diff options
| author | nfenwick <nfenwick@pglaf.org> | 2025-01-22 12:59:42 -0800 |
|---|---|---|
| committer | nfenwick <nfenwick@pglaf.org> | 2025-01-22 12:59:42 -0800 |
| commit | 403aec425477a01ca27c852781de000b6515d838 (patch) | |
| tree | 47d1ff3564e3b9bb20389b770dbd4557a0624016 | |
| parent | 2fe516d99ea12773284a27ee72155b853814e8d0 (diff) | |
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 4 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/66523-0.txt | 10016 | ||||
| -rw-r--r-- | old/66523-0.zip | bin | 185212 -> 0 bytes |
5 files changed, 17 insertions, 10016 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..d7b82bc --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,4 @@ +*.txt text eol=lf +*.htm text eol=lf +*.html text eol=lf +*.md text eol=lf diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..4c052e4 --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #66523 (https://www.gutenberg.org/ebooks/66523) diff --git a/old/66523-0.txt b/old/66523-0.txt deleted file mode 100644 index 9f6c584..0000000 --- a/old/66523-0.txt +++ /dev/null @@ -1,10016 +0,0 @@ -The Project Gutenberg eBook of Kellanpunainen timantti, by J. S. Fletcher - -This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and -most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions -whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms -of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at -www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you -will have to check the laws of the country where you are located before -using this eBook. - -Title: Kellanpunainen timantti - -Author: J. S. Fletcher - -Translator: Aino Tuomikoski - -Release Date: October 12, 2021 [eBook #66523] - -Language: Finnish - -Character set encoding: UTF-8 - -Produced by: Sirkku-Liisa Häyhä-Karmakainen and Tapio Riikonen - -*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK KELLANPUNAINEN TIMANTTI *** - - - - -KELLANPUNAINEN TIMANTTI - -Kirj. - -J. S. Fletcher - - -Englanninkielestä suomentanut - -Aino Tuomikoski - - - - - -Hämeenlinnassa, -Arvi A. Karisto Oy, -1924. - - - - -SISÄLLYS: - - I. Sievä panttilainaajatar - II. Rouva Goldmarkin ruokala - III. Kuollut mies - IV. Platinanappi - V. Kaksi kirjettä - VI. Espanjalainen käsikirjoitus - VII. Parlamentin jäsen - VIII. Tutkinto - IX. Kenen ne sormukset olivat? - X. Melky tulee väliin - XI. Takaovi - XII. Peeblesiläinen ystävä - XIII. Avunpyyntö - XIV. Yksityinen laboratorio - XV. Neuvottelu - XVI. Salapoliisi tulee käymään - XVII. Mihin lamppujen valo osui - XVIII. Herra Stuyvesant Guyler - XIX. Purdie pysyy lujana - XX. Parslettin juttu - XXI. Miten kuollut? - XXII. Herra Killick muistelee - XXIII. Herra Killickin mielipide - XXIV. Kellanpunainen timantti - XXV. Vainajan omaisuus - XXVI. Rotta - XXVII. Tyhjä talo - XXVIII. Viidensadan punnan seteli - XXIX. Herra Mori Yada - XXX. Ruumishuone - XXXI. Mirandoletin mielipide - XXXII. Kello yksi yöllä - XXXIII. Salaista työskentelyä - XXXIV. Ymmällä - XXXV. Yada asettuu johtoon - XXXVI. Pilmanseyn teehuoneet - XXXVII. Chang Li -XXXVIII. Juutalainen ja japanilainen - XXXIX. Timanttinen kaulakoriste - - - - -I - -SIEVÄ PANTTILAINAAJATAR - - -Paddingtonin väkirikkaan piirin eteläkolkassa, suunnikkaassa, jota -rajoittavat etelässä Oxfordin ja Cambridgen pengermät, pohjoisessa -Praed-katu, idässä Edgware-tie ja lännessä Spring-katu, on joukko -pikku katuja, joiden likaisenharmaa ja synkkä ulkonäkö on jyrkkänä -vastakohtana aivan lähellä olevain Sussex-aukion ja Lancaster-portin -vaateliaalle ja rakennustaiteelliselle komeudelle. Näillä kaduilla -tarkastelija huomaa aina ne masentavan köyhyyden todisteet, jotka ovat -silmäänpistävämmät Lontoossa kuin missään muussa Englannin kaupungissa. - -Talot ovat aivan sen näköisiä kuin ei niissä koskaan kuuluisi -naurua. Missä akkunavarjostimet eivät ole rikkinäiset, siellä ne -ovat likaiset. Ihmiset, jotka tulevat esiin asunnoistaan, ovat -huolestuneen ja alakuloisen näköiset. Niiden katujen varsilla ei juuri -sijaitse muunlaisia liikkeitä kuin kehnoja ruokamyymälöitä; katujen -kulmauksissa olevilta kapakoilta puuttuu vetovoima ja itseluottamus -kokonaan. Kuka tahansa joutuukin näille kaduille, huomaa niiden kurjan -viheliäisyyden ilmaisevan itsensä. Hän pakenee sieltä alakuloisena -aprikoiden itsekseen keitä ihmisiä asuu noissa harmaissa ja elottomissa -hökkeleissä, mitä he tekevät, mitä he ajattelevat ja millaiselta elämä -heistä tuntuu. Yksinpä varpusetkin, jotka tappelevat räystäskouruissa -pois heitetyistä sisälmyksistä, ovat hiljaisempia kuin Lontoon varpuset -ylimalkaan. Mitä portailla istuskeleviin lapsiin tulee, ovat he sen -näköisiä kuin olisivat vieressä olevain Kensingtonin puutarhain -puiden kukat ja auringonpaiste niin kaukana kuin Gobin erämaa. Tässä -kaupunginosassa eletään suorastaan aivan kuin seisovassa umpivedessä, -jota ei mikään eikä kukaan voi saada liikkumaan. - -Eräänä marraskuun iltapäivänä seisoi nuori mies katsellen -ullakkohuoneen ikkunasta ulos eräässä vähän kunnollisemman näköisessä -talossa, joka sijaitsi jonkin verran toisia katuja paremman kadun -varrella. Kello oli silloin viisi, ja alkoi tulla pimeä. Pitkin päivää -oli hiljainen, hellittämätön sade painanut noen alas synkistä pilvistä -jo ennestäänkin likaisille katoille. Näköala, jota tämä nuori mies -katseli, oli synkkä ja kurja, mutta ei niin synkkä tai kurja kuin se -tilanne, jossa hän itse par'aikaa oli. Hänen alapuolellaan oleva kurja -katu ei ollut sen tyhjempi iloisuudesta kuin hänen taskunsa olivat -tyhjät rahasta ja hänen vatsansa ruuasta. Hän oli käyttänyt viimeisen -penninsä edellisenä päivänä. Hänen loppukolikkonsa olivat menneet -pieneen ruuankipeneeseen ja pisaraiseen palan painiketta. Sen koommin -hän ei ollut syönyt mitään. Nyt hän oli aivan pyörtymäisillään nälästä --- ja hänen tuskiensa lisäksi joku vielä laittoi sillipalleroita -alakerroksessa. Paistinpannusta tuleva haju teki hänet melkein -saaliinhimoiseksi. - -Sitten hän kääntyi äkkiä poispäin akkunasta ja alkoi katsella pientä -huonettaan. Se oli köyhän näköinen ja kehnoilla huonekaluilla -sisustettu -- jonkinlainen, tosin ei kovinkaan häikäisevä puhtaus -ainoana suosituksenaan. Siellä oli vuode ja pesuteline ja pari tuolia --- muutamilla shillingeillä olisi voinut ostaa ne kaikki joltakin -käytettyjen tavarain kauppiaalta. Yhdessä nurkassa oli huoneen -asukkaan matka-arkku -- hänen koko maallinen omaisuutensa oli siinä -muutamia kirjoja lukuun ottamatta, jotka oli huolellisesti järjestetty -takanreunukselle, sekä joitakin pikkupöydällä olevia kirjoitustarpeita. -Teräväsilmäinen henkilö, joka olisi vilkaissut kirjoihin ja -kirjoitustarpeisiin sekä imupaperialustan päällä hajallaan oleviin -käsikirjoitusarkkeihin, olisi nopeasti huomannut, että tässä oli taas, -kysymyksessä vanha tarina kirjallisesta yrittelijästä, joka sai heti -uransa alussa katkerasta kokemuksesta huomata, että kaikkien ammattien -joukossa on kirjallinen epävakaisin. - -Silloin kuului ovelle puolittain epäröivä koputus, ja heti sen jälkeen -astui sisään nainen -- sellainen nainen, joita nähdään noilla kaduilla -joukottain -- pitkähkö, laihanpuoleinen nainen, ennen aikojaan -vanhentunut, alituisesti kiusaantuneen ja huolestuneen näköinen, joka -hetki aivan kuin onnettomuutta odottaen. Hänen kasvonsa olivat nyt -peräti huolestuneen näköiset hänen vilkaistessaan asukkaaseensa, jonka -kauniit kasvot punastuivat kovasti hämmennyksestä. Hän tiesi aivan -hyvin, mitä tuo nainen tahtoi -- ja hän tiesi olevansa kykenemätön -tyydyttämään hänen vaatimuksiaan. - -"Herra Lauriston", virkkoi nainen melkein kuiskaten, "koska luulette -voivanne toimittaa minulle jonkin verran rahaa? Nyt on, nähkääs, jo -kuusi viikkoa mennyt näin, ja minä olen niin ahtaalla siitä, kun on -vuokranmaksukin ja korot --" - -Andrew Lauriston pudisti päätään -- ei kieltoa ilmaistakseen, vaan -pelkästä neuvottomuudesta. - -"Rouva Flitwick", hän sanoi, "annan teille rahanne samalla hetkellä, -jolloin vain saan rahaa käsiini! Kerroinhan teille äskettäin myyneeni -kaksi kertomusta -- niin, pyysin saada niistä maksun heti, ja -maksuosoitus voi olla täällä missä postissa tahansa. Ja minä odotan -toistakin maksuosoitusta -- ihmeellistä, etteivät ne jo ole kumpikin -saapuneet. Samalla hetkellä, jolloin ne saapuvat, järjestän meidän -asiamme. Tarvitsen rahaa itsekin -- yhtä kipeästi kuin te!" - -"Sen tiedän, herra Lauriston", myönsi rouva Flitwick. "Enkä minä -kiusaisi teitä, jollen olisi itse kovassa ahdingossa. Mutta -talonomistaja on kimpussani -- hän tahtoo rahaa tänä iltana. Ja -- -suokaa anteeksi, että mainitsen siitä -- mutta miksi ette hanki -käsiinne vähän puhdasta rahaa maksuosoituksia odottaessanne, herra -Lauriston?" - -Lauriston vilkaisi emäntäänsä hämmästyneen ja kysyvän näköisenä. - -"Ja kuinka minä hankkisin sitä?" hän sanoi. - -"Teillä on oikein hyvä kultakello, herra Lauriston", vastasi rouva -Flitwick. "Mikä panttilainaaja hyvänsä -- ja niitä on varmasti paljon --- lainaa teille muutamia puntia sitä vastaan. Ehkä ette ole koskaan -ennen joutunut käymään panttilainaajan luona? Ette? -- No niin, en -minäkään ollut entiseen aikaan, mutta sitten minun täytyi, tahdoin tai -en, kun aloin ottaa vuokralaisia huoneisiini, ja jos minulla olisi niin -hyvä kello kuin teillä, en suinkaan rupeaisi olemaan rahattomana! Jos -teille on rahaa tulossa, voitte varmasti saada tavaranne takaisin -- ja -minä olisin kiitollinen vähästäkin, vaikkapa parista punnasta, herra -Lauriston. Talonisäntä on kovana --" - -Lauriston kääntyi ja otti hattunsa. - -"Hyvä on, rouva Flitwick", hän virkkoi tyynesti, "minä koetan parhaani. -En osannut ajatellakaan sitä keinoa ennen." - -Kun emäntä oli lähtenyt pois sulkien oven takanaan, Lauriston veti -kellon taskustaan ja katseli sitä -- se oli vanhanaikuinen hyvä -kultakello, joka oli kuulunut hänen isälleen. Epäilemättä joku -panttilainaaja antaisi rahaa sitä vastaan. Mutta tähän asti ei hänen -ollut tarvinnut koskaan ajatella panttilainaajia. Hän oli tullut -Lontooseen melkein kaksi vuotta sitten aikoen ansaita kynällään nimen, -mainetta ja omaisuuden. Hänellä oli tullessaan ollut jonkin verran -rahoja. Ne olivat huvenneet tasaisesti, ja niitä oli ollut vaikeampi -korvata uusilla kuin hän oli arvioinut. Ja siinä hän nyt lopuksi -oli tuossa halvassa huoneessa pennittömänä, eikä hänen kahdesta -hyväksytystä kertomuksestaan ollut tullut maksuosoitusta. Ei myöskään -ollut saapunut lainaa, jota hänen oli ollut kovin vastoin tahtoaan -pakko pyytää ainoalta mahdolliselta mieheltä -- eräältä vanhalta, -Skotlannissa asuvalta koulutoverilta. Hän oli monta kertaa odottanut -kuulevansa kirjeenkantajan koputuksen ja toivonut siten saavansa -huojennusta neljäksi pitkäksi päiväksi -- eikä ainoaakaan kirjettä -ollut tullut, ja hän oli aivan epätoivoissaan ja synkkämielinen. Mutta --- olihan kello olemassa! - -Hän lähti pian ulos ja kohtasi kaasulampun heikosti valaisemilla -portailla vuokralaistoverinsa -- nuoren juutalaisen, jonka hän tunsi -Melchior Rubinsteinin nimellä ja joka asui aivan hänen huoneensa seinän -takana. Hän oli hiljainen, säyseä pikku mies, jonka kanssa Lauriston -toisinaan vaihtoi sanan pari -- ja se seikka, että hän käytti upeasti -sormuksia sormessaan, suurta neulaa kaulanauhassaan ja painavia -kellonvitjoja, jotka joko olivat oikeaa kultaa tai erittäin hyvästi -jäljitellyt, sai Lauristonin ajattelemaan, että häneltä voisi saada -jonkin neuvon. Hän pysähdytti Rubinsteinin ujon näköisenä ja kömpelösti -punastuen. - -"Kuulkaahan", hän virkkoi, "minä -- asianlaita on niin, että minä olen -nyt jonkin verran ahdingossa -- tilapäisesti, nähkääs -- ja haluaisin -lainata jonkin verran rahaa kelloani vastaan. Voisitteko sanoa minulle, -missä on kunnollinen panttilainaaja?" - -Melky -- jokainen talossa tunsi hänet tuolla nimellä hänen -vaateliaamman varsinaisen nimensä asemesta -- väänsi kaasuliekin -voimakkaammaksi ja ojensi sitten hoikan, pitkäsormisen kätensä. -"Näyttäkäähän kelloa", hän sanoi lyhyesti hiljaisella ja sopottavalla -äänellä. "Minä tunnen kellot jokseenkin, herra." - -Lauriston ojensi kellon hänelle ja katseli Melkyä uteliaasti tämän -tarkastellessa sitä sisä- ja ulkopuolelta hyvin asiaa ymmärtävän -ammattimiehen tavalla. Äkkiä Melky loi katseensa häneen. "Ettekö -haluaisi myydä tätä kelloanne, herra Lauriston?" hän kysyi melkein -mairitellen. - -"Annan teille kolme puntaa siitä käteisesti." - -"Kiitoksia -- mutta minä en möisi sitä mistään hinnasta", vastasi -Lauriston. - -"Sanokaamme sitten neljää puntaa", ehdotti Melky itsepäisesti. "Kas -niin, näin ystäväin kesken annan teille neljä ja kymmenen. Raha -kouraan, huomatkaa!" - -"Ei", sanoi Lauriston. "Se kuului minun isälleni. Minä en halua myydä --- tahdon vain lainata." - -Melky työnsi kellon jälleen sen omistajan käteen. - -"Menkää Praed-kadulle, herra", hän virkkoi aivan kuin käytännöllinen -liikemies ainakin. "Siellä näette myymälän, jonka oven yläpuolella -on nimi Daniel Multenius. Hän on minun sukulaiseni -- hän tekee mitä -haluatte. Mainitkaa minun nimeni, olkaa hyvä. Hän kohtelee teitä -rehellisesti. Ja jos haluatte myydä, niin älkää unohtako minua." - -Lauriston naurahti ja lähti alas portaita ja ulos rumaan iltailmaan. -Oli vain muutaman askeleen matka Praed-kadulle, ja viiden minuutin -kuluttua Melkystä erottuaan hän seisoi katselemassa Daniel Multeniuksen -akkunaan. Hän muisti nyt usein nähneensä sen, vaikka ei ollutkaan -huomannut sen yläpuolella olevaa kummallista nimeä. Akkunassa näkyi -monenlaisia omituisia esineitä rautaristien takana timanteista ja -helmistä vanhaan norsunluuhun ja kaikenlaiseen korukamaan asti. -Harvinaisuuksien keräilijä olisi voinut pysähtyä tuon akkunan eteen -puoleksi tunniksi -- mutta Lauriston vilkaisi siihen vain pikaisesti, -ennenkuin riensi pimeää sivukäytävää myöten ovelle, jonka yläpuolella -heikosti valaistussa nimikilvessä näkyi: panttitoimisto. - -Hän työnsi oven auki ja huomasi seisovansa muutamien pienten komeroiden -edessä, joihin juuri sopi yksi henkilö. Ne olivat kaikki tyhjät tällä -hetkellä. Hän meni sisälle yhteen ja, kun ei nähnyt ketään, koputti -hiljaa myymäläpöytään. Hän odotti näkevänsä jonkin vanhan juutalaisen -ilmestyvän -- mutta sen sijaan kuului kevyitä askelia jostakin myymälän -loukosta, ja Lauriston huomasi seisovansa hämmästyneenä tuijottamassa -nuorta ja erinomaisen kaunista tyttöä, jolla oli kädessään jonkinlainen -koruompelu ja joka katseli häntä sen ylitse suurilla, mustilla -silmillä. Hetkisen aikaa nämä molemmat tuijottivat toisiaan ääneti. - -"Kas niin", virkkoi tyttö vihdoin. "Mitä voin tehdä hyväksenne?" - -Lauriston sai takaisin puhekykynsä. - -"Niin -- onko herra Multenius sisällä?" hän kysyi. "Minä -- asianlaita -on niin, että tahtoisin tavata häntä." - -"Herra Multenius on ulkona", vastasi tyttö. "Mutta minä olen täällä -hänen sijaisenaan, jos kysymyksessä on liikeasia." - -Hän tarkasteli rauhallisesti Lauristonia ja huomasi tämän -terveenväristen kasvojen voimakkaasti punastuvan. - -"Minä hoidan isoisän liikettä hänen ollessaan ulkona", jatkoi tyttö. -"Haluatteko lainata rahaa?" - -Lauriston veti kellon taskustaan yhä punastellen ja ojensi sen tytölle. - -"Arvasitte oikein", hän vastasi. "Tahtoisin lainata rahaa tätä vastaan. -Eräs tuttavani -- asuintoverini -- herra Melky Rubinstein -- sanoi -minun voivan saada täältä lainan. Tämä on todella hyvä kello, niin kuin -näette." - -Tyttö vilkaisi asiakkaaseensa, ja hänen katseensa ilmaisi, että hän oli -nopeasti ja melkein leikillisesti tajunnut Lauristonin kokemattomuuden. -Sitten hän otti kellon jokseenkin välinpitämättömästi. - -"Melky siis lähetti teidät tänne", hän sanoi hymyillen. "Vai niin!" -Hän tarkasti kelloa ja naksautti kuoren auki. Sitten hän katsahti -Lauristoniin. "Paljonko haluatte tätä vastaan?" hän kysyi. - - - - -II - -ROUVA GOLDMARKIN RUOKALA - - -Lauriston pisti kädet taskuihin ja katseli tyttöä aivan ymmällään. -Tämä oli hyvin sievä, tumma olento, melkein yhtä pitkä kuin Lauriston -itsekin, hoikkavartaloinen ja hyvin miellyttävä. Hänen silmissään -ja suupielissään väikkyi selvästi leikillisyys ja hyväntuulisuus. -Lauristonista alkoi äkkiä tuntua, että tyttö oli huvitettu hänen -hämmingistään. - -"Kuinka paljon voitte lainata minulle?" hän kysyi. "Minkähän arvoinen -se on?" - -"Ei, se ei ole asiallista!" sanoi tyttö, "vaan -- kuinka paljon -haluatte lainata? Te ette taida olla tottunut panttaamaan esineitä?" - -"En", vastasi Lauriston. "Tämä en ensimmäinen kerta. Voitteko -- -voitteko lainata minulle muutamia puntia?" - -Tyttö otti kellon taas käteensä ja tutki sitä vielä kerran. - -"Lainaan teille sitä vastaan kolme puntaa ja viisitoista shillingiä", -hän sanoi äkkiä liikemiehen äänensävyllä. "Sopiiko?" - -"Kiitoksia", vastasi Lauriston. "Se sopii mainiosti, olen hyvin -kiitollinen. Luullakseni saan kellon takaisin milloin tahansa, vai -kuinka?" - -"Milloin vain tuotte rahat ja maksatte koron", vastasi tyttö. -"Kahdentoista kuukauden ja seitsemän päivän kuluttua." Hän otti kynän -ja alkoi täyttää paperikuittia. "Onko teillä jokin kuparikolikko?" hän -kysyi sitten. - -"Kuparirahaako!" virkkoi Lauriston. "Minkä vuoksi?" - -"Tästä paperikuitista", vastasi tyttö. Sitten hän vilkaisi pikaisesti -nuorukaiseen ja loi katseensa yhtä nopeasti alas. "Ei sillä ole väliä", -hän sanoi sitten. "Minä lyhennän sen lainasta. Nimi ja osoite, olkaa -hyvä." - -Lauriston otti sitten paperikuitin ja sen pienen kasan kulta-, hopea- -ja kuparirahoja, jonka tyttö antoi hänelle. Sitten hän empi vähäsen. - -"Pidättehän huolta tuosta kellosta", hän sanoi äkkiä. "Se kuului, -nähkääs, isälleni ennen." - -Tyttö hymyili rauhoittavasti ja osoitti huoneen perällä olevaa raskasta -rahakaappia. - -"Meillä on tuolla kaikenlaista perheperintötavaraa", huomautti tyttö. -"Olkaa huoletta." - -Lauriston kiitti häntä, nosti hattuaan ja kääntyi pois vastahakoisesti. -Hän olisi mielellään keksinyt jonkin verukkeen voidakseen jäädä -kauemmaksi -- hän ei oikein tietänyt mistä syystä. Mutta hänen -mieleensä ei juolahtanut minkäänlaista, ja niin hän lähti pois luoden -vielä ovella katseen taakseen. Kaunis panttilainaajatar hymyili ja -nyökkäsi päätään. Samassa oli Lauriston ulkona kadulla rahat taskussaan -ja mielessään omituinen huojennuksen tunne, johon sekaantui myöskin -hämmästystä. Sillä hän oli elänyt neljä edellistä päivää kahdella -shillingillä -- ja tuossa aivan hänen lähellään oli kaiken aikaa ollut -paikka, jossa voi lainata helposti ja hyvin miellyttävällä tavalla. - -Hänen ensimmäinen ajatuksensa oli kiirehtiä asuntoonsa ja maksaa -emännälleen. Hän oli tälle velkaa kuuden viikon vuokran, kymmenen -shillingiä viikolta. Siihen menisi kolme puntaa hänen juuri -saamistaan rahoista. Mutta hänelle jäisi sitten vieläkin neljätoista -shillingiä elantoon -- ja varmasti nuo odotetut kirjeet saapuisivat -lähipostissa. Hän oli pyytänyt kustantajaa, joka oli ottanut häneltä -kaksi lyhyttä kertomusta, lähettämään hänelle maksuosoituksen niistä -ja kokemattomuudessaan hän oli odottanut näkevänsä niiden saapuvan -paluupostissa. Niinikään hän oli luopunut kokonaan ylpeydestään ja -kirjoittanut pitkän kirjeen vanhalle koulutoverilleen John Purdielle -kauas Skotlantiin, selittänyt nykyisen tilanteensa ja pyytänyt häntä -entisten aikain vuoksi lainaamaan hänelle jonkin verran rahaa, -kunnes hän saisi valmiiksi ja myydyksi erään novellin, josta hänen -vakaumuksensa mukaan tulisi oikea pieni kultakaivos. Hän tiesi, -että John Purdie oli nyt varakas, nuori mies -- isänsä seuraaja -hyvässä liikkeessä. Lauriston oli vakuutettu siitä, että häneltä -tulisi vastaus. Ja nyt hänellä oli rahaa siksi odotusajaksi, jonka -kuluttua kirjeet saapuisivat -- ja kun on elänyt neljä päivää kahdella -shillingillä, tuntuu neljätoista shillingiä oikealta omaisuudelta. -Elämä oli tosiaankin saanut ruusunpunaisen hohteen viime puolen tunnin -aikana -- ja kaikki johtui panttitoimistossa käynnistä. - -Lauriston kiirehti takaisin Praed-katua, mutta hänen askeleensa -pysähtyivät äkkiä. Hän huomasi vaistomaisesti kiiruhtavansa -vanhanaikuisen ruokalan ohitse, josta tuli ruokahalua kiihoittava -valmisteilla olevan ruuan tuoksu. Silloin hän muisti, ettei ollut -syönyt mitään kahteenkymmeneenneljään tuntiin. Emännältään hän ei -saanut mitään: siitä lähtien, kun hän oli muuttanut asumaan hänen -luokseen, hän oli itse hankkinut ruokansa käyden muualla syömässä. -Viimeiseen ateriaan, jonka hän oli nauttinut edellisenä iltana, oli -kuulunut lasillinen maitoa ja kuivunut joskin kookas pannukakku, ja nyt -hänellä oli kerrassaan sudennälkä. Vain kovalla tahdonponnistuksella -hän sai itsensä pakotetuksi kulkemaan ruokapaikan sivu. Päästyään -sen oven ohitse, hän suorastaan juoksi ja sujahdutti kolme kultaista -punnanrahaa rouva Flitwickin käteen. - -"Nämä selvittävät välimme tämän viikon loppuun asti, rouva Flitwick", -hän virkkoi. "Pankaa kuitti minun huoneeseeni." - -"Olen teille hyvin kiitollinen, herra Lauriston", vastasi emäntä. "Ja -olen oikein pahoillani siitä, että teillä on ollut siitä niin paljon -vaivaa, mutta --" - -"Hyvä on, hyvä on -- ei yhtään vaivaa -- ei pienintäkään vaivaa", -keskeytti Lauriston. "Uskokaa minua, se oli hyvin helppoa!" - -Hän lähti taas nopeasti ulos ja meni tuttuun ruokapaikkaan. Hän oli -vain kahdenkymmenenyhden ikäinen, hauskan näköinen nuorukainen, joka -oli aivan viime päiviin asti saanut tyydyttää tervettä ruokahaluaan. -Nyt hänestä tuntui, että jollei hän saisi ruokaa ja juomia, jotakin --- hän ei oikein tietänyt mitä -- tapahtuisi. Hän tiesi myöskin sen, -että hänen äänensä oli hyvin heikko, kun hän mentyään ravintolaan ja -vaivuttuaan istumaan erääseen pieneen komeroon, jollaisia huoneessa oli -monta, pyysi tarjoilijattarelta ruokaa ja juomia, jota hän tosiaankin -tarvitsi hyvin kipeästi. Ja hän oli syönyt lautasellisen kalaa ja kaksi -keitettyä munaa sekä muutamia paksuja voileipiä ja juonut kokonaisen -kannullisen teetä, ennen kuin kohotti katseensa tarkastellakseen -ympäristöään. Mutta hän tunsi nyt olevansa tyydytetty, oikaisi selkänsä -ja tarkasteli paikkaa, johon hän oli niin innokkaasti rientänyt. Ja -samalla hän huomasi Melkyn. - -Melky oli ilmeisesti juuri tullut tähän pikku ruokalaan. Ja -selvästikin hänellä ei ollut kiire saada ruokaa tai juomaa. Hän oli -pysähtynyt aivan oven luona olevan pöydän luokse, jonka ääressä -istui liikkeen omistaja rouva Goldmark, lihava, sievän näköinen -nuori nainen, jonka tummat, välähtelevät silmät vuorotellen pitivät -silmällä tarjoilijattaria, vuorotellen hymyilivät, asiakkaille -heidän tullessaan pöydän ääreen maksamaan laskujaan. Melky, jolla -oli keikaroivan näköinen hattu toisella korvalla ja urheilijan takin -mallisessa palttoossaan kukka koristuksena, lasketteli selvästikin -kohteliaisuuksia rouva Goldmarkille hänen pöytäänsä nojaten. Rouva -Goldmark työnsi häntä leikillisesti loitommalle ja kutsui tarjoilijan, -jolta tilasi herra Rubinsteinille maukasta paistia. Kääntyessään -tyytyväisesti hymyillen poispäin emännästä Melky huomasi Lauristonin ja -lähti verkalleen hänen pöytänsä luokse. - -"Saitteko pikku asianne järjestetyksi?" hän kysyi tuttavallisesti -asettuen istumaan vastapäätä asuntotoveriaan ja kumartuen lähemmäksi -häntä. "Tapasitteko vanhan herran myöntyväisenä?" - -"En nähnyt häntä" vastasi Lauriston. "Siellä oli eräs nuori nainen." - -"Serkkuni Zillah", virkkoi Melky. "Hän on kerrassaan nokkela tyttö, -herra -- hän on ukolle aivan rahakasan arvoinen -- ymmärtää liikeasiat -yhtä hyvin kuin vanhuskin. Ehkä ette uskoisikaan, hyvä herra", hän -jatkoi pehmeällä, sopottelevalla äänellään, "mutta se tyttö on saanut -oikein yliopistosivistyksen -- se on totinen tosi. Daniel-vanhus otti -hänet luokseen, kun hän oli aivan pienenä jäänyt orvoksi isästään ja -äidistään, ja antoi hänelle -- niin, sellaisen kasvatuksen, jollaisen -olisin tahtonut mielelläni itse saada! Hän on kerrassaan hieno nainen --- tuo Zillah -- mutta pysyy kiintyneenä vanhaan myymälään -- eikä vain -puolittain!" - -"Hän tuntuu olevan hyvin perillä liikeasioista", huomautti Lauriston -sydämessään tyytyväisenä siitä, että oli nyt saanut tietää tuon kauniin -panttilainaajattaren nimen. "Hän selvitti asiani pian." - -"Se on veressä", virkkoi Melky lyhytsanaisesti. "Me puuhailemme kaikki -tavalla tai toisella tuontapaisissa asioissa. No niin, meidän kesken, -herra, mitä hän lainasi teille tuota kapinettanne vastaan?" - -"Kolme puntaa ja viisitoista shillingiä", vastasi Lauriston. - -"Niille paikoin sen arvioinkin", huomautti Melky päätään nyökäyttäen. -Hän kumartui vähän lähemmäksi. "Ette suinkaan tahdo myydä -panttikuittianne?" hän kysyi. "Annan teille pari puntaa siitä, jos -suostutte ehdotukseeni." - -"Näytätte kovin innokkaasti haluavan päästä kelloni omistajaksi", sanoi -Lauriston nauraen. "Ei, minä en suinkaan tahdo myydä panttikuittiani. -En millään, hinnalla haluaisi erota tuosta kellosta." - -"No niin, jollei, niin ei", sanoi Melky. "Ja mitä tulee siihen, -että haluan ostaa -- niin se on ammattini. Minulla ei ole mitään -säännöllistä liikettä -- minä ostan ja myyn mitä vain sattuu olemaan -tarjolla kulta- tai hopea-alalla. Ja koska te ette halua millään -hinnalla luopua tuosta taskukellosta, niin sanon teille minkä arvoinen -se on, niin vanha kuin se lieneekin. Viidentoista punnan!" - -"Sehän on hyvä tietää kaiken varalta", sanoi Lauriston. "Minulla on -siis aina jotakin mukanani, kun minulla on se taskussani. Te olisitte -siis hyötynyt aika lailla, jos olisin myynyt sen teille?" - -"Maailmahan olisi peräti kehno, jollei siinä saisi laisinkaan hyötyä, -vai mitä, herra?" myönsi Melky tyynesti. "Meillähän on kaikilla -tarkoitus hyötyä. Kuulkaahan -- näin meidän kesken -- tehän olette -kirjallinen henkilö, eikö niin? Kirjoittelette vähän, vai kuinka? -Tahdotteko ansaita viitosen -- mukavalla tavalla?" - -"Se olisi hyvin hauskaa", vastasi Lauriston. - -"Minulla on ystävä", jatkoi Melky, "jalokivien tukkukauppias -Shoreditch-tien varrella, ja hän haluaa julkaista luettelon. Hänellä -ei ole laisinkaan kirjallisia lahjoja, nähkääs. Hän suorittaisi -viitosen -- käteisesti -- jos joku kirjaileva henkilö vain pikkuisen -tasoittelisi sitä hänelle jotenkin. Hyväinen aika! Eihän siinä olisi -teille työtä muuta kuin yhdeksi päiväksi! Mitä arvelette siitä?" - -"En minä suinkaan vastusta viiden punnan ansaitsemista tuolla tavalla", -vastasi Lauriston. - -"Hyvä on", virkkoi Melky. "Siinä tapauksessa vien teidät jonakin -päivänä ensi viikolla hänen luokseen -- hän on siihen asti matkalla. -Ja te maksatte minulle kymmenen prosentin koron tuosta pikku puuhasta, -eikö niin, herra? Liikeasiathan ovat liikeasioita." - -"Aivan niin", myönsi Lauriston. "Kauppahan se on." - -Melky nyökkäsi ja kävi käsiksi paistiinsa, ja Lauriston lähti pois. -Pöydän ääressä istuva lihava nainen hymyili hänelle ojentaessaan -hänelle rahaa takaisin. - -"Toivottavasti tulette taas toisen kerran, sir", hän virkkoi. - -Lauriston meni takaisin huoneeseensa tuntien, että maailma oli -muuttunut. Hän oli maksanut velkansa emännälle, hänellä oli hopea- ja -kuparirahoja taskussaan ja mahdollisuus ansaita viisi puntaa tulevalla -viikolla - sitä paitsi hän odotti joka postissa maksuosoitusta kahdesta -kertomuksestaan. Ja jos John Purdie antaisi hänelle pyydetyn lainan, -voisi hän käyttää kokonaisen kuukauden lopettaakseen novellinsa -- -ja sitten ehkä tulisi hänen osakseen mainetta ja rikkautta. Ruma -marraskuun ilta haihtui olemattomiin ja sijalle tuli toivehikkaita -haaveita. - -Mutta viikon lopulla Lauristonin toiveet alkoivat laskea nollaan -asti. Ei yhtäkään kirjettä ollut saapunut -- ei John Purdielta -eikä kustantajalta. Sunnuntaiaamuna hänellä oli jäljellä viimeinen -puolikruununen. Sinä päivänä hän käytti rahojaan hyvin varovasti, mutta -maksettuaan yksinkertaisen päivällisensä eräässä halvassa kahvilassa -hän ei omistanut enempää kuin yhden shillingin. Hän lähti sinä -iltapäivänä kävelemään Kensingtonin puutarhaan tuumiskellen itsekseen, -mitä olisi paras tehdä. Hänen seisoessaan siinä keinotekoisen lammikon -rannalla katselemassa vesilintujen puuhia tervehti joku häntä, ja hän -huomasi kääntyessään panttitoimiston sievän tytön seisovan vieressään -ja hymyilevän hänelle ujosti. - - - - -III - -KUOLLUT MIES - - -Lauriston ajatteli Zillahia samalla hetkellä, jolloin tämä puhutteli -häntä: tytön tummat silmät ja ystävällinen jäähyväishymyily -panttitoimistossa olivat ilmestyneet hänen mieleensä aivan kuin -huojentamaan hänen välittömän tulevaisuutensa herättämiä mietteitä. -Ja nyt hän, nähdessään Zillahin ilmi elävänä niin lähellä, vieläpä -selvästi ystävällisellä mielelläkin, punastui aivan kuin tyttö, -sillä hän oli vielä siinä iässä, jolloin ujous kuuluu ehdottomasti -luonteeseen. Zillahkin punastui -- mutta hän sai hillityksi itsensä -paremmin kuin Lauriston. - -"Olen puhunut teistä serkkuni Melkyn kanssa", hän virkkoi nopeasti. -"Tai paremminkin, hän on puhunut teistä minulle. Hän sanoo aikovansa -esittää teidät eräälle miehelle, joka haluaa saada luettelonsa -painetuksi -- viiden punnan palkkiota vastaan. Älkää tehkö sitä niin -vähästä! Minä tunnen tuon miehen -- vaatikaa häneltä kymmenen!" - -Lauriston käveli hänen kanssaan käytävää myöten. - -"Mutta enhän minä voi nyt menetellä niin", hän sanoi heti. "Minä olen, -nähkääs, luvannut tehdä sen viidellä." - -Zillah vilkaisi häneen nopeasti. - -"Älkää olko tyhmä", hän virkkoi. "Jos joku Melkyn tapainen tarjoaa -teille viisi puntaa jostakin, niin pyytäkää häneltä kaksin verroin. He -antavat sen. Ette taida ymmärtää raha-asioista paljon?" - -Lauriston naurahti ja rohkaistuen vähän nyökäytti päätään. - -"En paljon", hän myönsi, "muuten ei minun olisikaan tarvinnut -hiljattain turvautua tuohon pikku kauppaan, jonka tiedätte". - -"Niin, siihenkö?" virkkoi tyttö välinpitämättömästi. "Sehän ei merkitse -mitään. Hämmästyisitte, jos saisitte tietää millaisia ihmisiä meidän -luonamme juoksee silloin tällöin -- voisinpa kertoa teille muutamia -salaisuuksia! Mutta -- arvasin joka tapauksessa, ettette oikein ymmärrä -raha-asioita. Kirjailevat ihmiset harvoin ymmärtävät." - -"Te luullakseni ymmärrätte?" huomautti Lauriston. - -"Olen koko ikäni ollut niiden kanssa tekemisissä enemmän tai vähemmän", -sanoi Zillah. "Muu olisi ollut mahdotonta siinä ympäristössä, jossa -elin. Ettehän pidä minua uteliaana, jos kysyn teiltä erästä seikkaa? -Olitteko ahtaalla silloin eräänä iltana tuhossanne toimistoomme?" - -"Ahtaalla on mieto sana", vastasi Lauriston ujostelematta. "Minulla ei -ollut penniäkään!" - -"Paitsi kultakello, joka oli kahden- tai viidentoista punnan arvoinen", -huomautti Zillah kuivasti. "Ja kuinka kauan olivat asianne olleet -tuolla kannalla?" - -"Pari kolme päivää -- ehkä enemmän tai vähemmän", vastasi Lauriston. -"Minä olen, nähkääs, odottanut rahaa kauemmin kuin viikon päivät -- -niin oli asia." - -"Onko sitä tullut?" kysyi tyttö. - -"Ei ole", vastasi Lauriston selvästi punastuen. "Niin on laita." - -"Tuleeko sitä pian?" kysyi Zillah. - -"Niin toivon totisesti!" huudahti Lauriston. "Minä joudun taas lujille, -jollen saa rahaa." - -"Ja silloin tarjoudutte tekemään viidellä punnalla sellaisen työn, -josta voisitte helposti saada kymmenen!" virkkoi tyttö melkein -moittien. "Sallikaa minun antaa teille yksi neuvo -- älkää koskaan -hyväksykö ensimmäistä tarjousta. Vaatikaa ehdottomasti jonkin verran -enemmän -- etenkin serkkuni Melkyn tapaiselta mieheltä." - -"Onko Melky sitten kova pitämään puoliaan?" kysyi Lauriston. - -"Melky on juutalaisnuorukainen", vastasi Zillah tyynesti. "Minä en ole --- muuta kuin puolittain. Olen sekarotua. Äitini oli juutalainen, isäni -ei. Niin, jos tarvitsette rahaa tullaksenne toimeen toistaiseksi ja jos -teillä on useampia kultakelloja, niin tiedätte, minne voitte tulla. -Älkää kulkeko koskaan tyhjin taskuin Lontoossa, jos teillä on jonkin -verran pantattavaa. Te ette varmaankaan ole lontoolainen?" - -"Olen Skotlannista", vastasi Lauriston. - -"Minä suorastaan arvasinkin sen teidän murteestanne", myönsi Zillah. -"Ja koetatte hankkia toimeentulonne kirjoittelemalla! Niin, te -tarvitsette rohkeutta -- ja rahaa. Onko teillä ollut menestystä?" - -"Olen myynyt kaksi kertomusta", vastasi Lauriston, josta tuntui nyt -jo aivan kuin olisi tyttö ollut vanha tuttava. "Niistä saan yhteensä -kaksikymmentä puntaa sen taksan mukaan, jota aikakauslehdet käyttävät, -ja minä olen pyytänyt maksuosoitusta, jota nyt odotan. Sen pitäisi -tulla minä päivänä tahansa." - -"Vai niin, minä kyllä tunnen tuon pelin!" virkkoi Zillah. "Minulla -on kaksi tyttöystävää, jotka kirjoittelevat. Tiedän kuinka he saavat -odottaa julkaisemista tai seuraavaa maksupäivää. Mikä vahinko, etteivät -jotkut teistä kirjailijoista harjoita jotakin muuta ammattia, josta -olisi hyvät tulot! Sitten voisitte huviksenne kirjaillakin olematta -riippuvainen siitä työstä taloudellisesti. Ettekö te ole sitä -ajatellut?" - -"Usein", vastasi Lauriston. "Mutta se ei kävisi päinsä -- ainakaan -minun suhteeni. Olen tehnyt vaalini. Pysyn kynäni ääressä ja uin -pinnalla tai uppoan sen kera. Ja minä en aio upota!" - -"Noin pitää tosiaankin puhua!" sanoi tyttö. "Mutta koettakaa pysyä -rahoissa, jos suinkin voitte. Älkää kulkeko rahattomana kolmea päivää, -jos teillä on jotakin, jolla saatte rahaa irti. Näette, kuinka -käytännöllinen minä olen! Mutta niin on oltava tässä maailmassa. -Sanotteko minulle erään asian?" - -"Niin ihmeellisesti ovat asiat tosiaankin", vastasi Lauriston -katsoen häntä tarkoin ja saaden punan kohoamaan hänen poskilleen, -"että minä olin jo jokseenkin joutumassa niin pitkälle -- että olin -kertomaisillani teille jotakin. No niin, mitä haluatte tietää?" - -"Paljonko rahaa teillä on jäljellä?" kysyi tyttö hiljaa. - -"Täsmälleen shillingi ja pari kuparikolikkoa", vastasi Lauriston. - -"Ja jollette saa tuota maksumääräystä?" kysyi Zillah. - -"Ehkä minä tulen sitten taas käymään Praed-kadulle", sanoi Lauriston -nauraen. "Minulla on vielä vähän jäljellä niin sanottua omaisuutta." - -Tyttö nyökkäsi päätään ja kääntyi sivukäytävälle, joka johti puutarhan -poikki. - -"Hyvä on", hän virkkoi. "Älkää pitäkö minua uteliaana, mutta minusta -on ikävä ajatella, että teidän kaltaisenne ihmiset ovat ahdingossa. En -ole niin kokonaan vajonnut liikeasioihin. Puhukaamme jostakin muusta -- -kertokaa minulle, mistä kirjoitatte." - -Lauriston kulutti lopun tätä iltaa Zillahin seurassa kävellen -Kensingtonin puutarhassa. Hän oli viettänyt hyvin yksinäistä elämää -aina siitä lähtien, kun oli tullut Lontooseen, ja hänelle oli aivan -uusi ja mieluisa kokemus saada seurustella sivistyneen ihmisen kanssa. -Kun he lopulta erosivat, tunsi Lauriston mielensä hyvin iloiseksi. Mitä -Zillahiin tulee, meni hän kotiin mietteisiinsä vaipuneena ymmärtäen jo -olevansa aika lailla rakastunut tuohon hauskan näköiseen nuorukaiseen, -joka oli niin omituisella tavalla joutunut hänen elämäänsä. Praed-kadun -nurkassa hän törmäsi Melky Rubinsteinia vastaan, tarttui hänen -napinreikäänsä ja puheli kymmenisen minuuttia vakavasti hänen kanssaan. -Melky, jolla oli puolestaan täysi syy pysytellä serkkunsa suosiossa, -kuunteli nöyrästi kaikkea, mitä hän sanoi, ja erosi sitten hänestä -luvaten ehdottomasti totella hänen määräyksiään. - --- Zillah ei ole varsin vähääkään pihkaantunut tuohon miekkoseen! --- tuumi Melky kävellessään. -- Eikö ole tosiaankin omituista, että -tyttö, joka joutuu saamaan aikamoisen perinnön, rakastuu suin päin -punatukkaiseen nuorukaiseen, jolla ei ole pennin pyöreää! Mitään -muuta ei hänellä ole kuin hyvä ulkomuoto ja aivot. Ja aivot ovat vain -sittenkin aivot! - -Sinä iltana Lauristonin istuessa kirjoittamassa pienessä ja -viheliäisessä huoneessaan ovelle kuului koputus ja sisään pujahti -Melky, joka painoi sormensa suuren nenänsä syrjää vastaan -tuttavallisuuden merkiksi. - -"Toivoakseni en häiritse teitä", virkkoi Melky. "Kuulkaahan, herra, -olen miettinyt tuota luettelojuttua. Kun nyt olen ruvennut tarkemmin -sitä ajattelemaan, luulen ystäväni suostuvan kymmeneen puntaan. -Sanokaamme siis kymmenen puntaa, eikö niin? Ja minä vien teidät hänen -luokseen ensi perjantaina. Ja sitten vielä, herra, jos punnan tai parin -luotto olisi teille joksikin avuksi -- niin mainitkaa vain sanakin -siitä." - -Tämän ystävällisen ehdotuksen tehtyään Melky pisti kätensä takataskuun -ja veti sieltä esiin muutamia kultarahoja, joita tarjosi Lauristonille. - -"Ottakaa nyt parin kolmen punnan laina, herra", hän sanoi suostutellen. -"Annan ne hyvin mielelläni, ja toivoakseni ne ovat tervetulleita." - -Mutta Lauriston pudisti päätään; hän oli jo tehnyt oman suunnitelman -siltä varalta, ettei odotettu maksuosoitus saapuisi seuraavana aamuna. - -"En suostu tarjoukseenne, kiitoksia vain", hän virkkoi. "Olette -tavattoman ystävällinen tehdessänne sen, mutta minä voin tosiaankin -selviytyä aivan hyvin ominkin neuvoin. Ensi perjantaina siis tulen -kanssanne. Olen hyvin kiitollinen teille." - -Melky sujahdutti rahat takaisin taskuunsa täysin tietoisena siitä, että -on suorittanut oman osansa. "Aivan kuten haluatte, herra", hän sanoi. -"Mutta mielelläni tarjosin teille, herra, uskokaa se. Ensi perjantaina -siis -- ja voitte luottaa siihen, että siitä puuhasta maksetaan -käteisellä." - -Mutta maanantai-aamuna ei saapunut kumpikaan Lauristonin odottamista -kirjeistä. Hän ei ollut kuitenkaan puhunut turhia sanoessaan -Zillahille, että hänellä oli turvanaan vielä jonkin verran omaisuutta --- kun hän nyt tiesi kuinka voi helposti saada käteistä rahaa. -Hänellä oli arkussaan jonkin verran pantattavaa omaisuutta, ja kun -rahakirjeitä ei saapunut, päätti hän turvautua panttaamiskeinoon. -Syvällä arkun nurkassa hänellä oli kaksi arvokasta sormusta -- siinä -olikin kaikki, mitä hän oli perinyt äidiltään lukuun ottamatta -kahtasataa puntaa, joiden turvin hän oli uskaltautunut Lontooseen -ja elänyt tähän asti. Hän kaivoi sormukset esille maanantai-iltapäivänä -päättäen viedä ne Daniel Multeniukselle ja saada niiden avulla -tarpeelliset varat ainakin kuukauden, parin elantoon. Hänellä oli -hyvin vähän aavistusta sellaisten esineitten todellisesta arvosta -ja niinikään oli hänellä omat syynsä olla näyttämättä sormuksia -Melky Rubinsteinille. Hänen aikomuksensa oli odottaa iltaan asti, -jolloin hän lähtisi panttitoimistoon suunnilleen samaan aikaan kuin -edelliselläkin kerralla, jolloin toivottavasti tapaisi Zillahin -taas liikkeenhoitajana. Heidän edellisenä iltapäivänä sattuneen -kohtaamisensa ja puhelunsa jälkeen hänestä tuntui, että tyttö -selvittäisi liikeasiat hänen kanssaan myötätuntoisella tavalla, ja että -jos hän voisi saada kaksikymmentä puntaa sormuksillaan, hän olisi vapaa -kaikista rahahuolista monta viikkoa eteenpäin. - -Kello oli puoli kuusi sinä maanantai-iltana, kun Lauriston kääntyi -toisen kerran elämässään astumaan pitkin kapeaa kujaa, joka johti -panttitoimiston ovelle. Hän oli jo tarkoin katsellut kadulta akkunan -takaa toivoen näkevänsä ZilIahin myymälän etuhuoneessa. Mutta Zillahia -ei näkynyt, etuhuone oli tyhjä. Ei edes silloinkaan Zillah ilmestynyt -hänen eteensä, kun hän astui pieneen koppi-osastoon. Kaikkialla -vallitsi omituinen äänettömyys, jota häiritsi vain kellon hiljainen ja -säännöllinen tikitys. Tuo tikitys alkoi hänestä tuntua ahdistavalta -niiden parin minuutin aikana, joina hän odotti kuulevansa jonkun -astuvan esiin. Vihdoin hän koputti myymäläpöytään, ensin hiljaa, sitten -itsepintaisemmin. Mutta kukaan ei tullut. Kello, jota hän ei voinut -nähdä, tikitti yhä. - -Lauriston kumartui lopulta myymäläpöydän ylitse ja kurkotti kaulaansa, -nähdäkseen sisään myymälän takana olevan pikku huoneen avoimesta -ovesta. Seuraavassa tuokiossa hän ajattelematta hetken hätää pitemmälle -hypähti seinäkaiteen ylitse ja riensi perähuoneeseen. Siellä makasi -lattialla pitkänään, pää takan edessä olevalla matolla, kädet velttoina -ja hervottomina sivulla vanhus, harmaapartainen ja kunnianarvoisa --- epäilemättä Daniel Multenius itse. Hän makasi hyvin hiljaa, -aivan kuvapatsaan näköisenä, ja Lauriston tunsi kumartuessaan hänen -ylitseen ja laskiessaan vapisevan kätensä hänen korkealle, valkoiselle -otsalleen, että hän oli kuollut. - -Hän suoristautui sitten ainoana ajatuksenaan avunhakeminen. Koko paikka -oli niin äänetön, että hän tiesi olevansa siellä kahden kesken vainajan -kanssa. Vaistonsa ohjaamana hän lähti juoksemaan myymälän etuhuoneen -kautta katuovelle ja syöksyi juuri sisään tulevan miehen syliin. - - - - -IV - -PLATINANAPPI - - -Vastatullut, vanhahko, tukeva mies, joka yksinkertaisista vaatteistaan -huolimatta näytti aivan kuin jonkinlaiselta virkamieheltä kädessään -olevien asiapaperien vuoksi, joita hän katseli sisään tullessaan, -hätkähti ja huudahti, kun Lauriston kiireissään syöksyi häntä vastaan. - -"Hohoi!" hän sanoi. "Mikä nyt on? Näytätte olevan kovasti kiireissänne, -nuori mies!" - -Lauriston, joka oli kovasti hengästyksissään kiihtymyksestä, kääntyi ja -osoitti pikku huoneen avonaista ovea. - -"Tuolla makaa vanha mies kuolleena!" hän kuiskasi. "Harmaapartainen -vanhus -- onkohan hän panttilainaaja -- herra Multenius?" - -Vastatullut tuijotti hämmästyneenä, kurkotti kaulaansa nähdäkseen -siihen suuntaan, johon Lauristonin vapiseva sormi osoitti, ja astui -sitten lähemmäksi. Mutta äkkiä hän pysähtyi, viittasi Lauristonia -menemään edellä ja sulki ulko-oven, ennenkuin meni perähuoneeseen hänen -jäljessään. - -"Vai niin, missä siis?" hän kysyi. "Kuollutko, sanotte?" Hän seurasi -Lauristonia, huudahti kuuluvasti nähdessään maassa makaavan olennon, -kumartui sitten alas ja laski kätensä hänen otsalleen. "Olitte -oikeassa, nuori mies, hän on kuollut", hän virkkoi matalalla äänellä. -"Hän on jo ollutkin kuolleena muutamia minuutteja. Mutta missä tyttö -on, hänen tyttärensä tytär? Oletteko nähnyt ketään?" - -"En yhtäkään sielua", vastasi Lauriston. "Siitä lähtien kun tulin, on -koko paikka ollut yhtä äänetön kuin se on nyt!" - -Mies tuijotti häneen jonkin hetken aivan sanattomana. Sitten hän juuri -kuin tuntien huoneuston joka sopen meni sisemmälle ovelle, työnsi sen -auki ja paljasti siten näkyviin portaat. - -"Haloo!" hän huusi kovalla äänellä. "Haloo! Neiti Wildrose! Oletteko -siellä?" - -Nyt Lauriston kuuli ensimmäisen kerran Zillahin sukunimen. Tuon -järkyttävän havainnonkin rinnalla se tuntui hänestä kovin runolliselta. -Mutta hänellä ei ollut aikaa ruveta ajattelemaan sitä -- mies palasi -asuinhuoneeseen. - -"Hänen täytyy olla ulkona", virkkoi tämä. "Sanotteko tavanneenne -Multeniuksen näin?" - -"Kyllä -- tuossa näin hänet", vastasi Lauriston. "Aivan äsken." - -"Ja mitä te täällä teitte?" kysyi mies. "Kuka te olette?" - -Lauriston luuli huomaavansa epäluuloisen sävyn näissä kysymyksissä, ja -hän suoristautui punastuen. - -"Nimeni on Andrew Lauriston", hän vastasi. "Asun aivan lähellä. Tulin -tänne asioissa. Entä kuka te olette?" - -"No, jos siitä on kysymys, nuorukainen", vastasi mies, "olen etsivän -osaston kersantti Ayscough -- hyvinkin tunnettu näillä seuduin! Tulin -tapaamaan vanhaa herraa näiden papereiden vuoksi. Mitä asiaa teillä -sitten oli?" - -Hän katseli Lauristonia hyvin tutkivasti, ja Lauriston, joka äkkiä -tajusi epäedullisen asemansa, päätti puhua hänelle avoimesti. - -"No, jos ehdottomasti haluatte tietää sen", hän virkkoi, "tulin -lainaamaan rahaa näitä sormuksia vastaan". - -Ja hän avasi vasemman kätensä ja näytti salapoliisille ne kaksi -sormusta, jotka oli ottanut arkustaan tuskin puolituntia sitten. - -"Teidän omaisuuttanne?" kysyi Ayscough. - -"Tietysti ne ovat minun!" huudahti Lauriston. "Kenen muun ne olisivat?" - -Ayscoughin katse siirtyi sormuksista pöydälle, joka oli melkein -keskellä huonetta. Lauristoninkin katse kääntyi sinne päin. - -Kaksi seikkaa osui paikalla hänen silmiinsä. Pöydällä oli pieni -tarjotin täynnä sormuksia, jokseenkin samanlaisia laadultaan ja -ulkomuodoltaan kuin ne, jotka hänellä oli kädessään: vanhanaikuisia -sormuksia. Uunin yläpuolella olevien kaasulamppujen valo osui noiden -sormuksien timantteihin ja sytytti aivan kuin pieniä tuliliekkejä. -Siellä täällä hän näki helmien välkkyvän. Mutta pöydällä oli toinenkin -esine. Juuri tuon sormustarjottimen vieressä oli kirja, kauniisti -sidottu nelitaitteinen teos, jonka selustassa ja reunoissa oli paljon -hienoja kultakuvioita ja jonka raskaita nahkakansia liittivät toisiinsa -kullatut soljet. Näytti siltä kuin joku olisi äsken heittänyt kirjan -huolimattomasti pöydälle. - -Mutta Ayscough kiinnitti tuskin ollenkaan huomiota kirjaan; hänen -silmänsä olivat luodut tarjottimella oleviin sormuksiin, ja sitten hän -vilkaisi Lauristonin sormuksiin. - -"Hm", hän virkkoi sitten. "Omituista, että teillä on juuri samanlaiset -sormukset kuin nuo tuolla, nuori mies. Eikö olekin?" - -"Mitä tarkoitatte?" kysyi Lauriston kovasti punastuen, "Ettehän vain -luule --" - -"En luule mitään -- nyt vielä", vastasi salapoliisi tyynesti. "Mutta -teidän on jäätävä tänne minun kanssani, kunnes saan selville enemmän. -Tulkaa ovelle -- meidän on saatava tänne apua." - -Lauriston huomasi, ettei ollut muuta keinoa kuin totella, ja hän -seurasi Ayscoughia katuovelle. Salapoliisi avasi sen, katseli ulos ja -odotettuaan joitakin minuutteja viittasi luokseen poliisin, joka sattui -kulkemaan ohitse. Kun Ayscough oli kuiskannut hänelle pari sanaa, lähti -poliisi pois, ja Ayscough viittasi Lauristonia palaamaan myymälään. - -"No niin", virkkoi salapoliisi, "joku meidän miehistä ja lääkäri -tulevat muutamien minuuttien kuluttua. Kertokaapa minulle nyt tarinanne -meidän odotellessamme heidän tuloaan. Olette rehellisen näköinen -nuorukainen, mutta täytyyhän teidän myöntää, että näyttää jokseenkin -kummalliselta, kun tapasin teidät juoksemassa ulos tästä myymälästä -vanhan Multeniuksen maatessa kuolleena perähuoneessa, etenkin kun -teillä on kädessänne kaksi sormusta, jotka kovasti muistuttavat hänen -hallussaan olevia sormuksia! Kertokaapa nyt minulle, kuinka kaikki -tapahtui." - -Lauristen kertoi hänelle suoran totuuden kellon panttaamisesta tähän -käyntiin asti. Ayscough katseli häntä tarkoin ja nyökkäsi sitten -päätään. - -"Tuo tuntuu luotettavalta kertomukselta, herra Lauriston", hän sanoi. -"Minulla on suuri halu uskoa teidän joka sananne. Mutta minun on -selostettava ne ja kaikki muut asianhaarat, ja teidän täytyy todistaa, -että nuo sormukset kuuluivat äidillenne, ja kaikki muu, ja niinikään -on teidän jäätävä tänne, kunnes tohtori ja joku poliisimies tulevat. -Kuinkas kummallista, että vanhus sattui olemaan yksin! Missähän hänen -tyttärensä tytär on?" - -Mutta juuri hilloin aukeni katuovi, ja Zillah tuli sisään suuri kimppu -kukkia toisessa kainalossa ja muutamia pieniä paketteja toisessa. -Nähdessään nuo kaksi miestä hän säpsähti. Lauristonin huomatessaan hän -punastui, mutta kalpeni taas nähdessään Ayscoughin ilmeisesti pitävän -nuorukaista silmällä. - -"Herra Ayscough!" hän huudahti. "Mikä nyt on -- onko jotakin hullusti? -Mitä te teette täällä?" hän jatkoi nopeasti kääntyen Lauristoniin. -"Täällä myymälän perällä! Mitä on tapahtunut? Sanokaa minulle, -jompikumpi!" - -Salapoliisi pysytteli Lauristonin kanssa tahallaan Zillahin ja myymälän -perällä olevan avonaisen oven välillä. Hän kumarsi ystävällisesti -Zillahille. - -"Kas niin, hyvä neiti", hän virkkoi. - -"Älkää pelästykö -- isoisännehän oli jo hyvinkin vanha mies, emmekä me -voi toivoa vanhusten elävän ikuisesti. Ottakaa siis asia rauhallisesti!" - -Tyttö kääntyi ja laski kukkansa ja käärönsä pöydälle. Lauriston, joka -tarkasteli häntä levottomana, huomasi hänen koettavan karaista itseään. - -"Tarkoitatteko siis, että hän on kuollut?" hän kysyi. "Minä olen -rauhallinen -- näettehän, että olen rauhallinen. Kertokaa minulle mitä -on tapahtunut, kertokaa te minulle", hän lisäsi katsoen Lauristoniin. -"Kertokaa minulle nyt heti!" - -"Minä tulin sisään enkä nähnyt täällä ketään ja silloin vilkaisin -sisään tuon perähuoneen ovesta", vastasi Lauriston, "ja näin isoisänne -makaavan lattialla. Silloin hypähdin myymäläpöydän ylitse ja menin -hänen luokseen." - -Zillah astui lähemmäksi ikäänkuin mennäkseen perähuoneeseen. Mutta -salapoliisi pysähdytti hänet katsellen hänestä Lauristoniin. - -"Te tunnette tämän nuoren miehen, neiti Wildrose?" hän kysyi. "Olette -siis tavannut hänet ennen?" - -"Olen", vastasi Zillah varmasti. "Hän on herra Lauriston. Olkaa hyvä -ja antakaa minun mennä sisään. Eikö mitään voi tehdä?" - -Mutta Ayscough vain pudisti päätänsä. Ei voinut tehdä mitään muuta kuin -odottaa tohtorin tuloa. He menivät tytön perässä vierashuoneeseen ja -seisoivat hänen vieressään hänen kumartuessaan vainajan puoleen. Hän ei -ilmaissut millään lailla suruaan, ja kun Ayscough sitten ehdotti, että -hän menisi yläkertaan; kunnes tohtori tulisi, hän lähti rauhallisesti -pois. - -"Eikö meidän olisi paras nostaa hänet sohvalle?" kysyi Lauriston. - -"Ei ennenkuin poliisi ja lääkäri ovat nähneet hänet", vastasi Ayscough -pudistaen päätään. "Minä tahdon tietää kaikki tarkoin -- mahdollisesti -hän on kuollut luonnollisella tavalla jonkinlaiseen kohtaukseen tai -mahdollisesti ei. Hetken kuluttua he ovat täällä." - -Lauriston huomasi pian joutuneensa toimettomaksi katselijaksi, -kun poliisikomisarjus, eräs siviilipukuinen mies, ja tohtori -tutkivat ruumista kuultuaan Ayscoughin selostuksen äskeisistä -tapauksista. Lauriston huomasi itseään katseltavan epäluuloisesti, ja -Poliisikomisarjus käski jokseenkin jyrkästi hänen pysyä paikallaan. -Ja mahdotonta olisikin ollut päästä pois, sillä eräs poliisi seisoi -ovella, jonka hän oli lukinnut esimiehensä käskystä. Koko paikassa -vallitsi yleinen, synkkä hiljaisuus tohtorin puuhaillessa vainajan -ääressä. - -"Tämän miehen kimppuun on hyökätty!" virkkoi tohtori kääntyen äkkiä -poliisikomisarjuksen puoleen. "Katsokaahan tätä! -- häntä ei ole -ainoastaan puristettu lujasti oikeasta käsivarresta -- näettehän tuon -mustelman -- vaan myöskin kuristettu hurjasti kurkusta. Siitä ei ole -epäilystäkään. Vanha ja ilmeisestikin heikko kun hän oli, ei hän olisi -muuta tarvinnutkaan kuin pelästyksen kuollakseen. Mutta asian vaiheet -ovat epäilemättä olleet sellaiset kuin äsken sanoin." Komisarjus katsoi -tuimasti Lauristoniin. - -"Näittekö jonkun lähtevän täältä tullessanne sisään?" hän kysyi. - -"Täällä ei ollut ketään minun tullessani, ei katuovella eikä -sivuovella", vastasi Lauriston viipymättä. "Koko paikka oli aivan -hiljainen ja autio vanhusta lukuun ottamatta. Ja hän oli kuollut, kun -tulin hänen luokseen." - -Poliisikomisarjus veti Ayscoughin syrjään ja he puhelivat kuiskaten -muutamia minuutteja vilkaisten silloin tällöin Lauristoniin. Viimein he -tulivat hänen luokseen. - -"Minun tietojeni mukaan teidät tunnetaan täällä, ja asuntonne on -täällä", virkkoi poliisikomisarjus. "Eihän teillä liene mitään sitä -vastaan, että salapoliisi tulee kanssanne asuntoonne -- epäilemättä -voitte vakuuttaa hänet luotettavuudestanne ja muista seikoista. Minä en -tahdo epäillä mitään, mutta -- tehän ymmärrätte!" - -"Ymmärrän", vastasi Lauriston. "Minä näytän tai kerron hänelle, mitä -hän vain haluaa. Olen ilmaissut teille yksinkertaisen totuuden." - -"Menkää siis hänen kanssaan", määräsi poliisikomisarjus. "Tehän -tiedätte tehtävänne, Ayscough!" - -Puoli tuntia myöhemmin, kun vainaja oli kannettu huoneeseensa ja -myymälä ja talo oli suljettu, seisoi Melky Rubinstein, joka oli tullut -poliisien vielä ollessa siellä ja jäänyt sinne heidän lähdettyäänkin, -yläkerran arkihuoneessa puhellen Zillahin kanssa. Melky oli harvinaisen -totinen. Zillah oli jo havainnut, että poliisi epäili Lauristonia. - -"Minä lähden nyt katsomaan, mitä salapoliisi puuhaa hänen luonaan", -virkkoi Melky. "Minä en ainakaan epäile häntä lainkaan! Mutta hän on -hankalassa asemassa -- ja sitten vielä nuo sormukset! Jospa hän vain -olisi näyttänyt ne ensin minulle, Zillah!" - -"Mene nyt, Melky!" pyysi Zillah vesissä silmin. "Tietenkään hänellä ei -ole mitään tekemistä tämän jutun kanssa. Voi, jospa en olisikaan mennyt -ulos!" - -Melky lähti alakertaan. Hän pysähtyi hetkiseksi pieneen -vierashuoneeseen katsellen mietteissään paikkaa, jossa vanhus -oli tavattu kuolleena. Ja äkkiä hänen terävät silmänsä näkivät -esineen, joka oli ihan tuliristikon vieressä, puolittain takkamaton -reunakoristuksen alla. Hän kumartui ottamaan sen ja huomasi, että se -oli kalvosimen irtonappi, platinasta tehty ja omituisella kuviolla -koristettu. - - - - -V - -KAKSI KIRJETTÄ - - -Päästyään ulos myymälästä Lauriston kääntyi äkkiä salapoliisin puoleen. - -"Kuulkaahan!" hän virkkoi. "Toivoisin teidän ilmaisevan minulle suoran -totuuden. Epäilläänkö minua? Olenko minä -- tavalla tai toisella -vankina?" - -Ayscough naurahti tyynesti, pudistaen päätään. - -"Ette suinkaan vankina", hän vastasi. "Ja mitä tulee toiseen -kysymykseenne, niin -- no niin, tuumikaammepa sitä seuraavalta kannalta --- otaksukaamme, että te olisitte ollut minun sijassani ja minä teidän -sijassanne puoli tuntia sitten. Mitä olisitte ajatellut tavatessanne -minut sellaisten asianhaarain vallitessa kuin minä teidät? Mitä -sanotte?" - -"Niin", vastasi Lauriston vähän aikaa mietittyään, "ehkäpä oli -luonnollista, että epäilitte minua tavatessanne minut siellä yksin -vanhuksen kanssa. Mutta --" - -"Tässä tapauksessa ei ole niinkään kysymys epäluulosta kuin halusta -vakuuttautua viattomuudestanne", keskeytti hänet salapoliisi. "Näytätte -sivistyneeltä ja hienolta nuorukaiselta, ja luultavasti olette -selittänyt kaikki aivan oikein. Minä tahdon vain päästä varmuuteen -siitä -- haluaisin sitä todella! En suinkaan olisi iloinen, jos tämä -juttu selviäisi teidän vahingoksenne, sen vakuutan. Ja jos tahtoisitte -kertoa minulle itsestänne ja siitä, kuinka johduitte menemään -Multeniuksen luokse, niin se sopisi oikein hyvin." - -"Siitä ei ole paljonkaan sanottavaa", vastasi Lauriston. "Tulin -Skotlannista Lontooseen noin kaksi vuotta sitten ansaitsemaan -elatustani kirjoittamalla. Minulla oli tullessani jonkin verran -rahaa, ja sillä olen elänyt tähän asti. Nyt juuri olen vasta alkanut -ansaita jotakin. Olen viime kymmenen tai kahdentoista päivän kuluessa -odottanut maksuosoitusta parista kirjoituksestani. Viime viikolla -jouduin rahapulaan ja niin vein kelloni panttitoimistoon, jossa tapasin -tuon nuoren naisen. Kun en ollut vielä tänäänkään saanut rahojani, -menin taas panttitoimistoon niiden sormusten kera, joista olen teille -puhunut ja jotka näytinkin teille. Ja -- siinä onkin kaikki. Se on -vielä mainitsematta, että minut neuvoi herra Multeniuksen luokse eräs -hänen sukulaisensa, herra Rubinstein, joka asuu samassa paikassa kuin -minäkin. Hän tuntee minut." - -"Siis Melky Rubinstein!" virkkoi Ayscough. "Tunnen kyllä Melkyn. Hän on -nokkela mies, möi minulle kerran tämän neulan, joka on kaulaliinassani. -Niin, tuo tuntuu hyvin vilpittömältä kertomukselta, herra Lauriston. -En epäile laisinkaan, että asia järjestyy hyvin. Teillä on varmaankin -ystäviä Lontoossa?" - -"Ei sitten ainoaakaan", Lauriston vastasi. "Ei edes yhtä tuttavaakaan. -Olen elänyt aivan yksikseni ja tehnyt kovasti työtä. Minulla ei ollut -aikaa eikä haluakaan seurusteluun. Tässä on talo, jossa asun -- ei se -ole minkään arvoinen, mutta tulkaa sisään." - -He olivat nyt tulleet rouva Flitwickin asunnon kohdalle, ja emäntä itse -seisoi kapeassa ja kehnonnäköisessä käytävässä heidän astuessaan sisään. -Hän otti heti esiin kaksi kirjettä. - -"Tässä on kaksi kirjettä teille, herra Lauriston", hän sanoi vilkaisten -tutkivasti Ayscoughiin. "Toinen niistä on kirjoihin merkitty, minä -allekirjoitin sen. Pidin ne sitten itse hallussani enkä lähettänyt -niitä teidän huoneeseenne." - -"Kiitos, rouva Flitwick", virkkoi Lauriston. Hän otti kirjeet, näki -kirjoihin merkityn kirjeen osoitteesta, että se oli John Purdielta, ja -huomasi toisen kirjeen tulleen siltä aikakauslehdeltä, jolle hän oli -myynyt kertomuksensa. Sitten hän kääntyi Ayscoughin puoleen. "Tulkaa -huoneeseeni", hän jatkoi. "Jutellaan siellä." - -Ayscough seurasi häntä hänen huoneeseensa. Kun he olivat päässeet -sisään, ja ovi oli suljettu, avasi Lauriston aikakauslehdeltä saapuneen -lähetyksen ja otti sieltä esiin painetun kaavakkeen ja kahdenkymmenen -punnan maksuosoituksen. Hän vilkaisi niihin ja työnsi ne sitten -salapoliisin käteen. - -"Kas niin", hän virkkoi huoahtaen sekä mielenhuojennuksesta että -voitonriemusta. "Tässä on todistus toisen väitteeni oikeudesta. Tämä -on odotettu maksuosoitus, josta puhuin teille. Suokaa anteeksi, että -silmäilen toistakin kirjettäni." Kirjoihin merkityssä kirjeessä oli -kahdenkymmenen punnan seteli ja pikaisesti kyhätty kirje, jonka -Lauriston luki innokkaasti. Se kuului: "Kelpo Andie. Sain vasta nyt -kirjeesi, sillä olen ollut matkalla pari viikkoa enkä saanut sinä -aikana lainkaan postia. Luonnollisestikin pidät minua luotonantajanasi, -kunnes kirjasi ilmestyy -- ja vielä sen jälkeenkin, jos se on -tarpeellista. Täällä on keskeneräisenä eräs juttu, mutta minä tulen -päivän parin kuluttua Lontooseen asioita järjestämään ja käyn heti -tultuani luonasi. Suo anteeksi nämä huolimattomat rivit -- posti lähtee -juuri. Uskollinen ystäväsi John Purdie." - -Lauriston ojensi tämänkin kirjeen Ayscoughille. - -"Jollei minulla olekaan ystäviä Lontoossa niin tuossa on todistus -siitä, että minulla on omassa maassani!" hän huudahti. "Voi, jospa nuo -kirjeet olisivat tulleet ennenkuin lähdin Praed-kadulle!" - -"Aivan niin!" yhtyi häneen salapoliisi vilkaisten kirjeisiin ja -niiden mukana seuranneisiin rahalähetyksiin. "Joka tapauksessa minua -ilahduttaa, että olette voinut näyttää minulle nämä, herra Lauriston. -Mutta -- näin meidän kesken sanoen -- toivoisinpa, etteivät nuo -sormukset olisi olleet niin suuressa määrin saman näköiset kuin -ne, jotka olivat vanhuksen pöydällä tarjottimella. Se oli onneton -yhteensattuma, sillä jotkut saattaisivat nähkääs luulla, että te olitte -juuri siepannut pari sormusta lähtiessänne panttitoimistosta." - -"Sormukseni ovat olleet tuossa arkussa pari kolme vuotta", vakuutti -Lauriston. "Ne kuuluivat äidilleni, ja luulen hänen omistaneen ne monta -vuotta ennen kuolemaansa. Ehkäpä ne ovat saman näköiset kuin ne, jotka -näimme tarjottimella, mutta --" - -"No niin, tehän voitte kutsua jonkun, jos se on tarpeellista, -todistamaan, että ne olivat äitinne omat, vai kuinka?" kysyi Ayscough. -"Se saattaa asiat tolalleen siinä kohden. Ja mitä muuhun tulee, on se -onneksenne, että tunnette Melky Rubinsteinin ja että tyttö tunsi teidät -entiseksi asiakkaaksi. Mutta olisinpa totisesti suonut, että olisitte -vilahdukselta nähnyt jonkun lähtevän myymälästä! Sillä siitä ei ole -epäilystäkään, että vanhusta on kohdannut väkivaltainen kuolema." - -"Siitä asiasta en tiedä mitään", sanoi Lauriston. "En nähnyt ketään." - -Juuri silloin Melky tuli sisään. Hän vilkaisi pöydällä olevaan -maksuosoitukseen ja rahoihin ja nyökkäsi Lauristonille päätään aivan -kuin olisi ymmärtänyt niiden merkityksen. Sitten hän kääntyi Ayscoughin -puoleen melkein levottomana. - -"Kuulkaahan, herra Ayscough!" hän virkkoi rukoilevasti. "Ette suinkaan -ole niin julma, että sekoittaisitte tämän nuorukaisen äskeiseen -tapahtumaan. Hitto vieköön, herra Ayscough, minä en voisi uskoa hänestä -sellaista, en millään muotoa, ei myöskään serkkuni Zillah, jonka -tunnette hyvin. Herra Lauriston on siivo kuin karitsa, herra Ayscough --- tunnenhan minä hänet, me kun olemme asuneet monta kuukautta täällä -samassa paikassa. Menen hänestä ehdottomasti takuuseen, herra Ayscough. -Ja te, poliisiherrat, tunnette minut. Ettekö tunnekin, herra Ayscough?" - -"Kyllä, kyllä, vieläpä oikein hyvinkin, nuorukainen", myönsi -salapoliisi lämpimästi. "Ja sanonpa teille jotakin -- minun on -vaivattava herra Lauristonia tulemaan kanssani poliisiasemalle -antamaan vain asiallinen selonteko tapauksista ja sitä paitsi vähän -lisävalaistusta. Minä puolestani olen häneen tyytyväinen, ja niin ovat -epäilemättä meidän toisetkin miehet. Mutta tulkaa te, Melky, meidän -mukanamme sinne ja sanokaa jotakin hänen puolestaan, esimerkiksi, että -olette tuntenut hänet jo jonkin aikaa. Se auttaa varmasti." - -"Teen mitä tahansa ystävää auttaakseni, herra Ayscough", virkkoi Melky. -Hän viittasi Lauristonia panemaan rahat taskuunsa. "On hauska nähdä, -että kirjeenne ovat tulleet", hän kuiskasi heidän laskeutuessaan -alas portaita. "Kuulkaahan, mitä sanon korvaanne -- älkää kertoko -näille poliisimiehille muuta kuin mikä on välttämätöntä -- minä pidän -teidän puoltanne." Salapoliisin selonteko, muutamat Lauristonille -tehdyt kysymykset ja Melkyn innokas Lauristonin puolustelu riittivät -tyydyttämään poliisiviranomaisia, joten Lauristonin sallittiin lähteä, -poliisipäällikön vain ensin ilmoitettua hänelle, että hänen oli -saavuttava tutkintoon tärkeimpänä todistajana. Lauriston lähti Melkyn -kanssa kadulle. - -"Tulkaa syömään illallista rouva Goldmarkin ruokalaan", ehdotti Melky. -"Minulla tulee tänä iltana olemaan täysi työ ukkoraukan luona, mutta en -ole nauttinut mitään päivällisestä lähtien." - -Lauriston kuitenkin kieltäytyi. Hän tahtoi mennä heti kotiin -kirjoittamaan kirjeitä. Mutta hän lupasi pistäytyä panttitoimistoon -myöhemmin illalla nähdäkseen, voisiko olla miksikään hyödyksi -ja kuvatakseen Melkylle tarkoin millaisena oli tavannut vanhan -panttilainaajan. - -"Vai niin", virkkoi Melky heidän pysähtyessään ruokalan ovelle. "Tulee -tosiaankin olemaan jännittävää saada selville mies, joka nitisti -vanhuksen. Kyllä kai! Mutta minä aion myöskin ryhtyä siihen leikkiin -- -saatikka sitten poliisi." Rouva Goldmark oli ulkona. Hänen sijaisenaan -toimiva tarjoilijatar kertoi hänen kuulleen uutisen ja lähteneen -parhaimpansa mukaan auttamaan Zillahia. Kun ei Melkyllä niin muodoin -ollut tilaisuutta päästä puheisiin rouva Goldmarkin kanssa, tilasi -hän illallisensa ja mietti ja punnitsi asioita kovasti syödessään. -Enimmäkseen hänen ajatuksensa suuntautuivat siihen yksinäiseen -platinaiseen nappiin, jonka hän oli huolellisesti sijoittanut -liivintaskuunsa. - -Melkyn luja vakaumus oli nyt jo, että irtonapin oli pudottanut Daniel -Multeniuksen perähuoneeseen joku henkilö, jolla ei ollut sinne mitään -asiaa -- toisin sanoen sama mies, joka oli surmannut vanhuksen. -Siitä lähtien kun Melky oli löytänyt tuon napin, hän oli harkinnut -millä lailla saisi sen omistajan käsiinsä. Yhdestä asiasta hän jo -oli varma -- nimittäin siitä, että sen omistaja, kuka hän lieneekin -ollut, ei ollut tavallinen henkilö. Eihän ihmisillä ylimalkaan ole -platinasta tehtyjä kalvosinnappeja tai rintaneuloja. Mistä siis johtui, -että yksinäinen koristenappi, joka oli tehty paljon arvokkaammasta -metallista kuin kullasta ja valmistettu ja somistettu ihan erikoisella -tavalla, oli joutunut Daniel Multeniuksen huoneen takkamatolle? Ei -ollut todennäköistä, että vanhus olisi pudottanut sen sinne. Ei, Melky -oli vakuutettu siitä, että sen oli pudottanut sinne kalvosimestaan -joku, joka oli ollut Danielin luona vähää ennen kuin Andie Lauriston -oli tullut sisään ja joka oli jostakin käsittämättömästä syystä -nitistänyt vanhuksen. Nyt oli vain saatava selville, kuka tuo mies oli. - --- Siitä on päästävä selville vaikka millä tavoin, -- tuumi Melky. -- -Muuten tuo poika-parka on kauniisti pinteessä -- hitto vieköön, niin -hän on. Ja se ei kelpaa. - -Vaikka Melky olikin nokkela liikemies ja vaikka hänen olikin -täytynyt lapsesta alkaen raivata itse tiensä maailmassa, oli hän nyt -tulemaisillaan herkkätunteiseksi. Hän oli tutkinut Lauristonia läheltä -ja alkanut tuntea ehdotonta myötämielisyyttä häntä kohtaan. Sitä paitsi -hän tiesi serkkunsa Zillahin, joka oli tähän asti ollut monen miehen -ihailun esineenä, rakastuneen Lauristoniin. Lauriston oli ehdottomasti -pelastettava. Melky tunsi poliisien menettelytavan ja oli vakuutettu -siitä, että mitä Ayscough, hyväluontoinen mies, ajattelikin, ylemmät -viranomaiset pitäisivät Lauristonin läsnäoloa panttitoimistossa -erittäin epäilyttävänä. Oikea syyllinen oli ehdottomasti löydettävä. Ja -hänen, Melkyn, täytyi olla mukana siinä leikissä. - -Hän lopetti illallisensa yhä syvissä mietteissä. Sitten hän lähestyi -kassanhoitajaa maksaakseen laskunsa. Se nuori nainen, jonka rouva -Goldmark oli jättänyt sijaisekseen, kohotti pöydän kantta ottaakseen -esille vaihtorahaa -- ja Melkyn hämmästyneet silmät osuivat samalla -erääseen esineeseen, joka oli pienen paperikasan päällä. Se oli sen -platinaisen kalvosinnapin pari, joka oli Melkyn taskussa. Muitta -mutkitta -- tuttu kun oli talossa -- hän otti sen heti käteensä. - -"Mikä tämä arvoesine on?" hän kysyi. - -"Tuoko?" virkkoi tarjoilijatar välinpitämättömästi. "Yksi tytöistä otti -sen hiljattain pöydältä, jonka ääressä eräs vieras oli syönyt. Hän oli -luultavasti pudottanut sen. Rouva Goldmark väittää sitä arvokkaaksi ja -on sen vuoksi pannut sen talteen siltä varalta, että hän taas ilmestyy. -Mutta emme ole nähneet häntä sen koommin." - -Melky katseli tarkoin tätä toista irtonappia. Sitten hän pani sen -takaisin entiselle paikalleen, otti saamansa pikkurahat ja lähti pois --- pysyen merkitsevästi vaiti. - - - - -VI - -ESPANJALAINEN KÄSIKIRJOITUS - - -Kävellessään takaisin asunnolleen Melkystä erottuaan Lauriston mietti -sitä tilannetta, johon ikävä asiain yhteensattuma oli hänet saattanut. -Ayscough oli tosin ollut hyvin sovinnollinen, viranomaiset olivat -poliisiasemalla kuunnelleet tarkkaavasti hänen esitystään, mutta hän -tunsi yhä olevansa jossakin määrin epäluulon alainen. Sitä paitsi -hän oli vakuutettu siitä, että poliisi pitäisi häntä silmällä sinä -iltana. Ayscough olikin jokseenkin suoraan ilmaissut, että niin tulisi -käymään. Ei ollut siis lainkaan mahdotonta, että joku siviilipukuinen -poliisi oli nytkin paraikaa hänen lähettyvillään. Joka tapauksessa oli -poliisikomisarjus esittänyt hänelle melkein jyrkässä muodossa käskyn -saapua seuraavana aamuna ilmoittautumaan poliisiasemalle. Ei voinut -kieltää sitä tosiasiaa, että hän oli jossakin määrin epäilyksen alainen. - -Hän tiesi, mikä oli suurin aihe epäluuloihin: hänen molemmat -sormuksensa, jotka olivat kieltämättä hyvin saman näköiset kuin ne -sormukset, jotka hän ja salapoliisi olivat nähneet panttitoimiston -perähuoneen pöydällä. Ei ollut vaikea sellaiselle, jolla oli jo -jonkin verran kokemusta kertomusten juonien suunnittelemisessa, -huomata, millä tavoin poliisit muodostaisivat oman mielipiteensä. He -tuumisivat seuraavaan tapaan: -- Tässä on nuorukainen, joka on ollut -oman tunnustuksensa mukaan niin ahtaalla ja rahattomana, että hänen -on täytynyt pantata kellonsa. Hän on päässyt jonkin verran selville -nimenomaan tästä panttitoimistosta ja sen hoitajista -- hän pitää -silmällä, koska tyttö lähtee kotoa, ottaa selvän siitä, että vanhus on -yksin, menee sisään ja näkee luultavasti sormustarjottimen esillä; hän -sieppaa pari sormusta, vanhus yllättää hänet teossa, hän hyökkää ukon -kimppuun vaientaakseen hänen huutonsa; vanhus, jo heikko ennestäänkin, -kuolee pelästyksestä. Päivänselvä tapaus, jonka suhteen ei voi erehtyä. - -Mikä hän, Lauriston, oli voidakseen kumota niin todennäköisen -olettamuksen? Hän tuumi kaikkea, mitä hänen hyväkseen olisi voitu -sanoa; Zillahin ja hänen serkkunsa Melkyn ystävällisyyden häntä kohtaan -voi jättää huomioonottamatta. Kun tosi tulisi eteen; merkitsi se hyvin -vähän kylmiä tosiasioita vastaan, jotka terävä-älyinen lakimies laskisi -toiseen vaakakuppiin hyvin järjestettyinä. Hänen oman vastaväitteensä, -että tuskin olisi voinut otaksua hänen menneen panttitoimistoon muuten -kuin panttaamaan jotakin, nimittäin sormuksia, saisi myöskin hyvin -helposti kumotuksi. Väitettäisiin, että hänen todellinen tarkoituksensa -oli ryöstö vanhuksen ollessa yksin. Kuinka hän voisi todistaa, että ne, -kaksi sormusta, jotka hänellä oli kädessään Ayscoughin tavatessa hänet -rientämässä ulos liikkeestä, olivat todella hänen? - -Tämän asian selittämisen Lauriston tiesi vaikeaksi. Hän oli pitänyt -nämä sormukset turvallisesti kätkössä vanhanaikuisessa arkussaan -siitä lähtien, kun tuli Lontooseen, eikä ollut kertaakaan näyttänyt -niitä ainoallekaan ihmiselle. Hän ei ollut suorastaan itsekään nähnyt -niitä pitkään aikaan, ennen kuin otti ne esille tuona iltapäivänä. -Mutta millä hän voi todistaa sen? Hänellä ei ollut lainkaan -sukulaisia, joihin olisi voinut vedota. Hänen äidillään oli ollut -eläke, joka juuri riitti hänen itsensä ja hänen poikansa elantoon -ja Lauristonin kunnolliseen kasvatukseen. Se tulolähde oli ehtynyt -äidin kuollessa, eikä mitään muuta jäänyt Lauristonille omintakeisen -elämän aloittamiseksi kuin kaksisataa puntaa ja joitakin pieniä -yksityisesineitä, joihin muun muassa kuuluivat sormukset ja hänen -isänsä kello vitjoineen. Ja hän muisti nyt, että hänen äitinsä oli -pitänyt noita sormuksia yhtä tarkoin kätkössä kuin hän itse äitinsä -kuoleman jälkeen. Hän oli nähnyt ne vain kerran ennen äitinsä kuolemaa. -Äiti oli näyttänyt niitä hänelle hänen ollessaan poikasena ja sanonut -niiden olevan hyvin arvokkaita. Olikohan mahdollista, että kaukana -Skotlannissa oli joku, joka oli tuntenut hänen äitinsä ja tulisi avuksi --- jos se oli välttämätöntä -- todistamaan, että nuo sormukset olivat -olleet hänen? Mutta heti tämän kysymyksen herättyä hänen mielessään, -hänen täytyi vastata siihen jyrkästi kieltäen -- hän ei tuntenut ketään -sellaista. - -Yksi toivon pilkahdus valaisi kuitenkin tätä arveluttavaa tilannetta. -John Purdie tulisi Lontooseen. Lauriston oli aina tietänyt voivansa -luottaa John Purdieen ja juuri saanut todistuksen siitä, ettei hän -suotta turvautunut tähän vanhaan koulutoveriinsa. John Purdie kyllä -sanoisi hänelle, mitä olisi tehtävä. Mahdollisesti hän voisi mainita -joitakin rouva Lauristonin vanhain ystäväin nimiäkin. Ja ehkä se ei -tulisikaan välttämättömäksi -- varmasti keksittäisiin jokin johtolanka, -jonka avulla saataisiin selville vanhan panttitoimiston omistajan -murhaaja. Poliisi pääsisi varmasti selville asiasta. Nämä ajatukset -kevensivät hänen mieltään, ja kun hän oli kirjoittanut vastaukset -molempiin tervetulleisiin kirjeisiin ja pyytänyt John Purdieta käymään -luonaan heti kaupunkiin saavuttuaan, lähti hän taas ulos mennen -postitoimistoon ja sitten täyttäen Melkylle antamansa lupauksen käydä -panttitoimistossa. - -Lauristonin huomiokyky oli tietystikin hyvin vireillä. Hän näki -nyt astuessaan huonosti valaistulle, synkälle kadulle, että eräs -mies käveli edestakaisin hänen asuntonsa edustalla. Tämä mies ei -kiinnittänyt lainkaan huomiota häneen hänen mennessään ohitse, mutta -ennen Praed-kadulle saapumistaan hän vilkaisi taakseen ja näki -miehen seuraavan itseään. Mies tuli hänen jäljessään Spring-kadun -postitoimistoon pysyi hänen takanaan sittenkin, kun hän saapui -panttitoimiston eteen. Niin joutilaasti ja välinpitämättömästi kuin -mies näyttikin kuljeskelevan, oli Lauriston varma siitä, että hänen -jälkiään seurattiin -- ja hän mainitsi Melkylle tästä seikasta, kun -Melky päästi hänet panttitoimistoon yksityisovesta. - -"Hyvin todennäköistä, herra", huomautti Melky. "Mutta minä en vaivaisi -sillä mieltäni, jos olisin teidän sijassanne. Tästä asiasta kuuluu -varmasti lisää ennen pitkää. Kuulkaahan nyt", hän jatkoi astuen -edellä pieneen perähuoneeseen, jossa Lauriston oli tavannut Daniel -Multeniuksen kuolleena makaamassa, "nyt me olemme kahden -- Zillah -on yläkerrassa, ja rouva Goldmark on hänen luonaan. Kertokaahan nyt -millaisena näitte tämän huoneen sisään tullessanne, herra Lauriston -- -älkää välittäkö poliisista -- kertokaa minulle vain tosiseikat. Minä -en, nähkääs, ole tyhmyri ja minä aion ottaa selvän tästä asiasta." - -Lauriston kertoi Melkylle perin pohjin, mitä tiesi asiasta. Melky -väänsi sormiaan yksitellen jokaisen tärkeän tiedon kohdalla. Sitten -hän kääntyi pöytään päin ja näytti hienosti sidottua kirjaa, jonka -Lauriston oli huomannut luotuaan yhdessä salapoliisin kanssa -ensimmäisen tarkastelevan silmäyksen huoneeseen. - -"Poliisi käski Zillahin panna tuon sormustarjottimen lukon taakse -erääseen laatikkoon, joka hänen oli tyhjennettävä niitä varten, ja -se sinetöitiin huomiseen asti. Eikö ole sitä paitsi otettu teidänkin -sormuksianne, herra?" - -"He sanoivat, että minun oli parasta jättää ne heille", vastasi -Lauriston. "Ayscough neuvoi sitä. He antoivat minulle kyllä kuitin -niistä." - -"Hyvä on", Melky virkkoi. "Mutta on eräs asia, jonka arvoa he eivät -ole osanneet huomata -- nimittäin tuo hieno kirja. Kuulkaahan, tuo -kirja ei ollut tässä perähuoneessa eikä myymälässä eikä koko tässä -talossa neljännestä vailla viisi tänä iltapäivänä, kun Zillah-serkkuni -lähti ulos jättäen vanhusraukan yksin. Hän voi vannoa sen. Kuka siis -toi sen tullessaan ja jätti tänne? Sillä välin, kun Zillah lähti pois -ja te tulitte sisään nähden sen mitä näitte, joku oli ollut täällä ja -jättänyt tuon kirjan jälkeensä! Ja huomatkaa, se ei ollut pantattukaan. -Se on varma juttu. Eikä se ole mikään tavallinen kirja. Katselkaahan -sitä, herra Lauriston -- teidänhän pitäisi ymmärtää jotakin kirjoista. -Vilkaiskaapa sitä -- hitto vieköön, minusta tuntuu aivan, että koko -jutun johtolanka on tuossa teoksessa, kenen se sitten lieneekin!" - -Lauriston otti kirjan käteensä. Hän oli aikaisemmin vain vilkaissut -siihen pintapuolisesti. Nyt hän tutki sitä tarkasti Melkyn seisoessa -hänen rinnallaan sitä katselemassa. Tuota salaperäistä nidosta kannatti -tosiaankin tarkastella perin pohjin -- se oli pieni nelitaitteinen, -ihmeteltävän kauniisti sidottu kirja, jonka kannet olivat -tummanpunaista sahviaania ja koristetut, harvinaisilla kultaisilla -arabialaisilla kuvioilla samoin kuin selkäkin. Raskas solki, niinikään -monimutkaista valmistetta, liitti kansia toisiinsa. Lauriston, kirjain -ihailija, jota luontainen vaisto olisi houkutellut uhraamaan viimeisen -shillingin mieluummin kirjaan kuin pihviin ja leipään, katseli ihaillen -tätä kaunista kirjansitojan työtä käännellen sitä käsissään. - -"Eikö tämä ole aivan täyttä kultaa?" hän kysyi avatessaan soljen. -"Tehän ymmärrätte sen." - -"Täyttä kultaa se on, herra -- sitä ei tarvitse epäilläkään", myönsi -Melky. "Mutta mitä se sisältää? Siitä ainakin voin lyödä vetoa, ettei -se ole mikään hieno tilikirja!" - -Lauriston avasi nidoksen ja paljasti siten näkyviin vanhaa, hienoa -nahkapaperia olevat lehdet, joita peitti kaunis, siro kirjoitus. Hän -ymmärsi vieraita kieliä tarpeeksi ollakseen selvillä siitä, mitä hän -nyt katseli. - -"Se on espanjankielinen", hän virkkoi. "Vanha espanjalainen -käsikirjoitus -- ja siitä olen vakuutettu, että se on hyvin -kallisarvoinen. Kuinka se on voinut joutua tänne?" - -Melky otti vanhan niteen Lauristonin kädestä ja pani sen erääseen -kaapin nurkkaan. - -"Aivan niin, aivan niin, herra", hän sanoi. "Mutta me pidämme tämän -asian omana tietonamme toistaiseksi. Älkää mainitko poliisille mitään -tuosta vanhasta kirjasta -- minä vihjaisen asiasta Zillahille. Siitä -seikasta riippuu enemmän kuin me vielä tiedämmekään. Kuulkaahan nyt -- -huomenna alkaa poliisitutkinto. Olkaa varovainen! Noudattakaa minun -neuvoani älkääkä ilmaisko heille enemmän kuin on välttämätöntä. Minä -tulen kanssanne. Jään tänne nyt yöksi vahtikoiran virkaan, nähkääs. -Rouva Goldmark ja eräs toinen tuttava tulevat myöskin olemaan täällä, -joten Zillahilla on kylliksi seuraa. Ja kuulkaahan, Zillah haluaa -vaihtaa jonkun sanan kanssanne -- odottakaahan täällä, minä käsken -hänen tulla alas." - -Pian Lauriston oli Zillahin kanssa kahden kesken pienessä -perähuoneessa. Tyttö katseli häntä ääneti levottoman ja tuskallisen -näköisenä, äkkiä Lauriston ymmärsi; että tyttö oli levoton hänen -vuokseen. - -"Älkää huolehtiko", hän virkkoi mennen aivan Zillahin luokse ja laskien -kätensä hänen käsivarrelleen. "Minä en pelkää!" - -Zillah loi häneen suuret tummat silmänsä. - -"Entä nuo sormukset?" hän kysyi. "Saatteko varmasti todistetuksi niiden -alkuperän? Poliisi -- voi, kuinka levoton olenkaan teidän vuoksenne!" - -"Sormukset ovat minun!" huudahti Lauriston. "Sillä ei ole mitään väliä, -mitä poliisit sanovat tai ajattelevat tai tekevät -- tai ainakaan sillä -ei saa olla väliä. Ettekä te saa olla levoton. Aivan pian tulee eräs -hyvä ystäväni Skotlannista. Melky varmaankin kertoi teille, että sain -tänään kahdessa kirjeessä hyviä uutisia?" - -Zillah nyökkäsi päätään mitään sanomatta ja vilkaisi taas häneen. - -"Hyvää yötä", hän virkkoi sitten. "Tulettehan huomenna?" - -Hetkisen kuluttua Lauriston oli kadulla -- muistaen vain sen, että -Zillah ja hän olivat suudelleet toisiaan mitään puhumatta. Hän asteli -poispäin voimakas riemun tunne mielessään ja naurahti vain nähdessään -erään miehen erkanevan kadun toisella puolella seisoskelevasta joukosta -ja lähtevän hitaasti astelemaan hänen jäljessään. Pitäköön vain poliisi -silmällä häntä, vartioikoon hänen asuntoaan koko yön, jos haluaa -- -hänellä oli muuta ajattelemista. Eikä hän kotonaan viitsinyt edes -vilkaista akkunastaan nähdäkseen oliko siellä vartijaa, vaan meni -nukkumaan uneksiakseen Zillahin tummista silmistä. - -Mutta kun aamu tuli ja Lauriston totesi, että hänellä oli kohtalokas -päivä edessään, eivät hänen ajatuksensa olleet aivan yhtä -ruusunpunertavat. Hän nosti akkunan kaihtimensa ylös -- vastakkaisella -katukäytävällä asteli tosiaankin mies edes takaisin. Päivänselvää oli, -että hän ei voinut välttää valvonnanalaisuutta; esivalta piti häntä -silmällä! Mitähän, jos esivalta ennen iltaa tarttuisi häneen oikein -käsinkin kiinni? - -Hän lähti pois akkunan luota kuullessaan sanomalehden putoavan -oven taakse. Hänellä oli vain yksi ylellisyys: kappale _Timesiä_ -joka aamu. Se maksoi kolme pennyä päivältä, mutta hänen oli aina -onnistunut hankkia nuo kahdeksantoista pennyä viikkoa kohti. Hän -otti sen nyt lattialta, vilkaisi välinpitämättömästi etusivua ja oli -aikeissa kääntää lehteä, kun hänen silmänsä osuivat erääseen huomiota -herättävään ilmoitukseen, ja hän luki kiihkeästi: - -"Kadotettu Holbornista Chapel-kadulle menevässä raitiovaunussa noin klo -4 eilen iltapäivällä espanjalainen käsikirjoitus, sidottu tulipunaisiin -vanhoihin sahviaanikansiin. Löytäjä palkitaan kunnollisesti, kun tuo -sen parlamentinjäsen Spencer Levendalelle, Sussex-aukio 591." - -Lauriston luki sen kahteen kertaan, pani sitten lehden taskuunsa, -lopetti pukeutumisensa ja meni suoraa päätä poliisiasemalle. - - - - -VII - -PARLAMENTIN JÄSEN - - -Melky Rubinstein tuli esiin eräästä sivukäytävästä Daniel Multeniuksen -liikkeen luona Lauristonin lähestyessä sitä. Hänelläkin pisti -sanomalehti esiin takintaskusta. Lauristonin nähdessään hän veti sen -näkyviin ja heilutteli sitä kiihkeästi. - -'"Mitä minä sanoinkaan teille, herra!" huudahti Melky Lauristonin -tullessa hänen luokseen siviilipukuinen silmälläpitäjä yhä takanaan. -"Näettekö mitä tässä on?" Hän osoitti lehdessään olevaa ilmoitusta, -jonka hän oli merkinnyt sinisellä lyijykynällä. "Katsokaahan, -herra Lauriston! Sitä samaa vanhaa kirjaa, joka on Multeniuksen -perähuoneen kaapissa, ilmoitetaan ja luvataan hyvä palkintokin tässä -_Daily Telegraphin_ numerossa. Enkö sanonut, että siitä kuuluu vielä -enemmänkin?" - -Lauriston veti esiin _Timesin_ ja näytti erästä ilmoitussareketta. - -"Se on tässä myöskin", hän virkkoi. "Tämä mies, herra Levendale, on -ilmeisestikin erittäin halukas saamaan kirjansa takaisin. Eikä hän -myöskään ole tahtonut menettää lainkaan aikaa sen ilmoittamiseksi! -Mutta millä ihmeen tavalla se joutui Multeniukselle?" - -"Herra Lauriston!" virkkoi Melky juhlallisesti. "Meidän on nyt -puhuttava asiasta poliisille. Tuosta kirjasta tulee varmasti hyvä -johtolanka. En aikonut puhua siitä mitään poliiseille, mutta nyt tuon -ilmoituksen jälkeen ei kannata pitää asiaa omana tietonamme. Menkäämme -poliisiasemalle." - -"Sitä juuri aioinkin sanoa", virkkoi Lauriston. "Etsikäämme Ayscough -käsiimme." - -Ayscoughin he näkivätkin ensimmäisenä poliisiasemalla noustessaan -yläkertaan. Hänelläkin oli sanomalehti kädessään. Nähdessään molemmat -tulijat hän viittasi heitä seuraamaan itseään sisälle toimistoon, jossa -pari kolme muuta poliisilaitoksen virkailijaa puheli yhdessä. Ayscough -vei Lauristonin ja Melkyn syrjään. - -"Kuulkaahan", hän virkkoi. "Tämä on kummallinen juttu! Tuota kirjaa, -jonka me näimme Multeniuksen perähuoneen pöydällä eilen illalla -- -tuota hienosti sidottua kirjaa ilmoitetaan _Daily Mailissa_, ja siitä -luvataan hyvä palkinto." - -"Niin, samoin _Timesissä_ ja _Daily Telegraphissakin_", sanoi -Lauriston. "Niin kuin näette -- juuri sama ilmoitus. On aivan -päivänselvää, että omistaja haluaa erittäin hartaasti saada sen -takaisin." - -Ayscough vilkaisi molempiin sanomalehtiin ja viittasi sitten oven luona -seisovaa konstaapelia luokseen. - -"Jim", hän virkkoi miehen tullessa hänen viereensä, "pistäytykää -kadun toisella puolella olevan sanomalehtikauppiaan luona ja -tuokaa minulle _News Chronicle, Standard ja Morning Post_. -Haluaisinpa tietää", hän lisäsi kääntyen taas Lauristonin puoleen, -"onko omistaja niin halukas saamaan kirjan takaisin, että on pannut -ilmoituksen kaikkiin aamulehtiin. Mitä tuosta kirjasta tiedetään -panttitoimistossa?" hän kysyi vilkaisten Melkyyn. "Tietääkö serkkunne -mitään?" - -Melkyn kasvoille levisi niiden kaikkein juhlallisin ilme. - -"Herra", hän virkkoi vakavasti. "Kirjasta ei tiedetä panttitoimistossa -rahtustakaan enemmän kuin täällä. Se ei ollut siellä silloin, -kun Zillah jätti vanhuksen yksin neljännestä vailla viisi eilen -iltapäivällä. Se oli siellä, kun tämä herra tapasi vanhuksen. Mutta -sitä ei ollut lainattu eikä myyty, herra Ayscough. Multeniuksen -kirjoissa olisi ollut merkintä siitä, jos se olisi otettu pantiksi tai -ostettu hänen myymäläänsä -- mutta sellaista merkintää ei ole. Kuka -siis on jättänyt sen sinne?" - -Toinen poliisivirkamies oli tullut tämän ryhmän luokse -- yksi niistä -miehistä, jotka olivat kuulustelleet Lauristonia edellisenä iltana. Hän -kääntyi Lauristonin puoleen Melkyn lakattua puhumasta. - -"Ettekö te tiedä mitään tuosta kirjasta?" hän kysyi. - -"En mitään, paitsi että herra Ayscough ja minä näimme sen perähuoneen -pöydällä sormustarjottimen vieressä", vastasi Lauriston. "Minun silmäni -kiintyivät heti kirjan kauniisiin kansiin." - -"Missä kirja nyt on?" kysyi virkamies. - -"Se on hyvässä turvassa", vastasi Melky. "Ei siitä ole huolta. Mutta -tämä herra, joka ilmoittelee sitä --" - -Juuri silloin palasi konstaapeli tuoden muutamia sanomalehtiä, jotka -ojensi Ayscoughille. Tämä levitti ne heti pulpetille ja rupesi -katselemaan ilmoituksia toisten seisoessa ryhmittyneinä hänen -ympärillään. - -"Se on joka ainoassa lehdessä!" huudahti Ayscough hetken kuluttua. -"Sanasta sanaan samoin jokaisessa Lontoon aamulehdessä! Hänen on -täytynyt lähettää tuo ilmoitus kaikkiin sanomalehtikonttoreihin -eilen illalla. Ja tässä näette", hän lisäsi kääntyen toisen -poliisivirkailijan puoleen, "että tämä herra Levendale kadotti kirjansa -noin kello neljä eilen iltapäivällä. Sen on siis täytynyt joutua -Multeniuksen toimistoon sinä lyhyenä aikana, joka oli kello neljän ja -sen hetken välillä, jolloin me näimme sen." - -"Vanhus ehkä löysi sen raitiovaunusta", arveli kolmas poliisivirkamies, -joka oli tullut paikalle. "Se olettamus tuntuu hyvin todennäköiseltä." - -"Ei, herra", virkkoi Melky lujasti. "Herra Multenius ei liikkunut -missään poissa asunnostaan eilen iltapäivällä. Serkultani olen kuullut -sen. Vanhus ei siis löytänyt kirjaa. Se tuotiin sinne." - -Ayscough otti käteensä yhden sanomalehdistä ja kääntyi Melkyn ja -Lauristonin puoleen. - -"No niin", hän virkkoi. "Pian saamme valaistusta tähän asiaan. Tulkaa -te molemmat kanssani -- pistäydymme herra Levendalen luokse." - -Kymmenen minuutin kuluttua nämä kolme miestä seisoivat Sussex-aukion -laidalla erään komean talon oven ulkopuolella. Hetkisen päästä heille -avasi oven miespalvelija, joka katseli heitä tyhmän uteliaasti. -Lauriston sai yleisvaikutuksen suuresta varallisuudesta ja -ylellisyydestä, pehmeistä matoista, hienoista tauluista ja kaikesta -muusta sellaisesta, joka kuului hyvin rikkaan miehen asuntoon. Sitten -hänet ja hänen toverinsa kutsuttiin suureen huoneeseen, joka oli -puolittain herran työhuone, puolittain kirjasto. Siellä istui suuren, -kauniisti puuleikkauksilla koristetun pöydän ääressä, jolla oli -sekaisin kirjoja ja papereita, keski-ikäinen teräväkatseinen mies, joka -loi silmänsä rauhallisesti tulijoihin papereistaan. - -"Hiivatti! -- Meikäläisiä!" kuiskasi Melky Rubinstein, joka seisoi -Lauristonin vieressä. "Sopiipa se!" - -Lauriston ymmärsi aivan heti, mitä Melky tarkoitti. Herra Spencer -Levendale oli varmisti juutalainen. Hänen tumma tukkansa ja partansa, -hänen suuret tummat silmänsä, ihon kellertävä väri, hänen nenänsä ja -huultensa kaaret, kaikki ilmaisi hänen olevan seemiläistä alkuperää. -Ilmeisestikin hän oli hyvässä asemassa oleva lujaluonteinen mies, tyyni -ja itsensä hillitsevä, jolla ei ollut taipumusta lavertelemiseen. Hän -vilkaisi nimikorttiin, jonka Ayscough oli lähettänyt, ja kääntyen hänen -puoleensa virkkoi: - -"Mistä on kysymys?" - -Ayscough kävi suoraan käsiksi asiaan. - -"Herra Levendale, tulin sen ilmoituksen johdosta, joka on ollut -kaikissa aamulehdissä", hän virkkoi. "Voin kertoa teille, että tuo -kirjanne löydettiin eilen iltapäivällä omituisten olosuhteitten -vallitessa. Ehkä tunnette herra Daniel Multeniuksen, Praed-kadun -varrella asuvan jalokivikauppiaan ja panttilainaajan?" - -"En ollenkaan", vastasi Levendale. "En ole koskaan kuullut hänestä." - -"Hänet tunnettiin kunnon mieheksi siinä kaupunginosassa", huomautti -Ayscough tyynesti. "No niin, herra Multeniuksen tapasi eilen -iltapäivällä noin puoli kuusi kuolleena myymälänsä perällä olevassa -huoneessa tämä nuori mies, herra Lauriston, joka sattui pistäytymään -sinne. Minä saavuin sinne myöskin muutamia minuutteja myöhemmin. Teidän -kirjanne -- sillä se se varmasti en -- oli sen huoneen pöydällä. Tämä -toinen nuori mies, herra Rubinstein, on herra Multeniuksen sukulainen -ja hänen tekemiensä tiedustelujen nojalla on saatu ehdottomasti -selville, että kirja ei ollut herra Multeniuksella pantattavana eikä -myytävänä, vaikka se on varmasti joutunut sinne sillä välillä, jolloin -te olitte kadottanut sen ja ennenkuin vanhus tavattiin kuolleena. Nyt -me -- poliisiviranomaiset -- tahtoisimme tietää kuinka se joutui sinne. -Ja sen vuoksi olen tullut teidän luoksenne. Mitä voitte kertoa minulle, -herra Levendale?" Levendale, joka oli kuunnellut Ayscoughia hyvin -tarkoin ja Lauristonin mielestä erittäin valppaasti, työnsi syrjään -kirjeen, joka häneltä oli jäänyt kesken, ja katseli vieraitaan toista -toisensa perästä. "Missä kirjani on?" hän kysyi. "Olkaa huoletta -- se -on turvassa, herra", virkkoi Melky. "Se on nyt lukon takana eräässä -kaapissa siinä huoneessa, josta se löydettiinkin, ja avain on minun -taskussani." - -Levendale kääntyi salapoliisin puoleen vilkaisten taas hänen -nimikorttiinsa. - -"Kaikki mitä voin kertoa teille, herra Ayscough", hän virkkoi, "on --- jotensakin -- tyhjentävästi sanottu sanomalehti-ilmoituksessa. -Tietysti voin sitä vähän täydentää. Kirja on erittäin arvokas. Minä -olen nähkääs", hän jatkoi viitaten kädellään välinpitämättömästi -kirjahyllyihin päin, "jonkinlainen harvinaisten kirjain kerääjä. -Ostin tämän teoksen eilen iltapäivällä eräältä hyvin tunnetulta -kauppiaalta High Holbornissa. Heti sen ostettuani nousin Cricklewoodin -raitiovaunuun, josta astuin pois Chapel-kadulla -- niin, tosiaankin -Praed-kadun kulmassa, sillä halusin pistäytyä Great Western-hotellissa. -Vasta sieltä tultuani huomasin jättäneeni kirjan raitiovaunuun -- -olin peräti vaipunut erään liikeasian pohtimiseen -- olin pannut -kirjan taakseni nurkkaan -- ja tietysti olin unohtanut sen, niin -kallisarvoinen kuin se onkin. Myöhemmin kysyin asiaa puhelimitse -raitiotievirkailijoilta, mutta kun he eivät olleet kuulleet siitä -mitään, lähetin ilmoituksen kaikkiin aamulehtiin. Olen hyvin iloinen -saadessani nyt tiedon siitä ja mielihyvällä tulen palkitsemaan teidät", -hän lopetti kääntyen Melkyyn päin. "Ja kunnollisesti, niin kuin -lupasin." Mutta Melky ei tehnyt pienintäkään kiitollisuuden tai ilon -merkkiä. Hän tarkasteli edessään olevaa rikasta miestä kiusallisella -tavalla. - -"Herra!" hän virkkoi äkkiä. "Haluaisin kysyä teiltä erästä asiaa." - -Levendale rypisti vähän otsaansa. "No niin", hän sanoi sitten tylysti. -"Mikä se on?" - -"Sanon sen heti", vastasi Melky. "Oliko tuo kirja kääritty paperiin? -Oliko sen ympärillä ruskea paperi teidän jättäessänne sen?" - -Lauristonista näytti, että Levendale joutui jonkin verran hämilleen. -Mutta jos niin oli, ei sitä kestänyt sekuntia kauemmin. Hän vastasi -hyvin pian. - -"Ei, sitä ei ollut", hän sanoi. "Minä toin sen myymälästä ihan -sellaisena kuin se olikin. Miksi sitä kysytte?" - -"Se on erittäin hienosti sidottu kirja", huomautti Melky. "Minä olisin -luullut, että jos se olisi jäänyt raitiovaunuun, kuljettaja olisi -huomannut sen pian." - -"Niin minäkin", myönsi Levendale. "Onko vielä muuta?" hän lisäsi -vilkaisten Ayscoughiin. - -"Ei, herra Levendale, kiitoksia", vastasi salapoliisi. "Ei ainakaan -tällä hetkellä. Mutta asia on siten, että herra Multenius näyttää -menettäneen henkensä väkivaltaisella tavalla -- ja minä haluaisin -tietää oliko sillä henkilöllä, joka toi kirjanne hänen myymäläänsä, -mitään tekemistä asian kanssa, kuka hän sitten lieneekin ollut." - -"Ahaa! -- minä en kuitenkaan voi kertoa teille mitään muuta", sanoi -Levendale. "Olkaa hyvä ja pitäkää tarkoin huolta kirjastani tällä -välin, herra Ayscough. Hyvästi." - -Ulos tultuaan Ayscough vilkaisi kelloaan ja katsahti tovereihinsa. - -"Nyt on aika lähteä kuulusteluun", hän huomautti. "Tulkaa -- -lähtekäämme sinne yhdessä. Teitähän tarvitaan siellä molempia." - -"Yhdyn teihin sitten tutkinnossa, herra Ayscough", sanoi Melky. "Viivyn -muutamia minuutteja eräällä asialla -- tulen pian." - -Hän kiirehti pois erästä oikokujaa, joka kulki Praed-kadun poikki, ja -pistäytyi rouva Goldmarkin asuntoon. - -Rouva Goldmark oli yhä vielä Zillahia auttamassa, ja hänen sijaisenaan -oli sama nuori nainen, jonka Melky oli edellisenäkin iltana siellä -tavannut. Melky veti hänet syrjään! - -"Kuulkaahan", hän virkkoi hyvin salaperäisen näköisenä. "Kysyn teiltä -erästä asiaa, jonka toivon jäävän aivan meidän kahden välille. Voitteko -sanoa minulle, minkä näköinen se herrasmies on, jonka luulitte -kadottaneen sen kalvosinnapin, jonka näytitte minulle rouva Goldmarkin -Pöytälaatikosta? Muistattehan?" - -"Muistan", vastasi nuori nainen heti. "Pitkä -- tumma -- puhtaaksi -ajeltu -- hyvin ruskeaverinen -- aivan saman näköinen kuin siirtomaista -tulleet. Päässään hänellä oli pehmeä hattu." - -"Älkää virkkako sanaakaan kenellekään", sanoi Melky entistä -salaperäisemmin. Ja nyökäten päätään hyvin juhlallisesti hän lähti pois -ruokapaikasta ja riensi kuolemansyyn tutkintotilaisuuteen. - - - - -VIII - -TUTKINTO - - -Lauriston tuli ensimmäistä kertaa elämässään ruumiintarkastajan -virkahuoneeseen, saapuessaan sinne nyt Ayscoughin kanssa. Hänellä -ei ollut paljoakaan aavistusta siitä, mitä sellaisissa paikoissa -puuhattiin. Hän tiesi, että ruumiintarkastajan toimisto on erittäin -vanhanaikainen, että kun joku henkilö kuolee epäilyttäväin asianhaarain -vallitessa, pitää ruumiintarkastaja silloin tutkinnon, ja että hänellä -on toimessaan apuna kaksitoista valamiestä. Mutta sitä ei Lauriston -tiennyt, mitä ruumiintarkastaja ja valamiehistö oikein tekivät. Hän -olikin hyvin ihmeissään huomatessaan joutuneensa korkeaan saliin, -joka muistutti ulkonaisesti hyvin paljon oikeussalia. Siellä oli -jonkinlaisella korokkeella istuin ruumiintarkastajaa varten, aitio -valamiehistölle, pöytä oikeudenpalvelijoita, ja lakimiehiä varten, -koroke todistajille ja varatut paikat yleisölle. Oli ilmeisestikin -selvää, että kun joku kuoli niin surkealla tavalla kuin Daniel -Multenius oli kuollut, laki piti hyvää huolta siitä, että jokainen -saisi tietää kaikki sitä koskevat seikat ja että kaikki mahdollinen -salaperäisyys siinä perinpohjin tutkittaisiin. Varsinainen yleisö -ei kuitenkaan toistaiseksi voinut tuntea suurtakaan mielenkiintoa -Daniel Multeniuksen kuolemaa kohtaan. Tähän hetkeen asti tunsivat -jutun poliisiviranomaisten lisäksi vain muutamat henkilöt, vainajan -sukulaiset ja hänen lähimmät naapurinsa Praed-kadun varrella. Lukuun -ottamatta siis muutamia harvoja asianomaisia ei tutkintotilaisuudessa -ollut tällä kerralla läsnä montakaan henkeä. Pari sanomalehtien -uutishankkijaa vetelehti muistiinpanokirjoineen pöydän päässä -odottaen mahdollisesti saavansa hyvän selostamisaiheen. Muutamia -poliisilaitoksen virkamiehiä, jotka Lauriston jo oli nähnyt, seisoi -puhelemissa lääkärin ja teräväsilmäiseltä näyttävän lakimiehen kanssa, -jolla oli kirjuri apunaan. Oven ulkopuolella seisoskeli miehiä, -ilmeisestikin tämän seudun kauppiaita ja talonisäntiä, jotka olivat -sen näköisiä kuin olisivat mielellään tahtoneet palata tavanomaisiin -puuhiinsa. Melky, joka tuli sisään muutamia minuutteja Lauristonin -saapumisen jälkeen, istuutui hänen viereensä ja sysäsi häntä -kyynärpäähän osoittaen noita ihmisiä. - -"Nuo miehet kuuluvat valamiehistöön, herra", kuiskasi Melky. "Puoli -kruunua saa jokainen jutusta ja sievän sotkun he siitä välistä -tekevätkin. Noilla miekkosilla on valta lähettää ihminen elinkautiseen -vankeuteen -- kaikki riippuu heidän tuomiostaan. Mutta herra varjelkoon --- he ottavat ohjauksensa tämän tuomioistuimen puheenjohtajalta -- sitä -miestä teidän on pidettävä silmällä." - -Sitten Melky tarkasteli ympäristöään lähemmin ja huomasi lakimiehen -näköisen henkilön, joka puheli poliisin kanssa. Hän tuuppasi -Lauristonia kyynärpäällään. - -"Herra", hän kuiskasi, "olkaa varovainen sanoissanne joutuessanne -puhumaan tuohon todistajain aitioon. Katsokaahan tuota miestä, joka -puhelee salapoliisien kanssa -- tuota, jolla on kultasankaiset kakkulat -kukoistavalla terävällä nenällään. Se on herra Parminter -- tunnen -hänet hyvin, peräti hyvin. Hän on lakimies, jonka poliisit kutsuvat -tämäntapaisissa asioissa todistajia kuulustelemaan, ymmärrättehän? -Varokaa häntä, herra Lauriston, jos hän alkaa kuulustella teitä! -- -siinä on mies, joka saa jutun syntymään vaikka kuivasta kapaturskasta --- menköön hiivattiin koko mies! Hän on oikea kauhun kappale, tällaisen -oikeuden puheenjohtaja ei ole hänen rinnallaan mitään -- hän on -hyvälaatuinen mies, mutta Parminter -- herra meitä auttakoon. Olen -kuullut hänen kääntävän todistajat niin, että heidän sisäpuolensa -on muuttunut ulkopuoleksi, eikä vain puolittain! Ja tuossa on -puheenjohtaja." - -Lauristen melkein unohti olevansa tärkeä todistaja. Hän oli hyvin -taipuvainen pitämään itseään pelkkänä katselijana istuessaan -paikallaan ja nähdessään oikeuden istunnon juhlalliset avajaiset, -kaksitoistahenkisen valamiehistön vannomisen, jotka kaikki näyttivät -hyvin kiusaantuneilta, ja kaikki ne alkuvalmistelut, jotka tapahtuivat -ennen päivän varsinaisen työn alkamista. Mutta vihdoinkin, kun -puheenjohtaja oli tehnyt muutamia esihuomautuksia, mm. ilmoittanut, -että Daniel Multenius vainaja oli hyvin tunnettu ja kunnioitettu -kauppias siinä kaupunginosassa, että he kaikki olivat surullisia -kuullessaan hänen äkillisestä kuolemastaan, ja että siihen liittyi -asianhaaroja, jotka vaativat ehdottomasti huolellista tutkimista, -silloin juttu alkoi. Lauriston, joka oli ammattinsa vuoksi kuunnellut -monia lakijuttuja, huomasi melkein heti, että poliisit olivat -pelottavan herra Parminterin vaikutuksesta, joka nyt istui apulaisineen -pöydän ääressä, huolellisesti järjestäneet todisteitten esittämisen -oman suunnitelmansa ja järjestelmänsä mukaan, jonka hän tajusi -kokonaisuudessaan tarkoitetun joko saattamaan hänet itsensä syylliseksi -tai luomaan epäluulon varjon häneen. Hänen mielenkiintonsa alkoi saada -henkilökohtaista väriä. - -Selostus Daniel Multeniuksen kuolemaa koskevista asianhaaroista -sellaisena kuin se esitettiin todistajain aitiossa, johon yksi henkilö -astui toisensa perästä, näytti olevan hyvin selvä yhdeltä näkökannalta: -sen esittämisessä oli oma viehätyksensä. Se alkoi Melkystä, joka -kutsuttiin aitioon ensimmäisenä todistamaan vainajan olevan Daniel -Multeniuksen, vastaamaan muutamiin yleisiin häntä koskeviin kysymyksiin -ja toteamaan, että vanhus heidän viimeksi tavatessaan toisensa muutamia -tunteja ennen hänen kuolemaansa oli tavallisessa voinnissaan: niin -hyvässä kunnossa ainakin kuin hänen ikäisensä viidenkahdeksatta vuotias -mies voi olla, joka tosin alkoi heikontua, niin kuin luonnollistakin -oli. Melkyltä ei kysytty paljon eikä mitään niiden pelkkäin tosiasiain -lisäksi, jotka hän vapaaehtoisesti kertoi. Teräväsilmäinen herra -Parminter jätti hänet rauhaan. Tärkeämpi todistaja oli poliisilaitoksen -lähettämä lääkäri, joka todisti, että vainaja oli ollut kuolleena -viisikymmentä minuuttia ennen hänen paikalle saapumistaan, että hänen -kimppuunsa oli epäilemättä hyökätty rajusti, että hänen kurkkuaan ja -vasenta käsivarttaan oli puristettu kovasti, sillä kummassakin paikassa -näkyi vielä selvät jäljet, ja että kuolemansyynä oli näiden selvien -väkivallantekojen aiheuttama kauhistus. Päivänselvää oli, sanoi tämä -todistaja, että vanhus oli heikko ja että hänellä oli heikko sydän. -Yllä kuvatun laatuinen hyökkäys riitti täydellisesti aiheuttamaan -kuoleman melkein heti. - -"On siis kysymyksessä murhajuttu", mutisi Melky, joka oli palannut -istumaan Lauristonin viereen. "Siihen poliisi nyt pyrkii. Olkaa -varuillanne, herra!" - -Mutta ennen Lauristonia kutsuttiin vielä esiin kolme muuta todistajaa. -Hänestä alkoi tuntua salaperäiseltä, että hänen todistuksensa lykättiin -niin pitkälle -- hän oli ensimmäisenä löytänyt vanhuksen kuolleena, ja -hänen olisi mielestään pitänyt joutua esiin aivan jutun alkuvaiheessa. -Hän oli juuri kuiskaamaisillaan tätä asiaa koskevan käsityksensä -Melkylle, kun ovi avautui ja Zillah tuli sisään Ayscoughin saattamana, -joka opasti hänet todistajain aitioon. - -Zillah oli jo pukeutunut suruvaatteisiin isoisänsä kuoleman jälkeen. -Hän oli ilmeisesti pahoillaan siitä, että oli joutunut todistajaksi, -ja oikeuden puheenjohtaja supistikin hänen tehtävänsä mahdollisimman -lyhyeksi. Nyt ei esitetty montakaan kysymystä, eikä Zillah puhunut -pallon. Hän oli mennyt ostoksille puoli viisi edellisenä iltapäivänä, -oli jättänyt yksin isoisänsä, joka oli täysin hyvässä voinnissa. Ukko -oleskeli varsinaisessa myymälähuoneessa tekemättä mitään erikoisempaa, -Zillah oli viipynyt poissa noin puoli tuntia ja palatessaan tavannut -herra Ayscoughin, jonka tunsi ennestään, ja herra Lauristonin, jonka hän -niinikään tunsi. Molemmat herrat olivat myymälässä, ja hänen isoisänsä -makasi kuolleena viereisessä arkihuoneessa. Tytön todistuksen tultua -näin pitkälle puheenjohtaja huomautti, ettei hän halunnut kysellä -Zillahilta lisää nyt, vaan pyysi häntä jäämään saapuville. Rouva -Goldmark oli tullut hänen mukanaan, ja molemmat naiset istuutuivat nyt -Melkyn ja Lauristonin lähelle. Lauriston oli puolittain vakuutettu -siitä, että hänen vuoronsa tulisi nyt. - -Mutta nyt kutsuttiin esiin Ayscough antamaan lyhyt ja asiallinen -selostus siitä, mitä hän tiesi. Hän oli mennyt tapaamaan herra -Multeniusta liikeasiassa -- hän otti par'aikaa selvää eräästä -varastetusta esineestä, jonka luultiin pantatun Edgware-tien -lähistölle. Hän kertoi, kuinka Lauriston törmäsi häntä vastaan hänen -astuessaan myymälään, mitä Lauriston sanoi hänelle, mitä hän itse -näki ja arvosteli, mitä tapahtui jälkeenpäin. Se oli vaatimaton -ja asiallinen selostus, jossa ei ollut pienintäkään hämmästyksen, -ennakkoluulon tai oman suunnitelman merkkiä -- eikä kukaan kysynyt -Ayscoughilta mitään äskeisen selityksen johdosta. - -"Nyt ei ole ketään muita kuin te esiin kutsumatta", kuiskasi Melky -Lauristonille. "Kertokaa visusti niistä penteleen sormuksista -- ja -varokaa tuota Parminteria!" - -Mutta Melky erehtyi -- viranomaisten silmät eivät kääntyneet -Lauristonin, vaan oikeussalissa olevan yleisön penkkeihin päin aivan -kuin etsiäkseen sieltä jotakin henkilöä. - -"On eräs todistaja, joka on vapaaehtoisesti tarjoutunut esittämään mitä -tietää", virkkoi puheenjohtaja. "Mielestäni se on erittäin tärkeää. -Meidän on paras kuunnella sitä nyt tässä kohdassa. Benjamin Hollinshaw!" - -Melkyltä pääsi omituinen murahdus, ja hän vilkaisi Lauristoniin. - -"Tuolla miehellä on myymälä aivan vastapäätä. Hiivatti sentään -- mitä -hänellä on sanottavaa?" - -Benjamin Hollinshaw astui esiin. Hän oli nuorehko, jokseenkin -itsetietoisen näköinen henkilö, joka astui todistajain aitioon aivan -kuin hän olisi koko ikänsä suorittanut erittäin tärkeitä asioita ja -pitäisi täysin luonnollisena seikkana, että niin tulisi nytkin käymään. -Hän vannoi valansa ja katseli oikeusistuimen jäseniä vähän ylpeän -näköisenä juuri kuin ilmaistakseen, että hän tulisi nyt paljastamaan -tärkeämpiä seikkoja kuin kukaan saattoi ymmärtää. Saatuaan kehoituksen -ilmaista tietonsa hän kertoi mitä tiesi, ilmeisestikin nauttien sen -esittämisestä. Hänellä oli kauppa Praed-kadun varrella, tarkemmin -sanoen käytettyjen vaatteiden kauppa. Hän oli omistanut sen jo monta -vuotta perintönä isältään. Tietysti hän muisti eilisen iltapäivän. Noin -puoli kuusi hän seisoskeli myymälänsä ovella. Se oli suoraan vastapäätä -Daniel Multeniuksen ovea. Oli tullut jo pimeä, ja kadulla oli jonkin -verran sumuakin, ei paljoa, mutta sentään sakeahkosti. Daniel -Multeniuksen akkuna oli valaistu, mutta vain parilla kaasulampulla. -Panttitoimiston sisäänkäytävän yläpuolella oleva ulkoneva osoitekilpi -oli valaistu. Seisoessaan siinä ovellaan ja katsellessaan Multeniuksen -puolelle hän ei muutamaan minuuttiin nähnyt kenenkään menevän sinne -sisälle tai lähtevän sieltä. Mutta sitten hän huomasi Edgware-tieltä -päin tulevan nuoren miehen, jonka käytös aika lailla hämmästytti häntä. -Kuljettuaan hitaasti Multeniuksen myymälän ohitse nuori mies pysähtyi, -kääntyi ja rupesi katselemaan sisään ulko-oven yläruudusta. Kerran -tai pari hän kurkisteli sieltä. Sitten hän meni akkunan äärimmäiseen -reunaan ja katseli sisään yhtä uteliaasti ja tarkasti juuri kuin olisi -tahtonut saada selville kuka sisällä oli. Hän asettautui sitten eri -kohdille akkunan taakse koetellen, kuinka parhaiten näkisi sisään. -Viimein hän meni sivukäytävään ja astui sisään siitä ovesta, jota -panttitavaraa tuovat ihmiset tavallisesti käyttävät. Hollinshaw jäi -sitten myymälänsä ovelle muutamiksi minuuteiksi -- viipyen vielä siihen -asti, kunnes äskeinen todistaja saapui paikalle. Hän näki Ayscoughin -menevän sisään Multeniuksen ulko-ovesta ja pysähtyvän heti -- sitten -ovi sulkeutui, ja hän itse meni omaan myymäläänsä, sillä hänen vaimonsa -kutsui häntä juuri silloin teelle. "Näittekö mainitsemanne nuoren -miehen aivan selvästi?" kysyi ruumiintarkastaja. - -"Yhtä selvästi kuin teidätkin", vastasi todistaja. - -"Näettekö hänet täällä?" - -Hollinshaw kääntyi äkkiä ja osoitti Lauristonia. - -"Tuolla on se nuori mies", hän sanoi vakuuttavasti. - -Kaikkien kurkottaessa kaulaansa Melky kuiskasi Lauristonille. - -"Teillä olisi pitänyt olla lakimies apulaisena", hän virkkoi. "Hiivatti -sentään -- minähän olen oikea tomppeli, kun en ajatellut sitä! Olkaa -varuillanne -- oikeuden puheenjohtaja katselee teitä!" - -Jokainen saapuvilla olevista tosiaankin tuijotti Lauristoniin. Sitten -puheenjohtaja kääntyi hänen puoleensa. - -"Haluatteko kysyä jotakin tältä todistajalta?" hän sanoi. - -Lauriston nousi seisomaan. - -"En", hän vastasi. "Se on aivan totta, mitä hän sanoi. Nimittäin mikäli -se koskee minua." - -Puheenjohtaja epäröi hetkisen. Sitten hän viittasi Hollinshawia -poistumaan todistajain aitiosta ja kääntyi taas Lauristoniin. - -"Nyt haluamme kuulla teidän todistuksenne", hän virkkoi. "Ja --- sallikaa minun huomauttaa teille varalta, ettei teillä ole -minkäänlaista velvollisuutta sanoa sellaista, mikä syyttäisi teitä -rikoksesta." - - - - -IX - -KENEN NE SORMUKSET OLIVAT? - - -Kiinnittämättä laisinkaan huomiota, siihen, että Melky, joka näytti -aivan kuin istuvan tulisilla hiilillä, koetti kuiskata joitakin -neuvoja, Lauriston nousi heti seisomaan ja astui todistajain aitioon. -Yleisön paikoilla istuvat naiset vilkaisivat häneen ihaillen ja -uteliaasti -- noin kaunis nuorukainen, kuiskasi eräs hentomielinen -nainen, on käynyt vanhan herra Multeniuksen tapaisen miesparan -kimppuun. Ja jokainen muu oikeuden puheenjohtajasta sanomalehtien -uutishankkijaan asti, joka alkoi uskoa saavansa tänä aamuna sittenkin -hyvän uutisen, tarkasteli häntä kiinteästi. Tässä oli kuitenkin se -todistaja, joka oli löytänyt panttilainaajan ruumiina. - -Lauriston, vähän punastuneena jouduttuaan näin suuren mielenkiinnon -esineeksi, vastasi alkukysymyksiin sujuvasti ja viivyttelemättä. Hänen -nimensä oli Andrew Carruthers Lauriston. Iältään hän oli melkein -kaksikymmentä kaksi vuotta. Hän oli syntyisin Peeblesistä Skotlannista --- jo manalle menneen Andrew Lauristonin ainoa poika. Hänen isänsä oli -vapaakirkollinen pappi. Hänen äitinsäkin oli kuollut. Hän itse oli -tullut Lontooseen noin kaksi vuotta sitten -- heti äitinsä kuoleman -jälkeen. Viimeksi kuluneina viikkoina hän oli asunut rouva Flitwickin -luona Star-kadulla -- se oli nyt hänen nykyinen osoitteensa. Hän oli -kirjailija -- kirjoitti kertomuksia ja novelleja. Hän oli kuullut -kaikkien äskeisten todistajain lausunnot, myöskin viimeisen, herra -Hollinshawin. Kaikki, mitä tämä oli sanonut, oli totta. Oli aivan -totta, että hän oli mennyt Multeniuksen panttitoimistoon noin puoli -kuusi edellisenä iltapäivänä omalle asialleen. Hän oli kurkistanut -sisään sekä molemmista ovista että akkunasta ennenkuin astui -toimistoon. Hän halusi tietää kuka oli myymälässä, herra Multeniusko -vai hänen tyttärentyttärensä. Ja siihen oli hyvinkin yksinkertainen -syy: hän ei ollut koskaan suorittanut asioitaan herra Multeniuksen -kanssa, ei ollut tietääkseen häntä edes nähnytkään, mutta hän oli -aikaisemmin tehnyt kauppaa neiti Wildrosen kanssa ja toivoi, mikäli -mahdollista, saavansa selvittää asiansa nytkin hänen kanssaan. Hän -ei tosiaankaan nähnyt myymälässä ketään kurkistaessaan sisään sekä -akkunasta että ovenruudusta. Sen vuoksi hän kiersi panttitoimistoon -sivukäytävästä. - -Kaikki tämä saatiin kuulla vastauksina puheenjohtajan esittämiin -kysymyksiin, joka nyt vaikeni ja vilkaisi Lauristoniin jokseenkin -ystävällisesti. "Epäilemättä olette jo selvillä siitä, että teidän -eilisiltainen käyntinne panttitoimistossa näyttää tai voi ainakin -näyttää jonkin verran epäilyttävältä muutamien asianhaarain vuoksi", -hän virkkoi. "Tahtoisitteko nyt kertoa oikeusistuimelle omalla -tavallanne täsmälleen, mitä tapahtui ja mitä huomasitte astuttuanne -sisään panttitoimistoon?" - -"Sitä juuri toivonkin", vastasi Lauriston halukkaasti. "Olen jo -kertonutkin sen useammin kuin kerran poliisille ja herra Multeniuksen -omaisille -- kerron sen vieläkin niin selvästi ja lyhyesti kuin voin. -Menin erääseen panttiosastoon, joka oli ensimmäisenä sivuoven vieressä. -En nähnyt ketään, en kuullut ketään. Koputin myymäläpöytään -- kukaan -ei tullut. Silloin kurkistin toisen osaston kautta taempana olevaan -asuinhuoneeseen, jonka ovi oli selällään. Näin heti vanhan miehen, -jonka otaksuin herra Multeniukseksi. Hän makasi lattialla -- jalat -olivat avonaiseen oveen päin ja pää takkamatolla lähellä tuliristikkoa. -Hyppäsin silloin heti myymäläpöydän ylitse ja menin asuinhuoneeseen. -Paikalla huomasin hänet kuolleeksi ja melkein heti kiirehdin -ulko-ovelle hakeakseni apua. Ovella törmäsin herra Ayscoughiin, joka -oli juuri tulossa sisään minun avatessani ovea. Kerroin hänelle heti -löydöstäni. Siinä on avoimesti kerrottuna kaikki mitä tiedän asiasta." - -"Ettekö kuullut kenenkään liikkuvan myymälän sisällä tai lähistöllä -silloin, kun te astuitte sisään?" kysyi ruumiintarkastaja. - -"En kuullut mitään", Lauriston vastasi. "Siellä vallitsi täysi -hiljaisuus." - -"Minkä vuoksi menitte sinne?" - -"Lainaamaan rahaa kahta sormusta vastaan." - -"Olivatko ne teidän omaisuuttanne?" - -"Olivat." - -"Olitteko ollut siellä aikaisemmin jollakin sentapaisella asialla?" - -"Vain kerran." - -"Milloin?" - -"Viime viikolla", vastasi Lauriston. "Panttasin siellä, kelloni." - -"Olette siis ollut rahapulassa?" - -"Olen. Mutta vain jonkin aikaa -- odotin rahalähetystä." - -"Toivoakseni olette sen sittemmin saanut", huomautti puheenjohtaja. - -"Herra Ayscough oli luonani rahalähetyksen saapuessa", sanoi Lauriston -vilkaisten salapoliisiin. "Tapasimme sen -- tarkemmin sanoen kaksi -kirjettä -- asunnostani, kun lähdimme sinne yhdessä heti sen jälkeen, -mitä juuri olen kertonut teille." - -"Olitte edellisellä kerralla suorittanut asianne tyttärentyttären -kanssa?" kysyi ruumiintarkastaja. "Ette ollut siis nähnyt vanhusta?" - -"En koskaan tietääkseni nähnyt herra Multeniusta, ennenkuin tapasin -hänet kuolleena asuinhuoneensa lattialla", vastasi Lauristen. - -Puheenjohtaja kääntyi poispäin tästä todistajasta ja katsoi siihen -pöytään päin, jonka ääressä herra Parminter ja poliisiviranomaiset -istuivat. Herra Parminter nousi hitaasti seisomaan, vilkaisi -Lauristoniin ja esitti ensimmäisen kysymyksensä rauhallisella, melkein -lempeällä äänellä aivan kuin olisi aikonut antautua todistajan kanssa -ystävälliseen jutteluun. - -"Teidän kunnianhimonanne on siis kirjaileminen?" hän kysyi. - -"Minä olen kirjailija", vastasi Lauriston. - -Herra Parminter veti esiin nuuskarasian ja otti hyppysellisen nuuskaa. - -"Oletteko julkaissut paljon?" hän kysyi kuivasti. - -"Pari kolme kertomusta -- lyhyitä." - -"Tuottivatko ne paljon rahaa?" - -"Viisi puntaa kumpikin." - -"Oletteko tehnyt mitään muuta elatukseksenne siitä lähtien kuin tulitte -Lontooseen kaksi vuotta sitten?" - -"En ole." - -"Kuinka paljon olette ansainnut kynällänne tänne tulonne jälkeen?" - -"Noin kolmekymmentä puntaa." - -"Kolmekymmentä puntaa kahtena vuotena." - -"Millä olette elänyt?" - -"Minulla oli rahaa ennestään", vastasi Lauriston. "Minulla oli kaksi -sataa puntaa kotoa lähtiessäni." - -"Ja milloin se loppui?" kysyi Parminter. - -"Viime viikolla." - -"Ja niin veitte kellonne panttitoimistoon. Ja eilen, kun eivät -odottamanne rahat olleet saapuneet, teidän oli pakko mennä taas -panttitoimistoon? Mukaanne otitte, niin kuin juuri sanoitte, kaksi -sormusta -- teidän omaisuuttanne. Olenko oikeassa?" - -"Täysin oikeassa -- kaksi sormusta -- minun omaisuuttani." - -Herra Parminter kääntyi puhelemaan erään poliisiviranomaisen kanssa, -joka nostaen syrjään erään edessään olevan ruskean paperiarkin paljasti -saman sormustarjottimen, jonka Lauriston ja Ayscough olivat nähneet -Multeniuksen asuinhuoneen pöydällä. Samalla Parminter nosti omia -papereitaan ja otti niiden alta esiin Lauristonin sormukset. Hän otti -ne, pani kämmenelleen ja ojensi ne todistajaa kohti. - -"Nämä sormuksetko te veitte panttitoimistoon?" hän kysyi. - -"Niin", vastasi Lauriston. "Ne ovat äitini sormukset." - -Parminter osoitti tarjotinta. "Näittekö tämän asuinhuoneessa, jossa -tapasitte vainajan?" hän kysyi. "Näin." - -"Tuntuiko teistä kummalliselta, että omat sormuksenne muistuttivat niin -huomattavasti tällä tarjottimella olevia?" - -"Ei", vastasi Lauriston, "minä en ymmärrä mitään sormuksista". - -Parminter ojensi tyynesti sormustarjottimen puheenjohtajalle ja samalla -Lauristonin sormukset valkoisella paperilla. "Ehkä haluatte tarkastaa -näitä esineitä ja kiinnittää valamiesten huomion niihin?" hän sanoi ja -kääntyi taas todistajain aitioon päin. "Tahtoisin kysyä teiltä erästä -hyvin tärkeää seikkaa", hän jatkoi. "Teidän on paras harkita sitä -tarkoin, ennenkuin vastaatte. Se on teille tärkeämpi kuin ehkä ensi -kuulemalla tuntuu. Voitteko tyydyttävästi todistaa, että nuo kaksi -sormusta, joita väitätte omiksenne, ovat todella teidän?" - -Tätä kysymystä seurasi kuolemanhiljaisuus oikeussalissa. Ihmisiä oli -tullut lisää vielä kuulustelun alettuakin, ja huone oli nyt täpö -täynnä. Jokaisen katse oli suunnattu Lauristoniin hänen seisoessaan -todistajain aitiossa ilmeisestikin syviin ajatuksiin vaipuneena. -Ja kahdesta silmäparista kuvastui kiihkeä levottomuus: Melky oli -hermostunut ja levoton, Zillah ilmeisestikin hyvin huolissaan. Mutta -Lauriston ei vilkaissut kumpaankaan, vaan kääntyi lopulta Parminteriin -päin vilpittömän näköisenä. - -"Sormukset ovat minun", hän vastasi, "mutta en tiedä kuinka saan sen -todistetuksi". - -Hillittyä mutinaa kuului oikeussalissa. Keskellä huonetta puheenjohtaja -ojensi sormukset eräälle poliisiviranomaiselle ja viittasi häntä -näyttämään niitä valamiehille. Ja taas kuului Parminterin lempeä ääni. -"Ette voi todistaa niitä omiksenne." - -"Saanko selittää?" kysyi Lauriston. "Nähkääs -- voi mahdollisesti olla -ihmisiä, vanhoja ystäviä, jotka ovat nähneet nämä sormukset äitini -hallussa. Mutta en tiedä, mistä löytäisin semmoisia ihmisiä. Jos se on -välttämätöntä, voin koettaa." - -"Teidän sijassanne ehdottomasti koettaisin", huomautti Parminter -kuivasti. "Milloin nuo kaksi sormusta sitten joutuivat teidän -haltuunne?" - -"Äitini kuollessa", vastasi Lauriston. - -"Missä olette säilyttänyt niitä?" - -"Lukitussa arkussani." - -"Ettekö ole koskaan missään tilanteessa näyttänyt niitä kenellekään? -Ajatelkaa." - -"En", vastasi Lauriston. "En voi sanoa kenellekään näyttäneeni." - -"Ette edes äitinne kuoleman jälkeen?" - -"En. Otin tietysti haltuuni kaikki hänen tavaransa. En muista -näyttäneeni sormuksia kenellekään." - -"Piditte ne arkussanne siihen asti kun otitte ne esiin hankkiaksenne -rahaa niitä vastaan?" - -"Niin -- aivan oikein", myönsi Lauriston. - -"Kuinka paljon rahaa teillä oli kaiken kaikkiaan, kun lähditte -panttitoimistoon eilen iltapäivällä?" - -Lauristonin kasvoille levisi tumma puna. - -"Minulla ei ollut rahaa laisinkaan, jos teidän täytyy se välttämättä -tietää", sanoi hän. - -Taas kuului mutinaa oikeussalissa -- yleisön penkeillä istuvat -herkkämieliset naiset äännähtelivät säälistä, sillä he tunsivat itse -panttitoimistot sekä sen hädän, joka ajoi sinne menemään. Nyt heidän -sydämessään oli herännyt voimakas myötätunto todistajain aitiossa -seisovaa nuorukaista kohtaan. Mutta Lauriston alkoi äkkiä hymyillä -voitonvarmasti. - -"Yhdentekevää", hän lisäsi vilkaisten Parminteriin, "tuskin tuntiakaan -oli kulunut sen jälkeen, kun sain neljäkymmentä puntaa kirjeissä. -Ayscough tietää sen!" - -Parminter ei välittänyt laisinkaan tästä huomautuksesta. Hän oli -kuiskaillut poliisipäällikön kanssa ja kääntyi nyt puheenjohtajan -puoleen. - -"Pyytäisin, että tämä todistaja astuisi alas muutamiksi minuuteiksi", -hän virkkoi. "Haluaisin saada neiti Wildrosen uudelleen esiin -kutsutuksi." - -Puheenjohtaja viittasi Zillahia ystävällisesti palaamaan -todistaja-aitioon. - - - - -X - -MELKY TULEE VÄLIIN - - -Zillah oli kuunnellut, kuinka Lauriston vastaili Parminterin tarkkoihin -kysymyksiin, niin levottoman näköisenä, että sen huomasivat kaikki -hänen lähellään istuvat. Nämä levottomuuden merkit lisääntyivät yhä -hänen astuessaan hitaasti aitioon ja hän loi oikeuden puheenjohtajaan -melkein vetoavan katseen. Mutta tämä vain katseli papereitaan, ja -Zillahin oli pakko kääntyä Parmnterin puoleen, jonka ääni muuttui -tavallistakin imelämmäksi hänen puhutellessaan Zillahia. Kun -Parminter seisoi Zillahin edessä, olisi häntä tosiaankin voinut -pitää ystävällisenä ja hyväntahtoisena herrasmiehenä, jonka ainoana -päämääränä oli ilmaista sääliä ja lohduttelua. Mutta harvoilta -läsnäolijoilta oikeussalissa jäi kuitenkaan huomaamatta niiden -kysymysten tarkoitus, joita hän alkoi esittää kaikkein makeimmalla ja -lempeimmällä äänellään. - -"Ymmärtääkseni olette auttanut isoisävainajaanne hänen liikkeessään?" -kysyi Parminter. "Aivan niin. No, kuinka kauan olette ollut hänen -apulaisenaan?" - -"Siitä lähtien kun pääsin koulusta kolme vuotta sitten", vastasi Zillah. - -"Kolme vuotta -- tosiaanko! Ja luullakseni olette asunut hänen luonaan -jo muutamia vuosia ennen sitä?" - -"Aivan pikku tytöstä asti", myönsi Zillah. - -"Herra Multenius-vainaja on siis kasvattanut teidät? Niin oikein, te -siis tunsitte hänen liikettään jonkin verran jo kouluaikananne?" - -"Kyllä, hän opetti minulle monta seikkaa." - -"Te olitte tietysti aina saapuvilla -- vai mitä. Saanen otaksua, että -te vähitellen tutustuitte aika hyvin niihin esineisiin, joita isoisänne -liikkeessään käsitteli? Tietysti -- kiitos. Teitä tosiaankin mainitaan -jonkinlaiseksi asiantuntijaksi jalokivien ja metallien alalla?" - -"Tunnen niitä koko paljon", vastasi Zillah. - -"Te osasitte sanoa jonkin esineen arvon yhtä tarkoin kuin isoisänne?" - -"Kyllä -- tavallisten esineitten." - -"Ja te tunsitte oikein hyvin isoisänne varaston?" - -"Kyllä." - -Parminter viittasi sitä viranomaista, jolla oli hallussaan -sormustarjotin, asettamaan sen todistajain aition reunalle. - -"Suvaitkaa ystävällisesti katsella tätä tarjotinta ja sen sisällystä", -hän virkkoi. "Tunnette sen tietysti. Aivan niin. Tiedättekö nyt, missä -tuo tarjotin oli teidän lähtiessänne ulos ja jättäessänne isoisänne -yksin eilen iltapäivällä?" - -"Kyllä", vastasi Zillah epäröimättä. "Myymälän perällä olevan -asuinhuoneen pöydällä -- jossa sen näin sisään tullessanikin. Isoisäni -oli ottanut sen esiin ulkoakkunalta kiilloittaakseen sormukset." - -"Tiedättekö, kuinka monta sormusta tarjottimella oli?" - -"En. Ehkä kaksikymmentäviisi tai kolmekymmentä." - -"Niin kuin helposti näkee, ovat ne irrallaan tarjottimella, joka on -verhottu sametilla. Pidettiinkö niitä aina tuolla tavoin? Aivan noin. -Ja te ette tiedä kuinka monta siinä oli -- ettekä kuinka monta siinä -pitäisi olla nyt? Oikein, oikein. Siinä on nyt tarkalleen sanoen -kaksikymmentäseitsemän sormusta -- ette voi sanoa, onko se oikea määrä?" - -"En", vastasi Zillah, "eikä isoisänikään olisi voinut sitä sanoa. Joku -sormus olisi voinut pudota tuolle tarjottimelle tai joutua pois siitä. -Ne ovat kaikki vanhoja sormuksia." - -"Mutta -- arvokkaita?" kysäisi Parminter. - -"Muutamat ovat. Toiset eivät kovinkaan." - -"Mitä oikein ymmärrätte sanalla arvokas? Mikä esimerkiksi on tässä -olevan halvimman sormuksen hinta ja mikä kaikkein arvokkaimman?" - -Zillah vilkaisi melkein välinpitämättömästi edessään olevaan -tarjottimeen. - -"Muutamat noista sormuksista ovat vain viiden punnan hintaisia. Jotkut -harvat parin-, kolmenkymmenen, pari on arvokkaampaa." - -"Ja -- ne ovat kaikki vanhoja?" - -"Ne ovat kaikki vanhanaikuista työtä", sanoi Zillah. "Ne ovat jokainen -monta vuotta sitten valmistettuja. Timantit ja helmet ovat tietysti -oikeita." - -Parminter ojensi hänelle sen paperiarkin, jolla Lauristonin sormuksia -oli näytetty puheenjohtajalle ja valamiehille. - -"Olkaa hyvä ja katsokaa näitä sormuksia", hän virkkoi tyynesti. "Ovatko -ne samaa lajia ja samanarvoisia kuin tarjottimella olevat sormukset?" - -"Ovat", myönsi Zillah. "Suunnilleen samaa." - -"Mikä on noiden sormusten hinta erikseen?" kysyi Parminter. "Olkaa hyvä -ja ilmaiskaa meille mielipiteenne ammatti-ihmisenä." - -Zillah kumartui hetkiseksi tarkastamaan molempia sormuksia ja käänteli -niitä. - -"Tämän arvo on suunnilleen kolmekymmentä ja tuon noin viisikymmentä -puntaa", hän vastasi vihdoin. - -"Toisin sanoen nämä kaksi sormusta ovat samanlaisia muodoltaan ja -arvoltaan kuin parhaat tarjottimella olevat sormukset?" - -"Tunnetteko noita kahta sormusta?" - -"En, -- en ollenkaan." - -Parminter vaikeni hetkiseksi ja kiinnitti valamiesten huomion itseensä -terävällä katseellaan, ennenkuin kääntyi taas todistajan puoleen. - -"Olisitteko tuntenut jonkin tarjottimella olevista sormuksista?" hän -kysyi. - -"En", vastasi Zillah. "En olisi." - -"Ette siis voi millään tavalla sanoa ovatko nuo sormukset tuolta -tarjottimelta otetut?" - -"En!" - -"Asian laita on siis, että kaikki nuo sormukset -- kaksi paperiarkilla -ja kaksikymmentäseitsemän tarjottimella -- ovat samaa lajia, mitä tulee -ikään ja valmistustapaan -- kaikki aivan toistensa kaltaisia?" - -"Niin ovat", myönsi Zillah. - -"Ettekö te voi -- kaikki mitä sanotte on valallanne vahvistettu, -muistakaa se -- ette voi ehdottomasti väittää, että noita kahta -sormusta ei ole otettu tarjottimelta toisten joukosta?" - -"En", vastasi Zillah. "Mutta en voi myöskään sanoa, että ne olisi -otettu. Ja minä en sitä uskokaan. Minä en usko niitä meidän -sormuksiksemme!" - -Parminter hymyili rauhallisesti ja loi taas pikaisen katseen -valamiehiin, jotka näyttivät tuntevan mielenkiintoa juttua kohtaan. - -Sitten hän kääntyi Zillahin puoleen esittäen uuden sarjan kysymyksiä. - -"Kuinka kauan olette tuntenut viimeisen todistajan, Andrew -Lauristonin?" hän kysyi. - -"Viime viikosta alkaen", vastasi Zillah. - -Hän oli punastunut kuullessaan Lauristonin nimen, ja Parminter huomasi -sen heti. - -"Kuinka tutustuitte häneen?" - -"Hänen tullessaan liikkeeseemme asialle." - -"Panttaamaan kelloaan, luullakseni?" - -"Niin" - -"Te suorititte sen asian hänen kanssaan?" - -"Minä." - -"Ette ollut koskaan ennen nähnyt häntä?" - -"En." - -"Oletteko nähnyt häntä sen koommin?" - -Zillah epäröi hetkisen. - -"Tapasin hänet -- sattumalta -- Kensingtonin puutarhassa sunnuntaina", -hän vastasi vihdoin. - -"Puhelitteko hänen kanssaan?" - -"Puhelin", myönsi Zillah. - -"Panttaamisestako?" - -"Ei", kuului vastaus. "Hänen työstään -- kirjailemisesta." - -"Kertoiko hän teille olevansa hyvin ahtaalla?" - -"Minä tiesin sen!" sanoi Zillah. "Olihan hän pantannut kellonsa." - -"Ehkä -- te näytätte olevan erittäin hyvä liikeihminen -- ehkäpä -annoitte hänelle jonkin neuvon?" - -"Niin annoinkin. Neuvoin häntä niin kauan kuin hänellä suinkin oli -jotakin pantattavaa välttämättä hankkimaan rahaa taskuunsa." - -"Erinomainen neuvo", huomautti Parminter hymyillen. Hän nojautui -eteenpäin katsellen todistajaa vakavammin. "Mainitsiko Lauriston -sunnuntaina tai aikaisemmin hänet tavatessanne mitään hallussaan -olevista kahdesta sormuksesta?" - -"Ei", vastasi Zillah. - -Parminter vaikeni, epäröi, kumarsi äkkiä oikeuden puheenjohtajalle ja -istuutuen jälleen paikalleen veti esiin nuuskarasiansa. Puheenjohtaja -viittasi Zillahia poistumaan todistajain aitiosta ja keskeytti -Parminterin nuuskaushommat. - -"Luullakseni on parasta lykätä asia nyt tässä vaiheessa", hän virkkoi. -"Ilmeisestikään emme voi saada sitä loppuun tänään." Hän kääntyi -valamiehiin. "Ehdotan, että tätä kuulustelua jatketaan viikon päästä", -hän virkkoi. "Sillä välin --" - -Hänen mielenkiintonsa suuntautui nyt äkkiä Melky Rubinsteiniin, joka -nousi levottoman ja epäröivän näköisenä paikaltaan ja astui pöydän -eteen pyytäen julkisesti puheenvuoroa. - -"Mitä nyt?" kysyi puheenjohtaja. "Kuka olette? Aivan oikein, sama -todistaja, joka totesi ruumiin Daniel Multeniukseksi. No niin?" - -"Herra puheenjohtaja", virkkoi Melky kaikkein juhlallisimmalla -äänellään. "Tätä kuulustelua ei ole johdettu oikealla tavalla! En -tarkoita teitä -- mutta nämä herrat, poliisi ja herra Parminter ovat -väärillä jäljillä. Ymmärrän, mitä he ajavat takaa, ja he ovat väärässä! -He salaavat todisteita, herra puheenjohtaja." Melky kääntyi Ayscoughiin -päin. "Millaisena johtolankana käytetään tuota vanhaa kirjaa?" hän -kysyi. "Miksi ette ole esittänyt sitä? Olen Daniel Multenius-vainajan -läheisin miespuolinen sukulainen ja väitän, että se johtolanka on -aika paljon tärkeämpi kuin mikään muu tänä aamuna esitetyistä. Mitä -siitä kirjasta nyt arvellaan, herra Ayscough? Sanokaahan -- mitä siitä -kuuluu? -- ja mitä sen omistajasta tiedetään?" - -"Mitä se on?" kysyi puheenjohtaja. "Jos on jotakin --" - -"Jotakin, herra!" huudahti Melky. "Siinäpä on juuri -- sillä välillä, -jolloin serkkuni neiti Zillah Wildrose lähti hyvässä voinnissa olevan -vanhuksen luota ja ennenkuin herra Lauriston tapasi hänet kuolleena, -on myymälässä käynyt joku, joka on jättänyt asuinhuoneen pöydälle -arvokkaan kirjan, ja se kirja, kaikkien aamulehdissä olleitten -ilmoitusten mukaan, on Sussex-aukion varrella asuvan parlamentinjäsenen -herra Spencer Levendalen omaisuutta. Miksi ei sitä asiaa ole esitetty? -Miksi ei herra Levendalea ole kutsuttu tänne? Pyydän teitä, herra -puheenjohtaja, kiinnittämään siihenkin huomiotanne! Sen takana on -enemmän --" - -Puheenjohtaja nosti kätensä ja viittasi poliisipäällikön ja Parminterin -pöytänsä luokse. Hetkisen kuluttua kutsuttiin Ayscough. Ja Lauriston, -joka odotteli tämän neuvottelun tulosta, huomasi, ettei puheenjohtaja -ollut oikein tyytyväinen. Hän kääntyi äkkiä poliisipäällikön puoleen -esittäen kysymyksensä niin kuuluvasti, että kaikki oikeussalissa olevat -sen kuulivat. - -"Miksi ei kirjaa koskevia seikkoja esitetty heti alussa -oikeusistuimelle?" hän kysyi. "Minusta nähden siinä on peräti tärkeä -johtolanka. Se seikka, että sieltä löydettiin kirja, olisi pitänyt -ehdottomasti mainita heti. Lykkään asian tästä päivästä viikon päähän, -ja te saatte tuoda silloin kirjan ja haastaa herra Spencer Levendalen -tänne todistajaksi. Siis viikon päästä, herrat!" - -Melky Rubinstein kääntyi, kuiskasi jotakin nopeasti Zillahille ja rouva -Goldmarkille, pisti sitten kätensä Lauristonin kainaloon ja veti hänet -nopeasti pois oikeussalista. - - - - -XI - -TAKAOVI - - -Kadulle päästyään Melky kääntyi lähimmälle poikkikadulle ja viittasi -Lauristonia seuraansa. Ennenkuin he olivat kulkeneet montakaan kyynärää -hän painautui aivan kiinni toveriinsa ja vilkaisi varovasti taakseen. - -"Takanamme vaanii yksi noita poliisipeijakkaita", virkkoi Melky. "Mutta -sitähän juuri sopi odottaakin, herra -- he eivät tule jättämään teitä -hetkeksikään näkyvistään, ennenkuin jompikumpi kahdesta asiasta on -tapahtunut!" - -"Mistä asioista?" kysyi Lauriston. - -"Teidän on joko todistettava täysin pätevästi, että nuo sormukset -kuuluvat teille ja olivat sitä ennen äiti raukallanne", sanoi Melky, -"tai meidän on saatava käsiimme se ukkeli, joka nitisti setäni. Niin on -asia! Herra! -- luotatteko turvallisesti minuun ja teette mitä neuvon? -Se tapahtuu teidän hyväksenne." - -"En tiedä mikä olisi sen parempaa", vastasi Lauriston hetkisen -ajateltuaan. "Olette peräti kunnon mies, Melky -- siitä olen -vakuutettu! Mitä tahdotte minun tekevän?" - -Melky veti taskustaan kauniin kultakellon ja vilkaisi siihen. - -"Nyt on päivällisen aika", hän sanoi. "Tulkaa mukanani rouva Goldmarkin -luokse haukkaamaan muutamia suupaloja. Syödessämme sanon teille, mitä -on tehtävä. Mietin asioita perin pohjin sillä välin kun tuo Parminter -rääkkäsi Zillah parkaa, ja hiivatti sentään, teillä ei olen nyt muuta -mahdollisuutta kuin yksi ainoa, ja siihen teidän on käytävä käsiksi -heti! Tulkaa vain Praed-kadulle -- älkää välittäkö siitä, vaikka tuo -ukkeli takanamme kuljeskeleekin kuin mikäkin varjo. Minä kykenen -pääsemään hänestä voitolle yhtä helposti kuin voisin myödä hänen -kellonsa! Tarvittaisiin kaikki Lontoon salapoliisit saattamaan minut -ymmälle, jos vain haluaisin." - -Viiden minuutin kuluttua he saapuivat rouva Goldmarkin ruokalaan. -Melky, joka tunsi huoneuston täydellisesti, opasti Lauristonin erääseen -sisähuoneeseen sellaiseen nurkkaan, jossa saattoi olla verrattain -hyvässä rauhassa, ja kutsui tarjoilijattaren. Vasta sitten, kun he -olivat päässeet ateriansa puoliväliin, hän viittasi mielessään olevaan -asiaan. Hän kumartui aivan lähelle Lauristonia ja alkoi puhella. - -"Herra!" hän kuiskasi. "Mistä te olette kotoisin?" - -"Peeblesistä", vastasi Lauriston. "Kuulitte kai minun mainitsevan sen -oikeussalissa." - -"En ole käynyt koulua", virkkoi Melky. "Minulla ei ole mitään muuta -aavistusta siitä, missä Peebles, on paitsi että se on Skotlannissa. -Onko se kaukana siellä, tai missä se on?" - -"Ei kaukana rajalta", vastasi Lauriston. - -"Sinne pääsee siis muutamissa tunneissa, jos oikein arvaan", sanoi -Melky. "Pääsettekö? Sepä hyvä, herra noudattakaa siis minun vihjaustani -ja lähtekää sinne! Lähtekää sinne nopeasti." - -Lauriston laski kädestään veitsensä ja haarukkansa ja jäi tuijottamaan -Melkyä. - -"Minkä ihmeen vuoksi?" hän huudahti. - -"Löytääksenne jonkun -- kenet tahansa -- joka voi todistaa -noiden sormusten kuuluvan teille", vastasi Melky juhlallisesti -ja painokkaasti. "Ei kannata kieltää sitä tosiasiaa, että olette -vaarallisessa asemassa. Poliisi kulkee aina suorinta ja helpointa -tietä. Heidän suuntansa oli äsken täysin selvä -- Parminter sen -ilmaisi. Heillä on nyt oma mielipide -- heillä on aina sellainen -- ja -kun poliisit kerran muodostavat oman käsityksensä, ei mikään saa sitä -lähtemään heidän päästään -- heidän viranomaistensa päistä ainakaan. -Se, mitä he aikovat sanoa ja koettavat todistaa, on seuraavaa. -Että te olitte kovassa pinteessä, suorastaan pennittömänä. Menitte -herra Multeniuksen luokse -- te hiiviskelitte myymälän edustalla ja -kurkistelitte akkunasta, jolloin huomasitte hänen olevan yksin tai ehkä -näitte huoneen tyhjänä. Menitte sisään -- sieppasitte pari sormusta -- -hän yllätti teidät -- te nitistitte hänet. Se on heidän mielipiteensä --- eikä Zillah voi vannoa, etteivät ne sormukset, joita väitätte -omiksenne, kuulu hänen isoisälleen, ettekä te vielä toistaiseksi -voi todistaa, että ne ovat teidän tai että ne aikaisemmin kuuluivat -äidillenne! Herra, lähtekää heti tuonne Peeblesiin -- siekailematta -- -ja etsikää käsiinne joku henkilö, joku vanha ystävä, joka voi vannoa -tietävänsä noiden sormusten ilman pienintäkään epäilystä kuuluvan -teille! Tuokaa se ystävä kerallanne -- tuokaa hänet, vaikka hänet olisi -kuljetettava sairasvaunussa!" - -Lauristonia oli Melkyn todistelu ja hänen antamansa neuvo järkyttänyt -niin, ettei tarvittu mitään lisäselityksiä, jotta hän olisi ymmärtänyt -sen järkevyyden. "Mutta -- kuinka minä voin päästä lähtemään?" hän -kysyi. "Tuo poliisi vaaniskelee ulkopuolella -- tiedän olevani -silmälläpidon alaisena iltapäivästä lähtien! He eivät missään -tapauksessa päästä minua lähtemään Lontoosta, vaikka kuinka haluaisin! -Todennäköisesti he vangitsisivat minut, jos huomaisivat minun menevän -asemalle." - -"Minun mielipiteeni tämänaamuisten tapausten jälkeen on se, että -joudutte vankilaan ennen iltaa, jos jäätte tänne", huomautti Melky -kylmäverisesti. "Löisin kympin vetoa siitä! Mutta tehän ette jää -- -teidän täytyy lähteä! Tuolla syntymäseudullanne on varmisti joku, -joka voi vannoa noiden kahden sormuksen olevan perheomaisuuttanne, -ja teidän täytyy löytää käsiinne sellainen henkilö ja tuoda hänet -tänne, jos vapautenne on teille kallis. Ja mitä tulee poliisin käsistä -pujahtamiseen, niin minä järjestän sen teille, kunnollisesti! Kas niin, -minkä verran teillä on rahaa, herra Lauriston?" - -"Paljon", vastasi Lauriston. "Melkein neljäkymmentä puntaa -- ne rahat, -jotka sain eilen illalla." - -"Teettekö siis minun neuvojeni mukaan?" kysyi Melky. "Ja teettekö sen -heti epäröimättä ja siekailematta, käymättä kotona Flitwick-muorin -luona tai ilman muuta viivyttelyä?" - -"Teen", vastasi Lauriston. "Teen sen, koska olen vakuutettu siitä, että -olette oikeassa." - -"Kuunnelkaa siis minua -- tarkoin", virkkoi Melky. "Näettekö tuon -oven nurkassa? Niin pian kuin olette syönyt vanukkaanne, pujahtakaa -tuosta ovesta. Huomaatte silloin olevanne pienellä pihalla. Lähtekää -pois pihalta, jolloin tulette kapealle kujalle. Kulkekaa suoraan sitä -myöten ja niin pääsette Market-kadulle. Astukaa suoraan Southwick-katua --- tiedättehän sen -- Oxfordin ja Cambridgen pengermälle, ja silloin -näette ajuriaseman juuri edessä. Nouskaa ajopeleihin ja käskekää -ajamaan Piccadillyn sirkukseen. Erotkaa hänestä siinä -- tehkää pieni -kierros, ettei hän huomaa mitä aiotte -- ottakaa sitten toinen ajuri -ja ajakaa St. Pancrasin kirkolle. Astukaa alas siellä ja saapastakaa -King's Crossin asemalle. Ennätätte silloin helposti 3.15 lähtevään -pohjoiseen junaan, ja kun kerran olette sinne päässyt, on kaikki hyvin! -Matkustakaa Peeblesiin -- se on tärkeintä. Hiivatti sentään, herra -Lauriston, se on nyt ainoa mahdollisuus!" - -Viiden minuutin kuluttua, kun ei huoneessa ollut ketään muita -kuin he kahden, Lauriston puristi sydämellisesti Melkyn kättä, -lähti ulos nurkkaovesta ja katosi. Yksin jäätyään Melky veti esiin -paperossikotelonsa ja alkoi poltella tyynesti ja rauhallisesti. Kun -tarjoilijatar palasi, kuiskasi hän hänelle pari sanaa. Tarjoilijatar -nyökkäsi ymmärtävän näköisenä, sillä Goldmarkilla tunsi jokainen -Melkyn, ja jos tarjoilijattaret halusivat silloin tällöin jonkin -korukapineen, toimitti Melky sen heille ostohinnalla. - -"Antakaa nyt minulle kummankin lasku", Melky virkkoi. "Minä suoritan -ne." - -Mutta Melky antoi kulua kolme neljännestuntia, ennenkuin lähti -ulommassa huoneessa olevan kassapöydän luokse. - -Hän joi hitaasti kupin kahvia ja poltti muutamia paperosseja. Kului -jokseenkin pitkä aika, ennenkuin hän astui Praed-kadulle pannen samalla -kiinni päällystakkinsa nappeja. Hän huomasi, vaikka ei sitä mitenkään -ilmaissut, heti ensimmäisellä silmäyksellä saman miehen, joka oli -seurannut Lauristonia ja häntä oikeustalosta asti. Hänen huomiokykynsä -oli melkein yliluonnollisen tarkka, ja niin saattoi hän panna merkille, -että mies säpsähti hämmästyksestä. Mutta Melky ei näyttänyt eikä -tuntenut minkäänlaista hämmästystä, kun vartija tuli hänen jäljessään. - -"Tehän tunnette minut, herra Rubinstein", virkkoi mies melkein -anteeksipyydellen. "Tiedätte tietysti, että me pidämme silmällä -tuota nuorta skotlantilaista -- meidän täytyy! Hänhän meni tuonne -Goldmarkille teidän kanssanne? Onko hän vieläkin siellä?" - -"Minusta tuntuu, ettette oikein pysty tehtäväänne", huomautti Melky -kylmästi. "Hän lähti pois noin kolme neljännestuntia sitten. Meni -kotiin minun ymmärtääkseni." - -Mies kääntyi pois nähtävästi hämmästyneenä, mutta yhtä selvästi uskoen -Melkyn sanat. Hän lähti liikkeelle Star-kadulle päin Melkyn astellessa -hiljalleen panttitoimistoon. Hänestä tuntui välttämättömältä kertoa -Zillahille, mitä hän oli tehnyt. - -Rouva Goldmark oli yhä Zillahin luona. Melky kertoi tarinansa heille -molemmille. Zillah kuunteli sitä salaamatta mielenhuojennustaan. -Rouva Goldmark, joka nuorena ja sievänä leskenä oli taipuvainen -tunteellisuuteen, katseli Melkyä ihailevasti. - -"Hyväinen aika! Tepä vasta olette nokkela, herra Rubinstein!" hän -huudahti taputtaen lihavia käsiään. "Mitä minuun tulee, en olisi voinut -keksiä sellaista, vaikka olisin miettinyt sata vuotta! Mutta te olette -niin nopeaälyinen." - -Melky painoi sormella nenänsyrjäänsä. - -"Tiedättekö mitä, rouva Goldmark?" hän virkkoi. "Minä en aio sallia -noiden poliisien kajota nuoreen Lauristoniin, en totisesti. Minulla on -omat ajatukseni tästä jutusta -- odottakaahan vain siksi, kunnes lasken -käteni johonkin henkilöön. Eikö se ole teille kaikille selvää? Jos -löydän oikean miehen, niin silloin ei tähän nuorukaiseen enää lankea -minkäänlaista varjoa, vai mitä? Niin, minä en ole mikään tomppeli, -rouva Goldmark, älkää erehtykökään sitä luulemaan!" - -"Uskon teihin varmasti", vakuutti rouva Goldmark. "Niin, teillä ei -tosiaankaan ole silmät suotta päässänne, herra Rubinstein!" - -Zillah, joka oli kuunnellut hajamielisesti näitä kohteliaisuuksia, -kääntyi äkkiä serkkunsa puoleen. - -"Mitä aiot sitten tehdä, Melky?" hän kysyi. "Mikä merkitys tuolla -kirjalla oikein on? Ja millaisiin toimenpiteisiin aiot ryhtyä?" - -Mutta Melky nousi seisomaan, pudisti päätään ja napitti päällystakkinsa -aivan kuin olisi napittanut sen sisäpuolelle joukon syviä salaisuuksia. - -"Se, mitä sinun, Zillah, ja myöskin teidän, rouva Goldmark, on nyt -juuri tehtävä", hän virkkoi, "on pitää omana tietonanne se, mitä olen -pannut nuoren Lauristonin tekemään. Siitä ei saa pukahtaa sanaakaan! -Jos joku noista poliiseista tulee tänne häntä kysymään, niin ette -tiedä mitään -- ymmärrättekö? Ette ole nähnyt häntä sen koommin, kun -hän lähti minun kanssani oikeustalosta -- ymmärrättekö? Niinhän muuten -onkin asian laita. Ja mitä muuhun tulee, jättäkää se nöyrimmälle -palvelijallenne." - -"Voi, kuinka älykästä!" huudahti rouva Goldmark. "Minun älyni ei riitä -mihinkään muuhun kuin liikkeeni hoitamiseen!" - -"Mutta eikö siinä sitten näy älyä?" virkkoi Melky ihaillen. "Mitä -olenkaan aina sanonut teistä, rouva Goldmark? Enkö ole aina sanonut, -että olette taitavin liikettä hoitava nainen koko Paddingtonissa. Eikö -sellaisessa ilmene älyä? Voi, minun mielestäni teillä on erittäin hyvät -hengen lahjat, rouva Goldmark!" - -Tämän kohteliaisuuden lausuttuaan Melky erosi rouva Goldmarkista ja -Zillahista ja palasi asuntoonsa. Katua astellessaan hän huomasi rouva -Flitwickin oven edustalla odottelevan vuokra-ajurin. - -Sisällä huonossa eteishuoneessa hän tapasi kelpo emäntänsä puhelemassa -erään vieraan -- hyvin puetun nuoren herran kanssa, joka ilmeisestikin -teki kysymyksiä. Rouva Flitwick kääntyi Melkyyn huojentuneen näköisenä. - -"Ehkä te, herra Rubinstein, voitte sanoa tälle herralle, missä herra -Lauriston on", hän virkkoi. "En ole nähnyt häntä sen koommin, kun hän -lähti ulos heti aamulla." - -Melky katseli vierasta tarkoin. Sitten hän mitään sanomatta viittasi -vierasta tulemaan ulos ja käveli hänen kanssaan niin kauas, etteivät -toiset voineet kuulla heitä. - -"Olettekohan hänen skotlantilainen ystävänsä?" kysyi Melky. "Se sama, -jolta tuli rahalähetys eilen illalla?" - -"Olen", myönsi vieras. "Näen teidän olevan selvillä asiasta. Nimeni on -Purdie -- John Purdie. Missä Lauriston on? Haluaisin erikoisesti tavata -häntä." - -Melky taputteli nenänsä syrjää ja kuiskasi. - -"Hän on matkalla sinne, josta te tulette, herra", hän virkkoi. "Kas -niin -- minä tiedän, kuka te olette, ja hetken kuluttua te tunnette -minut. Tulkaahan huoneeseeni!" - - - - -XII - -PEEBLESILÄINEN YSTÄVÄ - - -Melkyllä, rouva Flitwickin tärkeimmällä asukkaalla, oli hallussaan, -niin kuin emännällä oli tapana sanoa, kadunpuoliset vierashuoneet --- kaksi perättäistä kamaria. Toinen niistä oli kalustettu -oleskeluhuoneeksi, ja sinne hän nyt vei Lauristonin ystävän, kehoitti -häntä vieraanvaraisesti istumaan ja rupesi tarkastelemaan häntä. Heti -hän arvioi herra John Purdien siksi, mikä hän olikin -- varakkaaksi, -hyvin puetuksi, tarmokkaaksi, nuoreksi liikemieheksi, joka oli -todennäköisesti aina ollut tekemisissä tärkeitten ja arvokkaitten -asioitten kanssa. Hyvin tyytyväisenä tähän alkutarkasteluun hän kävi -heti käsiksi hetken tärkeimpään asiaan. - -"Herra", aloitti Melky vetäen tuolin Purdien viereen ja omaksuen heti -salaista luottavaisuutta ilmaisevan äänensävyn ja käytöksen. "Olen -kuullut teistä. Minä ja herra Lauriston olemme läheisiä ystäviä. Nimeni -on Rubinstein -- Melchior Rubinstein, jota tavallisesti sanotaan -Melkyksi. Tiedän teistä kaikki -- olette se Lauristonin ystävä, jolta -hän pyysi vähän apua päästäkseen lävitse muutamista vaikeuksista -ikäänkuin -- eikö niin? Aivan oikein -- ja te lähetitte hänelle aluksi -kaksikymmentä puntaa, jotka hän saikin eilen. Samalla kerralla hänelle -tuli toisetkin kaksikymmentä puntaa parista kirjallisesta työstä -- -kertomuksista, herra! -- olisinpa suonut, että hän olisi saanut rahanne -ja nuo toisetkin rahat käsiinsä tuntia aikaisemmin! Hiivatti sentään -- -jospa nuo kirjeet vain olisivat tulleet aikaisemmassa postissa, olisi -se säästänyt häneltä aika paljon harmia!" - -"Kuulkaahan -- minulla ei ole pienintäkään aavistusta siitä, mitä -puhutte", virkkoi Purdie hyvänluontoisesti. "Ilmeisestikin te tiedätte -enemmän kuin minä. Minä tunsin Andie Lauristonin hyvin niihin aikoihin, -jolloin hän lähti Peeblesistä, mutta sen koommin en ole nähnyt häntä -enkä kuullut hänestä, ennenkuin hän kirjoitti minulle hiljattain. -Mistä oikein on kysymys, ja miksi hän on lähtenyt takaisin Peeblesiin? -Ilmoitin hänelle tulevani tänne aivan näinä päivinä. Tässä nyt olen, ja -hän on lähtenyt!" - -Melky työnsi tuolinsa vieläkin lähemmäksi vierastaan, loi varovaisen -silmäyksen ovelle ja alensi ääntään. - -"Aion kertoa teille kaikki siitä asiasta, herra", hän virkkoi. "Tiedän, -että teillä skotlantilaisilla on erikoisen hyvä ymmärryskyky, ja te -oivallatte koko jutun kyllä nopeasti. Kuunnelkaa nyt minua, herra -Purdie, aivan kuin olisin tärkeää juttua esittävä asianajaja ja teidän -pitäisi heti ruveta vastaamaan hänelle." - -John Purdie, joka oli jo havainnut isäntänsä yhtä mieltäkiinnittäväksi -kuin huvittavaksikin henkilöksi, kuunteli tarkoin Melkyn kertoessa -hänelle Lauristonin teoista ja seikkailuista siitä hetkestä lähtien, -jolloin hän oli mennyt panttaamaan kelloaan Multeniuksen liikkeeseen, -siihen asti, jolloin hän oli Melkyn ehdotuksesta lähtenyt salaa ja -kiireesti Peeblesiin. Melky ei unohtanut ainoaakaan yksityisseikkaa. -Hän kertoi tarkoin jokaisesta tärkeästä kohdasta ja pani erikoisen -painon ruumiintarkastajan kuulustelussa sattuneisiin seikkoihin. -Lopuksi hän vetosi luottavasti puhetoveriinsa. - -"Ja nyt kysyn teiltä, herra -- avomielisesti!" päätti Melky. "Olisinko -voinut neuvoa häntä paremmin kuin neuvoin? Eikö hänen ollut parempi -lähteä sinne missä voi hankkia todistajan puolestaan kuin antautua -vaaraan tulla vangituksi ja suljetuksi sellaiseen paikkaan, missä hän -ei voisi tehdä mitään omaksi hyväkseen. Mitä nyt sanotte, herra Purdie?" - -"Aivan niin", myönsi Purdie mietittyään vielä vähän aikaa. "Luulen -teidän menetelleen oikein. Epäilemättä hän voi saada käsiinsä joitakin -vanhoja peeblesiläisiä ystäviä, jotka voivat varmasti muistaa hänen -äitinsä omistaneen nuo kaksi sormusta. Mutta teidän täytyy muistaa -eräs asia. Sanotte poliisin vartioineen häntä eilisestä iltapäivästä -lähtien. No niin, kun he huomaavat hänen paenneen, pitävät he sitä -raskaana ja hyvin todennäköisenä rikollisuuden todisteena. He tulevat -väittämään hänen paenneen tuomiota!" - -"Ei se haittaa, herra, jos Lauriston palaa mukanaan syyttömyyden -todistus", huomautti Melky. - -"Niin -- mutta he eivät odota sitä", virkkoi Purdie. "He varmasti -kohottavat oikean takaa-ajohuudon hänen lähdettyään. Hän ei ole sitä -lajia, josta voisi erehtyä tai joka voisi jäädä huomaamatta -- jollei -hän ole aika lailla muuttunut näinä parina vuonna -- hän on aina ollut -komea poika." - -"Niin on nytkin", huomautti Melky, "niin on nytkin". - -"No niin", jatkoi Purdie. "Tahtoisin nyt tehdä teille erään ehdotuksen. -Minusta näyttää nyt viisaimmalta teidän ja minun lähteä suoraa päätä -poliisiviranomaisten, luokse ja kertoa heille peittelemättä Lauristonin -matkustaneen hankkimaan todistuksia siitä, että nuo sormukset todella -olivat hänen, ja että hän palaa päivän parin kuluttua sen todistuksen -keralla. Se luultavasti tyydyttää heitä -- toivoakseni minä voin vielä -lisätä yhden seikan, joka auttaa lisäksi. Me emme halua sellaisten -ajatusten pääsevän valtaan, että nuorukainen on lähtenyt mieluummin -pakoon kuin alistunut mahdollisesti häneen kohdistuvaan syytteeseen -murhasta, ymmärrättehän!" - -"Käsitän aivan teidän tarkoituksenne, herra, aivan täsmälleen", myönsi -Melky. "Minä yhdyn teihin! Minulla ei ole mitään sitä vastaan. Tietysti -ei ole laisinkaan välttämätöntä mainita poliisille tarkemmin minne hän -on lähtenyt -- vai mitä?" - -"Ei suinkaan!" sanoi Purdie. "Mutta minä ilmoitan heille meneväni -takuuseen hänen palaamisestaan. Sovitteko te molemmat keskenänne siitä, -millä tavoin pääsette yhteyteen toistenne kanssa?" - -"Sovimme", vastasi Melky. "Jos jotakin erikoista tapahtuu näinä parina -ensimmäisenä päivänä, on minun määrä sähköttää hänelle postitoimistoon -Peeblesiin. Jos hän löytää mitä haluaa, sähköttää hän minulle heti -paikalla." - -"Hyvä on", virkkoi Purdie. "Sitten vielä yksi asia. Mainitsitte minulle -herra Spencer Levendalesta ja siitä kirjasta, joka oli joutunut niin -omituisella tavalla panttitoimistoon. Minä tunnen sattumalta herra -Levendalen -- oikein hyvin." - -"Oikeinko totta, herra!" huudahti Melky. "Kylläpä maailma on pieni." - -"Tapasin herra Spencer Levendalen viime syyskuussa -- kaksi kuukautta -sitten", jatkoi Purdie. "Hän oleskeli silloin eräässä hotellissa -ylänkömailla lastensa ja heidän kotiopettajattarensa kanssa. Minä asuin -samassa hotellissa kuukauden päivät, ja hän ja minä kalastelimme usein -yhdessä. Tulimme hyviksi ystäviksi, ja hän pyysi minua käymään luonaan, -kun ensi kerran tulen kaupunkiin. Ja tässä nyt olen. Kun ensin olemme -käyneet poliisilaitoksella, menen Sussex-aukiolle ja kerron herra -Levendalelle olevani Lauristonin ystävä ja sanon, että Lauriston on -vaarassa tämän jutun vuoksi, ja pyydän häntä puhumaan minulle enemmän -tuosta kirjasta!" - -Melky hypähti seisomaan ja puristi vieraansa kättä. - -"Herra, te olette oikeaa lajia", hän virkkoi kiihkeästi. "Tuolla -kirjalla on jotakin yhteyttä jutun kanssa! Minun käsitykseni mukaan -se mies, joka vei tuon kirjan panttitoimistoon, on sama, joka nitisti -vanhan sukulaisraukkani -- se on varma, herra! Levendale ei tahtonut -kertoa meille juuri mitään tänä aamuna -- mahdollisesti hän puhuu -teille enemmän. Auttakaa tekin Lauristonia, herra -- me pelastamme -hänet pulasta." - -"Te näytätte olevan hyvin suopea häntä kohtaan", huomautti Purdie. "Hän -on ilmeisesti miellyttänyt teitä." - -"Ja Zillah-serkkuani", vastasi Melky tuttavallisesti hymyillen. "Zillah --- koko Paddingtonin sievin tyttö, herra -- on ihan pihkaantunut -tuohon nuorukaiseen. Ja -- vielä sananen korvaanne, herra -- Zillah -on kasvatettu hienon naisen tavoin, ja nyt ukon kuoltua hän perii -sellaisen omaisuuden, joka voisi saada neekerin kalpenemaan! Eikä siinä -ole minkäänlaista erehdystä. Hoidelkaa asia kuntoon, herra!" - -"Minä pidän huolen siitä", virkkoi Purdie. "Kas niin, nyt nuo poliisit. -Kuulkaahan, onkohan tässä lähistöllä hyvää hotellia? Minulla on -kaikki kapineeni tuolla alhaalla ajurinrattaissa. Ajoin tänne suoraan -asemalta, koska halusin heti tavata Andie Lauristonia." - -"Raha ei luullakseni merkitse teille mitään, herra?" kysyi Melky luoden -asiaa ymmärtävän katseen nuoren skotlantilaisen ulkomuotoon, jossa -näkyi selviä varallisuuden merkkejä. - -"Ei kohtuullisissa rajoissa", vastasi Purdie. - -"Sitten sopii Great Western-hotelli Praed-kadun päässä", virkkoi Melky. -"Se sopii teidän kaltaisellenne nuorelle herralle ihan oivasti. Ja te -olette aivan likellä." - -"Tulkaa siis kanssani", virkkoi Purdie. "Ja sitten poliisilaitokselle." - -Keskusteltuaan puoli tuntia yksityisesti poliisiviranomaisten kanssa -Purdien onnistui saada heidät ymmärtämään muutamia seikkoja uudessa -valossa. He alkoivat katsella asioita toisin. Tässä oli varakas -nuori skotlantilainen tehtailija, taatussa yhteiskunnallisessa -asemassa oleva henkilö, joka voi mennä takuuseen Andrew Lauristonin -puolesta useammassa kuin yhdessä suhteessa, joka oli tuntenut hänet -lapsuudesta asti ja luotti täydellisesti häneen ja hänen sanaansa, -sekä oli vakuutettu siitä, että tultaisiin ehdottoman varmasti -huomaamaan todeksi se, mitä Lauristen oli sanonut sormuksista ja Daniel -Multeniuksen löytämisestä. He suostuivat mielellään luopumaan enemmistä -toimenpiteistä Lauristonin suhteen, kunnes hän palaisi -- ja Purdie -huomasi pakostakin hymyillen, että he nimenomaan välttivät kyselemästä -minne hän oli lähtenyt. Hän palasi tuosta keskustelutilaisuudesta -Ayscoughin saattaessa häntä, ja ulkopuolella odotteleva Melky huomasi -asiain luistaneen hyvin. - -"Ehkäpä hyväntahtoisesti ilmoitatte minulle täkäläisen osoitteenne, -herra Purdie", virkkoi Ayscough. "Mahdollisesti esiintyy asianhaaroja, -joista tahtoisin ilmoittaa teille." - -"Great Western-hotelli", sanoi Purdie. "Asun siellä, kunnes Lauriston -on palannut ja tämä asia on täysin selvitetty, mikäli se häntä -koskee. Tulkaa sinne, jos haluatte tavata minua. Hyvä on", hän jatkoi -kävellessään Melkyn kanssa pois poliisiasemalta. "He hyväksyivät minun -takuuni eivätkä tee mitään, ennenkuin Lauriston palaa. No niin, te -tunnette tämän seudun, minä en -- neuvokaa minulle tie Sussex-aukiolle --- menen nyt heti tervehtimään Levendalea." - -John Purdiella oli kaksinkertainen syy mennä tervehtimään herra -Spencer Levendalea. Hän oli Melkylle maininnut, että Levendale heidän -tavatessaan ylänkömailla oli ollut leski, jolla oli mukanaan lapsensa -ja näiden kotiopettajatar. Mutta hän ei ollut kertonut rakastuneensa -kotiopettajattareen eikä sitä, että yhtenä syynä hänen Lontooseen -tuloonsa juuri silloin oli ollut uudistaa tuttavuutensa hänen -kanssaan. Pääasiassa tätä kotiopettajatarta hän ajatteli seisoessaan -Sussex-aukion varrella olevan suuren talon portailla -- ehkäpä hän -muutaman minuutin kuluttua tapaisi hänet jälleen. - -Mutta Purdien ei onnistunut sinä päivänä nähdä herra Spencer Levendalea -eikä sievää kotiopettajatarta. Palvelija ilmoitti herra Levendalen -olevan asioilla kaupungilla ja syövän ulkona sinä iltana, neiti Bennet -taas oli vienyt molemmat lapset Hounslowiin tervehtimään erästä heidän -sukulaistaan eikä palaisi, ennenkuin myöhään illalla. Purdie siis -kirjoitti vain lyijykynällä lontoolaisen osoitteensa nimikortteihinsa, -jätti yhden sekä herra Levendalelle että neiti Bennetille ja palasi -hotelliinsa, jonne asettui odottelemaan tapausten kehittymistä. Hän -vietti illan lukemalla Daniel Multeniuksen jutun selostuksia -- -useammassa kuin yhdessä lehdessä ne olivat erittäin täydelliset ja -seikkaperäiset, eikä hänen tarvinnut paljonkaan ponnistaa nopeaa -käsityskykyään tullakseen vakuutetuksi siitä, että hänen vanha -koulutoverinsa oli selvästi vaarassa, ellei hänen onnistuisi todistaa -sormuksia omikseen. - -Seuraavana aamuna hän oli juuri lopettanut aamiaisensa ja aikoi lähteä -Melky Rubinsteinin luokse kuullakseen, oliko Lauriston ilmoittanut -mitään itsestään, kun tarjoilija toi hänelle Ayscoughin nimikortin -ilmoittaen, että sen lähettäjä odotti tupakkahuoneessa. Purdie lähti -heti sinne. Salapoliisi, joka näytti hyvin vakavalta ja miettiväiseltä, -veti hänet syrjään erääseen turvalliseen nurkkaan. - -"Yön aikana on sattunut kummallinen tapaus, herra Purdie", virkkoi -Ayscough heidän jäätyään kahden kesken. "Ja minun käsitykseni mukaan se -on yhteydessä tämän Multeniuksen jutun kanssa." - -"Mikä se on?" kysyi Purdie. - -"Se on seuraava", virkkoi Ayscough. "Eräs Praed-kadun varrella asuva -pikkukauppias tavattiin kuolevana rauhallisella Maida Valen kadulla -kello kaksitoista yöllä, ja hän kuoli pian sen jälkeen. Ja -- hänet on -myrkytetty, mutta tohtorit eivät voi vielä sanoa millä tavoin." - - - - -XIII - -AVUNPYYNTÖ - - -Purdie, jonka luonteenlaatu oli sellainen, että hän esiintyi hitaasti -ja varovasti vakavissa tilanteissa, viittasi salapoliisia istuutumaan -tupakkahuoneen rauhalliseen nurkkaukseen, jonne he olivat vetäytyneet, -ja otti itselleen tuolin hänen viereensä. - -"No niin", hän virkkoi, "kuinka te nyt ensiksikin arvelette tämän asian -olevan yhteydessä vanhan panttilainaajan jutun kanssa? Siinä täytyy -olla jokin yhdistävä rengas." - -"Niin siinä onkin", vastasi Ayscough. "Viime yönä murhattu mies oli -Daniel Multeniuksen lähin naapuri, jonka nimi oli Parslett -- James -Parslett, hedelmä- ja vihanneskauppias. Pienihän hänen liikkeensä oli, -mutta hyvin tunnettu siinä kaupunginosassa. Nyt kerron teille jotakin. -En ole mikään piirtäjä", jatkoi salapoliisi, "mutta luulen voivani -tälle paperipalalle hahmotella ääriviivat, niin että teille selviää -sen paikan pohjapiirustus. Nämä kaksi viivaa kuvaavat Praed-katua. -Tämä risti merkitsee Daniel Multeniuksen panttitoimistoa. Sen etuosa -- -jalokiviosasto -- on Praed-kadulle päin. Vieressä on kapea sivukäytävä: -siitä pääsee panttausosastoon. No niin, Multeniuksen liike oli käytävän -toisella puolella, Parslettin toisella. Parslettin asunnon ovi on ihan -Multeniuksen panttitoimiston ovea vastapäätä. Onko se selvä, herra -Purdie?" - -"Täydellisesti", vastasi Purdie. "Ymmärrän sen mainiosti." - -"Minun käsitykseni on nyt sellainen; että Parslett näki Daniel -Multeniuksen todellisen murhaajan tulevan ulos Multeniuksen sivuovesta -hänen, Parslettin, seisoessa omalla ovellaan, että tämä tunsi murhaajan -ja koetti eilen kiristää häneltä lahjuksia, ja että tuo mies antoi -hänelle myrkkyä, niin että Parslett kuoli hänestä erottuaan", virkkoi -Ayscough kuiskaamalla. "Se on vain minun käsitykseni -- mutta lyönpä -vetoa, että se ei paljon poikkea todellisesta asianlaidasta!" - -"Mitä syytä teillä on otaksua Parslettin vaatineen lahjuksia -murhaajalta?" kysyi Purdie. - -"Sanon sen heti", vastasi salapoliisi melkein voitonriemuisella -äänellä. "Niin varhaista kuin onkin, olen jo tänä aamuna suorittanut -muutamia pikku tutkimuksia, Kun Parslett löydettiin ja vietiin -sairaalaan -- Marian sairaalaan, joka on aivan tässä lähellä -- -huomattiin hänellä olevan viisikymmentä kultapuntaa taskussaan. Tänä -aamuna haastattelemani Parslettin lesken sanojen mukaan oli hänen -miehensä verrattain ahtaalla raha-asioissa eilen. Kauppa ei ollut viime -aikoina oikein vedellyt, ja vaimo tietysti tuntee hänen talousasiansa. -Hän lähti kotoansa eilen illalla yhdeksän aikoina sanoen menevänsä -vähän kävelemään, ja leski sanoo olevansa varma siitä, että hänellä -ei ollut noita viittäkymmentä puntaa silloin -- ihme olisi ollut, -sanoo vaimo, jos hänellä olisi edes ollut viisikymmentä shillingiä! -Mitä arvelette, herra Purdie, mistä saattoi tuollainen mies saada -viisikymmentä puntaa kotoa lähtönsä jälkeen ja ennen sitä hetkeä, -jolloin hänet löydettiin kuolevana kadulla?" - -"Olisihan hän voinut lainata ne joltakin ystävältä", arveli Purdie. - -"Ajattelin minäkin sitä", sanoi Ayscough. "Sehän tuntuu luonnolliselta. -Mutta rouva Parslett sanoo, ettei heillä ollut ainoaakaan ystävää, -jolta hän olisi voinut lainata sellaisen summan! Ei, herra Purdie, -minun käsitykseni on se, että Parslett näki jonkun miehen menevän -Multeniukselle ja lähtevän sieltä pois, että hän tunsi miehen, että hän -meni ilmaisemaan hänelle olevansa selvillä jutusta, että mies antoi -hänelle nuo rahat päästäkseen sillä hetkellä eroon hänestä ja päätti -sitten myrkyttää hänet." - -Purdie pohti tätä otaksumaa jonkun aikaa puhumatta mitään. - -"No niin", hän virkkoi vihdoin, "jos asia on niin, silloin on kaksi -asiaa varmasti totta -- ensiksikin, että murhaaja on joku tässä -lähistöllä asuva henkilö ja toiseksi, että hänellä on kokemusta -myrkkyjen alalla." - -"Aivan niin", myönsi Ayscough. "Se on totta. Sitä paitsi tulisi -vielä eräs muu seikka varmaksi sen kautta -- ystävänne Lauristonin -viattomuus." Purdie hymyili. - -"Sitä en ole koskaan epäillyt", hän virkkoi. - -"En minäkään, näin meidän kesken sanoen", huomautti Ayscough -vilpittömästi. "Sanoin virkatovereilleni, että omasta puolestani -olin vakuutettu tuon nuorukaisen täydellisestä viattomuudesta -ensimmäisestä hetkestä alkaen -- ja minähän hänet ensimmäiseksi tapasin -panttitoimistossa. Oli kerrassaan onneton seikka, että hän sattui -olemaan siellä, ja surullinen yhteensattuma, että nuo hänen sormuksensa -niin suuressa määrässä muistuttivat ukon tarjottimella olevia sormuksia --- mutta en ole koskaan epäillyt häntä. Ei, herra Purdie, minun -käsitykseni mukaan koko tämä juttu on paljon monimutkaisempi. Se ei ole -mikään jokapäiväinen tapaus -- joku hyökkäsi vanhan Daniel Multeniuksen -kimppuun -- joku! -- jostakin erikoisesta syystä -- ja siitä ei ole -mikään helppo asia saada selkoa. Ja minä olen vakuutettu siitä, että -tämä Parslettin juttu liittyy siihen -- että Parslett myrkytettiin, -koska hän tiesi liian paljon." - -"Te sanotte, ettei tiedetä, mitä myrkkyä nimenomaan oli käytetty?" -kysyi Purdie. "Jos sen tietäisi, voisi päästä vähän jäljille. Sillä -jos se olisi jotakin hyvin harvinaista lajia, saisi siten selville, -että kuka tahansa sen lieneekin laatinut, hän on erikoisesti tutkinut -myrkkyjä." - -"En tiedä sitä vielä", vastasi Ayscough. "Mutta", hän jatkoi nousten -seisomaan, "jos viitsitte lähteä kanssani sairaalaan, voisimme saada -tietää sen nyt. Pari heidän erikoista asiantuntijaansa on suorittanut -tutkimuksen. Sinne on hyvin pieni matka." - -Purdie lähti salapoliisin mukana astelemaan Praed-katua. Ennenkuin -he pääsivät sairaalan ovelle asti, tuli eräs mies Ayscoughin luokse: -tanakka, hyvinvoipa mies, jolla oli varovainen käytös ja valpas katse. -Hänen silmänsä siirtyivät tarkastelevan näköisinä salapoliisista hänen -seuralaiseensa. Hän näytti ymmärtävän, että Ayscough luotti Purdieen ja -puhui sellaisella tavalla kuin ainakin henkilö, jolla on kerrottavana -jotakin salaperäistä ja tärkeää. - -"Suokaa anteeksi, herra Ayscough", hän virkkoi. "Saanko vaihtaa -muutaman sanan kanssanne? Tunnettehan minut, herra Ayscough?" - -Ayscough katseli häntä terävästi. "Herra Goodyer, eikö niin?" hän -kysyi. "Niin, nyt muistankin. Mistä on kysymys? Voitte huoletta puhua -tämän herran kuullen." - -"Se koskee viime yön juttua -- Parslettia", virkkoi Goodyer vetäen -salapoliisin syrjään ja alentaen ääntään, niin että ohikulkijat eivät -kuulisi. "Siinä on eräs seikka, josta minun on puhuttava teille -- olen -kuullut asiasta Parslettin vaimolta. Mutta en ole maininnut hänelle -siitä, mitä teille ilmaisen, herra Ayscough." - -"Ja mitä se on?" kysyi salapoliisi. - -"Omistan nähkääs sen talon, jossa Parslett asuu", jatkoi Goodyer. -"Hänellä on jo muutamia vuosia ollut sekä myymälänsä että asuntonsa -minun talossani. Syystä tai toisesta ei Parslett ole viime aikoina -menestynyt oikein hyvin, ja hän oli minulle velkaa puolen vuoden -vuokran. Näin hänet eilen ja sanoin, että minun oli saatava rahat -heti. Minä suorastaan ahdistin häntä kovasti niistä -- olin käynyt -hänen luonaan pari kolme viikkoa aikaisemmin ja saatoin nähdä, ettei -laisinkaan kannattanut antaa asian jatkua ennallaan. Hän oli ollut -surkeana asian johdosta edellisellä viikolla, mutta eilen illalla hän -oli hyvin luottavaisella mielellä. 'Teidän ei tarvitse laisinkaan olla -levoton, hän virkkoi. Tänä iltana minulle suoritetaan sievä summa -rahaa, ja minä selvitän asiani kanssanne, ennenkuin lasken pääni yön -lepoon', hän virkkoi. 'En voi määrätä sitä minuutilleen, mutta voitte -luottaa siihen, että käyn luonanne ennen kello yhtätoista ja tuon -rahat tullessani.' Ja hän oli niin varma siitä, herra Ayscough, että -en sanonut mitään muuta kuin mainitsin olevani hyvin kiitollinen siitä -ja lupasin istua valveilla häntä odottaen, Ja", lopetti Goodyer, "minä -odotin puoli yhteen, mutta hän ei tullut. Tänä aamuna tietysti tulin -käymään tänne ja silloin kuulin mitä oli tapahtunut -- kuinka hänet oli -tavattu henkihieverissään kadulla ja kuinka hän sitten oli kuollut -- -viisikymmentä kultapuntaa taskussaan. Niihin rahoihin hän tietysti oli -vedonnut, herra Ayscough." - -"Oletteko puhunut tästä kenellekään?" kysyi Ayscough. - -"En edes leskelle enkä kenellekään muulle kuin teille", vastasi Goodyer. - -"Älkää puhukokaan siitä", sanoi Ayscough. "Säilyttäkää se omana -tietonanne, kunnes minä ilmoitan toisin. Ette kuullut Parslettilta -mitään siitä, mistä hän odotti rahaa?" - -"En yhtä tavuakaan", vastasi Goodyer. "Mutta sen huomasin, että hän oli -ehdottoman varma sen saamisesta." - -"No niin, vaietkaa nyt tarkoin asiasta", jatkoi Ayscough. "Asiassa -pannaan tietysti toimeen tutkinto, ja minä kyllä huolehdin siitä, että -teidän tietonne tulee siellä kuuluville. Tässä asiassa on jotakin -salaperäistä, herra Goodyer, ja sen selvittelemisessä on aika työ." - -"Olette oikeassa", myönsi Goodyer. "Uskon teitä." - -Hän lähti pois, ja Ayscough viittasi Purdielle kehoittaen häntä -kanssaan sairaalaan. - -"Se on kerrassaan omituista", hän mutisi. "Peräti omituista! Mutta -kaikki viittaa siihen, että minun otaksumani on oikea. Ehkäpä te nyt -hyväntahtoisesti jäätte odotushuoneeseen, niin minä otan selville, -ovatko tohtorit päässeet lopullisesti perille tuon myrkyn laadusta." - -Purdie odotti kymmenen minuuttia mietiskellen sen salaperäisen asian -omituisuuksia, johon hän oli niin kummallisella tavalla sekaantunut. -Vihdoin Ayscough palasi päätään pudistaen. - -"En voi vielä saada heiltä täyttä selvyyttä", hän virkkoi heidän -lähtiessään yhdessä pois. "Siellä on pari kolme asiantuntijaa -- miksi -sitä tiedettä nyt sanoinkaan -- niin, toksikologian tuntijaa, jotka -päät yhdessä puuhailevat analysoimishommissa, mutta he eivät ilmaise -mitään toistaiseksi -- he jättävät sen poliisikuulusteluun. Mutta -sen verran ymmärsin erään puhuttelemani sanoista, että tuo Parslett -myrkytettiin jollakin erikoisen ovelalla tavalla ja sellaisella -myrkyllä, jota ei yleensä tunneta ja joka hänelle annettiin luultavasti -puoli tuntia ennen kuin se teki tehtävänsä. Mihin se viittaa muuhun -kuin että kuka tahansa hänelle tuon myrkyn antoikin, hän on erikoinen -asiantuntija? Se on ovela teko, herra Purdie, kerrassaan ovela teko. -Nyt luulen, ettei ole paljonkaan syytä olla levoton tuon nuoren -ystävänne vuoksi: Olen jollakin tavoin vakuutettu siitä, että se mies, -joka myrkytti Parslettin, on sama, joka tappoi Daniel Multenius raukan. -Mutta -- me saamme nähdä sen!" - -Purdie erosi Ayscoughista sairaalan ulkopuolella ja lähti astelemaan -rouva Flitwickin asuntoon. Ovessa hän tapasi Melky Rubinsteinin, joka -oli tulossa ulos. Melky vetäisi heti taskustaan sähkösanoman ja työnsi -sen Purdien käteen. - -"Saavuitte parhaiksi, herra Purdie", huudahti Melky. "Tässä on sanoma -teille -- olin juuri menossa hotelliinne. Lukekaa, mitä siinä on." - -Purdie avasi vaaleanpunaisen paperin ja luki: - -"Jäljille päässyt kuulin Purdie kaupungissa jos hän tulee Star-kadulle -selittäkää kaikki hänelle sähkötän taas myöhemmin tänään." - -"Hyvä on", virkkoi Purdie. Hän ojensi takaisin sähkösanoman ja katseli -mietteissään Melkyyn. "Onko teillä töitä tänä aamupäivänä" hän kysyi. - -"En tee mitään, herra", kuiskasi Melky juhlallisesti. "En ennenkuin -tämä asia on järjestyksessä -- se on varma." - -"Tulkaa sitten kanssani hotelliin", jatkoi Purdie. "Haluan keskustella -kanssanne eräästä asiasta." - -Mutta heidän saavuttuaan hotelliin haihtui Purdien mielestä kokonaan -ajatus ruveta keskustelemaan. Eteisvartija ojensi hänelle kirjelipun -ja ilmoitti sen juuri saapuneen. Purdie punastui tuntiessaan käsialan. -Hän kääntyi äkkiä sivuttain ja repi auki kirjekuoren. Se sisälsi -arkin puolikkaan, johon oli kirjoitettu muutamia rivejä herra Spencer -Levendalen kauniin kotiopettajattaren käsialalla. - -"Voitteko tulla heti minua tapaamaan? Eräs seikka oli oikein vakavasti -huolestuttavalla kannalla. Olen hyvin levoton eikä minulla ole -Lontoossa ketään, johon voisin turvautua." - -Pyydettyään nopeasti Melkyltä anteeksi Purdie riensi ulos hotellista -totellen heti kirjeessä saapunutta kutsua. - - - - -XIV - -YKSITYINEN LABORATORIO. - - -Kääntyessään kulkemaan Spring-katua Sussex -aukiolle päin Purdie -palautti pikaisesti mieleensä tuttavuutensa Spencer Levendalen ja hänen -perheensä kanssa. Hän oli tavannut heidät vain kaksi kuukautta sitten -kaukaisella ja syrjäisellä seudulla Skotlannin Ylämaassa hotellissa, -jossa hän ja he olivat olleet melkein ainoat vieraat. Sellaisissa -olosuhteissa vieraatkin pian liittyvät toisiinsa, ja kun Levendalella -ja Purdiella oli yhteisenä harrastuksena kalastus, sopivat he hyvin -yhteen. Mutta astellessaan nyt Levendalen Lontoon-asuntoon päin -Purdie ajatteli, että hän tosiaankin tunsi hyvin vähän tuota miestä, -joka ilmeisesti oli jollakin tavoin sekaantunut siihen salaperäiseen -juttuun, johon Andie Lauristonkin oli niin onnettomasti sotkeutunut. -Hän tiesi Levendalen varmasti hyvin varakkaaksi mieheksi. Kaikki -hänessä ilmaisi sitä: hän oli tuonut mukanaan muutamia palvelijoita -Ylämaahan ja rahaa näytti hänellä olevan aivan kuin piikiviä -merenrannalla. Purdie tuli tietämään vähin erin, että Levendale oli -hankkinut itselleen suuren omaisuuden Etelä-Afrikassa, että hän oli -palannut Englantiin ja joutunut parlamentin jäseneksi, että hän -oli leski ja kahden pikku tytön isä. Hän sai myöskin tietää, että -lasten kotiopettajatar, neiti Elsie Bennet, sievä ja miellyttävä -kahden- tai kolmenkolmatta vuotias tyttö, oli tullut heidän kanssaan -Kapkaupungista. Mutta Levendalen todellisesta luonteesta ja olemuksesta -hän ei tietänyt enempää kuin niitä saattoi saada selville loma-ajan -tuttavasta. Erinäiset Melkyn kertomat seikat, jotka koskivat -Multenius-ukon perähuoneen pöydälle jätettyä harvinaista kirjaa, -panivat Purdien jonkin verran epäilemään, että Levendale salasi -jotakin siinä asiassa -- ja nyt neiti Bennet kirjoitti sellaista, mikä -sisällöltään selvästi muistutti avunpyyntökirjettä ikäänkuin jotakin -olisi tapahtunut. - -Purdie huomasi heti sisään astuttuaan, että jotakin oli tapahtunut. -Levendalen pöytäpalvelija, joka oli ollut isäntänsä mukana Ylämaassa -ja tuntenut Purdien heti hänen käydessään talossa eilen, riensi häntä -vastaan eteishuoneessa samalla kuin ovenvartija avasi oven. - -"Ettekö ole nähnyt herra Levendalea sen jälkeen kun kävitte täällä -eilen?" hän kysyi hiljaisella levottomalla äänellä. - -"Nähnytkö herra Levendalea? En", vastasi Purdie. "Minkä vuoksi -- mitä -tarkoitatte?" - -Pöytäpalvelija vilkaisi pariin miespalvelijaan, jotka seisoskelivat -oven luona. - -"Älkää viitsikö osoittaa minkäänlaista levottomuutta sen johdosta, -herra Purdie", hän kuiskasi, "vaikka se onkin jo hyvin tunnettu asia -koko talossa. Asianlaita on nimittäin sellainen, että herra Levendale -on kadoksissa." - -"Kadoksissa?" huudahti Purdie. "Mistä lähtien?" - -"Vain eilisillasta alkaen", vastasi pöytäpalvelija, "mutta muutamat -seikat ovat hyvin kummalliset. Hän söi eilen illalla muutamien Cityn -herrain kanssa jossakin ja tuli kotiin noin puoli kymmeneltä. Kauan hän -ei viipynyt täällä, vaan lähti laboratorioonsa -- hän nähkääs käyttää -paljon aikaa kemiallisiin kokeisiin -- ja kutsui minut sinne. 'Lähden -taas tunniksi ulos, Grayson', hän virkkoi. 'Olen takaisin kotona kello -yksitoista, älkää menkö nukkumaan, sillä tarvitsen teitä minuutiksi, -pariksi'. Siinä ei tietysti ollut mitään kummallista, herra Purdie, -ja minä odotin häntä. Mutta hän ei palannutkaan -- eikä lähettänyt -minkäänlaista sanaa. Hän ei tullut, laisinkaan kotiin, ja tänä aamuna -olen puhelimitse kysellyt häntä hänen molemmista klubeistaan ja parista -muusta paikasta Cityssä -- mutta kukaan ei ole kuullut hänestä tai -nähnyt häntä. Enkä voi kuvitellakaan, mitä on tapahtunut -- se on -kaikki aivan vastoin hänen tapojaan." - -"Hän ei maininnut teille, minne aikoi mennä?" kysyi Purdie. - -"Ei, mutta hän lähti jalkaisin", vastasi palvelija, "minä päästin hänet -ulos ja näin hänen kääntyvän Paddingtonille päin." - -"Ettekö huomannut hänessä mitään erikoista?" kysyi Purdie. - -Mies epäröi hetkisen. - -"No niin", hän virkkoi vihdoin, "huomasin jotakin. Tulkaa tänne, herra -Purdie." - -Lähtien pois eteishuoneesta hän ohjasi Purdien kirjaston kautta, -jossa Levendale oli ottanut vastaan Ayscoughin ja hänen toverinsa, -pieneen huoneeseen, joka oli sen vieressä. Purdie katseli ympärilleen -ja huomasi seisovansa laboratoriossa, joka oli varustettu kaikkein -uusimmilla kemiallisilla kojeilla. Joka puolella näkyi sellaisessa -huoneessa tarvittavia kapineita: hyllyillä oli rivittäin pulloja, suuri -kirjahylly oli täynnä teknillisiä teoksia, kaikki tässä huoneessa -todisti tiedemiestutkijan harrastuksista. Ja Purdien tarkka hajuaisti -ilmaisi heti rohdosten ja kemiallisten aineitten läsnäolon. - -"Täällä tapasin herra Levendalen eilisiltana", sanoi palvelija. "Hän -kutsui minut sisään. Hän mittasi jotakin noista pulloista pieneen -lasiputkeen, herra Purdie -- ja pani lasiputken liivintaskuunsa. -Katsokaahan noita pulloja, herra -- näettehän, että ne sisältävät -kaikki myrkkyä -- voitte huomata sen niiden muodosta." - -Purdie vilkaisi hyllylle, jota palvelija osoitti. Kaikki siihen -järjestetyt pullot olivat sinistä lasia ja kaikki kolmikulmaisia -muodoltaan ja jokaisen kyljessä oli silmäänpistävä punainen lappu, joka -sisälsi sanan _Myrkkyä_. - -"Kummallista", hän virkkoi. "Onko teillä jokin aavistus?" hän jatkoi -katsellen tarkasti palvelijaa. "Onko mielessänne jotakin tätä asiaa -koskevaa? Mitä se on?" - -Palvelija pudisti päätänsä. - -"No niin, herra Purdie", hän vastasi, "kun näette jonkun herrasmiehen -mittaavan myrkkyä lasiputkeen, jonka hän panee huolellisesti poveensa -ja kun hän lähtee ulos palaamatta enää ja kun ette saa tietoa hänestä -mistään paikasta -- niin mitä ajattelette? Se näyttää kummalliselta, -eikö niin, herra Purdie?" - -"En tunne herra Levendalea tarpeeksi voidakseni sanoa sitä", vastasi -Purdie. "Hänen poissaoloonsa voi olla syynä jokin luonnollinen asia. -Eihän hänellä ollut minkäänlaisia huolia?" - -"Eilen hän näytti pari kertaa vähän kiihtyneeltä -- ja myöskin -edellisenä iltana", sanoi palvelija. "Huomasin sen pikku seikoista. -No niin, en voi ratkaista sitä asiaa. Minä olen nähkääs ollut hänen -luonaan siitä asti, kun hän palasi Englantiin -- jo muutamia vuosia --- ja tunnen hänen tapansa perin pohjin. Mutta me emme voi muuta kuin -odottaa -- neiti Bennet luullakseni lähetti kutsumaan teitä, herra -Purdie?" - -"Niin", vastasi Purdie, "hän lähetti". - -"Olkaa hyvä ja tulkaa tänne", sanoi palvelija. "Neiti Bennet on nyt -yksin -- lapset ovat juuri lähteneet ulos hoitajattarineen." - -Hän ohjasi Purdien talon lävitse arkihuoneeseen, josta oli näköala -puistoon, ja vei hänet kotiopettajattaren luokse. - -"Olen kertonut herra Purdielle kaikki siitä, neiti", hän virkkoi -tuttavallisesti. "Ehkä te haluatte puhella siitä hänen kanssaan. -Minun ymmärtääkseni me emme voi tehdä mitään, ennenkuin saamme kuulla -jotakin." - -Kahden jäätyään Purdie ja Elsie Bennet katselivat toinen toistaan -kätellessään. Neiti Bennet oli vaalea hoikka tyttö, luonnostaan ujo -ja vaatimaton. Nyt hän oli oikein silminnähtävästi ujo uudistaessaan -tuttavuutensa Purdien kanssa, ja Purdie, joka oli selvillä omista -tunteistaan häntä kohtaan, oli hämillään ja tunsi itsensä kömpelöksi. - -"Lähetitte kutsumaan minua", hän virkkoi lyhyesti. "Lähdin heti -kirjeenne saatuani. Grayson viivytti minua ala-kerrassa puhelullaan. -Olette huolissanne -- herra Levendalesta?" - -"Niin", myönsi Elsie. Sitten hän viittasi tuoliin. "Ettekö istuudu?" -hän kysyi ja veti toisen tuolin aivan lähelle. "Kutsuin teitä, koska -- -se voi näyttää omituiselta, mutta niin on asia -- en voinut ajatella -ketään muuta. Tuntui onnen sattumalta, että olitte Lontoossa, ja niin -lähellä. Minulla oli se tunne, että -- että saatoin luottaa teihin." - -"Kiitos", virkkoi Purdie. "Te saatattekin luottaa! Ja mistä on kysymys?" - -"Grayson on kertonut teille kuinka herra Levendale lähti eilen illalla -eikä palannut enää, ei edes lähettänyt mitään tietoa itsestään?" jatkoi -Elsie. "Niin kuin Grayson on sanonut, on se perin kummallista herra -Levendalen tapoihin nähden. Mutta minä haluan kertoa teille vielä -muutakin, minun täytyy ilmaista se jollekulle! Ja minä tiedän, että jos -puhun sen teille, te pidätte sen salassa -- kunnes tai jollette luule -tarpeelliseksi mainita siitä poliisille!" - -Purdie säpsähti. - -"Poliisille!" hän huudahti. "Mistä on kysymys?" - -Elsie Bennet meni pöydän luokse ja otti käteensä muutamia sanomalehtiä. - -"Oletteko lukenut tuosta Praed-kadun salaperäisestä tapauksesta?" hän -kysyi. "Tarkoitan selostusta tutkintotilaisuudesta?" - -"Joka sanan -- ja kuullut sitä paitsi enemmänkin", vastasi Purdie. "Tuo -nuori mies, Andie Lauriston, on vanha koulutoverini ja ystäväni. Tulin -tänne eilen häntä tapaamaan ja sain tietää hänen sotkeutuneen tähän -juttuun. Hän on ehdottomasti täysin viaton." - -"Onko hänet vangittu?" kysyi Elsie melkein kiihkeästi. - -"Ei", vastasi Purdie. "Hän on lähtenyt pois -- hankkiakseen -todistuksia siitä, että nuo sormukset, jotka ovat niin tärkeänä -tekijänä jutussa, ovat todella hänen ja että ne aikaisemmin ovat -kuuluneet hänen äidilleen." - -"Huomasitteko kuulustelun lopussa nimenomaan niitä seikkoja, -jotka koskivat panttitoimistossa löydettyä kirjaa?" jatkoi Elsie. -"Espanjalaista käsikirjoitusta?" - -"Jonka herra Levendalen sanottiin kadottaneen raitiovaunussa", virkkoi -Purdie. "Kyllä. Mitä siitä?" - -Tyttö kumartui lähemmäksi häntä. - -"Tuntuu kauhealta puhua siitä asiasta", hän kuiskasi, "mutta minun -täytyy kertoa jollekulle -- en voi, en uskalla pitää sitä enää omana -tietonani! Herra Levendale ei ole ilmaissut asian todellista laitaa -siinä kohdin." - -Purdie vilkaisi vaistomaisesti ovelle -- ja veti tuolinsa lähemmäksi -Elsietä. - -"Oletteko varma siitä?" hän kuiskasi. "Aivan niin! No -- millä tavoin -sitten?" - -"Tässä sanotaan", jatkoi Elsie koskettaen sormellaan sanomalehteä, -"että herra Levendale kadotti tämän kirjan raitiovaunussa, josta -hän lähti Chapel-kadun kulmassa, ja että hän oli niin huolissaan -asiasta, että lähetti heti ilmoitukset jokaiseen Lontoon aamulehteen. -Jälkimäinen osa siitä on totta -- alkupuoli ei. Herra Levendale -ei hukannut kirjaansa -- hän ei jättänyt sitä raitiovaunuun! On -ikävä, että minun täytyy sanoa niin -- mutta kaikki se on vain hänen -keksintöään -- en tiedä mistä syystä." - -Purdie oli kuunnellut tätä samalla kuin hänen levottomuutensa ja -epäluulonsa yhä kasvoivat. Levendalen ympärille kerääntyvät pilvet -tummenivat yhä. - -"Kertokaapa nyt minulle, kuinka tiedätte tuon kaiken?" hän sanoi. -"Luottakaa minuun täydellisesti." - -"Minä kerron teille", virkkoi Elsie halukkaasti. "Noin kello neljä sinä -iltapäivänä, jolloin vanhus kuoli, minä satuin olemaan Chapel-kadun -kulmassa. Näin herra Levendalen tulevan alas raitiovaunusta. Hän ei -huomannut minua. Hän käveli Edgware-tien poikki ja lähti nopeasti -Praed-kadulle, Ja hänellä oli tuo kirja kädessään!" - -"Oletteko varma siitä, että se oli tuo kirja?" kysyi Purdie. - -"Tässä sanomalehtiselostuksessa ja ilmoituksessa esitetyn kuvauksen -mukaan -- olen", vastasi Elsie. "Minä huomasin sen hienot kannet. -Vaikka herra Levendale ei nähnyt minua -- siinä oli paljon väkeä, -- -olin ihan hänen lähellään. Olen vakuutettu siitä, että se oli tässä -kuvattu kirja." - -"Ja hän lähti astumaan panttitoimistoon päin?" kysyi Purdie. "Mitä -ihmettä se kaikki merkitsee? Mitä kummaa hän tarkoitti lähettäessään -sanomalehtiin ilmoituksen kirjasta, kun --" - -Ennen kuin hän sai puhutuksi pitemmälti koputettiin ovelle ja palvelija -tuli sisään tuoden kädessään avonaisen sähkösanoman. Hänen kasvoillaan -oli huojentunut ilme. - -"Tässä on sähkösanoma herra Levendalelta, neiti Bennet", hän virkkoi. -"Se on osoitettu minulle. Hän sanoo: 'Viivyn asioitten vuoksi kotoa -poissa muutamia päiviä. Antakaa kaiken luistaa entiseen tapaansa.' -Se kuuluu jo paremmalta, neiti. Mutta", jatkoi Grayson vilkaisten -Purdieen, "se on sittenkin omituista -- sillä näettekö, herra, mistä -tuo sähkösanoma on lähetetty? Spring-kadulta, aivan vierestä!" - - - - -XV - -NEUVOTTELU - - -Purdie tunsi jo tarpeeksi Paddingtonin kaupunginosan pohjakarttaa -ymmärtääkseen Graysonin huomautuksen merkityksen. Se Spring-kadun -toimisto, josta Levendalen sähkösanoma oli lähetetty, oli vain -muutamien minuuttien kävelymatkan päässä Levendalen talosta. Se oli -aivan Purdien hotellin ja Sussex-aukion välillä, ja hän oli kulkenut -sen ohitse tullessaan Levendalen asuntoon. Oli tosiaankin kummallista, -että mies, joka oli viiden minuutin kävelymatkan päässä kotoaan, -lähetti sähkösanoman sinne silloin, kun hänen olisi tarvinnut kävellä -vain yhtä katua ja kääntyä toiselle voidakseen henkilökohtaisesti -selittää asiansa. - -"Katsokaahan, se on lähetetty kaksikymmentä minuuttia sitten", -huomautti palvelija osoittaen muutamia sähkösanomakaavakkeessa olevia -numeroita. "Herra Levendalen on siis täytynyt olla hyvin lähellä." - -"Ei välttämättömästi", sanoi Purdie. "Hän on voinut lähettää -jonkun viemään tuota sähkösanomaa -- ehkä hän itse astui junaan -Paddingtonissa." - -Grayson pudisti asiantuntevan näköisenä päätään. "Sikäläisellä -asemalaiturilla on sähkösanomatoimisto", hän virkkoi. "Mutta tässä se -nyt joka tapauksessa kuitenkin on, ja minun luullakseni me emme voi -ryhtyä mihinkään nyt." - -Hän poistui ja Purdie vilkaisi kotiopettajattareen. Tämäkin katsahti -häneen. Kummankin silmissä kuvastui kysymys. "Mitä päättelette tästä?" -kysyi Purdie hetken päästä. - -"Mitä te sitten arvelette asiasta?" kysyi Elsie vuorostaan. - -"Se näyttää kummalliselta -- mutta siihen voi olla jokin syy", sanoi -Purdie. "Kuulkaahan, minä kysyn nyt teiltä erästä seikkaa. Mitä te -tiedätte herra Levendalesta? Tehän olette jonkin aikaa ollut hänen -lastensa kotiopettajattarena." - -"Kuusi kuukautta ennenkuin hän lähti Kapkaupungista ja koko tämän -kolmen vuoden ajan siitä lähtien, kun tulimme kaikki Lontooseen", -vastasi Elsie. "Tiedän, että hän on hyvin rikas ja hyvin toimelias, -eduskunnan jäsen, ja että hän liikkuu Cityn liikekeskuksessa aika -paljon -- siinä kaikki. Hän on hyvin hillitty käytöksessään -- minulle -hän ei tietysti koskaan kerro mitään. En ole koskaan puhellut hänen -kanssaan muusta kuin lapsista." - -"Olette järkytetty tästä kirjajutusta?" kysyi Purdie. - -"Miksi herra Levendale sanoi jättäneensä kirjan raitiovaunuun, kun -näin hänen poistuvan vaunusta kirja kädessä ja lähtevän kävelemään se -mukanaan Praed-katua?" hän kysyi. "Eikö näytä aivan siltä kuin hän -olisi sama henkilö, joka jätti kirjan siihen huoneeseen, jossa vanhus -tavattiin kuolleena?" - -"Ehkäpä siinä juuri onkin oikea syy siihen, minkä vuoksi hän ei soisi -ihmisten tietävän, että hän on jättänyt sen sinne", huomautti Purdie -tyynesti. "Tähän kaikkeen kätkeytyy varmasti enemmän kuin mitä pinnalta -näkee. Tahtoisitteko kuulla minun neuvoni? No niin -- älkää puhuko -kenellekään asiasta mitään, ennenkuin taas tapaamme. Minun täytyy taas -nyt lähteä -- hotellissani odottaa eräs mies minua. Saanhan taas tulla -käymään?" - -"Tietysti", vastasi Elsie ojentaen kätensä. "Tämä asia vaivaa mieltäni, -sitä on turha kieltää, eikä minulla ole ketään, jolle siitä puhuisin. -Tulkaa milloin tahansa." - -Purdie hillitsi voimakkaan halunsa jäädä kauemmaksi ja suunnata -keskustelun yksityisluontoisempiin asioihin. Mutta hän oli aito -liikemies, ja nykyhetken asiat näyttivät hyvin tärkeiltä. Hän siis -lupasi palata, kiiruhti hotelliinsa ja tapasi Melky Rubinsteinin -astelemassa edes takaisin sisäänkäytävän ulkopuolella. Purdie taputti -Melkyä olkapäälle ja viittasi häntä tulemaan kanssaan Praed-kadulle. - -"Kuulkaahan", hän virkkoi. "Pyytäisin teitä viemään minut serkkunne -luokse panttitoimistoon. Meidän täytyy puhella hänen kanssaan. -Sanoittehan serkkunne ymmärtävän hyvin liikeasioita. Hän on siis sitä -lajia, jonka kanssa voi keskustella niistä seikoista, vai mitä?" - -"Serkkuni Zillah Wildrose on parhaita sen lajin ihmisiä", sanoi Melky -juhlallisesti. "Hänellä on parempi nuppi hartioillaan kuin minulla --- ja se on aika paljon se. Aioin pyytääkin teitä lähtemään sinne. -Puhella -- hiivatti sentään, herra Purdie -- minusta tuntuu, että -meidän täytyykin harrastaa sitä lajia aika paljon, ennenkuin asiat ovat -selvillä. Mitä tuumitte tuosta viime yön jutusta? Tapasin juuri herra -Ayscoughin, joka meni tästä ohitse, ja hän kertoi minulle sen kokonaan. -Luuletteko sen olevan jollakin tavoin yhteydessä meidän asiamme kanssa?" - -"En voi sanoa", vastasi Purdie. "Odottakaahan siksi, kunnes voimme -puhella kaikesta serkkunne kanssa." Melky astui edellä sisään -panttitoimiston sivuovesta. Vanhuksen kuoleman jälkeen liike oli -pidetty suljettuna -- Zillah oli kieltäytynyt kokonaan hoitelemasta -asioita, kunnes hautajaiset olisivat ohitse. Hän otti vieraansa -vastaan siinä arkihuoneessa, jossa Daniel-ukko oli tavattu kuolleena. -Tarkasteltuaan tyttöä hetkisen ja vaihdettuaan hänen kanssaan muutamia -sanoja Lauristonista Purdie ehdotti, että he istuutuisivat kaikki -puhelemaan asioista. - -"Malttakaas hetkinen!" sanoi Melky. "Jos me aiomme pitää ministeriön -neuvottelun, herra, niin erään naisen täytyy saada ottaa osaa siihen, -nimittäin rouva Goldmarkin. Tiedän jotakin, johon hän voi antaa -lisänsä. Mietiskelin juuri asioita teitä odotellessani, herra Purdie, -ja aion kertoa teille ja Zillahille ja rouva Goldmarkille eräästä -omituisesta seikasta, jonka tiedän. Minä noudan hänet -- ja minun -poissa ollessani Zillah voi näyttää teille sen kirjan, joka löydettiin -täältä." - -Purdie katseli uteliaana sitä espanjalaista käsikirjoitusta, joka -tuntui niin tärkeältä tekijältä. - -"Luullakseni ette ole nähnyt tätä koskaan ennen?" hän kysyi, kun Zillah -pani sen pöydälle hänen eteensä. "Ja olen varma siitä, että se ei ollut -täällä teidän lähtiessänne ulos tuona iltapäivänä ja jättäessänne -isoisänne yksin?" - -"Siitä olen ehdottomasti varma", vastasi Zillah. "En ollut nähnyt -sitä eläissäni koskaan ennen, kunnes huomioni kiintyi siihen hänen -kuolemansa johdosta. Tämä kirja on tuotu tänne minun poissa ollessani, -eikä se ollut ostettu eikä pantattu, siitä olen täysin vakuutettu. -Tiedätte luonnollisesti kenen se on?" - -"Herra Spencer Levendalen", vastasi Purdie. "Niin, tunnen kaikki, nuo -yksityisseikat, kirjaa koskevat ilmoitukset ja vähän muutakin. Ja nyt -haluan keskustella kaikesta tuosta teidän ja serkkunne kanssa. Onko tuo -rouva Goldmark täysin luotettava?" - -Zillah vastasi, että rouva Goldmark on ehdottomasti luotettava vanha -ystävä. Kun Melky juuri palasi hänen kanssaan, ehdotti Purdie, että -he istuutuisivat puhelemaan ilman muodollisuuksia ja luvaten vaieta -kaikesta muiden seurassa. - -"Tehän tiedätte jo, minkä vuoksi minä tunnen suurta mielenkiintoa -tätä asiaa kohtaan?" hän kysyi katsellen kolmea toveriaan. "Toivon -hartaasti, että Andie Lauriston vapautuisi täydelleen jutusta. -Luotan häneen epäröimättä, hän on minun ymmärtääkseni päässyt alulle -menestyksellisellä uralla, ja olisi kauheaa, jos minkäänlainen -epäluulon varjo lankeaisi häneen. Hänen vuokseen tahdon siis perin -pohjin selvittää tämän salaperäisyyden, joka peittää sukulaisenne -kuoleman." - -"Herra" virkkoi Melky kaikkein juhlallisimmalla äänellään. "Puhuen -serkkuni ja itseni puolesta vakuutan, ettei ole mitään, mitä emme -tekisi saadaksemme herra Lauristonin eroon tästä asiasta. Meillä ei ole -alun pitäen ollut hetkenkään epäilystä hänen suhteensa, sillä mehän -tunsimme hänet. Me olemme siis teidän kanssanne samalla kannalla siinä -asiassa, vai mitä, Zillah?" - -"Herra Purdie huomaa sen varmasti", myönsi Zillah vilkaisten -Lauristonin vanhaan koulutoveriin. "Hänelle ei ole tarpeellista -vastata, Melky." - -"Olen vakuutettu siitä", virkkoi Purdie. "No niin, pankaamme siis -päämme yhteen, harkitsemme sitten kysymystä, käännymmekö poliisin -puoleen, kun ensin olemme nelisin asiasta neuvotelleet. Nyt haluaisin -kysyä muutamia hyvin yksityisluontoisia seikkoja. Ne johtuvat tuosta -harvinaisesta kirjasta. Ei ole epäilystäkään siitä, että tuo kirja on -herra Levendalen. Tietääkö kumpikaan teistä, oliko herra Levendalella -mitään liikesuhteita herra Multenius-vainajan kanssa?" - -Zillah pudisti päätään. - -"Ei mitään -- minun tietääkseni", hän vastasi. "Olen auttanut isoisääni -liikehommissa jonkin aikaa. En kuullut hänen koskaan mainitsevan herra -Levendalea, eikä herra Levendale koskaan käynyt täällä, se on varmaa." - -Melkykin pudisti päätään. - -"Kun herra Ayscough ja herra Lauriston ja minä menimme Sussex-aukiolle -tapaamaan herra Levendalea tuon kirjailmoituksen johdosta", huomautti -hän, "sanoi hän, ettei ollut koskaan kuullut Daniel Multeniuksesta. Se -on varmaa, herra." - -"Oliko herra Multeniuksella joitakin yksityisiä liikeasioita, joista -hän ei puhunut teille?" kysyi Purdie Zillahilta. - -"Mahdollisesti hänellä oli", myönsi Zillah. "Hän oli liikkeellä aika -paljon. En tietänyt, mitä hän puuhaili lähtiessään ulos. Hän oli -vähäpuheinen. Me -- turhahan sitä on kieltää -- emme tietäneet kaikkia -hänen hommiaan. Hänen lakimiehensä ottaa parhaillaan selville muutamia -seikkoja -- odotan häntä tänään tänne millä hetkellä hyvänsä." - -"Seuraava on nyt varmaa", huomautti Purdie. "Isoisänne joutui -väkivaltaisen kuoleman uhriksi. Mies, joka hyökkäsi hänen kimppuunsa, -tuli tänne teidän poissa ollessanne. Se kysymys, jonka haluan saada -selville, on -- oliko se mies, joka epäilemättä jätti kirjan tänne, -syyllinen? Jos niin -- kuka hän on?" - -Melky katkaisi äkkiä tätä kysymystä seuranneen hiljaisuuden. - -"Aion kertoa nyt jotakin, jota en ole kertonut vielä kenellekään", -hän virkkoi. "En edes Zillahille. Kun ihmiset olivat poistuneet tästä -arkihuoneesta, tarkastelin ympäristöäni. Minulla on terävät silmät, -herra Purdie. Löysin tämän puoleksi peitossa tuon maton alta, jonka -päällä ukko parka oli maannut." Hän veti esiin platinanapin, pani sen -kämmenelleen ja ojensi rouva Goldmarkille. "Te olette ennenkin nähnyt -tällaisen, vai mitä?" hän kysyi. - -"Taivas varjelkoon!" huohotti rouva Goldmark säpsähtäen. "Sen vastapari -on minun pöytälaatikossani!" - -"Ja sen jätti teidän ravintolanne pöydälle eräs mies, joka näytti -siirtomaissa oleskelleelta", jatkoi Melky. "Niin, minä tiedän, näin sen -sattumalta teidän ravintolassanne samana iltana, ja eräs apulaisistanne -kertoi minulle siitä. Tässä on taas lisää ihmettelemisen syytä, -herra Purdie, ja ehkäpä arvoituksen ratkaisukin. Nämä platinaiset -kalvosinnapit ovat arvokkaat -- niin, antaisinpa tällaisesta parista -aika monta puntaa. Kuka nyt on se mies, joka pudotti yhden tähän -huoneeseen -- juuri tähän! -- ja jätti toisen rouva Goldmarkin -ravintolaan? Sillä ne ovat pari! Siitähän ei ole epäilystäkään, herra, -kummassakin on sama omituinen ja harvinainen tunnusmerkki. Herra, nuo -napit on jolloinkin tehty jotakin erikoista tarkoitusta varten!" - -Purdie käänteli nappia ja vilkaisi Zillahiin. - -"Oletteko milloinkaan ennen nähnyt mitään tämän kaltaista?" hän kysyi. - -"En koskaan", vastasi Zillah. "Asia on niin kuin Melky sanoo -- ne ovat -valmistetut jossakin erikoisessa tarkoituksessa." - -"Ja teilläkö on sen vastapari, jätettynä ravintolaanne?" jatkoi Purdie -kääntyen rouva Goldmarkin puoleen. - -"Se on hyvin tuon näköinen", myönsi rouva Goldmark kiihtyneenä, "ja -se on pöytälaatikossani! Sen pudotti eräälle pöydälle muutamana -iltapäivänä mies, joka herra Rubinsteinin sanain mukaan oli juuri -siirtomaissa oleskelleen näköinen. Ainakin löysi tarjoilijattareni Rosa -sen juuri siitä, missä tuo herra oli istunut. Niin panin sen sitten -syrjään, jotta hän saisi sen tullessaan hakemaan. Niin oli asia." - -"Onko hän käynyt sen jälkeen?" kysyi Purdie. - -"Hän ei ole kertaakaan ennen ollut ovieni sisäpuolella ennen sitä -iltaa", vastasi rouva Goldmark juhlallisesti, "eikä kertaakaan -sen jälkeen! Mutta minä säilytän hänelle kuuluvan esineen. Minun -pöytälaatikossani se on!" - -Purdie mietti hetkisen tätä uutta asiankäännettä. - -"Nyt on siis kysymys seuraavasta", hän virkkoi sitten. "Onko mies, -joka ilmeisestikin näyttää pudottaneen nuo molemmat napit, sama, joka -toi kirjan tänne? Vai kävikö herra Multeniuksen luona täällä kaksi -eri henkilöä sillä välin kun te olitte poissa, neiti Wildrose? Ja --- kuka on tuo salaperäinen mies, joka pudotti kalvosinnapit, perin -kallisarvoiset kapineet, joissa on oma salaperäinen merkkinsä? Hänen -jälkiänsä on seurattava! Rouva Goldmark, voitteko tarkoin kuvailla -häntä?" - -Ennenkuin rouva Goldmark ennätti vastata, koputettiin ovelle. Zillah -meni avaamaan ja palasi takaisin seurassaan keski-ikäinen, rauhallisen -näköinen herra, jolla oli kultasankaiset silmälasit ja jonka hän esitti -Purdielle herra Penniketinä, Daniel Multenius-vainajan lakimiehenä. - - - - -XVI - -SALAPOLIISI TULEE KÄYMÄÄN - - -Herra Penniket, joka ilmeisestikin tunsi oikein hyvin molemmat -serkut ja rouva Goldmarkin, vilkaisi kohteliaan kysyvästi vieraaseen -istuutuessaan tuolille, jonka Melky tarjosi hänelle. - -"Koska otaksun herra Purdien keskustelevan tästä asiasta kanssanne", -hän huomautti, "luulen teidän tarkoituksenne olevan, että hän saa -kuulla kaikki mitä minulla on teille sanottavaa". - -"Niin on asia, herra Penniket", vastasi Melky. "Herra Purdie on -meikäläisiä niin sanoakseni. Voitte puhua hänen saapuvilla ollessaan -kaikki mitä haluatte. Olimme juuri joutumaisillamme yksityiskohtiin -teidän saapuessanne. Nyt on ratkaistava eräs peräti omituinen seikka, -herra Penniket. Ja me haluamme saada sen vähän selvemmäksi, ennenkuin -kerromme poliisille mitä tiedämme." - -"Tiedättekö sellaista, jota he eivät tiedä?" kysyi Penniket. - -"Aika paljonkin!" vastasi Melky lyhytsanaisesti. "Tästä jutusta näyttää -sukeutuvan sellainen verkko, josta kukaan ei pääse niinkään hevillä -selville!" - -Lakimies, joka oli rauhallisena tarkastellut Purdieta, hymyili hänelle -salaa. - -"Ennenkuin nyt kerron mitä olen juuri saanut selville", hän virkkoi -kääntyen Melkyyn päin, "luulen olevan parasta, että ilmaisette -minulle kaikki mitä tiedätte ja mistä olette puhelleet. Minulla on -mahdollisesti kerrottavana sellaista, joka vie voiton siitä, mitä -olette saanut selville. Puhukaamme siis suumme puhtaaksi!" - -Hän kuunteli tarkkaavasti Purdien kertoessa Zillahin pyynnöstä -lyhyesti, mitä oli puhuttu ennen hänen saapumistaan. Purdie huomasi -heti, ettei mikään seikka kummastuttanut häntä. Hän kysyi rouva -Goldmarkilta yhden tai pari seikkaa siitä miehestä, jonka otaksuttiin -pudottaneen toisen kalvosinnappinsa hänen ravintolaansa. Yhden kerran -hän kysyi Melkyltä lisäselvitystä siihen, kuinka hän oli löytänyt -toisen napin. Hän ei ruvennut ollenkaan tekemään huomautuksia niistä -vastauksista, joita he antoivat hänelle. Lopuksi hän veti tuolinsa -lähemmäksi pöytää, jonka ääressä he istuivat ja kehoitti heitä -tarkkaavaisuuteen. - -"Ei ole epäilystäkään siitä", hän virkkoi, "että minua lakimiehenään -käyttäneen vainajan kuolemaan liittyy erikoisen salaperäisiä seikkoja. -Lyhyesti sanoen me tahdomme vain saada selville mitä tapahtui tässä -huoneessa puoli viiden ja puoli kuuden välillä maanantai-iltapäivänä. -Me voisimme myöskin supistaa sen seuraavaan kysymykseen: mitä tapahtui -sinä aikana, joka oli kymmenen minuuttia vailla viiden ja kymmenen -minuuttia yli viiden välillä? Daniel Multenius jäi yksin -- sen -tiedämme. Joku henkilö epäilemättä tuli tänne, ehkäpä useampiakin -kuin yksi. Kuka hän oli? Oliko täällä kaksi ihmistä? Jos täällä -oli kaksi, niin tulivatko he yhdessä vai yksitellen? Kaikki tuo on -ratkaistava, ennenkuin saamme selville kuka hyökkäsi vainajan kimppuun -ja teki hänelle siinä määrin väkivaltaa, että hän kuoli pelästyksestä. -Kuulkaahan, neiti Wildrose ja herra Rubinstein, on yksi seikka, jonka -voitte heti painaa mieleenne. Teidän sukulaisvainajallanne oli omat -salaisuutensa." - -Ei Zillah eikä Purdie huomauttanut mitään tämän johdosta, ja lakimies -jatkoi luoden paljon merkitsevän katseen Purdieen. - -"En tarkoita sillä, että Daniel Multenius oli ilmaissut niistä -mitään minullekaan", hän virkkoi. "Olen toiminut hänen apulaisenaan -lakiasioissa muutamia vuosia, mutta vain ihan tavallisissa jutuissa. -Hän oli varakas mies, herra Purdie -- suorastaan rikaskin, melkoisen -omaisuuden haltija -- hoidin kaikki hänen senlaatuiset asiansa. -Mutta mitä hänen salaisuuksiinsa tuli, niistä en tiedä mitään; sen -vain olen eilisestä lähtien saanut selville, että hänellä varmasti -oli niitä. Minä olen, niin kuin neiti Wildrose tietää -- ja hänen -kehoituksestaankin -- kysellyt erilaisia seikkoja siitä Lombard-kadun -varrella sijaitsevasta pankista, jossa herra Multenius hoiti asioitaan --- ja olen tehnyt muutamia omituisia havaintoja samalla. Voin nyt -sanoa näin meidän kesken -- herra Purdiehan on esitetty minulle -teidän täydellistä luottamustanne nauttivana henkilönä -- että Daniel -Multeniuksella oli aivan varmasti sellaisiakin liikehommia, joilla ei -ollut mitään yhteistä hänen jalokivi- tai panttitoimistoalansa kanssa. -Se on ehdottomasti varmaa. Ja mikä myöskin on varmaa, on se, että hän -oli noissa hommissa tavalla tai toisella hyvin läheisessä yhteydessä -sen miehen kanssa, jonka nimeä on jo usein mainittu maanantaista -alkaen, nimittäin herra Spencer Levendalen!" - -"Hiivatti sentään", mutisi Melky. "Kuulin omin korvin Levendalen -väittävän että hän ei tuntenut vanhusparkaa!" - -"Se on hyvin uskottavaa", myönsi Penniket kuivakiskoisesti. "Voimme -otaksua, että hänen ei sopinut myöntää sitä juuri silloin. Mutta minä -olen saanut pankkimiehiltä selville, että täsmälleen kaksi vuotta -sitten herra Spencer Levendale maksoi Daniel Multeniukselle summan, -joka nousi kymmeneen tuhanteen puntaan. Niin on asia!" - -"Mistä korvaukseksi?" kysyi Melky. - -"En voi sanoa -- kukaan ei sitä tiedä", vastasi lakimies. "Joka -tapauksessa hän, maksoi nuo rahat henkilökohtaisesti Daniel -Multeniuksen nimellä yllämainittuun pankkiin. Ne sijoitettiin hänen -tavalliselle tililleen, ilman muita mutkia, ja herra Multenius käytti -niitä ominaan - niin kuin ne epäilemättä olivatkin. Kuulkaahan nyt", -virkkoi Penniket Zillahiin kääntyen, "haluaisin kysyä teiltä erästä -tärkeää asiaa. Tiedän teidän auttaneen isoisäänne aika paljon viime -aikoina. Oliko teillä mitään tekemistä hänen pankkitilinsä kanssa?" - -"Ei", vastasi Zillah heti. "Se oli se ainoa seikka, jonka kanssa ei -minulla ollut mitään tekemistä. En nähnyt koskaan hänen vastakirjaansa, -talletuskirjaansa enkä shekkikirjaansa. Hän huolehti itse niistä -kaikista." - -"Aivan niin", virkkoi Penniket. "Silloin ette luonnollisestikaan tiedä, -että hän liikutteli melkoisia summia -- ilmeisesti aivan kokonaan tämän -liikehommansa ulkopuolella. Hän suoritti toisinaan hyvinkin suuria -summia. Ja -- olen vakuutettu siitä, että tämä on erittäin tärkeää -siinä pulmassa, jota koetamme selvittää -- useimmat noista summista oli -osoitettu Etelä-Afrikkaan." - -Lakimies tarkasteli puhuteltaviaan ikään kuin kiihkeästi toivoen -huomaavansa, että he kaikki käsittivät tämän uutisen merkityksen. Ja -Melky päästi heti kuuluville ainakin kolmen läsnä olevan ensimmäisen -vaikutelman. - -"Levendale on tullut juuri sieltä", hän mutisi. "Hän tuli sieltä pari -kolme vuotta sitten -- kaikesta kuulemastani päättäen." - -"Aivan niin", virkkoi Penniket. "Sen vuoksi on hyvin luultavaa, että -tämä Etelä-Afrikan juttu, johon Multenius-vainaja oli epäilemättä -sekaantunut, on yhteydessä herra Levendalen kanssa. Sen voi saada -selville. Mutta minulla on vielä muutakin kertomista -- ehkäpä, -jos kaikki asiat punnitsee, koko sotkun tärkein seikka. Viime -maanantai-aamuna -- siis muutamia tunteja ennen kuolemaansa -- -herra Multenius kävi siinä pankissa ja otti sieltä pienen paketin, -jonka hän oli uskonut pankkiirin säilytettäväksi vain kaksi viikkoa -aikaisemmin. Pankkimiehet eivät tiedä mitä tuossa paketissa oli -- -hän oli useammin kuin kerran antanut heidän hoitoonsa samanlaisia -paketteja silloin tällöin. Mutta he kuvailivat sen minulle nyt juuri. -Se sisälsi ilmeisesti pienen kovan laatikon, noin neljän viiden tuuman -mittaisen joka suuntaan, kovaan kartuusipaperiin käärityn ja monesta -kohdin punaisella lakalla sinetöidyn. Siihen oli herra Multenius itse -kirjoittanut nimensä ja osoitteensa. Kuulkaahan nyt, neiti Wildrose, -hän otti tuon paketin pankista noin puoli yksi maanantaina. Oletteko -nähnyt sitä?" - -"En vilaukseltakaan", vastasi Zillah epäröimättä. "Täällä ei ole mitään -sellaista pakettia, herra Penniket. Olen tarkastanut isoisäni kuoleman -jälkeen kaikki -- kaapit, lipastot, laatikot, enkä ole löytänyt mitään, -josta en olisi jo ennen tiennyt. Muistan hänen menneen ulos viime -maanantaiaamuna. Hän viipyi poissa pari tuntia ja tuli taas kotiin noin -neljännestä yli yksi, mutta en koskaan ole nähnyt hä nen hallussaan -sellaista pakettia kuin te olette kuvannut. En tiedä mitään siitä." - -"No niin, sillä lailla ovat asiat", virkkoi lakimies hetken vaitiolon -jälkeen. "Ja nyt on kysymys siitä -- eikö meidän pitäisi nyt heti -kertoa tätä kaikkea poliisille. Tämä Levendalen yhteys entisen -päämieheni kanssa -- mikä oli yhtä epäilemätön kuin se näyttää olleen -salainen -- tarvitsee tutkistelemista. Herra Purdien tietämän mukaan -on herra Levendale äkkiä kadonnut -- tai ainakin jättänyt kotinsa -salaperäisten asianhaarain vallitessa. Onko tuolla katoamisella mitään -tekemistä Multeniuksen kuoleman kanssa? Onko sillä mitään tekemistä -tämän naapurin, Parslettin, viime yönä sattuneen kuoleman kanssa? Ja -onko Levendalella mitään yhteistä sen vieraan miehen kanssa, joka -pudotti yhden platinaisen kalvosimennapin rouva Goldmarkin ravintolaan -ja toisen tähän huoneeseen?" - -Ei kukaan koettanut vastata näihin kysymyksiin heti. Sitten Melky aivan -kuin äkillisen mielijohteen valtaamana läimäytti kätensä pöytään ja -kumartui sen ylitse lakimiehen puoleen. - -"Herra Penniket", hän sanoi katsellen ympärilleen aivan sen näköisenä -kuin olisi vaatinut kaikkia hyväksymään hänen sanansa. "Te olette -lakimies, herra. Te osaatte järjestää asiat ja esittää ne aivan kuin -ne olisivat tavaraluettelossa! Viekää koko juttu New Scotland Yardin -etsivällevirastolle, herra! Antakaa päämajan suurten herrain pohtia -sitä. Se on minun ehdotukseni! Kaiken tämän pohjalle kätkeytyy jokin -kummallinen salaisuus, herra Penniket, eikä se ole yhden miehen -selvitettävissä. Lähtekää tuonne virastoon, herra, ja antakaa heidän -askarruttaa aivojaan sen miettimisellä!" - -Zillah huomautti hiljaisella äänellä jotakin, joka näytti vahvistavan -hänen serkkunsa ehdotusta. Herra Penniket kääntyi Purdien puoleen. - -"Tehän olette, mikäli kuulin, liikemies", hän huomautti. "Mitä te -arvelette?" - -"Sen mukaan mitä minä näistä asioista ymmärrän", vastasi Purdie, "olen -kanssanne täydellisesti yhtä mieltä siinä, että herra Multeniuksen -kuolemaan liittyy joku merkillinen salaisuus. Ja koska New Scotland -Yardin etsivävirasto on olemassa sellaisten arvoitusten ratkaisemista -varten, niin minä tosiaankin kertoisin sikäläisille viranomaisille -kaikki, mitä tiedetään. Miksi ei?" - -"Hyvä on", sanoi Penniket. "Parasta on, että te kumpikin tulette -kanssani, Mitä enemmän tietoja me voimme antaa rikosasiain -tutkimusosastolle, sitä parempi. Lähtekäämme sinne heti." - -Muutamien minuuttien kuluttua kaikki kolme miestä olivat poistuneet. -Zillah ja rouva Goldmark, kahden jäätyään, katselivat toinen toistaan. - -"Rouva Goldmark", virkkoi Zillah pitkän vaitiolon jälkeen. "Näittekö -itse sen miehen, jonka otaksutaan pudottaneen platinanapin -ravintolaanne?" - -"Näinkö minä hänet!" huudahti rouva Goldmark. "Näettekö te minut, -Zillah? Se on selväkin, että näin hänet -- vaikka en koskaan ennen enkä -koskaan sen jälkeen! Ja enkö minä muista hyvin kasvoja -- ja enkö minä -tuntisi häntä taas, jos hän osuisi tielleni? Tiedättekö mitä? En ole -koskaan unohtanut kasvoja, jotka olen kerran nähnyt. Se johtuu siitä, -että olen tottunut pitämään silmällä sellaisia ruokavieraita, jotka -ovat sen näköisiä kuin olisivat unohtaneet ottaa rahaa mukaansa." - -"Soisinpa teidän näkevän sen miehen vielä", huomautti Zillah. -"Antaisinpa paljon, jos saisin kaiken tämän salaperäisen selvitetyksi." - -Rouva Goldmark sanoi, ettei salaisuuksia selvitetty yhdessä päivässä, -ja lähti sitten pois katsomaan, että hänen liikettään hoidettiin -kunnollisesti. Hän on näinä päivinä uhrannut aikansa Zillahille hyvän -naapurin tavoin, mutta hänen täytyi käväistä joka tunti tai ainakin -joka toinen ravintolassaan pitämässä silmällä asiain kulkua. Kun hän -taas oli poissa varhain illalla samana päivänä, kuuli Zillah, joka -oli yksin kotona, ovelle koputettavan. Mentyään avaamaan hän tapasi -Ayscoughin, jonka ulkomuodosta saattoi päättää hänellä olevan uutisia -tiedossaan. Zillah vei hänet sisään. - -"Oletteko yksin?" kysyi Ayscough. - -"Hyvä on. Minulla on teille kerrottavana sellaista, jonka toivon teidän -pitävän omana tietonanne toistaiseksi. Se koskee niitä sormuksia, -joita tuo nuori mies Lauriston väittää omikseen ja joiden hän sanoo -aikaisemmin kuuluneen äidilleen." - -"Vai niin", sanoi Zillah hiljaa puolittain aavistaen, että oli tulossa -huonoja uutisia. - -"Mitä niistä?" - -"Meikäläiset ovat käyttäneet apunaan jotakin asiantuntijaa -- -jalokivikauppias tai mikä hän lienee ollut", jatkoi salapoliisi. "Hän -on tutkinut noita sormuksia ja verrannut niitä teidän tarjottimellanne -oleviin. Tuolla tarjottimella on joitakin sormuksia, joissa on -erikoismerkki sisäpuolella. Ja kuulkaahan, niissä kummassakin -sormuksessa, joita Lauriston väittää omikseen, on täsmälleen -samanlainen merkki!" - - - - -XVII - -MIHIN LAMPPUJEN VALO OSUI - - -Zillah nojautui äkkiä siihen pöytään, jonka ääressä hän seisoi, ja -Ayscough, joka tarkoin piti silmällä uutisensa vaikutusta, näki hänen -kalpenevan. Zillah tuijotti häneen jonkin aikaa mitään puhumatta. -Sitten häneltä pääsi kimeä huudahdus, ja samassa hetkessä väri palasi -hänen kasvoilleen -- entistäkin voimakkaampana hämmästyksen ja -suuttumuksen vaikutuksesta. - -"Mahdotonta!" hän virkkoi. "Sitä en voi uskoa! Meidän sormuksissamme -saattaa olla merkkejä sisäpuolella -- se on hyvinkin luultavaa. Mutta -kuinka ne voisivat olla samanlaisia kuin hänen sormuksissaan?" - -"Uskokaa minua, kun sanon niin olevan", vastasi Ayscough. "Olen -omin silmin nähnyt niissä olevat merkit. Tänä iltana johtui erään -meikäläisen päähän tutkituttaa nuo kaikki sormukset tarkoin jollakin -asiantuntijalla -- hän kutsutti erään miehen Edgware-tien varrella -olevasta jalokivikaupasta. Tuo mies osoitti hyvinkin pian, että noiden -sormusten sisäpuolella, joita nuori Lauriston väittää omikseen ja jotka -hän sanoo perineensä äidiltään, on muutamia erikoisia merkkejä -- -kultasepän merkeiksi tuo mies niitä nimitti -- jotka ovat ehdottomasti -samanlaisia kuin muutamissa niistä sormuksista, jotka olivat -tarjottimella tällä pöydällä. Niin on asia, uskokaa minua -- olen itse -nähnyt ne kaikki! Ja ymmärrättehän mitä se merkitsee! Meikäläiset ovat -nyt tietysti ehdottomasti vakuutettuja siitä, että Lauristonin kertomus -on väärä ja että hän sieppasi nuo kaksi sormusta tarjottimelta. -Ymmärrättehän?" - -"Oletteko itse siitä vakuutettu?" kysyi Zillah. - -Ayscough epäröi ja pudisti lopuksi päätään. - -"No, meidän kesken sanoen, en ole", hän vastasi. "Minulla on alun -pitäen ollut se tunne, että tuo nuorukainen on kylläkin viaton. Mutta -se on kummallinen juttu -- ja se on kauheaa hänelle. Ja -- mikä muu -selitys voi olla mahdollinen?" - -"Sanotteko nähneenne nuo merkit", virkkoi Zillah. "Tuntisitteko ne -vieläkin? Muissa esineissä?" - -"Varmasti", vastasi Ayscough. "Voin sanoa teille, millaiset ne ovat. -Niissä on M-kirjain ja kaksi ristiä, yksi kummallakin puolella -kirjainta. Ne ovat hyvin pienet ja kuluneetkin. Se mies, josta puhuin -teille, käytti jonkinlaista suurennuslasia." - -Zillah kääntyi pois ja meni myymälään, joka oli aivan pimeänä. -Ayscough, joka odotti häntä, kuuli avainta käännettävän ja sitten -metallin kilahduksen. Pian tyttö palasi tuoden mukanaan toisessa -kädessään sametilla päällystetyn tarjottimen, toisessa kultasepän -suurennuslasin. - -"Kaikki sillä tarjottimella olevat sormukset, josta puhutte ja jonka -veitte mukananne, ovat hyvin vanhaa varastoa", sanoi Zillah. "Olen -kuullut isoisäni kertovan, että hänellä oli ollut hallussaan joitakin -niistä kolmisenkymmentä vuotta, vieläpä kauemminkin. Tässä on muutamia -samanlaisia -- katsokaammepa, onko niissä samanlaisia merkkejä." - -Viiden minuutin kuluttua Zillah oli pannut syrjään muutamia sormuksia, -joissa oli Ayscoughin kuvailema merkki, ja hän kääntyi niistä -Ayscoughin puoleen pelästyneen näköisenä. - -"En voi ymmärtää sitä!" hän huudahti. "Tiedän, että nämä sormukset -sekä tuolla poliisilaitokseen viedyllä tarjottimella olevat ovat osa -vanhasta varastosta, joka isoisälläni oli meidän tänne tullessamme. -Hänellä oli monta vuotta sitten liike Cityssä -- en tiedä aivan -täsmälleen missä kohdin -- ja nämä kuuluvat siihen varastoon, jonka hän -toi sieltä. Mutta kuinka herra Lauristonin sormuksissa saattoi olla -samanlaiset merkit? Sillä, mikäli minä ammattiamme tunnen, nuo olivat -salaisia merkkejä -- isoisäni yksityinen leima!" - -"Niin, aivan oikein. Teidän on helppo kuvitella mitä meikäläiset ovat -taipuvaisia siitä sanomaan", virkkoi salapoliisi. "He väittävät nyt, -etteivät ne kaksi sormusta, joita Lauriston sanoo omikseen, ole hänen -eikä hänen äitinsä, vaan että hän varasti ne isoisänne tarjottimelta. -He ovat nyt piintyneet siihen ajatukseen." - -"Mihin he sitten ryhtyvät?" kysyi Zillah levottomasti. "Onko hän -vaarassa?" Ayscough vilkaisi häneen salaperäisen näköisenä. - -"Meidän kesken sanoen", hän virkkoi alentaen äänensä kuiskaukseksi, -"tulin tänne yksityishenkilönä -- omasta halustani nimittäin. Olisin -pahoillani, jos tämä tosiaankin saadaan tuon nuoren miehen syyksi --- siihen tosin kätkeytyy jotakin salaperäistä, mutta se on saatava -selville. Hän kuuluu nyt lähteneen etsimään käsiinsä sellaista -henkilöä, joka voi todistaa noiden sormusten todella kuuluneen hänen -äidilleen. Te epäilemättä tiedätte, minne hän on lähtenyt?" - -"Kyllä -- mutta sitä en kerro", virkkoi Zillah lujasti. "Älkää -kysykökään minulta!" - -"Hyvä on -- en minä sitä halua tietää", vastasi Ayscough. "Ja teillä -on luultavasti aavistus siitäkin, milloin hän palaa? Aivan oikein -- -noudattakaapa minun vihjaisuani. Pitäkää hänet vähän aikaa poissa -näkyvistä -- estäkää häntä pääsemästä tähän kaupunginosaan. Ilmoittakaa -hänelle noista merkeistä -- ja jos hän voi selittää, niin kaikki -hyvin. Ymmärrättehän? Ja tämä kaikki pysyy tietysti vain meidän kahden -tietonamme." - -"Olette hyvin ystävällinen, herra Ayscough", sanoi Zillah lämpimästi. -"En tule unohtamaan teidän avuliaisuuttanne ja olen varma siitä, että -tuo sormusten merkkejä koskeva juttu selviää -- mutta miten, sitä en -tiedä." - -"Tehkää siis niin kuin olen sanonut", virkkoi salapoliisi. -"Melky-serkullenne ja tuolle nuorelle skotlantilaiselle herralle voitte -mainita asiasta -- antakaa heidän pitää Lauristonia syrjässä muutamia -päiviä. Sillä välin -- tämä on tosiaankin hyvin kummallinen juttu! -- -voi sattua jotakin, joka todistaa jonkun toisen syylliseksi sitovasti. -Minulla on omat mielipiteeni ja käsitykseni -- mutta saammehan nähdä. -Ehkäpä saamme vielä todeta aika paljon -- ja jokainen tulee olemaan -enemmän ymmällään kuin on osannut aavistaakaan." - -Lausuttuaan tämän hämärän ja pahaa ennustavan arvelun Ayscough lähti -pois ja Zillah vei sormukset takaisin myymälään ja lukitsi ne sinne. -Sitten hän istuutui odottamaan rouva Goldmarkia ja ajattelemaan. Hän -ei ollut koskaan hetkistäkään epäillyt Lauristonin sanoja eikä hän -epäillyt niitä nytkään. Mutta hän käsitti kyllä nopeasti, mikä vakava -merkitys kaikella sillä saattoi olla, mitä salapoliisi juuri oli -kertonut hänelle, ja hän tajusi, että tosiaankin oli toimittava hänen -antamainsa ohjeitten mukaan. Hän pukeutui lähteäkseen ulos ja pyysi -anteeksi rouva Goldmarkilta tämän palatessa kotoaan. Mainitsematta -hänelle mitään asiansa laadusta hän kiirehti Star-kadulle Melky -Rubinsteinia tapaamaan ja kertomaan hänelle uudesta asiain vaiheesta. - -Rouva Flitwick avasi itse oven Zillahille ja ohjasi hänet kapeaan -käytävään. Mutta Melkyn nimen kuullessaan hän pudisti päätään. - -"En ole nähnyt herra Rubinsteinia vilaukseltakaan aamun jälkeen", hän -virkkoi. "Hän lähti ulos tuon nuoren skotlantilaisen herran kanssa, -joka tuli tänne eilen herra Lauristonia kysymään. Eikä hän ole -käväissytkään kotona -- ei edes pistänyt nenäänsä ovesta sisään. Ja -kello kahdentoista aikana hänelle tuli sähkösanoma -- jo toinen tänä -aamuna. Ensimmäisen hän tietysti sai ennen uloslähtöään, puolenpäivän -aikana saapunut odottaa häntä yhä. Ei, en ole nähnyt häntä koko -päivänä." - -Zillahin nopea ajatuskyky oli heti toimessa hänen kuultuaan -sähkösanomasta. - -"Oh, minä tunnen kaikki tuota sähkösanomaa koskevat seikat, rouva -Flitwick", hän virkkoi. "Se on yhtä paljon minulle kuin serkullenikin. -Antakaa se minulle, ja jos herra Rubinstein palaa pian, tai milloin -tahansa hän tulleekin, sanokaa minun ottaneen sen ja pyytäkää häntä -heti tulemaan luokseni -- se on tärkeää." - -Rouva Flitwick toi sähkösanoman heti, ja Zillah, lausuen vielä -uudelleen terveisensä Melkylle, poistui kiireesti. Mutta ensimmäisen -lampun kohdalla hän pysähtyi, repi auki sähkösanoman ja alkoi lukea -sitä. Se oli Lauristonilta niin kuin hän oli otaksunutkin ja oli -jätetty sähkölennätintoimistoon Peeblesissä kello yksitoista samana -aamuna. - - "Saanut välttämättömiä tietoja palaan heti tulkaa tapaamaan - minua King's Crossilla yhdeksän ja kaksikymmentä tänä iltana. - - Minä." - -Zillah vilkaisi kelloonsa. Se oli kymmentä vailla yhdeksän. Oli -täsmälleen puoli tuntia Lauristonin junan saapumiseen. Hetkeäkään -epäröimättä hän kääntyi takaisin Star-kadulle, riensi Edgware-tielle, -otti ensimmäiset tapaamansa ajopelit ja käski ajajan laskettaa -mahdollisimman nopeasti Great Northern-radan asemalle. Mitä muuta -saattoikin tapahtua, Lauriston oli saatava käsiin ja häntä oli -varoitettava. - -Vuokra-ajuri kiidätti aika vauhtia pitkin Marylebone- ja Euston-katuja, -ja King's Crossin sisäänkäytävän yläpuolella olevan kellon osoittajat -eivät olleet vielä aivan neljännestä yli yhdeksänkään, kun Zillah -laskeutui siinä maahan. Hän kiirehti sisälle tulevain junain -pysähdyslaiturille. Koko matkan ajurin rattailla istuessaan hän -oli pohtinut, mitä oli tehtävä sitten, kun hän tapasi Lauristonin --- ei sitä oliko hänen kerrottava nuorukaiselle asian viimeisestä -vaiheesta, sillä se oli hänestä selvää, vaan mitä häntä oli neuvottava -tekemään, jotta noudatettaisiin Ayscoughin vihjausta ja Lauristen -pysyisi kätkössä toistaiseksi. Zillah tunsi häntä jo kylliksi -tietääkseen, että hänellä oli ylevä ja rohkea mieli ja että hänelle -olisi vastenmielistä kaikenlainen piileskeleminen tai paon ajatuskin. -Mutta mikä muu keino olisi mahdollinen, jos hän haluaisi välttää -vankilaan joutumista? Zillah oli useammin kuin yhden kerran lyhyen -liike-uransa aikana joutunut tekemisiin poliisiviranomaisten ja -heidän menettelytapansa kanssa ja hän tiesi, ettei ollut olemassa -mitään, josta ammattisalapoliisi olisi enemmän pitänyt kuin siitä, -että sai seurata helpoimpia ja luotettavimpia jälkiä. Hän oli heti -osannut arvioida kaiken sen merkityksen, mitä Ayscough oli hänelle -kertonut -- hän tiesi millainen poliisien ajatuksenkulku olisi tässä -asiassa. Heille riittäisi täydellisesti se, että niissä sormuksissa, -joita Andie Lauriston väitti omikseen, oli aivan samanlaiset merkit -kuin Multenius-ukonkin omissa. Nyt, kun poliisiviranomaisilla oli -tuo tosiasia tiedossaan, he arvelematta ja epäröimättä jättäisivät -kaikki muut Multeniuksen kuolemaan liittyvät salaperäiset vaiheet -ja haarautumat oman onnensa nojaan tai aikaa myöten selvittelemään -itse itsensä. Yksi asia oli varma -- Andie Lauriston oli suuremmassa -vaarassa nyt kuin koskaan ennen siitä lähtien, jolloin Ayscough -oli tavannut hänet panttitoimistosta lähdössä. Zillahin täytyi -pelastaa hänet -- vaikkapa vastoin hänen omia väitteitään, jos niin -tarvittaisiin. - -Mutta ennenkuin pohjoisesta tuleva juna saapui, valmisti kohtalo -hänelle vielä uudenkin kokemuksen. Hän oli asettunut erään hyvin -voimakkaan lampun alle juuri tulevain junain asemalaiturin päähän, -jotta Lauriston, jonka ehdottomasti täytyi mennä siitä ohitse, -huomaisi hänet varmasti. Kun hän kääntyi äkkiä katsomaan katon -rajassa olevaa kelloa, huomasi hän nuoren pitkän, voimakasjäsenisen -miehen, jonka ihonväri oli hyvin ruskea aivan kuin Etelän aurinko -olisi sitä kauan paahtanut. Hän seisoi siinä erään joutilasten -ryhmän takana raskas päällystakki ja sen alla oleva nuttu avoimina -ja tunnusteli liivintaskuaan ikään kuin tulitikkuja etsien -- -sytyttämätön sikaari jokseenkin tylyn ja lujan näköisten huulien -välissä. Mutta Zillah ei katsellut hänen huuliaan tai sikaariaan tai -haparoivia sormiaan tuon ensimmäisen yleissilmäyksen jälkeen -- hänen -silmänsä tuijottivat suoraan erääseen esineeseen, joka kimmelsi hänen -päänsä yläpuolella loistavan kirkkaan lampun valossa. Miehellä oli -vanhanaikuiset, kahdella nappirivillä varustetut kuviolliset liivit, -mutta niin matalat, että niiden yläpuolelta näkyi aika paljon hänen -paidanrintaansa. Ja siinä Zillah näki miehen sinisen, vapaaksi solmuksi -sitaistun kaulanauhan alapuolella paidannapin, jonka hänen harjaantunut -katseensa heti totesi platinaiseksi, ja siihen oli kaiverrettu sama -kummallinen merkki, jonka hän oli jo nähnyt kerran aikaisemmin samana -päivänä -- Melkyn näyttämässä kalvosinnapissa. - -Tyttö oli heti paikalla vakuutettu siitä, että tässä oli sama mies, -joka oli käynyt rouva Goldmarkin ruokalassa. Hänen ensimmäinen -mielijohteensa oli vaatia miestä edesvastuuseen tästä seikasta, -- -mutta kun Zillah oli päässyt vähän lähemmäksi häntä, löysi mies -tulitikkulaatikkonsa, raapaisi tikun ja alkoi sytyttää sikaariaan. -Samassa saapui kohdalle pikajunan veturikin kovasti läähättäen ja -pysähtyi juuri heidän kohdalleen. Ihmiset alkoivat asemalaiturilla -liikkua ja työnsivät Zillahin syrjään. Hänen asemansa oli tosiaankin -hankala -- oliko hänen pidettävä silmällä miestä ja siten ehkä -eksyttävä Lauristonista, sillä ihmisiä tungeskeli jo pois junasta, -vai -- - -Mies puuhaili yhä joutilaan näköisenä sikaareineen. Zillah kääntyi ja -astui muutamia askeleita eteenpäin asemalaiturilla. Äkkiä hän huomasi -Lauristonin, riensi häntä kohti ja tarttuen hänen käsivarteensa veti -hänet lampun luokse. Mutta juuri noina neuvottomuuden hetkinä mies oli -hävinnyt. - - - - -XVIII - -HERRA STUYVESANT GUYLER - - -Lauristen, joka oli aika lailla ihmeissään nähdessään Zillahin, -joutui yhä enemmän ymmälleen, kun tyttö tarttui hänen käsivarteensa -ja kiidätti häntä eteenpäin asemalaiturilla välittämättä laisinkaan -matkustajien ja kantajien ryhmistä, joita tungeskeli matkatavaroitten -ympärillä. - -"Mikä nyt on?" kysyi Lauriston. "Onko jotakin tapahtunut? Minne -menemme?" Mutta Zillah riensi päättäväisesti eteenpäin katse lujana. - -"Nopeasti", hän virkkoi huohottaen. "Eräs mies, jonka näin äsken juuri. -Hän oli tuolla -- nyt hän on poissa -- hän on hävinnyt sillä välin, -kun minä etsin teitä. Meidän täytyy löytää hänet! Hän on varmasti -mennyt tänne päin. Andie! -- koettakaa katsella missä hän on! Hän on -pitkä sileäksi ajeltu mies, jolla on pehmeälierinen hattu ja painava -matkapalttoo -- joku ulkomaalainen. Voi, katsokaahan!" - -Ensimmäisen kerran oli Zillah maininnut Lauristonia etunimeltä, ja -nuorukainen puristi vaistomaisesti hänen kättään heidän rientäessään -eteenpäin. - -"Mutta miksi?" hän kysyi. "Kuka hän on? Mitä asiaa teillä on hänelle? -Mitä kaikki tämä merkitsee?" - -"Voi, koettakaa löytää hänet!" huudahti Zillah. "Te ette ymmärrä kuinka -tärkeää se on! Jos nyt kadotan hänet näkyvistäni, en luultavasti enää -koskaan saa nähdä häntä. Ja hänet täytyy löytää -- ja saada pysähtymään --- teidän vuoksenne!" - -He olivat tällä välin tulleet asemalaiturin päähän, ja Lauriston -katseli oikeaan ja vasempaan löytääkseen kysymyksessä olevan miehen. -Äkkiä hän käänsi Zillahin ympäri. - -"Onko hän tuolla -- tuo mies, joka puhelee toisen kanssa?" hän kysyi. -"Katsokaahan -- tuolla." - -"On", virkkoi Zillah. Hän näki taas miehen, jolla oli platinainen -paidannappi, ja pysähtyi samassa äkkiä pidättäen Lauristonia. Mies -poltteli rauhallisena sikaariaan ja puheli toisen miehen kanssa, joka -oli ilmeisestikin tullut vastasaapuneessa junassa päättäen siitä, että -hänellä oli toisessa kädessään matkalaukku ja toisella käsivarrellaan -matkapeite. "Niin", vahvisti Zillah. "Hän se on! Ja meidän on -seurattava häntä minne tahansa hän meneekin!" - -"Minkä ihmeen vuoksi?" kysyi Lauriston. "Mikä salaperäinen juttu tämä -on? Kuka hän on?" - -Samassa molemmat miehet erosivat puristaen lämpimästi toistensa kättä. -Mies, jolla oli matkalaukku ja peite mukanaan, kääntyi maanalaiselle, -rautatielle johtaville portaille. Toinen asteli hitaasti aseman -julkisivun puolelle ja sieltä Great Northern-hotellille päin. Zillah -veti heti Lauristonia perässään pysytellen muutamain kyynäräin -välimatkan päässä vieraasta, mutta astellen kuitenkin itsepintaisesti -eteenpäin. Muukalainen meni kadun poikki ja kääntyi hotellin -porttikäytävään päin, kun Zillah teki pikaisen päätöksen. - -"Meidän on puhuttava tuolle miehelle", hän virkkoi. "Älkää nyt kysykö -miksi -- saatte tietää muutamien minuuttien kuluttua. Kysykää häneltä -tahtooko hän puhua kanssani." - -Lauriston tarttui vieraaseen, kun tämä astui hotellin edessä oleville -portaille. Hänestä tuntui epämiellyttävältä ja typerältä, mutta -Zillahin äänenpaino ei jättänyt mitään sijaa vastaväitteille. Hänen oli -toteltava. - -"Suokaa anteeksi", Virkkoi Lauriston niin kohteliaasti kuin suinkin, -"mutta tämä neiti haluaa hartaasti puhella kanssanne". - -Mies kääntyi, vilkaisi Zillahiin, joka oli tullut lähemmäksi, ja -kohotti pehmeälieristä hattuaan vanhanaikuiseen kohteliaisuuteen -vivahtavalla tavalla. Juuri heidän yläpuolellaan paloi voimakas lamppu: -sen valossa he kaikki kolme tuijottivat toinen toistaan. Muukalainen -hymyili -- vähän ihmeissään. - -"Niinkö tosiaankin!" hän virkkoi sellaisella äänenpainolla, joka -ehdottomasti paljasti hänet amerikkalaiseksi syntyperältään. "Olen -hyvin iloinen. Ette suinkaan erehdyksessä luule minua joksikin toiseksi -henkilöksi?" - -Zillah oli jo punastunut hämmennyksestä. Nyt kun hän oli pannut alulle -asian, vieläpä niin vähällä vaivalla, hän tuskin tiesi miten oli -jatkettava. - -"Pidätte tätä varmasti hyvin kummallisena", hän sopersi, "mutta ehkä -ei teillä ole mitään sitä vastaan, että kerrotte minulle muutamia -seikkoja. Näin teidät nimittäin juuri asemalla, kun tunnustelitte missä -tulitikkulaatikkonne oli, ja huomasin, että teillä oli platinainen -irtonappi, jossa oli omituinen tunnusmerkki." - -Amerikkalainen naurahti hyväntahtoisesti ja iloisesti ja avasi -takkinsa. Samalla hän työnsi kalvosimensa näkyviin. - -"Tämä nappiko", hän virkkoi. "Se on totta -- se on platinaa ja siinä on -harvinainen tunnusmerkki. Ja se on myöskin näissä, katsokaahan näitä -kalvosinnappeja! Mutta --" - -Hän vaikeni ja vilkaisi Zillahiin, jonka katse oli kiintynyt -irtonappeihin ja joka oli ilmeisestikin niin hämmästynyt, että oli -menettänyt puhekykynsä. - -"Näytätte tavattoman hämmästyneeltä minun nappieni vuoksi", virkkoi -muukalainen taas naurahtaen. "Suonette anteeksi, jos kysyn - minkä -vuoksi?" - -Zillah sai vaivoin mielenmalttinsa takaisin ja käyttäytyi taas yhtä -asiallisesti kuin tavallisestikin. - -"Pyydän teitä olemaan ajattelematta, että kysyisin vain turhan vuoksi -ja tarkoituksettomasti", hän virkkoi. "Oletteko ollut kauan Lontoossa?" - -"Vain muutamia päiviä", vastasi vieras avuliaasti. - -"Oletteko lukenut siitä jutusta, jota sanomalehdet jo nimittävät -Praed-kadun murhajutuksi?" jatkoi Zillah. - -"Olen", vastasi vieras muuttuen vakavan näköiseksi. "Siinähän oli -kysymys tuosta vanhuksesta, panttilainaajasta, jolla oli omituinen -nimi. Muistan sen hyvin!" - -"Minä olen vanhuksen tyttärentytär", virkkoi Zillah suoraan. "Nyt -kerron teille, miksi olin kummissani nähdessäni teidän platinanappinne. -Yksi platinainen irtonappi, joka oli koristettu aivan samalla kuviolla -kuin teidänkin, löytyi meidän arkihuoneestamme isoisäni kuoleman -jälkeen -- ja toinen, ilmeisestikin sen vastapari, eräästä ravintolasta -aivan lähellä. Ymmärrättehän nyt miksi halusin puhella kanssanne?" - -Zillahin puhuessa amerikkalaisen kasvot olivat muuttuneet yhä -vakavammiksi. Kun tyttö oli lopettanut, vilkaisi vieras Lauristoniin ja -pudisti päätään. - -"Jopa nyt", hän virkkoi. "Sehän on vakava juttu. Oletteko varma siitä, -että tuo tunnusmerkki oli sama ja nappi platinaa?" - -"Minä olen jonkin verran perillä jalokivikauppiaan ammatista", vastasi -Zillah. "Ne napit, joista puhun, ovat platinaiset, ja niiden kuva on -täsmälleen sama kuin teidänkin napissanne." - -"No mutta -- sepä on peräti ihmeellistä!" huomautti amerikkalainen. -"En voi näin ensi hetkellä sanoa teille, minkä vuoksi se on niin -kummallista, mutta vakuutan teille, että se on kaikkein omituisinta, -mitä eläissäni olen kuullut -- ja minä olen tutustunut moneen -ihmeelliseen juttuun. Kuulkaahan, minä asun tässä hotellissa, ettekö -tahtoisi tulla sisään kanssani? Etsimme itsellemme rauhallisen sopukan -ja puhelemme hiukan. Tulkaa siis, olkaa hyvät." - -Hän astui edellä hotelliin ja meni pitkää käytävää myöten, josta pääsi -muutamiin seurusteluhuoneisiin. Sitten hän kurkisti sisään erääseen -pieneen tupakkasoppeen ja kutsui heitä sinne. Mutta kynnyksellä Zillah -pysähtyi. Hänen käytännöllinen vaistonsa oli nyt täysin hereillä. -Hän tajusi selvästi, että kuka tämä muukalainen sitten olikin, ei -hänellä ollut mitään tekemistä Praed-kadun jutun kanssa, mutta että -hän kuitenkin voisi luoda aivan erikoista valoa siihen. Zillahin teki -mieli astua pitkä askel lähemmäksi sen jutun selvittämistä. Hän kääntyi -amerikkalaisen puoleen. - -"Kuulkaahan", hän virkkoi, "olen kertonut teille, minkä vuoksi olen -seurannut teitä ja kuka olen. Tämä herra on Andrew Lauriston. Luitteko -hänen nimensä poliisikuulustelun selostuksista sanomalehdissä?" - -Amerikkalainen vilkaisi Lauristoniin melko uteliaasti. - -"Niinkö", hän sanoi, "se henkilö, joka löysi vanhuksen kuolleena?" - -"Hän juuri", vastasi Zillah. "Paraikaa eräät ystävämme koettavat ottaa -asioista selvää herra Lauristonin puolesta. Toinen niistä on serkkuni -herra Rubinstein, toinen herra Purdie, herra Lauristonin vanha ystävä. -Minä tiedän suunnilleen, missä he ovat tällä hetkellä -- onko teillä -mitään sitä vastaan, jos kutsun heidät puhelimitse tänne nyt heti, niin -että hekin voivat kuulla, mitä teillä on meille kerrottavana?" - -"Ei vähintäkään", vastasi amerikkalainen sydämellisesti. "Autan -mielelläni niin paljon kuin suinkin voin. Asia herättää harrastustani. -Kuulkaahan, likellä tuossa on puhelinkomero. Menkää sinne ja kutsukaa -nuo herrat tänne ja pyytäkää heitä tulemaan hyvin nopeasti!" - -Hän ja Lauriston odottivat Zillahin ollessa puhelinkomerossa. Tyttö -oli jokseenkin vakuutettu siitä, että Melky ja Purdie olivat jo nyt -palanneet Praed-kadulle, ja hän soitti rouva Goldmarkille Pyytäen -häntä kysymään panttitoimistosta. Minuutin parin kuluttua hän palasi -Lauristonin ja amerikkalaisen luokse. Hänen poissa ollessaan viimeksi -mainittu oli vaihtanut joitakin sanoja tarjoilijan kanssa ja vei nyt -molemmat vieraansa yksityiseen huoneeseen. - -"Saamme täällä olla paremmassa rauhassa", hän huomautti. "Meidän ei -tarvitse pelätä, että kukaan keskeyttää meidät tai kuulee puheluamme. -Olen sanonut tarjoilijalle, että odotamme kahta herraa ja että heidät -on opastettava tänne niin pian kuin he saapuvat. Viipyyköhän siihen -kauan?" - -"He ovat täällä kahdenkymmenen minuutin kuluttua", vastasi Zillah. -"Olette kovin ystävällinen nähdessänne niin paljon vaivaa." - -Amerikkalainen veti nojatuolin tulen ääreen ja kehoitti kädenliikkeellä -Zillahia istuutumaan siihen. - -"Kas niin", virkkoi amerikkalainen, "tämäntapaisessa vakavassa jutussa -ei voi nähdä liiaksi vaivaa. Tämä asia herättää harrastustani -- -vieläpä aivan erikoisessa määrin nyt, kun kuulin platinanapeista. -Luulen tosiaankin voivani luoda asiaan jonkinlaista valaistusta. -Mutta jättäkäämme se siksi kunnes ystävänne saapuvat. Ja minähän -en ole esittänytkään itseäni -- nimeni on Stuyvesant Guyler. Olen -newyorkilainen, mutta olen kuljeskellut siellä täällä jonkin verran, -vieläpä melkoisestikin. Kuulkaahan, onko teillä minkäänlaisia -arveluita siihen suuntaan, että tämä salaperäinen juttu olisi jollakin -lailla yhteydessä Etelä-Afrikan kanssa? Ja sitä paitsi mahdollisesti -jalokivien kanssa?" - -Zillah säpsähti ja vilkaisi Lauristoniin. - -"Mikä saa teidät ajattelemaan Etelä-Afrikkaa ja jalokiviä?" hän kysyi. - -"No niin -- mutta se sisältyy siihen, mitä aion kertoa", vastasi -Guyler. "Kuulette sen aikanaan. Mutta epäilittekö te mitään?" - -"En ollut ajatellut jalokiviä, mutta tosin kyllä Etelä-Afrikkaa", -myönsi Zillah. - -"Samaa tuntuu molemmilla tahoilla", huomautti Guyler mietteissään. -"Mutta tulette ymmärtämään sen, kun kuulette, mitä minulla on -kerrottavaa." - -Purdie ja Melky astuivat sisään kahdenkymmenen minuutin kuluttua niin -kuin Zillah oli ennustanutkin ja olivat peräti kummissaan tavatessaan -Zillahin ja Lauristonin ventovieraan seurassa. Mutta Zillah selitti -asian muutamin sanoin ja kielsi kyselemästä mitään, kunnes herra -Stuyvesant Guyler olisi ilmaissut, mitä tiesi asiasta. - -"Ja ennenkuin minä aloitan", virkkoi Guyler, joka oli tyynesti -tarkastellut molempia vastatulleita Zillahin selittäessä tilannetta, -"tahtoisin mielelläni nähdä sen platinaisen irtonapin, jonka herra -Rubinstein löysi lattialta -- jos se nimittäin sattumalta on hänellä -mukanaan." - -Melky pisti kätensä taskuun. - -"En ole eronnut siitä, herra, hetkeksikään sen jälkeen kun löysin -sen", hän virkkoi ottaen esiin pienen silkkipaperiin käärityn esineen. -"Katsokaas, tässä se on!" Guyler otti Melkyn ojentaman napin ja pani -sen pöydälle, jonka ympärillä he kaikki istuivat. Vilkaistuaan siihen -hän veti pois käsistään molemmat kalvosimensa ja laski ne sen viereen. - -"Niin, se on varmasti yksi siitä ryhmästä", hän huomautti mietteissään. -"Minun ymmärtääkseni ei tässä ole minkäänlaista sijaa epäilykselle. -Niin, tämä on tosiaankin peräti kummallista. Nyt kerron teille suoraan -kaikki mitä tiedän. Nämä irtonapit -- kaikki järjestään -- kuuluvat -kuuteen samanlaisten nappien ryhmään, jotka ovat kaikki valmistetut -tuosta hyvin kalliista metallista, platinasta, täsmälleen saman -muotoisiksi ja kaikki koristetut samalla varta vasten keksityllä -tunnusmerkillä. Ne antoi eräs mies, joka muutamia vuosia sitten hankki -itselleen suuren omaisuuden Etelä-Afrikassa, kuudelle henkilölle, jotka -olivat auttaneet häntä aika paljon. Niin on asia!" - -Zillah kääntyi amerikkalaisen puoleen katsellen häntä terävästi. - -"Kuka hän oli?" kysyi hän. "Sanokaa meille hänen nimensä!" - -"Hänen nimensä", vastasi Guyler, "oli Spencer Levendale -- -timanttikauppias". - - - - -XIX - -PURDIE PYSYY LUJANA - - -Tämän uutisen aikaansaama vaikutus oli ilmeisestikin aivan sellainen -kuin amerikkalainen oli aavistanutkin, ja hän hymyili vähän jurosti, -katsellessaan vuoron perään kunkin kasvoja. Mitä hänen vieraisiinsa -tulee, he vilkaisivat ensin toinen toiseensa ja sitten häneen. Guyler -naurahti ja jatkoi. - -"Se saa teidät säpsähtämään", hän virkkoi. "Lukiessani hiljattain -selostukset sanomalehdistä tuosta jutusta huomasin Spencer Levendalen -nimeä mainittavan jonkin vanhan kirjan yhteydessä, joka oli jäänyt -Daniel Multeniuksen arkihuoneeseen tai joka ainakin löydettiin sieltä. -Päättelin tietysti, että hän oli sama Spencer Levendale, jonka olin -tuntenut Etelä-Afrikassa viisi vuotta sitten. Ja totta puhuen olen -lukenut teikäläisiä sanomalehtiä aamuin illoin nähdäkseni oliko hänestä -lisätietoja. Mutta tähän mennessä en ole löytänyt mitään." - -Purdie ja Melky vilkaisivat toisiinsa ja Melkyn ilmeisesti kehoittavan -silmäyksen huomattuaan Purdie puhui. - -"Me voimme antaa teille lisätietoja", hän virkkoi. "Se tulee -huomisaamuna olemaan kaikkien tiedossa. Levendale on salaperäisesti -kadonnut talostaan ja kaikista muistakin paikoista, joissa hänet on -joka päivä nähty, ja kukaan ei tiedä, missä hän on. Arvellaan tämän -katoamisen olevan jollakin tavoin yhteydessä Praed-kadun tapauksen -kanssa." - -"Selvä on", myönsi Guyler, "siitä ei hevin ole epäilystäkään. Ja -Praed-kadun jutussa tulevat nämä platinaiset irtonapit näyttelemään -melkoista osaa, ja kun te ja täkäläiset poliisit olette päässeet asian -perille, tulette varmasti huomaamaan, että jollakin muulla seikalla on -myös suuri tehtävä siinä." - -"Millä sitten?" kysyi Purdie. - -"Jalokivillä", vastasi amerikkalainen rauhallisesti hymyillen. "Juuri -jalokivillä! Jalokivet tulevat olemaan sen kaiken pohjalla varmasti!" - -Seurasi hetkiseksi hämmästynyt hiljaisuus. Sitten Melky kääntyi -kiihkeästi amerikkalaisen puoleen. - -"Herra!" hän virkkoi. "Käykäämme nyt käsiksi asioihin! Mitä te nyt -tiedätte tästä Levendalesta?" - -"En paljon", vastasi Guyler. "Mutta minulla on vapaus kertoa, mitä -tiedän. Olen ollut jossakin määrin vierivän kiven kaltainen, nähkääs. -Olen harhaillut maailmassa yhdessä jos toisessakin paikassa, tehnyt -yhtä ja toista, ja olen omalta kohdaltani kumonnut vanhan sananparren, -sillä minun on onnistunut kerätä aika paljon sammalta vieriessäni. No -niin, oleskelin Kap-kaupungissa jonkin aikaa viitisen vuotta sitten ja -tapasin siellä Spencer Levendalen. Hän oli silloin jalokivikauppias -- -en voi täsmälleen sanoa mikä oli hänen alansa lähemmin määriteltynä, -sillä en koskaan kuullut sitä tarkemmin. Mutta se tiedettiin yleisesti, -että hän oli koonnut suuren omaisuuden ostamalla ja myymällä jalokiviä. -Minä ja viisi muuta miestä -- kaikki eri kansallisuuksia -- olimme -hyväksi avuksi Levendalelle eräässä suuressa kaupassa, jonka hän -halusi hartaasti luonnistuvan -- yhdentekevää mikä se oli -- ja hän -oli hyvin kiitollinen meille minun ymmärtääkseni. Ja kun me olimme -kaikki rahan puolesta varsin toimeentulevia, ei hän voinut lahjoittaa -meille shekkejä ja keksi sen vuoksi sellaisen keinon, että laitatti -tarpeellisen määrän platinaisia irtonappeja -- platinahan on niin -kuin tiedätte kalleinta tunnettua metallia -- ja jokaiseen irtonappiin -kaiverrettiin huolellisesti hänen itse keksimänsä tunnusmerkki. Tässä -ovat minun nappini -- ja se, joka on herra Rubinsteinin hallussa, -kuuluu toiseen samanlaiseen ryhmään. Mutta kuka nyt on se mies, joka on -pudottanut kalvosimennappinsa?" - -Purdie, joka oli kuunnellut amerikkalaisen kertomusta suurella -mielenkiinnolla, esitti heti erään kysymyksen. - -"Siihenhän saa vastauksen kysymällä teiltä erästä asiaa", hän virkkoi. -"Te epäilemättä tiedätte niiden miesten nimet, joille nuo irtonapit -jaeltiin?" - -Mutta Purdien pettymykseksi amerikkalainen pudisti päätänsä. - -"Kah, en vainkaan", hän vastasi. "Asianlaita on siten - niin kuin -ymmärtäisitte, jos tuntisitte jutun yksityiskohdat -- että tämä oli -omituisenlaatuinen salaperäinen kauppa, jossa tarvittiin muutamain -eri kansallisuuksiin kuuluvain miesten apua, eikä kukaan meistä -tuntenut toisiaan. Mutta minä tapasin sattumalta sen englantilaisen, -joka oli yksi meistä -- jälkeenpäin. Tunsin hänet tietysti heti hänen -irtonappiensa avulla." - -"Ja kuka hän oli?" kysyi Purdie. - -"Purvis-niminen mies, Stephen Purvis", vastasi Guyler. "Minun -kaltaiseni mies, joka oli matkustellut vähän joka suunnalla ryhtyen -milloin mihinkin hommaan mikäli siitä oli rahaa ansaittavissa. Tapasin -hänet Johannesburgissa ehkä seuraavana vuonna sen jälkeen kun tuo -kauppa oli tehty, josta mainitsin. Hän ei myöskään tietänyt, keitä nuo -toiset miehet olivat." - -"Ettekö ole kertaakaan nähnyt häntä sen jälkeen?" kysyi Purdie. "Ettekö -tiedä missä hän on?" - -"Minulla ei ole siitä pienintäkään aavistusta", virkkoi Guyler. "En -ole puhellut hänen kanssaan useammin kuin sen yhden ainoan kerran, ja -silloinkin vain noin tunnin ajan." - -"Herra!" huudahti Melky kiihkeästi. "Voisitteko kuvailla nyt tämän -Purvisin? Vain suunnilleen?" - -"Varmasti", vastasi amerikkalainen. "Nimittäin sellaisena kuin minä -muistan hänet. Suurehko, isoluinen, karaistuneen näköinen -- noin -minun ikäiseni -- sileäksi ajeltu -- enemmän siirtomaissa oleskelleen -kuin englantilaisen näköinen -- hän oli ollut poikasesta asti -Etelä-Afrikassa puuhaillen milloin mitäkin." - -"Hiivatti sentään, tuopa kuulostaa olevan juuri sama mies, joka kävi -rouva Goldmarkin ravintolassa", virkkoi Melky. "Ainakin rouva Goldmark -on kuvaillut hänet juuri sellaiseksi." - -"Niin, minä tosiaankin uskon hänet samaksi", huomautti Guyler. "Sitä -minä olen arvellutkin koko ajan. Uskokaa minua, kun sanon, että tämä -koko salaperäinen asia kiertyy erään jalokivijutun ympärille, johon -tämän neidin isoisä, herra Spencer Levendale ja tuo Purvis-niminen -mies ovat sekaantuneet -- se on varma! Ja nyt on, minun vaatimattoman -mielipiteeni mukaan, tärkeintä löytää heidät molemmat! Mitä nyt on -tehty ja mitä aiotaan tehdä siinä suhteessa!" - -Melky nyökkäsi Purdielle kehoitukseksi, että hän puhuisi. - -"New Scotland Yardin etsivällävirastolla on Levendalen juttu -hallussaan", sanoi Purdie. "Käväisimme siellä pikimmältään -herra Multeniuksen lakimiehen kanssa tänä iltana. Mutta emme -luonnollisestikaan voineet puhua mitään toisesta miehestä, koska emme -vielä tietäneet hänestä mitään! Olisiko teillä mitään vastaan lähteä -sinne huomisaamuna?" - -"Ei suinkaan", vastasi Guyler reippaasti. "Asustan tässä hotellissa -viikon parin ajan. Osuin tänne tullessani kaupunkiin pohjoisesta päin -muutamia päiviä sitten. Tämä on minulle hyvin sopiva paikka, ja olen -jokseenkin varma siitä, että asun täällä koko ajan, jonka nyt viivyn -Lontoossa. Ei minulla ole mitään sitä vastaan, että sekaannun tähän -juttuun. Mutta minun nähdäkseni on asia vielä hyvin hankalalla kannalla -tämän nuoren herra Lauristonin kohdalta. Luin kaikki sanomalehdet -huolellisesti ja ymmärsin hänen tukalan tilansa. Nimittäin nuo -sormukset?" - -Zillah muisti äkkiä kaikki, mitä Ayscough oli kertonut hänelle sinä -iltana. Hän oli unohtanut mistä syystä oli lähtenyt King's Crossille: -niin kiihtyneenä hän oli kuunnellut amerikkalaisen kertomusta. Nyt hän -kääntyi Purdien ja molempain toisten maanmiestensä puoleen. - -"Olen aivan unohtanut!" hän huudahti. "Siinähän on vielä vaara. -Ayscough on ollut tänä iltana käymässä liikkeessämme. Poliisit ovat -tutkituttaneet asiantuntijalla sekä herra Lauristonin sormukset että -ne, jotka olivat meidän tarjottimellamme. Hän väittää herra Lauristonin -sormuksissa olevan salaisia jalokivikauppiaan merkkejä, jotka ovat -aivan samanlaiset kuin meidänkin sormuksissamme. Ja se onkin aivan -epäilemätöntä. Nyt ovat poliisit tietysti vakuutettuja, että nuo kaksi -sormusta on otettu meidän tarjottimeltamme -- ja -- ja aikovat pidättää --- Andien!" - -Lauriston tuli ihan tummanpunaiseksi sulasta suuttumuksesta. - -"Kaikki on perätöntä -- mitä poliisi sanoo!" hän huudahti. "Minä olen -saanut selville kuka antoi nuo sormukset äidilleni! Voin todistaa -sen! En välitä hiventäkään poliiseista enkä heidän merkeistään -- nuo -sormukset ovat minun!" - -Purdie laski rauhallisesti kätensä Lauristonin käsivarrelle. - -"Eihän kukaan meistä vielä tiedä mitä olet tehnyt tai saanut selville -Peeblesissä noiden sormusten suhteen", hän virkkoi. "Kerrohan! Esitä -vain lyhyet tosiasiat." - -"Niin minä aionkin", virkkoi Lauriston yhä suutuksissaan. "Mietin -koko asiaa perin pohjin matkustaessani täältä pois. Muistin, että -jos Peeblesissä vielä eläisi joku, joka tietäisi äidistäni ja noista -sormuksista, se olisi eräs hänen vanha ystävättärensä rouva Taggart -- -muistathan hänet, John?" - -"Tunnen rouva Taggartin, jatka", virkkoi Purdie. - -"En tietänyt vieläkö rouva Taggart eli", jatkoi Lauriston. "Mutta -läksin liikkeelle varhain tänä aamuna ja tapasin hänet. Hän muistaa -nuo sormukset ihan hyvin ja kuvaili ne tarkoin. Vieläpä häin kertoi -sellaistakin, jota minä en tietänyt nimittäin kuinka ne joutuivat -äidilleni. John, sinä tiedät yhtä hyvin kuin minäkin että isäni ja -äitini eivät olleet kovinkaan varakkaita, ja että äidilläni oli tapana -ansaita lisärahoja vuokraamalla huoneita kesäasukkaille. Eräänä kesänä -hänellä oli vuokralaisenaan muuan lontoolainen lakimies herra Killick, -joka viipyi kuukauden päivät. Tai hän ainakin tuli vain kuukaudeksi, -mutta sairastui ja viipyi yli kaksi kuukautta. Äitini hoiti häntä hänen -sairautensa aikana, ja Lontooseen palattuaan herra Killick lähetti -hänelle nuo sormukset. Ja jos niissä on merkkejä", lopetti Lauriston, -"jotka ovat samanlaisia kuin tuolla tarjottimellakin olevissa -sormuksissa, niin en voi sanoa mitään muuta kuin että niiden merkkien -täytyi olla sormuksissa silloin kun herra Killick osti ne! Sillä ne -ovat siitä pitäen olleet meidän hallussamme -- äitini ja minun -- -kunnes vein ne panttitoimistoon?" - -Zillah taputti äkkiä käsiään, ja hän ja Melky vaihtoivat paljon puhuvan -silmäyksen, jota toiset eivät ymmärtäneet. - -"Niin se on!" Zillah huudahti. "Se minua juuri hämmästyttikin alussa. -Nyt on enää ole ihmeissäni. Melky tietää, mitä tarkoitan." - -"Se, mitä hän tarkoittaa, herra", virkkoi Melky taputtaen Purdien -käsivartta, "on juuri sama asia, joka minuakin alussa hämmästytti. Se -on juuri niin kuin herra Lauriston sanoo -- nuo salaiset merkit olivat -sormuksissa silloin kun herra Killick osti ne. Nuo kaksi sormusta sekä -ne tarjottimella olevat sormukset, joista oli kysymys. ovat lähteneet -saman tekijän käsistä Tuossa kaikessa ei ole mitään kummallista minulle -eikä Zillah-serkulleni. Me nähkääs olemme perillä tässä ammatissa. -Mutta nuo poliisit! Ne ovat niin epäluuloisia, että --. Mutta, hyvät -herrat, nyt meidän on etsittävä käsiimme herra Killick." - -"Aivan oikein", myönsi Purdie. "Mistä hänet löytää, Andie?" - -Mutta Lauriston pudisti päätään pettyneen näköisenä. - -"Sitäpä minä juuri en tiedä", hän vastasi. "Kaksikymmentäviisi vuotta -sitten hän antoi äidilleni nuo sormukset ja rouva Taggartin sanain -mukaan hän oli silloin keski-ikäinen mies, joten hänellä on nyt ikää jo -aika lailla. Mutta jos hän on elossa, voin löytää hänet." - -"Meidän on saatava hänet käsiimme", virkkoi Purdie lujasti. "Minun -käsitykseni mukaan hän voi todistaa jotakin sellaista, joka on -tärkeämpää kuin noiden sormusten pelkkä tunteminen -- älkää nyt -välittäkö siitä, mitä arvelen asiasta. Meidän on pohdittava sitä -huomenna." - -"Mutta sillä välin", keskeytti Zillah hänet, "Andie ei saa lähteä -asuntoonsa rouva Flitwickin luokse. Minä ymmärsin mitä Ayscough -tarkoitti tänä iltana, ja muistakaa kaikki, että se oli aivan -yksityisluontoista hänen ja minun välilläni. Hänet täytyy pitää jonkin -aikaa poliisin tietämättömissä, ja --" - -Purdie nousi seisomaan pöydän luota ja pudisti päättävästi päätään. - -"Ei", hän virkkoi. "Ei sinne päinkään! Me emme turvaudu minkäänlaiseen -pakoilemiseen ja piileskelemiseen. Andie Lauriston ei tule ilmaisemaan -pienintäkään pelkoa poliiseja tai mitään heidän Johtopäätöksiään -kohtaan. Hänen on seurattava tarkoin minun ohjeitani, ja minä vien -hänet täksi yöksi hotelliini -- jättäkää hänet minun haltuuni! Minä -kyllä pidän huolen siitä, että tämä juttu selviää oikealla tavalla ja -perin pohjin -- olkoon lopputulos sitten millainen tahansa. Kas niin, -erotkaamme nyt. Herra Guyler!" - -"Jaha", vastasi amerikkalainen, "mitä haluatte?" - -"Tulkaa tapaamaan minua hotelliini huomisaamuna kello kymmenen", -virkkoi Purdie. "Uusi luku alkaa silloin." - - - - -XX - -PARSLETTIN JUTTU - - -Seuraavana aamuna neljännestä yli kymmenen Ayscough puheli kahden -kesken erään New Scotland Yardin etsivänviraston rikososastoon kuuluvan -miehen kanssa yksityishuoneessa. Saapuvilla oli myöskin eräs ylempi -virkamies, joka oli kutsuttu Praed-kadun panttitoimistoon heti sen -jälkeen kun Andie Lauriston oli löytänyt sieltä Daniel Multeniuksen -ruumiin. Tämä virkamies esitti nyt kummallekin poliisille kantansa -murhajutussa -- tietäen koko ajan, että kumpikaan heistä ei ollut hänen -kanssaan yhtä mieltä. - -"Tehän ette voi sivuuttaa sitä seikkaa, että noiden eri sormusten -tunnusmerkit ovat samanlaiset", hän virkkoi tuttavallisesti. "Minun -käsitykseni mukaan koko juttu on selvä kuin päivä -- nuori mies oli -ahdingossa -- hän tunnusti, ettei hänellä ollut penniäkään -- hän -meni sinne, huomasi myymälän tyhjäksi, näki nuo sormukset, sieppasi -niistä pari, silloin vanhus yllätti hänet -- Lauriston nitisti hänet -kuoliaaksi! Se on minun käsitykseni. Minä kehoitan pidättämään hänet -ja jatkamaan sitten tutkimusta -- kaikki muut asiaan liittyvät seikat -kuuluvat johonkin toiseen juttuun." - -Ayscough katseli mitään puhumatta New Scotland Yardin miestä, joka -pudisti päätään jyrkästi kieltävällä tavalla. - -"Se ei ole minun mielipiteeni", hän virkkoi päättävästi. "Eikä se -myöskään ole meidän virastomme miesten mielipide. Me tutkimme tätä -juttua melkein koko eilisen iltapäivän yhdessä tuon pienen juutalaisen -Rubinsteinin ja erään skotlantilaisen herra Purdien kanssa, ja me -tulimme siihen johtopäätökseen, että vanhan Multeniuksen kuolemaan -liittyy oikein tärkeitä seikkoja. Siinä on oikein salaperäisyyksien -verkko! Vanhuksen kuolema -- tuo kirja, jota Levendale ei unohtanut -raitiotievaunuun huolimatta omista sanoistaan ja ilmoituksestaan! -- -Levendalen selittämätön katoaminen -- tuo Parslettin omituinen kuolema --- lisäksi panttitoimiston arkihuoneeseen ja rouva Goldmarkin ruokalaan -pudotettujen platinanappien salaperäisyys -- ei! -- koko juttu on -peräti monimutkainen. Se on minun käsitykseni siitä." - -"Niin minunkin", virkkoi Ayscough. Hän vilkaisi epäuskoisen näköiseen -virkamieheen ja kääntyi sitten hänestä katsellakseen akkunasta ulos -kadulle. "Jo nyt --!" hän huudahti äkkiä. "Tuolla tulee Lauriston -Purdien kanssa ja heidän mukanaan eräs amerikkalaisen näköinen -mies. Uskonpa tosiaankin, että Lauriston on saanut todistuksia -omistusoikeudestaan noihin kahteen sormukseen -- häntä ei ainakaan -tunnu peloittavan esiintyä täällä päättäen siitä, että hän astelee -suoraa päätä jalopeurain luolaan, vai mitä?" - -"Tuokaa heidät kaikki sisään!" määräsi ylempi virkamies vähän äreästi. -"Nyt saamme kuulla, mitä tässä oikein on kysymyksessä." - -Pian Purdie ilmestyi Ayscoughin jäljessä kahden toverinsa edellä. Hän -ja New Scotland Yardin salapoliisi nyökkäsivät toisilleen päätään; -he olivat olleet aika paljon yksissä edellisenä päivänä. Hän kumarsi -myöskin ylemmälle virkamiehelle, mutta tämä katseli Lauristonia. - -"Oletteko saanut mitään todisteita noista sormuksista?" hän kysyi. -"Tietysti, jos teillä, on --" - -"Ennenkuin Lauriston puhuu mitään siitä", keskeytti Purdie hänet, -"pyytäisin teitä kuulemaan, mitä tällä newyorkilaisella herralla -Stuyvesant Guylerillä on teille kertomista. Se on tärkeää -- se -suorastaan liittyy tähän juttuun. Jos vain kuuntelette, mitä hänellä on -sanottavana --" - -Molemmat salapoliisit kuuntelivat Guylerin kertomusta platinaisista -irtonapeista suurella mielenkiinnolla, vaikkakin vaieten. Sen -loputtua he vilkaisivat toinen toiseensa ja sitten saapuvilla olevaan -virkamieheen, joka näytti tulevan vastoin tahtoaankin vakuutetuksi -toisen sanoista. - -"Sitä minä sanoinkin muutamia minuutteja sitten", mutisi New Scotland -Yardin mies. "Se on peräti monimutkainen juttu. Sitä ei selvitetäkään -viidessä minuutissa." - -"Ei edes kymmenessä", sanoi Ayscough lyhyesti. Hän vilkaisi Guyleriin. -"Tuntisitteko varmasti tuon Purvisin, jos näkisitte hänet?" hän kysyi. - -"Tottahan nyt", vastasi amerikkalainen. "Niin luulen, ja jos hän on -sama mies, joka nähtiin ruokapaikassa muutamia päiviä sitten, ei hän -ole laisinkaan muuttunut -- tai ei ainakaan paljon." - -Kirjoituspöydän ääressä istuva mies kääntyi Purdieen ja vilkaisi sitten -Lauristoniin. - -"Mitä kuuluu noista sormuksista?" hän kysyi. "Mitä herra Lauristonilla -on sanottavana?" - -"Anna minun kertoa", sanoi Purdie Lauristonin aikoessa ruveta puhumaan -"Herra Lauriston", hän jatkoi, "on ollut Peeblesissä, jossa hänen -isänsä ja äitinsä ovat asuneet. Hän on tavannut erään heidän vanhan -ystävänsä rouva Taggartin, joka muistaa sormukset aivan hyvin Sitä -paitsi rouva Taggart tietää, että rouva Lauriston-vainaja oli saanut -ne Edward Killickiltä, lontoolaiselta lakimieheltä, joka tietysti -voi tuntea ne. Mitä niissä oleviin merkkeihin tulee, luulen teidän -löytävän niihin ammattiselityksen -- nuo sormukset samoin kuin herra -Multeniuksen tarjottimellekin kerätyt ovat luultavasti saman miehen -tekemät. Selailtuani osoiteluetteloa olen huomannut, että herra Edward -Killick on luopunut asianajajantoimestaan, mutta samalla saa myös -nähdä, että hän on vielä elossa ja ehdotan, että hänet kutsuttaisiin -tänne. Sillä välin haluaisin tietää miten aiotte menetellä herra -Lauristonin suhteen. Tässä hän on." - -Ylempi virkamies vilkaisi New Scotland Yardin mieheen. - -"Luullakseni teikäläiset ovat nyt ottaneet tämän jutun kokonaan -haltuunsa?" hän kysyi. - -"Täydelleen", vastasi salapoliisi. - -"Oletteko saanut joitakin ohjeita herra Lauristonin suhteen?" kysyi -virkamies. "Ettekö? Herra Lauriston on siis vapaa lähtemään minne -haluaa, mikäli se meistä riippuu", hän lisäsi kääntyen Purdieen. "Mutta -hänen olisi ehdottomasti paras pysyä saapuvilla, kunnes kaikki on -selvitetty." - -"Niin on tarkoituksemmekin", virkkoi Purdie. "Milloin tahansa -tarvitsette herra Lauristonia, tulkaa luokseni hotelliini -- hän on -siellä vieraanani, ja minä kyllä tuon hänet näkyviinne. Nyt on meidän -ryhdyttävä etsimään herra Killickiä." - -Hän, Lauriston ja Guyler lähtivät yhdessä ulos. Poliisitoimiston -portailla Ayscough huusi Purdien jälkeen. - -"Kuulkaahan", hän virkkoi tuttavallisesti. "Jättäkää tuo herra -Killickin asia tunniksi pariksi. Minä voin kertoa teille paljon mieltä -kiinnittävämpää kuin se on ja mahdollisesti paljon tärkeämpääkin. -Lähtekää ruumiintarkastajan virastoon. Herra Lauristonhan tietää, missä -se on." - -"Mitä on kysymyksessä?" sanoi Lauriston. - -"Siellä tutkitaan Parslettin kuolemantapausta", vastasi Ayscough -nyökäyttäen merkitsevästi päätään. "Kuulette peräti kummallisen -todistuksen, jollen erehdy. Lähden itsekin sinne heti." - -Hän palasi taas sisään ja muut kolme miestä katsahtivat toinen -toiseensa. - -"Kuulkaahan", virkkoi Guyler. "Noudattakaamme tuota ystävällistä -neuvoa. Lähtekäämme sinne." - -Lauriston opasti heidät siihen paikkaan, jossa häntä itseään oli -äskettäin kuulustellut herra Parminter. Mutta nyt oli siellä väkeä -tungokseen asti. Vain suurella vaivalla heidän onnistui tunkeutua sinne -erääseen nurkkaan. Eräässä toisessa nurkassa kaukana heistä Lauriston -huomasi Melky Rubinsteinin. Melky, joka oli kovassa ahdingossa, niin -ettei voinut liikkuakaan, ilmaisi Lauristonille kasvojen eleillä ja -viittaamalla peukalollaan ovelle päin, että heidän pitäisi tavata -toisensa ulkona, kun toimitus olisi ohitse. - -Kuulustelu oli jo alkanut, kun Purdie tovereineen tunkeutui sisälle. -Todistajain aitiossa oli Parslett-vainajan leski -- juhlallinen -mustapukuinen olento, joka kertoi kuulustelijalle, että samana iltana, -jolloin hänen miehensä kuoli, hän oli lähtenyt myöhään ulos tehdäkseen -pikku kierroksen, niin kuin hän oli sanonut. Ei -- ei hänellä ollut -aavistustakaan siitä, minne hänen miehensä oli lähtenyt eikä siitäkään, -oliko hänellä määrättyä tarkoitusta ulos mennessään. Hänen miehensä -ei ollut sanallakaan maininnut vaimolleen, että tulisi saamaan rahaa -keneltäkään. Todistaja ei ollut nähnyt miestään enää sen jälkeen kun -tämä oli lähtenyt ulos, ennenkuin tapasi hänet St. Maryn sairaalassa -tohtorin käsiteltävänä. Mies kuoli tuntoihinsa tulematta heti vaimon -päästyä sairaalaan. - -Purdie ajatteli todistuksen loputtua, ettei siinä ollut mitään -kummallista, ja ihmetteli, miksi Ayscough oli lähettänyt heidät sinne. -Mutta seuraavan todistajan lausunto herätti jo suurempaa mielenkiintoa. -Hän oli keikaileva, puuhakkaan näköinen, keski-ikäinen mies, varakas -liikemies, joka astui todistajain aitioon aivan samoin kuin olisi -asettunut omaan liikehuoneeseensa ja aikonut soittaa kelloa pyytääkseen -päivän sanomalehtiä. Oikeudenjäsenten kuiskailusta saattoivat -katselijat päättää, että tämä oli sama herra, joka oli löytänyt -Parslettin kadulta. Purdie ja hänen molemmat toverinsa heristivät -korviaan. - -Martin James Gardiner, kilpa-ajojen vedonlyöntiasiamies Portsdown-kadun -varrelta Maida Valessa, oli asunut siellä muutamia vuosia ja tunsi -hyvin sen kaupunginosan -- ei tuntenut Parslett-vainajaa ulkonäöltäkään --- ei ollut tietääkseen koskaan nähnyt häntä, ennenkuin puheena olevana -iltana. - -"Kertokaa meille kaikki tarkoin, mitä tapahtui, herra Gardiner -- -omalla tavallanne", sanoi oikeuden puheenjohtaja. - -Gardiner nojautui todistajain aition reunaa vasten ja koetti tehdä -miellyttävän vaikutuksen sekä oikeuden jäseniin että yleisöön. - -"Kirjoittelin kirjeitä jokseenkin myöhäiseen eilen illalla", hän -virkkoi. "Vähän jälkeen yhdentoista lähdin viemään niitä lähimpään -postilaatikkoon. Kun menin alas taloni portaita, astui Parslett -ohitseni. Hän käveli Portsdown-katua Clifton-kadulle päin. -Mennessään minun ohitseni hän nauraa hihitti hiljaa itsekseen. Sen -huomatessani luulin hänen olevan hieman humalassa, suoraan sanoen, -mutta seuratessani häntä hyvin lähellä näin hänen puhelevan aivan -järkevästi. Hän oli edelläni kuusi tai kahdeksan metriä kunnes tulimme -noin parinkymmenen metrin päähän Ciifton-kadun kulmasta. Silloin -äkkiä -- niin äkkiä, että minun on vaikea sitä kuvaillakaan -- hän -tuntui suorastaan luhistuvan kokoon. Näytti siltä kuinhan olisi -silmänräpäyksessä kutistunut kasaan. Hänen polvensa menettivät voimansa -ja hänen koko ruumiinsa lysähti katukäytävälle läjäksi!" - -"Huudahtiko hän -- kirkaisiko kuin äkillisestä tuskasta -- tai mitään -siihen tapaan?" kysyi oikeuden puheenjohtaja. "Kuului jonkinlainen -koriseva ääni -- en ole varma siitä, vaikka hän olisikin lausunut sanan -pari lysähtäessään maahan", vastasi todistaja. "Mutta se kävi niin -äkkiä, että en voinut erottaa mitään tarkasti. Se on ainakin varma, -ettei hänen huuliltaan enää hänen kaaduttuaan päässyt minkäänlaista -muuta ääntä kuin perin hiljaista omituista valittelua. Luulin tietysti -miehen pyörtyneen. Riensin hänen luokseen. Hän makasi käppyrässä -siinä, mihin oli kaatunut. Aivan lähellä oli katulamppu -- näin hänen -kasvoilleen levinneen omituisen värin ja hänen silmäinsä jo olevan -lujasti ummessa. Sitä paitsi huomasin hänen hampaittensa olevan lujasti -yhteen puristettuina ja hänen sormiensa kämmeniin painettuina." - -"Vääntelehtikö hän ollenkaan -- tekikö minkäänlaista liikettä?" kysyi -tutkija. - -"Ei pienintäkään! Hän oli hiljaa kuin ne kivet, joiden päällä hän -makasi", sanoi todistaja. "Olen täysin vakuutettu siitä, että hän ei -hievahtanutkaan sen jälkeen kun oli kaatunut. Juuri silloin ei ollut -ketään muuta saapuvilla, ja minä aioin juuri soittaa lähimmän talon -kelloa, kun eräs poliisi tuli nurkan takaa. Minä huusin hänelle, ja -hän tuli paikalle. Me tutkimme miestä minuutin ajan. Sitten minä -juoksin hakemaan tohtori Mirandoletia, jonka klinikka on juuri -vieressä. Tapasin hänet siellä; hän lähti aivan heti sekä määräsi -miehen viipymättä siirrettäväksi sairaalaan. Poliisi nouti apua ja mies -vietiin pois. Tohtori Mirandolet lähti heidän mukanaan. Minä palasin -kotiin." - -Gardinerilta ei kysytty enää mitään mainitsemisen arvoista. Oikeuden -puheenjohtaja vaihtoi joitakin lyhyitä kuiskauksia oikeudenpalvelijan -kanssa ja vilkaisi sitten todistajain aition takana istuvaan ryhmään, -jossa kaikilla oli lääkärien virkapuku päällään. - -"Kutsukaa tohtori Mirandolet", hän määräsi. - -Samalla hetkellä Purdie kohtasi Ayscoughin katseen. Salapoliisi iski -hänelle merkitsevästi silmäänsä, kun omituisen näköinen olento astui -esiin joukosta ja asettui paikalleen todistajain aitioon. - - - - -XXI - -MITEN KUOLLUT? - - -Eräs niistä kolmesta toveruksesta, jotka seisoivat uteliaasti katsellen -uutta todistajaa tämän tullessa vapaalle paikalle oikeuden jäsenten -eteen, oli nähnyt hänet ennen. Lauriston, joka oli Paddingtonissa -asuessaan kävellyt aika paljon Maida Valessa ja St. John's Woodin -tienoilla, tunsi tohtori Mirandoletin heti samaksi mieheksi, jonka -hän oli usein tavannut noilla kävelyretkillään ja jota hän oli -joka kerta ihmetellyt. Hän oli jonkin verran merkillisen näköinen -olento -- pitkä hintelä mies, jolla oli silmään pistävän selvä oma -persoonallinen olemuksensa -- sen tapainen mies, joka ehdottomasti -vetäisi huomion puoleensa missä tahansa liikkuikin ja jota ihmiset -kääntyisivät katsomaan kaikkein vilkasliikkeisimmälläkin kadulla. Hänen -kotkannäköisiä piirteitään, melkein kalmankarvaista ihonväriään ja -leimahtelevia, syvällä sijaitsevia silmiään ympäröi paksu pikimusta -tukka, valahtaen tuuheina suortuvina hänen avaralle pehmeälle -kaulukselleen, jota piti kohdallaan suuri musta silkkinen kaulanauha. -Hänen hintelää vartaloaan, joka näytti tavattoman laihalta leveitten -hartiain ja suuren pään rinnalla, verhosi päästä jalkoihin asti valtava -viitta, yhtä pikimusta kuin hänen tukkansakin, ja sen niskassa riippui -tohtorinviittaan kuuluva huppu. Ei ainoakaan läsnä olevista olisi -voinut luulla tohtori Mirandoletia muuksi kuin ulkomaalaiseksi, vieläpä -sellaiseksi ulkomaalaiseksi, joka ei tietänyt juuri mitään Englannista -ja englantilaisista. John Purdie, jonka mielenkiinto oli nyt täysin -virinnyt, hämmästyi kuullessaan todistajan vastaavan välttämättömiin -alkukysymyksiin. Nicholas Mirandolet -- Englannin alamainen -- syntynyt -Maltassa -- kasvatettu Englannissa -- sekä kirurgian että lääketieteen -tohtori -- harjoittanut yksityistä lääkärinammattia Portsdown-kadun -varrella Maida Valessa viimeisen kymmenen vuoden aikana. - -"Luullakseni teidät, tohtori Mirandolet, kutsui vainajan luokse -äskeinen todistaja?" kysyi oikeuden puheenjohtaja. "Aivan niin! Pyydän -teitä kertomaan meille mitä huomasitte." - -"Tapasin vainajan makaamassa katukäytävällä arviolta kahdentoista -metrin päässä talostani", vastasi tohtori Mirandolet terävällä, -katkonaisella äänellä. "Eräs poliisi oli kumartuneena hänen ylitseen. -Herra Gardiner kertoi meille nopeasti, mitä oli nähnyt. Ensimmäinen -ajatukseni oli, että miehen oli kohdannut niin sanottu halvaus -- -jonkinlainen kaatuvataudin kohtaus esimerkiksi. Tutkin hänet pikaisesti -ja huomasin ensimmäisen vaikutelmani täysin vääräksi." - -"Mitä sitten ajattelitte?" kysyi tuomari. Tohtori Mirandolet pysyi -vaiti ja alkoi rummuttaa todistajain aition reunakaidetta pitkien ja -hoikkien ihan valkeiden sormiensa päillä. Hän pani sileiksi ajellut -huulensa suipolleen ja katseli miettivästi ympärilleen -- tarkastellen -rauhallisesti häneen suuntautuneita kasvoja. Lopuksi hän vilkaisi -oikeuden puheenjohtajaan ja laukaisi kuuluviin vastauksen: - -"En tiedä mitä ajattelin!" - -Tuomari nosti hämmästyneenä katseensa papereistaan. - -"Te ette tiedä mitä ajattelitte?" - -"En", kertasi tohtori Mirandolet. "En tiedä. Ja sanonpa teille miksi. -Koska minä huomasin nopeammin kuin osaan teille kertoa, että oli -kysymyksessä jotakin täydelleen yli minun ymmärrykseni menevää!" - -"Tarkoitatteko -- yli teidän taitonne?" - -"Taitoni?" tokaisi todistaja vääntäen kasvonsa omituiseen irvistykseen. -"Yli minun ymmärrykseni! Olen nopea havaintojen tekijä. Näin muutamissa -sekunneissa, että tässä oli mies, joka oli kirjaimellisesti luhistunut -keskellä elämän kukoistusta aivan kuin -- no niin, suoraan sanoen aivan -kuin jokin merkillinen voima olisi laskenut surmaavan kätensä suoraan -hänen elinhermolleen. Minä olin ymmällä." - -Oikeuden puheenjohtaja suoristautui ja laski kynän kädestään. - -"Mitä te teitte?" hän kysyi tyynesti. - -"Käskin poliisin hankkia apua ja sairasvaunut sekä kuljettamaan miehen -St. Maryn sairaalaan mahdollisimman kiireesti", vastasi tohtori -Mirandolet. "Poliisin poissa ollessa tutkin miestä tarkemmin. Hän -oli silloin kuolemankielissä -- ja minä ymmärsin täydellisesti, -ettei mikään lääketaito voinut häntä pelastaa. Tähän mennessä hän -oli muuttunut aivan hiljaiseksi. Hänen ruumiinsa oli lauennut -pingoituksestaan luonnolliseen asentoonsa, hänen kasvonsa, jotka -minun ne ensiksi nähdessäni olivat olleet omituisen värikkäät, olivat -muuttuneet tyyniksi ja kalpeiksi. Hän hengitti säännöllisesti, -vaikkakin hyvin heikosti -- ja teki ilmeisesti lähtöä. Minä ymmärsin -täydellisesti mitä oli odotettavissa ja huomautin herra Gardinerille, -että mies kuolisi puolen tunnin kuluttua." - -"Te kai ennätitte viedä hänet sairaalaan siinä ajassa?" - -"Kyllä -- arviolta kahdenkymmenenviiden minuutin kuluttua siitä kun -olin hänet ensiksi nähnyt", vastasi todistaja. "Menin sairasvaunujen -mukana! Mies kuoli hyvin pian sairaalaan jouduttuaan, aivan niin kuin -olin aavistanutkin. Ei mikään lääketieteellinen kyky olisi voinut häntä -pelastaa!" - -Oikeuden puheenjohtaja vilkaisi pieneen ryhmään lääkäripukuisia miehiä, -jotka istuivat todistajain aition takana. Hän näytti tuumivan itsekseen -oliko tarpeellista kysyä tohtori Mirandoletilta lisää. Varmuuden vuoksi -hän kääntyi vielä hänen puoleensa. - -"Teidän todistuksenne, tohtori Mirandolet, sisältää siis seuraavaa", -hän sanoi. "Teidät kutsuttiin tuon miehen luokse ja te huomasitte -heti, että itse ette voinut tehdä mitään hänen hyväkseen, jonka vuoksi -toimititte hänet sairaalaan mahdollisimman nopeasti. Mutta minkä tähden -olitte sitä mieltä, että teidän oli mahdotonta auttaa häntä?" - -"Selitän sen teille muutamin sanoin", vastasi tohtori Mirandolet. "Se -johtui siitä, että en tuntenut enkä ymmärtänyt ainoaakaan näkemistäni -taudinoireista. Se johtui suoraan sanoen siitä, että tiesin täysin -hyvin olevani tuiki kykenemätön ymmärtämään, mikä miestä vaivasi. -Ja sen vuoksi toimitin hänet kiireimmiten sellaisten henkilöitten -luokse, joiden pitäisi tietää enemmän kuin minä tiesin ja jotka ovat -taitavamman maineessa kuin minä olen. Lyhyesti sanoen, huomasin -joutuneeni näkemään jotakin sellaista, mikä oli täydellisesti minun -taitoni ja ymmärrykseni yläpuolella." - -"Sallinette minun vielä esittää parisen kysymystä", sanoi oikeuden -puheenjohtaja. "Oletteko muodostanut jonkinlaisen oman mielipiteen -miehen kuoleman syystä?" - -"Olen", myönsi todistaja epäröimättä. "Olen toki. Luulen hänen saaneen -myrkkyä mitä taitavimmalla ja kavalimmalla tavalla. Ja" -- tohtori -Mirandolet vilkaisi syrjäsilmällä takanaan istuvia miehiä -- "tulen -olemaan perin ihmeissäni, jollen saa tukea sille käsitykselleni. -Mutta kymmenen tuhatta kertaa enemmän hämmästyn, jos Euroopassa on -ainoatakaan asiantuntijaa, joka voi sanoa, mitä tuo myrkky oli!" - -"Luulette sen olleen salaista myrkkyä?" - -"Salaista!" huudahti tohtori Mirandolet. "Niin, salainen, se on juuri -oikea sana. Tosiaankin, salaista se oli!" - -"Voitteko kertoa meille mitään muuta?" kysyi oikeuden puheenjohtaja. - -"Vain yhden seikan vielä", vastasi todistaja oltuaan vaiti vähän -aikaa. "Sitä voi käyttää todistusaineksena. Kumartuessani tuon miehen -ylitse hänen maatessaan katukiveyksellä huomasin hänen vaatteissaan -jonkinlaista omituista hyvää tuoksua. Alussa se oli voimakas ja haihtui -vähitellen. Mutta minä kiinnitin poliisin ja herra Gardinerin huomion -siihen. Se tuntui hänessä hyvin heikosti vielä silloinkin kun saimme -hänet sairaalaan. Mainitsin sielläkin siitä seikasta." - -"Tuo omituinen haju herätti siis oikein selvästi huomiotanne?" - -"Niin", vastasi tohtori Mirandolet. "Niin oli asia. Se johti mieleeni -itämaat -- olen asunut idässä -- Intiassa, Birmassa, Kiinassa. Minusta -näytti, että tuo mies oli saanut käsiinsä jotakin itämaista hajuainetta -ja mahdollisesti tiputtanut sitä jonkin verran vaatteilleen. Siihen -seikkaan kannattaa kiinnittää huomiota. Sillä olen kuullut -- en voi -sanoa itse joutuneeni näkemään sellaista -- että ihmisiä on kuollut -pelkästään myrkyn hengittämisestä." - -Oikeuden puheenjohtaja ei tehnyt mitään huomautusta -- hänen -käytöksestään kävi selvästi ilmi, että hän piti tohtori Mirandoletin -väitettä hyvin epäluotettavana. Tohtori Mirandolet poistui todistajain -aitiosta, ja hänen tilalleen astui sinne viranomaisten kehoituksesta -tohtori John Sperling-Lawson. - -"Hän on nykyään elävistä kaikkein luotettavimpia asiantuntijoita", -kuiskasi Lauriston Purdielle tohtori Sperling-Lawsonin vannoessa -valaansa ja vastatessa muodollisiin alkukysymyksiin. "Hän on ylilääkäri -siinä sairaalassa, josta he puhuvat, ja esiintyy aina tämäntapaisissa -jutuissa. Niinikään on hän sisäministeriön palveluksessa -- hän -juuri esiintyi erittäin tärkeänä todistajana Barnsburyn murhajutussa -hiljattain -- etkö muista sitä?" - -Purdie muisti ja katseli kuuluisaa asiantuntijaa suurella -mielenkiinnolla. Mutta tohtori Sperling-Lawsonin ulkomuodossa ei -ollut mitään merkillistä. Hän oli hiljainen, maltillinen, tavallisen -näköinen herrasmies, joka olisi aivan hyvin voinut olla asianajaja tai -pankin virkailija, vaikka hänen tiedettiinkin olevan aivan toista. Hän -esitti todistuksensa asiallisella äänellä -- päinvastoin kuin tohtori -Mirandolet, joka oli puhunut jokseenkin kiihtyneesti, mutta Purdie -huomasi, että saapuvilla olevat kuuntelivat innokkaasti joka sanaa. - -Tohtori Spering-Lawson sanoi sattumalta olleensa sairaalassa, kun -Parslett tuotiin sinne, ja nähneensä hänen kuolevan. Hän oli tohtori -Mirandoletin kanssa täysin samaa mieltä siinä, että oli aivan -mahdotonta pelastaa miehen henkeä enää hänen sairaalaan jouduttuaan, ja -hän oli valmis väittämään, että se oli mahdotonta jo sillä hetkellä, -jolloin Gardiner oli nähnyt Parslettin lysähtävän kadulle. Toisin -sanoen, Parslett oli kuoleman oma jo kaatuessaan. - -"Ja mikä oli kuoleman syy?" kysyi oikeuden puheenjohtaja. - -"Sydämen toiminnan lakkaaminen", vastasi todistaja. - -"Mikä sen aiheutti?" jatkoi kuulustelija. - -Sperling-Lawson epäröi jonkin aikaa syvän hiljaisuuden vallitessa. - -"En voi vastata siihen kysymykseen", hän lopulta sanoi. "Voin vain -esittää oman käsitykseni eräästä seikasta. Luulen -- olenpa suorastaan -vakuutettukin siitä -- että hän oli saanut myrkkyä. Olen aivan varma -asiasta. Mutta minun on pakko myöntää, että en tiedä, mitä myrkkyä oli -käytetty, ja että en mitä huolellisimman tutkimuksen jälkeenkään ole -voinut todeta pienintäkään merkkiä mistään tuntemastani myrkystä. Joka -tapauksessa olen varma siitä, että hän kuoli myrkyn vaikutuksista, -mutta mitä se oli tai kuinka se vaikutti, sitä en suodaan sanoen -ymmärrä!" - -"Tehän toimititte vielä kuolemanjälkeisenkin tarkastuksen?" - -"Niin toimitin", vastasi lääkäri, "yhdessä tohtori Seracoldin kanssa. -Vainaja oli täysin terve ja hyvässä ravitsemistilassa oleva henkilö. -Hänen elimistössään ei ollut missään paikassa pienintäkään sairauden -merkkiä -- hän oli ilmeisestikin kohtuullisesti elänyt mies, joka olisi -aivan hyvin voinut elää yli seitsenkymmenvuotiaaksi. Mutta, niin kuin -olen sanonut, minkäänlaisia myrkyn jälkiä en voinut löytää. Nimittäin -mitään minun tuntemani myrkyn jälkiä." - -"Nyt haluaisin esittää teille aivan erikoisen tärkeän kysymyksen", -sanoi oikeuden puheenjohtaja. "Onko myrkkyjä, joiden luonnetta ette -tunne?" - -"On", vastasi lääkäri avomielisesti. "On niitä. Mutta enpä luulisi -voitavan niiden käytöstä puhua Lontoossa." - -"Onko sellaista eurooppalaista asiantuntijaa, joka voisi jotenkin -valaista tätä asiaa?" kysyi kuulustelija. - -"On", vastasi Sperling-Lawson. "Yksi henkilö -- professori Gagnard -Pariisissa. Suoraan sanoen, olen jo erikoisen lähetin mukana -toimittanut hänelle pieniä kappaleita muutamista Parslettin elimistä. -Jollei hän niiden avulla pääse tuon myrkyn jäljille, niin ei siihen -kykene kukaan eurooppalainen tai amerikkalainenkaan asiantuntija, siitä -ole varma -- se on itämainen salaisuus." - -"Hyvät herrat", virkkoi oikeuden puheenjohtaja, "me lykkäämme asian -viikoksi. Siihen mennessä varmaankin saapuu tieto Pariisista." - -Ihmiset lähtivät ulos kosteaan marraskuun aamuun innokkaasti -keskustellen äsken esitetystä todistuksesta. Purdie, Lauriston ja -Guyler, kaikki yhtä vähäpuheisina, seurasivat toisten jäljessä alkaen -jo pohtia asiaa ja muodostaen siitä oman mielipiteensä. Äkkiä Melky -Rubinstein riensi heidän luokseen heiluttaen paperia kädessään. - -"Ulkona odotti eräs mies, joka toi tämän Zillahilta", sanoi Melky. -"Hän oli kuullut, että te olitte kaikki täällä, ja minun hän myöskin -tiesi täällä olevan. Meidän on heti lähdettävä sinne -- hän on löytänyt -muutamia kirjeitä, joita hänen isoisänsä on saanut tuolta Purvisilta. -Tulkaa siis -- sinne on vain muutamia askelia." - - - - -XXII - -HERRA KILLICK MUISTELEE - - -Ayscough ja New Scotland Yardin mies tulivat samassa ulos -oikeusrakennuksesta keskustellen innokkaasti ja vakavasti. Melky -Rubinstein erosi toisista kolmesta ja kiirehti uutisineen molempain -salapoliisien luokse. Kaikki kuusi olivat nyt menossa Praed-kadulle. Ja -Purdie, joka par'aikaa näytti niin innostuneelta kuin hänen luonteensa -ja liikemiestottumuksensa suinkin sallivat, otti Scotland Yardin miestä -napinlävestä kiinni ja veti hänet syrjään. - -"Mikä on teidän käsityksenne ammattimiehenä siitä, mitä olemme nyt -juuri kuulleet?" hän kysyi. "Luonnollisestikin vain meidän kesken?" - -Salapoliisi, joka oli jo muutamia kertoja keskustellut Purdien kanssa -poliisilaitoksella edellisenä iltapäivänä ja iltana ja tunsi hänet -varakkaaksi nuoreksi mieheksi, joka halusi innokkaasti puhdistaa -ystävänsä Lauristonin kaikista epäluuloista, pudisti päätään. Hän oli -tyyni, älykäs, keski-ikäinen mies, joka nähtävästikin mietti tarkoin -sitä, mitä kulloinkin hänen kohdalleen sattui. - -"Sitä on vaikea sanoa, herra Purdie", hän vastasi. "En epäilekään -sitä, että me päästyämme tämän jutun perille saamme huomata sen hyvin -yksinkertaiseksi -- mutta nyt on vain päästävä perille siitä. Tiet -ovat monimutkaiset -- jopa aivan harvinaisessa määrässä! Nyt me olemme -sokkelossa, josta etsimme oikeaa polkua." - -"Luuletteko tällä Parslettin jutulla olevan mitään yhteistä -Multeniuksen kuoleman kanssa?" kysyi Purdie. - -"Tietysti -- epäilemättä", vastasi salapoliisi. "Minulla mielestäni -ei ole pienintäkään epäilystä siitä, että se henkilö, joka myrkytti -Parslettin, on sama, joka aiheutti vanhan panttilainaajankin kuoleman. -Minä kuvittelen asiaa seuraavalla tavalla. Parslett näki jollakin -tavoin vilahdukselta tuon miehen lähtevän Multeniuksen myymälästä, --- epäilemättä sivuoven kautta -- ja myös tunsi hänet -- tunsi hänet -hyvin, pankaa se merkille! Kun Parslett kuuli, mitä oli tapahtunut -Multeniuksen perähuoneessa, niin hän piti asian omana tietonaan ja -meni vaatimaan mieheltä rahaa vaikenemisensa palkaksi. Mies antoikin -hänelle viisikymmentä puntaa kullassa, jotta hän pitäisi suunsa kiinni --- epäilemättä luvaten antaa hänelle myöhemmin lisää -- samalla hän -kavalalla tavalla myrkytti hänet. Se on minun mielipiteeni, herra -Purdie." - -"Siis on nyt vain otettava selvä siitä kuka tuo mies on?" kysyi Purdie. - -"Aivan niin, herra Purdie", myönsi salapoliisi. "Yksi asia on aivan -varma -- jos nimittäin minun mielipiteeni on oikea. Hän on nokkela mies --- ja asiantuntija myrkkyjen alalla." - -Purdie käveli parisen minuuttia mietteissään ja mitään sanomatta. - -"Ei kannata salailla mitään", hän virkkoi vihdoin. "Epäilettekö te -herra Levendalea kaiken sen jälkeen, mitä olette saanut kuulla, taikka -sen johdosta, mitä minä olen kertonut teille hänen palvelijansa nähneen -- nimittäin pullon ja lasiputken?" - -"Otaksun Levendalen sekaantuneen siihen", vastasi salapoliisi -varovasti. "Olen vakuutettu siitä, että hänellä on jollakin tavoin -yhteyttä jutun kanssa. Meidän miehemme kyselevät hellittämättä häntä -tänään eri paikoista -- Cityssä ja West Endissä on liikkeellä puolisen -tusinaa meidän paraita miehiämme. Hänet löydetään varmasti. Ja samoin -myöskin tuo Stephen Purvis -- kuka hän lieneekin. Meidän on saatava -hänetkin käsiimme." - -"Ehkäpä nuo kirjeet, joista Melky Rubinstein puhui, voivat luoda -jotakin valoa asiaan", sanoi Purdie. "Varmasti on olemassa jokin keino, -jonka avulla hänet löydetään jostakin." - -He olivat nyt saapuneet panttitoimistoon ja kaikki kuusi miestä -marssivat sisään sivuovesta. Daniel Multenius-vanhus, jolla ei ollut -aavistustakaan siitä millaista hälinää ja mielenvaivaa hänen kuolemansa -oli aiheuttanut, haudattaisiin hiljaisesti sinä iltapäivänä. Zillah -ja Melky olivat surupuvussa. Mutta Zillah ei ollut menettänyt mitään -käytöllisistä tottumuksistaan ja vaistoistaan. Uskollisen rouva -Goldmarkin hoidellessa hautajaisvieraita yläkerrassa Zillah itse oli -toisten vieraitten seurana alakerran perähuoneessa. Pöydällä hänen -edessään ilmeisesti aivan näytteille asetettuna oli kolme esinettä, -joihin hän heti kiinnitti vastatulleitten huomion -- yksi oli -vanhanaikuiset, kahdella nappirivillä varustetut liivit, nähtävästikin -aika vanhat ja hyvin kuluneet, molemmat toiset kaksi ulkomaalaiselle -paperille kirjoitettua kirjettä. - -"Mieleeni ei juolahtanut kertaakaan ruveta tutkimaan niitä vaatteita, -jotka isoisälläni oli päällään kuollessaan", virkkoi Zillah käyden -suoraan asiaan. "Vasta tunti pari sitten tulin ajatelleeksi sitä. Hän -on käyttänyt samoja vaatteita useampia kuukausia. Olen tarkastanut -kaikki hänen taskunsa. Niissä ei ollut mitään tärkeää -- paitsi nämä -kirjeet. Löysin ne liivien sisätaskusta. Lukekaa ne." - -Miehet kumartuivat katsomaan avattuja kirjeitä ja Ayscough luki ne -ääneen: - - "Macpherson-hotelli, Kap-kaupunki, syysk. 17 p. 1912. - - K.H. -- Olen lähettänyt sen pikku esineen, josta jo olen - kirjoittanut tarkemmin teille ja herra L:lle, teidän - osoitteellanne tavallisena kirjoihin merkittynä lähetyksenä. - Parasta on, että sijoitatte sen pankkiinne, kunnes saavun. - Ilmoitan tuonnempana tulopäivästäni. Teidän - - _Stephen Purvis_." - -"Tämä", huomautti Ayscough toisiin vilkaisten, "viittaa selvästi -siihen, että mikä esine sitten lieneekin kysymyksessä herra Multenius -otti sen pankista kuolinpäivänänsä aamulla. Se viittaa epäilemättä myös -herra Levendaleen." Hän otti toisenkin kirjeen käteensä ja luki sen. - - "Kap-kaupunki, lokak. 10 p. 1912. - - K.H. -- Ilmoitan vain lyhyesti lähteväni täältä höyrylaiva - _Golcondalla_ päivän parin kuluttua. Tämä saapuu käsiinne päivää - kahta aikaisemmassa postissa. Toivon pääseväni Englantiin - marrask. 15 p. -- niin on ainakin laivakonttorissa ilmoitettu - -- ja tulen luoksenne heti saavuttuani. Suotavaa olisi, että - järjestäisitte heti kohtauksen herra S. L:n ja meidän molempain - kesken. Teidän - - _Stephen Purvis_." - -"Marrask. 15 p.?" sanoi Ayscough. "Herra Multenius kuoli marrask. 19 -p. Jos siis Purvis saapui Englantiin 15 p., on hän luultavasti käynyt -täällä ennen 19 p:ää. Mehän tiedämme hänen joka tapauksessa olleen -rouva Goldmarkin ruokalassa 18 p. Hyvä on, neiti Wildrose -- me otamme -nämä kirjeet mukaamme." - -Lauriston jättäytyi jäljelle toisten miesten lähtiessä ulos voidakseen -vaihtaa muutaman sanan kahden kesken Zillahin kanssa. Hänen tullessaan -kadulle olivat kaikki muut lähteneet paitsi Purdie, joka puheli Melkyn -kanssa sivukäytävän ovella. "Siinä on varmasti oikea suunta", kuului -Melky juuri sanovan. "Ottakaa vain siitä selvä. Herra Lauriston", hän -jatkoi, "tehkää, mitä ystävänne neuvoo. Me käsittelemme asiat yhden -kerrallaan." - -Purdie tarttui Lauristonin käsivarteen ja lähti pois hänen kanssaan. - -"Melkyn ehdotus on, että lähdemme ottamaan selvää siitä, mitä -herra Killick voi todistaa", hän virkkoi. "Se on sitä paitsi -parastakin meille, Andie. Nyt kun salapoliisit ovat par'aikaa -tiedustelumatkoillaan ja heillä on hallussaan aika joukko kummallisia -tietoja ja asiapapereita, niin me voimme suorittaa oman pikku osuutemme --- nimittäin selvittää sinut täydelleen asiasta irti. On useampiakin -kuin yksi seikka, jonka vuoksi meidän on yritettävä sitä, vanha veikko!" - -"Mistä sinä oikein puhut, John?" kysyi Lauriston. "Sinulla on nyt jokin -tuuma päässäsi!" - -"Ja se on se, että sinä ja tuo tyttö olette rakastuneet toisiinne!" -sanoi Purdie viekkaan näköisenä. - -"En kiellä sitä", myönsi Lauriston viattomasti punastuen. "Niin -olemmekin!" - -"Mutta ethän sinä voi pyytää ketään tyttöä vaimoksesi, hyvä mies, niin -kauan kuin on olemassa pieninkään epäluulon varjo siitä, että olet -aiheuttanut hänen isoisänsä kuoleman", huomautti Purdie neuvovalla -äänensävyllä. "Syökäämme siis nyt vain yhteinen ateria, ottakaamme -sitten vuokra-ajuri ja ajakaamme hakemaan sitä vanhaa herraa, joka -antoi äidillesi sormukset. Tule pois hotelliin." - -"Sinähän tuhlaat paljon rahaa minun vuokseni, John!" huudahti Lauriston. - -"Ymmärrä asia niin, että minä olen itsekäs mies, joka olen alkanut -tuntea harrastusta tätä asiaa kohtaan ja noudatan omaa mielihaluani", -sanoi Purdie. - -"Hiisi vieköön! En ole koskaan ennen sekaantunut salapoliisi- juttuun. -Tämä ihmisten ajaminenhan vie aivan voiton metsästämisestä!" - -Tutkittuaan ahkerasti osoiteluetteloja ja nimikirjoja varhain sinä -aamuna Purdien ja Lauristonin oli onnistunut päästä selville herra -Edward Killickin asunnosta. Hän oli aikanaan ollut tunnettu asianajaja -Cityssä ja noudattanut sitten hyvin menestyneitten miesten esimerkkiä -vetäytymällä syrjään sievään maalaishuvilaan nauttiakseen siellä -vaivojensa hedelmiä. Hän oli valinnut oleskelupaikakseen hauskan -vanhanaikuisen Stanmoren kylän, ja siellä Purdie ja Lauriston tapasivat -hänet kauniitten puitten ja huolellisesti tasoitettujen ruohokenttäin -ympäröimässä hauskassa vanhassa talossa. Hän oli terve ja virkeä -vanhus, ei vielä seitsenkymmenvuotiaskaan, ja nousi nojatuolistaan -suuressa kirjastohuoneessaan ja loi hämmästyneenä katseensa palvelijan -juuri tuomista nimikorteista niiden omistajiin. - -"Herra varjelkoon!" hän huudahti. "Oletteko te molemmat nuoret miehet -minun peeblesiläisten vanhain ystäväini poikia?" - -"Olemme", vastasi Purdie. "Tämä on Andrew Lauriston ja minä John -Purdie. Ja me olemme hyvin iloisia huomatessamme teidän vielä muistavan -omaisiamme, herra Killick." - -Herra Killick siunaili vieläkin ja puristettuaan lämpimästi -vieraittensa käsiä pyysi heitä istuutumaan. Hän sovitteli silmälasit -nenälleen ja katseli hyvin huolellisesti molempia nuorukaisia. - -"Muistan tosiaankin aivan hyvin teidän omaisenne", hän sanoi. "Minä -kalastelin toisinaan Tweed-joessa ja Eddlestonin järvessä isänne -kanssa, herra Purdie, ja teidän isänne ja äitinne luona asuin jonkin -aikaa, herra Lauriston. Äitinne olikin hyvin ystävällinen minulle -- -hän hoiti minua erään sairauden aikana, joka kohtasi minua Peeblesissä -ollessani." - -Lauriston ja Purdie katsahtivat toisiinsa. Yhteisestä suostumuksesta -Purdie rupesi selittämään heidän asiaansa. - -"Herra Killick", hän virkkoi, "juuri erään tuon sairauden aikana -sattuneen tapauksen vuoksi olemmekin tulleet teitä katsomaan. Sallikaa -minun aluksi kertoa vähän. Andie Lauriston on asunut Lontoossa kaksi -vuotta -- hän on kirjallinen kyky ja toivoo voivansa luoda nimen -itselleen ehkäpä omaisuudenkin. Minä olen ryhtynyt jatkamaan isäni -liikettä ja olen vain käymässä Lontoossa. Ja hyvä oli, että tulinkin, -sillä Andie tarvitsi ystävää. Ennenkuin jatkan, herra Killick, -haluaisin kysyä teiltä oletteko sanomalehdistä lukenut niin sanotusta -Praed-kadun jutusta?" - -Vanha herra pudisti päätänsä. - -"Hyvä nuori herra", hän sanoi viitaten kädellään kirjoihinsa päin, "en -ole innokas lehtien lukija -- vähän politiikkaa tosin seuraan. En ole -laisinkaan lukenut salaperäisistä jutuista -- syrjään vetäydyttyäni -olen kokonaan heittäytynyt muinaisesineitten tutkijaksi. Ei, en ole -lukenut Praed-kadun jutusta -- en edes kuullutkaan siitä. Toivoakseni -ette te kumpikaan ole siihen sekaantuneet?" - -"Melko lailla sentään", vastasi Purdie "Jopa useammalla kuin yhdellä -tavalla, Ja te voitte olla suureksi avuksi. Herra Killick -- -matkustettuanne pois Peeblesistä tuon sairautenne jälkeen, te lähetitte -rouva Lauristonille lahjaksi kaksi arvokasta sormusta. Muistatteko -sitä?" - -"Tietysti -- erinomaisesti", vastasi vanha herra. "Sehän on selvä." - -"Voitteko myöskin muistaa keneltä ostitte nuo sormukset?" kysyi Purdie -innokkaasti. - -"Voin, aivan kuin se olisi eilen tapahtunut", vastasi Killick. "Ostin -ne eräältä Cityssä asuvalta jalokivikauppiaalta, jonka tunsin aivan -hyvin siihen aikaan. Hänen nimensä oli Daniel Molteno!" - - - - -XXIII - -HERRA KILLICKIN MIELIPIDE - - -Vanhan asianajajan harjaantunut silmä ja nopea äly ymmärsivät heti, -että tällä tiedonannolla oli jokin tärkeä merkitys hänen molemmille -vierailleen. Purdien ja Lauristonin huomiota olikin heti herättänyt -Molteno- ja Multenius-nimien yhtäläisyys, ja he vaihtoivat toisen -katseen, jonka heidän isäntänsä näki ja ymmärsi heti merkitsevän -jotakin. Hän kumartui eteenpäin tuolillaan. - -"Se hämmästyttää teitä molempia", hän sanoi. "Mistä oikein on kysymys? -Uskokaa minulle asianne." - -"Juuri sen vuoksi me tulimmekin, herra Killick", vastasi Purdie -ripeästi. "Ja teidän luvallanne kerron koko jutun. Se on pitkä ja -monimutkainen, herra Killick, mutta uskallanpa olla sitä mieltä, että -te olette pitkän lakimiestoimintanne aikana kuullut monta sekavaa -juttua, ja te voitte epäilemättä huomata tässä sellaisia seikkoja, -joita emme ole nähneet. No niin, siten ovat asiat, ja minä kerron -kaikki alusta asti ..." - -Vanha herra kuunteli kärsivällisesti ja valppaasti Purdieta, joka -silloin tällöin Lauristonin keskeyttämänä ja täydentämänä kertoi -Praed-kadun juttua siitä alkaen, kun Lauriston ensimmäisen kerran -kävi panttitoimistossa, tämän aamun tapauksiin asti. Kerran pari -herra Killick kysyi jotakin, kerran hän pyysi Purdieta pysähtymään -hetkiseksi, että hän saisi miettiä jotakin seikkaa. Kertomuksen -päätyttyä hän veti esiin kellonsa ja vilkaisi sitten ulos akkunasta. - -"Saanko päätellä, että se pika-ajuri, joka odottaa ulkopuolella, on -siellä teidän varaltanne, nuoret herrat?" hän kysyi. - -"Niin on asia", vastasi Purdie. "Meidän on välttämättömästi päästävä -takaisin kaupunkiin mahdollisimman nopeasti, herra Killick." - -"Hyvä on", sanoi herra Killick mennen kirjastonsa ovelle. "Mutta minä -lähden kanssanne niin pian kuin vain ennätän saada palttoon päälleni. -Kas niin!" hän lisäsi muutamien minuuttien kuluttua, kun he kaikki -kolme nousivat ajopeleihin. - -"Käskekää miehen ajaa suoraan sille poliisiasemalle, jossa olette -äskettäin olleet, ja antakaa minun koko matka rauhassa miettiä. -Luullakseni voin sanoa enemmän tässä asiassa kuin mitä nyt huomaan. -Mutta jos se tuottaa teille jonkinlaista mielenhuojennusta, voin heti -sanoa teille, että minulla on aika paljon kertomista. Kummallista, -kerrassaan kummallista, kuinka asiat kiertyvät toisiinsa ja kuinka -pieni tämä maailma sittenkin on!" - -Lausuttuaan nämä salaperäiset sanat herra Killick vaipui istumaan -ajopelien nurkkaukseen ja pysyi siinä asennossa siihen asti, kunnes ne -melkein tuntia myöhemmin vasta pysähtyivät poliisiaseman ovelle. Viiden -minuutin kuluttua he olivat keskustelemassa eräässä yksityishuoneessa -muutamien päällysmiesten kanssa, joiden joukossa olivat Ayscough ja se -New Scotland Yardin salapoliisi, jonka kanssa, he olivat jo aikaisemmin -olleet tekemisissä. - -"Te kai tunnette minut tai olette kuullut minusta, ainakin joku -teistä?" sanoi vanha asianajaja ja pani nimikorttinsa pöydälle, jonka -viereen hänelle oli asetettu tuoli. "Minä olin nähkääs aika lailla -tunnettu Cityn poliisiasemille ennenkuin vetäydyin yksityiselämään -kolmisen vuotta sitten. Nämä kaksi nuorta herraa ovat juuri kertoneet -minulle kaikki tämän peräti kummallisen jutun yksityiskohdat -- ja minä -luulen voivani, luoda jonkin verran valoa siihen -- ainakin johonkin -osaan siitä. Näyttäkäähän minulle aluksi niitä kahta sormusta, joista -on ollut kysymys niin monta kertaa." - -Ayscough veti sormukset esiin lukitusta laatikosta. Kaikki läsnä olevat -katselivat tarkkaavasti herra Killickin tutkiessa ja käsitellessä -niitä. Heti paikalla saattoi huomata, että hän tunsi ne samoiksi, -jotka oli itse aikanaan ostanut ja lahjoittanut. Hetkisen kumpaakin -tarkasteltuaan hän työnsi ne salapoliisille. - -"Asia on varma", hän virkkoi täysin vakuutettuna. "Nämä ovat samat -sormukset, jotka annoin rouva Lauristonile tämän nuoren miehen äidille. -Tunsin ne heti. Jos on tarpeellista, voin näyttää teille myyjän -niistä antaman kuitin. Lähemmät yksityiskohdat on määritelty tuossa -kuitissa -- ja tiedän sen varmasti vielä olevan tallessa. Tyydyttääkö -todistukseni teitä?" - -Korkein saapuvilla oleva virkamies vilkaisi New Scotland Yardin mieheen -ja nähdessään tämän nyökkäävän päätään hymyili vanhalle asianajajalle. - -"Minun mielestäni voimme täysin luottaa todistukseenne, herra Killick", -hän sanoi. "Meidän oli vain saatava varmuus asiasta, niin kuin -ymmärrätte. Mutta nuo merkit! Eikö siinä sittenkin ole kummallinen -yhteensattuma, kun asiaa ajattelee?" - -"Ei laisinkaan", vastasi herra Killick. "Ja minä sanon teille -miksi. Juuri sen vuoksi olenkin tullut mukavan kotilieteni äärestä -Stanmoresta. Siinä ei ole pienintäkään yhteensattumaa. Olen näiltä -kahdelta nuorukaiselta kuullut kokonaan tuon Praed-kadun jutun. Ja yhtä -vähän kuin epäilen näkeväni teidät edessäni epäilen, että se vanha -panttilainaaja, jonka te tunnette täällä Daniel Multeniuksen nimellä, -oli sama mies kuin Daniel Molteno, jolta ostin nuo sormukset aikoja -sitten. Siitä ei ole pienintäkään epäilystä!" - -Kukaan läsnäolijoista ei huomauttanut mitään tämän hämmästyttävän -uutisen kuullessaan, ja herra Killick jatkoi taas. - -"Niin kuin ehkä joku teistä tietää, harjoitin asianajaja-ammattiani -Cityssä, tarkemmin sanoen Moorgate-kadun varrella", hän virkkoi. "Daniel -Moltenolla oli jalokivi- kauppa Houndsditchissä. Joskus jouduin -ammattimiehenä avustamaan häntä asioissa. Ja toisinaan kävin hänen -liikkeessään, jos satuin tarvitsemaan joitakin koruesineitä. Hän oli -silloin noin viisikymmenvuotias, pitkä, selväpiirteinen juutalainen, jo -aivan patriarkan näköinen, vaikka ei hänellä ollut ainoatakaan harmaata -karvaa suuressa mustassa parrassaan. Hän oli mieltäkiinnittävä mies ja -täysin selvillä jalokivien historiasta. Muistan peräti hyvin kuinka -ostin nuo sormukset häneltä -- muistan senkin, mitä niistä maksoin -- -seitsemänkymmentäviisi puntaa yhteensä. Nuo salamerkit niiden sisällä -ovat tietysti hänen lyöttämiään -- ja nehän ovatkin aivan samanlaiset -kuin hänen yksityiset merkkinsä tarjottimella olevissa sormuksissa. -Mutta en ole tullut tänne kertoakseni teille vain siitä. Se on vasta -alkuvalmistelua." - -"Joka tapauksessa se on peräti mieltäkiinnittävää", huomautti Ayscough. -"Ja mahdollisesti hyvin tärkeääkin." - -"Ei puoliksikaan niin tärkeää kuin se, mitä nyt aion kertoa", sanoi -herra Killick lyhyesti naurahtaen. "Mikäli nuoren herra Purdien -kertomuksesta on käynyt ilmi, olette nykyään kaikki hyvin selvillä -siitä, että tämä Praed-kadun juttu on jollakin lailla yhteydessä -erään herra Spencer Levendalen kanssa, joka luullakseni on erittäin -rikas mies, asuu eräässä tämän kaupunginosan hienoimmista taloista -sekä on parlamentin jäsen. Päättäen siitä, mitä olette saaneet -selville tähän mennessä, Spencer Levendalella on ollut vanhan Daniel -Multeniuksen kanssa jokin yhteinen liikeyritys, joka näyttää jollakin -lailla olleen tekemisissä Etelä-Afrikan kanssa. Seuratkaa nyt -tarkoin mitä sanon: Niihin aikoihin, jolloin tunsin Daniel Moltenon -Houndsditchissä, hänellä oli liiketoveri -- nuorempi mies, jonka nimi -ei kuitenkaan esiintynyt kyltissä. Hän oli Danielia paljon nuorempi --- hän oli tosiaankin aivan nuori mies, luullakseni noin kolmen- tai -neljänkolmatta vuotias silloin, ei sen vanhempi. Hän oli keskikokoinen, -tumma, selvästi juutalainen piirteiltään suurine tummine silmineen, -oliivinvärisine ihoineen, hauskan näköinen, nokkela ja tarmokas. Ja -hänen nimensä, nimittäin se nimi, jolla minä hänet tunsin, oli Sam -Levin." Kuuntelijat vilkaisivat toinen toisiinsa -- ja yksi heistä -kuiskasi hiljaa sen, mitä kaikki ajattelivat. - -"Samat nimikirjaimet!" - -"Aivan niin", myönsi Killick. "Se kiinnitti heti minunkin huomiotani, -Sam Levin -- Spencer Levendale. No niin, minä jatkan. Eräänä päivänä -menin herra Daniel Moltenon liikkeeseen korjauttamaan jotakin ja -huomioni kiintyi siihen asiaan, että en ollut nähnyt Sam Leviniä parina -kolmena viime kertana siellä käydessäni. 'Missä on liiketoverinne?' -kysyin Daniel Moltenolta. 'En ole nähnyt häntä viime aikoina.' 'Minulla -ei ole enää liiketoveria, herra Killick', vastasi Molteno. 'Olemme -eronneet, hän on lähtenyt Etelä-Afrikkaan.' 'Mihin hommiin sinne?' -kysyin. 'No', vastasi Daniel Molteno, 'hänet on vallannut kuume -päästä jalokivialueitten lähistölle. Hän on lähtenyt sinne rikkauksia -kokoamaan ja aikoo palata miljoonamiehenä.' 'Vai niin', sanoin minä, -'Hän voi hyvinkin onnistua.' 'Aivan niin', myönsi Molteno, 'hän kyllä -menestyy.' Sen enempää ei puhuttu -- ja mikäli muistan oikein en sen -koommin tavannut Daniel Moltenoa enää. Kului jonkin aikaa ennenkuin -satuin taas kulkemaan niillä tienoin. Kun sitten kerran osuin sinne, -hämmästyin nähdessäni uuden nimen myymälän kyltissä. Menin sisään -ja kysyin, missä entinen omistaja oli. Uusi liikkeenomistaja sanoi -herra Moltenon myyneen kaupan hänelle. Eikä hän tietänyt minne herra -Molteno oli lähtenyt vai oliko hän kokonaan luopunut liikehommista. Hän -ei tietänyt mitään eikä ilmeisesti välittänytkään tietää. Ja siihen -päättyvät tietoni tässä kohdin!" - -"Herra Spencer Levendale on iältään hyvin lähellä viittäkymmentä", -huomautti Ayscough mietittyään jonkin aikaa mitään puhumatta, "ja minun -käsittääkseni hän on kaksikymmentäviisi vuotta sitten ollut juuri -sellainen kuin herra Killick on kuvannut." - -"Voitte uskoa minua", sanoi vanha asianajaja, "kun ottamalla huomioon -kaiken sen, mitä nyt on puhuttu, väitän, että Spencer Levendale on -Sam Levin, joka on palannut Etelä-Afrikasta miljoonamiehenä. Olen -vakuutettu siitä! Niin, hyvät herrat, mitä tämä kaikki silloin -merkitsee? Epäilemättä vanhalla Multeniuksella ja Levendalella oli -salaisia yhteishommia. Minkälaisia sitten? Mikä salaperäinen merkitys -on sillä kirjalla, joka oli jätetty Multeniuksen perähuoneeseen ja -josta Levendale ilmoitti heti, aivan kuin se olisi ollut suorastaan -korvaamaton? Miksi on Levendale perin tietymättömissä? Ja kuka on -tuo Purvis ja mitä hänellä on asian kanssa tekemistä? Olette saaneet -pureskeltavaksenne erittäin kovia pähkinöitä, vieläpä kokonaisen -korillisen. Näin monimutkaisesta jutusta en ole ennen kuullut. Ja -minulla on kuitenkin jonkin verran kokemasta rikosasioissa!" - -"Juuri tänään olen saanut vähän tietoja Levendalesta ja Purvisista", -sanoi Ayscough. Hän kääntyi toisten viranomaisten puoleen. "Minulla -ei ollut tilaisuutta puhua teille siitä aikaisemmin", hän jatkoi. "Olin -kolmen aikana herra Levendalen talossa hankkimassa lisäselvityksiä. -Kuulin silloin kaksi uutista. Ensiksikin -- vein erään kemistin -tutkimaan erinäisiä esineitä, myös sitä pulloa, josta Levendale täytti -pienen lasiputken ja pani sen sitten liiviensä taskuun lähtiessään ulos -viimeistä kertaa -- muistattehan, herra Purdie, että hänen palvelijansa -kertoi teille siitä -- niin, se pullo sisältää kloroformia. Se on -pykälä numero yksi. Toinen on eräs herra Levendalen autonkuljettajan -vapaaehtoisesti kertoma juttu. Herra Multeniuksen kuoleman jälkeisenä -aamuna ja ennenkuin te, herra Lauriston, herra Rubinstein ja minä -kävimme herra Levendalen luona, hän oli lähtenyt Cityyn autollaan. -Hän käski kuljettajan ajaa Hyde-puiston ja Victoria Gaten kautta sekä -pysähtyä ruutimakasiinin luona. Siellä hän astui alas autosta ja -lähti jalan Serpentinen siltaa kohti. Autonkuljettaja seurasi häntä -koko ajan silmillään ja näki hänen tapaavan erään pitkän, sileäksi -ajellun, hyvin ahavoituneen miehen, joka selvästikin odotteli häntä. -He puhelivat jonkin aikaa sillan korvassa, ehkäpä viitisen minuuttia. -Sitten vieras mies lähti kävelemään siltaa myöten Kensingtonin suuntaan -ja Levendale palasi autoonsa. Minun käsitykseni mukaan tuo muukalainen -oli Purvis, josta olemme kuulleet: Ja se näyttää olevan viimeinen -kerta, jolloin kukaan meidän tapaamamme henkilö on nähnyt hänet. -Samana iltana, käytyään ensin kotonaan ja otettuaan kloroformipullosen -mukaansa Levendalekin lopullisesti katosi ja lähetti seuraavana aamuna -aivan kotinsa lähettyviltä palvelijalleen sähkösanoman, jossa mainitsi -viipyvänsä poissa muutamia päiviä. Miksi hän ei itse käynyt sitä -ilmoittamassa?" - -Herra Killick, joka oli tarkkaavasti kuunnellut Ayscoughia, naurahti ja -kääntyi viranomaisiin päin luoden heihin terävän katseen. - -"Saanko ilmaista teille nyt mielipiteeni kuultuani äsken kerrotut -seikat?" hän kysyi. "No niin, Levendale ei ole lähettänyt tuota -sähkösanomaa. Se vain lähetettiin Levendalen nimessä, jotta ei asiasta -nousisi hälinää. Minun käsitykseni mukaan Levendale on joutunut ansaan --- ja Purvis hänen kerallaan!" - - - - -XXIV - -KELLANPUNAINEN TIMANTTI - - -Kaikki saapuvilla olijat olivat kuunnelleet vanhan asianajajan sanoja -selvän ja voimakkaan mielenkiinnon valtaamina. Sitten yksi heistä puki -sanoiksi sen, mitä kaikki muut ajattelivat. - -"Mikä johtaa teidät ajattelemaan sellaista, herra Killick?" kysyi New -Scotland Yardin mies. "Miksi Levendale ja Purvis olisivat joutuneet -ansaan?" - -Herra Killick, joka ilmeisestikin mielellään palasi takaisin sille -näyttämölle, jolla muutamat läsnä olevat hyvin muistivat hänen -näytelleen tärkeää osaa usein käytettynä asianajajana, vilkaisi -äskeiseen kysyjään merkitsevästi. - -"Te olette kokenut mies", hän vastasi. "Kuulkaahan siis. Eikö mieleenne -ole juolahtanut, että jotakin tapahtui ennen vanhan Daniel Multeniuksen -kuolemaa -- joko tuo kuolema nyt sitten johtui harkitusta murhasta tai -äkillisen hyökkäyksen aiheuttamasta pelästyksestä? Mitä sanotte?" - -"Mitäkö sanon?" kysyi salapoliisi epävarmasti. "En voi ehdottomasti -väittää sellaista ajatelleeni. Mitä te arvelette tapahtuneen ennen -sitä?" - -Herra Killick tömisteli paksulla kepillään lattiaa. - -"Ryöstön!" hän huudahti voitonriemuisesti. "Ryöstön! Vanhukselta -anastettiin jotakin! Luultavasti -- ja tällaisissahan tapauksissa ei -voi nojautua muuhun kuin mahdollisuuksiin -- hän yllätti varkaan itse -teossa ja menetti henkensä puolustaessaan omaisuuttaan. Olettakaamme -nyt, että Levendale ja Purvis olivat osakkaina tuossa omaisuudessa -ja panivat koko kykynsä liikkeelle saavuttaakseen sen takaisin ja -joutuivat näissä ponnistuksissaan -- esimerkiksi kokonaisen rosvojoukon -virittämään ansaan. Tai", lopetti Killick hyvin pontevasti ja -merkitsevästi, "ehkäpä heidät on murhattukin kaikesta siitä päättäen, -mitä tiedämme. Mitä arvelette tällaisesta otaksumasta?" - -"Se on mahdollisesti oikea", virkkoi Ayscough. "Hyvinkin mahdollisesti." - -"Ajatelkaahan nyt asiaa", sanoi vanha asianajaja. "Levendale on -tunnettu henkilö -- parlamentin jäsen -- tuttu ilmestys Cityssä, jossa -hän on useamman kuin yhden johtokunnan puheenjohtaja -- sellainen -mies, jonka jäljille pitäisi tavallisissa oloissa päästä muutamissa -tunneissa. Olen teiltä juuri kuullut, että puolisen tusinaa parhaita -miehiänne on koettanut kaksi vuorokautta seurata Levendalen jälkiä -saamatta kuitenkaan pienintäkään seikkaa hänestä selville! Minkä -johtopäätöksen voi tästä tehdä? Tunnettu henkilö ei voi kadota sillä -tavoin muuten kuin hyvin vakavasta syystä. Kaikesta siitä päättäen mitä -tiedämme Levendale -- ja Purvis hänen kerallaan -- voi olla lujasti -ansassa vain puolen kilometrin päässä Praed-kadulta -- tai, uskokaa -minua, heidät on voitu aivan tyynesti murhata. Yhdestä asiasta olen -kuitenkin ehdottomasti vakuutettu. Jos haluatte päästä tämän jutun -perille asti, on teidän saatava selvä noista kahdesta miehestä!" - -"Asia muuttuisi suuresti, jos meillä olisi aavistustakaan siitä, mitä -Daniel Multeniuksella oli siinä käärössä, jonka hän nouti pankista -murhapäivänään", huomautti Ayscough. "Jos ryöstö on tapahtunut, on se -juuri voinut olla varkaan saalis." - -"Se edellyttää, että varas olisi tietänyt mitä käärössä oli", virkkoi -Purdie. "Kukahan sen voisi tietää? Senhän voimme otaksua, että -Levendale ja Purvis tiesivät -- mutta kuka muu olisi siitä selvillä?" - -"Niin -- kuinka pääsemme sen asian jäljille?" kysyi New Scotland Yardin -mies. "Jos vain tietäisin sen verran --" - -Mutta juuri sillä hetkellä eikä suinkaan minkään yhteensattuman, -vaan sen todennäköisyyslain perusteella, johon herra Killick oli -viitannut -- oli tieto siitä seikasta tulossa. Ovelta kuului koputus, -ja sisään tuli konstaapeli, joka kuiskasi joitakin sanoja korkeimmalle -virkamiehelle. Hänkin puolestaan vastasi kuiskaamalla ja kääntyi sitten -toisten puoleen miehen poistuttua huoneesta. - -"Tässä on jotakin lupaavaa", hän virkkoi. "Ulkona odottaa eräs herra -John Purvis Devonshirestä. Hän sanoo olevansa sen Stephen Purvisin -veli, jonka on lehdissä kerrottu salaperäisesti kadonneen. Hän tahtoo -kertoa poliisiviranomaisille jotakin. Tuossa hän tuleekin." - -Huoneessa olevat miehet kääntyivät peittelemättömän utelias -mielenkiinto kasvoillaan oveen päin, joka nyt avautui. Sisään tuli -suuri, terveenvärinen maalaismies, jolla oli päällään paksu matkatakki. -Hän astui peremmäksi ja katseli terävästi kaikkia huoneessa olijoita. -Mies oli ilmeisestikin varakas maanviljelijä, joka vietti huoletonta -elämää. Mutta jonkinlainen levottomuus ilmeni hänen käytöksessään, kun -hän kääntyi sen virkamiehen puoleen, joka istui pöydän ääressä ryhmän -keskellä. - -"Te tiedätte asiani, hyvä herra?" hän kysyi tyynesti. - -"Meille on ilmoitettu, että olette sen Stephen Purvisin veli, jonka -haluaisimme saada tietoomme tämän Praed-kadun jutun yhteydessä", -vastasi virkamies. "Olette epäilemättä lukenut siitä sanomalehdistä, -herra Purvis? Olkaa hyvä ja istuutukaa -- teillä on kai jotakin -kerrottavana meille? Me par'aikaa juuri keskustelemillekin siitä -asiasta." - -Vastatullut istuutui tuolille, jonka Ayscough oli tarjonnut hänelle, -ja avasi paksun päällystakkinsa, jonka alta näkyi vaaleanruskea -karkeakankainen ratsastuspuku. - -"Näette, että olen lähtenyt tänne hyvin äkkiä", hän virkkoi hymyillen. -"Minulla ei ollut pienintäkään aikomusta tulla Lontooseen lähtiessäni -maatilaltani tänä aamuna. Sen vuoksi en ole asianmukaisesti puettukaan. -Asianlaita on niin, että maatilani on hyvin syrjäisessä paikassa -Moretonhampsteadin ja Exeterin välillä, enkä näe sanomalehtiä muulloin -kuin ajaessani kahdesti viikossa Exeteriin. Tänä aamuna sinne -saapuessani näin pari eilisiltaista Lontoon lehteä ja luin tästä -jutusta. Ja silloin minulle selvisi kohta, että minun oli parasta -lähteä tänne mahdollisimman nopeasti. Siinä paikassa jätin kaikki -asiani ja matkustin ensimmäisellä pikajunalla Paddingtoniin. Ja tässä -nyt olen! Oletteko kuullut Stephen-veljestäni mitään muuta kuin mitä -lehdissä on kerrottu? Näin tämän päivän lehdet tänne matkustaessani." - -"Emme mitään", vastasi johtava virkamies. "Ei vähintäkään. Olemme -oikein tarkoituksella antaneet kaikki tiedot sanomalehdille emmekä -niin ollen tiedä enempää kuin lehdetkään. Voitteko siis kertoa meille -jotakin?" - -"Voin kertoa kaikki mitä itse tiedän", vastasi John Purvis pudistaen -juhlallisesti päätään. "Ja uskonpa tosiaankin, että sillä on aika -paljon yhteyttä Stephenin katoamisen kanssa -- ja siinä seikassa on -varmasti jotakin hullusti. Minun mielipiteeni, hyvät herrat, on se, -että veljeni on murhattu. Niin on asia!" - -Kukaan ei huomauttanut mitään, mutta herra Killick mutisi jotakin -ymmärtämisen merkiksi ja nyökäytti pari kolme kertaa päätään. - -"Murhattu, mies parka, niin minä luulen", jatkoi John Purvis. "Ja -kerronpa teille, miksi niin uskon. Tämä kuun 8 tai 9 päivänä -- en -muista päivää niin tarkalleen -- sain Stepheniltä sähkösanoman, joka -oli lähetetty Las Palmasista Kanarian saarilta. Siinä hän ilmoitti -saapuvansa Plymouthiin 15 päivänä ja pyysi minua tulemaan sinne häntä -vastaan. Minä lähdinkin Plymouthiin 15 päivän aamulla. Hänen laivansa -Golconda saapui illalla, ja me menimme yhdessä hotelliin, jonne jäimme -yöksi. Emme olleet tavanneet toisiamme vuosikausiin, ja hänellä oli -tietysti paljon kertomista -- mutta yksi seikka oli erikoisen tärkeä -- -hänellä oli ollut niin hyvä onni kerallaan, ettei ennen koskaan. Eikä -hän suinkaan ollut milloinkaan mikään huonon onnen poika!" - -"Mikä tuo erikoisen hyvä onni sitten oli?" kysyi herra Killick. - -John Purvis katseli ympärilleen aivan kuin ottaakseen selvän siitä, -että kaikki kuuntelivat tarkkaavaisina. - -"Hän on Etelä-Afrikassa, sisämaassa, saanut onnellisella kaupalla -haltuunsa erään kauneimpia timantteja, mitä koskaan on löydetty", -hän vastasi. "Minä en ymmärrä mitään sellaisista asioista, mutta hän -sanoi, että se oli kellanpunainen timantti, joka painoi hiottuna -vähintäinkin satakaksikymmentä karaattia ja oli hänen arvionsa mukaan -noin kahdeksankymmenen tai yhdeksänkymmenen tuhannen punnan hintainen. -Ainakin hän arveli saavansa siitä sen verran täällä Lontoossa. Paitsi -tämän kertoakseen halusi hän tavata minua etenkin siitä syystä, että -tahtoi ostaa kunnollisen maatilan Devonshiressä ja asettua tänne -vanhaan kotimaahan. Mutta pelkäänpä hänen hyvän onnensa päättyneen -huonoon loppuun. Hyvät herrat, olen varma siitä, että veljeni on -murhattu tuon timantin vuoksi!" - -Aivan kuin yhteisestä suostumuksesta vilkaisivat poliisiviranomaiset -herra Killickiin ja näyttivät katseillaan pyytävän häneltä apua. Vanha -herra nyökkäsi päätään ja kääntyi tulijan puoleen. - -"Herra Purvis", hän sanoi, "sallikaa minun tehdä teille muutamia -kysymyksiä. Kertoiko veljenne teille, että tämä timantti oli hänen -yksityisomaisuuttaan?" - -"Kertoi", vastasi Purvis. "Hän sanoi omistavansa sen aivan yksin." - -"Sanoiko hän teille missä se oli -- mitä hän oli tehnyt sillä?" - -"Sanoi. Hän sanoi muutamia vuosia käyneensä sellaisten esineitten -kauppaa pikku erissä kahden lontoolaisen miehen kanssa -- Multeniuksen -ja Levendalen, jotka hän tunsi molemmat. Hän oli lähettänyt timantin -etukäteen Multeniukselle kirjoihin merkittynä lähetyksenä, joten hänen -ei tarvinnut olla levoton itse sitä kuljettaessaan." - -"Tuosta viime huomautuksestanne voin siis päättää, että veljenne oli -kertonut joillekin toisille omistavansa tuon jalokiven? Se on tärkeä -tietää." - -"Hän ei maininnut mitään nimiä, mutta hän sanoi parin henkilön tietävän -hänen hyvästä onnestaan ja hänellä oli sellainen käsitys, että häntä -oli pidetty silmällä Kap-kaupungissa ja että joku oli seurannut häntä -Golcondalla", sanoi John Purvis. "Hän nauroi sille ja sanoi, ettei hän -ollut niin hullu, että olisi kuljettanut sellaista kapinetta mukanaan." - -"Sanoiko hän varmasti tietävänsä, että timantti oli saapunut -Multeniukselle?" kysyi Killick. - -"Sanoi. Hän sai vielä Las Palmasiin Multeniukselta sähkösanoman, jossa -ilmoitettiin timantin tulleen. Hän mainitsi minulle, että Multenius -säilyttäisi timanttia lontoolaisessa pankissaan, kunnes hän itse -saapuisi sinne." - -Killick vilkaisi salapoliisiin -- salapoliisi nyökkäsi päätään. - -"Hyvä on", virkkoi Killick. "No te epäilemättä puhelitte aika paljon -tästä asiasta. Kertoiko veljenne teille, mitä timantilla aiottiin -tehdä? Oliko hänellä ostaja tiedossa?" - -"Oli suunnilleen", vastasi John Purvis. "Hän sanoi, että Multenius ja -Levendale tulisivat muodostamaan tai että he par'aikaa suunnittelivat -yhtymän muodostamista ostaakseen sen häneltä. He aikoivat minun -ymmärtääkseni hiottaa sen Amsterdamissa. Hän arveli saavansa tuolta -yhtymältä kahdeksankymmentätuhatta puntaa." - -"Mainitsiko hän muita nimiä kuin Multeniuksen ja Levendalen?" - -"Ei ainoatakaan." - -"Nyt vielä yksi kysymys. Missä te erositte veljestänne -- -Plymouthissako?" - -"Erosimme seuraavana aamuna", sanoi John Purvis. "Matkustimme yhdessä -Exeteriin asti. Hän tuli Paddingtoniin, minä palasin maatilalleni. Enkä -ole kuullut hänestä mitään sen jälkeen, kunnes luin sanomalehdistä -hänestä." - -Killick nousi ylös ja alkoi napittaa päällystakkiaan. Hän kääntyi -poliisin puoleen. - -"Nyt tiedätte, mitä halusimmekin tietää", hän sanoi. "Tuo timantti on -kaiken alkusyy. Daniel Multenius kuristettiin tuon timantin vuoksi --- Parslettin kuolema aiheutui tuosta timantista -- kaikki on saanut -siitä alkunsa. Ja nyt, kun te poliisiviranomaiset tiedätte tuon kaiken, -tiedätte myös, mihin teidän on ryhdyttävä. Teidän on saatava käsiinne -se mies tai ne miehet, jotka olivat Daniel Multeniuksen puodissa noin -viiden aikana tuona määräpäivänä ja jotka veivät tuon timantin. Herra -Purvis, viivyttekö nyt kaupungissa?" - -Maanviljelijä pudisti päätään, mutta ei kieltävästi. - -"En lähde Lontoosta, ennenkuin saan kuulla kuinka veljeni on käynyt", -sanoi hän. - -"Tulkaa sitten mukanani", virkkoi herra Killick. Hän vaihtoi pari -sanaa poliisien kanssa, viittasi sitten Lauristonia ja Purdieta -seuraamaan häntä ja Purvisia ja astui ensimmäisenä ulos. Siellä hän -veti Purdien luokseen. "Hankkikaa ajuri", hän kuiskasi, "niin lähdemme -kaikki yhdessä tapaamaan tuota amerikkalaista, josta olette kertonut, -Guyleria. Ja hänet nähtyämme voitte viedä minut Daniel Multeniuksen -tyttärentyttären luokse." - - - - -XXV - -VAINAJAN OMAISUUS - - -Vanha Daniel Multenius oli hiljaisesti haudattu sinä iltapäivänä. -Samalla hetkellä, jolloin Killick tovereineen ajoi poliisiasemalta -tapaamaan Stuyvesant Guyleria, herra Penniket oli sulkeutunut Zillahin -ja tämän serkun Melky Rubinsteinin kanssa Praed-kadun myymälän -takana olevaan arkihuoneeseen. He olivat siellä suljettujen ovien -takana eivätkä aikoneet avata kellekään. Nyt kun vanhus on kuollut -ja haudattu, oli välttämättömästi otettava selville mitä hän oli -jälkisäädöksessään määrännyt omaisuudestaan. Eikä ollut mitään syytä -lykätä asian tutkimista tuonnemmaksi, niin kuin herra Penniket oli -huomauttanut heidän ajaessaan takaisin hautuumaalta. Zillah ja Melky -olivat ainoat sukulaiset ja ainoat ihmiset, joita asia koski, sanoi -Penniket. Viidessä minuutissa he kyllä saisivat selville kaikki -jälkisäädöksen varsinaiset kohdat -- mutta sitten olisi perehdyttävä -yksityisseikkoihin. Nyt he istuivat kaikki kolme pöydän ympärillä, ja -herra Penniket veti povitaskustaan esiin kaksi paperia. Zillah katseli -häntä melkein välinpitämättömästi, ja Melkyn kasvoilla oli tavallinen -tyynen juhlallinen ilme. Jokaisella oli verrattain selvä aavistus -siitä, mitä tulisi, ja kaikki pitivät tätä tilaisuutta pelkkänä -muodollisuutena. - -"Tässä on jälkisäädös", sanoi Penniket lajitellen papereita ja avaten -niitä. "Tein sen noin vuosi sitten. Minä nimittäin kirjoitin sen. -Se on lyhyt, hyvin lyhyt ja selvä paperi, jonka laadin nyt kuolleen -liiketuttavani, teidän isoisänne, täsmällisten määräysten mukaan. Yhtä -hyvin voin muutamin sanoin kertoa, mitä se sisältää. Kaikki, mitä hän -on jättänyt, on myytävä. Tämä liike kannattavana kauppayrityksenä, -kaikki hänen osakkeensa, kaikki hänen kiinteimistönsä. Koko omaisuuden -saavat muuttaa rahaksi perijät -- juuri te kaksi. Toinen puoli -kuuluu teille, neiti Wildrose, toinen teille, herra Rubinstein. -Ja", lopetti Penniket käsiään hieroen, "tulette huomaamaan itsenne -hyvin varakkaiksi, joskaan ette suorastaan rikkaiksi, molemmat -nuoret. Onnittelen teitä menestyksestänne! Ehkäpä nyt haluatte lukea -jälkisäädöksen?" - -Penniket laski jälkisäädöksen pöydälle molempien serkusten eteen; -he kumartuivat eteenpäin ja lukivat sen tavallisella lakikielellä -sepitetyt lauseet. Sitten Zillah puhui ensimmäisenä. - -"En koskaan tiennyt, että isoisällä oli kiinteimistöjä", hän virkkoi. -"Olitko sinä, Melky, kuullut siitä?" - -"Hiivatti sentään, Zillah, minulla ei ollut aavistustakaan -sellaisesta", vastasi Melky. "Hänellä oli omat salaisuutensa ja hän -osasi säilyttää ne. Ei, en ollut koskaan kuullut hänellä olevan muuta -omaisuutta kuin tämä liike. Mutta olisihan minun pitänyt tietää, että -hän käytti ansaitsemiansa varoja tavalla tai toisella." - -Lakimies avasi toisen asiapaperin. "Tässä on herra Multeniuksen itsensä -laatima selvitys tämän liikkeen ulkopuolella olevasta omaisuudesta. -Sen hän antoi minulle vasta muutamia viikkoja sitten", sanoi Penniket. -"Mainitsen siitä pääerät. Osakkeita Great Western rautatieyhtiössä. -Osakkeita Lontoon, Brightonin ja Etelärannikon rautatieyhtiössä. -Valtion obligationeja. Erinäisiä amerikkalaisia rautatieosakkeita. -Ne on kaikki lueteltu yksityiskohdittain -- ja kaikki pelkkiä -ensiluokkaisia vakuuksia. Niin, sitten vielä hänen kiinteimistöistään. -Hampsteadissa on vuokrakasarmi-ryhmä. Kuusi taloa Highgatessa. -Finchley-tien varrella kolme huvilaa. Vuokrat on niistä kaikista saanut -koota talonvälitysliike Holder & Keeper, ja nähtävästikin he ovat -vieneet rahat suoraan pankkiin isoisänne tilille. Ja sitten lopuksi on -vielä pieni huvila Maida Valessa, jonka hän on vuokrannut kalustettuna. -Ettekö ole koskaan kuulleet siitä?" - -"En koskaan!" huudahti Zillah Melkyn pudistaessa päätänsä. - -"Tämän selvityksen lopussa on erityinen huomautus siitä", jatkoi -Penniket. "Se on tehty hänen omalla käsialallaan niin kuin kaikki -muukin. Näin hän kirjoittaa: 'Huom. Molteno Lodge, Maida Vale -- kaikki -huonekalut, taulut, taloustarpeet siellä ovat minun -- olen vuokrannut -sitä kalustettuna asuntona 12 punnasta kuukaudessa semmoisenaan jo -muutamia vuosia. Nyt sen on saanut samoilla ehdoilla (vuokra maksettava -neljännesvuosittain etukäteen) kaksi kiinalaista herrasmiestä, Chang Li -ja Chen Li -- hyviä asukkaita.'" - -Zillah huudahti taas kimeästi ja hypähti seisomaan. Hän meni -vanhanaikuisen tukevan kirjoituspöydän luokse, joka oli huoneen -nurkassa, veti taskustaan avainkimpun ja avasi pöydän kannen. - -"Tämä selittää jotakin!" hän virkkoi. "Katselin vähän tämän pöydän -sisällystä eräänä päivänä. Isoisällä oli tapana heittää sinne toisinaan -kirjeitä ja papereita päivän kuluessa ja panna ne syrjään yöksi. Tässä -on maksuosoitus, joka hämmästytti minua -- en ymmärrä sitä lainkaan. -Mutta se lienee neljännesvuoden vuokra tuosta talosta. Katsokaahan -allekirjoituksia!" - -Hän laski maksuosoituksen Melkyn ja Penniketin eteen ja seisoi vieressä -heidän katsellessaan sitä. Paperissa ei ollut mitään kummallista -- -se oli osoitettu herra Daniel Multeniukselle tai hänen määräämälleen -henkilölle, summana 36 puntaa. Mutta omituisilta näyttivät sen. -alapäässä nimet Chang Li, Chen Li. Muuten se oli aivan saman näköinen -kuin maksuosoitukset yleensä, kirjoitettu Edgware-tien varrella olevan -pankin tiliin ja asianmukaisesti siirretty. Mutta Melky huomasi heti -päivämäärän ja pani pitkän sormensa sen kohdalle. - -"Marraskuun 18 päivänä", hän virkkoi, "Samana päivänä, jolloin hän -kuoli. Huomasitko sitä, Zillah?" - -"Kyllä", vastasi Zillah. "Se on varmaankin tullut postissa, ja hän -on heittänyt sen niin kuin hänen tapansa oli tuohon kirjoituspöydän -laatikkoon. Niin, sehän on nyt selvä! Se on varmasti neljännesvuoden -vuokra tuosta kalustetusta talosta, herra Penniket." - -"Ilmeisestikin", myönsi lakimies. "Ei luonnollisestikaan tarvitse -kiinnittää mitään huomiota noihin kahteen muukalaiseen vielä. Kestää -varmasti jonkin aikaa, ennenkuin pesä on täysin selvitetty, ja te -voitte antaa heidän olla kaikessa rauhassa siihen mennessä. Tiedän -keitä he ovat -- isoisänne mainitsi heistä -- kaksi lääketieteen -ylioppilasta, jotka opiskelevat yliopisto-kolleegion sairaalan -kursseilla. Heistä ei sen enempää. Niin, siihen päättyy se luettelo. -Mitä tulee pesänselvittelyyn --" - -Äkkiä kuului hiljainen, mutta varma koputus sivuovelta, ja Zillah nousi -seisomaan. - -"Tunnen tuon koputuksen", hän virkkoi. - -"Se on Ayscough, salapoliisi. Hän kai saa tulla sisään heti?" - -Hetkisen kuluttua Ayscough hyvin vakavan ja paljon tietävän näköisenä -istuutui toisten seuraan pöydän ääreen. Hän pudisti päätään -vilkaistessaan Penniketiin. - -"Tulin tänne kertoakseni teille uutisia", hän sanoi. "Tänä iltana on -selvinnyt paljon tärkeätä. Tiedättehän nimeltä tuon Stephen Purvisin, -jonka on mainittu käyneen täällä? No niin, tänään iltapäivällä saapui -Devonshirestä hänen veljensä. Hän tahtoi tavata meitä kertoakseen -meille jotakin. Hän luulee, että Stephen on murhattu!" - -"Mistä syystä?" kysyi lakimies. - -"On käynyt ilmi, että Stephen on lähettänyt herra Multeniukselle -harvinaisen kauniin timantin -- hiomattoman -- Etelä-Afrikasta", -vastasi Ayscough. "Ainakin kahdeksankymmenen tuhannen punnan arvoisen." - -Hän katseli tarkkaavasti Zillahia ja Melkyä tämän sanoessaan ja -nopeasti hän huomasi heidän suuren hämmästyksensä. Zillah kääntyi -lakimiehen puoleen, Melky löi kämmenensä pöytään. - -"Sen juuri ukko varmasti haki pankistaan tuona päivänä", hän huudahti. -"Hiivatti sentään, jollei jo ala valjeta! Ryöstö -- ennen murhaa!" - -"Siltä näyttää", myönsi Ayscough. "Mutta minä kerron teille kaikki, mitä -on käynyt ilmi." - -Hän selosti sitten sen iltapäivän tapaukset herra Killickin ja hänen -toveriensa saapumisesta poliisiasemalle John Purvisin tuloon asti, -ja hänen kolme kuuntelijaansa ahmivat joka sanan yhä kasvavalla -mielenkiinnolla. Penniket muuttui yhä vakavammaksi. - -"Missä herra Killick ja ne toiset nyt ovat?" hän kysyi vihdoin. - -"Lähteneet tavoittamaan sitä amerikkalaista -- Guyleria", vastasi -Ayscough. "He arvelivat, että kun hänellä on kokemusta noista -Etelä-Afrikan asioista, hän mahdollisesti tietää jotakin siitä, kuinka -Stephen Purvisia on voitu vaania. Nähkääs -- jokin otaksuma on -muodostettava. Näyttää siltä kuin olisi Stephen Purvisia vainottu -timantin vuoksi. Varkaat luultavasti seurasivat timanttia tähän -myymälään asti - hyvin luultavasti kävivät herra Multeniukseen käsiksi -sen vuoksi. He olivat jokseenkin varmasti olleet täällä juuri -ennenkuin nuori Lauriston tuli sisään." - -"Mutta miten sitten Stephen Purvis kuuluu juttuun?" kysyi Penniket. - -"En voi vielä sanoa", vastasi Ayscough epäröiden. "Mutta mahdollisesti -hän ja Levendale pääsivät selville siitä, keitä varkaat olivat ja -lähtivät ottamaan heitä kiinni ja joutuivat ansaan tai suorastaan -murhatuiksi niin kuin John Purvis otaksuu. Siitä tulee entistäänkin -monimutkaisempi juttu!" - -"Mitä nyt aiotaan tehdä?" kysyi lakimies. - -"No niin", sanoi Ayscough. "Eipä juuri voi tarttua asioihin sen -lujemmin kiinni kuin nyt on tartuttu. Sekä Levendalesta että -Purvisista puhutaan paljon sanomalehdissä. Jokainen uutistenhankkija -ponnistaa voimansa saadakseen jotakin heistä selville. Ja me -jakelemme ilmoituslippuja joka suunnalle ja kuulutamme heitä -- noita -julistuksia kiinnitetään jokaisen Lontoon poliisiaseman ulkopuolelle --- ja huomisaamuna niitä on jo monessa paikassa Englannissa. Ja -tietysti olemme itse työssä koko ajan. Mutta toistaiseksi meillä ei -vielä ole pienintäkään aavistusta varkaista. Sillä siitä ei nyt ole -epäilystäkään, että ensin tapahtui varkaus ja sitten vasta kaikki muu!" - -Penniket nousi seisomaan ja kokoili papereitaan. - -"Luullakseni ei kumpikaan teistä ole kuullut koskaan tuosta -timantista", hän sanoi, "tai tietänyt, että herra Multeniuksella oli -sellainen säilytettävänään? Niin, aivan oikein. Koko kaupan verhosi -salaperäisyyden ilmakehä. Niin, muuta en voi sanoa kuin että teidän on -haettava Levendale käsiinne. Hän varmasti voi selittää paljon." - -Lakimiehen poistuttua Ayscough kääntyi Zillahin puoleen. - -"Ettekö kertaakaan ole isoisänne kuoleman jälkeen nähnyt minkäänlaista -pikku laatikkoa tai kääröä tai mitään sen tapaista missään -kuljeskelemassa?" hän kysyi. "Aprikoin kovasti sitä, mihin tuo timantti -oli kääritty hänen tuodessaan sen pankista. Minun käsitykseni on, että -hän tarkasteli tuota timanttia silloin kun hänen kimppuunsa hyökättiin, -ja siinä tapauksessa se laatikko, josta hän oli sen ottanut, olisi -jossakin syrjään heitettynä." - -"Tehän olitte itse täällä sisällä ennen minua", sanoi Zillah. - -"Aivan niin, mutta minä en huomannut mitään", virkkoi Ayscough. - -"En minäkään", sanoi Zillah. "Ja ettekö luule, että kuka tahansa tuon -timantin sieppasi, hän otti myöskin sen säiliön? Uskon herra Penniketin -olleen oikeassa sanoessaan, että Levendale on saatava käsiin. Jos on -olemassa sellainen henkilö, joka tietää kuka tappoi isoisäni, on se -Levendale. Koettakaa saada hänet käsiinne." - -Rouva Goldmark tuli sisään juuri silloin ollakseen taas Zillahin -seurana ja salapoliisi lähti pois. Melky pukeutui päällystakkiinsa, -seurasi häntä ulos ja laski sivukäytävässä kätensä hänen käsivarrelleen. - -"Kuulkaahan, herra Ayscough", hän kuiskasi tuttavallisesti. "Tarvitsen -teidän apuanne. Nyt juuri on käynyt ilmi sellaista, josta en ole -ilmaissut sanaakaan Penniketille enkä serkulleni -- mutta teille puhun -siitä. Tiedättekö mitä, herra Ayscough -- kuulkaahan nyt!" -- ja hän -kertoi salapoliisille Maida Valessa olevasta kalustetusta huvilasta, -sen kiinalaisista asukkaista ja heidän maksuosoituksestaan. "Ja se on -päivätty juuri samana päivänä, jolloin ukko nitistettiin!" huudahti -Melky. "Mitä nyt sanotte, herra Ayscough? Jospa asia onkin niin, että -jompikumpi noista vinosilmistä kävi täällä maksuosoituksen kanssa -samana iltapäivänä, jolloin Zillah oli ulkona, tapasi ukon täällä -yksinään ja timantin hänen kädessään. Mitä arvelette?" - -Ayscough säpsähti ja päästi hiljaisen vihellyksen. - -"Ahaa", hän virkkoi. "Totta totisesti, siinä on ajatusta! Missä sanotte -tuon talon olevan? Molteno Lodge, Maida Vale? Tiedän sen -- se on -pieni erillinen rakennus puutarhan keskellä. Kuulkaahan, lähtekäämme -katsomaan sinne!" - -"Sitä juuri aioin ehdottaa -- vieläpä heti", vastasi Melky. "Menkäämme, -mutta matkalla meidän on poikettava erään henkilön luokse. Haluan kysyä -erästä asiaa tohtori Mirandoletilta." - - - - -XXVI - -ROTTA - - -Ayscough ja Melky astelivat äänettöminä vilkasliikkeisillä kaduilla. -Vasta heidän päästyään Paddingtonin kanavan takana oleville -rauhallisemmille syrjäkaduille ja käännyttyään Portsdownin tielle -salapoliisi kosketti toverinsa käsivartta. "Mitä te tiedätte näistä -kahdesta kiinalaisesta nuorukaisesta, joilla on hallussaan tuo teidän -kalustettu talonne?" hän kysyi. "Paljonko vai vähän?" - -"Emme tiedä kerrassaan mitään, herra Ayscough, nimittäin serkkuni ja -minä", vastasi Melky. "Emme ole koskaan kuulleetkaan heistä. Emme -edes tietäneet heidän asuvan siellä! Emme sitäkään, että ukolla oli -kalustettu talo vuokrattuna Maida Valessa! Hän oli umpimielinen tuo -ukko, muutamiin asioihin nähden. Tuo oli yksi niistä. Herra Penniket -kuitenkin kuuli tästä, mutta aivan hiljattain. Hän sanoo heidän olevan -kunnollisia lääketieteen ylioppilaita jossakin sairaala -- niin, -yliopisto-kolleegion sairaalassa. Sehän kai on Gower-kadun varrella, -eikö niin? Ukko oli merkinnyt erääseen tätä Molteno Lodgea koskevaan -paperiin, että nämä vinosilmät olivat hyviä asukkaita. Tiedän, mitä hän -sillä tarkoitti: pojat maksoivat vuokransa säännöllisesti etukäteen." - -"Niin, niillä veitikoilla on aina paljon rahaa", huomautti Ayscough. -"Olen koettanut tässä muistutella olenko koskaan nähnyt heitä -kumpaakaan. Mutta taivas varjelkoon -- siinä kaupunginosassa asuu -niin paljon ulkomaalaisia, etenkin japanilaisia ja siamilaisia -- -lakitieteen ja lääketieteen ylioppilaita ja muita sen tapaisia --- että koskaan ei tule kiinnittäneeksi erikoisemmin huomiotaan -pariin itämaalaiseen -- ja hehän epäilemättä pukeutuvatkin kuin -englantilaiset. Mutta minkä tähden haluatte tavata tuota tohtoria?" hän -kysyi heidän pysähtyessään tohtori Mirandoletin ovelle. "Onko sillä -seikalla mitään tekemistä tämän asian kanssa?" - -"Saatte nähdä hetken kuluttua", vastasi Melky soittaessaan kelloa. -"Eräs seikka vain on johtunut mieleeni. Ja niillä asioilla on varmasti -jotakin yhteyttä." - -Tohtori Mirandolet oli kotonaan ja otti vieraat vastaan huoneessa, -joka oli puolittain haavasairaala, puolittain kemiantutkijan työhuone -ja viimeistä soppea myöten täynnä hänen ammattinsa todistuskappaleita -ja tarvekaluja. Hänellä oli päällään valkoinen liinainen työtakki, -ja hänen tummat kasvonsa ja musta tukkansa näyttivät entistäänkin -tummemmilta ja mustemmilta sen rinnalla. Melky katseli häntä -pelonsekaisen kunnioituksen vallassa istuutuessaan Mirandoletin -hänelle tarjoamalle tuolille ja huomatessaan tohtorin luoneen häneen -läpitunkevat silmänsä. - -"Vain pari kysymystä, herra", hän sanoi anteeksi pyydellen. "Minä ja -tämä herra Ayscough koetamme vähän ottaa selvää tästä Multeniuksen -jutusta, ja koska tiedän teidät taitavaksi mieheksi ammatissanne, -johtui mieleeni, että voisitte ilmaista minulle jotakin. Olin nähkääs -läsnä Parslettin juttua tutkittaessa, herra." - -Mirandolet nyökkäsi päätään ja odotti ja Melky rohkaisi luontonsa. - -"Herra", hän virkkoi kumartuen äkkiä eteenpäin ja koskettaen tohtorin -polvea tuttavallisesti. "Kuulin teidän tuossa tutkinnossa sanovan, että -olette asunut Itämailla?" - -"Aivan niin", sanoi Mirandolet. "Monta vuotta. Intiassa -- Birmassa -- -Kiinassa." - -"Tunnette siis, herra, nuo itämaalaiset ja heidän pikku temppunsa?" -sanoi Melky. "Olisikohan liian rohkeaa -- en tahdo udella mitään -ammattitietoja, jos se on sopimatonta! -- mutta olisikohan liian -rohkeaa kysyä teiltä, ovatko nuo ihmiset kovin taitavia myrkyttäjiä?" - -Mirandolet nauroi paljastaen erittäin valkeat hampaansa ja vilkaisi -Ayscoughiin aivan kuin kehoittaen häntä ottamaan osaa tähän ilonpitoon. -Hän taputti Melkyä olkapäälle kuin tämä olisi sanonut jotakin -huvittavaa. - -"Taitaviako, nuori ystäväni?" hän huudahti. "Maailman parhaita! -- -Enemmän kuin mestareita! Täysin oppineita! Myrkyttävät ihmisen sillä -välin kun vain katsahtavat häneen." - -"Jonkin verran ovelia siis siinä, herra", huomautti Melky. - -"Niin yli teidän ymmärryksenne, ystäväni", vastasi Mirandolet. "Jollen -kovin pahasti erehdy kasvonpiirteittenne suhteen, olette itse syntyisin -vanhasta rodusta, jolta ei suinkaan puutu taitoa ja oveluutta -- mutta -sellaisissa asioissa, joista olette maininnut, olette oikeita lapsia -noihin kaukaisiin Idän kansoihin verrattuna." - -"Aivan oikein, herra, uskon teitä", virkkoi Melky juhlallisesti. -"Ja keitä pidätte muita ovelampina niistä, joiden piirissä sanotte -eläneenne? Mainitsitte kolmesta eri kansallisuudesta -- intialaisista, -birmalaisista ja kiinalaisista. Keitä pitäisitte heistä taitavimpina, -jos kysymykseen tulisi tuollaisen kavalan työn tekeminen?" - -"Sentapaisessa teossa, jota tarkoitatte, ystäväni", vastasi Mirandolet, -"ei kukaan voita kiinalaista. Oletteko tyytyväinen tähän?" - -Melky nousi seisomaan ja vilkaisi salapoliisiin, ennenkuin kääntyi -tohtorin puoleen. - -"Herra", hän sanoi. "Juuri niin minäkin olisin sanonut. Mutta halusin -vain kuulla, mitä teidän kaltaisenne suuri mies arvelisi. Nyt sen -tiedän. Olen hyvin kiitollinen teille, herra. Jos joskus voin tehdä -jotakin puolestanne, herra -- jos haluatte joskus todella hyvän -esineen, nimittäin jalokivialaan kuuluvan -- niin ihan ostohinnalla --" - -Mirandolet nauroi, taputti Melkyä taas olkapäälle ja vilkaisi -Ayscoughiin. - -"Mihin meidän nuori ystävämme oikein pyrkii?" hän kysyi -hyväntuulisesti. "Mitä hän ajaa takaa?" - -"Hukka minut periköön, jos sen tiedän, tohtori", sanoi Ayscough -pudistaen päätään. "Hänen päähänsä on piintynyt jokin ajatus. Oletteko -nyt tyytyväinen, herra Rubinstein?" - -Melky oli menossa ovelle. - -"Sanoinhan juuri niin", hän vastasi. "Tulkaa mukanani, herra Ayscough, -ja käykäämme taas asiaan käsiksi. Kuulkaahan", hän virkkoi, tarttuen -salapoliisia käsivarteen heidän päästyään ulos. "Lähdetäänpä katsomaan -noita vinosilmiä. Minulla on sellainen käsitys, että heillä on jotakin -yhteyttä tämän jutun kanssa -- ja minä aion lähteä heidän luokseen ja -kysyä heiltä paria seikkaa. Ja te tulette minun kanssani?" - -"Kuulkaahan mitä sanon", virkkoi Ayscough. "He ovat arvossapidettäviä -herrasmiehiä -- vaikka ovatkin ulkomaalaisia. Parasta on olla -varovainen -- emme tiedä mitään heitä vastaan." - -"Älkää pelätkö mitään", sanoi Melky. "Minä kyllä käsittelen heitä -oikein. Eikö minulla ole hyvä selitys käynnilleni, herra Ayscough? -Kysyn vain kohteliaasti yhtä asiaa. Pyydän anteeksi, että tunkeudun -heidän luokseen, mutta koska neiti Zillah Wildrose ja minä olemme -herra Daniel Multeniuksen valitettavan kuoleman jälkeen perineet hänen -omaisuutensa, haluaisin tietää, aikovatko molemmat herrat edelleen -asua huvilassa ja onko mahdollisesti jotakin, jota voimme tehdä heidän -hyväkseen. Kyllä minä puhun heille sopivasti!" - -"Mihin te sitten lopulta oikein pyritte?" kysyi salapoliisi. -"Selittäkää tarkemmin." Melky puristi toverinsa käsivartta. "Tahdon -nähdä heidät", hän kuiskasi. "Se on yksi syy. Ja sitten tahdon saada -tietää, kuinka heidän viimeinen maksuosoituksensa joutui Multeniuksen -arkihuoneeseen. Lähetettiinkö se postissa vai toimitettiinko se sinne -henkilökohtaisesti. Ja kuka sen siinä tapauksessa toi." - -"Te olette terävä mies", huomautti Ayscough. "Teidän olisi paras tulla -meidän virastoomme." - -"Kiitoksia, herra Ayscough, mutta on sattunut tapaus, joka antaa -minulle puuhaa muualla", sanoi Melky hilpeästi. "Tiedättekö, että kelpo -sukulaisvainajani on jakanut kaikki varansa minun ja serkkuni kesken? -Olen nyt rikas mies, herra Ayscough. Hiivatti sentään! En tiedäkään -kuinka rikas olen! Sen selville ottamisessa on jonkin verran puuhaa." - -"Teilläpä oli onnea", sanoi salapoliisi sydämellisesti. "Hauska kuulla! -Otaksunpa, että te ja serkkunne teette naimiskaupan ja säilytätte rahat -suvun keskuudessa, vai kuinka?" - -Melky painoi sormellaan nenänvarttaan. - -"Siinä tapauksessa kuvittelette väärin", hän sanoi. "Ennen pitkää -solmitaan kyllä avioliittoja -- mutta ei teidän otaksumallanne tavalla! -Tuollahan on Molteno Lodge tien toisella puolen. Hiivatti sentään, -usein olen nähnyt tuon pikku asumuksen raitiovaunun katolta, mutta en -aavistanutkaan sen kuuluvan ukkoparalle!" - -He olivat nyt tulleet Maida Valen alempana olevaan osaan, jossa on -paljon yksityisiä, aidalla varustettuja, puutarhojen ympäröimiä -rakennuksia. Melky näytti erästä pientä taloa, rapattua huvilaa, jonka -valkeat seinät loistivat marraskuun kuuvalossa. Sen korkean aidan -ympäröimä puutarha oli jonkin verran suurempi kuin naapuritalojen, ja -siellä kasvoi paljon jokseenkin korkeita jalavia ja niiden juurella -suuria pensaita. - -"Tämäpä on hauska ja todella oikein maaseutua muistuttava paikka", hän -huomautti Melky heidän astuessaan tien poikki ja lähestyessään veräjää. -"Ja kun sisälle pääsee, on se epäilemättä harvinaisen rauhallinen. Mitä -te sanotte, herra Ayscough?" - -Salapoliisi tarkasteli veräjää. Se oli omituisen näköinen, kahden -tukevan pylvään reunustama ja valmistettu takoraudasta, jonka verkon -silmukat olivat hyvin lujasti punotut. Ayscough kurkisti sisään sen -yläosasta ja näki hyvin hoidetun nurmikentän, jonkun veistokuvan, -puutarhapenkin ja muita sellaisia piirteitä, joiden avulla lontoolaiset -huvilanomistajat tahtovat luoda ympärilleen maalaisleimaa. Mutta -minkäänlaisia elonmerkkejä hän ei huomannut puutarhan perällä olevassa -talossa. - -"Talossa ei ole laisinkaan valoa", huomautti Ayscough tunnustellen -veräjää. - -"Näyttää aivan siltä kuin kaikki olisivat ulkona. Aiotteko soittaa?" - -Melky osoitti aidansivua. - -"Tämän ja tuon naapuritalon välillä on kuja", hän sanoi. "Tulkaahan -katsomaan -- eiköhän siellä ole jonkinlainen takakäytävä." - -"Onpa tämän kiviaidan päällä aika paljon rautapiikkejä ja lasinsiruja", -huomautti Ayscough heidän kiertäessään kapeaa käytävää myöten huvilan -taakse. "Isoisänne halusi ilmeisestikin, ettei kukaan kovin helposti -pääsisi hänen alueelleen, herra Rubinstein. Kuuden jalan korkuinen aita -ja sen päällä ihan oikean linnoituksen varustukset! Mitä nyt aiotte -tehdä?" - -Melky oli astunut erääseen sivumuurin syvennykseen ja tarkasteli -vankkaa ovea, jonka alapuolella saattoi kuuvalossa selvästi erottaa -sanan _sivukäytävä_. Hän käänsi portinkahvaa ja huudahti. - -"Avonainen", hän sanoi. "Tulkaa mukaan, herra Ayscough, mennään sisään, -jos joku on sisällä, niin hyvä on, jollei -- niin yhtä hyvä. Minä aion -vähän tarkastaa paikkoja." - -Salapoliisi meni Melkyn jäljessä huvilan takana olevalle kivetylle -pihalle. Siellä tuntui vallitsevan täysi pimeys -- ja akkunat olivat -pimeät. - -"Ei valoja julki- eikä takasivulla", huomautti Ayscough. "Ei sisällä -voi olla ketään. Ja kuulkaahan -- jos jompikumpi noista kiinalaisista -herroista tulisi pääportista omalla avaimellaan ja huomaisi meidän -vaaniskelevan täällä, niin se ei näyttäisi oikein hyvältä, vai mitä? -Eiköhän olisi parasta tulla uudestaan päiväsaikaan?" - -"Mitä tyhjiä", sanoi Melky. "Enkö minä ole toinen tämän hauskan pikku -talon omistajista? Ja eikö tämä veräjä ollut auki? Tulkaa pois talon -julkisivulle." - -Hän lähti astelemaan hiekoitettua polkua, joka kiersi talon ympäri, -ja nousi portaita pylväitten reunustamalle paraatiovelle. Siellä hän -soitti kelloa, ja hänen toverinsa kuuli sen äänekkään kilinän talon -sisällä. Mutta kukaan ei tullut avaamaan -- ja koko paikka näytti -entistäänkin pimeämmältä ja hiljaisemmalta. - -"Ei siellä tietysti ole kukaan sisällä", kuiskasi Ayscough. "Tulkaa -nyt, lähtekäämme jo pois." - -Melky ei vastannut. Hän meni alas portaita ja käveli katua vastaan -olevan rautaportin viereiselle nurmikolle. Hänen oikealla puolellaan oli -tiheä rautatammi- ja laakeripuupensaikko, ja kun hän meni sen ohitse, -lähti sieltä liikkeelle jokin vilkas ja nopsa ja mutkitteleva eläin ja -kiiti nurmikon poikki. - -"Voi taivas!" huudahti Ayscough. "Sehän oli rotta Ja aivan kaniinin -kokonainen!" - -Melky pysähtyi, katseli rotan jälkeen ja sitten sitä paikkaa, josta se -oli tullut esiin. Ja äkkiä hän lähti pensaikkoon päin ja työnsi syrjään -paksut laakeripuun oksat. Samassa silmänräpäyksessä hän peräytyi -salapoliisin luokse ja hänen kasvonsa kalpenivat kuuvalossa. - -"Herra Ayscough!" hän huohotti. "Hiivatti sentään! Siellä on kuollut -mies! Katsokaa itse!" - - - - -XXVII - -TYHJÄ TALO - - -Ayscough oli ilmaissut jonkinlaista pidättyväisyyttä ja -vastahakoisuutta toverinsa puuhia kohtaan siitä lähtien kun tämä sai -hänet tulemaan sisään Molteno Lodgen takaveräjästä -- nämä hommat -tuntuivat hänestä tarkoituksettomilta ja vääriltä. Mutta kuullessaan -Melkyn äkillisen huudahduksen hän hyökkäsi ammatti vaistonsa -yllyttämänä eteenpäin ja katsoi raosta, jonka Melky teki pensaikkoon. - -"Laupias taivas!" hän sanoi. "Olette oikeassa. Toinen kiinalaisista!" - -Täysikuu oli nyt korkealla pilvettömällä taivaalla ja sen valo osui -suoraan keltaisille kasvoille ja keltaisessa kaulassa olevalle tummalle -haavalle. Kuka mies lieneekään ollut, oli hänet tapettu voimakkaalla -veitseniskulla, joka oli osunut suoraan ja erehtymättä kaulasuoneen. -Ayscough osoitti suurta leveää tahraa maassa pensaitten juurella. - -"Lävistetty", hän kuiskasi, "pistetty kuoliaaksi! Ja laahattu tänne -- -katsokaahan tuota -- ja tuota!" - -Hän kääntyi ja näytti useampia tahroja heidän takanaan hiekoitetulla -polulla -- tahroja, jotka pienin välimatkoin ulottuivat melkein ovelle -asti. Sitten hän veti taskustaan tulitikkulaatikon raapaisi valoa, meni -lähemmäksi ja piti tulitikkua lähellä vainajan kasvoja. Melkykin, joka -seisoi aivan hänen vieressään, tarkasti kuollutta. - -"Epäilemättä toinen noista kiinalaisista", huomautti Ayscough tikun -lepattaessa ja sammuessa. "Tai joka tapauksessa joku kiinalainen. Ja -hän on ollut kuolleena jo joitakin päiviä! Tämäpä nyt on kummallista!" - -"Mitä nyt on tehtävä?" kysyi Melky. - -"Tämähän on murha." - -Ayscough katseli ympärilleen. Häntä ihmetytti kuinka oli mahdollista, -että kuollut mies saattoi maata muutamia päiviä kenenkään löytämättä -tuossa puutarhassa aivan lähellä vilkasliikkeistä katua, jota -myöten lakkaamatta virtaa jos jonkinlaisia ajopelejä ja kulkijoita. -Mutta tutkittuaan pikaisesti ympäristöä hän käsitti asian. Rakennus -sijaitsi puutarhan yhdellä syrjällä, muita kolmea reunaa varjostivat -naapuritalot ja kadun puolella korkea aita, suuret puut ja tiheät -pensaat. Kadun puoleinen portti oli lukossa tai säpissä; kukaan muu -ei ollut tullut sisään paitsi veitsen omistaja, joka oli lyönyt tuon -haavan ja tiesi murhatun makaavan laakeripuitten juurella. Vain Melkyn -askelten pelästyttämä rotta oli ollut asiasta selvillä. - -"Odottakaa täällä", virkkoi Ayscough. "No niin, ainakin portin -sisäpuolella sitten, älkää tulko ulos, minä en halua herättää huomiota. -Jossakin lähistöllä on varmasti poliisi." - -Hän meni rautaristikkoiselle portille Melkyn seuratessa hänen -kintereillään, löysi ja irroitti patenttisäpin ja pujahti kadulle. -Parin minutin kuluttua hän palasi poliisin kanssa. Hän viittasi miestä -tulemaan aidan sisäpuolelle ja lukitsi taas portin. - -"Koska te tunnette tämän vahtialueen", sanoi hän rauhallisesti aivan -kuin jatkaen aikaisemmin aloitettua keskustelua, "niin varmaankin -tunnette myöskin ne kaksi kiinalaista herrasmiestä, jotka asuvat -täällä?" - -"Olen kyllä nähnyt heidät", vastasi poliisi. "Kaksi hiljaista pientä -miestä -- olen nähnyt heidät usein -- tavallisesti iltaisin." - -"Oletteko viime aikoina nähnyt heitä?" kysyi Ayscough. - -"Niin, nyt kun johdun sitä ajattelemaan, en ole", vastasi poliisi. "En -muutamiin päiviin." - -"Oletteko huomannut, että talo on ollut suljettuna -- että julkisivun -akkunoissa ei ollut valoja?" kysyi salapoliisi. - -"Täällä ei tosiaankaan koskaan näe valoa, herra Ayscough", selitti -poliisi, "akkunat ovat luukuilla varustetut. Tiedän sen, koska minulla -oli tapana tarkastella talon ollessa tyhjänä." - -"Tiedättekö millaiset palvelijat näillä kahdella oli?" kysyi Ayscough. - -"Heillä ei ollut laisinkaan palvelijoita", vastasi poliisi. "Minusta -tuntui siitä vähästä päättäen, mitä heitä näin, että he eivät -käyttäneet taloa juuri mihinkään muuhun kuin nukkumiseen. Olen nähnyt -heidän lähtevän aamulla kirjat ja paperit kainalossaan ja palaavan -illalla samoin. Mutta palvelijoita ei täällä ole. Onko jotakin -hullusti, herra Ayscough?" - -Ayscough lähti pensaikkoon päin. - -"Tämän verran on hullusti", hän vastasi. "Toinen heistä makaa kuolleena -noiden laakeripuitten takana veitsenhaava kurkussaan. Ja varmalta -näyttää kaikesta päättäen, että hän on maannut, siellä muutamia päiviä. -Katsokaahan!" - -Poliisi kurkisti pensaikkoon, päästi, kimeän huudahduksen ja näytti -aivan hölmistyneeltä. Hän katseli tovereitaan, katseli ympärilleen -puutarhassa ja osoitti äkkiä tummaa tahraa maassa. - -"Tuossa on verta", hän sanoi. "Verta!" - -"Verta!" huudahti Ayscough. "Tällä polulla on verta pitkin matkaa. -Mies on pistetty kuoliaaksi tullessaan sisään tuosta ovesta, sitten -hänen ruumiinsa on laahattu polkua pitkin ja heitetty tänne. No niin, -lähtekää nyt poliisiasemalle ja kertokaa siellä, mitä olemme löytäneet -Hankkikaa apua, hänet on kuljetettava ruumishuoneeseen. Ja tuokaa -miehiä vartioimaan tätä taloa -- kertokaa poliisikomisarjukselle kaikki -ja sanokaa että minä olen täällä. Ja vielä -- antakaa minulle tuo -lamppunne." - -Poliisi irroitti sähkölampun vyöstään ja ojensi sen Ayscoughille. Tämä -päästi hänet ulos portilta, palasi sitten Melkyn luokse ja viittasi -häntä tulemaan rakennuksen sisään. - -"Katsokaamme päästäänkö jollakin tavoin tuonne sisään", hän sanoi. -"Totisesti, herra Rubinstein, jokin vaisto varmaankin ohjasi teitä -tulemaan tänne tänä iltana! Olemme keksineet jotakin, mutta taivas sen -tietää, että en aavista, mitä se on!" - -"Herra Ayscough", virkkoi Melky. "En aavistanutkaan mitään tämän -tapaista -- se on ollut minulle todellinen yllätys. Mutta sen kyllä -voin varsin hyvin ymmärtää, mitä se merkitsee. Se on vain yksi palanen -tuosta suuresta jutusta. Murha, herra Ayscough, verinen murha! Kaikki -tuon kellanpunaisen timantin vuoksi, josta lopultakin kuulimme. Voi, -jos vain olisin tietänyt, että se oli koko tämän jutun pohjalla, olisin -varmasti osannut tehdä terävämpiä johtopäätöksiä! Kahdeksankymmenen -tuhannen punnan arvoinen timantti --" - -Ayscough, joka oli käsitellyt paraatioven lukkoa, keskeytti äkkiä -toverinsa mietteet. - -"Ovi on auki!" hän huudahti. "Auki! Ei edes salpa ole päällä. Tulkaa -mukaan!" - -Melky peräytyi vähän nähdessään pimeän eteishuoneen. Puutarhassa tuntui -kammottavalta kirkkaassa kuunvalossa, Mitä kaikkea saattoikaan olla -sisällä mustassa äänettömässä talossa? - -"Kas niin, sytyttäkää nyt tuo sähkölamppunne!" hän sanoi. "En ole -vähintäkään mieltynyt tämän tapaisiin tutkimuksiin. Meillä olisi -välttämättä pitänyt olla revolverit mukanamme." - -Ayscough sytytti lampun ja astui edellä eteiseen. Siellä ei voinut -nähdä mitään muuta kuin sellaista, mikä kuului asiaan hyvin -kalustetussa talossa. Ensimmäisessä huoneessa, johon he katsoivat, oli -vain kauniita huonekaluja, pehmeitä mattoja ja vanhoja tauluja. Mutta -sen takana olevassa huoneessa oli selviä jälkiä siitä, että siellä -oli hiljattain asuttu. Sinne oli katettu illallispöytä, jossa oli -ruokaa, kylmää linnunpaistia, kieltä. Toisella lautasella oli molempia -näitä leikkeleitä ja niiden päällä ristissä veitsi haarukka Lähellä -sitä toisella lautasella oli taitettu leipäviipale. Kaikista näistä -seikoista saattoi päättää, että illallinen oli katettu kahdelle, että -vain yksi oli istuutunut sitä syömään, että hänet oli keskeytetty ihan -aterian alussa -- syrjään sysätyn lautasen vieressä oli lasi puolillaan -vaaleaa ranskalaista viiniä. "Näyttää aivan siltä, että toinen heistä -oli ollut aterialla, sitten pakosta keskeyttänyt sen eikä enää koskaan -palannut sitä jatkamaan", huomautti Ayscough. "Epäilemättä hän, joka -makaa tuolla ulkona. Tarkastelkaamme toisiakin huoneita." - -Mitään mainitsemisen arvoista ei ollut nähtävissä paitsi että eräässä -makuuhuoneessa auki jätetyssä lipaston laatikossa näkyi paljon -hopea- ja kuparirahoja, joiden joukossa siellä täällä kimmelsi -kultakolikkokin. Ayscough nyökäytti merkitsevästi päätään tämän -nähdessään. - -"Toinen todistus kiireestä", hän virkkoi. "Joku on kiitänyt täältä niin -nopeasti kuin suinkin on voinut. Näkyviin jätetyt rahat -- keskeytynyt -ateria -- avonainen ovi -- kaikki selviä todistuksia. No niin, me -olemme toistaiseksi nähneet tarpeeksi. Meidän miehemme saavat myöhemmin -tehdä perinpohjaisen tutkimuksen. Tulkaa taas alakertaan." - -Ei kumpikaan heistä tuntenut suurta halua keskustelemiseen tai -otaksumien esittämiseen ja he odottivat poliisin tuloa äänettöminä -lähellä porttia, kumpikin ajatellen sitä mykkää olentoa, joka -makasi laakeripuitten takana. Sitten Ayscough ja poliisikomisarjus -neuvottelivat kuiskailemalla, järjestivät vainajan siirtämisen -ruumishuoneeseen, talon vartioinnin ja perinpohjaisen tutkimisen. Sen -jälkeen Ayscough viittasi Melkyä mukanaan kadulle. - -"Hauska on päästä pois tuolta ainakin toistaiseksi", hän sanoi -huojentuneen näköisenä. "Minun mielestäni siellä on aivan liian paljon -murhan ja salaperäisyyden, juuri itämaisen salaperäisyyden tuntua, -herra Rubinstein! Mutta erään asian me voimme suorittaa nyt heti. -Ettekö sanonut näiden molempain olevan lääketieteen ylioppilaita -yliopistokolleegion sairaalassa?" - -"Niin herra Penniket selitti", vastasi Melky. "Hiivatti sentään! En ole -koskaan kuullut heistä, ennen kuin vasta tänään iltapäivällä!" - -"Todennäköisesti saatte ennen pitkää kuulla heistä aika paljon", -huomautti Ayscough. "Ajakaamme nyt Gower-kadulle, Luullakseni joku -siellä voi kertoa heistä jotakin." - -Hän käveli St. John's Wood -kadun varrella olevalle ajuriasemalle, -jossa hän työnsi Melkyn vuokra-ajurin rattaille ja käski ajaa täyttä -vauhtia yliopistokolleegion sairaalaan. Sen käskyn täyttäminen ei -vienyt pitkää aikaa, mutta heidän perille saavuttuaan ei suinkaan -ollut helppoa löytää sellaista henkilöä, joka olisi voinut antaa -Ayscoughin haluamat tiedot. Vihdoin, heidän odotettuaan jonkin aikaa -vastaanottohuoneessa, tuli sisään muuan nuori sairaalan lääkäri ja -katsoi heihin kysyvästi. - -"Mitä te haluatte tietää näistä kahdesta kiinalaisesta ylioppilaasta?" -hän kysyi vähän kärsimättömästi vilkaisten Ayscoughin nimikorttiin. -"Onko jotakin hullusti?" - -"Tahtoisin tietää monta seikkaa", vastasi Ayscough. "Ainakin myöhemmin, -joskaan ei tällä hetkellä. Tunnette ne molemmat miehet, joita tarkoitan --- Chang Lin ja Chen Lin -- he ovat luullakseni veljeksiä?" - -"Tunnen heidät. He ovat viime joulusta lähtien opiskelleet täällä", -vastasi nuori lääkäri. "Asianlaita on niin, että he eivät ole veljiä, -vaikka ovatkin hyvin toistensa näköisiä ja vaikka molemmilla onkin -sama sukunimi -- jos Li on mikään sukunimi. He ovat ystävyksiä, eivät -veljeksiä, niin he ovat itse selittäneet meille." - -"Milloin näitte heidät viimeksi?" kysyi Ayscough. - -"Nyt kun asiaa ajattelen, muistan siitä olevan jo muutamia päiviä", -vastasi lääkäri. "Huomautin siitä tänään, sillä kaipasin heitä eräällä -luennolla." - -"Sanoitte heidän olleen toistensa näköisiä", huomautti salapoliisi. -"Luullakseni voitte kuitenkin erottaa toisen toisesta?" - -"Tietysti. Mutta mitä tämä oikein merkitsee? Näen, että olette -salapoliisi. Ovatko he jossakin hädässä?" - -"Tämän asian laita on niin", vastasi Ayscough, "että toinen heistä -makaa kuolleena ruumishuoneessa. Olisin teille hyvin kiitollinen, -jos tulisitte meidän kanssamme ajurilla toteamaan kumpi heistä on -kysymyksessä. Tämä on nimittäin murhajuttu!" - -Kahdenkymmenen minuutin kuluttua Ayscough astui nuoren sairaalalääkärin -edellä synkkään ja hiljaiseen huoneeseen ja nosti verhon keltaisilta -kasvoilta. - -"Kumpi heistä on tämä?" hän kysyi. - -Lääkäri säpsähti nähdessään haavan vainajan kurkussa. - -"Tämä on Chen", vastasi hän. - - - - -XXVIII - -VIIDENSADAN PUNNAN SETELI - - -Ayscough peitti taas vainajan kasvot ja viittasi tohtoria tulemaan -ulompana olevaan huoneeseen, jossa Melky Rubinstein odotti heidän -paluutaan miettien yhä vakavasti illan tapauksia. - -"Tuolla siis on Chen Li", sanoi Ayscough viitaten peukalollaan -ruumishuoneeseen päin. "Oletteko varma siitä?" - -"Hän on epäilemättä Chen Li", vakuutti lääkäri. "Tunnen hänet hyvin." - -"Nuorempiko heistä kahdesta?" kysyi Ayscough. - -Lääkäri pudisti päätänsä. - -"Sitä en voi väittää", hän vastasi. "Vaikeaa olisi sanoa kumpi kahdesta -suunnilleen yhdenikäisestä kiinalaisesta on vanhempi. Mutta tuo on -Chen. Hän ja Chang Li ovat hyvin toistensa näköiset, mutta Chen oli -vähän pienempi ja lyhyempi." - -"Mitä tiedätte heistä?" kysyi Ayscough. - -"Voitteko sanoa, mitä sairaalassanne heistä tiedetään?" - -"Hyvin vähän", vastasi lääkäri. "Meillä on siellä muutamia -ulkomaalaisia opiskelijoita ja nämä tulivat noin viime joulun aikoina, -ehkäpä uuden vuoden tienoilla. En tiedä heistä mitään muuta kuin että -ne olivat samanlaisia kuin useimmat itämaalaiset -- hyvin tyyniä, -vaatimattomia ja hyväluontoisia miehiä, hyvin uutteria opinnoissaan -ja töissään, tuottamatta koskaan minkäänlaista vaivaa, ja hyvin -täsmällisiä velvollisuuksiensa suorittamisessa." - -"Ja sanotte, ettei heitä siis ole muutamiin päiviin nähty sairaalassa?" -jatkoi Ayscough. "Voitteko nyt mainita minulle -- se olisi hyvin -tärkeää -- täsmälleen, niistä päivästä alkaen he ovat olleet poissa?" - -Sairaalalääkäri tuumi hetkisen. Sitten hän äkkiä veti povitaskustaan -pienen muistikirjan. - -"Ehkäpä voin", hän vastasi käännellen sen lehtiä. "Kyllä -- -heidän olisi kumpaisenkin pitänyt olla eräällä minun luennollani -kahdentenakymmenentenä päivänä, kello kymmenen kolmekymmentäviisi. -He eivät saapuneet. Sen koommin en ole heitä nähnyt -- olenpa aivan -vakuutettu siitä, että he eivät ole sen koommin siellä olleet." - -"Kahdentenakymmenentenä?" huomautti Ayscough. Hän vilkaisi Melkyyn, -joka seurasi keskustelua suurella mielenkiinnolla. "Katsotaanpa -- -ukko Moltenius sai loppunsa kahdeksannentoista iltapuolella. Parslett -myrkytettiin yhdeksäntenätoista yöllä. Hm!" - -"Ja Parslett löydettiin noin puolitiessä kiinalaisten talon ja oman -asumuksensa välillä, herra Ayscough, älkää unohtako sitä", kuiskasi -Melky. "Minä en unohda -- älkää vain tehkö mitään erehdystä?" - -"Ette tiedä näistä kahdesta mitään muuta, jota voisitte kertoa?" kysyi -salapoliisi nyökäyttäen rauhoittavasti päätään Melkylle ja kääntyen -sitten lääkärin puoleen. "Jotakin pikku seikkaa? Ei tiedä kuinka paljon -hyötyä mistäkin seikasta on." - -"En tiedä mitään", vastasi lääkäri, joka oli ilmeisestikin hyvin -ihmeissään siitä, mitä oli nähnyt ja kuullut. "Nuo itämaalaisethan ovat -hyvin umpimielisiä. En voi muistaa mitään." - -"Ettekö voi mainita ketään heidän ystäväänsä tai tuttavaansa?" kysyi -Ayscough. "Luullakseni heillä oli joku noiden opiskelijain joukossa?" - -"En nähnyt heitä koskaan kenenkään seurassa mainittavammin -- paitsi -erään nuoren japanilaisen, joka kuunteli joitakin samoja luentoja -heidän kanssaan", vastasi lääkäri. "Olen nähnyt heidän puhelevan -yhdessä Gower-kadulla." - -"Mikä hänen nimensä on?" kysyi Ayscough vetäen taskustaan muistikirjan. - -"Herra Mori Yada", vastasi lääkäri heti. "Hän asuu Gower-kadun -varrella -- talon numeroa en tarkemmin tiedä Niin, tuolla tavoin hänen -nimensä kirjoitetaan. Hän on minun tietääkseni ainoa mies, joka näytti -tunteneen nuo kiinalaiset." - -"Oletteko nähnyt häntä hiljattain?" kysyi Ayscough. - -"Kyllä, säännöllisesti, vieläpä tänäänkin", vastasi lääkäri. Hän odotti -ilmeisesti jonkin aikaa vielä uusia kysymyksiä. Kun ei niitä enää -kuulunut, hän virkkoi: "Chang Li on varmaankin kadoksissa?" - -"Se talo, jossa nämä molemmat asuivat, on tyhjä", vastasi Ayscough. - -"Nyt lisään vielä jotakin", sanoi lääkäri. "Omasta kokemuksestani -tiedän, että Tottenham Court -tien varrella on teehuone -- jonkinlainen -yksityisluontoinen paikka -- Pilmansayn teehuone, jossa nuo molemmat -usein kävivät. Lieneekö siitä teille mitään hyötyä?" - -"Kaikki pikkutiedot ovat hyödyksi", vastasi Ayscough merkiten osoitteen -muistikirjaansa. "Nyt käsken tuon vuokra-ajurin viedä teidät takaisin -sairaalaan. Tulen sinne käymään huomisaamuna ja haluaisin silloin -tavata myöskin tuon nuoren japanilaisen herran. Tämä on nähkääs -murhajuttu ja sen taakse kätkeytyy jotakin muuta myös." - -"Epäilette, että Chang Li on syyllinen?" sanoi lääkäri heidän -mennessään ajurin luokse. - -"En voi toistaiseksi väittää sitä", vastasi Ayscough jurosti. "Enhän -tiedä vaikka myöskin Chang Li olisi murhattu. Mutta siitä minulla on -jokseenkin selvä käsitys, miksi Chen Li menetti henkensä!" - -Lääkärin poistuttua Ayscough palasi Melkyn luokse. - -"Tulkaa takaisin Molteno Lodgeen", hän sanoi. "Siellä toimitetaan -par'aikaa tarkastusta. Menkäämme katsomaan ovatko he saaneet selville -mitään tärkeää." - -Talo, joka oli ollut ihan kuollut ja autio Melkyn ja salapoliisin -käydessä siellä aikaisemmin illalla, oli heidän nyt palatessaan täynnä -toimeliaisuutta ja virkeyttä. Yksi poliisi vartioi pääportilla, -toinen pihaovella. Itse talossa oli lukittujen ovien ja suljettujen -akkunaluukkujen ja verhojen takana jokainen huone valaistu, ja -teräväsilmäiset miehet kääntelivät joka paikan ylös alaisin. Eräs -seikka tässä tutkinnossa pisti heti vastatulleitten silmiin: se kohta -maassa, jossa Melky oli löytänyt vainajan, oli huolellisesti ympäröity -nuoralla. Ayscough viittasi kädellään merkitsevästi siihen suuntaan. - -"Hyvä on ", hän virkkoi. "Tuo osoittaa, että he ovat löytäneet askelten -jälkiä. Siitä saattaa olla hyötyä. Menkäämme kuulemaan, mitä muuta he -ovat saaneet selville." - -Näiden tutkimusten johtaja seisoi ruokasalissa, kun Ayscough ja Melky -astuivat sisään. Hän viittasi heitä tulemaan luokseen ja sulki oven. - -"Olemme tehneet pari kolme löytöä", hän sanoi vilkaisten Ayscoughiin. -"Ensiksikin, sen pensaikon ympärillä, jossa mies makasi, oli -jokseenkin harvinaisia jalanjälkiä, jonka vuoksi käskin ympäröidä sen -huolellisesti nuoralla. Päivänvalossa tarkastelemme sitä lähemmin. -Hyvin pieniä jälkiä nähkääs, paremminkin naisen kuin miehen jalan -jättämiä." - -Ayscoughin terävät silmät kääntyivät tulisijaan päin. Ristikon -vieressä oli pari kolme paria tohveleita, joita hän osoitti. "Näillä -kiinalaisilla on minun ymmärtääkseni hyvin pienet jalat", hän sanoi. -"Jäljet ovat varmaankin heidän. No niin, mitä muuta?" - -Puhuteltu veti takkinsa taskusta pienen paketin ja rupesi availemaan -sitä tilapäisestä käärepaperista. "Ehkä herra Rubinstein tuntee tämän. -Me löysimme sen eräästä yläkerran makuuhuoneen uunista puoleksi -palaneena." - -Hän näytti pientä tukevatekoista pahvilaatikkoa, kooltaan noin kolme -tuumaa eri suuntiin. Se oli kääritty paksuun, kiiltäväpintaiseen, -tummanharmaaseen paperiin, johon oli painettu muutamia sanoja syvillä -kultakirjaimilla. Laatikko oli jokseenkin hiiltynyt ja vain osia -kannessa olevista sanoista oli säilynyt pilaantumattomina -- mutta ei -ollut vaikea saada selvää mitä nuo sanat olivat olleet: - - ....ENIUS, - ... JA JALOKIVIKAUPPIAS, - ...ED-KATU. - -"Se on herra Multenius-vainajan laatikoita", vakuutti Melky heti. -"Daniel Multenius, panttilainaaja ja jalokivikauppias, Praed-katu -- -niin se kuuluu kokonaisuudessaan. Sanotteko löytäneenne sen uunista, -herra? Ja -- mitä hän lienee ottanut siitä, ennenkuin heitti laatikon -pois, herra, Ayscough -- kuka hän nyt sitten lieneekin ollut?" - -"Tuon siunatun kellanpunaisen timantin tietysti", sanoi Ayscough. "Se -on selväkin! No niin, mitä muuta vielä?" - -Tarkastuksen suorittaja kääri jalokivikauppiaan laatikon huolellisesti -paperiin ja pani taskuunsa. Sitten hän loi merkitsevän silmäyksen -salapoliisitoveriinsa, työnsi pari sormea liivintaskuunsa ja veti esiin -rypistyneen paperipalan. - -"No niin", hän vastasi, "tämän löysimme juuri tuolta. Lattialta, tämän -pöydän päästä." - -Hän levitti puhuessaan rypistyneenä paperin ja piti sitä toisten -silmäin edessä Ayscough tuijotti siihen melkein silmiinsä uskomatta ja -Melky huudahti kuuluvasti: - -"Hiivatti sentään!" hän sanoi. "Viidensadan punnan seteli!" - -"Niin on", myönsi poliisikomisarjus. "Englannin pankin viidensadan -punnan seteli! Vieläpä oikein hyvä. Lattialle heitettynä." - -"Ottakaa se talteen", sanoi Ayscough lyhyesti. "Ettekö ole löytänyt -mitään papereita, asiakirjoja tai muuta sellaista, josta saisi -lisävalaistusta?" - -"Tuolla on aika joukko papereita", vastasi tarkastuksen suorittaja -osoittaen pöydällä olevaa kirja- ja paperiläjää, "mutta ne näyttävät -olevan pääasiassa luentomuistiinpanoja. Myöhemmin kyllä tarkastan ne." - -"Katsokaa, voisitteko löytää joitakin kirjeitä, osoitteita ja muuta -sentapaista", neuvoi Ayscough. Hän käänteli muutamia kirjoja, jotka -olivat kaikki lääketieteellisiä oppikirjoja, ja availi joitakin -niistä umpimähkään. Äkkiä hänen silmänsä osuivat samaan nimeen, jonka -sairaalalääkäri oli maininnut hänelle puoli tuntia aikaisemmin. -Irtolehdelle oli kirjoitettu Mori Yada, Gower-katu 491. Hänen päähänsä -juolahti eräs asia. Hän kehoitti tarkastuksen suorittajaa pitämään -silmänsä avoinna eikä jättämään mitään tutkimatta, tarttui sitten -Melkyn käsivarteen ja talutti hänet ulos. "Kuulkaahan", hän virkkoi -vetäen kellon taskustaan heidän kulkiessaan eteisen poikki, "nyt on -tuskin vielä kymmenenkään, ja minä olen saanut tietooni tuon nuoren -japanilaisen osoitteen. Tulkaahan -- mennään kysymään häneltä paria -seikkaa." - -Niin oli Melky, joka alkoi huomata, ettei heidän ajojahtinsa suinkaan -noudattanut suoraa viivaa, toisen kerran samana iltana Gower-kadulla ja -seurasi Ayscoughia ihmetellen itsekseen, mitä taas tulisi tapahtumaan, -kunnes salapoliisi pysähtyi korkean talon ovelle pitkän kadun -keskivaiheilla ja soitti kelloa. Nokkelan näköinen palvelijatar tuli -avaamaan ja katseli neuvottomana Ayscoughia, kun tämä pyysi tavata -herra Mori Yadaa. Kyllä herra Yada oli kotona, mutta hän ei tahtonut -tavata ketään iltaisin, jolloin hän oli syventynyt lukuihinsa -- olipa -hän suorastaan kieltänyt päästämästä ketään häiritsemään itseään. - -"Luullakseni hän kuitenkin tahtoo tavata minua", virkkoi Ayscough -vetäen esiin yhden ammattinimikorteistaan. "Antakaa hänelle tämä, olkaa -hyvä, ja sanokaa, että minulla on hyvin tärkeää asiaa." - -Hän kääntyi Melkyn puoleen sillä välin kun tyttö, joka yhä näytti -vastahakoiselta, oli lähtenyt yläkertaan. Hän sysäsi toveriaan kylkeen -ja kuiskasi: "Kun kohta pääsemme tuonne yläkertaan, niin pitäkää te -silmällä tuota japanilaista veitikkaa minun puhutellessani häntä. -Tarkastelkaa hänen kasvojaan ja pankaa merkille, hämmästyttääkö jokin -seikka häntä." - -"Se on pulmallinen tehtävä, kun edessä on japanilainen", mutisi Melky. -"Yhtä hyvin voisitte käskeä minun pitää silmällä kivikasvoja -- heidän -kasvonsahan ovat kuin puuta." - -"Koettakaa kuitenkin", sanoi Ayscough. "Silmäluomen värähdys, huulen -vääristys -- tai mitä tahansa! Tuossa tyttö tuleekin takaisin." - -Hetkistä myöhemmin Melky, joka seurasi aivan salapoliisin kintereillä, -huomasi seisovansa kirkkaasti valaistussa, liian lämpimässä, -verraten upeasti sisustetussa huoneessa. Siellä, erittäin mukavassa -nojatuolissa, sikaari suussa, keltakantinen romaani kädessään istui -hintelä, hienosti puettu nuori herrasmies, jonka kasvot olivat -sulamaisillaan hymystä. - - - - -XXIX - -HERRA MORI YADA - - -Ayscough oli varuillaan niin pian kun näki tuon hymyn. Hän oli elämänsä -varrella jo tullut tuntemaan jonkin verran eri kansallisuuksien -luonteita ja tiesi, että kun itämaalainen näyttää avomieliseltä ja -hymyilevältä, on paras olla varuillaan hänen suhteensa. Hän aloitti -kohtauksen kumartamalla kohteliaasti. Samalla hän tarkasti pikaisesti -herra Mori Yadaa. Tämä oli hänen arvionsa mukaan iältään noin kahden- -tai kolmenkolmatta, mustatukkainen, mustasilmäinen herra, ilmeisestikin -ylpeä englantilaisesta puvustaan, englantilaisista liinavaatteistaan, -englantilaisesta kaulanauhastaan, sukistaan ja kengistään - lyhyesti -sanoen hän oli aika keikari - ja ympäristöstään päättäen hyvin -ihastunut englantilaisiin mukavuuksiin - eikä suinkaan tuntenut -vastenmielisyyttä sitä englantilaista tapaa kohtaan, että nautti -vähän väkijuomia tupakkansa keralla. Pöydällä hänen ulottuvillaan oli -viinikarahvi, sen vieressä imupilli kivennäisveden nauttimista varten -ja pikari herra Yadan hoikkien ja kellertäväin sormien lähettyvillä. - -"Palvelijanne, hyvä herra", sanoi Ayscough. "Olen rikosasiain -salapoliisiosaston virkamies Ayscough ja tämäkin ystäväni. Luullakseni -herra Yada - herra Mori Yada?" - -Herra Yada hymyili taas ja nousematta seisomaan osoitti kahta tuolia. - -"Hyvä on", hän virkkoi hyvällä englannin kielellä. "Hauska nähdä -teitä -- olkaa hyvä ja istuutukaa, samoin ystävänne! Haluatte puhella -kanssani?" - -Ayscough istuutui ja avasi päällystakkinsa napit. - -"Kiitoksia, herra Yada", hän sanoi. "Niin, asianlaita on siten, herra -Yada, että tulin luoksenne hyvin tärkeässä asiassa. Teidän nimenne -kuulin tänä iltana eräältä tämän kadun varrella asuvalta nuorelta -sairaalalääkäriltä, tohtori Pitteryltä." - -"Niin, tunnen hänet", myönsi Yada. - -"Ja sitten?" - -"Tohtori Pittery kertoi minulle", jatkoi Ayscough, "että te tunnette -kaksi kiinalaista herraa, jotka ovat opintotovereitanne sairaalassa, -herra Yada?" - -Japanilainen taivutti sileää päätään ja puhalsi suun täydeltä savua -sikaaristaan. - -"Aivan oikein", hän vastasi heti. "Herra Chang Li -- herra Chen Li. -Tunnen heidät." - -"Tahtoisin kysyä teiltä erästä seikkaa, herra Yada", sanoi Ayscough -kumartuen eteenpäin ja heittäytyen tuttavallisen näköiseksi. "Milloin -näitte viimeksi nuo herrat tai jommankumman heistä?" - -Yada nojautui taaksepäin mukavassa pieluksilla varustetussa tuolissaan -ja loi katseensa kattoon. Äkkiä hän hypähti seisomaan. - -"Suvaitsetteko vähän viskyä ja soodaa?" hän kysyi vieraan varaisesti -ja ojensi puhtaan lasin Ayscoughille. "Niin -- noudan toisen -lasin toverillenne. Ottakaa itsellenne, olkaa hyvä. Minä katson -muistikirjastani voidakseni vastata kysymykseemme. Suokaa anteeksi, -hetkinen vain." - -Hän meni huoneen poikki kirjoituspöydän luokse, joka oli nurkassa, -ja otti käteensä imupaperin päällä olevan pikku muistikirjan. Hänen -käännellessään sen lehtiä Ayscough, joka kaatoi itselleen ja Melkylle -juomaa, iski merkitsevän näköisesti silmää toverilleen. - -"En ole nähnyt herra Chang Litä enkä Chen Litä sen jälkeen kuin -marraskuun kahdeksantenatoista aamulla", sanoi Yada äkkiä. Hän heitti -kirjan takaisin pöydälle, palasi takan edessä olevalle matolle ja -asettui seisomaan selin uuniin kädet housuntaskuissa. Hän kumarsi -kohteliaasti, kun hänen vieraansa kohottivat lasinsa häneen päin. "Onko -jotakin hullusti, herra etsiväkersantti?" hän kysyi. - -Ayscoughin onnistui painaa jalallaan Melkyn jalkaa samalla kun hän -vastasi suoraan tähän kysymykseen. - -"Asianlaita on niin, herra Yada", hän vastasi, "että toinen noista -nuorista miehistä on murhattu. Murhattu!" - -Yadan selväpiirteiset kulmakarvat kohosivat vähän, mutta muuten ei -hänen kasvoillaan mikään muuttunut. Hän katseli Ayscoughiin kiinteästi -sekunnin pari sitten hän lausui yhden sanan: - -"Kumpi?" - -"Tohtori Pitteryn mukaan Chen Li", vastasi Ayscough. "Tohtori Pittery -tunsi hänet. Hänet on murhattu, herra Yada! Veitsellä viilletty -kurkkuun." - -Salapoliisi näytti tuntevan jonkinlaista tyydytystä toistaessaan sanan -murhattu, mutta se ei näyttänyt tekevän minkäänlaista vaikutusta -japanilaiseen. Taas hän päästi suustaan yhden sanan. - -"Missä?" - -"Hänen ruumiinsa löydettiin sen talon puutarhasta, jossa he asuivat -vuokralla Maida Valessa", vastasi Ayscough. "Molteno Lodgessa. -Epäilemättä olette käynyt siellä heidän luonaan, herra Yada?" - -"Kyllä, muutamia kertoja", myönsi Yada. "En aivan äskettäin. Mutta -missä on Chang Li?" - -"Sitä juuri me emme tiedä ja haluaisimme tietää", sanoi Ayscough. -"Häntä ei ole nähty sairaalassa kahdennenkymmenennen päivän jälkeen. Ja -te sanotte, ettette ole nähnyt kumpaakaan kahdeksannentoista jälkeen?" - -"En ollut sairaalassa yhdeksäntenätoista päivänä", vastasi Yada. Hän -heitti pois sikaarin lopun, otti uuden pöydällä olevasta laatikosta, -työnsi laatikon lähemmäksi vieraitaan ja veti taskustaan hopeisen -tulitikkulaatikon. "Mitkä ovat tämän murhan lähemmät yksityisseikat? -Murhaahan ei tavallisesti tehdä ilman jotakin tarkoitusta." - -Ayscough otti tarjotun sikaarin, antoi laatikon Melkylle ja -sytyttäessään sikaariaan ajatteli rauhallisesti. Hänellä oli jännittävä -peli käynnissä japanilaisen kanssa, ja oli välttämätöntä ajatella -täsmällisesti ja nopeasti. Äkkiä hän teki ratkaisun ja heittäytyi -vilpittömän näköiseksi. - -"Asianlaita on seuraavalla tavalla", hän sanoi. "Yhdentekevää, vaikka -kerronkin teille kaikki. Olette epäilemättä sanomalehdistä lukenut -tuosta Praed-kadun jutusta? No niin. Siitä on aiheutunut peräti -merkillisiä seikkoja. Niin on selvinnyt." - -Melky istui vieressä levottoman ja huolestuneen näköisenä Ayscoughin -selostaessa äskettäin ilmi tulleita seikkoja sulavakäytöksiselle, -tyynelle ja rauhallisesti kuuntelevalle olennolle, joka seisoi -tulisijan edessä matolla. Hän ei ymmärtänyt salapoliisin -menettelytapaa. Hänestä näytti aivan mielettömyyden huipulta -kertoa muukalaiselle, vieläpä itämaalaiselle, että kaikkien näiden -salaperäisten tapausten ja murhien aiheuttajana oli kahdeksankymmenen -tuhannen punnan arvoinen timantti. Mutta hän suoritti oman -velvollisuutensa ja piti tarkoin silmällä Yadaa, voimatta kuitenkaan -hänen tyynillä kasvoillaan huomata merkkiäkään mistään muusta kuin -aivan luonnollisesta mielenkiinnosta. - -"Niin on asia", lopetti Ayscough. "En epäile laisinkaan, että Chen Li -kävi Multeniuksen liikkeessä maksamassa vuokraa, näki ukolla timantin -ja nitisti hänet sen vuoksi. Parslett näki Chen Lin pujahtavan pois -tuosta sivuovesta ja kuullessaan Multeniuksen kuolemasta alkoi epäillä -Chen Litä siitä ja koetti kiristää häneltä rahaa vaitiolonsa palkaksi. -Chen Li myrkytti Parslettin, mutta sai itse veitsenhaavan kurkkuunsa -tuon timantin vuoksi. Mutta keneltä? Chang Li on kadonnut!" - -"Epäilette Chang Litä?" kysyi Yada. - -"Niin epäilen", myönsi Ayscough. "Kiinalainen -- hyvinkin -kahdeksankymmenen tuhannen punnan arvoinen timantti -- mitä sanotte?" -Äkkiä hän loi silmänsä Yadaan kysyvän näköisenä. "Kuinka paljon -tiedätte näistä molemmista?" - -"Hyvin vähän -- paitsi että he olivat opintotovereitani", vastasi Yada. -"Joskus kävin heidän luonaan, he välistä täällä -- siinä kaikki." - -"Tohtori Pittery sanoo, etteivät he olleet veljiä", sanoi Ayscough. - -"Niin minäkin luulen", virkkoi Yada. "Ystävyksiä vain." - -"Voitteko kertoa meille mitään heidän tavoistaan ja oleskelupaikoistaan -sekä siitä, mitä he ylimalkaan puuhailivat silloin kun eivät olleet -sairaalassa?" kysyi salapoliisi. - -"Minun ymmärtääkseni he olivat kotonaan lukemassa silloin, kun eivät -olleet sairaalassa", vastasi Yada kuivasti. "He olivat ahkeria miehiä!" -Ayscough nousi seisomaan. "Olen teille hyvin kiitollinen, herra -Yada", hän sanoi. "Tulin luoksenne, koska nimenne mainittiin heidän -ystävänään. Tietystikin suurin osa siitä, mitä olen teille kertonut, on -sanomalehdissä huomisaamuna. Jos satutte kuulemaan jotakin tästä Chang -Lista, niin ilmoitatte kai meille, herra Yada?" - -Japanilainen hymyili vilpittömästi. - -"Ei voine sattua mitään, herra etsiväkersantti", hän vastasi "En tiedä -mitään muuta kuin mitä olen sanonut. Saadaksenne lisätietoja on teidän -paras mennä Kiinan lähetystöön." - -"Se on tosiaankin hyvä neuvo, kiitoksia", sanoi Ayscough. - -Hän kumarsi ja poistui Melkyn kanssa. Päästyään tovereineen kadulle hän -veti hänet sellaiseen paikkaan, joka oli täysin varjossa. Siellä oli -tekeillä jonkinlaisia alkuvalmistuksia talon rakentamiseksi. Ayscough -veti Melkyn telineen alle, joka ulottui sivukäytävän yläpuolelle. - -"Varmaankin teitä ihmetytti miksi kerroin tuolle miehelle niin paljon?" -hän kuiskasi. "Etenkin tuosta timantista? Mutta minulla oli omat syyni --- ja varsinkin oli tärkeää kertoa hänelle sen arvosta." - -"Sitä minä en olisi tehnyt, herra Ayscough", virkkoi Melky, "eikä -sen minun ymmärtääkseni olisi tarvinnut tulla sanomalehtiinkään. -Yleisön ei ole hyvä tietää, että Lontoossa on jossakin liikkeellä -kahdeksankymmenen tuhannen punnan arvoinen timantti -- ja mitä tulee -siihen, että kerroitte sen tuolle vinosilmäiselle miehelle --" - -"Odottakaahan hetkinen, nuorukainen", keskeytti Ayscough. "Minulla -oli omat syyni, vieläpä oikein hyvätkin. Kuulkaahan nyt, meidän -on toistaiseksi pidettävä silmällä tuota ovea. Jos japanilainen -tulee ulos, niin kuin minä otaksun hänen tulevan, niin lähdemme -hänen jälkeensä. Ja koska olette nuorempi ja solakampi, ja vähemmän -silmäänpistävä kuin minä, niin pysytelkää täällä kadun varjopuolella, -jos hän tulee ulos, ja seuratkaa häntä turvallisen välimatkan päässä -niin taitavasti kuin voitte. Minä tulen perässä." - -"Mikä uusi yritys tämä on?" kysyi Melky. - -"Älkää välittäkö siitä nyt", vastasi Ayscough. "Ja jos joudutte ajamaan -häntä takaa ja hän ottaa ajurin, niin koettakaa pysytellä lähettyvillä. -Nyt on aika paljon ihmisiä liikkeellä, ja jos olette varovainen, ei hän -näe teitä. Ja -- kas niin, mitä minä sanoin teille? Hän tulee nyt ulos! -Olkaa taitava, siitä riippuu enemmän kuin arvaattekaan!" - -Siitä ovesta, josta he olivat äsken tulleet, astui nyt esiin Yada, -jonka saattoi selvästi nähdä kadun sille puolelle osuvassa kirkkaassa -kuunvalossa. Hänen kuosikasta harmaata villapukuaan peitti paksu, -turkiskauluksella varustettu päällystakki. Päässään hänellä oli -kalpeita kasvojaan varjostamassa korkea musta hattu. Hän ei katsellut -oikealle eikä vasemmalle, vaan käveli nopeasti Euston-kadulle päin. Kun -hän oli päässyt noin kolmenkymmenen kyynärän päähän, työnsi Ayscough -Melkyn eteensä heidän piilopaikastaan. - -"Menkää te edellä", hän kuiskasi, "minä tulen jäljessänne. Pitäkää -häntä silmällä niin kauan kuin voitte -- enkö sanonut teille, että hän -tulisi ulos meidän lähdettyämme? Olkaa varuillanne!" - -Melky hiipi eteenpäin kadun varjonpuolisella käytävällä ja seurasi -hoikkaa olentoa, joka käveli nopeasti kuun valossa. Hän riensi hänen -jäljessään sairaalan ohitsekin vielä muutamia askelia, jolloin Yada -äkkiä astui kadun poikki maanalaisen rautatien asemalle päin. Hän -meni sisään siitä käytävästä, joka johti Cityyn meneville junille, -ja katosi. Melky, joka ei oikein tietänyt, mitä oli tehtävä, melkein -hyppeli kiihtymyksestä, kun Ayscough saapui hitaasti hänen luokseen. -"Pian, pian!" huudahti Melky. "Hän meni alas tuonne -- Cityn junille. -Hän pääsee lähtemään, jollette käy häneen käsiksi!" - -Mutta Ayscough pysyi levollisena ja sytytti tyynesti sikaarinsa -uudelleen. - -"Hyvä on, nuorukainen", hän sanoi "Antakaa hänen mennä nyt. Olen -nähnyt, mitä odotinkin näkeväni." - - - - -XXX - -RUUMISHUONE - - -Melky, joka oli ihan hengästynyt koettaessaan suorittaa toverinsa -määräyksiä, kääntyi nyt katselemaan häntä yrittämättäkään salata -hämmästystään. - -"Hiivatti sentään, tepä vasta olette tyyni, herra Ayscough. Ensinnäkin -on nähtävä paljon vaivaa seuratessa miestä tähän maanalaisen rautatien -asemalle, sitten huomataan hänen pujahtavan sinne kuin kaniini koloonsa --- ja annetaan hänen mennä! Miksi me lähdimme hänen jäljessään -Gower-katua pitkin? Vain nähdäksemmekö hänen lähtevän matkalle?" - -"Hyvä on, nuorukainen", sanoi Ayscough taas. "Ette oikein ymmärrä -meidän pikku temppujamme. Odottakaahan hetkinen." - -Hän veti taskustaan yhden nimikorttinsa, meni se kädessään -matkalippukonttoriin ja vaihtoi lippuluukulla muutamia sanoja -myyjän kanssa. Sitten hän palasi Melkyn luokse. "Hän osti lipun -Whitechapeliin", sanoi Ayscough heidän astellessaan rauhallisina -eteenpäin. "Mutta minkä vuoksi lähtee nuori japanilainen lääketieteen -ylioppilas sinne päin kello yhdentoista aikana illalla? Epäilemättä on -siinä takana jotakin tärkeää, herra Rubinstein. Mutta minä lähden nyt -länteen päin. Aion pistäytyä Great Western -hotelliin kuulemaan, onko -herra Purdie saanut joitakin tietoja tuosta amerikkalaisesta. Sitten -menen kotiin nukkumaan. Haluatteko tulla kanssani hotelliin?" - -"Minusta tuntuu, että voimme aivan hyvin hommailla koko yön läpeensä", -huomautti Melky, kun he taas astuivat kadun poikki ja menivät länteen -päin lähteville junille. "Meillä on ollut sellainen ilta, että en -olisi osannut aavistaakaan. Herra Ayscough, koska ihmeessä tässä alkaa -jotakin selvitä?" - -Ayscough istuutui tupakkavaunun nurkkaan ja nojautui taaksepäin. - -"Minun käsitykseni mukaan tämä lähestyy loppuaan", sanoi hän. "Huomenna -koko kaupunki tulee puhumaan tuon kiinalaisen murhasta. Ja jollei se -houkuttele Levendalea esiin piilopaikastaan, niin sitten en ymmärrä -vähintäkään, mikä hänet houkuttelisi!" - -"Niinkö luulette?" sanoi Melky. "Mutta miksi tuo uutinen toisi hänet -näkyviin?" - -"En tiedä", vastasi Ayscough melkein välinpitämättömästi. "Mutta olen -melkein varma siitä, että niin tulee tapahtumaan. Nähkääs, otaksun -Levendalen etsiskelevän Chen Litä. Jos Levendale nyt kuulee Chen Lin -makaavan kuolleena ruumishuoneessamme, niin -- ymmärrättekö?" - -Melky muisti, että Ayscough oli taitava mies, ja vaipui ajatuksiinsa, -kunnes juna pysähtyi Praed-kadulle. Hän käveli salapoliisin mukana -pitkin katuja ja sitten hotelliin ihmetellen itsekseen kuinka monta -kertaa he sinä päivänä olivat olleet tuossa kaupunginosassa tämän -aivan loppumattomalta näyttävän ajojahdin kestäessä. Hän oli melkein -huumaantunut, mutta Ayscough, joka yhä poltteli Yadan hänelle tarjoamaa -sikaaria, astui edellä hotelliin virkeän ja terveen näköisenä. - -Purdiella oli yksityinen oleskeluhuone makuuhuoneensa vieressä. Siellä -he tapasivat hänet ja Lauristonin, molemmat piippua polttamassa ja -ilmeisestikin kaikenlaisten ajatusten ja arveluitten valtaamina. He -ponnahtivat seisomaan salapoliisin saapuessa. - -"Kuulkaahan!" huudahti Lauriston. "Onko se totta, mitä tuosta -kiinalaisesta kerrotaan? Onko sekin tämän meidän juttumme yhteydessä, -niin kuin poliisiasemalla otaksuvat? Olemme odottaneet toivoen teidän -tulevan." - -"Niin", sanoi Ayscough vaipuen tuolille, "olemme puuhailleet aika -lailla, minä ja herra Rubinstein. Meillä on ollut kerrassaan kova -työ yhden illan osalle. Niin, se on totta, herrat -- yksi askel -lisää tikapuilla -- yksi tiilikivi lisää rakennuksessa! Me pääsemme -eteenpäin, herra Purdie, me pääsemme eteenpäin. Olette siis olleet -meidän laitoksellamme ja teille kerrottiin siellä asiasta?" - -"He mainitsivat meille vain pääpiirteet", vastasi Purdie. "Vain -tärkeimmät kohdat. Luullakseni ette ole kuullut mitään toisesta -kiinalaisesta?" - -"Emme vähintäkään vielä -- toistaiseksi", sanoi Ayscough. "Mutta -minulla on toivoa -- olen luullakseni päässyt vähän lähemmäksi -päämäärää herra Rubinsteinin avulla, vaikka hän ei oikein ymmärräkään -minun menettelytapaani. Mutta, hyvät herrat, tulin tänne kysymään, -oletteko kuulleet mitään Guyleristä. Mitä hän arveli siitä, mitä John -Purvis kertoi meille tänään iltapäivällä?" - -"Hän ei siitä hämmästynyt", vastasi Purdie. "Ettekö muista hänen -väittäneen alun pitäen, että kaiken tämän pohjalla oli jalokiviä? Mutta -hän hämmästytti meitä!" - -"Mitä? Kuinka niin?" kysyi Ayscough. "Uutisiako?" - -"Guyler vannoo nähneensä Stephen Purvisin tänä aamuna", vastasi Purdie. -"Hän on vakuutettu siitä!" - -"Nähneensä Stephen Purvisin tänä aamuna!" huudahti Ayscough. "Mutta -missä?" - -"Guylerillä oli asioita Cityssä -- sen kauimmassa päässä", sanoi -Purdie. "Hän meni par'aikaa Bishopsgaten poikki nähdessään Stephen -Purvisin -- hän vannoo, että se oli Stephen Purvis! -- mikään ei saa -hänen uskoaan horjutetuksi. Hän, Purvis, kääntyi juuri silloin kapealle -kujalle, joka johti kadun poikki. Guyler riensi hänen jälkeensä, mutta -hän oli kadonnut. Guyler odotti vaanien tuota kujaa aivan kuin kissa -vaanii hiirenkoloa, niin kuin hän sanoi -- mutta kaikki turhaan. Hän -odotti tunnin, mutta siitä ei ollut apua." - -"No, jos se oli Purvis", sanoi Ayscough, "oli hän tietysti mennyt kujaa -myöten ja tullut ulos sen toisesta päästä". - -"Ei", sanoi Lauriston. "Ei ainakaan Guylerin sanojen mukaan. Guyler -sanoi, että se oli pitkä, kapea kuja -- Purvis ei olisi voinut ennättää -sen toiseen päähän ennen kuin hän ennätti toiseen. Hän väittää, -- -nimittäin Guyler -- että kummallakin puolella tuota käytävää on vieri -vieressä liikehuoneustoja. Hänen arvionsa mukaan siellä on muutamia -satoja ovia, joten kestäisi ainakin viikon, ennen kuin hän ennättäisi -kysellä jokaisesta. Mutta hän on vakuutettu siitä, että Purvis katosi -yhteen niistä, ja myös ehdottomasti varma, että se oli juuri Stephen -Purvis. Purvis siis elää!" - -"Missä on toinen Purvis -- maanviljelijä?" kysyi Ayscough. - -"Hän asuu Guylerin kanssa Great Northern-hotellissa", vastasi -Lauriston. "Me olemme kaikki neljä olleet keskikaupungilla, Cityssä, -tarkastelemassa paikkoja. Guyler ja John Purvis lähtevät taas aamulla -sinne, John Purvis on tietysti hyvin iloinen kuultuaan, että Guyler -varmasti väittää nähneensä hänen veljensä. Kuulkaahan, arvatkaapa, mikä -on Guylerin käsitys Stephenin timantista!" - -"No, mikähän se voi olla?" kysyi salapoliisi. "Siitä on niin monta -nerokasta mielipidettä, että voimmehan vieläkin koettaa kuulla lisää. -Herra Rubinstein tuossa on väsynyt eri teorioihin." - -Mutta Melky höristi korviaan kuullessaan timanttia mainittavankaan. - -"Hän vain kiusoittelee, herra Lauriston", hän sanoi. "Älkää välittäkö -hänestä! Mitä Guyler arvelee?" - -"No niin, Guyler ei luonnollisestikaan vielä tiedä tästä -kiinalaisvaiheesta", sanoi Lauriston. "Guyler arvelee, että ryöstön on -suorittanut joukko miehiä -- nokkelia jalokivivarkaita, jotka tiesivät -Stephen Purvisilla olevan hallussaan tuon, kellanpunaisen timantin ja -ryhtyivät tarmokkaasti puuhaamaan sen haltuunsa saamista niin pian -kuin se tulisi Englantiin. Ja hän uskoo tuon joukon napanneen kiinni -Levendalen ja Stephen Purvisin salaisesti yrittävän päästä heihin -käsiksi. Se on joka tapauksessa Guylerin käsitys." - -"Hyvä on", sanoi Ayscough. "Ja voi siinä olla jotakin oikeaakin. -Mitä tähän etsintään tulee -- niin eihän meillä ainakaan ole mitään -varmuutta siitä, ettei jommallakummalla noista kiinalaisista ole ollut -jotakin yhteistä tuon varasjoukon kanssa. Eihän sitä voi koskaan tietää --- ja on melkein mahdotonta päästä suoraan päämaaliin tällaisissa -jutuissa. No niin, me olemme joka tapauksessa ryhtyneet toimenpiteisiin -saadaksemme uutisen tuosta timantista ja Chen Lin katoamisesta -huomisaamun sanomalehtiin, ja jollei se herätä koko kaupungin -mielenkiintoa --" - -Ovelle kuului koputus ja sisään tuli tarjoilija, joka katseli -anteeksipyytävän näköisenä huoneessa olijoita. - -"Suokaa anteeksi, hyvät herrat", hän sanoi. "Onko herra Ayscough -täällä? Ulkona on eräs herra, joka tahtoo nähdä teitä." - -Ayscough otti hattunsa ja lähti ulos. Siellä odotti häntä eteisessä -komean näköisenä tohtori Mirandolet suuressa mustassa viitassaan, -leveälierinen hattu päässään. Hän astui eteenpäin nähdessään -salapoliisin. - -"Tulin tänne, kun kuulin teidän olevan täällä", hän sanoi taluttaen -Ayscoughia poispäin. "Kuulkaahan, ystäväni, yksi meidän miehistä kertoi -minulle Molteno Lodgen jutusta ja kiinalaisen ruumiin löydöstä." - -"Se nuori herra, Rubinstein, joka kävi luonanne tänä aamuna ja oli -pyytänyt minut mukaansa, löysi sen", sanoi Ayscough, joka ihmetteli -itsekseen, mihin tohtori oikein pyrki. "Olin siellä hänen kanssaan." - -"Olen sitäpaitsi kuullut", jatkoi Mirandolet, "niinikään eräältä -meikäläiseltä siitä ihmeellisestä timanttia koskevasta tarinasta, jonka -on tänään iltapäivällä kertonut sen omistajan veli. Nyt tahtoisin nähdä -tuon kiinalaisen ruumiin -- syyn kerron teille jälkeenpäin. Minulla on -aivan erikoinen aihe siihen. Lähdettekö kanssani ruumishuoneeseen?" - -Ayscoughin uteliaisuus oli herännyt Mirandoletin käytöksen johdosta -ja tulematta enää Purdien huoneeseen hän lähti ulos tohtorin kanssa. -Mirandolet pysyi omituisen äänettömänä, kunnes he saapuivat sille -kadulle, jonka varrella ruumishuone sijaitsi. - -"Tämä on kummallinen ja salaperäinen juttu, ystäväni", hän sanoi. -"Tuolla, pienellä Rubinsteinilla oli varmaankin jokin omituinen -ennakkoaavistus, kun hän tuli tänään luokseni esittäen omituisen -kysymyksensä kiinalaisista." - -"Sitäpä minäkin juuri sanoin, tohtori", virkkoi Ayscough. "Näytti aivan -siltä, kuin hänellä olisi ollut ennakkoaavistus. Mutta -- kuulkaahan!" - -Hän vaikeni äkkiä, kun katua tulivat hyvää vauhtia vuokra-ajurin -rattaat, kiitivät heidän ohitseen nopeasti ja kääntyivät leveämmälle -kadulle. Hänen huuliltaan pääsi äkillinen huudahdus, sillä hän luuli -nähneensä ajopelien kiitäessä ohitse niissä keltaihoiset kasvot vain -sekunnin murto-osan ajan. Niin pikaisesti kuin Ayscough olikin tuon -huomannut, näki hän vielä nopeammin vuokra-ajurin numeron ja merkitsi -sen muistiinsa. - -"Kummallista", hän mutisi. "Kummallista. Olisin vaikka voinut vannoa ---" Hän vaikeni äkkiä ja kiirehti Mirandoletin jäljessä, joka oli -kulkenut eteenpäin. "Nyt me olemmekin perillä, tohtori", hän sanoi -heidän saapuessaan ruumishuoneen ovelle. "Täällä on yövahti, joten ei -ole mitään vaikeutta tänne pääsemisessä." - -Kuului kuinka salpa vedettiin syrjään ja avain kääntyi kukossa. Ovi -avautui ja ulos katsoi mies, joka Ayscoughin ja tohtori Mirandoletin -nähdessään päästi heidät eteishuoneeseen ja sytytti kaasulampun. - -"Haluamme katsoa tuota kiinalaista, George", sanoi salapoliisi. "Emme -pidätä teitä kauan." - -"Eräs nuori ulkomaalainen tohtori kävi juuri häntä katsomassa, herra -Ayscough", sanoi mies. "Sivuutitte kai hänen ajopelinsä kadulla -- -siitä on tuskin kolme minuuttia, kun hän lähti. Nuori japanilainen, -jolla oli teidän nimikorttinne mukanaan." - -Ayscough kääntyi mieheen päin kuin tämä olisi ilmoittanut mitä -hämmästyttävimmän asian. - -"Mitä?" hän huudahti. "Japanilainen? Minun nimikorttini?" - -"Näytti minulle sen heti tänne päästyään", vastasi yövahti ihmeissään -Ayscoughin ällistyksestä. "Sanoi teidän antaneen sen hänelle, jotta hän -voisi tulla tänne todetakseen kenen ruumis tuolla on. Minä tietysti -päästin hänet sisään." - -Ayscoughin suu levisi pelkästä hämmästyksestä. Mutta ennenkuin hän sai -sanaakaan lausutuksi, puhui Mirandolet tarttuen ruumishuoneen vartijaa -kiihkoissaan käsivarteen. - -"Päästittekö tuon miehen -- japanilaisen -- kiinalaisen ruumista -katsomaan -- yksin?" hän kysyi. - -"Tietysti", vastasi vahti äreästi. "Hänellähän oli herra Ayscoughin -nimikortti ja --" - -Mirandolet päästi irti miehen käsivarren ja nosti ylös pitkät valkeat -kätensä. - -"Laupias taivas!" hän parkaisi. "Hän on varastanut timantin!" - - - - -XXXI - -MIRANDOLETIN MIELIPIDE - - -Se äänettömyys, joka seurasi tätä kummallista huudahdusta, katkesi -äkkiä. Ruumishuoneen vahti, joka oli ollut menossa huoneen sivuseinällä -olevalle ovelle, pudotti avainkimppunsa. Sen aiheuttama omituinen -metallinen kilahdus herätti ajatuksistaan Ayscoughin, joka säpsähti ja -jäi avosuin tuijottamaan Mirandoletin heiluviin käsiin. Hän tarttui -tohtorin käsivarteen. - -"Mitä ihmettä te tarkoitatte?" hän murahti. "Puhukaa -- mikä nyt on?" -Mirandolet rupesi äkkiä nauramaan. "Mikäkö on?" hän huudahti. "Juuri -siitä on kysymys, mitä äsken suoraan sanoin! Tuo mies on varmasti -vienyt täältä timantin, joka oli kahdeksankymmenen tuhannen punnan -arvoinen! Teidän nimikorttinne! -- Voi, mies, mies, mitä te olettekaan -tehnyt? Mutta nopeasti! -- kuka on tuo japanilainen? -- kuinka hän tuli -teidän nimikorttinne mukanaan? Nopeasti, kuulkaahan, jos haluatte saada -hänet kiinni!" - -"Minut saa vaikka vetää hirteen, jos ymmärrän, mitä tämä merkitsee!" -mutisi Ayscough. "Mitä siihen tulee, kuka hän on, niin jos hän on -sama mies, jolle annoin nimikorttini, on hän nuori japanilainen -lääketieteen ylioppilas, eräs Yada, joka oli noitten kiinalaisten -ystävä. Kävin tänä iltana hänen luonaan Rubinsteinin kanssa ottamassa -selvää, voisiko häneltä saada mitään tietoja. Lähetin hänelle tietysti -ammattinimikorttini. Mutta -- me näimme hänen suuntaavan matkansa East -Endiin!" - -"Pyh", nauroi Mirandolet. "Hän on - niin kuin sanotaan, huiputtanut -teitä, ystäväni! Hän tuli tänne! Ja hän on nyt lähtenyt -- päästen jo -kauas ulottuviltamme -- tuo timantti taskussaan!" - -"Mitä hittoa te sillä tarkoitatte?" kysyi Ayscough kiivaasti. -"Timantti! Timantti! Mistä hän olisi löytänyt timantin -- täällä? -Ruumishuoneessa? Mistä te oikein puhutte?" - -Mirandolet naurahti taas ja vilkaisten salapoliisiin melkein säälivän -halveksivasti kääntyi hämmästyneeseen yövahtiin. - -"Näyttäkää meille tuo ruumis!" hän sanoi. - -Yövahti, joka oli antanut avainkimpun olla lattialla tämän -kummallisen kohtauksen aikana, otti sen ylös, valitsi siitä yhden ja -avasi sen oven, jonka vieressä seisoi. Hän väänsi lampun palamaan -ruumishuoneessa, ja Mirandolet astui sisään ja Ayscough jurona ja -ihmeissään hänen kintereillään. - -Chen Li makasi siinä, missä salapoliisi oli hänet viimeksi nähnyt, -tyynenä ja jäykkänä, peite vedettynä huolellisesti keltaisille -kasvoilleen. Sanaakaan lausumatta Mirandolet veti kasvoliinan syrjään -viittasi toveriaan tulemaan lähemmäksi ja osoitti hienosta sinisestä -silkistä valmistettua patalakkia, joka peitti kiinalaisen päätä. - -"Katsokaa tuota", hän kuiskasi. "Tiedätte, mitä sen alla on. Sellaista, -mistä todellinen kiinalainen ei koskaan luovuta edes silloin, kun hän -tulee Eurooppaan ja käyttää eurooppalaisia vaatteita ja eurooppalaista -päähinettä -- hänen niskapalmikkonsa! Katsokaahan!" - -Hän siirsi patalakin tyynesti syrjään ja näytti molemmille -hämmästyneille miehille huolellisesti takaraivolle käärityn mustan -hiustukon. Sen sisään hän työnsi pitkät hoikat sormensa ja veti ne taas -pois huudahtaen tavalla, joka ilmaisi hänen arvanneen oikein. - -"Aivan niin kuin sanoinkin", hän huomautti. "Mennyttä kalua! Herra -salapoliisi, sinne Chen Li kätki timantin ja tuo japanilainen on -ottanut sen. Ja nyt teidän olisi parasta lähteä hänen jälkeensä. Puolen -tunnin etumatka merkitsee hänelle samaa kuin kokonaisen viikon teille." - -Hän veti liinan taas vainajan kasvoille ja lähti ulos Ayscouhgin -seuratessa häntä synkkänä, vähäpuheisena eikä suinkaan vakuutettuna. - -"Kuulkaahan", hän sanoi heidän tultuaan toiseen huoneeseen. "Kyllähän -tuo kaikki sopii, tohtori Mirandolet, mutta onhan se sittenkin vain -teidän otaksumanne." - -"Se on otaksuma, jonka tulette huomaamaan ehdottoman oikeaksi, hyvä -ystävä", sanoi Mirandolet tyynesti. "Minä tunnen kiinalaiset -- -paremmin kuin luulettekaan. Heti tänä iltana kuultuani tästä asiasta -tulin luoksenne kertomaan teille, että kiinalaisilla on tapana -kätkeä arvoesineitä niskapalmikkoihinsa -- mieleeni ei juolahtanut, -että timantti olisi nyt täällä, vaan ajattelin, että mahdollisesti -löytäisitte jotakin. Mutta tultuamme tänne ruumishuoneeseen ja kun olin -kuullut japanilaisen käyneen täällä näyttäen teidän nimikorttinne, -vaikka hänellä ei ollut mitään syytä sen näyttämiseen, silloin arvasin -heti, mitä oli tapahtunut. Ja nyt kun olette maininnut kertoneenne -hänelle tästä jutusta, olen vakuutettu käsitykseni oikeudesta. Herra -kersantti, lähtekää etsimään tuota timanttia!" - -Hän kääntyi aivan kuin poistuakseen ja Ayscough meni hänen jäljessään. - -"Onhan hyvin mahdollista, että hän ei laisinkaan tullut timantin -vuoksi", sanoi hän närkästyneenä ja epäuskoisena. "Onko juuri -luultavaa, että hän olisi otaksunut sen olleen tuon kuolleen miekkosen -niskapalmikossa, kun toinen kiinalainen oli kadoksissa? Changhan nyt -omistaa timantin -- eikä Chen!" - -"Aivan oikein, ystäväni", sanoi Mirandolet. "Te olette epäilemättä -viisaampi kuin minä. Siis -- hyvää yötä vain!" - -Hän lähti pois ja kääntyi jyrkästi kulkemaan katua ylöspäin. Ayscough -murahti kerran pari ja palasi sitten yövahdin luokse. - -"Kuinka kauan tuo japanilainen oli sisällä?" hän kysyi nyökäyttäen -päällään ruumishuoneeseen päin. - -"Ei minuuttiakaan, herra Ayscough", vastasi mies. "Hän käväisi vain -siellä pikipäin." - -"Sanoiko hän mitään ulos tullessaan?" kysyi salapoliisi. - -"Kyllä, pari sanaa", vastasi vahti. "Hän sanoi. 'Se on hän' ja meni -suoraan ulos ajurin rattaille." - -"Ja tuullessaan hän sanoi teille minun lähettäneen hänet?" kysyi -Ayscough. - -"Aivan niin ja näytti minulle nimikorttinne", myönsi mies. "Minulla ei -tietysti ollut mitään syytä epäillä hänen sanojaan." - -"Kuulkaahan George", sanoi Ayscough, "älkää mainitko asiasta -kenellekään! Älkää sanoko mitään ainoallekaan meidän miehelle, jos -joku heistä tulee käymään. En usko puoleksikaan sitä, mitä tohtori -juuri sanoi, mutta käyn kuitenkin kysymässä paria seikkaa. Hissukseen -sillaikaa. Ymmärrättehän, George?" - -George vastasi ymmärtävänsä aivan hyvin, ja Ayscough lähti heti pois. -Päästyään ulos ruumishuoneen oven yläpuolelle asetetun lampun kohdalle -hän veti kellon taskustaan. Oli juuri puoliyön aika. Ja jossakin tuo -kirottu nuori japanilainen kiiti Lontoon katuja eteenpäin, petettyään -häntä, Ayscoughia, hänen omassa pelissään. - -Hän oli jo pohtinut tarkoin kaikki Yadaa koskevat seikat. Yada oli -puijannut häntä -- aivan niin kuin Melky Rubinstein oli arvellut ja -epäillytkin -- koko hänen asunnossaan tapahtuneen keskustelun ajan. -Luultavasti oli Yada katsellut vierashuoneensa akkunasta kuinka hän -ja Melky pujahtivat kadun poikki ja piiloutuivat vastapäätä olevan -rakennusaitauksen taakse. Sitten Yada oli lähtenyt ulos tietäen, että -häntä seurattaisiin, ja saanut heidät sievästi ansaan mennen itään päin -lähtevään maanalaiseen junaan, astunut sitten taas kaikessa rauhassa -pois seuraavalla asemalla, ottanut vuokra-ajurin ja kääntynyt länteen -päin Ayscoughin nimikortti taskussaan. - -Mutta Ayscough tiesi erään hyödyllisen asian. Hän oli painanut muistiin -sen vuokra-ajurin kirjaimet ja numeron, jonka rattailla Yada oli -ajanut hänen ja Mirandoletin ohitse, L. C. 2571 -- hän oli kerrannut -sitä mielessään tuon tuostakin. Nyt hän veti esiin muistikirjansa ja -merkitsi sen siihen. Sen tehtyään hän lähti poliisiasemalle haluten -kaikkein ensimmäiseksi päästä kosketuksiin New Scotland Yardin kanssa -puhelimitse. - -Niin kuin useimmilla lontoolaisilla ammattitovereillaan oli -Ayscoughilla aika paljon yleistietoja asioista ja niitä hän nyt käytti -avukseen tässä tapauksessa. Hän tiesi, että jos japanilainen todella -oli saanut haltuunsa kellanpunaisen timantin (jota olettamusta hän -Mirandoletin varmasta väitteestä huolimatta hyvin epäili), yrittäisi -hän ehdottomasti päästä pakoon. Hän lähtisi kiireimmän kautta -mannermaalle. Mutta Ayscough tunsi hyvin mannermaalle lähteväin junain -aikataulut. Muutamia tunteja täytyi kulua ennenkuin Yadan onnistuisi -päästä Doveriin, Folkestoneen tai Newhaveniin lähteviin juniin, -lyhyintä tietä rantaan, tai pitempää tietä Harwichin tai Southamptonin -satamiin. Ehdottomasti oli nyt heti järjestettävä tarpeeksi vahteja -Victorian, Charing Crossin, Holborn Viaductin ja London Bridgen -asemille Yadan varalta. Ja keskiyöllä parhaana nukkumisaikana hän -työskenteli kaksi tuntia puhelimitse antaen määräyksiä ja lisätietoja -ja järjestellen sellaisen verkon levittämistä, josta otaksuttu -pakolainen ei voisi livahtaa pois. - -Kun kaikki tuo vihdoin oli tyydyttävästi järjestetty, alkoi -Ayscoughista tuntua, että se saattoi kaikki olla turhaa työtä. -Mahdollisesti hän oli kokonaan väärillä jäljillä tuon kummallisen -Mirandoletin epäluulojen ja väitteitten johtamana. Saattoi olla -kysymyksessä jotakin salaperäistä -- Ayscoughin mielestä oli -kiinalaisten ja japanilaisten ja hindujen hommissa aina jotakin -salaperäistä. Yadalla voi olla hyväkin syy halutessaan nähdä Chen Li -vainajan ruumiin ja käyttäessään salapoliisin nimikorttia päästäkseen -ruumishuoneeseen. Tämän kummallisen käytöksen voisi selittää. Mutta -kuitenkaan Ayscough ei voinut laiminlyödä kaikkien mahdollisten -seikkain hyväkseen käyttämistä, ja niin väsynyt kuin olikin, hän -lähti etsimään sitä vuokra-ajuria, jonka nimen hän oli huolellisesti -merkinnyt muistikirjaansa. - -Tämä toimitus ei tuottanut suurtakaan vaikeutta. Oli vain ajan -kysymys käydä keskustoimistossa ottamassa selvää miehen nimestä ja -osoitteesta. Kello kuuden aikana aamulla Ayscough oli pienessä talossa -kurjan näköisen kadun varrella Kentish Townissa puhuttelemassa erästä -vaimoa, joka oli juuri noussut tulta sytyttämään ja oli äreän haluton -herättämään miestään, joka hänen sanainsa mukaan oli päässyt vuoteeseen -vasta lähempänä neljää. Hän ei ollut juuri sen tyytyväisempi, kun -Ayscough ilmoitti hänelle ammattinsa -- mutta mies noudettiin -joka tapauksessa. "Te kuljetitte tänä yönä erään ulkomaalaisen -- -japanilaisen Paddingtonin ruumishuoneelle?" sanoi Ayscough käyden -käsiksi suoraan asiaan mainittuaan miehelle kuka oli. "Näin hänet -vilahdukselta rattaillanne ja merkitsin muistiin numeronne. Missä hän -ensiksi nousi rattaillenne?" - -"Maanalaisen rautatien ulkopuolella King's Crossilla", vastasi ajuri -heti. - -Juuri tätä Ayscough oli odottanutkin. Aivan oikein: hänen oma -aavistuksensa oli osoittautunut todeksi. - -"Onko jotakin hullusti, herra?" kysyi ajuri. - -"Mahdollisesti", vastasi Ayscough. "No niin, hän siis nousi -rattaillenne siellä ja te veitte hänet suoraa päätä ruumishuoneelle?" - -"Ei -- ei niin", sanoi mies. "Poikkesimme ensiksi yhteen -paikkaan, Eustoniin. Hän meni sinne sisään, käväisi vasemmassa -matkatavaratoimistossa ja palasi taas mukanaan pieni laatikko -- aivan -pieni. Sitten ajoimme ruumishuoneelle." - -Euston! Pieni laatikko! Lisää todistuksia -- Ayscough merkitsi ne -muistiin. - -"Kas niin", hän sanoi, "ja ajaessanne pois ruumishuoneelta, minne -menitte?" - -"Oxford Circusin kohdalle", vastasi ajuri. "Sinne jätin hänet hänen -käskynsä mukaan -- vastapäätä maanalaisen radan asemaa -- kadun -toiselle puolelle." - -"Näittekö, minne hän sitten lähti?" kysyi Ayscough. - -"Näin. Suoraan Oxford-katua Tottenham Court Roadille päin", sanoi -ajuri. "Kantaen laatikkoaan, joka oli aivan pieni, niin kuin sanoin, ja -harpaten hyvin nopeasti. Siinä hänet viimeksi näin, herra." - -Ayscough lähti pois ja palasi siistimpiin kaupunginosiin. Hän oli lopen -uupunut ja rasittunut yön työstä ja iloinen voidessaan istuutua varhain -avattuun kahvilaan nauttiakseen jotakin aamiaisekseen. Hänen syödessään -ja juodessaan tuli sisään poika tuoden ensimmäiset aamulehdet. Ayscough -otti käteensä yhden ja näki heti suuren otsakkeen: - - PADDINGTONIN TAPAUKSET - - UUSIA JA HÄMMÄSTYTTÄVIÄ SEIKKOJA. 80,000 PUNNAN ARVOISTA TIMANTTIA - ETSITÄÄN. MURHA MAIDA VALESSA. - -Ayscough laski lehden kädestään ja hymyili. Levendalelta tuskin voisi -jäädä tuo näkemättä -- jos hän oli elossa. - - - - -XXXII - -KELLO YKSI YÖLLÄ - - -Viisi minuuttia sen jälkeen, kun Ayscough oli lähtenyt tohtori -Mirandoletin kanssa, saman hotellin palvelija, joka oli kutsunut hänet -pois Purdien huoneesta, koputti taas ovelle ja pisti sisään aika -salaperäisiltä näyttävät kasvonsa. - -"Suokaa anteeksi, herra", hän virkkoi vilkaisten Purdieen, joka -par'aikaa kyseli Melky Rubinsteinilta Maida Valessa sattuneitten -tapausten yksityisseikkoja. "Käytävässä on kaksi naista, jotka haluavat -tavata teitä. Mutta he eivät tahdo tulla sisään, herra, jolleivät saa -tietää, keitä täällä on. He eivät halua tavata vieraita, herra." - -Purdie hypähti seisomaan, työnsi palvelijan sivuun ja kurkisti -hämärästi valaistuun eteiseen. Siellä muutamien askelten päässä seisoi -Zillah ja puolittain piilossa hänen takanaan rouva Goldmark. - -"Tulkaa toki sisään!" huudahti Purdie. "Ei täällä ole ketään muita kuin -Andie Lauriston ja Melky Rubinstein. Teillä on jotakin kertomista. Onko -jotakin tapahtunut?" - -Hän vei heidät sisään, lähetti pois palvelijan, joka ilmeisestikin oli -kovasti utelias näitten tapausten vuoksi, ja sulki oven. - -"Hiivatti sentään!" huudahti Melky. "Eikös vaan ole taas lisää -yllätyksiä, Zillah? Ette te ole suotta tulleet tänne tähän aikaan -vuorokaudesta! Mitä teillä on kerrottavana, Zillah? Uusi vaiheko?" - -"Rouva Goldmarkilla on jotakin kerrottavaa", vastasi Zillah. "Me emme -ymmärtäneet, mitä oli tehtävä, etkä sinä tullut, Melky, eikä kukaan -tullut, ja niin me lukitsimme oven ja läksimme herra Purdien luokse. -Rouva Goldmark on nähnyt jonkun!" - -"Kenet?" kysyi Melky. "No kenet? Sanokaa kenet?" - -"Sen miehen, joka kävi hänen ruokalassaan", vastasi Zillah. "Sen miehen -joka pudotti platinanappinsa!" - -Rouva Goldmark, joka oli vaipunut istumaan Purdien häntä varten pöydän -viereen vetämälle tuolille, huojutti merkitsevästi päätään. - -"Näin se tapahtui", hän sanoi tuntien jonkinlaista nautintoa saadessaan -henkilökohtaisesti esiintyä uuden lisäpiirteen kertojana tässä -salaperäisessä jutussa. "Minulla, on ystävä, joka asuu Stanhope-kadun -varrella -- rouva Isenberg. Hän lähetti minulle puoli yhdentoista -aikana tiedon, että hän oli sairas. Menin heti häntä katsomaan. -Tapasin hänet hyvin kipeänä. Jäin hänen luokseen yli yhdentoista -auttaen niin kuin osasin. Sitten saapui hänen sisarensa; en osannut -tehdä muuta, tulin pois. Ja minä kävelin Sussex-aukion poikki -palatessani Praed-kadulle Zillahin luokse. Mutta ennenkuin olin -päässyt pitkällekään Sussex-aukiolla, pysähdyin äkkiä, tällä tavoin. -Miksi? Koska -- näin erään miehen. Sen miehen! Saman, joka pudotti -kalvosimennappinsa minun pöydälleni. Juuri niin!" - -"Oletteko varma, että hän oli sama mies, rouva Goldmark?" kysyi Melky -kiihkeästi. "Ettehän vain erehdy?" - -"Erehdynkö, kun sanon näkeväni teidät, herra Rubinstein?" huudahti -rouva Goldmark juhlallisesti ja painokkaasti. "Ei, minä en erehdy -laisinkaan sellaisissa tapauksissa. Eikö kaduilla ole kaasulamppuja? -Eikö minulle ole suotu hyvät silmät? Minä näin hänet niin kuin näen -tuossa teidät, nuo nuoret herrat ja Zillahin. Se on varma!" - -"No niin, -- ja mitä hän teki?" kysyi Purdie haluten kuulla tarkemmin -asiasta. "Tuliko hän jostakin talosta vai meni sisään -- vai mitä?" - -"Minä kerron, teille", vastasi rouva Goldmark. "Kaikki kerron teille -aikanaan. Näin oli asia Eräs vuokra-ajuri saapuu minua kohti. Se -pysähtyy katukäytävän viereen. Kaksi miestä astuu siitä alas. Hän -ensiksi. Sitten toinen. He maksavat ajurille ja kävelevät sen jälkeen -vähän matkaa -- vain muutamia askelia. He menevät erääseen taloon. -Tuo toinen mies avaa sen oven. Omalla avaimellaan. Ovi avautuu -- ja -sulkeutuu. He ovat sisällä. Sitten minä menen Zillahin luokse ja kerron -hänelle, mitä olen nähnyt. Niin on asia!" - -Kaikki kolme miestä vilkaisivat toisiinsa ja Purdie kääntyi kertojan -puoleen. - -"Rouva Goldmark", hän sanoi, "tunsitteko sen miehen, joka avasi oven?" - -"En laisinkaan", vastasi rouva Goldmark. "Hän oli aivan vieras minulle." - -"Tunnetteko herra Levendalea ulkonäöltä?" kysyi Purdie. - -"Siitä lähtien kun tämä juttu sai alkunsa olen usein tehnyt itselleni -tuon kysymyksen", vastasi rouva Goldmark. "Sillä hänhän on tavallaan -naapuri. Ei, en tunne, en voi sanoa, että häntä olisi koskaan näytetty -minulle." - -"Tehän voitte kumminkin kuvailla minkä näköinen se mies oli, joka otti -taskustaan avaimen ja avasi oven", huomautti Purdie. "Kyllä kai te -tarkastitte häntä?" - -"Vieläpä aika lailla", vastasi rouva Goldmark. "Hän oli meikäläisiä --- näin hänen nenänsä ja silmänsä. Ja olin ihmeissäni nähdessäni niin -köyhän näköisellä miehellä olevan avaimen niin komeaan taloon. Hän oli -puettu huonoihin vaatteisiin ja näytti likaiselta ja kurjalta." - -"Parrakas tumma mies?" kysyi Purdie. "Ei laisinkaan", vastasi rouva -Goldmark. "Sileäksi ajeltu mies, vaikka tumma hän saattoi olla." - -Purdie vilkaisi Melkyyn ja pudisti päätään. - -"Ei se ollut Levendale", hän sanoi. "Sileäksi ajeltu! Levendalella on -sekä parta että viikset -- onpa hän jonkun verran ylpeäkin parrastaan. -Hm, oletteko aivan varma tuosta toisesta miehestä?" - -"Yhtä varma kuin siitä, että nyt puhelen teidän kanssanne", väitti -rouva Goldmark. "Näin hänet yhtä selvästi kuin näin hänet liikkeessäni -silloin, kun hän pudotti platinanappinsa pöydälleni. Niin, en erehdy -nyt lainkaan, herra Purdie." - -Purdie vilkaisi taas Melkyyn tällä kerralla kysyvän näköisenä. - -"Älkää kysykö minulta, herra Purdie" virkkoi Melky. "En tiedä mitä -pitäisi sanoa. Tuntuu aivan siltä kuin nuo miehet olisivat menneet -Levendalen taloon. Mutta kenellä muulla miehellä kuin Levendalella -olisi ollut sinne avain? Yhä vain lisää salaperäisiä tapauksia -- ja -eikö niitä jo ole kylliksi ennestään? Jollei nyt herra Ayscough olisi -lähtenyt pois --" - -"Kuulkaahan", sanoi Purdie tehden pikaisesti päätöksen, "minä lähden -sinne. Tahdon tietää, mitä tämä merkitsee -- menen ottamaan siitä -selvää. Teidän hyvät naiset, on paras mennä kotiin. Jos te toiset -viitsitte tulla Sussex-aukion kulmaan, niin tulkaa mukaan. Mutta minä -menen yksin sisään Levendalen taloon. Saan varmasti jotakin selville." - -Hän ei sanonut muuta. Vasta Zillahin ja rouva Goldmarkin lähdettyä -kotiin päin ja hänen tultuaan molempien toveriensa kanssa -poikkikadulle, joka johti Sussex-aukiolle, hän äkkiä pysähtyi ja -puhutteli heitä. "Minulla on aivan erikoinen syy, jonka vuoksi tahdon -mennä sinne yksin", hän sanoi. "Mitään vaaraa ei ole -- uskokaa minua. -Mutta jos en ole luonanne taas noin neljännestunnin kuluttua, voitte -tulla kysymään minua. Käsitykseni on, että tapaan Levendalen siellä. Ja -- niin kuin tiedät Andie -- minähän tunnen Levendalen." - -Hän jätti heidät seisomaan ulkonevan pylväskäytävän varjoon, meni -suoraan Levendalen paraatiovelle ja soitti kelloa. Mistään akkunasta ei -näkynyt valoa. Jossakin kaukana talon sisällä hän kuuli kellon soivan. -Ja äkkiä seisoessaan siinä odottaen ja kuunnellen hän erotti äänen, -joka tuli juuri hänen läheltään, ja huomasi, että ovessa oli pieni -ristikko-akkuna, jonka lävitse katselivat eräät kasvot. - -"Kuka siellä on?" kuului kuiskattavan. - -"John Purdie, joka haluaa tavata herra Levendalea", hän vastasi heti, - -Ovi avautui samassa ja sulkeutui yhtä äkkiä Purdien päästyä sisään -Kuului sähkönappulan raksahdus ja lamppuun syttyi tuli, jonka valossa -Purdie hämmästyksekseen näki erään miehen seisovan vieressään. Tämä -hymyili hänelle kummallisesti ja vältellen. Hän ei ollut ja samalla -kuitenkin oli Levendale. - -"Laupias taivas!" huudahti Purdie, "Eihän se ole ---" - -"Kyllä", sanoi Levendale säveästi. "On vainkin. No niin, Purdie, tulkaa -tänne." - -Purdie meni Levendalen jälessä pieneen huoneeseen käytävän oikealle -puolelle. Keskelle siirretyllä pöydällä näkyi varjostimella peitetyn -lampun valossa jätteitä kylmästä, ilmeisestikin aivan tilapäisesti -laaditusta ateriasta. Kaksi miestä näkyi olleen syömässä, mutta -Levendale oli yksin nyt. Hän hymyili vieraalleen taas omituisella -tavalla ja viittasi ensin tuoliin ja sitten viinikarahviin. - -"Istuutukaa ja juokaa vähän", hän sanoi, "Tämä on kummallinen -kohtaaminen! Emme ole tavanneet toisiamme sen jälkeen kun --" - -"Laupias taivas!", keskeytti Purdie tuijottaen häneen. "Mitä tämä -kaikki merkitsee? Oletteko -- oletteko te valepuvussa?" - -Levendale naurahti surullisesti ja vilkaisi niitä kehnoja vaatteitaan, -joista rouva Goldmark oli puhunut. - -"Välttämättömyys!" hän sanoi. "Minun täytyi! Voi, kuinka kummallisia -päiviä olen elänyt ja kuinka kummallisissa paikoissa olen ollut! Kas -niin, mitä te tiedätte?" - -"Tiedänkö!" huudahti Purdie. "Kehoitatteko te minua kertomaan kaikki, -mitä tiedän -- yhdellä lauseella? Hyvä mies, siihen menisi kokonainen -kuukausi! Mitä te tiedätte? Näyttää siltä, että olette kokenut -monenlaista." - -Levendale pyyhkäisi kädellään otsaansa. Hänen eleensä osoitti niin -suurta väsymystä, että hänen vieraansa ymmärsi hänen olevan lopen -uupunut. - -"Aivan niin", sanoi Levendale. "Mutta sanokaahan, onko John Purvis -tullut tänne veljeään katsomaan." - -"On", vastasi Purdie. "Hän on Lontoossa par'aikaa." - -"Onko hän kertonut tuosta timantista? Nimittäin poliisille?", kysyi -Levendale. - -"On", vastasi Purdie. "Sen tietävät kaikki. Stephen Purvis -- missä hän -on?" - -"Yläkerrassa -- nukkumassa -- lopen uupuneena", sanoi Levendale. -"Olemme väsyneitä -- kumpikin. Yötä päivää yötä päivää -- voisin vaipua -tälle lattialle ja ruveta nukkumaan --" - -"Olette ajanut timanttia takaa?" kysyi Purdie. - -"Sitä -- ja muutakin", virkkoi Levendale. - -"Muutakinko?" kysyi Purdie. "Mitä sitten?" - -"Kahdeksaakymmentätuhatta puntaa", vastasi Levendale. "Juuri sitä!" - -Purdie tuijotti häneen. Sitten hän äkkiä kysyi erästä seikkaa. - -"Tiedättekö, kuka murhasi tuon ukon Praed-kadun varrella?" hän kysyi. -"Sitä minä koetan saada selville." - -"En", vastasi Levendale jyrkästi. "En edes tiedä sitä, että hänet -murhattiin." Hän tuijotti nyt vuorostaan vieraaseensa hetkisen. Sitten -hän lisäsi merkitsevästi: "Mutta siitä tiedän aika paljon, että häneltä -ryöstettiin jotakin." - -Purdie pudisti päätään. Hän oli tavattomasti ällistynyt. - -"Tämä käy minulle aivan käsittämättömäksi", hän sanoi. "Te, Levendale, -olette itse merkillisin ilmiö kaikessa. Kuulkaahan, mitä te aiotte -tehdä? Ettekö aio selittää tätä kummallista katoamistanne -- tätä -poissaoloanne -- paluutanne ilman partaa ja noin puettuna? Poliisit --" - -"Kyllä", sanoi Levendale. "Kello kymmenen aamulla poliisiasemalla. -Tulkaa sinne -- te kaikki -- kuka tahansa -- kuka tahansa, jonka -mieli tekee -- kerron poliiseille kaikki, mitä tiedän. Purvis ja minä -emme enää voi tehdä mitään -- meitä on nähkääs vedetty nenästä! Mutta -lähtekää nyt pois, Purdie, ja päästäkää minut nukkumaan -- olen aivan -lopussa!" Oltuaan kymmenen minuuttia poissa Lauristonin ja Melky -Rubinsteinin luota Purdie palasi heidän seuraansa ja viittasi heitä -tulemaan pois Sussex-aukiolta. - -"Tämä on kaikkein ihmeellisintä", hän sanoi heidän lähtiessään -liikkeelle. "Levendale on aivan oikein siellä, omassa talossaan! Ja hän -on ajanut pois partansa ja viiksensä ja pukeutunut suorastaan kulkurin -vaatteisiin. Hän ja Stephen Purvis ovat yötä päivää ajaneet takaa -tuota kirottua timanttia ja kahdeksaakymmentä tuhatta puntaa! Ja -- -kaiken lisäksi ei Levendale tiedä, kuka murhasi Daniel Multeniuksen, -ei edes sitä, että hänet on murhattu! Mutta se on varmaa, hyvät -toverit", hän lisäsi, kun St. Jamesin kirkon kello korkealla -heidän päittensä yläpuolella löi yhtä, "että hän tietää jotakin tärkeää --- ja meidän on odotettava yhdeksän tuntia saadaksemme kuulla sen!" - - - - -XXXIII - -SALAISTA TYÖSKENTELYÄ - - -Poliisiaseman perähuone oli täynnä miehiä kello kymmenen aikaan -aamulla. Purdie tuli sinne Lauristonin kanssa viittä minuuttia ennen -kymmentä, tapasi Melky Rubinsteinin odottelemassa ulko-ovella ja -ennätti tuskin varoittaa toveriaan pysymään vaiti heidän keskiyöllä -tekemästään keksinnöstä, kun Guyler ja John Purvis saapuivat paikalle -yhdellä vuokra-ajurilla ja herra Killick toisella. Sisällä keskusteli -aamiaisen ja yhden tunnin unen virkistämä Ayscough poliisikomisarjuksen -ja New Scotland Yardin miehen kanssa. Kaikki he vilkaisivat kysyvästi -vastatulleihin. - -"Onko joku herroista saanut uusia tietoja?" kysyi poliisikomisarjus -vilkaisten pikimmältään läsnäolijain kasvoihin. "Eikö -- luullakseni -haluaisitte kaikki tietää, emmekö me ole saaneet?" Hän katsahti -Ayscoughiin, joka näytteli New Scotland Yardin miehelle muutamia kohtia -aamulehdistä. "Asianlaita on niin", hän jatkoi, "että on esiintynyt -kummallisia vaiheita sitten viime yön -- enkä oikein ymmärrä, kuinka -kaikki on käsitettävä. Mielipiteeni on se, että meidän olisi parasta -odottaa muutamia tunteja, ennenkuin sanomme mitään -- varmempaa -- -minun mielestäni nuo sanomalehdet mainitsevat liian monta seikkaa, -antavat aivan kuin viholliselle tietoja. Viisainta olisi, jos -jättäisitte asiat toistaiseksi meidän haltuumme, hyvät herrat." - -Näistä sanoista ilmeni muutakin kuin kohtelias huomautus siitä, että -niin monen henkilön läsnäoloa ei kaivattu -- mutta John Purvis asettui -heti selvälle kannalle ja sanoi: "Haluan tarkoin tietää, mitä on tehty -ja mitä aiotaan tehdä veljeni suhteen. Minulla on oikeus siihen. Sen -vuoksi minä olen täällä. Mitä muuhun tulee --" - -"Veljenne on täällä", sanoi Purdie, joka seisoi akkunan ääressä -ja katseli alas kadulle. "Ja herra Levendale hänen mukanaan -- -eikö olisi hyvä kutsua heidät heti sisään?" hän jatkoi kääntyen -poliisikomisarjuksen puoleen. "He ovat kumpikin sen näköisiä kuin -heillä olisi paljon kertomista." - -Mutta Ayscough oli jo poistunut huoneesta ja hetkisen kuluttua hän -saapui sisään vastatulleitten kanssa. Purdie huomasi heti, että se -Levendale, joka astui sisään tukku aamulehtiä kädessään, oli aivan -toisen näköinen kuin se Levendale, jonka hän oli nähnyt yhdeksän tuntia -aikaisemmin likaisena, siivottomana ja väsymyksen näännyttämänä. -Tuuhea parta ja viikset olivat auttamattomasti mennyttä, ja Levendalen -kasvoilla näkyi sellaisia piirteitä, jotka olivat ennen peittyneet -niiden alle. Mutta Levendale itse oli nyt virkeän ja siistityn -näköinen ja huolellisesti puettu ja heti sisään astuttuaan hän -käyttäytyi maailmanmiehen tapaan, nyökäten tyynesti poliisilaitoksen -virkamiehille. - -"Kas niin, herra komisarjus", hän sanoi mennen suoraan pöydän luokse -Stephen Purvisin kääntyessä veljensä puoleen, "sanomalehdistä näen, -että te olette kaikki puuhanneet paljon herra Purvisin ja minun -vuokseni. Siitä näkee hyvin, kuinka pari miestä voi kadota ja tuottaa -aika paljon vaivaa, ennenkuin heidät löydetään! Mutta tässä me nyt -olemme -- ja sen vuoksi olemme täällä, että olemme joutuneet häviölle --- koetimme kulkea omia teitämme ajaessamme takaa omaisuuttamme -- -ja nyt olemme lopussa! Emme voi enää tehdä mitään -- ja niin tulimme -teidän luoksenne." - -"Teidän olisi pitänyt ensimmäiseksi tulla tänne, herra Levendale", -sanoi poliisikomisarjus vähän äreästi. "Olisitte säästäneet niin paljon -vaivaa -- niin hyvin itseltänne kuin meiltäkin. Mutta sillehän ei nyt -enää voi mitään -- teillä on varmaankin jotakin kerrottavana meille?" - -"Ennenkuin kerron mitään", vastasi Levendale, "haluan tietää -erään seikan". Hän osoitti mukanaan tuomiansa aamulehtiä. "Nämä -kirjoittajat", hän virkkoi, "näyttävät saaneen haltuunsa aika paljon -tietoja, epäilemättä kaikki teiltä. Nyt kun on käynyt ilmi, mitä ajamme -takaa, ilmaiskaamme se muutamilla sanoilla. Pykälä yksi: kellanpunainen -timantti, kahdeksankymmenen tuhannen punnan arvoinen ja tämän herra -Stephen Purvisin omaisuutta. Pykälä kaksi: kahdeksankymmenen tuhannen -punnan maksuosoitus -- minun omaisuuttani. Kas niin, onko kenelläkään -teistä pienintäkään aavistusta siitä, kuka on ottanut timantin ja minun -rahani? Sanokaa!" - -Seurasi hetken hiljaisuus. Sitten Ayscough puhui. - -"Ei määrättyä käsitystä, herra Levendale -- vielä." - -"Sitten minä sanon teille", virkkoi Levendale. "Kiinalainen mies -- -eräs Chang Li. Hän on vienyt ne -- molemmat. Ja Stephen Purvis ja minä -olemme ajaneet häntä takaa siitä lähtien, kun katosimme -- ja olemme -joutuneet häviölle! Nyt saatte te ottaa asian haltuunne -- ja minun on -parasta selittää teille peittelemättä kaikki se, mikä on epäilemättä -näyttänyt peräti kummalliselta alun pitäen. Puolen tunnin puhelu nyt -heti säästää monen tunnin selittelemisen tuonnempana. Kuunnelkaa siis -minua kaikki -- näen täällä jo kaksi herrasmiestä, herrat Killicikin -ja Guylerin, jotka voivat kumpikin omalta osaltaan vahvistaa tosiksi -muutamia yksityiskohtia, joita aion teille kertoa. Olkaa hyvät -älkääkä päästäkö ketään keskeyttämään meitä minun esittäessäni teille -kertomustani." - -Ayscough vastasi hänen pyyntöönsä asettumalla seisomaan ovea vasten, -ja Levendale otti tuolin pöydän viereen ja loi katseen ympärillään -odottaviin kuuntelijoihin. - --- Se on kummallinen ja muutamissa suhteissa monimutkainen juttu, hän -sanoi, mutta minä koetan saada teidät ymmärtämään asiat oikein, ennen -kuin olen lopettanut. Minun täytyy palata ajassa taaksepäin aika monta -vuotta -- niihin aikoihin, jolloin minä, niin kuin herra Killick -tietää, olin Daniel Moltenon osakas eräässä jalokiviliikkeessä Cityssä. -Erosin hänestä ja lähdin Etelä-Afrikkaan, jossa rupesin käymään kauppaa -timanteilla. Onnistuin harvinaisen hyvin muutamissa yrityksissäni -ja palasin Lontooseen joittenkin vuosien kuluttua hyvin varakkaana -miehenä. Vähän ajan kuluttua kohtasin taas entisen liiketoverini. Hän -oli muuttanut nimensä Multeniukseksi ja asui Praed-kadun varrella -jalokivikauppiaana ja panttilainaajana. Minulla ei tietysti ollut -mitään sitä vastaan, että rupesin jatkamaan kaupankäyntiä muutamien -entisten liiketoverieni kanssa Kapkaupungissa, ja neuvoteltuani -asiasta jonkin aikaa Multeniuksen kanssa hän ja minä päätimme ostaa ja -myydä timantteja yhdessä täällä Lontoossa, ja minä luovutin hänelle -heti määrätyn summan rahaa liikepääomaksi. Kaupat suoritettiin hänen -nimessään. Hän pääasiassa hoitikin ne -- en ole koskaan tuntenut sen -parempaa ja tarkempaa timanttien tuntijaa kuin hän oli -- eikä kukaan -täällä tietänyt, että minulla oli asian kanssa mitään tekemistä. En -käynyt hänen liikkeessään Praed-kadun varrella muulloin kuin kahdesti. -Jos hänen välttämättä täytyi tavata minua, sovimme kohtauksen Cityssä -eräässä yksityisessä liikehuoneustossa, joka minulla on siellä. Nyt -ymmärrätte hyvin, millaisessa suhteessa Daniel Multenius ja minä olimme -toisiimme. Me olimme liiketoverit -- salaisesti. - --- Sitten johdumme äskeisiin tapahtumiin. Aikaisemmin tänä syksynä -saimme tiedon Stephen Purvisilta, jonka kanssa minulla oli erinäisiä -kauppasuhteita Etelä-Afrikassa, että hän oli saanut haltuunsa -harvinaisen kauniin kellanpunaisen timantin ja aikoi lähettää sen -meille. Se saapui Multeniukselle -- Multenius toi sen minulle Cityssä -olevaan konttoriini ja me tutkimme sitä yhdessä, jonka jälkeen -Multenius vei sen pankkiinsa. Me päätimme ostaa sen yhdessä -- minun -oli hankittava rahat. Stephen Purvisilta saamamme ilmoituksen mukaan -tiesimme hänen saapuvan kaupunkiin marraskuun kahdeksantenatoista, -ja me järjestimme kaikki siksi päiväksi. Se päivä siis käy erikoisen -tärkeäksi -- mitä marraskuun kahdeksantenatoista päivänä tapahtui -Multeniuksen liikkeessä iltapäivällä puoli viiden ja puoli kuuden -välillä, se tietysti on todellisen tärkeätä nyt. No, mitä tapahtui? -Voin sanoa sen teille -- yhtä seikkaa lukuun ottamatta, joka ehkä -merkitsee enemmän kuin kaikki muut. Siitä seikasta en voi sanoa mitään -varmaa, mutta hyvän arvelun voin siitä kyllä esittää. - --- Stephen Purvisin oli määrä käydä Daniel Multeniuksen liikkeessä -Praed-kadun varrella viiden ja puoli kuuden välillä iltapäivällä -marraskuun kahdeksantenatoista sopimassa lopullisesti timantin -kaupasta. Kahdentoista aikaan samana päivänä Daniel Multenius pistäysi -Cityyn. Hän nouti timantin pankistaan ja tuli sitten minun konttoriini, -jossa annoin hänelle kahdeksankymmentätuhatta puntaa pankkiseteleinä -- -suurina seteleinä. Mukanaan timantti ja rahat hän sitten lähti takaisin -Praed-kadulle. Minun oli määrä mennä sinne hänen luokseen heti viiden -jälkeen. - --- Nyt tulemme minun eri puuhiini. Söin puolisen Cityssä ja menin -sitten erään Holbornissa asuvan tunnetun kirjakauppiaan luokse, joka -oli kirjeellisesti ilmoittanut minulle, että hänellä oli myytävänä eräs -arvokas teos, jota hän tiesi minun haluavan -- olen aina Englantiin -paluustani asti kerännyt harvinaisia kirjoja. Vietin noin tunnin -kirjakaupassa. Ostin sen teoksen, jota olin mennyt katsomaan -- ja -maksoin siitä erittäin suuren hinnan. Otin sen lähtiessäni kainalooni -ilman käärepaperia ja ajoin raitiovaunussa Praed-kadun päähän saakka. -Siellä astuin alas. Ja -- päinvastoin kuin mainitsin seuraavan aamun -sanomalehdissä olleissa ilmoituksissani -- oli minulla kirja kädessäni -raitiovaunusta lähtiessäni. Minkä vuoksi uskottelin kadottaneeni sen, -minkä vuoksi toimitin tuon ilmoituksen sanomalehtiin, kerron teille -pian -- se oli kaikki yhtenä osana siinä pelissä, johon minun oli pakko -ryhtyä. - --- Mikäli muistan, oli kello vähän yli viisi minun kääntyessäni -kävelemään Praed-katua. Pimeä alkoi juuri tulla, satoi vähän ja -sumuakin tuntui olevan Mutta huomasin kuitenkin erään seikan -- -olen luonnostani nopea tekemään havaintoja. Astuessani Iron Gaten -laiturikadun poikki, joka kiertää Grand Junction-kanavan allasta, näin -sille kääntyvän hyvin nopeaa vauhtia erään kiinalaisen ja tunsin hänet -toiseksi niistä kiinalaisista lääketieteen ylioppilaista, jotka asuivat -Daniel Multeniuksen kalustetussa talossa Maida Valessa. Hän oli selin -minuun, enkä siis erottanut kumpi hän oli heistä. En kiinnittänyt -asiaan sen enemmän huomiota, vaan kävelin eteenpäin. Minuutin kuluttua -olin panttitoimistossa. Avasin oven, astuin sisään ja menin suoraa -päätä pieneen takahuoneeseen, jossa olin ollut pari kertaa ennen Daniel -Multeniuksen ollessa yksin kotona, joten osasin sinne nytkin helposti. -Niin kuin jo mainitsin, menin suoraan perälle ja ovessa juoksi minua -vastaan Stephen Purvis. - --- Purvis oli kiihdyksissä -- hän ihan vapisi, niin suuri mies kuin -onkin. Hän saa vahvistaa todeksi kaikki, mitä siellä sanottiin ja -tehtiin. Sanaakaan lausumatta hän kääntyi ja osoitti lattialle, jossa -Daniel Multenius makasi kuolleena. 'En ole ollut täällä minuuttiakaan', -sanoi Purvis. 'Tulin sisään ja näin hänet tuossa noin! Ketään ei ole -täällä. Jumalan tähden, missä minun timanttini on? - --- Harkitsin tilannetta nopeasti. Viidessä sekunnissa muodostin -mielessäni käsityksen asioista. Tuo kiinalainen oli käynyt täällä --- tavannut vanhuksen pyörtyneenä tai mahdollisesti kuolleen -- oli -luultavasti nähnyt timantin perähuoneen pöydällä, samoin setelitukun -jossakin lähellä ja siepannut kaikki lähtien sitten pois. Se oli minun -käsitykseni, ja vieläkin uskon, että se oli oikea. Ja sanon teille -suoraan, että siitä hetkestä lähtien kohdistuivat kaikki ajatukseni -kiinalaiseen. Ajattelin ja toimin salaman nopeasti. Ensiksi tutkin -kiireesti Daniel Multeniuksen, tunnustelin hänen taskunsa ja huomasin, -ettei niissä ollut mitään sellaista, jota hain, ja että hän oli -kuollut. Sitten muistin, että käydessäni kerran aikaisemmin hänen -luonaan hän oli päästänyt minut asunnostaan ulos erään takaoven kautta, -joka vei Market-kadulle johtavaan kapeaan käytävään. Sekuntiakaan -viivyttelemättä tartuin Purvisin käsivarteen ja vein hänet nopeasti -ulos. Käytävässä oli hyvin pimeä, siellä ei näkynyt ainoaakaan ihmistä, -me kuljimme Market-kadun poikki, käännyimme, oikealle ja olimme -Oxfordin ja Cambridgen pengermällä, ennenkuin pysähdyimme. Vaistoni -sanoi minulle, että oli parasta päästä pois Multeniuksen asunnosta. Ja -vasta ollessamme kaukana sieltä huomasin jättäneeni kirjani sinne! - - - - -XXXIV - -YMMÄLLÄ - - -Levendale vaikeni päästyään tähän asti kertomuksessaan ja katseli -ympärilleen toisten odottaviin kasvoihin. Hän huomasi kahden henkilön -tarkastelevan häntä erikoisen tarkkaavasti -- Ayscoughin ja vanhan -lakimiehen. Ruvetessaan taas jatkamaan kertomustaan hän vilkaisi -merkitsevästi Killickiin. - --- Otaksunpa, että jotkut teistä haluaisivat kysyä minulta -- ja -myöskin Stephen Purvisilta -- muutamia seikkoja äskeisen kertomukseni -johdosta? hän sanoi. Saatte vapaasti kysyä mitä haluatte ja kuka vain -haluaa, kun ensin olen lopettanut. Mutta sallikaa minun nyt päättää -tämä, sillä sitten ehkä täysin ymmärrätte, mistä oikein on kysymys. - --- Purvis ja minä kävelimme jonkin aikaa edes takaisin Oxfordin ja -Cambridgen pengermällä neuvotellen tilanteesta. Mitä enemmän asiaa -pohdin, sitä varmempi olin siitä, että heti alussa muodostunut -mielipide oli oikea -- kiinalainen oli vienyt sekä timantin että -mainitut rahat. Tiesin noiden kahden kiinalaisen asuvan Multeniuksen -kalustetussa talossa, olinpa sattunut olemaan läsnä Praed-kadun -varrella olevassa liikkeessä eräällä aikaisemmalla käynnilläni heidän -sopiessaan asiasta Multeniuksen kanssa. Nyt oli käsitykseni seuraava: -jompikumpi heistä oli tullut ukon luokse maksamaan vuokraa tai jollekin -muulle asialle, huomannut hänet joko sydänkohtauksen vallassa tai -sellaisen johdosta kuolleena, nähnyt pöydällä timantin ja rahat, jotka -odottivat siinä Purvisin saapumista, ottanut ne kaikki haltuunsa ja -lähtenyt pakoon. Purvis oli kanssani yhtä mieltä. Ja sekä Purvis että -minä tunnemme hyvin kiinalaisen luonteen ominaisuudet ja erikoisuudet. -Me tiesimme, mitä oli tehtävä. Halusimme saada takaisin timantin ja -minun rahani. Ja koska me tiesimme ikäväksemme, kuinka ovela ja taitava -varas niitä nyt talletti, olimme täysin selvillä siitä, että meidän oli -itsekin turvauduttava viekkauteen -- vieläpä aika harvinaiseen. Sen -vuoksi päätimme, että emme missään tapauksessa vielä kääntyisi poliisin -puoleen. - --- Nyt te poliisiviranomaiset saatatte sanoa tai sanotte varmastikin, -että meidän olisi pitänyt suoraa päätä tulla teidän luoksenne, etenkin -kun kysymyksessä oli murha. Mutta me emme tietäneet laisinkaan -varmasti, että se oli murha. Emme olleet huomanneet mitään väkivallan -merkkejä ukossa -- tiesin hänet hyvin heikoksi ja uskoin häntä -kohdanneen äkillisen halvauksen tai jonkin muun sen tapaisen. Harkitsin -huolellisesti asioita Ilmeisestikin Daniel Multenius oli jäänyt -yksin myymäläänsä ja koko asuntoonsa ja hänen tyttärentyttärensä oli -joillakin asioilla. Sen vuoksi ei kukaan tietänyt timantista eikä -rahoista. Emme tahtoneetkaan kenenkään tietävän niistä. Jos olisimme -menneet poliisin luokse ja puhuneet heille, mitä tiesimme, olisivat -asiat heti levinneet maailmalle ja saapuneet kiinalaisenkin korviin. -Tiesimme aivan hyvin, että jos aioimme saada omaisuutemme takaisin, ei -varasta saisi peloittaa -- seuraavana aamuna ei sanomalehdissä saisi -olla mitään asiasta. Kiinalainen ei saanut aavistaakaan, että timantin -ja noiden rahojen todelliset omistajat epäilivät häntä -- hän ei saanut -tietää, että uutinen hänen saaliistaan mahdollisesti ilmoitettaisiin -poliisille. Hänet oli jätettävä -- ainakin muutamiksi tunneiksi -- -siihen uskoon, että se omaisuus, joka oli joutunut hänen haltuunsa, -kuului kuolleelle miehelle, joka ei voinut ilmaista mitään. - --- Mutta tuon kuolleen miehen arkihuoneessa oli minun kirjani! Oli -mahdotonta mennä sinne takaisin noutamaan sitä. Yhtä mahdotonta oli, -että siihen ei kiintyisi huomio. Daniel Multeniuksen tyttärentytär, -jonka otaksuin erittäin älykkääksi nuoreksi naiseksi, huomaisi sen -ja ymmärtäisi sen joutuneen heille hänen poissa ollessaan. Pohdin -kovasti tuota seikkaa -- ja lopuksi kyhäsin ilmoituksen, jonka lähetin -välitystoimistoon käskien toimittamaan sen jokaiseen seuraavan aamun -Lontoon lehteen. Miksi? Koska halusin suunnata tutkijain huomion -toisaanne. Halusin nyt aluksi saada ihmiset uskomaan, että joku oli -löytänyt tuon kirjan raitiovaunusta, poikennut Multeniukselle myymään -tai panttaamaan sen, tavannut ukon yksinään, hyökännyt hänen kimppuunsa -ja ryöstänyt häneltä jotakin. Kaikki tämä oli tarkoitettu kiinalaisen -silmänlumeeksi. Jotakin täytyi tehdä, mitä tahansa -- jotta hän ei -saisi tietää Purvisin ja minun olevan selvillä asian todellisesta -laidasta. - --- Mutta -- mitä me sitten aioimme tehdä? Sanon teille, että koska emme -edellyttäneet Daniel Multeniuksen joutuneen väkivaltaisen kuoleman -uhriksi, emme laisinkaan kiinnittäneet huomiota asian siihen puoleen, -vaan kohdistimme kaikki voimamme omaisuutemme takaisin saamiseen. -Tiesin, missä talossa nuo kiinalaiset asuivat. Sinä iltana Purvis ja -minä lähdimme sinne. Olemme kumpikin aikoinamme tottuneet erinäisiin -salaperäisiin puuhiin ja menettelytapoihin ja me pääsimme tuon talon -alueelle kenenkään sitä huomaamatta. Ei kestänyt kauan ennenkuin -tulimme vakuutetuiksi siitä, että talo oli tyhjä. Se pysyi tyhjänä -koko yön -- Purvis vartioi sitä eräässä vajassa puutarhassa. Ei kukaan -mennyt sinne eikä lähtenyt sieltä ennenkuin Purvis seuraavana aamuna -tuli pois -- hän nimittäin vartioi siellä siihen asti, kunnes oli -määrä tulla minua tapaamaan Hyde puistoon. Ennenkuin menin tuohon -kohtaukseen, olivat luonani käyneet etsivä kersantti Ayscough, herra -Rubinstein ja herra Lauriston -- he tietävät mitä sanoin heille. En -voinut silloin sanoa mitään muuta -- minulla oli tarpeeksi tuumimista -omissa huolissani. - --- Kun Purvis ja minä kohtasimme, neuvottelimme uudestaan ja päätimme, -että ottaen huomioon kaikki ilmi tulleet ja sanomalehdissäkin -julkaistut seikat oli nuoreen herra Lauristoniin langennut epäluulo -parasta, Mitä saattoi tapahtua meille: se rauhoittaisi kiinalaista. -Ja me päättelimme varmaksi, että Maida Valessa sijaitseva talo ei -varmaankaan pysyisi asumattomana sinä yönä, ja sovimme yhtymisestä -siellä kello yhdeksitoista. Olimme varmat, että miekkosemme oli lukenut -kaikki sanomalehtiuutiset, tuntien itsensä turvalliseksi ja että me -tapasimme hänet. Mutta, huomatkaa, meillä ei ollut aavistustakaan, -kumpi noista kahdesta kiinalaisesta oli syyllinen. Yhdestä seikasta -olimme joka tapauksessa vakuutetut. Kumpi lieneekään ollut hän, jonka -minä olin edellisenä päivänä nähnyt pujahtavan Iron Gaten laiturikadun -nurkkauksesta, joko hän siis oli Chang Li tai Chen Li, hän oli varmasti -säilyttänyt salaisuuden omanaan! Oli nyt vain mentävä tuohon taloon, -ryhdyttävä keskusteluun molempain kanssa, päästävä selville siitä, -kumpi heistä oli syyllinen, ja sitten meneteltävä oman suunnitelmamme -mukaan, joka oli valmiiksi harkittu. - --- Nyt on siis kuvattava meidän toinen käyntimme Maida Valessa. -Täsmällisesti sanoen, se tapahtui yhdentoista ja kahdentoista välillä -toisena yönä timantin katoamisen jälkeen. Samoin kuin edellisenäkin -yönä saavuimme puutarhaan takana olevasta portista. Se oli kummallakin -kerralla lukitsematta, kun taas Maida Valen tielle johtava portti oli -lujasti salvassa. Ja samoin kuin edellisenäkin yönä huomasin pian, -että ainakin toistaiseksi ei talossa ollut ainoaakaan ihmistä. Mutta -niin ei ollut asianlaita puutarhassa! Minun pitäessäni silmällä talon -takasivua Purvis tarkasti varovasti puutarhaa. Pian hän palasi ja veti -minut lähemmäksi sitä asfalttikujaa, joka johtaa kadunpuoleiselta -veräjältä paraatiovelle. Kuu oli noussut talojen ja puitten yläpuolella --- ja sen valossa hän näytti veritahroja. Hyvät herrat, niitä ei -tarvinnut tarkastaa sen lähemmin, ennenkuin huomasimme ne uusiksi -- -tuoreiksi. Joku oli murhattu tuossa puutarhassa muutamia minuutteja -- -suorastaan muutamia minuutteja ennen meidän tuloamme. Parisen minuuttia -vielä etsiskeltyämme löysimme murhatun, joka makasi polun vasemmalla -puolella olevassa pensaikossa. Tunsin hänet nuoremmaksi noista kahdesta -kiinalaisesta. Hän oli Chen Li. - --- Tämä huomio luonnollisestikin paljasti meille, että asia oli -joutunut uuteen vaiheeseen. Ei kestänyt kauan ennenkuin ymmärsimme, -kuinka kaikki oli tapahtunut. Chang Li oli saanut selville, että -hänen ystävällään oli hallussaan nuo arvoesineet. Hän oli nähnyt joko -timantin tai setelikimpun tai molemmat -- yhdentekevää millä tavoin. -Mutta ottaessamme kaikki huomioon olimme vakuutettuja siitä, että -hän oli saanut tuon asian tietoonsa, luultavasti vaaninut Chen Litä -tämän palatessa kotiin myöhään illalla, iskenyt häntä veitsellä hänen -tulessaan puutarhan käytävää pitkin, laahannut ruumiin pensaikkoon, -anastanut itselleen saaliin ja lähtenyt pakoon. Ja nyt meidän oli -ryhdyttävä siihen työhön, jonka arvasimme vaikeimmaksi tehtävistämme --- nimittäin Chang Lin etsimisen. Hetkeäkään hukkaamatta aloitimme sen -heti. - --- Olen kertonut teille, että Purvis ja minä tunnemme aika hyvin -kiinalaisia. Meillä on kummallakin jokseenkin tarkoin selvillä heidän -tapansa ja minä puolestani tunnen verraten hyvin Lontoossa asuvat -kiinalaiset, sillä olen vuos'kausia ollut liikeasioissa kiinalaisten -kanssa sekä Lontoossa että Etelä-Afrikassa. Aavistin jokseenkin -selvästi, kuinka Chang Li tulisi menettelemään. Hän piileskelisi, -tarvittaessa vaikkapa kuukausiakin, kunnes ensimmäinen kiihkeä -takaa-ajohuuto, jonka hän tiesi varmasti kajahtavan ilmoille, olisi -vaiennut. Lontoon itäosassa on joitakin maanalaisia kätköpaikkoja, -joihin hän voisi mukavasti ja turvallisesti vetäytyä piiloon, kunnes -tarjoutuisi tilaisuus pujahtaa maasta huomaamatta. Minä tunnen jo niitä -muutamia. Ja lisää oppisin tuntemaan. - --- Purvis ja minä lyöttäysimme heti sille tolalle -- sen verran -kuin siinä oli suuntaa olemassa. Lähdimme suoraa päätä itäiseen -kaupunginosaan. Ennen aamua olin ajanut partani ja viikseni, -pukeutunut tuntemattomaksi vanhoihin vaatteisiin ja aloitin työni. -Seuraavana aamuna suoritin heti kaksi asiaa: toimitin Spring-kadulta -palvelijalleni sähkösanoman, jossa ilmoitin mahdollisesti viipyväni -poissa toistaiseksi, ja sitten varoitin salaisesti Englannin pankkia -noista suurista seteleistä. Mutta en suinkaan odottanut, että Chang -Li koettaisi vaihtaa niitä; arvasin hänen käyttävän kaiken tarmonsa -timantin suojelemiseen. Mutta mahdollisesti hän kuitenkin voisi koettaa -vaihtaa yhden setelin ja epäilemättä onnistuisikin siinä, jollen minä -olisi ryhtynyt tuohon varokeinoon. - --- Seuraavana päivänä Purvis ja minä kumpikin tahollamme etsiskelimme -itäisessä kaupunginosassa ja kuulimme pian, kuinka Praed-kadun varrella -asuvan pikku kauppiaan Parslettin oli käynyt. Se mielestäni vahvisti -olettamukseni oikeaksi. Kun samana ja seuraavana päivänä ilmestyi -uusia sanomalehtiä, saimme tietää tarkemmin Parslettin jutusta. -Ymmärsin asiat heti. Parslett, joka oli Multeniuksen lähin naapuri, -oli luultavasti nähnyt Chen Lin - jota nyt luulimme todelliseksi -varkaaksi -- pujahtavan Multeniuksen ovesta. Kun sanoma Danielin -kuolemasta levisi, oli hän sovittanut kaksi selvää asiaa yhteen ja -tietäen kiinalaisten asunnon lähtenyt Maida Valeen kiristämään heiltä -rahoja vaitiolon palkaksi. Arvasin, mitä sitten oli tapahtunut. -Jotta Parslettista päästiin aluksi eroon, oli hänelle työnnetty -viisikymmentä kultapuntaa ja luvattu enemmän -- ja sitten hänet oli -taitavasti myrkytetty sellaisella tavalla, että hän varmasti ennätti -pois kiinalaisien asumuksen lähettyviltä, mutta kuoli ennen kotiin -pääsemistään. Ja kun hän oli turvallisesti poissa, oli Chang Li -murhannut Chen Lin ja lähtenyt pakoon. Siis -- ja samaa mieltä olen -vieläkin -- olivat kaikki meidän arvelumme oikeat. Oli vain löydettävä -Chang. - -Tässä Levendale vaikeni, vilkaisi Stephen Purvisiin ja levitti kätensä -epäonnistumista ja pettymystä ilmaisevalla eleellä. Hänen katseensa -siirtyi Stephen Purvisista poliisiviranomaisiin. - -"Kaikki turhaan!" hän huudahti. "Ei kannata kieltääkään sitä. Olen -ollut jokaisessa kiinalaisten pesässä ja tyyssijassa itäisessä -Lontoossa ja olen vakuutettu siitä, että Chang Li ei ole siellä -missään. Olen antanut rahaa virrata kuin vettä, käyttänyt apunani -sellaisia kiinalaisia ja itämaalaisia, joihin olen voinut luottaa -- -eikä jälkeäkään hänestä! Ja niin luovuimme asiasta eilen illalla. -Purvis ja minä olemme joutuneet häviölle. Olemme tulleet teidän, -poliisien, luokse --" - -"Se teidän olisi pitänyt tehdä aikaisemmin, herra Levendale", huomautti -poliisikomisarjus vakavasti. "Ette ole minun ymmärtääkseni paljonkaan -luottanut meihin, ja jos olisitte kertonut tuon kaiken heti --" - -Ennenkuin komisarjus ennätti sanoa enemmän, kuului ovelle koputus ja -eräs konstaapeli kurkisti sisään. Hänen silmänsä etsivät Ayscoughia. - -"Täällä on eräs nuori herra -- ulkomaalainen -- joka kysyy teitä, herra -Ayscough", hän sanoi. "Hän tahtoisi tavata teitä heti -- nimi on Yada." - - - - -XXXV - -YADA ASETTUU JOHTOON - - -Ayscough ennätti vain luoda varoittavan katseen ja lausua pari sanaa -toisille, ennenkuin herra Mori Yada astui sisään. Jokainen katsoi -häneen hänen tullessaan sisään -- muutamat läsnäolijoista ihmetellen, -toiset uteliaasti ja ainakin pari -- Levendale ja Purvis -- epäillen. -Mutta Yada itse oli ulkomuodostaan päättäen täysin välinpitämätön -häneen päin suunnattujen katseiden suhteen. John Purdiesta, joka -muisti kaikki, mitä oli edellisenä iltana kuullut, näytti, että tuo -nuori japanilainen lääketieteen ylioppilas oli erikoisen kylmäverinen -ja maltillinen. Yada oli tosiaankin juuri sen näköinen kuin olisi -tullut hyväin ystäväin hänen kunniakseen järjestämään tilaisuuteen. -Melky Rubinstein, joka myöskin tarkasteli häntä hellittämättä, huomasi -heti hänen pukeutuneen erikoisen harkitusti sinä aamuna. Yadan tumman -päällystakin alta, joka oli huolettomasti jätetty auki, näkyi harmaa -hieno puku, toisessa hansikoidussa kädessään hänellä oli uusi hattu, -toisessa tiukasti kääritty sateenvarjo. Hän näytti niin varakkaalta ja -viimeisen kuosin mukaan puetulta kuin ei millään salaperäisillä eikä -maanalaisilla jutuilla olisi voimaa ulottua häneen. Se aulis hymy, -jolla hän tervehti Ayscoughia, oli niin vilpitön ja rehellinen, että -se olisi hyvin voinut kumota kaikki epäilykset. "Hyvää huomenta, herra -salapoliisi", hän aloitti astuessaan kynnyksen yli ja vilkaistessaan -ensin Ayscoughiin ja sitten toisten tarkkaavaisen näköisiin kasvoihin. -"Kuulkaahan, haluaisin vähän puhua kanssanne tuosta eilisillan pikku -jutusta. Otaksun teidän puhelevan siitä näiden herrain kanssa? Ehkäpä -voin nyt ilmaista teille sellaista, josta on hyötyä." - -"Mielellämme kuulemme mitä tahansa, herra Yada", sanoi Ayscough, joka -koetti kaikin voimin salata hämmästystään. "Mitä tahansa, jota voitte -meille kertoa. Oletteko viime yönä kuullut jotakin?" - -Yada nauroi ystävällisesti, paljastaen valkoiset hampaansa. Hän -istuutui tuolille, jonka Ayscough työnsi hänelle, ja veti hitaasti -hansikkaansa pois käsistään. "Otin itse selvän eräästä asiasta teidän -lähdettyänne luotani eilisiltana", hän sanoi salaperäisen näköisenä. -"Käytin hyväkseni teidän nimikorttianne, herra salapoliisi. Menin se -mukanani ruumishuoneeseen." - -Ayscoughin onnistui antaa merkki poliisikomisarjukselle, jotta tämä -jättäisi kyselemisen hänen tehtäväkseen. Hän työnsi peukalonsa sisään -liiviensä hihanrei'istä, asettui mukavassa asennossa nojaamaan ovea -vastaan ja katseli mietiskelevän näköisenä vastatullutta. - -"Vai niin, ja mikä johtikaan teidät siihen, herra Yada?" hän kysyi -puolittain huolettomasti. "Tunsitte hiukan uteliaisuutta, vai kuinka?" - -"En joutavaa uteliaisuutta, herra salapoliisi", vastasi Yada. "Halusin -päästä varmuuteen siitä, kumpi noista kahdesta kiinalaisesta oikein oli -siellä kuolleena. Näin hänet. Nyt tiedän. Chen Li!" - -"No?" sanoi Ayscough. - -Yada kääntyi äkkiä tuolillaan ja antoi katseensa hitaasti siirtyä -pöydän toisella puolella istuvista miehistä yhdestä toiseen. Hänen -silmänsä olivat kylmät, rohkeat ja puolittain uhkamieliset ja -siirtyivät kasvoista toisiin sellaisella tavalla, että saattoi selvästi -huomata kaikkien olevan tuntemattomia hänelle. Vasta Melky Rubinsteinin -valppaat piirteet nähdessään Yada kumarsi vähän ja kääntyi sitten taas -Ayscoughin puoleen. - -"Kuka näistä herroista on timantin omistaja?" hän kysyi tyynesti. "Kuka -taas on kadottanut kahdeksankymmentätuhatta puntaa? Sen haluaisin -tietää, ennenkuin puhun lisää." - -Sen hiljaisuuden, aikana, joka seurasi Ayscoughin ilmeistä -neuvottomuutta, oliko tuohon kysymykseen vastattava suoraan, -Levendalelta pääsi kimeä ja puolittain ärtynyt huudahdus. - -"Taivaan nimessä", hän sanoi, "kuka tämä nuori mies on? Mitä hän tietää -timantista ja rahoista?" - -Yada kääntyi katsomaan kysyjää, hymyili sitten heti, työnsi kätensä -povitaskunsa ja veti esiin nimikorttikotelonsa. Kohteliaasti kumartaen -hän ojensi kortin Levendalelle. - -"Sallikaa minun, sir", hän sanoi säyseästi. "Nimikorttini. Mitä muuhun -tulee, ehkä tämä herra salapoliisi suvaitsee selittää sen teille." - -"Asia on tällainen, herra Levendale", sanoi Ayscough. "Eräältä -yliopistokolleegion sairaalan nuoremmalta lääkäriltä tohtori Pitteryltä -kuulin, että herra Yada oli noiden molempain kiinalaisten opintotoveri -ja jossakin määrin heidän tuttavansakin. Tämän kuultuani lähdin -eilisiltana herra Yadan luokse kysymään muutamia seikkoja. Ja tietysti -minun oli kerrottava hänelle kadoksissa olevista arvoesineistä -- -vaikka ne asiathan ovat nyt kaikille tuttuja sanomalehdistä. Ja -- mitä -muuta te nyt tiedätte, herra Yada?" - -Mutta Yada katseli Levendalea, joka puolestaan tarkasteli yhtä -kiinteästi Yadaa. Toiset huoneessa olijat tuijottivat näihin kahteen -ikään kuin vaistomaisesti aavistaen, että tästä hetkestä asiat -ratkaistaisiin Levendalen ja Yadan välillä eikä Yadan ja Ayscoughin. -Edelliset kaksi tarkastelivat toinen toistaan ja ikään kuin punnitsivat -toinen toisensa arvoa -- ja niin tyyniltä kuin heidän kasvonsa -näyttivätkin, saattoi selvästi huomata kummankin jännityksellä -odottavan, mitä toinen ensiksi tekisi. - -Levendale puhui ensin aivan kuin hän ja nuori japanilainen olisivat -olleet ainoat henkilöt huoneessa ja kuin ei mikään muu olisi mitään -merkinnyt. Hän kumartui eteenpäin lähemmäksi Yadaa. - -"Kuinka paljon te tiedätte?" hän kysyi. - -Yada paljasti taas valkoiset hampaansa. - -"Se on suora ja samalla laaja kysymys, herra Levendale", hän vastasi -vähän naurahtaen. "Huomaan teidän hyvin kiihkeästi haluavan saada apua -minulta. Luulette ilmeisestikin minun tietävän jotakin. Mutta te ette -ole timantin omistaja! Kuka näistä herroista hän on?" - -Levendale teki puolittain kärsimättömän liikkeen Stephen Purvisiin -päin, joka kumarsi Yadalle, mutta pysyi vaiti. - -"Hän se on", sanoi Levendale äreästi. "Mutta te voitte ilmaista -tietonne minulle. Kysyn taas -- kuinka paljon te tiedätte tästä -asiasta?" - -"Kylliksi, jotta teidän kannattaa hieroa kanssani sopimusta siitä", -vastasi Yada. "Onko se yhtä selvää kuin teidän kysymyksenne?" - -"Sitä minä odotinkin", sanoi Levendale. "Haluatteko myydä tietonne?" - -"Haluan", myönsi Yada, "ja olen vakuutettu siitä, että te mielellänne -hierotte kauppaa". - -Taas he molemmat mittelivät toisiaan silmillään. John Purdiesta, joka -väitti ymmärtävänsä ihmisten ilmeitä, oli nuorempi ainakin vanhemman -vertainen, jollei etevämpikin. Levendale taipui ja siirrettyään -katseensa pois Yadasta loi sen Stephen Purvisiin. - -Stephen Purvis nyökkäsi taas ja murahti: "Sopikaa hänen kanssaan -ehdoista. Tässä ei minun ymmärtääkseni ole muuta neuvoa!" - -Levendale kääntyi taas japanilaisen puoleen, joka hymyili hänelle. - -"Kuulkaahan, herra Yada", sanoi Levendale, "en tiedä teistä mitään -muuta kuin mitä minulle nyt on kerrottu -- nimikortistanne ei käy ilmi -mitään muuta kuin että asutte, luullakseni vuokralla, Gower-kadun -varrella. Olette jollakin tavoin sekaantunut tähän juttuun ja myös -saanut haltuunne tietoja, joista voitte ansaita. Mutta minä en osta, -jollen ensin tiedä, mitä minun on ostettava. Antakaapa siis kuulua, -mitä teillä on myytävänä." - -Yada loi yleissilmäyksen huoneeseen. - -"Näitten herrain kuullenko?" hän kysyi. "Avonaisessa kaupassa?" - -"He ovat kaikki joko poliiseja, salapoliiseja tai asianosaisia", -vastasi Levendale. "Ei tässä ole mitään salaisuutta. Toistan vieläkin --- mitä teillä on myytävänä? Määritelkää se!" - -Yada nosti kätensä ja alkoi sormiensa päillä merkitä eri pykäliä. - -"Siis kolme eri kohtaa", hän vastasi hilpeästi. "Ensiksikin -- tieto -siitä, kenellä on hallussaan timantti ja rahat. Toiseksi -- tieto -siitä, missä hän on tällä hetkellä ja tulee vielä olemaankin muutamia -tunteja. Kolmanneksi -- tieto siitä, kuinka voitte menestyksellä -saada hänet kiinni ja päästä omaisuutenne haltijaksi. Kolme hyvää -myyntikelpoista asiaa, luulisin minä -- vai kuinka?" - -"Kuinka paljon tahdotte?" kysyi Levendale. - -Purdie tarkasteli valppaasti Yadan kavalia kasvoja odottaen näkevänsä -niillä jonkin ahneuden välähdyksen. Hämmästyksekseen hän ei huomannut -mitään sellaista. Päinvastoin Yada muuttui melkein ulkokullatun -näköiseksi. Hän näytti tuumivan asiaa, vaikka vastasikin hyvin nopeasti. - -"Minä en tahdo ansiotta hyötyä tässä asiasta", sanoi hän. "Samalla minä -kaikesta kuulemastani päättäen teen hyvin suuren palveluksen teille -ja ystävällenne, ja minusta on aivan kohtuullista, että hyödyn siitä. -Antakaa minulle jotakin opintokustannusteni huojentamiseksi, herra -Levendale, antakaa minulle viisisataa puntaa." - -Vaihdettuaan hyvin pikaisen silmäyksen Stephen Purvisin kanssa -Levendale otti esiin pankkiosoituskirjansa, repäisi siitä lehden, -kirjoitti kiireesti jonkun sanan ja ojensi paperin japanilaiselle, joka -sujahdutti sen povitaskuunsa. - -"Kas niin -- kertokaa nyt!" sanoi Levendale. - -"Varmasti", vastasi Yada. "Kas niin, Chang Lilla on timantti ja -rahat. Ja hän on tällä hetkellä siellä, missä on ollut muutamia -päiviä piilossa. Hän on salaisessa huoneessa Pilmanseyn teehuoneiksi -nimitetyssä paikassa Tottenham Court -tien varrella, jossa meidän -kolleegiomme lääketieteen ylioppilaat usein käyvät. Asian laita on -niin, herra poliisikomisarjus ja te kaikki muutkin, että Pilmanseylla -on salainen ooppiumiluola, vaikka siitä eivät muut tiedä kuin harvat -siellä kävijät. Ja sieltä te löydätte Chang Lin." - -"Oletteko nähnyt hänet siellä?" kysyi Levendale. - -"Näin hänet siellä viime yönä -- tiedän hänen olevan siellä ja tulevan -pysymäänkin siellä joko siihen asti, kunnes te otatte hänet haltuunne, -tai kunnes hän saa asiansa kuntoon päästäkseen pois tästä maasta", -vastasi Yada. - -Levendale hypähti seisomaan ikäänkuin käydäkseen suoraan käsiksi -asiaan. Mutta poliisikomisarjus kosketti häntä rauhallisesti olkapäähän. - -"Hän lupasi kertoa teille, kuinka hänet saa kiinni, herra Levendale", -sanoi hän. "Kuunnelkaamme nyt kaikki, mitä voimme saada tietoomme. Me -tulemme nähkääs olemaan teidän mukananne jutussa." - -"Herra poliisikomisarjus on oikeassa", virkkoi Yada. "Teillä tulee -olemaan edessänne niin sanottu ajojahti. Tehkää nyt aivan niin kuin -minä neuvon teille. Pilmanseyn teehuoneusto on vanhanaikainen paikka, -hyvin vanha talo rakennusteknilliseltä kannalta, oikealla puolella -Tottenham Court -tien varrella. Menkää sinne tänään puolenpäivän -aikaan, vähän ennen yhtä, jolloin siellä aina on paljon vieraita. -Viekää sinne monta tuollaista siviilipukuista miestänne, niin kuin -herra Ayscough. Asettukaa sinne paikoillenne aivan kuin olisitte -tavallisia kahvilavieraita -- toistan vieläkin, että teidän on mentävä -sinne monilukuisina. On kaksi Pilmansey-veljestä, keski-ikäisiä, -viekkaita, liukaskielisiä ja petollisia. Kun olette kaikki siellä, -menetelkää niin kuin tavallisestikin, sulkekaa kaikki ovet, jos se -näyttää teistä tarpeelliselta, mutta pitäkää lujilla Pilmanseyn -veljeksiä, sanokaa heille olevanne poliisi ja vaatikaa heitä viemään -teidät yläkertaan ja näyttämään ooppiumiluolaansa. He väittävät -vastaan, he valehtelevat, he tekevät vaikka vastarintaa -- te käytätte -omia keinojanne. Mutta tuossa ooppiumiluolassa te tapaatte Chang Lin -- -ja omaisuutenne!" - -Tätä sanoessaan hän oli vetänyt käsiinsä hansikkaansa, otti nyt -hattunsa ja sateenvarjonsa, kumarsi kohteliaasti huoneessa olijoille ja -kääntyi ovelle. - -"Saan kai poistua nyt?" hän kysyi. "Pian alkaa eräs tärkeä -lääketieteellinen luento, josta en saa olla poissa. Tulen itsekin -Pilmanseylle vähän ennen yhtä -- olkaa hyvät älkääkä kiinnittäkö -minuun lainkaan huomiota. En tahtoisi esiintyä toimivana tässä teidän -hommassanne." - -Sitten hän lähti ja toiset vaipuivat niin syvästi pohtimaan hänen -ilmaisemiaan uutisia, ettei kukaan huomannut Melky Rubinsteinin -hiipivän pois nurkastaan ja pujahtaneen hiljaa ulos ovesta juuri ennen -kuin Yada sai viimeisen hansikkaannappinsa kiinni. - - - - -XXXVI - -PILMANSEYN TEEHUONEET - - -Vain tuntia myöhemmin, neljännestä vailla yksi, Purdie ja Lauriston -astuivat vuokra-ajurin rattailta Tottenham Court -tien pohjoispäässä ja -kävelivät sitten eteenpäin vilkasliikkeisen valtaväylän oikeaa puolta, -pysytellen ulkonaisesti huolettoman näköisinä, mutta samalla valppaasti -pitäen silmällä, milloin saisivat ensimmäisen vilahduksen sovitusta -kohtauspaikasta. Mutta Pilmanseyn teehuoneita ei tarvinnut erityisesti -etsiä. Suurten uudenaikaisten rakennusten, pääasiassa huonekalu- ja -verhoilijaliikkeiden välissä, oli siellä siihen aikaan ryhmä vanhoja -rakennuksia, jotka olivat lontoolaisiksikin taloiksi vanhanaikaisen -näköisiä. Ne olivat selvästikin peräisin kahdeksannentoista vuosisadan -alkupuolelta, punaisista tiili kivistä rakennettuja taloja, -joiden julkisivuissa oli kapeat akkunat ja korkeissa viettävissä -katoissa niinikään akkunat. Muutamat niistä olivat jo tuomitut heti -purettaviksi, asukkaat oli toimitettu pois, vara-aitauksia oli -rakennettu suojelemaan ohikulkijoita putoavalta rappaukselta, ja -luhistuville seinille kiinnitetyissä julistuksissa ja ilmoituslipuissa -tehtiin tiettäväksi, että liikettä jatkettiin entiseen tapaan jossakin -toisessa tarkemmin mainitussa paikassa. Mutta Pilmanseyn teetalo oli -toistaiseksi paikallaan, ja toverukset näkivät, että ihmisiä meni sinne -sisään ja tuli ulos aavistamatta mitään siitä, että ennen iltaa heidän -suosittu oleskelupaikkansa, jossa he nauttivat kevyen päiväateriansa, -saavuttaisi sellaisen maineen ja kuuluisuuden, että sitä ei olisi -laisinkaan voinut arvata sen tavallisesta ja jokapäiväisestä -ulkomuodosta. - -"Erinomainen esimerkki sen vanhan väitteen totuudesta, että ei koskaan -pitäisi arvostella ulkomuodon mukaan, Andie veikkoseni!" huomautti -Purdie heidän luotuaan pikaisen yleissilmäyksen ympäristöönsä. "Kuka -voisi kuvitella, että rikoksia, pimeitä salaisuuksia ja kaikenlaista -muuta tuollaista olisi kätkettynä tällaiseen paikkaan -- teen ja -leivosten, maidon ja pannukakkujen mahdollisuuksien taakse... Tämä -Lontoo on kummallista maailmaa -- koskaan ei tiedä, mitä on tuon -vähäisen pienoismaailman pikku palasen takana. Mutta menkäämme -katsomaan, miltä sisällä näyttää." - -Ensimmäiseksi sisään astuessaan he huomasivat alakerroksen -huoneessa New Scotland Yardin miehen, joka yhdessä toisen, hyvin -tavallisen näköisen henkilön kanssa istui pienen pöydän ääressä -heti sisäänkäytävän vieressä ja nautti mukavassa asennossa kahvia -lihavoileipäin kanssa. Hän vilkaisi molempiin nuoriin miehiin aivan -kuin hän ei olisi koskaan heitä nähnyt. He myöskin säilyttivät -välinpitämättömän ilmeensä täysin uskottavasti, joskaan ei niin -helposti ja harjaantuneesti kuin salapoliisi, ja menivät peremmäksi -huomaten samalla Levendalen ja Stephen Purvisin, jotka olivat löytäneet -itselleen mukavan pöydän rauhallisessa nurkassa huoneen keskimailla. He -eivät myöskään osoittaneet mitenkään tuntevansa vastatulleita. Purdie -astui heidän ohitseen toverinsa seuraamana erään vapaana olevan pöydän -luokse, jonka ääreen kehoitti häntä istuutumaan. - -"Tutustukaamme hieman ympäristöön", kuiskasi hän heidän asettuessaan -paikoilleen. "Tämähän näyttää yhtä viattomalta ja jokapäiväiseltä -sisältä kuin se on ulkoakin, Andie. Mutta käytä silmiäsi -- tämän -pitäisi tuottaa sinulle hyvää tekstiä." - -Lauriston katseli ympärilleen. Huone, jossa he istuivat, oli pitkä ja -matalakattoinen ja ulottui ulko-ovelta perällä olevaan jonkinlaiseen -tarjoilupöytään. Sen takana oli pienempi huone, jota nähtävästi -käytettiin varastona ja tarjoilutarkoituksiin. Suuren huoneen -tarjoilupöydällä oli esillä ruokavaroja: reisipaistin viipaleita, -liikkiötä, kieltä, leipää, kakkuja, makeisia. Sen takana seisoi kaksi -miestä, jotka katselijoiden oli helppo arvata liikkeen omistajiksi. -Nuoria siistin näköisiä mustapukuisia naisia, joilla oli valkoiset -esiliinat ja pikku myssyt, liikkui nopeasti tämän tarjoilupöydän -ja kahvilavieraitten välillä. Mitä näihin vieraisiin tuli, olivat -he kumpaakin sukupuolta ja suurin osa heistä nuoria. Pilmanseylla -ei tupakanpoltto näyttänyt olevan kielletty -- sakeita sinisiä -savupilviä kohosi monista paperosseista, ja turkkilaisen tupakan haju -sekaantui vasta jauhetun kahvin tuoksuun. Selvästikin oli Pilmanseyn -teehuone sellainen paikka, jossa voi saada hyvän voileivän, hyvää -teetä ja kahvia, polttaa paperossin, pari ja viettää mukavasti tunnin -pakinoimalla vapaasti ystävänsä kanssa aamun ja iltapäivän työn välillä. - -Mutta Lauristonin huomio oli kokonaan kiintynyt niihin kahteen -mieheen, jotka seisoivat tarjoilupöydän takaa valvoen ja ohjaten -näppäriä apulaisiaan. Viekkaita, liukaskielisiä ja petollisia miehiä --- sellaisiksi oli Mori Yada heidät kuvannut. Lauriston yhtyi -ajatuksissaan heti japanilaisen mielipiteeseen ensimmäisen vaikutelman -nojalla. He olivat keski-ikäisiä, lihavia miehiä, jotka saattoivat olla -ja mahdollisesti olivatkin kaksoisia, käyttivät kumpikin poskipartaa, -hyviä liinavaatteita ja mustia kaulanauhoja -- he olisivat voineet -olla vahvoja, hyvin kunnioitettavia hovimestareita. Kumpikin oli ilman -takkia, kummallakin oli moitteettoman puhdas liinaesiliina, kumpikin -käytteli leikkuuveistä ja haarukkaa, kumpikin viilteli silava- tai -kieli- tai häränlihaviipaleita, kumpikin osasi tässä puuhassaankin -ollen seurata tarkkanäköisillä silmillään, mitä tapahtui suuressa -tarjoiluhuoneessa. Tämä oli ilmeisestikin varakas vanha liike ja sen -omistajat rikkaita miehiä. Lauristonia kummastutti se, että he voivat -antautua pienimpäänkään vaaraan kätkemällä salaisen ooppiumiluolan -jonnekin tähän vanhaan huoneustoonsa. - -Heidän par'aikaa siinä tuumiskellessaan tuli eräs tarjoilijatar heidän -luokseen. Lauriston, jolla sellaisissa asioissa oli nopeampi ymmärrys -kuin Purdiella, tilasi kahvia ja voileipiä. Niitä odotellessaan hän -sytytti paperossin ja tekeytyi huolettoman näköiseksi, vaikka hän -sisimmässään olikin hyvin kiihtynyt. - -"Tuntuu aivan siltä kuin odotettaisiin räjähdystä", kuiskasi hän -Purdielle. "En vieläkään oikein ymmärrä, mitä tulee tapahtumaan." - -"Tuossa on ainakin Ayscough", sanoi Purdie. "Hän on juuri sen näköinen -kuin ei mitään olisi tekeillä." - -Ayscough, jolla oli mukanaan toinen mies, meni huolettoman näköisenä -huoneen poikki. Hän sivuutti New Scotland Yardin miehen silmääkään -räpäyttämättä, ei näyttänyt laisinkaan tuntevan Lauristonia eikä -Stephen Purvisia, katseli täysin vieraasti Purdieta ja Lauristonia ja -ja ohjasi toverinsa kahden nurkassa olevan vapaan paikan luokse. Tuskin -he ennättivät istuutua sinne, kun sisään tuli vanha herra Killick John -Purvisin ja Guylerin kanssa ja asettui tyynesti huoneen keskellä olevan -pöydän ääreen. Lauriston tuumiskeli itsekseen, että tässä nyt oli -yksitoista miestä salaisen sopimuksen mukaan saapuneina -- ja varmasti -oli huoneessa vielä enemmänkin sellaisia, vaikka hän ei heitä tuntenut. - -"Mutta missä Melky Rubinstein on?" hän kuiskasi äkkiä. "Olisinpa -tosiaankin uskonut hänen saapuvan paikalle -- hänhän on niin -innokkaasti koettanut selvittää tätä asiaa." - -"Nyt on vielä aikaa", vastasi Purdie. "Kello ei ole aivan yhtä vielä. -En myöskään näe täällä japanilaista. Mutta tässä tulee komisarjus -- -siviilivaatteissa." - -Poliisikomisarjus saapui erään miehen kanssa, jota eivät Purdie ja -Lauriston olleet ennen nähneet. Hän oli rauhallisen näköinen hyvin -puettu mies, jonka olemuksessa ilmeni selvä ylemmyyden ja arvovallan -leima. He astuivat huoneen poikki lähellä tarjoilupöytää sijaitsevan -pöydän luokse, tilasivat kahvia ja sytyttivät paperossit. Molemmat -nuoret skotlantilaiset, jotka katselivat heitä tarkoin, huomasivat -heidän visusti tutkivan ympäristöään aivan kuin päästäkseen selville -voimainsa vahvuudesta. Lauristonin syödessä toista voileipäänsä -poliisikomisarjus nousi äkkiä, meni tyynesti tarjoilupöydän luokse, -kumartui sen ylitse ja puhui jotakin toisen sen takana seisovan -valkoesiliinaisen miehen kanssa. - -"Peli on alkanut", kuiskasi Lauriston. "Katsohan tuonne!" - -Mutta Purdien silmät olivat jo luodut Pilmanseyn veljeksiin, jotka hän -tiesi tärkeiksi näyttelijöiksi nyt alkavassa näytelmässä. Se heistä, -joka oli vähän pitempi ja harmaampi kuin toinen, kumartui eteenpäin -poliisikomisarjuksen puoleen ja oli ilmeisestikin hyvin hämmästynyt -siitä, mitä hänelle sanottiin, sillä hän säpsähti, vilkaisi kysyvästi -puhuttelijaansa, vaihtoi kiireesti sanan pari hänen kanssaan ja kääntyi -sitten veljensä puoleen. Silmänräpäyksessä he kumpikin laskivat -käsistään suuret veitsensä ja haarukkansa, lähtivät tarjoilupöytänsä -takaa ja viittasivat poliisikomisarjusta seuraamaan heitä suuren salin -perällä olevaan huoneeseen. Poliisikomisarjus puolestaan antoi pelkällä -katseella merkin Ayscoughille ja tämä taas viittasi toisia asianosaisia -mukaansa. - -"Kas niin", sanoi Purdie. "Lähtekäämme kuulemaan, mitä tästä tulee." - -Teehuoneuston omistajat olivat vieneet poliisikomisarjuksen ja hänen -seurassaan olevan miehen erääseen yksityisasunnon näköiseen huoneeseen. -Lauristonin ja Purdien tullessa sisään Pilmanseyt seisoivat takan -edessä olevalla matolla vieretysten kumpikin hyvin hämmästyneen -näköisinä tuijottaen asiapaperiin, jota poliisikomisarjus heille -näytti. He nostivat katseensa siitä ja vilkaisivat tuskastuneen -näköisinä toisiin miehiin, joita saapui tyynesti ja ryhmittyi odottavan -näköisinä huoneeseen. - -"Lisää teidän miehiänne?" sanoi vanhemman näköinen veljeksistä -vaikeroivalla äänellä. "Kuulkaahan, me emme ymmärrä, mitä hyötyä on -koko tästä hälinästä ja siitä, että te keskeytätte meidän liikkeemme -tällä tavoin! Yksi tai kaksi teistä olisi varmasti ollut kylliksi. -Turhaan olette tuonut kokonaisen joukon ihmisiä meille -- se on kaikki -ihan tarpeetonta!" - -"Sallikaa meidän itse ratkaista, mikä on tarpeellista ja mikä ei, herra -Pilmansey", vastasi poliisikomisarjus. "Ei tästä synny minkäänlaista -hälinää eikä kiusaa -- ei siitä ainakaan tarvitse sellaista syntyä, -jos kerrotte meille, mitä haluamme tietää, ettekä vastusta meitä -sellaisessa, mihin meillä on valta. Tässä meillä on valtakirja -- -määrätyn ilmoituksen nojalla laadittu -- tarkastaa teidän huoneustonne. -Sallinette meidän toimittaa sen rauhallisesti." - -"Mutta mistä syystä?" kysyi nuorempi Pilmansey. "Meidänkö huoneustomme? -Liikkeemme on sijainnut täällä hyvinkin sata vuotta, eikä koskaan -ole kuulunut ainoatakaan moitteen sanaa meitä vastaan. Minkä vuoksi -tahdotte toimeenpanna tutkimuksen?" - -"Sanon sen teille heti", vastasi poliisikomisarjus. "Me etsimme erästä -nuorta kiinalaista, Chang Litä, joka meidän saamamme tiedon mukaan on -kätkettynä täällä mukanaan arvokasta varastettua tavaraa. Tiedättekö -siis jotakin hänestä? Onko hän täällä?" - -Molemmat miehet vilkaisivat toisiinsa. Hetkisen he pysyivät vaiti, -sitten vanhempi puhui katsahtaen läsnäolijain odottaviin kasvoihin. - -"Ennenkuin sanon mitään muuta", hän vastasi, "haluaisin tietää, keneltä -olette asiasta kuulleet". - -"Ei", vastasi poliisikomisarjus lujasti, "sitä en sano. Mutta sen -verran kerron teille, että tätä Chang Litä haetaan erään hyvin vakavan -asian vuoksi, josta tulemme häntä syyttämään. Meillä on varma tieto -siitä, että hän on täällä, ja teidän on viisainta totella neuvoani, kun -kehoitan teitä viemään meidät hänen luokseen, jos hän on täällä. Kas -niin, herra Pilmansey, onko hän täällä?" - -Vanhempi Pilmansey pudisti päätään, mutta se pudistus ilmaisi -paremminkin epäilyä kuin kieltoa. - -"En osaa sanoa", hän vastasi. "Mahdollisesti." - -"Mitä se merkitsee?" kysyi poliisikomisarjus. "Mahdollisesti? Totta kai -te sen tiedätte, kuka on teidän oman kattonne alla?" - -"En", sanoi Pilmansey, "en tiedä. Asianlaita on seuraavalla tavalla. -Viime aikoina on luonamme alkanut kulkea joitakin ulkomaalaisia. -Nimittäin muutamia harvoja kiinalaisia ja japanilaisia lääketieteen -ylioppilaita. Parisen vuotta sitten jotkut heistä kysyivät, emmekö -voisi vuokrata talon yläkerrassa heille kolmea tai neljää huonetta, -jonne he voisivat perustaa jonkinlaisen oman pienen klubin, jotta -heillä, nähkääs, olisi kokoontumispaikka. He olivat kaikki siivoja, -täysin kunnioitettavia nuoria herroja, joten me suostuimme. Heillä on. -hallussaan tämän rakennuksen yläkerros, he kalustivat ja järjestivät -sen oman mielensä mukaan. Sinne on eri sisäänkäytävä myymälän sivusta. -Jokaisella heillä on oma avain. Niin he voivat pujahtaa sinne ja pois -sieltä aivan vapaasti häiritsemättä meitä koskaan. Mutta asianlaita on -niin, että siinä klubissa on nykyään ainoastaan neljä tai viisi jäsentä -ja toiset kaikki ovat lähteneet pois. Nyt on asia suoraan puhuttuna -- -ja vakuutan teille, että en tiedä onko herra Cheng Li siellä vai ei. Me -emme tiedä mitään siitä, mitä he puuhailevat huoneessaan, he ovat vain -vuokralaisiamme." - -"Sallikaa minun kysyä teiltä erästä asiaa", sanoi poliisikomisarjus. -"Onko kumpikaan teistä koskaan käynyt näissä huoneissa sen jälkeen kun -vuokrasitte ne heille?" - -"Ei", vastasi vanhempi Pilmansey, "ei kumpikaan meistä kertaakaan!" - -"No niin", käski poliisikomisarjus, "parasta on tulla sinne nyt meidän -kanssamme." - - - - -XXXVII - -CHANG LI - - -Murahdellen jotakin ajanhukasta ja liikkeen keskeyttämisestä Pilmanseyn -veljekset astuivat edellä eräälle sivuovelle, joka johti pitkin -myymälän sivua kulkevaan käytävään ja josta pääsi talon yläkerrokseen. -Vanhempi veli näytti erikoisesti käytävän päässä olevaa ovea. - -"Huomaatte kai tuosta, että ne nuoret miehet, joista puhuin teille, -pääsevät omaan huoneustoonsa tämän kautta", hän sanoi. "Se ovi on -aina lukossa, heillä on kaikilla oma avain sinne. He eivät koskaan -liiku meidän kahvilahuoneemme kautta. Meillä ei ole mitään tekemistä -heidän kanssaan eikä meillä ole minkäänlaista tietoa siitä, mitä -he puuhailevat huoneustossaan. Me emme välitä muusta kuin että he -suorittavat vuokransa ja käyttäytyvät kunnollisesti. Ja hyvin siivoja -he ovat olleetkin -- meillä ei ole pienintäkään valittamisen syytä." - -"Ja koska heillä kaikilla on oma avaimensa, niin he varmaankin voivat -päästä huoneustoonsa milloin tahansa päivällä tai yöllä?" kysyi -poliisikomisarjus. "Ei siis mikään estä heitä pääsemästä tänne yöllä?" - -"He voivat tulia ja mennä milloin vain haluavat", vastasi vanhempi -Pilmansey. "Uskokaa minua, kun sanon, ettemme ole heihin missään muussa -kuin huoneustonomistajan suhteessa." - -"Missä te itse asutte?" kysyi poliisikomisarjus. "Tässä talossako?" - -"Ei vaan muualla", sanoi nuorempi veli, joka oli tähän asti pysynyt -melkein vaiti, mutta näyttänyt kuitenkin olevan poliisien menettelystä -närkästyneempi kuin veljensä. "Tämä liike avataan kello kahdeksan -aamulla ja suljetaan kello seitsemän illalla. Me emme ole kumpikaan -täällä koskaan seitsemän jälkeen." - -"Ette siis koskaan näe noita ulkomaalaisia yön aikaan?" kysyi -poliisikomisarjus. "Ette siis tiedä, mitä he puuhaavat?" - -"Me emme koskaan näe heistä ketään", vastasi vanhempi veljeksistä. -"Niin kuin näette, ovat tämä käytävä ja nuo portaat meidän liikkeemme -ulkopuolella. Me emme tiedä heistä mitään muuta kuin mitä olemme teille -kertoneet." - -"No niin, viekää meidät sinne, että saamme nähdä, mitä on tehtävä", -määräsi poliisikomisarjus. "Me lähdemme nyt tarkastamaan niitä -huoneita, herra Pilmansey, niin että asia saadaan selväksi nyt heti." - -Tuon vanhan talon alakerroksen ja ullakon väliset huoneet näyttivät -olevan varastoina käytettyjä. Avonaisista ovista näkyi tynnyreitä, -laatikoita, nassakoita sekä korkeita pinoja leivos- ja makeisrasioita. -Siellä ei ollut mitään salattavaa, tuumivat ne teräväsilmäiset miehet, -jotka marssivat peräkkäin ylös tummia portaita närkästyneitten -teehuoneen omistajain jäljessä. Mutta yläkerroksen ovi oli kiinni ja -kun Ayscough väänsi sen lukkoa, huomasi hän sen sisäpuolelta teljetyksi. - -"Heillä on tähänkin oveen omat avaimensa", huomautti nuorempi -Pilmansey. "En ymmärrä, kuinka te pääsette sinne sisään, jollei siellä -ole ketään nyt." - -"Me menemme sinne, joko siellä sitten on ketään tai ei", vastasi -poliisikomisarjus. "Koputtakaa, Ayscough, koputtakaa kuuluvasti." - -Miehet kokoontuivat kaikki heidän taakseen täyttäen kokonaan lukitun -oven takana olevan avonaisen paikan ja odottaen jännittyneinä siinä -hiljaisuudessa, joka seurasi Ayscoughin lakattua kolkuttamasta -oveen. Muutamia minuutteja kului. Salapoliisi kolkutti uudelleen -itsepintaisemmin. Äkkiä ja äänettömästi ovi avautui, ensiksi tuuman, -pari, sitten vähän enemmän. Ayscough työnsi tukevakenkäisen jalkansa -ovenrakoon, josta kurkistivat ulos keltaiset tummain pienten silmäin -valaisemat kasvot, häviten samassa silmänräpäyksessä. - -"Sisään kaikki", määräsi poliisikomisarjus. "Olkaa varovaisia!" - -Ayscough työnsi oven auki ja astui sisään muiden tunkeutuessa sinne -juuri hänen kintereillään. Purdie, joka oli aivan ensimmäisten -joukossa, tunsi heti kaksi eri hajua. Toinen johtui tuoksuvasta teestä, -toinen oli jotakin hyvin voimakasta ja huumaavaa ja voitti heti teen -tuoksun jättäen pistävän ja katkeran maun jälkeen. - -"Ooppiumia", kuiskasi Purdie Lauristonille, joka seisoi hänen -vieressään. "Ooppiumia, tunnetko?" - -Mutta Lauriston oli sillä hetkellä paremmin silmänä kuin nenänä. -Hän samoin kuin useimmat toisetkin katseli paikkaa, johon he olivat -tulleet. Huone oli verraten suuri ja kaltevasta katostaan päättäen osa -vanhan talon ullakkokerroksesta. Seinillä riippui pehmeitä itämaalaisia -kudoksia ja verhoja. Sinne tänne oli sijoitettu muutamia pajusta -valmistettuja nojatuoleja ja joitakin samasta aineesta tehtyjä pieniä -pöytiä. Niinikään oli siellä paljon paksuja mattoja ja pieluksia. -Yhdessä nurkassa paloi tuli kaasukeittiössä, ja sen päällä porisi -iloisesti vesikattila. Se nuori mies, joka oli avannut oven, oli -vetäytynyt uunin luokse. Purdie huomasi, että hänellä oli toisessa -kädessään teekannu. Huoneen vasemmassa nurkassa istui pienen pöydän -ääressä shakkipeliin syventyneinä kaksi muuta kiireestä kantapäähän -ihan selvästi kiinalaisen näköistä miestä, joilla oli päällään -moitteettomat englantilaiset puvut. - -Se mies, jolla oli teekannu kädessään, loi pikaisen silmäyksen -niihin henkilöihin, jotka olivat tulleet häiritsemään tätä -rauhallista paikkaa, ja laski teekannun kädestään. Shakinpelaajat -nostivat katseensa hetkiseksi, mutta eivät näyttäneet pienintäkään -häiriintymisen merkkiä, vaan jatkoivat sitten taas peliään. Sitten -teekannua hoidellut mies lausui kaksi sanaa. "Mitä nyt?" hän kysyi. -"Asianlaita on niin, hyvä herra", selitti vanhempi Pilmansey, "että -nämä ovat poliisilaitoksen virkamiehiä. He haluavat tavata erästä -tuttavaanne, herra Chang Litä." - -Huoneessa oleviin kiinalaisiin ei tämä tehnyt mitään vaikutusta. -Shakinpelaajat jatkoivat omaa hommaansa, ja kolmas mies otti käteensä -teerasian tyhjentäen sen sisällyksen kannuunsa. - -"Sulkekaa tuo ovi ja pankaa se oikein lukkoon, Ayscough", sanoi -poliisikomisarjus. "Seisköön joku sen vieressä. Kas niin", hän jatkoi -kääntyen noiden kolmen kiinalaisen puoleen, "onko joku teistä Chang Li, -hyvät herrat?" - -"Ei", vastasi toinen shakinpelaajista, "ei yksikään". - -"Onko hän täällä?" kysyi poliisikomisarjus. Kun hän sitten taas huomasi -itämaalaisten tyyneyden, kääntyi hän Pilmanseyn veljesten puoleen. -"Mitä muita huoneita täällä on?" hän kysyi. - -"Kaksi muuta vielä", vastasi vanhempi veljeksistä osoittaen huoneen -perällä olevia verhoja. "Toinen tuolla, toinen taas tuolla. Noitten -verhojen takana on kaksi pienempää huonetta." - -Polisikomisarjus meni huoneen perälle ja veti verhot syrjään. Hän -työnsi auki toisen oven ja perääntyi sitten vetäen syvään henkeään. - -"Huh!" hän huudahti. - -Se voimakas huumaava tuoksu, jonka Purdie oli huomannut heti huoneesta -tultuaan, tuntui nyt vasta-avatusta ovesta uudestaan paksuna aaltona. -Ja kun kaikki toisetkin menivät sinne poliisikomisarjuksen perästä, -näkivät he mistä se johtui. Se oli pieni huone, jonka seiniä peittivät, -samoin kuin edellisenkin, omituisilla kuvioilla koristetut verhot, ja -siihen tuli valoa vain kattoakkunasta, jonka eteen oli kiinnitetty -neliönmuotoinen sininen kankaanpala. Tässä himmeässä valaistuksessa he -näkivät, ettei huoneessa ollut mitään muita huonekaluja kuin leposohva, -jossa oli pehmeitä patjoja ja pieluksia. Siinä makasi hintelä, höllään -vaippaan verhoutunut nuori kiinalainen, joka ensimmäisten saapuessa -hänen luokseen katseli heidän ihmetteleviä kasvojaan räpytellen -silmillään, joitten terät olivat vieläkin supistuneet. Hänen vieressään -oli ooppiumipiippu ja hyvin lähellä pienellä telineellä lisätarpeita -saman aineen nauttimiseksi. - -Se mies, joka oli tullut teehuoneeseen yhdessä poliisikomisarjuksen -kanssa, astui lähemmäksi ja tarttui tuota makaavaa olentoa hartioihin -ja ravisti häntä hiljaa. - -"Kas niin", hän virkkoi kuuluvasti. "Herätkää, hyvä mies! Oletteko -Chang Li?" - -Lasimainen katse suuntautui häneen vähän ihmettelevänä ja kuivat huulet -liikkuivat. - -"Olen", kuiskasi puhuteltu. "Chang Li -- olen. Onko teillä asiaa -minulle?" - -"Kuinka kauan olette ollut täällä?" kysyttiin häneltä. - -"Kuinkako kauan? Voi, en tiedä. Mitä te tahdotte?" kysyi Chang Li. -"Minä en tiedä." - -Teen valmistaja pisti päänsä sisäovesta. - -"Ei hän voi kertoa teille mitään", hän sanoi virnistäen. "Hän on jo -monta päivää ollut tuossa ooppiumihumalassaan. Hänellä on joskus -tuontapaisia kohtauksia. Joskus hän antautuu ooppiumin valtaan ihan -samoin kuin joku teikäläisistä alkoholia nauttimaan. Nyt hän aikaa -selvitä siitä ja huomenna hän varmasti on hyvin, hyvin onneton." - -Poliisikomisarjus kääntyi tähän puhujaan päin. - -"Kuulkaahan", sanoi hän, "tiedättekö, kuinka kauan hän on ollut täällä -huumaamassa itseään? Yhdenkö päivän vai useampia?" - -Toinen shakinpelaajista nosti ilmeettömän näköiset kasvonsa. - -"Hän on ollut täällä tuossa kunnossa joitakin päiviä", hän sanoi. "On -nähkääs perin turhaa koettaa vaikuttaa häneen mitään silloin kun tuo -himo saa hänet valtaansa. Jos haluatte saada häneltä joitakin tietoja, -on teidän paras tulla uudelleen muutamien tuntien kuluttua." - -"Tarkoitatteko siis, että hän on ollut täällä tuossa kunnossa jo -joitakin päiviä?" kysyi poliisikomisarjus. - -Teekannun hoitelija virnisti taas. - -"Hän ei ole ollut ainoallakaan lääketieteellisellä luennolla marraskuun -seitsemännentoista päivän jälkeen", sanoi hän. "Minä tiedän sen, me -kuulumme samaan ryhmään. Täällä hän on ollut koko sen ajan ja tuon -näköisenä." - -Poliisikomisarjus kääntyi äkkiä Ayscoughin puoleen. - -"Seitsemännentoista!" hän huudahti. "Ja tuo juttu tapahtui -kahdeksantenatoista! Siis --" - -Chang Li haparoi jotakin viittansa taskusta. Hän löysi sieltä jotakin, -nosti käden huulilleen ja nielaisi sitten. Muutamien sekuntien kuluttua -hänen silmänsä kirkastuivat ja hän loi epäluuloisen ja synkän katseen -häntä tarkastelevaan ryhmään. - -"Mitä te tahdotte?" hän murahti. "Keitä te olette?" - -"Haluamme kysyä teiltä muutamia asioita", sanoi poliisikomisarjus. -"Milloin tapasitte viimeksi veljenne tai ystävänne tai mikä hän nyt on --- Chen Lin?" - -Chang Li pudisti päätään. Saattoi selvästi huomata, että hän ei -muistanut mitään varmaa. - -"En tiedä", vastasi hän. "Ehkä juuri äsken -- ehkä huomenna -- ehkä en -pitkään aikaan." - -"Koska olitte viimeksi kotonanne -- Maida Valessa?" kysyi -poliisikomisarjus. - -Mutta Chang Li ei vastannut siihen mitenkään muuten kuin vähän -otsaansa rypistämällä. Oli helppo huomata, että samalla kuin hänen -ajatuksensa selvisivät, hänen luonteensa muuttui häijyksi. Hän -alkoi katsella ympärilleen ymmärtäväisen näköisenä tuijottaen yhä -suurempaa vastenmielisyyttä kuvastavin ilmein huoneessa olijoita. -Sitten hän murahteli vieraalla kielellä itsekseen jotakin, mikä ei -suinkaan kuulunut kohteliaalta häntä katselevista miehistä. Äkkiä -Ayscough kääntyi ylempäin virkamiesten puoleen. "Jos tämä mies on -ollut täällä seitsemännestätoista päivästä lähtien", hän sanoi, "ei -hänellä ole voinut olla mitään tekemistä Praed-kadun varrella ja -Maida Valessa tapahtuneitten asiain kanssa! Mitähän -- otaksukaamme -niin -- jos tuo nuori japanilainen on valehdellut koko ajan?" Hän -kääntyi taas, tällä kerralla molempain shakinpelaajain puoleen, -jotka olivat nyt keskeyttäneet pelinsä ja nojautuivat taaksepäin -tuoleissaan ilmeisestikin huvitettuina etsijäin nolaantuneita kasvoja -katsellessaan. "Kuulkaahan", hän jatkoi, "tunnetteko erästä Yadaa -- -Mori Yadaa -- japanilaista? Kuuluuko hän teidän joukkoonne?" - -"Kyllä", vastasi toinen pelaajista. "Yada? Kyllä. Tunnemme hänet, -nokkela mies, tuo Yada. Tunnetteko tekin hänet?" Mutta ennenkuin -Ayscough sai vastatuksi mitään tähän jonkin verran ärsyttävään -kysymykseen, saapui se poliisi, joka oli jätetty teehuonetta -vartioimaan, kiireesti yläkertaan ja riensi heidän luokseen. Hän meni -suoraan poliisikomisarjuksen luokse. - -"Mies toimistostamme, sir, ulkopuolella autossa!" huudahti hän -hengästyneenä. "Olette väärillä jäljillä, teidän on heti lähdettävä -Multeniuksen liikkeeseen Praed-kadulle. Oikea mies on siellä!" - - - - -XXXVIII - -JUUTALAINEN JA JAPANILAINEN - - -Pujahdettuaan hiljaa pois poliisiasemalta Melky Rubinstein meni kadun -poikki, asettui aivan vastapäätä olevaan kapeaan käytävään ja alkoi -pitää silmällä sitä ovea, josta oli juuri itse tullut. Hän oli tehnyt -vakavan suunnitelman mielessään ja päätti toteuttaa sen yksin. - -Pian tuli Mori Yada alas poliisilaitoksen portaita niin tyynenä -ja huoleti kuin suinkin ja lähti hitaasti astumaan katua, -heilutellen lujalle käärittyä sateenvarjoaan. Niin kauan kuin hän -oli poliisilaitoksen akkunain näkyvissä, hän ei muuttanut hidasta -vauhtiaan, mutta heti ensimmäisestä kadunkulmasta käännyttyään hänen -askeleensa muuttuivat joutuisammiksi, ja hän suuntasi kulkunsa sinne, -mihin Melky oli arvannutkin -- autoasemalle, jossa odotti pari kolme -vuokra-ajuria. Hän oli päässyt ensimmäisen luokse ja puhutteli juuri -ajuria kun Melky, joka oli pysytellyt muutamia metrejä taempana -hänestä, hiipi hiljaa hänen viereensä ja taputti häntä olkapäälle. - -"Herra", sanoi Melky, "sananen kahden kesken". - -Yada kääntyi puhuttelijaan päin nopeasti kuin käärme, ja -silmänräpäykseksi hänen valkoiset hampaansa tulivat näkyviin oikein -vihaisella tavalla ja hurja hehku ilmestyi hänen mustiin silmiinsä. -Mutta nuo vihan ilmaukset hävisivät yhtä nopeasti kuin olivat -tulleet näkyviinkin ja samassa silmänräpäyksessä hän hyräili niin -ystävällisesti kuin konsanaan. "Kas vain", hän sanoi. "Tekö siinä -olettekin, mitä kuuluu? Ehkä tulette samaan suuntaan kuin minäkin. Voin -päästää teidät ajurista matkalla. Sopiiko?" - -Melky veti Yadan metrin parin päähän sivummalle ja alensi äänensä -kuiskaukseksi. - -"Herra", hän sanoi niin suurta tuttavallisuutta ilmaisevalla äänellä, -että Yadaa alkoi äkkiä peloittaa, "herra, minä en lähtisi minnekään -juuri nyt, jos olisin teidän sijassanne. Te olette vaarassa, herra, -te pistitte päänne jalopeurain luolaan tullessanne äsken tuonne, -missä näin teidät. Ovelia, ovelia ovat nuo miehet, herra, heillä on -vahva aikomus nujertaa teidät. Minä tiedän, minne aiotte mennä noilla -ajopeleillä, herra. Älkää tehkö sitä, vaan noudattakaa minun neuvoani!" - -"Kuinka te tiedätte, minne minä aion mennä?" kysyi Yada. - -"Katselin Levendalen selän takaa hänen kirjoittaessaan tuota -maksuosoitusta, herra", vastasi Melky kaikkein rauhallisimmalla -äänellään. "Aiotte mennä hänen pankkiinsa muuttaaksenne sen käteiseksi. -Ja jos te menette sinne, niin ette enää tule sieltä yksin ulos! Herra, -he aikovat siepata teidät kiinni siellä. Ansa on viritetty teille!" - -Melky tarkasteli Yadan kasvoja syrjäsilmällä ja huomasi hänen -oliivinvärisen ihonsa vähän kalpenevan ja hänen viekkaitten silmiensä -kutistuvan. Ja samassa hän päätti jatkaa omaa menettelytapaansa -ja käyttää hyväkseen havaintojaan. Hän oli oikein tarkoituksella -taluttanut japanilaisen vilkasliikkeisemmälle paikalle katua ja käänsi -hänet nyt sivukujalle, joka johti kapeille sokkeloisille syrjäkaduille. -Hän tunsi, että Yada alkoi taipua tuntemattoman pelon ahdistamana. -Mutta äkkiä Yada pysähtyi koettaen irtautua Melkyn kädestä, joka oli -laskeutunut hänen olkapäälleen. - -"Mihin te oikein pyritte?" hän kysyi. "Mitä peliä te oikein pelaatte? -Koetatteko peloittaa minua? Mitä tahdotte?" - -"En mitään kohtuutonta, herra", vastasi Melky. "Teidän on helppo -tyydyttää minun vaatimukseni. Peliäkö? Kuulkaahan, herra, minä ymmärrän -teidän pelinne! Pankkiin ensin saamaan jonkin verran käteistä, sitten -jonnekin hankkimaan vähän matkatarpeita, sen jälkeen rautatieasemalle. -Eikö asia olekin niin? Ei kelpaa mihinkään, herra, he ovat vaanimassa -teitä samalla hetkellä, jolloin menette tuohon pankkiin. Jolleivät he -silloin käy käsiksi teihin, niin he odottavat vain seuratakseen teitä -asemalle. Herra, teillä ei ole pienintäkään pakenemisen mahdollisuutta, -olette mennyttä miestä, jollette suostu käyttämään hyväksenne minun -apuani. Mitä arvelette?" - -Yada katseli ympärilleen neuvottoman näköisenä. He olivat tähän -mennessä kääntyneet jo parista kolmesta kadunkulmasta ja olivat nyt -leveällä kadulla, joka oli Praed-kadun takana. Hän vilkaisi Melkyn -kasvoihin, joista ei sillä hetkellä ilmennyt mitään muuta kuin -nokkeluutta ja juonien punomista. - -"Mitä te voitte tehdä minun puolestani?" kysyi japanilainen. "Kuinka -paljon te tahdotte? Rahaako?" - -"Sanokaamme sata kolikkoa, herra", virkkoi Melky. "Vain sata -kultakolikkoa, ja minä toimitan teidät sellaiseen paikkaan, josta eivät -kaikki Lontoon poliisit voi löytää teitä koko päivänä, ja autan teidät -sieltä yön aikaan ulos sellaisella tavalla, että tunnette olevanne -yhtä hyvässä turvassa kuin kotonanne. Ette tule koskaan enää näkemään -kotianne Japanissa, herra, jollette luota nöyrimpään palvelijaanne. -Ja satahan ei ole mitään verrattuna siihen, mitä teillä on pantavana -vaaralle alttiiksi." - -"Minulla ei ole sataa puntaa teille annettavaksi", vastasi Yada. -"Minulla on tuskin muuta rahaa kuin se maksuosoitus." - -"Sehän on selvää", sanoi Melky. "Minä haistoin teidän pelinne -heti -- tehän tulitte poliisiasemalle vain hankkiaksenne varoja -matkakustannuksia varten. Mutta se asia kyllä järjestyy, tulkaa -mukanani, niin toimitan teidät turvalliseen paikkaan. Sitten annatte -minulle tuon maksuosoituksen, ja minä vaihdan sen käteiseksi -käyttämättä minkään pankin apua. Tässä lähellä asuu eräs ystäväni, joka -vaihtaa sen pankissaan -- kuka tahansa, suostuu ottamaan Levendalen -paperin. Tulkaa nyt mukaan, herra, olemme lähellä sitä turvapaikkaa, -josta kerroin teille." - -Julkea uskottelu kävi aivan täydestä. Melky tunsi yhtä hyvin kuin -näkikin, että Yada nieli sen semmoisenaan. Hän pujotti kätensä -toverinsa kainaloon ja ohjasi hänet Praed-kadun poikki talojen taitse -siihen kapeaan katusolaan, josta pääsi Multenius-vainajan asunnon -pihanpuolelle, ja vei sille pienelle ovelle, joka johti niin monien -viimeaikaisten tapausten näyttämönä olleeseen arkihuoneeseen. "Minne te -viette minut?" kysyi Yada epäluuloisesti heidän astuessaan kynnyksen -ylitse. - -"Kaikki on selvää", vastasi Melky rauhoittavasti. "Täällä asuu minun -serkkuni. Kaikki on hyvin ja täysin turvallista. Olette yhtä hyvässä -suojassa kuin jos olisitte haudassanne, herra -- hiivatti sentään, niin -te olette! Zillah!" - -Zillah tuli arkihuoneeseen myymälästä ja vahvisti Melkyn häntä kohtaan -tunteman voimakkaan luottamuksen, kun ei ilmaissut minkäänlaista -kummastusta eikä hämminkiä. Hän vain vilkaisi Yadaan ja kääntyi sitten -Melkyn puoleen. - -"Minulla on vähän asioita tämän nuoren herran kanssa, Zillah", sanoi -Melky. "Saammeko mennä tuonne yläkerran pikkuhuoneeseen, vai mitä?" - -"Tietysti", vastasi Zillah välinpitämättömästi. "Sinähän kyllä osaat -sinne -- ja siellä teillä on hyvä rauha." - -Melky viittasi Yadaa mukaansa ja meni itse edellä talon ylimpään -kerrokseen. Hän opasti japanilaisen pieneen huoneeseen, jossa oli -joitakin vanhoja koin- ja madonsyömiä huonekaluja, pari vanhaa arkkua -ja paljon pölyä. Sitten hän lukitsi huolellisesti oven päästyään sinne -vankinsa kanssa. - -"Kas niin, herra", sanoi hän, "olette täällä niin hyvässä turvassa -kuin suinkin voitte olla missään -- paikassa koko avarassa maailmassa. -Käykäämme nyt käsiksi asioihin ja ymmärtäkäämme toinen toistamme. -Te haluatte vaihtaa tuon maksuosoituksen käteiseksi ja haluatte -päästä pois Lontoosta tänä yönä? Hyvä on, antakaa siis minulle tuo -maksuosoitus ja pysykää hiljaa, kunnes minä palaan. Haluatteko jotakin -muuta, esimerkiksi vähän matkatavaroita?" - -"Teettekö tämän kaikki, jos maksan teille sata puntaa?" kysyi Yada. - -"Se riittää minulle, herra", vastasi Melky. "Olen nähkääs köyhä mies. -En minä joka päivä onnistu pääsemään kiinni sataan puntaan, uskokaa -minua! Jos siis on jotakin --" - -"Pieni laukku -- Oxford Circus Tuben matkatavaratoimistossa", sanoi -Yada. "Se minun täytyy saada, se sisältää papereita. Jos tuotte sen -minulle --" - -"Antakaa minulle siinä tarvittava vastalippu ja tuo maksuosoitus", -sanoi Melky. Hän sujahdutti nuo molemmat paperit taskuunsa ja lähti -ovelle. "Minä käännän avaimen lukkoon ulkopuolelta", sanoi hän. "Olette -silloin paremmassa turvassa. Asettautukaa tänne mukavasti, herra, -palaan tunnin kuluttua rahain ja tavarain kanssa." - -Parin minuutin kuluttua Melky seisoi vastapäätä Zillahia arkihuoneessa -ja näytti hyvin merkilliseltä. Zillah katseli häntä epäluuloisesti. - -"Mitä tämä on, Melky?" hän kysyi. "Mitä sinä oikein puuhaat?" - -"Zillah", sanoi Melky, "tulet olemaan ylpeä serkustasi Melky -Rubinsteinista jo ennen päivällisaikaa, se on varma, Zillah. Ja siihen -mennessä, pidä asia salassa, Zillah, minä lähden hakemaan tänne tukevan -poliisin." - -"Onko tuo japanilainen lukittuna pieneen ullakkohuoneeseen?" kysyi -Zillah. Melky naputteli nenänsä syrjää ja katseli kadulle sanaakaan -lausumatta. Sivukäytävällä käveli hiljakseen eräs poliisi, joka oli -tarpeeksi suuri kaikenlaisiin käytännöllisiin tehtäviin. Toinen, yhtä -vahvan näköinen, katseli erästä myymälän akkunaa parinkymmenen metrin -päässä kadun toisella puolella. Muutamien minuuttien kuluttua Melky oli -tuonut heidät kummankin Multeniuksen arkihuoneeseen ja ilmaisi heille -ja Zillahille pikaisesti, mutta tarkoin suunnitelmansa. - -"Tiedätkö varmasti olevasi oikeassa, Melky?" kysyi Zillah. "Et suinkaan -vain erehdy?" - -"Minäkö!" huudahti Melky ivallisesti. "Saat nähdä sen minuutin -kuluttua. Kas niin", hän lisäsi kääntyen poliisien puoleen. "Tulkaa -vain rauhallisesti ylös ja tehkää aivan niin kuin olen teille sanonut. -Pian saamme nähdä, millaisia erehdyksiä on tehty, Zillah!" - -Yksin jäätyään Yada oli viettänyt aikaansa katselemalla ulos vankilansa -likaisesta akkunasta. Näköalaa ei ollut juuri nimeksikään. Akkunasta -saattoi erottaa vain joitakin sen kaupunginosan takapihoja. Hän -tarkasteli asiaa siltä kannalta, millaisia pakomahdollisuuksia -huoneesta olisi. Hänen alapuolellaan oli jonkinlainen ulkonema ja -sopiva vesijohtoputki. Jos hätä tulisi, voisi hän käyttää tuota -uhkarohkeaa laskeutumiskeinoa. Mutta sittenkin hän uskoi tuohon pieneen -juutalaiseen ja vielä enemmän hän luotti tuon pienen juutalaisen -suureen haluun päästä sadan punnan omistajaksi. Niin ovelasti hymyilevä -pikku juutalainen oli huomannut, että nyt oli tilaisuus ansaitsi -rahaa mukavalla tavalla, ja käyttänyt sitä hyväkseen. Ei ollut mitään -huolestumisen syytä, tuumiskeli Yada itsekseen. Ja kuitenkin heräsi -hänen mielessään kauhea epäilys. Mitähän, jos tuo Melky saatuaan -maksuosoituksen haltuunsa ja vaihdettuaan sen käteiseksi, olisi -lähtenyt karkuun kaikkien rahain kanssa eikä tulisi takaisin laisinkaan? - -Melky palasi paljon nopeammin kuin Yada oli odottanutkaan. Hän -avasi oven ja viittasi vankia portaiden yläpäässä olevalle pimeälle -avopaikalle. - -"Tulkaahan tänne hetkiseksi, herra", sanoi Melky ystävällisesti. "Vain -sananen!" - -Yada, joka ei osannut pelätä mitään, astui ulos -- ja huomasi kahden -tukevan poliisin tarttuvan lujasti hänen käsivarsiinsa. Poliisit -olivat aivan hiljaa, mutta Melky nauroi iloisesti Yadan huudahtaessa -ja kirotessa häntä. Nauraessaan Melky tunnusteli vankinsa taskut -tottuneesti ja taitavasti ja löydettyään sen, mitä halusikin, hän -antoi auttajainsa lukita Yadan taas ullakkohuoneeseen. Sitten hän meni -molempien poliisien kanssa alakerran arkihuoneeseen ja laski siellä -löytönsä heidän ja Zillahin eteen. Siinä oli suuri moninkertaiseen -silkkipaperiin kääritty kellanpunainen timantti sekä paksu nippu -seteleitä, joita sitoi toisiinsa kuminauha. - -Nämä arvoesineet olivat huolimattomasti esillä siinä pöydällä, kun -tunnin kuluttua Pilmanseyn teehuoneista palasi koko tutkijaseurue -kolistellen myymälän kautta perähuoneeseen. Melky poltteli tyynenä -sikaariaan ja tupakoi sittenkin vielä, kun opasti poliisikomisarjuksen -ja hänen apulaisensa yläkertaan vangin luokse. Hän ei voinut olla -käyttämättä hyväkseen sopivaa tilaisuutta, vaan kiusoitteli vähän -Ayscoughia. - -"Tällä kerralla teidät taas voitettiin, herra Ayscough", sanoi hän -laskiessaan kätensä lukitun huoneen avaimelle. "Jollen minä nyt olisi -nähnyt tuon nuoren herran lävitse --" - -Mutta avatessaan oven Melky keskeytti itsetietoiset sanansa äkkiä. -Hänen kasvoilleen levisi nolo ilme, kun hän sai tuijottaa tyhjään -huoneeseen. Yada oli pannut niskansa vaaralle alttiiksi ja laskeutunut -alas vesijohtotorvea myöten. - - - - -XXXIX - - -TIMANTTINEN KAULAKORISTE - -Melkein kaksi viikkoa New Scotland Yardin ajokoirat koettivat seurata -Mori Yadan jälkiä kaikissa mahdollisissa ja mahdottomissa paikoissa -Lontoossa ja lähettivät kyselyltään paljon laajemmallekin. Heidän ei -onnistunut löytää häntä. Pienen johtolangan he kyllä saivat varsin -helposti. Kun etsintäkuulutukset olivat tulleet tietoon, saapui -eräs Edgeware-tien panttilainaaja ilmoittamaan poliisille, että noin -kello kahden aikoina samana iltapäivänä, jolloin Yada oli paennut -akkunasta, muuan nuori japanilainen, joka mainitsi nimekseen Motonon -ja osoitteekseen juuri vieressä olevan hotellin ja joka omasta -alotteestaan oli selittänyt olevansa tilapäisessä rahapulassa, -kunnes eräs rahalähetys saapuisi, oli lainannut häneltä viisi puntaa -kaulanauhastaan ottamaansa helmikoristeista neulaa vastaan. Hän oli -epäilemättä Yada, mutta siitä lähtien hänen jälkensä katosivat. - -Mutta nälkä on taitavin salapoliisi, ja noin parin viikon kuluttua -muutamat Lontoossa olevan Japanin lähetystön virkamiehet saivat -kuunnella kummallista tarinaa. Sen esitti heille eräs pakolainen, jonka -laina oli loppunut, jolla ei ollut ketään kenen puoleen kääntyä eikä -ainoaakaan muuta ihmistä, johon voisi turvautua kuin oman kansansa -edustajat. Yada kertoi kummallisen jutun, sitäkin kummallisemman, kun -poliisiviranomaiset, jotka oli kutsuttu sitä kuuntelemaan, saattoivat -todeta, että siinä luultavasti oli jonkun verran tottakin. Sen -lopputarkoitus oli seuraava. Yada oli halukas tunnustamaan olleensa -muutamien päivien aikana hyvin menestynyt varas, mutta kielsi jyrkästi -olevansa murhaaja. - -Näin hän esitti kertomuksensa. -- Marrask. 18 päivän iltana hän oli -klubissaan Pilmanseyn yläkerroksessa. Siellä hän näki Chang Lin, joka -toisten läsnäolevain kertomusten mukaan oli taas joutunut silloin -tällöin palaavan ooppiumihimonsa valtaan ja oli jo edellisestä päivästä -lähtien majaillut sisemmässä huoneessa itseään huumaten. Yada tiesi, -että Chang Lin olisi välttämättä pitänyt lähipäivinä olla saapuvilla -yliopistokolleegion sairaalassa, ja koetti herättää häntä tuosta -tilasta, mutta turhaan. Seuraavana päivänä, 19:ntenä, hän meni taas -Pilmanseylle. Chang Li oli siellä yhä samassa huumauksessaan ja sen -näköinen, että saattoi arvata hänen aikovan nauttia siitä kyllikseen. -Pariin päivään ei kukaan klubissa eikä sairaalassa ollut nähnyt Chen -Litä -- ja Chen Li oli ainoa henkilö, joka voi jotakin vaikuttaa -Chang Lin. Sen vuoksi Yada lähti myöhään sinä iltana, marraskuun 19 -p:nä, Maida Valeen ottaen Chang Lin avaimet mukaansa. Hän avasi ensin -puutarhaveräjän ja sitten talon oven ja huomasi joka paikan tyhjäksi. -Mutta juuri aikoessaan mennä sisään paraatiovesta hän kuuli Chen -Lin äänen puutarhan portilla; niinikään hän saattoi eroittaa erään -englantilaisen äänen. Sitä paitsi hän sai jonkin verran selvää siitä, -mitä tuo englantilainen puhui. Hän sanoi Chen Lille, että tämän olisi -parasta päästää hänet sisäpuolelle ja sopia ehdoista hänen kanssaan -- -muuten kääntyisivät asiat hyvin hullulle kannalle. Sen kuullessaan Yada -oli pujahtanut sisälle rakennukseen, sulkenut rauhallisesti ulko-oven -takanaan, mennyt ensimmäiseen huoneeseen, kätkeytynyt verhon taakse ja -jäänyt odottamaan. - -Siihen samaan huoneeseen oli Chen Li pian tuonut erään miehen. Hän -oli Yadan kuvauksen mukaan alaluokan englantilainen, oli heti alkanut -uhata Chen Litä ja kertoi sitten, mitä tiesi. Hän sanoi olevansa -Praed-kadun varrelta herra Daniel Multeniuksen, Chen Lin isännän, -lähin naapuri. Hänen nimensä, jos Chen Li halusi sen tietää, oli -Parslett, hedelmä- ja vihanneskauppias, ja sen saattoi joko Chen Li -tai kuka tahansa lukea hänen myymälänsä oven yläpuolelta selvistä -kirjaimista. Hänellä oli asuntoonsa sivuovi, joka oli aivan vastapäätä -herra Multeniuksen perähuoneeseen vievää sivuovea. Edellisenä iltana -hänelle, Parslettille, oli tullut erittäin hieno sienilähetys -- -harvinaista tavaraa siihen vuodenaikaan -- ja tietäen, että ukko -piti niistä kovasti välittämättä niiden kalliista hinnastakaan, hän -vei Multeniuksen puolelle vadillisen noita sieniä houkutellakseen -häntä ostamaan niitä. Hän tapasi ukon arkihuoneessa laskemassa isoa -setelinippua. Niiden täytyi Parslettin käsityksen mukaan vastata -hyvin suurta rahasummaa. Ukko käski hänen jättää sienet, sanoi heti -lähettävänsä rahat niistä ja viittasi häntä poistumaan. Parslett laski -sienivadin kädestään eräälle lipastolle ja lähti pois. Vähän myöhemmin -hän sattui seisoskelemaan ulko-ovellaan katsellen kadulle ja näki -Chen Lin avaavan Multeniuksen liikkeen oven sekä sitten poistuvan -nopeasti. Puolen, tunnin kuluttua hän oli kuullut jotakin tapahtuneen -Multeniuksen luona ja myöhemmin illalla kerrottiin ukon kimppuun -hyökätyn sellaisten asianhaarain vallitessa, että täytyi otaksua -murhan tapahtuneen ryöstämistarkoituksessa. Silloin hän, Parslett, oli -sovittanut asiat yhteen ja arvannut Chen Lin syylliseksi. Ja nyt -- -kuinka paljon aikoi Chen Li maksaa hänelle vaitiolon paikaksi? - -Yadan väitteen mukaan ei Chen Lilla ollut paljonkaan sanottavaa -- -sen hän vain oli välttämättä tahtonut tietää kuinka paljon mies -tahtoi. Parslettilla oli se kyllä selvillä. Hän tahtoi saada tuhat -puntaa, vieläpä kullassa, ja nyt heti paikalla niin paljon siitä -kuin Chen Li vain saattoi saada irti. Hän ei tahtonut laisinkaan -uskoa, ettei Chen Lilla olisi ollut kultaa aika paljon jossakin -- -hän oli Parslettin käsityksen mukaan varmasti vaihtanut jonkin noista -suurista rahoista, koska oli varastanut ne edellisenä päivänä. Chen -Li väitti vastaan ja sanoi, että hänellä oli vain viisikymmentä tai -kuusikymmentä puntaa kullassa, mutta hän lupasi hankkia seuraavaksi -illaksi loput lupaamistaan tuhannesta punnasta. Sitten hän antoi Chen -Lille viisikymmentä puntaa, sopi Parslettin kanssa siitä, että -tämä tulisi seuraavana iltana, ja tarjosi hänelle sitten juomaa. -Parslett pani rahat taskuunsa ja lupasi sitten juoda, mitä hänelle -tarjottiin. Piilopaikastaan Yada näki Chen Lin menevän sivupöydän -luokse, sekoittaen viskyä ja soodavettä sekä tiputtavan siihen muutamia -pisaroita povitaskustaan ottamastaan pikku pullosta. Parslett joi lasin -sisällyksen ja Chen Li meni häntä saattamaan portille. - -Yada seurasi heitä ulko-ovelle ja katseli kapeasta raosta. Puutarhaa -valaisi selvästi juuri noussut kuu. Hän näki Chen Lin päästävän miehen -ulos. Sitten hän näki hänen kääntyvän portilla ja astelevan hitaasti -rakennukseen päin. Sen jälkeen seurasi jotakin aivan toista. Suuren -laakeripuun takaa hyppäsi äkkiä esiin lyhytvartinen, solakka mies, -joka syöksähti Chen Lin kimppuun notkeasti kuin pantteri. Hän näki -veitsen välähtävän kuunvalossa, kuuli tukahdetun huudahduksen ja -kauhistuneen voihkaisun. Sitten hän näki Chen Lin lysähtävän maahan ja -makaavan siinä ilmeisestikin kuolleena. Hän näki murhaajan kumartuvan -alas, tarttuvan uhriaan hartioista ja laahaavan hänet pensaikkoon. Sen -jälkeen murhaaja enempää viivyttelemättä kiirehti portille. Hän näytti -olevan ihan vakuutettu siitä, ettei ketään muuta ollut lähettyvillä, -avasi veräjän ja hävisi. Yada vannoi tämän todeksi kaikkein pyhimmillä -valoillaan. Eräästä toisestakin asiasta hän oli varma -- murhaaja oli -kiinalainen. - -Nyt alkoi hänen oma rikollinen uransa. Juuri silloin hän oli -kovassa rahapulassa. Hän oli kuluttanut paljon enemmän kuin mihin -hänen kuukausirahansa olisivat riittäneet -- hän oli velassa sekä -asuntoonsa että muualle. Siitä hän oli vakuutettu, että jossakin -tuossa rakennuksessa olivat ne rahat, jotka Chen Li oli nähtävästikin -varastanut ukko Multeniukselta. Heti paikalla hän alkoi etsiä niitä. -Eikä siinä ollutkaan suurta vaikeutta. Pankinsetelit olivat siinä -laatikossa, josta hän oli nähnyt Chen Lin ottavan kultarahat tuolle -kiristäjälle, Parslettille. Kiireesti hän sijoitti ne omaan taskuunsa -ja lähti pois siitä ovesta, joka johti puutarhan perälle. Vasta myöhään -samana iltana päästyään rauhaan omaan asuntoonsa hän oli huomannut -omistavansa melkein kahdeksankymmentä tuhatta puntaa. - -Muutamia päiviä hän oli ollut aivan neuvoton sen suhteen, miten tuota -saalista olisi ollut hoidettava. Häntä peloitti lähteä koettamaan -vaihtaa edes viidensadan punnan seteliä. Hän kyseli varovasti, kuinka -olisi meneteltävä, ja alkoi jo ajatella, että nuo suuret setelit olivat -hänelle melkein roskapaperin arvoiset. Silloin Ayscough tuli käymään -hänen luokseen, ja niin hän kuuli ensimmäisen kerran kellanpunaisesta -timantista. - -Silloin hänen aivoissaan syntyi suunnitelma. Hän tunsi hyvin tarkoin -kiinalaisten tavat ja erikoisominaisuudet ja oli vakuutettu siitä, että -Chen Li oli kätkenyt timantin niskapalmikkoonsa. Sitten hän käytti -hyväkseen hallussaan olevaa salapoliisin nimikorttia päästäkseen -ruumishuoneeseen, saadakseen olla minuutin pari kahden kesken vainajan -kanssa ja voidakseen tunnustella sormillaan ruumiin päätä peittävän -silkkilakin alta. Sieltä hän löysikin timantin ja ymmärsi, että -jolleivät pankin setelit olisikaan hänelle minkään arvoiset, timantti -varmasti olisi, jos hänen vain onnistuisi livahtaa mannermaalle. - -Mutta häneltä puuttui kipeästi käteistä rahaa. Silloin hänen -mielessään heräsi rohkea ajatus hankkia palkkio tiedoistaan. Hän lähti -poliisiasemalle, suunnitellen vaatimuksekseen perin vähäistä summaa --- viidelläkymmenellä punnalla hän pääsisi Wieniin, jossa hän kyllä -saisi timantin sijoitetuksi ilman että siitä kyseltäisiin mitään. Mutta -tavatessaan saapuvilla timantin ja myöskin rahojen omistajat hän päätti -siepata suuremman palkkion. Hän saikin mitä pyysi, ja ilman tuota -pientä juutalaista, hän sanoi ilkeästi, hän olisi päässyt lähtemään -Englannista tuona samana tapauksista rikkaana iltapäivänä. Mutta niin -ei ollut sallittu, ja peli oli lopussa. Mutta se, mitä hän oli sanonut, -oli totta. Tehkööt nyt hänelle mitä tahtoivat, mutta lähettäkööt -myöskin ottamaan selvää Chen Lin murhaajasta. - -Ne henkilöt, jotka pääasiassa olivat tunteneet mielenkiintoa -kellanpunaista timanttia ja Englannin pankin kahdeksankymmenentuhannen -kultapunnan arvoisia seteleitä kohtaan, eivät olleet niin innokkaita -todistamaan Yadan kummallista kertomusta oikeaksi kuin hän itse. -Tärkeintä heistä oli se, että olivat saaneet omaisuutensa takaisin. -Luonnollisestikin he tunsivat suurta kiitollisuutta Melky Rubinsteinia -kohtaan siitä neuvokkuudesta, jota hän oli osoittanut vetäessään Yadaa -nenästä aivan yhdennellätoista hetkellä. - -Eräänä päivänä sellaiseen aikaan, jolloin ruokalassa liike on -vähäistä ja jokainen haluaa nauttia rauhasta päivällisen jälkeen, -Melky tuli käymään rouva Goldmark'n luona ja asettui hänen kanssaan -tuttavallisesti kahden kesken ruokalan perällä olevaan pieneen -arkihuoneeseen, jota omistajatar piti yksityishuoneenaan. Rouva -Goldmark, jolla oli tarkka huomiokyky, näki Melkyn pukeutuneen -parhaimpiinsa, uuteen silkkihattuun ja uusiin hansikkaihin sekä panneen -jalkaansa kiiltonahkakengät, jotka hän -- säälivin sydämin -- huomasi -ainakin yhtä numeroa liian pieniksi. Melky huoahti heidän istuessaan -vierekkäin sohvalla ja rouva Goldmark vilkaisi häneen myötätuntoisesti. - -"Millainen tämä viime aika onkaan ollut teille, herra Rubinstein", hän -sanoi tunteellisesti, "sellaista vaivaa ja sellaisia huolia! Ja mihin -vaaraan te antauduittekaan ottaessanne ypö yksin kiinni tuon pahan -nuoren miehen! Kuinka urhoollisesti menettelittekään! Teidän pitäisi -saada tuollainen muistomitali, joita ihmisille annetaan!" - -"Niinkö arvelette", vastasi Melky ilahtuen arveluttavasti. "Voi, rouva -Goldmark, teidän sananne ovat kuin viiniä. Koko elämäni olen toivonut, -että joku kaunis nainen sanoisi minulle tuon tapaista! Nyt minusta -tuntuu kuin olisin kaksi jalkaa kookkaampi, rouva Goldmark! Mutta -minä en tahdo mitään muistomitaleja. Herra Levendale ja herra Purvis -tulivat minun luokseni ja sanoivat tahtovansa antaa minulle palkkion, -oikein tuntuvan palkkion siitä, että olin hankkinut heille takaisin -heidän omaisuutensa. Silloin minä sanoin ei -- minä en tahtonut mitään -itselleni. Mutta sitten lisäsin, että erään henkilön pitäisi saada -palkkio. Rouva Goldmark, tiedättekö mitä! Minä ajattelin teitä, kun -sanoin niin!" - -Rouva Goldmark huudahti hiljaa, liitti kätensä yhteen ja tuijotti -Melkyyn melkein vesissä silmin. - -"Minuako!" hän huudahti. "Mutta enhän minä ole tehnyt mitään, herra -Rubinstein!" - -"Kuunnelkaa minua", jatkoi Melky lujasti. "Näin minä sanoin herra -Levendalelle. Jollei rouva Goldmarkilla olisi ollut ruokalaansa ja -jollei herra Purvis olisi mennyt sinne syömään kyljystä ja pudottanut -platinanappiaan pöydälle ja jollei rouva Goldmark olisi ottanut talteen -tuota nappia ja jolleivät asiat olisi lähteneet kehittymään siitä, niin -mitä luulisitte minun tietäneen? Rouva Goldmarkilla siis on oikeus -pieneen lahjaan, jos sellaista ajattelette. Niin minä sanoin, rouva -Goldmark. Ja herra Levendale ja herra Purvis olivat yhtä mieltä minun -kanssani. Ja, rouva Goldmark, ettekö te salli minun nyt kiinnittää tätä -kauniin kaulanne ympärille?" - -Rouva Goldmark kirkaisi taas, kun Melky veti näkyviin timanttisen -kaulakoristeen, joka oli sinisellä sametilla sisustetussa -sahviaanilaatikossa. Timanttien kimmellys muutti molempain katselijain -äänet aivan käheiksi mielenliikutuksesta. - -"Tiedättekö mitä, rouva Goldmark?" kuiskasi Melky. "Se on varmasti -maksanut tuhat puntaa! Taivuttakaa nyt kaunista päätänne, niin panen -sen kaulaanne. Voi, tehän olette kauniimpi kuin Saban kuningatar! -Ja ettekö olekin Melkynne kuningatar, rouva Goldmark, sanokaa, että -olette!" - -"Voi taivas, herra Rubinstein", sanoi rouva Goldmark ujosti. "Aivanhan -tuntuu siltä kuin te kosisitte minua!" - -"Niinhän minä kosinkin!" huudahti Melky rohkaisten luontonsa. "Ettekö -näe, että olen parhaissa vaatteissani? Kuuluuko nykyään mistään muusta -kuin kihlauksista? Herra Lauriston menee naimisiin Zillahin kanssa ja -herra Purdie on saanut omakseen Levendalen kotiopettajattaren, ja -- -voi rouva Goldmark, enkö minä ihaillut teitä rajattomasti joka kerta, -kun tulin päivälliselle teidän ruokalaanne? Ettekö ole suloisin olento -koko Paddingtonissa? Vastatkaa nyt minulle, rouva Goldmark, ettekö näe -minun olevan niin nälkäisen, että voisin ihan syödä teidät?" - -Sitten rouva Goldmark antoi vastauksensa ja pakeni heti Melkyn -kiihkeästä syleilystä katsellakseen itseään ja kaulakoristustaan -kuvastimesta. - - - - -*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK KELLANPUNAINEN TIMANTTI *** - -Updated editions will replace the previous one--the old editions will -be renamed. - -Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright -law means that no one owns a United States copyright in these works, -so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the -United States without permission and without paying copyright -royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part -of this license, apply to copying and distributing Project -Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm -concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, -and may not be used if you charge for an eBook, except by following -the terms of the trademark license, including paying royalties for use -of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for -copies of this eBook, complying with the trademark license is very -easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation -of derivative works, reports, performances and research. Project -Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away--you may -do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected -by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark -license, especially commercial redistribution. - -START: FULL LICENSE - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full -Project Gutenberg-tm License available with this file or online at -www.gutenberg.org/license. - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project -Gutenberg-tm electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or -destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your -possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a -Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound -by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the -person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph -1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this -agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm -electronic works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the -Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection -of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual -works in the collection are in the public domain in the United -States. If an individual work is unprotected by copyright law in the -United States and you are located in the United States, we do not -claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, -displaying or creating derivative works based on the work as long as -all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope -that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting -free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm -works in compliance with the terms of this agreement for keeping the -Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily -comply with the terms of this agreement by keeping this work in the -same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when -you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are -in a constant state of change. If you are outside the United States, -check the laws of your country in addition to the terms of this -agreement before downloading, copying, displaying, performing, -distributing or creating derivative works based on this work or any -other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no -representations concerning the copyright status of any work in any -country other than the United States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other -immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear -prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work -on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the -phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, -performed, viewed, copied or distributed: - - This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and - most other parts of the world at no cost and with almost no - restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it - under the terms of the Project Gutenberg License included with this - eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the - United States, you will have to check the laws of the country where - you are located before using this eBook. - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is -derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not -contain a notice indicating that it is posted with permission of the -copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in -the United States without paying any fees or charges. If you are -redistributing or providing access to a work with the phrase "Project -Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply -either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or -obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm -trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any -additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms -will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works -posted with the permission of the copyright holder found at the -beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including -any word processing or hypertext form. However, if you provide access -to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format -other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official -version posted on the official Project Gutenberg-tm website -(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense -to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means -of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain -Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the -full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works -provided that: - -* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed - to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has - agreed to donate royalties under this paragraph to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid - within 60 days following each date on which you prepare (or are - legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty - payments should be clearly marked as such and sent to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in - Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg - Literary Archive Foundation." - -* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or destroy all - copies of the works possessed in a physical medium and discontinue - all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm - works. - -* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of - any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days of - receipt of the work. - -* You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project -Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than -are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing -from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of -the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the Foundation as set -forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -works not protected by U.S. copyright law in creating the Project -Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm -electronic works, and the medium on which they may be stored, may -contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate -or corrupt data, transcription errors, a copyright or other -intellectual property infringement, a defective or damaged disk or -other medium, a computer virus, or computer codes that damage or -cannot be read by your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium -with your written explanation. The person or entity that provided you -with the defective work may elect to provide a replacement copy in -lieu of a refund. If you received the work electronically, the person -or entity providing it to you may choose to give you a second -opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If -the second copy is also defective, you may demand a refund in writing -without further opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO -OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT -LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of -damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement -violates the law of the state applicable to this agreement, the -agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or -limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or -unenforceability of any provision of this agreement shall not void the -remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in -accordance with this agreement, and any volunteers associated with the -production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm -electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, -including legal fees, that arise directly or indirectly from any of -the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this -or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or -additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any -Defect you cause. - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of -computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It -exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations -from people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future -generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see -Sections 3 and 4 and the Foundation information page at -www.gutenberg.org - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by -U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's business office is located at 809 North 1500 West, -Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up -to date contact information can be found at the Foundation's website -and official page at www.gutenberg.org/contact - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without -widespread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine-readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To SEND -DONATIONS or determine the status of compliance for any particular -state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. To -donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project -Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be -freely shared with anyone. For forty years, he produced and -distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of -volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in -the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not -necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper -edition. - -Most people start at our website which has the main PG search -facility: www.gutenberg.org - -This website includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. diff --git a/old/66523-0.zip b/old/66523-0.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index 5ec0149..0000000 --- a/old/66523-0.zip +++ /dev/null |