän oli ollut aivan murtunut mies.
+
+Vähän myöhemmin Kristiinan käytyä parvessa asialla juoksivat Ivar ja
+Skule häntä vastaan ilmoittaen äidilleen, että Kløng islantilainen
+aikoi lähteä illalla pois -- pojat olivat suruissaan, sillä tämä oli
+ollut heidän ystävänsä. Kløng suori paraikaa tavaroitaan kokoon, aikoi
+ehtiä Birgsiin yöksi --.
+
+Kristiina oli jo arvannut asian. Erlend oli tarjonnut tytärtään
+kirjurille, mutta tämä ei ollut tahtonut vieteltyä neitoa. Mutta mitä
+tuo keskustelu oli merkinnyt Erlendille -- sitä hän ei rohjennut edes
+ajatella, niin se häntä huimasi ja suretti.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Toisena päivänä tuli sana papintalosta. Haakon Eindridenpoika pyysi
+Erlendiä puheilleen. Erlend lähetti sellaisen vastauksen, ettei hänellä
+ollut mitään puhuttavaa Haakonille. Sira Eiliv sanoi Kristiinalle,
+että jos Haakon jäisi eloon, tulisi hän olemaan täydellinen raajarikko
+--; paitsi sitä, että hän oli menettänyt oikean kätensä, olivat hänen
+selkänsä ja lanteensa myös pahoin ruhjoutuneet hänen pudotessaan
+alas miesten tuvan katolta. Mutta kotiinsa hän tahtoi päästä, vaikka
+oli siinä kunnossa, ja pappi oli luvannut toimittaa hänelle reen.
+Haakon katui syntiään täydestä sydämestä -- hän myönsi Margretin
+isän toimineen oikeuden mukaan, määräsipä laki niin tai näin; omasta
+puolestaan hän toivoi kaikkien painavan unhoon tämän asian, niin
+että hänen rikoksensa ja Margretin häpeä peittyisi niin paljon kuin
+mahdollista. Iltapuoleen hänet kannettiin rekeen, jonka Sira Eiliv
+oli saanut lainaksi Repstadista, ja pappi lähti itse saattamaan häntä
+ratsain Gauldaliin.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Seuraavana päivänä, joka oli piinaviikon keskiviikko, lähti Husabyn
+väki Vinjarin seurakuntakirkkoon. Mutta iltarukouksen aikaan pyysi
+Kristiina apulaistaan päästämään hänet kotikirkkoon.
+
+Hän tunsi vielä tuhan hiuksillaan polvistuessaan poikapuolensa haudalle
+ja lukiessaan paternosterit hänen sielunsa puolesta.
+
+Pojasta ei kaiketi enää ollut jäljellä juuri muuta kuin luut tuolla
+kivipaaden alla. Luut ja hiukset ja hiukan vaatteiden jätteitä,
+joihin hän oli ollut kääritty. Kristiina oli nähnyt pikku sisarensa
+jäännökset, kun hänet otettiin haudasta ja vietiin isän rinnalle
+Hamariin. Tomua ja tuhkaa -- hän muisti isänsä kauniit kasvot, äitinsä
+suuret silmät ja ryppyiset kasvot sekä vartalon, joka oli pysynyt niin
+kumman nuorena ja hoikkana ja notkeana, vaikka kasvot olivat vanhenneet
+varhain. He lepäsivät saman kiven alla ja maatuivat kuten talo, joka
+luhistuu kokoon jäätyään autioksi. Hänen mieleensä sukelsi kuvia -- hän
+näki edessään kotikirkon palaneet rauniot, muisti erään Silin laaksossa
+olevan kartanon, jonka ohi he olivat ratsastaneet matkatessaan Vaageen:
+rakennukset törröttivät tyhjinä ja olivat maahan hajoamassa, ja ne
+joiden maalla nuo talot olivat, eivät uskaltaneet mennä niiden lähelle
+auringon laskettua. Hän muisti rakkaita kuolleitaan -- heidän ilmeensä
+ja heidän äänensä, heidän hymynsä, tapansa ja liikkeensä -- oli niin
+outoa ajatella heidän muotoaan, kun he itse olivat muuttaneet toiseen
+maahan; se tuntui samanlaiselta kuin muistella autioksi jäänyttä taloa,
+jonka mädänneet hirret hajosivat maahan.
+
+Hän istui rukouspallilla tyhjässä kirkossa, ja pyhänsavun haju
+kiinnitti hänen ajatuksensa kuolemaan ja ajallisten asioiden
+katoavaisuuteen. Eikä hän jaksanut kohottaa sieluaan sitä maata kohti,
+missä he olivat, mihin kaikki hyvyys ja rakkaus ja uskollisuus koottiin
+ja missä se pysyi. Joka päivä kun hän rukoili heidän sielujensa
+puolesta, tuntui hänestä luonnottomalta, että hänen tuli rukoilla
+heidän puolestaan, joilla jo eläessään oli ollut enemmän rauhaa
+sielussaan kuin hänellä itsellään kertaakaan täysikasvuiseksi tultuaan.
+Sira Eiliv sanoi tosin, että rukous kuolleiden puolesta oli aina
+hyväksi -- hyväksi ihmiselle itselleen samoin kuin niille, jotka jo
+olivat rauhan valtakunnassa Jumalan luona.
+
+Mutta entä sitten? Hänestä tuntui, että kun hänen ruumiinsa viimein
+mätäni kiven alla, täytyisi hänen levottoman sielunsa vielä sittenkin
+lepatella jossakin aution kartanon lahonneiden rakennusten nurkissa.
+Sillä hänen mielestään ei lähtenyt synti, se oli jäävä sinne kuin
+rikkaruohon juuriverkko multaan. Se ei enää kukoistanut ja kasvanut ja
+levittänyt tuoksua, vaan pysyi vain siellä mullan sisässä kelmeänä ja
+väkevänä ja elollisena. Ja vaikka hän tunsi sydämessään niin suurta
+hellyyttä nähdessään miehensä epätoivon -- ei hänellä riittänyt
+tahtoa vaimentamaan sisäistä ääntä, joka kyseli loukkaantuneena ja
+katkeroituneena -- kuinka voit puhua minulle noin, oletko unohtanut,
+että silloin, kun minä annoin sinulle kunniani ja uskollisuuteni, olin
+minä sinun kallein ystäväsi --. Vaikka hän tiesi, että niin kauan kuin
+tuo ääni oli kyselevä siten, oli hän puhuva Erlendille niin kuin hän
+itse olisi unohtanut --
+
+Hän viskautui hengessä Pyhän Olavin arkun eteen, tarttui veli Edvinin
+maatuneeseen käteen, jota säilyteltiin Vatsfjeldetin kirkossa, rutisti
+käsissään pyhäinjäännösristejä, joissa oli kuolleen naisen vaatetilkku
+ja tuntemattoman veritodistajan luusiru -- tarttui turvaa hakien
+noihin vähäisiin jäännöksiin, jotka olivat kuoleman ja katoavaisuuden
+halki säilyttäneet hivenen manallemenneen sielun voimaa -- samanlaista
+kuin se taikavoima, joka piilee entisten urhojen maastakaivetuissa,
+ruostuneissa miekoissa.
+
+Seuraavana päivänä ratsasti Erlend kaupunkiin ainoastaan Ulfin ja erään
+toisen miehen seurassa. Hän ei palannut Husabyhyn koko paaston aikana,
+mutta Ulf haki hänen huovisaattueensa kotoa ja ratsasti tapaamaan häntä
+Orkedalin välipaastokäräjille.
+
+Ulf uskoi Kristiinalle salassa Erlendin sopineen Tiedeken Pausin,
+Nidarosin saksalaisen kultasepän kanssa Margretin naittamisesta
+Tiedekenin pojalle Gerlakille heti pääsiäisen jälkeen.
+
+Erlend tuli kotiin pyhiksi. Hän oli nyt rauhallinen ja tasapainossa,
+mutta Kristiina oli huomaavinaan, ettei Erlend ollut unohtava
+tätä asiaa yhtä helposti kuin monta muuta -- joko siksi, ettei
+hän todellakaan enää ollut yhtä nuori, taikka siksi, ettei mikään
+ennen ollut nöyryyttänyt häntä niin syvästi. Margretista oli ihan
+yhdentekevä, miten isä tahtoi asian järjestää.
+
+Kerran illalla, kun mies ja vaimo olivat kahden, sanoi Erlend kuitenkin:
+
+"Jos hän olisi ollut minun aviolapseni -- tai hänen äitinsä naimaton
+nainen -- niin minä en ikinä olisi antanut häntä vieraalle miehelle
+joskin hänen olisi käynyt kuten on käynyt; olisin pitänyt luonani
+sekä hänet että hänen jälkeläisensä. Sehän se on pahinta -- mutta
+syntyperänsä tähden hänen on parempi joutua aviomiehen turviin."
+
+Mutta Kristiinan tehdessä varustuksia tytärpuolen lähtöä varten sanoi
+Erlend eräänä päivänä lyhyesti:
+
+"Et suinkaan sinä ole siksi terve, että jaksaisit tulla meidän mukaamme
+kaupunkiin?"
+
+"Jos sinä haluat, lähden minä tietysti mukaan", vastasi Kristiina.
+
+"Miksi minä sitä haluaisin? Kun et sinä ole ollut hänelle äidin
+sijainen ennenkään, voit päästä olemasta sitä tälläkin kertaa -- mitään
+ilojuhlaa näistä häistä ei tule. Raasvoldin Gunna-rouva sekä hänen
+pojanvaimonsa eivät ole unohtaneet sukulaisuutta, vaan ovat luvanneet
+tulla."
+
+Näin jäi Kristiina Husabyhyn Erlendin naittaessa tyttärensä Nidarosissa
+Gerlak Tiedekeninpojalle.
+
+
+
+
+III
+
+
+Samana kesänä hiukkaa ennen juhannusta palasi Gunnulf Nikulauksenpoika
+takaisin luostariinsa. Erlend oli kaupungissa Frostan-käräjillä; hän
+lähetti kotiin sanantuojan, joka kysyi, luuliko Kristiina jaksavansa
+tulla kaupunkiin lankoansa tervehtimään. Kristiinan vointi oli
+keskinkertainen, mutta hän lähti sittenkin taipaleelle. Kun hän kohtasi
+Erlendin, kertoi tämä veljensä terveyden kokonaan murtuneen. Munkeilla
+ei ollut ollut huomattavampaa menestystä toiminnassaan Munkefjordissa.
+Kirkko, jonka he olivat rakentaneet, jäi vihkimättä, sillä arkkipiispa
+ei voinut lähteä pohjoiseen rauhattomien aikojen vuoksi; saarnaveljien
+oli täytynyt kaiken aikaa pitää messunsa matka-alttarinsa edessä.
+Lopulta heiltä puuttui sekä leipä että viini, kynttilät ja paloöljy
+palvelusta toimittaessaan, ja kun veli Gunnulf ja veli Aslak olivat
+aikeissa purjehtia Vargøyhin noutamaan niitä, olivat lappalaiset
+noituneet kumoon heidän veneensä ja heidän oli täytynyt istua kolme
+vuorokautta eräällä saarella; sen jälkeen olivat kumpikin sairastelleet
+ja veli Aslak oli kuollut jonkin ajan kuluttua. Keripukki oli
+vaivannut heitä ankarasti pitkän paaston aikana, sillä heillä ei ollut
+jauhoruokaa eikä mitään yrttilajeja kuivan kalan paineeksi. Ja niin
+olivat Bergenin piispa Haakon ynnä mestari Arne, joka oli Nidarosin
+tuomiokapitulin päämies Paal-herran ollessa virkaanvihittävänä,
+käskeneet vielä elossa olevat munkit kotiin; Vargøyn pappien tuli sillä
+välin paimentaa Munkefjordin laumaa.
+
+Mutta vaikka Kristiina siis jo tiesi Gunnulf Nikulauksenpojan
+sairaudesta, hän säikähti kuitenkin kauheasti nähdessään tämän.
+Hän meni Erlendin mukana luostariin seuraavana päivänä, ja heidät
+vietiin puhetupaan. Munkki astui sisään -- hän oli köyryselkäinen,
+hiusseppel oli aivan harmaa, sisäänvajonneiden silmien alukset olivat
+täynnä kurttuja ja väriltään tumman ruskeat, mutta kasvojen sileällä
+valkoisella iholla näkyi lyijynvärisiä läikkiä, ja samanlaisia läikkiä
+oli käsissäkin hänen vetäessään ne esiin hihasta näyttääkseen niitä.
+Hän hymyili -- silloin Kristiina näki hänen menettäneen monta hammasta.
+
+He istuutuivat puhelemaan hetkiseksi, mutta oli kuin Gunnulf olisi
+unohtanut puhumisenkin. Hän huomautti siitä itse toisten tehdessä
+lähtöä:
+
+"Mutta sinä, Erlend, olet yhä sama kuin ennen -- sinä et näy
+vanhenneen", ja sitten hän hymyili.
+
+Kristiina tiesi itsekin olevansa tällä kertaa kurjan näköinen. Ja
+Erlend oli kaunis seisoessaan siinä pitkänä ja solakkana ja tummana ja
+hyvissä pukimissa. Mutta Kristiina ajatteli, että oli Erlendkin sentään
+muuttunut koko lailla -- oli kumma, ettei Gunnulf huomannut sitä -- hän
+oli aina ennen ollut niin terävänäköinen.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Lopulla kesää oli Kristiina kerran vaateylisillä Raasvoldin
+Gunna-rouvan kanssa -- tämä oli tullut Husabyhyn auttamaan Kristiinaa,
+jonka jälleen oli ruvettava lapsivuoteeseen. Silloin he kuulivat
+Naakven ja Bjørgulfin laulavan pihalla puukkoja hioessaan -- he vetivät
+täyttä kurkkua erästä raakaa ja rivoa laulua.
+
+Äiti joutui suunniltaan vihasta, hän meni poikien luo ja torui näitä
+ankarin sanoin. Ja sitten hän tahtoi tietää, keneltä he olivat oppineet
+sellaista -- miestentuvassa tietenkin, mutta kuka heidän neuvojansa
+oli. Pojat eivät vastanneet. Silloin ilmestyi Skule esiin parven
+portaiden alta; hän käski äitiään olemaan vaiti, sillä he olivat
+oppineet laulun isältään --
+
+Gunna-rouva yhtyi Kristiinan nuhteisiin ja kysyi, eivätkö he pelänneet
+Jumalaa, kun uskalsivat laulaa sellaista -- "kun äitinnekin voi kuolla
+ennen kukon kiekahdusta". Kristiina ei virkkanut mitään, vaan meni
+hiljaa sisään.
+
+Hänen käytyään sitten lepäämään vuoteelleen vähäksi aikaa tuli Naakkve
+hänen luokseen. Hän tarttui äidin käteen, mutta ei sanonut mitään;
+sitten hän alkoi hiljaa itkeä. Kristiina puhui hänelle nyt lempeästi ja
+leikillisesti ja pyysi, ettei hän surisi eikä ruikuttaisi, olihan hän
+jo kestänyt kuusi kertaa, kai hän kestäisi seitsemännenkin. Mutta poika
+itki yhä katkerammin. Viimein hänen täytyi päästä äitinsä ja seinän
+väliin, ja siellä hän itki kädet äitinsä kaulassa ja pää äidin rintaa
+vasten; mutta Kristiina ei voinut saada häntä sanomaan, mitä hän niin
+suri, vaikka poika oli hänen vieressään kunnes palvelustytöt toivat
+illallisen pöytään.
+
+Naakkve oli nyt kolmannellatoista, hän oli iso ikäisekseen ja
+tahtoi olla aikamiestä, mutta hänellä oli pehmeä luonto, ja äiti
+huomasi usein, että hän oli hyvin lapsellinen. Hän oli kyllin vanha
+ymmärtääkseen sisarpuolta kohdanneen onnettomuuden; äiti aprikoi, oliko
+hän mahtanut huomata myös isän muuttuneen sen jälkeen.
+
+Erlend oli aina ollut sellainen, että hän voi suuttuessaan sanoa
+mitä tahansa -- mutta tätä ennen hän ei ollut sanonut yhdellekään
+ihmiselle pahaa sanaa muulloin kuin vihapäissään, ja hän oli ollut
+nopsa sovittamaan sen heti kun hyvä luonto palasi. Nyt hän saattoi
+sanoa pahoja ja kovia sanoja kylmin sydämin. Hän oli ollut pahin
+kiroilupukari, mutta oli jossain määrin hillinnyt tuota rumaa tapaansa,
+koska näki sen kiusaavan vaimoaan ja loukkaavan Sira Eiliviä, jota hän
+vähitellen oli alkanut kunnioittaa. Mutta hän ei ollut milloinkaan
+käyttänyt säädytöntä ja rivoa kieltä eikä hän ollut pitänyt siitä, että
+toiset miehet puhuivat rumasti -- siinä suhteessa hän oli ollut paljon
+kainompi monia muita miehiä, jotka olivat eläneet puhtaampaa elämää. Ja
+vaikka Kristiinan mieltä kirveli, kun hän kuuli alaikäisten poikiensa
+suusta tuollaisia sanoja, etenkin hänen nykyisessä tilassaan, ja sai
+tietää heidän oppineen ne isältään, niin katkerimmin häneen sittenkin
+koski Erlendin lapsellisuus, kun tämä luuli panevansa kovan kovaa
+vastaan sillä, että tyttärensä tuottaman häpeän jälkeen oli alkanut
+käyttää epäpuhtaita ja säädyttömiä sanoja ja puhetapoja.
+
+Gunna-rouva oli kertonut Margretin saaneen kuolleenasyntyneen
+poikalapsen Olavin-messun jälkeen. Rouva oli kuullut hänen jo
+lohduttautuneen -- hän eli sovussa Gerlakin kanssa, joka oli hyvä häntä
+kohtaan. Erlend meni tytärtään tervehtimään kaupungissa käydessään,
+ja Gerlak kestitsi hyvin vaimonsa isää; mutta Erlend ei ollut oikein
+halukas kutsumaan tätä sukulaismiehekseen. Erlend ei ollut maininnut
+Husabyssä tyttärensä nimeä sen jälkeen kun tämä lähti.
+
+Kristiina sai jälleen pojan, hänet ristittiin Munaniksi Erlendin
+isoisän mukaan. Sinä aikana, jonka hän makasi pikkutuvassa, tuli
+Naakkve joka päivä äitinsä luokse kantaen hänelle pähkinöitä ja
+marjoja, joita oli poiminut metsästä, tai kukkaseppeleitä, joita oli
+solminut lääkeyrteistä. Erlend palasi kotiin uuden lapsen ollessa
+kolmen viikon vanha; hän istui paljon vaimonsa luona koettaen olla
+lempeä ja hellä -- eikä hän tällä kertaa valittanut sitä, ettei
+vastasyntynyt ollut tyttölapsi tai että se oli heikko ja kivulloinen.
+Mutta Kristiina ei vastaillut paljoa hänen helliin sanoihinsa, hän oli
+hiljainen ja miettivä ja huolestunut -- ja hänen terveytensä palasi
+tällä kertaa hyvin hitaasti.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Koko talven Kristiina pysyi raihnaana, eikä lapsi näyttänyt jaksavan
+jäädä eloon. Äiti ei ehtinyt ajatella paljon muuta kuin tuota vaivaista
+raukkaa. Ja niin hän kuuli vain puolella korvalla puhetta suurista
+tapahtumista, joista tiedettiin tänä talvena. Maunu-kuningas oli
+joutunut kovaan rahapulaan yrittäessään saavuttaa herruutta Skånessa
+ja hän oli pyytänyt apua ja veroja Norjasta. Jotkut neuvoston herrat
+olivat kyllä halukkaat tukemaan häntä. Mutta kun kuninkaan lähetit
+ilmestyivät Tunsbergiin, oli kamreeri matkoilla, ja Stig Haakoninpoika,
+joka oli Tunsberginkartanon päällikkö, sulki linnan kuninkaan miehiltä
+ja varustautui puolustamaan sitä asevoimin. Hänellä oli vähän väkeä,
+mutta Erling Vidkuninpoika, joka oli hänen tätinsä mies ja oli
+kotonaan Akerissa, lähetti linnoitukseen neljäkymmentä aseistettua
+miestä purjehtiessaan itse länteen. Samaan aikaan nousivat kuninkaan
+serkut Jon ja Sigurd Haftorinpoika kapinaan kuningasta vastaan erään
+tuomion johdosta, joka oli kohdannut heidän miehiään. Erlend nauroi
+ja sanoi Haftorinpoikain käyttäytyneen yltiöpäisesti ja tyhmästi.
+Tyytymättömyys Maunu-kuninkaaseen oli yleinen koko maassa. Mahtavimmat
+miehet vaativat, että asetettaisiin drotsi valtakunnan hallituksen
+johtoon ja valtakunnan sinetin käyttö annettaisiin norjalaisen miehen
+käsiin, koska kuningas Skånen-puuhiensa tähden näkyi aikovan viettää
+Ruotsissa suurimman osan aikaa. Pääkaupungin herrat ja kauppapaikkojen
+hengellinen sääty olivat pelästyneet huhuja, jotka tiesivät,
+että kuningas aikoi ottaa rahalainan saksalaisilta kaupungeilta.
+Saksalaisten röyhkeys ja piittaamattomuus maan laeista ja tavoista oli
+jo entuudestaan sietämätöntä; nyt tiedettiin kuninkaan luvanneen heille
+yhä suurempia oikeuksia ja vapauksia Norjan kaupungeissa, joten asiat
+alkoivat kääntyä kerrassaan tukaliksi niille norjalaisille kauppiaille,
+jotka jo entuudestaan olivat ahtaalla. Rahvaan kesken kulkivat juorut
+Maunu-kuninkaan salaisesta synnistä, ja monet maalaisseurakuntien
+papit ja vaeltavat munkit olivat yhtä mieltä siitä, uskoessaan sen
+olleen syynä Trondheimin Olavinkirkon paloon. Talonpojatkin syyttivät
+sitä niiden monien onnettomuuksien aiheeksi, joita oli sattunut
+viime vuosina milloin milläkin kulmalla maata -- oli ollut pahoja
+karjatauteja, viljassa oli ilmennyt nokitähkä, joka aiheutti kipuja
+ja sairautta sekä ihmisille että eläimille, oli ollut huonoja vilja-
+ja heinävuosia. Ja Erlend sanoi, että jos Haftorinpojat olisivat
+ymmärtäneet pysyä alallaan vielä jonkin aikaa ja koettaneet osoittaa
+lempeätä mieltä ja ylhäistä käytöstapaa, ei olisi unohdettu, että hekin
+ovat Haakon-kuninkaan tyttärenpoikia.
+
+Mutta kaikki tämä levottomuus raukeni tyhjiin, ja seurauksena oli,
+että kuningas määräsi Ivar Ogmundinpojan Norjan drotsiksi. Erling
+Vidkuninpoikaa, Stig Haakoninpoikaa, Haftorinpoikia ja kaikkia näiden
+kannattajia vastaan uhattiin nostaa syyte maankavalluksesta. Nämä
+alistuivat silloin, ilmestyivät kuninkaan eteen ja tekivät sovinnon.
+Haftorinpoikien kannattajien joukossa oli muuan mahtava Pohjois-Norjan
+mies, Ulf Saksinpoika; hän ei mennyt sopimaan kuninkaan kanssa, vaan
+ilmestyi Nidarosiin joulun jälkeen. Hän oli paljon Erlendin kanssa
+kaupungissa ollessaan, ja häneltä sai ylätunturien kansa kuulla asiain
+tilasta, Ulfin ymmärryksen mukaisesti. Kristiina ei pitänyt tuosta
+miehestä; hän ei tuntenut miestä itseään, mutta tunsi tämän sisaren
+Helga Saksintyttären, joka oli naimisissa Gyrd Darren kanssa ja asui
+Dyfrinissä. Helga oli kaunis, mutta hyvin kopea, eikä Simonkaan
+pitänyt hänestä, vaikka Ramborg viihtyi hänen kanssaan. Paaston aikana
+tuli lääninherroille määräys, että Ulf Saksinpoika oli julistettava
+lainsuojattomaksi käräjillä, mutta silloin tämä jo oli purjehtinut
+maasta kesken talvisydämen.
+
+Tänä keväänä viettivät Erlend ja Kristiina pääsiäistä kaupunkitalossaan
+ja olivat ottaneet mukaan nuorimman lapsensa Munanin, sillä Bakken
+luostarissa oli eräs sisar, joka oli niin taitava lääkevaimo, että
+kaikki sairastavat lapset, jotka joutuivat hänen hoitoonsa, paranivat
+-- ellei ollut Jumalan tahto, että niiden piti kuolla.
+
+Eräänä päivänä heti pyhien jälkeen Kristiina palasi pienokaisineen
+luostarista. Huovi ja palvelusneito, jotka olivat olleet saattamassa,
+tulivat myös tupaan. Erlend oli siellä yksin, makasi pitkänään
+penkillä. Kun huovi oli mennyt ulos ja naiset riisuneet vaippansa --
+Kristiina oli istuutunut tulen ääreen lapsi sylissään ja palvelusneito
+lämmitti heidän nunnalta saamaansa öljyä -- kysyi Erlend paikaltaan
+nousematta, mitä sisar Ragnhild oli sanonut lapsesta. Kristiina
+vastaili lyhyesti irrottaen kapaloita, ja lopulta hän ei vastannut
+mitään.
+
+"Onko pojan tila niin huono, Kristiina, ettet sinä tahdo sanoa sitä?"
+kysyi hän vähän kärsimättömästi.
+
+"Sinä olet kysynyt sitä jo ennen, Erlend", vastasi vaimo kylmästi, "ja
+minä olen selittänyt sen sinulle monta kertaa. Mutta kun sinä et välitä
+pojasta sen vertaa, että muistaisit sen päivää pitemmälle, niin --"
+
+"On se tapahtunut minullekin, Kristiina", sanoi Erlend nousten ja
+tullen vaimonsa luo, "että minun on täytynyt vastata sinulle kolmeen
+neljään kertaan, kun et sinä ole viitsinyt muistaa minun vastaustani --"
+
+"Se ei ole varmaankaan koskenut niin tärkeitä asioita kuin lastemme
+terveyttä", sanoi Kristiina yhä koleasti.
+
+"Eipä niin mitättömiäkään -- kuten tässä talvella; minun mieltäni ne
+liikuttivat aika lailla."
+
+"Se ei ole totta, Erlend. Siitä on aikoja, kun sinä olet puhunut
+minulle sellaista, mikä on liikuttanut mieltäsi? --"
+
+"Mene ulos, Signe", sanoi Erlend tytölle. Hänen otsalleen oli noussut
+veri, ja hän kääntyi vaimoonsa: "Ymmärrän, mihin sinä tähtäät. En tahdo
+puhua siitä sinun kanssasi palvelusneitosi kuullen -- vaikka hän olisi
+niin hyvä ystäväsi, ettet pidä minään hänen läsnäoloaan, vaan ryhdyt
+riitelemään miehesi kanssa ja väität minun valehtelevan --"
+
+"Niiden tavat viimeksi tuntee, joiden kanssa asuu yhdessä", vastasi
+Kristiina lyhyesti.
+
+"Ei ole helppo tietää mitä sinä tuolla tarkoitat. Minä en ole
+milloinkaan puhunut sinulle tylysti vierasten kuullen tai unohtanut
+osoittaa sinulle kunnioitusta palvelijoittemme nähden."
+
+Kristiina purskahti omituiseen sairaalloiseen ja vavahtelevaan nauruun.
+
+"Sinulla on lyhyt muisti, Erlend! Koko ajan on Ulf Haldorinpoika asunut
+luonamme. Etkö muista, miten annoit hänen ja Haftorin saattaa minut
+luoksesi Brynhildin makuuparvelle Oslossa?"
+
+Erlend vaipui penkille tuijottaen vaimoonsa suu auki. Mutta Kristiina
+jatkoi:
+
+"Ei ole sattunut Husabyssä -- eikä paljon muuallakaan -- sopimatonta ja
+säädytöntä menoa, jota olisit salannut palvelijoiltasi -- vaikka siitä
+olisi ollut häpeää sinulle tai vaimollesi --"
+
+Erlend istui liikkumatta tuijottaen vaimoonsa kauhistuneena.
+
+"Etkö muista ensimmäistä naimisissaolomme talvea -- minä kannoin
+Naakkvea ja täällä oli sellaiset tavat, että minun oli vaikea vaatia
+kuuliaisuutta ja kunniallisuutta -- muistatko, miten silloin tuit minua
+--? Etkö muista, miten kasvatusisäsi kävi luonamme vieraiden rouvien ja
+palvelijoiden ja palvelusneitojen kera ja omat palvelijamme istuivat
+pöydässä kanssamme -- etkö muista, miten Munan riisui minulta viimeisen
+verhon, jolla olin suojannut itseäni, ja sinä istuit vaiti uskaltamatta
+tukkia hänen suutaan --"
+
+"Herra Jeesus! Oletko sinä hautonut tuota viisitoista vuotta!" Hän loi
+silmänsä Kristiinaan -- ne näyttivät niin kumman vaaleilta, ja hänen
+äänensä oli avuton ja heikko. "Sittenkään, Kristiina, me emme minun
+mielestäni ole haavoittaneet toisiamme ynseillä ja katkerilla sanoilla
+--"
+
+"Emme", sanoi Kristiina, "pahemmalta minustakin tuntui joulupidoissa,
+kun sinä haukuit minua siitä, että olin heittänyt viittani Margretin
+yli -- ja kun ympärillä seisoi rouvia kolmen piirikunnan takaa? --"
+
+Erlend ei vastannut mitään.
+
+"Ja sitten sinä vielä syytät minua siitä, mitä Margretille tapahtui --
+joka kerran, kun minä koetin neuvoa häntä sanallakaan, hän juoksi sinun
+luoksesi, ja sinä käskit tylysti minua jättämään tytön rauhaan -- hän
+oli sinun tyttäresi, eikä minun --"
+
+"Syyttänyt -- en ole sinua!" vastasi Erlend vaivalloisesti, taistellen
+ankarasti pysyäkseen rauhallisena. "Jos joku lapsistamme olisi ollut
+tyttö, olisit kai helpommin ymmärtänyt, että sellainen kuin minun
+tyttäreni asia -- käy isän luihin ja ytimiin --"
+
+"Luulin viime keväänä näyttäneeni, että olin ymmärtänyt", sanoi vaimo
+hiljaa. "Eihän minun tarvinnut muuta kuin muistaa omaa isääni --"
+
+"Tämä oli sittenkin pahempaa", vastasi Erlend yhtä rauhallisesti. "Minä
+olin naimaton mies. Tuo mies -- oli -- nainut. Minä en ollut sidottu --
+minä en ollut sidottu sillä tavoin", oikaisi hän sanansa, "etten olisi
+päässyt irti --"
+
+"Etkä sinä sittenkään irrottanut itseäsi", sanoi Kristiina. "Muistatko
+sinä miten tuo irtautuminen tapahtui --?"
+
+Erlend hyppäsi pystyyn ja löi häntä vasten silmiä. Sen tehtyään hän jäi
+kauhuissaan tuijottamaan eteensä -- hänen kalpeille poskilleen ilmestyi
+punainen täplä. Mutta Kristiina istui jäykkänä ja suorana, kova ilme
+kasvoilla. Lapsi oli parahtanut itkuun -- hän tuuditti sitä sylissään
+ja puheli sille.
+
+"Se -- se oli pahasti sanottu, Kristiina", sanoi mies epävarmasti.
+
+"Kun viimeksi löit minua, kannoin lastasi sydämeni alla. Nyt löit minua
+kun minulla oli poika sylissäni --"
+
+"Meillähän syntyy kakaroita alinomaa --", huusi Erlend kärsimättömästi
+--
+
+He vaikenivat. Erlend alkoi kävellä kiivaasti edestakaisin. Kristiina
+kantoi lapsen kamariin ja laski sen vuoteelle; Kristiinan palatessa
+takaisin kamarin ovesta pysähtyi Erlend hänen eteensä:
+
+"Minä -- minun ei olisi pitänyt lyödä sinua, Kristiina. Kadun, että
+tein sen -- tulen katumaan sitä yhtä kauan kuin edellistä kertaa.
+Mutta sinä -- sinä olet antanut minun jo ennen kuulla, että unohdan
+sinun mielestäsi liian pian. Sinä sen sijaan et unohda mitään -- et
+ainoatakaan minun pahoista teoistani. Olen sentään koettanut olla
+hyvä aviomies, mutta se ei näytä sinusta muistamisen arvoiselta. Sinä
+-- sinä olet kaunis, Kristiina --" Hän jäi katsomaan vaimoaan tämän
+kuljettua ohi.
+
+Kartanon emännän tasainen ja arvokas käytös oli yhtä kaunis kuin neidon
+hempeä sulo, hänen povensa ja lanteensa olivat leveämmät, mutta hän
+oli myös saanut lisää pituutta; hän kulki selkä suorana ja pieni pää
+kohosi yhtä uljaana ja kauniina kaulalta. Kalpeat, sulkeutuneet kasvot
+suurine tummanharmaine silmineen kiihottivat ja hurmasivat Erlendiä
+yhtä suuresti kuin entiset pyöreät, ruusuiset lapsenkasvot, jotka
+olivat kiihottaneet ja hurmanneet hänen rauhatonta mieltään omituisella
+tyyneydellään. Hän tarttui Kristiinan käteen:
+
+"Minun silmissäni sinä olet aina oleva kaunein kaikista naisista -- ja
+rakkain."
+
+Kristiina salli hänen pitää kättä, mutta ei vastannut sen puserrukseen.
+Sitten Erlend heitti sen luotaan; kiivaus sai taas ylivallan:
+
+"Unohtanut, sanot sinä: unohtaminen ei ole aina pahin synti. Minä en
+ole milloinkaan ollut olevinani hurskas, mutta minä muistan sen, mitä
+Sira Jon opetti minulle lapsena, ja Herran palvelijat ovat verestäneet
+muistiani myöhemmin. On synti hautoa mielessään syntejä, jotka kerran
+on ripittänyt papille, joita on katunut Jumalan edessä ja joille on
+saanut anteeksiannon papin kädestä ja huulilta. Etkä sinä kaivele
+hurskaudesta meidän menneitä syntejämme, Kristiina, vaan teet sen
+siksi, että tahdot näyttää minulle puukkoa silloin kun minä teen vasten
+mieltäsi --"
+
+Erlend käveli vähän ja tuli sitten takaisin.
+
+"Vallanhimoinen -- Jumala tietää, että rakastan sinua, Kristiina --
+vaikka näen, että sinä olet vallanhimoinen etkä ole antanut anteeksi
+sitä, että minä tein väärin sinua kohtaan ja viekoittelin sinutkin
+vääryyteen. Olen sietänyt paljon, Kristiina, mutta nyt minä en
+enää ole sietävä sitä, etten minä milloinkaan saa rauhaa entisiltä
+onnettomuuksiltani, enkä myöskään sitä, että sinä puhut minulle kuin
+orjallesi --"
+
+Kristiina vapisi mielenliikutuksesta vastatessaan:
+
+"En minä ole puhunut sinulle kuin orjalleni. Oletko _kertaakaan_
+kuullut minun puhuvan tylysti tai kiivaasti kenellekään, jota
+voitaisiin pitää minua alempiarvoisena -- huonoimmalle ja
+kelvottomimmalle palvelijallenikaan --; siitä synnistä tiedän olevani
+vapaa Jumalan edessä, että olisin pahentanut pienimpiä sanoilla tai
+teoilla. Mutta sinun pitäisi olla minun _herrani_, jota minun tulisi
+totella ja kunnioittaa, kumartaa ja palvella lähinnä Jumalaa -- Jumalan
+käskyn mukaan, Erlend. Ja jos minä olen kadottanut kärsivällisyyden
+ja puhunut sinulle toisin kuin vaimon tulisi puhua miehelleen -- niin
+lienee se tapahtunut siksi, että minun usein on ollut vaikea taivuttaa
+ymmärtämättömyyteni sinun paremman ymmärryksesi alle, kunnioittaa ja
+totella herraani ja miestäni niin suuresti kuin tahtoisin -- ja ehkä
+toivoin -- ehkä olen uskonut voivani siten kiihottaa sinua osoittamaan,
+että olet mies ja minä vain heikko nainen --
+
+"Mutta älä sure, Erlend. En enää tahdo loukata sinua sanoillani enkä
+tämän päivän jälkeen ole koskaan unohtava puhua sinulle yhtä lempeästi
+kuin jos olisit orjien jälkeläinen --"
+
+Erlend oli tullut tummanpunaiseksi -- hän kohotti nyrkkinsä -- sitten
+hän pyörähti kantapäillään, otti viittansa ja miekkansa oven suusta
+penkiltä ja syöksyi ulos.
+
+Ulkona oli auringonpaiste ja tuulinen sää -- ilma oli kylmä, mutta
+katonreunalta ja tuulen heiluttamista puista ripsui hänen päälleen
+kirkkaita jääkiteitä. Katoilla oleva lumi läikkyi kuin hopea, ja
+kaupunkia ympäröivien mustanvihreiden metsäisten harjujen takaa
+välkkyivät tunturit kylmänsinisinä ja valkeina häikäisevän kevättalven
+auringossa.
+
+Erlend kuljeskeli katuja ja kujia -- nopeasti, nopeasti -- hänen täytyi
+saada astua. Hänen sisällään kiehui -- Kristiina oli ollut väärässä,
+päivänselvästi väärässä ensi hetkestä asti, ja hän itse oikeassa,
+sitten hän oli hairahtunut lyömään vaimoansa -- mutta Kristiina oli
+väärässä. Entä mikä nyt neuvoksi; sitä hän ei tiennyt. Hänen ei tehnyt
+mieli mennä tuttavien luo eikä palata kotiinkaan.
+
+Kaupunki kuohui levottomana. Suuri islantilais-alus oli laskenut
+laituriin aamupäivällä -- ensimmäinen tänä keväänä. Erlend kuljeksi
+läntisiä kujia ja joutui Marteininkirkon kohdalle; siitä hän alkoi
+laskeutua rantaan vievää tietä. Vaikka oli vasta aikainen iltapäivä,
+kuului jo melua ja huutoja juoma- ja majapaikoista. Nuoruudessaan hän
+oli itsekin käynyt tuollaisissa paikoissa -- ystävien ja kumppanusten
+kanssa. Mutta nyt olisivat ihmiset töllistäneet silmät päästään ja
+päästäneet sitten kielensä pyörimään, jos Orkdølan läänin lääninherra,
+jolla oli kartano kaupungissa ja runsaat oluet ja viinit kellarissaan,
+olisi astunut juomatupaan ja pyytänyt kannun heidän huonoa oluttaan.
+Mutta sinne häntä olisi vetänyt -- tuonne pikkutalonpoikain, renkien
+ja merimiesten pariin. -- Ei siinä syntynyt sotaa, jos nuo miekkoset
+paukauttivat naisiaan korvalle, ja se heiltä kyllä syntyi -- tuhat
+tulimmainen helvetti, miten oli miehen hallittava vaimoaan, kun hän ei
+voinut pieksää tätä vaimon syntyperän ja oman kunniansa tähden -- eikä
+itse pirukaan kestänyt heidän kanssaan sanasotasilla. Noita hän oli --
+mutta niin kaunis -- häntä täytyi lyödä siksi kunnes hän pehmiäisi --
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kaikissa kaupungin kirkoissa alettiin soittaa iltarukoukseen --
+kevättuuli sotki niiden äänet sekamelskaksi hänen päänsä päällä.
+Pyhä noita lähti kai nyt Kristuksenkirkkoon -- valittamaan Jumalalle
+ja Neitsyt Maarialle ja Pyhälle Olaville sitä, että oli saanut
+korvapuustin mieheltään. Erlend lähetti vaimonsa suojeluspyhimyksille
+syntisen tervehdyksen kellojen soidessa ja helistessä ja kilkuttaessa.
+Hän ohjasi kulkunsa Gregoriuksenkirkkoa kohti.
+
+Hänen vanhempiensa haudat olivat Annan-alttarin edustalla pitkänseinän
+pohjoispuolisessa käänteessä. Lukiessaan rukouksiaan hän huomasi rouva
+Sunniva Olavintyttären astuvan kirkon ovesta sisään neitonsa saattamana.
+Lopetettuaan rukouksensa hän lähti tervehtimään tätä.
+
+Siitä saakka, kun he olivat toisiinsa tutustuneet, olivat heidän
+välinsä olleet sellaiset, että heillä aina oli pientä pilantekoa
+ja vapaata leikinlaskua keskenään. Ja tänä iltana heidän ollessaan
+polvillaan rukouspallilla odottamassa iltahartauden alkamista
+Erlend oli niin vallaton, että Sunniva-rouvan täytyi moneen kertaan
+muistuttaa, että he olivat kirkossa ja että heidän ohitseen kulki koko
+ajan väkeä.
+
+"Niinpä kyllä", sanoi Erlend, "mutta sinä olet niin kaunis tänä iltana,
+Sunniva! On hauska kisailla rouvan kanssa, jolla on niin viehkeät
+silmät --"
+
+"Mutta sinä et ole sen arvoinen, Erlend Nikulauksenpoika, että sinua
+tarvitsisi katsella viehkein silmin" --, veikisteli toinen.
+
+"Sittenpä minä tulen kisaamaan kanssasi pimeän tultua", yhtyi Erlend
+pilantekoon. "Kun messu on loppunut, saatan sinut kotiin --"
+
+Nyt ilmestyivät papit näkyviin, ja Erlend meni etelänpuoleiselle
+seinustalle miesten joukkoon.
+
+Jumalanpalveluksen loputtua hän meni ulos pääoven kautta. Hän näki
+Sunniva-rouvan neitoineen kappaleen matkaa alempana kadulla -- ja
+ajatteli, että olisi parempi, ettei hän seuraisi tätä, vaan menisi
+suoraan kotiin. Samassa tuli parvi laivalla tulleita islantilaisia
+katua ylös, tahtoen sulkea tien noilta kahdelta naiselta. Erlend juoksi
+rouvan avuksi. Heti kun merimiehet näkivät miekkavöisen herran tulevan
+vastaan, he väistyivät sivuun ja antoivat naisille tietä.
+
+"Taitaa olla sittenkin parasta, että minä saatan sinun kotiin", sanoi
+Erlend, "kaupungissa on rauhatonta tänään."
+
+"Tiedätkös, Erlend -- vaikka minä olenkin jo vanha vaimo, ei minusta
+ole ikävä nähdä miesten pitävän minua vielä siksi kauniina, että he
+viitsivät tukkia tieni."
+
+Säädykkään miehen suusta soveltui tähän yksi ainoa vastaus.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Erlend palasi omaan taloonsa aamuhämärissä, seisoi vähän aikaa
+kartanorakennuksen suljetun oven edessä palellen, kuolemanväsyneenä ja
+kyllästyneenä. Kolkuttaako hereille palvelijat, kömpiäkö Kristiinan
+viereen, joka nukkui lapsi rinnoillaan -- ei. Hänellä oli mukanaan
+itäisen parviaitan avain; siellä säilytettiin hänen haltuunsa uskottuja
+tavaroita. Erlend avasi oven, veti jalastaan saappaat ja kantoi pari
+sarkapakkaa ja tyhjää säkkiä olkien päälle sänkyyn. Hän kääri viittansa
+ympärilleen, pujahti säkkien alle ja vaipui uneen, lopenväsyneenä,
+pökerryksissään ja kaikki unohtaneena.
+
+Kristiina oli kalpea ja valvoneen näköinen istuutuessaan aamueineelle
+väkensä kera. Eräs miehistä sanoi käyneensä pyytämässä isäntää pöytään
+-- tämä nukkui ylhäällä itäaitan parvessa -- Erlend oli käskenyt hänen
+mennä hiiteen.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Erlendin oli oltava Elgeseterillä päivämessun jälkeen todistajana
+joissakin talonkauppa-asioissa. Mutta hän sai juonitelluksi itsensä
+vapaaksi sen jälkeisestä ateriasta refektoriossa, samoin kuin Arne
+Gjavvaldinpojan seurasta, jonka ei myöskään sopinut jäädä juomaan
+veljien kera, mutta joka välttämättä olisi vienyt Erlendin mukanaan
+Ranheimiin.
+
+Perästäpäin hän katui, että oli eronnut toisten seurasta -- kauhistui
+kulkiessaan yksin kaupunkia kohti -- hän ei päässyt ajattelemasta
+sitä mitä oli tehnyt. Silmänräpäyksen hän ajatteli mennä suoraapäätä
+Gregoriuksenkirkkoon -- hänellä oli lupa ripittää itsensä eräälle
+sikäläiselle papille Nidarosissa ollessaan. Mutta jos hän lankeaisi
+uudelleen syntiin ripillä käytyään, olisi se vielä pahempi synti. Hänen
+täytyi mieluummin odottaa jonkin aikaa --
+
+Kyllä nyt Sunniva luuli häntä kukkopojaksi, jonka hän oli pyydystänyt
+paljaalla kämmenellään. Mutta ei hän ollut uskonut, piru vieköön,
+että naisihminen olisi osannut opettaa hänelle niin paljon uutta --
+tässä hän vieläkin huohotti kokemaansa. Hän oli kuvitellut olevansa
+jotakuinkin taitava ars amandissa, vai miten nuo oppineet sitä
+nimittävät. Jos hän olisi ollut nulikka, hän olisi ehkä ylpeillyt
+siitä ja ollut mielissään oppimastaan. Mutta hän ei pitänyt tuosta
+naisesta -- tuosta hullusta vaimoihmisestä, hän oli kyllästynyt
+häneen, hän oli kyllästynyt kaikkiin naisiin, paitsi vaimoonsa -- ja
+oli kyllästynyt häneenkin! Kautta taivaan, hän oli ollut semmoisessa
+avioliitossa, että oli itsekin tullut ihan hurskaaksi -- sillä hän oli
+uskonut Kristiinan hurskauteen -- mutta kauniin palkanpa hän oli saanut
+hurskaalta vaimoltaan uskollisuudestaan ja rakkaudestaan -- Kristiina
+oli aika noita! Hän muisti tämän eilisiltaiset kirvelevät, ilkeät
+sanat -- niinkö hän siis Kristiinan mielestä käyttäytyi kuin orjien
+jälkeläinen -- Ja tuo toinen, Sunniva, piti häntä varmaankin tuiki
+kokemattomana ja kesynä, hän kun ei ollut voinut olla kauhistumatta
+tämän lemmentemppuja. Vielä hän näyttäisi Sunnivalle, ettei hän ollut
+hurskaampi mies kuin tämä oli nainen --. Hän oli luvannut mennä
+Baardsgaardiin ensi yöksi -- ja samapa tuo vaikka menisikin; hän oli
+langennut syntiin, voihan hän siis nauttia sen suoman ilonkin --.
+
+Koska hän jo oli rikkonut Kristiinalle lupaamansa uskollisuuden -- tämä
+itse oli saanut sen aikaan pahalla ja väärällä kohtelullaan --
+
+Hän meni kotiin, maleksi tallissa ja ulkorakennuksissa etsien jotakin
+moitteen syytä, torui sairaalan papin karjakkoa siitä, että tämä oli
+kantanut maltaita riihitupaan, vaikka tiesi, etteivät hänen miehensä
+tarvinneet kuivausriihtä tällä kaupunkimatkalla. Hän toivoi, että
+hänen poikansa olisivat olleet matkassa, heistä olisi ollut seuraa --.
+Hän olisi tahtonut päästä Husabyhyn nyt paikalla. Mutta hänen täytyi
+odottaa kaupungissa etelästä tulevia viestejä -- olisi ollut liian
+uhkarohkeata ottaa kartanossaan vastaan sieltä päin tulevat sanantuojat.
+
+Talon rouva ei näyttäytynyt illallispöydässä -- hän nukkui kamarin
+sängyssä, kertoi Signe, hänen palvelusneitonsa, katsoen moittivasti
+isäntäänsä. Erlend vastasi tuimasti, ettei hän ollut kysynyt rouvaa.
+Miesten lähdettyä tuvasta hän meni kamariin. Siellä oli pilkkosen
+pimeä. Erlend kumartui vaimonsa yli.
+
+"Itketkö sinä?" hän kysyi hyvin hiljaa, sillä toinen hengitti niin
+kummallisesti. Mutta Kristiina vastasi sekavasti, ettei hän itkenyt.
+
+"Väsyttääkö sinua? Minäkin rupean jo maata", sanoi hän taas hiljaa.
+
+Kristiinan ääni vapisi hänen vastatessaan:
+
+"Silloin minä soisin sinun menevän sinne, Erlend, missä makasit viime
+yön."
+
+Erlend ei vastannut. Hän meni pois ja kantoi kynttilän kamariin
+tuvasta sekä aukaisi vaatearkkunsa. Hän oli tarpeeksi hyvissä
+vaatteissa kelvatakseen mihin hyvänsä, sillä hänellä oli yllään
+sinipunainen kothardi, hän kun oli ollut aamupäivällä Elgeseterissä.
+Mutta nyt hän muutti yllensä uutta, hitaasti ja tarkoituksella --.
+punasilkkisen paitansa ja hiirenkarvaisen, puoliavaran samettimekon,
+jossa oli hopeatiukuset hihojen päissä, hän harjasi tukkansa ja pesi
+kätensä. Vähän väliä hän vilkaisi vaimoonsa -- tämä makasi vaiti ja
+hievahtamatta. Silloin hän lähti, toivottamatta hyvää yötä. Seuraavana
+päivänä hän tuli häikäilemättä kotiin aamiaisen aikaan.
+
+Tätä jatkui viikon päivät. Tullessaan eräänä iltana kotiin, oltuaan
+asialla Hangrarissa, sai Erlend tietää Kristiinan ratsastaneen aamulla
+Husabyhyn.
+
+Siitä hän oli jo selvillä, ettei yhdelläkään miehellä ollut voinut
+olla vähemmän iloa synnistä kuin hänellä oli ollut tästä Sunniva
+Olavintyttären asiasta. Häntä inhotti pohjia myöten tuo mieletön
+ihminen -- inhotti silloinkin, kun hän leikki ja hyväili. Varomaton
+teko se myös oli -- nyt kerrottiin kai jo kaupungilla hänen öitsineen
+Baardin kartanossa -- eikä Sunnivan tähden kannattanut pilata
+mainettaan. Väliin hän oli muistanut sitäkin, että kukaties siitä oli
+oleva seurauksia -- mieshän tällä kyllä oli, puolivanha ja kivulloinen;
+sääli Baardia, joka oli naimisissa noin villin ja mielettömän naisen
+kanssa; Erlend oli tuskin ensimmäinen, joka oli loukannut hänen
+miehensä oikeuksia. Ja Haftor -- mutta hän ei ollut muistanut lainkaan
+Sunnivaa Haftorin sisareksi ryhtyessään asioihin hänen kanssaan; se
+johtui hänen mieleensä vasta sitten kun oli liian myöhä. Asia oli niin
+pahalaatuinen kuin olla saattoi -- ja hän huomasi Kristiinan tietävän
+sen.
+
+Ei hän luullut Kristiinan keksivän vedota arkkipiispaan -- pyytääkseen
+saada muuttaa miehensä luota. Kristiinalla oli turvanaan Jørundgaard --
+mutta hänen oli mahdotonta matkustaa tunturin yli tähän vuodenaikaan,
+kerrassaan mahdotonta jos hän aikoi ottaa mukaansa pienemmät lapset;
+eikä Kristiina jättäisi niitä. Ei hän voinut lähteä laivallakaan
+Munanin ja Lauritsan kanssa näin aikaisin keväällä, lohdutteli Erlend
+itseään. Ei olisi ollut Kristiinan tapaista pyytää arkkipiispan apua
+häntä vastaan -- syytä hänellä kyllä oli siihen -- mutta Erlend oli
+vapaaehtoisesti tyytyvä vuode-eroon -- kunnes Kristiina huomaisi hänen
+vilpittömän katumuksensa. Kristiina ei _voinut_ tehdä tästä julkista
+asiaa. Mutta Erlendistä tuntui yhtäkaikki, ettei hän pitkään aikaan
+ollut tietänyt, mitä hänen vaimonsa saattoi tehdä ja olla tekemättä.
+
+Hän makasi yöllä omassa vuoteessaan ajatellen asioita pitkin ja poikki.
+Ja hänelle selvisi, että hän oli sotkenut asiansa vielä pahemmin kuin
+ensin oli otaksunut -- ryhtyessään tähän viheliäiseen seikkailuun
+samaan aikaan kuin otti osaa maan tärkeimpien asioiden ratkaisuun.
+
+Hän ei tiennyt miten olisi kironnut itseään, kun oli ollut sellainen
+narri vaimonsa edessä, että oli antanut tämän ajaa hänet näin
+tukalaan asemaan. Hän kirosi Kristiinaa ja Sunnivaa, kumpaistakin.
+Piru vieköön, eihän hän ollut enemmän naisiin menevä kuin muutkaan
+miehet -- päinvastoin hän oli ollut tekemisissä harvemman naisen
+kanssa kuin monet muut hänen tuntemansa miehet. Mutta oli kuin itse
+sielunvihollinen olisi punonut paulansa hänen ympärilleen -- hän ei
+voinut lähestyä ketään naista joutumatta paikalla kaulaa myöten
+suohon --.
+
+Nyt se oli loppuva. Hänellä oli muita hommia, jumalankiitos. Pian,
+hyvin pian tuli varmaan Ingebjørg-rouvan kirje. Naisten metkuja hän
+ei välttänyt tässäkään asiassa, mutta se oli kai Jumalan rangaistus
+hänen nuoruutensa synneistä. Erlendiä nauratti. Rouvan täytyi ymmärtää
+asioiden olevan siten kuin he olivat esittäneet. Kysymys oli siitä,
+tulisiko joku hänen pojistaan vaiko joku hänen äpäräsisarensa pojista
+asetettavaksi Maunu-kuningasta vastaan norjalaisten kuninkaaksi.
+Ingebjørg-rouva rakasti Knut Porselle synnyttämiään lapsia enemmän kuin
+koskaan oli rakastanut toisia lapsiaan.
+
+Pian, pian -- sitten hän pääsisi merelle ja saisi tuntea suolaveden
+pärskyt sylissään. Voi armias Jumala, kuinka oli tuntuva hyvältä kastua
+likomäräksi meren aaltojen keskellä ja antaa tuulen tunkea ytimiin asti
+-- päästä irti naispuoleisista määrättömäksi ajaksi.
+
+Sunniva ajatelkoon mitä tahtoo. Erlend ei ollut menevä sinne enää.
+Ja menköön Kristiina Jørundgaardiin, jos mieli tekee. Saattoi
+ollakin parasta hänelle ja lapsille, että nämä joutuivat pois
+Gudbrandinlaaksosta kesäksi. Tottahan hän sitten taas suostuisi
+ystäväksi.
+
+Seuraavana aamuna hän ratsasti Skauniin. Hänellä ei kuitenkaan ollut
+rauhaa ennen kuin hän sai tietää vaimon aikeista.
+
+Tämä otti hänet vastaan arvokkaasti, lempeästi ja kylmästi, kun hän
+seuraavana päivänä ilmestyi Husabyhyn. Kysymättä hän ei sanonut
+sanaakaan Erlendille, ei myöskään vihaista sanaa, eikä hän pannut
+vastaan, kun Erlend illalla, ikään kuin koetteeksi, hankkiutui
+aviosänkyyn. Mutta heidän maattuaan hetken aikaa hiljaa koetti Erlend
+epäröiden laskea kätensä hänen povelleen.
+
+Kristiinan ääni vapisi, mutta Erlend ei saanut selvää surustako vai
+vihasta, hänen kuiskatessaan:
+
+"Niin kehnoksi mieheksi en voi uskoa sinua, Erlend, että tahtoisit
+tehdä minun oloni vielä vaikeammaksi. En voi torata kanssasi, sillä
+lapsemme nukkuvat ympärillämme. Ja koska minä olen synnyttänyt sinulle
+seitsemän poikaa, en tahtoisi, että palvelijani huomaisivat minut
+loukatuksi vaimoksi --"
+
+Erlend makasi kauan hiljaa ennen kuin uskalsi vastata:
+
+"Niin. Herra armahda, minä olen loukannut sinua pahasti, Kristiina.
+En olisi -- en olisi tehnyt sitä, elleivät sinun julmat sanasi tuona
+iltana Nidarosissa olisi painaneet mieltäni niin. -- Minä en ole tullut
+kotiin kerjätäkseni sinulta anteeksiantoa, sillä minä tiedän, että se
+olisi tällä kertaa vaikea pyyntö --"
+
+"Huomaan Munan Baardinpojan puhuneen totta", vastasi vaimo,
+"sanoessaan, ettei se päivä ole koittava koskaan, jolloin sinä olet
+syyttävä itseäsi pahoista töistäsi. Koeta pyrkiä sovintoon Jumalan
+kanssa -- sinun on tärkeämpi pyytää anteeksi häneltä kuin minulta --"
+
+"Ymmärrän sen", sanoi Erlend katkerasti. Sitten he eivät puhuneet enää.
+Ja seuraavana aamuna Erlend ratsasti takaisin Nidarosiin.
+
+Hän oli ollut kaupungissa muutaman päivän, kun Sunniva rouvan
+palvelusneito tuli hänen puheilleen eräänä iltana Gregoriuksen
+kirkossa. Erlend ajatteli, että täytyihän hänen puhua rouvan kanssa
+viimeisen kerran, ja pyysi neidon olemaan vahtina illalla, jotta hän
+voisi tulla samaa tietä kuin ennen.
+
+Hänen oli täytynyt ryömiä ja kavuta kuin kanavaras päästäkseen
+parvelle, missä he olivat oleksineet. Häntä hävetti kauheasti, että oli
+suostunut sellaiseksi narriksi -- unohtaen ikänsä ja asemansa. Mutta
+alussa oli häntä huvittanut esiintyä niin nuorekkaana.
+
+Rouva otti hänet vastaan vuoteessaan:
+
+"Tulethan sinä vihdoinkin!" sanoi hän nauraen ja haukotteli sitten.
+"Joudu nyt, ystäväiseni, sänkyyn, keskustelemme myöhemmin siitä, missä
+sinä olet viipynyt niin kauan --"
+
+Erlend ei tiennyt oikein mitä tehdä tai sanoa saadakseen ilmaistuksi
+sen, mitä ajatteli. Vaistomaisesti hän alkoi riisua vaatteitaan.
+
+"Varomattomia olemme olleet, Sunniva -- ei ole hyvä, että minä jään
+tänne yöksi. Eikö Baardkin jo saavu kotiin?" kysyi hän.
+
+"Pelkäätkö sinä minun miestäni?" kysyi Sunniva kiusoitellen.
+"Huomasithan itse, ettei Baard ollut tietääkseenkään, vaikka me
+pilailimme ihan hänen silmiensä edessä. Jos hän kuulee sinun käyneen
+kartanossa, niin kyllä minä saan hänet uskomaan, että se on sitä vanhaa
+vatkutusta. Hän uskoo minuun niin --"
+
+"Hän näyttää uskovan sinuun liiaksi", nauroi Erlend kaivaen sormensa
+Sunnivan tukkaan ja kiinteisiin, valkoisiin olkapäihin.
+
+"Niinkö arvelet --" Sunniva tarttui hänen ranteeseensa. "Uskothan
+sinäkin vaimoosi, vai mitä? Ja minä olin sentään kaino ja kunniallinen
+Baardin naidessa minut --
+
+"_Minun_ vaimoani emme sekoita tähän", sanoi Erlend terävästi ja veti
+pois kätensä.
+
+"Miksikä niin --? Onko sinusta sopimattomampaa, että puhumme Kristiina
+Lauritsantyttärestä kuin herra Baardista, minun miehestäni?"
+
+Erlend puri hampaansa yhteen eikä vastannut mitään.
+
+"Sinä olet varmaan niitä miehiä, Erlend", sanoi Sunniva pilkaten,
+"jotka uskovat olevansa niin vastustamattomia ja kauniita, ettei
+naiselle voida lukea viaksi, jos hänen kunniansa murtuu kuin lasi
+heidän käsissään -- vaikka tämä olisi muuten luja kuin rauta."
+
+"Sitä minä en ole milloinkaan uskonut sinusta", vastasi Erlend
+karkeasti.
+
+Sunnivan silmät säkenöivät:
+
+"Mitä sinä siis tahdoit minusta, kun olit niin onnellisissa naimisissa?"
+
+"Sanoinhan minä, ettet sinä saa mainita minun vaimoni nimeä --"
+
+"Minun mieheni on yhtä hyvä kuin sinun vaimosi --"
+
+"Sinä aloit itse puhua Baardista, ja juuri sinä pahimmin pilkkasit
+häntä", sanoi Erlend suutuksissaan. "Ja vaikka et olisi pilkannut
+häntä sanoilla -- niin eipä hänen kunniansa ole kovin suuren arvoinen
+sinulle, kun saatoit ottaa itsellesi toisen miehen hänen ohellaan.
+Mutta Kristiina ei tule halvemmaksi minun rikoksestani."
+
+"Tuotako sinä olet tullut sanomaan minulle -- että rakastat Kristiinaa
+vaikka pidät minusta sen verran, että tahdot leikitellä kanssani --"
+
+"En tiedä pidänkö sinusta -- sinä osoitat pitäväsi minusta --"
+
+"Mutta Kristiina ei ymmärrä antaa arvoa sinun rakkaudellesi!" pilkkasi
+toinen. "Kyllä minä olen nähnyt, miten viehkeästi hänen on tapana
+katsoa sinuun, Erlend --"
+
+"Pidä suusi", huusi Erlend. "Ehkä hän tietääkin minkä arvoinen minä
+olen", sanoi hän kovasti ja katkerasti. "Me kaksi taidamme olla
+jokseenkin toistemme vertaiset --"
+
+"Onko niin", kysyi Sunniva uhkaavasti, "että minä olen ruoska, jolla
+sinä tahdot suomia vaimoasi --?"
+
+Erlend seisoi huohottaen:
+
+"Voithan sanoa niin. Mutta sinä tulit itse käteeni --"
+
+"Varo sinä", sanoi Sunniva, "ettei se ruoska satu omaan nahkaasi --"
+
+Hän kohosi istualleen ja odotti. Mutta Erlend ei näyttänyt aikovan
+vastata eikä tulla lepyttämään ystäväänsä. Hän puki vaatteet ylleen ja
+lähti enemmittä puheitta.
+
+Hän ei ollut tyytyväinen itseensä eikä tapaan, jolla oli eronnut
+Sunnivasta. Se ei ollut kunniaksi hänelle. Mutta yhdentekevää -- hän
+oli ainakin päässyt eroon tästä naisesta.
+
+
+
+
+IV
+
+
+Sinä keväänä ja kesänä ei Husabyssä nähty paljon isäntää. Niinä
+kertoina, jolloin hän kävi kotona, kohteli emäntä häntä arvokkaasti
+ja lempeästi. Erlend ei yrittänyt millään tapaa rikkoa muuria,
+jonka toinen oli rakentanut heidän välilleen, vaikka hän usein
+katsoi tutkivasti Kristiinaa. Muuten tuntui hänellä olevan paljon
+toimitettavaa ulkopuolella kodin. Kartanonhoitoa hän ei tiedustellut
+kertaakaan yhdelläkään sanalla.
+
+Talon rouva huomautti tästä, kun Erlend heti ristinmessun jälkeen
+tahtoi hänet mukaansa Raumsdaliin. Erlendillä oli asioita pohjoisessa,
+ja Kristiina olisi voinut ottaa lapset mukaansa ja jäädä joksikin aikaa
+Jørundgaardiin tervehtimään sukulaisia ja ystäviä. Mutta Kristiina ei
+tahtonut millään muotoa lähteä.
+
+Erlend oli Nidarosissa lakikäräjien ajan ja sen jälkeen Orkedalissa;
+sitten hän palasi Husabyhyn, mutta alkoi paikalla valmistella
+Bergenin-matkaa. Margygren oli ankkurissa Nidarholmin luona, ja hän
+odotti vain Haftor Grautia, jonka piti tulla mukaan.
+
+Kolme päivää ennen Marketan-messua alkoi Husabyssä heinänteko. Oli mitä
+poutaisin ilma, ja kun väki palasi niitylle päivällislevon jälkeen,
+tahtoi isäntärenki Olav ottaa lapsetkin mukaan.
+
+Kristiina oli vaateaitassa, joka sijaitsi ritariparven toisessa
+kerroksessa. Tämä talo oli rakennettu niin, että tuohon huoneeseen
+veivät ulkopuoliset portaat ja pitkin ulkoseinää kulki sola; mutta
+kolmas kerros ulottui sen yli, ja siihen pääsi vain irtonaisia
+tikapuita, vaateaitan luukusta. Luukku oli auki, sillä Erlend oli
+asetuvassa.
+
+Kristiina kantoi ulos turkin, jonka Erlend tahtoi mukaan merimatkalle,
+ja puisteli sitä parvensolassa. Silloin hän kuuli tieltä jymyä ja
+näki samassa suuren ratsastusjoukon karahuttavan esiin Gauldalintien
+metsästä. Seuraavassa silmänräpäyksessä oli Erlend hänen sivullaan.
+
+"Sanoitko, Kristiina, tulen sammuneen kodassa aamulla?"
+
+"Sanoin, Gudrid kaasi liemikattilan tuleen, meidän täytyy lainata tulta
+Sira Eiliviltä --"
+
+"Ei, emme sekoita häntä tähän. Gaute", sanoi hän hiljaa alas pojalle,
+joka nuhjusteli parven alla, kohotteli haravaa toisensa jälkeen eikä
+olisi viitsinyt lähteä heinäntekoon. "Tule tänne portaille -- älä
+pitemmälle, muuten sinut nähdään."
+
+Kristiina tuijotti mieheensä. Sellaisena hän ei ollut nähnyt Erlendiä
+koskaan -- tuota jännittynyttä, valpasta ilmettä kasvoilla ja äänessä
+hänen tarkatessaan eteläistä tietä -- koko pitkän, notkean vartalon
+hillittyä eloisuutta hänen juostessaan sisään ja ilmestyessään heti sen
+jälkeen takaisin, lattea, palttinaan ommeltu pakka kädessä. Hän antoi
+sen pojalle.
+
+"Pistä se poveesi -- ja kuule tarkasti mitä minä sanon. Sinun pitää
+pelastaa nämä kirjeet, Gaute-poikani. Ota harava Olallesi ja mene
+rauhallisesti rinnettä alas kunnes tulet leppäsuolle. Pysy siellä
+pensaiden välissä metsänlaidassa -- tunnethan sinä ne paikat -- ja
+hiivi tiheintä viidakkoa pitkin Skjoldvirkstadiin asti. Katso tarkasti,
+onko kartanossa rauhallista. Jos huomaat rauhattomuutta taikka vieraita
+ihmisiä, niin piilottaudu. Mutta jos olet varma siitä, että siellä on
+rauhallista, niin mene ja anna kirjeet Ulfille, jos hän on kotona.
+Ellet saa annetuksi kirjeitä hänen käteensä niin, ettei kukaan huomaa,
+niin polta ne niin pian kuin suinkin. Mutta katso tarkasti, että
+kirjoitus ja sinetit palavat kokonaan ja etteivät ne joudu kenenkään
+muun miehen käteen kuin Ulfin. Herra auttakoon meitä, poikani -- nämä
+ovat suuria asioita kymmenvuotisen pojan toimitettaviksi, tästä riippuu
+monen kunnon miehen menestys ja henki -- ymmärrätkö sinä, mistä on
+kysymys, Gaute?"
+
+"Kyllä, isä. Minä olen ymmärtänyt kaikki, mitä te olette sanonut."
+Gauten vaaleat, vakavat kasvot pistivät esiin portaista.
+
+"Sano Isakille, ellei Ulf ole kotona, että hänen pitää ratsastaa
+viipymättä Hevneen, ajaa koko yö ja sanoa -- hän tietää kyllä kenelle
+-- että minä pelkään tuulen kääntyneen niin etten minä pääse matkaan.
+Ymmärrätkö?"
+
+"Kyllä isä. Minä muistan kaikki."
+
+"Mene sitten. Jumala suojelkoon sinua, poikani."
+
+Erlend juoksi ritariparveen, aikoi laskea alas luukun, mutta Kristiina
+oli jo puolitiessä vastassa. Erlend odotti, kunnes hän oli ylhäällä,
+sitten hän sulki luukun ja juoksi arkun luo, josta kaivoi esiin
+kirjoituskääryjä. Hän kiskoi irti sinetit ja tallasi ne jalkoihinsa,
+repi nahat palasiksi ja sitoi ne yhteen avaimen ympärille, päästi
+kaiken putoamaan luukusta maahan, nokkosten keskeen, joita kasvoi
+pitkin seinäviertä aitan takana. Kädet luukunreunalla hän tuijotti
+pienen pojan jälkeen, joka kulki viljapellon reunaa heinäniittyä kohti,
+missä heinäväki liikkui pitkissä riveissä viikatteita ja haravoita
+heilutellen. Kun Gaute oli hävinnyt pellon ja niityn väliseen pieneen
+metsikköön, hän sulki luukun. Kavioiden ääni kaikui jo aivan kartanon
+läheltä.
+
+Erlend kääntyi vaimonsa puoleen:
+
+"Koeta hävittää tuo, minkä minä viskasin alas -- anna Skulen hakea se
+sieltä, hän on viisas -- sano, että hän heittää sen alas likakuoppaan
+navetan taa. Sinua he tulevat varmaan pitämään silmällä, samoin
+isompia poikia. Mutta tutkia he tuskin viitsivät --" hän pisti sinetin
+kappaleet Kristiinan poveen. "Ei niistä tosin enää saa selkoa, mutta --"
+
+"Oletko sinä vaarassa, Erlend?" kysyi Kristiina hiljaa. Katsahdettuaan
+vaimonsa kasvoihin Erlend sulki hänet syliinsä. Kristiina oli
+levittänyt kätensä.
+
+Silmänräpäyksen puristi Erlend Kristiinaa rintaansa vasten ja sanoi:
+
+"En tiedä, Kristiina. Pian se nähdään. Tore Eindridenpoika ratsastaa
+huovien edellä, ja Baard-herra on mukana, ellen ole erehtynyt. En odota
+Torea tänne ystävän asioissa --"
+
+Nyt olivat ratsastajat pihalla. Erlend seisoi paikallaan
+silmänräpäyksen. Sitten hän suuteli vaimoaan tulisesti, avasi luukun ja
+juoksi alas. Kun Kristiina astui porrassolaan, seisoi Erlend pihamaalla
+auttaen kamreeria, joka oli iäkäs mies ja kömpelö liikkeiltään, alas
+hevosen selästä. Baard-herran ja Gauldølan läänin lääninherran mukana
+oli vähintään kolmekymmentä aseistettua miestä.
+
+Kristiinan kulkiessa pihamaan yli hän kuuli viimeksi mainitun sanovan:
+
+"Terveisiä langoiltasi, Erlend. Borgar ja Guttorm nauttivat kuninkaan
+kestitystä Veøyssä, ja minä luulin Haftor Torenpojan jo olleen Ivarin
+ja poikanaskalin luona Sundbussa tähän aikaan. Grautin koppasi herra
+Baard aamulla kaupungissa."
+
+"Ja sinä olet nyt tullut tänne kutsumaan minua samoihin kesteihin, vai
+kuinka?" sanoi Erlend hymyillen.
+
+"Niin on asia, Erlend."
+
+"Te tahdotte kaiketi myös tarkastaa talon? Minä olen ollut mukana
+näissä menoissa niin monta kertaa, että tiedän asian kulun --"
+
+"Maankavallusjutun kokoisia asioita ei sinun käsissäsi vielä ole
+ollut", sanoi Tore.
+
+"Ei tätä ennen", sanoi Erlend. "Ja näyttää siltä kuin minun pitäisi nyt
+pelata mustilla nappuloilla, Tore, ja kuin sinä olisit tehnyt minusta
+matin -- eikö niin, sukulaismies?"
+
+"Me olemme etsimässä kirjeitä, joita sinä olet saanut rouva Ingebjørg
+Haakonintyttäreltä", sanoi Tore Eindridenpoika.
+
+"Ne ovat ritariparvella siinä arkussa, jonka päällä on punaisia hirven
+kuvia -- mutta ei niissä ole paljon muuta kuin terveisiä, joita hellien
+sukulaisten on tapana lähettää toisilleen -- ja ne ovat kaikki vanhoja.
+Tämä Stein voi saattaa teidät sinne --"
+
+Vieraat huovit olivat nousseet hevosten selästä, ja kartanon
+palvelusväki alkoi virrata pihamaalle.
+
+"Niissä kirjeissä, jotka me saimme Borgar Trondinpojalta, oli
+tärkeämpiä asioita", sanoi Tore. Erlend päästi hiljaisen vihellyksen.
+
+"Menkäämme tupaan", sanoi hän, "tässä alkaa olla niin paljon väkeä."
+
+Kristiina seurasi miehiä tupaan. Toren annettua merkin tuli sinne myös
+pari vierasta huovia.
+
+"Sinun on annettava miekkasi, Erlend", sanoi Tore, Gimsarin herra,
+heidän päästyään sisään, "merkiksi siitä, että olet meidän vankimme."
+
+Erlend läimäytti lanteitaan merkiksi siitä, ettei hänellä ollut muita
+aseita yllään kuin vyössä riippuva tikari. Mutta Tore uudisti:
+
+"Sinun pitää antaa miekkasi merkiksi --"
+
+"No, jos tässä nyt ollaan niin kovasti komeita --", sanoi Erlend
+naurahtaen. Hän meni seinän luo ja otti miekkansa naulasta, piti kiinni
+lappeesta ja ojensi kahvapuolen Tore Eindridenpojalle, kumartaen
+keveästi.
+
+Gimsarin vanhus irrotti soljet, veti miekan kokonaan ulos huotrasta ja
+pyyhki sormellaan verijuovaa.
+
+"Tällä miekallako sinä, Erlend --"
+
+Erlendin silmät välkähtivät kuin teräs, ja hänen suunsa vetäytyi
+kapeaksi viiruksi:
+
+"Niin. Tällä miekalla minä kuritin sinun pojanpoikaasi, kun löysin
+hänet tyttäreni makuuparvesta."
+
+Tore seisoi miekka kädessä, katsoi sitä ja sanoi uhkaavasti:
+
+"Sinun, jonka itse tulee puolustaa oikeutta, Erlend, pitäisi toki
+tietää, että menit sillä kertaa vähän pitemmälle kuin mitä laki sallii
+--"
+
+Erlend heilautti kiivaasti päätään ja lensi punaiseksi: "On eräs laki,
+jota ei laadi kuningas eivätkä käräjämiehet -- se on se laki, että
+miehen tulee suojella miekalla naistensa kunniaa --"
+
+"On onni, Erlend, ettei kukaan ole sovelluttanut sitä lakia sinuun",
+vastasi Tore Eindridenpoika vihan vallassa. "Sillä silloin sinulla
+olisi pitänyt olla yhtä sitkeä henki kuin kissalla --"
+
+Erlend vastasi ärsyttävän hitaasti:
+
+"Eikö tämä asia ole siksi vakava, että on sopimatonta sotkea siihen
+entisiä nuoruudenaikaisia asioita --?"
+
+"Enpä tiedä, ovatko ne Lensvikin Baardin mielestä niin vanhoja
+asioita." Erlend hypähti pystyyn aikoen vastata, mutta Tore karjaisi:
+"Sinun pitäisi ensin ottaa selko siitä, ovatko jalkavaimosi niin
+oppineita, että osaavat lukea, ennen kuin lähdet yöjuoksuun salakirjeet
+housunvyössä. -- Kysy tältä Baardilta, kuka meille ilmaisi sinun
+punovan juonia kuningasta vastaan, jolle olet vannonut uskollisuutta ja
+jolta olet saanut lääninherran toimen --"
+
+Tietämättään kohotti Erlend käden vasten rintaansa -- silmänräpäyksen
+hän katsoi vaimoonsa, ja veri tulvahti laineena hänen kasvoilleen.
+Silloin juoksi Kristiina esiin ja viskautui hänen kaulaansa. Erlend
+etsi hänen katsettaan -- hän näki siinä pelkkää rakkautta.
+
+"Erlend -- mieheni!"
+
+Kamreeri oli siihen asti pysytellyt miltei vaiti. Nyt hän astui näiden
+kahden luo ja sanoi hiljaa:
+
+"Hyvä rouva -- taitaa olla parasta, että viette lapset ja
+palvelusnaiset kanssanne naisten tupaan ja pysytte siellä niin kauan
+kuin me viivymme kartanossa."
+
+Erlend irrotti käsivartensa vaimonsa ympäriltä puristettuaan Kristiinaa
+vielä viimeisen kerran:
+
+"Kyllä se on parasta, oma rakas Kristiinani -- tee kuten Baard-herra
+sanoo."
+
+Kristiina nousi varpaisilleen ja tarjosi Erlendille suunsa. Sitten
+hän lähti ulos. Ja hän kokosi lapsensa ja palvelusnaisensa hämminkiin
+joutuneen joukon keskeltä ja vei heidät muassaan pikkutupaan -- muuta
+naistentupaa ei Husabyssä ollut.
+
+Monta tuntia he istuivat siellä, ja kartanonrouvan levollisuus ja
+itsehillintä piti tuon pelokkaan parven kutakuinkin hyvin koossa.
+Sitten tuli Erlend sisään aseetonna ja matkavaatteissa. Kaksi vierasta
+huovia jäi seisomaan ovensuuhun.
+
+Hän kätteli isompia poikia ja nosti pienemmät syliinsä kysyen, missä
+Gaute oli: "-- sano sinä terveisiä hänelle, Naakkve. Hän on kai mennyt
+metsään kaaripyssyineen, kuten tavallisesti. Sano, että hän saa
+sittenkin minun englantilaisen jalkakaareni, jota en luvannut hänelle
+sunnuntaina."
+
+Kristiina puristautui häneen sanomatta mitään. "Milloin sinä tulet
+takaisin, rakas ystävä?" kuiskasi hän rukoilevasti.
+
+"Sitten kun Jumala suo, rakas vaimoni."
+
+Kristiina jäi seisomaan paikalleen koettaen kaikin voimin taistella
+itkua vastaan. Erlend ei ollut milloinkaan puhutellut häntä toisin kuin
+ristimänimeltä, ja nämä hänen viimeiset sanansa järkyttivät Kristiinaa
+sydänjuuria myöten. Oli kuin hän nyt vasta olisi täydelleen käsittänyt,
+mitä oli tapahtunut.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Auringon laskiessa istui Kristiina kartanon pohjoispuoleisella
+kukkulalla.
+
+Hän ei ollut ikinä nähnyt taivasta niin punaisena ja
+kullankellertävänä. Vastapuolisen harjun yläpuolella oli iso pilvi; se
+oli muodoltaan kuin linnunsiipi, se hehkui kuin tulinen rauta ja oli
+niinkuin kimmeltävä meripihka. Siitä irtautui pieniä höyhenenkepeitä
+pilvihiukkasia, jotka liitelivät edelleen ilmassa. Ja syvällä
+laakson pohjassa kuvastui järven pintaan kappale taivasta, pilveä ja
+vastapuolen harjannetta -- näytti siltä kuin tämä taivaan palo olisi
+noussutkin tuolta syvyydestä leviten sitten kaikkialle.
+
+Heinä kedoilla oli jo yliaikaista, ja korsien hienot silkkitupsut
+loistivat tumman punertavina taivaalta tulvivan ruskotuksen valossa;
+tähkällä oleva ohra oli vanginnut hohteen nuoriin silkinkiiltäviin
+vihneisiinsä. Kartanon turvekatot olivat kirjavanaan suolaheinää
+ja leinikköä, ja aurinko heitti niiden yli leveitä juovia; kirkon
+mustanpuhuva pärekatto hehkui, ja sen vaaleat kiviseinät päilyivät
+kullassa.
+
+Aurinko pilkisti esiin pilven reunasta, helotti harjun laella ja
+valaisi metsäkukkulan toisensa jälkeen. Oli kirkas ilta -- valo
+paljasti pieniä aukeamia kuusikkorinteiden keskellä, Kristiina näki
+karjamajoja ja pieniä taloja, joiden hän ei ikinä ollut arvannut
+näkyvän Husabystä. Etelässä, Dovren puolella, erkani taustasta
+jättiläismäisiä vuorirykelmiä, jotka siinsivät sinipunaisina seuduilla,
+joissa tavallisesti näkyi vain usvaa ja pilviä.
+
+Kirkon pieni kello alkoi pimpittää ja Vinjarin kirkonkello vastasi.
+Kristiina istui kumarassa yhteenliitetyt kädet helmassa siihen asti kun
+viimeinen kellojen kolmilyönti oli häipynyt ilmaan.
+
+Aurinko oli nyt harjun alla -- sen kultahohde kalpeni ja rusko vaaleni
+ja muuttui hempeämmäksi. Kirkonkellojen vaiettua kasvoi metsän humina
+laajeten ympäriinsä; lehtimetsän läpi virtaavan puron kohu kuului
+selvemmin. Viereisestä haasta kuului kotikarjan tuttu kellojen kilke,
+lentävä kovakuoriainen surahti puoli kierrosta hänen ympärillään ja
+lensi pois.
+
+Kristiina lähetti viimeisen huokauksen rukoustensa jälkeen --
+anteeksipyynnön huokauksen siitä, etteivät hänen ajatuksensa olleet
+mukana rukoillessa --
+
+Tuo kaunis suuri kartano oli hänen alapuolellaan mäellä kuin koriste
+harjun leveällä povella. Kaikki hänen edessään oleva maa oli hänen ja
+hänen miehensä yhteistä omaisuutta. Tätä tilaa koskevat ajatukset, sen
+nostattamat huolet ne olivat täyttäneet hänen sielunsa ääriä myöten.
+Hän oli tehnyt työtä ja taistellut -- vasta tänä iltana hän tiesi,
+miten hän oli taistellut saattaakseen kuntoon tämän kartanon tiloineen
+ja pysyttääkseen sen kunnossa -- hän käsitti miten hän oli raatanut ja
+minkä verran saavuttanut.
+
+Sitä, että tämän talon saattaminen kukoistukseen oli hänen
+hartioillaan, oli hän pitänyt kohtalonaan, joka hänen täytyi kantaa
+kärsivällisesti ja selkä suorana. Samoin kuin hänen oli täytynyt
+ponnistella pysyäkseen kärsivällisenä ja murtumattomana elämänsä muiden
+ankarien tapausten aikana, tuntiessaan yhä uudelleen kantavansa lasta
+sydämensä alla. Joka pojalta, joka lisäsi entisten lukua, hän oli
+tuntenut vastuunalaisuutensa kasvavan suvun menestyksestä ja turvatusta
+asemasta -- ja hän huomasi tänä iltana senkin, että hänen kykynsä
+nähdä asioiden ytimeen oli kasvanut samaten joka lapselta, jonka hän
+oli saanut hoivattavakseen. Hän ei ollut nähnyt vielä milloinkaan niin
+selvästi kuin nyt, mitä kohtalo oli häneltä vaatinut ja minkälaisen
+lahjan hän oli saanut siltä seitsemässä pojassaan. Yhä uudelleen ja
+uudelleen oli näiden herättämä ilo elvyttänyt hänen sydäntään ja näiden
+tuottama huoli raadellut sitä, -- ne olivat hänen lapsiaan, nuo isot
+pojat, joilla oli laihat, kulmikkaat vartalot, samoja lapsia, jotka
+pienenä ollessaan olivat olleet niin palleroisia, ettei heihin ollut
+koskenut, vaikka he toisinaan tupsahtivatkin istualleen tallustaessaan
+penkin luota hänen syliinsä. He olivat hänen kuten olivat olleet ennen,
+kun hän nosti heidät kätkyestä maitoisille rinnoilleen tukien heitä
+niskan alta, koska tuo hento pää notkahteli kuin sinikello vartensa
+nenässä. Minne nämä elämässä joutuisivatkin ja missä liikkuisivatkin,
+unohtaen ehkä äitinsä -- aina oli heidän elämänsä oleva hänelle osa
+hänen omasta elämästään, osa hänestä itsestään, kuten se oli ollut
+silloin, kun hän yksin maan kamaralla tiesi uudesta elämän idusta,
+joka oli kätkössä ja sai ravintoa hänen verestään, niin että hänen
+omat poskensa kalpenivat. Yhä uudelleen ja uudelleen hän oli kokenut
+tuon ahdistavan, hiottavan pelon tietäessään, että hänen hetkensä
+oli jälleen lyönyt, että hänen jälleen oli sukellettava synnytyksen
+pohjamuriin -- kunnes hänet pelastettiin siitä ja hän näki lapsen
+käsivarrellaan. Miten paljon rikkaammaksi ja rohkeammaksi hän oli
+tullut jokaisen lapsensa jälkeen, sen hän ymmärsi vasta tänä iltana.
+
+Ja kuitenkin hän huomasi tänä iltana olevansa myös sama entinen
+Jørundgaardin Kristiina, joka ei ollut tottunut sietämään yhtään tylyä
+sanaa, häntä kun koko elämänsä läpi oli suojellut niin voimakas ja
+lempeä rakkaus. Erlendin käsissäkin hän pysyi yhä samana -- Niin, niin,
+niin. Totta oli, että hän oli muistellut vuodesta vuoteen jokaista
+haavaa, jonka Erlend oli lyönyt -- vaikka oli tiennyt, ettei tämä ollut
+lyönyt häntä kuten aikuinen, joka tahtoo tehdä toiselle pahaa, vaan
+kuten lapsi, joka hosuu leikkikumppaniaan leikissä. Hän oli hoidellut
+muistissaan jokaista loukkausta, kuten hoidellaan märkivää haavaa. Ja
+jokainen nöyryytys, jonka Erlend oli saattanut itselleen seuraamalla
+jokaista päähänpistoaan, oli sattunut häneen kuin ruoskanlyönti ihoon,
+tuottaen kirveleviä haavoja. Ei hän tahallaan ja tarkoituksellisesti
+hautonut kaunaa miestänsä kohtaan. Hän tiesi itse, ettei hän ollut
+pikkumainen yleensä, mutta hän tuli sellaiseksi asian koskiessa
+Erlendiä. Kun Erlend oli ollut syyllinen siihen, ei hän saattanut
+unohtaa -- vaan jokainen pienikin tämän tuottama naarmu kirveli ja
+vuoti verta ja paisui ja pakotti jatkuvasti.
+
+Eikä hän milloinkaan tullut viisaammaksi ja väkevämmäksi Erlendin
+suhteen. Hän saattoi taistella näyttääkseen lujalta ja uljaalta ja
+hurskaalta ja voimakkaalta, myös heidän yhteiselämässään -- mutta
+se oli valhetta. Aina, aina häntä oli polttanut kaipaus entiseen,
+hän tahtoi olla se Kristiina, joka oli ollut Erlendin oma Gerdarudin
+metsissä.
+
+Silloin hän olisi ennemmin tehnyt vaikka kuinka pahan synnin kuin
+kadottanut hänet. Sitoakseen Erlendin itseensä hän oli antanut tälle
+kaiken, mitä hänellä oli, rakkautensa ja ruumiinsa, kunniansa ja
+Jumalan valtakunnan perinnön. Ja hän oli antanut senkin, mikä ei ollut
+hänen omaansa: isänsä kunnian ja hänen luottamuksensa lapseensa; hän
+oli sortanut maahan kaiken, mitä varttuneet ja viisaat miehet olivat
+rakentaneet pienen alaikäisen neidon turvaksi. Kaikkia heidän suvun
+turvaa ja menestystä tarkoittavia lakejaan, heidän toiveitaan työnsä
+hedelmien korjaamisesta heidän itsensä ollessa mullan alla hän oli
+noussut uhmaamaan rakkaudellaan. Paljon enemmän kuin oman elämänsä
+hän oli pannut peliin, jonka ainoa voitto oli Erlend Nikulauksenpojan
+rakkaus.
+
+Ja hän oli voittanut. Hän oli tiennyt ensimmäisestä kerrasta, jolloin
+Erlend oli suudellut häntä Hoivinin puutarhassa, siihen hetkeen asti,
+jolloin Erlend oli suudellut häntä pikkutuvassa lähtiessään vankina
+kodistaan -- että Erlend rakasti häntä kuin omaa henkeään. Ja ellei
+Erlend ollut aina huolehtinut Kristiinasta, oli tämä tiennyt melkein
+ensi hetkestä millä lailla Erlend huolehti itsestään. Ja ellei hän
+ollut aina kohdellut Kristiinaa hyvin -- oli hän kuitenkin kohdellut
+paremmin tätä kuin itseään.
+
+Herra Jeesus, miten hän oli odottanut Erlendiä! Hän tunnusti itselleen
+tänä iltana, että hän itse oli johdattanut Erlendin aviorikokseen
+kylmyydellään ja katkerilla sanoillaan. Hän myönsi senkin, että viime
+vuosina, kun hänen lakkaamatta oli täytynyt sietää Erlendin sopimatonta
+kisailua tuon naisen, Sunnivan kanssa -- silloinkin kun oli ollut
+pakahtua suuttumuksesta, hän kesken vihaansa oli sittenkin tuntenut
+ylpeää ja uhkamielistä iloa siitä, ettei kukaan tiennyt sanoa mitään
+julkista pahaa Sunniva Olavintyttären maineesta, mutta Erlend oli
+sittenkin saanut puhua ja pilailla hänen kanssaan kuin palkkasoturi
+oluttuvan neidon kanssa. Hänen, Kristiinan, tiesi Erlend voivan
+valehdella ja pettää ne, jotka uskoivat hänestä hyvää, suostuvan
+tulemaan pahimpiin paikkoihin -- mutta Erlend oli sittenkin luottanut
+häneen ja kunnioittanut häntä mahdollisimman suuresti. Ja vaikka Erlend
+unohti niin helposti synnin seurausten pelon, vaikka hän lopuksi oli
+rikkonut kirkon ovella Jumalalle antamansa lupauksen, -- niin hän oli
+surrut syntejään Kristiinaa kohtaan, taistellut vuosikausia voidakseen
+pitää hänelle antamansa lupaukset.
+
+Itse oli Kristiina valinnut hänet. Valinnut hänet lemmenhurmassa,
+valinnut hänet uudelleen joka päivä noina kovina Jørundgaardissa
+vietettyinä päivinä. Valinnut Erlendin hillittömän lemmen isänsä
+rakkauden sijasta, isän joka ei olisi suonut hiuskarvaa putoavan hänen
+päästään. Hän oli hylännyt isänsä hänelle aikoman kohtalon, kun isä oli
+tahtonut naittaa hänet miehelle, joka varmasti olisi johtanut hänet
+turvallisille teille ja olisi ollut valmis noukkimaan maasta jokaisen
+pienimmänkin kiven, johon hän olisi voinut loukata jalkansa. Hän oli
+valinnut kumppanikseen toisen, jonka tiesi kulkevan harhateillä.
+Munkit ja papit olivat viittoneet hänelle katumuksen ja parannuksen
+tietä rauhan kotiin -- hän oli valinnut mieluummin rauhattomuuden kuin
+tahtonut luopua kalliista synnistään.
+
+Niinpä hän ei tiennyt muuta neuvoa kuin ottaa nurkumatta ja
+valittamatta vastaan kaiken, mikä häntä saattoi kohdata tuon miehen
+rinnalla. Hänestä tuntui olevan huimaavan kaukana se aika, jolloin hän
+oli jättänyt isänsä. Mutta hän näki tämän rakastetut kasvot, muisti
+hänen sanansa pajassa silloin kun hän, tytär, oli lyönyt isän sydämeen
+viimeisen puukonpiston, muisti sen kerran tunturilla, jolloin hän oli
+tuntenut kuoleman raottavan oveaan isän edessä. On arvotonta valittaa
+omaa valitsemaansa osaa --. Pyhä Olavi, auta, etten minä osoittautuisi
+aivan arvottomaksi isäni rakkauteen.
+
+Erlend, Erlend?-! Kun hän kohtasi tämän nuoruudenpäivinään, muuttui
+hänen elämänsä kuin hurjaksi kivien ja kantojen yli hyppeleväksi
+joeksi. Husabyn vuosina oli elämä laajentunut, levinnyt avaraksi
+suvannoksi, jossa kuvastui kaikki ympärillä oleva. Hän muisti miten
+Laagen kevättulvien aikana levisi harmaana ja mahtavana laaksoon,
+kuljettaen pinnassa kelluvaa roskaa ja heilutellen pohjassa kiinni
+olevien puiden latvoja. Vuolaammissa, vaarallisissa paikoissa näkyi
+tummia, uhkaavia pyörteitä virran sileän pinnan alla. Sellainen
+oli ollut hänen rakkautensa Erlendiin, kuin vuolas ja vaarallinen
+virta läpi kaikkien menneiden vuosien. Se kuljetti edelleen -- kohti
+tuntematonta.
+
+Erlend, rakkahin ystävä --!
+
+Kristiina lausui vielä yhden Aven, katse punaista iltataivasta kohti.
+Terve, Maaria, armontuoja äiti! En uskalla rukoilla muuta kuin yhtä,
+ymmärrän sen. Kuule siis: Pelasta Erlend, pelasta mieheni henki --!
+
+Hän katsoi Husabytä ja ajatteli poikiaan. Kartanon uinuessa siinä
+ilta-auringon valossa kuin näky, joka saattoi häipyä pois, hänen
+sydämensä kouristuessa kokoon pelosta lasten epätietoisen kohtalon
+vuoksi, muistui hänen mieleensä äkkiä, ettei hän ollut milloinkaan
+kiittänyt Jumalaa täysin sydämin niistä runsaista hedelmistä, joita
+hänen aherruksensa oli tuottanut kuluneina vuosina, ettei hän ollut
+milloinkaan kiittänyt kaikesta sielustaan Jumalaa seitsemästä pojastaan.
+
+Iltataivaan laesta, laaksojen syvyydestä humisi messun sävel, jonka
+hän oli kuullut tuhansia kertoja, ja hän kuuli isänsä äänen, joka oli
+selittänyt hänelle sen sanat hänen seisoessaan lapsena isän polvea
+vasten: näin laulaa Sira Eirik Præfatiossa kääntyessään alttariin päin.
+Se merkitsee norjan kielellä:
+
+"Totisesti on kunniallista, oikein ja autuaallista, että me aina
+ja joka paikassa kiitämme sinua, Herra, pyhä, kaikkivaltias isä,
+iankaikkinen Jumala --"
+
+Nostaessaan kasvonsa käsistään hän näki Gauten nousevan mäkeä.
+Kristiina istui hiljaa odottaen siksi kunnes poika seisoi hänen
+edessään, sitten hän ojensi kätensä ja tarttui Gauten käteen. Kiveä,
+jolla hän istui, ympäröi puhdas avoin nurmikenttä.
+
+"Kuinka sinä olet toimittanut isäsi asian, poikani?" kysyi hän hiljaa.
+
+"Kuten isä käski, äiti. Pääsin taloon kenenkään näkemättä. Ulf ei ollut
+kotona, ja silloin minä poltin isän antaman pakan tuvan liedessä. Minä
+otin sen ulos liinasta." Hän arveli vähän aikaa. "Äiti -- siinä oli
+yhdeksän sinettiä --"
+
+"Poikani." Äiti kohotti kätensä Gauten olkapäille ja katsoi poikaa
+silmiin. "Sinun isäsi oli pakko uskoa sinun käsiisi suuria asioita.
+Ellet voi olla puhumatta siitä -- niin kevennä mieltäsi äidille. Mutta
+eniten iloitsen, jos voit olla kokonaan vaiti, poikani!"
+
+Nuo valoisat kasvot, nuo sileät, pellavankeltaiset hiukset, nuo
+suuret silmät, tuo täyteläinen, kiinteä punainen suu -- muistuttivat
+ilmielävästi Kristiinan isää. Gaute nyökkäsi. Sitten hän kiersi
+käsivartensa äidin kaulalle. Suloinen tuska sydämessään Kristiina tunsi
+voivansa nojata päänsä vasten pojan hentoa rintaa; Gaute oli niin
+pitkä, että kun hän nyt seisoi ja äiti istui, ylettyi Kristiinan pää
+hänen sydämensä kohdalle. Tämä oli ensimmäinen kerta, jolloin _hän_
+nojasi lapseensa. Gaute sanoi:
+
+"Isak oli yksin kotona. En näyttänyt hänelle mitä minulla oli, sanoin
+vain, että minulla oli semmoista, minkä tahdoin polttaa. Silloin hän
+teki suuren tulen liedelle ennen kuin lähti satuloimaan hevosta."
+
+Äiti nyökkäsi. Poika irrotti kätensä, kääntyi häneen ja kysyi
+lapsellisen pelon vallassa ja ihmettelevin äänin:
+
+"Äiti, tiedätkö sinä mitä ihmiset puhuvat -- ne puhuvat, että isä --
+tahtoi päästä _kuninkaaksi_ --"
+
+"Ei se kuulu uskottavalta, poika --", vastasi Kristiina hymyillen.
+
+"Mutta hän kelpaisi siihen syntynsä puolesta", sanoi poika vakavasti ja
+ylpeillen. "Ja minusta isä kelpaisi siihen paremmin kuin useimmat muut
+--"
+
+"Hss." Jälleen hän tarttui poikansa käteen. "Gaute poikani -- sinun
+pitää ymmärtää nyt, kun isä on osoittanut sinulle näin suurta
+luottamusta -- ettei sinun eikä meidän kenenkään tule sanoa eikä
+arvella mitään; meidän on vartioitava visusti kieltämme siihen asti kun
+olemme saaneet kuulla sellaista, mistä tiedämme, onko meidän puhuttava
+ja mitä. Minä ratsastan huomenna Nidarosiin -- ja jos minä saan puhua
+kahden kesken sinun isäsi kanssa hetkenkään verran, niin kerron sinun
+toimittaneen hyvin hänen asiansa --"
+
+"Ottakaa minut mukaan, äiti!" pyysi poika kiihkeästi.
+
+"Me emme saa herättää kenessäkään sellaista ajatusta, että sinä olisit
+muuta kuin ymmärtämätön lapsi. Koeta sinä, Gaute poikani, leikkiä ja
+olla iloisella mielellä täällä kotona -- siten teet hänelle parhaimman
+palveluksen."
+
+Naakkve ja Bjørgulf nousivat hitaasti rinnettä. He tulivat äitiään
+kohti ja jäivät seisomaan tämän viereen nuori mieli jännittyneenä ja
+herkistyneenä. Kristiina näki heidän olevan vielä sen verran lapsia,
+että he pakenivat huolineen äidin hoiviin -- mutta jo sen verran
+miehiä, että olisivat tahtoneet lohduttaa ja suojella häntä, jos siihen
+löytyisi jokin keino. Hän ojensi kätensä pojilleen, mutta kukaan ei
+puhunut paljoa.
+
+Vähän ajan kuluttua he lähtivät alas, Kristiina poikiensa välissä, käsi
+kummankin vanhemman poikansa olalla.
+
+"Sinä katsot niin minua, Naakkve", sanoi Kristiina kysyvästi. Mutta
+poika punastui, käänsi pois päänsä eikä vastannut.
+
+Hän ei ollut milloinkaan tullut ajatelleeksi, minkä näköinen äiti
+oikeastaan oli. Hän oli jo monta vuotta ymmärtänyt verrata isäänsä
+muihin miehiin -- isä oli kaunein ja ylhäisin kaikista. Äiti oli äiti,
+joka sai uusia lapsia; nämä joutuivat naisten käsistä veljesparven
+toimiin ja elämään ja riitoihin ja ystävyyteen; äidillä oli avoimet
+kädet kaikille heidän tarpeilleen, äiti tiesi neuvon melkein kaikkeen
+pahaan, äiti pysyi kotona kuin tuli liedessä, hän piti voimassa
+kotoisen elämän touhun niinkuin Husabyn pellot pitivät voimassa vuoden
+sadon, hän uhkui lämpöä ja elämää niinkuin lehmät navetassa ja hevoset
+tallissa. Poika ei ollut tullut milloinkaan verranneeksi häntä muihin
+naisiin --.
+
+Nyt hän huomasi äkkiä, että äiti oli uljas ja kaunis nainen leveine,
+valkoisine hunnun reunustamine otsineen, raudanharmaine rehellisine
+silmineen, rauhallisesti kaartuvine kulmakarvoineen, upeine povineen ja
+pitkine, solakkoine jäsenineen. Hän kantoi korkean vartalonsa suorana
+kuin miekka. Mutta Naakkve ei voinut kertoa tätä, vaan astui punaisena
+ja äänetönnä, äidin käsi kaulallaan.
+
+Gaute kulki Bjørgulfin takana pitäen kiinni äidin vyöstä. Vanhempi veli
+nurkui sitä, että tämä astui hänen kantapäilleen -- he alkoivat töykkiä
+ja mukiloida toisiaan. Äiti nuhteli heitä ja erotti heidät -- hänen
+vakavat kasvonsa pehmenivät sitä tehdessä. Eiväthän nämä olleet muuta
+kuin lapsia, hänen lapsiaan.
+
+Yöllä hän valvoi -- Munan nukkui hänen povellaan ja Lauritsa hänen
+vieressään seinän puolella.
+
+Kristiina koetti luoda itselleen käsityksen miehensä asiasta.
+
+Ei hän ymmärtänyt sitä niin vaaralliseksi; Erling Vidkuninpoika
+ja kuninkaan serkut Sudrheimista olivat olleet syytteessä
+maankavalluksesta ja kapinanhankkeista -- ja he elivät yhä rauhassa
+rikkauksineen valtakunnan rajojen sisällä, joskaan eivät olleet
+kuninkaan suosiossa yhtä suuresti kuin ennen.
+
+Luultavasti oli Erlend ryhtynyt joihinkin laittomiin hommiin
+Ingebjørg-rouvan hyväksi. Hänhän oli koko ajan ylläpitänyt ystävyyttään
+korkeaan sukulaiseensa; Kristiina tiesi hänen viisi vuotta sitten
+Tanskassa käydessään tehneen Ingebjørg-rouvalle joitakin palveluksia,
+jotka täytyi pysyttää salassa. Nyt, kun Erling Vidkuninpoika oli
+ottanut ajaakseen Ingebjørg-rouvan asiaa, tahtoen hankkia hänelle
+vallan hänen Norjassa omistamiinsa tiloihin -- oli mahdollista, että
+Erling oli neuvonut Ingebjørg-rouvan Erlendin puoleen tai että rouva
+itse oli pyytänyt apua isänsä serkulta Erlingin ja kuninkaan välien
+kylmettyä. Ja että Erlend oli menetellyt varomattomasti --
+
+Mutta ei ollut helppo ymmärtää, miten Sundbun sukulaiset olivat voineet
+sotkeutua asiaan.
+
+Kuitenkaan ei asia voinut mitenkään päättyä toisin kuin että Erlend
+pääsisi sovintoon kuninkaan kanssa, ellei hän ollut tehnyt muuta kuin
+ottanut liian innokkaasti osaa kuninkaan äidin asioihin.
+
+Maankavallusjuttu. Kristiina oli kuullut Audun Hugleikinpojan
+kukistumisesta -- se oli tapahtunut Lauritsan nuoruudessa. Mutta herra
+Audunia oli syytetty hirveistä rikoksista. Lauritsa oli sanonut,
+että kaikki oli ollut valhetta -- neito Margret Eirikintytär oli
+kuollut Bergenin piispan käsivarsille, eikä Audun ollut edes mukana
+matkalla, joten hän ei ollut voinut myydä tätä pakanoille. Isabel
+neito oli kolmetoistavuotias, mutta Audun yli puolensataa ajastaikaa
+tuodessaan tämän kuningas Eirikin morsiameksi -- oli syntistä kallistaa
+korvaansakaan huhuille, joita kulki tuosta morsiamenhakumatkasta.
+Audunin lauluja ei isä antanut laulaa kodissaan ja kartanossaan. Ja
+Audun Hestakornista kerrottiin ennen kuulumattomia -- hänen sanottiin
+myyneen koko Haakon-kuninkaan sotavoiman Ranskan kuninkaalle ja
+luvanneen purjehtia apuun kahdellatoistasadalla laivalla -- ja saaneen
+tästä palkkioksi seitsemän tynnyriä kultaa. Mutta milloinkaan ei ollut
+päästy täysin selville, minkä tähden Audun Hugleikinpojan oli täytynyt
+kuolla Nordnesin hirsipuussa.
+
+Hänen poikansa oli paennut maasta -- ihmiset sanoivat hänen ottaneen
+pestin Ranskan kuninkaan väkeen. Aalhusin ritarin pojantyttäret, Gyrid
+ja Signe, olivat lähteneet isoisänsä kuolinpaikalta tämän tallirengin
+seurassa. He kuuluivat elävän köyhinä talonpoikaisvaimoina jossakin
+Haddingjadalin tunturiseudussa.
+
+Oli toki hyvä, ettei heillä ollut tyttäriä. Ei, pois tällaiset
+ajatukset. Ei ollut luultavaa, että Erlendin asia päättyisi huonommin
+kuin -- kuin Erling Vidkuninpojan taikka Haftorinpoikain --
+
+Nikulaus Erlendinpoika, Husabyn herra. Nyt hän vasta sen ymmärsi, että
+Husaby oli kaunein kartano Norjan maassa.
+
+Hän yrittäisi lähteä Baard-herran puheille. Baard-herra oli aina
+ollut hänen ystävänsä. Samoin laamanni Olav -- ennen vanhaan. Mutta
+Erlend oli kiivastunut niin kovasti, kun laamannin lausunto oli
+langennut häntä vastaan kaupunkitalo-asiassa. Ja Olav oli pahoillaan
+kummityttärensä miehen onnettomuudesta.
+
+Läheisiä sukulaisia heillä ei ollut ketään, Erlendillä enempää kuin
+hänelläkään -- vaikka heidän sukunsa oli suuri. Munan Baardinpojalla ei
+ollut juuri minkäänlaista merkitystä enää. Hän oli toiminut laittomasti
+ollessaan Ringerikin lääninherrana; hän oli koettanut liian innokkaasti
+luoda lukuisille lapsilleen hyvän aseman maailmassa -- neljä oli
+avioliitossa syntynyttä, viisi ulkopuolella avioliiton. Hän kuului myös
+tulleen kovin raihnaaksi Katri-rouvan kuoltua. Ryfylken Ingen, Julittan
+ja tämän miehen, Ragnfridin, joka oli naimisissa Ruotsin puolella,
+-- Baard-herran ja Aashild-rouvan lasten kanssa oli Erlend hiukan
+tuttu, mutta hestnæsiläisten ja Erlendin välillä vallinnut ystävyys
+oli rikkoutunut, kun herra Baard Petrinpoika kuoli; Raasvoldin Tordom
+oli tullut uudestaan lapseksi, hänen ja Gunna-rouvan lapset olivat
+kuolleet, ja heidän lastenlapsensa olivat alaikäisiä.
+
+Itsellään ei Kristiinalla ollut muita isänpuoleisia sukulaisia kuin
+Ketil Aasmundinpoika Skogista ja Sigurd Kyrning, joka oli naimisissa
+sedän vanhimman tyttären kanssa. Toinen tytär oli leski ja kolmas
+nunna. Sundbun miehet tuntuivat olevan kaikki neljä osallisia asiaan.
+Erlend Eldjarnin kanssa oli Lauritsa riitaantunut niin pahoin Ivar
+Gjeslingin jälkeisessä perinnönjaossa, etteivät he olleet tahtoneet
+nähdä toisiaan sen koommin -- joten Kristiina ei tuntenut tätinsä
+miestä ja poikaa.
+
+Saarnaveljiin kuuluva sairas munkki oli Erlendin ainoa lähisukulainen.
+Ja Kristiinan lähin heimolainen oli Simon Darre, koska tämä oli
+naimisissa hänen ainoan sisarensa kanssa.
+
+Munan heräsi ja hyrähti itkuun. Kristiina käänsi kylkeä ja laski
+lapsen toiselle puolelleen. Hän ei voinut ottaa Munania Nidarosiin,
+kun kaikki oli niin epävarmaa. Ehkä tämä oli oleva lapsen viimeinen
+vero oman äitinsä rinnoilla. Ehkä tämä oli viimeinen kerta, jolloin
+Kristiina makasi sängyssä pidellen pikkulasta rintaansa vasten niin
+hellästi, niin hellästi --. Jos Erlendiä vastaan nostettaisiin
+kuolemanrangaistusjuttu --. Pyhä Maaria, Jumalan äiti, miten hän,
+Kristiina, oli voinut hetkeäkään olla kärsimätön Jumalan hänelle
+suomien lasten tähden --! Oliko tämä oleva viimeinen suutelo, jonka hän
+sai painaa tuollaisen pienen makean maitosuun kasvoille?
+
+
+
+
+V
+
+
+Kristiina meni kuninkaan kartanoon seuraavana iltana heti kaupunkiin
+tultuaan. Missähän talossa Erlend on, hän ajatteli katsellen monia
+kivitaloja. Hän huomasi ajattelevansa enemmän sitä, minkälainen olo
+Erlendillä oli, kuin mitä uutta hän saisi kuulla. Mutta hänelle
+sanottiin, että kamreeri oli poissa kaupungista.
+
+Hänen silmänsä lipuivat pitkää laivariviä pitkin auringonvälkkeiselle
+lahdelle, ja maito pingotti hänen täysinäisiä rintojaan. Kun tuvassa
+nukkuvat palvelustytöt olivat vaipuneet uneen, hän nousi vuoteesta ja
+käveli edestakaisin lattialla koko yön.
+
+Seuraavana aamuna hän lähetti oman saattajansa Haldorin kuninkaan
+kartanoon. Tämä palasi kotiin kauhuissaan ja onnettomana -- Ulf
+Haldorinpoika, hänen setänsä, oli otettu vangiksi vuonolla, kun hän
+oli aikonut pyrkiä Holmin luostariin. Kamreeri, Baard-herra, ei ollut
+vieläkään palannut takaisin.
+
+Tuo sanoma pelästytti Kristiinaakin ankarasti. Ulf ei ollut asunut
+Husabyssä viime vuoden aikana, vaan ollut lääninherran lääninvoutina,
+enimmäkseen Skjoldvirkstadissa, josta hän omisti suurimman osan. Mikä
+asia tämä saattoikaan olla, johon oli sekaantunut niin moni mies?
+Hän ei kyennyt häätämään luotaan hirveää ahdistusta, väsynyt kun oli
+unettomana vietetyn yön jälkeen. Kolmannen päivän aamuna ei Baard-herra
+ollut vieläkään kotona. Ja sana, jonka Kristiina oli koettanut lähettää
+miehelleen, ei ollut saapunut perille. Hän ajatteli lähteä luostariin
+Gunnulfia tapaamaan, mutta ei jaksanut. Hän käveli kävelemistään
+tuvan lattialla puoleksi suljetuin, polttavin silmin. Väliin tuntui
+siltä kuin hän olisi kävellyt nukuksissa, mutta heti kun hän paneutui
+pitkäkseen, valtasi pelko ja tuska hänet niin, että hänen täytyi nousta
+taas ylös, täysin valpastuneena, ja alkaa kulkea. Puolipäivätunnin
+jälkeen tuli Gunnulf Nikulauksenpoika häntä tapaamaan. Kristiina meni
+nopeasti munkkia vastaan.
+
+"Oletko nähnyt Erlendiä -- Gunnulf, mistä häntä syytetään --?"
+
+"Ne ovat raskaita sanomia, Kristiina. Kukaan ei pääse tapaamaan
+Erlendiä -- kaikkein vähimmin me luostarin veljet. Uskotaan apotti
+Olavin tietäneen Erlendin hommista. Rahaa hän kyllä on lainannut
+meiltä, mutta kaikki veljet ovat valmiit vannomaan, etteivät he
+tienneet mihin veljeskunnan sinettiä tarvittiin antaessaan käyttää
+sitä. Ja herra Olav kieltäytyy kaikista selityksistä --"
+
+"Niin. Mutta mitä se koskee -- herttuatarko on houkutellut Erlendin
+tähän?"
+
+Gunnulf vastasi:
+
+"Näyttää pikemmin siltä kuin toisten olisi täytynyt ahdistaa häntä
+kovasti, ennen kuin hän on suostunut asiaan. Sen kirjeen sisällöstä,
+jonka luonnokset joku on nähnyt, ennen kuin Erlend ja hänen ystävänsä
+lähettivät sen hänelle keväällä, eivät he saa selkoa, elleivät osaa
+pakottaa rouvaa luovuttamaan sitä heille. Ja luonnoskirjeitä ei ole
+löytynyt. Mutta päättäen vastauskirjeestä ja herra Aage Lauritsanpojan
+kirjeestä, joka löytyi Borgar Trondinpojan kätköistä Veøyssa, näyttää
+siltä kuin herttuatar olisi saanut sanotunlaisen kirjeen Erlendiltä
+ja niiltä miehiltä, jotka olivat lupautuneet kannattamaan häntä.
+Näyttää siltä kuin rouva olisi kauan epäröinyt ennen kuin lähetti
+junkkari Haakonin Norjaan, mutta että nämä olisivat esittäneet
+hänelle, että ratkesipa asia niin tahi näin, Maunu-kuningas ei
+mitenkään voinut tehdä pahaa lapselle, joka oli hänen veljensä. Ellei
+Haakon Knutinpoika saanut Norjan kruunua, ei hänen asemansa ollut
+muuttuva juuri entisestään --. Mutta yllämainitut Norjan miehet olivat
+valmiit uhraamaan henkensä ja omaisuutensa saadakseen hänet kuninkaan
+valtaistuimelle."
+
+Kristiina istui kauan vaiti.
+
+"Minä ymmärrän jo. Tämä on suurempi asia kuin Erling-herran taikka
+Haftorinpoikain nousu kuningasta vastaan."
+
+"Niin on", sanoi Gunnulf hiljaa. "Haftor Olavinpojan ja Erlendin piti
+muka purjehtia Bergeniin. Mutta matkan määrä oli Kalundborg, ja he
+aikoivat tuoda junkkeri Haakonin kerallaan Norjaan Maunu-kuninkaan
+ollessa vieraissa maissa kosioretkellä --"
+
+Hetken kuluttua jatkoi munkki: "Siitä tulee piakkoin sata vuotta, kun
+kukaan Norjan mies on uskaltanut ryhtyä kukistamaan vallassa olevaa
+kuningasta ja asettamaan toista sijaan --"
+
+Kristiina istui eteensä tuijottaen. Gunnulf ei voinut nähdä hänen
+kasvojaan.
+
+"Niin. Viimeiset miehet, jotka siihen leikkiin ryhtyivät, olivat
+Erlendin ja sinun esi-isiäsi. Silläkin kertaa olivat Gjesling-suvun
+esi-isät, minun sukulaiseni, kuningas Skulen puolella", sanoi hän
+mietteissään.
+
+Hän kohtasi Gunnulfin tutkivan katseen ja puhkesi puhumaan kiivaasti ja
+tulisesti:
+
+"Minä olen vain ymmärtämätön nainen, Gunnulf -- en minä kuunnellut
+paljoa mieheni puhuessa toisten miesten kanssa tällaisista asioista
+-- olin myös haluton kuuntelemaan, kun hän tahtoi puhua minulle
+niistä -- minun ymmärrykseni ei riittänyt käsittämään niin tärkeitä
+asioita. Mutta vaikka olenkin typerä nainen, joka ei ymmärrä muuta kuin
+kotihommia ja lasten kasvatusta -- niin tiedän sentään minäkin, että
+oikeus on viipynyt liian kauan matkalla tämän kuninkaan luo ja takaisin
+lähtöpaikkaansa; minäkin olen huomannut, että tämän maan rahvaalla on
+ollut kovempi ja vaivalloisempi elämä nyt kuin mitä sillä oli minun
+lapsena ollessani, jolloin hyvä Haakon kuningas oli yliherramme.
+Minun mieheni" -- hän hengitti nopeasti ja huohottaen, "minun mieheni
+on ryhtynyt ajamaan asiaa, joka on niin suuri, ettei kukaan toinen
+päällikkö tässä maassa ole rohjennut tarttua siihen, nyt ymmärrän sen
+--"
+
+"Oikein sanot." Munkki väänteli käsiään ja hänen äänensä hiljeni
+kuiskaukseksi. "Moni tulee paheksumaan sitä, että hän itse johti näin
+suuren asian häviöön -- moisella tavalla --"
+
+Kristiina kirkaisi ja kavahti pystyyn. Hänen liikahtaessaan noin
+äkisti sai rinnoissa ja käsivarsissa tuntuva kipu koko hänen ruumiinsa
+hikoamaan. Hurjana ja kuumeisena hän kääntyi Gunnulfia kohti ja huusi
+ääneen:
+
+"Ei Erlend aiheuttanut sitä -- se oli siten määrätty -- se oli hänen
+onnettomuutensa --"
+
+Hän viskautui polvilleen penkkiä vasten ja kohotti punehtuneet,
+epätoivoiset kasvonsa munkkia kohti:
+
+"Meidän, Gunnulf, -- sinun, joka olet hänen veljensä, ja minun, joka
+olen ollut hänen vaimonsa kolmetoista vuotta, -- ei pitäisi moittia
+häntä nyt kun hän on köyhä vangittu raukka, kukaties hengenvaarassa --"
+
+Gunnulfin kasvot värisivät. Hän loi katseensa polvillaan olevaan
+vaimoon:
+
+"Jumala siunatkoon sinua, Kristiina, että voit ottaa tämän asian näin."
+Jälleen hän väänteli laihtuneita käsiään. "Jumala -- Jumala suokoon
+Erlendille elon aikaa ja tilaisuutta palkita sinun uskollisuutesi.
+Älköön Jumala antako tämän pahan kohdata sinua ja sinun lapsiasi,
+Kristiina --"
+
+"Älä puhu noin!" Kristiina kohottautui suoraksi polvillaan ollen ja
+katsoi munkkia silmiin: "Sinä et ole tehnyt hyvyydestä sitä mitä olet
+tehnyt Erlendin ja minun hyväkseni. Kukaan ei ole tuominnut häntä
+ankarammin kuin sinä -- hänen veljensä ja Herran palvelija!"
+
+"En minä ole tahtonut tuomita Erlendia ankarammin kuin mitä minun on
+täytynyt." Nuo kalpeat kasvot olivat käyneet vieläkin kalpeammiksi. "En
+ole rakastanut ketään niin kuin veljeäni. Siksi kai -- minun mieltäni
+kirveli aivan kuin itse olisin ollut syyllinen ja minun olisi tullut
+sovittaa syntini, kun Erlend teki pahasti sinua kohtaan. Ja entä Husaby
+--? Erlendin yksin piti jatkaa sukua, joka oli myös minun sukuni. Minä
+annoin suurimman osan isänperintöänikin hänelle. Sinun poikasi ovat
+lähimmät miehiset omaiseni --"
+
+"Erlend _ei ole_ tehnyt pahasti minua kohtaan! En minä ollut häntä
+parempi! Miksi sinä puhut minulle noin, Gunnulf -- et sinä ole minun
+rippi-isäni. Sira Eiliv ei syyttänyt minun miestäni -- hän nuhteli
+minua synneistäni, kun valitin hänelle vaikeuksiani. Hän oli parempi
+pappi kuin sinä -- ja hänet on Jumala pannut minun hengelliseksi
+auttajakseni, häntä minun on kuultava -- eikä hän ole milloinkaan
+sanonut minun kärsineen vääryyttä. Minä tahdon kuulla häntä!"
+
+Gunnulf oli noussut. Kristiina nousi myös seisomaan. Kalpeana ja
+järkyttyneenä munkki mutisi:
+
+"Sinä puhut totta. Sira Eiliviä sinun on kuultava --"
+
+Hän kääntyi lähteäkseen, mutta silloin Kristiina tarttui rajusti hänen
+käteensä:
+
+"Ei, älä lähde minun luotani noin! Muistan, Gunnulf -- muistan miten
+olin sinun vieraanasi tässä talossa silloin, kun se oli sinun. Sinä
+olit hyvä minua kohtaan. Muistan miten tapasin sinut ensi kerran --
+olin hädässä ja tuskassa ja sinä syytit Erlendia, kun et voinut tietää
+--. Sinä rukoilit herkeämättä minun ja lapseni puolesta. Tiedän sinun
+tarkoittaneen meille hyvää, tiedän sinun pitäneen Erlendistä --
+
+"Älä puhu pahaa Erlendistä, Gunnulf -- kuka meistä on puhdas Jumalan
+edessä? Minun isäni rupesi pitämään hänestä, lapsemme pitävät isästään.
+Muista, että hän havaitsi minut heikoksi ja helpoksi vietellä, ja
+sittenkin hän johti minut kunniallisiin oloihin. Husaby on niin kaunis
+-- viimeisenä iltana ennen kotoa lähtöäni oli siellä niin kaunista
+ja auringonlasku oli niin sanomattoman ihana. Erlend ja minä olemme
+viettäneet siellä monta onnellista päivää. -- Kävipä miten kävi, hän on
+minun mieheni, mieheni, jota minä rakastan --"
+
+Gunnulf nojautui molemmin käsin sauvaan, jota hän nykyään aina käytti
+liikkuessaan ulkopuolella luostarin:
+
+"Kristiina --. Älä rakenna mitään auringonlaskun ja lemmen varaan --
+joita muistelet nyt, kun olet hädässä hänen hengestään.
+
+"Minä muistan erään tapauksen nuoruuteni päiviltä -- olin vain
+aliteini silloin. Gudbjørg, joka joutui Uvaasenin Alfille, oli siihen
+aikaan Silheimissä palveluksessa; häntä syytettiin kultasormuksen
+varkaudesta. Kävi ilmi, että hän oli ollut syytön, mutta häpeä ja kauhu
+olivat järkyttäneet hänen mieltään siinä määrin, että sielunvihollinen
+sai vallan sen yli; hän meni alas rantaan aikoen hukuttautua. Ja hän
+kertoi meille usein jälkeenpäin, että maailma näytti silloin hänen
+silmissään niin kauniilta ja kullanpunaiselta ja vesi välkkyi niin
+ihanasti ja tuntui niin hyvältä ja pehmoiselta; mutta jouduttuaan
+siihen vyötäisiään myöten hän mainitsi Jeesuksen nimen ja teki
+ristinmerkin -- ja samassa oli maailma harmaa ja vesi kylmä ja hän
+näki, mitä oli aikonut tehdä --"
+
+"Sittenpä minä en mainitse sitä", sanoi Kristiina hiljaa, -- hän seisoi
+suorana ja jäykkänä, -- "jos luulisin, että minä siten joutuisin
+pettämään mieheni hänen hädässä ollessaan. Mutta minä en usko
+Kristuksen nimen, vaan ennemmin sielunvihollisen saattavan aiheuttaa
+sitä --"
+
+"En tarkoittanut sitä, tarkoitin --. Jumala vahvistakoon sinua,
+Kristiina, että jaksaisit täyttää sen mitä aiot -- kantaa miehesi
+virheet rakkaudella --"
+
+"Näethän, että minä jaksan", sanoi vaimo kuten äsken.
+
+Gunnulf kääntyi hänestä kalpeana ja vapisten. Hän pyyhkäisi kasvojaan:
+
+"Minä menen kotiin. Siellä --. kotona voin helpommin koota ajatukseni
+-- tehdäkseni sen mitä saatan Erlendin ja sinun puolesta. Jumala --
+Jumala ja pyhimykset pelastakoot veljeni hengen ja suokoot hänelle
+vapauden, Oi Kristiina -- älä usko, etten minä rakastaisi veljeäni --"
+
+Mutta hänen mentyään tuntui Kristiinasta, että nyt olivat kaikki asiat
+pahemmin. Hän ei antanut palvelusväen olla sisällä, vaan käveli taas
+käsiään väännellen ja hiljaa vaikeroiden. Oli jo myöhä, kun pihalle
+ratsasti väkeä. Samassa aukeni tuvan ovi, pimeästä erottui ison tukevan
+miehen hahmo. Miehellä oli yllään matkapuku ja hän tuli Kristiinaa
+vastaan kilisevin kannuksin ja maataviistävin miekoin. Tuntiessaan
+Simon Andreksenpojan Kristiina purskahti äänekkääseen itkuun ja juoksi
+häntä vastaan käsivarret levällään, mutta parahti tuskaisesti Simonin
+sulkiessa hänet syliinsä.
+
+Simon päästi hänet irti. Kristiina jäi seisomaan kädet Simonin
+olkapäillä ja otsa vasten hänen rintaansa ja itki neuvottomana. Simon
+kosketti keveästi hänen lanteitaan.
+
+"Jumalan nimessä, Kristiina!" Jo hänen koruttoman, lämpimän ääneensä
+sävy, hänestä huokuva miehen haju -- joka oli sekoitus hikeä,
+maantienpölyä, hevosen ja nahkan tuoksua -- oli kuin lohdutusta.
+"Jumalan nimessä, on liian aikaista heittää toivo ja rohkeus --. Kaipa
+tässä keino keksitään --"
+
+Hetken kuluttua oli Kristiina rauhoittunut sen verran että saattoi
+pyytää käytöstään anteeksi. Hän oli aivan menehtymäisillään siitä, että
+hänen oli täytynyt vieroittaa nuorin lapsensa rinnoiltaan niin äkisti.
+
+Simon sai tietää miten hän oli viettänyt kolme viimeistä vuorokautta.
+Hän huusi Kristiinan neitoa ja kysyi kiivaasti, eikö talossa ollut
+yhtään naisihmistä, joka olisi ymmärtänyt, mikä emäntää vaivasi.
+Mutta neito oli kokematon nuori tyttö, ja Erlendin kartanovouti oli
+leskimies, jolla oli vain kaksi naimatonta tytärtä. Simon lähetti
+miehen kaupungille hakemaan lääkevaimoa ja käski Kristiinan mennä
+vuoteeseen. Kun Kristiinasta alkoi tuntua helpommalta, lupasi Simon
+tulla takaisin puhumaan hänen kanssaan.
+
+Lääkevaimoa odoteltaessa illasti Simon miehineen tuvassa. Samalla
+hän puheli Kristiinan kanssa, joka riisuutui kamarissa. Simon kertoi
+lähteneensä pohjoista kohden paikalla kun oli kuullut Sundbun
+tapahtumista -- hän oli lähtenyt tänne ja Ramborg sinne Ivarin ja
+Borgarin vaimojen luo. Ivar oli viety Mjøsin linnaan, mutta Haavard
+oli jätetty vapaalle jalalle sillä ehdolla, että hän pysyisi seudulla.
+Sanottiin Borgarin ja Guttormin päässeen livahtamaan pakoon --
+Laugarbrun Jon oli ratsastanut Raumsdaliin kuulumisia kysymään ja aikoi
+lähettää niistä sanoman tänne. Simon oli ollut Husabyssä päivällä,
+mutta ei ollut jäänyt sinne pitemmäksi aikaa. Pojat voivat hyvin, mutta
+Naakkve ja Bjørgulf olisivat välttämättä tahtoneet päästä mukaan.
+
+Kristiina oli rauhoittunut ja rohkaistunut, kun Simon myöhään illalla
+tuli istumaan sängyn laidalle hänen luokseen. Kristiina makasi
+nauttien suloista lepoa, joka seuraa kovia tuskia, ja katseli langon
+leveitä, päivettyneitä kasvoja ja pieniä tiukkailmeisiä silmiä. Hänen
+läsnäolonsa oli Kristiinalle suurena tukena. Simon muuttui tosin
+erittäin vakavaksi kuullessaan tarkemmin asiasta, mutta hän oli
+sittenkin edelleen toiveikkaalla mielellä.
+
+Kristiina makasi katsellen hänen mahtavan miehustansa yli pingotettua
+hirvennahkavyötä. Iso litteä kuparinen, hopealla silattu solki, jossa
+ei ollut muuta koristusta kuin iso A ja M, jotka merkitsivät Ave Maria,
+pitkä tikari kullattuine hopeaisine takokoristeineen ja isoine kahvaan
+juotettuine vuorikristalleineen, pieni, mitätön ruokaveitsi haljenneine
+sarviaisvarsineen, joka oli korjattu vaskilangalla -- kaikki tuo oli
+kuulunut hänen isänsä arkipukuun niin kauan kuin Kristiina muisti. Hän
+muisti milloin Simon oli saanut ne itselleen -- se oli tapahtunut juuri
+ennen isän kuolemaa; isä oli tahtonut antaa Simonille suuren kullatun
+juhlavyönsä sekä lisäksi hopeaa, jotta vävy olisi saattanut laittaa
+niin monta uutta hopealaattaa kuin siihen tarvittiin, että se ulottuisi
+hänen ympärilleen. Mutta Simon pyysi saada nämä -- ja kun Lauritsa
+sanoi, että se oli oma vahinko, tuumi Simon, että tikari ainakin oli
+kallisarvoinen kapine. "Niin ja veitsi", sanoi Ragnfrid hymyillen, ja
+miehet yhtyivät siihen sanoen, että "aivan niin, myös veitsi". Tuosta
+veitsestä olivat isä ja äiti riidelleet usein; Ragnfridia harmitti joka
+päivä, että hänen täytyi nähdä tuo ruma huono veitsi miehensä vyössä.
+Mutta Lauritsa vannoi, ettei Ragnfrid milloinkaan saisi erotetuksi
+häntä siitä. "Enhän minä ole milloinkaan käyttänyt sitä sinua vastaan
+Ragnfrid -- ja se pystyy kyllä voihin yhtä hyvin kuin mikä muu Norjan
+valtakunnan veitsi tahansa -- kun se on lämmin."
+
+Kristiina pyysi nyt saada katsoa sitä ja makasi vähän aikaa käännellen
+sitä käsissään.
+
+"Tämän veitsen minä tahtoisin omakseni", sanoi hän hiljaa ja pyytävästi.
+
+"Sen minä kyllä uskon -- minä olen iloinen, että se on minun, en myisi
+sitä kahdestakymmenestä hopearahasta." Hän tarttui nauraen Kristiinan
+ranteeseen ja otti veitsen takaisin. Simonin pienet täyteläiset kädet
+olivat aina niin miellyttävät, sopivan lämpöiset ja kuivat.
+
+Kotvasen kuluttua hän toivotti hyvää yötä, otti kynttilän ja meni
+tupaan. Kristiina kuuli hänen polvistuvan sisällä olevan ristin alle,
+nousevan, heittävän saappaat jaloistaan lattialle -- ja retkahtavan
+sitten raskaasti pohjoisen seinän sänkyyn. Silloin vaipui Kristiina
+pohjattoman syvään ja makeaan uneen.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Hän heräsi vasta päivän ollessa jo pitkällä. Simon Andreksenpoika
+oli lähtenyt ulos monta tuntia sitten, ja palvelijat kertoivat hänen
+sanoneen, että Kristiina pysyisi rauhassa kartanolla.
+
+Simon ei tullut takaisin ennen kuin vasta puolenpäivän korvissa, ja
+silloin hän virkkoi ensimmäiseksi:
+
+"Terveisiä Erlendiltä, Kristiina -- sain puhua hänen kanssaan."
+
+Simon näki miten Kristiinan kasvot nuortuivat ja pehmenivät, ja
+miten niille levisi hellä ilme. Sitten Simon tarttui hänen käteensä
+ryhtyessään kertomaan. Paljon he eivät olleet voineet puhua keskenään,
+sillä mies, joka oli vienyt hänet vangin luo, oli jäänyt sisään koko
+ajaksi. Olav-laamanni oli hankkinut hänelle tämän kohtaamisluvan
+Halfridin aikaisen sukulaisuuden vuoksi. Erlend oli lähettänyt rakkaat
+terveiset Kristiinalle ja lapsille, hän oli kysynyt heitä kaikkia,
+mutta eniten Gautea. Simon arveli Kristiinan jonkin päivän kuluttua
+jo saavan nähdä miehensä. Erlend oli tuntunut rauhalliselta ja voinut
+hyvin.
+
+"Jos minä olisin lähtenyt sinun kanssasi ulos aamulla, olisin minäkin
+nähnyt hänet jo", sanoi vaimo hiljaa.
+
+Mutta Simon arveli, ettei se olisi käynyt päinsä, hän oli päässyt
+sisään juuri siksi, että oli ollut yksin. "On oleva parempi monessa
+suhteessa, Kristiina, että miehinen mies tasoittaa tietäsi."
+
+Erlend oli istunut eräässä itäisen tornin komerossa joen puolella --
+se oli herrainhuone, joskin pieni. Ulf Haldorinpoika kuului olevan
+kellarityrmässä ja Haftor jossakin toisessa komerossa.
+
+Varovasti ja kokeillen, tunnustellen paljonko Kristiina jaksoi kestää,
+kertoi Simon sitten mitä hän oli kuullut kaupungilta. Huomatessaan
+Kristiinan olevan perillä asian vaarallisuudesta ei hän salannut
+omaakaan huolestustaan. Mutta kaikki, joiden kanssa hän oli puhellut,
+olivat sanoneet, ettei Erlend olisi mitenkään uskaltanut ryhtyä
+suunnittelemaan sellaista asiaa, ellei hän olisi ollut varma siitä,
+että hänellä oli suuri osa ritaristoa ja herroja tukenaan. Mutta kun
+tyytymättömien mahtimiesten luku oli niin suuri, ei ollut luultavaa,
+että kuningas uskaltaisi tuomita liian ankarasti heidän päällikköään,
+vaan että hän oli tekevä tämän kanssa sovinnon.
+
+Kristiina kysyi matalalla äänellä:
+
+"Millä kannalla on Erling Vidkuninpoika tähän asiaan?"
+
+"Siitä haluaisi moni olla selvillä", sanoi Simon.
+
+Hän ei sanonut omaa ajatustaan asiasta Kristiinalle enempää kuin
+niille miehillekään, joiden kanssa oli puhellut. Mutta hänestä tuntui
+epätodennäköiseltä, että Erlendillä olisi ollut kannattajanaan
+lukuisa ritarijoukko, joka olisi sitoutunut tukemaan häntä hengellään
+ja omaisuudellaan näin vaarallisessa asiassa; he olisivat tuskin
+valinneet johtajakseen häntä -- kaikki Erlendin ikätoverit tiesivät
+hänet jo ennestään epäluotettavaksi. Totta oli, että Erlend oli
+sukua Ingebjørg-rouvalle ja kuningasehdokkaalle; hän oli ollut
+vallassa ja kunniassa viimeiset vuodet eikä hän ollut aivan yhtä
+tottumaton sotatoimiin kuin useimmat hänen ikäisensä, ja hän oli
+sitä paitsi tunnettu sotaväenjohtamistaidostaan. Ja vaikka hän niin
+monta kertaa oli menetellyt järjettömästi, osasi hän kuitenkin puhua
+hyvin ja asiallisesti; ehkäpä hän siis vihdoinkin oli oppinut jotakin
+erehdyksistään. Simonin ajatus oli, että luultavasti oli olemassa
+eräitä, jotka olivat tienneet Erlendin hankkeista ja kiihottaneet
+häntä, mutta ihmeellistä hänestä sentään olisi ollut, jos nämä olisivat
+liittyneet häneen niin lujasti, etteivät olisi nyt päässeet eroon
+hänestä ja antaneet hänen yksin vastata teoistaan.
+
+Simon luuli huomanneensa, ettei Erlend muuta odottanutkaan, hän näytti
+varautuneen siihen, että saisi maksaa kalliisti uhkapelistään. "Kun
+lehmä on suossa, täytyy se nostaa hännästä", sanoi Erlend naurahtaen.
+Eihän hän ollut voinut sanoa paljoa sivullisen kuullen.
+
+Simon ihmetteli, että kohtaus langon kanssa oli järkyttänyt häntä
+niin suuresti. Mutta tuo pieni ahdas tornikamari sänkyineen, joka
+ulottui seinästä seinään täyttäen puoli huonetta ja jonka laidalle
+Erlend oli pyytänyt hänet istumaan itse seisoessaan ryhdikkäänä ja
+norjana muurissa olevan pienen valoaukon edessä, Erlendin pelkäämätön,
+kirkassilmäinen tyyneys, johon ei pystynyt pelko eikä toivo ja joka sai
+hänet näyttämään reippaalta, kylmäveriseltä, miehekkäältä mieheltä,
+nyt kun kaikki kuuma lemmenkiima ja hemputtelu oli haihtunut -- kaikki
+tuo teki ehdottomasti vaikutuksen. Juuri naiset ja lemmenseikat olivat
+johtaneet hänet tänne ja saaneet hänen rohkeat tuumansa raukeamaan
+ennen kuin hän oli saanut ne toteutetuksi maailmassa.
+
+Mutta sitä Erlend ei näyttänyt miettivän. Hän seisoi lujana, kuten
+mies, joka on ryhtynyt rohkeaan leikkiin ja hävinnyt ja osaa kantaa
+tappionsa miehekkäästi ja kauniisti.
+
+Hänen ihmettelevä, iloinen kiitollisuutensa, kun hän näki edessään
+langon, oli myös ollut kaunis nähdä. Simon sanoi silloin: "Etkö
+muista, lanko, sitä yötä, jolloin me valvoimme yhdessä appemme luona,
+tartuimme toistemme käteen Lauritsan laskiessa omansa päällimmäiseksi
+ja lupasimme hänelle ja toisillemme olla aina avulliset kuten veljet."
+
+"Kyllä muistan." Erlendin kasvot olivat hymyssä. "Mutta Lauritsa ei
+suinkaan saattanut ajatella, että sinä koskaan tulisit tarvitsemaan
+minun apuani."
+
+"Päinvastoin", sanoi Simon järkähtämättömän tyynesti, "luonnollisempaa
+hänen olisi ollut ajatella, että sinun asemassasi oleva mies saattaa
+olla tukena minulle kuin että minä joutuisin auttamaan _sinua_."
+
+Erlend hymyili yhä ja sanoi: "Lauritsa oli viisas mies, Simon. Mutta
+vaikka se kuuluu kummalliselta, niin tiedän minä sentään hänen pitäneen
+minusta."
+
+Simon ajatteli, että kautta taivaan, kummalta se kuului, mutta --
+huolimatta kaikesta, mitä hän Erlendistä tiesi, ja huolimatta kaikesta
+mitä tämä oli hänelle tehnyt -- ei hän itsekään voinut kieltää
+tuntevansa ikään kuin veljen hellyyttä Kristiinan miestä kohtaan.
+Sitten Erlend kysyi vaimoaan.
+
+Simon kertoi tavanneensa tämän sairaana ja suuren tuskan vallassa
+Erlendin tähden. Olav Hermanninpoika oli luvannut toimittaa niin, että
+Kristiina pääsisi tapaamaan Erlendiä heti, kun Baard-herra palaisi
+kotiin.
+
+"Ei ennen kuin hän paranee!" pyysi Erlend hätäisesti ja peloissaan,
+ja entinen tyttömäinen punastus levisi jälleen hänen ajamattomille
+kasvoilleen. "Sitä minä vain pelkään, Simon -- etten jaksa pysyä lujana
+kohdatessani hänet!"
+
+Mutta tuokion kuluttua hän sanoi taas rauhallisesti:
+
+"Tiedän sinun tukevan häntä uskollisesti, jos hän jäisi leskeksi ennen
+vuoden loppua. Köyhyyteen hän ei kuitenkaan jää lapsien kera, sillä
+onhan heillä Lauritsan perintö. Ja sinähän asut lähellä, kun hän
+muuttaa Jørundgaardiin."
+
+Päivää jälkeen nativitas Mariæn tuli drotsi herra Ivar Ogmundinpoika
+Nidarosiin. Nyt määrättiin tuomioistuin, johon tuli kuulumaan
+kaksitoista herraa maan Pohjoiskulmalta Erlend Nikulauksenpojan asian
+ratkaisijaksi. Herra Finn Ogmundinpoika, drotsin veli, oli valittu
+kantajaksi.
+
+Kesän kuluessa levisi kuitenkin tieto siitä, että Haftor Olavinpoika,
+Godøyn herra, oli tappanut itsensä pienellä tikarilla, joka oli jätetty
+jokaiselle vangille ruokaveitseksi. Vankina olo oli vaikuttanut niin
+pahasti Haftoriin, ettei hän kuulunut olleen täysissä järjissään.
+Erlend sanoi Simonille sen kuullessaan, että nyt hänen ei tarvinnut
+pelätä Haftorin löysää suuta. Mutta hän oli kuitenkin hyvin järkyttynyt.
+
+Nyt olivat asiat siten, että vartija toisinaan vetäytyi syrjään
+Simonin ja Kristiinan ollessa Erlendin luona. Nämä molemmat ymmärsivät
+Erlendin ensimmäisen ja viimeisen ajatuksen olevan selviytyä asiasta
+niin, etteivät hänen rikostoverinsa tulisi ilmi. Hän sanoikin sen
+suoraan Simonille, kertoi luvanneensa kaikille, joiden kanssa oli
+neuvotellut, hoitaa ohjia siten, että hän itse saisi iskun käpälilleen,
+jos niiksi tuli, "enkä minä ole vielä milloinkaan pettänyt ketään, joka
+on luottanut minuun." Simon katsoi häneen -- Erlendin silmät olivat
+siniset ja kirkkaat; oli ilmeistä, että hän uskoi näin itse.
+
+Kuninkaan toimimiesten ei ollut onnistunut nuuskia esiin muita
+osallisia Erlendin maankavallusjuttuun kuin veljekset Greip ja Torvard
+Torenpoika Møresta, eivätkä nämä tahtoneet tunnustaa tietäneensä
+Erlendin aikeiden tarkoittaneen muuta kuin että tämän ja muutamien:
+muiden miesten tuli taivuttaa herttuatar lähettämään junkkeri
+Haakon Knutinpoika kasvatettavaksi Norjaan ja esittää myöhemmin
+Maunu-kuninkaalle, että hänen molemmille valtakunnilleen olisi eduksi,
+jos hän antaisi velipuolelleen Norjan kuninkaan kruunun.
+
+Borgar ja Guttorm Trondinpoika olivat onnistuneet pääsemään karkuun
+Veøyn linnasta -- kukaan ei tietänyt miten se oli tapahtunut, mutta
+arvailtiin Borgarin; saaneen naisten taholta apua; hän oli hyvin kaunis
+ja hiukan kevytmielinen. Sundbun Ivar istui vielä Mjøsin linnassa;
+veljet näkyivät jättäneen nuoren Haavardin ulkopuolelle neuvottelujen.
+
+Samaan aikaan kun henkivartiokäräjiä pidettiin kuninkaan kartanossa,
+oli arkkipiispalla luonaan concilium. Simonilla oli paljon ystäviä
+ja tuttuja; hän toi Kristiinalle yhä uusia tietoja. Kaikki uskoivat
+Erlendin tulevan karkotetuksi maasta ja hänen tilansa luovutettavan
+kuninkaalle. Erlend uskoi itsekin asian ratkeavan niin, hän säilytti
+rohkeutensa -- hän aikoi pyrkiä Tanskaan. Siinä maassa oli tie aina
+auki reippaalle, asekuntoiselle miehelle, ja Ingebjørg-rouva oli
+varmasti vastaanottava Kristiinan rakkaan sukulaisensa tavoin ja pitävä
+tätä arvossa ja kunniassa. Lapset saattoi Simon ottaa luokseen, mutta
+kaksi vanhinta poikaa tahtoi Erlend sentään mielellään mukaan.
+
+Kristiina ei ollut kertaakaan koko aikana liikkunut kaupungin
+ulkopuolella eikä nähnyt lapsiaan -- paitsi Naakkvea ja Bjørgulfia;
+nämä olivat eräänä iltana tulleet ratsastaen Husabystä. Äiti
+piti heidät luonaan pari päivää, mutta sitten hän lähetti heidät
+Raasvoldiin, jonne Gunna-rouva oli ottanut pienimmät.
+
+Se oli Erlendin tahto. Ja Kristiina pelkäsi ajatuksia, joita hänessä
+saattoi herätä, jos hänellä olisi poikansa ympärillään, jos hänen
+pitäisi kuunnella heidän kysymyksiään ja koettaa selvittää heille asian
+tilaa. Hän koki kaikin voimin häätää luotaan ajatukset ja muistot
+vuosista, jotka hän oli elänyt Husabyssä. Niin rikkaita ne olivat
+olleet, että hänestä koko tuo aika oli kuin tasainen tyyni meren pinta
+-- jollaiselta aaltoava meri kylliksi korkealta katsottuna näyttää.
+Toinen toistaan ajelevat aallot ovat vain sama ikuinen meri; niin oli
+elämä keinuttanut hänen mieltään näinä avarina vuosina.
+
+Nyt tuntui taas siltä kuin ennen nuoruusvuosina, jolloin hän oli
+pysynyt uskollisena Erlendille kaikesta ja kaikista huolimatta.
+Jälleen oli hänen elämänsä herkeämätöntä odotusta niihin hetkiin
+pääsemiseksi, jolloin hänen oli suotu tavata miestään, istua hänen
+rinnallaan kuninkaan kartanon tornikamarin sängyn laidalla, puhua hänen
+kanssaan rauhallisesti ja tyynesti -- kunnes saattoi sattua, että
+he silmänräpäykseksi jäivät kahden kesken, jolloin he viskautuivat
+toistensa kaulaan loppumattomiin polttaviin suudelmiin hukkuen ja
+hurjasti toisiaan syleillen.
+
+Muuten Kristiina oli enimmäkseen Kristuksenkirkossa, tuntimääriä
+kerrallaan. Hän oli polvillaan, tuijottaen pääalttarin ristikko-ovien
+takana olevaan Pyhän Olavin kultaiseen arkkuun. Jumalan armosta oli
+heidän kahden kelvottoman suotu yhtyä pyhän vihkimisen kautta. Synnin
+poltinmerkillä merkittyinä, synnin taakan painamina he olivat astuneet
+yhdessä Jumalan huoneen ovesta sisään, ottaneet yhdessä vastaan
+Vapahtajan ruumiin papin kädestä. Saattaisiko hän siis valittaa nyt,
+kun Jumala koetti hänen uskollisuuttaan, muistaa muuta kuin että hän
+oli Erlendin vaimo ja Erlend hänen miehensä elämän loppuun asti?
+
+Mikonmessun edellisenä torstaina pidettiin tuomioistuimen kokous ja
+tehtiin päätös Erlend Nikulauksenpojan, Husabyn herran, jutussa.
+Hänet oli havaittu syylliseksi kavallusyritykseen maata ja kuningasta
+vastaan, kapinannostoon maan rajojen sisällä ja vieraan palkkaväen
+maahantuontiin. Tutkittuaan entisaikoina sattuneita samankaltaisia
+juttuja oli tuomarikunta tullut siihen päätökseen, että Erlend
+Nikulauksenpoika oli vikapää hengen ja omaisuuden menetykseen.
+
+Arne Gjavvaldinpoika tuli ilmoittamaan asiasta Simon Darrelle ja
+Kristiina Lauritsantyttärelle Nikulauksentaloon. Hän oli ollut läsnä
+neuvotteluissa.
+
+Erlend ei ollut kieltänyt syyllisyyttään. Selvästi ja varmasti hän
+oli tunnustanut aikoneensa näillä toimillaan pakottaa kuningas Maunu
+Eirikinpojan antamaan nuorelle velipuolelleen, junkkeri Haakon
+Knutinpoika Porselle Norjan valtakunnan kruunun. Erlend oli Arnen
+mielestä puhunut mainiosti. Hän oli huomauttanut niistä suurista
+vaikeuksista, joita koitui kansalle siitä, että kuningas viime
+vuosina tuskin oli näyttäytynyt Norjan rajojen sisällä ja että hän
+oli osoittanut aina haluttomuutta sijaisen asettamiseen, joka olisi
+suojannut lakia ja hoitanut kuninkaan valtaa. Kuninkaan puuhat
+Skånessa, hänen tuhlaavaisuutensa ja mieletön raha-asiain hoitonsa,
+jotka hänen uskottujen neuvonantajiensa täytyi huomata, johtivat
+kansan mielivallan ja köyhtymyksen tilaan, eivätkä alamaiset olleet
+milloinkaan varmoja siitä, ettei heiltä vaadittaisi uusia ylimääräisiä
+veroja ja avustusta. Ja koska Norjan ritareilla ja herroilla oli
+paljon vähemmän oikeuksia ja vapauksia kuin Ruotsin ritaristolla, oli
+edellämainittujen vaikea kilpailla jälkimmäisten kanssa, mistä myös
+seurasi, että nuori ja kokematon herra Maunu Eirikinpoika kuuli ja
+suosi enemmän ruotsalaisia herroja, koska näillä oli paljon suuremmat
+rikkaudet ja he sen vuoksi kykenivät avustamaan häntä tuntuvammin
+aseistetuilla ja harjaantuneilla joukoilla.
+
+Erlend liittolaisineen oli luullut tietävänsä niin varmasti kansan
+enemmistön mielen, herrojen, talonpoikain ja kaupunkilaisten
+pohjois- ja länsiosassa Norjaa, että he olivat uskoneet saavansa
+täyden kannatuksen toimittaessaan esille kuningasehdokkaan, joka
+oli yhtä läheistä sukua rakkaalle herrallemme ja kuninkaallemme
+Haakon-vainajalle kuin nykyinen kuningas. Hän oli siis ajatellut
+kansan yhtyvän siihen, että he saisivat Maunu-kuninkaan myöntämään
+velipuolelleen täkäläisen kuningasistuimen, junkkeri Haakonin
+vannoutuessa elämään rauhassa ja sovinnossa Maunu-herran kanssa,
+suojelemaan Norjan valtaa vanhojen maanrajojen sisällä, puolustamaan
+Jumalan kirkon oikeutta, maan lakeja ja tapoja, talonpoikien ja
+kaupunkien oikeuksia ja vapauksia, sekä vastustamaan ulkomaalaisten
+tunkeutumista maahan. Tähän esitykseen oli hänen ja hänen ystäviensä
+ollut tarkoitus suostuttaa Maunu-kuningas rauhallista tietä, vaikka
+Norjan talonpoikain ja päälliköiden ikivanha oikeus oli ollut kukistaa
+kuningas, joka pyrki hallitsemaan laittomasti.
+
+Ulf Saksinpojan Englannin- ja Skotlannin-matkan ainoana tarkoituksena
+hän sanoi olleen sen, että näiden tuli hankkia herra Haakonille
+kannatusta sieltä, jos Jumala oli aikonut hänet meidän kuninkaaksemme.
+Näissä hänen hommissaan ei ollut ollut osallisena kukaan muu Norjan
+mies kuin Haftor Olavinpoika Goøystä, -- Jumala olkoon hänen sielulleen
+armollinen -- hänen lankonsa Trond Gjeslingin kolme poikaa Sundbusta ja
+Greip ja Torvard Torenpoika Hattebergin suvusta.
+
+Erlendin sanat olivat tehneet syvän vaikutuksen, kertoi Arne
+Gjavvaldinpoika. Mutta sitten hän oli lopuksi, mainitessaan heidän
+odottaneen apua kirkon miehiltä, viitannut vanhoihin Maunu-kuninkaan
+poikuudenaikaisiin synteihin, ja se oli ollut epäviisaasti tehty, sanoi
+Arne. Arkkipiispan edusmies oli kieltänyt sen jyrkästi -- arkkipiispa
+Paal Baardinpoikahan oli sekä kansleriaikanaan että nyt osoittanut
+suurta kiintymystä Maunu-kuninkaaseen tämän jumalisen mielenlaadun
+vuoksi; ja kansa tahtoi mieluimmin unohtaa, että heidän kuninkaastaan
+oli milloinkaan kulkenut sellaisia huhuja; ja nythän hän oli menossa
+avioliittoon Namurin kreivin tyttären kanssa -- vaikka huhuissa olisi
+ollut perää ennen, niin kai hän nyt oli kokonaan luopunut pahoista
+tavoistaan.
+
+-- Arne Gjavvaldinpoika oli osoittanut Simon Andreksenpojalle mitä
+suurinta ystävyyttä tämän Nidarosissa ollessa. Hän nytkin muistutti
+Simonia siitä, että Erlendillä oli oikeus valittaa laittomasti
+langetetusta tuomiosta. Lain kirjaimen mukaan olisi kantajan pitänyt
+olla Erlendin säätyinen mies, mutta Finn, Hestbøn herra, oli ritari ja
+Erlend aseenkantaja. Oli luultavaa, arveli Arne, että tuomio muuttuisi
+ja ettei Erlendiä voitaisi tuomita maanpakoa raskaampaan rangaistukseen.
+
+Mitä tulee Erlendin sanoihin hänen tarkoittamansa kuningasvallan
+hyödyllisyydestä -- niin kyllähän se kuulosti kauniilta. Ja
+tiedettiinhän kyllä, mistä oli löytyvä mies, joka olisi ollut halukas
+astumaan peräsimen ääreen ja ohjaamaan laivaa kuninkaan alaikäisyyden
+aikana. -- Arne raapi harmaan partansa juurta vilkaisten Simoniin.
+
+"Ei hänestä ole taitanut kuulua eikä näkyä jälkeäkään tänä kesänä?"
+kysäisi Simon hiljaa.
+
+"Ei. Hän sanoo olevansa kuninkaan epäsuosiossa ja kaikkien
+tämänkaltaisten asioiden ulkopuolella, kerrotaan. Hän ei ole pitkiin
+aikoihin jaksanut istua kotona näin kauan kuuntelemassa Elin-rouvan
+puheita. Hänen tyttäriensä sanotaan olevan yhtä kauniita ja tyhmiä kuin
+heidän äitinsä."
+
+       *       *       *       *       *
+
+Erlend oli kuullut tuomionsa järkähtämättömän tyynesti ja kumartanut
+herroille yhtä säädykkäästi, luontevasti ja kauniisti pois vietäessä
+kuin sisään astuessaan. Hän oli tyyni ja hilpeä Kristiinan ja Simonin
+tullessa häntä tapaamaan seuraavana päivänä. Arne Gjavvaldinpoika oli
+mukana, ja Erlend lupasi noudattaa hänen neuvoaan.
+
+"Ennen minä en milloinkaan saanut Kristiinaa Tanskaan", sanoi hän
+kietoen kätensä tämän vyölle. "Ja minä olisin aina niin kernaasti
+vienyt hänet mukanani maailmalle --." Hänen kasvoillaan kävi väristys
+-- ja yhtäkkiä hän suuteli kiihkeästi vaimonsa kalpeata poskea
+välittämättä toisista.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Simon Andreksenpoika lähti Husabyhyn järjestämään Kristiinan irtaimen
+omaisuuden muuttoa Jørundgaardiin. Hän neuvoi tätä myös lähettämään
+lapsensa Gudbrandinlaaksoon samalla kertaa. Kristiina sanoi:
+
+"Minun poikieni ei tarvitse lähteä isänsä kartanosta ennen kuin heidät
+häädetään sieltä."
+
+"Minä en odottaisi sitä sinun sijassasi", sanoi Simon. "He ovat niin
+pieniä, etteivät käsitä kohdalleen tätä juttua. Paras olisi, jos
+antaisit heidän lähteä Husabystä siinä luulossa, että he lähtevät
+ainoastaan tätiään tervehtimään ja katsomaan äitinsä perintökartanoa
+laaksossa."
+
+Erlend yhtyi asiassa Simoniin. Asia järjestyi kuitenkin niin, että vain
+Ivar ja Skule lähtivät tätinsä miehen mukana etelään. Kristiina ei
+hennonut lähettää kahta pienintä niin kauaksi luotaan. Kun Lauritsa ja
+Munan tuotiin hänen luokseen kaupunkitaloon ja hän huomasi nuorimman
+tuntevan äitinsä, hän purskahti itkuun. Simon ei ollut nähnyt hänen
+itkevän yhtään kyyneltä sen illan jälkeen, jolloin hän oli tullut
+Nidarosiin. Nyt hän itki itkemistään -- Munanin tähden, joka potki
+ja sätki hänen sylissään, pyrkien hoitajansa luo; ja sitten hän itki
+Lauritsa-poikaa, joka kiipesi äitinsä syliin halaten tätä ja pillahti
+itkemään hänkin, kun näki äitinsä itkevän. Kristiina antoi noiden
+kahden jäädä luokseen, samoin Gauten, joka ei tahtonut lähteä Simonin
+mukaan -- Kristiinasta ei ollut viisasta päästää pois näkyvistään
+lasta, joka kantoi niin raskasta taakkaa pienillä hartioillaan.
+
+Sira Eiliv oli tuonut lapset kaupunkiin. Hän oli pyytänyt
+arkkipiispalta vapautta käydäkseen Tautrassa tervehtimässä veljeään;
+Erlend Nikulauksenpojan kotipapin Pyyntöön suostuttiin kernaasti.
+Tämä tuumi, ettei Kristiina voinut jäädä kaupunkiin, kun hänellä oli
+niin monta lasta huolehdittavanaan, ja tarjoutui ottamaan Naakkven ja
+Bjørgulfin luostariin.
+
+Viimeisenä iltana ennen papin ja poikien lähtöä -- Simon oli jo
+matkustanut kaksosten kera -- ripitti Kristiina itsensä tuolle
+hurskaalle ja puhdassydämiselle miehelle, joka oli ollut hänen
+hengellinen isänsä niin monet vuodet. He puhuivat keskenään
+tuntikausia, ja Sira Eiliv kehotti häntä nöyryyteen ja kuuliaisuuteen
+Jumalan edessä, kärsivällisyyteen, uskollisuuteen ja rakkauteen
+aviomiestään kohtaan. Kristiina oli polvillaan penkkiä vasten, jolla
+Sira Eiliv istui; sitten pappi nousi paikaltaan, polvistui Kristiinan
+viereen punaisessa stolassaan, teki Kristiinan pään päälle Kristuksen
+rakkauden ikeen merkin ja rukoili kauan ja palavasti hiljaa itsekseen.
+Mutta Kristiina tiesi hänen rukoilevan sen isän ja äidin, niiden lasten
+ja palvelijain puolesta, joiden sielunhoitoa hän oli harrastanut
+parhaansa mukaan Husabyn vuosina.
+
+Seuraavana päivänä Kristiina seisoi Bratøren-niemellä katsoen miten
+Tautran veljet kohottivat purjeet pystyyn viedäkseen pois hänen
+kaksi vanhinta poikaansa ja Sira Eilivin. Kotimatkalla hän kävi
+minoriittiveljien kirkossa ja jäi sinne siksi kunnes luuli olevansa
+kyllin voimakas uskaltaakseen palata omaan taloonsa. Ja illalla kahden
+pienokaisen nukuttua hän jäi istumaan kehruun ääreen ja jutteli Gauten
+kanssa, kunnes tämänkin makuuaika tuli.
+
+
+
+
+VI
+
+
+Erlend istui kuninkaan kartanossa Klemensinmessun vaiheille asti.
+Silloin tuli käsky ja ilmoitus, että hänet oli vietävä Maunu-kuninkaan
+eteen turvallisen saattueen kera. Kuningas aikoi viettää joulun
+Baagahusissa tällä kertaa.
+
+Kristiina säikähti kauheasti. Sanomattomalla ponnistuksella hän oli
+pakottautunut näyttämään rauhalliselta Erlendin ollessa vankina ja
+kuolemaan tuomittuna. Nyt Erlend aiottiin viedä kauas tietymättömille
+teille; kuninkaasta puhuttiin niin monenlaista, eikä Erlendillä
+ollut ystäviä kuninkaan lähipiirissä. Ivar Ogmundinpoika, Baaghusin
+nykyinen linnanpäällikkö, oli käyttänyt mitä ankarinta kieltä Erlendin
+kapinahankkeista. Ja hänen sanottiin ärtyneen vielä enemmän, kun hän
+oli jälleen kuullut jotakin Erlendin hänestä puhumaa höpötystä.
+
+Mutta Erlend elostui uutisesta. Kristiina huomasi kyllä, ettei hän
+ajatellut kevein mielin heidän tulevaa eroaan. Mutta pitkä vankinaolo
+oli alkanut jäytää hänen voimiaan, joten hän nyt odotti innokkaasti
+pitkää merimatkaa ja näytti suhtautuvan melkein välinpitämättömästi
+kaikkeen muuhun.
+
+Kolmen päivän kuluttua oli kaikki kunnossa ja Erlend lähti herra Finnin
+laivalla. -- Simon oli luvannut palata Nidarosiin ennen adventtia,
+järjestettyään ensin vähän kotoisia asioitaan; jos uutisia alkaisi
+kuulua aikaisemmin, hän oli pyytänyt Kristiinaa ilmoittamaan siitä
+ja luvannut tulla heti. Kristiina päätti nyt lähteä etelään Simonin
+luokse ja sieltä kuninkaan eteen, langetakseen hänen jalkoihinsa ja
+pyytääkseen armoa miehelleen -- tarjotakseen vaikka kaiken mitä omisti
+Erlendin hengestä.
+
+Erlend oli myynyt ja pantannut kaupunkitalonsa eri tahoille;
+Nidarholman luostari omisti päärakennuksen, mutta apotti Olav oli
+kirjoittanut ystävällisesti Kristiinalle pyytäen häntä käyttämään
+sitä niin kauan kuin hän tarvitsi. Hän asui siellä yhden ainoan
+palvelusneidon kera. Ulf Haldorinpoika, joka oli päästetty vapaalle
+jalalle, kun ei häntä ollut voitu tuomita mistään, oli talossa myös,
+samoin tämän veljenpoika Haldor, joka oli Kristiinan huovi.
+
+Kristiina kysyi neuvoa Ulfilta, ja tämä asettui ensin epäilevälle
+kannalle -- arveli siitä tulevan hankalan matkan yli Dovren tunturin;
+tunturilla oli jo satanut paljon lunta. Mutta nähdessään Kristiinan
+sieluntuskan hän kehotti tätä lähtemään matkaan. Gunna-rouva otti
+molemmat pikkupojat Raasvoldiin, mutta Gaute ei tahtonut erota
+äidistään, eikä tämäkään tahtonut päästää poikaa silmistään täällä
+pohjoisessa.
+
+Tuli ankara ilma heidän päästyään Dovren eteläpuolelle, ja Ulfin
+neuvosta he jättivät hevosensa Drivstueniin ja lainasivat sieltä sukset
+-- siltä varalta, että heidän täytyisi nukkua taivasalla seuraava yö.
+Kristiinalla oli ollut sukset jalassaan viimeksi pikku tyttönä, ja
+hänen kävi raskaaksi hiihtää, vaikka miehet tukivat häntä voimiensa
+takaa. He eivät ehtineet sinä päivänä pitemmälle kuin Drivstuenin ja
+Hjerdkinin puoliväliin, keskelle tuntureita, ja kun rupesi pimenemään,
+täytyi heidän etsiä suojaa eräästä koivuhaasta ja kaivautua lumeen.
+Toftarista he saivat lainaksi hevosia; siellä oli sumuista, ja heidän
+päästyään vähän alemma laaksoon alkoi sataa. Kun he monta tuntia pimeän
+tulon jälkeen ratsastivat Formon pihaan, ulvoi tuuli nurkissa, joki
+jymisi ja rinteellä kävi veden ja tuulen kohina. Piha oli kuin vetelä
+suo, jossa ei kuulunut kavioiden kopse -- eikä laajalla tanhualla
+näkynyt pienintäkään elonmerkkiä lauantai-illan hiljaisuudessa; eivät
+ihmiset eivätkä koirat näyttäneet huomaavan heidän tuloaan.
+
+Ulf kolkutti kartanorakennuksen ovea keihäällään; mies ilmestyi
+avaamaan. Kohta sen jälkeen seisoi Simon itse porstuan ovella leveänä
+ja tummana takaa virtaavassa valossa, käsivarrella lapsi, ja ajoi
+haukkuvat koirat taakseen. Hän huudahti nähdessään vaimonsa sisaren,
+laski lapsen lattialle ja vei Kristiinan ja Gauten sisään, auttaen
+heidän yltään läpimärät vaatteet.
+
+Tuvassa oli lämmin ja kotoinen henki, mutta umpea ilma, sillä tupa oli
+uunitupa, jossa oli lattea katto. Ja se oli täynnä väkeä -- lapsia
+ja koiria kihisi joka nurkassa. Ja äkkiä Kristiina erotti kahden
+pikkupoikansa punoittavat, iloiset ja innokkaat kasvot pöydän takaa,
+jolla paloi kynttilä. He tulivat esiin tervehtien vähän vieraasti
+äitiään ja veljeään -- Kristiina ymmärsi häirinneensä toisten
+lauantainviettoa. Tupa oli muuten täydellisen epäjärjestyksen vallassa,
+ja joka askeleella narskuivat pähkinänkuoret, joita oli kaikkialla.
+
+Simon lähetti rengit ja naiset asioille, ja tupa tyhjeni väestä sekä
+enimmistä lapsista ja koirista -- heillä oli vieraana naapureita
+palvelijoineen. Kysellessään ja kuunnellessaan kuulumisia hän kiinnitti
+soljella paitansa ja mekkonsa, jotka olivat olleet auki alas paljaalle,
+karvaisella rinnalle asti. Lapset olivat reutoneet hänet semmoiseksi,
+sanoi hän anteeksipyytäen. Hän oli kauhean ruokkoamattoman näköinen,
+vyö oli vinossa, vaatteet ja kädet olivat likaiset, kasvot noessa ja
+tukka täynnä roskaa ja tomua.
+
+Pian tuli kaksi palvelusnaista viemään Kristiinaa ja Gautea Ramborgin
+rouvatupaan. Siellä paloi jo tuli uunissa, palvelusneidot sytyttivät
+kiireesti kynttilöitä, valmistivat vuoteen ja auttoivat Kristiinan ja
+pojan ylle kuivat vaatteet, kun taas toiset kantoivat pöytään ruokaa
+ja juomaa. Keskenkasvuinen tyttö, jolla oli silkkinauhalle palmikoitu
+tukka, toi olutkulhon, josta vaahto kuohui laidoille. Tyttö oli Simonin
+avioton tytär Arngjerd.
+
+Sen jälkeen tuli Simon itse sinne; hän oli suorinut asunsa ja oli nyt
+enemmän sellainen, jona Kristiina oli tottunut hänet näkemään: hyvin
+kauniisti ja komeasti puettu. Hän talutti tytärtään kädestä, ja Ivar ja
+Skule seurasivat perästä.
+
+Kristiina kysyi sisartaan, ja Simon vastasi Ramborgin lähteneen
+saattamaan Sundbun vaimoja Ringheimiin; Jostein oli ollut hakemassa
+tytärtään Helgaa, ja hän oli tahtonut Dagnyn ja Ramborginkin mukaan
+-- tämä hilpeä, hyvänsävyinen vanha mies oli luvannut pitää hyvää
+huolta noista kolmesta nuoresta vaimosta. Ramborg tuli ehkä jäämään
+sinne talveksi. Hän odotti lasta Matinmessun aikaan -- ja olihan Simon
+itsekin arvellut joutuvansa olemaan poissa kotoa talvella; silloin
+Ramborgilla oli hauskempi nuorten sukulaisvaimojen luona. Formon
+taloudelle ei merkinnyt sitä eikä tätä, oliko hän kotona vai muualla,
+nauroi Simon -- eihän hän, Simon, ollut ennenkään vaatinut, että
+Ramborg, tuo lapsi, kuluttaisi voimiaan suuren talouden hoidossa.
+
+Kristiinan ilmoitettua aikeensa sanoi Simon paikalla tahtovansa lähteä
+mukaan. Hänellä oli niin paljon sukulaisia ja omia sekä isänsä vanhoja
+ystäviä siellä, että hän uskoi voivansa hyödyttää Kristiinaa enemmän
+nyt kuin Trondheimissa. Siitäkin hän siellä saisi helpommin selvän,
+oliko Kristiinan viisasta pyrkiä itsensä kuninkaan puheille. Hän sanoi
+olevansa valmis matkaan kolmen tai neljän päivän perästä.
+
+He menivät yhdessä messuun seuraavana aamuna, joka oli sunnuntai, ja
+sitten he olivat Sira Eirikin vieraana Romundgaardissa. Pappi oli jo
+vanha; hän otti Kristiinan hellästi vastaan ja otti syvästi osaa hänen
+onnettomuuteensa. Sitten he käväisivät Jørundgaardissa. Rakennukset
+olivat samat, ja huoneissa oli entiset sängyt, penkit ja pöydät. Se
+oli nyt hänen oma kartanonsa; oli todennäköistä, että hänen poikansa
+tulisivat varttumaan miehiksi tässä ja että hän itse kerran ummistaisi
+silmänsä lapsuudenkodissaan. Mutta koskaan hän ei ollut tuntenut niin
+selvästi kuin nyt, että tässä talossa eli hänen vanhempiensa henki.
+Heillä oli voinut olla omat salaiset surunsa, mutta kaikille ympärillä
+oleville oli heiltä riittänyt lämpöä, apua ja turvaa.
+
+Kristiina oli rauhaton ja alakuloinen, minkä vuoksi häntä pyrki
+väsyttämään Simonin puhe tämän omista asioista, kartanosta ja lapsista.
+Hän tiesi, ettei niin olisi saanut olla; olihan Simon valmis auttamaan
+häntä voimiensa takaa, ja Kristiina ymmärsi että toinen teki kauniisti
+tarjoutuessaan lähtemään pois kotoaan ja vaimonsa luota jouluksi, kun
+asiat olivat nykyisellä kannalla -- Simon ajatteli varmaan paljonkin
+sitä, saisiko hän tällä kertaa pojan, hänellähän oli vain yksi lapsi
+Ramborgista, vaikka he olivat olleet naimisissa kohtapuoleen kuusi
+vuotta. Eihän Kristiina voinut vaatia, että Simon sulautuisi niin
+kokonaan hänen ja Erlendin asioihin, että hän sen vuoksi unohtaisi
+kaikki onnellisen asemansa tuottamat ilot -- mutta oli vain kummallista
+kulkea hänen sivullaan, kun toinen tuntui niin iloiselta ja innokkaalta
+ja tyytyväiseltä oloonsa.
+
+Huomaamattaan oli Kristiina kuvitellut Ulvhild Simonintyttären
+samanlaiseksi kuin oman sisarvainajansa, jonka mukaan tälle oli annettu
+nimi -- kuvitellut, että tyttö olisi vaalea ja hentorakenteinen ja
+vieno. Mutta Simonin pikku tytär oli pyöreä ja palleroinen, hänen
+poskensa olivat kuin omenat ja suu kuin punainen marja; harmaat silmät
+olivat vilkkaat kuin Simonin silmät nuorena, ja hänellä oli Simonin
+kaunis kihara tukka. Simon oli kovasti ihastunut sievään, eloisaan
+lapseensa ja oli ylpeä sen sukkelista puheista.
+
+"Tämä on niin ruma ja ikävä ja paha tytön typykkä", sanoi hän ottaen
+lasta kainaloiden alta ja nostaen hänet ilmaan, jossa ravisteli häntä,
+"että se taitaakin olla vaihdokas, jonka tunturipeikot ovat tuoneet
+isälle ja äidille kätkyeen -- niin se on ruma ja kamalan näköinen",
+lisäsi hän laskien lapsen äkisti maahan ja tehden kolme kertaa
+ristinmerkin sen yli, ikään kuin varomattomia sanojaan säikkyen.
+
+Hänen äpärälapsensa Arngjerd ei ollut kaunis, mutta näytti kiltiltä ja
+ymmärtäväiseltä tytöltä, ja isä otti hänet retkilleen niin usein kuin
+voi. Hän lauloi tytön kiitosta aamusta iltaan -- Kristiinan sopi katsoa
+Arngjerdin myötäjäisarkkuun, mitä kaikkea tämä jo oli kehrännyt ja
+kutonut ja ommellut itselleen.
+
+"Se päivä, jolloin minä lasken tämän tyttären käden hyvän ja uskollisen
+sulhasen käteen", sanoi Simon seuraten katseellaan lasta, "on oleva
+elämäni parhaita."
+
+Säästääkseen kuluja ja saadakseen matkan sujumaan nopeammin ei
+Kristiina huolinut mukaan yhtään palvelusneitoa eikä muita miehiä
+kuin Ulf Haldorinpojan. Kaksi viikkoa ennen joulua hän ratsasti
+sitten Formosta Simon Andreksenpojan ja tämän kahden reippaan nuoren
+palvelijan kera.
+
+Heidän tullessaan Osloon sai Simon paikalla kuulla, ettei kuningas
+tullut Norjaan -- hän tahtoi viettää joulun Ruotsissa. Erlend oli
+Akersnesin linnassa; linnanpäällikkö oli matkoilla, joten häntä
+ei toistaiseksi saattanut tavata. Mutta alipäällikkö Olav Kyrning
+lupasi ilmoittaa Erlendille, että he olivat kaupungissa. Olav oli
+erittäin ystävällinen Simonille ja Kristiinalle, sillä hänen veljensä
+oli naimisissa Ramborg Aasmundintyttären kanssa, joka oli kotoisin
+Skogista, joten hän katsoi olevansa kaukaista sukua Lauritsantyttärille.
+
+Skogin herra Ketil tuli kaupunkiin pyytäen heidät jouluksi luokseen,
+mutta Kristiina ei tahtonut viettää joulua muualla kuin missä Erlend
+oli. Eikä Simonkaan silloin halunnut lähteä, vaikka Kristiina kovasti
+kehotteli; Simon ja Ketil tunsivat toisiaan jonkin verran, mutta
+Kristiina oli nähnyt setänsä pojan vain kerran tämän tultua aikuiseksi.
+
+Kristiina ja Simon asuivat samassa kartanossa, jossa Kristiina kerran
+oli ollut Simonin vanhempien vieraana siihen aikaan, jolloin he olivat
+olleet kihloissa; mutta nyt he asuivat toisessa rakennuksessa. Tuvassa
+oli kaksi sänkyä, Kristiina nukkui toisessa ja Simon ja Ulf toisessa;
+miehet nukkuivat tallissa.
+
+Jouluyönä tahtoi Kristiina lähteä Nonneseterin kirkon keskiyönmessuun
+-- hän sanoi nunnien laulavan niin kauniisti. He lähtivät sinne kaikki
+viisi. Yö oli tähtikirkas, lauhkea ja kaunis, ja illansuussa oli
+sadellut lunta, joten oli jokseenkin valoisa. Kellojen alkaessa soida
+eri puolilla kaupunkia virtasi kaikista taloista ihmisiä, ja Simonin
+täytyi taluttaa Kristiinaa. Tavantakaa hän vilkaisi syrjäsilmällä
+tähän. Kristiina oli laihtunut paljon tänä syksynä, mutta hänen pitkä,
+ryhdikäs vartalonsa näytti taas saaneen neitseellistä pehmeyttä ja
+suloa. Hänen kalpeille kasvoilleen oli levinnyt nuoruudenaikainen rauha
+ja lempeys, josta kuulsi syvä, salainen, odottava jännitys. Hän oli
+muuttunut kummasti entisen nuoren Kristiinan kaltaiseksi, jonka Simon
+muisti tuolta joululta --. Simon puristi tietämättään hänen kättään
+ja huomasi sen vasta sitten, kun Kristiina pusersi hänen sormiaan
+vastaukseksi. Simon nosti katseensa -- Kristiina hymyili ja nyökkäsi,
+ja Simon ymmärsi, että Kristiina oli luullut hänen puristuksensa olleen
+rohkaisun merkkinä, johon hän tahtoi vastata kiittäen.
+
+Kun juhlapäivät olivat ohi, lähti Kristiina luostariin ja lähetti
+kunnioittavat terveisensä abbedissalle ja niille hänen aikaisilleen
+sisarille, jotka vielä olivat elossa. Hän viipyi abbedissan
+puhetuvassa hetken. Sitten hän meni kirkkoon. Hän käsitti, ettei
+hänellä ollut luostarissa mitään tekemistä. Sisaret olivat ottaneet
+hänet ystävällisesti vastaan, mutta hän oli huomannut näiden pitävän
+häntä vain yhtenä monista neidoista, jotka olivat olleet luostarissa
+vuoden -- jos he olivat kuulleet puhuttavan siitä, että hän oli ollut
+erilainen kuin toiset, vaikkakaan ei hyvässä, eivät he ainakaan
+ilmaisseet sitä. Nunnaluostarissa vietetty vuosi, joka oli vaikuttanut
+niin suuresti hänen elämäänsä, oli merkinnyt ylen vähän luostarin
+elämässä. Hänen isänsä oli ostanut itselleen ja perheelleen osuuden
+luostarin esirukouksiin sielujen puolesta; uusi abbedissa, Elin-rouva,
+ja sisaret lupasivat rukoilla hänen ja hänen miehensä sielun
+pelastukseksi. Mutta Kristiina tunsi, ettei hänellä ollut oikeutta
+häiritä nunnia tervehdyskäynnillään. Heidän kirkkonsa oli avoin hänelle
+kuten kaikille ihmisille; hän saattoi seisoa kirkon pohjoisessa päässä
+ja kuunnella kuorista virtaavaa heleää laulua -- ja kun sisaret
+olivat lähteneet kirkosta luostarin pihalle vievästä ovesta, saattoi
+hän mennä polvistumaan rouva Groa Guttormintyttären hautakiven
+ääreen ja muistella tuota viisasta, voimakasta, arvokasta äitiä,
+jonka neuvoja hän ei ollut ymmärtänyt pitää kunniassa -- mutta muuta
+kotipaikkaoikeutta hänellä ei ollut tässä Kristuksen palvelijattarien
+kodissa.
+
+Juhlien lopulla tuli herra Munan hänen luokseen -- hän sanoi nyt
+vasta kuulleensa, että Kristiina oli kaupungissa. Munan tervehti
+sydämellisesti häntä, Simon Andreksenpoikaa ja Ulfia, jota hän vähän
+väliä nimitti sukulaisekseen ja rakkaaksi ystäväkseen. Taisi käydä
+vaikeaksi päästä tapaamaan Erlendiä, arveli hän, tätä vartioitiin
+hyvin ankarasti -- ei hänkään ollut vielä päässyt tapaamaan serkkuaan.
+Mutta Ulf sanoi nauraen, ritarin ratsastettua pois, ettei hän luullut
+Munanin kovin innokkaasti koettaneenkaan -- hän pelkäsi niin kauheasti
+tulevansa sotketuksi asiaan, ettei kärsinyt kuulla siitä paljon
+mainittavankaan. Munan oli tuntuvasti vanhentunut, hän oli kaljupäinen
+ja laihtunut, nahka lepsatti velttona tuon ison ruhon ympärillä. Hän
+asui Skogheimissä ja hänellä oli luonaan eräs äpärätyttärensä, joka
+oli jäänyt leskeksi. Munan olisi tahtonut päästä hänestä, sillä kukaan
+hänen toisista lapsistaan, niin aviollisista kuin äpäristä, ei tahtonut
+tulla maille tanhuville niin kauan kuin tämä sisarpuoli ohjasi taloa;
+hän oli vallanhaluinen, saita ja teräväkielinen nainen. Mutta Munan ei
+uskaltanut käskeä häntä pois.
+
+Vihdoinkin, uuden vuoden alettua, hankki Olav Kyrning Kristiinalle ja
+Simonille luvan tavata Erlendiä. Ja nyt sai Simon taas seurata surevaa
+vaimoa sydäntäsärkeviin kohtauksiin. Kuri oli paljon kovempi täällä
+kuin Nidarosissa, Erlend ei saanut puhua kenenkään kanssa ilman että
+linnanpäällikön miehiä oli saapuvilla.
+
+Erlend oli tyyni kuin ennen, mutta Simon huomasi, että asian tila
+alkoi kuluttaa miestä. Hän ei valittanut milloinkaan, sanoi, ettei hän
+kärsinyt puutetta, vaan että kaikki oli niin hyvää kuin olla saattoi,
+mutta tunnusti kuitenkin kylmän toisinaan vaivaavan, huoneessa kun ei
+ollut tulisijaa. Eikä hän voinut pitää liikaa huolta puhtaudestaan --
+mutta ellei hänen olisi tarvinnut tapella täiden kanssa, olisi aika kai
+käynyt vieläkin pitemmäksi, sanoi hän nauraen.
+
+Kristiinakin oli rauhallinen -- niin rauhallinen, että Simon jäi
+odottamaan henki kurkussa sitä päivää, jolloin tuo rauha laukeaisi.
+
+Maunu-kuningas oli kruuna jäisten jälkeisellä matkallaan Ruotsissa,
+joten ei ollut toiveita hänen tulostaan rajalle ensi tilassa, eikä
+myöskään muutoksesta Erlendin asemaan.
+
+Yrjönmessunpäivänä olivat Kristiina ja Ulf Haldorinpoika Nunnaluostarin
+kirkossa. Heidän paluumatkalla päästyään nunnaluostarin joen yli vievän
+sillan toiseen päähän ei Kristiina lähtenytkään alas majapaikkaan, joka
+sijaitsi lähellä piispan kartanoa, vaan kääntyi itään, Klemensinkirkon
+rinnettä kohti, kirkon ja joen välisiin ahtaisiin kujiin.
+
+Päivä oli pilvinen ja ilma oli ollut suojainen jonkin aikaa, joten
+heidän jalkineensa ja viitanliepeensä tulivat märiksi ja raskaiksi
+joen varren keltaisessa liejukossa. He joutuivat rinteellä oleville
+pelloille. Kerran sattuivat heidän silmänsä yhteen. Ulf nauroi hiljaa,
+levitti suunsa eräänlaiseen irvistykseen, mutta hänen katseensa oli
+surullinen; Kristiinan kasvoille ilmestyi kärsivä hymy. Samassa
+he saapuivat mäen laitaan; savi oli vierinyt joskus maailmassa
+alas tältä kohden, ja talo oli aivan vieremän alla, niin lähellä
+likaisenkeltaista, mustan, hontelon rikkaruoho-idun peittämää laitaa,
+että sikopahnasta tunkeva löyhkä tuntui ylös asti -- alhaalla tummassa
+liejukossa kulki kaksi lihavaa emakkoa tonkien ja röhkien. Tällä kohden
+erotti vain, kapea kaistale rakennukset joen harmaasta, likaisesta
+vedestä, jossa kellui kolisevia jääkappaleita, ja kuihtunut turve
+törrötti valjuna katoilla.
+
+Heidän siinä seisoessaan tuli sikopahna-aitauksen ääreen muuan mies
+ja nainen, jotka jäivät siihen sikoja tarkastamaan -- mies kumartui
+aidan yli ja raaputti toista emakkoa hopeaisen tapparan varrella, jota
+hän käytti keppinä kävellessään. Mies oli itse Munan Baardinpoika
+ja vaimo oli Brynhild. Munan nosti katseensa, huomasi heidät -- ja
+jäi töllistämään ylös vierun laitaa; silloin huusi Kristiina iloisen
+tervehdyksen.
+
+Herra Munan räjähti kaikuvaan nauruun.
+
+"Tule alas ottamaan lämmin ryyppy tässä koiranilmassa", huusi hän ylös.
+
+Matkalla pihaveräjälle kertoi Ulf, ettei Brynhild Jonnintytär pitänyt
+enää majalaa eikä oluttupaa. Hän oli joutunut pinteeseen monta kertaa,
+ja hänet oli viimein uhattu ottaa hengiltä, ellei hän lopettaisi,
+mutta Munan oli pelastanut hänet ja mennyt takuuseen siitä että tämä
+lopettaisi kokonaan luvattoman ammattinsa. Hänen poikansa olivat myös
+ylenneet siksi korkeaan asemaan, että äidin heidän tähtensä täytyi
+ruveta ajattelemaan maineensa parantamista. Vaimonsa kuoleman jälkeen
+oli Munan Baardinpoika taas liittynyt häneen ja oli alituiseen Flugan
+talossa.
+
+Munan tuli heitä vastaan pihaveräjälle.
+
+"Me olemme kaikki neljä sukua tavallamme", hihitti hän -- hän oli
+hienossa hiprakassa, mutta ei juovuksissa. "Sinä olet hyvä nainen,
+Kristiina Lauritsantytär, olet hurskas eikä sinussa ole ylpeyden
+vikaa -- Brynhild on myös nykyään kunniallinen nainen -- ja minä
+olin naimaton mies siittäessäni meidän kaksi poikaamme -- ne ovat
+reippaimmat kaikista lapsistani -- sen minä olen sanonut aina,
+Brynhild. Inge ja Gudleik ovat rakkaimmat lapseni --"
+
+Brynhild oli vieläkin kaunis, mutta kellertävän kalpea; hänen ihonsa
+näytti niljaiselta, aivan kuin hän olisi seisonut koko päivän
+läskikattilan ääressä. Mutta tuvassa oli hyvä järjestys, hän toi
+pöytään erinomaista ruokaa ja juomaa, ja puiset astiat olivat puhtaat
+ja kauniit.
+
+"Minä poikkean tänne käydessäni asioilla Oslossa", sanoi Munan.
+"Ymmärrätkös, äiti tahtoo mielellään kuulla uutisia pojistaan. Inge
+kirjoittelee minulle tavantakaa, sillä hän on oppinut mies, piispan
+toimimieheltä vaaditaan sitä, näetkös -- ja hyvät naimisetkin minä
+hommasin hänelle, Tora Bjarnentyttären Grjotesta; luuletko sinä monen
+miehen saaneen sellaista vaimoa äpäräpojalleen? Ja tässä nyt istumme
+puhellen näistä, ja Brynhild kantaa eteeni ruokaa ja olutta, kuten
+entisinä aikoina, jolloin hän kantoi minun avaimiani Skogheimissä.
+Siellä on ikävä istua ja muistella vaimovainajaa --. Ja niinpä minä
+ratsastan tänne vähän hupia hakemaan -- silloin kun tämä Brynhild on
+semmoisella tuulella, että suo minulle hiukan ystävyyttä ja iloa."
+
+Ulf Haldorinpoika istui leuka käden varassa katsoen Husabyn rouvaa.
+Kristiina kuunteli puhetta ja vastaili niin hiljaisesti ja lempeästi ja
+arvokkaasti kuin olisi ollut pidoissa jossakin Trondheimin kartanossa.
+
+"Sinä Kristiina Lauritsantytär sait vaimon nimen ja arvon", sanoi
+Brynhild Fluga, "vaikka juoksit minun parveeni Erlendin jäljissä. Minä
+olen ikäni kaiken kantanut nartun ja huoravaimon nimeä -- äitipuoleni
+möi minut tuolle -- minä purin ja raavin, ja hänen naamassaan oli
+kaikkien kynsieni merkit ennen kuin hän sai tahtonsa täytetyksi --"
+
+"Joko sinä taas alat puhua siitä!" valitti Munan. "Olenhan minä sanonut
+monta kertaa, että olisin jättänyt sinut rauhaan, jos sinä olisit ollut
+ihmisten tavalla ja pyytänyt minua säästämään itseäsi, mutta sinä
+hyppäsit silmilleni kuin villikissa kun minä tuskin olin ehtinyt astua
+ovesta sisään --"
+
+Ulf Haldorinpoika nauroi hiljaa itsekseen.
+
+"Ja minä olen aina kohdellut sinua hyvin sen jälkeen", sanoi Munan.
+"Sinä sait kaiken, mitä viitsit pyytää -- ja lapsillamme on paremmat
+ja turvallisemmat päivät kuin Kristiinan poikaraukoilla -- Jumala
+varjelkoon niitä raukkoja, kyllä Erlend on pannut heidät päiville!
+Tarkoitan, että pitäisihän sen merkitä enemmän äidin sydämelle kuin
+vaimon nimen ja arvon -- ja tiedäthän sinä minun usein pahoitelleen,
+ettet sinä ollut sellaisesta suvusta, että minä olisin voinut ottaa
+sinut lailliseksi vaimokseni -- en ole pitänyt kenestäkään naisesta
+niin paljon kuin sinusta -- vaikka sinä et ollut liian usein lempeä
+ja hellä minua kohtaan -- ja vaikka sitten sain sellaisen vaimon kuin
+sain, kiitos Luojan. Olen rakennuttanut alttarin Katrin ja minun
+muistoksi kirkkoomme, Kristiina -- ja olen joka päivä kiittänyt Jumalaa
+ja Pyhää Neitsyttä aviokumppalistani, jota parempaa ei ole ollut
+yhdelläkään miehellä." Hän nyyhkäisi ja alkoi itkeä tuhrustella.
+
+Vähän ajan kuluttua sanoi Ulf Haldorinpoika, että nyt heidän täytyi
+lähteä. He eivät vaihtaneet sanaakaan kotimatkalla. Mutta tuvan oven
+ulkopuolella ojensi Kristiina kätensä Ulfille ja sanoi:
+
+"Ulf -- sukulaiseni ja ystäväni!"
+
+"Jos siitä olisi asialle apua", sanoi Ulf hiljaa, "niin menisin
+mielelläni hirteen Erlendin puolesta -- hänen ja sinun tähtesi."
+
+       *       *       *       *       *
+
+Illalla vähän ennen maatapanoaikaa istui Kristiina Simonin kanssa
+kahden kesken tuvassa. Yhtäkkiä hän alkoi kertoa, missä oli ollut
+aikaisemmin päivällä. Hän kertoi, mistä siellä oli keskusteltu.
+
+Simon istui rahilla vähän matkan päässä. Etukumarassa, käsivarret
+reisiä pitkin kädet alas riippuen hän siinä istui katsellen Kristiinaa,
+kummallinen, tutkiva ilme pienissä, terävissä silmissään. Hän ei
+lausunut sanaakaan, eikä hänen isoissa, jykevissä kasvoissaan
+liikahtanut ainoakaan lihas.
+
+Silloin Kristiina sanoi kertoneensa koko asian isälleen.
+
+Simon istui edelleen liikahtamatta. Mutta tuokion kuluttua hän sanoi
+levollisesti:
+
+"Ainoa, mitä minä olen pyytänyt sinulta koko sinä aikana, jolloin me
+olemme tunteneet toisemme -- on, ellen muista väärin -- että sinä --
+ettet sinä -- etkö olisi voinut vaieta säästääksesi Lauritsaa --?"
+
+Koko Kristiinan ruumis tärisi:
+
+"Kyllä. Mutta --. Oi Erlend, Erlend, Erlend --!"
+
+Toisen hurja parahdus sai Simonin syöksymään pystyyn -- Kristiina oli
+viskautunut etukumaraan ja huojutti nyt ruumistaan edestakaisin pää
+käsien varassa huudellen lakkaamatta Erlendin nimeä. Vavahtelevat,
+tuskaiset nyyhkytykset tunkeutuivat ikään kuin väkisin esiin ja
+pulppusivat purskahdellen ulos.
+
+"Kristiina -- Jeesuksen nimessä!"
+
+Simonin tarttuessa häntä olkavarteen ja koettaessa hillitä häntä
+heittäytyi Kristiina koko ruumiinsa painolla Simonia vastaan ja tarttui
+hänen kaulaansa, huudellen yhä itkien miehensä nimeä.
+
+"Kristiina -- hillitse itsesi --" Simon puristi häntä sylissään ja
+huomasi, ettei toinen tajunnut sitä, vaan itki niin, ettei pysynyt
+pystyssä tukematta. Silloin Simon nosti hänet koholle -- likisti hänet
+silmänräpäykseksi itseään vasten, kantoi hänet sitten pois ja laski
+hänet vuoteelle.
+
+"Hillitse itsesi", pyysi hän jälleen tuskaisesti ja miltei uhaten
+ja otti Kristiinaa kiinni päästä; silloin Kristiina tarttui hänen
+ranteisiinsa ja käsivarsiinsa tarrautuen häneen:
+
+"Simon -- Simon -- hänet täytyy pelastaa --"
+
+"Minä teen mitä voin, Kristiina -- nyt sinun täytyy hillitä itsesi!"
+Simon kääntyi äkkiä pois, meni ovelle ja katosi ulos. Sitten hän huusi
+niin että pihamaa raikui palvelusneitoa, jonka Kristiina oli palkannut
+itselleen Oslossa. Tämä tuli juoksujalkaa paikalle, ja Simon käski
+hänen mennä talon rouvan luo. Mutta neito tuli samassa takaisin; rouva
+tahtoi olla yksin, kertoi hän kauhuissaan Simonille, joka seisoi
+äskeisellä paikalla.
+
+Simon nyökäytti päätään ja meni tallin puolelle, jonne hän jäi siihen
+asti kunnes Gunnar, hänen oma palvelijansa, ja Ulf Haldorinpoika
+tulivat sinne antamaan hevosille ilta-apetta. Simon rupesi puheisiin
+näiden kanssa ja lähti sitten Ulfin seurassa takaisin tupaan.
+
+Kristiina ei nähnyt paljon lankoaan seuraavana päivänä. Mutta
+puolenpäivän jälkeen, hänen istuessaan ompelemassa vaatekappaletta,
+jonka hän aikoi viedä miehelleen, tuli Simon juosten sisään, ei sanonut
+sanaakaan eikä katsonut häneen, vaan paukautti auki matka-arkkunsa
+kannen, täytti hopeapikarin viinillä ja juoksi samaa tietä ulos.
+Kristiina nousi paikaltaan ja syöksyi perästä. Oven takana seisoi
+vieras mies hevostaan pidellen -- Simon veti kultasormuksen sormestaan,
+pudotti sen pikariin ja joi tulijan maljan.
+
+Kristiina arvasi mistä oli kysymys ja huudahti iloisesti:
+
+"Sinä olet saanut pojan, Simon."
+
+"Niin olen." Simon läimäytti tulijaa olalle, kun tämä pisti kiittäen
+pikarin ja sormuksen vyöhönsä. Sitten otti Simon vaimonsa sisarta
+vyötäisistä ja pyöräytti hänet ympäri. Hän oli niin iloisen näköinen,
+että Kristiinan täytyi laskea kätensä hänen olkapäilleen -- ja silloin
+Simon suudella muiskautti häntä keskelle suuta ja nauroi ääneen.
+
+"No nyt jää Darre-suku sinun jälkeesi Formoon, Simon", sanoi Kristiina
+iloisesti.
+
+"Niin jää -- jos se on Jumalan tahto. -- Tänä iltana minä menen
+yksin", sanoi hän sitten, kun Kristiina kysyi, menisivätkö he yhdessä
+iltarukoukseen.
+
+Illalla sanoi Simon Kristiinalle kuulleensa Erling Vidkuninpojan olevan
+kartanossaan Akerissa Tunsbergin luona. Ja aamupäivällä oli Simon
+varannut itselleen paikan laivalla, joka meni vuonoa alas -- hän aikoi
+puhua herra Erlingin kanssa Erlendin asiasta.
+
+Kristiina ei sanonut tuohon paljoa. He olivat joskus ennenkin arvelleet
+ohimennen, mahtaisiko herra Erling tuntea Erlendin hankkeita vai ei.
+Simon sanoi nyt tahtovansa kysyä Erling Vidkuninpojan mieltä siitä,
+oliko Kristiinan viisasta lähteä Simonin saattamana Ruotsiin Lauritsan
+mahtavien sukulaisten luo pyytämään näiden neuvoa ja sukulaisapua.
+
+Silloin sanoi Kristiina:
+
+"Mutta kun sinä nyt olet saanut kuulla suuren uutisen kotoasi, lanko,
+on minusta luonnollista, että siirrät Akerin-matkasi ja menet ensin
+Ringheimiin katsomaan Ramborgia ja poikaa."
+
+Simonin täytyi kääntyä pois, niin liikuttuneeksi hän tuli. Hän
+oli tahtonut tietää mahtaisiko Kristiina osoittaa ymmärtävänsä,
+että hän kaipasi poikaansa näkemään. Mutta voitettuaan hiukan
+mielenliikutuksensa hän sanoi nöyrällä äänellä:
+
+"Olen ajatellut, Kristiina -- että ehkäpä Jumala on suova pojalleni
+paremman voinnin, jos minä jaksan pysyä kärsivällisenä ja tyytyä
+olemaan näkemättä häntä siihen asti kunnes olen saanut autetuksi
+Erlendiä ja sinua."
+
+Seuraavana päivänä hän lähti kaupungille ostamaan kalliita ja
+arvokkkaita lahjoja vaimolleen ja pojalle sekä niille naisille, jotka
+olivat olleet Ramborgin luona hänen saadessaan lapsen. Kristiina otti
+esille kauniin hopealusikan, jonka hän oli saanut perinnöksi äidiltään;
+sen hän nyt antoi Andres Simoninpojalle, mutta sisarelleen hän lähetti
+raskaat, kullatut hopeavitjat, jotka hän kerran lapsena oli saanut
+Lauritsalta pyhäinjäännösristin kera. Ristiin hän kiinnitti Erlendin
+morsiuslahjaketjun. Seuraavana päivänä keskipäivän aikaan purjehti
+Simon pois.
+
+Illalla laski alus erään saaren suojaan vuonolle. Simon jäi alukselle,
+makasi nahkasäkissä, jonka päälle oli levitetty sarkahuopia, katsellen
+tähtitaivasta, jonka sikermät näyttivät heiluvan ylös ja alas veneen
+kääntelehtiessä uneliaasti liukuvilla aalloilla. Vesi läiskähteli
+ja jääkappaleet kolisivat ja jyskivät aluksen sivuja vasten. Tuntui
+melkein hyvältä kylmän hiipiessä yhä syvemmälle ja syvemmälle
+ruumiiseen. Se rauhoitti niin suloisesti.
+
+Hän tiesi, että nyt oli pahin voitettu. Kun hänellä oli poika. Eipä
+siksi, että hän olisi luullut voivansa kiintyä poikaan enemmän kuin
+tyttäriinsä. Mutta tämä oli sittenkin toista. Sillä vaikka hänen
+pikku tyttönsä olivat usein tehneet hänet niin iloiseksi tullessaan
+isänsä luokse leikkeineen ja nauruineen ja sanomisineen, vaikka tuntui
+niin hyvältä pidellä heitä sylissään ja tuntea pehmeät lapsenhiukset
+leukansa alla -- ei mies sittenkään tuntenut jatkavansa isiensä
+riviä, jos hänen talonsa ja tavarainsa ja aikaansaannostensa oli
+siirryttävä tyttären kautta vieraaseen sukuun. Mutta nyt, kun hän
+uskalsi toivoa, että Jumala sallisi tuon pienen pojan kasvaa mieheksi
+asti, oli Formossa poika seuraava isää polvesta toiseen -- ensin
+Andres Gudmundinpoika, sitten Simon Andreksenpoika, sen jälkeen Andres
+Simoninpoika -- ja oli aivan kuin itsestään selvää, että hänen tuli
+olla esikuvana pojalleen samoin kuin isä oli ollut hänelle rehellisen
+miehen esikuvana, jonka salaisimmat ajatukset olivat yhtä selvät kuin
+hänen julkinen elämänsä.
+
+-- Välistä oli tuntunut siltä kuin hän ei mitenkään jaksaisi kestää
+kauempaa. Jos hän olisi nähnyt yhdenkin todistuksen siitä, että
+Kristiina ymmärsi. Mutta tämä oli häntä kohtaan kuin sisar -- hänen
+parhaastaan huolehtiva, hyvä, hellä ja lempeä --. Ja kuka sen tiesi
+miten kauan tätä oli jatkuva -- että heidän pitäisi elää samassa
+talossa tällä tapaa. Eikö Kristiina milloinkaan ajatellut, ettei Simon
+voinut unohtaa --; vaikka hän oli naimisissa Kristiinan sisaren kanssa,
+ei hän voinut kokonaan unohtaa, että he kaksi olivat kerran olleet
+aiotut elämään avioparina --.
+
+Mutta nyt hänellä oli poika. Hän oli aina hävennyt liittää rukouksiinsa
+mitään omasta puolestaan, mitään kiitosta tai pyyntöä. Mutta Kristus
+ja Neitsyt Maaria tiesivät, mitä hän oli tarkoittanut sanoessaan
+kahteen kertaan Paternosterit ja Avet viime päivinä. Ja sitä hän aikoi
+jatkaa niin kauan kuin oli kotoa poissa. Ja osoittaa myös muulla tapaa
+kiitollisuuttaan arvonsa mukaisesti ja kitsastelematta. Ehkä siitä
+koituisi apua jo tällä retkelläkin.
+
+Oikeastaan hän ei toivonut matkastaan liikoja. Erling-herran ja
+kuninkaan välit olivat kylmenneet kokonaan. Sillä vaikka entinen
+valtakunnanhoitaja olisi ollut kuinka mahtava ja rikas ja uljas,
+vaikka hänen ei tarvinnut pelätä nuorta kuningasta, joka oli paljon
+vaikeammassa asemassa kuin Norjan rikkain ja korkeasukuisin mies
+-- ei ollut kuitenkaan luultavaa, että hän ryhtyisi suututtamaan
+Maunu-kuningasta entistä enemmän puolustamalla Erlend Nikulauksenpoikaa
+ja langettamalla itseensä epäluulon, että hän oli tuntenut Erlendin
+kavallushankkeet. Vaikka hän olisi ollut osallinen niihin, vaikka
+hän olisi ollut koko asian takana, valmiina tarttumaan ohjiin ja
+astumaan johtoon samalla hetkellä kun maassa jälleen oli alaikäinen
+kuningas -- ei hänen tarvinnut katsoa itseään velvolliseksi uskaltamaan
+mitään sen miehen puolesta, joka oli saanut koko aikeen raukeamaan
+häpeällisen lemmenseikkailun vuoksi. Hän oli itsekin unohtaa asian
+ollessaan Erlendin ja Kristiinan seurassa -- sillä nuo kaksi näyttivät
+tuskin muistavan sitä enää. Mutta olihan asia niin, että Erlend oli
+itse aiheuttanut sen, ettei koko hankkeesta koitunut muuta kuin
+onnettomuutta hänelle itselleen ja niille kelpo miehille, jotka olivat
+joutuneet ilmi hänen typerän kevytmielisyytensä takia.
+
+Täytyi kuitenkin koetella kaikkia keinoja Kristiinan ja hänen miehensä
+auttamiseksi. Ja nyt hän alkoi toivoa; ehkä Jumala ja Neitsyt Maaria
+tai joku niistä pyhimyksistä, joille hänen oli tapana osoittaa
+kunnioitusta uhreilla ja almujen jaolla, oli auttava häntä.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Hän tuli Akeriin myöhänlaiseen seuraavana iltana. Taloudenhoitaja
+otti hänet vastaan, lähetti miehiä viemään hänen hevosiaan talliin ja
+hänen palvelijaansa miestentupaan, mutta itse hän lähti yliskerroksen,
+jossa ritari istui juomassa. Heti sen jälkeen tuli Erling-herra itse
+parvensolaan ja jäi siihen odottamaan, kunnes Simon oli noussut
+portaita ylös; silloin hän lausui vieraan tervetulleeksi säädykkäin
+elein ja vei hänet ylistupaan, jossa istui Stig Haakoninpoika,
+Mandvikin herra, ja aivan nuori mies, Erlingin ainoa poika Bjarne
+Erlinginpoika.
+
+Häntä kestittiin hyvin, palvelijat riisuivat hänen päällysvaatteensa
+ja kantoivat sisään ruokaa ja juomaa. Mutta hän aavisti miesten --
+ainakin herra Erlingin ja Stigin -- arvaavan, minkä vuoksi hän oli
+tullut, ja tunsi näiden pysyvän loitolla. Ja kun Stig sitten alkoi
+puhua siitä, että Simon oli näillä mailla harvinainen vieras joka ei
+ollut kuluttanut lankojensa kynnyksiä pitkään aikaan -- lieneekö hän
+ollut Dyfriä etelämpänä Halfridin kuoleman jälkeen -- vastasi Simon,
+ettei hän ollut käynyt ennen siellä kuin tänä talvena. Mutta nyt
+hän oli ollut Oslossa jonkun kuukauden vaimonsa sisaren, Kristiina
+Lauritsantyttären kanssa, joka oli naimisissa Erlend Nikulauksenpojan
+kanssa.
+
+Siihen toiset eivät sanoneet mitään. Vähän ajan kuluttua kysyi herra
+Erling kohteliaasti Kristiinan ja Simonin vaimon ja sisarien vointia,
+ja Simon tiedusti puolestaan Elin-rouvan ja Erlingin tyttärien vointia,
+Stigin terveyttä ja Mandvikin ja naapureiden kuulumisia.
+
+Stig Haakoninpoika oli lihavanpuoleinen, tummatukkainen mies,
+joitakin vuosia Simonia vanhempi; hän oli Halfrid Erlingintyttären
+velipuolen herra Haakon Torenpojan poika ja Erling Vidkuninpojan
+rouvan Elin Torentyttären veljenpoika. Hän oli menettänyt Skiduläänin
+lääninherran toimen ja Tunsbergin linnan päällikkyyden kaksi talvea
+sitten jouduttuaan kuninkaan vihoihin, mutta eli muuten hyvissä oloissa
+Mandvikissa; hän oli lapseton leskimies. Simon tunsi hänet hyvin ja
+oli ollut hyvissä väleissä hänen samoin kuin kaikkien ensimmäisen
+vaimonsa sukulaisten kanssa -- joskaan tuo ystävyys ei ollut ollut
+kovin lämmin. Hän tiesi mainiosti, mitä he kaikki olivat ajatelleet
+Halfridin toisista naimisista -- että Andres Gudmundinpojan nuorempi
+poika oli tosin varakas ja hyvää sukua, mutta että hän ei ollut Halfrid
+Erlingintyttären vertainen, ja sitä paitsi hän oli kymmenen vuotta tätä
+nuorempi; he eivät voineet ymmärtää miksi Halfrid oli kiintynyt tähän
+nuoreen mieheen, mutta heidän täytyi antaa hänen tehdä tahtonsa mukaan
+-- koska hän oli kärsinyt sanomattomasti ensimmäisen miehensä aikana.
+
+Erling Vidkuninpojan oli Simon tavannut vain pari kertaa tätä ennen ja
+silloinkin Elin-rouvan seurassa, jolloin hänestä ei lähtenyt mitään
+ääntä; kukaan ei päässyt sanomaan muuta kuin kyllä, kyllä, silloin kun
+Elin-rouva oli tuvassa. Erling-herra oli huomattavasti vanhentunut
+siitä ajasta asti -- hän oli lihonut hiukan, mutta oli yhä ryhdikäs ja
+sulavaliikkeinen, ja hopeanharmaa ja välkkyvä tukka, joka ennen oli
+ollut haljakan kellervänpunainen, kaunisti häntä.
+
+Nuorta Bjarne Erlinginpoikaa ei Simon ollut nähnyt tätä ennen. Hän oli
+viettänyt kasvinvuotensa lähellä Bergeniä erään hengellisen herran,
+Erlingin ystävän luona -- suvun kesken sanottiin sen tapahtuneen
+siksi, ettei isä tahtonut pitää häntä Giskessä naisväkensä lörpötystä
+kuulemassa. Erling ei ollut siellä itsekään enempää kuin tarve vaati,
+ja matkoille hän ei uskaltanut viedä poikaa mukaan, sillä Bjarnella oli
+ollut hyvin heikko terveys poikavuosina ja Erling oli jo kadottanut
+kaksi poikaa näiden pienenä ollessa.
+
+Poika oli hyvin kaunis istuessaan siinä kynttilän valoa vasten,
+kasvojen näkyessä sivulta. Musta, tiheä, kihara tukka lainehti otsalla,
+suuret silmät näyttivät mustilta, nenä oli iso ja kauniisti kaartuva,
+suu luja, täyteläinen ja muodokas, ja leuka kauniisti pyöreä.
+
+Sitä paitsi hän oli pitkä, leveähartiainen ja solakka. Mutta kun
+Simon kävi istumaan pöytään ruvetakseen syömään ja pöytäpalvelija
+siirsi kynttilän toiseen paikkaan, näki hän, että Bjarnen kaula oli
+kokonaan rauhasarpien peittämä -- ihottuma kulki molempien korvien
+juuresta leuan alle, kaula oli täynnä kuolleita kiiltävänvalkoisia
+läikkiä, sinipunaisia juomuja ja paisuneita muhkuja. Ja hänellä oli
+sellainen tapa, että hän koko ajan nyki pyöreän, nahkareunuksisen
+samettikauluksensa huppua, joka hänellä oli huoneessakin ollessaan
+yllään vedettynä puoliväliin päätä yli korvien. Vähän ajan kuluttua
+hänelle kai tuli kuuma, jolloin hän veti sen alas, mutta sitten hän
+taas työnsi sen ylös -- eikä näyttänyt huomaavan koko hommaansa.
+Simoninkin käsiä alkoi lopulta hypittää tuo meno -- vaikka hän koetti
+olla katsomatta sinne päin.
+
+Herra Erling käänsi tuskin silmiään pojastaan -- mutta hän ei myöskään
+näkynyt itse tietävän, että hän näin herkeämättä tuijotti tähän.
+Erling Vidkuninpojan kasvot eivät olleet liikkuvaa lajia, eikä hänen
+haaleansinisissä silmissään ollut sanottavasti ilmettä -- mutta tuon
+hiukan epämääräisen ja vetisen katseen pohjalle näytti kätkeytyvän
+loputtomien vuosien huoli, ajatukset ja rakkaus.
+
+Nuo kolme miestä puhelivat nyt keskenään arvokkaasti ja verkalleen
+Simonin syödessä, ja nuorin näpli vähän väliä kaulustaan. Sitten kaikki
+neljä ryhtyivät juomaan kiirettä pitämättä, kunnes Erling-herra kysyi,
+eikö Simonia väsyttänyt matka, minkä jälkeen Stig pyysi saada tarjota
+hänelle vaatimattoman makuusijan vieressään. Simon iloitsi siitä, että
+sai siirtää asiansa tuonnemmaksi. Ensimmäinen Akerissa vietetty ilta
+oli masentanut hänen mieltään.
+
+Kun hän esitti asiansa seuraavana päivänä, vastasi herra Erling
+jokseenkin niin kuin Simon oli arvannut. Hän sanoi, ettei
+Maunu-kuningas ollut koskaan halukkaasti kuunnellut hänen neuvojaan,
+mutta siitä hetkestä asti, jolloin kuningas ylimalkaan alkoi olla
+selvillä omasta tahdostaan, näytti hän tietävän, ettei Erling
+Vidkuninpojalla olisi oleva mitään sanomista valtakunnan asioissa
+sitten kun hän itse kerran joutuisi täyteen ikään. Ja kun hänen ja
+hänen ystäviensä sekä toisaalta kuninkaan välinen asia oli sovittu, ei
+hän ollut tahtonut tietää mitään kuninkaasta ja tämän kannattajista.
+Jos hän ryhtyisi puoltamaan Erlendin asiaa Maunu-kuninkaalle, ei siitä
+koituisi hyötyä Erlendille. Hän tiesi kyllä monen tässä maassa luulevan
+hänen olleen jollakin tapaa osallisena Erlendin hankkeisiin -- mutta
+uskoipa Simon mitä tahansa, hän saattoi sanoa totuudenmukaisesti, ettei
+hänellä enemmän kuin hänen ystävillänsäkään ollut ollut aavistusta koko
+aikeista. Jos tämä asia olisi paljastunut toisella tapaa taikka jos nuo
+seikkailunhaluiset nuoret hurjimukset olisivat ehtineet panna alulle
+uhkarohkeat aikeensa ja sitten epäonnistuneet, olisi hän astunut esiin
+ja ruvennut välittäjäksi. Mutta asian nykyisellään ollessa ei hänen
+mielestään voitu vaatia, että hän astuisi esiin vahvistamaan ihmisten
+epäluuloa siitä, että hän oli pelannut kaksinaamaista peliä. Mutta hän
+neuvoi Simonia kääntymään Haftorinpoikain puoleen. He olivat kuninkaan
+serkkuja, ja silloin kun he eivät olleet suoranaisella sotajalalla
+tätä vastaan, ylläpitivät he jonkinlaista ystävyyttä. Ja mikäli Erling
+saattoi ymmärtää, olivat ne miehet, joista Erlend saattoi hyötyä,
+haettavat Haftorinpoikain piiristä -- ja muiden nuorempien valtaherrain
+joukosta.
+
+Kuninkaan häät oli päätetty viettää tässä maassa kesällä. Silloin
+saattoi Maunu-herra osoittaa armoa ja lempeyttä. Ja kuninkaan äiti
+ja Isabel-rouva saapuisivat kai myös juhlille. Simonin äiti oli
+ollut Isabel-rouvan kamarineito nuorena ollessaan, ehkä Simon voisi
+kääntyä Isabel-rouvan puoleen tai Erlendin vaimo polvistua kuninkaan
+morsiamen ja rouva Ingebjørg Haakonintyttären eteen ja anoa näiden
+suopeutta asialleen. Olkoon se viimeinen keino -- niin päätti Simon,
+että Kristiinan olisi polvistuttava Ingebjørg-rouvan eteen. Jos
+herttuatar olisi ymmärtänyt kunnian vaatimukset, hän jo aikaa sitten
+olisi astunut esiin vapauttamaan Erlendiä vaikeuksista. Mutta Simonin
+mainitessa tätä kerran Erlendille oli tämä vain nauranut ja sanonut,
+että Ingebjørg-rouvalla oli aina yllin kyllin huolta ja hankaluuksia
+itsellään ja että hän nyt arvatenkin oli suutuksissaan siitä, ettei
+hänen rakkain lapsensa näyttänyt voivan milloinkaan saavuttaa kuninkaan
+nimeä.
+
+
+
+
+VII
+
+
+Vasta keväällä lähti Simon Andreksenpoika pohjoiseen hakeakseen
+vaimonsa ja pikkupoikansa Totemista ja saattaakseen heidät Formoon. Hän
+aikoi jäädä kotiin joksikin aikaa hoitamaan omia asioitaan.
+
+Kristiina ei tahtonut lähteä Oslosta. Eikä hän uskaltanut heittäytyä
+kalvavan ikävänsä valtaan, joka vaati häntä katsomaan kolmea poikaansa
+laaksossa. Jos mieli kestää nykyistä elämää päivästä toiseen, ei saanut
+muistella lapsia. Hän kesti, hän näytti rauhalliselta ja rohkealta,
+hän puhui vieraiden ihmisten kanssa ja kuunteli heidän neuvojaan ja
+lohdutustaan -- mutta ainoastaan kiinnittämällä kaikki ajatuksensa
+Erlendiin, vain Erlendiin! Niinä harvoina hetkinä, jolloin hän ei
+kahlehtinut ajatustaan tahdon kouriin, vilahteli hänen mielessään
+kotoisia ajatuksia ja kuvia: hän näki Ivarin seisovan Formon puuvajassa
+Simonin kanssa ja odottavan jännittyneenä minkä puun tädin mies
+valitsisi hänelle kaaripuuksi koeteltuaan ja taivuteltuaan käsissään
+monia. Sitten hän muisti Gauten vaaleat lapsenkasvot tämän ponnistaessa
+miehekkään päättävästi eteenpäin lumipyryssä harmaana talvipäivänä
+tunturilla -- hänen suksensa oli luistanut alas ja hän oli liukunut
+takaperin kappaleen matkaa ja joutunut keskelle kinosta -- muisti miten
+tuo väsynyt avuton lapsiparka oli ollut vähällä purskahtaa itkuun.
+Ajatukset siirtyivät sitten kahteen pienimpään: Munan osasi kai jo
+kävellä ja puhua -- mahtoikohan hän olla yhtä sievä kuin toiset siinä
+iässä Lauritsa oli kai jo unohtanut äitinsä. Ja entäs kaksi vanhinta
+Tautrassa. Oi Naakkve, Naakkve, hänen esikoisensa --! Minkähän verran
+nuo kaksi suurinta saattoivat ymmärtää ja ajatella, ja mitähän Naakkve
+mahtoi ajatella lapsellisuudessaan siitä, ettei elämä nyt ollutkaan
+kääntyvä sellaiseksi kuin hänen äitinsä ja hän itse ja kaikki ihmiset
+olivat luulleet.
+
+Sira Eiliv oli lähettänyt hänelle kirjeen, ja Kristiina oli ilmoittanut
+Erlendille mitä siinä kerrottiin heidän pojistaan. Muulloin he eivät
+milloinkaan puhuneet lapsistaan. He eivät puhuneet enää menneisyydestä
+eivätkä tulevaisuudesta. Kristiina toi hänelle jonkin vaatekappaleen
+tai vähän ruokaa, Erlend kysyi miten Kristiina oli voinut viime
+tapaamisen jälkeen, he istuivat käsi kädessä sängyn laidalla. Ja jos
+he sitten jäivät hetkeksi kahden tuohon pieneen, kylmään, likaiseen,
+haisevaan komeroon, niin he painautuivat toisiinsa äänettömästi,
+palavasti syleillen, kuullen kuin toisesta maailmasta Kristiinan
+palvelusneidon äänen tämän nauraessa linnansotureiden kanssa ulkona
+portaissa.
+
+Joutihan hän myöhemmin -- sitten kun Erlend joko oli otettu häneltä
+pois tai annettu hänelle takaisin -- ajatella lapsilaumaa ja sen
+muuttuneita oloja -- kaikkea sitä, mikä ei koskenut Erlendiä; nyt
+hänellä oli vain miehensä. Hän ei voinut kadottaa tuntiakaan ajasta,
+jonka he saivat olla yhdessä, eikä hän rohjennut ajatella hetkeä,
+jolloin oli näkevä jälleen neljä pohjoisessa olevaa lastansa -- ja
+niin hän oli suostunut siihen, että Simon Andreksenpoika lähtisi yksin
+Trondheimiin ja hoitaisi yhdessä Arne Gjavvaldinpojan kanssa hänen
+asioitaan pesän selvityksessä. Paljoa ei Maunu-kuningas ollut hyötyvä
+Erlendin omaisuudesta -- Erlendillä oli paljon enemmän velkoja kuin
+Kristiina oli osannut aavistaa; Erlend oli lähettänyt omia rahojaan
+Tanskaan ja Skotlantiin ja Englantiin ja sanoi olkaansa kohauttaen,
+ettei hän odottanut niistä rahoista korvausta.
+
+Erlendin asia oli melkein entisellä kannalla, kun Simon Andreksenpoika
+palasi Osloon syksyllä ristinmessun aikaan. Mutta hän kauhistui
+nähdessään, miten rasittuneen näköiset he kumpikin olivat, niin
+Kristiina kuin lanko, ja hänen sydäntään puristi oudosti, kun hän
+huomasi heillä olevan vielä sen verran itsehillintää jäljellä, että
+ymmärsivät kiittää häntä siitä, että hän oli tullut Osloon sellaiseen
+vuodenaikaan, jolloin häntä olisi parhaiten tarvittu kotona.
+Mutta näihin aikoihin alkoivat ihmiset vaeltaa Tunsbergiin, jossa
+Maunu-kuningas odotti morsiantaan.
+
+Kuukauden keskivaiheilla Simon sai hankituksi itselleen laivakyydin
+sinne -- parin kauppiaan mukana, jotka aikoivat purjehtia kahdeksan
+päivän perästä. Silloin ilmestyi kaupunkiin eräänä aamuna vieras mies,
+joka pyysi Simon Andreksenpoikaa menemään viipymättä Halvardinkirkkoon
+-- Olav Kyrning odotti häntä siellä.
+
+Sijaispäällikkö oli kovasti kuohuksissa. Hän asui linjassa
+henkivartiopäällikön ollessa Tunsbergissä. Edellisenä iltana oli
+linnaan tullut parvi herroja, joilla oli ollut Maunu-kuninkaan
+sinetillä varustettu kirje ja jotka olivat sanoneet tulleensa tutkimaan
+Erlend Nikulauksenpojan asiaa; hän oli antanut viedä Erlendin heidän
+eteensä. Kolme heistä oli vierasmaalaista, luultavasti ranskalaista
+-- Olav ei ollut ymmärtänyt heidän kieltään, mutta henkivartion pappi
+oli puhunut heidän kanssansa latinaa aamulla -- he sanoivat itseään
+sen neidon sukulaisiksi, josta oli tuleva meidän kuningattaremme --
+alku oli lupaava! Nämä olivat kuulustelleet Erlendiä ankarasti -- ja
+heillä oli ollut mukanaan jokin tikapuiden kaltainen koje ja miehiä
+sitä käyttelemässä. Tänään hän oli kieltänyt viemästä Erlendiä ulos ja
+asettanut vahvat vartijat ovelle -- hän uskalsi ottaa sen vastuulleen,
+sillä moinen oli vastoin lakia, teko, jollaista ei ollut tapahtunut
+Norjassa koskaan!
+
+Simon lainasi hevosen papeilta ja ratsasti Olavin kanssa Akersnesiin.
+
+Olav Kyrning katsoi hiukan huolissaan toisen tuimia kasvoja,
+joilla vähän väliä syöksähti veri. Simon liikahteli rajusti, aivan
+tietämättään -- vieras hevonen tempoili, tanssi ja nousi takajaloilleen
+koettaen ravistaa selästään tätä ratsastajaa.
+
+"Huomaan, että olette vihainen, Simon", sanoi Olav Kyrning.
+
+Simon ei tiennyt oikein itsekään mikä häntä eniten suututti. Hän oli
+niin kiihdyksissä, että hänen päätänsä huimasi. Sokea villi voima, joka
+pyrki esiin ja sai hänet raivostumaan äärimmilleen, oli eräänlainen
+häpeän tunne -- häpeä siitä että alastoman, aseettoman ja suojattoman
+norjalaisen miehen täytyi alistua vieraiden tutkittavaksi ja
+tunnusteltavaksi -- se oli kuin naisen raiskausta, se nostatti kuohuvan
+kostonhimon ja huusi verta. Ei, sellainen ei kuulu tämän maan tapoihin.
+Jos tahdotaan totuttaa Norjan aatelismiehet sietämään sellaista, niin
+ei hyvä peri! Se on varma.
+
+Hän oli sairas pelosta mitä tulisi näkemään. Pelko häpeän tunteen
+tähden, jonka hän oli tuottava toiselle miehelle nähdessään tämän
+sellaisessa tilassa, kuohutti hänen mieltään enemmän kuin mikään muu
+tunne Olav Kyrningin avatessa Erlendin vankikomeron oven.
+
+Erlend makasi pitkin pituuttaan lattialla, nurkasta toiseen; hän
+oli niin pitkä, että saattoi vain sillä tapaa oikaista itsensä
+suoraksi. Hänen alleen oli levitetty vähän olkia ja vaatteita paksun
+lian peittämälle lattialle, ja peittona oli hänen tummansininen
+turkisvaippansa, joka oli vedetty kaulaan asti, niin että kauluksen
+pehmeä harmaanruskea näädännahka sekoittui mustaan, takkuiseen,
+kiharaiseen partaan, joka oli kasvanut Erlendin vankeusaikana.
+
+Suu näytti valkoiselta parran keskellä; hänen kasvonsa olivat
+lumivalkoiset. Nenän korkea, suora kolmikulma kohosi luonnottoman
+korkealle sisäänvajonneilta poskilta, harmaansekainen tukka laskeutui
+hiestyneinä, erillisinä tupsuina niskaan päin korkealta, kapealta
+otsalta, -- ja molemmissa ohimoissa oli suuri sinertävä merkki, aivan
+kuin jokin olisi painanut tai puristanut häntä siltä kohden.
+
+Hitaasti ja vaivalloisesti hän avasi suuret vedensiniset silmänsä
+koettaen hymyillä tuntiessaan tulijat; hänen äänensä kuului vieraalta
+ja epäselvältä, kun hän sanoi:
+
+"Käy istumaan, lanko --", liikauttaen päätään tyhjää sänkyä kohti. "On
+tässä opittu uutta viime tapaamisesta --"
+
+Olav Kyrning kumartui Erlendin yli ja kysyi, halusiko hän jotakin.
+Kun hän ei saanut vastausta -- Erlend ei varmaankaan jaksanut sanoa
+mitään -- veti hän vaipan syrjään. Erlendillä oli yllään ainoastaan
+aivinahousut ja paidanrähjä -- noiden turvonneiden ja pahoinpideltyjen
+jäsenten näkeminen kiihdytti ja järkytti Simonia kuin rietas kauhu.
+Hän tuumi, mahtoiko Erlendistä itsestään tuntua samalta -- Erlendin
+kasvoille levisi punastus, kun Olav pyyhki vesivatiin kastamallaan
+rievulla hänen käsivarsiaan ja jalkojaan. Ja kun hän pani vaipan taas
+peitteeksi, nykäisi Erlend sen kohdalleen vartalon nytkähdyksellä ja
+veti sen leukaansa asti, niin että hän oli kokonaan peitossa.
+
+"Niin se on", sanoi Erlend, jonka ääni nyt oli enemmän entisen
+kaltainen ja jonka kalpeiden huulien hymy näkyi selvemmin, "ensi
+kerralla -- tulee pahempaa! Mutta minä en pelkää -- kenenkään ei
+tarvitse pelätä -- minusta ei ole lähtevä mitään -- tällä tavalla --"
+
+Simon tunsi, että Erlend puhui totta. Kidutuksella ei Erlend
+Nikulauksenpojalta saanut tietää mitään. Hän, Joka saattoi tehdä ja
+ilmaista vaikka mitä kiivaudessaan ja ajattelemattomuudessaan, ei
+ollut taipuva hiuskarvankaan vertaa väkivallan edessä. Ja Simon tunsi,
+että se häpeän ja loukkauksen tunne, joka järkytti häntä toisen miehen
+puolesta, oli tuskin tietoisena Erlendin tajunnassa -- hän oli täynnä
+itsepintaista iloa voituaan vastustaa pyöveleitään ja tyytyväinen
+osoittamastaan lujuudesta. Hän, joka oli aina kutistunut niin surkean
+pieneksi kohdatessaan voimakkaan tahdon, hän, joka itse oli voinut olla
+julma hetken puuskapäisyydessä, kavahti vastarintaan vainutessaan tuon
+julmuuden takana vastustajan, joka oli häntä itseään heikompi.
+
+Mutta Simon vastasi hammasta purren:
+
+"Ensi kertaa -- ei tule! Vai mitä sanotte te, Olav --?"
+
+Olav ravisti päätään, mutta Erlend sanoi, ja hänen äänessään tuntui
+entinen ilkamoiva, repäisevä sävy, kun hän vastasi:
+
+"Jospa minä -- voisin uskoa siihen -- yhtä varmasti kuin te! Mutta
+nuo miehet tulevat tuskin -- tyytymään tähän --." Sitten hän huomasi
+värähtelyt Simonin jäntevillä, leveillä kasvoilla ja sanoi: "Ei, Simon
+-- hyvä lanko!" Erlend aikoi kohota kyynärpäilleen, mutta vaipui
+tuskasta ähkäisten takaisin ja meni tajuttomaksi.
+
+Olav ja Simon koettivat kömpelösti saada häntä heräämään. Kun
+tainnostila oli ohi, makasi Erlend vähän aikaa silmät levällään, sitten
+hän alkoi puhua hyvin vakavasti:
+
+"Ettekö te ymmärrä -- että Maunun -- on tärkeä saada tietää -- mihin
+miehiin hän ei voi luottaa -- silloin kun nämä eivät ole hänen
+silmiensä edessä. Täällä on ollut -- niin paljon levottomuutta ja
+tyytymättömyyttä --
+
+"Älköön luulkokaan tämän tällaisen hillitsevän tyytymättömyyttä", sanoi
+Olav Kyrning uhkaavasti. Silloin sanoi Erlend hiljaa ja kirkkaalla
+äänellä:
+
+"Minä olen ajanut tätä asiaa sillä tavoin -- että harva välittää siitä
+-- miten minun on käyvä -- tiedän sen kyllä --"
+
+Toiset miehet punastuivat. Simon oli luullut, ettei Erlend ymmärtäisi
+sitä -- eikä heidän välillään ollut koskaan puhuttu Sunniva-rouvasta.
+Nyt hän puhkesi sanomaan:
+
+"Miten sinä saatoit -- olla niin -- järjettömän varomaton!"
+
+"En minä ymmärrä sitä itsekään -- nyt", sanoi Erlend vilpittömästi,
+"mutta -- tuhat tulimmaista! Saatoinko minä arvata, että hän osasi
+lukea! Hän tuntui -- niin oppimattomalta --"
+
+Hänen silmänsä menivät taas umpeen, ja hän oli pyörtyä uudelleen. Olav
+Kyrning mutisi, että hänen oli lähdettävä hakemaan jotakin, ja meni
+ulos. Simon kumartui Erlendin yli, joka jälleen oli raottanut silmiään:
+
+"Lanko -- oliko -- oliko Erling Vidkuninpoika osatoverisi?"
+
+Erlend pudisti hiljaa päätään ja sanoi hitaasti, hymyillen:
+
+"Ei ollut, kautta Jumalan. Ajattelimme -- että joko hän ei olisi kyllin
+rohkea yhtyäkseen meihin -- tai sitten hän tahtoisi määrätä kaikessa.
+Mutta älä kysy, Simon -- minä en tahdo sanoa mitään -- kenellekään --
+silloin tiedän, etten ilmaise mitään --"
+
+Yhtäkkiä kuiskasi Erlend vaimonsa nimen. Simon taivuttautui alas --
+hän luuli Erlendin pyytävän, että Kristiina tuotaisiin hänen luokseen.
+Mutta Erlend saneli nopeasti, kuin kuumeessa:
+
+"Hänelle ei saa kertoa mitään, Simon. Sanokaa, että kuninkaalta on
+tullut käsky, ettei ketään saa päästää minun lähettyvilleni. Viekää
+hänet Munanin luokse -- Skogheimiin -- kuuletko -- nuo ranskalaiset --
+tai mitä lienevätkään espanjalaisia kuninkaan uudet ystävät -- eivät
+tule tyytymään tähän! Viekää hänet pois kaupungista ennen kuin tieto
+leviää kuuluville! Lupaathan, Simon?"
+
+"Lupaan." Miten se oli tapahtuva, siitä hänellä ei ollut aavistusta.
+
+Erlend makasi vähän aikaa suljetuin silmin; sitten hän sanoi hymähtäen:
+
+"Ajattelin yöllä -- niitä päiviä, jolloin hän sai vanhimman poikamme
+-- hänellä ei varmaankaan ollut helpompi silloin -- päättäen hänen
+valitushuudoistaan. Jos hän on voinut kestää sen -- seitsemän kertaa --
+heidän lemmenriemumme tähden -- niin täytyyhän minun --"
+
+Simon oli vaiti. Vastahakoinen arkuus, jolla hän itse puhui elämän
+äärimmäisistä tuskan ja nautinnon salaisuuksista, ei näyttänyt olevan
+ollenkaan Erlendille ominaista. Tämä leikki pahimmilla ja parhaimmilla
+asioilla yhtä vaivattomasti kuin viaton nuorukainen, jonka toverit ovat
+vieneet mukanaan porttolaan juopuneena ja uteliaana --.
+
+Erlend heilautti kärsimättömästi päätään:
+
+"Nämä kärpäset -- ovat pahin vitsaus. Ne ovat itsestään isästä
+perkeleestä --"
+
+Simon otti lakkinsa, muksautteli sillä joka puolella kuhisevia
+sinisenmustia kärpäsparvia, niin että ne pörähtivät pilvenä ilmaan --
+ja tallasi raivoissaan jalallaan kuoliaiksi kaikki, jotka putosivat
+pökertyneinä maahan. Siitä ei ollut oleva suurtakaan hyötyä, sillä
+muurin aukko ammotti paljaana -- edellisenä talvena se oli ollut
+tukittuna puisella kehyksellä, jossa oli ollut kalvoruutu keskellä,
+mutta se oli tehnyt huoneen hyvin pimeäksi.
+
+Mutta hän hätkähti Olav Kyrningin palatessa juomapikaria kantavan papin
+kanssa. Pappi nosti Erlendin päätä ja tuki häntä niskasta sillä aikaa
+kun hän joi. Pikarista läikkyi juomaa hänen parralleen ja kaulalleen,
+ja hän antoi papin rauhallisesti ja kiusaantumatta pyyhkiä hänet
+kuivaksi perästäpäin.
+
+Simonista tuntui kuin hänen ruumistaan olisi poltettu, veri jyski ja
+tykytti kaulassa korvien alla, ja sydän löi oudosti ja epätasaisesti.
+Hän jäi vielä silmänräpäykseksi oven suuhun tuijottamaan tuohon
+pitkään, vaipan alla makaavaan hahmoon. Kuumelaineet nousivat ja
+laskivat Erlendin kasvoilla, ja hänen kiiltävät silmänsä olivat
+puoleksi suljetut, mutta hän hymyili langolle omituista lapsimaista
+hymyään.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kun Stig Haakoninpoika, Mandvikin herra ja hänen vieraansa, herra
+Erling Vidkuninpoika ja tämän poika Bjarne istuivat seuraavana päivänä
+aamuaterialla, he kuulivat hevosen kavion kopsetta pihalta. Samassa
+paiskattiin herratuvan ovi selkosen selälleen ja Simon Andreksenpoika
+tuli kiireesti sisään. Hän pyyhki kasvojaan hihan liepeeseen -- hän oli
+kurassa niskaa myöten ratsastuksen jälkeen.
+
+Pöydässä istuvat kolme miestä nousivat tulijaa tervehtimään
+ihmetyksestä äännellen, mutta Simon ei joutanut tervehtimään, vaan
+seisoi miekkaansa nojaten molemmat kädet kahvalla. Hän sanoi:
+
+"Tahdotteko kuulla outoja uutisia -- Erlend Nikulauksenpoikaa on
+kidutettu -- linnaan on tullut joitakin vierasmaalaisia herroja, jotka
+kuningas on lähettänyt sinne kuulustelemaan häntä."
+
+Miehet huudahtivat yhteen ääneen ja kokoontuivat Simon Andreksenpojan
+ympärille. Stig löi kätensä yhteen:
+
+"Mitä hän on sanonut --!"
+
+Samassa he aivan kuin vaistomaisesti kääntyivät Erling-herraan päin.
+Simon purskahti nauruun eikä tahtonut osata lakata.
+
+Hän vaipui tuolille, jonka Bjarne Erlinginpoika oli vetänyt esiin, otti
+olutkulhon, jonka nuori mies tarjosi hänelle, ja joi ahnaasti.
+
+"Miksi te nauratte?" kysyi herra Erling tiukasti.
+
+"Stigille minä nauroin." Simon istui hiukan etukumarassa, kädet
+kuraisia kylkiä pitkin -- ja tyrski vielä pari kertaa. "Luulin -- sillä
+päälliköiden poikiahan me olemme kaikki tyynni tässä huoneessa olijat
+-- odotin teidän vihastuvan niin silmittömästi kuullessanne sellaista
+tapahtuneen meidän säätyisellemme miehelle, että olisitte ensiksi
+kysyneet, miten se voi käydä päinsä --
+
+"Minä en tiedä aivan varmasti, mitä laki säätää tämänkaltaisissa
+jutuissa. Herrani Haakon-kuninkaan kuoltua olen tyytynyt tarjoamaan
+apuani hänen seuraajalleen milloin tämä on sitä tarvinnut, sodan
+ja rauhan aikana -- muuten olen elellyt tiloillani. Mutta minun
+käsitykseni mukaan on Erlend Nikulauksenpojan asiassa käytetty
+vääryyttä. Hänen kumppaninsa olivat tutkineet ja tuominneet asian
+-- millä oikeudella he langettivat kuolemantuomion, sitä en tiedä
+-- hänelle luvattiin myöhemmin turvallisuus ja suojelus siihen asti
+kun hän pääsisi tapaamaan sukulaistansa kuningasta -- jos tämä
+mahdollisesti taipuisi sovintoon. -- Sen jälkeen on mies saanut virua
+Akerborgin linnassa lähemmä vuoden, ja kuningas on ollut ulkomailla
+enimmän ajan -- asiasta on ollut kirjeiden vaihtoa, mutta mitään selvää
+ei ole syntynyt. Nyt hän lähettää tänne vieraita knaappeja, jotka
+eivät kuulu kuninkaan henkivartioväkeen -- ja koettaa kuulustella
+Erlendiä tavalla, joka on ennenkuulumaton Norjan miestä ja henkivartion
+soturia kohtaan -- rauhan vallitessa maassa ja Erlendin heimolaisten ja
+säätyveljien parastaikaa kokoontuessa Tunsbergiin viettämään kuninkaan
+häitä --.
+
+"Mitä te sanotte tästä, herra Erling --?"
+
+"Minä sanon --" Erling istuutui penkille Simonia vastapäätä. "Minä
+sanon, että te olette esittänyt asian selvästi ja perinpohjin, Simon
+Darre. Minun ymmärrykseni mukaan kuninkaalla on kolme valintaehtoa:
+joko hän panee täytäntöön tuomion, joka langetettiin Erlendille
+Nidarosissa -- taikka määrää uuden tuomarikunnan henkivartion miehistä,
+asettaen kantajaksi miehen, joka ei kanna ritarin nimeä -- taikka
+sitten hän määrää Erlendin maanpakoon, suoden hänelle kylliksi aikaa
+poistua Maunu-kuninkaan valtakuntien sisältä. Ellei hän suostu sopimaan
+Erlendin kanssa, mikä olisi viisainta, mitä hän saattaisi tehdä.
+
+"Asia on minusta niin selvä, että jokainen, jolle te sen esitätte
+Tunsbergissä, on tuleva puolellenne. Jon Haftorinpoika ja hänen
+veljensä ovat siellä. Erlend on sukua heille samoin kuin kuninkaalle
+-- Ogmundinpojat ymmärtävät myös varmasti, että tässä on tapahtunut
+vääryys. Henkivartiopäällikön puoleen teidän kai on käännyttävä ensin
+-- saatava hänet ja herra Paal Eirikinpoika kuuluttamaan koolle ne
+kaupungissa nykyisin olevat aatelismiehet, jotka näyttävät sopivimmilta
+ryhtymään asiaan --"
+
+"Ettekö te ja sukulaisenne tahdo lähteä mukaan, herra?"
+
+"Me emme ole aikoneet mennä pihtiin", sanoi Erling lyhyesti.
+
+"Haftorinpojat ovat nuoria -- ja herra Paal on vanha ja raihnas -- ja
+toiset --. Tiedättehän, herra, että heillä tosin on jonkin verran
+valtaa, kuninkaan armosta, mutta --. Erling Vidkuninpoika, mitä he ovat
+teidän rinnallanne? Teillä, herra, on sellainen valta tässä maassa,
+ettei sellaista ole ollut kellään sitten -- miesmuistoisten aikojen.
+Teitä kannattavat ne vanhat suvut, jotka kansa on tuntenut miehestä
+mieheen niin pitkälle kuin maamme huonoja ja hyviä päiviä tunnetaan.
+Katsokaa isänne sukua -- mitä ovat Maunu Eirikinpoika taikka Haftorin,
+Sudrheimin herran pojat verrattuna teihin -- kannattaako heidän
+rikkauksistaan puhua teidän rikkauksienne rinnalla? Teidän osoittamanne
+keinot ottavat aikaa -- ja ranskalaiset ovat Oslossa, eivätkä, piru
+vie, ole jättävä asiaa kesken -- ilmeistä on, että kuningas on koettava
+hallita Norjaa vieraiden maiden tapojen mukaan; minä tiedän ulkomailla
+olevan sellaisen järjestyksen, että kuningas rikkoo lain milloin hänen
+mielensä tekee, jos hän saa ritaristosta kannatusta toisia ritareita
+vastaan. -- Olav Kyrning on lähettänyt kuninkaalle kirjeen, johon on
+yhtynyt muita herroja, keitä hän kiireessä käsiinsä tapasi, piispa on
+luvannut kirjoittaa -- mutta koko tämän kuohunnan ja riidan voisitte
+te, Erling Vidkuninpoika, lopettaa samalla hetkellä, jona astuisitte
+Maunu-kuninkaan eteen. Teillä on ensioikeus maan vanhaan herrausvaltaan
+-- kuningas tietää, että teihin yhdymme me kaikki --"
+
+"Sitä minä en voi sanoa huomanneeni entisinä aikoina", sanoi Erling
+happamesti. "Sinä puhut lämpimästi lankosi puolesta, Simon. -- Mutta
+etkö sinä ymmärrä, että nyt en minä voi. Sanottaisiin, että samalla
+hetkellä, jona Erlend pantiin sellaisten pihtien väliin, että voitiin
+pelätä hänen päästävän suustansa salaisuuksia -- astuin minä esiin!"
+
+Vähän aikaa oli äänetöntä. Sitten kysyi Stig jälleen:
+
+"Onko -- Erlend puhunut?"
+
+"Ei", vastasi Simon kärsimättömästi. "Hän on pitänyt suunsa kiinni. Ja
+minä luulen, ettei hän sitä aukaise. Erling Vidkuninpoika", sanoi hän
+rukoilevasti, "hän on sukulaisenne -- olitte ystäviä ennen --"
+
+Erling hengitti lyhyesti ja raskaasti pari kertaa:
+
+"Se on totta. -- Simon Andreksenpoika, oletteko te täysin selvillä
+siitä, mitä Erlend Nikulauksenpoika tahtoi? Irrottaa kuningasyhteyden
+Ruotsiin -- lopettaa tämän hallitusmuodon, jota ei ole ennemmin
+koskaan koeteltu -- ja joka näyttää synnyttävän yhä enemmän vaikeuksia
+ja tyytymättömyyttä mitä pitemmälle ehditään -- palata entiseen
+järjestykseen, jonka me tunnemme ja tiedämme hyväksi. Käsitättekö te,
+että se oli viisaan ja rohkean miehen ajatus -- ja että tuota ajatusta
+on vaikea kenenkään käydä toteuttamaan hänen jälkeensä. Porsen poikien
+asian hän on ajanut karille -- ja muita kuningassukuun kuuluvia miehiä
+ei ole, joiden ympärille kansa voisi kerääntyä. Sanotte ehkä, että
+jos Erlend olisi saanut aikeensa toteutetuksi ja tuonut junkkeri
+Haakonin Norjaan, hän olisi toiminut minun edukseni. Pitemmälle kuin
+Norjan rantaan nuo -- poikaset -- tuskin olisivat kyenneet saattamaan
+asiaansa kokeneiden miesten astumatta esiin selvittämään jäljellä
+olevia seikkoja. Niin se on -- siitä minä voin vastata. En minä,
+Herra nähköön, ole hyötynyt mitään näinä kymmenenä vuotena, jotka
+olen viettänyt huolten ja vaivojen ja taisteluiden ja loppumattomien
+harmien keskellä -- päinvastoin on minun usein täytynyt -- jättää
+syrjään omien asioitteni hoito -- jotkut miehet tässä maassa ymmärtävät
+tämän, ja siihen minä saan tyytyä --!" Hän iski kätensä pöytään.
+"Ymmärrättekö te, Simon, että mies, joka oli ottanut ajaakseen niin
+suurta asiaa, että se kukaties olisi merkinnyt koko maan asukkaiden ja
+jälkeentulevien polvien menestystä pitkiksi ajoiksi eteenpäin -- ja
+joka sitten heitti kaiken huoranaisen sänkyyn -- tuhat tulimmaista! --
+että se mies on oikeutettu saamaan saman kohtalon kuin Audun Hestakorn!"
+
+Sitten hän sanoi tyynemmin:
+
+"En minä tahdo Erlendin tuhoa, eikä teidän pidä uskoa, ettei tuomanne
+tieto nostattaisi suuttumusta myös minussa; ja uskallan luulla, että
+te, jos seuraatte neuvoani, olette saava paljon miehiä puolellenne.
+Mutta minä en usko itsestäni olevan niin suurta hyötyä, että lähtisin
+kutsumatta kuninkaan eteen tämän asian tähden."
+
+Simon nousi kankeasti ja raskaasti. Hänen kasvonsa olivat
+harmaajuomuiset väsymyksestä. Stig Haakoninpoika meni hänen luokseen ja
+tarttui häntä hartioihin -- nyt oli ruoan aika; hän ei ollut tahtonut
+viedä vieraita pöytään ennen kuin he olivat puhuneet puhuttavansa.
+Mutta nyt hän vaati Simonia vahvistamaan itseään ruoalla ja juomalla
+ja ottamaan ruoka-unet. Simon kiitti, mutta sanoi lähtevänsä takaisin
+tuokion kuluttua, jos Stig lainaisi hänelle käyttämättömän hevosen.
+Hän pyysi vielä yösijaa saattomiehelleen Jon Daalkille. -- Simonin oli
+täytynyt jättää hänet jälkeen eilen illalla, kun tämä ei ollut jaksanut
+pysyä Digerbeinin jäljessä. Hän oli ratsastanut suurimman osan yötä --
+oli arvellut tuntevansa siksi hyvin tien -- mutta oli sittenkin eksynyt
+pari kertaa.
+
+Stig pyysi häntä toki jäämään huomiseen aamuun ja lupasi itse lähteä
+mukaan silloin -- ainakin kappaleen matkaa -- esimerkiksi Tunsbergiin.
+
+"Täällä minulla ei ole enää mitään toimittamista. Käyn vain kirkossa
+ensin --; koska nyt kerran olen kartanossa, tahdon lukea rukouksen
+Halfridin haudalla --"
+
+Veri kohisi ja kiehui hänen väsyneessä ruumiissaan, sydän jyskytti
+korviinkuuluvasti. Hän oli maahan vaipumaisillaan, aivan kuin
+horroksessa. Mutta hän kuuli itsensä sanovan tyynesti ja tasaisesti:
+
+"Ettekö lähde mukaan, herra Erling? Halfrid piti teistä enemmän kuin
+kenestäkään muusta sukulaisestaan --"
+
+Hän ei katsonut Erlingiin, mutta tunsi miten tämä jäykistyi. Hetken
+kuluttua hän kuuli oman verensä kuohunnan ja kohinan yli Erling
+Vidkuninpojan selvän ja sävyisän vastauksen:
+
+"Mielelläni, Simon Darre. -- On ruma ilma", sanoi hän sitten sitoen
+miekan vyölleen ja heittäen paksun viitan hartioilleen. Simon seisoi
+hievahtamatta, kunnes toinen oli valmis. Sitten he menivät.
+
+Ulkona sateli syksyisesti, ja mereltä vyöryvä sumu oli niin paksu,
+etteivät he nähneet kauemmas kuin parin hevosenpituuden päähän
+pelloille ja kellastuneisiin lehtoihin molemmin puolin polkua. Kirkkoon
+ei ollut pitkä matka. Simon haki avaimen kirkon vierestä vuokrapapin
+asunnosta -- hän oli iloinen siitä, että näki kartanoon hankitun uutta
+väkeä -- hän pääsi siten pitkistä puheista.
+
+Kirkko oli pieni kivikirkko, jossa oli yksi ainoa alttari.
+Ajatuksettomasti Simon havaitsi taas edessään samat kuvat ja koristeet,
+jotka hän oli nähnyt satoja kertoja, polvistuessaan vähän matkan päähän
+Erling Vidkuninpojasta valkoisen marmoripaaden ääreen, missä hän luki
+rukouksensa ja teki ristinmerkin määräkohdissa -- aivan kuin houreessa.
+
+Hän ei ymmärtänyt, miten hän oli voinut. Mutta nyt oli asia alulla. Hän
+ei tiennyt mitä tulisi sanomaan -- mutta vaikka hän kauhistui ja häpesi
+itseään, tiesi hän kuitenkin tahtovansa yrittää.
+
+Hän näki tuon vanhenevan naisen kalpeat, kivuliaat kasvot sänkykomeron
+hämärässä, muisti tämän sointuvan, lempeän ääneen -- iltapäivän,
+jolloin hän oli istunut vaimonsa vuoteen laidalla ja tämä oli kertonut
+salaisuutensa. Oli kuukauden päivät lapsen syntymiseen, Halfrid oli
+uskonut sen maksavan hänelle hengen -- mutta sanoi uhraavansa sen
+mielellään. Pikku raukka nukkui nyt äitinsä rinnalla vähäisessä
+arkussa. Ei, sitä, mitä hän aikoi, ei saattanut tehdä kukaan --.
+
+Mutta sitten hän muisti Kristiinan kalpeat kasvot. Tämä oli tiennyt
+Erlendin kohtalosta Simonin palatessa Akersnesista. Verettömänä ja
+tyynenä hän oli puhunut siitä ja kysellyt Simonilta lisää -- mutta
+Simon oli nähnyt hänen silmänsä vilaukselta eikä ollut rohjennut
+kohdata niitä uudelleen. Missähän Kristiina nyt oli ja mitä teki --
+oliko hän majapaikassaan Oslossa vaiko miehensä luona, vai oliko hänet
+saatu -- lähtemään Skogheimiin? Simon oli jättänyt Olav Kyrningin ja
+Sira Ingolfin tehtäväksi Kristiinan toimittamisen pois Oslosta -- hän
+ei voinut tehdä muuta, sillä hän ei ollut katsonut voivansa menettää
+aikaa.
+
+Simon oli tietämättään peittänyt kasvonsa. Halfrid -- eihän se ollut
+synti eikä häpeä, Halfrid, vaimoni --! Ja sittenkin. Se oli salaisuus,
+se mitä tämä oli kertonut hänelle, miehelleen -- surustaan ja
+rakkaudestaan, joka oli saanut hänet jäämään tuon vanhan perkeleen luo;
+tämä oli jo kerran tappanut lapsensa äidin kohtuun -- mutta Halfrid oli
+jäänyt hänen luokseen, koska ei tahtonut saattaa kiusaukseen rakasta
+ystäväänsä --
+
+Erling Vidkuninpoika rukoili polvillaan rukousjakkaralla, eivätkä
+hänen kalpeat, kaunispiirteiset kasvonsa ilmaisseet mitään. Hänen
+kätensä olivat rintaa vasten, kämmenpuolet vastakkain; väliin hän teki
+ristinmerkin pehmeällä, kauniilla kädenliikkeellä ja vei sitten taas
+sormenpäänsä yhteen.
+
+Ei. Se oli niin kauheata, ettei sitä voinut tehdä kukaan. Ei edes
+Kristiinan tähden. He nousivat yhtaikaa, notkistivat polvea alttarin
+puoleen ja astuivat keskikäytävän kivistä lattiaa ovelle. Simonin
+kannukset kilahtivat hiukan joka askeleella. He eivät olleet puhuneet
+vielä sanaakaan kartanosta lähdettyään, eikä Simon tiennyt mitä
+seuraava hetki toisi tullessaan.
+
+Hän sulki kirkon oven, ja Erling Vidkuninpoika kulki edeltä hautuumaan
+läpi. Kirkonportin yläpuolella olevan pikkukatoksen alla hän pysähtyi.
+Simon saavutti hänet; he jäivät hetkiseksi seisomaan ennen kuin
+lähtivät sateeseen.
+
+Erling Vidkuninpojan ääni oli tasainen ja tyyni, mutta Simon tunsi
+syvän, rajattoman raivon kytevän sen pohjalla -- hän ei uskaltanut
+nostaa katsettaan.
+
+"Piru vieköön, Simon Andreksenpoika, mitä te tarkoitatte -- tällä?"
+
+Simon ei saattanut vastata sanaakaan.
+
+"Luuletteko voivanne pakottaa minua -- tekemään tahtonne mukaan --
+siksi, että olette voinut kuulla valheellisia huhuja tapauksista, jotka
+-- sattuivat aikana, jolloin te olitte tuskin muuta kuin kapalolapsi
+--." Mielen kuohunta kuului nyt selvemmin.
+
+Simon pudisti päätään:
+
+"Ajattelin, että te, herra -- muistaessanne hänet, joka oli puhtaampi
+puhtainta kultaa -- säälisitte enemmän Erlendin vaimoa ja lapsia."
+
+Herra Erling katsoi häneen -- eikä vastannut mitään, vaan alkoi nyhtää
+sammalta ja jäkälää kirkkomaan muurista. Simon nieleksi ja kostutti
+huuliaan kielellään.
+
+"En tiedä oikein mitä ajattelin, Erling Vidkuninpoika -- toivoin, että
+kun te muistaisitte hänet, joka sai kestää niin paljon kovaa pitkinä
+vaikeina vuosina -- vailla muuta apua kuin taivaan Jumala -- että te
+tätä muistaessanne tahtoisitte auttaa -- missä voitte. Kun ette voinut
+auttaa häntä hänen eläessään. Oletteko milloinkaan katunut, että
+ratsastitte Mandvikista ja jätitte Halfridin Finn-herran valtaan?"
+
+"En ole!" Erlingin ääni oli viiltävä. "Sillä minä tiedän, ettei
+hän, Halfrid -- mutta tätä _sinä_ tuskin ymmärrät! Sillä jos sinä
+olisit silmänräpäyksenkään ymmärtänyt, miten ylväs hän oli, tuo
+rouva, jonka _sinä_ sait vaimoksesi" -- hän nauroi vihasta -- "niin
+et olisi ryhtynyt tähän. En tiedä paljonko sinä tiedät -- minun
+puolestani voit saada sen kuullakin. Minut lähetettiin Haakonin
+sairastellessa noutamaan häntä kotiin omaistensa luo. Elin ja hän
+olivat kasvinsisaria, he olivat suunnilleen samanikäiset, vaikka Elin
+oli hänen tätinsä -- meillä oli ollut tapana -- se oli ollut sellaista,
+että kun hän tuli kotiinsa Mandvikista, olimme me kohdanneet toisemme
+usein. Istuimme kerran aamuun asti lohikäärmeaitan solassa puhellen
+keskenämme -- jokaisesta sanasta, jonka puhuimme, voimme kumpikin
+vastata Jumalan edessä viimeisenä päivänä. Vastatkoon _hän_ silloin,
+miksi piti olla niin --.
+
+"Vaikka Jumala lopulta palkitsi hänen hurskautensa. Antoi hänelle hyvän
+miehen lohdutukseksi entisen sijaan -- sellaisen poikanulikan, joka
+makaili palvelusneitojen vieressä hänen omassa talossaan ja pani hänet
+elättämään miehensä äpärälapsia --" Erling nakkasi kokoonpuristamansa
+sammalpallon luotaan.
+
+Simon seisoi liikahtamatta ja mykkänä. Erling irrotti taas sammallaatan
+ja viskasi sen menemään:
+
+"Minä tein kuten _hän_ pyysi. Oletko kuullut tarpeeksi? Muuta neuvoa
+ei ollut. Jos olisimme tavanneet muualla maailmassa, olisimme me --
+olisimme --. Huoruus ei ole kaunis sana. Sukurutsaus -- on vieläkin
+rumempi --"
+
+Simon taivutti jäykästi päätään.
+
+Hän ymmärsi, että olisi ollut naurettavaa, jos hän olisi ilmaissut
+ajatuksensa. Erling Vidkuninpoika oli ollut parissakymmenissä, hieno ja
+säädykäs tavoiltaan, Halfrid oli pitänyt hänestä niin, että olisi ollut
+valmis suutelemaan hänen askeleensa jälkeä pihamaan kostealla nurmella
+tuona kevätaamuna. Hänen miehensä oli vanhahko, lihava ja ruma. Entä
+Kristiina? Hänen päähänsäkään ei saattaisi pälkähtää, että heidän
+kahden sielunrauha olisi vaarassa, vaikka he asuisivat samassa talossa
+kaksikymmentä vuotta. Sen hän jo oli nähnyt.
+
+Simon sanoi nyt hiljaa, melkeinpä nöyrästi:
+
+"Halfrid ei suonut edes sen viattoman lapsen, jonka hänen
+palvelusneitonsa oli synnyttänyt hänen miehelleen, joutua hunningolle
+maailmassa. Hän itse pyysi minua turvaamaan sen aseman ja oikeudet
+maailmassa, mikäli mahdollista. Ei, Erling Vidkuninpoika -- Erlendin
+viattoman vaimoraukan tähden --. Hän suree itsensä kuoliaaksi --. Minä
+en voi mielestäni jättää yhtä kiveä liikauttamatta hakiessani apua
+hänelle ja hänen lukuisille lapsilleen --"
+
+Erling Vidkuninpoika seisoi portinpylvääseen nojaten. Hänen kasvonsa
+olivat yhtä kohteliaan kylmät kuin tähän asti, kun hän jälleen alkoi
+puhua:
+
+"Sukulaisenne Kristiina Lauritsantytär miellyttää minua sen vähän
+perusteella, minkä minä olen häntä nähnyt -- hän on kaunis ja arvokas
+vaimo -- ja johan minä olen sanonut useamman kerran, että uskon teidän
+saavan apua, jos seuraatte neuvojani. Mutta minä en oikein ymmärrä,
+mitä te tarkoitatte -- tällä omituisella päähänpistolla. Ette suinkaan
+tarkoita, että minun pitäisi -- siksi, että minun täytyi tyytyä setäni
+määräämään naimaliittoon, koska olin alaikäinen silloin ja koska se
+neito, josta minä pidin, oli luvattu toiselle meidän tutustuessamme
+toisiimme --. Eikä Erlendin vaimokaan taida olla niin viaton kuin
+sanotte. Niin, tehän olette naimisissa hänen sisarensa kanssa, niin
+tosiaan, mutta se on teidän syynne eikä minun, että me olemme joutuneet
+-- näin omituiselle keskustelun alalle -- ja nyt saatte sietää, että
+minä sanon ajatukseni. Muistelen kuulleeni siihen aikaan kun Erlend
+joutui naimisiin hänen kanssaan -- että tuon liiton solmiminen oli
+tapahtunut vastoin Lauritsa Bjørgulfinpojan mieltä ja tahtoa ja että
+neito oli halunnut ajaa oman tahtonsa perille kuulematta isäänsä ja
+piittaamatta kunniastansa. Voihan hän olla hyvä vaimo silti -- mutta
+hänhän sai lopulta Erlendin ja heillä on ollut ilonsa ja riemunsa. En
+usko Lauritsalla olleen paljon iloa vävystään -- hän kuului valinneen
+toisen miehen tyttärelleen ennen kuin tämä tutustui Erlendiin --
+olen kuullut tyttären olleen luvatun toiselle --" Hän vaikeni äkkiä,
+katsahti Simoniin käänsi pois päänsä peräti hämillään.
+
+Hehkuvan punaisena kainoudesta Simon painoi päänsä vasten rintaansa,
+sanoen sitten kuitenkin hiljaa, mutta lujasti:
+
+"Niin, hänet oli luvattu minulle."
+
+Silmänräpäyksen seisoivat molemmat paikallaan uskaltamatta katsoa
+toisiinsa. Sitten viskasi Erling Vidkuninpoika viimeisen sammalpallon,
+kääntyi ja astui sateeseen. Simon jäi paikalleen -- mutta kuljettuaan
+kappaleen matkaa sumussa Erling seisahtui ja viittasi kärsimättömästi
+Simonia luokseen.
+
+Sitten he kulkivat takaisin kartanoon yhtä vaiti kuin olivat tulleet.
+He olivat jo melkein perillä, kun Erling-herra sanoi:
+
+"Minä suostun, Simon Andreksenpoika. Saatte odottaa huomiseen, niin
+lähdemme kaikki neljä yhdessä."
+
+Simon katsoi Erlingiin -- hänen kasvonsa olivat vääristyneet häpeästä
+ja tuskasta. Hän olisi tahtonut kiittää, mutta ei voinut, ja hänen
+täytyi purra kovasti huultaan, sillä hänen leukansa tärisi niin
+kauheasti.
+
+Heidän astuessaan tuvan ovesta sisään kosketti Erling Vidkuninpoika
+aivan kuin sattumoisin Simonin olkapäätä. Mutta kumpikin tunsi,
+etteivät he voineet katsoa toisiinsa.
+
+Seuraavana päivänä heidän varustautuessaan matkaan olisi Stig
+Haakoninpoika tahtonut välttämättä lainata Simonille vaatteita --
+tällä ei ollut monta vaatepartta matkassa. Simon katsahti asuaan --
+hänen palvelijansa oli harjannut ja puhdistanut puvun, mutta huonolta
+se näytti pitkän ratsastuksen jälkeen sateessa. Sitten hän läimäytti
+reisiään ja sanoi:
+
+"Minä olen paksu, Stig. Enkä minä aio lähteä juhlimaan --"
+
+Erling Vidkuninpoika seisoi toinen jalka penkillä, ja hänen poikansa
+kiinnitti siihen kullattua kannusta -- näytti siltä kuin herra Erling
+olisi tahtonut pitää palvelijansa etäällä tänään. Ritari nauroi
+omituisen äkäisesti:
+
+"Eihän se tosin haittaa, jos Simon Darresta näkee jo päältä päin, että
+hän on ajanut lankonsa asiaa itseään säästämättä, hän kun pöllähtää
+suoraan valtatieltä esiin rohkeine ja sattuvine sanoineen. Tällä
+entisellä langollamme on liikkuva kielenkanta, vai mitä, Stig! Mutta
+yhtä minä pelkään -- ettei hän tiedä lopettaa aikanaan --."
+
+Simonin poskille oli syöksähtänyt veri, mutta hän ei sanonut mitään.
+Kaikessa, mitä Erling oli puhunut hänelle eilisen jälkeen, tuntui
+salainen, pilkallinen kauna, mutta myös kummallinen vastahakoinen
+suopeus sekä järkkymätön tahto saattaa asia perille -- kun hän kerran
+oli ryhtynyt sitä ajamaan.
+
+Mandvikista lähti sitten kokonainen saattue pohjoiseen. Siinä oli
+herra Erling Vidkuninpoika, hänen poikansa ja Stig sekä kymmenen
+loistavapukuista aseistettua huovia perässä. Simon, jolla oli yksi
+ainoa palvelija mukana, tuumi, että hän olisi saattanut varata
+itselleen komeamman saaton ja ulkoasun -- Simon Darren, Formon herran,
+ei ollut tarvis ratsastaa lankojensa parissa kuin mikäkin vähävaltainen
+pikkuritari, joka on turvautunut heihin hädässään. Mutta samapa tuo.
+Hän oli niin väsynyt ja haluton eilisen kohtauksen jälkeen, että
+hänestä tuntui melkein yhdentekevältä, miten koko retki päättyisi.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Simon ei ollut ollut milloinkaan uskovinaan Maunu-kuninkaasta kulkevia
+rumia huhuja. Ei hän ollut sellainen pyhimys itsekään, ettei olisi
+sietänyt karkeata pilaa toisten ikämiesten parissa. Mutta kun ihmiset
+kerääntyivät yhteen ja alkoivat supattaa kauhusta väristen mustista
+salaisista synneistä, tuli hänen aina ilkeä olla. Ja hänestä tuntui
+sopimattomalta uskoa ja kuulla sellaista kuninkaasta, jonka ritareita
+hän oli.
+
+Mutta hän oli kuitenkin ihmeissään joutuessaan nuoren kuninkaan eteen.
+Hän ei ollut nähnyt Maunu Eirikinpoikaa siitä asti kun tämä oli lapsi,
+ja hän oli kuitenkin odottanut hänessä olevan jotakin naismaista,
+niljaista ja sairaalloista -- ja nyt hänen edessään seisoikin yksi
+kauneimpia nuoria miehiä, mitä nähdä saattaa -- kuningas näytti hyvin
+miehekkäältä ja ruhtinaalliselta kaikessa nuorteudessaan ja hoikassa
+notkeudessaan.
+
+Hänellä oli yllään avara vaaleansininen, vihreäkuteinen puku, joka
+lankesi laajoille runsaille poimuille, ja hoikkia lanteita ympäröi
+kullattu vyö -- hänen pitkä, suora vartalonsa liikkui täysin vapaasti
+tuossa raskaassa puvussa. Maunu-kuninkaalla oli vaalea tukka, joka
+peitti sileänä kaunismuotoista päätä, mutta oli kiharoitettu latvoista,
+niin että se lankesi tuuheana avonaiselle, leveälle kaulalle. Hänen
+kasvonsa piirteet olivat kauniit ja voimakkaat, ihonväri raikas ja
+auringon paahtama, hänellä oli punaiset posket, kirkkaat silmät ja
+avoin katse. Hän tervehti herroja kaunein elein ja ystävällisesti.
+Sitten hän laski kätensä Erling Vidkuninpojan käsivarrelle, vei hänet
+jonkin askeleen päähän ja kiitti häntä tulemasta.
+
+He puhelivat hetken, ja herra Erling ilmoitti, että hänellä oli
+aivan erikoista asiaa, jossa hänen oli vedottava kuninkaan suosioon
+ja armoon. Kuninkaan palvelijat kantoivat silloin ritarille tuolin
+kuninkaan valtaistuimen eteen, osoittivat toisille kolmelle paikan
+etempänä ja menivät ulos.
+
+Aivan kuin itsestään oli Simon saavuttanut taas nuoruutensa aikaisen
+ryhdin ja käytöksen -- hän oli ottanut Stigiltä lainaksi avaran
+ruskean verkapuvun eikä poikennut ulkoasultaan toisista. Mutta hänestä
+tuntui siinä istuessaan siltä kuin hän olisi nähnyt unta. Hän oli eikä
+kuitenkaan ollut sama nuori Simon Darre, sukkela ja mielevä ritarin
+poika, joka oli kantanut kuningas Haakonin liinaa ja kynttilää Oslon
+kuninkaan kartanossa ammoisia aikoja sitten. Hän oli eikä kuitenkaan
+ollut Simon, Formon kartanon isäntä, joka oli viettänyt iloista ja
+vapaata elämää pohjoisessa laaksossa koko pitkän väliajan -- tavallaan
+huolettomana, vaikkakin oli kaiken aikaa tuntenut sisällään kytevän
+palon -- jota hän ei nyt tahtonut ajatella. Hän tunsi itsessään
+epäselvän ja uhkaavan kapinan -- halun -- hän ei ollut syypää mihinkään
+tietoiseen syntiin tai rikkomukseen, mutta kohtalo oli puhaltanut
+ilmiliekkiin tuon palon, jota vastaan hänen nyt täytyi taistella ja
+josta hän ei saanut olla tietävinään, vaikka tunsi sen korventavan
+häntä hiljaisella tulella.
+
+Hän nousi toisten noustessa seisomaan -- kuningas Maunu oli kohonnut
+paikaltaan.
+
+"Rakas sukulaiseni", kuului hänen nuori, raikas äänensä, "asia
+on nähdäkseni tällainen: Junkkeri on veljeni, mutta me emme ole
+milloinkaan kuuluneet yhteiseen leiriin -- samat miehet eivät voi
+palvella molempia. Ei Erlendkään näy ajattelevan siten -- vaikka hän
+onkin jonkin aikaa hoitanut minun lääniäni samaan aikaan kun on ollut
+Haakonin puolella. Mutta ne miehet, jotka tahtovat mieluummin seurata
+veljeäni Haakonia, ovat saaneet vapauden minun palveluksestani ynnä
+oikeuden etsiä onnea hänen leiristään. _Ketkä_ ne miehet ovat -- sen
+minä aion kuulla Erlendin suusta."
+
+"Silloin teidän, herra kuningas, täytyy koettaa päästä sovintoon
+Erlendin kanssa. Teidän tulee pysyä antamassanne turvan lupauksessa ja
+sallia nuorelle sukulaisellenne puheillepääsy --"
+
+"Hän on minun sukulaiseni ja teidän sukulaisenne, ja herra Ivar sai
+minut myöntämään hänelle turvaluvan -- mutta ei hänkään ole pitänyt
+minulle vannomiaan valoja eikä välittänyt sukulaisuudestamme" --
+Maunu-kuningas naurahti ja laski jälleen kätensä Erlingin käsivarrelle.
+"Minun sukulaiseni, Erling, näyttävät elävän sen lauseparren mukaan,
+että sukulainen on pahempi kuin vihamies. Minä suostun osoittamaan
+sukulaiselleni Erlendille armoa Jumalan ja Neitsyt Maarian ja
+morsiameni tähden, olen suova hänelle hengen ja omaisuuden turvan
+sekä oikeuden maassaoloon, jos hän suostuu sovintoon kanssani; samoin
+riittävästi aikaa ehtiä pois minun maistani, jos hän haluaa lähteä
+uuden herransa herttua Haakonin palvelukseen. Tämän armon minä olen
+suova jokaiselle miehelle, joka on ollut hänen liittolaisensa --
+mutta tahdon tietää ketkä nuo miehet ovat ja ketkä tässä maassa ovat
+palvelleet herraansa petollisin mielin. Mitä te sanotte tähän, Simon
+Andreksenpoika -- tiedän teidän isänne olleen minun isoisäni uskollisen
+tukijan ja teidän itsenne palvelleen Haakon-kuningasta kunnialla --
+eikö minulla teidän ajatuksenne mukaan ole oikeus ottaa selvää siitä?"
+
+"Minun ajatukseni on, herra kuningas" --, Simon oli astunut esiin ja
+kumarsi uudelleen, "että niin kauan kuin teidän armonne hallitsee
+maamme lakien ja tapojen mukaan, ette ole ikinä saava tietää, ketkä
+ne miehet ovat, jotka olivat aikoneet ryhtyä laittomuuteen ja
+maankavallukseen. Sillä samalla hetkellä, jona kansa näkee Teidän
+armonne tahtovan noudattaa isienne lakeja ja tapoja, ei yksikään mies
+tämän valtakunnan piirissä ole ajatteleva rauhattomuuden luomista.
+Vaan jokainen on oleva vaiti ja uskollinen, joskin hetken oli epäillyt
+pystyisittekö, herra, nuorella iällänne hallitsemaan kahta suurta
+kuningaskuntaa voimalla ja viisaudella."
+
+"Niin on asia, herra kuningas", yhtyi Erling Vidkuninpoika puheeseen,
+"ei yksikään tämän valtakunnan mies ole ajatellut kieltäytyä
+kuuliaisuudesta teitä kohtaan, kun käskynne on laillinen --"
+
+"Niinkö? Tarkoitatte siis, ettei Erlend ole syypää petokseen ja
+maankavallukseen -- kun asiaa tarkemmin ajattelee?"
+
+Silmänräpäyksen näytti siltä kuin herra Erling olisi jäänyt
+neuvottomaksi, mutta silloin ryhtyi Simon taas puhumaan:
+
+"Te, herra, olette kuninkaamme -- jokainen odottaa, että te
+rankaisisitte laittomuuden lakien mukaan. Mutta jos koettaisitte saada
+selville Erlend Nikulauksenpojan jäljet, saattaisi tapahtua, että
+ne miehet, joiden nimet te nyt niin kernaasti haluatte tietää, itse
+astuisivat esiin ja ilmoittaisivat itsensä tai että tarjoutuisi muita
+miehiä asiaa tutkimaan -- mutta jos teidän armonne ryhtyy sellaisiin
+keinoihin kuin on uhannut tunnettua ja korkeasukuista herraa Erlend
+Nikulauksenpoikaa vastaan, on siitä riittävä paljon puhumista."
+
+"Mitä tarkoitatte, Simon Andreksenpoika?" kysyi kuningas jyrkästi --
+punastuen samassa.
+
+"Simon tarkoittaa", puuttui Bjarne Erlinginpoika puheeseen, "ettei
+teidän armollenne olisi hyväksi, jos ihmiset alkaisivat kysellä, miksi
+Erlend ei saanut nauttia miehuuden loukkaamattomuutta, joka on jokaisen
+miehen oikeus lukuun ottamatta rosvoa ja pahantekijöitä. Ihmiset
+voisivat silloin muistaa Haakon-kuninkaan toiset tyttärenpojat --"
+
+Erling Vidkuninpoika kääntyi kiihkeästi poikaansa, hän oli vihaisen
+näköinen -- mutta kuningas kysyi kuivasti:
+
+"Ettekö te laske maankavaltajia pahantekijöiden joukkoon?"
+
+"Kukaan ei nimitä häntä siksi, jos hän menestyy aikeissaan, herra",
+vastasi Bjarne.
+
+Silmänräpäyksen olivat kaikki ääneti. Sitten lausui. Erling
+Vidkuninpoika:
+
+"Nimitettäköönpä Erlendiä miksi hyvänsä, herra, ei sittenkään ole
+soveliasta, että te rikotte lakia hänen tähtensä --"
+
+"Silloin täytyy laki muuttaa tässä tapauksessa", sanoi kuningas
+kiivaasti, "jos kerran on niin, ettei minun valtani riitä ottamaan
+selkoa siitä, miten kansani aikoo pitää tekemänsä uskollisuusvalan --"
+
+"Te ette voi kuitenkaan toimia sen mukaan ennen kuin laki on muutettu
+harjoittamatta mielivaltaa kansaa kohtaan -- meidän kansamme on aina
+ollut vaikea tottua mielivaltaan kuninkaittensa puolelta", sanoi Erling
+jyrkästi.
+
+"Minä voin turvautua ritaristoon ja aateliin", vastasi Maunu
+Eirikinpoika poikamaisesti nauraen. "Mitäs sanotte siihen, Simon?"
+
+"Minä sanon, herra -- että silloin saattaa käydä ilmi, ettei se ole
+niin varma turva -- päättäen siitä, miten Tanskan ja Ruotsin ritaristo
+ja aateli on suhtautunut kuninkaihinsa -- rahvaan ollessa voimattomana
+kannattamaan kuningasvaltaa heitä vastaan. Mutta jos teidän armonne
+aikoo ryhtyä sellaisiin keinoihin, pyydän minä päästä vapaaksi herra
+kuninkaan palveluksesta -- sillä silloin minä lukeudun mieluummin
+rahvaaseen."
+
+Simon oli puhunut niin tyynesti ja maltillisesti, ettei kuningas ollut
+ensimmältä ymmärtää hänen tarkoitustaan. Sitten hän purskahti nauruun:
+
+"Uhkaatteko te, Simon Andreksenpoika --? Tahdotteko viskata minulle
+taisteluhansikkaan?"
+
+"Se riippuu itsestänne, herra", sanoi Simon yhtä tyynesti, mutta kaivoi
+hansikkaat vyöstään ja piti niitä esillä. Silloin kurottautui nuori
+Bjarne esiin ja tarttui niihin:
+
+"Eivät nämä ole sopivat häähansikkaat herra kuninkaalle!" Hän nosti
+ilmaan nuo paksut, kuluneet ritarihansikkaat ja nauroi. "Jos tulee
+tietoon, että te olette pyytänyt ostaa tämänlaisia, silloin niitä pian
+tarjottaisiin liian monta paria --. hyvään hintaan tietysti!"
+
+Erling Vidkuninpoika huudahti. Äkkiliikkeellä hän tahtoi työntää
+kuninkaan toiseen ja muut kolme toiseen suuntaan toimittaen näitä ovea
+kohti ja sanoi: "Minä tahdon puhua kuninkaan kanssa kahden kesken."
+
+"Ei, ei, minä tahdon puhua Bjarnen kanssa", huusi kuningas juosten
+heidän jälkeensä.
+
+Mutta herra Erling tuuppasi poikansa ulos toisten kanssa.
+
+He kuljeksivat jonkin aikaa linnan pihassa ja viereisellä vuorella --
+kukaan ei sanonut mitään. Stig Haakoninpoika oli miettivän näköinen,
+mutta oli vaiti, kuten oli ollut koko ajan; Bjarne Erlinginpoika
+hymyili kaiken aikaa salaa itsekseen. Hetken kuluttua tuli herra
+Erlingin aseenkantaja ulos tuoden herraltaan sanan, että he
+odottaisivat häntä majalassa -- heidän hevosensa olivat linnan pihassa.
+
+Sitten he istuivat majalassa. He välttivät puhua tapahtuneesta -- ja
+johtuivat lopuksi puhumaan hevosista ja koirista ja haukoista. Ja
+myöhemmällä innostuivat Stig ja Simon kertomaan naisjuttuja -- Stig
+Haakoninpojalla oli aina loputon varasto näitä, mutta Simonille kävi
+niin, että joka kerran, kun hän olisi muistanut jonkun uuden jutun,
+otti Stig paikalla sanat hänen suustaan kertoen sitä niinkuin se olisi
+tapahtunut hänelle itselleen tai niinkuin hän olisi vastikään kuullut
+sen jossakin Mandvikin lähistöllä -- vaikka Simon tiesi kuulleensa
+tarinan jo lapsuudessaan Dyfrinin miestentuvassa.
+
+Mutta hän nauraa hohotti kilpaa Stigin kanssa. Ja koko ajan hänestä
+tuntui kuin penkki olisi keikkunut hänen allaan -- hän pelkäsi jotakin,
+mutta ei uskaltanut ajatella mitä. Bjarne Erlinginpoika nauroi hiljaa,
+joi viiniä ja jyrsi omenoita, nosteli kauluksensa huppua ja kertoi
+väliin jonkun lyhyen kaskun -- hänen juttunsa olivat paksuimmat, mutta
+niin ovelat, ettei Stig ymmärtänyt niitä. Bjarne kertoi kuulleensa ne
+eräältä papilta Bergenissä.
+
+Vihdoinkin tuli herra. Erling. Poika, meni isäänsä vastaan auttaakseen
+tältä päällysvaatteet. Erling kääntyi äkeissään pojan puoleen:
+
+"Senkin --!" sanoi hän. Sitten hän viskasi viitan Bjarnen käsiin --
+tämän kasvoilla välähti hymy, josta isä ei ollut tietävinään. Hän
+kääntyi Simonin puoleen:
+
+"Nyt voitte olla tyytyväinen, Simon Andreksenpoika! Nyt voitte luottaa
+siihen, ettei se päivä ole enää kaukana, jolloin saatte istua rauhassa
+naapureittenne luona -- te ja Erlend -- ja hänen vaimonsa ja heidän
+monet poikansa."
+
+Simon oli hiukan entistä kalpeampi noustessaan kiittämään
+Erling-herraa. -- Hän tiesi nyt, mikä se pelko oli, jota hän ei ollut
+uskaltanut katsoa silmiin. Mutta asia ei ollut autettavissa --
+
+       *       *       *       *       *
+
+Suunnilleen parin viikon perästä laskettiin Erlend Nikulauksenpoika
+vapaaksi. Simon ratsasti häntä hakemaan Akersnesin linnasta Ulf
+Haldorinpojan ja kahden miehen kera.
+
+Puut olivat jo melkein paljaat, sillä edellisellä viikolla oli tuullut
+kovasti. Maa oli roudassa. Hevosten kaviot kopisivat, ja pellot olivat
+vaaleat kuurasta heidän ratsastaessaan kaupunkia kohti. Näytti melkein
+siltä kuin rupeaisi satamaan lunta -- taivas oli tasaisessa pilvessä ja
+ilma raskas ja kylmänharmaa.
+
+Simon oli huomannut Erlendin vetävän perässään toista jalkaa
+hänen tullessaan linnan pihalle, ja hän näytti vähän jäykältä ja
+saamattomalta kiivetessään hevosen selkään. Hän oli myös hyvin kalpea.
+Parta oli poissa ja hiukset leikatut ja su'itut -- kasvojen yläosa
+oli kalmankeltainen väriltään ja leukapuoli valkoinen sinertävän
+parranjuuren kohdalta, silmät olivat painuneet kuopille. Mutta hän
+oli sittenkin komean näköinen tummansinisessä mekossaan ja viitassaan
+ja käyttäytyi -- hyvästellessään Olav Kyrningiä ja ojentaessaan
+rahalahjoja miehille, jotka olivat vartioineet häntä ja kantaneet
+hänelle ruokaa vankilassa -- aivan kuin päällikkö, joka eroaa häätalon
+vieraista.
+
+Aluksi hänellä näytti olevan kylmä ratsastaessaan. Häntä värisytti pari
+kertaa. Mutta sitten hänen poskilleen kohosi veri ja kasvot elostuivat
+-- oli kuin hänen ruumiiseensa olisi palannut ydin ja elämä. Simon
+ajatteli, että Erlendiä oli yhtä vaikea murtaa kuin pajun vesaa. He
+saapuivat majalaan, ja Kristiina kohtasi miehensä pihalla. Simon koetti
+olla katsomatta sinne, mutta ei voinut.
+
+Nämä tervehtivät toisiaan kädestä ja vaihtoivat pari sanaa, hiljaa ja
+selkeällä äänellä. Kohtaus sujui kauniisti, koko kartanon väen nähden.
+Ihmeempää nähtävää ei ollut kuin että molemmat lensivät hehkuvan
+punaisiksi, katsahtivat toisiinsa sekunnin verran ja loivat sitten
+katseensa maahan. Sen jälkeen Erlend tarttui uudelleen vaimonsa käteen,
+ja he astuivat yhdessä parvea kohden, joka oli oleva heidän asuntonsa
+niin kauan kuin he viipyivät kaupungissa.
+
+Simon kääntyi menemään tupaan, jossa hän ja Kristiina olivat asuneet
+tähän saakka. Parviportaiden alimmalla askelmalla Kristiina kääntyi ja
+huusi häntä luokseen omituisen helkkyvällä äänellä:
+
+"Etkö tule mukaan, lanko -- haukkaamaan suurusta -- ja sinä, Ulf!"
+
+Hän näytti niin nuorelta ja pehmeältä seisoessaan siinä sivuttain
+ja katsellessaan olkapäänsä yli. Heti Osloon tultuaan hän oli
+alkanut solmia huntunsa toisella tapaa. Etelässä kantoivat vain
+pikkueläjien naiset huntuaan niin kuin Kristiina oli tottunut kantamaan
+naimisiinmenostaan asti: tiukasti otsaa pitkin nunnapäähineen tavoin,
+molemmat nirkot kiedottuina toistensa ohi, niin että kaula peittyi,
+paljon poimuja sivuilla ja pään takaosaan kierretyn sykerön ympärillä.
+Trondheimissa oli aina ollut hurskauden merkki sitoa huntunsa näin, ja
+arkkipiispa Eiliv kiitti sitä naidun naisen parhaimmaksi koristukseksi.
+Mutta ettei pistäisi silmään, oli Kristiina nyt alkanut käyttää etelän
+kuosia, jonka mukaan huntu käärittiin höllästi otsan yli ja jätettiin
+riippumaan alas selkää pitkin, niin että etutukka näkyi ja kaula ja
+hartiat vapautuivat; asiaan kuului myös, että palmikot sidottiin
+vain silmukalle niskaan, niin ettei tukka törröttänyt hunnun alla,
+vaan huntu pääsi lankeamaan pehmeästi pään muodon mukaan. Simon oli
+huomannut tämän uuden tavan jo ennen ja nähnyt, että se puki Kristiinaa
+-- mutta hän ei ollut kuitenkaan tätä ennen huomannut, miten nuoren
+näköiseksi se hänet teki. Ja Kristiinan silmätkin välkkyivät kuin
+tähdet.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Päivemmällä tuli tuttavia Erlendiä katsomaan -- Ketil Skogista, Markus
+Torgeirinpoika ja myöhemmin illalla itse herra Olav Kyrning, Sira
+Ingolf ja herra Guttorm, eräs Halvardinkirkon pappi. Noiden kahden
+papin tullessa oli alkanut sataa lunta, kuivaa, hienomuruista tuprua,
+ja he olivat eksyneet tieltä ja joutuneet takiaismaahan -- heidän
+vaatteensa olivat täynnä takiaisia. Kaikille tuli kiire irrottamaan
+niitä pappien ja heidän palvelijoittensa vaatteista -- Erlend ja
+Kristiina noppivat Guttorm-herraa, he punastelivat lakkaamatta ja
+laskivat leikkiä papin kanssa, äänen vavahdellessa omituisesti heidän
+nauraessaan.
+
+Simon joi koko lailla alku-illasta, mutta hän ei päihtynyt -- vain
+ruumis tuntui hiukan raskaalta. Jokainen sana, joka sanottiin, painui
+hänen mieleensä kumman tarkasti. Toiset alkoivat pian hölpöttää --
+kukaan heistä ei ollut kuninkaan ystävä.
+
+Simonia alkoi niin merkillisesti kyllästyttää kaikki nyt perästäpäin.
+Pelkkää lorua se oli tuo, mitä nuo toiset tuossa jaarittelivat hälisten
+ja kiivastuen. Ketil Aasmundinpoika oli typerähkö, ja hänen lankonsa
+Markus ei ollut paljoa viisaampi häntä; Olav Kyrning oli oikein
+ajatteleva ja ymmärtäväinen, mutta lyhytnäköinen mies, -- eivätkä nuo
+kaksi pappia näyttäneet hekään erityisemmän teräviltä. Kaikki istuivat
+nyt siinä kuunnellen Erlendiä ja yhtyen häneen -- ja hän muuttui yhä
+enemmän entisekseen, vallattomaksi, löyhäsuiseksi ja varomattomaksi.
+Hän oli ottanut Kristiinan käden omaansa, pannut sen polvelleen ja
+istui nyt leikitellen hänen sormillaan -- he istuivat siten, että
+heidän hartiansa koskettivat toisiaan. Yhtäkkiä Kristiina lehahti
+punaiseksi eikä voinut siirtää katsettaan Erlendistä -- ja kun tämä
+kietaisi salaa kätensä hänen vyötäisilleen, alkoivat hänen huulensa
+väristä, ja hänellä oli täysi työ pitää ne suljettuina.
+
+Sitten ovi aukeni ja Munan Baardinpoika astui sisään.
+
+"Viimeiseksi tuli itse iso siitosori", huusi Erlend nauraen, hypähti
+pystyyn ja juoksi häntä vastaan.
+
+"Kautta Jumalan ja pyhän Neitsyen -- sinä taidat olla yhtä huoleton
+taas", sanoi Munan suutuksissaan.
+
+"Mitäs tässä nyt enää on itkemistä ja suremista, sukulaismies!"
+
+"No en minä ole nähnyt sinun kaltaistasi miestä -- koko menestyksesi on
+mennyttä --"
+
+"Minä en olekaan semmoinen mies, että menisin helvettiin takapuoli
+paljaana varjellakseni paitaani palamasta", sanoi Erlend, ja Kristiina
+nauroi hiljaa ja herkästi.
+
+Simon laski päänsä pöydälle käsivarsiensa päälle. Toiset saivat uskoa
+hänen olevan niin humalassa että oli nukkunut paikalleen -- hän tahtoi
+olla rauhassa.
+
+Mikään ei ollut toisenlaista kuin hän oli odottanut -- taikka kuin
+hänen olisi ainakin pitänyt voida odottaa. Ei edes Kristiina. Siinä hän
+istui, ainoana naisena näiden monien miesten keskellä, yhtä lempeänä ja
+kainona ja luottavaisena ja varmana kuin ennen. Sellainen hän oli ollut
+silloinkin -- kun hän petti Simonin -- häpeämätön taikka viaton, ei hän
+tiennyt kumpaistako. Ei, se ei ollut totta, ei hän ollut noin varma, ei
+hän ollut häpeämätön -- ei hän ollut rauhallinen, vaikka oli näyttänyt
+rauhalliselta. Mutta tuo mies oli pannut hänet pilalle -- Erlendin
+tähden Kristiina olisi kävellyt vaikka tulisilla kivillä -- ja hän oli
+astunut Simonin yli, jota hän ei luullut muuksi kuin kylmäksi kiveksi.
+
+Mitä hän tässä houri -- Kristiina tahtoi viedä tahtonsa perille eikä
+tajunnut muuta. Pitäkööt ilonsa -- sama se hänestä. Kuuluiko se häneen,
+vaikka he olisivat siittäneet vielä seitsemän poikaa -- sittenhän niitä
+oli neljätoista Lauritsa Bjørgulfinpojan puolen perinnön jaolla. Hänen
+ei näyttänyt tarvitsevan huolehtia pojistaan, Ramborg ei ollut yhtä
+nopsa laittamaan lapsia kuin hänen sisarensa -- hänen jälkeläisensä
+saisivat kerran valtaa ja rikkautta. Mutta yhdentekevä -- kaikki oli
+yhdentekevää tänä iltana. Hänen mielensä teki juoda lisää -- mutta hän
+tunsi, että tänä iltana ei jumalanvilja pystyisi häneen -- ja silloin
+hänen pitäisi nostaa päänsä ja ottaa kukaties osaa juttuun.
+
+"Sinä luulet varmaankin, että olisit kelvannut valtionhoitajaksi?"
+sanoi Munan pilkallisesti.
+
+"Vielä mitä, etkö sinä ymmärrä, että me olimme aikoneet panna sinut
+siksi!" nauroi Erlend.
+
+"Jumalan nimessä, pidä toki kurissa kielesi, mies --"
+
+Toiset nauroivat.
+
+Erlend tuli Simonin luo ja kosketti häntä olkaan:
+
+"Nukutko sinä, lanko --?" Simon nosti katseensa. Erlend seisoi hänen
+edessään pikari kädessä. "Maljasi, Simon. Sinua minun tulee ennen
+kaikkea kiittää siitä, että sain pitää henkeni -- ja minä iloitsen
+siitä, että asiat ovat kuten ovat, poikaseni! Sinä autoit minua kuin
+veli -- ellet sinä olisi ollut lankoni, olisin minä kai menettänyt
+pääni. -- Sitten sinä olisit voinut naida minun leskeni --"
+
+Simon hypähti pystyyn. Silmänräpäyksen nuo kaksi katsoivat toisiinsa
+-- Erlendistä hävisi humala, ja hän kalpeni; sitten hänen huulensa
+aukenivat.
+
+Simon löi nyrkillään pikarin toisen kädestä niin että sima juoksi
+maahan. Sitten hän kääntyi ja lähti tuvasta. Erlend jäi paikallaan
+seisomaan. Hän kuivasi kätensä ja ranteensa mekon helmaan, älyämättä
+sitä itse -- ja katsoi sitten taakseen: toiset eivät olleet huomanneet
+mitään. Hän työnsi jalallaan pikarin penkin alle -- mietti hetken -- ja
+lähti sitten lankonsa jälkeen.
+
+Simon Darre seisoi parven portaiden alla -- Jon Daalk talutti
+parastaikaa hänen hevosiaan tallista. Hän ei liikahtanutkaan Erlendin
+tullessa häntä kohti:
+
+"Simon! Simon -- minä en tiennyt -- en tiennyt mitä sanoin!"
+
+"Nyt tiedät sen!"
+
+Simonin ääni oli aivan soinnuton. Hän seisoi liikahtamatta, katsomatta
+toiseen.
+
+Erlend katsoi neuvottomasti ympärilleen. Pilviharson takaa häämötti
+kuun kalpea laita, ja ilma oli täynnä pieniä kovia lumijyviä. Erlend
+hytisi kylmästä.
+
+"Minne -- minne sinä lähdet?" kysyi hän kohmeissaan katsoen miestä ja
+hevosia.
+
+"Hakemaan toista majapaikkaa", sanoi Simon lyhyesti. "Pitäähän sinun
+ymmärtää, että täällä minä en viitsi olla --"
+
+"Simon!" huudahti Erlend. "-- En tiedä mitä antaisin, jos saisin sen
+sanomattomaksi --!"
+
+"En minäkään tiedä", vastasi toinen äskeisellä äänellä.
+
+Parven ovi avautui. Kristiina astui solaan lyhty kädessä -- hän
+kumartui kaiteen yli ja katsoi alas:
+
+"Sielläkö te seisotte?" kysyi hän kirkkaalla äänellä. "Mitä te teette
+siellä ulkona tähän aikaan?"
+
+"Minä tunsin, että minun oli käytävä hevosia katsomassa -- kuten
+siivojen ihmisten on tapana sanoa", vastasi Simon nauraen.
+
+"Mutta, hyvänen aika -- sinähän olet tuonut ulos hevosesi!" ihmetteli
+Kristiina naurussa suin.
+
+"Niin -- sellaista sitä mies tekee kun on pyörällä päästään", sanoi
+Simon äskeiseen tapaan.
+
+"Tulkaa nyt jo takaisin!" kuului ylhäältä iloisesti ja veikistellen.
+
+"Ihan paikalla." Kristiina hävisi sisään, ja Simon käski Jonia
+viemään hevoset takaisin. Hän kääntyi Erlendiin -- tämä seisoi siinä
+kummallisen veltoin ilmein ja jäsenin. "Minä tulen sisään vähän ajan
+perästä. Meidän täytyy koettaa olla kuin ei sitä olisi sanottukaan,
+Erlend -- vaimojemme tähden. Mutta sen verran ymmärtänet sinäkin --
+että sinä olet viimeinen mies koko maailmassa, jonka minä olisin suonut
+-- tietävän -- tästä. Äläkä unohda, etten minä ole yhtä lyhytmuistinen
+kuin sinä!" Ovessa käytiin taas ylhäällä; vieraat tulivat ulos
+joukolla. Kristiina saattoi heitä palvelusneitonsa kera, joka kantoi
+lyhtyä.
+
+"Niin se on", hihitti Munan Baardinpoika, "nyt on jo myöhä -- ja nämä
+kaksi kaipaavat kovasti sänkyä --"
+
+"Erlend. Erlend. Erlend." Kristiina oli viskautunut hänen syliinsä
+samassa silmänräpäyksessä kun toiset olivat hävinneet ovesta. Hän
+painautui tiukasti mieheensä. "Erlend. -- Sinä näytät surulliselta",
+kuiskasi hän kauhuissaan puoliavoimet huulet lähellä Erlendin suuta.
+"Erlend?" Hän tarttui miehensä ohimoihin molemmin käsin.
+
+Erlend seisoi vähän aikaa paikallaan, käsivarret höllästi hänen
+ympärillään. Sitten hän puristi Kristiinan itseensä, ja hänen
+kurkustaan pääsi pieni valittava äännähdys.
+
+Simon kulki tallia kohden -- hän oli aikonut sanoa jotakin Jonille,
+mutta unohti sen tiellä. Hetkisen hän seisoi tallin ovella katsoen
+himmeää kuuta ja lumen tuloa -- sitä alkoi nyt sataa suurempina
+hahtuvina. Jon ja Ulf tulivat tallista ja sulkivat oven perästään;
+sitten nuo kolme miestä lähtivät yhdessä sitä rakennusta kohti, jossa
+heidän makuupaikkansa oli.
+
+
+
+
+
+
+
+
+End of the Project Gutenberg EBook of Kristiina Lauritsantytär II: Emäntä, by 
+Sigrid Undset
+
+*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KRISTIINA LAURITSANTYTÄR II: ***
+
+***** This file should be named 62523-8.txt or 62523-8.zip *****
+This and all associated files of various formats will be found in:
+        http://www.gutenberg.org/6/2/5/2/62523/
+
+Produced by Tuula Temonen and Tapio Riikonen
+Updated editions will replace the previous one--the old editions will
+be renamed.
+
+Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
+law means that no one owns a United States copyright in these works,
+so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United
+States without permission and without paying copyright
+royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
+of this license, apply to copying and distributing Project
+Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm
+concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
+and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive
+specific permission. If you do not charge anything for copies of this
+eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook
+for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports,
+performances and research. They may be modified and printed and given
+away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks
+not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the
+trademark license, especially commercial redistribution.
+
+START: FULL LICENSE
+
+THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
+PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
+
+To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
+distribution of electronic works, by using or distributing this work
+(or any other work associated in any way with the phrase "Project
+Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full
+Project Gutenberg-tm License available with this file or online at
+www.gutenberg.org/license.
+
+Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project
+Gutenberg-tm electronic works
+
+1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
+electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
+and accept all the terms of this license and intellectual property
+(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
+the terms of this agreement, you must cease using and return or
+destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your
+possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
+Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound
+by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the
+person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph
+1.E.8.
+
+1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be
+used on or associated in any way with an electronic work by people who
+agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
+things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
+even without complying with the full terms of this agreement. See
+paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
+Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this
+agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm
+electronic works. See paragraph 1.E below.
+
+1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the
+Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
+of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual
+works in the collection are in the public domain in the United
+States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
+United States and you are located in the United States, we do not
+claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
+displaying or creating derivative works based on the work as long as
+all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
+that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting
+free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm
+works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
+Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily
+comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
+same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when
+you share it without charge with others.
+
+1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
+what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
+in a constant state of change. If you are outside the United States,
+check the laws of your country in addition to the terms of this
+agreement before downloading, copying, displaying, performing,
+distributing or creating derivative works based on this work or any
+other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no
+representations concerning the copyright status of any work in any
+country outside the United States.
+
+1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
+
+1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
+immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear
+prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work
+on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the
+phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed,
+performed, viewed, copied or distributed:
+
+  This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and
+  most other parts of the world at no cost and with almost no
+  restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it
+  under the terms of the Project Gutenberg License included with this
+  eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the
+  United States, you'll have to check the laws of the country where you
+  are located before using this ebook.
+
+1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is
+derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
+contain a notice indicating that it is posted with permission of the
+copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
+the United States without paying any fees or charges. If you are
+redistributing or providing access to a work with the phrase "Project
+Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply
+either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
+obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm
+trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.
+
+1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
+with the permission of the copyright holder, your use and distribution
+must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
+additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
+will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works
+posted with the permission of the copyright holder found at the
+beginning of this work.
+
+1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
+License terms from this work, or any files containing a part of this
+work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
+
+1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
+electronic work, or any part of this electronic work, without
+prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
+active links or immediate access to the full terms of the Project
+Gutenberg-tm License.
+
+1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
+compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
+any word processing or hypertext form. However, if you provide access
+to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format
+other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official
+version posted on the official Project Gutenberg-tm web site
+(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
+to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
+of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain
+Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the
+full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1.
+
+1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
+performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
+unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
+
+1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
+access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works
+provided that
+
+* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
+  the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
+  you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
+  to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has
+  agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
+  Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
+  within 60 days following each date on which you prepare (or are
+  legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
+  payments should be clearly marked as such and sent to the Project
+  Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
+  Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg
+  Literary Archive Foundation."
+
+* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
+  you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
+  does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
+  License. You must require such a user to return or destroy all
+  copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
+  all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm
+  works.
+
+* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
+  any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
+  electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
+  receipt of the work.
+
+* You comply with all other terms of this agreement for free
+  distribution of Project Gutenberg-tm works.
+
+1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
+Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than
+are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
+from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The
+Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm
+trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.
+
+1.F.
+
+1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
+effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
+works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
+Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm
+electronic works, and the medium on which they may be stored, may
+contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
+or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
+intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
+other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
+cannot be read by your equipment.
+
+1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
+of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
+Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
+Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
+liability to you for damages, costs and expenses, including legal
+fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
+LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
+PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
+TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
+LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
+INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
+DAMAGE.
+
+1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
+defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
+receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
+written explanation to the person you received the work from. If you
+received the work on a physical medium, you must return the medium
+with your written explanation. The person or entity that provided you
+with the defective work may elect to provide a replacement copy in
+lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
+or entity providing it to you may choose to give you a second
+opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
+the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
+without further opportunities to fix the problem.
+
+1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
+in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO
+OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
+LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
+
+1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
+warranties or the exclusion or limitation of certain types of
+damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
+violates the law of the state applicable to this agreement, the
+agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
+limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
+unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
+remaining provisions.
+
+1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
+trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
+providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in
+accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
+production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm
+electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
+including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
+the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
+or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or
+additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any
+Defect you cause.
+
+Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
+
+Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
+electronic works in formats readable by the widest variety of
+computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
+exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
+from people in all walks of life.
+
+Volunteers and financial support to provide volunteers with the
+assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
+goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
+remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
+and permanent future for Project Gutenberg-tm and future
+generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
+Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
+Sections 3 and 4 and the Foundation information page at
+www.gutenberg.org
+
+
+
+Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
+
+The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
+501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
+state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
+Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification
+number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
+Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
+U.S. federal laws and your state's laws.
+
+The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the
+mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its
+volunteers and employees are scattered throughout numerous
+locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt
+Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to
+date contact information can be found at the Foundation's web site and
+official page at www.gutenberg.org/contact
+
+For additional contact information:
+
+    Dr. Gregory B. Newby
+    Chief Executive and Director
+    gbnewby@pglaf.org
+
+Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation
+
+Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
+spread public support and donations to carry out its mission of
+increasing the number of public domain and licensed works that can be
+freely distributed in machine readable form accessible by the widest
+array of equipment including outdated equipment. Many small donations
+($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
+status with the IRS.
+
+The Foundation is committed to complying with the laws regulating
+charities and charitable donations in all 50 states of the United
+States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
+considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
+with these requirements. We do not solicit donations in locations
+where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
+DONATIONS or determine the status of compliance for any particular
+state visit www.gutenberg.org/donate
+
+While we cannot and do not solicit contributions from states where we
+have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
+against accepting unsolicited donations from donors in such states who
+approach us with offers to donate.
+
+International donations are gratefully accepted, but we cannot make
+any statements concerning tax treatment of donations received from
+outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.
+
+Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
+methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
+ways including checks, online payments and credit card donations. To
+donate, please visit: www.gutenberg.org/donate
+
+Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works.
+
+Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
+Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be
+freely shared with anyone. For forty years, he produced and
+distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of
+volunteer support.
+
+Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
+editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
+the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
+necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
+edition.
+
+Most people start at our Web site which has the main PG search
+facility: www.gutenberg.org
+
+This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
+including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
+Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
+subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
+
diff --git a/62523-8.zip b/old/62523-8.zip
index 01ca18b..01ca18b 100644
--- a/62523-8.zip
+++ b/old/62523-8.zip