diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 4 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/62523-8.txt | 17408 | ||||
| -rw-r--r-- | old/62523-8.zip | bin | 345784 -> 0 bytes |
5 files changed, 17 insertions, 17408 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..d7b82bc --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,4 @@ +*.txt text eol=lf +*.htm text eol=lf +*.html text eol=lf +*.md text eol=lf diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..322e219 --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #62523 (https://www.gutenberg.org/ebooks/62523) diff --git a/old/62523-8.txt b/old/62523-8.txt deleted file mode 100644 index 12762b9..0000000 --- a/old/62523-8.txt +++ /dev/null @@ -1,17408 +0,0 @@ -Project Gutenberg's Kristiina Lauritsantytär II: Emäntä, by Sigrid Undset - -This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most -other parts of the world at no cost and with almost no restrictions -whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of -the Project Gutenberg License included with this eBook or online at -www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you'll have -to check the laws of the country where you are located before using this ebook. - -Title: Kristiina Lauritsantytär II: Emäntä - -Author: Sigrid Undset - -Translator: Siiri Siegberg - -Release Date: June 29, 2020 [EBook #62523] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - -*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KRISTIINA LAURITSANTYTÄR II: *** - - - - -Produced by Tuula Temonen and Tapio Riikonen - - - - - - - - -KRISTIINA LAURITSANTYTÄR II: EMÄNTÄ - -Kirj. - -Sigrid Undset - - -Tekijättären luvalla suomentanut - -Siiri Siegberg - - - - - -Porvoossa, -Werner Söderström Osakeyhtiö, -1923. - - - - - - -I - -SYNNIN HEDELMÄ - - - - -I - - -Iltaa ennen Simonin-messua laski Baard Petrinpojan laiva Birgsin -lahteen. Nidarholman apotti oli itse ratsastanut rantaan sukulaistaan -Erlend Nikulauksenpoikaa vastaan, tahtoen samalla toivottaa -tervetulleeksi tämän kotiin tuoman nuoren vaimon. Vastanaineet aiottiin -majoittaa yöksi Viggin apotin omina vieraina. - -Erlend talutti kalmankalpean, surkeannäköisen nuoren vaimonsa -laiturilta. Apotti laski leikkiä merimatkan vaivoista; Erlend nauroi ja -tuumi vaimonsa jo kaipaavankin seinäänkiinnitettyä sänkyä. Ja Kristiina -yritti hymyillä, mutta ajatteli samalla, ettei hän enää ikinä astu -hyvällä laivan kannelle. Hän voi pahoin Erlendin tullessa lähellekin, -niin tämä tuoksahti merelle ja laivalle -- hänen tukkansakin oli ihan -kankea ja tahmea suolavedestä. Erlend oli koko matkan ollut villinä -ilosta, ja Baard-herraa oli naurattanut: Møressä, meren rannalla, missä -Erlend oli viettänyt kasvinvuotensa, olivat pojat keikkuneet vesillä -lakkaamatta, purjehtineet ja soutaneet. Kumpikin, Erlend ja Baard, oli -tosin säälinyt häntä hiukan, mutta ei siten kuin Kristiinan mielestä -hänen surkeutensa vaati. Kaiken aikaa nämä vain hokivat, että meritauti -kyllä asettuu, kun hän tottuu laivalla oloon. Mutta hän oli ollut yhtä -kurja koko ajan. - -Seuraavana päivänä ratsastaessaan hänestä tuntui kuin hän olisi -purjehtinut. Mäkeä ylös, toista alas kävi kulku yli mahtavien -vieremätöyryjen, ja jos koetti kiinnittää katseensa määräpisteeseen -harjun laidassa, tuntui koko perustus heiluvan ja kohoavan kuin -aallonharja kohti väritöntä talvista taivasta. - -Viggiin oli tullut joukko Erlendin ystäviä ja naapureita aamulla -saattamaan morsiusparia kotiin, ja nyt he ratsastivat lopun matkaa -suuressa seurassa. Maa kumisi hevosten kavioiden alla, sillä se -oli jäätynyt kovaksi kuin rauta. Huuru kierteli ajajien ympärillä; -hevosten karva ja ratsastajien hiukset ja turkinreunat olivat -kuurassa. Erlend oli yhtä valkohapsinen kuin apotti, ja hänen kasvonsa -hehkuivat aamuryypystä ja purevasta ahavasta. Hän oli pukeutunut -sulhasvaatteisiinsa ja oli säihkyvän nuoren ja virkun näköinen; hänen -kaunis pehmeä äänensä kaikui ilakoivana ja uljaana vierasten parista -hänen karautellessaan sinne tänne huutaen ja nauraen. - -Kristiinan sydän alkoi väristä kummasti -- surusta, hellyydestä -ja pelosta. Hän oli vielä sairas merimatkan jälkeen, ja rinnassa -tuntui ilkeä kuvotus heti kun hän yritti syödä tai juoda vähänkin, -häntä palelsi kauheasti, ja mielen pohjalla kyti yhä pieni, umpea, -mykkä vihantunne Erlendiä kohtaan, joka oli niin huoleton --. Mutta -nähdessään nyt, miten luottavan ylpeänä ja säihkyvän riemukkaana -tämä vei hänet kotiinsa vaimonaan, hän sittenkin katui katkerasti, -ja hänen sydäntään kirveli sääli. Nyt hän katui, että oli antanut -itsepäisyydelleen vallan eikä ollut ilmaissut Erlendille -- tämän -käydessä heidän luonaan kesällä -- ettei ollut soveliasta viettää häitä -liian komeasti. Oikeastaan asian laita oli sellainen, että Kristiina -oli toivonut hänenkin saavan nähdä, etteivät he selviä teostaan -nöyryytyksettä. - -Hän oli myös pelännyt isäänsä. Ja hän oli ajatellut, että häiden -jälkeenhän he lähtisivät hyvin kauas; hän ei kai ollut näkevä -kotiseutuaan pitkiin aikoihin -- ei ennen kuin kaikki puheet jo -olisivat tyystin vaienneet --. Nyt hän huomasikin, että edessä oli -paljon pahempaa. Erlend oli tosin maininnut suurista tuliaispidoista, -jotka hän aikoi pitää Husabyssä, mutta Kristiina ei ollut ajatellut -niitä miksikään uusiksi häiksi. Ja heitä vastassa olevat vieraat -olivat väkeä, jonka keskellä Erlendin ja hänen tuli ruveta elämään -- -jonka arvonanto ja ystävyys heidän tuli voittaa. Nämä samat ihmiset -olivat olleet näkemässä Erlendin mielettömyyttä ja menneiden vuosien -tuomaa onnettomuutta. Nyt uskoi Erlend parantaneensa maineensa heidän -silmissään, astuneensa vertaistensa joukkoon sijalle, joka kuului -hänelle syntyperän ja omaisuuden nojalla. Ja nyt hän oli tietenkin -joutuva laajalti naurun alaiseksi, kun kuultaisiin mitä hän oli tehnyt -omalle lailliselle morsiamelleen. - -Apotti kumartui Kristiinan puoleen sanoen: - -"Olette niin totinen, Kristiina Lauritsantytär. Eikö meritauti ole -vielä hellittänyt? Vai ikävöittekö äitiänne?" - -"Arvasitte, herra", sanoi Kristiina hiljaa. "Juuri äitiäni minä -ajattelin." - - * * * * * - -He olivat saapuneet Skauniin ja ratsastivat nyt korkealla. Laakson -pohjalla heidän allaan oli lehtimetsä valkean, auringossa välkkyvän -härmän peitossa, jonka keskeltä, pilkotti pieni, sininen järvi. Sitten -loppui kuusikko. Erlend viittasi kädellään: - -"Tuossa on Husaby, Kristiina. Herra suokoon sinulle paljon hyviä päiviä -siellä, vaimoni!" sanoi hän lämpimästi. - -Heidän eteensä avautui laajoja, kuurassa hohtavia maita. Kartano -sijaitsi kuin leveällä laudalla rinteen puolivälissä -- lähinnä oli -pieni vaalea kivikirkko, siitä etelään rakennukset; niitä oli paljon, -useat suuria; savu tuprusi räppänäaukoista. Kirkonkellot alkoivat -soida, ja pihalta virtasi heitä vastaan kansaa huutaen ja tervehtien. -Morsiussaatossa olevat miehet rämisyttivät kilpiään -- ja remuten ja -elämöiden painalsi ratsuparvi nuoren aviomiehen taloon. - - * * * * * - -Kirkon edessä pysähdyttiin; Erlend auttoi morsiamensa hevosen selästä -ja johdatti hänet ovelle, jossa joukko pappeja ja hengellisiä herroja -oli heitä vastassa. Kirkossa oli viiltävän kylmä, ja valoa tunkeutui -sisään pitkänseinän pienistä pyörökaari-ikkunoista himmentäen kuorista -leviävää kynttilänhohdetta. - -Kristiinaa arastelutti ja pelotti Erlendin päästäessä hänen kätensä -ja lähtiessä miesten puolelle, jolloin hänen itsensä oli asetuttava -vieraiden, juhlapukuisten naisten joukkoon. Kirkko toimitus oli -erittäin kaunis. Mutta Kristiinaa vilutti ja hänestä tuntui kuin hänen -rukouksensa olisivat painuneet takaisin, kun hän koki keventää mieltään -ja ylentää sydäntään. Hän mietti, ettei tainnut olla hyvä enne, että -oli Pyhän Simonin päivä -- sen miehen suojeluspyhimyksen, jota hän ei -ollut kohdellut hyvin. - -Kirkosta lähdettiin kulkueena kartanoa kohti, etumaisina papit, sitten -Kristiina ja Erlend käsityksin, viimeisenä vieraat kaksitellen. -Kristiina ei huomannut tarkastella rakennuksia. Piha oli pitkä -ja kapea, ulkorakennukset olivat kahdessa rivissä sen etelä- ja -pohjoislaidassa; ne olivat tilavat ja hyvin lähellä toisiaan, mutta -näyttivät vanhoilta ja rappeutuneilta. - -Juhlakulkue seisahtui päärakennuksen ovelle, ja papit toimittivat -siunauksen vihkivedellä. Sen jälkeen talutti Erlend Kristiinan pimeän -porstuan läpi. Oikealla avattiin ovi, josta tulvi häikäisevää valoa. -Kristiina kumartui kamanan alitse ja astui Erlendin kanssa tämän tupaan. - -Se oli suurin tupa, mitä hän oli nähnyt kenenkään talossa. Keskellä -lattiaa oli liesi, joka oli niin pitkä, että sen molemmissa päissä -paloi tuli, ja huone oli niin leveä, että orsia kannattivat kauniit -puiset pylväät -- se näytti ennemminkin kirkolta tai kuninkaan salilta -kuin kartanon tuvalta. Itäiselle päätyseinälle, jonka keskellä sijaitsi -isännän kunniasija, oli pylväiden väliin rakennettu suljettavia sänkyjä. - -Huoneessa paloi lukematon joukko kynttilöitä -- pöydillä, jotka olivat -täynnä kallisarvoisia vateja ja maljakoita, ja seinään kiinnitetyissä -haarukoissa. Muinaisaikojen tapaan riippui seinillä kilpiä ja aseita -kuvakudosten välissä. Kunniaistuimien tausta oli verhottu sametilla, -ja eräs miehistä ripusti nyt Erlendin kultasilaisen miekan ja hänen -valkoisen kilpensä, johon oli punaisella kuvattu hyökkäävä leijona, -toisten aseiden joukkoon. - -Palvelijat ja palvelijattaret olivat riisuneet vierailta -päällysvaatteet. Erlend tarttui vaimonsa käteen ja kuljetti hänet -lieden ääreen; vieraat seisoivat puolikehässä heidän takanaan. Muuan -vankkavartinen rouva, jolla oli lempeät kasvot, astui esiin ja silitti -Kristiinan huntua, joka oli hiukan rypistynyt vaipan alla. Poistuessaan -takaisin paikalleen hän nyökkäsi hymyillen vastavihityille. Erlend -nyökkäsi hymyillen takaisin ja katsoi vaimoonsa. Ja hän oli hyvin -herttaisen näköinen. Silloin tunsi Kristiina taas sydäntään kouristavan --- hänen tuli niin sääli Erlendiä. Hän tiesi mitä tämä ajatteli -nähdessään Kristiinan seisovan tuvassaan, pitkän lumivalkoisen, -emännänhunnun langetessa hulmuten tulenpunaiselle morsiuspuvulle. -Aamulla oli hänen, Kristiinan, täytynyt kiertää pitkä kudottu vyö -tiukasti vatsansa ja vyötäistensä ympäri muiden vaatteiden alle, ennen -kuin hän oli saanut hameensa laskeutumaan hyvin. Ja hän oli hieronut -poskiinsa Aashild-rouvan antamaa punaista voidetta. Laittautuessaan hän -oli ajatellut vihaisena ja pahoilla mielin, ettei Erlend välittänyt -katsella häntä, -- nyt kun oli saanut hänet omakseen -- koska hän ei -huomannut mitään. Ja hän katui katkerasti, ettei ollut ilmaissut mitään. - -Avioparin seistessä käsi kädessä kulkivat papit ympäri huonetta, -siunasivat talon ja kotilieden, samoin sängyn ja pöydän. - -Sitten kantoi eräs naispalvelijoista talon avaimet Erlendille. Tämä -kiinnitti raskaan kimpun Kristiinan vyölle -- ja oli sitä tehdessään -sen näköinen kuin olisi tahtonut samalla suudella. Eräs miehistä -toi korkean, kultarenkailla ympäröidyn sarven -- Erlend laski sen -huulilleen ja joi vaimonsa maljan: - -"Onni ja siunaus taloosi, emäntä!" - -Ja vieraat melusivat ja nauroivat Kristiinan maistaessa maljasta -miehensä jälkeen ja kaataessa loput viinistä tuleen. - -Nyt ryhtyivät soittajat toimeen, ja Erlend vei aviovaimonsa -kunniasijalle viereensä, kun taas vieraat asettuivat pöytään. - -Kolmantena päivänä alkoivat ensimmäiset vieraat lähteä, ja viidentenä -päivänä poistuivat viimeiset. Sitten oli Kristiina kahden Erlendin -kanssa Husabyssä. - -Ensi töikseen hän pani palvelijat kantamaan kaikki vuodevaatteet -sängyistä, pesemään ne ynnä seinävieret lipeällä ja viemään pois oljet -sekä polttamaan ne. Sitten tuotatti hän uudet oljet ja varusti sängyt -tuomillaan vaatteilla. Kesti myöhään yöhön ennen kuin tämä työ oli -suoritettu. Mutta Kristiina määräsi tehtäväksi saman kaikkien talossa -olevien makuusijojen suhteen ja käski savuttaa kaikki vuodenahat -saunassa -- palvelustyttöjen oli ryhdyttävä toimeen huomisaamuna ja -koetettava saada käsistään niin paljon kuin suinkin ennen pyhiä. Erlend -pudisti nauraen päätään -- olipas siinä emäntä! Mutta kyllä häntä -hävettikin. - -Kristiina ei ollut saanut sanottavasti unta ensi yönä, vaikka papit -olivat siunanneet hänen sänkynsä. Päälläpäin oli silkkipäällyksisiä -patjoja, aivinaisia raiteja ja mitä parhaimpia peittoja ja nahkoja, -mutta oljet pohjalla olivat likaiset ja homehtuneet, ja vaatteissa ja -komeassa mustassa karhuntaljassa, joka oli ylimmäisenä, oli täitä. - -Paljon hän oli jo ehtinyt nähdä näinä päivinä. Kalliiden kudosten alta, -jotka peittivät seiniä, ei ollut pesty pois nokea ja likaa hirsistä. -Ladot ja aitat ammottivat tyhjinä pitojen loputtua; jauhohinkalot -olivat melkein kuin lakaistut. Eikä hän voinut käsittää, miten Erlend -aikoi elättää kaikki hevosensa ja suuren karjansa jäljellä olevilla -heinillä ja oljilla -- lehdeksiä ei ollut edes lampaille. - -Mutta eräs aitta oli puolillaan pellavia, jotka oli jätetty silleen --- siinä oli varmaankin monen vuoden sato melkein koskematta. Olipa -säilynyt myös aitallinen ikivanhoja, pesemättömiä, haisevia villoja, -osaksi säkeissä, osaksi levällään permannolla. Kun Kristiina koetteli -niitä hyppysissään, rapisi niistä pieniä ruskeita madonmunia -- niissä -oli ollut sekä koita että matoja. - -Karja oli viheliäistä, laihaa, syyhyn vaivaamaa ja heikkoa -- eikä -hän ollut eläessään nähnyt niin monta ikäloppua nautaa yhden kartanon -karjassa. Vain hevoset olivat kauniit ja hyvin hoidetut. Mutta ei -yksikään niistä vetänyt vertoja Guldsveinenille tai Ringdrottenille, -oriille, joka hänen isällään nykyään oli. Sløngvanbauge, jonka isä -oli antanut hänelle myötäjäisiksi, oli kaunein hevonen koko Husabyn -tallissa. Kristiinan täytyi ottaa sitä kaulasta ja painaa kasvonsa sen -turpaa vasten tullessaan sen luokse. Ja trøndilais-pohatat ihmettelivät -ja kiittivät sen paksuja, voimakkaita jalkoja, sen leveää rintaa ja sen -pitkää kaulaa, sen pientä päätä ja leveitä lautasia. Gimsarin vanhus -vannoi Jumalan ja sielun vihollisen nimeen "että oli iso vahinko, kun -tämä hevonen oli kuohittu, siitä olisi tullut verraton sotaratsu". -Silloin ei Kristiina malttanut olla kehumatta hiukan sen isää, -Ringdrottenia. Se oli vielä paljon suurempi ja tanakkatekoisempi; ei -ollut sitä oritta, joka olisi vienyt siitä voiton. Kristiinan isä oli -käyttänyt sitä kilpasilla kuuluisimpien hevosten parissa aina Sognissa -saakka. Nämä omituiset nimet, Ringdrotten ja Sløngvanbauge, oli -Lauritsa antanut hevosilleen siksi, että niiden karva oli kellahtava -kuin vaalea kulta, jossa oli tummempia pyörylöitä. Ringdrottenin emä -oli eksynyt tammoista eräänä kesänä Raanekampenien luona, ja he olivat -luulleet sen joutuneen karhun kynsiin, mutta sitten se syksymmällä -tuli takaisin kotiin. Ja varsa, jonka se sai seuraavana vuonna, ei -ollut minkään ihmisille kuuluvan oriin jälkeläinen. Sitä käryytettiin -tulikiven ja leivän savussa, ja Lauritsa lahjoitti turvallisuuden -vuoksi tamman kirkolle. Mutta varsasta varttui sellainen, että nyt hän -olisi mieluummin luopunut puolista tiluksistaan kuin Ringdrottenista. - -Erlend sanoi nauraen: - -"Sinä Kristiina olet muuten harvasanainen, mutta kun puhut isästäsi, -käyt kaunopuheiseksi!" - -Kristiina vaikeni äkkiä. Hän muisti isänsä kasvot tämän nostaessa -hänet satulaan, kun hän oli lähdössä kotoaan Erlendin kanssa. Isä -oli koettanut näyttää iloiselta lukuisan saattokansan tähden, -mutta Kristiina oli nähnyt hänen silmänsä. Isä oli sipaissut hänen -käsivarttaan ja tarttunut sitten hänen käteensä hyvästiksi. Kristiina -ei ollut juuri ajatellut muuta silloin kuin että oli hauska päästä -pois. Nyt hänestä tuntui siltä, ettei hän eläessään voisi muistaa -isänsä kasvojen ilmettä tuntematta pisto tunnossaan. - - * * * * * - -Kristiina Lauritsantytär ryhtyi nyt hoitamaan talouttaan. Hän oli -jalkeilla joka aamu ani varhain, vaikka Erlend pani vastaan ja oli -tahtovinaan pitää hänet väkisin sängyssä -- eihän kukaan voinut vaatia, -että vastanaitu vaimo lentelisi rakennusten väliä aikaa ennen päivän -valkenemista. - -Nähdessään, miten kaikki oli rappiolla ja miten monet tehtävät häntä -odottivat, tunsi Kristiina selvästi, että vaikka hänkin oli kasannut -selkäänsä syntikuorman pyrkiessään tänne -- tehty mikä tehty --, niin -oli myös synti hoitaa Jumalan viljaa sillä tavalla kuin täällä oli -hoidettu. Häpeä aikaisemmille haltijoille, häpeä jokaiselle, joka -oli antanut Erlendin omaisuuden huveta tällä tapaa. Kahteen vuoteen -ei Husabyssä ollut ollut kykenevää johtomiestä; Erlend itse oli -ollut paljon poissa sinä aikana eikä sitä paitsi ymmärtänyt paljoa -talon hoitoa. Oli siis aivan luonnollista, että hänen syrjäisemmillä -seuduilla asuvat voutinsa pettivät häntä, kuten Kristiina näki heidän -tehneen, ja että Husabyn palveluskunta teki työtä vain sen verran ja -sillä tapaa kuin kutakin halutti. Eikä hänen nyt ollut helppo palauttaa -järjestystä. - -Eräänä päivänä hän puhui asiasta Ulf Haldorinpojan, Erlendin huovin -kanssa. Kotiviljan puinnin olisi pitänyt jo olla loppuunsuoritettu -- -ei sitä liikoja ollutkaan -- sillä syysteurastuksen aika saapui. Ulf -vastasi: - -"Tiedäthän sinä, Kristiina, etten minä kuulu kartanon palvelusväkeen. -Haftor ja minä olemme, näetkös, Erlendin asemiehiä -- enkä minä enää -muista maatöitä." - -"Tiedän sen", vastasi kartanon emäntä. "Mutta minun ei ole helppo -hallita täällä talvella, kun olen uusi tulokas pohjoistunturilla ja -talonväelle outo. Tekisit kauniisti, jos tahtoisit auttaa ja ohjata -minua." - -"Ymmärrän kyllä, Kristiina, ettei talvi ole oleva sinulle helppo", -sanoi Ulf katsoen häneen omituisesti hymyillen -- hän hymyili aina -noin puhuessaan Kristiinan tai Erlendin kanssa. Siinä oli aika annos -röyhkeyttä ja ivaa, mutta Kristiina tunsi hänen myös tarkoittavan hyvää -ja kunnioittavankin häntä jollakin tapaa. Eikä hän katsonut olevansa -oikeutettu suuttumaan Ulfin asettuessa tuttavallisemmalle kannalle -häneen nähden kuin mikä oikeastaan asiaan kuului. Hän oli Erlendin -kanssa antanut tuon miehen tietää heidän säädyttömästä ja vilpillisestä -elämästään ennen; hän huomasi Ulfin tietävän nyt senkin, miten hänen -asiansa tällä haavaa olivat. Hänen täytyi tyytyä siihen -- näkihän hän -Erlendinkin alistuvan kaikkeen, Ulfin sanoihin ja tekoihin. Liikaa -kunnioitusta ei palvelija suinkaan osoittanut herraansa kohtaan. Mutta -he olivat lapsuudenaikaisia ystäviä; Ulf oli kotoisin Møresta, hän -oli erään pikkutilallisen poika, joka asui lähellä Baard Petrinpojan -kartanoa. Hän kutsui Erlendiä sinuksi ja sinutteli nyt myös Kristiinaa --- mutta täällä pohjoisessa oli tuo tapa yleisempi kuin Kristiinan -kotikulmalla. - -Ulf Haldorinpoika oli sangen komea mies, suurikasvuinen ja tumma; -hänellä oli kauniit silmät, mutta hänen suunsa oli ilkeä ja raaka. -Kristiina oli kuullut hänestä rumia juttuja palvelusneidoilta -- -kaupungissa käydessään hän kuului juovan kohtuuttomasti, reuhaavan -ja mellastavan Gjeilen puoleisissa taloissa, mutta kotona Husabyssä -ollessaan hän oli talon luotettavin mies, pystyvin, työteliäin ja -viisain. Kristiina ymmärsi antaa hänelle arvoa. - -"Ei tähän taloon olisi kenenkään naisen ollut helppo tulla -- kaiken -sen jälkeen, mitä täällä on nähty", sanoi taas Ulf. "Sittenkin minä -luulen sinun, Kristiina-rouva, selviävän paremmin kuin useimmat -muut selviäisivät tämän talon asioista. Sinä et ole sellainen, että -istuisit päivittelemään ja turhaa vaikeroimaan, vaan mietit miten -voisit pelastaa perintöä jälkeläisillesi, kun ei kukaan toinen tunnu -huolehtivan siitä. Tiedät myös saattavasti luottaa minuun, ja minä -tahdon auttaa sinua voimieni mukaan. Muista, että olen tottumaton -maalaistöihin. Mutta jos tahdot neuvotella minun kanssani ja sallit -minun kysyä neuvoa sinulta, niin kaipa tämän talven yli päästään -jotenkuten." - -Kristiina kiitti Ulfia ja meni sisään. - - * * * * * - -Kristiinan sydän oli raskas pelosta ja huolesta, mutta hän koetti -työntää ne luotaan. Yksi huolen aihe oli se, ettei hän ymmärtänyt -Erlendiä -- tämä ei näyttänyt vieläkään älyävän mitään. Mutta toinen -ja pahempi oli se, ettei hän tuntenut eloa lapsessa, jota kantoi. -Kaksikymmenviikkoisena sen piti alkaa liikkua, tämän hän tiesi -- -mutta nyt oli kulunut neljättä viikkoa yli tuon ajan. Hän tunsi yöllä -maatessaan kannettavansa kasvavan ja käyvän raskaammaksi, mutta pysyvän -edelleen elottomana. Ja hänen mieleensä muistuivat puheet lapsista, -jotka olivat syntyneet halvaantuneina, kuivettunein jäntein, hän muisti -kuulleensa sikiöistä, jotka olivat tulleet päivänvaloon vailla raajoja --- eräät tuskin edes olivat ihmisen näköisiäkään. Ja sulkiessaan -silmänsä hän näki pienten sylilasten hahmoja, pelottavan rujomuotoisia; -kauhun kuva seurasi toistaan yhä kamalampana. Kotilaakson eteläpäässä, -Lidstadissa, oli ollut lapsi -- niin, se oli kai jo aikuinen. Lauritsa -oli nähnyt sen, mutta ei ollut koskaan tahtonut puhua siitä; Kristiina -huomasi hänen tulevan onnettomaksi, kun joku vain mainitsikin tuosta -lapsesta. Minkähän näköinen se oli ollut --. Voi, voi! Pyhä Olavi, -rukoile puolestani --! Hänen täytyi uskoa lujasti pyhän kuninkaan -laupeuteen, hänhän oli antanut lapsensa sen suojaan, kärsivällisesti -hän tahtoi kestää syntiensä palkan ja luottaa täydellä sydämellä Pyhän -Olavin apuun ja armoon. Varmaan häntä kiusasi itse sielunvihollinen -näillä pahoilla näyillä johdattaakseen hänet epätoivoon -- mutta -yöt olivat vaikeat. Ellei lapsella ollut jäseniä, jos se oli rampa, -niin ei kai sen äiti voinut tuntea sen liikkuvan --. Erlend huomasi -puoliunissaan vaimonsa liikehtivän levottomasti, veti hänet lähemmä -itseään ja painoi kasvonsa hänen kaulakuoppaansa. - -Mutta päivisin ei Kristiina ollut millänsäkään. Ja joka aamu hän -pukeutui huolellisesti, peittääkseen vielä vähän aikaa talon -asujaimilta raskautensa. - -Husabyssä oli sellainen tapa, että palvelijat lähtivät illallisen -jälkeen kukin siihen rakennukseen, missä he nukkuivat. Ja silloin -istui Kristiina Erlendin kanssa kahden isossa tuvassa. Tämän talon -tavat muistuttivat ylimalkaan entisaikoja, jolloin vielä käytettiin -orjia ja orjanaisia työssä. Tuvassa ei ollut lattiaan kiinnitettyä -pöytää, vaan aamuin ja illoin kannettiin ruoka suurelle pöytälevylle, -joka laskettiin pukkien päälle ja aterian jälkeen jälleen käännettiin -nojalleen seinää vasten. Muina veroina haki kukin itse ruokansa -liedeltä ja söi jollakin penkillä. Kristiina tiesi tavan olleen -sellaisen vanhaan aikaan. Mutta nykyään, kun oli vaikea saada miehiä -auttamaan pöydässä ja kun kaikkien täytyi tyytyä pitämään naisväkeä -sisätöissä, ei se enää käynyt päinsä -- naiset eivät ruvenneet -raatamaan itseään hengiltä raskaita pöytiä edestakaisin siirtelemällä. -Kristiina muisti äitinsä kertoneen, että Sundbussa tehtiin kiintopöytä -tupaan hänen ollessaan kahdeksantalvinen, ja sitä pitivät naiset -kaikinpuolisena helpotuksena -- heidän ei sen jälkeen tarvinnut lähteä -ulos pirttiin ompelutöineen, vaan voivat istua tuvassa leikaten ja -kerien; ja näytti niin komealta, kun pöydällä aina saattoi pitää -kynttiläjalkaa ja kauniita astioita. Kristiina päätti pyytää Erlendiä -laittamaan kesäksi pöydän pohjoiselle pitkälleseinälle. - -Niin oli ollut kotona, ja isällä oli kunniasijansa pöydän päässä -- -mutta silloin olivat sängyt porstuan puoleisella seinällä. Kotona -istui hänen äitinsä ulkopenkin päässä, niin että hän pääsi mukavasti -liikkumaan ja huolehtimaan ruoan kannosta. Vain pitopäivinä istui -Ragnfrid miehensä vieressä. Täällä taas oli isännänpaikka keskellä -itäistä päätyä, ja Erlend tahtoi pitää hänet alati vieressään siellä. -Kotona tarjosi isä aina kunniapaikan Herran palvelijoille, milloin -sellaisia sattui Jørundgaardiin, jolloin hän itse Ragnfridin kera -palveli heitä heidän syödessään ja juodessaan. Mutta siihen Erlend ei -alistunut, elleivät nuo vieraat olleet hyvin korkea-arvoisia. Hän ei -välittänyt papeista ja munkeista -- hän sanoi niitä liian kalliiksi -ystäviksi. Kristiina muisti väkisinkin, mitä isä ja Sira Eirik olivat -sanoneet kansan valittaessa kirkon miesten rahanahneutta: syntinen ilo -unohtui niin helposti, kun maksun aika oli käsissä. - -Hän kyseli Erlendiltä Husabyn muinaisia oloja. Mutta tämä tiesi -merkillisen vähän. Niin ja niin oli Erlend kuullut kerrottavan, ellei -muistanut väärin -- tarkalleen hän ei osannut sanoa. Skule kuningas oli -omistanut kartanon ja rakentanut siihen lisää -- kuului aikoneen tehdä -Husabystä itselleen asuinpaikan antaessaan Reinin nunnaluostariksi. -Erlend oli hyvin ylpeä siitä, että polveutui herttuasta, jota hän -aina nimitti kuninkaaksi, sekä piispa Nikulauksesta; piispa oli -hänen isoisänsä Munan Piispanpojan isä. Mutta Kristiinasta tuntui, -ettei Erlend tiennyt näistä sen enempää kuin mitä hän jo oli kuullut -isänsä kertovan. Kotona oli toisin. Isä ja äiti eivät kumpikaan -ylpeilleet isiensä vallasta ja kunniasta. Mutta he puhuivat näistä -usein muistellen kaikkea hyvää, mitä heistä tiesivät, opiksi -toisille, ja kertoivat heidän virheistään ja niiden seurauksista -varoitukseksi väelleen. Ja he tiesivät pieniä hupaisia kaskuja -- Ivar -Gjesling vanhemmasta ja tämän ja Sverre kuninkaan epäsovusta, Ivar -Provstin nasevista ja lystikkäistä vastauksista, Haavard Gjeslingin -mahdottomasta lihavuudesta ja Ivar Gjesling nuoremman tavattomasta -metsästysonnesta. Lauritsa jutteli isoisänsä veljestä, joka ryösti -Folkunga-sukuisen tyttären Vretan luostarista, isoisästään Ruotsin -herrasta Ketilistä ja isoäidistään Ramborg Sunentyttärestä, joka -aina kaipasi kotiin Länsi-Göötanmaalle ja hukkui jäihin Vänernin -järvellä ollessaan kerran vieraisilla veljensä luona Solbergassa. -Hän kertoi isänsä urhoollisuudesta ja tämän sanomattomasta surusta -ensimmäisen vaimonsa nuoren Kristiina Sigurdintyttären kuollessa -lapsivuoteeseen Lauritsan syntyessä. Ja hän luki esiäidistään, pyhästä -Elin Skøvde-rouvasta, joka sai armon tulla Jumalan veritodistajaksi. -Lauritsa oli usein puhunut siitä, miten hän ja Kristiina kerran -tekisivät pyhiinvaellusretken tuon pyhän lesken haudalle. Mutta siitä -ei ollut tullut mitään. - -Hädässään ja tuskassaan koetti Kristiina rukoilla pyhimysrouvaa, johon -verisiteet hänet sitoivat. Hän rukoili Sankta Eliniä lapsensa puolesta -ja suuteli ristiä, jonka oli saanut isältään; sen sisällä oli kappale -pyhän rouvan käärinliinaa. Mutta Kristiina pelkäsi Pyhää Eliniä, -häväistyään sukuaan niin pahasti. Anoessaan Pyhän Olavin ja Pyhän -Tuomaan esirukousta tunsi hän usein valituksensa kantautuvan kuuleviin -korviin ja sääliviin sydämiin. Noita kahta oikeuden marttyyria rakasti -hänen isänsä enemmän kuin mitään muita pyhimyksiä, enemmän kuin itse -Laurentiustakin, jonka mukaan hän oli saanut nimensä ja jonka päivää -syyskesällä hän aina juhli suurilla olutkesteillä ja runsaalla almujen -jaolla. Pyhän Tuomaan oli isä itse nähnyt unissa kerran maatessaan -haavoittuneena Baagahusin lähellä. Ihmisen kieli ei pystynyt kertomaan, -kuinka herttaisen ja arvokkaan näköinen hän oli ollut, eikä Lauritsa -ollut voinut lausua muuta kuin "herra, herra!" Mutta sädeloistossa -seisova piispa oli koskettanut lempeästi Lauritsan haavaa ja luvannut, -että hän oli saava pitää elämän ja liikuntakyvyn ja nähdä jälleen -vaimonsa ja tyttärensä, kuten Lauritsa oli rukoillut. Sillä kertaa ei -yksikään ihminen ollut uskonut Lauritsa Bjørgulfinpojan elävän toiseen -päivään. - -Niin, sanoi Erlend. Kuulihan sitä sellaista. Hänelle ei ollut koskaan -sen tapaista sattunut, eikä se kai olisi käynyt päinsäkään -- hän ei -ollut koskaan ollut hurskas mies, kuten Lauritsa. - -Sitten kyseli Kristiina vieraista, jotka olivat olleet heidän -tuliaispidoissaan. Erlend ei tiennyt heistäkään paljoa. Kristiina -huomasi, ettei hänen miehensä ollut sellainen kuin muut seudun -asukkaat. Näistä olivat monet kauniita, vaaleita ja punakoita; -heillä oli pyöreä, kova pää ja luja, voimakas ruumiinrakenne -- -jotkut vanhasta väestä olivat suunnattoman lihavia. Erlend oli kuin -muukalainen vieraittensa joukossa. Hän oli päätä pitempi useimpia -miehiä, kaitaluinen ja laiha; hänellä oli notkeat jäsenet ja hienot -nivelet. Ja hänellä oli musta, silkinhieno tukka, kalpeanruskea -iho -- mutta siniset silmät sysimustien kulmien ja pitkien mustien -silmäripsien alla. Hänen otsansa oli korkea ja kaita, ohimot kuopalla, -nenä hieman liian iso ja suu hieman liian pieni näin miehiselle -miehelle -- mutta hän oli sittenkin kaunis; Kristiina ei ollut nähnyt -ketään, joka olisi ollut läheskään niin kaunis kuin Erlend. Tämän -pehmeä, hiljainen äänikin oli erilainen kuin toisten kalsea paapatus. - -Erlend nauroi ja sanoi, ettei hänen sukunsa ollutkaan täältä -kotoisin -- lukuunottamatta isoisän äitiä Ragnfrid Skulentytärtä. -Hänen, Erlendin, sanottiin muistuttavan suuresti äidinisäänsä, Gaute -Erlendinpoikaa, Skogheimin herraa. Kristiina kysyi, mitä hän tiesi -siitä miehestä. Mutta Erlend ei tiennyt juuri mitään. - -Tuli sitten muuan ilta; Erlend ja Kristiina riisuutuivat parastaikaa. -Erlend ei saanut millään auki kengännauhaansa, vaan leikkasi sen -poikki, jolloin puukko luiskahti hänen käteensä. Siitä vuoti -paljon verta ja hän kirosi pahasti. Kristiina haki pellavatilkun -ompelurasiastaan. Hän oli paitasillaan. Erlend laski käsivartensa hänen -vyötärölleen Kristiinan sitoessa kättä. - -Äkkiä hän katsoi kauhistuneena ja hämmingin vallassa vaimoonsa -- ja -lensi samassa hehkuvan punaiseksi. Kristiina painoi alas päänsä. - -Erlend veti pois kätensä. Hän ei virkannut mitään -- silloin Kristiina -poistui hiljaa ja kapusi sänkyyn. Hänen sydämensä jyskytti kumeasti ja -kovasti kylkiluita vasten. Hän vilkaisi tavantakaa mieheensä. Tämä oli -kääntänyt hänelle selkänsä ja riisui hitaasti vaatekappaleen toisensa -jälkeen. Sitten hän tuli sänkyyn. - -Kristiina odotti, että hän puhuisi. Hän odotti sitä niin kiivaasti, -että toisinaan tuntui kuin ei hänen sydämensä olisi lyönyt lainkaan ja -kuin se olisi vain värissyt hiljaa paikallaan. - -Mutta Erlend ei sanonut halaistua sanaa. Eikä hän sulkenut Kristiinaa -syliinsä. - -Viimein hän laski viivähtäen kätensä Kristiinan povelle ja painoi -leukansa tämän olkaa vasten, niin että parransänki pisti Kristiinan -ihoa. Kun hän ei vielä sittenkään puhunut mitään, kääntyi Kristiina -seinään päin. - -Oli kuin hän olisi vaipunut vaipumistaan. Toisella ei ollut yhtään -sanaa sanottavana -- nyt, kun hän tiesi Kristiinan kantaneen hänen -lastaan koko tuon pitkän, raskaan ajan. Kristiina puri hammasta -pimeässä. Ei hän kerjäisi -- jos toinen tahtoi olla vaiti, niin osasi -hän olla vaiti hänkin, vaikka synnyttämispäivään asti. Kiukku kuohutti -hänen mieltään, mutta hän makasi liikkumatta seinään päin kääntyneenä. -Ja Erlend makasi hiljaa pimeässä hänkin. Tunti kului tunnin jälkeen -heidän maatessaan yhä siten, kummankin tietäessä, ettei toinen -nukkunut. Lopulta kuuli Kristiina Erlendin tasaisesta hengityksestä -tämän vaipuneen uneen. Silloin hän antoi kyyneleiden vuotaa mielin -määrin, surun ja loukkauksen ja häpeän kyyneleiden. - -Eikä hän uskonut voivansa antaa tätä ikinä anteeksi. - - * * * * * - -Näin kului kolme päivää. Erlend oli kuin uitettu koira nuoren vaimonsa -mielestä. Kristiina oli pakahtumaisillaan vihasta -- ja tulistui -silmittömästi huomatessaan toisen tarkastavan häntä, mutta kääntävän -pois päänsä, jos hän katsoi sille suunnalle. - - * * * * * - -Neljäntenä päivänä Kristiina istui aamulla tuvassa Erlendin astuessa -ovesta sisään ratsastuspukimissa. Erlend ilmoitti aikovansa lähteä -länteen päin, Medalbyhyn, ja kysyi, halusiko Kristiina lähteä -mukaan taloaan katsomaan; se kuului hänen huomenlahjatiluksiinsa. -Kristiina vastasi haluavansa, ja Erlend auttoi itse hänen jalkaansa -karvanahkasaappaat ja hänen olalleen hihavaipan hopeahakoineen. - -Pihalla seisoi neljä hevosta valmiiksi satuloituina, mutta Erlend -sanoi, että Haftor ja Egil saattoivat jäädä kotiin auttamaan viljan -puinnissa. Sitten hän auttoi itse vaimonsa satulaan. Kristiina ymmärsi -Erlendin aikovan puhua siitä, mikä erotti heitä. Erlend ei kuitenkaan -sanonut mitään heidän verkalleen ratsastaessaan etelään, metsää kohti. - -Teurastuskuu oli jo pitkälle kulunut, mutta vielä ei seudulla ollut -satanut lunta. Päivä oli kylmä ja kirkas, aurinko vastikään noussut, -ja kaikkialla, maassa ja puiden oksilla, kiilsi ja välkkyi valkoinen -härmä. He ratsastivat Husabyn maita. Kristiina näki vähän vilja- -ja sänkipeltoja, mutta enimmäkseen kesantoa ja vanhaa niittymaata, -mättäistä, sammaleista ja pehkottunutta. Hän huomautti tästä. - -Mies vastasi mahtaillen: "Kuinka sinä, Kristiina, joka ymmärrät niin -hyvin maanviljelysasioita, et tiedä sitä, ettei kannata viljellä -syömäviljaa näin lähellä kaupunkia -- tuottavampaa on vaihtaa voit ja -villat siemeneen ja jauhoon vierailta kauppiailta --." - -"Siinä tapauksessa sinun olisi pitänyt vaihtaa kaikki se, mikä nyt -lojuu pitkin parvien lattioita aikaa sitten pilaantuneena", sanoi -Kristiina. "Mutta minä tiedän lain määräävän, että joka miehen, joka -hoitaa maata, tulee kylvää pelloksi kolme neljännestä ja jättää -kesannoksi neljäs. Eikä suinkaan kartanon herran maiden sovi olla -huonommassa hoidossa kuin vuokramiesten mannut -- sanoi isäni aina --." - -Erlend naurahti ja virkkoi: - -"Minä en ole milloinkaan tutkinut lakia siinä asiassa -- kunhan minä -saan irti sen, mitä minulle kuuluu, voivat talonpojat minun puolestani -hoitaa maitaan kuten tahtovat; minä hoidan Husabytä niinkuin parhaaksi -näen." - -"Tahdotkos sinä olla viisaampi kuin manallemenneet isämme ja Pyhä Olavi -ja Maunu-kuningas, näiden lakien laatijat?" kysyi Kristiina. - -Erlend nauroi jälleen ja virkkoi: - -"Sitä en ole ajatellut. -- Mutta kylläpäs sinä, piru vieköön, tunnet -hyvästi maan lait ja asetukset, Kristiina." - -"Ymmärrän minä hiukan näitä asioita", lausui Kristiina, "sillä -isäni pyysi usein Loptsgaardin Sigurdia lukemaan meille lakia -hänen käydessään meillä, kun istuimme kotona illalla. Isä katsoi -palveluskunnan ja nuorten hyötyvän siitä, että saivat kuulla näistä -asioista, ja silloin luki Sigurd jonkun kaaren." - -"Sigurd", muisteli Erlend. "Ahaa, nyt minä muistan, näin hänet meidän -häissämme. Hän oli se isonenäinen, hampaaton ukko, jonka suusta valui -kuola ja joka itki ja taputteli sinun rintaasi -- hän oli sikahumalassa -vielä seuraavana aamuna, kun hääkansa tuli katsomaan, miten minä panin -sinun päähäsi vaimonhunnun --." - -"Hän on mistä asti lieneekään tuntenut minut", vastasi Kristiina -tulistuen. "Hän piti minua polvellaan ja leikki kanssani, kun minä olin -pikkutyttö --." Erlend nauroi vielä: - -"Olipa se outoa huvitusta -- koko talonväki kuulemassa, kun se äijä -paukuttaa lain kaaren toisensa jälkeen. Lauritsa on joka suhteessa niin -erilainen kuin muut miehet -- mutta sanotaanhan sitä niinkin, että jos -talonpoika tuntisi lain ja ori voimansa, niin tulisi peikosta ritari --" - -Kristiina päästi huudon ja läimäytti hevostaan lautasille. Erlend -katsoi vihaisesti ja ihmetellen vaimoonsa, joka ratsasti hänen luotaan. - -Yhtäkkiä hän painoi kannukset hevosensa kylkeen. Herra Jeesus, -kaalamo -- siitähän ei päässyt yli tähän aikaan, savi oli liukunut -irti syksyllä --. Sløngvanbauge paransi vauhtia kuullessaan toisen -hevosen takanaan. Erlend joutui kovaan hätään -- miten Kristiina -kiitikään jyrkkiä mäkiä alas! Erlend ajoi hänen ohitseen vesakon läpi, -kaarsi paikalle, missä tie kappaleen matkaa kulki tasaista maata, ja -esti häneltä pääsyn. Tultuaan Kristiinan sivulle näki Erlend, että -Kristiinaa itseäänkin oli alkanut pelottaa. - -Erlend taivuttautui vaimoaan kohden ja löi häntä korvalle, niin että -helähti -- ja Sløngvanbauge hypähti säikähtäen syrjään alkaen vikuroida. - -"Siinä sait", sanoi Erlend vapisevin äänin, hevosten rauhoituttua ja -heidän taas ajaessaan tasajalkaa. "Lensit ihan kuin mieletön --. Oikein -pelästytit minut --." - -Kristiina käänsi pois päänsä niin ettei Erlend voinut nähdä hänen -kasvojaan. Erlend katui, että oli lyönyt häntä, mutta sanoi sitten -jälleen: - -"Niin, oikein pelästytit minut, Kristiina -- onko se nyt laitaa -sellainen! Ja vielä nyt --", sanoi hän aivan hiljaa. - -Kristiina ei vastannut sanaakaan eikä katsonut häneen. Mutta Erlend -tunsi hänen olevan vähemmän vihaisen kuin taannoin hänen pilkatessaan -Kristiinan kotia. Hän ihmetteli sitä suuresti, -- mutta huomasi asian -olevan niin. - -He saapuivat Medalbyhyn, ja Erlendin vouti tuli ulos pyytäen heitä -tupaan. Mutta Erlend sanoi heidän mieluummin katselevan rakennuksia -ensin -- ja Kristiinaa tarvittiin mukana. "Tämä on nyt hänen talonsa -- -ja hän ymmärtää näitä asioita paremmin kuin minä, Stein", sanoi Erlend -hymyillen. Paikalle oli tullut muutamia talonpoikia todistajiksi -- -heidänkin joukossaan oli Erlendin alustalaisia. - -Stein oli tullut taloon viime perjantaina, ja koko ajan siitä saakka -hän oli pyydellyt, että itse isäntä tulisi katsomaan, minkälaisessa -kunnossa rakennukset olivat hänen ottaessaan ne haltuunsa, tai että -hän lähettäisi sinne ainakin edusmiehen. Talonpojat todistivat, ettei -yksikään niistä ollut ollut tyydyttävässä kunnossa, ja ne, jotka nyt -olivat luhistumaisillaan, olivat olleet siinä tilassa myös Steinin -tullessa. Kristiina näki, että tila oli hyvä, mutta se oli ollut -huonossa hoidossa. Hän ymmärsi, että tämä Stein oli kykenevä mies, ja -Erlend oli myös suopea ja lupasi hänelle huojennuksia veronmaksuissa, -kunnes hän oli saanut rakennukset parempaan kuntoon. - -Sitten he astuivat tupaan, ja siellä oli pöytä täynnä hyvää ruokaa ja -väkevää olutta. Steinin vaimo pyysi anteeksi, ettei hän ollut tullut -ulos Kristiinaa vastaan. Mutta hänen miehensä ei tahtonut, että hän -astui paljaan taivaan alle ennen kuin oli käynyt kirkossa synnytyksen -jälkeen. Kristiina nyökkäsi lempeästi vaimolle ja meni sitten katsomaan -kätkyessä nukkuvaa lasta. Se oli tämän parin esikoinen, poika, -kahdentoista päivän vanha, iso ja vankka. - -Nyt vietiin Kristiina ja Erlend kunniapaikalle, ja kaikki istuutuivat -pöytään, jossa syötiin ja juotiin hyvän aikaa. Kristiina oli kaikista -puheliain aterian aikana; Erlend ei virkkanut paljoa, eivät myöskään -miehet, mutta Kristiina oli kuitenkin huomaavinaan, että hänestä -pidettiin. - -Sitten heräsi lapsi, inisi vähän ja alkoi sitten huutaa niin kauheasti, -että äidin täytyi ottaa se esiin ja asettaa rinnalleen, jotta se -rauhoittuisi. Kristiina katsoi pari kertaa noita kahta, ja kun poika -oli kylläinen, otti hän sen äidiltä ja asetti sen käsivarrellensa. - -"Katsohan mieheni", hän virkkaa, "eikö tämä ole kaunis ja pirteä -miehenalku!" - -"Onpa niinkin", vastaa mies katsomatta häneen päin. Kristiina istuu -kotvan aikaa pidellen lasta ja antaa sen sitten takaisin äidille. - -"Tahtoisin lähettää lahjan tälle pojallesi, Arndis", sanoo hän, "sillä -poikasi on ensimmäinen lapsi, jota minä olen pitänyt sylissäni tultuani -tänne pohjoistuntureille." Kiihkeänä ja huulilla pieni uhmaileva hymy -katsoi Kristiina mieheensä ja sen jälkeen pitkin toisella puolen pöydän -olevaa miesten riviä. Yksi ja toinen heistä veti suutaan hiukan hymyyn, -mutta sitten katsoi kukin jälleen eteensä, kasvot jäykkinä ja vakavina. -Viimein nousi muuan ikäloppu ukonrähjä paikaltaan; hän oli juonut -tuntuvasti. Hän otti kauhan kulhosta, laski sen pöydälle, kohotti -raskaan kulhon ja sanoi: - -"Juokaamme siis asian malja, Husabyn emäntä, että seuraava lapsi, jonka -sinä nostat käsivarrellesi, olisi uusi Husabyn isäntä!" - -Kristiina nousi ja otti vastaan tuon raskaan kulhon. Ensiksi hän -tarjosi sen miehelleen. Erlend laski huulensa sen laitaan, mutta -Kristiina siemaisi pitkän ryypyn: - -"Kiitos sinulle toivotuksestasi, Skogin Jon", sanoi hän ja nyökkäsi -miehelle silmät naurusta säihkyen. Sitten hän pani oluen kiertämään. - -Erlend istui punaisena ja kovasti suutuksissaan, Kristiina huomasi sen. -Mutta hänen itsensä oli niin tehnyt mieli nauraa ja iloita. Hetken -kuluttua alkoi Erlend tehdä lähtöä, ja sitten he lähtivät kotimatkalle. - - * * * * * - -He olivat ratsastaneet kappaleen matkaa puhumatta, kun Erlend sanoi -äkkiä kiihkeästi: - -"Onko sinusta tarpeellista itse ilmaista väellemme, että olit raskaana -vihittäessä. -- Meistä kahdesta puhutaan pian kaikissa rannikkokylissä, -piru vieköön." - -Kristiina ei ensin vastannut mitään. Hän katsoi suoraan eteensä yli -hevosen pään ja oli käynyt niin valkoiseksi kasvoiltaan, että Erlendiä -pelotti. - -"En ole unohtava eläessäni", sanoi hän viimein mieheensä katsomatta, --- "että nämä ovat ensimmäiset sanat, jotka sinä lausuit vyöni alla -olevasta pojastasi." - -"Kristiina!" sanoi Erlend rukoilevasti. - -"Rakkaani", uudisti hän, kun ei toinen vastannut mitään eikä katsonut -häneen. "Kristiina!" - -"Mitä tahdotte, herra?" kysyy Kristiina kylmästi ja arvokkaasti, -kääntämättä päätään. - -Erlend päästää raikuvan kirouksen, kannustaa ratsuaan ja antaa mennä. -Mutta hetken kuluttua hän ratsastaa takaisin Kristiinaa vastaan. - -"Nyt minä olin vähällä suuttua niin", hän sanoo, "että minä olin lähteä -_sinun_ luotasi." - -"Silloin olisi saattanut tapahtua", vastaa Kristiina rauhallisesti, -"että olisit saanut odottaa hyväsen aikaa ennen kuin minä olisin tullut -sinun perässäsi Husabyhyn." - -"Voi sinun puheitasi!" virkahtaa mies avuttomasti. - - * * * * * - -Jälleen he ajoivat kappaleen matkaa vaiti. Hetken kuluttua he joutuivat -paikalle, mistä pieni polku erosi harjun laitaa kohden. Erlend sanoi -vaimolleen: - -"Olin ajatellut, että ajaisimme kotiin tämän harjun kautta -- siitä -tulee vähän enemmän matkaa, mutta tahtoisin kerran kulkea siitä sinun -kanssasi." - -Kristiina nyökkäsi välinpitämättömästi. - -Tuokion kuluttua sanoi Erlend, että heidän nyt oli paras jatkaa kulkua -jalan. Hän sitoi hevoset puuhun. - -"Gunnulfilla ja minulla oli ennen leikkitarha tässä harjulla", virkkoi -hän. "Tahtoisin nähdä, vieläkö linnastamme on mitään jäljellä." Hän -tarttui Kristiinan käteen. Kristiina salli sen tapahtua, mutta kulki -katsoen maahan jalansijaa etsien. Pian he olivat harjun laella. Pienen -joen viertä peittävän kuuraisen lehtimetsän takaa kohosi Husaby -vastapäisellä rinteellä uhkaavan suurena ja mahtavana kivikirkkoineen -ja monine laajoine rakennuksineen ja avarine viljelysmaineen, takanaan -tumma metsäinen selänne. - -"Äiti", alkoi Erlend hiljaa kertoa, "kävi kanssamme täällä hyvin -usein. Mutta hän istui aina tuijottaen etelään, Dovrefjeldiä kohti. -Hän kaipasi pois Husabystä. Toisinaan hän kääntyi pohjoista kohti -tuijottaen lumeen tuonne, missä näkyy sinerrystä. Sillä puolen vuonon -on tuntureita. Mutta milloinkaan hän ei katsonut kartanoon." - -Erlendin ääni oli pehmyt ja rukoileva. Mutta Kristiina ei puhunut -mitään eikä katsonut häneen. Silloin toinen alkoi potkia irti -jäätynyttä kanervaa: - -"Ei, täällä ei ole enää mitään merkkiä minun ja Gunnulfin linnasta. -Siitä onkin jo kauan, kun me leikimme täällä, Gunnulf ja minä." - -Hän ei saanut vastausta. -- Aivan heidän allaan, heidän siinä -seisoessaan, oli pieni jäätynyt allikko. -- Erlend otti kiven ja -nakkasi sen alas. Allikko oli jäätynyt pohjaa myöten, niin että kivi -piirsi vain pienen valkoisen tähden sen mustaan pintaan. Erlend otti -vielä kiven ja viskasi nyt voimakkaammin -- etsi yhä uusia ja uusia, -viimein oikein vihapäissään, saadakseen jään vihdoinkin murtumaan. -Silloin hän näki vaimonsa kasvot -- tämä seisoi siinä silmät -ylenkatseesta mustina, hymyillen pilkallisesti toisen lapsellisuudelle. - -Erlend kääntyi äkkiä ympäri -- mutta Kristiina valahti samassa -kalmankalpeaksi ja hänen luomensa sulkeutuivat. Hän hapuili käsillään -ilmaa, horjui, oli kaatumaisillaan -- mutta tapasi sitten kiinni puun -rungosta. "Kristiina -- mikä sinun on?" kysyi Erlend pelokkaasti. - -Toinen ei vastannut, seisoi vain kuin jotakin kuunnellen. Hänen -katseensa oli kaukainen ja outo. - -Nyt hän tunsi sen taas. Syvällä kohdussa tuntui siltä kuin kala olisi -pieksänyt pyrstöllään. Ja jälleen tuntui siltä kuin maa olisi liikkunut -hänen ympärillään, ja häntä alkoi huikaista ja viepottaa, mutta ei enää -niin paljon kuin ensimmäisellä kerralla. - -"Mikä sinua vaivaa?" alkoi Erlend taas kysellä. - -Hän oli odottanut tätä niin sanomattomasti -- hän oli tuskin uskaltanut -tunnustaa itselleen sielunsa syvää pelkoa. Hän ei voinut puhua siitä -- -nyt, kun he olivat olleet epäsovussa koko päivän. Silloin sanoi Erlend -asian. - -"Lapsiko se alkoi elää?" hän kysäisi hiljaa, koskettaen Kristiinan -olkapäätä. - -Silloin voitti Kristiina vihansa Erlendiä kohtaan, painautui lapsensa -isää vasten ja kätki kasvonsa tämän rinnalle. - - * * * * * - -Tuokion kuluttua he laskeutuivat jälleen alas paikalle, missä heidän -hevosensa seisoivat. Lyhyt päivä oli melkein lopullaan; heidän takanaan -lounaassa vaipui aurinko puiden latvojen taakse, punaisena ja himmeänä -pakkashuurussa. - -Erlend tunnusteli huolellisesti kaikkia satulan hihnoja ja hakoja ennen -kuin nosti vaimonsa hevosen selkään. Sitten hän meni oman hevosensa -luokse ja irrotti sen. Hän etsi vyönsä alta kintaitaan, jotka oli -pistänyt sinne, mutta löysi vain toisen. Hän katseli ja etsi pitkin -rinnettä. - -Silloin ei Kristiina jaksanut hillitä itseään, vaan sanoi: - -"Turhaan sinä etsit kinnastasi täältä, Erlend!" - -"Olisit voinut sanoa, jos kerran huomasit, minne se putosi -- vaikka -olisit ollut kuinka vihainen", sanoi Erlend. - -"Se putosi vyöstäsi silloin kun sinä löit minua", sanoi Kristiina hyvin -hiljaa katsoen alas. - -Erlend seisoi hevosensa luona käsi satulankaarella. Hän oli aran ja -onnettoman näköinen. Mutta sitten hän purskahti nauruun: - -"En minä luullut, Kristiina -- siihen aikaan kun kosin sinua, kun -kiertelin ympäri maata ja kerjäsin omaisiani puhumaan puolestani ja -tekeydyin niin alamaiseksi ja nöyräksi saadakseni sinut -- että voisit -olla tuollainen noita!" - -Silloin toinenkin nauroi: - -"Etpä tainnut luulla -- muuten olisit heittänyt koko homman aikaa -sitten -- mikä olisikin ollut omaksi parhaaksesi." - -Erlend astui pari askelta lähemmä ja laski kätensä hänen polvelleen. - -"Herra varjele, Kristiina -- olenko minä ymmärtänyt koskaan omaa -parastani, mitä --?" - -Hän laski päänsä Kristiinan helmaan katsoen vaimoonsa välkkyvin silmin. -Punastuen ja iloisena taivutti Kristiina päänsä alas koettaen kätkeä -hymynsä ja silmänsä Erlendiltä. - -Erlend tarttui hänen hevostaan suitsiin ja antoi oman hevosensa kulkea -perästä. Näin hän käveli vaimonsa vieressä kunnes he olivat tulleet -harjun alle. Joka kerran kun heidän katseensa yhtyivät, nauroi Erlend, -ja Kristiina käänsi kasvonsa toisaalle salatakseen, että häntäkin -nauratti. - -"Ja nyt", sanoi Erlend vallattomasti heidän saavuttuaan taas tielle, -"nyt me ajamme Husabyhyn, Kristiina, ja olemme iloisia!" - - - - -II - - -Jouluiltana oli rankkasade ja myrsky. Oli mahdoton ajaa reellä, ja -niin täytyi Kristiinan jäädä kotiin, kun Erlend ja väki ajoi yömessuun -Birgsin kirkkoon. - -Hän seisoi tuvan ovella ja katsoi heidän jälkeensä. Soihdut, joilla he -valaisivat teitä, loimottivat punaisina mustuneiden seinien välissä -ja välkkyivät pihamaan märässä iljanteessa. Tuuli yltyi, ja liekit -taipuivat sivulle. Kristiina seisoi siinä niin kauan kuin hän erotti -heidän kulkunsa yössä. - -Sisällä paloi kynttilöitä pöydällä. Pitkin pöytää oli iltaruoan -jätteitä -- puurontähteitä vadissa; puoleksipurtuja leivänkappaleita -ja kalanluita uiskenteli olutkulhossa. Ne palvelusneidot, joiden -tuli jäädä kotiin, olivat jo paneutuneet lattiaoljille. Kristiina -oli yksin talossa heidän ja erään vanhan ukon kera, jonka nimi oli -Aan. Hän oli palvellut Husabyssä Erlendin isoisän ajoista asti; nyt -hän eli pienessä mökissä meren rannalla, mutta kävi usein kartanossa -päivin, koetti toimittaa yhtä ja toista ja uskoi tekevänsä kovasti -työtä. Aan oli nukkunut illallispöytään, ja Erlend ja Ulf olivat -nauraen kantaneet hänet pois soppeen ja levittäneet peitteen hänen -päälleen. Jørundgaardissa oli lattialle levitetty paksulti kaisloja, -sillä koko talonväen tuli nukkua yhdessä tuvan lattialla juhlapyhät. -Ennen kirkkoon menoa oli heidän tapana korjata pois paastoruoan loput, -ja äiti ja palveluspiiat kattoivat pöydän niin kauniiksi kuin voivat -pannen esiin voita ja juustoja, suuria kekoja ohutta valkeata leipää, -kiiltävää silavaa ja paksuja suolaisen ja savustetun lihan kappaleita. -Hopeakannut ja simasarvet välkkyivät. Ja isä oli itse tuonut -oluttynnyrin penkille. - -Kristiina käänsi tuolinsa lieteen päin -- hän ei iljennyt nähdä tuota -pahannäköistä pöytää. Yksi tytöistä kuorsasi niin että ihan pyrki -harmittamaan. - -Sekin oli seikka, josta hän ei Erlendissä pitänyt, että tämä kotona -ollessaan söi aina niin rumasti ja siivottomasti, kaivoi vadeista -makupaloja ja viitsi tuskin pestä kätensä ennen pöytään asettumista -ja sitten hän antoi koirien hyppiä syliinsä ja saada osansa -ruoasta toisten syödessä. Näin ollen oli aivan luonnollista, ettei -palvelijoilla ollut tietoa pöytätavoista. -- Kotona Kristiinaa oli -opetettu syömään kauniisti -- ja hitaasti. Sillä ei sopinut, että -isäntäväki odotti palvelijoiden syödessä edelleen, sanoi äiti -- ja -niiden, jotka raatoivat ja ahersivat, täytyi saada syödä kyllikseen. - -"Gunna", kutsui Kristiina hiljaa isoa keltaista narttua, joka nukkui -ison pentuparven keskessä vasten liedenvieruskiveä. Se oli niin äreä -luonnoltaan, siksi oli Erlend antanut sille Raasvoldin vanhan emännän -nimen. - -"Voi piski parka", kuiskasi Kristiina silitellen eläintä, joka tuli -hänen luokseen ja laski päänsä hänen polvelleen. Sen selkä oli terävä -kuin viikate ja nisät laahasivat melkein maata. Pennut söivät ihan -emänsä hengiltä. "Voi, piski parka, niin!" - -Kristiina antoi päänsä vaipua taapäin vasten tuolin selkää ja katsoi -nokisiin kattohirsiin. Häntä väsytti --. - -Helppoa aikaa eivät nämä Husabyssä vietetyt kuukaudet suinkaan olleet. -Hän oli puhellut vähän Erlendin kanssa sinä iltana, jolloin he olivat -käyneet Medalbyssä. Silloin hän oli huomannut Erlendin luulleen, että -hän oli ollut vihainen siitä syystä, että Erlend oli toimittanut hänet -tähän tilaan. - -"Kyllä muistan", oli Erlend sanonut hyvin hiljaa. "Sinä tarkoitat tuota -kevätpäivää, jolloin kävelimme metsässä kirkon pohjoispuolella. Kyllä -muistan, sinä pyysit minua heittämään sinut rauhaan --." - -Kristiina oli tullut iloiseksi hänen sanoessaan näin. Muuten häntä -usein ihmetytti, miten monta seikkaa Erlend näytti unohtaneen. Mutta -sitten Erlend sanoi: - -"Enkä minä kuitenkaan olisi uskonut, Kristiina, että sinä olisit -voinut kantaa salaista kaunaa minua kohtaan ja samalla näyttää niin -ystävälliseltä ja iloiselta. Sillä onhan sinun täytynyt tietää tämä -kauan. Luulin, että sinä olit kirkas ja kuultava kuin päivänpaiste." - -"Oi Erlend", oli Kristiina vastannut surullisesti. "Sinä tiedät -paremmin kuin kukaan, että minä olen kulkenut salaisia polkuja ja -ollut viekas niitä kohtaan, jotka uskoivat minusta pelkkää hyvää." Hän -oli toivonut niin hartaasti, että Erlend ymmärtäisi. "-- En tiedä, -muistatko sinä, ystäväni, että sinä kohtelit minua tavalla, jota kukaan -ei voisi kutsua kauniiksi. Mutta kautta Jumalan ja Neitsyt Maarian, -minä en kantanut sinulle kaunaa, vaan rakastin sinua yhtä paljon --" - -Erlendin kasvot muuttuivat herkiksi: - -"Niin minä luulin", sanoi hän hiljaa. "Mutta tiedäthän sinä senkin, -että minä nyt olen koettanut hyvittää sen, mitä olen ennen rikkonut. -Lohduttelin itseäni sillä, että lopulta kävisi kuitenkin niin, että -minä voisin palkita sinun uskollisuutesi ja kärsivällisyytesi." - -Silloin oli Kristiina kysynyt: - -"Olet kai kuullut isoisäni veljestä ja neitsyt Bengtasta, jotka -pakenivat Ruotsista vastoin neidon sukulaisten mieltä? Jumala rankaisi -heitä eikä suonut heille yhtään lasta. Etkö sinä ole kertaakaan näiden -vuosien kuluessa pelännyt hänen rankaisevan meitä samoin?" - -Ja Kristiina oli vielä sanonut hänelle hiljaa ja väristen: - -"Ymmärräthän nyt, Erlend, etten ollut kovin iloinen kesällä, kun ensin -havaitsin asian. Ja sittenkin mietin -- mietin, että jos sinä kuolisit -ennen kuin me ehdimme naimisiin -- -- -- niin mieluummin jäisin sinun -lapsesi kera maailmaan kuin yksin. Mietin, että jos minä sattuisin -kuolemaan sitä synnyttäessäni -- niin olisi sekin parempi kuin ettei -sinulla olisi aviossa syntynyttä poikaa, joka astuisi isännän paikalle -sinun jälkeesi sitten kun sinun aikasi tulee lähteä näiltä mailta --" - -Erlend vastasi kiivaasti: - -"Minusta poikani olisi liian kalliisti ostettu, jos se maksaisi sinun -henkesi. Älä puhu noin, Kristiina --. Niin paljon en rakasta Husabytä", -lisäsi hän kotvasen kuluttua. "Etenkin sen jälkeen kun ymmärsin, ettei -Orm voi koskaan saada täyttä perintö-osaa --" - -"Pidätkö enemmän hänen pojastaan kuin minun?" kysyi Kristiina silloin. - -"_Sinun_ pojastasi --" Erlend naurahti. "Hänestähän minä en tiedä muuta -kuin että saamme sen lahjan puolisen vuotta aikaisemmin kuin hyvä -olisi. Ormia olen rakastanut kaksitoista vuotta." - -Hetken kuluttua kysyi Kristiina: - -"Ikävöitkö milloinkaan noita lapsiasi?" - -"Kyllä", vastasi mies. "Ennen kävin usein heitä katsomassa -Østerdalenissa, missä he asuvat." - -"Sinähän voisit käydä siellä nyt adventin aikaan", sanoi Kristiina -hiljaa. - -"Etkö sinä pahastuisi siitä?" kysyi Erlend iloisesti. - -Kristiina oli vastannut, että olihan se luonnollista. Silloin oli -Erlend kysynyt, olisiko Kristiinasta ikävä, jos hän toisi lapset -Husabyhyn jouluksi. "Kerranhan sinun kuitenkin täytyy ne nähdä." Ja -jälleen oli Kristiina vastannut, että sekin hänen mielestään oli kuin -olla piti. - -Erlendin poissa ollessa puuhasi Kristiina ahkerasti -jouluvalmistustöissä. Häntä kiusasi kulkea näiden monien vieraiden -miesten ja naisten joukossa -- hänen täytyi voittaa luontonsa -riisuutuessaan ja pukeutuessaan kahden palvelusneidon nähden, jotka -Erlend oli määrännyt nukkumaan hänen kanssaan tuvassa. Hänen täytyi -toistaa mielessään ajatusta, että yksin hän ei olisi ikipäivinä -saattanut maata tässä suuressa talossa, jossa toinen oli maannut -Erlendin kanssa ennen häntä. - -Talon naispalvelusväki ei ollut kelvollisempaa kuin odottaa sopi. -Talonpojat, jotka huolehtivat tyttäristään, eivät lähettäneet näitä -palvelukseen kartanoon, jossa isäntä eli julkisessa haureudessa ja -oli jättänyt jalkavaimolleen talon ohjat. Naiset olivat laiskoja ja -tottumattomia alistumaan emännän määräyksiin. Mutta jotkut heistä -alkoivat pian katsella suopein silmin sitä, että Kristiina pani talon -hyvään kuntoon ja otti itse osaa kaikkiin töihin. He tulivat iloisiksi -ja puheliaiksi, kun hän kuunteli heitä ja vastasi heille lempeästi ja -leikkiä laskien. Ja Kristiina oli aina palvelijoiden nähden lempeä -ja tyyni. Hän ei nuhdellut ketään, mutta jos joku naisista asettui -hänen käskyään vastaan, oli emäntä luulevinaan, ettei palvelija ollut -ymmärtänyt sitä ja osoitti lauhkeasti, miten hän tarkoitti asian -tehtäväksi. Näin oli Kristiina nähnyt isänsä taltuttavan niskuroivia -tulokkaita -- eikä yksikään miehistä ollut kahdesti koettanut vastustaa -Jørundgaardin Lauritsaa. - -Näin päästäisiin ehkä talven yli. Myöhemmin hänen täytyi jollakin -keinoin koettaa päästä irti naisista, joista hän ei pitänyt tai joita -hän ei saanut taipumaan tahtoonsa. - -Erästä työtä hän ei kumminkaan saattanut tehdä näiden vieraiden silmien -nähden. Aamuisin istuessaan yksin tuvassa hän valmisti vaatteita -lapselleen, -- vaippavaatteita pehmeästä sarasta, kapaloita punaisesta -ja vihreästä ostokankaasta ja valkoisia aivinoita kastekoltuksi. Hänen -istuessaan käsityönsä ääressä taistelivat hänen mielessään ylivallasta -pelko ja luottamus ihmisten taivaallisiin ystäviin, joiden esirukousta -hän oli anonut. Lapsi kyllä liikkui ja elämöi hänen kohdussaan niin, -ettei hänellä ollut yön eikä päivän rauhaa. Mutta hän oli kuullut -semmoisistakin lapsista, joilla oli ollut syntyessään muodoton möhkö -kasvojen paikalla, ja jollakin oli ollut pää väärin puolin, niin -että kasvot olivat takana, ja toisilla oli ollut varpaat kantapäiden -kohdalla. Ja hän muisti Sveinin, jonka kasvojen toinen puoli oli -sininen siksi, että hänen äitinsä oli vioittunut tulipalossa. - -Äkkiä hän viskasi luotaan neuleen, meni Neitsyt Maarian kuvan eteen, -polvistui, luki seitsemän avea. Veli Edvin oli sanonut Jumalanäidin -iloitsevan aina yhtä suuresti kuullessaan enkelin tervehdyksen, vaikka -se olisi lähtenyt kaikista kurjimman syntisen huulilta. Ja sanat -Dominus tecum olivat hänelle mieleisimmät, siksi Kristiina lausui ne -aina kolmeen kertaan. - -Se helpotti vähäksi aikaa. Hän tiesi kuitenkin monta miestä ja vaimoa, -jotka eivät välittäneet Jumalasta ja tämän pyhästä äidistä ja jotka -täyttivät huonosti käskyt, -- eikä hän tiennyt heidän kuitenkaan -saaneen vaivaisia lapsia. Jumala oli usein armahtavainen eikä kostanut -vanhempien syntejä lapsiraukoille, vaikka hänen toisinaan täytyikin -antaa ihmisille merkki siitä, ettei hän jaksanut kärsiä heidän -pahuuttaan lakkaamatta. Mutta ei kai sen tarvinnut tapahtua juuri hänen -lapsessaan. - -Sitten hän huusi avukseen Pyhää Olavia. Hänestä hän oli kuullut niin -paljon, että tuntui melkein siltä kuin hän olisi nähnyt Pyhän Olavin -hänen eläessään tässä maassa. Pitkä hän ei ollut, mutta hänen lihavahko -vartalonsa oli ryhdikäs ja kaunis; hänen kullankellervillä kiharoillaan -oli kultakruunu ja välkkyvä säde, ja punainen kähärä parta ympäröi -hänen lujia, ahavoituneita ja rohkeita kasvojaan. Mutta hänen syvät, -liekehtivät silmänsä näkivät joka ihmisen läpi, eikä niihin uskaltanut -katsoa kukaan, jolla ei ollut puhdas tunto. Ei Kristiinakaan rohjennut; -hän katsoi maahan tämän katseen edessä, mutta hän ei tuntenut pelkoa --- hänestä tuntui samanlaiselta kuin oli tuntunut hänen seisoessaan -lapsena isänsä edessä katse maahan luotuna, tehtyään jotakin pahaa. -Pyhä Olavi katsoi häneen ankarasti, mutta ei armottomasti -- hänhän -oli luvannut parantaa elämänsä. Hän kaipasi niin kauheasti Nidarosiin, -jossa olisi saanut polvistua hänen pyhän ruumiinsa eteen. Erlend oli -heidän tullessaan Husabyhyn luvannut viedä hänet sinne hyvin pian. -Mutta matkaa oli lykätty. Ja Kristiina ymmärsi, ettei Erlend mielellään -olisi lähtenyt hänen kanssaan nyt; hän häpesi ja pelkäsi ihmisten -puheita. - -Eräänä iltana Kristiinan istuessa pöydässä alaistensa kanssa sanoi eräs -naispalvelijoista, aivan nuori tyttö, joka oli apuna sisätöissä: - -"Eiköhän meidän, emäntä hyvä, olisi parempi alkaa ommella kapaloita ja -lapsenvaatteita kuin panna alulle kangas, josta puhutte?" - -Kristiina ei ollut kuulevinaan, vaan puhui edelleen vaatteen -värjäyksestä. Silloin yritti tyttö uudelleen: - -"Vai ehkä olette jo tuoneet lapsenvaatteet kotoanne?" - -Kristiina veti suutaan hymyyn ja kääntyi uudelleen toisten puoleen. -Vilkaistessaan hetken kuluttua neitoon hän näki tämän istuvan -tulipunaisena ja katsovan pelokkaasti emäntäänsä. Kristiina hymyili -taas ja puhui Ulfille yli pöydän. Silloin pyrskähti tyttö äkkiä itkuun. -Kristiinaa nauratti, ja neito itki yhä hurjemmin, kunnes hänen täytyi -niistää ja nyyhkiä. - -"No, heitä jo itkusi, Frida", sanoi Kristiina viimein rauhallisesti. -"Sinut on pestattu tänne täysi-ikäisenä neitona; älä nyt käyttäydy -niinkuin pikkutyttö?-." - -Tyttö koetti sanoa, ettei hän ollut tahtonut olla nenäkäs ja ettei -Kristiina panisi pahakseen. - -"En panekaan", sanoi Kristiina yhtä hymyilevänä. "Syö nyt, äläkä itke. -Jokaisella on se ymmärrys, minkä Jumala on antanut." - -Frida hyppäsi paikaltaan ja juoksi ulos itkeä öllöttäen. - -Myöhemmin, kun Ulf Haldorinpoika seisoi puhellen Kristiinan kanssa -seuraavan päivän töistä, sanoi hän nauraen: - -"Erlendin olisi pitänyt kihlata sinut, Kristiina, kymmenen vuotta -sitten. Hänen asiansa olisivat silloin kaikin puolin paremmalla -kannalla." - -"Niinkö luulet?" kysyi talon emäntä ja hymyili yhä. "Minä olin silloin -yhdeksän talven vanha. Luuletko, että Erlend olisi kyennyt odottamaan -vuosikausia lapsimorsianta --?" - -Ulf nauroi ja lähti ulos. - -Mutta yöllä Kristiina itki; hän tunsi itsensä yksinäiseksi ja -nöyryytetyksi. - -Sitten tuli Erlend kotiin viikkoa ennen joulua, ja Orm, hänen poikansa, -ratsasti isänsä rinnalla. Kristiinan sydäntä vihlaisi, kun Erlend -talutti pojan hänen eteensä ja käski tämän tervehtiä äitipuoltaan. - -Poika oli kerrassaan kaunis lapsi. Sellaiseksi oli Kristiina kuvitellut -oman poikansa uskaltaessaan joskus iloita ja uskoa, että hänen lapsensa -oli syntyvä terveenä ja kaunisjäsenisenä, ja ajatellessaan miten hänen -poikansa oli varttuessaan istuva hänen polvellaan. Sellaiseksi hän oli -hänet kuvitellut -- juuri noin isänsä näköiseksi. - -Orm oli ikäisekseen pienenlainen ja hento, mutta sirojäseninen ja -kaunis; hänen ihonsa ja hiuksensa olivat tummat, mutta silmät olivat -siniset. Suu oli punainen ja lempeä. Poika tervehti kunnioittavasti -äitipuoltaan, mutta hänen kasvonsa pysyivät kylminä ja jäykkinä. -Kristiina ei ollut päässyt puhumaan paljon pojan kanssa. Mutta hän -tunsi, miten tämän silmät seurasivat häntä lakkaamatta ja miten hän -itse kävi vielä kömpelömmäksi tietäessään lapsen tuijottavan häntä. - -Erlend ei näkynyt puhuvan paljoa poikansa kanssa, ja saattoi samalla -huomata, että poika pysytteli loitolla isästään. Kristiina sanoi -miehelleen, että Orm oli kaunis ja viisaan näköinen. Tytärtään ei -Erlend ollut ottanut mukaan, Margret oli hänen mielestään liian pieni -näin pitkälle matkalle talvikelillä. Tyttö oli vielä paljon kauniimpi -veljeään, kertoi Erlend ylpeillen, kun Kristiina tahtoi kuulla tuosta -pienestä tytöstä, ja paljon terhakampi; hän sai kasvatusvanhempansa -tekemään ihan mitä tahtoi. Hänellä oli kullankeltainen kihara tukka ja -ruskeat silmät. - -Hän oli siis kai äitinsä näköinen, ajatteli Kristiina. Hän ei voinut -sille mitään, että tunsi kirvelevää mustasukkaisuutta. Mahtoikohan -Erlend rakastaa tuota tytärtään yhtä paljon kuin Lauritsa oli -rakastanut Kristiinaa? Erlendin ääni oli ollut niin lempeä ja hellä -hänen puhuessaan Margretista. - -Kristiina nousi vuoteesta ja lähti ulko-ovelle. Ulkona oli niin pimeä -ja sakea ilma, ettei näkynyt kuuta eikä tähtiä. Mutta Kristiina arveli -olevan suunnilleen keskiyön. Hän otti porstuasta lyhdyn, palasi sisään -ja sytytti sen. Sitten hän heitti vaipan hartioilleen ja astui ulos -sateeseen. - -"Jeesuksen nimeen", kuiskasi hän ja teki kolmasti ristinmerkin -astuessaan ulos yöhön. - -Pihan yläpäässä oli papin talo. Se oli nyt autio. Erlendin päästyä -kirkon kirouksesta ei Husabyssä ollut ollut vakituista pappia; väliin -kävi joku Orkedalin papeista lukemassa messun, mutta kirkon papiksi -määrätty uusi pappi oli ulkomailla mestari Gunnulfin kanssa; nämä -olivat kouluaikaisia ystäviä. Heitä oli odotettu kotiin kesällä -- -mutta Erlend arveli, etteivät he palaisi kotimaahan ennen ensi kesää. -Gunnulfilla oli ollut keuhkotauti nuoruudessaan, joten hän tuskin -matkustaisi talvisaikaan. - -Kristiina avasi tuon tyhjän kylmän asunnon oven ja haki kirkon -avaimen. Sitten hän seisahtui hetkeksi tuumimaan. Oli hyvin liukasta -ja pilkkosen pimeä, ulkona myrskysi ja satoi. Oli vaarallista liikkua -ulkona öiseen aikaan, eritoten jouluyönä, jolloin kaikki pahat henget -olivat liikkeellä. Mutta hän ei voinut olla menemättä -- hänen täytyi -päästä kirkkoon. - -"Kaikkivaltias Jumala suojelkoon askeleitani", hän kuiskasi hiljaa. -Valaisten tietä lyhdyllä hän sijoitti jalkansa sellaisiin kohtiin, -missä ruohotukkuja ja kiviä pisti esiin iljanteesta. Matka kirkkoon -tuntui pimeässä loputtoman pitkältä. Mutta viimein seisoi hän sentään -oveneduspaadella. - -Sisällä oli viiltävän kylmä -- paljon kylmempi kuin ulkona sateessa. -Kristiina astui kuoriholviin ja polvistui ristiinnaulitun kuvan eteen, -joka häämötti hänen edessään pimeässä. - -Luettuaan rukouksensa ja noustuaan seisaalleen hän viivähti hiukan. -Hänestä tuntui kuin hänelle nyt olisi täytynyt tapahtua jotakin -erikoista. Mutta mitään ei tapahtunut. Häntä palelsi ja pelotti -pimeässä, autiossa kirkossa. - -Hän hiipi alttarin ääreen valaisten lyhdyllä pyhimysten kuvia. Ne -olivat iänikuisia, rumia ja vihaisen näköisiä. Alttaripöytä oli -paljaana -- liinat, kirjat ja astiat olivat lukitussa arkussa. - -Pitkin pitkääseinää kulki matala penkki. Kristiina meni siihen -istumaan; lyhdyn hän laski lattialle. Hänen vaippansa oli märkä, ja -hänen jalkansa olivat kastuneet ja kylmät. Hän yritti vetää toisen -jalkansa alleen, mutta joutui istumaan epämukavasti. Sitten hän kääri -vaipan huolellisesti ympärilleen ja koetti ajatella ainoastaan sitä, -että nyt oli jälleen pyhä keskiyönhetki, jolloin Kristus syntyi Neitsyt -Maariasta Betlehemissä. - -Verbum caro factum est et habitavit in nobis. [Sana tuli lihaksi ja -asui keskellämme.] - -Hän muisti Sira Eirikin syvän ja selkeän äänen. Ja Audunin, tuon vanhan -teinin, joka pysyi aina teininä. Ja kotikirkon, jossa hän oli seisonut -äitinsä rinnalla joulumessua kuunnellen. Joka ainoa vuosi hän oli ollut -sitä kuulemassa. Hän koetti muistaa pyhää lukua pitemmältä, mutta -ei voinut ajatella muuta kuin omaa kotikirkkoaan ja kaikkia siellä -näkemiään tuttuja kasvoja. Ylinnä miesten puolella seisoi aina hänen -isänsä tuijottaen haaveellisin silmin kuorista leviävään valoloistoon. - -Oli niin käsittämätöntä, ettei heidän kirkkoaan ollut enää. Se oli -palanut. Häntä itketti, kun hän muisti sitä. Ja hän istui nyt yksin -pimeässä pyhänä yönä, jolloin kaikki kristikansa kokoontui iloon ja -riemuun Jumalan huoneeseen. Oli kai oikein, että hänet oli suljettu -pois Jumalan pojan syntymisen ja viattoman puhtaan neitseen juhlasta. --- Vanhemmat olivat varmaan Sundbussa tänä jouluna. Mutta Sundbun -kappelissa ei pidetty messua jouluyönä; hän tiesi sundbulaisten -ratsastavan joka joulu Ladalmin pääkirkon jumalanpalvelukseen. - -Tämä oli ensimmäinen kerta koko hänen elämänsä aikana, jolloin hän ei -ollut ollut joulumessussa. Hän oli varmaan ollut hyvin pieni vanhempien -viedessä hänet ensi kertaa joulumessuun. Sillä hän muisti, että hänet -oli pistetty nahkapussiin, joka oli karvainen sisältä, ja isä oli -pitänyt häntä sylissään. Oli hirveän kylmä yö, ja he ratsastivat metsän -läpi -- tervavalkeat loimottivat lumisten kuusien keskellä. Hänen -isänsä kasvot olivat hehkuvan punaiset valkean hohteessa, ja hänen -lakkinsa nahkareunus oli liidunvalkea kuurasta. Vähän väliä puraisi -isä Kristiinan nenänpäätä -- kysyen tunsiko hän puraisun; sitten hän -kääntyi taakseen ja huusi nauraen äidille, ettei lapsen nenä vielä -ollut jäätynyt. Sen oli täytynyt tapahtua siihen aikaan kun he vielä -asuivat Skogissa -- hän oli ehkä ollut kolmitalvinen paitaressu. -Vanhemmat olivat aivan nuoria silloin. Ja hän oli kuulevinaan äitinsä -äänen, kirkkaan ja iloisen ja nauruisan äänen, hänen huutaessaan edellä -ratsastavalle miehelleen kysyäkseen lapsen vointia. Äidin ääni oli -ollut raikas ja nuoruutta uhkuva. - --- Betlehem merkitsee norjan kielellä leivän paikkaa. Siellähän -annettiin ihmisille se leipä, joka ravitsee meidät iankaikkiseen -elämään --. - -Päivämessussa Sira Eirik nousi opetustuoliin ja selitti evankeliumia -kansan omalla kielellä. - -Messujen välissä istui kansa kirkkotuvassa kirkon pohjoispuolella. -Väellä oli muassaan olutta, jota tarjottiin kaikille. Miehet -pistäytyivät tallissa hevosia katsomassa. Kesällä valvontaöinä oleskeli -kirkkokansa kirkon mäellä, ja nuoriso tanssi jumalanpalvelusten välillä. - --- Ja pyhä Neitsyt Maaria kääri poikansa kapaloihin. Hän laski hänet -seimeen, josta härät ja aasit söivät -- - -Kristiina painoi kädet kylkiään vasten. - -Voi poikastani, suloista omaa pikku poikastani! Jumala on armahtava -meitä pyhän äitinsä tähden. Pyhä Maaria, sinä kirkas kointähti, -iankaikkisen elämän aamunkoitto, joka synnytit maailman valon -- auta -meitä! Lapsukainen, mikä sinua vaivaa tänä pyhänä yönä, kun olet niin -rauhaton --. Tunnetko siellä sydämeni alla, että minun on niin kauhean -vilu --. - -Hän muisti viimejouluisen lastenpäivän, jolloin Sira Eirik oli -selittänyt Raamatun kertomusta viattomista lapsista, jotka saivat -surmansa äitiensä sylissä julmien sotamiesten aseista, mutta jotka -Jumala oli valinnut ensimmäisiksi veritodistajiksi taivaan salissa -merkiksi siitä, että taivaan valtakunta on lasten. Ja hän otti pienen -pojan, asetti sen heidän keskellensä ja sanoi: ellette tule sellaisiksi -kuin tämä tässä, ette suinkaan ole pääsevä taivaan valtakuntaan, -rakkaat veljet ja sisaret. Olkoon tämä siis lohdutukseksi jokaiselle -miehelle ja naiselle, joka suree pienen lapsensa kuolemaa. -- Silloin -Kristiina oli nähnyt isän ja äidin katseiden yhtyvän yli kirkon, ja -hän oli katsonut pois, sillä hän tunsi, ettei tämä ollut tarkoitettu -hänelle. - -Tämä tapahtui viime vuonna, ensimmäisenä jouluna Ulvhildin kuoleman -jälkeen. Voih -- mutta ei minun lapseni! Jeesus, Maaria! Antakaa minun -pitää poikani! - -Isä ei ollut tahtonut ratsastaa Tapanin-ajoon viime vuonna -- mutta -lopuksi saivat miehet hänet lähtemään mukaan. Ratsastus tapahtui -kirkonmäeltä alas joensuuhun, Loptsgaardiin. Hän muisti, miten isä -oli karahuttanut toisten ohi kullankarvaisella oriillaan -- noussut -seisomaan jalustimissa, painautunut vasten hevosensa kaulaa, huutanut -ja kiihottanut oritta -- ja koko roikka oli tullut jymisten perässä. - -Mutta isä oli palannut aikaisin kotiin ja ollut aivan selvä. -Tavallisesti tulivat miehet sinä iltana myöhään kotiin ja olivat -kovasti päissään. Sillä heidän täytyi käväistä joka kartanon -pihalla juomassa Kristuksen ja Pyhän Tapanin malja, joka oli nähnyt -ensimmäisenä idässä loistavan tähden viedessään kuningas Herodeksen -varsoja juomaan Jordanin joelle. Hevosetkin saivat sinä päivänä olutta, -että ne oikein teutaroisivat ja hyppisivät. Tapaninpäivänä tuli -miesten keikkua kilpaa hevostensa kanssa iltarukoukseen asti -- oli -turha koettaa saada heitä ajattelemaan muuta tai puhumaan muusta kuin -hevosista. - -Hän muisti erään joulun, jolloin Jørundgaardissa oli pidetty suuret -yhteisjuomingit. Isä oli luvannut muutamalle papille, joka oli -vieraiden joukossa, punaisen orivarsan, Guldsveinenin varsan, jos hän -saisi sen kiinni ja pääsisi sen selkään sen juoksennellessa satulatta -pihamaalla. - -Siitä oli jo kauan -- se oli tapahtunut ennen Ulvhildin onnettomuutta. -Äiti seisoi talon ovella pikkusisko käsivarrella, ja Kristiina piteli -hänen helmuksestaan -- hän oli hiukan peloissaan. - -Pappi tavoitti hevosta, sai kiinni päitsistä ja juoksi niin, että -hänen leveä vaippansa hulmusi, mutta päästi taas irti takajaloilleen -nousseen, virman eläimen. - -"Heppa -- heppa, sooh, sooh!" koetti hän huudella ja hyppi ja tanssi -kuin kilipukki. Isä ja eräs vanha isäntä seisoivat kaulakkain -- heidän -kasvonsa olivat aivan väärinä naurusta ja humalasta. - -Pappi voitti todellakin varsan taikka sitten oli Lauritsa lahjoittanut -sen hänelle kaikesta huolimatta. Kristiina muisti vain sen, että pappi -ajoi sen selässä Jørundgaardista pois. Kaikilta oli silloin jo humala -haihtunut; Lauritsa piteli kunnioittavasti kiinni jalustimista papin -noustessa varsan selkään, ja pappi siunasi heitä lähtiessään nostaen -kolme sormea pystyyn. Tuo pappi oli varmaan ollut hyvin korkea-arvoinen. - -Niin. Kotona oli usein monenlaista hauskuutta jouluna. Ja entä -joulupukit! Isä nosti hänet hartioilleen; hänen nuttunsa oli jäätynyt -ja tukkansa märkä. Selvittääkseen humalaansa iltarukoukseen viskasivat -miehet jäistä vettä toistensa päähän kaivon luona. He nauroivat -vaimojen paheksuessa. Isä tarttui hänen kylmiin pikku käsiinsä ja -painoi ne vasten otsaansa, joka oli vielä punainen ja tulikuuma. -Tämä tapahtui ulkona pihamaalla illalla -- uuden kuun hohtava sirppi -loisti tunturiharjan yllä vedenvihreällä taivaalla. Astuessaan tupaan -Kristiina olallaan isä kolautti hänen päänsä oven kamanaa vasten, -niin että otsaan nousi korkea kuhmu. Sitten hän istui isän polvella -pöydän luona. Isä painoi tikarinsa lapaa kuhmua vasten, syötti hänelle -herkkuja ja juotti hänelle simaa omasta pikaristaan. Silloin hän ei -pelännyt joulupukkejakaan, jotka loikkivat lattialla. - --- Oi isä, isä --. Rakas, hyvä isäni --! - -Ääneen itkien kätki Kristiina kasvot käsiinsä. Oi, eipä tiennyt hänen -isänsä, minkälainen jouluyö hänellä oli nyt! - -Kulkiessaan takaisin pihan yli Kristiina näki kodan katosta kohoavan -kipunoita. Palvelustytöt olivat nousseet laittamaan ruokaa kirkkoväelle. - -Salissa oli hämärä. Pöydällä olevat kynttilät olivat palaneet loppuun, -ja liesi oli melkein musta. Kristiina pani lisää halkoja hiillokseen ja -puhalsi siihen. Silloin hän näki Ormin istuvan tuolissaan. Tämä nousi -paikalla pystyyn äitipuolen huomattua hänet. - -"Hyvä lapsi --!" sanoi Kristiina "Etkö sinä ole isäsi ja toisten kanssa -messussa?" - -Orm nielaisi pari kertaa ennen kuin sanoi: - -"Isä unohti herättää minut. Hän käski minun käydä nukkumaan vähäksi -aikaa etelänpuoleiseen sänkyyn ja lupasi herättää minut --." - -"Se oli pahasti tehty, Orm", sanoi Kristiina. - -Poika ei vastannut. Hetken kuluttua hän sanoi: - -"Minä luulin, että sinä olit sittenkin lähtenyt mukaan -- kun heräsin, -huomasin olevani ihan yksin tuvassa --." - -"Minä käväisin kirkossa", vastasi Kristiina. "Uskallatko sinä mennä -ulos jouluyönä", kysyi poika. "Etkö tiedä, että henget olisivat voineet -viedä sinut"? - -"Eiväthän tänä yönä liiku ainoastaan pahat henget, vai mitä", vastasi -Kristiina. "Jouluyönä liikkuvat kaikki henget --. Tunsin erään munkin, -joka on jo kuollut ja Jumalan kasvojen alla luullakseni, sillä hän oli -kovin hyvä. Hän kertoi --. Oletko sinä koskaan kuullut, miten pyhän -tallin eläimet puhelivat jouluyönä? Ne puhuivat latinaa siihen aikaan. -Kukko kiekui näin: Christus natus est! Ei, en minä muista enää kaikkea. -Muut eläimet kysyivät missä, ja pukki mäkätti: Betlem, Betlem -- ja -lammas määkäisi: Eamus, eamus --" - -Orm hymyili pilkallisesti: - -"Luuletko sinä minua sellaiseksi nulikaksi, että voit lohduttaa minua -saduilla? Mikset ota minua syliisi ja tarjoa rintaa --" - -"Kerroin tämän oikeastaan siksi, että itse tarvitsin lohdutusta, Orm", -sanoi Kristiina hiljaa. "Minäkin olisin tahtonut mennä messuun --" - -Ja äkkiä häntä alkoi inhottaa tuo rojuinen ruokapöytä. Hän haki -rikkalapion, lakaisi siihen kaikki ylijäämät ja kantoi sen koiran -eteen. Sitten hän etsi penkin alta heinätukun ja pyyhki sillä pöydän -puhtaaksi. - -"Tahdotko sinä lähteä minun kanssani länsiaittaan, Orm, hakemaan leipää -ja suolasärvintä, kun katamme joulupöydän", sanoi Kristiina. - -"Miksi sinä et anna palvelusnaisten tehdä sitä?" tiedusti poika. - -"Minulle neuvottiin kotona isäni ja äitini luona", vastasi nuori -emäntä, "ettei kukaan saa pyytää mitään toisilta jouluna, vaan jokaisen -tulee koettaa selvitä itse. Sillä onnellisin on se, joka osaa parhaiten -palvella muita pyhien aikana." - -"Sinähän pyydät minua", virkkoi Orm. - -"Se on toinen asia -- sinähän olet Husabyn poika." - -Orm otti lyhdyn, ja he menivät yhdessä pihan yli aittaan. Kristiina -täytti kaksi purtiloa jouluruoalla. Hän otti myös kimpullisen suuria -talikynttilöitä. Heidän hääriessään näin virkkoi poika: - -"Tuo, mitä äsken kerroit, on kai talonpoikain tapoja. Sillä minä -olen kuullut, että sinun isäsi Lauritsa Bjørgulfinpoika on pelkkä -sarkahousu." - -"Kuka sinulle on sellaista kertonut?" kysyi Kristiina. - -"Äiti", vastasi Orm. "Kuulin hänen vähän väliä sanovan isälle, viimeksi -Husabyssä asuessamme, ettei sarkahousu talonpoikakaan antanut hänelle -tytärtään." - -"Onpa elämä täällä Husabyssä ollut kaunista siihen aikaan", sanoi -Kristiina lyhyesti. - -Poika ei vastannut mitään. Hänen suupielensä vavahtelivat. - -Kristiina kantoi nyt Ormin kanssa täytetyt purtilot takaisin tupaan ja -järjesti pöydän. Mutta hänen täytyi vielä kerran mennä aittaan hakemaan -ruokaa. Orm otti purtilon ja sanoi arasti: - -"Minä menen sinun sijastasi, Kristiina, pihalla on niin liukasta." - -Kristiina seisoi ovella odottaen siksi kun Orm tuli takaisin. - -Sitten he istuivat lieden luo -- Kristiina selkätuoliin ja poika -kolmijalalle lähelle häntä. Kotvasen kuluttua sanoi Orm Erlendinpoika -hiljaa: - -"Kerro vielä vähän tässä istuessamme, äitipuoli!" - -"Mitä sinä tahtoisit?" kysyi Kristiina yksikantaan. - -"Jotakin -- kerro satu tai muuta sellaista -- joka sopii jouluyönä", -virkkoi poika hämillään. - -Kristiina taivuttautui selkäkenoon ja tarttui kapeilla laihoilla -käsillään kaiteiden eläimenpäihin: - -"Se munkki, josta kerroin, oli käynyt Englannissakin. Ja hän sanoi, -että siellä on sellainen paikka, missä kasvaa ruusupensaita, jotka -puhkeavat valkoiseen kukkaan jouluyönä. Pyhä Joosef Arimathealainen -laski laivansa siihen rantaan pakanoita paetessaan ja iski sauvansa -rantaan; ja se rupesi kasvamaan ja puhkesi kukkaan -- hän oli -ensimmäinen, joka toi kristittyjen uskon brittien maahan. Paikan nimi -on Glastonbury -- nyt minä sen muistan. Veli Edvin oli itse nähnyt nuo -pensaat --. Glastonburyyn on haudattu Artur-kuningas kuningattarinensa. -Sinä olet varmaan kuullutkin hänestä -- hän oli eräs kristikunnan -seitsemästä kuuluisasta esitaistelijasta. - -"Englannissa sanotaan Kristuksen ristin olleen veistetyn lepästä. Mutta -minun kotonani poltettiin haapaa joulupyhien aikana, sillä haavasta -pyhä Joosef, Kristuksen isäpuoli, teki tulen, jonka ääressä Neitsyt -Maaria sai lämmitellä itseään ja vastasyntynyttä Jumalan poikaa. Senkin -oli isä kuullut veli Edvinin kertovan." - -"Mutta täällä ei kasva juuri ollenkaan haapaa, täällä pohjoisilla -tuntureilla", tokaisi poika. "Se on käytetty kaikki keihään varsiksi -ennen muinoin, näetkös. Minä en tiedä täällä kasvavan yhtään haapaa -paitsi sen, joka seisoo kartanon itäpuolella portin pylvään luona, -ja sitä isä ei voi hakata poikki, sillä sen alla asuu kotihaltia --. -Kristiina, pyhä ristihän on Roomassa, eikö siellä voida saada selville, -onko totta, että se on tehty lepästä?" - -"Niin", vastasi Kristiina, "minä en tiedä onko se totta. Sillä -kirjoitettuhan on, kuten sinä tiedät, että se risti tehtiin elämänpuun -oksasta, jonka Seth sai noutaa Paratiisin yrttitarhasta ja viedä -Aatamin eteen ennen kuin hän kuoli." - -"Niin", sanoi Orm. "Mutta kerro siitä sentään --" - -Hetkistä myöhemmin sanoi Kristiina lapselle: - -"Nyt sinä voisit käydä makuulle vähäksi aikaa, sukulaispoika. Kestää -vielä hyvän aikaa ennen kuin kirkkoväki palaa." - -Orm nousi. - -"Me emme ole vielä juoneet sukulaismaljaa, Kristiina Lauritsantytär." -Hän meni ottamaan sarven pöydältä, joi siitä ensin ja ojensi sitten -sarven Kristiinalle. - -Kristiinasta tuntui kuin jäinen vesi olisi virrannut hänen selkäänsä -pitkin. Hän muisti hetken, jolloin Ormin äiti oli ojentanut hänelle -sarven. Ja sikiö liikahti voimakkaasti hänen kohdussaan. Oli kuin -syntymätön poika olisi tuntenut kaiken, mitä hän tunsi, palellut -silloin kun häntä paleli, köyristynyt kokoon pelosta silloin kun häntä -pelotti. "Mitä joutavia, eihän tämmöinen pehmeys kelpaa", ajatteli -Kristiina. Hän otti sarven ja joi poikapuolensa perästä. - -Ojentaessaan sen takaisin Ormille hän silitti hellästi tämän mustaa -päätä. Minusta ei ole milloinkaan tuleva ilkeää äitipuolta, hän -ajatteli. Sinä Erlendin kaunis, kaunis poika! - -Hän oli nukkunut tuoliinsa, kun Erlend tuli kotiin paiskaten jäätyneet -kintaat pöydälle. - -"Joko te olette siinä", sanoi Kristiina ihmetellen. "Luulin teidän -jäävän yli päivämessun." - -"Kaksi messua riittää minulle pitkäksi aikaa", sanoi Erlend. Kristiina -riisui hänen jäätyneen vaippansa. "Siellä on kirkas ilma ja pakastaa." - -"Oli paha, että unohdit herättää Ormin", lausui vaimo. - -"Oliko hän nyreissään?" kysyi isä. "En minä unohtanut", sanoi hän -hiljaa. "Mutta hän nukkui niin makeasti, että ajattelin -- ja ihmiset -töllistelivät jo muutenkin kirkossa, kun tulin ilman sinua --. Ei minua -haluttanut lisäksi astua esiin tuo poika sivullani." - -Kristiina ei virkannut mitään. Mutta hän oli pahoilla mielin. Hänestä -Erlend ei ollut tehnyt hyvin. - - - - -III - - -Husabyssä ei tänä jouluna nähty paljon vieraita. Erlend ei halunnut -lähteä minnekään mihin häntä kutsuttiin, vaan kulki kotona kartanossaan -ja oli huonolla tuulella. - -Asian laita oli se, että tämä tapaus koski häneen enemmän kuin -vaimo arvasi. Hän oli kehunut niin kovasti morsiantaan siitä asti -kun hänen sukulaisensa olivat tuoneet hänelle myönteisen vastauksen -Jørundgaardista. Hän ei millään muotoa tahtonut antaa kenenkään luulla, -että hän olisi pitänyt vaimoaan ja tämän sukua halvemman arvoisena -kuin omaa sukuaan. Kaikkien tuli tietää hänen pitävän kunnianaan ja -paremman elämän alkuna sitä, että Lauritsa Bjørgulfinpoika oli luvannut -hänelle tyttärensä. Ja nyt sanottaisiin, ettei hän ollut pitänyt -tyttöä tavallista talonpoikaisneitoa parempana, koska oli uskaltanut -loukata tämän isää niin syvästi, että makasi tyttären ennen kuin tämä -oli annettu hänelle vaimoksi. Häissä oli Erlend pyytänyt Kristiinan -vanhempia kiihkeästi käymään kesällä katsomassa miten Husabyssä oltiin -ja elettiin. Hän olisi halunnut näyttää näille, ettei hän ollut vienyt -heidän tytärtään ahtaisiin oloihin. Mutta hän oli myös iloinnut siitä, -että saisi liikkua kylillä näytellen itseään näiden muhkeiden kelpo -appivanhempien parissa; hän tiesi Lauritsan ja Rangfridin pitävän -puolensa missä tahansa parhaiden rinnalla. Ja hän oli uskonut sen -päivän jälkeen, jolloin Jørundgaardin kirkko paloi, ettei Lauritsa -kaikesta huolimatta ollut kokonaan pitämättä hänestä. Nyt ei ollut -luultavaa, että jälleennäkeminen hänen ja vaimon sukulaisten välillä -muodostuisi huviksi kumpaisillekaan. - -Kristiinaa harmitti, että Erlend niin usein antoi huonon tuulensa -purkautua Ormiin. Pojalla ei ollut ketään yhdenikäistä kumppania, -jonka parissa hän olisi ollut, ja niin hän usein oli hieman raju ja -väsyttävä; hän teki myös koko joukon vahinkoa. Eräänä päivänä hän oli -ottanut omin luvin isänsä ranskalaisen kaaripyssyn, ja silloin oli -lukkoon tullut jokin vika. Erlend suuttui ankarasti; hän läimäytti -Ormia korvalle ja vannoi, ettei poika enää saanut liikuttaa ainoatakaan -Husabyn pyssyä. - -"Ei se ollut Ormin syy", sanoi Kristiina kääntymättä Erlendiin päin. -Hän istui selin molempiin ja ompeli. "Jousi oli vääntynyt jo hänen -ottaessaan sen esiin, ja hän koetti oikaista sitä. Niin julma sinä -et toki saa olla, ettet anna ison poikasi käytettäväksi ainoatakaan -kaarta, vaikka niitä on niin paljon tässä talossa. Anna hänelle vaikka -jokin ritariparven kaaripyssyistä." - -"Anna itse hänelle kaaripyssy, jos tahdot", sanoi Erlend suutuksissaan. - -"Voinhan minä antaakin", vastasi Kristiina äskeiseen tapaan. "Puhun -siitä Ulfille, kun hän lähtee ensi kerran kaupunkiin." - -"Mene kiittämään hyvää äitipuoltasi, Orm", sanoi Erlend, jonka ääni oli -korskea ja vihainen. - -Orm teki niin. Ja sitten hän meni ovea kohti niin pian kuin pääsi. -Erlend jäi paikalleen seisomaan. - -"Tuon sinä teit suututtaaksesi minua, Kristiina", virkahti hän. - -"Tiedänhän minä olevani noita. Olet sanonut sen jo ennen", vastasi -vaimo. - -"Muistatko myös, kultaseni", sanoi Erlend surullisesti, "etten minä -puhunut tosissani silloin?" - -Kristiina ei vastannut mitään eikä nostanut katsettaan neuleesta. -Silloin Erlend meni pois, ja Kristiina itki hänen mentyään. Hän piti -Ormista, ja Erlend oli hänen mielestään usein liian ankara poikaansa -kohtaan. Mutta häntä vaivasi myös miehen harvasanaisuus ja iloton näkö -niin että hän itki vuoteessaan usein puolen yötä. Ja sitten hänen -päätänsä kivisti seuraavana päivänä. Hänen kätensä olivat käyneet niin -laihoiksi, että hänen täytyi pujottaa pari pientä hopeasormusta, joita -hän oli käyttänyt lapsena, kihla- ja vihkisormuksen eteen, etteivät ne -putoaisi pois hänen nukkuessaan. - -Paaston edellisenä pyhänä iltapuoleen ilmestyivät herra Baard -Petrinpoika leskityttärensä kera ja Munan Baardinpoika vaimoineen -äkkiarvaamatta Husabyhyn. Erlend ja Kristiina lähtivät pihamaalle -lausuakseen vieraat tervetulleiksi. - -Heti kun Munan näki Kristiinan, läimähytti hän Erlendiä olalle: - -"Huomaan, että olet osannut pitää vaimoasi niin, että hän vihtyy -talossa. Sinä et ole enää yhtä kaita ja surkea kuin häissäsi, Kristiina --- ja värikin on parempi", sanoi hän nauraen, sillä Kristiina oli -lentänyt punaiseksi kuin kiulukka. - -Erlend ei vastannut tähän mitään. Baard-herran ilme oli synkkä, mutta -rouvat eivät olleet näkevinään eivätkä kuulevinaan, he tervehtivät -tyynesti ja arvokkaasti. - -Kristiina toimitti olutta ja simaa lieden luokse heidän odotellessaan -ruokaa. Munan Baardinpoika hölpötti lakkaamatta. Hän oli tuonut kirjeen -Erlendille herttuattarelta -- tämä oli kysynyt, missä hän viipyi -morsiamineen. Ja oliko hän nyt naimisissa saman neidon kanssa, jonka -hän oli tahtonut viedä Ruotsiin. Oli pirunmoista matkustella näin -sydäntalven aikaan -- ensin laaksojen kautta pohjoista kohti ja sitten -laivalla Nidarosiin. Mutta hän kulki kuninkaan asioilla, eikä silloin -auttanut nurista. Hän oli käynyt äitinsä luona Haugenissa ja toi tämän -terveiset. - -"Kävittekö te Jørundgaardissa?" kysyi Kristiina hiljaa. - -"En", sanoi Munan. Hän oli näet saanut kuulla heidän lähteneen -Blakarsarvin hautajaisiin. Se oli kamala tapaus. Emäntä, Tora, -Ragnfridin sisarentytär, oli pudonnut alas parvensolasta ja taittanut -selkänsä; mies oli työntänyt hänet vahingossa alas -- noissa -vanhanaikaisissa solissa ei ollut oikeata lattiaa, vaan ainoastaan pari -lautaa toisen yläkerran päätyhirsien välillä. Rolv oli täytynyt sitoa -köysiin, ja häntä piti vahtia yöt ja päivät sen jälkeen -- hän tahtoi -näet päättää päivänsä. - -Kaikki istuivat ääneti, väristen. Kristiina ei tuntenut sukulaisia -paljoakaan, mutta he olivat olleet hänen häissään. Hänestä tuntui -pahalta, ja häntä alkoi viepottaa -- hänen silmissään musteni. -Munan istui vastapäätä ja hyppäsi pystyyn. Seisoessaan Kristiinan -yli kumartuneena ja tukiessaan häntä hartioista hän oli niin hyvän -näköinen, että Kristiina ajatteli, ettei ollut sentään mikään kumma, -että Erlend piti serkustaan. - -"Minä tunsin Rolvin ennen nuorena", virkkoi hän. "Ihmiset säälivät -Tora Guttormintytärtä -- hänen miestään sanottiin hurjaksi ja -kovaluontoiseksi. Nyt on kuitenkin nähty hänen pitäneen vaimostaan. -Niinpä niin, moni mies kerskuu ja komeilee sillä, että mielellään -purkaisi naimakaupat, mutta useimmat tietävät, että miehelle on -pahinta, jos hän kadottaa vaimonsa --" - -Baard Petrinpoika nousi äkisti ja meni seinuspenkille istumaan. - -"Herra varjele tätä minun suutani", sanoi Munan-herra hiljaa. "Minä en -opi ikinä pitämään tukossa kitaani --" - -Kristiina ei käsittänyt, mistä kysymys oli. Pyörrytys oli nyt ohi, -mutta huoneessa oli kovin kolkkoa -- kaikki olivat niin kummallisia. -Hän oli iloinen, kun palvelijat toivat ruoan sisään. - -Munan katsoi pöytää ja hykersi käsiään: - -"Johan minä ajattelin, ettei meidän tarvitse katua sitä, että -pistäydyimme sinun luoksesi, Kristiina, ennen kuin meidän pitää alkaa -pureksia paastoruokaa. Oletko sinä saanut aikaan tuollaisia laitoksia -näin lyhyessä ajassa! Voisi melkein luulla sinun oppineen noitatemppuja -minun äidiltäni. Mutta huomaan sinut ketteräksi ottamaan kätköistä -kaiken, millä talon emännän tulee ilahduttaa miestään." - -He istuutuivat pöytään. Vieraille oli pantu samettipatjat -seinäpenkille, kunniaistuimen molemmin puolin. Palvelusväki istui -ulkopenkillä, Ulf Haldorinpoika keskellä, isäntää vastapäätä. - -Kristiina jutteli vieraiden rouvien kanssa koettaen salata, miten -vaikea hänen oli olla. Vähän väliä lasketteli Munan Baardinpoika -sanoja, joiden tuli olla leikkiä ja jotka yhä uudelleen koskivat sitä, -että Kristiina jo oli niin muhkea. Kristiina ei ollut kuulevinaan. - -Munan oli suunnattoman lihava mies. Hänen pienet, kaunismuotoiset -korvansa kohosivat syvältä punaisesta paksusta kaulasta, ja vatsa oli -aina tiellä pöytään ruvettaessa. - -"Minä olen usein miettinyt ruumiin ylösnousemista", sanoi hän. -"Nostetaankohan minut ylös kaikkine näine lihoineni, jotka olen -kasannut ympärilleni, kun se päivä tulee. Sinä hoikkenet taas pian -vyötäröltä, sinä Kristiina -- minun laitani on hullummin. Et taida -uskoa, kun sanon, että minä ollessani kahdenkymmenen korvissa olin yhtä -ohut lanteilta kuin tuo Erlend --" - -"Pidä nyt suusi, Munan", pyysi Erlend hiljaa. "Sinä kiusaat Kristiinaa." - -"Kyllä pidän, koska sinä käsket", yltyi toinen. "Kyllä nyt on nenä -pystyssä, kyllä vain -- istut omassa pöydässäsi aviovaimo vieressäsi. -Kautta korkeimman, ei se ole liian aikaista -- olet jo ikämies, -poikaseni! Kyllä minä pidän suuni, koska sinä käsket. Vaikka kukaan -ei käskenyt sinua puhumaan tai olemaan puhumatta -- ennen muinoin kun -_sinä_ istuit _minun_ pöydässäni -- ja viivyit vieraanani viikkomäärin, -etkä sinä tainnut huomata, ettet olisi ollut tervetullut. - -"Mutta mahtaakohan Kristiina paheksua pientä pilaa -- mitäs sanot, sorja -sukulaiseni -- et sinä ollut ennen niin perin arkapintainen. Olen -tuntenut Erlendin tämänkokoisesta asti ja luulen uskaltavani sanoa, -että olen aina tarkoittanut hänelle hyvää. Reipas ja uljas poika, mikäs -siinä, ase kädessä nimittäin, istuipa hevosen selässä tai seisoi laivan -kannella. Mutta halkaiskoon minut Pyhä Olavi kirveellään, jos näen -sinun nousevan pitkille koivillesi viimeisenä päivänä ja uskaltavan -katsoa rohkeasti eteesi. Ehei, rakas heimoveljeni, silloin sinulla on -pää kallellaan kuin satimeen tarttuneella linnulla, ja sinä odotat, -että Jumala ja omaisesi auttavat sinut pinteestä. Ja sinä olet siksi -ymmärtäväinen vaimo, Kristiina, että uskon sinun jo tietävän tämän --- eikä sinulle tee pahaa pieni nauru; tänä talvena olet luullakseni -saanut katsella tarpeeksi noloja silmiä ja surua ja katumusta --" - -Kristiina oli tummanpunainen kasvoiltaan. Hänen kätensä vapisivat, eikä -hän uskaltanut katsoa Erlendiin. Viha kuohutti häntä -- siinä istuivat -nuo vieraat rouvat ja palvelusväki ja Orm. Tämä oli siis Erlendin -rikkaiden sukulaisten säädyllisyyttä. - -Silloin sanoi Baard-herra niin hiljaa, että vain lähinnä istuvat sen -kuulivat: - -"Ei se ole mielestäni mikään leikin aihe, että Erlend on järjestänyt -asiansa tällä lailla. Minä puhuin sinusta hyvää, Erlend, Lauritsa -Bjørgulfinpojalle." - -"Se oli pirun tyhmästi tehty, kasvatusisä", sanoi Erlend äänekkäästi -ja kiivaasti. "Minä en ymmärrä, miten saatoit olla niin hölmö. Sillä -pitäisihän sinunkin tuntea minut." - -Mutta nyt oli Munan aivan suunniltaan: - -"Mutta nyt minä sanon, miksi tämä on minusta hauskaa. Muistatko, mitä -sinä vastasit minulle, Baard, kun tulin sinun luoksesi ja sanoin, että -nyt meidän tulee auttaa Erlendiä tähän avioliittoon -- ei, nyt _minä_ -kerron siitä, Erlendin täytyy saada tietää, mitä sinä minusta luulit. --- Sillä lailla ovat heidän asiansa, sanoin minä, ja ellei hän saa -Kristiina Lauritsantytärtä, niin tiesi taivas, mitä hullutuksia perästä -kuuluu. Silloin sinä kysyit, siksikö minä niin innokkaasti koetin saada -häntä ottamaan tuon vietellyn neidon, että otaksuin hänen ehkä olevan -hedelmättömän, koska hän oli pysynyt lapsettomana niin kauan. Mutta -tunnettehan te minut, te kaikki, ja tiedätte minun aina olleen kunnon -sukulaisen --" Hän purskahti itkuun mielenliikutuksesta. - -"Olkoot siis Jumala ja kaikki pyhät todistajani, etten milloinkaan ole -pyytänyt sinun tavaraasi, sukulaismies -- ja onhan minun ja Husabyn -välillä muutenkin Gunnulf. Mutta minä vastasin sinulle, Baard, tunnusta -pois -- että ensimmäinen poika, joka Kristiinalle syntyisi, on saava -minulta kultakahvaisen tikarini valaanluisine tuppineen -- tuossa on ---", huusi hän itkien ja paiskasi komean aseen pöydän yli Kristiinan -eteen. "Ellet saa poikaa tällä kertaa, niin saat kai ensi vuonna --" - -Häpeän ja vihan kyyneleet juoksivat Kristiinan polttavia poskia pitkin. -Hän taisteli tuimasti ollakseen purskahtamatta itkuun. Mutta molemmat -vieraat rouvat söivät niin rauhallisesti kuin olisivat tottuneet -tällaisiin kohtauksiin. Ja Erlend sanoi kuiskaten, että Kristiina -ottaisi tikarin vastaan: "muuten Munan ei lopeta koko yönä." - -"Enkä minä tahdo sitäkään salata", jatkoi Munan, "että suon sinun -isällesi, Kristiina, sen, että hän saa nähdä taanneensa liian kerkeästi -tyttärensä luonteen. Lauritsa oli ylpeä mies -- me emme kelvanneet -hänelle, me, sinä olit muka hieno ja kaino kärsiäksesi sängyssäsi -Erlendin kaltaista miestä. Hän puhui kuin olisi uskonut, ettet sinä -muuta osaa kuin laulaa nunnakuorossa kaiket yöt. Minä sanoin hänelle, -'hyvä Lauritsa', sanoin minä, 'tyttärenne on kaunis ja terve ja ketterä -neito, ja talvinen yö on pitkä tässä maassa' --" - -Kristiina nosti huntunsa silmilleen, hän itki ääneen ja aikoi nousta -pöydästä, mutta Erlend painoi hänet jälleen istumaan. - -"Hillitse itsesi", sanoi Erlend kiivaasti. "Älä välitä Munanista -- -näethän, että hän on kauheasti juovuksissa." - -Kristiina tunsi Katri- ja Vilborg-rouvien pitävän häntä kehnona, kun ei -hän paremmin hallinnut itseään. Mutta hän ei saanut itkuaan pysähtymään. - -Baard Petrinpoika sanoi raivoissaan: - -"Tuki jo ruokoton kitasi. Sika sinä olet ollut koko elämäsi -- mutta -luulisi sinun sentään osaavan säästää sairasta vaimoa likaisilta -puheilta." - -"Sanoitko sika -- niin, enemmän äpärälapsia minulla kyllä on kuin -sinulla, se on totta. Mutta erääseen asiaan en ole syypää -- eikä -Erlendkään -- me emme ole palkanneet vierasta miestä lastemme isäksi." - -"Munan!" ärjäisi Erlend ja hyppäsi pystyyn. "Nyt minä julistan -kotirauhan kattoni alla!" - -"Julista sinä kotirauha peräpuoliisi! Isäksi sanotaan sitä, joka on -siittänyt porsaat -- sioista puhuen!" Munan iski nyrkkinsä pöytään niin -että kupit ja lautaset kalisivat. "Eivät meidän poikamme kulje renkeinä -sukulaistensa taloissa. Mutta tuossa istuu sinun poikasi samassa -pöydässä kuin sinä itse, ja hän istuu palvelijain penkillä. Minusta -sellainen olisi suuri häpeä --" - -Baard hyökkäsi pystyyn ja heitti kulhon päin toisen naamaa. Miehet -törmäsivät vastatusten, niin että pöytälauta kallistui toiselle -kyljelle ja ruoka ja astiat liukuivat ulkopenkillä istujain syliin. - -Kristiina istui valkoisena kuin palttina, suu puoliksi avoinna. Kerran -hän vilkaisi Ulfiin -- tämä nauroi häpeämättä raakaa ja ilkeää naurua. -Sitten Ulf keikautti pöydän paikoilleen ja työnsi sitä tappelevia -vasten. - -Erlend keikahti pöydälle. Ollen polvillaan keskellä metakkaa tapasi hän -Munania käsivarresta ja kainalon alta eikä päästänyt häntä -- hän tuli -itse tulipunaiseksi ponnistuksesta. Munan sai potkaistuksi Baardia, -niin että tämän suusta purskahti verta -- silloin Erlend mätkäisi -miehen pöydän yli kauas lattialle. Itse hän hyppäsi perästä -- ja -seisoi siinä puhkuen kuin palje. - -Toinen kohosi jaloilleen ja ryntäsi Erlendin kimppuun, joka livahti -hänen käsivarsiensa alta parisen kertaa. Sitten Erlend hyökkäsi Munania -kohti ja sulki hänet pitkien, jäntevien käsivarsiensa väliin. Erlend -oli notkea kuin kissa, mutta Munan pysyi tasapainossa -- hänen vahva, -raskas ruhonsa ei taipunut maahan. He väänsivät sylirysyä ympäri tupaa -naispalvelijani kirkuessa ja huudahdellessa, eikä yksikään miehistä -näyttänyt ryhtyvän heitä erottamaan. - -Silloin nousi kookas ja pyylevä Katri-rouva paikaltaan ja astui niin -tyynesti yli pöydän kuin olisi noussut aitan portaita. - -"Lopettakaa nyt jo", sanoi hän tahmaisella, kylläisellä äänellään. -"Päästä hänet, Erlend! Pahasti hän teki, kun puhui sillä tavoin -vanhalle miehelle ja likeiselle sukulaiselle." - -Miehet tottelivat. Munan seisoi talttuneena paikallaan antaen vaimonsa -kuivata nenästä juoksevan veren huntunsa kolkkaan. Vaimo käski hänen -paneutua maata, ja mies seurasi taipuisasti, kun vaimo kuljetti hänet -etelänpuoleiseen sänkyyn. Katri-rouva ja pari palvelijaa riisuivat -häneltä vaatteet, työnsivät hänet sänkyyn ja sulkivat sängyn oven. - -Erlend oli mennyt pöydän luokse. Hän kumartui Ulfin ohi, joka istui -samalla paikalla. - -"Kasvatusisä!" sanoi hän onnettomana. Hän näytti täydelleen unohtaneen -vaimonsa. Baard-herra istui päätänsä huojutellen, ja kyynelet tippuivat -hänen poskiaan pitkin. - -"Ei Ulfin olisi tarvinnut ruveta palvelukseen", sai hän nyyhkytetyksi -itkun hytkäysten välistä. "Olisit voinut ottaa talon Haldorin jälkeen, -tiedäthän sen olleen tarkoitukseni." - -"Eipä tuo ollut kovin häävi talo, jonka sinä hänelle annoit -- ostit -halvan miehen vaimosi palvelusneidolle", sanoi Ulf. "Hän on hoitanut -sitä ja pannut sen hyvään kuntoon -- minusta oli oikein, että veljeni -perivät sen isänsä jälkeen. Yksi syy oli se -- eikä minua haluttanut -jäädä talonpojaksi -- kaikkein vähimmin sinne tunturin laelle -töllistämään alas Hestnaesin pihaan -- olin joka päivä kuulevinani -miten Paal ja Vilhorg murisivat siitä, että sinä olit antanut liian -suuren lahjan äpäräpojallesi." - -"Koetinhan minä auttaa sinua, Ulf", sanoi Baard yhä itkien, "kun -halusit lähteä Erlendin matkaan. Kerroin sinulle koko asian heti, kun -olit kyllin suuri ymmärtämään sen. Käskin sinun kääntyä isäsi puoleen." - -"Minä kutsun isäksi sitä, joka hoivasi minua pienenä ollessani. Se oli -Haldor. Hän oli hyvä äidille ja minulle. Hän opetti minut istumaan -hevosen selässä ja heiluttamaan miekkaa -- niinkuin talonpoikaisnuijaa, -taisi Paal kerran sanoa." - -Ulf viskasi pois puukon, jolla hän oli syönyt, niin että se lennähti -kilahtaen kauas pöydälle. Sitten hän nousi, otti sen uudelleen, pyyhki -sitä reitensä takapuoleen, pisti sen tuppeen ja kääntyi Erlendin -puoleen: - -"Tee nyt loppu näistä kesteistä ja lähetä palvelusväki levolle! Etkö -näe, että vaimosi on vielä tottumaton sukumme kestitapoihin?" - -Näin sanoen hän lähti huoneesta. - -Baard-herra seurasi häntä katsellaan -- hän näytti niin säälittävän -vanhalta ja käpertyneeltä istuessaan siinä lyyhyssä samettipatjojen -keskellä. Hänen tyttärensä Vilborg ja eräs miehistä auttoivat hänet -pystyyn ja taluttivat hänet ulos. - -Kristiina istui yksin pöydän päässä; hän itki itkemistään. Kun Erlend -kosketti häntä, työnsi hän kiivaasti hänen kätensä luotaan. Hän -horjahti pari kertaa lattian yli mennessään, mutta vastasi kieltävästi -miehen kysyessä oliko hän sairas. - -Hän ei pitänyt noista suljetuista sängyistä. Kotona käytettiin vain -verhoja vuoteiden edessä tuvan puolella, ja siksi siellä ei ollut niin -kuuma ja umpea ilma. Nyt siellä oli pahempi maata kuin koskaan -- hänen -oli muutenkin vaikea hengittää. Kova myhky, joka painoi kylkiluukaaren -alla, oli hänen luullakseen lapsen pää -- hän kuvitteli, että sen pieni -musta pää oli siellä hänen sydänjuuriensa keskellä -- se koski kuten -ennen Erlendin tunkiessa mustatukkaista päätään hänen poveensa. Mutta -tänä yönä ei tuo ajatus lainkaan hurmannut. - -"Etkö aio lakata itkemästä ollenkaan?" kysyi mies koettaen kiertää -käsivartensa hänen olkapäänsä alle. - -Erlend oli aivan selvä. Hän sieti paljon, ja tavallisesti hän joi -vain vähän, Kristiina mietti, ettei tällaista ikipäivänä olisi voinut -tapahtua kotona -- siellä ei milloinkaan kuultu ihmisten häpäisevän -toisiaan tai vetävän esille sellaista, jonka oli paras pysyä salassa. -Vaikka Kristiina oli niin monta kertaa nähnyt isänsä hoipertelevan -pahasti päissään ja tupa oli ollut täynnä juopuneita vieraita, ei -ollut kertaakaan tapahtunut, ettei Lauritsa olisi osannut pitää kuria -kartanossaan -- rauha ja sopu vallitsi siellä siihen saakka, kun miehet -putosivat penkeiltä ja vaipuivat uneen ilossa ja sovinnossa. - -"Ystäväiseni, älä ota tätä niin raskaasti", pyysi Erlend. - -"Ja herra Baardkin!" sai Kristiina sanotuksi kesken itkua. "Hyi, -millaista elämää -- vaikka hän puhui minun isälleni niinkuin Jumalan -sanantuoja -- Munan kertoi minulle meidän kihlajaisissamme --" - -Erlend vastasi hiljaa: - -"Tiedän kyllä, Kristiina, että minulla on syytä katsoa maahan sinun -isäsi edessä. Hän on kunnian mies -- mutta minun kasvatusisäni ei -ole häntä huonompi. Inga, Paalin ja Vilborgin äiti, makasi sairaana -ja halvaantuneena kuusi vuotta ennen kuin kuoli. Se oli ennen minun -tuloani Hestnaesiin, mutta olen kuullut kerrottavan, ettei yksikään -aviomies ole hoitanut vaimoaan hellemmin ja uskollisemmin. Mutta siihen -aikaan syntyi Ulf --" - -"Sitä suurempi häpeä -- elää sairaan vaimon palvelusneidon kanssa --" - -"Sinä olet usein niin lapsellinen, ettei sinun kanssasi osaa puhua", -sanoi Erlend avuttomasti. "Herra varjele, Kristiina, sinähän täytät -kaksikymmentä vuotta keväällä -- ja johan sinua on täytynyt pitää -aikuisena erinäisiä vuosia --" - -"Sinä olet kyllä sopiva tekemään siitä pilaa." - -Erlend ähkyi ääneen: - -"Tiedäthän sinä, etten minä tarkoittanut sitä. -- Mutta sinä olet -elänyt Jørundgaardissa ja kuunnellut Lauritsan puheita -- ja hän, niin -miehekäs ja pystyvä kuin onkin, puhuu usein kuin munkki eikä kuin -ikämies." - -"Oletko sinä kuullut munkeista, joilla on ollut kuusi lasta?" sanoi -Kristiina pahastuneena. - -"Olen kuullut Skurda-Grimillä olleen seitsemän kappaletta", sanoi -Erlend epätoivoissaan. "Hän oli Holmin entinen apotti. -- Voi, -Kristiina, Kristiina, älä nyt itke noin. Jumalan nimessä, ihanhan sinä -olet menettänyt järkesi." - - * * * * * - -Munan oli kovin sävyisä seuraavana aamuna. "En voinut ajatella, että -sinä panisit niin pahaksesi minun juomapuheeni, Kristiina", sanoi hän -vakavasti silittäen Kristiinan poskea. "Muuten olisin pitänyt paremmin -kurissa kieleni." - -Hän puhui Erlendille, että eiköhän Kristiinasta tuntunut oudolle, kun -Orm kuljeskeli täällä -- paras olisi toimittaa hänet vähän etemmäksi -lähiaikoina; ja hän tarjoutui ottamaan pojan luokseen joksikin aikaa. -Tämä oli Erlendin mieleen, eikä Orm ollut vastahakoinen lähtemään -Munanin kanssa. Mutta Kristiina kaipasi lasta paljon -- hän oli alkanut -pitää poikapuolestaan. - -Nyt hän istui taas illat kahden Erlendin kanssa, mutta Erlendistä -ei ollut paljonkaan seuraa. Hän istui lieden luona, virkahti sanan -silloin, toisen tällöin, otti siemauksen olutkulhostaan tai leikki -koiriensa kera. Sitten hän pani penkille pitkäkseen -- ja sitten hän -meni maata -- kysäisi pari kertaa, eikö Kristiina pian aio tulla -levolle -- ja nukkui sitten. - -Kristiina istui neuloen. Hän hengitti kuuluvasti, lyhyeen ja raskaasti. -Mutta nyt ei ollut pitkiä aikoja enää. Hän oli aivan kuin unohtanut, -miltä tuntui olla pehmeä ja hoikka vyötäisiltä ja sitoa kenkänsä -vaivattomasti. - -Nyt, kun Erlend nukkui, ei hän koettanut ehkäistä kyyneleitään. -Huoneessa ei kuulunut muuta ääntä kuin kekäleiden tohahdus niiden -hajotessa kasaan liedellä ja koirien liikahtelu. Väliin häntä ihmetytti -mitä he olivat mahtaneet puhella keskenään ennen, Erlend ja hän. He -eivät kai olleet puhelleet juuri ollenkaan -- heillä oli ollut muuta -tehtävää lyhyinä, varastettuina yhdessäolon hetkinä -- - --- Tähän aikaan vuotta oli äidin tapana istua iltaisin -palvelusneitoineen kutomatuvassa. Sinne tuli isäkin miesten kanssa, ja -he alkoivat puuhata omissa askareissaan -- leikellä nahkaa, valmistaa -taloustarpeita ja veistellä puuta. Pieni tupa tuli täpötäyteen väkeä -- -siinä pakistiin hiljalleen yhtä ja toista. Kun joku kävi olutaltaasta -juomassa, kysyi hän aina, ennen kuin laski kädestään kauhan, oliko -toisella jano -- sellainen oli tapa. - -Tai sitten muisti joku tarinanpätkän muinaisaikojen uroista, jotka -olivat taistelleet koukoja ja menninkäisiä vastaan. Väliin kertoi isä -veistellessään ritarisatuja, joita hän oli kuullut luettavan ääneen -Haakonherttuan salissa ollessaan hovissa poikana. Hän muisti ihmeen -kauniita nimiä -- kuningas Osantrix, ritari Titurel -- kuningattaret -Sisibe, Guniver, Gloriana ja Isodd. -- Mutta toisina iltoina kerrottiin -kaskuja ja leikkiloruja, kunnes miehet olivat pakahtua nauruun ja äiti -ja neidot pudistivat päätään ja tyrskivät. - -Ulvhild ja Astrid lauloivat. Äidillä oli kerrassaan kaunis ääni, mutta -häntä täytyi kärttämällä kärttää ennen kuin hänet saatiin laulamaan. -Isä ei ollut niin saita -- hän soitti hyvin kauniisti harppuakin --. - -Äkkiä työnsi Ulvhild luotansa kehrävarren ja värttinän ja hieroi -lanteitaan takaa. - -"Joko sinun selkääsi väsyttää, Ulvhild-tyttönen", kysyi isä ja nosti -hänet syliinsä. Joku toi lautapelin, ja isä ja Ulvhild liikuttivat -nappuloita maatapanon aikaan asti. Hän muisti pikku siskon keltaiset -kiharat, jotka valuivat pitkin isän ruskeanvihreätä sarkahihaa. Isä -tuki hellästi heikkoa selkää. Hän muisti isän suuret, solakat kädet; -kumpaisessakin pikkusormessa oli painava kultasormus. Ne olivat olleet -isän äidin omat. Se, jossa oli punainen kivi ja joka oli hänen äitinsä -naimasormus, oli isän kuoltua tuleva Kristiinalle, niin oli isä -luvannut. Mutta sen, joka oli hänen oikeassa kädessään ja jonka kivi -oli puoleksi sininen, puoleksi valkoinen, kuten hänen kilpimerkkinsä, -oli Bjørgulf-herra teettänyt rouvalleen tämän ollessa raskaana -- -rouvan piti saada se synnytettyään pojan. Kolme yötä oli Kristiina -Sigurdintytär pitänyt sormusta, sitten oli hän sitonut sen poikansa -kaulaan, ja Lauritsa sanoi tahtovansa viedä sen mukaansa hautaan. - -Mitä olikaan hänen isänsä sanova saadessaan tietää tämän! Kun se -kiertäisi kyliä ja hänen täytyisi kuulla joka paikassa, kirkossa, -käräjillä ja kokouksissa kaikkien nauravan hänen selkänsä takana sitä, -että hän oli antanut petkuttaa itseään niin pahoin. Jørundgaardin -kruunupää morsian, hiukset hajallaan -- - -"Ihmiset sanovat, etten minä osaa kurittaa lapsiani." Kristiina muisti -isän kasvot hänen sanoessaan näin hän oli olevinaan ankara ja totinen, -mutta silmät olivat leikkiä täynnä. Kristiina oli tehnyt silloin jotakin -pientä pahaa -- puhunut isälleen kysymättä, kun heillä oli vieraita, -tai jotakin sen tapaista. "Sinä et pelkää isääsi, sinä Kristiina!" Ja -sitten hän purskahti nauruun, ja Kristiina samoin. "Mutta kuulepas -sinä, se on paha." Eikä kumpikaan tiennyt mikä oikeastaan oli niin paha --- sekö, ettei hänellä ollut asianmukaista kauhua isäänsä kohtaan, vai -sekö, ettei isä millään ihmeellä voinut pysyä vakavana nuhdellessaan -lastaan. - -Oli kuin sietämätön pelko lapsen puolesta olisi vähentynyt ja siirtynyt -etemmä sitä mukaa kuin Kristiina alkoi tuntea enemmän vaivaa ja -hankaluutta ruumiistaan. Hän koetti ajatella eteenpäin -- seuraavaa -kuukautta; silloin on hänellä jo ollut poikansa kotvan aikaa. Mutta hän -ei jaksanut eläytyä siihenkään ajatukseen. Hän vain ikävöi herkeämättä -kotiin. - -Kerran kysyi Erlend, tahtoiko Kristiina, että lähetettäisiin sana -hänen äidilleen. Mutta Kristiina oli evännyt -- hän ei luullut äidin -jaksavan matkustaa niin pitkää taivalta talvisaikaan. Nyt hän katui. Ja -hän katui, että oli vastannut kieltävästi Laugarbrun Tordikselle, joka -olisi halunnut lähteä hänen mukaansa pohjoiseen ja tarjoutunut avuksi -Kristiinan ensimmäisenä emäntätalvena. Häntä oli hävettänyt. Tordis -oli ollut Ragnfridin palveluksessa Sundbun ajoista asti ja seurannut -Skogiin, ja sitten ylemmä laaksoon naimisiin mennessään oli Lauritsa -määrännyt hänen miehensä Jørundgaardin voudiksi, koska Ragnfrid ei -tullut toimeen ilman rakasta palvelusneitoaan. Kristiina ei ollut -huolinut mukaansa ketään palvelijaa kotoa. - -Nyt häntä kammotti, ettei hänen lähellään tulisi olemaan ainoitakaan -tuttuja kasvoja, kun hänen aikansa tuli käydä lapsivuoteeseen. Häntä -pelotti -- hän tiesi niin vähän sellaisista asioista. Äiti ei ollut -milloinkaan puhunut hänelle niistä eikä ollut huolinut nuoria neitoja -ympärilleen ollessaan apuna synnytyksissä -- nämä vain alkaisivat -pelätä, sanoi hän. Kyllä se saattoikin olla kauheata -- Kristiina -muisti, miten vaikea synnytys äidillä oli ollut, kun Ulvhild tuli -maailmaan. Mutta Ragnfrid sanoi sen johtuneen siitä, ettei hän ollut -muistanut olla varovainen, vaan oli kerran ryöminyt aidan alitse -- -toiset lapset hän oli synnyttänyt helposti. Mutta Kristiina muisti itse -olleensa ajattelematon ja kumartuneensa erään köyden alitse laivalla. - -Eihän nyt aina sentään sattunut samoin -- hän oli kuullut äidin ja -toisten naisten puhuvan niin. Ragnfridilla oli parhaan apuvaimon maine -kotilaaksossa, eikä hän milloinkaan kieltäytynyt lähtemästä matkaan, -vaikka häntä olisi tultu hakemaan kerjäläisvaimon tai kurjimman -mökkiläisen vietellyn tyttären luokse, ei edes kun ilma oli sellainen, -että kolmen miehen täytyi lähteä mukaan hiihtäen ja vuoronperään kantaa -häntä selässään. - -Mutta Kristiina ei voinut käsittää, ettei niin kokenut vaimo kuin hänen -äitinsä ollut huomannut, mikä häntä vaivasi kesällä, kun hän oli ollut -niin huonovointinen. Ja samassa Kristiinalle selvisi, että silloinhan --- silloinhan oli päivänselvä, että äiti tulisi tänne, vaikka häntä ei -ollut lähetetty hakemaankaan! Ragnfrid ei voisi mitenkään sallia, että -vieras ihminen auttaisi hänen tytärtään tuossa kamppailussa. Äiti oli -tulossa tänne -- hän oli varmasti jo matkalla. Oi, sitten hän saisi -pyytää äidiltään anteeksi kaikki, mitä hän oli rikkonut tätä vastaan --- hänen oma äitinsä oli tukeva häntä, hän oli saava olla polvillaan -oman äitinsä edessä synnyttäessään lapsensa. Äiti tulee, äiti tulee --- Kristiina itki vapautuneesti, painaen kasvot käsiinsä. Äiti, anna -anteeksi, äiti -- - -Tuo ajatus, että äiti oli matkalla hänen luokseen, juurtui niin lujasti -Kristiinan mieleen, että hän eräänä päivänä oli tuntevinaan äitinsä -saapuvan. Ja aamulla vähän aikaa ylhäällä oltuaan hän kietoi vaipan -ympärilleen ja meni tätä vastaan Gauldalista Skauniin kulkevalle -tielle. Kukaan ei huomannut hänen poistumistaan. - -Erlend oli tuottanut hirsiä rakennusten korjausta varten, joten tie oli -auki, mutta Kristiinan oli sittenkin raskasta liikkua -- hän hengästyi, -tunsi sydämentykytystä ja pakotusta kyljissä -- hänestä tuntui kuin -pullistunut nahka repeäisi hänen kuljettuaan kappaleen matkaa. Häntä -pelotti hiukan -- mutta seudulla ei ollut nähty susia tänä talvena. Ja -tottapa Jumala pitäisi hänestä huolen, kun hän oli matkalla äitiään -vastaan langetakseen tämän jalkojen juureen anteeksi pyytäen -- eikä -hän malttanut keskeyttää kulkuaan. - -Hän joutui pienelle järvelle, jonka rannalla oli pari pientä taloa. -Tien kääntyessä jäälle hän istuutui tiepuoleen jätetylle hirrelle -- -istui siinä hetkisen, kulki taas vähän matkaa tuntiessaan vilua ja -odotti useamman tunnin, mutta lopulta hänen täytyi palata kotiin. - -Seuraavana päivänä hän teki saman matkan. Mutta kun hän kulki järven -rannalla olevan toisen pikku talon pihan poikki, tuli vaimo juosten -hänen perästään. - -"Jumalan nimessä, rouva, ei sinun pidä tehdä näin!" - -Kuultuaan sen toisen suusta alkoi Kristiina itsekin pelätä niin ettei -päässyt paikaltaan liikahtamaan -- täristen, silmät säikähdyksestä -selällään hän tuijotti vain talonpoikaisvaimoon. - -"Ja vielä metsän läpi -- ajattelepa, jos hukka olisi vainunnut jälkesi. -Ja olisi sinulle voinut sattua muutakin pahaa -- miten voit olla niin -mieletön!" - -Vaimo tarttui nuoreen rouvaan ja tuki tätä -- hän katsoi Kristiinan -laihoihin, kellahtaviin, ruskealäikällisiin kasvoihin: - -"Sinun pitää tulla vähäksi aikaa meidän tupaamme lepäämään, -- kyllä -meistä joku saattaa sinut sitten kotiin", sanoi vaimo Kristiinaa -ohjaten. - -Se oli köyhä tupanen, ja sisällä oli hyvin sekaista, lattialla leikki -paljon pieniä lapsia. Äiti lähetti ne kotaan, riisui vaipan vieraan -yltä, vei hänet penkille istumaan ja veti hänen jalastaan lumiset -kengät. Sitten hän kietoi nahan Kristiinan jalkojen ympärille. - -Ja vaikka Kristiina kuinka olisi pyytänyt, ettei vaimo näkisi vaivaa, -kantoi tämä kuitenkin esille ruokaa ja laski joulu tynnyristä -olutta. Sitä tehdessään vaimo ajatteli, että mahtoipa Husabyssä olla -ihmeellinen järjestys! Itse hän oli köyhän miehen vaimo, vähän heillä -oli ollut lisäapua töissä, useimmiten ei lainkaan, mutta Øistein ei -olisi ikinä sallinut hänen kulkea yksin ulkopuolelle piha-aidan, kun -hän odotti lasta -- läävässäkin käydessä täytyi jonkun olla mukana. -Seudun rikkain emäntä taas sai lähteä julman kuoleman suuhun ainoankaan -elävän olennon suojelematta -- vaikka Husabyssä kuhisi palvelijoita, -jotka eivät toimittaneet tämän taivaallista. Taisi siis olla perää -siinä huhussa, että Erlend Nikulauksenpoika oli jo kyllästynyt -vaimoonsa ja koko naimakauppaan. - -Mutta hän jutteli kaiken aikaa ja pakotti Kristiinan syömään ja -juomaan. Ja Kristiinaa aivan hävetti -- sillä hänellä oli sellainen -ruokahalu, ettei hän muistanut tunteneensa moista sitten viime kevään. -Tämän kelpo vaimon ruoka maistui niin hyvältä. Ja vaimo nauroi ja -sanoi, etteivät isoisten vaimot olleet toisin luodut kuin halvemmatkaan -ihmiset. Väliin ei käynyt syönti kotona, mutta vieraan ruoka saattoi -mennä oikein hyvää kyytiä, vaikka se olisi kuinka yksinkertaista ja -halpaa. - -Vaimon nimi oli Audfinna Audunintytär ja hän kertoi olevansa Updalista -kotoisin. Huomatessaan asioittensa huvittavan vierasta hän alkoi -tarinoida kodistaan ja kotiseudustaan. Ja ennen kuin Kristiina osasi -aavistaakaan, oli hänen kielensä irtaantunut ja hän jutteli omasta -kodistaan ja vanhemmistaan ja kotipuolestansa. Audfinna käsitti, että -tuon nuoren naisen sydän oli pakahtua koti-ikävästä, -- ja niin hän -houkutteli ja kehoitteli Kristiinaa yhä jatkamaan. Ja vahvan oluen -huumaamana kertoi Kristiina kertomistaan, kunnes itki ja nauroi yhdellä -kertaa. Kaikki se, mistä hän turhaan oli koettanut päästä yksinäisten -hetkien itkulla Husabyssä, irtautui nyt vähitellen hänen purkaessaan -sydäntään tälle kelpo vaimolle. - -Räppänän takaa häämötti jo aivan musta taivas, mutta Audfinna tahtoi, -että Kristiina odottaisi siksi kunnes Øistein tai pojat palaisivat -metsältä ja saattaisivat hänet kotiin. Kristiina ei vastannut, hän -alkoi tulla uneliaaksi, mutta suu hymyssä hän katsoi Audfinnaan -loistavin silmin -- näin hyvältä hänestä ei ollut tuntunut kertaakaan -Husabyhyn tultua. - -Äkkiä tempautui ovi auki ja miehen ääni huusi sisään, oliko täällä -nähty kartanon emäntää -- tulija äkkäsi tämän ja katosi samassa ulos. -Kohta tämän jälkeen sukelsi Erlendin pitkä varsi kamanan alta. Hän -laski kirveen kädestään ja vaipui takaperin seinää vasten --: hänen -täytyi pidellä kiinni seinästä käsillään, eikä hän saanut sanaakaan -suustaan. - -"Taisit pelätä emäntäsi puolesta?" kysyi Audfinna mennen hänen luokseen. - -"Kyllä, en häpeä sanoa sitä." Hän pyyhkäisi tukanrajaansa. "Ei ole -tainnut moni pelätä niin kuin minä tänä iltana. Kuultuani hänen -lähteneen metsään --" - -Audfinna kertoi miten Kristiina oli joutunut heille. Erlend tarttui -vaimon käteen. - -"Tätä minä en jätä palkitsematta sinulle ja miehellesi", sanoi hän. - -Sitten hän meni sinne, missä hänen vaimonsa istui, asettui seisomaan -hänen viereensä ja laski kätensä hänen kaulalleen. Hän ei puhunut -Kristiinalle sanaakaan, jäi vain seisomaan siihen koko siksi ajaksi, -jonka he viipyivät tuvassa. - -Sitten tulivat Husabyn ja lähitalojen miehet sisään. Kaikki näyttivät -kaipaavan hieman sydämen vahvistusta, ja Audfinna antoi oluen kiertää -miehestä mieheen, ennen kuin nämä lähtivät takaisin. - -Miehet laskettivat suksilla peltojen yli, mutta Erlend oli antanut -omat suksensa erään palvelijan huostaan; hän kulki tukien Kristiinaa -vaippansa alla heidän laskeutuessaan mäkeä alas. Oli tullut pilkkosen -pimeä, ja tähdet paloivat taivaalla. - -Silloin ilmestyi metsästä heidän takaansa pitkänsoikea kääry, joka -kasvoi kasvamistaan yössä. Se oli susi -- niitä oli useampia. Erlend -pysähtyi vavisten, päästi Kristiinan irti, ja tämä tunsi hänen tekevän -ristinmerkin ja pusertavan kirvestä toisessa kädessään. "Jos sinä nyt -olisit -- ei mitään --!" Hän veti Kristiinan luokseen niin kiivaasti, -että tämä voihkaisi. Avomaalla hiihtävät miehet kääntyivät äkkiä ja -ponnistivat takaisin heitä kohti minkä ikinä jaksoivat. He heittivät -suksensa olalle ja ympäröivät suojellen Kristiinan, keihäät ja kirveet -ojossa. Sudet seurasivat heitä Husabyhyn asti -- niin lähellä, että he -väliin näkivät niiden vilahtavan ohitseen pimeässä. - -Astuessaan Husabyn tupaan olivat useat miehistä kasvoiltaan -tuhkanharmaat. "Tämä oli vihoviimeistä --", sanoi eräs ja oksensi -samassa lieteen. Säikähtyneet palvelusneidot toimittivat emäntänsä -sänkyyn. Syödä tämä ei voinut. Mutta nyt, kun tuo ahdistava, kauhea -pelko oli voitettu, tuntui hänestä kuitenkin tavallaan hyvältä, että -kaikki olivat olleet niin huolissaan hänestä. - -Heidän jäätyään kahden tupaan tuli Erlend istumaan sängyn laidalle. - -"Miksi sinä teit tämän?" hän kuiskasi. Ja kun ei Kristiina vastannut, -sanoi hän vielä hiljemmin: - -"Suretko niin kovasti sitä, että olet tullut minun talooni?" - -"Herra Jeesus! Miten voit sellaista ajatella?" - -"Mitä sinä tarkoitit -- kun me palasimme Meldalbystä ja minä aioin -ratsastaa sinun luotasi -- sanoessasi, että minä olisin saanut kukaties -odottaa kauan, ennen kuin sinä olisit tullut hakemaan minua Husabystä?" -kysyi Erlend yhtä hiljaa. - -"Minähän puhuin suutuspäissäni", sanoi Kristiina hiljaa ja nöyrästi. -Sitten hän kertoi mitä oli odottanut viime päivinä. Erlend istui -hiiskahtamatta häntä kuunnellen. - -"Milloinkahan se päivä koittaa, jolloin sinä tunnet olevasi kotona -minun luonani Husabyssä", sanoi Erlend kumartuen hänen ylitseen -pimeässä. - -"Ei kai siihen ole enää viikkoa enempää", kuiskasi Kristiina -epävarmasti nauraen. Erlendin painaessa kasvonsa hänen kasvojaan vasten -kietoi Kristiina äkkiä käsivartensa hänen kaulaansa ja suuteli häntä -kiihkeästi. - -"Nyt sinä ensimmäistä kertaa tahdot syleillä minua sen jälkeen kun -sinua löin", sanoi Erlend matalalla äänellä. "Pitkävihainen olet, oma -Kristiinani --" - -Kristiina ajatteli, että hän nyt uskalsi hyväillä Erlendiä tämän -pyytämättä ensimmäistä kertaa sen illan jälkeen, jolloin Erlend oli -huomannut hänen olevan raskaana. - -Mutta tämän jälkeen oli Erlend niin hyvä hänelle, että Kristiina katui -kaikkia vihojaan. - - - - -IV - - -Yrjön-messu tuli ja meni. Kristiina oli uskonut aivan varmasti ainakin -siihen mennessä synnyttävänsä. Mutta pian oli Maarian-messu ja -paastonaika, ja hän odotti yhä. - -Erlendin oli lähdettävä Nidarosiin puolipaastokäräjille; hän -arveli ehtivänsä varmasti kotiin maanantai-illaksi, mutta vielä -keskiviikkoaamunakaan ei hänt kuulunut. Kristiina istui tuvassa -tietämättä mihin ryhtyä -- häntä ei haluttanut oikeastaan ryhtyä -mihinkään. - -Valo lankesi sisään räppänästä -- ulkona tuntui olevan oikein keväistä -tänään. Sitten hän nousi ja viskasi vaipan ylleen. - -Muuan palvelustytöistä oli sanonut, että jos raskas vaimo sai odottaa -liian kauan, niin oli hänen hyvä antaa morsiushevosen syödä jyviä -sylistään. Kristiina jäi hetkeksi tuvan ovelle -- häikäisevässä -auringonpaisteessa oli pihakenttä jo aivan ruskea, ja siinä välkkyi -kirkkaita vesitiehyeitä hevosenkakkaroiden ja muun loan lomassa. Taivas -väikkyi kirkkaana ja silkinsiintävänä vanhojen rakennusten yllä -- -ja itäisen aitan laivankeulan muotoiset puiset harjaviirit hehkuivat -kuluneessa kultauksessaan. Katoilta tippui vettä, ja savu tuprahteli ja -tanssi koleahkossa kevättuulessa. - -Hän meni talliin ja otti hinkalosta jyviä helmaansa. Tallin haju ja -hevosten töminä pimeässä teki hänelle hyvää. Mutta tallissa oli miehiä. -Siksi hän jätti tekemättä sen, mitä varten oli tullut. - -Hän lähti ulos ja sirotteli jyvänsä kanoille, jotka tepsuttivat päivää -paistatellen pihamaalla. Hajamielisenä hän katsoi Toreen, hevosrenkiin, -joka harjasi ja siisti harmaata ruunaa. Sitten hän sulki silmänsä ja -käänsi riutuneet, kelmeät kasvonsa aurinkoa kohti. - -Näin hän seisoi kolmen miehen ratsastaessa pihaan. Etumainen oli nuori -pappi, jota hän ei tuntenut. Heti Kristiinan huomattuaan hyppäsi mies -alas satulasta ja tuli suoraan hänen luokseen käsi ojossa. - -"Eipä tainnut olla minulle aiottu se kunnia, että itse talon emäntä -olisi minua vastassa pihamaalla", sanoi hän hymyillen. "Mutta -kiitoksia vain. Sillä te olette varmaankin veljeni vaimo Kristiina -Lauritsantytär?" - -"Te olette siis lankoni, mestari Gunnulf --", vastasi Kristiina -hehkuvan punaisena. "Tervetuloa takaisin Husabyhyn, herra!" - -"Kiitos tervehdyksestäsi", sanoi pappi; hän kumartui suutelemaan -Kristiinan poskea, kuten tämä tiesi olevan tapana vieraissa maissa -sukulaisten kohdatessa toisensa. "Onni ja menestys taloosi, Erlendin -vaimo!" - -Ulf Haldorinpoika tuli ulos ja käski erään kartanon rengin viedä -vieraiden hevoset talliin. Gunnulf tervehti Ulfia sydämellisesti. - -"Täälläkö sinä olet, sukulaismies -- olin odottanut tapaavani sinut -naineena ja talollisena miehenä." - -"Minä en nai ennen kuin minun täytyy valita naisen ja hirsipuun -välillä", sanoi Ulf nauraen, ja pappi nauroi myös. "Olen tehnyt pirulle -yhtä vahvan naimattomuuslupauksen kuin sinä Jumalalle." - -"Kyllä sinä sitten pelastat nahkasi, teitpä miten hyvänsä, Ulf", -vastasi mestari Gunnulf nauraen. "Koska olet tekevä hyvin sinä -päivänä, jolloin rikot tuolle miehelle antamasi lupauksen. Mutta onhan -toiselta puolen sanottu, että miehen tulee pitää sanansa, vaikka se -olisi annettu itse sielunviholliselle. -- Eikö Erlend ole kotona?" -kysyi tulija ihmetellen. Hän tarjosi Kristiinalle käsivartensa heidän -kääntyessään kartanoon päin. - -Peittääkseen hämminkiään meni Kristiina palvelusnaisten joukkoon -tarkastamaan pöydän kattamista. Hän käski Erlendin oppineen veljen -istua kunniapaikalle, mutta kun ei hän itse tahtonut istua siihen tämän -viereen, muutti Gunnulf istumaan hänen luokseen sivupenkille. - -Kun he nyt istuivat siinä vieretysten, huomasi Kristiina, että mestari -Gunnulf oli vähintään puoli päätä Erlendiä lyhyempi -- mutta hän näytti -paljon kookkaammalta. Hän oli vahvempirakenteinen ja jäntevämpi, -ja hänen leveät hartiansa olivat aivan suorat. Erlend oli hiukan -kumarahartiainen. Gunnulfilla oli tumma puku, kuten pappismiehelle -sopi, mutta hänen laaja vaippansa, joka ulottui melkein liinapaidan -reunukseen kaulassa, oli kiinnitetty emaljoiduilla napeilla, ja -kudotussa vyössä riippuivat hänen syömäkapineensa hopeaisessa tupessa. - -Hän vilkaisi papin kasvoihin. Tällä oli pyöreä, lujäpiirteinen pää -ja laihat, pyöreät kasvot, leveä, matala otsa, isonlaiset poskiluut -ja pehmeästi kaartuva leuka. Nenä oli suora ja korvat pienet ja -kauniit, mutta suu oli pitkä ja kaita, ja ylähuuli työntyi hiukan -ulos varjostaen alahuulen punaisen viivan. Ainoastaan tukka oli -samanlainen kuin Erlendillä -- ajeltua papillista päälakea ympäröivä -tuuhea hiusseppele oli himmeän nokimusta ja näytti yhtä silkinhienolta -kuin Erlendin. Muuten hän muistutti tuntuvasti serkkuaan, Munan -Baardinpoikaa -- Kristiina ymmärsi nyt, että tämä oli voinut olla -kaunis nuoruudessaan. Ei, Aashildia, tätiään, hän muistuttikin -- nuo -ohuiden, suorien, mustien kulmakarvojen alla olevat silmät olivat -samanlaiset kuin Aashild-rouvalla -- merenvahankeltaiset ja loistavat. - -Ensin Kristiinaa hiukan arastutti tämä lanko, joka oli tutkinut niin -monia tieteitä, Pariisin ja muissa Ranskan suurissa kouluissa. Mutta -vähitellen hän unohti kainostelunsa. Oli niin helppo puhua Gunnulfin -kanssa. - -Ei kuulunut ollenkaan siltä kuin hän olisi puhunut itsestään -- -eikä hän näyttänyt mitenkään tahtovan komeilla opillaan. Mutta -siitä huolimatta oli hän hetken kuluttua kertonut niin paljon, että -Kristiinasta tuntui kuin ei hän olisi milloinkaan tätä ennen käsittänyt -miten laajalti maailmaa oli Norjan ulkopuolellakin. Hän unohti itsensä -ja kaikki omat asiansa katsellessaan papin pyöreitä, vahvaluisia -kasvoja, joilla välkkyi sukkela, iloinen hymy. Pappi oli nostanut -jalkansa poikittain toisen polven yli ja istui nyt siinä voimakkaat, -valkoiset kädet nilkan ympäri kiedottuina. - - * * * * * - -Tullessaan myöhemmin tupaan Kristiinan luokse hän kysyi eikö Kristiina -rupeaisi pelaamaan lautapeliä. Kristiina vastasi, ettei hän tiennyt -talossa olevankaan sellaista. - -"Etteikö olisi?" kysyi pappi ällistyen. Hän meni Ulfin luokse: - -"Tiedätkö sinä, Ulf, minne Erlend on pannut äidin kultaisen pelilaudan? --- Ei kai hän ole antanut pois äidiltä perimiään leluja?" - -"Ne ovat ritariparvessa", sanoi Ulf. "Luulen hänen pikemminkin -tarkoittaneen, etteivät ne joutuisi erään ihmisen käsiin -- joka oli -tässä talossa ennen", lausui Ulf hiljaa. "Jos tahdot, Gunnulf, voin -noutaa sen tänne?" - -"Nouda, eihän Erlend voi pahastua siitä", sanoi pappi. - -Hetken kuluttua palasivat molemmat takaisin kantaen kaunein leikkauksin -koristettua arkkusta. Avain oli lukossa, ja Gunnulf aukaisi kannen. -Päällimmäisenä oli harppulauta ja eräs toinen kielisoitin, jollaista -Kristiina ei ollut milloinkaan nähnyt. Gunnulf kutsui sitä salterioksi --- hän kosketti kieliä sormiensa päillä, mutta ne olivat aivan -epävireessä. Sitten siellä oli nauhakääryjä, silkkikeriä, kirjailtuja -käsineitä ja silkkihuiveja sekä kolme hakaniekkaa kirjaa. Lopuksi pappi -löysi lautapelin; se oli tehty valkoisista ja kultaisista ruuduista, ja -nappulat olivat valaanluiset, nekin valkoiset ja kultaiset. - -Vasta nyt tuli Kristiina ajatelleeksi, ettei hän ollut nähnyt Husabyssä -yhtään ainoata sellaista peliä, jota käytettiin ajanvietteenä, ei koko -aikanaan. - -Hänen täytyi tunnustaa langolleen olevansa kovin taitamaton -lautapelissä, eikä hän ymmärtänyt paljoa soitostakaan. Mutta kirjoja -hän oli utelias näkemään. - -"Niin, sinähän taidat olla taitava lukemaan, Kristiina", sanoi pappi, -mihin toinen saattoi ylpeillen vastata, että lukemaan hän oli oppinut -jo lapsena ollessaan. Ja luostarissa hän oli saanut kehumista siitä -sekä kirjoitustaidostaan. - -Pappi seisoi hänen vieressään hymyillen, kun hän selaili kirjoja. Yksi -niistä oli ritarisatu Tristanista ja Isoldesta, toinen pyhistä miehistä --- hän aukaisi sen kirjan Pyhän Marteinin tarinan kohdalta. Kolmas -kirja oli latinaa ja erittäin kauniisti kirjoitettu; siinä oli suuret -värilliset alkukirjaimet. - -"Tämä on ollut meidän kantaisämme piispa Nikulauksen oma", sanoi -Gunnulf. - -Kristiina luki puoliääneen: - -Averte faciem tuam a peccatis meis et omnes iniquitates meas dele. -[Käännä pois kasvosi minun synneistäni ja pyyhi pois kaikki pahat -tekoni.] - -Cor mundum crea in me, Deus, et spiritum rectum innova in visceribus -meis. [Jumala anna minulle puhdas sydän ja uusi puhdas mieli.] - -Ne projicias me a facie tua et Spiritum Sanctum tuum ne auferas a me. -[Älä käännä kasvojasi minusta, äläkä ota pois Pyhää Henkeäsi luotani. -Psalmi 51.] - -"Ymmärrätkö sinä tämän?" kysyi Gunnulf, ja Kristiina nyökkäsi ja sanoi -ymmärtävänsä vähän. Hän tunsi sanat niin hyvin, että joutui oudon -liikutuksen valtaan, kun ne nyt juuri sattuivat hänen silmiensä eteen. -Hänen kasvonsa alkoivat värähdellä, ja kyynelet tahtoivat tunkeutua -esiin. Silloin Gunnulf otti harppulaudan, asetti sen polvelleen ja -sanoi tahtovansa nähdä, eikö hän saisi sitä kuntoon. - -Heidän siinä istuessaan kuului ulkoa kavion kapsetta -- ja heti sen -jälkeen syöksähti Erlend ovesta sisään loistavan iloisena -- hän oli -kuullut kuka oli tullut taloon. Veljekset seisoivat kädet toistensa -olalla; Erlend kysyi kysymistään eikä malttanut odottaa vastausta. -Gunnulf oli ollut Nidarosissa kaksi päivää; oli ihme, etteivät he -olleet tavanneet toisiaan siellä. - -"Ihme se on", tuumi Erlend. "Minä olisin luullut, että koko -Kristuksenkirkon papisto olisi mennyt sinua vastaan kulkueessa sinun -saapuessasi kotiin -- nyt kun tietysti olet rikkiviisas ja oppinut --." - -"Mitäpä sinä siitä tietäisit kuitenkaan", sanoi veli nauraen. "Sinä et -tule liian lähelle Kristuksenkirkkoa kaupungissa käydessäsi, kertoo -huhu." - -"Ehen, poikaseni -- minä en laita luitani liian likelle herra -arkkipiispaa, jos pääsen pakoon -- hän on korventanut nahkani jo -kerran", sanoi Erlend vallattomasti nauraen. "Mitä sinä pidät -langostani, kultaseni -- huomaan sinun jo ystävystyneen Kristiinan -kanssa, veliseni. Kristiina ei pidä toisista sukulaisistamme --" - -Vasta illallispöytään asettuessaan Erlend äkkäsi, ettei hän vielä ollut -riisunut karvalakkiaan, vaippaansa ja miekkaa vyöltä. - -Siitä sukeutui iloisin ilta, mitä Kristiinalla oli Husabyssä ollut. -Erlend pakotti veljensä istumaan kunniapaikalle Kristiinan kanssa; itse -hän leikkasi tälle ruoan ja täytti hänen pikarinsa. Juodessaan ensi -kertaa Gunnulfin maljan hän notkisti toisen polvensa ja tahtoi suudella -veljensä kättä. - -"Onnea ja siunausta, herra! Meidän tulee oppia, Kristiina, osoittamaan -arkkipiispalle tarpeellista kunnioitusta -- älä ollenkaan vastusta, -kyllä sinusta kerran tulee arkkipiispa, Gunnulf!" - -Väki lähti myöhään tuvasta, mutta veljekset ja Kristiina jäivät vielä -juoman ääreen. Erlend oli istahtanut pöydän kulmalle kasvot veljeensä -päin: - -"Minä ajattelin häissäni", sanoi hän osoittaen äitinsä arkkusta, "että -Kristiinan tuli saada tuo. Mutta minä unohdan kaiken, etkä sinä unohda -mitään, veli. Mutta äidin sormus on tullut kauniiseen käteen, vai -mitä sanot?" Hän otti Kristiinan käden polvelleen ja käänteli tämän -kihlasormusta. - -Gunnulf nyökkäsi. Hän laski salterion Erlendin syliin: "Laulapas veli, -sinä lauloit ennen niin kauniisti ja soitit niin hyvin --" - -"Siitä on vuosia jo", sanoi Erlend vakavammin. Sitten hän alkoi -näppäillä: - - Kuningas Olavi Haraldinpoika - ajoi metsässä miehineen, - silloin näki hän hiekassa jäljen, - tää on tarina entinen. - - Lausui silloin miehistä muuan, - ratsun paikalle ohjaten: - Lienee kaunis kantaja kengän, - pieni, purppurasukkaimen. - -Erlend hymyili laulaessaan, ja Kristiina loi hiukan aran katseen -pappiin -- pahastuisiko tämä Pyhän Olavin ja Alvhildin laulusta. Mutta -Gunnulf hymyili -- ei laululle, vaan Erlendille, ymmärsi Kristiina -äkkiä. - --- "Sinun ei tarvitse laulaa, sinun rintasi taitaa olla ahtaanlainen, -kultaseni", sanoi Erlend silittäen Kristiinan poskea. "Mutta nyt on -sinun vuorosi." Hän ojensi soittimen veljelleen. - -Papin soitto ja laulu ilmaisi hänen saaneen oppia koulussa: - - Oli kuningas matkalla pohjoiseen -- - - Silloin valitti kyyhkynen hänelle näin: - "Vei haukka puolison viereltäin!" - - Kävi kuningas haukkaa kiidättämään, - mutta haukkapa ilmahan siintävään. - - Se laskihe tarhaan kukkivaan, - mi ihaninta on päällä maan. - - Sali ilmava kohoaa keskeltä sen, - punapurppura peittona patjojen. - - Ken ritari kalvas tuo verissään? - Hän kuningas oiva on paikan tään. - - Sinivaate peittävi kuninkaan, - "Corpus Domini" vaatteessa luetaan. - -"Missä sinä olet oppinut tuon laulun?" kysyi Erlend. - -"Kuulin parin pojan laulavan sitä Canterburyssä sen majatalon -edustalla, jossa minä asuin", sanoi Gunnulf. "Sitten minä koetin -kääntää sen norjankielelle. Mutta ei se suju niin hyvin." Hän näppäili -yhä kieliä. - -"Kuulehan, veli -- yö on pitkällä. Kristiina kaipaa varmaan sänkyyn -- -väsyttääkö sinua, vaimoseni?" - -Kristiina katsahti arasti miehiin, hän oli kauhean kalpea: - -"En tiedä. En minä taida käydä sänkyyn tänään." - -"Oletko sinä sairas?" kysyivät molemmat kumartuen hänen puoleensa. - -"En tiedä", sanoi hän kuten äsken. Hän koetti selkäpuoltaan. "Tuntuu -niin kummalta ristiluissa." - -Erlend hyppäsi paikaltaan ja juoksi ovelle. Gunnulf seurasi perästä. -Hän sanoi: "On paha, ettette ole kutsuttaneet apuvaimoja aikaisemmin. -Onko hän odottanut jo kauan?" - -Erlend lensi hehkuvan punaiseksi ja sanoi sitten: - -"Kristiina arveli tulevansa toimeen omine palvelusneitoineen. Parilla -on ollut lapsia itsellään." Hän koetti nauraa. - -"Ei sinulla ole paljon älyä!" Gunnulf katsoi häneen. "Jokaisen töllin -akalla on naapurivaimoja apunaan käydessään lapsivuoteeseen -- pitääkö -sinun vaimosi piiloutua nurkkaan kuin kissa, joka saa pentuja! Ei, hyvä -veli, sen verran miestä sinussa pitää olla, että haetat hänelle seudun -parhaimmat emännät." - -Erlend painoi alas häpeästä punaiset kasvonsa: - -"Se on totta, veli. Minä ratsastan itse alas Raasvoldiin -- ja lähetän -miehiä muihin kartanoihin. Jää sinä Kristiinan luo!" - -"Lähdetkö sinä pois?" kysyi hänen vaimonsa peloissaan, nähdessään -Erlendin ottavan päällysvaatteensa. - -Erlend meni hänen luokseen ja kietoi kätensä hänen ympärilleen: - -"Minä menen hakemaan seudun parhaimmat vaimot sinun luoksesi, -Kristiina. Gunnulf jää sinun luoksesi. Palvelusneidot valmistavat -sinulle sijan pikkutupaan", sanoi Erlend suudellen Kristiinaa. - -"Etkö sinä voi lähettää sanaa Audfinna Audunintyttärelle?" pyysi -Kristiina. "Mutta ei ennen aamua -- en tahdo, että hänet herätetään -kesken unta minun tähteni -- hänellä on niin paljon huolta." - -Gunnulf kysyi veljeltään kuka Audfinna oli. - -"Ei se ole mielestäni oikein soveliasta", sanoi pappi. "Sinun -vuokralaisesi vaimo --." - -"Kristiinan tulee saada se, jonka hän tahtoo", sanoi Erlend. Papin -saattaessa veljeään ulos heidän odotellessaan Erlendin hevosta kertoi -Erlend miten Kristiina oli tutustunut tuohon köyhään vaimoon. Gunnulf -puri huultaan ja tuli miettivän näköiseksi. - - * * * * * - -Nytkös kartanossa syntyi häly ja elämä; miehet lähtivät matkaan, ja -naisväki juoksi yhtenään sisällä kysymässä miten heidän emäntänsä voi. -Kristiina vastasi, ettei hänen laitansa vielä ollut huonosti, mutta oli -parasta laittaa kaikki valmiiksi pikkutupaan. Hän lupasi lähettää sanan -sitten kun tahtoi saattajia sinne. - -Sen jälkeen hän oli papin kanssa kahden. Hän koetti puhua tyynesti ja -iloisesti tämän kanssa kuten aikaisemmin. - -"Et sinä ole pelkuri", virkkoi Gunnulf hiukan hymyillen. - -"Olen minä!" Kristiina katsoi häntä silmiin -- hänen omat silmänsä -olivat säikähdyksestä mustat. "Tiedätkö sinä, lanko -- ovatko Erlendin -toiset lapset syntyneet täällä Husabyssä?" - -"Eivät", vastasi pappi nopeasti. "Poika on syntynyt Hunehalsissa ja -tyttö Strindissä -- talossa, jonka hän omisti siellä kerran. -- Onko -sinua vaivannut se, että toinen nainen on ollut ennen Erlendin luona?" -kysyi Gunnulf tuokion kuluttua. - -"On", vastasi Kristiina. - -"Sinun on vaikea tuomita oikein Erlendin ja Elinen asiaa", sanoi pappi -vakavasti. "Erlend ei ole koskaan oikein ymmärtänyt itseään -- hän on -aina ollut epävarma siitä, mikä on oikein. Sillä aivan pienestä asti -oli kaikki, mitä Erlend teki, äidin mielestä hyvää ja isän mielestä -pahaa. Mutta hän on kai puhunut sinulle niin paljon äidistämme, että -sinä jo tiedät kaiken tämän --" - -"En ole kuullut Erlendin mainitsevan hänestä kuin pari kolme kertaa", -sanoi Kristiina. "Mutta olen kyllä ymmärtänyt hänen pitäneen äidistään." - -Gunnulf sanoi hiljaa: - -"Sellaista rakkautta lienee tuskin milloinkaan ollut äidin ja pojan -välillä. Äiti oli paljon nuorempi isääni. Silloin tapahtui tuo -Aashild-tädin juttu -- setämme kuoli, ja sanottiin -- olet kai kuullut -siitä? Isä uskoi pahinta ja ilmaisi sen äidille. Erlend viskasi kerran -puukon isänsä jälkeen; hän ei ollut kovinkaan suuri silloin -- hän -hyökkäsi isäänsä vastaan äidin takia useamman kerran kasvuvuosinaan. - -"Äidin sairastuessa erosi Erlend Eline Ormintyttärestä. Äiti sai -semmoisen sairauden, että hänen ihonsa tuli täyteen haavoja ja -rupea, isä luuli sitä ruumisrutoksi. Hän lähetti äidin luotaan -- -tahtoi pakottaa hänen menemään elätteelle sairaalan sisarien luokse. -Silloin nouti Erlend äidin ja ajoi hänen kanssaan Osloon -- he -asuivat Aashild-tädin luona, joka on taitava lääkkeiden tuntija, ja -kuninkaan ranskalainen lääkärikin sanoi, ettei äidissä spitaalia -ollut. Haakon-kuningas otti silloin Erlendin sydämellisesti vastaan -ja kehoitti heitä lähtemään koetteeksi kuningas Erik Valdemarinpojan, -kuninkaan äidin isän haudalle. Siellä oli moni parantunut ihotaudista. - -"Erlend lähti Tanskaan äidin kanssa, mutta äiti kuoli laivalla Stadin -eteläpuolella. Erlendin palatessa kotiin äidin ruumis mukanaan, -- älä -unohda, että isä oli hyvin vanha ja että Erlend oli ollut ikänsä kaiken -tottelematon poika -- isä asui silloin meidän kaupungintalossamme --, -ei isä sanonut huolivansa Erlendiä luokseen ennen kuin oli nähnyt, -oliko tämäkin saanut tartunnan. Erlend nousi silloin hevosensa selkään -ja ajoi pysähtymättä siihen asti kunnes saapui taloon, missä Eline -asui poikineen. Sitten hän pysyi tämän luona itsepintaisesti siitäkin -huolimatta, että hän itse oli kyllästynyt Elineen, ja niin se johti -siihen, että hän toi hänet tänne Husabyhyn ja pani hänet emännöimään -jouduttuaan itse kartanon isännäksi. Eline uhkasi, että jos Erlend -vielä toisen kerran pettäisi hänet, oli hän itse ansainnut ruumisruton. - -"Mutta eiköhän jo ole aika kutsua palvelusneitoja, vai mitä, Kristiina?" -sanoi hän katsoen noita harmaita, nuoria kasvoja, jotka nyt olivat -jäykät pelosta ja tuskasta. Mutta Gunnulfin lähtiessä ovea kohti huusi -Kristiina kovalla äänellä hänen jälkeensä: - -"Ei, ei, älä jätä minua --!" - -"Sitä pikemmin pääset vaivastasi", lohdutti pappi, "kun sinä olet jo -noin sairas --" - -"En minä tarkoita sitä!" Hän tarttui lujasti Gunnulfin käsivarteen. -"Gunnulf --!" - -Pappi ei ollut milloinkaan nähnyt sellaista kauhua ihmisen kasvoilla. - -"Kristiina -- muista toki, ettei sinun tilasi ole pahempi kuin -muidenkaan vaimojen --" - -"On. On". Hän painoi kasvonsa papin käsivarteen. "Sillä nyt minä -tiedän, että Elinen ja hänen lastensa paikka olisi täällä. Erlend -oli luvannut olla uskollinen ja naida hänet ennen kuin minusta tuli -Erlendin jalkavaimo --" - -"Tuon sinä muka tiedät?" sanoi Gunnulf rauhallisesti. "Erlend ei -ymmärtänyt itseään silloin. Mutta ymmärräthän sinä, että tuota lupausta -hänen oli mahdoton pitää -- arkkipiispa ei olisi sallinut ikipäivinä, -että nuo kaksi olisivat yhtyneet avioon. Älä suinkaan ajattele, ettei -sinun avioliittosi olisi oikeudenmukainen. Sinä olet Erlendin oikea -vaimo." - -"Oi, minä olin menettänyt kaikki oikeudet elämään aikaa ennen kuin -siksi tulin. Ja kuitenkin se on pahempaa kuin luulin. Jospa nyt saisin -kuolla eikä lapseni milloinkaan tarvitsisi nähdä päivän valoa -- en -uskalla nähdä mitä olen tehnyt." - -"Herra armahtakoon, Kristiina -- sinä et tiedä mitä sanot! Voitko -toivoa, että lapsesi kuolisi syntymättä ja kastamatta!" - -"Se, mikä on kasvanut minun sydämeni alla, se kuuluu kuitenkin -perkeleelle! Se ei saata pelastua! Oi, jospa olisin juonut Elinen -tarjoaman juoman -- se olisi ehkä sovittanut kaiken, mitä Erlend ja -minä olemme rikkoneet. Silloin ei tätä lasta olisi siitetty. Oi, olen -ajatellut kaiken aikaa, Gunnulf -- että kun joutuisin näkemään, mitä -olin kasvattanut itsessäni, silloin ymmärtäisin, että parempi olisi -ollut juoda Elinen tarjoama spitaalijuoma kuin johdattaa kuolemaan -hänet, johon Erlend oli sitonut itsensä aikaisemmin." - -"Kristiina", sanoi pappi. "Sinä liioittelet. Ethän sinä johdattanut -kuolemaan tuota naisparkaa. Erlend ei voinut pitää sanaa, jonka hän -oli antanut Elinelle ollessaan nuori ja lakiatuntematon. Hän ei olisi -milloinkaan voinut elää synnittä Elinen kanssa. Ja Eline antautui -toisen vieteltäväksi, josta kuultuaan Erlend tahtoi naittaa hänet -tälle. Ettehän te mahtaneet sille mitään, että hän päätti päivänsä." - -"Tahdotko sinä tietää miten hän joutui päättämään päivänsä?" Kristiina -oli nyt niin epätoivoissaan, että hän puhui aivan rauhallisesti. -"Erlend ja minä olimme Haugenissa, kun hän ilmestyi sinne. Hänellä -oli mukanaan juomasarvi, ja hän tarjosi sitä minulle -- hän oli -luultavasti varustanut sen Erlendille, mutta löytäessään minut sieltä -Erlendin kanssa tahtoi hän, että minä -- Huomasin hänen kavaluutensa -- -huomasin, ettei hän juonut itse ollenkaan laskiessaan huulensa sarven -laidalle. Mutta minä halusin juoda -- minusta oli sama elinkö vai -kuolin, kun kuulin Erlendin pitäneen häntä luonaan Husabyssä koko ajan. -Silloin tuli Erlend sisään -- hän uhkasi häntä puukolla ja käski Elineä -juomaan ensin. Eline rukoili ja kerjäsi ja Erlend aikoi jättää hänet -rauhaan. Silloin sai paholainen minut valtaansa, minä otin sarven ja -sanoin: valitse toinen jalkavaimoistasi -- kiihotin Erlendiä -- ethän -sinä voi pitää meitä molempia, sanoin. Ja silloin Eline tappoi itsensä -Erlendin puukolla -- mutta Bjørn ja Aashild keksivät keinon asiankulun -salaamiseksi --" - -"Vai oli Aashild-täti osallisena siinä", sanoi Gunnulf ankarasti. -"Ymmärrän -- hän oli toimittanut sinut Erlendin käsiin --" - -"Ei", sanoi Kristiina kiihkeästi. "Aashild-rouva rukoili meitä -- -rukoili Erlendiä ja minua niin, etten ymmärrä miten saatoin vastustaa -häntä -- menettelemään niin rehellisesti kuin vielä oli mahdollista --- lankeamaan isäni jalkojen juureen ja pyytämään häneltä anteeksi -rikostamme. Mutta minä en rohjennut. Syytin sitä, että pelkäsin isäni -tappavan Erlendin, vaikka tiesin, ettei isä olisi tehnyt mitään -miehelle, joka antoi itsensä ja asiansa hänen käsiinsä. Syytin sitä, -että tuottaisin hänelle niin suuren surun, ettei hän enää koskaan -jaksaisi kantaa päätänsä pystyssä. Oi, olen tullut huomaamaan -jälkeenpäin, etten pelännyt kovinkaan tuottaa surua isälleni. Sinä et -ymmärrä, Gunnulf, miten hyvä mies minun isäni on -- kukaan, joka ei -tunne isääni, ei tiedä, miten hyvä hän on ollut minulle aina. Aina hän -on pitänyt minusta niin suunnattomasti. En tahtonut antaa hänen tietää, -että sillaikaa kun hän uskoi minun oppivan Oslossa sisarien parissa -vain hyvää ja kaunista, kannoin oppilaspukuakin viruessani Erlendin -kanssa navetoissa ja kaupungin parvissa --" - -Hän katsoi Gunnulfiin. Tämän kasvot olivat valkeat ja kovat kuin kivi. - -"Ymmärrätkö nyt, että minä pelkään. Tuo toinen, Eline, otti hänet -luoksensa sellaisenaan, ruumisruton saastuttamana." - -"Etkö sinä olisi tehnyt sitä?" kysyi pappi hiljaa. - -"Olisin. Olisin. Olisin." Muinaisen hurjan, hehkuvan hymyn häive syttyi -vaimon riutuneille kasvoille. - -"Eihän Erlendissä ollutkaan tartuntaa", sanoi Gunnulf. "Kukaan muu -paitsi isä ei ole koskaan uskonut äidin kuolleen ruumisruttoon." - -"Mutta minä olen spitaalitautinen Jumalan edessä, minä", sanoi -Kristiina. Hän painoi kasvonsa papin käsivarteen, jota hän puristi -molemmin käsin. "Syntieni saastuttama --" - -"Sisareni", sanoi pappi hiljaa laskien kätensä hänen päänsä päälle. -"Niin syntinen sinä et voi kuitenkaan olla, lapsiraukka, että -olisit unohtanut, että samoin kuin Jumala voi puhdistaa ruumisruton -saastuttaman ihmisen taudista, voi hän puhdistaa sinun sielusi synnistä ---" - -"Enpä tiedä", itki Kristiina kasvot papin hihaa vasten. "Enpä tiedä --- mutta minä en osaa katuakaan, Gunnulf. Pelkään, mutta kuitenkin --- Pelkäsin silloin, kun seisoin kirkon ovella Erlendin rinnalla ja -pappi vihki meitä -- pelkäsin mennessäni häämessuun hänen kanssaan --- kultakruunu päässä ja hiukset hajallaan, sillä en ollut rohjennut -tunnustaa isälleni häpeääni ja sovittamatonta syntiäni, en ollut -uskaltanut tunnustaa totuutta omalle papillemmekaan. Mutta tämän -talven aikana, huomatessani tulevani päivä päivältä rumemmaksi -- olen -pelännyt vielä enemmän, sillä Erlend ei ollut enää sellainen minua -kohtaan kuin ennen -- en voinut olla muistamatta sitä aikaa, jolloin -hän kävi illoin luonani Skogin parvella --" - -"Kristiina", pappi koetti kohottaa hänen kasvojaan, "sinä et saa -ajatella sitä nyt --! Sinun pitää ajatella, että Jumala on näkevä -surusi ja katumuksesi. Käänny lempeän Neitsyt Maarian puoleen, joka -säälii jokaista surevaista." - -"Etkö sinä käsitä -- minähän saatoin toisen ihmisen päättämään päivänsä ---" - -"Kristiina", sanoi pappi ankarasti. "Kuinka sinä uskallat olla niin -ylpeä, että luulet voivasi tehdä niin pahan synnin, ettei Jumalan armo -riittäisi sitä sovittamaan?" - -Hän silitti silittämistään Kristiinan hunnun peittämää päätä. - -"Etkö muista, sisareni, miten paholainen kiusasi Pyhää Marteinia. -Sielunvihollinen kysyi, uskalsiko Pyhä Martein luottaa siihen, että -hänellä oli oikeus antaa anteeksi kaikki hänelle tunnustetut synnit, -jolloin piispa vastaisi: 'Sinullekin minä uskallan luvata Jumalan -anteeksiannon samalla hetkellä, jona sitä pyydät -- kun vain heität -pois ylpeytesi ja uskot, että hänen rakkautensa on sinun vihaasi -suurempi' --" - -Gunnulf silitti edelleen itkevän naisen päätä. Sillä välin hän -ajatteli, että _näinkö_ Erlend oli kohdellut nuorikkoaan. Hänen suunsa -muuttui kalpeaksi ja kovaksi. - -Audfinna Audunintytär oli ensimmäinen apuvaimo, joka tuli taloon. Hän -tapasi Kristiinan pikkutuvassa; Gunnulf istui hänen luonaan ja pari -naista hääräili huoneessa. - -Audfinna tervehti kunnioittavasti pappia, mutta Kristiina nousi ja meni -häntä vastaan käsi ojossa. - -"Kiitos, Audfinna, että tulit -- tiedän, ettei teillä kotona ole helppo -tulla toimeen sinun poissa ollessasi." - -Gunnulf oli katsonut tutkivasti vaimoon. Nyt hänkin nousi: - -"Hyvin teit, kun tulit näin pian; veljeni vaimon täytyy saada luokseen -joku, johon hän voi luottaa -- hän on vieras tällä seudulla ja -kokematon." - -"Herra Jeesus, hän on yhtä valkea kuin hänen huntunsa", kuiskasi -Audfinna. "Luuletteko, herra, että uskallan antaa hänelle pienen -unijuoman -- hän tarvitsee varmasti vähän lepoa ennen kuin pahempi -alkaa." - -Hän puuhasi hiljaa ja nopeasti, tunnusteli vuodetta, jonka -palvelusnaiset olivat varustaneet lattialle, ja pyysi näitä tuomaan -useampia patjoja ja lisää olkia. Sitten hän pani pieniä kivisiä patoja, -joissa oli yrttivettä, liedelle lämpiämään. Sen jälkeen hän ryhtyi -aukomaan Kristiinan puvussa olevia nauhoja ja solmuja, ja veti viimeksi -neulat sairaan tukasta. - -"Enpä ole nähnyt ennen näin komeata tukkaa", sanoi hän, kun koko tuo -kullanruskea hiustulva valahti alas kalpeiden kasvojen ympärille. -Sitten hän sanoi nauraen: "Ei tämä ole voinut menettää väriä eikä -valtaa, vaikka se onkin riippunut hajallaan vähän kauemmin kuin oikein -oli." - -Hän sijoitti Kristiinan mukavasti patjojen väliin lattialle ja peitti -hänet hyvin. - -"Juo nyt tämä, niin et tunne polttoja niin pahasti -- ja koeta nukkua, -jos voit." - -Gunnulf aikoi nyt lähteä. Hän tuli Kristiinan luo ja kumartui tämän yli. - -"Rukoilethan sinä minun puolestani, Gunnulf?" kysyi Kristiina anovasti. - -"Minä rukoilen sinun puolestasi siihen asti kun näen sinun makaavan -lapsi vierelläsi -- ja senkin jälkeen", vastasi Gunnulf työntäen -Kristiinan kädet taas peiton alle. - -Kristiina makasi horroksissa. Hän tunsi melkein hyvinvointia. Kyljissä -tuntuvat poltot tulivat ja menivät ja tulivat taas -- mutta se oli niin -toisenlaista kuin mikään, mitä hän oli kokenut ennen, että joka kerran, -kun ne olivat hellittäneet, hän melkein luuli kuvitelleensa tyhjää. -Aikaisten aamutuntien tuskan ja pelon jälkeen tuntui hänestä siltä -kuin hän jo olisi voittanut pahimman pelon ja vaivan. Audfinna liikkui -hiljaa levitellen lapsenvaatteita, peittoja ja nahkoja lieden lähelle -lämpiämään ja hämmenteli väliin patojaan, joista levisi kirpeä haju. -Viimein vaipui Kristiina puolinukuksiin jokaisen polton jälkeen ja -luuli olevansa kotona Jørundgaardin pirtissä auttamassa äitiään suuren -kankaan värjäämisessä -- sen vaikutti kai haavankuoren ja nokkosten -haju. - - * * * * * - -Sitten tulivat apuvaimot toinen toisensa jälkeen -- oman seurakunnan ja -Birgsin kartanojen emännät. Audfinna vetäytyi palvelusnaisten joukkoon. -Ja illan tullessa alkoi Kristiinasta tuntua jo oikein pahalta. Rouvat -sanoivat, että hänen tuli koettaa pysyä jalkeilla niin kauan kuin -suinkin. Kristiinaa kiusasi koko komento -- tupa oli väkeä täynnä, -ja hänen täytyi astua edestakaisin kuin myytävänä oleva tamma. Ja -vähän väliä hänen täytyi antaa noiden vieraiden rouvien painella ja -tunnustella häntä joka puolelta, minkä jälkeen nämä taas neuvottelivat -keskenään. Lopulta sanoi pääemäntä, Raasvoldin Gunna-rouva, että -Kristiinan tuli käydä pitkäkseen lattialle. Hän jakoi naiset kahteen -ryhmään, toiset saivat mennä nukkumaan, toisten tuli valvoa: "Tämä -ei käy nopeasti -- mutta huuda vain Kristiina, kun alkaa kovasti -vaivata, äläkä välitä nukkuvista. Mehän olemme täällä sinua auttamassa, -lapsiraukka", sanoi hän lempeästi ja herttaisesti taputtaen nuorikkoa -poskelle. - -Kristiina makasi purren huulensa rikki ja puristaen peitettä hikisissä -käsissään. Sisällä oli tukahduttavan kuuma -- mutta naiset sanoivat, -että niin piti olla. Joka polton jälkeen valui hiki virtanaan hänestä. - -Ja hän virui siinä miettien, mitä näille kaikille syöttäisi. Hän -toivoi heidän huomaavan, että talossa vallitsi nyt hyvä järjestys. Hän -oli käskenyt Torbjørgin, keittäjän, panna kokomaitoa tuoreen kalan -keittoveteen. Kun ei vain Gunnulf pitäisi sitä paaston rikkomisena. -Sira Eirik oli sanonut, ettei se sitä ole, sillä kalakeittohan ei ole -maitoruokaa, ja kalavesihän kaadetaan sitä paitsi pois. Kuivaa kalaa, -jota Erlend oli hankkinut taloon syksyllä, heidän ei tullut saada -maistaa -- se oli pilaantunutta ja täynnä punkkeja. - -Voi pyhä neitsyt Maaria -- vieläköhän kestänee kauan ennen kuin sinä -autat minua -- voi, nyt koskee niin kovasti, niin kovasti --. - -Täytyi koettaa kestää vielä vähän aikaa ennen kuin alkaisi huutaa -- - -Audfinna istui lieden ääressä vahtien vesipatoja. Kristiina olisi -niin tahtonut pyytää tätä luokseen pitämään häntä kädestä. Hän olisi -antanut vaikka mitä, jos olisi saanut tuntea tutun, ystävällisen käden -omassaan. Mutta hän ei rohjennut pyytää. - - * * * * * - -Seuraavan aamurupeaman kuluessa vallitsi Husabyssä eräänlainen -sekasortoinen hiljaisuus. Oli Maarianmessun aatto, ja työt täytyi saada -tehdyksi puoleenpäivään mennessä, mutta miehet olivat hajamielisiä ja -vakavissaan, ja säikähtyneet neidot tekivät työnsä huonosti. Palvelijat -olivat alkaneet pitää nuoresta emännästään -- tämän elämä ei ollut -niinkään helppoa, arvelivat he. - -Erlend seisoi ulkona pihamaalla puhellen seppänsä kanssa. Hän koetti -pitää ajatuksensa siinä, mistä mies puhui. Silloin tuli Gunna-rouva -kiireesti hänen luokseen. - -"Vaimosi asiat eivät edisty lainkaan, Erlend -- olemme koetelleet -kaikkia keinoja. Lähde mukaan -- ehkä se auttaisi, jos hänet saataisiin -sinun syliisi. Mene sisään ja vaihda päällesi lyhyt takki -- mutta -joudu; Puolisoparallasi on vaikeat paikat!" - -Veri oli tulvahtanut Erlendin poskiin. Hän muisti kuulleensa, että -ellei nainen tahtonut saada syntymään lasta, joka oli siitetty salassa, -silloin auttaisi se, että hänet nostettaisiin miehensä polvelle. - -Kristiina makasi lattialla peittojen alla; hänen luonaan istui kaksi -naista. Astuessaan sisään näki Erlend Kristiinan vetäytyvän kyyryyn, -painavan päänsä toisen naisen syliin ja heittelevän sitä puoleen ja -toiseen -- mutta hän ei päästänyt ainoatakaan äännähdystä. - -Polttojen mentyä ohi hän nosti hurjistuneet, säikähtyneet silmänsä; -valjenneet, ruskeat huulet läähättivät. Viimeinenkin nuoruuden ja -sulouden jälki oli kadonnut näiltä paisuneilta, punaläikällisiltä -kasvoilta -- tukkakin oli sekautunut olkien ja nahkoista irtautuneiden -villatukkojen kanssa sotkuiseksi möyhyksi. Hän katsoi Erlendiin kuin -ei olisi heti tuntenut tätä. Mutta tajuttuaan, miksi naiset olivat -hakeneet hänet, pudisti hän kiihkeästi päätään. - -"Ei ole tapana siellä, mistä minä olen kotoisin, että miehet ovat läsnä -naisen saadessa lapsia." - -"Ehkäpä täällä pohjoisessa on sellainen tapa", sanoi Erlend hiljaa. -"Jos se voisi helpottaa tuskaasi, Kristiina, niin --" - -"Ooh --!" Samassa kun Erlend laskihe polvilleen hänen viereensä, kiersi -Kristiina käsivartensa hänen ympärilleen ja puristautui tiukasti -kiinni. Yhdessä myhkyrässä ja vavisten hän kesti polton äännähtämättä. - -"Saanko puhua pari sanaa kahden kesken mieheni kanssa", sanoi hän -hengästyneesti ja nopeaan kohtauksen mentyä ohi. Naiset vetäytyivät -pois. - -"Ormin syntyessäkö sinä lupasit Elinelle sen, mitä hän väitti sinun -luvanneen -- että naisit hänet sitten, kun hän jäisi leskeksi -- -silloinko se tapahtui?" kuiskasi Kristiina. - -Erlend veti äkkiä henkeä kuin olisi häntä isketty sydänalaan. Sitten -hän pudisti kiihkeästi päätään. - -"-- Minä olin linnassa sinä yönä -- minun miehilläni oli vahtivuoro. Se -tapahtui aamulla, kun palasin majapaikkaan, ja siellä laskettiin poika -minun syliini. Oletko sinä nyt miettinyt sitä, Kristiina --" - -"Olen." Jälleen hän kouristautui Erlendiin tuskanlaineen saapuessa. -Erlend pyyhki pois hänen kasvojaan pitkin virtaavan hien. - -"Kun sinä nyt tiedät tämän, niin etkö tahdo, että minä tekisin niinkuin -Gunna-rouva neuvoo?" kysyi Erlend Kristiinan tyyntyessä jälleen. - -Mutta Kristiina pudisti päätään. Ja viimein täytyi vaimojen antaa -Erlendin mennä. - -Samassa oli kuin synnyttäjän voimat olisivat loppuneet. Hän huusi -hurjassa tuskassa tuntiessaan polton taas lähestyvän ja rukoili -vaikeroiden apua. Mutta kun vaimot puhuivat Erlendin hakemisesta, huusi -hän 'ei' -- ennen kituisi hän kuoliaaksi -- - -Gunnulf ja tämän mukana tullut pappi lähtivät kirkkoon iltarukousta -pitämään. Joka ainoa henki, joka ei ollut lapsenpäästäjän luona, meni -sinne. Mutta Erlend pujahti ulos ennen toimituksen loppua ja lähti -etelän puoleista rakennusriviä kohti. - -Lännessä, laaksoa vastapäätä olevien harjujen takana, oli taivas -keltaisenpunainen -- kevätilta alkoi hämärtää kuulaana, valoisana -ja vienona. Siellä täällä tuikahti esiin tähti valkoisena vaaleassa -ilmassa. Alhaalla järven rannalla leijaili pieni usvakaistale -lehtimetsän kohdalla -- ja maassa oli pälviä sellaisissa kohdin, minne -aurinko oli päässyt paistamaan; ilmassa oli mullan ja sulavan lumen -tuntu. - -Pikkutupa oli pihan länsilaidassa, laakson puolella. Erlend astui sitä -kohti ja seisahtui seinän taakse. Hirret hohtivat vielä auringon lämpöä -hänen nojautuessaan niitä vasten. Oi, miten Kristiina huusi! Ollessaan -keskenkasvuinen poika hän oli kuullut hiehon vaikeroivan karhun -kynsissä tunturin karjatuvalla. Hän oli juossut Arnbjørnin, paimenen, -kanssa etelää kohti metsään. Hän muisti miten oli nähnyt karvaisen -pallon nousevan pystyyn ja muuttuvan irvistäväksi, punakitaiseksi -karhuksi. Arnbjørnin keihäs murtui kahtia karhun käpälien välissä -- -silloin otti mies hänen keihäänsä, sillä hän seisoi kauhusta paikalleen -jähmettyneenä. Hieho makasi maassa -- se eli vielä, mutta utareet ja -toinen kylki oli syöty -- - -Kristiina, omani -- oi Herra armahda häntä pyhän äitisi tähden! Erlend -pakeni takaisin kirkkoon. - - * * * * * - -Palvelijat toivat iltaruoan tupaan -- he eivät laskeneet alas pöytää, -vaan panivat astiat kädestään lieden lähelle. Miehet hakivat kalaa ja -leipää, palasivat paikoilleen penkille ja olivat ääneti, pureksivat -vähän, mutta eivät näyttäneet olevan nälkäisiä. Kukaan ei tullut -korjaamaan ruokaa aterian jälkeen, eikä yksikään miehistä noussut -paikaltaan mennäkseen maata. He jäivät istumaan tuleen tuijottaen -eivätkä puhuneet keskenään. - -Mestari Gunnulf oli sytyttänyt pienen tuikun ja asettanut sen -kunniaistuimen käsipuulle. Hän istuutui tulen ääreen penkin päähän -kirja kädessä -- hänen huulensa liikkuivat hiljaa ja herkeämättä. - -Ulf Haldorinpoika nousi, astui lieden ääreen, otti kappaleen pehmeää -leipää, kopeloi jotakin halkojen välistä ja löysi mieleisensä. Sitten -hän siirtyi komeroon lähelle ulko-ovea, jossa ukkovanhus Aan istui. -Heillä oli jotakin leivällä toimitettavaa salaista hommaa keskenään -Ulfin viitan takana; Aan veisti ja leikkeli puuta. Miehet vilkaisivat -sinnepäin jonkun kerran. Jonkin ajan kuluttua nousivat Ulf ja Aan -penkiltä ja hävisivät ulos. - -Gunnulf seurasi noita kahta miestä katsellaan, mutta ei sanonut mitään. -Hän jatkoi taas rukouksiaan. - - * * * * * - -Välillä romahti muuan nuori poika penkiltä lattialle -- unissaan. Hän -nousi, katsoi pöllähtäneenä ympärilleen; sitten hän huoahti ja istuutui -jälleen. - -Ulf Haldorinpoika ja Aan tulivat hiljaa sisään ja menivät entisille -paikoilleen. Miehet katsoivat heihin taas, mutta eivät sanoneet mitään. - -Yhtäkkiä kavahti Erlend seisoalleen. Hän tuli lattian yli -palvelusväkensä luo. Hän oli tuhkanharmaa, ja silmien ympärykset olivat -mustat. - -"Eikö teistä kukaan tiedä mitään keinoa?" sanoi hän. "Etkö sinäkään, -Aan?" kuiskasi hän ukolle. - -"Ei auttanut", vastasi Ulf hänelle hiljaa. - -"Taitaa olla siten määrätty, ettei hänen pidä saada tätä lasta", sanoi -Aan nenäänsä niistäen. "Eivät silloin auta uhrit eivätkä loitsut. Sääli -sinua, Erlend, kun sinun näin pian piti kadottaa kelpo vaimosi!" - -"Älä puhu kuin hän olisi jo kuollut", rukoili Erlend peräti murtuneena. -Hän meni takaisin nurkkaansa ja piilotti päänsä sängyn jalkopäähän. -Kerran käväisi eräs miehistä ulkona: "Kuu on taivaalla", hän virkahti. -"On kohta aamu --" - - * * * * * - -Hetken kuluttua tuli Gunna-rouva saliin. Hän vaipui ovensuuhun -almunanojain penkille -- hänen harmaat hiuksensa törröttivät sekaisin, -huntu oli liukunut niskaan. - -Miehet nousivat -- he tulivat hitaasti häntä kohti. - -"Joku teistä saa tulla pitämään häntä", sanoi hän itkien. "Me emme -jaksa enää --. Sinä voit mennä hänen luokseen, Gunnulf -- ei sitä -tiedä, mikä tässä vielä on edessä --" - -Gunnulf nousi ja pisti rukouskirjan vyönalustaskuun. - -"Tule sinä myös, Erlend", sanoi rouva. Paha ölinä kohtasi heitä -ovessa -- Erlend seisahtui väristen paikalleen. Hän näki Kristiinan -vääntyneet, tuntemattomiksi kouristuneet kasvot itkevien naisihmisten -keskellä -- Kristiina oli polvillaan maassa, ja naiset tukivat häntä. - -Oven suussa oli pari palvelusnaista suullaan penkillä; he rukoilivat -lakkaamatta. Erlend viskautui heidän viereensä maahan ja kätki kasvot -käsiinsä. Kristiina huusi, huusi jälleen, ja joka kerran oli kuin -Erlend olisi kohmettunut mielettömästä kauhusta. Eihän se saattanut -olla tällaista! - -Hän koetti kerran vilkaista sinne. Nyt istui Gunnulf Kristiinan edessä -rahilla pidellen häntä käsivarsien alta. Gunna-rouva oli polvillaan -vieressä käsivarret Kristiinan vyötäisten ympärillä, mutta Kristiina -ponnisti vastaan kuoleman tuskassa, työntäen toista luotaan. - -"Ei, ei, päästäkää minut, minä en jaksa -- Jumala, Jumala, auta --" - -"Jumala on pian auttava sinua, Kristiina", sanoi pappi aina väliin. -Eräs vaimo piteli vesivatia, ja joka polton jälkeen otti Gunnulf märän -vaatteen ja pyyhki sairaan kasvoja -- hiusrajasta ja huulien välistä, -mistä valui kinaa. - -Sitten Kristiinan pää retkahti Gunnulfin käsiin ja hän nukahti -tuokioksi, mutta vaivat herättivät hänet samassa. Ja pappi saneli: - -"Kohta, Kristiina, kohta sinä saat avun --" - -Kukaan ei enää tiennyt mikä aika oli. Päivä sarasti valjuna räppänän -raosta. - -Sitten pitkän, mielettömän voihkinan jälkeen oli aivan hiljaista. -Erlend kuuli naisten alkavan hääräillä -- hän aikoi katsoa ylös; -silloin hän kuuli jonkun itkevän huutamalla ja vaipui taas kasaan -- -hän ei uskaltanut kuulla totuutta. - -Silloin huusi Kristiina taas, päästi kimeän, hurjan valitushuudon, joka -ei ollut aikaisempien, järjettömien, eläimellisten huutojen kaltainen. -Erlend hyppäsi pystyyn. - -Gunnulf seisoi kumarassa tukien Kristiinaa, joka vielä oli polvillaan. -Tämä tuijotti rajattoman kauhun vallassa jotakin, jonka Gunna-rouva -oli pannut lammasnahkaan. Se oli verinen, tumma köntti, joka näytti -teuraseläimen sisälmyksiltä. - -Pappi painoi Kristiinan lujasti itseään vasten: - -"Kristiina -- sinä olet saanut Jumalalta oikein sievän ja terveen pojan --- hengittäähän se!" sanoi Gunnulf kiihkeästi itkeville naisille. "Se -hengittää -- Jumala ei voi olla niin julma, ettei kuulisi meitä!" - -Papin vielä puhuessa tapahtui tämä. Äidin väsyneessä, hämmentyneessä -mielessä häämötti eräs epäselvä muisto; hän muisti, miten oli nähnyt -luostarin puutarhassa nupun aukeavan kukaksi, -- siitä oli irrottunut -ryppyisiä silkinhienoja helpeitä. - -Muodoton sikiö liikahti -- äännähti -- ojensihe ja kehkeytyi -pikkuruiseksi viininpunaiseksi lapseksi, jolla oli ihmisen muoto --- sillä oli käsivarret ja sääret ja kädet ja jalat, joissa oli -täydelliset sormet ja varpaat -- se sätki ja pihisi hiukan. - -"Miten pieni, pieni, pieni se on!" huudahti Kristiina heikolla, -särähtävällä äänellä ja purskahti naurunsekaiseen itkuun. Ympärillä -olevat naiset alkoivat nauraa kuivaten kyyneleitään, ja Gunnulf jätti -Kristiinan heidän käsiinsä. - -"Keikuttakaa poikaa kaukalossa, niin se huutaa paremmin", virkkoi pappi -seuraten vaimoja, jotka kantoivat vastasyntyneen tulen ääreen. - -Kun Kristiina heräsi pitkästä horroksesta, oli hän vuoteessa. Häneltä -oli riisuttu läpihikiset, kauheat vaatteet ja hän tunsi suloisen lämmön -ja rauhan virtaavan ruumiiseensa -- hänen päälleen oli asetettu pieniä -pusseja, joissa oli lämmintä nokkoshaudetta, ja hänet oli peitetty -mattojen ja nahkojen sisään. - -Joku sanoi, että hänen tuli pysyä hiljaa, kun hän yritti puhua. -Huoneessa oli aivan hiljaista. Ja hiljaisuuden läpi kuului ääni, jota -hän ei oikein tuntenut. - --- "Nikulaus, Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen --" - -Jossakin liikuteltiin vettä. - -Kristiina kohosi kyynärpäilleen ja katsoi huoneeseen sängystä. Lieden -luona seisoi valkoiseen messupaitaan puettu pappi, ja Ulf Haldorinpoika -nosti punaisen, ilkialastoman lapsen suuresta messinkivadista, antoi -sen kummitädille ja otti tältä palavan kynttilän. - -Kristiina oli saanut lapsen -- se se nyt kirkui niin, ettei papin -sanoja tahtonut kuulua ollenkaan. Mutta häntä väsytti niin -- hän ei -välittänyt mistään, hän tahtoi nukkua. - -Sitten hän kuuli Erlendin äänen; tämä puhui nopeasti ja säikähtyneesti: - -"Sen pää -- sillä on niin kummallinen pää." - -"Se on painunut", vastasi naisen ääni levollisesti. "Ei se ole mitään -ihmeellistä -- tämän miehenalun on täytynyt taistella ankarasti -henkensä puolesta." - -Kristiina huusi jotakin. Oli kuin hän olisi herännyt, kuin hänen -sydämessään olisi liikahtanut -- jokin -- tuo oli hänen poikansa, ja se -oli taistellut henkensä puolesta niinkuin hänkin. - -Gunnulf kääntyi nopeasti ja hymyili -- hän otti pienen valkoisen kääryn -Gunna-rouvan sylistä ja kantoi sen vuoteen luo. Hän laski pojan äidin -viereen. Sairaana hellyydestä ja onnesta hieroi Kristiina kasvonsa -pieniä punaisia, silkinpehmeitä kasvoja vasten, jotka pilkistivät -vaatteiden keskeltä. - -Hän katsoi Erlendiin. Hän oli kerran ennen jo nähnyt tämän kasvot -näin harmaina ja kurjannäköisinä -- missä, sitä hän ei nyt saattanut -muistaa, hänen päänsä oli niin oudontuntuinen ja pöppöröinen -- mutta -hän tunsi, että oli hyvä, kun hän ei muistanut. Ja teki niin hyvää -nähdä Erlendin seisovan siinä veljensä kanssa -- pappi oli laskenut -toisen kätensä Erlendin olalle. Sanomaton rauha ja turvallisuus -valtasi Kristiinan hänen katsoessaan tuota pitkää, albaan ja stolaan -verhoutunutta miestä; nuo mustan hiusseppeleen ympäröimät pyöreät, -laihat kasvot näyttivät niin voimakkailta, mutta Gunnulf hymyili -kauniisti ja lämpimästi. - -Erlend työnsi tikarin syvälle seinähirteen äidin ja lapsen taa. - -"Tuo on nyt tarpeetonta", sanoi pappi nauraen. "Poikahan on jo -kastettu." - -Kristiina muisti mitä veli Edvin oli sanonut kerran. Äskensyntynyt -lapsi oli yhtä pyhä kuin taivaan pyhät enkelit. Vanhempien synnit -olivat puhtaaksi pestyt, ja itse se ei ollut vielä tehnyt syntiä. -Arastellen ja varovasti hän suuteli noita pikkuruisia kasvoja. - -Gunna-rouva tuli heidän luokseen. Hän oli lopen uupunut ja vihoissaan -isälle, jolla ei ollut älyä kiittää apuvaimoja sanallakaan. Ja pappi -oli ottanut hänen käsistään lapsen ja kantanut sen äidille -- se olisi -ollut hänen tehtävänsä siksi, että hän oli ollut synnytysmestari, ja -siksi, että hän oli pojan kummi. - -"Sinä et ole vielä lausunut mitään pojallesi, Erlend, etkä pitänyt sitä -sylissäsi", sanoi hän suutuksissaan. - -Erlend nosti kapalovauvan äidin vierestä ja painoi suunsa hetkeksi sen -kasvoja vasten: - -"Minä en taidakaan pitää sinusta oikein, pikku Naakkve, ennen kuin olen -ehtinyt unohtaa, että sinä kiusasit äitiäsi niin hirveästi", sanoi hän -laskien pojan taas Kristiinan viereen. - -"Syytä sinä poikaa", sanoi vanha rouva äkeissään. Mestari Gunnulf -nauroi, ja sitten nauroi myös Gunna-rouva. Hän tahtoi ottaa lapsen ja -panna sen kätkyeen, mutta Kristiina pyysi hartaasti, että hän saisi -pitää sen luonaan vielä vähän aikaa. Ja samassa hän nukahti poikansa -viereen -- hän tunsi vielä, että Erlend kosketti häntä hellävaroen, -kuin olisi pelännyt satuttavansa; sitten hän nukahti uudestaan. - - - - -V - - -Kymmenentenä päivänä lapsen syntymän jälkeen sanoi mestari Gunnulf -veljelleen heidän ollessaan aamulla kahden salissa: - -"Nyt lienee aika, Erlend, lähettää sana vaimosi suvulle Kristiinan -voinnista." - -"Ei sillä taida olla niin kiirettä", vastasi Erlend. "Tuskinpa -Jørundgaardissa iloitaan, kun kuullaan, että täällä jo on poika -talossa." - -"Miten voit ajatella", kysyi Gunnulf, "ettei Kristiinan äiti olisi -huomannut jo syksyllä, että hänen tyttärensä ei ollut terve. Ja nyt hän -pelkää varmasti --" - -Erlend ei vastannut mitään. - -Mutta vähän päivemmällä Gunnulfin istuessa pikkutuvassa ja puhellessa -Kristiinan kanssa tuli Erlend sisään. Hänellä oli karvalakki päässä, -lyhyt, paksu sarkainen päällystakki yllä, jalassa pitkät housut ja -karvasaappaat. Hän kumartui vaimonsa puoleen ja taputti hänen poskeaan: - -"Kas niin, Kristiina -- tahdotko lähettää terveisiä Jørundgaardiin, nyt -minä lähden etelään ilmoittamaan poikamme syntymästä --" - -Kristiina sävähti punaiseksi -- hän oli säikähtyneen, mutta myös -iloisen näköinen. - -"Se on oikeus ja kohtuus sinun isääsi kohtaan", sanoi Erlend vakavasti. -"Minä vien itse sanan." - -Kristiina makasi hiljaa hetken aikaa. - -"Sano kotona", alkoi hän hiljaa puhua, "että minä olen kaivannut joka -päivä siitä hetkestä asti, jolloin kotoa läksin, saada langeta isäni ja -äitini eteen ja rukoilla heidän anteeksiantoaan." - -Vähän myöhemmin Erlend lähti. Kristiina ei muistanut kysyä millä tavoin -hän aikoi matkustaa. Mutt Gunnulf saattoi veljeään pihalle. Tuvan oven -takan olivat Erlendin sukset ja keihäänkärjellä varustettu suksisauva. - -"Lähdetkö hiihtämällä?" sanoi Gunnulf. "Kuka tulee mukaan?" - -"Ei kukaan", vastasi Erlend nauraen. "Pitäisihän sinun jos kenen -tietää, ettei ole helppo pysyä minun perässäni, kun minä olen suksilla." - -"Se on mielestäni varomatonta", arveli pappi. "Sanotaan Ylätunturin -metsässä olevan nykyään paljon susia." - -Mutta Erlend vain nauroi ja alkoi kiinnittää suksia jalkaan. "Luulisin -ehtiväni Gjeitskarin karjatuville ennen pimeän tuloa. Nyt on jo niin -kauan valoisaa. Saatan olla Jørundgaardissa kolmannen päivän iltana." - -"Gjeitskarista valtatielle ei ole selvä taival -- siellä on pahoja -usvamaitakin. Ja tiedäthän, että noiden karjatupien luona ei saata -liikkua turvallisesti talviseen aikaan." - -"Voithan sinä antaa minulle tulirautasi", sanoi toinen itsepäisesti, -"jos minun olisi pakko viskata omani pois -- jonkun haltiattaren -niskaan, kun tämä vaatisi minulta sellaista mielistelyä, joka ei -sovellu naineelle miehelle. Kuulehan, veli, nyt minä teen kuten sinä -sanoit, lähden Kristiinan isän luo ja tarjoan hänelle hänen mielensä -mukaiset sakot -- mutta sen verran sinun täytyy antaa minun tehdä oman -mieleni mukaan, että saan valita itse millä neuvoilla lähden." - -Siihen täytyi mestari Gunnulfin tyytyä. Mutta hän käski ankarasti -palvelijoita salaamaan Kristiinalta, että Erlend oli lähtenyt yksin. - - * * * * * - -Taivas kaartui vaaleankeltaisena yli tunturin siintävien kinosten sinä -iltana, jolloin Erlend viiletti alas kirkon ohi niin että hanki vinkui -ja kirisi. Korkealla taivaalla loisti valju puolikuu hämärässä. - -Jørundgaardissa tuprusi tumma savu räppänän aukoista kalpeaa, -pilvetöntä taivasta vasten. Hiljaisuudessa kuului tasaista, kirskuvaa -kirveen ääntä. Kartanon portailla hyökkäsi koiralauma haukkuen -tulijaa vastaan. Pihalla keputteli joukko takkuisia vuohia, tummina -kuuleassa hämärässä -- ne nyppivät kuusenhavuja, joita oli kasassa -pihan keskellä. Kolme talvitamineihin puettua pikkulasta hääri niiden -keskellä. - -Vastaan tuoksahtava kotirauha vaikutti oudon vahvasti Erlendiin. Hän -jäi seisomaan saamattomana paikalleen odottaen Lauritsaa, joka tuli -vierasta vastaan -- appiukko oli seisonut halkovajan luona puhellen -seiväspuita katkovan miehen kanssa. Hän seisahtui äkkiä tuntiessaan -vävynsä -- ja työnsi kädessään olleen keihään syvälle lumeen. - -"_Sinäkö_ siellä tulet?" kysyi hän hiljaa. "Yksin --? Onko -- onko -jotakin --? Mistä syystä sinä taivallat näin --?" kysyi hän sitten. - -"Asiat vaativat niin." Erlend rohkaisi mielensä ja katsoi appeaan -silmiin. "Tahdoin tulla itse ilmoittamaan teille sanomaani. Kristiina -sai pojan Maarian-messun aamuna. -- Hän voi hyvin", lisäsi hän -joutuisasti. - -Lauritsa seisoi vähän aikaa mitään virkkamatta. Hän puri hampaansa -kovasti alahuulta vasten -- hänen leukansa vapisi ja väkätti hiukan. - -"Olipa se sanoma!" virkkoi hän sitten. - -Pikku Ramborg oli tullut heidän luokseen ja seisoi nyt isän vieressä. -Hän katsoi isää hehkuvan punaisena kasvoiltaan. - -"Ole vaiti", sanoi Lauritsa jurosti, vaikkei lapsi ollut lausunut -sanaakaan, ainoastaan punastunut. "Älä seiso siinä -- mene tiehesi!" - -Enempää hän ei sanonut. Erlend seisoi nojallaan sauvaa vasten, vasen -käsi sen ympärillä. Hän katsoi lumeen. Oikean kätensä hän oli pistänyt -poveen. Lauritsa osoitti sitä: - -"Oletko satuttanut itsesi --?" - -"Joutavanpäiväistä", sanoi Erlend. "Kaaduin kallionkoloon eilen illalla -pimeässä." - -Lauritsa tarttui hänen ranteeseensa ja tunnusteli sitä varovasti. "Ei -ole luuvikaa, luullakseni", sanoi hän. "Voit itse sanoa asiasi hänen -äidilleen --", hän astui tupaa kohti Ragnfridin ilmestyessä pihamaalle. -Ragnfrid katsoi kummissaan miestään -- sitten hän tunsi Erlendin ja -tuli kiireesti tätä kohti. - -Hän kuunteli mitään virkkamatta sanomaa, joka Erlendin täytyi esittää -toiseen kertaan. Mutta hänen silmänsä saivat kostean kiillon Erlendin -sanoessa lopuksi: - -"Ajattelin sinun kenties huomanneen jotakin, ennen kuin hän lähti -täältä syksyllä -- ja että kenties olit levoton näihin aikoihin." - -"Teit kauniisti, Erlend", sanoi Ragnfrid epävarmasti, "kun muistit sen -seikan. Olen ollut peloissani joka päivä siitä lähtien kun veit hänet -luotamme." - -Lauritsa palasi: - -"Tässä on ketun ihraa -- huomaan sinun palelluttaneen poskesi, vävy. -Jää vähäksi aikaa porstuaan, niin Ragnfrid hoitaa tämän asian ja hieroo -poskesi pehmeäksi -- miten on jalkojesi laita? Ota pois saappaat, niin -katsomme." - -Väen tultua sisään illalliselle ilmoitti Lauritsa heille uutisen -ja käski kantamaan sisään olutta, jotta voitaisiin iloita uutisen -johdosta. Mutta iloa ei oikein tahtonut syntyä -- isäntä itse istui -vesikuppi edessään. Hän pyysi tätä anteeksi Erlendiltä; hän oli -poikavuosinaan tehnyt sellaisen lupauksen, että joisi vain vettä -paastona. Niin istuivat miehetkin hiljaisina, ja puhe sujui kankeasti -hyvän oluen ääressä. Lapset kävivät väliin Lauritsan luona -- tämä -kietoi kätensä heidän ympärilleen, kun he asettuivat hänen polveaan -vasten, mutta hän vastasi hajamielisesti heidän kysymyksiinsä. Ramborg -vastasi nenäkkäästi ja lyhyeen, kun Erlend koetti laskea leikkiä -hänen kanssaan -- hän tahtoi näyttää, ettei hän pitänyt langostaan. -Hän oli nyt kahdeksannella vuodella, vilkas ja kaunis lapsi, mutta ei -muistuttanut sisariansa. - -Erlend kysyi keitä nuo toiset lapset olivat. Lauritsa vastasi, että -poika oli Haavard Trondinpoika, nuorin Sundbun lapsista. Hänen oli -ikävä aikuisten sisarustensa parissa, ja hän oli sanonut äkkiä jouluna -tahtovansa lähteä isänsä sisaren matkaan. Tyttö oli Helga Rolvintytär --- sukulaisten oli täytynyt ottaa luoksensa lapset lähtiessään -Blakarsarvista hautajaisten jälkeen; oli surku antaa näiden nähdä -isäänsä siinä tilassa. Ramborgilla oli hauska, kun hän oli saanut -kasvinkumppalit. "Tässä aletaan jo vanheta Ragnfridin kanssa", virkahti -Lauritsa. "Ja tämä tässä on vallattomampi ja hehkuvampi kuin Kristiina -oli." Hän silitti tyttären kiharaa päätä. - -Erlend istui anopin viereen, ja tämä kyseli häneltä Kristiinan -synnytyksestä. Vävy huomasi Lauritsan kuuntelevan heitä. Sitten tämä -nousi ja meni ottamaan hattunsa ja viittansa. Sanoi aikovansa käväistä -pappilassa -- kutsumassa Sira Eirikiä juomaan. - - * * * * * - -Lauritsa kulki lumeen astuttua tietä yli peltojen Romundgaardiin. -Kuu oli häviämäisillään vuoren taa -- mutta tuhansia tähtiä säihkyi -valkoisten harjanteiden yllä. -- Hän toivoi papin olevan kotona -- hän -ei jaksanut istua kauemmin toisten joukossa. - -Mutta tultuaan kartanon piha-aitojen kohdalle hän näki pienen lyhdyn -lekkuvan edessään. Vanha Audun kantoi sitä -- ja huomatessaan, että -tiellä oli ihmisiä, hän helisytti pientä hopeatiukuaan. Lauritsa -Bjørgulfinpoika viskautui polvilleen kinokseen tiepuoleen. - -Audun kulki ohi lyhtyineen ja tiukuineen, jolla oli vieno ja heleä -ääni. Perästä ratsasti Sira Eirik. Hän nosti hostiarasian korkealle -ajaessaan ohi polvistuvan miehen, ei katsonut sivulle, vaan ratsasti -hiljaa ohi; ja Lauritsa kumarsi syvään ja ojensi kätensä ylös -tervehtien Vapahtajaansa. - --- Papin seurassa oleva mies oli Einar Hnufanpoika, -- niinpä läheni -loppu siis tuotakin vanhusta --! Niin, niin, Lauritsa luki kuolevien -puolesta määrätyt rukoukset ennen kuin nousi ja palasi kotiin. Yöllinen -kohtaus Jumalan kanssa oli kuitenkin vahvistanut ja lohduttanut paljon. - - * * * * * - -Levolle käytyä kysyi Lauritsa vaimoltaan: - -"Tiesitkö sinä tästä -- että Kristiinan asiat olivat niin?" - -"Etkö sinä tiennytkään?" sanoi Ragnfrid. - -"En", vastasi mies niin pian, että toinen huomasi hänen sittenkin -joskus epäilleen asiaa. - -"Kesällä minä kyllä pelkäsin sitä yhteen aikaan", sanoi äiti -viivytellen. "Nähdessäni, ettei hänessä kestänyt ruoka. Mutta sitten -luulin erehtyneeni. Hän oli niin iloinen koko ajan, kun varustimme -häitä --" - -"_Siihen_ hänellä olikin syytä", virkahti isä hiukan pilkallisesti. -"Mutta ihmettelen, ettei hän sanonut mitään sinulle -- vaikka sinä olet -hänen äitinsä." - -"Sen sinä sanot nyt, kun hän on tehnyt pahoin", vastasi Ragnfrid -katkerasti. "Tiedäthän sinä, ettei Kristiina ole milloinkaan -turvautunut minuun." - -Lauritsa ei puhunut enempää. Vähän ajan kuluttua hän toivotti -vaimolleen lempeästi hyvää yötä ja asettui hiljaa hänen viereensä. Unta -hän ei tuntenut saavansa hyvään aikaan. - -Kristiina --, Kristiina -- hänen pikku tyttönsä --. - --- Lauritsa ei ollut milloinkaan sanallakaan koskettanut sitä, mitä -Ragnfrid oli uskonut hänelle tuona yönä. Eikä Ragnfridilla ollut -pienintäkään syytä sanoa, että Lauritsasta olisi huomannut hänen -ajatelleen asiaa sen koommin. Hän ei ollut toisenlainen vaimoaan -kohtaan -- pikemminkin hän oli koettanut olla entistä hellempi ja -ystävällisempi. Mutta hän ei ollut ensi kertaa tänä talvena huomannut -Ragnfridissa katkeruutta tai nähnyt tämän vainuavan salattua loukkausta -aivan viattomissa sanoissa. Hän ei ymmärtänyt sitä eikä tiennyt siihen -mitään neuvoa -- ja niin se sai olla. - -Isä meidän, joka olet taivaissa --. Hän rukoili Kristiinan ja hänen -lapsensa puolesta. Lopuksi hän rukoili voimaa, jotta jaksaisi kärsiä -Erlend Nikulauksenpoikaa tyynellä mielellä niin kauan kuin hänen oli -pakko nähdä tätä talossaan. - - * * * * * - -Lauritsa ei mitenkään sallinut tyttären miehen lähteä kotimatkalle -ennen kuin näkisi, miltä tämän ranne alkoi näyttää. Eikä hän tahtonut -lähettää Erlendiä takaisin yksin. - -"Kristiina tulisi iloiseksi, jos te tulisitte mukaan", sanoi Erlend -eräänä päivänä. - -Lauritsa oli ensin vaiti. Sitten hän ilmoitti kaikenlaisia esteitä. -Ragnfrid ei varmaankaan mielellään jäisi yksin kotiin. Ja jos hän -lähtisi niin kauas pohjoiseen, hän tuskin ehtisi takaisin kevätkylvöjen -ajaksi. Mutta asia päättyi kuitenkin lopulta niin, että hän lähti -Erlendin matkaan. Hän ei ottanut mukaan miehiä, vaan aikoi palata -kotiin Raumsdalista lähtevällä laivalla; saihan hän hevosia laakson -varrelta -- hänellä oli tuttavia kaikkialla matkan varrella. - - * * * * * - -He eivät puhelleet paljoa matkalla, mutta tulivat hyvin toimeen. -Lauritsalla oli kova työ pysyä Erlendin perässä; hän ei tahtonut -tunnustaa, että vävy hiihti liian kovaa. Mutta Erlend huomasi asian ja -sovitti heti vauhdin appensa mukaan. Hän koki kaikin tavoin miellyttää -vaimonsa isää -- ja hänellä oli oma hiljainen, pehmeä tapansa silloin, -kun hän tahtoi voittaa jonkun ihmisen ystävyyden. - -Kolmantena iltana he jäivät yöksi erääseen kivimajaan. Matkalla oli -ollut paha ilma ja sumu, mutta Erlend uskoi löytävänsä yhtä hyvin -näinkin. Lauritsa oli huomannut Erlendin tuntevan ihmeellisen tarkasti -kaikki maan ja ilman merkit ja eläinten luonnon sekä tavat -- ja hän -tiesi missä oltiin. Kaiken sen, mitä hän itse oli oppinut tuntureita -taivaltaessaan huomion ja muistinsa avulla, näytti tuo toinen tietävän -aivan sokeasti. Erlend nauroi sille -- mutta sanoi vain tuntevansa tuon -kaiken itsestään. - -He löysivät kivimajan pimeässä, täsmälleen siihen aikaan kuin Erlend -oli sanonut. Lauritsa muisti miten hän kerran itse tämmöisenä yönä oli -kaivautunut lumeen nuolenkantaman päähän omasta hevosleiristään. Lumi -oli kasautunut majan seiniä vasten, niin että heidän täytyi tunkeutua -sisään savuaukon kautta. Erlend peitti aukon hevosen nahalla, joka oli -majassa, ja kiinnitti sen hirsien väliin puunkappaleilla. Hän työnsi -majaan tuiskunneen lumen sivummalle suksella ja teki takkakiville tulen -jäätyneistä puista, joita oli majassa. Penkin alta hän sitten veti -esiin kolme neljä metsäkanaa -- hän oli pannut ne sinne menomatkalla -etelään -- pyöritti niitä lattian savessa, joka oli pehmennyt tulen -ympäriltä, ja viskasi sitten saviset möykyt tuleen. - -Lauritsa loikoi multapenkillä, johon Erlend oli laittanut niin mukavan -sijan kuin suinkin heidän selkärepuistaan ja viitoistaan. - -"Tuolla lailla paistavat huovit varastettuja kanoja, Erlend", hän sanoi -nauraen. - -"Minä opin yhtä ja toista kreivin palveluksessa ollessani", sanoi -Erlend, hänkin nauraen. - -Ja nyt hän oli niin ketterä ja vilkas, ettei appi ollut tuntea häntä -entiseksi mieheksi; hän oli nähnyt Erlendin aina hiljaisena ja hieman -töykeänä. Istuessaan siinä appiukkonsa edessä lattialla Erlend -ryhtyi nyt kertomaan niistä vuosista, jolloin hän oli ollut kreivi -Jaakon palveluksessa Hallandissa. Hän oli ollut joukkueen päällikkö -ja vartioinut rannikkoa kolmella pienellä laivalla. Erlendin silmät -välkkyivät kuin lapsen -- hän ei kerskunut, hän antoi vain kielen -käydä. Lauritsa loikoi häntä katsellen. - -Hän oli rukoillut Jumalalta kärsivällisyyttä tyttären miestä kohtaan -- -nyt häntä melkein suututti, sillä hän huomasi pitävänsä tästä enemmän -kuin oikeastaan tahtoi. Hän muisti, että tuona yönä, jolloin kirkko -paloi, hän oli pitänyt Erlendistä. Hänen pitkä hongankolistajavartensa -ei ollut vailla miehuutta. Isän sydämessä tuntui ilkeä pistos -- -oli sääli Erlendiä, hänestä olisi voinut olla parempaankin kuin -viettelemään naisia. Mutta nuo muut paremmat toimet olivat supistuneet -enimmäkseen poikamaisiin kujeihin. Jos olisi ollut sellaiset ajat, että -joku taitava päällikkö olisi voinut ottaa tuon miehen ohjattavakseen ja -käskettäväkseen, niin kukaties -- mutta nykyinen aika oli sellainen, -että jokaisen tuli luottaa omaan arvostelukykyynsä niin monessa -seikassa -- ja Erlendin asemassa olevan miehen tuli osata päättää -omasta ja monien muiden menestyksestä. Ja tuo tuossa oli Kristiinan -mies. - -Erlend katsoi appeensa. Hän kävi itsekin vakavaksi. Sitten hän sanoi: - -"Tahtoisin pyytää, Lauritsa, -- ennen kuin saavumme minun talooni -- -että sanoisitte minulle, mitä teillä on sydämellänne." - -Lauritsa oli vaiti. - -"Tiedättehän", puhui Erlend edelleen, -- "että minä haluaisin nöyrtyä -edessänne sillä tapaa kuin toivotte ja korvata kaiken siten kuin te -katsotte minun tekoni ansainneen --" - -Lauritsa katsoi noihin nuoriin kasvoihin -- ja hymyili sitten -omituisesti: - -"Se taitaisi käydä vaikeaksi, Erlend -- minun sanoa ja sinun täyttää --- voit antaa sievoisen lahjan Sundbun kirkolle ja papeille, joita te -myös piditte narreinanne", sanoi hän kiihtyen. "En tahdo puhua enempää -tästä! -- Nuoruuttakaan sinä et voi syyttää. Rehellisempää olisi ollut, -Erlend, jos olisit tullut eteeni ennen kuin varustimme häitä --" - -"Niin", sanoi Erlend. "Mutta minä en tiennyt silloin miten asiat olivat -enkä tiennyt tulevan ilmi, että minä olin loukannut teitä." - -Lauritsa kohosi istualleen: - -"Etkö sinä tiennyt naimisiin mennessäsi, että Kristiina --?" - -"En", sanoi Erlend apean näköisenä. "Olimme olleet naimisissa lähemmä -kaksi kuukautta ennen kuin ymmärsin sen." - -Lauritsa katsoi hieman ihmeissään häneen, mutta ei sanonut mitään. -Silloin puuttui Erlend puhumaan, haparoiden ja heikosti. - -"Olen iloinen, appi, että läksitte mukaan. Kristiina on ollut koko -talven niin raskasmielinen -- hän on sanonut minulle tuskin sanaakaan. -Minusta tuntui usein siltä kuin hän ei viihtyisi Husabyssä eikä minun -luonani." - -Lauritsa vastasi kylmäkiskoisesti ja vieraammin: - -"Niin on kai kaikkien nuorten vaimojen laita. Nyt, kun hän on taas -terve, tulette te pian yhtä hyviksi ystäviksi kuin mitä olitte ennen", -lausui hän hieman pilkallisesti hymyillen. - -Mutta Erlend istui tuijottaen hiillokseen. Nyt hän tiesi sen äkkiä -aivan varmasti -- vaikka hän oli tiennyt sen siitä hetkestä asti, -jolloin hän näki pienet punaiset lapsenkasvot vasten Kristiinan -valkoista olkapäätä -- etteivät heidän välinsä enää milloinkaan tulisi -sellaisiksi kuin ne olivat ennen olleet. - - * * * * * - -Lauritsan astuessa pikkutupaan Kristiinan luo tämä nousi istualleen -vuoteessa ja ojensi molemmat kätensä isäänsä vastaan. Hän pani kätensä -isänsä kaulaan ja itki itkemistään, niin että Lauritsa lopulta aivan -rupesi pelkäämään. - -Kristiina oli jo ollut jalkeilla jonkin aikaa, mutta sitten hän sai -jostakin kuulla Erlendin lähteneen yksin laaksoon, ja tämän viipyessä -hän tuli niin levottomaksi että sai kuumeen. Ja silloin hänen täytyi -käydä jälleen vuoteeseen. - -Kyllä näkyi, että hän oli vielä heikko -- hän itki milloin mitäkin. -- -Uusi vakinainen pappi Sira Eiliv Serkinpoika oli tullut taloon Erlendin -ollessa poissa. Hän oli käynyt usein kartanon emännän luona lukemassa -tälle -- mutta Kristiina itki niin mahdottomista syistä, ettei pappi -viimein tiennyt, mitä hänelle saattoi lukea. - - * * * * * - -Eräänä päivänä isän istuessa hänen luonaan tahtoi Kristiina kapaloida -lapsensa itse niin, että isä oikein saisi nähdä, miten kaunis ja -tervejäseninen hänen poikansa oli. Poika potki sitten alastomana -kapaloittensa päällä äitinsä edessä. - -"Mikäs merkki sillä on rinnassa?" kysyi Lauritsa. - -Aivan sydämen kohdalla oli lapsella pieniä veripunaisia pilkkuja -- -näytti siltä kuin verinen käsi olisi koskenut poikaan. Kristiinasta oli -itsestäänkin ensin tuntunut pahalta, kun hän näki tuon merkin. Mutta -hän oli koettanut lohduttautua ja sanoi nytkin: - -"Ei se taida olla muuta kuin muistomerkki -- minä kouraisin sydäntäni, -kun näin kirkkomme palavan." - -Isä hätkähti. Niin. Eihän hän tiennyt kuinka kauan -- tai kuinka paljon --- tytär oli salannut. Eikä hän ymmärtänyt, miten Kristiina oli voinut --- hänen oma lapsensa -- tehdä hänelle tämän. - -"Ette taidakaan pitää pojastani", kysyi Kristiina isältään moneen -kertaan, ja Lauritsa hymyili ja sanoi, että kyllä hän piti. Hän oli -myös laskenut runsaasti lahjoja sekä kätkyeen että lapsivuoteessa -makaavan tyttärensä viereen. Mutta Kristiinan mielestä kukaan ei -pitänyt hänen pojastaan -- Erlend kaikista vähimmin. "Katsokaa, isä", -pyysi hän, "näittekö, nythän se nauroi -- oletteko milloinkaan nähnyt -niin kaunista lasta kuin Naakkve, isä?" Kristiina kysyi tätä yhä -uudelleen, ja kerran sanoi Lauritsa, aivan kuin ajatuksissaan: - -"Haavard, sinun veljesi -- toinen poikamme -- oli kovin kaunis lapsi." - -Hetken kuluttua kysyi Kristiina heikolla äänellä: - -"Hänhän eli kauimmin minun veljistäni --?" - -"Niin. Hän ehti elää kaksi talvea. -- Nyt sinä et saa taas ruveta -itkemään, Kristiina", pyysi isä hiljaa. - - * * * * * - -Lauritsa ja Gunnulf Nikulauksenpoika eivät pitäneet siitä, että poikaa -kutsuttiin Naakkveksi; sehän oli kastettu Nikulaukseksi. Erlend intti, -että sama nimihän se oli, mutta Gunnulf sanoi, että eipäs ollut; vain -pakanuuden aikaisissa saduissa kerrottiin miehistä, joiden nimi oli -ollut Naakkve. Mutta Erlend ei tahtonut sittenkään käyttää nimeä, joka -oli ollut hänen isällään. Ja Kristiina nimitti aina poikaa siksi, joksi -Erlend oli häntä ensin kutsunut. - - * * * * * - -Ja niin oli Kristiinan otaksuman jälkeen koko Husabyssä yksi ainoa, -joka täydelleen käsitti, miten ihana toivelapsi hänen Naakkvensa oli. -Se oli uusi pappi, Sira Eiliv --. Hän oli siinä suhteessa melkein yhtä -ymmärtäväinen kuin lapsen äiti. - -Sira Eiliv oli lyhyt, hentorakenteinen mies, jolla oli pieni, -pyöreä vatsa. Hän oli kovin vähäpätöisen näköinen -- sellaisetkin, -jotka olivat puhuneet hänen kanssaan jo monesti, eivät tahtoneet -oppia ymmärtämään, että hän oli pappi; niin tavalliset kasvot -hänellä oli. Hänen hiuksensa ja ihonsa olivat samanväriset -- kuin -keltaisenpunertava hiekka -- ja hänen pyöreät, vedenväriset silmänsä -olivat aivan litteät. Tavoiltaan hän oli hiljainen ja nöyrä, mutta -mestari Gunnulf sanoi Sira Eiliviä niin oppineeksi, että hänkin olisi -voinut suorittaa tohtorin tutkinnon, ellei hän olisi ollut niin -vaatimaton. Mutta se, mikä häntä kaunisti vielä paljon enemmän kuin -oppi, oli puhdas elämä, nöyryys ja syvä rakkaus Kristukseen ja hänen -kirkkoonsa. - -Hän oli alhaista sukuperää, ja vaikka hän ei ollut paljon vanhempi -Gunnulf Nikulauksenpoikaa, näytti hän melkein vanhalta. Gunnulf -oli tuntenut hänet siitä asti kun he olivat yhdessä käyneet -koulua Nidarosissa, ja hän puhui aina suurella rakkaudella Eiliv -Serkinpojasta. Erlend mielestään oli saanut Husabyhyn mitättömän papin, -mutta Kristiinassa syttyi paikalla luottamus ja rakkaus häneen. - -Kristiina jäi asumaan edelleen pikkutupaan lapsineen, senkin jälkeen -kun hänet oli kirkotettu. Tuo oli vaikea päivä Kristiinalle -- Sira -Eiliv talutti hänet kirkkoon, mutta ei rohjennut antaa hänelle -Herran ruumista. Kristiina oli ripittänyt itsensä hänelle, mutta -sille synnille, johon hän oli tullut vikapääksi osallisuudellaan -toisen ihmisen epäautuaaseen lähtöön, täytyi hänen hakea sovitusta -arkkipiispalta. Tuona aamuna, jolloin Gunnulf oli istunut Kristiinan -luona ja kuullut hänen purkavan sieluntuskaansa, hän oli laskenut -Kristiinan sydämelle, että niin pian kuin hän oli pelastunut -ruumiillisesta vaarasta, täytyi hänen rientää hakemaan parannusta -sielulleen. Heti kun hän oli saanut takaisin terveytensä, tuli hänen -täyttää Pyhälle Olaville antamansa lupaus. Tämä oli esirukouksillaan -saattanut hänen poikansa terveenä ja elävänä maailmaan ja kasteen -liittoon. Kristiinan tuli nyt lähteä paljasjaloin hänen haudalleen ja -laskea sinne se kultainen seppele, neitojen kunniakoru, jota hän oli -hoitanut niin huonosti ja kantanut vääryydellä. Ja Gunnulf neuvoi häntä -valmistautumaan tuolle matkalle yksinäisellä elämällä, rukouksilla, -sananlukemisella ja mietiskelyllä sekä paastolla -- mutta pysymään -kuitenkin kohtuuden rajoissa rintalapsen tähden. - -Illalla hänen istuessaan suruissaan kirkotuksensa jälkeen oli Gunnulf -tullut hänen luokseen ja antanut hänelle paternoster-rukousnauhan. Hän -sanoi, että vieraissa maissa käyttivät muutkin kuin luostariväki ja -papit sellaisia apunaan hartaudenharjoituksessa. Nauha oli sanomattoman -kaunis; sen helmet olivat eräänlaista keltaista puuta, jota tuodaan -Intiasta, ja ne tuoksuivat niin hyvältä ja makealta, että todella -muistuttivat sitä, mitä oikean rukouksen tuli olla -- sydämen uhria ja -pyrkimystä Jumalan mielen mukaiseen elämään. Välissä oli merenvahaisia -ja kultaisia helmiä, ja risti oli kauniista emaljista. - - * * * * * - -Erlend seurasi kaipaavasti katseellaan nuorta vaimoaan, kun tämä tuli -häntä vastaan pihamaalla. Näin kaunis hän ei ollut vielä milloinkaan -ollut -- pitkä, solakka vartalo oli entistä kukkeampi yksinkertaisessa, -mullanruskeassa, värjäämättömästä sarasta valmistetussa puvussa. Karkea -aivinaliina, joka peitti hänen tukkansa ja kaulansa ja hartiansa, -ilmaisi yhä selvemmin, miten hohtavan valkoiseksi hänen ihonsa oli -käynyt. Kevätauringon langetessa hänen kasvoilleen näytti siltä kuin -valo olisi tunkeutunut syvälle hänen lihaansa, niin hohtava se oli --- silmät ja huulet näyttivät aivan läpikuultavilta. Jos Erlend meni -alas pikkutupaan katsomaan lasta, niin painoi Kristiina alas suuret, -valkoiset luomensa Erlendin katsoessa häntä -- hän oli niin kainon ja -hempeän näköinen, että Erlend uskalsi tuskin koskettaa hänen kättään. -Jos hänellä oli Naakkve rinnoillaan, niin hän peitti huntunsa kulmalla -aukeaman, josta näkyi hänen valkea pintansa. Erlendistä tuntui aivan -siltä kuin hänen vaimonsa olisi tahdottu lähettää taivaaseen. - -Näin Erlend laski leikkiä veljensä ja appensa seurassa heidän -istuessaan illoin tuvassa --, kun siellä oli pelkästään miehiä. -Husabystä oli tullut suorastaan tuomiokirkko. Tuossa oli Gunnulf ja -tuossa Sira Eiliv; appi oli puoleksi pappi hänkin, ja nyt tahdottiin -hänestäkin samaa. Siis yhteensä kolme pappia samaan taloon. Mutta -toiset nauroivat hänelle. - -Tänä keväänä piti Erlend Nikulauksenpoika hyvää huolta talonsa -asioista. Vuoden kuluessa korjattiin kaikki aidat, ja portit -ilmestyivät paikoilleen oikeaan aikaan; kynnöt ja kylvöt suoritettiin -varhain ja kunnollisesti, ja Erlend lisäsi karjaansa mainioilla uusilla -elukoilla -- hänen oli täytynyt tapattaa koko joukko entisiä, eikä -se varsin suuri vahinko ollutkaan, joukossa kun oli paljon huonoa ja -vanhaa. Hän palkkasi väkeä tervanpolttoon ja tuohenkiskontaan, ja -rakennuksia ja kattoja paranneltiin. Sellaista järjestystä ei talossa -oltu nähty sitten vanhan Nikulaus-herran voiman päivien. Erlendin -kerrottiinkin saaneen neuvoa ja tukea vaimonsa isältä. Tämän ynnä -veljensä kanssa liikkui Erlend ystävien ja omaisten luona kaukana -toisissa kylissä. Mutta nyt hän ratsasti komeasti, kuten toisetkin -isoiset, pari reipasta, kaunista huovia kerallaan. Ennen vanhaan oli -Erlendin ollut tapana ratsastaa maita mantereita kurittoman ja hurjan -saattojoukon kera. Nyt loppuivat vanhat puheet Erlend Nikulauksenpojan -kiihkeästä ja pahennusta herättäneestä elämästä ja Husabyn -hoidottomuudesta tai lauhtuivat hyväntahtoiseksi pilaksi. Ihmiset -hymyilivät ja tuumivat, että Erlendin nuori emäntä oli ehtinyt saada -aikaan paljon kuudessa kuukaudessa. - -Vähää ennen Botolvin-messua lähti Lauritsa Bjørgulfinpoika Nidarosiin -mestari Gunnulfin seurassa. Hänen piti asua papin vieraana pari päivää -käydäkseen Pyhän Olavin ja muissa kaupungin kirkoissa ennen kuin -lähti paluumatkalle etelää kohti kotiinsa Jørundgaardiin. Hän erosi -tyttärestään ja tämän miehestä ystävyydessä ja sovussa. - - - - -VI - - -Kristiinan oli määrä mennä Nidarosiin kolme päivää jälkeen -Seljamiesten-messun -- lopummalla kuukautta alkoi kaupungissa jo -Olavin-pyhien edellinen hälinä ja kiire, ja aikaisemmin ei arkkipiispa -ollut kaupungissa. - -Edellisenä iltana oli mestari Gunnulf tullut Husabyhyn, ja varhain -seuraavana aamuna hän meni Sira Eilivin kanssa kirkkoon huomenmessuun. -Kaste peitti harmaana loimena maan Kristiinan mennessä kirkkoon, mutta -aurinko kultasi harjun laella olevan metsän ja käki kukkui rinteellä -- -hänelle näytti tulevan kaunis vaellusilma. - -Kirkossa ei ollut ketään muita kuin Erlend ja hänen vaimonsa ynnä -papit valaistussa kuorissa. Erlend katsoi Kristiinan paljaita -jalkoja. Kivinen lattia tuntui varmaan jääkylmältä. Kristiina aikoi -vaeltaa kolmen peninkulman matkan ilman muita saattajia kuin heidän -rukouksensa. Hän koetti ylentää sydämensä Jumalan luo innokkaammin kuin -vuosikausiin. - -Kristiina oli pukeutunut tuhkanväriseen hameeseen, ja hänellä oli nuora -vyötäisten ympärillä. Sen alla tiesi Erlend hänellä olevan karkean -piikkopaidan. Kireään sidottu sarkaliina peitti hänen tukkansa. - -Heidän astuessaan kirkosta aamuiseen auringonpaisteeseen tuli heitä -vastaan eräs palvelusneidoista kantaen lasta. Kristiina istui hirren -nenään. Ja kääntäen selän miehelleen hän antoi nyt poikansa imeä -itsensä kylläiseksi ennen lähtöä. Erlend jäi seisomaan liikkumatta -kappaleen matkaa taemmaksi -- hänen poskensa olivat kalpeat ja jäykät -jännityksestä. - -Papit ilmestyivät kirkosta hetkistä myöhemmin -- he olivat jättäneet -messupaitansa sakaristoon. He pysähtyivät Kristiinan luo. Sira Eiliv -jatkoi melkein heti matkaa kartanoa kohti, mutta Gunnulf jäi auttamaan -Kristiinaa, kun tämä sitoi lapsen lujasti selkäänsä. - -Kaulasta riippuvassa pussissa oli hänellä kultainen seppeleensä, rahaa -ja hiukan suolaa ja leipää. Hän otti käteensä sauvan, niiasi syvään -papille ja alkoi hiljalleen vaeltaa pohjoista polkua, joka vei ylös -metsään. - -Erlend jäi seisomaan paikalleen -- pelottavan kalpeana kasvoiltaan. -Yhtäkkiä hän alkoi juosta. Pohjoispuolella kirkon oli muutamia -ruohoisia kukkuloita, joilla kasvoi tyhjäksikaluttua katajaa ja matalaa -koivua -- se oli vuohien laidunpaikka. Erlend juoksi kukkulalle, sieltä -hän näki Kristiinan vielä vähän matkaa ennen kuin tämä katosi metsään. - -Gunnulf tuli hitaasti veljensä jäljestä. Hän näytti sangen pitkältä ja -mustalta aamun kirkkaudessa. Hänkin oli hyvin kalpea. - -Erlend seisoi huulet puoliavoinna; kyyneleet valuivat pitkin hänen -kalpeita poskiaan. Yhtäkkiä hän sortui polvilleen, -- sitten hän -viskautui suinpäin lyhyeksi jyrsitylle nurmelle ja jäi makaamaan siihen -itkien ja repien kanervaa pitkillä ruskeilla sormillaan. - -Gunnulf seisoi liikahtamatta. Hän katsoi alas itkevään mieheen -- -katsoi metsään, jonne vaimo oli kadonnut. - -Erlend kohotti hiukan päätään: - -"Gunnulf -- oliko tämä tarpeen --? Oliko tarpeellista vaatia häneltä -tätä", kysyi hän jälleen. "Etkö sinä olisi voinut antaa hänelle -synninpäästöä?" - -Toinen ei vastannut, ja Erlend jatkoi: - -"Minähän olin käynyt ripillä ja maksanut sakot, minä." Hän kohosi -istualleen. "Minä ostin hänelle kuusikymmentä messua ja jokavuotisen -sielumessun ja haudan vihityssä maassa -- minä ripitin syntini -Helge-piispalle ja tein matkan pyhän veren kirkkoon Schweriniin. Eikö -se olisi riittänyt Kristiinankin puolesta?" - -"Vaikka oletkin tehnyt kaiken tämän", sanoi pappi hiljaa, "-- kantanut -Jumalalle murtuneen sydämen ja saanut häneltä täyden sovituksen, -- -niin ymmärrät kai sentään, että sinun tulee koettaa poistaa maallisten -syntiesi jälkiä edelleenkin. Sitä, mitä sinä olet rikkonut häntä -vastaan, joka nyt on vaimosi, viettelemällä hänet ensin epäpuhtaaseen -elämään ja saattamalla hänet sitten syylliseksi murhaan -- et sinä -voi sovittaa hänen puolestaan, sen voi vain Jumala. Rukoile, että hän -suojaisi vaimoasi tällä vaelluksella, jolla sinun ei ole suotu seurata -ja suojella häntä. Äläkä unohda, veli, koko yhteiselämänne aikana, että -olet nähnyt vaimosi lähtevän talostasi siten -- enemmän sinun kuin -omien syntiensä tähden." - -Tuokion kuluttua Erlend sanoi: - -"Olin vannonut Jumalan ja kristillisen uskoni nimessä, ennen kuin -riistin hänen kunniansa, etten milloinkaan huolisi ketään muuta -vaimokseni, ja hän lupasi, ettei hän huolisi muita kuin minut koko -elämänsä aikana. Sinä olet sanonut itse, Gunnulf, että sellainen on -side, joka kestää Jumalan edessä; se, joka sen jälkeen ottaa toisen, on -tekevä huorin hänen silmiensä edessä. Mutta eihän se siis voinut olla -epäpuhtautta, että Kristiina tuli minun omakseni." - -"Se ei ollut synti, että sinä olit hänen kanssaan", virkkoi pappi -hetken kuluttua. "Jos se olisi saattanut tapahtua loukkaamatta muita -lakeja -- mutta sinä johdit hänet syntiseen vastarintaan niitä kohtaan, -jotka Jumala oli asettanut tämän lapsen kaitsijaksi -- ja saatoit -viimein hänen päälleen verisynnin. Sanoin senkin silloin kun puhelimme -tästä; siksi on kirkko laatinut sellaisen lain, että avioliittoon -aikovat on ensin kuulutettava ja että me papit emme saa vihkiä neitoa -ja miestä vastoin sukulaisten tahtoa." Hän istuutui maahan, kietoi -kätensä toisen polvensa ympärille ja tuijotti kirkkaaseen kesäiseen -laaksoon, jonka pohjalla välkkyi pieni sininen järvi. "Tiedäthän itse -kylväneesi ohdakkeita ja nokkosia ja orjantappuroita -- kuinka luulit -voivasi johtaa nuoren neidon luoksesi ilman että hän saa verinaarmuja ---" - -"Sinä puolsit minua useammin kuin kerran, veli, siihen aikaan kun minä -olin Elinen kanssa", sanoi Erlend hiljaa. "En ole milloinkaan unohtanut -sitä --" - -"Tuskinpa olisin tehnyt sitä", vastasi Gunnulf vapisevalla äänellä, -"jos olisin osannut aavistaa sinun voivan kohdella siten kainoa nuorta -neitoa -- joka oli lapsi sinun rinnallasi." - -Erlend oli vaiti. Gunnulf kysyi hiljaa: - -"Erlend -- etkö sinä kertaakaan ajatellut Oslossa ollessanne, -mikä Kristiinaa olisi kohdannut, jos hän olisi saanut lapsen -- -nunnaluostarissa, ollessaan toisen kihlattu? Etkö ajatellut, että hänen -isänsä oli ylpeä ja kunniantuntoinen mies -- ja että hän oli suurta -sukua, joka ei ollut tottunut sietämään häpeää?" - -"Tietysti ajattelin" -- Erlend oli kääntänyt kasvonsa pois. "Munan oli -luvannut pitää hänestä huolta --. ilmoitin siitä Kristiinalle." - -"Munan! Saatoitko kertoa Munanin kaltaiselle miehelle Kristiinan -kunniasta --" - -"Hän ei ole sellainen kuin luulet", sanoi Erlend lyhyesti. - -"Entä mitä olisi sukulaisemme Katri sanonut. Sillä et kai sinä -tarkoittanut, että Munanin olisi pitänyt viedä hänet johonkin toiseen -kartanoonsa, jalkavaimojensa joukkoon --" - -Erlend iski nyrkkinsä mäkeen niin että rystyt tulivat verille. - -"No jo on piru merrassa, kun vaimo menee ripittämään itsensä miehen -veljelle --!" - -"Ei hän ole ripittänyt itseään minulle", sanoi pappi, "enkä minä ole -hänen pappinsa. Hän valitti minulle katkeraa hätäänsä ja kärsimystään --- ja minä koetin lohduttaa ja neuvoa häntä parhaimman ymmärrykseni -mukaan." - -"Hyvä." Erlend nakkasi päänsä niskaan ja katsoi veljeensä. "Kyllä -tiedän -- ettei minun olisi pitänyt tehdä siten eikä antaa hänen tulla -luokseni Brynhildin taloon --" - -Pappi jäi ällistyksestä sanattomaksi. - -"Brynhild Flugan --" - -"Niin, eikö hän sanonut sitä, kun sanoi kaiken muun?" - -"Taitaapa Kristiinan käydä vaikeaksi kertoa sellaista miehestään -ripissä", sanoi pappi hetken kuluttua. "Hän kuolisi varmaan mieluummin -kuin sanoisi sellaista kenellekään muulle." Gunnulf istui vaiti vähän -aikaa ja sanoi sitten ankarasti ja kiihtyneenä: - -"Ja jos sinä pidit itseäsi hänen miehenään Jumalan edessä, Erlend, -jonka tuli kaitsea ja suojata häntä -- on sinun tekosi mielestäni -vieläkin pahempi. Houkuttelit hänet metsiin ja latoihin ja annoit -hänen tulla huoran ovien sisälle. Ja viimein Bjørn Gunnarinpojan ja -Aashild-rouvan taloon." - -"Sinun ei pidä puhua siten Aashild-tädistä", sanoi Erlend hiljaa. - -"Itse sanoit ennen uskovasi, että Aashild-täti oli ottanut sedältämme -hengen -- yksissä neuvoin tuon Bjørn-herran kanssa." - -"Samantekevä", sanoi Erlend kiivaasti. "Minä pidän Aashild-tädistä." - -"Tiedän sen", lausui pappi, ja hänen suunsa vetäytyi pieneen -halveksuvaan hymyyn, "koskapa olisit jättänyt hänen asiakseen kohdata -Lauritsa Bjørgulfinpoikaa sen jälkeen, kun sinä olit karannut -hänen tyttärensä kanssa. Sinä näyt luulevan, Erlend, että sinun -ystävyydestäsi kannattaa maksaa hyvin paljon --" - -"Herra Jeesus sinua!" Erlend kätki kasvot käsiinsä. Mutta Gunnulf -jatkoi: - -"Olisitpa nähnyt vaimosi sieluntuskan ja kuinka hän vapisi kauhusta -syntiensä tähden, kun hän oli vailla apua ja synninpäästöä -- -odottaessaan sinun lapsesi syntymistä, kuoleman seisoessa kynnyksellä --- hänen itsensäkin ollessa vain lapsi ja niin onneton --" - -"Tiedän, tiedän!" Erlendiä puistatti. "Tiedän hänen ajatelleen sitä -kesken synnytystuskiansa. Jeesuksen tähden, Gunnulf, vaikene jo -- -olenhan minä sinun veljesi!" - -Mutta toinen jatkoi säälimättä: - -"Jos minä olisin ollut sellainen mies kuin sinä enkä pappi -- ja jos -minä olisin johtanut harhaan nuoren kelpo neidon -- niin minä olisin -vapauttanut itseni tuosta toisesta -- Herra armahda, ennen olisin -tehnyt kuten Aashild-täti teki miehelleen ja joutunut helvetintuleen -kuin voinut nähdä hänen kärsivän niin kuin viaton ystäväsi on kärsinyt ---" - -Erlend istui ääneti ja vapisi. - -"Sanot olevasi pappi --", sanoi hän hiljaa. "Oletko niin täydellinen -pappi, ettet ole milloinkaan tehnyt syntiä -- naisen kanssa?" - -Gunnulf ei katsonut veljeensä. Veri tulvahti laineena hänen kasvoilleen. - -"Sinulla ei ole oikeutta kysyä sitä -- mutta minä voin sittenkin -vastata. Hän, joka kuoli ristinpuulla meidän syntiemme tähden, tietää, -miten suuresti minä olen hänen armonsa tarpeessa. Mutta minä sanon -sinulle, Erlend -- vaikkei hänellä koko maapallon pyöreällä kiekolla -ole yhtään palvelijaa, joka olisi puhdas ja saastaton, ja vaikkei hänen -pyhässä kirkossaan olisi yhtään ainoata pappia, joka olisi uskollisempi -ja arvollisempi kuin minä poloinen kuninkaani petturi -- niin opetamme -me kuitenkin kuninkaamme käskyjä ja lakeja. Eivät hänen sanansa saastu -epäpuhtaan papin suussa, ne voivat vain polttaa ja kuluttaa meidän -huulemme -- mutta tätä sinä kenties et ymmärrä. Sen sinä kuitenkin -tiedät yhtä hyvin kuin minä ja jokainen syntinen perkeleen orja, jonka -hän on lunastanut verellään, että Jumalan lakia ei ole oikeus järkyttää -eikä hänen kunniaansa pienentää. Niin totta kuin hänen aurinkonsa mahti -on yhtä valtava paistaessaan autioon mereen ja kuolleille kallioille -kuin näille viljaville rinteille --" - -Erlend oli kätkenyt kasvonsa käsiinsä. Hän istui kauan vaiti, mutta kun -hän alkoi puhua, oli hänen äänensä kova ja karu: - -"Pappi taikka maallikko -- koska et siis ole perin ankara -siveellisyyden mies, niin etkö käsitä --? Olisitko sinä voinut tehdä -naiselle, joka oli maannut sylissäsi -- synnyttänyt sinulle kaksi lasta --- niin kuin täti teki miehelleen?" - -Pappi oli ääneti kotvasen. Sitten hän sanoi hiukan pilkallisesti: - -"Sinähän et tuomitse niin ankarasti Aashild-tätiä --" - -"Miehestä se ei voi tuntua samalta kuin naisesta. Minä muistan sen -kerran, jolloin he olivat viimeksi Husabyssä ja herra Bjørn oli heidän -kanssaan. Istuimme tässä lieden luona, äiti ja täti ja herra Bjørn, -joka lauloi ja soitteli heille -- minä seisoin hänen polveaan vasten. -Silloin huusi Baard-setä tätiä luokseen -- hän oli sängyssä ja tahtoi -tätiä jo nukkumaan -- hän käytti kauhean rivoja ja häpeämättömiä -sanoja. Täti nousi, samoin herra Bjørn; hän lähti tuvasta, mutta ensin -he katsoivat toisiinsa. Ajattelin myöhemmin, kun olin siksi vanha, että -rupesin tajuamaan -- että ehkä se oli totta. - -"Olin pyytänyt päästä Bjørn-herralle tulennäyttäjäksi siihen aittaan, -missä hän nukkui, mutta en uskaltanut lähteä, enkä uskaltanut nukkua -salissakaan -- juoksin ulos ja paneuduin maata miestentupaan. Herran -Jeesuksen nimessä, Gunnulf -- en usko, että miehestä voi tuntua siltä -kuin Aashildista tuona iltana --. - -"Ei, Gunnulf -- murhata nainen -- tapaamatta häntä toisen vierestä -- ei ---" - -Mutta Erlendhän oli sen tehnyt --. Tätä Gunnulf ei kuitenkaan saattanut -sanoa veljelleen. Sitten kysyi pappi kylmästi: - -"Eikö sekään siis ole totta, että Eline oli ollut sinulle uskoton?" - -"Uskoton!" Erlend kääntyi äkkiä veljeensä päin vihan vimmassa. - -"Tarkoitatko sinä, että minun olisi pitänyt lukea hänelle viaksi se, -että hän oli liittynyt Gissuriin, annettuani hänen tietää moneen -kertaan, että meidän väleistämme täytyi tulla loppu." - -Gunnulf nyökkäsi hitaasti. - -"En. Olet oikeassa", sanoi hän väsyneesti ja hiljaa. - -Mutta Erlend yltyi saamastaan pienestä tunnustuksesta -- hän -nytkäytteli niskojaan ja katsoi pappiin. - -"Sinä pidät ihmeen hyvää huolta Kristiinasta. Olet häärinyt hänen -ympärillään koko kevään -- enemmän kuin veljen ja papin oikeastaan -sopii. Minusta tuntuu melkein siltä kuin sinä et soisi häntä minulle. -Ellei hänen laitansa olisi ollut sellainen kuin oli sinun ensi kertaa -nähdessäsi hänet, saattaisi luulla --" - -Gunnulf katsoi häntä. Suunniltaan veljensä katseesta kavahti Erlend -pystyyn -- ja Gunnulfkin nousi. Kun Gunnulf yhä edelleen katsoi -häneen, uhkasi Erlend häntä nyrkillään. Pappi tarttui veljeään -ranteisiin. Erlend aikoi hyökätä hänen kimppuunsa, mutta Gunnulf seisoi -järkähtämättä. - -Silloin Erlend talttui. "Minun olisi pitänyt muistaa, että sinä olet -pappi", sanoi hän hiljaa. - -"Etkö näe, ettei sinun tarvitse sitä katua", sanoi Gunnulf vetäen -suutansa hymyyn -- Erlend hieroskeli ranteitaan. - -"Sinulla on aina ollut niin vietävän lujat kourat --" - -"Tämä oli aivan kuin poikavuosinamme." Gunnulfin ääni muuttui -merkillisen vienoksi ja pehmeäksi. "Minä olen muistanut usein -maailmalla ollessani poikavuosiamme. Suutuimme usein toisiimme, mutta -se ei kestänyt koskaan kauan, Erlend." - -"Nyt, Gunnulf", sanoi toinen surullisesti, "ei enää milloinkaan tule -sellaista aikaa." - -"Ei", vastasi pappi hiljaa. "Ei suinkaan sitä enää voi tulla --" - -He seisoivat kauan hiljaa. Lopulta sanoi Gunnulf: - -"Minä lähden nyt pois, Erlend. Menen Eilivin luo hyvästejä sanomaan ja -sitten minä matkustan. Minun on käytävä Orkedalin papin luona; en mene -Nidarosiin niin kauan kuin _hän_ on siellä." Hän hymyili hiukan. - -"Gunnulf! Minä en tarkoittanut -- älä lähde minun luotani noin --" - -Gunnulf seisoi paikallaan. Hän veti pari kertaa kiihkeästi henkeään, -sitten hän sanoi: - -"Kerron sinulle vähäisen itsestäni, Erlend -- koska sinä tiedät minun -tietävän sinun asiasi. -- Istu!" - -Pappi istuutui aikaisemmalle paikalleen. Erlend oikaisihe maahan hänen -eteensä, makasi siinä käsi leuan alla ja katsoi veljensä oudon jäykkiin -ja jännittyneisiin kasvoihin. Sitten hän hymyili: - -"Mitä sinä aiot kertoa, Gunnulf -- aiotko ripittää itsesi minulle?" - -"Aion", vastasi veli hiljaa. Mutta sitten hän oli kauan ääneti. Erlend -näki hänen liikuttavan huuliaan kerran ja rutistavan polven ympäri -kiertämiään käsiä. - -"Mitähän minä saanen kuullakaan?" Erlendiä hymyilytti. "Eihän vain joku -ihana rouva -- siellä etelämaissa --" - -"Ei", sanoi pappi. Hänen äänensä kävi kumman raa'aksi. "En ala kertoa -rakkaudesta -- Tiedätkö sinä, Erlend, mistä johtui, että minut -määrättiin papiksi --?" - -"Tiedän. Kun toiset veljemme kuolivat ja vanhempamme pelkäsivät -kadottavansa meidätkin --" - -"Ei", sanoi Gunnulf. "Munan uskoi heidän olleen terveitä, eikä -ainakaan Gautella ollut tartuntaa, hän kuoli vasta seuraavana talvena. -Mutta sinä sairastelit, ja silloin äiti lupasi minut Pyhän Olavin -palvelukseen, jos hän pelastaisi henkesi." - -"Kuka on sanonut sinulle tämän?" kysyi Erlend vähän ajan kuluttua. - -"Ingrid, hoitajattareni." - -"Minä olisinkin ollut omituinen lahja Pyhälle Olaville", sanoi Erlend -naurahtaen. "Ei hänellä olisi ollut paljon hyötyä minusta. -- Mutta -olethan sinä sanonut, Gunnulf, olevasi tyytyväinen siihen, että sinut -määrättiin papiksi jo lapsena." - -"Olen", sanoi pappi. "Mutta aina ei ollut niin. Muistan sen päivän, -jolloin sinä ratsastit Husabystä Munan Baardinpojan seurassa -lähteäksesi sukulaisemme kuninkaan palvelukseen. Sinun hevosesi vikuroi -niin uljaasti ja uudet aseesi kiilsivät ja välkkyivät. Minä en ollut -milloinkaan saapa kantaa aseita. Kaunis sinä olit, veljeni -- vasta -kuusitoistavuotinen; mutta jo aikoja minä olin huomannut rouvien ja -neitojen pitävän sinusta." - -"Se ihanuus loppui lyhyeen", sanoi Erlend. "Opin halkomaan kynteni -miekalla, vannomaan Jeesuksen nimeen joka toisella sanalla ja -käyttämään tikaria miekan jatkona. Sitten minut lähetettiin pohjoiseen, -jossa tapasin _hänet_ -- minut ajettiin häväisten henkivartiosta, ja -isäni sulki minulta ovensa --" - -"Ja sinä pakenit kauniin rouvan kanssa maasta", sanoi Gunnulf hiljaa. -"Ja kuulimme sinun tulleen kreivi Jaakon linnanpäälliköksi." - -"Se ei ollut niin suuri kunnia miltä se kotona kuulosti", sanoi Erlend -nauraen. - -"Isä ja sinä ette olleet ystäviä -- minuun hän kiinnitti niin vähäisen -huomiota, ettei viitsinyt edes olla viholliseni. Äiti piti minusta, -sen tiedän -- mutta kuinka mitättömäksi hän katsoi minut sinuun -verraten, sen huomasin vasta sinun lähdettyäsi maasta. Sinä, veli, -olit ainoa, joka todella pidit minusta. Ja Jumala tietää, että sinä -olit minun parhain ystäväni maailmassa. Mutta siihen aikaan, kun vielä -olin nuori ja mieletön, saattoi sattua, että ajattelin sinun saaneen -kohtuuttomasti enemmän kuin minä. Nyt se on sanottu, Erlend!" - -Erlend makasi kasvot maata vasten. - -"Älä lähde, Gunnulf", pyysi hän. - -"Lähden", vastasi pappi. "Me olemme sanoneet toisillemme liian paljon. -Jumala ja Neitsyt Maaria suokoon, että tapaisimme otollisemmalla -hetkellä. Voi hyvin, Erlend!" - -"Voi hyvin", sanoi Erlend nostamatta katsettaan. - -Kun Gunnulf pari tuntia myöhemmin astui matkavalmiina papin talosta, -hän näki miehen ratsastavan metsää kohti yli ketojen. Miehellä oli -kaaripyssy olalla, ja kolme koiraa juoksenteli hevosen kintereillä. -Ratsastaja oli Erlend. - - * * * * * - -Sillä välin kulki Kristiina reippaasti metsätietä harjua ylös. Aurinko -oli korkealla taivaalla, ja kuusenlatvat helottivat kesätaivasta -vasten, mutta metsän sisässä oli vielä aamun raikkaus ja viileys. -Ilmassa tuntui hyvä neulasten, suoturpeen ja vanamon haju; niitä kasvoi -kaikkialla mättäitä pitkin, ja ruohottunut polku oli kostea ja pehmyt, -tuntui niin lahealta jalan alla. Kristiina kulki rukouksia lukien ja -katsahti aika ajoin valkoisiin hattaroihin, joita leijaili taivaan -sinessä puiden latvojen yllä. - -Hän ei voinut olla ajattelematta veli Edviniä. -- Näin oli tämä -vaeltanut vuodesta vuoteen, aikaisesta keväästä myöhäiseen syksyyn. -Pitkin tunturiteitä, ohi tummien rotkojen, läpi valkoisten kinosten. -Lepäillyt karjatuvissa, juonut puroista vettä ja pureksinut -karjatyttöjen ja hevospaimenten tarjoamaa leipää; sanonut sitten -hyvästit ja toivottanut Herran rauhaa ja siunausta taloille ja -ihmisille. Humisevien metsien läpi oli munkki saapunut laaksoon; hänen -pitkän, köyryisen hahmonsa oli nähty vaeltavan kyläteitä kartanoiden ja -rakennusten ohi -- ja kaikkialla, missä hän kulki, hän jätti jälkeensä -hellät esirukoukset lähimmäisten puolesta; ne lämmittivät niinkuin -paisteinen päivä. - -Kristiina ei tavannut yhtään elävää sielua; joku lehmä vain sattui -silloin tällöin kohdalle -- tuntureilla oli karjatupia. Mutta tie -kohosi jyrkkänä, ja soiden yli täytyi kulkea pitkospuita myöten. -Kristiinaa ei pelottanut -- hänestä tuntui kuin munkki olisi -näkymättömänä seurannut häntä. Jos on totta, veli Edvin, että sinä -olet pyhä mies, ja jos nyt olet Jumalan kasvojen edessä, niin rukoile -puolestani! - -Herra Jeesus Kristus, pyhä Maaria, Pyhä Olavi --. Hän kaipasi -matkan päätä -- tahtoi saada viskata luotaan vuosien salatun -syntitaakan, ripittämättä ja katumuksentunnotta kuultujen messujen -ja jumalanpalvelusten painon -- kaipasi puhdistusta ja vapautusta -- -hartaammin kuin oli kaivannut vapautusta kohtunsa taakasta keväällä, -poikaansa kantaessaan. - -Tämä nukkui makeasti ja turvallisesti äitinsä selässä. Kristiina oli -tullut esiin metsästä lähellä Snefugl-taloa ja jäi hetkeksi katsomaan -Budvikin lahdelle ja Saltnesin syrjävuonolle päin. Hän istuutui metsän -laitaan, pyöräytti mytyn, jossa lapsi oli, etupuolelle ja avasi -pukunsa ryntäiltä. Tuntui niin hyvältä pitää lasta rinnoillaan, tuntui -niin hyvältä istua, tuntui niin siunatun hyvältä koko ruumiissa kun -kivikovat, maidosta pullistuneet rinnat tyhjenivät pojan imiessä niitä. - -Laakso uinui hiljaisena helteessä vihreine ketoineen ja vaaleine, -metsän välissä paistavine peltomaineen. Siellä täällä nousi savu -kattojen harjalta. Heinänteko oli alkanut paikoitellen. - -Hänen täytyisi ottaa venekyyti Saltnessandista Steineen. Hän oli nyt -aivan vieraassa seudussa. Bynesiin johtava tie kulki kappaleen matkaa -ohi talojen, sitten hän saapui jälleen metsään, mutta ihmisasuntojen -välillä ei sentään ollut enää niin mahdottomia matkoja. Hän oli hyvin -väsynyt. Mutta sitten hän muisti vanhempansa -- nämä olivat kulkeneet -paljasjaloin koko matkan Jørundgaardista Siliin, yli Dovren alas -Nidarosiin, ja kantaneet Ulvhildia paareilla välissään. Hän ei saanut -ajatella, että Naakkve painoi selässä. - --- Hiki syyhytti hänen päätänsä niin kauheasti paksun sarkaliinan alla. -Ja vyötäisten kohdalla, siinä, missä nuora liimasi vaatteet ruumiiseen, -oli paita varmaan hangannut ihon rikki. - -Tiellä alkoi näkyä liikettä. Vähän väliä ratsasti joku hänen -ohitseen milloin mitäkin tietä. Hän saavutti maalaisrattaat, -jotka olivat viemässä tavaraa kaupunkiin -- raskaat lautapyörät -tärskyivät ja kitisivät kivien ja kantojen yli pompahdellessaan. -Kaksi miestä veti perässään teurasraavasta. He katsoivat vähän nuorta -pyhiinvaeltajanaista, koska tämä oli kaunis -- muuten oli tämän -puolen kansa kyllä tottunut tuollaisiin kulkijoihin. Eräällä paikalla -vähän syrjemmällä oli muutamia miehiä rakennuspuuhissa. Nämä huusivat -hänelle, ja muuan iäkkäänpuoleinen mies tuli juosten hänen jäljestään -tarjoten olutryyppyä. Kristiina niiasi, joi ja kiitti kuten köyhän -kansan oli tapana kiittää hänen antaessaan almuja. - - * * * * * - -Vähän ajan perästä hänen täytyi taas levätä. Hän löysi pienen -vihreän kunnaan tien laidasta; siinä lirisi puro. Kristiina laski -lapsen nurmelle; tämä heräsi ja päästi huikean porun, niin että -Kristiinan täytyi hätäpikaa lukea aikomansa rukoukset. Sitten hän -otti Naakkven syliinsä ja aukaisi kapalot. Se oli liannut itsensä, -ja äiti muutti sille puhdasta; sen jälkeen hän huuhtoi lapsen rievut -ja pani ne kuivumaan kuumalle kallionsyrjälle auringonpaisteeseen. -Päällyskappaleet hän kääri höllästi pojan ympärille. Potkimisen ja -irrallaan olon se ymmärsi hyvin ja imi tyytyväisenä äitinsä rintaa. -Kristiina katseli iloisena sen hienoja ruusunpunaisia jäseniä ja painoi -syöttäessään sen toisen käden rintojensa väliin. - -Kaksi miestä ratsasti täyttä laukkaa ohi. Kristiina vilkaisi ylös -- -näkyi olevan joku korkea herra palvelijoineen. Mutta yhtäkkiä herra -seisautti hevosensa, hyppäsi satulasta ja tuli sinne, missä hän istui. -Se oli Simon Andreksenpoika. - -"Ehkä et halua, että tulen sinua tervehtimään?" kysyi Simon. Hän piteli -hevostaan ja katsoi maahan. Hän oli matkatamineissa: vaaleansinisen -mekon päällä oli hihaton nahkatakki ja päässä heilui pieni silkkimyssy; -kasvot olivat punaiset ja hikiset ajosta. "Olipa tämä sattuma -- että -tapasin sinut -- mutta ehkä sinä et tahdo puhua kanssani --?" - -"Mitä sinä loruat --? kuinka olet voinut, Simon --?" - -Kristiina veti paljaat jalkansa hameen alle ja aikoi ottaa lapsen -rinnalta. Mutta poika huusi, hamuili ja haki niin että hänen täytyi -panna se siihen jälleen. Hän peitti povensa niin hyvin kuin taisi ja -katsoi maahan: - -"Onko se sinun?" kysyi Simon osoittaen lasta. "Se oli tyhmä kysymys", -nauroi hän sitten. "Poikahan se on? -- Erlend Nikulauksenpojalla on -onni kelkassaan!" Hän oli sitonut hevosensa puuhun ja istui sitten -kivelle vähän loitommaksi. Sitten hän veti miekkansa polvien väliin, -nojasi molemmin käsin kahvaan ja alkoi kuopia multaa miekan kärjellä. - -"En arvannut näkeväni sinua täällä pohjoisessa, Simon", sanoi Kristiina -jotakin sanoakseen. - -"Niin", sanoi Simon. "Eihän minulla ole ollut tätä ennen asioita -täälläpäin." - -Kristiina muisti nyt kuulleensa -- Husabyn tulopidoissa -- että -Ranheimin herran, Arne Gjavvaldinpojan nuorimmalle pojalle aiottiin -Andres Darren nuorinta tytärtä; hän kysyi, oliko Simon käynyt siellä. - -"Joko sinä tiedät?" kysyi Simon. "No niin, kai siitä puhutaan yleisesti -tällä kulmalla --" - -"Gjavvald aikoo siis naida Sigridin?" sanoi Kristiina. - -Simon nosti nopeasti katseensa ja nipisti huulensa yhteen: - -"Huomaan, ettet sinä sittenkään ole perillä asiasta." - -"En ole käynyt ulkopuolella Husabyn pihaa koko talvena", sanoi -Kristiina. "Ja harva on osunut meille. Mutta olen kuullut puuhattavan -tuota naimaliittoa." - -"No niin, voithan kuulla sen minunkin suustani -- pian se kai leviää -tännekin." Hän mietti hiukan: "Gjavvald kuoli syksyllä -- hän putosi -hevosen selästä ja taittoi selkänsä. Muistatko sen paikan, juuri ennen -kuin tullaan Dyfriniin, jossa tie kääntyy joen itäpuolelle ja jossa on -äkkijyrkkä rinne -- ei, ethän sinä voi muistaa. Olimme matkalla heidän -kihlajaisiinsa; Arne poikineen oli tullut hakemaan meitä laivalla -Osloon." Simon vaikeni. - -"Sigrid taisi mennä mielellään Gjavvaldille?" kysyi Kristiina arasti ja -ahdistuneesti. - -"Olisi mennyt", sanoi Simon. "Ja hän sai tälle pojan -- -apostolinmessunpäivänä keväällä --" - -"Voi, Simon!" - -Sigrid Andreksentytär, jolla oli ruskeat kiharat ja pienet pyöreät -kasvot! Kun hän nauroi, syntyi hänen poskiinsa syvät kuopat. Hymykuopat -ja lapsekkaat pienet hampaat -- niin oli Simonillakin ollut. Kristiina -muisti, että hänen käydessään vieraammaksi sulhastaan kohtaan se oli -näyttänyt hänestä epämiehekkäältä, varsinkin sitten, kun hän oli -tutustunut Erlendiin. Sigrid ja Simon olivat hyvin samannäköiset -- -mutta Sigridille oli vain eduksi, että hän oli niin lylleröinen ja -nauruisa. Hän oli ollut neljäntoista vuoden vanha siihen aikaan. Niin -iloista naurua kuin Sigridin ei Kristiina ollut kuullut koskaan. Simon -kiusoitteli usein nuorinta sisartaan ja leikitteli hänen kanssaan -lakkaamatta -- Kristiina oli huomannut hänen pitävän sisaruksistaan -eniten Sigridistä. - -"Tiedäthän, että isä piti eniten Sigridistä", sanoi Simon. "Siksi hän -tahtoi ensin nähdä, voisivatko Sigrid ja Gjavvald pitää toisistaan, -ennen kuin kauppa päätettäisiin Arnen kanssa. Ja nämä pitivät -toisistaan -- minun mielestäni enemmän kuin hyvä oli -- aina he nykivät -toisiaan, kun sattuivat kohdakkain, ja vilkuilivat ja nauroivat -- tämä -tapahtui viime kesänä Dyfrinissä. Mutta he olivat niin nuoria. Eihän -kukaan osannut aavistaa. Ja Astrid taaskin, sinähän tiedät, että hän -oli kihlattu jo silloin kun sinä ja minä -- No, hän ei pannut vastaan, -onhan Torgrim rikas ja hyväkin tavallaan -- hänelle ei vain kelpaa -oikein kukaan eikä mikään, ja sitten hän luulee potevansa kaikkia -tauteja ja vaivoja mitä maailmassa on. Me iloitsimme siis kaikki, kun -Sigrid oli niin mielissään omasta naimisestaan. - -"Ja kun sitten kannoimme Gjavvaldin kartanoon -- Halfrid, vaimoni, -järjesti asiat niin, että Sigrid tuli meidän luoksemme Mandvikiin. Ja -silloin selvisi, että hän kantoikin Gjavvaldin lasta." - -He olivat ääneti jonkin aikaa. Sitten sanoi Kristiina hiljaa: - -"Tämä ei ole ollut mikään huviretki sinulle, Simon." - -"Ehei." Sitten hän naurahti. "Mutta minä alan pian tottua -onnettomuuksiin, Kristiina. Ja minä olin lähin mies -- isä ei kyennyt -lähtemään, ja Sigrid ja poika ovat minun luonani Mandvikissa. Mutta -poika perii isänsä paikan suvussa, ja minä näin tällä matkalla, ettei -tuo pikku raukka ole kohtaava vieroksuntaa joutuessaan sinne." - -"Entä sisaresi", kysyi Kristiina henkeä pidättäen. "Minne hän joutuu?" - -Simon katsoi maahan: - -"Isä tahtoo hänet takaisin Dyfriniin", lausui hän hiljaa. - -"Simon! Onko sinulla sydäntä suostua siihen!" - -"Ymmärräthän sinä", vastasi toinen nostamatta silmiään maasta, "että -pojalle on onni päästä isänsä sukuun alusta alkaen. Halfrid ja minä -olisimme pitäneet mielellämme molemmat luonamme. Sisar ei olisi voinut -olla uskollisempi ja hellempi sisarelleen kuin Halfrid oli Sigridiä -kohtaan. Kukaan meistä ei ole ollut kova hänelle -- älä sitä luule. Ei -isäkään -- vaikka hän on ollut murtunut mies sen jälkeen. Mutta etkö -sinä ymmärrä, että olisi väärin, jos joku meistä estäisi tuota viatonta -poikaa saamasta isänsä nimeä ja perintöä." - -Kristiinan lapsi päästi suustaan rinnan. Äiti veti kiireesti kokoon -vaatteensa rinnan yli ja pusersi vavisten pienokaisen itseään vasten. -Tämä röyhtäisi pari kertaa tyytyväisenä ja pulputti maitoa suustaan -omille ja äidin vaatteille. - -Simon katsahti heihin ja sanoi omituisesti hymyillen: - -"Sinulla oli parempi onni, Kristiina, kuin minun sisarellani." - -"Niin, sinusta ei voine tuntua oikealta", sanoi Kristiina hiljaa, "että -minulla on vaimon nimi ja pojallani aviolapsen. Olisi ollut oikein, jos -minä olisin jäänyt yksin isättömine äpärineni --" - -"Se olisi ollut kamalin sanoma, minkä minä olisin saattanut kuulla", -sanoi Simon. "Minä suon sinulle kaikkea hyvää, Kristiina", lisäsi hän -hiljemmin. - -Tämän jälkeen hän kysyi tietä. Hän kertoi tulleensa pohjoiseen laivalla -Tunsbergin kautta. "Minun täytyy nyt ratsastaa eteenpäin ja koettaa -saavuttaa palvelijani." - -"Finnkö sinulla on mukana?" kysyi Kristiina. - -"Ei, Finn on nyt nainut mies eikä ole minun luonani enää. Vieläkö sinä -muistat hänet?" kysyi Simon ilostuen hiukan. - -"Onko Sigridin poika kaunis lapsi?" kysyi Kristiina katsoen Naakkvea. - -"Niinhän nuo sanovat. Minusta kaikki kapalolapset ovat yhdennäköisiä", -vastasi Simon. - -"Sinulla ei ole itselläsi lapsia", sanoi Kristiina, ja häntä hymyilytti. - -"Ei", vastasi toinen lyhyeen. Sitten hän sanoi hyvästit ja ratsasti -pois. - - * * * * * - -Jatkaessaan matkaa ei Kristiina enää pannut lasta selkäänsä. Hän kantoi -sitä sylissään painaen sen kasvot kaulakuoppaansa vasten. Hän ei voinut -ajatella muuta kuin Sigrid Andreksentytärtä. - -Hänen isänsä ei olisi voinut tehdä niin. Lauritsa Bjørgulfinpoika ei -olisi voinut ratsastaa kerjäämään tyttärensä äpärälle perheoikeutta sen -isän sukulaisilta -- ei ikinä hän olisi tehnyt sitä. Eikä ikinä, ei -kuuna päivänä hänellä olisi ollut sydäntä riistää Kristiinan sylilasta, -pientä poloista, äitinsä sylistä, äitinsä rinnoilta, äidinmaidon vielä -sen viattomilla huulilla pisaroidessa. Naakkve-poikaseni, sitä hän ei -olisi hennonut tehdä -- vaikka se olisi ollut tuhannesti oikein; minun -isäni ei olisi tehnyt sitä. - -Mutta hän ei saanut silmistään tuota kuvaa: ratsujoukkoa, joka katoaa -pohjoiseen tunturisolaan, missä laakso on ahdas ja vuorensyrjät -työntyvät yhteen sankan metsän peittäminä. Kylmää huokuva joki syöksyy -pauhaten pohjapaadelta toiselle, jäänviheriänä, pärskyen, mustia -häränsilmiä tehden. Se, joka putoaa syvyyteen, ruhjoutuu kuoliaaksi -kivien välissä. Oi Jeesus, Maaria! - -Sitten hän näki edessään Jørundgaardin kotiniityt valoisana kesäyönä --- näki itsensä juoksemassa polkua alas honkametsän laidassa joen -rannalla olevalle vihreälle kentälle, joka oli vaatteiden pesupaikka. -Vesi juoksi väkevänä, yksitoikkoisesti kumisevana virtana laakeassa, -kivisessä uomassaan. Jeesus Kristus, en jaksa enää --! - -Mutta isä ei sittenkään olisi hennonut tehdä niin. Ei vaikka se olisi -ollut kuinka oikein. Jos minä olisin rukoilemalla rukoillut polvillani: -Isä, sinä et saa ottaa minulta lastani! - - * * * * * - -Kristiina seisoi Feginsbrekkalla, ja kaupunki loisti hänen allaan illan -kultaisessa ruskossa. Joen leveän, välkkyvän kaarteen tuolla puolen -näkyi ruskeita, turvekattoisia taloja, tuuheita tarhoja, vaaleita -kivisiä rakennuksia, joilla oli pykäläiset päädyt, kirkkoja, joista -toisissa oli musta lautakatto, toisissa himmeä lyijynkarvainen kupu. -Mutta yli vihannan laakson, yli tuon kaupungin kohosi Kristuksenkirkko -niin jättiläismäisenä ja häikäisevän valkeana, että kaikki näytti -aivan kuin lepäävän sen jaloissa. Päin auringon hohdetta kimmeltävine -ikkunaruutuineen, torneineen ja huimaavine huippuineen sekä kultaisine -viireineen se seisoi siinä viitaten valoisaa kesätaivasta kohti. - -Joka puolella näkyi vihantia viljelysmaita, ja kukkuloilla oli mahtavia -kartanoita. Takana levisi vuono avarana ja kirkkaana, kuvastellen -isoja hattaroita, joita vaelsi häikäisevän sinisten tunturien takaa -toiselta puolen. Luostarisaari päilyi kuin vihreä seppele valkoisine -kivitalo-kukkasineen vuonossa, ja laineet loiskivat hiljaa sen -rantoihin. Oi, kuinka paljon laivanmastoja rannassa, kuinka paljon -kauniita taloja! - -Häikäistyneenä ja itkien vaipui nuori vaimo alas tiepuoleen pystytetyn -ristin eteen, missä tuhannet pyhiinvaeltajat olivat polvistuneet -kiittämään Jumalaa, jonka auttavat kädet ojentuivat ihmisiä kohti -näiden vaeltaessa vaarallisen, kauniin maailman halki. - - * * * * * - -Kirkoista ja luostareista kuului iltasoitto Kristiinan astuessa -Kristuksenkirkon pihaan. Silmänräpäykseksi hän uskalsi katsoa ylös -kirkon länsipäätyyn -- sitten hän loi häikäistynä katseensa maahan. - -Ihmisten oma voima ei ollut voinut saada tätä aikaan -- Jumalan -henki oli elänyt pyhässä Øisteinissa ja muissa miehissä, jotka hänen -jälkeensä olivat rakentaneet kirkkoa. Tulkoon sinun valtakuntasi, -tapahtukoon sinun tahtosi niin maassa kuin taivaassa -- nyt hän ymmärsi -nuo sanat. Jumalan valtakunnan ihanuus heijastui noista kivistä, jotka -todistivat, että hänen tahtonsa oli kaikki mikä on kaunista. Kristiina -joutui vavistuksen valtaan. Jumalan täytyi kääntyä vihassa pois -kaikesta, mikä on rumaa -- synnistä ja häpeästä ja saastasta. - -Taivaanlinnan pylväskäytävissä seisoi pyhiä miehiä ja naisia; nämä -olivat niin kauniita, ettei Kristiina uskaltanut katsoakaan niitä. -Iankaikkisuuden kuihtumattomat köynnökset kohosivat hiljaa, hentoina -korkeuteen -- kiersivät torneja ja pylväitä ja puhkesivat viimein -kukkaan kivisinä monstranssiastioina. Keskioven yläpuolella riippui -Kristus ristillä, sivullaan Maaria ja evankelista Johannes, ja nämä -olivat niin valkoiset kuin lumi; ja tuon valkoisen keskeltä välkkyi -kultaa. - -Kolmeen kertaan hän kulki rukoillen kirkon ympäri. Mahtavat muurit -päätä huimaavine, loputtomine pilareineen ja kaarineen ja ikkunoineen, -katon valtava kallepinta, torni, ristin paistava kulta ylhäällä -avaruudessa -- sai Kristiinan vaipumaan maahan syntinsä kuorman alle. - -Hän vapisi suudellessaan pääportin kirjailtua kivilevyä. Kuin salaman -välkkeessä hän näki tummat puuveistokset kotikirkon ovella -- jota hän -oli suudellut lapsensuullaan isän ja äidin jälkeen. - -Hän pirskotti vihkivettä lapsen ja itsensä päälle -- muisti isän -tehneen samoin hänen ollessaan pieni. Pusertaen lapsen lujasti -rintaansa vasten hän kulki kirkon läpi alttaria kohti. Hän kulki kuin -metsässä -- pylväät olivat uurteiset kuin vanha puu, ja metsän sisälle -lankesi valo monivivahteisena ja kirkkaana kuin taulu kuvaruutujen -läpi. Korkealla hänen yläpuolellaan oli leikkivien eläinten ja -ihmisten kuvia kivilehtien keskellä ja kivi-enkelit soittivat -- mutta -vielä paljon, pyörryttävän paljon korkeammalla kaartuivat holvit, -kohottaen katon Jumalaa kohti. Eräässä salissa, joka oli syrjemmällä, -toimitettiin palvelusta alttarin edessä. Kristiina vaipui polvilleen -patsaan juureen. Laulu rasitti häntä kuin liian voimakas valo. Nyt hän -näki, miten syvällä tomussa hän oli. - -Pater noster. Credo in unum Deum. Ave Maria, gratia plena. Hän oli -oppinut rukouksensa sanelemalla niitä isän ja äidin jälkeen ennen kuin -oli ymmärtänyt niistä sanaakaan -- oli osannut ne niin kauan kuin -muisti. Herra Jeesus Kristus. Sellainen syntinenkö hän oli -- - -Korkealla kunniakaaren alla, ihmisten yläpuolella, riippui -ristiinnaulittu Jeesus. Pyhä Neitsyt, hänen äitinsä, seisoi katsoen -kuolemantuskassa viatonta poikaansa, joka kitui siinä kuoliaaksi -pahantekijän tavoin. - -Ja tässä hän makasi polvillaan maassa syntinsä hedelmä sylissään. Hän -puristi lasta rintaansa vasten -- se oli terve kuin omena, punainen -ja valkoinen kuin ruusu -- se oli nyt valveilla ja katsoi häneen -kirkkailla, suloisilla silmillään. - -Synnissä siitetty. Hänen kovan, pahan sydämensä alla kasvanut. Vedetty -esiin hänen synninsaastuttamasta ruumiistaan niin hentona, ehjänä, -sanomattoman suloisena, terveenä ja puhtaana. Tuo ansaitsematon armo -mursi hänen sydämensä, ja katumuksen lyömänä hän makasi siinä, itkun -valuessa hänen sielustaan kuin veri kuolemanhaavasta. - -Naakkve, Naakkve, oma lapseni! Jumala kostaa vanhempien pahuuden -lapsille. Enkö minä sitä tiennyt. Tiesin kyllä. Mutta minä en säälinyt -viatonta elämänalkua, joka saattoi herätä kohdussani -- tullakseen -kirotuksi ja saadakseen kärsiä syntini tähden. - -Kaduinko minä syntiäni kantaessani sinua, rakkahin, rakkahin poikani? -En, ei se katumusta ollut. Sydämeni oli kova vihasta ja pahoista -ajatuksista sillä hetkellä, jolloin ensiksi tunsin sinun liikkuvan, -liikkuvan niin pienenä ja turvattomana. Magnificat anima mea Dominum. -Et exultavit spiritus meus in Deo salutari meo --. [Sieluni ylistää -Herraa. Ja henkeni iloitsee Jumalasta, Vapahtajastani.] Näin hän -lauloi, tuo naisten lempeä kuningatar, kun hänet oli valittu kantamaan -sitä, jonka tuli kuolla meidän syntiemme tähden. En minä muistanut -oman syntini ja lapseni synnin sovittajaa. Ei, ei se ollut katumusta --- tekeydyin vain pieneksi ja kurjaksi ja kerjäsin, että oikeuden -laki rikottaisiin, sillä en jaksanut kestää sitä, että Jumala pysyi -sanassaan ja rankaisi minua sanansa mukaan. - -Nyt hän sen tiesi. Hän oli kuvitellut Jumalan sellaiseksi kuin oman -isänsä, Pyhän Olavin sellaiseksi kuin isänsä. Hän oli odottanut kaiken -aikaa syvimmässä sydämessään, että jos rangaistus olisi kovempi kuin -mitä hän jaksaisi kestää, ei hän kohtaisi oikeutta, vaan armon. Hän -itki niin, ettei kyennyt kohoamaan ylös toisten noustessa seisomaan -jumalanpalveluksen aikana -- vaan jäi lysyyn lapsensa yli. Hänen -lähellään oli myös joitakin toisia, jotka eivät kohonneet paikaltaan -- -kaks hyvissä pukimissa olevaa talonpoikaisnaista ja nuori poika heidän -välissään. - -Hän katsoi kuoriin päin. Kultaisten ristikko-ovien takana kiilsi -pimeässä Pyhän Olavin arkku korkealla alttarin takana. Kylmät väreet -kulkivat pitkin Kristiinan selkään. Siellä odotti hänen pyhä ruumiinsa -ylösnousemuksen päivää. Silloin oli arkun kansi ponnahtava auki ja -kuningas oli nouseva kuolleista. Kirves kädessään hän oli astuva -alas kirkon käytävää pitkin. Ja kivilattian alta ja mullasta kirkon -ympäriltä, jokaisesta Norjanmaan haudasta oli nouseva kuolleiden -keltaisia luurankoja, ne tulisivat täyttymään lihalla ja seuraisivat -kuningastaan. Ne, jotka olivat koettaneet astua hänen verisiä jälkiään, -kuin myös ne, jotka vain olivat liittyneet häneen siksi, että hän -auttaisi heitä kantamaan niitä synnin ja surun ja sairauden taakkoja, -jotka he olivat sitoneet selkäänsä ja lastensa selkään täällä maan -päällä. Siinä he nyt tungeksivat kuninkaansa ympärillä pyytäen häntä -muistuttamaan Jumalalle heidän hädästään. Herra, kuule, kun rukoilen -tämän kansan puolesta, jota rakastin niin, että mieluummin kärsisin -kirousta ja hätää ja vihaa ja iankaikkisen kuoleman kuin että Norjassa -olisi yksikään mies tahi nainen, joka ei tietäisi sinun kuolleen -kaikkien syntisten vapahdukseksi, Herra, sinä joka käskit meidän lähteä -maailmaan saattamaan kaikki kansat opetuslapsiksesi -- Herra, verelläni -kirjoitin minä, Olavi Haraldinpoika, sinun käskysi norjankielellä -noille soturiraukoillesi. - -Kristiina sulki silmänsä, häntä pyörrytti ja huimasi. Kuninkaan kasvot -kääntyivät häneen -- tämän salamoivat silmät katsoivat läpi hänen -sielunsa -- ja hän vapisi Pyhän Olavin katsetta. - -Eikö sinne sinun pohjoiselle kotikulmallesi, Kristiina, missä minä -levähdin silloin, kun omat mieheni ajoivat minut perintökunnastani, -siksi etteivät kärsineet Jumalan lakia -- eikö sinne rakennettu -kirkkoa? Eikö siellä käynyt sanantaitavia miehiä neuvomassa teille -Jumalan käskyjä? - -Kristiina Lauritsantytär Kunnioita isääsi ja äitiäsi. Ei sinun pidä -tappaman. Herra kostaa isäin pahat teot lapsille. Minä kuolin, että te -oppisitte tuntemaan nämä opit. Etkö sinä ole tullut osalliseksi niistä, -Kristiina Lauritsantytär? - -Kyllä, kyllä, herra kuningas! - -Olavinkirkko kotona -- Kristiina näki tuon rauhaisan, ruskean -hirsihuoneen. Katto ei ollut niin korkealla siellä, että se olisi -pelottanut häntä, se oli luottamusta herättävä, pystytetty Jumalan -kunniaksi tummasta tervatusta puusta, samasta, josta ihmiset rakentavat -asumuksensa, aittansa ja navettansa. Mutta kirkon rakennuspuut oli -veistetty sileiksi parruiksi ja asetettu seisomaan pystyyn Herran -huoneeksi. Näin, opetti Sira Eirik joka vuosi kirkonvihkiäispäivänä, -tulee meidän vuolla uskon aseilla syntisestä, luonnollisesta -ihmisestämme kestävä parru Kristuksen kirkkoon. - -Oletko sinä unohtanut tämän. Kristiina? Missä ovat ne teot, joiden -tulee todistaa viimeisenä päivänä, että olet parru Jumalan kirkossa -- -hyvät teot, jotka todistavat sinut Jumalan omaksi? - -Herra Jeesus, hänen hyvät tekonsa! Hän oli lukenut rukoukset, jotka -oli opetettu hänelle. Hän oli ojentanut almut, jotka hänen isänsä oli -pannut hänen käsiinsä, hän oli auttanut äitiään tämän pukiessa köyhiä, -ravitessa nälkäisiä, hoidellessa sairaiden haavoja. - -Mutta pahat työt olivat hänen omansa. - -Hän oli tarrautunut kaikkiin, jotka soivat hänelle turvaa ja tukea. -Hän oli kuunnellut veli Edvinin helliä kehoituksia, nähnyt tämän -surun hänen syntinsä johdosta, omistanut tämän lempeät esirukoukset --- ja heittäytynyt polttavaan hekkumaan heti kun oli päässyt hänen -hyvien, vanhojen silmiensä alta. Makaillut navetoissa ja suojissa -tuntien tuskin häpeää siitä, että oli narrannut hyvää, kunnianarvoisaa -Groa-rouvaa, nauttinut hurskasten sisarten ystävällistä huolenpitoa -ymmärtämättä hävetä sittenkään, kun nämä kiittivät hänen lempeää -luontoaan ja säädyllistä menoaan isälle. - -Oih, vaikeinta oli ajatella isää. Isää, joka ei ollut sanonut hänelle -yhtään ynseää sanaa tullessaan hänen luoksensa keväällä. - -Simon oli salannut hänen kanssaan sen, että oli tavannut kihlattunsa -toisen miehen kanssa majalassa, joka oli kaiken maailman kulkijoita -varten. Ja Kristiina oli antanut hänen kärsiä syyn omasta -sanansyönnistään, antanut hänen astua syyllisenä isänsä eteen. - -Oi, isä, pahimmin hän oli rikkonut isää kohtaan. Ei, äitiä. Se oli -vieläkin pahempaa. Jos hänen Naakkvensa osoittaisi varttuessaan yhtä -vähän rakkautta äitiään kohtaan kuin hän oli suonut omalle äidilleen --- ei hän jaksaisi sitä kestää. Äidille, joka oli synnyttänyt hänet -ja ruokkinut häntä rinnoillaan, valvonut hänen vieressään öitä hänen -ollessaan sairas, pessyt hänet ja sukinut hänen tukkaansa iloiten -siitä, että se oli kaunis. Ja kun hän ensi kertaa oli itse tuntenut -tarvitsevansa äitinsä lohdutusta ja apua, hän oli heti odottanut äidin -tulevan luokseen, kaikesta nöyryytyksestä huolimatta. Äitisi olisi -kyllä lähtenyt pohjoiseen ja tullut sinun luoksesi, jos hän olisi -tiennyt, että siitä olisi ollut lohtua sinulle, oli isä sanonut. Oi -äiti, äiti, äiti --! - -Hän muisti äkkiä, miten Jørundgaardin kaivovesi oli näyttänyt puhtaalta -ja kirkkaalta puisissa kupeissa. Mutta isällä oli lasipikari, ja kun -hän täytti sen vedellä ja pani sen auringonpaisteeseen, niin se oli -liejuista ja täynnä törkyä. - -Nyt, herra kuningas, minä näen, millainen olen! - -Hyvyyttä ja rakkautta hän oli vaatinut kaikilta ihmisiltä suoranaisena -oikeutenaan. Hän oli kokenut ääretöntä hyvyyttä ja rakkautta elonsa -päivinä. Mutta jo ensimmäisellä kerralla, kun joku oli noussut -häntä vastaan, oli hän kohonnut pystyyn kuin myrkkykäärme, valmiina -pistämään. Hänen tahtonsa oli ollut kova ja terävä kuin veitsi hänen -toimittaessaan Eline Ormintyttären kuolemaan. - -Hän olisi noussut varmasti vaikka itse Jumalaa vastaan, jos tämä olisi -laskenut oikeamielisen kätensä hänen päälleen. Miten olivatkaan isä -ja äiti jaksaneet kestää kaiken -- kolme lasta he olivat kadottaneet -pieninä, nähneet Ulvhildin vaipuvan hautaan koettuaan pitkät surulliset -vuodet hankkia tälle terveyttä. Mutta he olivat kantaneet kaikki -koettelemuksensa kärsivällisesti eivätkä olleet kertaakaan epäilleet, -ettei Jumala olisi katsonut heidän lapsiensa parasta. Ja sitten oli hän -tuottanut heille niin paljon surua ja häpeää. - -Mutta jos joku olisi koskenut hänen lapseensa -- jos he olisivat -ottaneet sen, kuten Sigrid Andreksentyttäreltä otettiin hänen lapsensa ---. Oi, älä johdata meitä kiusaukseen, vaan päästä meidät pahasta! - -Helvetin kuilun reunalle hän oli joutunut. Jos hän olisi kadottanut -poikansa, olisi hän viskautunut kuohuvaan syvyyteen, heittänyt pilkaten -toivon kaikkien niiden hyvien, rakastavien ihmisten jälleennäkemisestä, -jotka olivat rakastaneet häntä -- tappanut itsensä ja joutunut -perkeleen huomaan. - -Ei ollut siis kovin ihmeellistä, että Naakkvella oli verisen käden -merkki rinnassaan. - -Oi Pyhä Olavi, joka kuulit minua silloin, kun rukoilin sinua auttamaan -lastani! Kun rukoilin, että kääntäisit rangaistuksen minuun ja -jättäisit rauhaan viattoman. Oi, herra, minä tiedän, olen pitänyt oman -puoleni sopimuksesta. - -Kuin villi, pakanallinen eläin hän oli karannut pystyyn ensimmäisestä -ojennuksesta. Erlend. Ei hetkeäkään hän ollut uskonut, ettei tämä enää -pitäisi hänestä. Sillä jos hän olisi niin uskonut, silloin hän ei -olisi jaksanut elääkään enää. Ei, hän oli ajatellut salaa itsekseen, -että kun hän tuli taas kauniiksi ja terveeksi ja iloiseksi -- silloin -saisi tämä olla pyytäjänä. Ei Erlend ollut rakkaudeton talvellakaan. -Vaikka hän, Kristiina, oli kuullut pienestä pitäen sanottavan, että -paholainen pysytteleikse aina raskaan vaimon kintereillä kiusaten häntä -hänen ollessaan heikko, oli hän kallistanut korvansa sen valheille. -Hän oli ollut uskovinaan ettei Erlend enää vähnänyt hänestä, siksi -että hän oli ruma ja sairas -- huomatessaan miehensä surevan sitä, -että oli toimittanut itsensä ja vaimonsa juorujen alaiseksi. Hän oli -tappanut Erlendin pienet hellät sanat tämän huulille, ja kun hän itse -viekoitteli tämän käyttämään kiivasta ja ajattelematonta kieltä, veti -hän ne sopivalla hetkellä esiin. Herra Jeesus, oliko hän siis ilkeä -nainen -- hän oli ollut huono vaimo. - -Joko nyt huomaat, Kristiina, tarvitsevasi apua? - -Kyllä, herra kuningas, huomaan sen nyt. Tarvitsen suuresti sinun -tukeasi, etten kääntyisi uudelleen Jumalasta pois. Ole kanssani sinä -kansanpäällikkö, minun astuessani esiin rukouksineni, rukoile armoa -minulle. Pyhä Olavi, rukoile puolestani! - -Cor mundum crea in me, Deus, et Spiritum rectum innova in visceribus -meis. - -Ne projicias me a facie tua -- - -Libera me de sanguinibus, Deus, Deus salutis meæ -- - - * * * * * - -Jumalanpalvelus oli loppunut. Kansa lähti kirkosta. Ne kaksi -talonpoikaisnaista, jotka olivat olleet polvillaan Kristiinan lähellä, -nousivat. Mutta poika, joka oli heidän välissään, ei noussut; hän alkoi -raahautua lattian yli työntämällä itseään kyynärpäillään kivilaattoja -pitkin ja hypähtelemällä kuin siipirikko variksenpoika. Hänellä oli -aivan vähäiset raajat koukussa vatsanpohjan alla. Naiset kulkivat -siten, että peittivät hänet, mikäli saattoivat, vaatteillaan. - -Heidän kadottuaan näkyvistä viskautui Kristiina maahan ja suuteli sitä -lattian kohtaa, mistä nämä olivat kulkeneet hänen ohitseen. - - * * * * * - -Hieman hämmentyneenä ja neuvottomana hän seisoi kuorin sisäänkäytävän -edessä, kun nuori pappi tuli ulos ristikko-ovesta. Tämä seisahtui -itkettyneen nuoren naisen eteen, ja Kristiina toimitti hänelle asiansa -niin hyvin kuin osasi. Ensin toinen ei ymmärtänyt. Silloin Kristiina -kaivoi esille kultaisen seppeleensä ja ojensi sen esiin. - -"Vai niin, oletteko te Kristiina Lauritsantytär, Erlendin vaimo -Husabystä?" Hän katsoi vähän ällistyneenä Kristiinaan; tämän kasvot -olivat aivan turvonneet itkusta. "Vai niin, lankonne, mestari Gunnulf, -puhui tästä, aivan niin --" - -Hän vei Kristiinan sakaristoon, otti seppeleen, kääri sen esiin -vaatteesta ja katsoi sitä; sitten hän hymyili. - -"Katsokaahan -- ymmärrättehän -- tässä pitää olla todistajia ja sen -sellaista -- te ette voi antaa pois tällaista kalleutta kuin mitäkin -leivänpalaa, rouva. Mutta minä voin panna sen säilöön, te ette kai -mielellänne kantele sitä kaupungilla. Pyytäkää Arne-herraa vaivautumaan -tänne", sanoi hän kirkonpalvelijalle. "Teidän miehenne olisi myös -pitänyt olla saapuvilla, luullakseni, että kaikki olisi käynyt -asianmukaisesti. Mutta ehkä Gunnulf on saanut häneltä kirjeen. - -"Teidät on toimitettava itse arkkipiispan eteen, niinhän se oli? Muuten -on Hauk Tomaksenpoika penitentiariuksemme -- en tiedä onko Gunnulf -puhunut siitä Eiliv-herran kanssa. Mutta tulkaa aamulla huomenmessuun, -niin voitte kysyä minua nimeltäni, minun nimeni on Paal Aslakinpoika. -Tuon tuossa" -- hän osoitti lasta -- "voitte jättää majalaan. Te -tulette olemaan yötä Bakken sisarien luona, niin muistelen lankonne -sanoneen?" - -Nyt tuli toinen pappi sisään, ja he puhelivat keskenään vähän. -Edellinen aukaisi pienen seinässä olevan kammion, otti vaa'an ja -punnitsi seppeleen toisen kirjoittaessa muistiin painon. Sitten he -panivat sen seinäkaappiin ja sulkivat oven. - -Herra Paal olisi laskenut hänet ulos -- mutta sitten hän kysyi, -tahtoiko Kristiina, että hän nostaisi hänen poikansa Pyhän Olavin arkun -ääreen. - -Hän otti pojan käsiinsä tottuneella, hiukan huolettomalla otteella, -jonka papit saavat liikutellessaan kastelapsia. Kristiina seurasi häntä -takaisin kirkkoon, ja silloin pappi kysyi tahtoiko hän suudella arkkua. - -Minä en uskalla, ajatteli Kristiina, mutta hän meni papin jäljestä -porrasastuimia ylös korokkeelle, jolla arkku oli. Hänen silmissään -läikkyi aivan kuin suuri, liidunvalkea valo, kun hän lähensi huulensa -kultaista kirstua kohti. - -Pappi katsahti häneen -- vaipuisiko hän tainnoksiin. Mutta Kristiina -pysyi jaloillaan. Sen jälkeen painoi pappi lapsen otsan keveästi -pyhäinjäännöstä vasten. - -Paal-herra saattoi hänet kirkon ovelle ja kysyi, osaisiko Kristiina -varmasti lauttauspaikalle. Sitten hän toivotti hyvää yötä -- hän puhui -koko ajan tasaisesti ja arkiseen tapaan kuin säädykäs, nuori hoviherra. - -Oli alkanut sataa tihuuttaa, ja kedoilta ja ajotieltä, joka oli raikas -ja vihanta kuin pihanurmi pyöränjälkien molemmin puolin, levisi makea -tuoksu. Kristiina suojasi poikaa sateelta niin hyvin kuin taisi -- -lapsi painoi niin kauheasti, että hänen käsivartensa olivat aivan -puutuneet kantamisesta. Ja sitten se marisi ja itki lakkaamatta -- se -oli kai taas nälkäinen. - -Äiti oli kuolemanväsynyt -- pitkästä vaelluksesta ja itkemisestä ja -kirkossa kokemastaan valtavasta mielenliikutuksesta. Häntä vilusti -- -ja sade yltyi, pisarat ropisivat puita vasten, lehdet välkkyivät ja -vipattivat. Hän haparoi eteenpäin halki ketojen ja tuli penkereelle, -josta näkyi leveänä ja harmaanlikaisena juokseva joki; sen pinta oli -kuin reikäinen seula sateessa. - -Ei näkynyt minkäänlaista lauttaa. Kristiina tiedusti asiaa parilta -mieheltä, jotka olivat ryömineet paaluilla seisovan ranta-aitan alle -sadetta pitämään. Nämä sanoivat, että hänen oli mentävä niemelle -- -siellä oli nunnien talo ja siellä oli lautturi. - -Kristiina alkoi taas nousta penkereen laitaa, vertavuotavin jaloin, -märkänä ja väsyneenä. Hän tuli pienen, harmaan kivikirkon luo -- sen -takana oli pari taloa aidatun alueen sisällä. Naakkve huusi aivan -kamalasti, minkä vuoksi hän ei voinut mennä kirkkoon. Mutta hän kuuli -laulua ruuduttomien ikkunaluukkujen takaa ja tunsi antifonin: Lætare, -Regina Coeli -- iloitse, taivaallinen kuningatar -- sillä hän, jota -sinä olit valittu kantamaan, on ylösnoussut, kuten sanottu oli. -Halleluja! - -Se oli sama sävelmä, jota minoriittimunkit veisasivat completoriumin -jälkeen. Veli Edvin oli opettanut hänelle tuon Kuninkaan äidin -kunniaksi sepitetyn hymnin Kristiinan valvoessa hänen vuoteensa -ääressä, kun hän makasi kuolemantaudissa heidän luonaan -Jørundgaardissa. Kristiina hiipi kirkkomaalle ja seisoen lapsi -käsivarrellaan vasten seinää saneli hiljalleen hymnin sanoja itsekseen. - --- Ei mikään, mitä tehnetkin, Kristiina, voi kääntää isäsi sydäntä -sinusta. Siksi sinun ei pidä tuottaa hänelle enempää surua. - --- Sinun ristiinnaulitut kätesi olivat levällään ristillä, oi -aurinkovaltakunnan kallis kuningas! Vaikka sielu eksyisi kuinka kauas -oikealta tieltä, niin aina ovat nuo levitetyt käsivarret siellä. Mitään -muuta ei tarvita kuin että syntinen sielu kääntyy noiden käsivarsien -puoleen, omasta tahdostaan kuin lapsi, joka menee isänsä luo, ei -kuten orja, jota ajetaan piiskaten ankaran isäntänsä eteen. Nyt hän -ymmärsi miten rumaa synti on. Ja jälleen tuntui hänen rinnassaan tuo -kipu, ikään kuin sydän olisi tahtonut haljeta katumuksesta ja häpeästä -ansaitsemattoman armon tähden. - -Kirkon vierustalla sai hiukan suojaa sadetta vastaan. Joku kosketti -hänen olkaansa. Hänen edessään seisoi pappismunkki ja vanha -luostariveli, jolla oli hautalapio kädessä. Paljasjalkaveli kysyi, -hakiko hän majapaikkaa. - -Hän keksi, että hän olisi paljon mieluummin jäänyt yöksi minoriittien, -veli Edvinin veljien luo. Bakkeen oli niin pitkä matka -- ja hän oli -niin lopen uupunut. Silloin käski munkki luostariveljeä saattamaan -tuon vaimon naisten yöpaikkaan -- "ja anna vähän kalmusvettä hänen -jaloilleen, ne näkyvät olevan haavoilla --" - -Naisten yöpaikassa oli kylmä ja pimeä -- se oli ulkopuolella aitauksen, -kujan varrella. Luostariveli toi hänelle pesuvettä ja vähän ruokaa, -ja hän istui lieden vieressä koettaen tyynnyttää lasta. Naakkve -tunsi varmasti ruoassaan, että äiti oli väsynyt eikä ollut syönyt -koko päivänä; se itkeä nirisi ja parahteli vähän väliä imiessään -tyhjiä rintoja. Kristiina siemaisi maitoa, jota luostariveli oli -tuonut; sitten hän koetti valuttaa sen suustansa lapsen suuhun, mutta -miehenalku pani kovaäänisen vastalauseen tätä uutta ruokaa vastaan, ja -vanhus nauroi ja pudisti päätään. Paras oli, kun hän joisi sen itse, -kai se koituisi hyödyksi pojallekin sitten. - -Viimein hän meni. Kristiina kiipesi vuoteeseen, joka oli aivan katon -rajassa. Sieltä hän ylettyi avaamaan erään luukun. Majalassa oli -pahanhajuinen ilma -- siellä makasi vaimo, jolla oli vatsahaava. -Kristiina avasi luukun ja katsoi ulos valoisaan, viileään kesäyöhön, -josta virtasi häntä vastaan sateen puhdistama ilma. Hän istui lyhyessä -sängyssä pää puoleksi seinähirsiä vasten -- vuoteessa oli niin vähän -patjoja. Poika nukkui hänen sylissään. Hän oli aikonut sulkea luukun -jälleen vähän ajan kuluttua, mutta nukkui kesken kaiken. - -Yöllä hän heräsi. Kuu paistoi sisään kesäisen hunajan keltaisena ja -valjuna, sen valo lankesi hänen ja lapsen yli, vastaiselle seinälle. -Silloin hän näki ihmishahmon keskellä valojuovaa; se leijui lattian ja -katonharjan välillä. - -Se oli puettu tuhkanharmaaseen kaapuun ja näytti pitkältä ja -kumaraselkäiseltä. Se oli veli Edvin. Hän hymyili sanomattoman hellästi --- hiukan mukavan lystikkäästi, aivan kuten eläessään. - -Kristiina ei ihmetellyt. Nöyränä, onnellisena, täynnä odotusta hän -katsoi tähän, valmiina näkemään ja kuulemaan, mitä tämä ystävä tahtoi. - -Munkki katsoi häneen nauraen ja näytti hänelle vanhaa, raskasta -nahkalapasta sekä ripusti sen sitten kuun säteelle. Sen jälkeen hän -hymyili vielä herttaisemmin, nyökkäsi Kristiinalle ja katosi. - - - - - -II - -HUSABY - - - - -I - - -Vasta uutenavuonna ilmestyi Husabyhyn odottamattomia vieraita. Sinne -tuli Lauritsa Bjørgulfinpoika ja vanha Smid Gudleikinpoika Dovresta; -näiden seurassa oli kaksi herraa, joita Kristiina ei tuntenut. Mutta -Erlend hämmästyi hiukan nähdessään appensa tässä seurassa -- herrat -olivat Erling Vidkuninpoika, Gisken ja Bjarkøyn isäntä, sekä Haftor -Graut Godøysta -- hän ei tiennyt Lauritsan tuntevan näitä. Mutta -Erling-herra selitti heidän tavanneen toisensa Niemellä, hän oli -istunut Lauritsan ja Smidin kanssa kuudenmiehen-neuvostossa, joka -vihdoin viimein oli langettanut päätöksen herra Jon Haukinpojan -perillisten riitajutussa. Näin hän oli joutunut puhumaan Lauritsan -kanssa Erlendistä, ja Erling, jolla oli asiaa Nidarosiin, sanoi -silloin, että hänen tekisi mielensä lähteä Husabyssä käymään, jos -Lauritsa suostuisi lähtemään mukaan ja purjehtimaan pohjoiseen hänen -kanssaan. Smid Gudleikinpoika kertoi nauraen tarjoutuneensa itse samaan -joukkoon: - -"Minä tahdoin nähdä Kristiinamme -- Pohjoislaakson kauneimman ruusun. -Ja sitten minä ajattelin sukulaiseni Ragnfridin olevan kiitollisen, jos -minä pitäisin hiukan silmällä hänen miestään ja niitä tärkeitä asioita, -joista tämä päättelee noin mahtavien ja viisaiden miesten kanssa. Niin, -Kristiina, sinun isälläsi on toisenlaisia hommia tänä talvena kuin -kulkea talosta taloon meidän matkassamme juomassa jouluoluvia paastoon -asti. Me olemme istuneet hyvässä rauhassa turpeellamme viimeiset vuodet -ja hoidelleet perintöämme. Mutta nyt vaatii Lauritsa kaikkia laakson -miehiä ratsastamaan joukolla Osloon kesken talvipakkasen -- opettamaan -neuvoston korkeita herroja katsomaan kuninkaan parasta -- ne hoitavat -niin huonosti asioita tuon alaikäisen lapsiraukan nimessä, sanoo -Lauritsa --" - -Herra Erling näytti hieman vaivaantuneelta. Erlend kohotti kulmiaan. - -"Otatteko osaa noihin neuvotteluihin -- kuulutteko te suureen -henkivartiopäätöskuntaan?" - -"En, enhän minä", sanoi Lauritsa, "ratsastan vain neuvotteluun, kuten -toiset laaksomme miehet, siksi että meidät on kutsuttu sinne." - -Mutta Smid Gudleikinpoika puuttui taas puheeseen. Lauritsa oli ainakin -saanut taivutetuksi hänet -- ja Kruken Hersteinin ja Trond Gjeslingin -ja Guttorm Sneisin ja muita, jotka eivät muuten olisi välittäneet -lähteä. - -"Eikö tässä talossa ole tapana käskeä vieraita peremmälle?" sanoi -Lauritsa. "Nyt sitä nähdään osaako Kristiina panna yhtä hyvän oluen -kuin hänen äitinsä." Erlend oli miettivän näköinen, ja Kristiina -ihmetteli. - - * * * * * - -"Mitä tämä tietää, isä?" kysyi hän vähän myöhemmin isän jäätyä hänen -kanssaan pikkutupaan, jonne hän oli vienyt lapsen vieraiden takia. - -Lauritsa istui kiikuttaen tyttärenpoikaa polvellaan. Naakkve oli nyt -kymmenen kuukauden vanha, iso ja kaunis lapsi. Sillä oli ollut mekko ja -töppöset jo joulusta alkaen. - -"En muista teidän lausuneen sanaanne tuollaisissa asioissa ennen", -lausui tytär jälleen. "Olette aina sanonut, että kuninkaan on paras -hoitaa asioita niiden miesten avulla, jotka hän on kutsunut rinnalleen. -Erlend sanoo, että tämä yritys on lähtenyt etelänpuoleisten herrojen -taholta -- he aikovat saattaa vallasta Ingebjørg-rouvan ja hänen isänsä -hänelle määräämät neuvonantajat ja kahmaista itselleen samanlaisen -vallan kuin heillä oli Haakon-kuninkaan ja hänen veljensä lapsena -ollessa. Mutta sanoitte siitä koituneen valtakunnalle paljon haittaa --" - -Lauritsa kuiskasi, että Kristiina lähettäisi ulos lapsenpiian. Heidän -jäätyään kahden hän kysyi: - -"Mistä Erlend tämän asian tietää --? Munanko on kertonut?" - -Kristiina virkkoi, että Orm oli tuonut muassaan kirjeen Munan-herralta -palatessaan Husabyhyn syksyllä. Hän ei kertonut, että hän oli itse -lukenut sen Erlendille -- tämä ei ollut taitava kirjoituksen lukija. -Siinä kirjeessä oli Munan valittanut, että nykyään uskoi jokainen -Norjan mies, joka kantoi vaakunamerkkiä, ymmärtävänsä paremmin maan -hoitoa ja nuoren kuninkaan parasta kuin ne herrat, jotka olivat -seisoneet Haakon-kuninkaan sivulla tämän eläessä, ja kuin tämän oma -äiti, korkea Ingebjørg-rouva. Hän oli varoittanut Erlendiä, että jos -Norjan herrat näyttäisivät tahtovan ryhtyä samanlaisiin toimiin kuin -ruotsalaiset viime kesänä Skarassa juonittelemalla Ingebjørgia ja hänen -vanhoja, taattuja neuvonantajiaan vastaan, tulisi tuon korkean rouvan -sukulaisten pysytellä valmiina, ja Erlendin tuli silloin lähteä Munanin -kanssa Hamariin. - -"Eikö hän maininnut", sanoi Lauritsa raaputtaen sormellaan Naakkven -lihavaa leuan alustaa, "että minä olen yksi niistä miehistä, jotka ovat -nousseet vastustamaan niitä laittomia käskyjä, joita Munan levitteli -pitkin laaksoa pohjoiseen -- kuninkaamme nimessä?" - -"Tekö!" pääsi Kristiinan suusta. "Oletteko tavannut Munan Baardinpojan -syksyllä?" - -"Olen niinkin", vastasi Lauritsa. "Mutta kovinkaan sopuisia me emme -olleet." - -"Puhuitteko te minusta?" kysyi Kristiina nopeaan. - -"Emme, hyvä lapsi", sanoi isä naurahtaen. "En muista sinusta olleen -puhetta sillä kertaa. -- Tiedätkö sinä, onko asia niin, että sinun -miehesi aikoo mennä etelään Munan Baardinpoikaa tapaamaan? - -"Niin luulisin", vastasi Kristiina. "Sira Eiliv laati Erlendille -tuonnoin kirjeen -- ja Erlend kertoi, että pian taitaa tulla lähtö -etelään." - -Lauritsa istui vähän aikaa katsellen lasta, joka kopeloi sormillaan -hänen tikarinsa kahvaa ja koetti purra siihen juotettua vuorikristallia. - -"Onko totta, että Ingebjørg-rouva aiotaan syöstä vallasta?" kysyi -Kristiina. - -"Hän on suunnilleen sinun ikäisesi", vastasi isä, yhä edelleen -hymyillen. "Kukaan ei tahdo riistää kuninkaan äidiltä arvoa tai valtaa, -johon hän on syntynyt. Mutta arkkipiispa ja eräät kuningasvainajan -ystävät ja sukulaiset ovat kutsuneet meidät yhteen neuvottelemaan -siitä, miten rouvan valtaa ja kunniaa sekä kansan etua parhaiten -suojeltaisiin." - -Kristiina sanoi hiljaa: - -"Minä ymmärrän, isä, ettette te ole tullut tällä kertaa Husabyhyn vain -katsomaan Naakkvea ja minua." - -"Totta se on, en sen asian tähden ainoastaan", sanoi Lauritsa. Sitten -hän nauroi: "Ja minä ymmärrän, tyttäreni, ettet sinä pidä siitä!" - -Hän laski kätensä Kristiinan poskelle ja silitteli sitä. Niin hänen oli -ollut tapana tehdä Kristiinalle tämän ensi vuosista asti joka kerran -kun hän oli torunut tai kiusoitellut tytärtään. - - * * * * * - -Sillä välin istuivat herra Erling ja Erlend ylhäällä ritariparvessa --- siksi kutsuttiin isoa aittaa, joka oli pihamaan koilliskulmassa, -aivan portin pielessä. Se oli korkea kuin torni ja kolmikerroksinen; -ylimmässä oli ampumarei'illä varustettu huone ja siellä säilytettiin -kaikki ne aseet, joita ei tarvittu tavallisissa oloissa kartanolla. -Kuningas Skule oli rakentanut tämän talon. - -Erling-herralla ja Erlendillä oli yllään turkit, siliä huoneessa oli -purevan kylmä. Vieras kulki ympäri huonetta katsellen kaunista ase- -ja haarniskavarastoa, jonka Erlend oli perinyt äitinsä isältä, Gaute -Erlendinpojalta. - -Erling Vidkuninpoika oli pienenläntä mies, hento rakenteeltaan, -mutta pehmeälihainen; hän liikkui kevyesti ja kauniisti. Kasvoiltaan -hän ei ollut kaunis, vaikka hänellä olikin säännölliset piirteet -- -hänen tukkansa oli punertava ja kulmakarvat ja ripset valkoiset; -itse silmät olivat myös hyvin vaaleansiniset. Se, että Erling-herraa -kaikesta huolimatta pidettiin kauniina, johtui ehkä siitä, että -kaikki tiesivät hänet Norjan rikkaimmaksi ritariksi. Hänellä oli myös -erittäin puoleensavetävä, miellyttävä käytös. Hän oli mahdottoman -järkevä, oppinut ja runsastietoinen, mutta kun hän ei milloinkaan -pyrkinyt näyttämään tietojaan ja aina oli valmis kuuntelemaan muita, -oli hänellä erittäin viisaan miehen maine maassa. Hän oli yhdenikäinen -Erlend Nikulauksenpojan kanssa, ja he olivat sukua, joskin kaukaista -Stovreim-suvun kautta; he olivat tunteneet toisensa lapsesta saakka, -mutta mitään lähempää ystävyyttä ei heidän välillään ollut. - -Erlend istui arkulla puhellen laivasta, jota hän veistätti itselleen -kesäksi; se oli kuusitoistasoutuinen, ja hän arveli siitä tulevan -erittäin nopeakulkuisen ja keveästi ohjattavan aluksen. Hän oli -tuottanut kaksi laivanveistäjää pohjoisesta ja itse johtanut työntekoa. - -"Laiva-asioita minä, näetkös, ymmärrän jonkin verran, Erling", virkkoi -hän, "saat nähdä, että Margygren on näytettävä komealta, kun se pannaan -halkomaan meren aaltoja --" - -"Margygren -- onpas sillä kamalan pakanallinen nimi", sanoi herra -Erling naurahtaen. "Aiotko siis lähteä sillä etelään?" - -"Sinä taidat olla yhtä hurskas kuin vaimoni -- hänkin sanoo, että se -on pakanallinen nimi. Ei hän pidä muuten koko laivasta, mutta hän on -sellainen sisämaalainen -- hän ei kärsi koko merta." - -"Vaimosi on hurskaan ja lempeän ja hyvän näköinen", sanoi Erling -kohteliaasti. "Hän on sukuunsa, kuten odottaa sopii." - -"Niin", Erlend naurahti. "Ei kulu päivääkään, ettei hän kävisi -messussa. Ja Sira Eiliv, pappimme, jonka jo näit, lukee meille -hengellisiä kirjoja -- se on -- jollei oteta lukuun olutta ja -herkkua -- tälle papille mieluisinta. Ja tänne virtaa köyhää kansaa -hakemaan apua ja neuvoja Kristiinalta -- he suutelevat luullakseni -hänen hameensa helmoja -- minun omat miehenikin ovat muuttuneet -tuntemattomiksi. Hän on kuin pyhät rouvat niissä pyhissä taruissa, -joita Haakon-kuningas luetutti meille papeille siihen aikaan kun -olimme hovipoikia, muistatko? Paljon on Husaby muuttunut sen jälkeen -kun viimeksi kävit luonani, Erling. -- Ihmettelen muuten, että tahdoit -tulla luokseni silloin", sanoi hän tovin kuluttua. - -"Mainitsit ajan, jolloin olimme hovipoikia", sanoi Erling Vidkuninpoika -kasvoilla hymy, joka kaunisti häntä. "Olimmehan me silloin ystäviä? -Kaikki odottivat silloin sinusta suuria." - -Mutta Erlend nauroi: "Niin minä odotin itsekin." - -"Etkö sinä voi purjehtia etelään minun kanssani, Erlend?" kysyi herra -Erling. - -"Olen ajatellut lähteä maitse", vastasi toinen. - -"Se käy hankalaksi -- yli tunturin talvisaikaan", sanoi Erling-herra. -"Olisi hupaisaa, jos sinä liittyisit Haftorin ja minun matkaan." - -"Olen luvannut lähteä eräiden toisten kera", vastasi Erlend. - -"Vai niin, sinä seuraat tietysti appeasi -- sehän onkin luonnollisinta." - -"Ei aivan niinkään -- minä tunnen niin vähän niitä miehiä, joiden -kanssa hän on matkalla." Erlend oli vaiti. "Ei, minä olen luvannut -käydä Munanin luona Stangessa", sanoi hän nopeasti. - -"Turhaan sinä haet häntä sieltä", vastasi toinen. "Hän on lähtenyt -tiloillensa Hisingiin, ja taitaa kulua aikaa, ennen kuin hän tulee -uudelleen pohjoiseen. Milloin olet kuullut hänestä viimeksi?" - -"Viime Mikon-messun aikaan -- hän kirjoitti minulle silloin Ringabusta." - -"Tiedäthän sinä, mitä laaksossa tapahtui viime syksynä?" kysyi Erling. -"Etkö tiedä? Sen kai sinä tiedät, että hän kulki Mjøsin varrella ja -laaksoissa asuvien lääninherrojen luona viemässä hallitusherrain -käskykirjettä, jonka mukaan talonpoikien tuli suorittaa täysi sotavero -muonineen ja hevosineen -- yksi hevonen aina kuuden talonpojan osalle --- mutta herrojen lähettää vain hevoset ja itse jäädä kotiin? Etkö sinä -ole kuullut tätä? Etkö sitäkään, että pohjoiset laaksot kieltäytyivät -suorittamasta tätä veroa Munanin esiintyessä Eirik Toppin kanssa Vaagen -käräjillä? Vastustuksen johtaja oli muuten Lauritsa Bjørgulfinpoika -- -hän vaati Eirikiä turvautumaan lakiin, jos laillisista veroista oli -jäänyt jotakin suorittamatta, mutta nimitti mielivallaksi sitä, että -rahvaalta vaadittiin sotasuorituksia tanskalaisen miehen tukemiseksi -melskeessä Tanskan kuningasta vastaan; jos kuningas vaati alamaisiltaan -palvelusta, ei hänen tarvinnut pelätä jäävänsä vaille hyviä aseita -ja hevosia ja aseistettuja miehiä -- mutta hän ei ollut lähettävä -Jørundgaardista yhtään ainoata hamppunuorassa kulkevaa kilipukkia, -ellei kuningas vaatinut häntä itseään ratsastamaan sen selässä -yhtymäpaikalle. Mutta etkö sinä tiedä tästä? Smid Gudleikinpoika sanoo -Lauritsan luvanneen kulmakunnalleen suojelusta tarvittaessa." - -Erlend istui kuin salaman lyömänä. - -"Lauritsa! En minä ole ikinä kuullut vaimoni isän sekaantuneen muuhun -kuin siihen, mikä koskee hänen ja hänen ystäviensä omaisuutta." - -"Ei hän useasti sitä teekään", sanoi herra Erling. "Mutta sen verran -minä näin käydessäni nyt niemellä, että silloin, kun Lauritsa -Bjørgulfinpoika puuttuu johonkin asiaan, seuraavat häntä kaikki -- -sillä hän ei puhu ennen kuin tuntee asian niin hyvin, ettei hänen -sanaansa helpolla suisteta. Hän kuuluu olleen kirjeenvaihdossa näistä -seikoista Ruotsissa asuvan sukunsa kanssa -- rouva Ramborg, hänen -isoäitinsä, ja herra Erngislen isoisä olivat näet veljeksien lapsia, -ja hänellä on suuri suku siellä. Vaikka appesi onkin hiljainen mies, -on hänellä huomattava valta niillä seuduin, missä hänet tunnetaan -- -joskin hän harvoin sitä käyttää." - -"Nyt minä ymmärrän, miksi sinä olet liittynyt häneen, Erling", sanoi -Erlend nauraen. "Johan minua ihmetyttikin, miten teistä oli tullut niin -hellät ystävät." - -"Ihmetytti!" suutahti Erling. "Olisipa se ihmeteltävä mies, joka ei -haluaisi kutsua Jørundgaardin Lauritsaa ystäväkseen. Parempi sinun -olisi, sukulaismies, kuunnella häntä kuin Munania." - -"Munan on ollut aivan kuin vanhempi veljeni siitä päivästä asti, -jolloin lähdin ensi kertaa kotoa", sanoi Erlend hiukan kiivaasti. "Hän -ei ole milloinkaan pettänyt minua, kun olen joutunut pulaan. Hän on nyt -itse pulassa." - -"Munan selviää kyllä", sanoi Erling Vidkuninpoika jälleen tyynesti. -"Hänen kuljettamansa käskykirjeet olivat varustetut Norjan valtakunnan -sinetillä -- vastoin lakia tosin, mutta sehän ei ole hänen syynsä. On -hänellä muitakin vaikeuksia -- ne hommat, joihin hän oli sekaantunut -ja joissa hän oli käyttänyt sinettiään ollessaan todistajana -Eufemia-neidon kihlaamistilaisuudessa -- mutta sitä on vaikea selvittää -ilmaisematta erästä, jota me emme --. Totta puhuen, Erlend, -- -minä uskon Munanin selviävän ilman sinun apuasi -- mutta sinä voit -vahingoittaa itseäsi sillä." - -"Tahdotte syöstä rouva Ingebjørgin vallasta, niinhän?" sanoi Erlend. -"Mutta minä olen luvannut sukulaisrouvallemme palvelustani sekä omassa -maassa että muualla." - -"Niin olen minäkin", vastasi Erling. "Ja aion pitää sen lupauksen --- niin tekee jokainen Norjan mies, joka on palvellut ja rakastanut -herraamme ja kuningastamme Haakonia. Mutta hänen on paras päästä -vapaaksi neuvonantajista, jotka neuvovat tuota nuorta rouvaa ja hänen -poikaansa tuhon teille." - -"Uskotko sinä teidän pystyvän _siihen_", kysyi Erlend ääntään alentaen. - -"Uskon", vastasi Erling Vidkuninpoika lujasti. "Niin uskon. Ja niin -uskovat kaikki, jotka eivät viitsi kuunnella", -- hän kohautti -olkaansa -- "pahansuopaa ja -- joutavaa puhetta. Ja sitä meidän, -Ingebjørg-rouvan sukulaisten, tulisi välttää ennen kaikkea." - -Palvelusneito kohotti lattialuukkua ja kysyi, joko emännän sopi -toimittaa ruoka pöytään. - - * * * * * - -Pöydässä istuttaessa tahtoi yhteispuhelu vähän väliä luiskahtaa -uusiin suuriin kuulumisiin. Kristiina huomasi, että sekä hänen -isänsä että Erling välttivät puheenainetta; he kertoivat sukulais- -ja tuttavapiirissä tapahtuneista naimisista ja kuolemantapauksista, -perintöriidoista ja kartanonkaupoista. Hän tuli levottomaksi tietämättä -itsekään miksi. Näillä oli asiaa Erlendille, sen hän ymmärsi. Ja -vaikkei hän tahtonut tunnustaa sitä itselleen, tiesi hän jo tuntevansa -miehensä siksi hyvin, että arvasi tämän, itsepäisyydestään huolimatta, -olevan hyvinkin helposti johdettavan, kun lujassa kourassa oli pehmeä -kinnas, kuten sananlasku sanoo. - -Aterian jälkeen muuttivat herrat lieden lähelle, asettuivat sinne -juomaan. Kristiina istuutui penkille, otti ompelukehyksen syliinsä ja -rupesi solmimaan lankoja. Kohta sen jälkeen tuli siihen Haftor Graut, -levitti nahkasen lattialle ja istuutui emännän jalkojen juureen. Hän -oli löytänyt Erlendin harpun, asetti sen eteensä ja alkoi hyräillä ja -jutella. Haftor oli aivan nuori mies; hänellä oli keltainen kihara -tukka, mitä kauneimmat kasvot, mutta paljon teerenpilkkuja. Kristiina -havaitsi hänet pian kovasti lörppösuiseksi. Haftor oli vastikään nainut -rahaa ja rikkautta, mutta ei viihtynyt tiloillaan; siksi hän oli -lähtenyt henkivartioväen neuvotteluihin. - -"-- Mutta ei ole kumma, jos Erlend Nikulauksenpoika jää mieluummin -kotiin", sanoi hän laskien päänsä Kristiinan syliin. Kristiina vetäytyi -etemmä, nauroi ja sanoi, että hän oli juuri kuullut miehensä aikovan -lähteä etelään -- "missä asioissa lähtenee", sanoi hän viattoman -näköisenä. "Nyt ovat ajat niin levottomat, ettei tuhma nainen enää -ymmärrä, mistä on kysymys." - -"Ja kuitenkin juuri naisen tuhmuus on saanut sen aikaan", vastasi -Haftor nauraen ja siirtyi jäljestä. "Niin sanoo Erling ja niin sanoo -Lauritsa Bjørgulfinpoika -- haluaisinpa tietää, mitä he tarkoittavat -sillä. Mitä te luulette, Kristiina-emäntä? Ingebjørg-rouva on hyvä, -yksinkertainen nainen -- ehkä hän parastaikaa istuu samanlaisessa -puuhassa kuin te solmimassa silkkiä lumivalkeilla käsillään ja -ajattelee: olisi sydämetöntä kieltää miesvainajan uskolliselta -alamaispäälliköltä vähän suurempi elatusapu --" - -Erlend tuli siihen ja istuutui vaimonsa viereen, minkä vuoksi Haftorin -täytyi siirtyä etemmä. - -"Tuo on semmoista hölynpölyä, jota rouvat jauhavat majapaikoissa, kun -heidän miehensä ovat niin tyhmiä, että ottavat heidät mukaansa käräjiin ---" - -"Siellä, mistä minä olen kotoisin, sanotaan ettei savua ilman tulta --" - -"Tunnemme mekin sen sananparren", virkahti Lauritsa; hän ja -Erling olivat tulleet toisten luo. "Ja kuitenkin, Haftor, minulle -kävi hullusti tässä talvella -- aioin sytyttää lyhtyni tuoreella -hevosenlannalla --", sanoi Lauritsa ja istuutui pöydän kulmalle. -Erling-herra toi heti hänen pikarinsa ja ojensi sen hänelle -kunnioittavasti; sitten istui ritari penkille hänen lähettyvilleen. - -"Kuinka te voisitte tietääkään siellä pohjan perillä Haalogalandissa, -mitä Ingebjørg-rouva ja hänen neuvonantajansa tietävät tanskalaisten -aikeista ja juonista?" sanoi Erlend. "Ja olitte ehkä lyhytnäköisiä -asettuessanne vastustamaan kuninkaan avunpyyntöä. Knut-herra -- voimme -yhtä hyvin lausua hänen nimensä, häntä kuitenkin kaikki tarkoitamme -- -on minun mielestäni mies, jota en uskoisi tavattavan nukkuvana orrelta. -Te istutte liian kaukana isoista padoista voidaksenne haistaa, mitä -niissä keitetään. Ja parempi vara kuin vahinko, minusta --" - -"Niin", sanoi Erling-herra. "Voisipa melkein sanoa, että meidän -keittomme keitetään naapurin padassa -- me norjalaiset olemme kohta -kuin vuokraväkeä, meille työnnetään ovesta Ruotsissa laitettu puuro -- -syö, jos tahdot ruokaa! Yhden virheen teki herramme kuningas Haakon: -hän muutti pirtin rakennusten ulkolaitaan tehdessään Oslosta maan -ensimmäisen kaupungin. Ennen se sijaitsi keskellä pihaa, jos jatkamme -tätä puhetta -- Bergenissä tai Nidarosissa -- mutta niissä määräävät -nyt arkkipiispa ja tuomiokapituli yksin. -- Mitä sanot sinä, Erlend --- sinä, joka olet trøndilainen ja jonka koko tavara ja mahti on -Trondheimissa?" - -"Aivan niin. Kautta Kristuksen veren -- jos te tahdotte, että pata on -kannettava takaisin oikeaan lieteen, niin --" - -"Juuri niin", sanoi Haftor. "Liian kauan on meidän Pohjolaisten -täytynyt tyytyä tuntemaan pohjaanpalaneen hajua ja särpimään kylmää -kaalia --" - -Lauritsa puuttui puheeseen: - -"Asia on sillä lailla, Erlend, etten minä olisi ryhtynyt oman kulmani -puhemieheksi, ellei minulla olisi ollut hallussani sukulaiseni herra -Erngislen lähettämiä kirjeitä. Tiesin siis, ettei kukaan niistä -miehistä, jotka käyttävät laillisesti valtikkaa, ole aikonut rikkoa -molempien maiden välistä rauhaa ja sopua, ei Tanskan kuninkaan eikä -oman kuninkaamme maassa." - -"Jos tiedätte, appi, kuka nykyisin käyttää valtikkaa Tanskan maassa, -niin tiedätte enemmän kuin useimmat muut", sanoi Erlend. - -"Yhden seikan tiedän. On eräs, jota ei yksikään tahdo nähdä vallassa, -ei täällä, ei Ruotsissa eikä Tanskassa. Se oli aiheena ruotsalaisten -kapinaan kesällä Skarassa, ja se on aiheena siihen neuvotteluun, jonka -me nyt aiomme pitää Oslossa -- osoittaaksemme kaikille, jotka vielä -eivät ole älynneet asiaa, että järkevät miehet ovat kaikki tyynni yhtä -mieltä siitä." - -He olivat juoneet niin paljon, että olivat tulleet jonkin verran -meluaviksi -- lukuun ottamatta vanhaa Smid Gudleikinpoikaa, joka oli -nukahtanut tuolilleen lieden luo. Erlend huusi kovalla äänellä: - -"Te olette niin järkeviä kaikki, ettei itse paholainen voi petkuttaa -teitä. Onhan se selvä, että te pelkäätte Knut Porsea. Te ette ymmärrä, -hyvät herrat, ettei sellainen mies tyydy istumaan laiskana ja antamaan -päivien kulua ja ruohon kasvaa, niinkuin Jumala tahtoo. Minä tahtoisin -tavata jälleen tuon ritarin, tunsin hänet Hallandin aikoina. Eikä -minusta olisi yhtään vastahakoista olla hänen sijassaan." - -"Sitä minä en olisi uskaltanut sanoa vaimoni kuullen", sanoi Haftor -Graut. - -Mutta Erling Vidkuninpoika oli myös juonut. Hän koetti vielä pysytellä -säädyllisenä, mutta ei osannut: "Sinä!" hän sanoi purskahtaen -röhönauruun, "sinäkö, sukulaismies! -- Sinä, Erlend!" Hän läiskäytti -Erlendiä olalle ja nauroi nauramistaan. - -"Ei, Erlend", sanoi Lauritsa rohkeasti, "siihen tarvitaan muuta kuin -pelkkää naisten nauratustaitoa. Ellei Knut Porsessa olisi miestä muuhun -kuin leikkimään kettua hanhitarhassa -- niin me Norjan herrat olisimme -liian laiskoja lähteäksemme miehissä tavoittamaan häntä -- vaikka -hanhi olisi itse kuninkaamme äiti. Mutta vaikka Knut-herra voisikin -houkutella miehiä tuhmuuksien tekoon hänen tähtensä -- niin itse hän ei -hulluttele suotta. Hänellä on tarkoituksensa, ja ole varma siitä, ettei -hän sitä unohda." - -Keskustelu laukesi lukkoon vähäksi aikaa. Sitten sanoi Erlend -- hänen -silmänsä säihkyivät: - -"Silloin minä tahtoisin, että Knut-herra olisi Norjan mies!" - -Toiset istuivat vaiti. Herra Erling otti kulauksen tuopistaan ja sanoi -sitten: - -"Herra varjelkoon meitä siitä -- jos meillä olisi joukossamme semmoinen -mies täällä Norjassa, niin pelkään, että maa olisi pian rauhaa vailla." - -"Rauhaa vailla!" sanoi Erlend halveksuvasti. - -"Juuri niin, rauhaa vailla", vastasi Erling Vidkuninpoika. "Muista, -Erlend -- tätä maata emme muodosta ainoastaan me ritariston miehet. -Sinusta saattaisi ehkä tuntua hauskalta, jos täältä nousisi joku -seikkailunhaluinen ja kunnianhimoinen Knut Porsen kaltainen mies. Ennen -vanhaan oli niin, että kun joku maamme miehistä nostatti kapinan, oli -hänen aina helppo saada kannatusta mahtavien joukosta. Voitto joko -tuli heille, jolloin he saivat kunnianimiä ja maita -- taikka heidän -sukulaisilleen, jolloin he saivat vapauden henkeen ja omaisuuteen -nähden -- niin, tiedetään kyllä jonkun menettäneen päänsä, mutta suurin -osa selvisi hyvin, kävipä niin tahi näin -- niin oli ennen isäimme -aikana. Mutta rahvas ja kaupunkilaiset, Erlend -- työkansa, joka -sai maksaa veroja kahdelle herralle useinkin samana vuonna ja joka -saattoi iloita joka kerran, kun ratsastusparvi karahutti peltojen yli -polttamatta taloja ja hävittämättä karjaa -- maakansa, jonka täytyi -kestää sietämätöntä sortoa ja mielivaltaa -- sen minä luulen kiittävän -Jumalaa ja Pyhää Olavia kuningas Haakonista ja kuningas Maunusta ja -tämän pojista, jotka tukivat rauhaa ja lakeja --" - -"Niin. Kyllä minä uskon sinun luulevan niin." Erlend keikahutti -päätään. Lauritsa istui katsoen nuorta vävyään -- tämä säteili -valppautta. Hänen tummat, kiihkeät kasvonsa hehkuivat, kurkku -oli kaarella hoikassa, ruskeassa kaulassa. Sitten isä vilkaisi -tyttäreensä. Kristiina oli päästänyt työnsä vaipumaan syliin ja seurasi -tarkkaavaisesti miesten puhetta. - -"Oletko sinä niin varma siitä, että talonpojat ja muu rahvas -ajattelevat tuohon tapaan kiittäen nykyistä järjestystä? On totta, -että heillä on ollut useinkin kovat ajat -- ennen vanhaan, kun -kuninkaat ja vastakuninkaat ratsastivat sotajoukkoineen läpi maan. -Tiedän heidän vielä muistavan sen ajan, jolloin heidän täytyi paeta -tunturille karjoineen, vaimoineen ja lapsineen, kartanoitten loimutessa -ilmitulessa laaksojen pohjalla. Olen kuullut heidän puhuvan siitä. -Mutta tiedän heidän myös muistavan toisenkin seikan -- että heidän omat -isänsä olivat mukana joukoissa; emme me taistelleet vallasta yksin, -Erling, talonpoikien pojat olivat mukana myös -- ja sattui joskus, että -heille annettiin meidän perintötilamme. Sellaista ei tapahdu lakien -vallitessa maassa, että skidanilaisen huoranaisen poika, joka ei tiedä -isänsä nimeä, saa lääninherran lesken ja omaisuuden, kuten sai Reidar -Darre -- hänen jälkeläisensä olisi kelvannut sinun tyttäresi mieheksi, -Lauritsa, ja nyt hän on naimisissa sinun vaimosi veljentyttären kanssa, -Erling. Meillä on nyt laki ja järjestys maassa, mutta talonpoikien maa -joutuu meidän käsiimme -- en tiedä mistä se johtuu, mutta se tapahtuu -lakien suojassa. Mitä enemmän oikeus vallitsee, sitä nopeammin he -kadottavat sana- ja määräämisvallan valtakunnan asioissa, samoin omissa -asioissaan. Ja tämän, Erling, tietää rahvas myös! Ehei, älkää olko -liian varmoja siitä, ettei maakansa kaipaa uudelleen aikoja, jolloin -se saattoi kadottaa talonsa tulen ja väkivallan uhrina, -- mutta myös -voittaa aseilla paremmin kuin oikeudella --" - -Lauritsa nyökkäsi. - -"Ei Erlend ole aivan väärässä", sanoi hän hiljaa. - -Mutta Erling Vidkuninpoika nousi: - -"Uskon kyllä, että kansa muistaa paremmin ne harvat miehet, jotka -nousivat alhaisista oloista herroiksi -- miekkavallan aikana -- kuin ne -lukemattoman monet, jotka joutuivat synkkään perikatoon ja kurjuuteen. -Eikä kuitenkaan kukaan ollut kovempi herra köyhille kuin nämä -- luulen -vanhan puheenparren -- 'suvusta suurin harmi' -- johtuneen juuri -heistä. Miehen täytyy syntyä herraksi, muuten hänestä tulee kova herra. -Mutta kun hän on kasvanut lapsena renkien ja palvelusnaisten parissa, -silloin hän ymmärtää, että ilman alhaista kansaa me olemme monessa -suhteessa avuttomat kuin lapset ja että meidän tulisi puolestamme -palvella heitä tiedoillamme ja suojella heitä ritariston avulla. -Yksikään valtakunta ei ole pysynyt pystyssä ilman mahtimiehiä, jotka -ovat voineet ja tahtoneet turvata vallallaan pienempäin oikeutta." - -"Sinä voisit kilpailla veljeni kanssa puhetaidossa, Erling", sanoi -Erlend nauraen. "Mutta minä luulen ulkotrøndilaisten pitäneen enemmän -meistä herroistaan entisaikaan, jolloin veimme heidän poikansa -taisteluretkille, jolloin veremme sekoittui heidän vereensä tantereella -ja jolloin hajotimme muureja ja riehuimme kilvan vuokramiestemme -kanssa. -- Siinä kuulet, Kristiina, että minä toisinaan nukun toinen -korva auki Sira Eilivin lukiessa ääneen suuria kirjojaan." - -"Tavara, joka on vääryydellä saatu, ei joudu kolmannen perijän käsiin", -sanoi Lauritsa Bjørgulfinpoika. "Etkö ole kuullut sitä, Erlend?" - -"Miksen minä ole kuullut!" Erlend nauroi ääneen "Mutta näkemättä se on -vielä --" - -Erling Vidkuninpoika sanoi: - -"Kuule, Erlend, herraksi on syntynyt harva, mutta kaikki ovat syntyneet -palvelemaan; oikea herruus on olla palvelijansa palvelija." - -Erlend vei kätensä niskan taa, venyttelihe ja sanoi sitten hymyillen: - -"Sitä en ole milloinkaan ajatellut. Enkä minä usko alaisteni voivan -kiittää minua mistään palveluksista. Ja kuitenkin, ihme ja kumma, -minä luulen heidän pitävän minusta." Hän hieroi hyväillen poskeaan -Kristiinan mustaan kissanpoikaan, joka oli hypännyt hänen olalleen ja -marni nyt hyrräten selkä köyryssä hänen kaulansa ympärillä. "Mutta -tämä vaimoni tässä -- hän on mitä palvelevaisin rouva -- vaikka teillä -ei olekaan syytä uskoa sitä -- sillä kannut ja haarikat ovat tyhjät, -Kristiina!" - -Orm, joka oli istunut ääneti kuunnellen miesten puhetta, nousi paikalla -ylös ja lähti ulos. - -"Talon emännällä on ollut niin ikävä, että hän on nukkunut", sanoi -Haftor hymyillen, "ja syy on teidän -- olisitte antaneet minun jutella -rauhassa hänen kanssaan, minä osaan puhella naisten mieliksi." - -"Niin, tämä puhuminen on varmaan käynyt ikävystyttäväksi teille, -emäntä", sanoi Erling anteeksipyytävästi, mutta Kristiina vastasi -hymyillen: - -"Enhän minä ole tainnut käsittää kaikkea, mitä täällä on puhuttu tänä -iltana, herra, mutta muistan hyvin kaiken ja voin perästäpäin tuumia -edelleen --" - -Orm palasi parin palvelusneidon seurassa, jotka kantoivat tupaan -lisää juotavaa. Poika täytti astiat. Lauritsa katsoi surullisesti -tuota kaunista lasta. Hän oli koettanut päästä keskustelun alkuun Orm -Erlendinpojan kanssa, mutta tämä oli vähäsanainen, vaikka hänellä oli -kaunis, säädykäs käytös. - -Eräs neidoista kuiskasi Kristiinan korvaan, että Naakkve oli herännyt -ja huusi kauheasti pikkutuvassa. Emäntä toivotti silloin hyvää yötä ja -lähti palvelusneitojen kanssa ulos. - -Miehet ryhtyivät uudelleen juomaan. Erling-herra ja Lauritsa katsoivat -toisiinsa pari kertaa, sitten sanoi edellinen: - -"Olin aikonut puhua sinulle eräästä asiasta, Erlend. Taitaa tulla -sotaanlähtökäsky täällä meidän vuonomme ja Møren kulmalla -- -pohjoisessa pelätään venäläisten hyökkäävän taas rajan yli suuremmalla -voimalla ensi kesänä, niin ettei siellä jakseta pitää puolia yksin. -Se on ensimmäinen voitto, josta saamme kiittää Ruotsin kanssa tehtyä -sopimusta -- eikä ole oikein, että haaløygalaiset hyötyvät siitä yksin. -Arne Gjavvaldinpoika on liian vanha ja kitulias, minkä vuoksi on ollut -puhe siitä, että sinut pantaisiin talonpoikaislaivojen päälliköksi -vuonon tällä puolen. Mitä sinä pitäisit siitä?" - -Erlend läimähytti kätensä yhteen -- hänen kasvonsa loistivat: - -"Mitä minä pitäisin siitä --!" - -"Kovin suurta palkkaa tuskin saatamme luvata", sanoi Erling -hillitsevästi. "Mutta sinun tulisi hankkia tietoja tämän puolen -lääninherroilta -- neuvoston herrojen kesken on arveltu sinua ehkä -sopivaksi mieheksi toimittamaan jotakin tässä asiassa. Toiset muistavat -vielä sinun niittäneen kunniaa kreivi Jaakon laivapäällikkönä -- ja -muistan itse hänen sanoneen Haakon-kuninkaalle, että hän oli toiminut -epäviisaasti ollessaan niin ankara taitavaa, nuorta soturia kohtaan. -Hän sanoi, että sinusta vielä kerran tulisi kuninkaasi tuki." - -Erlend näpsäytti sormiaan: - -"Eihän vain sinusta tule kuningas, Erling Vidkuninpoika! Sitäkö te -haudotte mielessänne", kysyi hän ääneen nauraen, "että Erlingistä -pitäisi tehdä kuningas?" - -Erling sanoi kärsimättömästi: - -"Eikö mitä, Erlend, etkö sinä ymmärrä, että minä puhun täyttä totta --" - -"Herra varjele -- laskitko sinä siis äsken leikkiä? Minä ymmärsin sinun -puhuneen täyttä totta koko illan -- no, yhtäkaikki, puhukaamme siis -täyttä totta -- kerro minulle kaikki, sukulaismies!" - - * * * * * - -Kristiina nukkui lapsi rinnallaan Erlendin tullessa pikkutupaan. Erlend -pisti päreen lieden hiilien sekaan ja valaisi sillä noita kahta, jääden -katsomaan heitä pitkäksi aikaa. - -Miten kaunis hänen vaimonsa oli -- ja kaunis oli heidän poikansakin. -Kristiina oli vain niin uninen iltaisin tätä nykyä -- heti kun hän oli -paneutunut pitkäkseen ja saanut pojan viereensä, nukkuivat molemmat. -Erlend veti suutaan nauruun ja heitti lastun takaisin tuleen. Sitten -hän riisuutui hitaasti. - -Hän oli pääsevä pohjoiseen keväällä Margygrenillä -- kolme -neljä sotalaivaa matkassaan. Haftor Graut oli määrätty kolmen -haaløygalaislaivan päälliköksi -- mutta Haftorilla ei ollut lainkaan -kokemusta, hänet hän kyllä taivuttaisi niinkuin itse tahtoi, hän -ymmärsi itse saavansa hallita. Sillä pelkurilta tai nahjukselta ei -Haftor ainakaan näyttänyt. Erlend oikaisihe ja hymyili pimeässä. Hän -oli ajatellut hankkia miehistön Margygrenille Møresta. Mutta oli -tälläkin seudulla ja Birgsissä rohkeita, reippaita poikia -- hän saisi -valita mielensä mukaan. - -Hän oli ollut naimisissa hiukan yli vuoden. Ensin lapsensynnytys, -sitten katumuksenteko sekä paastot, ja nyt poika, poika, yöt päivät -vain poika. Ja kuitenkin -- sama herttainen, nuori Kristiina hän oli -yhä -- kun hänet sai unohtamaan hetkeksi papin puheet ja tuon ahnaan -imeväisen. - -Hän suuteli Kristiinan olkaa, mutta toinen ei herännyt. Nukkukoon, -raukka -- olihan hänellä niin paljon ajattelemista nyt yöllä. Erlend -kääntyi häneen selin ja makasi tuijottaen tupaan päin; sieltä kiilsi -pieni hehkuva hiilensilmä liedellä. Hänen olisi pitänyt nousta -peittämään tuhka -- mutta hän ei viitsinyt. - -Kuohuen heräsivät nuoruuden muistot. Hän näki tärisevän laivankeulan -pysähtyvän silmänräpäykseksi vastaanvyöryvän aallon edessä -- sitten -vesi loiskahti yli kannen. Kuului myrskyn ja aaltojen valtava -kohu niiden syöstessä alusta vastaan, ja mastonhuippu keikkui -hurjasti kiitävien pilvien lomassa. He olivat olleet jossakin -Hallandin rannikolla. Erlend tunsi kyynelten kohoavan silmiinsä -mielenliikutuksesta. Hän ei ollut itse tiennyt, miten nämä velttoudessa -vietetyt vuodet olivat kiusanneet häntä. - -Seuraavana aamuna seisoivat Lauritsa Bjørgulfinpoika ja Erling -Vidkuninpoika pihalla katsellen Erlendin hevosia, jotka juoksivat -irrallaan aidan takana, - -"Jos nyt Erlend lähtee mukanamme neuvotteluihin", sanoi Lauritsa, -"luulen hänen arvonsa ja syntyperänsä vaativan häntä astumaan -ensimmäisten riviin, koska hän on kuninkaan ja tämän äidin sukulainen. -Mutta luuletteko, herra Erling, voivanne luottaa siihen, etteivät hänen -ajatuksensa näissä asioissa saa häntä kallistumaan toiselle puolelle? -Jos Ivar Ogmundinpoika yrittäisi tehdä jonkin vastatarjouksen -- Erlend -on sukua myös niille miehille, jotka tulevat liittymään Ivar-herraan --" - -"En minä usko herra Ivarin tekevän sellaista", sanoi Erling -Vidkuninpoika. "Ja Munan", hän liikautti huuliaan, "on niin viisas, -että ymmärtää pysyä poissa -- hän pelkää muuten käyvän liian selvästi -ilmi, minkä verran Munan Baardinpoika merkitsee." He nauroivat -molemmat. "Siinä on se hankala paikka -- niin, tehän sen tiedätte -paremmin kuin minä, te Lauritsa Laamanninpoika, jonka suku ja heimo on -siellä, että nuo Ruotsin herrat eivät tahdo katsoa meidän ritaristoamme -oikein yhdenarvoiseksi omansa kanssa. Nyt ei meiltä saisi puuttua -ketään sellaista, jolla on arvoa ja rikkautta -- meillä ei olisi varaa -jättää Erlendin kaltaista miestä istumaan kotiin leikkimään vaimonsa -kanssa ja hoitamaan tilojaan -- miten hoitanee niitä", lisäsi hän -nähtyään Lauritsan ilmeen. - -Lauritsa hymyili vähän. - -"Mutta jos te luulette, ettei ole viisasta ahdistaa Erlendiä liiaksi -puolellemme, niin luovun siitä." - -"Minä luulen, hyvä herra", sanoi Lauritsa, "että Erlendistä on oleva -enemmän hyötyä tällä seudulla. Voi olla mahdollista -- kuten itse -sanoitte --, että tämä hanke saa osakseen vastustusta Namdalseidin -eteläpuolella -- jossa ajatellaan oltavan turvassa venäläisiltä. Ehkä -Erlendissä olisi miestä kääntämään ihmisten ajatukset toiselle tolalle -näissä asioissa --" - -"Hän on niin hiton hölläsuinen", pääsi herra Erlingin huulilta. - -Lauritsa vastasi hymyillen: - -"Ehkäpä eräällä taholla ymmärrettäisiin paremmin sellaista kieltä kuin --- taitavampien miesten puhetta." He katsoivat jälleen toisiinsa ja -molemmat purskahtivat nauruun. "Mutta kaikitenkin -- hän voi saattaa -aikaan enemmän vahinkoa kuin hyötyä, jos lähtisi etelään ja yltyisi -liian kovaääniseksi --" - -"Niin, ellette te voi taltuttaa häntä --" - -"Minä en voi vaikuttaa häneen ainakaan muuta kuin siihen asti, jolloin -hän tapaa sellaisia lintuja, joiden parissa on tottunut lentämään -- -vävyni ja minä olemme liian erilaiset." - -Erlend tuli heidän luokseen pihan ylälaitaan: - -"Teillä on tainnut olla niin suuri hyöty messusta, ettette kaipaa -einettä lainkaan?" - -"En ole kuullut kenenkään virkkavan eineestä mitään -- olen nälkäinen -kuin susi -- ja janoinen." Lauritsa taputti likaista valkoista hevosta, -joka oli seissyt hänen hyväiltävänään. "Minä ajaisin sen miehen, joka -hoitaa työhevosia, pois talosta ennen kuin istuisin pöytään, jos minä -olisin isäntä." - -"En uskalla tehdä sitä Kristiinan tähden", sanoi Erlend. "Hän on -saattanut erään palvelusneidon raskaaksi." - -"Te taidatte pitää sitä sellaisena urotyönä", sanoi Lauritsa kohottaen -kulmiaan, "että mies on korvaamaton, kun --" - -"Emme, mutta ymmärrättehän te", sanoi Erlend nauraen, "että Kristiina -ja pappi koettavat naittaa heidät toisilleen -- ja he tahtovat saada -minut auttamaan miestä sellaiselle tolalle, että hän voi elättää heidät -kumpaisenkin. Neito ei tahdo, eikä hänen naittajansa tahdo, eikä Tore -tahdo hänkään -- mutta minä en vain saa ajaa häntä pois; Kristiina -pelkää hänen silloin lähtevän seudulta. Varsinainen hevosten hoitaja -onkin Ulf Haldorinpoika -- silloin kun hän on kotosalla." - -Erling Vidkuninpoika meni Smid Gudleikinpoikaa vastaan; Lauritsa sanoi -vävylleen: - -"Kristiina näyttää minun mielestäni kalpealta päivisin --" - -"Aivan niin", yhtyi Erlend innokkaasti appeensa. "Ettekö te voi puhua -hänelle, appi -- poika imee ihan ytimen hänestä. Luulen hänen aikovan -syöttää sitä kolmanteen paastoon asti kuin mikäkin mökin eukko --" - -"Hän pitää kovasti pojastaan", sanoi Lauritsa hymähtäen. - -"Niin pitää." Erlend pudisti päätään. "Hän saattaa istua kolme tuntia -Sira Eilivin kanssa -- puhellen siitä, että poika on saanut punaista -sierettymää jonnekin, ja he pitävät jokaista uutta hammasta, joka -hänen suuhunsa ilmestyy, taivaallisena ihmeenä. Minä olen kuullut -kaikkien lasten saavan hampaita, joten minusta olisi suurempi ihme, jos -Naakkvemme jäisi hampaattomaksi." - - - - -II - - -Seuraavana vuonna, eräänä iltana joulunpyhien lopulla, ilmestyivät -Kristiina Lauritsantytär ja Orm Erlendinpoika odottamatta mestari -Gunnulfin kaupunkiasuntoon. - -Oli tuullut ja satanut räntää koko päivän huomenkoitosta alkaen, ja -iltapuoleen kiihtyi ilma oikeaksi lumimyrskyksi. Vieraat olivat aivan -lumisia astuessaan tupaan, jossa pappi istui väkineen aterialla. - -Gunnulf kysyi kauhistuneena, oliko kotona tapahtunut jotakin. Mutta -Kristiina pudisti päätään. Hän vastasi langon kysymykseen Erlendin -olevan pidoissa Gelminissä, mutta itse hän oli ollut niin väsynyt, -ettei jaksanut lähteä mukaan. - -Pappi kummasteli, kuinka Kristiina oli jaksanut ratsastaa kaupunkiin -asti -- molempien hevoset olivat aivan loppuun ajetut -- viimeisellä -taipaleella he olivat töin tuskin jaksaneet kamppailla kinosten läpi. -Gunnulf lähetti molemmat talon naiset Kristiinan mukaan hankkimaan -hänelle kuivia vaatteita. Naiset olivat hänen entinen imettäjänsä ja -tämän sisar -- muuta naisväkeä ei papin talossa ollut. Itse hän otti -haltuunsa veljenpojan. Orm sanoi: - -"Kristiina on luullakseni sairas. Minä sanoin siitä isälle, mutta hän -suuttui --" - -Kristiina oli ollut aivan suunniltaan viime ajat, kertoi poika. Orm ei -ymmärtänyt, mitä se oli. Hän ei muistanut kumpi heistä, Kristiinako -vai hän, oli keksinyt, että he voisivat lähteä tänne -- Kristiina oli -tainnut sanoa ensiksi, että hän kaipasi niin Kristuksen-kirkkoa, ja Orm -oli silloin sanonut, että hän tahtoi tulla saattamaan. Ja tänä aamuna, -heti isän ratsastettua kotoa, oli Kristiina sitten sanonut, että nyt -hän tahtoi lähteä. Orm oli taipunut, vaikka hän huomasi ilman näyttävän -uhkaavalta -- Kristiinan silmät tekivät hänet levottomaksi. - -Gunnulf ajatteli Kristiinan palatessa takaisin sisään, että ne tekivät -hänetkin levottomaksi. Hän näytti kauhistuttavan laihalta Ingridin -mustassa puvussa, kasvot olivat niinen väriset ja silmät sisään -vajonneet ja tummien kehien ympäröimät -- katse oli outo ja synkkä. - -Gunnulf ei ollut nähnyt häntä kolmeen kuukauteen -- siitä pitäen, kun -hän oli ollut lapsen kastajaisissa Husabyssä. Kristiina oli ollut -silloin hyvinvoivan näköinen levätessään vuoteella juhla-asussa, ja -hän oli sanonut tuntevansa itsensä terveeksi -- synnytys oli ollut -helppo. Ja hän oli pannut kovasti vastaan, kun Ragnfrid Ivarintytär ja -Erlend tahtoivat antaa tämän lapsen imettäjälle -- hän oli itkenyt ja -rukoillut, että hän saisi imettää Bjørgulfin itse. -- Toiselle pojalle -oli annettu Lauritsan isän nimi. - -Pappi kysyi siis ihan ensiksi Bjørgulfia -- hän tiesi, ettei Kristiina -ollut pitänyt siitä imettäjästäkään, jonka he toimittivat lapselle. -Mutta Kristiina sanoi nyt pojan viihtyvän hyvin ja Fridan pitävän -hänestä sekä hoitavan lasta paremmin kuin kukaan oli luullut. Entä -Nikulaus? kysyi setä. Oliko hän yhtä kaunis kuin ennen? Äidin kasvoille -ilmestyi hymyn väike. Naakkve tuli päivä päivältä kauniimmaksi. Ei -hän puhunut paljoa, mutta oli muuten joka suhteessa edellä ikäisiään -ja niin iso -- kukaan ei olisi uskonut hänen olevan vasta toisella -vuodella, niin sanoi Gunna-rouvakin. - -Sitten hän taas vaipui ajatuksiin. Mestari Gunnulf katsoi noita kahta, -veljenvaimoa ja veljenpoikaa, heidän istuessaan hänen kummallakin -puolellaan. Tulijat näyttivät niin väsyneiltä ja surullisilta, että -hänen sydäntään aivan ahdisti. - -Orm oli tosin aina raskasmielisen näköinen. Poika oli nyt -viisitoistavuotias ja hän olisi ollut mitä kaunein nuorukainen, ellei -hän olisi näyttänyt niin pehmeäluontoiselta ja heikolta. Hän oli -melkein isänsä pituinen, mutta hänen vartensa oli liian hontelo ja -kapeaharteinen. Kasvoiltaankin hän muistutti Erlendiä, mutta hänen -silmänsä olivat paljon tummemman siniset kuin isän, ja ensimmäisten -mustien parranhaituvien varjostama suu oli vielä pienempi ja hennompi -kuin Erlendin ja aina tiukasti suljettu; suupieliin oli painunut pieni -alakuloinen piirre. Ormin kapea, ruskea niskakin, joka näkyi mustan, -kiharan tukan alta, näytti kumman onnettomalta hänen syödessään siinä -hiukan etukumarassa. - -Kristiina ei ollut ennen istunut lankonsa kanssa samassa pöydässä tämän -luona. Edellisenä vuonna hän oli ollut Erlendin mukana kaupungissa -kevätkäräjillä, ja silloin he olivat asuneet tässä samassa talossa, -jonka Gunnulf oli perinyt isältään, mutta silloin asui pappi -ristinveljien luostarissa erään kaniikin sijaisena. Nyt oli mestari -Gunnulf Steinin seurakuntapappi, mutta hän piti siellä sijaista johtaen -kirjankirjoitustöitä arkkihiippakunnan kirkoissa kanttorin, herra Eirik -Finninpojan sairastaessa. Ja nyt hän asui omassa talossaan. - -Tupa oli vähän erilainen kuin mitä Kristiina oli tottunut näkemään. -Talo oli puusta, mutta keskelle itäistä päätyseinää oli Gunnulf -muurauttanut suuren uunin, jollaisia hän oli nähnyt eteläisemmissä -maissa; roihuvalkea paloi kankirautojen takana. Pöytä oli toisella -pitkällä seinällä, ja vastakkaisella seinällä oli penkkejä -kirjoituslautoineen; Neitsyt Maarian kuvan edessä paloi keltainen -messinkinen lamppu, ja sen lähellä oli kirjatelineitä. - -Vieraalta tuntui hänestä tupa ja vieraalta lanko, kun hän näki -tämän istuvan pöydässä alaistensa kera; siinä oli pappeja ja -miespalvelijoita, jotka näyttivät omituisen puolipapillisilta. Oli -siinä köyhääkin kansaa -- vanhoja äijiä ja eräs nuori poika, jolla oli -kaivomaisen ohuet punaiset luomet tyhjien silmäkuoppien yllä. Naisten -penkillä molempien vanhojen talonnaisten vieressä istui tyttö, jolla -oli parin vuoden vanha lapsi sylissä; hän ahtoi nälissään sisäänsä -särvintä ja työnsi sitä lapsen suuhun, niin että pienokaisen posket -olivat haljeta. - -Kaikki Kristuksenkirkon papit ruokkivat nimittäin köyhää kansaa. -Mutta Kristiina oli kuullut, että Gunnulf Nikulauksenpojan luona kävi -vähemmän kerjäläisiä kuin toisten pappien luona, vaikka -- tai juuri -siksi, että tämä syötti heidät luonaan tuvassa, kestiten jokaista -almunanojaa kuin arvossapidettyä vierasta. He saivat ruokaa hänen -omasta vadistaan ja olutta papin omista astioista. Köyhät kävivät hänen -luonaan milloin katsoivat tarvitsevansa särpimen puolta -- muuten he -menivät mieluummin toisten pappien luo, missä heitä ravittiin puurolla -ja kaljalla pirtissä. - -Heti kun kirjuri oli lukenut ruokarukouksen, tahtoivat köyhät vieraat -lähteä. Gunnulf puhutteli lempeästi jokaista erikseen, kysyi, eivätkö -he tahtoneet jäädä taloon yöksi tai tarvitsivatko he jotakin muuten; -mutta vain sokea poika jäi taloon. Tyttöä, jolla oli lapsi, pyysi pappi -erityisesti jäämään, ettei tämän tarvitsisi kantaa lastansa ulkona -yöllä, mutta tyttö mutisi anteeksipyynnön ja kiiruhti ulos. Sitten -pyysi Gunnulf erästä palvelijaa katsomaan, että sokea Arnstein sai -olutta ja mukavan vuoteen vierastuvassa. Sitten hän otti hartioilleen -huppuviitan ja sanoi: - -"Te, Orm ja Kristiina, olette kaiketi väsyneet ja tahdotte mennä -levolle. Audhild pitää teistä huolen -- te nukutte varmaan minun -palatessani kirkosta." - -Mutta Kristiina pyysi päästä mukaan. "Siksi minä olen tänne tullutkin", -sanoi hän, luoden epätoivoiset silmänsä Gunnulfiin. Ingrid lainasi -hänelle kuivan viitan, ja he liittyivät Ormin kanssa pieneen -saattueeseen, joka lähti pappilasta. - -Kellojen ääni kuului aivan heidän päänsä päältä mustan yötaivaan -korkeudesta -- kirkkoon ei ollut monta askelta. He kahlasivat syvässä, -märässä, vastasataneessa lumessa. Pyry oli tauonnut, mutta muutamia -pieniä lumihiutaleita lenteli vielä ilmassa hohtaen heikosti pimeässä. - - * * * * * - -Väsymykseen nääntymäisillään koetti Kristiina nojautua pylvääseen, -jonka vieressä seisoi, mutta kivi hohti kylmää. Hän seisoi pimeässä -kirkossa tuijottaen ylös kuorin valoihin. Hän ei voinut erottaa -Gunnulfia. Mutta tämä istui siellä pappien keskellä kynttilöineen ja -kirjoineen. -- Ei, ei hän sittenkään taitaisi voida puhua tälle -- - -Hänestä tuntui tänä iltana siltä kuin ei hänelle voisi löytää apua -mistään. Sira Eiliv oli moittinut häntä kotona siitä, että hän antoi -arkisyntien painaa mieltään niin raskaasti -- hän sanoi sitä ylpeyden -kiusaukseksi, hänen tuli vain olla harras rukouksessa ja hyvissä -töissä, niin ei hänelle jäisi aikaa miettiä liian paljon muita asioita. -"Perkele on siksi viisas, että ymmärtää lopulta kuitenkin kadottavansa -sinun sielusi eikä viitsi vaivata sinua niin paljon --" - -Hän kuunteli vuorolaulua ja muisteli nunnien kirkkoa Oslossa. Siellä -hän oli itse yhtynyt pienellä, mitättömällä äänellään ylistyslauluun -- -ja alhaalla kirkon sivulla seisoi Erlend viitta leukaan asti vedettynä --- ja he miettivät vain sitä, miten voisivat salassa tavata toisensa. - -Ja hän oli ajatellut tuota pakanallista ja polttavaa lempeä, että ei -kai se nyt ollut niin kauhea synti. Eiväthän he muuta voineet -- ja -molemmathan he olivat naimattomat. Se oli ollut ensi sijassa maallisen -lain rikkomus. Erlendhän tahtoi juuri sen kautta päästä irti kauheasta -syntielämästä -- ja hän, Kristiina, oli puolestaan ajatellut, että -Erlend saisi helpommin voimaa vapautua vanhasta synnistään, kun hän oli -antanut tämän käsiin kunniansa ja onnensa ja elämänsä. - -Ollessaan viimeksi polvillaan tässä kirkossa oli hän tajunnut -täydellisesti, että hän oli silloin vain koettanut narrata Jumalaa -valheilla ja verukkeilla. Heidän hyvä onnensa, eikä suinkaan heidän -siveytensä, oli ollut syynä siihen, että oli sellaisiakin käskyjä, -joita he eivät olleet rikkoneet, syntejä, joita he eivät olleet -tehneet. Jos hän olisi ollut toisen vaimo kohdatessaan Erlendin -- ei -hän olisi säälinyt Erlendin sielun autuutta ja kunniaa enemmän kuin -eräs toinenkaan, jota hän oli tuominnut niin armottomasti. Ei ollut -mitään, siltä hänestä nyt näytti, mihin hän ei olisi silloin voinut -antaa viekoitella itsensä, harhaanjohdettuna ja epätoivoissaan. Hän oli -tuntenut tahtonsa karaistuvan rakkaudessa teräväksi ja kovaksi kuin -veitsi, joka on valmis katkomaan poikki kaikki siteet, sukulaisuuden, -kristinuskon, kunnian. Hänessä oli ollut vain polttava halu saada nähdä -Erlendiä, olla hänen lähellään, avata huulensa hänen tuliselle suulleen -ja sylinsä sille silmittömän suloiselle tunteelle, jonka Erlend oli -opettanut hänelle. - -Ei. Ei perkele ollut sittenkään varma siitä, että kadottaisi hänen -sielunsa. Mutta maatessaan tässä surun murtamana syntiensä tähden, -sydämensä kovuuden tähden, epäpuhtaan elämänsä ja sielunsa sokeuden -tähden -- oli hän tuntenut pyhimyskuninkaan kietovan hänet suojaavan -kaapunsa alle. Hän oli tuntenut tämän voimakkaan, lämpimän käden -omassaan, kuningas oli osoittanut hänet sitä valoa kohti, joka on -kaiken voiman ja pyhyyden alku. Pyhä Olavi oli kääntänyt hänen -silmänsä ristiinnaulittuun Kristukseen -- katso Kristiina, tuossa -on Jumalan rakkaus! Ja hän oli alkanut tajuta Jumalan rakkautta ja -pitkämielisyyttä. Mutta hän oli jälleen kääntynyt valosta ja sulkenut -sydämensä siltä, eikä hänen mielessään nyt ollut muuta kuin tuskaa ja -vihaa ja pelkoa. - -Kehno, kehno hän oli. Hän oli jo ymmärtänyt itsekin, että sellainen -nainen kuin hän tarvitsi kovia koettelemuksia ennen kuin parantuisi -sydämensä kylmyydestä. Ja kuitenkin hän oli niin tuskainen, että -luuli sydämensä pakahtuvan suruista, jotka oli laskettu hänen -kannettavakseen. Ne olivat kaikenlaisia pieniä suruja, -- mutta niitä -oli niin monta -- ja hän oli niin kärsimätön -- - -Hän näki poikapuolensa pitkän, sorean varren miesten puolella. - -Hän ei _voinut_ sille mitään. Hän rakasti Ormia kuin omaa lastaan, -mutta hänen oli mahdoton pitää Margretista. Hän oli koettanut ja -koettanut pakottaa itseään pitämään tästäkin lapsesta siitä päivästä -lähtien talvella, jolloin Ulf Haldorinpoika oli tuonut hänet Husabyhyn. -Hänestä itsestäänkin oli kauheata, että hän saattoi tuntea sellaista -vastenmielisyyttä ja vihaa pientä yhdeksänvuotiasta tyttöä kohtaan! -Ja hän tiesi sen kyllä jossain määrin johtuvan siitä, että lapsi -oli pelottavasti äitinsä näköinen. Hän ei ymmärtänyt Erlendiä; tämä -iloitsi vain siitä, että hänen pieni kultakiharainen, ruskeasilmäinen -tyttärensä oli niin kaunis. Ei lapsi näyttänyt milloinkaan herättävän -mustia muistoja isässä. Oli aivan kuin Erlend olisi kokonaan unohtanut -lastensa äidin. Mutta se ei johtunut ainoastaan siitä, että Margret -muistutti tuota naista. Margret ei kärsinyt opetettavan itselleen -mitään, hän oli kopea ja paha palvelusväkeä kohtaan, valheellinen -hän oli myös ja silmänpalvelija isälleen. Hän ei pitänyt isästään -sillä tavoin kuin Orm piti -- hän tahtoi aina saada itselleen jotakin -painautuessaan Erlendin kylkeen hyväillen ja kähnäillen. Ja Erlend -jakoi hänelle tuhlaten lahjoja ja täytti kaikki tytön oikut. Orm ei -myöskään pitänyt sisarestaan, sen oli Kristiina huomannut. - -Hän kärsi tuntiessaan itsensä niin kovaksi ja pahaksi, ettei voinut -nähdä Margretin temppuja ilman vastenmielisyyttä ja tuomitsemishalua. -Mutta vielä enemmän hän kärsi loputtomista hankauksista Erlendin -ja tämän pojan välillä. Ja kaikista eniten hän kärsi siksi, että -näki Erlendin rakastavan tuota poikaa sisimmässään rajattomasti --- ja tulevan kiivaaksi ja julmaksi Ormia kohtaan siksi, ettei -kuolemakseen tiennyt, mitä pojasta tekisi ja miten turvaisi tämän -tulevaisuuden. Hän oli antanut äpärälapselleen talon ja tavaraa -- -mutta jostakin syystä oli aivan mahdotonta ajatella Ormia talonpoikana. -Ja Erlend joutui aivan suunniltaan aina kun huomasi, miten heikko ja -voimaton poika oli -- hän kutsui poikaansa rääsyksi, rääkkäsi tätä -liioilla karkaisukeinoilla, opetti hänelle tuntikaupalla raskaiden -aseiden käyttöä, joita poika ei mitenkään jaksanut kantaa, pakotti -tämän juomaan itsensä sairaaksi illalla, oli viedä tältä hengen -uhkarohkeilla, kuluttavilla metsästysmatkoilla. Ja kaikesta tästä -huolimatta näki Kristiina hänen mielessään asuvan pelon -- Erlend oli -mieletön surusta käsittäessään, että hänen kaunis ja säädykäs poikansa -soveltui vain yhdelle ainoalle paikalle -- josta hänen syntynsä hänet -esti. Ja näin oli Kristiina saanut nähdä, miten lyhyeen Erlendin -kärsivällisyys loppui silloin kun hän oli huolissaan jostakin tai sääli -jotakuta, josta piti. - -Hän näki Ormin myös ymmärtävän tämän. Ja hän näki nuorukaisen mielen -olevan murtumaisillaan rakkaudesta ja ylpeydestä isän vuoksi -- mihin -tunteeseen toisaalta liittyi halveksuntaa, kun isä saattoi olla niin -julma, että antoi poikansa maksaa kaikki ne huolet, jotka hän itse, -eikä Orm, oli aiheuttanut ja jotka nyt kiusasivat häntä. Mutta Orm -oli liittynyt nuoreen emintimäänsä -- tämän luona hän oli rauhassa ja -tunsi olonsa vapaammaksi. Ollessaan kahden Kristiinan kanssa saattoi -hän laskea leikkiäkin ja nauraa -- omalla hiljaisella tavallaan. Mutta -siitä Erlend ei pitänyt -- oli kuin hän olisi pelännyt noiden kahden -liittoutuvan häntä vastaan. - -Niin, ei Erlendin asema ollut helppo -- eikä ihme, että hän menetti -malttinsa, kun oli kysymys noista lapsista. Ja kuitenkin -- - -Kristiina vapisi tuskasta muistaessaan kaiken. - -Heillä oli ollut talo täynnä vieraita menneellä viikolla. Margretin -tullessa kotiin oli Erlend laitattanut kuntoon parven, joka oli salin -etupäässä kamarin ja porstuan yläpuolella -- siitä oli tuleva Margretin -neitsytkammio, oli hän sanonut, ja Margret nukkui nyt siellä erään -palvelusneidon kera, jonka isä oli määrännyt lapsen hoitajaksi ja -avuksi; Frida nukkui myös siellä Bjørgulfin kanssa. Nyt kun talossa -oli niin paljon jouluvieraita, oli Kristiina pannut nuoret miehet -makaamaan tuohon parveen; palvelusneitojen ja kapalolapsen täytyi -nukkua palvelusnaisten talossa. Mutta juuri siksi, että hän oli -pelännyt Erlendin pahastuvan, jos hän lähettäisi Margretin palvelusväen -joukkoon, oli hän laittanut tälle tilan salin penkille, missä rouvat ja -lapset nukkuivat. Margret oli aina hyvin aamu-uninen; sinä aamuna oli -Kristiina herätellyt häntä moneen kertaan, mutta tyttö oli aina käynyt -nukkumaan uudelleen ja makasi vielä toisten noustua ylös. Kristiina -tahtoi saada huoneen siistiksi, vieraiden tuli saada aamiaista, ja -silloin hän kadotti malttinsa. Hän oli temmannut pielukset Margretin -pään alta ja vetänyt pois peitteen. Mutta nähdessään lapsen makaavan -edessään alastomana nahkaraidilla oli hän heittänyt hartioiltaan -viitan hänen ylitseen. Se oli karkeasta värjäämättömästä sarasta tehty -vaatekappale -- hän käytti sitä vain kodassa ja aitoissa käydessään -hommatessaan ruoka-asioita. - -Erlend tuli samassa sisään. Hän nukkui eräässä parvessa parin muun -miehen kera, sillä Gunna-rouva makasi Kristiinan vieressä aviosängyssä. -Ja Erlend oli joutunut aivan raivoihinsa. Hän oli tarttunut Kristiinaa -käsipuoleen niin että hänen sormiensa jäljet näkyivät vieläkin. - -"Sopiiko sinusta minun tyttäreni nukkua oljilla ja saralla! Margret on -minun lapseni, vaikkei olekaan sinun -- sinä luulet hänelle kelpaavan -sen, mikä ei kelpaa omille lapsillesi. Mutta koska olet häväissyt -viatonta pikku tyttöäni vieraiden nähden, saat sovittaa virheesi -samojen silmien edessä -- pane takaisin se, minkä otit pois!" - -Erlend oli ollut humalassa edellisenä iltana ja silloin hän oli aina -äreä seuraavana aamuna. Nyt hän pelkäsi kai naisten rupeavan juoruamaan -keskenään nähdessään Elinen lapset täällä. Ja hän oli arka ihmisten -mielipiteestä. Mutta kuitenkin -- - -Kristiina oli koettanut puhua Sira Eiliville tästä. Mutta pappi -ei voinut auttaa häntä asiassa. Gunnulf oli sanonut, että niistä -synneistä, jotka hän oli tunnustanut ja sovittanut ennen kuin Eiliv -Serkinpoika tuli hänen seurakuntapapikseen, ei hänen tarvinnut mainita -tälle, ellei hän luullut sen olevan välttämätöntä siksi, että toinen -voisi ymmärtää ja neuvoa häntä paremmin. Ja niin häneltä oli jäänyt -paljon puhumatta, vaikka hän tunsikin siten näyttävänsä Sira Eilivin -silmissä paremmalta ihmiseltä kuin mikä hän oli. Mutta hänestä tuntui -hyvin hyvältä omistaa tuon hyvän ja puhdassydämisen miehen ystävyys. -Erlend teki siitä pilaa -- mutta Kristiinalla oli niin paljon lohtua -Sira Eilivistä. Tämän kanssa hän saattoi puhua lapsistaan niin paljon -kuin tahtoi; kaikki ne pienet uutiset, joilla hän ikävystytti Erlendin -pois huoneesta, joutuivat papin kanssa asianmukaisen pohdinnan -alaiseksi. Sira Eiliv ymmärsi hyvin lapsia ja näiden pikku vaivoja ja -tauteja. Erlend nauroi Kristiinalle, kun tämä meni pirttiin laittamaan -omin käsin herkkuja, jotka sitten lähetti papin taloon -- Sira Eiliv -piti näet hyvästä ruoasta ja juomasta -- ja Kristiinaa huvittivat -tällaiset puuhat, hän kun tahtoi koetella mitä oli oppinut äidiltään -tai nähnyt luostarissa. Erlend oli tyytyväinen, kantoipa hänen eteensä -mitä hyvänsä, kunhan hän vain aina sai lihaa silloin kun ei ollut -paasto. Mutta Sira Eiliv tuli tupaan puhelemaan ja kiitteli emännän -taitavuutta, kun Kristiina oli lähettänyt hänelle vartaallisen hienoon -läskiin kierrettyjä metsäkanan poikia tai lautasellisen poronkieliä -ranskanviinissä ja hunajassa. Ja hän neuvoi Kristiinaa kasvitarhan -hoitamisessa ja hankki hänelle istukasoksia Tautrasta, jossa hänen -veljensä oli munkkina, tai Olavinluostarista, jonka priori oli hänen -hyvä ystävänsä. Ja sitten hän luki Kristiinalle ääneen ja tiesi kertoa -paljon kaunista maailmalta. - -Mutta kun Sira Eiliv oli niin hyvä ja hyvää uskova mies, oli Kristiinan -usein vaikea puhua hänelle omassa sydämessään piilevästä pahuudesta. -Kristiinan tunnustaessa, miten katkeralta hänestä oli tuntunut Erlendin -menettely silloin Margretin kohtauksessa, oli Sira Eiliv muistuttanut, -että hänen tuli olla anteeksiantavainen miehelleen. Mutta hän näytti -arvelevan, että Erlendille lankesi sentään koko syy siksi että tämä -oli puhunut niin pahasti vaimolleen -- vierasten kuullen. Kristiina -ajatteli myös niin. Sydämensä pohjassa tunsi kuitenkin hänkin -syyllisyyttä, jota ei kyennyt selittämään, mutta joka tuotti hänelle -syvää tuskaa. - -Kristiina katsoi pyhimysarkkuun, joka välkkyi himmeän kullahtavana -hämärässä pääalttarin yläpuolella. Hän oli uskonut varmasti, että kun -hän jälleen seisoisi tässä, tapahtuisi taas jotakin -- uskonut, että -hänen mielensä keventyisi. Jälleen täytyi hänen sydämeensä virrata -elävää voimaa, joka oli huuhtova pois kaiken sen rauhattomuuden, pelon, -katkeruuden ja sekasorron, joka oli asettunut sinne. - -Mutta kellään ei ollut tänään aikaa ajatella häntä. Etkö sinä ole -oppinut vieläkään, Kristiina, että sinun on kannettava omahyväisyytesi -Jumalan vanhurskauden eteen, pakanallinen ja itsekäs lempesi rakkauden -paistavaan valoon. Sinähän et tahdo oppia sitä, Kristiina! - -Mutta viimeksi polvistuessaan täällä oli hänellä ollut sylissään -Naakkve. Tämän pieni suu oli lämmittänyt hänen rintaansa sydämeen -saakka, niin että se muuttui pehmeäksi kuin vaha, jota taivaallisen -rakkauden oli helppo muovailla. Hänellähän oli Naakkve, tämä -juoksenteli kotona tuvassa niin suloisena ja herttaisena, että -hänen sydämensä oli haljeta, kun hän muisteli sitä. Pojan pehmeät -kiharaiset hiukset alkoivat tummeta -- hänestä tuli varmaan vielä -yhtä mustatukkainen kuin isä oli. Ja hän oli niin vilkas ja elävä. -Kristiina teki hänelle leikkieläimiä vanhoista peitenahoista, ja -Naakkve nakkeli niitä pitkin lattiaa ja juoksi taas hakemaan kilpaa -koiranpentujen kanssa. Ja leikki loppui väliin siihen, että nahkakarhu -putosi tuleen ja paloi levittäen ilkeätä käryä, ja Naakkve ihmetteli ja -parkui ja hyppi ja reistaili, ja kätki viimein päänsä hänen syliinsä -- -siihen päättyivät vielä kaikki seikkailut. Palvelusneidot riitelivät -pojan suosiosta, miehet nostivat hänet ilmaan ja heittelivät kattoon -astuessaan sisään. Jos poika näki Ulf Haldorinpojan. juoksi hän Ulfin -luo ja tarrautui tämän sääreen -- Ulf oli vienyt hänet toisinaan -kesällä karjaa katsomaan. Erlend napsutti sormiaan pojalleen ja istutti -hänet olkapäälleen hetkeksi -- mutta isä oli muuten Husabyn väestä se, -joka kiinnitti vähimmin huomiota lapseen. Vaikka hän piti Naakkvesta. -Erlend oli iloinen siitä, että hänellä nyt oli kaksi laillista poikaa. - -Äidin sydän kouristui kokoon: - -Häneltä oli otettu Bjørgulf. Tämä alkoi itkeä, kun äiti otti hänet -syliinsä, ja Frida pani paikalla pojan rinnalleen -- hoitajatar vartioi -mustasukkaisesti poikaa. Mutta seuraavaa lasta hän ei luovuttaisi -toisille. Äiti ja Erlend olivat sanoneet, että häntä tuli säästää -tällä kertaa, ja sitten he ottivat hänen vastasyntyneen poikansa ja -antoivat sen toiselle vaimolle. Hän oli tuntevinaan kostonhimoista iloa -ajatellessaan, etteivät nämä olleet voittaneet sillä muuta kuin että -hän nyt saattoi odottaa kolmatta lasta ennen kuin Bjørgulf ehti täyttää -yksitoista kuukautta. - -Hän ei uskaltanut puhua siitä Sira Eiliville. Tämä olisi vain luullut -hänen olevan suutuksissaan siitä, että hänen täytyi kulkea samaa latua -jo nyt. Mutta ei se ollut sitä. - -Hän oli palannut pyhiinvaellusmatkaltaan syvä pelko sydämessä -- -hän ei ollut enää milloinkaan antava päättömyydelleen valtaa. Kesän -loppuun oli hän elänyt yksin lapsensa kanssa vanhassa tuvassa, pohtinut -mielessään arkkipiispan sanoja ja Gunnulfin puhetta, ollut ahkera -rukouksessa ja katumuksenteossa, toimelias laiminlyödyn kartanon -kuntoon saattamisessa, koettanut voittaa palvelusväen puolelleen -hyvyydellä ja palkollistensa hyvinvoinnin silmälläpidolla, oli ollut -innokas auttamaan ja palvelemaan kaikkia, mihin vain hänen kätensä ja -valtansa ulottui. Hänet täytti viileä, suloinen rauha. Hän vahvisti -sieluaan muistamalla isäänsä, hän rukoili niitä pyhiä miehiä ja -naisia, joista Sira Eiliv luki hänelle, ja mietti näiden osoittamaa -uskollisuutta ja rohkeutta. Ja onnen ja kiitollisuuden hellyttämänä hän -muisti veli Edviniä, joka oli ilmestynyt hänelle tuona kuutamoyönä. -Kristiina oli kyllä ymmärtänyt veli Edvinin tarkoituksen, kun tämä oli -hymyillyt ja ripustanut lapasensa kuun säteen varaan. Kunhan hänellä -vain riittäisi uskoa, niin kyllä hänestä tulisi kelpo nainen. - -Heidän ensimmäisen avioliittovuotensa kuluttua umpeen oli hänen pitänyt -muuttaa takaisin miehensä luo. Hän koetti pysyä rohkeana tuntiessaan -horjuvaisuutta -- arkkipiispa oli painanut hänen mieleensä, että hänen -tuli tutkia uutta sydäntään yhteiselämässä miehensä kera. Ja kokihan -hän kaikin tavoin huolehtia Erlendin menestyksestä ja kunniasta. Erlend -oli itse sanonut: "Kävi siis niinkuin minä sanoin, Kristiina -- sinä -kannoit kunnian takaisin Husabyhyn". Ihmiset osoittivat hänelle suurta -hyvyyttä ja kunnioitusta -- kaikki näyttivät tahtovan unohtaa, että -hän oli alkanut avioliittonsa vähän hätiköiden. Missä kartanoiden -emäntiä kokoontui yhteen, siellä kysyttiin hänen mieltään, kaikki -kiittivät hänen taloudenhoitoaan, häntä haettiin morsiamen pukijaksi -ja lapsivuoteen ääreen isoihin kartanoihin, eikä kukaan antanut hänen -tuntea, että hän oli nuori ja kokematon tulokas seudulla. Palvelijat -jäivät istumaan illaksi tupaan aivan kuin kotona Jørundgaardissa -- -kaikilla oli jotakin kysyttävää emännältä. Häntä aivan huumasi se, että -kaikki olivat niin hyviä hänelle ja että Erlend oli ylpeä hänestä. - -Sitten tuli Erlendille kovat kiireet laivojen varustelussa -etelävuonolla. Hän kiersi maata purjehtien ja ratsain, ja hänellä -oli paljon puuhaa sanantuojien ja lähettien toimittamisessa. Hän oli -nyt nuori ja kaunis ja iloinen -- kärtyinen ja nuiva ilme, jonka -Kristiina ennen oli nähnyt niin usein, oli kuin poispuhallettu. Erlend -oli virkku kuin aamu. Häneltä ei jäänyt paljon aikaa Kristiinalle -- -mutta Kristiina tuli huimaksi ja vallattomaksi, kun Erlend tuli hänen -lähelleen hymyilevine kasvoineen ja toimintahaluisine silmineen. - -He olivat yhdessä nauraneet Munan Baardinpojan lähettämälle kirjeelle. -Ritari ei ollut itse Oslossa, mutta pilkkasi koko hommaa ja varsinkin -sitä, että Erling Vidkuninpojasta oli tehty valtakunnanhoitaja. Tämä -oli ensimmäiseksi ottanut itselleen kunnianimen -- häntä täytyi kutsua -drotsiksi. Munan kirjoitti myös Kristiinan isästä: - -"Silin vuorisusi ryömi kiven alle ja kökötti siellä. Minä tarkoitan, -että appesi asettui asumaan Laurentiuksen kirkon pappien luo eikä -antanut ihanan äänensä kaikua sanakiistoissa. Olipa hänellä siellä -hallussaan kirjeitä, joissa oli herrojen Erngislen ja Karl Turenpojan -sinetti; mutta elleivät ne vielä ole kappaleina, niin on hänen nahkansa -ollut paksumpi kuin paholaisen kengänpohjat. Tulkoon myös tietoosi, -että Lauritsa antoi palttua Nunnaluostarille. Luultavasti on mies -saanut tietää, ettei Kristiinalla ollut siellä niin ikävä kuin olisi -asianmukaisesti pitänyt olla --" - -Kristiina oli tuntenut tuskan ja häpeän pistoksen viimeisiä sanoja -lukiessaan, mutta hänen oli täytynyt nauraa Erlendin kanssa. Talvi ja -kevät olivat kuluneet alituisessa ilon ja onnen ja hilpeyden humussa. -Oli pari myrskyä Ormin tähden -- Erlend ei tiennyt, ottaisiko pojan -mukaansa pohjoiseen. Se päättyi mielenpurkaukseen pääsiäisen aikaan -- -Erlend itki vaimonsa vieressä yöllä: hän ei uskaltanut ottaa poikaansa -laivalle, koska pelkäsi, ettei tämä pystyisi täyttämään paikkaansa -sotaretkellä. Kristiina oli lohduttanut häntä ja itseään -- samoin myös -Ormia -- sillä, että poika ehkä vahvistuisi vuosien kuluessa. - -Sinä päivänä, jolloin hän ratsasti Erlendin kanssa Birgsin niemelle, ei -hän ollut voinut olla peloissaan eikä murheellinen. Hän oli ollut kuin -päihtynyt Erlendistä, hänen ilostaan ja hänen rohkeudestaan. - -Silloin hän ei ollut vielä tiennyt kantavansa toista lastaan. Hän -oli luullut pahoinvointinsa johtuvan siitä, että talossa oli niin -levotonta Erlendin hommien tähden; siellä huudettiin ja juotiin, ja -Naakkve imi hänet ihan tyhjäksi. Tuntiessaan uuden elämän heräävän -sisällään oli hän --. Hän oli niin iloinnut talvesta, siitä, että -pääsisi liikkumaan kylällä kauniin, uljaan miehensä kanssa, koska oli -itse nuori ja kaunis. Hän oli ajatellut vieroittaa pojan syksystä -alkaen -- oli hankalaa kuljettaa tätä ja lapsentyttöä kaikkialle, minne -itse meni. Hän oli niin varma siitä, että Erlend oli näyttävä tässä -venäläissodassa kelpaavansa muuhunkin kuin häpäisemään nimeään ja -hävittämään tavaraansa. Ei, hän ei ollut tullut iloiseksi, ja hän oli -sanonut sen Sira Eiliville. Silloin pappi nuhteli häntä hyvin ankarasti -hänen rakkaudettomuudestaan ja maailmallisuudestaan. Ja hän oli koko -kesän koettanut olla iloinen ja kiittää Jumalaa uudesta lapsesta, jonka -hän saisi, samoin kuin hyvistä uutisista, joita kuultiin Erlendin -uskaliaista retkistä pohjoiseen. - -Sitten tuli Erlend kotiin Mikon-messuna. Ja Kristiina näki, ettei -Erlend ilostunut huomatessaan miten asiat olivat. Ja hän oli sanonut -illalla: - -"Minä luulin, että kun saisin sinut kerran, olisi se kuin ainaista -joulunpitoa. Mutta näyttääkin siltä kuin meitä odottaisi enimmäkseen -pitkät paastot." - -Joka kerran, kun Kristiina muisti nuo sanat, tulvahti veriaalto hänen -poskilleen yhtä kuumana kuin sinä iltana, jolloin hän oli kääntänyt -Erlendille selkänsä tummanpunaisena ja kyyneleettömänä. Erlend oli -koettanut painaa sen unhoon hellyydellä ja hyvyydellä. Mutta hän ei -voinut unohtaa. Tulen, jota mitkään katumuksen kyyneleet eivät olleet -saattaneet sammuttaa eikä synnintuska tukahuttaa -- oli nyt Erlend -polkenut jalkoihinsa noilla sanoillaan. - - * * * * * - -Myöhäiseen yöhön istuivat he kolmisin uunin edessä Gunnulfin luona, -pappi ja Kristiina ja Orm. Viinikulho ja pikkupikareita oli tulisijan -laidalla. Mestari Gunnulf oli monta kertaa ehdottanut, että vieraat jo -menisivät levolle. Mutta Kristiina pyysi saada istua vielä. - -"Muistatko sinä, lanko", kysyi hän, "kerran sanoin sinulle kotipappimme -kehoittaneen minua menemään luostariin, ellei isä antaisi suostumustaan -Erlendin ja minun naimaliitolle --" - -Gunnulf katsoi huomaamattaan Ormiin. Mutta Kristiina sanoi -surunvoittoisesti hymyillen: - -"Luuletko sinä, ettei tuo aikuinen poika tiedä minua heikoksi ja -syntiseksi naiseksi?" - -Mestari Gunnulf vastasi hiljaa: - -"Oliko sinulla halua luostarielämään silloin, Kristiina --?" - -"Olisihan Jumala voinut avata minun silmäni, kun olin tullut hänen -palvelukseensa." - -"Ehkä hän tahtoi avata sinun silmäsi huomaamaan, että sinun on -palveltava häntä joka paikassa. Husabyn isäntä, lapset ja palvelusväki -kaipaavat kai keskellään uskollista ja kärsivällistä Jumalan -palvelijaa, joka huolehtii heidän tarpeistaan. - -"Varmasti solmii se neito parhaimman liiton, joka suostuu Kristuksen -morsiameksi eikä antaudu syntisen miehen valtaan. Mutta se Herran -lapsi, joka jo on tehnyt pahasti --" - -"Olisin toivonut, että sinä olisit antanut Jumalalle seppeleesi", -kuiskasi Kristiina. "Näin sanoi minulle veli Edvin Rikardinpoika, josta -usein olen puhunut sinulle. Ajatteletko sinä samoin?" - -Gunnulf Nikulauksenpoika nyökkäsi. - --- Vaikkakin moni nainen on noussut syntielämästään niin voimakkaasti, -että me nyt saatamme pyytää heidän esirukoustaan. Mutta se tapahtui -useammin entisaikaan, jolloin uhattiin kidutuksella ja roviolla ja -palavilla raudoilla, jos tahtoi tunnustaa olevansa kristitty. Minä olen -usein ajatellut, Kristiina, että silloin oli ihmisen helpompi kiskaista -itsensä irti synnin pauloista, kun se saattoi tapahtua noin väkevästi -yhdellä kertaa. Sillä vaikka me ihmiset olemme niin turmeltuneita, -asuu uskallus sentään syntymästä asti monenkin rinnassa -- ja juuri -uskallus saattaa useimmiten ihmisen pyrkimään Jumalaa kohti. Luulisin -siis kidutusten kiihottaneen yhtä monta ihmistä uskollisuuteen -kuin pelottaneen luopumaan siitä. Mutta nuori, eksynyt lapsi, joka -tempaistaan synnin himosta, ennen kuin hän on oppinut tietämään, mitä -se tuo hänen sieluunsa -- ei ole oikein paikallaan sisaruskunnassa -puhtaiden neitseiden kanssa, jotka ovat antautuneet valvomaan ja -rukoilemaan niiden puolesta, jotka vielä nukkuvat. - --- Jospa jo olisi kesä, sanoi hän äkkiä kohoten paikaltaan. - -Molemmat toiset katsoivat häneen ihmetellen. - -"Muistin vain, miten käki kukkuu aamuisin Husabyn lehdoissa. Kuulimme -sen aina ensiksi harjun itäiseltä rinteeltä rakennusten takaa, ja -sitten siihen vastasi toinen jostakin Byn metsästä päin -- se kaikui -niin kauniilta järven yli aamun hiljaisuudessa. Eikö sinusta ole -kaunista Husabyssä, Kristiina?" - -"Itäkäki, itkukäki", virkahti Orm Erlendinpoika hiljaa. "Minusta Husaby -on maailman kaunein kartano." - -Pappi laski hetkeksi kätensä veljenpojan kapeille olkapäille: - -"Niin minäkin ajattelin, Orm. Se oli minunkin isänkotini. Nuorin poika -ei ole läheisempi perintöön kuin sinä, Orm!" - -"Kun isä eli minun äitini kanssa, olit sinä lähin perijä", sanoi -nuorukainen yhtä hiljaa kuin äsken. - -"Me emme voi sille mitään, minä ja lapseni, Orm", lausui Kristiina -surullisesti. - -"Kai sinä oletkin huomannut, etten minä kanna kaunaa teitä kohtaan", -vastasi poika hiljaisesti. - -"Se on niin laaja ja avoin paikka", sanoi Kristiina vähän ajan -kuluttua. "Husabystä näkee niin kauas, ja taivas on niin -- niin -avara. Siellä, mistä minä olen kotoisin, on aivan kuin olisi katto -ihan tunturien päällä. Laakso uinuu pyöreänä ja vihreänä ja raikkaana -vuorien suojassa. Maailma on niin parhaiksi iso -- ei liian laaja eikä -liian ahdas." Hän huokasi ja liikautti syliin vaipuneita käsiään. - -"Siellähän oli senkin miehen koti, jolle sinun isäsi tahtoi sinut -naittaa?" kysyi pappi, ja toinen nyökkäsi. - -"Suretko milloinkaan, ettet saanut häntä?" kysyi pappi jälleen. -Kristiina pudisti päätään. - -Gunnulf nousi ja haki kirjan telineeltä. Hän istuutui taas valkean -ääreen, aukaisi hakaset ja selaili lehtiä. Hän ei kuitenkaan lukenut, -vaan istui kirja levällään sylissä. - -"Kun Aatami ja hänen vaimonsa olivat uhmanneet Jumalan tahtoa, niin -he tunsivat lihassaan voiman, joka uhmasi heidän tahtoaan. Jumala -oli luonut heidät mieheksi ja vaimoksi, antanut heille nuoruutta -ja kauneutta, että he eläisivät keskenään aviossa ja siittäisivät -perillisiä, jotka tulisivat osallisiksi hänen hyvyytensä lahjoista, -paratiisin ihanuudesta, elämän puun hedelmistä ja ikuisesta autuudesta. -Heidän ei tarvinnut hävetä muotoaan, sillä niin kauan kuin he olivat -tottelevaiset Jumalan tahdolle, oli koko heidän ruumiinsa ja heidän -joka jäsenensä heidän tahtonsa vallan alla, kuten käsi ja jalka." - -Hehkuvan punaisena painoi Kristiina kätensä ristiin rintansa alla. -Pappi kumartui lähemmäksi häntä; Kristiina tunsi hänen väkevät, -keltaiset silmänsä alasluoduilla kasvoillaan: - -"Eeva riisti sen, mikä kuului Jumalalle, ja hänen miehensä otti vastaan -sen, mitä Eeva hänelle antoi, mutta joka oikeuden mukaan oli heidän -isänsä ja luojansa oma. Ja he tahtoivat olla hänen kaltaisensa -- mutta -silloin he havaitsivat tulevansa hänen kaltaisikseen näin: niinkuin he -olivat luopuneet Jumalan herruudesta luomakunnassa, niin oli nyt heidän -herruutensa loppunut heidän omassa pienessä maailmassaan, ruumiissa, -sielun asunnossa. Kuten he olivat pettäneet Jumalan, niin tahtoi nyt -ruumis pettää herransa, sielun. - -"Silloin tuntui tuo ruumis heistä niin rumalta ja vihattavalta, että he -tekivät itselleen vaatteita peittääkseen sen. He solmivat ensin lyhyen -hameen viikunapuun lehdistä; mutta opittuaan yhä selvemmin tuntemaan -lihallisen luontonsa laadun jatkoivat he vaatteitaan sydämen kohdalle -asti sekä selkään, joka on niin haluton kumartumaan. Meidän päivinämme -jo miehet pukeutuvat rautaan sormenpäätä ja varpaita myöten ja kätkevät -kasvonsa kypärinsilmikkojen taakse -- niin on viha ja petollisuus -kasvanut maailmassa." - -"Auta minua, Gunnulf", pyysi Kristiina. Hänen huulensa olivat aivan -valkoiset. "Minä -- minä en tunne omaa tahtoani." - -"Sano silloin: 'tapahtukoon sinun tahtosi'", vastasi pappi hiljaa. "Sinä -tiedät mitä se merkitsee: että sinun tulee avata sydämesi Jumalan -rakkaudelle. Ja sinun tulee itsesi rakastaa häntä kaikesta sielustasi ---" - -Kristiina kääntyi äkkiä lankonsa puoleen: - -"Sinä et tiedä, miten minä olen rakastanut Erlendiä. Ja lapsiani --!" - -"Sisareni -- kaikki muu rakkaus on vain kuin taivaan kuvastus lokaisen -tien lätäköissä. Jos astut siihen, et pysy puhtaana. Mutta jos aina -muistat, että se on taivaallisen kodon kuvastin, niin iloitset sen -kauneudesta ja pidät varasi, ettet sotke sitä ruopimalla esiin -pohjamutaa --" - -"Niin. Mutta sinä olet pappi, Gunnulf -- sinä olet luvannut Jumalalle -paeta noita -- vaikeuksia --" - -"Niin olet sinäkin, Kristiina -- luvatessasi paeta perkelettä ja -hänen tekojaan. Perkeleen teko on se, joka alkaa hekuman makeudessa -ja päättyy siihen, että kaksi ihmistä on kuin käärme ja konna, jotka -pistävät toisiaan. Eeva sai kokea, että kun hän tahtoi antaa miehelleen -ja suvulleen sen, mikä oli Jumalan, tuli hän antaneeksi näille vain -vainon, verisynnin ja kuoleman, jotka tulivat maailmaan veljen -tappaessa veljensä ensimmäisellä pienellä kedolla, jossa orjantappurat -ja ohdakkeet rehottivat kiviraunioissa pikkuisten sarkojen ympärillä --" - -"Niin, mutta sinä olet pappi", sanoi Kristiina taas. "Sinun ei ole -tarvis joka päivä taistella yhteisestä tahdosta toisen ihmisen kanssa", -jatkoi hän itkuksi pistäen, "ja olla kärsivällinen --" - -Pappi sanoi hymyillen: - -"Siinä asiassa on olemassa riita sielun ja ruumiin välillä joka -ainoassa ihmislapsessa. Ja vihkiminen ja häämessu ovat olemassa -siksi, että mies ja nainen saisivat olla toisilleen avuksi elämässä, -aviopuolisot ja vanhemmat ja lapset ja palvelusväki kaikki toinen -toiselleen, vaeltamalla uskollisina kumppaleina rauhan kotia kohti --" - -Kristiina sanoi hiljaa: - -"Mutta minusta tuntuu siltä, että pitäisi olla helpompi valvoa ja -rukoilla niiden puolesta, jotka nukkuvat maailmalla, kuin taistella -omia syntejä vastaan --" - -"Niin onkin", sanoi pappi jyrkästi. "Mutta et suinkaan sinä usko, -Kristiina, että on ollut olemassa yhtäkään vihittyä hengen miestä, -jonka ei olisi pakko suojella itseään sielunvihollista vastaan samalla -kun hänen on koetettava suojella lampaitaan susilta --" - -Kristiina sanoi hiljaa ja arasti: - -"Minä luulin -- että ne, jotka elävät pyhien esineiden keskellä ja -tuntevat kaikki voimakkaat sanat ja rukoukset --" - -Gunnulf kumartui etunojaan, kohensi tulta ja jäi istumaan kyynärpäät -polvilla: - -"Näinä päivinä tulee kuluneeksi kuusi vuotta siitä kun saavuimme -Roomaan, Eiliv ja minä ja kaksi skottilaista pappia, joihin olimme -tutustuneet Avignonissa. Olimme kulkeneet jalkaisin koko matkan. - -"Tulimme kaupunkiin juuri ennen paaston alkua. Silloin pitävät -etelämaiden kansat suuria juhlia ja vieraskestejä -- he nimittävät -niitä _carne valeksi_. Silloin virtaa viini, punainen ja valkoinen, -kuin joki, ja ihmiset tanssivat ulkona yöllä, ja turuilla palavat -soihdut ja pikivalkeat. Italiassa on siihen aikaan kevät, ja kukat -puhkeavat niityillä ja tarhoissa, ja naiset koristavat niillä itseänsä -ja viskelevät ruusuja ja orvokkeja kadulla kulkijoille -- he istuvat -ylhäällä ikkunoissaan, joista riippuu silkki- ja kultakuteisia kankaita -yli muurin kivien. Sillä kaikki talot ovat siellä kivestä tehdyt, -ja ritarien linnat ja vahvat talot ovat kaupungin sisällä. Siinä -kaupungissa ei varmaankaan ole turva- eikä kaupunginrauhalakia -- -ritarit ja näiden palvelusmiehet tappelevat kaduilla, niin että veri -vuotaa. - -"Sillä kadulla, jonka varrella me asuimme, oli myös sellainen linna, -ja herra, jonka hallussa se oli, oli nimeltään Ermes Malavolti. Tuo -linna varjosti koko meidän majapaikkamme edessä olevan ahtaan kujan, -ja huoneemme oli pimeä ja kylmä kuin kivisen linnan pohjalla oleva -vankikoppi. Usein ulos aikoessamme täytyi meidän painautua muuriin -hänen ratsastaessaan ohi hopeatiukuset vaatteissaan, perässä pitkä -saattue aseellisia miehiä; ja lika ja jätteet roiskuivat kavioiden -alla, sillä siinä maassa heittävät ihmiset kaiken roskan ja ryönän ulos -ovesta vain. Kadut ovat kylmät ja pimeät ja ahtaat kuin vuorensolat --- eivät ne ole sellaisia kuin meidän kaupunkiemme vihannat kujat. -Noilla kaduilla pidetään ajoja carne valen aikaan -- annetaan villien -arabialaisten hevosten juosta kilpaa --" - -Pappi oli vaiti vähän aikaa, sitten hän jatkoi taas: - -"Ermes-herralla oli talossaan sukulaisvaimo. Isota oli tämän nimi, ja -hän olisi voinut olla itse vaalea Isodd. Hänen ihonsa ja hiuksensa -olivat hunajankarvaiset, mutta hänen silmänsä olivat mustat. Näin hänet -pari kertaa ikkunassa. - -"Mutta kaupungin ulkopuolella on seutu autiompaa kuin meidän maamme -autioimmat tunturilakeat, joilla ei liiku muuta elävää kuin poro ja -susi ja kirkuva kotka. Ja kuitenkin siellä on kaupunkeja ja linnoja -pitkin vuoria, ja vihreillä tasangoilla näkyy kaikkialla entisten -ihmisasumusten jälkiä, laitumella käyviä lammaskarjoja ja valkoisia -härkiä. Niitä paimentaa keihäällä varustettu ratsastava paimen, ja ne -ovat vaarallisia vastaantulijoita, sillä paimenet tappavat matkustajan, -ryöstävät hänen tavaransa ja viskaavat sitten ruumiin maan repeämiin. - -"Mutta noilla vihreillä tasangoilla sijaitsevat pyhiinvaelluskirkot --" - -Mestari Gunnulf vaikeni. - -"Ehkä tuo maa näyttää niin sanomattoman autiolta siksi, että siinä -sijaitsee se kaupunki, joka oli koko pakanallisen maailman kuningatar -ja josta tuli Kristuksen morsian. Vartiat ovat lähteneet kaupungista, -ja se on juhlivassa hälinässä kuin hylätty rouva. Räyhääjät ovat -asettuneet herrattomaan linnaan ja viekoitelleet rouvan iloonsa ja -mässäilyynsä, verenvuodatukseen ja vihaan. - -"Mutta maan sisässä on aarteita, jotka ovat kalliimmat kaikkia auringon -alla olevia. Siellä ovat kallioseinään hakatut pyhien marttyyrien -haudat -- ja niitä on niin paljon, että pyörryttää ajatellessa. Kun -muistaa, miten paljon niitä on, noita kärsimystodistajia, jotka ovat -kuolleet Kristuksen asian vuoksi, tuntuu kuin jokainen pölyhiukkanen, -jonka mellastelijain hevosten kaviot nostattavat ilmaan, olisi pyhä ja -palvelemisen arvoinen." - -Pappi veti ohuen vitjan vaatteittensa alta ja aukaisi hopearistin, joka -riippui sen päässä. Sisällä oli jotakin mustaa, joka oli kuin taula, ja -pieni vihreä luunkappale. - -"Olimme kerran olleet noissa maanalaisissa käytävissä koko päivän, -olimme lukeneet rukouksemme luolissa ja oratorioissa, missä Pyhän -Pietarin ja Pyhän Paavalin ensimmäiset opetuslapset olivat kokoontuneet -messuun. Silloin antoivat munkit, jotka omistivat kirkon, johon me -olimme tulleet, meille nämä pyhät kappaleet. Tämä on osa sienestä, -jolla pyhät neitsyet pyyhkivät pois marttyyrien veren, ettei se -vuotanut hukkaan, ja tämä on erään pyhän miehen sorminikama, jonka -nimen vain Jumala tietää. Silloin teimme me neljä sellaisen lupauksen, -että joka päivä huutaisimme avuksemme tuota pyhää miestä, jonka -kunnia ei ole kirjoitettu ihmisten kirjoihin; ja me lupasimme tuon -tuntemattoman marttyyrin nimessä, ettemme ikinä unohtaisi, miten -kelvottomat me olemme Jumalan armoon ja kunniaan ihmisten edessä, vaan -aina muistaisimme, ettei mikään muu maailmassa ole tavoittelun arvoista -kuin hänen armonsa --" - -Kristiina suuteli ristiä kunnioittavasti ja antoi sen Ormille, joka -teki samoin. Silloin sanoi Gunnulf odottamatta: - -"Tahdon antaa sinulle tämän pyhän kappaleen, veljenpoika!" - -Orm notkisti polvensa ja suuteli setänsä kättä. Gunnulf ripusti ristin -nuorukaisen kaulaan. - -"Etkö sinä tahtoisi nähdä noita pyhiä paikkoja, Orm?" - -Pojan kasvot kirkastuivat hymyksi: - -"Kyllä, nyt minä tiedän, että olen kerran menevä sinne." - -"Eikö sinua ole milloinkaan haluttanut ruveta papiksi?" - -"On", vastasi poika. "Kun isä on moittinut minun heikkoja käsivarsiani. -Mutta en tiedä, pitäisikö hän siitä, että minusta tulisi pappi. Ja -sitten -- tiedäthän sinä, ettei se käy päinsä", sanoi hän hiljaa. - -"Kai sinulle voitaisiin saada erikoisvapaus syntyysi nähden", vastasi -pappi tyynesti. "Ehkä me kaksi vielä kerran lähdemme yhdessä etelään --" - -"Kerro vielä lisää, setä", pyysi Orm hiljaa. - -"Kyllä." Gunnulf piti kiinni tuolin nojapuista ja katsoi tuleen. - -"Astellessani siellä näkemättä edessäni muuta kuin muistoja -kärsimystodistajista ja miettimättä muuta kuin niitä sietämättömiä -tuskia, joita he olivat saaneet kestää Jeesuksen tähden, valtasi -minut ankara kiusaus. Ajattelin, että taivaan kuningas oli riippunut -ristillä muutaman tunnin, mutta hänen todistajiaan oli kiusattu -käsittämättömillä kidutuksilla monta päivää -- vaimojen oli täytynyt -nähdä lapsiaan rääkättävän silmiensä edessä, pikkutytöiltä oli kiskottu -liha irti luista rautaisilla haarukoilla, pikkupojat oli ajettu -villipetojen ja raivoisain härkien eteen. -- Ja silloin minusta tuntui -kuin moni näistä olisi kärsinyt enemmän kuin itse Kristus. - -"Mietin tätä kunnes sydämeni ja aivoni olivat pakahtua. Mutta viimein -sain valon, jota olin rukoillut ja anonut. Ja minulle selvisi, että -niinkuin nämä olivat kärsineet, niin tuli meidän kaikkien uskaltaa -kärsiä. Kuka voisi olla niin hullu, ettei mielellään kestäisi tuskia ja -vaivaa, kun hän näin pääsi uskollisen, alttiin yljän luo, joka odottaa -ihmistä avosylin ja verisin rinnoin, palavaa lempeä tarjoten. - -"Hän rakasti ihmisiä. Siksi hän kuoli niinkuin ylkä joka on lähtenyt -maailmaan pelastamaan morsiantaan ryövärien käsistä. Hänet sidotaan ja -näännytetään kuoliaaksi, mutta hän näkee herttaisen ystävänsä istuvan -samassa pöydässä pyöveleitten kanssa, ottavan osaa näiden leikinlaskuun -ja pilkkaavan hänen kärsimystään ja uskollista rakkauttaan." - -Gunnulf Nikulauksenpoika peitti silmänsä: - -"Silloin minä ymmärsin, että tuo valtava rakkaus kannattaa koko -maailmaa -- jopa helvetin tultakin. Sillä jos Jumala tahtoisi, voisi -hän ottaa sielumme väkisin -- ja silloin olisimme ratki voimattomat. -Mutta koska hän rakastaa meitä kuin ylkä morsiantaan, ei hän tahdo -pakottaa tätä syleilemään häntä väkisin, vaan tyytyy odottamaan tämän -paetessa ja pelätessä häntä. Mutta olen myös ajatellut, että ehkei -yksikään sielu sentään voi joutua kadotukseen ikuisiksi ajoiksi. Sillä -jokainen sielu ikävöi kuitenkin tuota rakkautta, ihminen ei vain -tahtoisi luopua kaikesta muusta tuon yhden asian tähden. Mutta kun tuli -on hävittänyt uppiniskaisen ja Jumalaa vihaavan tahdon, silloin viimein -kaipaus Jumalan luo, vaikka se ei olisi suurempi talon seinään iskettyä -naulaa, on jäävä jäljelle kuin naula palaneesta talosta." - -"Gunnulf" -- Kristiina kohottausi puoleksi paikaltaan -- "minua alkaa -pelottaa --" - -Gunnulf nosti katseensa kalpeana, liekehtivin silmin: "Minäkin -pelkäsin. Sillä huomasin, ettei Jumalan rakkauden tuska ole loppuva -niin kauan kuin maan päällä elää mies ja nainen, niin kauan kuin hänen -siis täytyy pelätä kadottavansa heidän sielunsa -- niin kauan kuin hän -joka päivä ja hetki uhraa ruumiinsa ja verensä tuhansilla alttareilla --- niin kauan kuin on ihmisiä, jotka tallaavat jalkoihinsa tuon uhrin. - -"Ja minä säikähdin itseäni, joka olin palvellut saastaisena hänen -alttarinsa edessä, sanellut messun saastaisin huulin ja kantanut hänen -ruumistaan saastaisilla käsillä -- minä olin mielestäni kuin mies, joka -on vienyt lemmittynsä saastaiseen paikkaan ja pettänyt hänet." - -Hän nosti Kristiinan ylös, kun tämä vaipui lattialle, ja he kantoivat -Ormin kanssa taintuneen vaimon sänkyyn. - -Hetken kuluttua avasi Kristiina silmänsä -- hän nousi istualleen ja -peitti kasvonsa. Hän purskahti kiihkeään, valittavaan itkuun: - -"Minä en saata, en saata. Gunnulf -- kun sinä puhut noin, ymmärrän, -etten milloinkaan --" - -Gunnulf tarttui hänen käteensä. Mutta Kristiina käänsi pois päänsä -papin kiihkeistä, kalpeista kasvoista. - -"Kristiina. Sinä et voi tyytyä pienempään rakkauteen kuin siihen, joka -vallitsee Jumalan ja sielun välillä -- - -"Kristiina, katso, mitä on maailma! Sinä, joka olet synnyttänyt kaksi -lasta -- etkö sinä ole koskaan ajatellut, että jokainen lapsi, joka -syntyy, kastetaan veressä, ja ensimmäinen, mitä ihminen hengittää -sisäänsä syntyessään, on veren haju. Etkö sinä, joka olet äiti, tunne, -että sinun tulisi huolehtia yhdestä ainoasta -- etteivät poikasi -lankeaisi takaisin kasteenliittoon maailman kanssa, vaan pysyisivät -siinä toisessa liitossa, jonka he ovat solmineet Jumalan kanssa -kiirastulen liekeissä." Kristiina itki menehtyäkseen. - -"Minä pelkään sinua", sanoi hän taas. "Gunnulf, kun sinä puhut noin, -silloin ymmärrän, etten milloinkaan jaksa ponnistaa niin että saavutan -rauhan." - -"Jumala on löytävä sinut", sanoi pappi hiljaa. "Ole paikallasi äläkä -pakene häntä, joka on etsinyt sinua ennen kuin olit äitisi kohdussa." - -Gunnulf istui vähän aikaa sängyn laidalla. Sitten hän kysyi tyynesti, -oliko hänen herätettävä Ingrid ja pyydettävä tätä riisumaan -Kristiinalta vaatteet. Kristiina pudisti päätään. - -Silloin pappi siunasi hänet kolmesti, toivotti hyvää yötä Ormille ja -lähti kamariin. - -Orm ja Kristiina riisuivat vaatteet yltään. Poika näytti olevan -pohjattomiin ajatuksiin vaipunut. Kun Kristiina oli mennyt vuoteeseen, -tuli Orm hänen luokseen. Hän katsoi Kristiinan itkun uurtamia kasvoja -ja kysyi, tahtoiko tämä, että hän istuisi hänen luonaan siihen asti kun -Kristiina nukkui. - -"En -- en, Orm, väsyttäähän sinuakin, joka olet nuori. Taitaa olla -hyvin myöhä --" - -Orm viipyi vielä paikallaan. - -"Eikö sinusta ole ihmeellistä", sanoi hän äkkiä, "että isä ja -Gunnulf-setä -- vaikka ovat niin erilaiset -- kuitenkin jollakin tavoin -muistuttavat toisiaan?" - -Kristiina makasi hiljaa ja sanoi sitten: - -"Ehkä -- he ovat aivan erilaisia kuin muut miehet --" - -Vähän ajan kuluttua hän nukkui, ja Orm meni toisen sängyn luo. Hän -riisuutui ja kiipesi sänkyyn. Siinä oli aivinahursti alla ja aivinaiset -päälliset pieluksissa. Poika oikaisihe mielihyvää tuntien sileälle, -viileälle tilalle. Hänen sydämensä tykytti jännityksestä hänen -miettiessään niitä uusia asioita, joista setä oli puhunut. Rukoukset, -paastot, hartaudenharjoitukset joihin hän oli ottanut osaa siksi, -että oli opetettu tekemään niin, kaikki muuttui äkkiä uudeksi -- -muuttui aseeksi ihanassa taistelussa, jota hän ikävöi. Ehkä hänestä -tulisi munkki -- taikka pappi -- jos hän saisi erioikeuden, kun oli -aviorikoksessa syntynyt. - - * * * * * - -Gunnulfin makuusija oli puinen penkki, jolla oli vähän olkia, yksi -ainoa pikkuinen pielus ja näiden päällä nahkahursti. Pappi riisui -yltään kauhtanan, paneutui tilalle alusvaatteisillaan ja veti ohuen -sarkapeitteen ylitseen. - -Vähäisen tulituikun, joka paloi rautajalassa, hän jätti palamaan. - -Hän oli pelon ja rauhattomuuden järkyttämä äskeisten sanojensa johdosta. - -Häntä kalvoi kaipaus menneeseen aikaan -- eikä hän enää ikinä -löytäisi sydämensä hääiloa, joka oli täyttänyt sen niin kokonaan -tuona keväänä Roomassa. Hän oli käyskennellyt kolmen veljensä kanssa -auringonpaisteessa, pitkin vihreitä, kukkivia ketoja. Häntä vapisutti -ja pyörrytti, kun hän havaitsi, miten kaunis maailma oli -- ja tiesi, -ettei tuo kaikki ollut vielä mitään tulevan elämän rikkauksien -rinnalla. Ja kuitenkin levitti tämä maailma heidän eteensä tuhansia -pieniä, iloisia, sykähdyttäviä muistoja yljästä. Kedon liljat, -taivaalla lentelevät linnut muistuttivat hänen sanoistaan; hän oli -puhunut tuollaisista aaseista, joita he nyt näkivät, tuollaisista -kivisistä kaivoista, joiden ohi he kulkivat. He söivät niiden munkkien -ruokaa, joiden kirkkoja he katselivat, ja juodessaan veripunaista -viiniä ja murtaessaan vehnäleivän kultaista kuorta ymmärsivät nuo -neljä ohramaan pappia, miksi Kristus oli valinnut viinin ja vehnän --- jotka olivat puhtaammat kaikkia muita Jumalan ihmiselle antamia -ravintoaineita -- ilmestysmuodokseen pyhässä messu-uhrissa. - -Sinä keväänä hän ei ollut tuntenut rauhattomuutta eikä pelkoa. Niin -vapaaksi hän oli tuntenut itsensä tämän maailman houkutuksista, -että lämpöisen auringonpaisteen hyväillessä ihoa oli hänestä ollut -helppo käsittää seikka, jota hän ennen oli miettinyt pelon vallassa: -kuinka tämä hänen ruumiinsa saattaisi puhdistua tulessa kirkastetuksi -ruumiiksi --. Mieli kepeänä ja vapaana maailman huolista hän ei ollut -tarvinnut enemmän unta kuin minkä käki nukahtaa kevätöinä. Sydän lauloi -hänen rinnassaan -- hänen sielunsa oli autuas kuin morsian ylkänsä -sylissä. - -Hän oli ymmärtänyt, ettei tätä ollut kestävä. Maan päällä ei kukaan -mies voinut kauan elää siten. Ja hän oli kätkenyt tuon valoisan kevään -jokaisen hetken kuin pantin -- armontäyden lupauksen, jonka tuli -vahvistaa häntä silloin kun pilvet alkaisivat tummua hänen päänsä -päällä ja tie johtaisi pimeiden rotkojen sisään, yli jymisevien jokien -ja kylmien kinoksien. - - * * * * * - -Mutta vasta kun hän oli palannut Norjaan, oli rauhattomuus oikein -saanut vallan hänen sielussaan. - -Siihen vaikuttivat monen monituiset seikat. Ensinnäkin hänen -rikkautensa. Suuri isänperintö -- ja rikas seurakunta. Tämmöinen oli -ura, jonka hän näki edessään. Paikka tuomiokapitulissa oli tiedossa. -Jollei hän luopunut kaikesta mitä omisti -- mennyt saarnaveljien -luostariin, liittynyt munkkikuntaan ja taipunut sen sääntöihin. -Sellaista elämää hän kaipasi -- puolella sielulla. - -Sitten, tultuaan kyllin vanhaksi ja karaistuksi taistelussa --. Norjan -alamaisina asui vielä ihmisiä syvässä pakanuudessa ja eksyneinä -harhaoppeihin, joita venäläiset levittivät kristinuskon nimellä. -Lappalaisia ja muita puolivillejä kansoja, joita hän ajatteli aina. -Jumalahan se oli herättänyt hänessä halun lähteä heidän keskuuteensa -sanan ja valon tuojana. - --- Mutta hän karkotti luotaan nämä ajatukset, syyttäen mielessään -sitä, että hänen oli toteltava arkkipiispaa. Eiliv-herra esteli -näet. Hän oli puhunut Gunnulfin kanssa, kuunnellut hänen tuumiaan ja -koettanut osoittaa puhuvansa vanhan ystävänsä Nikulauksen, Husabyn -herran, pojalle. "Te ette osaa pysyä kohtuudessa, te Skogheimin Gauten -tyttärien jälkeläiset; olette kohtuuttomat joko hyvässä tai pahassa." -Lappalaisten pelastus painoi raskaasti hänen mieltään -- mutta nämä -eivät tarvinneet oppi-isää, joka puhui ja kirjoitti latinaa yhtä hyvin -kuin äidinkieltään ja joka tunsi yhtä tarkasti lain kuin aritmetiikan -ja algorismuksen. Kai hän oli saanut oppinsa sitä käyttääkseen; "mutta -on epätietoista, osaisitko sinä puhua noille yksinkertaisille pohjan -poloisille kansoille", tuumi piispa. - -Tuona suloisena keväänä ei hänen oppinsa ollut tuntunut hänestä -arvokkaammalta kuin oppi, jonka jokainen pikku tyttö saa äidiltään -harjaantuessaan kehräämiseen, oluenpanoon, leipomiseen ja lypsyyn -- -oppi, jonka jokainen lapsi tarvitsee hoitaakseen tehtävänsä maailmassa. - -Hän oli valittanut arkkipiispalle rauhattomuutta ja ahdistusta, joka -usein valtasi hänet hänen ajatellessaan rikkauttaan ja sitä, että -hänestä oikeastaan oli mieluista olla rikas. Oman ruumiinsa hyväksi -hän tarvitsi hyvin vähän; hän eli kuin köyhä munkki. Mutta hänestä -oli hauska nähdä paljon väkeä pöydässään, hänestä oli hauska jaella -köyhille lahjojaan. Ja hän rakasti hevosiaan ja kirjojaan. - -Herra Eiliv puhui vakavana kirkon arvosta. Jotkut olivat kutsutut -ylläpitämään sen kunniaa komeudella ja vallalla, toiset osoittamaan -vapaaehtoisella köyhyydellä maailmalle, ettei rikkaus itsessään -merkinnyt mitään. Hän kehoitti Gunnulfia muistamaan edesmenneitä -arkkipiispoja, kirkkoruhtinaita ja pappeja, joiden oli täytynyt kestää -sortoa, vainoa ja loukkauksia kuninkaittensa taholta siksi, että he -olivat pitäneet kiinni kirkon oikeuksista. Nämä olivat osoittaneet -toinen toisensa jälkeen osaavansa luopua kaikesta ja seurata Herraa, -jos sitä kysyttiin. Jumala oli antava merkin milloin sellaista -vaadittiin -- kun pidämme tämän tarkasti mielessämme, ei meidän -tarvitse pelätä, että rikkaus muuttuisi sielumme viholliseksi. - -Koko ajan arkkipiispan puhuessa oli Gunnulf tuntenut, ettei tämä -pitänyt siitä, että hän ajatteli ja pohti niin paljon. Herra Eiliv ja -hänen pappinsa olivat Gunnulfin mielestä kuin rakennusmiehet, jotka -ahersivat lakkaamatta. Kirkon arvo, kirkon valta, kirkon oikeus. -- -Kyllä Jumala tiesi, ettei hän tahtonut olla vähemmän tunnollinen kirkon -asioissa kuin toisetkaan hengen miehet; ei hän aikonut säikkyä kivien -raahaamista ja kalkin kantamista yhteiseen rakennukseen. Mutta oli kuin -nämä olisivat pelänneet astua sen sisään levähtämään hetkiseksi. Kuin -he olisivat pelänneet joutuvansa harhateille, jos ajattelivat liian -paljon. - -Ei häntä pelottanut _se_. Kuinka olisi mies, joka piti silmänsä -rävähtämättä ristiin luotuina ja yhä uudelleen antoi itsensä Pyhän -Neitsyen huomaan, voinut langeta kerettiläisyyteen. Sitä vaaraa ei -ollut. - -Vaara piili hänen omassa luonnossaan, hänen mielensä sammumattomassa -halussa voittaa ihmisten suosio ja ystävyys. Siinä oli vaara hänelle, -joka oli tuntenut olemuksensa perimpään sopukkaan asti, että Jumala -rakastaa ihmistä, Jumalalle on jokaisen sielu yhtä kallis ja rakas. - -Mutta kotona elpyi taas kaikki vanha -- muisto kaikesta, mikä oli -kiusannut häntä poikavuosina ja nuoruudessa. Tieto, ettei äiti -pitänyt hänestä samoin kuin Erlendistä. Ettei isä viitsinyt puuttua -hänen asioihinsa, kuten hän lakkaamatta puuttui Erlendin hommiin. Ja -myöhemmin Baardin luona Hestnesissä oli Erlend taas aina mainio tai -paha -- hän kulki siellä vain kuin veljensä varjo. Erlend, Erlend oli -aina nuorten poikien päällikkö, Erlendiä toruivat palvelustytöt ja -sitten he taas nauroivat Erlendille. Ja hän rakasti itsekin Erlendiä -yli kaiken maailmassa. Jos vain Erlend jaksoi pitää hänestä -- hän ei -tuntenut saavansa koskaan tarpeekseen Erlendin rakkaudesta. Erlend oli -ainoa, joka piti hänestä, -- mutta Erlend piti niin monesta -- - -Ja nyt hänen oli täytynyt nähdä, miten Erlend hoiti sitä, mikä -oli tullut hänen osakseen. Herra tiesi miten Husabyn rikkauksien -kävisi -- Nidarosissa puhuttiin yleisesti Erlendin ymmärtämättömästä -tilanhoidosta. Ei hän ymmärtänyt antaa arvoa sillekään, että Jumala oli -suonut hänelle neljä kaunista lasta -- nekin hänen lapsensa olivat näet -kauniit, jotka hän oli siittänyt syntisessä elämässään. Hän ei ottanut -sitä vastaan Jumalan armona, vaan itsestään lankeavana asiana. - -Hän oli viimein voittanut kainon, herttaisen, hyväsukuisen neidon -rakkauden. Gunnulfista tuntui, kun hän nyt tiesi, miten Erlend oli -käyttäytynyt tätä kohtaan, ettei hän voinut enää kunnioittaa veljeään -missään suhteessa. Ja hän tunsi suuttumusta huomatessaan itsessään -samoja piirteitä kuin veljessä. Vaikka Erlendillä oli jo aika lailla -ikää, kalpeni ja punastui hän kuin puolikasvuinen neito, -- Gunnulf -raivostui tuntiessaan veren nousevan ja pakenevan yhtä helposti omilla -poskillaan. He olivat perineet sen äidiltä -- tämän kasvoilla näkyi -jokaisen sanan jälki. - -Erlend piti sitäkin luonnostaan lankeavana asiana, että hänen -vaimonsa oli kelpo nainen, kaikkien talon emäntien esikuva -- vaikka -hän oli koettanut vuosikaudet turmella tuota lasta ja saattaa hänet -kadotukseen. Mutta Erlend ei näyttänyt ajattelevan lainkaan, että asia -olisi voinut olla toisin, ollessaan nyt naimisissa sen neidon kanssa, -jonka hän itse oli totuttanut nautintoon, petokseen ja valheellisuuteen --- hän ei näyttänyt huomaavan mitään kunnioittamisen arvoista siinä, -että vaimo lankeemuksestaan huolimatta oli yhä edelleen totuudellinen, -uskollinen, kunniallinen ja hyvä. - -Ja sitten kuitenkin kaikitenkin -- kun hän kesällä ja syksyllä -oli kuullut Erlendin retkistä pohjoisessa, oli hänellä ollut vain -yksi toive -- saada olla siellä missä veli. Erlend kuninkaan -puolustuspäällikkönä Haalogalandissa, hän itse jumalansanan levittäjänä -autioissa, puolipakanallisissa seuduissa Vienan meren rannalla. - -Gunnulf nousi vuoteelta. Toisella kamarin lyhyellä seinällä riippui -suuri ristiinnaulitun kuva, jonka edessä oli iso kivipaasi lattialla. - -Hän polvistui paadelle ja ojensi käsivartensa sivuille. Hän oli -karaissut ruumiinsa kestämään tuota asentoa, niin että hän saattoi olla -tuntikausia siten, liikkumatta kuin kivi. Silmät ristiin luotuina hän -odotti lohdutusta, joka tuli silloin, kun hän kokonaan jaksoi unohtua -rukoukseen. - -Mutta ensimmäinen ajatus, joka hänessä nyt heräsi, oli, saattoiko hän -erota tästä kuvasta. Pyhällä Fransiskuksella ja hänen veljillänsä oli -ollut risti, jonka he itse olivat vuolleet kahdesta puunkappaleesta. -Hänen täytyisi antaa pois tämä kaunis kuva -- Husabyn kirkolle hän -sen antaisikin. Miehet, lapset ja naiset voisivat messuun tullessaan -löytää sielulleen vahvistusta tästä Kristuksen kärsivällisen, suloisen -rakkauden näkyväisestä kuvasta. Kristiinan kaltaiset yksinkertaiset -sielut. Hän itse saattoi olla ilmankin sitä. - -Yön toisensa jälkeen oli hän ollut polvillaan sen edessä suljetuin -aistein ja puutunein jäsenin, kunnes hän näki näkynsä. Puun keskellä -oleva risti, joka oli pantu kantamaan maan ja taivasten kuningasta, -alkoi vapista ja vaappua, se taipui kuin puun runko myrskysääliä, -peläten kantaa liian kallista taakkaansa, luomakunnan syntien uhria. -Ilmojen herra ohjasi sitä kuten ritari sotaorhiaan, aurinkovaltakunnan -kuningas kannusti sitä taisteluun. Silloin näyttäytyi ihme, joka -oli yhä hämärämpien ihmeiden avain. Sen näkyväinen merkki oli veri, -joka virtasi ristiä pitkin kaikkien syntien lunastukseksi, kaikkien -surujen parannukseksi. Tuon ensimmäisen ihmeen jälkeen saattoi sielun -silmä avautua tajuamaan vielä hämärämpiä seikkoja -- kuinka Jumala -oli astunut maan päälle, muuttunut neitseen pojaksi ja ihmissuvun -veljeksi, joka hävitti helvetin ja hyökkäsi pelastettujen sielujen -sotajoukon kera kohti häikäisevää valomerta, joka on maailman alku ja -ylläpitäjä. Tuota pohjatonta, ikuista, ääretöntä valoa kohti kulkivat -hänen ajatuksensa, kunnes upposivat valoon ja hävisivät kuin lintuparvi -iltataivaan hehkuun. - - * * * * * - -Vasta kirkonkellojen soidessa huomenmessuun nousi Gunnulf paikaltaan. -Tuvassa oli aivan hiljaista hänen astuessaan sen läpi -- Kristiina ja -Orm nukkuivat. - -Ulkona pilkkopimeällä pihalla pappi odotti hetkisen. Mutta kukaan -hänen talonväestään ei nyt tullut hänen mukanaan kirkkoon. Hän ei -vaatinut väkeään tulemaan useampaan kuin kahteen messuun vuorokaudessa. -Mutta Ingrid, hänen kasvatusäitinsä, oli melkein aina hänen kanssaan -huomenmessussa. Tänä aamuna nukkui hänkin. Eihän se ollut kummakaan, -hän oli valvonut myöhään edellisenä iltana. - - * * * * * - -Päivän pitkään eivät nuo kolme sukulaista puhuneet paljoa keskenään; -minkä puhuivat, puhuivat vähäpätöisistä seikoista. Gunnulf oli väsyneen -näköinen, mutta hän laski leikkiä milloin mistäkin. "Kyllä me olimme -hassuja eilen illalla -- istuimme yhdessä niin surkeina kuin kolme -isätöntä lasta", lausahti hän. Nidarosissa tapahtui kaikenlaista -pientä hauskaa -- pyhiinvaeltajat olivat toisinaan niin lystikkäitä -- -papit laskivat siitä leikkiä keskenään. Eräs vanha Herjedalin mies oli -tullut koko seutukuntansa asioille ja oli mennä ihan päästään pyörälle -rukouksineen -- hänen synnyinseutunsa olisi käynyt huonosti, jos Pyhä -Olavi olisi seulonut hänen sanansa kovin ankarasti, tuumi hän sitten -jälkeenpäin. - - * * * * * - -Illemmalla ilmestyi Erlend taloon likomärkänä -- hän oli tullut -purjehtien kaupunkiin, ja merellä tuuli vimmatusti. Hän joutui heti -suunniltaan ja alkoi sättiä Ormia. Gunnulf kuunteli hänen riehumistaan -kotvan aikaa ja sanoi sitten: - -"Kun sinä puhut tuolla lailla Ormille, Erlend, olet aivan, kuin isämme -ennen -- sellainen hän oli puhuessaan sinulle." - -Erlend mykistyi. Sitten hän sanoi yli olkansa: - -"En minä ollut sentään näin järjetön poikana -- lähteä karkaamaan -talosta lumimyrskyyn sairaan vaimon kanssa, tuollainen poikanulikka! Ei -hänen miehuudessaan ole paljon kehumista muuten, mutta isäänsä hän ei -pelkää, kuten näet!" - -"Et sinä pelännyt isääsi itsekään", sanoi veli hymyillen. - -Orm nousi ja asettui isänsä eteen, ei sanonut sanaakaan, mutta koetti -näyttää tyyneltä. - -"Niin, mene sinä vain", sanoi Erlend. "Minä alan kyllästyä koko Husabyn -hommaan. Mutta sen minä sanon, että tänä kesänä pitää Ormin lähteä -minun kanssani pohjoiseen, -- katsotaan, emmeköhän sitten saane kalua -tästä Kristiinan lellipojasta. Ei hän ole tuhma", sanoi hän innokkaasti -veljelleen. "Hän ampuu tarkasti, tiedätkös -- eikä hän ole pelkurikaan --- mutta hän on niin hapan ja itsepäinen ja sitten hän on niin vetelän -näköinen kuin ei hänellä olisi ydintä luissaan." - -"Jos sinä haukut poikaasi usein niinkuin nyt, ei ole ihme, jos hän -tulee happameksi", sanoi pappi. - -Erlend löi asian leikiksi, nauroi ja sanoi: - -"Minä sain usein kestää paljon pahempaa isältäni -- enkä minä silti ole -tullut happameksi. Mutta olkoon miten hyvänsä -- nyt minä olen täällä -ja nyt juomme joulu-oluet, koska kerran on joulu. Missä Kristiina on? -Mitä puhuttavaa hänellä nyt taas oli sinulle?" - -"En minä usko hänellä olleen mitään puhuttavaa minulle", sanoi pappi. -"Orm kertoi hänen ikävöineen joulumessuun tänne? --" - -"Pitäisi hänen selvitä silläkin, mitä kuulee kotonaan", sanoi Erlend. -"Mutta on surku häntä -- hän menettää koko nuoruutensa, jos tätä -jatkuu." Erlend paukautti kätensä yhteen. "Arveleekohan hyvä Jumala -meidän tarvitsevan uuden perillisen joka vuosi --" - -Gunnulf katsoi veljeänsä. - -"Noo --. En minä tosin tiedä mitä hyvä Jumala arvelee teidän -tarvitsevan. Mutta Kristiina tarvitsee ennen kaikkea sitä, että sinä -kohtelet häntä hyvin --" - -"Niinpä taitaa olla", sanoi Erlend hiljaa. - - * * * * * - -Seuraavana aamuna lähti Erlend päivämessuun vaimonsa kanssa. He -aikoivat Gregoriuksenkirkkoon -- Erlend meni aina sinne messua -kuulemaan kaupungissa käydessään. Heidän mukanaan ei ollut muita, ja -Erlend talutti sievästi ja säädykkäästi vaimoaan kädestä, sillä kadulla -oli raskas kävellä märän ja kasoihin ajautuneen lumen tähden. Hän ei -ollut sanonut Kristiinalle sanaakaan tämän karkaamisesta ja hän oli -ollut ystävällinen Ormille alkumyrskyn jälkeen. - -Kristiina astui hänen rinnallaan kalpeana ja pää painuksissa; avara, -musta turkki hopeahakasineen näytti painavan hänen heikkoa ja -laihtunutta ruumistaan. - -"Tahdotko, että ratsastan sinun kanssasi kotiin -- Orm voi viedä -laivan", puheli mies, "sinä et kai mielelläsi lähde vuonoa myöten --?" - -"En, tiedäthän sinä, ettei minusta ole hauska olla vesillä --" - -Oli suojainen ja tuuleton ilma -- puista pudota moksahteli vähän -väliä raskaita, märkiä räntäpaakkuja. Taivas riippui matalana -ja tummanharmaana valkoisen kaupungin yllä. Lumi oli vetisen -harmaanvihreätä ja talojen hirsiseinät ja aidat ja puiden rungot -näyttivät mustilta kosteassa ilmassa. Kristiinasta ei maailma ollut -milloinkaan näyttänyt niin kylmältä ja vaisulta ja elottomalta kuin -juuri nyt. - - - - -III - - -Kristiina istui kummulla kartanon pohjoispuolella pitäen Gautea -sylissään ja katsellen ympärilleen. Oli kaunis ilta. Järvi päilyi -aivan kirkkaana ja tyynenä laakson pohjalla kuvastaen harjuja, Byn -kartanorakennuksia ja taivaan kultaisia pilviä. Lehtien ja mullan -tuoksu tuntui vahvana aikaisemmin päivällä tulleen sateen jälkeen. -Niittyjen ruoho oli varmaan jo polvenkorkuista, ja pellot olivat -oraalla. - -Tänä iltana oli äänekästä. Vinjarista, alempaa rinteeltä, alkoi taas -kuulua pillien ja rumpujen ja viulujen ääni -- se kuului niin kauniilta. - -Käki oli pitkät ajat hiljaa, mutta sitten se päästi taas jonkun -kutsuvan kukahduksen eteläisessä metsässä. Ja linnut vihelsivät ja -lauloivat kaikissa lehdoissa kartanon ympärillä -- vaikka toistaiseksi -vain yksikantaan ja hiljaa, sillä aurinko oli vielä korkealla. - -Kotikarja tuli hypellen ja kellot kilkkaen haasta pihaportin takaa. - -"Kohta minun Gauteni saa maitoa", leperteli Kristiina lapselle nostaen -sen ilmaan. Poika laski tapansa mukaan raskaan päänsä äidin olkapäälle. -Sitten se painautui tiukempaan äitiään vasten -- se oli Kristiinan -mielestä merkki siitä, että pienokainen jo ymmärsi hänen hellittelynsä -ja pienet puheensa. - -Hän alkoi laskeutua rinnettä kartanoa kohti. Tuvan oven edessä -juoksentelivat Naakkve ja Bjørgulf kutsuen kissaa, joka oli päässyt -heidän käsistään katolle. Sitten pojat taas alkoivat leikkiä -tikarinpätkällä, joka oli heidän yhteinen lelunsa, jatkaen eteisen -multalattiaan kaivamansa kuopan syventämistä. - -Dagrun tuli saliin kantaen vuohenmaito-astiaa, ja talon emäntä antoi -Gauten juoda kauhallisen toisensa perästä tuota lämmintä juomaa. Poika -murahti äkäisesti, kun palvelustyttö koetti puhua hänelle, ja hotaisi -tätä kädellään sekä piiloutui äidin rinnalle, kun tyttö tahtoi ottaa -hänet syliinsä. - -"Hän näyttää paremmalta", sanoi karjatyttö. - -Kristiina kohotti noita pikku kasvoja -- ne olivat kellertävät kuin -tali, ja silmät näyttivät aina väsyneiltä. Gautella oli iso, painava -pää ja heikot, voimattomat jäsenet. Hän tuli kahden vuoden vanhaksi -kahdeksan päivää jälkeen Lauritsan-messun, mutta ei vielä kestänyt -jaloillaan; hampaita oli vain viisi, eikä hän osannut sanoa sanaakaan. - -Sira Eiliv arveli, ettei se ainakaan riisitautia ollut; mutta -messupaita ja alttarikirjat olivat olleet yhtä voimattomat. Kaikkialla, -missä liikkui, pappi kyseli neuvoa tuohon tautiin, joka oli tullut -Gauteen. Kristiina tiesi hänen muistavan lasta kaikissa rukouksissaan. -Mutta Kristiinalle itselleen hän saattoi vain sanoa, että tämän tuli -kärsivällisesti taipua Jumalan tahtoon. Ja antaa pojan juoda lämmintä -vuohenmaitoa --. - -Hänen pikkuinen poikaraiskansa. -- Kristiina syleili ja suuteli häntä -karjatytön mentyä. Poika oli niin kaunis, niin kaunis. Kristiina oli -huomaavinaan, että se alkoi muuttua hänen isänsä näköiseksi -- pojan -silmät olivat tummanharmaat ja tukka pellavanvalkoinen, paksu ja -silkinhieno. - -Nyt lapsi alkoi taas porista. Kristiina nousi ja kantoi sitä -edestakaisin lattialla. Vaikka se oli niin pieni ja hento, tuntui se -ajan pitkään raskaalta -- Gaute ei tahtonut olla missään muualla kuin -äidin sylissä. Ja niin Kristiina kantoi ja kulki ja viihdytteli sitä -hämärässä huoneessa. - -Joku tuli ratsastaen pihaan. Ulf Haldorinpojan ääni kaikui rakennusten -välistä. Kristiina meni lapsi käsivarrella porstuan ovelle. - -"Sinä saat riisua hevosesi itse tänä iltana, Ulf -- kaikki miehet ovat -tansseissa. Onhan se ikävää, että sinulla on siitä vaivaa, mutta saat -antaa anteeksi --" - -Ulf mutisi itsekseen riisuessaan hevosta. Naakkve ja Bjørgulf pyörivät -hänen ympärillään ja tahtoivat ajaa hevosen selässä puutarhallakaan. - -"Ei, sinun pitää pysyä Gauten luona, Naakkve-poikaseni -- leikkimässä -veljesi luona, niin ettei hän itke, sillä aikaa kun minä käyn pirtissä ---" - -Poika veti suunsa väärään. Mutta sitten hän asettui nelinkontin -lattialle, ammui ja puski pikkuisen edessä, jonka Kristiina oli -laskenut porstuan oven suussa olevalle nahalle. Äiti kumartui ja -silitti Naakkven tukkaa. Poika oli hyvin kiltti pienemmille veljilleen. - - * * * * * - -Kun Kristiina tuli takaisin tupaan suuri purtilo käsissään, istui Ulf -Haldorinpoika penkillä leikkien lasten kanssa. Gaute viihtyi Ulfin -parissa silloinkin, kun äiti ei ollut näkösällä -- mutta nyt hän alkoi -heti itkeä ojentaen käsiään Kristiinaa kohti. Kristiina laski astian -käsistään ja otti Gauten syliinsä. - -Ulf puhalsi pois kuohun vastalasketun oluen pinnalta, joi ja alkoi -kaivaa pikkukuppeja purtilon pohjalta. - -"Ovatko kaikki naiset poissa tänään?" - -Kristiina sanoi: - -"Siellä on viulut ja rummut ja pillit -- soittoniekkajoukko, joka tuli -häistä Orkdalin puolelta. Ja kun kaikki kysyivät lupaa, niin -- hehän -ovat nuoria tyttöjä --" - -"Sinä annat niiden juosta ja lennellä, Kristiina. Näyttää siltä kuin -pelkäisit imettäjänpuutetta syksyllä --" - -Kristiina oikaisi vaistomaisesti pukuaan hoikan vyötärönsä kohdalta. -Hän oli tullut tummanpunaiseksi kasvoiltaan Ulfin puhuessa. Ulf -naurahti tylysti ja sanoi: - -"Mutta jos sinä kantelet aina tuota Gautea, niin käy sinun kai pian -kuten viime vuonna. Tule tänne sedän luokse, poika, niin saat syödä -samasta kupista." - -Kristiina ei vastannut. Hän asetti kolme pikku poikaansa riviin -penkille toisen seinän viereen, nouti maitopuurokupin ja veti lasten -eteen pienen rahin. Siinä hän syötti heitä, vaikka Naakkve ja Bjørgulf -mukisivat -- he olisivat tahtoneet syödä itse omalla lusikalla. Toinen -pojista oli neljän, toinen kohta kolmen vuoden vanha. - -"Missä Erlend on?" kysyi Ulf. - -"Margret tahtoi tanssiin, ja hän lähti tätä viemään." - -"Onpa hyvä, että miehellä on sen verran älyä, että paimentaa tyttöään", -sanoi Ulf. - -Kristiina ei taaskaan vastannut mitään. Hän riisui lapset ja pani -heidät nukkumaan, Gauten kätkyeen, molemmat toiset aviovuoteeseen. -Erlend oli alistunut pitämään ne siellä Kristiinan parannuttua pitkästä -sairaudestaan edellisenä vuonna. - -Kun Ulf oli kylläinen, oikaisihe hän penkille. Kristiina veti -pahkajakkaran kätkyen ääreen, haki villalankakorin ja ryhtyi tekemään -keriä liekuttaen aina väliin hiljalleen kätkyttä. - -"Etkö sinä aio käydä levolle?" kysyi hän kerran kääntämättä päätään. -"Etkö ole väsynyt, Ulf?" - -Mies nousi, kohensi hiukan tulta ja tuli talon emännän luo. Hän rupesi -istumaan penkille vastapäätä Kristiinaa. Kristiina näki, ettei hän -ollut niin juovuksissa kuin tavallisesti oltuaan Nidarosissa useamman -päivän. - -"Et kysy edes kaupungin kuulumisia, Kristiina", sanoi Ulf katsoen -Kristiinaa pitkään; hän istui kumarassa, kyynärpäät polvilla. - -Kristiinan sydän alkoi tykyttää pelosta -- hän näki miehen ilmeestä ja -eleistä, että hän nyt saisi kuulla taas uutisia, jotka eivät olleet -hyviä. Mutta hän vastasi hymyillen, lempeästi ja rauhallisesti: - -"Kerrohan sitten, Ulf, oletko kuullut jotakin." - -"Ainahan sitä --." Ulf haki ensin reppunsa ja tyhjensi sieltä tavarat, -jotka hän oli toimittanut Kristiinalle kaupungista. Kristiina kiitti. - -"Huomaan, että olet kuullut uutta kaupungissa", sanoi hän hetken -kuluttua kehotellen. - -Ulf katsoi nuoreen emäntäänsä -- sitten hän käänsi kasvonsa kalpeaan, -kätkyessä nukkuvaan lapseen. - -"Ainako hän hikoaa noin päästään?" kysyi hän hiljaa ja koetteli varoen -hiostunutta tukkaa. "Kristiina -- kun sinä menit naimisiin Erlendin -kanssa -- niin eikö siinä kirjeessä, joka laadittiin teidän väliseksi -omaisuussopimukseksi, ollut sellainen sisältö, että sinun tuli itse -hoitaa häneltä saamasi avio- ja huomenlahjaomaisuus?" - -Kristiinan sydän jyskytti kovemmin, mutta hän lausui tyynesti: - -"Niin on ollutkin; Erlend on aina kysynyt minun mieltäni ja -suostumustani kaikissa tuota omaisuutta koskevissa asioissa. -Tarkoitatko sinä niitä Verdalin palstoja, jotka hän on myynyt Lyngin -Vigleikille?" - -"Tarkoitan", vastasi Ulf. "Hän on nyt ostanut Hugrekkenin Vigleikiltä. -Hänen hallussaan on siis nyt kaksi laivaa. Mitä sinä saat sijaan, -Kristiina?" - -"Erlendin osan Skjervastadista, kaksi veropalstaa Ulfkelstadista ja -hänen osuutensa Aarhammariin", sanoi Kristiina. "Mutta et kai sinä -luule, että Erlend on myynyt tuon maan vastoin minun tahtoani ja -antamatta sijaan korvausta --?" - -"Hm." Ulf oli vaiti. "Sinä saat kuitenkin vähemmän sijaan, Kristiina. -Skjervastad -- sieltähän Erlend sai heinät talvella, kun vapautti -isännän kolmeksi vuodeksi maaveroista --" - -"Eihän Erlend voinut sille mitään, ettei meillä saatu viime kesänä -kuivaa heinää --. Tiedän sinun tehneen kaiken mitä saatoit, Ulf, -- -mutta meillähän oli semmoinen surkeus viime kesänä --" - -"Aarhammerista hän möi enemmän kuin puolet Reinin nunnaluostarin -sisarille siihen aikaan kun hän varustautui karkaamaan maasta sinun -kanssasi" -- Ulf päästi lyhyen naurun -- "tai antoi sen pantiksi -- -se on sama asia, kun on kysymys Erlendistä. Sieltä ei lähde veroja. -Saatavat ovat kokonaan Audunin niskoilla; tämä hoitaa nyt sitä maata, -joka on olevinaan sinun omaisuuttasi." - -"Eikö hän voi vuokrata luostarille panttaamaansa maata?" kysyi -Kristiina. - -"Sisarien tilanherra naapurikartanosta on vuokrannut sen", sanoi Ulf. -"Vuokramiesten ei ole helppo hoitaa maita, kun ne paloitellaan pieniin -osiin, kuten Erlend on ruvennut tekemään." - -Kristiina oli vaiti. Hän tiesi sen hyvin. - -"Erlend on sukkela lisäämään sukua ja hävittämään tilansa." - -Kun ei Kristiina vastannut vieläkään, sanoi Ulf: - -"Sinulla alkaa olla monta lasta, Kristiina Lauritsantytär." - -"Mutta ei yhtäkään kadotettavaksi asti", vastasi Kristiina ja hänen -äänensä värähti. - -"Älä ole niin huolissasi Gauten tähden -- kyllä hän vahvistuu, kunhan -kasvaa", sanoi Ulf hiljaa. - -"Siinä käy, niinkuin Jumala tahtoo -- mutta odottavan aika käy -pitkäksi." - -Ulf kuuli äidin äänen salatun liikutuksen -- ja tuo vankka, tumma mies -tuli kumman avuttomaksi. - -"Se merkitsee niin vähän, Kristiina -- paljon sinä olet saanut aikaan -täällä Husabyssä, mutta jos nyt Erlend rupeaa pitämään kahta laivaa --- minä en usko, että pohjoisessa syntyy rauha. Sinun miehesi ei osaa -pitää puoliaan ja kääntää hyödykseen sitä, minkä hän on voittanut -kahtena viime vuonna. On ollut huonoja vuosia, ja sinä sairastelet -aina. Jos tätä jatkuu, niin sinä menehdyt viimein, Kristiina. Minä olen -auttanut sinua voimieni mukaan talon hoidossa -- mutta tämä juttu -- -tämä Erlendin ymmärtämättömyys --" - -"Niin. Jumala tietää", keskeytti hänet Kristiina, "että sinä olet ollut -hyvä sukulainen ja ystävä, Ulf. En voi milloinkaan kiittää ja palkita -sinua niinkuin tahtoisin --" - -Ulf nousi, sytytti kynttilän liedessä, pisti sen pöydällä olevaan -jalkaan ja jäi paikalleen selin emäntäänsä. Kristiina oli antanut -käsiensä vaipua helmaan -- nyt hän alkoi taas keriä lankaa ja liekuttaa -kätkyttä. - -"Etkö sinä voi lähettää sanaa kotiisi?" kysyi Ulf hiljaa. "Olisi hyvä, -jos Lauritsa lähtisi mukaan syksyllä, kun sinun äitisi tulee tänne?" - -"En ole aikonut vaivata äitiäni tänne syksyllä. Hän alkaa käydä -vanhaksi -- ja minä alan makailla liian taajaan pikkutuvan lattialla; -en voi pyytää häntä tulemaan luokseni joka kerran" -- Kristiina hymyili -väkinäisesti. - -"Tee se nyt tällä kertaa", vastasi Ulf. "Ja pyydä isääsi tulemaan -mukaan -- niin voit kysyä häneltä neuvoa näissä asioissa." - -"En tahdo kysyä isältäni neuvoa tässä", sanoi Kristiina hiljaa ja -lujasti. - -"Entä Gunnulfilta?" kysyi Ulf tuokion kuluttua. "Etkö voi puhua -Gunnulfin kanssa?" - -"Ei sovi häiritä häntä sellaisella nyt", sanoi Kristiina entiseen -tapaan. - -"Siksikö, että hän on ruvennut munkiksi?" Ulf nauroi pilkallisesti. -"En minä ole tiennyt milloinkaan, että munkit ymmärtäisivät huonommin -tilusten hoitoa kuin muut." - -"Ellet tahdo kysyä neuvoa keltään muulta, Kristiina, täytyy sinun puhua -Erlendin kanssa", sanoi Ulf, kun ei saanut vastausta. "Muista poikiasi, -Kristiina!" - -Kristiina ei puhunut mitään pitkään aikaan. - -"Kun sinä olet niin hyvä meidän lapsillemme, Ulf --", sanoi hän -viimein, "olisi minusta luonnollisempaa, että sinä menisit naimisiin ja -saisit omia huolehdittavia -- kuin että hukkaat voimasi täällä -- ja -kiusaat itseäsi -- Erlendin -- ja minun vaikeuksilla." - -Ulf kääntyi. Hän seisoi kädet selän takana pöydän kulmaa vasten ja -katsoi Kristiina Lauritsantytärtä. Vielä oli tämä istuessaan siinä yhtä -suora ja hoikka ja kaunis kuin ennen. Hänen hameensa oli tehty tummasta -kotonavärjätystä villakankaasta, mutta hänen hiljaisia, kalpeita -kasvojaan ympäröivä huntu solui pehmeästi vartalolle. Vyö, josta -avainkimppu riippui, oli koristettu hopeanastoin. Rinnalla välkkyi -kaksi ketjua, kumpikin risteineen, isompi kullatussa vitjassa, joka -ylettyi melkein vyötäisille asti; sen hän oli saanut isältään. Tämän -yläpuolella riippui ohut hopeaketju pienine risteineen, jonka Orm oli -käskenyt antaa äitipuolelleen pyytäen, että tämä kantaisi sitä aina. - -Hän oli aina noussut lapsivuoteestaan yhtä kauniina kuin ennen -- -vain vähän hiljaisempana, vähän raskaampi vastuun taakka nuorilla -hartioillaan, vähän kapeampana poskiltaan, silmät vähän tummempina ja -totisempina leveän, valkoisen otsan alla, suu vähän vähemmän punaisena -ja täyteläänä. Mutta hempeys haihtuisi kai piankin, jos tätä menoa -jatkui --. - -"Eikö sinusta olisi hauskempi, Ulf, jos asettuisit omille tiloillesi?" -alkoi taas Kristiina puhua. "Sinä kuulut ostaneen kolme uutta -rantapalstaa Skjoldvirkstadista, kertoi Erlend -- omistat pian koko -kartanon. Ja Isakilla on yksi ainoa lapsi -- Aase on kaunis ja hyvä -- -ja toimelias nainen -- ja näkyy pitävän sinusta --" - -"Mutta minä en huoli hänestä, jos minun pitää naida hänet", sanoi -mies karkeasti nauraen, "Ja Aase Isakintytär on liian hyvä --", hän -keskeytti puheensa ja hänen äänensä muuttui. "Minulla on ollut vain -vieras isä, Kristiina -- ja luulen osani olevan, että minun tulee pitää -hyvänä vain vieraita lapsia." - -"Tahdon rukoilla sinulle parempaa onnea Neitsyt Maarialta, -sukulaismies." - -"Enkä minä ole enää nuorikaan. Kolmekymmentäviisi vuotta, Kristiina!" -Ulf nauroi. "Voisin miltei olla sinun isäsi." - -"Kylläpä sinun sitten olisi pitänyt hävyttömän aikaisin yrittää", -vastasi Kristiina koettaen saattaa äänensä kepeäksi ja nauruiseksi. - -"Etkö sinä mene maata?" kysyi Ulf pian tämän jälkeen. - -"Kyllä, kohta -- mutta olet kai sinäkin väsynyt, Ulf -- lähtisit jo -levolle." - -Mies toivotti hiljaa hyvää yötä ja meni ulos. - -Kristiina otti kynttiläpihdit pöydältä ja valaisi kahta sängyssä -nukkuvaa poikaansa. Bjørgulfilla ei nyt ollut rähmää ripsissään -- -Jumalan kiitos. Oli kestänyt kaunista ilmaa. Heti kun tuuli vähän -kovemmin tai oli sellainen ilma, että lasten täytyi pysyä sisällä -valkean ääressä, alkoivat pojan silmät vuotaa. Kristiina seisoi kauan -katsellen noita kahta. Sitten hän kumartui Gauten yli. - -Kaikki hänen kolme poikaansa olivat olleet terveet kuin linnunpojat -- -siihen asti kun kulkutauti oli tullut seudulle kesällä. Tulirokko oli -temmannut lapsia kuolemaan vuonon rannoilla niin että suretti nähdä ja -kuulla. Hän oli saanut pitää kaikki omansa -- omat lapsensa -- - -Viisi vuorokautta hän oli istunut eteläseinän vuoteen ääressä, missä -nämä nukkuivat, kaikilla kolmella iho täynnä punaisia läikkiä, silmät -valonarkoina ja kipeinä, pienet ruumiit polttavan kuumina. Hän oli -istunut käsi peitteen alla takoen Bjørgulfin jalkapohjia ja laulaen -uupumatta, kunnes hänen vähäinen äänensä oli paljasta kähinää. - - Aja, aja, aja, - Mennään sepän pajaan, - Seppä iskee rautakengän - Herran hevosen jalkaan. - - Aja, aja, aja, - Mennään sepän pajaan, - Seppä iskee hopeakengän - Jaarlin hevosen jalkaan. - - Aja, aja, aja, - Mennään sepän pajaan, - Seppä iskee kultakengän - Kuninkaan hevosen jalkaan. - -Bjørgulf oli vähimmin sairas mutta levoton. Jos Kristiina taukosi -laulamasta hetkeksikään, tahtoi tämä heti viskata peitteen päältään. -Gaute oli vain kymmenkuukautinen -- hän oli niin heikko, ettei -Kristiina uskonut hänen jäävän eloon. Pienokainen lepäsi hänen -rinnoillaan peitteihin ja nahkoihin käärittynä jaksamatta imeä. -Kristiina piteli häntä toisella kädellä ja taputti Bjørgulfin -jalkapohjia toisella. - -Väliin kun sattui, että kaikki kolme uinahtivat hetkeksi, paneutui hän -pitkäkseen näiden viereen täysissä pukeissa. Erlend kulki neuvottomana -edestakaisin, käyden katsomassa kolmea pikku poikaansa. Hän koetti -laulaa näille, mutta nämä eivät välittäneet isän kauniista äänestä --- äidin laulu vain kelpasi heille, vaikkei Kristiinalla ollut -lauluääntäkään. - -Palvelusnaiset tarjoutuivat avuksi ja pyysivät häntä säästämään -itseään, miehet kävivät kysymässä poikien vointia, Orm koetti leikkiä -pikkuveikkojen kanssa. Margretin oli Erlend Kristiinan neuvosta -lähettänyt Østerdaleniin, mutta Orm tahtoi jäädä kotiin -- tämä olikin -jo aikamies. Sira Eiliv istui lasten vuoteen ääressä, kun ei sattunut -olemaan sairaiden luona. Pappi puuhasi ja suri niin, että hänestä lähti -koko Husabyssä koottu lihavuus -- hänen oli vaikea nähdä niin monen -kauniin lapsen kuolevan. Joitakin aikuisiakin kuoli. - -Kuudentena iltana olivat kaikki lapset sen verran terveemmät, että -Kristiina lupasi miehelleen riisuutua ja käydä vuoteeseen yöksi -- -Erlend tarjoutui valvomaan yhdessä tyttöjen kanssa ja lupasi herättää -hänet, jos tarvittaisiin. Mutta illallispöydässä huomasi Kristiina -Ormin olevan hehkuvan punaisen ja hänen silmiensä kiiluvan kuumeesta. -Orm ei ollut millänsäkään -- mutta yhtäkkiä hän syöksähti pystyyn ja -juoksi ulos. Hän seisoi oksentaen pihalla, kun Erlend ja Kristiina -menivät perästä. - -Erlend kietoi kätensä hänen ympärilleen. - -"Orm -- poikani -- oletko sinä sairas?" - -"Minun päätäni niin pakottaa", valitti poika antaen sen vaipua -raskaasti isän olalle. - -Sinä yönä he valvoivat Ormin vuoteen ääressä. Orm houri melkein -lakkaamatta -- parahteli ääneen ja huitoi pitkillä käsivarsillaan; -häntä näkyi kiusaavan pahat näyt. Sanoista ei saanut selvää. - -Aamulla Kristiinan voimat loppuivat. Hänen huomattiin taas olleen -pikkuisiin päin, mutta nyt siinä kävi hullusti, ja jälkeenpäin -hän makasi kauan kuin kuolemanhorroksissa; sitten hän sai ankaran -kuumetaudin. Orm oli ollut haudassa yli kaksi viikkoa ennen kuin -Kristiina sai kuulla poikapuolensa kuolemasta. - -Silloin hän oli niin heikko, ettei ymmärtänyt oikein surrakaan. Hän -oli niin veretön ja voimaton, ettei mikään liikuttanut häntä -- hän -oli tyytyväinen kun sai elää noin vain puolinaista elämää pitkällään -viruen. Välillä oli ollut kauhea aika, jolloin naiset tuskin uskalsivat -koskea häneen ja pitää huolta siisteydestä ynnä sen sellaisesta -- -mutta se liittyi kuumehoureisiin. Nyt tuntui niin hyvältä saada hoitoa. -Hänen sänkynsä ympärillä riippui monta tuoksuvaa niittykukkaseppeltä, -joiden tuli karkottaa kärpäset loitolle -- tunturimajojen väki oli -lähettänyt ne tuomisiksi, ja ne tuoksuivat niin hyvälle varsinkin -silloin kun ilmassa tuntui sateen makua. Erlend toi lapset kerran hänen -ympärilleen -- Kristiina näki näiden näyttävän kurjilta taudin jälkeen -ja huomasi, ettei Gaute enää tuntenut häntä; mutta sekään ei tuntunut -pahalta. Hän tajusi vain, että Erlend oli aina hänen luonaan. - -Erlend oli läsnä messussa joka päivä ja kävi rukoilemassa Ormin -haudalla. Hautuumaa oli seurakuntakirkon vieressä Vinjarissa, mutta -jotkut suvun kuolleista pikkulapsista olivat saaneet leposijan Husabyn -kappelikirkossa -- siinä lepäsivät Erlendin molemmat veljet ja Munan -Piispanpojan pieni tytär. Kristiinaa oli usein säälittänyt nuo -pienokaiset, jotka nukkuivat aivan yksin kivilattian alla. Nyt oli Orm -Erlendinpoika saanut sijansa heidän keskellään. - -Toisten pelätessä Kristiinan henkeä vaelsi paikkakunnan läpi -kerjäläislaumoja matkalla Nidarosiin Olavin-juhliin. Ne olivat -enimmäkseen samoja almunanojia ja vanhoja eukkoja, jotka matkasivat -sinne joka vuosi -- entiset pyhiinvaeltajat olivat aina runsaskätisiä -köyhiä kohtaan, koska näiden esirukoukset kuuluivat olevan erittäin -vaikuttavia. Ja he olivat oppineet pistäytymään Skaunissa näinä -vuosina, jolloin Kristiina oli elänyt Husabyssä -- he tiesivät saavansa -kartanossa yösijan, vatsan täydeltä ruokaa ja almun ennen kuin lähtivät -jatkamaan matkaa. Palvelusväki tahtoi tällä kertaa ajaa heidät -tiehensä, koska rouva makasi sairaana. Mutta kun Erlend, joka oli ollut -pohjoisessa kaksi viimeistä kesää, kuuli vaimonsa kestinneen noita -kerjäläisiä ennen niin auliisti, hän käski majoittaa nämä taloon ja -ruokkia kuten ennen. Ja aamulla liikkui hän itse kerjäläisten parissa -toimittaen näille juomaa ja ruokaa, ojentaen almurahat ja pyytäen -nöyrästi näitä rukoilemaan Kristiinan puolesta. Moni kerjäläinen itki -kuullessaan lempeän emännän makaavan kuolemankielissä. Tämän oli Sira -Eiliv kertonut Kristiinan tultua terveemmäksi. Vasta joulun alla -vaurastui Kristiina sen verran että saattoi taas kantaa avaimensa itse. - -Erlend oli heti lähettänyt sanan Kristiinan vanhemmille hänen -sairastumisestaan, mutta nämä olivat kutsuttuina Skogin häihin -lähteneet etelään. Palatessaan he tulivat Husabyhyn; Kristiina -voi silloin paremmin, mutta oli niin heikko, ettei jaksanut puhua -vanhempiensa kanssa paljoa. Hän tahtoi mieluimmin nähdä vain Erlendin -vuoteensa laidalla. - -Heikkona, vilunarkana ja verettömänä hän pakeni Erlendin terveyden -turviin. Vanha verenpolte oli jäähtynyt, kadonnut niin tyystin, ettei -hän enää muistanut, millaista oli ollut rakastaa siten; mutta sen -keralla oli myös kadonnut viime vuosien rauhattomuus ja katkeruus. -Hänen oli mielestään niin hyvä näin -- vaikka suru Ormin kuoleman -johdosta painoikin heitä molempia raskaasti. Ja vaikka Erlend ei -ymmärtänytkään hänen olevan niin huolissaan Gauten tähden, oli heidän -sittenkin nyt hyvä. Erlend oli pelännyt kovasti kadottavansa hänet, sen -huomasi kaikesta. - -Olisi ollut vaikea ja arka tehtävä puhua Erlendille nyt -- koskettaa -mitään, joka olisi voinut rikkoa rauhan ja ilon heidän väliltään. - -Kristiina seisoi tuvan oven edessä ulkona valoisassa kesäyössä -talonväen palatessa tansseista. Margret riippui isänsä käsikynkässä. -Hän oli niin hepenissään, että sellainen olisi sopinut paremmin -hääkemuissa kuin ulkona tanhukentällä, jossa oli kaikenlaista -väkeä. Mutta äitipuoli oli kokonaan lakannut puuttumasta Margretin -kasvatukseen. Erlend sai tehdä kuten tahtoi tyttärensä suhteen. - -Erlendiä ja Margretia janotti, ja Kristiina meni hakemaan heille -olutta. Tyttö jäi puhelemaan hetkeksi -- hän ja äitipuoli olivat olleet -hyviä ystäviä sen jälkeen, kun Kristiina ei enää koettanut opettaa -Margretia, Erlend nauroi kaikelle, mitä tytär kertoi tansseista. Mutta -viimein lähtivät Margret ja hänen neitonsa parvelle nukkumaan. - -Mies jäi mittelemään tuvan lattiaa -- venytteli, haukotteli, mutta -sanoi, ettei hän ollut väsynyt. Hän haroi sormillaan pitkää, mustaa -tukkaansa. - -"Oli niin kiire, kun me tulimme saunasta -- ennen tanssia -- etkö -sinä voisi leikata minun tukkaani, Kristiina -- enhän minä voi kulkea -tällaisena pyhien aikana --" - -Kristiina huomautti, että nythän oli pimeä -- mutta Erlend nauroi -ja osoitti sormellaan räppänää; alkoi jo valjeta. Silloin Kristiina -sytytti uudelleen tulen, käski Erlendin istua ja levitti liinan hänen -hartioilleen. Tukkaa leikattaessa liikahteli Erlend kutkun-arasti ja -nauroi, kun Kristiinan sakset tulivat lähelle kaulaa. - -Kristiina keräsi huolellisesti poikkileikatut hiukset ja poltti ne -liedessä, pudistellen liinaakin tulen yläpuolella. Sitten hän suki -Erlendin tukan sileäksi alas otsalta ja näpsi vielä saksilla tupsun -sieltä ja täältä, missä reuna ei ollut aivan tasainen. - -Erlend tarttui Kristiinan käsiin, kun tämä seisoi hänen takanaan, -kietoi ne yhteen kurkkunsa ympäri ja katsoi ylös hymyilevin kasvoin: - -"Sinä olet väsynyt", sanoi hän sitten, päästi Kristiinan irti ja nousi -kevyesti huoahtaen. - - * * * * * - -Erlend purjehti Bergeniin heti juhannuksen jälkeen. Hän oli huonolla -tuulella, kun vaimo taas oli kykenemätön matkustamaan hänen kanssaan. -Kristiina hymyili väsyneesti ja tuumi, että eihän hän kuitenkaan olisi -voinut jättää Gautea. - -Ja niin eleli Kristiina yksin Husabyssä tämänkin kesän. Oli toki hyvä, -ettei hän tänä vuonna odottanut lasta ennen kuin Matin-messun aikaan; -hänellä itsellään samoin kuin apurouvilla oli paljon hankaluutta ja -vaivaa, kun se sattui kovien kiireiden aikana. - -Hän ajatteli mahtoiko tätä jatkua aina. Ajat olivat nyt toiset kuin -hänen neitovuosinaan. Hän oli kuullut isänsä kertovan tanskalaissodasta -ja muisti vielä, miten isä oli ollut sotaretkellä Eirik herttuaa -vastaan. Hänen ruumiissaan näkyvät suuret arvet olivat siltä ajalta. -Mutta kotilaaksossa elettiin kuitenkin liian kaukana sodan kuuluvilta --- sinne asti ei kukaan uskonut sen yltävän enää koskaan. Siellä -oli eletty enimmäkseen rauhassa, ja isä hoiteli tilojaan, huolehti -alaisistaan ja ajatteli jokaisen parasta. - -Nyt kuultiin lakkaamatta levottomia viestejä -- kaikki puhuivat vainon -ajoista ja sodasta ja maan hallituksesta. Se liittyi Kristiinan -mielessä meren ja rannikon muistoihin. Merellä hän oli ollut yhden -ainoan kerran -- tänne pohjoiseen muuttaessaan. Rannikkoa ne kulkivat -kaikki nuo korkeat herrat, joiden pää oli täynnä tuumia ja aikeita -ja vasta-aikeita ja neuvotteluita, hengelliset herrat ja maallikot. -Erlend kuului heidän joukkoonsa syntynsä ja omaisuutensa nojalla. Mutta -Kristiina tunsi, että hän oli puolittain heidän piirinsä ulkopuolella. - -Hän ajatteli ja tuumaili mikä sen oikeastaan oli saanut aikaan. Mikä -mahtoi olla Erlendin vertaisten ajatus hänestä? - -Koska Erlend oli ainoastaan se mies, jota hän rakasti, ei hän -ollut koskaan välittänyt muusta. Hän oli kyllä huomannut miehensä -äkkipikaisen ja kiivaan ja ajattelemattoman luonteen ja nähnyt, että -Erlendillä oli erikoinen taito kääntää kaikki asiat nurin. Mutta -hän oli aina löytänyt jonkin puolustuksen -- ei ollut milloinkaan -vaivautunut miettimään, mihin Erlendin mielenlaatu vielä saattoi -johtaa heidät molemmat. Kun he saavat naimaluvan, oli kaikki muuttuva --- näin hän oli lohduttanut itseään. Toisinaan hänestä tuntui kuin -hän olisi alkanut ajatella siitä hetkestä lähtien, jolloin hän tiesi -kantavansa lasta. Millainen oli oikein Erlend jota ihmiset sanoivat -kevytmieliseksi ja ymmärtämättömäksi mieheksi, johon ei voinut luottaa ---? - -Hän oli luottanut. Hän ajatteli Brynhildin ylistupaa ajatteli, miten -Erlendin ja tuon toisen naisen suhde oi lopuksi katkennut. Hän ajatteli -Erlendin käytöstä sen jälkeen, kun hän jo oli ollut tämän kihlattu -morsian. Mutta Erlend oli sittenkin pysynyt uskollisena, nöyryytyksistä -ja vastoinkäymisistä huolimatta; Kristiina oli nähnyt, ettei Erlend -tahtonut kadottaa häntä millään hinnalla nytkään. - -Hän ajatteli Godøyn Haftoria. Tämä oli aina pyörinyt hänen perässään, -lörpötellyt ja pyrkinyt hyväilemään, kun he tapasivat jossakin; eikä -hän ollut pannut sitä sen enemmän mieleensä. Haftorilla oli kai -sellainen tapa laskea leikkiä. Ei Kristiina voinut uskoa muuta nytkään; -hän oli pitänyt tuosta vallattomasta, kauniista miehestä ja piti -hänestä vieläkin. Mutta sitä, että joku saattoi olla sellainen vain -muuten, huvikseen, ei hän ymmärtänyt. - -Hän oli tavannut Haftor Grautin jälleen kuninkaanpidoissa Nidarosissa, -ja tämä hyöri hänen liepeissään jälleen kuten ennenkin. Eräänä iltana -oli Haftor saanut hänet mukaansa erääseen ylistupaan, ja hän oli -laskeutunut Haftorin kanssa valmiiksi suoritulle sängylle, joka oli -sisällä. Kotona hän ei olisi saattanut kuvitella sellaista -- siellä ei -kuulunut kylätapoihin, että miehet ja naiset pistäytyivät tuolla tapaa -syrjään, kaksitellen. Mutta täällä tekivät kaikki niin, eikä kukaan -tuntunut pitävän sitä sopimattomana -- se kuului olevan ritarien tapoja -vieraissa maissa. Juuri heidän sisään astuessaan makasi Elin-rouva, -herra Erlingin vaimo, toisessa sängyssä ruotsalaisen ritarin vieressä, -he puhuivat kuninkaan korvakivusta. Ruotsalainen oli iloisen näköinen -Elin-rouvan noustessa pois ja lähtiessä saliin. - -Huomatessaan Haftorin tarkoittavan täyttä totta sillä mitä pyysi, -heidän parhaillaan loikoessaan sängyssä puhellen, oli Kristiina -joutunut niin ymmälle, ettei ollut ymmärtänyt pelätä eikä kunnolla -suuttuakaan. Molemmathan he olivat naimisissa, ja molemmilla heillä oli -lapsia avioliitostaan. Kristiina ei oikein ollut ottanut uskoakseen, -että sellaista saattoi tapahtua. Haftor oli ollut naurusuinen ja hilpeä -ja veitikkamainen -- Kristiina ei osannut nimittää viettelemiseksi -sitä, mitä tämä tahtoi, niin vakava ei Haftor ollut ollut. Mutta nyt -tämä oli tahtonut houkutella hänet pahimpaan syntiin. - -Haftor oli noussut paikalla sängystä, kun Kristiina käski hänet pois --- hän oli tullut lauhkeaksi, mutta näytti enemmän hämmästyneeltä kuin -häpeävältä. Ja hän oli kysynyt epäilevästi, luuliko Kristiina todella, -etteivät naineet ihmiset olleet milloinkaan uskottomia. Harva mies -saattoi sanoa rehellisellä mielellä, ettei hänellä ollut jalkavaimoja. -Naiset olivat ehkä vähän parempia, mutta eipä ollut heissäkään -kehumista. - -"Uskoitteko te kaikki pappien saarnat synnistä ja sen semmoisesta -ollessanne neito?" hän kysyi. "Silloin minä en ymmärrä, Kristiina -Lauritsantytär, miten Erlend sai teidät suostumaan tahtoonsa." - -Haftor oli katsonut häntä silmiin -- ja varmaan ne ilmaisivat jotakin -hänelle, vaikka Kristiina ei millään hinnalla olisi puhunut Haftorin -kanssa tästä. Sillä miehen ääni oli ollut ihmetyksestä heleä hänen -sanoessaan: - -"Sellaista minä luulin tapahtuvan vain -- lauluissa." - -Kristiina ei ollut puhunut asiasta kenellekään, ei edes Erlendille. -Erlend piti Haftorista. Ja kyllähän se oli kauheata, että oli niin -kevytmielisiä miehiä kuin Haftor Graut -- mutta Kristiina ei voinut -oikein käsittää asian liikuttavan häntä itseään. Haftor ei sen koommin -ollut koettanut lähennellä häntä -- istui vain merensiniset silmät -ihmetyksestä selällään, kun he joskus tapasivat. - - * * * * * - -Jos Erlend oli kevytmielinen, niin oli hän sitä ainakin toisella -tapaa. Ja oliko hän niin ymmärtämätön, ajatteli Kristiina. Hän näki -ihmisten säpsähtävän Erlendin puheita ja pohtivan niitä sitten yksissä -neuvoin. Saattoi olla paljon totta ja oikeata siinä, mitä Erlend -Nikulauksenpoika esitti. Hän ei vain milloinkaan oppinut sitä, mitä -toiset herrat eivät koskaan unohtaneet -- varovaista oveluutta, -jolla he vartioivat toisiaan. Erlend nimitti sitä juonitteluksi ja -nauroi raikasta nauruaan, joka ensin ärsytti ihmisiä, mutta lopulta -riisui heidät aseista. He yhtyivät nauruun, löivät Erlendiä olalle ja -sanoivat, että hän saattoi olla terävä, vaikka olikin lyhytnäköinen. - -Sitten Erlend teki tyhjäksi sanansa vallattomalla ja rohkealla pilalla. -Ja tämänkaltaista ihmiset kuuntelivat mielellään Erlendin suusta. Vaimo -aavisti hämärästi -- ja tunsi nöyryytystä sen johdosta -- minkä tähden -kaikki antoivat Erlendille anteeksi hänen rennot puheensa. Erlend -pelästyi heti kun kohtasi miehen, joka uskalsi pitää kiinni omasta -kannastaan. Ja vaikka tämän ajatuskanta olisi näyttänyt hänestä kuinka -typerältä tahansa, luopui hän kuitenkin omastaan kaikissa asioissa -peittäen peräytymisensä leveään leikinlaskuun vastustajastaan. - -Ja ihmiset olivat tyytyväisiä, että Erlend oli pelkuri ajatuksiltaan --- vaikka hän toiselta puolen oli liiankin huoleton menestyksestään, -seikkailunhaluinen ja silmittömästi ihastunut jokaiseen vaaran -aiheeseen, jota saattoi vastustaa aseilla. Mutta näin ollen heidän ei -tarvinnut pelätä Erlend Nikulauksenpoikaa. - -Edellisenä vuonna, talven ollessa lopullaan, oli valtakunnanhoitaja -käynyt Nidarosissa pienen kuninkaan kanssa. Kristiina oli ollut -kuninkaan kartanossa vietetyissä suurissa pidoissa. Silkkihuntu -päässään, punainen morsiuspuku yllään ja hienoimmat korut kaulassaan -hän oli istunut hiljaisena ja arvokkaana korkeimpien rouvien keskellä. -Hän oli seurannut valppain silmin miestään, kun tämä liikkui toisten -miesten parissa, katsellut, kuunnellut ja ajatellut -- kuten hän -katseli, kuunteli ja ajatteli kaikkialla, missä hän kulki Erlendin -kanssa ja missä huomasi ihmisten puhuvan Erlendistä. - -Yhtä ja toista hän jo oli oppinut. Herra Erling Vidkuninpoika tahtoi -panna alttiiksi kaiken puolustaakseen Norjan valtaa pohjoisessa Vienan -meren rannoilla ja suojellakseen Haalogalandia. Mutta neuvosto ja -ritarista olivat vastaan eivätkä millään tahtoneet yhtyä yritykseen, -joka saattoi tulla kalliiksi. Arkkipiispa ja hiippakunnan papisto eivät -olleet haluttomat kannattamaan hanketta rahallisesti -- sen hän oli -kuullut Gunnulfilta -- mutta muuten vastusti sitä koko maan hengellinen -sääty, vaikka oli kyseessä sota Jumalan vihollisia, harhaoppisia ja -pakanoita vastaan. Ja herrat vehkeilivät valtionhoitajaa vastaan, -ainakin Trondelagenissa. He eivät olleet eläneet kovin tarkasti lain -kirjaimen mukaan eivätkä piitanneet kruunun vaatimuksista ja olivat nyt -vihoissaan siitä, että herra Erling ylläpiti niin ankarasti edesmenneen -sukulaisensa Haakon-kuninkaan aikaista henkeä eräissä asioissa. Mutta -nämä seikat eivät olleet syynä siihen, ettei Erlend tahtonut antautua -valtionhoitajan käytettäväksi sillä tapaa kuin Kristiina ymmärsi tämän -tahtovan käyttää hänen miestään. Erlendillä ei ollut siihen muuta syytä -kuin se, että toisen vakava ja arvokas olemus ikävystytti häntä -- -ja hän kosti Erlingille siten, että ivaili hyväntahtoisesti mahtavaa -sukulaistaan. - -Kristiina luuli ymmärtävänsä herra Erlingin aseman Erlendiin nähden. -Erling oli pitänyt Erlendistä heidän yhteisestä nuoruudestaan asti -ja oli varmaan ajatellut, että jos hän voisi voittaa puolelleen -suurisukuisen ja sotaisan Husabyn isännän, jolla oli sitä paitsi -jonkin verran kokemusta sodankäyntitaidossa, hän kun oli ollut ennen -kreivi Jaakon palveluksessa -- Erlend oli ainakin kokeneempi kuin -useimmat muut kartanoiden omistajat -- voisi se koitua hyödyksi Erling -Vidkuninpojan suunnitelmille samoin kuin Erlendin omalle menestykselle. -Mutta niin ei ollut käynyt. - -Kaksi kesää oli Erlend ollut merellä myöhäiseen syksyyn, keikkunut -pitkän pohjoisrannan aalloilla ja ajanut rosvoaluksia neljällä -pienellä laivalla, jotka seurasivat hänen merkkiään. Hän oli tullut -tuoreen ruoan haussa erääseen norjalaiseen uutisseutuun Tenojoelle, -hyvin kauas pohjoiseen, juuri kun karjalaiset ryöstivät siellä, ja -ottanut vangiksi -- vain kourallisella miehiä -- kahdeksantoista -rosvoa, jotka ripustettiin puoleksi palaneen ladon harjahirteen. Hän -oli hakannut maahan venäläisparven, joka oli pyrkinyt tunturille, -ja polttanut ja hävittänyt muutamia vihollisen laivoja ulkovesillä. -Pohjoisessa puhuttiin paljon hänen neuvokkuudestaan ja rohkeudestaan; -ulkotrøndilaiset ja møringilaiset rakastivat päällikköään tämän lujan -komennon vuoksi ja myös siksi, että hän aina jakoi vaivat ja vastukset -miehistönsä kanssa. Hänellä oli ystäviä rahvaan ja ritarisukujen -nuorten miesten joukossa Haalogalandissa, jossa kansa oli jo tottunut -siihen, että sen piti puolustaa rantaansa itse. - -Mutta sittenkään ei Erlendistä ollut mitään apua drotsille hänen -suurissa ristiretkihankkeissaan. Trøndelagenissa ylistettiin Erlendin -urotekoja hänen ajaessaan venäläisiä maasta -- kun siitä tuli puhe, -silloin kyllä muistettiin hänen olevan omia miehiä. Silloin oli taas -huomattu sekin, että rannikon pojissa eli vielä vanha hyvä henki. Mutta -kaikki, mitä Erlendistä, Husabyn herrasta, sanottiin tai kuultiin, oli -liian lapsellista järkevien ikämiesten puheen aiheeksi. - -Kristiina huomasi, että Erlend yhä laskettiin kuuluvaksi nuoriin, -vaikka hän oli vuotta vanhempi drotsia. Hän ymmärsi soveltuvan -monien laskuun, että Erlend oli mies, jonka sanoja ja tekoja voitiin -pitää nuoren virmapään hurjisteluna. Sellaisena hänestä pidettiin, -sellaisena häntä hemmoteltiin, sellaisena hänestä kerskuttiin -- mutta -vakiintuneen miehen mainetta hän ei saanut. Ja Kristiina näki, miten -helposti Erlend taipui olemaan se, miksi toiset hänet tahtoivat tehdä. - -Erlend puhui venäläisretken puolesta, hän puhui ruotsalaisista, joilla -oli sama kuningas kuin norjalaisilla, mutta jotka eivät tahtoneet -pitää Norjan herroja ja ritareita omien aatelismiestensä vertaisina. -Vai oliko milloinkaan kuultu semmoista vaatimusta maailman luomisesta -asti, että aatelismiehen tuli maksaa sotasuorituksensa ilman että hän -itse sai ohjata omaa hevostaan ja itse kantaa omia aseitaan! Kristiina -tiesi, että tämä oli suunnilleen samaa, mitä hänen isänsä oli sanonut -Vaagen käräjillä ja mitä isä oli selitellyt Erlendille silloin, kun -tämä ei ollut tahtonut erota Munan Baardinpojan kumppanuudesta. Ei, -sanoi Erlend, ja toi esiin vaimonsa isän Ruotsissa elävän suvun -- -kyllä hän tiesi minkä arvoisina nuo Ruotsin herrat pitävät meitä. -Ellemme me näytä, mihin pystymme, niin joudumme kohta ruotsalaisten -isännyyden alle. - -Niin, sanoivat toiset, olihan siinä perää. Mutta sitten he taas -puhuivat drotsista. He sanoivat Erlendin ajavan omia etujaan -pohjoisessa; karjalaiset olivat eräänä vuonna polttaneet Bjarkøn hänen -voutiensa silmien edessä ja ryöstelleet hänen lampuotejaan. Ja Erlend -muutti puhetapaa alkaen kujeilla -- mutta Erling Vidkuninpoika ei -etsinyt omaansa, ei suinkaan. -- Hän oli niin jalo ja hieno ja uljas -ritari kuin kukaan -- parempaa miestä ei olisi voinut löytää mistään -maan asioiden hoitoon. Herra varjele, Erling oli niin rehellinen ja -kunnianarvoisa kuin lakikirjan kultainen alkukirjain. Ihmiset nauroivat -ja painoivat paremmin mieleensä Erlendin vertauksen kultaisesta -alkukirjaimesta kuin tämän lavertelun drotsin oikeamielisyydestä. - -Ei, Erlendiä ei otettu vakavalta kannalta -- nykyään, kun hän kuitenkin -oli jollakin tavoin suosiossa. Mutta kun hän nuorena saattoi asiansa -epäjärjestykseen ja epätoivoisena eli jalkavaimoineen, tahtomatta -lähettää tätä luotaan, kuninkaan käskystä ja kirkonkirouksesta -huolimatta -- silloin he olivat ottaneet hänet vakavalta kannalta ja -kääntynet hänestä osoittaen kiihkeätä suuttumusta hänen jumalattoman ja -häpeällisen elämänsä tähden. Se oli nyt unohdettu ja anteeksi annettu --- ja Kristiina ymmärsi jonkinlaisen kiitollisuudentunteen vaativan -Erlendiä olemaan sellainen, jollaisena ihmiset hänestä pitivät -- hän -oli kärsinyt kipeästi ollessaan suljettuna vertaistensa parista. - -Mutta -- Kristiina muisti miten hänen isänsä oli tapana suhtautua -kehnojen miesten vikoihin ja puutteisiin -- hän kohautti keveästi -olkaansa. Ihmisen kristillinen velvollisuus oli olla anteeksiantavainen -niitä kohtaan, jotka eivät osaa vastata teoistaan. Jos Erlendille oli -annettu anteeksi hänen nuoruudensyntinsä, niin -- - -Erlend oli kuitenkin vastannut teoistaan eläessään Elinen kanssa. Hän -oli vastannut synnistään siihen saakka, kun tapasi Kristiinan ja kun -tämä oli seurannut häntä alttiisti uuteen syntiin. Oliko siis Kristiina -itse --? - -Ei. Nyt häntä alkoivat pelottaa omat ajatukset. - -Ja hän koetti karkottaa luotaan huolet sellaisista asioista, joille -ei mahtanut mitään. Hän tahtoi ajatella vain seikkoja, joihin hän -voi vaikuttaa jotakin. Muu täytyi jättää Jumalan käsiin. Jumala oli -auttanut häntä kaikessa, missä hänen oma apunsa ei riittänyt. Husabyn -kartano alkoi olla hyvässä kunnossa, kuten se oli ollut ennen -- -huonoista vuosista huolimatta. Kolme tervettä, kaunista poikaa oli -Jumala suonut hänen synnyttää -- joka vuosi Hän oli lahjoittanut -Kristiinalle uudelleen elämän, annettuaan hänen kohdata kuoleman -synnytystuskissa; Hän oli suonut hänen nousta vuoteesta täysin terveenä -joka synnytyksen jälkeen. Kaikki kolme herttaista poikaansa hän oli -saanut pitää tänä vuonna, jolloin tauti tempasi pois niin monta sievää -pikkulasta seudulta. Ja Gaute -- Gaute oli tuleva terveeksi, siihen hän -luotti varmasti. - -Ja oli kai niin kuin Erlend sanoi -- että hänen täytyi esiintyä -komeasti ja pitää kaikki hyvässä kunnossa. Muuten hän ei olisi -kelvannut vertaistensa joukkoon ja voinut saavuttaa sellaisia oikeuksia -ja tuloja kuin hänen syntyperänsä vaati. Kristiinan täytyi koettaa -uskoa, että Erlend ymmärsi tuon asian paremmin kuin hän. - -Oli mieletöntä ajatella, että Erlendillä olisi ollut jossakin suhteessa -paremmat olot niinä päivinä, jolloin hän eli syntisten paulojen -kietomana tuon toisen -- ja Kristiinan itsensä kanssa. Kristiina -muisti, minkälaiset Erlendin kasvot olivat olleet eri kertoina -- surun -runtelemat, intohimon vääristämät. Ei, ei, oli hyvä niinkuin oli. -Erlend oli vain vähän liian huoleton ja ajattelematon. - - * * * * * - -Erlend tuli kotiin vähää ennen Mikon-messua. Hän oli toivonut -löytävänsä Kristiinan sängystä, mutta tämä oli vielä jalkeilla. -Kristiina tuli Erlendiä vastaan tielle. Hän liikkui tällä kertaa -hirveän raskaasti -- mutta hän kantoi Gautea käsivarrellaan, kuten -aina; isommat pojat juoksentelivat hänen edellään. - -Erlend hyppäsi hevosen selästä ja nosti pojat ratsaille. Kristiinan -kalpeat, kiusaantuneet kasvot kirkastuivat, kun ei Gaute pelännyt -isäänsä -- kaipa lapsi siis tunsi hänet. Kristiina ei kysynyt mitään -miehensä matkasta, vaan kertoi vain Gauten neljästä uudesta hampaasta --- tällä oli ollut kovat tuskat niitä saadessaan. - -Äkkiä parahti poika kovaan itkuun -- isän rintasolki oli raapinut -naarmun hänen poskeensa. Poika tahtoi takaisin äitinsä luokse, ja -Kristiina otti hänet pois, vaikka Erlend pani vastaan. - -Vasta illalla heidän istuessaan salissa ja lasten nukkuessa kysyi -Kristiina mieheltään tämän Bergeninmatkasta -- niinkuin hän nyt vasta -olisi muistanut sen. - -Erlend katsoi salaa vaimoonsa. Ystävä-parka -- tämä oli niin kurjan -näköinen. Ja niin hän kertoi aluksi kaikenlaisia pieniä uutisia. Erling -oli lähettänyt terveisiä ja käskenyt antaa Kristiinalle tämän -- hän -veti esiin pronssisen tikarin, vihreän ja homeensyömän -- oli hyvä -panna kätkyeen, jos Gautella oli riisi. - -Kristiina kääri taas liinan tikarin ympärille, nousi vaivalloisesti -tuolista ja meni kätkyen ääreen. Hän pisti käärön kätkyen pohjalle -patjojen alle -- siellä oli jo ennestään maasta löydetty kivikirves, -majavan nielu, näsiän oksasta tehty risti, peritty hopeakalu ja -tuliraudan kappale, maariankämmekän juuria ja olavinpartaa. - -"Mene vain nukkumaan jo, Kristiina", kehotti Erlend hellästi. Hän meni -vaimonsa luo ja veti kengät ja sukat tämän jalasta. Sillä välin hän -kertoi tärkeimmän uutisensa. - -Haakon Ogmundinpoika oli tullut takaisin, ja venäläisten ja -karjalaisten kanssa oli solmittu ja vahvistettu rauha. Hän joutui itse -lähtemään pohjoiseen syksyllä. Ei ollut liikaa luottamista siihen, että -rauha syntyisi aivan paikalla. Ja siksi Vargøyssa tarvittiin miestä, -joka tunsi maan olot. Hänelle oli luvattu rajaton valta sikäläisessä -linnassa -- sitä täytyi lujittaa, jotta rauha säilyisi paremmin uusien -rajojen sisällä. - -Erlend katsoi jännittyneenä vaimonsa kasvoihin. Tämä näytti vähän -säikähtyneeltä -- mutta ei kysellyt suuria, ja olihan selvä, ettei -Kristiina ymmärtänyt paljoa siitä, mitä nämä uutiset merkitsivät, -Erlend näki, miten väsynyt Kristiina oli -- eikä puhunut enempää siitä -asiasta, vaan jäi istumaan hetkeksi Kristiinan sängyn laidalle. - -Itse hän tiesi, mihin oli ryhtynyt. Erlend naureskeli hiljaa -itsekseen riisuessaan vitkalleen vaatteitaan. Ei siellä joutaisi -istumaan hopeavyö mahan ympärillä, pitämään olutkemuja ystäville -ja sukulaisille, leikkaamaan kynsiään kauniiksi ja tasaisiksi ja -kiidättämään vahteja ja alipäälliköltä sinne ja tänne -- ei siellä -istuttu kädet ristissä, kuten kuninkaan päämiehet etelän linnoissa. -Vargøyn linnassa oli omalaatuisensa komento. - -Siellä oli lappalaisia, venäläisiä, karjalaisia ja kaiken maailman -sekalistoa -- noita-akkoja, seitoja, pakanoita ja pirun pentuja, jotka -täytyi taas opettaa maksamaan veroa norjalaisille miehille ja jättämään -rauhaan norjalaiset asumasijat, jotka olivat yhtä kaukana toisistaan -kuin täältä on matkaa Møreen. Rauha -- ehkä sekin kerran saataisiin -säilymään siellä -- mutta hänen aikanaan siellä ei rauha ollut kestävä -sen kauemmin kuin piru istui messussa. Ja sitten oli hänen pidettävä -kurissa omat hurjimuksensa -- kevätpuoleen, kun näiden mieli alkoi -painua pimeydestä ja myrskystä, meren helvetillisestä jyrystä ja -kylmästä; kun alkoi uupua jauhoja ja voita ja juomista, kun miehet -tappelivat naisistaan ja kun alkoi olla vaikea kestää elämää saarilla. -Hän tunsi sitä jo vähän oltuaan siellä Gissur Gallen kanssa nuorena -poikana. Ehei -- ei siinä joutanut lojumaan kyljellään --! - -Ingolf Peit, joka siellä oli nyt, oli kyllä paikallaan hänkin, mutta -Erling oli oikeassa siinä, että ritaristoon kuuluvan miehen siellä -piti olla asiain hoidossa -- muuten ei kukaan ymmärtäisi, että Norjan -kuninkaan vakaa tahto oli pysyttää valtansa sillä kulmalla. Hohoi -- -hän tuli olemaan siellä kuin silmäneula kankaassa. Piru vieköön, siellä -ei ollut Norjan maita ennen kuin Malangissa. - -Ingolf oli pystyvä mies -- kun sai jonkun käskijäkseen. Hän oli -antava Ingolfin hallittavaksi Hugrekkenin. Margygren oli uljain -kaikista laivoista, sen hän oli jo havainnut. Erlend nauroi hiljaista, -onnellista naurua. Hän oli usein sanonut Kristiinalle, että tämä -seuranainen hänellä oli ja tuli olemaan, Kristiina sai tyytyä siihen --. - - * * * * * - -Kristiina heräsi lapsen itkuun pimeässä. Erlend kuuli vaimonsa -liikahtavan toisen seinän viereisessä sängyssä ja puhelevan hiljaa -tyynnyttäen -- Bjørgulf oli alkanut valitella. Väliin sattui, että -poika herätessään joskus yöllä ei saanut silmiään auki rähmältä -- -silloin äiti kostutti ne kielellään, Erlendistä se oli aina ollut -ilkeän näköistä, Kristiina hyräili hiljaa toisen seinän luona. Tuo -ohut, piipittävä ääni kiusasi Erlendiä. - -Erlend muisti, mistä hän oli nähnyt unta. Hän oli kävellyt rannalla --- se oli ollut kiviranta, ja hän hyppi kiveltä kivelle. Meri päilyi -kelmeänä ja kiiltäväpintaisena nuoleksien ulapan leviä -- oli -tyyni, varjoinen kesäpäivä, aurinkoa ei näkynyt. Hopealta hohtavaa -vuononsuuta vasten hän näki aluksen, joka kellui ankkurissa mustana ja -siropiirteisenä hiljaa mainingeilla. Haisi niin jumalattomasti mereltä -ja leviltä. - -Hänen sydäntään kouristi ikävä ja kaipaus. Nyt -- yön pimeydessä, -maatessaan tässä vierassängyssä ja kuullessaan kehtolaulun -yksitoikkoisen sävelen tunkeutuvan korviinsa -- nyt hän tunsi, miten -hän kaipasi. Pois kotoa ja lasten luota, joita kiehui talo täynnä, pois -kuulemasta talonhoitoa, väkeä, tiloja ja kakaroita koskevia asioita --- pois tuntemasta sydämen tuskaa Kristiinan tähden, joka aina kantoi -lasta kohdussaan ja jota hänen täytyi sääliä --! - -Erlend painoi kädet vasten sydäntään. Oli kuin se olisi lakannut -lyömästä ja vapissut vain hiljaa kauhusta rinnassa. Hän ikävöi pois -Kristiinan luota. Kun hän ajatteli mikä Kristiinaa odotti tämän ollessa -nyt niin heikko ja voimaton -- sitä näkyi saattavan odottaa millä -hetkellä tahansa -- oli hän tukehtua pelosta. Mutta jos hän menettäisi -Kristiinan, ei hän ymmärtänyt, miten jaksaisi elää. Kuitenkaan ei -hän jaksanut elää yhdessäkään -- ei nyt; hän tahtoi päästä erilleen -kaikesta, hengähtämään, ja se tuntui aivan elämän asialta. - -Herra Jeesus, Vapahtajani -- millainen mies hän oli! Tänä yönä hän sen -havaitsi. Kristiina, rakas, suloinen ystävä -- ja sittenkin, oikein -syvää sydämen iloa hän oli tuntenut Kristiinan luona vain siihen -aikaan, jolloin hän oli vietellyt tämän. - -Hänhän oli uskonut varmasti, että sinä päivänä, jolloin hän oli saava -Kristiinan aviovaimokseen, omakseen Jumalan ja ihmisten edessä -- sinä -päivänä oli kaikki paha väistyvä hänen elämästään niin tyystin, että -hän unohtaisi sellaista koskaan olleenkaan. - -Hän oli varmaan sellainen, ettei hän kärsinyt mitään oikein hyvää ja -puhdasta lähellään. Sillä Kristiina oli ollut kuin Jumalan enkeli -pelastuttuaan synnistä ja turmeluksesta, johon Erlend oli johdattanut -hänet. Lempeä, uskollinen, hiljainen, kelvollinen, kunnianarvoisa. Hän -oli kantanut kunnian takaisin Husabyhyn. Hänestä oli tullut jälleen se, -mikä hän oli ollut sinä kesäyönä, jolloin tuo nuori neitseellinen impi -oli painautunut Erlendin viitan alle luostarin puutarhassa ja tämä oli -ajatellut tuntiessaan tuon hennon nuoren ruumiin kylkeään vasten --. -ettei itse paholainenkaan olisi hennonut loukata tätä lasta tai tuottaa -hänelle surua. - -Kyyneleet vuotivat Erlendin poskia pitkin. - --- Taitaa olla totta tuossa pappien puheessa, että synti syö miehen -sielun kuin ruoste -- sillä hänellä ei ollut ollut sielun rauhaa -herttaisen ystävänsä luona -- pois Kristiinan läheltä ja kaikista hänen -hommistaan hän kaipasi. - -Hän oli itkenyt itsensä puolinukuksiin kuullessaan Kristiinan valvovan -ja kävelevän lattialla hymisten ja hyssytellen. - -Erlend hyppäsi sängystä, kompastui pimeässä lapsenkenkiin, meni -vaimonsa luo ja otti Gauten häneltä. Poika parahti, ja Kristiina sanoi -valittaen: "Nyt minä juuri olin saamaisillani hänet uneen." - -Isä koetti tyynnyttää kirkuvaa lasta, läiskäytti tätä pari kertaa -takapuoleen -- ja kun poika parkui entistä pahemmin, keikutti hän tätä -niin kovaa, että Gauten suu meni pelosta lukkoon. Tällaista ei vielä -ollut sattunut hänen elämässään. - -"Nyt sinä saat käyttää sitä älyä, joka sinulle on annettu, Kristiina." -Kiukku vei Erlendiltä aivan voimat hänen seisoessaan säikähtyneenä, -paljaana ja palellen pilkkopimeässä huoneessa, läkähtymäisillään oleva -kakara sylissään. "Loppu tästä pitää tulla, sen minä sanon -- mitä -varten sinulla muuten on lapsenpiikasi -- nukkukoot kakarat heidän -kanssaan, sinä menehdyt tämmöiseen?-" - -"Etkö sinä salli minun pitää omia lapsiani luonani sitä lyhyttä aikaa, -joka minulla on jäljellä", valitti vaimo hiljaa. - -Erlend ei _tahtonut_ ymmärtää, mitä hän tarkoitti. - -"Sinä aikana, mikä sinulla on jäljellä, tarvitset sinä _rauhaa_. Mene -nyt nukkumaan, Kristiina", pyysi hän lempeämmin. - -Hän otti Gauten viereensä sänkyyn, lauloi tälle vähän ja löysi pimeässä -vyönsä sängynportaalta. Pienet hopealastat kitisivät ja kiikkuivat -pojan leikkiessä vyöllä. - -"Ei kai siinä ole tikaria?" kysyi Kristiina levottomasti sängystään, -ja Gaute päästi kovan porun kuullessaan äidin äänen. Erlend hyssytteli -lasta ja helisti vyötään, ja viimein lapsi tyyntyi. - -Tuon surkean pojun tuskin saattoi toivoa jäävän eloon -- mahtoikohan -Gautella edes olla älyä. - -Ei, ei, armahin Neitsyt Maaria, sitä hän ei tarkoittanut -- eihän hän -toki toivonut oman pikku poikansa kuolemaa. Ei, ei, Erlend otti lapsen -käsivarsilleen ja painoi kasvonsa sen pehmeitä, hienoja hiuksia vasten. - -Heidän kauniit poikansa. -- Mutta häntä väsytti niin kuulla puhuttavan -näistä aamusta iltaan, hän väsyi siihen, että nämä aina olivat jaloissa -joka paikassa. Hän ei käsittänyt, että kolme kakaraa saattoi olla -kaikkialla yhdellä kertaa. Mutta hän muisti, miten vihan vimmoissaan -hän oli ollut Elinelle, kun ei tämä välittänyt heidän lapsistaan. Hän -oli varmaan kauhea mies -- sillä häntä suututti sekin, ettei hän nähnyt -enää milloinkaan Kristiinaa ilman että lapset aina riippuivat tämän -liepeissä. - -Hän ei ollut milloinkaan tuntenut sellaista tunnetta nostaessaan -syliinsä laillisia poikiaan kuin silloin, kun hänen käsivarsilleen ensi -kertaa oli laskettu Orm. Oi Orm, Orm, poikani! -- Erlend oli ollut jo -silloin niin kyllästynyt Elineen -- väsynyt tämän itsepäisyyteen ja -kiivauteen ja hillittömään rakkauteen. Hän oli huomannut, että Eline -oli liian vanha hänelle. Ja hän oli alkanut ymmärtää, mitä tuo hulluus -oli maksava. Mutta hän ei ollut voinut ajaa Elineä luotaankaan -- kun -tämä oli menettänyt kaiken hänen tähtensä. Pojan syntymä oli saattanut -hänet sietämään äitiä, sen hän tunsi. Hän oli ollut niin nuori -tullessaan Ormin isäksi, ettei hän ollut täysin käsittänyt lapsensa -tulevaa asemaa -- sen äiti kun oli toisen miehen aviovaimo. - -Itku pyrki taas esiin ja hän painoi Gauten lujemmin itseensä. Orm -- -ketään lapsistaan ei hän ollut rakastanut niinkuin tätä; hän kaipasi -tätä niin ja katui katkerasti jokaista kovaa ja kiivasta sanaa, -jolla oli pahoittanut pojan mieltä. Orm ei ollut voinut saada tietää -kuinka hänen isänsä rakasti häntä. Ja syynä hänen katkeruuteensa ja -epätoivoonsa oli ollut se -- tämä selvisi hänelle vähitellen --, -ettei Ormia milloinkaan voitaisi lukea hänen lailliseksi pojakseen ja -ettei hän milloinkaan voisi periä isänsä vaakunakilpeä. Ja hän oli -mustasukkainen siitä, että näki pojan kiintyvän enemmän äitipuoleen -kuin häneen ja että Kristiinan tasainen, lempeä hyvyys kasvavaa poikaa -kohtaan oli kuin häneen itseensä lankeava moite. - -Sitten hän muisti vuorokaudet, joita ei jaksanut ajatella. Orm makasi -ruumiina ylisillä ja naiset sanoivat, että he luulivat tämän tiedon -tappavan Kristiinan. Miehet hakkasivat Ormille haudan kirkkoon -ja kysyivät tuliko Kristiina haudattavaksi siihen vai vietäväksi -Gregoriuksenkirkkoon, missä Erlendin vanhemmat lepäsivät. - -Oi voi -- hän pidätti henkeään sitä muistaessaan. Hänen takanaan oli -koko elämällinen muistoja, joita hän pakeni siksi, ettei jaksanut -ajatella niitä. Tänä yönä hän sen ymmärsi. Hän saattoi unohtaa ne -jotenkuten arkihyörinässä, mutta hän ei voinut suojella itseään sitä -vastaan, että joskus sukelsi esiin tämmöinen hetki -- ja silloin tuntui -kuin kaikki rohkeus olisi puhallettu hänestä pois. - -Haugenin päivät oli hänen melkein onnistunut saada mielestään. Hän ei -ollut käynyt Haugenilla sen yön perästä, jolloin ajoi sieltä pois, -eikä hän ollut nähnyt Bjørnia ja Aashildia häittensä jälkeen. Hän oli -pelännyt tavata herra Bjørnia. Ja nyt. -- Hän muisti mitä Munan oli -kertonut -- että siellä kummitteli; Haugenissa kummitteli niin, että -rakennukset oli jätetty tyhjiksi; kukaan ei tahtonut asua siellä, ei -ilmaiseksikaan. - -Bjørn Gunnarinpoika oli ollut rohkea sillä lailla, miten hän itse ei -milloinkaan tulisi olemaan. Hänen kätensä ei ollut vapissut hänen -tappaessaan vaimonsa -- Munan oli kertonut iskun käyneen suoraan -sydämeen. - -Talvella tuli kuluneeksi kaksi vuotta Bjørnin ja Aashild-rouvan -kuolemasta. Ihmiset eivät olleet nähneet savun nousevan Haugenista -viikkoon; silloin jotkut miehet rohkaisivat mielensä ja lähtivät -sinne. Bjørn-herra virui sängyssä katkotuin kurkuin; hän piti vaimonsa -ruumista sylissään. Sängyn edessä lattialla oli hänen verinen tikarinsa. - -Kaikki olivat ymmärtäneet asian kulun -- mutta Munan Baardinpoika ja -hänen veljensä saivat kuitenkin heidät haudatuksi vihittyyn maahan. -- -Olihan siellä voinut käydä tihutyöntekijöitä, sanoivat nämä, vaikka -Bjørnin ja Aashildin tavara-arkkua ei ollut liikutettu. Ruumiita eivät -olleet koskeneet hiiret eivätkä rotat -- Haugenissa ei muuten sellaisia -ollutkaan -- ja kansa piti sitä merkkinä rouvan noituudesta. - -Munan Baardinpoika oli ollut kauhean järkyttynyt äitinsä kuolemasta. -Hän oli lähtenyt pyhiinvaellusmatkalle Pyhän Jaakon haudalle -Kompostellaan heti sen jälkeen. - -Erlend muisti oman äitinsä kuoleman jälkeisen aamun. Heidän laivansa -oli ollut ankkurissa Moldøyn salmessa, mutta oli niin sakea sumu, -että tuon valkoisen seinän läpi näkyi vain hetkittäin tunturinsyrjä, -jonka alla he olivat. Veneen soutaessa maihin pappia kaikui airon -ääni umpeasti ilmassa. Erlend oli seisonut keulassa katsellen soutua -laivalta. Kaikki, mihin hän koski, oli sumusta märkää; hänen hiuksensa -ja vaatteensa olivat pisaroita täynnä ja vieras pappi ja tämän saattaja -kyyhöttivät veneessä kuin haukat sateessa, pyhät astiat sylissään. -Airojen loiske, hankojen kitinä ja tunturiseinästä kimpoava kaiku -kuului vielä sen jälkeen kun vene jo aikaa sitten oli kadonnut sumuun. - -Silloin hänkin oli päättänyt lähteä pyhiinvaellusretkelle. Hänellä -oli ollut silloin yksi ainoa toive -- että hän vielä kerran saisi -nähdä äitinsä suloiset, lempeät kasvot sellaisina kuin ne olivat -olleet ennen -- sileine, hienoine, kalpeanruskeine kiharoineen. Äiti -makasi nyt laivan kannen alla kasvot kauheiden haavojen runtelemina, -jotka halkeilivat ja pursuttivat pieniä kirkkaita märkähelmiä äidin -koettaessa hymyillä hänelle. - -Eihän hän voinut sille mitään, että isä oli ottanut hänet sillä -lailla vastaan. Ja että hän sitten oli liittynyt erääseen, joka oli -ajettu tielle kuten hänkin. Ja sitten hän oli heittänyt mielestään -pyhiinvaellusretken eikä sen jälkeen ollut välittänyt enää ajatella -äitiään. Vaikka tämän elämä oli ollut raskas maan päällä, niin kai hän -nyt oli siellä missä oli rauha -- hänellä, Erlendillä, ei ollut tietoa -rauhasta liityttyään uudelleen Elineen. - -Rauha --! Sitä hän oli varmaankin tuntenut vain yhden ainoan kerran -elämässään -- sinä yönä, jolloin hän istui kiviaitaa vasten metsän -laidassa Hofvinissa pidellen vyötäisiltä Kristiinaa, joka nukkui hänen -sylissään -- levollista, leppeää, keskeytymätöntä lapsenunta. Kauan -hän ei ollut voinut olla koskematta Kristiinaan. Rauhaa hän ei ollut -löytänyt Kristiinan luota sen jälkeen, eikä hän ollut löytänyt sitä -hänen luotaan nyt. Vaikka hän näki, että kaikki kartanon muu väki tunsi -rauhan hänen lähellään. - -Ja nyt hän ikävöi vain melskettä. Hän kaihosi mielettömästi -ulkoluotojen keskeen, kaihosi hyrskyävää pohjoista merta, mantereen -loputonta rantaa, valtavia vuonoja, jotka saattoivat kätkeä monenmoisia -vaaroja ja loukkuja, ihmisiä, joiden kieltä hän tunsi vain osapuilleen, -näiden taikoja, epävakaisuutta ja päähänpistoja, sotaa ja merenkäyntiä, -omien aseittensa ja miestensä aseiden kalsketta. - -Erlend vaipui viimein uneen, mutta heräsi taas -- mitä hän olikaan -uneksinut -- Niin tosiaan. Että hän oli maannut sängyssä kummallakin -puolellaan musta lappalaistyttö. Se oli jokin puoliunhoon vaipunut -tapaus siltä ajalta, jolloin hän oli ollut pohjoisessa Gissurin -kanssa -- muuan hurja yö, jolloin he kaikki olivat olleet humalassa -ja järjiltään. Hän ei muistanut paljon muuta koko tapahtumasta kuin -naisista lähtevän äikeän villipedon hajun. - -Ja tässä hän nyt makasi pienen sairaan poikansa vieressä tämmöisiä unia -nähden. Hän pelkäsi itseään niin, ettei uskaltanut enää ruveta unta -hieromaan. Eikä hän sietänyt maata valveillakaan. Kylläpä hän taisi -olla turmion tuoja. Pelosta jäykkänä hän makasi liikkumatta paikallaan -tuntien sydämensä takovan -- ja odotti sarastuksen vapautusta. - -Hän sai suostutetuksi Kristiinan pysymään vuoteessa seuraavan päivän, -sillä hän ei jaksanut nähdä tämän laahustavan ympäri taloa noin -viheliäisenä. Hän istui Kristiinan luona ja piti tämän kättä omassaan. -Kristiinalla oli ollut niin kauniit käsivarret -- hennot, mutta niin -pyöreät, ettei nivelien luita näkynyt lainkaan. Nyt ne riippuivat kuin -solmuruoska laihtuneista olkapäistä, ja käsivarren alapuoli oli aivan -sinertävä. - -Ulkona tuuli ja satoi niin että rapakko roiskui. Kun Erlend myöhemmin -päivällä tuli ritariparvesta, kuuli hän Gauten surkean itkun jostakin -pihalta. Ahtaassa solassa rakennusten välissä istuivat hänen kolme -poikaansa pahimmassa sateessa räystäsveden alla. Naakkve piteli kiinni -pienintä veljeä Bjørgulfin koettaessa työntää tämän suuhun elävää -onkimatoa -- hänellä oli koura täynnä kiemurtelevia, vaaleanpunaisia -lieroja. - -Pojat olivat nousseet seisomaan ja kuuntelivat loukkaantuneen näköisinä -isän torumista. He kertoivat vanhan Aanin sanoneen, että Gaute saisi -hampaat ilman kipuja, jos hänet saisi puraisemaan elävää matoa. - -Kaikki kolme olivat likomärät kiireestä kantapäähän. Erlend huusi -lapsenhoitajia -- nämä tulivat juosten paikalle, toinen miestentuvasta, -toinen tallista. Isäntä noitui heitä suut silmät täyteen, pisti Gauten -käsivartensa alle kuin porsaan ja ajoi toisia edellään sisään. - -Vähän ajan kuluttua istuivat pienokaiset kuivina ja tyytyväisin -mielin sinisissä pyhävaatteissaan rivissä äidin sängyn viereisellä -portaalla. Isä oli vetäissyt rahin viereen, leikki ja parpatti ja -rutisteli nauraen tenaviaan haihduttaakseen mielestään viime yön -kauhun. Mutta äiti hymyili ilosta, kun Erlend viitsi leikkiä lasten -kanssa. Isä kertoi heille, että hänellä oli ihan oikea lappalaisnoita, -joka oli kahdensadan vuoden vanha ja niin kuivettunut, ettei se ollut -tätä suurempi. Se oli nahkapussissa isossa arkussa hänen laivassaan. -Tietysti sille annettiin ruokaa, kuinkas muuten -- joka jouluksi -kristityn miehen reisi -- se riitti sille koko vuodeksi. Jos he eivät -olleet kilttejä ja istuneet alallaan sekä olleet marisematta äidilleen, -joka oli kipeä, joutuisivat hekin nahkapussiin. - -"Äiti on kipeä siksi, että hän kantaa meidän sisartamme", sanoi Naakkve -ylpeänä siitä, että tiesi asian niin hyvin. - -Erlend veti pojan korvasta polvelleen: - -"Niin -- ja kun hän on syntynyt, tuo sisarenne, niin minä annan -lappalaisakan noitua teidät kaikki kolme jääkarhuiksi ja sitten saatte -lönkytellä autiossa metsässä, mutta tyttäreni perii kaiken tavaran --" - -Lapset rupesivat huutamaan ja kiipesivät sänkyyn äidin luo -- Gaute ei -ymmärtänyt mitään asiasta, mutta kirkui ja kompuroi hänkin sinne, kun -näki toisten tekevän niin. Kristiina moitti Erlendiä -- tämän ei toki -pitänyt laskea niin pelottavaa pilaa. Mutta Naakkve kapusi taas alas, -naurun ja pelon hurmiossa hän ryntäsi isänsä kimppuun, tarrautui hänen -vyöhönsä ja koetti purra Erlendin käsiä riemusta kirkuen. - - * * * * * - -Erlend ei saanut tälläkään kertaa tytärtä, jota oli niin toivonut. -Kristiina synnytti hänelle kaksi tukevaa, kaunista poikaa, mutta oli -vähällä saada maksaa ne hengellään. - -Erlend antoi kastaa toisen Ivariksi, Ivar Gjeslingin mukaan, toisen -kuningas Skulen kaimaksi. Tämän nimi ei ollut muuten kulkenut suvussa --- Ragnfrid-rouva oli sanonut isänsä olleen onnettomuutta levittävän -miehen, ja siksi hänen nimeään ei tahdottu uusia. Mutta Erlend vannoi, -ettei kellään hänen pojistaan ollut komeampaa nimeä kuin tällä -nuorimmalla. - -Syksy oli nyt kulunut niin pitkälle, että Erlendin täytyi lähteä -pohjoiseen heti kun Kristiina oli päässyt vaikeimman ajan yli. Ja -Erlend ajatteli mielessään, että saattoi olla hyväkin, että hän oli -poissa jo ennen kuin Kristiina nousi vuoteesta. Viisi poikaa viiden -vuoden aikana -- johan se riitti, eikä hän tahtonut itselleen sitä -huolta, että Kristiina kuolisi lapsivuoteeseen sillaikaa kun hän oli -Vargøyssa. - -Hän aavisti Kristiinan ajattelevan samaan suuntaan. Tämä ei enää -valitellut sitä, että Erlend lähti hänen luotaan. Kristiina oli pitänyt -jokaista lasta, joka oli hänelle suotu, kalliina Herran lahjana ja -kestänyt tuskat seikkana, josta ei sopinut napista. Mutta tällä -kertaa hänellä oli ollut niin ankara urakka, että Erlend näki hänen -kadottaneen kaiken rohkeutensa. Hän lepäsi vuoteessa savenkaltaisena -kasvoiltaan katsellen kahta vieressään nukkuvaa kapalokääröä, eikä -hänen silmiensä ilme ollut yhtä iloinen kuin aikaisemmin. - -Erlend istui hänen luonaan ajatellen mielessään tarkoin koko -pohjan-retken. Siitä taisi tulla kova merimatka näin myöhään syksyllä --- tuntui myös kummalliselta joutua sinne pitkään talviseen yöhön. -Mutta hän kaipasi sinne sanomattomasti. Viimeaikainen pelko ja hätä -vaimon puolesta oli murtanut kaiken hänen vastustusvoimansa -- hän -antautui tahdottomasti ikävänsä valtaan ja halasi kotoa pois. - - - - -IV - - -Erlend Nikulauksenpoika viipyi kuninkaan puolustuspäällikkönä ja -Vargøyn linnan komentajana lähes kaksi vuotta. Koko aikana hän ei -joutunut kauemmaksi etelään kuin Bjarkøyhin, kerran kun hän ja herra -Erling Vidkuninpoika olivat päättäneet kohdata toisensa siellä. Toisena -Erlendin poissaolokesänä kuoli viimeinkin Herning Alfinpoika, ja Erlend -joutui Orkdølafylken lääninherraksi hänen jälkeensä. Haftor Graut lähti -pohjoiseen hänen paikalleen Vargøyn päälliköksi. - -Erlend oli iloisella mielellä purjehtiessaan etelään syksyllä pari -päivää jälkeen Maarian-messun. Nyt hän oli saanut sen sovituksen, -jota oli kaivannut näinä vuosina -- toimen, joka kerran oli -ollut hänen isällään. Hän ei tosin ollut milloinkaan tavoitellut -sitä. Mutta hänestä oli aina tuntunut siltä, että juuri sitä hän -tarvitsi voidakseen astua paikalle, johon hän kuului sekä omissa -että vertaistensa silmissä. Nyt ei enää haitannut, vaikka häntä -olisi pidetty vähän erilaisena kuin muita käskyherroja -- hänen -erikoisasemassaan ei ollut enää mitään kieroa. - -Ja hän ikävöi kotiin. Lapissa oli ollut rauhallisempaa kuin mitä hän -oli luullut. Jo ensimmäinen talvi oli painostanut häntä -- hän sai -istua toimettomana linnassaan eikä ollut voinut aikaansaada mitään -parannuksia. Linnoitus oli pantu hyvään kuntoon seitsemäntoista vuotta -sitten, mutta oli nyt peräti rappiolla. - -Sitten tuli kevät ja kesä ja monenlaista touhua -- neuvotteluja pitkin -vuonojen varsia norjalaisten ja puolinorjalaisten veronkantajien -ja lakeuksilla asuvan kansan edusmiesten kanssa. Erlend purjehti -laivoillaan pitkin rantoja ja hänellä oli hauskaa. Saarella -paranneltiin rakennuksia ja lujitettiin varustuksia. Mutta toisena -vuonna oli taas hiljaista. - -Haftor pitäisi kyllä huolta siitä, että siellä jälleen syntyisi eloa. -Erlend nauroi. He olivat purjehtineet yhdessä melkein Turjanmaahan -asti, ja siellä oli Haftor löytänyt turjanlappalaisnaisen, jota hän -kuljetti mukanaan. Erlend varotti häntä. Hänen tuli muistaa, että -oli opetettava pakanoita ymmärtämään, että norjalaiset ovat heidän -herrojaan -- eikä siis tullut turhanpäiten ärsyttää ketään. Ei -ollut myöskään sekaannuttava lappalaisten keskinäisiin riitoihin ja -murhiin, vaan suotava heille tämä ilo. Sensijaan tuli olla kuin haukka -venäläisten ja kolbjagien ja tiesi minkä nimellisten kimpussa. Ja -jättää rauhaan näiden naiset -- koska he olivat noitia kaikki tyynni ja -koska perillä oli tarpeeksi tarjokkaita. Mutta saattoihan tuo Godøyn -nuori herra koetella, kunnes oppisi ymmärtämään. - -Haftor halusi pois tiloiltaan ja vaimonsa luota. Erlend halusi -omiensa luo. Hän ikävöi aivan pakahtuakseen Kristiinaa ja Husabytä ja -kotilaaksoa ja lapsiaan -- kaikkea, mikä kuului Kristiinan piiriin. - -Lyngsfjord-vuonossa hän kuuli kerrottavan aluksesta, joka oli matkalla -Nidarosista pohjoiseen ja jolla matkusti saarnaveljien-munkkikunnan -pappeja kylvämään oikeata uskoa rajaseuduilla asuvien pakanoiden ja -harhaoppisten keskuuteen. - -Erlend tunsi, että Gunnulfin täytyi olla näiden matkassa. Ja kolme -päivää myöhemmin hän todellakin istui veljensä kanssa kahden kesken -turvemajassa, joka kuului pieneen rannikolla olevaan norjalaiseen -taloon, jossa he olivat tavanneet toisensa. - - * * * * * - -Erlend oli kumman liikuttunut. Hän oli ollut messussa miehistöineen --- ainoan kerran koko pohjanretkellään Bjarkøyssa-käyntinsä jälkeen. -Vargøyn kirkko oli papiton, linnaan oli jäänyt muuan teini ja tämä oli -koettanut pitää heille lukua pyhistä, mutta muuten oli norjalaisten -sielunhoito ollut vähän hataralla kannalla tuolla pohjan perillä. -He saivat tyytyä siihen, että olivat ikään kuin eräänlaisella -ristiretkellä, joten heidän syntejään ei kenties luettu niin suuriksi. - -Hän istui ja puhui Gunnulfille tästä, ja veli kuunteli häntä omituinen -kaukainen hymy kapeilla huulillaan. Näytti aina siltä kuin hän olisi -vetänyt alahuultaan sisäänpäin, kuten moni ihminen tekee ajatellessaan -tiukasti jotakin asiaa ja ollessaan juuri saamaisillaan sen selväksi -itselleen, mutta pääsemättä kokonaan perille. - -Yö oli jo pitkällä. Kaikki muut talon asujaimet nukkuivat ylhäällä -parvessa; veljekset tiesivät olevansa kahden valveilla. Ja kumpikin -tunsi omituista liikutusta sen johdosta, että he nyt istuivat siinä -ihan kahden kesken. - -Meren pauhina ja myrskyn kohu kuului kolkkona ja kumeana turveseinien -läpi. Aika ajoin tohahti tuuli sisään, huokui tulisijan hiiliin -ja lekutti rasvalampun liekkiä. Majassa ei ollut minkäänlaista -sisustusta; veljekset istuivat matalalla multapenkillä, joka kiersi -majan kolmea seinää, ja heidän keskellään oli Gunnulfin kirjoituslauta -mustepulloineen, sulkakynineen ja pergamenttikääröineen. Gunnulf -oli kirjoitellut muistiin yhtä ja toista, mitä veli oli kertonut; -pysähdyspaikkojen ja talonpoikien nimiä, purjehdusväylän viittoja, -ilmanennusmerkkejä ja lapinkielen sanoja -- mitä sattui johtumaan -Erlendin mieleen. Gunnulf ohjasi itse laivaa -- se oli nimeltään -Sunnivasuden, sillä saarnaveljet olivat valinneet Pyhän Sunnivan -retkensä suojeluspyhimykseksi. - -"Kunhan teitä ei vain odottaisi sama kohtalo kuin seljamiehiä", sanoi -Erlend, ja jälleen hymyili Gunnulf kaukaista hymyään. - -"Sinä sanot minua rauhattomaksi, Gunnulf", ryhtyi Erlend taas puhumaan. -"Miksikäs sinua sitten pitäisi nimittää? Ensin sinä kiertelit etelät ja -lännet ja olit poissa vuosia, ja tuskin olet päässyt kotiin, kun jätät -papinviran ja varman elannon lähteäksesi saarnaamaan pirulle ja hänen -penikoilleen kauas Velli-aahan. Et sinä osaa heidän kieltään, eivätkä -he ymmärrä sinun kieltäsi. Minusta sinä olet vielä liikkuvampi kuin -minä." - -"Minulla ei ole sukua eikä omaisuutta vastuullani", sanoi munkki. "Minä -olen irrottanut itseni kaikista siteistä, mutta sinä olet sitonut -itsesi, sinä." - -"Niin kyllä. Niinhän taitaa olla, että se mies on vapaa, jolla ei -mitään ole." - -Gunnulf vastasi: - -"Kaikki se, mitä miehellä on, pitää miehestä lujemmin kiinni kuin mies -siitä." - -"Hm. Eipäs sittenkään, hitto vieköön. Olkoon, että Kristiina kiinnittää -minua -- mutta omaisuuden ja lasten minä en tahdo antaa sitoa itseäni ---" - -"Älä ajattele noin, hyvä veli", sanoi Gunnulf hiljaa. "Muuten voi käydä -niin, että pian kadotat ne." - -"Mutta minä en tahdo tulla sellaiseksi kuin ne, jotka seisovat mullassa -kurkkuaan myöten", sanoi Erlend nauraen, ja velikin hymyili hiukan. - -"Kauniimpia lapsia kuin Ivar ja Skule minä en ole nähnyt milloinkaan", -sanoi hän. "Voin ajatella sinun olleen samannäköinen heidän iässään -- -eikä ole ihme, jos äiti rakasti sinua niin paljon." - -Veljesten toinen käsi oli heidän välissään olevalla kirjoituslaudalla. -Rasvalampun himmeässä valossakin näkyi, miten erilaiset nuo kädet -olivat. Munkin oli paljas ja sormukseton, valkoinen ja jäntevä, -pienempi ja paljon lujarakenteisempi kuin Erlendin; se näytti ainakin -vahvemmalta -- vaikka Erlendinkin koura oli kova kuin sarvi ja tummaa -pintaa kynti sinertävä nuolen arpi ranteesta ylös käsivartta pitkin. -Mutta Erlendin kapean, ruskean, ahavoituneen käden sormet olivat kuivat -ja nykyräiset kuin oksa nivelien paikalta ja täynnä sormuksia ja kiviä. - -Erlendin teki mieli tarttua veljensä käteen, mutta häntä kainostutti --- ja niin hän vain joi Gunnulfin menestykseksi, irvistäen huonolle -oluelle. - -"Kristiina oli siis mielestäsi täysin terve ja reipas?" alkoi Erlend -taas kysellä. - -"Hän kukoisti kuin ruusu minun käydessäni Husabyssä kesällä", sanoi -munkki hiukan hymyillen. Hän odotti hetken aikaa ja sanoi sitten -vakavasti: "Pyytäisin sinua, veli, ajattelemaan vähän enemmän kuin -tähän asti Kristiinan ja lapsiesi parasta. Kuuntele hänen neuvoaan -ja solmi ne kaupat, jotka hän ja Eiliv ovat ajatelleet valmiiksi; he -odottavat vain sinun suostumustasi." - -"Minä en oikein pidä noista hänen suunnitelmistaan, joista sinä puhut", -sanoi Erlend hitaasti. "-- Ja muuttuuhan minun asemanikin toiseksi --" - -"Tiloilla on enemmän arvoa, kun kokoat ne yhteen", vastasi munkki. -"Minusta tuntuivat Kristiinan tuumat järkeviltä, kun hän esitti ne -minulle." - -"Koko Norjan maassa ei taida olla toista vaimoa, jolla olisi suurempi -valta kuin hänellä", sanoi Erlend. - -"Mutta lopulta sinä kuitenkin päätät", vastasi Gunnulf jälleen. "Ja -sinä -- sinähän saat Kristiinankin taipumaan tahtoosi", sanoi hän -omituisen heikolla äänellä. - -Erlend nauroi hiljaista kurkkunaurua, oikaisi vartaloaan ja päästi -haukotuksen. Sitten hän sanoi yhtäkkiä vakavasti: "Olet sinä sanellut -hänelle neuvojasi sinäkin, veljeni. Eikä ole aivan varma, eivätkö sinun -neuvosi ole toisinaan tulleet meidän ystävyytemme väliin." - -"Tarkoitatko ystävyyttä sinun ja vaimosi välillä vai ystävyyttä meidän -kahden veljeksen välillä?" kysyi munkki harvakseen. - -"Kumpaakin", vastasi Erlend, aivan kuin hän nyt vasta olisi huomannut -tuon asian. "Niin hurskas ei kai maallisen vaimon tarvitse olla", sanoi -hän sitten keveämmin. - -"Minä olen neuvonut hänelle sitä, mitä olen pitänyt parhaana. Mikä on -parasta", oikaisi hän sitten. - -Erlend katsoi munkkia, joka istui siinä saarnaveljien karkeassa, -harmaassa kaavussa. Munkin huppu oli työnnetty taapäin, niin että se -riippui paksuina poimuina kaulalla ja hartioilla. Pää oli ajeltu niin, -että siinä oli nyt ainoastaan kapea hiusseppel pyöreiden, laihojen ja -kalpeiden kasvojen ympärillä -- mutta se oli yhtä tiheä ja musta kuin -Gunnulfin nuorempana ollessa. "Vaikka sinähän et nyt olekaan enää minun -veljeni enempää kuin mitä olet jokaisen veli", sanoi Erlend ihmetellen -itsekin äänensä syvää katkeruutta. - -"Niin ei ole laita -- vaikka pitäisi olla." - -"Herra armahda -- minä luulin sinun senkin tähden aikovan pohjoiseen, -lappalaisten luo!" sanoi Erlend. - -Gunnulf nyökkäsi. Hänen kellanruskeat silmänsä hehkuivat. - -"Jossain määrin tapahtuu se senkin tähden", sanoi hän hiljaa ja -nopeasti. - -He levittivät penkille nahat ja vaatteet, jotka olivat ottaneet -mukaansa. Majassa oli liian kylmä ja raaka ilma heidän riisua vähääkään -päältään; he toivottivat toisilleen hyvää yötä ja kävivät pitkäkseen -penkille, joka oli melkein lattian tasalla savun vuoksi. - -Erlend loikoi miettien kotoa saamiansa tietoja. Hän ei ollut kuullut -sieltä paljoa näinä vuosina -- kaksi vaimon lähettämää kirjettä oli -tullut hänen käsiinsä, mutta ne olivat olleet vanhoja saapuessaan -perille. Sira Eiliv oli kirjoittanut ne Kristiinan puolesta -- -Kristiina osasi itsekin kirjoittaa aivan selvästi ja kauniisti, -mutta ei kirjoittanut mielellään, koska se hänestä ei oikein sopinut -oppimattomalle naiselle. - -Kristiina oli kai tuleva yhä hurskaammaksi, nyt kun he olivat saaneet -läheisyyteensä pyhän vainajan, varsinkin kun tämä oli ollut mies, -jonka Kristiina itse oli tuntenut eläessään ja jonka voimasta Gaute -oli saanut parannuksen tautiinsa ja Kristiina itse ruvennut paremmin -kävelemään, oltuaan heikko kaksosten syntymän jälkeen. Gunnulf kertoi, -että Hamarin saarnaveljien oli täytynyt lopulta luovuttaa takaisin -Edvin Rikardinpojan ruumis tämän veljesmunkeille Osloon, ja nämä -kirjoituttivat nyt muistiin veli Edvinin elämän ja ihmeet, jotka hänen -sanottiin tehneen vaellusvuosinaan ja kuolemansa jälkeen. Heidän -tarkoituksensa oli lähettää tuo kirjoitus paaville ja koettaa saada -munkki julistetuksi pyhimykseksi. Joitakin Gauldalin ja Medaldalin -miehiä oli tullut etelään todistamaan ihmeistä, joita veli Edvin oli -saanut aikaan rukouksillaan ja erään ristiinnaulitunkuvan avulla, jonka -hän oli veistänyt puusta ja joka nyt oli Medalhusissa. Miehet olivat -luvanneet rakentaa pienen kirkon Vatsfjeldetille, missä veli Edvin oli -viettänyt erakkoelämää muutaman kesän ja mistä löytyi terveyslähde. -Nämä saivat silloin vainajan toisen käden säilytettäväksi tuossa -kirkossa. - -Kristiina oli uhrannut kirkolle kaksi hopeamaljaa ja suuren, sinisillä -kivillä koristetun vaippasolkensa, joka oli hänen äidinäitinsä Ulvhild -Haavardintyttären peruja, sekä antanut Tiedeken Pausin Nidarosista -valmistaa hopeakäden veli Edvinin luiden jatkoksi toiseen käteen. -Ja hän oli ollut Vatsfjeldetillä Sira Eilivin ja lastensa ja suuren -saattueen kera, kun arkkipiispa vihki kirkon Juhanan-messun aikaan, -vuoden kuluttua Erlendin matkasta pohjoiseen. - -Sen perästä oli Gaute nopeasti parantunut ja alkanut oppia kävelemään -ja puhumaan ja oli nyt muiden ikäistensä kaltainen. Erlend potkaisi -itsensä suoraksi -- se se taisikin olla suurin onni, mikä heille -saattoi tapahtua. Erlend päätti antaa vähän maata tuolle kirkolle. -Gaute oli vaalea, kertoi Gunnulf, ja kauniskasvuinen -- kuten äiti. -Kunpa hän olisi ollut pikkuinen tyttö -- jolle olisi pantu nimeksi -Magnhild. No niin -- kaipasihan hän kauniita poikiaankin nyt. - -Gunnulf Nikulauksenpoika makasi ajatellen erästä kevätpäivää kolme -vuotta sitten, jolloin hän oli ratsastanut Husabytä kohti. Tiellä hän -tapasi jonkun talon miehistä -- talon emäntä ei ollut kotona, tiesi -mies ilmoittaa -- hän oli mennyt sairaan vaimon luokse. - -Hän ratsasti kapeata, nurmettunutta tietä lahonneiden aitojen välissä; -savisilla rinteillä kasvoi nuorta lehtimetsää sekä tunturinpuolella -että alangossa, jonka pohjalla kohisi virta keväisen täytenä. Hän -ratsasti vasten aurinkoa, ja nuoret hennot lehdet kimmelsivät kuin -kultaiset läikät oksilla; mutta metsässä lankesi varjo viileänä ja -syvänä maan ruohovaippaan. - -Hän tuli aukealle, josta näkyi pilkahdus järveä, se päilyi tummana -vuorenseinän varjossa, kuvastellen pinnassaan taivaan sineä ja suuria -suvipilviä, kunnes virran värinä ne hajotti ja rikkoi. Syvällä -ratsastuspolun alla oli pieni tupa vihreällä, kukkakirjaisella kedolla. -Parvi valkohuntuisia naisia seisoi pihamaalla -- mutta Kristiinaa ei -näkynyt näiden joukossa. - -Vähän etempänä hän näki Kristiinan hevosen, se kulki haassa muiden -hevosten parissa. Tie laskeutui alas varjoisaan notkoon, ja kun se -nousi seuraavalle savikkoharjulle, hän näki Kristiinan seisovan aidan -luona lehdossa kuunnellen linnunlaulua. Hän näki tämän hoikan mustan -vartalon nojautuneena aitaa vasten, metsään päin kääntyneenä; hänen -valkea liinansa ja valkeat käsivartensa hohtivat auringonpaisteessa. -Gunnulf pidätti hevostaan ja ratsasti käymäjalkaa häntä kohti. Mutta -lähemmä tultuaan hän huomasi sen olleen vanhan koivuntohlon. - -Seuraavana iltana purjehtiessaan palvelijoineen kaupunkiin istui pappi -itse peräsimessä. Hän tunsi sydämensä lujaksi ja uudestisyntyneeksi. -Nyt ei mikään voinut horjuttaa hänen aikeitaan. - -Nyt hän tiesi, että se, mikä oli pidättänyt häntä maailmassa, oli -hänen sammumaton kaipauksensa saavuttaa ihmisten suosiota. Päästäkseen -suosioon hän oli ollut hyväätekevä, lempeä ja leikkisä alhaista kansaa -kohtaan; hän oli loistanut opillaan, kuitenkin kohtuullisesti ja nöyrin -mielin, kaupungin pappien keskuudessa, jotta nämä pitäisivät hänestä, -hän oli ollut kuuliainen herra Eiliv Kortinille siksi, että tämä oli -ollut hänen isänsä ystäviä, ja siksi, että hän tiesi millaisista -ihmisistä Eiliv-herra piti. Hän oli ollut lempeä ja hellä Ormille -kääntääkseen itseensä pienen hivenen pojan rakkaudesta oikulliseen -isään. Ja hän oli ollut ankara ja vaativainen Kristiinaa kohtaan siksi, -että ymmärsi tämän tarvitsevan tukea, joka ei horjunut hänen sitä -tavoitellessaan, kättä, joka ei johtanut harhaan, kun hän oli altis -seuraamaan. - -Mutta nyt hän olikin huomannut -- tahtoneensa voittaa tämän -luottamuksen itselleen, sen sijaan että olisi ainoastaan vahvistanut -hänen luottamustaan Jumalaan. Erlend oli tänään lausunut sen ilmi. -Et ole minun veljeni enempää kuin kaikkien muiden veli. Tämä oli -kiertotie, jota hänen täytyi kulkea ennen kuin hänen veljenrakkautensa -saattoi hyödyttää _ketään_. - -Kahta viikkoa myöhemmin hän oli jakanut tavaransa sukulaistensa ja -kirkon kesken ja pukenut ylleen saarnaveljien vaipan. Ja keväällä, -kun kaikkien mielet olivat juuriaan myöten järkyttyneet sen hirveän -onnettomuuden johdosta, joka oli kohdannut maata -- sen, että salama -oli sytyttänyt Nidarosin Kristuksenkirkon polttaen puolittain poroksi -Pyhän Olavin kirkon -- oli Gunnulf saanut arkkipiispan kannatuksen -vanhalle tuumalleen. Yhdessä veli Olav Joninpojan kanssa, joka oli -vihitty pappi kuten hänkin, ynnä kolmen nuoremman munkin, joista yksi -oli Nidarosista ja kaksi saarnaveljien luostarista Bergenistä, hän -suoriutui lähtemään pohjoiseen jakaakseen sanan valoa tietämättömille -pakanoille, jotka elivät ja kuolivat pimeydessä kristityn maan rajojen -sisällä. - -Oi Kristus, ristiinnaulittu Herra! Nyt minä olen luopunut kaikesta, -mikä olisi voinut sitoa minua. Itseni olen minä jättänyt sinun käsiisi, -jos armostasi tahdot lunastaa minun elämäni saatanan vallasta. Ota -minut, niin että tunnen olevani sinun orjasi, sillä silloin minäkin -omistan sinut. -- Ja nyt hänen sydämensä taas laulaisi ja riemuitsisi -rinnassa, kuten se oli laulanut ja sykkinyt hänen kulkiessaan vihreitä -tasankoja Rooman luona toiviokirkosta toiviokirkkoon -- "minä olen -rakastettuni oma ja häneen minun haluni palaa --" - -Veljekset nukkuivat viimein kumpikin ajatuksiinsa pienen turvemajan -multapenkillä. Yksinäinen hiili hehkui tulipesässä heidän välissään. -Ajatukset johdattivat heidät yhä etemmäs toisistaan. Ja huomenissa -lähti toinen veli pohjoiseen, toinen etelään. - - * * * * * - -Erlend oli luvannut Haftor Grautille poiketa Godøyhin hakemaan hänen -sisartaan, joka myös aikoi lähteä etelään. Tämä oli naimisissa -Lensvikin herran Baard Aasulfinpojan kanssa -- hänkin oli Erlendin -sukulaisia, vaikka kaukaisia. - -Ensimmäisenä aamuna Margygrenin viilettäessä sievässä tuulessa -ulos Godøyn salmesta purje pullollaan ja jättäessä taakseen -sinisen tunturiseinän seisoi Erlend ylhäällä laivan perässä. Ulf -Haldorinpoika hoiti peräsintä. Silloin tuli rouva Sunniva sinne. Hän -oli pudottanut alas viitanhupun, ja tuuli puhalsi hunnun niskaan hänen -auringonkeltaisilta, kiharoilta hiuksiltaan. Hänellä oli samanlaiset -merensiniset, välkkyvät silmät kuin veljellään, ja kuten tämä oli -hänkin soreakasvoinen, mutta iho oli teerenpilkkujen peittämä -- pienet -täyteläiset kädetkin olivat niitä täynnä. - -Ensi illasta asti, jolloin Erlend näki hänet Godøyssa -- heidän -silmänsä olivat sattuneet yhteen, he olivat katsoneet syrjään ja -hymyilleet salaa -- oli hän tiennyt, että Sunniva Olavintytär tiesi -hänen mielensä -- ja hän tiesi tämän mielen. Sunniva Olavintyttären hän -saattoi ottaa paljaalla kourallaan, ja tämä odotti, että hän sen tekisi. - -Kun Erlend nyt seisoi kannella pidellen Sunnivan kättä omassaan -- hän -oli auttanut rouvan ylös -- sattui hän katsahtamaan Ulfin raakoihin, -synkkiin kasvoihin. Ulf tiesi asian myös. Erlend joutui oudosti -hämilleen kohdatessaan Ulfin katseen. Hän muisti yhtäkkiä kaiken, -minkä todistajana tämä hänen sukulaisensa ja seuralaisensa oli ollut --- jokaisen hullutuksen varhaisimmilta poikavuosilta asti. Ulfin ei -kannattanut katsoa häneen niin halveksuvasti -- ei hän ollut aikonut -lähennellä rouvaa enemmän kuin minkä arvo ja kunnia salli, rauhoitti -hän itseään. Olihan hän jo siksi vanha ja vahingosta viisastunut, -että hänet voitiin päästää pohjoiseen Haalogalandiin ilman että hän -takertui järjettömyyksiin toisen miehen vaimon takia. Hänellä oli nyt -itsellään vaimo -- hän oli ollut uskollinen Kristiinalle ensi päivästä, -jolloin oli tämän nähnyt, tähän hetkeen asti -- yhtä ja toista pientä, -jota oli tapahtunut pohjoisessa, ei kukaan järjellinen mies saattanut -laskea miksikään. Mutta muuten hän ei ollut katsonut yhteenkään -naiseen -- siten. Hän tiesi sen itse -- ei kehenkään norjalaiseen -naiseen, heidän vertaiseensa -- hänellä ei saattaisi olla hetkenkään -rauhaa sydämessään, jos hän olisi voinut pettää Kristiinan siten. -- -Mutta tämä etelään johtava matka laivalla -- saattoi sentään käydä -vaaralliseksi. - -Hiukan hyötyä oli toki siitä seikasta, että he joutuivat matkustamaan -jotensakin kovassa tuulessa, joten hänellä oli muuta tekemistä kuin -hupsutella rouvan kanssa. Dynøyssä heidän täytyi mennä maihin ja jäädä -ankkuriin muutamaksi päiväksi. Heidän odotellessaan parempaa säätä -tapahtui semmoista, mikä sai Sunniva-rouvan näyttämään hänen mielestään -paljon vähemmän viettelevältä. Erlend ja Ulf ja pari miehistä nukkui -samassa suojassa kuin Sunniva ja hänen neitonsa. Eräänä aamuna oli -Erlend siellä yksin eikä rouva ollut vielä noussut vuoteesta. Silloin -Sunniva huusi hänet luokseen -- sanoi kadottaneensa sormuksensa -tilalle. Erlendin täytyi tulla auttamaan -- itse hän ryömi polvillaan -paljaassa paidassa. He hipaisivat toisiaan vähän väliä, ja joka kerran -syttyi kummankin silmässä hymy. Silloin Sunniva tarttui häneen. Ei -hän kai itsekään ollut käyttäytynyt varsin säädyllisesti, aika ja -paikka eivät sitä sallineet -- mutta toinen osoitti niin röyhkeää ja -kainostelematonta myöntyvyyttä, että hän samassa kerrassaan kylmeni. -Punaisena häpeästä hän kääntyi pois noista kasvoista, jotka olivat -naurun ja kiiman herpaisemat; hän nousi pitemmittä puheitta, lähti ulos -ja lähetti sitten palvelusneidot Sunniva-rouvan luokse. - -Ei, piru vieköön! Hän ei ollut mikään rotanpoika, joka antautui -vangiksi sängynolkiin. Toista oli vietellä -- toista joutua -vietellyksi. Mutta täytyi sille nauraakin -- siinä hän seisoi kuin -Joosef heprealainen, joka karkasi kauniin naisen pauloista. Saattaa -sitä tapahtua jos jotakin sekä maalla että merellä. - -Ei, hyvä Sunniva-rouva! Hän muisti erään -- _erään_, jonka tunsi. Tämä -oli tullut häntä tapaamaan kulkijoiden majapaikkaan -- tullut yhtä -siveänä ja arvokkaana kuin kuninkaantytär, joka käy messuun. Lehdoissa -ja ladoissa oli tämä ollut hänen omansa; Jumala armahda, hän oli -unohtanut tämän syntyperän ja kunnian; toinen oli unohtanut ne hänen -tähtensä, mutta hän ei ollut osannut luopua niistä. Hänen sukunsa -ilmeni hänessä silloinkin, kun hän ei ajatellut sitä. - -Herra siunatkoon sinua, Kristiinani -- minä en ole rikkova sanaani, -jonka annoin sinulle salassa ja kirkon oven edessä. Muuten minusta ei -ole mihinkään. - -Ja sitten hän sai Sunniva-rouvan lasketuksi maihin Yrjarin luona, -missä tällä oli sukulaisia. Paras asiassa oli, ettei rouva näyttänyt -erittäin vihaiseltakaan heidän erotessaan. Eikä hänen ollut tarvinnut -kulkea kallellapäin ja murjottaa kuin munkki -- he olivat veikeilleet -kannella. Jäähyväisiksi hän antoi Sunnivalle muutamia kalliita nahkoja -turkiksi, ja toinen lupasi, että Erlend oli vielä näkevä hänet siinä -turkissa. Kaipa he joskus kohtaisivat. Raukka -- hänen miehensä ei -ollut enää nuori ja sairasteli yhtäpäätä. - -Mutta Erlend oli onnellinen voidessaan tulla kotiin vaimonsa luokse -kantamatta tunnollaan mitään, jota hänen olisi tarvinnut salata; hän -oli ylpeä osoittamastaan lujuudesta. Ja hän oli aivan järjiltään -ikävästä -- Kristiina oli kuitenkin hänen herttaisin ja viehkein -liljansa ja ruusunsa -- ja aivan hänen omansa! - - * * * * * - -Kristiina oli vastassa niemellä Erlendin laskiessa Birgsin rantaan. -Kalastajat olivat vieneet sanan Viggiin, että Margygren oli nähty -ulapalla Yrjarin luona. Kristiina oli ottanut mukaansa molemmat -vanhemmat pojat ja Margretin, ja kotona Husabyssä valmistettiin pitoja -ystäville ja sukulaisille Erlendin kotiintulon juhlimiseksi. - -Kristiinasta oli tullut niin kaunis, että aivan henkeä salpasi, kun -katsoi häneen. Mutta muuttunut hän kyllä oli. Tyttömäisyys, jota hän -ei ollut kadottanut yhdenkään lapsivuoteen jälkeen -- lapsekas hentous -ja nunnamainen hauraus -- oli nyt poissa. Hän oli nuori, kukoistava -vaimo ja äiti. Hänen poskensa hohtivat pyöreinä ja raikkaan punaisina -valkoisen hunnun kehyksestä, ja povi kohosi korkeana ja kiinteänä -ketjujen ja solkien peitosta. Lanteiden kaarros oli leveämpi ja -pehmeämpi kuin ennen, ja avainvyö kullattuine saksi- ja veitsituppineen -notkui hauskasti uumilla. Totta se oli, kaunistunut hän oli -- ei -hän enää ollutkaan sen näköinen, että hänet olisi saattanut puhaltaa -ilmaan. Suuret, kapeat kädetkin olivat käyneet entistä täyteläisemmiksi -ja valkoisemmiksi. - -He nukkuivat yönsä Viggissä, apotin talossa. Ja se Kristiina, joka -seuraavana päivänä ratsasti Erlendin rinnalla Husabyn pitoja kohti, oli -nuori, kukkea ja iloinen, hempeä ja onnesta heikko. - - * * * * * - -Kristiinalla olisi ollut niin paljon vakavaa puhumista miehensä kanssa -tämän tullessa kotiin. Oli senkin tuhannet lapsia koskevat seikat, oli -huolia Margretista, oli uusia tuumia tilojen parantamiseksi. Mutta -puheet jäivät puhumatta juhlimisen humussa. - -He kulkivat pidoista pitoihin, ja Kristiina seurasi arvoon noussutta -miestään tämän kaikilla retkillä. Erlend piti Husabyssä entistä -enemmän miehiä; lähettejä ja kirjeenkantajia kulki edestakaisin hänen -ja hänen lääninvoutiensa ja asiamiestensä välillä. Erlend oli aina -vallaton ja iloinen -- eikö hän muka kelvannut valtakunnan lääninherran -virkaan -- hän, joka oli puskenut kallonsa melkein jokaista maallisen -ja hengellisen lain pykälää vastaan. Sellainen oli mennyt päähän -eikä lähtenyt sieltä hevillä. Ei häneltä puuttunut hyvää ja sukkelaa -käsityskykyäkään, ja hän oli saanut oppia kasvuaikanaan. Nyt se pääsi -esille. Hän tottui lukemaan, itse kirjeet ja oli saanut kirjurikseen -islantilaisen. Ennen oli Erlend pannut sinettinsä kaiken alle, mitä -toiset lukivat hänelle, miltei vilkaisematta kirjoitukseen -- sen oli -Kristiina saanut kokea näinä kahtena vuonna, jolloin hän oli tutustunut -kaikkeen, mitä Erlendin kirjesäiliössä oli. - -Ja Kristiinan valtasi kevytmielisyys, jollaista hänessä ei ollut ikinä -ollut. Hän muuttui itsekin sukkelasanaisemmaksi ja vilkkaammaksi -liikkuessaan ihmisten ilmoilla -- sillä hän tunsi nyt olevansa peräti -kaunis ja täysin terve ja reipas ensi kertaa naimisiin menonsa jälkeen. -Ja illalla, kun hän nukkui Erlendin kanssa vieraassa sängyssä jonkun -suurkartanon parvella tai talonpojan tuvassa, nauroivat ja kuiskivat -he keskenään ja tekivät pilaa ihmisistä, joita olivat tavanneet, ja -asioista, joita olivat kuulleet. Erlend oli entistä repäisevämpi -puheiltaan, ja ihmiset näkyivät pitävän hänestä enemmän kuin koskaan. - -Kristiina näki sen heidän omista lapsistaan -- nämä olivat hulluina -ihastuksesta, kun isä jonkin hetken mellasti heidän kanssaan. -Naakkve ja Bjørgulf eivät välittäneet nykyään mistään muusta kuin -kaaripyssyistä, keihäistä ja kirveistä. Ja jos isä silloin seisahtui -heidän luokseen pihan yli kulkiessaan, jäi katsomaan ja opettamaan "ei -niin, poikaseni -- näin sitä on pidettävä" -- muuttaen pikku nyrkin -asentoa ja järjestäen sormet oikeaan, ei riemulla ollut rajaa. - -Molemmat vanhimmat pojat olivat erottamattomat. Bjørgulf oli -suurin ja vantterin lapsista, yhtä pitkä kuin Naakkve, joka oli -kolme neljännesvuotta vanhempi, mutta lihavampi Naakkvea. Hänellä -oli pikimusta kihara tukka, hänen pienet kasvonsa olivat leveät, -mutta kauniit, silmät mustansiniset. Eräänä päivänä kysyi Erlend -huolestuneena äidiltä, tiesikö tämä, ettei Bjørgulf nähnyt hyvin -toisella silmällä -- hän katsoi vähän kieroonkin. Kristiina sanoi, -ettei hän luullut sen mitään merkitsevän, kai se häviäisi aikaa myöten. -Asian laita oli sellainen, että hän oli aina hellitellyt vähimmin tuota -lasta -- Bjørgulf oli syntynyt silloin, kun äiti oli loppuun kulunut -Naakkven hoitamisesta, ja Gaute oli seurannut niin pian perästä. Hän -oli väkevin lapsista ja myös viisain, mutta vähäpuheinen. Erlend piti -eniten tästä pojastaan. - -Vaikka Erlend ei tehnyt siitä selvää itsellensä, tunsi hän hiukan -nurjuutta Naakkvea kohtaan siitä syystä, että tämä oli syntynyt -sopimattomaan aikaan ja että hänelle oli täytynyt antaa Erlendin -isän nimi. Ja Gaute ei taas ollut sellainen kuin hän oli odottanut. -Pojalla oli iso pää, kuten luonnollista oli, koska kahtena ensimmäisenä -vuonna ei mikään muu näyttänyt kasvavan kuin pää -- nyt varttuivat -jo toisetkin jäsenet. Ymmärrys Gautella oli hyvä, mutta hän puhui -hyvin hitaasti, sillä jos hän puhui nopeasti, rupesi hän sopertamaan -taikka änkyttämään, ja silloin Margret ivaili häntä. Kristiina helli -kovin tätä poikaa -- Erlend ymmärsi, että vanhin oli tavallaan hänen -lempilapsensa -- mutta Gaute oli ollut niin heikko ja hän muistutti -hiukan Kristiinan isää pellavankeltaisine hiuksineen ja tummine -harmaine silmineen -- ja hän riippui aina äitinsä helmoissa. Gaute -oli vähän yksinäinen kahden aina yhtä köyttä vetävän vanhemman veljen -parissa ja kaksosten välissä, jotka olivat vielä niin pienet, että -seurasivat hoitajiaan. - -Kristiina ei nyt joutunut puuhaamaan niin paljon lastensa parissa, -vaan hänen täytyi tehdä kuten toiset rouvat tekivät -- jättää ne -palvelusneitojen paimennettaviksi -- molemmat vanhemmat pojat -juoksivatkin jo mieluummin miesten perässä kartanolla. Hän ei enää -riippunut lapsissaan entisen tuskaisen hellyyden sitomana -- vaan -leikki ja nauroi heidän kanssaan milloin hänellä oli aikaa kerätä -heidät ympärilleen. - -Vuoden vaihteessa tuli Husabyhyn Lauritsa Bjørgulfinpojan sinetillä -varustettu kirje. Se oli kirjoitettu hänen omalla käsialallaan ja -saapui Orkedalin papin mukana, joka oli ollut etelässä; se oli kahden -kuukauden vanha. Suurin uutinen, jonka se sisälsi, oli, että hän oli -kihlannut Ramborgin Simon Andreksenpojalle Formoon. Häiden tuli olla -ristinmessun aikoihin keväällä. - -Kristiina ihmetteli mahdottomasti. Mutta Erlend sanoi usein -ajatelleensa, että niin saattoi käydä -- hän oli ajatellut tätä siitä -asti kun Simon Darre oli jäänyt leskeksi ja asettunut isänsä Andres -Darren kuoltua perimäänsä kartanoon Siliin. - - - - -V - - -Simon Darre oli pitänyt aivan asianmukaisena, että hänen isänsä teki -Lauritsa Bjørgulfinpojan kanssa sopimuksen tämän tyttären naittamisesta -hänelle. Heidän suvussaan se oli aina ollut vanhempien asia. Hän oli -tullut hyvilleen nähdessään morsiamen niin kauniiksi ja viehättäväksi. -Hän ei koskaan ollut ajatellut toisin kuin että hän oli rupeava hyväksi -ystäväksi sen vaimon kanssa, jonka isä hänelle valitsi. Kristiina ja -hän sopivat toisilleen ikään ja varallisuuteen sekä syntyperään katsoen --- jos Lauritsa oli hiukan korkeampaa sukua, oli hänen isänsä toiselta -puolen lyöty ritari, ja isä oli ollut Haakon-kuninkaan lähimpiä miehiä, -kun taas Lauritsa eleli hiljaa tiloillansa. Eikä hän ollut milloinkaan -huomannut muuta kuin että naineet parit tulivat hyvin toimeen keskenään -ollessaan tasavertaiset. - -Sitten oli tullut Finsbrekkenin ilta -- jolloin ihmiset tahtoivat -tuhota tuon viattoman lapsen. Siitä hetkestä asti hän oli tosin tiennyt -pitävänsä enemmän morsiamestaan kuin mikä oli välttämätöntä. Hän ei -paljon ajatellut asiaa -- hän vain iloitsi; hän näki neidon olevan aran -ja kainon, mutta hän ei jäänyt miettimään sitäkään. Sitten tuli Oslon -aika, jolloin hänen täytyi ajatella asioita -- ja sitten ilta Flugan -parvessa. - -Hän oli joutunut keskelle tapauksia, jollaisia hän ei uskonut sattuvan -maailmassa enää nykyisinä aikoina -- kunniallisten ihmisten ja hyvän -suvun jälkeläisten kesken. Sokaistuna ja päästään pyörällä hän oli -ihmetellyt rikkoontunutta kihlaustaan -- mutta oli ollut kylmä ja tyyni -käytökseltään ja tasainen puhuessaan asiasta isälleen ja Kristiinan -isälle. - -Näin hän oli joutunut ulkopuolelle sukunsa tapojen ja sitten hän -oli tehnyt sellaista, mikä myös oli kuulumatonta heidän suvussaan: -edes neuvottelematta isänsä kanssa hän kosi Mandvikin nuorta rikasta -leskeä. Hänen silmiään häikäisi se, että hän huomasi Halfrid-rouvan -pitävän hänestä -- tämä oli paljon rikkaampi ja ylhäissukuisempi kuin -Kristiina, paroni Tore Haakoninpojan, Tunsbergin herran pojantytär ja -ritari Finn Aslakinpojan leski -- hän oli kaunis ja hänellä oli niin -hieno ja aatelinen käytös, että Simonista oli tuntunut siltä kuin hänen -oman piirinsä naiset olisivat olleet kaikki vain talonpoikaisakkoja. -Perhana, kyllä hän näyttäisi kaikille, että hän saattoi saada peräti -hienon vaimon; Halfridilla oli vielä enemmän rikkautta ja kaikkea hyvää -kuin tuolla trøndiläisherralla, jonka häväistäväksi Kristiina oli -antautunut. Ja leski-ihminen, se oli suoraa ja selkeätä, silloin tiesi -mikä tämä oli -- piru heidän neitsyyteensä enää uskokoon --! - -Hän oli saanut oppia, ettei maailmassa ollut niin mutkatonta elää -kuin hän oli uskonut kotona Dyfrinissä ollessaan. Siellä määräsi isä -kaikessa, ja hänen mielipiteensä olivat ainoat oikeat. Olihan Simon -tosin ollut henkivartiossa ja hovipoikanakin jonkin aikaa ja saanut -vähän oppia isänsä kotipapilta -- joten hänestä kyllä toisinaan -saattoi tuntua isän ajatustapa vähän vanhentuneelta. Hän vastustikin -isäänsä milloin sattui -- mutta se oli kaikki puolileikkiä ja leikiksi -käsitetty -- terävä pää tuolla Simonilla, nauroivat isä ja äiti ja -hänen sisaruksensa, jotka eivät koskaan vastustaneet Andres-herraa. -Mutta kaikki jäi siihen, mitä isä sanoi. Simon piti sitä itsekin -luonnollisena. - -Niinä vuosina, jolloin hän oli naimisissa Halfrid Erlingintyttären -kanssa ja asui Mandvikissa, hän oppi ymmärtämään päivä päivältä yhä -paremmin, että elämä saattoi olla monin verroin mutkallisempaa kuin -mitä herra Andres Gudmundinpoika milloinkaan oli kuvitellut. - -Ettei hän voisi oppia viihtymään vaimon kanssa, joka oli hänen osalleen -tullut, -- sitä hän ei olisi uskonut ikinä. Syvällä hänen sisimmässään -kyti kiusallinen ihmetys, kun hän katseli vaimoaan tämän liikkuessa -talossaan niin kauniina lempeine silmineen ja herttaisine suineen, joka -oli hyvin sievä suljettuna ollessaan -- eikä hän ollut nähnyt kenenkään -naisen kantavan vaatteitaan ja koru jaan niin luontevan sirosti. Mutta -yön pimeydessä kalvoi kyllästys hänestä kaiken mehun ja nuoruuden -- -Halfrid oli kivulias, hänen henkensä haisi, hänen hyväilynsä olivat -miehelle vastenmieliset. Ja hän oli niin hyvä, että Simon tunsi -epätoivoista häpeää haluttomuutensa johdosta; mutta hän ei vain voinut -mieltyä vaimoonsa. - -Eivätkä he olleet montakaan aikaa naimisissa ennen kuin Simon huomasi, -ettei Halfrid tulisi milloinkaan synnyttämään hänelle elävää, -täysikuista lasta. Hän näki vaimonsa surevan sitä vielä paljon enemmän -kuin hän itse -- hän tunsi kuin puukoniskun rinnassaan ajatellessaan -vaimonsa kokemuksia siinä suhteessa. Hänen korviinsa oli kuulunut -yhtä ja toista -- hänen vaimonsa oli tullut sellaiseksi siksi, että -herra Finn oli potkinut ja lyönyt häntä, niin että hän monta kertaa -oli synnyttänyt keskoset. Hänen miehensä oli ollut järjettömän -mustasukkainen nuoresta, kauniista vaimostaan. Halfridin suku olisi -suonut hänen muuttavan miehensä luota, mutta Halfrid sanoi, että -kristityn vaimon velvollisuus oli pysyä aviomiehensä luona, olipa tämä -millainen hyvänsä. - -Mutta kun he nyt eivät saaneet lapsia, täytyi Simonin joka päivä tuntea -elävänsä vaimonsa maalla, hoitavansa vaimonsa rikkauksia. Hän koetti -olla ymmärtäväinen ja huolellinen hoidossaan. Mutta noina vuosina -kasvoi hänen mielessään kaipaus Formoon, isoäitinsä perintökartanoon, -joka oli aina ollut aiottu hänelle isän kuoleman jälkeen. Ja hänestä -tuntui kuin hänellä olisi pohjoisessa Gudbrandinlaaksossa melkein -enemmän maita kuin Rooman valtakunta. - -Kansa kutsui hänen vaimoaan Halfrid _rouvaksi_ ensimmäisen miehen, -ritarin ajoilta. Ja silloin hän tunsi itsensä yhä selvemmin ikään kuin -vain Mandvikin voudiksi. - -Tulipa sitten päivä, jolloin Simon ja tämän vaimo istuivat kahden -tuvassa. Eräs palvelusneidoista oli juuri pistäytynyt asialla sisässä. -Halfrid seurasi häntä katseellaan. - -"Olen ajatellut", hän sanoi -- "pelkään, että Jorunn saa lapsen tänä -kesänä --" - -Simon istui kaaripyssy kädessä korjaten sen salpaa. Hän vaihtoi -ponsirautaa, tarkkasi joustinta ja vastasi katsettaan nostamatta: - -"Niin saa. Ja se on minun." - -Vaimo ei virkkanut mitään. Kun Simon viimein katsoi häneen, istui -Halfrid neuloen yhtä syvästi työhönsä vaipuneena kuin Simon oli ollut -omaansa. - -Simon pahoitteli koko sydämestään. Pahoitteli sitä, että oli loukannut -vaimoaan, ja sitä, että oli ryhtynyt asioihin tytön kanssa; ja lopuksi -hän oli suutuksissaan siitä, että oli ottanut niskoilleen isyyden. Hän -ei ollut siitä edes varma -- Jorunn oli kevytkenkäinen. Oikeastaan -hän ei ollut milloinkaan pitänyt tästä; tyttö oli ruma, mutta nokkela -suustaan ja hauska puhekumppani; hän se myös oli ollut isäntää -vastassa, kun tämä tuli myöhään kotiin talvella. Hän oli vastannut noin -äkkipikaa siksi, että oli odottanut vaimon alkavan valittaa ja moittia. -Se oli tyhmä ajatus, olisihan hänen pitänyt ymmärtää, että Halfrid oli -pitävä itsensä liian hyvänä sellaiseen. Mutta tehty kuin tehty -- ei -hän tahtonut luopuakaan sanastaan. Ja niin hän sai tyytyä siihen, että -kävi palvelijansa lapsen isästä, olipa lapsi hänen tahi ei. - -Halfrid ei puhunut asiasta ennen kuin noin vuoden kuluttua; silloin -hän kysyi eräänä päivänä, tiesikö Simon, että Jorunn aiottiin naittaa -Borgiin. Simon tiesi sen kyllä, koska hän oli itse antanut tälle -myötäjäiset. Minne lapsi joutuisi, kysyi vaimo. Äitinsä vanhempien luo, -missä se nytkin on, vastasi Simon. Silloin sanoi Halfrid: - -"Minusta olisi sopivampaa, että tytär kasvaisi isänsä talossa." - -"Sinun talossasi, tarkoitat kai?" kysyi Simon. - -Rouvan kasvot värähtivät vähän: - -"Tiedäthän sinä, mieheni, että niin kauan kuin me molemmat elämme, -hallitset sinä Mandvikia", lausui hän. - -Simon astui hänen luokseen ja laski kädet vaimonsa olkapäille: - -"Jos sinä tarkoitat, Halfrid, että voit sietää lasta täällä meidän -luonamme, niin kiitän sinua mielesi jaloudesta." - -Simonia asia ei miellyttänyt. Hän oli nähnyt lapsen pari kertaa -- -se oli jotakuinkin ruma, eikä hän voinut huomata siinä mitään hänen -tai hänen sukulaistensa näköistä. Hän uskoi vähemmän kuin koskaan -itseään sen isäksi. Ja hän oli ollut hyvin suutuksissaan kuullessaan, -että tyttö oli antanut kastaa sen Arngjerdiksi hänen äitinsä mukaan, -kysymättä ensin lupaa. Mutta hänen täytyi nyt antaa Halfridin määrätä. -Tämä nouti lapsen Mandvikiin, valitsi sille hoitajan ja huolehti itse -siitä, ettei lapselta puuttunut mitään. Jos lapsi sattui lähettyville, -otti hän sen usein syliinsä ja hoiteli sitä hiljaa ja sievästi. Ja -mitä enemmän Simon näki pienokaista, sitä enemmän hän alkoi pitää -siitä -- hän oli hyvin lapsirakas. Ja sitten hän jo luuli huomaavansa -sen muistuttavan hänen isäänsä. Olihan Jorunn voinut pysyä alallaan -sen jälkeen kun isäntä oli lähestynyt häntä. Taisipa Arngjerd siis -olla hänen tyttärensä, ja se, mitä Halfrid oli saanut hänet tekemään, -parasta ja kunniallisinta. - -Heidän oltuaan naimisissa viisi vuotta synnytti Halfrid miehelleen -täysikuisen poikalapsen. Hän oli kuin onnen kirkastama, mutta heti -synnytyksen jälkeen hän sairastui niin kovasti, että kaikki pian -ymmärsivät hänen kuolevan. Kuitenkin hän oli mieleltään valoisa -ollessaan viimeistä kertaa tajuissaan ja sanoessaan miehelleen: "Nyt -sinä saat jäädä tähän, Simon, ja voit hoitaa Mandvikia oman sukusi ja -minun sukuni parhaaksi." - -Tämän jälkeen lisääntyi kuume niin tuntuvasti, ettei potilas enää -tietänyt mistään, ja niin hän säästyi siltä surulta, että olisi nähnyt -poikansa kuolevan vuorokautta ennen äitiä. Ja toisessa kodissa ei -hän kai enää surrut sitä, vaan iloitsi, kun sai pitää luonaan heidän -Erlinginsä, ajatteli Simon. - -Simon muisti myöhemmin, että sinä yönä, jolloin nuo kaksi olivat -maanneet laudoilla ylisillä, oli hän seisonut aitaan nojaten pellon -laidassa, joka vietti alas rantaan. Se oli juuri ennen Juhanan-messua, -ja yö oli niin valoisa, että täysikuu tuskin näkyi. Vesi päilyi -kirkkaana ja kelmeänä liplatellen rantakiviä vastaan. Simon ei ollut -nukkunut juuri tuntia enempää yössä pojan syntymästä asti -- hänestä -tuntui kuin siitä olisi ollut äärettömän pitkä aika, ja hän oli niin -väsynyt, että tuskin jaksoi surra. - -Hän oli silloin kahdenkymmenenseitsemän vuoden vanha. - - * * * * * - -Kesällä pesänselvityksen jälkeen luovutti Simon Mandvikin Stig -Haakoninpojan, Halfridin sedänpojan käsiin. Hän lähti Dyfriniin ja oli -siellä talven. - -Vanha Andres-herra virui vuoteessa vesipöhössä peräti raihnaisena; -loppu oli lähestymässä, ja hän valitti paljon -- elämä ei enää ollut -lopulla ollut niin suoraa ja selkeätä. Hänen kauniit ja toimeliaat -lapsensa eivät olleet saaneet sellaista osaa kuin hän oli toivonut ja -odottanut. Simon istui isänsä luona koettaen parhaansa mukaan puhua -tälle entiseen iloiseen ja leikkisään tapaansa, mutta vanhus vaikeroi -lakkaamatta. Helga Saksintytär, jonka Gyrd oli nainut, oli niin -hieno, ettei tiennyt mitä merkillistä keksisi -- Gyrd ei uskaltanut -röyhtäistäkään omassa talossaan kysymättä vaimoltaan lupaa. Entäs -tuo Torgrim, joka alituiseen vonkui vatsaansa -- ei sinä ikänä hän -olisi antanut Torgrimille tytärtään, jos olisi tiennyt miehen niin -huonoksi, ettei tästä ollut eläjäksi eikä kuolijaksi. Astridilla ei -ollut mitään iloa nuoruudestaan ja varallisuudestaan niin kauan kuin -hänen miehensä eli. Sigrid kulki allapäin ja masentuneena -- naurun ja -laulun hän oli kokonaan unohtanut, tuo herttainen lapsi. Miksi tälle -olikin pitänyt syntyä tuo lapsi -- eikä Simonille yhtään. Gudmund oli -pannut vastalauseen kaikkiin isän ehdottamiin naimaliittoihin, ja isä -oli tullut niin vanhaksi ja saamattomaksi, että oli antanut pojan viedä -häneltä kaiken luonnon. - --- Mutta onnettomuus oli alkanut siitä, että Simon ja tuo kavala neito -olivat ryhtyneet vastustamaan vanhempiaan. Ja se oli Lauritsan syy --; -vaikka tämä oli niin rohkea miesten joukossa, painui hän polvilleen -vaimoväkensä edessä. Tyttö oli kai itkenyt ja parkunut -- ja samassa -oli Lauritsa maassa ja lähetti hakemaan tuota Trøndelagenin kullattua -huoripukkia, joka ei edes malttanut odottaa siksi, että olisi saanut -neidon vihityksi vaimokseen. Mutta vaikka Lauritsa ei ollutkaan -osannut olla isäntä talossaan, niin kyllä ainakin hän, Andres Darre, -oli näyttävä, että osasi opettaa parrattomalle nulikalle ihmisten -tapoja. Kristiina Lauritsantytär sai lapsia -- ilmielävän lapsen joka -yhdestoista kuukausi kertoman mukaan -- - -"Se tulee kalliiksi, isä", sanoi Simon nauraen. "Perintö murenee -niin pieniin eriin." Hän otti Arngjerdin syliinsä -- tämä oli tullut -tallustaen sisään. - -"Tuo tuossa ei ole ainakaan saava aikaan, että sinun jälkiperintösi -jakaantuu liian pieniin osiin -- kuka sen jakaneekin", sanoi -Andres-herra kiukuissaan. Hän piti pojantyttärestään jollakin tapaa, -mutta oli vihainen, että Simon oli saanut äpärälapsen. "Oletko -miettinyt mitään uutta naimakauppaa, Simon?" - -"Antakaahan nyt Halfridin ensin rauhassa kylmetä, isä", sanoi Simon -silittäen lapsen vaaleita hiuksia. "Vielä minä nain -- mutta eihän -sillä ole niin kiire." - -Sitten hän otti kaaripyssyn ja sukset ja sujahti metsään saadakseen -hiukan hengähtää; hän ajoi koirineen hirveä hangella ja ampui metsoja --- makasi yönsä Dyfrinin metsämajassa ja iloitsi siitä, että oli yksin. - -Ulkoa kuului suksien kahinaa, koirat hyppäsivät pystyyn ja ulkoa -vastasivat toiset koirat. Simon aukaisi oven kuutamosiintoiseen yöhön, -ja Gyrd tuli hiljaa sisään pitkänä ja sorjana ja solakkana. Hän oli nyt -nuoremman näköinen kuin Simon, joka oli aina ollut vähän lihavanläntä -ja tullut vielä koko joukon tukevammaksi Mandvikissa olonsa aikana. - -Veljekset istuivat eväsreppu välissään syöden ja juoden ja katsoen -tuleen. - -"Kai sinä olet ymmärtänyt", sanoi Gyrd, "että Torgrim on nostava kovan -huudon ja hälinän, kun isä on poissa -- ja hän on saanut Gudmundin -puolelleen. Ja Helgan. He eivät tahdo suoda Sigridille täyttä -perintöosaa --" - -"Olen aavistanut sen. Mutta osansa hän on saava, siitä me veljet -pidämme huolen." - -"Parasta taitaisi olla, jos isä itse järjestäisi asian ennen kuin -kuolee", tuumi Gyrd. - -"Voi, annetaan isän kuolla rauhassa", sanoi Simon. "Emmeköhän me kaksi -osaa suojella sisartamme niin etteivät toiset saa höyhentää häntä -siksi, että häntä on kohdannut onnettomuus --" - - * * * * * - -Ja niin hajaantuivat herra Andres Darren perilliset katkerassa -epäsovussa. Gyrd oli ainoa, jolle Simon heitti hyvästit kotoa -lähtiessään -- ja hän tiesi, etteivät Gyrdiä ja hänen vaimoaan nyt -odottaneet liian leppeät päivät. Sigridin hän vei kanssansa Formoon -- -hoitamaan taloutta; Simon puolestaan ohjasi Sigridin asioita. - -Hän ratsasti kartanolleen muutamana harmaana päivänä -lumensulamisaikaan, Laugenin varsilla kasvavan leppämetsän -ruskottaessa. Aikoessaan astua tuvan ovesta sisään Arngjerd -käsivarrellaan kysyi Sigrid Andreksentytär: - -"Miksi sinä hymyilit, Simon?" - -"Hymyilinkö minä?" - -Hän oli ajatellut, että tämä oli toisenlainen paluu, kuin minkä hän oli -luullut odottavan itseään kerran -- sen päivän ollessa käsissä, jolloin -hän asettuisi isoäitinsä kartanoon. Vietelty sisar ja äpärälapsi, siinä -hänen osansa. - - * * * * * - -Ensimmäisenä kesänä Simon ei nähnyt paljon Jørundgaardin väkeä -- hän -vältti näitä tietensä. - -Mutta syksyllä, viimeisen Maarian-messun jälkeisenä pyhänä hän joutui -seisomaan Lauritsa Bjørgulfinpojan vieressä kirkossa siten, että heidän -kahden tuli antaa toisilleen messusuudelma, Sira Eirikin toivotettua -pyhän kirkon rauhaa sanankuulijoille. Ja tuntiessaan vanhemman -miehen kapeat huulet poskellaan ja kuullessaan tämän kuiskaavan -rauhansiunauksen hän joutui liikutuksen valtaan. Hän ymmärsi Lauritsan -tarkoittaneen sillä enemmän kuin pelkän kirkollisen muodollisuuden -täyttämistä. - -Hän riensi ulos messun loputtua, mutta hevosten luona hän tapasi -Lauritsan, joka pyysi häntä mukaansa Jørundgaardiin aterioimaan. Simon -vastasi, että hänen tyttärensä oli sairas ja hänen sisarensa hoiti -tätä. Lauritsa pyysi silloin Jumalaa parantamaan lapsen ja hyvästeli -kädestä pitäen. - -Eräänä päivänä tämän jälkeen oli Formossa pidetty kovaa kiirettä, jotta -saataisiin lyhteet korjuuseen, sillä ilma näytti uhkaavalta. Enin -vilja oli korjuussa illalla, kun ensimmäinen sadekuuro yllätti. Simon -juoksi pihaton poikki rankkasateessa, ja heleänkirkas aurigonjuova, -joka pilkahti pilvien välistä, valaisi rakennuksen ja sen takana olevan -vuorenseinän -- silloin hän näki pienen neidon seisovan portaiden -edessä sateessa ja auringonpaisteessa. Tällä oli Simonin rakkain koira -vierellään -- nyt se riuhtaisihe irti ja hyppi häntä vastaan, ja -kudottu naistenvyö laahasi maata sen kaulanauhassa. - -Hän näki tytön olevan isoisten lapsia -- tämä oli ilman vaippaa ja -paljain päin, mutta viininpunainen hame oli tehty kaupunginverasta, -kirjailtu ompeluksin ja kiinnitetty kullatulla soljella rinnalle. -Silkkinen nauha esti isokiharaista märkää tukkaa kiertymästä otsalle. -Tytöllä oli vilkkaat pienet kasvot, leveä otsa, terävä leuka ja suuret, -loistavat silmät; hänen poskensa olivat hehkuvan punaiset, aivan kuin -hän olisi juossut kovaa. - -Simon aavisti, kuka hän saattoi olla, ja tervehti tyttöä lausuen hänen -nimensä. - -"Mistä minulla tämä kunnia, että sinä tulet meillä käymään, Ramborg?" - -Tyttö kertoi koiran tuoneen hänet sinne, ja hänen oli Simonia seuraten -täytynyt tulla sisään sadetta pakoon. Koira oli ruvennut juoksemaan -Jørundgaardissa, hän toi sen nyt takaisin. Hän tiesi, että se oli -Simonin koira, hän oli nähnyt sen juoksevan Simonin perässä tämän -ratsastaessa. - -Simon ei voinut kokonaan olla nuhtelematta tyttöä siitä, että tämä -oli lähtenyt heille yksin; hän sanoi nyt satuloivansa hevoset ja -saattavansa hänet kotiin itse. Mutta ensin Ramborgin täytyi syödä. -Ramborg juoksi heti sen sängyn luo, jossa pikku Arngjerd makasi -sairastaen; sekä lapsi että Sigrid ihastuivat pian vieraaseen, sillä -Ramborg oli sukkelakielinen ja elävä. Hän ei ollut sisariinsa, ajatteli -Simon. - -Hän ratsasti Ramborgin kanssa pihatielle asti, josta olisi kääntynyt -takaisin, ellei olisi kohdannut Lauritsaa, joka vastikään oli saanut -kuulla, ettei lapsi ollut leikkisiskojensa kanssa Laugarbrussa, ja joka -nyt oli lähdössä hakumatkalle miesten kanssa -- hän oli ollut hyvin -levoton. Simonin täytyi lähteä sisään, ja vasta kun hän oli istuutunut -ylistupaan, hävisi arkuus hänestä ja hän viihtyi hyvin Ragnfridin ja -Lauritsan parissa. He jäivät istumaan pitkäksi aikaa oluen ääreen, ja -kun ilma yhä paheni, kiitti hän ja jäi yöksi. - -Ylistuvassa oli kaksi sänkyä. Ragnfrid kaunisti toisen kuntoon vierasta -varten, ja sitten tuumittiin, missä Ramborg nukkuisi -- vanhempienko -vieressä vai toisessa talossa. - -"Minä tahdon nukkua omassa sängyssäni", sanoi lapsi. "Enkö minä saa -nukkua sinun vieressäsi, Simon?" pyysi hän. - -Isä sanoi, ettei vierasta sopinut kiusata siten, että kakaroiden -annettaisiin nukkua samassa sängyssä, mutta Ramborg naukui yhä, että -hän tahtoi nukkua Simonin vieressä. Lopulta sanoi Lauritsa ankarasti, -että tyttö oli liian iso jakamaan vuodetta vieraan miehen kanssa. - -"Ei isä, en minä ole", kärtti toinen. "Eihän Simon, enhän minä ole -liian iso?" - -"Sinä olet liian pieni", sanoi Simon nauraen. "Pyydäpäs päästä -nukkumaan minun viereeni viiden vuoden kuluttua, niin minä en pane -vastaan. Mutta silloin sinulle ei enää kelpaakaan tämmöinen ruma ja -paksu vanha leskimies, Ramborg-tyttönen!" - -Lauritsaa ei näyttänyt miellyttävän leikinteko, hän sanoi jyrkästi, -että nyt tyttö sai pitää suunsa kiinni ja tulla nukkumaan vanhempien -sänkyyn. Mutta Ramborg huusi vielä sittenkin: - -"Nyt sinä olet kosinut minua, Simon Darre, isäni kuullen!" - -"Oikein on", vastasi Simon nauraen. "Mutta minä pelkään, etten minä -kelpaa sinulle, Ramborg." - -Tuosta päivästä alkaen olivat formolaiset ja jørundgaardilaiset -alituiseen yhdessä. Ramborg kävi naapurikartanossa niin usein kuin -suinkin soveltui, puuhaili Arngjerdin kanssa, kuin olisi tämä ollut -hänen nukkensa, juoksenteli Sigridin jäljessä auttaen taloustoimissa, -istui Simonin sylissä, kun tämä oli tuvassa. Simon alkoi silloin -peuhata ja leikitellä hänen kanssaan niinkuin entisinä päivinä, jolloin -Ramborgista ja Ulvhildista piti tulla hänen sisarensa. - -Simon oli asunut laaksossa kaksi vuotta, kun Geirmund Hersteininpoika -Krukesta kosi Sigrid Andreksentytärtä. Kruken suku oli vanhaa -suurtalonpoikais-juurta, mutta vaikka joku sen miehistä oli ollut -kuninkaiden henkivartioväessä, eivät nämä olleet milloinkaan tulleet -tunnetuiksi ulkopuolella laaksoaan. Kuitenkin oli tämä niin hyvä -naimakauppa kuin Sigrid saattoi toivoa, ja Sigrid otti mielellään -Geirmundin. Niin solmivat hänen veljensä naimaliiton, ja Simon piti -luonaan sisarensa häät. - -Eräänä iltana juuri ennen häitä, kun heillä oli pahimmat -valmistuskiireet, sanoi Simon leikillä, ettei hän ymmärtänyt, miten -hänen talonsa nyt selviäisi, kun Sigrid jätti hänet. Silloin sanoi -Ramborg: - -"Saat koettaa selvitä kaksi vuotta, Simon. Neljätoistavuotiaana on -neito naimakelpoinen, silloin sinä voit ottaa minut luoksesi." - -"En minä huoli sinua", sanoi Simon nauraen. "Minä pelkään, etten osaa -pitää aisoissa noin villiä neitoa." - -"Hiljaisimmilla vesillä on mutaisin pohja, sanoo isä", lausui Ramborg. -"Minä olen villi. Sisareni oli hiljainen ja lauhkea. Oletko jo -unohtanut Kristiinan, Simon Andreksenpoika?" - -Simon hyppäsi penkiltä, tempasi tytön käsiinsä, nosti olkaansa vasten -ja suuteli häntä kaulakuoppaan, niin että siihen jäi punainen jälki. -Kauhistuneena ja ihmetellen omaa itseään hän päästi sitten Ramborgin -käsistään -- tarttui Arngjerdiin ja viskeli ja rutisteli tätä samalla -tapaa peittääkseen äskeisen tekonsa. Hän ajeli ja hätyytteli tyttöjä, -puolisuurta ja pientä, niin että nämä hyppivät pöytien ja penkkien -yli; viimeksi hän nosti heidät ovea lähinnä olevalle poikkihirrelle ja -juoksi ulos. - -Jørundgaardissa ei milloinkaan mainittu Kristiinaa hänen kuultensa. - - * * * * * - -Ramborg Lauritsantytär varttui ja kaunistui. Kylän kielet alkoivat -kilvan naittaa häntä. Yhteen aikaan puhuttiin Eindride Haakoninpojasta, -joka oli Valders-Gjeslingien sukua. He olivat serkkuja neljännessä -polvessa, mutta Lauritsa ja Haakon olivat kumpikin niin rikkaat, että -heillä olisi ollut varaa hankkia paavilta erikoislupa. Siihen olisivat -loppuneet vanhat käräjäriidatkin, joita oli jatkunut siitä asti kun -vanhat Gjeslingit olivat liittyneet Skule-herttuaan ja kuningas Haakon -oli ottanut heiltä Vaagen tilan ja antanut sen Sigurd Eldjarnille. -Ivar Gjesling nuorempi oli saanut takaisin Sundbun naimisen ja vaihdon -kautta, mutta näistä asioista oli ollut äärettömän paljon riitaa -ja rettelöitä. Lauritsa nauroi sille; se osa saaliista, jonka hän -olisi voinut vaatia vaimonsa nimessä, ei ollut edes sen vasikannahan -ja rahan arvoinen, jonka hän oli menettänyt tuon jutun vuoksi -- -puhumattakaan matkoista ja harmeista. Mutta kun hän oli ajanut sitä -koko naimisissaolonsa ajan, täytyi hänen pysyä kannallaan --. - -Mutta Eindride Gjesling vietti häitä toisen tytön kanssa, eikä -Jørundgaardin väki näyttänyt surevan sitä. He olivat mukana häissä, -ja Ramborg kertoi kotiin tultuaan, että neljä miestä oli puhunut -Lauritsalle hänestä omassa tai jonkun sukulaisensa nimessä. Lauritsa -oli vastannut, ettei hän tahtonut tehdä mitään sopimusta tyttärestään -ennen kuin tämä oli kyllin vanha sanoakseen oman sanansa asiassa. - -Tällä kannalla olivat asiat keväällä sinä vuonna, jolloin Ramborg -täytti neljätoista vuotta. Silloin hän oli eräänä iltana navetassa -Simonin kanssa katsomassa vasikkaa, joka heille oli syntynyt. Se -oli valkoinen, mutta siinä oli ruskea täplä, jonka Ramborg sanoi -muistuttavan aivan kirkkoa. Simon istui karsinan laidalla, tyttö oli -kumartunut hänen polvensa yli ja Simon pudisti häntä palmikoista: - -"Se merkitsee varmaan sitä, että sinä ajat pian morsiuskirkkoon, -Ramborg!" - -"Tiedäthän sinä, ettei isä pane vastaan, kun sinä pyydät minua -häneltä", sanoi tyttö. "Minä olen jo varttunut neito, ja minut voi -huoleti naittaa tänä vuonna." - -Simon hätkähti vähän, mutta yritti nauraa: - -"Joko sinä taas alat puhua pehmosia!" - -"Kyllä sinä tiedät, ettei se sitä ole", sanoi tyttö luoden suuret -silmänsä häneen. "Olen tietänyt kauan, että tänne Formoon minä -mieluimmin tahdon. Miksi sinä olet suudellut minua ja pitänyt minua -vähän väliä sylissäsi, ellet tahtoisi minua?" - -"Kyllä minä tahdon sinut, Ramborg. Mutta en ole osannut ajatella, -että niin sievä ja nuori neito olisi aiottu minulle. Minä olen -seitsemäntoista vuotta sinua vanhempi -- sinä et varmaan muista, että -sinulla olisi tihrusilmäinen, pöhömahainen ukonrahjus, kun itse olet -parhaassa iässä --" - -"Minä olen parhaassa iässä _nyt_", sanoi Ramborg säteilevänä, "etkä -sinä ole vielä mikään ukonrahjus, Simon!" - -"Rumakin minä olen -- sinä väsyisit pian suutelemaan _minua_!" - -"Sitä sinun on turha uskoa", vastasi tyttö nauraen kuten ennen ja -kurotti suunsa Simonia kohden. Mutta Simon ei suudellut häntä. - -"Minä en tahdo hyötyä sinun ymmärtämättömyydestäsi, hyvä ystävä. -Lauritsa tahtoo sinut mukaansa etelään kesällä. Ellet ole muuttanut -mieltä takaisin tullessasi, niin minä olen kiittävä Jumalaa ja Pyhää -Neitsyttä onnesta, joka on parempi kuin mitä olin osannut odottaa -- -mutta sitoa en sinua tahdo, kaunis Ramborg." - - * * * * * - -Simon otti koiransa, kaarensa ja keihään ja lähti tunturille vielä -samana iltana. Aukealla oli vielä paljon lunta; hän kulki karjatupansa -kautta, josta kävi noutamassa suksensa, eleli Raanekampenien -eteläpuolella sijaitsevan lammen lähistöllä ja ajoi hirveä viikon ajan. -Mutta sinä iltana, jolloin hän painalsi alas laaksoa kohden jälleen, -alkoi häntä taas vaivata levottomuus ja pelko. Olisi ollut Ramborgin -kaltaista, jos tämä olisi puhunut asiasta isälleen. Liukuessaan alas -rinnettä Jørundgaardin karjatuvan ohi hän näki katosta nousevan savua -ja säkeniä. Hän arveli Lauritsan itsensä ehkä olevan siellä ja astui -tupaan. - -Lauritsan näöstä päättäen hän luuli arvanneensa oikein. Mutta he -puhelivat kuluneesta huonosta kesästä sekä siitä, milloin karja -voitaisiin siirtää tunturille tänä vuonna, metsästyksestä ja Lauritsan -uudesta haukasta, joka istui lattialla siivet pörhöllään, ahmien niiden -lintujen sisuksia, jotka paistuivat vartaassa tulen päällä. Lauritsa -oli tullut katsomaan Ilmandsdalissa olevaa hevostarhaansa -- se kuului -romahtaneen maahan, olivat eräät alvdølilaiset tienneet, jotka tulivat -sieltä joku päivä sitten. Näin kului suurin osa iltaa. Viimein Simon -sanoi: - -"Enpä oikein tiedä -- onko Ramborg sanonut sinulle mitään eräästä -asiasta, josta me puhelimme tässä eräänä iltana?" - -Lauritsa vastasi hitaasti: - -"Minusta sinä olisit voinut puhua minulle ensin, Simon -- tiedäthän, -minkämoisen vastauksen olisit saanut. Niin, niin -- kyllähän minä -ymmärrän sen sattuneen sillä tapaa, että sinä tulit puhuneeksi tytölle -ensin -- eikä se muuta asiaa. Olen iloinen kaupatessani lapseni kunnon -miehen käsiin." - -Eikä siinä sitten ollut paljon muuta sanomista, tuumi Simon. -Ihmeelliseltä kuitenkin tuntui, että hän, joka ei milloinkaan ollut -ajatellut lähennellä ketään kunniallista neitoa tai rouvaa, oli nyt -sitoutunut kunniansa kautta naimaan tytön, jota hän mieluummin olisi -ollut vailla. Hän koetti kuitenkin selvitellä: - -"Ei asia ole aivan siten, Lauritsa, että minä olisin kosiskellut -tytärtäsi sinun selkäsi takana -- pidin itseäni niin vanhana, etten -luullut hänen käsittävän sitä muuksi kuin vanhoilta päiviltä perityksi -veljeydeksi, että puhelin niin paljon hänen kanssaan. Ja jos minä sinun -mielestäsi olen liian vanha hänelle, niin en ole kummeksiva sitä enkä -antava sen rikkoa ystävyyttämme." - -"Kenetpä minä näkisin mieluummin poikanani kuin sinut, Simon!" sanoi -Lauritsa. "Ja tahtoisin mielelläni itse naittaa Ramborgin. Tiedäthän -kuka hänen naittajakseen tulisi sitten, kun minä olen poissa." Tämä -oli ensimmäinen kerta, jolloin heidän keskensä viitattiin Erlend -Nikulauksenpoikaan. "Vävyni on monessa suhteessa parempi mies kuin -miksi häntä luulin tullessani ensin tuntemaan hänet. Mutta enpä tiedä, -onko hän oikea mies päättämään viisaasti nuoren tytön naittamisesta. Ja -minä olen huomannut, että Ramborg itse tätä kernaasti haluaa." - -"Niin hän nyt sanoo", vastasi Simon. "Mutta hän on melkein lapsi vielä. -Enkä minä siis aio kiirehtiä, jos sinusta asian tulee jäädä lepäämään -edelleen --" - -"Enkä minä", sanoi Lauritsa rypistäen hiukan kulmiaan, "aio tyrkyttää -sinulle tytärtäni -- sitä sinun ei pidä uskoa." - -"_Sinun_ pitää uskoa", sanoi Simon nopeasti, "ettei koko Norjan maassa -ole neitoa, jonka minä tahtoisin Ramborgia mieluummin. Mutta Lauritsa, -minusta olisi liian suuri onni, jos minulle joutuisi niin kaunis ja -nuori ja hyvä morsian, rikas ja suurisukuinen. Ja että saisin sinut -appiukoksi", sanoi hän hiukan hämillään. - -Lauritsa hymyili hyvillään: - -"Kyllähän sinä tiedät, mitä minä sinusta ajattelen. Ja sinä olet -hoitava minun lastani ja hänen omaisuuttaan siten, ettei meillä, hänen -äidillään ja minulla, ole milloinkaan oleva syytä katua kauppaamme." - -"Sen minä lupaan Jumalan ja kaikkien pyhimysten nimessä", sanoi Simon. - -Ja he paiskasivat kättä. Simon muisti edellisen kerran, jolloin hän -näin oli solminut liiton Lauritsan kanssa. Hänen sydämensä kutistui -kokoon, ja siihen koski. - -Mutta Ramborg oli parempi naimakauppa kuin hän oli osannut odottaa. -Lauritsan perintö jakautuisi vain kahden tyttären kesken. Ja hän -oli pääsevä sen miehen pojaksi, jota hän aina oli kunnioittanut ja -rakastanut eniten kaikista tuntemistaan. Ja Ramborg oli nuori ja -suloinen ja terve. - -Ja luulisihan hänenkin, Simonin, vihdoin saaneen aikamiehen -ymmärryksen. Jos hän oli kuvitellut sellaista, että saisi kerran -leskenä sen, jota ei ollut saanut neitona -- Erlendin nautittua -tämän naisen nuoruuden -- ynnä tusinan hänen kaltaisiaan poikapuolia -kaupanpäälliseksi -- niin kyllä hänen veljensä silloin saivat julistaa -hänet syyntakeettomaksi ja kykenemättömäksi hoitamaan asioitaan. Erlend -oli elävä niin kauan kuin kivi kalliossa -- niin herrat aina elivät. - -Heistä tuli nyt siis langokset. He eivät olleet nähneet toisiaan tuon -Oslossa vietetyn illan jälkeen. Mutta Erlendistä täytyi tuntua vielä -vähemmän miellyttävältä muistella sitä. - -Hänestä oli tuleva Ramborgille hyvä mies, nuhteeton herra. Eikä hän -kuitenkaan ollut aivan varma, eikö tuo lapsi ollut viekoitellut häntä -satimeen. - -"Sinä naureskelet?" sanoi Lauritsa. - -"Nauroinko minä --? Muistin vain tässä hauskaa --" - -"Sinun pitää sanoa, mitä se oli, Simon -- jotta minäkin saan nauraa." - -Simon Andreksenpoika kiinnitti terävät, pienet silmänsä Lauritsaan. - -"Minä ajattelin -- naisia. Onkohan yhtään sellaista vaimoa, joka -pitäisi arvossa miehen uskoa ja lakeja niin kuin me miehet keskenämme --- kun hän tai hänen etunsa hyötyisi syrjäyttämisestä. Halfrid, -ensimmäinen vaimoni --. Tästä en ole tähän saakka puhunut yhdellekään -ristinsielulle, Lauritsa Bjørgulfinpoika, enkä puhu siitä vastakaan. -Hän oli niin hyvä ja hurskas ja oikeamielinen vaimo, että toista -sen kaltaista tuskin on elänyt -- olenhan kertonut sinulle, mille -kannalle hän asettui Arngjerdiin. Mutta huomatessamme, miten Sigridin -laita oli, hän tahtoi piilottaa minun sisareni ja olla olevinaan itse -raskaana sekä ottaa Sigridin lapsen omakseen. Näin meillä olisi ollut -perillinen, lapsella olisi ollut turvattu asema, ja Sigrid olisi -voinut jäädä meille tarvitsematta erota lapsestaan. En minä usko hänen -ymmärtäneen, että se olisi ollut petos hänen omaa sukuaan vastaan --" - -Lauritsa sanoi vähän ajan kuluttua: - -"Sinä olisit voinut jäädä Mandvikiin silloin, sinä Simon --" - -"Olisin." Simon Darre naurahti katkerasti. "Ja ehkä yhtä hyvällä -oikeudella kuin moni muu mies, joka elää maalla, jota hän kutsuu -isiensä maaksi. Koska emme voi perustaa näissä asioissa muuhun kuin -naistemme kunniaan --" - -Lauritsa pisti hupun haukan päähän ja nosti sen ranteellensa. - -"Tuo on outoa puhetta naimatuumissa kulkevan miehen suusta", sanoi hän -hiljaa. Hänen äänessään tuntui vastenmielisyyden väre. - -"_Sinun_ tyttäristäsi ei kukaan ajattele sellaista", vastasi Simon. - -Lauritsa katsoi alas haukkaan ja raaputti sitä puikolla. - -"Eikö Kristiinastakaan?" kuiskasi hän. - -"Ei", vastasi Simon lujasti. "Ei hän tosin ole tehnyt kauniisti minua -kohtaan, mutta en minä ole huomannut hänen milloinkaan valehdelleen. -Hän sanoi avoimesti ja suoraan kohdanneensa toisen miehen, josta piti -enemmän kuin minusta." - -"Entä kun sinä niin helposti päästit hänet menemään", kysyi Lauritsa -hiljaa, "niin eikö se tapahtunut siksi että sinä olit -- kuullut huhuja --- hänestä?" - -"Ei", sanoi Simon yhä. "Minä en ollut kuullut mitään huhuja hänestä." - - * * * * * - -Päätettiin pitää kihlajaiset samana kesänä ja häät pääsiäisen jälkeen -seuraavana vuonna, Ramborgin täytettyä viisitoista vuotta. - - * * * * * - -Kristiina ei ollut nähnyt kotiaan siitä päivästä asti, jolloin hän -ratsasti sieltä morsiamena -- siitä oli kahdeksan vuotta. Nyt hän -palasi suuren saattueen kera -- siihen kuului mies, Margret, viisi -poikaa, lapsenhoitajia, neitoja, huoveja ja kuormahevosia. Lauritsa -oli ratsastanut heitä vastaan; he tapasivat Dovrella. Kristiina ei -enää ollut niin herkkä itkemään kuin nuoruudessaan, mutta nähdessään -isänsä ratsastavan vastaan ja heidän kohdattuaan toisensa hän tarttui -Lauritsan käteen ja suuteli sitä nöyrästi. Lauritsa hyppäsi heti alas -hevosen selästä ja nosti tyttären syliinsä. Sitten hän tervehti kädestä -Erlendiä, joka oli tehnyt kuten muut ja nyt tuli appeaan vastaan -jalkaisin ja kunnioittavin elein. - -Seuraavana päivänä ilmestyi Simon Jørundgaardiin tapaamaan uusia -sukulaisiaan. Gyrd Darre ja herra Geirmund Kruke olivat mukana, mutta -heidän vaimonsa olivat jääneet Formoon. Simon tahtoi pitää häät omassa -talossaan, ja naisilla oli kova kiire. - -Kohtaus sujui siten, että Simon ja Erlend tervehtivät toisiaan -luontevasti ja vapaasti. Simon hillitsi itsensä, ja Erlend oli niin -reima ja hilpeä, että saattoi luulla tämän jo unohtaneen, missä he -olivat tavanneet toisensa viimeksi. Sen jälkeen Simon antoi kättä -Kristiinalle. He olivat epävarmat, ja heidän katseensa yhtyivät -silmänräpäykseksi. - -Kristiina ajatteli, että Simon oli rumentunut. Nuorena tämä oli -sentään ollut aika kaunis, vaikka hän jo silloin oli paksunläntä -ja lyhytkaulainen. Hänen raudanharmaat silmänsä olivat näyttäneet -pieniltä täyteläisten luomien alla, suu oli ollut liian pieni ja -hymykuopat liian isot lapsellisen pyöreissä kasvoissa. Mutta hänellä -oli ollut terveempi ihonväri ja leveä, maidonvalkoinen otsa kauniin -vaaleanruskean, kiharaisen tukan alla. Kiharat olivat jäljellä yhtä -pähkinänruskeina ja sankkoina, mutta hänen kasvonsa olivat kauttaaltaan -ruskeanpunaiset, silmien alla oli vakoja, ja posket olivat muodottoman -paksut ja yhtyivät kaksoisleukaan. Ja hän oli lihonut vartaloltaankin --- saanut jo vatsaakin. Ei hän enää näyttänyt sellaiselta mieheltä, -joka olisi viitsinyt ruveta sängynreunalle illalla kuiskaillakseen -neitonsa kanssa. Kristiinan kävi sääli nuorta sisartaan; tämä oli niin -terve ja viehkeä ja lapsellisen iloinen siitä, että pääsi naimisiin. Jo -ensimmäisenä päivänä hän oli näyttänyt Kristiinalle myötäjäisarkkunsa -sekä Simonin kihlat -- ja kertonut Sigrid Andreksentyttären sanoneen, -että Formon häätuvan ylisillä oli vielä yksi kullattu arkkunen; siinä -oli kaksitoista kallista huntua, ja hän oli saava sen mieheltään -ensimmäisenä aamuna. Pikku raukka, hän ei tiennyt mitä avioliitto -oli. Oli surku, että hän tunsi niin vähän tuota pikku sisartaan -- -Ramborg oli käynyt Husabyssä kaksi kertaa, mutta siellä hän oli aina -tuittupäinen ja äksy -- hän ei voinut kärsiä Erlendiä eikä Margretia, -joka oli jokseenkin samanikäinen kuin Ramborg. - -Simon muisti odottaneensa -- melkeinpä toivoneensa -- että Kristiina -olisi ollut kuluneen näköinen saatuaan niin monta lasta. Mutta tämä -uhkui nuoruutta ja terveyttä, kulki selkä suorana ja astui yhtä -joustavasti kuin ennen, vaikka laskikin jalkansa vähän painavammin -maahan. Hän oli komea äiti viiden kauniin pikkupojan keskellä. - -Hänellä oli yllään kotona tehty ruosteenruskea villapuku, jossa oli -kankaaseenkudottuja tummansinisiä lintuja -- Simon muisti nuhjailleensa -kangaspuiden ääressä Kristiinan kutoessa tätä kangasta. - -Syntyi hiukan levottomuutta, kun oli istuttava ruokapöytään -ylistuvassa. Skule ja Ivar alkoivat huutaa, he tahtoivat istua äitinsä -ja hoitajan välissä, kuten olivat tottuneet kotona. Lauritsan mielestä -ei sopinut, että Ramborg istuisi kauempana kuin sisaren palveluspiika -ja pikkulapset -- ja niin hän pyysi tyttärensä viereensä pöydän päähän, -koska tämä niin pian oli lähtevä kodista. - -Pikku Husabyn naskalit olivat levottomia eivätkä näyttäneet oikeille -pöytätavoille opetetuilta. Ei ollut ehditty pitkällekään ateriassa, -kun pieni vaalea poika sukelsi pöydän alle ja ilmestyi näkyviin penkin -laidasta Simonin polven luota. - -"Saanko minä katsoa tuota kaunista tuppea, joka riippuu sinun vyössäsi, -sukulaismies", sanoi poika hitaasti ja arvokkaasti Simonille. Hän -oli huomannut Simonin suuren hopeahelaisen tupen, jossa säilytettiin -lusikkaa ja kahta veistä. - -"Saat kyllä, sukulaismies. Mikä sinun nimesi on?" - -"Minä olen Gaute Erlendinpoika." Hän laski läskipalan kädestään Simonin -hopeanharmaalle flaamilaiselle verkamekolle, veti veitsen tupesta ja -katsoi sitä tarkkaan. Sitten hän otti sen veitsen, jolla Simon söi, -sekä lusikan, asetti ne kaikki paikoilleen ja katsoi miltä se näytti, -kun nyt koko tuppi oli täysi. Hän oli hyvin totinen, ja hänen naamansa -ja kätensä kiilsivät. Simon katsoi hymyillen noita pieniä, kauniita, -innokkaita kasvoja. - -Samassa olivat kaksi vanhintakin miesten puolella, ja kaksoset -pyörähtivät lattialle alkaen peuhata siellä ihmisten jaloissa -- kunnes -tulivat esiin ja juoksivat koirien luokse uunin kupeelle. Ruokarauhaa -ei tahtonut oikein syntyä. Äiti ja isä kyllä kieltelivät lapsiaan ja -komensivat istumaan kauniisti paikallaan, mutta lapset eivät ottaneet -totellakseen, vanhemmat nauroivat heille samalla koko ajan eivätkä -näyttäneet olevan paljon milläänkään heidän aikaansaamastaan melusta -- -eivät sittenkään, vaikka Lauritsa jokseenkin terävällä äänellä käski -erään miehistä viemään penikat alempaan tupaan, jotta saattaisi kuulla -oman äänensä ylhäällä. - -Husabyläisten piti nukkua ylisparvessa, ja aterian jälkeen, kun oli -kannettu miehille lisää juomaa, vei Kristiina palvelusneitoineen -lapset soppeen riisuakseen heidän yltään vaatteet. Nämä olivat -tahrineet itsensä niin pahoin, että äiti tahtoi pestä heidät puhtaiksi -ensin. Mutta pojat eivät olisi tahtoneet tulla puhtaiksi, ja isommat -räiskyttivät vettä, ja kaikki juoksentelivat ympäri huonetta aina kun -jokin vaatekappale oli saatu siepatuksi heidän yltään. Lopulta he -kuitenkin kaikki olivat toisessa sängyssä, mutta siellä he jatkoivat -elämöimistä, töykkivät toisiaan, nauroivat ja huusivat, ja pielukset -ja kuvakankaat ja raidit lentelivät sinne ja tänne niin että pölisi ja -koko tupa tuoksui heinältä. Kristiina nauroi ja sanoi, että nämä olivat -niin villejä siksi, että olivat vieraassa paikassa. - -Ramborg seurasi sulhastaan ulos ja saattoi tätä vähän matkaa aitoviertä -kevätyön hämyssä. Gyrd ja Geirmund olivat ratsastaneet pois edeltäpäin, -ja Simon aikoi nyt sanoa hyvästit Ramborgille. Hänellä oli jo toinen -jalka jalustimessa, kun hän äkkiä kääntyikin neitoon päin, otti tämän -syliinsä ja pusersi tuota hentoa lasta niin että tämä äännähti hiljaa -ja onnellisena. - -"Jumala siunatkoon sinua, Ramborgini -- olet niin hieno ja hempeä -- -liian hieno ja kaunis minulle", mutisi hän tytön liehuviin kiharoihin. - -Ramborg katseli yhä Simonia tämän ratsastaessa pois utuiseen kuutamoon. -Hän hieroi käsivarttaan -- Simon oli ottanut siitä niin rajusti kiinni, -että se oli hellä. Ilosta huumautuneena hän ajatteli, että nyt oli -vain enää kolme vuorokautta siihen, kun hän joutuisi naimisiin Simonin -kanssa. - - * * * * * - -Lauritsa seisoi Kristiinan kanssa lasten sängyn vieressä ja katsoi -miten Kristiina asetteli nuo ihmisenalut sievästi vierekkäin. Vanhimmat -olivat jo isoja poikia, joilla oli laihat ruumiit ja hoikat, mehuttomat -raajat, mutta molemmat pienet olivat pyöreitä ja rusottavia, niiden -iho oli taipeilla ja nivelpaikat kuopilla. Kaunis näky oli hänestä -tämä, kun lapset makasivat siinä niin punaisina ja kuumissaan, paksu -tukka hiestä märkänä, huokaillen hiljaa unissaan. He olivat terveitä, -kauniita lapsia, mutta hän ei ollut eläessään nähnyt niin huonosti -kasvatettuja vesoja kuin hänen tyttärensä pojat olivat. Oli hyvä, -etteivät Simonin sisar ja veljenvaimo olleet täällä tänä iltana. Mutta -ei hän kuitenkaan ruvennut tässä saarnaamaan lapsenkasvatuksesta. -Lauritsa huokasi hiukan ja teki ristinmerkin noiden pienten päiden -päällä. - - * * * * * - -Sitten vietti Simon Andreksenpoika häät Ramborg Lauritsantyttären -kanssa, ja ne olivat kaikin puolin kauniit ja komeat. Morsian ja -sulhanen näyttivät iloisilta, ja monen mielestä Ramborg oli viehkeämpi -juhlapäivänään kuin mitä sisar oli ollut -- ei niin kuvankaunis kuin -Kristiina, mutta paljon iloisempi ja hellempi; jokainen saattoi nähdä -tämän morsiamen kirkkaista, viattomista silmistä, että hän kantoi -Gjeslingin suvun kultaista kruunua täydellä kunnialla. - -Ja iloisena ja ylpeänä hän istui hiukset ylös solmittuina selkätuolissa -morsiusvuoteensa vieressä, kun vieraat seuraavana aamuna tulivat nuoren -parin luokse. Nauraen ja vallattomasti pilaillen he näkivät Simonin -käärivän hunnun nuoren vaimonsa päähän. Tervehdyshuudot ja aseenkalske -kohosivat kattoon Ramborgin noustessa seisomaan ja ojentaessa -miehelleen kätensä suorana ja punaposkisena, valkoinen huntu päässä. - -Ei sattunut usein, että kaksi saman paikkakunnan isoisten lasta -joutui naimisiin keskenään -- kun piti tarkastaa suku juuria myöten, -huomattiin usein esteeksi liian läheinen sukulaisuus. Kaikki pitivät -sen vuoksi näitä häitä suurena ilojuhlana. - - - - -VI - - -Seikka, joka paikalla pisti Kristiinan silmään kotona, oli, että kaikki -vanhat ukonpäät, jotka olivat olleet katonnurkkauksissa rakennuksen -päädyssä, olivat poissa. Sijaan oli tullut lehti- ja lintukoristeita, -ja uutisaitan katolle kullattu tuuliviiri. Pirtin vanhat peräistuimen -pielipuut olivat myös vaihtuneet uusiin. Vanhat olivat olleet veistetyt -miehen muotoon; ne olivat tosin olleet rumat, mutta olivat olleet -paikallaan niin kauan kuin talo oli seisonut, ja ne oli voideltu -rasvalla ja hierottu öljyllä juhla-aikoina. Uusiin pielipuihin oli isä -veistänyt kaksi miestä, joilla oli ristinmerkki kypärässä ja kilvessä. -Ne eivät kuvanneet Pyhää Olavia itseään, sanoi Lauritsa, sillä hänestä -oli sopimatonta, että syntinen ihminen piti pyhimysten kuvia luonaan -muuhun tarkoitukseen kuin rukoiltavaksi -- mutta ne voivat vaikka -merkitä kahta ristisoturia. Kaikki vanhat puukoristukset oli Lauritsa -itse pilkkonut kappaleiksi ja polttanut -- rengit eivät saaneet puuttua -siihen. Nämä saivat töintuskin kantaa ruokaa suurelle kivelle Jørundin -kummulle juhlapyhä-iltoina -- Lauritsasta olisi ollut kovasti sääli -riistää tätä antia muinaiskummun vainajalta, joka oli tottunut saamaan -sen koko ajan kun tässä talossa oli ihmisiä ollut. Hän oli kuollut -aikoja ennen kuin kristinusko tuli Norjaan, joten ei ollut hänen -syynsä, että hän oli pakana. - -Ihmiset eivät katsoneet oikein suopein silmin Lauritsa Bjørgulfinpojan -uudistushommia. Kyllähän hänen sopi, jolla oli varaa ostaa itselleen -turva toiselta taholta. Se näkyi olevan yhtä tehokas, sillä häntä -seurasi töissään sama onni kuin ennen. Mutta arvella saattoi, eivätkö -nuo manalaiset kerran kostaisi puolestaan, kun kartanoon tulisi -vähemmän hurskas isäntä, joka ei olisi yhtä avarakätinen kirkon -tarpeita kohtaan. Pieneläjistä oli huokeampaa antaa pakanavainajille -se, mitä nämä olivat tottuneet saamaan, kuin ryhtyä taistelemaan näitä -vastaan turvautuen pappeihin. - -Oli muuten epävarmaa, miten Jørundgaardin ja pappilan välisen -ystävyyden oli käyvä kerran Sira Eirikin kuoltua. Pappi oli käynyt -vanhaksi ja raihnaaksi, joten hänen oli täytynyt ottaa apupappi. Hän -oli ensin puhunut piispalle tyttärensä pojasta, Bentein Joninpojasta --- mutta Lauritsallakin oli ollut puhuttavaa piispalle, joka oli hänen -vanha ystävänsä. Ihmisistä tuo oli liian vaativaista. Kenties oli tuo -nuori pappi saattanut olla liian lähentelevä Kristiina Lauritsantytärtä -kohtaan kerran ja säikäyttänyt tytön -- mutta olihan hyvinkin -mahdollista, että Kristiina oli itse aiheuttanut miehen hävyttömyyden. -Olihan myöhemmin nähty, ettei hän ollut niin kaino kuin oli olevinaan. -Mutta Lauritsa oli kaiken ikänsä uskonut tyttärestään liian hyvää ja -kantanut häntä käsillään kuin pyhimyslipasta. - -Sen jälkeen oli jonkin aikaa vallinnut viileä suhde Sira Eirikin ja -Lauritsan välillä. Mutta sitten tuli Sira Solmund, ja hän joutui heti -riitaan seurakuntapapin kanssa siitä, kuuluiko eräs maapalsta kirkolle -vai oliko se Eirikin yksityisomaisuutta. Lauritsa oli koko paikkakunnan -miehisestä väestä parhaiten selvillä monen miespolven aikaisista -maankaupoista ja sen sellaisesta, ja hänen todistuksensa ratkaisi -riidan. Tämän jälkeen ei hän ollut Sira Solmundin ystävä; mutta Sira -Eirik ja Audun, tuo vanha teini, melkein asuivat Jørundgaardissa; he -kävivät siellä joka päivä pakinoimassa Lauritsan kanssa valittaen -kaikkia uuden papin vääryyksiä ja vehkeitä, ja heitä kestittiin kuin -piispoja. - -Kristiina oli kuullut näistä asioista Borgar Trondinpojalta; tämä oli -saanut itselleen vaimon Trøndelagenista ja käynyt usein tervehtimässä -Kristiinaa Husabyssä. Trond Gjesling oli kuollut muutama vuosi sitten; -sitä ei surrut kukaan, sillä hän oli aina ollut kuin muukalainen -tuossa vanhassa suvussa -- saita, tyly ja sairaalloinen. Lauritsa -oli ainoa, joka jaksoi sietää Trondia, sillä hän surkutteli lankoaan -ja vielä enemmän Gudridia, tämän vaimoa. He olivat nyt kumpikin -kuolleet, ja kaikki Trondin neljä poikaa asuivat yhdessä kotona; he -olivat reippaita, toimeliaita ja kauniita nuoria miehiä, ja he olivat -hyvässä huudossa. Heidän ja heidän tätinsä miehen välillä vallitsi luja -ystävyys -- Lauritsa ratsasti Sundbuhun pari kertaa vuodessa ja otti -osaa heidän metsästysmatkoihinsa länsitunturilla. Mutta Borgar sanoi, -että Lauritsa ja Ragnfrid kiusasivat itseään aivan luonnottomalla -parannuksenteolla ja hartaudella. "Vettä hän lappaa itseensä paastoina, -mutta ei puhu enää olutkulhojen ääressä yhtä sydämelliseen tapaan kuin -ennen", oli Borgar sanonut. Kukaan ei käsittänyt Lauritsaa -- olihan -aivan mahdotonta ajatella hänen sovittavan jotakin salaista syntiä; -mikäli tiedettiin, hän oli elänyt niin kristillisesti kuin ajatella voi. - -Syvällä Kristiinan sydämessä kierteli aavistus siitä, miksi isä -pyrki pääsemään yhä lähemmä Jumalaa. Mutta hän ei uskaltanut katsoa -aavistustaan silmästä silmään. - -Hän ei tahtonut tunnustaa näkevänsä, miten muuttunut isä oli. Isä ei -ollut niin pahasti vanhentunut: hän oli pysynyt hoikkana ja liikkui -ryhdikkäästi ja kauniisti. Hiukset olivat kovasti harmaantuneet, mutta -se ei pistänyt silmään erikoisesti, hän kun oli aina ollut vaalea. Ja -sittenkin -- sittenkin väikkyi Kristiinan mielessä muisto nuoresta, -häikäisevän kauniista miehestä -- hän muisti isän poskien raikkaan -pyöreyden pitkänsoikeissa kasvoissa ihon heleän punan päivetyksen -ohella, hänen punaisen, mehevän suunsa syvine pielineen. Hänen jäntevä -ruumiinsa oli nyt kuivunut pelkiksi niveliksi ja jänteiksi, kasvot -olivat niin ruskeat ja kovat kuin puuhun veistetyt, posket litteät ja -laihat, päättyen kummallakin puolen suuta jännesäkeisiin. Mutta eihän -hän ollutkaan enää mikään nuori mies -- joskaan ei peräti vanhakaan. - -Hiljainen, miettivä ja harkitseva hän oli ollut aina, ja Kristiina -tiesi hänen lapsuudestaan asti seuranneen kristinuskon käskyjä, -tahtoneen tuntea messut ja rukoukset latinankielellä sekä pitäneen -kirkkoa sinä paikkana, joka oli hänen suurin ilonsa. Mutta kaikki -olivat tunteneet, että tuon hiljaisen miehen mielessä asui vankka ja -tyyni elämän-uskallus ja ilo. Nyt tuntui siltä kuin hänestä olisi -häipynyt jotakin pois. - -Kristiina ei ollut kotiin palattuaan nähnyt häntä juovuksissa kuin -yhden ainoan kerran -- eräänä iltana Formon häissä. Siellä hän oli -hoiperrellut hiukan ja puhunut sammaltaen, mutta ei ollut ollut -erittäin hilpeä. Kristiina muisti lapsuudestaan -- juhla-aikojen ja -pitojen suurista juomingeista -- miten isä oli nauranut täyttä kurkkua -ja läimäytellyt reisiään jokaisesta sukkelasta sanasta, koettanut -voimiaan jokaista ruumiinvoimistaan kuulua miestä vastaan, ajanut -kilpaa hevosilla ja pyörähtänyt tanssiin; mutta hän nauroi aina -itse eniten epävarmalle astunnalleen, jakeli rentonaan lahjoja ja -säteili hyvänsuopuutta ja ystävällisyyttä kaikkia kohtaan. Kristiina -ymmärsi isänsä tarvitsevan suurta huumausta alituisen työnteon, -ankarien paastojen ja hiljaisen kotielämänsä vaihteeksi, jossa hän oli -lähimpiensä paras ystävä ja tuki. - -Kristiina tunsi myös, ettei hänen omalla miehellään ollut milloinkaan -halua juoda juopumiseen asti, mutta toisaalta Erlend hillitsi itseään -niin vähän ollessaan selvä ja seurasi aina päähänpistojaan, pohtimatta -tekikö oikein vai väärin tai piittaamatta siitä, mitä ihmiset pitivät -hyviin tapoihin ja ymmärtäväiseen elämään kuuluvana. Erlend oli -kohtuullisin kaikista Kristiinan tuntemista miehistä väkevien juomien -nauttimisessa, -- hän joi sammuttaakseen janonsa tai sitten seuran -vuoksi, mutta ei erikoisesti välittänyt juomisesta. - -Lauritsa Bjørgulfinpoikaa ei enää nähty yhtä ilosydämisenä oluen -ääressä. Hänessä ei ollut enää sitä, minkä olisi tarvinnut purkautua -humalassa. Hänen mieleensä ei ollut milloinkaan juolahtanut hukuttaa -surujaan juopotteluun, eikä hän turvautunut siihen nytkään -- hänen -mielestään tuli miehen istua juomapöytään ilonsa aikana. - -Suruineen hän oli paennut toisaanne. Tyttären mieleen oli juuttunut -unohtumattomaksi muuan kuva, muisto isästä sinä yönä, jona kirkko -paloi. Lauritsa oli seisonut ristiinnaulitun kuvan alla, jonka oli -pelastanut kirkosta, seisonut pidellen siitä ja nojannut siihen. -Selvittämättä itselleen asiaa Kristiina aavisti, että pelko hänen ja -hänen lastensa tulevaisuudesta sen miehen rinnalla, jonka hän oli -valinnut, sekä tunne omasta voimattomuudestaan asiaan nähden oli eräs -niistä syistä, jotka olivat muuttaneet Lauritsan luonnon. - -Tämä tieto jäyti salaa Kristiinan sydäntä. Ja hän oli tullut kotiin -väsyneenä viimeisen talven levottomuuteen ja kevytmielisyyteen, -jolla hän oli suhtautunut Erlendin huolettomuuteen. Hän tiesi tämän -parantumattomaksi tuhlariksi, kykenemättömäksi hoitamaan taloa; talo -hupeni hitaasti, mutta herkeämättä. Yhtä ja toista hän oli saanut -Erlendin järjestämään hänen ja Sira Eirikin neuvojen mukaan -- mutta -hän ei jaksanut jauhaa miehelleen alati samaa. Hän oli niin väsynyt -taistelemaan kaikkea vastaan ympärillään ja omassa mielessään. Mutta -hän oli sellainen, että häntä kulutti ja ahdisti myös suruttomuus. - -Hän oli odottanut löytävänsä lapsuutensa rauhan kotona isänsä huomassa. - -Hän tunsi itsensä kovin epävarmaksi. Erlendillä oli hyvät tulot -uudesta toimestaan, mutta hän esiintyi niin komeasti, piti semmoisia -palvelijalaumoja ja saattojoukkoja ettei määrää. Ja sitten hän oli -alkanut sulkea Kristiinan kaiken sen ulkopuolelle elämässään, joka ei -liittynyt heidän lähimpään yhteiseen piiriinsä. Kristiina ymmärsi, -ettei Erlend tahtonut tielleen hänen valvovaa silmäänsä. Miesten kanssa -Erlend puhui vapaasti kaikesta, mitä oli nähnyt ja kokenut pohjoisessa --- Kristiinalle hän ei maininnut siitä koskaan. Ja oli muitakin -asioita. Erlend oli tavannut Ingebjørg-rouvan, kuninkaan äidin, ja -herra Knut Porsen eräitä kertoja viime vuosina; oli sattunut niin, -ettei Kristiinan milloinkaan ollut sopinut olla mukana silloin. Herra -Knut oli nyt Tanskan herttua, ja Haakon-kuninkaan tytär oli solminut -hänen kanssaan avioliiton. Se oli herättänyt katkeraa suuttumusta -monessa Norjan miehessä; häntä vastaan oli ryhdytty keinoihin, joita -Kristiina ei ymmärtänyt. Ja Bergenin piispa oli lähettänyt salaa -muutamia arkkuja Husabyhyn; ne olivat nyt tulossa Margygrenillä ja -laiva odotti Niemen luona. Erlend oli saanut joitakin tietoja ja aikoi -lähteä Tanskaan kesemmällä. Erlend tahtoi välttämättä Kristiinaa -mukaansa -- mutta tämä pani vastaan. Kristiina käsitti Erlendin -liikkuvan noiden valtiaiden parissa vertaisen ja kalliin sukulaisen -tavoin, ja häntä pelotti; oli turvatonta olla niin varomattoman miehen -matkassa. Hän ei uskaltanut lähteä mukaan -- ei hän olisi voinut neuvoa -Erlendiä kuitenkaan missään asiassa siellä eikä hän tahtonut joutua -ihmisten pariin, joiden seurassa hän, tasainen talonemäntä, kenties -olisi käyttäytynyt kömpelösti. Ja sitten hän pelkäsi merta -- meritauti -kummitteli hänen mielessään kovinta synnytystäkin kamalampana. - -Hän eli siis kotona Jørundgaardissa ahdistavan levottomuuden vallassa. - - * * * * * - -Eräänä päivänä oli Kristiina isänsä kanssa Skjennessä. Ja hän oli -taas nähnyt sen ihmeellisen kalleuden, joka siinä kartanossa oli. Se -oli puhtaimmasta kullasta valmistettu kannus, painava ja muodoltaan -vanhanaikainen, kummallisia koukeroita täynnä. Kristiina tiesi, samoin -kuin muutkin kylän lapset, mistä se oli peräisin. - -Ensi aikoina Pyhän Olavin tuotua kristinuskon laaksoon oli kaunis -Audhild, Skjennen tytär, loitsittu vuoreen. Kylän ihmiset veivät -kirkonkellon tunturille ja soittivat sillä neitoa takaisin, -- ja tämä -tuli kolmantena iltana yli kedon, kauttaaltaan kullalla koristettuna ja -säihkyen kuin tähti. Mutta samassa köysi katkesi, kello vieri rinnettä -alas, ja Audhildin täytyi palata vuoreen. - -Mutta vuosien kuluttua tuli eräänä yönä kaksitoista soturia papin -luo, joka oli ensimmäinen pappi Silissä. Heillä oli kultakypärät ja -hopeahaarniskat ja he ajoivat vaskenkarvaisilla oriilla. Tulijat -olivat Audhildin ja vuorenkuninkaan lapsia, ja he olivat tulleet -pyytämään, että heidän äitinsä saisi kristilliset hautajaiset sekä -haudan vihittyyn maahan. Hän oli koettanut ylläpitää uskoaan ja kirkon -pyhäpäiviä vuoressa ja pyytänyt hyvin hartaasti heitä viemään tämän -sanan. Mutta pappi kielsi -- ja kerrottiin, ettei hänellä sitten -itsellään ollut rauhaa haudassa tuon kieltonsa jälkeen, vaan että -hänen syksyisinä öinä kuultiin kulkevan lehdossa pohjoispuolella -kirkon itkien ja kovuuttaan katuen. Samana yönä olivat Audhildin pojat -näyttäytyneet Skjennessä tuoden äitinsä tervehdyksen tämän iäkkäille -vanhemmille. Seuraavana aamuna löytyi kultainen kannus pihalta. Eikä -vuoren väki unohtanut senkään jälkeen sukulaisuuttaan Skjennen-miehiin, -sillä näitä suosi aina ihmeellinen onni tunturilla. - -Lauritsa sanoi tyttärelleen, heidän ratsastaessaan kotiin kesäyönä: - -"Audhildin pojat olivat lukeneet papille kristilliset rukoukset, jotka -he olivat oppineet äidiltään. Jumalan nimeä ja Jeesuksen nimeä he eivät -kuulu lausuneen, vaan lukeneen isämeidän-rukouksen ja credon näin: minä -uskon kaikkivaltiaaseen, minä uskon ainosyntyiseen poikaan, minä uskon -väkevään henkeen. Ja sitten: terve sinä, siunattu vaimojen joukossa -- -siunattu olkoon sinun hedelmäsi, maailman lohdutus --" - -Kristiina katsoi arasti isän laihoihin, ahavoituneisiin kasvoihin. -Kesäyön valossa ne näyttivät niin surujen ja mietteiden runtelemilta, -ettei hän muistanut vielä milloinkaan niitä sellaisina nähneensä. - -"Tätä te ette ole ennen kertonut minulle", sanoi Kristiina hiljaa. - -"Enkö ole! Lienen ajatellut, että sinä voisit joutua siitä raskaampien -ajatusten valtaan kuin mitä olisit jaksanut iälläsi kantaa. Sira Eirik -sanoo Pyhän apostoli Paavalin kirjoittaneen, ettei miessuku yksin -huokaile tuskassa --" - -Eräänä päivänä istui Kristiina neuloen ylistuvan portaiden korkeimmalla -askelmalla Simonin saapuessa ratsastaen kartanoon; Simon pysähdytti -hevosensa sille kohtaa parven alla, missä Kristiina istui, huomaamatta -tätä. Vanhemmat tulivat ulos. Simon ei sanonut joutavansa nousta -hevosen selästä, Ramborg oli vain lähettänyt hänet kysymään, koska -hänen matkansa sattui tänne päin -- että ei kai sitä lammasta, joka oli -Ramborgin nimikko, ollut lähetetty tunturille, hän tahtoi sen luokseen. - -Kristiina kuuli isänsä raapivan päätään. Ramborgin lammas, tuota -niinkö --? Hän nauroi harmissaan. Sepä paha, hän oli toivonut -tyttärensä unohtaneen sen. Sillä hän oli antanut kahdelle vanhimmalle -tyttärenpojalleen pienen käsikirveen kummallekin, ja ihan ensi töikseen -olivat nämä lyöneet niillä hengiltä Ramborgin lampaan. - -Simon naurahti: "Nuo Husabyn pojat ovat aika hurjimuksia." - -Kristiina juoksi alas portaita, irrotti hopeasakset vitjavyöstä ja -sanoi: - -"Voit antaa tämän Ramborgille korvaukseksi siitä, että minun poikani -löivät hengiltä hänen lampaansa -- tiedän hänen toivoneen tätä lapsesta -asti. Ja älköön kukaan sanoko, että minun poikani --", hän oli puhunut -kiihkeästi, mutta vaikeni sitten äkkiä. Hän oli nähnyt vanhempiensa -kasvot -- nämä katsoivat häneen paheksuen ja ihmeissään. - -Simon ei ottanut saksia, vaan näytti olevan hämillään. Silloin hän -huomasi Bjørgulfin, ratsasti hänen luokseen, kumartui alas ja nosti -poikasen eteensä satulaan: - -"Vai rosvoat sinä täällä meidän karjaamme, senkin -- nyt sinä olet -minun vankini, ja huomenna saavat sinun vanhempasi tulla meille -sopimaan lunnaista --" - -Näin sanottuaan hän huusi nauraen hyvästit ja ratsasti pois vieden -kerallaan pojan, joka potki ja nauroi hänen sylissään. Simon oli -parasta ystävää Erlendin poikien kanssa; Kristiina muisti kaikkien -lasten suosineen Simonia; hänen pikkusisarensa olivat aivan rakastaneet -häntä. Ja hän tunsi omituista karsautta siitä, että Simon piti niin -lapsista ja osasi niin hyvin leikkiä heidän kanssaan, kun taas hänen -oma miehensä tuskin milloinkaan viitsi kuunnella lasten loruja. - -Toisena päivänä heidän ollessaan Formossa huomasi hän muuten, ettei -Simon ollut saanut kiitosta vaimoltaan siitä, että oli tuonut tämän -pikku vieraan muassaan. - -"Eihän sitä voi vaatiakaan, että Ramborg välittäisi lapsista, vastahan -hän on lapsi itsekin", sanoi Ragnfrid. "Kyllä hän muuttuu, kun -vanhenee." - -"Kyllä kai." Simon ja hänen anoppinsa vaihtoivat katseet ja aivan -pienoisen hymyn. No niin, ajatteli Kristiina -- johan häistä olikin -kohta kulunut kaksi kuukautta. - - * * * * * - -Kristiinan nykyisestä kärsimättömyydestä ja rauhattomuudesta johtui, -että hänen huono tuulensa usein purkautui Erlendiin. Erlend viihtyi -ja oleili vaimonsa isien kartanossa kuin ainakin rehti mies. Hän -oli hyvissä väleissä Ragnfridin kanssa eikä salannut sitä, että hän -piti syvästi apestaan, ja Lauritsakin tuntui pitävän vävystään. -Mutta Kristiina oli nyt niin arassa ja herkässä mielentilassa, että -tunsi isänsä hyvyyteen Erlendiä kohtaan kätkeytyvän hivenen säälivää -hellyyttä, jota Lauritsa aina oli osoittanut sellaisia kohtaan, jotka -hänen mielestään eivät olleet oikein taitavia elämässä. Mutta toista -vävyään, Simonia, hän kohteli ystävänään ja toverinaan. Ja vaikka -Erlend iän puolesta oli paljon lähempänä appeaan, kutsuivat Simon ja -Lauritsa toisiansa sinuiksi, mutta siitä asti, kun Erlend oli tullut -Kristiinan kihlatuksi, oli Lauritsa sanonut vävyään sinuksi ja Erlend -oli appeaan teititellyt. Eikä Lauritsa ollut milloinkaan koettanut -korjata tätä. - -Myös Simon ja Erlend olivat hyvät ystävät tavatessaan, mutta eivät -hakeneet toistensa seuraa. Kristiina ei päässyt vapaaksi salaisesta -arkuuden tunteesta Simon Darrea kohtaan -- osaksi sen vuoksi, mitä tämä -tiesi hänestä, mutta vielä enemmän siksi, että Simon oli selvinnyt -kunnialla sillä kertaa, jolloin Erlend joutui häpeään. Ja häntä -raivostutti se, että Erlend näytti voineen jo senkin unohtaa. Eikä -hän jaksanut olla aina sopuisa miestään kohtaan. Jos Erlend oli sillä -tuulella, että kantoi hänen ärtyisyytensä sopuisin ja lempein mielin, -ärsytti Kristiinaa se, ettei hän välittänyt hänen sanoistaan. Toisen -kerran saattoi sattua, että Erlendin kärsivällisyys loppui ja hän -suuttui, mutta silloin Kristiina vastasi purevasti ja kylmästi. - -Muutamana iltana istuttiin Jørundgaardin pirtissä. Lauritsa viihtyi -edelleen parhaiten tässä rakennuksessa, varsinkin sateella ja -painostavalla säällä, kuten tänään, sillä isossa tuvassa ylisparvella -oli lattea katto ja uuninsavu kävi kiusalliseksi; pirtissä sitä vastoin -ajautui savu harjan alle lakeen silloinkin, kun täytyi sulkea räppänä -ilman tähden. - -Kristiina istui lieden ääressä neuloen; hän oli pahalla päällä ja -ikävissään. Häntä vastapäätä torkkui Margret neulomuksensa ääressä -haukotellen vähän väliä; lapset melusivat ja reuhasivat tuvassa. -Ragnfrid oli Formossa ja enin palvelusväki oli poissa. Lauritsa istui -pöydän päässä peräistuimellaan ja Erlend ulkopenkin päässä, heidän -välillään oli shakkilauta ja he muuttelivat nappuloita ääneti ja -harkiten. Kerran, kun Ivar ja Skule olivat repiä koiranpennun kahdeksi -kappaleeksi, nousi Lauritsa paikaltaan ja pelasti vinkuvan eläinraiskan -heidän kynsistään; hän ei virkkanut mitään, vaan istuutui takaisin -pelin ääreen koira sylissään. - -Kristiina meni heidän luokseen ja jäi katsomaan leikkiä käsi miehensä -olalla. Erlend oli paljon huonompi pelaaja kuin hänen appensa ja hän -hävisi useimmiten heidän istuessaan laudan ääressä iltaisin; mutta hän -tyytyi osaansa hiljaa ja tyynesti. Tänä iltana hän pelasi erittäin -huonosti. Kirstiina moitti häntä siitä -- ei varsin leppeästi ja -herttaisesti. Silloin sanoi Lauritsa viimein hiukan tylysti: - -"Ei suinkaan Erlend voi pitää ajatuksiaan koossa, kun sinä seisot -siinä hätistäen häntä. Mitä sinä tahdot, Kristiina -- ethän sinä ole -milloinkaan ymmärtänyt lautapeliä!" - -"Enhän minä teidän mielestänne ymmärrä mitään --" - -"Ainakaan yhtä asiaa sinä et näy ymmärtävän", sanoi Lauritsa terävästi, -"ja se on se, miten vaimon tulee puhua miehelleen. Olisi parempi, jos -menisit hillitsemään vekaroitasi -- nehän pitävät pahempaa meteliä kuin -tapaninajajat --" - -Kristiina meni, asetti lapsensa riviin penkille ja istuutui itse heidän -luokseen. - -"Olkaa hiljaa, poikani", hän sanoi, "isoisä ei tahdo, että te leikitte -ja pidätte elämää sisällä." - -Lauritsa katsoi tyttäreensä, mutta oli vaiti. Vähän ajan kuluttua -tulivat hoitajanaiset sisään, ja Kristiina, nämä ja Margret lähtivät -panemaan lapsia levolle. Erlend sanoi jäätyään kahden kesken appivaarin -kanssa: - -"Minä toivoisin, appi, ettette te nuhtelisi Kristiinaa siten. Jos hän -välttämättä tahtoo näykkiä minua huonolla tuulella ollessaan, niin -- -neuvominen on turhaa, eikä hän kärsi, että kukaan sanoo sanaakaan hänen -lapsistaan --" - -"Entäs sinä", kysyi Lauritsa, "aiotko sinä kärsiä, että poikasi -kasvavat kurittomuudessa? Ja missä ne naiset lentelevät, joiden tulee -hoitaa ja vahtia lapsia?" - -"Eivätköhän ne liene miestentuvassa", sanoi Erlend nauraen ja -oikaisihe. "Mutta minä en vain uskalla sanoa sanaakaan Kristiinalle -hänen palveluspiioistaan -- muuten hän suuttuu silmittömästi ja minä -saan kuulla, ettemme me ole olleet kumpainenkaan mitään esikuvia --" - - * * * * * - -Seuraavana päivänä Kristiina kulki kartanon eteläpuolella olevan niityn -reunaa mansikoita poimien; silloin hänen isänsä huusi häntä pajan -ovelta pyytäen häntä tulemaan luokseen. - -Kristiina meni vähän vastahakoisesti. Nyt oli kai Naakkve taas tehnyt -jotakin pahaa -- aamulla hän oli jättänyt auki erään veräjän, ja -kotilehmät olivat menneet viljapeltoon. - -Isä otti hehkuvan raudan ahjosta ja laski sen alasimelle. Tytär istui -odottamaan, mutta pitkään aikaan ei kuulunut muuta kuin moukarin -iskuja ritisevään rautaan ja alasimen vonkuva vastaus. Viimein kysyi -Kristiina, mitä isä tahtoi. - -Rauta oli jäähtynyt. Lauritsa laski kädestään pihdit ja moukarin ja -tuli hänen luokseen. Kasvot ja tukka noessa, vaatteet ja kädet mustina, -suuri nahkaesiliina edessään hän näytti ankarammalta kuin tavallisesti. - -"Kutsuin sinut luokseni, tyttäreni, siksi että minulla on sinulle -sanottavaa. Minun kattoni alla ollessasi tulee sinun osoittaa -aviomiehellesi sellaista kunnioitusta kuin vaimon sopii. Minä en tahdo -kuulla tyttäreni vastaavan miehelleen niin kuin sinä vastasit ja puhuit -Erlendille eilen." - -"En arvannut, isä, teidän pitävän Erlendiä sellaisena miehenä, jolle -tulisi osoittaa kunnioitusta." - -"Hän on _sinun_ miehesi", sanoi Lauritsa. "Enkä minä suinkaan käyttänyt -väkivaltaa saadakseni aikaan tuon avioliiton. Muista se." - -"Te näytte olevan niin hellät ystävät", vastasi Kristiina. "Jos -olisitte tuntenut hänet silloin siksi, miksi tunnette hänet nyt, -olisitte kukaties mielellännekin tehnyt sen." - -Isä katsoi Kristiinaan vakavasti ja huolissaan: - -"Nyt sinä puhut ajattelemattomasta Kristiina, ja sanot sellaista minkä -tiedät valheeksi. Minä en pakottanut sinua silloin, kun tahdoit työntää -luotasi laillisen sulhasesi, vaikka tiedät minun pitäneen Simonista -kaikesta sydämestäni --" - -"Ette -- mutta Simon ei tahtonutkaan minua, ja niin." - -"Vielä mitä. Mutta hän oli liian jaloluontoinen pitääkseen itsepäisesti -kiinni oikeudestaan, kun sinä olit haluton. Enkä minä tiedä olisiko -hän sydämessään ollut kovin sitä vastaan, jos olisin tehnyt, kuten -Andres Darre tahtoi -- ettemme olisi välittäneet teidän nuorten -päähänpistoista. Enkä minä tiedä, oliko tuo ritari aivan vaarassakaan --- nähdessäni nyt, ettet sinä osaa elää säädyllisesti sen miehen -rinnalla, jonka otit uhmaillen --" - -Kristiina nauroi ääneen ilkeästi: - -"Simonko! Ette ikimaailmassa olisi saanut Simonia pakotetuksi naimaan -vaimoa, jonka hän oli yllättänyt toisen miehen kanssa sellaisesta -talosta --" - -Lauritsa vetäisi henkeä -- "talosta --?" pääsi häneltä vaistomaisesti. - -"Niin -- sellaisesta talosta, jota te miehet kutsutte porttolaksi. Sen -omistaja oli Munanin jalkavaimo, ja hän varoitti itse minua tulemasta -sinne. Minä sanoin meneväni tapaamaan erästä sukulaista -- en tiennyt -Erlendin olevan _hänenkin_ sukulaisensa --", hän nauroi taas hurjasti -ja ilkeästi. - -"Vaikene!" sanoi isä. - -Hän jäi paikalleen kuin naulittuna. Hänen kasvoillaan kulki vavistus --- hymy, joka oli kuin kalpenemista. Kristiina muisti lehdon tunturin -laella -- näin sekin valkeni myrskypuuskan ravistaessa irti jokaisen -lehden -- hän muisti valjun, kimmeltävän kajastuksen. - -"Paljon sitä kuulee, kun ei kysy --" - -Kristiina vaipui kasaan penkille, pää toisen kyynärpään varassa, toinen -käsi peittona silmien edessä. Ensi kertaa eläessään hän pelkäsi isäänsä --- pelkäsi rajattomasti. - -Lauritsa kääntyi hänestä, otti moukarin ja vei sen paikalleen toisten -samanlaisten joukkoon. Sitten hän keräsi kokoon viilat ja pikkutarpeet -ja ryhtyi järjestelemään niitä seinien väliselle poikkihirrelle. Hän -seisoi selin Kristiinaan; hänen kätensä tutisivat ankarasti. - -"Etkö ole milloinkaan ajatellut, Kristiina -- ettei Erlend ole puhunut -tästä?" Hän seisoi tyttärensä edessä ja katsoi noihin kalpeisiin, -pelokkaisiin kasvoihin. - -"Minä vastasin kieltävästi, tein sen sangen jyrkästi, kun hän tuli -luokseni Tunsbergiin rikkaine sukulaisineen pyytämään sinua -- en minä -silloin arvannut, että minun olisi pitänyt kiittää häntä siitä, että -hän tahtoi puhdistaa tyttäreni kunnian. Moni mies olisi antanut minun -tietää sen silloin. - -"_Hän_ tuli takaisin kosien sinua kaikella kunnialla. Joka mies ei olisi -ollut niin innokas saamaan puolisokseen sitä, joka jo oli -- jo oli -- -se, mikä sinä olit silloin." - -"En usko, että kukaan mies olisi uskaltanut sanoa sitä teille --" - -"Erlend ei ole milloinkaan pelännyt kylmää rautaa." Lauritsan kasvot -kävivät yhtäkkiä sanomattoman raukeiksi, ja hänen äänestään katosi -kaiku. Mutta sitten hän taas jatkoi, hiljaa ja väkevästi: - -"Vaikka tämä onkin paha, Kristiina -- on mielestäni sittenkin pahinta -se, että sinä kerrot sen nyt, kun hän on miehesi ja poikiesi isä. - -"Jos asia on kuten sanot, silloin tiesit jo hänestä pahimman ennen kuin -tahdoit väkisin hänen emännäkseen. Hän oli suostuvainen ostamaan sinut -sellaisella hinnalla kuin olisit ollut kunniallinen neito. Paljon hän -on suonut sinulle myös vapautta -- ja sinun tulee sovittaa syntisi -hoitamalla ymmärtäväisesti hänen omaisuuttaan, korvaten Erlendin -varomattomuuden -- sen olet velkaa Jumalalle ja lapsillesi. - -"Olen sanonut, ja samaa ovat sanoneet muut -- ettei Erlend näyttänyt -kelpaavan muuhun kuin naisten viettelijäksi. Olet myös itse syypää -tuohon puheeseen -- sen olet itse todistanut. Myöhemmin hän on -osoittanut kelpaavansa muuhunkin -- miehesi on hankkinut itselleen -hyvän nimen rohkeudellaan ja neuvokkuudellaan retkellänsä. Sinun -pojillasi on vielä oleva hyötyä siitä, että heidän isällään on rohkean -ja asetaitoisen miehen maine. Hän on ollut ymmärtämätön -- sen tiennet -parhaiten sinä. Ja parhaiten voit puhdistaa häpeäsi siten, että -kunnioitat ja autat miestä, jonka itse olet valinnut --" - -Kristiina istui kokoonlysähtäneenä, pää käsien varassa. Nyt hän kohotti -kasvonsa kalpeana ja epätoivoissaan: - -"Julmasti tein, kun kerroin teille tämän. Oi -- Simon pyysi, ja se -oli ainoa, mitä hän pyysi, että säästäisin teitä kuulemasta kaikista -ruminta --" - -"Simon pyysi säästämään minua --" Kristiina kuuli miten isän ääni -värähti. Ja hän ymmärsi uudeksi julmuudeksi sen, että hän kertoi -vieraan katsoneen tarpeelliseksi muistuttaa häntä olemaan armelias -isälleen. - -Nyt istuutui Lauritsa hänen viereensä, otti hänen kätensä omiensa -väliin ja laski sen polvelleen: - -"Julmasti teit, lapseni", sanoi hän lempeästi ja surullisesti. -"Hyvä sinä olet kaikille, lapseni, mutta olen huomannut jo ennen, -että voit olla julma niitä kohtaan, joista eniten pidät. Jeesuksen -tähden, Kristiina, säästä minua siitä, ettei minun tarvitse olla niin -peloissani sinun tähtesi. Ettei mielenhurjuutesi tuota enää lisää surua -itsellesi ja lähimmillesi. Sinä rimpuilet kuin ensi kertaa pilttuuseen -sidottu varsa tottumatta siihen, että olet kiinni sydänjuuristasi." - -Itkien painautui Kristiina isänsä kylkeen, ja Lauritsa sulki hänet -lujasti ja kiinteästi syliinsä. Siihen he jäivät istumaan pitkäksi -aikaa, mutta Lauritsa ei puhunut enempää. Lopuksi hän kohotti -tyttärensä päätä: - -"Sinä olet tullut mustaksi", sanoi hän hymyillen. "Tuolla on liina -nurkassa -- mutta sinä tulet vielä mustemmaksi siitä. Mene nyt kotiin -parantamaan asuasi -- jokainen voi nähdä, että sinä olet istunut sepän -sylissä --" - -Hän työnsi Kristiinan lempeästi ovesta, sulki sen ja jäi seisomaan -paikalleen. Sitten hän horjui parin askeleen päähän penkille, lysähti -istumaan ja jäi siihen niska seinähirsiä vasten ja vääristyneet kasvot -koholla. - -Hän painoi koko voimallaan kättä sydäntään vasten. - -Eihän se kestänyt koskaan kauan tämä hengenahdistus, pyörrytys ja -kipu, joka souti jäseniin sydämestä, joka taisteli ja värisi, takoi -jonkun kumean lyönnin ja oli taas rävähtämättömän hiljaa. Veri jyskytti -kaulasuonissa. - -Se meni ohi tuokion kuluttua. Se meni aina ohi, kun istui vähän aikaa. -Mutta se palasi, yhä useammin. - - * * * * * - -Erlend oli käskenyt laivamiehistönsä saapua Veøyhin Jaakon-messun -iltana, mutta hän jäikin Jørundgaardiin vähän pitemmäksi aikaa -lähteäkseen Simonin kanssa pyytämään karhua, joka oli tehnyt vahinkoa -tunturikarjassa. Metsästysmatkalta palattuaan hän sai kuulla, että -hänen miehensä olivat tapelleet kaupunkilaisten kanssa, ja hänen täytyi -kiiruhtaa pohjoiseen lunastamaan näitä vapaaksi. Lauritsalla oli myös -asiaa sinne, ja hän lähti vävynsä mukaan. - -Oli Olavin-messun loppupuoli, kun he saapuivat saarelle. Erling -Vidkuninpojan laiva oli siellä, ja iltarukouksessa Pietarinkirkossa -he tapasivat drotsin itsensä. Tämä lähti heidän mukaansa munkkien -kartanoon, missä Lauritsan majapaikka oli, söi heidän seurassaan -ja lähetti miehensä laivalle noutamaan jotakin erikoisen hyvää -ranskanviiniä, jota oli ollut saatavissa Nidarosissa. - -Mutta keskustelu sujui kankeasti heidän juodessaan. Erlend istui omissa -ajatuksissaan, silmät iloisina, kuten aina, kun häntä odotti jokin -uusi vaihe, mutta kuunnellen hajamielisenä toisten puhetta. Lauritsa -maisteli ainoastaan viiniä, ja Erling-herra oli vaiti. - -"Sinä näytät väsyneeltä, sukulainen", sanoi Erlend hänelle. - -Erling sanoi Husastadvikenillä olleen ankaran sään viime yönä, ja hän -oli valvonut. - -"Ja sinun täytyy ratsastaa aika vauhtia, jos aiot ehtiä Tunsbergiin -Lauritsan-messun päiväksi. Eivätkä sielläkään taida odottaa liian -iloiset ja rauhalliset päivät. Onko mestari Paal kuninkaan matkassa?" - -"On. Etkö sinä käväise Tunsbergissä?" - -"Senkö vuoksi siis, että kysyisin, tahtooko kuningas lähettää rakkaan -tervehdyksen äidilleen?" Erlend nauroi. "Vai onko piispa Audfinnillä -jotakin asiaa rouvalle?" - -"Moni ihmettelee miksi sinä menet Tanskaan nyt, kun päälliköt -kokoontuvat Tunsbergiin", sanoi Erling-herra. - -"Eikös se ole kumma, että ihmisten aina pitää ihmetellä minua? Voihan -minun tehdä mieleni nähdä vähän sellaisia tapoja, joita en ole nähnyt -sitten kun viimeksi olin Tanskassa -- päästä taas kerran turnajaisiin --- kun korkea sukulaisrouvammekin on kutsunut. Eihän kukaan muu hänen -Norjassa elävistä sukulaisistaan nykyään tahdo tietää hänestä mitään, -paitsi Munan ja minä." - -"Munan --" Erling rypisti kulmiaan. Sitten hän nauroi: "Vieläkö tuossa -vanhassa -- siassa, olin vähällä sanoa -- on niin paljon henkeä, että -hän jaksaa liikutella lihojaan? Vai aikoo Knut-herttua panna toimeen -turnajaiset. Ja Munan ratsastaa kai myös?" - -"Kyllä -- on vahinko, Erling, ettet sinä pääse näkemään sitä näkyä." -Erlendkin nauroi. "Kyllä huomaan, että sinä pelkäät Ingebjørg-rouvan -kutsuneen meidät näihin ristiäisiin, jotta panisimme toimeen -samanlaiset täällä ja kutsuisimme hänet niihin. Mutta tiedäthän sinä, -että minulla on liian raskaat jalat ja liian kepeä sydän joutuakseni -osalliseksi salajuoniin. Ja Munanin suusta te olette kiskoneet jokaisen -hampaan --" - -"Olet oikeassa, emme me pelkää pahasti juonia siltäkään taholta. Ja -ymmärtää kai Ingebjørg-rouva itsekin sen, että hän on menettänyt kaikki -oikeudet omaan maahansa mennessään naimisiin Porsen kanssa. Vaikea -hänen on työntää jalkaansa kynnyksen yli täällä laskettuaan kätensä -sen miehen käteen, jonka pikkusormeakaan me emme halua nähdä rajojemme -sisällä." - -"Teitte viisaasti kun erotitte pojan äidistä", sanoi Erlend synkästi. -"Hän on vasta lapsi -- ja meillä Norjan miehillä on jo nyt syytä kantaa -päätämme pystyssä ajatellessamme kuningasta, jolle olemme tehneet -uskollisuudenvalan." - -"Ole vaiti", sanoi Erling Vidkuninpoika hiljaa ja epätoivoisesti. "Tuo --- tuo on valhetta --" - -Toiset näkivät hänestä, että hän tiesi sen olevan totta. Vaikka -kuningas Maunu Eirikinpoika oli vielä lapsi, kuului hän jo olevan -erään synnin saastuttamana, jota ei sovi mainita kristittyjen miesten -parissa. Muuan ruotsalainen kirkonmies, joka oli määrätty hänen -lukutaidon opettajakseen hänen ollessaan Ruotsissa, oli johtanut hänet -harhaan tavalla, jota on mahdotonta sanoa. - -Erlend sanoi: - -"Jokaisessa kartanossa ja majassa norjalaisten rajojemme sisällä -kuiskaillaan Kristuksenkirkon palaneen siksi, että kuninkaamme on -arvoton istumaan Pyhän Olavin istuimella --" - -"Jumalan nimessä, Erlend -- on tietymätöntä, onko se totta, sanon -minä! Ja täytyihän meidän uskoa tuo lapsi, Maunu-kuningas, syyttömäksi -Jumalan silmissä. Hän saattaa nousta -- -- -- Mutta sanoitko sinä -meidän erottaneen hänet äidistään! Minäpä sanon, että rangaiskoon -Jumala sitä äitiä, joka pettää lapsensa siten kuin Ingebjørg petti -poikansa -- äläkä sinä, Erlend, anna luottamustasi sellaiselle, -- -muista, että ne, joiden pariin nyt olet menossa, ovat uskotonta väkeä!" - -"Minusta he ovat pysyneet hyvinkin uskollisina toisilleen. Mutta sinä -puhut kuin taivaallisia sanomia sataisi helmaasi joka ainoa päivä -- -sentähden sinä kai luulet uskaltavasi olla niin rohkea, että rakennat -riitaa kirkonmiesten kanssa." - -"Lopeta, lopeta jo, Erlend. Puhu siitä, mitä ymmärrät, poika, ja ole -muuten vaiti --". Herra Erling oli kavahtanut pystyyn; molemmat, hän ja -Erlend, seisoivat vastatusten punaisina ja puhkuen. - -Erlend irvisti inhosta: - -"Elukan, jonka ihminen on kähminyt, lyömme me kuoliaaksi ja raadon -viskaamme koskeen." - -"Erlend!" Drotsi tarttui pöydänkulmaan molemmin käsin. -- "Sinulla on -itselläsi poikia", sanoi hän hiljaa. "Miten voit sanoa tuollaista. Varo -sinä suutasi, Erlend. Ajattele ennen kuin puhut siellä, minne nyt olet -menossa. Ja mieti kymmeneen kertaan ennen kuin ryhdyt toimeen." - -"Jos teillä on tapana tehdä niin, teillä, jotka hoidatte valtakunnan -asioita, ei minua ihmetytä, että kaikki menee päin mäntyyn. Mutta ei -sinun tarvitse pelätä" -- hän murti suutaan -- "minä -- en suinkaan -ryhdy mihinkään. Tässä maassa on vain niin hauska elää. Mutta sinunhan -pitää olla aikaisin ylhäällä huomenna. Ja appeani väsyttää? --" - -Toiset jäivät vielä istumaan mitään puhumatta Erlendin toivotettua -hyvää yötä. Erlend nukkui laivallaan. Erling Vidkuninpoika käänteli -pikaria käsissään. - -"Teillä on yskä?" tokaisi hän jotakin sanoakseen. - -"Vanhat miehet tulevat niin helposti köhäisiksi. Meillä on niin monta -vaivaa, hyvä herra, joista te nuoret ette tiedä mitään", sanoi Lauritsa -hymyillen. - -Sitten he jälleen istuivat ääneti, kunnes Erling Vidkuninpoika virkkoi -puolittain itsekseen: - -"Kaikki ajattelevat, että maamme asiat ovat huonolla tolalla. Kuusi -vuotta sitten Oslossa luulin minä käyneen selvästi ilmi, että maassa -tahdottiin pitää pystyssä kuningasvaltaa -- päättäen niistä miehistä, -jotka sukuperänsä puolesta ovat määrätyt siitä asiasta päättämään. Minä --- luotin siihen." - -"Uskon teidän olleen oikeassa silloin. Mutta sanoitte itse, että me -olemme tottuneet liittymään kuninkaamme ympärille. Hän on tällä kertaa -lapsi -- ja puolet ajasta toisessa maassa --" - -"Niin. Toisinaan ajattelen -- ettei ole mitään niin suurta pahaa, -ettei siitä olisi jotakin hyvää. Ennen vanhaan, jolloin kuninkaamme -keikkuivat kuin oriit -- oli riittämiin hyviä varsoja kasvatettavaksi; -kansan ei tarvinnut muuta kuin valita se, joka parhaiten puri --" - -Lauritsa naurahti: "Niin kyllä --" - -"Keskustelimme yhdessä kolme vuotta sitten, Lauritsa Laamanninpoika, -teidän palattuanne toivioretkeltänne Skøvdesta ja oltuanne -tervehtimässä sukuanne Gautlandissa." - -"Kyllä muistan, herra, te suvaitsitte käydä minua katsomassa." - -"Ei, ei, Lauritsa, teidän ei tarvitse kursailla --" Erling huitaisi -hiukan kärsimättömästi kädellään. "Tapahtui kuten ennustin", lausui hän -synkästi. "Tämän maan herroja ei voi enää kukaan koota. Esillä pysyy -se, jolla on paras ruokahalu -- ainahan seimen pohjalta jotakin löytyy. -Mutta ne, jotka voisivat tavoitella valtaa ja rikkautta vanhaan, -isäimme aikaiseen kunnialliseen tapaan, ne miehet eivät astu esiin." - -"Siltä näyttää. Mutta asia on niin, että kunnia seuraa päällikön -merkkiä." - -"Silloin lienee miesten mieli tässä maassa se, että minun merkkiäni -seuraa huono kunnia", sanoi Erling kuivasti. -- "Te, Lauritsa -Bjørgulfinpoika, olette pysynyt syrjässä kaikesta, joka voisi tehdä -nimenne tunnetuksi." - -"Niin minä olen tehnyt koko naimisissa oloni ajan, herra. Jouduin -aikaisin naimisiin -- vaimoni on ollut kivulloinen eikä ole jaksanut -liikkua paljon ihmisten ilmoilla. Ja näyttää siltä kuin ei sukumme -tahtoisi versoa täällä Norjassa. Poikani kuolivat varhain, ja -ainoastaan yksi veljenipojista kasvoi täyteen ikään." - -Hän oli pahoillaan, että oli tullut sanoneeksi tämän. Erling -Vidkuninpojalla oli itsellään ollut paljon surua kodissaan. Hänen -tyttärensä olivat olleet terveitä lapsia ja varttuneet aikuisiksi, -mutta hänkin oli saanut pitää elossa vain yhden ainoan pojan, ja tuo -poika kuului olevan heikko terveydeltään. Mutta Erling-herra kysyi -ainoastaan: - -"Teillä ei taida olla likisukulaisia äidin puoleltakaan, ellen muista -väärin." - -"Ei ketään sen likeisempää kuin äidinisän sisaren lapset. Sigurd -Lodininpojalla oli vain kaksi tytärtä, ja nämä kuolivat kumpikin -ensimmäistä lasta synnyttäessään -- tätini vei omansa kerallaan -hautaan." - -Sitten he jälleen vaikenivat. - -"Tuollaiset kuin Erlend", sanoi drotsi matalalla äänellä, "ovat -vaarallisimmat. Jotka ajattelevat hiukan etemmäs omaa etuaan. Mutta -eivät tarpeeksi etäälle. Erlend on kuin laiska lapsi --", herra Erling -työnsi kiukuissaan pikariaan ympäri pöytää, "onhan hänellä kykyä! -Ja onhan hän korkeasukuinen ja rohkea! Mutta on turha odottaa, että -hän viitsisi kuunnella yhtään asiaa loppuun asti niin, että todella -käsittäisi sen perinpohjin. Ja jos hän kuuntelisikin, olisi hän jo -unohtanut alun, ennen kuin toinen ehtisi päähän." - -Lauritsa katsoi häneen. Herra Erling oli vanhentunut paljon viime -näkemästä. Hän oli kuluneen ja väsyneen näköinen -- hän näytti -kutistuneen kokoon. Hänellä oli hienot, selvät kasvonpiirteet, mutta -kasvot olivat vähän liian pienet, ja hänen ihonsa oli kuihtuneen -värinen -- se oli ollut sitä aina. Lauritsa tunsi, että tuo mies -- -vaikka olikin nuhteeton ritari, viisas, valmis palvelemaan maata -vilpittömästi ja säästämättä itseään -- tuntui vähän liian pieneltä -kaikin puolin olemaan ensi sijalla. Jos hän olisi ollut päätä pitempi, -hän olisi kai helpommin saavuttanut täyden kannatuksen. - -Lauritsa virkkoi hiljaa: - -"Siksi viisas on Knut herrakin varmaan, että tietää -- jos siellä -etelässä jotakin vehkeillään -- ettei hänellä voi olla Erlendistä -huomattavampaa apua salaisissa suunnitelmissa." - -"Te pidätte sittenkin vävystänne, Lauritsa", sanoi toinen melkein -harmistuneena. "Oikeastaan teillä ei ole syytä rakastaa häntä." - -Lauritsa istui levitellen sormellaan pöydälle läikähtänyttä viiniä. -Erling-herra huomasi, että hänen sormuksensa olivat hyvin väljästi -sormissa. - -"Onkos _teillä_?" Lauritsa nosti katseensa suu hienossa hymyssä. "Ja -kuitenkin minä luulen teidänkin pitävän hänestä!" - -"Enpä kiellä. Herra tietää -- - -"Mutta se vain on varma, Lauritsa, että Knut-herran mielessä liikkuu -nykyään monenlaisia tuumia -- hänen poikansa on Haakon-kuninkaan -tyttärenpoika." - -"Sen käsittänee toki Erlendinkin taju, että tuon lapsen isällä on niin -leveä selkä, ettei nuori junkkari pääse milloinkaan sen sivu. Ja lapsen -äitiä vastustaa koko kansa tuon avioliiton tähden." - -Vähän myöhemmin nousi Erling Vidkuninpoika paikaltaan ja sitoi miekan -vyölleen; Lauritsa oli ottanut palvelevasti vieraan viitan naulapuusta -ja piti nyt sitä käsissään -- kun hän äkkiä horjahti ja olisi kaatunut -maahan, ellei herra Erling olisi ottanut häntä vastaan. Vaivalloisesti -hän sai kannetuksi tämän suuren miehen vuoteeseen. Halvaus se ei -ollut -- Lauritsa makasi siinä kelmeänä, sinertävin huulin ja -veltoin jäsenin. Herra Erling juoksi pihan poikki ja herätti majalan -isäntämunkin. - -Lauritsa oli kovin hämillään tultuaan tajuihinsa. Se oli vain -sellaista heikkoutta, joka ilmestyi väliin, sanoi hän; se oli alkanut -erään hirvimetsästyksen jälkeen pari vuotta sitten, hänen eksyttyään -tuiskussa. Jotakinhan sitä tarvitaan muistuttamaan, että nuoruuden -voima on poissa ruumiista, sanoi hän anteeksipyytävästi hymyillen. - -Herra Erling odotti siksi kunnes munkki oli iskenyt sairaan suonta, -vaikka Lauritsa pyysi, ettei hän vaivautuisi suotta -- kun hänen oli -jatkettava matkaa jo päivän sarastaessa. - -Kuu paistoi korkealla tunturien yllä, ja vesi päilyi mustana alla, -mutta vuonon ulapalla välkkyi sen kilo kuin hopeariutta. Ei noussut -savua yhdestäkään räppänän aukosta -- rakennusten katolla kasvava ruoho -kimalsi kasteisena kuutamossa. Kaupungin ainoalla lyhyellä kadulla ei -näkynyt ainoatakaan ihmistä, kun Erling-herra astui reippaasti mäkeä -alas muutaman askeleen päässä olevaan kuninkaankartanoon, jossa hän -nukkui. Hän oli niin kumman pienen ja heiveröisen näköinen kuutamossa --- musta viitta kiedottuna tiukasti ruumiin ympärille -- hytisten -hiukan kylmästä. Pari unista palvelijaa, jotka olivat istuneet häntä -odotellen, kompuroi ulos pihalle lyhty kädessä. Drotsi otti lyhdyn, -lähetti miehet nukkumaan -- ja hytisi jälleen noustessaan portaita -aitan parvelle, jossa hänen makuusijansa oli. - - - - -VII - - -Heti Pärttylin-messun jälkeen lähti Kristiina paluumatkalle lapsineen, -palvelijoineen ja kamsuineen. Lauritsa lähti saattamaan häntä -Hjerdkinniin asti. - -Isä ja tytär kävelivät puhellen pihamaalla sinä aamuna, jolloin -Lauritsan piti ratsastaa takaisin kotiin. Tunturi hehkui häikäisevässä -auringonpaisteessa -- suot punersivat jo kauniisti, ja matala koivu -loisti kullankeltaisena kukkuloilla; ulapan pinta vuoroin välkkyi ja -tummeni sitä mukaa kuin suuret valkoiset kesäpilvet vaelsivat sen -yli. Yhä uusia ilmestyi esiin lakkaamatta, kadoten jälleen kaukaisiin -tunturirotkoihin ja sinisten vuorten selänteiden taa, joiden lakea -peittävä vanha ja uusi lumi sulki näköpiirin valkoisena ketjuna. Pienet -harmaanvihreät peltotilkut, jotka kuuluivat majataloille, erottuivat -niin oudosti tuosta syksyisen koreasta tunturimaailmasta. - -Tuuli puhalsi navakasti ja raikkaasti -- Lauritsa nosti ylös Kristiinan -vaipanhupun, joka oli lentänyt niskaan, ja suoristi tavantakaa -sormellaan päähineen nurkkaa. - -"Sinä olet tullut kalpeaksi ja kapeaposkiseksi minun talossani", sanoi -hän. "Emmekö me ole osanneet pitää sinusta huolta, Kristiina?" - -"Olette kyllä. En minä siitä syystä --" - -"Sinulla on ollut rasittava matkakin monine lapsinesi", tuumi isä. - -"Onhan se ollut. Mutta en minä sittenkään ole kalpea poskiltani viiden -poikani tähden", hän hymähti; ja kun isä katsoi häneen säikähtyneenä -ja kysyvästi, nyökkäsi hän ja hymyili jälleen hiukan. Isä katsoi -toisaalle, mutta vähän ajan kuluttua hän kysyi: - -"Taitavat sitten olla asiat sillä tolalla, ettet sinä pääse aivan pian -käymään kotilaaksossa?" - -"Ei siihen nyt taida mennä kahdeksaa vuotta sentään toista kertaa", -sanoi Kristiina. Samassa hän huomasi isänsä kasvojen ilmeen. "Isä! Isä --- voi isä!" - -"Hiljaa, hiljaa tyttäreni!" Lauritsa tarttui vaistomaisesti Kristiinan -käsivarsiin ja esti tätä heittäytymästä hänen syliinsä. "Älähän nyt, -Kristiina!" - -Hän puristi Kristiinan kättä lujasti ja alkoi kulkea eteenpäin -käsikkäin tyttärensä kanssa. He olivat joutuneet kauas rakennusten -luota, astuivat nyt pientä polkua keltaisen koivumetsän keskellä -eivätkä huomanneet missä kulkivat. Isä hyppäsi pienen puron yli, joka -katkaisi tien, kääntyi tyttäreensä ja ojensi tälle kätensä auttaakseen -puron yli. - -Kristiina näki jo tuosta vähäisestä liikkeestä, ettei isä ollut -enää joustava ja notkea jäseniltään. Hän oli nähnyt, mutta ei ollut -kiinnittänyt siihen huomiotaan ennen -- ettei isä enää ponnahtanut -satulaan ja siitä alas yhtä keveästi kuin ennen, ei juossut ylös -parven portaita eikä nostellut raskaita kappaleita yhtä norjasti kuin -ennen. Hän liikutti ruumistaan jäykemmin ja varovammin -- aivan kuin -hänellä olisi ollut jokin salainen vaiva ruumiissaan, joka pani hänet -muistamaan askeliaan. Veri tykytti näkyvästi kaulasuonissa hänen -palatessaan ratsastusmatkoilta. Toisinaan oli Kristiina huomannut -hänen silmiensä alusten olevan ikään kuin paisuksissa ja pullollaan -- -ja hän muisti, miten hän eräänä aamuna tupaan tullessaan oli nähnyt -isän makaavan puolipukeissa sängyssä, paljaat sääret sängynlaidan yli -retkottaen; äiti istui kyyryssä sängynedusportaalla ja hieroi hänen -nilkkojaan. - -"Jos sinun pitäisi surra jokaista iän runtelemaa miestä, silloin -sinulla olisi paljon voivotuksen aihetta, hyvä lapsi", puhui Lauritsa -tyynesti ja hiljaa. "Sinulla on jo itselläsi suuria poikia, Kristiina, -etkä siis voi ihmetellä, jos isäsi kohtapuoleen on vanha äijä. -Erotessamme silloin, kun minä vielä olin nuori, emme tienneet enempää -kuin nytkään, tapaisimmeko toisemme vielä maailmassa. Voinhan minä elää -kauankin -- jos se on Jumalan tahto, Kristiina --" - -"Oletteko te sairas, isä?" kysyi Kristiina soinnuttomasti. - -"Onhan niitä vuosien tuomia vaivoja", vastasi isä keveästi. - -"Ettehän te ole vanha, isä. Viisikymmentäkaksi vuotta --" - -"Minun isäni ei elänyt niinkään vanhaksi. Tule, istutaan tähän." - -Siinä oli matala ruohoinen penger puron yli kaartuvan vuorenseinän -alla. Lauritsa irrotti viitan hartioiltaan, kääri sen kokoon ja veti -tyttären viereensä sen päälle. Puro juoksi pulpahdellen ja loristen -pikku kivien yli heidän edessään ja huojutti pajunvarpua, joka kohosi -vedestä. Isä istui katsellen kaukana syksyisen lakeuden perällä -kohoavia sinisiä, valkohuippuisia tuntureita. - -"Teidän on kylmä, isä", sanoi Kristiina, "-- ottakaa minun viittani." -Hän aukaisi hakasen, ja Lauritsa veti siitä kulman ympärilleen, niin -että he istuivat molemmat sen sisällä. Isä kietoi kätensä Kristiinan -vyötäisille viitan sisällä. - -"Niinhän on, Kristiina, että hullu suree ihmisen kuolemaa -- parempi -että olet Kristuksen oma kuin minun, sanovat viisaat; minä luotan -Jumalan armoon. Ei se aika ole pitkä, joka erottaa ystävän toisesta. -Sinusta voi ehkä joskus tuntua siltä ollessasi vielä nuori, mutta -onhan sinulla lapsesi ja miehesi. Kun joudut minun ikiini, on sinusta -oleva vain tuokio siitä, kun näit meidät manallemuuttaneet, ja olet -ihmettelevä vuosia laskiessasi, miten niitä on vierähtänyt monta. -Minusta tuntuu nykyään siltä kuin olisi vain muutama vuosi siitä kun -itse olin poika -- ja kuitenkin on jo niin paljon aikaa siitä, kun -sinä olit pikkuinen vaalea tyttönen, joka juoksenteli alati jäljissäni --- seurasit hellästi isääsi. Jumala palkitkoon sinua, rakas lapseni, -kaikesta ilosta, mitä olet minulle tuottanut." - -"Jos hän palkitsee minua niin kuin minä olen palkinnut sinua, niin --" -Kristiina vaipui polvilleen isänsä jalkoihin, tarttui hänen käteensä -ranteista ja suuteli kämmenten sisäpuolta, peittäen niitä vasten -itkevät kasvonsa. "Oi isä, rakas, oma isäni -- tuskin olin varttunut -neidoksi, kun jo palkitsin rakkautenne sillä, että tuotin teille -katkeran surun." - -"Älähän, lapsi, älähän nyt itke." Lauritsa veti kätensä pois, nosti -Kristiinan viereensä, ja sitten he taas istuivat kuin äsken. - -"On minulla ollut paljon iloakin sinusta näinä vuosina, Kristiina. -Olen nähnyt reippaiden lasten kasvavan helmoissasi, sinusta itsestäsi -on sukeutunut taitava ja toimelias vaimo -- ja minä olen huomannut -sinun yhä enemmän etsivän apua sieltä, mistä paras apu on alkuisin, -vastuksien kohdatessa sinua. Kristiina, kallein aarteeni, älä itke noin -katkerasti. Voit vahingoittaa sitä, jota kannat vyösi alla", kuiskasi -Lauritsa. "Älähän nyt sure noin!" - -Mutta isä ei saanut häntä tyyntymään. Silloin hän nosti tyttären -kokonaan syliinsä ja istutti hänet polvelleen; nyt he istuivat kuin -ennen Kristiinan lapsena ollessa -- Kristiinan käsivarret olivat isän -kaulan ympärillä ja hänen kasvonsa isän olkapäätä vasten. - -"Nyt minä tahdon sanoa sinulle semmoista, mitä en ole sanonut -yhdellekään imeväiselle pappiani lukuun ottamatta. Siihen aikaan -kun minä olin kasvava poika -- kotona Skogissa ja alkuaikoina -henkivartiossa -- teki minun mieleni luostariin, kun olin täyttänyt -määrätyn iän. En ollut tehnyt mitään lupausta, en edes itselleni. -Moni seikka veti minua toisellekin tolalle. Mutta kun olin kalassa -Botn-vuonolla ja kuulin kellojen soivan Hovedøn veljien kirkossa -- -niin minun mieleni sittenkin paloi eniten sinne. - -"Kun sitten tulin kuudentoista vuoden ikään, antoi isä valmistaa minulle -tämän levyhaarniskan espanjalaisista teräslevyistä hopeasiloin -- -Rikard englantilainen Oslosta pani sen kokoon, ja minä sain tämän -miekan, jota aina käytän -- ja hevoshaarniskan. Ajat eivät olleet -maassa niin rauhalliset kuin sinun kasvinvuosinasi, meillä oli -tanskalaissota, ja minä tiesin pian saavani käyttää kauniita aseitani. -Enkä minä hennonut luopua niistä. -- Ajattelin, ettei isäni pitäisi -siitä, että hänen vanhin poikansa rupeaisi munkiksi enkä minä tahtonut -tehdä vanhempieni tahtoa vastaan. - -"Mutta valitsin omasta tahdostani maailman ja koetin ajatella -vastoinkäymisten tullen, että oli miehuutonta valittaa osaa, jonka itse -oli parhaaksi nähnyt. Sillä sen minä olen ymmärtänyt vuosi vuodelta -yhä paremmin, ettei ihmiselle, jolle on suotu armo käsittää hiukankin -Jumalan laupeutta, ole olemassa arvokkaampaa pyrkimystä kuin palvella -häntä ja valvoa ja rukoilla niiden ihmisten puolesta, joiden silmiä -vielä pimittää maailman turhuuden verho. Ja kuitenkin minun täytyy -sanoa, Kristiina, että vaikea minun olisi uhrata Jumalan tähden elämä, -jonka olen elänyt tiloillani maallisine murheineni ja iloineni -- -rinnallani äitisi sekä te lapset. Miehen täytyy kestää, kun hän on -siittänyt jälkeläisiä, -- sydäntä kirvelevä on tuska, jos hän kadottaa -nämä tai jos hän näkee maailman suovan heille vastoinkäymisiä. Herran -omathan he olivat, Herran, joka antoi heille sielun, eivätkä minun --" - -Kristiinan ruumis hytkyi itkusta. Silloin isä alkoi huojuttaa häntä -sylissään kuin pientä lasta. - -"Paljon oli sellaista, jota minä en ymmärtänyt nuorena ollessani. Isä -piti myös Aasmundista, mutta ei siten kuin minusta. Äitini tähden hän -rakasti minua, näetkös -- häntä hän ei unohtanut koskaan; Ingan hän -otti siksi, että hänen isänsä niin tahtoi. Olisin suonut näkeväni -äitipuoleni vielä tässä maallisessa kodissa saadakseni pyytää häneltä -anteeksi sitä, etten ollut ymmärtänyt kyllin hänen hyvyyttään --" - -"Olethan sinä sanonut useasti, isä, ettei äitipuolesi tehnyt sinulle -hyvää eikä pahaa", sanoi Kristiina itkunsa välistä. - -"Jumala minulle anteeksi suokoon -- minulla oli niin vähän ymmärrystä. -Nyt minusta tuntuu suurelta onnelta, ettei hän koskaan vihannut minua -eikä sanonut pahaa sanaa. Miltä sinusta tuntuisi, Kristiina, nähdä -poikapuolta suosittavan kaikessa ja kaikkialla enemmän kuin omaa -lastasi?" - -Kristiina oli rauhoittunut vähän. Hän oli nyt kääntänyt kasvonsa -toisaanne päin ja katsoi tunturimaisemaan. Ilman pimitti iso -harmaansininen pilvenlonkare, joka kulki auringon ohi -- pari keltaista -sädettä välähti sen läpi kuvastuen kirkkaasti purovedessä. - -Sitten voitti taas itku. - -"Ei, ei -- isä, rakas isä, ellen minä enää näe teitä elossa, niin --" - -"Jumala kaitkoon sinua, Kristiina, lapseni, niin että tapaisimme -toisemme viimeisenä päivänä; kaikki me, jotka olemme olleet ystäviä -elämässä -- ja jokainen ihmissielu. Kristus ja Neitsyt Maaria ja Pyhä -Olavi ja Pyhä Tuomas suojelkoot sinua aina." Lauritsa otti hänen -kasvonsa käsiensä väliin ja suuteli häntä suulle. "Jumala varjelkoon -sinua, Jumala valistakoon sinua tämän maailman vaikeuksissa ja -tulevaisessa valossa --" - -Pari tuntia myöhemmin Lauritsa Bjørgulfinpojan ratsastaessa kotiin -päin Hjerdkinnistä lähti tytär saattamaan häntä astuen isänsä hevosen -rinnalla. Palvelija oli ehtinyt hyvän taipaleen edelle, mutta -Lauritsa ajoi koko ajan käymäjalkaa. Oli niin vaikea nähdä Kristiinan -itkettyneitä, epätoivoisia kasvoja. Sellaisena oli tämä istunut -vierastuvassakin koko ajan, kun Lauritsa söi ja puheli hänen lapsiensa -kanssa sekä nosteli näistä yhden kerrallaan syliinsä leikkiä laskien. - -Lauritsa sanoi hiljaa: - -"Älä enää sure sitä, mitä sinulla on kaduttavaa minun suhteeni, -Kristiina. Vaan muista sitä silloin, kun lapsesi kasvavat isoiksi ja -sinusta saattaa tuntua, etteivät ne ole sinua tai isäänsä kohtaan -sellaisia kuin toivoisit. Ja muista silloin myös se, mitä minä kerroin -sinulle nuoruudestani. Sinä olet uskollinen rakkaudessasi heitä -kohtaan, sen minä tiedän, mutta sinä olet itsepäinen silloin kun -rakastat, ja pojillasi näkyy myös olevan itsepäinen luonto", sanoi hän -hymyillen. - -Lopuksi pyysi Lauritsa Kristiinaa palaamaan takaisin; "en tahdo, että -sinä kuljet yksinäsi kauemmaksi taloista", sanoi hän. He olivat tulleet -notkoon, jonka molemmin puolin oli matalia kukkuloita, niiden juurella -kasvoi koivumetsää, ja sivut olivat louhikon vallassa. - -Kristiina viskautui jalustimia vasten. Hän kouri isänsä vaatteita, -kättä, satulaa, hevosen kaulaa ja kylkiä, heitteli päätään edestakaisin -ja itki niin syvään ja tuskallisesti voihkien, että isän sydän oli -murtua Kristiinan suuresta surusta. - -Lauritsa hyppäsi hevosen selästä ja nosti tyttären rinnalleen syleillen -häntä viimeisen kerran. Yhä uudelleen hän teki ristinmerkin siunaten -Kristiinaa ja jättäen hänet Jumalan ja pyhimysten huomaan. Viimein hän -sanoi, että Kristiinan nyt täytyi päästää hänet menemään. - -Niin he erosivat. Mutta isän ajettua vähän matkan päähän näki -Kristiina hänen hiljentävän hevosen kulkua ja huomasi, että isä itki -ratsastaessaan pois hänen luotaan. - -Hän juoksi koivikkoon, riensi eteenpäin ja alkoi kavuta keltaisen -jäkälän peittämää lähintä louhikkomäkeä. Mutta siinä oli isoja kiviä, -ja se oli vaikeapääsyinen, ja kukkula oli korkeampi kuin hän oli -luullut. Vihdoin viimein hän saapui harjalle, mutta silloin isä oli jo -kadonnut näkyvistä. Kristiina viskautui sammalten ja sianpuolanvarpujen -keskelle, joita kasvoi ylhäällä, ja siihen hän jäi makaamaan itkien -kasvot käsien peitossa. - - * * * * * - -Lauritsa Bjørgulfinpoika palasi Jørundgaardiin myöhään illalla. Hänen -mielessään läikähti pieni lämmin laine, kun hän huomasi pirtissä vielä -oltavan valveilla -- pikkuruikkuisen lasiruudun takaa loimotti heikko -valo solaan. Sen rakennuksen hän oli aina tuntenut eniten kodikseen. - -Ragnfrid istui siellä yksin suuri ompelutyö edessään pöydällä -- hänen -vieressään paloi talikynttilä messinkijalassa. Hän nousi heti, toivotti -hyvää iltaa, lisäsi vettä liedelle ja lähti itse noutamaan ruokaa ja -juomaa. Hän kertoi lähettäneensä palvelusväen makaamaan kauan aikaa -sitten, -- talossa oli ollut kova päivä, mutta nyt olikin ohraleipä -paistettuna joulupaistokseen asti. Paal ja Gunstein olivat lähteneet -tunturille sammalia keräämään. Heidän puhuessaan sammalesta sanoi -Lauritsa tahtovansa talvipuvukseen sen kankaan, jonka värjäykseen oli -käytetty sammalta taikka sitten toisen, kanervanvihreän. Moarin Orm oli -käynyt heillä aamulla ja pyytänyt ostaa jonkun nahkahihnan. Ragnfrid -oli antanut hänelle ne hihnat, jotka riippuivat etumaisina vajassa, ja -sanonut, että hän voi saada ne lahjaksi. Ormin tytär oli jo terveempi --- sääressä oleva haava alkoi mennä umpeen. - -Lauritsa vastaili ja nyökkäsi juodessaan saattorenkinsä kera. Mutta -isäntä lopetti syömisen lyhyeen. Hän nousi, kuivasi veitsen reitensä -selkäpuoleen ja otti maasta kerän, joka oli Ragnfridin lähellä. Lanka -oli keritty puikolle, jonka kumpaankin päähän oli veistetty lintu --- toisen pyrstöstä oli kappale poissa. Lauritsa paransi vaurion ja -veisteli päätä hiukan, niin että siitä tuli töppöpyrstö. Hän oli -veistänyt koko joukon tämmöisiä keräpuikkoja vaimolleen entisinä -aikoina. - -"Paikkaatko sinä tuon itse?" kysyi hän katsoen vaimonsa työtä. -Tällä oli edessään Lauritsan vanhat nahkahousut; Ragnfrid laitteli -paikkoja reisien sisäpuolelle, mistä nahka oli kulunut satulaa vasten -hankautuessaan. "Se on kovaa työtä sinun sormillesi, Ragnfrid." - -"Kyllä se käy." Vaimo asetteli nahkakappaleet reuna reunaa vasten ja -pisteli reikiä naskalilla. - -Lauritsan saattorenki toivotti hyvää yötä ja lähti ulos. Mies ja vaimo -jäivät kahden kesken. Lauritsa seisoi lieden luona lämmittelemässä, -toinen jalka reunalla ja käsi räppänätangossa. Ragnfrid katsoi häneen. -Silloin hän huomasi, ettei Lauritsalla ollut pientä rubiineilla -koristettua sormustaan --. äitinsä kihlasormusta. Lauritsa näki hänen -huomanneen sen. - -"Minä annoin sen Kristiinalle", hän virkkoi. "Sehän on aina ollut -aiottu hänelle -- minun mielestäni hän saattoi saada sen jo nyt." - -Sitten tuumivat kumpikin, että eiköhän ollut maatapanon aika. Mutta -Lauritsa jäi seisomaan ja Ragnfrid työnsä ääreen. He vaihtoivat pari -sanaa Kristiinan matkasta, töistä, jotka odottivat kotona, Ramborgista -ja Simonista. Sitten he arvelivat jälleen, että pitäisi käydä levolle --- mutta ei kumpikaan liikahtanut. - -Viimein veti Lauritsa sinivalkoisella kivellä koristetun sormirenkaan -oikeasta kädestään ja meni vaimonsa luokse. Arkana ja hämillään hän -tarttui vaimonsa käteen ja pujotti sormuksen siihen -- hänen täytyi -koettaa sitä pariin eri sormeen, ennen kuin se soveltui. Se jäi -keskisormeen vihkisormuksen päälle. - -"Tämän minä tahdon antaa sinulle", sanoi hän hiljaa, katsomatta -vaimoonsa. - -Ragnfrid istahti hiiskahtamatta, mutta tuli punaiseksi poskiltaan. - -"Miksi sinä teit tämän?" kuiskasi hän viimein. "Luuletko sinä, etten -minä suo tyttärellemme hänelle tulevaa sormusta --" - -Lauritsa pudisti päätään ja hymyili heikosti. - -"Kyllä sinä ymmärrät, miksi minä sen tein." - -"Olet sanonut ennen, että tämän sormuksen sinä viet kerallasi hautaan", -sanoi vaimo jälleen kuiskaten. "Sitä ei pitänyt kenenkään kantaa sinun -jälkeesi --" - -"Siksi sinun ei pidäkään koskaan ottaa sitä kädestäsi, Ragnfrid -- -lupaa se minulle. Sinun jälkeesi minä en suo kenenkään kantavan sitä --" - -"Miksi sinä teit tämän?" kysyi Ragnfrid jälleen henkeä pidättäen. - -Mies katsoi hänen silmiinsä: - -"Viime keväänä meni kolmekymmentä neljä vuotta umpeen siitä, kun meidät -annettiin toisillemme. Minä olin alaikäinen poika -- koko miehuuteni -ajan olet sinä seisonut rinnallani myötä- ja vastoinkäymisessä. -Jumala armahtakoon, en ymmärtänyt, miten paljon raskasta sinulla oli -sydämelläsi meidän eläessämme yhdessä. Mutta nyt minusta tuntuu kuin -olisin aina iloinnut siitä, että sinä olet kulkenut rinnallani. - -"En tiedä oletko oikeassa siinä, että uskoit Kristiinan olevan minulle -kalliimman sinua. Hän oli minun suurin iloni, ja hän on tuottanut -minulle suurimman suruni. Mutta sinä olet heidän kaikkien äiti. Nyt -minusta tuntuu kuin minun olisi vaikeinta jättää sinut erotessani -täältä. - -"Siksi sinun ei koskaan pidä antaa sormustasi muille -- ei -tyttärillemmekään, vaan sano heille, etteivät he ota sitä pois. - -"Ehkä sinulla on ollut minun luonani mielestäsi enemmän surua kuin iloa --- onhan meillä ollut vaikeutta -- eräässä suhteessa, mutta sittenkin -me mielestäni olemme olleet uskolliset ystävät. Ja minä olen ajatellut, -että me vielä kerran kohtaamme niin, ettei tuo entinen enää erota -meitä, vaan että Jumala rakentaa ystävyytemme yhä ehommaksi --" - -Vaimo kohotti kalpeat, vakojen uurtamat kasvonsa -- hänen suuret, -sisäänvajonneet silmänsä hehkuivat hänen katsoessaan mieheensä. -Tämä piti yhä hänen kättänsä omassaan -- Ragnfrid katsoi kättään -sen pysyessä Lauritsan kädessä hiukan koholla. Siinä välkkyi kolme -sormusta toinen toisensa päällä -- alimmaisena kihlasormus, sen päällä -vihkisormus ja ylimpänä tämä. - -Hänestä tuntui niin oudolta. Hän muisti hetken, jolloin Lauritsa oli -pannut hänen sormeensa ensimmäisen -- se oli tapahtunut räppänätangon -luona kotona Sundbun tuvassa heidän molempien isien nähden. Lauritsa -oli ollut verevä, pyöreäposkinen poika, miltei vielä lapsi -- hiukan -hämillään hän oli astunut esiin herra Bjørgulfin sivulta. - -Toisen oli Lauritsa pannut Ragnfridin sormeen kirkon ovella -Gerdarudissa, kolmiyhteisen Jumalan nimeen, papin käsien alla. - -Ragnfridista tuntui siltä kuin olisi Lauritsa nyt kolmannen ja -viimeisen kerran vihkinyt itsensä häneen. Kun Ragnfrid kohdakkoin oli -istuva hänen hengettömän ruumiinsa ääressä, toivoi Lauritsa vaimonsa -tietävän, että tämän sormuksen mukana siirtyi se väkevä ja elävä henki, -joka oli asunut tuossa maallisessa tomumajassa. - -Ragnfridista tuntui kuin hänen sydämensä olisi haljennut ja siitä olisi -lähtenyt juoksemaan veri, kiihkeä, voimakas veri. Surusta sen kuuman ja -elävän lemmen tähden, jonka osattomuudesta hän yhä vielä salassa kärsi, -ankeasta onnesta tuon verettömän, häikäisevän rakkauden edessä, joka -veti häntä maisen elämän äärimmäisille rajoille. Pimeyden läpi, joka -kerran oli tuleva, näki hän toisen, lempeämmän auringon hohteen, tunsi -ikuisen yrttitarhan kukkien tuoksun. - -Lauritsa laski vaimonsa käden takaisin tämän syliin ja istuutui -penkille vähän matkan päähän, selin pöytään ja toinen käsivarsi -pöytälaudalla. Hän ei katsonut vaimoonsa, vaan lieden tuleen. - -Ragnfrid sanoi sitten hiljaa ja levollisesti, ryhtyessään jälleen -puhumaan: - -"En voinut ajatella, mieheni, että sinä pidät minusta niin paljon --" - -"Niin pidän", vastasi toinen yhtä tasaisesti. - -He istuivat ääneti vähän aikaa. Ragnfrid siirsi työnsä sylistään -viereensä penkille. Hetken kuluttua hän kysyi hiljaa: - -"Entäs se, mitä minä kerroin sinulle kerran -- oletko unohtanut sen --?" - -"Tämän elämän aikana tuskin yksikään mies saattaa unohtaa sellaista. Ja -onhan niin, olen itse sen tuntenut, etteivät välimme ole parantuneet -sen jälkeen kun olin tullut tietämään kaiken. Mutta Jumala tietää, -kuinka taistelin, ettet sinä koskaan huomaisi minun ajattelevan sitä -niin paljon?-" - -"En tiennyt sinun tehneen niin." - -Lauritsa kääntyi äkisti vaimonsa puoleen ja katsoi häneen. Silloin -sanoi Ragnfrid: - -"Minun syytäni on, että välimme pahenivat, Lauritsa. Minusta tuntui, -että jos olisit voinut olla minua kohtaan aivan samanlainen kuin ennen --- tuon mainitun yön jälkeen --, silloin sinun olisi täytynyt pitää -minusta vielä vähemmän kuin mitä olin luullut. Jos sinä olisit ollut -kova minua kohtaan sen jälkeen, jos olisit lyönyt minua, vaikkapa -kerran juovuspäissäsi --, silloin olisin voinut kantaa suruni ja -katumukseni paremmin. Mutta kun annoit sen mennä niin keveästi ohi --" - -"Oletko sinä luullut, että minä annoin sen mennä keveästi ohi --?" - -Lauritsan äänessä kuuluva heikko värinä saattoi Ragnfridin hurjan -kaipauksen valtaan. Hän tahtoi sulaa mieheensä, hukkua tuohon -läikehtivään syvyyteen, joka pani äänen värisemään jännityksen ja -ahdistuksen vallassa. Hän sanoi kiihkeästi: - -"Jos sinä olisit kerrankaan sulkenut minut syliisi toisesta syystä kuin -siksi, että olin kristillinen aviopuolisosi, joka oli määrätty sinun -viereesi, jos olisit syleillyt minua vaimona, jota olit halunnut ja -josta olisit ollut valmis taistelemaan -- silloin sinä et olisi voinut -olla minua kohtaan sellainen, kuin noita sanoja ei olisi milloinkaan -sanottu --" - -Lauritsa ajatteli: - -"En. En olisi tainnut voida olla. En suinkaan." - -"Jos olisit iloinnut sinulle määrätystä morsiamesta siten kuin Simon -Kristiinastamme --" - -Lauritsa ei vastannut. Vähän ajan kuluttua hän sanoi, aivan kuin vasten -tahtoaan, hiljaa ja pelokkaasti: - -"Miksi mainitsit _Simonin_?" - -"Enhän voinut verrata sinua tuohon toiseen", vastasi vaimo itsekin -hämmästyneenä ja peloissaan, vaikka koetti hymyillä. "Te olette liian -erilaiset." - -Lauritsa nousi, astui muutaman askeleen rauhattomasti -- ja sanoi -sitten vielä hiljemmin kuin äsken: - -"Jumala ei ole hylkäävä Simonia." - -"Eikö sinusta ole milloinkaan tuntunut siltä", kysyi vaimo, "kuin -Jumala olisi hyljännyt sinut?" - -"Ei." - -"Mitä sinä ajattelit tuona yönä, jolloin istuimme ladossa -- jolloin -sait tietää _yhdellä kertaa_, että me kaksi, joita sinä olit rakastanut -syvimmin ja uskollisimmin, olimme kumpikin pettäneet sinut niin pahoin -kuin mahdollista oli --" - -"Enpä tainnut ajatella paljon", vastasi mies. - -"Entä sitten", jatkoi vaimo, "sitten kun aina ajattelit sitä -- kuten -sanot tehneesi --" - -Lauritsa käänsi kasvonsa pois. Ragnfrid näki veren tulvahtavan hänen -päivettyneeseen kaulaansa. - -"Minä ajattelin kuinka monta kertaa itse olin pettänyt Kristuksen", -sanoi hän matalasti. - -Ragnfrid nousi -- ja seisoi paikallaan vähän aikaa ennen kuin uskalsi -mennä Lauritsan luo ja laskea kätensä tämän olkapäille. Kun Lauritsa -veti hänet syliinsä, painoi vaimo päänsä hänen rinnalleen; Lauritsa -tunsi, että Ragnfrid itki. Mies veti vaimonsa vielä lähemmä itseään ja -painoi kasvonsa hänen otsaansa vasten. - -"Nyt, Ragnfrid, me menemme levolle", sanoi hän sitten hetkisen kuluttua. - -He menivät yhdessä ristiinnaulitun kuvan alle, polvistuivat ja tekivät -ristinmerkin. Lauritsa luki iltarukoukset, saneli ne kirkonkielellä -matalasti ja selvään, ja vaimo toisti ne hänen perästään. - -Sitten he riisuutuivat. Ragnfrid meni peremmälle sänkyyn, jonka -päänalainen nyt oli paljon matalampi kuin ennen, koska Lauritsaa viime -aikoina usein oli vaivannut huimaus. Lauritsa sulki oven kangella ja -salvalla, hajotti tulen liedellä, puhalsi sammuksiin kynttilän ja -asettui vaimonsa viereen. He makasivat pimeässä niin, että heidän -käsivartensa koskettivat toisiaan. Tuokion kuluttua he solmivat yhteen -sormensa. - -Ragnfrid Ivarintytär ajatteli, että tämä oli kuin uusi hääyö, -ihmeellinen hääyö. Onni ja onnettomuus kietoutuivat toisiinsa ja -kantoivat häntä niin raivoisilla aalloilla, että hän tunsi sielun -alkavan irrottaa ensimmäisiä juuriaan hänen ruumistaan -- kuoleman käsi -oli koskenut häneenkin -- ensimmäisen kerran. - -Näin oli käyvä -- kun alku oli ollut sellainen kuin se oli. Hän muisti -ensimmäisen kerran, jolloin hän oli nähnyt sulhasensa. Tämä oli ollut -ystävällinen -- vähän hämillään, mutta valmis pitämään morsiamestaan. -Sekin, että tuo nuori poika oli ollut niin loistavan kaunis, oli -ärsyttänyt häntä; Lauritsan paksu tukka riippui sileänä ja vaaleana -punavalkoisten, kultahaivenisten kasvojen ympärillä. Ragnfridin sydän -oli yhtenä ainoana polttavana haavana hänen muistaessaan muuatta toista -miestä, joka ei ollut kaunis eikä nuori eikä rusoposkinen, mutta jonka -syliin hän ikävöi menehtyäkseen työntääkseen samalla puukon hänen -kurkkuunsa. Ja kun hänen sulhasensa ensi kerran oli tahtonut hyväillä -häntä -- he olivat istuneet yhdessä aitanportailla kotona, ja Lauritsa -oli koettanut ottaa käsiinsä hänen palmikkonsa -- oli hän hypähtänyt -pystyyn, kääntynyt sulhaseensa kalpeana vihasta ja mennyt pois. - -Kuinka selvästi hän muisti sen öisen matkan, jolloin hän oli -ratsastanut Trondin ja Tordiksen kanssa Jerndalen-laakson kautta -velhovaimon luokse Dovreen. Hän oli ryöminyt polvillaan, vääntänyt -sormukset ja rannerenkaat käsistään lattialle Aashild-rouvan eteen -kerjäten turhaan ainetta, joka olisi estänyt hänen sulhastaan saamasta -tahtoaan läpi hänen suhteensa. Hän muisti tuon pitkän retken isän ja -sukulaisten ja morsiusneitojen ja muun saattoväen seurassa laakson -halki, Skogin häihin. Ja hän muisti ensimmäisen yön -- ja myöhemmät -yöt -- jolloin hän oli ottanut vastaan äskennaineen pojan kömpelöt -rakkauden osoitukset kylmänä kuin kivi, salaamatta, miten vähän ne -häntä miellyttivät. - -Ei, Jumala ei ollut hyljännyt häntä. Jumala oli kuullut laupeudessaan -hänen valitushuutonsa hänen vaipuessaan yhä syvemmälle onnettomuuteensa --- silloinkin, kun hän oli huutanut uskomatta apuun. Oli kuin musta -meri olisi hänet niellyt -- ja nyt kantoivat aallot häntä niin -ihmeellistä ja ihanaa autuutta kohti, että hän tiesi niiden kantavan -hänet elämästä pois. - -"Puhu minulle, Lauritsa", pyysi hän hiljaa. "Minä olen niin väsynyt --" - -Mies kuiskasi: - -"Venite ad me, omnes qui laborate et onerati estis. Ego reficiam -vos [Tulkaa minun luokseni kaikki, jotka työtä teette ja olette -raskautetut, ja minä olen antava teille rauhan.] -- sanoo taivasten -Herra." - -Hän työnsi käsivartensa vaimonsa olkapään alle ja veti hänet kiinni -itseensä. He lepäsivät siten poski poskea vasten. Sitten sanoi Ragnfrid -hiljaa: - -"Nyt minä olen pyytänyt Jumalan äitiä rukoilemaan puolestani, ettei -minun tarvitsisi jäädä eloon sinun jälkeesi, mieheni --" - -Lauritsan huulet ja silmäripset sipaisivat vaimon poskea pimeässä -keveästi kuin perhonsiivet, ja hän saneli: - -"Ragnfrid, oma vaimoni, oma vaimoni --" - - - - -VIII - - -Kristiina oli kotonaan Husabyssä tämän syksyn ja talven eikä halunnut -minnekään -- hän syytti sitä, ettei ollut terve. Mutta hän oli vain -väsynyt. Niin väsynyt hän ei ollut ollut milloinkaan elämässään -- -hän oli väsynyt olemaan iloinen ja väsynyt suremaan, mutta kaikista -väsynein miettimään. - -Varmaan asia paranisi, kun hän saisi uuden lapsensa, tuumi hän -- hän -kaipasi sitä niin kauheasti; oli ihan kuin se olisi voinut pelastaa -hänet. Jos siitä tuli poika ja hänen isänsä kuolisi ennen kuin se oli -syntynyt, oli se saava Lauritsan nimen. Ja hän kuvitteli, miten hän -oli rakastava tätä lasta ja ruokkiva omalla rinnallaan -- siitä oli -jo niin kauan, kun hänellä oli viimeksi ollut rintalapsi, että häntä -itketti ikävästä ajatellessaan, että hän nyt taas pian saisi syliinsä -imetettävän. - -Hän keräsi taas kaikki poikansa ympärilleen, kuten ennen, ja koetti -opettaa heille parempaa kuria ja käytöstä. Hän tunsi tekevänsä -siinä isänsä toivon mukaan, ja se tuntui tuovan hiukkasen lohtua -hänen sieluunsa. Sira Eiliv oli alkanut opettaa Naakkvelle ja -Bjørgulfille aakkosia ynnä latinan kieltä, ja Kristiina istui näin -usein papintalossa lasten ollessa siellä oppimassa. Mutta lapset eivät -olleet varsin tiedonhaluisia oppilaita; he olivat kaikki vallattomia -ja omapäisiä paitsi Gaute, joka siten edelleen tuli olemaan äidin -sylivauva, kuten Erlend sanoi. - -Erlend oli palannut Tanskasta pyhäinmessun aikaan hyvin hilpeällä -tuulella. Häntä oli kestitty mitä tuhlaavimmin herttuan ja sukulaisensa -Ingebjørg-rouvan luona; nämä olivat kiitelleet kovasti hänen tuomiaan -nahkoja ja hopeita, hän oli ollut turnauksessa ja pyytänyt kauriita -ja hirviä; ja eron hetkellä oli Knut-herra lahjoittanut hänelle -pikimustan kastiilialaisen oriin ja rouva oli lähettänyt sydämellisen -tervehdyksen ja kaksi hopeanharmaata vainukoiraa tuliaisiksi -Kristiinalle. Kristiinan mielestä nuo vierasrotuiset koirat olivat -kavalan ja uskottoman näköisiä, ja hän pelkäsi niiden tekevän pahaa -lapsille. Ja ihmiset puhuivat kastiilialaishevosesta. Erlend oli uljaan -näköinen korkeajalkaisen, sirorakenteisen hevosensa selässä, mutta -sellainen eläin ei kelvannut tämän maan oloihin; Jumala tiesi miten se -oli selviävä tunturilla. Erlend osteli kuitenkin tarkastusretkillään -parhaita mustia tammoja, ja hänellä oli yksi tamma, joka oli ainakin -kaunis katsella. Erlend oli muuten antanut hienot vierasmaalaiset nimet -ratsuhevosilleen. Mikä oli Belkolor, mikä Bajard mikä minkinniminen, -mutta ori oli niin mainio, ettei se tarvinnut nimikoruja -- se oli vain -Musta. - -Erlendiä harmitti kovasti, ettei hänen vaimonsa tahtonut lähteä -mihinkään hänen kanssaan. Ei Kristiina hänestä tuntunut sairaaltakaan --- ei hän pyörtynyt eikä oksennellut ollenkaan tällä kertaa, eikä -hänestä edes näkynyt vielä mitään -- hän oli varmaan niin kalpea -ja väsynyt siksi, että istui aina sisällä tuumien ja selvitellen -hänen pahoja tekojaan. Oli joulun aika -- heidän välillään syntyi -usein kiivas riita. Eikä Erlend nyt tullutkaan pyytämään anteeksi -kiivauttaan, kuten hän ennen oli aina tehnyt. Tähän asti hän oli aina -luullut erimielisyyksien syntyessä itse olevansa syypää. Kristiina oli -hyvä, hän oli aina oikeassa, ja kun Erlend ei viihtynyt kotona, niin -johtui se hänen luonnostaan, joka oli sellainen, että häntä väsytti -hyvyys ja oikeus, jos sitä tuli liiaksi. Näin hän oli ajatellut asian. -Mutta tänä kesänä hän oli jo useamman kerran huomannut appiukkonsa -yhtyvän häneen ja olevan sitä mieltä, että Kristiinalta puuttui kelpo -vaimon lempeys ja suvaitsevaisuus. Hänen mieleensä juolahti silloin, -että Kristiina oli monesti pikkumaisen arka eikä tahtonut antaa -anteeksi pieniä syntejä, joilla hän ei ollut tarkoittanut mitään sen -pahempaa. Hän oli aina pyytänyt vaimoltaan anteeksi -- ja Kristiina oli -sanonut antavansa, mutta perästäpäin Erlend oli nähnyt, ettei vaimo -ollutkaan unohtanut. - -Näin hän joutui olemaan paljon poissa kotoa ja otti tyttärensä -Margretin mukaan. Tämän kasvatus oli aina ollut epäsovun aihe Erlendin -ja Kristiinan välillä. Kristiina ei tosin ollut koskaan sanonut mitään, -mutta Erlend tiesi mitä hän -- ja muut ihmiset -- ajattelivat. Hän -oli kaikella tapaa kohdellut Margretia kuin aviolastaan, ja ihmiset -käyttäytyivät myös häntä kohtaan hänen käydessään vieraisilla isänsä -ja äitipuolensa kanssa kuin hän olisi sitä ollut. Ramborgin häissä -hän oli ollut yhtenä morsiusneidoista ja kantanut kultaseppeltä -valtoimilla hiuksillaan. Useiden naisten mielestä se ei ollut sopivaa, -mutta Lauritsa oli nuhdellut heitä, ja Simonkin oli pyytänyt, ettei -kukaan mainitsisi siitä Erlendille eikä neidolle itselleen; eihän -tuo kaunis lapsi voinut mitään onnettomalle syntyperälleen. Mutta -Kristiina huomasi Erlendin aikovan saada Margretin naitetuksi johonkin -aatelissukuun ja uskovan korkean asemansa avulla onnistuvansa -aikomuksessaan, vaikka neito oli syntynyt haureudessa ja hänen asemansa -turvaaminen oli käyvä vaikeaksi. Asia olisi ehkä käynyt päinsä, jos -olisi voitu uskoa siihen, että Erlend kykeni säilyttämään ja lisäämään -valtaansa ja rikkauttaan. Mutta vaikka Erlendistä pidettiin ja häntä -kunnioitettiin eräällä tapaa, ei kukaan kuitenkaan jaksanut oikein -uskoa Husabyn varallisuuden pysyvyyteen. Kristiina pelkäsi siis, ettei -hän voisi toteuttaa Margretia koskevia aikeitaan. Ja vaikka hän ei -juuri pitänyt Margretista, sääli hän tätä kuitenkin ja pelkäsi sitä -päivää, jolloin tytön korskeus ehkä oli saava kolauksen -- ja mietti, -oliko tämä silloin tyytyvä paljon vähäpätöisempään naimiskauppaan kuin -mitä hänen isänsä oli opettanut odottamaan sekä aivan toisenlaisiin -oloihin kuin missä hän oli saanut kasvaa. - -Tulipa sitten kolme miestä Formosta Husabyhyn heti kynttilänmessun -jälkeen; he olivat tulleet suksilla tunturin yli ja toivat Erlendille -pikaviestin Simon Andreksenpojalta. Simon kirjoitti heidän yhteisen -appensa olevan sairaana ja olevan tietymätöntä, miten kauan hän eläisi; -Lauritsa oli käskenyt pyytää Erlendiä Siliin, jos se suinkin kävi -päinsä; hän olisi halunnut puhua molempien vävyjensä kanssa asioiden -järjestämisestä hänen kuolemansa jälkeen. - -Erlend katsahti vaimoonsa. Tämä oli raskaana, oli kovasti kalpea ja -kapea poskiltaan -- ja näytti niin murheelliselta, että kyyneleet -olivat pulpahtamassa esiin millä hetkellä hyvänsä. Ja Erlend katui -tämäntalvista käytöstään häntä kohtaan -- isän sairaus ei tullut -odottamatta. Jos Kristiina siis oli kantanut moista salaista murhetta, -täytyi hänen ärtyisyytensä antaa anteeksi. - -Yksin hän olisi saattanut tehdä tämän Silin matkan koko nopeasti -hiihtämällä tunturin yli. Mutta jos hänen oli vietävä sinne myös -vaimonsa, tuli siitä pitkä ja vaivalloinen retki. Ja silloin hänen -täytyi odottaa paaston aikana pidettävien asekäräjien yli sekä pitää -ensin lääninvoutiensa kokous; oli myös eräitä kokouksia ja käräjiä, -joissa hänen itsensä tuli olla mukana. Ennen kuin he olisivat päässeet -matkaan, olisi ehditty arveluttavan lähelle synnytysaikaa -- eikä -Kristiina sietänyt merta edes terveenä ollessaan. Mutta sekin oli -mahdoton ajatus, ettei Kristiina saisi nähdä isäänsä ennen tämän -kuolemaa. Illalla heidän maatapantuaan kysyi Erlend vaimoltaan, -uskalsiko tämä lähteä mukaan. - -Ja Erlend sai mielestään täyden korvauksen, kun Kristiina itki hänen -sylissään katuen talvista töykeyttään. Erlend pehmeni ja suli helläksi -kuten aina tuotettuaan surua naiselle ja nähdessään sen laukeavan -silmiensä edessä. Ja hän koetti sietää malttiaan menettämättä -Kristiinan päähänpistot. Hän oli sanonut paikalla, että lapsia hän ei -huolinut mukaan. Kristiina koetti selitellä, että Naakkve oli jo siksi -vanha, että hänellä voisi olla hyötyä isoisän kuoleman näkemisestä. -Erlend sanoi: ei. Sitten olivat Ivar ja Skule Kristiinan mielestä -liian pienet jäämään yksinomaan palvelusnaisten haltuun. Ei, sanoi -taas Erlend. Ja Gautesta oli Lauritsa pitänyt niin paljon. Ei, sanoi -Erlend -- asia oli liian hankala järjestää Kristiinan ollessa tuossa -tilassa -- Ragnfridin täytyi hankkia apuvaimo taloon miehensä maatessa -kuolinvuoteella -- ja heillä itsellään tuli olemaan vaikea paluumatka -vastasyntyneen kera. Joko hänen täytyi jättää lapsensa hoidettavaksi -jollekin Lauritsan tilalle tai odottaa Jørundgaardissa kesää. -Erlend esitti asian moneen kertaan, mutta koetti puhua tyynesti ja -vakuuttavasti. - -Sitten hän tuli ajatelleeksi, että hänen oli hankittava Nidarosista -mukaansa yhtä ja toista, mitä anoppi saattoi tarvita hautajaisiin -- -viiniä ja vahaa, vehnäjauhoja, mannaryyniä ynnä muuta. Mutta vihdoin -viimein he kuitenkin pääsivät lähtemään ja saapuivat Jørundgaardiin -Kertun-messun aattona. - -Mutta kotonaolo muodostui Kristiinalle aivan toisenlaiseksi kuin mitä -hän oli odottanut. - -Täytyihän hänen iloita kaikesta sydämestään, että oli nähnyt isänsä -vielä kerran. Ja hän iloitsi muistaessaan isänsä ilon hänen tullessaan -ja hän oli nähnyt, miten isä oli kiittänyt Erlendiä siitä, että tämä -oli suonut hänen tulla. Mutta hän tunsi joutuneensa niin monen asian -ulkopuolelle, ja se koski häneen. - -Oli vajaa kuukausi aikaan, jolloin hän odotti lapsen syntyvän, ja -Lauritsa kielsi häntä kokonaan puuttumasta sairaanhoitoon; hän ei -saanut valvoa toisten kanssa isän luona öisin, eikä äiti olisi sallinut -hänen liikuttaa sormeakaan talouskureissa. Hän istui isänsä luona koko -päivän, mutta harvoin he jäivät kahden kesken hetkeksikään. Melkein -joka päivä saapui kartanoon vieraita -- ystäviä, jotka tahtoivat -nähdä Lauritsa Bjørgulfinpojan vielä kerran ennen kuolemaa. Se -ilahdutti isää, vaikka se väsytti häntä suuresti. Hän puheli iloisesti -ja sydämellisesti kaikkien kanssa, naisten ja miesten, köyhien ja -rikkaiden, nuorien ja vanhojen, kiitti heitä heidän ystävyydestään, -pyysi heidän esirukoustaan ja toivoi kohtaavansa kaikki Jumalan luona -autuuden päivänä. Öisin, kun vain omaiset olivat hänen luonaan, makasi -Kristiina ylistuvassa, tuijotti pimeään eikä voinut nukkua miettiessään -isänsä lähtöä ja oman sydämensä pahuutta ja kelvottomuutta. - -Loppu läheni nopeasti. Lauritsa oli pysynyt jalkeilla siihen asti, -kun Ramborg oli saanut lapsensa, jolloin Ragnfridin ei enää tarvinnut -olla Formossa niin paljon; hän oli myös kerran ajattanut itsensä sinne -katsomaan tytärtään ja tyttärensä tytärtä; tuo pikku tyttö oli ristitty -Ulvhildiksi. Mutta sitten hän paneutui sänkyyn eikä enää noussut. - -Hän nukkui isossatuvassa ylisparven alla. Hänelle oli valmistettu -eräänlainen sänky peräistuimelle pöydän päähän, sillä hän ei sietänyt -korkeaa päänaluista; muuten häntä heti alkoi pyörryttää, hän sai -taintumiskohtauksia ja sydämenkouristuksia. Hänestä ei uskallettu enää -lyödä suonta; sitä oli täytynyt tehdä niin usein talven ja syksyn -kuluessa, että hän oli jo aivan veretön eikä jaksanut paljon syödä eikä -juoda. - -Isän hienot ja kauniit kasvonpiirteet olivat muuttuneet teräviksi, -ja rusketus oli kalvennut hänen ahavoituneilta kasvoiltaan, iho -oli keltainen väriltään kuin luu, ja huulet sekä silmännurkat -sinertävän verettömät. Sankka harmaankeltainen tukka oli levällään ja -leikkaamatta, kuihtuneen ja voimattoman näköisenä pitkin pieluksen -sinikukallista päällystä, mutta se, mikä eniten teki hänet vieraan -näköiseksi, oli karkea harmaa parransänki, joka rehotti kasvojen -alaosassa ja hänen pitkällä leveällä kaulallaan, josta suonet -pullistuivat esiin vahvojen jänteiden tavoin. Lauritsa oli aina pitänyt -tarkasti huolta partansa ruokkoamisesta ennen jokaista messupäivää. -Vartalo oli niin laihtunut, että se oli melkein kuin luuranko. Mutta -hän sanoi voivansa hyvin, kun makasi suorana eikä liikkunut. Ja hän oli -aina iloinen ja leikkisä. - -Hautajaisia varustettiin kiireellä. Oli teurastuspuuhia ja leipomista, -makuuvaatteiden tuuletusta ja tarkastamista -- tehtiin kaikki mitä -ehdittiin, jotta talossa olisi hiljaista, kun viimeinen kamppailu tuli. -Lauritsaa virkisti suuresti kuulla noista puuhista -- hänen viimeiset -kemunsa eivät saaneet olla vähäpätöisimmät Jørundgaardissa pidetyistä; -kunniallisesti ja arvokkaasti hän tahtoi eritä isännyydestään. Eräänä -päivänä hän halusi nähdä ne kaksi lehmää, joiden oli määrä olla mukana -hautajaissaatossa ja joutua Sira Eirikille ja Sira Solmundille, ja -nämä tuotiin silloin tupaan. Niitä oli ruokittu kaksinkertaisin -annoksin koko talven, ja ne olivatkin nyt pulskat ja lihavat kuin -tunturilehmät Olavinmessun aikaan, vaikka kevät oli vasta alullaan. -Kukaan ei nauranut niin makeasti kuin hän, kun toinen niistä teki -jäljen lattialle. Hänen ainoa huolensa oli, että vaimo kuluttaisi -kaikki voimansa. -- Kristiina oli luullut olevansa taitava talonemäntä, -hän oli saanut sellaisen maineen Skaunissa, mutta nyt hän huomasi -äitiinsä verrattuna olevansa kerrassaan mitätön. Oli käsittämätöntä, -miten Ragnfrid pystyi saamaan aikaan kaiken sen, mitä sai -- eikä hän -kuitenkaan koskaan näyttänyt olevan poissa miehensä luota; yölläkin hän -oli aina mukana valvomassa. - -"Älä ajattele minua, mieheni", hän sanoi laskien kätensä Lauritsan -käteen. "Kun sinä olet poissa, niin tiedät minun lepäävän kaiken tämän -touhun jälkeen." - -Lauritsa Bjørgulfinpoika oli ostanut jo vuosia sitten itselleen -leposijan Hämärin saarnaveljien hautausmaalta, ja Ragnfrid oli -päättänyt saattaa hänen ruumiinsa sinne sekä asettua sen läheisyyteen; -hän oli ajatellut ruveta elätteelle erääseen munkkien omistamaan -taloon. Ruumisarkku oli ensin vietävä kotikirkkoon, ja kirkolle ja -kotiseurakunnan papeille oli annettava suuria lahjoja; jäljestä oli -talutettava hänen ratsuorittaan, jonka selkään oli sidottava Lauritsan -sotavarustus ja aseet; nämä tuli Erlendin lunastaa kahdellakymmenellä -kahdella naulalla hopeaa. Jonkun Erlendin ja Kristiinan pojista tuli -saada ne omakseen -- mieluimmin sen, jota hän parastaikaa kantoi, -jos siitä tulisi poika -- ehkä siitä oli kerran sukeutuva toinen -Jørundgaardin Lauritsa, tuumi sairas hymyillen. Gudbrandinlaakson -varrella oli arkku vietävä vielä useaan kirkkoon ja annettava sen olla -kirkossa yli yön; Lauritsa oli muistanut näitä kirkkoja rahalahjoilla -ja vahakynttilöillä testamentissaan. - -Kerran kertoi Simon apen saaneen makuuhaavoja -- hän auttoi Ragnfridia -sairaan kääntämisessä ja hoitelemisessa. - -Kristiina oli epätoivoinen kateellisen sydämensä tähden. Hän ei -tahtonut jaksaa sulattaa sitä, että vanhemmat osoittivat Simon -Andreksenpojalle niin suurta luottamusta. Tämä liikkui Jørundgaardissa -yhtä vapaasti kuin kotonaan -- mitä Erlend ei ollut milloinkaan -tehnyt. Melkein joka päivä seisoi hänen tanakka voikkonsa piha-aitaan -sidottuna, ja Simon istui sisällä isän luona hattu ja viitta yllä; hän -ei aikonut jäädä. Mutta vähän ajan kuluttua hän ilmestyi ovelle ja -huusi, että miehet saisivat sittenkin viedä hänen hevosensa talliin. -Hän tunsi kaikki isän asiat, nouti kirjerasian, etsi esiin kaikki -kauppakirjat ja jäljennökset, toimitti Ragnfridin asioita ja puhui -kartanorengin kanssa talon asioiden hoidosta. Kristiina muisti, miten -hartaasti hän oli toivonut, että hänen isänsä kiintyisi Erlendiin -- ja -ensi kerran, kun isä oli pitänyt Erlendin puolta häntä vastaan, oli hän -paikalla tehnyt niin pahasti kuin taisi -- -- -- - -Simon Andreksenpoika suri kovasti sitä, että hänen näin pian oli -erottava apestaan. Mutta hän riemuitsi siitä, että oli saanut pikku -tyttären. Lauritsa ja Ragnfrid puhuivat paljon pikku Ulvhildista, ja -Simon osasi vastata kaikkeen, mitä he kysyivät tuosta pienokaisesta, -sen kasvusta ja voinnista. Tämänkin asian johdosta Kristiina tunsi -kateuden kalvavan sydäntään -- Erlend ei ollut milloinkaan välittänyt -lapsistaan sillä tapaa. Samalla oli hänestä hiukan naurettavaa, että -tuo jo ikämiehen kirjoissa oleva iso-, punakasvoinen mies istui siinä -niin toimessaan kertoen kapalolapsen vatsanväänteistä ja ruokahalusta. - -Simon tuli kerran hakemaan Kristiinan luokseen reellä; täytyihän -Kristiinan toki nähdä sisarensa ja sisarentyttärensä. - -Simon oli antanut rakentaa kokonaan uuteen asuun vanhan mustuneen -pirtin, jossa Formon naiset parin sadan vuoden aikana olivat -synnyttäneet lapsensa. Liesi oli hävitetty, uuni tehty sijaan, ja -sen toiselle kyljelle oli rakennettu lämpimään, suojaiseen nurkkaan -kauniilla leikkauksilla koristettu sänky; vastapäisellä seinällä -oli kaunis puinen jumalanäidin kuva, joka oli asetettu semmoiselle -paikalle, että sen saattoi nähdä vuoteesta. Lattialle olivat -ilmestyneet palkit, seinään lasinen ikkuna, ja muutenkin oli sisällä -paljon pientä uutta kaunista kalua sekä penkkejä. Simon tahtoi, että -tämä oli oleva Ramborgin tupa, jossa hän saattoi vallita mielensä -mukaan, kestitä vaimovieraitaan ja viedä turvaan ne heistä, jotka eivät -viihtyneet miesten seurassa, kun nämä illalla yltyivät liian remuaviksi -pitoja pidettäessä. - -Ramborg oli mennyt sänkyyn vieraan kunniaksi. Hän oli pukeutunut -silkkipaitaan ja punaiseen nuttuun, jossa oli valkoiset nahkareunukset -povella; hänen selkänsä takana oli silkkipäällyksiset pielukset ja -sänkypeittojen päällä oli kukallinen samettivaate. Sängyn edessä oli -Ulvhild Simonintyttären kätkyt. Se oli tuo vanha ruotsalainen kätkyt, -jonka Ramborg Sunentytär oli tuonut mukanaan Norjaan; siinä olivat -Kristiinan isä ja isoisä, hän itse ja kaikki hänen sisarensa maanneet. -Perimätapojen mukaan olisi Kristiinan vanhimpana tyttärenä tullut saada -tuo kätkyt myötäjäisten mukana, mutta siitä ei ollut mainittu mitään -hänen mennessään naimisiin. Hän oli ymmärtänyt vanhempiensa unohtaneen -sen tahallisesti -- he eivät olleet pitäneet Erlendin ja hänen lapsia -kyllin arvokkaina nukkumaan siinä. - -Sen jälkeen hän kieltäytyi lähtemästä toistamiseen Formoon -- koska hän -muka ei jaksanut. - - * * * * * - -Hän tunsi itsensä sairaaksi, mutta sairaaksi surusta ja sieluntuskasta. -Sillä hän ei voinut salata itseltään sitä, että hän tuli sitä -onnettomammaksi mitä kauemmin hän oli kotona. Sellainen hän oli; häneen -koski huomio, että nyt kun isä teki kuolemaa, oli vaimo lähimpänä tämän -sydäntä. - -Hän oli kuullut aina mainittavan vanhempiensa yhteiselämää -esikuvalliseksi -- kauniin arvokkaan, yksimielisyydessä, -uskollisuudessa ja hyvänsuopuudessa vietetyn elämän tähden. Mutta hän -oli tuntenut, pohtimatta sitä sen enempää, että näitä kahta sittenkin -erotti jokin -- jokin epämääräinen varjo, joka teki elämän kotona -hiljaiseksi, vaikka he viihtyivätkin hyvin ja kauniisti yhdessä. -Nyt hänen vanhempiaan ei enää erottanut mikään. He puhelivat hiljaa -ja tasaisesti yhdessä, enimmäkseen jokapäiväisistä asioista, mutta -Kristiina tunsi, että heidän silmissään ja äänensä sävyssä oli jotakin -uutta. Hän näki isänsä alati kaihoavan vaimoaan, milloin tämä ei -ollut hänen luonaan. Kun Lauritsa itse oli saanut vaimonsa menemään -levolle vähäksi aikaa, makasi hän odotellen tätä malttamattomasti, ja -kun Ragnfrid astui sisään, oli kuin ilo ja rauha olisivat seuranneet -häntä sairaan luokse. Eräänä päivänä kuuli Kristiina heidän puhuvan -kuolleista lapsistaan; ja kuitenkin he olivat hyvin onnellisen -näköiset. Kun Sira Eirik tuli kartanon puolelle lukemaan Lauritsalle -sanaa, istui Ragnfrid aina heidän luonaan; silloin Lauritsa tarttui -usein vaimonsa käteen leikitellen hänen sormillaan ja pyöritellen hänen -sormuksiaan. - -Kristiina tiesi, ettei isä rakastanut häntä vähemmän kuin ennen. Mutta -hän ei ollut huomannut ennen kuin vasta nyt, että isä rakasti myös -äitiä. Ja hän ymmärsi sen eron, joka oli miehen rakkaudessa vaimoon, -joka oli elänyt hänen rinnallaan halki pitkän elämän, niin hyvinä kuin -pahoina päivinä -- ja hänen rakkaudessaan lapseen, joka oli jakanut -vain hänen ilonsa ja saanut hänen syvimmän hellyytensä. Ja hän itki ja -rukoili apua Jumalalta ja Pyhältä Olavilta -- sillä hän muisti heidän -itkuisen ja raskaan hyvästijättönsä viime syksynä tunturilla; mutta hän -_ei sittenkään_ toivonut, että se olisi ollut viimeinen. - - * * * * * - -Kesäkauden alkamispäivänä sai Kristiina kuudennen poikansa, ja jo -viidentenä päivänä siitä hän nousi vuoteesta ja meni kartanotupaan -isäänsä katsomaan. Lauritsa ei pitänyt siitä -- hänen talossaan ei -ollut milloinkaan ollut tapana, että lapsensynnyttäjä tuli näkyviin -ennen kuin oli käynyt kirkossa. Hänen ei pitänyt ainakaan liikkua -pihamaan yli muulloin kuin päivän aikaan. Ragnfrid kuuli miehensä -puheen. - -"Tuumin tässä, mieheni", hän sanoi, "että me sinun naisesi emme ole -milloinkaan olleet liian kuuliaiset sinulle, vaan olemme useimmiten -tehneet oman päämme mukaan." - -"Etkö sinä ole sitä aikaisemmin huomannut?" kysyi hänen miehensä -hymyillen. "Eikä veljesi Trond ollut väärässä --, silloin kun hän sanoi -minua lapaseksi sen vuoksi, että annoin teidän käännellä itseäni, -muistatkos?" - -Seuraavana messupäivänä oli Ramborgin kirkottajaiset, ja sen jälkeen -hän tuli Jørundgaardiin ensi kertaa lapsivuoteesta noustuaan. Helga -Rolvintytär oli hänen kanssaan -- tämäkin oli nyt naimisissa. -Haavard Trondinpoika Sundbusta sattui olemaan Lauritsan luona. Nämä -kolme nuorta olivat yhdenikäisiä, ja he olivat eläneet kolme vuotta -siskoksina Jørundgaardissa. Haavard oli ollut silloin varmin heistä -ja johtanut toisten leikkejä, koska hän oli poika. Nyt antoivat nuo -kaksi valkohuntuista nuorta talonemäntää hänen selvästi tuntea, että he -olivat kokeneita naisia, joilla oli mies ja lapsi ja talonhuolet, mutta -hän vain alaikäinen ja älytön nulikka; tämä huvitti suuresti Lauritsaa. - -"Odotahan, kunhan saat emännän itse, kasvattipoikani, silloin sinä -vasta saat kuulla, paljonko sinulla on älyä", hän sanoi, ja kaikki -tuvassa olevat miehet nauroivat ja yhtyivät puheeseen. - -Sira Eirik kävi joka päivä kuolevan luona. Tuo vanha seurakuntapappi -oli jo huononäköinen, mutta luomiskertomus sujui norjaksi ja -evankeliumit sekä psalttari latinaksi yhtä selvästi kuin ennen, sillä -hän tunsi hyvin omat kirjansa. Lauritsa oli joku vuosi sitten ostanut -itselleen erään paksun kirjan Saastadista; hän olisi mieluimmin -halunnut kuulla luettavan siitä, mutta Sira Eirik ei saanut siitä -selvää huonoilla silmillään. Silloin isä pyysi Kristiinaa koettamaan, -osaisiko hän lukea sitä. Ja kun Kristiina oli hiukan tottunut sen -kirjaimiin, selvisikin hän siitä kaikella kunnialla, ja hänestä tuntui -suurelta ilolta, että hän nyt saattoi tehdä jotakin isänsä hyväksi. - -Tässä kirjassa oli luettavana keskusteluja Pelon ja Rohkeuden, -Uskon ja Epäilyksen, Ruumiin ja Sielun välillä. Siinä oli myös -joitakin pyhimystaruja ja monta kertomusta miehistä, jotka olivat -jo maallisen elämänsä aikana nähneet hengessä tuskanvaltakunnan -kidutukset, kiirastulen koetukset ja taivaanvaltakunnan autuuden. -Lauritsa puhui paljon kiirastulesta, johon hän uskoi pian joutuvansa, -mutta hän oli aivan peloton. Hän toivoi suurta lohtua ystäviensä ja -pappien esirukouksista ja luotti Pyhän Olavin ja Pyhän Tuomaan apuun -viimeisessä koetuksessa. Muuten hän oli tuntenut näiden vahvistavan -häntä jo tässä elämässä. Hän oli kuullut pappien sanovan, että se, -joka pysyy lujana uskossa, ei hetkeksikään kadota silmistään autuuden -valtakuntaa, johon sielu menee polttavan tulen kautta. Kristiinan -mielestä hänen isänsä iloitsi siitä kuin mieskuntoisuuskoetuksesta. Hän -muisti hämärästi lapsuudestaan ajan, jolloin kuninkaan miehet lähtivät -laaksosta taisteluun Eirik-herttuaa vastaan -- ja hänestä tuntui nyt -siltä kuin isä olisi odottanut kuolemaa samalla mielellä kuin hän -silloin oli odottanut seikkailuja ja sotaleikkiä. - -Hän sanoi sitten eräänä päivänä isälleen, että hänestä tuntui kuin -olisi elämässä jo ollut niin paljon koettelemuksia, ettei häntä -voinut odottaa kovin vaikea osa kuoleman jälkeen. Lauritsa vastasi, -ettei se hänestä siltä tuntunut; olihan hän ollut rikas, syntyisin -mainiosta suvusta, hänellä oli ollut ystäviä ja menestystä maailmassa. -"Raskaimmat suruni ovat olleet, etten koskaan ole nähnyt äitini kasvoja -ja että kadotin lapseni, mutta nämäkään surut eivät kohta ole suruja -enää. Ja sama on muiden surujen laita, jotka ovat painaneet minua -elämässä -- ne eivät ole enää suruja." - -Äiti oli usein sisällä Kristiinan lukiessa, samoin vieraat, jos niitä -oli talossa, ja Erlendkin istui mielellään kuulemassa. Kaikilla näillä -oli iloa siitä, mutta Kristiina itse joutui järkytyksen ja epätoivon -valtaan -- se pani hänet ajattelemaan omaa sydäntään, joka niin hyvin -tiesi, mikä oli oikeata ja hyvää, ja kuitenkin aina halasi vääryyttä. -Ja hän pelkäsi pikku lapsensa puolesta, tohti tuskin nukkua yöllä -pelosta, että se kuolisi pakanuudessa. Hänen luonaan täytyi aina olla -kaksi valvojanaista, ja sittenkin hän pelkäsi vaipua uneen. Kaikki -hänen toiset lapsensa oli kastettu ennen kuin ne olivat tulleet kolmen -vuorokauden vanhoiksi, mutta tämän kastamista lykättiin, koska se oli -iso ja vankka, siksi että sille tahdottiin antaa Lauritsan nimi -- ja -laaksossa seurattiin ankarasti tapaa, ettei elävän miehen nimeä saanut -antaa vastasyntyneelle. - -Kerran, kun hän istui isänsä luona lapsi sylissään, pyysi Lauritsa -häntä irrottamaan lapsen kapaloista; hän ei ollut vielä nähnyt muuta -kuin poikasen kasvot. Kristiina teki niin ja laski pojan isänsä -käsivarsille. Lauritsa silitti pientä kaarevaa rintaa ja otti toisen -noista kiinteistä kätösistä omaansa: - -"Ihmeelliseltä tuntuu, pikku sukulaismies, että sinä kerran olet -pukeutuva minun haarniskaani -- nyt olisit sen sisällä yhtä pieni -kuin hopeahelmi tyhjässä pähkinässä; ja tämän käden täytyy kasvaa -paljon ennen kuin se kykenee tarttumaan minun miekkani kahvaan. Kun -näkee edessään tämänkaltaisen taimen, saattaa miltei luulla Jumalan -tahtovan, ettei meidän tule kantaa asetta. Mutta sinä et ole tarvitseva -paljoakaan kokoa lisää, pikkarainen, ennen kuin olet ojentava kätesi -niitä kohden. Harvalla miehellä on niin suuri rakkaus Jumalaan, että -hän kieltäytyisi asetta kantamasta. Minulla sitä ei ollut." - -Hän makasi vähän aikaa hiljaa katsellen pienokaista: - -"Sinä kannat lapsiasi rakastavan sydämen alla, Kristiina -- poika -on iso ja lihava, mutta itse sinä olet väritön ja hento kuin virpi, -ja sellaisen on äitisi kertonut sinun olleen joka lapsen jälkeen. -Ramborgin tytär on laiha ja pieni", lisäsi hän nauraen, "mutta Ramborg -kukoistaa kuin ruusu." - -"Siksipä minusta onkin ihmeellistä, ettei hän tahdo lastansa omille -rinnoilleen", sanoi Kristiina. - -"Ei Simonkaan toivonut sitä -- hän sanoo, ettei hän tahdo palkita -vaimoaan tämän antamasta lahjasta siten, että äiti itse kuihtuisi -- -muista, ettei Ramborg ollut vielä täyttä kuuttatoista silloin. Hän -oli itse tuskin päässyt lasten kirjoista saadessaan tyttären -- eikä -hän ollut sitä ennen sairastanut hetkeäkään elämässään -- joten ei -ole ihme, jos häneltä loppui kärsivällisyys. Sinä olit täysi nainen -mennessäsi naimisiin, Kristiina!" - -Kristiina purskahti yhtäkkiä hillittömään itkuun -- hän tiesi tuskin -itse, minkä tähden häntä näin itketti. Mutta totta se oli, -- hän oli -rakastanut lapsiaan ensi hetkestä asti, jolloin tiesi kantavansa niitä -sydämensä alla, oli rakastanut niitä, vaikka ne olivat vaivanneet -häntä, tehneet hänet levottomaksi ja rumaksi. Hän oli rakastanut -niiden pieniä kasvoja siitä asti kun näki ne ensi kertaa ja rakasti -niitä kaiken aikaa niiden varttuessa ja muuttuessa ja miehistyessä. -Mutta kukaan ei ollut oikein rakastanut niitä hänen toverinaan -- ei -Erlendkään, vaikka hän pitikin niistä -- Naakkve oli hänen mielestään -tullut liian aikaisin ja toisten syntyessä oli hänestä lapsia aina -ollut yksi liikaa. Kristiina muisti mitä hän oli ajatellut synnin -hedelmästä ollessaan ensi talvea Husabyssä -- hän ymmärsi saaneensa -maistaa sen katkeruutta, vaikka ei sillä tapaa kuin oli pelännyt. Hänen -ja Erlendin väliin oli tullut silloin jotakin kieroa, joka tuskin voi -korjautua koskaan. - -Äitiään hän ei ollut milloinkaan tuntenut likeiseksi, sisaret olivat -olleet pieniä hänen jo ollessaan täysi neito, leikkitovereita hänellä -ei ollut milloinkaan ollut. Hänet oli kasvatettu miesten parissa ja hän -oli aina saanut olla lempeä ja vieno, sillä hänen ympärillään oli aina -ollut miehiä, jotka ojensivat suojelevat ja varjelevat kätensä hänen ja -maailman väliin. Hänestä tuntui nyt niin luonnolliselta, että hänelle -itselleen syntyi pelkkiä poikia, poikalapsia, jotka kasvoivat hänen -verestään ja imivät hänen maitoaan ja joita hän sai rakastaa ja helliä -ja hoitaa, kunnes he kasvaisivat niin suuriksi, että voisivat astua -miesten riviin. Hän muisti kuulleensa eräästä kuningattaresta, jolle -oli annettu lisänimi Poikainäiti. Hänen lapsihuoneensa ympärillä oli -nähtävästi ollut kokonainen aita suojelevia miehiä. - -"Mikä sinua nyt vaivaa, Kristiina?" kysyi isä tuokion kuluttua hiljaa. - -Kristiina ei voinut sanoa isälleen mikä häntä vaivasi. Ja niinpä hän -lausui hetken kuluttua, hilliten itkuaan: - -"Kuinka minä en surisi, isä, kun te makaatte siinä --" - -Kun Lauritsa lopuksi oikein ahdisti häntä, ilmaisi hän pelkonsa -kastamattoman lapsen puolesta. Lauritsa määräsi silloin heti, että -poika oli vietävä kirkkoon seuraavana messupäivänä -- ja sanoi, ettei -hän luullut sen kuolevan tuon asian tähden ennen kuin sen hetki oli -lyönyt. - -"Ja minä olen muuten jo maannut tässä tarpeeksi", sanoi hän nauraen. -"Tuska ja vaiva on sisälle- ja uloskäymisemme -- kivulla me synnymme -ja kivulla kuolemme, ellemme kuole äkkikuolemalla. Kauneimmalta olisi -minusta tuntunut nuorena ollessani kaatua taistelutantereelle. Mutta -tämmöiselle syntiselle kelpaa tautivuodekin -- vaikka en voi enää -tuntea sieluni kostuvan enemmästä makaamisesta." - -Poika kastettiin sitten seuraavana sunnuntaina ja sai isoisänsä nimen. -Kristiinaa ja Erlendiä moitittiin kovasti kaikkialla tämän tapauksen -johdosta, vaikka Lauritsa Bjørgulfinpoika sanoi kaikille talossa -kävijöille itse vaatineensa tätä; hän ei tahtonut pitää talossaan -pakanaa kuoleman kolkuttaessa ovelle. - -Lauritsaa alkoi nyt huolettaa se, että hänen lähtönsä tulisi -tapahtumaan keskellä kylvökiireitä, suureksi haitaksi niille monille, -jotka olisivat halunneet kunnioittaa hänen hautaanpanoaan ottamalla -siihen osaa. Mutta neljätoista päivää lapsen kastamisen jälkeen -tuli Erlend Kristiinan luokse vanhaan kutomatupaan, jossa Kristiina -oli nukkunut synnytyksestä asti. Aamu oli jo pitkälle kulunut, ohi -ruokarupeaman; Kristiina oli vielä makuulla, sillä poika oli ollut -levoton. Erlend oli hyvin liikuttunut, hän sanoi Kristiinalle hiljaa ja -hellästi, että tämä nyt nousisi ja lähtisi isänsä luo, Lauritsalla oli -ollut kauhean kovia sydänkohtauksia päivän sarastaessa, ja hän oli sen -jälkeen kauan virunut tiedottomana. Sira Eirik oli hänen luonaan ja oli -juuri ripittänyt hänet. - -Oli viides päivä Halvardin-messusta. Sataa tihuutti hiljaa. Tultuaan -pihamaalle tunsi Kristiina lauhkeassa eteläisessä leyhkässä -vastakynnetyiltä ja lannoitetuilta vainioilta nousevan mullan hajun. -Seutu uinui ruskeana kevätsateessa, ilma sinersi korkeiden tunturien -välissä, ja sumu leijaili puolitiessä rinnettä. Kuului tiukujen -helinää vettäuhkuvan, harmaan joen viereisistä lehdoista -- vuohet -oli päästetty ulos, ja ne kulkivat napsien ummulla olevia oksia. Oli -sellainen ilma, joka oli aina ilahduttanut hänen isänsä sydäntä, -talvi ja pakkanen lähti ihmisten ja eläinten maailmasta, karja pääsi -ahtaista, pimeistä navetoista ja niukan ravinnon äärestä. - -Kristiina näki heti isän kasvoista, että kuolema oli hyvin lähellä. -Lauritsa oli lumivalkoinen nenänjuuresta, huulet ja suurten silmien -ympärykset olivat mustansiniset, tukka oli jakautunut kosteisiin -siisnoihin leveän hikisen otsan ympärillä. Mutta hän oli täydessä -tajussa ja puhui selvästi, joskin verkalleen ja heikolla äänellä. - -Talonväki astui vuoteen ääreen yksi kerrallaan. Lauritsa otti jokaista -kädestä, kiitti heidän palveluksestaan, sanoi heille hyvästi ja pyysi -heitä antamaan anteeksi, jos hän oli rikkonut heitä vastaan jollakin -tapaa, sekä rukoilemaan hänen sielunsa puolesta. Sitten hän sanoi -jäähyväiset omaisilleen. Tyttäriä hän pyysi kumartumaan, jotta hän -saattaisi suudella heitä, ja hän toivotti Jumalan ja kaikkien pyhien -suojelusta heille. Tyttäret itkivät kumpikin katkerasti, ja nuori -Ramborg heittäytyi sisarensa syliin. Toisiinsa kietoutuneina menivät -nuo kaksi Lauritsantytärtä paikalleen isän jalkapäähän, ja nuorempi -itki edelleen Kristiinan rintaa vasten. - -Erlendin kasvot vavahtelivat, ja kyyneleet juoksivat hänen poskiansa -pitkin hänen nostaessaan Lauritsan käden ja suudellessaan sitä pyytäen -hiljaa apeitaan anteeksi kaikkea, mitä oli tätä vastaan rikkonut -vuosien kuluessa. Lauritsa sanoi antavansa hänelle anteeksi täydestä -sydämestä ja toivotti hänelle Jumalan siunausta elämän poluilla. -Erlendin kauniilla kasvoilla oli omituinen vaalea hohde hänen -siirtyessään hiljaa takaisin ja jäädessään seisomaan vaimonsa viereen, -käsi kädessä hänen kanssaan. - -Simon Darre ei itkenyt, mutta hän polvistui maahan tarttuen appensa -käteen sitä suudellakseen ja jäi siihen joksikin aikaa pitäen sitä -kädessään. "Sinun kätesi, vävy, on lämmin ja hyvä", sanoi Lauritsa -heikosti hymyillen. Ramborg kääntyi miehensä puoleen, kun tämä tuli -hänen luokseen, ja Simon laski käsivartensa vaimonsa hennoille, -tyttömäisille olkapäille. - -Lopuksi heitti Lauritsa hyvästit vaimolleen. He kuiskasivat keskenään -muutaman sanan, joita ei kukaan kuullut, ja vaihtoivat suudelman -kaikkien nähden, mikä oli soveliasta kuoleman ollessa huoneessa. -Sen jälkeen Ragnfrid polvistui miehen makuusijan ääreen, kasvot -käännettyinä Lauritsaan; hän oli kalpea, tyyni ja äänetön. - -Sira Eirik jäi taloon annettuaan kuolevalle viimeisen voitelun -ja viaticumin. Hän istui pääpuolessa lukien rukouksia. Ragnfrid -oli istuutunut vuoteen laidalle. Kului muutama tunti. Lauritsa -makasi silmät puoliummessa. Väliin hän käänsi levottomasti päätään -pieluksella, liikutteli käsiään peitteellä, hengitti raskaasti ja -sysäyksittäin. Toiset luulivat hänen kadottaneen puhekykynsä, mutta -mitään kuolemankamppailua ei näkynyt. - -Tuli aikaisin pimeä, ja pappi sytytti kynttilän. Istuttiin hiljaa -katsellen kuolevaa ja kuunnellen sateen rapinaa. Sitten sairas alkoi -käydä rauhattomaksi, hänen ruumiinsa vapisi, kasvot mustenivat, ja -hänen henkeään näytti ahdistavan. Sira Eirik kohotti häntä hartioista, -nosti hänet istuvaan asentoon tukien hänen päätään rintaansa vasten -ja pidellen ristiä hänen silmiensä edessä. Lauritsa avasi silmänsä, -kiinnitti katseensa ristiinnaulitunkuvaan, joka oli papin kädessä, ja -lausui hiljaa, mutta niin selvästi, että useimmat tuvassa olevat sen -kuulivat: - -"Exsurrexi, et adhuc sum tecum." [Minä heräsin ja minä olen sinun -luonasi vielä. Ps. 139, 18.] - -Vielä tärisytti ruumista muutama kouristus, ja kuolevan kädet -hapuilivat peitteellä. Sira Eirik piti häntä vielä hetkisen itseään -vasten. Sitten hän laski varovasti ystävänsä ruumiin takaisin -patjoille, suuteli tämän otsaa ja silitti hiukset sen ympäriltä, ennen -kuin painoi kiinni silmäluomet ja sieraimet; sitten hän nousi ja alkoi -sanella rukousta. - - * * * * * - -Kristiina sai istua ruumiin vieressä yötä. Lauritsa oli pantu paareille -ylisparveen, sillä siellä oli eniten tilaa; odotettiin paljon väkeä -valvojaisiin. - -Isä näytti Kristiinasta sanomattoman kauniilta kynttilöiden valossa, -kullahtavankalpeat kasvot paljaina. Hikiliina oli käännetty alas, ettei -se likaantuisi niiden monien käsistä, jotka tulivat katsomaan vainajaa. -Sira Eirik ja Kvamin seurakuntapappi lauloivat -- jälkimmäinen oli -tullut taloon illalla sanoakseen Lauritsalle viimeiset jäähyväiset, -mutta oli tullut liian myöhään. - -Jo seuraavana päivänä alkoivat vieraat ratsastaa taloon, ja nyt täytyi -Kristiinan sopivaisuuden vuoksi paneutua vuoteeseen, koska hän ei vielä -ollut käynyt kirkossa. Nyt oli hänen vuoronsa saada lapsivuoteensa -koristetuksi silkkipeitteillä ja talon hienoimmilla pieluksilla. Formon -kätkyt tuotiin lainaksi kotiin; siinä lepäsi nyt Lauritsa nuorempi, ja -joka päivä kävi ihmisiä katsomassa Kristiinaa ja lasta. - -Isän ruumis kuului säilyvän kauniina -- se oli vain entisestään -kellastunut. Eikä kukaan ollut nähnyt kannettavan niin paljon -kynttilöitä kuolleen miehen paarien ympärille. - -Viidentenä päivänä alkoivat hautajaiskemut, jotka olivat kaikin -puolin erinomaiset -- kartanolla seisoi yli sata vierasta hevosta, -samoin Laugarbrussa; jopa Formoonkin asti oli vieraita majoitettu. -Seitsemäntenä päivänä pitivät perilliset perinnön jaon sovussa ja -ystävyydessä -- Lauritsa oli itse järjestänyt kaiken ennen kuolemaansa, -ja kaikki seurasivat tarkasti hänen toivomuksiaan. - -Seuraavana päivänä piti ruumis, joka nyt oli Olavinkirkossa, vietämän -Hamariin. - -Edellisenä iltana -- taikka oli pikemminkin jo yö -- tuli Ragnfrid -pirttiin, jossa tytär nukkui lapsineen. Kartanon emäntä oli hyvin -väsynyt, mutta hänen kasvonsa olivat tyynet ja kirkkaat. Hän pyysi -palvelusnaisia lähtemään ulos: - -"Kyllähän täällä on täyttä joka nurkassa, mutta etteköhän te sentään -löytäne sijaa jostakin; minä haluan itse valvoa tyttäreni luona tämän -viimeisen yön, jonka olen talossani." - -Hän otti lapsen Kristiinan käsistä, kantoi sen lieden luo ja laittoi -sen yökuntoon. - -"Oudolta mahtanee tuntua teistä, äiti, muuttaa tästä talosta, jossa -olette elänyt isäni kanssa niin kauan", sanoi Kristiina. "En ymmärrä, -miten te jaksatte sen kestää." - -"Jaksaisin vielä vähemmän jäädä tänne", vastasi Ragnfrid tuudittaen -Lauritsaa sylissään, "näkemättä isäsi liikkuvan rakennusten väliä." - -"Sinä et ole milloinkaan kuullut, mistä se johtui, että me muutimme -tänne laaksoon ja jäimme tänne asumaan", jatkoi hän vähän ajan -kuluttua. "Siihen aikaan, kun meille tuli sana Ivarin, minun isäni -hengenlähdön lähestymisestä, en minä ollut ratsastuskunnossa; Lauritsan -täytyi lähteä pohjoiseen yksin. Muistan, kuinka se ilta oli kaunis, -jolloin hän lähti -- hänestä oli jo silloin niin hauska ratsastaa -illalla, viileässä; hän aikoi ehtiä Osloon yöksi -- se oli juuri -juhannuksen alla. Minä saatoin häntä siihen saakka, missä kartanon -tie yhtyy kirkkotiehen -- muistatko? Siinä on pari isoa kalliota ynnä -vierinkivimaata -- ne ovat Skogin kivisimmät tienoot, johon kuivuus -aina käy kiinni; mutta sinä vuonna kasvoi vilja hyvin noissa saroissa, -ja me puhuimme siitä. Lauritsa käveli hevostaan taluttaen, ja minä -talutin sinua -- sinä olit neljän talven vanha. - -"Kun tulimme tienristeykseen, tahdoin minä, että sinä olisit juossut -takaisin kartanoon. Sinä et olisi lähtenyt, mutta silloin sanoi isäsi, -että koettaisit etsiä viisi valkoista kiveä ja panna ne ristiin puron -pohjalle lähteen alapuolelle -- se suojelisi häntä Mjørsametsän -peikoilta, kun hän ratsasti ohi. Silloin sinä lähdit juoksemaan." - -"Onko sellainen taika?" kysyi Kristiina. - -"En minä ole kuullut sitä ennen enkä sen jälkeen. Luulen isäsi -keksineen sen sillä hetkellä. Etkö sinä muista, miten hän keksi -kaikenlaista leikkiessäsi sinun kanssasi?" - -"Kyllä minä muistan." - -"Minä saatoin häntä metsän läpi kääpiökivelle asti. Siinä hän pyysi -minua kääntymään takaisin ja saattoi nyt vuorostaan minua takaisin -tienristeykseen -- isäsi nauroi ja sanoi, että täytyihän minun -ymmärtää, ettei hän sallinut minun kulkea yksin metsän läpi, etenkin -kun aurinkokin jo oli laskenut. Seisoessamme siinä tienristeyksessä -kiedoin käsivarteni hänen kaulaansa: minun oli niin vaikea olla, kun -en päässyt mukaan -- en ollut milloinkaan oikein viihtynyt Skogissa, -kaipasin aina pohjoiseen. Lauritsa lohdutti minua ja virkkoi lopuksi: -jos sinulla minun takaisin tullessani on poika käsivarrella, voit -pyytää minulta mitä tahdot; jos se on täytettävissä, et ole pyytävä -turhaan. Silloin minä vastasin, että tulisin pyytämään sitä, että -muuttaisimme tänne pohjoiseen minun perintötilalleni. Isäsi ei pitänyt -tästä, ja hän sanoikin: etkö olisi voinut pyytää mitään tärkeämpää -- -sitten hän naurahti, ja minä ajattelin, että tuohon hän ei ole suostuva -ikinä, ja se oli minusta aivan luonnollista. Tiedäthän, ettei Sigurd, -nuorin veljesi, sitten elänyt tuntiakaan -- Halvdan kastoi hänet ja hän -kuoli heti sen perästä -- - -"Isäsi palasi kotiin varhain eräänä aamuna -- hän oli jo kuullut illalla -Oslossa, miten asiat olivat, ja lähti viipymättä edelleen. Minä olin -vielä vuoteessa, olin niin surullinen, etten kyennyt nousemaan; minusta -tuntui kuin en olisi ikinä enää tahtonut nousta. Jumala minulle -anteeksi suokoon -- kun minun viereeni laskettiin sinut, käännyin -seinään päin, enkä tahtonut nähdä sinua, pikkuiseni. Mutta silloin -sanoi Lauritsa istuessaan sänkyni laidalla, vielä ratsastuspukeissa -ja miekka vyöllä, että koettaisimme, olisiko meidän parempi elää -Jørundgaardissa. Ja niin me jouduimme muuttamaan Skogista, mutta -ymmärräthän, etten minä nyt halua asua täällä, kun Lauritsa on poissa." - -Ragnfrid otti lapsen ja asetti sen äidin rinnoille. Hän otti -silkkipeitteen, joka oli ollut levitetty Kristiinan sängylle päivällä, -käänsi sen kokoon ja laski syrjään. Sitten hän katsoi vähän aikaa -tytärtään, kosketti tämän paksua, kullanruskeata palmikkoa, joka oli -solahtanut valkoisten rintojen väliin, ja sanoi: - -"Isäsi kysyi minulta usein, oliko sinun tukkasi vielä yhtä suuri ja -kaunis kuin tyttönä. Hän iloitsi niin siitä, ettet sinä menettänyt -kauneuttasi monia lapsia kantaessasi. Ja hän iloitsi siitä, että -sinusta oli tullut niin kelpo vaimo ja että menestyit ja elit terveenä -kauniiden pikku poikiesi keskellä." - -Kristiina nielaisi pari kertaa. - -"Ja minulle, äiti, hän puhui usein, että te olitte ollut niin hyvä -vaimo -- hän käski minun sanoa sen teille --" Kristiina vaikeni -hämillään ja Ragnfrid nauroi hiljaa: - -"Olisin minä luullut Lauritsan tietävän, ettei hänen tarvinnut lähettää -ketään ilmoittamaan minulle hänen suopeuttaan." Hän silitti lapsen -päätä ja tyttärensä kättä, joka piti kiinni pienestä. "Mutta ehkä -hän tahtoi --. Älä luule, Kristiina, että minä milloinkaan olisin -kadehtinut isäsi rakkautta sinuun. On oikein ja kohtuullista, että sinä -olet rakastanut enemmän häntä kuin minua. Sinä olit niin herttainen -pikku tyttö -- en ymmärtänyt olla Jumalalle tarpeeksi kiitollinen -siitä, että hän salli minun pitää sinut. Mutta minä olin sellainen, -että aina ajattelin enemmän sitä, mitä olin kadottanut, kuin sitä mitä -minulla oli." - -Ragnfrid istuutui sängyn laidalle. - -"Skogissa oli toisenlaiset tavat kuin minun kotonani. En muista -isäni suudelleen minua milloinkaan -- hän suuteli äitiäni hänen -maatessaan paareilla. Äiti suuteli Gudrunia messussa, koska tämä seisoi -häntä lähinnä, sitten suuteli sisareni minua -- muulloin ei meillä -milloinkaan ollut tapana tehdä sitä. - -"Skogissa oli sellainen tapa, että kun me tulimme kirkosta nautittuamme -Herran ruumiista ja astuimme alas hevosen selästä kotona, suuteli -herra Bjørgulf poikiaan ja minua poskelle, mutta me suutelimme -hänen kättään. Sitten suutelivat kaikki aviopuolisot toisiaan, ja -sen jälkeen me kättelimme kaikkia palvelijoita, jotka olivat olleet -jumalanpalveluksessa, ja toivotimme toisillemme siunausta hengellisestä -ateriastamme. Lauritsa ja Aasmund suutelivat usein isäänsä kädelle, kun -hän antoi heille lahjoja, ja muutenkin. Kun hän tai Inga tuli sisään, -nousivat pojat heti seisomaan ja seisoivat kunnes heitä pyydettiin -istumaan. Tuo oli minusta alussa narrimaista ja outoa. - -"Myöhemmin sitten, kun elin isäsi kanssa ja me kadotimme poikamme, koko -tuona aikana, jolloin saimme kestää niin paljon huolta ja murhetta -Ulvhildimme tähden -- silloin oli hyvä, että Lauritsa oli saanut -sellaisen kasvatuksen -- että hänet oli totutettu lempeämpiin ja -hellempiin tapoihin." - -Hetken kuluttua sanoi Kristiina hiljaa: - -"Isä ei siis saanut nähdä Sigurdia elossa?" - -"Ei", vastasi Ragnfrid, yhtä hiljaa. "En minäkään nähnyt hänen elävän." - -Kristiina makasi liikkumatta, sitten hän sanoi: - -"Äiti, minun mielestäni teillä on sentään ollut paljon onnea elämässä." - -Ragnfrid Ivarintyttären kalpeita poskia pitkin alkoivat virrata -kyyneleet: - -"Kyllä, Jumalan kiitos. Siltä minustakin nyt näyttää." - -Vähän ajan kuluttua hän otti Kristiinan rinnoilta kapalolapsen, joka -oli nukkunut, ja laski sen kätkyeen. Hän kiinnitti Kristiinan paidan -pienellä soljella, taputti tyttären poskea ja pyysi häntä sulkemaan -silmänsä. Kristiina kohotti kättään. - -"Äiti --", sanoi hän pyytäen. - -Ragnfrid kumartui, veti tyttären puoleensa ja suuteli häntä monta -kertaa. Hän ei ollut tehnyt tätä siitä pitäen kun Ulvhild kuoli. - - * * * * * - -Seuraavana päivänä oli mitä ihanin kevätilma. Kristiina seisoi -kartanorakennuksen nurkan takana katsellen joen takaiselle rinteelle. -Ilmassa tuntui mullan haju, vapautuneet purot lauloivat kaikkialla, -joka viita ja niitty vihannoi. Siinä kohden, missä tie kulki -tunturinlaitaa Laugarbrun takana, loisti tilkku talviorasta raikkaan ja -heleän värisenä -- Jon oli kaatanut kaskeksi vesakon ja kylvänyt ruista -tuhkaan. - -Tästä näkyisi hautaussaatto parhaiten, kun se ehtisi siihen. - -Ja sitten virtasi saatto esiin vuorenvieremän alta, uudispeltotilkun -laidasta. - -Hän erotti kaikki papit. Nämä ratsastivat edellä; mukana oli myös -kirkonpalvelijoita, jotka kantoivat ristiä ja kynttilöitä ensimmäiseen -pysähdyspaikkaan. Tulia ei voinut nähdä päivän valossa, mutta -kynttilänvarret vilkkuivat kuin ohuet valkoiset viivat. Sitten -ilmestyivät esiin arkkua kantavat hevoset; arkku oli asetettu paareille -niiden väliin; sen jälkeen hän erotti Erlendin, joka ratsasti mustan -hevosensa selässä, äidin, Simonin ja Ramborgin sekä monet sukulaiset ja -ystävät saaton päähän asti. - -Vähän aikaa kuului pappien laulu Laagenin pauhun yli, mutta sitten -hukkui hymnin sävel joen kohinaan ja rinteiltä virtaavien kevätpurojen -pajatukseen. Kristiina jäi tuijottamaan eteensä vielä pitkäksi aikaa -sen jälkeen kun viimeinen kuorma juhta oli kadonnut vastapäätä olevaan -lehtoon. - - - - - - -III - -ERLEND NIKULAUKSENPOIKA - - - - -I - - -Ragnfrid Ivarintytär ei elänyt täyttä kahta vuotta miehensä jälkeen; -hän kuoli alkutalvesta vuonna 1332. On pitkä matka Hamarista Skauniin, -joten Husabyhyn tuli tieto hänen kuolemastaan vasta kun hän jo oli -maannut maassa toista kuukautta. Mutta ensimmäisenä rukoussunnuntaina -pääsiäisen jälkeen tuli Simon Andreksenpoika sinne; sukulaisten kesken -oli yhtä ja toista sovittava Ragnfridin perinnön johdosta. Kristiina -Lauritsantytär omisti nyt Jørundgaardin, ja päätettiin, että Simon -valvoisi hänen tilojaan ja kantaisi lampuodeilta tulevat maksut; Simon -oli hoitanut kartanoa anoppinsakin nimiin tämän asuessa Hamarissa. - -Juuri näihin aikoihin oli Erlendillä paljon päänvaivaa ja harmia -eräistä hänen toimessaan sattuneista seikoista. Edellisenä syksynä oli -Forbregdin isäntä Huntjov Updalista tappanut naapurinsa siksi, että -tämä oli kutsunut hänen vaimoaan noidaksi. Naapurit toivat murhamiehen -sidottuna läänin herran luokse, ja Erlend sulki hänet toistaiseksi -ylisille. Mutta kun pakkanen talven kuluessa yltyi, antoi hän murhaajan -liikkua vapaasti miestensä parissa. Huntjov oli ollut Erlendin mukana -pohjoisessa Margygrenillä ja oli silloin osoittanut suurta rohkeutta. -Kun Erlend lähetti Huntjovin asiaa koskevan kirjelmän hallitukselle -pyytäen tälle maanpakolupaa, esitti hän miehen mitä parhaimmassa -valossa, ja kun Ulf Haldorinpoika meni takuuseen siitä, että Huntjov -saapuisi määräaikana Orkedalin käräjille, päästi Erlend miehen menemään -kotiinsa jouluksi. Mutta sitten tämä lähti vaimoineen Drivdaleniin -tervehtimään muuatta sukulaistaan, ja sille tielle he jäivät. Erlend -arveli heidän menettäneen henkensä ankarassa rajuilmassa, joka oli -vallinnut siihen aikaan, mutta monet vakuuttivat heidän paenneen -- -ja lääninherran miehet saivat nuolla näppiään. Sitten nostettiin -uusia kanteita kadonneita vastaan -- Huntjovia syytettiin siitä, että -hän joitakin vuosia sitten oli murhannut erään miehen tunturilla ja -haudannut hänen ruumiinsa louhikon koloihin -- miehen, jonka Huntjov -luuli pistäneen puukolla hänen tammaansa kylkeen. Ja kävi ilmi, että -vaimo oli harjoittanut noituutta. - -Updalin pappi ja arkkipiispan asiamies alkoivat nyt tutkia näitä -noituusasioita. Ja he saivat selville raskauttavia todisteita Ørkdalin -piirin kansan huonosta kristillisyydestä. Asia koski etupäässä -syrjäseutuja, kuten Rennabuta ja Updalsskogenia, mutta muuan vanha -Budvikin mieskin vietiin Nidarosiin arkkipiispan tuomioistuimen eteen. -Näissä asioissa osoitti Erlend niin vähän intoa, että siitä puhuttiin -yleisesti. Samoin epäiltiin vanhan Aanin, joka asui meren rannalla -Husabyn maalla ja joka melkein täytyi laskea kuuluvaksi Erlendin -alustalaisiin, harjoittaneen loitsimista ja taikuutta ja säilyttäneen -tuvassaan pakanallisia kuvia, joita hänen sanottiin palvovan. Mutta -mitään sellaista ei löydetty hänen tavaroistaan hänen kuolemansa -jälkeen. Erlend ja Ulf Haldorinpoika olivat olleet hänen luonaan -hänen heittäessään henkensä -- nämä olivat voineet hävittää yhtä -jos toista ennen papin tuloa, tuumivat ihmiset. Ja kun asiaa oikein -tarkoin ajatteli, muistui mieleen, että Erlendin lihallinen täti -oli ollut syytöksessä noituudesta, huoruudesta ja miehenmurhasta -- -vaikka rouva Aashild Gautentytär oli ollut siksi viisas ja taitava ja -kaiketi myös siinä määrin mahtavien ystävien suojeluksessa, ettei häntä -voitu tuomita mistään. Samassa johtui mieleen, että Erlend oli elänyt -nuoruudessaan hyvin epäkristillisesti ja ollut piittaamatta kirkon -kirouksesta. - -Loppujen lopuksi arkkipiispa haastoi Erlend Nikulauksenpojan puheilleen -Nidarosiin. Simon seurasi lankoaan kaupunkiin; hänen oli haettava -sisarenpoikansa Ranheimistä, sillä tämän oli ollut määrä lähteä Simonin -kanssa etelään ollakseen äitinsä luona vähän aikaa. - -Oli viikko Frostan käräjiin, ja kaupungissa vilisi väkeä. Kun langokset -olivat tulleet arkkipiispan taloon ja heidät oli viety puhetupaan, -tapasivat he siellä useita ristinveljiä ja muutamia maallisia herroja --- muiden muassa Frostan käräjien päätuomarin, Harald Nikulauksenpojan, -Nidarosin laamannin Olav Hermanninpojan, ritari Guttorm Helgenpojan, -Jemtlandin lääninherran ja Arne Gjavvaldinpojan, joka heti tuli Simon -Darrea kohti tervehtien tätä sydämellisesti. Arne vei Simonin kerallaan -ikkunasyvennykseen, ja he istuutuivat sinne. - -Simonin oli tukala olla. Hän ei ollut tavannut Arnea sen jälkeen kun -oli käynyt Ranheimissä kymmenen vuotta sitten, ja vaikka häntä oli -kestitty siellä hyvin, oli tuo retki muistoineen jättänyt haavan hänen -mieleensä. - -Arnen kerskaillessa nuoresta Gjavvaldista istui Simon pitäen silmällä -lankoaan. Erlend seisoi puhellen kuninkaan kamreerin kanssa, -- tämä -oli nimeltään Baard Petrinpoika, mutta ei ollut sukua hestnæsilaisille. -Ei voinut sanoa hänen käytöksestään puuttuvan säädykkyyttä, hän oli -hyvinkin vapaa ja luonteva seisoessaan siinä puhellen tuon vanhan -herran kanssa -- kädet selän takana ja keikutellen hiukkasen varpaitaan -ja kantapäitään. Tavallisuuden mukaan oli hän nytkin tummassa, mutta -erittäin kauniissa puvussa -- siihen kuului sininen ruumiinmukainen -kothardi, joka oli auki sivuista, musta hartiakaulus, jonka huppu oli -viskattu niskaan, joten sen harmaa silkkisisus näkyi, hopeasilainen -vyö ja pitkät punaiset jalkineet, jotka olivat pauloitetut tiukasti -pohkeiden ympäri, niin että hänen kauniit, hoikat säärensä ja jalkansa -näkyivät. - -Kiviseinien lasisista ikkunoista lankeavassa valossa näkyi kyllä, että -Erlendillä oli jo huomattavan paljon harmaita hiuksia ohimoilla. Suun -ja silmien ympärillä oli jonkin verran kurttuja, ja pitkään, kauniisti -kaartuvaan kaulaan oli ilmestynyt poikittaisia vakoja. Mutta sittenkin -hän näytti tavattoman nuorelta toisten herrojen joukossa -- vaikka hän -ei suinkaan ollut nuorin sisällä olevista miehistä. Hän oli näet yhtä -hoikka ja veiterä kuin ennen, käytteli jäseniään samalla vapaalla ja -hiukan huolettomalla tavalla kuin nuoruudessaan, ja hänen askeleensa -olivat yhtä kepeät ja joustavat kuin ne olivat olleet ennen hänen -alkaessaan nyt, kamreerin poistuttua, kävellä edestakaisin lattialla, -kädet yhä selän takana. Kaikki toiset herrat istuutuivat; he puhelivat -keskenään yksikantaan matalalla, kuivalla äänellä. Erlendin keveät -askeleet ja hänen pienten hopeakannustensa kilinä kaikui liian selvästi -huoneessa. - -Viimein eräs häntä nuorempi mies käski vihaisesti häntä istumaan -penkille ja sanoi: "Älä pidä semmoista melua, mies!" - -Erlend seisahtui äkkiä, rypisti kulmiaan -- ja kääntyi sitten nauraen -puhujan puoleen. - -"Missä sinä olit illalla olutta juomassa, kun pääsi on niin arka, hyvä -ystävä?" -- sanoi hän ja istuutui. Kun Harald laamanni tuli hänen -luokseen, nousi hän kylläkin seisomaan ja seisoi siihen asti, kun -toinen oli istuutunut, mutta sitten hän istahti tämän viereen, heitti -jalan polvensa yli ja istui siinä kädet polven ympärillä, toisen -puhuessa. - -Erlend oli kertonut Simonille hyvin avosydämisesti kaikista -vaikeuksista, joita hänelle oli tuottanut murhamiehen ja noitavaimon -pako. Mutta kukaan ei olisi voinut olla huolettomamman näköinen kuin -Erlend oli istuessaan siinä selvittelemässä asiaa laamannin kanssa. - -Sitten tuli arkkipiispa. Hänet johdatti istuimelleen kaksi miestä, -jotka sitten alkoivat asettaa patjoja hänen ympärilleen. Simon ei -ollut nähnyt milloinkaan herra Eiliv Kortinia. Hän oli heikon ja -vanhan näköinen ja näytti olevan viluissaan, vaikka hänellä oli yllään -turkki ja karvareunainen lakki. Kun Erlendin vuoro tuli, johti Simon -Erlend-lankonsa arkkipiispan eteen ja notkisti polveaan suudellessaan -Eiliv-herran sormusta. Erlendkin suuteli sormusta kunnioittavasti. - -Hän esiintyi myös erittäin sievästi ja kunnioittavasti astuessaan -viimein arkkipiispan eteen -- tämän keskusteltua ensin hyvän aikaa -toisten herrojen kanssa erilaatuisista asioista. Mutta hän vastasi -jokseenkin keveästi erään kaniikin tekemiin kysymyksiin, ja hänen -ilmeensä oli rohkea ja viaton. - -Olihan hän kuullut tuosta noituudesta juoruttavan jo useampia vuosia. -Mutta niin kauan kuin ei kukaan ollut kääntynyt hänen puoleensa -oikeuden edustajana, ei hän mitenkään voinut katsoa velvollisuudekseen -tutkia kaikkia löyhiä puheita, joita naisväki punoo kokoon. Papin asia -kai oli ottaa selville, milloin oli syytä nostaa kanne. - -Sitten häneltä kysyttiin siitä vanhasta miehestä, joka oli asunut -Husabyn maalla ja jonka sanottiin harjoittaneen taikuutta. - -Erlend hymähti. Aan oli kyllä itse kerskunut taidostaan, mutta -todisteita ei Erlend ollut nähnyt siitä koskaan. Lapsesta asti hän -oli kuullut Aanin puhuvan joistakin velhottarista, joita hän nimitti -Hoeniksi ja Skøguliksi ja Snotraksi -- mutta hän ei ollut milloinkaan -pitänyt sitä muuna kuin leikkipuheena ja kaskuna. "Veljeni Gunnulf ja -pappimme Sira Eiliv ovat monesti kuulustelleet häntä, mutta eivät kai -ole saaneet tietoonsa mitään merkittävämpää, koska eivät ole nostaneet -syytettä. Mies kävi kirkossa joka messupyhä ja osasi rukouksensa." -Kovin paljon hän ei ollut luottanut Aanin metkuihin ennenkään, mutta -pohjoisesta palattuaan hän vasta oli oikein selvästi tajunnut, että -Aanin temput olivat pelkkää petkutusta. - -Pappi kysyi silloin, oliko totta, että Erlend oli kerran itse saanut -Aanilta jotakin -- jotakin, jonka piti tuoda hänelle onnea lemmen -asioissa? - -Oli, vastasi Erlend hymyillen, nopeasti ja selvästi. Hän oli silloin -ollut viidentoista vaiheilla -- kaksikymmentäkahdeksan vuotta sitten. -Hän oli saanut Aanilta nahkamassin, jossa oli pieni valkoinen kivi ja -eläimen kuivuneita osia. Mutta ei hän ollut juuri uskonut silloinkaan -sellaisiin -- hän oli antanut sen pois seuraavana vuonna, ollessaan -ensimmäistä talvea kuninkaan kartanossa. Se oli tapahtunut eräässä -kaupungin saunassa -- hän oli vallattomuuksissaan näyttänyt taikakalun -toisille nuorille pojille. Ja sitten oli eräs henkivartion päällikkö -halunnut ostaa sen -- Erlend oli vaihtanut sen hyvään partaveitseen. - -Kysyttiin, kuka tuo herra oli. - -Ensin Erlend ei tahtonut sitä mainita. Mutta arkkipiispa itse vaati -häntä puhumaan. Erlend katsoi heihin veitikkamaisesti: - -"Se oli herra Ivar Ogmundinpoika --" - -Herrojen kasvot muuttuivat merkillisen näköisiksi. Vanhan Guttorm -Helgenpojan suusta kuului kummallisia pyrskähdyksiä. Itse herra Eiliv -koetti pakottautua pysymään vakavana. Silloin Erlend rohkeni sanoa -silmät maahanluotuina ja alahuultaan puraisten: - -"Eihän herra arkkipiispa ole kiusaava tuota kelpo ritaria tämän vanhan -asian tähden. Kuten teille jo sanoin -- minä en uskonut siihen juuri -nimeksikään -- enkä minä ole huomannut muutosta meissä kummassakaan sen -vuoksi, että annoin hänelle tuon kappaleen --" - -Herra Guttorm rämähti nyt röhänauruun, ja silloin muutkin, toinen -toisensa perästä, yhtyivät siihen vatsansa pohjasta. Arkkipiispa -hörähteli, yski ja pudisti päätään. Oli tunnettu asia, että -Ivar-herralla oli aina ollut parempi tahto kuin taito eräissä asioissa. - -Hetken kuluttua eräs ristinveljistä kuitenkin rauhoittui sen verran, -että muistutti heidän kokoontuneen yhteen puhumaan vakavista asioista. -Erlend kysyi hiukan terävästi, oliko joltakin taholta nostettu kanne -häntä vastaan ja merkitsikö tämä kuulustelua -- hän oli ymmärtänyt -olevansa kutsuttu neuvottelukokoukseen. Keskustelua jatkettiin -sitten, mutta jonkin verran häiriöitä tuotti sentään se, että Guttorm -Helgenpoika purskahti vähän päästä naurunhörähdyksiin. - -Toisena päivänä, langoksien ratsastaessa kotiin Ranheimista, otti -Simon puheeksi eilisen keskustelunaiheen. Simonin mielestä Erlend oli -suhtautunut siihen kovin keveästi -- Simon oli ollut huomaavinaan, että -yksi ja toinen noista korkeista herroista olisi halusta tehnyt hänelle -kolttoset, jos olisi voinut. - -Erlend sanoi, että sen hän kyllä tiesi. Sillä täällä pohjoisessa -kannattivat useimmat kansleria -- ainoastaan arkkipiispa oli ollut -täysin laillinen -- hän neuvotteli kaikissa asioissa apumiehensä Kløng -Arenpojan kanssa, joka oli erinomaisen tarkka laintuntija. Erlend -puhui tosissaan ja hymyili vain sanoessaan, ettei kukaan ollut tainnut -odottaa, että hän tuntisi asiansa niin hyvin -- eivät hänen kotoiset -ystävänsä enempää kuin neuvoston herratkaan. Hän ei muuten tiennyt -viitsisikö hoitaa enää koko lääniä, jos hänen toiminnalleen pantaisiin -toisenlaiset ehdot kuin mihin hän oli sitoutunut Erling Vidkuninpojan -ollessa valtakunnan johdossa. Hänen asiansa olivat nyt sellaiset, -varsinkin hänen vaimonsa isän kuoleman jälkeen, ettei hänen tarvinnut -kerjätä niiden miesten suosiota, jotka olivat nousseet valtaan siten, -että kuningas oli julistettu täysi-ikäiseksi. Samantekevä, milloin tuo -mätä poika julistettiin täysi-ikäiseksi, ei hän kuitenkaan miehistynyt -siitä, että istui piilossa. Sitä aikaisemmin oli käyvä ilmi hänen oikea -karvansa -- taikka niiden ruotsalaisten herrojen karva, jotka ohjasivat -häntä. Vielä hänen huomattaisiin olleen oikeassa kerran, tuumi Erlend. -Tälle maalle oli käyvä kalliiksi, jos Maunu-kuningas yrittäisi laskea -Skånen Ruotsin kruunun alle -- ja Tanskaa vastaan syntyisi sota samalla -hetkellä, kun yksi mies, tanskalainen tai saksalainen, saisi vallan -siinä maassa. Ja entäs tuo pohjoisen naapurin kanssa solmittu rauha, -jonka tuli kestää kymmenen vuotta -- puolet ajasta oli jo kulunut, ja -epätietoista oli, pitäisivätkö venäläiset sen voimassa loppuun asti. -Hän ei luottanut siihen liiaksi -- eikä siihen luottanut Erling. -Olihan kansleri Paal oppinut sekä monessa suhteessa viisas mies -- -kenties. Mutta noilla neuvoston herroilla, jotka olivat ottaneet hänet -älyniekakseen, ei ollut yhteensäkään yhtä paljon älyä kuin tällä -Mustalla tässä. Nyt he olivat kuitenkin päässeet Erlingistä -- vähäksi -aikaa. Ja niin kauan saattoi Erlendkin pysyä syrjässä. Mutta Erling ja -hänen ystävänsä olisivat mieluimmin nähneet Erlendin pysyvän vallassa -ja rikkaudessa maan pohjoiskulmalla, joten hän ei nyt oikein ymmärtänyt -mitä tehdä. - -"Minusta näyttää siltä kuin sinä olisit viime aikoina oppinut -laulamaan herra Erlingin nuotin mukaan", ei Simon Darre voinut olla -huomauttamatta. - -Erlend vastasi, että niin oli asia. Hän oli asunut Erling-herran -kartanossa kuluneena kesänä käydessään Bergenissä ja oli oppinut -tuntemaan hänet paremmin. Erling oli sitä mieltä, että rauha täytyi -säilyttää ennen kaikkea. Mutta hän tahtoi Norjan maalle leijonan rauhan --- kukaan ei ollut saava murtaa ainoatakaan hammasta tai katkaista -yhtäkään kynttä heidän sukulaisensa Haakon-kuninkaan leijonalta -- -kukaan ei saisi muuttaa sitä toisen kansan metsästyskoiraksi. Muuten -oli Erling-herralle sydämen asia, että saataisiin sovituksi loppuun -vanhat riidat norjalaisten ja Ingebjørg-rouvan kesken. Kun tämä nyt -oli jäänyt leskeksi Knut-herran jälkeen, täytyi toivoa hänen taas -saavuttavan vallan poikansa yli. Asia oli tosin sellainen, että hän -näytti rakastavan niin paljon Knut Porselle synnyttämiään lapsia, -että oli kuin hän olisi jossakin määrin unohtanut vanhimman poikansa --- mutta ehkäpä asia muuttuisi, kun hän jälleen joutuisi tämän -läheisyyteen. Eikä Ingebjørg-rouvalla ollut mitään syytä toivoa, -että Maunu-kuningas sekaantuisi Skånen levottomuuksiin, vaikka hänen -velipuolillaan oli läänityksiä siellä. - -Simon ajatteli mielessään, että kuulosti siltä kuin Erlend -olisi todellakin ollut selvillä asioista. Mutta hän ihmetteli -Erling Vidkuninpoikaa -- saattoiko entinen drotsi uskoa Erlend -Nikulauksenpojan pystyvän arvostelemaan tuollaisia asioita, vai oliko -asianlaita niin, että Erling haki nykyään tukea mistä hyvänsä. Bjarkøn -ritari ei luovuttanut hevillä valtaansa. Ei voitu väittää hänen -milloinkaan käyttäneen sitä omaksi edukseen, mutta eihän hän ollut -sellaisessa asemassakaan, että olisi sitä tarvinnut. Ja kaikki sanoivat -hänen vuosien kuluessa tulleen yhä itsepäisemmäksi ja omavaltaisemmaksi -ja paisuneen niin mahtavaksi sitä mukaa kuin toiset neuvoston herrat -olivat ryhtyneet häntä vastustamaan, että hän viitsi tuskin kuulla -kenenkään toisen mieltä. - -Oli aivan Erlendin tapaista, että hän nyt oli astunut kokonaan Erling -Vidkuninpojan laivaan -- nyt kun tuuli oli alkanut käydä vastaiseksi -ja kun oli epävarmaa, tulisiko siitä olemaan hyötyä Erling-herralle -tai Erlendille, että tämä koko sielullaan oli liittynyt rikkaaseen -sukulaiseensa. Kuitenkin täytyi Simonin tunnustaa, että vaikka Erlend -käyttikin niin varomatonta kieltä ihmisistä ja asioista, ei hänen -puheensa sentään ollut aivan järkeä vailla. - -Mutta illalla hänen vallattomuudellaan ei ollut lainkaan rajaa. Erlend -asui Nikulauksen-talossa, jonka hänen veljensä oli antanut hänelle -luostariin mentyään. Kristiina oli hänen luonaan kolmen lapsen, kahden -vanhimman ja viimeksisyntyneen kera, ja mukana oli myös Margret. - -Illalla tuli heidän luokseen paljon väkeä, muiden muassa myös moni -niistä herroista, jotka olivat olleet arkkipiispan kokouksessa -edellisenä aamuna. Erlend nauroi ja piti ääntä pöydässä, kun kaikki -istuivat oluen ääressä iltaruoan jälkeen. Hän oli ottanut omenan -maljasta, piirrellyt ja raapustellut siihen jotakin veitsellä -- ja -viskasi sen sitten kierimään pöytää pitkin rouva Sunniva Olavintyttären -syliin, joka rouva istui häntä vastapäätä. - -Eräs toinen rouva, joka istui Sunnivan vieressä, tahtoi katsoa sitä ja -otti kiinni omenasta, mutta toinen ei antanut sitä, ja he töykkivät -toisiaan kirkuen ja nauraen. Silloin huusi Erlend, että Eyvor-rouva -saisi toisen omenan häneltä. Kotvasen kuluttua oli hän heitellyt omenia -kaikille pöydässä istuville naisille, ja jokaisessa väitti Erlend -olevan lemmenloitsuja. - -"Olet mennyttä miestä, jos aiot lunastaa kaikki nuo pantit", huusi eräs -herroista. - -"Jätän lunastamatta -- on minun täytynyt tehdä se ennenkin", vastasi -Erlend, ja siitä syntyi taas suuri nauru. - -Mutta islantilainen Kløng oli katsonut erästä omenaa ja huusi, -ettei niissä ollut mitään loitsuja, vaan joutavaa töherrystä. Hänpä -näyttäisi, miten loitsuja kirjoitettiin. Silloin huusi Erlend, että -jättäköön sen tekemättä: - -"Muuten minua voidaan vaatia vangitsemaan sinut, Kløng -- enkä minä voi -tulla toimeen ilman sinua." - -Hälinän aikana oli Erlendin ja Kristiinan nuorin poika tulla -taapertanut huoneeseen. Lauritsa Erlendinpoika oli vähän yli kahden -vuoden vanha, harvinaisen kaunis lapsi, vaalea ja palleroinen; hänellä -oli silkinhieno keltainen, kihara tukka. Naisten penkillä istuvat -rouvat tavoittivat häntä heti luokseen -- poikaa lähetettiin sylistä -syliin ja hyväiltiin kilvan, sillä kaikki olivat nyt iloisella -ja riehakkaalla tuulella. Kristiina, joka istui seinän vieressä -kunniaistuimella miehensä rinnalla, vaati lasta itsellensä, ja -pikkuinen itki ja pyrki hänen luokseen, mutta toiset eivät päästäneet. - -Yhtäkkiä hyppäsi Erlend pöydästä ja otti pois lapsen, joka oli alkanut -kirkua Sunniva ja Eyvor rouvien kiskoessa sitä kumpikin itselleen. -Isä nosti pojan korkealle ja tyynnytteli sitä, ja kun poika yhä itki, -alkoi hän hyssytellä ja hyräillä kantaen sitä edestakaisin hämärässä. -Erlend näytti unohtaneen kaikki vieraansa. Lapsen pieni vaalea pää -oli Erlendin olkapäällä isän mustaa tukkaa vasten, ja Erlend suudella -tuputteli töröhuulin pikku kättä, joka riippui hänen rinnallaan. Näin -hän käveli siihen asti kunnes lapsenhoitaja tuli sisään; tämän olisi -pitänyt panna poika levolle aikaa sitten. - -Silloin huusi joku vieraista, että Erlend laulaisi heille piirilaulun --- hänellä oli niin kaunis ääni. Ensin hän esteli, -- mutta meni sitten -naistenpenkin toiseen päähän, missä hänen nuori tyttärensä istui. Hän -kietaisi kätensä tämän ympärille ja vei hänet keskilattialle: - -"Tule sitten, Margret -- tanssimaan isäsi kanssa!" - -Muuan nuori mies astui esiin ja tarjosi neidolle kätensä, sanoen: -"Margret on luvannut tanssia minun kanssani tämän illan --", mutta -Erlend nosti tyttären ilmaan ja laski hänet maahan toiselle puolelleen: - -"Tanssi sinä vaimosi kanssa, Haakon -- en minä tanssinut muiden kanssa, -kun olin niin vastanainut kuin sinä --" - -"Ingebjørg sanoo, ettei hän voi -- ja minä olen luvannut Haakonille -tanssia hänen kanssaan, isä", sanoi Margret. - -Simon Darre ei viitsinyt ottaa osaa tanssiin. Hän seisoi vähän aikaa -erään vanhan rouvan vieressä katsellen toisia -- tavantakaa kulki hänen -katseensa Kristiinaan. Palvelusneitojen tyhjentäessä ja puhdistaessa -pöytää, kantaessa esille lisää juomaa ja ulkomaisia pähkinöitä nousi -Kristiina pöydän päästä. Sitten hän istuutui uunin luo puhelemaan erään -papin kanssa, joka oli vieraiden joukossa. Hetken kuluttua istahti -Simon noiden kahden seuraan. - -Toiset olivat tanssineet parin piirilaulun ajan, kun Erlend tuli -vaimoaan kohti. - -"Tule mukaan, Kristiina", sanoi hän rukoilevasti ja ojensi kätensä. - -"Minua väsyttää", vastasi Kristiina ja nosti katseensa. - -"Pyydä sinä, Simon, häntä -- hän ei voi kieltäytyä tanssimasta sinun -kanssasi." - -Simon kohottausi puoleksi ja tarjosi kätensä, mutta Kristiina pudisti -päätään: "Älä pyydä minua, Simon -- minä olen niin väsynyt --" - -Erlend odotti hetkisen; hän näytti pahastuvan. Sitten hän meni takaisin -Sunniva-rouvan luo, tarttui hänen käteensä piirissä ja huusi samalla, -että Margretin vuoro oli laulaa. - -"Kuka tuo on, joka kulkee tytärpuolesi vieressä?" kysyi Simon. Hän -ajatteli, että sen miehen näöstä hän ei pitänyt -- vaikka tällä oli -komea ja varma olemus, terve, ruskea ihonväri, kauniit hampaat ja -välkkyvät silmät, jotka kuitenkin sijaitsivat liian lähellä toisiaan. -Sitten hänellä oli vielä suuri, voimakas suu ja luja leuka, mutta otsa -oli kapea. Kristiina vastasi, että tämä oli Haakon Eindridenpoika -Gimsarista, Tore Eindridenpojan, Gauldølan läänin lääninherran -pojanpoika. Haakon oli aivan äskettäin mennyt naimisiin tuon pienen, -kauniin nuoren vaimon kanssa, joka istui laamanni Olavin sylissä -- -tämä oli hänen kumminsa. Simon oli jo ehtinyt huomata tuon naisen, -sillä tämä muistutti vähän hänen ensimmäistä vaimoaan, vaikka ei ollut -yhtä kaunis. Saatuaan nyt kuulla heidän olevan vähän sukuakin hän meni -Ingebjørgin luokse ja istuutui puhelemaan hänen kanssaan. - -Piiri hajosi jonkin ajan kuluttua. Vanhempi polvi hakeutui juomien -ääreen, mutta nuoret jatkoivat vielä laulua ja leikkiä. Erlend -tuli lieden luo parin vanhemman miehen kera, mutta talutti vielä -Sunniva-rouvaa kädestä, ikään kuin ajatuksissaan. Miehet kävivät -istumaan tulen läheisyyteen; rouvalle ei jäänyt sijaa, vaan hän jäi -seisomaan Erlendin eteen syöden saksanpähkinöitä, joita Erlend rikkoi -sormiensa välissä. - -"Sinä olet huomaamaton isäntä, Erlend", sanoo hän yhtäkkiä. "Sinä istut -itse ja annat minun seisoa --" - -"Istu sinäkin", sanoo Erlend temmaten hänet syliinsä. Toinen rimpuilee -vastaan, nauraa ja huutaa talon emännälle kysyen, huomaako tämä, miten -Erlend kohtelee häntä. - -"Erlend tekee sen hyvyydestä", vastaa Kristiina nauraen. "Kun minun -kissani pyyhkii itseänsä hänen sääreensä, nostaa hän sen syliinsä." - -Erlend ja Sunniva-rouva jäivät istumaan entiseen tapaan, ikään kuin -eivät olisi olleet millänsäkään, mutta molemmat olivat punaisia. -Erlendin toinen käsi oli löyhästi rouvan ympärillä, ikään kuin hän -tuskin olisi huomannut Sunnivan istuvan siinä, kun hän itse jatkoi -herrojen kanssa puhetta Erling Vidkuninpojan ja kansleri Paalin -välisestä epäsovusta, joka askarrutti kovasti ihmisten mieliä. Erlend -sanoi Paal Baardinpojan osoittaneen monta kertaa vihaansa Erlingiä -kohtaan suorastaan akkamaisella tavalla; -- mitä sanotaan esimerkiksi -tällaisesta tapauksesta: - -Viime kesänä oli eräs Lapin seudun nuorista pojista tullut päällikköjen -kokoukseen tarjoutuakseen kuninkaan palvelukseen. Tuo poika-parka oli -niin innokas oppimaan henkivartioston tapoja ja hoviherran eleitä, että -tahtoi myös koristaa puhettaan vierasmaalaisilla sanoilla -- minun -aikanani harjoitettiin ranskaa, mutta nyt kelpaa vain ruotsi -- ja niin -kysyy tuo poika kerran toisilta, mitä sana traakig merkitsee norjan -kielellä. Paal-herra sattui kuulemaan sen ja sanoo: "Traakig" [= tråkig -= ikävä], hyvä ystävä, on esimerkiksi Elin, Erling-herran rouva". -Lapin poika luulee sen nyt merkitsevän jotakin kaunista ja säädykästä, -sillä sellainenhan on Erling-herran rouva; tuo raukka ei varmaankaan -ollut kuullut rouvan puhuvan. Mutta eräänä päivänä tapaa Erling-herra -hänet saliin vievillä portailla, pysähtyy ja kysyy ystävällisesti, -onko poika viihtynyt kaupungissa, sekä lähettää terveisiä tämän -isälle. Poika kiittää ja sanoo tuottavansa isälleen mitä suurimman -ilon sillä, että voi tuoda terveisiä teiltä, hyvä herra, ja ikävältä -rouvaltanne". Herra Erling läimäyttää häntä korvalle, niin että -nuorukainen lentää monta askelta taapäin, kunnes eräs mies ottaa hänet -vastaan. Siitäkös syntyy häly, ihmisiä rientää luo ja asia selvitetään. -Erling on vimmoissaan -- hänhän joutui naurunalaiseksi -- mutta ei ole -tietävinään. Kansleri kuuluu aina nauravan tätä juttua kertoessaan ja -sanovan, että hänen olisi pitänyt neuvoa, että "traakig" merkitsee -sellaista kuin drotsi itse oli -- silloin ei poika olisi voinut erehtyä. - -Vieraista oli kanslerin menettely arvotonta -- mutta jutulle naurettiin -kuitenkin. Simon kuunteli sitä vaiteliaana, istuen käsi poskella. Hänen -mielestään Erlend ilmaisi ystävyytensä Erling Vidkuninpoikaa kohtaan -omituisella tavalla -- tuosta tarinastahan kävi ilmi, että Erlingin oli -täytynyt olla poissa tasapainosta voidessaan uskoa, että pojannulikka, -joka vasta oli tullut maalta, uskaltaisi pilkata häntä vasten silmiä -kuninkaan kartanon salinportailla. Sitä, että Erlend olisi välittänyt -Simonin entisestä lankoudesta Elin-rouvaan ja Erlingiin, ei hän olisi -voinut odottaakaan. - -"Mitä sinä ajattelet, Kristiina?" hän kysyi -- Kristiina istui ääneti -paikallaan, suorana ja kädet ristissä helmassa. Kristiina vastasi: - -"Minä ajattelin Margretia." - -Yöllä, kun Simon ja Erlend pistäytyivät asialla ulkona, säikähdyttivät -he erilleen parin, joka oli seisonut nurkan takana. Yöt olivat -kirkkaat, ja Simon tunsi Gimsarin Haakonin ja Margret Erlendintyttären. -Erlend katsoi heidän jälkeensä -- hän oli jokseenkin selvä, ja -Simon näki, että tämä ei miellyttänyt häntä, mutta hän sanoi kuin -anteeksipyytäen noiden kahden tunteneen toisensa lapsuudesta asti ja -aina leikitelleen keskenään. Simon ajatteli, että vaikkapa siinä ei -olisikaan mitään sen enempää, oli sittenkin sääli Haakonin nuorta -vaimoa Ingebjørgia. - -Mutta aamulla kävi nuori Haakon asialla Nikulauksen talossa ja hän -kysyi myöskin Margretia. Silloin Erlend kivahti hänelle: - -"Minun tyttäreni ei ole mikään Margret sinulle. Ellette saaneet -asioitanne puhutuksi eilen, niin saat pitää sanottavasi omina hyvinäsi ---" - -Haakon kohautti olkaansa ja pyysi lähtiessään sanomaan terveisiä -_Margaretalle_. - - * * * * * - -Husabyläiset jäivät Nidarosiin käräjien loppuun, ja Simonilla oli -jokseenkin ikävä. Erlend oli vähän väliä kärtyinen siitä, että Gunnulf -oli antanut sairashuoneelle, joka oli toisella puolella hedelmätarhan, -käyttöoikeuden eräisiin sillä puolella oleviin rakennuksiin samoin -kuin osuuden puutarhaan. Erlend olisi tahtonut välttämättä ostaa -sairashuoneelta takaisin nuo oikeudet; hän ei pitänyt siitä, että -sairaita kuljeskeli tarhassa ja kartanolla -- jotkut näistä olivat -ilkeät katsellakin -- ja hän pelkäsi lastensa saavan tartunnan. Mutta -hän ei päässyt sovintoon munkkien kanssa, joiden oma sairaala oli. - -Ja sitten Margret Erlendintyttären asiat. Simon huomasi ihmisten -juoruavan tästä hiukan ja näki sen koskevan Kristiinaan, mutta isä -suhtautui asiaan yhtäkaikkisesti; hän luuli kai voivansa suojella -tytärtään eikä uskonut asiasta sen pahempaa. Kuitenkin hän kertoi -eräänä päivänä Simonille, että Kløng Arenpoika tahtoisi saada hänen -tyttärensä, mutta ettei hän tiennyt oikein mitä vastata. Hänellä ei -ollut muuta islantilaista vastaan kuin että tämä oli papin poika -- ei -ollut oikein suotavaa, että näistä päästäisiin sanomaan, että molempien -puolella oli vikaa sukuperässä. Muuten oli Kløng miellyttävä mies, -iloluontoinen, viisas ja erittäin oppinut. Hänen isänsä Sira Are oli -kasvattanut hänet luonaan ja opettanut häntä; hän oli aikonut pojastaan -pappia ja oli jo alkanut hakea tälle erikoislupaa, mutta silloin Kløng -kieltäytyi antamasta vihkiä itseään. Näytti siltä kuin Erlend olisi -antanut asian raueta. Ellei parempaa naimakauppaa tarjoutuisi, niin -saattoihan hän antaa tytön Kløng Arenpojalle myöhemmin. - -Erlendillä oli ollut muuten eräs toinenkin hyvä naimatarjous, -ja ihmiset olivat ihmetelleet suuresti hänen ylpeyttään ja -ymmärtämättömyyttään, kun hän oli antanut sen luisua käsistään. Kosija -oli ollut eräs paroni Sigvat Leirholen pojanpojista -- nimeltä Sigmund -Finninpoika; tämä ei ollut rikas, sillä Finn Sigvatinpojalla oli -ollut yksitoista lasta; eikä hän ollut aivan nuorikaan -- suunnilleen -Erlendin ikäinen -- mutta hän oli arvossapidetty ja ymmärtäväinen -mies. Ja tiluksineen, jotka Erlend oli antanut tyttärelleen naidessaan -Kristiina Lauritsantyttären, monine lahjoineen, jotka Erlend vuosien -kuluessa oli antanut lapselleen -- joukossa koruja ja kalleuksia -- -ynnä myötäjäisineen, joista oli sovittu Sigmundin kanssa, olisi Margret -jo saavuttanut mainion aseman. Erlend olikin iloinnut suuresti siitä, -että oli saanut sellaisen kosijan äpärälapselleen. Mutta Erlendin -tuodessa kotiin tämän sulhasen ilmoitti tytär, ettei hän tahtonut tätä, -koska Sigmundilla oli pari lihakäsnää toisen silmäluomen reunassa, -joiden hän sanoi näyttävän inhottavilta. Erlend tyytyi tähän, ja kun -Sigmund suuttui ja puhui sopimuksenrikkomisesta, kiivastui Erlendkin -ja sanoi, että täytyihän toisen tietää kaikkien sopimusten pitävän -paikkansa ainoastaan siinä tapauksessa, että neito itse tahtoo; hänen -tyttärensä ei ollut tarvis astua väkisin morsiusvuoteeseen. Kristiina -oli yhtä mieltä miehensä kanssa siitä, ettei Margretia kohtaan ollut -käytettävä väkivaltaa -- mutta hänen mielestään Erlendin sentään olisi -pitänyt puhua vakavammin tyttärensä kanssa ja saada tämä huomaamaan, -että Sigmund Finninpoika oli niin hyvä naimakauppa, ettei Margret -mitenkään saattanut toivoa parempaa syntyperänsä tähden. Mutta Erlend -oli vihastunut vaimoonsa, kun tämä oli uskaltanut muistuttaa hänelle -tuosta arasta asiasta. Kaiken tämän oli Simon kuullut Ranheimissä. -Siellä ennustettiin, ettei asia mitenkään voinut päättyä hyvin -- sillä -joskin Erlend oli mahtava mies ja neito hyvin kaunis, ei Margretille -ollut oleva eduksi se, että isä oli hemmotellut hänet piloille ja -lietsonut kaiken aikaa hänen itsepäisyyttään ja ylpeyttään. - - * * * * * - -Talvikäräjien jälkeen lähti Erlend matkalle Husabyhyn vaimonsa, lasten -ja Simon Darren kera, jolla nyt oli luonaan sisarenpoikansa Gjavvald -Gjavvaldinpoika. Hän pelkäsi tästä jälleennäkemisestä, josta Sigrid -oli niin iloinnut, koituvan ikävyyttä. Sigrid eli hyvissä oloissa -Krukessa, hänellä oli kolme kaunista lasta miehensä kanssa, ja Geirmund -oli niin hyväluontoinen mies, ettei parempaa toista; hän oli itse -puhunut langolleen tahtovansa Gjavvaldin etelään, jotta äiti saisi -nähdä poikansa -- sillä tuo lapsi ei väistynyt milloinkaan Sigridin -ajatuksista. Mutta Gjavvald oli tottunut saamaan kaiken mitä tahtoi --- vanhukset rakastivat tuota lasta aivan järjettömästi, antoivat -hänelle kaiken, mitä hän ymmärsi pyytää, ja taipuivat kaikkiin hänen -oikkuihinsa -- eikä Krukessa ollut totutettu lapsia Ranheimin tapoihin. -Ei se myös saattanut olla Geirmundin mieleen, että hänen vaimonsa -äpärälapsi saapui hänen luoksensa vieraisille niin kuin kuninkaan -lapset -- oman palvelijan, erään vanhemmanpuoleisen miehen kera, jota -tuo naskali komensi ja käski ja joka ei uskaltanut hiiskua sanaakaan -pojan metkuja vastaan. Mutta Erlendinpojille oli koittava juhlapäivät, -kun Gjavvald tuli taloon. Erlendin mielestä hänen poikiensa ei -tarvinnut hävetä Arne Gjavvaldinpojan pojanpojan rinnalla, ja niin -saivat Naakkve ja Bjørgulf isältään kaiken, mitä tiesivät kertoa -vieraallaan olevan. - - * * * * * - -Nyt, kun isommat pojat olivat niin suuria, että saattoivat seurata -Erlendiä ratsastusmatkoilla, hän alkoi olla enemmän poikiensa kanssa. -Simon huomasi, ettei siitä ollut yksistään iloa Kristiinalle -- tämä -pelkäsi poikien oppivan pahoja tapoja Erlendin miehiltä. Ja juuri -lapsista aviopuolisoiden välillä usein syntyi erimielisyyttä -- joskaan -he eivät suorastaan riidelleet -- Simonin mielestä se hipaisi sitäkin -rajaa useammin kuin mikä oli soveliasta. Ja hänestä tuntui kuin -Kristiina olisi ollut pääsyyllinen siihen. Erlend kiivastui helposti -- -mutta Kristiina puhui usein kuin vanhan katkeruuden takaa. Näin sattui -eräänäkin päivänä Kristiinan kertoessa Erlendille jostakin Naakkven -ilkeydestä. Isä vastasi, että hän oli puhuva vakavasti pojalle -- mutta -jostakin vaimon tämän jälkeen sanomasta sanasta hän sitten vihastui -ja vastasi, että eihän hän voinut käydä pieksämään tuota isoa poikaa -talonväen tähden. - -"Ei, on jo myöhä nyt -- jos olisit tehnyt sen silloin, kun hän -oli pienempi, olisi hän nyt totellut sinua. Mutta silloin sinä et -vilkaissutkaan sille taholle, missä hän kulki." - -"Kyllä sentään. Mutta onhan luonnollista, että minä annoin hänen -seurata sinua pienenä -- ja eihän ole miehen työtä pieksellä -housuttomia kakaroita." - -"Sinä et ajatellut niin viime viikolla", sanoi Kristiina halveksuen ja -katkerasti. - -Erlend ei vastannut, vaan nousi ja lähti ulos. Eikä tuo ollut Simonin -mielestä kauniisti sanottu. Kristiina viittasi erääseen edellisen -viikon tapaukseen. Erlend ja Simon olivat tulleet ratsastaen pihaan, -kun pikku Lauritsa juoksi heitä vastaan puinen miekka kädessä ja -juostessaan isän hevosen ohi löi sitä innoissaan sääreen. Kevonen -karkasi pystyyn ja samassa oli poika hevosen jaloissa. Erlend peräytti -hevosen ja heitti ohjakset Simonille; hänen kasvonsa olivat kalpeat -pelosta hänen nostaessaan pienokaisen syliinsä. Mutta nähdessään, -ettei lapselle ollut tapahtunut mitään, hän laski sen vasemmalle -käsivarrelleen, tarttui puumiekkaan ja pieksi sillä Lauritsaa paljaille -pakaroille -- pojalla ei ollut vielä housuja. Ensi kiivaudessaan hän -ei älynnyt, miten kovasti löi, ja Lauritsan takapuoli oli vieläkin -sinisenvihreä. Sitten hän oli koko päivän hieronut sovintoa pojan -kanssa -- mutta toinen murmatti, pakeni äidin turviin ja hosui ja -huitoi isää luotansa. Ja kun Lauritsa illalla oli pantu nukkumaan -aviovuoteeseen, missä hän makasi siksi, että sai vielä rintaa äidiltään -öisin, istui Erlend koko illan sängyn vieressä; vähän väliä hän -kosketti nukkuvaa lasta ja kumartui katsomaan sitä. Itse hän sanoi -Simonille pitävänsä eniten tästä pojastaan. - -Kun Erlend lähti kesäkäräjille, suoriutui Simon kotimatkalle. Hän -ratsasti etelään Gauldalenia pitkin niin että säkenet siuhkivat -kavioista. Kerran heidän ratsastaessaan hiljemmin vastamäessä kysyivät -hänen miehensä nauraen pitikö heidän ratsastaa kolmen päivän matka -kahdessa. Simon vastasi nauraen, että hyvähän se oli --. "sillä nyt -minulla on jo ikävä Formoon." - -Hänellä oli aina ikävä kotiin, kun hän oli jonkin aikaa ollut poissa -kartanostaan -- hän oli kotiinsa kiintynyt ja käänsi aina iloiten -hevosensa tutulle tielle. Mutta milloinkaan hän ei ollut mielestään -kaivannut kotilaaksoon ja tiloilleen ja pikkuisten tyttöjensä luo -niinkuin nyt -- hän huomasi kaipaavansa Ramborgiakin. Se oli hänestä -oikeastaan kummaa -- mutta Husabyssä hänen olonsa tuntui semmoiselta, -että häntä halutti painua omiin nurkkiin. - - - - -II - - -Koko kesän aikana ei Kristiina ajatellut paljon muuta kuin sitä, mitä -Simon oli kertonut hänelle hänen äitinsä kuolemasta. - -Ragnfrid Ivarintytär oli kuollut yksin -- kukaan ei ollut läsnä hänen -vetäessään viimeistä henkäystään, ei kukaan muu paitsi palvelusvaimo, -joka nukkui. Eikä siitä ollut suurta apua, että Simon oli kertonut -hänen valmistautuneen siihen kuolemaan. Kuin Jumalan erikoisesta -johdatuksesta hän oli joku päivä ennen kuolemaansa tuntenut sellaista -Kristuksen ruumiin nauttimisen tarvetta, että oli ripittänyt itsensä -ja saanut ehtoollisen siltä luostarin pappismunkilta, joka oli hänen -sielunpaimenensa. Hän oli varmasti saanut autuaallisen lopun -- Simon -oli nähnyt hänet ruumiina ja kertoi sen olleen ihmeellisen näyn. -Ragnfrid oli ollut niin kaunis; hänhän oli jo lähes kuudenkymmenen -ikäinen. Useat vuodet hän oli ollut hyvin ryppyinen ja kurttuinen -- -nyt hän oli aivan muuttunut kasvoiltaan, nuortunut ja siloittunut -ja näyttänyt aivan nuorelta nukkuvalta naiselta. Hänet oli haudattu -miehensä rinnalle; siihen oli myös tuotu Ulvhild Lauritsantyttären -maalliset jätteet vähän jälkeen isän kuoleman. Haudoille oli laskettu -suuri kivipaasi, jonka pinnan jakoi kahtia kaunis kiveen hakattu risti; -kierretyssä nauhassa oli pitkä latinalainen runo, jonka luostarin -priori oli kirjoittanut -- mutta joka ei ollut jäänyt Simonin muistiin, -kun hän ei ymmärtänyt paljon sitä kieltä. - -Ragnfridilla oli ollut asuttavanaan oma talo siinä kartanossa kaupungin -laidassa, missä luostarin elätit asuivat -- alhaalla aitta, ylhäällä -kaunis parvihuone. Siinä hän asui erään köyhän talonpoikaisvaimon -kanssa, joka oli pyrkinyt luostarin veljien suojaan pienestä maksusta -luvaten samalla autella rikkaampia eläkkivaimoja. Mutta ainakin -viimeisen puolenvuoden ajan oli Ragnfrid palvellut häntä, sillä -leskivaimo -- Torgunna nimeltään -- oli ollut kivulloinen, ja Ragnfrid -oli hoitanut häntä hyvin huolellisesti ja hellästi. - -Elämänsä viimeisenä iltana hän oli ollut yömessussa luostarikirkossa ja -sen jälkeen eläkkitalon kodissa; hän oli keittänyt hyvän liemen, pannut -siihen joitakin vahvistusaineita ja sanonut toisille sisällä oleville -naisille aikovansa antaa sen Torgunnalle; hän toivoi tämän olevan -huomenna niin terveen, että he voisivat mennä yhdessä huomenmessuun. -Tällöin oli Jørundgaardin leski viimeisen kerran nähty elossa. Sitten -ei häntä eikä talonpoikaisvaimoa näkynyt messussa eikä toisessa. Ja kun -eräät kuorissa istuvat munkit huomasivat, ettei Ragnrid ollut kirkossa -päivämessussakaan, rupesivat he ihmettelemään -- hän ei ollut vielä -milloinkaan laiminlyönyt kolmea jumalanpalvelusta samana päivänä. He -lähettivät kysymään kaupungista, oliko Lauritsa Bjørgulfinpojan leski -sairaana. Kun ihmiset tulivat parvitupaan, löytyi liemikulho pöydältä -koskemattomana; sängyssä nukkui Torgunna makeata unta seinään päin -kääntyneenä, mutta Ragnfrid Ivarintytär makasi sängyn laitapuolella -kädet ristissä rinnalla, kuolleena ja jo melkein kylmenneenä. Simon ja -Ramborg olivat olleet hänen hautajaisissaan, jotka olivat olleet hyvin -kauniit. - -Nyt, kun Husabyssä oli niin paljon väkeä ja Kristiinalla oli kuusi -poikaa, ei hän enää ehtinyt ottaa osaa kaikkiin töihin, joita talo -vaati. Hänellä täytyi olla apuvaimo; ja niin joutui kartanon emäntä -enimmäkseen istumaan salissa ompelutöissä -- joku oli aina vaatteiden -tarpeessa, Erlend, Margret taikka pojat. - -Viimeisen kerran hän oli nähnyt äitinsä silloin, kun tämä ratsasti -miehensä paarien perässä -- tuona kirkkaana kevätpäivänä, jolloin -Kristiina oli seisonut Jørundgaardin niityllä katsellen isänsä -hautaussaattoa, joka liikkui yli vihannan talvioraspellon louhirinteen -alla. - -Kristiinan neula lensi ja suihki, ja hän ajatteli vanhempiaan ja -kotiaan Jørundgaardia. Nyt, kun kaikki oli vain muistoa, hän luuli -ymmärtävänsä niin monen seikan paremmin kuin silloin, kun hän itse eli -sen keskessä pitäen luonnollisena asiana isänsä hellyyttä ja turvaa -ja vaiteliaan, raskasmielisen äitinsä alituista hiljaista aherrusta. -Hän ajatteli omia lapsiaan -- nämä olivat hänelle kalliimmat hänen -oman sydämensä verta, hän ei unohtanut heitä hetkeksikään valveilla -ollessaan. Kuitenkin liikkui hänen mielessään paljon sellaista, jota -hän pohti enemmän kuin ennen -- lapsiaan hän rakasti tuumimatta sitä -sen enempää. Itse hän ei ollut milloinkaan kotona ollessaan voinut -ajatella muuta kuin että vanhempien työ ja ahertelu ja koko elämä -oli ollut häntä ja hänen sisariaan varten. Nyt hän alkoi ymmärtää, -että noiden kahden välillä, jotka heidän isänsä olivat määränneet -toisilleen heidän nuorina ollessaan melkein lastensa mieltä kysymättä, -oli vuotanut surun ja ilon kyyneleitä -- eikä hän tiennyt heistä -mitään muuta kuin että he olivat yhdessä kadonneet hänen elämästään. -Nyt hän ymmärsi, että noiden kahden ihmisen elämässä oli ollut paljon -muutakin kuin rakkaus lapsiin -- ja se rakkaus oli sittenkin ollut -väkevä ja laaja ja pohjattoman syvä, kun taas hänen oma rakkautensa oli -heikko ja ajattelematon ja itsekäs, hänen lapsuudessaankin, jolloin -nuo kaksi olivat olleet hänen koko maailmansa. Hän oli näkevinään -itsensä jossakin hyvin kaukana -- aikojen ja matkojen päässä; hän -seisoi auringonpaisteessa, joka virtasi alas räppänän lovesta vanhaan -pirttiin, hänen lapsuutensa talvitupaan. Vanhemmat seisoivat taempana -varjossa, he näyttivät yhtä suurilta kuin olivat näyttäneet hänestä -hänen pienenä ollessaan, ja he hymyilivät hänelle -- kuten hän nyt itse -tiesi hymyiltävän silloin, kun pikku lapsi tulee karkottamaan raskaat -ja ahdistavat ajatukset. - -"Minä ajattelin, Kristiina, että kun sinä itse olet synnyttänyt lapsia, -olet ymmärtävä paremmin --" - -Hän muisti äitinsä sanat. Surullisena ajatteli tytär, ettei hän -ymmärtänyt äitiään nytkään. Mutta hän alkoi ymmärtää, että oli paljon -sellaista, mitä hän ei ymmärtänyt. - - * * * * * - -Tänä syksynä kuoli arkkipiispa Eiliv. Jokseenkin samoihin aikoihin -muutti Maunu-kuningas monien lääninherratoimien ehdot, mutta niihin -ei kuulunut Erlend Nikulauksenpojan alue. Tämä oli, käydessään viime -kesänä Bergenissä kuninkaan alaikäisyysaikana, saanut kirjallisen -lupauksen siitä, että hänelle oli tuleva neljäsosa käräjärahoista, -lunastus- ja perimismaksuista, kontrahtisakoista ym. -- oli -puhuttu paljon siitä, että hän sai tuollaisen läänityssopimuksen -holhoojahallituksen lopulla. Kun Erlend nyt omisti paljon maata -läänitysalueellaan ja useimmiten asui omissa kartanoissaan -matkustaessaan virka-asioillaan, mutta antoi talonpoikien lunastaa -itsensä vapaaksi veronmaksusta, kertyi hänelle suuret tulot. Tosin hän -sai vähän maaveroja ja hänen elämänsä kävi kalliiksi; paitsi talonväkeä -hänellä ei ollut milloinkaan kahtatoista aseistettua miestä vähempää -Husabyssä; näillä oli mitä parhaimmat hevoset ja erinomaiset varusteet, -ja kun hän oli matkoilla, olivat hänen miehensä herrasruoalla. - -Tästä oli kysymys kerran, kun laamanni Harald ja Gauldølafylken -lääninherra olivat käymässä Husabyssä. Erlend vastasi, että moni noista -miehistä oli ollut hänen mukanaan pohjoisessa; "silloin jaoimme sen -mitä siellä oli, kuivan kalan ja kitkerän oluen. Nyt pitää niiden -miesten, joille minä annan vaatteet ja ruoan, tietää minun raskivan -antaa heille valkoista leipää ja simaa; ja jos minä suuttuessani käsken -heidän mennä helvettiin, niin tietävät he, etten minä lähetä heitä -sinne ennen kuin itse ratsastan edellä --" - -Ulf Haldorinpoika, joka nyt oli Erlendin huovipäällikkö, todisti myös -Erlendin vaimolle asian olevan näin. Erlendin miehet rakastivat häntä, -ja hän hallitsi heitä täydellisesti. - -"Tiedäthän, ettei Erlendiä pidä tuomita sen mukaan mitä hän puhuu, vaan -sen mukaan, mitä hän tekee." - -Muuten tuli puheeksi sekin, että Erlendillä, paitsi kotona olevia -miehiään, oli huoveja eri seuduilla -- myös ulkopuolella Orkdølafylken --- jotka hän oli pannut vannomaan uskollisuutta käsi miekankahvalla. -Lopulta tuli kuninkaalta kirje tämän asian johdosta, mutta Erlend -vastasi, että nuo miehet olivat kuuluneet hänen laivamiehistöönsä ja -että hän oli pannut heidät valalle ensimmäisenä keväänä pohjoiseen -lähtiessään. Hän sai sitten käskyn päästää nuo miehet vapaaksi valasta -seuraavissa käräjissä, joilla hän kuulutti julki lakikäräjien tuomiot, -ja ulko-alueella olevat huovinsa tuli hänen kutsua paikalle ja maksaa -heidän matkansa. Orkedalin käräjiin oli hän todella myös kutsunut -joitakin vanhoista kumppaneistaan Moren ulkopuolelta -- mutta siitä ei -tiedetty mitään, että hän olisi päästänyt vapaaksi näitä tai ketään -muutakaan miestä, jonka päällikkö hän oli ollut. Asiasta ei kuitenkaan -kuulunut tämän enempää, ja syksyn kuluessa lakkasivat ihmiset puhumasta -siitä. - -Syysmyöhällä lähti Erlend etelään ja vietti joulun Maunu kuninkaan -luona, joka sinä vuonna asui Oslossa. Hän oli harmissaan, ettei -ollut saanut vaimoaan mukaan; Kristiina ei uskaltanut lähteä tuolle -vaivalloiselle talvimatkalle, vaan jäi Husabyhyn. - -Erlend tuli takaisin kolme viikkoa jälkeen joulun ja toi kauniita -lahjoja vaimolleen ja lapsilleen. Kristiina sai hopeakellon, jolla sai -soitella luokseen palvelijoitaan, mutta Margret sai puhtaasta kullasta -valetun soljen, sillä sellaista hänellä ei ennestään ollut, vaikka -hänellä oli joukoittain hopeaisia ja kullattuja koruja. Mutta kun -naiset seisoivat siinä aikeissa kätkeä korut rasioihinsa, jäi jokin -riippumaan Margretin hihaan. Tyttö pisti sen sukkelasti kätensä alle ja -sanoi äitipuolelleen: - -"Tämä on äitini peruja -- siksi isä ei tahdo, että näyttäisin sen -sinulle." - -Mutta Kristiina oli punastunut vielä enemmän kuin neito. Hänen -sydämensä jyskytti pelosta, mutta hänestä tuntui, että hänen _täytyi_ -puhua nuoren tytärpuolensa kanssa ja varottaa tätä. - -Hetken kuluttua hän sanoi hiljaa ja epäröiden: "Se muistuttaa sitä -kultahelyä, jota Gimsarin Helga-rouva kantoi aina juhlissa --" - -"Moni kultakappale on toisen näköinen", vastasi neito lyhyeen. - -Kristiina lukitsi rasiansa ja jäi seisomaan kädet sen päällä, jottei -Margret näkisi, miten ne vapisivat. - -"Rakas Margret", sanoi hän hiljaa ja lempeästi -- jäi sanattomaksi, -mutta kokosi sitten kaiken tahtonsa ja sanoi: - -"Rakas Margret, minä olen katunut katkerasti -- en ole milloinkaan -voinut olla oikein iloinen, vaikka isäni antoi minulle kaikesta -sydämestään anteeksi sen, mitä olin rikkonut häntä vastaan -- tiedäthän -minun rikkoneen paljon vanhempiani vastaan sinun isäsi tähden. Mutta -mitä kauemmin elän, sitä raskaammaksi käy minun muistaa, että palkitsin -heidän hyvyytensä tuottamalla heille surua. Hyvä Margret -- sinun isäsi -on ollut sinulle hyvä elämäsi ajan --" - -"Sinun ei tarvitse pelätä, äiti", vastasi tyttö. "En ole sinun oikea -tyttäresi; sinun ei tarvitse pelätä minun kiskovan päälleni sinun -likaista paitaasi tai pistävän jalkaani sinun kenkiisi?-" - -Kristiina käänsi vihasta säihkyvät silmänsä tytärpuoleen. Sitten -hän puristi kovasti ristiä, joka riippui hänen kaulallaan, ja nieli -kielelle pyrkivät sanat. - - * * * * * - -Hän lähti Sira Eilivin puheille keventämään sydäntään samana iltana -iltarukouksen jälkeen ja etsi turhaan merkkiä papin kasvoista -- oliko -jo tapahtunut onnettomuus ja tiesikö tämä siitä. Hän muisti oman -eksyneen nuoruutensa ja muisti Sira Eilivin kasvot, joista ei näkynyt -mitään tämän liikkuessa hänen hyvää uskovien vanhempiensa parissa -tuntien hänen syntisen salaisuutensa -- muisti miten oli itse seisonut -äänettömänä ja paatuneena papin kovien nuhteiden ja varotusten edessä. -Ja muisti, miten hän oli näyttänyt äidilleen Erlendin Oslossa antamat -lahjat -- sen jälkeen kun hänet oli laillisesti kihlattu tälle. Äidin -kasvot olivat olleet järkähtämättömän tyynet hänen ottaessaan käsiinsä -lahjat, yhden kerrallaan; hän oli katsellut niitä, kiitellyt ja pannut -ne pois. - -Hän oli kuoleman tuskassa ja epätoivoinen ja piti Margretia silmällä -voimiensa takaa. Erlend huomasi, että hänen vaimoaan vaivasi jokin, ja -eräänä iltana heidän pantuaan maata hän kysyi, merkitsikö se sitä, että -hän jälleen kantoi lasta. - -Kristiina myönsi pelkäävänsä sitä. Ja kun mies painoi hänet hellästi -rintaansa vasten eikä enää kysynyt enempää, ei hän saanut sanotuksi, -että häntä painoikin toinen asia. Mutta kun Erlend kuiskasi, että hänen -tällä kertaa tuli olla kiltti ja antaa hänelle tytär, ei hän kyennyt -vastaamaan mitään, vaan makasi jäykkänä tuskasta ajatellen, että Erlend -ehti vielä aikanaan kuulla, paljonko iloa isällä oli tyttäristänsä -- - - * * * * * - -Eräänä yönä tämän jälkeen oli Husabyn palvelusväki paneutunut levolle -jonkin verran juovuksissa ja liian paljon syöneenä, sillä oli ollut -viimeiset paaston edelliset päivät; kaikki nukkuivat siis hyvin -sikeästi. Mutta yöllä heräsi pikku Lauritsa vanhempien sängyssä, huusi -ja pyrki puolinukuksissa äidin rintaa imemään. Nyt oli juuri hänen -vieroittamisaikansa. Erlend heräsi, murahti vihaisesti, mutta nosti -pojan luokseen, antoi hänelle maitoa sängynportaalle jätetystä kupista -ja pani hänet sitten toiselle puolelleen. - -Kristiina oli jo melkein vaipunut uneen tuntiessaan, että Erlend -nousi istumaan sängyssä. Unenpöpperössä hän kysyi, mikä oli hätänä. -Äänettömästi Erlend liukui sängystä, Kristiina kuuli hänen pukevan -ylleen joitakin vaatekappaleita, mutta kun hän kohosi kyynärpäänsä -varaan, painoi Erlend hänet takaisin patjoihin toisella kädellään, -kumartuen sängyn yli ottamaan miekkaansa seinältä vuoteen pääpuolesta. - -Hän liikkui niin hiljaa kuin ilves, mutta Kristiina kuuli hänen -nousevan tikapuita, jotka veivät Margretin makuuparveen porstuan -yläpuolelle. - -Silmänräpäyksen hän makasi voimattomana pelosta -- sitten hän nousi -istualleen, haki paitansa ja hameensa ja etsi pimeässä kenkänsä sängyn -edestä. - -Samassa kuului parvesta naisen huuto -- sen täytyi kuulua kartanon joka -kolkkaan. Erlend huusi pari sanaa -- sitten kuului miekkojen kalsketta -ja askelia ylhäältä -- sen jälkeen maahan putoavan aseen kilinää -Margretin huutaessa kaiken aikaa. - -Kristiina kyyhötti polvillaan lieden luona -- kaapi kuuman tuhkan -hiilien päältä paljailla käsillään ja puhalsi hiiliin. Saatuaan tulen -tervastikkuun ja nostettuaan sen ilmaan vapisevin käsin hän näki -Erlendin hahmon ylhäällä pimeässä -- tämä hyppäsi alas, tikapuista -piittaamatta, paljastettu miekka kädessä -- ja juoksi ulos porstuan -ovesta. - -Kaikkialla kurkotti poikien päitä pimeässä. Kristiina meni -pohjoisenpuoleisen sängyn luokse, jossa hänen kolme vanhinta poikaansa -nukkuivat, käski heidän panna silmät kiinni ja sulki oven. Ivarin ja -Skulen, jotka olivat kavunneet penkille ja tirkistivät peloissaan tulta -kohti, hän käski mennä aviosänkyyn ja sulki heidät sinne. Sitten hän -sytytti kynttilän ja meni pihamaalle. - -Ulkona satoi -- ja kun kynttilän valo silmänräpäyksen ajan häilähti -vetisessä iljanteessa, hän näki viereisen rakennuksen ulkopuolella -ison joukon väkeä -- rakennuksessa asuivat Erlendin asemiehet. Sitten -kynttilä sammui -- hetken oli kaikki pilkkosen pimeätä -- mutta joku -näkyi tulevan miestentuvasta päin kantaen lyhtyä kädessään; se oli Ulf -Haldorinpoika. - -Tämä kumartui tumman hahmon yli, joka virui kasassa vetisellä -iljanteella. Kristiina kumartui alas ja tunnusteli käsillään -- se oli -nuori Haakon, Gimsarin herra; hän oli tajuton tai kuollut. Kristiinan -kädet tulivat vereen. Ulfin avulla hän sai käännetyksi miehen. Veri -juoksi suihkuna oikeasta käsivarresta, mistä käsi oli katkaistu. - -Vaistomaisesti hän heitti silmäyksen Margretin parven luukkuun, joka -leksotti tuulessa. Hän ei nähnyt siellä kenenkään kasvoja -- mutta -olikin hyvin pimeä. - -Ollessaan polvillaan rapakossa ja rutistaessaan kaikin voimin Haakonin -rannetta estääkseen siten verta virtaamasta hän tajusi, että Erlendin -miehet siinä seisoivat puolipukeissa ympärillä. Sitten hän näki -Erlendin tuhkanharmaat, vääristyneet kasvot -- tämä kuivasi mekkonsa -liepeellä veristä miekkaansa -- hänen säärensä ja jalkansa olivat -paljaat. - -"Tuokoon joku -- hihnan -- ja sinä, Bjørn, mene herättämään Sira -Eiliviä -- hänet pitää kantaa papintaloon --" - -Kristiina otti vastaan nahkahihnan, jonka joku ojensi hänelle, ja -kiersi sen kädentyngän ympärille. Yhtäkkiä virkkoi Erlend hurjasti ja -kovaa: - -"Ei saa koskea häneen! Antaa miehen maata siinä, mihin on asettunut --" - -"Eihän se ole mahdollista, mieheni", sanoi Kristiina rauhallisesti, -vaikka hänen sydämensä jyski pakahtuakseen, "ymmärräthän sinä sen". - -Erlend iski miekkansa raskaasti maahan: - -"Niin -- eihän tyttö ole sinun lihaasi ja vertasi -- sen minä olen -tuntenut joka päivä ja hetki." - -Kristiina nousi ja sanoi hiljaa miehelleen: - -"Sittenkin minä suon hänelle sen, että asia tulee haudatuksi -- jos -se käy päinsä. Te miehet", sanoi hän kääntyen huovien puoleen, jotka -seisoivat ympärillä, "olettehan te niin uskolliset herrallenne, ettette -kerro tästä ennen kuin hän on puhunut teille, mistä tämä riita Haakonin -ja hänen välillään syntyi --" - -Kaikki miehet vastasivat myöntäen. Eräs uskalsi sanoa heidän heränneen -naisen huutoon; se oli kuulunut siltä kuin hänet olisi yritetty väkisin -maata -- sitten oli joku hypännyt heidän katolleeen, mutta oli kai -luisunut alas jäätikölle, he olivat kuulleet liukumista ja sitten -mätkähdyksen maahan. Mutta Kristiina käski miestä vaikenemaan. Samassa -tuli Sira Eiliv juosten. - -Erlend kääntyi ja meni sisään, mutta vaimo juoksi perästä ja tahtoi -tunkeutua ohi. Kun Erlend meni parven portaita kohti, juoksi Kristiina -jälleen väliin ja tarttui Erlendin käsivarteen: - -"Erlend -- mitä sinä aiot tehdä lapselle?" kysyi hän nopeasti katsoen -miehensä hurjannäköisiin, harmaankalpeisiin kasvoihin. - -Erlend ei vastannut, vaan koetti työntää häntä luotaan, mutta Kristiina -ei päästänyt häntä. - -"Odota, Erlend, odota -- hänhän on lapsesi! Ethän sinä tiedä -- mieshän -oli täysissä pukimissa", yritti hän rukoilla epätoivoisena. - -Erlend ärjähti ääneen ennen kuin vastasi -- Kristiina valahti -kalmankalpeaksi kauhusta -- Erlendin puhe oli niin raakaa ja hänen -äänensä vieras villistä tuskasta. - -Sitten Kristiina otteli ääneti raivostuneen miehensä kanssa -- Erlend -ärisi ja puri hammasta. Kunnes Kristiina näki hänen katseensa hämärässä: - -"Erlend -- anna minun mennä hänen luokseen ensin. Minä en ole unohtanut -päivää, jolloin itse en ollut Margretia parempi --" - -Silloin Erlend päästi hänet ja horjahti porstuan seinää vasten, johon -jäi seisomaan vapisten kuin kuoleva eläin. Kristiina meni hakemaan -kynttilän, sytytti sen, palasi ja meni Erlendin ohitse Margretin -parveen. - -Ensimmäinen, mihin valo sattui, oli miekka, joka virui lattialla -lähellä sänkyä, ja poikkilyöty käsi sen vieressä. Kristiina sivalsi -päästään huivin, jonka hän älyämättään oli sitaissut löyhästi -hajallaan olevien hiustensa peitoksi, ennen kuin lähti ulos miesten -luokse. Nyt hän peitti sillä sen mikä oli lattialla. Margret istui -kokoonkyyristyneenä pääpuolessa olevan pieluskasan päällä -- tuijottaen -Kristiinan kädessä olevaan kynttilään silmät selkoselällään kauhusta. -Hän oli kerännyt vuodevaatteet ympärilleen, mutta valkoiset olkapäät -hohtivat alastomina kullanvärisen, kiharan tukan keskeltä. Pitkin -huonetta oli verta. - -Kristiinan jännitys purkautui hillittömäksi itkuksi -- oli surkeaa -nähdä tuo kaunis nuori neito semmoisen pelon vallassa. Silloin parahti -Margret: - -"Äiti -- mitä isä tekee minulle --" - -Kristiina ei voinut sille mitään, että hänen sydämensä ikään kuin -koveni ja kutistui kokoon kesken sääliään tyttöä kohtaan. Margret ei -kysynyt ollenkaan mitä hänen isänsä oli tehnyt Haakonille. Hän näki -kuin näyssä mitä hän olisi tuntenut, jos Erlend olisi virunut maassa ja -hänen oma isänsä olisi ollut hänen vieressään verinen miekka kädessä ja -hän itse --. Mutta Margret ei ollut liikahtanut paikaltaan. Kristiina -ei voinut estää vanhaa, halveksuvaa vihamielisyyttä Elinen tytärtä -kohtaan nousemasta esiin Margretin viskautuessa häntä vasten täristen, -melkein mielettömänä pelosta; hän istuutui sängynreunalle ja koetti -tyynnyttää tyttöä. - -Näin he istuivat Erlendin ilmestyessä esiin luukusta. Hän oli nyt -täysissä pukimissa. Margret parahti uudelleen ja piiloutui äitipuolen -syliin -- Kristiina vilkaisi mieheensä -- tämä oli tyyni, mutta kalpea -ja vieraan näköinen. Ensimmäisen kerran hän näytti niin vanhalta kuin -oli. - -Mutta hänen sanoessaan rauhallisesti: "Voit mennä alas, Kristiina -- -minä tahdon puhua kahden kesken tyttäreni kanssa" -- Kristiina totteli. -Hän laski tytön varovasti vuoteelle, peitti hänet leukaa myöten ja meni -sitten alas. - -Hän teki samoin kuin Erlend, pukeutui kokonaan -- kukaan ei suinkaan -enää nukkunut Husabyssä tänä yönä -- ja alkoi puhua rauhoittavasti -pelästyneille lapsille ja palvelijoille. - - * * * * * - -Seuraavana aamuna lähti Margretin palvelusneito pahimmassa lumipyryssä -itkien talosta, kantaen kimpsujaan pienessä pussissa selässään. Isäntä -ajoi hänet talosta mitä hirveimmin haukkumasanoin uhaten nylkeä hänet -petollisesta palveluksesta. - -Sitten hän kuulusteli toisia naispalvelijoita -- eivätkö nämä olleet -aavistaneet pahaa, kun Ingeleiv syksyn ja talven kuluessa vähän väliä -oli nukkunut heidän luonaan eikä ylhäällä Margretin parvessa. Ja eikö -se ollut ihmetyttänyt heitä, että koirat oli suljettu heidän luokseen -yöksi. Mutta nämä vastasivat luonnollisesti kieltäen. - -Sitten hän lopuksi puhui vaimonsa kanssa kahden. Tuskaisena ja -kuolemanväsyneenä Kristiina kuunteli häntä, koettaen vastata hänen -epäoikeudenmukaisuuteensa hiljaisen tyynesti. Hän ei kieltänyt olleensa -levoton, mutta hän jätti sanomatta sen, ettei hän ollut puhunut -Erlendille pelostaan siksi, ettei hän koskaan ollut kokenut muuta kuin -kiittämättömyyttä yrittäessään neuvoa Erlendiä tai Margretia neidon -parasta tarkoittaessaan. Ja hän vannoi Jumalan ja Neitsyt Maarian -nimeen, ettei ollut osannut aavistaa tai ajatella sellaista, että tuo -mies kävi Margretin luona öisin. - -"Sinä!" sanoi Erlend pilkallisesti. "Itsehän sinä sanoit muistavasi -ajan, jolloin sinä et ollut Margretia parempi. -- Ja taivaan Jumala -tietää sinun antaneen minun tuntea joka päivä naimisissa ollessamme, -että muistat minun sinua kohtaan tekemäni vääryyden -- vaikka sinä -tahdoit samaa kuin minä ja vaikka isäsi, enkä minä, suureksi osaksi oli -syypää onnettomuuteen kieltäytyessään antamasta sinua minulle vaimoksi --- minä olisin ollut halukas sovittamaan syntini ensi hetkestä asti. Ja -kun sinä näit Gimsarin soljen", sanoi Erlend tarttuen lujasti vaimonsa -käteen ja nostaen sen ylös, -- siinä välkkyi kaksi Erlendin antamaa -sormusta, jotka Kristiina oli saanut Gerdarudissa -- "etkö silloinkaan -ymmärtänyt, vaikka olet kantanut joka päivä sormuksia, jotka minä -annoin sinulle silloin, kun sinä annoit minulle kunniasi?" - -Kristiina oli vaipua maahan väsymyksestä ja surusta; hän vastasi hiljaa: - -"Mahtanetkohan sinä ollenkaan muistaa sitä aikaa, jolloin sait minun -kunniani, Erlend --?" - -Silloin Erlend tarttui päähänsä, viskautui penkille, vääntelehti ja -kieritteli itseään siinä. Kristiina kävi istumaan vähän matkan päähän --- hän olisi tahtonut auttaa miestään. Hän ymmärsi onnettomuuden -koskevan sitä kipeämmin Erlendiin, kun tämä itse oli rikkonut muita -vastaan samoin kuin häntä vastaan nyt oli rikottu. Ja Erlend, -joka ei milloinkaan ollut tahtonut omaksua syytä tuottamistaan -onnettomuuksista, ei näyttänyt jaksavan kestää syyllisyyttään tähän -asiaan -- eikä ollut olemassa ketään muita kuin Kristiina, jonka -hartioille hän olisi voinut sen vierittää. Mutta Kristiinaa ei niin -tämä suututtanut kuin häntä suretti ja pelotti se, mitä tämän jälkeen -oli tapahtuva -- - - * * * * * - -Sitten Kristiina käväisi katsomassa Margretia. Tämä makasi paikallaan -liikkumatta, kalpeana ja tuijottavin silmin. Hän ei ollut vieläkään -kysynyt Haakonin kohtaloa -- Kristiina ei tiennyt tapahtuiko se siksi, -ettei Margret uskaltanut, vai oliko hän tullut aivan tylsäksi omasta -surkeudestaan. - -Iltapäivällä näki Kristiina Erlendin ja Kløng islantilaisen kulkevan -yhdessä lumisohjon läpi ritariparveen. Mutta he viipyivät siellä vain -hetken, sitten Erlend palasi yksinään takaisin. Kristiina vilkaisi -ylös Erlendin ilmestyessä valoon ja kulkiessa ohi -- senjälkeen hän -ei uskaltanut kääntää silmiään sille kulmallekaan, minne Erlend oli -paennut. Hän oli ollut aivan murtunut mies. - -Vähän myöhemmin Kristiinan käytyä parvessa asialla juoksivat Ivar ja -Skule häntä vastaan ilmoittaen äidilleen, että Kløng islantilainen -aikoi lähteä illalla pois -- pojat olivat suruissaan, sillä tämä oli -ollut heidän ystävänsä. Kløng suori paraikaa tavaroitaan kokoon, aikoi -ehtiä Birgsiin yöksi --. - -Kristiina oli jo arvannut asian. Erlend oli tarjonnut tytärtään -kirjurille, mutta tämä ei ollut tahtonut vieteltyä neitoa. Mutta mitä -tuo keskustelu oli merkinnyt Erlendille -- sitä hän ei rohjennut edes -ajatella, niin se häntä huimasi ja suretti. - - * * * * * - -Toisena päivänä tuli sana papintalosta. Haakon Eindridenpoika pyysi -Erlendiä puheilleen. Erlend lähetti sellaisen vastauksen, ettei hänellä -ollut mitään puhuttavaa Haakonille. Sira Eiliv sanoi Kristiinalle, -että jos Haakon jäisi eloon, tulisi hän olemaan täydellinen raajarikko ---; paitsi sitä, että hän oli menettänyt oikean kätensä, olivat hänen -selkänsä ja lanteensa myös pahoin ruhjoutuneet hänen pudotessaan -alas miesten tuvan katolta. Mutta kotiinsa hän tahtoi päästä, vaikka -oli siinä kunnossa, ja pappi oli luvannut toimittaa hänelle reen. -Haakon katui syntiään täydestä sydämestä -- hän myönsi Margretin -isän toimineen oikeuden mukaan, määräsipä laki niin tai näin; omasta -puolestaan hän toivoi kaikkien painavan unhoon tämän asian, niin -että hänen rikoksensa ja Margretin häpeä peittyisi niin paljon kuin -mahdollista. Iltapuoleen hänet kannettiin rekeen, jonka Sira Eiliv -oli saanut lainaksi Repstadista, ja pappi lähti itse saattamaan häntä -ratsain Gauldaliin. - - * * * * * - -Seuraavana päivänä, joka oli piinaviikon keskiviikko, lähti Husabyn -väki Vinjarin seurakuntakirkkoon. Mutta iltarukouksen aikaan pyysi -Kristiina apulaistaan päästämään hänet kotikirkkoon. - -Hän tunsi vielä tuhan hiuksillaan polvistuessaan poikapuolensa haudalle -ja lukiessaan paternosterit hänen sielunsa puolesta. - -Pojasta ei kaiketi enää ollut jäljellä juuri muuta kuin luut tuolla -kivipaaden alla. Luut ja hiukset ja hiukan vaatteiden jätteitä, -joihin hän oli ollut kääritty. Kristiina oli nähnyt pikku sisarensa -jäännökset, kun hänet otettiin haudasta ja vietiin isän rinnalle -Hamariin. Tomua ja tuhkaa -- hän muisti isänsä kauniit kasvot, äitinsä -suuret silmät ja ryppyiset kasvot sekä vartalon, joka oli pysynyt niin -kumman nuorena ja hoikkana ja notkeana, vaikka kasvot olivat vanhenneet -varhain. He lepäsivät saman kiven alla ja maatuivat kuten talo, joka -luhistuu kokoon jäätyään autioksi. Hänen mieleensä sukelsi kuvia -- hän -näki edessään kotikirkon palaneet rauniot, muisti erään Silin laaksossa -olevan kartanon, jonka ohi he olivat ratsastaneet matkatessaan Vaageen: -rakennukset törröttivät tyhjinä ja olivat maahan hajoamassa, ja ne -joiden maalla nuo talot olivat, eivät uskaltaneet mennä niiden lähelle -auringon laskettua. Hän muisti rakkaita kuolleitaan -- heidän ilmeensä -ja heidän äänensä, heidän hymynsä, tapansa ja liikkeensä -- oli niin -outoa ajatella heidän muotoaan, kun he itse olivat muuttaneet toiseen -maahan; se tuntui samanlaiselta kuin muistella autioksi jäänyttä taloa, -jonka mädänneet hirret hajosivat maahan. - -Hän istui rukouspallilla tyhjässä kirkossa, ja pyhänsavun haju -kiinnitti hänen ajatuksensa kuolemaan ja ajallisten asioiden -katoavaisuuteen. Eikä hän jaksanut kohottaa sieluaan sitä maata kohti, -missä he olivat, mihin kaikki hyvyys ja rakkaus ja uskollisuus koottiin -ja missä se pysyi. Joka päivä kun hän rukoili heidän sielujensa -puolesta, tuntui hänestä luonnottomalta, että hänen tuli rukoilla -heidän puolestaan, joilla jo eläessään oli ollut enemmän rauhaa -sielussaan kuin hänellä itsellään kertaakaan täysikasvuiseksi tultuaan. -Sira Eiliv sanoi tosin, että rukous kuolleiden puolesta oli aina -hyväksi -- hyväksi ihmiselle itselleen samoin kuin niille, jotka jo -olivat rauhan valtakunnassa Jumalan luona. - -Mutta entä sitten? Hänestä tuntui, että kun hänen ruumiinsa viimein -mätäni kiven alla, täytyisi hänen levottoman sielunsa vielä sittenkin -lepatella jossakin aution kartanon lahonneiden rakennusten nurkissa. -Sillä hänen mielestään ei lähtenyt synti, se oli jäävä sinne kuin -rikkaruohon juuriverkko multaan. Se ei enää kukoistanut ja kasvanut ja -levittänyt tuoksua, vaan pysyi vain siellä mullan sisässä kelmeänä ja -väkevänä ja elollisena. Ja vaikka hän tunsi sydämessään niin suurta -hellyyttä nähdessään miehensä epätoivon -- ei hänellä riittänyt -tahtoa vaimentamaan sisäistä ääntä, joka kyseli loukkaantuneena ja -katkeroituneena -- kuinka voit puhua minulle noin, oletko unohtanut, -että silloin, kun minä annoin sinulle kunniani ja uskollisuuteni, olin -minä sinun kallein ystäväsi --. Vaikka hän tiesi, että niin kauan kuin -tuo ääni oli kyselevä siten, oli hän puhuva Erlendille niin kuin hän -itse olisi unohtanut -- - -Hän viskautui hengessä Pyhän Olavin arkun eteen, tarttui veli Edvinin -maatuneeseen käteen, jota säilyteltiin Vatsfjeldetin kirkossa, rutisti -käsissään pyhäinjäännösristejä, joissa oli kuolleen naisen vaatetilkku -ja tuntemattoman veritodistajan luusiru -- tarttui turvaa hakien -noihin vähäisiin jäännöksiin, jotka olivat kuoleman ja katoavaisuuden -halki säilyttäneet hivenen manallemenneen sielun voimaa -- samanlaista -kuin se taikavoima, joka piilee entisten urhojen maastakaivetuissa, -ruostuneissa miekoissa. - -Seuraavana päivänä ratsasti Erlend kaupunkiin ainoastaan Ulfin ja erään -toisen miehen seurassa. Hän ei palannut Husabyhyn koko paaston aikana, -mutta Ulf haki hänen huovisaattueensa kotoa ja ratsasti tapaamaan häntä -Orkedalin välipaastokäräjille. - -Ulf uskoi Kristiinalle salassa Erlendin sopineen Tiedeken Pausin, -Nidarosin saksalaisen kultasepän kanssa Margretin naittamisesta -Tiedekenin pojalle Gerlakille heti pääsiäisen jälkeen. - -Erlend tuli kotiin pyhiksi. Hän oli nyt rauhallinen ja tasapainossa, -mutta Kristiina oli huomaavinaan, ettei Erlend ollut unohtava -tätä asiaa yhtä helposti kuin monta muuta -- joko siksi, ettei -hän todellakaan enää ollut yhtä nuori, taikka siksi, ettei mikään -ennen ollut nöyryyttänyt häntä niin syvästi. Margretista oli ihan -yhdentekevä, miten isä tahtoi asian järjestää. - -Kerran illalla, kun mies ja vaimo olivat kahden, sanoi Erlend kuitenkin: - -"Jos hän olisi ollut minun aviolapseni -- tai hänen äitinsä naimaton -nainen -- niin minä en ikinä olisi antanut häntä vieraalle miehelle -joskin hänen olisi käynyt kuten on käynyt; olisin pitänyt luonani -sekä hänet että hänen jälkeläisensä. Sehän se on pahinta -- mutta -syntyperänsä tähden hänen on parempi joutua aviomiehen turviin." - -Mutta Kristiinan tehdessä varustuksia tytärpuolen lähtöä varten sanoi -Erlend eräänä päivänä lyhyesti: - -"Et suinkaan sinä ole siksi terve, että jaksaisit tulla meidän mukaamme -kaupunkiin?" - -"Jos sinä haluat, lähden minä tietysti mukaan", vastasi Kristiina. - -"Miksi minä sitä haluaisin? Kun et sinä ole ollut hänelle äidin -sijainen ennenkään, voit päästä olemasta sitä tälläkin kertaa -- mitään -ilojuhlaa näistä häistä ei tule. Raasvoldin Gunna-rouva sekä hänen -pojanvaimonsa eivät ole unohtaneet sukulaisuutta, vaan ovat luvanneet -tulla." - -Näin jäi Kristiina Husabyhyn Erlendin naittaessa tyttärensä Nidarosissa -Gerlak Tiedekeninpojalle. - - - - -III - - -Samana kesänä hiukkaa ennen juhannusta palasi Gunnulf Nikulauksenpoika -takaisin luostariinsa. Erlend oli kaupungissa Frostan-käräjillä; hän -lähetti kotiin sanantuojan, joka kysyi, luuliko Kristiina jaksavansa -tulla kaupunkiin lankoansa tervehtimään. Kristiinan vointi oli -keskinkertainen, mutta hän lähti sittenkin taipaleelle. Kun hän kohtasi -Erlendin, kertoi tämä veljensä terveyden kokonaan murtuneen. Munkeilla -ei ollut ollut huomattavampaa menestystä toiminnassaan Munkefjordissa. -Kirkko, jonka he olivat rakentaneet, jäi vihkimättä, sillä arkkipiispa -ei voinut lähteä pohjoiseen rauhattomien aikojen vuoksi; saarnaveljien -oli täytynyt kaiken aikaa pitää messunsa matka-alttarinsa edessä. -Lopulta heiltä puuttui sekä leipä että viini, kynttilät ja paloöljy -palvelusta toimittaessaan, ja kun veli Gunnulf ja veli Aslak olivat -aikeissa purjehtia Vargøyhin noutamaan niitä, olivat lappalaiset -noituneet kumoon heidän veneensä ja heidän oli täytynyt istua kolme -vuorokautta eräällä saarella; sen jälkeen olivat kumpikin sairastelleet -ja veli Aslak oli kuollut jonkin ajan kuluttua. Keripukki oli -vaivannut heitä ankarasti pitkän paaston aikana, sillä heillä ei ollut -jauhoruokaa eikä mitään yrttilajeja kuivan kalan paineeksi. Ja niin -olivat Bergenin piispa Haakon ynnä mestari Arne, joka oli Nidarosin -tuomiokapitulin päämies Paal-herran ollessa virkaanvihittävänä, -käskeneet vielä elossa olevat munkit kotiin; Vargøyn pappien tuli sillä -välin paimentaa Munkefjordin laumaa. - -Mutta vaikka Kristiina siis jo tiesi Gunnulf Nikulauksenpojan -sairaudesta, hän säikähti kuitenkin kauheasti nähdessään tämän. -Hän meni Erlendin mukana luostariin seuraavana päivänä, ja heidät -vietiin puhetupaan. Munkki astui sisään -- hän oli köyryselkäinen, -hiusseppel oli aivan harmaa, sisäänvajonneiden silmien alukset olivat -täynnä kurttuja ja väriltään tumman ruskeat, mutta kasvojen sileällä -valkoisella iholla näkyi lyijynvärisiä läikkiä, ja samanlaisia läikkiä -oli käsissäkin hänen vetäessään ne esiin hihasta näyttääkseen niitä. -Hän hymyili -- silloin Kristiina näki hänen menettäneen monta hammasta. - -He istuutuivat puhelemaan hetkiseksi, mutta oli kuin Gunnulf olisi -unohtanut puhumisenkin. Hän huomautti siitä itse toisten tehdessä -lähtöä: - -"Mutta sinä, Erlend, olet yhä sama kuin ennen -- sinä et näy -vanhenneen", ja sitten hän hymyili. - -Kristiina tiesi itsekin olevansa tällä kertaa kurjan näköinen. Ja -Erlend oli kaunis seisoessaan siinä pitkänä ja solakkana ja tummana ja -hyvissä pukimissa. Mutta Kristiina ajatteli, että oli Erlendkin sentään -muuttunut koko lailla -- oli kumma, ettei Gunnulf huomannut sitä -- hän -oli aina ennen ollut niin terävänäköinen. - - * * * * * - -Lopulla kesää oli Kristiina kerran vaateylisillä Raasvoldin -Gunna-rouvan kanssa -- tämä oli tullut Husabyhyn auttamaan Kristiinaa, -jonka jälleen oli ruvettava lapsivuoteeseen. Silloin he kuulivat -Naakven ja Bjørgulfin laulavan pihalla puukkoja hioessaan -- he vetivät -täyttä kurkkua erästä raakaa ja rivoa laulua. - -Äiti joutui suunniltaan vihasta, hän meni poikien luo ja torui näitä -ankarin sanoin. Ja sitten hän tahtoi tietää, keneltä he olivat oppineet -sellaista -- miestentuvassa tietenkin, mutta kuka heidän neuvojansa -oli. Pojat eivät vastanneet. Silloin ilmestyi Skule esiin parven -portaiden alta; hän käski äitiään olemaan vaiti, sillä he olivat -oppineet laulun isältään -- - -Gunna-rouva yhtyi Kristiinan nuhteisiin ja kysyi, eivätkö he pelänneet -Jumalaa, kun uskalsivat laulaa sellaista -- "kun äitinnekin voi kuolla -ennen kukon kiekahdusta". Kristiina ei virkkanut mitään, vaan meni -hiljaa sisään. - -Hänen käytyään sitten lepäämään vuoteelleen vähäksi aikaa tuli Naakkve -hänen luokseen. Hän tarttui äidin käteen, mutta ei sanonut mitään; -sitten hän alkoi hiljaa itkeä. Kristiina puhui hänelle nyt lempeästi ja -leikillisesti ja pyysi, ettei hän surisi eikä ruikuttaisi, olihan hän -jo kestänyt kuusi kertaa, kai hän kestäisi seitsemännenkin. Mutta poika -itki yhä katkerammin. Viimein hänen täytyi päästä äitinsä ja seinän -väliin, ja siellä hän itki kädet äitinsä kaulassa ja pää äidin rintaa -vasten; mutta Kristiina ei voinut saada häntä sanomaan, mitä hän niin -suri, vaikka poika oli hänen vieressään kunnes palvelustytöt toivat -illallisen pöytään. - -Naakkve oli nyt kolmannellatoista, hän oli iso ikäisekseen ja -tahtoi olla aikamiestä, mutta hänellä oli pehmeä luonto, ja äiti -huomasi usein, että hän oli hyvin lapsellinen. Hän oli kyllin vanha -ymmärtääkseen sisarpuolta kohdanneen onnettomuuden; äiti aprikoi, oliko -hän mahtanut huomata myös isän muuttuneen sen jälkeen. - -Erlend oli aina ollut sellainen, että hän voi suuttuessaan sanoa -mitä tahansa -- mutta tätä ennen hän ei ollut sanonut yhdellekään -ihmiselle pahaa sanaa muulloin kuin vihapäissään, ja hän oli ollut -nopsa sovittamaan sen heti kun hyvä luonto palasi. Nyt hän saattoi -sanoa pahoja ja kovia sanoja kylmin sydämin. Hän oli ollut pahin -kiroilupukari, mutta oli jossain määrin hillinnyt tuota rumaa tapaansa, -koska näki sen kiusaavan vaimoaan ja loukkaavan Sira Eiliviä, jota hän -vähitellen oli alkanut kunnioittaa. Mutta hän ei ollut milloinkaan -käyttänyt säädytöntä ja rivoa kieltä eikä hän ollut pitänyt siitä, että -toiset miehet puhuivat rumasti -- siinä suhteessa hän oli ollut paljon -kainompi monia muita miehiä, jotka olivat eläneet puhtaampaa elämää. Ja -vaikka Kristiinan mieltä kirveli, kun hän kuuli alaikäisten poikiensa -suusta tuollaisia sanoja, etenkin hänen nykyisessä tilassaan, ja sai -tietää heidän oppineen ne isältään, niin katkerimmin häneen sittenkin -koski Erlendin lapsellisuus, kun tämä luuli panevansa kovan kovaa -vastaan sillä, että tyttärensä tuottaman häpeän jälkeen oli alkanut -käyttää epäpuhtaita ja säädyttömiä sanoja ja puhetapoja. - -Gunna-rouva oli kertonut Margretin saaneen kuolleenasyntyneen -poikalapsen Olavin-messun jälkeen. Rouva oli kuullut hänen jo -lohduttautuneen -- hän eli sovussa Gerlakin kanssa, joka oli hyvä häntä -kohtaan. Erlend meni tytärtään tervehtimään kaupungissa käydessään, -ja Gerlak kestitsi hyvin vaimonsa isää; mutta Erlend ei ollut oikein -halukas kutsumaan tätä sukulaismiehekseen. Erlend ei ollut maininnut -Husabyssä tyttärensä nimeä sen jälkeen kun tämä lähti. - -Kristiina sai jälleen pojan, hänet ristittiin Munaniksi Erlendin -isoisän mukaan. Sinä aikana, jonka hän makasi pikkutuvassa, tuli -Naakkve joka päivä äitinsä luokse kantaen hänelle pähkinöitä ja -marjoja, joita oli poiminut metsästä, tai kukkaseppeleitä, joita oli -solminut lääkeyrteistä. Erlend palasi kotiin uuden lapsen ollessa -kolmen viikon vanha; hän istui paljon vaimonsa luona koettaen olla -lempeä ja hellä -- eikä hän tällä kertaa valittanut sitä, ettei -vastasyntynyt ollut tyttölapsi tai että se oli heikko ja kivulloinen. -Mutta Kristiina ei vastaillut paljoa hänen helliin sanoihinsa, hän oli -hiljainen ja miettivä ja huolestunut -- ja hänen terveytensä palasi -tällä kertaa hyvin hitaasti. - - * * * * * - -Koko talven Kristiina pysyi raihnaana, eikä lapsi näyttänyt jaksavan -jäädä eloon. Äiti ei ehtinyt ajatella paljon muuta kuin tuota vaivaista -raukkaa. Ja niin hän kuuli vain puolella korvalla puhetta suurista -tapahtumista, joista tiedettiin tänä talvena. Maunu-kuningas oli -joutunut kovaan rahapulaan yrittäessään saavuttaa herruutta Skånessa -ja hän oli pyytänyt apua ja veroja Norjasta. Jotkut neuvoston herrat -olivat kyllä halukkaat tukemaan häntä. Mutta kun kuninkaan lähetit -ilmestyivät Tunsbergiin, oli kamreeri matkoilla, ja Stig Haakoninpoika, -joka oli Tunsberginkartanon päällikkö, sulki linnan kuninkaan miehiltä -ja varustautui puolustamaan sitä asevoimin. Hänellä oli vähän väkeä, -mutta Erling Vidkuninpoika, joka oli hänen tätinsä mies ja oli -kotonaan Akerissa, lähetti linnoitukseen neljäkymmentä aseistettua -miestä purjehtiessaan itse länteen. Samaan aikaan nousivat kuninkaan -serkut Jon ja Sigurd Haftorinpoika kapinaan kuningasta vastaan erään -tuomion johdosta, joka oli kohdannut heidän miehiään. Erlend nauroi -ja sanoi Haftorinpoikain käyttäytyneen yltiöpäisesti ja tyhmästi. -Tyytymättömyys Maunu-kuninkaaseen oli yleinen koko maassa. Mahtavimmat -miehet vaativat, että asetettaisiin drotsi valtakunnan hallituksen -johtoon ja valtakunnan sinetin käyttö annettaisiin norjalaisen miehen -käsiin, koska kuningas Skånen-puuhiensa tähden näkyi aikovan viettää -Ruotsissa suurimman osan aikaa. Pääkaupungin herrat ja kauppapaikkojen -hengellinen sääty olivat pelästyneet huhuja, jotka tiesivät, -että kuningas aikoi ottaa rahalainan saksalaisilta kaupungeilta. -Saksalaisten röyhkeys ja piittaamattomuus maan laeista ja tavoista oli -jo entuudestaan sietämätöntä; nyt tiedettiin kuninkaan luvanneen heille -yhä suurempia oikeuksia ja vapauksia Norjan kaupungeissa, joten asiat -alkoivat kääntyä kerrassaan tukaliksi niille norjalaisille kauppiaille, -jotka jo entuudestaan olivat ahtaalla. Rahvaan kesken kulkivat juorut -Maunu-kuninkaan salaisesta synnistä, ja monet maalaisseurakuntien -papit ja vaeltavat munkit olivat yhtä mieltä siitä, uskoessaan sen -olleen syynä Trondheimin Olavinkirkon paloon. Talonpojatkin syyttivät -sitä niiden monien onnettomuuksien aiheeksi, joita oli sattunut -viime vuosina milloin milläkin kulmalla maata -- oli ollut pahoja -karjatauteja, viljassa oli ilmennyt nokitähkä, joka aiheutti kipuja -ja sairautta sekä ihmisille että eläimille, oli ollut huonoja vilja- -ja heinävuosia. Ja Erlend sanoi, että jos Haftorinpojat olisivat -ymmärtäneet pysyä alallaan vielä jonkin aikaa ja koettaneet osoittaa -lempeätä mieltä ja ylhäistä käytöstapaa, ei olisi unohdettu, että hekin -ovat Haakon-kuninkaan tyttärenpoikia. - -Mutta kaikki tämä levottomuus raukeni tyhjiin, ja seurauksena oli, -että kuningas määräsi Ivar Ogmundinpojan Norjan drotsiksi. Erling -Vidkuninpoikaa, Stig Haakoninpoikaa, Haftorinpoikia ja kaikkia näiden -kannattajia vastaan uhattiin nostaa syyte maankavalluksesta. Nämä -alistuivat silloin, ilmestyivät kuninkaan eteen ja tekivät sovinnon. -Haftorinpoikien kannattajien joukossa oli muuan mahtava Pohjois-Norjan -mies, Ulf Saksinpoika; hän ei mennyt sopimaan kuninkaan kanssa, vaan -ilmestyi Nidarosiin joulun jälkeen. Hän oli paljon Erlendin kanssa -kaupungissa ollessaan, ja häneltä sai ylätunturien kansa kuulla asiain -tilasta, Ulfin ymmärryksen mukaisesti. Kristiina ei pitänyt tuosta -miehestä; hän ei tuntenut miestä itseään, mutta tunsi tämän sisaren -Helga Saksintyttären, joka oli naimisissa Gyrd Darren kanssa ja asui -Dyfrinissä. Helga oli kaunis, mutta hyvin kopea, eikä Simonkaan -pitänyt hänestä, vaikka Ramborg viihtyi hänen kanssaan. Paaston aikana -tuli lääninherroille määräys, että Ulf Saksinpoika oli julistettava -lainsuojattomaksi käräjillä, mutta silloin tämä jo oli purjehtinut -maasta kesken talvisydämen. - -Tänä keväänä viettivät Erlend ja Kristiina pääsiäistä kaupunkitalossaan -ja olivat ottaneet mukaan nuorimman lapsensa Munanin, sillä Bakken -luostarissa oli eräs sisar, joka oli niin taitava lääkevaimo, että -kaikki sairastavat lapset, jotka joutuivat hänen hoitoonsa, paranivat --- ellei ollut Jumalan tahto, että niiden piti kuolla. - -Eräänä päivänä heti pyhien jälkeen Kristiina palasi pienokaisineen -luostarista. Huovi ja palvelusneito, jotka olivat olleet saattamassa, -tulivat myös tupaan. Erlend oli siellä yksin, makasi pitkänään -penkillä. Kun huovi oli mennyt ulos ja naiset riisuneet vaippansa -- -Kristiina oli istuutunut tulen ääreen lapsi sylissään ja palvelusneito -lämmitti heidän nunnalta saamaansa öljyä -- kysyi Erlend paikaltaan -nousematta, mitä sisar Ragnhild oli sanonut lapsesta. Kristiina -vastaili lyhyesti irrottaen kapaloita, ja lopulta hän ei vastannut -mitään. - -"Onko pojan tila niin huono, Kristiina, ettet sinä tahdo sanoa sitä?" -kysyi hän vähän kärsimättömästi. - -"Sinä olet kysynyt sitä jo ennen, Erlend", vastasi vaimo kylmästi, "ja -minä olen selittänyt sen sinulle monta kertaa. Mutta kun sinä et välitä -pojasta sen vertaa, että muistaisit sen päivää pitemmälle, niin --" - -"On se tapahtunut minullekin, Kristiina", sanoi Erlend nousten ja -tullen vaimonsa luo, "että minun on täytynyt vastata sinulle kolmeen -neljään kertaan, kun et sinä ole viitsinyt muistaa minun vastaustani --" - -"Se ei ole varmaankaan koskenut niin tärkeitä asioita kuin lastemme -terveyttä", sanoi Kristiina yhä koleasti. - -"Eipä niin mitättömiäkään -- kuten tässä talvella; minun mieltäni ne -liikuttivat aika lailla." - -"Se ei ole totta, Erlend. Siitä on aikoja, kun sinä olet puhunut -minulle sellaista, mikä on liikuttanut mieltäsi? --" - -"Mene ulos, Signe", sanoi Erlend tytölle. Hänen otsalleen oli noussut -veri, ja hän kääntyi vaimoonsa: "Ymmärrän, mihin sinä tähtäät. En tahdo -puhua siitä sinun kanssasi palvelusneitosi kuullen -- vaikka hän olisi -niin hyvä ystäväsi, ettet pidä minään hänen läsnäoloaan, vaan ryhdyt -riitelemään miehesi kanssa ja väität minun valehtelevan --" - -"Niiden tavat viimeksi tuntee, joiden kanssa asuu yhdessä", vastasi -Kristiina lyhyesti. - -"Ei ole helppo tietää mitä sinä tuolla tarkoitat. Minä en ole -milloinkaan puhunut sinulle tylysti vierasten kuullen tai unohtanut -osoittaa sinulle kunnioitusta palvelijoittemme nähden." - -Kristiina purskahti omituiseen sairaalloiseen ja vavahtelevaan nauruun. - -"Sinulla on lyhyt muisti, Erlend! Koko ajan on Ulf Haldorinpoika asunut -luonamme. Etkö muista, miten annoit hänen ja Haftorin saattaa minut -luoksesi Brynhildin makuuparvelle Oslossa?" - -Erlend vaipui penkille tuijottaen vaimoonsa suu auki. Mutta Kristiina -jatkoi: - -"Ei ole sattunut Husabyssä -- eikä paljon muuallakaan -- sopimatonta ja -säädytöntä menoa, jota olisit salannut palvelijoiltasi -- vaikka siitä -olisi ollut häpeää sinulle tai vaimollesi --" - -Erlend istui liikkumatta tuijottaen vaimoonsa kauhistuneena. - -"Etkö muista ensimmäistä naimisissaolomme talvea -- minä kannoin -Naakkvea ja täällä oli sellaiset tavat, että minun oli vaikea vaatia -kuuliaisuutta ja kunniallisuutta -- muistatko, miten silloin tuit minua ---? Etkö muista, miten kasvatusisäsi kävi luonamme vieraiden rouvien ja -palvelijoiden ja palvelusneitojen kera ja omat palvelijamme istuivat -pöydässä kanssamme -- etkö muista, miten Munan riisui minulta viimeisen -verhon, jolla olin suojannut itseäni, ja sinä istuit vaiti uskaltamatta -tukkia hänen suutaan --" - -"Herra Jeesus! Oletko sinä hautonut tuota viisitoista vuotta!" Hän loi -silmänsä Kristiinaan -- ne näyttivät niin kumman vaaleilta, ja hänen -äänensä oli avuton ja heikko. "Sittenkään, Kristiina, me emme minun -mielestäni ole haavoittaneet toisiamme ynseillä ja katkerilla sanoilla ---" - -"Emme", sanoi Kristiina, "pahemmalta minustakin tuntui joulupidoissa, -kun sinä haukuit minua siitä, että olin heittänyt viittani Margretin -yli -- ja kun ympärillä seisoi rouvia kolmen piirikunnan takaa? --" - -Erlend ei vastannut mitään. - -"Ja sitten sinä vielä syytät minua siitä, mitä Margretille tapahtui -- -joka kerran, kun minä koetin neuvoa häntä sanallakaan, hän juoksi sinun -luoksesi, ja sinä käskit tylysti minua jättämään tytön rauhaan -- hän -oli sinun tyttäresi, eikä minun --" - -"Syyttänyt -- en ole sinua!" vastasi Erlend vaivalloisesti, taistellen -ankarasti pysyäkseen rauhallisena. "Jos joku lapsistamme olisi ollut -tyttö, olisit kai helpommin ymmärtänyt, että sellainen kuin minun -tyttäreni asia -- käy isän luihin ja ytimiin --" - -"Luulin viime keväänä näyttäneeni, että olin ymmärtänyt", sanoi vaimo -hiljaa. "Eihän minun tarvinnut muuta kuin muistaa omaa isääni --" - -"Tämä oli sittenkin pahempaa", vastasi Erlend yhtä rauhallisesti. "Minä -olin naimaton mies. Tuo mies -- oli -- nainut. Minä en ollut sidottu -- -minä en ollut sidottu sillä tavoin", oikaisi hän sanansa, "etten olisi -päässyt irti --" - -"Etkä sinä sittenkään irrottanut itseäsi", sanoi Kristiina. "Muistatko -sinä miten tuo irtautuminen tapahtui --?" - -Erlend hyppäsi pystyyn ja löi häntä vasten silmiä. Sen tehtyään hän jäi -kauhuissaan tuijottamaan eteensä -- hänen kalpeille poskilleen ilmestyi -punainen täplä. Mutta Kristiina istui jäykkänä ja suorana, kova ilme -kasvoilla. Lapsi oli parahtanut itkuun -- hän tuuditti sitä sylissään -ja puheli sille. - -"Se -- se oli pahasti sanottu, Kristiina", sanoi mies epävarmasti. - -"Kun viimeksi löit minua, kannoin lastasi sydämeni alla. Nyt löit minua -kun minulla oli poika sylissäni --" - -"Meillähän syntyy kakaroita alinomaa --", huusi Erlend kärsimättömästi --- - -He vaikenivat. Erlend alkoi kävellä kiivaasti edestakaisin. Kristiina -kantoi lapsen kamariin ja laski sen vuoteelle; Kristiinan palatessa -takaisin kamarin ovesta pysähtyi Erlend hänen eteensä: - -"Minä -- minun ei olisi pitänyt lyödä sinua, Kristiina. Kadun, että -tein sen -- tulen katumaan sitä yhtä kauan kuin edellistä kertaa. -Mutta sinä -- sinä olet antanut minun jo ennen kuulla, että unohdan -sinun mielestäsi liian pian. Sinä sen sijaan et unohda mitään -- et -ainoatakaan minun pahoista teoistani. Olen sentään koettanut olla -hyvä aviomies, mutta se ei näytä sinusta muistamisen arvoiselta. Sinä --- sinä olet kaunis, Kristiina --" Hän jäi katsomaan vaimoaan tämän -kuljettua ohi. - -Kartanon emännän tasainen ja arvokas käytös oli yhtä kaunis kuin neidon -hempeä sulo, hänen povensa ja lanteensa olivat leveämmät, mutta hän -oli myös saanut lisää pituutta; hän kulki selkä suorana ja pieni pää -kohosi yhtä uljaana ja kauniina kaulalta. Kalpeat, sulkeutuneet kasvot -suurine tummanharmaine silmineen kiihottivat ja hurmasivat Erlendiä -yhtä suuresti kuin entiset pyöreät, ruusuiset lapsenkasvot, jotka -olivat kiihottaneet ja hurmanneet hänen rauhatonta mieltään omituisella -tyyneydellään. Hän tarttui Kristiinan käteen: - -"Minun silmissäni sinä olet aina oleva kaunein kaikista naisista -- ja -rakkain." - -Kristiina salli hänen pitää kättä, mutta ei vastannut sen puserrukseen. -Sitten Erlend heitti sen luotaan; kiivaus sai taas ylivallan: - -"Unohtanut, sanot sinä: unohtaminen ei ole aina pahin synti. Minä en -ole milloinkaan ollut olevinani hurskas, mutta minä muistan sen, mitä -Sira Jon opetti minulle lapsena, ja Herran palvelijat ovat verestäneet -muistiani myöhemmin. On synti hautoa mielessään syntejä, jotka kerran -on ripittänyt papille, joita on katunut Jumalan edessä ja joille on -saanut anteeksiannon papin kädestä ja huulilta. Etkä sinä kaivele -hurskaudesta meidän menneitä syntejämme, Kristiina, vaan teet sen -siksi, että tahdot näyttää minulle puukkoa silloin kun minä teen vasten -mieltäsi --" - -Erlend käveli vähän ja tuli sitten takaisin. - -"Vallanhimoinen -- Jumala tietää, että rakastan sinua, Kristiina -- -vaikka näen, että sinä olet vallanhimoinen etkä ole antanut anteeksi -sitä, että minä tein väärin sinua kohtaan ja viekoittelin sinutkin -vääryyteen. Olen sietänyt paljon, Kristiina, mutta nyt minä en -enää ole sietävä sitä, etten minä milloinkaan saa rauhaa entisiltä -onnettomuuksiltani, enkä myöskään sitä, että sinä puhut minulle kuin -orjallesi --" - -Kristiina vapisi mielenliikutuksesta vastatessaan: - -"En minä ole puhunut sinulle kuin orjalleni. Oletko _kertaakaan_ -kuullut minun puhuvan tylysti tai kiivaasti kenellekään, jota -voitaisiin pitää minua alempiarvoisena -- huonoimmalle ja -kelvottomimmalle palvelijallenikaan --; siitä synnistä tiedän olevani -vapaa Jumalan edessä, että olisin pahentanut pienimpiä sanoilla tai -teoilla. Mutta sinun pitäisi olla minun _herrani_, jota minun tulisi -totella ja kunnioittaa, kumartaa ja palvella lähinnä Jumalaa -- Jumalan -käskyn mukaan, Erlend. Ja jos minä olen kadottanut kärsivällisyyden -ja puhunut sinulle toisin kuin vaimon tulisi puhua miehelleen -- niin -lienee se tapahtunut siksi, että minun usein on ollut vaikea taivuttaa -ymmärtämättömyyteni sinun paremman ymmärryksesi alle, kunnioittaa ja -totella herraani ja miestäni niin suuresti kuin tahtoisin -- ja ehkä -toivoin -- ehkä olen uskonut voivani siten kiihottaa sinua osoittamaan, -että olet mies ja minä vain heikko nainen -- - -"Mutta älä sure, Erlend. En enää tahdo loukata sinua sanoillani enkä -tämän päivän jälkeen ole koskaan unohtava puhua sinulle yhtä lempeästi -kuin jos olisit orjien jälkeläinen --" - -Erlend oli tullut tummanpunaiseksi -- hän kohotti nyrkkinsä -- sitten -hän pyörähti kantapäillään, otti viittansa ja miekkansa oven suusta -penkiltä ja syöksyi ulos. - -Ulkona oli auringonpaiste ja tuulinen sää -- ilma oli kylmä, mutta -katonreunalta ja tuulen heiluttamista puista ripsui hänen päälleen -kirkkaita jääkiteitä. Katoilla oleva lumi läikkyi kuin hopea, ja -kaupunkia ympäröivien mustanvihreiden metsäisten harjujen takaa -välkkyivät tunturit kylmänsinisinä ja valkeina häikäisevän kevättalven -auringossa. - -Erlend kuljeskeli katuja ja kujia -- nopeasti, nopeasti -- hänen täytyi -saada astua. Hänen sisällään kiehui -- Kristiina oli ollut väärässä, -päivänselvästi väärässä ensi hetkestä asti, ja hän itse oikeassa, -sitten hän oli hairahtunut lyömään vaimoansa -- mutta Kristiina oli -väärässä. Entä mikä nyt neuvoksi; sitä hän ei tiennyt. Hänen ei tehnyt -mieli mennä tuttavien luo eikä palata kotiinkaan. - -Kaupunki kuohui levottomana. Suuri islantilais-alus oli laskenut -laituriin aamupäivällä -- ensimmäinen tänä keväänä. Erlend kuljeksi -läntisiä kujia ja joutui Marteininkirkon kohdalle; siitä hän alkoi -laskeutua rantaan vievää tietä. Vaikka oli vasta aikainen iltapäivä, -kuului jo melua ja huutoja juoma- ja majapaikoista. Nuoruudessaan hän -oli itsekin käynyt tuollaisissa paikoissa -- ystävien ja kumppanusten -kanssa. Mutta nyt olisivat ihmiset töllistäneet silmät päästään ja -päästäneet sitten kielensä pyörimään, jos Orkdølan läänin lääninherra, -jolla oli kartano kaupungissa ja runsaat oluet ja viinit kellarissaan, -olisi astunut juomatupaan ja pyytänyt kannun heidän huonoa oluttaan. -Mutta sinne häntä olisi vetänyt -- tuonne pikkutalonpoikain, renkien -ja merimiesten pariin. -- Ei siinä syntynyt sotaa, jos nuo miekkoset -paukauttivat naisiaan korvalle, ja se heiltä kyllä syntyi -- tuhat -tulimmainen helvetti, miten oli miehen hallittava vaimoaan, kun hän ei -voinut pieksää tätä vaimon syntyperän ja oman kunniansa tähden -- eikä -itse pirukaan kestänyt heidän kanssaan sanasotasilla. Noita hän oli -- -mutta niin kaunis -- häntä täytyi lyödä siksi kunnes hän pehmiäisi -- - - * * * * * - -Kaikissa kaupungin kirkoissa alettiin soittaa iltarukoukseen -- -kevättuuli sotki niiden äänet sekamelskaksi hänen päänsä päällä. -Pyhä noita lähti kai nyt Kristuksenkirkkoon -- valittamaan Jumalalle -ja Neitsyt Maarialle ja Pyhälle Olaville sitä, että oli saanut -korvapuustin mieheltään. Erlend lähetti vaimonsa suojeluspyhimyksille -syntisen tervehdyksen kellojen soidessa ja helistessä ja kilkuttaessa. -Hän ohjasi kulkunsa Gregoriuksenkirkkoa kohti. - -Hänen vanhempiensa haudat olivat Annan-alttarin edustalla pitkänseinän -pohjoispuolisessa käänteessä. Lukiessaan rukouksiaan hän huomasi rouva -Sunniva Olavintyttären astuvan kirkon ovesta sisään neitonsa saattamana. -Lopetettuaan rukouksensa hän lähti tervehtimään tätä. - -Siitä saakka, kun he olivat toisiinsa tutustuneet, olivat heidän -välinsä olleet sellaiset, että heillä aina oli pientä pilantekoa -ja vapaata leikinlaskua keskenään. Ja tänä iltana heidän ollessaan -polvillaan rukouspallilla odottamassa iltahartauden alkamista -Erlend oli niin vallaton, että Sunniva-rouvan täytyi moneen kertaan -muistuttaa, että he olivat kirkossa ja että heidän ohitseen kulki koko -ajan väkeä. - -"Niinpä kyllä", sanoi Erlend, "mutta sinä olet niin kaunis tänä iltana, -Sunniva! On hauska kisailla rouvan kanssa, jolla on niin viehkeät -silmät --" - -"Mutta sinä et ole sen arvoinen, Erlend Nikulauksenpoika, että sinua -tarvitsisi katsella viehkein silmin" --, veikisteli toinen. - -"Sittenpä minä tulen kisaamaan kanssasi pimeän tultua", yhtyi Erlend -pilantekoon. "Kun messu on loppunut, saatan sinut kotiin --" - -Nyt ilmestyivät papit näkyviin, ja Erlend meni etelänpuoleiselle -seinustalle miesten joukkoon. - -Jumalanpalveluksen loputtua hän meni ulos pääoven kautta. Hän näki -Sunniva-rouvan neitoineen kappaleen matkaa alempana kadulla -- ja -ajatteli, että olisi parempi, ettei hän seuraisi tätä, vaan menisi -suoraan kotiin. Samassa tuli parvi laivalla tulleita islantilaisia -katua ylös, tahtoen sulkea tien noilta kahdelta naiselta. Erlend juoksi -rouvan avuksi. Heti kun merimiehet näkivät miekkavöisen herran tulevan -vastaan, he väistyivät sivuun ja antoivat naisille tietä. - -"Taitaa olla sittenkin parasta, että minä saatan sinun kotiin", sanoi -Erlend, "kaupungissa on rauhatonta tänään." - -"Tiedätkös, Erlend -- vaikka minä olenkin jo vanha vaimo, ei minusta -ole ikävä nähdä miesten pitävän minua vielä siksi kauniina, että he -viitsivät tukkia tieni." - -Säädykkään miehen suusta soveltui tähän yksi ainoa vastaus. - - * * * * * - -Erlend palasi omaan taloonsa aamuhämärissä, seisoi vähän aikaa -kartanorakennuksen suljetun oven edessä palellen, kuolemanväsyneenä ja -kyllästyneenä. Kolkuttaako hereille palvelijat, kömpiäkö Kristiinan -viereen, joka nukkui lapsi rinnoillaan -- ei. Hänellä oli mukanaan -itäisen parviaitan avain; siellä säilytettiin hänen haltuunsa uskottuja -tavaroita. Erlend avasi oven, veti jalastaan saappaat ja kantoi pari -sarkapakkaa ja tyhjää säkkiä olkien päälle sänkyyn. Hän kääri viittansa -ympärilleen, pujahti säkkien alle ja vaipui uneen, lopenväsyneenä, -pökerryksissään ja kaikki unohtaneena. - -Kristiina oli kalpea ja valvoneen näköinen istuutuessaan aamueineelle -väkensä kera. Eräs miehistä sanoi käyneensä pyytämässä isäntää pöytään --- tämä nukkui ylhäällä itäaitan parvessa -- Erlend oli käskenyt hänen -mennä hiiteen. - - * * * * * - -Erlendin oli oltava Elgeseterillä päivämessun jälkeen todistajana -joissakin talonkauppa-asioissa. Mutta hän sai juonitelluksi itsensä -vapaaksi sen jälkeisestä ateriasta refektoriossa, samoin kuin Arne -Gjavvaldinpojan seurasta, jonka ei myöskään sopinut jäädä juomaan -veljien kera, mutta joka välttämättä olisi vienyt Erlendin mukanaan -Ranheimiin. - -Perästäpäin hän katui, että oli eronnut toisten seurasta -- kauhistui -kulkiessaan yksin kaupunkia kohti -- hän ei päässyt ajattelemasta -sitä mitä oli tehnyt. Silmänräpäyksen hän ajatteli mennä suoraapäätä -Gregoriuksenkirkkoon -- hänellä oli lupa ripittää itsensä eräälle -sikäläiselle papille Nidarosissa ollessaan. Mutta jos hän lankeaisi -uudelleen syntiin ripillä käytyään, olisi se vielä pahempi synti. Hänen -täytyi mieluummin odottaa jonkin aikaa -- - -Kyllä nyt Sunniva luuli häntä kukkopojaksi, jonka hän oli pyydystänyt -paljaalla kämmenellään. Mutta ei hän ollut uskonut, piru vieköön, -että naisihminen olisi osannut opettaa hänelle niin paljon uutta -- -tässä hän vieläkin huohotti kokemaansa. Hän oli kuvitellut olevansa -jotakuinkin taitava ars amandissa, vai miten nuo oppineet sitä -nimittävät. Jos hän olisi ollut nulikka, hän olisi ehkä ylpeillyt -siitä ja ollut mielissään oppimastaan. Mutta hän ei pitänyt tuosta -naisesta -- tuosta hullusta vaimoihmisestä, hän oli kyllästynyt -häneen, hän oli kyllästynyt kaikkiin naisiin, paitsi vaimoonsa -- ja -oli kyllästynyt häneenkin! Kautta taivaan, hän oli ollut semmoisessa -avioliitossa, että oli itsekin tullut ihan hurskaaksi -- sillä hän oli -uskonut Kristiinan hurskauteen -- mutta kauniin palkanpa hän oli saanut -hurskaalta vaimoltaan uskollisuudestaan ja rakkaudestaan -- Kristiina -oli aika noita! Hän muisti tämän eilisiltaiset kirvelevät, ilkeät -sanat -- niinkö hän siis Kristiinan mielestä käyttäytyi kuin orjien -jälkeläinen -- Ja tuo toinen, Sunniva, piti häntä varmaankin tuiki -kokemattomana ja kesynä, hän kun ei ollut voinut olla kauhistumatta -tämän lemmentemppuja. Vielä hän näyttäisi Sunnivalle, ettei hän ollut -hurskaampi mies kuin tämä oli nainen --. Hän oli luvannut mennä -Baardsgaardiin ensi yöksi -- ja samapa tuo vaikka menisikin; hän oli -langennut syntiin, voihan hän siis nauttia sen suoman ilonkin --. - -Koska hän jo oli rikkonut Kristiinalle lupaamansa uskollisuuden -- tämä -itse oli saanut sen aikaan pahalla ja väärällä kohtelullaan -- - -Hän meni kotiin, maleksi tallissa ja ulkorakennuksissa etsien jotakin -moitteen syytä, torui sairaalan papin karjakkoa siitä, että tämä oli -kantanut maltaita riihitupaan, vaikka tiesi, etteivät hänen miehensä -tarvinneet kuivausriihtä tällä kaupunkimatkalla. Hän toivoi, että -hänen poikansa olisivat olleet matkassa, heistä olisi ollut seuraa --. -Hän olisi tahtonut päästä Husabyhyn nyt paikalla. Mutta hänen täytyi -odottaa kaupungissa etelästä tulevia viestejä -- olisi ollut liian -uhkarohkeata ottaa kartanossaan vastaan sieltä päin tulevat sanantuojat. - -Talon rouva ei näyttäytynyt illallispöydässä -- hän nukkui kamarin -sängyssä, kertoi Signe, hänen palvelusneitonsa, katsoen moittivasti -isäntäänsä. Erlend vastasi tuimasti, ettei hän ollut kysynyt rouvaa. -Miesten lähdettyä tuvasta hän meni kamariin. Siellä oli pilkkosen -pimeä. Erlend kumartui vaimonsa yli. - -"Itketkö sinä?" hän kysyi hyvin hiljaa, sillä toinen hengitti niin -kummallisesti. Mutta Kristiina vastasi sekavasti, ettei hän itkenyt. - -"Väsyttääkö sinua? Minäkin rupean jo maata", sanoi hän taas hiljaa. - -Kristiinan ääni vapisi hänen vastatessaan: - -"Silloin minä soisin sinun menevän sinne, Erlend, missä makasit viime -yön." - -Erlend ei vastannut. Hän meni pois ja kantoi kynttilän kamariin -tuvasta sekä aukaisi vaatearkkunsa. Hän oli tarpeeksi hyvissä -vaatteissa kelvatakseen mihin hyvänsä, sillä hänellä oli yllään -sinipunainen kothardi, hän kun oli ollut aamupäivällä Elgeseterissä. -Mutta nyt hän muutti yllensä uutta, hitaasti ja tarkoituksella --. -punasilkkisen paitansa ja hiirenkarvaisen, puoliavaran samettimekon, -jossa oli hopeatiukuset hihojen päissä, hän harjasi tukkansa ja pesi -kätensä. Vähän väliä hän vilkaisi vaimoonsa -- tämä makasi vaiti ja -hievahtamatta. Silloin hän lähti, toivottamatta hyvää yötä. Seuraavana -päivänä hän tuli häikäilemättä kotiin aamiaisen aikaan. - -Tätä jatkui viikon päivät. Tullessaan eräänä iltana kotiin, oltuaan -asialla Hangrarissa, sai Erlend tietää Kristiinan ratsastaneen aamulla -Husabyhyn. - -Siitä hän oli jo selvillä, ettei yhdelläkään miehellä ollut voinut -olla vähemmän iloa synnistä kuin hänellä oli ollut tästä Sunniva -Olavintyttären asiasta. Häntä inhotti pohjia myöten tuo mieletön -ihminen -- inhotti silloinkin, kun hän leikki ja hyväili. Varomaton -teko se myös oli -- nyt kerrottiin kai jo kaupungilla hänen öitsineen -Baardin kartanossa -- eikä Sunnivan tähden kannattanut pilata -mainettaan. Väliin hän oli muistanut sitäkin, että kukaties siitä oli -oleva seurauksia -- mieshän tällä kyllä oli, puolivanha ja kivulloinen; -sääli Baardia, joka oli naimisissa noin villin ja mielettömän naisen -kanssa; Erlend oli tuskin ensimmäinen, joka oli loukannut hänen -miehensä oikeuksia. Ja Haftor -- mutta hän ei ollut muistanut lainkaan -Sunnivaa Haftorin sisareksi ryhtyessään asioihin hänen kanssaan; se -johtui hänen mieleensä vasta sitten kun oli liian myöhä. Asia oli niin -pahalaatuinen kuin olla saattoi -- ja hän huomasi Kristiinan tietävän -sen. - -Ei hän luullut Kristiinan keksivän vedota arkkipiispaan -- pyytääkseen -saada muuttaa miehensä luota. Kristiinalla oli turvanaan Jørundgaard -- -mutta hänen oli mahdotonta matkustaa tunturin yli tähän vuodenaikaan, -kerrassaan mahdotonta jos hän aikoi ottaa mukaansa pienemmät lapset; -eikä Kristiina jättäisi niitä. Ei hän voinut lähteä laivallakaan -Munanin ja Lauritsan kanssa näin aikaisin keväällä, lohdutteli Erlend -itseään. Ei olisi ollut Kristiinan tapaista pyytää arkkipiispan apua -häntä vastaan -- syytä hänellä kyllä oli siihen -- mutta Erlend oli -vapaaehtoisesti tyytyvä vuode-eroon -- kunnes Kristiina huomaisi hänen -vilpittömän katumuksensa. Kristiina ei _voinut_ tehdä tästä julkista -asiaa. Mutta Erlendistä tuntui yhtäkaikki, ettei hän pitkään aikaan -ollut tietänyt, mitä hänen vaimonsa saattoi tehdä ja olla tekemättä. - -Hän makasi yöllä omassa vuoteessaan ajatellen asioita pitkin ja poikki. -Ja hänelle selvisi, että hän oli sotkenut asiansa vielä pahemmin kuin -ensin oli otaksunut -- ryhtyessään tähän viheliäiseen seikkailuun -samaan aikaan kuin otti osaa maan tärkeimpien asioiden ratkaisuun. - -Hän ei tiennyt miten olisi kironnut itseään, kun oli ollut sellainen -narri vaimonsa edessä, että oli antanut tämän ajaa hänet näin -tukalaan asemaan. Hän kirosi Kristiinaa ja Sunnivaa, kumpaistakin. -Piru vieköön, eihän hän ollut enemmän naisiin menevä kuin muutkaan -miehet -- päinvastoin hän oli ollut tekemisissä harvemman naisen -kanssa kuin monet muut hänen tuntemansa miehet. Mutta oli kuin itse -sielunvihollinen olisi punonut paulansa hänen ympärilleen -- hän ei -voinut lähestyä ketään naista joutumatta paikalla kaulaa myöten -suohon --. - -Nyt se oli loppuva. Hänellä oli muita hommia, jumalankiitos. Pian, -hyvin pian tuli varmaan Ingebjørg-rouvan kirje. Naisten metkuja hän -ei välttänyt tässäkään asiassa, mutta se oli kai Jumalan rangaistus -hänen nuoruutensa synneistä. Erlendiä nauratti. Rouvan täytyi ymmärtää -asioiden olevan siten kuin he olivat esittäneet. Kysymys oli siitä, -tulisiko joku hänen pojistaan vaiko joku hänen äpäräsisarensa pojista -asetettavaksi Maunu-kuningasta vastaan norjalaisten kuninkaaksi. -Ingebjørg-rouva rakasti Knut Porselle synnyttämiään lapsia enemmän kuin -koskaan oli rakastanut toisia lapsiaan. - -Pian, pian -- sitten hän pääsisi merelle ja saisi tuntea suolaveden -pärskyt sylissään. Voi armias Jumala, kuinka oli tuntuva hyvältä kastua -likomäräksi meren aaltojen keskellä ja antaa tuulen tunkea ytimiin asti --- päästä irti naispuoleisista määrättömäksi ajaksi. - -Sunniva ajatelkoon mitä tahtoo. Erlend ei ollut menevä sinne enää. -Ja menköön Kristiina Jørundgaardiin, jos mieli tekee. Saattoi -ollakin parasta hänelle ja lapsille, että nämä joutuivat pois -Gudbrandinlaaksosta kesäksi. Tottahan hän sitten taas suostuisi -ystäväksi. - -Seuraavana aamuna hän ratsasti Skauniin. Hänellä ei kuitenkaan ollut -rauhaa ennen kuin hän sai tietää vaimon aikeista. - -Tämä otti hänet vastaan arvokkaasti, lempeästi ja kylmästi, kun hän -seuraavana päivänä ilmestyi Husabyhyn. Kysymättä hän ei sanonut -sanaakaan Erlendille, ei myöskään vihaista sanaa, eikä hän pannut -vastaan, kun Erlend illalla, ikään kuin koetteeksi, hankkiutui -aviosänkyyn. Mutta heidän maattuaan hetken aikaa hiljaa koetti Erlend -epäröiden laskea kätensä hänen povelleen. - -Kristiinan ääni vapisi, mutta Erlend ei saanut selvää surustako vai -vihasta, hänen kuiskatessaan: - -"Niin kehnoksi mieheksi en voi uskoa sinua, Erlend, että tahtoisit -tehdä minun oloni vielä vaikeammaksi. En voi torata kanssasi, sillä -lapsemme nukkuvat ympärillämme. Ja koska minä olen synnyttänyt sinulle -seitsemän poikaa, en tahtoisi, että palvelijani huomaisivat minut -loukatuksi vaimoksi --" - -Erlend makasi kauan hiljaa ennen kuin uskalsi vastata: - -"Niin. Herra armahda, minä olen loukannut sinua pahasti, Kristiina. -En olisi -- en olisi tehnyt sitä, elleivät sinun julmat sanasi tuona -iltana Nidarosissa olisi painaneet mieltäni niin. -- Minä en ole tullut -kotiin kerjätäkseni sinulta anteeksiantoa, sillä minä tiedän, että se -olisi tällä kertaa vaikea pyyntö --" - -"Huomaan Munan Baardinpojan puhuneen totta", vastasi vaimo, -"sanoessaan, ettei se päivä ole koittava koskaan, jolloin sinä olet -syyttävä itseäsi pahoista töistäsi. Koeta pyrkiä sovintoon Jumalan -kanssa -- sinun on tärkeämpi pyytää anteeksi häneltä kuin minulta --" - -"Ymmärrän sen", sanoi Erlend katkerasti. Sitten he eivät puhuneet enää. -Ja seuraavana aamuna Erlend ratsasti takaisin Nidarosiin. - -Hän oli ollut kaupungissa muutaman päivän, kun Sunniva rouvan -palvelusneito tuli hänen puheilleen eräänä iltana Gregoriuksen -kirkossa. Erlend ajatteli, että täytyihän hänen puhua rouvan kanssa -viimeisen kerran, ja pyysi neidon olemaan vahtina illalla, jotta hän -voisi tulla samaa tietä kuin ennen. - -Hänen oli täytynyt ryömiä ja kavuta kuin kanavaras päästäkseen -parvelle, missä he olivat oleksineet. Häntä hävetti kauheasti, että oli -suostunut sellaiseksi narriksi -- unohtaen ikänsä ja asemansa. Mutta -alussa oli häntä huvittanut esiintyä niin nuorekkaana. - -Rouva otti hänet vastaan vuoteessaan: - -"Tulethan sinä vihdoinkin!" sanoi hän nauraen ja haukotteli sitten. -"Joudu nyt, ystäväiseni, sänkyyn, keskustelemme myöhemmin siitä, missä -sinä olet viipynyt niin kauan --" - -Erlend ei tiennyt oikein mitä tehdä tai sanoa saadakseen ilmaistuksi -sen, mitä ajatteli. Vaistomaisesti hän alkoi riisua vaatteitaan. - -"Varomattomia olemme olleet, Sunniva -- ei ole hyvä, että minä jään -tänne yöksi. Eikö Baardkin jo saavu kotiin?" kysyi hän. - -"Pelkäätkö sinä minun miestäni?" kysyi Sunniva kiusoitellen. -"Huomasithan itse, ettei Baard ollut tietääkseenkään, vaikka me -pilailimme ihan hänen silmiensä edessä. Jos hän kuulee sinun käyneen -kartanossa, niin kyllä minä saan hänet uskomaan, että se on sitä vanhaa -vatkutusta. Hän uskoo minuun niin --" - -"Hän näyttää uskovan sinuun liiaksi", nauroi Erlend kaivaen sormensa -Sunnivan tukkaan ja kiinteisiin, valkoisiin olkapäihin. - -"Niinkö arvelet --" Sunniva tarttui hänen ranteeseensa. "Uskothan -sinäkin vaimoosi, vai mitä? Ja minä olin sentään kaino ja kunniallinen -Baardin naidessa minut -- - -"_Minun_ vaimoani emme sekoita tähän", sanoi Erlend terävästi ja veti -pois kätensä. - -"Miksikä niin --? Onko sinusta sopimattomampaa, että puhumme Kristiina -Lauritsantyttärestä kuin herra Baardista, minun miehestäni?" - -Erlend puri hampaansa yhteen eikä vastannut mitään. - -"Sinä olet varmaan niitä miehiä, Erlend", sanoi Sunniva pilkaten, -"jotka uskovat olevansa niin vastustamattomia ja kauniita, ettei -naiselle voida lukea viaksi, jos hänen kunniansa murtuu kuin lasi -heidän käsissään -- vaikka tämä olisi muuten luja kuin rauta." - -"Sitä minä en ole milloinkaan uskonut sinusta", vastasi Erlend -karkeasti. - -Sunnivan silmät säkenöivät: - -"Mitä sinä siis tahdoit minusta, kun olit niin onnellisissa naimisissa?" - -"Sanoinhan minä, ettet sinä saa mainita minun vaimoni nimeä --" - -"Minun mieheni on yhtä hyvä kuin sinun vaimosi --" - -"Sinä aloit itse puhua Baardista, ja juuri sinä pahimmin pilkkasit -häntä", sanoi Erlend suutuksissaan. "Ja vaikka et olisi pilkannut -häntä sanoilla -- niin eipä hänen kunniansa ole kovin suuren arvoinen -sinulle, kun saatoit ottaa itsellesi toisen miehen hänen ohellaan. -Mutta Kristiina ei tule halvemmaksi minun rikoksestani." - -"Tuotako sinä olet tullut sanomaan minulle -- että rakastat Kristiinaa -vaikka pidät minusta sen verran, että tahdot leikitellä kanssani --" - -"En tiedä pidänkö sinusta -- sinä osoitat pitäväsi minusta --" - -"Mutta Kristiina ei ymmärrä antaa arvoa sinun rakkaudellesi!" pilkkasi -toinen. "Kyllä minä olen nähnyt, miten viehkeästi hänen on tapana -katsoa sinuun, Erlend --" - -"Pidä suusi", huusi Erlend. "Ehkä hän tietääkin minkä arvoinen minä -olen", sanoi hän kovasti ja katkerasti. "Me kaksi taidamme olla -jokseenkin toistemme vertaiset --" - -"Onko niin", kysyi Sunniva uhkaavasti, "että minä olen ruoska, jolla -sinä tahdot suomia vaimoasi --?" - -Erlend seisoi huohottaen: - -"Voithan sanoa niin. Mutta sinä tulit itse käteeni --" - -"Varo sinä", sanoi Sunniva, "ettei se ruoska satu omaan nahkaasi --" - -Hän kohosi istualleen ja odotti. Mutta Erlend ei näyttänyt aikovan -vastata eikä tulla lepyttämään ystäväänsä. Hän puki vaatteet ylleen ja -lähti enemmittä puheitta. - -Hän ei ollut tyytyväinen itseensä eikä tapaan, jolla oli eronnut -Sunnivasta. Se ei ollut kunniaksi hänelle. Mutta yhdentekevää -- hän -oli ainakin päässyt eroon tästä naisesta. - - - - -IV - - -Sinä keväänä ja kesänä ei Husabyssä nähty paljon isäntää. Niinä -kertoina, jolloin hän kävi kotona, kohteli emäntä häntä arvokkaasti -ja lempeästi. Erlend ei yrittänyt millään tapaa rikkoa muuria, -jonka toinen oli rakentanut heidän välilleen, vaikka hän usein -katsoi tutkivasti Kristiinaa. Muuten tuntui hänellä olevan paljon -toimitettavaa ulkopuolella kodin. Kartanonhoitoa hän ei tiedustellut -kertaakaan yhdelläkään sanalla. - -Talon rouva huomautti tästä, kun Erlend heti ristinmessun jälkeen -tahtoi hänet mukaansa Raumsdaliin. Erlendillä oli asioita pohjoisessa, -ja Kristiina olisi voinut ottaa lapset mukaansa ja jäädä joksikin aikaa -Jørundgaardiin tervehtimään sukulaisia ja ystäviä. Mutta Kristiina ei -tahtonut millään muotoa lähteä. - -Erlend oli Nidarosissa lakikäräjien ajan ja sen jälkeen Orkedalissa; -sitten hän palasi Husabyhyn, mutta alkoi paikalla valmistella -Bergenin-matkaa. Margygren oli ankkurissa Nidarholmin luona, ja hän -odotti vain Haftor Grautia, jonka piti tulla mukaan. - -Kolme päivää ennen Marketan-messua alkoi Husabyssä heinänteko. Oli mitä -poutaisin ilma, ja kun väki palasi niitylle päivällislevon jälkeen, -tahtoi isäntärenki Olav ottaa lapsetkin mukaan. - -Kristiina oli vaateaitassa, joka sijaitsi ritariparven toisessa -kerroksessa. Tämä talo oli rakennettu niin, että tuohon huoneeseen -veivät ulkopuoliset portaat ja pitkin ulkoseinää kulki sola; mutta -kolmas kerros ulottui sen yli, ja siihen pääsi vain irtonaisia -tikapuita, vaateaitan luukusta. Luukku oli auki, sillä Erlend oli -asetuvassa. - -Kristiina kantoi ulos turkin, jonka Erlend tahtoi mukaan merimatkalle, -ja puisteli sitä parvensolassa. Silloin hän kuuli tieltä jymyä ja -näki samassa suuren ratsastusjoukon karahuttavan esiin Gauldalintien -metsästä. Seuraavassa silmänräpäyksessä oli Erlend hänen sivullaan. - -"Sanoitko, Kristiina, tulen sammuneen kodassa aamulla?" - -"Sanoin, Gudrid kaasi liemikattilan tuleen, meidän täytyy lainata tulta -Sira Eiliviltä --" - -"Ei, emme sekoita häntä tähän. Gaute", sanoi hän hiljaa alas pojalle, -joka nuhjusteli parven alla, kohotteli haravaa toisensa jälkeen eikä -olisi viitsinyt lähteä heinäntekoon. "Tule tänne portaille -- älä -pitemmälle, muuten sinut nähdään." - -Kristiina tuijotti mieheensä. Sellaisena hän ei ollut nähnyt Erlendiä -koskaan -- tuota jännittynyttä, valpasta ilmettä kasvoilla ja äänessä -hänen tarkatessaan eteläistä tietä -- koko pitkän, notkean vartalon -hillittyä eloisuutta hänen juostessaan sisään ja ilmestyessään heti sen -jälkeen takaisin, lattea, palttinaan ommeltu pakka kädessä. Hän antoi -sen pojalle. - -"Pistä se poveesi -- ja kuule tarkasti mitä minä sanon. Sinun pitää -pelastaa nämä kirjeet, Gaute-poikani. Ota harava Olallesi ja mene -rauhallisesti rinnettä alas kunnes tulet leppäsuolle. Pysy siellä -pensaiden välissä metsänlaidassa -- tunnethan sinä ne paikat -- ja -hiivi tiheintä viidakkoa pitkin Skjoldvirkstadiin asti. Katso tarkasti, -onko kartanossa rauhallista. Jos huomaat rauhattomuutta taikka vieraita -ihmisiä, niin piilottaudu. Mutta jos olet varma siitä, että siellä on -rauhallista, niin mene ja anna kirjeet Ulfille, jos hän on kotona. -Ellet saa annetuksi kirjeitä hänen käteensä niin, ettei kukaan huomaa, -niin polta ne niin pian kuin suinkin. Mutta katso tarkasti, että -kirjoitus ja sinetit palavat kokonaan ja etteivät ne joudu kenenkään -muun miehen käteen kuin Ulfin. Herra auttakoon meitä, poikani -- nämä -ovat suuria asioita kymmenvuotisen pojan toimitettaviksi, tästä riippuu -monen kunnon miehen menestys ja henki -- ymmärrätkö sinä, mistä on -kysymys, Gaute?" - -"Kyllä, isä. Minä olen ymmärtänyt kaikki, mitä te olette sanonut." -Gauten vaaleat, vakavat kasvot pistivät esiin portaista. - -"Sano Isakille, ellei Ulf ole kotona, että hänen pitää ratsastaa -viipymättä Hevneen, ajaa koko yö ja sanoa -- hän tietää kyllä kenelle --- että minä pelkään tuulen kääntyneen niin etten minä pääse matkaan. -Ymmärrätkö?" - -"Kyllä isä. Minä muistan kaikki." - -"Mene sitten. Jumala suojelkoon sinua, poikani." - -Erlend juoksi ritariparveen, aikoi laskea alas luukun, mutta Kristiina -oli jo puolitiessä vastassa. Erlend odotti, kunnes hän oli ylhäällä, -sitten hän sulki luukun ja juoksi arkun luo, josta kaivoi esiin -kirjoituskääryjä. Hän kiskoi irti sinetit ja tallasi ne jalkoihinsa, -repi nahat palasiksi ja sitoi ne yhteen avaimen ympärille, päästi -kaiken putoamaan luukusta maahan, nokkosten keskeen, joita kasvoi -pitkin seinäviertä aitan takana. Kädet luukunreunalla hän tuijotti -pienen pojan jälkeen, joka kulki viljapellon reunaa heinäniittyä kohti, -missä heinäväki liikkui pitkissä riveissä viikatteita ja haravoita -heilutellen. Kun Gaute oli hävinnyt pellon ja niityn väliseen pieneen -metsikköön, hän sulki luukun. Kavioiden ääni kaikui jo aivan kartanon -läheltä. - -Erlend kääntyi vaimonsa puoleen: - -"Koeta hävittää tuo, minkä minä viskasin alas -- anna Skulen hakea se -sieltä, hän on viisas -- sano, että hän heittää sen alas likakuoppaan -navetan taa. Sinua he tulevat varmaan pitämään silmällä, samoin -isompia poikia. Mutta tutkia he tuskin viitsivät --" hän pisti sinetin -kappaleet Kristiinan poveen. "Ei niistä tosin enää saa selkoa, mutta --" - -"Oletko sinä vaarassa, Erlend?" kysyi Kristiina hiljaa. Katsahdettuaan -vaimonsa kasvoihin Erlend sulki hänet syliinsä. Kristiina oli -levittänyt kätensä. - -Silmänräpäyksen puristi Erlend Kristiinaa rintaansa vasten ja sanoi: - -"En tiedä, Kristiina. Pian se nähdään. Tore Eindridenpoika ratsastaa -huovien edellä, ja Baard-herra on mukana, ellen ole erehtynyt. En odota -Torea tänne ystävän asioissa --" - -Nyt olivat ratsastajat pihalla. Erlend seisoi paikallaan -silmänräpäyksen. Sitten hän suuteli vaimoaan tulisesti, avasi luukun ja -juoksi alas. Kun Kristiina astui porrassolaan, seisoi Erlend pihamaalla -auttaen kamreeria, joka oli iäkäs mies ja kömpelö liikkeiltään, alas -hevosen selästä. Baard-herran ja Gauldølan läänin lääninherran mukana -oli vähintään kolmekymmentä aseistettua miestä. - -Kristiinan kulkiessa pihamaan yli hän kuuli viimeksi mainitun sanovan: - -"Terveisiä langoiltasi, Erlend. Borgar ja Guttorm nauttivat kuninkaan -kestitystä Veøyssä, ja minä luulin Haftor Torenpojan jo olleen Ivarin -ja poikanaskalin luona Sundbussa tähän aikaan. Grautin koppasi herra -Baard aamulla kaupungissa." - -"Ja sinä olet nyt tullut tänne kutsumaan minua samoihin kesteihin, vai -kuinka?" sanoi Erlend hymyillen. - -"Niin on asia, Erlend." - -"Te tahdotte kaiketi myös tarkastaa talon? Minä olen ollut mukana -näissä menoissa niin monta kertaa, että tiedän asian kulun --" - -"Maankavallusjutun kokoisia asioita ei sinun käsissäsi vielä ole -ollut", sanoi Tore. - -"Ei tätä ennen", sanoi Erlend. "Ja näyttää siltä kuin minun pitäisi nyt -pelata mustilla nappuloilla, Tore, ja kuin sinä olisit tehnyt minusta -matin -- eikö niin, sukulaismies?" - -"Me olemme etsimässä kirjeitä, joita sinä olet saanut rouva Ingebjørg -Haakonintyttäreltä", sanoi Tore Eindridenpoika. - -"Ne ovat ritariparvella siinä arkussa, jonka päällä on punaisia hirven -kuvia -- mutta ei niissä ole paljon muuta kuin terveisiä, joita hellien -sukulaisten on tapana lähettää toisilleen -- ja ne ovat kaikki vanhoja. -Tämä Stein voi saattaa teidät sinne --" - -Vieraat huovit olivat nousseet hevosten selästä, ja kartanon -palvelusväki alkoi virrata pihamaalle. - -"Niissä kirjeissä, jotka me saimme Borgar Trondinpojalta, oli -tärkeämpiä asioita", sanoi Tore. Erlend päästi hiljaisen vihellyksen. - -"Menkäämme tupaan", sanoi hän, "tässä alkaa olla niin paljon väkeä." - -Kristiina seurasi miehiä tupaan. Toren annettua merkin tuli sinne myös -pari vierasta huovia. - -"Sinun on annettava miekkasi, Erlend", sanoi Tore, Gimsarin herra, -heidän päästyään sisään, "merkiksi siitä, että olet meidän vankimme." - -Erlend läimäytti lanteitaan merkiksi siitä, ettei hänellä ollut muita -aseita yllään kuin vyössä riippuva tikari. Mutta Tore uudisti: - -"Sinun pitää antaa miekkasi merkiksi --" - -"No, jos tässä nyt ollaan niin kovasti komeita --", sanoi Erlend -naurahtaen. Hän meni seinän luo ja otti miekkansa naulasta, piti kiinni -lappeesta ja ojensi kahvapuolen Tore Eindridenpojalle, kumartaen -keveästi. - -Gimsarin vanhus irrotti soljet, veti miekan kokonaan ulos huotrasta ja -pyyhki sormellaan verijuovaa. - -"Tällä miekallako sinä, Erlend --" - -Erlendin silmät välkähtivät kuin teräs, ja hänen suunsa vetäytyi -kapeaksi viiruksi: - -"Niin. Tällä miekalla minä kuritin sinun pojanpoikaasi, kun löysin -hänet tyttäreni makuuparvesta." - -Tore seisoi miekka kädessä, katsoi sitä ja sanoi uhkaavasti: - -"Sinun, jonka itse tulee puolustaa oikeutta, Erlend, pitäisi toki -tietää, että menit sillä kertaa vähän pitemmälle kuin mitä laki sallii ---" - -Erlend heilautti kiivaasti päätään ja lensi punaiseksi: "On eräs laki, -jota ei laadi kuningas eivätkä käräjämiehet -- se on se laki, että -miehen tulee suojella miekalla naistensa kunniaa --" - -"On onni, Erlend, ettei kukaan ole sovelluttanut sitä lakia sinuun", -vastasi Tore Eindridenpoika vihan vallassa. "Sillä silloin sinulla -olisi pitänyt olla yhtä sitkeä henki kuin kissalla --" - -Erlend vastasi ärsyttävän hitaasti: - -"Eikö tämä asia ole siksi vakava, että on sopimatonta sotkea siihen -entisiä nuoruudenaikaisia asioita --?" - -"Enpä tiedä, ovatko ne Lensvikin Baardin mielestä niin vanhoja -asioita." Erlend hypähti pystyyn aikoen vastata, mutta Tore karjaisi: -"Sinun pitäisi ensin ottaa selko siitä, ovatko jalkavaimosi niin -oppineita, että osaavat lukea, ennen kuin lähdet yöjuoksuun salakirjeet -housunvyössä. -- Kysy tältä Baardilta, kuka meille ilmaisi sinun -punovan juonia kuningasta vastaan, jolle olet vannonut uskollisuutta ja -jolta olet saanut lääninherran toimen --" - -Tietämättään kohotti Erlend käden vasten rintaansa -- silmänräpäyksen -hän katsoi vaimoonsa, ja veri tulvahti laineena hänen kasvoilleen. -Silloin juoksi Kristiina esiin ja viskautui hänen kaulaansa. Erlend -etsi hänen katsettaan -- hän näki siinä pelkkää rakkautta. - -"Erlend -- mieheni!" - -Kamreeri oli siihen asti pysytellyt miltei vaiti. Nyt hän astui näiden -kahden luo ja sanoi hiljaa: - -"Hyvä rouva -- taitaa olla parasta, että viette lapset ja -palvelusnaiset kanssanne naisten tupaan ja pysytte siellä niin kauan -kuin me viivymme kartanossa." - -Erlend irrotti käsivartensa vaimonsa ympäriltä puristettuaan Kristiinaa -vielä viimeisen kerran: - -"Kyllä se on parasta, oma rakas Kristiinani -- tee kuten Baard-herra -sanoo." - -Kristiina nousi varpaisilleen ja tarjosi Erlendille suunsa. Sitten -hän lähti ulos. Ja hän kokosi lapsensa ja palvelusnaisensa hämminkiin -joutuneen joukon keskeltä ja vei heidät muassaan pikkutupaan -- muuta -naistentupaa ei Husabyssä ollut. - -Monta tuntia he istuivat siellä, ja kartanonrouvan levollisuus ja -itsehillintä piti tuon pelokkaan parven kutakuinkin hyvin koossa. -Sitten tuli Erlend sisään aseetonna ja matkavaatteissa. Kaksi vierasta -huovia jäi seisomaan ovensuuhun. - -Hän kätteli isompia poikia ja nosti pienemmät syliinsä kysyen, missä -Gaute oli: "-- sano sinä terveisiä hänelle, Naakkve. Hän on kai mennyt -metsään kaaripyssyineen, kuten tavallisesti. Sano, että hän saa -sittenkin minun englantilaisen jalkakaareni, jota en luvannut hänelle -sunnuntaina." - -Kristiina puristautui häneen sanomatta mitään. "Milloin sinä tulet -takaisin, rakas ystävä?" kuiskasi hän rukoilevasti. - -"Sitten kun Jumala suo, rakas vaimoni." - -Kristiina jäi seisomaan paikalleen koettaen kaikin voimin taistella -itkua vastaan. Erlend ei ollut milloinkaan puhutellut häntä toisin kuin -ristimänimeltä, ja nämä hänen viimeiset sanansa järkyttivät Kristiinaa -sydänjuuria myöten. Oli kuin hän nyt vasta olisi täydelleen käsittänyt, -mitä oli tapahtunut. - - * * * * * - -Auringon laskiessa istui Kristiina kartanon pohjoispuoleisella -kukkulalla. - -Hän ei ollut ikinä nähnyt taivasta niin punaisena ja -kullankellertävänä. Vastapuolisen harjun yläpuolella oli iso pilvi; se -oli muodoltaan kuin linnunsiipi, se hehkui kuin tulinen rauta ja oli -niinkuin kimmeltävä meripihka. Siitä irtautui pieniä höyhenenkepeitä -pilvihiukkasia, jotka liitelivät edelleen ilmassa. Ja syvällä -laakson pohjassa kuvastui järven pintaan kappale taivasta, pilveä ja -vastapuolen harjannetta -- näytti siltä kuin tämä taivaan palo olisi -noussutkin tuolta syvyydestä leviten sitten kaikkialle. - -Heinä kedoilla oli jo yliaikaista, ja korsien hienot silkkitupsut -loistivat tumman punertavina taivaalta tulvivan ruskotuksen valossa; -tähkällä oleva ohra oli vanginnut hohteen nuoriin silkinkiiltäviin -vihneisiinsä. Kartanon turvekatot olivat kirjavanaan suolaheinää -ja leinikköä, ja aurinko heitti niiden yli leveitä juovia; kirkon -mustanpuhuva pärekatto hehkui, ja sen vaaleat kiviseinät päilyivät -kullassa. - -Aurinko pilkisti esiin pilven reunasta, helotti harjun laella ja -valaisi metsäkukkulan toisensa jälkeen. Oli kirkas ilta -- valo -paljasti pieniä aukeamia kuusikkorinteiden keskellä, Kristiina näki -karjamajoja ja pieniä taloja, joiden hän ei ikinä ollut arvannut -näkyvän Husabystä. Etelässä, Dovren puolella, erkani taustasta -jättiläismäisiä vuorirykelmiä, jotka siinsivät sinipunaisina seuduilla, -joissa tavallisesti näkyi vain usvaa ja pilviä. - -Kirkon pieni kello alkoi pimpittää ja Vinjarin kirkonkello vastasi. -Kristiina istui kumarassa yhteenliitetyt kädet helmassa siihen asti kun -viimeinen kellojen kolmilyönti oli häipynyt ilmaan. - -Aurinko oli nyt harjun alla -- sen kultahohde kalpeni ja rusko vaaleni -ja muuttui hempeämmäksi. Kirkonkellojen vaiettua kasvoi metsän humina -laajeten ympäriinsä; lehtimetsän läpi virtaavan puron kohu kuului -selvemmin. Viereisestä haasta kuului kotikarjan tuttu kellojen kilke, -lentävä kovakuoriainen surahti puoli kierrosta hänen ympärillään ja -lensi pois. - -Kristiina lähetti viimeisen huokauksen rukoustensa jälkeen -- -anteeksipyynnön huokauksen siitä, etteivät hänen ajatuksensa olleet -mukana rukoillessa -- - -Tuo kaunis suuri kartano oli hänen alapuolellaan mäellä kuin koriste -harjun leveällä povella. Kaikki hänen edessään oleva maa oli hänen ja -hänen miehensä yhteistä omaisuutta. Tätä tilaa koskevat ajatukset, sen -nostattamat huolet ne olivat täyttäneet hänen sielunsa ääriä myöten. -Hän oli tehnyt työtä ja taistellut -- vasta tänä iltana hän tiesi, -miten hän oli taistellut saattaakseen kuntoon tämän kartanon tiloineen -ja pysyttääkseen sen kunnossa -- hän käsitti miten hän oli raatanut ja -minkä verran saavuttanut. - -Sitä, että tämän talon saattaminen kukoistukseen oli hänen -hartioillaan, oli hän pitänyt kohtalonaan, joka hänen täytyi kantaa -kärsivällisesti ja selkä suorana. Samoin kuin hänen oli täytynyt -ponnistella pysyäkseen kärsivällisenä ja murtumattomana elämänsä muiden -ankarien tapausten aikana, tuntiessaan yhä uudelleen kantavansa lasta -sydämensä alla. Joka pojalta, joka lisäsi entisten lukua, hän oli -tuntenut vastuunalaisuutensa kasvavan suvun menestyksestä ja turvatusta -asemasta -- ja hän huomasi tänä iltana senkin, että hänen kykynsä -nähdä asioiden ytimeen oli kasvanut samaten joka lapselta, jonka hän -oli saanut hoivattavakseen. Hän ei ollut nähnyt vielä milloinkaan niin -selvästi kuin nyt, mitä kohtalo oli häneltä vaatinut ja minkälaisen -lahjan hän oli saanut siltä seitsemässä pojassaan. Yhä uudelleen ja -uudelleen oli näiden herättämä ilo elvyttänyt hänen sydäntään ja näiden -tuottama huoli raadellut sitä, -- ne olivat hänen lapsiaan, nuo isot -pojat, joilla oli laihat, kulmikkaat vartalot, samoja lapsia, jotka -pienenä ollessaan olivat olleet niin palleroisia, ettei heihin ollut -koskenut, vaikka he toisinaan tupsahtivatkin istualleen tallustaessaan -penkin luota hänen syliinsä. He olivat hänen kuten olivat olleet ennen, -kun hän nosti heidät kätkyestä maitoisille rinnoilleen tukien heitä -niskan alta, koska tuo hento pää notkahteli kuin sinikello vartensa -nenässä. Minne nämä elämässä joutuisivatkin ja missä liikkuisivatkin, -unohtaen ehkä äitinsä -- aina oli heidän elämänsä oleva hänelle osa -hänen omasta elämästään, osa hänestä itsestään, kuten se oli ollut -silloin, kun hän yksin maan kamaralla tiesi uudesta elämän idusta, -joka oli kätkössä ja sai ravintoa hänen verestään, niin että hänen -omat poskensa kalpenivat. Yhä uudelleen ja uudelleen hän oli kokenut -tuon ahdistavan, hiottavan pelon tietäessään, että hänen hetkensä -oli jälleen lyönyt, että hänen jälleen oli sukellettava synnytyksen -pohjamuriin -- kunnes hänet pelastettiin siitä ja hän näki lapsen -käsivarrellaan. Miten paljon rikkaammaksi ja rohkeammaksi hän oli -tullut jokaisen lapsensa jälkeen, sen hän ymmärsi vasta tänä iltana. - -Ja kuitenkin hän huomasi tänä iltana olevansa myös sama entinen -Jørundgaardin Kristiina, joka ei ollut tottunut sietämään yhtään tylyä -sanaa, häntä kun koko elämänsä läpi oli suojellut niin voimakas ja -lempeä rakkaus. Erlendin käsissäkin hän pysyi yhä samana -- Niin, niin, -niin. Totta oli, että hän oli muistellut vuodesta vuoteen jokaista -haavaa, jonka Erlend oli lyönyt -- vaikka oli tiennyt, ettei tämä ollut -lyönyt häntä kuten aikuinen, joka tahtoo tehdä toiselle pahaa, vaan -kuten lapsi, joka hosuu leikkikumppaniaan leikissä. Hän oli hoidellut -muistissaan jokaista loukkausta, kuten hoidellaan märkivää haavaa. Ja -jokainen nöyryytys, jonka Erlend oli saattanut itselleen seuraamalla -jokaista päähänpistoaan, oli sattunut häneen kuin ruoskanlyönti ihoon, -tuottaen kirveleviä haavoja. Ei hän tahallaan ja tarkoituksellisesti -hautonut kaunaa miestänsä kohtaan. Hän tiesi itse, ettei hän ollut -pikkumainen yleensä, mutta hän tuli sellaiseksi asian koskiessa -Erlendiä. Kun Erlend oli ollut syyllinen siihen, ei hän saattanut -unohtaa -- vaan jokainen pienikin tämän tuottama naarmu kirveli ja -vuoti verta ja paisui ja pakotti jatkuvasti. - -Eikä hän milloinkaan tullut viisaammaksi ja väkevämmäksi Erlendin -suhteen. Hän saattoi taistella näyttääkseen lujalta ja uljaalta ja -hurskaalta ja voimakkaalta, myös heidän yhteiselämässään -- mutta -se oli valhetta. Aina, aina häntä oli polttanut kaipaus entiseen, -hän tahtoi olla se Kristiina, joka oli ollut Erlendin oma Gerdarudin -metsissä. - -Silloin hän olisi ennemmin tehnyt vaikka kuinka pahan synnin kuin -kadottanut hänet. Sitoakseen Erlendin itseensä hän oli antanut tälle -kaiken, mitä hänellä oli, rakkautensa ja ruumiinsa, kunniansa ja -Jumalan valtakunnan perinnön. Ja hän oli antanut senkin, mikä ei ollut -hänen omaansa: isänsä kunnian ja hänen luottamuksensa lapseensa; hän -oli sortanut maahan kaiken, mitä varttuneet ja viisaat miehet olivat -rakentaneet pienen alaikäisen neidon turvaksi. Kaikkia heidän suvun -turvaa ja menestystä tarkoittavia lakejaan, heidän toiveitaan työnsä -hedelmien korjaamisesta heidän itsensä ollessa mullan alla hän oli -noussut uhmaamaan rakkaudellaan. Paljon enemmän kuin oman elämänsä -hän oli pannut peliin, jonka ainoa voitto oli Erlend Nikulauksenpojan -rakkaus. - -Ja hän oli voittanut. Hän oli tiennyt ensimmäisestä kerrasta, jolloin -Erlend oli suudellut häntä Hoivinin puutarhassa, siihen hetkeen asti, -jolloin Erlend oli suudellut häntä pikkutuvassa lähtiessään vankina -kodistaan -- että Erlend rakasti häntä kuin omaa henkeään. Ja ellei -Erlend ollut aina huolehtinut Kristiinasta, oli tämä tiennyt melkein -ensi hetkestä millä lailla Erlend huolehti itsestään. Ja ellei hän -ollut aina kohdellut Kristiinaa hyvin -- oli hän kuitenkin kohdellut -paremmin tätä kuin itseään. - -Herra Jeesus, miten hän oli odottanut Erlendiä! Hän tunnusti itselleen -tänä iltana, että hän itse oli johdattanut Erlendin aviorikokseen -kylmyydellään ja katkerilla sanoillaan. Hän myönsi senkin, että viime -vuosina, kun hänen lakkaamatta oli täytynyt sietää Erlendin sopimatonta -kisailua tuon naisen, Sunnivan kanssa -- silloinkin kun oli ollut -pakahtua suuttumuksesta, hän kesken vihaansa oli sittenkin tuntenut -ylpeää ja uhkamielistä iloa siitä, ettei kukaan tiennyt sanoa mitään -julkista pahaa Sunniva Olavintyttären maineesta, mutta Erlend oli -sittenkin saanut puhua ja pilailla hänen kanssaan kuin palkkasoturi -oluttuvan neidon kanssa. Hänen, Kristiinan, tiesi Erlend voivan -valehdella ja pettää ne, jotka uskoivat hänestä hyvää, suostuvan -tulemaan pahimpiin paikkoihin -- mutta Erlend oli sittenkin luottanut -häneen ja kunnioittanut häntä mahdollisimman suuresti. Ja vaikka Erlend -unohti niin helposti synnin seurausten pelon, vaikka hän lopuksi oli -rikkonut kirkon ovella Jumalalle antamansa lupauksen, -- niin hän oli -surrut syntejään Kristiinaa kohtaan, taistellut vuosikausia voidakseen -pitää hänelle antamansa lupaukset. - -Itse oli Kristiina valinnut hänet. Valinnut hänet lemmenhurmassa, -valinnut hänet uudelleen joka päivä noina kovina Jørundgaardissa -vietettyinä päivinä. Valinnut Erlendin hillittömän lemmen isänsä -rakkauden sijasta, isän joka ei olisi suonut hiuskarvaa putoavan hänen -päästään. Hän oli hylännyt isänsä hänelle aikoman kohtalon, kun isä oli -tahtonut naittaa hänet miehelle, joka varmasti olisi johtanut hänet -turvallisille teille ja olisi ollut valmis noukkimaan maasta jokaisen -pienimmänkin kiven, johon hän olisi voinut loukata jalkansa. Hän oli -valinnut kumppanikseen toisen, jonka tiesi kulkevan harhateillä. -Munkit ja papit olivat viittoneet hänelle katumuksen ja parannuksen -tietä rauhan kotiin -- hän oli valinnut mieluummin rauhattomuuden kuin -tahtonut luopua kalliista synnistään. - -Niinpä hän ei tiennyt muuta neuvoa kuin ottaa nurkumatta ja -valittamatta vastaan kaiken, mikä häntä saattoi kohdata tuon miehen -rinnalla. Hänestä tuntui olevan huimaavan kaukana se aika, jolloin hän -oli jättänyt isänsä. Mutta hän näki tämän rakastetut kasvot, muisti -hänen sanansa pajassa silloin kun hän, tytär, oli lyönyt isän sydämeen -viimeisen puukonpiston, muisti sen kerran tunturilla, jolloin hän oli -tuntenut kuoleman raottavan oveaan isän edessä. On arvotonta valittaa -omaa valitsemaansa osaa --. Pyhä Olavi, auta, etten minä osoittautuisi -aivan arvottomaksi isäni rakkauteen. - -Erlend, Erlend?-! Kun hän kohtasi tämän nuoruudenpäivinään, muuttui -hänen elämänsä kuin hurjaksi kivien ja kantojen yli hyppeleväksi -joeksi. Husabyn vuosina oli elämä laajentunut, levinnyt avaraksi -suvannoksi, jossa kuvastui kaikki ympärillä oleva. Hän muisti miten -Laagen kevättulvien aikana levisi harmaana ja mahtavana laaksoon, -kuljettaen pinnassa kelluvaa roskaa ja heilutellen pohjassa kiinni -olevien puiden latvoja. Vuolaammissa, vaarallisissa paikoissa näkyi -tummia, uhkaavia pyörteitä virran sileän pinnan alla. Sellainen -oli ollut hänen rakkautensa Erlendiin, kuin vuolas ja vaarallinen -virta läpi kaikkien menneiden vuosien. Se kuljetti edelleen -- kohti -tuntematonta. - -Erlend, rakkahin ystävä --! - -Kristiina lausui vielä yhden Aven, katse punaista iltataivasta kohti. -Terve, Maaria, armontuoja äiti! En uskalla rukoilla muuta kuin yhtä, -ymmärrän sen. Kuule siis: Pelasta Erlend, pelasta mieheni henki --! - -Hän katsoi Husabytä ja ajatteli poikiaan. Kartanon uinuessa siinä -ilta-auringon valossa kuin näky, joka saattoi häipyä pois, hänen -sydämensä kouristuessa kokoon pelosta lasten epätietoisen kohtalon -vuoksi, muistui hänen mieleensä äkkiä, ettei hän ollut milloinkaan -kiittänyt Jumalaa täysin sydämin niistä runsaista hedelmistä, joita -hänen aherruksensa oli tuottanut kuluneina vuosina, ettei hän ollut -milloinkaan kiittänyt kaikesta sielustaan Jumalaa seitsemästä pojastaan. - -Iltataivaan laesta, laaksojen syvyydestä humisi messun sävel, jonka -hän oli kuullut tuhansia kertoja, ja hän kuuli isänsä äänen, joka oli -selittänyt hänelle sen sanat hänen seisoessaan lapsena isän polvea -vasten: näin laulaa Sira Eirik Præfatiossa kääntyessään alttariin päin. -Se merkitsee norjan kielellä: - -"Totisesti on kunniallista, oikein ja autuaallista, että me aina -ja joka paikassa kiitämme sinua, Herra, pyhä, kaikkivaltias isä, -iankaikkinen Jumala --" - -Nostaessaan kasvonsa käsistään hän näki Gauten nousevan mäkeä. -Kristiina istui hiljaa odottaen siksi kunnes poika seisoi hänen -edessään, sitten hän ojensi kätensä ja tarttui Gauten käteen. Kiveä, -jolla hän istui, ympäröi puhdas avoin nurmikenttä. - -"Kuinka sinä olet toimittanut isäsi asian, poikani?" kysyi hän hiljaa. - -"Kuten isä käski, äiti. Pääsin taloon kenenkään näkemättä. Ulf ei ollut -kotona, ja silloin minä poltin isän antaman pakan tuvan liedessä. Minä -otin sen ulos liinasta." Hän arveli vähän aikaa. "Äiti -- siinä oli -yhdeksän sinettiä --" - -"Poikani." Äiti kohotti kätensä Gauten olkapäille ja katsoi poikaa -silmiin. "Sinun isäsi oli pakko uskoa sinun käsiisi suuria asioita. -Ellet voi olla puhumatta siitä -- niin kevennä mieltäsi äidille. Mutta -eniten iloitsen, jos voit olla kokonaan vaiti, poikani!" - -Nuo valoisat kasvot, nuo sileät, pellavankeltaiset hiukset, nuo -suuret silmät, tuo täyteläinen, kiinteä punainen suu -- muistuttivat -ilmielävästi Kristiinan isää. Gaute nyökkäsi. Sitten hän kiersi -käsivartensa äidin kaulalle. Suloinen tuska sydämessään Kristiina tunsi -voivansa nojata päänsä vasten pojan hentoa rintaa; Gaute oli niin -pitkä, että kun hän nyt seisoi ja äiti istui, ylettyi Kristiinan pää -hänen sydämensä kohdalle. Tämä oli ensimmäinen kerta, jolloin _hän_ -nojasi lapseensa. Gaute sanoi: - -"Isak oli yksin kotona. En näyttänyt hänelle mitä minulla oli, sanoin -vain, että minulla oli semmoista, minkä tahdoin polttaa. Silloin hän -teki suuren tulen liedelle ennen kuin lähti satuloimaan hevosta." - -Äiti nyökkäsi. Poika irrotti kätensä, kääntyi häneen ja kysyi -lapsellisen pelon vallassa ja ihmettelevin äänin: - -"Äiti, tiedätkö sinä mitä ihmiset puhuvat -- ne puhuvat, että isä -- -tahtoi päästä _kuninkaaksi_ --" - -"Ei se kuulu uskottavalta, poika --", vastasi Kristiina hymyillen. - -"Mutta hän kelpaisi siihen syntynsä puolesta", sanoi poika vakavasti ja -ylpeillen. "Ja minusta isä kelpaisi siihen paremmin kuin useimmat muut ---" - -"Hss." Jälleen hän tarttui poikansa käteen. "Gaute poikani -- sinun -pitää ymmärtää nyt, kun isä on osoittanut sinulle näin suurta -luottamusta -- ettei sinun eikä meidän kenenkään tule sanoa eikä -arvella mitään; meidän on vartioitava visusti kieltämme siihen asti kun -olemme saaneet kuulla sellaista, mistä tiedämme, onko meidän puhuttava -ja mitä. Minä ratsastan huomenna Nidarosiin -- ja jos minä saan puhua -kahden kesken sinun isäsi kanssa hetkenkään verran, niin kerron sinun -toimittaneen hyvin hänen asiansa --" - -"Ottakaa minut mukaan, äiti!" pyysi poika kiihkeästi. - -"Me emme saa herättää kenessäkään sellaista ajatusta, että sinä olisit -muuta kuin ymmärtämätön lapsi. Koeta sinä, Gaute poikani, leikkiä ja -olla iloisella mielellä täällä kotona -- siten teet hänelle parhaimman -palveluksen." - -Naakkve ja Bjørgulf nousivat hitaasti rinnettä. He tulivat äitiään -kohti ja jäivät seisomaan tämän viereen nuori mieli jännittyneenä ja -herkistyneenä. Kristiina näki heidän olevan vielä sen verran lapsia, -että he pakenivat huolineen äidin hoiviin -- mutta jo sen verran -miehiä, että olisivat tahtoneet lohduttaa ja suojella häntä, jos siihen -löytyisi jokin keino. Hän ojensi kätensä pojilleen, mutta kukaan ei -puhunut paljoa. - -Vähän ajan kuluttua he lähtivät alas, Kristiina poikiensa välissä, käsi -kummankin vanhemman poikansa olalla. - -"Sinä katsot niin minua, Naakkve", sanoi Kristiina kysyvästi. Mutta -poika punastui, käänsi pois päänsä eikä vastannut. - -Hän ei ollut milloinkaan tullut ajatelleeksi, minkä näköinen äiti -oikeastaan oli. Hän oli jo monta vuotta ymmärtänyt verrata isäänsä -muihin miehiin -- isä oli kaunein ja ylhäisin kaikista. Äiti oli äiti, -joka sai uusia lapsia; nämä joutuivat naisten käsistä veljesparven -toimiin ja elämään ja riitoihin ja ystävyyteen; äidillä oli avoimet -kädet kaikille heidän tarpeilleen, äiti tiesi neuvon melkein kaikkeen -pahaan, äiti pysyi kotona kuin tuli liedessä, hän piti voimassa -kotoisen elämän touhun niinkuin Husabyn pellot pitivät voimassa vuoden -sadon, hän uhkui lämpöä ja elämää niinkuin lehmät navetassa ja hevoset -tallissa. Poika ei ollut tullut milloinkaan verranneeksi häntä muihin -naisiin --. - -Nyt hän huomasi äkkiä, että äiti oli uljas ja kaunis nainen leveine, -valkoisine hunnun reunustamine otsineen, raudanharmaine rehellisine -silmineen, rauhallisesti kaartuvine kulmakarvoineen, upeine povineen ja -pitkine, solakkoine jäsenineen. Hän kantoi korkean vartalonsa suorana -kuin miekka. Mutta Naakkve ei voinut kertoa tätä, vaan astui punaisena -ja äänetönnä, äidin käsi kaulallaan. - -Gaute kulki Bjørgulfin takana pitäen kiinni äidin vyöstä. Vanhempi veli -nurkui sitä, että tämä astui hänen kantapäilleen -- he alkoivat töykkiä -ja mukiloida toisiaan. Äiti nuhteli heitä ja erotti heidät -- hänen -vakavat kasvonsa pehmenivät sitä tehdessä. Eiväthän nämä olleet muuta -kuin lapsia, hänen lapsiaan. - -Yöllä hän valvoi -- Munan nukkui hänen povellaan ja Lauritsa hänen -vieressään seinän puolella. - -Kristiina koetti luoda itselleen käsityksen miehensä asiasta. - -Ei hän ymmärtänyt sitä niin vaaralliseksi; Erling Vidkuninpoika -ja kuninkaan serkut Sudrheimista olivat olleet syytteessä -maankavalluksesta ja kapinanhankkeista -- ja he elivät yhä rauhassa -rikkauksineen valtakunnan rajojen sisällä, joskaan eivät olleet -kuninkaan suosiossa yhtä suuresti kuin ennen. - -Luultavasti oli Erlend ryhtynyt joihinkin laittomiin hommiin -Ingebjørg-rouvan hyväksi. Hänhän oli koko ajan ylläpitänyt ystävyyttään -korkeaan sukulaiseensa; Kristiina tiesi hänen viisi vuotta sitten -Tanskassa käydessään tehneen Ingebjørg-rouvalle joitakin palveluksia, -jotka täytyi pysyttää salassa. Nyt, kun Erling Vidkuninpoika oli -ottanut ajaakseen Ingebjørg-rouvan asiaa, tahtoen hankkia hänelle -vallan hänen Norjassa omistamiinsa tiloihin -- oli mahdollista, että -Erling oli neuvonut Ingebjørg-rouvan Erlendin puoleen tai että rouva -itse oli pyytänyt apua isänsä serkulta Erlingin ja kuninkaan välien -kylmettyä. Ja että Erlend oli menetellyt varomattomasti -- - -Mutta ei ollut helppo ymmärtää, miten Sundbun sukulaiset olivat voineet -sotkeutua asiaan. - -Kuitenkaan ei asia voinut mitenkään päättyä toisin kuin että Erlend -pääsisi sovintoon kuninkaan kanssa, ellei hän ollut tehnyt muuta kuin -ottanut liian innokkaasti osaa kuninkaan äidin asioihin. - -Maankavallusjuttu. Kristiina oli kuullut Audun Hugleikinpojan -kukistumisesta -- se oli tapahtunut Lauritsan nuoruudessa. Mutta herra -Audunia oli syytetty hirveistä rikoksista. Lauritsa oli sanonut, -että kaikki oli ollut valhetta -- neito Margret Eirikintytär oli -kuollut Bergenin piispan käsivarsille, eikä Audun ollut edes mukana -matkalla, joten hän ei ollut voinut myydä tätä pakanoille. Isabel -neito oli kolmetoistavuotias, mutta Audun yli puolensataa ajastaikaa -tuodessaan tämän kuningas Eirikin morsiameksi -- oli syntistä kallistaa -korvaansakaan huhuille, joita kulki tuosta morsiamenhakumatkasta. -Audunin lauluja ei isä antanut laulaa kodissaan ja kartanossaan. Ja -Audun Hestakornista kerrottiin ennen kuulumattomia -- hänen sanottiin -myyneen koko Haakon-kuninkaan sotavoiman Ranskan kuninkaalle ja -luvanneen purjehtia apuun kahdellatoistasadalla laivalla -- ja saaneen -tästä palkkioksi seitsemän tynnyriä kultaa. Mutta milloinkaan ei ollut -päästy täysin selville, minkä tähden Audun Hugleikinpojan oli täytynyt -kuolla Nordnesin hirsipuussa. - -Hänen poikansa oli paennut maasta -- ihmiset sanoivat hänen ottaneen -pestin Ranskan kuninkaan väkeen. Aalhusin ritarin pojantyttäret, Gyrid -ja Signe, olivat lähteneet isoisänsä kuolinpaikalta tämän tallirengin -seurassa. He kuuluivat elävän köyhinä talonpoikaisvaimoina jossakin -Haddingjadalin tunturiseudussa. - -Oli toki hyvä, ettei heillä ollut tyttäriä. Ei, pois tällaiset -ajatukset. Ei ollut luultavaa, että Erlendin asia päättyisi huonommin -kuin -- kuin Erling Vidkuninpojan taikka Haftorinpoikain -- - -Nikulaus Erlendinpoika, Husabyn herra. Nyt hän vasta sen ymmärsi, että -Husaby oli kaunein kartano Norjan maassa. - -Hän yrittäisi lähteä Baard-herran puheille. Baard-herra oli aina -ollut hänen ystävänsä. Samoin laamanni Olav -- ennen vanhaan. Mutta -Erlend oli kiivastunut niin kovasti, kun laamannin lausunto oli -langennut häntä vastaan kaupunkitalo-asiassa. Ja Olav oli pahoillaan -kummityttärensä miehen onnettomuudesta. - -Läheisiä sukulaisia heillä ei ollut ketään, Erlendillä enempää kuin -hänelläkään -- vaikka heidän sukunsa oli suuri. Munan Baardinpojalla ei -ollut juuri minkäänlaista merkitystä enää. Hän oli toiminut laittomasti -ollessaan Ringerikin lääninherrana; hän oli koettanut liian innokkaasti -luoda lukuisille lapsilleen hyvän aseman maailmassa -- neljä oli -avioliitossa syntynyttä, viisi ulkopuolella avioliiton. Hän kuului myös -tulleen kovin raihnaaksi Katri-rouvan kuoltua. Ryfylken Ingen, Julittan -ja tämän miehen, Ragnfridin, joka oli naimisissa Ruotsin puolella, --- Baard-herran ja Aashild-rouvan lasten kanssa oli Erlend hiukan -tuttu, mutta hestnæsiläisten ja Erlendin välillä vallinnut ystävyys -oli rikkoutunut, kun herra Baard Petrinpoika kuoli; Raasvoldin Tordom -oli tullut uudestaan lapseksi, hänen ja Gunna-rouvan lapset olivat -kuolleet, ja heidän lastenlapsensa olivat alaikäisiä. - -Itsellään ei Kristiinalla ollut muita isänpuoleisia sukulaisia kuin -Ketil Aasmundinpoika Skogista ja Sigurd Kyrning, joka oli naimisissa -sedän vanhimman tyttären kanssa. Toinen tytär oli leski ja kolmas -nunna. Sundbun miehet tuntuivat olevan kaikki neljä osallisia asiaan. -Erlend Eldjarnin kanssa oli Lauritsa riitaantunut niin pahoin Ivar -Gjeslingin jälkeisessä perinnönjaossa, etteivät he olleet tahtoneet -nähdä toisiaan sen koommin -- joten Kristiina ei tuntenut tätinsä -miestä ja poikaa. - -Saarnaveljiin kuuluva sairas munkki oli Erlendin ainoa lähisukulainen. -Ja Kristiinan lähin heimolainen oli Simon Darre, koska tämä oli -naimisissa hänen ainoan sisarensa kanssa. - -Munan heräsi ja hyrähti itkuun. Kristiina käänsi kylkeä ja laski -lapsen toiselle puolelleen. Hän ei voinut ottaa Munania Nidarosiin, -kun kaikki oli niin epävarmaa. Ehkä tämä oli oleva lapsen viimeinen -vero oman äitinsä rinnoilla. Ehkä tämä oli viimeinen kerta, jolloin -Kristiina makasi sängyssä pidellen pikkulasta rintaansa vasten niin -hellästi, niin hellästi --. Jos Erlendiä vastaan nostettaisiin -kuolemanrangaistusjuttu --. Pyhä Maaria, Jumalan äiti, miten hän, -Kristiina, oli voinut hetkeäkään olla kärsimätön Jumalan hänelle -suomien lasten tähden --! Oliko tämä oleva viimeinen suutelo, jonka hän -sai painaa tuollaisen pienen makean maitosuun kasvoille? - - - - -V - - -Kristiina meni kuninkaan kartanoon seuraavana iltana heti kaupunkiin -tultuaan. Missähän talossa Erlend on, hän ajatteli katsellen monia -kivitaloja. Hän huomasi ajattelevansa enemmän sitä, minkälainen olo -Erlendillä oli, kuin mitä uutta hän saisi kuulla. Mutta hänelle -sanottiin, että kamreeri oli poissa kaupungista. - -Hänen silmänsä lipuivat pitkää laivariviä pitkin auringonvälkkeiselle -lahdelle, ja maito pingotti hänen täysinäisiä rintojaan. Kun tuvassa -nukkuvat palvelustytöt olivat vaipuneet uneen, hän nousi vuoteesta ja -käveli edestakaisin lattialla koko yön. - -Seuraavana aamuna hän lähetti oman saattajansa Haldorin kuninkaan -kartanoon. Tämä palasi kotiin kauhuissaan ja onnettomana -- Ulf -Haldorinpoika, hänen setänsä, oli otettu vangiksi vuonolla, kun hän -oli aikonut pyrkiä Holmin luostariin. Kamreeri, Baard-herra, ei ollut -vieläkään palannut takaisin. - -Tuo sanoma pelästytti Kristiinaakin ankarasti. Ulf ei ollut asunut -Husabyssä viime vuoden aikana, vaan ollut lääninherran lääninvoutina, -enimmäkseen Skjoldvirkstadissa, josta hän omisti suurimman osan. Mikä -asia tämä saattoikaan olla, johon oli sekaantunut niin moni mies? -Hän ei kyennyt häätämään luotaan hirveää ahdistusta, väsynyt kun oli -unettomana vietetyn yön jälkeen. Kolmannen päivän aamuna ei Baard-herra -ollut vieläkään kotona. Ja sana, jonka Kristiina oli koettanut lähettää -miehelleen, ei ollut saapunut perille. Hän ajatteli lähteä luostariin -Gunnulfia tapaamaan, mutta ei jaksanut. Hän käveli kävelemistään -tuvan lattialla puoleksi suljetuin, polttavin silmin. Väliin tuntui -siltä kuin hän olisi kävellyt nukuksissa, mutta heti kun hän paneutui -pitkäkseen, valtasi pelko ja tuska hänet niin, että hänen täytyi nousta -taas ylös, täysin valpastuneena, ja alkaa kulkea. Puolipäivätunnin -jälkeen tuli Gunnulf Nikulauksenpoika häntä tapaamaan. Kristiina meni -nopeasti munkkia vastaan. - -"Oletko nähnyt Erlendiä -- Gunnulf, mistä häntä syytetään --?" - -"Ne ovat raskaita sanomia, Kristiina. Kukaan ei pääse tapaamaan -Erlendiä -- kaikkein vähimmin me luostarin veljet. Uskotaan apotti -Olavin tietäneen Erlendin hommista. Rahaa hän kyllä on lainannut -meiltä, mutta kaikki veljet ovat valmiit vannomaan, etteivät he -tienneet mihin veljeskunnan sinettiä tarvittiin antaessaan käyttää -sitä. Ja herra Olav kieltäytyy kaikista selityksistä --" - -"Niin. Mutta mitä se koskee -- herttuatarko on houkutellut Erlendin -tähän?" - -Gunnulf vastasi: - -"Näyttää pikemmin siltä kuin toisten olisi täytynyt ahdistaa häntä -kovasti, ennen kuin hän on suostunut asiaan. Sen kirjeen sisällöstä, -jonka luonnokset joku on nähnyt, ennen kuin Erlend ja hänen ystävänsä -lähettivät sen hänelle keväällä, eivät he saa selkoa, elleivät osaa -pakottaa rouvaa luovuttamaan sitä heille. Ja luonnoskirjeitä ei ole -löytynyt. Mutta päättäen vastauskirjeestä ja herra Aage Lauritsanpojan -kirjeestä, joka löytyi Borgar Trondinpojan kätköistä Veøyssa, näyttää -siltä kuin herttuatar olisi saanut sanotunlaisen kirjeen Erlendiltä -ja niiltä miehiltä, jotka olivat lupautuneet kannattamaan häntä. -Näyttää siltä kuin rouva olisi kauan epäröinyt ennen kuin lähetti -junkkari Haakonin Norjaan, mutta että nämä olisivat esittäneet -hänelle, että ratkesipa asia niin tahi näin, Maunu-kuningas ei -mitenkään voinut tehdä pahaa lapselle, joka oli hänen veljensä. Ellei -Haakon Knutinpoika saanut Norjan kruunua, ei hänen asemansa ollut -muuttuva juuri entisestään --. Mutta yllämainitut Norjan miehet olivat -valmiit uhraamaan henkensä ja omaisuutensa saadakseen hänet kuninkaan -valtaistuimelle." - -Kristiina istui kauan vaiti. - -"Minä ymmärrän jo. Tämä on suurempi asia kuin Erling-herran taikka -Haftorinpoikain nousu kuningasta vastaan." - -"Niin on", sanoi Gunnulf hiljaa. "Haftor Olavinpojan ja Erlendin piti -muka purjehtia Bergeniin. Mutta matkan määrä oli Kalundborg, ja he -aikoivat tuoda junkkeri Haakonin kerallaan Norjaan Maunu-kuninkaan -ollessa vieraissa maissa kosioretkellä --" - -Hetken kuluttua jatkoi munkki: "Siitä tulee piakkoin sata vuotta, kun -kukaan Norjan mies on uskaltanut ryhtyä kukistamaan vallassa olevaa -kuningasta ja asettamaan toista sijaan --" - -Kristiina istui eteensä tuijottaen. Gunnulf ei voinut nähdä hänen -kasvojaan. - -"Niin. Viimeiset miehet, jotka siihen leikkiin ryhtyivät, olivat -Erlendin ja sinun esi-isiäsi. Silläkin kertaa olivat Gjesling-suvun -esi-isät, minun sukulaiseni, kuningas Skulen puolella", sanoi hän -mietteissään. - -Hän kohtasi Gunnulfin tutkivan katseen ja puhkesi puhumaan kiivaasti ja -tulisesti: - -"Minä olen vain ymmärtämätön nainen, Gunnulf -- en minä kuunnellut -paljoa mieheni puhuessa toisten miesten kanssa tällaisista asioista --- olin myös haluton kuuntelemaan, kun hän tahtoi puhua minulle -niistä -- minun ymmärrykseni ei riittänyt käsittämään niin tärkeitä -asioita. Mutta vaikka olenkin typerä nainen, joka ei ymmärrä muuta kuin -kotihommia ja lasten kasvatusta -- niin tiedän sentään minäkin, että -oikeus on viipynyt liian kauan matkalla tämän kuninkaan luo ja takaisin -lähtöpaikkaansa; minäkin olen huomannut, että tämän maan rahvaalla on -ollut kovempi ja vaivalloisempi elämä nyt kuin mitä sillä oli minun -lapsena ollessani, jolloin hyvä Haakon kuningas oli yliherramme. -Minun mieheni" -- hän hengitti nopeasti ja huohottaen, "minun mieheni -on ryhtynyt ajamaan asiaa, joka on niin suuri, ettei kukaan toinen -päällikkö tässä maassa ole rohjennut tarttua siihen, nyt ymmärrän sen ---" - -"Oikein sanot." Munkki väänteli käsiään ja hänen äänensä hiljeni -kuiskaukseksi. "Moni tulee paheksumaan sitä, että hän itse johti näin -suuren asian häviöön -- moisella tavalla --" - -Kristiina kirkaisi ja kavahti pystyyn. Hänen liikahtaessaan noin -äkisti sai rinnoissa ja käsivarsissa tuntuva kipu koko hänen ruumiinsa -hikoamaan. Hurjana ja kuumeisena hän kääntyi Gunnulfia kohti ja huusi -ääneen: - -"Ei Erlend aiheuttanut sitä -- se oli siten määrätty -- se oli hänen -onnettomuutensa --" - -Hän viskautui polvilleen penkkiä vasten ja kohotti punehtuneet, -epätoivoiset kasvonsa munkkia kohti: - -"Meidän, Gunnulf, -- sinun, joka olet hänen veljensä, ja minun, joka -olen ollut hänen vaimonsa kolmetoista vuotta, -- ei pitäisi moittia -häntä nyt kun hän on köyhä vangittu raukka, kukaties hengenvaarassa --" - -Gunnulfin kasvot värisivät. Hän loi katseensa polvillaan olevaan -vaimoon: - -"Jumala siunatkoon sinua, Kristiina, että voit ottaa tämän asian näin." -Jälleen hän väänteli laihtuneita käsiään. "Jumala -- Jumala suokoon -Erlendille elon aikaa ja tilaisuutta palkita sinun uskollisuutesi. -Älköön Jumala antako tämän pahan kohdata sinua ja sinun lapsiasi, -Kristiina --" - -"Älä puhu noin!" Kristiina kohottautui suoraksi polvillaan ollen ja -katsoi munkkia silmiin: "Sinä et ole tehnyt hyvyydestä sitä mitä olet -tehnyt Erlendin ja minun hyväkseni. Kukaan ei ole tuominnut häntä -ankarammin kuin sinä -- hänen veljensä ja Herran palvelija!" - -"En minä ole tahtonut tuomita Erlendia ankarammin kuin mitä minun on -täytynyt." Nuo kalpeat kasvot olivat käyneet vieläkin kalpeammiksi. "En -ole rakastanut ketään niin kuin veljeäni. Siksi kai -- minun mieltäni -kirveli aivan kuin itse olisin ollut syyllinen ja minun olisi tullut -sovittaa syntini, kun Erlend teki pahasti sinua kohtaan. Ja entä Husaby ---? Erlendin yksin piti jatkaa sukua, joka oli myös minun sukuni. Minä -annoin suurimman osan isänperintöänikin hänelle. Sinun poikasi ovat -lähimmät miehiset omaiseni --" - -"Erlend _ei ole_ tehnyt pahasti minua kohtaan! En minä ollut häntä -parempi! Miksi sinä puhut minulle noin, Gunnulf -- et sinä ole minun -rippi-isäni. Sira Eiliv ei syyttänyt minun miestäni -- hän nuhteli -minua synneistäni, kun valitin hänelle vaikeuksiani. Hän oli parempi -pappi kuin sinä -- ja hänet on Jumala pannut minun hengelliseksi -auttajakseni, häntä minun on kuultava -- eikä hän ole milloinkaan -sanonut minun kärsineen vääryyttä. Minä tahdon kuulla häntä!" - -Gunnulf oli noussut. Kristiina nousi myös seisomaan. Kalpeana ja -järkyttyneenä munkki mutisi: - -"Sinä puhut totta. Sira Eiliviä sinun on kuultava --" - -Hän kääntyi lähteäkseen, mutta silloin Kristiina tarttui rajusti hänen -käteensä: - -"Ei, älä lähde minun luotani noin! Muistan, Gunnulf -- muistan miten -olin sinun vieraanasi tässä talossa silloin, kun se oli sinun. Sinä -olit hyvä minua kohtaan. Muistan miten tapasin sinut ensi kerran -- -olin hädässä ja tuskassa ja sinä syytit Erlendia, kun et voinut tietää ---. Sinä rukoilit herkeämättä minun ja lapseni puolesta. Tiedän sinun -tarkoittaneen meille hyvää, tiedän sinun pitäneen Erlendistä -- - -"Älä puhu pahaa Erlendistä, Gunnulf -- kuka meistä on puhdas Jumalan -edessä? Minun isäni rupesi pitämään hänestä, lapsemme pitävät isästään. -Muista, että hän havaitsi minut heikoksi ja helpoksi vietellä, ja -sittenkin hän johti minut kunniallisiin oloihin. Husaby on niin kaunis --- viimeisenä iltana ennen kotoa lähtöäni oli siellä niin kaunista -ja auringonlasku oli niin sanomattoman ihana. Erlend ja minä olemme -viettäneet siellä monta onnellista päivää. -- Kävipä miten kävi, hän on -minun mieheni, mieheni, jota minä rakastan --" - -Gunnulf nojautui molemmin käsin sauvaan, jota hän nykyään aina käytti -liikkuessaan ulkopuolella luostarin: - -"Kristiina --. Älä rakenna mitään auringonlaskun ja lemmen varaan -- -joita muistelet nyt, kun olet hädässä hänen hengestään. - -"Minä muistan erään tapauksen nuoruuteni päiviltä -- olin vain -aliteini silloin. Gudbjørg, joka joutui Uvaasenin Alfille, oli siihen -aikaan Silheimissä palveluksessa; häntä syytettiin kultasormuksen -varkaudesta. Kävi ilmi, että hän oli ollut syytön, mutta häpeä ja kauhu -olivat järkyttäneet hänen mieltään siinä määrin, että sielunvihollinen -sai vallan sen yli; hän meni alas rantaan aikoen hukuttautua. Ja hän -kertoi meille usein jälkeenpäin, että maailma näytti silloin hänen -silmissään niin kauniilta ja kullanpunaiselta ja vesi välkkyi niin -ihanasti ja tuntui niin hyvältä ja pehmoiselta; mutta jouduttuaan -siihen vyötäisiään myöten hän mainitsi Jeesuksen nimen ja teki -ristinmerkin -- ja samassa oli maailma harmaa ja vesi kylmä ja hän -näki, mitä oli aikonut tehdä --" - -"Sittenpä minä en mainitse sitä", sanoi Kristiina hiljaa, -- hän seisoi -suorana ja jäykkänä, -- "jos luulisin, että minä siten joutuisin -pettämään mieheni hänen hädässä ollessaan. Mutta minä en usko -Kristuksen nimen, vaan ennemmin sielunvihollisen saattavan aiheuttaa -sitä --" - -"En tarkoittanut sitä, tarkoitin --. Jumala vahvistakoon sinua, -Kristiina, että jaksaisit täyttää sen mitä aiot -- kantaa miehesi -virheet rakkaudella --" - -"Näethän, että minä jaksan", sanoi vaimo kuten äsken. - -Gunnulf kääntyi hänestä kalpeana ja vapisten. Hän pyyhkäisi kasvojaan: - -"Minä menen kotiin. Siellä --. kotona voin helpommin koota ajatukseni --- tehdäkseni sen mitä saatan Erlendin ja sinun puolesta. Jumala -- -Jumala ja pyhimykset pelastakoot veljeni hengen ja suokoot hänelle -vapauden, Oi Kristiina -- älä usko, etten minä rakastaisi veljeäni --" - -Mutta hänen mentyään tuntui Kristiinasta, että nyt olivat kaikki asiat -pahemmin. Hän ei antanut palvelusväen olla sisällä, vaan käveli taas -käsiään väännellen ja hiljaa vaikeroiden. Oli jo myöhä, kun pihalle -ratsasti väkeä. Samassa aukeni tuvan ovi, pimeästä erottui ison tukevan -miehen hahmo. Miehellä oli yllään matkapuku ja hän tuli Kristiinaa -vastaan kilisevin kannuksin ja maataviistävin miekoin. Tuntiessaan -Simon Andreksenpojan Kristiina purskahti äänekkääseen itkuun ja juoksi -häntä vastaan käsivarret levällään, mutta parahti tuskaisesti Simonin -sulkiessa hänet syliinsä. - -Simon päästi hänet irti. Kristiina jäi seisomaan kädet Simonin -olkapäillä ja otsa vasten hänen rintaansa ja itki neuvottomana. Simon -kosketti keveästi hänen lanteitaan. - -"Jumalan nimessä, Kristiina!" Jo hänen koruttoman, lämpimän ääneensä -sävy, hänestä huokuva miehen haju -- joka oli sekoitus hikeä, -maantienpölyä, hevosen ja nahkan tuoksua -- oli kuin lohdutusta. -"Jumalan nimessä, on liian aikaista heittää toivo ja rohkeus --. Kaipa -tässä keino keksitään --" - -Hetken kuluttua oli Kristiina rauhoittunut sen verran että saattoi -pyytää käytöstään anteeksi. Hän oli aivan menehtymäisillään siitä, että -hänen oli täytynyt vieroittaa nuorin lapsensa rinnoiltaan niin äkisti. - -Simon sai tietää miten hän oli viettänyt kolme viimeistä vuorokautta. -Hän huusi Kristiinan neitoa ja kysyi kiivaasti, eikö talossa ollut -yhtään naisihmistä, joka olisi ymmärtänyt, mikä emäntää vaivasi. -Mutta neito oli kokematon nuori tyttö, ja Erlendin kartanovouti oli -leskimies, jolla oli vain kaksi naimatonta tytärtä. Simon lähetti -miehen kaupungille hakemaan lääkevaimoa ja käski Kristiinan mennä -vuoteeseen. Kun Kristiinasta alkoi tuntua helpommalta, lupasi Simon -tulla takaisin puhumaan hänen kanssaan. - -Lääkevaimoa odoteltaessa illasti Simon miehineen tuvassa. Samalla -hän puheli Kristiinan kanssa, joka riisuutui kamarissa. Simon kertoi -lähteneensä pohjoista kohden paikalla kun oli kuullut Sundbun -tapahtumista -- hän oli lähtenyt tänne ja Ramborg sinne Ivarin ja -Borgarin vaimojen luo. Ivar oli viety Mjøsin linnaan, mutta Haavard -oli jätetty vapaalle jalalle sillä ehdolla, että hän pysyisi seudulla. -Sanottiin Borgarin ja Guttormin päässeen livahtamaan pakoon -- -Laugarbrun Jon oli ratsastanut Raumsdaliin kuulumisia kysymään ja aikoi -lähettää niistä sanoman tänne. Simon oli ollut Husabyssä päivällä, -mutta ei ollut jäänyt sinne pitemmäksi aikaa. Pojat voivat hyvin, mutta -Naakkve ja Bjørgulf olisivat välttämättä tahtoneet päästä mukaan. - -Kristiina oli rauhoittunut ja rohkaistunut, kun Simon myöhään illalla -tuli istumaan sängyn laidalle hänen luokseen. Kristiina makasi -nauttien suloista lepoa, joka seuraa kovia tuskia, ja katseli langon -leveitä, päivettyneitä kasvoja ja pieniä tiukkailmeisiä silmiä. Hänen -läsnäolonsa oli Kristiinalle suurena tukena. Simon muuttui tosin -erittäin vakavaksi kuullessaan tarkemmin asiasta, mutta hän oli -sittenkin edelleen toiveikkaalla mielellä. - -Kristiina makasi katsellen hänen mahtavan miehustansa yli pingotettua -hirvennahkavyötä. Iso litteä kuparinen, hopealla silattu solki, jossa -ei ollut muuta koristusta kuin iso A ja M, jotka merkitsivät Ave Maria, -pitkä tikari kullattuine hopeaisine takokoristeineen ja isoine kahvaan -juotettuine vuorikristalleineen, pieni, mitätön ruokaveitsi haljenneine -sarviaisvarsineen, joka oli korjattu vaskilangalla -- kaikki tuo oli -kuulunut hänen isänsä arkipukuun niin kauan kuin Kristiina muisti. Hän -muisti milloin Simon oli saanut ne itselleen -- se oli tapahtunut juuri -ennen isän kuolemaa; isä oli tahtonut antaa Simonille suuren kullatun -juhlavyönsä sekä lisäksi hopeaa, jotta vävy olisi saattanut laittaa -niin monta uutta hopealaattaa kuin siihen tarvittiin, että se ulottuisi -hänen ympärilleen. Mutta Simon pyysi saada nämä -- ja kun Lauritsa -sanoi, että se oli oma vahinko, tuumi Simon, että tikari ainakin oli -kallisarvoinen kapine. "Niin ja veitsi", sanoi Ragnfrid hymyillen, ja -miehet yhtyivät siihen sanoen, että "aivan niin, myös veitsi". Tuosta -veitsestä olivat isä ja äiti riidelleet usein; Ragnfridia harmitti joka -päivä, että hänen täytyi nähdä tuo ruma huono veitsi miehensä vyössä. -Mutta Lauritsa vannoi, ettei Ragnfrid milloinkaan saisi erotetuksi -häntä siitä. "Enhän minä ole milloinkaan käyttänyt sitä sinua vastaan -Ragnfrid -- ja se pystyy kyllä voihin yhtä hyvin kuin mikä muu Norjan -valtakunnan veitsi tahansa -- kun se on lämmin." - -Kristiina pyysi nyt saada katsoa sitä ja makasi vähän aikaa käännellen -sitä käsissään. - -"Tämän veitsen minä tahtoisin omakseni", sanoi hän hiljaa ja pyytävästi. - -"Sen minä kyllä uskon -- minä olen iloinen, että se on minun, en myisi -sitä kahdestakymmenestä hopearahasta." Hän tarttui nauraen Kristiinan -ranteeseen ja otti veitsen takaisin. Simonin pienet täyteläiset kädet -olivat aina niin miellyttävät, sopivan lämpöiset ja kuivat. - -Kotvasen kuluttua hän toivotti hyvää yötä, otti kynttilän ja meni -tupaan. Kristiina kuuli hänen polvistuvan sisällä olevan ristin alle, -nousevan, heittävän saappaat jaloistaan lattialle -- ja retkahtavan -sitten raskaasti pohjoisen seinän sänkyyn. Silloin vaipui Kristiina -pohjattoman syvään ja makeaan uneen. - - * * * * * - -Hän heräsi vasta päivän ollessa jo pitkällä. Simon Andreksenpoika -oli lähtenyt ulos monta tuntia sitten, ja palvelijat kertoivat hänen -sanoneen, että Kristiina pysyisi rauhassa kartanolla. - -Simon ei tullut takaisin ennen kuin vasta puolenpäivän korvissa, ja -silloin hän virkkoi ensimmäiseksi: - -"Terveisiä Erlendiltä, Kristiina -- sain puhua hänen kanssaan." - -Simon näki miten Kristiinan kasvot nuortuivat ja pehmenivät, ja -miten niille levisi hellä ilme. Sitten Simon tarttui hänen käteensä -ryhtyessään kertomaan. Paljon he eivät olleet voineet puhua keskenään, -sillä mies, joka oli vienyt hänet vangin luo, oli jäänyt sisään koko -ajaksi. Olav-laamanni oli hankkinut hänelle tämän kohtaamisluvan -Halfridin aikaisen sukulaisuuden vuoksi. Erlend oli lähettänyt rakkaat -terveiset Kristiinalle ja lapsille, hän oli kysynyt heitä kaikkia, -mutta eniten Gautea. Simon arveli Kristiinan jonkin päivän kuluttua -jo saavan nähdä miehensä. Erlend oli tuntunut rauhalliselta ja voinut -hyvin. - -"Jos minä olisin lähtenyt sinun kanssasi ulos aamulla, olisin minäkin -nähnyt hänet jo", sanoi vaimo hiljaa. - -Mutta Simon arveli, ettei se olisi käynyt päinsä, hän oli päässyt -sisään juuri siksi, että oli ollut yksin. "On oleva parempi monessa -suhteessa, Kristiina, että miehinen mies tasoittaa tietäsi." - -Erlend oli istunut eräässä itäisen tornin komerossa joen puolella -- -se oli herrainhuone, joskin pieni. Ulf Haldorinpoika kuului olevan -kellarityrmässä ja Haftor jossakin toisessa komerossa. - -Varovasti ja kokeillen, tunnustellen paljonko Kristiina jaksoi kestää, -kertoi Simon sitten mitä hän oli kuullut kaupungilta. Huomatessaan -Kristiinan olevan perillä asian vaarallisuudesta ei hän salannut -omaakaan huolestustaan. Mutta kaikki, joiden kanssa hän oli puhellut, -olivat sanoneet, ettei Erlend olisi mitenkään uskaltanut ryhtyä -suunnittelemaan sellaista asiaa, ellei hän olisi ollut varma siitä, -että hänellä oli suuri osa ritaristoa ja herroja tukenaan. Mutta kun -tyytymättömien mahtimiesten luku oli niin suuri, ei ollut luultavaa, -että kuningas uskaltaisi tuomita liian ankarasti heidän päällikköään, -vaan että hän oli tekevä tämän kanssa sovinnon. - -Kristiina kysyi matalalla äänellä: - -"Millä kannalla on Erling Vidkuninpoika tähän asiaan?" - -"Siitä haluaisi moni olla selvillä", sanoi Simon. - -Hän ei sanonut omaa ajatustaan asiasta Kristiinalle enempää kuin -niille miehillekään, joiden kanssa oli puhellut. Mutta hänestä tuntui -epätodennäköiseltä, että Erlendillä olisi ollut kannattajanaan -lukuisa ritarijoukko, joka olisi sitoutunut tukemaan häntä hengellään -ja omaisuudellaan näin vaarallisessa asiassa; he olisivat tuskin -valinneet johtajakseen häntä -- kaikki Erlendin ikätoverit tiesivät -hänet jo ennestään epäluotettavaksi. Totta oli, että Erlend oli -sukua Ingebjørg-rouvalle ja kuningasehdokkaalle; hän oli ollut -vallassa ja kunniassa viimeiset vuodet eikä hän ollut aivan yhtä -tottumaton sotatoimiin kuin useimmat hänen ikäisensä, ja hän oli -sitä paitsi tunnettu sotaväenjohtamistaidostaan. Ja vaikka hän niin -monta kertaa oli menetellyt järjettömästi, osasi hän kuitenkin puhua -hyvin ja asiallisesti; ehkäpä hän siis vihdoinkin oli oppinut jotakin -erehdyksistään. Simonin ajatus oli, että luultavasti oli olemassa -eräitä, jotka olivat tienneet Erlendin hankkeista ja kiihottaneet -häntä, mutta ihmeellistä hänestä sentään olisi ollut, jos nämä olisivat -liittyneet häneen niin lujasti, etteivät olisi nyt päässeet eroon -hänestä ja antaneet hänen yksin vastata teoistaan. - -Simon luuli huomanneensa, ettei Erlend muuta odottanutkaan, hän näytti -varautuneen siihen, että saisi maksaa kalliisti uhkapelistään. "Kun -lehmä on suossa, täytyy se nostaa hännästä", sanoi Erlend naurahtaen. -Eihän hän ollut voinut sanoa paljoa sivullisen kuullen. - -Simon ihmetteli, että kohtaus langon kanssa oli järkyttänyt häntä -niin suuresti. Mutta tuo pieni ahdas tornikamari sänkyineen, joka -ulottui seinästä seinään täyttäen puoli huonetta ja jonka laidalle -Erlend oli pyytänyt hänet istumaan itse seisoessaan ryhdikkäänä ja -norjana muurissa olevan pienen valoaukon edessä, Erlendin pelkäämätön, -kirkassilmäinen tyyneys, johon ei pystynyt pelko eikä toivo ja joka sai -hänet näyttämään reippaalta, kylmäveriseltä, miehekkäältä mieheltä, -nyt kun kaikki kuuma lemmenkiima ja hemputtelu oli haihtunut -- kaikki -tuo teki ehdottomasti vaikutuksen. Juuri naiset ja lemmenseikat olivat -johtaneet hänet tänne ja saaneet hänen rohkeat tuumansa raukeamaan -ennen kuin hän oli saanut ne toteutetuksi maailmassa. - -Mutta sitä Erlend ei näyttänyt miettivän. Hän seisoi lujana, kuten -mies, joka on ryhtynyt rohkeaan leikkiin ja hävinnyt ja osaa kantaa -tappionsa miehekkäästi ja kauniisti. - -Hänen ihmettelevä, iloinen kiitollisuutensa, kun hän näki edessään -langon, oli myös ollut kaunis nähdä. Simon sanoi silloin: "Etkö -muista, lanko, sitä yötä, jolloin me valvoimme yhdessä appemme luona, -tartuimme toistemme käteen Lauritsan laskiessa omansa päällimmäiseksi -ja lupasimme hänelle ja toisillemme olla aina avulliset kuten veljet." - -"Kyllä muistan." Erlendin kasvot olivat hymyssä. "Mutta Lauritsa ei -suinkaan saattanut ajatella, että sinä koskaan tulisit tarvitsemaan -minun apuani." - -"Päinvastoin", sanoi Simon järkähtämättömän tyynesti, "luonnollisempaa -hänen olisi ollut ajatella, että sinun asemassasi oleva mies saattaa -olla tukena minulle kuin että minä joutuisin auttamaan _sinua_." - -Erlend hymyili yhä ja sanoi: "Lauritsa oli viisas mies, Simon. Mutta -vaikka se kuuluu kummalliselta, niin tiedän minä sentään hänen pitäneen -minusta." - -Simon ajatteli, että kautta taivaan, kummalta se kuului, mutta -- -huolimatta kaikesta, mitä hän Erlendistä tiesi, ja huolimatta kaikesta -mitä tämä oli hänelle tehnyt -- ei hän itsekään voinut kieltää -tuntevansa ikään kuin veljen hellyyttä Kristiinan miestä kohtaan. -Sitten Erlend kysyi vaimoaan. - -Simon kertoi tavanneensa tämän sairaana ja suuren tuskan vallassa -Erlendin tähden. Olav Hermanninpoika oli luvannut toimittaa niin, että -Kristiina pääsisi tapaamaan Erlendiä heti, kun Baard-herra palaisi -kotiin. - -"Ei ennen kuin hän paranee!" pyysi Erlend hätäisesti ja peloissaan, -ja entinen tyttömäinen punastus levisi jälleen hänen ajamattomille -kasvoilleen. "Sitä minä vain pelkään, Simon -- etten jaksa pysyä lujana -kohdatessani hänet!" - -Mutta tuokion kuluttua hän sanoi taas rauhallisesti: - -"Tiedän sinun tukevan häntä uskollisesti, jos hän jäisi leskeksi ennen -vuoden loppua. Köyhyyteen hän ei kuitenkaan jää lapsien kera, sillä -onhan heillä Lauritsan perintö. Ja sinähän asut lähellä, kun hän -muuttaa Jørundgaardiin." - -Päivää jälkeen nativitas Mariæn tuli drotsi herra Ivar Ogmundinpoika -Nidarosiin. Nyt määrättiin tuomioistuin, johon tuli kuulumaan -kaksitoista herraa maan Pohjoiskulmalta Erlend Nikulauksenpojan asian -ratkaisijaksi. Herra Finn Ogmundinpoika, drotsin veli, oli valittu -kantajaksi. - -Kesän kuluessa levisi kuitenkin tieto siitä, että Haftor Olavinpoika, -Godøyn herra, oli tappanut itsensä pienellä tikarilla, joka oli jätetty -jokaiselle vangille ruokaveitseksi. Vankina olo oli vaikuttanut niin -pahasti Haftoriin, ettei hän kuulunut olleen täysissä järjissään. -Erlend sanoi Simonille sen kuullessaan, että nyt hänen ei tarvinnut -pelätä Haftorin löysää suuta. Mutta hän oli kuitenkin hyvin järkyttynyt. - -Nyt olivat asiat siten, että vartija toisinaan vetäytyi syrjään -Simonin ja Kristiinan ollessa Erlendin luona. Nämä molemmat ymmärsivät -Erlendin ensimmäisen ja viimeisen ajatuksen olevan selviytyä asiasta -niin, etteivät hänen rikostoverinsa tulisi ilmi. Hän sanoikin sen -suoraan Simonille, kertoi luvanneensa kaikille, joiden kanssa oli -neuvotellut, hoitaa ohjia siten, että hän itse saisi iskun käpälilleen, -jos niiksi tuli, "enkä minä ole vielä milloinkaan pettänyt ketään, joka -on luottanut minuun." Simon katsoi häneen -- Erlendin silmät olivat -siniset ja kirkkaat; oli ilmeistä, että hän uskoi näin itse. - -Kuninkaan toimimiesten ei ollut onnistunut nuuskia esiin muita -osallisia Erlendin maankavallusjuttuun kuin veljekset Greip ja Torvard -Torenpoika Møresta, eivätkä nämä tahtoneet tunnustaa tietäneensä -Erlendin aikeiden tarkoittaneen muuta kuin että tämän ja muutamien: -muiden miesten tuli taivuttaa herttuatar lähettämään junkkeri -Haakon Knutinpoika kasvatettavaksi Norjaan ja esittää myöhemmin -Maunu-kuninkaalle, että hänen molemmille valtakunnilleen olisi eduksi, -jos hän antaisi velipuolelleen Norjan kuninkaan kruunun. - -Borgar ja Guttorm Trondinpoika olivat onnistuneet pääsemään karkuun -Veøyn linnasta -- kukaan ei tietänyt miten se oli tapahtunut, mutta -arvailtiin Borgarin; saaneen naisten taholta apua; hän oli hyvin kaunis -ja hiukan kevytmielinen. Sundbun Ivar istui vielä Mjøsin linnassa; -veljet näkyivät jättäneen nuoren Haavardin ulkopuolelle neuvottelujen. - -Samaan aikaan kun henkivartiokäräjiä pidettiin kuninkaan kartanossa, -oli arkkipiispalla luonaan concilium. Simonilla oli paljon ystäviä -ja tuttuja; hän toi Kristiinalle yhä uusia tietoja. Kaikki uskoivat -Erlendin tulevan karkotetuksi maasta ja hänen tilansa luovutettavan -kuninkaalle. Erlend uskoi itsekin asian ratkeavan niin, hän säilytti -rohkeutensa -- hän aikoi pyrkiä Tanskaan. Siinä maassa oli tie aina -auki reippaalle, asekuntoiselle miehelle, ja Ingebjørg-rouva oli -varmasti vastaanottava Kristiinan rakkaan sukulaisensa tavoin ja pitävä -tätä arvossa ja kunniassa. Lapset saattoi Simon ottaa luokseen, mutta -kaksi vanhinta poikaa tahtoi Erlend sentään mielellään mukaan. - -Kristiina ei ollut kertaakaan koko aikana liikkunut kaupungin -ulkopuolella eikä nähnyt lapsiaan -- paitsi Naakkvea ja Bjørgulfia; -nämä olivat eräänä iltana tulleet ratsastaen Husabystä. Äiti -piti heidät luonaan pari päivää, mutta sitten hän lähetti heidät -Raasvoldiin, jonne Gunna-rouva oli ottanut pienimmät. - -Se oli Erlendin tahto. Ja Kristiina pelkäsi ajatuksia, joita hänessä -saattoi herätä, jos hänellä olisi poikansa ympärillään, jos hänen -pitäisi kuunnella heidän kysymyksiään ja koettaa selvittää heille asian -tilaa. Hän koki kaikin voimin häätää luotaan ajatukset ja muistot -vuosista, jotka hän oli elänyt Husabyssä. Niin rikkaita ne olivat -olleet, että hänestä koko tuo aika oli kuin tasainen tyyni meren pinta --- jollaiselta aaltoava meri kylliksi korkealta katsottuna näyttää. -Toinen toistaan ajelevat aallot ovat vain sama ikuinen meri; niin oli -elämä keinuttanut hänen mieltään näinä avarina vuosina. - -Nyt tuntui taas siltä kuin ennen nuoruusvuosina, jolloin hän oli -pysynyt uskollisena Erlendille kaikesta ja kaikista huolimatta. -Jälleen oli hänen elämänsä herkeämätöntä odotusta niihin hetkiin -pääsemiseksi, jolloin hänen oli suotu tavata miestään, istua hänen -rinnallaan kuninkaan kartanon tornikamarin sängyn laidalla, puhua hänen -kanssaan rauhallisesti ja tyynesti -- kunnes saattoi sattua, että -he silmänräpäykseksi jäivät kahden kesken, jolloin he viskautuivat -toistensa kaulaan loppumattomiin polttaviin suudelmiin hukkuen ja -hurjasti toisiaan syleillen. - -Muuten Kristiina oli enimmäkseen Kristuksenkirkossa, tuntimääriä -kerrallaan. Hän oli polvillaan, tuijottaen pääalttarin ristikko-ovien -takana olevaan Pyhän Olavin kultaiseen arkkuun. Jumalan armosta oli -heidän kahden kelvottoman suotu yhtyä pyhän vihkimisen kautta. Synnin -poltinmerkillä merkittyinä, synnin taakan painamina he olivat astuneet -yhdessä Jumalan huoneen ovesta sisään, ottaneet yhdessä vastaan -Vapahtajan ruumiin papin kädestä. Saattaisiko hän siis valittaa nyt, -kun Jumala koetti hänen uskollisuuttaan, muistaa muuta kuin että hän -oli Erlendin vaimo ja Erlend hänen miehensä elämän loppuun asti? - -Mikonmessun edellisenä torstaina pidettiin tuomioistuimen kokous ja -tehtiin päätös Erlend Nikulauksenpojan, Husabyn herran, jutussa. -Hänet oli havaittu syylliseksi kavallusyritykseen maata ja kuningasta -vastaan, kapinannostoon maan rajojen sisällä ja vieraan palkkaväen -maahantuontiin. Tutkittuaan entisaikoina sattuneita samankaltaisia -juttuja oli tuomarikunta tullut siihen päätökseen, että Erlend -Nikulauksenpoika oli vikapää hengen ja omaisuuden menetykseen. - -Arne Gjavvaldinpoika tuli ilmoittamaan asiasta Simon Darrelle ja -Kristiina Lauritsantyttärelle Nikulauksentaloon. Hän oli ollut läsnä -neuvotteluissa. - -Erlend ei ollut kieltänyt syyllisyyttään. Selvästi ja varmasti hän -oli tunnustanut aikoneensa näillä toimillaan pakottaa kuningas Maunu -Eirikinpojan antamaan nuorelle velipuolelleen, junkkeri Haakon -Knutinpoika Porselle Norjan valtakunnan kruunun. Erlend oli Arnen -mielestä puhunut mainiosti. Hän oli huomauttanut niistä suurista -vaikeuksista, joita koitui kansalle siitä, että kuningas viime -vuosina tuskin oli näyttäytynyt Norjan rajojen sisällä ja että hän -oli osoittanut aina haluttomuutta sijaisen asettamiseen, joka olisi -suojannut lakia ja hoitanut kuninkaan valtaa. Kuninkaan puuhat -Skånessa, hänen tuhlaavaisuutensa ja mieletön raha-asiain hoitonsa, -jotka hänen uskottujen neuvonantajiensa täytyi huomata, johtivat -kansan mielivallan ja köyhtymyksen tilaan, eivätkä alamaiset olleet -milloinkaan varmoja siitä, ettei heiltä vaadittaisi uusia ylimääräisiä -veroja ja avustusta. Ja koska Norjan ritareilla ja herroilla oli -paljon vähemmän oikeuksia ja vapauksia kuin Ruotsin ritaristolla, oli -edellämainittujen vaikea kilpailla jälkimmäisten kanssa, mistä myös -seurasi, että nuori ja kokematon herra Maunu Eirikinpoika kuuli ja -suosi enemmän ruotsalaisia herroja, koska näillä oli paljon suuremmat -rikkaudet ja he sen vuoksi kykenivät avustamaan häntä tuntuvammin -aseistetuilla ja harjaantuneilla joukoilla. - -Erlend liittolaisineen oli luullut tietävänsä niin varmasti kansan -enemmistön mielen, herrojen, talonpoikain ja kaupunkilaisten -pohjois- ja länsiosassa Norjaa, että he olivat uskoneet saavansa -täyden kannatuksen toimittaessaan esille kuningasehdokkaan, joka -oli yhtä läheistä sukua rakkaalle herrallemme ja kuninkaallemme -Haakon-vainajalle kuin nykyinen kuningas. Hän oli siis ajatellut -kansan yhtyvän siihen, että he saisivat Maunu-kuninkaan myöntämään -velipuolelleen täkäläisen kuningasistuimen, junkkeri Haakonin -vannoutuessa elämään rauhassa ja sovinnossa Maunu-herran kanssa, -suojelemaan Norjan valtaa vanhojen maanrajojen sisällä, puolustamaan -Jumalan kirkon oikeutta, maan lakeja ja tapoja, talonpoikien ja -kaupunkien oikeuksia ja vapauksia, sekä vastustamaan ulkomaalaisten -tunkeutumista maahan. Tähän esitykseen oli hänen ja hänen ystäviensä -ollut tarkoitus suostuttaa Maunu-kuningas rauhallista tietä, vaikka -Norjan talonpoikain ja päälliköiden ikivanha oikeus oli ollut kukistaa -kuningas, joka pyrki hallitsemaan laittomasti. - -Ulf Saksinpojan Englannin- ja Skotlannin-matkan ainoana tarkoituksena -hän sanoi olleen sen, että näiden tuli hankkia herra Haakonille -kannatusta sieltä, jos Jumala oli aikonut hänet meidän kuninkaaksemme. -Näissä hänen hommissaan ei ollut ollut osallisena kukaan muu Norjan -mies kuin Haftor Olavinpoika Goøystä, -- Jumala olkoon hänen sielulleen -armollinen -- hänen lankonsa Trond Gjeslingin kolme poikaa Sundbusta ja -Greip ja Torvard Torenpoika Hattebergin suvusta. - -Erlendin sanat olivat tehneet syvän vaikutuksen, kertoi Arne -Gjavvaldinpoika. Mutta sitten hän oli lopuksi, mainitessaan heidän -odottaneen apua kirkon miehiltä, viitannut vanhoihin Maunu-kuninkaan -poikuudenaikaisiin synteihin, ja se oli ollut epäviisaasti tehty, sanoi -Arne. Arkkipiispan edusmies oli kieltänyt sen jyrkästi -- arkkipiispa -Paal Baardinpoikahan oli sekä kansleriaikanaan että nyt osoittanut -suurta kiintymystä Maunu-kuninkaaseen tämän jumalisen mielenlaadun -vuoksi; ja kansa tahtoi mieluimmin unohtaa, että heidän kuninkaastaan -oli milloinkaan kulkenut sellaisia huhuja; ja nythän hän oli menossa -avioliittoon Namurin kreivin tyttären kanssa -- vaikka huhuissa olisi -ollut perää ennen, niin kai hän nyt oli kokonaan luopunut pahoista -tavoistaan. - --- Arne Gjavvaldinpoika oli osoittanut Simon Andreksenpojalle mitä -suurinta ystävyyttä tämän Nidarosissa ollessa. Hän nytkin muistutti -Simonia siitä, että Erlendillä oli oikeus valittaa laittomasti -langetetusta tuomiosta. Lain kirjaimen mukaan olisi kantajan pitänyt -olla Erlendin säätyinen mies, mutta Finn, Hestbøn herra, oli ritari ja -Erlend aseenkantaja. Oli luultavaa, arveli Arne, että tuomio muuttuisi -ja ettei Erlendiä voitaisi tuomita maanpakoa raskaampaan rangaistukseen. - -Mitä tulee Erlendin sanoihin hänen tarkoittamansa kuningasvallan -hyödyllisyydestä -- niin kyllähän se kuulosti kauniilta. Ja -tiedettiinhän kyllä, mistä oli löytyvä mies, joka olisi ollut halukas -astumaan peräsimen ääreen ja ohjaamaan laivaa kuninkaan alaikäisyyden -aikana. -- Arne raapi harmaan partansa juurta vilkaisten Simoniin. - -"Ei hänestä ole taitanut kuulua eikä näkyä jälkeäkään tänä kesänä?" -kysäisi Simon hiljaa. - -"Ei. Hän sanoo olevansa kuninkaan epäsuosiossa ja kaikkien -tämänkaltaisten asioiden ulkopuolella, kerrotaan. Hän ei ole pitkiin -aikoihin jaksanut istua kotona näin kauan kuuntelemassa Elin-rouvan -puheita. Hänen tyttäriensä sanotaan olevan yhtä kauniita ja tyhmiä kuin -heidän äitinsä." - - * * * * * - -Erlend oli kuullut tuomionsa järkähtämättömän tyynesti ja kumartanut -herroille yhtä säädykkäästi, luontevasti ja kauniisti pois vietäessä -kuin sisään astuessaan. Hän oli tyyni ja hilpeä Kristiinan ja Simonin -tullessa häntä tapaamaan seuraavana päivänä. Arne Gjavvaldinpoika oli -mukana, ja Erlend lupasi noudattaa hänen neuvoaan. - -"Ennen minä en milloinkaan saanut Kristiinaa Tanskaan", sanoi hän -kietoen kätensä tämän vyölle. "Ja minä olisin aina niin kernaasti -vienyt hänet mukanani maailmalle --." Hänen kasvoillaan kävi väristys --- ja yhtäkkiä hän suuteli kiihkeästi vaimonsa kalpeata poskea -välittämättä toisista. - - * * * * * - -Simon Andreksenpoika lähti Husabyhyn järjestämään Kristiinan irtaimen -omaisuuden muuttoa Jørundgaardiin. Hän neuvoi tätä myös lähettämään -lapsensa Gudbrandinlaaksoon samalla kertaa. Kristiina sanoi: - -"Minun poikieni ei tarvitse lähteä isänsä kartanosta ennen kuin heidät -häädetään sieltä." - -"Minä en odottaisi sitä sinun sijassasi", sanoi Simon. "He ovat niin -pieniä, etteivät käsitä kohdalleen tätä juttua. Paras olisi, jos -antaisit heidän lähteä Husabystä siinä luulossa, että he lähtevät -ainoastaan tätiään tervehtimään ja katsomaan äitinsä perintökartanoa -laaksossa." - -Erlend yhtyi asiassa Simoniin. Asia järjestyi kuitenkin niin, että vain -Ivar ja Skule lähtivät tätinsä miehen mukana etelään. Kristiina ei -hennonut lähettää kahta pienintä niin kauaksi luotaan. Kun Lauritsa ja -Munan tuotiin hänen luokseen kaupunkitaloon ja hän huomasi nuorimman -tuntevan äitinsä, hän purskahti itkuun. Simon ei ollut nähnyt hänen -itkevän yhtään kyyneltä sen illan jälkeen, jolloin hän oli tullut -Nidarosiin. Nyt hän itki itkemistään -- Munanin tähden, joka potki -ja sätki hänen sylissään, pyrkien hoitajansa luo; ja sitten hän itki -Lauritsa-poikaa, joka kiipesi äitinsä syliin halaten tätä ja pillahti -itkemään hänkin, kun näki äitinsä itkevän. Kristiina antoi noiden -kahden jäädä luokseen, samoin Gauten, joka ei tahtonut lähteä Simonin -mukaan -- Kristiinasta ei ollut viisasta päästää pois näkyvistään -lasta, joka kantoi niin raskasta taakkaa pienillä hartioillaan. - -Sira Eiliv oli tuonut lapset kaupunkiin. Hän oli pyytänyt -arkkipiispalta vapautta käydäkseen Tautrassa tervehtimässä veljeään; -Erlend Nikulauksenpojan kotipapin Pyyntöön suostuttiin kernaasti. -Tämä tuumi, ettei Kristiina voinut jäädä kaupunkiin, kun hänellä oli -niin monta lasta huolehdittavanaan, ja tarjoutui ottamaan Naakkven ja -Bjørgulfin luostariin. - -Viimeisenä iltana ennen papin ja poikien lähtöä -- Simon oli jo -matkustanut kaksosten kera -- ripitti Kristiina itsensä tuolle -hurskaalle ja puhdassydämiselle miehelle, joka oli ollut hänen -hengellinen isänsä niin monet vuodet. He puhuivat keskenään -tuntikausia, ja Sira Eiliv kehotti häntä nöyryyteen ja kuuliaisuuteen -Jumalan edessä, kärsivällisyyteen, uskollisuuteen ja rakkauteen -aviomiestään kohtaan. Kristiina oli polvillaan penkkiä vasten, jolla -Sira Eiliv istui; sitten pappi nousi paikaltaan, polvistui Kristiinan -viereen punaisessa stolassaan, teki Kristiinan pään päälle Kristuksen -rakkauden ikeen merkin ja rukoili kauan ja palavasti hiljaa itsekseen. -Mutta Kristiina tiesi hänen rukoilevan sen isän ja äidin, niiden lasten -ja palvelijain puolesta, joiden sielunhoitoa hän oli harrastanut -parhaansa mukaan Husabyn vuosina. - -Seuraavana päivänä Kristiina seisoi Bratøren-niemellä katsoen miten -Tautran veljet kohottivat purjeet pystyyn viedäkseen pois hänen -kaksi vanhinta poikaansa ja Sira Eilivin. Kotimatkalla hän kävi -minoriittiveljien kirkossa ja jäi sinne siksi kunnes luuli olevansa -kyllin voimakas uskaltaakseen palata omaan taloonsa. Ja illalla kahden -pienokaisen nukuttua hän jäi istumaan kehruun ääreen ja jutteli Gauten -kanssa, kunnes tämänkin makuuaika tuli. - - - - -VI - - -Erlend istui kuninkaan kartanossa Klemensinmessun vaiheille asti. -Silloin tuli käsky ja ilmoitus, että hänet oli vietävä Maunu-kuninkaan -eteen turvallisen saattueen kera. Kuningas aikoi viettää joulun -Baagahusissa tällä kertaa. - -Kristiina säikähti kauheasti. Sanomattomalla ponnistuksella hän oli -pakottautunut näyttämään rauhalliselta Erlendin ollessa vankina ja -kuolemaan tuomittuna. Nyt Erlend aiottiin viedä kauas tietymättömille -teille; kuninkaasta puhuttiin niin monenlaista, eikä Erlendillä -ollut ystäviä kuninkaan lähipiirissä. Ivar Ogmundinpoika, Baaghusin -nykyinen linnanpäällikkö, oli käyttänyt mitä ankarinta kieltä Erlendin -kapinahankkeista. Ja hänen sanottiin ärtyneen vielä enemmän, kun hän -oli jälleen kuullut jotakin Erlendin hänestä puhumaa höpötystä. - -Mutta Erlend elostui uutisesta. Kristiina huomasi kyllä, ettei hän -ajatellut kevein mielin heidän tulevaa eroaan. Mutta pitkä vankinaolo -oli alkanut jäytää hänen voimiaan, joten hän nyt odotti innokkaasti -pitkää merimatkaa ja näytti suhtautuvan melkein välinpitämättömästi -kaikkeen muuhun. - -Kolmen päivän kuluttua oli kaikki kunnossa ja Erlend lähti herra Finnin -laivalla. -- Simon oli luvannut palata Nidarosiin ennen adventtia, -järjestettyään ensin vähän kotoisia asioitaan; jos uutisia alkaisi -kuulua aikaisemmin, hän oli pyytänyt Kristiinaa ilmoittamaan siitä -ja luvannut tulla heti. Kristiina päätti nyt lähteä etelään Simonin -luokse ja sieltä kuninkaan eteen, langetakseen hänen jalkoihinsa ja -pyytääkseen armoa miehelleen -- tarjotakseen vaikka kaiken mitä omisti -Erlendin hengestä. - -Erlend oli myynyt ja pantannut kaupunkitalonsa eri tahoille; -Nidarholman luostari omisti päärakennuksen, mutta apotti Olav oli -kirjoittanut ystävällisesti Kristiinalle pyytäen häntä käyttämään -sitä niin kauan kuin hän tarvitsi. Hän asui siellä yhden ainoan -palvelusneidon kera. Ulf Haldorinpoika, joka oli päästetty vapaalle -jalalle, kun ei häntä ollut voitu tuomita mistään, oli talossa myös, -samoin tämän veljenpoika Haldor, joka oli Kristiinan huovi. - -Kristiina kysyi neuvoa Ulfilta, ja tämä asettui ensin epäilevälle -kannalle -- arveli siitä tulevan hankalan matkan yli Dovren tunturin; -tunturilla oli jo satanut paljon lunta. Mutta nähdessään Kristiinan -sieluntuskan hän kehotti tätä lähtemään matkaan. Gunna-rouva otti -molemmat pikkupojat Raasvoldiin, mutta Gaute ei tahtonut erota -äidistään, eikä tämäkään tahtonut päästää poikaa silmistään täällä -pohjoisessa. - -Tuli ankara ilma heidän päästyään Dovren eteläpuolelle, ja Ulfin -neuvosta he jättivät hevosensa Drivstueniin ja lainasivat sieltä sukset --- siltä varalta, että heidän täytyisi nukkua taivasalla seuraava yö. -Kristiinalla oli ollut sukset jalassaan viimeksi pikku tyttönä, ja -hänen kävi raskaaksi hiihtää, vaikka miehet tukivat häntä voimiensa -takaa. He eivät ehtineet sinä päivänä pitemmälle kuin Drivstuenin ja -Hjerdkinin puoliväliin, keskelle tuntureita, ja kun rupesi pimenemään, -täytyi heidän etsiä suojaa eräästä koivuhaasta ja kaivautua lumeen. -Toftarista he saivat lainaksi hevosia; siellä oli sumuista, ja heidän -päästyään vähän alemma laaksoon alkoi sataa. Kun he monta tuntia pimeän -tulon jälkeen ratsastivat Formon pihaan, ulvoi tuuli nurkissa, joki -jymisi ja rinteellä kävi veden ja tuulen kohina. Piha oli kuin vetelä -suo, jossa ei kuulunut kavioiden kopse -- eikä laajalla tanhualla -näkynyt pienintäkään elonmerkkiä lauantai-illan hiljaisuudessa; eivät -ihmiset eivätkä koirat näyttäneet huomaavan heidän tuloaan. - -Ulf kolkutti kartanorakennuksen ovea keihäällään; mies ilmestyi -avaamaan. Kohta sen jälkeen seisoi Simon itse porstuan ovella leveänä -ja tummana takaa virtaavassa valossa, käsivarrella lapsi, ja ajoi -haukkuvat koirat taakseen. Hän huudahti nähdessään vaimonsa sisaren, -laski lapsen lattialle ja vei Kristiinan ja Gauten sisään, auttaen -heidän yltään läpimärät vaatteet. - -Tuvassa oli lämmin ja kotoinen henki, mutta umpea ilma, sillä tupa oli -uunitupa, jossa oli lattea katto. Ja se oli täynnä väkeä -- lapsia -ja koiria kihisi joka nurkassa. Ja äkkiä Kristiina erotti kahden -pikkupoikansa punoittavat, iloiset ja innokkaat kasvot pöydän takaa, -jolla paloi kynttilä. He tulivat esiin tervehtien vähän vieraasti -äitiään ja veljeään -- Kristiina ymmärsi häirinneensä toisten -lauantainviettoa. Tupa oli muuten täydellisen epäjärjestyksen vallassa, -ja joka askeleella narskuivat pähkinänkuoret, joita oli kaikkialla. - -Simon lähetti rengit ja naiset asioille, ja tupa tyhjeni väestä sekä -enimmistä lapsista ja koirista -- heillä oli vieraana naapureita -palvelijoineen. Kysellessään ja kuunnellessaan kuulumisia hän kiinnitti -soljella paitansa ja mekkonsa, jotka olivat olleet auki alas paljaalle, -karvaisella rinnalle asti. Lapset olivat reutoneet hänet semmoiseksi, -sanoi hän anteeksipyytäen. Hän oli kauhean ruokkoamattoman näköinen, -vyö oli vinossa, vaatteet ja kädet olivat likaiset, kasvot noessa ja -tukka täynnä roskaa ja tomua. - -Pian tuli kaksi palvelusnaista viemään Kristiinaa ja Gautea Ramborgin -rouvatupaan. Siellä paloi jo tuli uunissa, palvelusneidot sytyttivät -kiireesti kynttilöitä, valmistivat vuoteen ja auttoivat Kristiinan ja -pojan ylle kuivat vaatteet, kun taas toiset kantoivat pöytään ruokaa -ja juomaa. Keskenkasvuinen tyttö, jolla oli silkkinauhalle palmikoitu -tukka, toi olutkulhon, josta vaahto kuohui laidoille. Tyttö oli Simonin -avioton tytär Arngjerd. - -Sen jälkeen tuli Simon itse sinne; hän oli suorinut asunsa ja oli nyt -enemmän sellainen, jona Kristiina oli tottunut hänet näkemään: hyvin -kauniisti ja komeasti puettu. Hän talutti tytärtään kädestä, ja Ivar ja -Skule seurasivat perästä. - -Kristiina kysyi sisartaan, ja Simon vastasi Ramborgin lähteneen -saattamaan Sundbun vaimoja Ringheimiin; Jostein oli ollut hakemassa -tytärtään Helgaa, ja hän oli tahtonut Dagnyn ja Ramborginkin mukaan --- tämä hilpeä, hyvänsävyinen vanha mies oli luvannut pitää hyvää -huolta noista kolmesta nuoresta vaimosta. Ramborg tuli ehkä jäämään -sinne talveksi. Hän odotti lasta Matinmessun aikaan -- ja olihan Simon -itsekin arvellut joutuvansa olemaan poissa kotoa talvella; silloin -Ramborgilla oli hauskempi nuorten sukulaisvaimojen luona. Formon -taloudelle ei merkinnyt sitä eikä tätä, oliko hän kotona vai muualla, -nauroi Simon -- eihän hän, Simon, ollut ennenkään vaatinut, että -Ramborg, tuo lapsi, kuluttaisi voimiaan suuren talouden hoidossa. - -Kristiinan ilmoitettua aikeensa sanoi Simon paikalla tahtovansa lähteä -mukaan. Hänellä oli niin paljon sukulaisia ja omia sekä isänsä vanhoja -ystäviä siellä, että hän uskoi voivansa hyödyttää Kristiinaa enemmän -nyt kuin Trondheimissa. Siitäkin hän siellä saisi helpommin selvän, -oliko Kristiinan viisasta pyrkiä itsensä kuninkaan puheille. Hän sanoi -olevansa valmis matkaan kolmen tai neljän päivän perästä. - -He menivät yhdessä messuun seuraavana aamuna, joka oli sunnuntai, ja -sitten he olivat Sira Eirikin vieraana Romundgaardissa. Pappi oli jo -vanha; hän otti Kristiinan hellästi vastaan ja otti syvästi osaa hänen -onnettomuuteensa. Sitten he käväisivät Jørundgaardissa. Rakennukset -olivat samat, ja huoneissa oli entiset sängyt, penkit ja pöydät. Se -oli nyt hänen oma kartanonsa; oli todennäköistä, että hänen poikansa -tulisivat varttumaan miehiksi tässä ja että hän itse kerran ummistaisi -silmänsä lapsuudenkodissaan. Mutta koskaan hän ei ollut tuntenut niin -selvästi kuin nyt, että tässä talossa eli hänen vanhempiensa henki. -Heillä oli voinut olla omat salaiset surunsa, mutta kaikille ympärillä -oleville oli heiltä riittänyt lämpöä, apua ja turvaa. - -Kristiina oli rauhaton ja alakuloinen, minkä vuoksi häntä pyrki -väsyttämään Simonin puhe tämän omista asioista, kartanosta ja lapsista. -Hän tiesi, ettei niin olisi saanut olla; olihan Simon valmis auttamaan -häntä voimiensa takaa, ja Kristiina ymmärsi että toinen teki kauniisti -tarjoutuessaan lähtemään pois kotoaan ja vaimonsa luota jouluksi, kun -asiat olivat nykyisellä kannalla -- Simon ajatteli varmaan paljonkin -sitä, saisiko hän tällä kertaa pojan, hänellähän oli vain yksi lapsi -Ramborgista, vaikka he olivat olleet naimisissa kohtapuoleen kuusi -vuotta. Eihän Kristiina voinut vaatia, että Simon sulautuisi niin -kokonaan hänen ja Erlendin asioihin, että hän sen vuoksi unohtaisi -kaikki onnellisen asemansa tuottamat ilot -- mutta oli vain kummallista -kulkea hänen sivullaan, kun toinen tuntui niin iloiselta ja innokkaalta -ja tyytyväiseltä oloonsa. - -Huomaamattaan oli Kristiina kuvitellut Ulvhild Simonintyttären -samanlaiseksi kuin oman sisarvainajansa, jonka mukaan tälle oli annettu -nimi -- kuvitellut, että tyttö olisi vaalea ja hentorakenteinen ja -vieno. Mutta Simonin pikku tytär oli pyöreä ja palleroinen, hänen -poskensa olivat kuin omenat ja suu kuin punainen marja; harmaat silmät -olivat vilkkaat kuin Simonin silmät nuorena, ja hänellä oli Simonin -kaunis kihara tukka. Simon oli kovasti ihastunut sievään, eloisaan -lapseensa ja oli ylpeä sen sukkelista puheista. - -"Tämä on niin ruma ja ikävä ja paha tytön typykkä", sanoi hän ottaen -lasta kainaloiden alta ja nostaen hänet ilmaan, jossa ravisteli häntä, -"että se taitaakin olla vaihdokas, jonka tunturipeikot ovat tuoneet -isälle ja äidille kätkyeen -- niin se on ruma ja kamalan näköinen", -lisäsi hän laskien lapsen äkisti maahan ja tehden kolme kertaa -ristinmerkin sen yli, ikään kuin varomattomia sanojaan säikkyen. - -Hänen äpärälapsensa Arngjerd ei ollut kaunis, mutta näytti kiltiltä ja -ymmärtäväiseltä tytöltä, ja isä otti hänet retkilleen niin usein kuin -voi. Hän lauloi tytön kiitosta aamusta iltaan -- Kristiinan sopi katsoa -Arngjerdin myötäjäisarkkuun, mitä kaikkea tämä jo oli kehrännyt ja -kutonut ja ommellut itselleen. - -"Se päivä, jolloin minä lasken tämän tyttären käden hyvän ja uskollisen -sulhasen käteen", sanoi Simon seuraten katseellaan lasta, "on oleva -elämäni parhaita." - -Säästääkseen kuluja ja saadakseen matkan sujumaan nopeammin ei -Kristiina huolinut mukaan yhtään palvelusneitoa eikä muita miehiä -kuin Ulf Haldorinpojan. Kaksi viikkoa ennen joulua hän ratsasti -sitten Formosta Simon Andreksenpojan ja tämän kahden reippaan nuoren -palvelijan kera. - -Heidän tullessaan Osloon sai Simon paikalla kuulla, ettei kuningas -tullut Norjaan -- hän tahtoi viettää joulun Ruotsissa. Erlend oli -Akersnesin linnassa; linnanpäällikkö oli matkoilla, joten häntä -ei toistaiseksi saattanut tavata. Mutta alipäällikkö Olav Kyrning -lupasi ilmoittaa Erlendille, että he olivat kaupungissa. Olav oli -erittäin ystävällinen Simonille ja Kristiinalle, sillä hänen veljensä -oli naimisissa Ramborg Aasmundintyttären kanssa, joka oli kotoisin -Skogista, joten hän katsoi olevansa kaukaista sukua Lauritsantyttärille. - -Skogin herra Ketil tuli kaupunkiin pyytäen heidät jouluksi luokseen, -mutta Kristiina ei tahtonut viettää joulua muualla kuin missä Erlend -oli. Eikä Simonkaan silloin halunnut lähteä, vaikka Kristiina kovasti -kehotteli; Simon ja Ketil tunsivat toisiaan jonkin verran, mutta -Kristiina oli nähnyt setänsä pojan vain kerran tämän tultua aikuiseksi. - -Kristiina ja Simon asuivat samassa kartanossa, jossa Kristiina kerran -oli ollut Simonin vanhempien vieraana siihen aikaan, jolloin he olivat -olleet kihloissa; mutta nyt he asuivat toisessa rakennuksessa. Tuvassa -oli kaksi sänkyä, Kristiina nukkui toisessa ja Simon ja Ulf toisessa; -miehet nukkuivat tallissa. - -Jouluyönä tahtoi Kristiina lähteä Nonneseterin kirkon keskiyönmessuun --- hän sanoi nunnien laulavan niin kauniisti. He lähtivät sinne kaikki -viisi. Yö oli tähtikirkas, lauhkea ja kaunis, ja illansuussa oli -sadellut lunta, joten oli jokseenkin valoisa. Kellojen alkaessa soida -eri puolilla kaupunkia virtasi kaikista taloista ihmisiä, ja Simonin -täytyi taluttaa Kristiinaa. Tavantakaa hän vilkaisi syrjäsilmällä -tähän. Kristiina oli laihtunut paljon tänä syksynä, mutta hänen pitkä, -ryhdikäs vartalonsa näytti taas saaneen neitseellistä pehmeyttä ja -suloa. Hänen kalpeille kasvoilleen oli levinnyt nuoruudenaikainen rauha -ja lempeys, josta kuulsi syvä, salainen, odottava jännitys. Hän oli -muuttunut kummasti entisen nuoren Kristiinan kaltaiseksi, jonka Simon -muisti tuolta joululta --. Simon puristi tietämättään hänen kättään -ja huomasi sen vasta sitten, kun Kristiina pusersi hänen sormiaan -vastaukseksi. Simon nosti katseensa -- Kristiina hymyili ja nyökkäsi, -ja Simon ymmärsi, että Kristiina oli luullut hänen puristuksensa olleen -rohkaisun merkkinä, johon hän tahtoi vastata kiittäen. - -Kun juhlapäivät olivat ohi, lähti Kristiina luostariin ja lähetti -kunnioittavat terveisensä abbedissalle ja niille hänen aikaisilleen -sisarille, jotka vielä olivat elossa. Hän viipyi abbedissan -puhetuvassa hetken. Sitten hän meni kirkkoon. Hän käsitti, ettei -hänellä ollut luostarissa mitään tekemistä. Sisaret olivat ottaneet -hänet ystävällisesti vastaan, mutta hän oli huomannut näiden pitävän -häntä vain yhtenä monista neidoista, jotka olivat olleet luostarissa -vuoden -- jos he olivat kuulleet puhuttavan siitä, että hän oli ollut -erilainen kuin toiset, vaikkakaan ei hyvässä, eivät he ainakaan -ilmaisseet sitä. Nunnaluostarissa vietetty vuosi, joka oli vaikuttanut -niin suuresti hänen elämäänsä, oli merkinnyt ylen vähän luostarin -elämässä. Hänen isänsä oli ostanut itselleen ja perheelleen osuuden -luostarin esirukouksiin sielujen puolesta; uusi abbedissa, Elin-rouva, -ja sisaret lupasivat rukoilla hänen ja hänen miehensä sielun -pelastukseksi. Mutta Kristiina tunsi, ettei hänellä ollut oikeutta -häiritä nunnia tervehdyskäynnillään. Heidän kirkkonsa oli avoin hänelle -kuten kaikille ihmisille; hän saattoi seisoa kirkon pohjoisessa päässä -ja kuunnella kuorista virtaavaa heleää laulua -- ja kun sisaret -olivat lähteneet kirkosta luostarin pihalle vievästä ovesta, saattoi -hän mennä polvistumaan rouva Groa Guttormintyttären hautakiven -ääreen ja muistella tuota viisasta, voimakasta, arvokasta äitiä, -jonka neuvoja hän ei ollut ymmärtänyt pitää kunniassa -- mutta muuta -kotipaikkaoikeutta hänellä ei ollut tässä Kristuksen palvelijattarien -kodissa. - -Juhlien lopulla tuli herra Munan hänen luokseen -- hän sanoi nyt -vasta kuulleensa, että Kristiina oli kaupungissa. Munan tervehti -sydämellisesti häntä, Simon Andreksenpoikaa ja Ulfia, jota hän vähän -väliä nimitti sukulaisekseen ja rakkaaksi ystäväkseen. Taisi käydä -vaikeaksi päästä tapaamaan Erlendiä, arveli hän, tätä vartioitiin -hyvin ankarasti -- ei hänkään ollut vielä päässyt tapaamaan serkkuaan. -Mutta Ulf sanoi nauraen, ritarin ratsastettua pois, ettei hän luullut -Munanin kovin innokkaasti koettaneenkaan -- hän pelkäsi niin kauheasti -tulevansa sotketuksi asiaan, ettei kärsinyt kuulla siitä paljon -mainittavankaan. Munan oli tuntuvasti vanhentunut, hän oli kaljupäinen -ja laihtunut, nahka lepsatti velttona tuon ison ruhon ympärillä. Hän -asui Skogheimissä ja hänellä oli luonaan eräs äpärätyttärensä, joka -oli jäänyt leskeksi. Munan olisi tahtonut päästä hänestä, sillä kukaan -hänen toisista lapsistaan, niin aviollisista kuin äpäristä, ei tahtonut -tulla maille tanhuville niin kauan kuin tämä sisarpuoli ohjasi taloa; -hän oli vallanhaluinen, saita ja teräväkielinen nainen. Mutta Munan ei -uskaltanut käskeä häntä pois. - -Vihdoinkin, uuden vuoden alettua, hankki Olav Kyrning Kristiinalle ja -Simonille luvan tavata Erlendiä. Ja nyt sai Simon taas seurata surevaa -vaimoa sydäntäsärkeviin kohtauksiin. Kuri oli paljon kovempi täällä -kuin Nidarosissa, Erlend ei saanut puhua kenenkään kanssa ilman että -linnanpäällikön miehiä oli saapuvilla. - -Erlend oli tyyni kuin ennen, mutta Simon huomasi, että asian tila -alkoi kuluttaa miestä. Hän ei valittanut milloinkaan, sanoi, ettei hän -kärsinyt puutetta, vaan että kaikki oli niin hyvää kuin olla saattoi, -mutta tunnusti kuitenkin kylmän toisinaan vaivaavan, huoneessa kun ei -ollut tulisijaa. Eikä hän voinut pitää liikaa huolta puhtaudestaan -- -mutta ellei hänen olisi tarvinnut tapella täiden kanssa, olisi aika kai -käynyt vieläkin pitemmäksi, sanoi hän nauraen. - -Kristiinakin oli rauhallinen -- niin rauhallinen, että Simon jäi -odottamaan henki kurkussa sitä päivää, jolloin tuo rauha laukeaisi. - -Maunu-kuningas oli kruuna jäisten jälkeisellä matkallaan Ruotsissa, -joten ei ollut toiveita hänen tulostaan rajalle ensi tilassa, eikä -myöskään muutoksesta Erlendin asemaan. - -Yrjönmessunpäivänä olivat Kristiina ja Ulf Haldorinpoika Nunnaluostarin -kirkossa. Heidän paluumatkalla päästyään nunnaluostarin joen yli vievän -sillan toiseen päähän ei Kristiina lähtenytkään alas majapaikkaan, joka -sijaitsi lähellä piispan kartanoa, vaan kääntyi itään, Klemensinkirkon -rinnettä kohti, kirkon ja joen välisiin ahtaisiin kujiin. - -Päivä oli pilvinen ja ilma oli ollut suojainen jonkin aikaa, joten -heidän jalkineensa ja viitanliepeensä tulivat märiksi ja raskaiksi -joen varren keltaisessa liejukossa. He joutuivat rinteellä oleville -pelloille. Kerran sattuivat heidän silmänsä yhteen. Ulf nauroi hiljaa, -levitti suunsa eräänlaiseen irvistykseen, mutta hänen katseensa oli -surullinen; Kristiinan kasvoille ilmestyi kärsivä hymy. Samassa -he saapuivat mäen laitaan; savi oli vierinyt joskus maailmassa -alas tältä kohden, ja talo oli aivan vieremän alla, niin lähellä -likaisenkeltaista, mustan, hontelon rikkaruoho-idun peittämää laitaa, -että sikopahnasta tunkeva löyhkä tuntui ylös asti -- alhaalla tummassa -liejukossa kulki kaksi lihavaa emakkoa tonkien ja röhkien. Tällä kohden -erotti vain, kapea kaistale rakennukset joen harmaasta, likaisesta -vedestä, jossa kellui kolisevia jääkappaleita, ja kuihtunut turve -törrötti valjuna katoilla. - -Heidän siinä seisoessaan tuli sikopahna-aitauksen ääreen muuan mies -ja nainen, jotka jäivät siihen sikoja tarkastamaan -- mies kumartui -aidan yli ja raaputti toista emakkoa hopeaisen tapparan varrella, jota -hän käytti keppinä kävellessään. Mies oli itse Munan Baardinpoika -ja vaimo oli Brynhild. Munan nosti katseensa, huomasi heidät -- ja -jäi töllistämään ylös vierun laitaa; silloin huusi Kristiina iloisen -tervehdyksen. - -Herra Munan räjähti kaikuvaan nauruun. - -"Tule alas ottamaan lämmin ryyppy tässä koiranilmassa", huusi hän ylös. - -Matkalla pihaveräjälle kertoi Ulf, ettei Brynhild Jonnintytär pitänyt -enää majalaa eikä oluttupaa. Hän oli joutunut pinteeseen monta kertaa, -ja hänet oli viimein uhattu ottaa hengiltä, ellei hän lopettaisi, -mutta Munan oli pelastanut hänet ja mennyt takuuseen siitä että tämä -lopettaisi kokonaan luvattoman ammattinsa. Hänen poikansa olivat myös -ylenneet siksi korkeaan asemaan, että äidin heidän tähtensä täytyi -ruveta ajattelemaan maineensa parantamista. Vaimonsa kuoleman jälkeen -oli Munan Baardinpoika taas liittynyt häneen ja oli alituiseen Flugan -talossa. - -Munan tuli heitä vastaan pihaveräjälle. - -"Me olemme kaikki neljä sukua tavallamme", hihitti hän -- hän oli -hienossa hiprakassa, mutta ei juovuksissa. "Sinä olet hyvä nainen, -Kristiina Lauritsantytär, olet hurskas eikä sinussa ole ylpeyden -vikaa -- Brynhild on myös nykyään kunniallinen nainen -- ja minä -olin naimaton mies siittäessäni meidän kaksi poikaamme -- ne ovat -reippaimmat kaikista lapsistani -- sen minä olen sanonut aina, -Brynhild. Inge ja Gudleik ovat rakkaimmat lapseni --" - -Brynhild oli vieläkin kaunis, mutta kellertävän kalpea; hänen ihonsa -näytti niljaiselta, aivan kuin hän olisi seisonut koko päivän -läskikattilan ääressä. Mutta tuvassa oli hyvä järjestys, hän toi -pöytään erinomaista ruokaa ja juomaa, ja puiset astiat olivat puhtaat -ja kauniit. - -"Minä poikkean tänne käydessäni asioilla Oslossa", sanoi Munan. -"Ymmärrätkös, äiti tahtoo mielellään kuulla uutisia pojistaan. Inge -kirjoittelee minulle tavantakaa, sillä hän on oppinut mies, piispan -toimimieheltä vaaditaan sitä, näetkös -- ja hyvät naimisetkin minä -hommasin hänelle, Tora Bjarnentyttären Grjotesta; luuletko sinä monen -miehen saaneen sellaista vaimoa äpäräpojalleen? Ja tässä nyt istumme -puhellen näistä, ja Brynhild kantaa eteeni ruokaa ja olutta, kuten -entisinä aikoina, jolloin hän kantoi minun avaimiani Skogheimissä. -Siellä on ikävä istua ja muistella vaimovainajaa --. Ja niinpä minä -ratsastan tänne vähän hupia hakemaan -- silloin kun tämä Brynhild on -semmoisella tuulella, että suo minulle hiukan ystävyyttä ja iloa." - -Ulf Haldorinpoika istui leuka käden varassa katsoen Husabyn rouvaa. -Kristiina kuunteli puhetta ja vastaili niin hiljaisesti ja lempeästi ja -arvokkaasti kuin olisi ollut pidoissa jossakin Trondheimin kartanossa. - -"Sinä Kristiina Lauritsantytär sait vaimon nimen ja arvon", sanoi -Brynhild Fluga, "vaikka juoksit minun parveeni Erlendin jäljissä. Minä -olen ikäni kaiken kantanut nartun ja huoravaimon nimeä -- äitipuoleni -möi minut tuolle -- minä purin ja raavin, ja hänen naamassaan oli -kaikkien kynsieni merkit ennen kuin hän sai tahtonsa täytetyksi --" - -"Joko sinä taas alat puhua siitä!" valitti Munan. "Olenhan minä sanonut -monta kertaa, että olisin jättänyt sinut rauhaan, jos sinä olisit ollut -ihmisten tavalla ja pyytänyt minua säästämään itseäsi, mutta sinä -hyppäsit silmilleni kuin villikissa kun minä tuskin olin ehtinyt astua -ovesta sisään --" - -Ulf Haldorinpoika nauroi hiljaa itsekseen. - -"Ja minä olen aina kohdellut sinua hyvin sen jälkeen", sanoi Munan. -"Sinä sait kaiken, mitä viitsit pyytää -- ja lapsillamme on paremmat -ja turvallisemmat päivät kuin Kristiinan poikaraukoilla -- Jumala -varjelkoon niitä raukkoja, kyllä Erlend on pannut heidät päiville! -Tarkoitan, että pitäisihän sen merkitä enemmän äidin sydämelle kuin -vaimon nimen ja arvon -- ja tiedäthän sinä minun usein pahoitelleen, -ettet sinä ollut sellaisesta suvusta, että minä olisin voinut ottaa -sinut lailliseksi vaimokseni -- en ole pitänyt kenestäkään naisesta -niin paljon kuin sinusta -- vaikka sinä et ollut liian usein lempeä -ja hellä minua kohtaan -- ja vaikka sitten sain sellaisen vaimon kuin -sain, kiitos Luojan. Olen rakennuttanut alttarin Katrin ja minun -muistoksi kirkkoomme, Kristiina -- ja olen joka päivä kiittänyt Jumalaa -ja Pyhää Neitsyttä aviokumppalistani, jota parempaa ei ole ollut -yhdelläkään miehellä." Hän nyyhkäisi ja alkoi itkeä tuhrustella. - -Vähän ajan kuluttua sanoi Ulf Haldorinpoika, että nyt heidän täytyi -lähteä. He eivät vaihtaneet sanaakaan kotimatkalla. Mutta tuvan oven -ulkopuolella ojensi Kristiina kätensä Ulfille ja sanoi: - -"Ulf -- sukulaiseni ja ystäväni!" - -"Jos siitä olisi asialle apua", sanoi Ulf hiljaa, "niin menisin -mielelläni hirteen Erlendin puolesta -- hänen ja sinun tähtesi." - - * * * * * - -Illalla vähän ennen maatapanoaikaa istui Kristiina Simonin kanssa -kahden kesken tuvassa. Yhtäkkiä hän alkoi kertoa, missä oli ollut -aikaisemmin päivällä. Hän kertoi, mistä siellä oli keskusteltu. - -Simon istui rahilla vähän matkan päässä. Etukumarassa, käsivarret -reisiä pitkin kädet alas riippuen hän siinä istui katsellen Kristiinaa, -kummallinen, tutkiva ilme pienissä, terävissä silmissään. Hän ei -lausunut sanaakaan, eikä hänen isoissa, jykevissä kasvoissaan -liikahtanut ainoakaan lihas. - -Silloin Kristiina sanoi kertoneensa koko asian isälleen. - -Simon istui edelleen liikahtamatta. Mutta tuokion kuluttua hän sanoi -levollisesti: - -"Ainoa, mitä minä olen pyytänyt sinulta koko sinä aikana, jolloin me -olemme tunteneet toisemme -- on, ellen muista väärin -- että sinä -- -ettet sinä -- etkö olisi voinut vaieta säästääksesi Lauritsaa --?" - -Koko Kristiinan ruumis tärisi: - -"Kyllä. Mutta --. Oi Erlend, Erlend, Erlend --!" - -Toisen hurja parahdus sai Simonin syöksymään pystyyn -- Kristiina oli -viskautunut etukumaraan ja huojutti nyt ruumistaan edestakaisin pää -käsien varassa huudellen lakkaamatta Erlendin nimeä. Vavahtelevat, -tuskaiset nyyhkytykset tunkeutuivat ikään kuin väkisin esiin ja -pulppusivat purskahdellen ulos. - -"Kristiina -- Jeesuksen nimessä!" - -Simonin tarttuessa häntä olkavarteen ja koettaessa hillitä häntä -heittäytyi Kristiina koko ruumiinsa painolla Simonia vastaan ja tarttui -hänen kaulaansa, huudellen yhä itkien miehensä nimeä. - -"Kristiina -- hillitse itsesi --" Simon puristi häntä sylissään ja -huomasi, ettei toinen tajunnut sitä, vaan itki niin, ettei pysynyt -pystyssä tukematta. Silloin Simon nosti hänet koholle -- likisti hänet -silmänräpäykseksi itseään vasten, kantoi hänet sitten pois ja laski -hänet vuoteelle. - -"Hillitse itsesi", pyysi hän jälleen tuskaisesti ja miltei uhaten -ja otti Kristiinaa kiinni päästä; silloin Kristiina tarttui hänen -ranteisiinsa ja käsivarsiinsa tarrautuen häneen: - -"Simon -- Simon -- hänet täytyy pelastaa --" - -"Minä teen mitä voin, Kristiina -- nyt sinun täytyy hillitä itsesi!" -Simon kääntyi äkkiä pois, meni ovelle ja katosi ulos. Sitten hän huusi -niin että pihamaa raikui palvelusneitoa, jonka Kristiina oli palkannut -itselleen Oslossa. Tämä tuli juoksujalkaa paikalle, ja Simon käski -hänen mennä talon rouvan luo. Mutta neito tuli samassa takaisin; rouva -tahtoi olla yksin, kertoi hän kauhuissaan Simonille, joka seisoi -äskeisellä paikalla. - -Simon nyökäytti päätään ja meni tallin puolelle, jonne hän jäi siihen -asti kunnes Gunnar, hänen oma palvelijansa, ja Ulf Haldorinpoika -tulivat sinne antamaan hevosille ilta-apetta. Simon rupesi puheisiin -näiden kanssa ja lähti sitten Ulfin seurassa takaisin tupaan. - -Kristiina ei nähnyt paljon lankoaan seuraavana päivänä. Mutta -puolenpäivän jälkeen, hänen istuessaan ompelemassa vaatekappaletta, -jonka hän aikoi viedä miehelleen, tuli Simon juosten sisään, ei sanonut -sanaakaan eikä katsonut häneen, vaan paukautti auki matka-arkkunsa -kannen, täytti hopeapikarin viinillä ja juoksi samaa tietä ulos. -Kristiina nousi paikaltaan ja syöksyi perästä. Oven takana seisoi -vieras mies hevostaan pidellen -- Simon veti kultasormuksen sormestaan, -pudotti sen pikariin ja joi tulijan maljan. - -Kristiina arvasi mistä oli kysymys ja huudahti iloisesti: - -"Sinä olet saanut pojan, Simon." - -"Niin olen." Simon läimäytti tulijaa olalle, kun tämä pisti kiittäen -pikarin ja sormuksen vyöhönsä. Sitten otti Simon vaimonsa sisarta -vyötäisistä ja pyöräytti hänet ympäri. Hän oli niin iloisen näköinen, -että Kristiinan täytyi laskea kätensä hänen olkapäilleen -- ja silloin -Simon suudella muiskautti häntä keskelle suuta ja nauroi ääneen. - -"No nyt jää Darre-suku sinun jälkeesi Formoon, Simon", sanoi Kristiina -iloisesti. - -"Niin jää -- jos se on Jumalan tahto. -- Tänä iltana minä menen -yksin", sanoi hän sitten, kun Kristiina kysyi, menisivätkö he yhdessä -iltarukoukseen. - -Illalla sanoi Simon Kristiinalle kuulleensa Erling Vidkuninpojan olevan -kartanossaan Akerissa Tunsbergin luona. Ja aamupäivällä oli Simon -varannut itselleen paikan laivalla, joka meni vuonoa alas -- hän aikoi -puhua herra Erlingin kanssa Erlendin asiasta. - -Kristiina ei sanonut tuohon paljoa. He olivat joskus ennenkin arvelleet -ohimennen, mahtaisiko herra Erling tuntea Erlendin hankkeita vai ei. -Simon sanoi nyt tahtovansa kysyä Erling Vidkuninpojan mieltä siitä, -oliko Kristiinan viisasta lähteä Simonin saattamana Ruotsiin Lauritsan -mahtavien sukulaisten luo pyytämään näiden neuvoa ja sukulaisapua. - -Silloin sanoi Kristiina: - -"Mutta kun sinä nyt olet saanut kuulla suuren uutisen kotoasi, lanko, -on minusta luonnollista, että siirrät Akerin-matkasi ja menet ensin -Ringheimiin katsomaan Ramborgia ja poikaa." - -Simonin täytyi kääntyä pois, niin liikuttuneeksi hän tuli. Hän -oli tahtonut tietää mahtaisiko Kristiina osoittaa ymmärtävänsä, -että hän kaipasi poikaansa näkemään. Mutta voitettuaan hiukan -mielenliikutuksensa hän sanoi nöyrällä äänellä: - -"Olen ajatellut, Kristiina -- että ehkäpä Jumala on suova pojalleni -paremman voinnin, jos minä jaksan pysyä kärsivällisenä ja tyytyä -olemaan näkemättä häntä siihen asti kunnes olen saanut autetuksi -Erlendiä ja sinua." - -Seuraavana päivänä hän lähti kaupungille ostamaan kalliita ja -arvokkkaita lahjoja vaimolleen ja pojalle sekä niille naisille, jotka -olivat olleet Ramborgin luona hänen saadessaan lapsen. Kristiina otti -esille kauniin hopealusikan, jonka hän oli saanut perinnöksi äidiltään; -sen hän nyt antoi Andres Simoninpojalle, mutta sisarelleen hän lähetti -raskaat, kullatut hopeavitjat, jotka hän kerran lapsena oli saanut -Lauritsalta pyhäinjäännösristin kera. Ristiin hän kiinnitti Erlendin -morsiuslahjaketjun. Seuraavana päivänä keskipäivän aikaan purjehti -Simon pois. - -Illalla laski alus erään saaren suojaan vuonolle. Simon jäi alukselle, -makasi nahkasäkissä, jonka päälle oli levitetty sarkahuopia, katsellen -tähtitaivasta, jonka sikermät näyttivät heiluvan ylös ja alas veneen -kääntelehtiessä uneliaasti liukuvilla aalloilla. Vesi läiskähteli -ja jääkappaleet kolisivat ja jyskivät aluksen sivuja vasten. Tuntui -melkein hyvältä kylmän hiipiessä yhä syvemmälle ja syvemmälle -ruumiiseen. Se rauhoitti niin suloisesti. - -Hän tiesi, että nyt oli pahin voitettu. Kun hänellä oli poika. Eipä -siksi, että hän olisi luullut voivansa kiintyä poikaan enemmän kuin -tyttäriinsä. Mutta tämä oli sittenkin toista. Sillä vaikka hänen -pikku tyttönsä olivat usein tehneet hänet niin iloiseksi tullessaan -isänsä luokse leikkeineen ja nauruineen ja sanomisineen, vaikka tuntui -niin hyvältä pidellä heitä sylissään ja tuntea pehmeät lapsenhiukset -leukansa alla -- ei mies sittenkään tuntenut jatkavansa isiensä -riviä, jos hänen talonsa ja tavarainsa ja aikaansaannostensa oli -siirryttävä tyttären kautta vieraaseen sukuun. Mutta nyt, kun hän -uskalsi toivoa, että Jumala sallisi tuon pienen pojan kasvaa mieheksi -asti, oli Formossa poika seuraava isää polvesta toiseen -- ensin -Andres Gudmundinpoika, sitten Simon Andreksenpoika, sen jälkeen Andres -Simoninpoika -- ja oli aivan kuin itsestään selvää, että hänen tuli -olla esikuvana pojalleen samoin kuin isä oli ollut hänelle rehellisen -miehen esikuvana, jonka salaisimmat ajatukset olivat yhtä selvät kuin -hänen julkinen elämänsä. - --- Välistä oli tuntunut siltä kuin hän ei mitenkään jaksaisi kestää -kauempaa. Jos hän olisi nähnyt yhdenkin todistuksen siitä, että -Kristiina ymmärsi. Mutta tämä oli häntä kohtaan kuin sisar -- hänen -parhaastaan huolehtiva, hyvä, hellä ja lempeä --. Ja kuka sen tiesi -miten kauan tätä oli jatkuva -- että heidän pitäisi elää samassa -talossa tällä tapaa. Eikö Kristiina milloinkaan ajatellut, ettei Simon -voinut unohtaa --; vaikka hän oli naimisissa Kristiinan sisaren kanssa, -ei hän voinut kokonaan unohtaa, että he kaksi olivat kerran olleet -aiotut elämään avioparina --. - -Mutta nyt hänellä oli poika. Hän oli aina hävennyt liittää rukouksiinsa -mitään omasta puolestaan, mitään kiitosta tai pyyntöä. Mutta Kristus -ja Neitsyt Maaria tiesivät, mitä hän oli tarkoittanut sanoessaan -kahteen kertaan Paternosterit ja Avet viime päivinä. Ja sitä hän aikoi -jatkaa niin kauan kuin oli kotoa poissa. Ja osoittaa myös muulla tapaa -kiitollisuuttaan arvonsa mukaisesti ja kitsastelematta. Ehkä siitä -koituisi apua jo tällä retkelläkin. - -Oikeastaan hän ei toivonut matkastaan liikoja. Erling-herran ja -kuninkaan välit olivat kylmenneet kokonaan. Sillä vaikka entinen -valtakunnanhoitaja olisi ollut kuinka mahtava ja rikas ja uljas, -vaikka hänen ei tarvinnut pelätä nuorta kuningasta, joka oli paljon -vaikeammassa asemassa kuin Norjan rikkain ja korkeasukuisin mies --- ei ollut kuitenkaan luultavaa, että hän ryhtyisi suututtamaan -Maunu-kuningasta entistä enemmän puolustamalla Erlend Nikulauksenpoikaa -ja langettamalla itseensä epäluulon, että hän oli tuntenut Erlendin -kavallushankkeet. Vaikka hän olisi ollut osallinen niihin, vaikka -hän olisi ollut koko asian takana, valmiina tarttumaan ohjiin ja -astumaan johtoon samalla hetkellä kun maassa jälleen oli alaikäinen -kuningas -- ei hänen tarvinnut katsoa itseään velvolliseksi uskaltamaan -mitään sen miehen puolesta, joka oli saanut koko aikeen raukeamaan -häpeällisen lemmenseikkailun vuoksi. Hän oli itsekin unohtaa asian -ollessaan Erlendin ja Kristiinan seurassa -- sillä nuo kaksi näyttivät -tuskin muistavan sitä enää. Mutta olihan asia niin, että Erlend oli -itse aiheuttanut sen, ettei koko hankkeesta koitunut muuta kuin -onnettomuutta hänelle itselleen ja niille kelpo miehille, jotka olivat -joutuneet ilmi hänen typerän kevytmielisyytensä takia. - -Täytyi kuitenkin koetella kaikkia keinoja Kristiinan ja hänen miehensä -auttamiseksi. Ja nyt hän alkoi toivoa; ehkä Jumala ja Neitsyt Maaria -tai joku niistä pyhimyksistä, joille hänen oli tapana osoittaa -kunnioitusta uhreilla ja almujen jaolla, oli auttava häntä. - - * * * * * - -Hän tuli Akeriin myöhänlaiseen seuraavana iltana. Taloudenhoitaja -otti hänet vastaan, lähetti miehiä viemään hänen hevosiaan talliin ja -hänen palvelijaansa miestentupaan, mutta itse hän lähti yliskerroksen, -jossa ritari istui juomassa. Heti sen jälkeen tuli Erling-herra itse -parvensolaan ja jäi siihen odottamaan, kunnes Simon oli noussut -portaita ylös; silloin hän lausui vieraan tervetulleeksi säädykkäin -elein ja vei hänet ylistupaan, jossa istui Stig Haakoninpoika, -Mandvikin herra, ja aivan nuori mies, Erlingin ainoa poika Bjarne -Erlinginpoika. - -Häntä kestittiin hyvin, palvelijat riisuivat hänen päällysvaatteensa -ja kantoivat sisään ruokaa ja juomaa. Mutta hän aavisti miesten -- -ainakin herra Erlingin ja Stigin -- arvaavan, minkä vuoksi hän oli -tullut, ja tunsi näiden pysyvän loitolla. Ja kun Stig sitten alkoi -puhua siitä, että Simon oli näillä mailla harvinainen vieras joka ei -ollut kuluttanut lankojensa kynnyksiä pitkään aikaan -- lieneekö hän -ollut Dyfriä etelämpänä Halfridin kuoleman jälkeen -- vastasi Simon, -ettei hän ollut käynyt ennen siellä kuin tänä talvena. Mutta nyt -hän oli ollut Oslossa jonkun kuukauden vaimonsa sisaren, Kristiina -Lauritsantyttären kanssa, joka oli naimisissa Erlend Nikulauksenpojan -kanssa. - -Siihen toiset eivät sanoneet mitään. Vähän ajan kuluttua kysyi herra -Erling kohteliaasti Kristiinan ja Simonin vaimon ja sisarien vointia, -ja Simon tiedusti puolestaan Elin-rouvan ja Erlingin tyttärien vointia, -Stigin terveyttä ja Mandvikin ja naapureiden kuulumisia. - -Stig Haakoninpoika oli lihavanpuoleinen, tummatukkainen mies, -joitakin vuosia Simonia vanhempi; hän oli Halfrid Erlingintyttären -velipuolen herra Haakon Torenpojan poika ja Erling Vidkuninpojan -rouvan Elin Torentyttären veljenpoika. Hän oli menettänyt Skiduläänin -lääninherran toimen ja Tunsbergin linnan päällikkyyden kaksi talvea -sitten jouduttuaan kuninkaan vihoihin, mutta eli muuten hyvissä oloissa -Mandvikissa; hän oli lapseton leskimies. Simon tunsi hänet hyvin ja -oli ollut hyvissä väleissä hänen samoin kuin kaikkien ensimmäisen -vaimonsa sukulaisten kanssa -- joskaan tuo ystävyys ei ollut ollut -kovin lämmin. Hän tiesi mainiosti, mitä he kaikki olivat ajatelleet -Halfridin toisista naimisista -- että Andres Gudmundinpojan nuorempi -poika oli tosin varakas ja hyvää sukua, mutta että hän ei ollut Halfrid -Erlingintyttären vertainen, ja sitä paitsi hän oli kymmenen vuotta tätä -nuorempi; he eivät voineet ymmärtää miksi Halfrid oli kiintynyt tähän -nuoreen mieheen, mutta heidän täytyi antaa hänen tehdä tahtonsa mukaan --- koska hän oli kärsinyt sanomattomasti ensimmäisen miehensä aikana. - -Erling Vidkuninpojan oli Simon tavannut vain pari kertaa tätä ennen ja -silloinkin Elin-rouvan seurassa, jolloin hänestä ei lähtenyt mitään -ääntä; kukaan ei päässyt sanomaan muuta kuin kyllä, kyllä, silloin kun -Elin-rouva oli tuvassa. Erling-herra oli huomattavasti vanhentunut -siitä ajasta asti -- hän oli lihonut hiukan, mutta oli yhä ryhdikäs ja -sulavaliikkeinen, ja hopeanharmaa ja välkkyvä tukka, joka ennen oli -ollut haljakan kellervänpunainen, kaunisti häntä. - -Nuorta Bjarne Erlinginpoikaa ei Simon ollut nähnyt tätä ennen. Hän oli -viettänyt kasvinvuotensa lähellä Bergeniä erään hengellisen herran, -Erlingin ystävän luona -- suvun kesken sanottiin sen tapahtuneen -siksi, ettei isä tahtonut pitää häntä Giskessä naisväkensä lörpötystä -kuulemassa. Erling ei ollut siellä itsekään enempää kuin tarve vaati, -ja matkoille hän ei uskaltanut viedä poikaa mukaan, sillä Bjarnella oli -ollut hyvin heikko terveys poikavuosina ja Erling oli jo kadottanut -kaksi poikaa näiden pienenä ollessa. - -Poika oli hyvin kaunis istuessaan siinä kynttilän valoa vasten, -kasvojen näkyessä sivulta. Musta, tiheä, kihara tukka lainehti otsalla, -suuret silmät näyttivät mustilta, nenä oli iso ja kauniisti kaartuva, -suu luja, täyteläinen ja muodokas, ja leuka kauniisti pyöreä. - -Sitä paitsi hän oli pitkä, leveähartiainen ja solakka. Mutta kun -Simon kävi istumaan pöytään ruvetakseen syömään ja pöytäpalvelija -siirsi kynttilän toiseen paikkaan, näki hän, että Bjarnen kaula oli -kokonaan rauhasarpien peittämä -- ihottuma kulki molempien korvien -juuresta leuan alle, kaula oli täynnä kuolleita kiiltävänvalkoisia -läikkiä, sinipunaisia juomuja ja paisuneita muhkuja. Ja hänellä oli -sellainen tapa, että hän koko ajan nyki pyöreän, nahkareunuksisen -samettikauluksensa huppua, joka hänellä oli huoneessakin ollessaan -yllään vedettynä puoliväliin päätä yli korvien. Vähän ajan kuluttua -hänelle kai tuli kuuma, jolloin hän veti sen alas, mutta sitten hän -taas työnsi sen ylös -- eikä näyttänyt huomaavan koko hommaansa. -Simoninkin käsiä alkoi lopulta hypittää tuo meno -- vaikka hän koetti -olla katsomatta sinne päin. - -Herra Erling käänsi tuskin silmiään pojastaan -- mutta hän ei myöskään -näkynyt itse tietävän, että hän näin herkeämättä tuijotti tähän. -Erling Vidkuninpojan kasvot eivät olleet liikkuvaa lajia, eikä hänen -haaleansinisissä silmissään ollut sanottavasti ilmettä -- mutta tuon -hiukan epämääräisen ja vetisen katseen pohjalle näytti kätkeytyvän -loputtomien vuosien huoli, ajatukset ja rakkaus. - -Nuo kolme miestä puhelivat nyt keskenään arvokkaasti ja verkalleen -Simonin syödessä, ja nuorin näpli vähän väliä kaulustaan. Sitten kaikki -neljä ryhtyivät juomaan kiirettä pitämättä, kunnes Erling-herra kysyi, -eikö Simonia väsyttänyt matka, minkä jälkeen Stig pyysi saada tarjota -hänelle vaatimattoman makuusijan vieressään. Simon iloitsi siitä, että -sai siirtää asiansa tuonnemmaksi. Ensimmäinen Akerissa vietetty ilta -oli masentanut hänen mieltään. - -Kun hän esitti asiansa seuraavana päivänä, vastasi herra Erling -jokseenkin niin kuin Simon oli arvannut. Hän sanoi, ettei -Maunu-kuningas ollut koskaan halukkaasti kuunnellut hänen neuvojaan, -mutta siitä hetkestä asti, jolloin kuningas ylimalkaan alkoi olla -selvillä omasta tahdostaan, näytti hän tietävän, ettei Erling -Vidkuninpojalla olisi oleva mitään sanomista valtakunnan asioissa -sitten kun hän itse kerran joutuisi täyteen ikään. Ja kun hänen ja -hänen ystäviensä sekä toisaalta kuninkaan välinen asia oli sovittu, ei -hän ollut tahtonut tietää mitään kuninkaasta ja tämän kannattajista. -Jos hän ryhtyisi puoltamaan Erlendin asiaa Maunu-kuninkaalle, ei siitä -koituisi hyötyä Erlendille. Hän tiesi kyllä monen tässä maassa luulevan -hänen olleen jollakin tapaa osallisena Erlendin hankkeisiin -- mutta -uskoipa Simon mitä tahansa, hän saattoi sanoa totuudenmukaisesti, ettei -hänellä enemmän kuin hänen ystävillänsäkään ollut ollut aavistusta koko -aikeista. Jos tämä asia olisi paljastunut toisella tapaa taikka jos nuo -seikkailunhaluiset nuoret hurjimukset olisivat ehtineet panna alulle -uhkarohkeat aikeensa ja sitten epäonnistuneet, olisi hän astunut esiin -ja ruvennut välittäjäksi. Mutta asian nykyisellään ollessa ei hänen -mielestään voitu vaatia, että hän astuisi esiin vahvistamaan ihmisten -epäluuloa siitä, että hän oli pelannut kaksinaamaista peliä. Mutta hän -neuvoi Simonia kääntymään Haftorinpoikain puoleen. He olivat kuninkaan -serkkuja, ja silloin kun he eivät olleet suoranaisella sotajalalla -tätä vastaan, ylläpitivät he jonkinlaista ystävyyttä. Ja mikäli Erling -saattoi ymmärtää, olivat ne miehet, joista Erlend saattoi hyötyä, -haettavat Haftorinpoikain piiristä -- ja muiden nuorempien valtaherrain -joukosta. - -Kuninkaan häät oli päätetty viettää tässä maassa kesällä. Silloin -saattoi Maunu-herra osoittaa armoa ja lempeyttä. Ja kuninkaan äiti -ja Isabel-rouva saapuisivat kai myös juhlille. Simonin äiti oli -ollut Isabel-rouvan kamarineito nuorena ollessaan, ehkä Simon voisi -kääntyä Isabel-rouvan puoleen tai Erlendin vaimo polvistua kuninkaan -morsiamen ja rouva Ingebjørg Haakonintyttären eteen ja anoa näiden -suopeutta asialleen. Olkoon se viimeinen keino -- niin päätti Simon, -että Kristiinan olisi polvistuttava Ingebjørg-rouvan eteen. Jos -herttuatar olisi ymmärtänyt kunnian vaatimukset, hän jo aikaa sitten -olisi astunut esiin vapauttamaan Erlendiä vaikeuksista. Mutta Simonin -mainitessa tätä kerran Erlendille oli tämä vain nauranut ja sanonut, -että Ingebjørg-rouvalla oli aina yllin kyllin huolta ja hankaluuksia -itsellään ja että hän nyt arvatenkin oli suutuksissaan siitä, ettei -hänen rakkain lapsensa näyttänyt voivan milloinkaan saavuttaa kuninkaan -nimeä. - - - - -VII - - -Vasta keväällä lähti Simon Andreksenpoika pohjoiseen hakeakseen -vaimonsa ja pikkupoikansa Totemista ja saattaakseen heidät Formoon. Hän -aikoi jäädä kotiin joksikin aikaa hoitamaan omia asioitaan. - -Kristiina ei tahtonut lähteä Oslosta. Eikä hän uskaltanut heittäytyä -kalvavan ikävänsä valtaan, joka vaati häntä katsomaan kolmea poikaansa -laaksossa. Jos mieli kestää nykyistä elämää päivästä toiseen, ei saanut -muistella lapsia. Hän kesti, hän näytti rauhalliselta ja rohkealta, -hän puhui vieraiden ihmisten kanssa ja kuunteli heidän neuvojaan ja -lohdutustaan -- mutta ainoastaan kiinnittämällä kaikki ajatuksensa -Erlendiin, vain Erlendiin! Niinä harvoina hetkinä, jolloin hän ei -kahlehtinut ajatustaan tahdon kouriin, vilahteli hänen mielessään -kotoisia ajatuksia ja kuvia: hän näki Ivarin seisovan Formon puuvajassa -Simonin kanssa ja odottavan jännittyneenä minkä puun tädin mies -valitsisi hänelle kaaripuuksi koeteltuaan ja taivuteltuaan käsissään -monia. Sitten hän muisti Gauten vaaleat lapsenkasvot tämän ponnistaessa -miehekkään päättävästi eteenpäin lumipyryssä harmaana talvipäivänä -tunturilla -- hänen suksensa oli luistanut alas ja hän oli liukunut -takaperin kappaleen matkaa ja joutunut keskelle kinosta -- muisti miten -tuo väsynyt avuton lapsiparka oli ollut vähällä purskahtaa itkuun. -Ajatukset siirtyivät sitten kahteen pienimpään: Munan osasi kai jo -kävellä ja puhua -- mahtoikohan hän olla yhtä sievä kuin toiset siinä -iässä Lauritsa oli kai jo unohtanut äitinsä. Ja entäs kaksi vanhinta -Tautrassa. Oi Naakkve, Naakkve, hänen esikoisensa --! Minkähän verran -nuo kaksi suurinta saattoivat ymmärtää ja ajatella, ja mitähän Naakkve -mahtoi ajatella lapsellisuudessaan siitä, ettei elämä nyt ollutkaan -kääntyvä sellaiseksi kuin hänen äitinsä ja hän itse ja kaikki ihmiset -olivat luulleet. - -Sira Eiliv oli lähettänyt hänelle kirjeen, ja Kristiina oli ilmoittanut -Erlendille mitä siinä kerrottiin heidän pojistaan. Muulloin he eivät -milloinkaan puhuneet lapsistaan. He eivät puhuneet enää menneisyydestä -eivätkä tulevaisuudesta. Kristiina toi hänelle jonkin vaatekappaleen -tai vähän ruokaa, Erlend kysyi miten Kristiina oli voinut viime -tapaamisen jälkeen, he istuivat käsi kädessä sängyn laidalla. Ja jos -he sitten jäivät hetkeksi kahden tuohon pieneen, kylmään, likaiseen, -haisevaan komeroon, niin he painautuivat toisiinsa äänettömästi, -palavasti syleillen, kuullen kuin toisesta maailmasta Kristiinan -palvelusneidon äänen tämän nauraessa linnansotureiden kanssa ulkona -portaissa. - -Joutihan hän myöhemmin -- sitten kun Erlend joko oli otettu häneltä -pois tai annettu hänelle takaisin -- ajatella lapsilaumaa ja sen -muuttuneita oloja -- kaikkea sitä, mikä ei koskenut Erlendiä; nyt -hänellä oli vain miehensä. Hän ei voinut kadottaa tuntiakaan ajasta, -jonka he saivat olla yhdessä, eikä hän rohjennut ajatella hetkeä, -jolloin oli näkevä jälleen neljä pohjoisessa olevaa lastansa -- ja -niin hän oli suostunut siihen, että Simon Andreksenpoika lähtisi yksin -Trondheimiin ja hoitaisi yhdessä Arne Gjavvaldinpojan kanssa hänen -asioitaan pesän selvityksessä. Paljoa ei Maunu-kuningas ollut hyötyvä -Erlendin omaisuudesta -- Erlendillä oli paljon enemmän velkoja kuin -Kristiina oli osannut aavistaa; Erlend oli lähettänyt omia rahojaan -Tanskaan ja Skotlantiin ja Englantiin ja sanoi olkaansa kohauttaen, -ettei hän odottanut niistä rahoista korvausta. - -Erlendin asia oli melkein entisellä kannalla, kun Simon Andreksenpoika -palasi Osloon syksyllä ristinmessun aikaan. Mutta hän kauhistui -nähdessään, miten rasittuneen näköiset he kumpikin olivat, niin -Kristiina kuin lanko, ja hänen sydäntään puristi oudosti, kun hän -huomasi heillä olevan vielä sen verran itsehillintää jäljellä, että -ymmärsivät kiittää häntä siitä, että hän oli tullut Osloon sellaiseen -vuodenaikaan, jolloin häntä olisi parhaiten tarvittu kotona. -Mutta näihin aikoihin alkoivat ihmiset vaeltaa Tunsbergiin, jossa -Maunu-kuningas odotti morsiantaan. - -Kuukauden keskivaiheilla Simon sai hankituksi itselleen laivakyydin -sinne -- parin kauppiaan mukana, jotka aikoivat purjehtia kahdeksan -päivän perästä. Silloin ilmestyi kaupunkiin eräänä aamuna vieras mies, -joka pyysi Simon Andreksenpoikaa menemään viipymättä Halvardinkirkkoon --- Olav Kyrning odotti häntä siellä. - -Sijaispäällikkö oli kovasti kuohuksissa. Hän asui linjassa -henkivartiopäällikön ollessa Tunsbergissä. Edellisenä iltana oli -linnaan tullut parvi herroja, joilla oli ollut Maunu-kuninkaan -sinetillä varustettu kirje ja jotka olivat sanoneet tulleensa tutkimaan -Erlend Nikulauksenpojan asiaa; hän oli antanut viedä Erlendin heidän -eteensä. Kolme heistä oli vierasmaalaista, luultavasti ranskalaista --- Olav ei ollut ymmärtänyt heidän kieltään, mutta henkivartion pappi -oli puhunut heidän kanssansa latinaa aamulla -- he sanoivat itseään -sen neidon sukulaisiksi, josta oli tuleva meidän kuningattaremme -- -alku oli lupaava! Nämä olivat kuulustelleet Erlendiä ankarasti -- ja -heillä oli ollut mukanaan jokin tikapuiden kaltainen koje ja miehiä -sitä käyttelemässä. Tänään hän oli kieltänyt viemästä Erlendiä ulos ja -asettanut vahvat vartijat ovelle -- hän uskalsi ottaa sen vastuulleen, -sillä moinen oli vastoin lakia, teko, jollaista ei ollut tapahtunut -Norjassa koskaan! - -Simon lainasi hevosen papeilta ja ratsasti Olavin kanssa Akersnesiin. - -Olav Kyrning katsoi hiukan huolissaan toisen tuimia kasvoja, -joilla vähän väliä syöksähti veri. Simon liikahteli rajusti, aivan -tietämättään -- vieras hevonen tempoili, tanssi ja nousi takajaloilleen -koettaen ravistaa selästään tätä ratsastajaa. - -"Huomaan, että olette vihainen, Simon", sanoi Olav Kyrning. - -Simon ei tiennyt oikein itsekään mikä häntä eniten suututti. Hän oli -niin kiihdyksissä, että hänen päätänsä huimasi. Sokea villi voima, joka -pyrki esiin ja sai hänet raivostumaan äärimmilleen, oli eräänlainen -häpeän tunne -- häpeä siitä että alastoman, aseettoman ja suojattoman -norjalaisen miehen täytyi alistua vieraiden tutkittavaksi ja -tunnusteltavaksi -- se oli kuin naisen raiskausta, se nostatti kuohuvan -kostonhimon ja huusi verta. Ei, sellainen ei kuulu tämän maan tapoihin. -Jos tahdotaan totuttaa Norjan aatelismiehet sietämään sellaista, niin -ei hyvä peri! Se on varma. - -Hän oli sairas pelosta mitä tulisi näkemään. Pelko häpeän tunteen -tähden, jonka hän oli tuottava toiselle miehelle nähdessään tämän -sellaisessa tilassa, kuohutti hänen mieltään enemmän kuin mikään muu -tunne Olav Kyrningin avatessa Erlendin vankikomeron oven. - -Erlend makasi pitkin pituuttaan lattialla, nurkasta toiseen; hän -oli niin pitkä, että saattoi vain sillä tapaa oikaista itsensä -suoraksi. Hänen alleen oli levitetty vähän olkia ja vaatteita paksun -lian peittämälle lattialle, ja peittona oli hänen tummansininen -turkisvaippansa, joka oli vedetty kaulaan asti, niin että kauluksen -pehmeä harmaanruskea näädännahka sekoittui mustaan, takkuiseen, -kiharaiseen partaan, joka oli kasvanut Erlendin vankeusaikana. - -Suu näytti valkoiselta parran keskellä; hänen kasvonsa olivat -lumivalkoiset. Nenän korkea, suora kolmikulma kohosi luonnottoman -korkealle sisäänvajonneilta poskilta, harmaansekainen tukka laskeutui -hiestyneinä, erillisinä tupsuina niskaan päin korkealta, kapealta -otsalta, -- ja molemmissa ohimoissa oli suuri sinertävä merkki, aivan -kuin jokin olisi painanut tai puristanut häntä siltä kohden. - -Hitaasti ja vaivalloisesti hän avasi suuret vedensiniset silmänsä -koettaen hymyillä tuntiessaan tulijat; hänen äänensä kuului vieraalta -ja epäselvältä, kun hän sanoi: - -"Käy istumaan, lanko --", liikauttaen päätään tyhjää sänkyä kohti. "On -tässä opittu uutta viime tapaamisesta --" - -Olav Kyrning kumartui Erlendin yli ja kysyi, halusiko hän jotakin. -Kun hän ei saanut vastausta -- Erlend ei varmaankaan jaksanut sanoa -mitään -- veti hän vaipan syrjään. Erlendillä oli yllään ainoastaan -aivinahousut ja paidanrähjä -- noiden turvonneiden ja pahoinpideltyjen -jäsenten näkeminen kiihdytti ja järkytti Simonia kuin rietas kauhu. -Hän tuumi, mahtoiko Erlendistä itsestään tuntua samalta -- Erlendin -kasvoille levisi punastus, kun Olav pyyhki vesivatiin kastamallaan -rievulla hänen käsivarsiaan ja jalkojaan. Ja kun hän pani vaipan taas -peitteeksi, nykäisi Erlend sen kohdalleen vartalon nytkähdyksellä ja -veti sen leukaansa asti, niin että hän oli kokonaan peitossa. - -"Niin se on", sanoi Erlend, jonka ääni nyt oli enemmän entisen -kaltainen ja jonka kalpeiden huulien hymy näkyi selvemmin, "ensi -kerralla -- tulee pahempaa! Mutta minä en pelkää -- kenenkään ei -tarvitse pelätä -- minusta ei ole lähtevä mitään -- tällä tavalla --" - -Simon tunsi, että Erlend puhui totta. Kidutuksella ei Erlend -Nikulauksenpojalta saanut tietää mitään. Hän, Joka saattoi tehdä ja -ilmaista vaikka mitä kiivaudessaan ja ajattelemattomuudessaan, ei -ollut taipuva hiuskarvankaan vertaa väkivallan edessä. Ja Simon tunsi, -että se häpeän ja loukkauksen tunne, joka järkytti häntä toisen miehen -puolesta, oli tuskin tietoisena Erlendin tajunnassa -- hän oli täynnä -itsepintaista iloa voituaan vastustaa pyöveleitään ja tyytyväinen -osoittamastaan lujuudesta. Hän, joka oli aina kutistunut niin surkean -pieneksi kohdatessaan voimakkaan tahdon, hän, joka itse oli voinut olla -julma hetken puuskapäisyydessä, kavahti vastarintaan vainutessaan tuon -julmuuden takana vastustajan, joka oli häntä itseään heikompi. - -Mutta Simon vastasi hammasta purren: - -"Ensi kertaa -- ei tule! Vai mitä sanotte te, Olav --?" - -Olav ravisti päätään, mutta Erlend sanoi, ja hänen äänessään tuntui -entinen ilkamoiva, repäisevä sävy, kun hän vastasi: - -"Jospa minä -- voisin uskoa siihen -- yhtä varmasti kuin te! Mutta -nuo miehet tulevat tuskin -- tyytymään tähän --." Sitten hän huomasi -värähtelyt Simonin jäntevillä, leveillä kasvoilla ja sanoi: "Ei, Simon --- hyvä lanko!" Erlend aikoi kohota kyynärpäilleen, mutta vaipui -tuskasta ähkäisten takaisin ja meni tajuttomaksi. - -Olav ja Simon koettivat kömpelösti saada häntä heräämään. Kun -tainnostila oli ohi, makasi Erlend vähän aikaa silmät levällään, sitten -hän alkoi puhua hyvin vakavasti: - -"Ettekö te ymmärrä -- että Maunun -- on tärkeä saada tietää -- mihin -miehiin hän ei voi luottaa -- silloin kun nämä eivät ole hänen -silmiensä edessä. Täällä on ollut -- niin paljon levottomuutta ja -tyytymättömyyttä -- - -"Älköön luulkokaan tämän tällaisen hillitsevän tyytymättömyyttä", sanoi -Olav Kyrning uhkaavasti. Silloin sanoi Erlend hiljaa ja kirkkaalla -äänellä: - -"Minä olen ajanut tätä asiaa sillä tavoin -- että harva välittää siitä --- miten minun on käyvä -- tiedän sen kyllä --" - -Toiset miehet punastuivat. Simon oli luullut, ettei Erlend ymmärtäisi -sitä -- eikä heidän välillään ollut koskaan puhuttu Sunniva-rouvasta. -Nyt hän puhkesi sanomaan: - -"Miten sinä saatoit -- olla niin -- järjettömän varomaton!" - -"En minä ymmärrä sitä itsekään -- nyt", sanoi Erlend vilpittömästi, -"mutta -- tuhat tulimmaista! Saatoinko minä arvata, että hän osasi -lukea! Hän tuntui -- niin oppimattomalta --" - -Hänen silmänsä menivät taas umpeen, ja hän oli pyörtyä uudelleen. Olav -Kyrning mutisi, että hänen oli lähdettävä hakemaan jotakin, ja meni -ulos. Simon kumartui Erlendin yli, joka jälleen oli raottanut silmiään: - -"Lanko -- oliko -- oliko Erling Vidkuninpoika osatoverisi?" - -Erlend pudisti hiljaa päätään ja sanoi hitaasti, hymyillen: - -"Ei ollut, kautta Jumalan. Ajattelimme -- että joko hän ei olisi kyllin -rohkea yhtyäkseen meihin -- tai sitten hän tahtoisi määrätä kaikessa. -Mutta älä kysy, Simon -- minä en tahdo sanoa mitään -- kenellekään -- -silloin tiedän, etten ilmaise mitään --" - -Yhtäkkiä kuiskasi Erlend vaimonsa nimen. Simon taivuttautui alas -- -hän luuli Erlendin pyytävän, että Kristiina tuotaisiin hänen luokseen. -Mutta Erlend saneli nopeasti, kuin kuumeessa: - -"Hänelle ei saa kertoa mitään, Simon. Sanokaa, että kuninkaalta on -tullut käsky, ettei ketään saa päästää minun lähettyvilleni. Viekää -hänet Munanin luokse -- Skogheimiin -- kuuletko -- nuo ranskalaiset -- -tai mitä lienevätkään espanjalaisia kuninkaan uudet ystävät -- eivät -tule tyytymään tähän! Viekää hänet pois kaupungista ennen kuin tieto -leviää kuuluville! Lupaathan, Simon?" - -"Lupaan." Miten se oli tapahtuva, siitä hänellä ei ollut aavistusta. - -Erlend makasi vähän aikaa suljetuin silmin; sitten hän sanoi hymähtäen: - -"Ajattelin yöllä -- niitä päiviä, jolloin hän sai vanhimman poikamme --- hänellä ei varmaankaan ollut helpompi silloin -- päättäen hänen -valitushuudoistaan. Jos hän on voinut kestää sen -- seitsemän kertaa -- -heidän lemmenriemumme tähden -- niin täytyyhän minun --" - -Simon oli vaiti. Vastahakoinen arkuus, jolla hän itse puhui elämän -äärimmäisistä tuskan ja nautinnon salaisuuksista, ei näyttänyt olevan -ollenkaan Erlendille ominaista. Tämä leikki pahimmilla ja parhaimmilla -asioilla yhtä vaivattomasti kuin viaton nuorukainen, jonka toverit ovat -vieneet mukanaan porttolaan juopuneena ja uteliaana --. - -Erlend heilautti kärsimättömästi päätään: - -"Nämä kärpäset -- ovat pahin vitsaus. Ne ovat itsestään isästä -perkeleestä --" - -Simon otti lakkinsa, muksautteli sillä joka puolella kuhisevia -sinisenmustia kärpäsparvia, niin että ne pörähtivät pilvenä ilmaan -- -ja tallasi raivoissaan jalallaan kuoliaiksi kaikki, jotka putosivat -pökertyneinä maahan. Siitä ei ollut oleva suurtakaan hyötyä, sillä -muurin aukko ammotti paljaana -- edellisenä talvena se oli ollut -tukittuna puisella kehyksellä, jossa oli ollut kalvoruutu keskellä, -mutta se oli tehnyt huoneen hyvin pimeäksi. - -Mutta hän hätkähti Olav Kyrningin palatessa juomapikaria kantavan papin -kanssa. Pappi nosti Erlendin päätä ja tuki häntä niskasta sillä aikaa -kun hän joi. Pikarista läikkyi juomaa hänen parralleen ja kaulalleen, -ja hän antoi papin rauhallisesti ja kiusaantumatta pyyhkiä hänet -kuivaksi perästäpäin. - -Simonista tuntui kuin hänen ruumistaan olisi poltettu, veri jyski ja -tykytti kaulassa korvien alla, ja sydän löi oudosti ja epätasaisesti. -Hän jäi vielä silmänräpäykseksi oven suuhun tuijottamaan tuohon -pitkään, vaipan alla makaavaan hahmoon. Kuumelaineet nousivat ja -laskivat Erlendin kasvoilla, ja hänen kiiltävät silmänsä olivat -puoleksi suljetut, mutta hän hymyili langolle omituista lapsimaista -hymyään. - - * * * * * - -Kun Stig Haakoninpoika, Mandvikin herra ja hänen vieraansa, herra -Erling Vidkuninpoika ja tämän poika Bjarne istuivat seuraavana päivänä -aamuaterialla, he kuulivat hevosen kavion kopsetta pihalta. Samassa -paiskattiin herratuvan ovi selkosen selälleen ja Simon Andreksenpoika -tuli kiireesti sisään. Hän pyyhki kasvojaan hihan liepeeseen -- hän oli -kurassa niskaa myöten ratsastuksen jälkeen. - -Pöydässä istuvat kolme miestä nousivat tulijaa tervehtimään -ihmetyksestä äännellen, mutta Simon ei joutanut tervehtimään, vaan -seisoi miekkaansa nojaten molemmat kädet kahvalla. Hän sanoi: - -"Tahdotteko kuulla outoja uutisia -- Erlend Nikulauksenpoikaa on -kidutettu -- linnaan on tullut joitakin vierasmaalaisia herroja, jotka -kuningas on lähettänyt sinne kuulustelemaan häntä." - -Miehet huudahtivat yhteen ääneen ja kokoontuivat Simon Andreksenpojan -ympärille. Stig löi kätensä yhteen: - -"Mitä hän on sanonut --!" - -Samassa he aivan kuin vaistomaisesti kääntyivät Erling-herraan päin. -Simon purskahti nauruun eikä tahtonut osata lakata. - -Hän vaipui tuolille, jonka Bjarne Erlinginpoika oli vetänyt esiin, otti -olutkulhon, jonka nuori mies tarjosi hänelle, ja joi ahnaasti. - -"Miksi te nauratte?" kysyi herra Erling tiukasti. - -"Stigille minä nauroin." Simon istui hiukan etukumarassa, kädet -kuraisia kylkiä pitkin -- ja tyrski vielä pari kertaa. "Luulin -- sillä -päälliköiden poikiahan me olemme kaikki tyynni tässä huoneessa olijat --- odotin teidän vihastuvan niin silmittömästi kuullessanne sellaista -tapahtuneen meidän säätyisellemme miehelle, että olisitte ensiksi -kysyneet, miten se voi käydä päinsä -- - -"Minä en tiedä aivan varmasti, mitä laki säätää tämänkaltaisissa -jutuissa. Herrani Haakon-kuninkaan kuoltua olen tyytynyt tarjoamaan -apuani hänen seuraajalleen milloin tämä on sitä tarvinnut, sodan -ja rauhan aikana -- muuten olen elellyt tiloillani. Mutta minun -käsitykseni mukaan on Erlend Nikulauksenpojan asiassa käytetty -vääryyttä. Hänen kumppaninsa olivat tutkineet ja tuominneet asian --- millä oikeudella he langettivat kuolemantuomion, sitä en tiedä --- hänelle luvattiin myöhemmin turvallisuus ja suojelus siihen asti -kun hän pääsisi tapaamaan sukulaistansa kuningasta -- jos tämä -mahdollisesti taipuisi sovintoon. -- Sen jälkeen on mies saanut virua -Akerborgin linnassa lähemmä vuoden, ja kuningas on ollut ulkomailla -enimmän ajan -- asiasta on ollut kirjeiden vaihtoa, mutta mitään selvää -ei ole syntynyt. Nyt hän lähettää tänne vieraita knaappeja, jotka -eivät kuulu kuninkaan henkivartioväkeen -- ja koettaa kuulustella -Erlendiä tavalla, joka on ennenkuulumaton Norjan miestä ja henkivartion -soturia kohtaan -- rauhan vallitessa maassa ja Erlendin heimolaisten ja -säätyveljien parastaikaa kokoontuessa Tunsbergiin viettämään kuninkaan -häitä --. - -"Mitä te sanotte tästä, herra Erling --?" - -"Minä sanon --" Erling istuutui penkille Simonia vastapäätä. "Minä -sanon, että te olette esittänyt asian selvästi ja perinpohjin, Simon -Darre. Minun ymmärrykseni mukaan kuninkaalla on kolme valintaehtoa: -joko hän panee täytäntöön tuomion, joka langetettiin Erlendille -Nidarosissa -- taikka määrää uuden tuomarikunnan henkivartion miehistä, -asettaen kantajaksi miehen, joka ei kanna ritarin nimeä -- taikka -sitten hän määrää Erlendin maanpakoon, suoden hänelle kylliksi aikaa -poistua Maunu-kuninkaan valtakuntien sisältä. Ellei hän suostu sopimaan -Erlendin kanssa, mikä olisi viisainta, mitä hän saattaisi tehdä. - -"Asia on minusta niin selvä, että jokainen, jolle te sen esitätte -Tunsbergissä, on tuleva puolellenne. Jon Haftorinpoika ja hänen -veljensä ovat siellä. Erlend on sukua heille samoin kuin kuninkaalle --- Ogmundinpojat ymmärtävät myös varmasti, että tässä on tapahtunut -vääryys. Henkivartiopäällikön puoleen teidän kai on käännyttävä ensin --- saatava hänet ja herra Paal Eirikinpoika kuuluttamaan koolle ne -kaupungissa nykyisin olevat aatelismiehet, jotka näyttävät sopivimmilta -ryhtymään asiaan --" - -"Ettekö te ja sukulaisenne tahdo lähteä mukaan, herra?" - -"Me emme ole aikoneet mennä pihtiin", sanoi Erling lyhyesti. - -"Haftorinpojat ovat nuoria -- ja herra Paal on vanha ja raihnas -- ja -toiset --. Tiedättehän, herra, että heillä tosin on jonkin verran -valtaa, kuninkaan armosta, mutta --. Erling Vidkuninpoika, mitä he ovat -teidän rinnallanne? Teillä, herra, on sellainen valta tässä maassa, -ettei sellaista ole ollut kellään sitten -- miesmuistoisten aikojen. -Teitä kannattavat ne vanhat suvut, jotka kansa on tuntenut miehestä -mieheen niin pitkälle kuin maamme huonoja ja hyviä päiviä tunnetaan. -Katsokaa isänne sukua -- mitä ovat Maunu Eirikinpoika taikka Haftorin, -Sudrheimin herran pojat verrattuna teihin -- kannattaako heidän -rikkauksistaan puhua teidän rikkauksienne rinnalla? Teidän osoittamanne -keinot ottavat aikaa -- ja ranskalaiset ovat Oslossa, eivätkä, piru -vie, ole jättävä asiaa kesken -- ilmeistä on, että kuningas on koettava -hallita Norjaa vieraiden maiden tapojen mukaan; minä tiedän ulkomailla -olevan sellaisen järjestyksen, että kuningas rikkoo lain milloin hänen -mielensä tekee, jos hän saa ritaristosta kannatusta toisia ritareita -vastaan. -- Olav Kyrning on lähettänyt kuninkaalle kirjeen, johon on -yhtynyt muita herroja, keitä hän kiireessä käsiinsä tapasi, piispa on -luvannut kirjoittaa -- mutta koko tämän kuohunnan ja riidan voisitte -te, Erling Vidkuninpoika, lopettaa samalla hetkellä, jona astuisitte -Maunu-kuninkaan eteen. Teillä on ensioikeus maan vanhaan herrausvaltaan --- kuningas tietää, että teihin yhdymme me kaikki --" - -"Sitä minä en voi sanoa huomanneeni entisinä aikoina", sanoi Erling -happamesti. "Sinä puhut lämpimästi lankosi puolesta, Simon. -- Mutta -etkö sinä ymmärrä, että nyt en minä voi. Sanottaisiin, että samalla -hetkellä, jona Erlend pantiin sellaisten pihtien väliin, että voitiin -pelätä hänen päästävän suustansa salaisuuksia -- astuin minä esiin!" - -Vähän aikaa oli äänetöntä. Sitten kysyi Stig jälleen: - -"Onko -- Erlend puhunut?" - -"Ei", vastasi Simon kärsimättömästi. "Hän on pitänyt suunsa kiinni. Ja -minä luulen, ettei hän sitä aukaise. Erling Vidkuninpoika", sanoi hän -rukoilevasti, "hän on sukulaisenne -- olitte ystäviä ennen --" - -Erling hengitti lyhyesti ja raskaasti pari kertaa: - -"Se on totta. -- Simon Andreksenpoika, oletteko te täysin selvillä -siitä, mitä Erlend Nikulauksenpoika tahtoi? Irrottaa kuningasyhteyden -Ruotsiin -- lopettaa tämän hallitusmuodon, jota ei ole ennemmin -koskaan koeteltu -- ja joka näyttää synnyttävän yhä enemmän vaikeuksia -ja tyytymättömyyttä mitä pitemmälle ehditään -- palata entiseen -järjestykseen, jonka me tunnemme ja tiedämme hyväksi. Käsitättekö te, -että se oli viisaan ja rohkean miehen ajatus -- ja että tuota ajatusta -on vaikea kenenkään käydä toteuttamaan hänen jälkeensä. Porsen poikien -asian hän on ajanut karille -- ja muita kuningassukuun kuuluvia miehiä -ei ole, joiden ympärille kansa voisi kerääntyä. Sanotte ehkä, että -jos Erlend olisi saanut aikeensa toteutetuksi ja tuonut junkkeri -Haakonin Norjaan, hän olisi toiminut minun edukseni. Pitemmälle kuin -Norjan rantaan nuo -- poikaset -- tuskin olisivat kyenneet saattamaan -asiaansa kokeneiden miesten astumatta esiin selvittämään jäljellä -olevia seikkoja. Niin se on -- siitä minä voin vastata. En minä, -Herra nähköön, ole hyötynyt mitään näinä kymmenenä vuotena, jotka -olen viettänyt huolten ja vaivojen ja taisteluiden ja loppumattomien -harmien keskellä -- päinvastoin on minun usein täytynyt -- jättää -syrjään omien asioitteni hoito -- jotkut miehet tässä maassa ymmärtävät -tämän, ja siihen minä saan tyytyä --!" Hän iski kätensä pöytään. -"Ymmärrättekö te, Simon, että mies, joka oli ottanut ajaakseen niin -suurta asiaa, että se kukaties olisi merkinnyt koko maan asukkaiden ja -jälkeentulevien polvien menestystä pitkiksi ajoiksi eteenpäin -- ja -joka sitten heitti kaiken huoranaisen sänkyyn -- tuhat tulimmaista! -- -että se mies on oikeutettu saamaan saman kohtalon kuin Audun Hestakorn!" - -Sitten hän sanoi tyynemmin: - -"En minä tahdo Erlendin tuhoa, eikä teidän pidä uskoa, ettei tuomanne -tieto nostattaisi suuttumusta myös minussa; ja uskallan luulla, että -te, jos seuraatte neuvoani, olette saava paljon miehiä puolellenne. -Mutta minä en usko itsestäni olevan niin suurta hyötyä, että lähtisin -kutsumatta kuninkaan eteen tämän asian tähden." - -Simon nousi kankeasti ja raskaasti. Hänen kasvonsa olivat -harmaajuomuiset väsymyksestä. Stig Haakoninpoika meni hänen luokseen ja -tarttui häntä hartioihin -- nyt oli ruoan aika; hän ei ollut tahtonut -viedä vieraita pöytään ennen kuin he olivat puhuneet puhuttavansa. -Mutta nyt hän vaati Simonia vahvistamaan itseään ruoalla ja juomalla -ja ottamaan ruoka-unet. Simon kiitti, mutta sanoi lähtevänsä takaisin -tuokion kuluttua, jos Stig lainaisi hänelle käyttämättömän hevosen. -Hän pyysi vielä yösijaa saattomiehelleen Jon Daalkille. -- Simonin oli -täytynyt jättää hänet jälkeen eilen illalla, kun tämä ei ollut jaksanut -pysyä Digerbeinin jäljessä. Hän oli ratsastanut suurimman osan yötä -- -oli arvellut tuntevansa siksi hyvin tien -- mutta oli sittenkin eksynyt -pari kertaa. - -Stig pyysi häntä toki jäämään huomiseen aamuun ja lupasi itse lähteä -mukaan silloin -- ainakin kappaleen matkaa -- esimerkiksi Tunsbergiin. - -"Täällä minulla ei ole enää mitään toimittamista. Käyn vain kirkossa -ensin --; koska nyt kerran olen kartanossa, tahdon lukea rukouksen -Halfridin haudalla --" - -Veri kohisi ja kiehui hänen väsyneessä ruumiissaan, sydän jyskytti -korviinkuuluvasti. Hän oli maahan vaipumaisillaan, aivan kuin -horroksessa. Mutta hän kuuli itsensä sanovan tyynesti ja tasaisesti: - -"Ettekö lähde mukaan, herra Erling? Halfrid piti teistä enemmän kuin -kenestäkään muusta sukulaisestaan --" - -Hän ei katsonut Erlingiin, mutta tunsi miten tämä jäykistyi. Hetken -kuluttua hän kuuli oman verensä kuohunnan ja kohinan yli Erling -Vidkuninpojan selvän ja sävyisän vastauksen: - -"Mielelläni, Simon Darre. -- On ruma ilma", sanoi hän sitten sitoen -miekan vyölleen ja heittäen paksun viitan hartioilleen. Simon seisoi -hievahtamatta, kunnes toinen oli valmis. Sitten he menivät. - -Ulkona sateli syksyisesti, ja mereltä vyöryvä sumu oli niin paksu, -etteivät he nähneet kauemmas kuin parin hevosenpituuden päähän -pelloille ja kellastuneisiin lehtoihin molemmin puolin polkua. Kirkkoon -ei ollut pitkä matka. Simon haki avaimen kirkon vierestä vuokrapapin -asunnosta -- hän oli iloinen siitä, että näki kartanoon hankitun uutta -väkeä -- hän pääsi siten pitkistä puheista. - -Kirkko oli pieni kivikirkko, jossa oli yksi ainoa alttari. -Ajatuksettomasti Simon havaitsi taas edessään samat kuvat ja koristeet, -jotka hän oli nähnyt satoja kertoja, polvistuessaan vähän matkan päähän -Erling Vidkuninpojasta valkoisen marmoripaaden ääreen, missä hän luki -rukouksensa ja teki ristinmerkin määräkohdissa -- aivan kuin houreessa. - -Hän ei ymmärtänyt, miten hän oli voinut. Mutta nyt oli asia alulla. Hän -ei tiennyt mitä tulisi sanomaan -- mutta vaikka hän kauhistui ja häpesi -itseään, tiesi hän kuitenkin tahtovansa yrittää. - -Hän näki tuon vanhenevan naisen kalpeat, kivuliaat kasvot sänkykomeron -hämärässä, muisti tämän sointuvan, lempeän ääneen -- iltapäivän, -jolloin hän oli istunut vaimonsa vuoteen laidalla ja tämä oli kertonut -salaisuutensa. Oli kuukauden päivät lapsen syntymiseen, Halfrid oli -uskonut sen maksavan hänelle hengen -- mutta sanoi uhraavansa sen -mielellään. Pikku raukka nukkui nyt äitinsä rinnalla vähäisessä -arkussa. Ei, sitä, mitä hän aikoi, ei saattanut tehdä kukaan --. - -Mutta sitten hän muisti Kristiinan kalpeat kasvot. Tämä oli tiennyt -Erlendin kohtalosta Simonin palatessa Akersnesista. Verettömänä ja -tyynenä hän oli puhunut siitä ja kysellyt Simonilta lisää -- mutta -Simon oli nähnyt hänen silmänsä vilaukselta eikä ollut rohjennut -kohdata niitä uudelleen. Missähän Kristiina nyt oli ja mitä teki -- -oliko hän majapaikassaan Oslossa vaiko miehensä luona, vai oliko hänet -saatu -- lähtemään Skogheimiin? Simon oli jättänyt Olav Kyrningin ja -Sira Ingolfin tehtäväksi Kristiinan toimittamisen pois Oslosta -- hän -ei voinut tehdä muuta, sillä hän ei ollut katsonut voivansa menettää -aikaa. - -Simon oli tietämättään peittänyt kasvonsa. Halfrid -- eihän se ollut -synti eikä häpeä, Halfrid, vaimoni --! Ja sittenkin. Se oli salaisuus, -se mitä tämä oli kertonut hänelle, miehelleen -- surustaan ja -rakkaudestaan, joka oli saanut hänet jäämään tuon vanhan perkeleen luo; -tämä oli jo kerran tappanut lapsensa äidin kohtuun -- mutta Halfrid oli -jäänyt hänen luokseen, koska ei tahtonut saattaa kiusaukseen rakasta -ystäväänsä -- - -Erling Vidkuninpoika rukoili polvillaan rukousjakkaralla, eivätkä -hänen kalpeat, kaunispiirteiset kasvonsa ilmaisseet mitään. Hänen -kätensä olivat rintaa vasten, kämmenpuolet vastakkain; väliin hän teki -ristinmerkin pehmeällä, kauniilla kädenliikkeellä ja vei sitten taas -sormenpäänsä yhteen. - -Ei. Se oli niin kauheata, ettei sitä voinut tehdä kukaan. Ei edes -Kristiinan tähden. He nousivat yhtaikaa, notkistivat polvea alttarin -puoleen ja astuivat keskikäytävän kivistä lattiaa ovelle. Simonin -kannukset kilahtivat hiukan joka askeleella. He eivät olleet puhuneet -vielä sanaakaan kartanosta lähdettyään, eikä Simon tiennyt mitä -seuraava hetki toisi tullessaan. - -Hän sulki kirkon oven, ja Erling Vidkuninpoika kulki edeltä hautuumaan -läpi. Kirkonportin yläpuolella olevan pikkukatoksen alla hän pysähtyi. -Simon saavutti hänet; he jäivät hetkiseksi seisomaan ennen kuin -lähtivät sateeseen. - -Erling Vidkuninpojan ääni oli tasainen ja tyyni, mutta Simon tunsi -syvän, rajattoman raivon kytevän sen pohjalla -- hän ei uskaltanut -nostaa katsettaan. - -"Piru vieköön, Simon Andreksenpoika, mitä te tarkoitatte -- tällä?" - -Simon ei saattanut vastata sanaakaan. - -"Luuletteko voivanne pakottaa minua -- tekemään tahtonne mukaan -- -siksi, että olette voinut kuulla valheellisia huhuja tapauksista, jotka --- sattuivat aikana, jolloin te olitte tuskin muuta kuin kapalolapsi ---." Mielen kuohunta kuului nyt selvemmin. - -Simon pudisti päätään: - -"Ajattelin, että te, herra -- muistaessanne hänet, joka oli puhtaampi -puhtainta kultaa -- säälisitte enemmän Erlendin vaimoa ja lapsia." - -Herra Erling katsoi häneen -- eikä vastannut mitään, vaan alkoi nyhtää -sammalta ja jäkälää kirkkomaan muurista. Simon nieleksi ja kostutti -huuliaan kielellään. - -"En tiedä oikein mitä ajattelin, Erling Vidkuninpoika -- toivoin, että -kun te muistaisitte hänet, joka sai kestää niin paljon kovaa pitkinä -vaikeina vuosina -- vailla muuta apua kuin taivaan Jumala -- että te -tätä muistaessanne tahtoisitte auttaa -- missä voitte. Kun ette voinut -auttaa häntä hänen eläessään. Oletteko milloinkaan katunut, että -ratsastitte Mandvikista ja jätitte Halfridin Finn-herran valtaan?" - -"En ole!" Erlingin ääni oli viiltävä. "Sillä minä tiedän, ettei -hän, Halfrid -- mutta tätä _sinä_ tuskin ymmärrät! Sillä jos sinä -olisit silmänräpäyksenkään ymmärtänyt, miten ylväs hän oli, tuo -rouva, jonka _sinä_ sait vaimoksesi" -- hän nauroi vihasta -- "niin -et olisi ryhtynyt tähän. En tiedä paljonko sinä tiedät -- minun -puolestani voit saada sen kuullakin. Minut lähetettiin Haakonin -sairastellessa noutamaan häntä kotiin omaistensa luo. Elin ja hän -olivat kasvinsisaria, he olivat suunnilleen samanikäiset, vaikka Elin -oli hänen tätinsä -- meillä oli ollut tapana -- se oli ollut sellaista, -että kun hän tuli kotiinsa Mandvikista, olimme me kohdanneet toisemme -usein. Istuimme kerran aamuun asti lohikäärmeaitan solassa puhellen -keskenämme -- jokaisesta sanasta, jonka puhuimme, voimme kumpikin -vastata Jumalan edessä viimeisenä päivänä. Vastatkoon _hän_ silloin, -miksi piti olla niin --. - -"Vaikka Jumala lopulta palkitsi hänen hurskautensa. Antoi hänelle hyvän -miehen lohdutukseksi entisen sijaan -- sellaisen poikanulikan, joka -makaili palvelusneitojen vieressä hänen omassa talossaan ja pani hänet -elättämään miehensä äpärälapsia --" Erling nakkasi kokoonpuristamansa -sammalpallon luotaan. - -Simon seisoi liikahtamatta ja mykkänä. Erling irrotti taas sammallaatan -ja viskasi sen menemään: - -"Minä tein kuten _hän_ pyysi. Oletko kuullut tarpeeksi? Muuta neuvoa -ei ollut. Jos olisimme tavanneet muualla maailmassa, olisimme me -- -olisimme --. Huoruus ei ole kaunis sana. Sukurutsaus -- on vieläkin -rumempi --" - -Simon taivutti jäykästi päätään. - -Hän ymmärsi, että olisi ollut naurettavaa, jos hän olisi ilmaissut -ajatuksensa. Erling Vidkuninpoika oli ollut parissakymmenissä, hieno ja -säädykäs tavoiltaan, Halfrid oli pitänyt hänestä niin, että olisi ollut -valmis suutelemaan hänen askeleensa jälkeä pihamaan kostealla nurmella -tuona kevätaamuna. Hänen miehensä oli vanhahko, lihava ja ruma. Entä -Kristiina? Hänen päähänsäkään ei saattaisi pälkähtää, että heidän -kahden sielunrauha olisi vaarassa, vaikka he asuisivat samassa talossa -kaksikymmentä vuotta. Sen hän jo oli nähnyt. - -Simon sanoi nyt hiljaa, melkeinpä nöyrästi: - -"Halfrid ei suonut edes sen viattoman lapsen, jonka hänen -palvelusneitonsa oli synnyttänyt hänen miehelleen, joutua hunningolle -maailmassa. Hän itse pyysi minua turvaamaan sen aseman ja oikeudet -maailmassa, mikäli mahdollista. Ei, Erling Vidkuninpoika -- Erlendin -viattoman vaimoraukan tähden --. Hän suree itsensä kuoliaaksi --. Minä -en voi mielestäni jättää yhtä kiveä liikauttamatta hakiessani apua -hänelle ja hänen lukuisille lapsilleen --" - -Erling Vidkuninpoika seisoi portinpylvääseen nojaten. Hänen kasvonsa -olivat yhtä kohteliaan kylmät kuin tähän asti, kun hän jälleen alkoi -puhua: - -"Sukulaisenne Kristiina Lauritsantytär miellyttää minua sen vähän -perusteella, minkä minä olen häntä nähnyt -- hän on kaunis ja arvokas -vaimo -- ja johan minä olen sanonut useamman kerran, että uskon teidän -saavan apua, jos seuraatte neuvojani. Mutta minä en oikein ymmärrä, -mitä te tarkoitatte -- tällä omituisella päähänpistolla. Ette suinkaan -tarkoita, että minun pitäisi -- siksi, että minun täytyi tyytyä setäni -määräämään naimaliittoon, koska olin alaikäinen silloin ja koska se -neito, josta minä pidin, oli luvattu toiselle meidän tutustuessamme -toisiimme --. Eikä Erlendin vaimokaan taida olla niin viaton kuin -sanotte. Niin, tehän olette naimisissa hänen sisarensa kanssa, niin -tosiaan, mutta se on teidän syynne eikä minun, että me olemme joutuneet --- näin omituiselle keskustelun alalle -- ja nyt saatte sietää, että -minä sanon ajatukseni. Muistelen kuulleeni siihen aikaan kun Erlend -joutui naimisiin hänen kanssaan -- että tuon liiton solmiminen oli -tapahtunut vastoin Lauritsa Bjørgulfinpojan mieltä ja tahtoa ja että -neito oli halunnut ajaa oman tahtonsa perille kuulematta isäänsä ja -piittaamatta kunniastansa. Voihan hän olla hyvä vaimo silti -- mutta -hänhän sai lopulta Erlendin ja heillä on ollut ilonsa ja riemunsa. En -usko Lauritsalla olleen paljon iloa vävystään -- hän kuului valinneen -toisen miehen tyttärelleen ennen kuin tämä tutustui Erlendiin -- -olen kuullut tyttären olleen luvatun toiselle --" Hän vaikeni äkkiä, -katsahti Simoniin käänsi pois päänsä peräti hämillään. - -Hehkuvan punaisena kainoudesta Simon painoi päänsä vasten rintaansa, -sanoen sitten kuitenkin hiljaa, mutta lujasti: - -"Niin, hänet oli luvattu minulle." - -Silmänräpäyksen seisoivat molemmat paikallaan uskaltamatta katsoa -toisiinsa. Sitten viskasi Erling Vidkuninpoika viimeisen sammalpallon, -kääntyi ja astui sateeseen. Simon jäi paikalleen -- mutta kuljettuaan -kappaleen matkaa sumussa Erling seisahtui ja viittasi kärsimättömästi -Simonia luokseen. - -Sitten he kulkivat takaisin kartanoon yhtä vaiti kuin olivat tulleet. -He olivat jo melkein perillä, kun Erling-herra sanoi: - -"Minä suostun, Simon Andreksenpoika. Saatte odottaa huomiseen, niin -lähdemme kaikki neljä yhdessä." - -Simon katsoi Erlingiin -- hänen kasvonsa olivat vääristyneet häpeästä -ja tuskasta. Hän olisi tahtonut kiittää, mutta ei voinut, ja hänen -täytyi purra kovasti huultaan, sillä hänen leukansa tärisi niin -kauheasti. - -Heidän astuessaan tuvan ovesta sisään kosketti Erling Vidkuninpoika -aivan kuin sattumoisin Simonin olkapäätä. Mutta kumpikin tunsi, -etteivät he voineet katsoa toisiinsa. - -Seuraavana päivänä heidän varustautuessaan matkaan olisi Stig -Haakoninpoika tahtonut välttämättä lainata Simonille vaatteita -- -tällä ei ollut monta vaatepartta matkassa. Simon katsahti asuaan -- -hänen palvelijansa oli harjannut ja puhdistanut puvun, mutta huonolta -se näytti pitkän ratsastuksen jälkeen sateessa. Sitten hän läimäytti -reisiään ja sanoi: - -"Minä olen paksu, Stig. Enkä minä aio lähteä juhlimaan --" - -Erling Vidkuninpoika seisoi toinen jalka penkillä, ja hänen poikansa -kiinnitti siihen kullattua kannusta -- näytti siltä kuin herra Erling -olisi tahtonut pitää palvelijansa etäällä tänään. Ritari nauroi -omituisen äkäisesti: - -"Eihän se tosin haittaa, jos Simon Darresta näkee jo päältä päin, että -hän on ajanut lankonsa asiaa itseään säästämättä, hän kun pöllähtää -suoraan valtatieltä esiin rohkeine ja sattuvine sanoineen. Tällä -entisellä langollamme on liikkuva kielenkanta, vai mitä, Stig! Mutta -yhtä minä pelkään -- ettei hän tiedä lopettaa aikanaan --." - -Simonin poskille oli syöksähtänyt veri, mutta hän ei sanonut mitään. -Kaikessa, mitä Erling oli puhunut hänelle eilisen jälkeen, tuntui -salainen, pilkallinen kauna, mutta myös kummallinen vastahakoinen -suopeus sekä järkkymätön tahto saattaa asia perille -- kun hän kerran -oli ryhtynyt sitä ajamaan. - -Mandvikista lähti sitten kokonainen saattue pohjoiseen. Siinä oli -herra Erling Vidkuninpoika, hänen poikansa ja Stig sekä kymmenen -loistavapukuista aseistettua huovia perässä. Simon, jolla oli yksi -ainoa palvelija mukana, tuumi, että hän olisi saattanut varata -itselleen komeamman saaton ja ulkoasun -- Simon Darren, Formon herran, -ei ollut tarvis ratsastaa lankojensa parissa kuin mikäkin vähävaltainen -pikkuritari, joka on turvautunut heihin hädässään. Mutta samapa tuo. -Hän oli niin väsynyt ja haluton eilisen kohtauksen jälkeen, että -hänestä tuntui melkein yhdentekevältä, miten koko retki päättyisi. - - * * * * * - -Simon ei ollut ollut milloinkaan uskovinaan Maunu-kuninkaasta kulkevia -rumia huhuja. Ei hän ollut sellainen pyhimys itsekään, ettei olisi -sietänyt karkeata pilaa toisten ikämiesten parissa. Mutta kun ihmiset -kerääntyivät yhteen ja alkoivat supattaa kauhusta väristen mustista -salaisista synneistä, tuli hänen aina ilkeä olla. Ja hänestä tuntui -sopimattomalta uskoa ja kuulla sellaista kuninkaasta, jonka ritareita -hän oli. - -Mutta hän oli kuitenkin ihmeissään joutuessaan nuoren kuninkaan eteen. -Hän ei ollut nähnyt Maunu Eirikinpoikaa siitä asti kun tämä oli lapsi, -ja hän oli kuitenkin odottanut hänessä olevan jotakin naismaista, -niljaista ja sairaalloista -- ja nyt hänen edessään seisoikin yksi -kauneimpia nuoria miehiä, mitä nähdä saattaa -- kuningas näytti hyvin -miehekkäältä ja ruhtinaalliselta kaikessa nuorteudessaan ja hoikassa -notkeudessaan. - -Hänellä oli yllään avara vaaleansininen, vihreäkuteinen puku, joka -lankesi laajoille runsaille poimuille, ja hoikkia lanteita ympäröi -kullattu vyö -- hänen pitkä, suora vartalonsa liikkui täysin vapaasti -tuossa raskaassa puvussa. Maunu-kuninkaalla oli vaalea tukka, joka -peitti sileänä kaunismuotoista päätä, mutta oli kiharoitettu latvoista, -niin että se lankesi tuuheana avonaiselle, leveälle kaulalle. Hänen -kasvonsa piirteet olivat kauniit ja voimakkaat, ihonväri raikas ja -auringon paahtama, hänellä oli punaiset posket, kirkkaat silmät ja -avoin katse. Hän tervehti herroja kaunein elein ja ystävällisesti. -Sitten hän laski kätensä Erling Vidkuninpojan käsivarrelle, vei hänet -jonkin askeleen päähän ja kiitti häntä tulemasta. - -He puhelivat hetken, ja herra Erling ilmoitti, että hänellä oli -aivan erikoista asiaa, jossa hänen oli vedottava kuninkaan suosioon -ja armoon. Kuninkaan palvelijat kantoivat silloin ritarille tuolin -kuninkaan valtaistuimen eteen, osoittivat toisille kolmelle paikan -etempänä ja menivät ulos. - -Aivan kuin itsestään oli Simon saavuttanut taas nuoruutensa aikaisen -ryhdin ja käytöksen -- hän oli ottanut Stigiltä lainaksi avaran -ruskean verkapuvun eikä poikennut ulkoasultaan toisista. Mutta hänestä -tuntui siinä istuessaan siltä kuin hän olisi nähnyt unta. Hän oli eikä -kuitenkaan ollut sama nuori Simon Darre, sukkela ja mielevä ritarin -poika, joka oli kantanut kuningas Haakonin liinaa ja kynttilää Oslon -kuninkaan kartanossa ammoisia aikoja sitten. Hän oli eikä kuitenkaan -ollut Simon, Formon kartanon isäntä, joka oli viettänyt iloista ja -vapaata elämää pohjoisessa laaksossa koko pitkän väliajan -- tavallaan -huolettomana, vaikkakin oli kaiken aikaa tuntenut sisällään kytevän -palon -- jota hän ei nyt tahtonut ajatella. Hän tunsi itsessään -epäselvän ja uhkaavan kapinan -- halun -- hän ei ollut syypää mihinkään -tietoiseen syntiin tai rikkomukseen, mutta kohtalo oli puhaltanut -ilmiliekkiin tuon palon, jota vastaan hänen nyt täytyi taistella ja -josta hän ei saanut olla tietävinään, vaikka tunsi sen korventavan -häntä hiljaisella tulella. - -Hän nousi toisten noustessa seisomaan -- kuningas Maunu oli kohonnut -paikaltaan. - -"Rakas sukulaiseni", kuului hänen nuori, raikas äänensä, "asia -on nähdäkseni tällainen: Junkkeri on veljeni, mutta me emme ole -milloinkaan kuuluneet yhteiseen leiriin -- samat miehet eivät voi -palvella molempia. Ei Erlendkään näy ajattelevan siten -- vaikka hän -onkin jonkin aikaa hoitanut minun lääniäni samaan aikaan kun on ollut -Haakonin puolella. Mutta ne miehet, jotka tahtovat mieluummin seurata -veljeäni Haakonia, ovat saaneet vapauden minun palveluksestani ynnä -oikeuden etsiä onnea hänen leiristään. _Ketkä_ ne miehet ovat -- sen -minä aion kuulla Erlendin suusta." - -"Silloin teidän, herra kuningas, täytyy koettaa päästä sovintoon -Erlendin kanssa. Teidän tulee pysyä antamassanne turvan lupauksessa ja -sallia nuorelle sukulaisellenne puheillepääsy --" - -"Hän on minun sukulaiseni ja teidän sukulaisenne, ja herra Ivar sai -minut myöntämään hänelle turvaluvan -- mutta ei hänkään ole pitänyt -minulle vannomiaan valoja eikä välittänyt sukulaisuudestamme" -- -Maunu-kuningas naurahti ja laski jälleen kätensä Erlingin käsivarrelle. -"Minun sukulaiseni, Erling, näyttävät elävän sen lauseparren mukaan, -että sukulainen on pahempi kuin vihamies. Minä suostun osoittamaan -sukulaiselleni Erlendille armoa Jumalan ja Neitsyt Maarian ja -morsiameni tähden, olen suova hänelle hengen ja omaisuuden turvan -sekä oikeuden maassaoloon, jos hän suostuu sovintoon kanssani; samoin -riittävästi aikaa ehtiä pois minun maistani, jos hän haluaa lähteä -uuden herransa herttua Haakonin palvelukseen. Tämän armon minä olen -suova jokaiselle miehelle, joka on ollut hänen liittolaisensa -- -mutta tahdon tietää ketkä nuo miehet ovat ja ketkä tässä maassa ovat -palvelleet herraansa petollisin mielin. Mitä te sanotte tähän, Simon -Andreksenpoika -- tiedän teidän isänne olleen minun isoisäni uskollisen -tukijan ja teidän itsenne palvelleen Haakon-kuningasta kunnialla -- -eikö minulla teidän ajatuksenne mukaan ole oikeus ottaa selvää siitä?" - -"Minun ajatukseni on, herra kuningas" --, Simon oli astunut esiin ja -kumarsi uudelleen, "että niin kauan kuin teidän armonne hallitsee -maamme lakien ja tapojen mukaan, ette ole ikinä saava tietää, ketkä -ne miehet ovat, jotka olivat aikoneet ryhtyä laittomuuteen ja -maankavallukseen. Sillä samalla hetkellä, jona kansa näkee Teidän -armonne tahtovan noudattaa isienne lakeja ja tapoja, ei yksikään mies -tämän valtakunnan piirissä ole ajatteleva rauhattomuuden luomista. -Vaan jokainen on oleva vaiti ja uskollinen, joskin hetken oli epäillyt -pystyisittekö, herra, nuorella iällänne hallitsemaan kahta suurta -kuningaskuntaa voimalla ja viisaudella." - -"Niin on asia, herra kuningas", yhtyi Erling Vidkuninpoika puheeseen, -"ei yksikään tämän valtakunnan mies ole ajatellut kieltäytyä -kuuliaisuudesta teitä kohtaan, kun käskynne on laillinen --" - -"Niinkö? Tarkoitatte siis, ettei Erlend ole syypää petokseen ja -maankavallukseen -- kun asiaa tarkemmin ajattelee?" - -Silmänräpäyksen näytti siltä kuin herra Erling olisi jäänyt -neuvottomaksi, mutta silloin ryhtyi Simon taas puhumaan: - -"Te, herra, olette kuninkaamme -- jokainen odottaa, että te -rankaisisitte laittomuuden lakien mukaan. Mutta jos koettaisitte saada -selville Erlend Nikulauksenpojan jäljet, saattaisi tapahtua, että -ne miehet, joiden nimet te nyt niin kernaasti haluatte tietää, itse -astuisivat esiin ja ilmoittaisivat itsensä tai että tarjoutuisi muita -miehiä asiaa tutkimaan -- mutta jos teidän armonne ryhtyy sellaisiin -keinoihin kuin on uhannut tunnettua ja korkeasukuista herraa Erlend -Nikulauksenpoikaa vastaan, on siitä riittävä paljon puhumista." - -"Mitä tarkoitatte, Simon Andreksenpoika?" kysyi kuningas jyrkästi -- -punastuen samassa. - -"Simon tarkoittaa", puuttui Bjarne Erlinginpoika puheeseen, "ettei -teidän armollenne olisi hyväksi, jos ihmiset alkaisivat kysellä, miksi -Erlend ei saanut nauttia miehuuden loukkaamattomuutta, joka on jokaisen -miehen oikeus lukuun ottamatta rosvoa ja pahantekijöitä. Ihmiset -voisivat silloin muistaa Haakon-kuninkaan toiset tyttärenpojat --" - -Erling Vidkuninpoika kääntyi kiihkeästi poikaansa, hän oli vihaisen -näköinen -- mutta kuningas kysyi kuivasti: - -"Ettekö te laske maankavaltajia pahantekijöiden joukkoon?" - -"Kukaan ei nimitä häntä siksi, jos hän menestyy aikeissaan, herra", -vastasi Bjarne. - -Silmänräpäyksen olivat kaikki ääneti. Sitten lausui. Erling -Vidkuninpoika: - -"Nimitettäköönpä Erlendiä miksi hyvänsä, herra, ei sittenkään ole -soveliasta, että te rikotte lakia hänen tähtensä --" - -"Silloin täytyy laki muuttaa tässä tapauksessa", sanoi kuningas -kiivaasti, "jos kerran on niin, ettei minun valtani riitä ottamaan -selkoa siitä, miten kansani aikoo pitää tekemänsä uskollisuusvalan --" - -"Te ette voi kuitenkaan toimia sen mukaan ennen kuin laki on muutettu -harjoittamatta mielivaltaa kansaa kohtaan -- meidän kansamme on aina -ollut vaikea tottua mielivaltaan kuninkaittensa puolelta", sanoi Erling -jyrkästi. - -"Minä voin turvautua ritaristoon ja aateliin", vastasi Maunu -Eirikinpoika poikamaisesti nauraen. "Mitäs sanotte siihen, Simon?" - -"Minä sanon, herra -- että silloin saattaa käydä ilmi, ettei se ole -niin varma turva -- päättäen siitä, miten Tanskan ja Ruotsin ritaristo -ja aateli on suhtautunut kuninkaihinsa -- rahvaan ollessa voimattomana -kannattamaan kuningasvaltaa heitä vastaan. Mutta jos teidän armonne -aikoo ryhtyä sellaisiin keinoihin, pyydän minä päästä vapaaksi herra -kuninkaan palveluksesta -- sillä silloin minä lukeudun mieluummin -rahvaaseen." - -Simon oli puhunut niin tyynesti ja maltillisesti, ettei kuningas ollut -ensimmältä ymmärtää hänen tarkoitustaan. Sitten hän purskahti nauruun: - -"Uhkaatteko te, Simon Andreksenpoika --? Tahdotteko viskata minulle -taisteluhansikkaan?" - -"Se riippuu itsestänne, herra", sanoi Simon yhtä tyynesti, mutta kaivoi -hansikkaat vyöstään ja piti niitä esillä. Silloin kurottautui nuori -Bjarne esiin ja tarttui niihin: - -"Eivät nämä ole sopivat häähansikkaat herra kuninkaalle!" Hän nosti -ilmaan nuo paksut, kuluneet ritarihansikkaat ja nauroi. "Jos tulee -tietoon, että te olette pyytänyt ostaa tämänlaisia, silloin niitä pian -tarjottaisiin liian monta paria --. hyvään hintaan tietysti!" - -Erling Vidkuninpoika huudahti. Äkkiliikkeellä hän tahtoi työntää -kuninkaan toiseen ja muut kolme toiseen suuntaan toimittaen näitä ovea -kohti ja sanoi: "Minä tahdon puhua kuninkaan kanssa kahden kesken." - -"Ei, ei, minä tahdon puhua Bjarnen kanssa", huusi kuningas juosten -heidän jälkeensä. - -Mutta herra Erling tuuppasi poikansa ulos toisten kanssa. - -He kuljeksivat jonkin aikaa linnan pihassa ja viereisellä vuorella -- -kukaan ei sanonut mitään. Stig Haakoninpoika oli miettivän näköinen, -mutta oli vaiti, kuten oli ollut koko ajan; Bjarne Erlinginpoika -hymyili kaiken aikaa salaa itsekseen. Hetken kuluttua tuli herra -Erlingin aseenkantaja ulos tuoden herraltaan sanan, että he -odottaisivat häntä majalassa -- heidän hevosensa olivat linnan pihassa. - -Sitten he istuivat majalassa. He välttivät puhua tapahtuneesta -- ja -johtuivat lopuksi puhumaan hevosista ja koirista ja haukoista. Ja -myöhemmällä innostuivat Stig ja Simon kertomaan naisjuttuja -- Stig -Haakoninpojalla oli aina loputon varasto näitä, mutta Simonille kävi -niin, että joka kerran, kun hän olisi muistanut jonkun uuden jutun, -otti Stig paikalla sanat hänen suustaan kertoen sitä niinkuin se olisi -tapahtunut hänelle itselleen tai niinkuin hän olisi vastikään kuullut -sen jossakin Mandvikin lähistöllä -- vaikka Simon tiesi kuulleensa -tarinan jo lapsuudessaan Dyfrinin miestentuvassa. - -Mutta hän nauraa hohotti kilpaa Stigin kanssa. Ja koko ajan hänestä -tuntui kuin penkki olisi keikkunut hänen allaan -- hän pelkäsi jotakin, -mutta ei uskaltanut ajatella mitä. Bjarne Erlinginpoika nauroi hiljaa, -joi viiniä ja jyrsi omenoita, nosteli kauluksensa huppua ja kertoi -väliin jonkun lyhyen kaskun -- hänen juttunsa olivat paksuimmat, mutta -niin ovelat, ettei Stig ymmärtänyt niitä. Bjarne kertoi kuulleensa ne -eräältä papilta Bergenissä. - -Vihdoinkin tuli herra. Erling. Poika, meni isäänsä vastaan auttaakseen -tältä päällysvaatteet. Erling kääntyi äkeissään pojan puoleen: - -"Senkin --!" sanoi hän. Sitten hän viskasi viitan Bjarnen käsiin -- -tämän kasvoilla välähti hymy, josta isä ei ollut tietävinään. Hän -kääntyi Simonin puoleen: - -"Nyt voitte olla tyytyväinen, Simon Andreksenpoika! Nyt voitte luottaa -siihen, ettei se päivä ole enää kaukana, jolloin saatte istua rauhassa -naapureittenne luona -- te ja Erlend -- ja hänen vaimonsa ja heidän -monet poikansa." - -Simon oli hiukan entistä kalpeampi noustessaan kiittämään -Erling-herraa. -- Hän tiesi nyt, mikä se pelko oli, jota hän ei ollut -uskaltanut katsoa silmiin. Mutta asia ei ollut autettavissa -- - - * * * * * - -Suunnilleen parin viikon perästä laskettiin Erlend Nikulauksenpoika -vapaaksi. Simon ratsasti häntä hakemaan Akersnesin linnasta Ulf -Haldorinpojan ja kahden miehen kera. - -Puut olivat jo melkein paljaat, sillä edellisellä viikolla oli tuullut -kovasti. Maa oli roudassa. Hevosten kaviot kopisivat, ja pellot olivat -vaaleat kuurasta heidän ratsastaessaan kaupunkia kohti. Näytti melkein -siltä kuin rupeaisi satamaan lunta -- taivas oli tasaisessa pilvessä ja -ilma raskas ja kylmänharmaa. - -Simon oli huomannut Erlendin vetävän perässään toista jalkaa -hänen tullessaan linnan pihalle, ja hän näytti vähän jäykältä ja -saamattomalta kiivetessään hevosen selkään. Hän oli myös hyvin kalpea. -Parta oli poissa ja hiukset leikatut ja su'itut -- kasvojen yläosa -oli kalmankeltainen väriltään ja leukapuoli valkoinen sinertävän -parranjuuren kohdalta, silmät olivat painuneet kuopille. Mutta hän -oli sittenkin komean näköinen tummansinisessä mekossaan ja viitassaan -ja käyttäytyi -- hyvästellessään Olav Kyrningiä ja ojentaessaan -rahalahjoja miehille, jotka olivat vartioineet häntä ja kantaneet -hänelle ruokaa vankilassa -- aivan kuin päällikkö, joka eroaa häätalon -vieraista. - -Aluksi hänellä näytti olevan kylmä ratsastaessaan. Häntä värisytti pari -kertaa. Mutta sitten hänen poskilleen kohosi veri ja kasvot elostuivat --- oli kuin hänen ruumiiseensa olisi palannut ydin ja elämä. Simon -ajatteli, että Erlendiä oli yhtä vaikea murtaa kuin pajun vesaa. He -saapuivat majalaan, ja Kristiina kohtasi miehensä pihalla. Simon koetti -olla katsomatta sinne, mutta ei voinut. - -Nämä tervehtivät toisiaan kädestä ja vaihtoivat pari sanaa, hiljaa ja -selkeällä äänellä. Kohtaus sujui kauniisti, koko kartanon väen nähden. -Ihmeempää nähtävää ei ollut kuin että molemmat lensivät hehkuvan -punaisiksi, katsahtivat toisiinsa sekunnin verran ja loivat sitten -katseensa maahan. Sen jälkeen Erlend tarttui uudelleen vaimonsa käteen, -ja he astuivat yhdessä parvea kohden, joka oli oleva heidän asuntonsa -niin kauan kuin he viipyivät kaupungissa. - -Simon kääntyi menemään tupaan, jossa hän ja Kristiina olivat asuneet -tähän saakka. Parviportaiden alimmalla askelmalla Kristiina kääntyi ja -huusi häntä luokseen omituisen helkkyvällä äänellä: - -"Etkö tule mukaan, lanko -- haukkaamaan suurusta -- ja sinä, Ulf!" - -Hän näytti niin nuorelta ja pehmeältä seisoessaan siinä sivuttain -ja katsellessaan olkapäänsä yli. Heti Osloon tultuaan hän oli -alkanut solmia huntunsa toisella tapaa. Etelässä kantoivat vain -pikkueläjien naiset huntuaan niin kuin Kristiina oli tottunut kantamaan -naimisiinmenostaan asti: tiukasti otsaa pitkin nunnapäähineen tavoin, -molemmat nirkot kiedottuina toistensa ohi, niin että kaula peittyi, -paljon poimuja sivuilla ja pään takaosaan kierretyn sykerön ympärillä. -Trondheimissa oli aina ollut hurskauden merkki sitoa huntunsa näin, ja -arkkipiispa Eiliv kiitti sitä naidun naisen parhaimmaksi koristukseksi. -Mutta ettei pistäisi silmään, oli Kristiina nyt alkanut käyttää etelän -kuosia, jonka mukaan huntu käärittiin höllästi otsan yli ja jätettiin -riippumaan alas selkää pitkin, niin että etutukka näkyi ja kaula ja -hartiat vapautuivat; asiaan kuului myös, että palmikot sidottiin -vain silmukalle niskaan, niin ettei tukka törröttänyt hunnun alla, -vaan huntu pääsi lankeamaan pehmeästi pään muodon mukaan. Simon oli -huomannut tämän uuden tavan jo ennen ja nähnyt, että se puki Kristiinaa --- mutta hän ei ollut kuitenkaan tätä ennen huomannut, miten nuoren -näköiseksi se hänet teki. Ja Kristiinan silmätkin välkkyivät kuin -tähdet. - - * * * * * - -Päivemmällä tuli tuttavia Erlendiä katsomaan -- Ketil Skogista, Markus -Torgeirinpoika ja myöhemmin illalla itse herra Olav Kyrning, Sira -Ingolf ja herra Guttorm, eräs Halvardinkirkon pappi. Noiden kahden -papin tullessa oli alkanut sataa lunta, kuivaa, hienomuruista tuprua, -ja he olivat eksyneet tieltä ja joutuneet takiaismaahan -- heidän -vaatteensa olivat täynnä takiaisia. Kaikille tuli kiire irrottamaan -niitä pappien ja heidän palvelijoittensa vaatteista -- Erlend ja -Kristiina noppivat Guttorm-herraa, he punastelivat lakkaamatta ja -laskivat leikkiä papin kanssa, äänen vavahdellessa omituisesti heidän -nauraessaan. - -Simon joi koko lailla alku-illasta, mutta hän ei päihtynyt -- vain -ruumis tuntui hiukan raskaalta. Jokainen sana, joka sanottiin, painui -hänen mieleensä kumman tarkasti. Toiset alkoivat pian hölpöttää -- -kukaan heistä ei ollut kuninkaan ystävä. - -Simonia alkoi niin merkillisesti kyllästyttää kaikki nyt perästäpäin. -Pelkkää lorua se oli tuo, mitä nuo toiset tuossa jaarittelivat hälisten -ja kiivastuen. Ketil Aasmundinpoika oli typerähkö, ja hänen lankonsa -Markus ei ollut paljoa viisaampi häntä; Olav Kyrning oli oikein -ajatteleva ja ymmärtäväinen, mutta lyhytnäköinen mies, -- eivätkä nuo -kaksi pappia näyttäneet hekään erityisemmän teräviltä. Kaikki istuivat -nyt siinä kuunnellen Erlendiä ja yhtyen häneen -- ja hän muuttui yhä -enemmän entisekseen, vallattomaksi, löyhäsuiseksi ja varomattomaksi. -Hän oli ottanut Kristiinan käden omaansa, pannut sen polvelleen ja -istui nyt leikitellen hänen sormillaan -- he istuivat siten, että -heidän hartiansa koskettivat toisiaan. Yhtäkkiä Kristiina lehahti -punaiseksi eikä voinut siirtää katsettaan Erlendistä -- ja kun tämä -kietaisi salaa kätensä hänen vyötäisilleen, alkoivat hänen huulensa -väristä, ja hänellä oli täysi työ pitää ne suljettuina. - -Sitten ovi aukeni ja Munan Baardinpoika astui sisään. - -"Viimeiseksi tuli itse iso siitosori", huusi Erlend nauraen, hypähti -pystyyn ja juoksi häntä vastaan. - -"Kautta Jumalan ja pyhän Neitsyen -- sinä taidat olla yhtä huoleton -taas", sanoi Munan suutuksissaan. - -"Mitäs tässä nyt enää on itkemistä ja suremista, sukulaismies!" - -"No en minä ole nähnyt sinun kaltaistasi miestä -- koko menestyksesi on -mennyttä --" - -"Minä en olekaan semmoinen mies, että menisin helvettiin takapuoli -paljaana varjellakseni paitaani palamasta", sanoi Erlend, ja Kristiina -nauroi hiljaa ja herkästi. - -Simon laski päänsä pöydälle käsivarsiensa päälle. Toiset saivat uskoa -hänen olevan niin humalassa että oli nukkunut paikalleen -- hän tahtoi -olla rauhassa. - -Mikään ei ollut toisenlaista kuin hän oli odottanut -- taikka kuin -hänen olisi ainakin pitänyt voida odottaa. Ei edes Kristiina. Siinä hän -istui, ainoana naisena näiden monien miesten keskellä, yhtä lempeänä ja -kainona ja luottavaisena ja varmana kuin ennen. Sellainen hän oli ollut -silloinkin -- kun hän petti Simonin -- häpeämätön taikka viaton, ei hän -tiennyt kumpaistako. Ei, se ei ollut totta, ei hän ollut noin varma, ei -hän ollut häpeämätön -- ei hän ollut rauhallinen, vaikka oli näyttänyt -rauhalliselta. Mutta tuo mies oli pannut hänet pilalle -- Erlendin -tähden Kristiina olisi kävellyt vaikka tulisilla kivillä -- ja hän oli -astunut Simonin yli, jota hän ei luullut muuksi kuin kylmäksi kiveksi. - -Mitä hän tässä houri -- Kristiina tahtoi viedä tahtonsa perille eikä -tajunnut muuta. Pitäkööt ilonsa -- sama se hänestä. Kuuluiko se häneen, -vaikka he olisivat siittäneet vielä seitsemän poikaa -- sittenhän niitä -oli neljätoista Lauritsa Bjørgulfinpojan puolen perinnön jaolla. Hänen -ei näyttänyt tarvitsevan huolehtia pojistaan, Ramborg ei ollut yhtä -nopsa laittamaan lapsia kuin hänen sisarensa -- hänen jälkeläisensä -saisivat kerran valtaa ja rikkautta. Mutta yhdentekevä -- kaikki oli -yhdentekevää tänä iltana. Hänen mielensä teki juoda lisää -- mutta hän -tunsi, että tänä iltana ei jumalanvilja pystyisi häneen -- ja silloin -hänen pitäisi nostaa päänsä ja ottaa kukaties osaa juttuun. - -"Sinä luulet varmaankin, että olisit kelvannut valtionhoitajaksi?" -sanoi Munan pilkallisesti. - -"Vielä mitä, etkö sinä ymmärrä, että me olimme aikoneet panna sinut -siksi!" nauroi Erlend. - -"Jumalan nimessä, pidä toki kurissa kielesi, mies --" - -Toiset nauroivat. - -Erlend tuli Simonin luo ja kosketti häntä olkaan: - -"Nukutko sinä, lanko --?" Simon nosti katseensa. Erlend seisoi hänen -edessään pikari kädessä. "Maljasi, Simon. Sinua minun tulee ennen -kaikkea kiittää siitä, että sain pitää henkeni -- ja minä iloitsen -siitä, että asiat ovat kuten ovat, poikaseni! Sinä autoit minua kuin -veli -- ellet sinä olisi ollut lankoni, olisin minä kai menettänyt -pääni. -- Sitten sinä olisit voinut naida minun leskeni --" - -Simon hypähti pystyyn. Silmänräpäyksen nuo kaksi katsoivat toisiinsa --- Erlendistä hävisi humala, ja hän kalpeni; sitten hänen huulensa -aukenivat. - -Simon löi nyrkillään pikarin toisen kädestä niin että sima juoksi -maahan. Sitten hän kääntyi ja lähti tuvasta. Erlend jäi paikallaan -seisomaan. Hän kuivasi kätensä ja ranteensa mekon helmaan, älyämättä -sitä itse -- ja katsoi sitten taakseen: toiset eivät olleet huomanneet -mitään. Hän työnsi jalallaan pikarin penkin alle -- mietti hetken -- ja -lähti sitten lankonsa jälkeen. - -Simon Darre seisoi parven portaiden alla -- Jon Daalk talutti -parastaikaa hänen hevosiaan tallista. Hän ei liikahtanutkaan Erlendin -tullessa häntä kohti: - -"Simon! Simon -- minä en tiennyt -- en tiennyt mitä sanoin!" - -"Nyt tiedät sen!" - -Simonin ääni oli aivan soinnuton. Hän seisoi liikahtamatta, katsomatta -toiseen. - -Erlend katsoi neuvottomasti ympärilleen. Pilviharson takaa häämötti -kuun kalpea laita, ja ilma oli täynnä pieniä kovia lumijyviä. Erlend -hytisi kylmästä. - -"Minne -- minne sinä lähdet?" kysyi hän kohmeissaan katsoen miestä ja -hevosia. - -"Hakemaan toista majapaikkaa", sanoi Simon lyhyesti. "Pitäähän sinun -ymmärtää, että täällä minä en viitsi olla --" - -"Simon!" huudahti Erlend. "-- En tiedä mitä antaisin, jos saisin sen -sanomattomaksi --!" - -"En minäkään tiedä", vastasi toinen äskeisellä äänellä. - -Parven ovi avautui. Kristiina astui solaan lyhty kädessä -- hän -kumartui kaiteen yli ja katsoi alas: - -"Sielläkö te seisotte?" kysyi hän kirkkaalla äänellä. "Mitä te teette -siellä ulkona tähän aikaan?" - -"Minä tunsin, että minun oli käytävä hevosia katsomassa -- kuten -siivojen ihmisten on tapana sanoa", vastasi Simon nauraen. - -"Mutta, hyvänen aika -- sinähän olet tuonut ulos hevosesi!" ihmetteli -Kristiina naurussa suin. - -"Niin -- sellaista sitä mies tekee kun on pyörällä päästään", sanoi -Simon äskeiseen tapaan. - -"Tulkaa nyt jo takaisin!" kuului ylhäältä iloisesti ja veikistellen. - -"Ihan paikalla." Kristiina hävisi sisään, ja Simon käski Jonia -viemään hevoset takaisin. Hän kääntyi Erlendiin -- tämä seisoi siinä -kummallisen veltoin ilmein ja jäsenin. "Minä tulen sisään vähän ajan -perästä. Meidän täytyy koettaa olla kuin ei sitä olisi sanottukaan, -Erlend -- vaimojemme tähden. Mutta sen verran ymmärtänet sinäkin -- -että sinä olet viimeinen mies koko maailmassa, jonka minä olisin suonut --- tietävän -- tästä. Äläkä unohda, etten minä ole yhtä lyhytmuistinen -kuin sinä!" Ovessa käytiin taas ylhäällä; vieraat tulivat ulos -joukolla. Kristiina saattoi heitä palvelusneitonsa kera, joka kantoi -lyhtyä. - -"Niin se on", hihitti Munan Baardinpoika, "nyt on jo myöhä -- ja nämä -kaksi kaipaavat kovasti sänkyä --" - -"Erlend. Erlend. Erlend." Kristiina oli viskautunut hänen syliinsä -samassa silmänräpäyksessä kun toiset olivat hävinneet ovesta. Hän -painautui tiukasti mieheensä. "Erlend. -- Sinä näytät surulliselta", -kuiskasi hän kauhuissaan puoliavoimet huulet lähellä Erlendin suuta. -"Erlend?" Hän tarttui miehensä ohimoihin molemmin käsin. - -Erlend seisoi vähän aikaa paikallaan, käsivarret höllästi hänen -ympärillään. Sitten hän puristi Kristiinan itseensä, ja hänen -kurkustaan pääsi pieni valittava äännähdys. - -Simon kulki tallia kohden -- hän oli aikonut sanoa jotakin Jonille, -mutta unohti sen tiellä. Hetkisen hän seisoi tallin ovella katsoen -himmeää kuuta ja lumen tuloa -- sitä alkoi nyt sataa suurempina -hahtuvina. Jon ja Ulf tulivat tallista ja sulkivat oven perästään; -sitten nuo kolme miestä lähtivät yhdessä sitä rakennusta kohti, jossa -heidän makuupaikkansa oli. - - - - - - - - -End of the Project Gutenberg EBook of Kristiina Lauritsantytär II: Emäntä, by -Sigrid Undset - -*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KRISTIINA LAURITSANTYTÄR II: *** - -***** This file should be named 62523-8.txt or 62523-8.zip ***** -This and all associated files of various formats will be found in: - http://www.gutenberg.org/6/2/5/2/62523/ - -Produced by Tuula Temonen and Tapio Riikonen -Updated editions will replace the previous one--the old editions will -be renamed. - -Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright -law means that no one owns a United States copyright in these works, -so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United -States without permission and without paying copyright -royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part -of this license, apply to copying and distributing Project -Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm -concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, -and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive -specific permission. If you do not charge anything for copies of this -eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook -for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, -performances and research. They may be modified and printed and given -away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks -not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the -trademark license, especially commercial redistribution. - -START: FULL LICENSE - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full -Project Gutenberg-tm License available with this file or online at -www.gutenberg.org/license. - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project -Gutenberg-tm electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or -destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your -possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a -Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound -by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the -person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph -1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this -agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm -electronic works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the -Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection -of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual -works in the collection are in the public domain in the United -States. If an individual work is unprotected by copyright law in the -United States and you are located in the United States, we do not -claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, -displaying or creating derivative works based on the work as long as -all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope -that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting -free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm -works in compliance with the terms of this agreement for keeping the -Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily -comply with the terms of this agreement by keeping this work in the -same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when -you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are -in a constant state of change. If you are outside the United States, -check the laws of your country in addition to the terms of this -agreement before downloading, copying, displaying, performing, -distributing or creating derivative works based on this work or any -other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no -representations concerning the copyright status of any work in any -country outside the United States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other -immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear -prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work -on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the -phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, -performed, viewed, copied or distributed: - - This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and - most other parts of the world at no cost and with almost no - restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it - under the terms of the Project Gutenberg License included with this - eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the - United States, you'll have to check the laws of the country where you - are located before using this ebook. - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is -derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not -contain a notice indicating that it is posted with permission of the -copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in -the United States without paying any fees or charges. If you are -redistributing or providing access to a work with the phrase "Project -Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply -either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or -obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm -trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any -additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms -will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works -posted with the permission of the copyright holder found at the -beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including -any word processing or hypertext form. However, if you provide access -to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format -other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official -version posted on the official Project Gutenberg-tm web site -(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense -to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means -of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain -Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the -full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works -provided that - -* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed - to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has - agreed to donate royalties under this paragraph to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid - within 60 days following each date on which you prepare (or are - legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty - payments should be clearly marked as such and sent to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in - Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg - Literary Archive Foundation." - -* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or destroy all - copies of the works possessed in a physical medium and discontinue - all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm - works. - -* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of - any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days of - receipt of the work. - -* You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project -Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than -are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing -from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The -Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm -trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -works not protected by U.S. copyright law in creating the Project -Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm -electronic works, and the medium on which they may be stored, may -contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate -or corrupt data, transcription errors, a copyright or other -intellectual property infringement, a defective or damaged disk or -other medium, a computer virus, or computer codes that damage or -cannot be read by your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium -with your written explanation. The person or entity that provided you -with the defective work may elect to provide a replacement copy in -lieu of a refund. If you received the work electronically, the person -or entity providing it to you may choose to give you a second -opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If -the second copy is also defective, you may demand a refund in writing -without further opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO -OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT -LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of -damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement -violates the law of the state applicable to this agreement, the -agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or -limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or -unenforceability of any provision of this agreement shall not void the -remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in -accordance with this agreement, and any volunteers associated with the -production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm -electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, -including legal fees, that arise directly or indirectly from any of -the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this -or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or -additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any -Defect you cause. - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of -computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It -exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations -from people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future -generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see -Sections 3 and 4 and the Foundation information page at -www.gutenberg.org - - - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by -U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the -mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its -volunteers and employees are scattered throughout numerous -locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt -Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to -date contact information can be found at the Foundation's web site and -official page at www.gutenberg.org/contact - -For additional contact information: - - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To SEND -DONATIONS or determine the status of compliance for any particular -state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. To -donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works. - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project -Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be -freely shared with anyone. For forty years, he produced and -distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of -volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in -the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not -necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper -edition. - -Most people start at our Web site which has the main PG search -facility: www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. - diff --git a/old/62523-8.zip b/old/62523-8.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index 01ca18b..0000000 --- a/old/62523-8.zip +++ /dev/null |