diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 4 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/64918-0.txt | 16858 | ||||
| -rw-r--r-- | old/64918-0.zip | bin | 381981 -> 0 bytes |
5 files changed, 17 insertions, 16858 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..d7b82bc --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,4 @@ +*.txt text eol=lf +*.htm text eol=lf +*.html text eol=lf +*.md text eol=lf diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..510a657 --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #64918 (https://www.gutenberg.org/ebooks/64918) diff --git a/old/64918-0.txt b/old/64918-0.txt deleted file mode 100644 index c4f8b75..0000000 --- a/old/64918-0.txt +++ /dev/null @@ -1,16858 +0,0 @@ -The Project Gutenberg eBook of Klaus Hinrich Baas, by Gustav Frenssen - -This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and -most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions -whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms -of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at -www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you -will have to check the laws of the country where you are located before -using this eBook. - -Title: Klaus Hinrich Baas - Romaani - -Author: Gustav Frenssen - -Translator: Joel Lehtonen - -Release Date: March 24, 2021 [eBook #64918] - -Language: Finnish - -Character set encoding: UTF-8 - -Produced by: Tuula Temonen and Tapio Riikonen - -*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK KLAUS HINRICH BAAS *** - - - - -KLAUS HINRICH BAAS - -Romaani - - -Kirj. - -GUSTAV FRENSSEN - - -Suomentanut - -Joel Lehtonen - - - - - -Helsingissä, -Kustannusosakeyhtiö Otava, -1910. - - - - -I. - - -Heisterberg, korkealla rinteellä nummen laidassa, oli jo -muinais-holsteinilaisten asuinpaikkoja. Kun auringonpaisteisina -lokakuun päivinä kylän länsipuolisilla kaltevilla vainioilla korjataan -kuivia, rapisevia papunippuja työvankkureihin, on ilma niin kuulas, -että kuorman päällä seisova poika, jonka polvet ajaessa tutisevat, voi -joskus kehaista näkevänsä tuolta kaukaa Hampurin tornit ja Elben sillat -sekä toiselta puolelta Cuxhavenin[1] punaiset talot, jotka ikäänkuin -kahlaavat nilkkaa myöten vedessä. - -Aivan kylän vieressä, sen länsipuolella, on vähäinen karu ja aukea -harju. Sieltä on valtava näköala. Hautausmaaksi se olisi hyvä paikka. -Siellä voisivat vainajat, sekä ammoin sitten että äsken kuolleet, -istuskella kivillä ja hiekkapenkereillä, illasta aamuun, ja ajan rattoa -olisi tarpeeksi: ääretön taivaslaki, jolla tähdet loimuavat, kaartuen -aina meren syvyyksistä tänne rinteelle ja tuonne syrjemmälle metsään -saakka, hiljaiset usvayöt tahi karjuvat myrskyt ja majoista tuikkivat -tulet. Vielä parempi patterin paikka. Sillä vaikka harju on kaita, on -se pitkä suikale: kuusikymmentä tykkiä voisi siinä seista rinnan, -ammottavat kidat vinosti Elbeä kohti uhaten. Taikka historioitsijan -tähystysmäki: mitä kaikkea onkaan näet tuolla ympäristössä alangolla jo -tapahtunut ja mitä tehdäänkään siellä vielä vasta? Tuo maisema on koko -seudun portti. - -Mutta eipä olekaan aukeamalla tai sen reunamilla nyt muuta kuin -yksinäinen, olkikattoinen pirtti-pahainen, -- harmaat seinät ovat -matalat, akkunat pienet, katolla vähäinen ullakkokoppi, joka luukustaan -päästää valoa ylisille. - -Tuossa talossa, jonka kattoa ja seiniä, vuoronperään kumpaakin, on -korjattu joka kolmaskymmenes vuosi, joten hökötys ei ole päässyt -lyhistymään tai kaatumaan eikä myös sen kummemmaksi vanhenemaan, siellä -ovat olleet isäntinä ammoiset ajat, kai jo vuosisatoja, Baasit. Nimi -merkitsee herraa, mestaria, isäntää. Mutta Elben suun seutulaisethan -sutkauttelevat mielellään pilaa, kun hyvin sattuu. Ja siksipä ei -tiedäkään mennä varmuudella päättämään, oliko ensimäinen, tuhannen -vuotta sitten elänyt Baas kelpo mies ja herra, -- ehkäpä jonkin -anglo-saksilaisen meripurren päällikkö; sana on vielä merenkulkijain -kielessä käytännössä, -- vai päinvastoinko narri![2] Kyllähän Baasien -pystypäissä useimmiten on jonkinlainen pyrkivä leima, heidän vapaissa, -reiluissa liikkeissään vivahdus vankkaa meripurtta, kuohukeulaa. -Jotakin: Kas täss' olen vaan! Mutta luonne ei vastaa oikein tätä -ulkonäköä. He tekevät tiellään kaikellaisia syrjähyppyjä, jotka -johtuvat ylevästä aistillisesta hehkusta ja hyväntahtoisesta -hassuudesta ja jotka näyttävät todistavan sitä, että veressä piilee -vanha rotu ja tukahdutettu vanha tuli. Mutta heillä ei ole kestävyyttä, -sitkeää kiinnipureumista eikä hiljaista hammasten kiristystä. Muutamat -suvun vesat ovat joutuneet suorastaan rappiollekin; ruumiillisesti he -tosin vielä ovat siedettävän ryhdikkäitä, mutta tulta heissä vaan ei -ole ja nenän nipukka on terävä. Kun heitä näkee, muistaa kohta -maksamatonta suutarinlaskuaan. Heillä onkin erikoinen taipumus -juuri suutarin ammattiin tai vähäpätöisiin valtion virkoihin. -Kyllähän heillekin vielä sattuu kaikellaisia päähänpälähdyksiä ja -syrjäloikkauksia; mutta ne johtuvat ahnaasta, kateellisesta luonteesta -ja laskevasta, pienipiirteisestä hengestä. - -Niinpä pysyi kauan epätietoisena, annettiinko muinoin, tuhannen vuotta -sitten tuo sukunimi tosissaan vai pilkalla, merkitsikö se suurmiestä -vai suurentelijaa. -- Kunnes kerran eräs Baaseista otti vaimon, joka -kovuudellaan ja vihaisuudellaan löi kuin pii suvusta ilmi vanhan -kätkeyneen, jalon liekin! Silloinpa pani melkein uskomaan, että tuo -esi-isä aikoinaan oli kuin olikin ollut suurmies! Ja taas näytti -pätevyytensä se vanha totuus, että ken tahtoo saada heikonneen sukunsa -kelpo reilaan, sen on otettava voimakas, kunnokas vaimo. - -Monta vuotta sitten kävellä kepsutteli eräänä tuulisena syyspäivänä -Baas-suvun nuori vesa, hilpeä pojan hippana, kotoansa olkikattoisesta -talosta, korkean harjun aukeamalta alas kouluun, -- oltuaan koko -kesäloman eräällä tilallisella renkipoikana. Hän oli kyllä sangen hyvä -miehen alku ja Baasien kuosiin riuska ja pystypää; mutta kuitenkin -tuntui hänestä olo tällä hetkellä ilkeältä. Sillä hän oli kesälomalla -peltotöissä ja papunippujen kimpussa unohtanut koko lailla -kouluviisautta ja koulumestari oli tiukka mies. Mutta vielä enemmän -kuin opettajaa hän kammoksui sielustaan muuatta tyttöä, jonka opettaja -oli valinnut apupaimenekseen ajamaan ja pökyyttämään kesällä -häntäpäähän jääneitä oppilaita takaisin yhteiskatraasen. Tyttö ei -ollut tosin häntä paljoa vanhempi eikä isompi yhtään, mutta hyvin -selvä-älyinen. Hänen kotinsa oli kaukana yksinäisellä lakealla -nummella: kurja töllirähjä. Vanhemmat olivat yrmeitä, ja hän itsekin -totinen ja umpimielisen vakava. Se tyttö oli kiusannut poikaa jo viime -vuonna, erikoisesti juuri häntä. Ja poikaa kauhistutti, että nyt se -rääkki alkaa taas. - -Oli virsi veisattu ja rukous luettu, -- silloin se jo tulikin hänen -selkänsä taakse ja alkoi nuuskia ja kurkkailla hänen kirjoitustaan. -Eikä hän ollut ehtinyt piirtää riviäkään lyhyillä sormillaan, jotka -luonnollisesti olivat vielä ohjaksien ja taikon pitelystä aivan -kankeat, kun se jo lyödä läjäytti häntä näpille ohuella viivottimella, -jota se liuvari piti piilossa kupeellaan. - -Baas oli vasta pieni pojan nalli, noin yksitoista-vuotias, eikä hän -uskaltanut mennä kaipaamaan opettajalle pahoinpitelystä. Sillä isäntä -tietysti piti sen puolta, jonka kerran oli valinnut paimenkoirakseen. -Ja niinpä poika palasi kallotellen kotikartanolle ja kaipasi äidilleen. -Tämä julmistui kauheasti, kun hänen pikku poju-kullalleen sellaista -uskallettiin. Mutta hänkin pelkäsi opettajaa; ja siksipä hän vaani -tyttöä. Ja kun tyttö seuraavana päivänä kulki heidän kautta -yksinäiselle nummelle, niin äiti huusi: "Teetkös vasta pahaa meidän -pienelle pojalle, senkin rääkkääjä!" Tyttö vilkaisi viisailla, -tarkoilla silmillään vihaiseen muoriin ja poikaan, joka piti kiinni -hänen helmoistaan, teki karttavan kaaren ja huippasi ohitse. Hän oli -aika kaunis heilakka, vankkarakenteinen ja komea astunnalta. - -Hän tyrkki ja mukitti pientä poikaa sitten kaiken talvea minkä ennätti -ja osoitti joka tavalla hänelle, ettei hän Baaseja siedä. Ja -seuraavanakin lukuvuonna, jolloin poika, kuin tavallista, varttui -ruumiiltaan tyttöä lujemmaksi, tyttö kuitenkin halusi häntä äkäisenä -lähennellä, vainosi häntä silmän leimauksilla ja teki pilkkaa ja -jankutteli etenkin sitä kummaa, että Baas oli silloin pidellyt kiinni -äitinsä helmoista. - -Sitten poika joutui palvelukseen milloin mihinkin taloon ja varttui -mieheksi eikä nähnyt tyttöä moniin vuosiin. - -Kahdenkymmenen vanhana, tuskin jouduttuansa sotaväkeen, hänen täytyi -lähteä Tanskaan sotaan.[3] Sattuipa siellä sitten rivin kolmantena -miehenä olemaan nuori papinkokelas, älykäs mies, mutta kätten töissä -niin epäkäytännöllinen, ettei osannut pitää kivääriään, sinelliään ja -saappaitaan kunnossa, ja siitä hän oli aina koko kiusassa. Kun hän -eräänäkin päivänä, parailleen jotakin varustusta piiritettäessä, taas -sai haukkuja likaisen pyssynsä tähden, ja oli hyvin nolo ja pudisteli -päätänsä saamattomuudelleen, tuskissaan ja neuvottomana, niin sukkela, -pystyvä ja auttavainen Jan Baas tempaisi hänen tuliluikkunsa ja -puhdisti sen. Papinkokelas oli köyhä poloinen, katseli huolissaan -hommaa ja sanoi: "Ei ole minulla sinulle maksaa." Mutta Jan Baas vaan -lohdutteli jalomielisesti: "No, kunhan tulet sitten papiksi, niin -ristit pojan minulle ilmaiseksi." Kokelas lupasi ja ala-upseerit -nauroivat. Jan Baas tuli takaisin sodasta ja kertoi sitten usein -mielellään tätä juttua, istuessaan toisten joutilasten veikkoin kanssa -ravintolassa olutsarkan ääressä: ja kerrottuaan hän katseli niin -pulskana ja riuskana toisia kuin kelpo Baas ainakin ja kehaisi: "Siinä -kohdin minä ainakin olen teitä parempi: minulla on toki ristiäiset -maksettu!" - -Vuosi rauhanteon jälkeen kuoli hänen isänsä ja jätti kahdelle pojalle -perinnöksi kolme kammetta: ikälopun, ränstyneen, olkikattoisen pirtin -hietaharjulla, -- pirtin seinät täytyisi taas uusia, senkin viidennen -kymmenennen kerran, -- noin sata lammasta, joita ukko-vainaa oli -kuleksinut paimentamassa marskimaan[4] laitumilla, ja kivulloisen -äidin. Jan Baasin veli oli kateellinen mies ja alkoi uikutella, että -hän on niin huono ruumiiltaan ja että eikö liene sisusvikaakin; ja -raskasluontoinenkin hän oli, jotta oli jo kolme kertaa seisoskellut -pihakaivon suulla ja aikonut hypätä kaivoon, mutta kolminkertainen -"Armahda, herra Jeesus Kristus" oli toki vielä pelastanut hänen kurjan -sielunsa. Ja mitä kaikkea hän nyt kujertikaan: tarkoitus oli se, että -veljen olisi annettava hänelle koko lammaskarja ja sallittava hänen -vaeltaa sen jälestä kylästä kylään pohjoiseen aina Syltin[5] salmelle, -hänen, yksinäisen, poloisen paimenen, kodittoman vaeltajan, ja -pidettävä itse osanaan kotitölli ynnä äidin rakkaus, joita saamaan veli -ei katsonut itseään ansiolliseksi, niin kalliit kuin ne kumpikin -hänestä olivatkin. Jan Baas tähysti pitkin kaunista, reilun rehellistä -nenäänsä; sillä hän ei ilennyt katsoa lurjusta kasvoihin, ja myöntyi -ehdotukseen. Silloin lähti veli lammaskatraineen matkaansa, möi -lampaat, nai nummen puolella kuivan, vanhanlaisen talontyttö-kääperön, -jolla oli rahaa, -- eikä sittemmin näyttänyt naamaansa. - -Jan Baas jäi harjun rinteelle kotiin, kävi tilallisten luona -maantöissä, korjaili iltaisin talon seiniä, pisti viikkopalkkansa -kivulloisen äidin kouraan ja sieppasi pyhäilloin, kun onni potkaisi, -tytön käsikynkkäänsä. Jos laskettiin pilaa joko noista tulevista -maksuttomista ristiäisistä tai veliparin pesänjaosta, niin hän katsoi -iloisesti virnakoiden pilkkaajain piiriin ja nauroi niin mehevästi sekä -itselleen että toisten pilalle, jotta ihmiset sanoivat: mehevintä koko -Heisterbergin kylässä on Jan Baasin nauru. - -Kun hän oli noin puolivälissä kolmatta kymmentä, kuoli hänen äitinsä, -ja Jan Baas arveli, että pitäisi tässä jo ottaa eukko. Mutta hän ei -tiennyt, kenen ottaa; sillä kaikki, joita hän oli pitänyt kainalossaan, -miellyttivät häntä kyllä: vaan vaimoksi heistä ei ollut ainoastakaan. -Hän ajatteli näet: pitäisi tässä nyt vielä tulla jotain aivan -erikoista. Ratkaisematonta pulmaa, suurta, hiljaista arvonantoa, -alinomaista ihmettelyä! - -Mutta näin hakuteillä harhatessaan hän eräissä tansseissa tapasi sitten -tytön, joka ennen muinoin oli navahuttanut häntä viivottimella -kynsille. Neito oli nyt lähemmäs kolmenkymmenen ikäinen, kypsynyt, -uhkea kaunotar, kohtuullisen solakka, silmät entiset terävät. Hän oli -ompelijatar ja oli jäänyt naimattomaksi sentähden, että oli äkäinen -kuin ampiainen: etenkin silloin kun nuoret miehet häntä tohtivat -lähennellä. Nyt Jan Baas tanssitti häntä koko yön; mutta kelvon -sanaakaan he eivät vaihtaneet: sillä kun poika aikoi avata suunsa, niin -tiuskahti tyttö, ettei hän puhele tanssiessaan. Ja kun Jan Baas yritti -loma-ajalla uudestaan, niin tyttö sanoi, että täällä on kelvottoman -tomuista: hän ei viitsi pölyä nieleskellä. Viimein kotimatkalla pojan -toki täytyi virkkaa pari sanaa. Mutta silloin julmistutti hän neidon -kauheasti. Ikäänkuin olisi tulipunaiset pihdit pistänyt vesipyttyyn, -niin tyttö räiskähti: jätti Jan Baasin seista töllöttämään ja meni -matkaansa. Niin kävi kolme neljä kertaa. - -Mutta sitten tapasi Jan Baas hänet taas ja sanoi että täytyi tässä nyt -viimein puhua niistä häistä. Tyttö kääntyi selin, ikäänkuin toinen -olisi häntä kauheasti loukannut, ja vastata tokaisi tylysti: -"Yhdentekevä minusta; ehkä parasta ettei ollenkaan." - -Jan Baas kysyi varovasti: "Milloin siis, -- minä päivänä?" - -Tyttö ei vastannut vähään aikaan sanaakaan ja häntä kiukutti se, että -Jan Baas viheltää huilotteli itsekseen. Mutta mitäpä hän muutakaan -olisi tehnyt; hänen puheistaan toinen aina ihan raivostui. Sitten -vastasi tyttö: "Sinun tupa-rähjäsi menee kohta nurin." - -Jan Baas pudisti päätänsä ja mutisi varovasti, että olipa hän jo -korjannut joka seinän, -- ja jatkoi huilotustaan enempää -selittelemättä. - -Silloin tyttö vihan vimmassa kimmahutti: "Ilmoissa ikänä en mene -millekään Baasille. Baasit ovat pillipiipareja ja huilottelijoita." Ja -hän laputti matkaansa. - -Jan Baas oli tämän keskustelun tuloksiin vallan tyytyväinen ja meni -pyytämään pastorilta vihkimistä ja asettui seuraavana pyhänä -tavalliselle paikalleen urkulehterin alle ja katsoa seivästi koko ajan -suoraan eteensä, ettei vain morsiameen vilkaisemalla karkoittaisi häntä -pois kirkosta. Kun jumalanpalvelus loppui, Jan Baas asteli penkiltään -alttarin eteen, katsomatta ympärilleen. Jonkun aikaa hän sai seista -siinä yksinään, mutta sitten morsian tuli kuin tulikin jälestä ja -asettui hänen rinnalleen, kumminkin hyvän välimatkan päähän; sekä -hokaisi papin päätettyä puheensa kyllästyneenä "otan", ikäänkuin -lykäten loitommalle vasikkaa, joka tunkeusi turpineen hänen kättään -nuuskimaan. Vihkimisestä päästyä he astelivat kaitaa polkua pitkin -miehen kotiin -- oli sateinen syyspäivä -- Jan Baas edeltä, vaimo -perästä. Mutta kun tultiin lähelle, niin keikahti vaimo erään -naapuritalon polulle ja murahti: "Tuolta piika karkasi; minä lupasin -auttaa lypsyllä." Silloin meni Jan Baas pieneen puutarhaan, joka oli -hänen talonsa edessä, ja alkoi siellä kaivella lapiolla. Ja hän pöyhi -ja vihelteli ja lauleskeli itsekseen, noin ihmettelyn ja kunnioituksen -ja surun vaiheella -- aivan kuin oli jo aavistanutkin. - -Vaikkei heillä ollut leivän pulaa -- vaimon sakset ja neula auttoivat -paljon -- ja vaikka heille syntyi kaksi tervettä lasta ja Jan Baas oli -aina hyvä ja raitis ja uuttera, niin vaimo oli kuitenkin enimmäkseen -tuitukko. Hänen kylmää luontoaan kiusasi se, että Jan Baas oli hyvä ja -että hän saattoi olla iloinen; ja hänen ylpeyttään ärsytti vielä, että -hänen voimakas naisellisuutensa aina ja yhä vain janosi miehen -rakkautta. Yksin Janin kaunis, hilpeä ulkomuotokin, joka oli kuitenkin -vaimon salainen autuus, yllytti häntä kiukuttelemaan. Niinpä -lennätettiin monasti tuimia sanoja matalan olkikaton alla; se rapisi -monasti rakeista ja jytisi myrskystä. - -Varsinkin kävi olo hullunmoiseksi kun kolmas lapsi oli syntynyt ja -kastettu. - -Koska synnyttäjän tila näytti vaaralliselta ja syksyiset tiet kuohuivat -likaa, kepsahti riuska ja reipas Jan Baas satuloimattoman hevosen -selkään, jonka oli lainannut työnantajaltaan, naapurin isännältä, ja -lasketteli minkä ratsu kavioista pääsi läpi raivoisan myrsky-yön -kaupunkiin ja astui kätilön asuntoon. Mutta siellä sanottiin, että -hänet oli haettu eräälle toiselle kadulle toimeensa. Jan Baas kompuroi -nyt pikkukaupungin öisiä, pimeitä kujia hevostaan jälestä kiskoen ja -ajatteli, että neljä vuotta sitten hän vielä oli ollut huoleton ja -iloinen poikamies tätä samaa katua viheltäen keikkuessaan, ja nyt hän -oli kahden lapsen isä, ja tuskassa vaimonsa ja kolmannen lapsen hengen -tähden! Sellaisessa surussa hän meni päin mäntyyn ja jyristi ensin -kolmen vanhan mamsellin ovea, jotka valvoivat vielä kipeää -kanarianlintustaan vaalien: "Onko kätilö täällä?" Nuokos suuttuivat -moisesta mahdollisuudesta ja paiskasivat oven kiinni hänen nenänsä -edessä. Hän laputti toiseen taloon, josta myös näkyi valoa, ja koputti -oveen. Mutta siellä oli jo edistytty pitemmälle kuin hän ja hänen vaimo -parkansa: juotiin jo varpaisia ja riemuitseva seura pakotti yökulkurin -ja hätäsanoman tuojan kulauttamaan ovenpielessä kupin norria -kurkkuunsa. Mutta sitten kävi nuoren kummitädin sääliksi ja hän lykkäsi -pellolle erään vieraista, joka nyt lähti opastamaan Jan Baasia jonkin -suutarin taloon. - -Jan Baas köytti hevosensa latvaleikkoon lehmukseen, joka seisoi kuin -paalu akkunan alla, ja meni eteiseen ja sieltä tuikkivaa tulta kohti -suutarin verstaasen, sekä näki kätilön, pienen, hintelön ikäpuolen -naisihmisen, seisovan sängyn vieressä -- ja vuoteessa suutarin emännän. -Mutta mestari käytti viisaasti hyväkseen pakollista yövalvontaa: hän -teki työtä. Hän istui pöntöllään selin tupaan, kasvot akkunaan päin, -kalju, paksu päälaki kiiltävänä paistaen, ja hakkasi tilkkiä niin -vimmatusti! Suutari kai oli huonokuuloinen ja siksi kaikille joutaville -loruille vastahakoinen, eikä kääntänyt päätänsäkään, ei ollut vieraasta -tietävinäänkään. Oppipojat, joiden makuusija oli juuri tuo leveä sänky, -missä nyt emäntä voihkaili, istua nököttivät paikkansa menettäneinä -rapatun ja siniseksi tuhritun seinän vierustalla rahilla ja onkivat -särkiä unenpöpperöissään. Sivuskamarista kuului nukkuvien lasten -hengitystä. Jan Baas istahti tuvan ainoalle tuolille ovenpieleen ja -kulutteli aikaansa raaputtelemalla linkkuveitsellään savea pois -pitkävartisista saappaistansa; näin kootun saven hän sitten likisteli -siististi kakkaroiksi ja asetti ne viereensä permannolle. Kaksi tuntia -hän odotti, kunnes lapsi syntyi ja sekä lapsi että äiti olivat saaneet -tarpeellisen hoidon. - -Mutta kun hän kätilöeukon kanssa meni ulos pimeälle kadulle, niin -eukkopas ihmettelemään, ettei nähnytkään lehmuksen juurella rattaita, -vaan ison, vanhan, romuluisen ruskean konkarin. Kuitenkin hän nosti -riuskasti päällyshameensa helmat korville ja alkoi huipata lyhyillä -alushameisillaan reippaasti hakijan rinnalla. Jan Baasilla oli toisessa -kainalossa laukku, toisella hän talutti hevosta. Myrskysi yhä ja sataa -tihutti ja oli pilkkoisen pimeä ja tie likaa kuohuva. Kun joskus kuu -pilkahti pimeän pilven reiästä esiin, silmäsi Jan Baas oudoksuen -vierustoveriaan, joka siinä talsi ohuilla koivillaan, ravassa polvia -myöten. Ja hän ajatteli: Kaksi tuntia tällä tavalla menee! Ei auta, -hevosen selkään meidän vaan täytyy, ja yhtenä. Hän oli aika hulivili ja -iloinen mies, joka riemuitsi kaikesta kauniista, hohti se sitten -taivaslaelta tai pavun kukasta taikka naisen silmistä. Ja kävipä -hänelle nyt tämä kalkki todellakin karvaaksi. -- Se on ruma kuin -ryökäle, hän ajatteli, ja peloissaan se painautuu minun kainalooni. -Mutta kärsiihän sitä vaimonsa ja lapsensa puolesta vaikka mitä! - -Hän alkoi siis houkutella eukkoa nousemaan hevosen selkään: vaikkei nyt -kiiruummin jouduttaisikaan, niin pääsisi matami edes rapakkoa -alustamasta; ja jos hän ottaisi laukkunsa, niin Jan Baas voisi -ravakammin taluttaa hevosta. Mutta eukkopa ei sanonut eläessään -istuneensa hevosen selässä: ja nyt hänellä oli erään sattuman tähden -suorastaan mahdoton vastenmielisyys hevosia kohtaan. Mutta Jan Baas -talutti pitkäkoipisen ruunikon kuitenkin aidan viereen ja maanitteli -eukkoa; sai hänet onnellisesti nostetuksi selkään ja antoi hänelle -laukunkin. Heti kepsahti hän sitten itse hänen taakseen. Ja nyt -- hui! -helmat hulmusi, hoikat kädet hosuivat, laukku remputti, eukko kirkui -kamalasti ja rapa räiskyi. Niin joutui kätilö runsaassa puolessa -tunnissa perille ja auttoi lapsen maailmaan. - -Aamuhämärissä läksi eukko riuskana ja tuikeana, helmat korkealle -käärittyinä, takaisin kaupunkiin. Hän tiukkasi Jan Baasilta lupauksen, -ettei siitä ratsuretkestä saisi kellekään puhua. Mutta Jan Baas puhui -kuin puhuikin. Ei tosin vaimolleen. Mutta vaimo sai sen sitten kuulla -muilta, ja hänkös nyt motkottamaan halveksivasti: "Siitä sen nyt taas -näkee, miten vähän on Baaseissa ihmistä! Ei edes oman lapsen syntymä -ole niistä totinen asia. Niin --, ne ovat sellaisia lörpäkköjä ja -hahattajia, ettei sisu anna edes omain lasten säilyä juoruilta ja -pilkalta!" - -Ja tottapa se osaltaan olikin. Sillä kun Klaus Hinrich Baas -kuusikolmatta vuotta sen jälkeen tanssi Bürgin markkinoilla nuoren -rouvansa kanssa huvipaikassa, jossa kovan tungoksen vuoksi täytyi töniä -toisia ja jossa tanssitaan aina kyynäspäät pystyssä, ja silloin törmäsi -erästä tanssivaa neitoa vastaan, niin rouva nyrpisti halveksivasti -nokkaansa ja katsahti häneen vihaisesti eteenpäin yhä tuupittaessa ja -sanoi: "Ihmekös jos sinä joka paikkaan törmäät! Sinuahan ei tullutkaan -kätilö auttamaan, vaan paholais-akka mustalla oriilla!" - -Kun vanhemmat kuukauden päästä suunnittelivat ristiäisiä, niin taas -ilmausi vaikeuksia. - -Ensiksikään he eivät olleet saada kummeja. Pyydettiin kahta serkkua, -mutta he kieltäysivät; he olivat itaraa väkeä: piti säästää -pyhävaatteita, ja sitä paitsi he pelkäsivät kaikellaista uutta -rasitusta serkkulaisten puolelta, joiden perhe niin nopeasti lisääntyi. -Silloin pyysi Antje Baas vanhaa isäänsä. Hän oli tosin luonnostaan -hiukan sietämätön ihminen, siitäkin syystä, että oli ikänsä asunut -nummen perukassa, mutta eipä nyt muu eteen tullut. Lisäksi pyydettiin -läkkiseppä Libbertiä, joka oli luonnostaan niin häveliäs, että käänsi -kasvonsa syrjään ja katseli muualle aina kun hänelle puhuttiin. Rovasti -oli lähtenyt matkalle; mutta lukkari sanoi, että sunnuntaina tulee uusi -pappi sijaiseksi, sehän se tempun tekaisee. - -Ja niinpä he sitten pimeän hämäränä marraskuun päivänä kekottivat -pienessä, tummassa pirtissä odotellen pappia, -- Antje Baas mustissaan, -Jan Baas kuin isäntä ainakin paitahihaisillaan, kummit mustissa, -lyhyissä jakuissa, lapset siisteissä pyhämekoissa. - -Ja pappi tuli kuin tuli. Ja Jan Baas tunsi jo ensi silmäyksellä hänet -samaksi papinkokelaaksi, jonka pyssyn hän siellä sotaretkellä oli -puhdistanut. Jan Baasin suu meni heti tuppeen! Hän vetäysi tuolineen -nurkkaan, niin ettei hänen kasvojaan nyt pimeällä ilmalla näkisi, ja -haasteli vääristetyllä äänellä. Emäntänsä uhkaavista silmän -leimauksista hän ei välittänyt tuon taivaallista. Antje Baas koetti -saada isäänsä pakinoimaan; mutta isä oli julmalla tuulella, sillä tytär -oli turhanpäiten juuri tupannut hänen eteensä sen pienen, kukallisen -kahvikupin, jota ukko ei kärsinyt, senhän tytär tiesi. Läkkiseppä -Libbertillekin sattui juuri kaikkein häveliäin hetkensä ja hän piti -koko ajan, minkä pappi oli vieraana, kasvojaan poispäin käännettyinä, -tähysti akkunasta pihalle, jossa kana nokitti punajuurikasta. - -Antje Baas vaihtoi hämillänsä milloin minkin pikku lapsista syliinsä, -vuoroin paksun Petterin, vuoroin pikku Loten, ja hieroskeli tapansa -mukaan peukalonsa ja tuomentottinsa välissä heidän nenänykeröjensä -selkää, paineli alaspäin muka, vieroittaakseen niistä koppavan, -huikentelevaisen Baasien nenän luontoa, joka oli hänelle kerrassa -kauhistus, -- ja jutteli pastorin kanssa. Pastori joi kupin kahvia ja -tupakoi ja joi toisen kupin, ja pakinoi Antje Baasin ja lasten kanssa, -jotka eivät enää olleet kaikkein pahimmillaan, vaan jo hiukan -haastelivat. - -Kun hän sitten teki lähtöä, ei Jan Baasin auttanut muu kuin tule pois -piilosta vaan! Hän kaarsi sisäseinän viertä pitkin aina eteiskopukkaan -ja kysyi siellä tekoäänellään: mitäs se maksaa? Pastori vastasi -hämmästyneenä: "Mutta, -- siitähän on jo sovittu, tämä kaste tulee -ilmaiseksi." Jan Baas ehti vain pari kertaa siunailla: "Älkäähän nyt -ottako pahaksi, älkää nyt ottako pahaksi, herra pastori", -- pappi -meni. - -Mutta kun Jan Baas tuli takaisin pirttiin, seisoi hänen vaimonsa oven -suussa ja tiuski heille kolmelle, että he olivat järettömiä joka kallo, -ja räiski kuin räty, -- niin että läkkiseppä Libbertin häveliäät -katseet nyt vilistivät kuin kärpät pitkin pirtin seiniä, ylös ja alas, -ja turhaan ne hakivat monta päivää sen jälkeenkin tukikohtaa; ja -appiukko tuli pelkästä kiukusta tytärtään kohtaan ja häntä yhä -ärsyttääkseen melkeinpä hyvälle tuulelle; ja Jan Baas kohotti vaan -kättänsä ja huitaisi äkäisesti ikäänkuin toivoen tuon papin ja tämän -pahan päivän niin pitkälle kuin pippuri kasvaa. - -Ja kun kummit menivät matkaansa, silmäili Antje Baas miestänsä -halveksivasti ja sanoi: "Muistatkos, miten sinä sillä kokastelit! -Senkin seitsemänkymmentä kertaa kerroit, kuinka sinä muka silloin -papille vastasit, ja nyt: kas se on mies, papukaija! Sanasankari! -Sellainen Baas! Päältä uhkea; mutta sisältä!? Ja sinä olet pahin -kielipalku kaikista." - -Jan Baas nauroi sekä hauskusissaan että nolona ja meni ulos, lehmää -ruokkimaan. - -Miehen lähdettyä Antje Baas otti kätkyestä pikku poikansa, joka siinä -äsken oli ristitty Klaus Hinrich Baasiksi, käänsi sen kasvoja valoa -kohti ja näki, että olihan se sievä lapsi, mutta että sillekin uhkasi -kasvaa tuo sama epäilyttävä, pulska, kokasteleva Baasien nenä. Ja heti -hän nyt alkoi hivellä sitä etusormellaan ja peukalollaan, ja istui -siinä mietteissään, ankarin, jäykin kasvoin; ja päätti pitää tätä lasta -erikoisen tiukasti silmällä, jotta hänestäkin tulisi edes joltinenkin -ihminen. - - - - -II. - - -Antje Baas oli tuonut vanhempainsa kodista syrjäiseltä, aukealta -nummelta mukaansa kätkyen, jota suku oli käyttänyt jo yli sata vuotta. -Sen jalat olivat aikain vieriessä kuluneet kaksikulmaisiksi niin että -se joka heilahduksella kolahti ja kimposi koholle. Naapurin vanha -emäntä, Griesbachin mummo, neuvoi häntä laitattamaan lullaan uudet -jalat, sillä hänen mielestään Antje Baasin suvussa huomattava melkoinen -äkäpäisyys varmaankin johtui juuri tuollaisesta alituisesta ylös ja -alas rynkyttämisestä. Hän väitti, ettei ukko Baasin, Antjen isän -kanssa, voinut elää ihmisiksi; "ja helppo ei ole aina tulla sinunkaan -kanssasi toimeen", hän sanoi. Antje Baas oli kahden vaiheella, -korjauttaako kätkytjalat vai ei. Mutta silloin sattui heille tulemaan -Wulffin vanha emäntä, jolla oli sinappia kaupan ja jota pidettiin -älynaisena, ja tämä sanoi: "Anna sinä sen kätkyen vaan olla rauhassa, -Antje; mene ja tiedä, vaikka se vielä karistelisi lapsesta taudit ja -kelvottomat tavat! Muista sinä vaan, että miehesi on Baaseja!" Ja kun -uudet kätkytjalat maksoivat rahaa ja Antje oli ehdottomasti vakuutettu -Baasien kelvottomuudesta, niin sai kätkyt jäädä honkon-lonkottajaksi -kuin ennenkin. Ja lapsikin tottui siihen. - -Ja pian poika jo käydä venkkuroi pienestä, ruskean tummasta pirtistä -eteisen poikki keittiöön; kunnes hän alkoi lopultakin huomata, että -äiti oli yhtä tuittu vihassaan kuin nopsa käden käänteessänsä. Silloin -se kepsutteli mieluummin eteisestä pihalle ja pienelle säleportille, -jota se ei saanut auki, ja odotti siinä Petteriä ja Lottea koulusta. Ja -kun nämä sitten tulivat, niin he kyykähtivät portin pieleen -seljapensaan taakse ja Lotte supatti: "Mikähän tuolla maassa rapisee? -Onkohan se koiran pentu vai... olisikohan rotta?" Ja yhtäkkiä hän löysi -odottajan, avasi portin, polvistui hänen viereensä ja sanoi: "Ka, pieni -miehen köllikkähän se onkin!" Ja sitten hän talutti veikkonsa pikku -pirttiin. - -Siellä he ryhtyivät kohta lukemaan läksyjään. Klaus Hinrich istui -heidän välissään ja katsoi päältä. Ja Lotte kysyi häneltä: "Hyvä herra -oliko se oikein?" Ja kun pikku veikko silloin nyökkäsi päätänsä, -pudisti Lotte häntä kädestä ja kiitti häntä kiltistä avusta. Veli -Petter istui toisella puolla pöytää ja kirjoitteli ja luki ja piti -lukiessaan kämmeniä korvillansa ja sanoi ettei hänen päähänsä pysty -mikään ja änisi: "Ai kuin se on vaikeata! Voi minua vaivaista matoa!" -Ja monasti hän pillahti itkuun ja tuhersi sormillaan, jotka olivat -rihvelin porossa, silmäinsä ympärykset ja posket ihan nokisiksi ja -kollotteli: "Minulla on niin kova pää, voi kuin minulla on kova pää!" -Silloin supatti Lotte: "Se on sen honkon-lonkottajan syy!" Ja sitten -hän neuvoi ja opetti Petteriä, Vaikka olikin pienempi ja nuorempi kuin -hän. - -Joskus heidän paraillaan lukiessa ja kirjoittaessa ja Petterin -pyyhkiessä silmiään tuli isä kotiin työstä: hän oli kuin jättiläinen, -parta kellervä, silmät kirkkaat ja siniset. Hän pisti lapionsa nurkkaan -ja kopisteli mullat suurista saappaistaan oven suussa ja nykäisi pikku -pojun heti kainaloista polvellensa. Ja nytkös sitä hyssättiin ja -hypiteltiin! Ja poju tarrasi partaan eikä hellittänyt sormiaan. Ja isä -väänsi naamansa väärään ja rukoili että päästä, päästä! Ja viimein -poika päästi ja avasi kätensä ja katseli ylpeästi partakarvoja, jotka -oli voittosaaliina irti riuhtaissut! Muta silloinkos tuli äiti tupaan, -kädessä suuri musta rautapannu, jossa paistetut pavut jo rätisivät, ja -hän kovisti isää: "No ei sinulle vaan älyä tule!" Ja äiti tempaisi -pojan isän polvelta ja lennätti hänet honkon-lonkottajan luo, jossa jo -potkahteli vielä pienempi veikko, ja tokaisi: "Tuutimaan!" - -Ja sitten tuli ankara talvi. Hän kävi jo koulua; mutta pääsi koulusta -aikaisemmin kuin suuret sisarukset ja pinkaisi minkä ketarat kesti -lämpöiseen pirttiin. Ja hän juoksi ikkunasta toiseen ja sai yhtä päätä -jäähän hengittämällä kuuraan pienen pyöreän aukon ja pilkisti siitä -ulos kylän raitille. Ja kaivoi tähystysreiän toiseenkin akkunaan ja -näki siitä marskimaalle ja aina sen toiselle puolelle Elben rannoille. -Ja hän näki tuiskun huitelevan pitkin kylän raittia ja rakentavan -kinosvuoria aitavierille ja seiniä vasten. Ja kun herkesi tuiskuamasta -ja ilma selkeni, juoksi poika toisen akkunan luo ja luki savupatsaita, -jotka kohosivat marskimaan tupain tötöistä, sekä laivan mastoja, jotka -näkyivät Elbeltä rantavallituksen[6] yli. Ja sitten alkoi taas sataa -lunta. Pian oli joka paikka valkeaa: tiet ja aukeat rinteet, olkikatot -ja koulun punaiset kattotiilet ja kirkko. Ainoastaan korkeat poppelit -kirkon puistikossa pysyivät mustina, sillä tuuli niitä häilytteli. Yhä -vain uutta hän näki, ja aina kun hän keksi uutta, hän kääntyi pieneen -tummaiseen pirttiin päin ja luetteli ihmeitään isälle, joka istui -pankkopenkillä sanomia tai kirjaa tutkien ja kiikutteli jalallaan -honkon-lonkottajaa. Mutta paraillaan, kun oli niin mukavaa ja hauskaa -lämpöisessä tummassa pirtissä, tuli äiti sisään ja alkoi motkottaa ja -torua isää. Hän sanoi joko: "Vai siinä sinä taas laiskana könötät" tai: -"Miten kauan sinä oikeastaan sitä lehteä nuuskit" taikka: "Älä siinä -nyt aina laulaa vinguttele; pojalle vielä kaikkea opetat!" Sillä -tavalla se aina tuli sanomaan ja meni hetkeksi pois ja tuli taas. Ensin -isä vain hymyili tällaisille törmäyksille ja tokaisi leikkisanan. Mutta -viimein hän virkkoi totisena ja rauhallisesti: "Jos sinä nyt vielä -kerran pistät jalkasi tänne, niin saat köniisi. Huomannet kai jo -itsekin, että niin tässä käy." Silloin äiti lensi valkeaksi ja meni -ulos eikä enää tullut takaisin; ja taas oli rauha maassa. Pikku mies ei -ymmärtänyt vielä tällaisia kummia ajatella; mutta hän oli hiljaa kuin -hiiri. - -Ja sitten tuli kevät. Ja kerran oli korea auringonpaisteinen päivä. Isä -asteli pellolta, ja kun poju juoksi häntä vastaan, nosti hänet -korkealle ilmaan ja pisti hänen kasvonsa kirsikankukka-sikermiin, -joista nuoret puut hohtivat. Ja kun hän pelkäsi mettisiä, jotka -vilisivät ja hurisivat kukkain ympärillä, nosti isä häntä yhä ylemmäksi -ja painoi hänen kasvonsa aivan lähelle suurta, paksua ampiaista; ja -siitäkös nyt kirkuna ja nauru! Mutta silloin tuli äiti ulos ja torui -kovasti. Sitten he istahtivat kahteenpekkaan kaikessa rauhassa penkille -pirtin oven pieleen ja katselivat kauas alangon yli joelle ja näkivät -laivojen liukuvan verkalleen Elbellä ja alkoivat hiljaa hyräillä, -lauleskella. Silloin tuli äiti taas ja torui: kun he rallattelevat -keskellä kyläntietä, mitäs ihmiset sanovatkaan? "En siedä tuota -kuunnella!" hän sanoi ja vetäisi kiinni oven, joka siihen saakka oli -ollut auki. Isä nousi ja avasi oven, ja alkoi lauleskella taas. Heti he -kuulivat äidin tulevan keittiöstä eteiseen; hän sulki oven. Isä nousi -ylös, avasi oven ja alkoi taas lauleskella. Ja kun äiti kohta jälleen -tuli keittiöstä ja aikoi ovelle, hypähti isä ylös, koppasi äidin -kynnyksellä syliinsä ja likisti ja suuteli häntä kovasti. Äiti aivan -herposi ja pysyttelihe hiljaa ja virkkoi suloisen pehmoisesti, kovin -hämmästyneenä, jollaista ääntä Klaus ei ikinä ollut kuullut hänen -suustaan: "Kuin olet sukkela, Jan!" Mutta sitten hän yhtäkkiä -riuhtaisihe irti ja tiuskaisi taas äkäisesti: "Päästä irti! Ihmiset -näkevät!" Isä päästikin ja nauroi. Klaus Hinrich ihmetteli äitiään, -pudisteli miesmäisesti päätänsä ja sanoi otsa rypyssä: "Aina sillä vaan -on ne metelin puuskat, isä!" - -Sitten tuli syksy, ja eräänä päivänä viuhui raikas, puhdas länsituuli. -Aivan kuin olisi kaikki katot aikonut repiä ja kaivot kaataa! Klaus -seisoi erään kumppanin kanssa kädet pöksyn taskussa naapurin -kynnyksellä ja katsoi avoimesta ovesta nikkarimestarin puuhaa. Kun -heistä ukko näytti olevan sopuisalla päällä, niin he uskalsivat -lähemmäksi ja tassuttelivat pian keskellä verstasta. Silloin kutsui -mestari heitä tulemaan luokseen: "eiks pojat tahdo nähdä sellaista, -jota ei kukaan ole milloinkaan missään nähnyt?" He tulivat, hiukan -arasti, silmät sarkanappeina; sillä se mestari oli milloin -minkinlainen: joskus oikea hirmu, joskus aika veitikka. Ja mestari otti -lankun, jonka hänen sahansa juuri oli halaissut, näytti heille noita -kahta sahattua laudan pintaa ja sanoi: "tuota mokomaa ei ole kukaan -milloinkaan nähnyt!" Pojat nyykäyttivät totisina päätään, ja menivät -sitten nurkkaan, jossa oli iso höylälastukasa, ja valitsivat sieltä -joitakuita suuria, paksuja, pyörän muotoisiksi käpertyneitä lastuja ja -pujahtivat saaliineen ulos. - -Tuuli oli kova ja puski pitkin tietä kuin vesi padon lussista. He -heittivät pyörän tielle ja... hei, heti tempaisi sen tuuli... ja nyt -perästä! Kylläpä se huiteli! Mutta kyllä hekin jälestä! Opettaja oli -sanonut koulussa, että hyvä Jumala juoksee kovemmin kuin paraskin -hevonen. No, antaa juosta vaan!! Kylläpä hekin perästä huitelevat! -Tuonne etäälle aukealle pellolle! - -Ka, tuolla oli naapurin renkipoika kyntämässä. He rohkaisivat luontonsa -ja kapusivat kuivan ojan poikki ja tallustelivat kyntäjän jälestä -peräkanaa vaossa. Ja renki kertoi, että tuo lakkiruuna tuossa, -vasenpuoleinen, oli eilen pudota kumahtanut ojaan; ja että pian hän -lähtee viemään hevosia Hampurin markkinoille; ja että hänen sisarensa, -joka oli Hampurissa piikana, menee yksiin merimiehen kanssa, joka on jo -kahteen kertaan kiertänyt maailman ympäri. Pojat astua mätkivät vaossa -jälestä ja kuuntelivat vakavina; ja kun he kallistuivat sivuitse -katsomaan, niin he näkivät miten harmaa, sänkinen maan kamara halkesi -ja kohosi kiiltävän raudan päällä ja kääntyi mustan muikeana -kellalleen; ja katsoivat taakseen ja näkivät lokkiparven lentävän -tuoretta vakoa pitkin: lumihohtoisina niiden siivet väikkyivät sinistä -taivasta vasten. - -Sitten he saivat tästä jo tarpeeksensa ja lähtivät omia teitään -taivaltamaan, uusia seikkailuja hakemaan. Kaikesta näkemästään he -keskenään tarinoivat hyvin vakaasti ja ymmärtävästi: varsasta, joka -tuolla imi tammaa, vehnästä, joka työnsi liiaksi ohdaketta, keltaisista -keisarinkruunun kukista painanteissa. Ja kukahan tuo peltomies oli, -joka tuolla etäällä käveli, ja kenenkähän olivat nuo rattaat -tuulimyllyn takapuolia? Niin he kiersivät vähitellen milloin -ruohikko-polkuja pitkin, milloin suoraan peltojen poikki takaisin -kylään päin, punottaen juoksusta, katselemis- ja puheinnosta. Silloin -he näkivät erään talon padolla seisovan ison lapsiparven. Mitähän ne -siellä? Sinne oli pinkaistava! Toveri arveli, että nyt olisi kai jo -mentävä kotiin; mutta Klaus Hinrich ei ollut kuullakseen. Kun he -tulivat luo, niin he näkivät, että patolammikko oli pumputtu tyhjäksi. -Ja mudasta, joka paksunaan peitti lammikon pohjan, pisti sieltä täältä -näkyviin kalan selkä. Klaus Hinrich puikkelehti aivan reunalle, silmät -pyöreinä. Minkälaisethan nuo kalat on? Ja tuolla, tuolla! Ja kuka -tietää, vaikka sieltä mudasta mitä vielä nousisi! Sitten menivät miehet -lammikkoon, ottivat kalat kiinni ja nakkelivat olan yli rannalle; -kuinka ne potkelehtivat kullan ja hopean kirjavina vihreällä -nurmikolla! Ja nyt ne koottiin sankoon. Hän pinkaisi jonkun askeleen, -ja pysähtyi, ja pinkaisi taas ja katsoi silmä kovana lammikon mustaan -mutaan, -- ja hänen poskensa hohtivat, silmät säteilivät. Aikaihmiset -sanoivat: "Kuule poika, Klaus Hinrich, menetkös kotiisi, isäsi on vielä -pellolla, ja etkös muista millainen äitisi on!" Mutta poika, -- ei -kuullakseenkaan! Ja kun hän viimein illan hämärissä tepasteli ylämäkeä -harjun aukeamalle, päivettyneenä ja ahavan puremana ja leikkiin -unohtuneena, ja kun nyt sielu rauhallisen kirkkaana kuvasteli kaikkia -päivän näkyjä ja poika onnellisena niitä muisteli, -- niin yhtäkkiä hän -huomasikin olevansa kotinurkilla, säpsähti, heräsi, lensi valkeaksi -pelosta. Ja nyt marssi jo äiti vastaan, tavallisesti hiilipihdit -kourassa, ja hihkui: "Eikös sinusta Baasit erkane! Kelvottomin kaikista -heistä!" Ja kelpo lailla mukittaen Antje Baas ajoi pojan sisään... -Mutta sittenkin se kauppa veteli! Mitä kaikkea hän olikaan saanut -nähdä! - -Pian kävi hänelle ja hänen ikätovereilleen kotikylän maat liian -ahtaiksi. He vaelsivat yli peltojen ja nummien aina metsään saakka, ja -siellä oli kaikki ihko uutta ja satumaista: kinstivarvikot[7] ja puro, -joka huuhtoi koivuviidakon juuria, korea lintu, jota he eivät olleet -koskaan ennen nähneet, turpeennostajain kojut ja hiekkapenkereellä -kiemurteleva käärme. Ja kun he kiersivät yhä metsän reunaa, kas: tuolla -oli kylä! Kylä, jota he eivät olleet ikinä nähneet, eivät toki kuulleet -sen nimeäkään! Ja nyt seistiin penkereellä ja tähysteltiin ja -väiteltiin innokkaasti, mikä noista taloista oli koulu, ja aprikoitiin, -olikohan tuolla paljon isoja poikia ja menisiköhän vielä lähemmäksi? Ja -silloin porhalsivatkin juuri pojat ja koirat kylästä heitä kohti. Nyt -haukkua nauskutettiin mehevästi matkan päästä kahden puolen. Mutta -sitten partiolaiset näkivät kuitenkin viisaimmaksi suoriutua -peräytymisretkelle, yhä lähetellen taakseen kiviä ja nasevia sanoja. -- -Pää vilisten yllätysten ja vihollisten hyökkäysten ja surkean vankeuden -ja perunakuoppain ja lunnasmaksujen mielikuvia Klaus vihdoin pääsi, -joka hermo jännityksessä, sadan surman suun ohitse kotoisille -kylänmäille ja asettui lepoleiriin viimeiselle penkereelle, oivat -seikkailut osanaan. Sellaisia tuskin tiesi Kolumbus kotiin palatessaan! - -Ja kun sitä syksyä taas seurasi talvi, niin se toi tullessaan -moniviikkoiset raikkaat pakkaset. Silloin he jo aamun pimeässä pistivät -luistimet jalkaansa ja potkivat pitkin kylän raittia, vaikka huonostipa -siellä luisti, kouluun, ja naarmuttelivat permannon kauheasti. Ja -hurauttivat sitten kohta koulun pihalta alas lätäkköiselle tasangolle. -Siellä he kiitivät yli aavan rämeikön, jonka tuisku oli kirjavoinut, -kylmän, esteettömästi kohisevan itätuulen lennättäminä, milloin -selvällä, milloin lumisella jäällä, ohi talojen ja kyläin, kunnes -korkea patovalli, joka oli tuolla kaukana, kaukana, isoni ja läheni ja -he vihdoin pääsivät sen juurelle. Silloin he kömpivät lammikolta -rannalle, kapusivat vaivaloisesti vallin harjalle ja laskeusivat -toiselle puolle, jossa laivat seisoivat pienessä poukamassa padon -suojassa talviteloillaan. Ja pitkän aikaa he kiertelivät, tutkivat -niitä, ja näkivät kauas ulottuvan röykkiöisen jäätikön ja kauimpana sen -takana leveän virran, jolla jäät hitaasti soluivat merta kohti. Sitten -he läksivät kotimatkalle. Tuo kylmä, kirpeä vastatuulikos puski! -Poskipäät ja kädet puri se polttaviksi! Ihan silmissä kipenöitsi! Miten -jalat kangistuivat ja raukenivat! Kuinka tähdet syttyivät ja säkenöivät -tummansinisellä taivaslaella! Saipa varoa, ettei lentänyt nenällensä. -Se ei tosin haitannut, jos nahkaan tuli naarmu: se parani lääkkeittä ja -lääkärittä. Mutta jos repesi reikä housuihin: se maksoi selkäsaunan! -Kuinka jääkansi ritisi ja ratisi! Kuule, mikä helähdys ja vongahdus -halkaisi yön pimeää! Kuinka jään alla kumisi ja kolisi! Herra ties mitä -siellä on. Ovatko nuo meidän kylän tulia? Ovat, ihan varmaan. Jumalan -kiitos, että päästiin kotiin! Olipa se hauskaa! Tuossa paistaa tuli jo -pirtin akkunasta. Herra Jumala, mitähän nyt tulee! En ikinä vasta viivy -näin kauan! Klaus hiipi pilkistämään keittiön akkunasta sisään. Siellä -pesi Lotte yksinään astioita. "Joudutko sisään, senkin nalli! Naapurin -emäntä on meillä, ompeluttaa äidillä uudet vaatteet. Minä sanoin, että -sinä jo makaat. Mutta älyäkin laittautua sisään!" - -Ja sitten tuli taas kevät ja kesä, -- pelkkää auringonpaistetta ja -rauhan kirkkautta vain, niinkuin hänestä sittemmin tuntui. Ja hän -seisoi pitkänä ja itsetietoisena keskellä toveriparveaan ja sai aina -päällikkö-tahtonsa täyttymään, vaikka olikin nuorimpia. Päivät menivät -koulussa tai ulkotöissä; mutta illat, mitä huimaa, innokasta leikkiä! -Kuinka hän laskeusi alas kylän raittia ja näki leikkitoverit jo -istumassa, odottamassa kirkkotarhan matalalla, vanhalla kiviaidalla, -korkeain, tummain poppelien alla! Ja sitten he jakoivat koko näkemänsä -maailman keskenään, ja Klaus Hinrich tahtoi ja sai aina vaan osakseen -Venäjän keisarin maan! Ah hänen valtakuntansa suuruutta! Kaikki kirkon -pohjoispuoli oli hänen, aina etäisiin niittyihin saakka, joita kattoi -jo illan sakea sumu. Kuinka mahtava hän oli, mikä ankara hallitsija! -Jalo hänen ratsunsa ja kullasta hänen leimuva haarniskansa! Ja hän -ryntäsi neljän, viiden kasakkasotniansa etunenässä sumuisesta alangosta -ylös mäelle ja syöksyi yli matalan kiviaidan ja sen kuperain -päällyskivien kirkkotarhaan. Ja laukkasi yli rappeutuneitten -hautakumpujen kauhealla kasakkakarjunnalla rovasti Jensenvainaan -avointa hautakummelia kohti, jossa vihollinen vaimoineen ja lapsineen -teki viimeistä vastarintaa! Miten tytöt kirkuivat hänen hurjuuttaan ja -hänen kasvojensa totista hehkua! Lotenkin pieniä, kirkkaita kasvoja -jäykisti joskus pelko; mutta Liese Lachmann, joka aina oli niin -tolkuton ja joutavan hupsu, parkui tosissaan kuin puukko kurkussa! Ja -kun sellaisen leikin jälkeen vähitellen illan hämärä pimeni ja he -istuivat uuvuksissa ja hiljaisina kirkkotarhan matalalla aidalla, ja -värit muuttuivat lempeän hohtaviksi ja seudun ääret laajenivat ja -tummat pensaikot ja puut ja tarhan sopukat ja vanhat poppelit yhä vain -tummenivat, ja varjo ammotti Jensenin hautakammion seinämällä kuin -musta portti, ja kun tyttösten kirkkaat äänet kajahtelivat -hautakumpujen seasta, heläyttäen jonkun pojan nimen, ja kun sitten taas -joku sanoi, että kirkon pimeät kaariakkunat olivat välähtäneet niinkuin -tuli olisi palanut alttarilla, ja he istuivat vaieten, tuijottivat -kirkkoon: ikinä eivät silmät olleet niin kaukonäköiset kuin tässä -hämärässä, ikinä eivät niin tarkkanäköiset kuin tässä pilkko pimeässä! -Ja sitten harvenivat rintamain rivit vähitellen. Sieltä ja täältä -mäeltä kajahti äitien ääniä, kun he huutelivat kotiin lapsiaan. Mutta -Klaus Hinrich vain ei voinut vielä lähteä: oli niin lumotun ihanaa. Ja -melkein aina hän viipyi liian kauan. Ja muutaman kerran, kun sotaa -leikittiin aina iltapimeään, äiti tuli noutamaan häntä pois aivan -kasakkasotnian silmäin edestä, riuhtaisemaan ylpeän ratsun selästä -alas. Hänen poskensa hehkuivat, hänen silmänsä säkenöivät innon tulta; -silloin hän yhtäkkiä huomaa äidin tulla harppaavan hiilipihdit ojolla, -katselee pelästyneenä ympärilleen ja livistää kotiin pakoon. - -Syksyllä oli sitten Petterin mentävä rippikouluun. Puolen pöytää hän -anasti kotona kyynäspäillään ja pompotti itsekseen, etusormet -korvalävissä maata röhöttäen, ijänikuisia raamatunlauseita ja virren -värssyjä. Ja tuon tuostakin ähkäisi ja puhkaisi. Eikä siinä toisten -kuulustelu paljoa auttanut. Ja lisäkiusaksi tuli vielä se, että hänen -oli vanhan tavan mukaan kirjoitettava muistovärssy kaikkien -rippikoulutoverien muistokirjaan. Äkäillen ja motkottaen ja kiukun -kyyneleitä vuodattaen hän kirjoitti nyt niihin kaikkiin aina saman -värsyn: "Kuihtuu yrtit, kukat, -- kielot, ruusurukat, -- vaan mun -lemmen myrtti ei." Ja hän väitti olevansa vaivainen mato eikä enää -koskevansa kynän varteen, kun vaan koulusta pääsisi. - -Oli ruma ilma ja Klaus Hinrich ja Lotte istuivat ikävissään pirtissä ja -juttelivat keskenään, että pitäisipä saada jokin kirja luettavaksi. He -pakisivat vilkkaasti paraikaa asiasta, kun äiti astui sisään ja -tokaisi: "Mitä te kirjoilla?" - -"No", sanoi isä, "Petterhän niillä ei ja Lotte on tyttö. Mutta Klaulla -on hyvä pää ja on sillä haluakin." - -Antje Baas purskahti nauruun. "Tuollako?" hän osoitti pilkallisesti, -"leikkiä se vain tahtoo, muuhun siitä ei ole. Mäkitupalainen siitä -tulee, ihan kuin sinustakin!" - -Muutamia viikkoja sen jälkeen herätti äiti Klaun eräänä aamuna jo -pimeän aikaan ja lähetti hänet viemään kahvia isälle, joka kaiken yötä -oli ollut taivasalla palkkalaisena pavunleikkuussa isännän pellolla. -Antje Baas sanoi tylyn töykeästi kuin ainakin: "Ja kaadapas kahvi -vaan!" ja työnsi hänet menemään. Hän ei ollut ikinä ennen niin pimeässä -yksinäisillä teillä kompuroinut ja häntä peloitti kovasti. Hän -tallustaa, tallustaa ja tuijottaa pimeitä peltoja ja pysähtyy ja seisoo -hiiren hiljaa ja vilkaisee taakseen ja hengitys seisattuu; hän -häpsähtää, kun variskin vaakkuu tai hevosen kenkä kilahtaa ja hän -odottaa vaikka mitä hirmua. Ah, kun olisi perillä! - -Ja nyt hän kuulee jonkun jälestänsä juoksevan. Hän käännähtää -kauhistuneena ja näkee jonkin ison, kummallisen mörön lönkkäävän -huojuen sumun hämystä itseään kohti ja tullessaan ääntelevän, -kiljahtelevan. - -Tuokiossa hän sukaisee kahvinyytin maahan ja lähtee lipettiin minkä -ketaroista pääsee. Mutta kummitus juoksee kovemmin kuin hän. Ja millä -lailla jönkyttää! Kuin elehvantti! Ja huutaa, -- kuin pasuuna! Mikä -kamala ääni! Veri pellolle! Nyt sinut syön! Ei jää kuin luita kasa -jälelle! Isä ja Lotte ne löytävät, ja itkevät! Kauhulla kuullaan -pitäjässä uutiset! - -Mutta yhtäkkiä hän kuuleekin kyöpelin mainitsevan nimeään ja tuntee -äidin äänen. Äitikö -- se!! Hän oli juossut jälestä, kun oli unohtanut -voileivät, ja koetti saada pojan kiinni. Hän puristi, heristi Klaus -Hinrichiä, ravistaakseen hänestä pelon, joka teki hänen kasvonsa kalman -karvaisiksi. Vaan kun hän näki, ettei se tahtonut auttaa, niin hän -silitteli jo hänen päätänsä ja sanoi vihaisesti ja kovasti, mutta -äänessäpä värähti nyt hellyys: "Kas sellainen se on kasakkakapteeni! -Samallainen sankari kuin isäsikin!" Ja tarttui hänen kynkkäänsä ja -talutti työpaikalle päin. - -Sitten he jo näkivät suuren, tumman papupellon, lyhyitä mustia -papunippuja peittonaan, ja tuolla kauempana isän tovereineen työssä. -Kun he pääsivät lähemmäksi, jättivät miehet työnsä ja pistivät takin -päälleen. Sitten he istahtivat piiriin vastaleikatuille papunipuille. - -Aamutuuli heräsi ja oli väristävän kylmä. Klaus Hinrich painoi -nyrkkinsä tiukasti taskun pohjiin ja puristi polviaan vastatusten ja -katseli isäänsä, joka polvia myöten likomärkänä, raskaasta työstä -uupuneena ja kaiken yötä valvoneena puri leipäänsä kankeista, mustista -hyppysistään. - -He vaikenivat ja söivät. Sitten isä sanoi: "Olemme kaiken yötä -haastelleet Hampurista, Antje. Ne rakentavat nyt siellä tuhottomasti, -kivimuurin kivimuurin viereen, ja työmies saa neljä markkaa päivässä. -Mitäs siihen sanot, lähtäänkös sinne? Timmermannilla on siellä serkku, -töissä hiililiikkeessä. Sen poikakin on lukiossa. Niin, kun täällä -voisi edistyä, niin: tänne jään, sanoisin! Mutta nyt: mitä varten -tänne? Mikä tietää, jos siellä luonnistaisi meille hyvinkin, -- tai -lapsillemme." - -Antje Baas tunsi Hampurin vain kuulopuheilta. Hän ajatteli, että ehkäpä -hän siellä ansaitsisi paremmin ompelulla ja ehkäpä lapset jollakin -keinolla siellä voisivat edistyä ja menestyä, ja vastata jurahutti: "Et -sinä meitä kuitenkaan elättämään kykene, sinä olet sellainen Baas!" - -Jan Baas nauraa hekahti ja sanoi työtovereilleen: "Se on selväksi -saksaksi: hän suostuu." - -Klaus Hinrich unohti viiltävän vilun ja istui suu auki, silmät pyöreinä -kostealla papunipulla ja näki sielussaan jo kultahaarniskoita ja jaloja -ratsuja ja loistoa ja ihmeitä. "Isä", hän supatti kiihkeästi, "lähtään, -vaan isä! Heti paikalla, isä! Lähtään Hampuriin!" - -Antje katsahti häneen, hän tunsi poikansa, -- ja sanoi äkäisesti ja -halveksivasti: "No jokos nyt into nousi! Isäsi ei lähde minnekään! Hän -pysyy täällä. Ja sinä kanssa! En lähde teidän kanssanne Hampuriin -hamppuamaan, tähtenne häpeämään!" - - - - -III. - - -Onko hampurilaista, joka ei muistaisi elävästi mielessään vanhaa -Klosterthorin[8] asemaa? Sen rumia, siivottoman näköisiä saleja, sen -kuopille tallattuja permantoja ja luokkimaisia kynnyksiä, sen kieroja -ovia ja kuluneita luukkuja! Mitkä ihmisjoukot ovat soljuneet aseman -kautta, niin, kokonaiset kansakunnat ovat sitä tietä vaeltaneet! Monet -kyllä hilpeinä: pohjoisesta saapuvat ylioppilaat matkalla Jenaan ja -vanhaan Heidelbergiin; nuoria vakaimman porvarissäädyn neitoja näkemään -maailman ihmeitä, Berliniä, Alppeja tai Italiaakin; monet elämässä -varmaan asemaan päässeet rauhalliseen toimeensa tai mukavalle -virkistysmatkalle. Mutta kuinka vähäinen onkaan näiden luku niiden -satatuhantisten yksinkertaisten kansan lasten rinnalla, jotka vierivät -sen nokisten, tomuisten seinäin ohi ja astuivat pilalle tallattujen -kynnysten yli vähäksi aikaa saleissa levähtämään! Kimpsuineen -kampsuineen he ovat seisoskelleet tai istuneet sen rumissa saleissa tai -silloilla ja sielussaan nähneet kadotetun kotipuolen ja tuntemattoman -tulevaisuuden haikeita kuvia. Ah, kellä olisi silmäin edessä kaikki ne -kangastukset, joita nuo vaeltavat laumat ovat nähneet! Näiden -tuntumattomaksi tallattujen kynnysten yli on patikoinut preussiläisiä, -saksilaisia ja holsteinilaisia, kaksin verroin Mecklenburgin parasta -väkeä, puolalaista, juutalaista ja slaaveja luvuttomasti, kaikki -irtautuen kirveltävin sydämin kotimaasta, kuullakseen valtameren -toisella puolla ensin huudon ja kutsun: "Täällä on maata! Maata!" Ja -sitten sekautuen maailman pyörteesen, joka meidät, hitaat, hiljaiset -maalaiset, nyt on temmannut hurjaan piirihyppyynsä. - -Jan Baas oli lähtenyt katselemaan tuttua, jonka piti opastaa heidät -uuteen, jo vuokrattuun asuntoon. Äiti ja Lotte taas olivat menneet -vesiranalle juomaan, taluttaen kumpikin yhtä pikku sisaruksista. Petter -ei ollut suostunut tulemaan mukaan Hampuriin; hän oli pestautunut -renkipojaksi siihen taloon, jonka pelloilla hänen isänsä ja vaarinsa jo -olivat turvetta puskeneet. Nyt oli Klaus jäänyt vahdiksi kahden -vuodepatjan luo, jotka oli nostettu pystyyn seinää vasten. Siinä hän -istua kökötti paksujen, tiukkain patjain välissä matalalla, keltaisella -kirjapinkalla. - -Vanha klassikkolaitos, jonka äiti oli ennen nuorena tyttönä saanut -lahjaksi eräältä lukumies-serkulta ja jota hän sitten oli aina -säilyttänyt lukkojen takana kirstussaan, -- minnepä heidät muuallekaan -olisi pannut, -- Klaus istui ja katseli ihmisiä, joita ohitse huristava -juna oli täynnänsä, vaunu vaunun vieressä. - -Kantajat, joita seisoskeli siinä lähellä, huomasivat hänet ja tulivat -miestä katselemaan. Erästä heistä miellyttivät nuo nokkelat silmät, -joilla poika uutta ympäristöänsä tarkasteli, ja hän virkkoi: "No, ei -taida olla hullumpi siinä istuskella!" - -"Ei ole hullumpi", vastasi Klaus vanhanvakaasti kuin maalaispoika -ainakin. - -Miehet myhäilivät ja kysyivät: "Mitäs kirjoja ne nuo on, allasi?" - -"Erinomaisia kirjoja", vastasi Klaus totisesti, ikäänkuin mitä pulskia, -kauniita hevosia arvostellen. - -"Taitaa tulla kirjamies sinusta?" kysyivät toiset. - -"Ka mikäs", vastasi Klaus, "kun pystyisi pää", ja katsoi totisena -miehestä mieheen. - -"Mikä sinun isäsi on?" he kysyivät. - -"Työmies", vastasi Klaus. - -Silloin erään sydäntä liikutti ja hän silitteli ripeästi pojan päätä ja -sanoi: "No tulepas sitten senaattoriksi, eiks niin?" - -Klaus nyykäytti totisesti päätänsä, ja miehet menivät hymyillen pois. - -Äiti ja Lotte tulivat takaisin ja kallistivat vuodepatjat syrjälleen ja -istahtivat niiden päälle, äiti toiselle, sisko toiselle; molemmat -pitäen pikku sisaruksia sylissään. Klaus istui keskessä kirjanipulla. - -Antje Baasista oli oikein ilkeää istua siinä kaikkien ohitse kulkevain -jaloissa; monet niistä heitä uteliaasti katselivatkin. Hän kekotti -jäykkänä ja tuimana, sivuille silmää luomatta, motkotellen hiljakseen -miehestään, tuosta "hömmelöstä", joka ei älynnyt jo joutua takaisin. Ja -hän alkoi tuittusissaan ja ikävissään hieroskella sylissään istuvan -pikku Hannan nenänselkää peukalonsa ja tuomentottinsa välissä. - -Kaksi hienosti puettua vanhanpuoleista miestä seisoi siinä junaa -odottelemassa; ne huomasivat heidät ja toinen tuli kuin sattumoin luo -ja kysäisi uteliaasti, minkä tähden emäntä noin teki. - -Antje Baas oikaisi selkäänsä ja sihahti: "Mitä se teihin kuuluu? -Pitäkää huoli omasta nenästänne." Mies vetäysi takaisin, hämillään -hymyillen. - -Sitten tuli toinen luokse ja sanoi ystävällisesti: "Kas sillä tavalla -sitä pitikin vastata! Mitä hänellä oli tekemistä ihmisten nenissä! Ehkä -saan antaa pojallenne tuossa kirjanipulla viis-groschenisen?"[9] - -Antje Baas pudisti päätänsä ja huiskautti kättään ja sanoi äkäisesti: -"Mitä kerjäläisiä me ollaan? Pitäkää itse rahanne. Ehkä olette sen -tarpeessa enemmän kuin me." - -Kirjapinkan poikakin pudisti päätänsä ja sanoi: "Ei me huolita apuja!" - -Silloin lähti sekin herra matkaansa. - -Viimeinkin ilmestyi Jan Baas nurkan takaa ja sanoi, ettei sitä tuttua -näy ei kuulu. - -"No johan minä sen arvasin!" tokaisi Antje Baas. "Se on tietty, ettei -sinun hommistasi tule milloinkaan mitään. Nouskaa pois, kyllä selvitään -ilman tuotakin!" - -Hän kopaisi pikku sisaruksia lujemmin käsipuolesta ja alkoi laputtaa -etunenässä. Hänen jälestään tuli Lotte, taluttaen pikku Hannaa. Sitten -isä, pullea patja kummassakin kainalossa. Ja viimeisenä Klaus, kantaen -kirjapinoa milloin oikealla, milloin vasemmalla käsivarrella, ja -viimein mukavimmin edessä vatsan päällä, -- katsellen ällistyksissään -ja uteliaana kahden puolen, seisattuen, kääntyen, tähystellen -ympärilleen, kompastuen ja sitten juosta pinkaisten niin että anturat -vilkki pienen matkan päähän ehtineitten vuodepatjain jälestä. - -Huomattiin, että olisi jo toisella pysäkillä pitänyt lähteä junasta; -ja nyt oli kysyttävä tietä vähä väliä. Ja matka oli pitkä. -He tulivat Alsterdammille[10] ja kulkivat Jungfernstiegin poikki -Rathausmarktille.[11] Siellä seisattui Jan Baas puitten varjoon -- -keisarin muistopatsasta ei siinä vielä silloin ollut --, ja kääntyi -tarakoineen perusteellisen verkkaisesti katsomaan taakseen, mahdotonta -ihmisvilinää. Oli juuri pörssin aika ja raatihuoneen kupeilla vieri -mustanaan väkeä. "Katsos, Klaus", sanoi Jan Baas, "mimmoisia ovat! -Katsos... ei ole kellään lapiota, ei muurarin lastaa, ei hevosta -riimussa, ei mitään. Näyttää kuin olisivat kaikki opetetut toisiaan -ajelemaan kuin koirat jänistä. Mutta ei suinkaan sitä nyt ihmisillä -eletä?" - -Klaus Baas katseli kirjasylyyksensä takaa ja tuumi: "Taitaa olla aina -pyhä niillä, vai mitä, isä?" - -Mutta Jan Baas ei ollut herkkäuskoinen, vaan tuumi: "Kyllä ne silloin -jalkojaan verkemmin vetelisivät! Katsos pakanoita: ihanhan ne tilsaavat -toisiaan kantapäille! Mahtaa siinä tointa sentään olla." - -No sitähän Klaus Baaskin jo. "Kuules isä", hän sanoi, "jopas minä -tiedänkin! Ne on menossa satamaan tahi tulevat sieltä laivoja -lastaamasta." - -Jan Baas pudisti ihmetellen päätänsä, teki verkkaisen käännöksen ja -tallusti eteenpäin. Klaus Baas perästä. - -Perhe nousi pitkin Alte Steinwegiä ylämäkeen ja tultiin -Grossneumarktille.[12] Siellä heidän täytyi hiukan istahtaa -hengähtämään, keskelle kauppakojuja ja pukkipöytiä, uupuneina -patikoimisesta ja raskaiden tarakkain kannosta, pää pyörällä -mahdottomista rakennuksista ja väen hurinasta. Jan Baas lähti etukäteen -katselemaan heidän katua ja asuintaloa. - -Siinä kirjapinkalla istua nököttäessään Klaus Baas sitten näki yhden -pöydän ääressä ruskeanaamaisen, laihan pojan, noin hänen ikäisensä, -huonoissa vaateriekaleissa, tutun tavalla pakinoimassa erään -kaupustelijan kanssa. Poika sattui käännähtämään, huomasi hänet siinä -istumassa ja tuli luokse, kädet melkein auki reuhottavan nutun -taskussa, hiukan hoikanlaisilla säärillään hoippuen, ja kysyi -suosiollisesti: "Mitäs te tässä odotatte?" - -"Me etsitään kortteeriamme", vastasi Klaus Baas. - -Poika sipaisi läntistyneen, harmaan ruojunsa kärellä kirjanippua ja -sanoi: "Mitä sinä tuolla rojulla?" - -Klaus Baas kielsi klassikkonsa ja koko runouden ja vastasi -välinpitämättömästi: "Kun sattui olemaan, niin toin mukaan." - -Poika nyökkäsi päätään sivulle päin, toripöydälle, jossa oli luottain -vanhoja kirjoja: "Täytyy myydä, mätki tuonne!" - -Maalaistulokas pudisti vaieten ja totisesti päätänsä: "Ei me myydä -tavaraamme." - -Kaupungin poikaa miellytti tuollainen kylmä lyhytsukaisuus, joka oli -melkein yhtä suuremmoista kuin hänen kadunkokeneisuutensa. Hän kysyi: -"Mikä nimi?" - -Toinen vastasi selvästi ja täydellisesti: "Minä olen Klaus Hinrich -Baas." - -"Aa", hymähti poika, hiukan ihmetellen mointa arvokkuutta ja -vakavuutta, -- "minä taas Kalli Dau. Meillä on tuolla kukkaskauppa. -Näetkös? Tuolla hiilimakasiinien luona. Mutta meidän väellä ei ole -paljon virkaa: isäpuoleni makaa putkassa |a äiti ostelee -silkkipuseroita." - -Klaus Baasia kauhisti ja inhotti kuulla mokomaa; mutta hän kätki -tunteensa ja virkkoi totisesti ja hillitysti: "Nämä tässä taas ovat -minun omaisia. Meidän asumus on Rademachersgangin kulmassa; tiedätkö -missä se on?" - -Kalli Dau keikautti taas päätänsä syrjittäin ja sanoi: "Tuolla -rinteellä, mekin siellä asutaan." Ja käännähti ja meni tutun -kauppiaansa luokse. - -Isä tuli takaisin, ja he lähtivät taas kiertämään, äiti jälleen -etunenässä. Jonkun ajan päästä äiti seisattui ja katseli ensin talon -numeroa ja sitten kaula ojolla pimeähköä porttikäytävää. Hän käännähti -vähän Lotteen päin ja sanoi purevasti: "Taitavat siivota täällä vaan -kerta viikossa!" Sitten hän nakkasi tiukasti päänsä pystyyn ikäänkuin -keräten kaiken rohkeutensa ja uhkansa ja meni edeltä hämärään pihaan. - - * * * * * - -Jo huomenna lähetti äiti heidät kouluun. "Olkaakin ihmisiksi!" hän -sanoi, kohottaen uhkaavasti kättänsä. - -He laskeusivat kaksi porraskertaa ja lähtivät kaupungille, Lotte -etumaisena, Klaus jonkun askeleen jälempänä. Silloin vierivät vastaan -rillat... Miksi oli kuskilla niin hupsunmoinen hattu?!... Tuolla seista -hojotti poliisi... mitähän se siellä hounaili; siivostihan nuo ihmiset -kaikki kulkivat?... Tuossa postimies... kylläpä sen täytyi ravata -rappuja!... Ja tuolla merkillisen näköinen herra, karvalakki päässä ja -omituiset pitkävartiset saappaat jalassa, ja miten pöyhkeästi se -marssi... mistähän se oli! Mutta tuo, joka kulki sen jälestä, eiköhän -tuo vain ollut jokin talokas kotipuolesta. Pitipä oikein seisattua -noita kahta katselemaan. Mutta eteenpäin nyt vaan! Silloin hän törmäsi -vanhan paksun matamin syliin ja karisti hänen pikku ostoksensa maahan. -Rouvakos ällistyi ja älähti: "Loppi, maalainenko olet? Etkö näe -ihmisiä!" - -Koulussa: miten äärettömästi lapsia! Miten erilaisen näköisiä! Ja eräät -haastoivat niin kummallista kieltä! Eikä kukaan ollut hänestä tuonaan! -Nyt tuli opettaja sisään: pitkä, hoikka herra, jalassa isot, tiukat, -kiiltävät kengät. Minkämoiset kengät! Sellaisia ei ollut kotipuolessa -kellään. Klaus Baas istui jäykkänä ja hievahtamatta ja ihmetteli, ettei -opettaja jo paiskannut kokonaista rivillistä viikareita, jotka vuoroin -tahallansa rämistivät taulujaan ja vuoroin tökkivät rihvelillä toisiaan -kylkeen, polvelleen ja antanut keppiä. Ja hän joutui hirmuista -kohtausta odottaessaan, joka voi syntyä tuossa paikassa, jännityksestä -aivan kuin tuleen ja koetti kiiluvin silmin ja reippailla vastauksilla -johtaa opettajan huomiota pois vaaran paikasta. Opettaja huomasikin -hänet kohta ja sanoi: "Sinulla on ollut siellä maalla hyvä opettaja ja -olet ollut ahkerakin." Tästä oli Klaus mielissään; mutta samalla se -velvoitti häntä: ja hän oli nyt vastakin hyvin tarkkaavainen ja pani -silmänsä kiilumaan ja vastasi reippaasti. - -Kun sitten välitunnilla sakeana rytäkkänä mentiin alas portaita -ahtaalle leikkipaikalle ja toiset siellä seisoskelivat rykelmissä -vierekkäin ja sekaisin tai kuhisivat ja kihisivät, ja Klaus Baas -asettui seisomaan seinustalle pää pyörällä sellaisesta vilinästä ja -hurinasta, niin tuli viisi kuusi poikaa ja asettui puolipyöröön hänen -eteensä ja sanoi: "Sinä, mollistelepas taas silmiäsi!" Mutta eivät ne -tehneet hänelle mitään pahaa. - -Koulusta päästyä lyöttäytyi Kalli Dau hänen seuraansa ja sanoi: "Mitäs -sinä vielä kotona teet? Tule mukaan!" - -Klaus Baas pelkäsi äitiä: toruu ja mukittaa! Koko St. Paulin[13] puoli, -josta Antje Baas oli kuullut paljon kauheaa ja jonka hän oli -summamutikassa kironnut, oli pojalta muitta mutkitta ja ikuisiksi -ajoiksi kielletty alue. Äiti oli heristänyt hiilipihtejä ja sanonut -tuttuun uhkaavaan tapaansa: "Ja koetappas vaan mennä St. Pauliin! -Pieksän sinut kuoliaaksi." Mutta muualta ei oltu nimenomaan kielletty; -ja näkemisen halu ja uuden ympäristön ihmettely oli julman suuri. -Niinpä Klaus Baas kuleksi vähän aikaa Kalli Daun kanssa, hiukan aina -takakynnessä, varovasti kuin talonpoika konsanaan. - -Kalli Daulla oli tuttuja joka paikassa: vanhalla Steinwegillä eräs -rouva, joka seisoi kellarin ovella, takanaan kellari täynnä perunoita, -kaalia ja juurikkaita; Grossneumarktilla monet kaupustelijat sekä eräs -humalapäinenkin, jollaisia horkkuu kapakan ovella suuren torin -varrella. Kalli Dau pysähtyi jokaisen pakinoille, nälkäisenä, -tikkusääret vääränä, repaleisissa vaatteissaan, jotka oli ostettu -lumppukauppiaalta. Ja hänen sanansa olivat niin soveliaita, -luonnollisia ja miesmäisiä, etteivät tutut ollenkaan kummastelleet -sitä, että sellainen pieni rihvelikinttu uskalsi heitä puhutella, vaan -vastasivat hänelle samallaisella vakavalla tavalla. - -Yksin poliisienkin kanssa Kalli Dau oli tutun suhteissa. Mutta ne eivät -olleet kaikki sovinnollisia. Kun Kalli Dau näki ystävän, meni hän kohta -luo ja rupesi pakinoihin. Ja vaihtelipa hän erään lihavan, hauskan -poliisin kanssa postimerkkejä ja vanhoja kuparirahojakin. Mutta joskus -he näkivät pitkän, laihan poliisikuipelon; hän oli "kelju mies", Kalli -Daun sanalla. Silloin Kalli Dau kiersi pelättynsä varovassa kaaressa, -asetti kirjat viereensä kadulle, kumartui hämmästyttävän notkeasti -aivan kiekoksi ja tuijotteli sitten vihansa esinettä, poliisia, pitkän -aikaa julmasti jalkojensa tikkuportin välitse. Ja kun poliisi -järjestyshaluisena, arvokkaana ja rauhallisena marssi häntä kohti, -keikahti hän pystyyn ja meni vaan jonkun sylen päähän kauemmaksi ja -lankesi taas samallaiseen kiemura-asentoon. Eikä hän ollut -millänsäkään, vaikka joku kaupunkilainen seisattui ällistyneenä häntä -ihmettelemään taikka nuoret rouvat, nähdessään yhtäkkiä moisen kiverän -ihmisepäsikiön, kirkaisivat kauhusta. Klaus Baas, jolle porvarillinen -hyvinvointi oli kaikki kaikessa, pyysi Kalli Dauta monta kertaa -hartaasti luopumaan mokomista taidon näytöksistä, mutta hän ei voinut -Kalli Daun sydäntä herkyttää. - -Viimein he tulivat kukkakaupalle, jonka seinävierellä Kalli Daun vanhin -veli, hoikka, veltto miehen ketkale, paistatteli laiskana talvista -päivää, piippunysä leukapielessä. Kaupassa järjesteli äiti, laiha, -mustaverinen nainen, yllä korea silkkipusero, -- milloin punainen, -milloin sininen, -- kukkaruukkuja ja -kimppuja; hämärässä sivukopissa -solmi hänen miehensä seppeleitä tyttö-letukan kanssa, joka aina nauraa -kikatti. Pieni rouvankääkkä soitteli aina kerkiästi suupeliään jonkun -ostajan tai naapurin kanssa: hän oli Klaus Baasille erittäin -ystävällinen ja antoi hänelle pienen orvokkikimpun tuliaisiksi äidille, -niin että poika jo ihan ajatteli: ollapa sinulla tuollainen äiti, -hätäpäs sitten! Mutta kun hän muutaman päivän päästä osui takaisin -kukkakaupan ovelle, niin hän kuuli, miten kauhean raaoilla sanoilla -rouva haukkui miestään, joka pimeässä kopissa sitoi hautaseppeleitä. -Hän ei ymmärtänyt oikein, mitä rouva säkätti, sillä sättijän -itäpreussilainen murre oli hänelle outo, mutta hän tunsi, että somaa se -ei vain ollut. Hyi minkälaisia sanoja! Ja tuo raivostunut, raaka naama! -Ja nyt väitti mies hänelle, että akka antaa lasten nähdä nälkää ja -joutua hunningolle! Ei... ei! Oi! miten toisellainen oli sentään hänen -Äitinsä! Sen torat ja kovat hiilipihdit olivat kyllä ilkeät; mutta -miten paljon parempi hän oli! Ah, miten järjestystä rakastava, miten -hyvän huolen hän piti heistä! Klaus Baas vetäysi kaupan ovelta pois ja -juoksi kadun kulmatse suoraa päätä kotiin. - -Siellä istui äiti, puhtaassa, suorassa puvussansa, totisena uuden -ompelukoneensa ääressä, jonka oli ostanut; ompeli ensimäistä -tilaustyötä, leninkiä, minkä alakerrassa asuvan puusepän matami oli -hänen valmistettavakseen uskonut. Maalla hän oli melkein läpi vuoden -puurtanut mukana maantöissä; mutta nyt hän aikoi oikein todenteolla -antautua entiseen ammattiinsa. - -Lotte hääri edestakaisin kodin askareissa, aina touhussa. Aamusta -varhain iltamyöhään, paitsi tytön koulussa ollessa, kajahteli: Lotte, -tule tänne, Lotte, menepäs nyt! Milloin hän seisoi äidin vieressä ja -autteli rihmaa silmään ja piteli kiinni ompelusta; milloin keittiössä -lieden luona; milloin joku pienokaisista tarvitsi häntä, leikkiessään -kiltisti akkunan ääressä. Milloin piti Klaun takkiin ommella nappi, -joka oli putoamaisillaan. Ja aina se oli niin hyvä, aivan kuin ennen -muinoin Klaun pienenä ollessa, jolloin sisko oli kyykähtänyt polvilleen -hänen viereensä sen valkean portin pieleen. - -Viimein Lotte pääsi omiinkin töihinsä. Jäykkähapsinen pellavapää -kumarassa hän istui kirjojensa ja taulunsa ääressä; palmikko solahti -aina rinnan puolelle taulun viereen, ja vähä väliä irtautui jokin -heleä, kaunis hapsi-veitikka ja tunkeutui silmille, ja hän ei voinut -olla sitä huomaamatta, täytyi vilkua siihen ja vetäistä se kiireesti -takaisin korvan taakse! Hän oli hyvin tunnollinen koulutöissään ja -lukuhaluinenkin; mutta hän ei tottunut niin pian uuden koulun menoihin -kuin Klaus, joten veikon täytyi autella ja neuvoa häntä joka ilta. Ja -kun Lotte silloin kohotti yhtäkkiä kirkkaat, sanomattoman puhtaat ja -totisen älykkäät kasvonsa ja katsoi veikkoon kysyvästi tai vastausta -kuunnellen, niin ei Klaus usein kuullut koko kysymystä: tuijotti vain -sisareensa suu auki, silmät ystävällisessä hymyssä, ikäänkuin -ällistellen tai odottaen jotain ihmenäkyä. Niin hän vaistomaisesti -ihaili ja rakasti siskossaan hentoa, älykästä naisellisuutta, jota hän -ei äidissään tuntenut. - -He kaksi olivat niin täydellisesti yhtä maata, että he aina vain -ajattelivat samaa ja rakastivat ja toivoivat aina samaa. Kun he olivat -lukeneet läksynsä ja panneet yhdessä pavut pannuun ja antoivat niiden -nyt siinä paistua, ja olivat kattaneet pöydän, niin he hiipivät hiljaa, -jottei äiti huomaisi, akkunan luo ja katselivat pimenevälle pihalle. -Vastapäisen, mustan, huiman korkean kivimuurin alaosaa valaisi vielä -hiukan porttiholvista lankeava heikko hohde; ja lumihiutaleet -liihoittelivat suurina, kevyinä, verkkaisina tukkuina ilmassa. Muuta -mitään ei ollut näkemistä. Kotvan aikaa siinä seisottuaan supatti -Lotte: "Nyt minä näen, nyt minä näen!" - -Klaus supatti myös: "Mitä sinä näet?" - -Sisko painoi kasvonsa ruutuun, tuijotti silmät pyöreinä ulos ja sanoi: -"Minä näen pojat... kaikki luistelevat... luistelevat... odotas... -niin, nyt eroitan ihan selvään... ne luistelevat Süderstromilla ja -tuossa paikassa kiertävät jo Schafwegille..." - -"Onko ne kaikki?" - -"Odotas!"... Sitten hän luetteli ne varmalla äänellä, jokainen -nimeltä... "Ja nyt alkaa sataa lunta... ja nyt hukkasi Nickelsin Klaus -toisen luistimensa... Ne seisattuvat ja kiukuttelevat hänelle, kun hän -aina sen tekee. Muistathan." - -"Luistelevatko ne yhä?" supatti Klaus. "Eivätkö ne nouse maalle...?" - -"Odotas vähän... ei vielä... niin, nyt ne kapuavat mutkasta ylös, -tuonne jyrkälle rinteelle, tiedäthän sinä? Se on liukasta, ja aina ne -hurahtavat takaisin alas. Hollunderin Riku pääsi ensimäisenä laelle." - -Sisko vaikeni jonkun aikaa ja kuunteli kosteain hiutaleiden hiljaisia -napsahduksia akkunaruutuun. Sitten Klaus supatti taas: "Nyt minä näen, -minä näen..." - -"Mitä sinä näet?" - -"Me loiotaan Gudendorfin nummella ja katsellaan Elbelle... Sinä ja minä -ja Wischin Klaus ja Liese Lachmann." - -"Onko sekin siellä?" kysyi sisko ihmetellen, "sehän on niin laiska, -eihän se sinne viitsi." - -"On", vastasi veikko, "ihan totta, on se vaan; se loikoo tuossa Wischin -Klaun vieressä. Muita ei olekaan. Ja sinä sanot Liese Lachmannille, -että hänen hameensa lievenauha on purkautunut ja että hänen mekossaan -on taas tahroja, ja torut häntä, kun hän on aina niin huolimaton. Ja -minäpä härnään Wischin Klauta ja mäiskään häntä kanervan varvulla -vasten nenää." - -"Mutta eikö se suutu?... Yhäkö sinä mäiskäät?" - -"Yhä... ei... nyt hän nousee jo jaloilleen ja nyt minä pylläytän hänet -nurin! Ja nytkös se suuttuu kamalasti." - -"Niinhän se aina ennenkin. Potkiiko se sinua?" - -"Potkii, mutta sinä pidät häntä käsivarsista ja riuhdot takaperin; hän -mylvii kuin härkä ja sätkii sääriään; mutta ei se minulle enää mitään." - -"No se on toki hyvä", sanoi sisko ja huokasi helpotuksesta. - -Vähän aikaa he taas vaikenivat ja tuijottivat silmät syvinä, -miettiväisinä pimeyteen. Ja hiljaa alkaa Lotte taas: "Minä näen, minä -näen..." - -"Mitä sinä näet." - -"Me leikitään kirkkotarhassa." - -"Näetkö sinä ihan kaikki?" - -Lotte pudisti päätään. "On niin pimeää, ei eroita enää rovasti Jensenin -hautakummelia. Te pojat istutte rivissä aidalla ja juttelette -sotajuttuja. Nyt tullaan me, minä ja Trammin Anna ja Liese Lachmann, -paksun poppelin luota... tiedäthän sinä, siellä kulmassa, kaidan polun -reunassa... ja ärsytellään teitä." - -"Miten te ärsyttelette?" - -"Me jankataan, muistathan, sitä viisua, jonka teimme teistä: Klaus -Baas, hupsis taas... Hollun Riku, naku niku. Nyt loikkaa Hollunderin -Riku minun jälestäni... hän juoksee Liese Lachmanin ohi, joka seisoo ja -antaisi mielellään ottaa itsensä kiinni... mutta Riku tahtoo kaapata -minut... nyt puun ympäri... pitkin polkua... ei se taida saada minua -kiinni... ja on tuuskahtaa nenälleenkin... ja silloin minä juoksen -pilarin taakse, joka on, muistatkos, siellä sakastin takana... jossa on -aina niin pimeää. Hän ei näe minua, seisoo, töllöttelee kuin olisin -lentänyt läpi seinän... Mutta silloin minun täytyy purskahtaa -nauruun... ja silloin se sai minut... ja puristaa minua kovasti, mutta -ei liian kovasti." - -Klaus tuli mustasukkaiseksi ja sanoi: "Aina se on se Hollunderin Riku -jutuissasi." - -Sisko painoi pikku kasvojaan akkunan ruutuun ja vastasi; "Niin, kun se -oli sukkelin kaikista, siksihän se." - -"Eipäs", intti veikko, "minäpäs olin sukkelin." - -"Sinä?!"... virkkoi sisko pitkään ja itsekin kummastellen... "Sinähän -olet minun veljeni." - -Paraillaan he siinä seisoskelivat ja tekivät ihmeitään. Silloin he -kuulivat eteisen oven kolahtavan, ja isän kiskovan isot saappaat -jalastansa ja panevan läkkiset eväskahvi-kamppeet pöydälle. Sitten hän -ilmestyi keittiön ovelle ja huusi ystävällisellä äänellään: "Hyvää -iltaa kaikki vaan!" - -Silloin pisti Lotte tulen vanhaan lamppuun, joka oli lieden reunalla ja -joka kaiketikin oli jakanut valoansa jo äidin esivanhemmille syrjäisen -nummen töllissä; -- lasiton, pieni taliluikku se oli, ohuesta pillistä -pisti esiin sydänpahasen pää, joka paloi aina vastahakoisesti, ritisten -ja hiljaa räsähdellen. Se oli halpa, kehno valaistusneuvo, mutta äiti -sanoi, että "vanha Saara", joksi hän kitupiikkiä nimitti, kulutti -vähemmän öljyä kuin muut lamput. - -Ja sitten he koko pesuus söivät illallista, aivan samoin kuin sadat -tuhannet avaran Saksanmaan tasankojen perheet talvisaikaan: pöydällä -kirjava vahakangas, kädessä luupäiset rautahaarukat, keskellä -rautapannu, josta vuorotellen nostettiin papuja ja lihapaakkuja, -- ja -pakistiin päivän näkemistä ja uuden asuinkaupungin ihmeistä: isä -talonpurku-työstänsä, Lotte koulusta ja pienokaisista, Klaus Baas Kalli -Dausta ja hänen äitinsä koreista silkkipuseroista ja suuren Hampurin -menneistä vaiheista, joista oli koulussa kuullut; ja pellavahapsinen -pikku Hanna kaikesta, mitä vain oli nähnyt akkunasta pilkistellessään. -Ja isä kuunteli hyvin totisena heidän juttujaan. Hän käsitti varsin -tärkeäksi senkin, mitä pikku Hanna hänelle kertoi, ja puheli heidän -kansaan kuin aikuisten ystäviensä ikään. Mutta silloinpa suuttui äiti, -joka oli syöttänyt pikku sisaruksia eikä ollut siihen saakka puhunut -mitään; ja hän murahti Klaulle, joka kertoi vilkkaimmin ja hartaimmin: -"Luulin toki sinua hivenen älykkäämmäksi kuin isäsi; mutta lapsettaa -sinua kuin häntäkin. En jaksa enää teidän lopotustanne sietää." - -Hetkisen päästä Klaus Baas nukkui jo pienessä, pilkkopimeässä kamarissa -Loten vieressä. Hän kuuli humalaisen muurarin, joka asui seinän takana, -haukkuvan ja sadattelevan niinkuin tavallisesti vaimoaan, joka ei ollut -edes hänen oikea vaimonsa, vaan asui vaan siellä hänen kanssaan; ja -Klaulla oli salainen suru, että jos se muurari vielä vaikkapa lyö puhki -väliseinän tai ampuu pistoolilla tälle puolle! Ja hän näki jo seinän -pullistuvan ja alkavan kaatua, ja kuula tulla vinkaisi, ja hän tunsi -tuskan viiltävän rintaansa, johon luoti osui. Mutta ei käynyt kunnian -tähden laatuun ilmaista pelkoaan Lotelle. Sisko lepäsi rauhassa ja -kohotti päätänsä ja katsoi, oliko veikolla tarpeeksi peittoa; ja kysyi -sitten, pitäisikö hänen nyt "tehdä koirankoppi": se on, köllöttää -polvet pystyssä selällänsä. Niin lepäsi Lotte hänen vieressään, ja -pikku veikko tunsi hänen keveän hengityksensä, hänen tukkansa poskeansa -vasten, ja hänen oli niin turvallista olla. - - - - -IV. - - -Parin viikon päästä tuli kova pakkanen ja lumipyry. Siihen aikaan -sattui monia ankaria lumisia talvia. Silloin Klaus Baas teki ensimäisen -pitkän huvimatkansa. - -Eimsbüttelin[14] puolelle suurella aukeamalla, joka nyt on jo ammoin -rakennettu taloja täyteen, -- oli rakennuskiviröykkiöiden, puretuista -taloista tuotujen hirsitaapelien ja pienten lautakojujen välissä -isonlainen vesilätäkkö, jonka pakkanen oli vetänyt vahvaan jäähän. -Jäätä, taapeleita, soraläjiä ja kojuja verhosi raikas uusi lumi -kimaltaen kauniisti talvipäivän hohteessa. - -Niinkuin kärpäset huoneessa lentävät sokerirasialle, niin olivat lapset -kaikista laitakaupungin korkeista kivimuureista ja ahtaista katukujista -rynnänneet lätäkölle ja kuhisivat jäällä ja lammikkoon viettävillä -äyräillä, joista tuokiossa syntyi oivallisia kelkkamäkiä. Useilla oli -luistimet jalassa; muutamilla oikeat pikku kelkat, joilla ratsastelivat -komeasti kahtareisin, Sylissä pikku siskot tai veikot. Mutta useat -olivat lasten tavoin kekseliäästi hankkineet itselleen kuka -minkinlaisia alusia: kellä oli laudanpätkä, kellä aimo pahvilevy; ja -parilla kolmella oli malmiset pannut, jotka he olivat anastaneet -äideiltään. Se oli vallatonta pikku kansaa, joka ei paljon huomisesta -päivästä huolinut, vaan pani surkeilematta alttiiksi paitansa ja pöksyn -takapuolensa ja lopulta luonnollisesti omansakin. - -Ensimäisenä päivänä, jolloin tuo leikkipaikka löydettiin, oli Klaus -siellä Kalli Daun kanssa ja hyöri, pyöri vierasten lasten joukossa ja -kadotti kainoutensa sekä tunsi ensi kertaa olonsa niinkuin mukavaksi ja -hupaiseksi. Illallista syötäessä hän kertoi haltioituneena lätäköstä ja -sanoi, että huomenna päivällisiltä he sisarukset lähtevät kaikki sinne. -Äiti näyttikin suostuvan hänen ja Loten huvimatkaan. Mutta pienimpiä, -ei millään muotoa! Äiti sanoi, että ne turmelevat vaatteensa ja -joutuvat toisten jalkoihin; ja vaikka mikä onnettomuus voi vielä -sattua. Ja Klaus ja Lotte eivät uskaltaneet inttää vastaan. - -Ja kun he seuraavana päivänä varustausivat huviretkelle, niin pienet -sisarukset itkivät. Klaus ja Lotte lähtivät kahden kesken kotoa, he -eivät tohtineet koettaakaan äidiltä pyytää. Kasvot vakavina he -laskeusivat portaita alas ja molemmat ajattelivat mielissään: Ah miten -pikku sisaruksilla oli ollut hauskaa maalla, laskea mäkeä rinteiltä ja -luikua jäällä; ja nyt niiden täytyy kyykkiä kotona ja katsella -akkunasta synkkää tiiliseinää! - -Kun he olivat ehtineet portaiden puoliväliin, painoi Lotte yhtäkkiä -päänsä kaidetta vasten ja purskahti itkuun. Klaus säikähti ja seisoi -siinä allapäin; ja vähän kiukuissaankin, kun matka tähän uhkasi -keskeytyä. Mutta Lotte kohotti päänsä ja lähti hiljaa nyyhkytellen -nousemaan takaisin ylös, -- silloin Klauskin tuli jälestä ja oli hyvin -huolissaan, mitenkähän nyt oikeastaan käy! - -He tulivat sisään! Ja Lotte astui perhehuoneeseen, jossa äiti seisoi -ompelukoneensa ääressä jokin ommeltava käsissä, ja sanoi merkillisen -rauhallisesti ja hiukan kujeilevastikin, aivan kuin isä äidin kanssa -puhellessaan: että hänen pitää saada pienetkin kanssansa, hän hoitaa -niitä paraansa mukaan. - -Mutta äidille oli kai juuri tuo äänen sävy kuin piiskan huimaus vasten -kasvoja. Syvimmästä sydämestä pyyntö tuli, vaikka joutuikin väärin -käsitetyksi. Äiti lyödä läimäytti kelpo lailla Lottea pari kertaa. - -Lotte pysyi rauhallisena, aivan kuin isä. Kärsi lyönnit tyynesti, -kohotti vain toisen kätensä suojakseen, -- kunnes äiti käännähti ja -meni makuuhuoneesen, luultavasti hätkähtäen Loten rauhallisen kirkasta -katsetta, jossa ei ollut myöntymystä. - -Nyt rupesi Lotte lattialle pikku sisaruksien eteen ja puki heidän -päälleen talvijakut ja mennä hoippuroi silmät kyynelistä sameina -piirongille ja pani heidän kaulaansa liinat ja korville huivit; hänen -povensa hytkähteli ja vapisi itkusta. Sitten meni koko pesue -nyyhkytellen ja ujeltaen alas portaita. Klaus ei uskaltanut Lotteen -katsahtaakaan, -- häväistyä ei sovi katsoa, -- ei väärin ja syyttäkään -häväistyä. - -Klaus sukaisi jalkaansa luistimet, jotka hän oli tuonut maalta mukaansa -kaupunkiin, ja heittäysi pian tapansa mukaan koko sielullaan leikin ja -ilon valtaan. Tuon tuostakin hän kuitenkin tähysteli Lottea joukosta ja -näki hänen laskevan mäkeä, pitäen vuorotellen sylissään pikku -sisaruksia, -- lyhyenlaisen hameen helmat korkealle kurottuina, selkä -kyyryssä. Kellervän ja vaalean kuultava palmikko oli keikahtanut -niskasta rinnanpuolelle ja hohti heleänä punaista poskea vasten. - -Leikittiin paraillaan ja hälistiin iloisesti, kun Klaus kuuli yhtäkkiä -levottomia huutoja ja näki ison poikajoukon väittelevän kiivaasti erään -vanhanpuoleisen, hartiakkaan miehen kanssa, joka tuli lammikolle ja -lykki kömpelösti lapsia tieltään. Hän mulkoili huvipaikkaan -verestävillä silmillään, jotka kiiluivat punaisesta juopon naamasta. -Klaus juoksi lähemmäksi ja kuuli, että tuo mies oli vuokrannut tämän -paikan ja sanoi ajavansa lapset sieltä pois. Kun eräät pojat huusivat: -"Se on humalassa ja siksi me ollaan hänen vastuksinaan", meni mies -matkaansa, mutta palasi pian poliisin seurassa. Poliisi oli -ystävällinen, kaunis mies ja hän lausui pari sanaa lapsien puolesta -kentän omistajalle. Mutta tämä ei heltynyt, ja poliisi täytti -virkavelvollisuutensa ja käski rauhallisesti lapsia hajaantumaan. - -Kauan seisoivat lapset vielä parvissa lankkuaidan ympärillä, joka sulki -pääsyn heidän kadotettuun paratiisiinsa. Mutta kun he näkivät, ettei -asia siitä muuttunut, niin he lähtivät kotiin, vähä väliä kuitenkin -katsellen taakseen aitaukseen. Niin he etenivät pitkänä, harvana jonona -korkeihin kivirakennuksiin, jotka tuolla jonkun matkan päässä -ympäröivät aukeamaa kuin lauma kummallisia, kömpelöitä hirviöitä, -tummina kuumottaen harmaan punertavaa, valotonta iltataivasta vasten. - -Pikku sisarukset eivät tahtoneet vielä kotiin, ja kun Lotteakin nyt -peloitti astua äitinsä kasvojen eteen, niin he jäivät leikittelemään -tuuliseen, kosteaan porttikäytävään, sillä itse pihalla oli leikki -kielletty. Mutta pian Klaus huomasi, että Lotte aivan tärisi vilusta ja -että hänen silmäkuoppansa olivat mustansiniset. Silloin Klaus vaati, -että heidän on mentävä sisään. - -Keskellä yötä herätti äiti Klaun. Hän seisoi puolipukimissaan vuoteen -vieressä ja sanoi säälittömästi: "Kuinka sinä makaat?" Samassa Klaus -kuuli viereltään sekavaa puhetta: "Missä sitten Hannan kaulaliina? -Täällähän sen piti olla? Minun täytyy nousta ja mennä hakemaan... mutta -ensin on syötävä illallista... kiireesti, kiireesti nyt... isä kolisee -jo portailla! Joudutko siitä, ylös sängystä, iso laiskiainen!" - -Klaus hypähti kauhuissaan vuoteesta ja pukeutui ja katseli sitten -avuttomana kuinka äiti varusteli kylmiä kääreitä ja asetteli niitä -sairaan ympärille. Ja isäkin tuli makuuhuoneesta ja katseli Lottea niin -vaieten ja huolissaan että ihan sydäntä särki. - -Isä meni työhön ja kävi menomatkalla lääkärissä. Lääkäri tuli ja sanoi, -että se oli aivotulehdusta ja hyvin vaarallista. Lääkäri kävi sitten -heillä joka päivä, mutta ei voinut auttaa. Sairas makasi selällään -silmät ummessa, usein aivan tajuttomana ja uikutteli ja vaikeroitsi -itsekseen. Äiti kävi vuoteen luona ja meni pois, -- tuli ja meni, yhtä -päätä, yötä päivää. - -Klaus huomasi, ettei äiti niinä päivinä nukkunut ollenkaan. Yhden -ainoan kerran hän vain näki äidin torkahtavan polvilleen siskon sängyn -viereen. Mutta Klaus ei tohtinut pyytää äitiä menemään levolle ja -tarjoutua itse vartioimaan, sillä äiti näytti niin kummalliselta ja -kalsealta, että aivan hirvitti. Hänen kasvonsakin vääntyivät joskus -niin kauhistavasti, että hän oli kuin vanhus ikään. Silmät pyöreinä -Klaus katseli äitiä, kun tämä meni vuoteen luota toiseen huoneesen, ja -asettui sitten ikkunan ääreen ja nojaili lautaan ja tuijotteli ulos -kolkolle pihalle. - -Kun Klaus huomasi, että sairas pelästyi ja säpsähti pienintäkin ääntä, -niin hän vei äidiltään kysymättä pikku sisarukset kerrosta ylemmäksi -portaille ja leikki siellä heidän kanssaan, sillä siinä kerroksessa ei -ollut asukkaita. Vielä ylemmästä kerroksesta tuli kaksi heikkoa, hentoa -lasta ja yhtyi heidän seuraansa. Pakkanen kovisti vielä ja heitä -palelsi armottomasti ahtaassa leikkipaikassa, yksinkertaisessa -leikissä. Ja Klaus sai miettiä ja keksiä jos mitä, tovereistaan -liikkeellä vilua karistaakseen. Kun aurinko vähänkin pilkahti, he -istahtivat kaikki yhteen sykkyrään ikkunasyvennyksen perimäiseen -pohjukkaan, johon aurinko iltapuoleen yletti, joskin lyhyen hetken. -Kylki kylessä he siinä kyyköttivät seinää vasten ja lämmittivät -toisiaan; ja leikki oli sellainen, että pilven mentyä auringon eteen -tuli arvata, mihin saakka aurinko ensi kerralla paistaisi. Klaus tiesi -kyllä etukäteen, mihin saakka se paistaisi, mutta hän oli muka -uskovinaan, että säteet voivat yhtäkkiä puikahtaa esiin minne tahansa -kuin mitkä valkeat kissanpoikaset. Jos tuli sietämättömän vilu ja -ikävä, niin nuo yläkerran hintelät lapset riisuivat kengät jalasta ja -laskivat luikua kaidelaudoitusta pitkin; kuin kerät he menivät -länkisäärillään alas, kiusallisen hullunkurisesti; ja kepsuttivat -sitten sukkasillaan taas portaita ylös. - -Illan suussa tuli isäntä ylös syöttämään kyyhkysiään. Hän motkotteli -ohi mennessään aina ja erehtymättä noista "ijankaikkisista kakaroista". -Yläkerran surkeat ressut näyttivät hänelle takaa pitkää nenää; mutta -Klaus vetäisi sisaruksensa pois tieltä ja katsoi totisin kasvoin -maahan. - -Ja sitten tuli isä raskain askelin verkalleen kotiin työstä. Ja hiljaa -hiipivät lapset häntä vastaan yläkerroksesta. Miten isä näytti -väsyneeltä! Miten raskaasti hän käveli! Hän ihan läähätti portaita -noustessaan ja hänen otsallaan kiilsi selvä hiki. Voi jos hänkin vielä -tulee sairaaksi! - -Silmät tuijottaen oudosta pelosta he menivät kaikki keittiöön ja -katselivat jännityksessä kamarista tulevaa äitiä. Mutta heidän -katseensa painui kohta alas, sillä äidin silmistä kuulsi yhä tummempi -tuska. Sitten he istuivat huolissaan mikä missäkin nurkassa omissa -mietteissään ja kuuntelivat hourailevan sairaan soinnutonta, -vaivaloista vaikerrusta. - -Yhdeksännen päivän iltana vaipui äiti keittiössä uneen, otsa lieden -laitaa vasten, väsynyt kun oli: ei ollut koko aikana nukkunut muuta -kuin vaate päällä. Nyt hän oli varmaankin salaa itkenyt. Silloin kuuli -Klaus yhtäkkiä kamarista äänen, joka oli tavallista kirkkaampi ja -tuskattomampi. Hän hiipi ovelle ja katsoi pelokkaasti vuoteelle, johon -lampunvarjostin levitti hämäräänsä, ja veti keittiön oven hiljaa -kiinni. Klaus odotti jännityksestä vavisten, ja sitten valitus lakkasi -kokonaan ja Klaus kuuli sisarensa hiljaa huudahtavan äitiä. Klaus meni -luokse, -- hän oli tullut yhtäkkiä aivan levolliseksi ja sanoi hiljaa: -"Minä se olen, Lotte.... minä!" - -Lotte raotti hiukan silmiään ja sanoi heikolla, väsyneellä äänellä: -"Missä sinä olet?" - -Klaus kumartui hänen puoleensa ja vastasi: "Tässä, katsohan. Etkö näe -minua?" - -Lotte vaikerteli hiljaa ja supatti: "En minä näe sinua... minä olen -sokea!... Älä, älä sano muille." - -Klaus lyyhähti polvilleen. Tuska häntä vallan pyörrytti. Hätäisesti hän -kuiskutteli: "Sano... sano... että... minä näen... minä näen... sano... -minä näen...!" - -Lotte kuunteli ja koetteli avata silmiään ja jatkoi ikäänkuin toiselta -kertomusta odottaen: "Mitä näet..." Ja odotti. - -Silloin Klaus näki, että hänen silmänsä olivat aivan kalseat ja harmaan -valkeat kuin vanhain naisten silmät. Ja hänen päänsä hetkahti -käsivartta vasten ja hän sanoi epätoivoissaan: "En näe kerrassa -mitään." - -"En minäkään", uikahti Lotte hiljaa. Ja hän ei hievahtanut, kun Klaus -itki hänen vieressään. Sitten lausui Lotte kuin raskaan ajatuksen -jälkeen selviten ja rauhallisesti, vakaasti päättäen: "Nyt en avaa enää -koskaan silmiäni, ettei äiti sitä huomaisi." Sisko koetti vielä -muutakin puhella. Mutta Klaus ei hillittömästi itkiessään ymmärtänyt -hänen sanoistaan muuta kuin vain kotipuolen nimen. - -Hänen siinä maatessaan oli isä tullut kotiin ja herättänyt ovea -kolauttamalla äidin. He tulivat nyt molemmat sisään ja näkivät Klaun -siinä yhä polvillaan sängyn vieressä ja kuulivat Loten tavallisen -valituksen. - -Niin meni jälleen koko se ilta, entistä surullisempana. Äiti istui -kumarassa sairaan vuoteen ääressä; isä ja Klaus seisoivat kylmän lieden -vieressä. Kun tuli makuuaika, astui äiti keittiön kynnykselle ja lausui -isälle lyhyesti ja ankarasti kuin ainakin: - -"Mene nyt levolle. Sinun täytyy huomenna taas päästä terveenä työhön." - -Isä pudisti päätänsä, heitti tuskallisen katseen ympärilleen ja sanoi: -"En voi enää tuota vaikerrusta kuulla." Ja hän meni ulos istumaan -portaille. - -Silloin pujahti Klauskin ulos ja istahti isän viereen. Koko yön he -siinä istuivat kuunnellen hiljaista, heikkoa valitusta, jota seinätkään -eivät pidättäneet. Klaus piteli isän kättä kädestään ja puheli hänelle -minkä mistäkin tulevaisuuden tuulentuvista, häntä rohkaistakseen ja -lohduttaakseen: Petter tulee suureksi ja saa renkinä hyviä palkkoja,... -ja hän, hän rupeaa opettajaksi ja hakee paikan kotikylässä. Ja sitten -asuvat isä ja äiti hänen luonaan ja hän on heille niin hyvä. "Sitten -sinä vain vähän hoitelet minun vihannestarhaani, isä... sinä olet viime -aikoina näyttänyt niin huonolta, mikä sinulla on?" - -Jan Baas pyyhkäisi kädellään silmäkulmiaan ja sanoi: "Ei se ole -mitään... rakennuksen ristikkorunkoa purkaessa putosi parru ja puukkasi -kylkeen. Siitä asti on sitten kylkeä kolottanut. Mutta älä virka vaan -äidille mitään." - -Klaus tunsi isän äänessä toivottomuuden; tavallisesti se ääni oli niin -täyteläinen ja kaunissointuinen. Ja Klaus istui siinä, ajatukset sinne -tänne vatvoen ja ajelehtien. Ja hän muisti lauseen lukukirjasta, jota -oli äskettäin koulussa luettu: "Siten joutui nyt perhe suureen -puutteesen ja tuli aivan köyhäksi." Jos isä sairastuisi, niin silloin -hekin toden totta joutuvat suureen puutteesen ja tulevat köyhiksi. -Klaus ajatteli erikoisesti sanaa: köyhä... köyhä. Kotipuolessa oli -sanottu eräitä talollisia ja mäkitupalaisia köyhiksi. Hänkin oli kerran -käynyt semmoisessa talossa. Ja hänen sydäntään kouristi ikäänkuin nälän -ja vilun ja häväistyksen tunne, ja hän oli liittynyt lujemmin isänsä -käsipuoleen. -- Muurarin sälli kompuroi nyt juovuksissa ja itsekseen -öristen ylös portaita. Sitten tuli hiilityömies alas asunnostaan, -taskussa eväsjuoma-lekkeri, joka kolahteli kolkosti kaidetankoon. Ja -sitten koitti harmaa aamu -- ja tuli äiti. Hänen kovat, jäykät kasvonsa -olivat vielä kaksi viikkoa sitten olleet sileä-hipiäiset. Mutta nyt ne -olivat kuin hirvittävän myrskyn ja raekuuron uurtama ja hävittämä -vainio. - -"Nyt hän on hiljaa", sanoi äiti ja katsoi heitä kalseasti, -lohduttomasti. "Tulkaa sisään vaan." Silloin he purskahtivat molemmat -äänekkääsen itkuun. - -Kun Klaus keittiön akkunan luona oli itkenyt menehtyäkseen, lähetti -äiti hänet puuseppään, jonka himmeä työpaja oli läheisen talon -pihassa. Puuseppä oli ikävoitto-mies, hiukset ja vaatteet kaikki -höylänlastuissa. Tilauksen kuultuaan hän kysyi Klaulta jörösti vaan, -mitenkä vanha hänen sisarensa oli? Kun Klaus vastasi: "Kolmentoista", -tuli ukko koko lailla pirteämmäksi ja kutsui hänet kanssaan -takahuoneesen, jossa kaikellaisten tarveainesten ja hajallisten -huonekalujen joukossa oli pino ruumisarkkuja. Ukko mittasi yhtä arkkua -kyynärkepillään ja pystytti sitten mitan Klaun eteen, sanoi: -"Näytäpäs, miten iso on sisaresi?" - -Klaus asetti kätensä niin korkealle päänsä yläpuolle kuin ajatteli -Lotten vaalean päälaen ylettyneen. - -"Onko se niin iso?" kysyi ukko. - -Klaus nyykäytti päätään. "Aivan niin", hän sanoi. - -"No sitten on kirstu liian pieni", vastasi ukko harmissaan. "Sano -äidillesi, että minä tuon sen huomenna puolenpäivän aikaan. Mitenkäs se -on maksun?..." - -"Äidillä on jo rahat varattu", vastasi Klaus rauhallisesti. - -Kun hän palasi kotiin, sanoi äiti lähettäneensä isän työhön ja tokaisi: -"Sitenpähän kestää paraiten päivänsä, ei hänestä ole apua muuten; se on -niin vento... tulehan nyt." - -Klaus meni kalpeana äidin jälestä kamariin kuolinvuoteen Ääreen ja -seisoi, odotti taampana. Äiti kumartui nyt ja otti vainajan syliinsä, -niin liikuttavan hellästi että Klauta vallan puistatti, katsahti häneen -hiukan ja käski hiljaa ottamaan vuoteesta pois kaikki aluset paitsi -olkia. Sitten viittasi pään nyykäyksellä puhtaasen raitiin, joka oli -tuolilla. Kun vainajan pää hiukan riippui, tuki Klaus sitä. Ja sitten -he laskivat Loten puhtaalle raidille. Äiti riisui pikku paidan hänen -yltään ja pesi hänet märällä liinalla, ja Klaus piti suorana, pystypäin -ruskeaa savivatia, kuin mikä kunniakas, ritarillinen vahtisoturi. He -puettivat Loten puhtaasen paitaan, sukivat hänen hiuksensa ja asettivat -pään somasti pielukselle sekä pienoiset jalat, jotka niin ahkerasti -olivat kotiaskareissa kiiruhdelleet, sievästi rinnakkain. - -Sitten Klaus meni perhehuoneesen ja viihdytteli pienokaisia koko -hiljaisen päivän ja kaksi seuraavaakin päivää. Hänestä oli vilkkaus -väistynyt, hän ei nyt katsellut ympärilleen, ei arvostellut. Hän istui, -aprikoi kummia pulmia: missähän sisko nyt oli, jäätynytkö kuolleesen, -kylmään ruumiisen vai taivaassako... mutta missäs taivas... tai ehkäpä -hän seisoi näkymättömänä lieden luona tai jossakin nurkassa ja katseli -silmillään, jotka "ei olleet eläväisten", vanhempainsa ja sisarustensa -askareita? Klaulle virkettiin jotakin, hän säpsähti kuin unesta -havahtuen. Sitten hän näki, että isä oli heikko ja kalpea ja että äiti -aina huoneensa ovesta tullessaan tukeutti väkivaltaista tuskaa, joka -häntä raateli, kun hän näki arkun. Ja kun äiti sitten kerran jälleen -tuli huoneesen ja Klaus katsahti häntä, niin hän huomasi, että pian -taas oli syntyvä lapsi. - -Hautajaisten jälestä palasi Klaun luonto vähitellen pakoretkiltään, -- -ikäänkuin pelästynyt lintu, joka jälleen alkaa arasti visertää. Hän -lähti jo lieden tai akkunan luota ja kulki huoneesta toiseen ja puheli -sisarustensa ja vanhempiensa kanssa ja aivan kuin valloitti menetetyn -kodin väkineen. Mutta iltaisin, maatessaan vuoteella, jonka hän -itse oli tehnyt pienen eteisen lattialle, hän jälleen aprikoi, -missähän vainaja lienee, ja hänen pälkähti päähänsä -- se tuntui -luonnollisimmalta ja kauniimmalta ja jollakin tavoin ymmärrettävimmältä --- että sisko oli uudessa pienokaisessa, äidin kohdussa, ja että kyllä -äitikin sen tiesi, olipa ehkä Loten kanssa siitä jo puhunutkin. Mitenkä -Lotte muuten olisi voinut niin rauhallisesti kuolla? - -Ja kun jouluaattona syntyi pikku tyttö, tuntui se hänestä vallan -varmalta. Hän tuuditteli usein tuntikausia lasta sylissään, sillä -kehtoa ei enää ollut, ja katseli sitä tutkivasti silmiin ja puhutteli -kuiskutellen vainajan nimellä, sillä sama nimi sille tosiaan oli -annettu. Ja siinä riitti hänelle touhua! Niin ratkesi pulma mieluisesti -ja hän heitti viisaasti huolet ja saavutti jälleen pienen oikeuden -iloon. - -Sitten hän lähti taas kaduille ja kululle. Mutta vielä hän oli melko -hiljainen ja liikkeissään hillitty. Hänen kasvoillaan huomasi jo -kypsyyden piirteitä, hänen katsellessaan taas ihmisten elämää ja -aherrusta. Aikaa hänellä ei ollut paljoa, sillä pojan hartioille -joutuivat nyt monet Lotte vainajan huolet. Mutta silloin tällöin hän -ehti kuitenkin Kalli Daun kanssa kulettamaan seppeleitä ja -kukkakimppuja tilaajille ja asian ohella tekemään jonkun pienen -tarpeettomankin kierroksen. Niin he partioivat aina Alsterin lammikon -kimaltaville rantakaduille ja menivät alas satamaan, -- ja siellä näki -nyt Klaus aivan parin kyynärän päästä juuri ne mahtavat höyrylaivat, -joita hän ennen oli ihaillut kaukaa vanhempainsa pirtin akkunasta ja -harjulta. - -Kalli Dau oli Hampurissa kuin kotonaan, -- jopa hän tuntui pitävän -Hampuria kuin minä omaisuutenaan. Mutta erityisesti oli juuri satama -hänen omaansa. Sattuihan tosin joskus, että he erehtyivät matkansa -määrästä ja että heitä pöllyytettiin palaamaan takaisin, -- jopa he -kerran näkivät paraaksi pistää paluuretkellä aika lipetiksi, ja se oli -Klaus Baasista hyvin ilkeää. Mutta ylimalkaan retket onnistuivat hyvin, -koska tuo pieni, ruskea, laiha vintiö, Kalli Dau, riekaleissaan -esiintyi hämmästyttävän varmasti ja luottamusta herättävästi. -Räntäisinä helmikuun päivinä he seisoivat usein kaikessa rauhassa -höyrylaivain kansilla ja katselivat kuinka ruumasta huiskahti kori -toisensa perästä hiiliä märälle, likaiselle kannelle. He marssivat -Kiinan höyryille ikäänkuin heillä olisi ollut hyvääkin asiaa ja -kolusivat joka kolkan ja kurkistelivat paapuuriin ja näkivät -kiinalaiset lämmittäjät läiskimässä korttia sammumattoman lamppunsa -punervassa hohteessa. He keinottelivat jollakin tavalla, -joka ei maksanut riunan puoliskoa, joen toiselle rannalle -Steinwärderiin.[15] Ja siellä he saivat jonkun työnjohtajan tai -mestarin houkutelluksi antamaan heille luvan mennä hallin läpi, missä -pitkillä kivipermannoilla höyrylaivain rautaisia runkokaaria ja -kylkiluita käännettiin, -- ja sieltä he pujahtivat sitten pajoihin, -joissa sepät huiskivat ahjojen ja alasinten ääressä. He kapusivat -telineillekin, joilla mittaajat takoa kalskuttivat laivain levykupeita -niin että kauas satamaan kuului pauke. Viisaasti, selkä kyyryssä he -sitten puikkivat, jotteivät vain juosseet suoraan isännöitsijän -kynsiin. -- "Oikeastaan se ei olisi tarpeellista", sanoi Kalli Dau -- -kun he kaarsivat vajojen seinävieriä, säkkien, tynnyrien, -tavarapakkojen, taapelien, tuonti- ja vientitavarani lomitse. Kalli Dau -tunsi melkein jokaisen nähdyn kampeen ja selitteli, mitä ne olivat ja -mistä peräisin, ei suinkaan koulumestarin tavoin, vaan sivumennen, -ikäänkuin sanoakseen: Nämä nyt ovat minun. Klaus Baas kulki arasti ja -kainostellen jälestä, iskien uteliaat katseensa joka esineesen. Viimein -he nousivat porraslautaa myöten suuren Etelä-Amerikan höyryn kannelle -ja kävelivät herrastellen käytävissä ja hyteissä ja saivat appelsiineja -eräältä ystävälliseltä stewardessilta,[16] jolla oli hieno musta -leninki ja valkea myssy ja jonka kanssa Kalli Dau näytti olevan vanha -hyvä tuttu. Kalli Dau tuli yleensä ihmisten ystäväksi heti kun hän -seisattui heidän eteensä ja hieman kallisti pientä, ruskeaa päätänsä ja -suvaitsi avata suunsa lyhyeen hupijuttuun. - -Maanpoika ei kuitenkaan näkemistään liiaksi ällistynyt. Hän oli -luonteeltaan levollinen ja kylmä ja sitäpaitsi oli jo maalla ennestään -tottunut hevos- ja ajeluhommiin, oli nähnyt siellä pikku tiskit ja -muurarin kauhat ja kinungin käytöt ja raudanniittaukset, joten hän ei -nyt ollut huomattavasti hämmästyksissään. Hänen mieltään eivät nämä -laitokset suinkaan töykäisseet, päin vastoin ne vetivät hänen haluaan -harvaan ja hartaasti itseään kohti, niitä tutkimaan. Ja hän riemuitsi -monenmoisesta ihmisten touhusta; kuin katsoja tähystäen näyttämölle, -jonka hän jo ennestään tunsi pienessä muodossa, mutta joka nyt oli -entistä suurempi ja runsaammin varustettu. Usein leimahti hänessä halu -kertoa kaikesta näkemästään ja kokemastansa isälle ja Lotelle ja -selitellä ja mahtailla tai kysellä, mitä ei tuntenut. Mutta sitten hän -yhtäkkiä muistikin, että isähän nyt olikin huolten painama ja hiljainen -ja Lotte kuollut. Silloin nähdyt kummat uudestaan kutsuivat häntä Itse -heitä tutkimaan ja pakoittivat hänet vielä kerta tyyten tarkastamaan ja -arvioimaan ja lausumaan itsestään ajatuksensa, ja sitten jättämään -heidät omaan rauhaansa omituisuuksineen päivineen. - -Niin hän juoksenteli Kalli Daun kintereillä. Ja tämä vaati -opastuksestaan sen palkkion, että ainoastaan hän itse sai antaa kukat -ostajille, ja pitää myös ominaan groschenit, joita silloin tällöin -tipahti. Ne hän piiloitti kotonaan suuren, tomuisen, halenneen -kukkaruukun alle, joka oli pantu alassuin palmun jalustaksi. "Minun -omaiseni on sellaista roskajoukkiota", sanoi Kalli Dau. "Ne varastavat -toistensa massista minkä kerkiävät, etenkin äiti ja Jonni veli. Jonni -ei teekään nykyään kerrassa mitään muuta kuin lorvehtii kaduilla, -koikkelehtii, töllistelee. Hm, ja sitten se surkea ruuan puoli! -Luuletko että se" -- sillä hän tarkoitti äitiään, -- "osaa tehdä edes -kunnollista ruokaa? Eikös! Mätkii hukkaan ja tärvelee kaikki. Ei, minä -menen merille heti paikalla kun pääsen! Ei se antaisi minun mennä, -luulee, että minun pitäisi hänen tähtensä kaiken ikäni hikoilla ja -luitani katkoa. Mutta kyllä minä pusken pääni läpi." - -Klaus Baas saattoi Kalli Dauta aina puodin ovelle, mutta ai sisälle, ja -näki groschenien katoavan kukkaruukun alle, ja palasi sitten kotiin. - -Muutamien viikkojen päästä heidän välinsä jotenkin rikkoutuivat. Kalli -Dau oli eräänä päivänä siepannut tuloja kokonaista kolme groschenia -eikä antanut hänelle niin mitään, vaikka ne olivat kaikki puolen -groschenin lantteja. Sitäpaitsi kävi hänestä ajan pitkään suorastaan -sietämättömäksi tuo koipikeikistely, joka juuttui Kalli Dauhin vähä -väliä kuin mikä tauti. Muudan juutalainen kenkäkauppias, -- hänen -puotinsa oli Elbstrassen[17] varrella, -- oli huiputtanut muka äsken -häntä, kuten Kalli Dau väitti, saapaskaupoissa. Ja nyt käppyröitsi -petkutettu tuolle petturille kostaakseen pitkät ajat hänen rajapuotinsa -edessä ja irvisteli koipiensa välitse kauppiaasen. Tämä seisoi -rauhallisena ovellaan, ympärillään ja takanaan kenkiä vaikka minkä -kuosisia, kuin kunniaseppeleenä tai taulun puitteena. Hän poltteli -rauhassa sikariaan eikä huomannut lainkaan ihmeellistä epäsikiötä Kalli -Dauta. Klaus Baas haukkui vääristynyttä veikkaansa turhaan ja kun -hänellä ei ollut aikaa odottaa juutalaisen sapen purkausta, meni -matkaansa. - -Ja syynä eroon oli vielä sekin, että Klaus Baasissa alkoi vähitellen, -kun hän nyt joltisesti tutustui jo ympäristöönsä, herätä entinen -luonnollinen taipumus itse johtamaan ja pitämään kasakkasotniaa. - -Loistorykmenttiä hän ei, tottamaar, kokoon saanut! Yksi sotureista oli -niitä lapsia, joiden kanssa hän oli leikkinyt silloin talon -yläportailla: lyhyt, lattea, länkisäärinen pojan tallukka, kaikki -ikenet hampaattomat, takki tuon päiväinen. -- Hänet oli jokin -hyväntekeväisyysyhdistys kustantanut pariksi viikoksi kesällä maalle, -ja siellä hän oli alkanut lasten tapaan kaivella kuoppia maahan ja oli -suureksi ällistyksekseen huomannut, että pohjaa ei tullutkaan, penkoipa -miten syvälle tahansa. Ja hän oli kaivanut niin syvän kuopan, ettei -lopulta näkynyt miehestä muuta kuin piskuisen päälaen tupsua kuopan -reunalta. Ja nyt hän Hampurissa kyykki kaiket päivät pimeällä pihalla -ja tonki milloin nurkassa, milloin toisessa linkkuveitsellään pihan -perustaa, mutta kohtasi aina vain kiven. Ja päälle päätteeksi pyrki -vielä talon omistaja häntä askareesta karkoittelemaan. Hänelle tuli -tuossa aherruksessa ihan hiki ja hänellä oli tapana, jos ken seisattui -hommaa ihmettelemään, vaatia katselija koettamaan hänen rintakehäänsä --- miten muka siellä sydän luiden alla pomppasi. Ja sitten hän kertoi, -että hänen sydämessään jyrskyttää rotta ja että tohtori on sanonut, -että hän elää neljäntoista vanhaksi; vaan sitten kuolee. Klaus Baas ei -liioin uskonut rottajuttua, mutta kuolemisen kyllä. Ja hän sanoi, että -jos niin hullusti uhkaa käydä, niin hänen on heitettävä tuo kaivon teko -ja tultava hänen kanssaan raittiisen ilmaan. Poika tökkäsi vielä kerran -veitsellään maata, huomasi, että kivi osui vastaan; katseli -miettiväisesti ja kahden vaiheella kuoppaan, loksautti sitten veitsensä -linkkuun ja lähti Klaun mukaan. - -Toisena Klaun rykmentistä mainittakoon eräs yhtä suuri poika kuin -Klauskin, mutta paljon tanakampi. Ei hänenkään ulkonäöllään kannattanut -kerskua. Hänellä oli ainakin siihen aikaan, jolloin Klaus oli hänen -tuttunsa, pöksyjen takapuolessa, hiukan toisella kakkaralla, noin -markanlantin kokoinen reikä, josta paidan huippu aina pilkisteli -ulkoilmaan. Ja joka viides minuutti paidan omistaja tuppasi -vaistomaisesti paitaa takaisin sisään, sillä hänellä oli erikoinen -taipumus piinalliseen järjestyksen pitoon. Hän oli vasta noin vuosi -sitten joutunut tänne suurelta maatilalta Venäjän rajalta ja sentähden -hän uskoi jokaista siistipukuista ihmistä parooniksi ja sivalsi heti -hatun päästään, kun komeammat ajoneuvot kiitivät ohitse. Mutta sieltäpä -hän oli tuonut myös erään tärkeän ominaisuuden, nimittäin ehdottoman -kuuliaisuuden. - -Kolmantena oli hento, kalpea miehen alku, kuorma-ajurin poika, joka -seisattui aina kadunkulmauksissa tähystämään, näkyisikö jo hänen isänsä -rattaat. Hän oli hyvin lukuhaluinen, mutta kovapäinen, ja ihaili Klaus -Baasia suuresti siksi, että Klaus oli koulussa nokkela vastaamaan ja -auttoi usein häntä. Ja hän pestausi kasakkasotniaan. Mutta aina kun hän -näki isänsä rattaiden tulevan, hän heitti marssit ja nousi kylmästä, -rämyisestä maaliskuun säästä huolimatta rattaille pienen pystykorvan -rakin rinnalle, joka vahti isäntänsä kuormaa. Ja olipa hänen pitkällä, -hartevalla isällään sellaisten kohtausten varalta vaunulaatikossa -villajakku, joka pojan ympärille kierrettiin. - -Niin, loistorykmentti se ei ollut. Mutta kaikella hyvät puolensa. Se -totteli napisematta. Ja kun se marssiessaan äänekkäästi hälisi ja -kokasteli, niin Klaus kulki vaieten edeltä kuin päämies ainakin ja -lausui ajatuksensa lyhyesti ja niukkasanaisesti. - -Kun he kerran sellaisella partioretkellä, tihkusateisena maaliskuun -iltana tulivat hämärissä satamaan ja näkivät, kuulivat kaikki tarkalla -poikasten silmällä ja korvalla, ja kun he ehtivät Braumwallille -Rosenbrücke-sillan luo, jossa niihin aikoihin seisoskelee paljon -yötyöhön haluavia, niin Klaus huomasi rautaista kaidetta vasten, -erillään muista väenryhmistä, mustaverisen etelämaalaisen miehen, joka -silmät terävinä tähysteli joen aukealle päin. Pojat väittelivät -keskenään, olikohan tuo italialainen vai unkarilainen, ja tulivat -uteliaina lähemmäksi. Mutta samassa he näkivät erään keltapartaisen -miehen siistissä vaatteissa kulkevan muukalaisen ohi, ikäänkuin -sattumalta niin läheltä että vaatteet hipaisivat toisiinsa. Melkein -hiha koski hihaan, ja mies vilkaisi toiseen, ja jo oli keltaparralla -kiiltävä pilli huulilla ja revolveri koholla. Mutta vieraan -etelämaalaisen kädessä välähti terävä, kiiluva väkipuukko. Keltaparta -vihelsi ja viittasi varoittavasti vasemmalla kädellään: "Puukko pois! -Näethän, että olet kiinni!" Eräs poliisi juoksi avuksi, väkipuukko -putosi helisten maahan. Ilmisaadun kasvot ja silmät, joka äsken olivat -niin tiukasti tähystelleet joelle päin, olivat nyt veltot ja -välinpitämättömät. Hän oli kuin pahan unen painajaisissa ja antoi panna -raudat kalvosiinsa ja meni poliisien kanssa. - -Pojat lähtivät Rödingsmarktin kautta kotiin päin. Rykmentti aprikoi ja -arvaili, mitähän kamalaa tuo ulkomaalainen olikaan tehnyt; ja kasakat -olivat hyvillään, kun hän nyt viimeinkin, ehkä paraasen aikaan, oli -joutunut kiinni. Klaus asteli vaieten edeltä, mielikuvissaan vankia -seuraten, sielu perin pohjin järkytettynä. - -Kun he tulivat Grossneumarktille, seisoi siellä erään kapakan kulmalla -katujätkiä ja junneja, ja eräs heistä, pitkä, kaunis mies, mutta jo -vaatteista ja ulkomuodosta päättäen hyvin huonoilla jälillä, nyt -hienossa hipperissä, alkoi puhella heidän kanssaan. Sehän on noiden -kadun asukkaiden luonteen mukaista, he kun ovat itsekin jääneet lapsen -tasolle. Kuorma-ajurin poika meni kapakkaan ja kertoi, mitä he olivat -nähneet. Klaus pysyttelihe vielä taempana. Mutta mitäs ollakaan: kuinka -lie käynyt, yhtäkkiä hän vaan sitten seisoi sisällä seinänvierellä ja -kertoi junneille, jotka saartivat häntä uteliaana piirinä, miten tuo -mustaverinen mies "Milanon kaupungin seutuvilta" oli pika vihassa -murhannut erään kumppaninsa -- viinipikarin ääressä, -- Klaus oli -joskus nähnyt kuvassa italialaisen viinituvan, -- ja paennut samana -yönä, hirmuista vauhtia Alppien yli, päivällä piilossa pysytellen, -öillä vaeltaen, kunnes joutui tänne. Ja kuinka hän täällä oli sopinut -erään kansalaisensa, jonkin matruusin kanssa, tänä iltana mennä laivaan -ja sitten, -- meren tuolle puolle, vapauteen! Mutta juuri viimeisessä -silmänräpäyksessä -- ystävän vene joelta jo läheni -- Klaus oli sen -nähnyt -- tuli hirveä, kauhea onnettomuus: hänet tunnettiin, -vangittiin... - -Niin kertoi poika silmät palaen, käsillään vilkkaasti viittoen, koko -sielullaan pakolaisen tunteissa. - -Katuveijarit, ollen itse suuria lapsia, kohtelivat häntä kuin ainakin -vertaistansa ja rupesivat väittelemään. Ja varsinkin se pitkä -vaaleaverinen nauroi ja ilveili vastanäyttelijänä. Silloin kiihtyi -Klaus ja ylentihe ylimalkaisiin, pikkuvanhan olettamuksiin ja ilmaisi -lopuksi sen yksinkertaisen katsantokantansa, että maastaan paenneita -karkulaisia ei saa vainota: paha omatunto ja koti-ikävähän rankaisee -heitä jo tarpeeksi. Ja vahvikkeeksi hän lausui, että näistä asioista -hän on paljon lukenut ja... niitä ajatellut enemmänkin... ja... ja... -hm... hänkin oli jotakin kokenut -- hoo -- hän! - -Niin soitettiin suuta hyvän aikaa ja vatvottiin asiaa pitkin ja poikin. -Ja rykmentti katseli nyt suu auki, sanaakaan virkkamatta päämiestään, -joka muuten oli niin vähäpuheinen. Viimein kehui se pitkä valkoverinen -Klauta "oikein älykkääksi, kunnon veikoksi" ja kutsui häntä -juhlallisesti, kättä lyöden ja hattua nostaen, kanssaan kallistamaan -pikarin kuminaviinaa. -- Silloin Klaus havahti ja sekautui, aristui ja -sanoi, että hänen on mentävä kotiin. Ja pötki tiehensä. - -Kotona hän oli hyvin hiljainen eikä hiiskunut sanaakaan koko -seikkailusta. Ja juuri tänä iltana hänen oli ensi kertaa nukuttava taas -samassa kamarissa ja samassa sängyssä, jossa hän oli nukkunut Loten -kanssa. Nyt pyöriskeli pikku liinaharja Hanna hänen vieressään, kertoi, -rupatteli hänelle vielä sievät tarinat päivän toimituksistaan ja -nukahti. Klaus valvoi ja ajatteli: Kunpa nyt Lotte olisi tuossa, niin -se sanoisi: kerro nyt jotakin... Ja silloin! Hän näki itsensä -seisomassa kapakan seinää vasten. Ja valehtelemassa kuin mustalainen! -Mitenkä ihmeellä!... Silmät päästään hänen sietäisi hävetä!... Mutta se -häpeäminen ei ottanut oikein luonnistaakseen. Hän katseli ivallisesti -pimeään... Nuijapäät souvarit... uskovatkin kaikkea hölynpölyä! Mutta -hyvinpä hän niille vain oli väritellytkin! Aivan niin, oikein -mestarillisesti! Eikä hän ollut tuntenut ollenkaan valehtelevansa. -Hänestä oli ihan niinkuin juuri sillä tavalla olisi käynyt... No sehän -on merkillistä! Siellä Heisterbergissä hän jo oli aina innostunut -leikkiin niin, että hän todellakin luuli olevansa Venäjän keisari. Niin -nytkin tätä kertoessaan... Eriskummallista! Mutta aivan vaaratonta se -ei tainnut olla! Hänen täytyi olla vasta vähän paremmin varuillaan. -Mitäs jos hänelle vielä yhtäkkiä kotona tai koulussa kimmahtaisi -päähän, niin että hän alkaisi "horista honkiin"?! - -Hän tuijotti yhteen paikkaan pimeyteen ja loikoi valveilla ja ajatteli -ensi kertaa itseään ja tunsi noin kuin surun ja ylpeyden välillä: -toiset toverit eivät siihen olisi pystyneet! - -Niin välkähti ensi kerran tietoisuus omasta olennosta hänen -sielussansa. - - - - -V. - - -Kun hän joku aika tämän tapahtuman jälkeen erään päivän iltapuolella -tuli kotiin ja pujahti suoraa päätä perhehuoneesen, näki hän isän -köllöttävän sängyllä ja nukkuvan. Hän meni ihmetellen takaisin -keittiöön, ja kysyi äidiltä, joka istui ompelukoneen ääressä, -minkätähden isä oli kotona? Äiti ei kohottanut päätään, ompeli vain ja -tokaisi: "Isän kylkeen pistää." - -"Luuletko, että hän paranee?" kysyi Klaus, jonka sydäntä heti suru -vihlaisi. - -Äiti rypisti otsaansa ja vastasi: "Mitäs hupsuja kyselet? Mistäs minä -sen tiedän!" - -Klaus palasi perhehuoneesen ja istahti tauluineen akkunan ääreen, jossa -vielä hämärissä hiukan näki. Mutta kirjoittaessaan hän tuon tuostakin -vilkaisi isään, joka nukkui häneen selin, kasvot seinään päin, ja -voihkaisi silloin tällöin tuskallisesti. Voi jos isä nyt kuolee! Mutta -hän oli aina ollut niin luja mies! Eihän nyt toki hänen laisensa. Klaus -ainakaan ei ollut nähnyt eikä kuullut semmoisten kuolevan. Mutta jos se -kuitenkin! Silloin tulisi kovat eteen. Silloin hänkään ei pääsisi -opettajaksi. - -Jonkun ajan päästä kääntyi isä huoneesen päin ja sanoi väsyneellä -äänellä: "Kuulehan Klaus, oletkos nyt yhtään ajatellut, miksikä -rupeisit?" - -Klaus säpsähti, sillä hän itsekin oli juuri ollut samoissa ajatuksissa, -ja vastasi: "Jos vain pääsisin, isä, rupeaisin opettajaksi." - -Jan Baas oli vähän aikaa hiljaa ja vastasi sitten: "Jos en enää satu -tulemaankaan terveeksi, poika kulta, niin et taida päästä. Äitihän -kyllä tekee työtä kuin hevonen, leivän puutetta teille ei toki tule. -Mutta sitä hän ei kai jaksa." - -Kuin kansamme luja, selvänäköinen poika ainakin Klaus Baas hylkäsi -mahdottoman ja sanoi hiljaa: "No jos niin käy, isä, niin täytyy minun -ruveta joksikin muuksi." - -"Niin, mutta miksi, poikaseni?" - -Klaus Baas mietti vähän aikaa ja vastasi: "No sitten minä rupean -puotilaiseksi." - -"Sen kai äitikin jaksaa", virkkoi isä. "Mutta sinun täytyykin sitten -sanoa, ettei sinulla ole opettajan hommiin vähintäkään halua ja että -tahdot välttämättä puotiin. Muuten ompelee hän yökaudet, Klaus, -tehdäkseen sinusta opettajaa. Tiedäthän sinä, millainen äiti on." - -"Kyllä, isä." - -"Ehkäpä on parasta kun sanot sen hänelle jo nyt, jossakin sopivassa -tilaisuudessa, ja että joudut ripille tulevana pääsiäisenä." - -"Kyllä, isä." - -"No, sepä hyvä, Klaus." - -"Niin, isä..." Ja hiljaisella, iloisella äänellä hän alkoi: "Ja -oikeastaan, isä, minä pidänkin enemmän tuollaisesta kätten hommasta. -Puodissa puuhaileminen on varmaan hyvin hauskaa. Kaikkein kernaimmin, -ajattelen tässä, menisin johonkin rautakauppaan." - -"No mene pois, Klaus. Niin sittenpähän sekin on selvitetty." - -He vilkaisivat kumpikin arasti toisiinsa, he huomasivat kumpikin toisen -teeskentelevän. Mutta sitten he vaikenivat eivätkä puhelleet asiasta -sen enempää. - -Viikon päästä isä taas kääntyi vuoteen omaksi. Ja sitten hän poti -melkein joka toinen päivä. Hän tuli kalpeana ja vilun puistatuksissa -kotiin, kylmä hiki otsalla helmeillen, ja vääntelehti tuntikaudet -kovissa tuskissa -- kasvot seinään päin, jottei perhe näkisi niitä. -Mutta kun vähän helpotti, niin hän käänsi kylkeä ja puheli lempeästi -lastensa kanssa, jotka seisoivat tai istuivat yhdessä rykelmässä -ikkunan luona, -- pakisi ompelukoneen keittiössä hyristäessä, -- mutta -tuon tuostakin vääntyivät hänen kasvonsa tuskasta. Tavallisesti hän -laski leikkiä ja kujeili kömpelösti, yksipuolisesti kuin yksinkertainen -työmies ainakin, -- enimmäkseen kehuskeli heitä tuhottomasti. Mutta ne -sanat tepsivät sittenkin, kun hänen kasvoillaan ja äänessään houkutteli -hupaisa vilkkaus ja iloisuus. Pienemmille veikoille hän sanoi: "Riku ja -Ernesti: ne on vasta miehen köllejä. Ne vaikka puita juurineen maasta -repivät! Ja kun ne lyövät kaksi kovaa päätä yhteen ja sylkäisevät -kämmeniinsä, niin ne vaikka kiviseinän kaatavat!" Ja sittenkös hän -nauraa helähytti, kun pojat kehuja uskoivat ja pullistivat mahtavasti -pikku mahojaan ja sanoivat: "Ruvetaanko kaatamaan, isä!?" Ja pikku -Hannalle, joka nyt liinapäänä Lottena hoiteli taloutta ja oli aivan -vainajan ilmeinen hyvyyden kuva, isä sanoi: "Ja Hanna, se on vasta -tyttö se! Kun hän tulee suureksi ja saa miehen, niin hän keittää -hänelle höylälastuista mainiota murumaitoa! Ja ompelee... sukaisee -leningit rouville suoraan päälle mittaa ottamatta!" - -Hanna oli jo älykäs veitikka ja nauroi ja tokaisi: "Menenkö heti -hakemaan lastuja ja teen sinulle murumaitoa, isä?" - -Mutta Klaulle isä sanoi: "Klaus se on poikaa ja ruun'aivina toista! Kun -hänestä tulee puotilainen ja tahdotaan siirappia, niin hänpä kauhomaan -tervatynnöriä! Ja kun kauppiaalta pyydetään silliä, niin hän käärimään -paperiin puotisälliä!" - -Silloin Klaus nauroi ja sanoi: "Senkö tähden, isä, että minä olen niin -laiha? Mutta en minä silti huono ole! Minä olen hyvä voimistelija, -muista se, isä! Kujeile sinä vaan, kyllä näet vielä millainen kauppias -minusta tulee!" - -Seuraavalla viikolla Klaus heräsi kerran keskellä yötä ja kuuli -ompelukoneen silloin hyrisevän. Hänen mielestään piti olla jo aamuyö. -Ja hän oli hiiren hiljaa ja pidätti henkeään ja muisti merkillisiä -juttuja: tonttuja ja vuoren menninkäisiä. Sitten hän nousi hiljaa -sängystä ja meni sydän jyskyttäen keittiön läpi pilkistämään -perhehuoneesen. Siellä istui äiti yhä ompelukoneensa ääressä ja hänen -kasvonsa näyttivät niin väsyneiltä. - -Klaus meni takaisin vuoteesensa, mutta ei saanut unta, hän valvoi -raskaissa ajatuksissa. Äidin tarkka järjestyksen halu ja kyvykäs -reippaus olivat tähän saakka salanneet pienimmätkin köyhyyden merkit. -Mutta nyt huomasi Klaus ne kuitenkin. Isähän ei ansainnut rahaa enää -juuri ollenkaan. Ja vuokrat täytyi maksaa, ja ruoka ja hiilet! Ja -kaapin päällys oli täynnä kaikellaisia lääkepulloja ja voiteita, joita -isä tarvitsi! Klaus alkoi yhä selvemmin huomata, mitä maksaa raha. Ja -tuska poltti häntä. - -Hän ei nukkunut enää kelvolleen, vaan nousi jo varhain ylös ja meni -suoraa päätä Kalli Daun luo ja kysyi häneltä, eikö veli tiennyt -minkäänlaista sopivaa työtä, vaikka juoksupojan tointa. Hänellä oli -niin paljon loma-aikaa, ettei tiennyt mihin panna. - -Kalli Daun äiti, joka komeili jo koreimmassa puserossaan, alkoi kohta -ällistellä ja sanoa: "Mitä, etsitkö sinä työtä? Vai jo teidän on niin -tiukalla? Voit tulla meille, tuonne perähuoneesen, sitomaan -seppeleitä." - -Kalli Dau tungeksi kahvikupit ja kuiva leivänkannikka kädessä äidin -sivuitse ovelle ja sanoi: "Kun se tuo on tuossa, niin eihän sitä saa -rauhassa jutella yhtään järkevää sanaa. Tulehan tänne!" - -He istuivat huhtikuisesta tihruilmasta huolimatta puodin edustalle -ikkunanalus-penkille ja Kalli Dau alkoi selvitellä kohta asiaa. "Viime -syksystä lähtien minä kuletin puolen vuotta maitoja, jotta se tuo saisi -ostaa itselleen uusia puseroita. Mutta se on heittiötä: kello viisi -aamulla nouse ylös ja ala patikoida, kantaa raskasta kuormaa portaita -ylös, alas. Katsopas tätä oikeaa kinttuani, näetkös? Se on hiukan -tuollainen väärä vänkyrä. Se tuli siitä lempparin maidon raahaamisesta. -Ja saat vielä haukut päälle päätteeksi: olet tuonut liian vähän tai -liian paljon, väärän kannun tai kaatanut maidon maahan. Ellemme keksi -mitään muuta, niin pääset melkein varmaan Wexstrasselle Löschin -kuormankuletus-liikkeesen. Hän tarvitsee aamulla ja iltapäivällä poikia -sukimaan hevosia, voitelemaan rattaita ja puhdistamaan valjaita ja -lakaisemaan, ja sen sellaisiin hommiin." - -He lähtivät kohta Wexstrasselle ja tapasivat liikkeen isännän eräiden -työläistensä kanssa seisomassa pihalla, jota puoliväliin peitti katto, -hevosten ja valjastamattomien kärryjen, loimien ja silppusäkkien -keskellä. - -Kalli Dau tunsi kuorma-ajuri Löschin jo ennestään; ainakin hän pakisi -hänen kanssaan kuin olisi ollut vanha kokenut ajovehkeiden omistaja. -Klaus Baas otettiin työhön, viidenkymmenen penningin päiväpalkalla, -viisi tuntia päivässä: kaksi aamulla, kolme illalla, iltaruoka -päällisiksi. - -Vaikeaa oli ylösnousu kello viideltä aamulla. Hän ei ollut vielä saanut -unta läheskään tarpeekseen; ja oli pilkkoisen pimeäkin, ja niin kylmä. -Mutta kun äiti huusi, ei ollut siekailemista; sen tunsi jo hänen -äänestänsä. Klaus Baasin pieni vuodetoveri nousi istualleen ja -hieroskeli silmiään ja pyyteli surkeasti saada vielä pikkusen nukkua. -Mutta vastaamatta Klaus Baas otti häntä kainaloista ja nosti seisoalle. -Vaieten ja unissaan hoippuen he sitten pukivat ylleen pimeässä ja -menivät keittiöön ja peseytyivät tahkokaukalon äärensä. Äiti itse suki -heidän päänsä. Pikku Hanna tarrasi kaksin käsin pankon ympärystankoon -voidakseen seista kyllin lujana kun tuo märkä, häijy kampa tarttui -tiukoilla hampaillaan hänen otsatukkaansa ja kiskoi päätä taaksepäin. -Sitten he söivät palasen lieden vieressä, -- äiti istui jo -ompelukoneensa ääressä. Sitten Hanna i yhtyi kotiaskareihinsa. Klaus -Baas kompuroi alas portaita. - -Työ ei ollut juuri vaikeaa, mutta aina täytyi olla touhussa. Lakaista -tuo pihan kolkka: se oli sievää työtä. Pistää parille valjaat selkään: -käden käänteessä! Heittää rehua eteen: se oli hauskaa. Mutta kun hänen -täytyi matalassa, pimeässä tallissa sukia yhtä perää viisi kuusi suurta -hievahtamatta jököttävää hevosta, se oli ilkeää! Hän kuvitteli -mielessään: Jos tuo paraikaa suittava hevonen yhtäkkiä hurjistuisi ja -alkaisi potkia etu- ja takajaloillaan, -- mihinkä hän hyppäisi, -pelastuisi? Tai mitenkä kävisi ja mitä oli hänen puolestaan tehtävä, -jos yhtäkkiä pääsisi tuli irti? Tai hän haaveksi tuhansia tulevaisuuden -kuvia: hän oli asuvinaan entisessä kotikylässä -- sillä yhä tähtäsi -hänen tulevaisuuden toiveensa kotipuoleen, -- ja astelevinaan kelpo -miehenä, opettajana tai kauppiaana, sen teillä ja pakisevan sanan pari -vakavasti vastaantulijain kanssa, niinkuin oli kuullut kotipuolen väen -raitilla haastelevan. Ja sitten hän oli menevinään kotiinsa, komeaan -taloon pääraitin varrella, -- suuret oli siinä akkunat -- ja isä ja -äiti ja vaimo ja lapset katselivat ikkunoista ja odottivat häntä. -Joskus kun pihalla oli aivan hiljaista, himmenivät nuo haaveet -ikäänkuin autereeksi ja hän torkahti ja nukahti hevosen kylkeä vasten, -käsi ja suka koholla laukin lautasilla, -- kunnes heräsi, pelästyi -tulevien vankkurien jyrinää tai kovia ääniä. - -Eräistä ijäkkäistä ajureista hän piti paljon. Hänestä oli niin mukavaa -autella tai katsella kun he aivan rauhallisina ja tottuneesti -kantelivat raskaita valjaita ja taluttelivat hevosia, ja kuunnella -heidän verkkaisia tarinoitaan, enimmäkseen hevosten ominaisuuksista tai -kuormain ja ajettavan matkan laadusta. Ja vielä hupaisempaa oli kuulla -heidän pakinoivan Holsteinin ja Mecklenburgin maatalous-yrityksistä, -sillä niiltä seuduilta he olivat kotoisin, ja heidän Amerikaan -menneistä velimiehistään ja sisaristaan ja joskus, harvemmin kyllä, -vaimoistaan ja lapsistaankin. Kaikki heidän sanansa sattuivat kuin -naulan päähän, koruttomasti, varmasti ja levollisesti. Hänen nuori -herkkä sielunsa, joka nähdyn ja kuullun taustaksi maalaili kohta suuria -värikkäitä kuvia, tunsi näistä puheista uhkeaa iloa. - -Mutta oli siellä pari nuorempaa miestä, jotka nauttivat inhottavasti -raaoista sanoista ja muistivat niillä etenkin viattomia, mykkiä -luontokappaleita ja kertoivat mielellään toisilleen riettaita juttuja. -Etenkin varhain aamuisin he oikein kilpailivat selostellessaan -siivottomuuksia, joita olivat kuulleet edellisenä iltana kapakassa. - -Kuormankuletus-liikkeen piha oli nykyiselle Kaiser Wilhelmstrasselle -päin, -- siihen aikaan oli niillä paikoin vielä paljon matalia vanhoja -ristikkorunkoisia taloja suippoine päätyineen, -- ja niin sopivalla -kohdalla, että jo aamuauringon ensi säteet pääsivät sinne paistamaan. -Ja voimakkaan, suorastaan mahtavan kuvan ihmisten työstä ja -aherruksesta loivat senkin kevään auringon paistaessa raskaat vankkurit -ja edestakaisin häärivät ihmiset sekä suuret hevoset, jotka verkalleen -astua kompsivat ulos tallin leveästä ovesta, -- ja Klaus Baas iloitsi, -kun sai olla nokkelana ja tottuneena osallisena siinä ihmistouhussa. -Mutta kun nuo kaksi kiroilijaa ja rienailijaa aina sinne tulivat ja -tahrasivat koko pihan raaoilla huudoillaan ja sanoillaan, ja hänen piti -väen väkisinkin heitä kuulla, niin se puhdas ja jalo ilo, joka hänen -sydämensä pohjassa kumpuili, häiriytyi. - -Kun tuo ilve eräänä aamuna jatkui entiseen tapaansa, niin hänessä -heräsi jo usein tuntemansa toivo: jospa nuo kelvottomat yhtäkkiä -kuolisivat tai muuten joutuisivat paikasta pois! Ja samassa hän rukoili -kiihkeästi Jumalaa, jonka kanssa hän ei muuten ollut missään suhteissa, -että tuo hänen toivonsa toteutuisi! Ja sitten, sen rukouksen jälkeen, -sattuikin pian toinen miehistä jo laskemaan suustaan pilkallisia sanoja -itse liikkeen omistajan vaimolle ja sai heti lähtöpassit. Toinen rupesi -kohta tämän tapauksen perästä eräänä päivänä kuormittamaan heinähäkkiä -erään vanhemman miehen syytäessä hangolla heiniä hänelle. Kun häkki oli -täysi, aikoi mies kiinnittää takaakin päin pingottimen, jonka oli jo -edestä pannut kiinni; hän heittäysi koko ruumiinsa painolla pingottimen -päälle; mutta silloin katkesikin yhtäkkiä etumainen silmukka ja mies -syöksyi puineen päivineen suinpäin maahan ja löi armottomasti -takaraivonsa pihan kivitykseen ja jäi siihen tiedottomana makaamaan. - -Tämä outo tapaus täristi hänen herkkää sieluaan juurta myöten. Hän -heitti heti luudan kädestä ja otatteli kotiin minkä jaloista pääsi. -Täällä hän kertoi, vavisten ja täristen kuin puistatuksissa, koko -tapahtuman ja vannoi, että sinne hän ei enää mene! - -Hän maleksi muutamia päiviä kotosalla ja talon pihalla, yhä vain tuon -ilkeän näyn vaivaamana. Ja sitäpaitsi hän oli kummallisen levoton oman -rukouksensa tähden. Koulun läksymäinen uskonnon opetuskaan ei ollut -kyennyt ohjaamaan häntä siihen totuuteen ja kauneuteen, joka kuitenkin -tylsästä työn touhusta huolimatta piili hänen povessaan, ei, se oli -suorastaan hillinnyt ja tukahduttanut hänen hiljaista, luontaista -pyrkimystään omintakeiseksi, hurskaaksi ihmiseksi. Eivätkä muutkaan -olleet häntä koskaan auttaneet nöyrästi ajattelemaan, oliko näkyväisten -takana mitä ja millainen se salattu oli. Niinpä oli hänen sielunsa nyt -näiden syvimpäin tunteiden suhteen aivan neuvoton, avuton ja -viljelemätön. Ja tuo äkkipikainen rukous oli tuiskahtanut sydämestä, -jolla tiedottomasti, -- niinkuin monen monien ihmisten, -- oli -esi-isien muinaispakanallinen katsomus. Klaus Baas tunsi hämärästi -sekautuneensa tuohon tapahtumaan siten, että oli toivomuksellaan ja -lyhyellä rukouksella yllyttänyt pahoja henkiä noiden ihmispoloisten -kimppuun, ja ne henget sitten tekivät sen tihutyön. Ja nyt ne henget -varmaan vaaniskelivat häntä joko palkinnon toivossa tai suorastaan -liittoonsa vaatien -- taikka verta vuodatettuaan himoiten myös hänen -vertansa. - -Mutta kun isä jonkun päivän kuluttua taas tuli sairaana kotiin, kalpeni -se pahain henkien suru perheen nähtävän hädän rinnalla, ja hänen ei -auttanut muu kuin lähteä työn hakuun. Hän ajatteli hämärästi, että -hänen olisi nyt saatava hienompaa työtä, jossa hän säästyisi törkeiltä -sanoilta ja kamalilta tapaturman näyiltä. Ja hänen mielessään -kangasteli jokin siisti, hyvä paikka, jossa olisi ilahduttavaa työtä; -siellä hän tahtoisi miehen lailla uurastaa. - -Hän pisti pyhätakin päälleen ja meni ja pilkisti kukkaskauppaan ja -sitten Kalli Daun vanhempain makuuhuoneesen sekä näki toverinsa -muuttelemassa kylmiä kääreitä pikku veikolleen, joka oli vuoteen omana. -Kalli Dau haukkui Jonni-veljeänsä: se oli taas varastanut rahat hänen -takkinsa taskusta ja oli mennyt niitä ryyppimään! "Ja ukko hännystelee -jotain naishetakkaa", hän sanoi, "ja muori lörpöttelee tuolla -hiilenmyyjä-akan kanssa." Kalli Dau istui selkä kyttyrässä ja hieroi -laihoja, ruskeita käsiään vastakkain polviensa välissä. "Ne on -sellaista roskajoukkiota kaikki minun omaiseni", hän sanoi, "niinkuin -näet!" - -Klaus Baas vetäysi ovelle ja sanoi lähteneensä pois -kuormankuletus-liikkeestä ja kysyi, mistä hän nyt mitä pikimmin saisi -uutta tointa. Kalli Dau lähti kohta hänen kanssaan. He menivät kadun -kulmaan ravintolaan, ja Kalli Dau viittasi tutulle piikatytölle, pyysi -sanomalehteä. Kun he olivat palanneet kukkakojuun ja kun Kalli Dau oli -vaihtanut vielä kylmän kääreen pikku veikkonsa otsalle ja myynyt -kukkivan tulpaanin -- rahat hän pisti taskuunsa, -- niin he istahtivat -tiskille ja alkoivat tutkia lehteä. Hetken päästä osoitti Kalli Dau -Klaus Baasille erästä ilmoitusta ja sanoi aprikoiden: "Mitäs tuosta -arvelet?" Ja hän kumartui ja luki kumppanille ilmoituksen: että -taidemaalari Laura Morgenstern, asuva Neuenwallissa, halusi sukkelaa -poikaa, pystyvää kaikellaisiin pikku Askareihin. - -He laskivat lehden polvilleen ja katsoivat toisiaan. He eivät kumpikaan -olleet selvillä, mitä tämä oikeastaan tarkoitti. Taidemaalari? Mikä se -oli? Ja nainen vielä? - -Samassa sattui kulkemaan ohi eräs viinuri, noita lukemattomia, joiden -kanssa Kalli Dau oli hyvänpäivän tuttu. Poika huusi viinuria sisään ja -pyysi häneltä selvitystä. Mutta tämäpä teki pulman vielä pahemmaksi. -Hän sanoi, että se maalari luultavastikin maalasi alastomia ihmisiä ja -kai komentaisi Klaus Baasin kohta riisuutumaan ja sutisi hänet. Ja -kiiruusti ulos mennessään hän virnisti niin ettei tiennyt mitä Herran -nimessä moisesta ajatella. - -Kalli Dau kyllä arveli: "No mitäpä kummaa nyt tuo sitten? Alastihan -hevosetkin ovat ja paidan alla on joka Jumalan luomalla paljas nahka. -Ja paljonkos noilla on vaatetta päällä noilla naikkosillakaan, jotka -esiintyvät St. Paulissa?" - -Klaus Baas vaipui syviin, raskaihin ajatuksiin. Nainen, ja maalaa -alastomia ihmisiä? Mutta kuitenkin kaikitenkin... vaikka se -riisuttaisikin hänet alasti ja nakkaisi äkäpäissään vaikka pensselinsä -hänelle vasten naamaa; mukavampaa se sittenkin oli kuin kuunnella niin -inhottavasti kiroilevia ihmisiä ja nähdä päälle päätteeksi jonkun -halkaisevan päänsä. Ja sitä paitsi, -- olihan Laura Morgensternin -asunnossa ovi, jonka Klaus Baas aikoi painaa tarkasti mieleensä -potkaistakseen sen auki heti, kun tulisi jotakin kauheaa. - -Hän solahti tiskiltä alas ja sanoi ryhtyvänsä heti toimeen. Kalli Dau -lähti hänen kanssaan. - -He kapusivat Neuenwallilla ylös erään vanhanaikuisen talon kolme -porraskertaa ja jo saapuivat hakemalleen ovelle. Kalli Dau avasi. Kohta -kumahti salista luja, kurkkuääninen kysymys: "Kuka siellä?" He -vetäysivät varovaisesti ovesta hiukan loitommalle ja Kalli Dau vastasi -kovasti: "Juoksupoika." - -Sisällä rumuutettiin kai jotain kaappia tai hirmun suurta tuolia. -Raskaat askeleet lähenivät, ovi aukesi ja eteiseen astui vanhan -puoleinen, tavattoman ruumiikas ja leveä nainen, jolla oli silmälasit -lattean nenän alimaisella nipukalla. Hän tähysteli poikia sankojen -ylitse ja kysäisi: "Kumpi?" - -"Tämä tässä", vastasi Kalli Dau varmana kuin ainakin. - -"No, ja mitäs sinä sitten?" kysyi nainen. - -"Minä", toisti Kalli Dau, "tulin vaan mukaan." - -Laura Morgenstern viittasi leveällä paletillaan alakertaan ja Kalli Dau -katosi kuin maan rakoon, sanaakaan virkkaamatta. "Tule sisään", -käskettiin Klaus Baasia. - -Nainen meni sisään ja istahti mahtavana nojatuoliinsa ja painausi selkä -kenoon ja tirkisti tiukasti lasiensa ylitse johonkin, mihin Klaus Baas -ei tohtinut katsahtaa, ja tähysteli sitten lasiensa läpi noin -neliömetrin suuruiseen, pingoitettuun kankaasen ja sipaisi siihen -pensselillään jäykällä kädellä hienon, pehmoisen piirron. Klaus Baasiin -katsomatta hän kyseli hänen nimeään, mistä oli syntyisin, ketä -vanhemmat, oliko sisaria, kävikö koulua. Klaus Baas vastaili harvakseen -ja selkeästi, kunniantuntoisen lujasti ja hieman juhlallisesti. Sillä -välin maalari tirkisteli salin soppeen ja sipaisi silloin tällöin -kankaasen pehmeän, varovaisen piirron. - -Sitten hän kääntyä nytkähti sivuttain ja tarkasti Klaus Baasia -tuikeasti. Hyvän aikaa noin tutkittuansa hän sanoi: "Mitäs arvelet, -Tuddi? Minun mielestäni voimme häntä käyttää yhden mallina! Katsopas -vain tuota oivaa alasaksilaista nenää; ja hänen suussaan on lujuuden -vivahdus, jota ei usein tapaa. Ja koko pään muoto: se on hyvää verta." --- "Käännypäs tuonne päin", hän sitten jatkoi ja viittasi pensselillään -salin soppeen. - -Klaus Baas kääntyi ja näki nyt suurella tuolilla, jossa oli korkea, -ruskea selkänoja, istuvan noin kaksitoista-vuotisen tytön: sininen, -lyhyt hame yllä, pitkät jalat mukavasti ristikkäin, helmassa vanha, -paksu raamattu. Pienet kasvonsa olivat tarmokas-piirteiset, -- päähän -oli pantu musta, olkapäille ulottuva peruukki ja hartioille punainen -vaatekappale, joka oli edestä sulettu kultaketjuun liitetyllä vanhalla, -isolla rahalla. Hän ei hievahtanutkaan, istui jäykkänä kuin pikku -epäjumala, ja katseli Klaus Baasia ja sanoi: "Hän on näöltään kuin -muinaisgermaani; mutta välipä tällä; voit häntä kuitenkin käyttää. -Sille pitää panna ruskea peruukki ja naamansa se saa viruttaa hiukan -pitemmäksi; niin siitä kyllä saadaan yksi. Tietysti, joku pienistä. Tee -hänestä Hosea, taikka Micha!" - -Jatkaen työtään vastasi maalari: "Hosea ja Micha, ei käy laatuun. -Olenhan minä jo sinulle sanonut, että kaikki a:lla päättyvät nimet on -naisten nimiä. Sanokoon pappi tai opettajasi taikka sinä itse mitä -tahansa, minä viis. Hosea ja Micha olivat naisia. Hän olkoon Maleachi." - -Nuori tyttö vastasi: "Kyllä minusta nähden... Mutta sanohan nyt hänelle -viimeinkin, mistä on kysymys. Hän alkaa jo näyttää aivan äksyltä." - -Maalari nojausi jälleen tuolin selkämykseen, tähysti tarkasti -malliansa, jäykisti käsivartensa ja sipaisi taas kankaasen pehmeän -piirron ja lausui jörisevällä äänellä: "Niin, kaipa se on hänelle -sanottava. Katsopas nyt, Hogeruppin vanha rovasti ja ruustinna, tuolta -Schleswigin pohjoiskulmalta, aikovat lahjoittaa kuntansa kirkolle -apostolit ja profeetat, ja niitähän me tässä nyt... Ja tuo tuossa --" -maalari viittasi pensselillään -- "on Obadja; ja sinä voit olla -Maleachi. Otapas nyt tuo malja uunin kulmalta ja vie se pöydälle ja ala -pestä pensseleitä... Kas niin... Aivan niin... Ensin minä valitsin -vanhoja ukkoja ja sain viisitoista valmiiksi. Ja sitten tuli rovasti ja -ruustinna... mukavia vanhuksia... katsomaan työtä ja olivatkin -kutakuinkin tyytyväisiä. Mutta tuumivat, että loput pitäisi saada -nuoria; sillä nähtävästikin useimmat noista herroista olivat olleet -tuossa kahdenkymmenen korvissa. Ja tuumivathan ne vielä, että ukot, -jotka olin jo saanut valmiiksi, eivät näyttäneet oikein pyhiltä ja -haltioituneilta... Longotapas hiukan enemmän silmiäsi, Tuddi; sinä -unohdat sen alinomaa!... No niin, minulla nyt ei ole hiukkaakaan -mielikuvitusta, kaikkein vähimmin pyhyyden kysymyksissä, sillä en ole -itse yhtään pyhä. Enkä ole milloinkaan yhtään pyhimystä nähnyt. Eikä -ole se rovastikaan; sillä huomattavasta varallisuudestaan huolimatta -hän ei tahdo maksaa pyhimyksistä enempää kuin sata markkaa kappaleelta. -Niinpä keksinkin asettaa tuon tuolle vanhalle tuolille ja koristin -häntä hiukan juhlallisemmaksi. Eipä hänkään mikään pyhimys ole, -päinvastoin veitikka ja vintiö, mutta kun on lapsi, on hän lähimpänä -pyhimyksiä. Longotapas taas hiukan silmiäsi, Tuddi, ja ajattele -Norderneytä[18] tahi Syltiä tai jotakin muuta paikkaa, jonne menet -kesää viettämään, ja kaikkea 'taivaallista' mitä siellä saat kokea, -taikka väännäpä muuten kasvoillesi ilme ikäänkuin näkisit taivaalliset -sotalaumat." - -"Siunatkoon, Laura täti", huudahti tyttö, "mitä juttuja jöriset! -Kuules... eikö hän voisikin olla Habakuk? Katsopas kuinka hän -ällistelee tuskallisen näköisenä! Varmaan Habakukilla oli juuri -tuollaiset silmät; ne sopivat niin mainiosti nimeen... Luenko nyt -sinulle pari värssyä Habakukista?" - -Maalari pudisti päätänsä: "Nyt on meillä käsillä Obadja. Lueppa taas -pari sanaa päästäksemme tunnelmaan." - -Tyttö kohotti raskasta kirjaa polvillaan hieman pystympään ja alkoi -heleällä lapsen äänellä verkkaan: "Mutta ei sinun pidä mielelläs -katseleman veljes päiviä, hänen viheliäisyytensä aikaa! Eikä -riemuitseman Juudan lasten surkeuden aikana! Ei myös sinun suus pidä -niin suuria sanoja puhuman heidän tuskansa aikana..." - -Laura Morgenstern maalasi käsivarsi jäykkänä. Peruukkipäinen tyttö, -punavaippa hartioillaan, vuoroin rengasteli silmiään ja vuoroin luki -värssyn, pari. Ja Klaus Baas pesi pensseleitä. Kun hän kerran arasti -vilkaisi tyttöön, joka näytti hänestä ylen ihanalta ja omituiselta, -tuikkasi Tuddi silmänräpäyksessä hänelle punaisten huulten välistä -kielensä nipukkaa. Nytpä hän ei tietysti voinut olla katsomatta -uudestaan... se oli pakko... ja heti tuikkasi tyttö taas kielen -nipukkaa. Silloin kääntyi Klaus Baas kiireesti pesemään pensseleitä. - -Maalari sanoi mukavalla, yksitoikkoisella äänellä, uutterasti -maalatessaan: "Älä sinä salli sellaista! Näytä sinä sille vaan -takaisin!" - -Tyttö vastasi yhtä rauhallisesti, vihaisesti: "Koettakoonpas vaan!" Ja -läväytti silmänsä pyhän pyöreiksi. - -Klaus Baas tunsi olonsa sanomattoman kummaksi ja avuttomaksi ja samalla -äärettömän onnelliseksi ja turvalliseksi. Hän nipisteli ja pesi -pensseleitä ja vilkui tuon tuostakin kulmainsa alta naisia. - -Sitten tuli tyttöä noutamaan siisti palvelusneito, ja Tuddi läksi, -heittäen vielä mennessään Klaus Baasiin kopean, taistelunhaluisen -katseen. Mutta Klaus Baasin oli nyt toimitettava salissa ja keittiössä -kaikellaisia pikku askareita, ja maalari oli hänelle yhä yhtä jörön -ystävällinen. Sitten hän söi maalarin kanssa pienessä keittiössä -illallista ja sai sen jälkeen mennä. - -Kotona isä nukkui, ankaran taudin kohtauksen jälkeen, ja äidin luona -oli lihava rouva, joka teetätti uutta pukua hopeahäihinsä; Klaus Baas -kertoi Hannalle kaikki, mitä oli kokenut, juurta jaksaen. Hän oli aivan -haltioissaan moisesta ja haaveili, mitä hän huomenna ja vastakin siellä -vielä näkisi, ja muistutti Hannalle kahteen kertaan, että hän tarvitsee -huomenna taas hyvän takkinsa, välttämättä! Hän ei voi mennä tähän -toimeensa paikkatakissa. "Se on ihan erikoista laatua", hän sanoi, -"siellä täytyy esiintyä hienosti." - - - - -VI. - - -Aamusta alkaen hän kaipasi hetkeä, jolloin koulusta tultuaan voi -pukeutua pyhäisiinsä ja lähteä maalarin luokse. Hän ei huomannut enää -kuin ennen, että isä oli nyt melkein aina kotona ja istui raukeana -keittiön akkunan ääressä peitto laihain polvien ympärillä. Kun hän -pisti ne kolme markkaa, jotka Laura Morgenstern antoi hänelle -lauantaisin, äidin käteen, niin hän ei huomannut kuinka laiha se käsi -oli ja miten kiireesti se sieppasi rahat. Klaus eli kokonaan niiden -kolmen tunnin lämpöisestä ilosta, jotka joka päivä hänelle soi: olla -yhdessä tuon lihavan, jörön naisihmisen ja kauniin, nyrppynokan tytön -kanssa, jolla oli punainen viitta ja pikimusta peruukki. - -Laura Morgenstern jörisytteli kuin ennenkin ilmi mietteitään sikäli -mikäli tytön kysellessä tai kirjoja lukiessa päähän pälkähti. - -"No nytpä näkyy taas, mitä raamatussa oikeastaan on", sanoi hän, -"täytyy myöntää, että siinä on paljon roskaa. Esim. tuo Obadja! -Ymmärrätkö sinä, mitä hänestä meille on hyötyä? Mitä hänellä on minun -synneissäni tai suruissani tekemistä!" - -Pieni peruukkipää kysyi: "Onko sinulla suruja, Laura täti?" - -"Tietysti", murahti maalari. "Niitä on kaikilla." - -Klaus Baas katseli häntä kummastuen ja mietti mielessään: Mitäpä suruja -tuollakin on! Hän on terve kuin kili ja hänellä on rahaa. Mitä se -suruista pöpisee! - -Joskus oli maalari vaipunut syviin mietteihin ja teki työtä rajulla -innolla, kasvot ankaran vakaina; huomattavasti hänen ajatuksensa -kulkivat kaukana. Enimmäkseen hän mietti kotiseutuaan ja lapsuuden -aikaa. Ja tuntui kuin häntä olisi painostanut elämän ratkeamaton pulma -tai vaiva; hän johtui sitä alinomaan aprikoimaan ja näytti tulevan -siihen johtopäätökseen, että kristinoppi oli tuohon pahaan syypää. - -"Isäni oli opettaja, vakava, ahkera mies. Ja jumalinen, huomaa se, -Klaus! Mutta monista uskontotunneista, ainaisista raamatunlauseista ja -virsistä ja kristillisistä niskannipistyksistä, joita saimme vielä -kaupantekijäisiksi: niistä ei ole ollut meille mitään hyötyä. Minusta -ja sisaruksistani on tullut sitä, mitä meistä varmaan ilman tuhansia -uskontotuntejakin olisi tullut. Toisesta... minusta... vanha, -puolihassu jöröttelijä, toisesta..." hän suoristihe ja tähysti -tarkemmin peruukkipään pieniä, hienoja kasvoja... "Luuletko, Klaus, -että uskonto voi muuttaa ihmisen toiseksi kuin hänet luonne tekee?" - -"Kyllä", virkkoi Klaus Baas, "Paavalissahan on esimerkki." - -"Mene suolle, Paavalissa!" vastasi maalari, "ole hyvä ja puhu sinä -Laura Morgensternista ja Klaus Baasista ja ajuri Löschistä ja muista -sellaisista ihmisistä ylimalkaan." - -Klaus rypisti kulmiaan ja sanoi: "Kun saa kuulla kauneinta raamatusta, -vakaasti ja yksinkertaisesti luettuna, niin uskoakseni ihmisen pitäisi -tulla vakaammaksi ja hurskaammaksi." - -"Jaha", arveli maalari. "Vai sitä sinä!" Hän keikistihe hyvin -selkäkenoon ja sanoi: "Nyt sinulla on hyvä ilme, Tuddi! Obadjalla oli -kai juuri tuollaiset silmät silloin kun hän tuomitsi ihmiset tuliseen -pätsiin!" - -"Niin, miksi sinä puhut aina sille pölkkypäälle", tiuskaisi Tuddi. -"Eikö minua ole olemassakaan? Mitä se tietää enemmän kuin minä." - -Tuo huitukka, jonka mustan peruukin alta vähä väliä aina tunkeusivat -esiin heleät, kellervät kiharat, oli Klaus Baasille äkäinen. Mutta se -kiukku väristi raikkaan autuaallisesi pojan hipiää ja se pilkka pani -hänen sydämensä ylpeästi sykkimään. - -"Kuinka hän on kuiva tänään, täti", sanoi Tuddi. "Hän on oikein -epäonnistunut. Vedäpäs hänet taas vireesen, mitähän tuo soittaa." - -Silloin katsahti Klaus Baas häneen pilkallisesti. - -Tuddi katseli taas "pyhin silmin" maalariin. Vähän ajan päästä hän loi -silmänsä Klaus Baasiin ja sanoi käskevästi: "Tuo jakkara tänne!" - -Klaus toi jakkaran ja asetti sen hänen jalkainsa alle, mutta sanoi -hiljaa uhalla: "En olisi sitä tuonut, ellet olisi ollut mallina." - -Maalari kuuli tämän ja sanoi: "Älä sinä minua kursaile, Klaus! Jos hän -ei pyydä kauniisti, älä tottele! Komennelkoon piikoja kotona; täällä on -hänen oltava kiltti." - -Toisena päivänä tuo ulkokullattu sanoi: "Klaus, ole nyt niin hyvä ja -tuo minulle jakkara." - -Kun Klaus asetti jakkaraa hänen jalkainsa alle, katseli Tuddi pyhin, -leimuavin silmin maalaria, ja samalla pani jalkansa, eipä vainkaan -jakkaralle, vaan Klaus Baasin niskalle, ja polki sitä alas. Poika -tarttui nilkkaan, puristi sitä laihalla, luisevalla kädellään ja asetti -jalan jakkaralle ja piti sitä hetken lujasti kiinni. - -Silloin Tuddi unohti koko pyhän toimituksen, kumartui kiivaasti hänen -puoleensa ja katsoi häntä silmästä silmään kiukusta sähisten: temppu, -jota hän sanoi "irvisteleväksi tiikeriksi". Se näytti olevan hänen -viimeinen aseensa. - -Mutta Klaus tähtäsi häntä suoraan silmiin, rauhallisesti, kiukuissaan -kyllä, mutta samalla hurmautuneena kun sai tuntea nuo kasvot niin -lähellä. - -Kun hän eräänä päivänä ennen tuntia meni keittiöön, -- hän ei ollut -huomannut ovikellon soivan, -- kuuli hän takaansa askelten sipsutusta. -Ja kun hän kääntyi katsomaan, seisoi hänen edessään kuusivuotias pikku -tyttö, ja Klaus Baas arvasi hänet heti mustaperuukkisen siskoksi. -Hänellä oli näet aivan yhtä sorea vartalo ja sievä pää kuin Tuddilla ja -sitäpaitsi, yhtä vaikea oli hänen saada ylähuulella peittymään -hampaansa. Hän ei virkkanut mitään, ojensi vain Klaus Baasille pientä -valkeaa tuttipulloa, jossa oli maitoa. Klaus Baas katseli aran -hämmästyneenä pikku keijukaista ja kysyi, mitä hän tahtoi? - -Tyttö pyöristi kummissaan silmiään, pudisteli päätänsä niinkuin pitäen -Klaus Baasia hölmönä, ojensi hänelle yhä vain pulloa ja sanoi: -"Lämmitä." Klaus ymmärsi ja asetti pullon lämpimään veteen. Ja sitten -hän syrjästä tarkasteli ja ihasteli tuota sievää pikku hempukkaa: niin -se oli pyöreä ja puhdas kuin sorvattu, oikeinpa hiekkapaperilla -silitetty. Ja Klaus Baas kysyi kummastellen ja asiaa aavistamatta: -"Kuka pulloa tarvitsee?" - -Tyttö katseli häntä silmät suurina, tutkivasti, ja lausuipa sitten -vakavan arvostelunsa: "Kyllä olet tosiaan niin tuhma kuin Tuddi sanoo!" - -Klaus ei virkkanut mitään, mutta ihmetteli mielessään, ihanko kaupungin -pirpanat tosiaan näin kauan tuttia imevät, eikä malttanut odottaa -maidon lämpiämistä. Hän antoi pullon tytölle ja meni sitten hänen -jälestään saliin, jossa työ jo oli alettu. - -Maalari istui selkä kenossa avarassa nojatuolissa ja tähysti tarkasti -lasiensa ylitse mallia ja kiinnitti jäykällä, suoralla kädellä piirron -piirrolta hienosti kankaalle. Obadja istui hoikat jalat ristissä, -punainen vaippa hartioilla ja katseli sirkuilla, harmailla silmillään -maalariin. Pikku sisko istahti sivummalle pienen, matalan pöydän -ääreen, jossa oli kelpo keko irtonaisia sinihelmiä ja kieppu mustaa -rihmaa; siihen hän aikoi nähtävästi pujotella helmet. Hän ei ollut -ryhtynyt työhönsä vielä, vaan istua kenotti tuolillaan ja imi -maiskutteli pulloansa, nilkat päälletysten, aivan kuin sisarensakin. Ja -Klaus Baasia hän katsoi rauhallisesti totisilla silmillään. - -Nyt oli entistä ihanampaa valoisassa, siistissä työhuoneessa. Rattoisa -pakina ei keskeytynyt hetkeksikään. Joskus lasketteli maalari, kun muut -hänen kielikelloaan koskettivat, verkkaisesti ja yksivakaisesti pitkät -jutut. - -"Leikitkö sinäkin, Laura täti", kysyivät lapset, "kun olit niin pieni -kuin me? Kerropa meille jotakin." - -"Niin että leikinkö?" toisti maalari... "kuinkas en!" -- Tuntui kuin -olisi jokin näkymätön käsi sivellyt hellästi hänen jäykkiä, jöröjä -kasvojaan. "Että olemmeko leikkineet!... Me olimme pappilan naapureita -ja saimme leikkiä rovastin vanhassa, ruohottuneessa puutarhassa miten -vain halusimme. Puutarhan alalaidassa oli korkea, ruohopeitteinen -kumpu, jonka laelta näki kauas yli lakeuden. Se kumpu oli veljen -erikoisomaisuutta..." - -Maalari tarkasti huolellisesti työtänsä ja jatkoi hellällä äänellä: - -"Meillä oli pikku veikko, kaunis, punaverinen poika. Ja miten hauska -hän oli, ja miten älykäs! Hänellä oli aina pehmeä ruskea samettipuku, -siinä vasta oli valon heijastetta... en tiedä, en muista sittemmin -sellaista kangasta missään nähneeni -- ja lumivalkea röyhelökaulus -kaulassa, ja hänen kaunis tukkansa ulottui aina kauluksen alalaitaan. -Hän oli hyvin kokasteleva kauniista vaatteistaan... mutta myös -huolimaton, eikä varjellut pukuaan pilaantumasta. Ja me emme häntä sen -tähden toruneet! Emme toruneet häntä koskaan: hän oli niin sievä ja -iloinen. Mutta me kolme sisarta olimme rumia ja meillä oli puku -karkeasta, mustanharmaasta kankaasta, jota äiti oli ostanut noin -summamutikassa; olimme jöröjä ja innostumattomia. Ja juuri siksi että -olimme niin jöröjä ja kylmiä ja kateellisia, juuri siksi veikko oli -niin mahdottoman kaunis, iloinen ja hupaisa." - -Maalari vaikeni ikäänkuin viime sanojaan mietiskellen. Sitten hän -jatkoi muistojen herkyttämänä: - -"Puutarhan alapäässä oli kumpu; se oli pikku veikon erikoisomaisuutta; -hän sanoi sitä kuningaskunnakseen. Hän istui polvet ristissä pikku -istuimella, jonka oli vienyt kummulle, ja käänteli kaunista kaulaansa -joka ilmansuunnalle ja rupatteli hullua lorua ikäänkuin olisi jaellut -komennuksia tai istunut oikeutta -- ja sen sellaista. Meitä oli kolme -hänen hoviväkeään. Yksi lakaisi kummulle johtavat lautaportaat; toinen -leikkasi polvillaan heinää hänen kukkulansa rinteillä; kolmas toi -hänelle selkä kumarassa ruokaa. Ja kun ilta tuli ja aurinko valaisi -hänen jaloja kasvojaan ja hänen hienot silkkikiharansa kiiltelivät, -niin me sanoimme: Voi kuin sinä olet kaunis! Voi kuin sinä olet kaunis! -Hän ei muka ollut huomaavinaan meidän imarrustamme, mutta kyllä hän -tiesi, kuka nöyrimmin palveli. Sitten huusi isä tiukasti meitä ja -meidän täytyi mennä kotiin lukemaan, enimmäkseen raamatunlauseita ja -virsiä. Pikku veikko oppi pian ja helposti, mutta unohti myös yhtä -pian. Hän oli liiaksi mukavuutta rakastava pitääkseen mitään -mielessään. Kun hänen sitten iltasella oli mentävä levolle, niin me -kiistelimme, kuka hänet saisi riisua ja kantaa sänkyyn, ja lopulta sai -sen tehdä se, joka metisimmin oli häntä imarrellut. Ja siitä me kolme -rumaa variksen poikaa olimme kateellisia toisillemme ja jouduimmepa -siitä usein tukkanuottasillekin." - -Maalarin sivellin vaipui ja hän katseli jonkun aikaa, surullisissa -mietteissä, vuoroin kangasta, vuoroin peruukkipäätä. Sitten hän karisti -ajatukset ja kävi taas ripeästi toimeen. "Olepas nyt hyvin ylpeän -näköinen, Tuddi! Ajattelepas, että Klaus Baas esimerkiksi tulee -pensselillä sutimaan pientä, hienoa nenänhuippuasi. Kasvot vähän -enemmän vasemmalle... kas niin! Sinä olet erityisesti ylpeän näköinen, -kun katsot hiukan syrjittäin. Noin ne on paikallaan. Nyt tulee Klaus -Baas ja se pensseli... hyvä! Ajattelepas asiaa juurta jaksaen!... Tuo -hävytön poikaviikari!... Kas niin, teillä on mielikuvitusta!... Sitten -maalataan pikku Sanna! Sanopas Sanna, mikä tahtoisit olla?" - -Tyttö pujotteli paraikaa helmiä, -- kohotti siniharmaat silmänsä -maalariin. Upeat huulet, jotka hartaassa työssä olivat auenneet, -sulkeusivat ja kätkivät peittoonsa kauniit, isonlaiset hampaat. - -"Se on Sephanja, mielestäni", sanoi Tuddi. "Samantekevä, mitä profeetta -on kirjoittanut. Sinä olet Sephanja, kuule!" -- Pikku tyttö nyökäytti -päätänsä ja supisi monta kertaa uutta nimeä itsekseen, ja virkkoi -sitten: "Mutta minä tahdon pitää nämä ketjut kaulassa." - -Joskus kertoi Tuddi kodistaan. Äidistä, joka oli "ylipäätään liian hyvä -ja hauska". Isästä, joka oli ollut Indiassa ja palannut sieltä -sairaloisena, veljistä, jotka olivat kerrassaan sietämättömiä. Kodin -ylä- ja alahuoneistoista, tytöistä, puutarhasta ja koulusta, jossa -opiskelu oli kuin mitä hupaisaa leikkiä ja opettajattaret olivat joko -"kamalia" tai "taivaallisia". Vieraskielisistä runoista, joita oli -hirmuisen vaikea oppia. -- Kerran hän pyysi neuvoa ainekirjoituksessa. -Heidän oli kirjoitettava aine "Elämän merkkitapaukset". Opettajatar oli -maininnut: kasteen, konfirmatsionin, Herran pyhän ehtoollisen y.m. -Mutta Tuddi arveli, että oli niitä paljon muitakin, esim. huvimatka -Syltiin ja talvisin luistelu, ja sitten häät j.n.e. - -Joskus joutui Klaus Baas näyttämön pääesiintyjäksi. Hänen täytyi kertoa -kotikylästä ja maalaisleikeistä, padosta ja kirkkotarhasta, rannikosta, -rannan hietikosta. Hän oli silloin aina kovin peloissaan: jospa hän -käyttää vääriä muotoja. Sillä hän puhui kirjakieltä vielä kuin mitäkin -vierasta, koulussa luettua kieltä. Ja hän kertoi siis hiukan -koulumestarimaisesti, selkeästi, harvaan. Joskus lykkäsi vastuksen itse -aihe: hän ei tiennyt, sopisiko kertoa sitä ja sitäkin. Ja häneltä oli -livahtaa suusta jokin sana, mutta sai kiinni; hän sekautui ja änkytteli -nolosti. - -Siitäpä nyt Tuddi taas sai syyn häntä pilkata: "Menepäs, Sanna, ja vedä -hänet nyt vireesen." -- Silloin ei Klaus keksinyt muuta neuvoa kuin -solutella tarina toiselle ladulle ja täyttää aukot omasta päästään. -Mutta kun valeet ja lorut aina ovat uhkapäisiä keinoja, niin hänen -kasvonsa silloin punastuivat tukkaa myöten ja hänen silmänsä kiiluivat. -Mutta pianpa häntä lohdutti jo se, että pikku Sanna kuunteli häntä suu -auki ja silmät pyöreinä ja lauloi lopuksi heleällä äänellään: "Kuules, -Tuddi, nyt se jo soittaa." - -Joskus valloitti peruukkipää yksinään koko näyttämön esitellen -kuuntelijoille puolet eläintarhaa: "irvistelevän tiikerin", "nälkäisen -hyenan" ja "kyllästyneen leijonan". Hän pani myös toimeen -neekerinäyttelyjä, kuten hänen oli tapana sanoa. Hän asetti pikku -Sannan seisomaan Klaus Baasin eteen ja kuulutti: "Kas tässä, katsokaa, -herrasväki, on neekeripäällikkö Jumbo! Jumbo, näytä herrasväelle -hampaitasi!..." Sanna näytti silloin hampaitaan ja koetti katsoa Klaus -Baasiin kauhean julmasti. Tätä näytöstä he erittäinkin rakastivat ja -toistivat sitä usein, -- ja Klaus Baas nautti siitä silmillään ja koko -sielullaan, sillä molemmat nuo sirot, sievät tytöt seisoivat aivan -suutatusten hänen kanssaan. -- Ja kun hän sittemmin, lähes -kaksikymmentä vuotta sen jälkeen, kohtasi Sannan Fährstrassen varrella -kemutalon eteisessä Uhlenhorstissa[19] ja näki hänen tuskan ahdistamana -ja surevana, niin kohta hän vielä muisti sanoa: "Jumbo, näytä -hampaitasi!" Ja silloin Sanna tuli koko lailla iloisemmaksi. - -Sitten valmistui Obadja, ja nyt tuli Klaus Baasin vuoro. Hänestä piti -tehdä Daniel. Ja ilme piti hänellä olla sellainen kuin profeetalla oli -jalopeurain luolassa. "Sillä muuta eivät Hogeruppin ukot hänestä tiedä, -Klaus!" - -Ah, kuinka hän oli onnekas kun häntä koristettiin! Miten häveliäs ja -ylpeä kun maalari pani vihreän vaipan hänen hartioilleen! Mitä -luolajalopeuran naamaa Tuddi hänen edessään näyttikään! Miten -suloisesti ja ystävällisesti Sanna pani sinihelmi-korunsa hänen -kaulaansa hänen ollessaan polvillaan tytön edessä! Hänen sydämensä -hypähti aivan kurkkuun kun Sanna arasti kosketti hänen tukkaansa, -silitti sitä ja sanoi: "Katsopas, Tuddi, minkämoinen myyränturkki sillä -on." - -Mutta huomenna, jolloin elämän piti jatkua niin ihanana kuin se -konsanaan voi olla, eivät tytöt enää tulleetkaan maalarin luo. Laura -Morgenstern kertoi, että heidän oli täytynyt isän sairauden tähden -lähteä tavallista aikaisemmin maatilalle, joka perheellä oli -Hammerin[20] seudulla. Arasti kysyen Klaus Baas sai tietää, että heidän -isänsä oli kauppias ja välitti Indian kauppaa ja oli matkalla siinä -maassa saanut parantumattoman taudin. "Ne ovat vanhaa, hienoa sukua, -Klaus", sanoi maalari. "Olivat ennen upporikkaita eivätkä ole vieläkään -suinkaan köyhiä. Mutta mitä auttaa heitä nyt raha, kun perheenisä on -sairas? Kaikkialla on maailmassa kurjuutta." - -Hän maalasi tänään vielä punaista vaippaa, joka oli levitetty tuolin -selustalle, maalasi kiivaasti hengittäen. Sitten hän sanoi: "Klaus, -minä luin eilisiltana raamattua ja hain, mikä siinä nyt olisi parasta. -Isä piti ennen aina psalmeista ja lausui jonkin mietelmän, minkä jo -Luther niistä oli lausunut. Mutta, Jumala paratkoon: en löydä siitä -juuri mitään, josta olisi ihmiselle apua. Enkä muista isänikään sitä -itse tutkineen. Luulenpa, että moni kehu tai moite kulkee vain -arvostelemattomana perintönä vuosisadasta toiseen; puhutaan vaan -ajattelematta, apinoidaan muita." - -Klaus lausui selväksi, opituksi kirjasaksaksi: "Meidän opettajamme -sanoo, että vuorisaarna ja... sitten Vapahtajan kärsimyshistoria ja -sitten Korinttilaiskirjeen kolmastoista luku on raamatussa parhainta." - -"Jaha, jaha... Vai... No, sinä tulet huomenna tänne taas, Klaus", sanoi -maalari. "Tule, tule pois huomenna!" - -Kun Klaus huomenna tuli hänen luokseen, astui Laura Morgenstern -huoneestaan ja sanoi jörösti, mutta ystävällisesti kuin ainakin: -"Annetaan Danielin jäädä tulevaan kertaan, Klaus. Tuli veli tänne, -viipyy tilapäisesti muutamia päiviä Hampurissa; käytän häntä -apostoli-mallina. Minun täytyy jo käydä käsiksi apostoleihin... -Ajattelin, että silloin tällöin lukisit minulle ääneen jonkun värssyn, -päästäkseni tunnelmaan. Minulla kun ei ole mielikuvitusta. Mutta sinun -pitää lukea verkalleen: veljeni on yksinkertainen ihminen, ei ole -pitkään aikaan ollut tekemisissä kirjain kanssa..." - -Maalari palasi työhuoneesen ja Klaus meni keittiöön, suorittamaan ensin -muut askareet. - -Kun hän sitten astui sisään ja katsoi uteliaana maalarin veljeä, niin -hän huomasi hirmukseen, että sehän oli se sama katuveijari, jonka -edessä hän oli niin kokastellut puolen vuotta sitten Grossneumarktin -kulmauksessa. Klaus tunsi hänet hyvin hänen kauniista silmistään ja -kaksivivahteisesta parrastaan, vaikka hänellä olikin nyt uusi siisti -puku ja tukka leikattu. Junni ei ollut tuntevinaan Klaus Baasia. Mutta -kun maalari kerran katseli muualle, iski hän pojalle tuttavallisesti -silmää. - -"Mitä tahdot nyt lukea, Klaus?" kysyi maalari. "Minä luetan itselleni, -Jakob, työskennellessäni ääneen, jotta pääsen tunnelmaan." - -Klaus tunsi, mistä oli kysymys, avasi vuorisaarnan ja luki nuo vakaat -sanat hitaalla, hillityllä äänellä lause lauseelta. Veli vaikeni. Sisko -maalasi kiihkeästi ja melkeinpä ruumiinvoimalla: hiki kiilui hänen -uurteisella otsallaan ja harmaahapsisilla ohimoillaan. Hän ei virkkanut -sanaakaan; joskus vaan huomautti luetun johdosta: "Se on hyvä, Klaus! -Aivan niin se on!" - -Siten hän työskenteli kolme neljä päivää. Ja kun hän sitten neljäntenä -päivänä asetti taulun seinää vasten, kummasteli Klaus Baas sen pikaista -kehittymistä ja kasvojen puhdasta kirkkautta ja yksinkertaisuutta ja -selvyyttä. - -Seuraavana päivänä vielä keittiössä ollessaan Klaus Baas kuuli jonkun -tulevan eteiseen. Hän ei siitä huolinut sen enempää, ajatellen, että se -kai oli maalarin veli. Mutta kun hän kuuli kompuroimista ja -hapuilemista, niin hän pilkisti ovesta, ja näki tosiaan veljen, mutta -nyt vaatteet liassa, tukka sekaisin ja muuten ihko humalassa. Hän -nyykäytti Klaus Baasille päätään, muka sukkelasti, mutta samalla -nolona. Klaus Baas kiiruhti keittiöstä eteiseen ja supatti: "Menkää nyt -pois! Kuulkaa, korjatkaahan nyt sievästi luunne!" Mutta sisko oli sen -jo kuullut ja avasi oven ja näki veljensä. Hän ei virkkanut mitään, -nosti vaan raskaan kätensä ikäänkuin karttavasti, avuttomasti eteensä. -Silloin veli kääntyi nolona ovea kohti, pyörähti vielä kerran katsomaan -siskoa hölmöillä silmillään, arasti, ja meni matkaansa. - -Keittiöaskareet toimitettuaan Klaus Baas meni sisään. Maalari istui -selkä kyyryssä tavanmukaisella tuolillaan telineen edessä, paletti ja -pensselit kädessä, kalseasti tuijottaen. Kun hän kuuli pojan tulevan, -hän oikaisihe ja alkoi maalata. Klaus tarkasteli häntä salavihkaa -työnsä äärestä ja näki hänet tähystämässä silmät sirrallaan paikkaa, -jossa veli oli mallina istunut, -- ikäänkuin sisko olisi sielunsa -silmillä nähnyt veikon siinä yhä ja maalannut olemattoman mallin -mukaan. Ja maalarin koko olento oli kuin lamaan lyöty. Vähitellen -kuitenkin pehmenivät hänen vanhain kasvojensa kovat piirteet, ja hän -maalasi nyt tuntikausia harvinaisen innokkaasti ja haltioissaan. - -Klaus liikkui edestakaisin huoneessa ja asettui sitten pöydän ääreen -pesemään pensseleitä. Kerran loi maalari silmänsä häneen: kävi kai -sääliksi poikaa, jonka piti niin sanattomana ja yksikseen nyt -askarrella. Ja maalari sanoi: "Lauantai-illaksi kutsutaan tänne lapsia -luoksemme, Klaus. Sitten on meillä taas hiukan hauskaa." - -Sillä tavalla he työskentelivät kolmisen tuntia puhumatta. Ja kun ilta -jo hämärsi, niin maalari nousi ylös ja sanoi väsyneenä: "Irroita tuo -kuva ja aseta seinää vasten." Ja meni tapansa mukaan keittiöön pesemään -käsiänsä. - -Klaus lähestyi telinettä ja tunsi hyvin veljen. Mutta kun todellisen -veljen kasvot olivat alhaisten paheiden raaistamat, hohti tästä taulun -apostolista kaikkein ylevimmän intohimon kauneus: aatos ja uurastus -jonkin jalon, puhtaan asian puolesta. Suunsopissa värisi arasteleva, -syvä tuska, ja tähystävissä silmissä paloi avun toivo. Silloin Klaus -purskahti hillittömään itkuun ja näki yhä kyynelten läpi kuvan. - -Maalari tuli sisään ja huomasi heti hänen itkevän ja pani kätensä -kömpelösti hänen kaulaansa ja käveli hänen kanssaan edestakaisin -salissa. Klaus itki yhä pakahtuakseen. - -"Ei siitä ollut apua, Klaus", hän sanoi. "Syvällä on tammen juuret. -Johan minä sen arvasin; mutta tahdoin kuitenkin koettaa vielä kerran." - -Klaus halusi jotenkin häntä lohduttaa ja sydämen syvyydestä nouseva -sääli pani hänet maalaria sinuttelemaan: - -"Mutta _onhan_ sinulla mielikuvitusta, Laura täti!" - -"On, Klaus", hän vastasi... "kun tulee sellainen tuska!... Mutta nyt -sen itse näit... ei mikään auta..." -- - -Kun Klaus Baas seuraavana päivänä tuli koulusta päivälliselle ja aikoi -mennä kohta maalarin luo, ei hän nähnytkään isää kotona: ei keittiössä -eikä perhehuoneen sängyssä. Hän ihastui, keikahti kantapäillään ja -kysyi: "Onko isä mennyt ulos?" - -Silloin astui äiti kamarista ja sanoi muualle katsellen, tavallisella -hiljaisella, tylyllä äänellä: "Isä vietiin sairaalaan. Täytyy leikata." - -Klaus hätkähti ja tuijotti äidin silmiin ja näki niissä määrättömän -tuskan. Hänen ruumistaan täristi kiireestä kantaan, hän ei saanut sanaa -ulos suustansa. Hänen korvissaan soi ja vinkui: "Ja minä, minä en ole -hänestä välittänyt." Hän kysyi äidiltä, missä sairaala oli, tempaisi -lakkinsa ja juoksi sanaakaan sanomatta ulos. - -Kun hän sairaalan eteishallissa tiedusteli kiihtyneellä, kimakalla -äänellä isäänsä, sattui juuri eräs lääkäreistä kulkemaan ohi ja sanoi -hänelle: - -"Ennätitkin paraasen aikaan. Tule kanssani." - -Kun he astelivat ylös portaita, pisti lääkäri kätensä hänen kainaloonsa -ja sanoi: "Näytätpä älykkäältä pojalta! Mistä päin olet kotoisin? -Holsteinilainen? Jaha... ehkäpä voi käydä niin, että kadotat pian -isäsi. Silloin sinun pitääkin karaista luontosi ja auttaa kelpo poikana -äitiä!... Älä viivy kauan isän luona, vaan mene kotiin ja sano -äidillesi, että hänen olisi heti tultava tänne." - -Klaus kulki vaieten ja raskaasti hengittäen lääkärin vieressä ja tuli -suureen saliin, jossa oli rinnakkain rivissä pitkät jonot kapeita, -yksinkertaisia sänkyjä. Eräässä oli isä; hänen kasvonsa olivat kalman -kalpeat, ja niin laihat, lakastuneet! Kelmeiden silmäkuoppien ympärillä -oli sinisen puhuvat renkaat. - -Isä avasi vaivalla väsyneet, tajuttomat silmänsä. Sitten hän tunsi -Klaun ja ponnisti kaikki voimansa selvitäkseen horteestaan ja sanoi -heikolla äänellä: "Oletko se sinä, poikani... minä lainasin siltä -Timmermannilta vähissä erin salaa rahaa, yhdeksänkymmentä markkaa... ei -ollut lanttia talossa. Sinun täytyy maksaa Timmermannille velka kun -alat vähän ansaita. Äidin ei pidä saada siitä vihiä, muuten hän häpeää -ja tappaa itsensä työllä... Ja vielä on ne kuusikahdeksatta markkaa, -äiti lainasi ne pulassa rihkamakauppiaalta. Kun minusta nyt aika -jättää, niin matkusta kohta kotipuoleen ja koeta saada jostakin ne -kuusikahdeksatta markkaa. Äiti on niin ylpeä ja järjestyksen ihminen; -hän ei voi sietää olla velassa. Mutta sinä et saa ilmoittaa hänelle -matkustavasi, muuten hän ei laske... Tule sitten kohta takaisin ja -vartioi, ettei hän saa tehdä itselleen pahaa; sinä tiedät, millainen -hän on... Ja hyväile silloin tällöin pienokaisia, Klaus; mutta ei äidin -sitä tarvitse nähdä." - -Klaus nyökytti vain päätään, ja kyyneleet virtasivat hänen poskiaan -pitkin, ja hän toivoi, että isä puhuisi lisää. Mutta Jan Baas makasi -kalman kalpeana, otsalla hikikaste, säännöttömästi hengittäen ja -huohottaen. Klaus ei arkuudessaan tohtinut lääkäriltä pyytää: Antakaa -minun olla täällä! Älkää ajako, minua isäni kuolinvuoteelta äidille -kuolonsanomaa viemään! -- Ja hän meni, juoksi kotiin. - -Siellä ei äiti enää ollut, hän oli jo lähtenyt sairaalaan. Klaus Baas -hyväili ja lohdutteli pikku siskoja, pani heidät nukkumaan ja sepitteli -satua pikku Hannalle, joka itki ja tahtoi tietää, missä isä oli. Ja hän -kuunteli, milloin äiti tulisi portaita ylös. Illalla, pimeän korvissa -Antje Baas tuli. "Isä kuoli", hän sanot hiljaa, kolkolla äänellä. "Mene -nukkumaan; minä teen vielä työtä." - -Klaus Baas meni itkien eteiseen ja jäi sinne seisomaan ja nielemään -kyyneleitään, -- ettei pikku Hanna, joka juuri oli nukahtanut, itkusta -heräisi. - -Yhtäkkiä hän kuuli äidin kirkaisevan, -- älyttömästi, raivokkaasti kuin -eläin. - -Hän kuunteli kauhusta vapisten ja kuuli kuinka äidin kyynäspäät tai -otsa jysähteli pöytään ja äiti purki suustaan mielipuolen sanoja. Hän -väänsi eteisen oven hiljaa lukkoon, ettei äiti pääsisi syöksymään ulos. -Sitten hän pilkisti avaimenreiästä keittiöön. Äiti vääntelehti -permannolla rahin ja pesualtaan vieressä ja oihki ja puhalteli -tuskallisesti hillityllä äänellä: "Jumala on hullu, Jumala on... Eikö -kelpaisi vielä lisää? Tulkoon vaan, riistäköön, ryöstäköön!... Hänen -rakkaan miehensä!! Hänen kauniin, suloisen, hyvän miehensä!!.. Kuinka -hän oli rakas... kaunis... hyvä... Mitä Hän tahtoo vielä? Luuleeko Hän, -että hän rukoilisi armoa, Häneltä, turvaa lapsilleen! Haha! Minä -pilkkaan, nauran Sinua! Lapsistani tiedän pitää huolen itse! Ja jos en -jaksa, niin en pyydä armoa sinulta, en keltään! Otan ne, menemme vaikka -Elbeen... Häneltä armoa, apua? Hahaha!... Häneltä!..." - -Poika oli lyykähtänyt polvilleen oven taakse ja vapisi siinä hiukset -kauhusta pystyssä ja ajatteli, mitä hän tekisi, jos äiti yhtäkkiä -koettaisi rynnätä ulos; hän tarttuisi hänen vaatteihinsa, ei häntä -laskisi. - -Niin hän vietti sen yön pitkät tiimat kunnes keittiöstä kuului vain -käheää voihkinaa. Ja Klaus Baasin voitti uni, hän nukahti kuin koira -oven eteen kiemuraan. - -Aamulla hän heräsi vilun puistatukseen, pukeusi pyhäisiinsä ja -kirjoitti paperilapulle: - - "Isä puhui minulle. Matkustan kotipuolla käymään. Minulla on - hyvät vaatteeni, puhtaita nenäliinoja, kolme markkaa rahaa. - Ole uljas, äiti! Minä autan sinua kuin mies. Sen lupaa sinun - uskollinen poikasi, - - Klaus Hinrich Baas." - -Klaus pilkisti vielä kerran avaimenreiästä ja näki äidin lieden -vieressä, kyynäspäin pankolla, toinen käsi suulla ikäänkuin pyytäen -poikaansa vaikenemaan. Hän tuijotti kalsein silmin vastapäiseen -seinään. Klaus lähti, kulki pilkkopimeät portaat ja astui hämärille -kaduille ja juoksi Langereiheä pitkin Altonaan. - -Taivas tuli vähitellen heleämmäksi ja kaduille valahti harmaa saraste. -Klaus Baasin ajatukset karkasivat milloin isän luo, jota nyt kai -ventovieraat kantoivat sairaalasta, milloin kotiin, jossa äiti -istui kylmän lieden ääressä kolkkona aamuna, ja vihdoin maalle -syntymäsijoille. Mistä hän saisi rahat? Kuusikahdeksatta markkaa! -Kuusikahdeksatta!... - -Kun hän sitten, kymmenen vuotta myöhemmin, kauppakonttorissa Indian -meren rannalla ollessaan kuuli sattumalta tuon saman luvun, niin -vieläkin hän muisti kuin eilisen päivän sen raskaan aamun tuskineen. -Kuin tuliraudalla se luku oli hänen sydämeensä poltettu. - - - - -VII. - - -Hän oli hyvin raskailla mielin, ja matka olisi ollut sangen surullinen, -jos hän olisi matkustanut toisessa tai edes kolmannessa luokassa, jossa -ihmiset istuvat ylimalkaan jäykkinä ja tuppisuina. Mutta hän -matkustikin neljännessä, ja siellähän on aina jotain näkemistä ja -kuulemista. - -Kun juna lähti liikkeelle, Klaus Baas katseli varovasti sivuilleen, -minkälaiseen seuraan oli joutunut, ja silmäili matkustajia. Muutkin -vierastelivat vielä ja istuivat vaieten penkeillään seinävierillä ja -tarkastelivat toisia niinkuin hänkin. Ja sitä kesti hyvän aikaa. - -Vihdoin nousi eräs nuori mies ylös, -- hänellä oli vaaleanharmaat, -hiukan tahraiset vaatteet, -- ja asetti minkä lie asettanut pöytäkellon -tapaisen lattialle ja kosketti sitä jalallaan niin että se lyödä -helähytteli. Ja sitten hän iski matkustajille silmää ja kuulutti, että -nyt alkaa konsertti. Hän veti taskustaan jonkinmoisen pienen -soittokapineen ja pani sen poikittain huulilleen ja puhalsi ja samalla -taputteli sormillaan pulleita poskiaan. Kaikki kuuntelivat -tarkkaavaisina ja nyökkäsivät tuontuostakin toisilleen päätänsä, -- -muka ilmaistakseen, että katsos vaan, mitenkä kauniisti se soittaa! Hän -soitti kaikellaisia hupaisia katuviisuja, jotka juuri siihen aikaan -olivat muodissa, ja keinutteli päätään tahdin mukaan niin sievästi, -ettei hänestä malttanut silmäänsä kääntää ja että pari tyttöä vähä -väliä tirskahti ja töykkäsi toisiaan kupeesen. Kun hän sitten hiukan -hengähti -- ja sen levon hän ansaitsikin, sillä hänen nuppinsa oli nyt -ihan tulipunainen, -- niin kysyi eräs nuori mies, osasiko hän jotakin -valssia: tätä; -- ja heti taituri sen soitti, ja sekös herätti -yksimielistä ihailua! Kun sitten muudan lihava ja ystävällinen matami, -jolla oli iso kori sylissä, kysyi häneltä, soittiko hän myös virsiä, -niin hänen täytyi tosin vastata kieltävästi, mutta hänen arvonsa vain -nousi sen kautta, että hän selitti virsien olevan liian pyhiä -tällaisella soittovehkeellä esitettäviksi. Ensimäisellä pysäkillä hän -otti lakin päästänsä ja pyysi pikku lahjaa, sitten hän kiitellen keräsi -lakkiin puoli- ja koko-groscheniset ja meni junasta. - -Nyt alettiin puhella kaikellaista. Se lihava matami, jolla oli iso kori -sylissä, kurkotti ruskeapäisen Klaus Baasin sivuitse eräälle Klaun -vieressä istuvalle naiselle ja kertoi että hänen Eimsbüttelissä asuva -kälynsä oli saanut kahdennentoista lapsensa; kyllähän sillä muuten oli -kerrassa mukavat olot, mutta kaksitoista pientä oli melkein liikaa; -siksi hän nyt tässä vei sille hiukan ruuan apua. - -Eräs pitkä, vankka mies, jolla oli pitkänlainen merenvahapiippu -hampaissa ja joka näytti perin rehelliseltä mieheltä, otti piipun -suustansa ja sanoi niille kahdelle tytölle, jotka yhä juttelivat siitä -soittajasta, että se musikantti oli rappiolle joutunut viinuri: elätti -henkeään matkustamalla tällä tapaa joka päivä asemien väliä ja -soittelemalla ja pyytämällä rahaa. Mutta siitäpä tytöt tiuskahtivat, -että mitä se kehenkään kuuluu, kuinka toinen rahansa ansaitsee, yksi -yhdellä tavalla, toinen toisella. Ja nuori kalpea mies, joka oli -pyytänyt valssia, rupesi puolustamaan tyttöjä ja pääsi sen kautta -heidän kanssaan juttusille. - -Sillä välin oli toisessa nurkassa syntynyt vilkas kohtaus. Kolme -hyvinvoipaa maalaista, joiden olisi arvonsa mukaan pitänyt matkustaa -kolmannessa luokassa, mutta jotka nyt aikoivat ansaita takaisin hukatut -olutrahat, oli joutunut pakinoihin erään nuoren miehen kanssa, jolla -oli yllä kulunut havelokki,[21] ja mies väitti olevansa näyttelijä, -mutta he vain inttivät, että hän oli paikastaan potkaistu räätälin -sälli. Ja silloin nousi hän ylös ammattinäytettä antamaan ja seisoi -sääret hajallaan huojuvassa vaunussa ja piti puheen kansalle: -"Kansalaiset, ystävät, Rooman vapaat miehet! Mua kuulkaa"... Siitä Klaus -Baas ei paljoakaan ymmärtänyt. Mutta epäuskoiset isännät eivät ottaneet -vieläkään uskoakseen ja sanoivat, että sellaisia temppuja osaa -räätälikin, -- loukkaavalla äänensävyllä kuin ainakin kunnianasiasta -tulistuttaessa. Silloin nuori mies alkoi näyttää, miten siinä ja siinä -teatterissa kuolemaa esitetään. Hän vaipui polvilleen ja hoippui seinää -vasten, kaatui maahan ja puhui viisautta ja hassutuksia ja näytti -lopuksi, yleisön nauraessa haletakseen, miten Berlinin kuninkaallisessa -teatterissa kuollaan. Siinä meni Klaus Baasilta suru kokonaan; vaikka -hän oli lähtenyt kuolinvuoteen äärestä ja näki nyt esitettävän -kuolemaa, ei hän omaa kovaa onneaan ajatellutkaan. Näytteleminen oli -vallannut hänet aivan kokonaan ja hän katseli sitä silmät pyöreinä. - -Kun näyttelijä seuraavalla pysäkillä astui ylpeänä ja huohottaen ulos, -niin otti se pitkä, vankka mies, -- joka näytti niin perin -rehelliseltä, -- merenvaha-piipun suupielestänsä ja sanoi: "Mokoma -pajatsu!" Silloin he kaikki, niinkuin jo äskenkin, katselivat sitä isoa -miestä, ja katselivat sangen kunnioittavasti. Hän oli epäilemättä koko -vaunun keskusta ja arvon mittari. - -Eräs nuori talonpoika, joka istui hänen vieressään, rohkaisi luontonsa -ja tohti koettaa, eikö tuolta saisi kysellyksi, mikä hän oikeastansa -oli. Talonpoika tarinoi ensin ilmoista ja tuulista ja viljoista, ja -kysäisi sitten, oliko se pitkä mies talollinen, vai? Mutta toinen -pudisti päätänsä. Silloin alkoi maalaismies käsityöläisistä ja -kauppatoimista ja muista ammateista; mutta ei tullut vaan ukosta selvää -vaikka minkä olisi tehnyt. Ja kun talonpojan seuraavalla asemalla -täytyi lähteä junasta ja kun hän kuitenkin mielellään olisi vienyt -uutisena tuon pitkän, ylpeän piippuniekan elämäntarinan kotikyläänsä, -niin hänelle ei nyt jäänyt muuta neuvoa kuin kysyä suoraan ja -kursailematta, mikäs mies ukko oikeastaan oli? Mies otti piipun -leukapielestään ja vastasi: "Olenpahan Sauna-akan poikia", pisti piipun -takaisin suuhunsa ja tupsahutti sauhun. Kysyjä puraisi nolona huultaan, -vilkaisi vielä arastellen piippuniekkaan ja meni. Sitten ukkokin lähti -vaunusta. - -Klaus Baas ei vielä oikein ymmärtänyt koko kohtausta; mutta se vaikutti -häneen kuitenkin niin syvästi, ettei hän sitä koskaan unohtanut. Ja kun -hän milloin sittemmin tapasi jonkin itsetietoisen ukon, joka samalla -näytti perin rehelliseltä, niin johtui hänen mieleensä tämä matkustaja -ja hän ajatteli, melkeinpä epäluuloisesti: Tuossakin on niitä -Sauna-akan poikia! Siitä kokemuksesta hänelle oli paljon hyötyä, -ollessaan jo huomattava liikemies ja melkein jokapäiväinen -Adolfsplatzin[22] kulkija. - -Vaununosasto tyhjeni vähitellen. Viimein siellä ei ollut enää muita -kuin Klaus Baas ja pieni paksu, lihava mies, joka nukkui. Ja Klaus -Baasilla oli hyvää aikaa tarkastella ja ajatella tyystin häntä. Se -näytti hänestä niin salakavalalta, ja Klaus Baas kuvitteli, että nyt se -herää ja väittää, että häneltä on varastettu kukkaro. Ja voihan sille -tulla vaikka halvaus, kun se on tuollainen paksu pöllikkä, -- ja kas -vain, kuinka se jo onkin merkillisen näköinen: kädet repottavat paksun -mahan päällä niinkuin kuolleella sammakolla. Jos se putoaa hengetönnä -alas lattialle -- ja sitten sanotaan, että hän on sen miehen -kuristanut! Niinkuin hän viitsisi koskea mokomaan rasvapullikkaan! -Klaus Baas sommitteli jo sangen surullisen tarinan, aina -mestauslavallensa ja katkeraan kuolemaan saakka. Siinä ne meni sitten -ne kuusikahdeksatta markkaa! Ja kyllä surisi hänen äitinsä! Klaus Baas -nousi ylös ja alkoi akkunasta tähystellä pysäkkejä, ja oli oikein -hyvillään, kun viimeinkin pääsi lähtemään vaunusta ja pelastui tästä -vaarasta ja onnettomuudesta. Mennessään hän kiireesti vilkaisi -rasvamahaan: Jumalan kiitos! Se liikahti toki vielä, se eli... Mutta -piiloitellen hän vaan livahti pois asemaltakin. - -Pikkukaupungissa oli paraillaan markkinat. Mutta Klaus Baas ei -katsonut oikealle ei vasemmalle, vaan tiedusteli heti, missä hänen -suutari-serkkunsa asui, sillä isä oli kerran kehunut sitä serkkua -hyväksi mieheksi. Klaus Baas oli kuvitellut, että serkku asuisi -samallaisessa kauniissa pikku talossa, joita oli monta kadun varrella; -ja hän tuli sangen alakuloiseksi, kun häntä neuvottiinkin erääsen -vanhaan, matalaan talorähjään. - -Serkku istui kelteisillään vielä korjaamattoman sängyn laidalla, jossa -oli korea punaruutuinen peite, ja katseli alakuloisesti akkunan alla -olevaa suutarin pöytäänsä. Kun hän kuuli kuka vieras oli ja että Jan -Baas oli kuollut, niin hän nyökytteli surullisesti päätänsä ja sanoi: -"Vai niin, vai niin... Vai kuollut! No ei haastella siitä... Ja nyt -sinä tulit hiukan maalle unohtamaan suruasi? Ja olipa sinulla hyvä -onni, sillä täällä on juuri markkinat! Makaamaan minä tässä olisin -ruvennutkin, kun ei ole yhtään rahaa, ei niin groschenia, ei niin -pennin pyörää! Mutta tietenkin minun on nyt lähdettävä kanssasi ja -pidettävä huolta, ettei sinulla ole ikävä." - -Klaus Baas aikoi juuri sanoa, ettei hän joudakaan kauan viipymään ja -että hänen on käytävä vielä toistenkin sukulaisten luona. Mutta suutari -pudisti miehekkäästi päätänsä ja ojensi kätensä ja sanoi: "Sinä olet -minun vieraani! Velvollisuuden tunne ja lähimäisen rakkaus kutsuvat -minua!" Hän sukaisi kiireesti takin ylleen, pisti Klaus Baasin kouraan -vanhan pilalehden ja katosi tuvasta. - -Klaus Baas tuijotti lehteen ja ajatteli: Ah, jos tästä pääsisi! Mutta -ehkäpä saan häneltä neljä, viisi markkaa, kun puhun hänelle, mille -asialle tänne tulin. Samassa hän kuulikin viereisessä huoneessa jonkun -akan säksättävän: "Mitä, rahaako taas?... Jokos nyt, vai rahat -sinulle!..." Sellaista kesti hyvän aikaa. Sitten tuli serkku -takaisin, raaviskeli korvallistansa, katseli ja käänteli kädessään -kymmenmarkkasta ja pisti sen taskuunsa ja sanoi luontonsa rohkaisten: -"No... nyt me mennään!" - -Suutari-serkulla oli kova into nähdä markkinaihmeitä. Hän katseli -kauan suu auki naista, joka lauloi murhaviisua posetiivin säestyksellä. -Ja hänen täytyi välttämättä nähdä maailman vahvin mies, -- se -onni maksoi jo neljäkymmentä penniä katselijalta. Ja hän osti -kaupustelija-juutalaiselta, joka huusi kaikellaista kamaansa, puoli -schockia[23] lyijykyniä ja pisti ne rynnästaskuunsa, niin että ne -törröttivät näkyvissä. Joskus Klaus Baas alkoi puhua isänsä sairaudesta -ja kertoa, kuinka paljon se oli tullut maksamaan. Mutta silloin serkku -repäisi silmänsä selälleen, niin että kulmakarvatkin aivan katosivat -pikisen otsatukan alle ja varoitti: "Älä, älä nyt toki puhu siitä! Älä, -serkkuseni puhu siitä! Minun luontoni ei näet siedä sellaista. Minua -rupeaa aina heti itkettämään, sillä minä olen niin hellä ihminen. -Mennäänhän nyt vaan!..." - -Serkku tervehti kaikkia nuoria maalais- ja kaupunkilaistuttuja ja -joutui heidän kanssaan puheisiin puoleksi tunniksi kerrallaan. He -puhelivat enimmäkseen hauskoista huvitteluretkistä, ja joka kerta -serkku viittasi Klaus Baasiin, joka seisoi hänen takanaan, ja sanoi: -"Minä olisin tänään pistellyt tilkkiä anturaan aika tavalla, mutta tuli -tuo serkkumies Hampurista. Ja ei kuin ala tallustaa tahdoinpa tai en!" -Joka puolen tunnin päästä he pistäysivät kapakkaan, missä suutari joi -lasin olutta ja Klaus Baas limunaatia, niin että häntä alkoi lopulta -ihan ilettää se imellys. - -Erään makkarakojun edustalla -- "Kuumia makkaroita, kuumia makkaroita" --- he söivät seisten päivällistä. Silloin oli kymmenestä markasta enää -jälellä vain kuusi ja nyt alkoi jo ilta pimetä. Klaus Baasille tuli -hätä käteen, hän alkoi kertoa, paperinen makkaralautanen kädessä, että -äiti oli kyllä pystyvä ja ahkera ompelijatar, mutta kun isä oli potenut -neljä kuukautta vuoteen omana, niin... Mutta siitä serkku taas repäisi -silmät selälleen: "Ei nyt toki puhuta sellaista! Minullahan on niin -hellä luonto, veikkoseni! Rupean heti tässä ihmisten nähden itkemään!" - -Klaus Baas toivoi kuitenkin vielä ja pilkisteli joka ostosta tehtäessä -serkun olan takaa hänen käteensä nähdäkseen miten paljon oli rahaa -vielä jälellä. Serkulta ei loppunut katselu- ja puheluhalu eikä jano -sammunut. Ja viimein hän alkoi loruta joutavia ja lauleskella. Silloin -oli vielä kolme markkaa jälellä. Klaus Baas tarttui nyt päättävästi -hänen hihaansa ja kukkaroa hoitelevaan käteen ja ilmaisi suoraan -asiansa. He seisoivat erään eläinteltan takana, ympärillä oli -kaikellaisia laatikoita ja arkkuja, joissa kuletettiin käärmeitä ja -mitä lie muita konnikaisia ihmisten ihmeteltäväksi. Suutari-serkku -istahti heti eräälle laatikolle ja huokasi lohduttomasti: "Voi hyvä -Jumala tämän maailman surkeutta!" Ja siinä kyyrysillään hän alkoi -itkeä. "Tämä elämä on surun laakso! Entä sinun poloista äiti parkaasi! -Mutta minkä minä tässä nyt voin? Ja mitä minua hänen onnettomuutensa -liikuttaa?! Minähän olen itsekin niin vaivainen kurja, jotta... Ei ole -vaimoa, ei ole lasta, ei ole rahaa, ei anna luonto rauhaa. Voi -kurjuutta!" - -Klaus Baas katseli häntä vähän aikaa ja keikahti sitten kannoillaan ja -meni matkaansa. Torin kulmauksessa hän vielä katsahti taakseen ja näki -serkun istuvan käärmelaatikon kannella punaisen ilmoituslyhdyn -himmeässä, lekuttavassa valossa. Suutari puristi ja pörrötteli -kämmenillään päätänsä, joka oli horkahtanut melkein polvien -alapuolelle. Klaus Baas ihmetteli silmät pyöreinä mokomaa ja lähti -jatkamaan matkaansa hiljaisissa mietteissä. - -Kulkiessaan pimeää katukujaa hän näki erään ravintolan pihalla, jota -lyhdyt valaisivat, vielä joukon maalaisten rattaita ja vankkureita. Hän -kysyi rengiltä, joka parastaikaa valjasti hevosia telttavankkurien -eteen, oliko täältä ketään lähdössä Eckebeckiin? Renki vastasi, ettei -sinne muita, mutta näiden vankkurien tilaajat kyllä. Näissä ei ollut -kuitenkaan enää tilaa yhtään. - -Kun Klaus Baas alla päin ja neuvottomana vetäytyi vankkurien luota -portille ja alkoi lähteä jalan pitkälle, oudolle taipaleelle, tuli -ravintolasta nauraen ja ilakoiden viisi kuusi nuorta tyttöä ja saman -verran poikia ja nousivat vankkureihin. Ainoastaan yksi tytöistä jäi -pihalle ja sanoi nauraen: "Minä jään tänne tädin luo yökuntiin, enhän -voi lähteä ilman hemestiä, kun kaikilla muilla kerran on hemestinsä." - -Mutta renkipä osoitti Klaus Baasia, joka yhä seisoi portin pielessä ja -sanoi: "Tuostahan sen nyt saat. Hän tahtoisi hevoskyytiä, on menossa -Eckebeckiin." - -Nuori väki vankkureissa nauroi ja huusi: "No ota se, siitähän sen -saat." - -Tyttö tuli Klaus Baasin luo ja näki hänet kauniiksi, solakaksi pojaksi -ja sanoi hämmästyneenä: "Mutta sillä on niin totiset silmät." Ja jatkoi -hiljaa ja sydämellisen hellästi: "Tule vaan pois, älä pelkää!" ja vei -hänet vaunujen luo ja käski nousemaan telttaan. - -Kun raskaat vankkurit naristen ja rumisten lähtivät liikkeelle, kysyi -tyttö, mitä varten Klaus Baas sinne Eckebeckiin; ja hänen kävi sääliksi -ja surkutteli: "Hyvä Jumala sentään, sinua poika poloista!... Ja noin -yksinään patikoimassa!... Niin, niin, sehän se on köyhyys aina!" - -Vähän ajan päästä sammutti joku pojista pikku lampun, joka oli -ripustettu teltan kattoon, ja nytkös tuli hauska elämä. Jotkut parit -eivät joutaneet ollenkaan muita ajattelemaan: istuivat käsitysten ja -supattelivat keskenään ja suutelivat. Mutta toiset tekivät minkä -mitäkin kujetta ja vaativat sitä kilttiä tyttöä suutelemaan Klaus -Baasia. Tyttöhän oli itse sanonut poikaa hemestikseen, mutta he eivät -ollenkaan näyttäneet olevan rakastavaisten joukossa paikallaan. Ja he -huusivat kuskille, että täytyy seisauttaa ja heittää tämä pari ulos! - -Tyttö nauroi ja sutkautti vastaan. Mutta kun ilveestä ei tullut loppua, -niin hän sanoi viimein: "No mitäs pahaa siinä nyt sitten? Tehdään nyt -noille sitten mieliksi." Ja hän pani kätensä Klaus Baasin kaulaan ja -suuteli häntä. - -Klaus Baas kummasteli moisia ihmisiä. Kaikkea sitä matkalla tapaa: -ensin suutarin, joka hulluttelee ja pillahtaa itkemään; ja nyt tämä -tyttö, ensin on ihan hiljainen ja sitten mäiskää suuta. Mutta hän -taipui totisena olemaan maassa maan tavalla. - -Sitten laski vähitellen kuu ja tuli pimeämpi, kujeniekat nukahtivat ja -parit kuhertelivat entistä innokkaammin. Silloin otti tyttö käsille -eväänsä, vankan hapanleipäkannikan, ja rupesi syöttämään Klaus Baasia; -pisti aina murusen hänen suuhunsa ja suikkasi suuta päälle ja -naureskeli: "Ka kuin sinun henkesi haisee hapanleivältä!" Klaus -Baasista maistui oiva hapanleipä paastoamisen ja limunaatin päälle -mainiolta ja hänestä alkoi tuntua oikein mukavalta kullan käsivarrella, -sillä tyttö oli kietaissut kätensä hänen vyötäisilleen, ja hän -vastaili: "Sinunkin henkesi haisee leivältä!" - -Kylän tien haarassa tyttö laskeutui Klaus Baasin kanssa ajoneuvoista ja -vei pojan kaitaa polkua myöten pimeään olkikattoiseen kylään äitinsä -luo. Hän herätti äidin ja selitti, kuka hänen toverinsa oli ja pyysi -antamaan yösijan. Sitten hän itse meni palveluspaikkaansa, läheiseen -kartanoon, ja Klaus Baas nukkui sen yön mukavasti tuvan puusohvalla. - -Ja seuraavana aamuna hän lähti enonsa luo, jolla oli pieni tila vähän -matkan päässä kylästä. Uusi, vuoraamaton rakennus oli kolkon näköinen -ja piha siivoamaton. Hän meni sisään, sangen huolissaan tehtävänsä -onnistumisesta. Eteisessä ja suuressa ikävässä keittiössäkään ei ollut -ketään. Ja tuvassa, josta häntä vastaan hulmahti tympeä, ummehtunut -ilma, ei niin elävää sielua! Silloin Klaus Baas tohti vielä peremmälle -ja pilkisti ikävännäköiseen peräkamariin: siellä makasi sängyssä vanha -muija, se nosti päätänsä ja kysyi, kuka se on? Klaus Baas sanoi nimensä -ja kertoi, että hänen isänsä oli kuollut, ja hän oli nyt tullut -koettamaan, eikö saisi sukulaisilta apua äidille. Mummo hapuili nuoraa, -joka riippui pääpuolessa katosta, ja vetäytyi sen avulla istualleen ja -tirkisteli tihruisilla, melkein sokeilla silmillään Klaus Baasia ja -sanoi: "Menivät kaikki suolle turvetta nostamaan." Ja päätään pudistaen -hän jatkoi: "Ei ne sukulaisista välitä, lapsi parka." - -Klaus Baas istahti tuolille oven pieleen ja kysyi arasti, oliko hän -talon vanha emäntä. "Ei", vastasi mummo, "kyllähän minä Baaseja olen, -mutta vain hyvin kaukaista sukua näille. Minulla ei ollut omaisia, ja -kun olin saanut säästöön kuusisataa markkaa, niin testamenttasin ne -näille, jotta heidän piti minua elättää. Olin silloin niin huono ja ne -luulivat, että minä potisin vain sen vuotta ja kuolisin pois. Mutta se -tauti pakkausikin jalkoihin ja jalat halttautuivat ja tässä sitä nyt -olen maannut jo viisitoista vuotta, heidän vastuksinansa. Minä olen jo -kahdeksanyhdeksättä vanha, viime joulusta. Voi voi tätä surkeutta." Ja -mummo pudisteli taas päätään ja toisti: "Onhan ne varakkaita, mutta ei -ne sukulaisista, lapsi parka! Turha matka tämä oli." - -Klaus Baas katseli silmät suurina suvun vanhaa hyödytöntä tuulijättöä, -nousi hiljaa ylös ja meni ulos. - -Hän maleksi pitkät ajat kartanolla ja tähysteli tielle ja toivoi heidän -tulevan suolta ja pelkäsi samalla. Vihdoinkin he tulivat, isäntä ja -emäntä sekä kaksi koulua-käypää lasta. He kuuntelivat Klaus Baasin -lyhyen tarinan, olivat sangen välinpitämättömiä ja menivät sisään -jättäen hänet pihalle seisomaan. Jonkun ajan päästä tuli eno ulos -kaivolle, jossa Klaus Baas odotti, ja kysyi, eikö hän nyt voisi käydä -Bindorfin rovastin luona, se oli Jan Baasin toisia serkuksia, -- sen ne -olivat olleet ne keltakantiset kirjat. Jos Klaus Baas sinne aikoi, niin -olisi parasta lähteä heti, sillä pappilaan oli vähintään kolmen tunnin -matka. Klaus Baas vastasi, että ei hän nyt oikein siltä rovastilta: ei -hän tiennyt, oliko se hänen isänsä kanssa edes tuttukaan. "No niin", -vastasi eno, "miten vaan paraaksi näet. Minun pitää nyt lähteä suolle." - -Eno lähti, ja Klaus Baas seisoskeli kaivolla alakuloisena ja -mietiskeli, koettaisikohan vielä valittaa äidin suurta hätää emännälle --- silloin tulikin emäntä kuistiin ja sanoi Klaus Baasille, että hänen -pitäisi lähettää toinen lapsistansa puotiin, mutta ei nyt sattunut -olemaan pientä rahaa: olikohan Klaus Baasilla? Poika kaivoi kukkaronsa -taskusta ja antoi emännälle ainoat yksitoista groscheniansa. Emäntä -pisti ne toiselle lapselleen ja supatti hänelle jotakin. Ja toinen -vekaroista ihastui samassa Klaus Baasin kukkaroon, ja kun äiti sanoi: -"Lapsi saa sillä leikkiä!" ja antoi kukkaron hänelle, niin lapsi katosi -saaliineen äidin jälestä keittiöön. - -Vähän ajan päästä emäntä taas ilmestyi ovelle ja tuli pojan luokse -kaivolle ja kehoitti häntä nyt vain lähtemään pois. "Sinä et muuten -ennätä Bindorfiin ennen pimeää", hän sanoi. Klaus Baas tiesi kyllä, -että häneltä nyt oli peijattu vähät lantit ja kukkaro; mutta hän häpesi -emännän puolesta, katsoi maahan ja meni matkaansa. - -Hietainen tie kierteli töyryjen välitse, Klaus Baasin oli nälkä, ja -toivo oli loppumaisillaan. Kovalle otti pappilaan meno ja vielä päälle -päätteeksi kerjääminen vento vieraalta! Hän seisattui jo pari kertaa ja -aikoi pyörähtää takaisin ja palata äidin luo; mutta sitten heräsi taas -toivo: ehkäpä jokin kumma sattuma vielä häntä auttaa ja hän saa rahat. -Poika tallusteli karun nummen rinnettä, tallusteli kautta pienten -kyläpahaisten ja pienien näreiköiden ja laskeutui sitten rämeikölle. -Silloin tuli joku hevosella hänen jälestään: nuori talonpoikainen mies, -tyhjillä korirattailla; hän pysäytti hevosensa ja pyysi ystävällisesti -Klaus Baasia nousemaan kärryihinsä. Klaus Baas kapusi laudalle ja -vastasi toisen kysymyksiin, mistä oltiin ja minne matka? Ja kun Klaus -Baas kertoi Hampurista ja rovastista, ei mieskään tahtonut olla -huonompi, vaan kehaisipa puolestansa Berlinillä, jossa hän oli kolme -vuotta ollut kaartissa, sekä jutteli lapsistaan, joita oli kolme, ja -tammavarsastaan. - -Niin ajeltiin kolisevilla korirattailla poikki suon ja noustiin -ylävämmälle maalle. Ja kun he sitten kaarsivat verkalleen harvaa -metsäistä rinnettä, niin he näkivät kauempaa pienellä aholla viidakon -laidassa parven pellavapäitä lapsia. Heillä oli kädessä pähkinäpuun -varpuja, keltaisia "kissoja" -- niillä he huiskivat toistensa poskia, -ja kahlasivat sakeassa ruohikossa maantielle päin, matkalla kotiin. Ja -kun lapset pääsivät tielle ja tulivat ajajia lähemmäksi, niin virkkoi -talonpoika, jonka rattailla Klaus Baas ajoi: tuollahan taitaakin olla -rovastin tyttö. Ja kun hän samassa huusi: "Hei, onkos rovasti Garbensin -tyttö siellä?" niin heti juoksi keltatukkainen, lyhythameinen tyttö -luokse. Hän oli terveen ja lujan näköinen ja sanoi reippaasti: "Minä se -olen, Suse Garbens. Mitä on asiaa?" Ja hän lykki niskaan tukkaansa, -jota tuuli painoi silmille. - -Klaus Baas vastasi hämillänsä: "Minä olen Klaus Baas Hampurista. Sinun -isäsi ja minun äitini kuuluvat olevan sukua ja sentähden aioin -pistäytyä vähän teillä." - -"Vai niin", vastasi tyttö iloisesti, heti valmiina. "Pysyhän siellä -vaan; minäkin tulen rattaille." - -Ja ennenkuin Klaus Baas ehti päätä kääntää, oli tyttö kavunnut pyörää -myöten rattaille ja istahti hänen viereensä laudalle; ja toveriparvi -nousi takaa kärrikoriin. - -Suse Garbens katseli vierastaan silmiin ja sanoi: "Ai kuin isä tulee -oikein hyvilleen, kun saa kerran teistäkin kuulla. Hän muistelee aina -omaisiansa, hän on minullekin monasti puhunut teistä." - -Mies töykkäsi Klaus Baasia kylkeen ja sanoi: "Näetkös nyt? Eivätkös -tunnu olevan hyviä." - -Tyttö kysyi, miten Klaus Baas oli tullut Hampurista ja mitä koulua hän -kävi ja oliko hänellä veljiä ja sisaria, kysyi hilpeästi ja vilkkaasti -ja katseli poikaa aivan läheltä kuin aikoen suoraa päätä kapsahtaa -hänen kaulaansa. Klaus Baas vastaili kartellen ja arasti. - -Kylän päässä he hyppäsivät rattailta ja kulkivat pitkin kylän kaunista -raittia ja tulivat kirkkomäelle ja tyttö huudahti: "Tuolla me asutaan!" -Hän osoitti komeaa olkikattoista rakennusta tuuhean lehmustarhan -keskellä. Klaus Baasin sydän jyskytti aivan kuuluvasti. Hän ajatteli: -Nyt se tulee! Tietysti se pappi kuin ainakin sanoo hyvin vakavasti: No, -poikaseni, mitäs on asiaa? Ja silloin hänen on kerrottava, ja hän -kertoo tarkalleen kaikki: sillä tolalla on nyt asiat; äitini on kovassa -pulassa noista kuudestakahdeksatta markasta. - -He tulivat pappilan suureen, pimeänlaiseen eteiseen. Tyttö heitti -tottuneen huolimattomasti hattunsa pöydälle ja huusi: "Isä, jätä sinä -nyt se tyhmä lehden tutkiminen taas, tulepas tänne! Arvaapas, kuka -täällä on!" - -Rovasti kepsutteli mukavasti ovelle, hän oli vielä nuoren näköinen -mies, pehmeä, ruskea huopahattu takaraivolla. "Sinä tietysti luulet", -jatkoi tyttö, "että se on joku papinkirjan hakija! Eipäs! Tai että joku -on muuttanut kylään ja hän on niitä, mutta eipäs! Tai että se on joku -hassu, joka tulee vahingossa tänne kuin viime viikolla se paimenkoira. -Eipäs! Hän ihan aikoi tänne, hän on meikäläisiä... No, näetkös nyt, -mitä siitä lehden tutkimisesta seuraa, ethän sinä tunne häntä edes -näöltä! Sinä olet ennen ylioppilaana tanssittanut hänen äitiään; sitä, -joka oli silloin niin ylpeä ja mörökölli? Ja sitä, jolta sitten kysyit -hänen nimeään? Ja sitä, joka olikin sitten sinun serkkusi? Muistatkos -nyt?" - -"Suse!" huudahti pastori, "ihanko se on totta! Onko hän Antje Baasin -poika?! Poika, sinun äitisi on kunnon ihminen! Ja sinun isäsi on kunnon -mies! Minä olen nähnyt heidät vain kerran eläessäni; mutta muistan -hyvin heidät, ja minä olen monta kertaa heitä kuulustellut! No sepäs on -hauskaa, Suse! Tulkaa, mennäänpäs nyt kohta illalliselle! Se nyt oli -hupaista, sellaista pöytäseuraa!" - -Suse tarttui nokkelasti Klaus Baasin käsipuoleen ja vei hänet -ruokasaliin sekä toi tuolin ja asetti lautasen hänelle oman paikkansa -viereen ja tarjosi hänelle leipää ja kaatoi maitoa ja painoi kauniit, -verevät kasvonsa aivan häntä lähi ja puheli ja katseli. "Katsopas isä", -hän sanoi, "miten kaunis tukka hänellä on? Ja hän on aivan -samankokoinen kuin minä." - -"Niinpä on", sanoi isä, "vaan katsopas, miten siistit ja kauniit -vaatteetkin hänellä on. Enkös olekin aina sanonut, että ne ihmiset, -hänen vanhempansa, edistyvät tässä maailmassa? Jo täällä kylässä ne -vaurastuivat. Ja kun minä sitten tässä viime vuonna sattumalta kuulin, -että he muuttavat Hampuriin, niin heti minä sanoin: Ne ihmiset ne -siellä edistyvät! Sillä kunnon ihmiset edistyvät Hampurissa aina! Se on -vanha totuus, se." - -Suse katseli Klaus Baasia hellästi, vaipuneena hänen onnensa -ihanteluun, ja kysyi: "Onko teillä puutarha, suuri vai pieni?" - -Nyt oli Klaus Baasin mahdotonta ruveta puhumaan puutteesta ja -kuolemasta, ja hän vastasi arvokkaan totisesti: "Puutarhoja on -Hampurissa vain kaikkein rikkaimmilla." - -"No", huokasi Suse helpoituksesta, "ette siis olekaan rikkaita." - -Isä pisteli halukkaasti poskeensa ja nauroi: "Eihän ne nyt rikkaita, -Suse. Sehän nyt olisi jo liikaa! Mutta, katsos he ansaitsevat hyvin -toimeentulonsa ja säästävät rahaakin. Sillä kunnon ihmiset tulevat aina -rahakkaiksi Hampurissa; se on vanha totuus, se." - -"No kun vanhempasi tulevat rahakkaiksi", sanoi Suse, "niin sinun täytyy -ruveta maamieheksi. Siihen tarvitaan näet varoja. Minun isäni ja äitini -ovat varakkaita. Etkö tahtoisi ruveta maamieheksi?" - -"Kyllähän", vastasi Klaus Baas, "tahtoisinhan minä, ja kaipa minä sille -alalle vielä rupeankin." - -"Se on oikein", sanoi pappi. "Kun vanhempasi Hampurissa edistyvät ja -tulevat varakkaiksi, niin muuta sinä vaan pois takaisin tänne maalle ja -rupea maamieheksi. Se on se oikea ala, sillä ihmiset pysyvät terveinä." - -"Niin", lausui Klaus Baas jo aivan vakuuttavalla äänellä, "minä olenkin -halunnut aina maamieheksi, pienestä pitäen. Ja toteutankin aikeeni." - -"No sittenpä sinä tuletkin tänne meidän puoleen ja -harjoittelet täällä... taikka ei: sinä menet Hohenwestedtin[24] -maanviljelysopistoon. Eikö ole hauskaa, isä, että meillä on tällaisia -omaisia Hampurissa? Klaus, sinun vanhempaisi täytyy antaa sinulle -hevonen, hoidat sitä Hohenwestedtissa ja ratsastat tänne meille joka -pyhäksi. Herjes, miten hauskaa!" Ja sitten kysyi Suse, mitä koulua hän -kävi, -- gymnaasiotako?... - -Klaus Baas hymyili ja vastasi: "porvarikoulua." Ja hän juttusi posket -punottaen luonnonhistoriasta, englanninkielestä... - -Sillä tavoin ruokailtiin; ja sitten astui sisään papin rouva: hoikka -vaaleaverinen nainen. Hän ei luonut liian ystävällisiä silmäyksiä -vieraasen, hän katseli Klaus Baasia kylmästi. Ja kun Suse kertoi, että -tämä on serkku ja aikoo ruveta maamieheksi ja mennä Hohenwestedtin -maanviljelysopistoon, tuli rouva pilkalliseksi ja tokaisi: "Vai? Se -maksaa rahaa." Isä tosin sanoi: "Niin, ne menestyvät hyvin Hampurissa", -mutta siitä huolimatta ei rouva ottanut riemuun yhtyäkseen, vaan -vastasi: "No hyvä se. Mutta heittäkääpä nyt nuo suunnittelut ja menkää -maata. Vie hänet, Suse, keittiön puolelle pesemään jalkansa ja neuvo -sitten yliskamariin nukkumaan." - -He antoivat kättä herralle ja rouvalle ja Klaus Baas meni tytön jälestä -keittiöön. Suse varusti hänelle vettä vatiin ja muut pesuvehkeet ja -istahti sitten pöydän kulmalle ja katseli, kun Klaus pesi jalkojansa. -Ja Suse pakisi minkä mistäkin hommistansa. Kai Klaus Baas jäisi tänne -edes muutamaksi päiväksi? Suse näyttäisi hänelle koko kylän ja naapurin -varsat ja pikku porsaat. Pakistessa tyttö vähitellen luisui pöydän -kulmalta ja rupesi polvilleen lattialle pojan jalkoihin ja nojasi -pellavapäätään käteensä ja katseli ja pakisi hänen pestessään -jalkojansa. Klaus Baas ei paljon vastaillut. Hän ajatteli kauhulla -huomista päivää. - -Sitten Suse vei Klaus Baasin yliskamariin ja käänsi peiton ja puhtaan -päällyslakanan auki ja istahti lattialle selkä kaappia vasten ja lorusi -ja pakisi yhä: Milloinka Klaus tuli heille taas?... eikö hän voisi -viettää kesälomaansakin täällä... oli oikein kiltisti tehty, että hän -tuli käymään; ja sepä nyt oli hauskaa, että isä ja äiti luulivat Susen -jo olevan sängyssään, ja hän istuikin täällä ja oli niin hauskaa -rupatella. Klaus Baas kuunteli puolella korvalla ja riisuutui ja -pujahti varovasti puhtaasen vuoteesen, tytön yhä pakistessa. Vähitellen -Susen kysymykset ja jutut harvenivat; ja yhtäkkiä hän nukahti -lattialle. Klaus Baas kuuli hänen selvästi huokuvan unissaan. Silloin -poika kohosi hiljaa istualleen ja ajatteli perinpohjin lohdutonta -asemaansa. Oli selvä kuin päivä, ettei hän tästä talosta saisi rahaa; -hänen oli mahdotonta sanoa näille ystävällisille onnen miekkosille -olevansa rutiköyhä ja armottomassa rahapulassa. Ja -- hän oli -valehdellut! Klaus Baas pudisti päätänsä ja katseli toivottomana -ympärilleen. Tyttö nukkui tuossa polvet pystyssä, leuka niiden varassa; -kevätyön siniharmaa kirkkaus hohteli hänen tukassaan, joka oli -valahtanut olkapäille ja polville. - -Klaus Baas sujahutti hiljaa jalkansa sängystä lattialle, pukeutui -varovasti ja kiireesti, sieppasi saappaat käteensä ja hiipi tytön ohi -kamarista, sipsutteli alas portaita myöten eteiseen ja pujahti keittiön -ovesta ulos. Penkillä suuren lehmuksen alla tarhassa hän veti saappaat -jalkaansa. Ja katosi yön selkään, patikoi synnyinkyläänsä kohti. - -Vaikkei paistanut kuu eivätkä valaisseet tähdet, oli yö niin kuulas, -että hän eroitti hyvin pyöränjälet, milloin parittain, milloin -kolmittain, leveällä vaalealla tien juovalla, sekä hietakummut kahden -puolen ja siellä täällä kasvavain nuorten koivujen joka oksan. Tie oli -vuosisatoja ollut valtatienä pohjolasta eteläseuduille; nyt pitivät -liikettä yllä rautatiet. Suorana, leveänä ja asuinpaikoilta kaukana se -maantie halkoi täällä yksinään taivalta, -- vanha, väsynyt, hiljainen -matkamies. Varsilla kasvoi varvikkoa ja kanervaa ja siellä täällä joku -puu, kylvämätönnä, istuttamatonna. - -Klaus Baas muisti poikasajoilta kaikellaisia kauheita juttuja "vanhasta -suuresta valtatiestä". Ja siksi hän otti nyt linkkuveitsensä taskusta -ja avasi sen ja piti aina valmiina. Kun siellä täällä tuli aho ja sillä -tai aivan tiepuolessa näreikössä kuumotti talo, uutisasumus, niin hän -kulki verkemmin kuten nauttiakseen edes vähän aikaa ihmisten -läheisyydestä. Mutta kun talo jäi taakse, niin hän pisteli -puolijuoksuksi, päästäkseen pian aution taipaleen poikki. Kerran hän -pelästyi kauheasti isoa tummaa olentoa, joka ilmestyi tielle hänen -eteensä. Sydän jyskyttäen hän kiersi isossa kaaressa sen ohi, puukko -hihassa. Mutta samassa hän huomasi, että se oli hevonen, joka rauhassa -syödä nyhti. Klaus Baas meni luo, taputteli sitä ja jatkoi matkaansa. -Jonkun ajan päästä jyrisivät vastaan suuret, kömpelöt vankkurit, kolme -isoa hevosta edessä. Hän huomasi heti lujista ja kömpelötekoisista -ajokaluista, että ne olivat marskimaalaisten ajovehkeitä; oltiin -menossa turpeen tai puun hakuun. Siitä hän arvasi aamun lähenevän, ja -oli hyvillänsä. Puolen tunnin päästä alkoikin tuuli hengähdellä -vinhemmin ja kylmemmin ja ennusti aamua. Hän eroitti jo missä oli. Ja -hän saapui jalat puutuneina aamun hämärissä synnyinkyläänsä. - -Hän poikkesi kylän raitilta ja meni suoraan taloon, missä velimies oli -renkinä, tähysteli pihalla ympärilleen ja huomasi tulen tuikkivan -pienestä, matalalla olevasta akkunasta tallin oven pielestä; meni -lähemmäksi ja näki veljensä kelteisillään seisovan kirstunsa vieressä -ja sukivan tukkaansa. Veli tirkisti pieneen peilinsiruun ja kasteli -joka sipaisun välillä katkennutta luukampaa ruskeaan vesivatiin. Klaus -Baas naputti akkunaan ja sanoi: "Se olen minä, veljesi Klaus." - -Petter Baas avasi ikkunan ja vastasi: "Tule sisään", ja viittasi -hänelle. Kun poika tuli sisään, niin Petter Baas istahti kirstunsa -kannelle, peili ja kampa kädessä, ja sanoi: "Kyllä minä olen kovan -onnen poika. Aavistin jo, että tänä päivänä tulisi jotain. Viime -vuonnakin tähän samaan aikaan tallasi valakka Rusko jalkaterälleni ja -toissa vuonna olin vähällä pudota katolta, kun olin tervaamassa. -Annapas nyt tulla vaan, mikä hätänä? Onko äidillä mikä? Onko hän tehnyt -itselleen mitä vai onko hän pieksänyt hengiltä jonkun teistä?" - -Klaus Baas sanoi isän kuolleen ja kertoi hänen sairautensa. - -Petter Baas laski kamman ja peilin kirstulle ja istui selkä köykyssä, -käsiänsä polvien välissä riiputtaen, ja tuijotti mietteissään eteensä. -Veli kertoi rahapulasta -- ja kuinka hän eilen ja toissapäivänä oli -turhaan juossut apua etsimässä. - -Petter Baas kuunteli. Sitten hän nousi ylös, avasi kaidan, karkeista -laudoista kyhätyn hataran oven ja sanoi tyynesti ja verkalleen -- -arvokkaasti kuin ainakin kahdeksantoista ikävuottansa täyttänyt: -"Tulehan tänne, Trina." - -Kohta ilmestyi kynnykselle kuuden- seitsemäntoista vanha tyttö, -paitahihaisillaan ja alushameisillaan. Hän oli terve ja vanttera, tukka -kasteltu ja kauniisti sileäksi kammattu kuin Petter Baasinkin, -päällyshame käsivarrella. Hän tarkasteli vaieten vierasta, istahti -sängyn laidalle ja alkoi kierrellä suittua tukkaa nupulle vasemman -käden etusormella. Petter Baas kertoi nyt surullisen uutisen ja sanoi -että äiti tarvitsisi kuusikahdeksatta markkaa. Tyttö oli aivan -rauhallinen. Ja tukkansa kuntoon saatuansa hän nousi ylös, pisti hameen -päänsä kautta ylleen, solmi lujasti nauhat ja sanoi levollisesti: "No -mitäs siinä, Petter; pitäähän ne antaa." - -Klaus Baas henkäisi helpoituksesta ja ajatteli: onko näillä sitten -rahaa niin paljon?! - -"No niin", sanoi Petter, "otahan ne käsille sitten!" - -Petter Baas pujotti hitaasti liivit ja tallijakun päälleen ja tyttö -alkoi penkoa jotakin sängyn olkipatjan alta. Klaus Baas katseli silmät -pyöreinä ja alkoi jo ihmetellä sitä, että punaisenkirjavassa tyynyssä -oli kaksi pään kuoppaa; mutta samassa se haihtui, hän muisti vain -rahan. Nyt tyttö sai esiin paksun engelskannahkaisen rahamassin, joka -oli kurottu lujasti nuoralla kiinni ja nuoraan tehty monet solmut ja -itse pussi köytetty sängyn jalkapuuhun. Tyttö availi kynsin hampain -monet solmut. Petter Baas piti kämmeniään tytölle ja tyttö nosteli -niihin taalarin ja markan rahan toisensa jälkeen. Kun määrä täyttyi, -huoahtivat he molemmat syvään ja sanoivat: "Siinä ne nyt on." - -"Anna vielä kaksi taalaria", sanoi Petter. Kun nuo kaksi oli saatu, he -katsoivat toisiansa, ikinä ei Klaus Baas sitten unohtanut heidän -totisia, miettiväisiä kasvojansa... Sitten virkkoi tyttö: "Pitänee -antaa kaikki; ei kai niillä liene leipääkään." Ja hän pisti kouransa -syvälle pussiin ja otti viimeisetkin kolikot ja pani ne toisten -joukkoon. "Noh", hymähti tyttö, "nyt hän voi viedä yhdellä tiellä -massinkin." - -Petter Baas näytti eroavan siitä vastenmielin. "Niin massinko?" hän -toisti venytellen ja katseli tyttöä pitkään. - -"Minä ompelen tänä iltana uuden", vastasi toinen. - -Silloin Petter Baas köytti massin ympärille sormenpaksuista nuoraa -ainakin pariinkymmeneen kertaan ja solmi viimein lujan silmukan ja -pisti massin Klaus Baasin kaulaan, -- sekä piti puheen ihmisten -pahuudesta ja kuvaili monenkaltaisia onnettomuuksia. Sillä välin -kestitsi Trina Klaus Baasia ruumiillisesti kelpo leipäkannikalla ja -kupilla kahvia. Ja viimein sanoi Petter Baas, kauhean peloittava ilme -kasvoillaan: "Mitenkähän sinä saat sen äidin ne ottamaan... Herra sen -ties! Parasta on, kun sanot, että jokin rikas juutalainen lykkäsi -sinulle lahjaksi, tai jotain sellaista. Sillä jos se kuulee, että ne on -minulta, niin se lyö sillä massilla pääsi puhki. Siunaa taivaan Herra, -se on muijaa se! Ja pidähän silmällä, ettei se tapa itseänsä työllä; ja -muuten, olkaahan iloisella mielin vaan! Voisinhan minäkin pistäytyä -joskus katsomaan; mutta, en tiedä... minun käy aina hullusti sen -kanssa." Sitten lyötiin Klaus Baasille kättä ja laskettiin hänet ulos -tallin ovesta. - -Klaus Baas kulki kylän raitin aitaviertä ja kuunteli entisiä, tuttuja -kotikylän ääniä: narahti ovi, kolahteli kärryn pyörä, lehmä ynyi -turvallisessa navetassa. Kun hän tuli kylän harjulle ja aukeamalle, -josta näki kauas, niin hän katseli istuinpaikkaa ja huomasi paksun -hirren, joka oli asetettu ravin laitaan estämään tietä sortumasta. -Sille hän nyt istahti, pidellen rahapussia kaksin käsin sylissä, ja -katseli epäselvissä mietteissä synnyinpaikkoja -- ihmetteli kylän -hiljaisuutta ja autiutta ja kuuli korvissaan suurkaupungin humun. Ja -tunsi ikäänkuin vastustamattoman kaipuun juuri sinne, voimakkaampaan, -selkeämpään elämän touhuun. - - * * * * * - -Hän palasi kotiin iltapuolella. Sisarukset seisoivat keittiössä lieden -luona, Hanna tuijotti silmät kalseina ja totisina pannuun, jossa paksut -pavut räsähtelivät; pienokaiset olivat kahden puolen hänen helmoissaan. -Heillä oli perhesurun merkkinä kaikilla kaulassa ohuet kaulahuivit, -jotka oli kiireen kaupalla värjätty mustiksi. Mutta niistä lähti väriä, -joten lasten kaulat olivat ihan sinisen mustat. - -Kun Hanna sanoi, että isä haudataan tänään ja että äiti oli paraillaan -hautuumaalla, lausui Klaus ylpeän juhlallisesti: "Tiedän sen. -Sitävarten tulinkin juuri tänään takaisin; oli isän asioita -selvitettävä." Hän käveli, katseli huoneita, tarkastelemassa muka, -oliko kaikki kunnossa, ja sanoi sitten, että äiti kyllä tekee -uutterasti työtä ja hänkin hommaa tässä pian ansiota. Sitten hän -istahti uuvuksissa ikkunan ääreen rahille, laski rahapussin viereensä -ja odotti jännityksessä äidin tuloa. - -Kun Antje Baas kalpeana ja viluissaan palasi haudalta ja näki pojan -kotona, niin hän suoristihe ja hengähtäen helpoituksesta sanoi: "No -hyväpä, että sinä tulit." - -Klaus Baas nousi ylös ja antoi hänelle rahapussin ja sanoi: "Terveisiä -Petteriltä; hän lähetti nämä." - -Antje Baas otti massin ja kun hän tunsi, kuinka raskas se oli, niin -hänen kasvoilleen lehahti puna, ja hän meni heti perhehuoneesen. Vähän -ajan päästä hän tuli keittiöön ja pistäysi ulos, varmaankin velkojansa -maksamaan. - -Seuraavana päivänä lähti Klaus Baas maalarin luo kertomaan viime -tapahtumista ja sanomaan, että hänen oli nyt hankittava itselleen -jotain muuta tointa, missä voisi olla koko päivän. Mutta maalarin ovi -olikin lukossa. - -Seuraavana sunnuntaina Klaus Baas pääsi ripille. Uuteen pukuun ei ollut -rahaa yltänyt ja Antje Baas harjasi ja hankasi tuota vanhaa kasvot -kalseina. Hänen hellästi rakastetun poikansa täytyi mennä vanhoissa -vaatteissa sellaisena päivänä kirkkoon, se viilsi hänen sydäntään, oli -melkein yhtä julmaa kuin miehen kuolema. - -Mennessään Klaus Baas näki Kalli Daunkin juuri tulevan kotoansa -kadulle. Hänellä oli kuluneet, huonot pyhävaatteet, niin ahtaat, että -hän näytti tavallistakin pienemmältä ja heikommalta. Mutta itse poika -oli levollinen ja varma ja hän kertoi paikanneensa kyynäspäänsä itse, -äiti ei ollut joutanut. - -"Se on perhe se meidän!" hän sanoi. Kalli Dau näytti nälistyneeltä ja -hänen tummat silmänsä olivat vakaat kuin aikamiehen. - -Kirkossa he menivät toisten parveen ja katselivat sitten juhlamenoa -kuin mitä teatterinäytöstä. Rippikoulussa eivät he papin puheista -olleet tunteneet mitään, joka heistä olisi ollut erikoisen kaunista tai -ylevää. Ja sitä vähää, mitä he olivat kuunnelleet, eivät he uskoneet. -Statistitemput, joihin heidät oli määrätty alttarin ääreen, he tekivät -välinpitämättömästi kuin kaikki muutkin nuorukaiset. - -Kotiin palatessa oli oikea Hampurin rämy-ilma: he käänsivät kaulukset -korviin ja hiipivät seinävieriä pitkin ja puhelivat peräkkäin -astuessaan siinä sanan, pari tulevaisuuden aikeistansa. Kalli Daun isä -ja äiti tahtoivat, että hänen oli jäätävä apumieheksi puotiin, jotta he -itse saisivat laiskehtia, kuten Kalli Dau sanoi. Mutta jos hän jäisi -kotiin, niin hän jäisi ainoastaan pikku veikkojen tähden, ne -joutuisivat muuten hunningolle; mutta herra ties, voisiko hän tulla -toimeen sen surkean ukon kanssa. - -Klaus Baas ei paljastellut liioin aikeitaan. Hän marssi pitkin, -rauhallisin askelin ja oli hyvin vakava ja sanoi tyynesti, että ensin -on hänen ansaittava tavalla tai toisella sata markkaa. Sitten hän -rupeisi puotilaiseksi. - - - - -VIII. - - -Seuraavana aamuna oli ilma vielä rämyisempi. Kostea länsituuli räiski -selkenemätöntä tihkusadetta seiniin, katukivitykseen, kulkijoihin ja -ajajiin. Ilma oli niin raskaan ja harmaan sumuista, ettei ihmisparka -voinut ajatellakaan noiden synkeyksien takana olevan enää vanhaa -sinistä taivasta, ja auringon valo oli aivan unohtunut. - -Klaus Baasilta meni kaikellaisissa talousaskareissa koko aamupäivä, -joten hän vasta iltapuoleen pääsi Kalli Daun luo. - -Kun hän lähestyi kukkakauppaa, joka oli melkein aina auki, niin hän -kuuli sieltä kovaa jytinää ja kirouksia. Hän aikoi pyörtää varovassa -kaaressa oven ohi, mutta näki silloin heikon pikku ystävänsä ottelevan -kynsin hampain suurta isäpuoltansa vastaan, ukko koetti näet pyöräyttää -Kalli Daun poikkiteloin polvilleen ja antaa patukkaa. Klaus Baas -ennätti paraiksi loikata syrjään, kun Kalli Dau lensi keränä ulos -ovesta ja kaatui katuojaan; mutta hyppäsi samassa taas jaloilleen ja -livisti ripakintuillaan kadun toiselle puolelle. Pitkä, mustaverinen -isäpuoli tuli kasvot verissä ovelle ja huusi poliisia; Grossneumarktin -puolelta lähenikin poliisi, mutta Kalli Daulla oli silmät päässä, hän -piti parhaana lähteä pakoon ja katosi kiireen vilkkaa lähimmän -kadunkulman taakse. - -Sitten Klaus Baas ja Kalli Dau harkitsivat eräässä porttikäytävässä, -mitä nyt oli tehtävä, pilkistellen vähän väliä kadulle. Neuvottelu oli -lyhyt. "En rupea siellä putkassa istumaan", sanoi Kalli Dau, "ja päälle -päätteeksi vielä aikamiehen pieksettäväksi ja tapettavaksi. Menepäs ja -hae minun kapineeni ja paperit ja rahat, ne on kukkaruukun alla." - -Klaus Baas juoksi takaisin puodille ja kysyi kadun toiselta puolelta, -saisiko hän Kalli Daun kamppeet? - -Äiti tuli ovelle ja huusi kadun takaa: "Mitä se niillä tekee? Merillekö -se aikoo? Odottakoonpas: hän ei astu jalallaan kynnyksemme yli, vaikka -sitten rammaksi hänet pieksäisin!" - -"Rammaksi!" toisti samassa Kalli Dau, joka oli varovaisesti hiipinyt -jälestä. "Et tarvitse enää rammaksi pieksää, olet jo pieksänyt! -Katsopas näitä kinttujani! Ennen menen vaikka kaivoon kuin tulen -kotiin." - -Äiti pujahti puotiin ja toi pojan tavarat punaruutuisessa nyytissä, -antoi ne sekä kourallisen hopearahoja ja pari paperia Klaus Baasille ja -sanoi, poikiin silmäänsä luomatta: "Ja sano vaan onnea matkalle!" Ja -äiti palasi totisena puotiin. - -Pojat menivät Baumwalliin ja sieltä joen poikki Reiherstiegiin,[25] -jossa Kalli Daulla oli tuttu: erään kolmimasto-parkin toinen perämies. -Lastinkantajain viimeinen joukkokunta lähti jo laivalta ja kaksi pientä -hinaajaa pyrki paikalleen ruvetakseen vetämään. Mutta Kalli Dau -tunkeusi kuitenkin portaitten luo, levitteli papereitaan kapteenille ja -pyysi: - -"Olkaa hyvä ja ottakaa nyt minut mukaan, minä kiipeän kuin kissa ja -osaan keittää kahvia ja osaan..." Varakapteeni oli vielä portaalla -tuketen tien kokonaan, sillä hän oli vanttera mies, ja puheli kapteenin -kanssa. Kapteeni katseli korkeudestaan pikku pyrkijää ja sanoi: "Meillä -on jo kaksi poikaa. Ja sinä olet niin hintelö." - -Kalli Dau seisoi vielä vähän aikaa siinä ja katseli vaieten kapteenia -tummilla silmillään. - -"No, mitä hänellä on vielä asiaa?" sanoi varakapteeni ja lykkäsi hänet -käsipuolesta pois portaalta. "Menehän tuonne norjalaiselle parkille, -nulikka... ehkä sinne ottavat." - -Pojat pyörähtivät porraslaudalta pois ja juoksivat norjalaiselle -parkille. - -Se oli aivan laiturissa kiinni ja vaikka oli purkanut -väripokka-lastiansa,[26] oli sitä vielä laivassa niin paljon, että -parkki lepäsi hyvin syvässä. Kapteeni ja perämies olivat molemmat -vanhanpuoleisia partajehuja, he tupakoivat ja pakisivat penkillä -peräkajuutan vieressä. Levollisesti he katselivat ylös Kalli Dauhun, -kun poika läheltä möljän laidalta kertoi heille alasaksallaan -elämäntarinansa. Kalli Dau pisti nyytin viereensä kivetykselle ja -näytteli heille mustelmia käsivarsissaan. Ja kun arveli, etteivät ne -häntä ymmärrä, avitti liikkeillä ja engelskalla. - -Muukalaiset ravistivat päätänsä ja katselivat toisiinsa ja sanoivat -epäillen: "Mokoma vekara." Ja kovistivat häneltä ja Klaus Baasilta, -oliko asia todella niinkuin poika kertoi, ja ottivat paperitkin -katsellakseen. Sillaikaa kun kapteeni luki papereita, katsoi Kalli Dau -rukoilevasti perämiestä ja luetteli ansioitaan: "Minä osaan keittää -kahvia... osaan tehdä limppiä... osaan tehdä paalstikin[27]... kiipeän -mastoon..." - -Kapteeni katsahti häneen vielä kerran ja lausui sitten kauniilla -laulavalla norjankielellä: "Naa, denn skal du med... Vi gaa till -Kanada..."[28] - -Kalli Dau ei vastannut mitään. Hän nyykäytti vain Klaus Baasille -päätänsä, meni yhdellä loikkauksella laivaan ja katosi kannen alle. - -Klaus odotteli kummissaan, mutta kun Kalli Dauta ei kuulunut, lähti -hiljaisen surumielisenä höyryllä joen poikki Baumwalliin. - -Kun hän siinä pitkin rantakaidetta käveli, niin yhtäkkiä hän näki Jonni -Daun. Hänen kenkänsä olivat läntässä, nuttu riekaleinen, kädet taskussa --- hän värisi ja tärisi ja yski ja katseli unisena kadun toiselle -puolelle. Kun hän huomasi Klaus Baasin, niin hän sanoi: "No, joko -lähetit velimiehen merille? Siellä se vielä lämpimänsä saa! Merille... -se ei ole leikkiä." - -Klaus Baas tähysteli Steinwärderiin päin ja sanoi: "Se on tuolla -Reiherstiegillä, norjalaisessa parkissa... Etkö mene katsomaan?" - -Jonni Dau ällisteli Klaus Baasia ja vastasi: "Mitäpä hänessä -katsomista?" - -Klaus Baas ei virkkanut mitään ja aikoi jatkaa matkaansa. Mutta -rohkaisi kuitenkin luontoansa ja kysyi: "Aikoisin hankkia työtä... -pitäisi päästä heti ansioihin. Etpä taida tietää mitään?..." - -"Toikkaatko lasin kuminaa?" kysyi hän. - -Klaus Baas pudisti päätänsä ja lähti menemään. - -Jonni Dau nojasi laiskasti toiselle jalalle ja sanoi: "Pitää tehdä -niinkuin minä: väliin työtä, että saa juoda. Ja jos ei saa työtä -elääksensä, niin rupee kattilanpaikkaajaksi tai rantajätkäksi. Siihen -hommaan aina pääsee." - -Klaus Baas katseli maahan; hän tiesi hyvin, miten onneton oli -sellaisten poloisten elämä. Hän kääntyi huoaten pois ja lähti kotiin. - -Saadakseen vähänkin suojaa sateelta hän kulki kadun talopuolta. Ja tuli -sillä tavoin kiertäen Mattentwieteen,[29] isolle purettavalle -rakennukselle, joka oli erään fleetin äyräällä. Kuin hänen ikäisensä -ainakin hän pysähtyi ja jäi uteliaasti katselemaan sataman vilinää. Hän -pistäysi vähäksi aikaa rakennukseen ja näki kanavan puolella puoleksi -puretun katoksen, joka suojasi sateelta. Ja aivot ankarasti -työskennellen hän katseli tihkusateesen laivojen vilinään, katseli -laivaveistämöitä ja paalunippuja ja ponttooneja ja jaaloja ja niiden -välissä läikehtivää vettä, pieniä ristiin rastiin kiitäviä -satamahöyryjä, proomuja, lotjia ja kuutteja. Suuri merihöyrylaiva puski -puikkelehti vain kääpiöiden välitse suoraan kaupunkia kohti ja vaati -uhkaavasti mörähdellen tietä. Klaus Baasin mieli oli alakuloinenpa -surullinen sää sitä yhä raskautti. Mistä hän nyt saisi työtä ja rahaa? - -Mutta kun hän siinä tuijotteli hämärään ilmaan, joka sekin oli jo illan -pimeäksi päätymässä, niin hän kuuli alhaalta fleetistä köreän äänen: -"Kuules poika jehu sieltä, eikö sinulla ole mitään tekemistä? Käypä -käsiksi!" - -Klaus kurkisti alas ja näki silloin ukon tallukan, joka koetti lykätä -rakennussoralla lastattua kuuttia kanavan muurista irralleen syvemmälle -vedelle, mutta ei onnistunut. Klaus etsi heti paikan, mistä pääsisi -alas, pujahti revityn lattian kautta kellariin ja luisui ukon puoshaan -nojalla, joka oli nostettu vinottain muuria vasten, alas kuuttiin. Hän -otti kuutin laidalta toisen keksin ja heittäytyi kaikella painollaan -lykkäämään alusta irti muurista ja sai kuin saikin kuutin irtautumaan. -Ja sitten hän sauvoi apuna. Niin he soluivat hiljalleen rautasillan -alitse ja monenmoisten satama-altaassa lepääväin jaalain ja kuuttien -lomitse. Vanttera ukko ei puhunut mitään, oli tutunomainen kuin Klaus -Baas olisi ikänsä ollut hänen kuutillaan. - -Kun he olivat päässeet valtauomalle, kulkivat he rantapuolta ja -antoivat laskuveden viedä alusta. Ukko seisoi plihtin eli kalusäiliön -takana ruotelissa. Nuori apulainen istui kannella hänen jalkainsa -juuressa, yllä ijänikuinen, väljä öljytakki, jonka ukko oli plihdistä -heittänyt hänelle. - -Klaus Baas oli kovin levoton, hyödyttäisikö tämä työ häntä yhtään. -Mutta sanaton ukko näytti niin kelvolliselta, vakaalta työläiseltä, -että hän, tuntien sellaista väkeä jo pienestä pahasta, rauhoittui ja -tuli iloiseksikin ja ajatteli: Tänä iltana tai ensi yönä minulla on jo -kilkkuvaa lakkarissa! Hän rohkaisi siis mielensä ja alkoi katsella ja -ihmetellä ympäristöänsä. Tuossa kiiti lossihöyry, täynnä työväkeä, -heidän editseen rannalta toiselle. Oli hämärä jo, mutta vielä eroitti -raskaan työn raatajat mustina, kömpelöinä hahmoina ja kasvot kalpeina -läikkinä. Suuri höyrylaiva nousi ylävirtaan ja löi aaltonsa heidän -matalan kuuttinsa keulaan; aallot kuohahtivat melkein sen laitain yli. -Kaupungista kuului sekavaa hurinaa ja rattaiden jyrinää. Vasemmalla -puolella pimenneissä verstaissa ja telakoissa oli vasarain pauke jo -vaiennut. Silloin tällöin vihelsi höyrypurren pilli. Jonkin kuutin -ankkuriketju rämisi ja helisi. Sataman vesi huuruili ja pulputteli. -Kaikkialta ympäriltä, sieltä täältä, punersivat udun ja tihkusateen -lävitse lyhdyt ja akkunat. - -Nyt he luisuivat St. Paulin laiturien ohi; valot harvenivat, kaupungin -hurina jäi taakse, laine loiski ja lipisi keulassa kovaäänisemmin. He -soluivat ankkuroidun kuutin ohi; sen merkkituli heitti soman, värisevän -heijasteen läikkyvän ja kiiltävän veden kalvolle; joku kysyi heleällä -mukavalla äänellä kannelta: "Hei mies, mihinkäs paikkaan nyt menet -ruoppaa kaatamaan?" Klaus ymmärsi pilkan ja katsoi epäluuloisesti -ukkoon. Mutta vanttera, jäykkä ukko ei vastannut, ei edes päätään -kääntänyt. -- Pitkät matkat he soljuttelivat sillä tapaa. Sitten käänsi -ukko suurella, raskaalla airolla melostellen joen etelärannalle. -Verkalleen he etenivät pitkän aikaa pimeällä, vehreänmustalla -suvannolla. Sitten alkoi kaukaa kuultaa matala kellervä rantahietikko; -ja he laskivat ankkurin. - -Ukko ei virkkanut mitään, mutta alkoi ravakasti lapioida soraa kuutista -jokeen. Klaus Baas otti toisen kihvelin ja noudatti esimerkkiä. -Lapiollinen toisensa jälkeen ropsahti veteen. Klaus Baasin vartalo -notkistui kuin nuori virpi ja hän hengitti rajusti ja puuskutti. Kun -hän hyvän aikaa oli hartian väellä tehnyt työtä, sanoi ukko: -"Huokaisepas vähän." Klaus Baas lepäsi hetkisen lapionsa varassa ja -ryhtyi sitten taas työhön. - -Yksitoikkoisessa työssä, äärettömässä, hiljaisessa yössä tuli ja meni -hänen mielessään ajatuksia, kuin kirjavia kuvia, hiljaa väikkyen -pitkissä jonoissa. Miten isä viime aikoina oli ollut totinen ja -väsyneen näköinen, hän joka muuten oli ollut niin reipas ja hilpeä, -usein kujeilijakin! Ja nyt haudassa jäykkänä kuin jää!... Mitähän äiti -paraikaa teki... istui kai koneensa ääressä ja ompeli, ompeli -ansaitakseen heille viidelle leipää... Jospa hänen maalaiset -kansakoulutoverinsa näkisivät hänet täällä, tässä työssä, keskellä yötä -kaukana kaupungista! Jos veli Petter näkisi! Hänkös ihmettelisi, -ajattelisi: Mitä sinä siellä teet! Minä siihen työhön pystyn paremmin -kuin sinä! Petter toivoi hänestä hyvääkin! No, odottakoon: jahka nyt -nähdään! Kunhan tässä ensin saisi kootuksi ne yhdeksänkymmentä markkaa, -niin sittenpä näytettäisi, mihin pystytään... Minkähän verran tuo ukko -antaa hänelle, ehkä viisi groschenia... taikka koko markanko? Jos -antaisi markan, niin hän antaisi puolet Timmermannille, mutta toiset -puolet saisi äiti. Se on selvä se! Sillä hätä on kova etenkin nyt -alussa. Sitten äiti kyllä suoriutuu, hän on niin ahkera ja kerrassaan -pystyvä. Klaus innostui ajatuksissaan liian kiivaasti lapioimaan, hän -aivan läähätti ja huohotti ja kämmenpöytiä kirveli. Ukko huomasi sen. -"Huokaisehan taas vähän!" hän sanoi ja haki talia ja neuvoi sillä -voitelemaan kämmeniä. Ja Klaus lepäsi vähän aikaa. - -Kun työ oli tehty, niin he sauvoivat aivan joen rannalle. Ukko meni -plihtiin ja toi leipää, silavaa ja kylmää kahvia ja syötti, juotti -Klaulla minkä hän jaksoi. Niin he istuivat sanaa vaihtamatta ja -aterioivat, -- katselivat pimeälle, leveälle joelle ja toiselle -puolelle harmaalle hiekkarannalle. - -Mutta sitten he loikkasivat maalle ja alkoivat täyttää kuuttia -hienolla, valkealla Elben hiekalla, joka on mainiota muuraushiekkaa. Se -oli voimaa kysyvää työtä, mutta Klaus touhusi mikäli jaksoi ja minkä -kipeät rakot kämmenissä sallivat. Työn tehtyään he menivät kajuuttaan -ja nukkuivat kovalla lavitsalla pari tuntia. - -Jo ennen aamun sarastusta he lähtivät takaisin kaupunkiin päin: panivat -maston pystyyn, vetivät pienen, neliskulmaisen purjeen mastoon ja -nostivat ankkurin. Vuoksen voimalla he irtautuivat särkältä ja kulkivat -virran ja tuulen avulla Köhlbrandista[30] hiljalleen kaupunkia kohti. -Äänetön, kuultava yö, leveän joen pyörteet ja pulahtelu, verkkainen -liikunta ja sataman suurten työpajain öinen hiljaisuus, valvottu yö, -ankara tehty työ, tuntematon ja sanaton isäntä peräsimessä, pojan -rakkaat omaiset, jotka nyt kotona Rademachersgangin varrella nukkuivat, -hänen kuolleet omaisensa, jotka kalmistossa lepäsivät, koko lyhyt, -mutta ihana, vaivanalainen elämä: ne loivat äskeistä kirkkaampia ja -merkitsevämpiä lumokuvia Klaus Baasin herkkään lapsensieluun, kuin -aaltojen väreitä tämän aavan ja rauhallisen joen pinnalle. Tuossa oli -taas se eilisiltainen kuutti, vesisyvässä, kuin uppoamaisillaan. Sen -merkkilyhdyn valo kuvastui pitkälle, kuin kimaltava, värisevä -kultanauha joen kalvossa... Hänelle koittaa, koittaa kyllä suuri onni, -Klaus Baas ajatteli... kimmahtaa kuin kultainen heijaste synkistä -syvyyksistä. Suuri höyrylaiva puski vuoksen mukana verkkaan heidän -ohitsensa ylävirtaan. Se näytti syvyyksien varassa jättiläismäiseltä, -ei näet eroittanut pimeässä sen vesirajaa. Mutta laivassa: mikä valojen -hohde! Tuolla salongit... tuolla komentosilta... tuossa hyttien -seitsemät pyöreät valoaukot.. Ollapa siellä nyt... eräs ulkomaalainen -herra, pulska, ylpeä, kasvot tuimat, rohkeat... hän tuli -kaukaa valtamerten takaa katsomaan äitiä, joka asui orpoineen -Rademachersgangin varrella... Mies oli monta vuotta sitte rakastanut -äitiä ja jättänyt hänet... siksi oli äiti niin jörö ja kummallinen... -Ja siksi oli hän, kolmas sisaruksista, niin erilainen kuin toiset... -äiti oli kerran itse, tylyllä tavallaan, sanonut, että Klaus oli -selväpäisin ja... äiti oli hänelle kaikkein ankarin... Ja nyt -muukalainen tuli vierailta mailta... ja huomenna, ei, tänä aamuna jo... -nyt, kun hätä oli suurin, hän tuli äidin luo. Ja mikäpä hätänä sitten: -ilo mahdoton, kultaa, kunniaa vaan! Ja hän rupeisi maanviljelijäksi ja -ostaisi suuren summattoman hovin ja naisi Suse Garbensin; ja Hanna, -joka pikku siskojen kanssa aina leikki koulusilla, pääsisi seminaariin. - -Kun päivä valkeni, oli kuutin hieno muurihiekkalasti kiinnitetty -poijuun purettavan rakennuksen kellariaukon kohdalle. Ukko veti -taskusta nahkaisen rahamassinsa, antoi Klaus Baasille kymmenen kaunista -groschenia ja sanoi lyhyesti: "Osaathan pitää suusi kiinni?" Ja kun -Klaus Baas nyökkäsi innoissaan ja totisesti päätänsä, jatkoi ukko: -"Tule taas tänä iltana kello seitsemän." - -Klaus kiipesi ylös ja juoksi Herrengrabenin[31] poikki ja ristiin -rastiin kiertelevien katusolien kautta kotiin. - -Antje Baas seisoi jo lieden ääressä, ei virkkanut mitään; Klaus kertoi, -missä hän yöllä oli ollut ja kehui olleen niin hauskaa ja kiitti ukkoa -kelpo mieheksi. Ja hän kaivoi rakkoisella, nilvityllä kädellään -taskusta markan ja pisti sen lieden reunaraudalle. Antje Baas ei ollut -sitä näkevinäänkään. - -Kun Klaus sitten istui akkunan ääressä ja joi kahvia, sanoi äiti -lyhyesti: "Minun täytyy nyt alussa käydä töissä kaupungilla; sitten -sinä pääset puotipojaksi." - -Klaus oli hyvillään. "Sillä ei ole kiirettä", hän sanoi. "Ensin aion -koota vähän rahaa, niin että saan vaatteet ja muuta tarpeellista. -Sitten alan. Menen taas tänä iltana sen lotjakarhun luo. Se on niin -hauskaa." - -Sitten hän kävi joka päivä ukon töissä. Ja kun hän työstä päästyä lähti -kotiin, ilmoitti ukko aina, milloin hänen oli vasta tultava. Joskus -makasi ukko Klaus Baasin tullessa kajutassa. Ja jos hän ei siellä -ollut, haki Klaus Baas häntä pienestä kapakasta Westminster Hotellin -vierestä. - -Kun hän kerran sieltä haki ukkoa eikä löytänyt ja aikoi kysyä, oliko -häntä näkynyt, niin hän huomasi, ettei tiennytkään ystävänsä nimeä, ja -sanoi vain: "Sellainen lyhyt, vanttera, harteva ukko, ei puhu -milloinkaan mitään." - -Jotkut kapakkavieraat iskivät hänelle silmää ja sanoivat: "Kuules, -sanopas, -- me ei tunneta teitä oikein -- kuletatteko te molemmat -roskaa laivareitille?" - -Klaus muisti tuon: Osaatkos pitää suusi kiinni? Ja hän ällisteli -kysyjiä eikä vastannut. - -Silloin miehet purskahtivat nauruun ja sanoivat: "Menehän plihtiin -makaamaan. Kyllä sanotaan Petter Söötille, että kävit häntä hakemassa." - -Mutta tavallisesti tapasi ukon kyllä kapakasta; hän istui siellä -yksinään nurkassa, edessä höyryävä krokilasi, torkkui ja nautiskeli -olostansa. - -Heille riitti koko kesäksi sitä soran kuletusta. He työskentelivät -tavallisesti päivällä, lastasivat kuutin puretun rakennuksen luona, -tekivät sauvomalla tai purjein mutkan Reiherstiegin puolelle, -tyhjensivät siellä lastin luvalliseen paikkaan ja jatkoivat matkaa alas -hiekanottopaikalle sekä palasivat kaupunkiin. Mutta kun tuli sumuisia -tai sateisia ilmoja ja muuten sopiva aika, he painoivat öiseen aikaan -suoraapäätä Köhlbrandiin ja mättäsivät roskat sinne -- valtio sai ne -aikanaan sieltä mutauttaa, -- ottivat samasta paikasta hiekan, -- ja -päivän valetessa he olivat lastineen purkupaikalla. Onni potki heitä -aina. Joskus kiisi tosin pimeästä yöstä ja sumusta ja sateesta -huolimatta poliisivene viereen ja kysyttiin: "Hei, ukko, minnes kuuttia -viet?" tai "Minne hiekkaa?" taikka "Mitäs näin sumussa yösydännä -soudellaan?" Mutta Petter Sööt vastata jörähti: "Tuli tapaturma" tai -"Tartuttiin kiinni" taikka "Ei saa untakaan yöllä." -- Ja he junnivat -hiljalleen edelleen, sumuun ja pimeyteen. - -Niin he satamassa lykkivät ja purjehtivat edestakaisin, päivällä -valppaasti vartioiden, päästäkseen vahingotta pikku höyryjen, kuuttien, -hinurien, hyökyväin laineiden lomitse, yöllä huolettoman unteloina -autiolla, aavalla uomalla. -- Klaus Baas näki Michaelin ja Katharinen -kirkkojen tornit heleässä auringon paisteessa, näki niiden kirkkaina ja -vihreinä kohoavan katonharjain takaa; ja näki ne toisina päivinä sumun -ja sadepilvien verhoissa. Hän näki auringon nousevan ja laskevan, -heijastellen niin huikaisevasti vedestä, että hänen täytyi varjostaa -silmiään, ja samalla mustat savupilvet pöllysivät touhuavan sataman -yllä. Hän näki valjun kuuvalon hopeoivan suuren parkin taklausta: -parkki nousi jokea ylös, sen nuorat hohtivat kuin hienoin, kallehin -pitsikudos kirkkaan yötaivaan taustalla. Mutta näki myös päiviä ja -öitä, jolloin taivas riippui harmaan virran päällä paksuna ja likaisena -kuin ruskea märkä säkki. Klaus Baas koki päiviä, jolloin vinkuva, -viheltävä tuulenärjy lykki sakeaa tihkusadetta pitkin joen uomaa, ja -höyrylaivat, jotka eivät tienneet syltä eteensä, ulahtelivat toisilleen -kuin hullut, -- terävät, likaiset aallot hyrskähtivät niin korkeina -kuohulatvoina kuutin laitaan, että hän katseli vuorotellen kauheaa, -sisään loiskivaa vettä ja isäntänsä kasvoja. Ja Köhlbrandin rannalla -hän oli kerran niin hiirenhiljaisena, juhlallisena yönä, että hän -syvältä kuutin ruumasta kuuli, mitä erään höyrylaivan kapteeni puhui -luotsille kaukana komentosillalla: tiedusteli häneltä vanhan -keisarin vointia, -- keisari näet sairasti siihen aikaan. Hän näki -mustalais-muijan paistattavan päivää Oberlandilais-purren[32] keulassa, -opettavan pientä tummahipiäistä tytärtään kutomaan sukkaa; ja hän olisi -kernaasti pakissut sanan pari tuon sievän tytön kanssa. Ja hän näki -valtavan palmuöljytynnörin romahtavan katkenneista kinunkiketjuista -kivimöljälle ja musertuvan, ja sittenkös metelöitiin ja kirottiin. Hän -näki nuorten konttorioppilaiden seisovan makasiiniensa edustalla ja -tarkastavan laatikoita ja pakkoja, jotka luisuivat rattailla -varastohuoneihin; ja hän katseli, katseli silmät loistaen: jospa -hänestäkin tulisi kauppias!... Ja hän näki uuden, suuren laivanrungon -liukuvan telakasta veteen, ja ihmetteli, kuinka ne arvaavat rakentaa -moisen valmiiksi koettamatta ensin, tokko se pysyy vedessä kohdallansa. - -Työn tehtyänsä Klaus Baas kiiruhti kotiin suoraa päätä, Schaarmarktin -ja Herrengrabenin ja Klefekerstrassen kautta. Siellä vietettiin siihen -aikaan iltahämärästä aamun valkeamaan hurjaa, kiihkeää elämää. Nauravia -merimiehiä, kaiken maailman ääriltä, juovuksissa, reijaili siellä -edestakaisin. Valaistuissa akkunoissa naikkosia ryntäin, joka ikisessä. -Ne huutelivat Klaus Baasille monasti arveluttavia pilasanoja, -merimiehet tukkivat häneltä tien. Mutta hän ei katsonut oikeaan, ei -vasempaan, ja pääsi ehjin nahoin kotiin. - -Ei se hurskauden ansiota ollut. Se oli vain oivan nuoruuden ja hyvän -rodun ansiota, ja isän muiston, sekä äidin, varsinkin äidin. - -Antje Baas istui kotona koneensa ääressä, ympärillään kangaslaahokset, -moninaiset ompelukset, ja hänen kasvonsa olivat kalseat kuin kivi. -Häntä vastapäätä istui hänen apulaisensa, nuori tyttö. Joskus seisoi -joku yksinkertainen naapurin matami työhuoneessa, joko arvokkaasti -vaieten tai toruen ja suuta soittaen. Ja äiti otti mittaa. Äiti ei -luonut katsettansa poikaansa kun Klaus tuli kotiin. Hän vilkaisi vain -lieteen, mihin hän näki ompelupaikaltaan: oliko Hanna jo lämmittänyt -kahvin ja varustanut pavut nälkäiselle työmiehelle. - -Kun tuli syksy, saivat kuutin soutajat työtä pienessä -Grasbrookissa,[33] nykyisen Kranhöftin luona. Ilmat huononivat -aikaisin. Kun Klaus meni varhain aamulla äänettömiä katuja pitkin -satamaan, niin oli pimeä ja pistävän kylmä. Lossihöyryn kannelle, jossa -hän seisoi työläisten sakeassa parvessa, puski tuuli ja räiski sade -niin, että vilu väristi paksun villapaidankin läpi. Hän koetti päästä -höyrypannun lähistölle: teki ystävyyden liiton nuoren laivapojan -kanssa, joka istui ruotelikopin seinustalla pannun päällä ja oli -viitannut häntä tulemaan luoksensa. Hän oli pieni aivan, hirveä arpi -poikki ylä- ja alahuulen: hän oli näet ollut jo piennä pikkaraisena -huimapää, ja oli pudonnut kerran kadulle korkealta akkunasta. Hän aikoi -merimieheksi; mutta äiti, joka oli leski kuin Klaus Baasinkin äiti, -tahtoi vielä pitää häntä luonansa ja oli saanut hänen lupaamaan, ettei -poika lähde merille ennen kuin on vuoden palvellut jokipurrella. Joskus -istui veikkosten vieressä surkean laiha ja ruma neekeri; häntä palelsi -kovasti, sillä hänen vaatteensa olivat ohuet, ja hän lämmitteli -kippuraisia, laihoja, harmaan sinertäviä sormiaan pannun päällä. He -puhelivat mustanaaman kanssa engelskan sekaista siansaksaa: kalliista -ajoista, neekerin asuinpaikasta, laivasta, jolla hän oli tullut -tänne Liberiasta,[34] synnyinmaastaan. Hän oli karannut eräästä -ranskalaisesta laivasta ja päässyt kotkaajaksi. - -Kerran kun he siinä kolmisin istuivat, sattui pari nuorta -konttorioppilasta tulemaan pannun vierelle. He olivat jo näin aamun -hämärissä matkalla joen toiselle rannalle varastohuoneille, vertaamaan -liikkeensä lastauttamia laatikoita ja tavarapakkoja luetteloihin, jotka -heillä oli kädessä. He huomasivat, kuinka kunnioittavasti Klaus Baasin -älykkäät, uteliaat silmät salaa tuontuostakin vilkaisivat heihin, ja -nuoria kun olivat, he alkoivat äänekkäästi kehuskella firmaansa ja -mahtailla toimellaan. Klaus kuunteli korva tarkkana ja arvosteli omalla -tavallaan heidän ammattiaan. Se oli hyvä ura, hän ajatteli. Se oli -toista kuin puotipoikana olo! Istua konttorissa ja ajaa höyrypurrella -toiselta rannalta toiselle ja valvoa tavaran lastausta ja lähetystä ja -saada paljon rahaa, rahaa! Mutta eipä se tie hänelle auennut!? - -Sitten hän juoksi rantapatoa pitkin kuutin ankkuripaikalle, ja pian he -jälleen lykkivät ja kulkivat virran vieminä, ei koskaan hinurin -köydessä, veden mustanvihreällä vihurikalvolla, sateessa ja tuulessa, -usein suojana pään päällä vain syksy-yön vilu ja viimainen pimeys. Se -oli hirvittävää ja vaarallista hämärän varjossa hapuamista ja -luovimista. Satama oli siihen aikaan liian pieni kaupungin yhä -kasvavalle liikkeelle. Tosin kuuluttiin rakennettavan tuonne -Grasbrookiin ja Kuhwärderiin[35] uusia satamia kumpaankin, mutta -milloinkapa ne valmistuisivat? Höyrylossi kiitää viuhuen ja huutaa -kiljuen heitä kohti, keulassa pärskyy luminen vaahto. Leveä hinaaja -puhkuu heidän ohitseen, sen ympärillä vesi roiskuu, hyppii ja kihisee. -Ilmestyy usvasta toinen hinuri ja töytää päin; tahtooko se tätä tietä -vai vasemmalta sivuitse:... se ulvahtaa pari kolme kertaa riivatusti ja -kääntyy verkalleen joen keskiuomaan. Jaalat käänteleivät ristiin -rastiin ja kolahtavat rusahdellen toisiaan vastaan; haukutaan, -kiukutellaan kannelta toiselle... Paapuurin puolta alkaa kuumottaa ja -nousta sumusta ja sateesta valtavan suuri höyrylaiva, se ilmestyy -keskiuomalle, se ei ole saanut paikkaa laiturissa ja on laskenut -ankkuriin keskelle virtaa. Sen kupeella alhaalla on pieni lossihöyry; -kannella lastaajat kylki kylessä. Verkalleen he alkavat kavuta ylös -kaksia köysiportaita pitkin, jotka riippuvat laivan korkeassa, sateesta -kiiluvassa rautakupeessa; kuin kaksi satajalkaista, mustaa matoa -kiemurtelee ja kiipii kaksi miesjonoa ylös pitkin jyrkintä mäkeä. -Jäinen viima vinkuu, sade räiskähtää laivan rautakupeesta vasten -kiipeävien kasvoja, vesi kuohuu, kohisee ja lätisee alla. Klaus Baas -kohottaa katseensa syvyydestä ja ajattelee: ihme etteivät nuo tallaa -toisiaan kynsille... miten liukkaiksi köysiportaat tulevatkaan -sateesta... heidän sormensa mahtavat olla vallan koppurassa vilusta... - -Pieni höyrypursi tulee kääntyessään liian lähelle virrassa kulkevaa -kuuttia. Petter Sööt avaa suunsa ja lausuu ensimäiset sanansa tänä -armottomana aamuna: "Silmät auki!" Klaus Baas laskee keksin tanaan -purren keulaa kohti. Silloin kajahtaa ylhäältä höyryn kannelta kova -varoitushuuto, etelä-saksaksi: "Pidä kiinni, Tallymann!" Mutta samassa -silmänräpäyksessä, kun Klaus vilkaisee pelästyneenä ylös, irtautuu -pieni musta pojankerä kiipeäväin rivistä ja putoo selin takaraivolleen -alas, lyö kerran päänsä kanteen ja syöksyy pousahtavaan veden -pimeyteen. Ei ole pelastusvenettä, ei muuta venettä paikalla; ei -näekään monta kyynärää eteensä... on niin hirveän kylmäkin... -köysiportaiden kiipijät nousevat ylemmäksi, äänettöminä, kiireemmin. - -Klaus Baas istuu kalman kalpeana kuutin kannella, jalat tervavaatteen -alla, ja ajattelee: kukahan tuokin oli, joka putosi... nyt hän kulkee -elottomana ruumiina jääkylmässä, likaisessa vedessä, kuin laho hako -vain... laivankeulain lykkimänä, virran kurimoissa ja pyörteissä... -Ehkä oli jokin maalaissuutari, joka ei voinut elää niukoilla -ansioillaan maalla ja tuli Hampuriin... tai pikkukaupungista kirjuri, -jolta leipä loppui. Nyt odotetaan kotona ilosanomaa hyvistä palkoista; -tuleekin kuolon viesti. - -Mikä tavattoman korkea höyrylaiva kohoo raskaasti tuolta Grasbrookin -satamasta? Kaksi hinuria nyhtää kuin mäyräkoira-pari pingoitetusta -rossista, kulkien sievän matkan edeltä. Verkalleen kääntyy jättiläinen -huuruavaan pääuomaan; nyt hinurit irtautuvat touveista... Mahtavasti -möräten hirviö vaatii valtaväylää ja tietä. Mikähän lippu on -etumastossa? On niin hämärää vielä ja lippu riippuu märkänä pitkin -tankoa. Reelingillä on tiuha, musta ihmisparvi; he tuijottavat vaieten, -kaula pitkällä rannalle, kalpeneviin, ohuihin valoriveihin, taloihin ja -torneihin, jotka kuumottavat harmaan mustista sadepilvistä. Nyt -lepattaa lippu hiukan ja avautuu... tietysti tähtilippu! -- Pieni -siipilaiva myllää varomattoman nopeasti ja liian läheltä heidän -ohitseen. Sen aalto pousahtaa ja räiskähtää yli kuutin laidan; sen savu -pullahtaa heidän eteensä ja ympärilleen niin etteivät he näe tuumaa -joelle. Ja Petter Sööt lausuu toisen sanansa sinä päivänä: "Lempparin -katkurännäli." - -Sitten valkenee vähitellen päivä... Koko satama huuruaa ja usvii ja -tippuu vettä; joka mastosta, joka tangosta, viiristä, joka savupiipusta -ja laivain kupeista, aitauksista ja ponttooneista rämysade räiskyy ja -heruu kaiken päivää, kunnes ilta hämärtyy. Sitten on pyhän aatto. -Silloin Klaus Baas kulkee satojen lastaajien ja telakkatyöläisten -mustassa parvessa, joka verkalleen, likomärkänä ja uuvuksissa vyöryy -rantakaiteita pitkin, ylimeno-höyryille. Ja sitten hän juoksee kotiin. - -Mutta pojan mieli on vain valoisa ja lämmin, harmaan ja vilun ilmankin -alla. Ah sellaista loistetta ja kauneutta ja lämpöä! Kelpo -tulevaisuuden ihana unelma säteilee niistäkin kylmäin syyspäiväin -sadepilvistä. Ehkäpä nyt, kun hän kotiin tulee, istuu jo vieras lieden -luona, ja Hannalla on kultakäädyt kaulassa, ja pikku Riku, joka aina -tahtoo laivoja, leikkii oikealla pienellä höyrylaivalla... miten se -surisee ja juoksee pitkin permantoa!... Ja äiti on vihdoinkin -ystävällinen ja iloinen ja silittelee pikku siskojen päätä... Ja hänpä -sanookin, ettei hän enää puotipojaksi tahdokaan, vaan kauppiaaksi, -johonkin konttoriin. Ja hän kun tekee työtä! Hänestä tulee niin kelpo -mies, ettei moista... ja hän levittää tavaroitaan koko maailmaan. - -Niinkuin jalot kansat ovat tehneet, ja tekevät yhä tänäkin päivänä, -itselleen jumalia yleväin, utuisten mielikuvainsa mukaan, muovailevat -salaisten, hienoimpain sydänkaipuidensa ja toimeentulotoiveidensa -muodon jälkeen, niin haaveksi Klaus Baaskin, tuo hyvän vanhan suvun -nuori vesa. Hän kuvitteli olevan ulkopuolella itseään mahdin ja -henkilön, joka toisi hänelle ja hänen rakkaimmilleen onnen päivät; -mutta se mahti olikin syntymässä juuri hänestä itsestään. Unelmia hänen -ajatuksensa olivat, vain mielikuvien leikkiä; mutta ne ennustivat -oivallisen ja voimakkaan elämän kaipuuta ja hyödyllisen elontyön -etsintää. Ne olivat vain unia. Mutta ne eivät viittoneet pelkkään -elämän mukavuuteen, eivät ulkonaiseen kunniaan. Ne vaativat laajempaa -toimintapiiriä ja siinä uutteraa ponnistusta niiden hyväksi, joita hän -rakasti. - - - - -IX. - - -Kerran he sellaisena kylmän kosteana syyspäivänä lykkivät iltahämärissä -kuuttiansa pienen Grasbrookin varastomakasiinien editse, matkalla -Grasbrookhafeniin viemään tavaroita. Puuskapäissä puhalteleva -länsituuli ja lukemattomat ristiin rastiin kiitävät hinaajat ja -höyrypurret tekivät veden rauhattomaksi: se hyppi, vaahtosi ja räiskyi -kuin parvivain kalain temmeltäessä. Ja tihkusade suomi heitä -vasten kasvoja. Kauan aikaa he pysyttelivät aivan paalulaiturin -kupeella; mutta sitten heidän täytyi erään laituriin kytketyn -oberlandilais-purren vuoksi kaartaa kauemmaksi väylälle. Silloin tuli -suuri höyrylaiva alavirtaan heitä kohti ja sen täytyi kääntyä heidän -puolelleen antaakseen toisille tietä. Oberlandilais-purresta ei tullut -loppua: se oli yhä heidän vasemmalla puolellansa. Höyrylaiva tuli -lähemmäksi, tuli aivan liian lähelle... Ja puristi pienen kuutin -itsensä ja oberlandilais-purren väliin ja painoi sen alas kihisevään, -vihertävään veteen. - -Klaus Baas ehti vain nähdä, kuinka Petter Sööt, vaieten kuin ainakin, -tarttui pitkällä hypyllä oberlandilais-purren reelinkiin, ja kuinka -höyrylaivan rautakylki läheni, ja miten tavarat vierivät veteen ja -kuohu hyrskähti sisään; sitten hän vaipui kupruun. Hän huitoi -käsillänsä ja potki jaloillaan ja pääsi jälleen vahingoittumattomana -veden pinnalle. Hänelle kurotettiin puoshakaa, hän tarttui siihen ja -kiipesi omin voimin oberlandilais-purren kannelle. Siinä hän nyt seisoi -ja piti kiinni köysistä ja syljeskeli ja päristeli ja lupsutteli -huuliaan ja silmäluomiansa. Joku sanoi rauhallisesti: "No, alapa juosta -äitisi luokse." Toinen nauroi huolettomasti ja sanoi: "Niin on märkä -kuin uitettu koira." Petter Sööt nojaili purren kaidetta vasten ja -tähysteli veteen, vieläkö kuutista laitaakaan näkyisi. Laivurin vaimo -seisoi hajalla säärin, kädet puuskassa ja ällisteli mitään virkkamatta. - -Kun Klaus Baas vihdoinkin vesisten silmäripsiensä välitse eroitti -maailmaa ympärilleen, ravisti hän vielä kerta lujasti hartioitaan, -sitten hän tähysti, mistä mukavimmin pääsisi paalulaiturille, loikki -pitkin askelin kiipeämispaikkaa kohti ja kapusi purresta pois ja lähti -kotiin minkä kerkisi. - -Unohtuivat märät vaatteet ja vilu ja hampaiden kalina. Hän vain -sadatteli höyrylaivaa, sadatteli Petter Söötiä ja miehiä, jotka olivat -nauraneet, sadatteli laivurin vaimoa ja meriveden kerrassa kehnoa -makua, koko satamaa. Ei niin kymmenellä hevosella häntä sinne takaisin -saataisi! Hän oli kauan sitten saanut kokoon nuo yhdeksänkymmentä -markkaa ja maksanut velan! Ja olipa hänellä nyt uudet vaatteet ja uudet -saappaatkin! Mitä hänen tarvitsi siellä enää olla!? Olisi voinut käydä -ohraisesti! Herra armahda! Tuota kirottua vettä!... - -Leuat loukkua lyöden ja kiukutellen hän tuli kotiin ja kertoi, mitä oli -tapahtunut, ja sanoi, että nyt hän ei sinne enää mene. Äiti murahti -tylysti: "Sellainen rääpelö olet kuin muutkin Baasit! Joudutko -sänkyyn!" Ja jatkoi työtään. - -Seuraavana päivänä iltapuolella Klaus sanoi, että hänen on lähdettävä -etsimään parempaa paikkaa, pani päälleen uudet vaatteet, kampasi -tukkansa veden kanssa niinkuin tavallisesti ja pyysi Hannaa katsomaan -vähän hänen pukuansa, ja käänteli ja pyörähteli. Ja lähti satamaan -Dovenfleetille,[36] jossa muisti nähneensä kauppakonttoreita. Uuden -pukunsa ja pulskien saappaittensa arvon tietäen hän asteli -jäykänlaisesti. Hän tunsi hämärästi, että johonkin noista konttoreista -hänen pitäisi nyt päästä, mihin toimeen tahansa, kunhan vain pääsisi: -juoksupojaksi taikka pakkaajaksi tahi oppilaaksi. Niin että kohta saisi -muutaman lantin rahaa ja samalla tilaisuuden tehdä työtä ja kehittyä -vähitellen kelpo ihmiseksi. - -Hän pujahti arasti ensimäiseen konttoriin. Se oli pieni ja niukasti -kalustettu huone; kolme neljä nuorta miestä istui kirkkaan akkunan -ääressä pitkän ja leveän pöydän ympärillä kirjoitustöissä. Joku -vanhanpuoleinen herra kulki juuri sen huoneen läpi toiseen ja tuli -sivumennen hänen luoksensa ja kysyi kylmästi, mitä hänellä oli asiaa, -ja vastasi: "Me emme nyt tarvitse." - -Klaus Baas lähti allapäin toiseen taloon, nousi vanhat, pölyiset -portaat ja pujahti varovasti sisään. Se oli matala ja huonosti valaistu -huone; viisi kuusi nuorta herraa työhommissa paikoillaan selkä -köyryssä. Vankka, hartiakas mies, joka istui vierushuoneessa, näki -hänet, tuli luo ja kysyi: "Mitä asiaa?... Onko todistuksia?... Mikä -isänne?... Missä hommissa pääsiäiseltä?... En voi käyttää..." - -Klaus Baas aikoi sanoa vielä jotain. Mutta herra oli jo kääntänyt -hänelle selkänsä... - -Ja samoin kävi kolmannessa ja neljännessäkin konttorissa. - -Hän jätti yrityksen siksi päiväksi valtaan, koska iltakin jo läheni, ja -maleksi satamassa rantoja pitkin, aikoen mennä kotiin pienen mutkan -kautta. Niin hän tuli St. Paulin höyrylaituriin ja nousi Davidstrassea -pitkin kaupungin keskustaan. Ilma, joka oli viikkokausia ollut surkea -ja rämyinen, muuttui nyt: tuli oikein kaunis syysilta ja raikas tuuli -puhalteli. Hän alkoi käyskennellä laiskasti ja oikoi selkäänsä ja -nautiskeli raittiista ilmasta ja uudesta puvustaan ja ajatteli -riemuiten, että nyt siitä raskaasta työstä oli päästy. Niin hän kulki -verkalleen satamasta vierivän ihmisvirran mukana ja katseli kaikkea -ympärillänsä. - -Davidstrassen ja Spielbudenplatzin[37] kulmaukseen oli kuleksiva -kirjankaupustelija seisauttanut rattaansa ja levitellyt niiden pitkille -lavoille kauppatavaransa. Ja nyt hän käveli siinä kärryjensä vieressä -edestakaisin kädet syvällä taskun pohjissa. Pari työmiestä, toinen -vanha, toinen nuorempi, seisoi rattaiden luona katsellen kumarapäin -jotakin kirjaa. Klaus Baaskin pysähtyi silloin ja tähysteli kaula -pitkällä kirjoja ja mietti, että mitäs, jos hänkin vähän katselisi -noita? Ja miksi ei? Olihan hänellä taskussa viisi markkaa, -kunniallisella työllä ansaittua omaa rahaa. Eikö hän ollut tehnyt työtä -kokonaista kahdeksan kuukautta, kuluttamatta omiksi hyvikseen niin -groschenia? Ja hän oli jo kuudentoista vanha! Eikö hän nyt kerrankin -saisi ajatella hiukan omaakin mukavuuttaan? Valita jokin kirja ja -lueskella sitä kaikessa rauhassa? - -Itsetietoisena säästöistänsä hän tuli lähemmäksi ja katseli kädet takin -taskussa kirjojen nimiä. Tuossa oli paksu kirja: "Stanley, Mustien -maanosassa." Kansikuvassa oli pitkä jono hoikkia neekereitä, jotka -taivalsivat äärettömän ruohoaavikon poikki; taustalla valtavia metsiä. -Kas siinäpä kirja! Niin olisi hänkin tahtonut vaeltaa viljelemättömiä -ja vieraita maita! Mutta kun ei nyt sinne itse voinut päästä, ei -ainakaan vielä, niin eipä moisen kirjan lukeminen tyhmemmäksikään -tehne! Se maksoi vain markan. Klaus Baas veti kukkaronsa taskusta ja -sanoi vakaasti, hiukan murteellisella vivahduksella: "Tuo kirja -tuossa." - -Kaupustelija, joka oli leveänaamainen ja takkupartainen ikämies, -katseli ylös Klaus Baasiin -- poika oli näet pitempi kuin hän -- ja -ojensi hänelle kirjan ja sanoi: "Kas vaan, oikein parasta kotipuolen -väkeä!" - -Klaus Baas punastui ja kysyi hämillään ja samalla arvokkaasti: "Mistä -te sen tiedätte?" - -Silloin mies löi rintoihinsa ja alkoi kerskua jalosti: "Häh? Mistäkö -tiedän?... Minä pääsin Tondernin[38] seminaarista keskiarvolla 'hyvä'! -Mitäs se on, poika? Minä olen ollut kymmenen vuotta opettajana -Hohendammissa! Sinä olet saman seudun väkeä. Murre sinut ilmaisi!" - -Klaus Baasista tuntui sopimattomalta udella, miten mies oli joutunut -Hohendammista, hiljaisesta Elben rantakylästä, St. Pauliin ja -Spielbudenplatzille. Hän lausui hillitysti: "Minä olen Heisterbergistä, -Baaseja." Ja miehen kysellessä hän sitten kertoi, missä oli tänään -käynyt ja mitä suunnitteli. - -"Vai niin", sanoi mies, "oletko etevä ainekirjoituksessa? Siitä se -riippuu! Minä olin seminaarissa etevin --: naukun otossa ja -ainekirjoituksessa! Uskotkos sen? Jos et usko, niin katsopas vaan -tätä kirjaa! Ymmärrätkös? 'Aineen loogillinen suunnittelu ynnä -esimerkkejä...' tuossa tekijäin nimet... katsopas, mitäs tuossa lukee? -'Dierk Vogt, Hohendammin kansakoulun opettaja'." Ja kaupustelija -jymäytti taas nyrkillään rintaansa ja sanoi: "Jos sinä haluat: Dierk on -valmis kotipuolelaisen hyväksi kaikkeen... aivan kaikkeen! Hän jakaa -ruokansa, vuoteensa hänen kanssaan. Älä poistu vielä, kotipuolen mies, -minä olen niin yksinäinen ihminen!" - -Uusi tuttavuus herätti kyllä uteliaisuutta; mutta mies ei tuntunut -Klaus Baasista tarpeeksi arvokkaalta tutulta. Hän jäi siihen -seisoskelemaan, mutta pysyttelihe hiukan syrjemmällä. - -Parvi tehtaantyttöjä kulki pajattaen ohi. Sitten joukko merimiehiä, -piippunysät hampaissa ja kädet housuntaskussa. Joskus maalaisia, -kaksin, kolmin, uteliaina tähystellen. Tuossa kaksi katutyttöä: -holsteinilainen tallirenki, suitset olalla, kääntyi ja katseli heidän -jälestänsä. Sitten tuli paikaton kauppa-apulainen ja joutilas, juoppo -kisälli. Parvi keskenkasvuista ja aikaisin rappiolle joutunutta -nuorisoa. Emännät iltaostoksillaan. Ja kaiken aikaa vieri satamasta -keskeytymätön työläisvirta. - -Joku kulkevista seisattui, kun sattui, katselemaan kirjarattaita: otti -kirjan käteensä ja pani sen paikoilleen taikka osti. Ne olivat aikoja, -jolloin teollisuutemme kasvoi valtavasti ja heitti ihmiset -sekaisin ja ankarampaan todellisuuteen, mikä teki heidän silmänsä -tarkkanäköisemmiksi ja mielensä järkevämmäksi. Enimmät ostivat kyllä -yhäkin hurjia seikkailuromaaneja ja jotkut siivottomiakin juttuja. -Mutta monet halusivat yhä enemmän ja vakavampia ajankysymyksiä, jotka -kumosivat vanhaa tai rakensivat uutta. Kun joku ostaja näytti epäilevän -kirjan arvoa, löi kaupustelija monasti kädellään takkinsa tahraiseen -rintamukseen, joka pullotti povitaskun paperitäytteestä, ja sanoi: -"Minä hankin ainoastaan kirjoja, jotka minä tunnen", taikka keveämmin: -"Totta kai minä sen nyt opettajana tiennen." - -Eräät ostajat tunsivatkin hänet ja nimittivät häntä "persetteriksi", -jonka alasaksilaismurre on vääntänyt vanhasta kunnianarvoisesta -"präzeptor"-arvonimestä,[39] sekä kuuntelivat vakavina hänen -arvostelujaan. Mutta kun rattaiden luona ei ollut ostajia, jutteli -kaupustelija Klaus Baasin kanssa. Poika seisoi kädet uuden takin -taskussa, nojaellen seinää vasten, -- muka hyvin välinpitämättömänä, -mutta oikeastaan halukkaasti kuunnellen vanhan juopon kerskailua, -seminaarijuttuja, tarinoita hänen opettaja-ajaltaan sekä hänen -kirjaselostuksiaan. Sillä Petter Söötin kanssa kuuttia soudettaessa ei -oltu tosiaan sanoja tuhlattu. - -Kun satamasta vierivä työläisvirta vihdoin loppui, vaati kaupustelija -kotipuolen poikaa latomaan hänen apunansa kirjoja pinoon ja sitten -tulemaan hänen kanssaan illallista syömään. Klaus Baas auttoi ja asteli -pian aikamoisen välimatkan päässä kaupustelijan sivulla, joka lykkäsi -rattaitaan, ettei vain luultaisi häntä samaan liikeyritykseen -kuuluvaksi. Mies kääntyi kaidalle kadulle ja työnsi rattaansa erääsen -pihaan. Siellä he kantoivat kirjat rattailta pieneen rakennukseen, joka -oli maan tasalla. - -Sen jälkeen he palasivat Spielbudenplatzille ja pistäysivät -Wilhelminenstrassen varrella pieneen ravintolaan, jossa siihen aikaan, -ja kai nykyäänkin, kävi paljon kaikellaisia taiteilijoita. Ohjelma ei -ollut vielä alkanut ja illasteltiin paraikaa monien pikku pöytien -ääressä ja juteltiin minkä mitäkin. Entinen koulumestari meni -suoraapäätä perälle, jossa istui nurkkapöydän ääressä jo ennestänsä -pari kolme hänen ikäistään herrasmiestä, kutakuinkin välttävissä -mustissa vaatteissa, esitteli Klaus Baasin kotipuolelaisenaan ja tilasi -illallista. - -Klaus Baas tunsi selvästi nämä olennot vento vieraiksi hänen hengelleen -ja ajatteli, että äiti arvostelisi heidät yhdellä vilkaisulla -"lorvehtijoiksi" ja "hassuiksi." Mutta hän janosi näiden monien mykkäin -työkuukausien jälkeen elämää ja sanoja ja katseli uteliaasti sauhuista, -ummehtunutta ravintolaa. Halukkaasti syöden ja vilkkaasti käsiään -heitellen kertoi pöytäseura matkoistansa, vertaili kaikki kaupungit -Budapestistä Tukholmaan saakka, arvosteli kaiken maailman taideuutuudet -ja lausui kursailematta tuomionsa ja komeili sanoissa ja liikkeissä. -Klaus Baasille selvisi pian, mitä nuo kolme samassa pöydässä istuvaa -herrasmiestä olivat ammatiltaan. Yksi esitti sanoilla ja laululla -koomillisia kappaleita: hän oli pieni, paksu ja parraton; toinen oli -erään musiikkiseuran ensimäisen viulun soittaja: hän oli laiha ja -kelmeä, pitkätukkainen ja mustahaveninen; kolmas, lyhyt ja kuiva miehen -kääpelö, jolla oli pieni pyöreä kissan pää, oli ennen ollut viinurina, -mutta oli sittemmin ruvennut silmänkääntäjäksi. - -Kirjankaupustelija oli kuitenkin koko pöytäseuran päänä, sillä vaikkei -hänellä ollutkaan varaa rehennellä sellaisilla erikoistaidoilla kuin -muut, niin kaikkeen puhuttuun hän osasi viisaan näköisenä liittää -lyhyitä, epäileviä huomautuksiansa. - -Kun sitten illallinen oli syöty, ilmestyi tiskille valtava -juomamaljakko, johon kaikkien ravintolavieraiden katseet -kunnioittavasti keskittyivät, ja tuotiin punssilaseja. Silloin nousi -ensimäinen viulu ylös, kilahutti lasiin, nypli haalistuneen mustan -helmatakkinsa napit kiinni, pisti kolme sormea rintapieleen, katsahti -yhtäkkiä sielukkaasti ympärilleen pöytäseuraan, tukehdutti rinnasta -kohoavan liikutuksen keikauttamalla ohimoille tunkeutuvan mustan -harjansa niskaan, ja lausui nyt, että hänen vieressään istuva, suuri ja -maailman kuulu koomillinen resitaattori, Danielo Danako, tänään täyttää -kuusikymmentä vuotta! Ja hän ylisti hänen taidettansa, hänen -mimiikkinsä mestaruutta, joka oli houkutellut tällä ja tuolla puolen -Atlantin valtamerta monet suut niin hillittömästi nauramaan, joka oli -monesta silmästä houkutellut niin herttaiset ilon kyyneleet! Hän -kiitteli kunniavieraan sisällistä ihmistä, josta olivat todistuksena -monet hänen tovereille kustantamansa illalliset ja liikuttavat -tunnustukset viinipikarin ääressä, myöskin hänelle, puhujalle. Ja jos -hän oli mistä maailmasta ylpeä -- ja hän oli ylpeä paljosta -- niin -ainakin oli hän siitä, että tämä jalo mies oli nähnyt hänet -ystävyytensä arvoiseksi. "Mun kulta veljeni, mun velikultani!" lopetti -puhuja sekä ojensi suoralla kädellä koomikkoa kohti lasiansa. - -Koomikko oli kutistunut tuolillaan sitä pienemmäksi, mitä suuremmaksi -kehujen kuorma kasvoi hänen päällään. Ja nyt hän istui rinta leukaa -vasten, ja kyyneleet vierivät virtana mustain haalistuneiden liivien -rintamuksille. Hän aikoi vastata puheesen, mutta silloin huomattiinkin, -että suuri lausuja oli huono tilapäispuhuja; ja sitä paitsi jo hieman -juovuksissakin. Hän painoi siunaavasti kämmenensä Klaus Baasin -myyränkarvaiselle päälaelle ja lausui itkien: "Tämä nuorukainen tässä, -tämä minun hyvä ystäväni, puhuu minun puolestani." - -Klaus Baasin olo kävi liian tuliseksi! Hän väänsi varovasti päänsä ukon -kämmenen alta pois, kopaisi Stanleynsä ja puikki seurueen kovaäänisesti -melutessa matkaansa. - -No kaikkea ihmettä! Miten merkillisiä ihmisiä! Jospa äiti tietäisi -hänen moisten veikkojen parvessa istuneen! Tai hänen ylipäätänsä -käyneen St. Paulissa!... Mutta olipa sitä mahdottoman hauska nähdä! Ja -hän aikoi heti tänään vielä pikkuisen katsella. Ehdottomasti! Ja -miksipä ei? Kyllä oli tehty työtä ja kovaa! Hän oli kuudentoista, eikä -ollut vielä nähnyt St. Paulia! - -Hän alkoi kuleksia kirja kainalossa minne ihmisvirta vei. Oli tullut jo -aivan pimeä. Englantilaiset matruusit, höllähousut... kylläpä ne -kulkevat hajasäärin. Mikä hävytön likka se tuo oli? Katsoi häntä ihan -kuin tuttua, ja kuin haluten puhella hänen kanssaan. Ja kapakassakos -oli tungos! Ja kaikki nauroivat ja porisivat! Ja hänen elämänsä, kuinka -se oli hiljaista ja köyhää ja sanatonta! Eikö noilta miekkosilta ollut -keltään kuollut isää tai siskoa, eikö kellään ollut ankaraa äitiä, ei -aavistusta suruista ja puutteesta? Ja tuolla oli suuri näyttely: -neekeritansseja! "Hyvä herrasväki! Kaksikymmentä villiä naista -Dahomesta! Ei milloinkaan ennen näytetty!"... Ah, tätä elämän -pyörrettä! - -Tuokion päästä hänen teki mieli pistäytyä erääsen ravintolaan. Hän meni -nurkkapöydän taa, tilasi lasin olutta, maisteli sitä ja katseli väkeä -ja katseli Stanleytään, ja alkoipa siinä ajatuksissaan kirjaa selailla. -Ja hän unohti kokonaan ympäristönsä. Hänellä ei ollut moneen vuoteen, -aina siitä kun hän oli lukenut Robin poika Krusoen, ollut tilaisuutta -ja aikaa lukea mitään yhtenäistä kertomusta. Nyt hän vaipui lukemiseen -kuin noiduttu. Näiden ihmisten elämä ja touhu oli hänen hengelleen -vielä tuntematon ja vieras; kirjasta saatu elämä oli hänen -kehitysasteensa mukaista. Vieraita tuli ja meni. Parvi nuoria -kauppa-apulaisia valtasi viereisen pöydän ja alkoi meluta ja lasketella -sutkauksia. Klaus Baas katsahti mietteissään ylös ja tunsi hämärästi -olevansa tuon pöytäseuran takana nyt vielä paremmin piilossa. Ihmiset, -jotka näkivät hänen niin huolettomasti lueksivan, luulivat varmaankin -häntä ravintoloitsijan pojaksi, kun hän oli niin nuorikin, eivätkä -mitenkään häirinneet hänen rauhaansa. Yksi vain pisteliäästi sutkahutti -hänelle: "Lyö kirja penkin alle, poika! Täällä on elämä, täällä heiluu -hattu!" Klaus Baas katsahti puhujaan hajamielisesti, hymyili nolosti -haaveissaan, ja jatkoi lukuansa. Pitkän aikaa hän sai olla rauhassa; -sitten tuli nuori, kalvakka mies ravintolaan, katseli ympärilleen, ei -nähnyt muualla paikkaa ja istahti Klaus Baasin pöytään. Istui kotvan -aikaa hiljaa ja kysyi sitten: voisiko herra neuvoa outoa Hampurissa? - -Silloin Klaus Baas löi kirjansa kiinni ja ryhtyi puheisiin ja vastasi -kysymyksiin ja kysyi itsekin vieraalta minkä mitäkin. Nuorukainen oli -pari vuotta vanhempi kuin hän ja oli tullut Ylä-Schlesiasta työnhakuun -Hampuriin; muuta selvää ei hänestä paljoa saanut. Klaus Baas kysyi, -elivätkö hänen vanhempansa: toinen kertoi heistä välinpitämättömästi -kuin olisi puhunut ventovieraista. Klaus Baas kyseli hänen veljistään, -sisaristaan: kyllä, olihan niitä useitakin, liikaakin -- ja tulokkaan -naama oli niin ilmeetön ja välinpitämätön kuin olisi puhuttu maantien -kivistä, joiden ohi hän oli sattunut kulkemaan. Klaus Baas kysyi, miten -hän tänne oli joutunut, mitä teitä, missä kaupungissa oli käynyt: ei -poika tiennyt. Millä tavoin hän oli koettanut täällä päästä työhön? -Ilmeni, ettei hän ollut juossut jälillä suinkaan kuin jäniskoira, vaan -oli hyppelehtinyt minne sattuu kuin sylikoiran penikka. Ja olipa muun -muassa sattunut St. Pauliin ja tähän pöydän ääreen, ja katsoi nyt -tylsästi olutlasiinsa. - -Klaus Baasissa paisui turhanpöyhkeä sääli, ja hän alkoi kopeilla -ikäänkuin olisi Hampurin joka sopukan tuntenut. Ja hän lähti pian -tulokkaan kanssa kadulle, näyttämään hänelle Hampuria. - -Hän kierteli uuden tuttunsa kanssa pitkin katuja, joilla nyt illalla -oli vilkas liike, -- kaikki oli hänellekin vielä aivan uutta ja outoa: -hän ei ollut iltaisin koskaan tohtinut lähteä kotoa; ja he tulivat -Steinwegiä ja suurta Burstahia[40] pitkin Alsterille. - -Siellä he seisoivat hyvän aikaa uudella Jungfernstiegillä[41] -raikkaassa, kirkkaassa syysyössä erään suuren hotellin edustalla, jossa -oli juhlat. Ulko-oven kamanoissa riippui kauniit seppeleet, ja kun -sisäovet milloin aukesivat, kuului iloista soittoa ja äänten hälinää. -Vaunurivi jo odotti hotellin edustalla; ja joskus tuli yksinäinen -juhlavieras tai joku pari ulos ja lähti vaunuilla tai kävellen -kotiinsa. Kellarikerroksesta kuului keittiökalujen kilinää. - -Schlesialais-poika meni kadun toiselle puolelle ja istahti sinne -penkille ja katseli untelosti eteensä. Hänen Hampurin tutkimishalunsa -loppui jo tähän. Klaus Baas sanoi hänelle, että pitääpä katsoa, eikö -hotellissa ollut erästä hänen perheensä tuttua: he näet odottivat -paraikaa kotimaahan erästä rikasta ystävää Etelä-Amerikasta. Ja hän -meni jälleen kadun toiselle puolelle hotellin ovelle ja katseli -vaieten, suu auki, ahnaasti, nautintorikkaan juhlan kauniita kuvia, -jollaisia hän ei ollut ennen nähnyt. - -Hänen seisoessaan ja katsellessaan aukesi yhtäkkiä sisäovi ja kadulle -tuli kaksi nuorta tyttöä, uhkean ja kauniin äitinsä seurassa. He -odottivat hetkisen vaunujaan, -- ja ah, silloin tunsi Klaus Baas, että -tytöt olivat ne hänen tuttunsa! Ne ne olivat! Kuinka kauniita valkeissa -lyhyissä hameissaan, -- pohkeet sirot ja hoikat, pikku jaloissa mustat, -kiiltävät kengät! Klaus Baas väistyi hitaasti pimeään seinäkomeroon, -etteivät ne häntä näkisi. Ne ihan varmaan! Olivat kasvaneet hiukan, ja -yhä, yhä kaunistuneet! Häntä ahdisti ja rusensi tunne: miten kaukana -minä olen heistä! Mitä olen minä heidän rinnallansa! Miten minä olen -köyhä ja loitolla heistä!... Ja sitten tulivat vaunut ja ne vierivät -pois... -- Hyvä Jumala, huoahti Klaus Baas, nyt ne menivät! Nyt tuskin -näen heitä koskaan... - -Samassa kuului kellarikerroksen luukusta ystävällinen, hupaisa ääni: -"Kuule, haeppas toverisi tuolta, ja tulkaahan sitten tänne." - -Senpä vainusi untelo ja välinpitämätön schlesialainenkin: tuokiossa -hänestä tuli pirteä mies, hän kepsahti ylös ja riensi Klaus Baasin -rinnalle... "Minäkin olen monasti poikana saanut mennä täti Nurmelaan -yöksi", sanoi kokki alhaalta. "Saattepa vähän lämmintä keittoa." Ja hän -otti lautasen toisten joukosta valkeaksi kuuratulta pöydältä. - -Mutta Klaus sanoi, että hänen täytyy nyt lähteä, ja kiiruhti kotiin -minkä kerkisi. - -Rientäessään hiljaista, öistä katua hän ajatteli vain yhtä ja ainoista: -Hyvä Jumala, jospa onni koittaisi!... Minun täytyy yrittää johonkin -konttoriin... Teen työtä vaikka katketakseni... Hyvä Jumala, jos -yhtäkkiä onni koittaisi. - -Äiti oli yhä työssä kotona, vaikka kello oli jo kahdentoista paikoilla. -Klaus Baas sanoi olleensa eräässä konttorissa, juoksupoika oli lähtenyt -matkaansa, työtä oli kestänyt yöhön saakka. Antje Baasin kasvot eivät -värähtäneetkään, hän ei virkkanut mitään, teki vain työtänsä. Ja poika -meni nukkumaan. - -Seuraavana aamuna hän alkoi heti herätessään ajatella taas noita kahta -herrastyttöä ja haaveksia, miten pääsisi heidän vertaiseksensa. Ja hän -ajatteli, että onni varmaan hänelle pian koittaa, ja vaipui velttoon -tunnelmaan: ikäänkuin hänen ei olisi tarvinnut muuta kuin odottaa ja -ottaa onni, kun se tulee. Hän huomasi Stanleynsä ja syventyi lukemiseen -eikä malttanut jättää kirjaa käsistään. Hän sanoi äidilleen menevänsä -taas tänä iltana konttoriin ja toivovansa siellä juoksupojan paikkaa; -ja samosi sangen huonolla omallatunnolla Stanleyn kanssa yhä syvemmälle -mustien maanosaan. Antje Baasin edessä oli pino valkeita ompeluksia, -niiden takaa hän vähä väliä vilkaisi tiukasti ja epäluuloisesti -poikaansa. Kun Klaus Baas kerran iltapuolella kohotti päätänsä, niin -hän huomasi äidin katseen; hän tuli vallan levottomaksi, pani kirjan -pois ja lähti ulos, mukamas työhön. - -Mutta kadulla hänestä tuntui taas liian myöhältä mennä työnhakuun -konttoreihin. Ehkäpä, ehkä kohtaa hänet St. Paulissa suuri, suuri onni! -Ehkä rikas herra on palannut Amerikasta! Ehkä hän ei ollutkaan tuon -tylyn yksinkertaisen naisen poika. Huomenna hän ehkä saa hyvän paikan -jossakin hyvässä konttorissa. Hänen omatuntonsa oli surkean huono ja -levoton. Mikäpä eteen sellaisessa asemassa ja sellaisella tuulella? Hän -kulki eteenpäin ja tuli pian taas Spielbudenplatzille. Ja siellä -huvitusten vilinässä, jota hän hiukan jo tunsikin, mieli taas keveni, -ja hän asteli varmana ja reippaasti edelleen. - -Mutta juuri kun hän pysähtyi ensimäisen konserttihallin ovelle ja -mietti siinä kahden vaiheella, uskaltaisikohan vähän pistäytyä sisään -katsomaan... niin yhtäkkiä hänen edessään seisoo äiti! Klaus Baas -pelästyi kauheasti! Pelästyi melkein enemmän sitä tosiasiaa, että äiti, -hänen äitinsä, seisoi nyt tuossa hänen edessään, illalla, St. Paulissa, -kuin omaa kohtaloansa. Hän sipaisi kädet taskusta ja astui vaistosta -askeleen taaksepäin. Mutta samalla läiskähti jo korvatillikka. "Kyllä -minä sinusta Baasit karistan!" sanoi äiti vihaisena ja tylysti. "Renki -sinusta tulee!" - -Klaus Baas otatteli kotiin, poskilla polte, johtuva muustakin kuin -korvatillikasta. Hänen järkensä selvisi tuossa tuokiossa, yhtäkkiä -hänestä tuli toinen mies. Kas sen hän oli ansainnutkin! Vetelehtijä hän -oli, ajan varas, lorvehtija, kuin Jonni Dau. Ja valehtelija! Tuleva -kuritushuoneen kasvatti! Kauheata, kamalaa! Että äiti oli tullut -hänen jälestänsä ja yllättänyt hänet! Olihan hän itse jo tiennyt -hairahduksensa! Kamalaa, kamalaa! Korville keskellä katua! Se oli -kauheampaa kuin hiilipihdit! Hän muisti vielä selvästi sen tytön -ällistyneet kasvot, joka sattui kulkemaan ohi juuri kun äiti tuli! Ja -äiti oli lausunut vielä hänen nimensä! Baas!... Baas... Aivan ääneen! -Hyvä Jumala! Seitsemään vuoteen hän ei ilkeäisi näyttää kasvojaan St. -Paulissa! Hänen täytyisi tekeytyä tuntemattomaksi ja käyttää toisia -vaatteita! Hänen täytyisi piiloitella, kunnes kasvaisi parta, niin -ettei kukaan siellä enää häntä tuntisi... - -Hän juoksi, loikki Millernthorin poikki kuin ryövärit kintereillä. Hän -ei tahtonut katsoa taakseen, tuleeko äiti jälestä. Lyököhän se häntä -vielä?... Sehän on mahdotonta: hänhän oli jo kuudentoista! Kauheaa! -Rengiksi, rengiksi vaan! Mutta se oli juuri parhaiksi! Huomenna äiti -vie hänet maalle ja pestaa hänet kaikeksi ijäkseen rengiksi! Se kauhea -junamatka! Ja sitten rengiksi, ijäksi!... Mitä oli tehtävä? - -Pojan mieleen johtui se suuri Amerikan tuntematon. Mutta kummallista: -se haave haihtui nyt heti, se ajatus ei ollut enää mistään kotoisin! -Ikäänkuin koko kulta-unelma olisi korvatillikasta särkynyt sirpaleiksi! -Ei siitä ollut mihinkään! Ja naisihminen, joka oli lyönyt häntä -korvalle, oli epäilemättä juuri hänen äitinsä. Epäilemättä, juuri äiti! -Maailma muuttui yhtäkkiä inhottavan arkipäiväiseksi. Työtä ja työtä se -oli vaan!... Mitähän, jos ne kauniit tyttöset tietäisivät, että hän oli -kolme päivää narrina haaveksinut onnea kuin paistettua varpusta suuhun -lentämään ja laiskehtinut St. Paulissa! Entäs maalari-neiti sitten! Ja -mistä nyt työtä? Heti, jo tänä iltana. Arvelematta tuumasta toimeen! -Mutta minne? Minne vaan, kunhan ei joutuisi äidin käsiin! Jospa -juoksisi nyt maalarin luo! Olihan jo syksy ja ehkä Laura Morgenstern -oli tullut takaisin? - -Hän pisti kiirettä eikä seisattunut ennenkuin läähätti maalarin -työhuoneessa -- kuin hätyytetty rotta turvaan päästyänsä. - -Maalari istui tavallisella paikallaan, sivellen illan hämärässä vielä -jonkin apostolin manttelia. Häntä vastapäätä, samalla tuolilla, jolla -kaunis pieni tyttö oli istunut, istui nyt vanha valkotukkainen ukko, -huonoissa vaatteissa, silmät selällään kuin millä haamulla. Maalari -näkyi juuri tuttavallisesti jutella jurotelleen ukon kanssa, ei -kääntänyt Klaus Baasin tullessa päätänsä ja sanoi vain: "Odotahan -vähän." Sitten hän kuitenkin hetken päästä katsoi silmälasiensa yli -häneen ja sanoi: "Kas, sinähän se olit, Klaus?! Mitäs nyt asiaa?" - -Klaus Baas kertoi änkytellen viimeaikuiset tapahtumat: isän kuoleman, -rahakiipelin, kotimatkan, hiekkakuutin soudun... eikä nyt tiennyt mihin -ryhtyä. - -Maalari asettui mukavasti selkäkenoon ja maalasi, katsoi vanhukseen ja -maalasi taas. "Pesehän pensselit", hän sanoi. - -Klaus Baas pesi pensselit ja vilkaisi tuon tuostakin arasti maalariin; -ja läähätys keveni siinä, ja hän alkoi saada henkeä keuhkoihinsa. - -Jonkun ajan päästä sanoi maalari: "Isäni tahtoi minusta väen väkisin -opettajatarta; se olisi ollut kaunista: olisin hölvännyt lasten silmät. -Äiti oli järkevämpi; hän sanoi: miksi tyttö tahtoo ja mihin hän pystyy, -siksi hänen täytyy ruveta. Sanotaanpa siis mekin nyt: mihin tahdot sinä -ja mihin sinä pystyt?" - -Klaus Baas ällisteli häntä surkean ja tuhman näköisenä. "Mihinkä tahdon -ja pystyn?" - -"Niin", vahvisti maalari. "Mietipä vähän aikaa ja sano sitten." - -Klaus Baas oli sellaisessa jännityksessä ja tuskassa, että vedet -alkoivat nousta hänen silmiinsä. - -"No sano nyt vaan", lausui maalari sitten melkein uhkaavasti. "Suu -puhtaaksi." - -"En pääse äidin tähden", vastasi Klaus Baas, "muuten matkustaisin -maailman ympäri, ensin Afrikaan." - -Klaus Baas pelkäsi, että nyt se putoaa pelästyksestä alas tuolilta. -Mutta maalari vastasikin aivan rauhallisesti: "No sen minä arvasin. Ja -mitä sinne? Kristinuskoako viemään?..." - -Poika pudisti päätänsä. - -"No", hymähti maalari, "se on totta se, ethän sinä paljon siitä. -Kirjoittaaksesi matkasta kirjan?" - -Klaus Baas pudisti taas päätänsä. - -"No, sano sitten Jumalan nimessä, mitä varten sitten?... -huvikävelyllekö sinne tahdot?" - -Klaus Baas näki, ettei nyt taaskaan auttanut muu kuin suorat sanat, ja -hän vastasi: "Katsomaan millaista siellä on... ja siellä tointa -herättämään ja -- johtamaan." - -Maalari nojautui yhä syvemmälle tuoliinsa ja katsoi ukkoa kiihkeän -hartaana ja virkkoi: "No sen olisit voinut sanoa heti: sinä tahdot siis -kauppiaaksi." - -"Niin", huudahti Klaus Baas ja henkäisi kevennyksestä. "Siksi olen -tahtonut aina. Ja olen jo koetellutkin; mutta ne eivät huoli minua, kun -olin siellä kuutilla ja kun en ole käynyt parempia kouluja." - -Laura Morgenstern sivelteli vähän aikaa. Sitten hän lopetti työnsä, -laski ukon pois, puuhaili minkä mitäkin huoneessaan, pistäysi eteiseen -ja tuli takaisin hartioillaan tavattoman leveä ja pitkä vaippa ja -päässä vanhankuosinen, suuri huopahattu. Pensselit oli jo asetettu -entiseen tapaan järjestykseen ja riviin pahvilevylle. "Tule!" sanoi -Laura Morgenstern. - -He menivät kadulle ja kääntyivät satamaan päin. Klaus Baas kulki koko -ajan pari askelta perästä, mutta kun maalari kyseli hänen -vanhemmistaan, sisaruksistaan, koulunkäynnistään tai Petter Söötistä, -silloin Klaus Baas kepsutti pari askelta maalarin eteen ja vastasi -hänelle. Sitten hän taas jäi taemmaksi. He kulkivat Rödingsmarktin -poikki Dovenfleetille ja menivät sen varrella erääsen vanhaan, komeaan -taloon: nousivat pari porraskertaa ja pysähtyivät kirkkaiden lasiovien -taakse, joiden ruuduissa seisoi: "Kauppayhtiö P.C. Trimborn." Siinä -hengähdettiin vähän ja astuttiin sitten sisään. - -Klaus Baasin silmissä vilisi kaasulamppuja, vaaleita saleja, paljon -hienoja nuoria herroja, jotka katselivat heitä. Paperipinkkoja... -suuria kirjoja. Hän kuuli maalarin tuolla kaukana sanovan haluavansa -puhella herra Trimbornin kanssa. Hän näki neidin katoavan silmistään, -ja seisoi nyt turvatonna ja suojatonna, katsellen hämillään alas -lattiaan. Laura Morgenstern tuli sitten takaisin, viittasi hänelle, ja -Klaus Baas meni hänen jälestään komeaan huoneesen. Siellä hän näki -suojelijansa leveän selän takaa pitkän ijäkkään herran, jolla oli -hienot mustat vaatteet; se sanoi hänelle merkillisen hillityllä, -jokapäiväisellä äänellä: "Vetäkääpä ovi kiinni!" Kun Klaus Baas oli sen -tehnyt, kyseli herra häneltä lyhyesti ja selvästi hänen vanhemmistaan, -lapsuudestaan, koulusta ja erityisestikin viime kesän toimista. - -Kysymysten täsmällisyys tuntui hänestä oikein hyvältä, sillä hän oli -elellyt omissa valloissaan ja kaipasi kasvatusta. Yksinkertainen -suoruus tuntui kuritukselta; vieras kylmä katse haihdutti valheelliset -unelmat tuossa tuokiossa. Ja Klaus Baas vastasi nyt rauhallisesti ja -lyhyesti, henkeään pidätellen, mutta vedet silmissä. Kun herra viimein -kysyi, jaksaisiko äiti elättää häntä vielä kolme vuotta, vastasi Klaus -Baas, huulet vavisten ja rinta ylpeydestä, riemukkaasta hellyydestä -paisuen, että äiti teki hänen hyväkseen kaiken voitavansa, työtä yöt ja -päivät. Hän oli itse maksanut velan Timmermannille, ja äidillä oli -työtä minkä ehti tehdä. - -Herra mietti vähän aikaa. Ja sitten hän kääntyi maalarin puoleen ja -sanoi: - -"Te olette jo kauan olleet tuttuja? Olette nähnyt hänen todistuksensa, -jotka olivat erittäin hyvät? Sanotte myös, että hänellä on hyvä -käsiala?" - -Maalari nyökkäsi. - -"Ja mielestänne", jatkoi herra, "pitäisi sellaisen suuren liikkeen, -kuin tämä minun, tehdä joka vuosi jokin erikoinen hyvätyö?" - -Maalari nyökkäsi nyt kahdesti. "Minä menen takuusen hänestä." - -Liikemies hymyili leppoisasti ja tokaisi: "Mistä summasta?" Sitten hän -loi vielä pitkän, tutkivan katseen Klaus Baasiin ja sanoi: "No, tehdään -sitten poikkeus ja otetaan nuori mies, koetteeksi. Te pidätte huolta, -ettei hän eroa puvussaan huomattavasti muista meidän pojista. Ja -toivotaan vielä, ettette tarvitse katua suositustanne, neiti Laura." - -Niin he saivat lähteä. - -Portaiden alapäässä henkäisi maalari syvään ja murahteli: "No sitä -myöten on kaikki selvä. Herra hyvästi varjelkoon! Etteivät tuollaiset -voi koskaan olla hyviä tekeytymättä samalla muka niin yleviksi... Ihan -luissani sen tunnen... No niin, silmät auki nyt poika, pidäpä huoli, -että sinusta tulee jotakin! Tämä oli jalo loikkaus: hiekkakuutista P.C. -Trimbornin konttoriin... kuinka hän nyt olikaan nimeltään se...?" - -"Petter Sööt, Laura täti." - - - - -X. - - -Antje Baasilla oli tapana pestä joka pyhäaamu ja muutenkin erikoisissa -tilaisuuksissa isommatkin lapset omakätisesti. Se tapahtui niin rajulla -voimalla ja perinpohjaisesti, että he pääsivät hänen käsistään aivan -muokattuina, pyöristettyinä ja putipuhtaina. Mutta koskaan hän ei ollut -käynyt lapsiinsa niin navakasti käsiksi ja alustanut ja kuuraellut -heitä niin kuin nyt järjestyksessä kolmatta, jonka luonne pienestä ja -erikoisesti eilisen tapauksen kautta oli hänestä epäiltävä. Sitten -poika vielä harjattiin ja suittiin ja haukuttiin lyhyesti, mutta -läpikotaisesti ja laskettiin pampulla ja hirsipuulla uhattuna menemään. - -Neljännestunnin päästä hän pujahti siitä kirkkaasta lasiovesta sisään. -Eräitä nuoria herroja seisoskeli tai istui jo konttorissa valmiina -päivätyöhönsä. He katselivat uteliaina Klaus Baasiin. Toisesta -huoneesta ilmestyi pienenläntä ja keski-ikäinen herra, yllä lyhyt -lastinkitakki. - -Klaus Baas oli nähnyt ja kuullut, kuinka ihmiset esittelevät itsensä -toisilleen. Ja siksi hän kumarsi avuttomasti ja lausui verkalleen ja -selvästi: - -"Klaus Hinrich Baas." - -Pitkä, punanverevä, hoikka herra, joka nojaili ovenpieltä vasten, -sutkahutti: "Heti valmis firma!" Ja muudan oikein hieno, vaaleaverinen -nuorukainen katsoi häntä kylmästi ja ylpeästi. Muut hymyilivät. - -Jos Klaus Baas jo pesusta paistoi punaiselta, niin hän punastui nyt yhä -enemmän ja katseli avuttomana ympärilleen, mitä tekisi, minne menisi. -Silloin tuli se pieni lastinkitakkinen herra hänen luokseen ja neuvoi -hänelle hänen paikkansa ja pulpettinsa. - -Nyt Klaus Baas istui pukillaan tuskallisessa jännityksessä ja onnesta -juhlallisena; selkä kyyryssä, edessään lasku, jonka se pieni herra oli -hänelle ojentanut paikaltaan, joka oli melkein vastapäätä, vielä -korkeamman pulpetin takana. Hänen oli koko päivä aseteltava osakkeita, -jotka olivat sekaisin tukussa, numerojärjestykseen ja merkittävä ne -luetteloon. Niin hän joutui heti tekemisiin suurten lukujen kanssa. - -Hän tuskin uskalsi vilaista sivulleen siinä köyryselin istuessaan! -Kuinka niillä oli pitkät sääret ja käsivarret! Ja kuinka hienot housut! -Kuinka tyyninä ja rauhallisina ne istuivat paikallaan taikka nousivat -ylös ja menivät ja tulivat takaisin! Väliin heistä joku kysyi toiselta -jotakin, taikka joku tuli viereisestä huoneesta, minkä ovi oli -selkoselällään, ja antoi jonkun määräyksen. Klaus Baas ei ymmärtänyt -kysymyksiä eikä vastauksia. Pari kertaa hän kuuli takaansa siitä -kauniista kamarista sen hiljaisen ja aivan rauhallisen, selvän äänen, -jonka hän jo tunsi. Silloin katsahtivat kaikki toisiinsa, joku nousi -ripeästi ylös ja etsi ja vei kamariin paperit, joita se herra oli -pyytänyt. - -Seuraavana aamuna päällikön vielä poissa viipyessä oli konttorissa jo -repäisevämpää, ja Klaus Baasia alettiin "koulita virkaansa", kuten he -sanoivat. Se vastapäätä istuva pitkä, hoikka herra, jolla oli punertava -tukka ja suuret korvanluppanat, sanoi olevan hauskaa nähdä, missä ja -milloin Klaus Baas tekisi sievimmän kupperiskeikan. Pian pisti yksi -kirjeen hänen eteensä ja neuvoi, miten hänen oli se kopioitava ja -rekisteröitävä. Sitten toinen toi tukun tilauksia ja käski merkitsemään -kirjaan. Eräs pyysi hänen hakemaan näytevihosta hänelle erään näytteen. -Jonkun päivän päästä hän sai postimerkkikassan. Sanattomalla kauhulla -hän otti haltuunsa vaihtoraha- ja postimerkkikassan, kahden kolmen ja -viiden markan merkit, joita hän ei ollut aavistanut olevankaan! Ja -loppuviikolla sanoi se pieni herra, jonka Klaus Baas sitten kuuli -prokuristiksi, että hänen tehtävänänsä oli nyt tiedustella asiaa -vierailta, jotka tulivat konttoriin. - -Klaus Baas joutui vallan päästä pyörälle. Ja talonpoikaisessa -kömpelyydessään ja tällaiseen ympäristöön tottumattomana hän epäili -itseään ja muita ja teki sentähden kummallisia erehdyksiä. Milloin -pisti hän kirjeihin asioita, joita ei niihin ollut tuleva, tai antoi -pankkien taikka kauppaliikkeiden läheteille väärät taikka keskeneräiset -paperit; milloin erehtyi liikkeiden nimistä, niin että syntyi suurta -sekaannusta ja toiset saivat etsiä ja juoksennella. Kerran hän vei -vieraan, joka ei ollut halukas ilmaisemaan asiaansa, vaan näytti -notkealta, varmalta ja kunnioitettavalta, itsensä konttoripäällikön -huoneesen: ja sai sitten kuulla, että se oli joutava kerjääjä. Ja hän -kielsi kerran nuorelta tytöltä, joka suoraa päätä aikoi mennä sinne -perähuoneesen, pääsyn, ja oli niin varma asiastaan, että vaati -vaatimalla tietää asiaa. Silloin kuului päällikön ääni sieltä -kirjoituspöydän takaa: "Jaha, sinäkö se olet, tyttöseni?..." ja -hymyillen kepsuttelee tyttö Klaun ohitse. Mutta prokuristilta tuli -vielä makeat tortut. - -Sellaisten harhaiskujen jälkeen hän piti itseään kerrassa epäkelpona -jaloon ammattiinsa, jopa suorastaan kummallisena epäsikiönä. Hän istui -allapäin ja kuunteli kalpeana pitkän, punaisen vastaveikkonsa -lohdutusta: "Olenhan jo sanonut! Alussa täytyy katsoa kuin lehmä -tuulimyllyä!! On viisainta, Baas, heittäytyä kuin valekuolleeksi." - -Vähitellen hän huomasi, ettei häntä tyhmyyksien tähden potkittukaan -pois, vaan että niitä melkein vaadittiin nuorimmalta oppilaalta. Ja -silloin hän jo nosti nokkaansa olkapäitä ylemmäksi, arasti kuin etana, -joka kohottaa sarviaan, kun tulee hiljaisuus. Ja hän katseli varovasti -ympärilleen ja ihmetteli tätä yhdyskuntaa, jonka jäseneksi hän oli -joutunut. - -Perähuoneen leveät pariovet olivat aina auki, joten sinne saattoi -selvästi nähdä, ja siellä istui pitkän pöydän ääressä neljä viisi -miestä: tavaraosasto, johtajana prokuristi. Kun tuli sisämaan tehtaiden -asiamiehiä tarjoamaan näytteitään tai kun oli piakkoin lähtevä laiva -viemään ostettuja tuotteita kaukaisille etelän saarille, niin istui -tavaraosasto tulisessa työssä. Mutta kun taas sattui päivät pitkät vain -mukavaa kirjoittelemista tai laskujen merkitsemistä, niin heräsi -osastossa tavaton levottomuus, -- joskus, päällikön poissa ollessa, -oikea pikku kapina ja lievä vallankumous. - -Keskimäisessä huoneessa, missä Klaus Baas istui, vieläkin pää hieman -aran kyyryssä, hoiti neljä henkilöä raha-asioita ja kirjanpitoa. -Prokuristin paikka oli melkein vastapäätä, ja hän hoiteli kuin hyvä -emäkana siivillään, väsymättä ja aina yhtä tarkkana ja tunnollisena, -lukujaan ja numerojonojaan, vekseleitä ja vakuutustauluja ynnä muuta. -Klaus Baas oli hänen apurinsa: teki, toistaiseksi itse asiaa -ymmärtämättä, niin hyvin tai huonosti kuin voi kaikkea, mitä -määrättiin. Ja tarttui sitten seuraavaan työhön. Hänen vasemmalla -puolellaan oli kookas, notkeavartaloinen nuori mies, jolla oli kellervä -tukka, Karl Eschen, pari kolme vuotta Klauta vanhempi. Hän oli ahkera -ja vähäsanainen ja aina hyvin vakava. Monasti hän seisoi pulpettinsa -ääressä tuntikaudet ylhäisen jäykkänä ja pystypäin, edessään valtava -kirja, johon hän merkitsi vähä väliä tavattoman rauhallisesti ja -säntillisesti numeron tai pari, milloin millekin sivulle, ikäänkuin -katoamattomaan teräslevyyn kaivertaen. Jos kellä oli hänelle asiaa, hän -vastasi niin verkkaan ja oikeakielisesti kuin olisi puhellut -ulkomaalaisen kanssa. Ja loi sitten taas ylevät silmänsä kauniisen -laskelmaansa. Klaus Baas katseli häntä pelokkaasti ja ihaili häntä -kauppiaskunnon sekä kaiken inhimillisen hienouden saavuttamattomana -esikuvana. - -Punaverinen hoikale vastapäätä ei ollut mitään Karl Eschenin rinnalla! -Hänellä oli paha taipumus haihatella ja hypellä illoille, jotka eivät -kuuluneet vähääkään hänen ammattitehtäviinsä. Milloin hän veti sievän -tytön kuvan mustan helmatakkinsa povitaskusta, ja kertoi, että se oli -hurmaavin neitonen mitä hän oli koskaan nähnyt; ensi sunnuntaina hän -menisi hänen kanssaan tanssimaan Süllbergiin.[42] Taikka hän kaivoi -samaisesta povitaskusta, joka oli tätä tarkoitusta varten järjestetty -harvinaisen avaraksi, runokirjoja yhden toisensa jälkeen: Goetheä, -Heineä, Hebbeliä; ja sanoi, että hän aikoi suoda ne eräälle toiselle -nuorelle neitoselle opastaakseen häntä, kuten hän sanoi, hiukan lemmen -ja runouden elämään. Ja ottipa hän usein esiin hienon, pitkulaisen -laatikon ja purki siitä pulpetille ruon kaulaliinoja ja rusetteja -vaikka minkälaisia. Sanoi tilaavansa niitä suoraan Clarkson & Sonilta -Lontoosta: kaulaliinoja kaikkein uusinta kuosia, mitä ihmeellisimpiä -värejä ja muotoja; hän tarjosi niitä tovereilleen ostohintaan, -ainoastaan korottaakseen konttorin yleistä kauneutta, sanoi hän. -- -Mutta mieluimmin hän tarinoi synnyinseudustaan, eräästä pienestä -Länsi-Holsteinin kaupungista, sen sievistä neitosista, jotka kaikki -olivat hänen ystävättäriään, ja "ukko vanhuksesta", isästään nimittäin, -joka oli lääkäri ja jonka ainoa lapsi hän oli. Mutta eritoten tuon -kaupungin hurmaavasta hautausmaasta ja haudasta, missä erään suuren -runoilijan äiti lepäsi. Hän rakasti ihmeellisesti kaikkia hautausmaita -ja kertoi tuntehikkaasti Ohlsdorfista,[43] missä vainajat lepäävät -suurten puiden alla, "ikäänkuin helteisen päivän vaellettuansa." Klaus -ei malttanut olla häntä kuuntelematta -- ja aina hän sai yhä enemmän -ihmettelyn aihetta. Karl Eschen ei kallistanut korvaansakaan noille -jutuille; prokuristi pudisti päätänsä; mutta suuren pulpetin neljäs -sanoi kursailematta hoikaleelle: "Te olette hullu!" - -Se neljäs, joka oli kaksi vuotta vanhempi kuin Klaus Baas, oli yhtä -suora ja koristelematon kuin hänen puheensakin. Hän oli nyt oppilaana -viimeistä vuottaan ja asui Hampurin lähistöllä erään enonsa tilalla. Ja -kun hän milloin aukaisi suunsa, niin hän puhui poikasten leikeistä -vapaan luonnon helmassa, kulovalkeista ja patoruohikon paloista ja -vaarallisista uintiretkistä ja huimapäisistä ratsastuksista ja muusta -sen suuntaisesta. Ja hän julisti suoraan, että Hampurin elämä ei ole -elämää eikä mitään, ja että tälläkään konttorilla ei ole vähintäkään -olemassaolon oikeutta. Oli kunniatonta ja halpamaista pettää poloisia, -lapsellisia intialaisia joutavalla krims-kramsulla ja arvottomilla -leluilla ja riistää heiltä heidän oivalliset luonnon tuotteensa! Muitta -mutkitta: Hampuri pitäisi pistää tuleen ja polttaa poroksi. Ainoastaan -maamiehellä oli olemassaolon oikeutus... Ja sitten hän nauraa hihitti -kiukuissaan ja lapsellisen tyytyväisenä. - -Kauniissa kamarissa taas istui päällikkö oven vieressä, joka melkein -aina oli auki. Huoneessa oli vielä toinenkin kirjoituspöytä, mutta se -oli käyttämätön, sillä virkailija oli matkustanut sen äärestä -tarkastusmatkoille kaukaisille Taka-Intian saarille. Useimmiten teki -päällikkö uutterasti työtä ja puheli sangen vähän. Ja eräinä päivinä -hänen pöydältään lenteli lentelemällä lyhyitä, selviä käskyjä, aamusta -iltaan: milloin oli mitäkin tuotava hänelle, entisiä sopimuksia -viimeiseen vertailtaviksi, saarten liikejohtajan aikaisempia tai -myöhempiä ilmoituksia ja sähkösanomia taikka kotimaan tehtaiden -tarjouksia. Silloin katsoi koko henkilöstö toisiinsa, milloin mikin -hypähti ylös ja vei päällikölle pyydetyt paperit tai kirjat. - -Vaikka nuorimman oppilaan työ olikin yksitoikkoista ja kuivaa ja vaikka -sitä kesti monta tuntia päivässä, oli se leikkiä kuutissa olon -rinnalla, jossa hän oli puolen päivää saanut tuijotella mykkänä -sumuiselle joelle. Sitäpaitsi toi melkein joka päivä jonkinlaista pikku -vaihtelua tuolle uutteralle kaksitoistamiehiselle henkilökunnalle. Jos -yhtenä päivänä oli hiljaista, niin toinen saattoi tulla sitä -vilkkaampi. Milloin tuli laivasta satamamestari, suuri, pulska mies, ja -meni perimäiseen huoneesen ilmoittamaan kirjanpitäjälle tavarain -sijoituksesta. Taikka toivat hänen apurinsa, nuoret reippaat pojat, -pusseissa tai säkeissä selässään vastasaapuneiden siirtomaantuotteiden -näytteitä. He istahtivat pöydän kulmalle, vetivät pitkät puukkonsa -tupesta ja puhelivat luonnottoman hiljaisella äänellä, josta huomasi -heidän tottuneen tavallisesti huutelemaan nostokoneiden ja kinunkien -ryskeessä ja höyrypillien kiljunnassa. Ja he katselivat kylmän -oudoksuvasti terävillä, terveillä silmillään kirjoitusvehkeitä ja -kirjurimyyriä. Toisinaan taas joku agentti toi tehtaansa näytteitä, -kelpo tavaraa kun sattui, mutta tavallisesti pelkkää koreaa lelua, -varta vasten valmistettua noille Intian alkuasukkaille -- ja niitä he -tyrkyttivät kaunopuheisesti ja sulavasti liikkeelle: palloja, -lasimukuloita ja suuria, räikeän kirjavia hiusneuloja, pitkiä, -messinkihelaisia sauvoja -- n.s. neekerin virkakeppejä --, kehnoja -soittokapineita. Kukaan tuskin huomasi, jos nuorin oppilas silloin -kohotti päätään ja kurkisti perähuoneesen taikkapa pistäytyi palavaa -uteliaisuuttaan tyydyttääkseen jollakin tekosyyllä sinne -tavarahuoneesen katsomaan kirjavaa kamaa. - -Joskus tuli Brasiliasta tai Itä-Aasiasta liikkeen entisiä -virkailijoita, kuuman auringon ruskeaksi paahtamina, -- katsomaan -entistä työpaikkaa, ja vieläkö siellä oli silloisia kumppaneja. He -astuivat reimasti ja rohkeasti konttoriin ja kyselivät asioita ristiin -ja rastiin ja ihmettelivät: täällähän on nyt miestä kuin muurahaista! -Ja kerskuivat itse tehneensä aikoinaan työtä kovemmin! Mutta silloin -tavaraosastolaiset, joilla oli aina ensiksi sanat valmiina, huusivat -heille takaisin perähuoneesta: "Eikö siis liike vedellyt teidän -käsissänne, vai? Me olemme nyt sen saaneet kukoistukseen!" - -Tai tuli välittäjä ja hänen kanssaan hierottiin siirtomaantuotteista -tuhansien markkojen kauppoja. - -Joskus, kun he olivat lähtevään laivaan varustaneet kuntoon siirtomaan -postin ja puurtaneet siinä monta päivää mykkinä ja ahkerasti työssä, -teiskahti kytketty vallattomuus heissä ilmi kuin ilmaa kaipaava kala, -joka on kauan pälynyt aivan veden kalvossa. Ja kun päällikkö vain meni -päivälliselle tai pörssiin, niin heti se ponnahti näkyviin. Kaikkein -rauhattomimpia olivat tavaraosastolaiset. He riisuivat takit päältään -ja koristivat itsensä ranne- ja nilkkarenkailla ja panivat kruunut ja -koreat kammat päähänsä ja keikaroivat neekerin "virkasauvoilla" ja -joutuivat keskenään käsikähmään, niin että he kaikki kieppuivat yhtenä -rykelmänä konttoripöydällään, ja heidän neljä viisi ripakinttu-pariansa -potki ja sätkytteli kuin minkä hämähäkkihirviön sääret kiinnekohtaa -löytämättä. Lopulta he tulivat sotaretkelle toiseen huoneesenkin ja -pilkkasivat sitä pitkää hoikaletta väittäen hänen tuhlaavan runoja, -kukkasia ja suukkosia neitosten kämmenille saamatta mitään palkkaa -vaivoistaan. Ja he sanoivat, että keskihuone tärvää joutavaa paperia; -ja jos tämä ei tepsinyt, niin he nakkelivat heitä säilykerasioilla ja -sohivat heidän nenäänsä neekerisauvoilla, ja saivat sillä tavoin -keskihuoneenkin villiin. Pitkä, punanaamainen hoikale, jota he sanoivat -Heini Petersiksi, rojahti pian alas pukiltaan ja hosui takin helmat -levällään tavaraosaston kynnyksellä. Ja pieni, ärtyisä kulonpolttaja -unohti jo malttinsa ja ylevän halveksumisensa ja lähätti säilykerasian -takaisin niin että rämisi. Meteliä kesti sitten kunnes Karl Eschen -lausui vakaasti ja tyynesti: "Kuulkaas, eiköhän tämä jo riitä?" Hänellä -oli pulmallinen työ eikä hän halunnut tehdä heidän tähtensä virheitä. -Silloin he vähitellen tyyntyivät ja asettuivat paikoilleen. Klaus Baas -katseli silmät pyöreinä syrjästä huisketta: hän oli vielä liian kaino -joukkoon yhtyäkseen ja liian uuttera ja kömpelö keskellä työn touhua -leikitelläkseen. Mokomia vasikoita, hän ajatteli. Ja hänen mielestään -oli Karl Eschen aivan oikeassa, kun lopetti joutavan jytäkän. - -Päivällisaikaan ja toisten syömässä ollessa Klaus Baas oli usein puolen -tuntia tai koko tunninkin yksinään huoneiston vartiana. Silloin hän -käveli huoneesta toiseen tai seisoi akkunan ääressä ja katseli kadulle. -Ja silloinpa hänen, aran pojan, sielu vilkastui ja vapautui ja alkoi -leikitellä mielikuvilla. Silloin väikkyvät, häilyvät sulottaret -pyysivät häntä piirihyppyyn, ja arka, kömpelö, vähäsanainen poika -läheni rohkeasti, häpeämättä ja itseään pilkkaamatta, ja kiiteli -mielikuviensa kanssa suloisessa, huimaavassa tanssissa. Silloin -katselivat häntä taivaalta isä ja sisko, utuisina hahmoina. Heidän -kasvonsa säteilivät ja loistivat, niillä ei ollut surun ja puutteen -varjoa. Kuinka ne mahtoivat iloita nähdessään hänet siistissä puvussa -komeassa konttorihuoneistossa... Vuosi vielä... ja sitten hän olisi jo -Karl Eschenin paikalla, edessään paksu kirja, johon hän merkitsisi -säntillisesti tärkeitä numeroita, kunkin paikalleen. Koska ei tullut -sitä tuntematonta merentakaista tuomaan rahapussia pienelle ruskeaksi -maalatulle kotikeittiön pöydälle, niin ei tarvittukaan! Oli ihanampaa -matkustaa itse kaukaisiin maihin, siirtomaan saarille tai Itä-Aasiaan, -kokoamaan siellä ankaralla työllä ja älyllä... ah miten hienolla -älyllä! sekä ihmeellisten onnen keikausten avulla suunnattomat -rikkaudet. Ja sitten palata kotiin! Ruskeana kuin intiaani! Valmiina -miehenä: parrakkaana ja pulskana. Ja äiti ja pikku sisarukset seisovat -laivasillalla vastaanottamassa, ja hänen oma Susensa siellä myös!... -Klaus meni siihen komeaan kamariin ja asteli päällikön tapaan -verkalleen edestakaisin matolla, sangen vakaissa ajatuksissa; seisattui -kirjoituspöydän luo niinkuin päällikkökin teki ja mietti ja arvosteli -huolia, joita päälliköllä oli... Niin hän leikitteli, kunnes muut -tulivat... - -Silloin kuvittelu loppui. Aran ja kömpelön maanpojan tummatukkainen pää -painui kumaraan, ja hän alkoi tarkastella numeroitaan, jotka vielä -olivat hänelle vain kuin tyhjiä kuppeja ja arvottomia ruukun -sirpaleita. - -Niin vieri vuosi, ja Klaus Baas oli yhtä tunnontarkka ja uupumattoman -ahkera. Syntyipä silloin eräänä kirkkaana, tuulisena syyspäivänä -keskihuoneessa taas arveluttavaa levottomuutta. Uuttera, pieni -kulonpolttaja oli jo muutamia päiviä sitä ennen ollut ärtyisä, ja nyt -oli hänen yhdeksästoista syntymäpäivänsä. Ja kun vielä kaunis syysilma -häntä kiihoitti, niin hän tuli kiukkuisen puheliaaksi. Hän sanoi, että -oli suorastaan epämoraalista hautua sellaisella ilmalla sisässä ja -- -lisäksi sellaisessa työssä. Koko Hampuri ja firma P.C. Trimborn oli -suuri halpamaisuus ja järjettömyys. Poroksi koko kaupunki vaan! Mitä on -pörssi, mitä kauppasaksat, mitä numerot? Joutavaa tyhmyyttä ja -variksenvarpaita! Talonpoika, hyvä hevonen ja vankka sonni: _ne_ ovat -todellisuuksia! - -Muut koettivat rauhoittaa häntä. Tavaraosastolaiset pyysivät häntä -luokseen auttelemaan pari päivää, sillä he eivät tienneet miten työstä -selvitä: oli lastattava harvinaisen suuri tavaralähetys ja laadittava -satakunta laskua. Siellä keskihuoneessa hän ei oppinut tietämään mitä -työ on! - -Heini Peters taas sanoi löytäneensä eilen Ohlsdorfin kirkkomaalta erään -hänen kotiseudullaan eläneen naisen haudan. Ja kuinka runollisessa -paikassa! Herttaisessa piilossa, saarnien ja seljapensaiden varjossa... -ihastuttavaa!... Sinne olisi kulonpolttajan paettava hetkeksi maailman -pauhusta ja hän ei unohtaisi vain pikku harmejaan, vaan kaikki -toiveensakin. - -Kulonpolttaja ei häneen vilaissutkaan, vaan vastasi lyhyesti: "Hupsu!" - -Karl Eschen kohotti katseensa työstä ja lausui tyynesti ja vakavasti: -"Teidän tulisi virkatehtävienne ohella harjoittaa jotakin urheilua, -Hanssen. Liittykää meidän soutuklubiin; minä vien teidät mielelläni -sinne tänä iltana." - -Mutta kulonpolttaja vain murisi jotakin. - -Kirjanpitäjäkin oli pahalla tuulella ja sanoi: "Työ se on paras keino -hullun puuskia vastaan." - -"Niinpä juuri", toisti Hanssen, "mutta on ero työllä ja työllä! -Käskekää minut kaivamaan kaivoa, salvamaan tupaa tahi etsimään -karannutta sonnia! Onko tämä nyt työtä!" - -Ja hän nousi ylös ja asteli ikkunan ääreen ja katseli pitkän aikaa -kirkasta, säteilevää, auringonpaisteista taivasta. Sitten hän pyörähti -kantapäillään ja sanoi: "Hei pojat, minä pistänkin pillit pussiin! -Hitto täällä olkoon! Serkullani on farmi Argentinassa; kahden viikon -päästä olen siellä." - -Samassa tuli päällikkö konttoriin. Ja Hanssen pyysi seisovalta jaloin -ja vakavasti hiukan puhella hänen kanssaan. Hetken päästä hän palasi -päällikön huoneesta ja sanoi matkustavansa kahden viikon kuluttua; ja -kehui päällikköä hienoksi mieheksi. - -Prokuristi, joka muuten oli hyvin ystävällinen ja sävyisä mies, tuli -moisen hyvän työmiehen menettämisestä tavallista hermostuneemmalle -päälle. Liikkeen saarimailla olivat rotat ilkeänä viljelysten vaivana -ja niitä oli pitkät ajat koetettu hävittää. Sinne oli lähetetty -muutamia kuukausia sitten myrkkyä ja pyydetty toimittamaan -pääkonttoriin pari kuollutta rottaa, jotta nähtäisiin, miten myrkky oli -vaikuttanut. Nyt olivat ne rotat tulleet, mutta aivan pilalle -mädänneinä. Siitä oli nyt prokuristi harmissaan ja murahti viimein, -että Klaus Baas oli, "niinkuin tavallisesti", varmaan jättänyt jonkun -lauseen kirjeestä pois, joten lähettäjät eivät olleet tienneet panna -rottia ilmanpitäviin laatikkoihin. - -Klaus Baas kalpeni, ja ajatteli: "Kas niin, se on selvä! Minä en pysty -mihinkään! Senhän tiesin! En mihinkään!" - -Kulonpolttaja oli niin hyvillään oivasta päätöksestään, että -rauhoitteli: "No heittäkää nyt tuo rotanraatonne, herra Wallis. -Katsokaa sen sijaan ikkunaan, kuinka ihana ilma on!" - -Heini Peters huikale otti pulpetinlaatikosta paketin sinisiä -silkkinenäliinoja ja näytteli niitä virkaveljille. Karl Eschen ei ollut -yleisestä tuulesta millänsäkään, työskenteli vain hartaasti ja -uutterasti kuin tavallisesti. Ja näyttipä katsahtavan silloin tällöin -erityisen ystävällisestikin motkottelevaan prokuristiin. - -Ne katseet läikähyttivät Klaus Baasin harminmaljan yli laitojensa. Hän -kohautti päätänsä ja vastasi silmät hurjasti säkenöiden: "Teidän -syytöksenne on tuulesta temmattu, herra prokuristi, sen tiedätte itse! -En viitsi vaivata päällikköä asialla. Otan siksi tällä kertaa syyn -niskoilleni." - -Prokuristi piti suunsa, ja painui työhönsä. Toiset koettivat poikaa -rauhoittaa: "Mutta miksi noin tulistua... eihän tuossa nyt mitä pahaa!" -Karl Eschen nykäytti moittivasti olkapäitänsä. Klaus Baas painoi päänsä -kumaraan ja kyyneleet samentivat hänen silmänsä. Hän ajatteli: "Siihen -se nyt meni. Et pysty mihinkään ja olet naurettava. Ja sinua on vielä -kohdeltu halpamaisesti ja väärin." - -Kun hän sitten työstä päästyä laskeutui portaita alas, hän kuuli -yhtäkkiä takaansa Karl Eschenin äänen. Klaus Baas pysähtyi -hämmästyneenä ja onnellisena ja kuunteli pää kumarassa, mitä ihailtu -hänelle sanoi. "Aioin vain vähän puhua teille", alkoi Karl Eschen. "Ei -teidän pidä liikaa pahastella prokuristille. Ei ole näet helppoa pitää -huolta numeroista päivät päästänsä, monet Herran vuodet. Nähkääs, -Hanssenhan on pohjaltaan oikeassa: luonnon mukaisesti meidän elämämme -pitäisi vieriä päiväpaisteessa ja sateessa, metsäretkillä ja -kalamatkoilla, seikkailuissa, sylipainissa, -- ja nyt olemme kuin nuo -kierot pilarit pimeässä porraskäytävässä. Siksi tekee kahlittu luonto -välistä kapinan, ja puhkeaa ilmi niin sanottu ammattiraivo. Että te -olette ahkera ja tunnollinen ja että hyvin ymmärrätte toimenne ja että -teistä kerran tulee oivallinen liikemies, sen prokuristi tietysti -tietää, niinkuin te itsekin." - -Klaus Baas lehahti tulipunaiseksi onnesta. "Minä olen hyvilläni", hän -sanoi liikutuksesta vapisevalla äänellä, "kun te sanotte niin... Te, -niin kelpo mies." - -"No niin", hymähti hieno nuorukainen välinpitämättömästi, ja kuitenkin -imarruksesta mielissään, "puolen vuoden päästä minä menen Englantiin. -Jos teette työtä yhtä tunnollisesti kuin tähän asti, niin ennustan, -että pääsette seuraajakseni. Heini Peters ei paikkaani tarvitse. Ja -olihan minulla vielä muutakin: kuulitte kai, että kehoitin Hanssenia -harjoittamaan jotakin urheilua ja pyysin häntä lähtemään soutelemaan -kanssani. Teidänkin tulisi ajatella asiaa; se raikastaa ihmistä. Älkää -menkö mihinkään yhdistykseen, se tulee liian kalliiksi teille. Mutta -vuokraisittepa silloin tällöin veneen, soutaisitte itsenne oikein -virkeäksi." - -Klaus katsoi maahan ja sammalsi: "Heti kotona on minulla -talousaskareita ja sitten autettava sisaruksia koulutehtävissä; ja -engelskaakin pitäisi lukea. Pikakirjoitus alkaa jo sujuskella." - -"No niin", hymähti Karl Eschen, "miten vaan parhaaksi näette. Lukekaa -ahkerasti englanninkieltä." - -Ja hattuaan kohottaen hän meni. - -Klaus Baas lähti riemuiten kotiin; mutta samassa joku vielä huusi hänen -nimeänsä, ja kun hän kääntyi katsomaan, harppaili Heini Peters hänen -jälessään pitkillä, väärillä koivillaan. Hänen pitkän takkinsa helmat -hulmusivat tuulessa ja hänen korea kaulaliinansa liehui. "No", hän -sanoi, "Karl Eschen suvaitsi teitä puhutella: onnittelen! Siitä voitte -olla ylpeä! Hän on vanhaa hampurilaista liikemiessukua, siksi on -hänellä veressä taipumus numeroihin, pääkirjoihin, keinotteluun. Mutta -kuulkaas: jos minä olisin saanut elämänurani valita, olisin ruvennut -synnyinkaupungin haudankaivajaksi. Niin, ihan totta! Nykyinen -haudankaivaja, -- hän on hyvä ystäväni, -- asuu niin hurmaavan -sievässä, vanhassa talossa aivan lehmuspuistikon keskustassa, jonka -kukat varisevat nyt paraikaa ja peittävät koko tarhan. Ajatelkaapas -auringonlaskua sellaisessa paikassa! Nide Goetheä tai Heineä kädessä, -esi-isien hautakumpujen ääressä! Ihanaa, sanon minä! Mutta olin -arvokkaan lääkärin ainoa poika, enkä päässyt haudankaivajaksi!" - -Heini Peters kertoi vielä kauniista kotipuolen neitosista: olivat -pyytäneet häntä kanssaan öiselle kävelylle rantapadoille, sanoi -matkustavansa ensi lauantaina tai sunnuntaina. Hän kertoi paraillaan, -kun heitä vastaan tuli eräs tyttö: Heini Peters heiskahti ympäri ja -lähti; oli nähtävä minne tuo kaunis olento meni, hän sanoi. - -Klaus Baas oli onnen poikaa! Hän kuuli yhäti korvissaan tuon hienon -ystävänsä kauniit, punnitsevat sanat: että hän oli ahkera ja pystyvä, -että hänestä kerran tulisi hyvä liikemies. Heini Peters oli tyhjää Karl -Eschenin rinnalla; mutta olihan sekin ihanaa, että hän, arvokkaan -lääkärin poika, oli puhellut hänen kanssaan toverillisesti, jopa -tuttavallisesti! - -Hänen sydämensä avartui ilosta! Hän käveli itsetietoisemmin ja pää -pystyssä. Hän ei kulkenut enään kuin puujaloilla toimeensa ja kotiinsa, -pitkin seinävieriä. Hän erkani rakennuksista ja keikkui käytävän -reunakivilläkin ja kurotteli vapaasti kaulaansa ja tasoitteli -housunpolviaan, jotka olivat pussilla. Ja ostipa hän Heini Petersiltä -komean sinisen kaulaliinankin ja heitti silloin tällöin katseen -ohimeneväin perhetyttöjen vilkkaihin silmiin. Hän oli ollut kuutilla ja -tämän ensimäisen vuoden kauppakonttorissa kovin ahtaalla. Nyt hänessä -heräsi itsetietoisuus ja sen keralla aivan uusi elämä. Hän tahtoi -näyttää joltakin ja koristella itseään ja miellyttää nuorta tyttölasta, -joka liehuvin helmoin kepsutti hänen ohitseen. - -Siihen aikaan hän kypsyi ruumiiltaankin. Hänen hartiansa tulivat -leveämmiksi ja kasvonsa lujapiirteisemmiksi, nenä oikeaksi, ylpeäksi -Baas-nenäksi. Ei ollut mitään hyötyä painelemisesta, jota Antje Baas -oli ristiäispäivästä alkaen niin uutterasti harjoittanut! Silmätkin -olivat isän iloisen hohtavat, hyvät silmät, vaikka hiukan totisemmat ja -järkevämmät. Mutta luja ja uhmaavan kiinteä suu ja jäykähkö asento -olivat äidin perintöä. - -Uusi sisäinen elämä läheni arkana, autuaana riemuna, hiljaa hiipien, -outona, ihanana levottomuutena. Mutta parissa kuukaudessa, ei, -muutamassa viikossa se kasvoi terveessä talonpoikaisveressä -jättiläiseksi, väkeväksi, levottomaksi, hillittömäksi ja himokkaaksi. -Hän seisoskeli kauppojen akkunain ääressä katsellen kuvia, joissa -alaston kauneus oli alttiina ihmisten katseille, kiikaroi täysikäisten -naisten asentoa ja käyntiä. Se tuli joskus keskellä yötä hänen -vuoteensa viereen, se vietteli ja hymyili unissakin niin, että hän -kurotti käsivartensa sitä kohti ja veti sen syliinsä; ja aamulla sitten -muisti yöllisen ja istui surullisena vuoteensa laidalla ja häpesi. Pari -kolme kertaa se kiusasi häntä niin, että hän seisoskeli sateisina -tuulisina iltoina Klefekerstrassen suussa ja ajatteli muutamaa markkaa -taskussaan ja tiesi kerrankin saavansa nähdä tuota elämää ja aivan -läheltä, jos vain tahtoisi. Mutta hän ei mennyt kuitenkaan: seisoi -sateessa ja rämyssä kaulus korvilla. Se ei käynyt laatuun, äidin vuoksi -ja pikku sisarusten vuoksi. Eikä käynyt laatuun P.C. Trimbornin vuoksi, -Karl Eschenin vuoksi. Se oli aivan saman arvoista kuin nuo kaksi -entistä St. Paulin päivää, jotka olivat päättyneet niin suurella -hammasten kiristyksellä. Ja lopuksi hänen päähänsä pälkähti Suse -Garbenskin. Miten hyvä ja hellä se oli ollut hänelle sillä kerralla! -Varmaan se vielä muisti häntä! Ja hän oli niin usein ajatellut Susea, -vaikka monasti oli ihastunutkin muihin kauneihin naiskasvoihin. Ja -olihan hänestä sillä välin tullut jotakin! Hän päätti kirjoittaa -Suselle! Ah sitä armasta, suloista olentoa! Ja kirkkoherran tytär! -Klaus Baas kohotti kauluksen vielä ylemmäksi ja käveli tuulessa ja -sateessa edestakaisin, innoissaan aatoksistaan ja aikeestansa. Hän -kirjoittaa! Totta hän nyt jo tohti hänelle kirjoittaa! Sillä olipa hän -nyt jo jotain! Hän päätti kirjoittaa ja unohtaa muut tytöt. - -Seuraavana päivänä, kun hän oli päivällisaikana yksin konttorissa, hän -istahti Karl Eschenin paikalle ja kirjoitti Suse Garbensille pitkän -kirjeen, -- suoran ja kauniin, kultaisista unelmistaan, joilla hän -yksinäisillä hetkillä leikki, kirjoitti isolle arkille, jossa oli -kauppakonttorin liikeleima. Hän kertoi äidin nykyjään pitävän -ompeluapulaisina kahta tyttöä, kertoi Hannan varmaan rupeavan -opettajattareksi, -- ja itse olevansa täällä suuressa liikkeessä jo -toista vuotta; kertoi minkälaisen väen lapsia hänellä oli tovereina; ja -parain heistä oli sanonut, että hänestä tulee kerran oivallinen -liikemies; ja muutaman vuoden päästä hän lähtee liikkeen palveluksessa -siirtomaihin. - -Jonkun ajan kuluttua Suse Garbens vastasi hänelle ystävällisesti, että -hänellä oli nyt mäyräkoira, joka aina juoksi hänen kintereillään, mutta -ei päässyt patovallin ylitse, ja häntä nauratti niin, että hän oli -tikahtua, kun näki miten se tulla huppuroi hänen jälestään ja lensi -nenälleen perunamaan vakoihin; sitten hän kysyi häneltä vielä, joko hän -alkoi hakkailla tyttöjä; ja kertoi, että pappa lukee kuin ennenkin aina -lehtiä niin kauan, että tulee oikein tuhmaksi, ja että mamman kanssa ei -voi puhua yhtään järkevää sanaa, ja että posti tulee vain kerta -päivässä, ja että hän itse ottaa postimieheltä kirjeet, niin että Klaus -voisi kirjoittaa hänelle mitä vain tahtoi. - -Klaus Baas vastasi vasta viikon kuluttua, -- se oli hänestä hienoa ja -kelpo liikemiehen arvon mukaista --: ettei näistä suurkaupungin naisista -juuri ollut mainittavaa ja että hän ajatteli usein Susea. - -Sitten vaihdettiin kirjeitä säännöllisesti kerta viikossa. Suse -kirjoitti koruttomasti ja luonnollisesti kaikellaisista arkielämän -pikku tapauksista; Klaus Baas hieman suurellisesti ja varsin varmasti, -ja tavallisesti tulevaisuudestaan. Kun hän kerran, innoissaan kuin -kypsymätön nuorimies ainakin, kirjoitti Suselle jotain opettavaista tai -moittivaa, niin hän sai odottaa vastausta kaksi viikkoa. - -Nyt hänellä oli siis morsian. Hän ei katsahtanut sivulleen, kun kulki -Jungferstiegiä ja Burstahia pitkin. Ja vaiva, joka muutama aika sitten -oli tuntunut melkein sietämättömältä, asettui; ja jos se milloin nousi -sotaan, hän karkoitti sen luotansa ritarillisen arvokkaasti ja -vakavasti. Hänen oli nyt päästävä ylimalkaan kaikesta nulikkamaisesta -ja kypsymättömästä. Hän asteli verkkaisemmin ja maltillisen -miehekkäästi, hänen kasvoihinsa ilmestyi huolekas ilme. Kotona hän -muistutteli joka päivä setämäisesti Hannaa pitämään huolta pienokaisten -läksyistä ja uskalsipa hän mahtailla äidillekin ja sieti kylmästi hänen -pilkallisen salavihjeensä siitä St. Paulin tapauksesta ja vastasi: -"Kylläpähän vielä näette!" Ja hän istui äitiä vastapäätä pöydässä ja -luki engelskaa ja kaksinkertaista kirjanpitoa ja kauppaoikeutta niin -että päätä pyörrytti. Ja laski väliin kirjan polvilleen ja ajatteli -tätä ihanaa, hurmaavaa maailmaa ja näki sen keskuksena pilvilinnansa, -joka oli hänen ja hänen rakkahintensa. - -Hän syventyi vähitellen perusteellisemmin kauppaliikkeen asioihin, ja -kun hän alasaksilaisena suorastaan eli liikkeen harrastuksista, niin -hän tunsi iloa ja surua, aina liikkeen menestyksen mukaan. Hän kiihtyi, -kun eräänä päivänä lehdissä ei ollut Antwerpenin silavanoteerausta, -mikä oli tärkeä tietää kopran[44] hintain vuoksi. Yhtä kiihkoissaan hän -oli, kun firma erään asiamiehen erehdyksen vuoksi osti liiaksi säkkejä -Kalkuttassa, missä ne nyt odottivat joutavina varastossa. Hänen -sydämensä paisui ylpeydestä, kun kirjanpitäjä, jonka kanssa hän oli -samaa mieltä, erään kerran ivaili kilpailijoita ja sanoi heitä -säkkipäiksi mullikoiksi. Ja kun inventeerauksessa erästä paperia ei -löytynyt, niin hän näki untakin tuosta kummallisesta tapauksesta. -Päällikkö sairastui kerran: Klaus Baas oli hyvin huolissaan ja pelkäsi -jo kaikkein pahinta: mihinkä liike joutuisikaan, jos päällikön täytyisi -olla kauan poissa liikkeestä tai jos hän vaikkapa kuolisi. - -Hän siirtyi vuoden varrella tavaraosastolle ja oppi eroittamaan -toisistaan hyvät, mukiinmenevät ja huonot tehdastuotteet, ja hänelle -tuli hinnan tietämysvaisto koreista kumipalloista aina uskallettuihin -pronssistatuetteihin saakka, ja hyvällä menestyksellä hän oppi noiden -kaukaisten kansain maun. Ja kun sijoitusmestari kerran sairastui, niin -tottuneena ja rauhallisen vähäsanaisena hän seisoi kokonaista viisi -päivää aamusta iltaan vilussa ja kovassa itätuulessa Grasbrookin -satamassa varastoaitassa n:o 71, jonka ohi hän kaksi vuotta sitten oli -niin monasti kulkenut hiekkakuutissa, -- ja valvoi vientitavarapakkain -lastausta. - -Ja kun vuosi kallistui loppuunsa ja Karl Eschen erosi liikkeestä, niin -Klaus saattoi tosiaankin ilmoittaa komealla kirjeellä Suse Garbensille, -että hän oli nyt Karl Eschenin seuraaja. Ja hän oli varmaa miestä ja -seisoi entisen ystävänsä paikalla muistellen alinomaa, kuinka eronnut -oli menetellyt, ja merkitsi debetiä ja kreditiä siihen suureen, -harmaakantiseen kirjaan, joka alkoi vanhaan kauppiastapaan sanoilla: -"Jumalan avulla." - -Ja hän oli ylpeämpi kuin tarvitsikaan, ja hyväkin mies mielestänsä. -Totta oli, että hän juoksi sukkelasti käskyn mukaan aituuksessa, jonka -vanha liikekuri ja liiketavat ja ihmisten luonteet olivat rakentaneet. -Mutta mitäpä se vielä merkitsi! - -Sillä eikö ihmisen ole löydettävä itse tiensä? Ja ellei sitä näy, eikö -hänen ole se itse raivattava ja pystytettävä omat tienviittansa ja omat -aitansa? Useimmat ihmiset eivät pääse koskaan niin pitkälle. Ja Klaus -Baas oli vielä kaukana, kaukana siitä. - -Mutta joskus hän tunsi sisäistä kutsua sellaiseen: ja se oli hyvä -merkki. Joskus lensi hänen sielussaan kuin tummia varjoja syvän lammen -pinnalla. Kun hän illoin kiivaasta päiväntyöstä uupuneena seisoi -keittiössä ja odotteli illallista, kun pieni kitupiikki pankolla -kirkastui ja kutistui pieneksi, ritisi ja riuskahteli punanpuhuvana -liekkinä, kun työhuoneesta kuului hiljaisen, väsymättömän äidin -ompelukoneen hurina, silloin häntä ahdisti, hän muisteli ja uneksi. Hän -muisti kestetyt vaivat ja surut, monenmoiset nuoren sydämen pettymykset -ja kiusalliset hetket, tahtonsa ja kykynsä ahtauden ja heikkouden, -luonteensa arveluttavat piirteet. Ja aavisti tulevaisuudessa uutta -katkeruutta ja harha-askeleita, niin, jopa kamalia rikoksia. Silloin -hän tuijotti ryppyisin otsin ja raskain miettein tähän tunnustamaansa -kiroukseen: "Kolkko ja raskas ja harhaava on ihmisen elämä lapsuudesta -saakka." Silloin luistivat ajatukset itsestänsä kauemmaksi ja ehtivät -päämäärään: sinussa itsessäsi on parannus. Sinun tulisi olla sellainen -ja sellainen: ja voisit olla sellainen. - -Hänen eteensä ilmestyi hänen olentonsa oikea, puhdas kuva, jonka -ikuiset vallat ovat kätkeneet jokaiseen kelpo sieluun. Kauniina ja -ihmeellisenä, pelkkänä totuutena ja armona se hohti. Se kuva katsoi -häntä ja sanoi: tällainen sinun tulisi olla! - -Silloin oli poloinen nuorimies surullinen ja katkera eikä löytänyt -elämästä iloa, ei nähnyt ainoaakaan toivon sädettä. - -Niin kulettivat häntä mukanansa kaikki juonikkaat kevättuulet ja -kevätmyrskyt. - - - - -XI. - - -Kaikki ryhtyivät paraikaa rauhallisesti ja erikoisen iloisina -päivätyöhönsä. Tavaraosaston pöytä oli täynnä solkia, kiiltäviä -hiuskoristuksia, valtavia sinisiä ja punaisia hattuja ja kaikellaisia -leluja. Prokuristi hieroi rattoisasti kauppoja asiamiehen kanssa, joka -oli tullut tavaraa tarjoamaan. Heini Peters oli unohtanut kauniit -kirkkomaansa ja kaihomieliset runonsa ja lennätteli konttorihuoneessa -sinisen kimaltavaa tekoperhosta. Päällikkö, joka tuli liikkeesen kello -yhdeksän, oli erinomaisella tuulella; hän käveli kädet taskussa -huoneesta toiseen, seisoi jonkun aikaa korean rihkamapöydän ääressä, ja -alkoi sitten etuhuoneessa väitellä nuoremman päällikön kanssa, joka nyt -oli palannut meren takaa, ja keskihuoneessa prokuristin kanssa, mitä -saaret aikoinaan enimmin tuottaisivat: kopraa, kaakaota vai kumia? -Sitten tuli alaperämies satamasta: hänkös toi raikasta tuulta ja -raikkaita sanoja -- ja tiedon, että se parkkilaiva, jonka saapumisesta -oli Cuxhavenista ilmoitettu, oli nyt täydessä firmalle tulevassa -kopra-lastissa juuri laskenut purjelaiva-satamaan. - -Mutta hänen keskustellessaan paraikaa päällikön kanssa purkamiseen -ryhtymisestä ja tilausten lähettämisestä, ja keskihuoneen -kirjoitellessa tilaajille ilmoituksia, ryntäsi konttoriin alaperämiehen -poika ja huusi kynnykseltä: "Laiva on tulessa!" Ja hän kertoi lyhyesti -kapteenin käskyn. - -Nytkös hälinä syntyi! Vakuutuskirjat otettiin esille ja tarkastettiin. -Tilaajille ilmoitettiin. Firman välittäjä kutsuttiin toimistoon. -Kirjoitettiin ja juostiin kaikella kiireellä. Sitten riensi päällikkö -alaperämiehen kanssa satamaan ja otti mukaansa Klaus Baasin, -lähettääkseen tarvittaessa tuomaan sanaa konttoriin. - -Mennessään höyryllä virran yli Kranhöftiin he näkivät jo kaukaa -satamakatosten takaa nousevan savun paksuina pilvinä. Kun he laituria -pitkin tulivat lähemmäksi, pöllysi polttava huuru ylös peräluukusta ja -kätki länsituulen ajamana sisäänsä koko suuren purjelaivan, kohoten -aina mastonhuippuihin. Joen puolelta pumppusi kaksi palokuntain purtta -vettä palavaan laivaan: suihkut rätisivät, paukkuivat ja sähisivät. -Laituri oli sakeanaan työkansaa ja merimiehiä läheisistä laivoista. -Päällikkö seisoi kapteenin ja laivanvarustajan rinnalla ja katseli -hiljaisena tulen vahingollista työtä. Klaus Baas seisoi päällikkönsä -takana. - -Hän sattui kerran katsahtamaan taakseen: mitähän kaikkea väkeä siellä -oli, -- ja silloin hän näki ison joukon matruuseja, jotka tulivat -laivaltaan päin säkit selässä; he pysähtyivät kuin muutkin tupruavan -laivan luo. Heidän vaatteensa olivat kuluneista valkeista -lätkä-lakeista aina risaisiin purjekangas-töppösiin saakka huonot. -Hiukset riippuivat korvilla ja silmillä, ja heidän mustanruskeita -poskiaan ympäröi pitkät partaturrit, vaikka he olivat vielä aivan -nuoria. He kulkivat uskollisesti yhdessä ryhmässä ihmisistä -välittämättä ja antoivat puhellessaan alttiisti toisilleen sananvuoron, -joten huomasi heidän olleen pitkät ajat toveruksina. Kun Klaus Baas -vilkaisi vielä kerran heihin, kuuli hän erään heistä komentavan -rauhallisella äänellä: "No pojat, säkki selkään, nyt mennään Kindtin -muorille!" Ja kukin astui pari askelta syrjään ja tarttui säkkiinsä, -jonka äsken oli laskenut laiturille. Ja itsetietoisesta äänen soinnusta -ja käynnistä ja hartioiden liikkeestä Klaus Baas tunsi silloin Kalli -Daun. Pienestä, hintelästä pojasta oli nyt varttunut jäntevä, -ruskeahipiäinen nuorukainen, joka tosin asteli hiukan raskaammin kuin -muut ikätoverinsa. Klaus Baas kääntyi heti pois, ettei vanha veikko -näkisi häntä tässä, päällikön seurassa; ja katseli hyvin toimessaan -savuavaan laivaan. - -Päivä kului sitten niin kovassa työssä, että hän tuskin ehti -ajattelemaan Kalli Dauta. Mutta kun hän iltapuolella lopetteli -viimeistä tehtäväänsä: merkitsi kirjoihin vekseliä, joka meni -tullisuorituksena saarille San Fransiskosta tuodusta tupakasta, niin -hän kuuli jonkun tulevan takaansa ovesta ja jonkun raskaan esineen -hurahtavan lattialle. Hän kääntyi katsomaan: siinä seisoi Kalli Dau -tiskin takana. Tosin oli parta ajettuna, mutta muuten entisessä asussa: -päässä äskeinen leipurin myssy, nukkavierun takinkauluksen ympärillä -sininen kaulahuivi, housut tervassa, säkki lattialla jaloissa. - -Ja Kalli Dau kysyi kovalla, huomiota herättävällä äänellä, oliko täällä -eräs Klaus Baas: oli sille tärkkiä asiaa. - -"Täällä olen", vastasi Klaus Baas hämillään, "mitä olisi...?" - -Päällikkö ilmestyi samassa ovelle ja katseli uteliaana ja rauhallisesti -tulokasta ja hänen ystäväänsä. - -"Minä menin äsken kotiin", sanoi Kalli Dau järkytettynä, "siellä ei -ollut ketään! Sanoivat, äitini on vankilassa; veli Jonni on kadonnut; -ja Heini kuollut; ja pienimmästä ei kukaan tiedä mitään. Olen ollut -kolme vuotta kaukana merillä... hitto soi, sanon minä vieläkin kerta: -tällainen vastaanotto! Minun täytyy saada selville, kuinka on oikein -käynyt. Tiedätkö sinä mitä?" - -Klaus Baas vilkaisi nolona ympärilleen: muut kurottelivat uteliaina -kaulaansa. Prokuristi oli asettanut sormensa sille paikalle, johon oli -laskunsa keskeyttänyt: hän piti summaa nähtävästi muistissaan, pelkäsi -sen unohtuvan. Heini Peters oli vaipunut Kalli Daun katseluun, hän kai -haaveksi, mitä runoilija saisi moisesta kohtauksesta aikaan. Karl -Eschen, joka oli jälleen viransijaisena konttorissa, ei ollut -tietääkseenkään eikä antanut itseään häiritä. Päällikkö lopetti -näytöksen sanomalla: "Menkää vaan tuttunne kanssa, Baas, ja auttakaa -häntä." - -"No se oli kunnon mies", sanoi Kalli Dau, "otapas nyt pussista kiinni! -Se on raskas, toin kaikellaisia tuomisia omaisilleni. Katsos näitä; -toin niille nämä kauniit täytetyt papukaijat. Pitkäpyrstöisiä!" Klaus -Baas sieppasi hattunsa ja nosti nyt veikolle säkin selkään, ja aikoi -sitten ottaa pärekopan, jossa papukaijat olivat: mutta sitäpä ei Kalli -Dau sallinut. "Ei, niillä on niin perkeleen pitkät pyrstöt", hän sanoi, -"sinä ne katkaiset!" Ja Kalli Dau asetteli suuren, pullean säkin -paikoilleen selkäänsä, otti pitkäpyrstönsä toiseen käteen, ja he -lähtivät. - -Kadulla kysyi Klaus Baas, eikö Kalli Dau voisi jättää sitä säkkiänsä -jonnekin, mutta Kalli Dau vastasi, ettei hän luota kehenkään, ja katsoi -niska kumarassa kulmainsa alta pistävin, kiiluvin silmin Klaus Baasiin. -Sitten hän pysähtyi ja haukkui vanhempiansa ja noitui, ettei kukaan -tiedä, missä hänen sisaruksensa ovat, -- eikö itse Jumala, eivätkö -ihmiset olleet piitanneet sen vertaa noista pikku raukoista. Vaikka -olisivat joutuneet Elbeen tai minne! Ja mistä nyt heitä etsiä? - -Klaus Baas muisti kuulleensa, että Jonni oli ollut hävytön -kirkkoherralle, jonka kuulusteltavaksi hänen oli täytynyt köyhäinhoitoa -nauttivana tulla. Ja Klaus Baas esitti, että he menisivät ensin -pappilaan. He lähtivätkin läpi väentungoksen, joka siihen aikaan -illasta oli mahdoton: Kalli Dau edeltä, säkki selässä, Klaus Baas -jälestä. Joskus tönäsi säkki kulkijoihin ja ihmiset suuttuivat. Mutta -Kalli Dau ei sitä huomannutkaan: hän asteli vankkumatta tietään. Hyvän -aikaa katuja pitkin ja toisten poikki taivallettuansa he viimein -tulivat seurakunnan kirkon lähelle hiljaiselle kadulle kirkkoherran -talon luo. Kalli Dau meni edeltä sisään, laski eteisessä säkkinsä oven -suuhun viereensä ja rykiä röhisteli ja odotti. - -Heillä oli hyvä onni, sillä itse kirkkoherra avasi valkean, välkkyvän -kanslianoven -- hän oli vanhanpuoleinen, parraton hieno herra -- ja -katseli kynnykseltä heitä kysyvästi. Kalli Dau sanoi silloin selvästi -ja huolettomasti kuulleensa, että eräs Jonni Dau oli täällä ollut -hävytön; missähän se poika nyt oli? - -Kirkkoherra ei näyttänyt olevan hyvillään tästä myöhäisestä -iltakäynnistä, mutta päästi kuitenkin heidät kansliaan ja käski -istumaan. He istahtivat nyt oven suuhun, toinen toiselle, toinen -toiselle puolle ovea, ja katselivat uteliaina ympärilleen: kaunista -salia, korkeita, leveitä, täyteen sullottuja kirjakaappeja, valtavan -suurta kirjoituspöytää, joka oli kukkurallaan papereita kuin -kauppamiehen pulpetti, ja itseänsä kirkkoherraa, joka liehui hienossa, -mustassa helmatakissa: etsi hyllyltä ja selaili jotakin paksua -keltaista pöytäkirjanippua. Pöydän päässä istui toinen herra: hän oli -hintelä ja laiha, kengät kadun savessa, tavallisissa pukimissa; hänellä -ei näyttänyt olevan muuta hommaa kuin silloin tällöin nytkähyttää -olkapäitään. Kirkkoherra sanoi, kellastuneita papereita selaillen: -"Tiedätte, herra kokelas, mitä kaikkea minulta vaaditaan. Huomenna -pitoihin erään kaikkein suurimman kauppiaamme luokse, ja tiedätte, että -meidän suurkauppiaat elävät suurellisesti ja leveästi; siellä menee -niin ollen puoliyöhön... Keskiviikkona minun on pidettävä 'Köyhäin -pienokaisten Ystävätärten yhdistyksessä', jonka esimiehenä on -senaattorin rouva Hagen, esitelmä Goethen lyriikasta; ja lauantaina on -'Hampurin historian Ystäväin yhdistyksen' kokous. Ymmärtänette siis, -ettei tässä jää paljonkaan aikaa muinais-spanjalaisiin tutkimuksiin." - -Kalli Dau kallistui Klaus Baasin puoleen ja sanoi melkein kovasti: -"Kuules, mitähän tämä on? Eiköhän tultu vaan väärään paikkaan? Eikös -tuo ole teatterilainen tai jotain sellaista." - -Klaus Baas katsoi Kalli Dauhun uhkaavasti ja pudisti päätänsä eikä -vastannut mitään. - -Kokelas kuuli sen nähtävästi ja hän nousi ylös ja tuli luo ja sanoi -hienosti hymyillen: "Ei, kyllä tulitte oikeaan paikkaan." - -"Niin", sanoi Kalli Dau ääneensä, "mutta onko nuo kaikki paperit noissa -pahvikuorissa sitten minun veljeni ansioita?" - -Kirkkoherra nyökkäsi ja sanoi: "Hän on tuottanut meille jo paljon -huolta." - -"Jaha", virkkoi Kalli Dau, "ja nyt sen ansiot on pantu kirjaan -arvojärjestykseen?" Kirkkoherra katsahti hiukan närkästyneenä Kalli -Dauhun. Mutta poika oli liian kummastuksissaan ja ajatuksissaan sitä -huomatakseen. "Sydneyssä[45] meidän laivassa", hän jatkoi kokelaalle, -jolla oli ne rapaiset kengät, "oli pojan nulikka, joka varasteli -tupakoita, ja likainenkin hän oli, mutta sitten me koloimme hänet niin -että hän sai hakea nikamiaan säkistä. Ja hänestä tuli oikein kunnon -mies. Olisitte tehneet sillä tavalla veljellenikin. Tuo musteen -tuhraus, mitä se toimittaa?" - -Kirkkoherra selaili kellastunutta paperilunttaansa kiireemmin ja sanoi -viimein: "Veljenne on oleskellut usein pahamaineisessa Siemchenin -kellarikapakassa Kattrepelissä;[46] sitä paitsi hän on ollut eräitä -viikkoja sataman sairaalassa. Muuta tietoja en voi teille antaa." - -"No sitten me mennään sinne", vastasi Kalli Dau; "ettekö lähde vähän -kävelylle?" hän kysyi kokelaalta. Ja nuori mies lausui esimiehellensä -hyvästit ja läksi heidän kanssaan. - -He menivät raitiovaunuun ja jäivät takimaiselle kuistille, missä oli -ennestään vain kolme henkeä, niin että sinne mahtui säkki ja -papukaijatkin. Klaus Baas ei kuullut vaunun ruminassa monta sanaa Kalli -Daun puheista kokelaan kanssa. Kerran hän kuuli Kalli Daun huutavan -kuin hyvässäkin myrskyssä: "Ja mitä te siellä sen papin luona teette?" -Toinen vastasi: "Minä olen ikäänkuin kisällinä, aion näet papiksi." -"Jaha!" sanoi silloin Kalli Dau, "mutta älkää puhukokaan sitten -palttua, niinkuin hän. Pysykää aina ihmisten seurassa!" Ja Kalli Daun -suurenmoisesta käden huidonnasta saattoi Klaus Baas huomata, että hän -selitti tarkoitustaan lähemmin. Kokelas kuunteli ja purskahti sitten -kaikuvaan nauruun ja nyykäytti päätään ja kohautti hartioitaan. -Rödingsmarktilla hän lähti vaunusta ja mennä huippi pois, keikahutellen -vähä väliä ja innokkaasti vasenta olkapäätänsä. "Kelpo mies", kehui -Kalli Dau häntä. "Minä sanoin hänelle, että minkä tähden hän papiksi? -Matruusiksi hän on liian heikko, mutta siitä tulisi hyvä kokki, siisti -ja rattoisa. Ja se tietää juttuja." - -Messbergiin[47] saavuttaessa oli jo hämärä. He laskeusivat vaunusta ja -lähtivät kaidanlaista Niedernstrassea pitkin ylämäkeen. Siellä oli kova -tungos: naisia katselemassa ja kiertelemässä iltaostoksillaan; -työmiehiä, jotka raskain askelin tulivat rannalta satamasta, huonosti -valaistujen kapakkain ja kellarien ovilla ryhmittäin rappiolle -joutuneita olentoja; lapset tanssivat keskellä katua posetiivin soiton -tahtiin; työntörattaita lykättiin tungoksessa; kuorma-ajuri koetti -verkalleen päästä väkijoukon läpi. Punaisen kellertävä valaistus värjyi -kirjavassa ihmiskuhinassa ja vilinässä. Kalli Daulla oli kova työ -päästä läpi: milloin törmäsi säkki johonkin, milloin olivat -pitkäpyrstöt vaarassa. Mutta kun hän työnsi syrjään edessä -seisoskelevia ja ne hänet huomasivat, niin he pitivät hänen -vaatimustaan oikeutettuna ja toinen huomautti toiselle: "Laske -meripoikaa!" - -He näkivät etsimänsä kapakan ja painuivat likaisia portaita myöten alas -kellariin ja astuivat ravintolaan, pahanpäiväiseen, ummehtuneesen -loukkoon, jossa oli likainen tiilipermanto ja jonkinlainen -tarjoilutiski ja pari puurahia sekä kolme neljä horjuvaa pöytää. -Peränurkassa pelasi vanha eukko ja pari miestä vaieten korttia: kuului -käsien laiska kolahtelu pöytään. Seinävierellä, lähempänä ovea oli -jokin ukko, joka selitteli toimessaan nuorelle pojalle jotakin; poika -kuunteli kaula pitkällä ja silmät terävinä. Tiskin vieressä istui pitkä -mies, jonka käsivarret riippuivat yhtä veltosti löysällä kuin hänen -vaatteensakin ja jonka kasvot olivat tylyn tuhmat. - -Kalli Dau näki, ettei velimiestä ollut siellä, ja hän kysyi kovasti: -"Tietääkö kuka, missä Jonni Dau on?" - -Tiskin edessä istuva mies nousi murjotellen ylös ja tuli luo ja kysyi -tappelunhaluisella juopuneen äänellä: "Mitä sinä turiset?" Kalli Dau -uudisti kysymyksen: hänen kirkas äänensä soi kuin raikas tuuli tuolla -äitelän ummehtuneessa maanalaisessa kuopassa. - -Pitkä mies tuli vielä lähemmäksi ja näytti haluavan käsirysyyn; mutta -Kalli Dau sipaisi vyöltä matruusin puukkonsa ja käänsi sitä pari kertaa -ilmassa edessään ja kysyi uudestaan: "Tietääkö kuka, missä Jonni Dau -on? Tietääkö isäntä?" - -Tahratakki isäntä vastasi pilkallisesti: "Etkös näe itse, katso! Kai se -on tuossa penkillä, tai tuolla penkin alla? Vai roikkuuko orressa? -Katsokaa itse, hyvät herrat! Mitä sinun Jonni Dausi minuun kuuluu!" - -Silloin he kääntyivät ja kiipesivät kellarista ja lähtivät sataman -sairaalaan, Kalli Dau allapäin kantamuksineen edeltä ja Klaus Baas -perästä. - -Vahtimestari sanoi, että Jonni Dau oli kyllä siellä, mutta nyt ei ollut -vieraiden käyntiaika. Kalli Dau laski säkin ja papukaijat viereensä ja -käski ukon pitämään niitä silmällä ja sanoi olevansa potilaan veli. -Silloin opastettiin heidät pitkän käytävän kautta erään nuoren lääkärin -luokse, joka sanoi, että Jonni Dau oli kuolemaisillaan tai ehkä jo -kuollutkin. Heidät vietiin hämärään sairassaliin sekä kahden pitkän -rautasänkyjonon välitse, -- kaikissa sängyissä oli sairas, -- salin -perälle. Viimeisen vierimäisessä sängyssä vasemmalla oli ryntäillään -nuori mies, kai jokin kisälli, katsellen vaieten ja silmät suurina -viimeiseen sänkyyn, jossa Jonni Dau lepäsi: selällään ja jäsenet -herpouneina ja niin tyynenä ja kilttinä, ettei ollut koskaan eläessään -sellainen ollut, -- ikäänkuin vietellen oikeaa Hampurin sateista säätä -tyytyväisenä mukavassa kodin sopessa. - -Kalli Dau ja Klaus Baas seisoivat ja katselivat jonkun aikaa hiljaa -kuollutta; sitten he istahtivat toisen sängyn laidalle, missä se nuori -kisälli kyynäröisillään loikoi, ja katselivat yhä. Mutta sitten Kalli -Dau alkoi väännellä käsiänsä polvien välissä niin että nivelet -naksahtelivat ja kysyi kisälliltä, olikohan hänen veljensä sattunut -mainitsemaan mitään, missä hänen äitinsä ja pikku sisarensa olivat? - -Kisälli vastasi Jonni Daun kertoneen, että hänen äitinsä oli muka -mukiloinut jotakin tyttöä, joka oli kuherrellut hänen miehensä kanssa, -ja oli näpistellyt rahaakin, -- ja lapset olivat vaivashoidossa. - -Kalli Dau vaikeni vielä vähän aikaa, niinkuin hänen velivainajansa. Ja -alkoi sitten väännellä rajummin käsiään ja sanoi vanhan vakavasti kuin -Kalli Dau ainakin: "Meidän purjeentekijä, hän asuu täällä jossakin -padon varrella, tapasi kerran pitkistä ajoista vanhan tutun ja kysyi -häneltä silloin muun muassa: Hei, Hannu tai Petteri, mikä hän oli, -kuinka lapsesi voivat? Toinen katsoi häntä silloin niin että -purjeentekijän selkäpiitä karmi ja sanoi: kysy minulta mitä vaan, mutta -lapsiani älä kysy! Ja niin sanon nyt minäkin: kysy minulta mitä vaan, -kysy sataa kaveria ja seitsemääkymmentä peräkannen matkustajaa, kysy -Kindtin muoria, joka on ollut minulle hyvä, kysy Maikko rouvaa, joka on -'wineshopissa'[48] Sydneyn Liverpoolstreetillä; mutta vanhempiani älä -kysy... Joskus kysäisivät minulta muut vapaavahdissa: Kuules, Kalli, -mikä mies on isäsi? Miksi sinä et puhu vanhemmistasi koskaan? Minä -vastasin: Minun omaiseni ovat sellaista roskajoukkiota... vieläkö pitää -teille muuta? Silloin he antoivat minun olla rauhassa... Minä olin jo -pienenä käärmeissäni neljännelle käskylle. Ja minä ajattelen: parin -sadan vuoden päästä sen täytyy olla päinvastoin, näin: vanhempi, sinun -pitää kunnioittaman lapsiasi! Sillä ylimalkaan ovat lapset parempia ja -järkevämpiä kuin vanhemmat... No niin, mitäpä enää siitä: hän suistui -Hampurin katulokaan. Se on kylläkin liukasta: olisin kai itsekin pian -kompastunut. Mutta minä pakenin, minä pelastausin merille, muistathan, -Klaus? En ole voinut häntä auttaa... siitä on tuntoni _all right_... -aivan ali right..." - -Kalli Dau vaipui mietteihinsä ja nyökkäsi hiljalleen päätänsä. Pari -vartiaa tuli siihen, he aikoivat kai viedä sängyn ruumiineen pois. - -"Minä olin kerran vuoden Santa Barbarassa", jatkoi Kalli Dau kuin -itsekseen, "se oli italialainen nelimasto-parkki, hiukan vanhankansan -aikuinen. Ankkurivintturiakaan siinä ei ollut, oli vain sellainen -rukkivehje, Aatamin aikuinen, _anno_ ties mitä, jolloin putelissa ei -ollut vielä kaulaa. Ja ruoka oli niin ja näin, enkä minä ymmärtänyt -alussa niiden kieltäkään. Mutta muuten siellä meni mukiinsa... -Istukaahan nyt tuohon, kai teillä on sen verran aikaa että annatte -minun vähän pakinoida"... hän tokaisi vartioille. "Siellä oli muun -muassa kaksi matkasälliä, jotka olivat vuosikausia olleet rautatien -töissä Brasiliassa ja matkustivat säästöineen takaisin Italiaan -vaimojensa ja lastensa luokse. Toinen niistä oli iloinen poika, hän -nauroi kirkkaimmin ja juoksutti juttua paraiten koko laivalla: ja se -oli temppu se, sillä ne olivat kaikki italialaisia paitsi minä. Mutta -toisella oli kavalat silmät, ja hän nauroi aina perästäpäin, sitä ei -mielikseen kuunnellut. Eräänä pimeänä yönä, kun kolme vuorokautta -olimme otelleet myrskyä vastaan, joka painoi meidät kauas etelään, ja -kun olimme upouuvuksissa, tuli sen vekkulin vuoroksi seista -tähystyspaikalla. Niin, se oli pilkko pimeä yö, ilma vieläkin huono ja -me väsyksissä: muistaakseni nukkuivat kaikki. Mutta kun noin tunnin -päästä joku meni keulaan, ei tähystäjää ollutkaan! Me etsimään: mutta -ei löydetä, ja ajatellaan, että hän oli pudonnut mereen. Silloin -kapteeni aukaisi hukkuneen kirstun ja silloin nähtiin, ettei -säästörahoja ollutkaan, ei niin milreisia. - -"Siitä lähtien jokainen meistä kahdestakolmatta ajatteli, että yksi -tovereista on murhaaja; ja kohta hän sanoi sen toiselle, johon hän -enimmän luotti. Ja vähitellen me näimme toistemme silmistä: sinä se et -ole! taikka: oletko se sinä? Mutta kenenkään silmissä ei ollut: sinä se -olet. Vahtivuorossa seisovat eivät vaihtaneet keskenään sanaa; nukkujat -voihkivat unissaan; ruotelimiehet eivät milloinkaan tarttuneet samaan -puolaan. Jokainen tunsi voivansa sellaista tekoa ajatella ja tunsi niin -ollen itsensä kanssarikolliseksi ja oli alakuloinen. Ainoastaan pieni -laivapoika, tuollainen appelsiinipoika, jonka ne olivat ottaneet Via -Balbilta Genovasta, vihelteli kaiken päivää niinkuin ennenkin. Se -johtui siitä, ettei hän ymmärtänyt vielä mitään kullasta ja hopeasta -eikä voinut moista ajatellakaan. - -"Sillä tavalla vieri kolme, neljä päivää; ilma oli yhä huono, -myrskyinen ja sateinen. Me oltiin kuin kuritushuoneen vangit ilman -vartioita ja esivaltaa: aina olimme näet valmiit karkaamaan toistemme -kimppuun. Me emme luottaneet muihin emmekä itseemme; meillä ei ollut -sisäistä ei ulkonaista lakia mitään, me olimme ihmisyyden ulkopuolella. -Niin me menimme miten menimme Madeiraa kohti. - -"Silloin, eräänä pilvisenä ja pimeänä iltana, -- me laskettiin kovalla -lounaisella, joka vinkui ja ulvahteli perduuneissa -- en ikinäni sitä -unohda -- kuului yhtäkkiä etukannelta pitkä, tuskallinen huuto. Me -syöksyimme kannelle kopista; peräkannen miehet huutavat pimeässä: mikä -keulassa? Ja kun huuto taas kuului niinkuin hengenhädässä, pitkään ja -tuskallisesti kutsuen ja vaatien, niin me joka kynsi perälle, ylös -portaita, tyrmistyneinä. Sillä välin kuului keulasta vähä väliä se -kamala huuto, kuin keuhkojen pohjalta. - -"Me riehumme ja kysymme toisiltamme kuka oli ollut tähystämässä? Se -joka oli ollut, astui esiin ja sanoi, että oli pistäytynyt plihtiin -hakemaan piippuaan, silloin se oli huutanut ensi kerran. Me luimme -toisemme: me oltiin kaikki. Ja taas se huuto, ja kun se kajahti, me -tärisimme kuin masto, johon käy myrskyn puuska. Me seisoimme siinä vain -jonkun minuutin -- hädässä menee aika nopeasti -- haastaen, kirkuen -yhtä suuta -- silloin tuli kuu esiin pilvistä ja me näimme -keulakannella paapuurissa niinkuin ihmisen, kinungin vivun vieressä, -keulastaakipurjeen varjossa, ja se viittasi tulemaan. - -"Silloin kapteeni laskeusi alas portaita kannelle ja kulki suoraan -hänen luokseen. Mutta kun hän tuli salongin kohdalle, niin olento teki -liikkeen, että hän kääntyisi takaisin. Silloin hän kääntyi. Silloin -lähti perämies; hänkin tuli takaisin. Ja sitten menivät vuoronsa perään -kaikki muut, jotka olivat seisseet vapisten kailetin ympärillä. He -menivät vuoron perään kannelle niinkuin se olisi ollut yksiöistä jäätä: -jotkut oikein uikuttivat; toiset rukoilivat pyhimyksiä; toiset -tunnustivat kaikellaisia halpamaisia surkeita rikkomuksia. Minä näin, -millainen kolkko roskaloukko on ihmisen sydän. - -"Viimein huomasin, ettei ollut enää muita jälellä kuin se poika ja -minä. Poika, joka oli aina viheltänyt ja lauleskellut, istui kyyryllään -minun jaloissani ja piteli käsillään korviaan ja silmiään ja vikisi -tuskasta. Minä vedin hänet ylös ja otin käsipuolesta ja talutin alas -portaita: häntä täytyi ihan laahata, ja hän kirkui, käsi kasvojen -edessä. Minä katsoin suoraan olentoa, sillä omatuntoni oli puhdas enkä -minä pelännyt kuolemaa enkä perkeleitä. Niin me mentiin, minä pitäen -poikaa edessäni. Kun tultiin hytin luo, näin kummituksen seisovan -purjeen takana siellä hämärissä. En tuntenut häntä, mutta näin että hän -kurotti kaulaansa ja tähysti ikäänkuin tarkoin nähdäkseen, kuka nyt -tuli. Silloin minä työnsin käden pois pojan silmiltä, hänen silmänsä -olivat nurin kun hän katsoi haamuun. Mutta kummitus viittasi -poistumaan; silloin poika juoksi parkuen perälle. Minä jäin yksin nyt. - -"Silloin minä vedin puukon tupesta; ajattelin: isken sen joko hänen tai -omaan rintaani, sitä mukaa kumpi meistä oli huonompi tai parempi, ja -menin kolme askelta lähemmäksi ja huusin: 'Kristiansandissa minä -makasin ravintoloitsijan tyttären vieressä; hän oli viidentoista, minä -seitsemäntoista... oliko se synti, mitä? New-Foundlandin rannikolla -kiipesin läntismyrskyssä ottamaan raakapuulta pois pojan, joka riippui -enää vain köysien varassa; kukaan muu ei tahtonut mastoon'... Sen minä -huusin päin tuuleen ja huidoin puukollani ympärilleni ja huusin -kuolemalle ja pirulle, niin että tiesi minun omantuntoni olevan -puhtaan. Ja minä aioin käydä kimppuun; mutta kun ehdin keulaportaiden -juureen, hän viittasi poistumaan. Mutta minä tahdoin sittenkin käsiksi -ja juoksin ylös. Mutta silloin minä näin hänen asennostaan ja -silmistään, että hän oli siellä toisen asialla. Silloin menin hitaasti -takaisin ja kuulin rintani korisevan ja tunsin, että olin märkä kuin -vedessä kastettu. Ja takaani kuului yhä se kauhistava huuto. - -"Useimmat miehistä uikuttivat nyt kyykkysillään, pää polvien välissä, -korviaan ja silmiään pidellen, ääneensä rukoillen tai hiljaa supisten -ja voihkien. Kapteeni istui kädet ristissä, ääntä päästämättä, kasvot -tuskasta väännyksissä: hän oli hyvä, kunnon mies; perämies itki. -Keulasta kuului yhä, yhä se parkuna; kärsimättömästi, vaikerrellen, -jottei ihmisen kurkusta niin kauhistavaa ääntä lähde. Jotkut huusivat, -että he olivat jo siellä kaikki käyneet; ja vainajan ystäväkin kohotti -päätänsä ja huusi samaa. - -"Mutta silloin minä aloin huutaa ja lykkiä joukkoa, sain miehet -hajalleen ja osoitin kutakin sormellani ja kysyin toisilta, oliko hän -jo käynyt, ja joku aina todisti toisesta, että se oli käynyt. Silloin -minä tulin vainajan ystävän eteen, ja kukaan ei todistanut hänen -puolestaan. Nyt me kolme neljä käskimme hänen menemään edeltä. Hän -otteli vastaan ja sadatteli ja takertui kapteenin jalkoihin ja kirkui -eläimellisesti kuin teuras. Mutta perämies ja minä riuhtaistiin hänet -koholle ja työnnettiin edeltä portaita alas ja tungettiin kajuutan -käytävää myöten ja nähtiin, kuinka haamu viittasi häntä luokseen -- ja -näin selvästi, että hän viittasi niinkuin italialaiset viittaavat, ei -kuin me, altakäsin, vaan ylhäältä alaspäin. Silloin me laskimme hänet -irti ja pyysimme menemään. Hän huomasi, ettei enää muu auttanut; ja hän -meni oihkaen ja polvet lokattaen ylös etuportaita ja katosi pimeyteen. -Kuulimme korahduksen, ja sitten emme mitään. Minä seisoin lopun yötä -ruotelissa; ympärilläni peräkannella seisoi tai makasi yksikolmatta -miestä. - -"Kun kapteeni seuraavana aamuna mursi meidän kaikkien nähden auki sen -miehen kirstun, joka oli kutsuttu, ei siitä löytynyt mitään; mutta -hänen makuulaveristaan löytyivät hänen toverinsa rahat. -- Siitä pitäen -me olimme taas oikeita ihmisiä ja puhdistimme laivan ja seisoimme kuin -miehet vahdissa ja saavuimme onnellisesti Genovaan... Katsokaas: siinä -on näet kaikki, että omatunto on hyvä. Omatunto olkoon aina _all -right_! Silloin on kaikki muu hyvä. Vaikka sitten karkaisi puukko -kädessä itse Jumalan kimppuun!... En voi sille mitään, että hän lankesi -täällä kadun lokaan, hän oli vanhempi kuin minä... ja minun täytyi -silloin itse kavahtaa kannelle ja tietää korjata luuni." - -Kalli Dau ei katsonut enää vainajaan. Hän nyökkäsi päätänsä nuorelle -kisällille ja vartioille ja nousi ylös ja meni, Klaus Baas totisena -jälestä. - -Kun Kalli Dau ovella sai säkin selkäänsä ja papukaijat käteen, hän -katseli epäröiden ympärilleen, minnekkä nyt menisi. - -Klaus Baas sanoi: "Tule meille, Kalli! Syödään siellä illallista." - -Kalli Dau katseli maahan, valju kalvaus levisi hänen laihoille, -ahavoituneen tummille kasvoilleen ja hän sanoi: "Voisinhan tulla... -taikka myös mennä erään vanhan enon luo, joka asuu Blankenesessä... -Mutta mitäpä minä täällä, kun en voi mennä äitiä enkä sisaruksia -katsomaan." Hän pudisti surullisesti päätänsä. "Parasta lie kun menen -heti Bremeniin... siellä saan pestin laivaan, joka lähtee -Vancouveriin... Niin, sen teenkin..." - -Ja hän laski maahan kantamuksensa ja kopaisi taskusta lompakkonsa ja -antoi Klaus Baasille neljäsataa markkaa kullassa ja seteleissä ja -sanoi: "Vie nämä säästöpankkiin... ja jos se... tiedäthän... sattuu -kovaan puutteesen, niin anna sille, mutta markoittain, ymmärräthän?"... -Sitten hän katseli neuvottomana säkkiään. "Oli vähän tuomisia äidille -ja sisaruksille... No voit nyt vaikka viedä ne omille pienille -siskoillesi." Kalli Dau kaivoi säkistä monenlaista pikku tavaraa: -mustasta puusta tehdyn rasian, pari siroa korsi-viuhkaa, muutamia -kookoshedelmiä. Ja kuroi sangen huolellisesti kiinni säkin suun. Sitten -hän katseli papukaijojaan. Se oli ankara taistelu. Mutta viimein hän -sanoi: "No anna nämä Hannalle. Hän on pieni kiltti tyttö ja hoitaa -niitä hyvin, ja kaipa minä joskus käyn teillä. Niitä pitää joskus -ruiskuttaa kanfertilla ettei koi niitä syö? Tahdotko tulla asemalle -saattamaan?..." - -Mennessä Klaus Baas kysyi: "Oletko sinä nyt jo valmis matruusi?" - -Kalli Dau nyökkäsi. - -"Ja aiotko puskea perämieheksi?" - -Kalli Dau huiskautti ihmetellen ja kieltävästi päätänsä ja vastasi: -"Oletko pähkähullu!? Luuletko sinä, että minä olen mennyt merille -keikaroidakseni ja paseeratakseni pitkin peräkantta koreat kipsilänget -kaulassa? Ja vaikkapa vielä höyrylaivalla! Ei, minä olen purjelaivan -matruusi. Se riittää." - -Kun he puolisen tunnin päästä tulivat odotussalista asemasillalle, oli -juna jo lähtemäisillään. Kalli Dau pisti juoksuksi ja puhalsi säkki -selässä läpi väkijoukon. Klaus Baasin ehtiessä vaunun luo hän loiskasi -juuri säkkinsä neljännen luokan osastoon niin että eräs lihava -vanhanlainen matami sai nipin napin korjatuksi kinttunsa alta. - -"Sussiunatkoon!" hän sanoi, "miten raakoja ihmisiä." - -"Täytyy väistyä tarvittaessa, emäntä parka!" vastasi Kalli Dau ja kömpi -säkkinsä jälestä osastoon. Sitten hän löi Klaus Baasille kättä ja -katosi. -- - -Seuraavana päivänä Klaus Baasin lähtiessä konttorista kiiruhti Karl -Eschen portailla hänen jälestään ja lausui hienosti ja hillitysti: -"Huomasin, että sen matruusin tulo oli teistä epämieluista, ja jos -tohdin sanoa, ei ole minustakaan aivan oikeaa jatkaa tuollaisia tutun -suhteita. En suinkaan sano, että sellaiset ihmiset olisivat liian -sivistymättömiä tai ylipäätänsä liian halpoja; mutta seurustelu toisen -ammattiluokan kanssa, ylemmän tai alemman, heikontaa oikean suhteen -omaan ja tuo epävarmuuden tunteen. Hyvin tiedän, ettei teidän ja tuon -matruusin tuttavuus johdu mistään hentomielisestä romantiikasta kuten -esim. Heini Petersin tuttavuus kymmeneen kalpeaan neitoseen ja -puoleenkymmeneen haudankaivajaan. Arvaan, että se on vanhaa veljeyttä -Mutta teidän täytyy punnita, onko tuo vanha liitto teille ja -matruusille hyväksi vai ehkä paremminkin pelkäksi vahingoksi." - -Klaus Baas kuunteli vaieten. Hän tunsi tosiaan sisäistä epävarmuutta, -josta Karl Eschen puhui, ja näki myös jo tavan, jolla hän kehittyisi -keveämmäksi ja joustavammaksi, ehkäpä kerran niin suureksi kuin tuo -hänen rauhallinen ja varma ystävänsä oli. Mutta kun hän seuraavana -päivänä kuuli Karl Eschenin askeleet takaansa, niin hän odotti ja -sanoi, että se matruusi oli tehnyt hänelle lapsena monta kelpo ystävän -työtä ja että hän siksi tahtoi pitää ystävyyden liiton. Ja sama oli -asian laita hänen äitinsä ja sisarustensakin. Vaikkapa hän saisi kaiken -ikänsä ponnistella vastuksia vastaan siksi, että hän oli halpasyntyinen -eikä säädylleen mitään voinut koskaan, niin hän kärsisi mieluummin -vahingot kuin pettäisi vanhan ystävyyden. Olkoon edistyminen hitaampaa -ja vaikeampaa, -- eteenpäin hän aikoi! - -Eschen nyökkäsi miettivästi päätänsä ja sanoi lyhyesti ja kohteliaasti: -"No, ken elää, se näkee." Ja he erosivat. - -Klaus Baas jatkoi matkaansa ja ajatteli siinä kävellessään -ihmisvirrassa Bergstrassea pitkin, että eteenpäin hän tahtoo ja menee! -Hän oli tuntenut pitkän aikaa tunkeutuvansa nyt syvemmälle liikealansa -olemukseen. Hän tiesi, että ne konttoritehtävät joita hän oli saanut -toimitella nämä kolme vuotta, olivat vain toisen luokan askareita, -jonkinlaista karkeampaa kauppias-kirjurin hommaa, jota kyllä kannatti -pitää kunniassa, sillä paljonpa siinäkin tarvittiin tointa, -tunnollisuutta ja rehellisyyttä: mutta eteenpäin aikovalle se ei ollut -vielä muuta kuin käteenkäypä työkalu. Muu se loi oikean kauppamiehen: -siksi aikovan täytyi huomata aikansa kultuurin tarpeet sekä keksiä -sellaisia, joita ei ennen oltu huomattu, taikka suorastaan ne luoda ja -käyttää niitä, oikeutta noudattaen, älykkäästi ja ripeästi, huostaan -uskotun varallisuuden edistämiseksi. Hän oli tutustunut työn -välineihin; hän oli havainnut itsessään valppautta, käytännöllisyyttä -ja tervettä työhalua, usein suorastaan työn vimmaakin. Ja hänen sopi -kai nyt toivoa, kuten toivoikin, että hänen henkensä, joka halukkaasti -syventyi alan salaisuuksiin ja sen ja muun elämän suhteihin, johtaisi -jo hänet omintakeisiin töihin ja saavutuksiin. - -Ja niin tuli eräänä pilvisenä, mutta valoisana syyskuun aamuna lähtö -konttoriin viimeistä kertaa. Oppivuodet loppuivat... - -Klaus Baas laski vielä aamulla laivalastein arvon: puuta, öljyä ja -kaikellaisia ruoka-aineita, jotka lähetettiin San Fransiskosta -Tonga-saarille, ja lähetti arvion vakuutusasiamiehelle, ja laati -siirtomaan konttorille sähkösanoman, jossa neuvottiin tarjomasta -millään muotoa koprasta yli viimeisen ostohinnan; sekä teki -seuraajalleen tarvittavasti selvää kirjoistaan ja suorittamistansa -töistä. - -Sitten kutsui päällikkö hänet luokseen ja antoi hänelle hyvän -rahasumman, jolla hän saattoi elellä pian alkavat kaksi -sotapalvelusvuotta, ja oli hänelle sangen ystävällinen. Ja sitten Klaus -Baas kiitti silmät kirkkaina päällikköä: sanoi oppineensa tässä -konttorissa uutteraa työtä ja löytämään ilonsa työnteosta. Ja nyt hän -asteli noita vanhoja, kuluneita portaita kadulle ja kulki pitkin -askelin kotiin. - -Antje Baas työskenteli tyttöjen kanssa perhehuoneessa. Klaus Baas meni -keittiöön, pisti tulen vanhaan kitupiikkiin lieden kulmalla, istahti -pöydän ääreen ja levitteli nuo kahdenkymmenen markan kultarahat riviin -eteensä ja nautti täyteläisestä kiillosta, joka nyt levisi ruskealta -pöydältä kitupiikin himmeässä, lekkuvassa valossa. Ja hän rummutteli -tuoliaan ja raapi anturoillaan permantoa. - -Viimein tulikin Antje Baas keittiöön, silmälasit nokalla, ja katsoi -kultaa, jota Klaus Baas vaieten ja ylpeästi käsi ojolla osoitti. Antje -Baasin silmät levisivät pyöreiksi, hän kiitteli jöröllä tavallaan -liikepäällikköä ja moitti Klaus Baasia: "Mitä lapsettelet, iso mies! -Samallainen olet kuin isäsi!" - -"Hm", hymähti yhtäkkiä Klaus Baas, "senpätähden sinä isää niin -rakastitkin!" - -Antje Baas katsoi häntä hämmästyen ja oudoksuen, ja punastui ja -tokaisi: "Mitä sinä siitä tiedät?" - -Mutta Klaus Baas helisteli kultakasaansa ja sanoi silmät pöytään -luotuina: "Olenhan kolmannella kymmentä!" Ja kun Antje Baas ei -suuttunut, poika jatkoi vähän ajan päästä: "Ei ole oikein hyvä, äiti, -pitää Hannaa ompelutyössä enää. Hänellä ei ole siihen halua. Eikä -ihminen opi mitään ammatissa, johon ei ole halua." - -Antje Baas oli jo äskeisistä sanoista huomannut hennon kypsyneisyyden -merkin, ja nyt hän kysyi pojaltaan neuvoa, ensi kertaa elämässään. - -Klaus Baas sanoi harkitsevalla ja punnitsevalla äänellä, pidättääkseen -äitiä tuossa uskossa: "Hän oli koulussa niin kelpo oppilas ja on aina -mielellään autellut pikku siskoja läksynluvussa ja haluaisi -opettajattareksi. Käytetään nyt siis neljäsataa markkaa siihen -tarkoitukseen. Minä kyllä tulen nämä sotapalvelusvuoteni hyvin -toimeen." - -Antje Baas istahti pöydän ääreen ja tokaisi: "Neljäsataa annat vain -noin? Se on niin sinun tapaistasi. Sinusta ei tule milloinkaan mitään." - -"Niinpä niin", sanoi Klaus Baas horjumatta. "Tahdon olla kunniallinen -liikemies! Se on sinun rahaasi! Minähän olen asunut aina ilmaiseksi -luonasi." Kun Antje Baas ei siihen mitään vastannut, niin Klaus huusi -Hannaa ompeluhuoneesta, osoitti hänelle komeasti rahoja, jotka olivat -pöydällä ja sanoi: "Nyt sinä menet seminaariin!" - -Hanna löi yhteen kämmeniään ja päivitteli ja painoi kuin nuori -tyttöhepsakka ainakin päänsä pöytää vasten ja purskahti itkemään. Hän -oli aivan isänsä luontoinen ja kärsi suuresti äidin jöröydestä, -ahkeroidessaan hänen kanssaan aamusta iltaan samassa huoneessa. - -Silloin nousi Antje Baas kärsimättömästi ylös ja sanoi jörösti kuin -ennenkin: "Te olette lapsia ikänne! Tuohonko jätätte rahat kaikeksi -yötä. Pankaa pois!" Ja hän meni ompeluhuoneesen. - -Sitten juttelivat sisarukset suunnitelmistaan, ensin hieman pahoillaan -äidin tylyyden tähden, mutta pian oikein iloisesti. Viimein sanoi Klaus -Baas siskolle, että hän aikoo matkustaa huomenna kotikylään, itse -rovasti-enon luo, -- ja kaivoi esiin Suse Garbensin kirjeet ja näytteli -Hannalle eräitä ja niiden loput, jotka kuuluivat säännöllisesti: -Tuhannen s------! - -"Mitäs luulet noiden merkitsevän?" kehaisi Klaus Baas. - -Sisko nauroi ja nyökkäsi päätänsä. - -"Me on oltu kirjevaihdossa jo kaksi vuotta", kopeili veli, "mutta hän -ei ole kirjoittanut milloinkaan sitä sanaa kokonaan. Nyt matkustan -ilmoittamaan, että tästä lähin se on kirjoitettava! Viimeisenä puolena -vuonna hän ylimalkaan ei ole kirjoittanutkaan: enkä ymmärrä oikein, -mikä sen tytön pikku päähän on pistänyt! No niin... on parasta mennä -katsomaan." - - - - -XII. - - -Suse oli tosiaan pienellä, tyhjällä asemalla häntä odottamassa. Hän oli -pienempi kuin Klaus oli mielessään kuvitellut: ei ollut kasvanut paljoa -siitä kun hän silloin oli nukahtanut kaapin eteen lattialle. Mutta -tyttö oli uhkea ja kypsä kuin lämmin kirkas syyspäivä ja paljon -kauniimpi kuin siinä kuvassa, jonka Klaus Baas oli saanut häneltä vuosi -sitten. Klaus Baas oli matkalla ollut sangen rohkeissa aikeissa, mutta -tällaisen kypsyyden ja iloisen varmuuden ja uhkeuden edessä hän tuli -araksi. - -Suse Garbens nauroi suullaan ja nauroi ruskeilla silmillään ja koko -kasvoillaan ja sanoi: "Ai, ai, mitäs me ollaankaan keskenämme -kirjoitelleet!!" - -"Ah", vastasi Klaus vakavasti ja hiukan moittivasti, heti asiaan -käyden: "Joka kerta tuhannen suudelmaa!" - -Suse nauraa helähytti taas, nuoren rinnan tervettä naurua, ja sanoi: -"Eipäs! Ainoastaan tuhannen s------! Jumalan kiitos, etten toki sitä -sanaa kokonaan kirjoittanut! Mutta hauskaa se vain oli! Sinä kirjoitat -todella niin somia kirjeitä: siistejä ja kohteliaita. Hiukan -opettavaisia tosin, mutta mitäpä se tekee. Ajatteles: minä rakastuin -puoli vuotta sitten erääsen ylioppilaasen: sentähden herkesin -kirjoittamasta. Mutta ei sekään mitään totista ollut." - -Silloin kysyi Klaus Baas vavahtavalla äänellä: "Mitenkä se ei sitä -ollut?" - -"Niin", vastasi Suse yhtä iloisen luonnollisesti ja hyvällä -omallatunnolla kuin äsken, "hän olisi voinut mennä naimisiin vasta -kolmen vuoden päästä ja hänellä ei ollut rahaakaan: se olisi siis ollut -tyhmyys. Kerron sen vain näin ystävinä. Mutta nyt, ajattelepas: nyt -minä olen kihloissa! Viikko sitten menin erään tilanomistajan kanssa! -Pulska, hieno mies, puolivälissä neljännellä kymmentä. Ja pappa sanoo, -että hän varmaan pääsee eduskuntaan. No niin, sanoin sen vaan näin -heti, hän on näet tänään meillä päivällisillä." - -Klaus Baas paran sydäntä kouristi, hän tuijotti kotvan aikaa alas -tielle karttaakseen tytön säteileviä silmiä. -- "Vai niin hän ajatteli. -Vai niin! Ja sinua olen muistellut vuosikausia, aina, aina! Kaunis -sinä olet, Herra Jumala, kuinka kaunis! Mutta äläpä luule, että -ilmaisen, miten hullusti ovat nyt asiani! Hehei, minä olen -kaksikymmen-vuotias!... Kaksikymmentä! Ja tyttöjä, sinä ovela velho, on -maailma täysi! Kaipa saanen oman kullan sinuttakin!" - -Ja hän alkoi siis ystävällisesti kysellä ja udella teeskennellyllä -äänellä: "Mikä on sulhasen nimi? Miten suuri maatila", j.n.e. Sillä -välin hän yhä hengessä naputti otsaansa ja päivitteli: kuinka saatoin -minä olla niin hullu, että luulin asian olevan juuri sillä tolalla kuin -itse toivoin! Ainoastaan siksi, että kirjeissä oli nuo 1,000 s:aa! -Mainio liikemies! Luuli velkakirjan kaavaa velkakirjaksi! Sellaista -kepposta ei minulle eläessäni tehdä! Se on Baasien tapaista! Vielä -kerran, muistapa tämä vala: epäile aina vähän! Aina kierrä, kaarra, -katso! Aina kaikkeen valmiina!!... No, minä olen kaksikymmen-vuotias! -kaksikymmentä! - -Klaus Baas huiskautti keppiään ja kysyi, milloin on häät; ja sai sitten -kuulla, että he oleksivat joka vuosi pari kuukautta Berlinissä, sillä -siellä oli sulhasella maataloudellinen virka. Klaus lausui silloin, -että Suse näytti tehneen todella hyvät kaupat. Mutta siihen tuo -säteilevä, tervenahkainen velho vastasi, että hyvä oli kaupattavakin: -varakkaiden vanhempien ainoa lapsi ja lapsettoman eno-ukon perijä. - -Klaus piti tarpeellisena, koska nyt oli toisen asiat kuullut, -kertoa vähän omistakin oloistansa. Ja hän sanoi lähtevänsä kohta -sotapalveluksesta päästyä ulkomaille, luultavasti Brasiliaan. Ja hän -kertoi myös äidistä ja sisaruksista eikä ällistynyt yhtään, vaikka -huomasi joutuvansa arveluttavan lähelle tavallisen kerskailunsa rajaa. -Hän ajatteli näet: tässä ei auta suun supistus, tässä täytyy viheltää -ja niin että kuuluu. Minun täytyy häntä vastaan pitää puoleni ja minä -pidän. Mutta sitten en palaa koskaan. Ja Klaus Baas käveli iloisena -hänen rinnallaan ja sai mitä tahtoi, nimittäin Susen melkein uskomaan, -ettei Klaus ollut häntä koskaan tosissaan ajatellut. Ja entistä -mieluummin Suse kertoi nyt hänelle nykyisestä onnestansa. - -Vanhemmat, jotka vuosien kuluessa olivat luisuneet harmaiden hapsien ja -leppoisan mukavuuden asteelle, eivät ottaneet Klaus Baasia suinkaan -epäystävällisesti vastaan. He kehuivat häntä kauniiksi pojaksi ja -toivorikkaaksi nuorukaiseksi ja lähettivät hänet puutarhaan siksi aikaa -kunnes illallinen valmistuisi. - -Kun hän vähän ajan päästä tuli sisään, seisoi nuori pari häntä vastassa -eteisessä. Susen hieno, sininen silkkipuku kaunisti suuresti hänen -nuorta vartaloansa. Sulhanen oli muhkea mies, parhaassa miehuuden -ijässä. Mentiin ruualle, ja viini oli hyvää, ja Klaus Baas muisti -maistaa, ja lausuili puheenpartensa kuin toisetkin ja hekumoi -itseluottamuksestaan. Pian alkoi maamies kysellä yhtä ja toista firma -P.C. Trimbornista. Klaus vastasi kuin mies, joka tunsi liikkeen -perinpohjaisesti ja tiesi sitäpaitsi, mitä oli luvallista kertoa. -Maamies alkoi nyt puhua ulkomaisen kauppamme kansantaloudellisesta -merkityksestä, -- juuri siihen aikaan oli näet kauppamme kohonnut -suureen kukoistukseen, -- hän otti esimerkin Portugalin ja Hollannin ja -Englannin historiasta ja puhui säätynsä ja ammattinsa kannalta ja -varovaisesti ja epäröivästi kuin henkilö ainakin, jolla on edessään -menneisyyden samalla rohkaisevat ja peloittavat kuvat. Klaus Baasilla -oli kyllä historiallista vaistoa ja hän oli lukenut yhtä ja toista -kauppa-oppikirjoista ja suurista Hampurin lehdistä. Mutta -oikeaa opetusta hän oli saanut vähän. Ja kaiken päälliseksi: -kaksikymmen-vuotias ei ole usein historikko, vaan filosoofi! Klaus Baas -vieritti siis esiin kaikellaisia suuria, kauniita ajatuksia, jotka -yksinäisen ja salaisen käytön kautta olivat häneen takertuneet. Hänellä -ei ollut tätä ennen ollut tilaisuutta tuoda niitä katseltaviksi miesten -kämmenille, ja nyt, tässä kodikkaassa seurassa, viinilasin ääressä, ne -hyppäsivät itse esiin. Hän lasketteli paloviinan ja kiväärien -myynnistä, kaikellaisesta joutavasta vientitavarasta, esteettisistä ja -eetillisistä velvoituksista, Bismarckista, maailman kultuurista. Se oli -hauska sekoitus Klaus Baasista ja Hampurin lehdistä. Hänen kuvauksensa -tulivat komeammiksi, hänen väitteensä tulivat mahtavapiirteisiksi. Ja -lopuksi hän, taitavasti pyöritellen punaviinilasia kaikkien kymmenen -sormensa päillä, -- hän istui ensi kertaa elämässään kodikkaassa -seurassa ja viinin ääressä, -- lausui, että hallituksen on "ylimalkaan" -huolehdittava ja vastattava siitä, että koko tuotanto ja kauppiaskunta -tulee kauttaaltaan siveellisesti kauniiksi. Ja vielä toistui hyvän -aikaa "ylimalkaan, ylimalkaan." - -Pappis-eno, joka katseli kylmästi kaikkia kummia, hymyili -leikillisesti. Ruustinna ajatteli: Raakilo! Huonosti paistettu. Se -lankee vielä nenälleen! Suse nojasi pöytään niin että rinta sitä -suloisempana kaartui, ja katseli poikaa loistavin silmin ja ajatteli: -Mutta kyllä hän on kaunis! Sulhanen taas oli noita poliittisia neroja, -jotka eivät voi millään muotoa antaa toisten olla rauhassa -mielipiteissään ja erehdyksissään, joiden täytyy aprikoida niiden -syitä ja syntyä ja vastustaa ja parantaa niitä ja opettaa omia -mielipiteitään. Ja niinpä hän nyt kuunteli vakavana ja tarkkaavasti, -sisällänsä jo vastausta sommitellen. - -Ja kun Klaus Baas sitten oli sanonut viimeisen "ylimalkansa", sanoi -vastaväittäjä kuivalla, epäröivällä äänellä, joka eroittui selvästi -äskeisistä kuumista, suurista sanoista, että nuori vieras oli tosin -esittänyt jaloja mielipiteitä ja ikänsä mukaisesti; mutta: jokaista eri -ilmiötä ja sen suhdetta toisiin ilmiöihin oli punnittava huolellisesti -yksikseen, eikä "ylimalkaan" niinkuin pässin päitä. Voitiin näet -lopultakin kansoja hallitessa ottaa johteeksi ainoastaan kaikkein -luontaisten katsantokantain ja pyrkimysten keskimitta, eikä -hallituksilta voitu vaatia enempää kuin sitä, että ne viisaasti ja -vakavasti koettivat johtaa ja jalostaa noita luonnollisia taipumuksia -ja pyyteitä. Kansa ei ole suinkaan mikään yksityinen nopeasti liikkuva -ratsumies; ei myöskään se ole mikään villi eteenpäin vierivä lauma; -vaan se on verrattavissa raskaasti varustettuun sotajoukkoon, jonka -puolustus, tienraivaus, muonitus ja levähdyspaikat vaativat mitä -huolellisimpia laskelmia. - -Niin puhui viisas mies vielä hyvän aikaa hiukan narisevalla äänellä. - -Klaus tunsi näiden epäröiväin, punnitsevain sanain ensi soinnusta -kurottaneensa häpeäkseen liian korkealle, ja mikä pahempi, oli tehnyt -sen miehen edessä, joka ajatuksilta ja kokemuksilta oli häntä paljon -etevämpi; ja kaikkein pahinta: tämä vastustaja ei hänen mahtavia -sanojansa pilkannut, vaan vastusti häntä yksinkertaisesti ja arvokkaan -ystävällisesti. Klaus Baas oli vielä harkitsevasti ja totisena -kuuntelevinaan vastustajansa väitelmiä ikäänkuin valmistaen kelpo -vastausta, mutta sisällisesti hän jo oli hyvin hiljainen ja ajatteli -häpeissään: joka kuuseen kurottaa, se katajaan kapsahtaa! Kas näin -räpistelet nyt siipiäsi maan kamaralla! Naurettava olet! Kun toinen -sitten lopetti, niin Klaus hymyili häpeissään ja sanoi, että hän oli -vielä niin nuorikin ja silmäili kai asioita pintapuolisemmin kuin piti. - -Sitten noustiin pöydästä ja Klaus käytti tilaisuutta hyväkseen ja meni -nurkkahyllyn luo selaillakseen erästä kirjaa ja hän tunsi yhä tappionsa -kitkerän maun ja olisi halunnut olla niin pitkällä kuin pippuri kasvaa. -Hän väistyi yhä enemmän oven suuhun ja jo pääsi kuistiin ja pujahti -ulos. Nyt hän seisoi puutarhassa suurten lehmusten alla ja tuijotteli -ihanaan syksyiseen iltaan ja ajatteli katkeraa tappiotaan sekä olisiko -mahdollista enää korvata vahinkoa. - -Silloin tuli Suse hiljaisin askelin ulos kuistin ovesta ja tarttui -takaapäin hänen käsivarsiinsa ja seisten melkein hänen takanansa hän -nojasi povensa häneen ja sanoi ystävällisesti ja sisarellisesti: -"Kuules, esitänpä sinulle erään oikein hauskan tepposen! Tänään on -Boosdorfissa markkinat ja siellä tanssitaan ja pidetään oikein hauskaa. -Olin siellä kevätmarkkinoilla entisen heilin, sen ylioppilaan, kanssa: -se oli ihanaa. Ja syysmarkkinat ovat vielä hauskemmat. Tuolla meidän -naapurilla on kaksi kaunista mammanlasta, ne menevät sinne. Poika on -sinun ikäisesi, aika hulivili, vaikka änkyttää vähin. Tyttö on -kuuden-, seitsemäntoista tienoissa, kelpaa niin ollen sinulle. Se on -hyvä, mutta omituinen tyttö; mutta koetapas itse!" - -Klaus Baas kääntyi puhujan puoleen ja sanoi vilkastuen: "Mutta mitenkäs -minä pääsen niiden tutuksi?" - -Suse hymyili kujeilevasti ja vastasi: "Ne näkivät sinut jo kun tulit. -Ja kun sinä olit täällä puutarhassa, niin -- Jes siksi me häntä -sanotaan -- hiipi keittiömme akkunaan ja sanoi, että piti käskeä sinua -tulemaan tänä iltana heidän kanssaan markkinoille, koska sinä muka -näytit niin kelpo pojalta... Juoksen nyt hakemassa vain hattusi ja -palttoosi!" - -Ja Suse juoksi sisään ja toi Klaus Baasin vaatteet ja he menivät -naapuriin. - -Kärryliiterin edessä, jonka ovet olivat selällään, he näkivät jo -hevoset ja vaunut ja he menivät suoraan niiden luo. Naapurin nuori -herra ja neiti toivat paraikaa vaunuihin päällystakkeja ja peittoja -myöhäisen kotimatkan varalta. Poika oli pitkä ja luiseva, hänen -kasvonsa olivat lujapiirteiset, mutta vielä hiukan kulmikkaat; -kuitenkin huomasi, että hänestä oli kehittyvä kerran komea ja hieno -mies. Sisko oli vaaleaverinen niinkuin velikin, vaikka hiukan tummempi; -hänen kasvonsa olivat yhtä hienot ja jalot kuin veljen, mutta pehmoiset -ja upeat, jota vastoin veljen olivat kulmikkaat ja kovasärmäiset. Kovin -hento hän vielä tosin oli; hänen silmänsä olivat totiset ja aran virkut -kuin millä peukalo-linnulla. Harvoin tapaa nuorukaisia, joissa huomaa -niin selvästi kuin näissä sisaruksissa vastaisen moitteettoman miehen -ja naisen ominaisuudet. He tulivat Klaus Baasin luo ja antoivat kättä -ja sanoivat hyvin luonnollisesti, että sehän oli hauskaa, että herra -Baas lähtee mukaan; heistä oli mainiota saada seuraa, varsinkin -kotimatkalle. - -"Sanokaa heti vaan sinuksi", tokaisi Suse. "Mitä tuo joutava teitittely -toimittaa." - -Sitten he istuivat kaikki kolme vaunuihin, tyttö keskeen, ja antoivat -huristaa. - -Vaunujen ainoa istuin oli heille kolmelle kaita, jonka vuoksi Klaus -Baasin täytyi istua melkein tyttöä kohti ja pitää kättään istuimen -selustalla, niin että vierustoveri joutui nojautumaan melkein hänen -kainaloonsa. Klaus Baasilla oli terveen, aistillisen luonteensa mukaan -naisesta korkeat mielipiteet -- ja hän ei ollut koskaan ennen päässyt -niin liki kaunista tyttöä. Ja niinpä nyt tapahtuikin, että tuskin Klaus -kuuli Jesin äänen helähdyksen ja näki aivan läheltä hänen pehmoiset, -hienot kasvonsa ja hänen kauniit, kimaltelevat silmänsä, joista silloin -tällöin sinkosi häneen katse ja liiti heti arasti hänen ohitseen kuin -kyyhkynen, -- niinpä tapahtui, että Klaus Baas rakastui häneen. Hän -unohti, hylkäsi heti Suse Garbensin! Kuinka hienot, jalot kasvot! Ah -nuo armaat sinisilmät ja pienet, mutta lujat kädet! Mitkä ihanat -ajatukset piilivätkään hänen kauniin, kaarevan otsansa alla, mitkä -herkät, herttaiset tunteet povessa, joka ohuen mustan röijyn alla -kiinteänä ja pyöreänä kohosi! - -Veli kyseli Klaus Baasilta yhtä ja toista hänen elämästään ja -toimestaan Hampurissa, ja sillä välin siirtyivät siskon virkut silmät -ympäröivän metsäseudun kukkulalta toiselle ja vilkaisivat taaskin vähä -väliä pikapäätä Klaus Baasiin. Klaus Baas oli valpas ja kohtelias, ja -hän kyseli puolestansa veljeltä minkä mitäkin, näyttääkseen olevansa -perehtynyt maatalousasioihinkin jonkun verran. Mutta pääasiassa hän -koko ajan oli varuillaan ja koetti tavoittaa tytön katseiden kyyhkystä, -kun se häntä kohti lensi. Ja hän osui joka kerta maaliinsa, ja aina se -katse pakeni kiireesti; ja samoin loi Klaus Baaskin säpsähtäen silmänsä -muualle, kun hänen ja tytön katseet yhteen osuivat. - -Niin leikittiin tuota ikivanhaa miekkosten leikkiä; mutta sitten tuli -veli tuttavalliseksi ja alkoi ärsytellä sisartaan: "No, miksi sinä olet -tänään niin vähäsanainen?" hän kysyi. "Kotona hän nimittäin räpättää -aina niin, ettei isä ja äiti ja minä, hänen ainoa veljensä, saa -suunvuoroa! Vai onko se niin kummaa, että vieressä istuu Hampurin -herra? Tämä sisko ei ole näet käynyt milloinkaan missään ja hän ei -tiedä mitään ja häneen menee kaikki loru kuin tupakka! Vai tahdotko -salata, että kielenkäyttösi ei ole oikein järjestyksessä? Hänellä on -näet jänne kielessä." - -Ja veli pilkkaili pitkän aikaa siskon viallista kieltä -- mikä oli sitä -kummallisempaa ja hassumpaa, kun hän itsekin änkytti aika tavalla. - -Sisar ei kuitenkaan ollut millänsäkään ja sutkautti vain silloin -tällöin rauhallisen ja laiskan vastauksen. Ja kerran hän katsahti -arasti Klaus Baasiin ja sanoi: "Sen puheet on kaikki pelkkää valetta." - -Nyt rupesi Klaus Baas hänen veljensä puolelle ja sanoi: "Mutta ainakin -se lie totta, että näin todistaa teidän ainoa veljenne." - -Tyttö kohautti olkapäitään ja katsoi Klaus Baasiin tutkivasti kulmat -rypyssä ja ikäänkuin sanoakseen: Onko nyt sinultakin järki mennyt! - -Veli nautti suuresti kujeestaan, ja kun nyt vieraskin tarttui samaan -köyteen, niin hän ärsytteli yhä ja kysyi Klaus Baasilta: "Kertoiko Suse -Garbens sinulle mitä kummaa tästä sisarestamme?" - -Klaus Baas vastasi: "Kyllähän se jotakin sen tapaista, vaikkei ihan -selvään sanonut. Hänen asiansa taitavat olla vähän hullusti jossakin -suhteessa." - -"Niin ovatkin", vastasi veli, "ja suorastaan vaarallisen hullusti! -Katsoppas nyt, miten se muka näyttää lauhkealta ja tyytyväiseltä! Kuin -uninen lammas! Ja ihmisiä se vielä pettää leppoisella silmänluonnilla -ja kainolla käytöksellä. Mutta sen sydämessä asuu suoraan sanoen -ilmeinen piru ja yhtäkkiä se loikkaa sorkkineen, sarvineen sieltä -esiin! Silloin se lyö tuhansiksi sirpaleiksi kaikki mitä eteen sattuu, -ja repii ja raastaa ja tekee jotakin mieletöntä." - -Klaus Baas katseli tyttöä ja hän huomasi, että näistä sanoista Jes ei -pitänyt: hän tuijotti vaieten, mutta hieman jäykästi eteensä. -Kuitenkaan ei veli malttanut heittää pilaa tähän. "Kerran pienenä -paitaressuna", hän jatkoi, "se kiukustui ponihevoselleen, kun eläin -nosti päätään ylös eikä tahtonut antaa panna kuolaimia suuhunsa, ja -ajattelepa, minkä hän silloin teki? Vihapäissään hän puraisi hevosta -turpaan, ja puraisi niin lujasti, että poni keikautti tuskissaan päänsä -koholle ja -- tyttö riippui sen turvassa yhä hampaillansa. Kas -sellainen tuitukko meidän sisko on. Hän tekeekin luonnollisesti kotona -vähän väliä reikiä akkunoihin; sentähden olemmekin varanneet säilöön -entisiä ruutujen kappaleita, joilla voi reiät paikata; siten käy -korjaus kutakuinkin siedettäväksi." - -Sisko kuunteli yhä aivan levollisena; hän silmäili sävyisästi milloin -vainioille, milloin vastaantulijoihin, milloin Klaus Baasiin. Kerran -hän kääntyi jo kuitenkin hänen puoleensa ja sanoi leikillä muka, vaikka -hänen äänensä oli jo soinnuton: "Isä ja veli tahtovat aina kiusata -minua; he ovat molemmat siksi yksinkertaisia, etteivät löydä iloa -itsestään." - -Mutta Klaus Baas kujeili: "Sellainen menettely on mielestäni suuri -vääryys sinua kohtaan. Jos minä olisin veljesi -- ja toivoisin sydämeni -pohjasta olevani, niin pitäisin sinua kuin posliininukkea -lasikaapissa." - -Nyt koetti tyttö hymyillä, mutta ei se onnistunut, ja pahoillaan hän -sanoi: "Sinä et ole parempi kuin hänkään." - -Varomattomasti kyllä jatkoi veli vielä: "Vai hänen veljensä tahtoisit -olla! Älä hyvä mies tahdo sellaista! Kun me tässä eräänä päivänä -kahvipöydässä vähän häntä pisteltiin, ja kun hän tapansa mukaan juoksi -kamariinsa, -- ja minä tietysti jälestä, ja hän oli paraikaa -muuttamassa toista leninkiä, ja kun minä silloin huomautin..." - -Mutta silloin se laukesi!... Vimmoissaan hyppäsi sisko ylös, hänen -silmänsä suitsuivat, hänen rintansa aaltoili ja läähätti, hän löi -veljeään niin että hattu lensi pois, ja tempaisi ohjakset ja lykkäsi -veljen kauemmaksi ja riuhtoi hevosia niin että ne porhalsivat täyteen -laukkaan. - -Ja kun Klaus Baas, joka oli kujeilun aikana ollut aivan lähellä tyttöä, -nyt heittäytyi pelästyneenä selkänojaan ja katsoi siskon selän takaa -veljeen, niin hän näki, että tämäkin istui vaunun kolkassa aivan -kalpeana ja hievahtamatta ja mahdollisimman loitolla siskostansa; ja -veli pudisti päätänsä ja iski hänelle silmää, että nyt oli herran -tähden oltava hiljaa tai sisko voisi tehdä mitä tahansa! - -Saman kylän väkeä tuli vastaan ja he väistyivät tiepuoleen ja huusivat: -"Ahas, jokos saitte taas hänet villiin!" Sitten tuli toisia, jotka -eivät heitä tunteneet, ja he nauroivat näille ajajille ja katselivat -ihmeissään nuoria miehiä, jotka istuivat arkoina vaunun nurkassa, ja -ohjissa oli tyttö, joka seisoi rattailla kuin markkinahuijari ja -riuhtoi ohjaksista kaikin voimin, kasvot vihasta synkeinä. Klaus Baas -olisi tahtonut häntä nyt lepytellä, mutta ei uskaltanut lausua -sanaakaan, sillä hän näki, että tyttö oli hurjassa vihassaan umpi kuuro -ja sokea. Niin kiidettiin pitkät ajat tukka tutisten, kunnes tytön -kiukku vähitellen, hyvin hitaasti, lauhtui, ja läähätys keveni ja otsan -ja silmäkulmain rypyt sulivat, ja hänen pienten lujain kättensä -rystyset, jotka olivat lumivalkeat ohjasten rutistamisesta, alkoivat -punertaa; nuoret miehet karttoivat vieläkin suutaan avaamasta, mutta -kohottausivat hiukan mukavampaan asentoon ja katselivat silmät -pyöreinä, kuin puusta pudonneina ja vähän säikähtäneinä, toisiinsa. - -Klaus Baasilla ei tällä matkalla tosiaan ollut paljon aikaa ihailla -kaunista kotipuoltaan, jonka valtatietä he ajelivat, eikä nähdä -ihmisiä, vaikka tuontuostakin vastaan tuli kuormittain iloista -markkinaväkeä. Eikä hän nähnyt Boosdorfissa tanssipaikassakaan juuri -mitään, vaikka niin moni nuoren kukoistava tyttö väikkyi tanssissa -hänen ohitseen. Sillä hän ajatteli vain Jesiä -- äskeisestä -suuttumuksesta huolimatta vain häntä. Klaus Baasista oli selvä, ettei -hän tanssisi kenenkään muun kanssa kuin Jesin, mutta tyttöpä julisti -hänelle, ettei hän saa tulla pyytämään häntä kuin joka kolmanteen -tanssiin ja että hänen sillä välin on tanssitettava muita, muuten se -herättäisi huomiota ja toiset olisivat Klaus Baasille vihaisia. Ja -niinpä Klaus Baas sai nyt sietää sen näyn, että muut menivät ja -kumarsivat hänen haaveksitulleen, kömpelösti tai sirosti kukin taitonsa -mukaan, ja tanssivat hänen kanssansa; hänen täytyi nähdä Jesin -puhuttelevan ystävällisesti ja vilkkaastikin toisia ja kuulla muiden -kyselevän tytöltä, kuka hän oli. Silloin tyttö loi katseensa Klaus -Baasiin ja katsoi häntä rauhallisesti ja kauan ikäänkuin hän olisi -ollut hänen ikiomansa. - -Kun puoliyö sitten läheni, niin tanssivain joukko harveni ja milloin -mikin pari katosi eteisen puolelle; silloin kysyi Klaus Baas Jesin -veljeltä, mihin muut menivät, ja sai vastauksen, jonka kautta hänen -mielessään heräsivät hämärät muistot lapsuuden ajalta, silloisista -kylätansseista: "Ne menevät viinille." - -Silloin Klaus Baas haki Jessin käsiinsä ja kysyi häneltä, sydän -levottomasti sykkien, tahtoisiko hän juoda hänen kanssaan lasin viiniä? - -Jes väisti arasti hänen katsettaan ja loi silmänsä maahan ja vastasi -sievästi kenkänsä kärellä permantoa sipuen: "Hylkäsin jo kolme kutsua; -yksi heistä oli aika sievä poika, olin jo kerta ennen hänen kanssansa -viinillä; mutta ajattelin, että ehkäpä tulet sinä ja pyydät." Ja niin -sanoen hän pisti kätensä keveästi Klaus Baasin kainaloon. - -Ja he lähtivät salista ja nousivat eteisestä yläkertaan ja katsoivat -kaikkiin tarjoiluhuoneihin, mutta ne olivat jo täynnä nuoria pareja. Ja -pienet yksityishuoneetkin olivat varattuina; siellä istui nuoria pareja -kynttiläin ja viinin ääressä lauleskellen, taikka olivat sammuttaneet -tulet ja istuivat pimeässä ja kuhertelivat. - -Klaus haltioitui tästä ihanasta, nuorekkaasta elämästä ja halusi -välttämättä ottaa siihen osaa armaansa kanssa, joka iloisena hänen -käsipuolessaan asteli ja virkkoi siellä täällä sanan tuttavillensa. -Mutta nyt ei ravintolassa ollut tilaa! Viimeiset pienen pienet -yksityishuoneet, joita Klaus Baas koetti avata, olivat lukossa. - -Silloin he ja eräät toiset pojat ja tytöt menivät tanssipaikkaa -vastapäätä olevaan majataloon, jonne Jes ja hänen veljensä olivat -hevosensa jättäneet; ja kauan etsittyään he viimeinkin löysivät sieltä -tyhjän huoneen; ja he eivät salanneet toisiltaan lainkaan iloansa, kun -he pääsivät kahden kesken yksinäiseen kamariin, ja kun toisten -hälisevät äänet etenivät. Pöydälle tuotiin pullo viiniä. Kuun vienot, -kirkkaat säteet tunkeusivat pieneen kammioon niin syvälle, että sen -hopeiset jalkaterät hohtivat aivan oven kynnyksellä. Se oli vanha -rakennus, leveä akkunalauta oli niin matalalla, että he rohkaisivat -luontonsa ja istahtivat yhteisestä halusta siihen rinnakkain ja -asettivat pullon ja lasit väliinsä. Ja sitten he pitelivät toisiaan -varovasti käsistä ja kertoivat toisilleen elämästänsä, kuutamon -kietoessa hempeitä harsojaan tytön kellervään päähän ja hyväellessä -hänen nuortevaa, norjaa vartaloansa. Klaus Baas kuunteli kumarapäin ja -suloinen voima veti häntä tytön puoleen. - -Niin he juttelivat hillityllä äänellä, kuin kaukaista, ihanaa soittoa -kuunnellen. - -Ja kun tyttö oli nyt näin tuttavallinen, niin tohti Klaus Baas -varovasti kysyä, mistä nuo hänen suuttumuksen puuskansa johtuivat ja -miksi hän niin suuttuu? - -Jes antoi kätensä levätä pojan kädessä ja vastasi lempeästi: "Sinä -kyselet melkein mahdottomia! Kas, minun äitinikin oli nuorena tyttönä -sellainen. Mutta kun hän sitten sai lapsen, avuttoman turvattoman -lapsen, -- sillä pikku lapsethan ovat avuttomampia kuin vastasyntynyt -vasikka -- niin hänen tuli sitä niin sääli, ettei hän koskaan sen -jälkeen ole kellekään ollut vihainen. Ja nyt hän vaan nauraa kun häntä -kiusoitellaan." - -"Mutta", kysyi Klaus Baas, "mistäs se sitten johtuu, että kaikki sinua -ärsyttävät? Huomasin, että eräät pojat ja naistuttavatkin sinua -pistelivät?" - -"Hm, kysy kissalta, miksi sillä on virkakarvat", vastasi tyttö. "Kun -minä kysyn: miksi te aina minua kiusaatte? niin ne vastaavat: siksi, -että sinä näytät niin lempeältä, että sinusta täytyy pitää; ja jota -rakastaa, sitä täytyy kurittaa! Toiset taas sanovat, että minä näytän -niin hellältä ja hyvältä, että tahtoisi tietää, tokko minussa sappea -onkaan. Ja muut sanovat näin: kun tiedämme, että sinä voit kuohahtaa, -niin haluamme vielä vähän kohentaa tulta ja nähdä kuinka se nyt -kihahtaa. Joka ihmisellähän on vikansa ja ovat ne sinullakin." - -Silloin Klaus kysyi: "Mitäs olisit tehnyt, jos emme olisi olleet niin -hiljaa silloin kun sinä suutuit?" - -"Minä, -- siitä olisi voinut tulla tupen rapinat", vastasi tyttö. -"Olisin säikähyttänyt hevoset, kaatanut teidät raviin, ehkä hypännyt -vaunuista ja juossut kotiin. Sen täytyy jollakin tavoin päästä ilmi, -tai sydämeni halkee!" - -Klaus puristi lempeästi hänen käsiänsä ja kysyi varovasti: "Luuletko, -että sinusta olisi tullut parempi, jos pienenä olisit saanut -tuittupäisyydestä kuria?" - -Jes pudisti päätänsä ja vastasi: "Silloin minusta olisi tullut niskuri -ja jäykkä kuin puupukki. Miksi kuria? Näethän, että minä olen kiltti ja -että kaikki pitävät minusta. Minkä voin minä sille, että ihmiset aina -koettavat pistää minua tikulla silmään? Minusta ei ole, ihan totta, -ollenkaan hauska olla vihoissani. Se on suorastaan onnetonta, se on -kauhea tunnelma! Mutta mikä minussa lie, joka saattaa kaikkein parhaat -ihmiset minua usein ärsyttelemään... Mutta emmehän tulleet tänne -sellaisesta ikävästä juttelemaan." Ja niin sanoen tyttö otti lasit ja -siirsi ne huolellisesti kuin perheen emäntä pöydälle; silloin nosti -Klaus Baas pullonkin akkunalta lasien viereen. - -Ja nyt kyseli tyttö kaikellaista hänen äidistään ja sisaruksistaan, ja -hän kuunteli hartaasti, kun Klaus Baas kertoi konttorielämästä ja -tovereista, ja piti kättään jälleen hänen käsissään ja kallistui -osaaottavasti häntä lähemmäksi, onnellisena ja jopa ylpeänäkin vähä -väliä katsahtaen hänen silmiinsä. - -Silloin hellitti Klaus Baas hiljaa hänen kätensä ja siveli hellästi -hänen olkapäitään ja käsivarsiaan, jaksamatta enää kiihkoansa hillitä; -ja hän sanoi hänelle, oudosta, ahdistavasta onnesta sammaltavalla -äänellä, että hän oli niin suloinen ja rakas, rakas! - -Jes kuunteli rauhallisesti ja hänen kirkkaat silmänsä vartioivat koko -ajan Klaus Baasin huulia ikäänkuin hän ei olisi tahtonut niiltä -henkäystäkään kadottaa; ja vähän ajan päästä hän, kun Klaus Baas häntä -hyväili ja jutteli hänelle ja siveli hänen olkapäitään ja käsivarsiaan, -kallisti päätänsä yhä lähemmäksi, akkunaristikkoa vasten, kuin varsa, -joka silittelystä mielissään kaulaansa kaartaa. Ja silloin tohti Klaus -Baas häntä suudella. Silloin nojautui tyttö yhä lähemmäksi ja painoi -ohimonsa hänen käsivarteensa ja kurotti hänelle vaieten suutansa. Ja -nyt ahmi Klaus Baas silmin ja huulin hänen olemuksensa suloutta ja hän -oli onnesta juopunut ja kiitti kaikkivaltiasta luontoa, joka luo moista -armautta ja kauneutta, -- ja hän joutui kuvaamattomain tunteitten ja -aatosten hurmioon. - -He eivät puhuneet paljoa, katselivat vaan toisiansa ja suikkasivat tuon -tuostakin suuta. Mutta kerran sanoi Klaus: "Sinä et saa enää unhoittaa -minua, sinun on vannottava minulle, että muistat aina minua!" - -Silloin pudisti tyttö rauhallisesti päätään, joka oli Klaus Baasin -käsivarrella, ja sanoi: "Ei valoja; niistä en pidä. Ja enhän tunnekaan -edes sinua ja olen vasta kuudentoista." - -Klaus Baas ihmetteli ja kysyi: "No kuinka sinä sitten annat minun -itseäsi suudella?" - -Tyttö vastasi: "No, eikö nuoret saisi sitten suudella kun tahtovat? -Eivätkö Hampurin tytöt sitä tee? Sillä sehän on niin suloista. Ja -kuinka voi oppia toisiaan tuntemaan, ellei ole kahden kesken ja suutele -toisiaan? Kas sellaisia me täällä olemme kaikki. Jotka sitten voivat, -menevät pitemmälle ja naimisiin; toiset taas eroavat ja hakevat uuden -lemmityn. Kuinka voi mennä naimisiin, jollei ole vähintäin vuoden sitä -ennen suudellut ja toisiaan tutkinut?" - -Klaus Baas vannoi tuntevansa Jesin kokonaan ja rakastavansa häntä -kuollakseen. Mutta tyttö pudisti vain lempeästi, suloisesti päätään ja -painautui mukavammin hänen kainaloonsa ja vastasi: "En lupaa mitään, en -mitään. En edes huomiseen päivään, semmin viikoksi, puhumattakaan -vuosista. Voisihan käydä niin, etten sinusta pitäisikään ensi kerralla -tai ettet sinä pitäisi minusta. Älä siis vaadi sellaista." Ja hän -kurotti suutaan suudeltavaksi ja otti hänen hyväilynsä vastaan -hurmaavan rauhallisesti ja kirkkaasti, herttaisen arkana ja lempeä -janoten. - -Kultaisen hetken kuherreltuansa lausui Klaus Baas: "Kuinka sinun kätesi -ovat pehmoiset! Etpä taidakaan, vekkuli, tehdä työtä? Taitaa olla -ainoalla tyttärellä kotona liian hyvät päivät, taidat olla liiaksi -hemmoteltu." - -Tyttö vakuutti, katkeavin sanoin, sillä Klaus Baas suuteli häntä yhtä -mittaa, että hän oli työssä kaiket aamupäivät ja usein iltapuoletkin; -hän puhdisti itse huoneensa, ja viimeksi eilen hän oli polvillansa -luutunnut sen permantoa; ja hän hieroi kättään Klaus Baasin käteen, -jotta toinen huomaisi kuinka hänen kätensä oli karkea. Ja kun Klaus ei -tahtonut uskoa ja sanoi vain, että hän oli liiaksi hemmoteltu eikä -osannut muuta kuin suudella, niin Jes nosti helmojansa ja antoi Klaus -Baasin sivellä karkeita polviaan ja kehui: "Eikö nyt ole totta?" Ja -sipaisi sitten helmansa alas. - -Sellaisesta tuttavallisuudesta Klaus Baas huumautui ja tahtoi enempää -ja alkoi suudella hänen poskiaan ja silmiään hurjemmin ja koetti -viekkaasti hänet voittaa ja avasi hänen valkean pitsikauluksensa. Mutta -samassa iski tyttö hampaansa hänen oikeanpuoleiseen silmäkulmaansa ja -hyppäsi ylös ja oikoi vapisten hihansa ja helmansa ja meni ulos. - -Klaus nousi kauhistuneena ja onnettomana ylös ja kiiruhti hänen -jälestään ja kulki hänen vieressään, tohtimatta sanaakaan virkkaa. Ja -pihalla Jes käski soinnuttomalla äänellä valjastamaan hevoset ja -hakemaan veljeään, joka tulikin heti. - -Sitten tyttö istahti jälleen keskeen ja tempaisi vihapäissään ohjakset -käsiinsä ja lasketteli kautta katujen raikkaasen pimeään yöhön, niin -että rämisi. Klaus Baas huomasi hänen jäykästä, korskeasta -asennostansa, että vielä oli leikki kaukana; ja hän oli hiljaa kuin -hiiri. Mutta veli, joka oli kaiken päivää astellut aurankuressa, oli -uupunut ja torkahti pian uneen. - -Hevoset ravasivat yksinäisellä, supisuoralla maantiellä tasaisesti ja -reippaasti, ja kun tyttö siinä sai lepuutella silmiänsä öisten -vainioiden hämärässä -- mustan metsän reunan takaa kajasti jo aamu -- -niin hänen sielunsa jännitys laukesi ja samoin hervahti ruumiskin ja -hän lausui jotakin Klaus Baasille. - -Silloin sanoi Klaus olevansa niin pahoillaan käytöksestään; mutta tyttö -katseli vain tien viivaan ja vastasi tyynesti: "Se ei ole ollenkaan -tarpeellista. Te miehet olette sellaisia mitä olette -- ja jos ette -olisi, niin emme kai teistä yhtään pitäisi. Minua suututti vain se, -että sinä koetit pettää minua. Jos olisit sanonut sen suoraan, niin -ehkä olisin antanutkin... Ei... et saa nyt.... minun täytyy pitää vaari -hevosista." - -Oli jo melkoisen valoisa, kun he tulivat kylään. Klaus puristi -tuttujensa kättä ja heitti hyvästit ja meni pappilaan ja seisattui -siellä keittiön akkunan alle, sillä Suse oli jo noussut ylös, kuultuaan -vaunujen jyrinän. Hän avasi nyt oven ja ryhtyi kahvinkeitto-hommiin. - -Klaus Baas jäi keittiöön ja istahti pöydän kulmalle ja kiikutteli -sääriään ja kehuskeli: "Etpäs usko, millaista siellä oli! Herranen -aika! Ihmeellistä! Et voi kuvitella, sellaista merkillistä!" - -Suse hääri hellan luona ja vastasi: "No kiitä siitä minua! Lupasinhan, -että siellä saat hauskaa. Hyvä, että käytit tilaisuutta... viisas -poika! No kuka se sitten oli?" - -"Sitä en tietysti sano", vastasi Klaus Baas, "mutta se oli ihmeellistä! -Sen voin vakuuttaa!" - -Mutta kun Suse sitten kantoi kuppeja pöytään ja katsahti häneen, niin -hän helähti nauramaan ja sanoi: "Ei sanoa tarvitsekaan, sinullahan -onkin leima poskessa..." Ja hän toruskeli hiljaa ja veitikkamaisesti: -"Vai, vai sellainen! Vai niin nuori nulikka vielä!" - -Klaus puolusti itseään ja sanoi: "Ei siinä ollut mitään pahaa, Suse, ei -kerrassa mitään! Vakuutan, että minä olin vain tuhma. Mutta sitten -jälestä hän oli aivan hyvä." - -Suse seisoi ja katsoi häntä hetkisen miettivästi ja sanoi sitten: "Olen -minäkin kerran sellaista kokenut, viime talvena, sen ylioppilaan -kanssa. Se oli hurmaavaa!" - -Klaus toisti: "Aivan niin, kuinka hurmaavaa! Ah, miten ihanaa ja -armasta!" - -Suse seisoi hyvän aikaa Klaus Baasin vieressä, kun hän joi kahviaan, ja -katseli pilvisiin auringottomiin aamuilmoihin ja virkkoi mietteissään: -"Kun ihmisen täytyy opetella kaikki muu ja maksaa kalliit oppirahat, -niin kuinka hän tietäisi opettajatta ja oppirahatta kaikkein tärkeimmän -ja vaikeimman? Kyllä minä rakastan häntä, muuten en olisi sitä tehnyt; -mutta olisi parempi, jos ensin oppisimme toisemme tuntemaan ja hän -suutelisi minua joka piilopaikassa vankasti kuin se ylioppilas... Miksi -hän ei ole minua edes suudellut!!" - -Suse Garbens meni jälleen lieden luo ja askarteli vähän aikaa ja tuli -taas pöydän luo kädessä kahvit ja leivät itseänsä varten ja sanoi: -"Mutta mitähän isä ja äiti nyt arvelevat sinun pöhöttyneestä -silmästäsi, mokomakin naisen purema?" - -Klaus Baas koetteli silmäkulmaansa ja kiroili tuittuista tyttöä ja -naureskeli. Mutta sitten hän kävi miettiväksi ja sanoi: "Eiköhän liekin -parasta, Suse, kun pötkin ajoissa tieheni." - -Suse purskahti nauruun ja sanoi: "Ja menisit samoin kuin viisi vuotta -sitten." - -Klaus Baas sanoi harmissaan: "Minä olisin niin mielelläni ollut täällä -vielä tämän päivän. Sillä en pääse ajatuksesta, että ensi lauantaina -olen nappiotsa ja kasarmissa. Olisin sen niin mielelläni vielä -unohtanut." - -"Olisin minäkin suonut sinun viipyvän", vastasi Suse, "senhän tietysti -tiedät. Kultasenikin pitää sinusta, hän tulee taas takaisin aamusta -päivin." - -Mutta Klaus Baasista tuntui, että hän pelastuisi nyt kutakuinkin -kunnialla, jos livistäisi matkaansa. Hän meni siksi ripeästi -yliskamariin, löi tavaransa käsilaukkuun, jätti hyvästit, heitti -hietaiselta, leveältä maantieltä vielä silmäyksen komeaan kartanoon, -jonka kammiossa tuitukko tyttö nukkui, -- ja kylä jäi taakse ennenkuin -tuli aivan valoisa. - -Saman päivän iltana hän meni tietämään, oliko maalarineiti jo palannut -kesämatkaltansa. Ja hän tapasi Laura Morgensternin kotona ja jäi hänen -luokseen illalliselle. Ja kun maalari ihmetteli hänen iloista, varmaa -tuultaan, niin Klaus sanoi, että kotipuolessa käynti ja entisten -tuttujen kohtaaminen oli häntä suuresti virkistänyt; ja hän jatkoi -piankin: "Kuules, Laura täti, mahtaa olla hurmaavaa, kun ihminen saa -rakastaa onnellisesti... Ikävä, ettet sinä sitä ole kokenut." - -Maalari katsoi häneen suu auki ja vastasi: "Sinä, mistä sinä sen -tiedät? Hupsu, etten minä muka ole kokenut? Minä olen ollut -seitsemännessä taivaassa, poika parka!" - -Klaus tuijotti kummastuksissaan häntä ja sanoi: "Niinkö, Laura täti! -Siitä olen hyvilläni!" - -"Hm, -- se on kyllä ystävällistä!" vastasi maalari. "Mutta nytpä -minäkin tiedän, miksi sinä olet niin hyvällä tuulella! Ahaa!... Vai -niin! Vai tuolla tavalla ne tutut sinua virkistivät!!" - -Klaus punastui ja nauroi. - -Mutta kotiin kulkiessaan hän ajatteli apein mielin, että ihminen -sellaistenkin ihmeellisten tapahtumain, moisten määrättömäin autuuden -hetkien jälkeen, saattaa joutua niin yksinäiseksi, niin surun -hiljaiseksi kuin Laura täti. Ja hän kätki suloisen tapahtuman syvälle -mieleensä. Ja kauan sen jälkeenkin se soi vielä hänen sielussaan kuin -Jesin oma, hieno ääni, yli kasarmin karkeain komennusten ja torvien -toitotuksen. - - - - -XIII. - - -Hän tuli Altonaan Zeisestrassen suureen kasarmiin tervetekoisena, -muhkeana ja uljasryhtisenä kuin Baasit ainakin. Ensin hänen ruumiinsa -tuli vähän kipeäksi, mutta sitten hän sitkistyi ja aliupseeri ja -luutnantti olivat hyvin tyytyväisiä sukkelaan ja taipuisaan -nahkapoikaan. - -Mutta kun komppanian koulu loppui ja harjoituksetkin löysäsivät, -huomasi aliupseeri, että nuori, siisti liikemies vetäysi erikseen -muista ja että hänellä oli kaapissa kirjoja, ja että luutnantti silloin -tällöin virkkoi hänestä suosiollisen sanan. Silloin hän närkästyi, -sillä hän oli erikoisen ahdasjärkinen ja yksinkertainen mies ja oli sen -takia luonnollisesti pakoitettu puupäitten ystäväksi. Ja niinpä hän -nyt, kun kasarmin halli oli puhdistettava, komensi Klaus Baasin aina -kaikkein likaisimpaan soppeen. Ja kun sotapojat harjoitusten jälestä -torkkuivat tuoleillaan tai lueksivat jotakin, avonaisten kaappiensa -kulmaan nojaten, ja Klaus Baaskin tohti katsahtaa kirjaan, niin -aliupseeri ärähti ja sätti: "Vai miljonääri hän luulee olevansa, koska -vain lukee ja vetelehtii? Hänen palvelusaikansa on kaksivuotinen -niinkuin muidenkin, ja sen näytän teille, ymmärrättekö?"... Ja hän -komensi Klaus Baasin työhön, joka oli vastenmielistä, usein häpäisevää, -jopa sulaa hassuuttakin. Ja samalla hän oli siksi viisas, ettei mennyt -rajattomuuksiin, niin että voi pitää puolensa, jos Klaus Baas menisi -luutnantille valittamaan. Niin kului tukala kuukausi toisensa jälkeen. - -Klaus Baas oli hyvä ampuja ja piti kenttäaliupseerille kirjaa ja oli -hyvissä väleissä hänen ja luutnantin kanssa sekä toivoi tuon -äskenmainitun vihamiehensä vastustuksesta huolimatta pääsevänsä -jefreitteriksi. - -Sitten tulivat manööverit, jotka olivat hänestä ilon päiviä. He -marssivat läpi Holsteinin ja Mecklenburgin, kylästä toiseen, milloin -hilpeän reippaina, milloin upo uuvuksissa, milloin kuivina, milloin -likomärkinä sateesta, vuoroin suurina joukkueina, vuoroin öisin -hiipivinä partiokuntina. Pari kertaa pantiin Klaus Baas partiojoukon -johtajaksi, ja hän pääsi sangen lähelle vihollista ilmi joutumatta, ja -ilmoitti siitä niin selvin sanoin esikunnalle, että oli varma -pääsystään jefreitteriksi. - -Mutta eipä kohtalo määrännyt häntä ansaitsemaan sitä arvoa pelkästänsä -sodan teoilla. Viimeisenä manööverien päivänä hän oli eräässä -Lauenburgin kylässä, hieman syrjässä valtatiestä, majapaikkana köyhän -mäkitupalaisen tölli. Itse isäntä tuli sairaaksi, ja silloin sattui -töllin ainoa lehmä poikimaan tarhassa töllin vieressä; ja koska hätä ei -lue lakia, niin mäkitupalainen herätti uupuneen sotamiehen ja pyysi -häntä kaikin mokomin tulemaan avuksi. Klaus Baas kapsahtikin heti ylös -ja otti lyhdyn, suolaa, nuoraa ja olkitukon ja meni pimeään, sateiseen -yöhön ja ryhtyi toimeen. Mutta yksinäisestä tarhasta tuikkiva tuli -teki yöpatrullin levottomaksi, ja riennettiin paikalle, itse -evertsiluutnantin johdolla, joka nyt näki sotamiehen hiki otsassa -hieromassa olkitukolla vasikkaa. Mäkitupalainen pelkäsi, että hänen -solttunsa saa tästä vielä rangaistusta, ja siksi hän nyt alkoi kehua -hänen avuliaisuuttaan. Mutta everstiluutnanttipa yhtyikin kiitokseen ja -sanoi: "Meillä tarvitaan miehiä, jotka tuntevat kaikki asiat ja -pystyvät kaikkeen. Te olette jefreitteri." - -Ja niinpä nyt Klaus Baas palasi paremmin toivein kasarmiin. Mutta -sitten alkoivat kaikellaiset sisätyöt. Aamusta iltaan ei kuin pieksä -housuja ja lue sinellejä ja kääri hyllylle ja katseista, onko napit -kunnossa. Ja silloin hän alkoi kärsimättömästi kaivata vapautta, -kaivata kirjoja, omaa elämänkutsumustansa, oikeaa työtä. Häntä -kiukutti, että hänen oli vielä kokonainen vuosi hukattava aikaa -tällaiseen joutavaan, jotavastoin monet muut, joilla oli hiukan enemmän -koulusivistystä, eivät tarvinneet kavuta vapauteen tälläisten mäkien -yli. Ja siksi hän mietti päänsä puhki, eikö tähän keksisi mitään -neuvoa? - -Silloin sattui, että kun hän eräänä sunnuntaina oli menossa kotiin -äidin luo, hän tapasi kadulla erään piirikomennuskunnan aliupseerin, -jonka hän jo ennestään usein oli nähnyt. Mies tuli nyt hänen puheilleen -ja kertoi olleensa, vuosia sitten, pätöisenä pojan vesana, samoissa -talonpurkutöissä kuin Klaus Baasin isä ja että Jan Baas oli puolustanut -häntä monasti kaikellaisilta toisten kujeilta ja raakuuksilta. Joten -hän nyt oli oikein hyvillään, kun sai tavata hänen poikaansa. - -Klaus Baas rypisti otsaansa, hänelle tuli heti eräs älytuuma ja hän -vastasi: "No jos isä teki kerran teille jonkun palveluksen, niin voitte -nyt tehdä puolestanne minulle." Ja hän kertoi siitä kiusallisesta -aliupseerista. - -Kelpo mies oli kuin lemmessä valmis ja hän ajoi asian niin hyvin, että -Klaus Baas muutaman viikon päästä komennettiin hyvän käsialansa tähden -piirikomennuskunnan kansliaan. - -Pataljoonan päällikkö, joka olisi mielellään pitänyt pulskan ja -sukkelan pojan rintamassa, kiukustui suuresti ja väitti, umpimähkään -vaan, että Klaus Baas oli toveriensa kanssa kirjoittanut anomuksen ja -lähettänyt piirikomennuskuntaan, ja huusi koko kasarmin kuullen: eikö -Baas ollut tehnyt mitä virhettä, jotta hänet voisi pistää kahdeksaksi -päiväksi arestiin. Klaus Baas vastasi: "Ymmärrän, herra kapteeni... -anomusta en ole lähettänyt!" Kapteeni kirkui ja sanoi olevansa -hyvillään kun nahkapoika niin väitti asian olevan; hän tutkii asian ja -määrää hänelle neljä viikkoa pimeää putkaa. Mutta ei siitä sen enempää -tullut. Hän oli pohjaltaan hyvin pehmyt mies, vaikka salasi juuri sitä -ominaisuuttaan hurjilla huudoilla. - -Ja niinpä Klaus Baas pian istui kolkossa piirikomennuskunnan -kirjurinkansliassa ja laati lomalappuja, vapautusanomuksia -ja reservilistoja niin että kynä vinkui, ja keskusteli -vältvääpelin kanssa, joka oli kelpo perheenisä, lihanhinnoista ja -sosialidemokratiasta ja kirkon asioista ja lasten kasvatuksesta. -Iltapuolet hänellä oli vapautta. Silloin hän osti englannin ja espanjan -kieliopit ja lainasi eräitä senkielisiä kirjoja ja kauppaa koskevia -teoksia, sillä hän oli päättänyt käyttää näitä iltalomiansa tarkoin -hyväkseen. Hän kävi syömässä ja nukkumassa äidin asunnossa. - -Ja uuden, työteliään elämän piti juuri alkaa ja Klaus Baas selaili jo -eräänä pyhänä iltapuoleen ensi kertaa kirjojaan, kuunnellen jotakin -Hannan koulujuttua, -- kun eteisen ovi aukesi ja sisään astui Kalli -Dau. - -Hänellä oli yllä aivan uusi sininen pusero, posket oli sileiksi ajeltu -ja huikaisevan valkea, korkea kaulus oli kaulassa; muuten hän näytti -merkillisen totiselta. Kättä kaikille, myös pikku lapsille, annettuansa -hän istui pöydän ääreen ja kertoi sitten, että hän oli eilen puolen -päivän tienoissa saapunut "Susannalla" Iquiquesta[49] ja olleensa yötä -Kindtin muorin luona, joka asui Hopfenstrassen varrella. Ja hän -läiskäsi lakin päästänsä pöydälle ja lykkäsi halveksien syrjään Hannan -kirjat, jotka olivat siinä hänen edessään, ja alkoi valtavasti -vannoskella: "Minä tahdon ja minun täytyy nyt päästä merimieskouluun! -Ei nyt muu auta! Ei ole sittenkään mukavaa kiipeillä kaiken ikänsä -matruusina köysitikkaissa! Mutta toiselta puolen: niin vaan on, että -ennen antaisin paistaa itseni kuin silakan halstarilla kuin kävisin -yhdeksän kuuta tuota vietävän koulua!" - -Ja Kalli Dau tunki toisen kätensä neljä sormea ahtaan kauluksen väliin -ja nyhti ja repi tuota pannahisen kaulapantaa -- ja tyrkkäsi kirjapinon -yhä loitommalle. - -Klaus Baas ihmetteli miestä ja oli hyvillään moisesta päätöksestä. Ja -hänkin asettui nyt mukavasti pöydän ääreen ja sanoi: "Kalli, olen -kuullut, että ne opettajat siellä merimieskoulussa käsittelevät teitä -yleensä hyvin varovaisesti, kuin mitä posliinivauvoja, muutenhan -kärsivällisyytenne risahtaa kappaleiksi, ettehän ole läksyn -pänttäämiseen tottuneet. Ja kuulinpa, että kerran eräs koko luokka -joutui sellaisen ällinseisauksen valtaan -- ynnä sen pahain seurausten- -että opettajan täytyi lähettää heidät tähtitorniin. Mutta siellä he -sitten virkistyivät Elben näkemisestä ja koko seudun yleissilmäyksestä -niin että älli palasi pääkonttoriin. Ja tiedän, Kalli, että sinulla ei -ole pelon syytä." - -Tämä ei paljon Kalli Dauta lohduttanut, hän istui allapäin ja sanoi -sitten: "Eikä se ole ainoastaan siinä pulma, on se toinenkin ja -pahempi." Työllä ja tuskalla hän sai kaivetuksi povestaan vanhan, -koristetun kirjesalkun ja siitä hän purki pöydälle räätälin ja suutarin -kuitteja sekä viisisataa markkaa Saksan kruunun seteleissä. Ja hän -laski ne kolmeen neljään kertaan, nuolaisten vähän väliä keltaisia -tervasormiaan, ja sanoi: "Yhdeksän kuukautta näillä kyllä elelee. Mutta -lukukausimaksuihin ja kirjoihin ja karttoihin, noihin riivattuihin, -niistä ei riitä. Ja ellen jo ennen tule hulluksi, niin pitää saada -vielä sekstantti".[50] Hän latoi setelit ja kuitit jälleen pinkkaan ja -lastasi ne niin huolellisesti taskunsa ruumaan, että muut vaieten -ihmettelivät. "Ja nyt Klaus", hän sanoi, "ei auta muu kuin yksi keino. -Minulla on Blankenesessa eno tai mikä lie, mummon veli, kummin kaima. -Hän sanoi kerran, silloin kun palasin Kanadasta ja otin eropassit -Norjan parkista, että hän auttaa minua, jos sitten joskus haluan -merimieskouluun. Nyt minun täytyy ja nyt aion lähteä ukon luo. Sinun on -lähdettävä mukaan." - -Klaus Baas pani kirjat hyllylle, sukaisi miekan vyölle ja lakin -päähänsä, ja sitten matkustettiin Kalli Daun kanssa Blankeneseen. - -Kalli Dau istui vaunussa tuppisuuna, ajoi vain silloin tällöin sormensa -kauluksen väliin ja repi ja nyhti noita ahtaita sivistyksen länkiä. -Kerran hän sanoi: "Minä en ole milloinkaan ollut siitä ukosta -millänikään, tietysti hän sen vuoksi potkaisee minut heti pellolle." Ja -hän vaipui syviin mietteihin. "Mutta kuinkas me oikeastaan oltiinkaan -sukua? Minun mummoni... oli hänen sisarensa... hänellä oli, velikö... -vai poikako vai... Piruko sen ties... Se on sellainen soppa." - -Klaus Baas katseli häntä ihmeissään ja oli jännityksessä, kuinkahan -tässä kävisi, ja muuten hyvällä tuulella. "Sinun täytyy nyt olla hyvin -kohtelias, Kalli Dau!" hän kehoitti. - -Kalli Dau katseli ulos akkunasta ja tokaisi halveksivasti: "Tarkotatko, -että minun pitää heti karata kimppuun? Näin vain: heh... sinäkös se -olet, old fellow! H'are you?"[51] - -Kun eräällä pysäkillä jokin lihava matami nousi heidän osastoonsa ja -Kalli Dau veti arasti koipensa pois tieltä, niin tokaisi Klaus Baas -hänelle: "Kas vaan, onpas sinusta tullut kohtelias siitä ajasta kun -paiskasit, muistatkos, säkkisi sen entisen matamin varpaille!" - -"Pidä suusi!" vastasi Kalli Dau. "Sitäkö varten minä sinut tänne mukaan -otin? Vaivaa sinä vain aivojasi ja mieti, mitä meidän on tehtävä, ettei -se ukko paiskaa meitä pellolle!" Ja taas hän kävi sormin kurkkuunsa ja -haukkasi ilmaa kuin tukehtuva ahven. Mutta ajan ratoksi hän sitten -rupesi -- tosin hiukan kainommin kuin ennen ihmisten kanssa -Grossneumarktilla -- pakinoihin matamin kanssa ja kuvaili hänelle -ensin, kuinka satumaisen tuhma "Susannan" kokki oli ollut ja piti -esitelmää Azorien asukkaista, jotka käyttävät olkihattuja, sekä miehet -että naiset, eivätkä öljylakkeja. Ja matami kertoi puolestaan -tyttärensä tyttären hyvästä lukupäästä ja menestyksestä koulussa. - -Blankenesessa toverukset kulkivat rantakatua pitkin ja kyselivät, missä -ukko asui, ja saivat tietää. Hänen talonsa pienen puutarhan aita, joka -ulottui rantakatuun saakka, oli äskettäin kalkittu valkeaksi, ja samoin -kuisti ja sen kahden puolen olevat penkit sekä nuorten hedelmäpuiden -rungot. Itse pieni rakennuskin oli äskettäin valkaistu. Isäntä, joka -tuon kalkkimaalauksen oli suorittanut, istui paraikaa valkealla -kuistilla, kalkkisanko jalkain juuressa, kalkkipensseli kädessä, -hengähtäen. Aikoi kai kohta taas ruveta kalkkia sutimaan. Hän oli pieni -vanha ukko, hänen tuulessa lepattava ohut tukkansa oli lumivalkea. - -Nuorukaiset nousivat tarhan poikki kuistiin ja Kalli Dau puhutteli -kohteliaasti ukkoa ja kaivoi vakaasti ja säntillisesti taskustaan nuo -viisi sinistä seteliä ja kuitit. - -Ukko töllisteli häneen niska jäykkänä ja tuhman näköisenä ja sanoi -sitten epäröiden: "Mene tuonne keittiöön ja kysy tyttäreni tytöltä, -tokko hän sinua huolii. Hän on näet minun emännöitsijäni ja hänelle -siitä huolta tulee. Hän on kapteeni Dreyerin tyttö -- tytärvainajani -miehen, joka nykyään kulkee Kiinan vesillä." - -Kalli Dau pisti paperit taskuun ja meni ovesta sisään, verkalleen -päätään nyykytellen. Keittiön ovi oli auki ja siellä puuhaili paraikaa -sievä tyttö, laihanlainen kuin friisittäret ainakin, tukka kellertävä, -kasvot kesakkoiset ja silmät harmaat. Hän katsoi hämmästyneenä hartevaa -merimies-tallukkaa ja pitkää nappiotsaa. Mutta Kalli Dau virkkoi -nimensä ja esitti kumppaninsa ja sanoi: "Me on tavattu jo kerran ennen, -noin kahdeksan vuotta sitten: olethan sinä Mariechen? Tuo ukko tarjosi -minulle täällä asuntoa, yhdeksän kuun ajaksi, jolloin käyn -merimieskoulua. Mutta siitä tulee sinulle lisätyötä." - -Tyttö silmäili heitä kiireestä kantaan ja sanoi sitten rauhallisesti ja -itsetietoisesti kuin rikkaan sopii: "Mitäpä siitä lisätyöstä. Menehän -tuonne yläkertaan ja katso päätykamaria; jos kelpaa, niin kyllä minun -puolestani saat täällä täysihoidon." Ja hän viittasi vaskikauhalla, -jota hän paraikaa kirkasteli, yläkerran portaita. - -Pojat tottelivat ja alkoivat kavuta peräkkäin kapeita, narisevia -portaita pitkin ullakolle, jossa oli pieni kamari, tietysti sekin -valkeaksi kalkittu. Pöytä ja punapeitteinen sänky ja tuoli täyttivät -melkein koko putkan. - -Kalli Dau veti oven kiinni ja istahti sängyn laidalle ja katseli -ympärilleen ja sanoi: "Täällä siis saan istua yhdeksän kuuta kirjain -kimpussa! Ja jos menen joskus heikkopäisenä alas, niin keittiössä on -vastassa tuo tyttö, joka näyttää pippuripussilta, ja puutarhassa tuo -ukko. Kuinka laihoja he ovat molemmat! Kuin makkaratikut!! Olihan se -ruoka huonoa jo 'Susannalla', mutta täällä on kai parasta panna maha -heti orrelle kuivamaan! Näitkö, millaista teetä ukko joi? -Kolmenkymmenen sylen syvyydellä pohja näkyi!" - -Ja Kalli Dau tarttui horjuvan pöydän päihin ja pudisti sitä kuin -koetteeksi ja tuijotti murheissaan eteensä. Silloin alkoivat portaat -taas narista ja tyttö tuli sisään. Kalli Dau vetäisi kätensä pois -pöydän päistä ja koetteli kaulustansa ja asetti jalat sievästi -vierekkäin. - -"Kelpaako huone?" kysyi tyttö. - -Kalli Dau nyökkäsi päätänsä. "Oh, never mind",[52] hän sanoi, "Kyllä se -melkein ikäänkuin menettelee!" Sitten hän katseli akkunaan, jota tuuli -rämähytteli, ja lausui ystävällisesti: "Kuule, sinulla näkyy olevan -pyyheliinat tuolla tarhassa nuoralla kuivamassa... etkö pelkää, että -tuuli vie vanhan taatasi? Sillä hän näyttää olevan hyvin laiha." - -Tyttö, joka seisoi selkä ovenpieltä vasten, katsoi Kalli Dauta nurjasti -ja sanoi: "Mitä sinä? Tietysti et sanonut, 'vanha taata', vaan eno, -niinkuin minä. Ehkä se on parasta." - -Kalli Dau nyökkäsi. "No olkoon sitten niin", hän sanoi. - -"Hän on hyvä ihminen", jatkoi tyttö. "Jos vaan käyttäydyt hänen -tahtonsa mukaan, niin hänestä ei ole vastusta." - -"Kai minun täytyy käyttäytyä sinunkin tahtosi mukaan?" kysyi Kalli Dau. - -"Meidän talon järjestyksen mukaan", vastasi tyttö. - -"Jonka määräät sinä?" - -"Niin", vastasi tyttö, "kukapas muu? Minähän teen kaikki työt. -Pitäisikö minun odottaa sinua illalliselle, kunnes sinä suvaitset tulla -kadulta kävelemästä?!" - -"Pane mieleesi se: illalliselle!" huusi Kalli Dau... "Oikeinko te -syötte illallista?" - -Tyttö suuttui ja sanoi: "Pidä sinä vaan huoli, että menestyt koulussa. -Mahasi minä kyllä täytän!... Eikä minulla tässä ole aikaa..." Ja hän -meni. - -Kalli Dau tarkasteli vielä koppiansa ja sanoi jo tyytyväisempänä: "No, -sitä myöten on nyt kaikki reilassa. Mutta minkä tähden se katsoo minua -noin yläkantaan, halveksii, senkin peto!" - -Sitten he menivät jälleen portaita myöten eteiseen ja näkivät tytön -siellä vetämässä päällysjakkua ylleen. Klaus Baas auttoi kohteliaasti -ja kysyi, minne matka? Tyttö sanoi menevänsä ensin erästä tuttua -hakemaan ja sitten Friedrichsin ravintolaan tanssiin. Eivätkö he -tahtoisi tulla mukaan? - -He olivat tietysti valmiit. - -Sitten noustiin pääkadulle ja ravintolaan ja astuttiin tarjoiluhuoneen -kautta saliin. Ovella tapasi Kalli Dau erään tutun, joka oli käynyt jo -pari kuukautta merimieskoulua, ja hän uteli tutulta otsa rypyssä minkä -mitäkin kouluasioita. Klaus Baas tanssitti sillä aikaa Mariechenia ja -suositteli hänelle ystäväänsä. "Teidän tulee ajatella", hän sanoi, -"että hän on seitsemän vuotta ollut aina matruusina, eikä koskaan -perheessä. Hänellähän ei näet ole vanhempia." - -Mariechen kuunteli häntä tarkasti ja tähysteli tanssijoita ja yhtäkkiä -hän purskahti nauruun: "Katsokaas tuota seivästä tuolla, no kylläpä -hänkin muka tanssii! Tuo hoikkakinttu, joka sätkähyttelee niin -hassusti... Sääret kuin hiilipihdit, ja itse mies tulipunainen." - -Klaus Baas katsoi ja tunsi tanssijan, huusi nimeltä ja viittasi -luokseen. Heini Peters seisattuikin ja huippasi sileätä permantoa -pitkin ystäväänsä kohti, takin helmat huiskien, käsikynkässä pieni, -hento tyttö, jonka piippasaksilla käherretty ruskea tukka pörrötti -leveänä kuin heinäruko. Nuorukaiset eivät olleet nähneet toisiaan -vuosikauteen. Nyt Heini Peters esitteli heille Ellansa ja tämä alkoi -hiukan kopeilevasti jutella minkä mitäkin Mariechenin kanssa, ja sillä -välin supatti Heini Peters Klaus Baasille: "Minä olen iloissani, että -tutustuitte tähän. Mikä hurmaava neito! Minä olin äskettäin kaksi -tuntia hänen kanssaan Ohlsdorffin hautuumaalla... Pyhiä hetkiä, veli -Baas! En ole koskaan tavannut ihmistä, joka käsittäisi niin syvästi -sellaisen paikan pyhyyden ja kauneuden kuin hän." - -Klaus Baas, joka oli viime vuotensa viettänyt terveitten, reippaiden -ihmisten parissa ja oli muutenkin kehittynyt loitolle Heini Petersistä, -kysyi häneltä hiukan kylmästi ja halveksuen, miksi hän ei ollut -Englannissa, vaikka oli sinne halunnut? - -Heini Peters kohautti olkapäänsä aina korviin saakka ja sanoi allapäin, -hiljaisesti: "Olin kyllä kaksi kuukautta Manchesterissa, Baas. Mutta -mikä lie tullut... ikävä kotiinko vai vanhuksen luo, tarkoitan -isääni... Tai liekö vika juuri hänessä: hän näet kirjoitti, että tule -takaisin, jos ei olo miellytä. Minä olen vanhempieni ainoa lapsi, Baas. -Ja nyt olen ijäksi heittänyt ulkomaille menot. Ja olisi suorastaan -mahdotonta jättää tätä herttaista neitosta! Minä olen nyt Ernst P. -Hakenin konttorissa, vaatimaton paikka. Kuulkaas, tehän aina ennen -halusitte pistäytyä minun kotikaupunkiani katsomassa, Baas; vanhukset -iloitsisivat suuresti, jos joskus tulisitte." - -Klaus Baas vastasi tyynesti ja arvokkaasti, että hän kyllä mielellään -tulisikin; mutta häneltä meni tämä vuosi sotapalveluksessa ja sitten -hän aikoi lähteä heti ulkomaille. - -Samalla keskeytti tarinan Mariechen, joka kirkkaalla äänellä sanoi, -ettei hän ollut tullut tänne loruamaan, vaan tahtoisi kerran vielä -tanssia ja sitten mennä kotiin varustamaan illallista. Ja niin sanoen -hän tarttui Klaus Baasin käsipuoleen. Heini Petersillä oli jo Ella -käsikynkässä ja pian hän lentää lepakoi autuaallisena ja onnellisena -heidän ohitseen, pitkät, hoikat kintut hyrräten kuin tuulenpyörre, -pitkän takin helmat levottomasti kahden puolen liehuen. - -Sitten he menivät kolmisin Kalli Daun enon luo ja söivät siellä -pienessä, kodikkaassa keittiössä illallista. - -Tämä päivä oli Klaus Baasista hyvin hauska ja siksipä hän ei -toistaiseksi päässytkään lainaamiinsa kirjoihin käsiksi. Jokainen, joka -on vähänkin saanut tutustua perämieskurssilaisiin Blankenesessa, tietää -kuinka hauskaa heidän kanssaan on kävellä pitkin pääkatua tai Elben -rantaa ja jutella tytöistä ja laivoista, kaukaisista maista ja taivaan -tähdistä. - -Kun tehtävät piirikomennuskunnan kansliassa oli suoritettu, niin hän ei -viihtynytkään kotona kirjainsa ääressä. Joskus hän seisoi odottelemassa -heitä jo Altonan aseman edustalla ja tähysteli kadun yli kaidalle -rautaportille, jonka pylväissä on aina heidän savipiippujensa -naputuksesta jääneitä pihkaläikkiä. Ja sitten hän näki heidän ryntäävän -ulos ja naputtavan piippujaan pylvääsen ja pistävän tupakan ja -sytyttävän, ja keikkuvan sitten kirjapinkkoineen ja suurine -merikarttoineen loruten ja mekastaen kadun poikki. - -Perämieskurssilaiset voivat olla sangen erilaisia. Jotkut hiiviskelevät -pitkin seinävieriä ja kuhnivat kamareissaan, toiset taas vallitsevat -Blankenesessa. Mutta niin suurenmoista kurssikuntaa kuin se -- tietysti -osanottajain silmällä katsoen -- ei ollut milloinkaan ollut! Jokainen -heistä oli purjehtinut kuusi, seitsemän vuotta purjelaivoilla ja kaikki -he olivat jossakin tavanneet toisiaan. Olipa heistä kolme ollut -kokonaista kolme vuotta samassa laivassa, ensin eräässä Etelä-Amerikan -väliä kulkevassa laivassa ja sitten Itä-Aasian reitillä. Viisi heistä -yhdestätoista oli kerran, kun kolme viikkoa seisottiin Iquiquessa, -jossa oli pari muuta saksalaista parkkia, muodostanut lauluseurankin, -ja he olivat vetäneet virsiä niin huikeasti, että koko Iquiquen satama -ja kaupunki keräytyi kuuntelemaan. Heillä oli kaikilla siniset puserot -ja pehmeä merimieslakki, joka oli painettu niin tiukasti päähän, että -takaraivo pullotti koholla kuin muna. - -Kun he olivat tehneet työnsä ja lukeneet läksynsä, mentiin ulos ja -pistettiin uutta tupakkaa ja käveltiin edestakaisin pääkadulla tai -rannalla ja puheltiin innokkaasti koulutöistä, taifunista,[53] -Iquiquesta ja Melbournesta, kapteeneista ja jungmanneista, isänmaan ja -vieraiden kansain tavoista, keisarillisesta sotalaivastosta ja -"yankeista" ja käveltiin sääret hajalla, hälistiin ja naurettiin -kovaäänisesti. Voipa väittää, että Blankenesen pääkatu oli ihan heidän. -Ja kun tuli erityisen kirkas ilta, -- liekö ihanampia myöhän syksyn -iltoja kuin oli juuri noiden kurssien aikana, -- ja kun vanha koulun -johtaja Matthies oli pyytänyt heitä vielä samana iltana menemään -kouluun tähtiä tähyämään, niin he eivät malttaneetkaan mennä. Ja -seuraavana aamuna he puolustelivat itseään sillä, että Blankenesessa -ainakin oli ollut ihan sumuista. Ja niin he kävelivät ja huvittelivat -usein Elben rannalla iltamyöhään, milloin kaikki samassa joukossa, -milloin ryhmissä. Ja tavallisesti oli heillä mukana joukko hienoja, -kilttejä Blankenesen porvarien tyttöjä. - -Klaus Baasiin tuli oikea juoksun tauti, ja vähä väliä hän ravasi -Blankenesessa ja puikahti pääkadulta kaitaa kujaa myöten alas -rantakadulle, kävi hakemassa Kalli Daun distanssiensa ja yhtälöidensä -kimpusta. Ja sitten käveltiin purevasta itätuulesta tai kosteasta -sumusta välittämättä joukolla rannalla tai pääkadulla. Ja kun joukko -hajosi ja kukin painui erilleen tyttönsä kanssa, niin Klaus Baasin -vieressä asteli sievä, solakka Mariechen. Ja kun he jonkun matkaa -olivat kävelleet, kietaisi Klaus Baas kätensä hänen vyötäröllensä ja -suuteli häntä. Ja vaikka hän oli päättänyt, ettei hän enempää vaatisi -eikä tytön rauhaa rikkoisi, niin alkoi hän kuitenkin pyytää lisää, -sillä Mariechenin suloisuutta ja hänen punahuuliensa houkuttelua ken -vastusti! Turhaan Mariechen tarttui häijyn käsiin ja koetti niitä -pienillä sormillaan vääntää irti: Klaus Baas ei hellittänyt ennenkuin -tyttö silmät hätäisinä rukoili: "Voi, älä nyt pyydä enää! Sinähän -tiedät, etten minä voi, älä ole sellainen!" Silloin kävi Klaus Baasin -sääliksi ja hän hyväili ja rauhoitteli Mariechenia ja hänen omatuntonsa -kolkutti. Ja niin he menivät jälleen toisten joukkoon. - -Joka sunnuntai-ilta oli Blankenesessa tanssit. Kalli Dau ei ensin -osannut tanssia, mutta hän oppi pian. Hän ryhtyi toimeen hartaalla -halulla kuin ainakin ja harjoitteli otsansa hiessä askeleita. Pahin -kiusa oli hänen vasen kinttunsa, sillä siinä oli kummallinen nytkyvika, -joka pani hänet aina potkimaan naikkosen helmoja. Mutta toverien -yhteisillä neuvoilla ja avulla hän pääsi siitäkin ja oppi käyttämään -taidolla säärtään. Tytöt olivat kaikki hyviä tanssijoita ja oikein -rakastuneita, ja ensimäinen viulu vinkui hurmaavasti. Siihen aikaan -tulivat avoimet, hitaat tanssit, menuetit ja vengerkat, muotiin. Eikä -ole Friedrichsillä ikinä tanssittu niin innokkaasti kuin silloin ja -tuskin tanssittanee milloinkaan. Heini Peters oli siellä joka pyhä. -Hänen sikarinsa, jonka hoikin selällä seisoi iso elfenluinen, keltainen -norsu, heilui juhlallisessa tahdissa koholla, sammuksissa tietysti, -vasemman käden sormien välissä. - -He pysyivät ylipäänsä tyttöineen suljettuna seurueena; mutta Klaus Baas -otettiin mielellään mukaan, koska kerran Kalli Dau oli hänet sinne -tuonut ja koska hän oli mies, joka heitä ymmärsi. Hänellä taas oli -erinomaisen hauskaa noiden iloisten nuorten poikain parissa: heillä oli -kokemusta ja elämän viisautta enemmän kuin ikä edellytti, he aprikoivat -asioita järkevästi ja mahdottomia tavoittelematta. Klaus Baas terästi -korviaan, ja siellä hän saavutti paljon oikeaa, hyvää ihmistuntemusta. -Ja hän antoi viikkojen vieriä iloisessa humussa. - -Mutta juuri kun hän oli päässyt niin pitkälle, että hän, -- muinaisten -filosoofien tavoin, jotka kävellen ja katsellen tutkivat maailman -kaikkeutta, -- alkoi Blankenesen pääkatua ja solisevaa Elben rantaa -käyskennellessään rakennella maailmankuvaansa, niin hän huomasi -yhtäkkiä, että kukkaro oli melkein tyhjä. Ainaiset junamatkat ja -jokapäiväiset olutlasit olivat kovasti veroittaneet hoikkaa kukkaroa. - -Hän pudisti rahat keittiön pöydälle ja laski ne, ja niitä oli kaikkiaan -vielä viisitoista groschenia. Ja hän päätteli itsekseen, että nyt on -edessä puute taikka äidin vastuksiksi joutuminen. Hän istui siinä ja -tuijotti vähän aikaa eteensä hopeakekoseen, -- ja nousi ylös ja käveli -edestakaisin ja tuli jälleen pöydän ääreen ja ajatteli: Hyvästi nyt -vaan, Blankenesen ilot! Ja raamatun väärän huoneenhaltijan tavoin hän -kysyi itseltään: "Mitä pitää minun tekemän?" - -Ja samassa hän jo tiesikin, mitä hänen piti tekemän! Hän kalisti loput -rahansa kämmenkuoppaan ja lähti suoraa päätä erään suuren lehden -konttoriin ja laati siellä ilmoituksen, jossa julisti ottavansa -pitääksensä jonkun liikemiehen kirjoja ja hoitaaksensa saksalaista ja -englantilaista kauppakirjeenvaihtoa parina tuntina joka iltapäivä. Ja -kotiin palatessaan hän ajatteli: No niin, jos onni nyt potkii, en -tarvitse ensistäänkin käydä niin usein Blankenesessa, ja toiseksi on -minulla rahaa käydäkseni siellä joskus, ja kolmanneksi minulla on -enemmän työtä, joka on minun luilleni sangen terveellistä. Ja hän oli -sangen yritteliäällä tuulella. - -Seuraavana päivänä tuli jo konttoriin vastauksia, ja niistä näytti -erään Mühlenstrassen varrella asuvan vernissakauppiaan tarjous hänestä -edullisimmalta. Hän lähti heti katsomaan työpaikkaa ja oli utelias -näkemään, kuinkahan kävisi. - -Se oli vanha, puhtaasti hampurilainen rakennus: se oli kapea ja korkea, -tummunut ja savustunut, mutta kaikessa koruttomassa omituisuudessaan se -viehätti. Ulko-ovi oli kodikkaan kömpelö; kun se naristen ja kolisten -aukesi, alkoi tiuku, joka keikkui käyrässä teräsvivussa sen -yläpielessä, helistä ja kilistä eikä herennytkään heti kieltään -kiikuttamasta. Talon leveä pääikkuna oli oven oikealla puolla, se oli -ulkoneva ja sitä koristi arvokas pyörökaari. Vasemmalla puolella oli -aivan oven pielessä hyvin pieni, kapea ikkuna; ja kun ulko-ovesta astui -sisään, joutui suureen soikeaan eteiseen, joka ulottui aina -pihanpuoleiseen ikkunaan saakka. Tämän ikkunan alla istui Klaus Baasin -tullessa pieni, hintelö ukko suutarin töissä jakkaralla, ympärillä -kenkiä ja saapasvarsinahkaa. Sittemmin kuuli Klaus Baas talon -tyttäreltä, että ukko oli aikoinaan ollut hänen äitinsä ihailijoita ja -hänen isänsä kilpailija. Mutta kun hän oli ollut niin arka ja saamaton, -niin toinen vei tytön, tarvitsematta monta sanaa tuhlata, ja kilpailija -katsoi nöyrästi päältä. Kuitenkaan ei hänen rakkautensa sammunut, ja -häiden jälkeen hän muutti vähäisine suutarinkamppeineen nuoren parin -taloon ja teki ja korjaili siellä naapureille kenkiä ja oli samalla -heillä liikepalvelijana: kävi hakemassa tehtaista saapuvat -lakkalähetykset asemalta ja avasi ne ja sekoitteli purkkeihin ja vei -valmistukset työntörattailla kaupungissa asuville kundeille ja postiin. -Rakkaus oli sitten vuotten vieriessä yhä laimennut ja oli kauan sitten -aivan sammunut. Rouva, jota lihavuus esti liikkumasta, istui kaiket -päivät kudin kädessä kadunpuoleisen kaariakkunan ääressä ja katseli -liikettä. Ja ukko suutaroi pienen piha-akkunan alla. Ja kun rouva -jonkun kerran päivässä ilmestyi perhehuoneen korkeille portaille, -mennäkseen tapansa mukaan taloutta katsomaan, niin suutari nousi ylös -ja talutti rouvaa hänen vaelluksellaan; mutta kumpikaan ei näyttänyt -toistaan enää edes katsahtavankaan. He olivat yhteen kuuluvia, mutta -eri kappaleita, kuin pöytä ja penkki. - -Pikku suutarinverstaan vieressä oli keskikokoinen sali. Siellä oli -konttoripulpetti ja pöydät kukkuranaan laskuja ja kuitteja sekä -konttorikirjoja ja lattialla oli yltympärillä kaikenkokoisia -vernissapurkkeja ja astioita. Liikkeen omistaja, pieni, vanhanpuoleinen -ukko, jolla oli pörröinen tukka ja takkuinen parta, oli jo monta vuotta -harmitellut tätä sekamelskaa. Hän oli itse jo hiukan järjestellytkin, -mutta pahin sotku oli jäänyt ennalleen. Mutta kun liike oli yhä -laajennut ja hänen oli yhä enemmän täytynyt ruveta käymään itse -tilaajiensa puheilla, joten ei usein koko päivään ehtinyt pulpettinsa -ääreen, niin epäjärjestys oli viimein paisunut ihan sietämättömäksi. Ja -monta kertaa hän oli juossut huoneestansa suorastaan karkuun, -paiskannut oven kiinni ja sanonut, että tässä tulee hulluksi, jos sinne -jalkansa pistää. Ja silloin hän oli kerran, kun oli kiukusta kalpeana -ruvennut selailemaan sanomalehteä, nähnyt sen Klaus Baasin ilmoituksen. - -Sitten seisoskeli Klaus Baas ahkerasti pulpetin ääressä, jolta hän oli -siirtänyt kaikki paperiröykkiöt pois, ja etsi ja järjesti ja laski ja -rekisteröi. Ja hän puursi kuin ainakin mies, joka ei voi epäjärjestystä -ja sekasortoa sietää ja unohtaa työssään, missä on ja mitä tekee ja -kuinka kauan työ vie, ja touhuaa kunnes näkee ympäristönsä siistinä ja -järjestyksessä ja kauneissa taapeleissa. Kuukauden päästä hän voikin -näyttää huolestuneelle ukon tallukalle, että hänen huoneensa oli nyt -hyvässä järjestyksessä, ja samalla neuvoa, mistä hän mitkin asiakirjat -löytäisi, ja selostella hänelle hänen liikkeensä tilan. Ja se oli -ukosta hyvä. Hän tutki asian tarkoin ja oli tyytyväinen ja antoi -nuorelle sinitakille kauniin kultarahan palkan päälliseksi. Ja kun ukko -sitten vielä oli pari päivää neuvotellut asioista Klaus Baasin kanssa -ja kun Klaus Baas oli antanut kahdenmarkan rahan, joka oli kuin -huomaamatta jätetty pulpetille laskupinkan viereen, ukolle takaisin, -niin ukko saattoi keveällä sydämellä kuleksia tilaajiensa pakinoilla. - -Mutta yksinpä ei Klaus Baas saanutkaan kauan olla pihanpuoleisessa -salissa, sillä kun hän vähän aikaa oli työskennellyt, tuli keittiöstä -talon tyttö ja tarjosi kahvia; ja tytöllä oli kainalossa romaani ja hän -sanoi lukevansa sitä paraikaa ja pitävänsä tästä peräsalista enemmän -kuin etumaisesta. Eikä ollut sitäpaitsi kovin hauskaa istua aina vanhan -äidin seurassa. Tyttö oli hassahtava, keltainen vanhapiika; hän luki -oikein tukuttain poliisiseikkailuja, korvaten niillä omain kokemusten -ja elämän puutteen. Mutta pian hän antoi kirjan vaipua ohuille -polvillensa ja kertoi, kuinka hirmuisesti hän oli ensin pelännyt Klaus -Baasia, sillä nykyajan nuoret miehet ovat sangen arveluttavia. Mutta -kun isä sitten oli kertonut, miten ahkera ja säntillinen mies herra -Baas oli, niin hän tuli nyt oikein mielellään pitämään hänelle seuraa. -Ja sitten hän kertoi sotamiehelle äskeisen tarinan vanhemmistaan ja -suutarista, sukulaisistaan ja ainoasta veljestänsä. Veli oli pienessä -virassa eräässä etukaupungissa eikä käynyt juuri kotona, sillä hän -aikoi ottaa vaimokseen naapurin tytön, joka oli joutava, tuhma -heilakka: käveli usein tästä ohitse. Ja kun Klaus Baas keksi jonkin -sutkauksen, jolla hän keskeytti tytön vaivaiset, värittömät lorut, niin -lisäsi tyttö vielä, että hän luottaa Klaus Baasiin täydellisesti, on -valmis uskomaan hänelle sisimmätkin tunteensa; joten herra Baaskin -saisi olla aivan avomielinen. Klaus Baas vilkaisi laihaa, kaitaa -kääperöä halveksuen ja ajatteli: Mitähän salaisia tunteita sinullakin -on! Ja hän ärsytteli tyttöä tahallansa, kuin terve nuori poika ainakin, -ja sanoi, että hänen veljensä morsian, joka usein kävi ohi, oli sangen -sievä ja hauska tyttö, ja nyökkäsi hänelle päätä kun hän meni ohitse. - -Viimein talon tyttö nähtävästikin huomasi, ettei hänellä ollut toiveita --- tai ehkä oli hänen vastenmielisyytensä veljen rakastettua kohtaan -vielä suurempi kuin hänen kuivan sydämensä mieltymys pulskaan soturiin -ja kirjanpitäjään. Niin vain tapahtui, että eräänä päivänä hän -vetisteli Klaus Baasin edessä ja sanoi, ettei hän uskonut sen tytön -olevan hänen veljellensä uskollisen; se epäilys teki hänet vallan -onnettomaksi. Herra Baas tekisi oikein hyvän työn, jos vähän koettelisi -tuota tuhmaa, pientä letukkaa. - -Pikku morsian oli sievä ja nokkela kuin kärppä, kun hän juosta -piiperteli pihan poikki, ja hänen silmänsä olivat kiltit ja kainot kuin -lapsen. Ehdotus mairi Klaus Baasin turhamaisuutta; ja omaatuntoaan -rauhoittaakseen, sillä se ei oikein tahtonut lakata nurisemasta, hän -vakuutti itselleen, että ehkäpä tuo pieni arka heippana oli sittenkin -oikea pikku villikissa, koska se kerran niin halukkaasti vilkui -hänenkin ikkunaansa. Ja varmaan se tulisi kuitenkin onnettomaksi -sulhasensa kanssa, sillä luultavasti oli sulho yhtä karhea ja ärtyinen -kuin isänsäkin. - -Ja eräänä iltana hän siis hämärissä raa'asta ja kosteasta -talvisäästä huolimatta avasikin ikkunansa, kun tyttö ilmestyi -pihalle, ja sutkahutti hänelle pari ystävällistä sanaa. Ja jo -seuraavana päivänä he seisoskelivat yhdessä talon oven edustalla -ja juttelivat tuttavallisesti tytön kotikylästä, joka oli -Itä-Holsteinin pyökkikankailla, hänen tutuistaan, huvimatkoistaan ja -tanssissa-käynneistänsä. Tyttö ei maininnut mitään suhteestaan -vernissakauppiaan poikaan. Ja hän oli puheissaan hieman tätimäinen ja -pikkuvanha ja muuten mustaverinen ja hento, sellainen, joista -Klaus Baas ei ollenkaan pitänyt. Mutta kuitenkin hän päätti -turhamaisuudessaan kesytellä tuon pienen poloisen, ja pian hän voi -kehua häijylle vanhalle piialle saavansa tällä viikolla pikku -morsiamelta muiskun. - -Ja kun tyttö pian taas tuli hänen kanssaan pakinoille, käytti Klaus -Baas hyväkseen surullista sadeilmaa ja sakeaa usvaa ja pyysi häneltä -suudelmaa, kylmin sydämin, itserakkauden ja turhamaisuuden soentamana. -"Vain yksi muisku!" hän sanoi. "Mehän ollaan jo niin hyviä ystäviä! -Totta kai nyt pikkuisen, pikkuisen pidät minusta? Yksi ainoa vain!" - -Tyttö katsoi tummin, totisin silmin Klaus Baasiin ja luotti häneen, -pieni, kiltti tyttö rukka. "Niin, mutta yksi ainoa vain", hän sanoi, -"sitten ei enää koskaan!" Ja hän painausi kiltisti Klaus Baasin rintaa -vasten. - -Mutta samassa ilmestyi tuo vanha, häijy kääkkä heidän eteensä ja syyti -lapsen silmille kaiken myrkyllisen pilkkansa ja kuohuvan vihansa, -kimeällä, ilkeällä äänellä; ja sanoipa vielä, että herra Baas oli ollut -hänen kanssaan liitossa! - -Pikku raukka oli horjahtanut selin ovea vasten, hän katsoi tummat, -suuret silmät ammollaan kuin käärmettä, joka kähisten pyrki hänen -silmillensä. Hän heitti halveksumisen ja inhon silmäyksen Klaus Baasiin -ja juoksi pois mitään virkkamatta, kuin pieni viaton kärppä. - -Tämä halpamaisuus alkoi heti teon täytyttyä ankarasti kolkuttaa Klaus -Baasin tuntoa. Kuinka hän oli kolhinut hentoa, viatonta naista! - -Hän meni kotiinsa, sulkeutui kamariinsa ja supisi itsekseen: - -Tämä ei enää käy päinsä! Ne Blankenesen juoksut ja viimein tämä! Kuinka -kavalsin sellaisen pienen, viattoman raukan! Pelkän itserakkauden ja -pöyhkeyteni tähden! Ei, tämä ei käy päinsä! Nyt on tehtävä työtä!! -Työtä kuin hullu! Nyt täytyy tehdä työtä, työtä niin että kuulo ja näkö -ja muisti menee! Työ on ihan hengen kysymys! Miten puutteellisia ovat -tietoni! Aionko joskus taas nolata niillä itseni kuin viime kesänä -pappilassa? Päntätä päähän nyt täytyy kuin pentele, jos haluan päästä -ylempien koulujen käyneiden tasalle! Ah, sama hulluus hänet oli taas -vallannut kuin kahdeksan vuotta sitten! Sillä eroituksella vain, että -sitä kesti kaksi päivää ja tätä kahdeksan viikkoa! Ja silloin antoi -hänelle korvatillikan äiti ja nyt hän itse! Väännetäänpä niskat nurin -tältä vetelehtimiseltä ja hummaukselta! Tee työtä, lurjus! Missä -kirjasi? Kas siinä... - -Ja hän pinosi kirjat päällekkäin sängyn viereen niin että hän -kompastuisi niihin huomenna herätessään. Ja rupesi päätänsä pudistellen -ja itsekseen äksyillen ja huultaan purren maata. - -Ja sitten alkoi vimmattu luku ja hammasten kiristys ja otsan rypistys -ja palava into! Sillä hän jäisi pölkkypääksi ja hänestä ei tulisi -mitään ja hän ei unohtaisi naishetakoita, jollei hän painuisi silmin -korvin työhön! - -Päästyänsä tuolta kirotusta vernissakonttorista Mühlenstrasselta hän -meni aina piirikomennuskunnan kansliaan ja karkasi siellä heti kirjojen -kimppuun, joita hänellä vääpelin nurinasta huolimatta oli laatikossa. -Ja siellä hän söi kehnon, kuivan illallispalansa ja istui sitten -iltamyöhään ja luki kauppaoikeutta ja monta nidosta Englannin -liike-elämästä ja siirtomaista, ja opetteli kieliä. - -Hänellä oli huono kielipää, liikemiehessä varsin merkittävä vika, eikä -hän konttorissa ollut oppinut paljon englanninkieltä, vaikka oli -melkein joka päivä sitä kuullut ja nähnyt englantilaisia kirjoja. Hän -epäili jo, tokko hän sitä kieltä koskaan oppisikaan, ja hänestä tuntui -välttämättömältä hakata kukin erikoinen lausetapa ja sen käyttö ulkoa -päähänsä; ja siinä oli työtä liiallisesti. Klaus Baas käveli -edestakaisin tuntikaudet huoneessa ja mumisi itsekseen läksyään ja -jankkasi moneen kertaan. Ja marssiessaan hän kiukusta ja vaihteen -vuoksi muutteli ääntään aina matalammaksi tai kimeämmäksi ja keikutti -päätään ja hakkasi kädellä kämmeneensä, ja koetti kaikki temput -saadakseen kielensä kääntymään ja muistin ottamaan vastaan nuot -hullusointuiset lauselmat. Ja sama urakka koitui espanjankielestäkin... - -Mutta kun hän oli liehunut liiaksikin kielten kimpussa, niin hän -painausi usein yö-myöhään lueksimaan vanhoja, keltalehtisiä nidoksia, -klassillisia kaunokirjailijoita, heidän pääteoksiaan, jotka -yksinkertaisen kauneutensa ikuistamina kulkevat perintönämme polvesta -polveen: Homerosta ja Sofoklesta, Shakespeareä, Goetheä ja Schilleriä. -Hän ei tosin lukenut niitä sydämen kaipuusta eikä kauneuden ja totuuden -tulkkeina, sellaiseen hän oli vielä liian nuori ja kypsymätön ja -levoton. Ja sitäpaitsi taipuvainen omaan, välittömään elämän -näkemiseen. Hän luki ainoastaan siksi, että ne olivat lukemisen -arvoisia ja yleisesti tunnustettuja teoksia, hän luki järellään: kelpo -pojan kauniilla halulla sivistää itseään. Kovaksi onneksi oli noissa -keltaisissa niteissä sellaisiakin, jotka eivät ansaitse klassikon -kunniaa, vaan joutuvat pian unohduksiin; mutta kun hän nyt näki heidät -noiden suurten joukossa, niin hänpä tutki heitä aivan yhtä hartaasti -kuin toisiakin! Ja samalla hän luki myös historiaa, luonnontiedettä ja -uudempaakin runoutta, jos ken luotettava henkilö sitä hänelle suositti. -Se oli kirjavaa lukemista! Vasta puoliyön tienoissa hän rupesi -pitkästä, hiljaisesta päivätyöstään uuvuksissa levolle. - -Ja siihen aikaan, kolmannella kolmatta ikävuodella -- liekö häntä -sitten kypsyttänyt tuo luettujen kirjain sekamelska vai vakaa työ tahi -omat elämän kokemukset, tai ehkäpä oli hänen aikansa tullut, -- -kehittyi hänen luonteensa kuin kukka, joka kolmena kevätyönä aukeaa. Se -oli onnekas yhtymä elämäniloista ja sävyisää isää sekä kovaa ja totista -äitiä. Myöhään pääsi hän tosin epäselvyydestä, joka kietoo ihmistä -nuorena kuin sakea aamun usva; mutta nyt hänestä tuntui, kuin olisivat -hänen silmänsä yhtäkkiä nähneet syvemmälle asiain ytimiin, tuntui, kuin -hän olisi nähnyt elämän entistä kirjavampana ja värikkäämpänä. Ennen -hän oli aprikoinut ihmisiä ja elämän kysymyksiä ainoastaan silloin, kun -ne koskivat häntä itseänsä. Mutta nyt hänestä tuli etsijä ja tutkija ja -hän halusi vakavasti päästä arvoitusten perille. Ja kun hänen voimakas -sielunsa oli jo melkein kaksi vuotta saanut olla täydellisessä levossa -ja harjoittamatonna, niin hän riensi nyt eteenpäin ikäänkuin -äkkinäisillä sysäyksillä. - -Hänen mieleensä johtuivat hänen entisen elämänsä tapahtumat ja nyt hän -ei enää ajatellut itsestään, tuosta Baas-kasvista, ainoastaan: tuossa -se vaan seisoo ja kasvaa niinkuin Jumala sen kasvaa suo... Ei, hän -ihmetteli mielessään itseänsä, ihmetteli ensin pientä paitaressua, -sitten laihaa ja haaveksivaa koulukasta, sitten pitkää kauppaoppilasta. -Ja hän ajatteli pelolla itsensä kaikkia syrjähyppyjä ja kujeita, jotka -olivat olleet eri luontoisia eri aikoina. Hän ajatteli tarkalleen -asemaansa maailmassa ja tulevaisuutensa mahdollisuuksia. Hän ei elänyt -enää pelkästään tajuttomasti, vaan koetti jo itseään arvostella. - -Ennen hän ei ollut vaivannut päätään äitiään ajattelemalla. Äidin hän -oli ennen nähnyt vain työn ihmisenä, hänelle joko vastuksena taikka -hyötynä, ja hoitelemassa koko pesuutta, -- mitä muuta? Nyt hän seisoi -usein keittiön akkunan ääressä ja tarkasteli salaa äitiä ja ajatteli -hänen entistä elämäänsä ja kuinka hän oli Baasien sukuun joutunut. Ja -ajatteli kuinka äiti oli surrut, kun isä ja sisko kuolivat, ajatteli -hänen ankaraa jokapäiväistä aherrustaan. Ja hän huomasi hänen selkänsä -käyristyneen ja hapsiensa harmaantuneen. Ja hän riensi ajatuksissaan -hänen rinnalleen ja häntä auttamaan. Ei hän ollut siskoillakaan -päätänsä vaivannut: se oli ollut äidin asia. Mutta nyt hän -oli huolissaan heidän töistään, heidän luonteistaan, heidän -tulevaisuudestansa. Hanna oli jo seminaarin toisella luokalla ja Klaus -Baas näki hänestä kehittyvän kohta naisen ja piti tarkoin silmällä, -tuliko hän koulusta aina suoraa päätä kotiin, oliko hän rauhallisen -näköinen, olivatko hänen hiuksensa aina kunnossa. Sillä tuo pikku -Blankenesen kävijä sipaisikin sangen usein korvallisiaan ja -palmikoitaan huudahtaen: "Herranen aika minun tukkaani!" Riku oli -lukkosepän opissa ja kävi myöskin ammattikunnan iltakoulua. Klaus Baas -tutki tarkoin, mihin aikaan tunnit oli ja mitä tietä poika meni kouluun -ja mitä tietä tuli takaisin kotiin. Jonkun kerran hän meni häntä -odottamaan koulun kulmallekin ja seurasi salaa Rikun jälestä, kunnes -oli vakuutettu, että veikko tuli tosiaan suorinta tietä kotiin. Pikku -Johan oli nyt kaksitoista-vuotias, ja Klaus Baas antoi hänen huomata, -että hän piti huolta hänen läksynluvustaan: komenteli häntä tuon -tuostakin. Pikku Loten päätä hän silitteli isällisesti. - -Äiti ihmetteli nyt hänen tyyntä ja ankaraa vakavuuttaan ja hänen -hillittyä ääntään. Ja hän vastasi jo hänelle ihmisiksi ja kysyipä -häneltä silloin tällöin neuvoa. - -Kun Klaus Baasin ajatukset palasivat konttorissa-oloon, niin hän -käsitti nyt henkilöstön ja heidän työnsä entistä selvemmin. Hän ymmärsi -nyt monen seikan, joka hänestä silloin oli tuntunut kummalliselta tai -nurinkuriselta. Ja hän halusi uudestaan päästä sellaisiin töihin, -älykkäämpänä, varovaisempana ja pyrkivämpänä, -- mutta ei enää -harrastaakseen vain päivän urakkaa, vaan koko liikettä: edistääkseen -sitä sitkeydellään ja älyllään. Ja hän mietiskeli jo jotakin -merentakaista paikkaa, jossa hän saisi nähdä ja oppia yhä uutta ja -tehdä kovasti työtä ja vallitakin alallansa. - -Niin oli hänestä siihen aikaan kehittymäisillään mies, tuon tyynen -katselun ja vakaan ajattelun, tuon varovaisen epäilyn, rauhallisen -arvostelun ja oman muovailunsa kautta. - -Mutta eipä onnellinen ja hilpeä mies! Hänen silmänsä olivat -kahdenkolmatta vuotiaan silmiksi liian totiset, hänen huulensa liian -tiukasti supussa. - -Ja kun hän lauantai-illoin, kovan viikontyön suoritettuansa, lähti -Blankeneseen, ja kun kaunis, solakka Mariechen siellä käveli hänen -kanssaan -- oli tullut taas kevät ja kesä läheni -- niin hänen -hellyytensä muuttui hyvyydeksi ja hän hillitsi intohimonsa. Siitäpä ei -tyttö taaskaan tietysti pitänyt, vaan hän sanoi: "Miksi sinä olet niin -kylmä! Viime pääsiäisenä olit paljon hellempi!" Silloin Klaus Baas -sanoi ärtyisesti: "Mutta mitä minä sitten voin, lapsipaha? Jos minä -sinuun koskenkin, niin väännät kasvojasi kuin aikoisin syödä sinut, ja -alat itkeä!" Ja silloin painui neidon pää kumaraan ja sitten koetettiin -jutella muusta; mutta koska he eivät tohtineet heittäytyä helliksi, -niin heidän sielunsa olivat kylmät ja puheenaihe loppui. - -Hänen työtoverinsa sotilaskansliassa, aliupseeri, sanoi hänelle: "Te -olette aina niin hiljainen, Baas, te tapatte itsenne työllä. Täytyisi -joskus pistäytyä St. Pauliin ja päästää ruumis ja sielu valloilleen. -Vai pidättekö sitä syntinä?" - -Klaus Baas kohotti päätänsä ja vastasi: "Syntinä en sitä pidä. -Mihinkäpä nuoret miespoloiset turvautuisivat tuskissaan? Mutta sinne en -mene. Olen kylliksi saanut sellaisesta kuulla ja lukea: en tahdo -hankkia muutaman hetken tähden elinkautista tautia. Ja sitäpaitsi se on -epäsiistiä." Aliupseeri vastasi silloin: "Aivan oikeassa olette, mutta -minkä sille voi? Minä vaan en jaksaisi." Klaus Baas tokaisi: "Kyllähän -se niin on, se kysyy voimia liiaksi." Mutta sitten hän painui äkäisesti -työhönsä. - -Tosinhan oli hetkiä ja päiviä, jolloin hän päästi Baas-luonteensa -leiskumaan ja silloin hän mahtaili ja teeskenteli: miten hän on muka -luja eikä alennu lokaan ja miten hän on uuttera. Miten hän pian lähtee -merten taa ja tekee siellä miehuuden ihmeitä ja tulee takaisin ja ottaa -seudun pulskimman tytön vaimokseen. Sillä tytöllä pitää olla norja -vartalo ja hiukan notkuva käynti ja puhtaat, alttiit silmät! Ja ne -ajatukset olivat hänen onnensa ja autuutensa ja niistä hän suorastaan -juopui. - -Mutta useimmiten hän oli raskasmielinen, hiljainen ja katkerakin. -Monasti hän iltasella, kun Hanna lieden luona valmisti ruokaa, seisoi -akkunan luona ja tuijotteli otsa rypyssä vanhaan lamppuun, joka -riuskahteli ja räsähteli ja piti vaivalla yllä surkeaa, himmeää -liekkiänsä... Ja hän tunsi kirvelevän katkerasti, että sellaista oli -juuri hänenkin elämänsä: synkkää, mustanpuhuvaa ja tympäisevää ja -rauhatonta. - - - - -XIV. - - -Kun hän vähän ennen sotapalveluksesta pääsyä sateisena syyskuun päivänä -kulki kotiinsa, kierreltyään paikkaa tiedustelemassa, ja oli vähän -ylpeäkin, sillä erään suuren liikkeen päällikkö oli hänelle ollut -sangen kohtelias, joten hän nyt syyllä saattoi astella iloisena ja -tuimana Wexstrassella ikäänkuin isät Heisterbergissä ennen, -- niin hän -näki ihmisvirrassa vanhan puoleisen naisen, joka koetti kadun kulmasta -päästä ostoksineen toiselle puolelle. Ja aivan lähellä Klaus Baasia -naisen jalka liukahti likaisella kivityksellä -- ja Klaun päähän -pälkähti, joko syyllä tai ei -- että matami voi loukata itsensä tai -joutua hevosten jalkoihin. Ja niin ollen hän syöksyi avuksi, mutta -kompastui silloin itse ja löi takaraivonsa ankarasti käytävän laitaan -ja pyörtyi paikalla. Mutta kun hän makasi siinä tiedottomana likaisella -kadulla ja tiuha tungos ympäröi hänet, niin sattui veli Riku tulemaan -siihen, matkalla työpajasta, ja tunsi Klaun tummasta tuuheasta tukasta, -väen välitse pilkistellessään. Hellät kädet kantoivat sitten pyörtyneen -kotiin ja siellä hän heräsi pian sekavin ajatuksin ja hänen päätänsä -särki kauheasti ja hän voi pahoin. - -Kun hän seuraavana päivänä alkoi päästä ylenannatuksista, kertoi Hanna, -että Karl Eschen oli käynyt siellä hänen vointiaan tiedustelemassa. -Klaus ei ensin ollut oikein ymmärtää hänen sanojaan, mutta kuuli -kuitenkin nimen ja tunsi silloin ihanaa, selittämätöntä iloa, ja vaipui -uneen. Ja sekavissa unissa hän kulki menneen elämänsä taipaleet, -- -päällä ikäänkuin harmaa, surullinen taivaslaki, joka painoi hänen -takaraivoaan, niin matalalla se oli, -- hän istui selkä koukussa kirkon -kiviaidalla ja puheli jotakin Liese Lachmannin kanssa, mutta asiasta ei -tullut selvää. Sitten hän oli olevinaan Loten vuoteen vieressä -polvillaan, niin permantoon painautuneena, että tuskin voi nähdä siskon -kasvot; mutta silloin upotti yläällä kasvava taivaan paino hänet -likaiseen, kellertävään Elbeen, ja Petter Sööt katseli vaieten hänen -menoansa. Ja kun sievät tytöt, Tuddi ja pikku Sanna, keskellä katua -hotellin edustalla Jungfernstiegillä astuivat hänen niskalleen -jalkansa, niin hän ei niitä jaksanut lykätä pois. Ja viimein hän -heräsi, mutta ei päässyt oikein tuntoihinsa, ja hän käänsi varovasti -päätänsä hakien äitiään ja sisartaan, ja kun hän heidät näki, niin hän -seurasi heidän joka liikettään sellaisella ilolla, ettei hän moista -ollut ennen koskaan tuntenut. Niin suuresti kaipasi nyt tuo avuton -sairas, joka oli unten teittömillä taipaleilla harhaillut, toisten -hellyyttä ja rakkautta. - -Antje Baas koetti ansaita kaikilla mahdollisilla tavoilla, sillä hän -pelkäsi kauheasti joutuvansa ikävuosinaan lastensa hoidokkaaksi. Ja -siksi hän oli nyt vuokrannut pienen, yhden akkunan huoneen heidän -huoneistonsa vierestä; siinä oli eri ovensa eteiseen ja sen hän oli -puolestansa luovuttanut vuokralaisille. Tämä keinottelu ei ollut ensin -oikein onnistunut ja Antje oli jo aikonut siitä luopua. Sillä -ensimäinen vuokralainen, keski-ikäinen mies, oli tohtinut heittää -lemmensilmäyksiä itseensä puhtaasen ja komeaan emäntään, ja silloin -potkaisi Antje hänet heti pois. Toiselle kävi samalla tavalla siitä -syystä, että hänellä oli liian vähän liinavaatteita ja hän eli -epäsäännöllisesti. Kolmas vuokralainen taas suoritti vuokransa kolme -päivää liian myöhään. Mutta sitten tuli heille nuori nokikolari, -suoran-näköinen, jäykkä mies. Hänellä oli nokisen ammattinsa -ihmeellisenä vastakohtana hämmästyttävän monipuolinen ja siisti -vaatevarasto, -- oikeinpa voi sanoa, vaatteiden näyttely. Hänen -liinavarastonsa kelpasi; piironkinsa päällyksen hän koristi -kaikellaisilla sievillä koruilla ja puhtailla leluilla, joita hän itse -piti alinomaisella hellällä hankaamisella kiiltävinä. Ikinä ei ole -nähty niin säteileviä parranajoneuvoja tai kauniisti kimaltavia -tuhkakuppeja ja puhdasta lamppua ja pöytäkelloa kuin tämän nokikolarin. -Ja kun hän vielä jäykkyytensä ja puhtauden vimmansa ohella oli -elämältään säntillisyyden esikuva, niin Antje Baas piti häntä -mielellään vuokralaisena; eikä hän antanut nuorimman poikansa järkyttää -vakaumustaan, vaikka hän eräänä päivänä tapasi hänet pilkistelemässä -eteisestä avaimen reiästä vuokralaisen kamariin, jolloin poika -puolustuksekseen sanoi, että se nokikolari tanssii korujaan -puhdistaessa ympäri kamaria kuin hullu, kummallisilla tanssiaskelilla, -joten on sula mahdottomuus loitota avaimenreiältä. Poika sai kovan -korvatillikan ja nokikolari ei suosiosta suistunut. Sillä mitä se -muihin kuului, miten hän hyppeli omassa huoneessaan, sanoi Antje Baas. -Antje oli vuokrannut huoneen yksinomaan kolarille ja välitti viis hänen -hypyistänsä; ja hän tahtoi itsekin olla kotonansa rauhassa. - -Seuraavana vuonna iski nokikolari silmänsä tyttöön, joka oli -palveluksessa jossakin Gänsemarktin lähistöllä, ja he menivät piankin -naimisiin -- ja se lankesi luonnostaan kuin köyhän kuolema, sillä tyttö -oli puhtain mitä Hampurissa piikatyttöalalla tavata saattaa. Ja se on -paljon se! Tyttösen musta puku, hänen valkea esiliinansa, hänen valkea -myssynsä olivat kuvaamattoman puhtaat: varmaankin hän käytti -jonkinlaista pulituurisaippuaa, sillä hänen poskipäänsä välkkyivät -kuin petsattu piironki. Hänen silmänsä olivat nähtävästikin -kristallilasista; alla oli jokin koneisto, joka noita lasipallosia -nokkelasti pyöritteli. - -Hannakin oli yleensä mahdottoman siisti ja piti paljonkin -nokikolarista, järjestyksen miehestä, huolimatta hänen kummallisesta -kiilloitusvimmastaan; ja hän ihmetteli nyt vain sitä, miksi ei -nokikolari ollut etsinyt sellaista morsianta, joka olisi kerrassa -täyshopeaa ja sieltä täältä kristallihelyillä koristettu. - -Sitten sai Antje Baas vuokralaiseksi pienen, tummatukkaisen herran, -aivan mieleisensä, ja tämä asui nyt vuosikausia heillä, vaikka vuokran -maksu silloin tällöin hakastelikin. Herra oli kotoisin Schleswigistä, -omituisesta suvusta, joka oli monasti nostanut myrskyn kotipitäjässä, -kerran koko Tanskan kuningaskunnassakin. Hänen isoisänsä, kelpo -opettaja, oli näet keski-ikäisenä nainut erään lesken, ja kun hän -silloin pääsi, vaikka myöhänlaiseen, hyvään naisen makuun, niin hän, -- -sellaistahan kuuluu usein tapahtuvan,- loi piankin silmänsä vaimon -kukoistavaan tyttäreen, jonka vaimo oli tuonut ensimäisestä aviosta -uuteen kotiinsa; vaimo näet alkoi jo kuihtua. Ja silloin rakastunut -opettaja kirjoitti kaikessa vanhan Aatamin yksinkertaisuudessa kirjeen -kuninkaalle ja kysyi, eikö hän nyt saisi naida tytärpuoltaan; hänen -vaimonsa, tyttären äiti, oli näet tuumaan taipuvainen. Ja hän sai -vastauksen, että hänen on kolmen vuorokauden sisällä korjattava luunsa -valtakunnan rajain ulkopuolelle. Ja sitten asui karkoitettu hyvän aikaa -ulkomailla ja hän palasi kotimaahansa hymyilevänä ja kirkassilmäisenä -vanhuksena. - -Antje Baasin vuokralainen oli tämän opettajan pojanpoika. Hän oli ensin -kotikylässään kuskipoikana ja renkinä, hiljainen ja vakava mies hän -oli. Mutta sitten hänen päähänsä pälkähti ruveta lähetyssaarnaajaksi ja -palvelemaan Herraa. Schleswigin nummella sattuikin olemaan kaksi -hurskasta seurakuntaa, jotka keräsivät rahat noiden penteleen -pakanakansain ja hänen hyväkseen, niin että hän saattoi käydä -yksinkertaisen koulunsa ja sitten hän matkusti Intiaan, rovastin -opetuksilla sonnustettuna ja ristikansan siunauksilla ja -kolehtirahoilla varustettuna. Mutta annas olla: liekö häntä opetettu -liian pintapuolisesti tai hutiloiden, vai ehkä hänessä oli liiaksi -isoisänsä perisynnin suolaa, ja hän itse niitä, jotka vasta neljännellä -kymmentä löytävät oman itsensä, tahi ehkä hän mieltyi liiaksi noihin -tummaihoisiin, suursilmäisiin, uneksiviin alkuasukkaihin, mieltyi koko -herkällä sielullansa: joka asiaan on monet syyt; -- niin vain kävi, -että kun hän jo monta vuotta oli ilman pahennusta hoitanut vakavaa -virkaansa, hän alkoi kirjoitella kotiinsa hävyttömiä kirjeitä. Hän -kirjoitti ensin, että hän näki Intian auringon alla kristinopin, jota -he kotimaassa, Torupissa ja Haudebüllissä, muka harjoittivat, nyt -entistä selvemmässä valossa -- ja hänen täytyi tunnustaa, että se oli -kerrassaan kelvotonta, sekä inhimilliseltä että raamatun kannalta -katsoen. Oliko siellä kotipitäjissä miestä, jonka oli tapa kääntää -toinen poskensa uudelle korvatillikalle, niinkuin Vapahtaja nimenomaan -ja selvästi oli suosittanut? Tai oliko miestä, joka antaisi -tarvitsevalle toisen hameensa, niinkuin sama herra oli ihan samoiten -määrännyt? Tai oliko siellä Paavalia, joka menisi Hampuriin ja -kääntäisi saarnoillaan tuota synnin Sodomaa? Tai ainoaakaan, joka voisi -sairaita parantaa? Ehei, sellaisia ihmeitä ei siellä ollut! Sitäpaitsi -heikäläiset olivat toisilleen kateellisia, he olivat itaroita taikka -ylpeitä, he olivat väärintekijöitä -- ja kaikkea samalla kertaa -- he -eivät olleet puolta palanutta puupenniä parempia kuin ne pakanat, joita -hänen muka piti kääntää. "Oikea Toruppin kristitty", hän lausui -seuraavassa lähetyskirjeessään, "luulee solmineensa sadalla -kirkkomatkalla ja tuhannella isämeidällä ja kolmenkymmenen markan -kolehdilla Lähetysseuralle ikuisen rauhan ylituvan Ukon kanssa: ja -sitten hän kehottelee mukavasti laakereillansa ja luulee että kaikki -muut joutuvat helvetin riihen pätsiin ja lemmon tuuttiin -- ja katsoo -yli olan noita kurjia, hänen rahoillaan käännettyjä pakanapoikia." - -Mokomasta hän oli joutuva kovaan leikkiin! Näitä kirjeitä, joissa -loukattiin seurakuntaa ja rakasta Jumalaa, olisi kai vielä voitu -kärsiä, jos olisi edelleen voitu olettaa, että hän tarkoitti niillä -ylimalkaan saada kotipuolelaisia katumukseen ja parannuksen töihin; -sillä sellaiset saarnat menivät tottuneihin kuin tupakka. Mutta viimein -nousi tuo villitty kapinoimaan itse rovastia vastaan ja sanoi häntä -kirjeissään hyvin yksinkertaisesti vain pieneksi, paksuksi pallukaksi, --- hänen hyvin täytetyn ulko-olemuksensa mukaan näet. Ja hän väitti -rovastilla olevan niin vähän selvää luonnetta, että hän samalla kertaa -saattoi olla puhdasrotuinen saksalainen ja tanskalainen, yhtaikaa -kirkollinen ja vapaamielinen, hurskas ja suruton, renki ja herra, -kuinka vaan milloinkin tarvittiin; ja hän sanoi, että rovastilla oli -niin vähän tosievankeelista omaatuntoa, että häntä voi verrata entiseen -sammakkoon, joka puhalsi mahansa tyhjää ilmaa pullollensa. Ja viimein -hän samassa kirjeessä julisti sen mielipiteensä, että maailma ja Jumala -olivat paljon, paljon suurempia kuin he siellä kotipuolessa, Jübeckin -ja Tondernin saviojien vierellä, olivat unessakaan aavistaneet. He -olivat siellä kotona tehneet Jumalasta vanhan, saidan, tuhmankopsakan -syytinkivaarin, joka määrää lellipojilleen eri perintöjä kuin muille. -Mutta hän oli nähnyt hänen ylevät, loimuavat silmänsä Intian auringon -kehrässä ja hänen uneksivan rakkautensa lempeiden pakanalasten -ruskeissa silmissä. - -Siihen kamalaan kirjeesen vastattiin pikakirjeellä, jonka avulla -kapinen pukki potkittiin heti pois Herraa palvelevien lammaslaumasta. -Hän kulki sitten jollakin neuvolla satamasta toiseen ja pääsi viimein -Hampuriin -- kotipuolen armolahjathan olivat herenneet herumasta. Ja -nyt hän istui Antje Baasin pienessä vuokrakamarissa ja elätti itsensä -niukuin naukuin pianonopetuksella, käyden varattomanlaisissa perheissä, --- sekä niillä eväillä ja rahoilla, joita hänelle toi joskus hänen -Kielissä asuva nuori veljenpoikansa, pitkän solakka käsityöläinen, -- -hänen ihailijansa ja säälivä ystävänsä. Usein hän istui tuntikausin -kirjojensa ääressä, joissa oli kummallisia, käsittämättömiä -sanskriittisia variksenvarpaita -- ja hautoi kuumia ajatuksia ja -puristeli kaksin kämmenin pörröistä, tummakiharaista päätänsä niinkuin -olisi tahtonut painella sitä hiukan miellyttävämpään muotoon. Ja illan -hämärissä hän istui pienen harmonionsa edessä ja loihti siitä -merkillisen vilkkailla, pianonsoittoa muistuttavilla liikkeillä -omituisen hurisevia ja valittelevia säveleitä, jotka herättivät -kuulijain sielussa kuvan ikäänkuin äärettömistä kansanjoukoista, koko -kansakunnista, jotka rukoilivat selittämättömässä uskonhädässä, -käsiänsä väännellen, apua korkeuden valloilta. - -Antje Baasilla ei kelpo luonteensa mukaisesti ollut mitään nurkumista -siinä, että hän oli selvä pakana ja että hän soitti noita surumielisiä -virsiänsä; mutta kun hänen hellästi rakastettu sairas poikansa tuli -tuosta seinän takaa kuuluvasta soitosta levottomaksi eikä saanut -rauhassa nukkua, niin hän päätti käskeä vuokralaisensa muuttamaan pois. -Lapset alkoivat silloin rukoilla pakanan puolesta, ja vihdoin sai -sairas itse vuokralaisen pelastetuksi. Ja nyt kuunteli Klaus Baas -puolihorroksissaan hänen soittoaan -- ja nuo oudot sävelet kantoivat -laineillansa jo hänet siihen maahan, mihin hän pian oli astuva, vaikkei -menosta vielä tiennyt. - -Kun hän noin viikon päästä pääsi vuoteesta, tuli Karl Eschen häntä -toisen kerran katsomaan ja viipyi heillä tunnin ajan. Hän tarkasteli -hienon salavihkaa huonetta sekä Antje Baasia ja lapsia; ja Klaus Baas -iloitsi mielessään, kun näki väkensä niin sievästi ja toimessaan -häärivän töissään, ja hän ajatteli: kohottele sinä vaan hämmästyksestä -kulmakarvojasi, Karl Eschen, syytä onkin! Karl Eschen kysyi Klaus -Baasilta, kuinka hänen sotapalvelusaikansa oli kulunut. Mitä hän oli -lukenut, mitä oppinut; ja moitti häntä siitä, että hän oli tanssinut -Blankenesessa eikä ollut hankkinut itselleen Uhlenhorstin puolla oikeaa -perheseuraa. "Minä palvelin Potsdamissa", hän sanoi, "olisin teitä -muuten siinä suhteessa auttanut. Liikemiehen täytyy välttämättä tietää -seurustelumuodot, Baas. Niin, se on kaikkein tärkeintä, hänen elämänsä -ensimäinen ehto." - -Vaikka Karl Eschen koetti ajatuksiaan salata, huomasi Klaus Baas, että -hän oli tahtonut nähdä hänen omaisensa ja hänen olonsa ja että hänellä -oli joitakin erikoisia suunnitelmia ja aikeita. Mutta sillä kertaa ei -Karl Eschen niitä ilmaissut. Hän tuli kuitenkin takaisin seuraavana -päivänä ja kysyi nyt Klaus Baasilta suoraan, halusiko hän lähteä hänen -kanssaan kolmeksi neljäksi vuodeksi Taka-Intiaan, A.W. Thaulerin -palvelukseen, joka oli merkittävä liike. Ja Karl Eschen kuvaili sitten -tointa ja ilmastosuhteita ja sikäläistä elämää. Klaus Baas myöntyi -heti, sydämestään riemuiten. Ja muutaman päivän päästä hän meni -mainitun A.W. Thaulerin kauppakonttoriin, vaikka olikin vielä heikko ja -päätä pyörrytti, mutta ajatus oli jo selvä, ja siellä hän sai kuulla, -että hänen olisi oltava ensimäiset kaksi vuotta Thaulerin palveluksessa -ja sitten matkustettava sisämaahan Karl Eschenin seurassa, toiminimi -A.C. Eschenin asioille ja laskuun, jonka liikkeen omistaja oli Karl -Eschenin veli; Intian sisämaassa oli tarkastettava eräs tina-alue ja -ehkä perustettava sinne kaivoskin; Eschenien isä oli näet kymmenkunta -vuotta sitten, vähää ennen kuolemaansa, saanut kiinnityksen mainittuun -alueesen eräältä velalliselta. Ja matkalle oli lähdettävä kahden viikon -kuluttua. Klaus Baas punnitsi asiaa. Ja hän merkitsi nimensä -välikirjaan ja sai runsaat käsirahat. Ja seuraavina päivinä hän kulki -reippaana matkaostoksillaan, ja sisarukset seurasivat innostuneina -hänen hommiansa, ja äiti arvostelevin ja sangen surullisin silmin. - -Kaksi päivää ennen lähtöä lähetti Karl Eschenin äiti pyytämään Klaus -Baasia käymään heillä pienillä lähtiäiskekkereillä, jotka hän oli -pannut toimeen. - -Klaus Baas meni ja tuli jo päiväsaikaan Escheniin, melkeinpä -juhlallisen arvokkaana -- tuli nyt ensi kertaa hienoon -porvarisperheesen. Talo oli Mittelwegin varrella, joka siihen aikaan -oli vielä sangen hiljainen katu. Vanhassa, suuressa rakennuksessa -Eschenit asuivat alakerrassa. Klaus Baas nousi portaita, ja eteisessä -hienosti puettu palvelustyttö tuli vastaan ja jätti hänet odottamaan. -Klaus Baas ihmetteli suuresti pitkänsoikean eteisen yksinkertaista, -vanhankuosista sisustusta. Sitten hän sai astua kodikkaasti valaistuun -saliin ja silmäili varovasti ympärilleen. Seinät olivat tummat, -huonekalut olivat vanhat, raskastekoiset; taulut tummapohjaiset ja -kiiltävät; matot paksut ja outoväriset. Kaikki näytti kovin -yksinkertaiselta ja hienolta. - -Kun hän oli jonkun aikaa odottanut ja katsellut, astui sisään komea, -harmaahapsinen rouva ja katsoi häntä älykkäästi ja antoi kättä ja pyysi -istumaan ja istahti itsekin. Sitten hän sanoi hillitysti ja -ystävällisesti olevansa iloinen, että Klaus Baas matkusti hänen -poikansa kanssa; hän oli jo näet vuosia sitten kuullut silloin tällöin -mainittavan Klaus Baasin nimeä, silloin kun hän tuli Trimbornin -konttoriin. Ja oli täällä hiukan kujeiltukin hänen nimellään: se oli -näet niin erikoisen hauskaa tuo: "Klaus Hinrich Baas!" - -Sitten hän silitti hienolla, pehmeällä kädellänsä mustaa -silkkihamettaan ja katsoi häneen viisain, harmain silmin -- ja mieltyi -hänen suoriin, ylpeihin kasvoihinsa ja virkkoi hillityn varovasti: -"Kutsuin teidät tänne aikaisemmin kuin muut, kun tahtoisin mielelläni -vaihtaa sanan pari kahden kesken teidän kanssanne. Meillä on ollut -paljon perhesuruja, minulta kuoli ensin appi, sitten kaksi lankoa ja -viisi vuotta sitten mieheni. En ole päässyt mustista", -- hän silitti -taas hamettansa -- "melkein koko avion aikana. Vain kerran elin mieheni -kanssa kolme ilon viikkoa, Italian matkalla. Vuonna 70 oli mieheni -Ranskan sodassa ja haavoittui vaarallisesti, hän ei parannut enää -oikein ja kuoli juuri siitä haavastaan, joskin vasta vuosien päästä. Ja -kun hän tuli kivulloiseksi, ei liike menestynyt enää hyvin, ja pahin -kolaus oli se, että hän viisi vuotta sitten kuoli. Vanhin poikani, -Arthur, on sitä sittemmin hoitanut, niinkuin tiedätte. Ja nyt lähtee -toinen Intiaan, -- siitä maasta ei minulla ole ollut viimeisinä -kymmenenä vuonna, mieheni sairastuttua, paljon iloa! Pyydän: olkaa hyvä -toveri minun pojalleni!" - -Rouva aikoi puhua vielä; mutta hänen silmänsä täyttyivät murheen -kyynelillä ja hän ojensi vaieten Klaulle kätensä. Klaus puristi sitä ja -lausui, että häneen saa luottaa. - -Samassa saapui toisia vieraita, rouva pyysi anteeksi ja meni eteiseen, --- ja kun Klaus vielä katseli häntä, kuuli hän takaansa naisen askelia. -Hän käännähti ja -- siinä seisoi kookas, kaunis tyttö, noin -yhdeksäntoista vuotias: pää pienenlainen ja ruskeankihara. Hän tunsi -heti, että se oli Tuddi, sama, joka oli istunut maalarin huoneessa -profeetta Sephanjana punainen vaippa hartioillaan suuressa -nojatuolissa. Tyttö kumarsi kylmästi ja sanoi hiukan ylpeästi: "Minä ja -Sanna tiesimme heti kun menitte Trimbornin konttoriin, kuka te olitte, -ja mehän muistimme Laura tädin ajalta nimenne, mutta ajattelimme, että -ehkä oli teille hauskempi, ettemme siitä muille virkkaneet... Ja nyt te -matkustatte Intiaan veljeni kanssa!" - -Klaus Baas selvisi heti hänen puhuessaan hämmästyksestään ja lausui -yhtä välinpitämättömästi ja ylpeästi: "Aivan niin, neiti... Mitenkä -neiti sisarenne voi?" - -Tuddi huomasi, että Klaus Baas oli yhtä ylpeä kuin ennenkin, ja nyt hän -katsoi häntä jo ystävällisemmin ja vastasi: "Sanna meni kouluretkelle -Lüneburgin nummelle, viipyy siellä kaiken päivää, ja on tietysti -tullessaan niin väsynyt, että hänen kohta täytyy mennä levolle." Ja -sitten Tuddi naurahti: "Hän oli muuten sangen utelias näkemään teitä -niin pitkästä ajasta." - -Samassa tuli Karl Eschen sisään ja antoi hänelle kättä ystävällisemmin -kuin tutulle konsanaan: sillä heitähän yhdisti nyt tuleva monivuotinen -toveruus. Mutta muodollisesti oli tervehdys jäykkä. Sitten tuli -saliin vanhempi veli Arthurkin, toiminimen nykyinen omistaja; -hän oli Karl Eschenin näköinen, paitsi että oli pienempi ja hintelämpi. -Hän puhui kylmästi ja hillitysti matkavarustuksista ja firmasta, -jonka palvelukseen he olivat astuneet, ja sitten omastakin -kaivosyrityksestään. Vielä tuli joukon jatkoksi pieni, laiha, -rillinokka herra, jolla oli lapsellisen viisaat silmät: hän näytti -joltakin tiedemieheltä. Vanhempi veli taputti häntä hartioihin ja -nimitti häntä Eberhard enoksi ja esitti hänet Klaus Baasille sillä -samalla nimellä: "Hänellä ei näet ole muuta nimeä; lisänimet on -hävinneet, Eberhard eno se vaan on. Ja tämä on Klaus Baas, Eberhard -eno, hän, joka lähtee velimiehen kanssa Intiaan, meidän kuululle -kaivoksellemme." -- Pieni herran tallukka katseli ystävällisesti ylös -Klaus Baasiin ja väistyi sitten vaatimattomasti syrjään ja kuunteli -vaikenevana sivullisena toisten keskustelua. - -Vanhempi veli alkoi nyt hiukan huikentelevan huolettomasti kysellä -minkä mitäkin Trimbornin liikkeestä, jolloin Klaus Baas huomasi, että -se oli hyvän käytöksen ja vaikenemiskyvyn koetus, joten hän antoi hyvin -suppeita ja selviä, mutta varovaisia vastauksia. Ja kun hän huomasi, -että pikku herra tutki koko ajan syrjästä hänen kasvojaan ja Karl -Eschen katseli vuoroin häntä ja vuoroin veljeänsä, niin hän ajatteli -viekkaan tyytyväisenä kuin talonpoikainen ainakin: "Tutkikaa te vaan! -Vikevä väkevän voittaa!" Ja voitonilonsa vuoksi hänen täytyi oikein -vartioida itseään, etteivät silmät hänen ylpeyttänsä ilmaisseet. - -Sitten kutsuttiin veljekset ottamaan vastaan uusia vieraita. Ja nyt -astui pikku Eberhard eno esiin sivuseinämältä ja pyysi Klaus Baasia -kanssaan sohvaan ja kyseli häneltä kaikellaista: hänen kotipuolestaan, -jonka historiaa hän tunsi, ja tiedusteli siellä säilyneitä -historiallisia tarinoita. Tuddi eli Gertrud Eschenkin astui jälleen -saliin ja hänen rinnallansa tuli nuori herra, jonka hän esitti "talon -ystäväksi" ja sanoi hänenkin matkustavan ulkomaille, Meksikoon. Tuddi -näytti äskeistä iloisemmalta tuon meksikolaisensa seurassa. "Hauskapa -nyt kuulla", hän nauroi, "kuinka Eberhard eno saa puheen johdetuksi -sinetteihin ja vanhoihin rahoihin, -- hän on näet suuri vanhain -sinettien ja rahain kokooja. Ja kuinka hän voi, herra Baas, keskustella -niistä teidän kanssanne." - -"Miksei minun kanssani?" sanoi Klaus Baas sukkelasti. "Meidän puolessa -on monta vanhaa sukua." Ja hän tiesi kertoa Baasien vaakunasta, joka -oli kotoisen museon akkunassa -- ja kuinka suku oli katovuosien ja -huonon hallinnon kautta menettänyt vanhan merkittävän omaisuutensa. - -Silloin hieno pikku herra haltioitui ja kyseli jos mitäkin ja sanoi: -"Sillä tavoin se aina keikahtaa kolmannessa, neljännessä polvessa. -Minun ukkoni istui vielä itse tuhdolla kun sousi laivalleen, -joka ankkuroi satamassa. Ja nyt minä tutkin kakkulat nenällä -suurennuslasilla vanhoja sinettejä ja heraldisia koristeita." - -"Ja olet hampurilainen ja republikaani!" tokaisi sievä kiharapää tyttö. - -Pikku eno kohautti olkapäitään ja katsoi lapsellisen viattomasti Klaus -Baasiin ja kertoi, että Eschenit olivat samaa sukujuurta kuin Baasit, --- sillä erolla vain, että Eschenin sukumerkki oli Elben toisella -rannalla, Kedingenissä, talonpoikaistalon ovenkamarassa. Klaus Baas -kertoi puolestansa vanhain sukujen entisestä ja nykyisestä elämästä ja -ikivanhoista sukumuistoista ja maakuntajuhlista, joita äskettäin oli -kotipuolessa vietetty. Gertrud Eschen istui pää pystynkekassa ja -katseli Klaus Baasia sivusta kauempaa. Nuorukainen huomasi sen -- ja -huomasi myös, että entinen Tuddi kunnioitti häntä taas aivan kuin -ennen, kun hän oli tiukasti kytkenyt hänen jalkansa jakkaralle. - -Klaus Baas oli tullut voitoistansa hiukan liian itsetuntoiseksi, ja -niinpä hän nyt käytti hyväkseen tilaisuutta ja nousi ylös ja meni -erään nuoren pojan luo, joka oli Eschenin perheen sukua: vain -viisitoista-vuotias. Ja Klaus Baas heristi häntä hiukan olkapäistä ja -sanoi: "Tiedätkö sinäkin, mikä minun nimeni on ja oletko kujeillut -kustannuksellani?" Mutta silloin hän huomasi, ettei poika -ymmärtänytkään ollenkaan moista tuttavuutta, vaan vetäytyi hänen -luotansa. Ja nyt Klaus Baas tuli araksi ja alakuloiseksi ja mietti -mielessänsä: "Viimeisen kerran, Klaus Baas, näytät nyt tälle seuralle, -minkälainen olet sisästä päin!" Ja hän oikaisi vartaloaan ja tekeysi -hyvin jäykäksi ja kysyi nuorelta herralta sulavasti, tiesikö hän mitä -uutta sodan huhuista; siihen aikaan, kahdeksankymmentä-luvulla heräsi -näet melkein joka vuosi huhuja uusista sotahankkeista. Poika vastasi, -että hän oli kyllä kuullut niistä koulun kentällä; mutta maisteri oli -sanonut, että ne olivat tyhjää puhetta. - -Sitten meni Klaus Baas toiseen huoneesen ja tutustui suureen -nuorukaisjoukkoon, kaikki noin kahdenkymmenen ikäisiä: he keskustelivat -ikänsä mukaisesti hyvin itsetietoisen hartaasti purjeveneistä ja -kilpasouduista ja monenmoisista pallopeleistä ja muista tärkeistä -kokouksistansa. Yhtäkkiä pyrähti vielä taloon pari nuorta neitosta, -kaukaisia sukulaisia Bremenistä: olivat vasituisesti matkustaneet tänne -sanomaan hyvästiä "kiltille serkulle." Siinäkös hälistiin ja naurettiin -ja ilakoitiin ja juostiin edestakaisin; mutta Klaus Baas seisoi -totisena ja jäykkänä iloisten joukossa ja hän tunsi, että hänen oli -mahdotonta löytää notkeaa seurasävyä ja olla niin hilpeä ja vapaa kuin -muut. Ja luulipa hän huomaavansa, että he hienolla vaistollaan pitivät -häntä jonakin sukuun kuulumattoman "viidentenä pyöränä." - -Suurin osa vieraista katosi vähitellen perimäiseen huoneesen, ja pian -tuli Karl Eschen viemään Klaus Baasiakin sinne. Se oli pitkänsoikea, -kodikas kamari, täydellisesti sisustettu vanhoilla, tumman kiiltävillä -huonekaluilla. Ikkunan ääressä, taustana kauniissa poimuissa riippuvat -musliiniverhot, istui hyvin vanha ja hienopiirteinen rouva, selkä -kumarassa, lumivalkea, sievä myssy hallavan harmaassa päässä, kädet -päällekkäin sylissä. Hän kohotti hiukan päätänsä ja katsoi ympärilleen, -sukua, joka oli siihen kokoontunut, ja vastaili heidän kysymyksiinsä -heikolla vanhalla äänellä. "Se on mummi", sanoi Karl Eschen, "ja -ystävät kutsuvat häntä vielä entisajan tapaan madame Escheniksi. Hän -kertoo hyvin mielellään vanhoista ajoista, ranskalais-talvesta ja -suuresta palosta, ja puhuu aivan järkevästi kaikesta, mitä on täällä -hänen ympärillään. Mutta kaikki muu, mitä on välillä tapahtunut: -sukulaisten kuolema ja yleensä koko ajan juoksu, on hänen muististaan -kadonnut. Hän luulee elävän vielä kaikkien kolmen poikansa ja -liikkeemme olevan entisessä kukoistuksessa." - -Ympärillä seisovat vanhat ja nuoret puhuttelivat sangen kunnioittavasti -madamea, toiset totisina ja toiset lempeästi hymyillen. Rouva vastasi -jokaiselle totisesti tai leikillisesti. Kun Karl Eschen sitten vei -matkatoverinsa hänen luokseen ja sanoi: "Hän lähtee minun kanssani -Intiaan, mummi", niin vanhus käsitti varmaankin sanat niin, että Klaus -Baas oli muka juuri palannut Intiasta; ja siksi hopeahapsi nyt kysyi -kohteliaasti kumartaen: "Olette kai tavannut myös poikaani, -meriupseeria? Hänen nimensä on Felix, hän palvelee kadettina -Frauenlobissa." - -Klaus Baas kumartui hänen puoleensa ja vastasi: "En ole nähnyt, -madame." - -"No onnea matkallenne", sanoi rouva silloin kohteliaasti ja kumarsi -arvokkaasti. - -Nyt tuli kamarineitsyt ja lausui hiljaa: "Taitaa olla paha madamea enää -rasittaa..." Ja vieraat palasivat toisiin huoneihin. - -Jonkun aikaa pakinoi Klaus Baas vielä rouvan ja Eberhard enon kanssa ja -jätti sitten hyvästit. Karl Eschen saattoi häntä eteisen ovelle, ja -silloin Klaus Baas ihmetteli, mitä lapsen itkua kuului tuolta eteisen -päästä? Karl Eschenkin kuunteli ja sanoi: "Sehän on vaan minun pikku -siskoni. Tulkaahan mukaan, niin tulette heti tuttaviksi." Ja jatkoi -ystävällisesti: "Se on hyvin kiltti, herttainen tyttö, olen oikein -pahoillani, että minun täytyy vuosikausiksi erota hänestä." - -Klaus Baas meni jälestä pieneen huoneesen, jossa oli kaksi vuodetta. -Tyttö, noin kymmenvuotias, istui sängyssä ja hieroi unisia silmiään ja -itki. Sisäkkö oli vuoteen vieressä ja houkutteli ja maanitteli häntä -nousemaan ylös ja sanoi Karl Eschenille: "Sanna nukkuu niin mielellään -aina yksin täällä vieraskamarissa, mutta nyt hänen täytyy luopua -valtakunnastaan, kun on tullut kaksi Bremenin neitiä, joiden on -päästävä tänne!" - -Klaus Baas katseli ihastuksissaan sievää, ruskeapalmikkoista tyttöä, -joka leveässä, valkeassa vuoteessa istui, ja sanoi: "Vai et antaisikaan -huonettasi, vekkuli?" - -Tyttö hierusteli silmiään, ja kun kuuli vieraan äänen, niin hän vastasi -itkien: "Kotiväki ei ota minua milloinkaan yhtään huomioon." - -Veli vilkaisi hymyillen Klaus Baasiin ja sanoi sitten: "Tule syliin, -minä kannan sinut toiseen kamariin." - -Mutta Sanna itki vaan ja uhkasi: "Minä en tahdo olla yhtään missään -tekemisissä kotiväen kanssa." - -"Ohoh", virkkoi veli, "mutta sängystä sinun täytyy nousta! Jos et tahdo -olla missään tekemisissä kotiväen kanssa, niin täytyy herra Baasin -sinut kantaa sinne. Tiedätkös: tämä on se setä, joka lähtee kanssani -Intiaan." - -Pikku tyttö kohotti päätänsä ja katsoi vanhaa tuttua vakailla, -harmailla silmillään ja sanoi kiltisti ja melkeinpä tyytyväisenä: "No -ottakoon hän sitten syliin." - -Klaus Baas vastasi iloisesti: "No tulepa sitten." Ja hän kietoi -tottuneesti kätensä hienon, hennon lapsen ympärille, joka oli vuoteesta -aivan lämmin, ja nosti hänet seisaalleen ja kantoi hänet salakavalasti -mairitellen viereiseen huoneesen, missä oli sievä pikku vuode äidin -sängyn vieressä. Kun hän siellä oli asettanut hänet nukkumaan ja -tyttönen oli uupuneena vetänyt peiton olkapäillensä, ei Klaus Baas -malttanut olla vielä kujeilematta, vaan supatti hänelle hiljaa -ärsytellen: "Jos ne vielä tekevät sinulle pahaa, niin Jumbo, näytä -silloin hampaitasi!" Sanna avasi silloin silmänsä ja sanoi: "Herjes, -mitä tuhmuuksia! Sinä senkin Klaus Hinrich Baas!"... Ja Klaus Baas meni -nauraen huoneesta. - -Kun hän tuli ovelle, niin hän näki Karl Eschenin rinnalla kynnyksellä -rouva Eschenin ja Tuddin, jotka toruskelivat leikillä äitiä ja -sanoivat: "Se on vekara tuo sinun nuorimpasi! Mitähän siitäkin vielä -tulee! Hänen kotiväkensä ei muka ota häntä yhtään huomioon, väittää!" - -Rouva vastasi hymyillen: "Samalla tavalla sitä on kasvatettu kuin -teitäkin, ja ettekö te ole hyviä, kilttejä lapsia? Onhan teillä tosin -pikku raiska silmässä teilläkin, mutta voihan sen kärsiä. Mutta jos -voitte olla toisellaisia, niin olkaa sitten!" - -He purskahtivat kaikki nauruun ja sanoivat Klaus Baasille hyvästit, ja -hän lähti. - - * * * * * - -Kun hän seuraavana päivänä meni piirikomennuskunnan kansliaan hyvästejä -vääpelille lausumaan, niin hän kuuli matkalla varmoista lähteistä, että -tosiaan syttyisi sota. Hän kiiruhti nyt askeleitaan ja kysyi -levottomana vääpeliltä, tiesikö hän mitä varmaa asiasta? Vääpeli -katseli häntä rauhallisesti ja vastasi: "En kerrassaan mitään! Jos, -niin mitäpä sitten!" - -"Se ei ole niin yksinkertaista", vastasi kiihkeästi Klaus Baas. -"Ensiksikin: kuinka pääsen kirjurin toimesta? Arveletteko, että minä -voin istua täällä, kun toiset menevät sotaan! Ja toiseksi: minun on -matkustettava huomisiltana Borussialla Intiaan." - -Minkäpäs neuvon vääpeli tiesi; lyötiin kättä ja Klaus Baas meni. - -Hän juoksi A.W. Thaulerin konttoriin ja tapasi siellä porraskäytävässä -Karl Eschenin: hänkin oli kuullut sodan mahdollisuudesta, jopa melkein -uskottavuudesta, ja he puhuivat nyt asiasta päällikön kanssa. Päällikkö -nykähytti olkapäitänsä ja sanoi, että tietysti heidän on matkustettava. -Mutta pojatpa puhelivat keskenään, että olisi kerrassa noloa, jos -heidän laivansa joutuisi kaapparien kynsiin, niin että heidän täytyisi -istua vankeina sillaikaa kun toiset marssivat sotaan, ja he olivat -harmissaan ja neuvottomia. Ja vasta viimeisellä hetkellä, kun jo sodan -huhutkin hälvenivät, he ajoivat matka-arkkuineen satamaan. Ja he -loittonivat illan hämärissä Borussialla Elben suuta kohti. - -Pieni luja laiva kynti sitkeästi ja kovasti täristen meren aaltoja ja -puski peninkulma peninkulmalta etelää kohti. Englannin korkeat, totiset -kalkkirannat liukuivat oikealta ohitse ja sitten tuli Ranskan saaret ja -lahdelmat. Biskayan teräviä, raisuja aaltoja lämmitti jo etelän -aurinko. Gibraltarin kalliosalmessa tuli helle ja Suezin kanavalla -paistoi erämaa iltaruskossa tulipunaisena. - - - - -XV. - - -Kun Klaus Baas sittemmin ikämiehenä, -- sillä välin hän ehti jo toisen -kerran matkustaa noiden rantain ohi ja viettää vuosikausia kaukaisessa -idässä, -- muisteli näitä neljää ensimäistä vuottansa kuumassa -Intiassa, niin ne olivat hänestä kuin yksi ainoa pitkä kesäpäivä ja -kesäyö. Ne alkoivat loistaa hänen mielessään taas ilmielävinä ja hän -eli jälleen niiden vuosien joka tapahtuman. Niiden aikain vaiheet -vierivät hänen sielussaan kuin kummallisen kauniit ja samalla -kauhistavat kuvat, ne lehahtivat liekkiin ja sammuivat taas kuin -kynttilät. Ne tuntuivat hänestä niin ihanilta, huolimatta raskaasta -monituntisesta työstä valkeassa konttorihuoneessa Beachstreetin -varrella, sadan askeleen päässä valtamerestä, huolimatta alinomaisesta -kinastelusta ja tinkimisestä ovelan ukko Svee Hongin kanssa. Hänen -sukunsa oli asunut jo vuosisatoja samalla paikalla eikä ollut kylästään -Pohjanmeren rantamilta siirtynyt, ja hän oli ensimäisenä koko pitkästä -Baasien heimosta lähtenyt vieraille maille: siksi hänestä oli vieras -seutu ollut vieraampi kuin muista, ja paljon ihmeellisempi ja melkeinpä -kauhistava. - -Pitkinä maininkeina keinuu Intian valtameri, uhkean sinisenä se -hohtelee aina kirkkaasen taivaan rantaan saakka. Kuinka kiireesti -laskee paahtava, tulinen aurinko, aivan kuin taivaslaelta pudoten: nyt -on se jo kadonnut tummenevan, korkeammin lainehtivan meren syliin. -Kuinka valkean kirkas on kuu, kuinka oudosti loimuavat sinisellä -yötaivaalla lukemattomat, oudot tähdet. Laivan vanavesi säkenöi -kaikissa sateenkaaren väreissä ja kimaltelee kuin outo koruvyö... - -Klaus Baas katseli laivasta yöhön, ja katseli aaltoihin, ja tunsi, että -nyt hän matkustaa outoihin, kuumiin maihin ja kesytönten ihmislasten -pariin. Sitten hän kääntyi syvään hengittäen kannelle päin ja meni -toisten luo, jotka samassa laivassa matkustivat vieraihin kaukomaihin. -Hän puheli pulskan kapteenin rouvan kanssa, joka oli matkalla -Vladivostokiin, miehensä luona käymään: hän oli Hampurin lapsi, -itsetietoinen ja varma, ja hänen naurunsa oli iloinen. - -"Onko koti-ikävä?" kysyi rouva. - -"Eikös!" vastasi Klaus Baas ja rupesi nyt juttusille, ja kuunteli kun -rouva kertoi lapsistansa, jotka hän oli jättänyt Övelgönneen äitinsä -hoitoon; ja Klaus Baasista tuntui tällainen puhelu niin kotoiselta. -Sitten hän pakinoi erään englantilaisen Hongkongissa asuvan -postimestarin morsiamen kanssa, joka istui telttakatoksen alla -häävarustuksiaan ommellen. Hän oli nuorempi kuin Klaus Baas, mutta -sanomattoman tyytyväinen, kun sai matkustaa kultansa luokse, ja -ommellessaan hän hyräili iloisesti. Sitten Klaus Baas seisattui -reelingille siamilaisen upseerin viereen, joka oli paluumatkalla -Ranskan väestä, ja he keskustelivat Saksan tykkiväen hyökkäystavoista. -Ja hän kuunteli tupakkaviljelyksen omistajan leppoisia, hupaisia -juttuja, -- herra oli nyt pistäytynyt kotonaan Hollannissa, -- ja -vältti miehen lailla ansan, johon toinen häntä houkutteli, nimittäin -kontrahtirikkuriksi: lähtemään tupakanviljelijäksi Sumatraan. - -Mutta sitten istahti Klaus Baas "shipping clerkin"[54] viereen, joka -matkusti erään saksalaisen firman asioissa Jokohamaan ja oleskeli -tavallisesti ruorilaatikon vieruspenkillä: siinä hän jankkasi -huutavalla äänellä japanilaisen oppikirjansa kalliita lauselmia, -vanaveden muutaman sylen päässä kohistessa. Klaus Baaskin otti silloin -taskustaan malaijinkielen sanakirjan ja opiskeli kieltä. - -Illan tullen lyötiin skattia[55] kapteenin ja tupakanviljelijän kanssa; -viimemainittu tappasi aina ja sai toikata viinin illallispöytään. - -Siihen aikaan kulki Hampurin ja kaukaisen idän väliä vain pieniä -höyryaluksia, eikä matkustajia nyt ollut kuin kymmenkunta. Mutta kun he -kaikki olivat toisilleen vieraita ja kun sitten pian tutustuttiin, niin -riitti juttua ja kuuntelemista liiemmältäkin. - -Kuinka kimaltavat Colombon[56] yöt! Kuinka säihkyvät tähdet kirkkaalla, -syvän sinisellä taivaalla! Jättiläismäisenä kohoo rannalla musta metsä; -valkeat talot hohtavat sen helmasta, mutta valkeammat ovat maininkien -harjat, jotka hypähtävät pitkän aallonmurtajan yli, ja tähtiä -kirkkaampina loistelevat merkkitulet, joita Englannin sotalaivat -keskenään vaihtavat. - -Klaus Baas seisoo pelisalongin vieressä ja katselee rannalle ja -ajattelee: tätä tietä ovat heimoni pojat vuosisatoja kulkeneet yli -valtamerten, Hollantia ja Englantia palvellen; ehkäpä joku kyläläiseni -näki jo neljäsataa vuotta sitten nämä samat kuvat. Pienillä, kurjilla -pursilla he tulivat: rosvot heitä uhkasivat ja meritauti heitä tappoi -ja rannan kareihin he musertuivat; monen moni ei palannut! Ja miten -mukavasti ja turvallisesti minä matkustan! - -Ensimäinen perämies katseli rannalta hohtavaa kaupunkia, kädet syvällä -valkean takin taskuissa, ja sanoi: "Viisi vuotta sitten lähti tässä -maihin eräs nuori mies, jonka kanssa usein pakistiin minkä mistäkin. -Hän oli Berlinistä, hyvää sukua; tietääkseni hänen teki mieli tänne -Colomboon siksi, että oli kuullut puhuttavan ihmeitä tämän seudun -mukavasta elämästä ja kauniista, tummaverisistä tytöistä. Nyt hän lepää -tuolla maan mullassa, katsokaas tuota korkeaa taloryhmää, tuolla. Sen -takana on eurooppalaisten hautausmaa." - -Perämies lähti viheltäen Klaus Baasin luota. "Mitä se teille kertoi?" -kysyi Karl Eschen. "Oh, eräästä nuoresta berliniläisestä vain, joka -joutui tänne ja kuoli ja kuopattiin", vastasi Klaus Baas... - -"Niin, sellaista tapahtuu monasti, Baas", vastasi Karl Eschen. "Täytyy -olla valmiina kaikkeen." - -He seisoivat vaieten rinnakkain ja katselivat valkeaa kaupunkia. - -Yhä itään, yhä itään matkattiin monta päivää! Ja seitsemän vuorokautta -Colombosta kohosi eräänä huikaisevan kirkkaana aamuna heidän edessään -merestä Malakan niemimaa: ensin kuin etäinen utuviiva, sitten korkeita, -metsän verhoamia vuoria kosteassa auringon paahteessa väristen ja -kylpien. Niitten takana taas toisia vuoria: sinisiä, auringonsauhuisia, -vaippana valtavat aarniometsät. Aurinko paahtaa ja hautoo sitä maata -ympäri vuotta, se on sitäpaitsi hedelmällistä, kosteata. Siksipä -kasvullisuus uhkuu villin voimakkaana maan upeasta kohdusta: puu on -puun kylessä, ja niiden lomissa ruokoa, köynnöstä, jotka kilpaa -kiipivät aina korkeimpiin latvoihin. Eläimet hissuttelevat ja hiipivät -ja lentävät ja hurisevat valtavan kasviston riippukaton katveessa. - -Ihminen näyttelee siinä maassa vielä vähäpätöistä osaa. Hän pysyy -kiltisti meren rannikolla siellä täällä, taikka on avannut pienen -aukeaman aarniolaaksoon kaidan polun varrelle. - -Höyrylaiva saapuu suuressa kaaressa somaan lahdelmaan. Etumaisilta -metsärinteiltä, oikealta puolta, alkaa pilkoittaa pieniä, valkeita -taloja. Ja viimein näkyy rannalta, melkein piilossa suurten puiden -alla, valkea kaupunki. - -Klaus Baas ja Karl Eschen löivät matkatovereille kättä ja laskeusivat -portaita myöten alas veneesen. Airot särkivät kirkkaan siniveden -kalvoa, ja pian noustiin veneestä ja oltiin muukalaisella maalla. - -Rannalle kiiruhti juosten lujia, ruskeaihoisia miehiä, jotka olivat -melkein alastomia ja vetivät keveitä kaksipyöräisiä rattaita. Ja -pulskat, kirkkaan kellertävät miehet, yllä keltaiset khakit,[57] -nostivat tervehtien kätensä kirsikan punaisen turbaaninsa reunaan. -Vantterat, ruskeat, paljasjalkaiset poliisit, joilla oli siniset -univormut ja pikku käppi[58] kallellaan ohimolla, avasivat tarmokkaasti -heille tietä. - -Sitten eräs nuori, samaan firmaan kuuluva herra mainitsi heitä nimeltä -ja pudisti kädestä ja vei liikepäällikön vaunujen luo, joiden eteen oli -valjastettu ponipari. Ihana, leveä katu kulkee mahdottoman korkeain -puiden varjossa, oikealla kohahtelee vielä meri, mutta vasemmalta -hohtavat jo vieri vieressä suurten englantilaisten firmain kivitalot. -Kaksi paksua kiinalaisukkoa tulee leveät röijyt liehuen ja väljät, -siniset pöksyt löyhötellen heitä vastaan ja menevät sivuitse; heidän -kömpelöt nahkalipokkaansa napsahtelevat kivitykseen. - -Tuolta tulee suuri, kirjava saattue: merituuli liehuttelee -karkeatekoisen arkun valkeaa peitettä, nauraen ja laulaen astelevat -ruskeat ja mustaveriset miehet ja naiset jälestä. Heidän olkapäillään -on valkeat, joistakin neilikan kukista solmitut seppeleet, ja kirpeä -lemu leviää kadulle. - -Lihava, ruskea muija seisoo paljasjaloin ravintolan ovella, ja hänen -vieressään istuu hänen muheva puolisonsa; yläpuolelle seinään on -maalattu hollantilainen kyltti. - -Tuolla näkyy heidän hampurilaisen liikkeensä komea talo: alakerrassa -ovat avoimet makasiinit, yläkerrassa konttori; päärakennuksen vieressä -virkailijain asumukset. - -Kaksi pitkää kiinalaispoikaa, yllä siniset, lepattavat röijyt ja höllät -polvihousut, oli paraikaa pihalla kukon tapossa. He katselivat, miten -päätön kukko huppuroi heidän edessään tanterella ja nauroivat -sieluttomasti, kulmikkaat, keltaiset kasvot jäykkinä. Nyt heitä -huudettiin ja he juoksivat luo. - -"Tässä on teidän boy,[59] herra Baas." - -Klaus Baas koetti katsoa poikaa kipakasti ja käskevästi ja nousi sitten -vaieten ja pää pyörällä toisten jälestä huoneesensa. -- "Onko tämä unta -vai totta?" - -Konttoriin käy aamuisin raikas merituuli, joka avatuista akkunoista -puhaltelee. Vaaleissa konttoripulpeteissa, kiinalaista tekoa -- moiset -olisivat kuin kotonaan jossakin liikkeessä Alsterin rannallakin -- sekä -kirjearkeissa on hampurilaisen firman leima; voisipa hetkeksi unohtua -ja erehtyä olevansa kotimaassa. Mutta kun vain kohottaa päätänsä, niin -harha haihtuu. Seinävierillä työskentelee selkä kumarassa keltaisia -mongoleja, joilla on kiiltävän musta tukka, ja pitkien, pikimustien -palmikkojen päässä heilahtelevat kauniit, heleänsiniset rusetit. -Päällikköä vastapäätä istuu mukavasti vanha kiinalaisherra, jolla on -väljä, keltainen röijy; sääret hajalla ja pyylevänä hän istuu. Nyt hän -vetää sinisten pöksyjensä höllät lahkeet polvien yläpuolelle, nostaa -toisen lihavan jalkansa toisen päälle ja ottaa muistikirjansa ja alkaa -puhua vilkkaasti käsillään viittaillen. Se ukko on kaupungin -suurkauppias; kaikki maan tuotteet kulkevat hänen kättensä kautta: -riisi ja tina, turkikset ja pippuri ja kopra ja muskotti-hedelmät. - -Klaus Baas antaa hiukan kätensä levähtää ja kuuntelee: ymmärtäisikö hän -tuosta edes jonkun malaijilaisen sanan. Konttorin lähetti, joka on -alaston, ruskea hindu, hipsuttaa äänettömin askelin ohitse. Klaus Baas -kysyy häneltä malaijiksi, milloin ensi laiva lähtee ja mikä se on? -Hindu näyttää ymmärtäneen kysymyksen, sillä hän pysähtyy ja katsoo -lempeästi Klaus Baasiin kauniilla lehmänsilmillään. Mutta vastausta ei -Klaus Baas vielä ymmärrä. - -Kello viisi loppuu työ. Päivä on vielä paahteinen eikä -lawntenniskentällä ole varjoa. Mutta nuoren ruumiin täytyy saada vähän -heiskua vihreällä nurmikolla, sillä on istuttu seitsemän tuntia. Ja -mailat huiskahtelevat halukkaiden käsissä ja pallot lentävät ja ne -eroittaa mainiosti kuulaassa ilmassa. Ja siinä juostaan ja siinä -huudetaan kiistasanoja ja tullaan vallattomiksi ja puhutaan hölmöyksiä. -Ja boyt saavat juosta etsimään palloja kaukaa viidakosta. Pitkiin -aikoihin ei Klaus Baas ole palloa lyönyt, siitä, jolloin hän -kaksitoista-vuotiaana heiskui kotikylän kirkonmäellä. Ja alku on -senvuoksi hankala. Mutta hän harjoittelee ahkerasti ja hänen joukkonsa -alkaa häntä kehua ja häntä hymyilyttää. "Mitä te nauratte itseksenne, -Baas?" kysytään silloin. "Oh, ajattelin vain", hän vastaa, "jospa äiti -nyt minut näkisi!" "Pelaako sitten äitinne mielellään tennistä?" -kysytään. Silloin purskahtaa Klaus Baas kaikuvaan nauruun. - -Ja pelin loputtua otetaan kylpy, ja sitten tulee päivän viehättävin -jakso: kodikas illallinen ja hauskaa yhdessäoloa aina yömyöhään. Pieni -halli on valkea ja melkoisen korkea, leveät ukset ovat katupuutarhaan -päin. Keskellä on pitkä pöytä, joka on koristettu runsaasti kukkasilla. -Sen ympärillä istutaan aterioiden, ja kunkin selän takana seisoo valpas -boy. Punkah[60] leyhyttää viileyttä katosta ja sen pyörinä tangolla -säestää yksitoikkoisesti pöytäkeskustelua. Muut olivat kaikki hienoa -sukua ja tiesivät kertoa huviloista ja puutarhoista, hevosista ja -soutu-huveista, tanssiaisista ja kesämatkoista. Ja pian tuli ilmi, -ettei Klaus Baas sellaisista osannut kertoa, mutta kun hän oli -ystävällinen ja suora ja kun hänellä oli avuja, joita he kaikki olivat -vailla: vanhan vakavuus, joka hänen silmistään kuulsi, vaikka hän olisi -nauranutkin, ja talonpoikainen kekseliäisyys, melkein viekkaus, joka -ilmeni kaikellaisissa hyödyllisissä pikkuseikoissa ja neuvoissa, niin -muut olivat hänelle herttaisen hyviä. - -Intia oli hänelle uusi maailma; mutta yhtä paljon myös nämä toverit, -joiden seurassa hän ruokapöydässä istui. Vasta siellä, tuossa -pöytäseurassa, jonka jäsenten kanssa hän vietti yhdenvertaisen päiviä -aamusta iltaan, Klaus Baas kohosi siihen säätyyn, johon hän oikeastaan -jo kauan oli kuulunut. Virkkuna, uteliaana ja ihmetellen hän kuunteli -niiden juttuja ja oppi uutta kaiket illat. - -Siinä kerrotaan ja sutkautellaan ja pakistaan ja ilveillään ja -nauretaan -- ja tuossa tuokiossa ilta pimenee. Silloin noustaan -pöydästä ja heittäydytään mukaviin korituoleihin, jotka on asetettu -piiriin avattujen ovien eteen. Heidän takanaan sytytetään -seinäkynttilät. Silloin ilmestyy valkeaksi rapatuille seinille -sormenkokoisia valkeita sisiliskoja: ne juoksevat ja ajelevat kärpäsiä -ja napsahuttavat leukojaan ja pudota läiskähtävät permannolle. Suuria -yöperhoja liitelee ulkoa heidän päänsä ohi huoneesen ja ne napsahtavat -seiniin ja kynttilöihin. Ulkona puutarhassa kurnuttavat ja kaakuttavat -kovalla äänellä ja julkeasti vihreät konnat; samalla aikaa laulavat ja -hyrisevät ja helistävät lukemattomat sirkat, kukin omalla nuotillansa. -Läheisellä kadulla astelevat shiksit[61] vartiossa ja hyräilevät -hiljalleen yksitoikkoista duettoansa. Puupyöräiset härkävaunut, joiden -laidoissa hulmuavat tulisoihdut, vierivät raskaasti ja hiljaa naristen -ohi. Ulkoisen yön luo kuutamo lumivalkeaksi, kuutamo, joka hohtaa -valkeana heidän kasvoillaan ja ympäröi heidät ja soodapullot pöydillä -ja sinijakkuiset, ovella seisovat boyt kalpealla, kummittelevalla -valolla. Ja vähitellen raukeaa juttu ja tunnelma vienonee ja ajatukset -liitävät arkitoimista ja nykyhetkestä kauas kotirannoille. - -Ja yksi kertoo sukunsa kantaisästä, joka oli saksilainen kankuri, -föhriläinen kalastaja; toinen omasta isästänsä: kuinka kovilla hän oli -ollut vaarin kanssa liikettä laajentaessaan; kolmas kertoo äidistään: -mitä sukua, mitä suvun haaraa äiti oli ja millainen hän oli ennen -nuorena. Neljäs näyttää muille siskonsa kuvaa: katselee itse sitä -hiljaa ja kauan, kuin näkisi hänet ensi kertaa tässä kuvassa -- ja hän -kuuntelee rauhallisena ja ylpeänä kun toiset siskoa kiittelevät. Klaus -Baas vaikenee ja kuuntelee ja kysäisee silloin tällöin jotakin -varovasti ja viisaasti, ettei kertoja keskeyttäisi juttuansa. Ja kun -sillä tavalla on kertoeltu, saattaa joku nousta ylös ja mennä itsekseen -parvekkeelle, ja asettuu pilarin viereen ja seisoo siellä kauan aikaa -liikahtamatta, ja katselee yöhön ja ajattelee kotimaatansa. Viimein -nousee myös Oldenburgin poika ylös: hän on pitkä, vaaleaverinen ja -pulska, hänellä on kauniit ja uljaat, mutta hieman hellät silmät. Hän -on koko seuran lemmikki. Hänkin menee ulos ja hän seisoo siellä -kauimmin. Mutta viimein hän ikäänkuin herää ajatuksistaan ja tulee -takaisin ja tempaa lasinsa ja juo sen pohjaan, ja hänen kauniissa -silmissään on synkkä tuli. Hollantilainen lääkäri on kyllä kieltänyt -häntä sekoittamasta liiaksi whiskyä soodaan, mutta hän on vastannut -että juoppous on perinnöllistä hänen suvussaan eikä hän siitä pääse. Ja -siksi hän on kaikkien muiden murheen ja rakkauden esine... - -Viimein sanovat toverit toisilleen hyvää yötä ja erkanevat. Klaus Baas -ihmettelee levolle asettuessaan, kuinka häntä niin suuresti viehättävät -ihmisten kohtalot ja kuinka hänen mielikuvituksensa kutoo aina niihin -lisää. Ja hän muistelee otsa rypyssä entisiä haaveitaan, joista hän oli -pääsemättömissä siellä Elbellä hiekkakuutilla kulkiessaan. Ja hänen -päähänsä nousee taas tuo entinen epäilys: hän ei taidakaan olla luotu -kauppiaaksi, vaan lehtimieheksi, kirjailijaksi tai johonkin muuhun -sellaiseen epävakavaan toimeen. - -Mutta sitten hän huomaa, että sehän onkin hänessä pelkkää maailmaan ja -elämään tutustumisen intoa. Ja silloin hän naurahtaa tyytyväisenä -turhalle huolelleen ja hän ajattelee taas turvallisesti elämän kirjavia -kuvia. Ja niissä mietteissä hän kiitää kuin kirjavalla satupurrella, -viirit ja liput liehuen, unten untuvalaan. Mutta huomisaamuna tekee -velvollisuuden tunto ja toiminnan ilo ja voiton halu hänestä jälleen -täysverisen kauppamiehen. - -Vieras, outo kieli tuotti hänelle ensin paljon huolta. Hänen oli vaikea -oppia joustavuutta ja keveyttä ja päästä maan kauppiaiden kanssa -tavallisiin, tuttavallisiin pakinoihin: aina pyrki juttu takertumaan -yleisiin, kankeihin liikelauselmiin. Silloin sanoivat muut, ettei se -menekään sillä keinolla sellaiseen lujaan talonpojan päähän kuin hänen, -ja he neuvoivat häntä koettamaan "Sleeping dictionarya",[62] niinkuin -he kaikki muutkin. Small Streetin pikku japanittaret puhuvat -malaijinkieltä kerrassa hyvin, he sanoivat, eivätkä elämältään ja -ammatiltaan ole kansallisen käsityksensä mukaan millään muotoa huonoja -naisia. Muuten: eläköön Klaus Baas heistä nähden miten vain tahtoi; -mutta he eivät halua olla lihankiduttajia, kovan työn ja vieraalle -maalle sulkeumisen ja ainaisen kuoleman vaaran lisäksi. - -Silloin lähti Klaus Baas eräänä iltana pöytäseuran kokeneimpain -veikkojen kanssa Small Streetille ja tuli alastonten, leikkiväin -lapsiparvien läpi ja solakkain klingiläis-naisten ohitse, joiden -kiiltävä hipiä kuvasteli kiinalaisten avoimista kojuista heijastelevaa -lampun valoa kuin peili, sievään palmunlehvämajaan, missä oli kammio -pieni kuin kotikylissä sänky. Ja siitä siististä kammiosta löytyi pieni -keltahipiäinen japanitar, joka tuskin ulottui Klaus Baasin -kainalokuoppaseen. Nuorukainen oli ensin sangen hämillään ja kohtelias, -mutta yhtäkkiä hänen kielenkantansa laukesi. Ja kun nyt ei muu -auttanut, niin hän jauhoi malaijia kuin poika, ja niin katosi -kulmikkuus ja majassa oli oikein kodikasta. Ihmetellen ja ihaillen hän -katseli pientä, siroa ja ystävällistä naikkosta ja viipyi hänen luonaan -heti ensi yönä viisi tuntia ja palasi siirtolaan iloisena ja keveänä, -onnellisena kuin suurenmoisesta, kauniista löydöstä. Ja hänen -omatuntonsa oli harvinaisen hyvä. - -Nyt tuli vieras kieli helpommaksi oppia, kun hän kerran pääsi päästä -kiinni. Ja tuntuipa siltä, että hän pian kykenee sen avulla enempään -kuin hänen toverinsa: hän osasi paremmin kuin muut lähestyä noita -ruskeita, yksinkertaisia ja samalla niin ovelia alkuasukkaita. - -Sillä välin oltiin kovassa touhussa. Aamulla oli saatava Lontoon -pörssinoteeraukset tietoon aikaisemmin kuin englantilaiset firmat ja -käännettävä ne kiireesti, ja sitten lähdettiin kaupungille ja -hierottiin kauppoja kiinalaisten liikemiesten kanssa pippuri-, -muskotti- ja tinakekojen ääressä, joissa viimemainituissa metalli oli -pieninä pyöryläisinä kakkuina, -- ja oltiin muka hyvin epäuskoisia ja -ennusteltiin puoleen ja toiseen markkinain muuttumisesta ja moitittiin -tavaraa huonoksi ja tingittiin ja ostettiin tai jätettiin valtaan. -Sitten palattiin takaisin konttoriin ja huomautettiin liikepäällikölle -minkä mitäkin tärkeätä seikkaa tai pyydettiin häntä käyttämään milloin -mitäkin uutta temppua. Ja Karl Eschen voi kertoa kunnioittavasti pian: - -"Olisittepas nähnyt, kuinka kuivasti, maltillisesti ja ystävällisesti -Baas kohteli vanhaa Svee Hongia! Hänessä kunnostaa itseään vähä väliä -vanha talonpoika: hän saa sen esille kuin taskustaan siepaten. -Luulenpa, että ukolla oli hänen kanssaan niin hupaista kuin kiinalaisen -isoisänsä kanssa." - -Konttoripäällikkö hymyili ja sanoi: "Ei ole maailmassa Pohjanmeren -talonpoikaa ovelampaa ihmistä. Muistanpa, miten kerran ennen muinoin -eräs Büsumin kalamies puijasi erästä Berlinin herraa. Ikinä en unohda -miten ukon kasvot loistivat: sulinta vakavuutta ja totisuutta!" - -Saksalaiset eivät siihen asti olleet esiintyneet sikäläisessä -seuraelämässä, joka oli vielä umpi englantilaista. Mutta nyt esitti -Karl Eschen, että sinne olisi mentävä, sillä se oli sekä kasvattavaa -että liikkeelle hyödyllistä. Ja hän sanoi Klaus Baasille: - -"Silmät auki nyt! Saatte tutustua kohta seurustelumuotojen kaikkein -hienoimpaan." - -Karl Eschen tiesi, että toveri säästi rahaa kotiin viedäkseen, ja siksi -hän tarjosi hänelle juhlapukujaan ja rintapaitojaan; mutta maanpoika -oli hartevampi ja vähän lyhempi kuin hän, niin etteivät ne hänelle -sopineet. Silloin Klaus Baas tilasi kiireesti uuden harmaan puvun, ja -sitten lähdettiin kuuden miehen voimalla muukalaisten pariin, ensin -Resident councellorin[63] luo ja sitten englantilaisten toiminimien ja -hollantilaisen lääkärin vieraiksi, ja kaikkialla esitettiin heille -myös naiset. Ja pian seistiin pallopelissä pitkiä, kohteliaita -englantilaisia vastapäätä, jotka olivat yhtä hitaanlaisia illoin täällä -vihreällä kentällä kuin aamulla sähkösanomia lukiessaan: "take it easy, -Mr. Baas".[64] Ja pian tanssittiin klubin hallissa soikeakasvoisten, -jäykänpuoleisten Englannin neitojen kanssa, joilla oli hyvin -avokaulaiset seurapuvut, -- ja englantilaiset herrat hännystakissa: -"full dress", saksalaisilla valkeat "dinner-jackets".[65] Tanssiaisyö -oli painostavan paahteinen ja innokkaassa tanssissa hiottiin -likomäriksi ja kaulukset ja rintamukset kastuivat pilalle. Silloin -lähettivät saksalaiset kesken tanssia boynsa hakemaan kotoa puhtaita -kaulusvehkeitä ja muuttivat sivushuoneessa vaatetta ja astuivat jälleen -saliin uusissa, valkeissa haarniskoissa, välinpitämättöminä muka, -- -kostaen siten frakkiniekoille. Ja itsetunto kohosi, ja he puhelivat nyt -arastelematta kotimaastaan ja muukalaisista ja kaikesta maailman -touhusta, ja kukkakimpusta, joka värisi aivan lähellä tuossa naisen -povella, joka kiihkeämmin kohoili. - -Kotimatkalla houkutteli Oldenburgin poika Klaus Baasin vielä -Engineers-clubiin,[66] jossa myös oli pikku tanssiaiset, ja hän tanssi -siellä jonkun kierroksen. Siellä oli joitakuita half cast-tyttöjä,[67] -he olivat keskikokoisia ja uhkeita ja samalla siroja: kasvot ruskeat ja -lempeät, silmät yhtä tummat, ihanat, mustan loimuavat. Etenkin eräs -heistä oli kovin sievä ja lauhkea, ja hän liiti tanssissa kuin höyhen --- niin tanssivat tuskin Blankenesen tytötkään -- ja hän oli Klaus -Baasille hyvin hellä, joten nuorukainen ei päästänyt tyttöä -käsikynkästään ennenkuin ovelle ilmestyi yhtäkkiä Karl Eschen. Hän oli -tullut toveriaan hakemaan ja vaati nyt vakavasti häntä pois. Ja kun -Klaus Baas ja Oldenburgin poika kotimatkalla oikein kilvalla kehuivat -tuota kaunista ja suloista tyttöä, niin Karl Eschen huomautti kuivasti: - -"Aiotteko ruveta kuhertelemaan hänen kanssaan? Siitä voi tulla hyvin -epämiellyttävät seuraukset, Baas. Aiotteko naida hänet? No, onnea vaan! -Mutta minä puolestani tahdon vaaleaverikön: sillä tulee olla vaalea -tukka ja valkea hipiä! Ja sen tulee ymmärtää jotain tehdäkin." - -Silloin vaikenivat nuo hurmautuneet. Ja jonkun päivän päästä Klaus Baas -näki tytön vanhemmat: isä oli paksu irlantilainen välittäjä ja äiti -keltainen ja ryppynaamainen malaiji. Silloin oli Klaus Baas jälleen -salaisesti sangen kiitollinen kelpo Karl Eschenille ja unohti sangen -pian ruskean hempukan. - -Sitten he oleskelivat klubilla vähä väliä. Ja tuon suuren, pyöreän -klubipöydän ympärillä pidettiin hauskaa! Kun Peter Macdonald, joka oli -ollut täällä jo kauan ja oli melkoisesti whiskyn syövyttämä, kertoi -Singaporen ratsastuskilpailuista, joissa hän joka vuosi kävi -koettamassa onneaan, kun hän innostui ja näytti tuolilla, kuinka hän -oli ratsastanut, ja autteli puuhepoaan käsin ja jaloin laukkaan,... -silloinkos naurettiin! Hän ei yleensä välittänyt mistään muusta kuin -firmasta ja hevosista: kaikki, mitä hän sanoi, lähti hevosmaailmasta, -ja useinkin hänen puheensa olivat kaukana miellyttävästä. Eräs kiivas -Skotlannin poika, joka ei sietänyt hänen pitkulaista, kuivaa naamaansa -ja jolta hän kerran kysyi: "Mitä te hirnutte?" nakkasi sinappipurkin -vasten hänen liiviensä rintamuksia... Muudan pieni harmaahapsinen -Englannin juutalainen pistäysi siellä tuon tuostakin Rangunista[68] ja -kertoi mielijuttuaan: oli kerran nuorempana Liverpoolissa kyllästynyt -elämäänsä ja silloin hän oli konttorissaan kiinnittänyt revolverin -ruuvipihdeillä pulpettiinsa piippu itseään kohti; ja oli istunut siinä -ja tuijottanut murha-aseen suuhun koko iltapäivän -- ja alkoi yhä -enemmän epäillä aikeensa järkevyyttä, ja lopulta hän pelkäsi ja -irroitti revolverin paikaltaan ja heitti synkät ajatukset hiiteen; ja -hänelle kävikin aivan hyvin. Ja sormeaan pudistaen hän nyt varoitti -nousevaa nuorisoa: "Älkää hätäilkö turhia! Niin, älkääkä naurako!" Ja -nyt naurettiin, ja Jack Hamilton sanoi hymyillen Klaus Baasille: "The -jews are very elastic people! An anglosaxon would have done it, -surely!"[69] - -Ja miten hupaista oli toisena uuden vuoden aattona! Silloin juhlittiin -Jack Hamiltonia, joka oli palvellut sikäläistä liikettä melkein -viisikolmatta vuotta ja oli nyt lähdössä takaisin Englantiin. Oli -valmistettu komeat illalliset ja hienoja juomia, paljon puheita, -- ja -kunniavieras oli sanomattoman hurmautunut ihanaan kotimaahan -pääsystänsä. Hän oli pieni ja hintelö mies, noin viisikymmen-vuotias, -mutta ijästään huolimatta paras tennispelissä koko joukossa; jäykkänä -hän nyt seisoi pöydän takana -- oli kaikkien kummaksi noussut pitämään -puhetta: elämänsä ensimäistä ja erojaispuhetta. Hän puhui ensin -elämästään täällä, lontoolaisen firmansa vanhasta konttorista, -uskollisesta palvelija-vainajastansa, ja kirkkotarhasta, jossa moni -hänen tutuistaan nukkui. Mutta sitten kodistansa Wiltshiressä, missä -asui nyt hänen veljensä, "as good as gold",[70] jonka kanssa hän oli -ennen käynyt yhdessä koulua, jonka kanssa oli viettänyt ihania, -huolettomia nuoruuden päiviä, joka niin uskollisesti oli hänelle -kirjoitellut näinä viitenäkolmatta vuonna. Ja hänen luokseen hän nyt -aikoi mennä! Hän kuvaili kuulijoille kotitalonsa ja sen huoneen, jossa -hän sitten saisi asua: akkunasta näköala ihanaan, suloiseen, -uneksittuun laaksoon! Toiset kuuntelivat hiiren hiljaa, leuka melkein -pöydän reunaan painuneena, eivätkä tohtineet katsoa ylös, sillä puhujan -äänestä he tunsivat, että hänellä oli kyyneleet silmissä. Mutta kun hän -sitten lopetti, niin rynnättiin hänen ympärilleen, nostettiin hänet -ylös ja laulettiin silmät loistaen, myrskyisesti, haltioissaan: "He is -a jolly good fellow!"...[71] - -Vähän ajan päästä hän painui sangen hiljaiseksi ja pyysi -vierustoveriaan saattamaan häntä kotiin, ja vastasi kummastuneiden -kysymyksiin, ettei hän voi oikein hyvin. Ja seuraavana aamuna saatiin -kuulla -- se oli sunnuntai -- että hän oli kuollut, kiitävään -keuhkokuumesen. Sitten hänet saatettiin, toiset frakeissa, toiset -valkeissa tennispuvuissa, kalmistoon, jossa ovat niin monen Hollannin -ja Englannin kelpo pojan ja nyt lukuisain saksalaistenkin nimet paateen -kaiverrettuina. - -Kun höyrylaiva, jolla Jack Hamiltonin piti matkustaa, kulki hänen -hautajaistensa jälkeen avoimelle merelle saksalaisten talon -ohitse, lähtivät Klaus Baas ja Karl Eschen tapansa mukaan -sunnuntairatsastukselle. Karl Eschen oli puoli pakolla saanut -toverinsakin harjoittamaan tätä loistourheilua. "Teidän täytyy -välttämättä osata purjehtia ja ratsastaa", hän sanoi. He ratsastivat -vaieten leveää rantakatua pitkin. Viimein sanoi Karl Eschen allapäin: -"Huomasitteko, että Oldenburgilainen itki haudalla? Aavistaa, ettei hän -palaa kotiin täältä. Se on hukassa, joka ei voi luopua whiskystä... -Mutta voi se tulla terveimmällekin. Kukapa olisi aavistanut Jack -Hamiltonin kuolemaa?" - -"Kahden vuoden päästä olette taas kauniisti kotona", vastasi Klaus -Baas. - -"Kahden vuoden!" toisti Karl Eschen... Ja jonkun aikaa vaiettuansa hän -sanoi: "Nyt ei ole sopiva matka-aika, mutta kaivos on saatava -vesivoimalla käyntiin; tinan hinnatkin näyttävät pysyvästi kohoavan. -Päälliköllä on monet epäilyksensä eikä hän tahtoisi, että me lähtisimme -matkalle nyt, mutta veljeni kiirehtii. Kahdeksassa päivässä pääsemme -'Hyelongilla' Klangiin;[72] sieltä on sitten neljän päivän taivallus." - -Klaus Baasilla oli säästöistään vielä jälellä sievä summa ja sillä hän -teki kun sattui pieniä omia kauppoja. Hän sanoi: "No sitten minä teen -heti huomenna ne turkiskaupat; voitan 300 dollaria niistä kahdesta -pakasta." - -Karl Eschen heräsi haaveellisesta tunnelmastaan, vilkaisi häneen ja -sanoi: "Teillä ei ole muuta kuin ne afäärinne vain." - -Moite kävi Klaus Baasin tunnolle ja hän vastasi: "Päällikkö tietää -kyllä tästä yrityksestä; hän kehoitti itse minun koettamaan onneani." - -"Päällikkö"! toisti Karl Eschen. "Tiedättehän, että on niin paljon -päälliköitä, jotka keinottelevat liikkeensä selän takana; teidät on -lähetetty tänne valvomaan Hampurin liikkeen etuja. Tuollainen -yksityisyritys vivahtaa aina hiukan epähienolta, Baas. Kauppias olkoon -puhdas, aamukylvystä päiväkirjaansa! Niin on omatunto vapaa ja -ajatukset kirkkaat." - -Klaus Baas puraisi huultansa; hän oli kyllä tottunut siihen, että Karl -Eschen käytti näitä retkeilyjä peitotakseen hänen moukkamaisuuttansa -kaikessa, missä se vielä ilmeni. Mutta kuitenkin se häntä loukkasi. - -Karl Eschen vilkaisi häntä syrjästä ja sanoi: "Teidän asentonne on yhä -liian epävarman kumara." Ja salatarkoitukselleen nauraen hän lisäsi: -"Satulassakin omatunto olkoon puhdas ja mies sitä mukaa!" - -"No, jo riittää", nauroi Klaus Baas ja kannusti ratsunsa laukkaan. - -Kahdeksan päivän päästä he lähtivät kaivokselle. Oli helmikuu, ja matka -oli varsin vaivalloinen. Jo merimatkalla Klangiin tuli vastuksia, jotka -lamauttivat heidän rohkeuttaan ja voimiaan. Meri oli levoton; -höyrylaivan huonosti hoidettu kone kolkutti ja vinkui; ruoka oli -huonoa, eikä koko höyrylaivassa ollut kelvon siistiä paikkaa; heihin -tuli molempiin meritauti. Mutta vielä oli toki ilma hyvä ja länsituuli -liehtoi viileyttä. Vaan kun sitten päästiin maihin ja sydänmaan retki -alkoi, muuttui ilmakin. Milloin paahtoi päivä kuin tuli, milloin satoi -kuin saavista kaataen ja ukkonen pauhasi. He nousivat ensin jonkun -matkan veneellä virtaa myöten ylös ja kulkivat sitten jalkaisin -rämeiden poikki ja korkeiden aarniometsäin kautta, kaitoja märkiä -polkuja pitkin. Milloin tultiin pieniin malaijilaiskyliin, ja milloin -noustiin ylämäkeen kukkuloille ja painuttiin taas alas notkoon ja -puhkottiin viidakkoa, joka muistutti hiukan Holsteinin viidakoita. -Siellä näkyi tuon tuostakin käytettyjä tinakaivoksia; vähä väliä tuli -näet aho, joka oli pengottu nurin. Pimeät ja hiostavat yöt he viettivät -epämukavien pysähdyspaikkojen kojuissa. Heillä oli seuralaisina kaksi -luotettavaa hindua, molemmat klingejä, sekä eräs kiinalainen ikämies -kaupanvälittäjänä. - -He tarkastivat matkalla useita kaivosalueita, joissa tina oli jyväsinä -hiekkakerrostumassa: siitä se eroitettiin vedellä huuhtelemalla. Ja he -koettivat kiinalaiselta hankkia tietoja vesivoiman saannista, työväestä -ja päiväpalkoista, metallipitoisuudesta ja metallin arvosta. - -Neljäntenä päivänä he tulivat kurjassa tilassa kaivokselle. He -hankkivat heti muutamia työmiehiä ja tutkivat, kuinka laaja alue oli, -kuinka tinapitoinen, millainen oli tarjolla oleva vesivoima, ja tekivät -pari sulatuskoetta ja kyselivät alkuasukkailta kaikellaista, mistä -eivät olleet selvillä. Ja viidentenä päivänä he päättivät, että kaivos -pidetään itse ja otetaan siitä metalli pois, koskapa he nyt kerran -olivat tänne asti tulleet ja olivat molemmat nuoria, terveitä miehiä, -ja koska kustannukset heidän arvionsa mukaan eivät nousseet yli sadan -tuhannen markan. Vielä saman päivän iltana he nauttivat yhdessä mietoa -whiskyä ja soodaa, ja olivat ensi kertaa koko matkalla, vaikkeivät -vielä oikein hyvin voineet, hyvällä tuulella. - -Mutta seuraavana aamuna varhain tuli Karl Eschen toverinsa -makuusijalle, ja kun Klaus Baas heräsi, valitti kovaa vatsakipua ja -sanoi nauttineensa turhaan koleratippoja; oli ollut kovat tuskat koko -yön. Ja kun hän aikoi palata vuoteelleen, niin hän kompastui Klaus -Baasin jalkoihin ja lyyhähti voimatonna polvilleen. - -Klaus Baas hypähti ylös ja auttoi hänet vuoteelle ja herätti -seuralaiset, jotka nukkuivat toisessa majassa, ja kyseli -unenpöpperöiseltä kiinalaiselta lääkäriä ja rahvaan lääkkeitä, ja hän -lähetti klingit jotensakin vähillä toiveilla juoksemaan rankkasateesta -huolimatta lähimpiin pysähdyspaikkoihin tiedustelemaan, tokko siellä -sattuisi olemaan lääkäriä tai jotain taitomiestä. Mutta kun Klaus Baas -sitten haki lääkkeitä pienestä matkalippaasta, kertoi sairas -taistelleensa jo monta viikkoa tätä tautia vastaan ja koettaneensa -turhaan lääkkeitä; mutta veli oli tahtonut saada tämän kaivosasian -tavalla tai toisella mitä kiiruimmin ratkaistuksi. Sairaan täytyi vähä -väliä nousta vuoteesta ja hän oli jo niin heikko, että hänen oli -turvauduttava toverinsa käsipuoleen. Klaus Baas näki, että hän oli -kaiken yötä ulostanut melkein selvää verta; ja päätti kaikin mokomin -lähteä huomisaamuna, vaikka vasten sairaan tahtoa, paluumatkalle -rannikolle. - -Mutta illalla tuli kova kuume, ja puoliyöstä heikkonivat Karl Eschenin -voimat niin, että hän huononi silminnähtävästi. Kuume kai lamautti -hänen lujan tahtonsa, sillä hän ilmaisi nyt salaiset kuoleman -ajatuksensa suoraan. Hän sanoi Klaus Baasille, sanoi luonnottoman -rauhallisesti, että kun tästä nyt "tulee loppu", hänen oli otettava -rahat ja paperit, jotka olivat hänen taskuissaan, ja luettava kirjeet. -Ja vähät voimansa ponnistaen hän saneli valtakirjan ja piirsi sen alle -nimensä ja sanoi: "Huomen oli ensi päivä, jolloin aioin jotakin -liikkeemme hyväksi toimittaa; ja nyt minun täytyy kuolla." - -Ja vähän ajan päästä hän lisäsi: "Veljeni ei ole kyvytön liikemies, -mutta hän on vaimoaan kohtaan heikko... Te ehditte vielä pitkälle, -Baas... Kun teille hyvin käy, niin muistakaa vähän äitiäni; on hirveää -ajatella, että hän joutuu puutteesen." - -Klaus Baas tarttui nyt hänen polttavaan käteensä ja lupasi rehellisesti -ja miehen sanalla pitää huolta hänen äidistään. Ja hän puristi lujemmin -Karl Eschenin kättä ja vakuutti, että kyllä hän paranee ja he -matkustavat yhdessä kotiin. Mutta kauan hän ei tätä surkeutta sietänyt -nähdä, vaan meni ulos majan ovelle. - -Hän ei ollut vuosikausiin rukoillut, eikä hänellä ollut minkäänlaisia -uskonnollisia tarpeita. Ja nyt hän seisoi rankkasateessa ja tuijotti -pikimustaan pimeyteen ja tahtoi rukoilla. Ja taas yltyi rajuilma: -salamat täyttivät taivaan kuin hulmahtelevat tulisoihdut, ukkonen -jyrisi alinomaa, yhä täristävämpänä. Tuokio oli hiljaista, mutta -silloin kajahti pimeästä metsästä apinain käheä ja ilkeä rääkynä, ja -kaukana karjui tiikeri. Klaus Baasista tuntui silloin kuin ei hänen -kotimaansa Jumala täällä olisikaan tai kuin sillä ei olisi täällä -yhtään sananvaltaa ja että hänen oli mahdotonta saada tässä melussa -äänensä kuulumaan sen Jumalan korviin. Mutta kuitenkin hänen sielustaan -kohosi epätoivoinen, palava avunhuuto, ikäänkuin koetteeksi, sen -Jumalan puoleen, ja kuin hourupäinen hän rukoili "Jumalaa ja kaikkia -taivaan hyviä valtoja" pelastamaan hänen ystävänsä, "jota hän niin -kauheasti rakasti." - -Mutta apua ei tullut ja hänet hylättiin tylysti, ja murheesta sekaisin -hän sai palata majaan. Siellä sairas jo houraili. Hän kertoi muka -äidille ja siskoille Intian matkastansa ja kirjoitti veljelleen pitkän -kirjeen: veli ei muka saisi myydä kaivosta polkuhintaan, sillä niillä -rahoilla hänen vaimonsa saattoi matkustaa pitkäksi ajaksi Parisiin ja -ostaa pronssiveistoksia ja silkkisiä, hienoja alushameita. Ja niin -heittelehti Karl Eschen pitkän aikaa rauhattomasti vuoteellaan: hän -virui, poloinen, omassa veressään. - -Kun ilma aamuyöstä hiukan selkeni ja raikastui, niin Klaus Baas -kannatti ystävänsä majasta ulos ja istui hänen vieressään taivasalla. -Sairas tuli hetkeksi tajuihinsa ja tunsi varmasti kuolevansa ja lähetti -Klaus Baasin kautta terveisiä omaisilleen. Ja sitten hän vaipui taas -horroksiin ja näki hourenäkyjä, joista yhtä mittaa mutisi: Alsterin -purjehduksista, oivasta purjetuulesta; ja hän huusi tovereilleen -toiseen veneesen, ja ei sitten löytänyt Themsellä sopivaa laituria, ja -vähitellen hänen äänensä heikkoni hiljaiseksi, väsyneeksi valitukseksi. -Pari kertaa hän vielä huudahti kuin kaukaa, huusi äitiään, ja sitten -hervahti nuori, voimakas ruumis, ja hengitys verkkeni ja rinta liikkui -vaivalloisesti, viimein melkein väkinäisesti. Ja vihdoin hän ei -hievahtanutkaan. Klaus Baas istui vielä pitkän aikaa kumarassa hänen -ääressään ja tuijotti silmät nurin häneen ja odotti henkeään pidättäen. -Ja nousi sitten ylös. - -Hän kierteli huohottaen melkein tunnin kuolleen vieressä, seisattui, -kumartui katsomaan hänen kasvojansa, ja lähti taas kävellä hoippumaan, -väänteli käsiään ja puserteli päätään ja tuska raateli hänen sieluansa -kuin pedot: Äiti raukka! Hyvä Jumala, hänen äiti raukkaansa. Tällaiset -sanomat on nyt lähetettävä! Sisko raukat! Kuinka kauhistavaa, kuinka -hirmuista! Ja minä, minä! Minun ainoa ystäväni! Mitä on nyt tehtävä? -Sana heti rannikolle!... Hän oli minulle niin hyvä ensimäisestä -konttoripäivästä saakka, ainoa ystävä! Eikä ketään, ei ketään muita! Ei -kukaan, ei kukaan ole minusta niin välittänyt!... Voi äiti raukka! Mitä -on minun nyt tehtävä? Sana rannalle, sana!... Täytyy hänet tänne -haudata... - -Ja hän meni majaan ja kirjoitti lyhyen kuolinsanoman ja antoi tiedon -saamastaan valtakirjasta, mutta unohti ne jälleen taskuunsa, ja lähti -ahon poikki valitsemaan metsän rinteeltä haudan paikkaa. Hän haki ja -tuli takaisin ja tuijotti vainajaa ja meni taas metsään ja haki taas. -Ja viimein hän löysi mieleisensä paikan: mukavan komeron valtavan -varingan paksujen juurten suojassa, loivan rinteen puolivälissä: sen -puun antaisivat ihmiset varmaankin olla rauhassa. Ja hän palasi majaan, -jonne olivat jo tulleet sekä klingit että kiinalainen, ja heidän -kanssaan hän sitten kantoi ruumiin varingan juurelle, kaivoi itse -hautaa toisten kanssa ja laski ystävänsä vaippaansa käärittynä maan -syvään, ruskeaan kohtuun. Hän puhui vaikeasti vieläkin, mutta sai toki -luetuksi saksaksi isämeidän; Herran siunausta hän ei enää muistanut, -hän sanoi vain: "Lepää rauhassa, ystävä; Jumala kanssasi!" - -Sitten hän lähetti apulaiset takaisin majaan ja istahti varingan -juurille, jotka kyömyilivät polven korkeudella maasta, otti taskustaan -paperia ja alkoi piirtää siihen haudan paikkaa ja merkitsi tarkoin -ilmansuunnat ja välimatkat toisista huomattavista kummuista. Ja sitten -hän kirjoitti siinä puun juurilla, haudan partaalla istuen kirjesalkku -polvilla päällikölle tarkan selostuksen Karl Eschenin kuolemasta, -edelleen Hampuriin lähetettäväksi. Ja kirjoittaessaan, jolloin joka -seikka täytyi tarkoin ajatella ja selvästi esittää, hän alkoi -rauhoittua, ja hänen sielunsa ankara kaksikymmentuntinen jännitys -laukesi. Ja niin hän kirjoitti loput, liikettä koskevat seikat, aivan -selvin ajatuksin. - -Sitten hän pani kynän taskuun ja katseli hautakumpua ja tunsi enää vain -kylmää katkeruutta. Tällaista se oli elämä! Muutamassa hetkessä -työkyky, voima, kunnia, into, toiveet: tomua ja tuhkaa! Ja entä Jumala! -Ah -- Jumala! Mikä Jumala!? Voi hyväinen aika! Täytyy kiintyä aikaansa -kynsin hampain, niin kauan kuin se vielä on, ja koettaa, tokko ehtii -saada aikaan mitään! Häntä oli onni tähän asti paljon auttanut; hänellä -oli ollut hyvät vanhemmat, Laura Morgenstern oli auttanut, ja tämä -hänen ystävänsä, vainaja. Mutta nyt hän oli aivan yksin. Hänen täytyi -tarttua elämään kovin käsin ja viisaasti! Rahaa, rahaa! Mitä oli nyt -tehtävä? Miten oli viisainta menetellä? Mitä hän voisi saada toimeen -tässä asiassa? Hänellä oli valtakirja, mutta ei yritystä toteuttaakseen -rahaa. Eikä ollut liioin uskottavaa, että Arthur Eschen hänelle -lähettäisi. - -Kun hän paraikaa aprikoi haudan ääressä, mitä hänen oli tehtävä, niin -hän näki vastapäätä kukkulalla kävelemässä kolme outoa miestä, jutellen -kahden kiinalaisen ja klingien kanssa, jotka hekin olivat siellä. Ja -sitten he tulivat painannetta myöten ylös hänen luokseen. Yksi -vieraista oli keski-ikäinen englantilainen, jonka hän oli nähnyt -rannikolla jo ennen ja jota oli mainittu eräiden kaivosten omistajaksi -ja koko kulmakunnan paraaksi kaivospaikan tuntijaksi. Toinen oli -saksalainen ja hänkin oli ollut rannikolla englantilaisen seurassa: -mainitsivat häntä metallisuonten hakijaksi, -- uskalikko mies, yllä -tiukka khahipuku ja huonot säärykset, parta pörröinen. Kolmantena oli -vanha kiinalainen. - -He tulivat luokse, istahtivat varingan juurelle vasta luodun -hautakummun ääreen ja kysyivät kaivospaikan omistajaa. Kun Klaus Baas -vastasi, että tuo vainaja oli ollut osakas ja valtuutettu, niin -englantilainen lohdutteli: "No saapahan levätä omassa mullassaan, se ei -ole jokaisen onni." "Omassa tinassaan", tokaisi kiinalainen. Mutta -saksalainen kysyi rohkeasti: "No, entäs te?" - -Klaus Baas hoksasi, että kiinalainen iski saksalaiselle silmää, -ikäänkuin sanoakseen: varovasti! Ja kun hän siinä hapuili keinoa -käyttääkseen noita tulokkaita hyväkseen ja tapaili epävarmana sanoja -- -hän oli vielä aivan sekaisin äskeisestä kauheasta onnettomuudesta -- -niin hän huomasi, että hän puhui kömpelösti. Ja arveli näyttävänsä -varmaan sangen saamattomalta ja tottumattomalta. Ja niinpä hän nyt -jatkoi tahallaan kömpelöön tapaansa, tuskin itsekään aavistaen vielä, -että hän koetteli houkutella heitä rohkeammiksi, sitten yhtäkkiä -karatakseen heidän kimppuunsa. Ja hän jutteli sillä avuttomalla -nuotilla hyvän aikaa, ja silloin hänessä heräsi häijy salainen -voitonilo, ja hän kysyi muka avomielisesti minkä mitäkin ja väitti -jonkun kerran vastaan. Ja kysäisipä vähä väliä ikäänkuin ei olisi -kaivossanoja tuntenut: "Mitenkäs se nyt olikaan?" Ja julisti aletun -ilveilyosansa lumoamana ja siitä innostuen, ettei hän Eschenistä juuri -pitänyt ja ettei hän oikein tiennyt, mitä hän tällä vainajan -valtakirjalla tekisi. Ja yhä haltioituen kujeesta hän salasi ovelasti -ilonsa -- hänen Iaisissahan ovat tosi ja hulluttelu eroamattomia kuin -veli ja sisko -- ja otti edestään kellertävän vuorauslaudanpään, joka -oli majan rakennuksen tähteitä, ja veti, oikeastaan mitään -ajattelematta, puukkonsa tupesta ja alkoi vuoleksia, mutta johtuipa -siitä sanomaan lapsellisen avomielisesti: että hän oli ennen halunnut -puunleikkaajaksi, mutta Eschenit olivat pakottaneet hänet, sillä hän on -orpo ja niille kaukaista sukua, liikealalle. - -Englantilainen sanoi silloin huolettomasti: "Nyt olisi kai omistajan -parasta myydä kaivos, jos se on minkään arvoinen." - -Hänen toverinsa naurahtivat: "Kukapa sen ostaisi?" - -Klaus Baas huiskautti kieltävästi puukkoansa: "Eschenin liike on -vakuutettu siitä, että se on noin kymmenen tuhannen punnan arvoinen, ja -muutenkin: miksipä myydä? Eschenit ei sitä tee, jo liikeylpeyskin -estää. Se on selvää." - -Toiset vaikenivat vähän aikaa. Ja sitten alkoi englantilainen, -välinpitämättömästi ja laiskasti kuin olisi pakinoinut tulitikun -pätkästä, jonka hän oli heittänyt tuohon eteensä Karl Eschenin -haudalle: "No sitten kai teille tulee kaivostyöt? Teillähän on -valtakirja." - -Klaus Baas leikkasi aprikoiden loven keltaiseen lautaan ja vastasi -harvakseen ja alakuloisesti: "Kun en oikein ymmärrä sellaisia enkä -välitäkään; Eschenit eivät sitäpaitsi minuun luota, eivät lähetä -rahaa." - -Silloin aikoi saksalainen taas avata suunsa, mutta kiinalainen esti, -vilkaisten häneen varovasti. Englantilainen kopisti lyhyen piippunsa -perät haudalle ja sanoi lauhkean miettivästi: "Weil... Mutta jos -jättäisitte meille rakennustyöt? Meillä on kaikki mitä tarvitaan: -kulit, johtoputket, huuhtomokoneet ja tarvittavat rahat. Otamme -huoleksemme koko homman; ja te maksatte tinassa." - -Klaus Baas näytti säikähtävän ja oli muka epävarma. "Olisihan se kyllä -mukavaa", hän sanoi, "mutta täytyisi tehdä oikea kontrahti, ja se ei -saisi tulla kalliiksi." - -Nyt vaiettiin taas vähän aikaa. Sitten sanoi englantilainen hartaasti -piippuaan sytytellen: "Kontrahdeista syntyy yleensä helposti -rettelöitä, etenkin kun maksu lankeaisi tinassa. Ehdottaisin sen -vuoksi, että jäisitte itse tänne ja valvoisitte etuanne. Me luotetaan -teihin, niin ettei tässä riitaa syntyne. Luuletteko, että saisitte -viipyä täällä?" - -Klaus Baas oli muka imarruksesta mielissään ja hämillään ja sanoi -ystävällisesti: "Jos niin tahdotte, niin voinhan minä kai toistaiseksi -jäädä; ei siellä toistaiseksi olekaan ketään, joka voisi tulla sijaani. -Ja kun niin ollen joku teistäkin jää tänne, en joudu niin kauhean -yksiksenikään." - -Silloin he laativat tavanmukaisen välikirjan, jonka nojalla muukalaiset -olivat sitoutuneet hankkimaan sen ja sen verran työvoimaa ja -tarvittavat koneet ja työkalut määrättyä maksua vastaan, ja kadottivat -vuokra-oikeutensa kaivokseen sikäli mikäli heille tuli maksu saadussa -tinassa "in natura" taikka päivän hintain mukaan viikottain. Klaus Baas -oli olevinaan vielä hyvin arka ja hermostunut ja toisti vähä väliä: -että hän ei voi, hän ei uskalla, että kontrahdin täytyy olla edullinen -ja moitteeton, muuten hän ei siihen suostu. Ja siten tuli kontrahdista -Eschenille hyvin edullinen. - -Paikalle tuli jo seuraavana päivänä kahdeksankymmentä miestä -työkaluineen, ja tuokiossa oli kyhätty majat ja alettiin kääntää nurin -kenttää hartian väellä. Johtajat hoputtivat työväkeä alinomaa: heillä -oli nähtävästi suuri kiire päästä tinan kimppuun. - -Klaus Baas istui Karl Eschenin haudan ääressä varingan juurella ja -vuoleksi laudasta ulkomuistista samallaisen kauniisti koristetun -kappaleen, jollainen oli ollut hänen synnyinkotinsa oven kamanana -Heisterbergissä; siinä oli seissut monien kauniiden kiemurain keskessä: -"Ällös toivo palkkaa taivaan: työsi palkoin ryhdy vaivaan." Se -kirjoitus tuli nyt tähänkin, ja vähä väliä hän katsahti muukalaisiin, -jotka hoputtivat työväkeä. Joskus tuli englantilainen hänen luokseen ja -pakisi ystävällisesti ja kyseli, oliko hän varoissaan, ja ilmoitti, -ettei pieni omaisuus olisi pahaksi. Silloin kohautti Klaus Baas -päätänsä, kuin puolikuuro uutta kaunista säveltä kuullen, ja sanoi: -"Niin... niin... tottahan se on", kuin uskoen rikkauksien taivaasta -tipahtavan; mutta salassa hän heille nauroi. - -Ja hän kuleksi tuhman näköisenä kaivoksella ja huomasi silloin, että -suonet olivat vahvat; ja lähetti salaa kirjeen rannikolle ja pyysi -avuksi luotettavaa miestä. - -Kun työskenneltiin ankarasti ja sää oli suotuisa, niin valmistui -sulattimo kahdessa viikossa, ja kaksi päivää sen jälkeen -olivat ensimäiset kaksisataa tinaharkkoa valetut ja ladottiin -härkävankkureihin. Silloin nakkasi Klaus Baas korean laudanpään pois ja -tuli reippaasti paikalle. Englantilainen kiiruhti luokse ja koetti -pidätellä häntä puheillaan ja aikoi tiliä antaessaan pistää hänen -kouraansa sadan dollarin setelin. Mutta Klaus Baas ei huolinut kuittia -eikä seteliä, vaan vertasi kuittia kuormiin, ja näki silloin, etteivät -ne lyöneet yksiin; hän luki harkot uudestaan ja jakoi kontrahdin -mukaan: nämä maksuna, nämä Eschenin liikkeelle. - -Toiset ihmettelivät ja nurisivat, että tällä tavallahan nyt syntyy -rettelöitä sittenkin! Klaus Baas vastasi lyhyesti: noudattakoot -välikirjaa, tai hän kääntyy lähimpäin viranomaisten puoleen. Ja hän -meni majaansa ja istui ovella telttatuolilla koko kuutamoisen yön, -revolveri varmuuden vuoksi kädessä. - -Huomenna oli jo keinottelijain kiukku lauhtunut, ja he tulivat -hänen luokseen ja sanoivat hiukan kujeillen: "No, ettekö te nyt -puunleikkausta harjoitakaan?" - -Klaus Baas oli vielä liian nuori mukautuakseen samaan sukkelaan sävyyn -ja ärähti nenäkkäästi: "I am a merchant like you".[73] - -Seuraavana päivänä tuli rannikolta eräs toveri, jonka liike oli -lähettänyt hänen avuksensa, ja hän jäi hänen luokseen. - -Klaus Baas toimitti Hampuriin selostuksen kaivosyrityksen nykyisestä -tilasta ja kehoitti puolestaan kaivamista yhä jatkamaan, koska se -kerran oli aloitettu, sekä lähetti viikottain saadun tinan rannikolle. -Toisella kuulla tuli Arthur Escheniltä lyhyt kirje, jossa hän kiitti -kuivasti Klaus Baasin ilmoituksesta "rakkaan veljemme kuolemasta." -Liikepuolta koskevat seikat selvittäisi konttori, jossa Klaus Baas -palveli. Mutta sitten kirjoitti konttori, että heidän tehtäväkseen oli -määrätty myydä tuo "kovanonnen kaivos" mitä pikemmin, ja se oli -päättänyt lunastaa sen itse. Siten jäi Klaus Baas vielä puoleksi vuotta -konttorin palvelukseen kaivokselle. Sen jälkeen hän anoi pääsyä -takaisin konttoriin. Tuli viimeinen sydänmaassa olon päivä, viimeinen -haudalla käynti, sitten rannikolle paluu. - -Nyt hän työskenteli taas vaaleankeltaisen pulpettinsa ääressä ja pelasi -tennistä vihreällä ruohikolla ja vietti illat hallissa, totisempana ja -hiljaisempana ja liikkeissään ja puheissaan hillitympänä kuin ennen. Ei -hän ollut enää joka suhteessa yhtä tyytyväinen kuin ennen: Karl -Escheniä ei ollut olemassa; Oldenburgin poika oli lähtenyt Singaporeen; -uudet tulokkaat, joita oli kaksi, olivat liian nuoria ja nulikkamaisia. -Ja kaivosretki olisi voinut luoda hänen onnensa, johtaa hänet -itsenäisempään asemaan, mutta niin ei käynyt. - -Ja siksi hän istui illoin monta tuntia pienessä huoneessaan yksinään ja -lueskeli vanhoja aikakauslehtiä ja ajatteli harmitellen, kuinka kauan -hän vielä saisi odottaa, kunnes pari kolme häntä ylempää ja pystyvää -miestä siirtyisi pois ja hän saisi paremman paikan. Ja hän ajatteli, -että taitaa olla parasta kun ei yritäkään täällä, vaan lähtee -koettelemaan onneaan Hampuriin. - -Niin tuli eteen kotimatka aikaisemmin kuin hän vuosi sitten oli -ajatellut. - -Oliko nyt neljä vuotta siitä, kun hän oli Intiaan saapunut kauniine -haaveineen? Lepäsikö nyt siellä metsäisten, sinisten vuorten takana -varingapuun alla Karl Eschen? Eikö konttorissa Beachstreetin varrella, -joka oli ensin niin täynnä ihmeitä ja arvoituksia, ollut hänelle enää -mitään uutta? Eikö haaveksittu Intia, josta hän oli toivonut, uneksinut -oikeita edistymisensä ihmeitä, ollut häntä edistänytkään eikä näyttänyt -ihmeitä lainkaan? No niin, minkä sille voi! Tehty on tehty! Hän sai -kiittää onneaan, kun pääsi sieltä edes terveenä kotiin. Hän oli nuori -vielä, hänen oli nähtävä, eikö kotimaassa riittäisi työtä ja onnea -hänelle. - -Tämä höyrylaiva oli suurempi kuin se, millä hän oli Intiaan -matkustanut. Ja kaikki paikat oli täynnä: nuoria miehiä, jotka kuin hän -straitilla[74] oltuansa palasivat kotimaahan; naineita ikämiehiä, -jotka matkustivat kotiin "for good",[75] enimmät hiukan puolivillaisia: -miehet puhelivat kursseista, rouvat leningeistä ja koristuksista, ja -istahtivat aterioitua pariksi kolmeksi tunniksi sohville loruamaan. -Saksalainen opettajatar, irlantilainen naislähetyssaarnaaja, nuori -englantilainen kauppiaan vaimo, joka tuuditti kaksoisiaan pienen -pienessä verkkovivussa. - -Klaus Baas meni milloin kenenkin luo juttusille; hän puheli vanhojen -liikemiesten kanssa kaupasta ja merenkulusta, verkkaisen laiskasti, ja -kuunteli heidän naikkostensa jalokivi-esitelmiä. Mutta mieluimmin hän -istui nuoren äidin luona ja keskusteli hänen kanssaan puolisosta, -lapsista, vanhemmista. Ja hän keinutteli hiljaa vipua ja leikitteli -lasten kanssa, itsekin sellaista hellyyttä ihmetellen, niin että hänen -poskillensa syttyi hieno puna. Ja hän vakuutteli omaksi ja rouvan -kummastukseksi että babyjen sinisilmät muuttuvat ajan pitkään -ruskeiksi. - -Eräänä pilvisenä, keskikesänpäivänä puolelta päivin hän palasi mukavan -matkan jälkeen Hampuriin ja meni erään matkatoverin kanssa hotelliin ja -sieltä suoraa päätä H.W. Thaulerille, hän tahtoi näet välttämättä -nähdä, eikö liike voisi tarjota hänelle jotain tointa. Mutta hän saikin -huomata, että ylemmät olivat hänen tiellään, niinkuin hän oli jo -ajatellut Intiassa; häntä ei koetettukaan kiinnittää liikkeesen; oli -ehkä saatu vihiä hänen keinotteluistaan omin nokin. Silloin hän meni -hyvinkin allapäin A.C. Eschenin konttoriin. Arthur Eschenin oli -huomattavasti hyvin vaikea nähdä lähistöllään häntä, sillä olihan -hänellä ollut hallussa velivainajan kirjeet, joissa kelpo veli oli -moittinut häntä huonoista kaupoista ja liian tuhlaavaisesta -kotielämästä. Ja hän sanoi hyvin vierovasti, että kuoleman selostus oli -ollut siksi perinpohjainen, ettei hänellä ollut enää mitään kyseltävää; -mutta äiti kai mielellään tapaisi Klaus Baasia; eikä kysynyt -sanallakaan, mitä Klaus Baas nyt kotiin palattuansa aikoi. - -Silloin Klaus Baas lähti Mittelwegille ja seisoi pian vanhassa -tutussa salissa, ympärillään nuo tummat öljyväritaulut, seisoi -ystävä-vainajansa äidin edessä. Rouva Eschen itki. Klaus Baas sanoi -tulleensa ainoastaan sen vuoksi että hänen poikansa oli pyytänyt häntä -siellä käymään ja että hyvä tapa niin vaati, -- muuten hän olisi -pysynyt poissa, sillä luonnollisesti tuotti hänen näkemisensä rouvalle -vain tuskaa; ja hän oli kertonut jo kaikki tarkalleen ja totuuden -mukaisesti kirjeessä. Ja niin sanoen hän asetti pyöreälle sohvapöydälle -kolme kuihtunutta varinganoksaa, puun, jonka juurella Karl Eschen -lepäsi, ja lisäsi kuivanlaisesti ja puisevasti, että ystävä-vainaja oli -pyytänyt häntä ajattelemaan hänen äitiään, jos rouva sattuisi -tarvitsemaan hänen apuaan; sellaista tapausta hän ei tietysti toivonut -ja uskonut, mutta jos sattuisi: hän tekisi kaiken voitavansa parhaan -ystävänsä äidin tähden. Ja kun rouva ei mitään kysellyt, Klaus Baas -nousi ylös ja odotti, että rouva hyvästelisi. Rouva Eschen katsoi häntä -lempeästi kyynelten läpi ja näytti haluavan sanoa vielä jotain, tai -ehkä pyytää viipymään, mutta ojensi sitten kätensä ja puristi Klaun -kättä kovasti; mutta talossa käymään hän ei pyytänyt sanallakaan. - -Kun Klaus Baas painoi salin oven kiinni ja tuli hämärään eteiseen, -raottui ovi sen päässä ja kaita laskevan päivän hohde valahti eteiseen. -Hän katsahti ovelle ja näki silloin sieltä pilkistävän nuoren tytön: -hänen irtaimilla, vaaleilla hiuksillaan hohteli valo kuin kulta. Klaus -Baas meni eteisestä portaille, ja ajatteli surevaa Eschenin rouvaa, ja -että se tyttö oli varmaankin pikku Sanna; hän olisi häntä mielellään -tavannut, Sanna oli aina ollut niin hupainen ja kiltti. Mutta samassa -aukeni Klaus Baasin takana katuovi ja kuului arastelevia askeleita, ja -Klaus Baas tunsi, että ne olivat Sannan. Tyttö arasteli yhä; mutta -vihdoin hän teki lujan päätöksen ja tuli kiireesti alas ja alkoi puhua --- Klaus Baas luuli hänen kysyvän jotakin velivainajasta -- ja pyysi -hyvin häpeissään: - -"Suokaa anteeksi, herra Baas, mutta minulla olisi pieni pyyntö... -Muistatteko, kuinka otitte silloin neljä vuotta sitten, kun olin -kymmen-vuotias, minut vuoteesta ja kannoitte toiseen huoneesen... äiti -ja sisko -- joka on nyt Meksikossa -- ja tyttö, joka silloin oli siinä, -ovat luvanneet, etteivät he hiisku siitä kellekään. Mutta teidän täytyy -myös se ehdottomasti luvata, herra Baas, olkaa nyt niin hyvä?" - -Klaus Baas oli hienolle, komealle tytölle kohtelias kuin täysikäiselle -neidille ainakin -- kuinka voimakkaat, upeat huulet Sannalla oli; yhä -vieläkin niiden lomasta hampaat vähä väliä pilkistivät -- ja Klaus Baas -vastasi kohteliaasti: "Lupaan tietysti... mutta miksikä...?" - -Sanna tähysteli kenkänsä kärkeä ja sanoi hämillään ja tärkeästi: -"Kun on eräs ystävä... häpeäisin faktillisesti kuollakseni, jos hän -saisi sen kuulla! Ja sitäpaitsi: hän tulisi ihan hulluksi -mustasukkaisuudesta. Olkaa nyt niin hyvä, herra Baas! Miten -taivaallista, jos voisitte vannoa, ettette siitä hiisku kellekään!" - -"No minä vannon kautta sieluni", lupasi Klaus Baas ja ojensi kätensä, --- ja piteli Sannaa kädestä, vaikka hän jo kääntyi mennäkseen. Ja -kysäisi silloin iloisesti, kädenlyönnin yhä yhdistäessä heitä: -"Ja -- osaatteko vielä matkia tiikeriä ja jalopeuraa kuin silloin, -kuusivuotiaana?" Mutta nyt väänsi Sanna arasti ja melkein peläten -kätensä irti ja meni sisään. Klaus Baas pudisti katkerasti päätänsä. -Korskea, kummallinen heimo! hän supisi ja meni kaupungille. - -Hän ehti vasta illalla omaistensa luokse. He asuivat nyt uudessa -paikassa, avarammassa huoneistossa Wexstrassen varrella. Klaus Baas -ihmetteli, miten pian nuori väki kasvaa, ja istuskeli äidin -ompelupöydän vieressä, -- sekin oli sillä välin laajentunut -- ja -kyseli kaikellaista ja vastasi lempeästi nuorimpain lukemattomiin -kysymyksiin. Hän kuuli, että Laura Morgenstern oli kuollut ja että -Kalli Dau oli toisena perämiehenä samassa laivassa, joka oli -sivuuttanut heidät tulomatkalla Suezin kanavalla. Ja sitten hänen oli -lähdettävä katsomaan Hannan huonetta; Hanna oli nyt valmis opettajatar: -pyylevä ja hiukan kalpea, suora tukka vaalea, silmät hellät ja hyvät. -Antje Baas ei tietysti puhunut paljoa: istui vain ja ompeli -levähtämättä ja katsahti silloin tällöin, melkein välinpitämättömästi, -kotiin palanneesen poikaansa. Ja tulokkaan täytyi kertoa, kertoa, -- -kunnes kolmetoista-vuotias Riku, joka seisoi hänen vieressään, nukahti, -painaen päänsä hänen kainaloonsa. - - * * * * * - -Klaus Baas lepäili yhden päivän kotona ja purki tavaroitaan ja meni -sitten P.C. Trimbornin konttoriin. Mutta siellä kerrottiin, että vanha -päällikkö oli vielä kerran ijästään huolimatta lähtenyt pitkälle -matkalle Etelämerelle ja ettei hänelle ollut paikkaa tarjolla. Klaus -Baas tuli tällaisesta vastoinkäymisestä hyvin pahoille mielin ja kyseli -kaikilta tutuiltaan tointa, mutta ei onnistunut saamaan. Viikon -juoksenneltuaan hän näki selvästi, ettei toistaiseksi ollut edessä muu -kuin meno johonkin tavalliseen pankkiin tai laivanvarustamoon, -pikkuvirkaan, jossa sai huonon palkan ja harvoin, tuskin milloinkaan, -tilaisuutta käyttää omia aivojaan, omaa tahtoaan. Ja äitikin alkoi -katsella häneen pilkallisesti. - -Eräänä päivänä, kun hän palasi taas allapäin turhalta -paikanhaku-retkeltä, hän pistäysi Alsterdammille päästyään vähäksi -aikaa Belvederen kahvilaan. Siellä hän istuskeli ja aprikoi -tulevaisuuttaan, ja oli kiukuissaan viinurille, joka ei palvellut häntä -kyllin kohteliaasti, ja ajatteli: Olisipa boyni tuolla tavalla -käyttäytynyt! Ja hänestä tuntuivat nyt -- niinkuin puolisivistyneistä -oloista kotimaahan palanneesta ainakin, -- kotoiset olot ahtailta, ja -hän mietti päänsä puhki, mitä nyt olisi tehtävä. Ja aina hän vain pääsi -siihen surulliseen tulokseen: parasta on lähteä kotimaasta pois ja -ottaa vähäpätöinen paikka Brasiliassa; sitä varten hän oli näet -kahvilaan tullutkin, keskustellakseen siitä erään tutun kanssa. Mutta -tuijotellessaan päiväpaisteiselle Jungfernstiegille hän näki sieltä -pylväiköstä päin tulevan pitkän, hoikan miehen, yllä musta helmatakki, -joka liehui keikkuvan käynnin tahtiin. Hän tuli koivet hiukan hajalla, -ja kautta korvien, jotka pörhöttivät pulskina pyöreässä päässä, paistoi -ilta-aurinko. - -Tutun näkeminen oli Klaus Baasille kuin vapautus; hän nousi ylös ja -viittasi ystävää tulemaan luokseen. Heini Peters oli mahdottoman -hyvillänsä; hän kysyi, miten Karl Eschen oli kuollut, ja kertoi -kaikellaista heidän yhteisistä tutuistaan. Ja sitten hän alkoi puhua -omista hommistaan, joista hän tietysti oli hyvin innostunut. "Minulla -on nyt pieni konttori, Baas, oma saviruukku-agentuuri, kompuksena on -eräs jalo ystävä Busch, jota et vielä tunne. Erinomaisen hieno mies!" - -Kiuas Baas kysyi, mitenkäs liike sitten ottaa vedelläkseen? - -Silloin Heini Peters nosti olkapäänsä aina korviin saakka ja sanoi -surullisena: "Vanhusten täytyy tietysti vähä väliä tukea. Mutta nehän -antavat rahaa niin mielellään, Klaus. Minä toivon, että se vähitellen -rupee vetelemään." - -"Sinä touhuat liiaksi kaikellaisissa hommissa, jotka eivät kuulu -kauppatoimeen", sanoi epäuskoinen Klaus Baas. - -Heini Peters nyökkäsi silloin totisena päätänsä ja tuli yhtäkkiä vallan -tunteelliseksi. "Nyt olen saanut senkin aikeeni toteutetuksi, Baas! -Kai muistat, että meidän suuren runoilijamme äiti nukkuu meidän -kirkkomaallamme? Mutta nyt hän ei nuku siellä enää tuntemattomana: hän -nukkuu nyt korkean lehmuksen alla teitten risteyksessä! Minä matkustan -ylihuomenna sinne, ottamaan osaa muistokiven juhlalliseen -paljastukseen... Kuulepas, mitäs arvelet, -- lähdepäs mukaan! Isä ja -äiti ihastuisivat niin kauhistavasti, ja eräät hyvät neitoset kanssa! -Hurmaavan hyviä neitoja, saat uskoa! Minä olen kertonut heille usein -sinusta! Pillit pussiin vaan nyt, tule pois! Sinähän olet vielä ihan -väsynyt ja kuitti mies! Viikon oleskelu raikkaassa meri-ilmassa -virkistää sinua!" - -"Viikon oleskelu!" toisti Klaus Baas myhäillen ja siveli tuuheanlaisia -viiksiään. "Ei, veli hyvä! Viikkoa en siedä olla mokomassa maakylässä!" - - - - -XVI. - - -Kaupunki oli aukealla, vihreällä lakeudella. Raikas tuuli puhalteli -mereltä ja keinutti vanhain ja äsken istutettujen puiden latvoja, jotka -kohosivat milloin yksittäin ja milloin ryhmissä ja riveissä matalien, -punaisten kattojen joukosta. Kadut olivat mutkaisia, ja vähän liikkui -väkeä niiden kaidoilla käytävillä. Torin reunassa komeili suuri, -kömpelö ja ruma kirkko, ja sen kulmalla seisoivat maalaisen vankkurit -kuin mikä pieni lelu. - -"Katso tuonne", huudahti Heini Peters, kohottaen pitkää kättään ja -osoittaen harmaata, satavuotista taloa heitä vastapäätä. "Tuolla -seisovat jo portailla minun vanhempani! Ah noita hyviä ihmisiä! He ovat -jo vanhanpuoleisia, Klaus, menivät naimisiin myöhään. Ah minun rakkaita -vanhuksiani! He kuolisivat surusta, jos minä lähtisin ulkomaille!" - -Hän heilutti hattuaan ja kättään ja hänen takkinsa pitkät helmat -vilkuttivat myös. "Katsokaa, tässä minä tuon intialaista!" hän huusi. -"Se on vielä ihan ruskea auringon paisteesta ja kuiva kuin kapakala!" - -Vanhukset antoivat vieraalle kättä ja veivät hänet aivan heti katettuun -päivällispöytään ja kysyivät kuulumisia matkalta; ja äiti hoki vähä -väliä: "Voi herranen aika, Heini, mitä jos sinun pitäisi tehdä -sellaisia matkoja!" Ja he kyselivät kaikellaista Klaus Baasin omaisista -ja niistä ajoista, jotka hän oli viettänyt samassa konttorissa heidän -Heininsä kanssa. Klaus Baas istui mukavassa asennossa ja nautti -kotipuolen ilmasta ja siitä hetkestä täysin siemauksin ja ihaili -milloin oivallisesti katettua pöytää, milloin kauniilla kuvilla -koristettuja seiniä tai noita kolmea miekkosta, jotka olivat vieraalle -niin ystävällisiä ja samalla toisilleen hassunkurisen helliä: pistivät -kätensä toistensa kainaloon ja tyrkyttivät tosilleen punaviiniä sanoen: -"Voi kuinka sinä olet hyvä!" "No mutta isä kulta!" "Pidähän nyt huolta -itsestäsi!" "Mutta ethän sinä nyt ollenkaan pidä puoliasi, lapsi -parka!" "Hei, Heini, otapas vielä pieni kulaus!" - -Aterioitua tarttui Heini Peters Klaus Baasin käsikynkkään ja lähti -näyttelemään hänelle kaupungin merkillisyyksiä: kirkkoa, joka muinoin -oli ollut laajan alueen Herran huoneena, mutta oli nyt aivan liian -suuri sekä vanha ja ränsistynyt: kaupungin ylpeys ja huolen esine; -talonpoikaistaloa, jossa oli kyömyinen, reuhottava olkikatto ja siro -runkoristikko ja somilla leikkauksilla koristetut vuoliaiset: se oli -löydetty kaukaa kotiseudun yksinäisestä kylästä, pienen tammilehdon -laidasta, sinne unohdettuna ajan kiitävän virran lähteelle, ja oli -tuotu tänne ja pystytetty tupineen ja eteisineen viheriäiselle niitylle -vanhan lehmuksen varjoon, muistuttamaan nousevalle nuorisolle esi-isien -elämästä ja tavoista. Ja Heini Peters näytti kaupungin raatihuoneen: -rauhallinen, vankkapiirteinen kuva koko seudun terveestä kansasta; -äsken valmistuneen kansakoulun, jonne kaupungin pikku väki kokousi -valoisiin saleihin tai äsken istutettujen lehmusten piiriin, -leikkikentille; sekä satamaan vievän kadun ja sen varrella useita -suuria liikeyrityksiä, vanhempia ja nuorempia: hiilentuonti-liikkeen, -suuren puusepänpajan, kaksi jauhokauppaa, komean puuhovin korkeine -lankku- ja yhä korkeampine lauta- ja rimataapeleinensa. "Kas tuolla", -sanoi Heini Peters sitten, osoittaen komeaa taloa, joka oli puuhovien -vieressä, "asuu kaupungin kauniin neitonen! Mikä hurmaava olento! Hän -oli äsken ikkunassa ja näki meidät. Nyt se katosi. Minä olen jo monasti -hänestä sinulle kertonut. No, sittenpähän näet!... Ja nyt mennään -kalmistoon!" - -Se oli aivan lehmusten peitossa, jotka ympäröivät sitä suorasivuisena -neliönä; mutta oli niitä piirin sisälläkin hautojen välissä. Ja -erikoisen korkeat ja kauniit olivat ne kujat, jotka jakoivat ristiin -käyden tarhan neljään osaan. - -Heini Peters oli äsken heltynyt; nyt hän suorastaan haltioitui. Hänen -äänensä värähteli liikutuksesta ja hänen pitkäin jäsentensä liikkeet -olivat juhlallisen mahdikkaat. Hän viittasi haudankaivajan asuntoa: -pientä, punakattoista majaa puiden vihreässä siimeksessä. "Kas tuossa -asuu minun kallehin ystäväni! Kukaan ei tätä kirkkomaata tunne niin -perusteellisesti kuin me kaksi; kukaan ei rakasta sitä niin puhtaasti -kuin me kaksi." - -Hän vei vieraansa pitkän, valkean penkin luo, joka oli käännetty illan -laskuun päin; siitä oli näköala koko kuolleitten kedolle, keltaisten -sauramojen verhoamalle. "Täällä me istutaan niin usein tunnit pitkät", -hän jatkoi. "Ah, kun aurinko laskee ja pilvet ruskottelevat sen -ympärillä, ja kun kullakin pikku kumpusella on oma varjonsa, ja kun me -saamme puhella kuolleista: ihanaa, hurmaavaa! Näetkös tuota -hautakummelia tuolla?" hän jatkoi, nyt hiljaisemmalla äänellä, "tuolla, -sitä juuri? Sinne laskettiin neljätoista vuotta sitten pitkä, paksu, -pyöreä Taneli Tamp, seudun mainittavimpia miehiä, joka painoi -kaksisataa naulaa. Ja ajattelepas tätä nyt: kun minä kolme vuotta -sitten kävelen täällä ystäväni kanssa eräänä syksyn harmaana iltana -lehmuskujissa, niin minkäs näin: hautakummelin toinen sivuseinä oli -luhistunut melkein sisään. Me avattiin aukkoa lisää ja tahdoimme nähdä, -mitä tuosta suuresta miehestä oli jälellä. Nostimme arkun kannen pois --- ja mitäpäs luulet, että hänestä oli jälellä? Mitä oli jälellä -suuresta, kuulusta, paksusta merkkimiehestä?" Heini Peters napsahutti -sormiaan ja naurahti omituisesti, hiljaisen iloisesti ja sanoi: "Ei -tämän vertaa! Ei kerrassa mitiä!! Ja hänellä oli kaksi suurta tilaa ja -hän painoi nauloja kaksisataa! Hänen arkkunsa perästä kulki kolme -pappia... nyt: ei mitään! Ei kerrassa mitään! Pikkusen lahoa multaa -vain, hyppysellinen, linnun noukkaama! Haha -- minne hän oikein hävisi, -tuo mainio mies?" - -Heini Peters naurahti hiljaa ja iloisesti, ja käveli vähän aikaa -edeltä, ja seisattui sitten ja kuiskasi: "Katsopas tänne... tätä -hautaa! Tästä syntyy vielä kerran hauskoja tarinoita! Oli näet kerran -täällä meidän kunnassa tyttö, joka oli hiukan hassahtava ja rampakin, -ja leikitteli kaiken ikänsä -- hän eli lähes kuusikymmen-vuotiaaksi, -- -leikitteli pitkillä, paksuilla rautaketjuilla. Muuta hän ei tehnyt -milloinkaan: leikitteli vain leikkimistään ketjuilla, jotka kuluivat -kiiltäviksi kuin hopea hänen käsissään. Ja kun hän sitten vihdoin -kuoli, niin ei ymmärrettävästikään tahdottu enää nähdä noita ketjuja, -ja annettiin ne hänelle hautaan mukaan. No ajattelepas nyt päivää, joka -on kerran koittava: täällä aletaan lapioida ja tehdä töitä uusia -hautoja varten -- ja silloin löydetään ne ketjut! Mitä luulet -ajateltavan? Murhaa, kauheita surmatöitä ja vankeutta! Ja katsopas: ne -ketjut olivatkin tytön leluja! Että todellisuus oli merkillisempi kuin -heidän mielikuvituksensa -- sitä eivät he älyä ajatella!" - -Ja Heini Peters nauroi itsekseen ja käveli edelleen. He kulkivat nyt -lehmuskujan päähän ja tulivat kahden huonosti vaalitun haudan luo. -Siellä osoitti Heini Peters taas hautaa, jolla oli vielä kummun muoto, -vaikka sitä jo ruoho ja sauramot peittivät. - -"Katsopas tätä hautaa", hän sanoi ja tarttui Klaus Baasin käsipuoleen. -"Täällä eli ennen vanha rouva, jonka kaikki tunsivat, sillä hänellä oli -merkillinen kyky nähdä vain elämän nurinkuriset ja mustat ja onnettomat -puolet. Ja ei ainoastaan nähdä, vaan myös ennustaa kaikesta tulevasta -pelkkää onnettomuutta. Hän kuleksi kärtyisenä ja synkkänä kylillä, ja -jokainen väistyi hänen tieltänsä, sillä jokaisen työt ja toiveet hän -muserti samalla tuomiolla kuin omansakin, tuomiolla, joka oli aina -hänen huulillaan: 'Se on niin hullua ja nurinkurista.' Mutta kun hän -sitten kuoli ja haudattiin, niin sattuivat pappi ja haudankaivaja -ystäväni olemaan hiukan huolimattomia, sillä lapsilauma leikki ja -melusi kirkkomaalla. Ja siitä johtui, että kantajat laskivat arkun -hullusti hautaan: pääpuolen länttä kohti. Pappi ja ystäväni huomasivat -tiettävästikin sen, mutta he iskivät toisilleen silmää ikäänkuin -sanoen: 'Kas minkä hullun tempun se muija meille vielä teki!' Ja sitten -he vilkaisivat toisiinsa taas ja se merkitsi: 'Se oli hänelle -parhaiksi! Jääköön hän vaan siihen asentoon! Hän synkensi niin monta -sielua sanomalla: kaikki on niin nurinkurista, joten hän nyt voi maata -haudassakin nurin kurin.' Hauta luotiin niin ollen umpeen ja -ajateltiin, että sillä hänestä on päästy! Mutta eräänä lauantaina kun -minä tulin Hampurista tänne ja menin tuon ystäväni luo, niin hän sanoi -minulle, että hän ei ollut saanut rauhaa sen matamin vuoksi. Ensistään -siksi, että se oli ennustanut aina pahaa, ja ennustukset olivat nyt -häneen itseensä nähden käyneet toteen: hän joutui hautaan nurinpäin; -joten hän nyt -- missä ja minkälaisessa tilassa lieneekin, -- varmaan -toivottelee papille ja hänelle vaikka mitä elämän pahaa. Ja toiseksi -myös siksi, että mitenkäs sitten käy, kun hautausmaalla noustaan ylös -kuolleista ja kaikki muut nousevat ylös oikein päin, kasvot itää kohti, -josta Vapahtaja tulee eli josta aurinko nousee tai miten se nyt lie, -- -ja mummo yksinään nousee takaperin: selin itään, kasvot länteen? Hän -saattaa tulla siitä suorastaan hulluksi, saattaa valittaa ylimmälle -tuomarille tai karata syyllisten kimppuun, -- sillä onpa heidän vain -oltava läsnä siinä tilaisuudessa. Tai herra ties mitä onnettomuutta -siitä saattaa koitua; niin merkillisesti vain oli asiat, ettei ystäväni -voinut päästä siltä ajatukselta rauhaan ja oli tulla ihan hassuksi. -- -No, mitäs muuta: haimme samana iltana pari naapuria avuksi ja avasimme -yöllä haudan ja käänsimme mummon oikein puolin." - -Heini Peters nauroi ja napsahutti sormiaan: "Eikö se ole mukavaa? -Mitä?... Eikö ole mukavaa? Mutta nyt, seuraa minua!" - -"Silmää tuota", hän lausui sitten sangen vakavasti ja juhlallisesti ja -osoitti aivan uutta hautaa, joka oli kauniilla paikalla, käytäväin -risteyksessä, suurten lehmusten siimeessä, hautakivi verhottu -vaatteella. "Tässä lepää meidän suuren runoilijamme äiti." Ja asettaen -hennon kätensä hautapatsaalle hän jatkoi: "Ensin oli hän tuolla -rinteellä köyhäin puolella, mutta minä sain hänet siirretyksi tänne, ja -tässä hän nyt lepää. Olen ylpeä siitä, että sallima valitsi minut tämän -kunnianosoituksen täyttäjäksi; ja olen hommannut sinut tänne tänään -sentähden, että patsas vihitään juuri nyt iltapäivällä." - -Todellakin alkoi kirkkomaalle tulla pian väkeä pyhäisissään, ken -miltäkin pikku kujalta, vanhaa ja nuorta. Sitten käveltiin edestakaisin -sivukäytävillä ja pysähdyttiin hautain luona ja kokoonnuttiin käytävien -risteykseen. Ja pian tuli lehmuskujaa pitkin pieni juhlakulkue: tuli -pikku tyttöjä opettajansa johdolla, vaaleissa puvuissa ja kukkaskorit -kädessä, tuli valtuusto, ja tulivat papit. He järjestyivät haudan -ympärille, ja rovasti astui esiin, otti samettimyssyn päästänsä ja -ylisti syvämietteisin sanoin runoilijan äitiä ja hänen poikaansa, ja -todisti, että luterilainen pappi, jos hän on voimakas persoonallisuus -ja oma olio, saattaa tunkeutua kirkonopin piikkilanka-aidan lävitse -ymmärtämään toista suurta persoonaa ja omaa oliota, vaikka tämä oli -kulkenut vapaasti omia teitänsä kirkosta ja ihmisten arvosteluista -huolimatta. - -Klaus Baas oli kuudenkolmatta vanha ja hän oli viettänyt neljä vuotta -loitolla kotipuolesta ja Holsteinin valkohipiäisistä tytöistä. Hänestä -tuntui Heini Peters, joka miettien tuijotti peitettyyn patsaasen, -äitelän sentimentaalilta, juhla tarpeettomalta ja papin puhe tyhjän -hyllyvältä. Hän ajatteli: mitä touhua kahdesta olemattomasta! Ja hän -etsi ympäriltään elämää, katsellen nuorten parveen haudan toisella -puolella. Ja silloin hän näki pääkäytävän vieressä, vanhalla -hautakummulla, tumman kuusiaidan vieressä, ruskeatukkaisen tytön -vaaleassa puvussa, kahden ystävänsä seurassa. Hento sulous hohti koko -hänen olennostaan ja ympäröi hänen hienoa päätänsä. Hänen armauttaan -lisäsi vielä se, että hän oli hämillään, kun oli sattumalta joutunut -liian lähelle pääjoukkoa eikä voinut enää lähteä pois korkealta, -näkyvältä paikaltaan. Klaus Baas tuijotti ihaillen tuota ihanaa, arkaa -ilmestystä. Silloin kai sanoi joku tytölle: katso miten tuo sinua -tähystää, -- sillä tyttö vilkaisi pelästyen ja iloiten häneen, ja -nuorukainen näki hänen puhtaat silmänsä. Klaus Baasin sydän alkoi -jyskyttää melkein kuuluvasti. "Se on varmaan se puuhovin tyttö! Se on -kuullut minusta ja näki jo minut! Mikä armas, kaunis tyttö!" - -Hän vilkaisi syrjästä Heini Petersiin: tämä seisoi yhä punervatukkainen -pää kumarassa: muistojen ja jalon tekonsa taakka sitä painoi. Klaus -Baas peräysi hiljaa pois joukosta ja pääsi huomiota herättämättä piirin -ulkopuolelle, ja kiersi sievoisen kaaren, löysi paikan, josta voi -katsella tyttöä paremmin. Ja hän näki haudan aidalla pienen, ruskean -kuultavan käden, hän näki hienosti kaareuvat uumat ja hennon poven, -joka liikkui ohuen vaatteen alla. Ja nyt, nyt katsoi tyttö taas aroin, -uteliain silmin häneen... Herra Jumala, miten armas! - -Sitten loppuivat juhlamenot ja vanha väki lähti taas kävelemään ja -hautoja katselemaan. Lapset pyytelivät perhosia, jotka ristien välissä -liihoittelivat ja kukkasissa kuhisivat. Arvon valtuusmiehet astelivat -vakaina tarhan leveätä käytävää, ja yhtäkkiä Klaus Baas huomasi Heini -Petersin sen tytön vieressä... tyttö punehtui ja nyökäytti päätänsä -sievästi... Mutta samassa loikkasi Klaus Baas luokse, ja nousi -kummulle, missä tyttö seisoi, ja hän tarttui pieneen viileään käteen ja -kuuli Heini Petersin esittelevän: "Tämä nyt on Martje Ruhland, -puuhovilta... kuule eikö tämä juhla ollut liikuttava, Martje? Ah, -katsopas Klaus, kuinka ihmiset vaeltavat hiljaa... oi tätä pyhäisen -iltapäivän ja kalmiston rauhaa!" Mutta Klaus Baas piti yhä tytön kättä -ja unohtui aivan hänen silmiinsä, ja riemuitsi ja vaikeni. Silloin -tyttö loi katseensa arasti maahan ja virkkoi epäröiden, sangen -pehmoisella äänellä: "Minä näin teidän menevän tänään ohi... Mutta nyt -minun olisi mentävä kotiin..." Silloin Klaus Baas veti hänet alas -hautakummulta. - -Ja sitten he kulkivat rinnakkain ja Klaus Baas kertoi kaikellaista: -kertoi kuinka hän ennen oli aina halunnut käydä täällä ja kuinka aika -vihdoinkin oli sen sallinut, halu voittanut; ja kuinka hän nyt oli -onnellinen. Neito katsoi häntä arasti, ja hänen silmistään kuulsi koko -hänen sielunsa: hellä, arka naisen sielu. He tulivat kastanjakäytävään -ja Klaus Baas kertoi paraikaa, miten ihanalta ja uudelta kotiseutu -hänestä tuntui. Ja he tulivat puuhoville korkeain lankku- ja -lautataapelien väliin, ja silloin Heini Peters sanoi: "Mennään Martje -Ruhlandin luo kahville." - -Perhe istui jo pyöreän pöydän ympärillä ja tervehti Heini Petersiä, -vanhaa naapuria ja ainaista vierastaan, ja oli nuorelle muukalaiselle -hyvin ystävällinen. Isäntä, hento, parraton vanhus, kyseli kuulumisia -patsaanpaljastusjuhlista, kehui pastoria, mutta moitti hiukan -pormestaria. Emännällä, sävyisällä harmaahapsella, oli tyttären -lempeät, hiukan elämänarat silmät, ja hän puhui pojistaan, jotka olivat -hänen kuvaamattomaksi surukseen kaikki pesästä poissa, mutta -Jumalan kiitos, kaikki kelpo toimissa: vanhin Kielissä jossakin -puutavaraliikkeessä: hän ottaa aikoinaan isän liikkeen hoitoonsa; ja -kahdella nuoremmalla oli Berlinissä tehdas, joka tuotti hyvin. Isä -pudistelikin kuitenkin hupaisesti päätänsä ja sanoi: "Noo... on siinä -tinkimisen varaa; omat lapset ovat aina parhaat äideistä... etenkin -meidän äidistä." Mutta rouva ei siitä huolinut, vaan kertoi yhä -pojistansa. Sitten tuli sisään vanhempi sisko; hän oli mustissa, oli -näet jo leski; hänen liikkeensä olivat rauhattomat ja suuret silmänsä -olivat raskasmieliset. Hän alkoi kysellä Klaus Baasilta, millaisia -Intian aarteet ovat, ja surkutteli häntä suuresti, kun hän nauraen -vastasi, ettei hän ollut nähnyt niistä juuri muuta kuin sormukset, -jotka eräällä paksulla, pullealla kiinalaisäijällä oli keltaisissa -käsissään. Pikku neito Martje, perheen nuorin, tuli milloin kenenkin -luo ja tarjosi ja pyysi ottamaan ja tiedusteli kunkin kahvin ja leivän -tarvetta; ja hänen äänensä oli niin pehmoinen ja vieno kuin olisi ollut -vielä ihka uusi ja käyttämätön. - -Klaus Baas oli vain pari kertaa elämässään istunut kodikkaassa -porvaripöydässä, viimeksi neljä vuotta sitten Hampurissa, Mittelwegin -varrella, kotiutumattomana vieraana salissa, jonka seinillä oli -vanhoja, tummia öljyväritauluja. Ja nyt hän oli maailman ihanimman -tytön kodissa, hän istui hänen pöytänsä ääressä, hänen koruttomain, -ystävällisten omaistensa joukossa! Ja kosketti... ah, tytön hiha -kosketti hänen kättään! Kuinka kuvaamattoman hennolta, koskemattomalta -tuntui hänen joka liikkeensä! Kuinka peloissaan hän katseli Klaus -Baasia Heini Petersin kertoessa siitä tinakaivosmatkasta! Ah, että -saisi hypähtää, tarttua hänen käsiinsä! Ei kai hän ollut kihloissa?! -Herra Jumala -- olisiko toinen, toinen saanut suudella noita huulia! -Toinenko saisi pitää tuota naisellista olentoa luonaan, kantaa häntä -käsillään, suojella häntä kaikista vaaroista?! -- Klaus Baas kertoi -vielä vanhemmalle siskolle kaikellaisia satuja Intian aarteista ja -kyseli halukkaasti uutista ryöstömurhasta, minkä rouva oli lukenut -lehdistä, ja lupasi isännälle harkita, liittyisikö hän erääsen -skattipeliyhdistykseen Hampurissa. Mutta se oli kaikki vain suun -puhetta: hänen sydämensä, hänen silmänsä, hänen korvansa, ne -haaveksivat, ne ihailivat, ne huomasivat vain tuon suloisen, hennon -naisen. - -Sitten hänen täytyi nousta pöydästä ja lähteä, kun Heini Peters hupsu -kiirehti ja väitti vielä, että he olivat istuneet täällä kahvin -juonnissa jo yli kaksi tuntia. Klaus Baas ojensi nyt neidolle kätensä -ja huomasi autuudekseen, ettei hän sitä vetänyt takaisin, vaikka se oli -kauankin hänen kädessään. Martje saattoi heitä ulko-ovelle ja nojaili -siinä ovenpieleen -- oi miten hän oli siro ja hieno -- ja puheli heidän -kanssaan vähän aikaa, heidän seisoessaan kadulla. Ja nyt sai Klaus Baas -vielä kerta antaa Martjelle kättä ja hakea vielä kerta hänen silmiään, -ja löytää ne ja hurmautua. Mutta sitten hänen täytyi mennä. - -Heti hän alkoi pommittaa kysymyksillä Heiniä Petersiä ja sai kuulla -tytöstä pelkkää hyvää. Hän ei tullut ajatelleeksi, ettei Heini Peters -ollut suinkaan kelpaava arvostelija eikä hän juuri hänen sanojaan -kuunnellutkaan. Hän oli itse nähnyt Martjen ja hänen kotinsa! Oliko -herttaisempaa, kunnioitettavampaa kotia ilman alla. "Kerrassaan kelpo -väkeä!" sanoi Heini Peters vakuuttavasti. "Kaupungin kantaväkeä, -kunnioitettuja ja varakkaita. Vanhin poika, joka on Kielissä -puutavaraliikkeessä, on kyllä kuivanlainen ja arkipäiväinen eikä oikein -miellyttävä. Mutta toiset: hienoja poikia; heillä on Berlinissä -soitinkauppa. Vanhimmalla tyttärellä on takanaan onneton avioliitto ja -hän on hiukkasen fantastinen; se on äidin ominaisuutta." - -"Mutta sanopas", kysyi Klaus Baas tulistuneena, mikä johtui kai vielä -Intian auringosta, "miten on mahdollista, että niin suloinen ja kaunis -tyttö on jäänyt naimattomaksi?" - -Heini Peters levitti käsiänsä ja sanoi juhlallisen epätoivoisesti: -"Siksi, että ihmiset ovat niin hassuja!... Mutta hän on vasta -kolmenkolmatta ja on hiukan kaino ja arka niinkuin näit. Hänen täytyy -saada luottoa. Minä ottaisin puolisoksi hänet kohta, mutta hyvä -ystäväni Busch sanoo: sinä et ole vielä kypsynyt avioliittoon, sinun -sydämesi on vielä liian huikenteleva!" - -"Äh!" ärähti Klaus Baas, "juokse suolle Buschinesi!"... - -Sitten hän kävi joka päivä puuhovin perheessä, joko yksin tai Heini -Petersin kanssa: aamupäivällä juomassa lasin teetä, kello kolme kupin -kahvia, kello kuusi taas lasin teetä. Nuo kuppi- ja lasi-istunnot -kestivät pitkän aikaa: puuhovilaisilla ei tuntunut olevan kiirettä -milloinkaan. Hupaisaa oli kävellä isännän kanssa taapelitarhassa ja -puhella Pommerin parruista, Ruotsin hongista ja Preussin rimoista -- -tai ylimalkaan silmäillä maaseutulaisliikettäkin ja näyttää, miten -helposti hyvä liikemies perehtyy toiseenkin ammattialaan. Ja kuinka tuo -ukko oli selvillä kaikesta, mikä koski omaa kaupunkia: sen hallinnosta, -sen yhdistyksistä, joka talosta! Ja hänen arvosteluissaan oli pontta ja -perää! -- Herttaista oli puhella rouvan kanssa, joka tunnit pitkät -istui akkunan luona kapulapitsiä nypläten -- ja vilkaisten vähä väliä -romaaniin, joka oli auki nyplypatjan vieressä. Miten herttaisesti hän -kertoi romaanistaan: prinsessoista, jotka menivät aina naimisiin -sikopaimenten kanssa, ja tuhkapöperöistä, kreivien morsiamista! Entä -omista lapsistaan! Mitä hyväsydämistä, kunnon väkeä he olivat! Niin, -sellaisissa perheissä on vanhan sivistyksen leima! Rouvan vaari oli -näet ollut valtioneuvos, tai mikä lie ollut. Mutta mikä oli Klaus -Baasin vaari? Mäkitupalainen! Toinen pojista oli luvannut äidille -Italian matkan, toinen oli kutsunut hänet jo etukäteen häihinsä: erään -korkean upseerin tytär oli näet hänelle suosiollinen. Ja miten hassua -oli, kun isä hauskan epäilevästi tokaisi väliin: "No no, muori... -Kunhan tuo nyt olisi totta!" - -Ja miten intresantti tuo leski oli, tuo vanhin tytär, joka tuli -vähitellen yhä selväpiirteisemmäksi ja alkoi hämärin sanoin, suuret -tummat silmät hapuillen, puhua, tosin vielä hiukan hämärästi, -ihmisistä, joiden rikkaudet olivat vääryydellä saatuja: mutta kyllä oli -niitä, jotka tunsivat heidän rikoksensa ja kerran riistäisivät heiltä -tuon seitsenlukkoisen lippaan! Silloin isä nauraa höhötti herttaista, -leppoisaa nauruaan: "No sinäkin, senkin lipastelija... aina samaa -lopotusta!"... Entä pikku kulta sitten! Miten kiltisti hän istui äitiä -vastapäätä akkunan luona ja miten nyplykalikat hyppelivät hänen -kauniissa käsissään! Miten somana ja kauniina hän väikkyi kodikkaissa -huoneissa! Voi herttaisin jumalanluoma!... Todentotta: ken sai istua -tässä piirissä, ken sai nimittää itseään tämän perheen jäseneksi -- -katkeran nuoruuden, kovan nelivuotisen vieraalla maalla olon jälkeen, -ja ventovieraiden kylmän seuran, hän voi kerskua olevansa autuas. - -Iltaisin hän istui lampun ääressä pienessä kamarissa, jonka Heini -Peters oli hänen asunnokseen varustanut, istui eikä voinut mennä -levolle: luki kauniita lemmenlauluja ja runokirjoja, joiden rivejä -Heini Peters oli piirrellyt sinikynällä, hienosti huolellisesti -viivoitellut, vanhoja ja uusia runoja: Chloeta ja Daphnea -- kuka -noiden onnellisten nimiä muistikaan -- aina Friederikeen ja Erikaan -saakka. Ja vielä vuoteelta hän katseli niitä monia kuvia, joilla Heini -Peters oli kammion seinät koristanut: hienoja naisia kaikellaisissa -vaipoissa ja harsoissa; hautausmaita; suurta pääkalloa, jonka muodosti -lähempää katsoen kaksi kaunista neitosta: kolkot silmäkolot olivat näet -heidän sievät, kiharaiset päänsä. Heini Peters ihaili suuresti -vertauksellista, kuvaannollista! - -Kun Klaus Baas meni neljännen päivän iltana Martjen luo -- oli -hiljainen, tyyni sää ja ilmassa uhkaavan ukkosen ja myrskyn painostus --- ja oikaisi tutun tavalla suoraan kastanjakujalta tarhan poikki -puistoon, niin hän näki Martjen yksinänsä lehtimajassa. Tyttö aikoi -kavahtua ylös ja hiipiä pois, mutta Klaus Baas pyysi häntä jäämään, ja -istui penkille sopivan matkan päähän arasta neidosta ja kyseli häneltä -sydän jyskyttäen minkä mitäkin: taudeista ja vaaroista, joista hän oli -pelastunut, hänen leikkitovereistaan, hänen pikku matkoistaan. Martje -tuli silloin vähän rohkeammaksi ja nojausi rinnoin pieneen ympyräiseen -pöytään ja piti pikku kättään pöydällä ja aukoi sitä ja piti vuoroin -nyrkissä. Klaus Baas kumartui nyt hieman ja alkoi puhella hänen -käsistään: kuinka kauniisti tuo punakivisormus sointuu hänen tummaan -hipiäänsä. Ja jyskivin sydämin hän painoi kätensä lujasti pienelle -neidonkätöselle, joka heti paikalla herkesi liikkumasta, kuin kiinni -saatu, kauhistunut perho, joka ei enää siipiään avaa. Silloin kuohahti -Klaus Baasin sydän ja hän pudisti kätöstä ja sanoi: "Minä rakastan -sinua, rakastan sinua... Sano... pidätkö sinä minusta yhtään?" - -Martje katsoi häntä peläten ja henkäisi: "Mutta minä en lähde -Hampuriin! Tahdon jäädä äidin luokse!" - -Klaus nauroi riemusta ja ihastuksesta ja rakkaudesta: "Ah kullan -murunen! Sinä sydänkäpynen!... Siitä sovitaan! Kunhan vain pidät -minusta! Se sinun täytyy heti minulle sanoa!" Ja hän kumartui Martjen -puoleen ja haki hänen silmiään. - -Martje nosti liikuttavan arasti päätään ja katsoi häntä silmiin, mutta -pelokkaasti, kuin olisi Klaus nyt ollut vielä paljon vaarallisempi kuin -ennen, ja toisti äskeiset sanansa: "Mutta minä en tahdo pois äidin -luota." - -Armas pelko, joka väristi neitoa ja kuvastui koko hänen kasvoissaan, -kiihdytti Klaus Baasin aivan vimmaan; hän veti Martjen sulosanoja -kuiskien varovasti luokseen. Martje mukautui hetkiseksi, mutta sitten -hän taas vetäytyi irti kärsimättömänä... "Minun täytyy nyt mennä..." -Hän pakeni, ja kun Klaus astui lehtimajasta, ei häntä enää näkynyt. - -Klaus Baas seisoi hetken paikallaan onnen hurmiossa. Sitten hän -kääntyi ripeästi ja meni kuin ainakin ihminen, joka heti tahtoo -saada ainoan, välttämättömän onnensa, lautatarhaan, jossa isä oli, ja -selitti hänelle heti, mitä häneltä tahtoi, ja kertoi Pommerin -kolmituumalankku-taapelien välissä vanhemmistaan, lapsuudestaan, -oppivuosistaan, tulevaisuuden toiveistaan. - -Isä kuunteli häntä suopeasti hymyillen ja sanoi: "Me näimme jo, että -niin se käy. Huomasimme, että piditte lapsukaisestamme ja hän teistä; -me olemme siitä jo keskustelleet. Tulkaa nyt vaan sisään." - -Kun Klaus Baas astui tuohon kodikkaasen huoneesen, jossa oli -minkä mitäkin pikku korua: liikoja pöytiä ja hyllyjä ja kuvia, -kukkajalustoita, nyplypatjoja, ja kun isä kertoi tapahtuman, laski äiti -kädet helmaansa ja purskahti itkuun: hänen oli niin kauhean vaikea -antaa miehelään lastansa, vaikka hän Klaus Baasiin luottikin, jo siksi, -että hän oli hyvän Heini Petersin monivuotinen ystävä; mutta se särki -kuitenkin niin onnettomasti äidin sydäntä. Vanhempi sisko vuodatti myös -kyyneleitä ja sanoi, että hänestäkin oli vaikeaa laskea lapsi-parkaa -kotoa; ja horisi sitten honkiin lippaastaan: kunhan se lipasjuttu -selviäisi, niin hän ostaisi lapselle morsiuslahjaksi jonkun kultaisen -kalleuden: ihmeellisen, vallan prinsessalle sopivan! Isä kepsutteli -huoneessa edestakaisin, kaatamatta ainoaakaan kukkajalustaa ja pikku -pöytää, ja pakisi lempeästi: "Älähän nyt itke, muori, täytyyhän sen -kerran tapahtua. Ja sehän on nyt niin hyvin, niin hyvin. Ja älä nyt -sinä viitsi siitä lippaastasi taas, Flora! Menepäs sen sijaan, hae, -missä se lapsukainen piiloitteleikse." - -Silloin Klaus Baas juoksi perhehuoneesta ja löysi Martjen keittiöstä, -tavalliseen tapaansa auttelemassa illallista varustettaessa. Martje -antoi Klaus Baasin viedä itsensä perhehuoneesen, mutta oli niin -hämillään, ja keksi heti itselleen puuhaa ja kuleksimista, ikäänkuin -keskustelu ei olisi koskenut häntä lainkaan. - -Nyt sanottiin Klaus Baasille, että he kaikki toivoivat hänen liittyvän -heidän puutavaraliikkeesensä ja että hän voisi pikku Martjen kanssa -muuttaa asumaan pieneen, sievään rakennukseen, joka oli puuhovin -toisella puolla kauniissa puutarhassa. Nuoremmat pojat eivät näet -olleet kumpikaan välittäneet liikkeestä, ja vanhin ei tullut oikein -toimeen isänsä kanssa, vaan halusi pysyä Kielissä kelpo virassaan; -joten nyt oli kerrassaan mainiota, kun saatiin liikemies vävyksi. Ja -koska hän vielä, niinkuin he olivat huomanneet, oli hieno mies ja osasi -seurustella ihmisten kanssa, niin parempaa ei voinut toivoa. - -Klaus Baas kuunteli heidän kuvauksiaan silmät riemusta loistaen ja -sanoi olevansa sanomattoman kiitollinen, kun he ottivat hänet näin -perheesensä, jossa hän tiesi viihtyvänsä niin mainion hyvin. Hänen -oppivuotensa olivat olleet kovat; viimeksi ne yksinäiset Intian ajat. -Niinpä olikin häntä tähän taloon kiinnittänyt yhtä paljon kuin Martje -itse ja hänen rakkautensa, se ystävyys, jolla hänet kaikki olivat tänne -ottaneet vastaan. Nyt kuunteli rouva häntä vesissä silmin, ja isä -taputti häntä tuttavallisesti olalle. - -Iltahämärissä pari tuntia myöhemmin lähti Klaus Baas sieltä, ja Martje -saatteli häntä kädestä ovelle. Siellä kietoi Klaus Baas varovasti -kätensä hänen vyötäisillensä ja kumartui hänen puoleensa ja supisi -hänen kanssaan hiljakseen: mikä onni häntä yhtäkkiä oli kohdannut, -miten Martje askaroisi jo kuuden viikon kuluttua hänen puolisonaan -tuolla pikku talossa, miten hän näkisi konttorinsa akkunasta suoraan -kodin akkunoihin, ja kuinka he iltaisin kävelisivät yhdessä -kastanjakujalla. Martje nojasi rauhallisena hänen käsivarteensa ja -kuunteli vaieten, ikäänkuin leppoista sadetta, joka Klaus Baasin -puhuessa paraikaa rapisi. Ja kun Klaus Baas kysyi, oliko Martje nyt -iloinen, niin hän nyykäytti myöntävästi päätänsä. Ja kun hän sitten -vielä tutki hänen sieluaan, niin hän huomasi, että hän iloitsi siitä -kun sai jäädä tänne vanhempien luokse; sillä kun puhe koski tätä -seikkaa, niin hän tuli huomattavasti luottavaisemmaksi ja antoi -Klaun vetää itseään rintaansa vasten, jopa suudellakin. Mutta -kuitenkin ihmetteli nuorukainen hänen rauhallisuuttaan, melkeinpä -välinpitämättömyyttään, -- hän oli jo näet kokenut, että tytön pitäisi -hengittää kullan sylissä kiihkeämmin, -- ja hän syleili Martjea -rajummin ja suuteli hellemmin häntä; mutta silloin vetäysi neito hänen -sylistään varovasti ja leppeästi pois. Klaus jätti nyt hänet rauhaan ja -naurahteli itsekseen: "Odotapas, kyllä tulet toiselle tuulelle, kunhan -asumme tuolla toisella puolla ja olet emäntäni!" Ja Klaus Baas puristi -ja pudisti hänen käsiänsä; mutta Martje ei hänen hurmiosta palavia -silmiänsä nähnyt. - -Kun Klaus Baas sitten käveli yksinäänkin kastanjakujaa pitkin pois, -laskeutui äskeisen ihanan kiihtymyksen ja riemun hyrsky hämmästyttävän -pian. Hän tuli aivan järkeväksi ja rauhalliseksi; sellaista kylmyyttä -hän ei ollut kokenut noihin neljään viime päivään. Yhtäkkiä hänestä -tuntui siltä kuin hän olisi astunut tärkeän, niin, elämänsä tärkeimmän -askelen asiaa kylliksi harkitsematta. Hän pysähtyi yhtäkkiä kuin puulla -päähän lyöty: kylmät mietteet täyttivät koko hänen sielunsa. Hän -vertaili tapahtumaa entiseen elämäänsä; hän kuvitteli äitinsä sen -näkijäksi, ja Pendjahtalissa[76] nukkuvan kylmät silmät -- ja oman -itsensä. Vai niin oli nyt kohtalo hänen onnensa keikauttanut! Hänestä -tuntui ilkeältä, hän suoraan sanoen häpesi. Hän ei ollut takonut -onneaan itse, hän oli ajelehtinut kuin lastu laineilla ja joutunut -sattumalta jonnekin rannalle, minne vain tuuli vei... - -Hän kävi hiljaiseksi ja kuunteli sielunsa ääntä: "Oliko se nyt oleva -aivan niin?" Hän kuuli sadepisarain rapsahtavan lehmusten lehdille ja -sitten putoavan maahan... putoavan, maahan, maahan... Niin putoisivat -hänen elämänsä päivät, verkalleen, samaisina, mukavasti... Toista oli -hän ajatellut ennen: huimaa, yrittelevää, kohti pilviä kohoavaa! Ah ne -nuoruuden kimeltävät aatteet! Mielikuvia! Niin, jos Karl Eschen olisi -elänyt, tai edes Trimborn olisi ollut Hampurissa! Mutta nyt, näin! Ei -varoja, ei suhteita! Suuri tulevaisuus ei viittonut täällä: -puutavaraliike pikku kaupungissa. Mutta liike oli hyvä ja varmalla -pohjalla: ahkeruudella ja kyvyllä sitä voisi laajentaa! Ja ennen -kaikkea: Martje Ruhland! Martje Ruhland!! Ah armas jo tuo nimi! -Tuhannen kertaa armaampi vielä hän itse! Tuo naisten suloisin, hänen, -hänen ikiomansa! Hän oli löytänyt sen, joka tyydytti hänen -vuosikautisen, kuuman kaipuunsa: kaunis, puhdas nainen! Täydellisesti! - -Klaus Baas kulki pari askelta, ja töksähti sitten taas, ja ajatteli: -Mutta miksi minä en iloitse? Olinhan niin autuas juuri näinä odotuksen -päivinä? Koko kaipuuni ja koko onneni oli saada vain hänet? - -Pisarat rapsahtelivat raskaina, epäröivinä ja ikäänkuin kuiskasivat: -"Harvaan, harvaan... ei hätää... kaikessa harvaan ja hartaasti..." - -Hän kohotti päätänsä ja katsahti kaidalle kujalle ylämäkeen... Ja taas -häntä kidutti tunne, että hänen elämänsä on tästä lähin kuluva ilman -merkkitapauksia, ahtailla toimialoilla... Niin hän nousi kaupungin -torille omituisella tuulella: samalla alakuloisena ja autuaana. - - * * * * * - -Kun Klaus Baas kuusi viikkoa sen jälkeen kysyi äidiltään, eikö hän -tulisi häihin, vastasi äiti lyhyesti ja kylmästi: ei ole aikaa eikä -halua hypätä häitä; tulee sitten myöhemmin, jos asiat hyvin menee. -Poikansa ja Hannan häävaatteista äiti piti hyvän huolen, Hanna lähti -näet mukaan; mutta se huolenpito oli kylmää ja välinpitämätöntä, -ikäänkuin häneltä olisi vaadittu liikaa: ajattelemaan sellaista kujetta -kuin hänen poikansa häitä. - -Mutta kun Klaus Baas varhain hääpäivän aamuna ojensi hänelle kätensä, --- Hanna oli jo mennyt ulos porraskäytävään, -- niin äiti heittäysi -aamuisen pimeässä keittiössä yhtäkkiä hänen kaulaansa ja itki -pakahtuakseen. - -Klaus Baas pelästyi ja kysyi: "Äiti, mikä sinulla on?" - -Silloin Antje Baas sanoi kyyneleitään nieleskellen: "Luuletko sinä, -että minun on niin helppo sinusta erota? Nyt viedään sinutkin minulta. -Sinulla on nyt vaimo ja pian lapset itselläsi. Ja olihan toki joku -miehinen kotona!" - -Klaus aikoi lohdutella, mutta Antje Baas lykkäsi hänet ulos. "Mene, -mene nyt!" hän hoki. - -Klaus asteli vaieten siskonsa rinnalla ja ihmetteli tätä tapahtumaa -suunnattomasti. Hänen ja äidin suhde oli viime vuosina ollut vain -sellainen, että heidän yhteinen velvollisuutensa oli kasvattaa -orpolapset kelpo ihmisiksi: muuta ei poika ollut nähnyt ja tuntenut. -Mutta nyt hän huomasi, että äiti oli rakastanut häntä pienestä saakka -lapsenaankin, -- ja samalla kodin ainoana miehenä, niin, rakastetun -puolisonsa elävänä kuvana. Hänessä riistettiin nyt vainaja leskeltä -kokonaan! Sillä eihän isästä ollut edes kuvaa! Ovatpa ne merkillisiä, -hän ajatteli, nuo äidin ja vaimon sydänsalaisuudet! Kätkeytyvät aina -sini-synkkiin syvyyksiin! Tälle uudelle keksinnölleen Klaus Baas -pudisti yhä päätänsä. Miten huolissaan lieneekään äiti ollut hänestä -näinä monina, monina vuosina! Klaus Baas oli aina ollut niin levoton, -niin itsepäinen, ylpeä, -- tyhjäntoimittaja, haaveksija! Rakas, sitkeä, -ankara äiti! -- Hiljaisissa, haikeissa mietteissä sisaren vieressä -astellessaan hän näki äidin nyt taas uudessa valossa: se ympäröi kuin -hieno, hiukan kovapiirteinen pyhimyssäteikkö hänen harmaita hapsiaan. -Nyt hän seisoi kai paraikaa lieden luona ja ajatteli poikaansa ja itki! -Merkillinen, rakas äiti! - -Klaus Baas rakasti nyt ensi kertaa elämässään äitiään, tunsi hänet -omaksensa; ja hän sanoi itsetuntoisesti Hannalle: "Ole oikein hellä -äidille! Ja huomauta erikoisesti siitä lapsille! Älä vaan unohda sanoa! -Sillä saapa lyhty kädessä hakea, eikä kuitenkaan löydä sellaista äitiä! -Sen minä tiedän kokemuksesta!" - - * * * * * - -Kun Klaus Baas iltamyöhällä seisoi nuorikkonsa kanssa keittiön -kuistilla ja halusi viedä hänet viimeisten vierasten joukosta salaa -tuonne puuhovin toiselle puolle, pieneen kotiin, ja silitti hellästi -vaikenevan, viileän tyttösensä päätä ja poskia, niin yhtäkkiä Martje -asetti armaasti kätensä hänen vyötäilleen, kuin rukoillen ikään, ja -sanoi: "Anna minun jäädä vielä täksi yöksi äidin luokse, annathan!" - -Klaus Baas hätkähti ja tuli oudon hiljaiseksi. Mutta kohta nousi hänen -ylevä, jalo luonteensa Martjea puolustamaan: eikö ole liikuttavaa -moinen lapsenrakkaus ja moinen häveliäisyys! Minun täytyy auttaa häntä -vähitellen ja varovasti, niin että hänestä kasvaa vapaa, täydellinen -nainen. Ja hän hyväili Martjea ja vaati vain suudelmaa ja sen Martje -antoikin; ja hän meni yksin kotiinsa lautatarhan toiselle puolle. -Portailla hän seisahtui vielä ja katseli taakseen päärakennukselle, -jossa syttyi valo pienen neitsytkammion akkunaan, ja hän ajatteli -puhtaasti, ylevästi, rakkaudella nuorta, siveää vaimoaan, -- ja hänen -sydämessään uhkui kaunis päätös: olla hänelle aina hyvä, auttaa häntä, -tehdä hänen puolestansa työtä! - - - - -XVII. - - -Hän oli hyvin varovainen ja hellä Martjea kohtaan, mutta hän oli mies -ja tahtoi tuntea elämän täyteläisenä sekä ympäristössä että tuossa -pienessä, punaisessa kodissa. Hän tahtoi johtaa ja olla päällikkönä, -kuin ennen poikasena armeijansa edessä. - -Vähitellen Martje häntä arasti lähestyikin ja noudatti hänen tahtoansa, -mutta haluttomasti ja ilottomasti. Ja hän tunnusti Klaus Baasille -kihlauksesta saakka rukoilleensa Jumalaa joka päivä, ettei hän vaan -saisi lapsia. Hänen oma luonteensa oli jo heikko ja pieni, ja -sitäpaitsi olivat pappien ja koulun julkeat opetukset alhaisesti -leimanneet nämä arat kysymykset synniksi; ruma tapa, jolla niitä -porvarillisessa piirissä käsiteltiin, olivat tahranneet ne suorastaan -naiselle inhottaviksikin. Myös Klaus Baasin luonnetta oli tässä -suhteessa koulu ja kirkko koettanut parhaansa mukaan turmella; mutta -hän oli terve ihminen ja hengen ja tahdon miehenä voimakkaan -aistillinen, joten hän kauan sitten oli karistanut mielestään moiset -äitelät lorut, ja olisi nyt tahtonut kaikesta sydämestään iloita -armaasta naisesta, joka virui hänen vieressään vuoteessa. Mutta nyt oli -pikku osakas haluton ja murheellinen ja arka ja vastahakoinenkin! - -Klaus Baas tiesi luonnon vaistosta, että nuori nainen on tietystikin -onnellinen kun saa lapsen rakastamansa miehen kanssa; ja hän toivoi, -että kun se tapahtuisi, niin kaikki kääntyy vielä parhain päin, ja hän -uskoi, että silloin haihtuu tuo arkuus ja ahtauskin ja sijaan tulee -naisellinen rauha ja laajuus, jota hän niin suuresti rakasti. Mutta kun -Martje jonkun kuukauden päästä, ainaisista surkeista rukouksistaan -huolimatta, tuli raskaaksi, niin hän itki pakahtuakseen ja oli aivan -lohduton ja pelkäsi ja vapisi ja höpisi päivät päästään kuolemasta eikä -ollut yhtään iloinen. Klaus Baas oli rohkea, ponteva mies, joka oikein -kaipasi vaivaa ja tehtäviä: tässäpä nyt oli hyvä tilaisuus! Ja hän -lohdutteli Martjea kaikilla tavoin. Mitkä sanavarastot hän käytti! Mitä -kauniita ajatuksia hän lausui! Hänen elämänhalunsa ja hänen työintonsa, -jo hänen hymyileväin, loistavain silmäinsä, olisi luullut voivan -rohkaista arimmankin! Miten hän puolisoaan hyväili ja helli! Mutta -siltä tuntui kuin juuri tuo hänen rohkeutensa ja silmäinsä loisto olisi -yhä Martjea lamannut. - -Kun miehen aistit, jotka olivat vuosikausia olleet kahleissa ja olivat -siksi ehkäisseet myös hänen henkensä kehitystä, nyt tulivat kutakuinkin -tyydytetyiksi -- yksin siitä jo, että moinen hento nainen oli aina -hänen lähistöllään, vaikka enimmäkseen alakuloisena ja osaa ottamatta, --- niin hänen vapautunut miehuutensa, joka tunsi terveesti -vastuunalaisuuden ja himoitsi tekoja, varustautui nyt turvaamaan vaimoa -ja lastansa: hakemaan työtä ja velvollisuuksia, hankkimaan -varallisuutta ja kunniaa! Klaus Baas riemuitsi katsellessaan laiturissa -pientä ruotsalaista kuunaria, joka lossasi lautoja; riemuitsi, kun -jykevät rattaat kohosivat lakeudelta lautatarhaan, kuormana pitkiä, -Elbeä myöten uitettuja Pommerin lankkuja. Hän riemuitsi, kun hän kulki -yksinkertaisten maalaisten ja kaupungin rakennusyrittelijäin kanssa -taapeleiden ja satamavajain välissä, kun hän konttorissa piti kirjaa -tuloista ja menoista ja loi työn lomassa silmänsä ikkunasta puuhovin -toiselle puolle pikku taloon, jossa asui hänen rakas vaimonsa: hänen -hellyytensä ja murheensa esine. Pian jätti appiukko liikkeen kokonaan -hänen työkseen ja tunnusti suoraan iloitsevansa, kun oli saanut niin -reippaan ja pystyvän apulaisen. Ja hän ei iltapäivin enää tullut -ollenkaan konttoriin, vaan puuhaili kuudessa seitsemässä yhdistyksessä -ja seurassa, joiden esimies hän oli. - -Mutta kuitenkin Klaus Baas pian huomasi, että hänen toimintansa oli -rajoitettu. Hän sai tosin tehdä työtä, mutta ei itsenäisesti ohjata ja -vallita, sillä appi ei antanut hänen tehdä varovaisimpiakaan -uudistuksia liikkeessä, joka oli monessa suhteessa vanhettunut. Hän ei -ymmärtänyt, kun vävy selitti muutokset tarpeelliseksi yhä uhkaavamman -kilpailun tähden lähikaupungin puolelta. Turhaan hän esitti, että oli -tilattava tavarat suuremmilta toiminimiltä, hankittava enemmän lajeja -sekä perustettava haaraliike läheiseen kirkonkylään. Mistään uudesta ei -ukko pitänyt, se häiritsi hänen mukavuuttaan. Hän ei ollut tosin -epäystävällinen, mutta hän ei taipunut ehdotuksiin. "Annetaan sen vaan -olla, poikaseni", hän sanoi. "Siitä on minulle sellaista touhua." - -Ja liikkeen tilasta ja voitosta ei Klaus Baasille annettu vihiä: häntä -pidettiin syrjässä juuri pääasioista. Eräänä päivänä hän näki -pulpetillaan kirjeen, joka oli tietysti unohtunut erehdyksestä siihen -hänen silmäiltäväkseen. Berlinissä asuvat pojat kirjoittivat ukolle -entisestä vuotuisesta avustuksesta ja lausuivat ajatuksensa, että -avustus oli nyt liian pieni: vakauttaakseen liikettään he tarvitsivat -isältä suurempaa vuotuista tukea. Klaus Baas oli tutustunut -pikimmiltään häissä kahteen lankoonsa: silloin hän ei ollut tahtonut -tunnustaa, ettei hän noista kalpeista ja veltoista ja pöyhkeistä -herrasmiehistä oikein pitänyt. Mutta kun hän nyt luki tämän kirjeen ja -näki heidät ajatuksissaan taas edessään, niin hän tunnusti suoraan, -että he olivat miehiksi kerrassa kehnoja eikä heistä tulisi milloinkaan -mitään. Hän sanoi siksi apelle, että nuo vuotuiset kannatukset olivat -suorastaan vaarallisia, sillä ne kasvattivat pojissa velttoutta ja -huikentelevaisuutta. Mutta ukko vain taputti häntä olalle ja vastasi: -"Voi Klaus, älä sinä sellaista! Sinähän peloittelet minua! Jaksanhan -minä sen suorittaa, ja tokipa minun täytyy omia lapsiani auttaa! Tiedän -kyllä, että meidän muorilla on pää täynnä sellaisia höyrähdyksiä, jotka -ovat pilanneet ne pojat jo lapsena. Mutta minkä minä sille voin: hän on -heidän äitinsä. Enhän voi sanoa: älkää te tehkö toisianne hassuiksi ja -älkää uskoko päättömiä? Alan tulla jo vanhaksi enkä tahdo riidellä -lasten ja naisten kanssa! Antaa sen nyt olla sillänsä! Kun meistä -vanhuksista aika jättää, niin voithan sitten järjestellä mielesi -mukaan!" - -Klaus Baas oli onnellinen, kun sai joskus iltapuolla juoda vaimonsa -kanssa kotona kahden kesken kahvia. Kukkaset, joita Martje mielellään -vaali, rehottivat akkunalla, ja kanarianlintu, josta Martje piti -paljon, liverteli ja viserteli kohti kurkkua häkissään. Martje toi -kahvin niin hienosti ja sievästi ja puheli hyvällä tuulella ollessaan -niin hennolla, herttaisella, hiukan samealla äänellä, kaikellaista -pikku asiaa, kodin ja tuttujen piiristä. Ja kodikasta oli istuskella -illoin yhdessä: Klaus Baas suuria Hampurin lehtiä lukien ja Martje -nyplypatjansa ääressä. Siedettävää oli mennä vaikkapa jo -illallisellekin appelaan -- ja niin tapahtui usein -- ja rupatella -siellä niitä näitä: anoppi pojistaan, sisar seitsensinetti-lippaasta, -appi yhdistyksistä: pikku nuorikko unohti silloin tilansa ja istui -hiljaisena ja tyytyväisenä nyplykalikoineen. Eivätkä nekään olleet -aivan hukkaan menneitä torstai-iltoja, jolloin hän meni ukon kanssa -keilaklubiin, vaikka hänestä olikin juuri saman tekevää, kuinka monta -hän tai muut heittivät. Hänen nuoruuteensa katsoen, -- hän oli vasta -seitsemänkolmatta, -- oli näet suuremmoista, että nuo kaupungin -arvokkaimmat vanhukset, jotka hommasivat siellä yhtä ja toista -järkevääkin, pitivät häntä vertaisenaan ja puhelivat hänen kanssaan -kuin toverinsa ainakin. - -Mutta vähitellen, päivän liittyessä samankaltaisena toiseen ja -kokemuksen valaistessa selvemmäksi todellisuutta, hälveni ruusunvärinen -utu, joilla hänen nuoruutensa ja keveä luonteensa oli koettanut verhota -näitä ventovieraita ihmisiä ja pieniä oloja. Hän tuli järkevämmäksi ja -hänellä oli ikäväkin. Hän väistyi nyt erilleen muista ja eleli -yksinänsä, ja kun hän kerran pääsi hengen yksinäisyyteen, niin hän -alkoi arvostella oloja yhä kylmemmin. Ja silloin ei ollut hyvällä -tolalla kerrassa mikään! Hän huomasi, että hän noina neljänä -kesäpäivänä kaukaisesta idästä tultuaan oli saanut kauniin, mutta -väärän kuvan kaikesta tässä kaupungissa, apen perheestä ja liikkeestä. -Hänen silmänsä eivät näet silloin vielä olleet ehtineet tottua -kotiseutua arvostelemaan. Ensin hän niskoitteli tätä huomiotaan -vastaan: hän tahtoi pysyttää sen kuvan vielä kullattuna, vihreän ja -sinisen houkuttelevana. Ja vähän aikaa se pysyikin. Mutta kaikessa -tapauksessa se haalistui haalistumistaan. - -Hyvä edes, ettei pikku vaimo haalistunut! Ei toki, siitä ei -puhettakaan! Se olisi ollut hirvittävää! Kyllähän Martje oli tosin -monessa suhteessa äitiinsä ja siskoonsa: tuollaista kotona -paloittelemista, tuollaista elämänarkaa, jota hän ei ikinä ollut -aavistanut samasta suloisesta tytöstä, jonka hän hautakummulta veti -elämänsä tielle! Hänestä ei ollut oikein paikallaan se, ettei vaimo -välittänyt kerrassa ollenkaan kirjoista, aivan kuin ei olisi häneen -lainkaan koskenut, mitä maailmassa oli ennen häntä tapahtunut tai -ajateltu. Ikävää oli sekin, ettei Martje halunnut kuulla hänen -innokkaista tulevaisuuden tuumistaan ja liikkeen laajentamisesta tahi -jonkun omintakeisen yrityksen alkamisesta ja vihdoin Hampuriin -muuttamisesta. Niin, ne puheet ihan kauhistuttivat Martjea. Klaus Baas -oli haaveksinut, että hänen vaimonsa olisi yhdenvertainen toveri. Mutta -luonnollisesti tuli ottaa huomioon hänen nykyinen tilansa. Kunhan se -aika menee ohi ja hän saa terveen lapsen syliinsä, niin hän löytää -horjumattoman perustansa ja tulee terveeksi, iloiseksi, pyyleväksi -emännäksi! - -Ja se aika tuli, ja Martje synnytti suurella kauhulla ja vaivalla -pienen, terveen tytön. Ja hän toipui hitaasti ja vaivalloisesti. Mutta -iloisemmaksi ja varmemmaksi hän ei ollenkaan muuttunut. Hän valitteli -alinomaa heikonnutta terveyttänsä ja oli alituisessa hädässä lapsestaan -ja oli levollinen ja joltisenkin iloinen ainoastaan kun näki äidin ja -sisaren, parasta jos molemmat, vaalimassa itseään ja lasta. Ja kun -lapsi keväämmällä oli niin varttunut, että äiti voi kulettaa sen apen -puolelle, niin nuorikko istui siellä melkein kaiket päivät, äitinsä ja -siskonsa luona. Ja mies sai käydä appelassa perhettään ihailemassa -- -pakisemassa minkä mitäkin pientä, kahvitarjottimen ja nyplypatjojen -välissä. Anoppi kertoi merkillisen terävistä pojistaan: kuinka toinen -oli jo konttorioppilaana paljastanut petollisen konttoristin ja -pelastanut päällikkönsä häpeällisestä vararikosta; ja kuinka toinen -tässä joku vuosi sitten oli saada kauniin ja upporikkaan neidon -puolisokseen, mutta kurja ystävä oli juonillaan rikkonut suhteet. Ja -kuihtunut leski vihki haihattelevin silmin ja yhä selvemmin sanoin -Klaus Baasin merkillisen lippaansa syviin salaisuuksiin: eräs pohatta, -johon hän oli naimisissa ollessaan tutustunut, oli näet sen hänelle -testamentannut, ja se sisälsi puolen miljoonaa dukaattia; mutta pohatta -vainaan häijy nepa ei ilmaissut, missä lipas oli, eikä lähettänyt -omistajalle avainta. Ja Klaus Baasin kalpeakasvoinen, kaita vaimo, -kertoi ystävättäristään ja kehräili heidän elämäntarinoitansa, laajasti -ja pitkän juhlallisesti kuin oman lapsensa elämän lankaa. Usein oli -siellä tuttuja kaupunkilaisia: joku täti tai etäinen sukulainen tai -naapurin rouva, joka kuletteli kaupungin lakkarilehteä talosta taloon. -Mutta kun Klaus Baas astui sisään, vilkaisi hänen pikku vaimonsa -häneen levottomasti, ikäänkuin kysyäkseen: ethän vain nyt viitsi -häiritä hauskaa iltaamme? Ja Klaus Baas huomasi seuran tulevan -vähäsanaisemmaksi ja aremmaksi, joten hän piankin poistui -- ponnistaen -kaiken sisunsa tukehduttaakseen tunnustusta: hänen vaimonsakin -ihmeellinen, armas kuva haalistui! - -Hän tiesi, että tuo naisten kolmisin olo oli sangen vaarallista, ja -sentähden hän kerran, kun vanhukset olivat kahden kotona, käytti -tilaisuutta hyväkseen ja puhui asiasta. Hän sanoi tässä äskettäin -sattuneensa ohikulkiessaan vilkaisemaan heidän vanhemman tyttärensä -ikkunaan ja oli silloin nähnyt lesken siellä penkomassa laatikoitaan, -ja Flora oli ollut niin kummallisen näköinen ja niin kiihkoissaan, että -hän pelkäsi pahinta. Mutta vanhukset eivät tahtoneet hänen sanojansa -kuunnellakaan: äiti piteli korviaan ja hoki, ettei hän jaksanut kestää -tällaista; ja appi suuttui hänelle ensi kertaa ja oikein tosissaan, -kuin vävy olisi häntä hävyttömästi loukannut. - -Klaus Baas meni puuhovin poikki kotiin ja haki vaimoansa, mutta tapasi -hänet vasta puutarhasta samasta lehtimajasta, jossa he noin kaksi -vuotta sitten kauniina, lämpimänä kesäpäivänä olivat kihlautuneet. -Klaus Baas oli vielä äskeisestä keskustelusta kiihdyksissä ja omasta ja -puolisonsa kohtalosta huolissaan. Hänellä oli oikein sisällinen pakko -saada Martje eroamaan omaisistaan, ja niinpä hän nyt ensi kertaa -ilmaisi suoraan ja peittelemättä hänelle ajatuksensa heistä! Hän sanoi, -ettei hän pitänyt ollenkaan Martjen berliniläisistä veljistä, että he -nakertelivat isänsä liikkeen tuloja, -- missä määrin, sitä hän ei -tiennyt: kaikessa tapauksessa hänen täytyi tehdä työtä noiden -vetelysten, eikä itsensä, vaimonsa ja lastensa hyväksi. Ja tätä -jokapäiväistä perheen kesken hautumista ja ainaista hullutuksista -keskustelemista hän piti hyvin arveluttavana varsinkin vanhemmalle -sisarelle, mutta myös Martjelle; ja tuossa lipaslorussakaan ei ollut -toden sanaa! Ja kun hän näin kiihdyksissään koetti näyttää asian -vaimolleen niin selvässä ja todenmukaisessa valossa kuin mahdollista, -selvisivät siinä hänen omatkin ajatuksensa yhä enemmän. Hän ikäänkuin -valaisi ja tutki kirkkaalla kynttilällä joka loukon, ja kauhistui taas -näkemiään, kauhistui entistä enemmän. Ja huolissaan hän sitten vaikeni. - -Klaus Baasin alkaessa innokasta selitystään oli Martje kumartunut -leikkimään lapsensa kanssa, joka istui hietikossa hänen helmoissaan; -sitten hän nosti tytön syliinsä ja pyyhki sen kädet hiekasta ja -järjesteli sen pukua; mutta kun mies viimein vaikeni, virkkoi Martje -avuttomasti ja tylsästi kuin hänen oli tapana: "Mitä sinä oikein -tarkoitat, Klaus? Mitä minä sille voin? Jos on totta, mitä puhuit -veljistä: anna nyt heidän saada vähän vuosirahaa, hehän ovat yksien -vanhempain lapsia. Ja anna Floran jutella lippaastaan. Miksi sinä minua -hirvittelet, Klaus? Ja sellainenhan sinä olet aina, vaikket puhukaan, -pelkillä silmilläsi. Minä ihan pelkään sinua! Herranen aika, ainahan on -kaikki mennyt hyvin, monta monituista vuotta. Isähän pitää huolta -liikkeestä. Mistä se nyt yhtäkkiä tuho tulisi? Ei kai nyt taivas rupea -pikeä tippumaan!" - -Klaus Baas nauroi harmistuneena tuolle kummalle vertaukselle ja sanoi: -"Eihän käy laatuun, Martje, että sinä olet kaiken ikäsi elämän totisten -ilmiöiden ja huolten ulkopuolella. Koeta nyt kerran, minun mielikseni, -katsella ympärillesi itse: ankarasti ja toden totisesti." - -Martje silitteli lapsensa vaaleaa päätä ja katseli ihmettelevin, -haaveellisin silmin hietaan, ja virkkoi sitten soinnuttomasti: "Ei -sinun pitäisi niin minua kiusata, Klaus. Mitä se nyt auttaa, jos sinä -siitä minulle kerrot? Minä tulen vaan niin surulliseksi ja loukatuksi. -Minä olen niin usein loukkautunut ja suuttunut sinulle, kun sinä aina -tuota samaa. Ja vaikket sitä sanokaan, senhän näkee silmistäsi. Sinä -olet aina niin kova ja paljon vaativa. Sinä olet ylimalkaan niin -erilainen kuin me." - -Nyt pudisti Klaus Baas päätänsä ja nousi ylös, ei lisännyt sanaakaan, -vaan meni kalpeana ja vaieten työhönsä. - -Siitä päivästä alkaen hän vetäysi yhä enemmän erilleen ja istui monet -illat ja monet pyhäpäivät yksin kirjainsa parissa pienessä salissaan, -jossa oli uudet, kankeat huonekalut ja paljon pitsiverhoja ja jos -jonkinlaisia hetaleita: Martjen mielitavaraa. Joskus oli vaimo hänen -sanattomana seuranaan, mutta tavallisesti hän oleksi vanhempiensa -luona. Klaus Baas luki seuraavina kolmena vuonna paljon, vakaalla ja -tulisella innolla. Nyt olivat nuoruuden kuvitelmat kadonneet: häntä -eivät huvittaneet enää vähääkään korkeat ihanteet ja haaveksitut riemut -ja tuskat. Hän ei ajatellutkaan tutkia Schilleriä ja muuta korkeaa -runoutta: hän oli vallan kiukuissaan moisille tyhjille kirjoille. Hänen -haaveksiva ja ihanteellinen luonteensa oli petetty: ankarassa -todellisuuden tuskassaan se kaipasi selvää arkisuuden näkemystä ja -tuntemusta. - -Vasta näinä vuosina, joina hän ei ottanut osaa pikkukaupungin elämään, -hän saavutti, lähemmäs kolmekymmenen vuotiaana, monipuolisemmat ja -perinpohjaisemmat tiedot maailmasta ja sen ilmiöistä. Hän luki -elämäkertoja ja matkakuvauksia, luonnontieteellisiä kirjoja, esityksiä -liike-elämästä sekä erästä laajaa ihmiskunnan historiaa; hän seurasi -otsa rypyssä suurten Hampurin lehtien avulla aikansa tärkeitä -tapahtumia ja hyörinää. Ja ne suuret aukot, joita lukiessa alinomaa -ilmestyi, hän koetti täyttää tutkimalla erästä isoa tietokirjaa. Ja hän -mietti vähä väliä totisena, kuinka hän voisi kääntää elämänsä jälleen -oikealle tolalle ja kuinka sen kohottaisi. - -Syystalvella tarjottiin hänelle erään hyvin järjestetyn, mutta -veltonlaisesti hoidetun maalaispankin johtajan paikkaa; pankki toivoi -näet hänen, nuoren, ripeän miehen, kykenevän pelastamaan pankin aseman, -jota uhkasi erääsen melkoiseen naapurikaupunkiin pian perustettava -toinen pankki. Mutta kun hän tiesi, että sitä uutta pankkia -perustamassa ja tukemassa oli kaikkein merkittävimmät rahamiehet ja -yritteliäin intelligenssi, niin hän ei huolinutkaan tarjottua tointa, -appensa suureksi kummaksi ja harmiksi. Sen sijaan hän tavoitteli ja -saikin sen uuden pankin paikallisasiamiehen toimen, ja hän heittäysi -nyt tähän hommaan sellaisen miehen koko innolla, jonka toimintahalua ja -tarmoa taistelevat yritykset kiihdyttävät. Nyt hän sai katsoa omaakin -etuaan, ja jo saman talven varrella hänet tunnustettiin uutteraksi ja -tarkkasilmäiseksi työskentelijäksi, ja keväällä hän saavutti -johtokunnan luottamuksen siihen määrin, että hänelle uskottiin -satunnaisia erikoistehtäviä. Ja kun pankin liike viisaalla johdolla -alkoi kasvaa ja se entistä enemmän tarvitsi kokeneen liikemiehen tukea, -sillä johtohenkilöthän olivat enimmäkseen maaseutulaisia -- ja koska -Klaus Baas pienemmissä tehtävissä oli kunnostautunut ja herrat pitivät -terveluontoisesta, valppaasta asioitsijasta suuresti, niin tahdottiin -häntä pian aina johtokunnan kokouksiinkin. Hän saavutti nyt arvoa ja -henkilöllistä ihmistuntemusta ja kokosi vielä työstänsä sievoisesti -rahaa, jota hän pani korkoja tuottamaan pankkiin ja muihin -pieniin yrityksiin. Hän vetäysi vähitellen yhä enemmän pois -puutavaraliikkeestä; ja päätti kaikessa hiljaisuudessa, että hän rupee -näin saadulla pääomalla kerran osakkaaksi johonkin liikeyritykseen -Hampurissa ja pelastaa siten itsensä ja vaimonsa omaisten -läheisyydestä. Siinä salaisessa tarkoituksessa hän alkoi nyt käydä -tavallista useammin Hampurissa, jossa oli tosin pistäytynyt ennenkin -joskus äitinsä luona tai pankkiasioissa; mutta nyt hän ilmestyi tuon -tuostakin pörssiin ja käväisi konttoreissa, joissa tiesi olevan -tuttuja; ja hän piti yllä kaikkia tuttavuussuhteita ja vartioi ja -odotti tilaisuutta, jolloin hän voisi kykynsä ja pienen pääomansa -avulla päästä jonkin liikkeen osakkaaksi. - -Appi oli hänelle leppoisa kuin ennenkin ja naureskeli: "Aiotko paisua -kymmenessä vuodessa pohataksi? Et käy enää meillä, sinua ei näy -keilaklubilla; sinä hyörit kuin mettinen työssä. Onko tuollainen -elämää? Pistäytyisit joskus taas meillä kahvilla; naisväkihän on -hyvillään, kun herrasmies vähän heitä haastattelee. Ylimalkaan: voisit -olla ystävällisempi naisille!" - -Klaus Baas puolusti itseään ja sanoi: "Kyllähän se niin on, appi, mutta -vaikea on mykkänä kuunnellakin, saamatta puuttua itse asiaan. Anna -lääkärin tutkia Flora ja lähetä hänet hoitolaan! Älä anna enää pojille -rahaa. Sinä ne vain pilaat." - -Silloin heilautti ukko kättänsä ja sanoi lauhkeasti, mutta kieltävästi: -"Älä sinä, veikkonen! Maalaathan pirun keskelle seinää! Älä toki meitä -sellaisella peloittele! Ja etenkin: säästä pikku vaimoasi!" - -Siihen se taas katkesi. - -Ja eräänä päivänä illan suussa -- tuota surkeaa, auringotonta helmikuun -ilmaa oli ollut kaksi viikkoa -- pelätty tuli! Klaus Baas istui juuri -pienessä omassa konttorissaan, jonka hän oli järjestänyt pankkitointa -varten omaan taloonsa, ja neuvoi innostuneena uutta nuorta apulaista, -joka hänen nyttemmin oli täytynyt hankkia; vaimo oli kuin ainakin tähän -aikaan päivästä lapsen kanssa appelassa: -- silloin hyppää piika -kartanon puolta hengästyneenä ja kertoo Klaus Baasille kauhuissaan, -että Flora rouva on niin merkillinen. Klaus Baas tulisi heti toiselle -puolle. - -Klaus Baas kavahti ylös ja juoksi appelaan ja näki silloin vanhukset ja -puolisonsa arkihuoneen nurkassa nyplypatjain takana, piilossa yhdessä -ryhmässä: he tuijottivat kaikki kauhuissaan ja sanattomina vastapäiseen -makuukamariin, josta ovi vei vanhimman tyttären huoneesen. Sieltä -kuului nyt kummallista laulua. Klaus Baas meni heti makuuhuoneesen ja -sieltä lesken kamariin, ja näki pienen leskiraukan istuvan paitasillaan -vuoteella, ompelevan mustan pyhäleninkinsä helmaan leveää, -kullanväristä hetaletta: hänen edessään oli vanha, kankaalla -päällystetty laatikko, joka oli kai ennen ollut hänen nukketupanaan, -kukkurallaan kaikellaista kiiltävää kamaa: arvottomia koristuksia, -metallirasioita, joitakin hopeasolkia ja muuta sellaista. Hän lauloi -niinkuin olisi käyskennellyt luonnon helmassa keskellä viheriäistä -niittyä: kovalla, vapaalla äänellä, joka tuntui hyvin oudolta, kun hän -aina ennen oli niin salaperäinen ja hiljaisen haaveksiva. Hän lauloi: -"Ah, jo saapuu pääskyt taas", ja neula lenteli, ja hän keikutteli -päätänsä kauniin laulun tahtiin. Harvan, harmahtavan tukkansa hän oli -avannut ja levittänyt hartioille niinkuin lapsilla pidetään. Tuossa -ilmeisen heikkopäisyyden kuvassa oli niin paljon puhdasta ja -lapsellisen viatonta, että Klaus Baasissa heräsi lämmin sääli ja hän -kysyi nyt ystävällisesti ja kirkkaasti: "No, kälyseni, mitäs siinä -teet? Näytätpä vallan onnelliselta?!" - -Flora kohotti päätänsä ja sanoi hilpeästi: "Hyvää päivää Klaus! Päivää -vaan, päivää! Minä olen nyt saanut sen kirjeen! Katsopas: otapas ja -lue! Minä en jouda." - -Hän antoi Klaus Baasille kirjeen, jonka hän oli selvästikin -kirjoittanut itse. Sen mukaan oli nyt lipas eräässä hotellissa -Hampurissa hänen noudettavanaan. Allekirjoitus mahdottomia -harakanvarpaita. - -"Kuka tulee teistä mukaan? Sinä? Sillä nuo muut ovat niin omituisia! Ei -niillä ole sielukkuutta, jotta voisivat mukautua tähän muutokseen. -Klaus, lähde vaan mukaan sinä, vanha junkkari ja musikantti!" - -"Tietysti lähden", vastasi Klaus Baas, "se on selvä! Koristahan itsesi -oikein hienoksi! Minä menen sillaikaa tilaamaan vaunut." - -Hän palasi perhehuoneesen, jossa toiset tuijottivat häntä silmät -selällään, ja sanoi apelle, että apen oli mentävä nyt heti lääkärin luo -ja kerrottava miten asiat olivat, ja sitten, ellei lääkäri nimenomaan -kieltäisi, tilattava vaunut, ja hän veisi itse vielä tänään sairaan -Schleswigiin.[77] Nyt naiset kirkaisivat ja pitelivät korviaan ja -uikuttelivat ja rukoilivat vävyä saattamaan heidät täältä pikku -rakennukseen, kunnes sairas olisi viety pois. Klaus Baas nyökkäsi -päätänsä, avasi oven ja talutti heidät ulos; isäkään ei tahtonut enää -nähdä lastansa: sanoi, ettei ikinä sitten saisi unta silmäänsä. - -Tunnin päästä vieri jo Klaus Baas sairaan kanssa umpinaisissa vaunuissa -Schleswigiä kohti. Floran heikkopäisyys oli puhennut ja varttunut -rehevästi. Silkillä vuorattu kirstu oli se hänen lippaansa, ja hän -penkoi siitä kaksin käsin kiiltävää kilunkalua ja rupatti ja lauloi -kaiken aikaa innoissaan, ja riemuitsi Hampuriin tulosta, jossa häntä -muka paraikaa odotettiin. Klaus Baas istui vieressä ja kuunteli milloin -sekavaa, kiihtyvää lorua, milloin tuijotti tärisevästä akkunasta -öiselle, kuutamoiselle lakeudelle, eivätkä hänen ajatuksensa olleet -suinkaan suloisia. Tässä sitä siis nyt oltiin! Eikä loppunut surkeus -siihen, että tämä poloinen oli saatettu Schleswigiin! Sinne oli -suoritettava vuotuisesti viisi-, kuusisataa markkaa. Ja sitten ne -langot! Jumala ties, mitä sanomia heiltä ehkä paraikaa kiiti Berlinistä -pohjoista kohti, hänen viedessään heikkopäistä sisarta lakeuksien ja -nummien poikki itään! Toinen langoista oli nainut mies; hänellä oli -lapsiakin, jotka alkoivat pian sanoa Klaus Baasia enokseen ja vaatia -häneltä apuakin, sillä isä ei kykenisi heitä vaalimaan. Sairas oli -varmaan perinyt taudin äidiltään. Ja isä oli niin heikko ja veltto mies -ja tosielämän pelkuri. Senkin olivat lapset saaneet periä! Tautinen, -madonsyömä suku! Dekadenssia! Se sana karmi hänen selkäpiitänsä. -Dekadenssi! Sellaista se siis oli dekadenssi! Monasti hän oli sen sanan -lukenut ja käyttänyt itsekin sitä, aavistamatta kuitenkaan sen -merkitystä ja sisältöä. Ja nyt se istui kuin hirviö hänen vieressänsä. -Hän oli liittynyt verellään sortuviin, dekadenttisukuun. Ja hänen pieni -vaimonsa... niin... hänen pieni vaimonsa oli sen suvun oikea vesa... ja -hänen lapsensa, tyttö parkansa, oli samallainen kuin äiti... sama -raskas, välinpitämätön ääni, ei iloa, ylpeyttä, ei kirkasta -rohkeutta... Sairas pani kätensä hänen kaulaansa ja lauloi ohuella -äänellään piirirallia. Kuu kulki maanrajassa matalalla, juoksi öisen -tasangon äärellä ja kiilui rämisevässä akkunassa. Klaus Baasilla oli -aikaa kohtaloansa ajatella. - -Hän aprikoi, hän mietti, hän haki. Ja etsivät ajatukset veivät hänet -loitolle niistä ihmisistä, joihin hän nyt kuului, loitolle kaikista -ihmisistä, -- ainoastaan sen kauttahan muodostuu kokonainen ihminen. Ja -hän oli yksin ja muisteli ihmisiä ja syntyperäänsä ja elämänsä -kohtaloita. Kaipa se niin oli, että hän itse oli Baas-suvun jäsenenä ja -isänsä kaltaisena ajatellut ja kulkenut maailmassa hieman liian -kiireesti ja hilpeästi, liian raisusti ja mielikuvien johdolla! -Sellaiselle tielle olivat väärä koulu ja kiero kirkko hänet puijanneet! -Mitä olivat ne hänelle kuvitelleet? Pelkkiä ihmeitä, sankaritöitä, -korkeinta hyvettä, idealismia, pelkkää "taivahaista" ja "päältä pitkän -pilven rannan"! Ne olivat tyrkyttäneet kahta evankeliumia, Vapahtajan -ja Schillerin! Mutta sanaakaan ei siitä, mikä ilmestyy heti koulusta -päästyä meille välttämätönnä elämän ehtona! Ei sanaakaan ruumiin ja -sielun oikeasta, maanomaisesta, vaivanalaisesta luonteesta! Ei mitään -rodusta, ei suvusta, kasvatuksesta, perinnäisyydestä! Ei lehteä -todellista, puhdasta elämän tietoa!... "Mitä sanoit, kälyseni? Vai -niin, että kellot rupeavat soimaan kun tullaan Hampuriin? Tyttö parka, -kunhan et erehtyisi! Michel-pojalla on rauta raivo ja heristää päätään -vain milloin tahtoo." - -Oi mikä onnen poika olisin, jos rinnallani olisi oiva toveri ja -jaloissani telmisi terveitä, kauniita lapsia! Hihhei! Ryntäisin ulos -rattailtani ja loikkisin yli ketojen ja tappelisin koko maailmaa ja -kaikkia sen pahoja henkiä vastaan, vaikka heitä kohoisi joka haudasta -ja hornan syvyydestä! Ja nyt, kahleissa, vankina! Nyt täytyy olla ikäni -tuollaisten parissa: vaalia vanhoja ja kuopata heidät, syöttää Berlinin -pyöveleitä ja hoidella heidän poikiaan. Ja minun rinnallani: aina, -aina, ijankaikkisesti, tuo vaivainen, ahdasajatuksinen, arka nainen! -Sairaalan johtajana kaiken ikäni! Miten ne olivat menneet piiloon -yhteen nippuun, nyplytyynyjen taakse!! Pelkäsivät tällaista pientä -sairasparkaa! "No laulapa nyt Flora, hei kälyseni! Lauletaanpas -yhdessä... muistatkos tämän: 'Anna Susanna, nous' pois, tee tulta! Ei, -mamma kulta, on kalliita puut!'... Sitä lauloivat tytöt ennen, kun me -pieninä leikittiin kirkkomaalla puistikossa." - -"Ei, minä laulan: Ihanassa Juuttein maassa, Vähän Beltin rannalla!" - -"No hyvä on sekin, laula pois. Anna tulla vaan!" - -Lauhkealuontoisena hän oli tähän saakka noudattanut liiaksi näiden -omaistensa mieltä. Sitä hän ei vasta tekisi. Hänen oli heistä päästävä -irti! Hän tahtoi tästä lähin kulkea omaa tietänsä, varmana siitä, että -hän oli heistä tervein, hänen asiansa oli oikeampi. Hänen oli -opetettava ja houkuteltava pikku vaimonsa seuraamaan häntä! Niin lie -vielä mahdollista saada Martjesta hänen laisensa oikea ihminen. Hän -tahtoi ja hänen täytyi pelastaa Martje! Hän oli kuitenkin hänen oma -rakas vaimonsa! - -Puoliyön seutuvilla Klaus Baas sanoi kuskille, että pitäisi pistäytyä -ensi majataloon syöttämään hevosta ja nauttimaan itse tilkka kahvia. -Harmaantunut kuski, joka oli jo ennen tehnyt Schleswigiin sellaisia -surullisia matkoja, sanoi että pian tuleekin hyvä majatalo. Ja jonkun -ajan päästä he tulivat isonlaiseen kylään, joka nukkui sikeää unta, -seisauttivat hevoset ravintolan kohdalla ja alkoivat kolkutella ovea ja -pyrkivät sisään. - -Pyylevä emäntä tuli alushameisillaan avaamaan, ja Klaus Baas meni hänen -luokseen ja supatti hiljaa, millaista matkalaista hän toi. Emäntä -pyöritti säälivästi päätänsä ja sanoi: "No hyvä kun oltiin edes vielä -valveilla; sisarentyttöni tuli tänään meille, ja sen kanssa -rupatellessa meni tässä aika niin, että valvottiin näin myöhään." Ja -emäntä tuli vaunuille ja sanoi Floralle: "Tulepa nyt pois, saat kupin -lämmintä kahvia." - -Mutta sairas lakkasi laulamasta ja sipsahti ylpeästi: "Noin -epähienostiko pyydetään, hyvä rouva! Tohdin huomauttaa, että minä olen -prinsessa." - -"No etten nyt arvannut", päivitteli muheva emäntä, sanomattoman -hellällä ja ymmärtäväisellä äänellä, "että te olitte prinsessa. Olkaa -nyt, prinsessa, niin hyvä ja tulkaa juomaan kuppi kuumaa ja -lämmittelemään jalkojanne." - -Silloin pieni, surkea sairas laskeusi arvokkaasti vaunuista, pitäen -valppaasti lipasta kädessään, ja meni sisään, pulska emäntä vakavana -jälestä; matalassa ravintolan tuvassa, jossa oli ruskean kiiltävät -huonekalut, emäntä houkutteli Floran istumaan palavan roihun luo ja toi -siihen pikku pöydän ja kahvia. Klaus Baas istui sairaan viereen. Sitten -kaatoi emäntä kahvia omaankin kuppiinsa, mutta istahti kuskin viereen -pitkän pöydän päähän sanoen: "Eihän sovi tällaisen meikäläisen istua -prinsessan pöytään." Sairasta alkoi pirtin kuuma ilma uuvuttaa ja hän -katsoa harrotti unisesti eteensä. - -Vähän ajan päästä astui pirttiin kookas, komea tyttö, emännän ilmeinen -nuoruuden kuva: samat säännölliset, täyteliäät kasvot ja luonteva ja -voimakas käynnin sulo ja silmien kauneus. Hän hypisteli vielä puseronsa -nappeja ja katseli uteliaasti yökulkijoita ja meni ottamaan kahvia. - -Silloin sairas kohotti päätänsä ja sanoi: "Kaunis olento, emäntä." - -"Niin kyllä, Jumala paratkoon, prinsessa", vastasi emäntä, "mutta eipä -häntä muuten kannata kehua!" - -Kaunis olento vilkaisi ällistyneenä prinsessaan ja rauhallisen -kysyvästi Klaus Baasiin; mutta sairas kysäisi uteliaana emännältä: -"Mitenkä niin? Onko se huora?" - -"Ei, prinsessa", vastasi emäntä, "mutta se on vähän noin... uskovainen -ja vähän suruton." - -Sairas jatkoi alentuvaisesti: "Onko tytöllä mitä tointa? Olen juuri -saanut ansaitsemani perintöosuuden, jota minulta kauan pidätettiin, ja -tarvitsen kamaripiikaa." - -"Siunaa ja varjele!" huudahti emäntä. "Siihen ei siitä ole ollenkaan: -lyö kaikki siruiksi mitä eteen sattuu. Sitä paitsi sillä on jo ammatti. -Se on seppä." - -"Seppä?" toisti sairas nyrpistellen, "kuinka saattaakaan: kädet -nokeutuvat!" - -"Se on kultaseppä", jatkoi emäntä. - -"Ah!" huudahti nyt sairas ihastuen. "Sittenpä hän voikin tehdä minulle -palveluksen!" Flora avasi lippaansa, kaivoi sieltä kaikellaista -joutavaa pikku kamaa: parin korvarenkaita, kaulaketjut, muutamia pieniä -rintaneuloja, ja sanoi tarvitsevansa kultakruunun, ja levitti nuo -kilunkalut eteensä pöydälle. - -Nyt vasta älysi pulska tyttö, mikä matkalaista vaivasi, ja hän heitti -kauhistuneen silmäyksen Klaus Baasiin, kuin kysyäkseen: Onko tuo sinun -vaimosi, tuollaisen kauniin miehen! Ja istui sitten säälien ja -onnetonta kunnioittaen Floraa vastapäätä ja alkoi levitellä ja -tarkastella koristuksia ja pakista laajasti ja ovelasti, miten se -kruunu olisi tehtävä. Ja vilkaisi vähä väliä kummastellen ja säälivästi -Klaus Baasiin. Sitten hän nousi päättävästi ja reippaasti ylös ja meni -toiseen huoneesen ja kuului avaavan ja sulkevan siellä jonkin laatikon, --- ja tuli takaisin, kädessä yksinkertainen, kruunuksi käännetty ja -kauniisti kuperrettu kultakiekko ja laski sen sairaan eteen pöydälle ja -sanoi: "Nyt se on valmis." - -Sairas kopaisi kiireesti kruunun ja sanoi Klaus Baasille: "Minä otan -tämän, maksa Klaus!" ja asetti kiekon päähänsä. Kauhistavalta se näytti -hänen harmailla hiuksillaan, jotka leuhottivat sekaisin hänen -kuihtuneilla ohimoillaan. - -Klaus Baas oli neuvotonna, mutta kaunis tyttö nyökkäsi hänelle salaa -päätänsä ja sanoi hiljaa, noin kuin jotain muuta asiaa: "Sitä tarvitaan -vasta ensi viikolla, laskiaisena, kun meillä on naamiaiset... -Kylläpähän siitä selvitään." - -Sairas huomasi kuitenkin tuon kahdenkeskisen sananvaihdon ja lausui -jalon armollisesti, kruunu otsallansa: "Te olette oikein hyvä pari, -Klaus. Tällainen vaimo sinulla pitäisi olla! Katso kuin hänellä on -pulskat rinnat ja kauniit olkapäät! Ja silmät teillä on kummallakin -kuin emähirvillä! Minulla ei ole mitään sitä vastaan: nai sinä vaan -hänet! Heti paikalla... sinun pitää naida hänet, Klaus. Kyllä se sinut -pitää lämpymänä." - -"Kyllä maar tyttö siihen olisi valmis", sanoi emäntä. "Se on aika -lailla miehiin menevä. Mutta herralla kun näkyy olevan jo toinen rouva, -sormuksesta päättäen." - -"Mitäs se tekee", sanoi sairas, "ottakoon vielä toisen." - -"Niinpä niin", vastasi emäntä. "Se ei olisi juuri päin mäntyyn! On -miehiä, joilla pitäisi olla kaksi vaimoa, ja toisilla taas ei saisi -olla yhtään; ja sama on naistenkin laita. Mutta kun minä äsken sanoin -rovastille samaa, niin hän arveli, että minä olen hullu." - -"Hullu?" toisti sairas halveksuvasti ja painoi vanteen lujemmin -päähänsä. "Minä sanon, että te olette aivan yhtä viisas kuin minäkin, -mutta papit tahtovat kaikessa mestaroida oman päänsä mukaan. Onko -maailma nyt mikään kanakoppi." - -Klaus Baas nousi sitten ylös ja kehoitti lähtemään. Sairas nousikin -ylös heti ja hyppi tanssiaskelin edeltä. Emäntä seurasi häntä. Kun -Klaus Baas mennessään kääntyi ja katsahti kauniisen tyttöön, silmäili -tyttö häntä yhä kummastellen ja kysyvästi ja sanoi hiljaa: "Eihän tuo -ole teidän vaimonne?" - -"Ei", vastasi Klaus Baas. - -"Jumalan kiitos!" huudahti tyttö silloin ja katseli häntä vapaammin ja -iloisemmin. "Teillä on terve vaimo?" - -"Kyllä on", Klaus Baas vastasi. - -"Se on hyvä", sanoi tyttö arastelematta, raikkaasti ja luonnollisesti. - -Klaus Baas katsoi tytön voimakkaihin silmiin, seisoessaan kaidassa -käytävässä häntä lähi, ja sanoi hiukan liikutettuna: "Olette huvitettu -minun asioistani?" - -Tyttö kesti katseen, vaikka hänen poskilleen nousikin hieno puna. "Ah, -minä vain tarkoitin... tietysti teillä on terve ja voimakas vaimo... -muuten"... - -"Muuten mitä?" toisti Klaus Baas. - -Tyttö vetäysi aivan seinää vasten ja vastasi ylpeästi, koko Eevan -ihanuudessaan: "Muuten vieroittaisin minä teidät vaimostanne." - -Ja Klaus Baasissa leimahti samassa korska intohimo ja hän iski -hallitsevan katseensa tyttöön ja sanoi: "Tosiaan sinä olet sellainen -kuin tätisi sanoi: uskovainen ja hiukan suruton... Tiedätkö itse sen? -Minä riemuitsen, että tutustuin sinuun!" Ja hän ojensi tytölle kätensä. - -Silloin tyttö melkein kuin pieneni ja hän vaikeni ja horjui Klaus -Baasin puristaessa hänen kättään ja katsoessa häntä. Ja sitten hän meni -edeltä ja näytti tulta vaunuihin nousijoille. - -Nyt istui Klaus Baas jälleen heikkopäisen vieressä, joka milloin -kaiveli laatikkoaan, milloin kohosi haaveellisten mielikuviensa -siiville ja joskus teki epäluuloisia kysymyksiä. Jälleen hän oli -harmaan kuulaassa yössä, joka kattoi aavaa alankoa ja tummia -inehmoisten asuntoja, -- ja jälleen juoksi kuu lakeuden äärillä ja -kiilui vaunun akkunassa. - -Mutta Klaus Baas ei vain voinut irroittaa ajatuksiansa somasta, -tummasta ravintolasta, jossa tytön silmät olivat loistaneet kuin -kirkkahat kynttilät! Kas sellaisia terveitä, voimakkaita, raikkaita -ihmisiä! Mikä pontevuus olkapäissä, povessa, lantioissa! Kuinka he -käsittivät hienosti ja älykkäästi tämän aran asian! Aivan kuin heidän -käsityksensä olisi ulottunut koko äärettömään, vivahdusrikkaasen -luontoon, kuin he itse olisivat tunteneet olevansa täyteläisen, suuren -luonnon osa! Miten riemuisaa mahtaisi olla kävellä, puhella sen tytön -kanssa! Millainen terve veitikka: aina iloinen, näkee kaiken, tuntee -kaiken, soittaa sielullaan kaikki sävelet, laulut, ajatukset taivaasta -hamaan maahan saakka! Mitä sanoisi hän, jos saisi nähdä hänen -omaisensa, jotka olivat puuhovilla! Kohottaisi pontevasti kauniita -olkapäitään ja lausuisi: Puoli-ihmisiä! Jos kertoisin hänelle, miten he -eilisiltana piiloutuivat nyplypatjain taakse: hänen kauniista -silmistään kuultaisi halveksiva sääli. Ja jos hän näkisi minun vaimoni, -hän ajattelisi: Aivan tämän perheen tapainen, ei sovi ollenkaan -hänelle! - -Martje ei sopinut hänelle! Ja hän oli kuitenkin pitänyt niin kovasti -hänestä, silloin, neljä vuotta sitten! Niin kuvaamattomasi! Miten oli -tämä mahdollista? Hän oli vielä ollut niin kypsymätön, vaikka oli jo -kuudenkolmatta vanha! Hän tiesi yhtä ja toista kaupoista ja liikkeistä, -mutta elämästä ei mitään. Hän oli kuin tuhma idealisti, oikea luontoa -vierova saksalaisnuorukainen ainakin, tehnyt naisesta vain kuvan, kuin -kaikesta muustakin. Mutta se kuva oli aivan väärä. Silloisen -kehitysasteensa mukaisesti hän oli etsinyt itsensä vastineeksi vain -jotakin sievää, siroa, aran hentoa; hän oli tahtonut olla auttaja ja -sankari! Martjessa ei ollut rotua, joka voi omasta itsestään antaa -voimaa ja kasvua. Hänessä ei ollut tulta eikä tervettä selvyyttä. Hän -oli Klaus Baasille pieni, aivan liian pieni kuningaskunta! Nuorukainen -ei ollut tiennyt, että hänestä kerran varttuisi väkevä ja laajanäköinen -mies: todellisuutta himoitseva, tahtoonsa turvautuva, joka tarvitsi -lujaa ja rauhallista vaimoa, tervettä ja voimakasta toveria, vaikkapa -äkäistäkin, -- oikeaa kaunista, arvokasta valtakuntaa. - -Ja lapsi tuli äitiinsä: sehän oli otettu vastaan halutta ja ilotta -sulettu syliin. - -Millaisena oli tuo tyttö seisonut hänen edessään, -- selin eteisen -seinään, hänen silmäinsä voittamana, kuitenkin voittajana! Mimmoinen -mahtaisi hän olla lemmen hetkellä! Hääyönä toisenlainen kuin Martje -Ruhland neljä vuotta sitten! Kuinka hän siinä oli seissut! Kuinka häntä -katsonut! Ei julkeasti, ei halukkaasti! Ei: kuin terve, vapaa, kirkas -ihminen. Minä: ihminen niinkuin sinäkin! Ah moista ihanaa, rakasta -naista! Mahtoi olla autuasta olla sellaisen naisen valtiaana! Ainaista, -uutta, riemukasta ottelua, ainaista ihanaa kiistaa, voittoa! Siinä ei -murtanut ruumista eikä sielua! - -Sairas oli sillä välin painautunut lähemmäksi häntä ja lallatellut -vähän aikaa: "Ruhtinas, mun puolisoin" ja nukahtanut sitten hänen -syliinsä, pulskan tytön kultakiekko kallellaan sekavilla, harmailla -hiuksilla. - -Päivän vaietessa, sumuisena, kosteana aamuna, vierivät vaunut -houruinhoitolan pihaan. - - * * * * * - -Kun Klaus Baas illan suussa palasi pikku kaupunkiin ja meni -yksityiskonttoriinsa, niin hän tapasi pikku vaimonsa ruokasalissa -jäykkänä ja kasvot kalseina ja kylminä, pitsitöineen kattolampun alla, -pöydän ääressä; hänen silmänsä olivat itkettyneet ja pöhöttyneet. Klaus -Baas kertoi nyt lyhyesti matkasta ja ihmetteli, ettei Martje häneen -katsonutkaan. Ja Klaus Baas kysyi: "Mikä nyt, Martje?" - -Martje vastasi oudon kylmästi: "Hanna täti ja rouva Bidermann sanovat, -että sinä olet Floran sairauteen syypää. Ja äiti sanoo kanssa... ja -sinä teet vielä meidät kaikki hulluiksi." - -"Minä?" huudahti Klaus Baas hämmästyen ja löi kädellään rintaansa. - -"Niin, sinä!... Aina sinä hyppäät ja hääräät ja suunnittelet ja -hulluttelet... Sinä se teit hänet niin rauhattomaksi ja sekapäiseksi!" - -Sanaa suustaan saamatta ja lamautuneena istahti Klaus Baas Martjea -vastapäätä pöydän ääreen ja tuijotti maahan ja koetti selvittää -ajatuksiaan. Mutta sitten purkausi vihan puuska, ja hän sanoi kolkon -kylmästi: "Entäpä te?... Lykkäättekö te syyn minun niskoille, kun -olette itse niin vaivaisia, avuttomia, niin surkeita! Isäsi ei jaksa -nousta aamulla aikaisin ylös! Äitisi ei siedä nähdä sairaita! Veljesi -eivät voi elättää henkeään! Sinä et voi elää ilman äitiäsi, isääsi! -Lapsesi ei voi pistää itse lusikkaa suuhunsa! Jokainen teistä ei jotain -voi! Minä? Minä voin kaikkea, paitsi tukistaa kaljupäätä ukkoa. -Kaikkea! Kaikkea, mikä on järjellistä, oikeaa, miehekästä! Minä voin -nousta ylös ennen kukon laulua, voin auttaa sairasta hädässä, voin -tehdä rahaa, voin elää vaikka pohjoisnavalla jos tarve tulee! Minä voin --- kaikkea! Mutta minä voin myös -- vaikka surmata ihmisen, joka ei -anna minun elää, elää kirkkaana, järkevänä, ja särkee onneni! Kuule nyt -se, Martje Ruhland: minä... minä tahdon käydä omaa tietäni! Ja sinä: -joko käyt minun kanssani, kelpo toverina, yhtä selvänä, yhtä reippain -askelin, tai jää!! Minä tahdon vapautta sielulleni, minä tahdon -oikeutta!" - -Martjen pikku kädet herposivat nyt nyplypatjalta ja kyyneleet -virtasivat hänen silmistänsä ja ylpeys ja suuttumus olivat aivan -haihtuneet. Hän sanoi: "Aina minä olen tiennyt, että sinä olet parempi -kuin yksikään meistä, sitä ei sinun tarvitse näin sanoa. Sentähdenhän -minä olen sinua aina pelännytkin. Yölläkin, nukkuessani, minua -peloittaa ja ajattelen: mitähän keksinee hän nyt unissaankin!... Enkä -minä tahdo lapsia enää, en, en. En voi! Sekin on juopa meidän -välillämme." - -Klaus Baasia liikutti ja järkytti tuo surkea vaikerrus, ja Martjea ja -itseään rohkaistakseen hän sanoi hellästi: "Mutta sinähän olet -toisellainen kuin nuo muut! Sinä olet sittenkin terveempi, rehellisempi -kuin he." - -Mutta Martje pudisti tuskissaan pikku päätänsä, ja hänen somat kasvonsa -olivat epätoivoiset: "Ei, ei, Klaus, minä olen aivan samallainen! Kyllä -tiedän, että sinä pidät minusta, sillä sinä ajattelet: pian minä saan -auki salalippaan ja siinäpä on aarteita! Mutta sinä erehdyt, sillä -siinä ei ole mitään, josta voisit iloita. Minä olen vanhempieni lapsi, -ikinä me emme ymmärrä toisiamme. Ja se on niin kauheaa; sillä minä -pidän sinusta niin kovasti, kovasti!" - -Martjen kyyneleet virtasivat kuumina hienolle, sievälle pitsille, jota -hän nypläsi, ja hän näytti itkiessään säälittävän surkealta: koko hänen -kasvonsa kuvastivat tuskaa, hän itki ikionnettomana. Klaus Baasin kävi -sanomattomasti sääliksi ja hän hyväili poloista ja kuivasi hänen -kyyneleensä ja sanoi: "No, mutta... rauhoituhan nyt... minä olin julma! -Kaikki käy vielä hyvin. Ajattelepas meitä: meitä kahta?! Me, jotka -rakastimme niin suuresti toisiamme, kun solmimme liiton!! Huomaahan -vain: meidän täytyy oppia toisiamme ymmärtämään. Pyydän vain yhtä: -luota sinä minuun! Pysy sinä minun rinnallani, Martje! Minä vien sinut -turvallisesti elämän määrään." - -Mutta Martje vain pudisti toivottomasti päätänsä. - - - - -XVIII. - - -Kaikki olisi ehkä vielä kääntynyt parhain päin, jos vaimo olisi -synnyttänyt hänelle useampia lapsia: hänen kaipaamansa ja mieleisensä -pojan. Mutta hänen kohtunsa oli ensimäisen synnytyksen jälkeen sulettu, -ja hän kohdisti nyt pienen, vaivaisen rakkautensa ainoaan lapseensa. -Monasti Martje jo aamusta päivin katosi tytön kanssa appelaan äidin -luo, joka oli tullut sairaalloiseksi, ja istui hänen vuoteensa ääressä -tuntikaudet ja luki ääneen jotakin romaania tai kuunteli kahvitätien -loruja, ja sillaikaa lapsi leikki leluillansa pöydällä. - -Klaus Baas pyysi vaimoaan viemään tyttöä toki joskus kävelylle vapaasen -luontoon, tai antamaan sen leikitellä muiden lasten kanssa puistossa ja -valikoimaan itselleenkin terveiden rouvain ja tyttöjen seuraa. Martje -taipuikin hänen pyyntöönsä, mutta siitä tuli vain keinotekoinen yritys. -Uusissa tutuissa hänellä oli milloin mitäkin moittimista: ne olivat -muka epähienoja ja liian suorasuisia, ja liian äänekkäitä. Ja siihen se -taas jäi: jälleen istui Martje äitinsä vuoteen vieressä ja nyplypatjan -ääressä. Klaus Baasista kävi tuo nyplynappulain hiljainen kalina pian -suorastaan sietämättömäksi. Ja pieni, siro pitsimalli, jota Martje oli -kopioinut jo pitkät ajat, oli hänestä mainio kuva Martjen koko -ahtaasta, pikku-somasta, harrastuksettomasta elämästä. - -Jos Klaus Baas olisi ollut pintapuolinen ja itsekäs mies ja ei olisi -kaivannut paljoa henkevyyttä kuin monet muut, niin hän olisi antanut -vaimonsa olla rauhassa. Sillä olihan siellä muun muassa eräskin -virkamies, toimelias ja kelpo ihminen, joka oli ammattinsa puolesta -sangen usein matkoilla: hän ei nähnyt vaimoansa liian usein eikä -puhellut paljoa hänen kanssaan, hän istui toimistossa taikka -kyytirattailla, rouva oli sillä aikaa lastenkamarissa ja keittiössä tai -ystävätärten luona vieraisilla. Ja kummallakin oli elämän piiriä aivan -tarpeeksi. Klaus Baaskin oli usein matkoilla: joko maaseutukundien -luona tai pankkiasioissa naapurikaupungeissa taikka Hampurissa, ja -hänkin koetti löytää päivän toimista kaiken elämän sisältönsä. Mutta -kun hän illoin palasi kotiin, hän kaipasi elämän toveria, joka jakaisi -hänen lukemattomat uudet ajatuksensa hänen kanssaan: mutta tapasikin -pikku naisen, joka istui kuin hämähäkki kutomainsa keskellä ja katsoi -häneen vierastaen ja kummastellen. Varmaankin kysyivät anoppi ja tädit -usein Martjelta, mitenkä oikeastaan oli Klaus Baasin puuhain laita ja -mitä hän touhusi? Ja monasti Martje kai kuuli ennustettavan, että Klaus -Baasin yritykset romahtavat piankin loistavasti alas ja tulee -vararikko. Ja kun Klaus Baas kerran sopivassa tilaisuudessa kertoi -Martjelle, miten paljon hän oli nyt voittanut, niin toinen vastasi -tylsästi ja arasti: "Mutta onhan me ennenkin tultu toimeen, Klaus... ja -onko tämä oikein hyväksi..." - -Silloin kuohahti miehen sappi ja hän läksytti vaimoaan ja sanoi, että -herätköön hänkin kerran ja älköön torkkuko ja antako vanhojen ämmäin -syöttää itselleen mitä tahansa, vaan kiintyköön mieheensä ja hänen -harrastuksiinsa. Martje vetisteli. Miksi, miksi vaati Klaus häneltä -muuta kuin mitä hän oli, tämä loppumaton ristiriita raatelee hänet -kuoliaaksi. Ja nyt tuli monta surullista päivää; vaimo istui tosin -iltaisin kotona, mutta istui tuppisuuna ja ilottomana ja tuijotteli -pikku pitsimalliinsa. Vasta monen päivän päästä hän tuli hiukan -luonnollisemmaksi ja iloisemmaksi. Ja katosi sitten taas appelaan. - -Niin alkoi Martjessa vähitellen ilmetä erikoinen luonne, joka vahvistui -ja selvisi ainaisessa ottelussa. Mutta se luonne oli uikutteleva ja -herkkätuntoinen, luulevainen ja ahdas: kokonaan Klaus Baasin ja hänen -ihanteensa vastakohta. Niin toistuvat heidän riitansa aina selvemmässä -muodossa. Kun Klaus Baas oli kärsinyt viikkokausia tällaista surkeaa -yhdyselämää ja hänen sisunsa viimein purkausi, silloin Martje itki ja -oli kuvaamattoman onneton ja epätoivoissaan, ja sanoi tietävänsä, että -Klaus oli voimakkaampi ja kelvollisempi kuin hän, ja että hän ei voinut -koskaan tulla onnelliseksi hänen kanssansa, mutta hän ei tainnut sille -mitään, vaikka se tieto kidutti häntä kauheasti. Ei hänestä ollut -muuhun kuin istumaan äitinsä luona. Ja Martjen itku oli niin -sydäntäsärkevää ja hänen kauniit pikku kasvonsa niin tuskallisesti -vääntyneet, että Klaus Baas koetti häntä lohdutella ja sääli häntä -kaikesta sielustansa, ja hänen toivonsa heräsi taas, juuri tuosta -epätoivosta ja suorasta tunnustuksesta. Mutta parin päivän päästä -Martje kulki jälleen vanhaa kurjaa polkuaan. Niin kävi aina. Ja -vähitellen tulivat miehen tuitunpuuskain ja vaimon valituksen hetket -säännöllisiksi ja uudistuivat joka kolmas neljäs viikko, kuin -tilauksesta vaan! - -Kaupunkiin oli muuttanut eräs samanikäinen aviopari kuin hekin ja -heidän avioliittonsakin oli melkein yhtä nuori kuin heidän. Mies oli -lukenut kirjamies, lyseon opettaja. Hän toivoi Klaus Baasista, nuoresta -kauppiaasta, jonka reipas ulkonäkö häntä miellytti ja jonka lahjoista -paljon puhuttiin, tervettä vastapainoa kamarioppineisuudelleen. Ja -hänen nuori vaimonsa, joka oli hilpeä ja reipas, salli mielellään -miehensä laajentaa tällä tavalla näköpiiriään, sekä halusi itsekin -tutustua nuoreen, pystypäähän Klaus Baasiin. Pieni, sievä, hiukan -happamen nyrpeä rouva voitiin ottaa seuraan kaupan päällisinä! Ja he -tulivatkin eräänä iltana Baasiin, ikäänkuin tavalliselle kyläilylle; -sitten sukeutui opettajan ja Klaus Baasin välillä pitkä, järkevä -keskustelu kaikesta, mitä ilman alla löytyy. Klaus Baas oli iloissaan -kun sai nyt kerrankin kuulla asioita, jotka "ihmistä kehittivät", kuten -hän sanoi. Ja hänestä oli vain hauskaa kun opettajan vaimo tupsahti -tuon tuostakin miesten keskusteluun kuin mikä kirkassilmäinen ruskea -pentu kanatarhaan -- ja oli hyvillään, kun hänen oma vaimonsa piti -suunsa kiinni. Sellaisia seurailtoja vietettiin monta viikkoa. - -Mutta eräänä päivänä sanoi Martje, että tänä iltana hän ei voi tulla -heidän seuraansa, hänellä on päänsärky. Ja kun Klaus Baas tiukkasi -muita syitä, niin hän sanoi, ettei hän voinut sietää opettajan rouvaa; -ja mies uteli lisää ja sai silloin herutetuksi ilmi, että Martje ei -pitänyt rouvasta siksi, kun rouva ei ollut kertaakaan kysynyt, miten -hänen sairas äitinsä nyt jaksoi. Sitä paitsi oli hänen äitinsä tänä -iltana tavallista heikompi... ja hän ei ymmärtänyt ollenkaan, mitä he -juttelivat. Ja Martje pyysi Klauta menemään vain yksin: hän soi hänelle -mielellään sen huvin. Ja niin puhellen hän silitti hellästi pienellä, -pehmoisella kädellään puolisonsa ohimoa. - -Klaus Baas pudisteli päätänsä ja istui neuvottomana, sanattomana, -vallan toivottomana. Martje huomasi hänen surunsa ja hätääntyi ja -vakuutti nyt hennolla, valittelevalla äänellänsä, että hän tulee, hän -tulee mukaan! Hän ei ollut aavistanut, että Klausta oli niin tärkeää -hänen läsnäolonsa. - -Klaus Baas katsoi häneen neuvottomana. "Että minusta on tärkeää sinun -läsnäolosi?" hän toisti. "Että minusta on tärkeää! Martje, niin, sanopa -nyt: mitä minulla on oikeastaan yhteistä sinun kanssasi? Oletko sinä -minun puolisoni? Et ole, -- tai olet vasten tahtoasi! Oletko sinä minun -emännöitsijäni? Hyvä piikahan hoitaa koko talouden: ne askareet sujuvat -sinuttakin. Oletko minun toverini? Et! Minun harrastuksiini sinä et voi -etkä tahdo ottaa osaa. Onko lapsemme yhteinen? Ei, sillä se on sinun: -sinä sitä kasvatat oman ja äitisi tahdon mukaan. Mitä meillä siis on -yhteistä? Ei kerrassa mitään muuta kuin keittovati!" - -Hän nousi ylös ja meni akkunaan ja väänteli vihkisormustansa ja -puhalteli: "Se on -- elämää! Elämää!" - -Nyt alkoi Martje tapansa mukaan katkerasti itkeä, ja sitä ei Klaus Baas -voinut sietää. Hän pyörähti ja meni hänen luokseen ja näki hänen -istuvan pöydän ääressä kädet hervottomina pöydällä, ja hänen -kyyneleisillä pikku kasvoillansa sellaisen pohjattoman tuskan ja -alakuloisuuden, että sääli vihlaisi kuin veitsi hänen sydäntään ja hän -veti Martjen viereensä sohvaan ja kietoi kätensä hänen vapisevain -olkapäittensä ympärille. - -Martje katsoi avuttomana eteensä, pienet, suloiset kasvot kalseina, -kuin tulipaloon tuijotellen, ja vaikerteli ja itki: "Minä tiedän sen... -että meidän täytyy erota... ja minä rakastan, rakastan sinua! Mutta -minä en voi, en voi sille mitään. Etkä voi sinäkään. Ja sinähän -rakastat minua, sen minä tiedän." - -Klaus Baas karkoitti kauas tuon ajatuksenkin ja sanoi: "Mitä puhut nyt -Martje? Erota!? Sinähän sanot itse, että me rakastamme toisiamme. -Kuinka me eroisimme, eroisimme? Ei: minä en jätä sinua koskaan. Ennen -vaikka kuolen! Minä olen luvannut olla ikäni sinun toverinasi. Minun -sanani ei petä!" - -Mutta Martje painoi kättänsä suulleen, hillitäkseen itkuaan, joka ei -helpoittanut, ja hänen silmistänsä virtasivat kyyneleet, ja hän -tuijotti yhä kauhistuneena eteensä. "Meidän tahtommehan on hyvä, Klaus. -Ei syy siinä ole. Mutta meidän luonteemme ovat erilaiset, siksi me -teemme toisillemme aina pahaa. Ajatteles: tätä kestää vielä kolme-, -neljäkymmentä vuotta... Oli niin lapsellista mennä naimisiin näin. -Emmehän me tunteneet toisiamme. Vasta viime vuosina on meistä tullut -selviä ihmisiä, -- mutta me olemme kasvaneet erille toisistamme. -Sinusta on kasvanut luja, vapaa, rohkea mies, ja minä olen painunut yhä -pienemmäksi, aremmaksi. Se on se onnettomuus." Klaus Baas ihmetteli -näitä sanoja, mutta hän ei tahtonut antaa toiselle myötä, vaan sanoi: -"Mitä luonteista! Me olemme samalta seudulta kotoisin, meidän -uskontomme on sama, me tarkoitamme molemmat hyvää. Johan nyt on hiisi, -ellemme voi tulla keskenämme toimeen! Meidän täytyy vain vakaasti -tahtoa. Ja kyllä me rauhoitumme ijän keralla!" - -Sievä Martje pudisteli päätänsä ja sanoi: "Erehdyt, Klaus. Emmehän edes -huomaa, millä tavalla me toisiamme loukkaamme sanoilla tai käytöksellä. -Me menettelemme itsetiedottomasti, luonteemme mukaan, aivan kuin -luulemme oikeutemme olevan ja hyvän vaativan. Siinä on ristiriita, että -toisesta on aina toisen hyvä ja oikea väärää ja nurinkurista. Vaikka -kehtomme eivät olleet kuin jonkun peninkulman päässä toisistaan, me -olemme niin erilaisia, kuin toinen olisi Lapin tuntureilta ja toinen -syntynyt siellä kauheassa Intiassa. Jos olisin lukenut, niin voisin sen -sinulle paremmin selittää." - -Klaus Baasin luonto oli Martjen toivottomuudesta masentunut, ja hän -hapuili tuskissaan ikäänkuin jotakin pelastuksen keinoa ja sanoi: -"Pahimmat ovat, Martje, kuitenkin nuo sinun omaisesi. Että meidän -täytyy mädätä täällä heidän helmoissaan! Pankki perustaa ennemmin tai -myöhemmin haaraosaston Hampuriin ja minä voinen siirtyä siihen -paikkaan. Tai hankkia siellä uuden toimen. Mennään me Hampuriin!" - -Martje puristeli nenäliinaansa ja itki hillittömästi. "Ei, Klaus... en -voi, minä en voi lähteä äitini luota... hän on niin vanha... ja kun -siskoni ehkä tulee takaisin... Ja sinä olet aina susi, Klaus... minä -vain pieni arka jänis." Ja Martje kallisti sievän pikku päänsä Klaun -rintaa vasten ja itki katkerasti: "Tämä on niin kauheaa kidutusta, kun -me rakastamme toisiamme, ainakin minä sinua. Mutta minä luulen, että -kärsisin sen melkein paremmin, jos sinä olisit kaukana, ja tietäisin, -että sinä olet onnellinen, ja minä elelisin hiljalleen yksin lapseni -kanssa. Milloinkaan sinä et näin tule onnelliseksi, Klaus, enkä tule -minäkään." - -Klaus Baas tuijotti toivottomasti Martjen tutisevan pään yli huoneesen, -joka alkoi hämärtyä, sen pimeneviin loukkoihin. Ja hän ajatteli tuskan -ja raivon vallassa: "Pahat hengetkö meitä riivaavat! Emmekö tahdo -molemmat olla hyviä? Eikö Martje parkani ole älykäs, hellä ihminen? -Eikö ole minussa miestä elämään hänen kanssaan, ja hän minun? Siinäkö -loppu? Noissa neljässä ihanassa kesäpäivässä kaikki! Tämähän hulluutta! -Tämä on hourupäisyyttä! Minä en tahdo!" - -Sen keskustelun jälkeen kului pari viikkoa aivan rauhallisesti. He -koettivat toisiaan auttaa ja tukea; mutta kun se mukautuminen oli -suorastaan toisen sisintä olemusta, jopa hänen "tervettä järkeään" -vastaan, niin pian se keinoteltu rauha pakeni käsistä. Ja eräänä -päivänä he taas huomasivat tulleensa samaan paikkaan, josta alottivat. -Joku täti oli näet saanut Martjen ajattelemaan, jaksaisiko Klaus Baas -tosiaan vastustaa kiusausta, mikä pankin luottamusvirassa vietteli. -Klaus Baas loukkautui kauheasti: hänen oma vaimonsa epäili hänen -luotettavuuttaan, liikemiehen jalointa avua, kauppiaan kunniaa! Martje -ihan ällistyi, kun Klaus pahastui hänen viattomasta "varoituksestaan", -kuten hän sitä vielä typerästi nimitti. Ja sitten hän taas itki ja oli -onneton ja surullinen. Mutta sitten he vaelsivat väkinäisesti ja -mykkinä yhteistä tietänsä. - -Joku päivä tämän jälkeen -- kun heitä vaivasi vielä tuo äskeinen, uusi -rikkoutuminen -- tuli odottamatta vanhin poika kotiin, jota oli visusti -kymmenen vuotta välttänyt. Hän oli harteva ja ystävällinen ja -hyvinvoipa mies, siis sisarusten vastakohta: noin neljänkymmenen -ikäinen. Kaksi ensimäistä päivää hän istui äidin luona tai käveli -tuntikausia siskonsa ja hänen tyttönsä kanssa puutarhassa, jossa nyt -kevään ensi kukat puhkeilivat. Mutta sitten hän tuli konttoriin -lankonsa luo, ja tämä otti hänet kohteliaan kylmästi ja varovasti -vastaan. - -Nyt seurustelivat langokset keskenään neljättä päivää: suunnittelivat -liikeasioita ja juttelivat mitä mieleen sattui. Ja he näkivät kumpikin -toisensa kokeneiksi, kelpo miehiksi, -- sillä eroituksella vain, että -pyylevä, mukavuutta rakastava puutavarakauppias ei halunnut lahjainsa -perustalle pystyttää itselleen muuta kuin tavallisen herkullisen pöydän -ja kunniallisen miehen maineen, jota vastoin Klaus Baas suunnitteli -tornia, joka taivaasen ulettuisi! - -Neljäntenä päivänä pyysi nuori opettajan perhe heitä kanssaan -huviretkelle eräälle yksinäiselle, metsäiselle mäelle, joka oli -nummella muutaman tunnin matkan päässä kaupungista. Olihan nyt niin -herttainen kevätpäivä! Klaus Baas suostui, ja iloitsi ja toivoi nyt, -että hauska veli voisi osaltaan vaikuttaa pikku sisareensa ja selvittää -heidän kieroa suhdettaan. Martjekin oli matkalle valmis heti, kun -kuuli, että velikin tulisi mukaan, sillä veljestä hän luonteensa -mukaisesti piti: hän oli niin leppoisa ja rauhallisen rajoitettu. Ja he -matkustivat ensin junalla seuraavalle pysäkille ja kävelivät sitten -leveää hiekkaista tietä pitkin mäelle ja pysyivät metsässäkin avaralla -tiellä, minne armas kevätaurinko täydeltä terältä paistoi, ja ihailivat -hiirenkorva-koivuja ja silmikoivia pähkinäpensaita ja vihottavia -näreitä. - -Nuori, opinhaluinen lehtori alkoi kysellä heti Kielin kauppiaalta minkä -mitäkin hänen liikkeestään ja elämän harrastuksistaan. Veli -taas jutteli hupaisesti muhkeista Tanskan hevosista, huimista -rakennuskeinotteluista, vaivalloisista talviretkistä halki metsäisen -Taalainmaan, -- mutta luiskahti toimiensa kerronnasta pian -toimettomuuden, elämänsä juhlahetkien, kuvailuun. Hän pakinoi sävyisän -sanarikkaasti iltaschoppeneistaan[78] ja pienestä, sievästä kodistaan, -jossa emännöi eräs vanhahtava leskirouva; -- ja sanoi suoraan -siskolleen, joka käveli edeltä opettajan rouvan rinnalla: "Kunpa et -olisi naimisissa, Martje, niin veisin sinut ja lapsesi kanssani. Siitä -sinä pitäisit. On aina niin levollista, niin kellonlyömän säntillistä, -aina mukavaa, kiireetöntä, ja kuukausirahat saisit sekunnilleen kello -kaksitoista pöytään!" - -Sisar kääntyi häneen päin ja nyykäytti iloisesti päätään. Näin hän ei -ollut milloinkaan yhtynyt Klaus Baasin ehdotuksiin. - -Kun he sitten siihen tapaan pakinoiden kulkivat valtatietä, rouvat -edeltä, miehet jälestä, Kielin kauppiaan kertoessa leppoisasti, alkoi -opettajan rouva tunnustella jaloillaan pehmeää, paksua tien santaa ja -potkaisi pian korkealle ilmaan hiekasta hevosenkengän, ja kirkaisi -ilosta, otti löydön maasta ja huusi: "Se merkitsee onnea!" Ja heitti -pitkän, merkitsevän katseen mieheensä, jonka kanssa he juuri tänä -aamuna, ensimäisestä kevätpäivästä hurmautuneina, olivat sopineet, että -rouvan on nyt saatava kolmas lapsi. Ja tuli sitten hämilleen ja -punastui ja koetti painaa hevosenkenkää pyöreään, siroon käsivarteensa -ja otti Martjea käsipuolesta. - -Martje tuli silloin aivan sanattomaksi. Hän asteli, eteensä maahan -tähystellen, toivottomissa aatoksissa. Klaus Baas huomasi sen ja -kiiruhti hänen luokseen ja pisti hiukan epäröiden kätensä hänen -kainaloonsa, ja he kävelivät sitten kahden. Säälien kaikesta -sydämestään vaimoansa, joka käveli niin hiljaisen ja murheellisen -näköisenä, ja heltyen hänen hienosta, neitseellisestä kauneudestaan -Klaus Baas hiveli hänen käsivarttaan ja puheli hänelle hellästi ja -lohdutteli ystävällisesti: kaikki kääntyy vielä parhain päin! Sillä -tavoin he ehtivät noin kivenheiton päähän toisista ja joutuivat eräässä -tien polvekkeessa aivan näkymättömiin. Martje kuunteli vaieten miehensä -lohdutusta, vesissä silmin, painautuen arasti hänen kylkeään vasten. Ja -yhtäkkiä kosketti hänen kenkänsä kärki jotain kovaa -- hän oli kai -uteliaasti ja suloisin toivein tohtinut hiukan tunnustella hietaa -- ja -nyt tuli esiin käyrä raudan kappale. Martje kumartui riemusta parahtaen -ja otti raudan maasta: se oli katkennut hellanrengas. - -Nyt purskahti Martje itkuun, rauta putosi hänen kädestään ja hän peitti -kasvonsa. - -Klaus Baas koetti häntä lohdutella, mutta oli itsekin aivan toivoton. -Ja hän ajatteli: Se oli kyllä hänelle aivan sopiva ennustus! Ja hän ei -tiennyt, miten tästä pulmasta selvitä, ja kidutti itseään ajatuksella: -kaikista elämän iloista olen minä sulettu, kaikkein jaloimmista: miehen -kelpo töistä, toiminnasta, -- sen vuoksi, että kuusi vuotta sitten -eksyin harhateille neljäksi ihanaksi kesäpäiväksi! Kahleissa, köysissä -kaiken ikäni! Ja Martje, Martje on onneton, surullinen ihminen! - -Klaus Baas katsoi taas vaimoonsa, joka asteli liikuttavan tuskallisen -näköisenä eteensä tuijottaen, kyyneleitä vuodattaen, mutta -kärsivällisesti vaieten, keskellä kevään ihanuutta. - --- Me olemme tuskaksi toisillemme, ajatteli Klaus Baas. Voi minun -pientä, rakasta vaimoparkaani! - -He palasivat sitten kotiin. Mutta illallisen jälkeen tuli lanko -konttoriin ja pyysi saada puhella vähän hänen kanssaan, ja sanoi: - -"Matkustan huomenna Kieliin. Mutta tahtoisin ensin hiukan keskustella -kanssasi sisarestani. Vanhimpana veljenä minulla lienee siihen oikeus, -koska kerran isä on tässä, kuten monissa muissa asioissa, aivan avuton. -Sitä paitsi kirjoitti Martje minulle pitkän kirjeen, ja ainoastaan sen -tähden rohkaisin luontoni ja astuin jälleen pitkistä ajoista -vastenmielisen kodin kynnyksen yli. Minun tapani ei ole muuten sekautua -toisten asioihin -- päin vastoin, -- mutta nyt minulla on oikeus ja -velvollisuus." - -Klaus Baas, joka istui pukillaan pulpetin ääressä, kohotti hyvin -tuimasti päätänsä, mutta muisti samassa, kuinka toivoton ja neuvoton -hän itse juuri äsken, huviretkellä metsäisellä mäellä, oli ollut -- ja -että Martje halusi veljeä sovittajaksi. Ja hän sanoi: "Puhu, lanko!" - -"Niin", toisti hartiakas, hyvinvoipa lanko, "hän kirjoitti minulle -pitkän kirjeen, kertoi kaikki juurta jaksain. Ja nyt olen kysellyt -häneltä itseltäänkin suullisesti kaikkea, ja myös äidiltä. Tiedän siis, -millaista hänen elämänsä on. Ja mitä sinuun tulee: hän puhui tietysti -sinustakin. Ja häneltä kuulin sellaista, että voin ilokseni keskustella -kanssasi ystävänä ja miehen tavalla, ja olenhan katsellut sinua jonkun -päivän itsekin ja tiedän, millainen mies olet. No niin: minä sanoin -siskolle äsken lopullisena neuvona, että teidän on parasta erota." - -Klaus Baas hypähti pystyyn ja puhalsi tyrmistyneenä: "Se on hirveää! -Hirveää! Ei tässä nyt vielä siinä olla!" - -Mutta lanko pyöritteli päätänsä ja vastasi: "Minä olin ensimäiset -viisikolmatta vuottani enimmäkseen täällä kotosalla. Lopulta aukesivat -silmäni sen verran -- järkeä sain vähän toki isoäidiltä -- että -huomasin, mitä kaikki meikäläiset ovat: isä pelkää todellisuutta ja on -sille koskematon; äidillä se fantastinen kaunovärjäysvoima, joka -kehittyi vanhimmassa siskossa mielipuolisuudeksi; veljeni ovat -tuulihattuja -- ja pikku siskoni: tuollainen vieno kukka! Minä olin -täällä kuin raakkuva varis kuhertelevain kyyhkysten tarhassa. Milloin -olin narri ja lepakoin heidän kanssaan, milloin iskin vimmoissani -nokallani ympärilleni. Minä olin aina perheen kömpelö, lemmetön, -epäluuloinen, harhaan neuvottu syntipukki. Mutta sitten läksin!... Ja -sitten jouduit sinä tähän seuraan... Silloin kun minä sain tiedon tästä -kihlauksesta, ajattelin: no, se on vain tavallinen sillisaksa, joka -sopii siskolle hyvin. Mutta sinä... sinä et sovi hänelle ollenkaan! -Variksen sijasta he saivat selvän havukan! Ja se on hiton hullua. Miksi -toistaisin sinulle, mitä siskoni eräänä iltahämäränä kotonanne -äskettäin jo on puhunut: että te olette aivan erilaisia luonteita ja -kaipaatte ja arvioitte siksi myös eri tavalla. Että te törmäätte -alinomaa yhteen, joten ei kumpikaan saa rakentaa rauhassa omaa, aivan -oikeutettua onneaan ja iloita siitä. Että te nyt turmelette kahden -puolen, joka päivä ja joka hetki, toisiltanne sen elämänilon, joka -teillä kummallakin muuten olisi. Sinä et ole voinut paljoa vastata tuon -pienen, viisaan pikkuporvarin pitkään puheesen... vai oletko? Sinä -sanoit vain ylimalkaan: kultaseni, kaikki käy vielä hyvin! Mutta sitä -sinä et usko itsekään. Sinä rääkkäät itseäsi, ja elämäsi on tyhjä ja -veriheikko; ja sisko nääntyy myös ja kauhistelee rauhatonta, -tuskallista tulevaisuutta, ainaista taistelua. Ei se siitä nyt parane. -Sinä tahdot kahdenkymmenen vuoden päästäkin lentää -- ja hän räpyttelee -yhä siipiään eikä jaksa; ja sinä lausut yhä ne sanat, joihin et itse -usko: Rakas ihminen, kaikki käy vielä hyvin!" - -Klaus Baas huohotti raskaasti ja sanoi kolkosti: "Eihän se nyt vielä -niin!" Ja hän vaikeni. - -Paksu, vanttera lanko koetti sijoittua mukavasti Klaus Baasia -vastapäätä konttoripukille, ja sai viimein siedettävän asennon, joten -hän voi jatkaa: - -"Täällä lautatarhassa on vanha, uskollinen mies, jolta äskettäin kuoli -vaimo. Valitin hänelle surua. Hän tietää kyllä, että olen rehellinen -mies ja että koetan rakastaa totuutta -- tai mitenkä nyt sanoisin: -nähdä todennäköistä todellisuutta. No niin. Ukko katsoi minuun -syrjäsilmällä ja sanoi: 'Panetteko tekin palttua?' Kuinka niin, minä -kysyin, mitä palttua? Etkö ollut muorisi kanssa melkoisen onnellinen? -Mutta silloin vastasi ukko harmissaan ja mietteissään: 'Olipahan se -niinkuin monien muidenkin.' Mitenkä niin? minä kysyin. 'No toivoimmehan -me kolmekymmentä vuotta kumpikin vain toistemme kuolemaa.' Minä olen -todellisuuden ihminen, Klaus Baas, enkä ihmettele turhia. Mutta -oikeinpa karmi silloin pintaani. Minä katsoin vanhaa kunnon ukkoa kuin -puulla päähän lyötynä. Ja silloin sanoi ukko: 'Me se tunnustettiin ihan -rehellisesti toisillemme; ja meistä oli yhdentekevää, kumpi meistä -ensin kuolisi: kunhan vain toinen saisi vielä kerran hengittää vapaasti -ja tuntea elävänsä niinkuin ihmisen pitää. Ei suinkaan silti, että -toinen olisi halunnut tehdä maailmassa jotain suuremmoista. Ei, -ainoastaan saadakseen tanssia oman pillinsä mukaan. Meistä ei ollut -yhteen, me olimme toistemme tokeina.' Minä kysyin: Mutta, Herran -nimessä, miksi ette siis eronneet ajoissa, kolmekymmentä vuotta, -kaksikymmentä, kymmenen vuotta sitten, niin, vaikka vain vuosi sitten? -Kolmekymmentä vuotta sellaista. Herra Jumala! -- Ukko vastasi: 'Niin, -kun on nuori, on epävarma huomiostaan ja toivoo parannusta. Ja sitä -paitsi olivat erot siihen aikaan kuulumattomia! Ja sitten tuli lapsia --- ja olivat vielä esteenä sukulaiset ja tutut -- ja me huomasimme, -että elivät nuo muutkin yhdessä, vaikkei heillä ollut mukavampaa kuin -meilläkään. Ja sitten alkoi tottua, ja nautti kun jaksoi kärsiä -vääryyttä. Ja toivoi omaa tai toisen kuolemaa. Ja sitten se ei enää -maksanut vaivaa. Mutta nyt hän on kuollut. Kyllähän se on hiljaista ja -yksinäistä, ja puuttuuhan sitä leskeltä yhtä ja toista, mutta voinhan -nyt edes hengittää niinkuin tahdon ja ajatella ja puhua mitä haluan. -Poltin koko eilisillan tupakkaa: sitä muori ei voinut sietää.' Ja ukko -pyyhkäisi silmäkulmaansa ja meni työhönsä. Ja kuulepas: näin ei saa -teille käydä!" - -Klaus Baas kavahti taas pystyyn: "Sellaista ei ole koskaan päähäni -pälkähtänyt." - -Toinen katseli häntä kulmiensa alta tyynesti ja kauan. Ja virkkoi -sitten kuivasti: "Vai enkeli sinä mielestäsi olet!" - -Klaus Baas loi silmänsä pulpettiin ja vaikeni. - -"Siksipä sanonkin nyt", lanko toisti, "että te eroatte heti, viiltäköön -sydäntänne miten tahansa. Siten säilyy kaksi ihmistä eheänä: -haavoittumatta, murtumatta, joutumatta hylyiksi -- ja maailmassa on -kahta enemmän vapaita, ehjiä, kokonaisia ihmisiä, olkootpa he sitten -pieniä kuin pähkinä... Se on mielipiteeni." - -Klaus ei voinut muuta kuin tuskallisesti vaikeroida: "Ja ikinä ei ole -ihminen niin puhtain, palavin sydämin astunut alttarin ääreen kuin -minä! Ja siinä loppu!" - -Lanko kohautti olkapäänsä melkein korviensa tasalle, ikäänkuin -myöntäen, että asia oli kyllä pulmallinen ja ikävä. Ja puhui sitten -vakaasti, varovasti kuin korkeita kuormavaunuja ohjaten: "Lapsi sinun -täytyisi jättää ainaiseksi hänelle. Lapset ovat äidin eivätkä isän. -Voihan se silloin tällöin käydä luonasi, jos haluatte. Sinä jättäisit -hänelle sen osuuden, millä olet tätä appesi liikettä hoitaessa näinä -viimeisenä kuutena vuonna liikettä vaurastuttanut. Muu, mitä olet -sivutoimilla ansainnut, eritoten siis pankki- ja asioimistoimilla, on -luonnollisestikin sinun." - -Klaus Baas nyykäytti päätänsä ja vastasi: "Sinä olet monessa suhteessa -oikeassa. Mutta ei tehdä sitä kuitenkaan! Ei ainakaan minun -suostumuksellani! Me rakastamme toisiamme, kaikesta huolimatta! Tiedän -kyllä, että elämäni kiristyy ahtaalle ja että minulta menee monta jaloa -iloa hukkaan. Mutta minä olen luvannut olla hänen uskollinen -puolisonsa, ja minun sanani ei petä! Minun kunniani on enempi kuin itse -elämä!" - -Lanko kohautti taas lihavia hartioitaan ja sanoi: "Kunnia... hm!... -Luvannut olla hänen puolisonsa! Martje oli silloin kolmenkolmatta, sinä -kuudenkolmatta. Te ette kumpikaan tienneet, mitä olitte; ja kukaan ei -viitsinyt nähdä vaivaa sanoakseen teille: tutkikaa ensin toisianne ja -itseänne! Teidän täytyy ehkä elää yksissä neljäkymmentä vuotta! Ja -neljäkymmentä vuotta: se ei ole hui hai! Mutta yhdentekevää: -luvannut... sanot. Kehittääkö itseäsi vai turmella? Ylentyäkö vai -alentua? Olitko poikamiehenä pikavihainen ja raskasmielinen? Oliko -sinulla silmien välissä nuo syvät rypyt? Miksi ne nyt on? Oliko -siskoni, kun häneen tutustuit, itkusuu, oikuttelija, oliko hän -turhanarka? Miksi hän on nyt sellainen? Siksi että kumpikin teistä -tekee toiselleen väkivaltaa! Teidän molempien luonteet kärsivät ja -tuskittelevat, kiukuttelevat itseään vastaan, ja väsyvät ja -vääristyvät! Uskollisuutta ei sellainen yhdyselämä ole. Päinvastaista -se on. Eikö joka ihmisen ole kehitettävä luonnettaan hyvään ja saatava -se kukoistamaan ja elettävä iloksi ja siunaukseksi itselleen ja -muille?" - -Ja näin lopettaen uuttera kyselijä pyyhki hikeä otsaltaan punaisella -nenäliinallansa ja meni ulos. - -Seuraavana päivänä jätti Klaus Baas hänelle hyvästit ja matkusti -tapansa mukaan pankin johtokunnan viikkokoukseen. - -Mutta kun hän illalla kiiruhti asemalta kotiin, kaivaten sanomattomasti -puhella Martjen kanssa, seisoi appi häntä vastassa portilla ja pisti -katkeran ja loukatun näköisenä kirjeen hänen kouraansa, ja pyörähti ja -meni kiireesti lautatarhan poikki omalle puolellensa. Klaus Baas -repäisi kirjeen auki ja luki sen seisovalta jaloin, kuistinsa vieressä. -Martje Ruhland kirjoitti siinä matkustaneensa veljensä ja lapsensa -kanssa Kieliin: hän tiesi varmasti menetelleensä oikein, koskapa hän -nyt jo tunsi rauhaa, jota hän oli kauan, kauan kaivannut, vaikkapa vain -kuoleman rauhaa. Hänen "rakas Klaus Baasinsa" ei saisi ajatella hänestä -pahaa! - - * * * * * - -Pari viikkoa istui Klaus Baas vielä kahdessa toimistossaan pikku -kaupungissa ja opetti seuraajiansa; hän sai näet seuraajia parittain -niinkuin jokainen pystyvä mies ainakin: toisen puutavaraliikkeesen ja -toisen pankkivirkaan. Hän teki työtä varhaisesta aamusta myöhään yöhön, -heitä joka asiaan perehdyttääkseen. Ja kun hänen ajatuksensa pääsivät -karkaamaan työstä, niin ne pysähtyivät tuijottelemaan yhä tuohon -uskomattomaan tapahtumaan: hänen avioliittonsa, avioliittonsa oli -särkynyt! Hän ajatteli tylsän itsepintaisesti yhä jotain pelastuksen -keinoa. Varmaan hän Hampurilta, johon hän luultavastikin pääsisi -haaraosaston johtajaksi, kirjoittaisi Martjelle: "Tule takaisin -luokseni; meidän täytyy, me tahdomme koettaa uudestaan!" Ja Martje -tulisi, ja kaikki kääntyisi vielä parhain päin. - -Vihdoin saatiin toimistot hyvin uusien miesten käsiin. Ja sitten -itkuiset erot apen väeltä talossa, jossa oli niin paljon turhaa -hetaletta ja nuo kaksi nyplypatjaa! Ja nyt jalan laivalaiturille. Hän -aikoi matkustaa kiertoteitä Hampuriin, selvittääkseen kiihtyneitä -ajatuksiaan. Vaikka hän oli yleensä kirkas sielu ja vaelsi elonsa -pystypäin, niin tällaisen tapahtuman jälkeen hän kuitenkin piti -miettimistä oikeana ja tarpeellisena. - -Puolen tunnin päästä hän jo käveli meren rannan padolla, joka suojelee -maata ulapoita vastaan. Oli raikas ja tuulinen kevätpäivä ja -sinitaivaalla kulkivat valkeat ja harmahtavat hattarat. Hän silmäili -ensin meren ulapalle, joka välkkyi kuin hopeainen kilpi, ja kääntyi -sitten katselemaan maalle, kaupunkiin päin. Tuolla se pikku kylä lepäsi -sievänä lakeudella, korkeine lehmusryhmineen, punaisine, suippoine -kattoineen, keskellä suuri kirkko. Jonkun kerran hän oli sukulaisten -tähden pistäytynyt kirkossakin, mutta ei viime vuosina, kun oli heistä -yhä enemmän vieroittunut: pitkiin aikoihin hän ei ollut vaivannut -päätänsä Jumalalla. Ja nyt hän vasta oli oikein kuitti kaikesta -"lapsellisen tuhmasta idealismista." Se oli pettänyt häntä kelpo -tavalla. Sen tähden hänen nyt oli näin yksin lähdettävä kodistaan. Ja -nyt hän oli kiinni maan kamarassa! Kirkkaana ja selväjärkisenä oli -jatkettava matkaa! Ajateltava itseään! Tartuttava kohtaloon kovin -kourin! Ja ei huolittava Jumalasta eikä ihmisistä yhtäkään mitään! Nyt -oli aika jo -- jos hän tahtoi vielä mitä maailmassa saada aikaan. - -Niin vaelteli hän illan hohdellessa, toisella puolella kauniit kedot ja -toisella meren rauhallinen ulappa, -- raikas merituuli häntä vilvoitti, -aurinko lämmitti, silloin tällöin vihmoi hieno, virkeä kevätsade: -päällä kaartui sinikirjava taivaslaki vaaleine ja harmaine -pilviparvineen, joita ilmain raisut tuulet kiivaasti lennättivät, -sekoittivat, kokosivat yhteen ja pyyhkäisivät kadoksiin. - -Kun aurinko aleni ja värit himmenivät, niin hän meni pientä taloa -kohti, jonka Petter-veli äskettäin oli ostanut. Veli oli naituansa -kulkenut isäinsä teitä ja ruvennut paimeneksi: vihreän, loputtoman -rantavallin astelijaksi, paimennettuaan ensin vuosikaudet vierasten -katraita. Mutta nyt hänellä oli oma pieni tila ja vuokramaita ja omat -lampaansa. Talo oli painanteessa, aivan padon vieressä: vanha ja matala -se oli, olki- ja pärekatto luuhallaan. Lampaat olivat nyt vallilla -laitumella. Illan usvat laskeusivat kosteana, tiiviinä vaippana hämärän -maan povelle, niin että katrasta ei eroittanut, mutta pojan, joka -lampaita ajoi, hän näki: sen yläruumis kohosi tummana usvasta, ja nyt -hän kuuli, kuinka poika huuteli koirallensa. - -Trina, Petter Baasin vaimo, joka muinoin oli ottanut sen rahamassin -olkipatjan alta ja köyttänyt niin hyvin nuoralla, oli paraikaa -puolipimeässä pirtissä neljän lapsensa kanssa illallisella. Pimeästä -huolimatta hän tunsi Klaus Baasin, vaikka oli häntä nähnyt sangen -vähän. Hän pyyhkäisi nyt sinisellä esivaatteellaan tuolia ja pyysi -istumaan, ja lähetti lapset hakemaan isää. Ja kun vieras oli -sijoitettu, meni emäntä ulos, tuomaan vähän illallispalaa, maitoa ja -leipää. - -Ajan kuluksi Klaus Baas katseli pirttiä ja otti käsiinsä lasten -kirjoitusvihkon ja lueskeli sitä, mutta silloin hän kuuli -nurkkasängystä inisevän muijan äänen: "Menkää ikkunan ääreen, nyt tulee -niin aikaisin pimeä, eikä sitä kirjoitusta ole muutenkaan helppo -lukea." - -Klaus Baas meni silloin sängyn luo ja eroitti nyt siellä ryppyiset -muijan kasvot ja sanoi: "Kukas se on? Trinan äitikö?" - -"Minähän se", vastasi muori. "Ottivat minut tänne luokseen, kun minusta -ei enää oikein tahdo olla yksin eläjäksi. Minä olen melkein -kahdeksankymmenen ikäinen ihminen." - -"Vai niin", sanoi Klaus Baas nyt kovemmalla äänellä. "Teillä on kai -täällä hyvä olla, mummo?" - -"Ka mikäs", vastasi mummo. "Veljenne on hyvin hyvä minulle, mummo -rukalle. Kyllä valehtelisin, jos muuta sanoisin. Hän on kyllä tiukka -mies, mutta kelvoton hän ei ole." - -"Mutta vaivaako tauti? Vai minkä tähden olette vuoteen omana, mummo?" - -"Eikös", vastasi mummo. "Hän on vaan, niinkuin jo sanoin, tiukka mies. -Hän käyttää ihmisiä siihen työhön, mihin kukin pystyy. Mutta enpä sano -muuta. Valehtelisin suorastaan, jos sanoisin, että hän on kelvoton -mies." - -"Niin", hymähti Klaus Baas ihmeissään, "kullakin on oma luontonsa!" Ja -jatkoi kovemmalla äänellä: "Hän on tiukkuudessa äitiinsä. Se on kanssa -hyvin tiukka ihminen!" Ja meni ja istahti akkunan ääreen. - -Vähän ajan päästä tuli Petter Baas kotiin laitumelta, astui raskain -askelin pirttiin ja antoi velimiehelle kättä ja heitti hattunsa kirstun -kannelle, ja sipaisi vasemmalla kädellä tukkaansa oikealla takin -rintamuksia: pelkästä kunnioituksesta veljeä kohtaan. Ja käski yhden -pojistansa pistämään tupakkaa piippuun. Ja kertoi sitten, niinkuin -hänen tapansa oli, kaikellaisista vastuksista, joita hän oli viime -aikoina saanut sietää. Muutto oli maksanut enemmän kuin hän oli -aavistanut; hanhenpoikueita oli kadonnut; ja viime aikoina oli ruvennut -rintaa ahdistamaan: ennen hän ei toki ollut tuntenut mokomaa. Mutta -minkäs sille voi: hän oli ollut aina vaivainen mato! - -Sillä välin hän oli saanut piippunsa palamaan ja nosti nyt polvensa -toisen päälle ja heittäytyi selkäkenoon ja puhalteli aika haikuja, -tuntien nähtävästikin olonsa mukavaksi. Ja alkoi sitten kertoa -kaikuvalla, rehentelevällä äänellä lähettäneensä tänne uuteen paikkaan -osan kamppeista kalamiesten veneissä rantamatalaa pitkin. "Mutta annas -olla, velimies: kun Lüdersin Kalli viimein tulee kuutillaan tänne ja -aikoo kääntää tähän meidän prieliin,[79] niin tulee korvettavan -tullikutteri, ja sanotaan, että hän mikä lie, ulkomailta, ja on -maksettava muka tulli ja sakkoja ja mitä kaikkea! No annahan olla, -Kalli säikähtää ja kääntyy takaisin ja menee taas 'ulkomaille'; ja -seisoo sitten ja onkii kampeloita ankkurissa tuolla Dicksanderin -prielissä, ja hänen kuutissaan on meidän pöydät, sängyt, perunasäkit, -ja olihan se tuo meidän mummokin myöpelien joukossa. No eukko ei anna -minulle siunaaman rauhaa, vaikka vähätpä niistä akkaväen loruista -- ja -minä en kuin saappaat jalkaan ja menen tullimestarin puheille ja sanon, -mikä pulakka nyt on, ja pyydän helkutissa lähettämään kutterin hakemaan -Kallia takaisin, elävänä taikka kuolleena. Ja kun illalla tulen kotiin, -niin se on jo itse tullut tänne prieliin sillaikaa! Meidän mummo oli -näet saanut aina vaan syödä kampelaa ja kampelaa ja oli tehnyt viimein -tenän... Mokomaa harmia tyhjästä... No, mitenkä sitä mies on voinut?" - -Klaus Baas vastasi verkakseen ja tarpeettoman lujalla äänellä: "Minä -päätin tässä, etten enää halua olla niiden vanhusten kanssa yksissä; ei -se ajan pitkään ole mukaisaa. Eikä se ole hyväksi vaimollenikaan. -Muutan Hampuriin ja otan siellä sen pankkitoimen tai muuta -- saapahan -sitä työtä aina." - -Petter Baas kohautti piippunsa koppaa ja virkoi pälyvin silmin: "Vai ei -lie kaikki oikein paikallaan?" Ja jatkoi sitten epäluuloisesti: "Totta -kai se nyt vaimo on sinun puolellasi?" - -Klaus Baas kohautti hartioitaan ja vastasi: "Ihminenhän se on nainenkin -ja oma luonto se on silläkin." - -Petter Baas aivan ällistyi. Ja sanoi vähän tuumiskeltuaan: "Niin -ihminenkö nainenkin? Mutta meillä on tapana sanoa täällä miehestä -'hän', naisesta 'se'. Sillä on siinä ero kuitenkin... Mikä oma luonto -sillä on?" Ja viitaten piipunvarrella ryntäisiinsä: "Minulla on -luontoni, ja vaimolla on kanssa minun luontoni. Vaimoväen, oli heitä -vaikka kolmetoista talossa, täytyy totella, se on komento. Hiiteenhän -sitä muuten joutuisi?" - -Ja Petter Baas piti yhä piipunvartta rintaansa kohti käännettynä; mutta -silloin laulahti mummo nurkkasängystä selvät sanat: "Minä sanoinkin -tässä juuri veljellesi, että sinä olet tiukka mies." - -Petter Baas käänsi nyt piipunvarren verkalleen sänkyä kohti ja kertoi -Klaus Baasille: "Tässä toissa päivänä hävisi paras kana kesken -hautomista. Minä panin silloin tämän mummon sänkyyn hautomaan pojat -munista. Mitäpä se muutakaan osaisi enää tehdä? Jokaisen täytyy tehdä -sitä mihin kykenee. Kukko päällä kurjanaki! Jos eukkosi on kelvollinen, -niin voit sille joskus antaa oman tahtonsa, mutta se tahto on tietysti -sinun tahtosi... Vai onko sinulla paha minun luonani, mummo?" - -"Eikä", vastasi hautova mummo pimeästä nurkasta. "Hyvähän minun on, ja -oikeassa sinä olet! Mutta kyllä sinä vain olet tiukanlainen." - -Tämän keskustelun jälkeen Petter sytytti taas sammuneen piippunsa, -käski nukkumaan vaimonsa ja lapsensa, jotka olivat vaieten kuunnelleet -sivusta, ja puheli sitten vielä jonkun aikaa pimeässä veljensä kanssa. -Silloin tällöin tuikahti piipusta hohde ja valaisi pirttiä ja mummon -sänkynurkkaa. He puhelivat lapsuuden ystävistä, joiden kanssa olivat -ennen leikkineet vanhan kirkon vieressä: Petter Baas muisti vielä -heidät kaikki ja tiesi heidän elämästäänkin. Mutta veljen mielestä -olivat Hampurissa olo ja Intian päivät ja viime vuosien kovat -kärsimykset haihduttaneet sellaiset muistot ja kiintymyksen niihin. He -puhelivat myös isästä ja reippaasta sievästä Lotesta ja äidistä, joka -oli niin uljaasti taistellut, ja pikku sisaruksista, jotka nyt olivat -kasvaneet suuriksi, vaikka oleksivat vielä kotosalla: Hannasta, -opettajattaresta; lukkosepän kisällistä Rikusta; pienestä Juhanista, -joka oli konttorioppilaana, mutta söi vielä äidin leipää, sekä toisesta -pikku Lotesta. Kun oli tällä tavoin veljellisesti ja vakaasti pakistu, -alkoi Petter Baasia uuvuttaa. Hän puhui jo vähemmän, ja piippu tuikahti -yhä harvemmin valoa ja hänen silmänsä kiiluivat pikkuisina ja unisina. -Silloin Klaus Baas nousi ylös ja aikoi lähteä; mutta kun hän niin -harvoin kävi talossa, oli hänen vielä nähtävä veljensä asumus -tarkalleen. Lekkuvan navettalyhdyn valossa hän sitten meni emännän ja -lasten sänkyjen välitse ja hamusi Petterin jälestä katsomaan kahta -lehmää ja sikoja ja tuli viimein pihalle ja katosi maantielle. - -Puolen tunnin päästä hän oikoi jäseniään majatalon vuoteessa, ja hänen -päässään pyörivät taas hänen perheselkkauksensa. Hän ajatteli: Niin, -kunpa Martje Ruhland tosiaan olisi kiltisti noudattanut kaikessa hänen -tahtoansa! Mitähän Petter Baas olisi tehnyt sellaiselle hepukalle! -Olisi antanut selkään. Ja Martje? Olisi karannut äitinsä luokse! Se on -selvä se! Ah sitä pientä lasta! Oli karannut hänen luotansa! -Lepäsiköhän Martje nyt vuoteessaan yhtä levollisena kuin hän, yhtä -ihanan uupuneena ja päivän vaelluksesta väsyneenä? Oli varmaankin -itkenyt katkerasti tänään ja oli kai nyt rauhallisempikin kuin Klaus -Baas. Martjehan oli luonnostaan niin hiljainen ja tyytyväinen -omassa untelossa seurassaan. Puoliso oli ollut hänen ainainen -rauhanrikkojansa: aistillinen, työhaluinen, arvosteleva; aina -suunnitelmia, aina elämän- ja ihmisten nälässä. Oi etten silloin, kuusi -vuotta sitten, olisi tullut häirinneeksi Martjea! Parempi sittenkin -ikuinen ero! Olipa omituista, miten yhden päivän rauhallinen kävely ja -häiritsemätön mietiskely rauhoitti! Kuinka kaukaa ja rauhallisesti hän -nyt katseli Martjea! Ja oli liian väsynytkin tänä iltana sitä -ajatellakseen. Väsynyt! Kyllä oli tullutkin matkaa taivalletuksi! Miten -meri ja maa olivat avarat ja taivas korkea! Leppoisesti Klaus Baas -sulki luomensa, eikä muistanut horteessaan pian muuta kuin velimiehen -tuikkivan piipunkopan, joka ritisi kodikkaasti ja hiljaa, ja hänen -neuvonsa akkaväen kohtelusta. Ja hän nukkui. - -Huomenna hän jatkoi vaellustansa sisämaahan päin: kulki milloin leveitä -maanteitä, milloin kapeita hietapolkuja, jotka kevätaurinko jo oli -kuivannut, kulki yli aavan, lievästi kumpuilevan alangon, ohi pienten -töllien ja puistikkojen. Joka puolen tunnin päästä tuli kylä. Monien -talojen kuistilla seisoi nuori emäntä lapsi sylissä, toinen helmoissa, -muut lapset leikkien tanhualla ympärillä. Kevätsää oli heidät ulos -houkutellut, ja he tervehtivät reipasta kulkijaa, toiset arasti, toiset -yksinkertaisen iloisesti ja nauru suulla, aina luonteen mukaan ja -sikäli, mille tuulelle lapset ja aurinko heidät oli saanut. Kun joku -naisista Klaus Baasia miellytti, niin hän kysyi tietä seuraavaan -kylään, ja pakisi ystävällisen vastauksen saatuansa jonkun aikaa, -kysellen lasten ikää ja kouluhommia. Ja ihmetteli itseään: kuinka hän -oli sellaisissa oloissa niin tyytyväinen! - -Hän kulki koko päivän. Ja hän tuli joka askeleella rauhallisemmaksi ja -vapaammaksi, -- entiset huolet ja ihmiset vieraammiksi ja -kaukaisemmiksi. Ilma oli kirkas ja lempeän ihana ja kuulas: tuuli oli -tyyntynyt, kummallisen hiljaista ja rauhallista oli aina lakeuden -ääriin. Puut ihan kuin nukkuivat ohi astellessa, ja ihmiset ja karja -kulkivat teillä kuin ikuisen, häiritsemättömän rauhan mailla. Illan -suussa hän saapui uupuneena ja lämpöisissä unelmissa suureen kylään. - -Hän kulki pitkin kylän raittia, jolle hämärä jo kutoi siniharmaita -utujansa. Vanhasta kirkkotapulista, joka oli ruohokunnaalla, tuli -kellonsoittaja iltatyöstään, raskas, kiiluva avain kainalossa. Pari -kolme lasta istui isolla kivellä tarhan rinteellä ja luki ääneensä -raamattua, joka oli avattuna yhden sylissä: "Niin rakasti Jumala -maailmaa, että hän antoi ainokaisen poikansa"; mutta raakkuvat varikset -säestivät tuota lukua korkeissa puissa. Kauppiaan ovikello kilisi, ja -ovi aukesi ja paukahti taas kiinni, ja emännät vaelsivat lapsineen ja -ostoksineen kotiinsa. Pieni, kahdeksan vuoden ikäinen poika kertoi -vanhalle ukolle, joka häntä talutti, tämänpäiväisiä kokemuksiaan: hänet -oli varmaankin lähetetty kaupunkiin asialle ja hän oli viipynyt liian -kauan, joten ukko oli lähtenyt vastaan. Kauas kuului pojan kirkas, -hento ääni, joka kysyi: "Vaari, oletko sinä nähnyt kuollutta?" Ukon -ääni oli epäselvä: "Olen, lapsi rukka... pinottain... minähän olin -sodassa." -- Talonpoikaistalo kuumotti tummana ja matalana puutarhansa -keskessä. Tallista, jonka ovi oli selkoselällään, tuikki himmeä liekki -kuin tähti yöstä. Renki laittoi apetta seimeen, kuului apelaatikon -kannen kolahdus, kavion kumahduksia tallin permantoon ja riimuvarren -kilinää. Kookas, pulska, nuori nainen tuli vastaan, kantaen verkalleen -ja raskaasti jotain olallansa; hän tuli lähemmäksi, ja maito hohti -valkeana vaskivanteisesta kiulusta. Kantaja kohotti ohitse mennessään -varovasti päätään, ja katsahti matkamiestä ja toivotti hyvää iltaa. -Avonaisessa pajassa seisoi seppä punaisen ahjon ääressä ja pani paljan -kanssa niin että koko kylä helisi: arka oppipoika seisoi polvet -koukussa vieressä, nahkaliina edessä, rautaa pihdeillä pidellen. -Kansakoulu häämötti joen äyräällä hiljaisena ja yksinäisenä, muita -taloja aikaisemmin painuneena lepoon meluavasta ja ahkerasta -päivätyöstään. - -Klaus Baas poikkesi syrjäraitille, joka vei keskimäisten talojen -taakse, ja kulki pienten, olkikattoisten majain ohi, joissa emännät -seisoivat lieden ääressä räsähtelevää papupannua käännellen. Toisissa -seisoivat isot lapset äidin ympärillä järkevästi jutellen, toisissa -pienokaiset kurkistelivat hänen helmoissaan pannuun. Laitumelta kuului -kovaa riimun kilinää: sälkö koetti teiskaroida, vaikka oli ketju -jalassa; nyt se tömisti ja laukkasi niityllä. Selvästi kuului kumeat -kavion lyönnit pengerpaikoissa. - -Sitten Klaus Baas kääntyi takaisin valtaraitille ja katseli -majapaikkaa. Löysikin sen ja havahti hiljaisista mietteistään ja astui -reippaasti sisään. - -Siellä oli pieni, puhdas kamari ja pöytä, jolla sopi kirjoittaa. Ja -Klaus Baas kirjoitti Martje Baasille miettineensä nyt aivan tarkoin -heidän asiaansa ja tulleensa siihen johtopäätökseen, että oli parasta -kun he erosivat, "jotta nyt kumpikin voi kehittyä siksi, miksi meissä -piilevät luontaiset taipumukset ovat meidät määränneet." - - - - -XIX. - - -Seuraavana päivänä aamupuolella hän vaelsi pilvisellä säällä ikivanhaa, -leveää valtatietä, joka vei karun lakeuden poikki. Hän söi päivällistä -hiljaisessa kyläkapakassa ja tuli myöhään iltapäivällä leveälle nummen -tielle, erääsen isonlaiseen kaupunkiin johtavalle. Tie kierteli ihanain -lehtimetsäin ja kaunismuotoisten kumpujen välitse, ja sen varrella -hyppeli sievä puro. Kun tie melkein metsän laidassa teki mutkan, niin -vaeltaja näki tiepuolessa aholla, korkeiden riippapyökkien juuressa, -jotka hohtivat hiirenkorvalla, vanhanaikuiset telttavankkurit ja paljon -rahvasta touhuamassa niiden ympärillä. Vankkurien portailla istui -hievahtamatta pieni, noin neljänkymmenen ikäinen mies, käsiään -polviensa varassa puristaen ja vedet silmissä. - -Klaus Baas pysähtyi ja katsoi ihmeissään kohtausta. Silloin tuli joku -kylän ihmisistä hänen luokseen ja kertoi hiljaisella äänellä, että pari -Hampurin laitakaupungin pikku rihkamakauppiasta oli noin kymmenen -vuotta sitten eräällä pääsiäisretkellä nähnyt tämän metsän, ja kun he -olivat suuria luonnon ihailijoita, niin he ihastuivat tähän rehevään -metsään siihen määrin, että tulivat tänne näihin aikoihin joka vuosi, -viettämään täällä maalaiskevättä oleskeltuaan kaiken lokaisen talven -Hampurissa. Ja usein ne olivat tulleet kesälläkin, jos vain kauppatoimi -myöten antoi; he asuivat näissä vankkureissa ja olivat saaneet kylältä -luvan oleskella niillä main, koska he olivat hyvin hiljaisia ja iloisia -ja siivoja ihmisiä, joista oli pelkkää hupia. Mutta he olivat joutuneet -joka vuosi rettelöihin järjestysvallan kanssa, sillä laki kielsi muka -vankkureissa asuskelemisen. Ja juuri tänään ne olivat taas saaneet -käskyn korjaamaan rattaansa täältä pois. Silloin oli heistä toinen, -hiljainen yksinäinen mies, jota piti elossa enää ainoastaan tämä pieni, -vaatimaton kesäilo, sillaikaa kun toveri meni kylään hakemaan hevosia, -tappanut vankkureissa itsensä. - -Kun mies oli asian tarinoinut, tuli nummelta nuori, muhkeakasvuinen -tyttö, yllä lyhyt, mukava hame ja väljä röijy, reippaasti ja keveästi -astellen, olkapää somasti keinahdellen; ja Klaus Baas tunsi ihmeekseen -kultasepän, jonka oli kolme vuotta sitten tavannut ravintolassa -Schleswigin maantien varrella, ja riemastui ja vetäysi sivummalle. -Tyttö katseli rauhallisesti ja kirkkaasti, jollaisena Klaus Baas hänet -yhä muisti, pientä kuihtunutta miestä, joka istui vankkurien portailla, -ja pudisti surkutellen vaaleaa, kiharaista päätänsä ja huudahti: "Voi -kuinka surullista! Kuinka surullista!" Ja hän meni miehen luo ja -puristi hänen kättään ja kääntyi sitten väen puoleen ja purki -kursailematta tunteitaan: "Eihän ne olleet kenenkään vastuksina, eivät -tehneet kenellekään pahaa! Minkä voi ihminen luonteelleen ja pikku -haluilleen! Herra Jumala, miksi ei ihmisten anneta ajatella ja elää -halunsa mukaan!" Ja hän kohotti päätänsä, ja näki yhtäkkiä entisen -ravintolavieraan ja hätkähti ja tunsi hänet varmaan, ja ojensi sitten -silmät ilosta ja kummastuksesta loistaen hänelle kätensä ja kysyi, -minnekäs nyt on matka? - -Klaus Baas viittasi siihen suuntaan, minne oli menossa, ja he lähtivät -nyt astelemaan yhtä tietä. Se oli leveä tie ja aivan kanervien -tukkeama: ainoastaan pyörän jälet olivat jotakuinkin paljaat. He -kävelivät toinen toista, toinen toista jälkeä. Ja siinä rinnakkain -kulkiessaan oli heillä oiva tilaisuus katsella kiireestä kantaan -toisiansa, ja he käyttivätkin tilaisuutta hyväkseen. - -Tyttö kysyi käveltäessä Klaus Baasilta, kuinka hänen sairas kälynsä nyt -jaksoi, ja sai ohimennen kuulla, että Klaus Baas oli tehnyt avioeron ja -jättänyt pikkukaupungin sekä aikoi muuttaa Hampuriin. Nainen kuunteli -häntä ystävällisesti ja tarkkaavasti ja teki monia järkeviä kysymyksiä, -ja hän oli yksinäiselle vapaalle miehelle aivan samanlainen kuin kolme -vuotta sitten oli ollut sidotulle. Klaus Baas oli kohtauksesta -hyvillään ja kiitti onneansa, joka vei hänet tämän ihanan ja -harvinaisen naisen polulle. Ja hän pyysi iloisesti ja rohkeasti, että -tytönkin oli nyt kerrottava hänelle, kuka hän oli ja mikä ihmisiään? - -Toinen nauroi hänelle ja vastasi: "Tulkaahan kylään meille -illalliselle, minun ja tätini luo, jonka tunnette jo Schleswigin retken -ajoilta; hän voi sitten kertoa teille, ketä ja mitä me ollaan. Minä -olen saanut jutella sen tarinan niin monta kertaa, etten enää viitsi. -Sanon nyt vaan, että minun nimeni on Doris Rotermund ja että minä asun -tätini luona, joka on nyt myynyt ravintolansa. Tunnustan suoraan, että -mieluummin asuisin miehen kanssa, mutta en ole löytänyt vielä sopivaa." - -Tyttö vilkaisi syrjästä Klaus Baasiin ja nauroi hilpeästi ja jatkoi -hiukan hätäisemmin: "Minä kuulin silloin kuskilta teidän nimenne. -Varmaankin olette pikku poikana saanut paljon pilkkaa sen tähden, on -kai nalkutettu: 'Kyll' olet koko mestari, senkin Baas!' taikka: 'Aika -Baasi ja aika aasi!'" - -Tyttö katseli häntä ilkkuen ja kujeillen, ja oli päässyt äskeisestä -hämmingistään ja osoitti tien varrella kiertelevää puroa ja sanoi: -"Katsokaa, kuinka se vilistää! Kuinka se hyppii ja hyräilee itsekseen -ja kulkee notkeasti tietänsä; kai sen jalkoihin koskee terävässä -kivistössä. Minä pistin, juuri vähää ennen kuin sain kuulla siitä -vaunulaisten tapahtumasta, kengät jalkaani. Nyt, tehdäänpäs pieni mutka -tuonne syrjemmälle toista tietä myöten: onkohan se ukko siellä kotona. -Minä kierrän usein tätä tietä erästä ukkoa katsomassa." - -He kulkivat kaitaa, puiden varjostamaa, kauniisti kiertelevää polkua, -joka vei vanhan, matalan mökin luo. Mökki oli sakeassa metsässä -poppelien juurella, joiden vaaleat, kiiltävät lehdet raikas länsituuli -pani lepattamaan ja käänsi nurin. - -Villiviinin verhoaman mökin seinän vieressä oli maalaamaton penkki ja -sillä istui seitsemänkymmenen ikäinen kaunis, voimakkaan näköinen -vanhus. Hänen valkea partansa oli siististi tasoitettu, ja hän kohotti -päätänsä ja nyykäytti tervehtien. Doris Rotermund tuli joustavasti ja -uhkean kauniina ukon luo ja sanoi tullessaan: "Annatteko yhden kepin -tälle tutulleni? En siedä nähdä suuren miehen kädessä noin joutavan -siroa keppiä. Hänelle sopivat paljon paremmin teidän tekemänne kepit." - -Ukko nousi heti ylös ja meni pirttiin ja toi nyt kymmenkunnan vankkaa -tammikeppiä, jotka pani pihapöydälle, istahti sitten itse ja pyysi -uuttakin vierasta istumaan. "Valitkaa näistä", hän sano ystävällisesti, -"tällaisia tammenoksa-keppejä minä olen tehnyt jo kaksikymmentä vuotta. -Kävelyretkilläni otan ne metsästä, sitten taivutan kädensijan kuumassa -vedessä ja silittelen, ja annan niitä huvikseni kaikille, jotka vain -tahtovat. Olen jo antanut niitä yli tuhannen kappaletta; monta on -käynyt luonani aivan ventovierasta ja on saanut keppinsä. Niin minulle -tulee monasti seuraa ja minä saan kuulla pitäjältä uutisia, ja teenpä -siinä sivussa vielä hyvän työnkin: sillä ne ovat vahvoja ja käteen -käypiä keppejä." - -Tyttö oli istahtanut ja heittänyt polvet päälletysten ja katseli nyt -selkä kumarassa, leukaansa käteen nojaten Klaus Baasin kepin valintaa. -Ja sanoi kuin sivumennen: "Pääasia onkin se, että teette siten hyvän -työn. Ah, te olette toimittanut jo tuhannen hyvää työtä! Vaikka -olisitte tehnyt syntiä, niin olette näin kuitannut niistä hyvän joukon. -Mutta jos olette suuria syntejä tehnyt, niin ei siinä tämä keppien -jakelu vielä riitä." - -Ukko nauroi ja katsoi häntä syrjästä ivallisesti, sillaikaa kun tyttö -katseli keppeihin, ja sanoi: "No, te ette vaan saa rauhaa minun -synneiltäni! Olisipa hauska tietää, montako syntiä teillä itsellänne on -valmiina? Ette tekään mikään enkeli ole!" - -Doris Rotermund keinutteli jalkateräänsä ja sanoi aivan luonnollisesti -ja iloisesti: "Minä olen jo kahdenkolmatta enkä ole vielä tehnyt kuin -viisi kertaa syntiä... ja aina samaa syntiä." - -Ukko naurahti taas iloisesti ja suopeasti ja sanoi: "Mitähän syntiä se -lienee, koska te sitä ajatellessanne olette niin tyytyväinen, -suorastaan onnellinen!" - -Tyttö vastasi ärsyttävästi: "Minun mielestäni ne eivät syntejä ole; -mutta ihmiset sanovat synneiksi. Kymmenen käskyn joukossa niitä ei -ylimalkaan ole." - -"Ahah!" naurahti ukko. "Mutta kuuluvat kai liitteenä johonkin noista -kymmenestä! Saanko arvuutella mihin?" - -Tyttö punastui ja sanoi: "Älkää nyt toki luulko, että minä kuulutan -syntejäni markkinoilla, kuin muut ihmiset." Kun hän sitten vaikeni ja -tunsi yhä tulisemman punan poskilleen nousevan, niin hän kepsahti ylös -ja sanoi Klaus Baasille: "Joko löysitte?" Ja antoi ukolle kättä, ja -oikoi pukuaan ja lähti menemään. - -Vanhus nauroi ja katseli tytön jälestä ihmeellisen nuorekkaasti, ja -virkkoi Klaus Baasille, joka kädestä pitäen kiitteli kepistä: "On -tavallista että tuollaiset terveveriset olennot kuin tuo, ovat hiukan -huikentelevia. Mutta hänpä onkin samalla älykäs ja pystyvä ihminen ja -hän tietää, mitä tekee." - -Kun Klaus Baas ja tyttö ehtivät niin etäälle, ettei vanhus heitä -kuullut, kysyi Klaus Baas, mitä kujetta se oli ollut: mitä syntiä tuo -ukko oli tehnyt? Doris Rotermund katsahti hämillään kauniin silmin -Klaus Baasiin ja vastasi: "Oh, hän on aina ollut kova naismies; on -pitänyt luonaan vuorotellen kolmea kaunista naista ja lemmiskellyt -heidän kanssaan, -- viimeisen vielä tunsinkin -- eikä ole ollut -naimisissa yhdenkään kanssa." - -Klaus Baas katseli tarkkaavasti tyttöä ja virkkoi: "Ja te vaan -kujeilette sillä? Ettekä moiti tai karta häntä?" - -Doris Rotermund katseli rauhassa ilman rantaa ja sanoi: "Sanovat -yleensä häntä sangen luotettavaksi ja auttavaiseksi ja kunnon mieheksi, --- sellainen kuuluu olleen aina, niinkuin vieläkin vuoleksii keppejä -muille ilmaiseksi. Ja kuuluu hoitaneen rakastajattariaan hyvin, ne -kuuluvat lähteneen kaikessa sovussa hänen luotansa. Ja siksi minä -hänestä pidän, nähkääs! Minä pidän hänestä, sillä hyvä!" Ja tyttö -nyökkäsi Klaus Baasille ikäänkuin kehaistakseen: Kas sellainen minä -olen! - -Klaus Baas katsoi yhä häntä, ja odotti jatkoa ja kysäisi sitten: "Mutta -mitäs ne olivat ne viisi syntiä, joita olette tehnyt?" - -Tyttö purskahti nauruun ja vilkaisi häneen, ja katseli sitten hymyillen -kaukaisuuteen ja sanoi: "En minä niitä syntinä pidäkään. Ylimalkaan: -minä en vielä ole tehnyt syntiä." - -Klaus Baas toisti ihmetellen: "Ettekö muka vielä ole tehnyt syntiä?" - -Doris Rotermund katsoi kirkkain silmin ja vastasi lujasti: "En. Enkä -ymmärrä, miten voisin tehdäkään. Mikä minun mielestäni on syntiä, sitä -minä en tee! En ole koskaan ketään pettänyt, joka on luottanut minuun. -En ole viettänyt aikaani laiskana, en ole ajatellut, puhunut -halpamaisia, taikka tahrannut ruumistani, vaatteita tai rahaa! Tahi -ollut epäystävällinen kellekään ajatuksissa ja tavoissa -- ja mitä -kaikkia niitä syntejä liekään: niitä en tee. Sellaisiin alentuakseni -rakastan liiaksi Jumalaa ja itseäni." -- Ja hän vaikeni ja katseli -kirkkain, avoimin silmin illan ruskossa hohtavaa maisemaa. - -Klaus Baas tahtoi ilveillä ja kuulla lisää ja sanoi siksi: "Mutta -kuitenkin haluaisin tietää: mitkä ne viisi n.s. syntiä ovat, joita -olette tehnyt?" - -Doris Rotermund vastasi häneen vilkaisten ja hurmaavasti naurahtaen: -"Sitäpä en sano." - -Klaus Baas rypisti otsaansa ja vastasi: "Mutta se on juuri arveluttava -merkki!" - -"Eipäs", huudahti tyttö. "Totta kai nyt ihminen saa pitää salaisuutensa -joutumatta syntisten kirjoihin!?" Ja hän katsoi Klaus Baasia niin -suoraan silmiin, että Klaus Baas näki selvästi hienot, harmaat pilkut -hänen sinisissä silmäterissään. - -Hän ei ollut koskaan katsellut niin tarkkaan naisen silmiin ja nyt -hänen oli vaikea kääntää silmiänsä pois. Ja kun tuo kullanhohtoinen -tukka loisti hänen edessään, niin hänen päätään aivan huimasi. "Se oli -kai rakkautta", hän sanoi. - -"Kas vaan, miten älykäs keksintö!" huudahti tyttö, silmissään sula -pilkka: "Kun tyttö on kahdenkolmatta, niin mitäpä se muuta kuin -rakkautta!... Mutta miksei se voisi merkitä, että kadotin jonkin -kultasolen työpajastani -- tai siihen tapaan!" Ja hän nauroi Klaus -Baasille vasten kasvoja. - -"Nyt näin kaikki hampaanne", sanoi Klaus Baas. - -Doris Rotermund heilautti käsiään ja nauroi: "Sekin oli synti!" - -He laskeutuivat paraikaa nummelta alangolle ja lähenivät kylää, joka -loisti edessä kauniissa iltavalaistuksessa. Tytön valpas, ihaileva -katse kiersi ilman rantoja, ja kun se viimein joutui vasemmalle, niin -siellä kohoavista kukkuloista se kiintyi rinnalla astelevaan mieheen. -Klaus Baas ei huomannut enää ihanaa näköalan piiriä: hän näki vain -tytön, joka keveästi ja joustavasti käveli hänen vieressään. - -Sitten Doris Rotermund osoitti kyläraitin päässä olevaa sievää punaista -taloa, joka pilkoitti pienestä, rehevästä puutarhasta, ja hän sanoi: -"Tuolla me asutaan. Se oli ennen enon syytinki, hänellä oli täällä -suuri tila, mutta hänen kuoltuansa me saimme tämän rakennuksen. Meillä -on vielä vähän maanviljelystäkin, täti hoitelee maata." - -Ja hän pyysi Klaus Baasia astumaan sisään ja otti hänen hattunsa ja -keppinsä, ja näytti hänelle pienen ruokasalin, jossa pöytä oli jo -katettu, sekä isomman yhteisen asuinhuoneen: siellä oli ikkunan edessä -hänen sepänpöytänsä, täynnä rasioita ja sepän kaluja ja keskeneräisiä -kultatöitä, ja antoi luontevasti Klaus Baasin vilkaista keittiöön, -missä totinen, vanhahtava piika varusti illallista, sekä omaankin -kamariinsa. Siellä Klaus Baas katseli uteliaasti leveää rautasänkyä ja -yksinkertaista kirjakaappia ja pesupöytää valtavine pesuvatineen sekä -akkunan valkeita uutimia, joita tuuli pullisteli. Ja hän ei voinut heti -paikalla lähteä huoneesta, täytyi saada vielä vähän katsella -somistuksia: nuoren Goethen päätä, vanhaa tammea vuoren syrjällä, -alastonta tyttöä, joka istui kylpyvaipassaan sohvalla, kylämaisemaa -kirkkoineen, Potterin[80] nuorta härkää, pientä Apollon patsasta. Ja -Klaus Baas asettui keskelle permantoa ja katseli ympärilleen ja sanoi -ihaillen ja miettien, Doris Rotermundin odotellessa häntä jo käsi oven -rivassa: "On vähän ihmisiä, joilla on omat tapansa ja oma tahtonsa, -miehiäkin. Elin kuusi vuotta naisen kanssa, joka riippui aina kiinni -muista ihmisistä, milloin minusta, milloin äidistään, milloin kaupungin -tädeistä. Mutta te, vaikka olette niin nuori, seisotte kuitenkin omilla -jaloillanne." - -Doris Rotermund kuunteli ihmetellen ja katseli häntä älykkäästi suoraan -silmiin; ja kun Klaus Baas vaikeni, niin hän loi vielä häneen pitkän ja -tarkastelevan katseen. Ja lähti sitten vaieten edeltä huoneesta. - -Heidän astuessaan ruokasaliin oli täti jo palannut ulkotöistä ja istui -pyylevänä ja komeana pöydän ääressä. Hän naurahti ystävällisesti ja -virkkoi pehmeällä vanhuksen äänellä, josta pelkkä hyvyys sointui: -"Kenenkäs sinä nyt, maantien rosvo, olet tänne tuonut? Näin heti kun -vilkaisin työpöydällesi, että laiskuus oli sinua vaivannut ja olit -karannut." - -Ja kun vieras esitettiin, niin täti muisti hänet kohta ja oli -tapaamisesta hyvillään; ja sitten hän kertoi sisarentyttärelle: "Kun -menin lypsylle, se vaaleaverikkö tuli kaupungista. Hän kysyi, eikö se -rintaneula jo ollut valmis, hän näytti olevan kovin pahoillaan, kun et -sinä ollut kotona, ja katseli silmät kiiltäen huonetta." - -"Ah", sanoi kultaseppä, "se on vaan niitä, jonka silmät haukoituksesta -kiiltävät!" Ja sitten hän kertoi, mikä onnettomuus oli tapahtunut -nummella ja Klaus Baasin kohtaamisesta ja kepin hausta. - -Illallisen jälkeen he siirtyivät perhehuoneesen ja asettuivat pyöreän -pöydän ympärille, jonka kohdalla kattolamppu loi valoaan. Klaus Baas -sai nojatuolin vastapäätä sohvaa. Täti istahti mukavasti korituoliin -hänen oikealle puolelleen, mutta kaunis seppä keikahti kursailematta -leveään sohvaan ja sanoi: "No kerropas nyt taas, täti. Hän tahtoo -välttämättä kuulla, mikä olen. Sanoin hänelle, etten minä aina sitä -samaa jaksa kertoa. Kerro siis sinä Doris Rotermundin elämäntarina." - -Doris Rotermund istui rauhallisesti selkä kenossa ja katseli milloin -vieraasen, milloin tätiin, milloin seiniin, joilla kiilui lampun -hohteessa lämpöisesti ja kauniisti jonkun taulun lasi tai kullattu -puite. Ja jutun juostessa hän rakensi sohvan kulmaan itselleen mukavan -pesän kirjavista sohvatyynyistä, jotka hän oli varmaankin itse -neulonut, ja otti salavihkaa kengätkin jalastaan ja veti jalat alleen, -ja näytti tädin rattoisasti jutellessa oikein tyytyväiseltä. - -"Hän on erään apenradelaisen[81] merikapteenin tytär; kapteeni sai -luvan ottaa vaimonsa, joka oli minun sisareni, merimatkoille mukaansa, -sillä hän oli kiinnittänyt laivaan, jota hän kuletti, kolmekymmentä -tuhatta markkaa omaa omaisuuttansa. Ensiksi syntyi tämän veli, Intian -valtamerellä: hän on nyt perämies. Ja kun vanhemmat pojan syntymän -jälkeen pääsivät kotiin, he jättivät pojan Apenradeen apen luo ja -lähtivät itse Etelämerelle. Siellä syntyi sitten Doris, missä, millä -leveys- ja pituusasteella, emme tiedä, sillä laivan mustakirja hukkui. -Mutta syntymäpäivä tiedetään, sillä vanhemmat lähettivät heti -seuraavasta satamasta, Melbournesta, apelle tapahtumasta uutisen. Tyttö -jäi laivaan, joka meni jälleen Etelämerelle: Melbournesta -Aucklandiin[82] sekä sieltä Samoaan ja S. Fransiskoon. - -"Minkälaisia hänen vanhempansa olivat, en tiedä, sillä minä en tuntenut -sisartani, hänen äitiään, juuri ollenkaan, koska olin kasvanut hänestä -erilläni enon luona. Ja appiväen kertomukset tuskin sattuvat -paikalleen, sillä vanhemmat eivät tunne tavallisesti lapsiansa. Mutta -me kävimme kerran Hampurissa merimieskodissa erään vanhan matruusin -puheilla, joka oli palvellut kauan heidän laivassaan, ja hän kertoi -esimerkiksi heidän aina ilveilleen minkä mitäkin keskenään ja olleen -hyviä miehistölle. Eräänkin kerran, sanoi, oli sisareni kehaissut, että -'Frisian' pojat ovat tyytyväisiä, sillä niin hyvää hoitoa ei kustanneta -millään muulla laivalla. Mutta silloin väitti mies, että Jan Maat[83] -ei ole muka tyytyväinen milloinkaan; ja he löivät vedon keskenään, että -koettakoonpas rouva, tokko saa Jan Maatin kerrankin tyytyväiseksi! -Kapteeni pani vetoon silkkisen pitsiliinan luvaten ostaa sen kohta -Melbournesta, jos joutuisi tappiolle, sisarellani kun kuului olleen -tällainen lyhyt, kihara ohimotukka kuin minulla ja Doriksellakin, se -kuului aina tuulessa irtautuneen ja pieksäneen korvia. Ja kapteenin -rouva taas lupasi miehelleen kirjavat liivit. - -"No rouva varusti ensi pyhäksi meripojille oikein hyvän läskirokan ja -kantoi itse sen lokiisiin miesten eteen ja jäi vähäksi aikaa muka -katsomaan, ja kysäisi sitten, että tokko tuo nyt maistui? Miehet -nyökkäsivät kaikki päätään ja vastasivat: kyllä, rouva kapteenska, -erinomaista! Kun sitten rokka on pistetty pintaan, niin rouva kantaa -vielä mehusoppaa, kuivatuista Australian omenoista valmistettua, ja -kysäisee taas, että tokko tuo nyt maistuu? -- Kyllä, rouva kapteenska, -erinomaista, he vastaavat. Ja kun se oli popsittu, niin rouva tuo -heille vielä pari pulloa viiniä, ja kysäisee sitten ikäänkuin muuta -vaan, että ovatko he nyt ihan tyytyväisiä? Ja pojat nyökkäävät kaikki -ja sanovat: Kyllä rouva kapteenska; nyt me ollaan ihan tyytyväisiä! -Silloin rouva oli oikein hyvillään, koska muka oli voittanut vedon. -Mutta tahtoopa vielä vähän kuulla kehuja ja piiloutuu sentähden oven -taakse kuuntelemaan heidän juttujaan. Ja he pakisevat siinä ensin niitä -näitä -- ja sanovatpa sitten: Vai tyytyväisiä muka! Tyytyväisiä me ei -olla sitt' likikään. Nyt pitäisi vielä päästä kapteenskan viereen -makaamaan! - -"Silloin älysi rouva lähteä, ja juoksi kajuuttaan ja sanoi -voittaneensa. Mutta miespä huomasi hänen punastumisestaan, ettei nyt -asiat olleet oikein paikallaan, -- ja hän kovistamaan vaimoaan, kunnes -sisareni viimein kertoi hänelle kaikki; ja kapteeni nauroi katketakseen -ja rouva kiukutteli ja -- piti sitten meripekkoja kolme vuorokautta -paastolla -- kiskoakseen heiltä kirjavain liivien hinnan, jotka hänen -täytyi antaa voittajalle. - -"Seuraavalla retkellä -- Doris oli silloin yhden vuoden vanha -- laiva -sai eräänä iltana kovassa myrskyssä vuodon ja rupesi uppoamaan. -Perämies oli varustanut veneet jo valmiiksi, ja oli pitänyt antaa -hätämerkkiä toiseen laivaan, joka onneksi huomattiin. Siinä touhussa -vanhemmat panivat tytön Geneverviini-laatikkoon ja naulasivat päälle -laudat, jotta saisivat lapsen helposti ja vaarattomasti laivasta -veneesen; ja olivat tuoneet laatikon sitten kajuutasta kannelle ja -köyttäneet sen toistaiseksi kiinni mesaanimastoon, panneet jonkin pojan -vartioimaan. Ja menivät sitten itse vielä alas hakemaan laivapapereita -ja nuoraa ja makuuvaatteita. Mutta sillaikaa kun matruusit laskevat -veneitä alas, he näkevät viinilaatikon -- poika oli hädissään karannut -vartiosta ja unohtanut tehtävänsä -- ja huutavat toisilleen: Tulkaas, -kokonainen viinilaatikko! Avataan pois, Blau, ja otetaan pari pulloa -mekin. Ja puuseppä kohottaa kirveensä -- ja samassa tulee sisareni -kannelle ja juoksee hätään ja saa pahan haavan kirveestä käsivarteensa. -Ja sentähden se ei ollut päässyt, niinkuin hänen lapsensa, ensimäisessä -veneessä toiseen laivaan; ja kun vanhemmat sitten toisella läksivät, -niin se vikaantui ja upposi laivan viereen. Toinen perämies, -kahdenkolmatta vanha nuorukainen, vei lapsen Melbourneen ja toi sieltä -Hampuriin ja jätti Apenradeen appelaan. Ja siellä tämä sitten kasvoi -hyvässä hoidossa. - -"Rippikoulun käytyään tämä auttoi vielä jonkun aikaa mummoaan -talousaskareissa ja kävi samalla kultasepän opissa ja lähti sitten -vuodeksi Berliniin tutkimaan taidealaansa. Sitten asetuimme tähän -enovainaan taloon. Hänellä on hyvä mielikuvitus ja huomaa helposti -ympärillään pientä kauneutta ja hänellä on totteleva käsi kuvatakseen -huomioitansa. Ostajia saavat hänen piirustuksensa ja valmiit työnsä -yllin kyllin sekä maaseudulta että Hampurista." - -Doris Rotermund kumartui hiukan ja sanoi: "No, annahan tulla sitten, -kerro vielä se kauppiaan juttu, täti." - -Täti katsoi epäröiden ensin häneen ja sitten Klaus Baasiin ja vastasi -verkakseen: "Pitääkö minun nyt sellaista kertoa? Sitä ei tiedä kukaan!" -Ja hän laski kätensä hellästi tytön ranteelle. - -Mutta Doris Rotermund nyökkäsi päätänsä ja toisti: "Kerro, kerro vaan!" -Ja niinpä täti alkoi verkalleen ja vitkastellen: - -"Kaksi vuotta sitten, juuri kun olimme muuttaneet tänne, tuli perämies, -hänen veljensä, täällä käymään, ja hänellä oli mukana ystävänsä, eräs -kauppias. Se kauppias oli meillä ensin sisarenpoikani toverina viikon -päivät ja jäi sitten vielä yksikseen tänne viikon ajaksi. Ja hänen -kanssaan tämä sitten oli aina yhdessä, kotona ja ulkona, teillä ja -metsissä, usein myöhään yöhön. Enkä minä häntä häirinnyt: hän on -aikaihminen, tietköön itse, mitä tekee. Ja kun se veljen tuttu sitten -viikon päästä lähti pois, niin minä kysyin tältä, että onko hän nyt -kihloissa? Mutta tämä vastasi että, niinkuin tiedät, kauppiaan oli -lähdettävä kolmeksi vuotta Itä-Aasiaan; en tiedä, sanoi tämä, tokko -jaksan odottaa häntä niin kauan; ja hän tuskin jaksaa senkään vertaa -kuin minä. Ja minkätähden, sanoi, pettäisimme tahallamme toisiamme? -Sentähden me sovimme, sanoi tämä, että kumpikin saa elää aivan vapaana -ihmisenä ja tehdä sillaikaa minkä edukseen näkee eikä kumpikaan saa -sitten jälestä vaatia toista mistään tilille. -- Ja sillä tolalla ne -asiat nyt on; ne ovat kirjoitelleet jo kaksi vuotta toisilleen, oikein -ystävällisiä kirjeitä, minä saan ne aina lukea. Ne kirjeet päättyvät -aina tähän tapaan: Voi miten kauhean mielelläni minä sinua taas -suutelisin! Sillä olenhan suudellut sinua ainoastaan viisi kertaa! -Muistatko vielä missä?... Yksi Schlehdornissa. Toinen siellä niityllä. -Ja kolme kertaa omassa huoneessasi." - -Klaus Baas katsoi kävelytoveriinsa, joka hymyili sohvan nurkassa, ja -ajatteli: Vai siinä ne oli ne viisi syntiä! Ja hän katsoi vallattomasti -Doris Rotermundiin, kuin sanoen: Ei ne olleet suudelmia, vekkuli, -jotain enempää ne oli! - -Mutta tyttö katsoi häneen rauhallisesti ja totisesti, kuin sanoakseen: -Olisit sen sinäkin tehnyt! Ja sitten hän ei jaksanut enään: hän painoi -kädet kasvoilleen ja purskahti itkuun. - -Toiset vaikenivat liikutuksesta, ja täti silitteli hänen poskeansa. -Mutta pian voitti tyttö itsensä ja oikaisi vartalonsa ja nousi -patjapesästänsä ylös: "Minä olen niin väsyksissä", hän sanoi. "Jos -haluatte jäädä vielä päiväksi tänne, niin menkää huomenna Bornhövedin -nummelle; se on suuri ja kaunis ja erikoinenkin luonnoltaan. Ja tulkaa -sitten taas huomisiltana vähän pakisemaan." - -Nyt Klaus Baas hyvästeli, ja nukkui sen yötä majatalossa, ja kuleksi -seuraavana päivänä äänettömällä nummella, kylästä toiseen, ohi vanhain -talojen, joiden seinät olivat aivan maahan painuneet. Kauan hän -seisoskeli muinaisella linnamäellä ja katseli aavalle lakeudelle -länteen, jossa ennen muinoin, 700 vuotta sitten, hänen heimonsa oli -taistellut henkeen ja vereen vieraita vastaan. Ja hämärissä hän joutui -takaisin kylään. Doris Rotermundin akkunan ohi kulkiessaan hän näki -tytön istuvan työssä pöytänsä ääressä lampun valossa. Akkunaverhoa ei -oltu vedetty eteen, ja hyvän aikaa Klaus Baas seisoskeli aitavierellä -ja tarkasteli hänen vasarainsa, viilainsa ja harppinsa liikkeitä ja -hänen kiharoitaan, jotka aaltomaisesti peittivät hänen ohimonsa. - -Ja illalliselta hän meni kultasepän luokse. He istuivat jälleen -eiliselle paikalleen, Klaus Baasin tuolikin oli jo asetettu pöydän -ääreen valmiiksi; hänelle tarjottiin omenia ja kyseltiin, missä hän -tänään oli kulkenut ja miltä seutu oli näyttänyt. Ja sitten he -sanoivat, että nyt oli hänen vuorostaan kerrottava elämästänsä. - -Klaus Baas kertoi silloin vakavasti ja selvästi myrskyisistä -ristiäisistään, höylälastun lennättämisestä tuulisina päivinä, -kirkkotarhasta ja Liese Lachmannista, isän ja siskon kuolemasta, kelpo -taiteilijattaresta ja Petter Söötistä; ja itsestään, liikeoppilaasta, -joka harjoitteli P.C. Trimbornin konttorissa, ensin arkana ja sitten -ylpeänä. Hän kertoi Heini Petersistä, ja Suse Garbensin kihlauksesta, -ja Mühlenstrassen kahdesta tytöstä: pikkuhiirestä ja vanhasta piiasta: -kuinka hän oli edellämainitun kavaltanut; ja Blankenesin ihanista -illoista. Hän kertoi Intian kuumista öistä, ja kuinka hän kotiin -palattuansa oli nainut ensimäisen kauniin tytön, joka vastaan sattui ja -kuinka hän vuotten varrella oli hänen rinnallaan kypsynyt ja -laajentanut näkökantojaan, mutta oli kuitenkin elänyt ystävättömänä ja -kieltäytyvänä. Niin kertoi Klaus Baas, vuoroin haaveksien ja vuoroin -katkerana ja kylmästi ja vimmoissaankin; ja hänen sanansa lumosivat ja -kiehtoivat: sen näki noista kauniista ja älykkäistä naisen silmistä, -jotka pöydän toiselta puolta hänelle säteilivät. Ja kun hän vaikeni, -hohti noista silmistä jo syvä, raskas rakkaus. - -Sitten avattiin eteisen ovea ja eräs pieni kylän tyttö kepsutti sisään -ja pyysi tätiä vähäksi aikaa tulemaan heille: isä ja äiti olivat näet -menneet sairaan mummin luo ja heitä peloitti olla yksinään. Täti nousi -silloin ylös ja sanoi vieraalleen hyvää yötä ja meni. - -Klaus Baas aikoi jälleen istuutua, mutta hän tunsi, ettei hän voisi -enää lausua niin puolta rauhallista sanaa. Ja hän katsoi tyttöä silmiin -ja sopersi: "Pitääkö minun lähteä..." ja ojensi kätensä häntä kohti. - -Doris Rotermund nousi silloin vaivoin sohvalta ja loi silmänsä maahan, -ja ojensi hänelle kätensä, aikoen poistua Klaus Baasin tuolin ohitse -huoneesta. Mutta kun hän tuli Klaus Baasia lähemmäksi ja kun Klaus Baas -piti häntä yhä kädestä niin että hän horjui, niin yhtäkkiä vieras veti -hänet puoleensa ja suuteli häntä hurjasti ja piti häntä ohimoilta. Ja -Klaus rukoili ja ahdisti häntä ja vaati kiihkeästi, että hänen oli -häntä rakastettava ja oltava hänelle hyvä, vaikka kerran vain, sillä -hän oli saanut olla niin kauan yksin ja onneton ja kärsiä vilua: hän ei -ollut vielä koskaan saanut täyttä rakkautta, ja Doris Rotermund oli -niin kaunis ja sanomattoman rakas! Komea tyttö seisoi silmät ummessa -hänen käsivarttensa kierteessä, ja hän pudisti vaieten päätänsä ja -koetti sanoa, että hän ei voi sitä ja että hän ei ole huono, ja että -hän ei tahdo hylätä toista, ja koetti hymyillä. Mutta hänen huulensa -vapisivat ja ripisien alta vuotivat kyyneleet. Ja sitten hän, tuon ensi -myrskyn jälkeen, rauhoittui hiukan ja katseli ympärilleen, ja -järjesteli palmikoitaan, niin että hän oli nyt aivan puolustautumatonna -Klaus Baasin sylissä. Ja lähti sitten, kaunis pää miettivästi -kumarassa, Klaus Baasin kanssa käsi kädessä kamariinsa. - - * * * * * - -Huomisaamuna kultaseppä jo hämärissä saattoi Klaus Baasia alas -lakeudelle, sillalle, joka vei kauniin, kylän eteläpuolitse kiertelevän -joen poikki. Monta monituista kertaa hänen täytyi luvata ja vannoa -Klaus Baasille kirjoittavansa heti, kun jotakin tarvitsisi. Tyttö -asteli hiukan kalpeana ja raukeana hänen käsipuolessaan, ja hänen -huulillaan väreili älykäs ja hieman ivallinenkin hymy -- ja hän lupasi. -Hän oli nyt taas yhtä levollinen ja varma kuin kohdatessaan äskettäin -Klaus Baasin metsän laidassa. - -Klaus Baas rukoili, ettei hän saa luulla, että hän ajattelisi hänestä -vähintäkään pahaa. Mutta Doris Rotermund, pudisti päätänsä ja sanoi: -"Sehän on selvä! Kuinkapa voisit sinä halveksua minussa sitä, mikä ei -mielestäsi itsessäsikään ole halveksuttavaa!" - -Kun he tulivat niitylle ja seisoivat vanhan puisen sillan korvalla, -ojensi tyttö hänelle kätensä ja katseli kauan hänen kasvojansa, -ikäänkuin ijäksi ne syvälle mieleensä painaakseen, ja sanoi -koruttomasti: "Tunnustan, että olen sinulle hyvin kiitollinen." Silloin -tempaisi Klaus Baas hänet taas syliinsä ja suuteli häntä ja sanoi -hänelle vielä kerran: ihailevansa hänen tervettä, kaunista luonnettaan, -ja lausui, että tyttö oli tehnyt hänelle hyvän työn -- ja hän meni. - -Parin sadan askeleen päässä hän katsoi vielä taakseen ja näki silloin -tytön tumman hahmon katoavan tien käänteessä pensaitten taa. Taempana -kuumotti pimeänä ryhmänä kylä ja sen päällä kuulsi jo tumman harmaa ja -kylmä aamutaivas -- ikäänkuin syviin kuiluihin tuijotellen. Hyvän aikaa -seisoi Klaus Baas paikallansa ja odotti, näkisikö hän vielä tyttöä. -Mutta sitten hänen ajatuksensa keskittyivät häneen itseensä, ja hänet -tempasivat haltioihinsa äskeisten kokemusten muistot. Ja sarastavassa -aamussa hän rauhallisella rinteellä itsekseen huudahti: "Minkä onnen -Jumala sallikaan osakseni! Nyt minä vasta tiedän, mitä on elämä ja -rakkaus ja vaimo ja lapset, taivas ja maa!" - - - - -XX. - - -Kun hän puolenpäivän tienoissa, pilvisellä ilmalla, tuli Hampuriin, -niin hän oli tavattoman hilpeällä tuulella ja ajatteli: mitäpä jos -pistäytyisi katsomassa Heini Petersiä ennenkuin ryhtyy omiin -yrityksiin? Klaus Baasilla oli ollut aina kaikellaisia uusia -suunnitelmia ja vielä enemmän perhehuolia, niin että hän harvoin oli -ehtinyt tapaamaan Heiniä ja ne vähätkin kerrat vain siellä pienessä -kaupungissa; hän tiesi vain, että Heini oli yhä ystävänsä Buschin -kanssa yksissä: heillä oli nyt taloustarve-toimisto, joka "meni oikein -hyvin", niinkuin tohtorin väki sanoi. - -Hän tapasi veikot Gänsemarktin kulmalla pienessä, likaisessa -konttorissa, jota synkkä takapiha pimitti niin, että siellä nyt, -hämäränä aamupäivänä, joka muuttui vähitellen sateiseksi, ei nähnyt -muuten kuin kaasuvalolla. Kompukset istuivat paraikaa kaasuliekin alla -suuren kaksoispulpetin ääressä, korkeilla pukeillansa vastatusten: -Heini Peters oli tullut ulkoa kävelyltä -- hänellä oli tietysti yllä -tuo välttämätön musta pitkätakki, jonka helmat nyt riippuivat pukilta -juhlallisena kuin mikä pyrstö. Hänen ystävänsä Busch oli lyhyt miehen -tallukka, noin kolmenkymmenen tienoissa: kasvot latteat ja matalat, -kuin olisi häntä lyöty kämmenellä liian lujasti päälaelle. Hänen -silmänsä kiiluivat mukavasti. He keskustelivat Klaus Baasin tullessa -äänekkäästi jostakin hauskasta asiasta ja puhaltelivat sakeita haikuja -lyhyistä merimiespiipuistaan; avattu olutpullo ja pari lasia oli -pulpetin harjalla heidän välissään. Takapihalla oli varmaankin suuri -hevostalli, sillä seinillä vilisi kirjavanaan kärpäsiä. - -Heini Peters tuli mahdottoman hyvilleen tästä vierailusta. "Tuo nyt on -minun ystäväni Busch", hän esitteli, "josta olen sinulle usein -kertonut." - -Veli Busch räpsytti hauskasti pieniä, kiiluvia silmiään, aivan kuin -tieten, ettei hänestä voi kertoa muuta kuin kiitettävää ja iloista; ja -hän otti ikkunalaudalta lasin -- ei aivan puhtaan -- ja tarjosi Klaus -Baasille kulauksen olutta. Kun vieras kiittäen hylkäsi tarjouksen, niin -hän kummasteli tavattomasti ja sanoi: "Teidän täytyy juoda joka aamu -pari lasia, arvon herra! Voida ratasta, paremmin juoksee!" - -Heini Peters huiskautti kieltävästi veikolle kättänsä ja katseli Klaus -Baasia ihmettelevin, surullisin silmin, ja virkkoi syvästi huokaisten: -"Ja mitäs sinä sanot näistä kauheista ajoista?" - -"Mitenkä niin?" kysyi Klaus Baas hieman hajamielisesti. "En ole lukenut -lehtiä kahteen viikkoon." Mutta sitten asia muistui hänen mieleensä ja -hän kysyi uteliaana: "Onko rahanarvo yhä noussut?" - -Heini Peters kohautti kauhistuneena pitkää kättänsä. "Etkö sinä tiedä -mitään? Että diskonto on seitsemän? Että pankeissa luotto loppuu. Että -Tewes & Gibbon on caput? Ja supatellaan ja ennustellaan vaikka mitä! Ja -jokainen vaatii rahojaan kuin oltaisiin varkaita; tai pitää rahastaan -kiinni kynsin hampain, kuin pelkäisi sen lentävän lintuna tiehensä." - -Klaus Baas nousi ylös: hänet tempasi heti asia mukaansa ja hän oli nyt -hyvin vakava. Pikaisesti hän ajatteli asemansa ja tuntemansa -liikemiehet ja firmat ja mitä merkitystä niillä voisi olla hänelle. -"Jaha!" hän sanoi. Ja kysäisi sitten kohteliaisuuden vuoksi: "Ja -kuinkas teidän liikkeenne vetelee?" Ja katseli latteanaamaista Buschia -ikäänkuin tietäen, että hänestä lähtee totuus pikemmin. - -Vanttera Busch kohautti hartioitaan, ja otti lasistaan kelpo kulauksen -ja viittasi sitten tyhjällä lasilla kompukseensa ja vastasi: "Avaa -suusi vaan, Heini! Ehkäpä tällä arvon herralla sattuu olemaan joutava -tuhannen markan seteli." - -Heini Peters katseli vanhaa ystäväänsä kovin huolissaan ja virkkoi: -"Sinä tiedät kai, että meillä on pari kuukautta ollut tämä -taloustarve-toimisto, -- taikka: olemme koettaneet sitä pitää. Mutta ei -se tahdo oikein leiville lyödä!" - -"Ei", toisti veli Busch. - -"Me pääsimme kahden tehtaan edustajiksi. Ensin läksin minä keräämään -tilauksia, mutta en saanut yhtään. Sitten läksi ystäväni Busch, mutta -ei saanut hänkään mitään. Ja nyt meiltä meni se asiamiesoikeus!" - -Pieni talukka pyyhki olutheraisia viiksiänsä ja sanoi mukavasti -silmiään räpyttäen: "Siihen oli syynä se, herra Baas, että meillä on -kummallakin kaksi vikaa. Heini tapaa kadulla aina neitosia ja hänen on -mentävä juomaan heidän kanssaan kahvia tai suklaata. Ja minä vilkuilen -liiaksi kapakkain kyltteihin." - -Heini Peters kohotti pitkät koipensa korkeammalle ja kietoi ne kuin -käärmeet pukin jalkain ympärille ja jatkoi huolissaan: "Vanhukset -lähettivät kyllä minulle, kaksi kuukautta sitten, kun perustimme tämän -taloustarve-liikkeen, tuhat markkaa, viimeiset mitä irti saivat. Mutta -siitä minun täytyi heti antaa kolmesataa räätälille ja melkein sata -markkaa meni kirjakauppaan..." - -"Runoista!" tirskahti pikku Busch ja iski Klaus Baasille silmää. - -Heini Peters nauroi omaa mielihyväänsä ja pudisti sitten vakavasti -päätänsä ja lausui: "Lopuilla kuudellasadalla vuokrasimme tämän -konttorin ja ostimme kaluston, taikka, saimme ne vähittäismaksulla: -niistä on nyt suoritettu osapuilleen puolet. Sitäpaitsi saimme eräältä -muurarimestarilta, joka asuu kadun kulmassa tässä lähellä, kaksituhatta -markkaa vekselillä, se kyllä lankesi neljä viikkoa sitten, ja meillä ei -ollut mitään, ei niin penniä, millä maksaa. Olisihan se jättänyt meidät -vielä joksikin aikaa rauhaan, -- veli Busch osaa näet häntä hyvin -käsitellä. Mutta kun nyt neljä päivää sitten tuli se mahdoton -rahantiukka, niin mies pelästyi niin, että rohkaisee alati itseään -alkoholilla ja ryntää tuon tuostakin kimppuumme. Se on kamalaa... Me -emme ole näinä kahtena kuukautena saaneet vielä yhtään ainoaa -tilausta... Taikka saimmehan sen yhden pesukoneen... Ah jaa... ja mitä -äitiisi tulee, Klaus! Hän menestyy hyvin!" - -Klaus Baas vastasi kuivasti: "Ja senkin pesukoneen saitte tehtaalta -malliksi." - -Heini Peters myönsi kyllä. "Emme ole päässeet edes alkuunkaan, Klaus. -Onneksi on tuo muurarimestari tuhmahko, joten olemme saaneet lykkäystä. -Mutta jumalaties miten kauan?" - -Hän aikoi jatkaa tuon velkojan kuvausta, mutta silloin vääntyi ovi -naristen auki ja sisään tuli muurari: pieni, harteva mies, tukka -pörröllään, silmät surulliset ja sameat. Hän näytti kivulloiselta ja -oli hienossa hiivassa. Heini Peters kääntyi silloin heti muurarin -puoleen ja sanoi, että hänhän näyttää tänään terveemmältä, ja esitti -hänelle Klaus Baasin: "eräs liikeystävä... oma firma täällä -Hampurissa." - -Muurarimestari katseli sameilla silmillään halukkaasti mahtavan -näköistä Klaus Baasia, ja kääntyi sitten Heini Petersin puoleen ja -viittasi olkansa yli varovasti peukalollaan veli Buschiin ja kysyi -huolestuneen näköisenä: "Mitenkä hän nyt voi?" - -Ja kun Klaus Baas silmäsi muurarin peukalon suuntaan, niin hän huomasi, -että kompus Busch oli nyt vallan merkillisesti muuttunut: hän oli -kääntynyt seinään päin ja tuijotti silmät hurjina likaista, kärpästen -kirjaamaa tapettia ja odotti käsi harallaan, iskuun valmiina. Ja hän -piti pyydystämilleen kärpäsille oikeita puheluja itsensä kanssa, -milloin hiljaisella, inisevällä äänellä, milloin vihaisesti ärähdellen: -"Istutkos kiinni! Istutkos! Hups!... Istutkos! Istu pois! Etkös siinä -istu? Hups, taas tuli yksi!" - -Ja Heini Peters loi huolestuneen katseen kärpäsentappajaan ja sanoi -murheissaan: "Ei hän ole tullut juuri paremmaksi. Lääkäri sanoo, että -hän tappaa näiden kärpästen hahmossa sekavia ajatuksia, jotka hänen -päätään vaivaavat. Kuta useamman kärpäsen saa, sitä vähemmäksi tulevat -hassut ajatuksetkin. Ensin hän ei saanut niitä kiinni ollenkaan, mutta -nyt hän toki työskentelee hyvällä menestyksellä. Katsokaas, nytkin hän -sai kiinni!... Teidän ei pidä mainita tästä syrjäisille, sillä se -vahingoittaisi luottoamme... Katsokaas, nyt se taas sai yhden -kouraansa!" - -Pieni muurarimestari istahti konttorin ainoalle tuolille, jolta Klaus -oli noussut ylös, ja katseli oikein perinpohjin kärpästen pyydystäjää; -ja hänen kiiluvissa silmissään kiertelivät hartauden kyyneleet. - -Klaus Baas otti silloin hattunsa ja meni ulos. Heini Peters tuli hänen -jälestään. - -Kun konttorin ovi painausi kiinni, Heini Peters nauroi tikahtuakseen, -ja tiedusteli sitten, miten haudankaivaja jaksoi ja millaisessa tilassa -hauta oli, jonka he olivat kuusi vuotta sitten yhdessä vihkineet. - -Klaus Baas ei kärsinyt sanaakaan niistä ajoista ja tokaisi: "Se heidän -tiesi." - -Ja sitten lehahti Heini Peters yhtäkkiä Süllbergiin. "Me oltiin viime -pyhänä siellä tanssissa: autuasta, sanon minä! Minä vein hänelle -orvokkikimppusen: kuinka hän minua kiitti, hurmaavaa, suoraan sanoen! -Ja ensi sunnuntaina me mennään Ohlsdorfin hautausmaalle." Ja sitten hän -vaipui raskaasen ajatteluun: "En tiedä, mikä minä olen oikeastaan", hän -sanoi. "Tanssiva haudankaivaja ja kaivetun haudan yli tanssija." Ja hän -nauroi hullunkurisesti ja pudisteli päätänsä, ja sanoi sitten jälleen -totisesti: "Kuulepas nyt, Klaus Hinrich... se on hyvin vaikeaa sanoa, -mutta me emme tiedä, mihin nyt turvautua... voisitko vipata sata -markkaa... Mutta ethän sinä voi, etkä ehkä tahtoisi?" - -Klaus Baas pudisti päätänsä ja vastasi: "Tarvitsen nyt rahani itse, -Heini!" - -Mutta Heini Peters olikin jo päässyt myötätuuleen. "No hyvä, hyvä!" -sanoi hän ystävällisesti. "Aioin vain kysyä sinulta! Ei mitään, ei -mitään! Pistäydyhän nyt meillä vastakin!" - -Ja Klaus Baas kiirehti askeleitaan ennättääkseen oikeaan aikaan -pörssiin. Ja kun hän tuli Reesendammille, niin näki entisen -esimiehensä, herra Trimbornin kääntyvän juuri Jungfernstiegille ja -menevän pörssille päin. Klaus Baas tervehti vanhusta, -- hän oli viime -vuosina tosin hänet silloin tällöin nähnyt, mutta ei puhutellut koskaan --- ja meni ukon luo ja muistutteli hänelle nimeään, ja huomasi jo -Trimbornin tervehdyksestä, että ukko oli hyvällä tuulella. - -Herra Trimborn mietti vähän, ja muistikin hänet ja kyseli nyt -kohteliaisuuden vuoksi, mistä matka ja minne? Ja kun hän huomasi nuoren -kumppanin hiukan arastelevaksi, niin hän kävi jo toverillisemmaksi ja -sanoi: "Kovat ajat nyt, rakas ystäväni! Amerikassa käy hullusti... Ja -täällä tuo Tewes & Gibbon! Ai ai: niin vanha ja hyvä liike! Ja -huhutaanpa vielä... mitä kaikkea huhutaankaan!!" Ja sitten hän muisti, -missä tekemisissä Klaus Baas oli ollut toiminimi H.C. Eschenin kanssa -ja sanoi: "Niin... tehän olittekin silloin A.W. Thaulerin puolesta -straiteilla! Aivan niin! Ja toimitte jonkun aikaa siellä H.C. Eschenin -asioissa, muistan kyllä! Ja nuori Eschen kuoli siellä... teidän -käsiinne... aivan niin, muistan kyllä! Te olitte varmaan ystäviä jo -minun konttorissani ollessa... Se on kunniaksi, se on kunniaksi teille, -herra Baas!... Niin niin, siellähän niitä lepää, monta kelpo miestä! .. -Saitte siellä kaivoksen käyntiin... Aivan niin... Wilhelm Thauler -kertoi kyllä siitä! Hyvä voimannäyte!... Mutta miksette tullut silloin -takaisin meille tai jäänyt A.W. Thaulerille?" - -Klaus Baas vastasi, että herrat olivat silloin olleet matkalla ja -hänelle oli tarjottu paikka maaseudulla. Ja ilmaisi sivumennen -ansainneensa maalla hyvänlaisesti, ja oli nyt tullut taas Hampuriin -erääsen pankkitoimeen, jonka hän kyllä saisi -- tai mieluummin -koettaisi päästä osakkaaksi johonkin suurempaan yritykseen. - -Mutta herra Trimborn ei paljon toista kuunnellut: hän mietti vanhain -tavalla omia asioitaan, ja olipa hän hiukan huonokuuloinenkin. "Mitäs -minä nyt aioinkaan H.C. Eschenistä? Niin, firma horjuu, herra Baas!... -Päällikkö... kuten tiedätte, Arthur Eschen,... hänen vaimonsa on hiukan -sukua minulle, serkkuni kautta... hieno naikkonen, herra Baas, hiukan -liian hieno... no niin... herra Eschen matkusti neljä viikkoa sitten -straiteille valvomaan firman etuja, ja hänen täkäläinen osakkaansa, -vanhahtava, muuten hyvä mies, joka palveli viisitoista vuotta -Itä-Aasiassa ja liittyi omaisuudellaan liikkeesen, on nyt hyvin -sairaana! Niin, ja tällainen tiukka raha-aika! Tukala asema! Pankit -eivät ainoastaan pidätä rahojaan, vaan palauttavat sisään mikäli -voivat! Ja H.C. Eschen työskentelee luoton varassa, ihan liian suuren -luoton varassa, hyvä herra Baas! Ja sitten suurellinen kotielämä! Ja -mitäpä se rouvakin teki Intiassa?! Nekin rahat on jostakin koottava! -Niin kauan kuin konjuktuuri on hyvä, se käy! Mutta kun tulee kolaus, -kriisi, silloin on kovat edessä! En kerro nyt mitään salaisuuksia, -herra Baas: eilen tiedettiin julkisesti, että liike on menossa -vararikkoon; kaikessa tapauksessa se on kovassa pulassa. Leskirouva -Eschen on käynyt kysymässä neuvoa herra Wilhelm Thaulerilta: hän oli -Eschen-vainajan ystävä, vanhemman nimittäin. Viimemainitulta voitte -saada lähempiä tietoja, jos nimittäin entisen liikkeenne asiat -sattuisivat teitä yhä viehättämään." - -Klaus Baas tarkkasi kasvot jäykkinä vanhuksen puhetta ja jokainen sana -kosketti valtavasti häntä. Mitä oli tämä? Tuliko nyt tilaisuus?... Ja -hyvä tilaisuus?... Pystyikö hän? Mutta hän ei ollut koskaan johtanut -sellaista liikettä! Ja hän oli kuusi vuotta ollut erillään niistä -hommista! Sellaisen paikan, jota tuo pankki hänelle tarjosi, hän voisi -koska tahansa saada uudestaan. Kiinni vain nyt! Hän tunsi sen -liikkeen... Tunsi rouva Eschenin... Karl Eschenin äiti luottaa varmasti -häneen! Hänellä oli oikeus tarjota apuaan! Sen tiesi rouva... Käsiksi -vain! Käsiksi heti! Nyt hän voi onnistua! - -Kun vanhus hiukan vaikeni, seisattui Klaus Baas ja lausui harvakseen ja -miettivästi: "Herra Trimborn... koetan heti paikalla saada H.C. -Eschenistä tarvittavia tietoja; ja menen sitten rouva Eschenin ja -sairastuneen osakkaan luokse! Ja jos huomaan, että vielä kannattaa -yrittää, niin tarjoan työkykyni ja pienen, neljänkymmenen tuhannen -omaisuuteni, toiminimen käytettäväksi! Puhun tästä teille siksi, että -ehkäpä sitten tohtinen pyytää teidän neuvoanne ja suositustanne." - -Vanhus ihmetteli suuresti: "Vai niin... vai niin... No, miksei! Pakisin -tässä paremminkin itsekseni kuin teille; ja heti sellainen vaikutus! -Jaha, miksei! Perästä kuuluu, perästä kuuluu, herra Baas! Iloista, jos -niin vanha liike pysyisi pystyssä! Kummallista, että minun pitikin -juuri tavata teidät! Ehkäpä se on hyvä ajatus, herra Baas! Se on teidän -asianne! Herra Thauler puhuu teille kyllä mielellään lähemmin... hm, -hm!" - -Ja vanhan miehen tavalla, joka tunsi maailman menon, hän katseli -laumoja, jotka pörssiin juoksivat, ja supisi itsekseen: "hm... hm", ja -nyykäytti harmaata päätänsä. Hän oli nähnyt niin monen menevän noista -ovista sisään, mutta ei usein niistä mennäkseen. Omat viat ja kova onni -olivat lykänneet heidät syrjään ja he olivat joutuneet ajan aaltojen -tuulijätöiksi. - -Klaus Baas ymmärsi kohta pahanenteisestä puheen hurinasta, että jokin -uusi onnettomuus oli saatu kuulla ja levisi nyt pörssissä suusta -suuhun. Ja hän kuuli piankin, hiljalleen päästessään järjestyvässä -ihmislaumassa eteenpäin, mainittavan erään keskolaisen vientiliikkeen -nimeä, ja sitten, mutta äskeistä selvemmin ja kovaäänisemmin, erään -vanhan, hyvän pankkiliikkeen. Ikäänkuin synkkä ukkospilvi uhkasi -liikemieslauman päitten päällä: ei hilpeää hymyä, ei naurua, ei leikin -sanaa. Kaikkien kasvot olivat vakaita. Kalseista ja totisista silmistä -kuulsi totinen vaivautunut ajatus: Mikä on sitten seuraava? Mitähän -kaikkea vielä tuleekaan? Jos se ei pysy pystyssä, niin mikä sitten!... -Entä minä sitten? Nyt oman aseman tiukka, epäuskoinen arvioiminen; ja -sen pankin, jonka turvin työskenneltiin, nykyisten tavarainhintain, -liikeystävien, saarnamiesten, -- kaikkien huomispäiväin kolkkojen -mahdollisuuksien. Kotona vaimo ja lapset ja tutut odottamassa. -Jokaisesta tuntui kuin hän katsoisi jo kohtaloa kasvoista kasvoihin, -kuin kouristaisi jo kalma sydäntä... Tuossa jutteli kaksi arvokkaan -kauppahuoneen edustajaa, läheisiä tuttuja, vakavasti tästä uudesta -onnettomuudesta ja sen merkityksestä niille ja niille liikkeille. Jalon -näköinen ikämies oli vaipunut keskellä hurisevaa ja hiljaa -liikahtelevaa ihmislaumaa syviin mietteihin, huolissaan vanhasta, -perikadon uhkaamasta kauppahuoneesta, jonka hän oli tuntenut kolmessa -polvessa, miettien perussyitä, ja omaa liikettään ja lapsiaan ja lasten -lapsia. Lehterin juurella seisoskeli nuorempaa ja kokematonta väkeä -kertoillen toisilleen hiljaa ja moittivasti, monen kasvoilla näkyi -kiukku ja halveksuminenkin, kuinka anteeksiantamattoman huolimattomia -molemmat liikkeen päälliköt olivat olleet ja kuinka paljon nuoremmalta -oli mennyt talouteen. Kuinka paljon olivat maksaneet hänen vaimonsa -hetaleet ja hänen omat peli-iltansa klubilla. Mutta lähellä heitä -seisoi kolmas, viisas mies. Paksut kultaiset kellonperät pyöreän vatsan -päällä hän julisti joillekin tutuille ikivanhaa arvostelu-lauselmaa -kolmannesta polvesta: Ei siitä ole mihinkään! Niillä ei ole ryhtiä -enää! Niillä ei ole ajatuskykyä! -- Siellä täällä seisottiin pikku -ryhmissä ja toinen supatti toiselle firmain nimiä, joiden asiat oli -hullulla tolalla. Pörssivälittäjäin nurkassa oli tungos vielä tiukempi -kuin muualla ja siellä huudettiin hiljaisemmalla äänellä, mutta sitä -kiihkeämmin, kurssin korotusta. Pieni keikari viuhtoi, lyhyt harmaa, -haalistunut takki keikkuen, hurjasti muistikirja kädessä ja tarjosi -pöyhkeästi yli omistamansa ja mistä voi vastata. Suurten suistuminen -oli noussut hänelle päähän. - -Klaus Baas näki herra Thaulerin keskustelemassa erään vanhahtavan -herran kanssa: hänet huomattiin ja nyökättiin ystävällisesti päätä. -Mutta kun keskustelu loppui ja päällikkö näki, että Klaus Baas halusi -hänen puheillensa, niin hänen kasvoilleen tuli kylmä ilme. Maahan -katsellen ja silloin tällöin terävästi puhujaan vilkaisten hän kuunteli -sitten entistä virkamiestään. Klaus Baas mainitsi lyhyesti, että hän ja -Karl Eschen vainaja olivat olleet ystäviä, ja kysyi, millä tolalla -firma H.C. Eschenin asiat nyt olivat ja tulisikohan hänen tarjoutua -käytettäväksi? - -Herra Wilhelm Thauler silmäili väkijoukkoa ja loi sitten terävän -katseensa häneen ja kysyi kohteliaasti: "Mitä voisi toiminimi toivoa -teidän tarjouksestanne?" - -Klaus Baas vastasi lyhyesti ja huolettomasti: "Jos tiedän, että -mahdollisuuksia on, tuon työkykyni... luulen olleeni hyvä työntekijä... -ja kokemukseni sen liikkeen suhteen sekä 40,000 markkaa pääomaa." - -Herra Thauler vetäytyi nyt hiukan syrjemmälle joukosta ja sanoi -epäuskoisesti, mutta jo avonaisemmin: "Liikkeellä on suuria -vekselisitoumuksia. Huomenna lankeaa ensiksi kaksi vekseliä, kumpikin -50,000 markkaa ja kolmas 40,000. Muuten eivät asiat, mikäli minä olen -huomannut, ole perin huonolla tolalla; liikkeen varat ovat -ymmärtääkseni hyvät. Mutta mitäpä se auttaa? Pankit tahtovat rahaa. Jos -herra Eschen itse olisi täällä, niin ehkä vielä kävisi hyvin kaikki: -hän on toki vanhaa sukua ja hänen äitiään yleensä kunnioitetaan ja -säälitään... Mutta, mikä pahinta, herra Baas,... mikä tekee tilan -melkein toivottomaksi: Arthur Eschen ei ole itse velaton!" - -Klaus Baas mietti hetkisen ja sanoi: "Eiköhän pankit tyytyisi, jos -tarjoisin takeeksi omaisuuteni ja työni, te ja herra Trimborn -suosittaisitte?" - -Herra Thauler sanoi heti: "Olen aivan varma, että ne eivät tyydy. -Pankit antavat liikkeen mennä kumoon, ellei lunasteta ensistäänkin -noita sataaneljääkymmentä tuhatta. Ja sitten on vielä monia muita -vaikeuksia." - -Klaus Baas mietti, koettaisikohan kuitenkin pankkeja taivuttaa. Mutta -sitten hän ajatteli, että omalle ja liikkeen asialle olisi -edullisempaa, jos hän voisi suorittaa nämä ensimäiset sitoumukset. -Siitä Arthur Eschen antaisi hänelle kelpo tunnustuksen! Ja hän lausui -kohta rohkeasti: "Jos saan hankituksi 120,000 markkaa, niin -ottaisitteko huoleksenne 20,000?" - -Herra Wilhelm Thauler katseli epäröiden väkijoukkoa. "Liika vaatimus, -herra Baas... kuka tietää, millaiset ajat vielä tulee..." - -Mutta Klaus Baas lausui varovasti, kuin arkaan venetsialaiseen -lasimaljakkoon tarttuen: "Teettehän tietysti sen isävainajan, entisen -ystävän puolesta! Minä pojan puolesta, joka oli ystäväni." - -Liikemies katsoi häntä kylmästi ja sutkahutti: "Te teette sen itsenne -puolesta. Ja niin paljon teillä ei toistaiseksi ole koossa. Mistä -otatte nuo 120,000? Osakas on sairaana, ja te olette äsken tullut, -mikäli tiedän, maaseudulta. Teillä ei ole suhteita. En minäkään teitä -paljoa tunne." Ja sitten hän virkkoi, melkeinpä jo yli olan: "Onko -teillä vielä mitä muuta minulta?" - -Klaus Baas vastasi: "Uskon, että rouva Eschen luottaa minuun -suosituksitta: hän tietää poika vainajansa kirjeistä hänen pitäneen -minua arvossa. Ja tiedättehän: Karl Eschen oli nuoruudestaan huolimatta -hyvä liikemies. Mutta pankeissa minun täytyy saada vedota teihin. -Voinko tulla huomenna kello kaksitoista keskustelemaan kanssanne?" - -Samassa meni ohi erään pankin johtaja, -- sen pankin oli herra Thauler -äsken sanonut olevan firma H.C. Eschenin velkojia; ja herra Thauler -vastasi nyt: "Kas tuossa! Koettakaa nyt itse onneanne!" - -Pankinjohtaja pysähtyi ja silmäili Klaus Baasia, joka alkoi puhua, eikö -ollut mahdollista saada lykkäystä. Mutta herra ei kuunnellut häntä edes -loppuun. "Firma H.C. Eschenin pyyntöön ei tässä kohdin taivuta", hän -keskeytti kylmästi. "Ei ole mitään aihetta siihen. Näyttäköön itse, -mihin pystyy." - -Klaus Baas nyökkäsi päätänsä ja vetäysi pois ja kääntyi jälleen herra -Thaulerin puoleen: "Voin siis huomenna kello kaksitoista tulla -luoksenne?" - -"Kyllä, herra Baas... jos se enää mitä hyödyttää." - -Klaus Baas hyvästeli ja meni ulos ja astui raitiovaunuun. -Neljännestunnin päästä hän seisoi Eschenin asunnossa Mittelwegin -varrella noiden tummain, kiiltäväin öljyväritaulujen keskellä. Rouva -Eschen tuli itkettynein silmin sisään, hän oli nyt lihavahko, pyylevä -vanhus. Hän tunsi heti Klaus Baasin ja kuunteli esitystä, katsellen -suoraan häntä kasvoihin. - -Kun Klaus Baas lopetti, alkoi rouva nyyhkyttää ja käveli maahan -katsellen levottomasti edestakaisin ja huudahteli poikavainajansa -nimeä, ikäänkuin rukoillen hänen neuvoansa tässä hädässä. Sitten hän -ojensi Klaus Baasille kätensä ja suoristihe ja istahti häntä vastapäätä -ja tunnusti, ettei hän tiennyt ketään, kehen turvautua: hänellä -itsellään oli vielä, paitsi mitä oli liikkeesen kiinnitettynä, aivan -vaatimaton yksityisomaisuus, mutta miesvainajan päätöksen mukaan hän -tahtoi säilyttää sen nuorimmalle ja ainoalle tyttärellensä Sannalle. -Gertrud oli näet kuollut. Hän oli eilen eno Eberhardin kanssa -- -muistihan Klaus Baas sen sinetinkokoojan -- miettinyt kaikki -pelastuksen mahdollisuudet, mutta turhaan. Hän oli käynyt osakkaan -luona, mutta se oli niin ankarassa taudissa, ettei kyennyt mihinkään. -Ja sitten hän näytti Klaus Baasille Intiasta liikkeelle tulleen -sähkösanoman, jonka kirjanpitäjä samana aamuna oli kääntänyt ja -lähettänyt hänelle. Se kuului: "Toimitan tänään pankkiin 20,000. -Tarvittaessa Thaulerin puoleen." -- 20,000 oli siis suoritettu, lisäksi -hänen 40,000. Puuttui vielä 80,000. - -Klaus Baas pyysi nyt rouvan selvittämään osakkaalle kirjeellä, mikä hän -oli miehiään, voidakseen käyttää sitä hyväkseen hänen kanssaan -puhellessaan: hän päätti näet vielä koettaa käydä hänen luonaan. - -Kirjeen saatuaan hän kyseli hienosti, kuinka perhe muuten jaksoi ja -missä kukin oli? Ja sai kuulla -- äidin kyyneleet virtasivat taas, -- -että vanhin tytär Gertrud, jonka Klaus Baas oli tuntenut -- oli monta -vuotta sitten, lyhyen avio-onnen jälkeen, kuollut Meksikossa; nuorempi -tytär Sanna, jonka Klaus Baas oli kerran sylissään kantanut toiseen -huoneesen, oli ollut jo jonkun viikon Englannissa, eräiden tuttujen -luona: ansaitsi toimeentulonsa saksankielen tunneilla. Eschen vainajan -ijäkäs äiti -- hänetkin oli Klaus Baas ennen nähnyt -- eli vielä, ja -vanhassa harhaluulossaan: hänen poikansa olivat muka matkoilla ja -hyvässä voinnissa; mutta vanhus oli jo melkein yhdeksänkymmen-vuotias -ja loppu saattoi koska tahansa tulla. - -Klaus Baas kuunteli puolella korvalla kauniin, lempeän rouvan -murheellista puhetta, ja lupasi palata vuorokauden kuluessa, ja meni. - -Hän kiiruhti suoraa päätä osakkaan luo. Siellä palvelustyttö otti hänet -vastaan ja sanoi, että herra on niin sairas, ettei kykene puhelemaan -kenenkään kanssa; mutta Klaus Baas kyseli silloin pitkin ja poikin, -mikä tauti häntä vaivasi ja oliko sairas itse pääsyn kieltänyt, sekä -lähetti rouva Eschenin kirjeen hänelle. Tyttö tuli takaisin ja sanoi: -"Herra on hyvin sairas, hän ei voi ottaa vastaan", mutta silloin Klaus -Baas lykkäsi hänet syrjään ja tunkeusi omin luvin saliin ja pääsi -puheisiin talon emännän kanssa, joka oli sangen murheissaan, ja pian -sairasvuoteen ääreen. - -Ja hän näki tuon vanhan, kaljupään herran olevan paremminkin -pelästyksissään ja päästä pyörällä kuin sairaana; ja senvuoksi hän oli -muka hyvin rauhallinen ja toivorikas ja sai hänet kuuntelemaan -esitystään. Hän kertoi entisistä suhteistaan Eschenin liikkeesen ja -Karl Escheniin ja käytettävinä olevista 60,000 markasta; ja sanoi -puhelleensa jo Trimbornin ja Thaulerin kanssa: he olivat olleet -kutakuinkin toivorikkaita. Ja hän onnistui sen verran, että potilas -virkistyi hiukan ja kohosi kyynäspäilleen, ja uikutteli -työskennelleensä viisitoista vuotta ahkerasti Brodersen & C:on -konttorissa Shanghaissa ja Jangtsessa ja palanneensa kotiin -aikomuksella elää loput ikänsä rauhassa, vaivalloisesti kootuilla -80,000 markallansa ja pienellä konttoritoimella ihanassa Hampurissa. -Mutta silloin iski häneen kyntensä ylpeyden piru ja sai ikämiehenä -vietellyksi rupeamaan H.C. Echenin liikkeesen, kun se oli vanha, hyvä -nimi; ensin prokuristiksi ja sitten osakkaaksi. Ja sitten hänellä ei -enää ollut rauhan hetkeä, sillä liike tuotti touhua yli hoitajain -voimain. Ja nyt piti tulla kuin salama selvältä taivaalta tuo kauhea -isku: hirvittävä rahan- ja luotonpuute. Suuret tavaramäärät oli jo -tilattu ja laivoilla matkalla, toistaiseksi menekin toivotta. Päällikkö -oli Intiassa, ja hän tässä, vuoteenomana! - -Klaus Baas katkaisi pian valitusvirret ottamalla taskustaan -muistikirjan ja merkitsemällä siihen maksueriä, nimiä ja päivämääriä; -ja kyseli yhtä ja toista henkilöistä, ja tunnusteli ja teki varovasti -ehdotuksia. - -Potilas tuli iloisemmaksi, ja tahtoi jo hänkin muistikirjaansa, ja piti -toista asiaa mahdottomana ja toista mahdollisena. Ja kun tahto -valveutui, niin hän näki jo tarpeelliseksi puolustella itseään. -"Katsokaas", hän alkoi ja vetäisi pitkän, keventävän huokauksen, -- -"minä olen ollut aina kunniallinen, uuttera työmies, ja olen sitä -vieläkin, sen voin rehellisesti vakuuttaa. Ja on minulla käytännöllistä -silmääkin ja jonkun verran yritteliäisyyttä; mutta minussa on kaksi -vikaa: en luota seikkoihin, joita pidän itse oikeina, vaan tarvitsen -miestä, joka ottaa huolekseen johdon ja edesvastuun niskoilleen. Ja -toiseksi, minulla ei ole kykyä sommitella asioita yksityisesti ihmisten -kanssa, -- kaikkein vähimmin näin tulisessa pulmassa. Katsokaas nyt, -kun te tulitte, tulin kohta rauhallisemmaksi! Teissä on jotakin... -jotakin, mitä lie... rohkaisevaa! Jos uskallatte nuo 40 tuhattanne, -niin tahdon minäkin yrittää osaltani, niin tukalaa kuin se onkin. -Pistänpä teille lyhyen kirjeen, viette sen kohta eräälle entiselle -naisystävälleni. Minä olin niinä Shanghain vuosina hänen miehensä ja -hänen läheisiä tuttuja. Mies oli tarmokas ihminen ja kokosi siellä -merkittävän omaisuuden, mutta kuoli sitten sinne. Leski palasi tänne -Hampuriin. Uskon että hän auttaa." - -"Minkä arvoinen leski?" kysyi Klaus Baas. - -"200-300,000... en niin tarkoin tiedä. Herra Baas, en mene takuusen, -tokko häneltä saadaan yli 20,000." - -"30,000!" sanoi Klaus Baas rohkaisevasti, nyykäyttäen päätänsä. - -Sairas oli nyt melkeinpä terve ja lausui kirjoittaessaan sen toiveen, -että hän ehkä jo huomenna jaksaa tulla konttoriin. "Ja, antaahan olla", -hän sanoi vesissä silmin ja heltyneenä... "pälkähti vielä tässä -päähäni. Jospa kirjoittaisin entiselle päällikölleni... ehkäpä hän... -kun näkee minun pulani... olin viisitoista vuotta hänen liikkeensä -palveluksessa... ja viisi pitkää vuotta niistä istuin ypöyksin kurjassa -lautakojussa Jangtsen rannalla..." - -Ja he päättivät vielä lähettää konttoriin sanan, että kirjanpitäjän -olisi oltava siellä yli yön, ja laativat vastauksen Intiasta tulleesen -sähkösanomaan. Ja sitten Klaus Baas meni. - -Hän otti ajurin ja tuli Grindelhofiin, jossa osakkaan mainitsema vanha -leski asui, komeassa huoneistossa ensimäisessä kerroksessa. Hän tapasi -rouvan pelaamassa korttia hienon kiinalaisen pöydän ääressä, vanhahkon -palvelijattarensa kanssa, joka ulkonäöstä päättäen ei ollut ikinä -käynyt Holsteinia kauempana, niin suoraan Wedelin tai Quickbornin -perukoista saapuneelta hän näytti. Vanha, laiha leskirouva, joka oli -mustissa, otti kirjeen, ja kun hän luki sitä, palvelijatar nukahti -tuolilleen. Klaus Baas tarkasteli sillaikaa jännityksessä rouvan -laihoja, kellertäviä kasvoja ja hänen viisikertaisesti koltuskoituja -käsiänsä; ja kun rouva sitten alkoi valitella ystävänsä pulaa, niin -Klaus Baas kuvaili värikkäästi, mikä surkea onnettomuus osakasta -uhkasi. Hän ei odottanut, että leski, joka viisikolmatta vuotta oli -elänyt Shanghaissa pelkkäin kullanahnehtijain parissa, olisi antanut -hänelle tuon pyydetyn 30,000:n shekin, niinkuin hän teki, sillä hän -nousi pian ylös -- silkkihameen kahahduksesta palvelija heräsi ja -seurasi emäntäänsä -- ja eteisessä rouva pani hatun päähänsä ja heitti -vaipan hartioilleen -- palvelija teki saman tempun, -- ja Klaus Baas -sai ajetuksi asian siihen suuntaan, että rouva meni ensin pankkiin ja -sitten vasta ystävänsä luo, sillä kiire oli kova: pelkäsi näet että tuo -arka osakas vielä alentaisi summan. Ja niin ollen Klaus Baas saattoi -nyt jättää hyvästit. - -Kun hän sitten taas ajoi raitiovaunussa, niin hän naurahti itsekseen -rohkeuttansa ja ajatteli: Ken olisi eilen aavistanut mihin tänään -pyrin!!... Nyt suoraan Eberhard-enon luo! Toivottavasti hän vielä -muistaa, miten kauniisti me silloin kerran puhuimme Ditmarschin -vaakunasta! - -Hän tapasi enon, joka oli viime näkemästä paljon vanhentunut, nyt -kuusikymmenvuotias ukko, -- rauhattomasti kävelemässä vaatimattomassa -asunnossaan. Hän oli unohtanut päivällisruokansa jäähtymään, ja hänen -emännöitsijänsä, pieni, hento, yli viidenkymmenen vanha rouva, istui -murheellisen näköisenä kahvikeittiön ääressä. Klaus Baas muistutteli -vanhan enon mieleen nimensä ja sanoi tulleensa rouva Eschenin ja -osakkaan puolesta; ja rykäisi merkitsevästi ja keskeytti puheensa, -sillä emännöitsijähän oli huoneessa. Mutta silloin vanhus pyysi häntä -jatkamaan vaan. "Me on oltu asuintovereita jo viisitoista vuotta", hän -sanoi, ja hieroi käsiänsä ja seisoi Klaus Baasin edessä ja katsoi häntä -hätääntyneenä. Klaus Baas selitti nyt, millä tolalla liikkeen asiat -olivat ja mitä hän oli jo saanut aikaan. Emännöitsijä vei hiljaisin -askelin edestaas tassutellen ruuat pöydältä. - -Kun Klaus Baas lopetti, vetäisi Eberhard-eno raskaasti henkeään ja -sanoi: "Luulette siis, että on vielä pelastuksen mahdollisuutta?" - -"Jos huomenna voimme lyödä 140,000 puhdasta pöytään, niin uskomme -kestävämme pahimman ohi. Yhdeksänkymmentä on minulla koottu! Ettekö -tiedä ketään, joka ottaisi auttaakseen liikettä ja rouva Escheniä?" - -Eberhard-eno käveli edestakaisin ja pysähtyi vähä väliä, ja katseli -epätoivoissaan nurkasta nurkkaan ja sanoi hädissänsä: "Rakas herra -Baas, minulla on kyllä paitsi noita 60,000, jotka tiedätte olevan -liikkeesen kiinnitettyinä, vielä 40,000 markkaa. Ette kai tarkoita, -että minun täytyy kävellä Jungfernstiegillä paikatuin kyynärpäin ja -rikkinäiset kengät jalassa, -- jossa eräs esi-isäni käveli -senaattorina!" Ja hän seisoi vaieten Klaus Baasin edessä ja katseli -häntä anelevasti silmiin. - -Emännöitsijä nykäisi silloin Klaus Baasia hiljaa hihasta ja osoitti -teetarjotinta, jonka hän oli kantanut pöytään. Mutta Klaus Baas ei -ollut niinä miehinään, vaan painautui yhä syvemmälle nojatuoliinsa, -ikäänkuin osoittaakseen, että hän ei väisty, ja ampui totisilla -silmillään yhä uhriinsa. "En tahdokaan teidän kaikkia 40,000", hän -sanoi, "ainoastaan osan. Sitäpaitsi pyydän neuvomaan, kenen puoleen -sitten kääntyisin." - -Pieni hupaisa ukko pani nyt päänsä avuttomasti kallelleen ja sanoi: -"Mistä minä tiedän. Mikä minä olen? Minä olen liikemiespiireissä ollut -jo kolmekymmentä vuotta kuin kuollut, erottuani serkkuni liikkeestä! -Minua ei tunne kukaan, minä en tunne ketään. Tämä on hirveää! Ja -yhtäkkiä tulee ventovieras, joka on pari kolme tuntia tarkastanut -liikettä ja tietää enemmän kuin minä! Kun isä vainajani tämän -näkisi!..." Ja vanhus istahti ja painoi otsansa käsiinsä. - -Klaus Baas istui ja vaani kylmästi, ja merkitsi hengessä jo muistiin -10,000; ja oli matkalla rahaa haalimaan. Silloin osuivat hänen -miettivät silmänsä erikoisen näköiseen kaappiin, joka oli huoneessa: -siinä oli monen monta matalaa laatikkoa, -- ja nyt hänen päähänsä -pisti: mitähän tuossa on? Ja samassa tuli vastaus: sinettikokoelma! Ja -ivallisella äänellä kuin mies, joka rakastaa nykyhetken elämää ja sen -täysverisyyttä ja maallista hyvää enemmän kuin muistoja, rakastaa koko -nuoruutensa voimalla ja pyrkii elämään, hän silloin kysyi: "Ahah, -kootaankos vielä sinettejä, herra Eschen?" - -Pikku herra hätkähti ja vastasi heikolla äänellä: "Kyllä... herra -Baas... Ja jos nyt ei muu auta... herra Baas! Olen tässä koko ajan, -täällä ollessanne, kiduttanut itseäni:... minä voin näet koska tahansa -saada kokoelmistani 12,000. Tässä samassa talossa alemmassa kerroksessa -asuu muudan vanha eronsaanut eversti; hän muutti huomatakseni tänne -ainoastaan vaanimaan tuota kokoelmaani." - -Klaus Baas virkkoi nyt hengessään: 20,000! - -Samassa ilmestyi emännöitsijä viereisestä huoneesta kynnykselle ja -pyysi herra Escheniä olemaan hyvän ja pistäytymään vähän sinne. -Eberhard-eno katsahti hämmästyneenä emännöitsijää ja meni, ja Klaus -Baas laski ja mietti ja aprikoi. - -Vähän ajan päästä ukko palasi ja veti välioven hiljalleen kiinni -- -ikäänkuin minkä kanarialintusen häkin -- ja heittäytyi nojatuoliinsa, -nyt vähäsanaisempana, ikäänkuin kahden vaiheella. Mutta sitten hän -sanoi hämillään ja epävarmana: "Emännöitsijäni teki erään -ehdotuksen... hän ei sallisi minun mielellään myydä kokoelmiani; mutta -tarjoo sen sijaan minulle koko pikku omaisuutensa, 15,000 markkaa... ja -tuumii, tuumii... kun nyt kerran on oltu yksissä jo viisitoista -vuotta..." Eno istui hetkisen hiljaa ja hieroskeli käsiänsä ja kallisti -päätään olalta olalle; ja sanoi viimein: "Ja miksipä ei mentäisi -naimisiin... sehän on kuitenkin sama asia!... Ja minä en ole muuten -toiminut liikkeen hyväksi, minä olen vain nostanut korot. En mitään, en -mitään... ole tehnyt H.C. Eschenin hyväksi!" - -"Otamme siis nuo 15,000", sanoi Klaus Baas, "ja kokoelman lisäksi. -Mutta sitä emme saa myydä. Koetetaanpas, emmekö saisi sitä pantatuksi." - -"Mutta jos se raha on hukkaan mennyttä!" huudahti silloin pikku herra -ja pyöritteli tuskissaan päätänsä. - -"No onhan teillä sitten vielä nuo 40,000, herra Eschen; ellei muuten, -niin elinkorolla." - -Ukko oli hyvin surkean näköinen. "Ne on Hampurin vapaakaupungin -papereita", hän virkkoi, "jos hukkaan vielä nekin..." - -"Tjaah", hymähti Klaus Baas kylmästi. "Jos taivas putoo, niin varpuset -jää loukkuun!" Ja hän nousi ylös ja pyysi emännöitsijää sisään ja sopi -hänen kanssaan kahden asiasta. Hieno, arka emännöitsijä näytti -älykkäältä naiselta, -- eikä ainoastaan taloudessa kokeneelta, vaan -pikku miehenkin lempeältä hallitsijalta. Ja kun hän oli luvannut itse -tuoda huomenna kello kymmenen pankkisaatavansa konttoriin, niin hän -lähti Klaus Baasin kanssa alakertaan everstin puheille, joka noita -sinettejä himoitsi. - -Klaus Baas tapasi everstin, joka oli ijäkäs, lihava ja vielä riuskan -näköinen mies, mukavasti sanomalehteä lueskelemassa. Kun hän näki -naapurin pikku emännän, -- niin hän purskahti nauruun ja nousi -ylös ja löi nyrkillä reiteensä: niin häntä riemastutti tämä -kaupanteko-tilaisuus. Ensin hän ei tosin tahtonut kuulla panttauksesta -puhuttavankaan: selvät kaupat vain! Mutta kun Klaus Baas uhkasi, että -siinä tapauksessa myydään kokoelma vielä tänään muualle, niin silloin -hän taipui, kiukuissaan kyllä; kuitenkin sillä ehdolla, että kaappi on -tuotava tänne, juuri tuohon paikkaan, ja avaimet kanssa! "Hän on -nimittäin epäluuloinen ilkiö", hän sanoi, "hän joutuu tulen palavaan -tuskaan, että minä häneltä varastan; ja on hyvin mahdollista, että -varastankin; kokoojien kanssa täytyy kujeilla kuin hevoshuijarien: -pieni petos on luvallista." -- Laadittiin kiireesti panttikirja ja -eversti antoi pankkiosoituksen. Sitten Klaus Baas antoi kättä -naureskelevalle ja kerskuvalle everstille ja viisikymmenvuotiaalle -emännöitsijälle ja meni. Ja emännöitsijän poskipäissä hohti nyt hieno -puna, kuin myöhäisen iltaruskon heijastus. - -Hän ajoi Altonaan erään hyvän ystävän luo, joka oli kotiseutupankin -luottamusmiehiä ja oli vähästä koulun käynnistä huolimatta, luontaisen -älyn ja ammattivaiston avulla, päässyt merkittäviin varoihin. Onneksi -hän tapasi hänet kotona ja selvitti hänelle yrityksensä ja sai -vekselinä pyytämänsä 10,000 markkaa. - -Sieltä hän kiiruhti H.C. Eschenin konttoriin Katherinenstrasselle ja -pyysi telefoonitse pankin lähettämään hänen saatavansa puhtaassa -rahassa Hampuriin, sekä toimitti rouva Eschenille sanan, kuinka -pitkällä nyt oltiin. Ja hän ajoi illalla osakkaan vuoteesta ja tutki -hänen ja prokuristin kanssa kaiken yötä konttorissa kirjoja ja laskuja -ja kirjeitä, ja pääsi toistaiseksi selville liikkeen tilasta, ja laski -ja aprikoi ja laati hyvin harkitun sähkösanoman päällikölle Intiaan, -pyytäen rahaksimuuttolupaa; ja kirjoitti pikku kirjeitä eräille -vähäpätöisemmille saamamiehille, jotka olivat käyneet liian hätäisiksi, -sekä mietti, kuinka salata sen, että rahat oli kaiken maailman kulmilta -kaapattu, ja kuinka hän saisi vielä kokoon nuo puuttuvat 15,000. - -Aamupäivällä tulivat jännityksellä odotetut rahamäärät. Silmät -valvonnasta tulehtuneina Klaus Baas seisoi akkunan ääressä, -- hän ei -ollut nyt nukkunut kahteen vuorokauteen -- ja katseli alas fleetille ja -sen yli Nikolain torniin, joka kuumotti usvasta, pääsemättä selvästi -näkyviin -- ja odotti ja mietti päänsä puhki, mistä hän nyt saisi nuo -loput 15,000. Ja hän ei keksinyt muuta keinoa kuin joko mennä -Thauleriin tai pyytää pankilta loppusummalle lykkäystä. Molemmat keinot -töykäisivät kovasti hänen ylpeyttään ja liikemiesälyään. Mutta kun -kello kahdentoista aikaan jo muut rahat olivat tulleet, niin hän pisti -päällystakin ylleen ja aikoi mennä Thauleriin. - -Silloin astui rouva Eschen hänen ihmeekseen konttoriin. Hänen -täyteläiset kasvonsa olivat kovin kalvaat ja hän näytti liiaksi -valvoneen ja itkeneen. Hän heittäysi uupuneena tuolille ja hengitti -raskaasti, ja pisti sitten käden poveensa ja veti esiin pinkan -seteleitä ja laski ne poikansa kirjoituspöydälle, jonka vieressä Klaus -Baas seisoi, ja sanoi hiljaa ja mielenliikutusta vapisevalla äänellä: -"En tahtonut itkeä toimettomana, kun te ponnistitte meidän hyväksemme -voimianne... menin erään tutun luo, joka halusi aikoinaan olla minulle -hyvinkin läheinen, mutta minä en voinut, ja hän vetäytyi solvaistuna -luotani. Nyt puhuttelin häntä ensi kertaa kolmeentoista vuoteen, mutta -täytyyhän ihmisen uskaltaa kaikkensa lastensa ja rauhallisen -vanhuutensa puolesta! Ja hän voikin auttaa: minullahan on ollut niin -vähän onnea ja naurun syytä avioliitossani!" Ja rouva pudisti päätänsä -omalle heikkoudelleen ja väsymykselleen ja pyyteli anteeksi: "Olen -ollut jalkeilla ja levottomana koko yön; miesvainaani äiti on nyt kovin -huonona, loppu lähestyy." - -Klaus Baas tarttui syvästi kunnioittaen hänen käteensä ja silitteli -sitä, ja puheli hellästi ja lohduttavasti tuolle aivan suunniltaan -hätäytyneelle naisraukalle ja sanoi, miten arvokas juuri tämä viimeinen -summa oli, ja että nyt oli pahimmasta pulasta päästy: nyt hän jo uskoi -kaiken luistavan hyvin. Ja hän saattoi itkevää rouvaa aina portaille. - -Sitten hän lähetti selvät rahat pankkiin ja meni itse sinne jälestä. - -Pankinjohtajat seisoivat kumpikin akkunan ääressä vakavasti -keskustellen -- ja olivat niin epäkohteliaita, etteivät huolineet edes -pyytää tuota karkeatekoista, hiukan talonpoikaismaista herrasmiestä -istumaan, -- olivat kuulleet hänen nimestään ja toiminnastaan vain -sivumennen, pienen maaseutu pankin asioissa. Ja nyt hän yhtäkkiä tulla -tupsahti heidän eteensä H.C. Eschenin asiamiehenä! Klaus Baas sanoi, -että hän oli nyt huolehtinut noiden 140,000 suorituksesta ja että hänen -tarkastuksensa mukaan liike oli varmalla perustalla; ja lisäsi -välinpitämättömän pisteliäästi: "Herrat olivat hiukan tiukanlaisia -H.C. Eschenille." - -Vanhempi herra muuttui silloin jo ihmisemmäksi ja mutisi -ylimalkaisuuksia: huonoista rahamarkkinoista, pankin edesvastuusta -- -muuta sen sellaista. - -Klaus Baas tahtoi antaa heille liikkeestä hyvän käsityksen ja virkkoi -hillitysti: "Se on vanha liike; päällikkö on ulkomailla ja varamies on -sairas. Se oli tietysti yllätys, mutta sangen arveluttava." - -Nuorempi herra vastasi silloin kunnioittavasti, että he luonnollisesti -koettavat täyttää velvollisuutensa, mutta tällaisena aikana täytyy -päästä selville, onko liikkeillä, ja miten paljon, tukea omista -varoistansa. - -Klaus Baas myönsi hyväntahtoisesti, että kyllähän se sitä on, ja -ilmaisi liikkeen ja itsensä seisovan lujalla pohjalla. Ja sitten hän -vastasi varovaisiin kysymyksiin, että hän, liikkeen vanha ystävä, oli -saanut muutamia kuukausia aikaa sen asioita valvoakseen; ja kuunteli -tarkkaavasti heidän puheitansa ja lausui sanan pari vielä maan -yleisestä taloudellisesta asemasta. Sekä erosi heistä hyvässä uskossa, -että nuo ovelat herrat, joiden luottamusta ja ystävyyttä hän vielä -paljonkin tarvitsi, olivat nyt nähneet hänet mieheksi, joka tietää, -mitä tekee. - -Sieltä hän meni sitten pörssiin ja ilmoitti herroille Trimbornille ja -Thaulerille, että firma H.C. Eschenin asiat kallistuivat hyvälle -puolelle, ja meni kuin sattumoisin eräiden entisten tuttujen luo ja -kertoi ottaneensa pariksi kuukaudeksi liikkeen ohjiinsa, ja että liike -kykeni täyttämään koska tahansa sitoumuksensa. Ja kuiskasipa erään -ystävän korvaan, jonka tunsi aika lipetin laskijaksi, hiljaa ja -kerskailevasti, muka salaisuutena, että hän oli käynyt niskasta -nostamassa vuoteesta osakkaan, jolta oli aivan turhasta pelosta ja -ällistyksestä mennyt pää pyörälle. - -Ja illalla hän meni rouva Eschenin luo kertomaan, mitä oli saatu -selville ja aikaan; palvelustyttö, jota oli nähtävästi käsketty häntä -odottamaan, pyysi häntä olemaan hyvän ja astumaan saliin ja jätti hänet -sitten yksikseen; vähän ajan päästä hän palasi ja kertoi, että madame -Eschen oli nyt hyvin huonona, mutta rouva Eschen tahtoi kuitenkin ottaa -hänet vastaan; ja pyysi hetkisen kärsimään ja odottamaan. Klaus Baas -odotti vähän aikaa, ja sitten tuli neitsyt takaisin ja sanoi, että -rouva oli pyörtynyt, kun oli yövalvonnasta niin väsynyt; pyysi sitten -herra Baasia olemaan hyvän ja tulemaan sairaan huoneesen. - -Klaus Baas astui nyt somaan, pieneen saliin, jossa oli nähnyt madame -Eschenin kymmenen vuotta sitten, kevätkukilla koristetun akkunan -ääressä. Nyt nukkui ijäkäs rouva hiljaa ja epätasaisesti hengittäen -vuoteessansa. Miniä istui leveässä nojatuolissa vuoteen vieressä ja -nyökkäsi sanattomasti päätään ja ojensi Klaus Baasille kätensä. "Minä -aioin tulla luoksenne", hän hiljaa virkkoi, "mutta kun nousin -seisaalleni, niin jalat pettivät. Muuten voin erittäin hyvin." - -Klaus Baas ilmoitti hänelle hyvät uutisensa, jolloin rouva palkitsi -hänet syvällä ja sydämellisellä kunnioituksen ja kiitollisuuden -katseella, ja Klaus Baas kysyi, eikö hän voisi jäädä tänne auttamaan? - -Tästä hiljaisesta keskustelusta heräsi sairas vanhus ja loi samean, -uupuneen katseen vuoteen vieressä seisovaan mieheen, ja lausui sitten -hiukan teeskennellen, hilpeällä äänellä, heikosti, ijänikuisen -kysymyksensä: "Oletteko nähnyt lapsiani, herrani..." Mutta ei odottanut -vastausta, vaan nukahti samassa. Klaus Baas houkutteli nyt rouva -Escheniä menemään levolle ja lupasi neitsyen kanssa pitää huolta -sairaasta ja herättää hänet tarvittaessa heti; uupunut rouva suostuikin -ja antoi tytön taluttaa itsensä varovasti toiseen huoneesen. - -Sitten viipyi Klaus Baas pari kolme tuntia vartiana soikeassa -kamarissa, vuoroin vuoteen ääressä, kuunnellen vanhuksen hengitystä, -vuoroin vanhan kirjakaapin edessä, jossa oli klassikoita -vanhanaikuisissa punaniteissä. Hän muisti Karl Eschenin, madame -Eschenin pojanpojan kertoneen, Intian merellä etelätuulen -leyhytellessä, että tämä nyt kuolinvuoteellaan lepäävä vanhus oli pikku -tyttönä nähnyt ukko Klopstockin Altonan katuja kepsuttamassa: sievänä -ja siistinä, polvihousuissa, palmikkopatukassa; ja olipa hän Weimarissa -saanut kerran itse Goethelta kohteliaan vastauksen lapselliseen, -sievään tervehdykseensä. Mutta mitä kuului tuo vanha madame Klaus -Baasiin? Hän oli elämänsä pahat kärsinyt ja hyvät nauttinut ja hän -kuolee nyt! Toisten aika nyt oli elää! Hänen aikansa! Hänen oli nyt -pidettävä asioistansa huoli! Suuresta asiastansa! Koittaako päivä, jona -hän on tämän liikkeen osakas? Klaus Baas meni vuoteen luo ja tarkasti -tulehtunein silmin sairasta. - -Kun yö läheni, tuli nukkuva levottomaksi, ja hän virkkoikin jotain -epäselvää. Silloin neitsyt herätti rouva Eschenin ja tämä astui heti -sisään. - -Rouva Eschen kumartui sairaan puoleen ja näki ihmeekseen, että hänen -silmänsä olivat tavallista kirkkaammat ja avonaisemmat, niin että hän -jo kysyi: "Voitko paremmin, mummi?" Mutta oli kuitenkin levoton ja -pyysi lamppua. - -Sairas sulki nyt silmänsä ja avasi ne jälleen, ja lampun valossa -nähtiin nyt niissä ikäänkuin rajaton kummastus ja merkillinen -selkeentyminen. Hän sulki taas kerran silmänsä ja avasi ne jälleen ja -kysyi nyt hiljaa ja luonnollisella, yksinkertaisella äänellä: "Sinä -olet Marianne, Karlen vaimo? Mitenkä sinun tukkasi on niin harmaa?" - -Rouva Eschen vastasi vapisevalla äänellä -- kuumat kyyneleet virtasivat -hänen poskillensa --: "Niin, mummi, sinä tunnet minut?" - -Vanha rouva katseli eteensä, ja hapuili käsillään peittoa ikäänkuin -jotakin löytymätöntä etsien; ja sitten hän verkalleen avasi luomiaan ja -lausui kuvaamattoman epäröivästi ja vaikeasti, heikolla, vapisevalla -äänellä: "Mitenkä on liikkeen Taita?" - -"Se on vielä olemassa, mummi." - -"Missä on minun mieheni sitten?" - -"Hän on kauan sitten kuollut, mummi." Jälleen katsoi madame eteensä -peitteelle ja hapuili sitä levottomin, vapisevin käsin, ja katsahti -sitten taas ylös. "Missä on poikani Edvard?" - -"Hän on kuollut, mummi! Hukkui fregatti Frauenlobissa." - -Nyt kohosi vanhuksen katse jo varmempana ja hän kysyi: "Ja missä -poikani Karl, sinun miehesi?" - -"Hän on kuollut, kauan sitten, mummi!" vastasi miniä ja puhkesi itkuun. - -Vanhus antoi nyt päänsä vaipua ja katseli ympärilleen ja hapuili -vapisevilla käsillään, ja virkkoi jo hiljaisemmalla äänellä: -"Sinullahan on neljä lasta?" - -"Oli, mummi, mutta kaksi on jo kuollut... Gertrud lepää Meksikossa ja -Karl jäi Intiaan. Molemmat elossa-olevat matkalla." - -Vanha rouva sulki luomensa ja lepäsi sitten hetkisen vaieten ja -uupuneena. Ja sitten hän lausui valtavan rauhallisesti ja ylevästi, -hyvin uupuneena: "Koska ne nyt kaikki ovat kuolleet, niin tahdon kuolla -minäkin." Ja koetti tavoittaa tyttärensä kättä, mutta ei jaksanut enää. -Ja nukahti, ja nukkui rauhallisesti, ja hengitys heikkeni, heikkeni -- -ja hän lepäsi liikkumatonna. - -Silloin lähti Klaus Baas sieltä ja kulki aamuisen hämäriä katuja pitkin -äitinsä luo. - -Antje Baas istui jo täydessä työssä ompelusten keskellä lamppunsa -ääressä, -- hän oli nyt jo kuudennellakymmentä ja hänen tukkansa oli -harmahtava; mutta yhtä jäykkä hän oli kuin muinoin hakiessaan -hiilipihdit kourassa Klaus Baasia kotiin kirkkomaalta. Sinä päivänä, -jolloin Klaus Baas oli lähtenyt pikkukaupungista, hän oli kirjoittanut -äidille, millä tolalla hänen avioliittonsa oli ja millaiset hänen -tulevaisuuden tuumansa. Antje Baas otti hänet nyt vastaan pilkan hymy -huulilla. Niin hän oli kohdellut häntä aikamiehenä aina, siihen ärsytti -nuo pojassa ilmenevät vanhat Baasien viat: hurja itseluottamus ja -taivasten tavoittelu. - -"Jaha, nyt sinä siis sait potkut sieltä? Johan minä sen arvasin", hän -sanoi. - -Klaus purskahti tuon vanhan virren kuullessaan nauruun ja sanoi: "Mutta -sittenpä vasta minä olen jotakin kokenut! Ja olen ollut vaikka missä!" - -"Ja saanut potkut joka paikasta", lisäsi Antje Baas. "Siksi tulet nyt -minun luokseni." - -"Eipäs! Kaikkialla otettu oikein lemmessä vastaan!" huudahti Klaus -Baas. "Petterin luona... sitten erään... niin, sitäpä ei sovi -sanoakaan!... kaikkialla suurenmoinen kestitys! Mutta eilispäivästä -olen nukahtamatta työskennellyt H.C. Eschenin liikkeessä. Se oli -huutavassa hukassa! Minä... minä sen pelastin! Ja nyt, äiti... nyt!!" -Ja Klaus Baas istahti äitiä vastapäätä ja painoi nyrkkinsä hänen -eteensä pöytään ja katsoi häntä tiukasti, valvonnasta tulehtunein, -loimuvin silmin. - -"Herra siunatkoon!" tokaisi Antje Baas kuivan pilkallisesti ja -ihmeissään. "Juuri makaat nokka porossa! Jokos taas nostat nenäsi -pystyyn?" - -Klaus Baas katseli häntä puoliavoimin silmin: "Olen kulkenut -riemukulussa näinä viimeisinä kolme kertaa neljänäkolmatta tuntina! -Olen kokenut leikin ja toden, ylpeyden ja jalomielen, uskollisuuden, -alttiuden ja itsekkyyden, olen levännyt pulskan tytön häävuoteella ja -seissut vanhan vaimon kuolinvuoteella, kokenut kaikki kirjavat, äiti! -Minä olen isääni, äiti: hyvä ja elämäniloinen kuin hän, ja sinua, äiti: -kova kuin rauta, vallanhimoinen, työstä vimmapäinen! Kaikki, mitä on -veressäni, olen nyt näyttänyt, olen antanut loistaa, häikäistä! Niin -täytyy tehdä äiti, muuten ei mitään saavuta! Ken ei osaa puhaltaa omaan -pilliinsä, kuinka hän saa tanssijoita muista?" - -Antje Baas katseli puhujaa nyt ankarin, melkein vihaisin silmin ja -huudahti: "Kuinka voit puhua noin, ja ilosta teiskua, -- tulet juuri -kuolinvuoteen äärestä!" - -Kylmästi ja tylysti vastasi Klaus Baas: "Mitä kuuluu se minuun, äiti? -En ollut siellä vainajan vuoksi, vaan itseni. Omaksi hyväkseni!... Mitä -liikuttaa kuolleet minua!" - -"Vai niin!" hengähti Antje Baas raskaasti. "Mitä liikuttaa kuolleet -sinua. Minä... minä ajattelen heitä yötä, päivää!" Ja yhtäkkiä hän -painoi kasvot käsiinsä ja purskahti itkuun; mutta pian hän taas -oikaisihe ja kehoitti Klaus Baasia menemään nukkumaan. - -Klaus Baas silitteli nyt hänen harmaata päätänsä ja sanoi -hiljaisemmalla, mutta lujalla äänellä: "Hyvää yötä nyt, äiti... Minä -olen niin väsynyt." Ja hoippuvin, epätasaisin askelin hän poistui -huoneesta. - - - - -XXI. - - -Tehtävä, johon hän oli ryhtynyt, ei ollut helppo. Joskus hän jo -ajatteli, ettei se onnistuisikaan. Pulmallisia olivat kirjeet, joita -lähetettiin Intiaan ja joissa selvästi ja kuitenkin varovasti -ilmoitettiin, kuinka kireällä asiat oli olleet, miten toivottomalta -liikkeen pystyssä pysyminen kaikista oli näyttänyt ja miten se nyt -toistaiseksi oli pelastettu, ei ainoastaan omaisuus, mutta, tarpeen -tullen puhuen tai vaieten, myös liikkeen arvo. Ja raskaita olivat ne -hetket, jolloin hän sai vastauksen: oli ryhdyttävä uudestaan -selvittämään milloin mitäkin seikkaa ja pysyttävä itse muka syrjässä, -kuitenkin tietoisena omasta tarkoituksestaan ja työstä. - -Monessa suhteessa oli H.C. Eschenin liike näinä viimeisinä kuutena -vuonna tullut hänelle vieraaksikin; paljon oli muuttunut tai uutta -ilmestynyt. Hänen täytyi useasti kysellä ja udella muilta, ja -työskennellä paljon enemmän kuin muut, ja hänen työnsä oli -hitaanlaista. Viikkoja vieri, ennenkuin hän tunsi toimen perinpohjin ja -hallitsi sen. Osakas tuli araksi ja haluttomaksi ja kivulloiseksi eikä -monena päivänä edes käynyt konttorissa. - -Ne olivat tukalia kuukausia. Monasti paloi tuli konttorihuoneistossa -Katherinenstrassen varrella aina yömyöhään, ja vuoteellaankaan Klaus -Baas ei ollut saada unta, kovalla vuoteellaan, jonka hän oli teettänyt -näytehuoneeseen: hänestä tuntui varmalta, että hän nyt oli tuhonnut ei -ainoastaan vähäpätöisen omaisuutensa, vaan myös liikemiesarvonsa ja -tulevaisuutensakin. Sellaisilla hetkillä hän nurkui katkerasti -kohtaloaan. Eikö jo hänen lapsuutensa ja nuoruutensa ollut kymmenen -kertaa vaivalloisempi kuin varakkaiden lasten? Eikö hän ollut tahtonut -auttaa ystävävainajansa äitiä? Ja nyt: haaksirikko? - -Mutta huomenna hän jo uurasti yhtä älykkäänä ja sitkeänä ja pelastui -jokapäiväisistä pulmista; ja hän kirjoitteli Intiaan tyyniä ja hyvin -varmoja ja samalla varovaisia ehdotuksia saadakseen Arthur Eschenin -jäämään sinne pitemmäksi aikaa; ja osakkaalle hän sanoi: "Ette taas -näytä oikein terveeltä! Menkäähän nyt kävelemään vaan." Ja koetti -irroittaa häntä liikkeestä ja samalla saada hänestä kannattajan. - -Väliin hän meni rouva Eschenin luo tekemään asioista selkoa. Mielellään -hän olisi viettänyt jokaisen joutohetkensä siinä tutuilla öljykuvilla -koristetussa salissa, pakinoiden yksinäisen rouvan kanssa, jonka päässä -oli niin paljon tervettä ja voimakasta elämänviisautta; mutta hän -ajatteli, että parasta on pysyä loitommalla vielä. Ja hän tuli -säännöllisesti vain kerta viikossa sinne, ja oli rouvaa kohtaan hyvin -kunnioittava, rehellisestä sydämestänsä, ja se näyttikin Baasissa aina -varsin edulliselta. Hänet otettiin joka kerta ystävällisesti vastaan, -ja rouva keskusteli hänen kanssaan firman tilasta ja pojan ja miniän -kotiin tulosta, omaisista, jotka olivat kuolleet, ja omasta -nuoruudestaan. Vähitellen hän tuli tuttavalliseksikin ja mieltyi Klaus -Baasin miehekkyyteen ja älykkään hillittyyn sävyyn ja kävi noutamassa -rakkaittensa valokuvat hänelle näyttääkseen. Tytärten valokuva kädessä, --- Gertrud oli siinä kaksitoista- ja Sanna kuusivuotiaana, -- kertoi -Klaus Baas sitten lapsuudestaan ja pensselinpesu-ajasta: miten Gertrud -oli pannut jalkansa hänen niskalleen ja kuinka hän oli lämmittänyt -pikku Sannalle maitopulloa. Rouva hymyili ja katsoi silmät vesissä -vuorotellen kuvaa ja Klaus Baasia, ja muisti sitten tytärtensä hänestä -kertoneen; ja hän nousi ylös ja meni hakemaan valokuvan, jonka Sanna -oli nykyisestä paikastaan lähettänyt. Ja äiti kiitteli tyttären suoraa, -tervettä luonnetta: "Hiukan pikkuviisas hän on kyllä, niinkuin kaikki -lapseni. Se johtuu siitä, että olen pitänyt niitä sangen varhain -uskottuinani! Mutta mihinkä olisin minä poloinen joutunutkaan, jollen -niin olisi tehnyt!" Klaus Baas heltyi noita kapeita, pieniä kasvoja -katsellessaan, noita teräviä, kirkkaita silmiä, joista loisti samalla -tuli ja suuri äly, ja suun vahvoja juonteita. Ja vitkaillen hän ojensi -kuvan jälleen äidille ja sanoi: "Hän tulee yhä enemmän äitiinsä." -Käsittämättömän ajatusyhtymän kautta hän johtui samassa puhumaan -entisistä vuosistansa ja kertoi harvakseen avioliitostaan. - -Poismennessään hän oli kyllä hyvillään, kun rouva Eschen oli hänelle -ollut niin ystävällinen, mutta usein häntä kuitenkin kiusasi yhä -ajatus, ettei vallasnainen sittenkään ollut hänelle kyllin ystävällinen -eikä pitänyt häntä suinkaan vertaisenansa: sen hän luuli huomanneensa -kerran, kun eräs rouvan tuttu nuori mies kävi siellä samaan aikaan kuin -hänkin. Tuon nuoren, joustavan vieraan kanssa, joka jutteli niin -hauskasti monista yhteisistä tutuista ja kyseli kursailematta, kuinka -"Sanna", hänen lapsuuden toverinsa, voi, äiti seurusteli paljon -luontevammin ja luottavammin kuin hänen. Ja synkän tympeänä ja sisu -kuohuen Klaus Baas hautoi tätä ajatusta ja lopuksi hänen iski päähänsä: -kuinkahan rouva Eschen sitten ällistyisikään, jos minä tohtisin pyytää -Sannan kättä! Ja entä veli sitten -- ja hänen hieno rouvansa! Omasta -puolestaan hän kyllä pärjäisi tytön silmissä, sen hän tiesi! Sannan -kasvot... ja nuo terävät, kimaltavat silmät... ja niinkuin Klaus Baas -hänet muisti: elinvoimainen, rauhallinen, omapäinen... varmaan hän oli -oikea nainen... ja hän... hän oli mies! Ja tiesi, mitä nainen rakasti! -Sen huomaisi Sanna varmaan... Kaunis hän oli ja terve!... Mutta mitäpä -se auttaa: minun täytyy kärsiä lapsuuteni tähden, siksi etten ole -"perheestä." - -Ja eräänä sumuisena joulukuun päivänä tuli Arthur Eschen rouvineen -Intiasta. - -Tuo hieno ja heikonlainen herra, joka puheenparsissa ja liikkeissä oli -muka englantilaisen kylmä ja verkkainen, enemmän kuin oli hänen -luonteensa mukaistakaan, ei tiennyt miten kohdella Klaus Baasia, -rotevaa ja asiallista ja varovaisen rauhallista ja rehevää tulokasta, -joka oli pelastanut hänen omaisuutensa ja kunniansa, kun jo koko suku -menetti mielenmalttinsa ja kun hän itse, suurimman edesvastuun alainen, -oli matkustanut huolettomasti ja vaikeuksia arvaamatta ulkomaille. Hän -sanoi Klaus Baasille kohtalaisen ystävällisesti, että hän oli nyt -merkillisen sattuman kautta jo toisen kerran joutunut näyttelemään -hänen sukunsa kohtaloissa merkillistä osaa, ja puhui sitten Klaus -Baasin työn liikepuolesta, joka "ei ollut vailla vaikeuksiakaan." Ja -ehdotti hänelle toistaiseksi sopimusta, jonka mukaan Klaus Baas saisi, -paitsi pientä vakinaista palkkaa, suhteellisen osan voitosta ja kelpo -koron sijoittamastaan omaisuudesta. Prokurasta ei vielä ollut puhetta. -Sopimus vivahti aivan väliaikaiselle; mutta Klaus Baasista oli -viisainta myöntyä siihen toistaiseksi sellaisenaan. - -Päällikön tulo lisäsi suuresti töitä. Ilmeni, että hän oli -työskennellyt straiteilla ahkerasti. Alkuajoista, jotka hän oli -viettänyt Singaporessa, ei ollut tosin paljoa tulosta; mutta se paha -sähkösanoma, joka oli sommiteltu ja lähetetty maaliskuun 7:ntenä -päivänä, oli herättänyt hänessä koko synnynnäisen maailmanmiehen -vaiston ja kauppiastarmon. Hän oli huomannut, että paitsi kaikellaisten -tehdastavarain kysyntää, joita kauppahuone oli siihen saakka itämaille -välittänyt, myös metallin kysyntä oli siellä viime aikoina kasvanut, -tarjoten hyviä keinottelutilaisuuksia. Oli sitä paitsi koetettava vielä -yritystä, jota Eschen senior oli jo aikaisemmin menestyksellä -aloitellut: nimittäin sikäläisten raaka-aineiden, tinan, kuparin ja -ryytien, tuontia kotimaahan. Eräiden Singaporessa oleskelevain -asiamiesten kautta saatiin tämän tarkoituksen toteuttamiseksi -solmituksi uudet sopimukset. - -Niissä touhuissa meni talvi; osakas oli sairaalloinen, hänen luistaan -ei viimekeväinen pelästys ottanut erotakseen, ja ikäänkuin sopien Klaus -Baasin kanssa hän vetäysi yhä syrjemmälle työstä ja neuvotteluista. -Klaus Baas istui nyt sairaan kompuksen pöydän ääressä, joka oli -päätoimiston oven pielessä, varovaisena ja hillittynä sanoissa ja -teoissa, ja aprikoi, pysyisikö hän nyt tosiaan tässä vai saisiko -lähtöpassit ja koreat kiitokset heti kun Arthur Eschen oli päässyt -liikkeestä selville ja hommannut rahaa ja uuden miehen, niin että -tulokas voi omaisuuksineen ja sangen kohtuullisine palkkioineen -poistua. Silloin hän olisi kiipelissä! Hän oli jo kahdenneljättä -ikäinen ja -- suistuapa silloin pois tältä elämän uralta: silloin ei -olisi hyvät edessä! Olisi silloin hankittava Arthur Eschenin -suosituksilla jokin liikejohtajan toimi tai kirjanpitäjän paikka tai -etsittävä itse osakas ja perustettava vähillä varoilla ja vähällä -luotolla oma pieni liike. - -Hänet kutsuttiin kaksi kertaa talven kuluessa Harvestehudeen,[84] -Arthur Eschenin hienoon kotiin, ja hänet otettiin kohteliaasti vastaan -ja herra taputti häntä ystävällisesti olalle ja esitti hänet muille -vieraille herra Baasina, "joka matkalla ollessamme asettui -sijaiseksemme." Klaus Baas huomasi, ettei rouva pitänyt häntä juuri -tavallista kirjanpitäjää kummempana: hän oli vain ollut paikan -puutteessa ja käytti hyväkseen tilaisuutta. Ja nyt häntä oli pakko -kunnioittaa pitokutsuilla! Ja hän huomasi, että Arthur Eschenin rouva -koetti saavuttaa erään vieraan herran suosiota, joka kuului haluavan -ruveta suurellaisella pääomalla osakkaaksi johonkin edulliseen -liikeyritykseen. - -Silloin hän tuli usein alakuloisena äidin luo, joka vielä omalla -tavallaan nöyryytteli häntä. "Oletpa tainnut taas istua omilla -pöksyilläsi tuleen", hän sanoi ja naurahti pilkallisesti, vaikka hänen -naurussaan oli tosin jo, kuta vanhemmaksi hän tuli, mukavaa -veitikkamaisuutta. "Aina on sinulla porsas pussiin menossa, mutta -sitten luiskahtaa kärsä kädestä. Niin kävi silloin kun sinä läksit -kuutilta St. Pauliin, ja kun menit kotipuoleen kihlaamaan Suse -Garbensia, ja kun palasit Intiasta ja viime vuonna kun tulit tänne. Ja -niin sinulle käy nytkin!" - -Ja äiti katsoi häntä harmailla, kylmillä silmillään halveksuen, aivan -kuin nähden hänet jo kerjäläisenä. Mutta silloin alkoi poika kerskua ja -vannoskella: "Enkö muka ole tehnyt jo tarpeeksi, minä? Jos tahdon niin -voin ostaa vaikka tilan Heisterbergistä! Onko ollut yhtään Baasia, -jolla on ollut kahdenneljättävuotiaana sellaista omaisuutta ja joka on -ylimalkaan kohonnut näin korkealle? Minä... Kyllä minä vielä"... - -"Kyllä sinä... Senaattori sinusta tulee!" sanoi äiti ja nyykäytti -kylmästi päätänsä. - -Silloin Klaus Baas purskahti nauruun ja meni äidin luo ja silitteli -hänen poskeaan ja tuli kehumisestaan hyvälle tuulelle. Vaaleatukkainen -Hanna istui vihkojansa korjaamassa ja katsoi ihmetellen ja hymyillen -noita kahta merkillistä ihmistä, joiden keskinäinen rakkaus ilmeni niin -omituisella tavalla. - -Mutta iltaisin vuoteessaan aprikoi Klaus Baas taas huolissaan, minkä -keinon hän keksisi, ettei tulisi selvältä radalta suistetuksi, kun oli -kerran sille päässyt. Eschenin nuori rouva oli hänen vastustajansa, se -oli päivän selvää. Ja Arthur Eschen oli hienolle vaimollensa melkein -kaikessa alamainen. Marianne Eschen, vanha rouva, oli kyllä -suosiollinen häntä kohtaan, mutta ei ollut takeita, riittikö sitä -suosiota niin paljon, että hän olisi huolinut Klaus Baasin pikku -pääomineen ja työkykyineen liikkeen osakkaaksi, koska liike nyt -tarvitsi lujaa työvoimaa: Arthur Eschenin into ei näet ollut sitkeää ja -alkoi jo Hampurin seurahyörinässä lamautua. Ja vaikkapa vanha rouva -olisi halunnutkin, niin hän ei voisi mitään, jos poika tekisi tenän. -Sellainen oli nyt asian laita! Se oli huono! Kuinka se korjata? Mitä -oli tehtävä?... Ja siihen pulmaan jouduttuaan hänen mieleensä -muistuivat Sanna Eschenin älykkäät silmät: niitä hän sai ihailla vähä -väliä kuvasta, joka oli vanhan rouva Eschenin salissa, sohvapöydällä -tuttujen öljyväritaulujen alla. Ne silmät katselivat niin selvinä ja -voimakkaina, ikäänkuin sanoakseen: Minä kyllä tiedän, mitä tahdon! -Mutta mitä hän tahtoi? Sellainen viisas ja vakava, kolmenkolmatta -ikäinen tyttö... kai hänelle oli jo tehty useitakin tarjouksia... Mutta -hän ei ollut tavannut vielä yhtäkään oikeaa miestä: älykästä ja -voimakasta, häntä itseään ylempää... Sitä miestä hän odotti, kirkkaan -tyynesti, mutta samalla kärsimättömästi. - -Kun hän sitten kerran lauantaina kello viiden tienoissa istui tapansa -mukaan rouva Eschenin salissa ja kysäisi sattumoisin Sanna-neidistä, -niin toi rouva hänelle hymyillen kirjeen, jonka oli saanut edellisenä -päivänä tyttäreltänsä. Sanna neiti kirjoitti siinä voimakkaalla, -vapaalla käsialalla, jollaista sen ajan tytöt alkoivat käyttää, -- -silloin he juuri saivat enemmän liikuntavapautta, joten monistakin -heistä kehittyi jo nuorina persoonallisuuksia, -- kirjoitti suoraan ja -selvästi ja tuoreesti minkä mistäkin, mitä oli uudessa maassa nähnyt ja -kuullut. Ja kirjoitti olevansa sanomattoman hyvillään kun jo kuukauden -päästä pääsee rakkaan äiti kultansa luokse. Ja hän oli pistänyt -lopuksi: "Ja mitä kuuluu sitten sille sinun Klaus Hinrich Baasillesi? -Kummallista, mitä ihmisestä voi tullakaan! Onko sillä yhä se -myyränkarvainen pää? Se oli hänessä ainoaa mainittavaa!" - -Klaus Baas nauroi niin että hänen kasvonsa säteilivät ilosta ja sanoi: -"Onpa se uskalikko! Pitääpä opettaa häntä hiukan itseäni -kunnioittamaan." - -"Minä luulen, että hän kunnioittaa tarpeeksi", sanoi äiti. "Siksi hän -pilkkaa." - -"Pyytäisin teitä", jatkoi Klaus Baas, "muuten lähettämään hänelle -terveisiä, mutta koska hän on niin epäkohtelias, niin -- sanokaa se -hänelle, olkaa hyvä." - --- Sanna Eschen oli tulossa Englannista kotiin ja ajatteli häntä! Sanna -Eschenissä oli apu! - -Ja Klaus Baas oli nyt hyvin varovainen ja ovela, joten Arthur ja hänen -suhteensa pysyi entisellään. Päivät matelivat hitaasti. Aamusta iltaan -oli työtä, ja illalla Klaus Baas käveli hiljaisesti kotiin, usein -pitkiä kiertoteitä Lombards-sillan kautta, ja ajatteli tulevaisuuttaan. -Ja ollen lujatahtoinen, omapäinen mies hän nyt, kun huomasi, etteivät -inhimilliset voimat enää jaksaneet häntä tarpeeksi kiidättää, valjasti -sen enemmän asiaa ajattelematta ja aivan naivisti aisoihin itse taivaan -vallat ja hetken sattuman: sillä yhä enemmän hän tuli vakuutetuksi, -että Sanna Eschen oli luotu juuri häntä varten, tuli häntä varten -kotiin, vain pelastamaan häntä! Niin että hänen elämänsä juoksisi -onnellisesti, jopa oivallisesti selvää rataansa. Ja se oli rata se! - -Kun hän kerrankin sillä tavalla mietiskellen ja uneksien kulki -kotiinsa, niin hänet herätettiin yhtäkkiä: hän kulki Wexstrassea ja -aikoi juuri nostaa jalkansa kodin portaalle, kun hänen edessään seisoi -Kalli Dau. Hän oli tullut heiltä. - -He eivät olleet nähneet toisiaan kuuteen vuoteen eivätkä kuulleet -toisistaan mitään. Kalli Dau oli lähtenyt valmiina perämiehenä Kiinan -vesille ja oli silloin tällöin vain lähettänyt postikortin Hannalle, ja -Hanna oli niihin vastannut. Perämies oli kirjoitellut jotakuinkin tähän -tapaan: oli juuri tullut laivalta kaupunkiin ja oli pistäytynyt siihen -tai siihen ravintolaan, ja istuskeli nyt siellä, ja oli ikävä; ja oli -sattunut siinä katselemaan maisemakortteja ja ajatteli, että pitäisipä -antaa itsestään jotakin tietoa. Ja sitten hän kyseli, miten Hanna ja -hänen äitinsä ja veli Klaus voivat; ja pisti alkuaikoina alle "toinen", -sitten "ensimäinen perämies." Nyt hän oli jo vuoden ajan merkinnyt; -"Karl Dau, merikapteeni, höyrylaiva Amoy." Hanna oli silloin vastannut: -että ne pitkäpyrstöt olivat yhä hänen kamarinsa nurkassa ja että he -voivat hyvin; vanhin veikko oli Holsteinissa maaseutukaupungissa -lankkuja ja lautoja myymässä; ja merkitsi alle siistillä opettajattaren -käsialalla: Hanna Baas, kuudennen kansakoulun opettajatar. - -Nyt tarttuivat ystävykset iloissaan toistensa olkapäihin ja -pudistelivat lujasti toisiaan ja kehuivat toinen toistaan pulskan -näköisiksi; ja sitten tahtoi Klaus Baas viedä vanhan tutun takaisin -luokseen; mutta Kalli Dau ei lähtenyt. Hän tuli yhtäkkiä tuskastuneen -ja nolon näköiseksi ja sanoi: "Minä toin tänne laivan korjattavaksi -ja luulin saavani olla täällä parisen kuukautta. Mutta eilen -ilmoittivatkin konttorista, että ne antavat minulle ihko uuden laivan: -se on jo lastattu ja lähtee ensi pyhänä. Ja tietysti minun täytyy -suostua. Ensi sunnuntaina lähden siis jälleen itään. Mutta minua kiusaa -eräs asia. Tiedäthän, minulla ei ole täällä enää sisaruksia, vaan äiti -kyllä. Minä näinkin hänet jo, mutta en mennyt puheille." Ja -laihanlainen ruskea merikapteeni silmäili tiukoilla silmillään ylös ja -alas katua, ikäänkuin tietä ja neuvoa etsien. - -Silloin sanoi Klaus Baas: "Jos suvaitset, Kalli, niin lähdenhän minä -mukaan." - -Kalli Dau ei vastannut, ja he lähtivät rinnakkain menemään -Jungfernstiegille päin; kun he nousivat Bergstrassea ja tulivat kahden -tunnetun suuren kukkakaupan luo -- kello oli jo seitsemän seutuvilla ja -ilta ihana, kaduilla paljon väkeä -- kopaisi Kalli Dau yhtäkkiä -ystäväänsä käsipuolesta ja osoitti kadun toiselle puolelle, jossa nyt -on Commeterin rakennus, ja sanoi: "Katso tuolla!..." - -Klaus Baas katsoi ja tunsi nyt heti Kalli Daun äidin: muisti nähneensä -hänet jo kerran ennenkin kulkiessaan tätä katua ja ihmetelleensä -ajatuksissaan, miksi tuo nainen näytti niin tutulta. Hänellä oli -kukkaskori kyynärkoukussa, ja muuten hän oli jo vanha ja ryppyinen, -mutta yhä paistoi yllä korea pusero ja yhä pyörähteli pää yhtä -levottomasti kuin ennen. Hän ojenteli ohikulkijoille kukkakimppuja ja -tyrkytteli varmaankin liian sopimattomasti, koskapa kävelijät häntä -silloin tällöin katsoivat hyvin oudoksuen ja kärttyisesti. Hyvän aikaa -seisoivat ystävykset siinä ja katselivat muijaa kadun toisella puolla. -Mutta sitten tähysteli muori katua ylös ja alas, ja kun paras -kävelijä-joukko näytti hälvenneen, lopetti kauppansa ja pisti kukat -kädestään koriin toisten joukkoon, ja pani kannen kiinni ja lähti -itsekseen supisten ja hoippuen kulkemaan Bergstrassen yläkulmalle. Ja -toverukset seurasivat vaieten jälestä. - -He tulivat Fischmarktille ja laskeusivat sieltä Brandswieteä myöten -alas. Lähellä Dovenfleetia muori pujahti erääsen kellarikapakkaan, -joita siellä on sangen lukuisasti. Uutimettomien akkunain läpi näkivät -miehet hänen menevän soikean ja savuisen kapakan läpi, jossa oli paljon -väkeä, aina perälle tiskipenkille ja istahtavan pöydän ääreen -peräsoppeen. - -Hekin laskeusivat nyt sisään ja asettuivat aivan oven pieleen ja -tilasivat pukin olutta. Heidän vieressään istui kaksi keltanaamaista -malaiji-matruusia, punaiset fetsit päässä: koettivat hirveällä -engelskalla toimittaa muhevalle kapakka-akalle asiansa. Klaus Baas -sukasi silloin malaijiksi siihen väliin, ja ilosta irvistelevät -viirunaamat sanoivat silloin haluavansa riissiä ja curryä[85] sekä -pikarin paloviinaa. -- Kapakan holvin alla istui työläisiä -höyryhaminasta vaikka minkämoisia: proomunsoutajia ja lastinkantajia ja -sijoittajia. Tiskin luona räyhäsi pöytäkunta humalaisia lastaajia: -kortit läiskyivät ja suut porisivat. Kaikki vieraat olivat alempaa -rahvasta. Kapteeni Kalli Dau katseli vaieten kapakan sauhuihin, katseli -pitkään ja miettivästi pientä kyyryselkäistä äitiä, joka istui -tiskipenkillä. - -Silloin Klaus Baas nousi ja meni vierasparven läpi tiskin luo ja -istahti eukkoa vastapäätä pöydän ääreen. - -Muori nosti katseensa viinapikarista ja säpsähti kun näki hienon, -komean herran edessään. Mutta sitten hän kohotti pikarinsa ja maistoi -ja hymyili kiverästi ja maiskutteli suutaan. - -"Satuin näkemään teidät täällä", sanoi Klaus Baas tuttavallisesti. "Me -oltiin tuttuja ennen, pikku poikana, kun asuin Rademachersgangin -varrella. Missä teidän poikanne nyt on?... Eikös se ollut Kalli -nimeltään?" - -Muija nyykäytti päätänsä visusti ja supatti ikäänkuin mitä salaisuutta: -"Hyvä poika! Kerrassa hyvä!" Ja hymyili sitten itsekseen ja sanoi: "Hän -lähettää joka kuukausi viisikymmentä markkaa, jokainen herran kuu! -Sillä saan ruuan ja yösijan tuolla ylhäällä. Mutta eihän ihminen elä -ainoastaan sillä, vaan pitää saada pikkusen puhdasta!" Ja räpsähytellen -ovelasti silmiänsä hän osoitti viinapikaria. "Sentähden minä myyn -kukkia." - -"Ja missäs toiset lapset ovat?" kysyi Klaus Baas. - -Mummo pyöritti päätänsä. "En tiedä, herra kulta." Ja tuijotti eteensä -kuin muistiaan herätellen. "Toinen poika kuoli kuudentoista vanhana... -Muut... en tiedä... Amerikassa tainnevat olla, en tiedä." - -"Ettekö tahtoisi tavata poikaanne Kallia, matami?" - -Mutta silloin laski muori pelästyneenä laihan kätensä hänen ranteelleen -ja painautui harmain päin häntä lähemmäksi ja supatti silmät pyöreinä, -ikäänkuin peläten pojan olevan lähistöllä: "En! En minä! En minä! En -ole sanonut kellekään täällä kuka minä olen. Täällä käy usein eräs -Kiinassa-kävijä. Sepäs vasta olisi, jos hän saisi tietää, että hänen -vanha äitiparkansa ryyppii ja myö kukkia. Hän on nyt merikapteeni! -Kapteeni Kalli Dau! Kuulkaa: minä olen aina sellaisessa tuskassa kun -seison tuolla kadun kulmissa, ajattelen: nyt hän juuri tulee ja sanoo: -Mitä... oletko sinä tässä? Älkää nyt vaan kirjoittako hänelle, hyvä -herra kulta, että minä olin täällä!" Ja muori hymyili jälleen -tuttavallisesti: "Minulla on kyllä tuolla yösija. Mutta aina kun tulen -iltasella kotiin, istuskelen pari tuntia täällä ja maistelen kuminaa." - -Klaus Baas nousi ja meni toverinsa luo, sanoi: "Sitä se on mitä on: -minkäpä sille voi. Parasta on sekä hänelle että sinulle, ettette enää -tapaa toisianne." - -Kalli Dau nousi ja läksi. Ja Klaus Baas seurasi häntä. - -He astelivat hyvän aikaa vaieten ja loittonivat Wexstrasselle päin. Ja -kun he tulivat Ellerntornbrückelle, niin Kalli Dau kohotti päätänsä -ja silmäili ympäristöä: oikealla punertelivat Alsterin kadut -ilta-auringossa, ja vasemmalla nousi mahtavana, kauniina ja kuin -tuskalle kivettyneenä Michaelin torni. "Olen aina pitänyt paljon -Hampurista", virkkoi Kalli Dau, "mutta nyt tuntuu kuin äiti -pilkistelisi joka kulmalta ja nousisi eteen joka kapakan ovesta." - -Klaus Baas ei voinut lohduttaa paremmin kuin vakuuttamalla: "Kyllä se -pian loppuu, Kalli, hän on jo niin vanha. Lupaan silloin tällöin -katsastaa häntä, ja jos hän sairastuu, niin hänen ei tarvitse olla -hoidon puutteessa." - -Kalli Dau kulki vaieten ja syvissä mietteissään hänen rinnallaan; mutta -vähitellen alkoi hänen murheellinen käyntinsä jo keventyä ja mies itse -reippaasti keikahdella ja katsella ympärilleen kuin haluten pysähtyä -pakinoihin jokaisen vastaantulijan kanssa. Ja sitten hän sanoi -rauhallisesti ja reippaasti kuin oikea Kalli Dau: - -"Menin eilen heti yhtiön konttorista äitisi luokse: minulla kun ei ole -ketään täällä. Ja kun nousin portaita, tapasi minut Hanna: tuli juuri -kirjat kainalossa koulusta. Minä pyöräytin hänet ympäri ja vein -kirjoineen päivineen Alsterille. Käveltiin kerran ympäri ja toinen -ajettiin. Me oltiin siellä tänäänkin ja se oli hyvin hauskaa." - -Klaus Baas kuunteli kummissaan ja sanoi: "Kas kun hän ei ole siitä -kertonut äidille ja minulle mitään." - -"Minä kielsin", vastasi Kalli Dau. "Minä olen viisitoistavuotisesta -kiertänyt ilman lupaa maailman rantaa; totta kai hän nyt saa -kuudenkolmatta ijässä kiertää luvatta Alsterin ympäri. Se on sievä -tyttö. Tiedätkö, onko hänellä jo mielityistä?" - -"En luule", vastasi veli. - -"Arvelen vaan", sanoi Kalli Dau, "että jos ei olisi... niin... jos se -ei olisi mahdotonta..." - -"Joko sinä siitä hänelle puhuit?" kysyi Klaus Baas. - -"En sanaakaan! Juttusin vaan vähän hänen kanssaan niitä näitä... -Hampurista ja Kiinasta. Ja kerroin hänelle kaikellaista, mitä matkalla -mieleen sattuu... Kun hän vain ei olisi liian oppinut ja hieno, Klaus." - -Klaus Baas pudisti päätänsä. "Mutta olehan nyt hyvin varovainen, -arvelen." - -Kalli Dau nyökkäsi ja mietiskeli jonkun aikaa. Ja sitten hän sanoi: -"Kun olisit hyvä ja pitäisit äitiäsi vähän siellä ompeluhuoneessa, -jotta saisin puhella kahden hänen kanssaan. Kunnon ihminen on äitisi -kyllä! Mutta sillä on liiaksi sellaiset pistokassilmät!" - -Klaus Baas naureskeli ja he nousivat ylös kotiportaita. - -Kun he olivat tulleet sisään, niin Klaus Baas osoitti Hannan pienen -kamarin ovea, hämärän pihan puolella. Oven takaa kuului nyt hiljaista -laulun hyräilyä. "Tuntuupa olevan hyvällä tuulella", tokaisi veikko, -"kävelyt kanssasi eivät ole ainakaan ikävystyttäneet häntä." - -Kalli Dau koputti nyt oveen, jolloin kajahti iloinen: sisään! "Mutta, -jos tuletkin mukaan", sanoi Kalli Dau, ja he astuivat siis kaksin -kamariin. - -Hannan edessä pöydällä oli iso pinkka ainevihkoja, jotka hän oli jo -korjannut; ja nyt hän levähti kädet helmassa. Hän oli sievä ja muheva -ja hänellä oli isän lempeät, hyvät silmät. Ja tavattomassa -siisteydessä, joka ominaisuus oli saanut hänet silloin ennen ihailemaan -sitä nokikolariakin, hän oli aivan sievän nimensä arvoinen: Hanna Baas. - -"Jaha, vai täällä sinä oleksit?" sanoi Kalli Dau ja pudisti hänen -kättään ja istahti tuolille. "Ja tuollahan nuo onkin nuo papukaijat!" -Sitten hän otti pinosta päällimäisen vihkon ja käänteli ja katseli sitä -ja tokaisi: "Minkäpäs annoit aineen? Majuri von Tellheim?...[86] en -tunne miestä..." Ja hän heittäysi mukavasti selkäkenoon ja jatkoi: -"Kyllä minä ennen aikaan tunsin jonkin Tellheimin -- tai Telleinin -- -silleen, tälleen. Hän oli ensimäisenä perämiehenä Neptunolla kun minä -olin samalla laivalla toisena. Me kulettiin vain seitsemän nupin -nopeudella, ja oli mahdoton helle; mutta silloinhan sitä tyytyy vaikka -mihin. Olen minäkin nähnyt jo sitä ja tätä, ja liikkuuhan tuo kieleni, -mutta häneen nähden minä olin vain kepulipoika. Kerrankin hän kehui -olleensa perämiehenä vanhalla fortepiaanolla, joka kulki Hongkongista -Kalkuttaan. Tuon saman rännälin miehistössä oli muun muassa eräs hindu, -oikein sitä hyvää vanhankansan kuosia, Intian sydänmaalta. Hän teki -jossakin satamassa, minkä lie tehnyt, kepposen, joten perämies pani -hänet putkaan muonahuoneen viereen, erääsen lokeroon, jossa oli -rautaluukku. Mutta sitten tarvittiin lastatessa tilaa enemmän kuin -tavallisesti ja tukettiin tavaroilla ovi, jonka takana hindu istui. -Ensimäinen perämies sanoo silloin kapteenille: 'Eihän vain unohdeta -tuota miestä tuonne?' Mutta kapteeni vastaa: 'Mitäs se sitten tekee? -Hän on sitä vanhaa, hyvää kuosia. Kun hän rupee kyykkysilleen ja tuijaa -nenäänsä pitkin maahan, niin hän unohtaa syömisen ja juomisen eikä -tiedä koko maailmasta mitään.' No, silloin perämies rauhoittuu. Ja -sitten lähtään matkalle ja kestetään kova myrsky ja päästään satamaan. -Ja sitten syntyy laivalla taas rettelöitä, en muista mitä, joten -ensimäinen perämies siirtyy toiseen laivaan. Kuusi vuotta tämän jälkeen -hän palaa sitten perämiehenä takaisin siihen samaan laivaan ja rupee -pitämään siellä jöötä ja järjestystä, sillä rännäli on mennyt aivan -rappiolle. Ja silloin pengotaan auki myös se rautaovi ja avataan, ja -siellä kyyköttää hindu yhä arestissa, aivan hyvin säilyneenä: -ainoastaan hiukan on litistynyt siltä paikalta, jolla istui. Mutta se -pullistui raittiisen ilmaan päästyä entiselleen heti. Ja niin on -kullakin kansakunnalla omat kuosinsa, Hanna... Muuten, mitä minun -pitikään sanoa: oletko sinä kiinnitetty tänne Hampuriin turpeesen, vai -voitko kukaties kuvitella asuvasi Queens Roadilla Hongkongissa?" - -Hannan poskille lehahti puna, ja hän katseli sirkeillä silmillään ensin -suurta veljeään ja sitten Kalli Dauta ja vastasi hiljakseen ja -epäröiden: "Eihän se oikein houkuttelevalta tunnu, jos kerran on niin -kuin kuvailet." - -"Houkuttelevalta, muistapa se sana!" huudahti Kalli Dau. "Tiedänpä -senkin, mikä vasta on houkuttelevaa! Minä makailin kerran jungmannina -'Anna Behnillä' Otaheitissä. Paitsi meitä oli siellä kaksi muuta -saksalaista laivaa ja yksi ranskalainen risteilijä. No niin: eräänä -päivänä kun oli hirvittävän kaunis ilma, -- ilma siellä on aina -hirvittävän kaunis -- viivyimme puoleen yöhön ranskalaisten veikkoin -kanssa kapakassa ja tulimme mainiosti toimeen keskenämme. Minulla oli -sirmakka mukana ja minä soitin ja iloitsin valtavasti, että me oltiin -ranskalaisten kanssa niin sovussa. Ja siinä nousi ilo liiaksi hattuun, -enkä tiedä, miten lie käynyt; mutta kun minä viimein yksinäni lähden -purjehtimaan satamaan päin, minä menenkin peli kainalossa ihan toiselle -suunnalle, ja painun yhä aarniometsään: yhä syvemmälle salolle, ja -luulen kai kulkevani Holsteinin kankailla ja viimein väsyn ja -heittäydyn makaamaan. Ja kun herään, on selvä päivä, ja minä oikoilen -jäseniäni puhtaalla matolla, sievässä savimajassa, ja ympärilläni -kököttää koko heimo kanaakkeja -- siksi ne heitä sanovat -- ja nauravat -ja pitävät iloa kun minä olen ällistyksissäni. Minulla on murhaava jano -ja sen minä ilmaisen heille merkeillä. Silloin he lennättävät heti -minulle vasta otetun kookoshedelmän ja halkaisevat sen ja antavat -minulle juoda. Ja koska nyt isäntäväki on minulle niin kohteliasta, -niin minä otan sirmakkani ja soitan heille: ja silloin he tanssimaan -kaikki korkeiden puiden varjossa, kaunista väkeä, ja pari pulskaa -tyttöä joukossa. Ja me ollaan niin ystävällisiä ja niin iloisia, ja -sitä on niin mahdottoman hupaista katsoa! Ja viimein tahdon minä -takaisin laivalleni. Mutta silloin kylän vanhin toimittaa minulle, että -he ovat mieltyneet minuun ja minun sirmakkaani niin, että pyytävät -minua jäämään heidän luokseen ijäksi, ja näyttävät minulle kolme -pulskaa tyttöä, joista minun sopii valita vaimo. Hei, Hanna: se se -vasta oli houkuttelevaa! Sillä kun minä tulla kuipelsin takaisin 'Anna -Behnille', mitä minä olin silloin? Joutava jungmanni vain, paljain -jaloin, sain luututa laivan kantta, ystävittä, omaisitta!... No, ei kai -se nyt sentään olisi aivan laatuun käynyt! No niin, jatka nyt Hanna!" - -"Niin", sanoi Hanna hymyillen, "tämä juttu olikin toista." - -"Sellaisia juttuja on hyrmykky!" vastasi kapteeni Dau ja heilautti -kättään kuin olisi voinut mätkiä niitä kasottain pöydälle. "Mutta -niillä ei asiaan päästä. En aio sinua houkutella, Hanna... mutta jos -mukaan tahdot, niin tiedät, että minun on lähdettävä neljän päivän -päästä." - -"Se on kiirettä se", sanoi tyttö ja katsoi häntä epäröiden. - -Kalli Dau kesti reilusti katseen ja lausui totisesti ja lempeästi: "Et -tarvitse enää sitten huolehtia muiden lapsista, Hanna, sillä sinulla on -omasi. Ja minä vannon, että niistä tulee kerrassa pulskia! Katsos, -minäkin olin aikoinani sievä poika, vaikka kävelenkin nyt hiukan -vaivalloisesti... äitini ei näet käsitellyt minua oikein hyvin." - -Hanna lykkäsi nyt vihkopinon verkalleen syrjään ja virkkoi hienosti -punertavin poskin ja hiljaisella, värähtävällä äänellä: "Kyllähän minä -tahtoisin kodin ja lapsia... mutta... mutta miksi sinä sitä tahdot?" - -Kalli Daun täytyi oikein asiaa aprikoida: "Miksi? Niin minä?" hän -toisti. "Minä... niin, kun minulla ei ole mitään... Ja minähän tahdon -kanssa kodin ja lapsia..." Ja yhtäkkiä värähytti hänen ahavoituneita -kasvojaan särkevä suru: "Näin äitini äsken viimeisen kerran, Hanna! Ei -ole minulla enää ketään maailmassa!" - -Hanna ei kuunnellut sitä. Naisten tapaan hän ajatteli vain itseään, ja -epäilyksen ja toivottomuuden kyyneleet puhkesivat hänen silmistään: -"Mutta miksi sinä tahdot juuri minua?" Ja hän viittasi sormellaan -rintaansa. - -"Niin sinua?" toisti Kalli Dau... "Siksi, että kun ajattelen äitiäni, -aina näen mielessäni sinut! Sinä olet äitini vastakohta. Niin sievä, -siisti tyttö kulta. Siksi!" - -Nyt tulivat Hannan kasvot yhä hienomman punaisiksi, ja Klaus Baas -ajatteli ensi kertaa eläessään: kas vain, kuinka sievä pikku sisko -minulla on! Sitten Hanna sanoi: "No -- jos niin kerran on, niin?!" - -Kalli Dau ymmärsi yskän, kääntyi ovelle ja sanoi Klaus Baasille: "Nyt -sinä voit mennä ja sanoa äidillesi, mitä on meiningissä." - -Kun Klaus Baas sitten samana iltana istui Hannan kanssa kahden kesken -siskon huoneessa -- Hanna kokosi jo tavaroitaan, jotka aikoi ottaa -mukaan -- niin Klaus Baas sanoi: "Kalli Dau on ehyt ihminen, Hanna, ja -se on meidän aikanamme paljon: nyt ovat melkein kaikki puoli-miehiä. Ja -hän on hyvä, sen tiedät itse. Jos hän on hiukan yksinkertainen ja vähän -koulusivistystä saanut ja jos näet hänessä jotain oudoksuttavaa tai -vieroittavaa, niin olethan sinä häntä oikaisemassa! Mutta ole vaan -varovainen auttaessani: sinä et tunne maailmaa, Hanna!" - -"En", myönsi Hanna. "Minulla oli suuri veikko, mutta hän ei ole minulle -sitä koskaan näyttänyt." - -Klaus Baas hätkähti ja vaipui mietteihin. Mutta siten hän sanoi selvään -ja lujasti: "Siinä meni kauan, Hanna, ennenkuin minusta itsestänikään -tuli ehyt mies. Syntyisin toisesta säätyluokasta olen saanut kauan -hiiviskellä maailmassa varovasti kuin ketunpoika vierailla veräjillä. -Niin, vasta vuosi sitten minusta tuli oikeastaan varma mies, ja erään -naisen sylissä. Me saamme kypsyyden vasta toiselta sukupuolelta. Sen -tulet itsekin kokemaan." - -Hanna hengähti pitkään ja syvään ja sanoi: "Niin, kyllähän minä olenkin -iloinen." - -"Ah, sinä rakas, älykäs tyttö kulta!" huudahti Klaus Baas riemuissaan, -kun näki hänet niin tyytyväisenä. Ja kietoi kätensä hänen kaulaansa. - -Mutta silloin sanoi sisko hieman katkerasti: "Tällainen et ole ollut -minulle milloinkaan. Sinä olet aina ollut minulle niin vieras." - -"Voi", lausui Klaus Baas, "minulla on ollut itsestäni niin paljon -huolta! Niin sanomattoman paljon! Mutta jos olisin tiennyt sinun olevan -lemmensuhteissa tai edes sinun haluavan lemmittyä, niin olisin ollut -sinulle avomielinen uskottu kuin kypsyneelle ihmiselle ainakin. Mutta -sinä olet aina ollut niin hiljainen! Kuin pikkurilli sormustimessa!" - -"No nytpä minusta siis tulee täysi ihminen", sanoi Hanna pilkallisesti. - -"Niin", toisti Klaus Baas vakaasti, "juuri sitä mieltä minä olen!" - - * * * * * - -Ja neljän päivän päästä lähti Hanna kapteeni Daun kanssa Kiinaan. Ensin -hän aikoi lähettää Kaliin sinne etukäteen, mutta sitten ei hyvä sydän -raskinutkaan laskea Kallia yksin pitkälle matkalle. Ja ehkäpä hänellä -oli kiirekin mitä pikimmin päästä vain sormustimesta ja kehittyä -täydelliseksi ihmiseksi, niinkuin suuri veli oli vakuuttanut. - -Ja Klaus Baas oli liitosta ylpeä kuin olisi hän itse sen pannut alkuun -ja ohjannut onnellisesti perille, vaikka hän olikin kiintynyt siihen -vain puolella sydämellä. Ja pystypäin, mutta miettivin mielin, hän -ajatteli jälleen omaa kohtaloansa. - - - - -XXII. - - -Kun hän seuraavana päivänä meni tapansa mukaan rouva Eschenin luo ja -pakisi hänen kanssaan minkä mistäkin, niin hän sai kysymättä kuulla, -että Sanna tulisi kotiin ensi keskiviikkona. Ja eräät tutut, joiden -nimiä rouva Eschen mainitsi hyvän joukon, olivat kutsuneet Sannan jo -pieniin tanssiaisiin Uhlenhorstiin. Klaus Baas kyseli vielä tarkemmin -kutsuvieraista, ja kun niiden joukossa oli eräs hänen hyvä tuttunsa, -niin hän lähti. - -Hän etsi pörssissä käsiinsä tuon ystävän ja sanoi hänelle sivumennen: -"Jouduin siellä maaseudulla erilleni kaikista vallasseuroista. Jos -olette tuttu kelpo perheissä ja jos mielestänne missä tarvitaan miestä, -joka tohtii pistää lancier'ksi[87] tai valssiksi, niin muistakaa -minua." - -Toinen toruskeli häntä ja sanoi: "Enkös tarjonnut teille jo viime -talvena seuraa, herra Baas, mutta te ette korvaanne kallistanut. Nyt ei -ole paljon valikoimisen varaa. Mutta tulkaahan ylihuomenna kanssani -Uhlenhorstiin, olen saanut sinne kutsun eräiden hienojen tuttujen luo. -Olettehan mies, jonka seura on kunniaksi. Kirjoitan sinne kohta tänään; -te pistäydytte sitten tervehdyksellä, ja asia on selvä." - -Klaus Baas naurahti ja ajatteli: Sitä myöten on tosiaan asia selvä! - -Hän lähti tervehdykselle ja tuli Fährstrasselle neuvottuun uuteen, -hauskan näköiseen taloon, jossa oli pohjoissaksalaiseen tyyliin laaja -"diele"[88] ja kodikkaat huoneet. Omistaja ja hänen vaimonsa olivat jo -vanhoja ja muuten lapsettomia: olivat tehneet monta Herran vuotta -ahkerasti työtä ja säästäneet varoja, ja nauttivat nyt tästä töittensä -tuloksesta, uudesta kauniista kodista. Ja olivat päättäneet vihkiä sen -pienillä tanssikekkereillä tuttavapiirissä. Klaus Baasin tuttu oli -nähtävästi tehnyt kirjeessään Klaus Baasista heille tarkoin selkoa, -sillä he ottivat hänet kovin ystävällisesti vastaan ja lupasivat -hänelle, että hän oli saava tavata heillä joitakuita varsin sieviä -hienohelmoja. - -Juuri tanssiaisiltana sattui postihöyry myöhästymään niin paljon, että -Klaus Baas pääsi konttorista sitä odottamasta vasta kello yhdeksän -tienoissa. Hän pukeutui kiireesti ja ajoi suoraa päätä pitopaikkaan; ja -hän näki vierasjoukon paljon suuremmaksi kuin oli ajatellutkaan: uusi -talo vallan vilisi väkeä, ja hauskasti yhdessä vierivät hetket ja -tanssi ja viini olivat saaneet vieraat kerrassa hilpeälle tuulelle. -Klaus Baas tervehti ensin isäntäväkeä ja joutui sitten nuorten -liikemiesten pariin, joista hän tunsi kaksi ennestään näkemältä. Toisen -hän oli kohdannut Intian matkoilla ja toinen oli hänen viereisensä -pörssissä. Ja sitten puheltiin huolettomasti jonkun aikaa minkä -mistäkin. - -Mutta hän lähti heidän seurastaan niin pian kuin saattoi, ja kun hän -viimein vetäytyi korkean kukkastelineen sivulle, joka oli soppeen -siirretty, ja tarkasteli tanssissa kiitäviä naisia ja herroja, niin -pian hän keksikin Sanna Eschenin. Eräät vieraista naisista olivat -pukeutuneet talon tyylin mukaisiin pukuihin -- rakennus oli sisustettu -yksityiskohtiin saakka porvaristalotyyliin 1800-luvulta -- ja -Sannallakin oli keveä, hienosti kukallinen tanssipuku, jota kauan oli -säilytetty isoäidin, madame Eschen vainajan, kätköissä. Tanssittiin -paraikaa avonaista rheiniläistä:[89] Sannan polvet lykkivät kauniisti -leveää, laskosrikasta hametta ja kumarakauloin hän katseli maahan, ja -hänen povensa henki armaasti, kuin sävelten tahtiin: hän oli heittäynyt -tanssin nautintoon koko sielullaan. Niin, Klaus Baas näki hänet, ja -hänen sydämensä sykähti voimakkaasti ja hän ajatteli: Vai tuollainen -hänestä on tullut! Ihana, armas nainen!... Kaunis kuin oma -kantajansa!... Liian, liian kaunis! Häntä en minä saa! - -Mutta kun hän ajatteli: häntä en minä saa... niin hän halusi neittä -sitä intohimoisemmasti... ja mietti monimutkaisia, horjuvia -suunnitelmiaan... Ja hän puraisi huultansa ja virkkoi itsekseen: Täytyy -koettaa kuitenkin, menköön syteen tai saveen! - -Ja samassa hän huomasi, että Sanna heitti tanssiessaan pitkiä, tutkivia -ja samalla vihastuneita silmäyksiä erääsen toiseen pariin, joka tanssi -dielen puolla: muudan nuori poikamies, kauppias, tanssitti siellä -pientä, tummaveristä ja kokettia naikkosta ja näytti viihtyvän hänen -seurassaan mainiosti, -- herraan oli Klaus Baas muuten jo äsken -tutustunut. Selvästikin Sanna harmitteli tuon nuoren herran tähden, -joka olikin kaunis mies. Nyt jäi Klaus Baas seisomaan erään tuttavansa -kanssa, joka oli tullut hänen luokseen kukkien taakse, ja tarkasteli -hyvän aikaa Sannan käytöstä. Epäluulonalainen pari seisattui nurkkaan: -pieni tummaverinen nainen kesytteli ja kiehtoi kauppiasta mustilla -silmillään ja vehkeili viuhkallansa niin että kyllä kelpasi nähdä, ja -kauppias katseli ja ajatteli vain häntä: asian tila oli jokaiselle -syrjäiselle, ainakin tällä hetkellä, kerrassa toivoton. Tuo syrjäinen, -juuri Sanna neiti, tanssikin siksi kasvot kalpeina ja tummat silmät -suurina eikä kuunnellut kavaljeerinsa kohteliaisuuksia ja koetti kaikin -mokomin kääntää vaan silmiään pois tuosta tuskallisesta näystä, mutta -ei voinut. Nuori mies oli varmaankin hänen entisiä ihailijoitaan, jonka -kohtaamisesta Sanna Eschen oli Englannin matkan jälkeen toivonut suurta -iloa: oli kai haaveksinut, että näkemisen riemu säteilisi häikäisten -pojan kasvoista, ja nyt... tällaiseksi oli suhde sillä välin kylmennyt. -Nuori mies katseli häntä aivan välinpitämättömästi, joskin hiukan -levottomana... Ja nyt kohtasi Sanna katseen! Kuinka kummalla voi mies -kääntää silmänsä pois tuosta komeasta, vaaleanverevästä tytöstä, jonka -joka hermossa uhkuu terve, jalo elinvoima, ja suoda sen tuolle -mustaveriselle, kiemailevalle pakanalle! Hitto soi: pikiinny sinä vaan -mustalaiseesi! Kas niin juuri! Nyt keskeytti Sanna Eschen tanssinsa ja -kolme herraa saarti hänet heti: kaksi poikamiestä, kolmas nainut, mutta -ei ainoaakaan oikeaa joukossa: näki, ettei Sanna välittänyt heistä tuon -vertaa! Hänen tuimistuneet, arat katseensa kohdistuivat vielä nurkkaan. -Mutta sielläkös nyt juttu juoksi, ja sielläkös mustia silmiä -välkyteltiin, ja nyt kätki viuhka heidät molemmat! - -Sitä ei Sanna enää sietänyt! Hän väistyi varovasti jonkun askeleen -loitommalle ja kiersi seinäviertä pitkin, kopaisten isoäidin hametta -polvien kohdalta -- ja pääsi ovelle ja meni dieleen. Siellä hän istahti -hämärien toisen kerroksen portaitten yläpäähän ja etsi outojen -pukimiensa taskusta nenäliinaa, pyhkäistäkseen kyyneleen, joka kimalsi -hänen silmässään, mutta turhaan -- ja hänen täytyi turvautua -hansikkaasen. - -Silloin lähti Klaus Baas paikaltansa ja meni portaille varmalla -päätöksellä: Niin totta kuin elän, nyt valloitan tuon armaan naisen! Ja -hän nousi jonkun askelen portaita ja lausui ylös katsoen sydämellisesti -ja rohkaisevasti: "Jumbo, näytäpä hampaitasi!" - -Sanna katsoi kummissaan häntä, eikä tuntenut ensin muuten kuin -vanhasta, tutusta pilalauseesta. Ja ojensi sitten hänelle hämmästyneenä -kätensä ja virkkoi riemusta ratkeamaisillaan, kun edes joku muisti -häntä tuskassa: "Ah, tekö herra Baas! Kuinka hauskaa, että tulitte!" - -Klaus Baas piti hänen kättänsä kädessään, koska Sanna ei vetänyt sitä -pois -- ja sanoi luonnollisesti ja itsestään selvänä: "Saanko olla -vähän aikaa seurassanne? Näin, että te olette pahoillanne, ja sitä en -siedä!" - -Sanna antoi mielellään hänelle paikan vieressään ja silitti polviansa -ja järjesti helmojaan jalkainsa ympärille ja suoristihe ja katsoi häntä -uteliaasti sivusta, samalla hiukan hämillänsä. Klaus Baas istahti hänen -viereensä ja virkkoi rattoisasti: "Teidän täytyy todella näyttää tuolle -nurkassa olevalle hampaitanne, Sanna neiti. Niin kaunis, pulska tyttö -ei mitenkään saa alistua!" - -Sanna hätkähti. "Se ei ole helppoa", hän suoraan tunnusti. - -"Sen minä kyllä näin", sanoi Klaus Baas... "Ja se on kerrassa -käsittämätöntä... mutta minkäs teet? Ette voi häntä käännyttää tieltä, -jota hän haluaa itse kulkea, Sanna neiti." - -Sanna katsoi saliin, iloisesti karkelevain ja pakisevain laumaan, ja -yhtäkkiä täyttyivät hänen silmänsä kyynelin. Mutta sitten hän nosti -päänsä pystyyn ja haki nenäliinansa, löysi sen ja pyyhkäisi silmiänsä --- ja katsoi Klaus Baasiin ja lausui jalon päättävästi: "En tahdo -ajatella häntä enää... Eihän se toimita mitään... En kärsikään häntä -enää... Juttelen vähän teidän kanssanne. Haluatteko olla hiukan vielä -kanssani?" - -"Kertokaa, mitä te nykyään teette?" sanoi Klaus Baas. - -Silloin kohautti Sanna kauniita olkapäitänsä ja virkkoi lohduttomana, -mutta teeskennellen hilpeätä: "Mitäkö teen?... Kaksi vuotta sitten -suoritin opettajatutkinnon. Nyt olin vuoden Englannissa. Ja nyt alkaa -elämä entiseen tapaan: auttelen vähän pikku taloudessa, -- mutta mitäpä -siinä on auttamista? -- toimittelen asioita, pistäydyn joskus tuttujen -luona, soutelen kauniina iltoina Alsterilla, istuskelen ja ompelen -itselleni puseroa tai peittoa, ja mietin, miten käyttää pienen -kuukausrahani parhaiten. That's all![90] Saan kolmekymmentä markkaa -kuussa: siinä ei ole liikoja. Täytyy taas talvella näytellä -opettajatarta tai ottaa ainakin kotioppilaita, saadakseen hiukan -palkanlisää, ja se on hirmuista." - -Klaus Baas sanoi: "Minä ajattelin juuri äsken, miten hienosti te -tanssissa..." - -"Katselitteko te minua?" keskeytti Sanna. - -"Koko ajan", vastasi Klaus Baas kursailematta. "Mitäs muuta sitten? -Aioin sanoa, että kun näin teidän tanssissa, niin hienona ja komeana, -niin -- muistatteko vielä, mikä pieni, soma tyttö olitte siellä Laura -tädin luona, maalaustunneilla? Kun minä lämmitin teille tuttipulloa." - -"Ah Jumalani", päivitteli Sanna naurahtaen ja pudisti päätänsä, kuin -olisi puhuttu mistä vieraasta lapsi parasta. Sitten hän katsoi Klaus -Baasiin terävästi ja sanoi ärsyttävästi: "Näen mielessäni teidät siellä -pöydän ääressä, näin": ja hän heilutteli kättään kuin pensseleitä -huuhdellen. - -Klaus Baas nauroi ja nyökkäsi päätänsä, ja ihastui yhä enemmän Sannaan. -"Ja sitten", hän jatkoi, "tapasimme sinä iltana, jolloin minä läksin -veljenne kanssa Intiaan. Te olitte niin suloinen valkeassa pikku -paidassanne. Minä vein teidät sylissäni... näin..." - -"Voi raukkaa!" huudahti Sanna taas, kuin olisi kerrottu mistä -mustalaisten ryöstämästä lapsi rukasta. "Sellainen karitsa. Siihen -aikaan me usein kujeiltiin, -- veljeni oli sen meille opettanut, -- -pokkuroimme joka taholle ja raapaisimme oikealla jalalla takakäteen ja -lausuimme juhlallisesti: Klaus Hinrich Baas!" - -Klaus Baas nauroi, ja nyökkäsi taas päätänsä ja haaveksi yhä -valloitushaluisempana: Ai sinun ihania silmiäsi... Kuinka punainen, -täyteläinen on suusi, kuinka lujat hampaat... Sinut minun täytyy -saada!... "Ja sitten näimme toisemme", hän jatkoi, "kun palasin -Intiasta. Puhelimme teidän portailla, muistatteko? Ja te pyysitte -silloin, etten vain kertoisi tuosta paitulaisjutusta; sanoitte, että -hän suuttuisi silmittömästi." - -"Ah Jumalani!" parahti Sanna kuin mustalaisten viemä olisi nyt löydetty -melkein paleltuneena ja puolialastomia maantien ravista. "Voi sitä -neljäntoista ikäistä tyttö parkaa!" - -"Ensi kerranko rakastitte silloin?" kysyi Klaus Baas. - -Sanna mietti tuokion. "En", hän vastasi. "Ensi kertaa rakastin jo kaksi -vuotta aikaisemmin. Silloin me asuttiin -- siksi että isä oli -sairaalloinen -- maalla Hammerissa ja laskettiin usein toisten lasten -kanssa luikua mäiltä. Siellä tietysti tuli tuon tuostakin pikku -kahakoita ja pojat pesivät meitä lumella. Ja siltä ajalta muistan, että -minä oikein toivoin usein erään pojan suuttuvan minuun ja tulevan -pesemään: jos joku muu tohti sitä tehdä, niin minä huusin kuin puukko -kurkussa, sillä se oli kauheaa. Mutta kun hän tuli, niin tuskinpa -liikahdinkaan." Ja Sanna kohotti olkapäitään ja lausui mietiskellen: -"Kai minä siis olin häneen rakastunut. Vai eikö niin?" Ja hän katsoi -kysyvästi Klaus Baasiin. - -Klaus Baas nyökkäsi päätänsä. "Ja sitten, numero kaksi?" - -"Niin", vastasi Sanna. "Mutta luulen, että se oli enemmän mahtailua ja -tyhjää teeskentelyä. Jokaisella ystävättärelläni oli näet ihailijansa -ja minä en tahtonut jäädä takapajulle. Hänellä oli näppy nenässä", -sanoi Sanna kursailematta. - -Klaus Baas purskahti nauruun. "Entäs sitten? Antaa tulla lisää..." - -Sanna vilkaisi nyt häntä jo hiukan epäluuloisesti: tarkoittikohan tuo -totta vai kujeiliko? Ja sanoi sitten: "Äitini on kirjoittanut melkein -joka kirjeessä teistä... että te teette niin hirveästi työtä ja olette -niin kovin totinen... ja onnettomasta avioliitostanne... Ja nyt en -voinut edes aavistaa, että te voisitte kuunnella tällaista joutavaa -lorua, ja voisitte olla niin häijy, ja yleensä niin inhimillinen." - -Klaus Baas nyykäytti hänelle ystävällisesti päätänsä ja vastasi: "Häijy -pitääkin ihmisen olla! Muuten hän on väritön! Kertokaa nyt lisää. Aivan -kunniallisesti ja suoraan." - -Sanna katseli häntä vielä epäröiden. Mutta kun Klaus Baas vaativasti -sanoi: "No, yks kaks: nyt!!" niin Sanna alkoi: "Niin... sitten minä -täytin kahdeksantoista vuotta... Ja silloin, se oli totta! Hän oli eräs -herra, niin, nimi... doesn't matter[91]... sanotaan vaikka tuo käsipuu. -Tapasin herra Käsipuuta usein seuroissa: me tytöt pidimme hänestä -kaikki ja liehuimme kaikki hänen ympärillään, ja monet haaveksivat -varmaan häntä miehekseen. Ja minä ajattelin, että hän tietysti -tarkoittaa minua ja ottaisi minut. Niin meni pari vuotta ja minä olin -jo kahdenkymmenen, ajattelin yhä: hän se on, ja nyt hän tulee! Mutta -yhtäkkiä hän meni kihloihin erään ystävättäreni kanssa. Minut -kutsuttiin häihin. Mutta minä menin jo etukäteen ja sanoin -ystävättärelle, että en voinut tulla: täytyi lähteä eräälle matkalle. -Hän arvasi kyllä, miten hullusti asiani olivat, ja itki tähteni. Mutta -minä nauroin. Mutta ulkona yksin minä itkin!... Nyt on heillä pikku -poika, näin sen äskettäin kadulla, hän jo kävelee, suloinen miehen -alku! Niin... se oli se herra Käsipuu, puoli tusinaa tyttöjä toivoi -tietääkseni häntä..." - -Sanna katseli jäykästi tanssiviin ja hänen tiukasti sulettuja, kauniita -huuliansa väristi salainen tuska. - -"Ja sitten?" kysyi Klaus Baas ystävällisesti ja varmasti. - -"Sitten", jatkoi Sanna verkalleen, "viime talvena tuli Meksikosta -takaisin eräs kaukainen tuttu, liikemies hänkin. Sanottakoon nyt vaikka -tuo liista, herra Liista... Hän ei ollut paha mies: me vietimme useat -tunnit oikein hupaisesti yhdessä, punaviiniä edessä, ranskaa puhellen, -hän osasi sitä paremmin kuin minä. Mutta hän oli niin... mitenkä minä -nyt sanoisinkaan... sellainen huikelo, niin lattea: tosiaankin kuin -mikä pitkä ja ohut liista. Hän taipui aina toisten ajatuksiin ja -mielipiteihin. Ihmiset sanoivat hänestä: hän on harvinaisen hyvä mies. -Hyvä mies! Mutta mitä minä sellaisella miehellä? Ja olipa hän -itserakkaan typeräkin, huomatakseni. Hän luuli esimerkiksi, että -kahdenkolmatta vanha tyttö ei ole kokenut mitään: oli vain haaveillut -ja toivonut taivaasta ottajaa. Sellainen hupsu! Hän esimerkiksi ei -tiennyt, mitä altruismi on." - -"En tiedä minäkään", tokaisi Klaus Baas kuivasti. - -"Ettekö?" hämmästyi Sanna. "Kuinka se on mahdollista! Ettekö tekään -sitä tiedä?" Ja katsoi Klaus Baasia tutkivasti. "Mutta te olette aivan -erilainen kuin hän... Te olettekin lapsesta saakka saanut tehdä työtä -ja pestä aina pensseleitä... Luulen, että kun teillä olisi aikaa, teitä -viehättäisi juuri sellainen..." - -Klaus Baas nauroi: "Jatkoa!" - -"Niin... Hän teki minulle tarjouksia, mutta en voinut sietää häntä. -Minä en halunnut ylimalkaan enää nähdä häntä. Jätin hänet... Ja -sitten..." Nyt katseli Sanna alas tanssisaliin. - -"Tuli hän", jatkoi Klaus Baas, "joka seisoo tuolla nurkassa pienen, -mustaverisen rouvan kanssa. Ja minusta tuntuu kuin hänen nimensä -pitäisi olla herra Ylikäytävä. Ja te astutte ylikäytävälle ja unohdatte -sen... Ja nyt, jos haluatte, mennäänkö tanssimaan yksi lancier? Niin -voimme, vanhat, hyvät tutut, mukavasti katsella toisiamme. Mutta teidän -täytyy murheesta huolimatta näyttää hilpeältä. Pyydän sitä ensiksi -itseni puolesta, sillä olen tehnyt teille tuttipullosta alkaen vain -hyvää. Ja toiseksi teidän itsenne, sillä en antaisi Ylikäytävän -ylvästellä!" - -Sanna nousi ja oikoi pukuaan ja hengitti syvään ja katsoi ihmetellen -Klaus Baasia. "Mitä kummia voikaan tapahtua portailla levähtäessä", hän -sanoi. "Te oikein rohkaisitte minua!" - -"Se on tietty se", vastasi Klaus Baas. "Se lankesi luonnostaan: vanha -tuttavuus on salavoima! Vyötäisillänne on hakaneula mennyt aivan -paikoiltaan... Tohdinko? Auttamista näkyy vain riittävän!!" - -Sanna vastasi nauraen: "Ja Herra Jumala, mitä olen kanssanne jutellut! -Kuinka tulin niin tuttavalliseksi!" - -"Mitäpä sitten!" sanoi Klaus Baas. "Mennään nyt vaan... ne alkavat jo!" - -Tanssin jälkeen he vetäysivät taas hiukan sivummalle ja jäivät -seisomaan suuren vaatekaapin viereen. Silloin alkoi Sanna uteliaasti, -hiljaisella äänellä kysellä liikkeen pulmallisista päivistä vuosi -sitten, ja Klaus Baas kertoi minkä mitäkin. Sanna kuunteli ja tarkkasi -virkuin silmin hänen huuliansa ja hänen silmiänsä. Ja kun Klaus Baas -lopetti, niin hän antoi kätensä jäädä hänen kyynäskoukkuunsa kuin -ystävän; ja silloin kysäisi Klaus Baas ovelan onnellisena: "Onko minun -nyt jättäminen teidät?" - -"Niin, jos tahdotte minusta päästä", vastasi Sanna luonnollisesti ja -viattomasti. - -Silloin pudisti Klaus Baas nuhdellen päätänsä ja sanoi lämpimästi: "Sen -toki tiedätte, neiti Sanna, että olen teidän seurassanne mielelläni." - -Sitten he pujottausivat vierasparven läpi ja tervehtivät tuttuja, ja -Sanna ei katsonut enää herra Ylikäytävää, joka istui yhä nurkassa, -puhellen pienen, tumman rouvan kanssa. Ja nyt hän esitti Klaus Baasin -vielä uudestaan eräälle nuorelle rouvalle, vanhalle ystävättärelle, -sanoilla: "Et tullut tietystikään äsken ajatelleeksi nimeä, Lene. Tämä -on nyt se herra Baas, sama, joka silloin oli Tuddin ja minun kanssa -Laura tädin luona, kun hän maalasi profeettoja. Ja sitten Intiassa -veljeni kanssa, ja tuli viime vuonna siihen kauheaan aikaan Arthurin -sijaiseksi liikkeesen. Hän se on." - -Ystävätär naurahti ja vastasi: "Sen tiedän jo omista kertomuksistasi, -pöhkö parka! Sekä suullisista että kirjeistä! Niin, hän se on! Entäpä -sitten?" - -"Entäpä sitten?" toisti Sanna arastellen, ja katseli totista -teeskentelevää ystäväänsä ja Klaus Baasin riemusta hohtavia silmiä, ja -hätääntyi: "Niin, entä sitten, hyvä Jumala?... Hän on nyt vaan hän... -ja" -- puna tummeni yhä hänen poskillaan -- "on niin rakastettava... Ja -sinun kanssasi en puhu kymmeneen vuoteen, nokkahauki!!" - -Ja sitten he menivät toisten tuttujen luo ja erosivat vähäksi aikaa, ja -Klaus Baas tanssitti häntä vielä kerran. - -"Kuinka te tanssitte hyvin!" huudahti Sanna. - -"Se on suku-avu", vastasi Klaus Baas. "Ja kävin sitä paitsi -tanssiyliopiston Blankenesessa perämieskurssilaisten kanssa. Silloin -olin kahdenkolmatta. Siitä on nyt kymmenen vuotta." - -Sanna katseli häntä tutkivasti ja sanoi: "Taisitte olla silloin koko -hulivili." - -"Niinhän olette tekin, Sanna!" vastasi Klaus Baas. "Istuu niin -suruissaan äsken rapulla! Ja nyt nauraa niin että helähtelee!... -Naurakaas vielä: sitä kuulee mielikseen!" - -Klaus Baas olisi halunnut saattaa hänet toisten Eschenien kanssa -kotiin, mutta kävikin niin, että Sanna jäi loppuyöksi taloon vieraaksi. - -Seuraavana päivänä ajatteli Klaus Baas työn lomassa, kuinka hän ajaisi -kyllin ripeästi ja tarmokkaasti tuota niin hyvin alettua suurta asiaa. -Ja hän päätti konttoriajan loputtua lähteä heti Sannan äidin luo ja -kysyä hienosti, kuinka neiti eilisiltana oli viihtynyt. - -Hämärissä hän kiiruhti Eschenin taloa kohti ja oli jo kadun toisella -puolla oven kohdalla, kun Sanna heilahti kotoaan ulos portaille: -hänellä oli yllä hieno, valkea pusero ja korkea, jäykkä kaulus sekä -sininen miesten kaulaliina ja kova hattu ja väljä vaippa. Hurmaavan -puhdas olento, pää hieman etukumarassa, suu hieman avoinna, käynti -jäykänlainen ja polvet ponnahtelevat, -- se tapa tuli Englannin -naisista. - -Kiireissäänkin Sanna huomasi hänet ja seisattui yhtäkkiä niin että -helmat huiskahtivat ja antoi hänelle reippaan tuttavallisesti kättä, ja -tarkasteli hämärissä uteliaasti hänen kasvojaan, kirkkain, vilkkain -silmin -- ja löysi kai niissä kaiken saman, mikä oli eilen häntä -miellyttänyt, sillä hän kuunteli tyytyväisyyden lumousta loistaen Klaus -Baasia, joka kertoi aikoneensa käydä hänen luonaan. Ja hän nousi jo -hänen kanssaan pari porrasta kotiovelle, mutta sisäportaiden edessä hän -pysähtyi ja sanoi: - -"Mutta sehän olisi tyhmää! Äidin luona on juuri pari tätiä!" - -"Mutta minä tahdon jutella teidän kanssanne", sanoi Klaus Baas -itsepäisesti. "Emmekö voisi kävellä yhdessä hiukan?" - -Sanna näytti arvelevalta. "Eihän se oikein, näin keskellä kaupunkia." - -Silloin Klaus Baas, joka piteli yhä hänen kättänsä, puristi sitä ja -sanoi lyhyesti ja vaativasti: "Sanokaa sitten, milloin teidän tällä -viikolla sopii lähteä kävelylle... pitkälle, kauaksi aikaa, kahden -kesken?" - -Sanna katsoi häneen ja lausui verkalleen ja arastellen: "Minnekä -sitten?" - -"Minne vain tahdotte!" - -Sanna rypisti ajatuksissaan tiukasti kulmiaan ja sanoi: "Voin huomenna -illan suussa lähteä eräälle vierailulle vaikka Hochkampiin." - -Klaus Baas vastasi heti: "Tavataan siis huomenna kello seitsemän -asemalla ja mennään sitten johonkin puistoon! Eikö niin, neiti Sanna!" -Ja hän veti vaativasti hänen kättään puoleensa. - -Sanna tunsi toisen kädestä ja silmistä, että väkivaltainen voima veti -Klaus Baasia hänen puoleensa. Ja hän koetti ylpeästi puolustautua, ja -hänen silmänsä loistivat suurina kalpeista kasvoista. - -Silloin Klaus Baas näki, että Sanna rakasti häntä, ja mahtinsa tuntien -hän sanoi: "Te tulette, Sanna!" - -Sanna seisoi suorana kuin patsas ja katsoi kalpeana häneen, -kuolonvakain silmin. Ja sitten hän yhtäkkiä ojensi kätensä ja puristi -Klaus Baasin kättä lujasti, kuin sanoakseen: Se on päätetty!... Ja -käännähti ja nousi verkalleen ylös portaita. - -Klaus Baas meni vallan viistopäänä onnesta kotiinsa ja istahti pöydän -ääreen äitiään vastapäätä ja johteli häntä harhapoluille ja kerskahteli -tavalliseen tapaansa. Tuo ilkkuna vaikutti aina Antje Baasiin kuin -kalkkunaan punainen väri ja hän oli heti valmis heristämään -hiilipihtejä ja muistuttamaan St. Paulin päivästä ja surkeasta matkasta -kotipuoleen ja kuudesta pojan avioliittovuodesta; kaikki, mitä muut -Baasit ja hän olivat hullutelleet, äiti luetteli pojalle. Mutta nyt -pojan korskea into vain nousi äidin pilkatessa! - -Huomisiltana, herkkänä, kauniina toukokuun iltana, odotti Sanna Eschen -jo sovitulla paikalla Klaus Baasia ja tervehti häntä hyvin totisesti, -mutta suuttumusta tai karttavaa ei hänen kasvoillaan enää huomannut. Ja -he juttelivat rauhallisesti kaikellaisista pikku asioista ja kävelivät -Elbelle päin. - -Puistoon saavuttua ilta hämärtyi, ja heidän oli nyt mukavampi kävellä. -He poikkesivat kapeammalle sivupolulle, joka vei Elben rannikkoa -pitkin. Sattumalta kosketti Klaus Baas silloin Sannan käteen, ja nyt -hän otti neitoa kädestä eikä päästänyt sitä enää, joten he kävelivät -käsitysten. Edessä kattoivat suuret sadepilvet jokea ja himmensivät -laajalti veden kalvon. Joen takana häämötti maisema siniharmaassa, -pehmoisessa udussa, mutta alhaalta virrasta leyhyi heitä kasvoihin -heikko, kostea länsituuli. Jonkun aikaa astelivat he vaieten ja -lepuuttaen silmiään avarassa, kauniissa luonnossa; mutta sitten alkoi -Klaus Baas kertoa lyhyesti vanhemmistaan ja lapsuudestaan ja -nuoruudestaan sekä avioliitostansa ja sen purkaumisen syistä, ja -mainitsi lopulta myös Doris Rotermundin. Sanna kulki pää kumarassa ja -käsi Klaus Baasin kädessä. "En voi erehtyä enää niinkuin ensi kerralla -erehdyin", sanoi Klaus Baas, "sillä nyt tunnen itseni ja tunnen myöskin -erään naisen ja tiedän, että te olette minun toivoni mukainen. Mutta -sitä en tiedä, mitä te arvelette, Sanna." - -Sanna tunnusti hiljaisella äänellä: "Se on kaunista tuo, ja suurta... -että kerrotte kaikesta noin rauhallisesti... ja luonnollisesti... Äiti -kirjoittikin kyllä minulle, että te olitte niin luonnollinen ja koruton -ihminen." - -"Äitinne autteli siis minua suosioonne!" sanoi Klaus Baas. - -"Tietysti", vastasi Sanna. "Syy on hänen!" -- ikäänkuin sanoakseen: Hän -se möi minut sadasta markasta. - -Klaus Baas purskahti nauruun ja sanoi: "Se ei ole totta, Sanna Eschen!" -Ja hän pudisteli ja heilutteli hänen kättänsä, ja Sanna salli hänen -sillä leikitellä ja katseli viisaasti hymyillen eteensä. - -"Mutta käykäämme taas asiaan", jatkoi Klaus Baas. "Saanko kysyä teiltä -erästä seikkaa?" - -Sanna vastasi: "Kysykää." - -Klaus Baas piteli nyt lujasti ja hellästi hänen kättänsä ja lausui -astellessaan: "Sinä kerroit siellä toissa päivänä portailla minulle -rakkaustarinoitasi, Sanna. Et ole ehkä kertonut minulle kaikkea... -Kuule, älä luule että minun kunnioitukseni ja rakkauteni sinua kohtaan -hiukkaakaan vähenisi, vaikka sanoisit nyt minulle, että olet jo -rakastanut intohimoisesti: sinä olet oma herrasi kuten joka ihminen. -Mutta minä kysyn ainoastaan ja pelkästään sinut täydellisesti -tunteakseni, ettei sinun tarvitse surraksesi ja ehkä tunnonvaivaksi -salata mitään. Mutta jos et tahdo sanoa, niin et toki millään muotoa -tarvitse." - -Sanna vastasi nyt verkkaan ja epäröiden: "Yhdeksäntoista vuotiaana minä -olin Lenen häissä, hänen, johon tutustuitte toissa iltana. Vieraiden -joukossa oli muun muassa eräs nainut mies, Lenen sukua, oli matkustanut -ilman vaimoansa tänne Chilestä. Hän tanssi monta kertaa minun kanssani -ja oli niin iloinen ja varma ja hyvä, ja minä olin sinä iltana niin -elämänhaluinen. Minä pidin hänestä kovasti! Ja kun me sitten menimme -yhdessä eteiseen, talon toiseen päähän, noutamaan eräälle rouvalle -saalia, niin hän yhtäkkiä syleili minua ja suuteli... pitkän aikaa. -Minä olin kauhean sekaisin ja tiesin tuskin, mitä minulle tapahtui.... -mutta se oli ihanaa. Muun kaiken kerroin jo siellä portailla." - -Klaus Baas silitteli nyt Sannan kättä ja virkkoi: "Sanopas sitten, -kuinka oli mahdollista että sinä toissapäivänä, yhden ainoan illan -kuluessa, vieroituit hänestä, jota rakastit niin, ja kiinnyit minuun?" - -Sanna katseli eteensä ikäänkuin sanoja hapuillen ja vastasi -harkitsevasti ja selvästi: "Sitä olen ihmetellyt itsekin ja ajatellut -paljon. Minä en ole sellainen, että rakastan vain yhtä ainoaa miestä, -minä rakastan useampia, kaikkia, joilla on eräät, minua miellyttävät -ominaisuudet. Hänen tulee olla jollakin tavoin luja ja varma ja samalla -ikäänkuin vähäsanainen ja selväpiirteinen, ja samalla hänessä täytyy -olla jotain kunniotettavaa ja ylimielistä... tietysti mies myöskin -ulkomuodolta: siedettävän kaunis ja mieluimmin vaaleaverikkö. Aina kun -tapaan sellaisen miehen -- ja niitä on paljon sellaisia -- ja puhelen -hänen kanssaan ja tunnen hänen juuri sellaiseksi, niin voin mieltyä. -Olen eläessäni kohdannut jo kolmeenkymmeneen mieheen, joille olisin -voinut mennä vaimoksi, vaikka heti paikalla. Mutta useimmat olivat -niistä jo naineita tai kihloissa, ja toiset eivät huolineet minusta -tahi eivät tavanneet muuta kuin yhden kerran... Sellainen olen minä, -enkä sille mitään voi. Mutta luulen, että kaikki oikeat tytöt ovatkin -sellaisia, kaikki, joissa on jotakin tervettä, leveää." - -"Leveää?" toisti Klaus Baas. "Mitä sinä sillä tarkoitat?" - -"Oh", sanoi Sanna ja vaikeni. Ja sitten hän vastasi hämillänsä, -hennosti olkapäätään ja käsivarttaan silitellen: "Jotain sellaista -luonnollista, ihmisellistä... olemmehan kuitenkin kaikitenkin lihaa ja -verta... Minä en tavannut vuoden pitkään Englannissa tuskin miestä... -Ja nyt tulen kotiin ja menen noihin iltakekkereihin ja tiedän, että -siellä on hän, jota olin koko vuoden ajatellut, ja kuvittelen -mielessäni, että hän ihastuu tapaamisesta kuin minä, ja tanssittaa -minua paljon ja ehkäpä suuteleekin. Mutta sen sijaan hän suorastaan -käänsi minulle selkänsä ja päälle päätteeksi meni silmäini edessä -toisen luo. Ja sitten tulitte te ja olitte niin hauska ja hyvä, ja -tiesinhän sitä paitsi paljon teistä, pelkkää hyvää... ja mitä olitte -tehnyt meidän tähtemme. Ja te tanssitte hyvin!" - -Sanna tahtoi heittää häneen kujeilevan silmäyksen, mutta hänen -totisista silmistään hohti rakkaus. Hän loi ne heti maahan ja siveli -toisella kädellään otsaansa ja ohimoita ja sanoi hiljaa: "Ja kun joku -silloin on minulle hyvä, niin tunteeni paisuu paisumistaan... ja -minä... minä en näe, en ajattele enää mitään muuta kuin häntä." - -Sannan käsi lepäsi äskeistä lämpöisempänä Klaus Baasin kädessä. Ja mies -puristi sitä ja sanoi: "Sinä olet jo kauan kaivannut miestä ja lasta?" - -Sanna vastasi: "Kahdeksantoistavuotiaaksi minä en tiennyt sellaisesta -juuri mitään. Se oli vain tuollaista ylimalkaista tunnetta... noin... -nähdä... tanssia jonkun kanssa... saada häneltä tervehdys kadulla... ja -kuulla hänen suustaan viisaan sanasen... Ja hän korkeintaan kerran -suutelisi. Mutta sitten kun hän niissä häissä minua suuteli... ja olisi -se kai muutenkin tullut... niin olen kaivannut sellaista. Ja kun -silloin illalla asetuin vuoteeseni, ja ajattelin mitä oikein haluaisin -ja toivoisin: uuttaa viuhkaa ja kävelypukua -- tummansinistä tailor -madea,[92] napit mustat, -- ja kaapin, jossa olisi korkea peili, niin -että voisi nähdä siitä itsensä kokonaan ennen kaupungille lähtöä... -Mutta viimeinen halu ennen nukkumista oli kuitenkin: miehekäs ja hyvä -mies." - -"Ja mitä ajattelit eilisiltana vuoteessasi?" kysyi Klaus Baas. "Kun -minä niin huimalla päällä puhelin sinulle siellä eteisessä?" - -Sanna vilkaisi häneen, ja katseli sitten jäykästi eteensä ja naurahti -hiljalleen: "Ajattelin: kas niin, sinä pilkkasit häntä aina! Kutti -kutti: nyt joudut hänen vaimokseen!" - -Klaus Baas huomasi hämärässä, että hänen kauluksensa oli hieman nurin, -ja hän oikaisi sen ja jätti kätensä hänen olalleen. "Tutkinto ei ole -vielä loppunut", hän sanoi. - -Sanna näytti vastahakoisesti sietävän hänen hyväilyään ja katseli -nyrpeästi kaukaisiin merkkituliin ja kysyi: "Mitä vielä?" - -"Niin", sanoi Klaus Baas, "siihen vanhaan kysymykseen on vielä -vastattava: Mikä on uskontosi?" - -Sanna nykäytti olkapäitään ja vastasi: "Niistä asioista välitän viis. -Eihän kukaan kuitenkaan tiedä, mikä niissä on totta. Minulle tuli -tavaksi lukea joka ilta isämeitä ja sen luen vieläkin, silloin tulee -mieleen kauniita ja hyviä ja rauhallisia ajatuksia. Muuta en tiedä -sanoa." - -"Enkä minäkään!" sanoi Klaus Baas. "Se on kai surullista, mutta niin se -on." - -He kulkivat nyt jonkun aikaa vaieten rinnakkain ja katselivat kauas -hämärän utuisiin maisemiin, -- ihmislapset, joilta oli mennyt vanha -usko yhteen ikuisen ilmestykseen ja jotka odottavat arastellen ja -pelokkaasti toista, uutta -- sillä olivatpa heidänkin elämänsä rajoina -syntymä ja kuolema, kutsujina hyvä ja paha. - -Sitten sanoi Klaus Baas: "Ja on se vieläkin yksi kysymys. Minulla on -äiti ja sisaruksia. He ovat sangen yksinkertaista väkeä: ovat eläneet -ihan toisissa oloissa ja ympäristössä kuin te, Sanna Eschen. En odota -enkä edes toivo, että te juuri seurustelisitte heidän kanssansa, sillä -te menette naimisiin minun, ei omaisteni kanssa. Mutta vaimoni täytyisi -olla ystävällinen äidilleni, jos hän joskus -- usein se ei tule -tapahtumaankaan -- astuu kotimme kynnyksen yli. Hän on ansainnut sen -minun ja koko poikueen äitinä." - -Sanna vilkaisi häneen ja sanoi jyrkänlaisesti: "Siitä ei teidän -tarvitse minulle huomauttaa. Jos ehkä olen ylpeä, olen hupsuille ja -narreille; luonnollisille ihmisille olen luonnollinen." - -He olivat joutuneet vähitellen puiston alapäähän ja tulivat kapeille, -puisille portaille, jotka veivät Elben rannalle. Klaus Baas veti -silloin Sannan lähemmäksi itseänsä ja kysyi: "Mennäänkö alas tästä ja -kävellään vielä jonkun matkaa rantaa pitkin?" - -Sannan kasvoille ja asentoon tuli heti sama jäykkyys kuin eilen -huomatessaan Klaus Baasin aikovan suudella häntä; ja hän seisoi nyt -liikahtamatta ja epäröi. Mutta samassa hän näki sivullaan pensaan -juuressa jotakin tummaa, ja kun hän kumartui, oli siinä noin -viisivuotias pikku tyttö polvillansa, kissanpoika vieressä. Hyvästä -tekosyystä ihastuen Sanna rupesi heti ripeästi polvillensa ja kysyi: -"Mitäs ne pikkuiset tässä tekevät?" - -Tyttö vastasi vähän peläten: "Mirri karkasi joen rantaan ja minä kävin -sen sieltä hakemassa. Toin sen juuri tänne, ja väsyimme kumpikin." - -Sanna hyväili nyt uupuneita toveruksia, ja kehui heitä yhtä sieviksi ja -hienoiksi molempia, ja sitten hänen täytyi nousta. Hän oikaisihe -suoraksi, ja tuli siinä koettaneeksi pitsikaulustansa oliko se -kunnossa. - -Klaus Baas sanoi: "Mikä on... saanko auttaa?" Eikä välittänyt hänen -jäykkyydestään, vaan pyrki kursailematta kaulukseen käsiksi, ja hän -tunsi sormissaan hänen yhden hiussuortuvansa, joka oli kummallisia -teitä itsepäisesti joutunut kaulan kohdalle rinnan puolelle ja hohti -kellertävänä pitsiä vasten. Klaus Baas selvitti sen huolellisesti ja -veti sen esiin. Siinäkös oli pituutta, sitä kesti vetää hyvän aikaa. - -Sanna tuli aivan punaiseksi, yhä punaisemmaksi, ja katsoi hänen -ohitseen --. "Ei, hyvänen aika!" hän huudahti viimein ja polki -vihoissaan jalkaansa, "mihin tuttavallisuuksiin joutuu heti teidän -kanssanne!" - -"Pahoittelen suuresti sitä!" tokaisi Klaus Baas naurussa suin. - -"Pahoittelette?" toisti Sanna ja katsoi häneen hyvin totisena. - -"No tulkaa, nyt mennään alas." - -"I will not!"[93] tiuskahti Sanna. - -Mutta Klaus Baas ei ollut millänsäkään, vaan käänsi hänet olkapäistä ja -he astelivat yhdessä kapeita, hämäriä pikku portaita alas. - -Matkalla tuli sakeain pensaiden kohdalla aivan pimeä, joten Sanna -virkkoi: "Tiedättekö varmaan, että nyt on luoteen aika; muuten ei -siellä alhaalla voi kävellä." - -"Tokihan sen tiennen", vastasi Klaus Baas. - -"Miten niin tokihan?" kysyi Sanna kääntyen häneen päin. - -Klaus Baas huomasi jo äänestä ja Sannan päänasennosta, että hän tuli -sangen väkinäisesti mukaan, ja hän nauraa helähytti iloisesti ja -kuletti hänet alas, käsi hänen kaulallaan, sekä vastasi hellän -huolettomasti: "Siksi, että päätin jo kotona suudella sinua oikein -kelpo lailla rannalla. Siellä ylhäällähän se ei käy päinsä ihmisten -tähden." - -Sanna ei vastannut, vaan kulki alttiisti hänen kainalossaan. - -Kun he tulivat pensaiden pimeästä varjosta alas valoisammalle ja -rannalle, jossa on laskuveden aikaan jyrkän puistopengermän ja vierivän -virran välissä mukava, hietainen kävelytie, siellä täällä vain joku -piilipuun runko tai harvaa kaislaa, niin Klaus Baas suuteli Sannan -käsiä ja suuta. Sanna seisoi hiukan jäykkänä hänen edessään ja katsoi -Klaus Baasia, joka piti häntä käsistä, kasvot kalpeina ja silmät syvän -totisina, kuin mitä vihamiestä. Silloin Klaus Baas laski hänen kätensä -vapaiksi ja pani kätensä hänen ohimoilleen ja sanoi vakavasti: "Nyt -sinä saat ja voit käyttää käsivarsiasi siihen, jota varten ne ovat -luodutkin, Sanna!" - -Sanna ei oikein kuullut häntä, sillä höyrylaiva kulki juuri viheltäen -ohitse ja aallot hyrskähtivät kovemmin heidän vieressään; myös tuuli -vinkui avorannalla kovemmin. "Onko nyt tutkinto sitten lopussa?" kysyi -Sanna. - -"On, jos nyt teet mitä tahdon ja sanot minua sinuksi." - -Sanna katsoi taas häntä totisin silmin, katsoi hänen tukkaansa, -silmiään, suutaan, aivan kuin lopullisen tarkastuksen tehden. Sitten -hän sanoi verkalleen ja suloisesti henkeään vetäen: "Sinä... sinun -ylpeä suusi!"... ja kietoi kädet hänen kaulaansa ja suuteli häntä. - - * * * * * - -Pari kolme kuukautta sen jälkeen Klaus Baas latoi hääpäivän aattona -rouva Eschenin kanssa Sannan neitsytkammiossa laatikkoon morsiamensa -pientä kirjastoa, joka oli vielä samana iltana lähetettävä -Blankeneseen, nuoren parin uuteen asuntoon. Rouva Eschen oli päivän -touhusta uupunut ja istahti vähän levähtämään -- ja kun Klaus Baas -katsahti sivumennen häneen, niin hän näki, että hänellä oli vedet -silmissä. - -Hän kysyi, oliko raskasta luopua Sannasta? - -Rouva Eschen pudisti päätänsä ja sanoi: "Kuinka sinä sellaista luulet! -Minä kirjoitin jo Englantiin hänelle usein sinusta, koska tahdoin, että -hänen on ajateltava sinusta hyvää ennenkuin tulee kotiin ja näkee sinut -omin silmin. Tahdoin saada sinut liikkeen tueksi, ja Sannan ja omaksi -turvakseni. Ne kolme tarvitsevat lujaa miehen kättä. Mutta minä itken -vain sitä, että hän menee nyt naimisiin ja saa lapsia ja saa pitää -niitä sylissään ja rinnoillaan. Se kaikki on mennyttä minulta." - -Klaus Baas latoi vaieten kirjoja ja hän ajatteli entistä -kihlautumistaan, jolloin äiti myöskin itki, mutta sentähden, että sääli -kadottamaansa lasta. Ja hän lausui: "Sinä olet ollut oikea nainen, -anoppi, ja olet vieläkin. Ja Sanna on aivan sinun laisesi: siitä olen -sanomattoman onnellinen!... Sinä tulet usein meille näkemään Sannaa ja -lapsia." - -Samassa tuli Sanna sisään ja äiti kiiruhti pois. - -"Mitä äiti itki?" kysyi Sanna huolissaan. - -Klaus Baas selitti: "Hän suree, kun sinä nyt pääset vaimoksi ja saat -pitää lapsia sylissäsi, mikä häneltä on mennyttä." - -Silloin Sanna painautui jäykästi hänen kainaloonsa ja sanoi: "Sinä -ihmettelet minua nyt... Kas, sellainen äiti minulla on! Minä voin -ymmärtää sen hyvin, ja... usko pois, sillä tavalla käy vielä -minullekin!" Sitten hän suoristi hiukan vartaloansa ja kietoi molemmat -kätensä Klaus Baasin ympärille ja sanoi hänelle oikealla suoralla -Hampurin tavalla, katsoen häntä iloisesti silmiin: "Mutta onpa hyvä, -että nyt päästiin näin pitkälle!" - - - - -XXIII. - - -Liike kohosi kukoistukseen. Se oli niitä aikoja, jolloin yhdistyneen -kansakunnan voima leveni kuin oivan puun oksat, joka on huonosta -varjopaikasta siirretty aurinkoiselle rinteelle, hyvään multaan. Nuorta -liikemiestä virtasi Hampurista kaikkeen maailmaan, Englantiin, Kiinaan -ja Etelä-Amerikkaan, tarjoten tuotteita ja toimittaen kotimaahan yhä -uusia ja uusia tehtäviä. Näiden vaatimusten rohkaisemana pikku -tehtailija perusti työpajan toisensa viereen, rakensi ahjon ahjon -jälkeen ja pystytti kangaspuita kiireen kaupalla; ja lakeuksien liika -väestö -- ja valitettavasti enemmänkin kuin liika -- riensi noihin -laajennettuihin tehtaihin, lähtemättä enää valtameren toiselle puolle. -Siihen aikaan juuri Holsteinin, Hannoverin ja Mecklenburgin asukkaat, -jotka ennen vuosikymmeniä olivat sadoin tuhansin siirtyneet Amerikkaan, -kiiruhtivat nyt Hampuriin ja muuttivat vanhaa isoa kaupunkia ympäröivät -puutarhat ja niityt ja vehnäpellot valtaviksi katuverkoiksi. Se oli -aikaa, jolloin matruusit, purjehdittuaan jonkun vuoden suurilla -purjelaivoilla Etelämerellä ja palatessaan Sydneystä ja Amerikan -länsirannalta, olivat vähällä eksyä kotikaupungin uusien -satamalammikkojen ja laiturien sokkeloissa. Jolloin merentakaisissa -liikkeissä palvelevat virkailijat, kun vuosikymmenien päästä palasivat -siirtolasta kotimaahan, liikkeensä emäkaupunkia näkemään ja nauttimaan -kerta vielä Saksan iloisesta elämästä, vallan ällistyivät ihanaa -Alsteria kiertäessään ja nähdessään sen ympärille kohonneet -suuremmoiset rakennukset ja Jungfernstiegillä juhla-aattoina vierivät -mahdottomat ihmisvirrat. - -Reipas mies, Klaus Baas, toi uutta yritteliäisyyttä ja uusia -suunnitelmia H.C. Eschenin jo hieman veltosti ja epävarmasti johdettuun -liikkeesen, jonka osakkaaksi hän oli päässyt. Hänen voimakkaat -aistihalunsa oli nyt terve, hellä vaimo tyydyttänyt; hän oli vanhaa -talonpoikaissukua, jonka parhaita avuja olivat aina olleet suuri -työhalu ja luotettavuus: samasta lähteestä oli hän saanut myös hyvät -oveluuden lahjat. Ja sitä paitsi hän himoitsi nyt tuimaa ponnistusta, -kuin hyvä hevonen, joka on kaiken talvea saanut seista toimetonna -tallissansa. - -Muudan entinen kelpo tuttu pyysi Klaus Baasilta suositusta päästäkseen -johonkin suureen kauppahuoneesen, jolla oli konttori Itä-Aasiassa. Mies -oli Lybeckistä kotoisin ja erään vanhan kauppahuoneen tuleva perijä, -mutta hänen isänsä konttori, joka oli jo pari sataa vuotta välittänyt -liikettä Riikaan ja Pietariin, tuntui hänestä liian ahtaalta. Hänpä -tahtoi levittää ikivanhan Hansan maineen kauas Kiinan keltaiselle -merelle, -- niin paljon oli maailma entisestään laajentunut, -- ja -siirtyä Shanghaihin, yrittää siellä ammattia itsenäisesti. Heti tämän -pyynnön kuultuansa alkoi Klaus Baas houkutella lankoaan, saaden hänet -viimein taipumaan siihen, että heidän liikkeensä perusti haaraosaston -Shanghaihin ja sen hoitajaksi otettiin tuo Lybeckin nuorukainen. Klaus -Baas hankki tarvittavan pääoman ja yritystä ajettiin tarmolla ja -toimella. Nuori lybeckiläinen oli pystyvä ja kunnianhimoinen mies, ja -kun hänen tukenansa oli vielä vahva pääoma ja Klaus Baasin suuri -kokemus, niin hän työskenteli oivalla menestyksellä. Siihen aikaan -alkoi Sisä-Kiina juuri tarvita melkein kaikellaisia kultuurituotteita, -ja niinpä nyt H.C. Eschenin konttorin näytehuone oli täynnä moninaisia -kiinalaisille valmistettuja kutomo- ja metalliteollisuuden uutuuksia ja -kemikalioita ja väriaineksia, niin ettei olisi luullut olevansa -Hampurissa, vaan jossakin Jangtsen storessa. Ja pian paisui Shanghain -haaraosasto aivan yhtä merkittäväksi kuin päähuonekin. - -Usein harmitti Klaus Baasia langon huono yritteliäisyys ja vielä -useammin hänen velttoutensa: hän lähti näet tuon tuostakin konttorista -liian aikaisin tai ei siellä käynytkään. Lanko oli silloin ottanut -haluttomasti ja vastenmielisesti tämän uuden ja valppaan miehen -liikkeesen osakkaaksi; mutta kun hän nyt näki hänen istuvan aina -kirjoituspöydän ääressä ja hoitavan hänen asioitansa, niin hän löi itse -työnsä leikiksi, ollen huikenteleva luonteeltansa. Hänellä oli -suurkaupunkilaisen tavallinen taipumus: kuitata pilalla, joko -sattuvalla tai kömpelöllä, sekä roskaisilla sutkauksilla kaikki -kuulemansa ja näkemänsä tapaukset, koskivat ne sitten kauppaa, -politiikkaa tai ihmisiä, urheilua tai taidetta. Ja siitä johtui, ettei -hän jaksanut syventyä tutkimaan mitään asiaa perinpohjin, oli se miten -vakava tahansa. Hän oli innostunut kaikista taiteista, etenkin -maalauksesta ja pronssiveistoksista, jos ne nimittäin olivat Parisista -kotoisin. Sinne hän matkustikin vaimoineen joka vuosi ja vietti siellä -monet viikot pintapuolisissa taiteen tutkimuksissa ja suunsoitossa. -Mutta oikeana tarkoituksena oli nautiskella hienon kultuurin humusta ja -ylellisyydestä -- ja siellä kelpasi rouvan komeilla elegantimmissa -puvuissa kuin kelpo hampurilaisen kauppiaan vaimon sopii käyttää. - -Klaus Baas oli yhä kiinni talonpoikaisessa maaperässä ja hän ositteli -elämänsä, niinkuin kaikki suurpiirteiset ja lujat luonteet, kolmeen, -neljään suureen tehtävään: oma liike, perhe, matka straiteille, kuolema --- tai jotenkin siihen tapaan. Ja hän piti, yksipuolisesti kyllä, -kaikkea taiteen taituroimista ja matkustelemista joutavana lapsetteluna -ja laiskoitteluna -- ja kun työ tarvitsi, suorastaan kelvottomuutena. -Hän ilmaisi langolle huolensa: luotto, jota kasvava liike vaati, oli -supistuvaan sukuomaisuuteen nähden vielä aivan liian suuri, joten -tukalain olojen sattuessa voitaisiin helposti taas joutua äsken -vältettyyn vaaraan. Ja hän kehoitti häntä säästäväisyyteen taloudessa -ja lisäämään sillä tavoin omaisuuttaan, niinkuin hän itsekin oli tehnyt -ja teki paraikaa. Mutta lanko vakuutti toiminimen luoton olevan -tyydyttävästi vakiintuneen -- ja että suvun vanha arvo vaati ulkonaista -komeutta. Kuitenkaan ei hän tahtonut olla neuvoa onkeensa ottamatta; -mutta hän itse ja etenkin hänen vaimonsa pitivät kyllä huolen siitä, -ettei entinen levoton ja tuhlaava elämäntapa parantunut. - -Klaus Baas asui Sannan kanssa pienessä talossa Blankenesen rinteellä. -Heillä oli matalanlaisista ikkunoistaan näköalana kappale Elbeäkin, -joka kimalsi pienen kukkatarhan takaa ja vanhan latvaleikon lehmuksen -vieritse. Heillä oli seurapiiriä sangen vähän: Klaus Baas oli -jäykänlainen ja kuivakiskoinen kuin ainakin mies, joka on kohonnut -halvasta kodista ja saanut niukemman koulusivistyksen kuin ympäristö; -joskus hän lausui tuttavain kesken hieman moukkamaisia ja kolkkojakin -mielipiteitä, joita Sanna "sanoi Heisterbergin puheiksi." Jonkun kerran -he kävivät sen ijäkkään parin luona, jonka dielessä he olivat toisensa -tavanneet; ja siellä he taas tulivat erään nuoren avioparin ystäviksi, -joita viehätti Klaus Baasin suorasukaisuus ja välistä esiin murtautuva -hiomaton voima ja hänen vaimonsa raikkaus ja hienous, vaikka he itse -olivatkin vanhaa, korkeaa sukua. Muuten oli Sannan seuralaisena hänen -äitinsä ja Klaus Baasin hänen liikeystävänsä. - -Sanna iloitsi suuresti avioelämän uutuuksista ja hyöri hyvin tottuneena -talousaskareissa ja toimiskeli varmana ja ajattelevaisena ja -tyytyväisenä pienessä kodissa. Hän oli ensin ivaillut miestään: kuinka -viihtyy niin mahtaileva ja komeaniminen mies sellaisessa vähäpätöisessä -kodissa ja vaatii vaimoansa tyytymään niin vähiin ja yksinkertaisiin -huonekaluihin kuin he ostivat? Ja Sanna suuttuikin, kun Klaus Baas ei -ollut milläänkään, kun hän kertoi, miten paljon mukavampaa niillä ja -niillä oli, tai kun Klaus Baas tuomitsi niin monet elämän pyyteet -kerrassa turhiksi tai lapsellisiksi ja puhui joskus tylysti ja -halveksivasti hänen veljestäänkin -- ja ei ymmärtänyt yhtään -Eberhard-enoa. Mutta kun Klaus Baas silloin selitti hänelle uudestaan, -että liikkeen asema ei ole vielä läheskään vaaraton ja että heidän oli -säästettävä lisätäkseen liikepääomaa ja koottava omaisuutta vanhuuden -ja lasten varalle, niin Sannassa voitti jälleen oikea hampurilainen -yritteliäisyys ja sitkeys, sen paraiden sukujen ominaisuudet, ja hän -säästi minkä paikat kesti: ompeli itse puseronsa ja hameensa ja odotti -suurten liikkeiden loppuunmyyntejä, harkitsi palvelijansa kanssa -totisesti talousasioista ja näytti olevansa sangen älykäs ihminen, joka -tiesi vetää miehensä kanssa yhtä köyttä. - -Seurahyörinässä ei heillä ollutkaan paljon tekemistä, kun Sanna piankin -tuli raskaaksi. Hän kesti tämän tilansa mielellään ja hauskasti, -- -"hyvän tarkoituksen vuoksi", hän sanoi. - -Kun Klaus Baas kerran vähän ennen lapsen syntymistä tuli kotiin, näki -hän Sannan istuvan sohvan kulmassa tyynyjen välissä niinkuin ennen -Doris Rotermundin -- jotain kirjaa lukien. Sanna ojensi hänelle kätensä -luomatta silmiään kirjasta ja sanomatta mitään. Silloin väänsi Klaus -Baas tapansa mukaan kovasti hänen kättänsä, nähdäkseen hänen olkapäänsä -kauniit liikkeet, mutta Sanna sanoi nyt totisesti: "Älä häiritse, -Klaus, minä luen Shakespearen kuningasdraamoja." - -Klaus Baas hämmästyi, ja istahti hänen viereensä ja tempasi kirjan pois -ja vakuutti merkitsevänsä enemmän kuin Shakespeare, ja kietoi kätensä -vaimon vyötärölle ja kysyi: "Mikä sinut yhtäkkiä Shakespeareen?" - -Sanna oikaisi selkäänsä ja pani kätensä hänen kaulaansa ja vastasi: -"Minua peloittaa sittenkin joskus niin... luen rohkaistakseni itseäni." - -"Kuningasdraamoilla?" - -"Niin", vastasi Sanna. "Niissä on sellaista suuremmoista ja -kauhistavaa, niin että itsekin tulee suureksi ja valtavaksi, eikä enää -sitten peloita." - -Klaus Baas ihmetteli ja mietti mielessään: Minkähän Holsteinin muijan -päähän pistäisi viljellä Shakespearen draamoja rohkaistakseen itseään -synnytyksessä! Mutta hän kiitteli Sannaansa ja lisäsi: "No sitten saat -oppia ne vaikka ulkoa; sillä seitsentä lasta vähemmällä et pääse." - -"Minä tahdon kuusi", vastasi Sanna, "en enempää." - -Lapsi, tuo hartaasti odotettu ja rakkaudella kannettu, syntyi -verrattain huokeasti ja vaarattomasti ja sitä kasvatettiin hyvin -huolellisesti ja ilolla! Sanna sanoi, että lapset ovat "niin suloisia", -"niin hurmaavia." Ne olivat "sokerin muruja", ne olivat "fiksuja", -- -ladellen kaikki tyttö- ja jatko-opistoajan lemmittelysanat. Ja koska -hän piti niin suuresti lapsista, niin hän luetteli usein: "Ensin Klaus -Baas, sitten Shakespeare, sitten... Ei mutta Klaus, pikku lapset ovat -sentään niin suloisia!" Ja kuningasdraamat luettiin kolmeen kertaan -neljän vuoden kuluessa, joten Sanna ei ehtinyt paljon seuroihin! - -Ja kun hän joskus tuli joko äidin luo tai lankolaan Harvestehudeen -taikka jonkun muun sukulaisen perheessä käymään, niin hän torui sitten -jälestä Klaus Baasia: ettei hän ollut puhunut juuri mitään tahi oli -ollut niin hiljainen tai kylmä ja arvosteleva, taikka puhutellut muita -herroja liian itsetietoisesti ja yläkantaan. Mutta silloin katsoi Klaus -Baas Sannaa hieman kummastuen ja samalla aivan kylmästi, ja myönsi -hänen olevan aivan oikeassa, ikäänkuin ivaillakseen: pyh, noita sinun -herrojasi! Ja hän piti asiaa turhanpäiväisyytenä. Siitä suuttui Sanna -luonnollisesti yhä enemmän, sillä hän oli muodon ihminen ja tiesi miten -piti käyttäytyä. Onkohan muuten siinä suhteessa vanhan hampurilaisen -kauppiassuvun voittanutta? He tuntevat maailman, he tietävät hienot -muodot. - -Kerran syntyi tästä asiasta heidän kesken oikein kiivas sanasota. He -olivat tulleet juuri kylältä erään serkun luota, joka asui kaupungin -ulkopuolella Winterhudessa, minne siihen aikaan paraikaa rakennettiin -yhä uusia taloja. Klaus Baas ei ollut tälläkään kertaa esiintynyt -oikein kuin piti, ja hän kyseli nyt Sannalta rauhallisesti ja ikäänkuin -lautasella tarjoten: "Pitääkö minun sitten olla sellainen kuin sinun -serkkusi?... Tai sellainen kuin veljesi?... Olisitko silloin -onnellisempi? Vai enkö ole hoitanut asioitani kelvollisesti, vaikken -ole surrut teattereista ja pronssipatsaista ja seuraeleganssista? Tahi -ehkä olen ennen kihlausta näytellyt sinulle itseäni maailmanmiehenä ja -seurasankarina ja siis petkuttanut sinua? Vai sanoinko silloin, että -minä olen kauppias ja valmistan sinulle turvallisen ja sievän kodin ja -pidän hyvän huolen sinusta ja sinun lapsistasi? Kuinka oli? Muuten, -mitä minuun tulee: sinä kelpaat minulle sellaisenaan. Oikean vaimon -tulee olla aistillinen ja siisti ja hyvä. Ja sitä sinä olet. Mutta -joskus sinulla on tuittupuuskia ja sinä karkaat käsin minun elämän -ohjaksiini. Eikö ne ole kunnossa? Vai kuskaanko naurettavasti? Oletko -nähnyt kenen kuskille nauravan? Minä olen tehnyt sen horjumattoman ja -suuren päätöksen, että pysyn nahkassani! Pysy sinäkin vain hienossa, -valkeassa hipiässäsi, Sanna Eschen! Ja sillä hyvä! Mene nyt makaamaan, -ja häpeä!" - -Sanna nojaili jäykkänä makuuhuoneen ovenpieleen ja kuunteli -hievahtamatta ja sanaakaan vastaamatta puolisoaan ja katsoi häneen -sangen totisena ja silmät suurina. Ja kun Klaus Baas vaikeni, niin -Sanna seisoi vielä hyvän aikaa ja tähysteli häntä yhä sillä tapaa. -Sitten katsoi Klaus Baas häneen kummastellen, ja Sanna kääntyi ja meni -makuuhuoneesen. - -Klaus Baas kuuli, kuinka hän meni vuoteesen -- ja sitten ei -hiiskahdusta. Silloin hänkin meni sisään ja asettui levolle. - -Vähän ajan päästä vaimolle tuli ikävä: nainen tahtoo aina alistua, -mutta ei lyötynä, vaan voittajana. Ja siksi hän nyt kohotti varovasti -päätänsä ja nojasi sitä käteensä, ja jonkun aikaa sillä tavoin hiljaa -lojuttuansa hän kysyi varovasti: "Klaus Baas?" Ja odotti henkeään -pidättäen. - -Kun Klaus Baas ei ollut tietääkseenkään, niin Sanna tohti jatkaa, ja -mies kuuli vaimon sanovan hiukan epäröivästi: "Minä olen joutunut -moukalle?" Ja taas Sanna odotti. - -Klaus Baas ei ollut millänsäkään, ja silloin Sanna sanoi: "Kuinka sinä -olet noin epäkohtelias vaimollesi." Ja taas syvä hiljaisuus. - -Ja kun ei mitään tullut, niin Sanna: "Häpeätkö sinä nyt?" - -Silloin purskahti Klaus Baas äänekkääsen nauruun, ja vaikka Sanna -sähisi kuin hyena, jonka tavat hän oli lapsena eläintarhassa opetellut --- heidän lapsensa matkivat jo äitiä, -- niin hän kantoi hänet -viereensä, ja taipuisana ja leppeänä lepäsi pian vaimo hänen luonaan. -Sillä he rakastivat toisiaan, Sanna miehen tyyneyttä ja kopeutta ja -myös sitä että hänen hyökkäyksensä niitä vastaan olivat turhat, -- ja -Klaus Baas vaimon hyökkäysintoa ja ylpeyttä. - -Äitinsä luona kävi Klaus Baas harvoin, sillä Antje Baas oli sanonut -hänelle jo alunpitäen, että hän täytyy saada olla iltaisin ja pyhäisin -rauhassa vaimonsa ja lastensa seurassa, touhuttuaan kaiket päivät -kaupungilla. Silloin oli Klaus Baas vaatinut äitiä ainakin kaksi kertaa -kuussa pistäytymään heillä, ja äidin täytyi tietysti luvata, -- -vanhetessaan hän oli muutenkin pojalleen jo nöyrä ja alamainen. Ja -Antje Baas tulikin: yksinkertaisessa, tummanharmaassa puvussa, ohut -musta silkkiliina heitettynä päälaelta hartioille niinkuin kotipuolen -emännillä ennen. Ja hän koetti tulla aina hämärissä, jolloin Klaus Baas -palasi työstä ja lapset pantiin nukkumaan. - -Kun Klaus Baas eräänä iltana meni Dammthorin asemalle ja odotteli -siellä junaa, niin hän huomasi äitinsäkin seisoskelevan kuin ainakin -hieman syrjässä, ja katselevan kylmästi, arvostelevasti väkeä, joka -junaa odotteli. Poika kulki tahallansa kaksi kertaa hänen ohitsensa, -ikäänkuin ei olisi häntä huomannut, ja kummallakin kerralla väistyi -Antje Baas siivosti taemmaksi ja seisoi ja jatkoi katselemistaan. -Silloin meni Klaus Baas häntä kohti suoraan ja uhkasi: "Sinä väistyt -minua piiloon!" Antje Baas vastasi pilkallisesti: "Minä luulin, ettet -tahtoisi nähdä minua!" Klaus Baas puristi kovasti hänen kättään ja -sanoi: "Vai vielä sinä valehtelet!"-"Mene pois nyt, poika", supatti -Antje Baas: "Mitä varten niiden nyt tarvitsee nähdä meitä yhdessä?" -Mutta Klaus Baas hymyili ja sanoi: "Tule heti kanssani tai minä -suutelen sinua kaikkien nähden!" - -Silloin lähti Antje Baas ja he matkustivat yhdessä Blankeneseen. Siellä -istuskeli mummo sitten vaieten lastenkamarissa ja katseli ymmärtävin -silmin pienokaisten leikkiä ja sekautui heidän hommiinsa ainoastaan, -jos he itse sitä tahtoivat, ja kysyi ylen kohteliaasti Sannalta -ennenkuin teki mitään lasten mieliksi: "Onko sinusta sopivaa, että -lapset" j.n.e. Ja hän ei lausunut ainoaa arvostelevaa sanaa: oliko mikä -hänestä paikallansa vai ei, ja ei luonut koko huoneistossa silmiään -muualle kuin lapsiin. Hiljainen ja hillitty äiti olikin Sannasta niin -ollen oikein tervetullut ja hän sanoi Klaus Baasille usein: "Sinä olet -tainnut olla kauhea pippuripussi kun sinua on täytynyt niin hirveästi -pieksää, sillä anoppihan on niin hieno ja hyvä. Mutta sehän on selvä: -olethan sinä vieläkin tavattoman itsepäinen." - -Klaus Baas purskahti nauruun ja vastasi: "Hänen hyvyytensä oli siihen -aikaan hiukan kouraantuntuvaa, ja luulenpa, että juuri sinä olisit -saanut häneltä selkään kymmenesti päivässä. Sillä sinä olet niin -tavattoman itsepäinen." - -Vanhoja tuttuja ei Klaus Baas juuri tavannut eikä heitä kaivannutkaan. -Joskus hän löi pörssissä tai kadulla kättä jollekulle, jonka oli -tuntenut ennen Trimbornin aikana tai Intiassa tahi maaseutukaupungissa. -Blankenesessa tervehti häntä joskus joku ahavoitunut merimies tai hymy -välähti jonkun kapteenin rouvan huulilla. -- Pari kertaa vuodessa hän -tapasi Heini Petersiä. Se taloustarve-agentuuri ei ollut pysynyt -kauan pystyssä. Sen jälkeen oli Heini Peters vielä kerran ollut -konttoristina, mutta se ei käynyt enää oikein päinsä: hän oli liian -saamaton ja soitti liiaksi suuta. Nyt hän oli päässyt erääsen -kunnalliseen toimistoon. Hänellä oli se entinen musta helmatakki, aivan -kiiltävä ja vaalennut tosin, mutta kovan knallin paikalle, jota hyvällä -syyllä sanotaan "kauppiaan kypäräksi", oli tullut pehmeä huopahattu, -joka mieluummin sallii kantajassaan rappeutumisen, jopa merkitseekin -sitä. Heini Peters puheli tuttavallisesti ja vilkkaasti kuin ennenkin -synnyinkaupungista ja entisistä tutuista, joita hän ei voinut unohtaa, -ja uudesta suuresta aikeestaan: oli näet nyt osoitettava kunnioitusta -monille haudoille, jotka olivat hänen suuren runoilijansa hautaa -lähellä. Ja lomaan hän ivaili itseään ja veli Klaus Baasia: "Minä saan -palkkaa taalarin päivässä, Klaus! Ajatteles, kokonaisen taalarin! Sinä -olet toista miestä, Klaus Hinrich. Oikea perhanan poika! Sinä olet -ahma!" - -Ja he kävelivät vähän matkaa yhdessä ja erosivat sitten. Eräänä pyhänä -pyysi Klaus Baas häntä luokseen päivälliselle, ja nautti jo etukäteen -mielessään, mitenkä Sanna pyöristäisi hienoja silmiään kun näkisi tämän -lierihatun, sillä originellejä ei Sanna juuri sietänyt. Mutta Heini -Peters ei voinutkaan tulla ja se oli Klaus Baasille paraiksi: hän ei -piitannut vanhoista tutuistansa, miksi siis Heini Petersistä! - -Kun Klaus Baas eräänä sateisena päivänä kesäkuussa tuli satamasta, -missä oli itse valvonut arvokkaan lähetyksen lastausta, niin -hän näki Heini Petersin lähestyvän Steinthorilta ja kääntyvän -Glockengiesserwallille: tavallisessa asussaan, huopahattu takaraivolla -ja vanha, huono sateenvarjo pään päällä. Olalta riippui suuri -hautaseppele. Klaus Baas tuli uteliaaksi ja tahtoi tietää, mitä se nyt -tuolla seppeleellä, ja hän riensi luokse ja he löivät kättä. - -"No, minnekäs nyt on meno?" kysyi Klaus Baas. - -Heini Peters viittasi Glockengiesserwallille päin ja vastasi -juhlallisen vakaana: "Pyhän Yrjänän hautausmaalle, Klaus! Siellä -kaivetaan nyt kaikki nurin ja turmellaan hautausmaa, kun sinne tulee -uusi pääasema. Jätin sentähden äskettäin anomuksen, että saataisiin -siirtää suuren runoilijamme lemmitty, joka siellä lepää, haudastansa ja -viedä Ohlsdorfiin parempaan hautaan. Anomukseeni suostuttiin, Klaus. Ja -nyt se juhlallinen toimitus on." - -Ja Heini Peters näytti ylen onnelliselta, hänen lempeät ja vilkkaat -silmänsä loistivat hellyyttä ja liikutusta. "Ajatteles", hän sanoi: -"hänen pikkuinen lemmittynsä! Joka oli kymmenen vuotta, koko hänen -vaivalloisimman aikansa, hänen ainoa uskottunsa ja lähimäisensä! Ainoa, -mitä runoilijalla tässä maailmassa oli!" - -Klaus Baas aukaisi sateenvarjonsa, sillä ilta muuttui sateiseksi, ja -virkkoi hymyillen: "Ajattelepas jos kaikille naikkosille, mitä -Hampurin kauppiaat ovat pitäneet ja pitävät, tuhlattaisiin moisia -kohteliaisuuksia! Kaikella kunnioituksella, Heini!" - -Mutta Heini Peters huiskautti kärsimättömästi kättään kuin haluten -pyyhkäistä koko Hampurin kauppiaskunnan savuna edestään ja sanoi: "Älä -sinä herjaa! Mitä tuollainen tavallinen kahvipussi on? Mitä olet sinä -sellaisen miehen rinnalla?! Mutta et sinä sitä ymmärrä! Olet lukenut -hänet kerran, muuta et mitään. Sinä et tunne yhtään hänen kirjainsa -sielua ja hänen elämänsä sisällisiä värähdyksiä!" - -Ja sitten hän kertoi, mitkä vaikeudet hän tässä hommassaan oli -voittanut ja että kaksi senaattoriakin tulee juhlatilaisuuteen. -"Ajatteles, Klaus", hän sanoi, "jos neito parka sen tietäisi! Hampurin -senaattoreja hänen haudalleen! Ja kaksi oikein! Ah kuinka hänen -kirkastettu henkensä riemuinnee tällaisesta kunniasta. Niin, tässä nyt -mennään yhdessä sinne -- sinähän tulet mukaan, se kestää enintään -puolen tuntia, -- täyttämään tuota kaunista kunnioituksen työtä: eikä -kukaan näe sitä meistä päältäpäin! Jospa ihmiset tietäisivät, minne me -mennään, he pysähtyisivät, he katselisivat, niin, he liittyisivät heti -seurahamme." - -Klaus Baas kohautti epäuskoisesti olkapäitänsä. "Pyh, Heini", hän -sanoi. "Enpä usko! Enimmät näistä ihmisistä sanoisivat: Häh? Runoilija? -Mitä meihin runoilija kuuluu? Ja toiset sanoisivat: Anna kuolleen likan -maata rauhassa! Meillä on kyllä työtä elävissä lemmityissä!" - -Heini Peters katsoi häneen epäröiden ja sanoi: "Niinkö sinä"... Mutta -sitten hän rohkaisi luontonsa ja lausui ylevästi: "Mutta kaikkien -suurten vainajain haamut ja ihmissuvun valiot meitä kiittävät ja -seuraavat hengessä tällä retkellämme." - -Klaus Baas epäili sitäkin suuresti, mutta ei tahtonut häiritä tunnelmaa -ja piti suunsa kiinni. - -Niin he tulivat hautausmaan rappeutuneelle, harmaanvalkealle portille -ja menivät sisään ja astelivat ruohottunutta, kaitaa polkua rauhan -tarhan vihreään, uneksivaan varjoon, jossa seljapensaat riippuivat -kauniina luokkeina yli tien ja jasmiini keinutti raskaita, -komeanvalkeita kukkiaan, ja kauan sitten rappeutuneilla haudoilla -hautakivet olivat kallellaan ja melkein tuhatkaunojen ja lemmikkien -kätkössä. Korkeampia ristejä pitkin kiemurteli jo villiviini tuuheina -vyyhtinä, ja metriset ja kimalaiset hurisivat ja hörisivät vihannassa -tarhassa. Siellä täällä uneksi tumma ja vaikeneva lehtikuusi, ja -sadepisarat ropsahtelivat ruohikkoon, ja joka pisaran äänen erotti. - -Nyt on samalla paikalla koko pohjoisen Saksan rauhattomin ja meluisin -paikka: siellä kalisee ja kolisee ja puuskahtetelee ja vinkuu ja -jyrisee, ja siellä viheltää ja hihkuu, maan päällä, maan alla, yötä -päivää, lakkaamatta. - -He kiersivät leveäksi villiytyneen lehtimajan ympäri, joka salpasi -heiltä tien, ja tunkeusivat valtavain metsäruusu-pensaikkojen lävitse -ja tulivat pienen, rappeutuneen lautakopin eteen, jonka lahoneisiin -seiniin tuuheasta ruohikosta kurkottelevat sireenipensaat ja seljat -koettelivat nojautua. Kojun ovella istui valkohapsinen ukko äsken -tervatun kirstun kannella, toisessa kyynäskoukussa lapio, -- toisella -kädellä hän kohotti viinapulloa ja otti aika kumauksen. - -Heini Peters lausui nyt juhlallisesti: "Vai niin Meyer, olette jo -ehtinyt? Menkäämme siis ja avatkaamme hauta." - -Mutta Meyer käänsi mukavasti peräänsä ja osoitti lapiolla mustunutta ja -lahoa arkkulaudan kappaletta, jolle oli koottu kourallinen multaa ja -muutamia maatuneita luun nikamia, ja sanoi: "Se on jo tuossa." - -Heini Petersin kasvot suorastaan venyivät ja silmät tulivat pyöreiksi -kuin renkaat. "Hänkö se on?" hän kysyi. "Onko se varma, Meyer?" - -Ukko kaivoi taskusta piippunysänsä ja painoi tupakkaa koppaan -peukalollaan ja sanoi: "Se se on varmaan, numero pitää paikkansa. -Näyttää olleen pienenläntä, Peters." - -Heini Peters tuijotti nyt aivan ällistyneenä surkeaan nikamakekoseen: -lahoneita, ruskeita luita, pari pääkallon sirua, tupsu ruskeaa tuhkaa, -joku nivelnystyrä ja arkun sälö, seassa multaa, lyhyellä laudan -pätkällä. Sitten hän sai sanat jälleen ja kysäisi: "Missäs arkku on, -Meyer?" - -Ukko napsahutti piipun varrella arkkua, jolla hän istui. - -"Ja tuohon hän joutuu?" - -Ukko nyökkäsi päätänsä. - -"Milloinka tulevat muut herrat, Meyer?" - -"En tiedä!" vastasi ukko. "Ei kai tänne ketään tulekaan, Peters!" - -Mutta Heini Peters pudisti päätään. "Vai -- niin!" hän hymähti. Ja -tähysteli sitten taas pientä, maatunutta luukasaa, ja kohosipa taas -tunnelmansa siiville ja lausui: "Tuossa on hän!... Herra Jumala, miten -pikkinen se on ollut, Klaus! Miten pikkiriikkinen tyttö parka!... Tuo -tuossa antoi hänelle, pitkälle, kulmikkaalle miehelle, lempeä, kun hän -köyhänä ja tuntematonna eli täällä meidän seassamme, ja ravitsikin -häntä monta kertaa, sillä nälkäkin häntä ahdisti. Yksikään ainoa koko -suuressa kaupungissa ei ollut hänelle ystävällinen; yksikään ainoa ei -antanut hänelle rakkautta ja leipää, paitsi tämä vanhahtava, pieni -ompelijatar parka: siksi runoniekka pysyikin hänen luonaan. Hän olisi -varmaan mielellään ottanut hienomman ja kauniimman naisen, Klaus; sillä -hän oli suuri, kaunis mies, vaikk'eivät hänen vaatteensa olleetkaan -hienot, ja hänellä oli ylpeä, hieno maku. Ah, Klaus, mitä tunsikaan tuo -pieni, älykäs nainen silloin, kun hän eräänä päivänä kohtaa runoniekan -jossakin kadulla, kohtaa ehkä tuolla Glockengiesserwallilla, ehkä -jonkun talon portaissa, ehkä hänen isänsä verstaassa, kohtaa tuon -suuren, villin, hurjan hengen! Tämä ei ollut mikään vaatimaton vieras, -tämä, joka lepäsi hänen kamarinsa pikku sohvalla ja joi kahvia hänen -kanssaan... Entä kun neito synnytti hänelle lapsia! Runoniekka ei ollut -paikalla, kun hän synnytti lapsia hänelle, ei ollut paikalla silloin, -kun hän ne lapset laski ruumisarkkuihin. Runoilija saattoi silloin elää -vieraissa maissa, elää kaikessa köyhyydessään, kovuudessaan ja -merkillisyydessään iloiten ja hullunkurisen vallatonna, hän saattoi, -ollen jo maailmassa hiukan koteutuneempi, iloita muustakin kuin tästä -nuoresta neidosta. Mutta kun hän milloin asettui pöytänsä ääreen, -kirjoittamaan tuolle pienelle ihmislapselle... katso, tuolle pienelle -ihmislapselle tuossa, niin silloin hän kirjoitti kauheita ja kiduttavia -ja pistäviä kirjeitä! Holofernes, joka rääkkää pientä ompeluneitiä! Ja -ne kirjeet olivat lopulta niin kauheita, että muudan runoilijan ystävä -poltti ne sitten, etteivät ne turmelisi hänen omaa kuvaansa, suuren -runoniekan kuvaa! Väärennystä, Klaus, valhetta ja väärennystä! Ihmiset -täytyy hyväksyä sellaisinaan! Maailman suuria henkiä täytyy sääliä ja -surkutella ja ihailla, mutta moittia samallaikaa. Ah ylevä, hullu -runoilija! Ah sitä runoilijaolemuksen hurjuutta! Yli-ylpeää vanhaa -Aatamia porvarillisessa maailmassa! Ja ah sinua, sinä hänen pieni -rakastettunsa! Ja ah Jumala, Klaus Baas, kuinka pöyristävän kirjava on -elämä!... Ja muistapas: ellei hän ansaitsisi muistomerkkiä jo sen -vuoksi, että hän oli hänen lemmittynsä ja hänen nälkänsä sammuttaja, -niin voisi hänelle pystyttää merkin jo pelkästään kiitollisuuden -osoitteena kaikille lukemattomille herttaisille naisille, jotka me -miehet valtaamme, siksi että heitä tarvitsemme... Mutta miksei tänne -tule niin elävää sielua, Meyer? Minä luulin, että tänne tulisi kaksi -senaattoria?" - -Ukko kohotti säälien piippuaan: "En tiedä, Peters." - -Klaus Baas keikahutti olkapäitään sateenvarjonsa alla. "Sanoit, ettei -edes runoniekka hänestä välittänyt. Kuinka voit vaatia, että jokin -senaattori sitten hänestä välittäisi." - -Heini Peters rupesi murheissaan kyykkysilleen pienen nikamakasan -ääreen, jota sade huuhtoi, ja löysi lyhyen, kohtalaisen valkean -nikaman, oikean käden sormiluun, ja pyyhki sen märässä ruohossa ja -pisti liivintaskuunsa. Ja sitten hän sanoi sortuneella äänellä: "Minä -lasken hänet itse arkkuun. Siirtykää vähän pois, Meyer! Minä tahdon sen -tehdä itse, aivan yksin." - -Ukko nousi nyt arkun kannelta ja siirtyi rappeutuneen kopin ovelle, -vanhalle arkunaluspukille, ja kallisti taas kulauksen putelista ja -katsoi rauhallisena toimitusta. Ja Klaus Baas suojeli sateenvarjolla -luunkerääjää sateelta. - -Kun sitten joka muru oli kirstuun pantu, niin Heini Peters ja ukko -kantoivat kirstun portille, missä jo ruumisvaunut odottivat. Kirstu -nostettiin lavalle ja Heini Peters kapusi itse jälestä kirstun viereen -vaunukatoksen alle, suojaan sateelta. "Vieläkin on yksi meidän -runoilijamme nuori sukulainen elossa", hän jatkoi, "aivan hänen -vertansa. Hän on matruusi ja toistaiseksi hieman karkea ja raaka, mutta -minä käyn usein hänen puheillansa ja uskon saavani vielä hänet -parantumaan... Tämä neito saa Ohlsdorfissa hurmaavan paikan, ja myös -hautapatsaan kun aika ehtii, Klaus! Ensi pyhänä minä menen sinne -ystävättäreni kanssa, hän on suloinen neitonen, Klaus!" - -Ja samassa Heini Peters tuli ajatelleeksi kummallista istuinpaikkaansa -ja haihattelevia ajatuksiaan, ja hän alkoi nauraa hikertää: "Minä olin -kuvitellut tätä juhlaa hieman toisellaiseksi, Klaus! Senaattoreja, -vaunuja, lakeijoja!"... Ja hän nauraa hihitteli merkillisesti. - -Klaus Baas pudisti paheksuen päätänsä: "Kummallinen pylväspyhimys olet, -Heini Peters! Kuinka voi ihminen toisten tähden, -- ja kuolleitten, -olemattomien, -- unohtaa itsensä, oman elämänsä? Lyönpä vetoa, että -olet vielä itse maksanut näiden komistusten kustannukset! Sinusta ei -tule mitään, Heini!" - -Tästä äkillisestä, hiukan epähienosta hyökkäyksestä Heini Peters -punastui hyökkääjän puolesta! Ja hän sanoi arasti, hämillänsä: "Niin... -kyllä minä olen koko ikäni vähän liiaksi fantiseerannut, Klaus, ja olen -pettynyt usein, mutta minä olen ollut kuitenkin niin onnellinen ja -tuottanut monelle ihmiselle iloa, ja näyttänyt monelle, mikä on -maailmassa suurta ja hyvää." Ja sitten hän sanoi jo itsetietoisemmin: -"Eikä raamatussa kielletä missään kohti fantiseeraamasta, Klaus, siellä -sanotaan vain, ettei pidä tehdä niin paljon laskelmia. 'Silloin vei -perkele hänet korkealle vuorelle ja näytti hänelle kaikki maailman -valtakunnat ja niiden kunnian'." - -"Oh, miesparka!" sanoi Klaus Baas, ymmärtämättä häntä ollenkaan, -"nythän sitä tulee taas kuin paistetusta lampaan päästä! Suoriupa jo -matkalle!" - -Heini Peters aikoi selittää tarkemmin ajatustaan, mutta hän oli liian -arka ja nöyrä, ja sanoi lempeästi ja hämillään hymyillen ainoastaan -vanhan lauselmansa: "Sinä olet ahma, Klaus Hinrich! No antaa mennä -sitten, kuski! Hyvä olit, kun viitsit tänne pistäytyä, Klaus." - -Ja ruumisvaunut vierivät pois. - -Klaus Baas tuli kotiin ja kertoi Sannalle vuoroin päätään pudistaen ja -vuoroin nauraen, mitä kummaa hän oli nähnyt. Ja Sanna kummasteli, -kuinka Klaus Baas oli niin suuresti kiintynyt moista muistelemaan -- -itse hän kyllä tunsi, että siinä piili jotain liikuttavaa ja kaunista --- ja hän ajatteli samalla hyvillänsä ja harmissaan: Hänen sielussaan -on soppia, joita minä en tunne vähääkään vielä. Eihän Klaus muuten -välitä muusta kuin työstä... työstä -- ja minusta ja lapsista. - - - - -XXIV. - - -Klaus Baas valvoi ja vartioi. Hän ei ollut enää oikein entisellä -tolalla. Mikään ei hänessä "langennut luonnostaan", niinkuin kolmannen, -neljännen polven ihmisissä, jotka ovat tottuneet samoihin olosuhteihin. -Hänelle ilmestyi kaikki taas uutena ja hän hämmästyi ja ällistyi -ympäristöänsä. Konttorihuoneistoa ja hienoa lankoa, joka pysyi hänelle -aivan vieraana, pörssissä käyntejä ja sikäläisiä tuttavia; pikku -taloaan Elben rannalla, joka oli nyt hänen omansa, ja elämänhaluista, -komeaa vaimoansa, sekä kauniita lapsiaan keveissä, sievissä vaatteissa: -kaikki, kaikki oli hänen salaisen ihmettelynsä syynä ja ylpeyden, -itsetunnon aiheena ja uuteen ylpeyteen kiihoittajana! Hän Klaus Baas, -oli tuon kaiken hankkinut omalla tarmollaan! -- Mitä olenkaan saanut -aikaan! hän ajatteli. Ja saan vielä enemmän! Varallisuutta on -hankittava lisää; ja sen kera luottoa; ja sen kautta valtaa! - -Sannan mielestä hän touhusi aivan liiaksi eikä jättänyt kylliksi aikaa -vaimon ja lasten osalle: "Sinun pitäisi päästä yhä vaan Venäjän -keisariksi", hän sutkahutti, "aivan kuin ennen pikku poikana kirkon -puistikossa! Sinä huomaat liian vähän meitä ja muita ihmisiä ja ennen -kaikkea itseäsi." - -Nuo sanat herättivät levottomuutta Klaus Baasin rinnassa, sillä hän -tunsi itsekin, että ne olivat tosia. Mutta hän ei tahtonut tuntea vielä -niitä kyllin selvästi. Hän oli näet taas uusissa, huimissa -liiketouhuissa, -- niitä miehiä, jotka noista ajoista meidän päiviimme -ovat panneet väkivasarat tässä maassa paukkumaan ja sukkulat -suikkamaan, ja sellaisia oli paljon nuoressa, alottelevassa -kansassamme, noita, jotka ovat tarmolla ja työnhimolla kohonneet -pohjakerroksista ja hankkivat nyt heimolle työtä ja kultaa, ja -ahkeroivat pyhät ja aret hillittömän työintoisina ja keksivät -suunnitelmia pyrkimyksiään toteuttaakseen ja toteuttavat ne sitkeästi -ja salaisen viisaasti, pyrkimättä lepoon, voittaakseen arvoa, valtaa! - -Kun Shanghain haaraliike oli jo vuosikausia osoittanut keskeymätöntä ja -tasaista kasvua, syntyi eräänä kesänä sen ja Hampurissa olevain -johtomiesten välillä innokas kirjevaihto, koska näet eräät -selvänäköiset miehet olivat huomanneet, että kaukaisessa Idässä -kulettiin taas sotaa kohti. Nuoren lybeckiläisen pyrkimykseksi tuli nyt -päästä välittämään entistä suuremmassa määrässä Kiinaan eräitä -tarveaineita, joita H.C. Eschen tosin nytkin sinne välitti, mutta joita -sodan tullen tarvittaisiin mahdottomat määrät ja joita täytyisi olla -varmasti ja nopeasti saatavissa. Siihen liikeyritykseen oli H.C. Eschen -halukas ryhtymään lybeckiläisen kanssa; ja yrityksen pulma ja -uhkaheitto oli siinä, ettei saanut erehtyä yhtään sodan puhkeamisen -suhteen eikä liiaksi sen puhkemisajasta. - -Arthur Eschen näki tuon kirjevaihdon ja hyväksyi suunnitelman, mutta ei -tukenut sitä neuvoillaan eikä omalla työllään. Hän oli huvennut yhä -enemmän pintapuolisiksi sanasutkauksiksi ja sekautunut rauhattomaan -seuraelämään, hänen pöydällään oli entistä runsaammat tukut kirjeitä -klubeilta ja taidekaupoilta ja vastauksia niille. Ja kun Klaus Baas -koetti vetää häntä lähemmäksi liikettä, niin hän sai katsella -kummissaan joko välinpitämättömiin tai levottomiin silmiin. Hän -valitteli siitä Sannalle ja sanoi: "Minä en tiedä, mikä sinun veljeäsi -oikein vaivaa. Siihen olen kyllä jo tottunut, ettei hän tee työtä, enkä -siis enää sitä kummastele; mutta minusta tuntuu, kuin eivät hänen -neronleimauksensa tulisi enää hänen suustaan yhtä kerkeästi kuin ennen. -Ja siitä olen huolissani. Toivottavasti hän ei tee tyhmyyksiä!" - -Mutta Sanna kohautti olkapäitään ja nipisti suunsa suppuun. Tämä oli -heidän suhteensa arka paikka, josta he joutuivat helposti lausumaan -eriäviä mielipiteitä. Sanna nureksi salaisesti sitä, että ei Klaus muka -ymmärtänyt sellaisia ihmisiä kuin hänen veljensä ja teki muka -sellaisille vääryyttä. - -Mutta kun mies kerrankin alkoi taas samaa asiaa, niin sanoi Sanna: -"Aioin siitä jo pari päivää sitten puhua sinulle. Arthurin Lissy kävi -näet täällä kaksi viikkoa sitten, ja pistäysi eilen taas ja kertoi, -- -niinkuin hänellä on tapa, minkä mitäkin Parisista, ja mistä kaikesta -liekin, ostoksistaan ja hienouksistaan ja aikeistaan. Ja kun minä -silloin sivumennen sanoin hänelle, että sehän maksaa hirveästi, ja -sanoin, miten paljon me olemme saaneet säästöön, niin että pieni -omaisuutemme on nyt kymmenessä vuodessa kasvanut yli kolmenkertaisen, -vaikka meillä onkin neljä lasta, kun taas he, vaikka ovat lapsettomia, -eivät ole saaneet menoista jäämään taalarin puoliskoakaan, -- niin -silloin hän tuumi, -- ja näytti hyvin levottomalta ja koetti varmaankin -tutkia, oliko minulla mitä salatarkoituksia, -- että liikehän on -aina tuottanut niin hyvin, ja vaikka viime kuussa olikin ollut -taka-askel..." - -Klaus Baas häpsähti ja sanoi: "Mitä? Taka-askel... viime kuussa? Mikä -taka-askel? Sehän on järjetöntä!... Taka-askel?... Hän kai tarkoitti: -harhayritys! Liike-erehdys?!... Tämä haiskahtaa kirotun pahasti -keinottelulta, Sanna! Harhayritys?!... Jaha... tina on laskenut -hinnoissa! Niin, niin, se tina! Vai niin! Nähtävästikin on rakas -velimiehesi mennyt selkäni takana nahkaansa kaupittelemaan!... Mutta -tietysti omaa nahkaansa!" - -Sanna suuttui ja puolusteli: "Minusta sinä teet väärin... heti sillä -tavalla, pilkallisesti: rakas velimiehesi!" - -"Aivan oikein", vastasi Klaus Baas kummastuneena. "Mutta ylimalkaan, -sinä käännyt liiaksi ja heti paikalla aina hänen puolelleen, Sanna!... -No, yhdentekevä: kysynpä häneltä itseltänsä! Siitä ammatista minä häntä -kiellän! Paitsi että sellainen on yleensäkin uskallettua ja epävarmaa, -sinun veljesi ei sellaisessa onnistu. En tiedä oikein, mistä se johtuu; -varmaankin siihen vaaditaan miehen kourausta, tyyneyttä, ehkä Luojan -armoa. Mutta mitäpä siitä! Tiedän vain: hän ei keinottelussa menesty! -Minä en siedä ajatella: Arthur ja Lissy Eschen köyhinä! Mutta mitä se -kuuluu minuun. Sanon vaan, että joko minun täytyy saada olla kelpo -liikemiehen toverina tai hankin itselleni uuden osakkaan." - -Ja seuraavana aamuna Klaus Baas sanoi Arthur Eschenille suoraan eiliset -epäilyksensä. Arthur Eschen puraisi huultaan ja tunnustikin -keinotelleensa, maksaakseen suuria talouskustannuksia. Ja seuraus oli -se, että hän menetti noin 40,000 markkaa. Nyt syntyi lyhyt, kova -sananvaihto, joka päättyi siten, että Arthur Eschen läksi kalpeana ulos -konttorista ja sanoi, että kaiken sen tähden, mitä lanko oli syytänyt -hänelle vasten kasvoja, hän ei nähtävästi enää voisi olla yksissä hänen -kanssaan. Ja hän pysyi sitten monta päivää poissa konttorista, mutta -palasi sinne viimein ja työskenteli nyt jonkun aikaa hiukan ahkerammin -ja säntillisemmin. - -Mutta tämän paljastuksen jälkeen oli Klaus Baasin luottamus lankoon -mennyttä. Hän tunsi nyt selvästi, että Arthur Escheniin oli piintynyt -auttamattomasti liian mukava, veltto ja rauhaton elämäntapa ja sen -mukaiset ajatukset ja anteeksiantamaton heikkous vaimoaan kohtaan. -Muutosta ei tarvinnut toivoakaan! Arthur Eschenin ja hänen vaimonsa -kasvavat elämän vaatimukset johtaisivat varmaan miehen uudestaan -samallaiseen kiusaukseen: peittämään vajausta keinottelulla. Sitäpaitsi -ei liikkeen omaisuus pääsisi koskaan kelpo tavalla kohoamaan, jos -liikkeessä oli niin ylellinen osakas. Sentähden mietiskeli Klaus Baas -jo selvää eroa ja mistä saisi kelvollisen, pääoman puolesta pystyvän -uuden miehen osakkaakseen; tahi ajatteli liittyä osakkaana johonkin -toiseen liikkeesen. - -Tätä pulmallista asiaa mietiskellessään hän kuuli sattumoisin kerran -pörssissä, että erään suuren shanghailaisen firman nuori, kolmas osakas -oli ankarassa taudissa ja huhun mukaan lähetetty kuolemaan Rivieralle. -Ja silloin pälkähti heti hänen päähänsä oiva ajatus: eikö hän pääsisi -jollakin tavoin osakkaaksi siihen liikkeesen? Olihan hänellä suhteita -Shanghaissa, joita monilla pyrkijöillä ei ollut, ja olipa hän vuosia -sitten huomannut, että liikkeen vanhin päällikkö, herra Hasse, oli -hänelle hyvin suosiollinen. Firma ei voisi tulla kauan toimeen ilman -kolmatta päällikköänsä, vaan olisi täytettävä aukko rintamassa. Sillä -oli tiettävästi siksi suuret pääomat, että se saattoi tyytyä pelkästään -pystyvään mieheen, tarvitsematta tavoitella hyvin suurten pääomain -sijoittajaa. Hän piti tosin liikkeen laajuuteen nähden haavettaan -toteuttamatonna, olipa kiukuissaan Arthur Eschenille, joka oli -pakottanut hänet niin epävarmoja tuumia ja rauhattomia toiveita -ajattelemaan, vaikka ne suunnitelmat johtuivatkin hänen omasta -yritteliäisyydestään. Ja hän päätti nyt varovaisesti koetella; ennen -kaikkea oli hänen ensin tarpeellista tutustua henkilökohtaisesti herra -Hasseen, paremmin kuin pikimiltään pörssissä saattoi. Niin ollen hän -pyysi kälynsä Lissyn kutsumaan tuon shanghailaisen liikkeen vanhimman -päällikön kerran illallisille Arthur Eschenin luo, -- sanoen tekosyyksi -haluavansa muka urkkia kekkeritilaisuudessa herra Hasselta, joka oli -kälylle kaukaista sukua, mitä hän arveli Idän sodasta: puhkeisiko se -vai ei. Kun hän sitten olisi päässyt tutunomaisemmaksi herra Hassen -kanssa, ja jos sotakeinottelukin sitten näyttäisi sujuvan, niin ehkäpä -hän tarjoutuisi. - -Sanna oli hyvillään, kun pääsi kerrankin vähän kotoansa Blankenesesta, -josta ei ollut liikkunut missään koko kesänä. Ja hän vaati Klaus -Baasilta varman lupauksen, että hän tulee illatsuihin oikeaan aikaan. -Ja jätti sitten hänet kaupungille, ja meni itse kotiin varustamaan -kuntoon juhlapukuaan. - -Illalla pimeän tullen -- oltiin syyskuussa -- lähti Klaus Baas -konttorista mennäkseen Harvestehudeen, ja muisti silloin, että hänen -olisi ostettava jotakin esikoiselleen, joka parin päivän päästä täytti -kaksitoista vuotta. Muuten oli Sanna tavallisesti pitänyt huolen -lahjoista, sanoen, että Klaus ei muka ymmärtänyt sellaisia asioita, -- -hän, liikemies! Mutta Sannallahan oli tapana anastella noin muitta -mutkitta silloin tällöin tehtäviä. Vaan nytpä Klaus Baas tahtoikin -näyttää, eikö hän ymmärtänyt. Hän aikoi muuttaa oikein aistikkaalla -lahjalla vaimonsa ja vanhimman tyttärensä väärän mielipiteen! Sodan -toivolla hän kai voi sallia pienen turhamaisen lisämenon! Ja hän lähti -Neuenwallille ja tähysteli siellä valaistuja puotien akkunoita, mutta -joutui heti kahden vaiheelle. Sanna saattoi surkeilematta ja -tunnonvaivatta antaa mennä satasen kapineesta, jota ei tarvittu -ollenkaan ja joka oli turha koru; mutta hän ei voinut eikä luultavasti -sitä oppisikaan. Hän tuli jo kärsimättömäksi. Mutta silloin hän joutui -erään äskettäin perustetun taidekaupan luo ja silmäili näyteakkunaan. -Siinä oli pienessä, sirossa pahvirasiassa muun muassa eräs vanhasta -hopeasta taottu solki, joka soveltuisi varmaankin hänen nuoren -tyttärensä vyötärölle. Hänen täytyi hiukan kumartua, sillä silmät eivät -olleet enää neljänviidettä vanhalla yhtä tarkat kuin kolmetoista vuotta -sitten, -- silloin kun hän viime kertaa asteli tammikeppi kädessä -Holsteinin kylillä -- ja hän huomasi, että solen hakoihin oli taottu -yksinkertaisesti ja sirosti kaksi alastonta lasta, jotka tanssivat -vastatusten ja koskettivat sormien päillä ja varpailla toisiaan, -muodostaen siten elävän, viehättävän kuvion. Ja rasian avatussa -kannessa loisti siroilla kultakirjaimilla: "Doris Rotermundin -luonnoksen mukaan." - -Klaus Baas suoristihe heti ja meni kauppaan ja osti korun, ja sanoi, -että sitä ei tarvitse kääriä paperiin; ja hän lähti rauhallisena ja -kauniina syysiltana astelemaan Alsterdammiin ja sieltä sitten -Harvestehudeen, pitäen korua kädessään taskussa -- mielessä lapsuuden -seudun ja koko menneisyytensä merkillinen lumous. - -Lombards-sillalla hän pysähtyi ja nojausi kaiteesen, hetkisen -Binnenalsteria ihaillakseen -- ja veti samalla salavihkaa rasian -taskusta ja katseli haaralyhdyn alla tuota ostamaansa pientä -taideteosta, ja ajatteli, että nuo alastomat pienokaiset olivat -varmaankin Doris Rotermundin; ja hän kaipasi tosiaan tietää, miten se -nainen nyt voi, ja nähdä koko synnyinseutuaan. Hän kohotti mietteissään -päätänsä ja katseli yli lammikon, jossa vienot, helmiemolta välkehtivät -virveet liikkuivat ja jossa kimeltelivät tuhannet etäiset kultatulet. -Lammikon takana Jungfernstiegillä säihkyivät ja säteilivät lukemattomat -valot tummanharmaiden, korkeiden kivimuurien edustalla: sikermissä ja -pitkissä riveissä ja paikallaan ja vinhaa vauhtia liikkuen. -Katonharjain taustana hohti heleänsininen taivas. Hän oli nähnyt sen -näyn sangen usein, mutta ei ollut paljoa sitä ajatellut. Se oli -erikoisen kaunista... sangen kaunista! Vahinko, ettei hänellä ollut -ennen aikaa ajatella sentapaista: hänen henkensä oli ollut aina -vireessä, jäykässä ponteessa. Aina vartiossa kuin soturi! - -Viime jouluaattona oli hänessä herännyt samallainen toive, kun oli -kello neljältä sulkenut konttorin ja oli istunut siellä vielä jonkun -hetken yksin kirjoituspöydän ääressä: että hän tarvitsisi jo hiukan -lepoa, että hän ei ollut enää nuori mies. Mutta silloin hän oli -itselleen vastannut, että hän ei voi, hänen täytyy tehdä työtä! Työtä, -työtä! Hänellä ei ollut isäin perintöjä niinkuin monilla muilla! Ja -sitten oli se tunnelma loitonnut ja unehtunut. Mutta nyt se tuli taas! -Kai se johtui vanhuudesta. Hän oli pian viidenviidettä! Silloin kai jo -ensimäinen into ja huima juoksu raukee ja alkaa hiljainen -käyntiaskeleen kaipuu. Silloin kai ihminen pysähtyy ja katsahtaa -taakseen. - -Kummallista kerrassaan! Seisoa tässä ja katsella tuota maisemaa, aivan -kuin maalarit ja runoilijat varmaankin sellaista katselevat! Näin -rauhallisena, arvostelematta, antaen elämän ja sen kauneuden lyödä -kevyttä leikkiään. Hän halusi vielä vähäksi aikaa jäädä tähän ja -hengähtää raikasta ilmaa täysin rinnoin. Niin, ihanaapa olisi, ja -terveellistä, taas kerran vaeltaa rauhassa joku päivä kotikylillä, -aivan yksin; nähdä entisiä olinpaikkoja ja ystäviä, joita ei nykyhetken -kiihkeissä touhuissa ollut pitkiin aikoihin ajatellut, ja antaa heidän -seurassaan vanhain aikain ja rauhallisten, kauniiden ajatusten soutaa -sielussa, -- rauhallisten, ihanain ajatusten! Ja hänen mieleensä -muistui eräs raamatunlause kouluajoilta; ja hän kohdisti nyt sen -ajatuksissaan ylpeästi itseensä: He ovat minua ahdistaneet -nuoruudestani asti, mutta eivät he ole minua voittaneet! - -Mahtoi olla ihanaa ajatella kerrankin koko vaivalloista ja samalla -hurmaavan ylpeää elämäänsä, kaikessa rauhassa ja verkalleen astellen! -Se mahtoi sielua raitistaa, kirkastaa! Kotipuolen haluaisin nähdä vielä -kerran, hän ajatteli, ja Doris Rotermundin, ja kaiken muun. Siitä on jo -neljätoista vuotta kun viimeksi kotikunnaita vaelsin. Neljätoista -vuotta! Mikä pitkä taival elämästä! Miten kauas kulkenut! Merkillistä! -Nythän on elämä pian mennyt! Mennyt ja loppunut! Pitäisi elellä tästä -lähin hiukan leveämmin ja verkkaisemmin. Ne olivat ratki rauhattomia -vuosia, nuo viimeiset neljätoista! - -Hän solahutti solen hiljaa taskuunsa ja kulki vienossa illassa -päämääräänsä kohti. Hänen sielunsa, joka muuten oli niin ankaran jäykkä -ja pystypää, heittäytyi nyt ikäänkuin mukavaksi ja leijui kuin suurten, -turvallisten lentimien kantamana, kautta koko elonsa, kuin aavan, -hiljaisen alavan. Pikku poikanen tuli viheltäen vastaan; hän heräsi -mietteistään ja ihmetteli äskeistä haaveksimistaan ja hymyili: se on -tuon solen vaikutusta, -- ja ihanan, rauhallisen illan ja veden -välkkyvän avaran kalvon, ja ijän. Värehtiviä mustansinertäviä aaltoja -halkoivat siellä täällä ylimeno-höyryt, kirkkaasti valaistuina. Läheltä -ja kaukaa kohousi rantain lahdelmista, salaperäisistä sinisyvyyksistä, -ikäänkuin kultasauvoja, joiden päissä lekkuivat soihdut. Laiturin -paviljonkien huikaisevaa valokehää saartivat ympärille kytkettyjen -pursien tummat hahmot. Musiikki ei soinut; toiselta puolta lammikkoa -kajahti veneestä toiseen hilpeitä huutoja. Rabenstrasselta asteli -rannalle kaksi komeaa tyttöä, menivät sillalle päin, varmaankin -veneelleen. Muutaman vuoden päästä olisivat hänenkin vanhemmat -lapsensa, tyttö ja poika, noin varttuneita. Rakkaat esikko-lapset! Kun -ne tulevat noin suuriksi, niin pitää niiden toki saada oma veneensä, -vakava vene jokipurjehdusta varten. Mutta ehkä sitten olisi parasta, -että he muuttaisivat kaupunkiin, Harvestehuden puolelle. Olisihan se -hänelle ja Sannalle mukavampaa; ja siellä olisi lapsille enemmän -tovereita. Ja juhlalippu olisi kerran liehuva purren mastossa... Hänen -elämänsä piti tulla paljon levollisemmaksi, kodikkaammaksi ja -ystävällisemmäksi ja verkemmaksi. Hän oli liiaksi kiiruhtanut. Hän otti -taas käsille rasian ja avasi sen, ja katseli solkea valojen hohteessa, -joka virtasi lyhdyistä ja akkunoista ja heijasteli kirkkaan veden -kuvastimesta. Ja muisteli kaunista rauhan seutua, jossa se oli -syntynyt. Kättä, joka sen oli takonut. Pikku neitosta, jota se -somistaisi; hänen kaunista, hyvää äitiään, kaikkea, mikä oli hänen -elämänsä ydin ja mikä häneen nojausi, ajatteli rauhallisena ja -onnellisena, autuaanakin, -- tunteissa, joita ei ollut ennen -aavistanut. - -Lankolassa olivat jo melkein kaikki vieraat koolla, ken missäkin, -terassilla, puutarhassa. Hän etsi Sannaa ja löysi hänet, ja oli aivan -rakastunut vaimoonsa ja mietti mielessään: Miten hän on kaunis ja jalo, -hän, lasteni äiti! Ja hän jäi seisomaan Sannan viereen ja kyseli -häneltä eräiden tuntemattomain naisten nimiä, ja lausui heti -tuimanlaisia arvostelujaan. - -Eberhard-eno huomasi heidät ja tuli ja näytteli Sannalle jotakin uutta, -harvinaista kokoelmaesinettä. Sanna, joka oli jo määrätty näiden -harvinaisuuksien perijäksi, kumartui sievästi pikku ukon puoleen ja oli -muka hyvin harrasta. Eräs vanhanpuoleinen nainen riensi kertomaan St. -Moritzista[94] -- hän oli Bremenistä kotoisin ja Escheneille kaukaista -sukua --: oli sangen halukas tutkimaan miestä, jonka tuo kaunis ja -itsenäinen Sanna Eschen oli suvun ihmeeksi puolisokseen valinnut. Mutta -Klaus Baas ajatteli: Viis minä St. Moritzista! Ja hän mietti -kohteliaasti ja kumarapäin kuunnellessaan, kuinka hän voisi lähestyä -herra Hassea ja saisi hänet itselleen suosiolliseksi, ja kuinka hän -edistäisi salaista suurta aiettansa. Terassin juurella, lampun valon -puolipiirissä, seisoi isäntä muiden vierasten parvessa, pitkänä, -solakkana ja hiukan velton näköisenä. Muut olivat liikemiehiä, ja oli -siellä eräs pappi ja asianajajakin. Pappi kertoi hassunkurisia juttuja -porvarien seuroista, kun oli ensin juteltu viimeisestä regatasta. -Tuolla seisoi kaunis, tummaverinen herra, eräästä juutalaisesta -pankkiliikkeestä: hän oli suvun taipumuksia seuraten ruvennut -harrastamaan taidehistoriaa. Hänen kanssaan puheli emäntä ja muita -naikkosia, udellen erästä uutta julkaisua renessanssiajan Firenzestä. -Klaus Baasia ei viehättänyt vähintäkään mikään tällainen, hän oli -vallan kylmä sille ja hänellä oli hyvin ikävä. Hän vartioi vain Hassen -tuloa. - -Viimein hän tulikin: vanhapoika, harteva ikämies, ja niin roteva -vartalolta, että olisi luullut häntä vaikkapa suurtilalliseksi. Klaus -Baasin onnistui saada Sanna ymmärtämään, että hänen oli nyt otettava -huostaansa tuo puhelias sukulainen, joka sillä välin oli ehtinyt -siirtyä Geneveen ja sieltä Parisiin. Ja hän kuuli vielä takanaan -ystävättären sanovan Sannalle: "Ymmärrän nyt hyvin, Sanna, että niin -kiireesti tahdoit rouva Baasiksi. Sinulla on tosiaan komea ja -rakastettava puoliso... niin, ihan totta, Sanna!" - -Klaus Baas naurahti mielessään: se oli Sannalle paraiksi! Ja meni -lankonsa luo, koska tiesi varmasti saavansa siellä tervehtiä herra -Hassea, jonka nyt pappi toistaiseksi oli onkeensa siepannut. - -Pian tulikin Hasse Klaus Baasia tervehtimään. Ja koska Klaus Baas -tiesi, ettei Hasse välittänyt juuri muista kuin liikeasioista, niin hän -alotti heti keskustelun eräällä hauskalla sutkauksella, joka silloin -oli pörssissä muodissa. Hänen naurunsa oli vapauttavaa ja kaunista kuin -hänen isänsäkin, ja Hasse tuli hyvilleen siitä että löysi vertaisensa -ja sanoi: "No mennään me kaksi istumaan tuonne syrjemmälle, vaikka -nurkkaan tuon pronssipojan juurelle! Muut ovat kokoontuneet jo lankonne -ympärille purjehtimaan ja soutamaan regattaa, ja eno Eberhard on jo -sinetöity, ja nuo naikkoset tuolla ovat tietysti Italiassa. En moiti -suinkaan naisväkeä, kun saa pitää heitä kahden, kappaleittain, -päinvastoin, he voivat olla mitä suloisimpia. Mutta en gros niistä ei -ole mihinkään." - -He istuivat nyt mukaviin nojatuoleihin, etuvarustuksenaan suuri pöytä. -Ja nyt alkoi ukko hauskasti jutella huomioitaan. Kun minä tulin tänne -nuorena miehenä, niin täällä oli niin ja niin monta vientiliikettä... -Ja sitten vertailu nykyaikaan... Ja nuorempi veikko käänsi puheen taas -Eschenien suvun historiaan,... muistellen sivumennen Karl Escheniä, -tällaisessa kysymyksessä oli kuolleittenkin autettava häntä -- ja -sitten matkattiin Taka-Intian viidakoista Shanghaihin; ja sen jälkeen -kysyi Klaus Baas varovasti, mutta samalla suorasukaisesti, ukon elämän -vaiheita, mikä palkittiin toisella kysymyksellä: mistä Klaus Baas, ja -mihin aikoi? Ja nyt Klaus Baas hienolla tavalla kehui kohonneensa -yksinkertaisesta suvusta ja suistuneensa kuudeksi vuodeksi -maaseudullekin. Ja sitten kiisteltiin kaikessa ystävyydessä Kiinan -tulevaisuudesta ja sodan mahdollisuuksista ja valiteltiin Rivieralle -viedyn osakkaan sairautta, joka ei ollut kääntynyt lainkaan parempaan -päin. - -Mutta samassa kutsuttiin illalliselle, ja mentiin komeaan ruokasaliin -ja istuttiin pöytään. Pappi kertoi illallisella erään tuomiorovastin ja -materialistisen, viisaan kauppiaan ystävyydestä, joka oli ollut -siitä merkillinen, että he viihtyivät hyvin yhdessä, koska -maailmankatsomusten erilaatuisuuteen ei puheissa koskettu, vaikka ne -kuitenkin ilmaisivat olemassaolonsa hienona varovaisuutena, kuin -raikastavana ryytinä. Asianajaja oli selaillut sukuliikkeensä -vanhoja kirjoja ja oli niissä keksinyt erään vanhan merkittävän -lastausluettelon: laiva oli näet murtautunut mannersulun lävitse: -- ja -lakimies luetteli nyt tarkoin silloisia tavarain hintoja. Ja sitten -johtui eräs vanhahtava kauppias, joka piti pöydässä puolensa, kertomaan -Hampurin savustetusta lihasta, ja koetti esittää tämän ikivanhan, -kehutun tuotteen historiaa, vaikka aukkoja hän siihen jätti. Joku -nuorehko liikemies huvitti seuraa selostamalla pidgin-engelskalla[95] -erästä keskustelua uskonnosta, johon hän oli Hongkongissa joutunut -erään kiinalaisen kulin kanssa; ja nyt teki toinen paraansa mukaan -espanjan avulla selkoa Meksikon muinaisesta mytologiasta. Siitä sai -taas pieni, mustaverinen renessanssiherra puolestaan aiheen kuvailla -kauniilla, henkevällä tavalla, minkälainen hänen ajatuksensa mukaan oli -ollut esimerkiksi Lorenzo Medicin sielu. Ja Arthur Eschen kertoi -vierusnaiselleen uusimmasta automobiili-onnettomuudesta -- ja niin -innokkaasti, että Klaus Baas pelkäsi hänen lankeavan vielä sen -urheilulajin uhriksi. Ja sitten helähti Sannan kirkas nauru: hän istui -asianajajan vieressä, jonka kanssa hän oli käynyt yhtaikaa pikkulasten -koulua, ja väitti, että lakiherra oli siihen aikaan änkyttänyt; mitä -lakimies väitti juonikkaaksi keksinnöksi, joka oli muuten aivan rouva -Baasin tapaista. Ja sen väitteen kumoamiseksi Sanna matki asianajajan -silloista änkytystä. Hasse taas antoi talonemännän, joka istui hänen -vieressään, kertoa itselleen juuri läsnäolevista vieraista, mutta ei -näyttänyt muuten oikein tarkkaavaiselta: hän katsahti vähä väliä -hajamielisesti Klaus Baasiin, joka istui häntä vastapäätä, ja jatkoi -ajatuksissaan äskeistä keskusteluansa. Klaus Baas soi St. Moritzin -naisen, -- joka oli sillä välin lentänyt British-Museumiin, soittaa -häiritsemättä suuta ja pelastui siten pelkillä "ei" ja "kyllä" -vastauksilla. Ja kun hän liikemietteissään kohotti päätänsä, niin hänen -katseensa kohtasi joko Sannan sirkut silmät tai Hassen rauhallisen -katseen, ja hän huomasi olleensa heille molemmille mieliksi. Parempaa -iloa hän ei kaivannut. - -Hän mietti illallisten jälkeen, vieläkö solmia katkennutta keskustelua, -mutta kun herra Hasse ei suonut tilaisuutta, niin hän lähti Sannan -kanssa kotiin. - -Raitiovaunussa ja Blankenesessa käveltäessä hän kertoi itsetietoisesti -kuin Klaus Baas ainakin hauskasta keskustelusta Hassen kanssa, ja kehui -kunnostautuneensa ja nautti itserakkaasti, kun Sanna kertoi, että häntä -oli sanottu pulskaksi mieheksi. Sanna oli nähtävästikin nyt hyvin -rakastunut häneen, sillä hän aivan painausi käveltäessä hänen -kupeesensa ja piti häntä kädestä. Ja kun he tulivat kotiin, ei Klaus -Baas välittänyt iltalehdestä, vaan pyysi Sannaa, noin juhlapuvussa, -tulemaan vaan luokseen pakisemaan vielä vähän. Ja hän alkoi: "Kuules, -se St. Moritzin rouva, Sanna? Huvittiko sinua sen jutut? Minusta hän -oli hyvin ikävä! Mitä minuun St. Moritzit ja Egyptit ja Roomat, ja -kaikki hupsut matkustelut kuuluvat. Ne ovat sellaisten hommaa, joiden -kädet ovat käyneet liian heikoiksi, koska jo heidän isovanhempansa ovat -niitä liiaksi säästäneet. Minä pysyn kynsin hampain kiinni Hampurissa -ja nykyhetkessä -- joko täällä alhaalla Blankenesen rannalla tai -Dammthorissa tai satamassa, -- kaikkialla missä toimin." - -Sanna istahti hienossa silkkipuvussaan hänen viereensä ja katseli häntä -pyörein, kiiltävin silmin; hänestä oli sittenkin niin hauskaa kuulla -hänen silloin tällöin puhuvan oikeaa "Heisterbergin kieltä." Sillä hän -tunsi, että hänellä oli oikein älykäs ja omintakeinen ja luja mies, ja -se tunne oli hänelle välttämätön. - -"Minä ihmettelin sitä pappia. Häntä ei eroittanut yhtään kauppiaasta -eikä asianajajasta, ei käytökseltä tai sanoiltakaan. Ja se ei minusta -oikein sovi. Tuollainen oiva Hampurin porvari, liikemies tai -lainoppinut, se on luonnon tuote, Sanna: se on itsekäs ja vaativainen, -varovainen, ovela! Mutta papin on oltava toisellainen! Hänen täytyy -olla yksinkertainen ja suora ihminen, joka ei ole löytänyt totuutta -kaduilta eikä kekkereistä, vaan maailman ja ihmissielujen syvyyksistä -ja omasta hengestään. Ja sen tulee ilmetä hänen kasvoistaan ja -sanoistaan... Tule, istu tuohon polvelleni, Sanna." - -Sanna kuunteli, nukkuivatko lapset, ja istahti sitten Klaus Baasin -polvelle ja kysyi: "Mikä sinua sitten vielä kummastutti?" - -"Kummastutti kaikki", vastasi Klaus Baas, "koko Harvestehuden joukko. -Tuokin hieno, älykäs juutalainen! Hänen sielunsa on kaunistettu -kaikilla elämän koristuksilla: se on kuin hieno sali, jossa on tauluja -ja veistokuvia, ja komeita huonekaluja ja kalliita mattoja, ja ylen -yleviä kirjoja pöydillä. Minun sielussani on yhä vielä pitkä puupöytä -ja sen ympärillä rahit, Sanna; siellä on isä ja äiti ja muut omaiseni, -ja Lotte-vainajakin, joka olisi varmaan saanut elää, jos olisi ollut -varakkaan väen lapsi. Ja sen yksinkertaisen pirtin seinillä on -vaivalloisen nuoruuteni kuvat! Hempeille koristuksille siellä ei ole -sijaa eikä aikaa ollut -- ja ne on niin jääneet, ja jäävät myös! En -kuuntele vastenmielisesti noista asioista juteltavan, mutta en ole -liioin utelias kuuntelemaan! En voi ottaa sellaisia vakavasti enkä -iloita niistä täydellä sydämellä." - -"Niin", huokasi Sanna, "sinähän olet talonpoika!" - -Klaus Baas siveli lujasti hänen pehmoista, vaaleaa tukkaansa -korvallisilta poskille, niin että Sanna näytti aivan nuorelta, -koulutyttömäiseltä, ja sanoi: "Mutta en ole omasta mielestäni sen -tähden yhtään heitä huonompi hienoudessa, sukujaloudessa tai -sivistyksessä. Kyllähän yleensä ajatellaan: tuollainen pohjasäädyn -nousukas, joka ei ole saanut korkeampaa sivistystä, kauppasaksa, -tiskisälli, ei ajattele mitään muuta kuin rahan haalimista! Hui hai! -Suuri fantasti minä olen ollut pikkupoikana ja nuorena, jalo -pilvilinnain rakentaja! Lueksin siihen aikaan parasta, mitä viisaat ja -jalot miehet ovat ajatelleet Jumalasta ja maailmasta, ja ajattelin mitä -luin ja vieläkin kehitän itselleni ajatuksia: en suinkaan koristeiksi, -urheillakseni tai lorutakseni kuin monet muut, vaan kipeäksi tarpeeksi! -Minä en ole suinkaan karsas korkeille asioille tai välinpitämätön, vaan -kätken ne sydämeeni vakaan, rehellisen miehen tavoin. Mutta ajatukseni -kulkevat hitaasti ja painavasti ja varovaisesti. Minä en voi päätä -pahkaa juosta Buddan tai Nietzschen jalkoihin, vaan pysynpä lujasti -kristillisyydessä, vaikka uskon siihen nyt paljon vähemmän, ja pelkään -paljon vähemmän n.s. jumalaa kuin ennen Heisterbergissä, pikku poikana, -pistäessäni rihvelitaulun päälle käteni ristiin. En tunne uskonnon -suhteen itseäni enää lampaaksi ja alamaiseksi, vaan paremminkin -perustuslaillisen valtion kansalaiseksi, jolla on monenmoiset oikeudet, -luonnolliset ja hallitsijan vakuuttamat. On vain yksi..." - -Näin Klaus Baas mahtaili. - -Sanna rakasti häntä sanomattomasti tällä hetkellä ja siveli hänen -tukkaansa ja sanoi: "On vain yksi?... Mitä aioit sanoa?" - -Klaus Baas katseli miettivästi eteensä... "Ajattelin vain", hän -virkkoi, "etten kuitenkaan taida olla aivan oikealla tolalla. Että -minun täytyy antaa ajatuksilleni enemmän tilaisuutta ja aikaa. -Esimerkiksi maamies... hän astelee töittensä lomassa rauhallisesti ja -verkkaisen mukavasti piennarta... mutta minä aina työn kimpussa... Ja -minä olen jo neljänviidettä!" hän lausui melkein päättävästi. - -Se oli Sannasta aivan uusi ääni kellossa, ja hän naurahteli hellästi ja -sanoi: "Ahas! Jokos vihdoinkin kuukahdat puujaloiltasi? Kuka nyt -kovisti hiilipihdeillä?" - -Klaus Baas kaivoi vaivoin taskustaan, sillä vaimo lepäsi hänen -rintaansa vasten, pienen rasian ja sanoi: "Ostin tämän Liese-Lotelle -syntymäpäivä-lahjaksi. Katsopas sitä: siinä syy." - -Sanna avasi rasian ja katseli solkea, ja kun näki kirjoituksen, niin -sanoi hieman ahtaasti: "Se on hän, se, joka silloin oli sinulle niin -hyvä, kuin tapasi on sanoa." Ja hän vetäysi hiukan loitommalle. - -Mutta Klaus Baas veti hänet takaisin rintaansa vasten ja sanoi: "Minä -näin tuon nimen ja muistin heti tapauksen. Ja Alsterin ranta oli niin -ihana. Ja minulle tuli kaikellaisia hyviä ajatuksia, ja ensi kertaa -ijässäni minä katselin rauhallisesti ja hätäilemättä entistä elämääni. -Ja se on kuitenkin välttämätöntä: ihmisen täytyy joskus silmäillä -jouten kupeilleen ja maahan, jota hän astuu, ja pilviin, jotka pään -päällä liitävät. Olen tehnyt liian paljon ja liian kiireesti työtä ja -liian yksipuolisesti. Minun elämässäni ei ole ollut rauhaa, ei ihanaa, -laveaa, vivahdusrikasta rauhaa." - -"Jota heillä on, noilla toisilla!" pisti Sanna Eschen merkitsevästi. - -"Niin", myönsi Klaus Baas hätkähtäen ja epävarmana... "se on totta!... -Mutta kuitenkaan, ei niin. Mitä heillä on", hän pudisti päätänsä, "sitä -en saa enää koskaan. Enkä sitä tahdo. Minä olen liian vakava ja suora -sellaiseen. Minun nuoruuteni oli liian vaivalloista ja ahdasta. Mutta -joskus täytyy minun saada aikaa tehdäkseni pitkän ja oikein rauhallisen -kävelyretken. Minun täytyy joskus lukea vielä joku hyvä kirja. Täytyy -tehdä sinun kanssasi jokin pieni, levollinen matka. Ja eritenkin tahdon -pistäytyä joksikin päiväksi kotipuolelleni, yksin, täydellisesti yksin: -käydä katselemassa joka paikkaa, kaikkea ennen tuttua. Matkustan heti, -huomenna... kolmeksi päivää... muuten ei tule lähdetyksi." - -"Ja menet sen Doris Rotermundinkin luo?" sanoi Sanna kylmästi. - -Mutta Klaus Baas pani kätensä hänen ohimoilleen ja kysyi: "Sano, mitä -ajattelit silloin kun katselit minua pöydän takaa, siellä -illallisilla?" - -Sanna vastasi hämillään ja raskaasti: "Tiedäthän sinä sen, Klaus." - -Mies painoi häntä silloin rintaansa vasten ja sanoi: "Ah, kun se suuri -Shanghain yritys nyt onnistuisi, Sanna, niin sitten..." - -"Voi", huudahti Sanna, "älä nyt aina yrityksistä! Kello on jo yli -kaksitoista!" - - - - -XXV. - - -Matkan kotiseudulle hän lykkäsi kuitenkin tuonnemmaksi. Lokakuu kului -tavallisissa toimissa ja tavattomassa jännityksessä, kun odotettiin -sotaa. Joulukuussa matkusti Klaus Baas Berliniin ja Saksiin ja -tiedusteli eräiltä tehtailta jo valmiiksi villaisia peitteitä, -univormuverkaa ja telttakankaita, ja vahvisti tehtaiden kanssa jo -molemmin puolin sitovat hankintasopimukset, jotka astuisivat kuitenkin -voimaan vasta kun hän lähettäisi ilmoituksen; sitten hän hankki -vastaavassa määrin myös luottoa. Hän toimi pontevasti ja pää selvänä ja -suurella kokemuksella ja nauttien rohkeasta yrityksestä. Ja odotti -sitten kirjettä ystävältänsä Shanghaista. - -Ja kun hän eräänä päivänä tuli konttoriin, niin siellä olikin jo kirje, -jossa tuttu kirjoitti, että sota, eräältä ystävältä Japanista saadun -tiedon mukaan, oli ihan varmasti pian syttyvä. Ilmoittaja toivoi kohta -voivansa lähettää sähkösanoman, jonka tultua Hampurin konttorin oli -lopullisesti vahvistettava jo valmistetut sopimukset tehtaitten kanssa. -Muuten piti tilausten ehdottomasti joutua lähetyskuntoon kahdeksan -viikon sisällä. - -Kun Klaus Baas samana päivänä iltapuolella oli juuri lähtemässä -konttorista, niin tulikin jo sähkösanoma. Tuttu ilmoitti siinä -uskovansa, että lähetykset voidaan myydä sangen hyvällä voitolla, mutta -tavaran täytyy joutua ehdottomasti ajoissa perille. Klaus Baas meni nyt -heti tehtaitten agentin puheille ja tapasi hänet vielä konttorissa ja -kirjoitti sopimusten alle. Ja laski, riittäisiköhän luotto pankissa. - -Ja seuraavina viikkoina hän oli kovassa jännityksessä ja jopa hätäinen -ja hermostunutkin. Hänen ruumiinsa, joka oli ennen ollut rautainen, -ilmaisi nyt kuitenkin, ettei hän ollut koskaan käynyt kelpo lomalla ja -nauttinut rauhaa; ja nyt hän sai maksaa sen, ettei ollut äsken uskonut -levon tarvetta, jota oli itsessään niin tuntuvasti ja selvästi -huomannut. Hänellä oli aina valmiina palton pikku taskussa groschenin -raha ostaakseen lisälehden, ja hänelle tuli nyt oikein huonon -keinottelijan merkillinen taikausko: yritys menisi muka penkin alle, -jos juuri se varattu groscheni sattuisi katoamaan! Jouluaattoiltana -pyörivät hänen ajatuksensa niin tässä yrityksessä, että hän tuskin -huomasi iloitsevia lapsia ja niiden kanssa leikkivää Sannaa: Intiaankin -oli toimitettava uusia lähetyksiä ja tehtävä sopimuksia. Työkyky ja -luotto oli jännitetty äärimmilleen. Klaus Baas ei mennyt saliin, vaan -käveli edestakaisin pienessä huoneessaan ja sanoi ovelta Sannalle: "Jos -tämä yritys onnistuu, niin en koskaan enää tee työtä niin rajusti. -Sitten tahdon ajatella enemmän teitä ja käyttää aikaa iloksenne. Ja te -saatte puolison ja isän, jota parempaa ette ole kuvitella voineet!" - -Sanna katseli häntä vaieten, ja kohautti olkapäitään ja painui taas -salin lattialle leikkimään lasten kanssa. - -Kun Klaus Baas sitten eräänä iltana helmikuun alkupuolella tuli kotiin, -kertoi Sanna hänelle kälyn käyneen heillä, oli jutellut minkä mitäkin -uutisia, -- ne Sanna nyt toisti miehelleen, -- ja oli valitellut, että -hänen miehensä nukkuu nykyään vähän eikä saa oikein unta, joten käly -oli pelännyt, että liekö Arthur sairas. Klaus Baas ei kuunnellut näissä -omissa huolissaan paljon Sannan puheita; ajattelihan vain: kuinka -ihmeellä voi mies sairastua tai edes tuntea ruumista olevankaan, nyt, -kun minä olen näin huolissani ja jännityksessä! Ja hän vastasi -välinpitämättömästi: "Eipä hänelle pari unetonta hetkeä pahaa tee, -Sanna! Hän on nukkunut koko elämänsä." - -Sanna ei voinut nytkään sietää moista hyökkäystä veljensä kimppuun: se -oli heidän ainainen keskinäisen riitansa syy. Ja vaimo vastasi melkein -karsaasti: "Sinä oletkin toisellainen kuin hän; sinua ei surut estä -nukkumasta!" - -"Katsos, minulla on hyvä omatunto!" kerskahti Klaus Baas. - -Sitten hän taas asteli edestakaisin ja aprikoi, mitä olisi tehtävä, jos -sota ei syttyisikään taikka ei syttyisi vielä? Oliko hänen ryhdyttävä -shanghailaisen ystävänsä kanssa yksissä tuumin uhkayritykseen ja -lähetettävä tavarat kuitenkin? - -Jonkun hetken päästä Sanna sanoi: "On se vähän vastenmielistä tuo sinun -sodan toivosi. Se on hirvittävää: sota! Siitä sitä nyt hyötyä meille -ongitaan!" - -Klaus Baas katsoi häneen kylmästi ja oudoksuen ja ajatteli -nähtävästikin: oletko sinä liikemiehen tytär -- ja lapsettelet noin! - -Mutta samalla alkoi Sanna taas siitä veljestänsä. "Lissy sanoo, että -Arthur näkee pahoja unia. Se kuuluu olevan ihan arveluttavaa." - -"Anna nähdä vaan!" vastasi Klaus Baas. "Unelmoiminen virkistää! Kysymys -on vain teltoista ja verasta, joita paraikaa pakataan Lausitzissa ja -Berlinissä meidän laskuumme. Juuri tällä hetkellä, Sanna! Ehkäpä hän -uneksii tinasta, jonka hän viime vuonna kehnolla keinottelulla -hukkasi." - -Sanna suuttui, varsinkin miehensä pöyhkeästä äänestä ja varmuudesta -- -vaikka hän juuri sitä niin suuresti rakasti -- ja sanoi: "Sinä unohdat -aina, että hän on kasvanut niin toisissa oloissa." - -"Sitä en unohda", vastasi Klaus Baas. "Olethan sinäkin kasvanut niissä -oloissa kuin hän, ja olet kuitenkin sellainen kuin minä, etkä ammu -pilviin! Sinä olet sellainen: miksei sitten veljesi? En voi sietää -ihmisiä, jotka lellottelevat mukavuudessa ja kauneudessa kaiken ikänsä! -En ainakaan silloin kun heillä ei ole siihen varaa! Älä sinä, Sanna -Eschen, puolusta veljeäsi!" - -Hän unohti siinä väitellessään aivan ajatuksen, joka juuri oli hänen -päähänsä iskenyt, tuon vanhan huolen: hän ei saa unta? Hän näkee pahoja -unia? Kunhan ei vaan taas olisi huijannut? Mahdotonta! Nyt juuri, kun -luotto on kireimmilleen jännitetty! - -Ja hän aprikoi edelleen tuota yhtä pulmaa, mitä oli tehtävä, jollei -sota puhkeisi tulevan viikon kuluessa? - -Kun Klaus Baas seuraavana aamuna astui liikemiesten joukossa Dammthorin -aseman pylväskäytävästä, niin hänen korviinsa kajahti yhtäkkiä -Neuenwallin kulmalta kaukaa lehtipoikain huutoja; ja juuri kun hänen -kaikki ajatuksensa tempaisi pyörteesensä tieto: sota syttynyt! hän näki -lankomiehen tulevan vastaan uudelta Jungfernstiegiltä päin, ja hän iski -häneen tutkivan katseensa. Samassa juoksivat sanomalehtipojat jo -sähkösanomat käsivarrella Grossen Bleicheniltä ja katosivat -ihmistungokseen; ja melkein kohta hän jo kuuli ensimäisen sotauutisen. -Silloin hän kääntyi lankonsa puoleen, rientäessään kiireesti konttoriin -ja työn kimppuun, ja sanoi silmät loistaen: "Se kävi kuin naulan -päähän! Onni miestä potkii!" - -Mutta silloin ponnisti Arthur Eschen lähemmäksi ja sanoi kasvot -tulipunaisina: "Puhun heti... paikalla... sinun täytyy nyt hankkia -200,000 markkaa... minä..." - -Se oli kuin nuijan isku! Katu ja talot ja ihmiset kohosivat ja -aaltosivat Klaus Baasin silmissä! Hän loi silmänsä maahan, ja laahusti -raskain askelin eteenpäin, ja raivosta pakahtumaisillaan hän puhalsi: -"Mene pois... tai lyön sinua... vasten kasvoja!" - -Arthur Eschen väistyi arasti, mutta tuli jälestä. - -Konttorissa meni Klaus Baas akkunan luo ja seisoi siinä ja koetti -hillitä raivoaan ja kerätä ajatuksiansa. "Pähkähullu! Veltto, tuhma, -narri! Kelpo omaisuutensa käsistään! Mitä se minuun kuuluu! Mistä nyt -heti nuo 200,000! Minun täytyy saada apua! Myydäkö hyvät välikirjat -halvalla voitolla... Se on hävytöntä... Kirottua!" Hän löi raivoissaan -akkunan ristikkoon ja hänen hampaansa kirahtivat... "Siis mene, hanki -ostaja! Ei muu auta... Ja kuka?" - -Silloin leimahti hänen sielussaan yhtäkkiä: Nyt Hassen luo! Nyt -tarjoutumaan! Juuri nyt! Hätä ei lue lakia! Kuka tietää, miksi hyväksi -tämä oli! Hasselle! Ehkäpä heidän täytyy nyt lähettää joku Kiinaan ja -silloin tarvitaan sitä enemmän minua! Tyyneyttä vain! Pää selvänä!... -Minun täytyy kertoa suoraan, mitä on tapahtunut... aivan suoraan! Ja -että olin aikonut tulla sinne tarjoutumaan, kun olisin saanut yrityksen -onnistumaan... että nyt minun täytyy tulla!... Aivan niin, se on -tehtävä!... Koetetaanpa, eikö onnettomuus muutu onneksi! - -Hän soitti Sannalle ja käski hänen tulemaan kaupunkiin ja otti -kontrahdin kaapista ja lähti Glockengiesserwallille. - -Se oli uusi, suuri liikerakennus... leveät marmoriportaat... korkeat -ikkunat... hissit liukuivat hiljaa ylös ja alas... tummat ovet ja -niissä kiiltävät nimihelat. Eräs konttoristi, joka tunsi hänet -ulkonäöltä, laski hänet aitauksen sisäpuolelle ja pyysi odottamaan -silmänräpäyksen, sekä toi tuolin. Hän odotti vähän aikaa nuorten -miesten kiivaasti ympärillä työskennellessä: kynät rätisivät ja -telefooni kilisi kilisemistään; vähän väliä nousi joku ylös ja haki -jotain papereita ja toi. Lähettejä tuli ja meni. Päällikön huoneesta, -jonka ovi oli raollaan, kuului hillittyä keskustelua. Sodan puhkeaminen -oli pannut koko tämänkin konttorin kiivaasen toimeen. - -Sitten astui entinen vieras ulos. Herra Hasse saattoi häntä ovelle -- -ja kun näki Klaus Baasin, tervehti häntä hiukan kummastuneen näköisenä, -ja sanoi vieraalle hyvästit ja kutsui Klaus Baasin sisään. Klaus Baas -kertoi nyt lyhyesti, mikä kova onni hänelle oli juuri sattunut ja -sanoi, että hänen oli mahdoton suoriutua eräästä solmitusta -sopimuksesta ilman muiden apua. Eikö herra Hasse olisi taipuisa sitä -ostamaan? Ja Klaus Baas veti paperit taskusta ja levitti ne hänen -eteensä pöydälle. - -Hasse lausui nyt jonkun huomautuksen Arthur Eschenistä ja kumartui -sopimusta tarkastamaan ja sanoi heti ensi silmäyksellä: "Mekin näimme -tämän päivän tulevan ja onnistuimmepa arvaamaan koko tarkoin ratkaisun -päivänkin." Klaus Baas nyökäytti kohteliaasti päätänsä ja Hasse luki -sopimusta ja lausui siinä jonkun sanan. Ja sitten hän laski paperin -kädestään ja sanoi olevansa periaatteessa kyllä valmis lunastamaan -kontrahdin; mutta Klaus Baas antakoon hänen pakista vähän osakkaansa -kanssa. Voisiko hän puhua myös Arthur Eschenin menettelystä? - -Klaus Baas nyökkäsi päätänsä ja suoristihe hiukan ja sanoi kohteliaasti -ja ryhdikkäästi: "Tahtoisin samalla tehdä teille erään ehdotuksen, -herra Hasse, jonka voitte hyväksyä tai hylätä, kuinka parhaaksi näette. -Minulla oli aikomus erota jo viime vuonna Eschenin liikkeestä ja nyt -tämä tapahtuma vahvisti sen päätökseni. Minä liityin siihen neljätoista -vuotta sitten neljälläkymmenellä tuhannella ja nyt on minulla yli -kaksisataa tuhatta, paitsi osuutta, jota voin tästä välikirjasta -odottaa. Te ja teidän osakkaanne tunnette minun toimintani ja -nimeni. Samalla kun otaksun, että te osaatte antaa arvon meidän -kauppasuhteillemme Shanghaissa ja ettette voi tulla kauan toimeen ilman -kolmatta toimimiestä, niin ehdotan, että ottaisitte tämän välikirjan -osakkaaksi meidät itsemme ynnä pienen omaisuutemme jossakin muodossa." - -Hasse kuunteli ja katseli koko ajan häntä suoraan silmiin. Sitten hän -nyökkäsi päätänsä ja vastasi: "Puhun siitäkin osakkaani kanssa." - -Klaus Baas jäi odottamaan, ja hänen elämänsä vaiheet vilisivät hänen -sielussaan kuin maat, jotka myrskytuulen ajama lintu näkee allaan -tulevan ja katoavan. Pois ajatukset! Ja kiukku Arthur Escheniä kohtaan -kuohahti taas. Jos nyt täältä tulee kieltävä vastaus: Arthur Eschen oli -pakottanut hänet tähän asemaan! Pois ajatukset! Sanna... miltähän Sanna -näyttää, kun ilmestyn hänen eteensä konttoriin ja sanon: Nyt olen -Hassen liikkeen osakas. Ja miten, kun kohtaan hänet... ja hänet... ja -hänet! Pois ne ajatukset! Ja hän katsoi tiukasti ovea. - -Sitten tulivat herrat odotushuoneesen, ja toinen osakas, Thielen -nimeltä, vielä nuorehko mies, tervehti Klaus Baasia. Hasse sanoi -sitten, että he suostuivat periaatteessa hänen ehdotukseensa, mutta -eivät voineet loukata kolmatta osakasta, joka oli parantumattoman -sairaana, mutta muuten innokas liikemies ja hyvä työntekijä, -myöntämällä Klaus Baasille vielä täyttä osuutta; he ehdottivat siis -aluksi väliaikaista sopimusta, jonka pian lakattua hän pääsisi -varsinaiseksi osakkaaksi. Ja toivoivat, että hän noin kahden viikon -kuluessa saisi asiansa selville Arthur Eschenin kanssa, -- luvaten -mielellään auttaa sovitteluissa -- ja että hän sitten siirtyisi heidän -palvelukseensa. Silloin oli nimittäin herra Thielenin matkustettava -Kiinaan ja ryhdyttävä siellä toimiin. Ja sitten sovittiin, että Klaus -Baas tulee tunnin päästä takaisin. Ja hän lähti. - -Kun ovi hänen takanaan sulkeutui, niin hyrskähti valtava ylpeys ja -riemu kaiken tuskan ja vihan jälkeen! Mitähän Sanna nyt sanoo! Sanna! -Entä lapset! Mitä sanoisivat lapset kerran tästä päivästä, sitten kun -tulevat suuriksi! Ja hänen ijäkäs äitinsä! Tätä kannatti jo hänelle -mainita! Ja Sannan äiti! Nyt hän oli päässyt asemaan, jossa kelpasi! -Oliko hän todella syntynyt Heisterbergissä olkikaton alla ja siellä -juossut kansakoulun portaita? Hänen hengityksensä kävi raskaaksi -hyrskyvästä riemusta, hänen silmänsä loimusivat. - -Sellaisin tuntein hän astui konttoriin, silmissä sama loimu. Arthur -Eschen istui pöytänsä ääressä ja Sanna seisoi vieressä, kalpeana, -katsellen Klaus Baasia silmät suurina, ikäänkuin varoittaakseen: kuule, -älä sinä ole niin kova minun veljelleni! Mutta silloin levittikin Klaus -Baasin viha ja julma iva jo rajattoman ylpeyden kiihoittamana siipensä. -Sanna tuon puolella! Ja hän lausui ylpeästi ja silmät kylmästi -tuikahtaen: "Minä tarjosin Hasselle kontrahdin... meillähän ei ole -rahaa... Kai siihen suostut?" - -Arthur Eschen nyökkäsi päätänsä. - -Sitten Klaus Baas meni pöytänsä ääreen ja jatkoi aivan kylmästi ja -sydämettömästi: "Minä eroan Eschenin liikkeestä, Sanna. En voi olla -veljesi kanssa saman katon alla." - -Arthur Eschen hätkähti ja lyyhähti kumaraan. Mutta Sannapa kimmahti: -"Veljeni ei ole tehnyt mitään kunniatonta! Se oli hänen omaa rahaansa! -Sinulla ei ole vähintäkään oikeutta häntä vielä halveksia hänen -onnettomuudessaan." - -"Ei", vastasi Klaus Baas, "mitään kunniatonta hän ei ole tehnyt, -- -jollei kunniatonta ole se, että hän on neljätoista vuotta veltolla -työllä tuhlannut tulot, jotka minä olen työlläni hankkinut -- hän on -ollut vain tuhma! Niin tuhma, että tekisi mieleni mäiskätä hänen kunnon -vaarinsa kuva, joka riippuu tuossa hänen pöytänsä päällä, hänen -päähänsä... siinä olisi hänelle kaulusta Jungfernstiegillä -teikaroidessaan!" - -Arthur Eschen nousi kalman kalpeana ylös, mutta hillitsi itsensä ja -sanoi lohduttomana: "Minä menen. Minä lienen veltto ja myös heikko; -mutta kunniaton en ole!" Ja Sanna, jota oli murhaavasti solvattu, sanoi -silmät vihasta säkenöiden: "Kuule, sinä!? Minä näin heti silmistäsi, -kun tulit sisään, että sinä... sinä olet ylpeydestä hullu! Sinä... sinä -voit vaikka mitä! Sinä et ole vailla mitään! Sinä olet kaikki kaikessa! -Sinä olet taas saanut, mitä halusit! Minä tunnen sinun silmäsi! Älä -sinä pilkkaa minun onnetonta veljeäni, kuule! Odota sinä, mitä kerran -omista tapsistasi tulee! Sinä... sinä... minä en voi rakastaa enää -sinua!" - -Klaus Baas kalpeni kalpenemistaan. Hänestä tuntui tällä hetkellä: -heistä tulee auttamaton ero! Todellisuuden tajunta meni aivan sekaisin: -"Mene vaan veljesi kanssa!" hän sanoi kylmästi. "Jää vaan hänen -elätettäväkseen!" - -Ja hän lähti konttorista ja laskeusi raskain jaloin portaita, ja oli -aivan kylmän tyrmistynyt tunteesta: nyt tuli auttamaton ero! Tämä -yhtäkkinen kauhea sanasota! Miten se oli kuohahtanut niin yhtäkkiä! Hän -seisattui, selvitääkseen edes yhden ainoan ajatuksen, ja kuuli yläoven -kolahtavan, ja meni vaan alas, ja rauhoittui toki sen verran, että -saattoi kuulla povestaan äänen: siitä täytyy tulla vielä sopu! Mutta -sitä hän ei tahtonut tunnustaa, ja hän tuijotti jäykästi eteensä ja -ajatteli: se oli kaiken loppu! Mitä se sanoi? Hän ei voi rakastaa minua -enää?! Mutta jos hän juoksee jälestäni? En tahdo! Tuollainen ei ole -minun vaimoni! Hän on aina ollut sydämeltään minua vastaan! Aina -omaistensa puolella! Hän ei ole minua rakastanut milloinkaan! - -Ja hän joutui kadulle ja lähti Jungfernstiegille. Raikas, kylmä -länsituuli puhalteli. Hän hengitti syvään ja verkkaan, ja hänen päänsä -selvisi jo hiukan, ja hän jatkoi ajatustansa: Miten se tuli niin -yhtäkkiä? Olenko minä hullu? Juuri kun olin niin onnellinen? Kun yritys -Hassella kävi hyvin! Miksi piti minun raadella vielä hänen veljeänsä? -Se on hullua! Mutta Sanna on väärässä... aivan väärässä! Mitä hän -sanoi... että minä olen ylpeydestä hullu? Sen hän saa sievästi maksaa! -Minä... hän ei saa minua halveksia! Minä en tahdo häntä nähdä... en -moneen päivään! Annoin hänen kurottaa jo liian korkealle; nyt hänen -täytyy masentua! - -Ja hän tekeytyi tyyneksi, ja meni niinkuin sovittu -Glockengiesserwallille Hassen luo. Siellä keskusteltiin monta tuntia -kontrahdista ja Klaus Baasin väliaikaisesta ja tulevasta asemasta ja -nuoren lybeckiläisen palvelukseen ottamisesta, ja sovittiin kaikesta. -Mutta koko ajan säkenöi Klaus Baasin päässä sekava ajatus, kuin pääsky -silmien editse suhahtaen: Minä ja Sanna epäsovussa! Mitä nyt teen tällä -onnella? Mitä nyt tulee! - -Ja sitten saatiin toistaiseksi asioista sovituksi ja Klaus Baas nousi -ylös. Hasse huomasi, että hän oli kiihdyksissä ja arveli: "Teillä on -liian hermostuttava päivä takananne." - -Klaus Baas vastasi synkästi: "Oli äsken tiukka sananvaihto lankomieheni -kanssa, kuten arvaatte. Vaimoni tuli siihen; se on hänestäkin vaikeaa." - -Ja sitten hän lisäsi iloisemmin, hyvillään kun nyt muisti ensimäisen -keinon hänen ja Sannan keskiseen pulmaan: "Ikävä, että minun täytyy -moisella hetkellä esittää teille tällaista! Minun on huomenna -matkustettava, yksityisasioissa, joita en voi lykätä, kahdeksi päiväksi -kotipuoleen. Torstai-aamuna olen jälleen paikalla... Olkaa hyvä ja -lähettäkää sähkösanoma, jos jotain sattuu, Neumünsteriin -Rautatiehotelliin." - -Ja hän lähti. - -Konttorissa ei hänen käydessään ollut ketään. Hän työskenteli siellä -vielä tuntikausia prokuristin kanssa, jonka huoleksi jätti eräitä -tehtäviä, mitkä koskivat hänen eroamistansa H.C. Eschenin liikkeestä. -Ja kun prokuristi sitten meni pois, niin hän kulki tunnin ajan -katkeralla päällä huoneesta toiseen ja ajatteli Sannaa ja hänen -veljeänsä, aivan pakahtumaisillaan raivosta ja ylpeydestä: että hän -merkitsi kymmenen kertaa enemmän kuin koko Eschenien joukko! Että Sanna -ei ollut kunnioittanut häntä milloinkaan, oli vain suullaan julistanut -hänelle rakkautta ja arvonantoa! Hyvä, että hän kerrankin saisi vähän -nöyrtyä! Aivan oikein: hän matkustaa muutamaksi päiväksi kotipuoleen, -kesken vimmattua työn kiirettä. Hänellä ei ollut maailmassa mitään -muuta kuin kotipuolensa ja sikäläiset vanhat suhteet. - -Ja hän istahti pöydän ääreen ja kirjoitti Sannalle lyhyen kylmän -kirjeen, ilmoittaen, että hänen oli matkustettava Heisterbergiin ja -että hän on torstaina aamupäivällä jälleen konttorissa. - -Sitten hän otti matkalaukkunsa ja lähti yöjunalla pohjoiseen. - - - - -XXVI. - - -Seuraavana päivänä iltapuolella hän ajoi veljensä rattailla, joka oli -tullut mukaan ja istui hänen vieressään ohjaksissa, hiljaisia maanteitä -synnyinkyläänsä kohti. Edellisen illan yksinäinen junamatka ja yön -unettomat hetket olivat vaimentaneet ja herkyttäneet hänen tunteitansa -ja hillinneet hänen suuttumustaan. Pitkäselkäinen, kömpelö ruuna heilui -verkalleen Tavatessaan sivulta toiselle, ja vanhat rattaat kolisivat ja -natisivat, ja pyörät läsähtelivät lumisohjussa. Kostean kylmä -länsituuli puhalteli heitä selkään. - -Petter veli kertoi, miten äiti oli käynyt heillä kolme vuotta sitten, --- melkein kahdeksankymmenen ikäisenä. "Ja kuulepas mokomaa, hän -tarkasteli koko talon -- minä ja Trine ja lapset tassuttelimme jälestä --- ja pilkisteli joka paikkaan. Ja kun hän sitten viimein menee padolle --- ja koko pesue yhä perästä -- ja katselee hanhia, jotka tallustelivat -Franzosensandilla, niin tuijaa, että ihme ettei meri paennut hänen -edestään piiloon! Mutta kun minä sitten kyyditsin häntä hevosella -takaisin kaupunkiin, niin hän tokaisee: Sinä olisit voinut edistyä -enemmänkin... niin monina herran vuosina! Ja hän katsoa mököttää vanhan -ruunan selkään. Mitähän se oikein minulta vaatisi? Mielestäni me on -yritetty aika tavalla! Meillä ei ollut tuhatta markkaa naimisiin -mennessämme ja nyt meillä on jo tuossa kuuden tuhannen korvissa, -lammaskarjassa ja hanhissa ja muussa! Ei, veli, tunnustan kyllä, että -hän on ollut meille hyvä äiti, ja menen toki Hampuriin kun hänestä aika -jättää, osoittaakseni hänelle viimeistä kunnioitustani. Mutta monta -kertaa olen jo minä sanonut Trinelle, että en tiedä, hiidestäkö minulle -on lykätty sellainen äiti!" - -Klaus Baas sanoi, että hän kyllä tulee sen kanssa toimeen. - -"Niin, sinä!" huudahti Petter Baas. "Se on eri asia! Sinä olet oppinut -ja päässyt pitkälle maailmassa! Kalli Dau, joka tässä äskettäin kävi -pienen perintöjutun vuoksi Hampurissa, kertoi kuulleensa, että sinä -muka kohta olisit Hampurin rikkain mies! Minä sanoin, etten minä tiedä, -miten oli asian, ja mitäs se minuun kuuluikaan! Sanoin, ettet sinä -ollut milloinkaan heilutellut rahamassiasi minun nenäni edessä, niin -että olisin nähnyt rahojasi, vaikka onhan tässä ottanut monasti -hyvinkin tiukalle, sanoin, olisin maksanut korkoa ja jonkun vuoden -päästä kaikki takaisin. Nyt en enää apua tarvitse, sanoin, nyt olen -mäelle päässyt." - -Kylän laidassa laskeusi Klaus Baas rattailta ja Petter lähti takaisin -matalaan olkikattoiseen majaansa. Ja kauan seisoi Klaus Baas märässä -lumisohjussa, katsellen hänen jälkeensä: Petter-veikko oli -nähtävästikin viime sanojaan lausuessaan kohonnut juhlalliselle -tuulelle, sillä hän katseli kolisevilta rattailtaan mahtavasti -ympärillensä kedoille ja huiskutteli ajatuksissaan huvikseen -piiskaansa. Hänestä tuntui huomattavastikin hyvältä, että hän oli -lopultakin tullut ilmaisseeksi veljelle odottaneensa joskus häneltä -apua! Katsopas vaan! Hän oli vieraampi ja kylmempikin minulle! Jaha... -jaha! Kyllähän se niin on... että hän kaivoi olkipatjasta silloin -viimeiset penninsä!... Niinhän se... mutta hän oli silloin nuori... -eikä suinkaan liikemiehen alku... Klaus Baas puraisi huultaan ja -katsahti vielä loittonevia rattaita. Sitten hän kääntyi ja asteli -miettiväisenä kylään. - -Hän silmäili kaikkea, joka taloa, joka puuta ja joka ihmistä, -tunsikohan noista enää mitään, ja mitä sukua he olivat...? Tuossa oli -synnyinkoti melkein muuttumatonna, hietaisen maantien rinnassa! Tuolla, -pienten, himmeäin akkunaruutujen takana, oli hän nukkunut lämpöisinä, -kirkkaina kesäöinä... ja talvella kun myrsky akkunaan puuskahteli. Nyt -nukkuivat siellä toiset lapset! Kas tuolla seisoi pikku poika portilla, -jonka pielessä hän oli ennen seisonut, ja puristi lumipalloa ja -tavoitti heittää hänen pientä koiraansa... vieras ja outo paitaressu, -aivan vieras! Klaus Baas katseli kummastellen pientä tummaista asumusta -ja kääntyi ja läksi. Kirkko oli vielä ennallaan, sen ympärillä nuo -korkeat, lehdettömät, harmaat poppelit, joiden latvat länsituuli oli -sukinut itää kohti. Niiden juuressa kuoppainen hautausmaa, harmahtavan, -valkean lumen kattama kuin ohuen, repaleisen hurstin alla. Ja matala, -punainen aita, jossa oli pyöreistä kivistä koottu kivijalka. Mutta -missä ne, jotka muinoin täällä leikkivät? Velimies oli kertonut: harva -kotopuolessa, toiset muilla mailla, muutamat jo kuolleet, elämän -naakkasilla ollessa ehtineet ensimäisinä vihreän nurmen kätköön. Kaikki -vierasta... vierasta! Toisellaiseksi hän oli tuloaan ajatellut! Nyt -tuntui kuin kotiseutu olisi häneltä kokonaan mennyt! Kuin hänellä ei -olisi täällä enää mitään tekemistä! Kaikki katsoi häntä murjotellen, -tahtomatta puhua, -- tai kuin mykkä, joka ei puhua voi! Nähtävästikään -ei hänellä ollut mitään muuta kuin pesäsensä Blankenesessa! Hänen rakas -kotinsa! Rakas vaimonsa. Itsepäinen ja korskea! Mutta hän itse ei -vähemmän! Ei vähemmän! Paljon enemmän! Hän oli tehnyt työtä paljon ja -häntä oli seurannut onni... siitä tulee noin... niin... hiukan -mahtavaksi ja... paksuksi sisäisesti... Sanna oli kai oikeassa! Hänen -silmänsä oli terävä eikä pettänyt. Hänen oli tultava nyt vähän -ystävällisemmäksi, ymmärtävämmäksi muille ihmisille, ja heidän -luonteelleen... Niin... ja elämä oli muuttuva vihdoin rauhallisemmaksi -ja leppoisammaksi, hiukan verkkaisemmaksi... Hän oli alistuva Sannan -edessä ja tarjoova rauhaa! Olipa hän nyt saavuttanut vihastaan jo -runsaat hedelmätkin! - -Hän katseli vielä hyvän aikaa hiljaista kirkkomaata ja kirkkoa ja -rovasti Jensenin rappeutunutta hautakummmelia ja matalaa aitaa -- ilta -jo hämärsi. Sitten hän vaelsi surullisin mielin kylästä maantielle ja -sieltä pienelle pysäkille. - -Kun hän noin tunnin ajan päästä tähysti ulos junan akkunasta, niin hän -eroitti pimeän päättyessä tummana hahmona kömpelön kirkontornin ja sen -lähellä kastanjakujan, joka oli kasvanut hyvin korkeaksi. Hän lähti -asemalta ja meni torille, ja katseli surullisin silmin entisiä tuttuja -taloja ja kapeita sivukatuja. Miten täällä on pientä, hän ajatteli, -miten onneton sinä sait olla täällä! Tuossa oli kauppatori ja tuossa -hiljainen kuja, joka vei marskimaalle. Ja tuolla oli sivukadun varrella -sama pieni punainen talo puutarhoineen, jossa hänestä oli kehittynyt -aviohuolissa ja vastuunalaisessa työssä ja hyväin kirjain ääressä mies. -Sinne oli nyt jälleen Martje Ruhland muuttanut lapsineen. Vanhukset -olivat kuolleet ja liike joutunut toisiin käsiin. Mutta hyvinvoipa veli -oli tullut liikkeesen prokuristiksi ja pieneksi osakkaaksi; ja Martje -hoiti veljen taloutta. - -Klaus Baas seisoi ja epäröi, menisikö sisään? Mutta se oli painostanut -jo niin kauan hänen sieluaan: hän tahtoi astua kerrankin rehellisesti -heidän eteensä ja lausua ystävällisen sanan ja näyttää ja kertoa -heille, mitä hänestä oli tullut, ja kuinka paljon työtä ja tuskaa siinä -oli ollut. - -Veli tuli valaistusta perhehuoneesta häntä vastaan ja antoi reippaasti -hänelle kättä. Martje Ruhland seisoi sievänä ja lempeän hiljaisena kuin -ennenkin tuolinsa vieressä ja pyysi tyttömäisesti ja ystävällisesti -häntä istumaan. Mutta ennenkuin Klaus Baas ehti istua, tuli sisään -kahdeksantoista-vuotias tyttö, äidin ilmeinen kuva, hiukan häntä -pitempi, suuri, puhdas keittiöliina edessä: tervehti häntä vaieten ja -liikutuksetta, puristaen jäykän kohteliaasti ja varovasti hänen -kättänsä. Sangen suurella, pyöreällä sohvapöydällä, jonka ääreen Klaus -Baasia pyydettiin, oli teekeittiön vieressä iso pino sikarilaatikon -kappaleita ja lehtisahoja ja sinertävää kalkkipaperia; ja äidin -ilmeinen kuva istahti häntä vastapäätä ja jatkoi lehtisahaustyötään, -sillaikaa kun äiti kaateli teetä kuppeihin. He huomattavasti -mahtailivat nyt, kun he muka pystyivät muuhunkin kuin pitsiä -nypläämään, jonka tähden Klaus Baas oli aikoinaan ollut niin -vihoissaan: ja he juttelivat hartaasti ruokailuajoista ja teenjuonnista -ja nukkumisesta, koettaen kaikessa ystävyydessä ja kaikin tavoin -osoittaa hänelle olevansa nyt täydellisesti onnellisia, -- sekä miten -heidän onnensa oli saatu, sitten kun Klaus Baas oli poistunut ja -jättänyt heidät rauhaan. Veli oli istahtanut pöydän ääreen, hänen -paikkansa oli merkitty suurella, kannekkaalla olutsarkalla, jonka nuori -neito oli hänelle tuonut. - -Klaus Baas, jolle tämä oli odottamaton, haavoittava huomio, kysyi, ei -alentuen ja tuttavallisesti kuin oli aikonut, vaan hyvin kohteliaasti -ja hieman arkaillen minkä mitäkin: vanhempain kuolemasta ja sairaan -sisaren voinnista -- ja miten liike menestyi ja kuinka yleensä -voitiin. Ja sitten hänen oli kertominen vähän Heini Petersistä -ja hänen liikkeestään. Koko ajan hyrrytteli nuori tyttö kasvot -välinpitämättöminä sahalla ja santapaperilla hellittämättä -koristuksiaan: hänen tarkoituksensa oli kai saada isä kaikin mokomin -huomaamaan hänen valmiit ja keskeneräiset tuotteensa, mitkä muuten -olivat verrattain hengettömiä ja merkillisiä. Klaus Baas tunsi pian -itsensä aivan vieraaksi, jopa suorastaan häiritseväksi olennoksi näissä -sievissä, säröttömissä puitteissa, ja hän odotti vain tilaisuutta -päästäkseen pois. Vähän ajan päästä astuikin sisään nuori, laihanlainen -mies, joka esiteltiin Klaus Baasille puutavaraliikkeen konttoristina ja -äidin kuvan sulhasena. Nuorukainen tiesi nähtävästikin, ken vieras oli, -mutta taipui sievästi kohteliaisuuteen ja ystävällisyyteen, joka oli -yhteisessä perheneuvottelussa päätetty, "kuin ei mitään olisi -tapahtunut", kuitenkaan ei sydämestään, vaan kohdellen hiukan -ylemmyydellä Klaus Baasia, kuten velvollisuutensa unohtanutta isää -ainakin. Ja istahti sitten rakkaisensa viereen ja alkoi sahata -hyrryttää ja santapaperilla rapsuttaa ja kuiskuttaa hänen kanssaan. -Kun vieras oli kuunnellut vielä piirin mielipiteitä yleisestä -taloudellisesta asemasta, katsoi hän lähtöajan tulleen. He antoivat -hänelle hyvin soveliaan ystävällisesti kättä ja Martje Ruhland pyysi -häntä vielä hyväntahtoisesti viemään terveisiä kotiin. Ja sisarukset -saattoivat häntä kuistille. "Me istutaan nyt joka ilta tällä tavalla", -sanoi Martje Ruhland hennolla, samealla äänellään, ikäänkuin kehaisten: -jos olisit ollut toisellainen, niin olisi nyt oltu onnellisia. Klaus -Baas nyykäytti päätänsä ja sanoi iloitsevansa, kun oli tavannut Martjen -niin onnellisena, ja meni. - -Ulkona lehdettömässä kastanjakujassa hän kääntyi lumisohjussa vielä -katsomaan taakseen valaistuihin akkunoihin ja pudisteli päätänsä. Tuo -oli siis Martje Ruhland! Tuo varma, pieni porvarisrouva! Hän oli tullut -muka lohduttelemaan ja rohkaisemaan! Ah, hyväinen aika! Martjehan oli -melkein varmempi kuin hän itse! Istuu tuolla akkunan takana -tyytyväisenä tyttärineen, joka on hänen henkensä kuva! Totisesti hän -olisi voinut jättää tämän vierailun tekemättä! En sovi hänelle eikä hän -minulle! Mutta minulle sopii se Blankenesen nainen! Jota solvaisin -vasten kasvoja... silmittömästi! Eikö hän saa puolustaa ainoata -veljeänsä? Mitä minä hänen silmilleen syysinkään! Vaan sainpa kerrankin -kuulla, mikä olen miehiäni! Parasta kun menen kohta huomisiltana -takaisin kotiin! En siedä olla riidassa rakkaimpieni kanssa! Ainoan, -mitä minulla on koko maailmassa! Mutta antaa hänen katua pari päivää... -se on hänelle parhaiksi! - -Hän meni yöksi pieneen majataloon, jossa ei kukaan häntä tuntenut, ja -matkusti sitten seuraavana aamuna hitaalla paikallisjunalla itään; -lakeus muuttui vähitellen kumpuiseksi ja hedelmälliseksi ja -metsäiseksi. Puolelta päivin jouduttiin ihanille järville, korkeiden -pyökkimetsäin laaksoihin. Ja siellä oli sinisen järven rannalla, -kesäisin auringon autereessa hohtavan, mutta nyt harmaan jään kahliman, -Doris Rotermundin kylä. - -Klaus Baas oli kuullut jo vuosia sitten, että hänen miehensä oli -jättänyt kauppa-alan ja hankkinut omilla ja vaimonsa rahoilla täällä -tilan, joka menestyi, jos ei juuri loistavasti, kohtalaisesti. Hän ei -ollut monissa omissa huolissaan silloin ajatellut sen enempää asiaa. -Minkälainenhan Doris Rotermund nyt oli, ja kuinka hän ottaisi hänet -vastaan? Hän tarkasteli otsa rypyssä tummain olkikattojen jonoa ja -tähysteli Doris Rotermundin taloa. No olkoon menneeksi! Hän tahtoi -nähdä, kuinka tuttu jaksoi, sekä näyttää kultasepälle, mitä hänestä oli -tullut. - -Kun hän asteli kylään erään puutarhan aitaviertä, niin hän näki järven -rannalla kohvaisella jäällä noin kaksitoista-vuotiaan sievän tytön, -päästämässä luistimia jalkineistansa; ruskeat hiukset olivat -valahtaneet olkapäiltä rinnoille. Hän tunsi tytön kohta vartalon -pontevuudesta ja pään sirosta muodosta ja kysyi: "Kuules, missä isäsi -asuu?" - -Tyttö kohotti levollisesti päätänsä ja lykkäsi hiuksensa hitaasti -korvallisen taakse ja viittasi pään nyykäyksellä tuonne raitin päähän, -jonne hänen silmänsä olivat suunnatut. "Tuolla kylän ylälaidassa", hän -sanoi ja painui jälleen askareesensa. - -Klaus Baas ajatteli: Yhtä lyhytsukainen kuin äitinsäkin! Ja hän jatkoi: -"Voivatko isä ja äiti hyvin?" - -Tyttö nyykäytti ylös katsomatta päätänsä ja vastasi: "Hyvin." Sekä -jatkoi työtään. - -"Minä tahtoisin tulla teille", sanoi nyt Klaus Baas, "etkö opastaisi -minua? Et suinkaan sinä enää luistelekaan." - -Tyttö nousi ja lähti hänen kanssaan, järjestellen ja väännellen yhä -luistimiaan. - -Siellä oli hedelmätarhassa pitkä, vanha, punakattoinen rakennus. Ja -sievä tyttö alkoi Klaus Baasin vieressä hihkua kuin mikä intiaani, -varmaankin ilmoittaakseen pikku sisaruksille tulostansa. - -"No", kysyi Klaus Baas eteisessä, "missä nyt muut on?" - -Tyttö kuunteli vähän aikaa matalan kotinsa eteisessä ja sanoi -rauhallisesti kuin äiti: "Ne on salissa, äiti leikkii niiden kanssa." - -Klaus Baas kuulikin nyt talon perältä kirkkaita lasten huutoja, ja kun -tyttö aukaisi oven, niin hän sai ihailla kotoista, hauskaa näkyä. Doris -Rotermund istui avarassa, kohtalaisen lämpimässä pirtissä, joka oli -varmaankin lasten leikkihuone -- se oli näet niukasti kalustettu ja -yhdessä nurkassa oli jonkinlainen intiaanivigvami. Hänellä oli yllä -sininen villapuku ja hän istui penkillänsä hiukan kumarassa, kädet -helmassa, ja katseli tarkkaavasti ja loistavin silmin lapsiansa, jotka -leikkivät apposen alasti hänen edessään. Hän oli yhdistänyt leikkiin -aika vaaran: oli pistellyt sinne tänne vanhan lankkulattian rakosiin -kesällisiä, kuivia polttiaisen oksia. Ja nyt hän juoksutti lapsia -leikin sääntöjen mukaan polttiaisten välitse ristiin rastiin, ja -kullakin näkyi olevan oikeus houkutella toisia vähän vaaraan, jos -uskalsi omalta nahkaltansa. Se oli tiettävästikin leikki, jota -harjoitettiin innokkaasti kesäaikana hedelmäpuutarhassa, -- mutta nyt -kuihtuneessa muodossa sisällä, surullisen talvihämärän ratoksi. -Isoimmat lapset, noin kymmenvuotias tyttö ja poika, -- ne olivat -varmaankin olleet tuon solkikoristeen malleina, -- juoksivat paraikaa -ristiin rastiin posket hehkuen. Ja pienemmällä oli aika hätä: hän -kohotteli tuskissaan jalkojaan ja oli pillahtamaisillaan itkuun. -Talvipäivän niukka, himmeä hohde valaisi karusti hilpeää, leikkivää -lapsiparvea. - -Doris Rotermund tunsi hänet heti ja katsoi häneen totisesti ja sanoi: -"Sepä oli harvinainen vieras?" - -Klaus Baas vastasi: "Tahdoin nähdä teitä vielä kerran, vain hetkisen, -ja tietää, kunka voitte." Ja hän kertoi emännän vieressä seisten tuosta -solki-ostoksesta. - -Doris Rotermund kuunteli häntä hievahtamatta. Ja sitten hän kutsui -lapsia yksitellen luokseen, ja sanoi heidän nimensä, ja katseli -vaieten, kun Klaus Baas silitteli heidän poskiansa. Nyt kertoi Klaus -Baas vaimostaan ja omista pienokaisistaan. Doris Rotermundille näytti -kaikki olevan melkein tuttua: hän oli kysellyt Klaus Baasista uutisia -joskus Hampurissa käydessään. - -Puheltuaan jonkun aikaa Doris Rotermundin kanssa tunsi Klaus Baas -selvästi, että toinen oli hänelle vieras ja kylmä eikä tahtonut olla -kahden hänen kanssaan. Sitten Klaus Baas nousi lähteäkseen, toivoen -kuitenkin saada vaihtaa edes pari sanaa hänen kanssaan kahden kesken. -Doris Rotermund saattoikin häntä eteiseen. "Te olette toisellainen kuin -silloin viimeksi", sanoi Klaus Baas. - -Doris Rotermund otti kahden vaiheella hattunsa ja jakun ja kysyi -minnepäin Klaus Baas oli matkalla. Ja lähti sitten saattamaan. "Minä -voin näyttää teille oikotien", hän sanoi. - -Ilma oli vielä selvä ja kuulas, mutta lännessä uhkasivat jo räntä- ja -lumipilvet. Doris Rotermund opasti Klaus Baasia lehdettömän, märän -puutarhan läpi raitille ja sieltä kylän halki nummelle, suurissa -mutkissa polvittelevalle tielle. Klaus Baas olisi niin mielellään -halunnut jutella tuttavallisesti hänen kanssaan, mutta toisen jäykkä -asento ja kylmä ilme vaativat häntä vaikenemaan: hän ei tavannut -lähtökohtaa. Kun he sitten olivat nousseet harjun laelle, osoitti Doris -Rotermund kaukaista kylää ja sanoi: "Käykäähän tuota kylää kohti"; ja -karttaakseen muuta puhetta, selitti tarpeettoman seikkaperäisesti: "Sen -nimi oli Vinkkelin kylä ja täältä katsoen se nimi on paikallaan, sillä -kylä on, niinkuin näette, aivan noiden kahden metsävaaran -kulmauksessa." Ja sitten hän ojensi päättävästi Klaus Baasille kätensä. - -Klaus Baas ei hänen kättänsä hellittänyt, vaan sanoi kasvot synkeinä: -"Kun minulla oli puoli vuotta sitten tuo solki kädessä, niin tunsin -sanomattoman sisäisen käskyn, että minun oli tultava vielä kerran -näkemään sinua. Ajattelin: sinä saat vielä iloita rauhallisuudesta ja -vakavuudesta ja luonnollisuudesta, joka häntä ympäröi; se virkistää -sinua. Nyt olen tässä ja näen sinut jälleen. Ja sinä olet minulle -vieras." - -Doris Rotermund katseli häntä, ei niinkuin ennen, käydessään hänen -rinnallaan nuoruuden kukoistuksessa, vaan taiteilijan tavalla, joka -turhaan etsii sielunsa ilahuttajia, kauneuden piirteitä, -- ja vastasi: -"Silmissä ja otsalla ja suun ympärillä on veto, jota ei pitäisi olla." - -"Oh", huudahti Klaus Baas kiivaasti, "minä olen saanut ajatella ja -tehdä työtä ankarasti, Doris Rotermund! Tie oli jyrkkä ja pysty. -Ajattele, minkälaisesta kodista ja koulusta ja ympäristöstä olen -kohonnut!" - -"Joskin täytyy kohota mäkiä", vastasi Doris Rotermund hiljaa, "niin ei -saa kuitenkaan rumentaa ja repiä vaatteitaan... Me naureskelimme -silloin synnille -- jos vielä ehkä muistatte --: tämä on nyt minusta -synti! Mitä auttaa ihmistä, vaikka hän paljon ulkonaisissa voittaisi, -vaikka koko maailman, kun hänen sielunsa tulee rumaksi, tarkoitan: -ahtaaksi, kovaksi, rauhattomaksi." - -Klaus Baasin tunteet kylmenivät. "No niin", hän sanoi, "näin siis jätät -minut?" ja ojensi hänelle jälleen kätensä. - -Doris Rotermundin silmiin tulivat kyyneleet. "Minä muistan nuoren -miehen, joka oli katkonut kahleensa", hän sanoi, "ja oli kolmenkymmenen -ikäisenä etsimässä onneansa, jolloin minä voin häntä auttaa. Nyt palaa -luokseni hampurilainen kauppias, joka tietää, miten rahaa tehdään." - -Doris Rotermund kohautti olkapäitään kuin sanoakseen: ja mitäs kummaa -se! Ja lisäsi: "Tomuisena ja silmät tylyinä!... Eikä teillä ole niin -moneen vuoteen ollut aikaa yhtään tiedustella minua." - -Klaus Baas pudisti hänen kättänsä ja lausui synkällä uhmalla: "No hyvä. -Minun ei olisi pitänyt luoksesi tulla." - -Doris Rotermund nyykäytti vaieten, vedet silmissä päätään, antoi Klaus -Baasin käden luisua kädestänsä ja poistui. - -Klaus Baas meni hiljalleen notkoa ja kylää kohti, jonka Doris Rotermund -oli hänelle neuvonut. Kylän nimestä hänen mieleensä oli johtunut, että -sieltähän se arka, tumma tyttö oli kotoisin, jonka hän oli silloin -Mühlenstrassen varrella nappiotsana ja kirjanpitäjänä kavaltanut, -vernissatehtailijan liikkeessä ollessaan. Teko oli jättänyt hänelle -synkän muiston -- ja hän ajatteli tyttöä aina, kun kulki Mühlenstrassen -kautta tai kun hän näki jonkunmoisen samannäköisen naisen. Muuten -tuntui hänen elämänsä, kaikista syrjähypyistä ja monista turhista -kuohahduksista huolimatta, kunnialliselta, oikeutetulta ja hän itse -onnensa ansainneelta: mutta tämä tapaus siinä oli pahaa! Se oli -johtunut ikäänkuin mistä hänelle aivan vieraasta luonnosta, ja -kuitenkin se oli merkitty juuri hänen elonsa kirjoihin! Nyt oli -ajateltava sitäkin. Juuri nyt, kun hän oli muutenkin saanut kokea niin -paljon epäystävällisyyttä! Tuo hiljainen kylä oli hänen kotipaikkansa. -Hän tahtoi tiedustella häntäkin! Ehkäpä kohtaisi taas uusi -epäystävyyden kolaus! Miksipä ei?! Yhä lisää vain! Mutta ehkäpä kävisi -vielä hyvinkin, ehkä niin hyvin, että hän voisi vaikka nauraa! Pieni -ilon nauru ei tosiaan haittaisi! - -Hän tuli kylään ja kulki pitkin raittia ja kysyi vastaan tulevalta -koulukkaalta tytön kotitaloa, mainiten sukunimen. Pienokainen osoitti -erästä taloa vähän matkan päässä, jonka navetan ovi oli auki: joku -nainen liikuskeli hämärässä välisessä sanko kädessä. Klaus Baas näki, -että se sievä pieni tuttu se ei ollut, mutta kun hänen teki välttämättä -mieli kuulla hänestä, niin hän meni ovelle ja kysyi, oliko emäntä erään -neidin sukua, joka noin kakskymmentä vuotta sitten asui Hampurissa, -Mühlenstrassen varrella? - -Nainen pyyhki nyt märkiä, leseisiä käsiänsä ja vastasi hiukan -jännityksessä ja epäluuloisesti: "Kyllä, se oli minun sisareni." - -Nyt Klaus Baas kysyi: "Ja missä hän nyt on?" - -"Niin", vastasi emäntä ja astui sivummalle paremmin vierasta -nähdäkseen, "hän oli siellä kihloissa, mutta panettelijat rikkoivat -välit. Sitten se oli yhden vuoden Kielissä eräässä toimessa... ja -nythän se on kuollut." - -Emäntä oli niin puhuen vienyt vieraan yksinkertaiseen pirttiin -ja Klaus Baas ajatuksissaan seurasi häntä. Emäntä meni sitten -matalalle kaapille, jota peitti virkattu liina, ja otti sen päältä -kiiltäväkehyksisen valokuvan sekä näytti Klaus Baasille. Ja pitkä, -komea Klaus Baas, joka ei ollut köyristänyt niskaansa kellekään ja -millekään koko Hampurissa, piteli nyt kuvaa kumarapäin ja arasti ja -lausui soinnuttomalla äänellä: "Niin, hän se on... tunsin hänet -ennen... ja muistan hyvin." - -Sillä välin oli isäntä, joka kuului kolisseen navetan perällä, tullut -jälestä pirttiin: hän oli pienikokoinen, teräväsilmäinen, piippunysä -leukapielessä. Isäntä oli puheliaampi ja avomielisempi kuin emäntä ja -sanoi: "Se oli niin alakuloinen ja arka sieltä Hampurista lähdettyään, -ja viimein se tuli vähän omituiseksikin; asui tässä vastapäätä, elätti -henkeään pyykin pesulla ja ompeluksilla. Ja yhtenä talvena jokin -naiskutkale levitti huhua, että hän muka pitäisi miehiä, ja silloin se -lähti kotoaan ja kuleksi monta päivää pitkin kankaita. Me emme tienneet -siitä emmekä toki arvanneetkaan, että hän olisi tullut sekapäiseksi: -luulimme hänen menneen vain Kieliin. Ja mitäs muuta: me mentiin hänen -asuntoonsa ja koottiin kamppeet säilöön ja pantiin sitten talo lukkoon. -Mutta huomispäivänä kertoi naapurin emäntä, joka oli sairas eikä saanut -yöllä unta, nähneensä hänen kulkeneen kuutamossa kotiinsa päin; ja -puolenpäivän seutuvilla hänet löydettiin kankaalta, oli paleltunut. Oli -raukka koettanut varmaankin päästä yöllä kotiinsa! Herra kulta! En mene -eläessäni enää tukkeamaan toisten ihmisten ovia! Olihan se tosin -muutama päivä sitä ennen sanonut, että maailma on niin paha... Se oli -vähän liian heikko ja hento tähän maailmaan." - -Klaus Baas sanoi, että sehän oli surullista... moinen loppu hänen pikku -tutulleen. Ja asetti kuvan hiljaa kaapin päälle, ja antoi kättä ja -meni. - -Hän tuli takaisin raitille ja silmäili pientä taloa, jossa "pikku -tuttu" oli asunut. Ja sitten hänessä kiehahti hurja raivo! Piruako minä -ravaan täällä nuuskimassa Holsteinin joka loukkoa!! Mitä minulla on -täällä tekemistä?? Tuliapa muka katsomaan, onko konnantyöstä kasvanut -kaunis vilja! Vielä kerran huvittelemaan tuolla poloisella raukalla! -Sehän on järetöntä! Kerrassa mielipuolista! Raivohullua!! No: nythän -sen näit! Sait pääsi pusketuksi läpi! Siitä sen näit! - -Sitten hän alkoi tyyntyä. Ja tunsi, että hän tuolta pikku kylästä oli -saanut hartioilleen rikoksen! Ja että hänen täytyy kantaa sitä aina, -keventymättä! Jaha, vain niin kävi siis! Vai kävi siis! Että minä olen -tuhonnut ihmiselämän! Tuon pienen, hennon, kiltin raukan. Surmannut! -Vain pilanpäiten -- mahdottomasta ylpeydestä. Kas, minähän olen vahva, -ja väkevä ja suuri, ja sitä minun toki täytyy näyttää! Olihan minun -toki silloin osoitettava, mikä olin miehiäni! Olihan minun toki -hämmästytettävä tuota vanhaa kääkkää! Ja toissapäivänä minun piti toki -rusikoida kelpo vaimoani! Sillä minä olen suuri ja väkevä ja kaunis! Ja -sekös pitäisi jättää näyttämättä! Mitä muuta varten minä muka sellainen -olisin? Luonnollisesti minun on oltava ylpeä ja korskea kuin sotaorhi! -Kuinka hieno olinkaan Sannaa kohtaan? Joka on paljon jalompi ja parempi -kuin minä. Ja Arthur Escheniä? Ja Heini Petersiä, hänet tavatessani? -Sillä minähän olen luja ja kaunis ja suuri! Mutta Arthur Eschenin ja -Heinin tunnolla ei ole sitä, mitä minun! - -Hän oli tullut kylän päähän, kahden tien risteykseen. Lapsiparvi seisoi -lumisohjussa tuvan seinustalla. Klaus Baas kysyi heiltä, mikä tie vei -Neumünsteriin? Suuremmat viittoilivat ja neuvoivat hänelle tietä; mutta -sillaikaa aprikoivat pienemmät keskenänsä: "Mikä herra se tuo on?" -"Mikä lie", vastasi toinen, ja lisäsi, kai hänen pituuttaan ja uljasta -asentoaan ihmetellen: "Kuningas!" Mutta kolmas käytti sanaa, jonka oli -kuullut koulussa, vaikkei sitä ymmärtänyt, ja lausui vanhan vakavasti: -"Se on vaeltaja." Klaus Baas kuuli sen ja hän toisti katkerasti -mielessään: "Niin, vaeltaja!" Ja hän painui yksinään illan hämäriin. - -Oikea holsteinilainen maantie: suora kuin nuora ja auhto, ja varsilla -siellä täällä vaivaisia istukaspuita. Lumiräntä suomi kasvoihin. -- -Aina minä olen ollut ylpeä ja korskea, hän ajatteli. Oikea Baas-herra -ja Baas-narri! Jo poikasleikissä haaveksin olevani Venäjän keisari! Ja -sepitellessäni junneille valetta Grossneumarktilla! Ja puikkiessani -nuorena klovnina St. Paulissa! Ja Trimbornin konttorissa -päivällislomilla kaapaten tähtiä lakillani! Ja juuri onnen hetkillä se -rehoitti kuin rikkaruoho! Viimeksi toissapäivänä, jolloin teki minut -aivan raivohulluksi! Ylpeydestä! Mutta nyt sain kerrankin nenälleni. - -Hyvä vaan, että sen tiedän nyt, hän synkästi ajatteli. Se on -terveydeksi vaan! Ihmisen täytyy olla elämästään selvillä; totuus -edessä kuin päivä! Pois salaamiset ja vekselinlykkäykset! Minä olen -tuhonnut ihmisen! Tappanut! En tiedä, onko Jumalaa ja haudantakaista. -Eikä se tosiasiaa auta. Sillä se on ensiksikin tapahtunut, ja toiseksi: -se on minun asiani, ainoastaan ja yksin minun asiani. Minä en tosin -sitä tarkoittanut, ja monasti sellainen päättyy hyvin. Mutta nyt kävi -näin! - -Hän puursi ripeästi märässä lumisohjussa. Tuollainen suora, päätön -holsteinilainen maantie -- vaivaisia, vinoon vääntyneitä puita silmän -kantamiin -- se on kuin tehty juuri moisia itsetutkisteluja varten: -siellä ehtii tyhjentämään maljan pohjasakkaan! Yhä, yhä eteenpäin vei -tie, vei kuin maailman loppuun. Niin paljon ajattelun aikaa ei Klaus -Baas ollut saanut lähes kahteenkymmeneen vuoteen, siitä, kun saattoi -mielisairasta kälyä Schleswigiin. -- Hyvä vain, hän toisti, että nyt -sen tiedän! Sillä itse onnettomuus oli tapahtunut kauan sitten: minä en -vaan siitä tiennyt. Se juoksi kuitenkin kuin musta, paha varjo -kintereilläni ja vieressäni aina: nyt sain sen kiinni ja tiedän, mikä -se pahahenki oli... Vanhempani olivat kunnon ihmisiä, minä jaloa -talonpoikaisaatelia. Isäni oli kevytluontoinen ja hyvä; äitini kova ja -uskollinen. Niistä tuli sulatettuna hyvä sekoitus. Mutta yksi sillä oli -vika: liika ylpeys. Niinkuin monet saavat perintönä luuvalon ja huonon -kuulon, niin minä ylpeyden. Se on pienuudesta asti nostanut minussa -nokkaansa, kuin kimaltava, kirjava käärme! Minä en ole sitä huomannut, -minä en ole sitä karttanut, vaikka kelpo äitini koetti jo tappaa sitä -hiilipihdeillä lapsena ollessani. Mutta nyt. Jopas tuli koko mato -näkyviin! Jättiläiskäärme, sanovat, kuului syöneen ihmisen ja kuului -aikoneen toissapäivänä nielaista rakkaan vaimoni! Mutta nyt sen niskat -katkeaa! Henki pois vaan, ei auta! Sen kauniin, pöyhkeän madon minä -nitistän nyt tässä -- yksinäisellä Holsteinin maantiellä! Pihti niskaan -vaan! Nyt siitä tuli loppu! Klaus Hinrich Baas! Niin vajonnut! Ja -viidenviidettä vanhana! - -Niin pakisi Klaus Baas itsekseen. Iltamyöhällä joutui hän -Neumünsteriin. - -Hän meni Rautatiehotelliin katsomaan, oliko siellä mitä ilmoitusta -Hasselta, jota hän kuitenkaan ei pitänyt mahdollisena. Ja hän aikoi -sitten iltajunalla matkustaa Hampuriin, sillä hän kaipasi nyt -kuvaamattomasti Sannaa ja lapsia. Nyt tahdon olla heille oikein hyvä, -hän ajatteli. - -Ihmeeksi odottikin hotellissa kirje. Hän avasi uteliaasti sen ja luki -sitä portaita alas astuessaan, luki ja luki -- ja hänen silmänsä -tulivat yhä kummastuneemman näköisiksi: Hassen shanghailainen liike oli -sähköttänyt, ettei saatu asiaa selville lybeckiläisen kanssa; siksi oli -Klaus Baasin itsensä matkustettava sodan ajaksi Thielenin paikalle -Kiinaan; matkalle lähdettävä New-Yorkin kautta helmik. 22 p:nä... - -Klaus Baasin päätä huimasi ja hänen ruumiinsa vapisi. "Kymmenen päivän -päästä Kiinaan! Ehkä vuosikausiksi... Ja nyt!!" - -Hän astui asemasaliin, lunasti piletin, ja käveli asemasillalla -edestakaisin, ja meni junaan ja tiesi tuskin, mitä teki. Kymmenen -päivän päästä Kiinaan! Nyt!! Nyt kun hän tahtoi ja hänen täytyi tehdä -niin paljon hyvää ja oikeudenmukaista! Kun hän halusi elää -rauhallisemmin ja kauniimmin! Nyt, pois... ehkä ikipäiviksi! Se oli -katkeraa ja kovaa! - -Juna kiitää rymyytteli pimeässä yössä, ja lumisade vilisi rapisten -akkunain ohi. Matkustajat nukkuivat tai torkkuivat omissa mietteissään. -Klaus Baas tuijotti kalseasti ulos pimeyteen, ja hänen sielunsa kuohui -perustuksiaan myöten ja hän mietti raskaasti: - -Nyt siis... sekin oli vielä kestettävä! Kaikki, kaikki yhtaikaa! -Entiselämän kaikki teot, ja lisäksi tämä ero! Kaikki otettava vastaan! -Eikä lannistuttava eikä paaduttava! Tehtävä lempeästi, rauhallisesti -kaikki, mitä vielä voi! Ja jos on vielä jälellä kymmenen päivää, niin, -vaikka vain pari kolme olisi, niin on käytävä sen aikaa tietä, jonka -oikeaksi tietää. Jos ikuiset vallat sitten olivat päättäneet tai -sallineet, että hänen oli, näinä viime päivinä niin paljon karvasta -koettua ja kun hän nyt kerrankin tahtoi sovittaa kaikki, poistuttava, -ehkäpä kuolemaan, niin hyvä! Hän ei valita. Hän koettaa vielä tällä -lyhyellä ajalla tehdä vakaasti ja varmasti kaiken mitä voi! Kaipa -ikuiset vallat jättäisivät sitten hänet rauhaan, kävi hänelle kuinka -tahansa. Hän tahtoi vastata teoistansa ihmisten ja Jumalan edessä --- jos Jumalaa oli. Hän ei aikonut antaa itseään musertaa, ei -tämänpäiväisten synkkäin tietojen, ei hänen ja vaimon välisen riidan, -ei Kiinan. Hän ei tahtonut karata kuin kehno renki auraltaan, ei -huikennellen elämästä ja maailmasta: hän aikoi seista urheana ja hyvänä -paikallaan niin kauan kuin sai sen pitää. Se riittää, että seisomme -horjumatta maan kamaralla ja että meillä on hyvä tahto. Ihmiselle ei -voi tulla mitään, kaikkein kauheintakaan, joka nöyryyttäisi hyvän -tahdon. No niin!... - -Altonaan tultuaan Klaus Baas vaihtoi pian junaa, ja sydänyön seutuvilla -hän jo naputti makuuhuoneensa akkunaan Blankenesessa Norderstrassen -varrella. - -Sanna ilmestyi akkunaan heti ja näki hänet ulkona seisomassa -lumihohtoisessa yössä ja tuli avaamaan yöpuvussaan. Ja hän kietoi -kätensä kylmän, lumisen miehen kaulaan ja sanoi: "Aioin tulla asemalle, -mutta en uskaltanut jättää lapsia. Tiedätkö, että sinun on kymmenen -päivän päästä lähdettävä Kiinaan?" - -"Tiedän", vastasi Klaus Baas, ja hyväili häntä ja sanoi: "Ja nyt me -ollaan niin hyviä toisillemme, ettemme ole ikinä sellaista -aavistaneet." - -Viimeisistä kokemuksistaan hän ei virkkanut sanaakaan. - - - - -XXVII. - - -Kymmenen vuorokauden päästä hän erään raikkaan ja pilvisen helmikuun -päivän iltapuolella erosi pienokaisistansa Blankenesessa ja matkusti -Sannan kanssa Hampuriin. Heitä odottivat Dammthorin asemalla Hassen -lähettämät vaunut, ja Klaus Baas ajoi sitten Sannan kanssa -Wexstrasselle, sanomaan jäähyväisiä äidilleen. Antje Baas asui vielä -entisessä paikassa, mutta oli nyt toisen poikansa, Rikun, -vuokralaisena, jolla oli talossa lukkosepän paja. - -Antje Baas, joka oli jo vanha ja raihnas ja sairasti rinnanahdistusta, -istui paraikaa silmälasit nenällä suuren, vanhan ompelupöytänsä -ääressä, laskien pöytälaatikosta, joka muuten pysyi tarkoin lukittuna, -miniällensä vuokrarahoja. "Odotahan vähän", hän sanoi Klaus Baasille. - -Klaus Baas odotti, kunnes Sanna ja käly poistuivat huoneesta, ja sanoi -sitten: "No niin, äiti, nyt minun täytyy matkustaa." - -Antje Baas otti lasit nenältään ja sanoi itseään ja poikaansa -rohkaistakseen tai tunteen purkausta välttääkseen, pilkallisesti -hymyillen: "Tuolla yläkerrassa asuu joku vanha, hupsahtava rouva, hän -kävi eilen lastensa luona Wedelissä ja kertoi, että sinne muka kuului -selvästi sodan ryske Kiinasta! Ampuivat Cuxhavenissa, ja hän luuli, -että se kuului Aasiasta!" - -Klaus Baas sanoi: "Toivon pääseväni vuoden päästä takaisin, äiti. Mutta -saattaahan käydä, että viivyn kauemmin!" - -Antje Baas oikoi laihalla ja vapisevalla kädellään hameensa ryppyjä, ja -katseli avuttomasti ympärilleen ja sanoi: "Niin... niinhän se..." - -"Voinko auttaa sinua millään tavoin, äiti?" - -Antje Baas pudisti päätänsä: "Minulla on hyvä kaikin puolin, Klaus, se -vaan, etten enää tahdo oikein tareta. En tiedä, mikä siinä lie. Ehkä on -vika peitossakin. Vanhahan se jo on ja täytteet ovat menneet yhteen -kasaan. Kun nukkuu selälleen ja kohottaa vähän polviansa... tehän ennen -aina leikitte 'koirankoppisilla'... niin täytteet menevät laidoille ja -alkaa paleltaa polvia." - -Klaus Baas sanoi ankarasti: "Miksi sinä et ole sanonut sitä ennen? -Sanna hommaa sinulle heti huomenna uuden peiton." - -Antje Baas kohotti kauhistuneena kättään: "Eihän toki, mitäs sinä nyt, -poika! Mitäs Rikun vaimo sitten sanoo, jos kuulee minun sellaista -kertoneen!" - -"Minä olen kuin olisin itse vaan huomannut, että peitto on vanha", -vastasi Klaus Baas. "Huomenna tulee uusi peitto. Ja varo sitten -itseäsi, ellet ota sitä vastaan, äiti! No, entä sitten, äiti?" - -Antje Baas vastasi äskeiseen tapaansa: "Ei mitään, poikaseni! Niin -kauan kuin olen vielä voimissa ja tulen itse toimeen, niin ei mitään -hätää. Viimeistä vuodettani en vaan voi ajatella. Rikun vaimo ei ole -suinkaan paha, mutta eihän se sellaisesta." Ja Antje Baas pudisti -valkeaa päätänsä. "Enhän minä kuolemaa pelkää, en ollenkaan. Minä olen -ollut teille kovanlainen; mutta se oli tarpeellistakin. Teillä oli -kaikilla nenä liian kekassa, isälläsi ja teillä kaikilla, ja sinulla -pahimmin. Ja onpa Hän, onpa Jumala minutkin aikoinani saanut mureaksi! -Ei... kaikkihan on hyvin; minä en kuolemaa pelkää! Mutta viimeistä -vuodettani en jaksa ajatella... No niin, onpahan sitä päästy yli ojain -ja allikoiden. Eiköhän tuota haudan tuollekin puolle." - -Klaus Baas katseli murheissaan ja neuvotonna vanhan äitinsä kasvoja. -Hän oli tehnyt niin ankarasti työtä ja pitänyt huolta muista; ja nyt -hän kaipasi viimeistä vaatimatonta huomiota ja siisteyttä toisten -puolelta. Ja nyt täytyi pojan matkustaa pois eikä voinut häntä auttaa! - -"Minä puhun siitä kohta naisväelle", sanoi Klaus Baas. "Totta nyt kaksi -nuorta naista kykenee pitämään huolta vanhuksesta." - -Antje Baas siveli laihalla, kankealla kädellään pöytää ja hänen -huulillaan väreili vielä heikosti entinen pilkallinen hymy. "No, tulepa -terveenä takaisin pesääsi", hän sanoi, "ja vie terveisiä Hannalle ja -hänen miehelleen!" - -Ja hän nousi ylös ja meni piirongin luo ja sanoi kahden vaiheella: -"Aioin antaa sinulle vielä vähän... olen sitä ennen niin -säilyttänyt..." Ja otti laatikosta kämmenen levyisen höylälastu-rasian, -jossa oli vanhuuden väri, ja katseli sitä vapisevassa kädessään. "Otin -silloin vähän Loten ja isän hiuksia." Hän purskahti itkuun. "En -tahtoisi, että ne joutuisivat vieraiden käsiin. Jos ottaisit ne ja -pitäisit säilössä... sinähän silloin koit kaikki minun kanssani." - -Klaus Baas hyväili äitiä ja hänen huulensa alkoivat vavista. Hän -suuteli vanhusta ja meni. - -He ajoivat nyt takaisin Dammthorin asemalle ja ottivat sieltä tavarat -ja lähtivät laivarantaan. Sanna istui kalpeana vieressä eikä puhunut -mitään ja piteli koko ajan miehen kättä käsissään. - -Lombards-sillalla katseli Klaus Baas vielä pitkään kahden puolen. Vesi -oli syvän sinistä ja sen kalvoa särki raikas vihuri; rantain -rakennusten seiniin loi ilma ja vesi harmaan ja tuoreen heijasteen. -Kaikessa oli vankka, kelpoisa leima, pohjolan ankara, terve -loistottomuus! Ja Klaus Baas vieroitti ajatuksensa vanhasta, -yksinäisestä äidistä, jonka luota hänen täytyi lähteä, ja sanoi: -"Luulenpa, että kun tulen takaisin, niin koetan jollakin tavoin toimia -kaupungin hyväksi. Otan jonkin kunnallisen viran tai teen muuten hyötyä -yhteiskunnalle. Kaikkein ihaninta olisi huolehtia lasten hyvästä, -Sanna. Niiden pitäisi saada hyviä leikkikenttiä. Minäkin olin lapsena -aivan haltioitunut leikistä ja tiedän sen suuren merkityksen. Leikki on -lapsille elämä ja kaikki kaikessa!" - -Glockengiesserwallilla pääaseman edustalla, jossa on raitioteitten -yhtymäkohta, kuhisi väkeä ja vieri vaunuja ja syntyi kova tungos. Klaus -Baas katseli vilinää ja hurinaa ja sanoi: "Kun kolmekymmentä vuotta -sitten kävelin tällä samalla paikalla isäni kanssa, keltainen, -vanha klassikkolaitos kainalossa, niin ihmettelin, kuinka paljon -täällä oli väkeä ja miten ne kaikki saivat leipänsä tässä kivi- ja -rauta-ahdoksessa. Nyt niitä on kahta vertaa enemmän kuin silloin. -Sen jälestä olen saanut yritellä taloudellisessa elämässä ja tiedän, -mistä ne leipänsä saavat, ja olenpa osaltani vaikuttanut myötä -heidän leivän saantiinsa. Minusta on tullut nimeni mies: Baas, -isäntä ja leivänantaja. Sukuni kantaisä toimitti muille leipää -vehnävainioillansa. Minä kauppakonttorissa. Mutta kun näen nyt tuon -väentungoksen, niin ihmettelen yhäkin aivan kuin kolmekymmentä vuotta -sitten! Siihen on kai se syynä, että olen pohjaltani maan poika, olen -varttunut vehnäpeltojen pientarella, jotka antoivat leipää ja -puurojauhoa. Katsopas! Kuinka mahdottomasti ihmisiä!" - -Vaunut kiersivät nyt hitaasti tungoksen läpi ja kääntyivät sitten -ripeää vauhtia satamaan päin. Ja pian tultiin pitkille rantakaduille. -Siellä pysäytettiin, ja Klaus Baas ja Sanna menivät katoksen alle, -jonka edessä lastattiin ja lossattiin paria kolmea höyrylaivaa. Suurten -säkkipinojen ja puutaapelien ja nahka- ja metalli-pinkkain ja -laatikoiden ja arkkujen lomitse astelivat he nyt työn vilinässä. -Rattaat kulkivat kolisten raudoitettuja lankkuja pitkin, vintturien -hampaat jyrisivät, kettinkivyyhdet löivät kilisten luukkuihin; vedestä -kuului pauhinaa ja lätinää ja höyryn puhinaa ja vinkunaa. Tauluihin oli -merkitty laivojen seisauspaikat aina Cherbourgista[96] Hongkongiin. -Tuntui kuin tämä paikka olisi ollut koko maailman vyyhden pää. Klaus -Baas oli poikasena nähnyt joka päivä tätä huiskinaa. Aikuisena hän oli -siitä ylpeillyt ja kopeillut. Nyt se koski kylmästi hänen sydänalaansa -ja hän puristi lujemmasti Sannan käsivartta. - -He nousivat porrasta myöten laivaan ja menivät sitten kannelta alas ja -tulivat Klaus Baasin hyttiin. Se oli hyvä. Ja sitten kummallekin haikea -ajatus: Nyt tulee eron hetki! - -Sanna sanoi hiljaisin kasvoin: "Minä olen huolissani siitä nuorimmasta -pojasta, miten sille käy, Klaus. Sillä hänessä on sellaista ventoa ja -elämänarkaa, niinkuin eno Eberhardissa ja Arthurissa. Jollei häneen -tule voimakkaampaa, et sinä hänestä kotiin palatessasi pidä." - -Mutta Klaus Baas pudisti päätänsä. "Ajattelen, Sanna, että lapset ovat -mitä ovat. Toisista saattaa tulla sellaisia kuin äitini: itselleen ja -muille vaivaksi kovuutensa kautta, -- toisista sellaisia kuin -Eberhard-eno: vailla tahdonvoimaa ja toimeliaisuutta. Luonto jakelee -ihmislapsille sokeasti niitä antimia, joita edelliset sukupolvet ovat -säilyttäneet, käytettäviä tai kelvottomia, hyviä tai pahoja. Murtaa ei -siten-syntynyttä luonnetta voi; ei myös käännyttää. Moittia ja -halveksia ei sitä myös sovi. Ei voi tehdä muuta kuin jalostaa sitä. -Heikkoa voit vähän vahvistaa, uhkapäistä pehmittää, pahaa taivutella -hyvään. Ylpeää ja narria jossakin määrin nöyryyttää. Se on minun -kokemukseni, Sanna. Kasvata lapsiamme niinkuin äitinne teitä kasvatti: -lujasti ja samalla lempeästi; sinähän olet nyt hänen asemassaan, -puolisotta, vaimo kulta." - -Sanna nyyhkytteli. - -"Missä kirjat ovat?" kysyi Klaus Baas. - -Sanna näytti hänelle tuomaansa uutta pientä valikoimaa kaikkien aikain -jalointa kirjallisuutta. "Ennen nuorempana", sanoi Klaus Baas, "luin jo -niitä ja sain niistä jonkun verran hyvääkin, vaikka olin vielä liian -nuori niitä käsittääkseni. Sitten en ole pilkistänyt niihin -kahteenkymmeneen vuoteen, olenpa suorastaan niitä halveksinutkin. Nyt -otan ne mukaan taas, ja tiedän, että ne tulee luetuiksi." - -Ja pilkallisesti hymyillen hän lisäsi: "Tuntuupa siltä, Sanna, että -tämä herra saa lukea ja käydä laiskankoulua kaiken ikänsä." - -"Kuin olet hyvä", sanoi Sanna ja kietoi kätensä hänen kaulaansa. "Niin -hirveän hyvä. Miten minä voin elää ilman sinua!" - -Klaus Baas silitteli ja hyväili yhä häntä, ja suuteli ja sanoi: -"Kuule... nyt soitetaan! Nyt sinun täytyy mennä! Muuten tulet kanssani -Kiinaan! Kuinka mielelläni veisin sinut mukaan! Sinä, rakas toveri! No -niin... päästä minua nyt... Oi kuinka sinä olet rakas! Ei auta nyt, -Sanna." - -He tulivat hytistä ja nousivat kannelle, ja Klaus Baas saattoi hänet -laiturille ja palasi sitten yksin laivaan. Siellä hän näki erään tutun -lakimiehen, vanhanlaisen herran, jonka hän tiesi matkustavan -New-Yorkiin. Klaus Baas meni hänen luokseen ja vaihtoi hänen kanssaan -hajamielisesti pari sanaa. Ja katseli sitten alas Sannaa. Hän seisoi -mahonkipölkkypinon vieressä, kalpeana ja jäykkänä kuin kynttilä, aivan -kuin ennen, silloin kun Klaus Baas oli tahtonut häntä suudella ja hän -sanoi: "I will not." - -Portaat vedettiin ylös. Perämies puhalsi komentosillalla pilliinsä. -Kumeasti möyryten erosi valtava höyrylaiva laiturista, iloinen marssi -kajahti soittajain torvista -- ja se ahdisti yhä enemmän raskasta -sydäntä. Klaus Baas katseli yhä Sannaa, kalpeana, kulmat rypyssä. Nyt -käänsi laiva vasemman puolensa virtaan, ja Klaus Baas ei nähnyt -vaimoaan enää. - -Hiljalleen kulettiin satamassa savuavain hinaajien ja höyrypursien ja -kuutti- ja veneparvien lomitse. Toinen mahtava höyrylaiva kohosi -ylävirtaan heitä kohti ja hipui aivan vieritse: kahden soittokunnan -sävelet sekautuivat pahaäänisesti yhteen. Telakkain väkivasarat ja -alasimet helskyivät kirkkaasti, joen vastaisella rannalla kuumottivat -jäykkinä ja hiljaisina kaupungin talot, ylinnä kirkkojen tornit. - - * * * * * - -Kun Klaus Baas seuraavana aamuna tuli kannelle, niin porotti luodetuuli -jo kovemmin ja kylmemmin, ja tuulen puolelta hyökkäsi silloin tällöin -vinosti laivaa vasten aalto, särkyen siinä niin että vaahto vilahti yli -kaiteen. Klaus Baas meni nyt tuulen suojaan ja asettui seisomaan -salongin seinämälle ja tähysteli taakse jäävää maata. Mutta ei näkynyt -enää muuta kuin etäältä ohut viiru keltaista santaa ja sen nokassa -majakka. Varmaankin Norderneyn majakka. - -Se oli oikeaa Pohjanmeren ilmaa. Harmaat pilvet, toiset mustanpuhuvia, -toiset vaaleampia, peittivät taivaslaen, toistensa selässä kiipeillen. -Mustan harmaana lainehti meri alla. Kolmesta neljästä paikkaa, sieltä -ja täältä, mistä kuulsi oudosti pilvien raoista, välkähteli ilman -rannalla kuin teräsvasamat. - - - - -Viiteselitykset: - - -[1] Cuxhaven l. Kuxhaven: pieni kaupunki Pohjanmeren rannikolla, Elben -suun vasemmalla rannalla; sillä on uusi suuri merisatama. Suomentajan -huomautus. - -[2] Baas: alasaksalainen sana, merkitsee työnantajaa, päällikköä, -esimiestä, isäntää, mestaria. -- Merimieskielessä esim. Zimmerbaas: -laivan rakennusmestari, "timperi." Suom. muist. - -[3] Tanskan-Saksan sota: v. 1864. Suom. - -[4] Marschland l. Marsch = marskimaa: rämeinen ja nevainen suoseutu -Luoteis-Saksassa, Pohjanmeren rantamilla. Suom. - -[5] Sylt: suurin n.s. pohjois-friisiläisistä saarista, Luoteis-Saksan -rannikolla Pohjanmeressä, 12-22 km Schlesvigin mannermaasta; saari on -hietasärkkiä, nummea ja marskimaata; siellä myös suuri samanniminen -kylpylaitos, josta vasta tulee puhe. Suom. - -[6] Elben rannoilla ja Pohjanmeren rantamilla on osaksi luonnonlaatimia -ja osaksi ihmiskäden täydentämiä ja rakentamia korkeita, leveitä, -ruohopeitteisiä rantapatoja, jotka suojaavat asuttua marskiseutua meren -tulvilta ja nousuvedeltä; maa on osaltaan meren pintaa alempanakin kuin -Hollannissa. Rantapatojen laet ovat lammaslaitumina. Suom. - -[7] Kinsti: n. 30 cm korkea herneensukuinen kasvi, jolla on tuuman -pituiset okaat, haiveniset lehdet, keltaiset kukat. Suom. - -[8] Klosterthorin asema: Hampurin eteläosassa, kaupunkiradan -alkupäässä; tämä rata kiertää Hampurin läpi ja keskustan ympäri -Altonaan ja sillä on useita pysäyspaikkoja. Suom. - -[9] Saksalainen hopearaha; 1 groschen = n. 12 penniä. Suom. - -[10] Alster: Elben oikeanpuoleinen, koillisesta tuleva sivujoki. -Alsterit: kaksi järveä tai lammikkoa, joiksi Alster-joki levenee -kaupungin kohdalla, sitten laskien kapeain kanaalien, "fleetien" kautta -Elbeen; Grosser tai Aussen-AIster ensimäinen niistä, valtavan suuri, n. -3 km pitkä, hienojen huvilain, puutarhain ja ruohokenttäin ympäröimä -joen suvanto; sitten neliskulmainen Binnen-Alster, lammikko, jonka -edellisestä eroittaa pato ja komea Lombards-silta. Alsterdamm: -Binnen-AIsterin eteläinen rantakatu. Jungfernstieg: leveä, hieno, -läntinen rantakatu Binnen-AIsterin varrella. - -[11] Rathausmarkt: tori kaupungin pääosan keskustassa, kanaalien -varrella, joita myöten Alster laskee Elbeen. Samalla torilla uuden -raatihuoneen vieressä myös muhkea pörssirakennus. Suom. - -[12] Grossneumarkt: suuri tori kaupungin keskustassa, kanavien -yläpuolella. -- Alte Steinweg: lyhyt katu, joka johtaa kanavilta ylös -Grossneumarkt-torille. -- Vasta esiintyvät lukuisat "weg"-, "gang"-, ja -"wall"-päätteiset nimet: katuja Hampurissa. Suom. - -[13] St. Pauli: Hampurin läntisin kaupunginosa, yhteen kasvettuneen -suurkaupunki Altonan rajalla. Siellä on Hampurin paraat -huvittelupaikat: puistoja, suuremmoisia ravintoloita, yökahviloita, -kapakoita, sirkuksia, konserttihalleja, teattereita, "panoraamoja", -j.n.e. Suom. - -[14] Eimsbüttel: Hampurin kaukainen, luoteinen etukaupunki ja -kaupunginosa. Suom. - -[15] Steinwärder: kaupunginosa Elben etelärannalla, jossa on suuria -telakoita, laivaveistämöitä, pajoja, Iastilaitureita y.m. jaettuna -kortteleihin, joita eroittavat toisistaan kanavat ja Elbejoen haarat; -liikettä pohjoisrannalIe välittävät höyrypurret ja -lossit. Suom. - -[16] Stewardess: laivaväen ruokinnan valvoja, ylin tarjoilijatar, -emännöitsijä. Suom. - -[17] Elbstrasse: pitkä valtakatu lähellä St. Paulia. Suom. - -[18] Norderney: saari itäfriisiläisellä rannikolla, pakoveden aikana -niemekkeenä; kuuluisa merikylpylaitos. Suom. - -[19] Uhlenhorst: kaupunginosa Aussen-Alsterin koillisrannalla. -Fährstrasse, katu siellä. Suom. - -[20] Hammer: Hampurin alueen kaakkoisosa. Suom. - -[21] Havelock: viitta tai pitkä päällystakki, jossa on hartiat peittävä -kaulus. Suom. - -[22] Adolfsplatz: tori Hampurin pörssin edustalla. Suom. - -[23] 1 Schock = 60 kappaletta. - -[24] Hohenwestedt: isonlainen kylä Schleswigissä; siellä on -maataloudellisia laitoksia ja maanviljelysopisto. Suom. - -[25] Reiherstieg: Elben haara ja laituri pääuoman eteläpuolella, -Steinwärderin kaup.-osan laidassa. Suom. - -[26] Väripokka: rotholz eli fernbock, erään väripuun lajeja. - -[27] Pahlstek: merimiesten solmu, jolla touviin tekaistaan silmukka. - -[28] No, pääset sitten mukaan. Me mennään Kanadaan. Suom. - -[29] Mattentwiete: lyhyt katu Elben pohjoisrannalla suuren sataman ja -kanaalien eli fleetien luona. Suom. - -[30] Köhlbrand: lähinnä läntisin monista haaroista, joita Elbe -muodostaa Hampurin kohdalla. Suom. - -[31] Herrengraben: kanavakatu Hampurin keskustassa, vanhassa -kaupunginosassa. Suom. - -[32] Oberland: Saalejoen yläjuoksun ympäristö. Suom. - -[33] Suuri Grasbrook, pieni Grasbrook ja Kranhöft: telakoita ja satamia -Steinwärderin lähellä. Suom. - -[34] Liberia: neekerivaltio Länsi-Afrikassa Pippuri-rannalla. - -[35] Kuhwärder: joen etelärannalla, Köhlbrandhaaran suulla. Suom. - -[36] Dovenfleet: kanavanranta-katu Hampurin keskustassa. Suom. - -[37] Spielbudenplatz: suuri tori St. Paulissa. Suom. - -[38] Tondern: piirikaupunki Preussin Schleswigissä. Suom. - -[39] Präzeptor = kasvattaja, koulumestari, kielenopettaja. Suom. - -[40] Burstah: katu keskustassa. - -[41] Uusi Jungfernstieg: Binnen-Alsterin pohjoinen rantakatu. Suom. - -[42] Süllberg: korkea kukkula, jossa on ravintola- ja -huvitteluhuoneistoja, Blankenesessa. -- Blankenese, josta vasta tulee -puhe: kylä Hampuri-Altonasta luoteesen, aivan Elben rannalla, -romantisen ihanalla paikalla. Näköala-paikoista juuri Süllberg -mainittavin. Suom. - -[43] Ohlsdorf: kylä Hampurin alueella Elben pohjoispuolella, lähellä -Alster-jokea. Suom. - -[44] Kopra: kookospähkinän ytimestä valmistettu öljy, itäintialainen -siirtomaantuote. Suom. - -[45] Sydney: suuri satamakaupunki brittiläisessä Austraaliassa. - -[46] Katu lähellä kanavia. Suom. - -[47] Katu lähellä kanavia. Suom. - -[48] Wineshop: englannink., viinikauppa. Suom. - -[49] Iquique: kaupunki Tyynenmeren rannalla Chilessä. Suom. - -[50] Sekstantti: tähtitieteellinen kone, jolla määrätään laivan asema -merellä. Suom. - -[51] Englanninkieltä: No, vanha velikulta! Onks' sulia vipata? Suom. - -[52] Englanninkieltä: Oh, ei haittaa! Suom. - -[53] Taifun: syyskesällä Intian ja Kiinan vesillä raivoava hirmumyrsky. -Suom. - -[54] Shipping-clerk: matkustava liikeasiamies. Suom. - -[55] Skat: eräs korttipeli. - -[56] Colombo: Ceylonin pääkaupunki. Suom. - -[57] Khaki: hiekanruskea engl, univormu, jota käytetään -arkipalveluksessa. - -[58] Käppi: eräänlainen sotilaslakki. Suom. - -[59] Boy: palveluspoika. Suom. - -[60] Punkah: intialainen, katossa riippuva viuhka. Suom. - -[61] Shiks: eräs intialainen heimo. Suom. - -[62] "Sleeplng dictionary", sanasta sanaan: "nukkuma-sanakirja." -Lukijalle selviää leikinlasku heti samasta kappaleesta. Suom. - -[63] Eräänlainen engl. lakiviranomainen. - -[64] Ei mitään hätää, herra Baas! - -[65] Dinner-jacket: lyhyt takki. Suom. - -[66] Engineers-club = insinööriklubi. - -[67] Half cast: toinen vanhemmista intialainen, toinen eurooppalainen. -Suom. - -[68] Rangun: Brittil. Birman pääkaupunki. - -[69] Juutalaiset ovat joustavaa kansaa; joku anglosaksi sen olisi, -jukuliste, tehnyt! Suom. - -[70] Hyvä kuin kulta. - -[71] "Hän on reipas, kelpo veikko": hyvin populääri laulu Englannissa; -tavallisesti lauletaan se puhujalle kokouksissa suosion osoitukseksi. -Suom. - -[72] Klang: kaupunki Siamissa. Suom. - -[73] Minä olen liikemies kuin tekin. Suom. - -[74] Englannin siirtomaat Aasiassa: Straits Settlements. - -[75] Ainaiseksi. Suom. - -[76] Pendjahtal: Eräs Hampurin hautausmaa. Suom. - -[77] Schleswig: Preussin Schleswigin pääkaupunki. Suom. - -[78] Schoppen: n. 1/2 l. vetävä lasi, olutseideli. Suom. - -[79] Priel: kahden hietasärkän välitse johtava rännimäinen väylä, jonka -huomaa ainoastaan laskuveden aikana. Suom. - -[80] Potter: hollantilainen eläinmaalari, s. 1625. Suom. - -[81] Apenrade: pieni kaupunki Schleswigissä, erään Itämeren lahden -rannalla. Suom. - -[82] Auckland: satamakaupunki brittil. Uudessa Seelannissa, -Australiasta kaakkoon. - -[83] Pilanimi: meripoika, laivaveikko. Suom. - -[84] Harvestehude: hieno kaupunginosa lähellä Alster-lammikoita. Suom. - -[85] Curry: intialainen kastike, höystetty pippurilla, inkiväärillä -y.m. ryydeillä; tahi liha- tai kasvisruoka curry-kastikkeen kera. Suom. - -[86] Majuri von Tellheim: päähenkilö Lessingin huvinäytelmässä "Minna -von Barnhelm." Suom. - -[87] Lancier: vanha, menuetin tapainen katrilli, jota hienoston -piireissä vieläkin tanssitaan. Suom. - -[88] Diele: asuinhuoneeksi sisustettu eteinen. Suom. - -[89] Eräs katrilli. Suom. - -[90] Siinä kaikki. Suom. - -[91] Se on sivuseikka. Suom. - -[92] Räätälin tekemä, tilauksella valmistettu. Suom. - -[93] Enkä! Suom. - -[94] St. Moritz: kylpylaitos Sveitsissä Tyrolin rajalla. Suom. - -[95] Pidgin-english: paikallisengelska. Suom. - -[96] Cherbourg: kauppa- ja sotasatama Ranskassa, Englannin kanaalin -rannalla. Suom. - - - - -*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK KLAUS HINRICH BAAS *** - -Updated editions will replace the previous one--the old editions will -be renamed. - -Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright -law means that no one owns a United States copyright in these works, -so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the -United States without permission and without paying copyright -royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part -of this license, apply to copying and distributing Project -Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm -concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, -and may not be used if you charge for an eBook, except by following -the terms of the trademark license, including paying royalties for use -of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for -copies of this eBook, complying with the trademark license is very -easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation -of derivative works, reports, performances and research. Project -Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away--you may -do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected -by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark -license, especially commercial redistribution. - -START: FULL LICENSE - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full -Project Gutenberg-tm License available with this file or online at -www.gutenberg.org/license. - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project -Gutenberg-tm electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or -destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your -possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a -Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound -by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the -person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph -1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this -agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm -electronic works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the -Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection -of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual -works in the collection are in the public domain in the United -States. If an individual work is unprotected by copyright law in the -United States and you are located in the United States, we do not -claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, -displaying or creating derivative works based on the work as long as -all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope -that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting -free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm -works in compliance with the terms of this agreement for keeping the -Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily -comply with the terms of this agreement by keeping this work in the -same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when -you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are -in a constant state of change. If you are outside the United States, -check the laws of your country in addition to the terms of this -agreement before downloading, copying, displaying, performing, -distributing or creating derivative works based on this work or any -other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no -representations concerning the copyright status of any work in any -country other than the United States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other -immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear -prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work -on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the -phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, -performed, viewed, copied or distributed: - - This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and - most other parts of the world at no cost and with almost no - restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it - under the terms of the Project Gutenberg License included with this - eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the - United States, you will have to check the laws of the country where - you are located before using this eBook. - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is -derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not -contain a notice indicating that it is posted with permission of the -copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in -the United States without paying any fees or charges. If you are -redistributing or providing access to a work with the phrase "Project -Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply -either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or -obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm -trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any -additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms -will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works -posted with the permission of the copyright holder found at the -beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including -any word processing or hypertext form. However, if you provide access -to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format -other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official -version posted on the official Project Gutenberg-tm website -(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense -to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means -of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain -Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the -full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works -provided that: - -* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed - to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has - agreed to donate royalties under this paragraph to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid - within 60 days following each date on which you prepare (or are - legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty - payments should be clearly marked as such and sent to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in - Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg - Literary Archive Foundation." - -* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or destroy all - copies of the works possessed in a physical medium and discontinue - all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm - works. - -* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of - any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days of - receipt of the work. - -* You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project -Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than -are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing -from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of -the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the Foundation as set -forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -works not protected by U.S. copyright law in creating the Project -Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm -electronic works, and the medium on which they may be stored, may -contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate -or corrupt data, transcription errors, a copyright or other -intellectual property infringement, a defective or damaged disk or -other medium, a computer virus, or computer codes that damage or -cannot be read by your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium -with your written explanation. The person or entity that provided you -with the defective work may elect to provide a replacement copy in -lieu of a refund. If you received the work electronically, the person -or entity providing it to you may choose to give you a second -opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If -the second copy is also defective, you may demand a refund in writing -without further opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO -OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT -LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of -damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement -violates the law of the state applicable to this agreement, the -agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or -limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or -unenforceability of any provision of this agreement shall not void the -remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in -accordance with this agreement, and any volunteers associated with the -production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm -electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, -including legal fees, that arise directly or indirectly from any of -the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this -or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or -additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any -Defect you cause. - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of -computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It -exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations -from people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future -generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see -Sections 3 and 4 and the Foundation information page at -www.gutenberg.org - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by -U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's business office is located at 809 North 1500 West, -Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up -to date contact information can be found at the Foundation's website -and official page at www.gutenberg.org/contact - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without -widespread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine-readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To SEND -DONATIONS or determine the status of compliance for any particular -state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. To -donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project -Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be -freely shared with anyone. For forty years, he produced and -distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of -volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in -the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not -necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper -edition. - -Most people start at our website which has the main PG search -facility: www.gutenberg.org - -This website includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. diff --git a/old/64918-0.zip b/old/64918-0.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index 9eeb0b7..0000000 --- a/old/64918-0.zip +++ /dev/null |